--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Malvatassu,Varjoklaani
22.06.2014 15:44
Tassutelin ulos oppilaspesästä. Aurinko ei ollut vielä noussut,mutta nousisi pian. #Nyt ainakin olen hereillä ja oikeaan aikaan paikall# Ajattelin tyytyväisenä,kun kipitin leirin sisääntulo aukolle. Näin tuimailmeisen Rosohampaan istumassa ja vahtimassa leiriä. Heilautin tervehdykseksi häntää,mutta Rosohammas vain mulkaisi minua vihaisesti ja vielä vihaisemmin,kun tämä tajusi minun istuvan odottamaan mestariani. Nälkä kurni vatsassani ja katselin kuinka hitaasti aurinkonousi. Yöllinen partiopalasi takaisin.
"Väistähän" Setrisydän komensi. Otin pariaskelta sivulle. Partio hylkytteli ohitseni kohti Revontulikaikua. Näin Ruosteturkin joka tuli puolijuoksua luokseni.
"Menään nyt.Minulla on partio auringonhuipun hetkellä. Opetan sinulle hieman metsästystä sitten saat jatkaa Yösiiven kanssa" Ruosteturkki maukui ja lähti reipaasti kohti metsää. Lopulta punertava soturi pinkaisi juoksuun. Sain onneksi soturin nopeasti kiinni. Ruosteturkki vilkaisi minua hämmästyneenä. juoksimme tasaisella kohdalle.
"Olet yllättävän nopea" Soturi huomautti.
"Kiitos" Naukaisin.
"Mutta saisit kyllä oppia Varjoklaanin tavoille" Tämä naukaisi sitten tiukemmin.
"No niin. Muistatko eilisen kerrataan vielä" Ruosteturkki maukui kiireisesti aivan kuin aika kuluisi jotenkin tavallista nopeammin. "Näytähän" Mestarini komenti. Pudottauduin vaanimisasentoon. #hiljaa eteenpäin# Muistutin itseäni mielessä. Hiivin hitaasti eteenpäin,mutta ainakin oli hiljaa.
"Nopeammin" Ruosteturkki maukaisi ja heilautti häntäänsä ärtyneenä. Nopeutin vauhtia.
"Älä rymistele" Ruosteturkki maukui sitten. Huokaisin ja lopetin vaanimisen.
"Uudelleen" Punertavan soturin katse oli jäätävä. Huokaisin ja yritin uudelleen. Yritin muistaa opit.
"Hyvä. Nyt voisit saadakkin jonkun vanhan hiiren kiinni" Ruosteturkki kehui. Olin aivan onnessani. Tuokin oli jo ihme Ruosteturkilta. Ainakin tälläisinä päivinä jolloin hän oli kuin klaanivanhin jolta ei oltu poistettu punkkeja.
"no niin yritäppäs nyt saada joku kiinni" Ruosteturkki maukui. Nyökkäsin ja aloin haistella ilmaa. Jossa kuului rapinaa ja ilmassa tuoksui tuore hiirentuoksu. Lähdin hiipimään kohti tuoksua ja ääntä. Erotin pienen hiiren syömässä pähkinää. Keräsin voimani takajalkoihin ja loikkasin hiiren kimppuun. Sain raapaistua hiirtä,mutta hiiri yritti pakoon. Olin osunut kuitenkin niin että hiiri pysyi hädin tuskin pystysä. Nousin nopeasti seisomaan ja pingoin hiiren perään ja tapoin sen lopullisesti. Kannoin sen sitten Ruosteturkin eteen. Tämä tuijotti hiirtä.
"Persoonallinen tapa,mutta katso niin näytän itse mallia" Ruosteturkki sanoi lopulta tuijotettuaan hiirtä aikansa. "Olekkin sitten ääneti" Tämä huikkasi minulle ennen kuin lähti vaanimaan ilmeisesti oravaa. Punertava soturi loikkasi ketterästi oravan kimppuun ja tappoi tämän puraisulla.
"Käytä myös hampaitasi" Ruosteturkki opasti ja vilkaisi taivaalle.
"Nyt palaamme leiriin. Saat mennä Yösiiven kanssa metsästämään" Ruosteturkki maukui ja lähti kohti leiriä minä tämän perässä.

Leirissä yösiipi istui Mäntytassun kanssa juttelemassa. Ruosteturkki suunnisti suoraan kahden kissan luo.
"Minun pitää mennä partioon. Opetin Malvatassulle nyt metsästystä hän vaatii harjoittelua,mutta eiköhän onnistu jonkun vanhan hiiren nappaaminen" Ruosteturkki maukui ja pudotti saalistamani hiiren maahan.
"Vie tuo klaanivanhimmille" Ruosteturkki maukui. Olisin itse tahtonut syödä sen jotenkin Ruosteturkki arvasi ajatukseni.
"Älä mökötä. Vanhukset saavat nyt ruokansa et sinä. Ehdit syödä muulloinkin ja oma metsästämääsi ruokaa" Mestarini maukaisi. Nyökkäsin ja juoksin hiiren kanssa klaanivanhusten luo. "Ole nopea" Ruosteturkki huuti perääni.

Tiputin Hiiren järkäleen pedin viereen.
"Kiitos" Järkäle maukui hätkähdin olin luullut kollin nukkuvan.
"Onko ensimmäinen saaliisi" Harmaa kolli utili ja nousi istumaan. Nyökkäsin.
"Sitten se maistuu varmaan erikoisen hyvälle" Järkäle nauroi hyväntuulisesti,mutta käheästi. Jätin Järkäleen ruokailemaan ja palasin yösiiven,Mäntytassun ja Ruosteturkin luo.
"Vihdoin" Ruosteturkki murahti ja lähti. "Ole kunnolla" Tämä huikkasi lapansa yli. NYökkäsin ja siirsin vihreän katseeeni Yösiipeen.
"Mäntytassu on mukanamme Revontulikaiulla oli muuta tekemistä" Yösiipi kertoi. "Mennään" Tämä lähti kävelemään kohti metsää.
Saavuimme lähelle pientä ukkospoluka.
"Muistakaa varoa hirviöitä vaikka niitä vähän onkin" Yösiipi komensi. "Tarkkailen teitä ja neuvon tarvittaessa,mutta yritän itsekkin metsästää jotain. Liikkukaan samassa paikassa mieluiten jotta ei tarvitse koko metsää haravoida jotta löydän teidät kummatkin" Yösiipi selosti. "Tuonne suuntaan" Musta naaras osoitti hännällä suunnan. Pinkaisin juoksuun.
"Odota" Mäntytassun murahdus kuului takaa. Jarrutin ja vilkaisin taakseni. Kolli lönkytteli rauhallisesti eteenpäin.
"Vauhtia" Komensin.
"Et ole mestarini joten älä valita" Mäntytassu murahti vastaan. En jaksanut tapella joten en vastannut enää mitään. Nostin kuonoani ylemmän. Haistoin linnun. Pudottauduin saalistusasentoon ja lähdin liikkumaan hitaasti eteenpäin. Näin linnun nokkimassa maasta jotain. Päästyäni tarpeeksi lähelle loikkasin ja yritin saada otteen linnusta. Se kuitenkin lennähti karkuun ketterästi. Jäin vatsalleni maahan.
"Itse sanoit että vauhtia mutta makoilet täällä kuin mikäkin vanhus" Mäntytassu ilveili.
"Mäntytassu älä ole noin ilkeä. Malvatassu sai tänään vasta ensimmäisen saaliinsa" Yösiipi ilmestyi puskista.
"Hyvä yritys,mutta linnut ovat nopeita ja vaikeita saaliita. Tarvitset enemmän harjoitusta jotta saat sellaisen kiinni" Yösiipi maukui asiantuntevasti. Metsästysreissu sujui hyvin. Sain kottareisen ja sammakon joka oli ällöttävän makuinen.
"Syökö joku tuota" Irvistin ja pudotin sammakon maahan.
"Syö" Yösiipi naurahti.
"En kyllä kanna sitä leiriin" Sanoin ja tuijotin inhoten maassa lojuvaa sammakkoa. Mäntytassu ja yösiipi saivat paljon enemmän saaliita. Itse sain kannettua sammakkoni ja kottaraisen leiriin yhdellä kertaa. Tiputin sammakon tuoresaaliskasaan. #minä en tuota syö# Päätin mielessäni.
"Voit mennä tekemään oppilastehtäviäsi. Me haemme loput saaliistamme jotka hautasimme" Yösiipi maukui ja lähti Mäntytassun kanssa. Huokaisin ja kipitin klaanivanhusten pesään.
"Voinko olla avuksi" Kysyin nuhanenältä. Järkäle oli taas jossain.
"Vaihdamakuualustani niin menen järkäleen kanssa hieman kävelylle. Nivelet puutuvat niin helposti näin vanhana" Nuhanenä maukui. Nyökkäsin ja otin vanhuksen vanhat makuusammaleet ja vein ne pois. Tassutelin leirin lähistöllä ja löysin hyvän paikan josta sai sammalta vaikka kuinka plajon. Otin sitä niin paljon että oli ihme kun sain ne leiriin kannettua. Levitin niistä kunnollisen makuualusta. #Noin# Ajattelin tyytyväisenä. Voisin kai samalla itsellenikin hakea sammalta ja tehdä samnlaisen pedin. Löysin hieman saaliin rippeitä pesästä ja vein nekin pois leiristä. #Yök. Variksenruokaa# SAnoin ja pudotin jo pahalta maistuvat saaliinrippeet. Löysin Nuhanenän ja JÄrkäleen leiriaukiolta istuskelemasta.
"Vaihdoin makuualusesi ja vein vanhat saaliin jäännökset pois" Kerroin.
"Kiitos. Voit mennä emme tarvitse enempää tänään" Nuhanenä maukui ja hätisti minut pois häiritsemästä. Haukottelin. Nälkä oli kauhean suuri. En ollut syönyt kokopäivänä mitään. Ilokseni löysin metsästämäni kottaraisen ja asetuin syömään sen.
Vastaus:20 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulipentu, Tuuliklaani
22.06.2014 15:03
Oli yö, noin kuunhuipun aikaan oli vielä hereillä kierin ja vääntyilin Valkohännän kyljen vierellä. En ollut saanut unta tunteihin, olin levoton.
#Mitä jos en saa ikinä enää unta.., Mutta minun on pakko saada nyt nukutuksi.# Päätin ja kömmin Valkohännn vierelle kippuraan.
#Kaikki muutki nukkuvat, miksi minä en.# Phkäilin ja pistin silmäni kiinni.
Pesässä oli hiiren hiljaista, pienintäkään pihausta ei kuulunut, mutta kun avasin silmäni uudestaan en ollut enää pentutarhassa.
”Missä minä-” Keskeytin kun näin punertava turkkisen kissan puun alla. Hän viittoi hännällään tulemaan, ja tassuttelin hänen luokseen epröivänä.
”Hei! Tulipentu.” Punaturkkinen naaras maukui minulle.
”Istu toki.”
Istuin maa oli todella pehmeä, makea tuksu kulki ohitseni.
”Niin.. missä sinä nyt olet..? haluat vastauksen etkö niin?” Naaras maukui ja tuijotti minua silmiin.
”Ky.. Kyllä! Mutta mistä tiesit nimeni?” Mau'uin naaralle ja tuijottin puisia laatikoita joissa oli katto ja reikiä.
”Jaa.. No olenhan nyt emosi! Niin ja anteeksi, en esittäytynyt olen Haapasydän.” Naaras pyörähti ja kävi makuulle.
”Emoni!, mutta emonihan on Valkohäntä..” Naukaisin epäröivästi.
”Ei, hän on sijaisemosi. Olemme nyt muuten klaanien vanhoilla reviireillä, katsos nyt missä olemme on klaanimme vanha kokoontumispaikka.” Naaras katseli vuorollaan jokaista neljää lahonnutta kantoa.
”Vai niin.. mutta. Miten jouduin tänne?” Kysyin emoltani.
”En voi kerto sitä muuten kuin nyt olemme Tähtiklaanissa.” Emoni lähti kävelemän ja hävisi sitten kokonaan. Näin vain itseni kauempana, mutta isompana. Yhtäkkiä sinne ilmestyi susi, susi loikkasi päälleni ja heitti minut rotkoon. Näin kuinka putosin. Mutta loppu sumeni. Maisema sumeni, kaikki katosi ja heräsin hätkähdyksellä.
Näin auringon säteiden tulvivan leirin päälle. Valkohäntä kieritteli sammaltukkoa edestakaisin tassujensa välissä. Ja katsahti minuun.
”Kiva kun heräsit!” Hän naukasi iloisesti.

//vähä jännä loppu..//
Vastaus:17 kp:eeta

-Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjotassu, Varjoklaani
21.06.2014 16:37
//joo että Varjon uuet tiedot viekussa c: vois vaihtaa siis//

Varjotassukin katsahti vielä viimeisen kerran Tiikeritassuun. Tuo häipyi pian, kuten Varjotassukin. Kolli oli selvästi rakastunut tuohon niin viehättävään naaraaseen. Samalla kolli tunsi olevansa jotenkin erilainen. Hän tiesi nyt n että eivät kaikki olleetkaan niin inhottavia, kuin oli luullut. Huokaisten oppilas loikki puiden välistä kohti leiriä. Jos hän myöhästyisi ja joku näkisi, että hän oli kadonnut, Se ei olisi ollenkaan hyvä asia. Niinpä Varjotassu lisäsi vauhtia, jotta ehtisi varmasti leiriin.

"Herää, Varjotassu! Koulutustuokio alkaa!" Pihlajakynnen ääni kaikui kollin päässä vielä hetken, ennen kuin tämä heräsi.
"Heräsithän vihdoin. Tule, tai raahaan sinut ulos" mestari naukaisi, ja poistui oppilaiden pesästä nopeaa. Varjotassu sillä välin nousi ylös, ja venytteli nautinnollisesti kipeitä ja jäykkiä jalkojaan. Nyt hän muisti myös, että seuraavanakin yönä olisi tapaaminen Tiikeritassun kanssa.
"Tule jo"
"Tullaan tullaan" Varjotassu murahti, ja tassutteli ulos pesästä. Oliko hän nukkunut näin kauan? Kohta olisi melkein aurinkohuippu! Varjotassu seurasi vikkelästi mestariaan leirin suuaukolle, ja kysyi: "mitä harjoittelemme?"
"Taistelua, lopuksi metsästämme hieman" Pihlajakynsi selitti, ja katsahti oppilaansa silmiin, joka taas nyökkäsi. Hetken päästä he olivat perillä, missä Pihlajakynsi nyökkäsi Varjotassulle.
"Hyökkäähän, niin katsotaan"
Sanaakaan sanomatta Varjotassu kyyriatyi, ja etsi sopivaa hyökkäyspaikkaa. Hän näki sopivan paikan Pihlajakynnen viereltä. Niinpä kolli loikkasi ilmaan, ja tönäisi mestariaan kylkeen, tai ainakin luuli tehneensä niin. Pihlajakynsi oli väistänyt ja tönäissyt oppilaan pois.
"Älä katso sinne, minne aiot hyökätä. Voisit yrittää myös käyttää voimaa enemmän. Älä huoli, ei minulle mitään satu" mestari käski, ja pudottautui vaanimisasengoon oppilaansakin tehden niin. Varjotassu katsoi tällä kertaa vasemmalle puolelle meatariaan. Ja hän hyökkäisi sinne, sillä ehkä tuo väistäisi siihen oikeaan suuntaan? Enin Varjotassu näytti hyökkäävän toiselta puolelta, mutta tekikin äkkikäännöksen, ja loikkasi toiselle puolelle. Samalla Vatjotassu törmäsi mestariinsa, ja liiskautui tämän alle.
"Ylös!" hän sähähti, ja nousi itsekin pian ylös mestarinsa tehdessä niin.
"Harjoitellaan vielä hetki, sitten metsästetään vähäsen" Pihlajalynsi naukaisi.

Palattuaan takaisin Varjotassu oli pyydystänyt hiiren. Hän ei olisi ilman Pihlajakynnen hyvä neuvoja oppinut lainkaan metsästämään, varmaan koskaan!
Oli jo ilta, ja nälkäisenä Varjotassu etsi itselleen jonkin pienen riistaeläimen.
"Yh, tuota en ainakaan syö" Varjotassu näki sammakon. Hän ei edes halunnut maistaa sitä. Nopeasti kolli valitsi itselleen pienen hiiren, ja kantoi sen pentutarhan lähelle, ja alkoi syömään. Liha oli sitkeää, eikä niin hyvää, kuin yleensä. Kohta Varjotassu oli syönyt hiiren, ja oli tassuttelemassa oppilaiden pesälle, kunnes kuuli äänen takaansa: "Opit tänään paljon"
Se oli Pihlajakynsi. Oppilas hymyili tuolle nopeasti, ja hölkytteli nyt sammalpedilleen asti, ja nukahti.

Varjotassu raotti silmäänsä. Kaikki oppilaiden pesässä näytti nukkuvan, joten olisi ehkä turvallista lähteä. Varjotassu nousi ylös venyttelemättä, ja hiippaili ulos. #ei ketään# hän ajatteli, ja lopulta lähti leirin suuaukkoa kohti. Oppilas kiihdytti vauhtiaan päästyään ulos leiristä ehtiäkseen nopeammin järvelle. Ja pian hän olikin siellä. Nyt Varjotassu näki heti Tiikeritassun. Tiikeritassu kuuli oksan rasahtavan, ja käänsi päätään nähdäkseen, kuka tuli.
"Terve" Varjotassu hymyili samalla kun loikki naaraan vierelle.
Vastaus:22 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susitassu, Varjoklaani
21.06.2014 14:25
Susitassu huokaisi ja tassutteli parantajan pesälle hakemaan hiirensappea. Tammiturkki oli päättänyt jättää tämän päivän koulutustuokion välistä, joten Susitassu oli luullut saavansa rentouttavan vapaapäivän. Vapaata hänellä olikin, nimittäin koulutuksesta, mutta ei oppilaiden tehtävistä. Tammiturkki oli lähettänyt hänet hoitamaan klaaninvanhimpia.
"Vaihdat sammaleet, poistat punkit, ja metsästät heille", Tammiturkki oli sanonut ja lähtenyt partioon. Kolli oli vielä painottanut, että klaaninvanhinten hoitaminen ei ollut rangaistus vaan velvollisuus.
Sammaleet joku oli onneksi ehtinyt jo vaihtaa, joten Susitassulle jäi vain punkkien poistaminen ja saalistaminen.
"Olisinpa jo soturi", Susitassu murahti työntäessään päänsä sisälle pesään, jossa Pyynsulka järjesteli yrttejään.
"Kuinka voin auttaa?" kolli kysyi ja vilkaisi Susitassua.
"Tarvitsen hiirensappea", Susitassu maukui. Pyynsulka nyökkäsi ja puhutteli sitten kullankeltaista naarasta, joka istui hänen vieressään.
"Hunajatassu, antaisitko Susitassulle hiirensappea?" valkoinen kolli kysyi oppilaaltaan. Hunajatassu nyökkäsi ja kaivoi yrttivarastosta kepin jonka päässä roikkui kosteaa sammalta. Susitassu nyrpisti nenäänsä, kun parantajaoppilas ojensi tälle kepin.
"Kiitos", harmaa naaras mumisi ja laahusti klaaninvanhinten pesälle.
"Kenellä on punkkeja?" Susitassu kysyi työnnyttyään sisälle klaaninvanhinten pesään.
"Minulla taitaa olla pari hännässä", Järkäle maukui. Susitassu istuutui Järkäleen vierelle ja rupesi etsimään punkkeja. Hän löysi lähes heti yhden pulskan yksilön läheltä Järkäleen hännänpäätä.
#Miksi he eivät voi itse nyppiä punkkejaan näistä helpoista paikoista?# Susitassu mietti levittäessään hiirensappea punkin kohdalle. Naaras tarttui hampaillaan punkkiin ja repäisi sen irti. Punkki purskahti inhottavasti hänen hampaidensa välissä ja naaras sylki sen pois. Vastahakoisesti hän jatkoi punkkien etsimistä.
Viimein hän oli saanut Järkäleen puhtaaksi punkeista. Harmaa naaras kääntyi Nuhanenän puoleen.
"Punkkeja?" hän kysyi haukotellen.
"En usko että minulla on, mutta voisit tarkistaa varmuuden vuoksi", Nuhanenä maukui. Susitassu pidätti haukotusta ja asteli Nuhanenän luokse. Hän löysi vain yhden punkin Nuhanenän selästä. Susitassu levitti hiirensappea punkin päälle ja se irtosi pudoten sammalpetille. Susitassu liiskasi sen.
#Nyt sitten metsästämään.# Susitassu ajatteli ja kuljetti hiirensappisen sammalpallon ulos pesästä.
Leiristä ulos päästyään naaras viskasi sammalpallon pensaikkoon.
"Sitten huuhtomaan käpälät ja metsästämään niille vanhuksille ruokaa", Susitassu murisi. Hän oli juuri lähtemäisillään kohti järveä, kun kuuli nimeänsä huudettavan. Naaras kääntyi ja huomasi Savutassu loikkivan ulos leiristä.
"Mitä haluat?" Susitassu murahti vaikka tosiasiassa naaras ilahtui kollin tulosta. Musta oppilas oli tarjonnut ystävyyttään Susitassulle, mutta naaras oli kieltäytynyt. Nyt hänellä oli täydellinen mahdollisuus korjata virheensä.
"Ajattelin vain jos voisin tulla metsälle kanssasi", Savutassu mutisi tuskin kuuluvasti ja nuolaisi rintaansa hämmentyneenä. Susitassu vilkaisi kollia.
"Kai se käy, mutta ensin minun on huuhdottava hiirensappi pois käpälistäni", Susitassu mutisi ja lähti tassuttelemaan järvelle päin. Savutassu kiri hänet kiinni. Kaksikko käveli täydellisessä hiljaisuudessa järvelle. Välillä heidän turkkinsa koskettivat toisiaan ja Susitassu sävähti. Naaras yritti parhaansa mukaan vältellä kollin meripihkanväristä katsetta katsomalla ylös pilviseen taivaaseen.
Helpotuksekseen Susitassu huomasi pian järven häämöttävän heidän edessään. Tunnelmaa keventääkseen naaras pinkaisi juoksuun ehättääkseen järven rannalle ennen Savutassua. Aurinko oli tullut esiin pilvien seasta ja loi kultaisia säteitään järven veteen.
"Kaunista eikö", Savutassu maukui hiljaa päästyään Susitassun luokse. Susitassu nyökkäsi ja asteli veteen. Vesi oli vielä inhottavan kylmää. Susitassua puistatti ja hän kipusi takaisin ylös rannalle hiirensapen huuhtouduttua pois.
"Nyt sitten metsästämään", Susitassu naukaisi ja tuhahti.
"Hajaannutaan", Savutassu maukui ja lähti loikkimaan Susitassusta poispäin. Susitassu lähti päinvastaiseen suuntaan. Naaras kohotti kuonoaan ja haisteli raikasta ilmaa. Hän ei haistanut häivähdystäkään riistasta. Susitassu murahti ja siirtyi syvemmälle metsään. Nyt naaras saattoi haistaa häivähdyksen hiirestä. Hän paikansi hiiren hajun lähteen ja pudottautui vaanimisasentoon.
#Muista pitää takapuolesi alhaalla#, naaras muistutti itselleen ja lähti hiipimään kohti hiirtä. Hiiren häntä näkyi jo saniaispöheiköstä. Susitassu jäykisti lihaksensa ja loikkasi hiiren kimppuun. Hiiri päästi hätääntyneen vinkaisun kun terävät kynnet upposivat sen lihaan. Susitassu teki hiirestä nopeasti lopun puraisemalla sitä niskaan. Hiiri veltostui Susitassun vahvoissa leuoissa. Harmaa naaras kohotti häntänsä ylpeänä pystyyn ja lähti etsimään Savutassua. Naaras melkein törmäsi mustaan kolliin, joka loikkasi yllättäen pensaikosta rastas suussaan.
"A-anteeksi", Susitassu mumisi punastuen, mutta se ei tietenkään näkynyt paksun turkin alta. Savutassu päästi hilpeän kehräyksen ja sai Susitassunkin hymyilemään. Ehkä Savutassu ei ollutkaan niin hiirenaivoinen kuin Susitassu oli luullut. Naaras suorastaan nautti tämän seurasta. Savutassu hipaisi Susitassun kylkeä hännällään saaden tämän säpsähtämään.
"Palataan leiriin ja viedään saaliimme klaaninvanhimmille", musta kolli maukui epäselvästi rastaansa takaa. Susitassu nyökkäsi ja kaksikko tassutteli takaisin leiriin turkit toisiaan hipoen.
Susitassu ei voinut olla punastumatta kun tämä näki Tammiturkin ilmeen kun kaksi oppilasta tassutteli vierekkäin leiriin. Ruskea kolli ei selvästi voinut uskoa, että Susitassu ja Savutassu olivat ystävystyneet. Itse asiassa Susitassu ei uskonut sitä itsekkään, mutta niin siinä vain oli käynyt. Nyt Savutassu suorastaan veti harmaata naarasta puoleensa.
Susitassu heitti vielä päättäväisen ilmeen Tammiturkille, joka naurahti ja katsoi oppilastaan merkitsevästi¨. Susitassu tuhahti ja tassutteli Savutassun perässä klaaninvanhinten pesälle.
Oppilaat laskivat saaliinsa klaaninvanhimmille ja lähtivät suorinta tietä tuoresaaliskasalle. Susitassu valikoi itselleen tällä kertaa käärmeen. Se ei näyttänyt järin herkulliselta, mutta naaras päätti silti maistaa. Susitassu nappasi käärmeen suuhunsa ja tassutteli oppilaiden pesän edustalle asettuen mukavaan asentoon. Savutassu tuli hänen perässään sammakko suussaan.
"Voinko syödä kanssasi?" kolli kysyi ja asettui makaamaan Susitassun viereen.
"Voit", Susitassu naukaisi ja upotti hampaansa nopeasti käärmeeseen peittääkseen hämmennyksensä. Susitassu hotki käärmeen nopeasti. Se ei ollutkaan niin pahaa kuin naaras oli aluksi luullut. Susitassu huokaisi ja katseli leiriä. Lähes jokainen kissa vaihtoi kieliä toisen kanssa. Naaras sulki silmänsä. Uskaltaisikohan hän vaihtaa kieliä Savutassun kanssa? Sitten Susitassu tunsi jonkin lämpimän ja kostean pyyhkivän korvaansa. Naaraan silmät rävähtivät auki ja tämä käänsi päätään hämmentyneenä. Savutassu katseli Susitassua vaivaantunut ilme naamallaan ja nuolaisi rintaansa. Kolli oli selvästi punastunut vaikka se ei näkynyt mustan turkin alta. Susitassu epäröi hieman, mutta teki sitten päätöksensä. Naaras painautui kollia vasten ja suki tämän poskea kielellään. Savutassu rupesi kehräämään ja suki Susitassun korvaa. Susitassu rentoutui täysin ja nautti olostaan kollin vieressä. Hän oli ruvennut näkemään kollin aivan eri tavalla kuin ensimmäisinä oppilaspäivinään. Savutassu oli älykäs, mukava ja huolehtivainen. Komeakin hän oli. Susitassu päästi haikean huokaisun.
Hän oli ihastunut Savutassuun.

Vastaus:Ihanaa kattirakkautta<3 Saat 28 kp:eeta!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Malvatassu,Varjoklaani
21.06.2014 12:04
"Malvatassu. On aika lähteä harjoittelemaan" Ruosteturkki maukui ja töni minua hellästi tassulaan. Räpyttelin unisia silmiäni kirkkaassa auringon valossa joka tulvi sisään oppilaspesään.
"Olen pahoillani" Maukaisin ja nousin nopeasti istumaan.
"Ei se haittaa. Et ole tottunut vielä heräämään aikaisin. Totut siihen kyllä" Ruosteturkki naurahti hyväntuulisesti. "Tänään voisimme kiertää rajoja sekä ehkä jos aikaa jää voin opettaa metsästyksen alkeet" Ruosteturkki ehdotti. Nyökkäsin.
"Tahdotko syödä ennen lähtöä" Ruosteturkki uteli ja lähti kävelemään kohti leirin aukiota.
"Ei tarvitse" Naukaisin ja pörhistin turkkia jännityksestä. Ensimmäistä kertaa pääsisin kiertämään rajoja. Pentuna en saanut lähteä kovin kauas leiristä vaikka emoni oli mukana. Ruosteturkki päästi hyväntuulisen ja huvittuneen naurahduksen. Kuljin Ruosteturkin perässä Varjoklaanin reviiriä ympäri. Tämä selosti lähes tulkoon jokaisen kiven ja puun paikankin erikseen. Kuuntelin vain mestariani innoissani.
"Kysy jos on kysyttävää" Ruosteturkki maukui sitten yhdessä vaiheesse.
"Ei ole" Vastasin.
"Mitä haistat" Ruskea naaras pysähtyi ja asettui istumaan. Kohotin kuonoani ja haistelin ilmaa. Haistoin metsän kostean tuoksun ja hiiren sekä vanhan jonkun oudon tuoksun.
"Haistan hiiren ja jonkun oudon tuoksun. Se kylläkin lemuaa" Naukaisin vastauksen. Ruosteturkki nyökkäsi tyytyväisenä.
"Htvä. Tämä lemu tulee hirviöistä. Et ole ennen niitä varmaan nähnytkään. Kaksijalat liikkuvat niiden avulla.Ne lemuavat ja pitävät kauheaa ääntä. Olemme lähellä pientä ukkospolkua jossa kaksijalat hirviöineen liikkuvat" Ruosteturkki maukui.
"Tahtoisin nähdä hirviön" Maukaisin innoissani.
"Pysy kaukana hirviöistää. Niistä on harmia ja voit kuolla" Ruosteturkki ärähti. Hätkähdin siitä kuinka naaras yllättäen suuttui.
"Tule opetan sinulle hieman metsästyksestä ennen kuin palaamme leiriin" Ruosteturkki maukui. NYökkäsin vain nopean vastauksen.
"Katso tarkasti niin näytän vaanimis asennon" ruosteturkki maukui ja pudottautui vaanimis asentoon. Tämä hiipi taidokkaasti eteenpäin.
"Hiivi varovasti eteenpäin. Sinusta ei saa lähteä yhtään ääntä" Ruosteturkki maukui ja lopetti sitten tyhjän vaanimisen.
"Sinun vuoro" Ruosteturkki maukui sitten ja istuutui tarkailemaan minua. Yritin matkia Ruosteturkkia. Hiivin varoen eteenpäin.
"Ei. Kaikki kuulevat sinut" Ruosteturkki maukui terävästi. "Astu kevyemmin" Ruosteturkki määräsi. Yritin parhaani mukaan tehdä sen mitä ruosteturkki kailotti reunalta.
"Hyvä. Lopetamme tähän. Nyt leiriin ja huomenna kokeilemaan metsästystä" ruosteturkki lopetti. Kävelimme leiriin.
"Tule leirin sisääntulon kohdalle auringonhuipun hetken aikaan. Nyt menehän hoitamaan oppilastehtäväsi" Ruosteturkki maukui ja lähti omille teilleen. Itse kipitin klaanivanhusten luo. Klaanivanhimpien pesässä oli vain nuhanenä.
"Kas Malvatassu. Miltä tuntuu olla oppilas" Nuhanenä maukui käheästi.
"Kivaa. Tarvitsetko jotain" Utelin.
"Ruokaa ja fenkolia lonkkakipuuni" Vanha kolli käski. Nyökkäsin ja lähdin kohti parantajanpesää. Pyynsulka oli tekemässä jotain haudetta ilmeisesti.
"Nuhanenä haluaisi fenkolia lonkkakipuunsa" Kerroin. Pyynsulka kääntyi ja vilkaisi minua.
"Tässä. Varren neste käytetään" Tämä käski. "Menehän nyt minulla on kiire" Tämä hätisti minut. Juoksin sitten takaisin klaanivanhimpien pesään.
"Tässä" SAnoin ja pudotin fenkolit nuhanenän eteen.
"Kiitos. Haeppaas minulle sitten joku mehevä saalis" Tämä käski ja jäi puuhastelemaan yrttien kanssa. Toin tälle saaliskasan mehevimmän hiiren.
"Kiitos voit mennä. Järkälekkään ei tarvitse mitään" Kolli sanoi sitten. Jätin vanhuksen aterioimaan ja menin oppilaspesään. Pesässä oli pari oppilasta jotka juttelivat keskenään. Meritassu ja Mäntytassu.
"Malvatassu" Meritassu maukaisi ja viittoi minut heidän luokseen.
"Kerro mitä teit tänään" Meritassu käski.
"Kiersimme rajoja. Näin ensimmäistä kertaa pienen ukkospolun ja haistoin hirviön ja sitten ruosteturkki opetti minulle vaanimisasennon" Kerroin.
"Hyi. En ymmärrä miten kaksijalat voivat liikkua niillä ällöttävillä otuksilla" Mäntytassu maukui inhoten.
"Niinpä. Hirviöt olivat aivan kamalia. Näwet vielä miten suuria ja haisevia ne on. Miten kaksijalat uskaltavat mennä sellaisen sisään" Meritassu maukui.
"Oletko nähnyt sellaisen" Hämmästyin ja tuijotin Meritassua silmät lumpeen lehden kokoisina.
"Olen" Meritassu naurahti. "minun pitää mennä pääsen partioon" Naaras huomautti sitten ja kiirehti pois. Jatkoin juttelua Mäntytassun kanssa.
"Mitä sinä teit tänään" Utelin.
"Opettelin taistelu liikkeitä" Tämä murahti. "Tuskin vielä tiedät miten haasteellisia ne on" TÄmä sanoi hieman pisteliäästi. Kohautin lapojani.
"En tiedäkkään. Olen sinua nuorempi en voi mitään" Maukaisin. Pari muutakin oppilasta liittyi seuraan. Jokainen yritti kertoa päivästään ja miten jännittävä se oli. Kaikki kailottivat toistensa päälle. Itse istuin vain hiljaa ja yritin kuunnella mitä jokainen selosti.
"Nyt kuonot umpeen" Unikonvarren ärtynyt ääni kajahti pesän suusta. Kaikki hiljenivät ja kääntyivät tuijottamaan vaaleanruskeaa soturia.
"Hirveä meteli. Nyt kuonot umpeen kun äänenne kuuluu järven toiselle puolelle" Soturi maukaisi ja marssi pois. Kaikki hiljensivät ääntään mutta selostivat vieläkin toistensa päälle. En jaksanut enää kuunnella vaan kipitin ulos leirin aukiolle. Hämmästyksekseni näin kuun. #On jo yö# Tajusin mielessäni. #parempi yrittää nukkua# Palasin oppilaspesään ja käperryin makuualustalleni. Kuulin kuinka pari muutakin menivät nukkumaan mutta osa jatkoin selostustaan onneksi jo hiljemmalla äänellä. Suljin silmäni ja vaivuin nopeasti uneen.

/kauheen lyhyt
Vastaus:20 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
21.06.2014 00:54
Tiikeritassu katseli Varjotassua lumoutuneena. Kuun valo heijastui hänen turkkinsa valkoista kohdista, mutta muu osa pysyi varjoissa. Kollin silmät kimalsivat kuin järvi tähtien loisteessa. Hän oli komea. Tiikeritassun katse etsiytyi jatkuvasti kohti Varjotassun silmiään. Kumpikaan ei pitkään aikaan sanonut mitään. Tiikeritassu värähti. Hän näki Varjotassun silmissä kaipausta ja jotain mitä hän ei osannut lukea. Kollin häntä kiertyi varoen ja ikään kuin vastahakoisesti Tiikeritassun hännän ympärille. Kuu ajelehti kaukana heidän yläpuolellaan, ja Hopeahäntään heijastui sädehtivänäsirppinä järven pinnasta. He olivat kumpikin niin nuoria... Tiikeritassu mietti kertomuksia Harmaaraidasta ja Hopeavirrasta. Ajautuisivatko he kaksi myös tapailemaan toisiaan salaa. Tiikeritassun mieltä poltti kysymys: pitikö Varjotassu hänestä? Naaras havahtui tuntiessaan Varjotassun jollakin tavalla intohimoisen katseen. Kollin silmät leimusivat.
"Sinulla ei tainnut olla erikoista asiaa minulle?" Tiikeritassu maukui rikkoen hiljaisuuden. Varjotassu käänsi hitaasti katseensa pois. Hänen lapojensa karvat kohoilivat.
"Ei, ei ollut" hän murahti. Tiikeritassun mieleen tuntui laskeutuvan varjo. Hetken hän näki varjoissa Varjotassun takana Tiikerivarjon silmät jotka leimusivat silmittömästä vihasta. Tiikeritassu säpsähti kollin hyisen katseen alla. Sitten hän havahtui. Silmät olivat kadonneet. Varjotassu tuijotti häntä.
"Onko jokin hätänä?" Hän kysyi. Tiikeritassun teki mieli kertoa unistaan, mutta Tiikerivarjo oli ehdottomasti kieltänyt. Naaraan mieleen laskeutui varjo, kun hän ymmärsi. Tiikerivarjo oli ollut paha. Luopio ja murhaaja. Hän oli kuullut tuosta kissasta pentuna lukuisia satuja. Mutta miltein heti astuivat varjometsän unet kehään. Tiikeritassu tunsi ansan kiristyvän ympärilleen. Mikä tahansa Tiikerivarjon päämäärä hänen suhteensa oli, se ei ainakaan ollut hyvä. Tiikerivarjo yritti tehdä Tiikeritassusta samanlaista kuin hän itse oli aikanaan ollut. Murhaajaa. Tiikeritassu värisi. Hän ei pääsisi unistaan eroon. Hän oli suostunut koulutukseen.
Varjotassu tarkkaili Tiikeritassua pieni huolen välke silmissään jota hän yritti selvästi salata. Hän oli selvästi havainnut surun ja pelon Tiikeritassun katseessa. Tiikeritassu vilkaisi järvelle.
"Kuu laskee" hän maukui lopulta mahdollisimman vakaasti mutta hienoinen kaipuu äänessään. Häntä himotti vain pysyä Varjotassun luona ja uskoutua tälle. Eihän hän tiennyt tuosta kollista mitään!
"Jos...jos me tapaisimme uudelleen? Vaikka heti ensi yönä" Varjotassu ehdotti katsoen toisaalle ikään kuin olisi ollut itselleen vihainen. Tiikeritassu kosketti varoen kuonollaan Vaejotassun poskea ja hetkeksi heidän katseensa taas kohtasivat. Tiikeritassun sydän hakkasi kuin rumpu.
"Tavataan vain" hän sai sanotuksi. Juuri kun hän oli saanut sanansa sanotuksi häntä raapaisi julma kynsi. Naaras näki Tiikerivarjon iskevän haavan hänen lapaansa.
"Maksat tästä vielä!" Hän sähisi. Tiikeritassu kiljaisi ja hoipersi taaksepäin. Varjotassun hätkähti.
"Mitä? Mikä tuo oli? Kuka tuon teki?" Hän tiukkasi. Tiikeritassu nuolaisi haavaansa järkyttyneenä.
"Sen teki... Sen teki Tiikerivarjo" hän kuiskasi ja kosketti nopeasti kuonollaan Varjotassun kuonoa horjuen kivusta. Haava ei ollut onneksi kovin syvä. Naara kovettui katseensa ja hipsi pensaikkoon luoden vielä kaipaavan ja lämpimän katseen Varjotassuun. Hän ei suostuisi Tiikerivarjon vallan alle.
Vastaus:Kiintoisaa :33 saat 25 kp: eeta ^^

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjotassu, Varjoklaani
20.06.2014 20:03
Varjotassu kuuli nimeänsä kutsuttavan. Että juuri nyt! Varjotassu kirosi mielessään, ja kierähti ympäri nähdäkseen kissan, joka oli tämän nimeä kutsunut.
"Hitsikkä" kolli murisi. Juuri Pihlajakynnen pitikin tulla. Oppilas sulki silmänsä hetkeksi, ja loikki kohta vihaisen mestarinsa luokse.
"Kaveeraatko nyt myrskyklaanilaisten kanssa?" kolli sihahti vihaisesti, ja viittoi hännällään oppilastaan seuraamaa. Mutta Varjotassu heittäytyi ilkeäksi: "Minä en kuule seuraa SINUA"
"Sillä en ole enään pikkupentu" kolli lisäsi ja kulki häntä pystyssä mestarinsa ohitse. Hän oli jo tuntea tuon vihaisen katseen turkissaan. Pilkallinen virnistys kävi oppilaan naamalla.
"Mene sitten" Pihlajakynsi ulvoi jo monen ketunmitan päässä olevalle oppilaalleen.
"Se ei minua haittaa, mutta huomenna sinulle tulee enemmän töitä kuin koskaan" Pihlajakynsi mumisi vielä itselleen, ja alkoi seuraamaan oppilastaan kohti leiriä. Varjotassu ei edes viitsinyt katsoa taakseen.

Oppilaiden pesällä Varjotassu oli mennyt mahdollisimman kauas muista nurkkaan, jota kaikki oppilaat myöskin tehokkaasti välttelivät. Varjotassu oli myöskin kuullut, että joku oli sanonut, että hän ei ollut normaali. #En olekaan. Voisin tappaa sinutkin nyt, mutta en vielä# kolli ajatteli ja nuolaisi huultaan. Nyt Varjotassu kuuli sen mielipuoli- Salaman sanat mielessään. #Ei# hän ajatteli ja ravisteli päätään.

Varjotassu oli herännyt yllättäen siihen, että oli nähnyt unessaan sen kauniin naaraan. Kolli sihisi hiljaa, ja muisti tuon sanat. Ehkäpä Vatjotassu voisi koettaa onneaan, ja lähteäkin järvelle? Soturilaki ei häntä estäisi, kun eihän hän sitä muutenkaan totellut. Ja voisihan Varjotassu samalla ehkä etsiä riistaa. Oli luultavasti kuuhuippu, ehkä Tiikeritassu olikin odottamassa? Niinpä oppilas nousi ylös sammalpediltään, venytteli ja harppoi nopeasti ulos oppilaidenpesältä. Samalla kolli suunnisti leirin suuaukkoa kohti, ja päästyään ulos, hän oli miltei näkymätön. Lukuun ottamatta valkoista leukaa, -takatassuja ja -hännänpäätä. Varjoissa kollista näki vain tumman varjon, ja silmät. Päästyään järvelle Varjotassu pysähtyi äkisti viimeisen puun varjoon. Hänen katseensa vaelsi järven rannalla. Ei, ei Tiikeritassua. Hän siis matkasi turhaan tänne. Turhautuneena Varjotassu polki tassuaan maahan, ja oli kääntymässä takaisin, kunnes kuuli hiljaisen äänen. Joku kutsui häntä. Hitaasti Varjotassu kääntyi takaisin katsomaan, ja näki yllättäen vaalean naaraskissan. Tiikeritassu. Kuun kelmeä valo leikki oppilaan oranssihatavalla turkilla.
"Tiikeritassu" kolli naukaisi hiljaa. Tiikeritassu nosti päätään ylemmäs.
"Täällä" Varjotassu naukaisi hiljaa taas. Nyt kolli ravasi lähemmäs toista oppilasta, joka näytti yllättyneeltä.
"Tulit sittenkin" Tiikeritassu naukaisi, kun Varjotassu katseli jokea hetken.
"Tulit itsekin" hän mutisi hiljaa. Miksi kollin piti tulla? Hänestä tuntui, kuin hän ei enään voisi pysyä erossa tuosta naaraasta. Hän oli niin.. Niin upea. Varjotassu luimisti korviaan kuullessaan rasahduksen. Pieni hiiri tuijotti kissoja, ja pakeni.
Vastaus:23 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Alexandra, kotikisu
20.06.2014 17:59
Hevosen äänekäs hirnahdus herätti valkoisen laikukkaan naaraan uniltaan. Alexandra haukotteli makeasti ja ihmetteli hetken, missä oikein oli. Sitten naaras muisti, että oli eilen käpertynyt Mustikan kanssa lempihevosensa Laikun karsinaan nukkumaan. Alexandra nousi venytellen ylös ja tökki hellästi nukkuvaa ystäväänsä.
"Mustikka, aika herätä. Nyt on aamu", Alexandra maukui. Raidallinen naaras avasi siniset silmänsä ja nousi ylös haukotellen.
"Joko nyt? Minua väsyttää", Mustikka mumisi. Alexandra naurahti.
"Mennään katsomaan olisiko ruokakuppimme täytetty", hän ehdotti ja nuolaisi huuliaan. Mustikka nyökkäsi myöntävästi. Kaksikko hyvästeli Laikun ja pujahti ulos tallista. Alexandra katsoi taivaalle. Taivas oli pilvinen ja näytti siltä, että päivästä tulisi sateinen. Samassa vesipisara tipahti Alexandran vaaleanpunaiselle kuonolle ja tämä säpsähti.
"Tänään emme taida päästä ulos telmimään", Alexandra nurisi Mustikalle, joka käveli hänen vierellään. Mustikka nyökkäsi pettyneenä ja pujahti Alexandran edellä kissanluukusta. Sisällä hän kiiruhti Mustikan perässä keittiöksi kutsuttuun tilaan. Kuten hän oli arvannutkin, molempien ruokakupit oli täytetty ruoalla. Alexandra kehräsi ja upotti kuononsa ruokaan.
"Herkullista", tämä mumisi suu täynnä kissanruokaa.
"Niin on", Mustikka myötäili.
Syötyään kaksikko tassutteli olohuoneeseen. Talon uroskaksijalka istuskeli sohvalla ja katseli televisioksi kutsuttua hökkeliä. Alexandra naukaisi ja hyppäsi kaksijalan syliin. Kaksijalka päästi ilahtuneen äännähdyksen ja rapsutteli Alexandraa korvan takaa. Naaras kehräsi ja puski kaksijalkaa. Mustikkakin hyppäsi kaksijalan syliin kehräten. Kaksijalka hössötteli kissoille ja rapsutteli heitä.
"Mahtavaa, juuri siitä!" Alexandra kehräsi kun kaksijalka rapsutti tätä kutiavasta kohdasta selässä.
Kissat lötköttelivät kaksijalan sylissä jonkin aikaa, kunnes naaraskaksijalka tuli huoneeseen. Se sanoi jotain uroskaksijalalle, joka murahti ja sammutti television. Kaksijalka hätisti kissat sylistään ja nousi ylös sohvalta.
"Minne se nyt?" Mustikka kysyi kun kaksijalka aukaisi oven ja löntysti sateeseen.
"Varmaan se menee ruokkimaan hevoset", Alexandra maukui. "Mitä sanoisit jos vaikka leikkisimme hieman?"
Mustikan ilme kirkastui.
"Joo!" tämä naukaisi. Alexandra loikkasi sohvalle.
"Ota kiinni jos saat!" naaras huudahti ja lähti Mustikkaa karkuun.
"Mrau!" Mustikka huudahti ja lähti Alexandran perään. Alexandra koetti hämätä ystäväänsä ja teki äkkikäännöksen keittiöön ja hyppäsi pöydälle. Pöydässä aterioiva naaraskaksijalka ulvahti ja hätisti Alexandran.
"Anteeksi", Alexandra maukui ja hyppäsi alas pöydältä väistäen nipin napin Mustikan. Alexandra pinkoi portaita ylös ja suuntasi lähimpään huoneeseen. Nopeasti naaras syöksyi sängyn alle ja jäi tarkkailemaan käytävää. Mustikasta ei kuulunut mitään vähään aikaan, joten Alexandra kömpi pois sängyn alta. Hiljaisin askelin hän hiipi käytävää pitkin ja haisteli ilmaa. Samassa läheisestä hyllystä pomppasi jokin hänen päällensä.
"Sainpas sinut!" kuului Mustikan riemukas kiljaisu hänen päältään. Alexandra naurahti ja rentoutti lihaksensa. Sitten naaras loikkasi salamannopeasti ylös ja lennätti Mustikan pois päältään. Kissat rupesivat painimaan leikillään naurahdellen iloisesti.
Hetken päästä he irtautuivat toisistaan jääden huohottamaan paikalleen.
"Nyt tekisi vesi terää", Alexandra maukui. Hän lähti tassuttelemaan alas portaita keittiöön. Naaras kumartui vesikupin ylle ja latki ihanan kylmää vettä kielellään. Myös Mustikka kumartui latkimaan vettä. Lopetettuaan Alexandra avasi suunsa valtavaan haukotukseen.
"Taidan ottaa pienet päiväunet", naaras mumisi ja tassutteli korinsa luokse olohuoneeseen.
"Minä myös", Mustikka maukui ja seurasi Alexandraa. Alexandra venytteli lihaksiaan antaumuksella ja käpertyi sitten pehmeään koriinsa. Mustikka käpertyi hänen viereensä. Alexandra sulki silmänsä ja nautti ystävänsä tarjoamasta lämmöstä.

//Tosiaan minä (Koiruli) adoptoin Alexandran joten nyt se on sitten minun! :3 Ja Lonsu, jatkoa?//
Vastaus:20 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
20.06.2014 14:38
Tiikeritassu vaelteli metsässä. Häntä hävetti hieman eilen sattunut rajanylitys. Varjoklaanin soturi oli ajanut hänet pois kuin jäniksen. Onneksi Saarniturkki ei ollut huomannut mitään. Nyt hänet oli lähetetty metsästämään klaanivanhimmille. Yhtäkkiä naaras nosti katseensa. Hän huomasi olevansa jälleen Varjoklaanin rajan tuntumassa. Tiikeritassu sävähti ja kääntyi poispäin.
"Kuka siellä!" Kuului äkkiä ulvaisu. Tiikeritassu jähmettyi hetkeksi. Sitten hän hipsi lähemmäs hieman uteliaana. Yhtäkkiä hännällään huomasi seisovansa vastakkain Varjoklaanin oppilaan kanssa. Tiikeritassu hätkähti säikähtäneenä. Tuo kolliin oli Myrskyklaanin reviirillä.
"Mikä nimesi on?" Kissa kysyi hieman rauhallisemmin. Tiikeritassu ryhdistäytyi.
"M-minun nimeni on Tiikeritassu" hän maukui hieman änkyttäen. Hän ei voinut olla huomaamatta että musta kolli oli aika komea. Jokin tunne heräsi Tiikeritassun sisällä. Naaras huomasi kollin tuijottavan häntä.
"Kerrotko oman nimesi?" Tiikeritassu uskaltautui kysymään. Hän ei voinut estävä katseettaan harhailemasta kollin loimuaviin silmiin.
"Olen Varjotassu" kissa vastasi havahtuen.
"Entä mitä teen Myrskyklaanin reviirillä?" Tiikeritassu jatkoi ja yritti muistaa soturilain. Varjotassu mutisi jotain ja katseli Tiikeritassua. Sitten hän käänsi päätään toiseen suuntaan. Tiikeritassun häntä värisi. Jokin tuossa kolkissa veti häntä puoleensa. Oliko hän ihastunut tuohon kissaan. Tiikeritassu nuolaisi rintaansa. Hän tassutti varovasti varjotassun lähelle.
"Olet Varjoklaanin kissa, joten alappas Kalppia omalle reviirillesi" hän maukui. Hänen yllätyksekseen hänen äänessään oli pehmeän kiusoitteleva sävy. Varjotassu kohotti ilmeisen vastahakoisesti katseensa.
"Voidaan tavata vaikka järvellä tänä yönä jos on asiaa" Tiikeritassu ehdotti. Häntä kauhistutti hänen omat tunteensa. Uskalias ehdotus sai Varjotassun korvat värähtämään. Tiikeritassua kalvoi outo halu astella metsän halki turkki hipoen Varjotassun turkkia. Hän tuntisi tämän Turkin lämmön ja... Kaikisuudessa kajahti ulvaisu joka katkaisi Tiikeritassun unelmoivat kuvitelmat.
"Varjotassu!" Kuului ääni.
Varjotassu hätkähti. Hän katsoi Tiikeritassua hetken tuike silmissään ja loikki sitten tiehensä. Tiikeritassu oli jo miltein lähtemässä hänen peräänsä mutta älysi pysyä paikallaan.
"Mikä sinuun on mennyt? Ethän sinä voi ihastua toisen klaanin kissaan! Nyt sinun on raahauduttava järvelle. Tuskin hän kuitenkaan tulee" Tiikeritassu maukui itselleen. Silti jokin pakotti hänet edes koettamaan. Hän menisi järvelle.
Vastaus:20 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mustikka, Kotikisu
20.06.2014 13:48
//Piitkästä aikaaa :3//

Alexandra raapaisi pari kertaa tallin raollaan olevaa ovea, kunnes se pamahti levälleen auki. Sieraimiini tulvahti pistävä tuoksu, mutta kohteliaana yritin pysytellä normaalina. Alexandra näytti olevan jo tottunut löyhkään ja tassutti eteenpäin. Korkealla pääni yläpuolella näin vihdoin hevosen; Sen suuri turpa haisteli minua kaukaa ja kavahdin lähemmäs ystävääni. Hevonen kumminkin menetti kiinnostuksensa meistä pian ja vetäytyi takaisin omaan soppeensa.Ihan tallin perällä oli mustavalkoinen hevonen joka silmäili meitä ystävällisesti. Tunsin ystävällisyyden tunteen ja päätin olla rohkeampi.

"Tässä on lempihevoseni, Laikku. Nuo muut on vähän närkästyneitä meihin kissoihin, Mutta Laikku osaa arvostaa ystäviä." Alexandra maukui, ennenkuin ehdin tehdä elettäkään hevoseen päin. Nyökkäsin. Tuo lausahdus rauhoitti mieltäni ntisestään. Hyppäsin Alexandran perässä karsinan oven päälle ja Laikku hirnahti iloisesti. Alexandra puski kuonollaan sen poskea,mutta minä jäin katselemaan tallia. Näin ylhäältä kykenin nähdä tallin kokonaisuudessaan. Keskellä oli pitkä, karheasta massasta tehty käytävä, jota ympäröivät hevoskarsinat. Ihan alkupäässä oli ilmeisesti joitain hevostarvikehuoneita, sillä se osa oli täynnä jotain tavaroita. Joidenkin hevosten karsinoissa oli nähtävästi hienoja palkintoja. Sitten kuului narinaa. Säikähdin hillittömästi ja putosin Laikun karsinaan heinien keskelle. Ne pehmensivät huomattavasti laskuani. Nousin ylös yrittäen olla rapisuttamatta heiniä, sillä jos narina oli lähtöisin jostain vaarallisesta, se ei ainakaan kuulisi minua. Se ei kuitenkaan onnistunut, ja lopulta päätin vain hypätä takaisin karsinan laidalle. Ponkaisin kovaa ja olin taas samassa paikassa mistä olin pudonnutkin. Mutta Alexandra ei ollut enää vierelläni. Katsahdin ensi kertaa uudelleen ovelle, ja siellä maassa istua nökötti Alexandra. Vierellänsä naaraskaksijalka. #Voi kuinka idiootti olenkaan# mietin. Kaksijalka varmaankin halusi tulla ratsastamaan. Pinkaisin äkkiä Alexandran viereen kehräämään. Kaksijalka silitteli meitä molempia ihanasti kaulan alta ja kierähdin lattialle nautinnosta. Sitten hän kumminkin avasi yhden karsinan, mutta juuri sen, jossa se hevonen oli ensimmäisenä haistellut meitä. Nousin ylös ja katselin vierrstä, kuinka kaksijalka asetti hevosen selkään jonkinlaisen istuimen ja turpaan vetimiä. Sitten hän talutti noista vetimistä hevosen pihalle ja sulki tallin ovet taas.

"Miten tuo pystyy ratsastaa tuollaisella niljakehevosella." Sähähdin leikkisästi. Alexandra naurahti. Hän ehdotti: Mitäs jos nukuttaisiin yö täällä?" Se kävi hyvin, ja löysimme illan päätteeksi makuupaikan Laikun karsinan kauimmaisesta nurkasta. Pehmeät heinät ympärilläni nukahdin uneen.

//Jatkoo, Koiruli?//
Vastaus:18 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
20.06.2014 13:18
Tiikeritassu huomasi jälleen kerran olevansa synkässä metsässä. Naaras heilautti häntäänsä.
"Tiikerivarjo? Oletko täällä?" Hän naukui hieman levottomana kuten aina.
"Olen tässä" kuului jo tuttu ääni. Tiikeritassu huomasi äkisti olevansa tiheän metsän reunustamalla aukiolla. Tiikerivarjo istui hänen edessään.
"Olen hyvin ylpeä sinusta. Olet muistanut opetukseni hyvin ja nyt olet oppilas" kolli maukui lämpimästi. Tiikeritassu kehräsi ylpeänä.

Tiikeritassu heräsi Saarniturkin harmaan käpälän töytäisyyn ja ponkaisi sähköistyneemä pystyyn. Uni tuntui jäävän hänen silmiinsä. Hän oli näkevinään Tiikerivaejon hahmon Saarniturkin takana.
"Herää! Lähdetään katsomaan Rajoja" Tiikeritassun mestari maukui. Tiikeritassu ravisteli itseään jännittyneenä.
"Joo minä olen tulossa!" Hän maukui. Saarniturkki veti käpälänsä takaisin ulos ja Tiikeritassu ryömi auringonvaloon. Oppilaan raidallinen turkki hohti meripihkanvärisenä valossa.
"Tulehan. Meillä on paljon matkaa edessä" Saarniturkki kehotti ja ravasi ulos leiristä, Tiikeritassu perässään. Tiikeritassun mielessä pyöri unet kun hän seurasi mestariaan metsään.

Aurinko oli jo kääntymässä iltaan, kun Saarniturkki johdatti Tiikeritassua pitkin järven rantaa kohti leiriä. Tiikeritassun tassuja särki pitkästä vaelluksesta, mutta hän ei valittanut.
"Voidaanko metsästää!" Hän naukaisi kuullessaan riistan rapistelua pensaissa. Saarniturkki vilkaisi lapansa yli.
"Jooko?" Tiikeritassu maukui valloittava katse silmissään. Saarniturkki naurahti.
"Jospa järjestän sinulle pienen kokeen. Kuulin kuinka metsästät hiiren ennen kuin sinut oli nimitetty. Yritä metsästää muutama saaliseläinten ennenkuin aurinko laskee. Tavataan tässä järven rannalla" hänen mestarinsa maukui.
"Ethän ole liian väsynyt?" Hän lisäsi tiukasti. Tiikeritassu puisteli päätään.
"En tietenkään. Voinko mennä?"
"No ala painella sitten!" Saarniturkki kehräsi, "mutta ole varovainen! Jos näät tai haistat ketun tai mäyrän tulet heti tänne!"
Tiikeritassu heilautti häntäänsä ja syöksyi metsään. Hän suuntasi kohti Myrskyklaaanin ja Varjoklaanin rajaa nuuskien ilmaa. Hän paloi innosta osoittaa taitonsa, ja väsymys oli jo unohtunut. Naaras haistoi viileässä tuulessa hiiren tuoksun. Se tuli rajan suunnalta. Tiikeritassun silmät leimahtivat innosta kun hän kyyristyi maata vasten. Saarniturkki oli matkan varrella näyttänyt hänelle saalistustapoja ja vaanimisasennon. Nyt sille oli käyttöä. Tiikeritassu hiipi kevyin askelin eteenpäin. Hän näki hiiren aivan rajan tuntumassa näykkimässä siementä.
"Nyt sinä jäät kiinni!" Tiikeritassu sihahti ja loikkasi eteenpäin. Hiiri pinkaisi pakoon, rajan väärälle puolelle. Tiikeritassu syöksyi eteenpäin ja nappasi eiläimen hännänmitan Varjoklaanin reviirillä.
"O-ou" Tiikeritassu mumisi hiiri suussaan ja perääntyi kiireesti omalle puolelle. Saarniturkki oli nimenomaan painottanut ettei rajoja saanut ylittää. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Tiikeritassu oli jo huuokaisemaan helpotuksesta, kun yhtäkkiä joki rysähti hänen selkäänsä. Leimuavat silmät tuijottivat Tiikeritassua.
"Kuka luulet olevasi kun viet Varjoklaanin riistaa, Myrskyklaanilainen!" Kuului raivokas sähinä.

//vähän tönkkö//

Vastaus:20 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lintutassu, Jokiklaani
20.06.2014 12:28
Lintutassu raotti harmaanvihreitä silmiään. Aurinko kajasti heidän pieneen nukkumapaikkaansa. Naaras liikahti ja pelkäsi herättäneensä Neulastassun. Kolli kumminkin nukkui yhä. Lintutassu nousi varovasti ja venytteli kipeytyneitä raajojaan. Hän kurkisti pensaan alta ulos. Oli hyvin aikainen ja raikas aamu. Naaras hengitti syvään ja istuutui pensaan eteen. Hän huomasi puunrungon, josta Sulon takapää roikkui ulkona. Rahiseva kuorsaus kaikui onton puun sisuksissa.
>Voi Töyhtötassu, missä sinä olet? Tiedätkö sinä missä MINÄ olen?< pieni naaras murehti ja alkoi sukia turkkiaan. Mitä hyödyllist hän voisi tehdä? Muut nukkuivat vielä.
>Voisin metsästää jotain pientä.< Lintutassu keksi ja ilahtui pienesti. Hän nousi ja etsi lähietäisyydeltä riistaa. Oppilas hiippaili aluskasvillisuudessa ja nuuhki mustikanvarpuja ja otti nopeasti suuhuunsa yhden mustikan. Kuului rasahdus ja naaras oli pelästyä kuoliaaksi.
>Tuonne kivenkoloon meni jokin.< Lintutassu ajatteli rauhoituttuaan. >Hiiri.<
Naaras hiipi kiven juureen ja pysähtyi sen eteen.
''Noniin, tule sieltä.'' naaras naukui hiljaa. Hän työnsi käpäläänsä koloon. Sitten hän hetken tunnusteltuaan veti sen pois. >Eikö se olekaan siellä?<
Alkoi kuulua uhkaavaa sihinää ja naaras hätkähti niskakarvat pörhistyen.
Kolosta kiemurteli harmaanmusta olio. Käärme. Se sihisi ja nosti päätään valmiina iskemään hampaansa nuoren kissan jalkaan. Naaras ei aikaillut vaan löi kyntensä käärmeen pään läpi salamannopein refleksein ja hyppäsi taaksepäin. Lintutassun sydän pamppaili todella nopeaa.
Käärme lakkasi liikkumasta ja se velttoni maahan. Lintutassu odotti hetken ennenkuin tökkäsi käärmettä uudelleen. Ei reaktiota.
''Minä nappasin käärmeen!'' Lintutassu riemuitsi itsekseen. Hän nosti käärmeen suuhunsa ja raahasi sen muiden luo.
Neuastassu oli juuri herännyt ja kurkkasi ulos. Kollin silmät suurenivat tämän nähdessä Lintutassun kantavan kuollutta käärmettä.
''Puriko se sinua?'' kolli naukui äänekkäästi. Lintutassu ravisti päätään.
''Minä nappasin sen ja tapoin ennen kuin se ehti hyökätä.''
''Vau!'' Neulastassu sanoi hymyillen.Tunturituuli poistui juuri pensaan alta.
''Tunturituuli.'' Lintutassu naukaisi hiljaa. Valtava kolli käänsi päänsä Lintutassua päin.
''Te Varjoklaanilaisethan syötte käärmeitä? Minä nappasin tämän äsken.'' pieni naaras maukui hiljaa ja tiputti käärmeen kollin jalkojen eteen. Tunturituuli tutkiskeli käärmettä.
''Kiitos.'' kolli murahti synkästi, otti käärmeen ja siirtyi aterioimaan.
Lintutassu virnisti Neulastassulle.
''Katsos, kyllä kovimmatkin kissat saa sanomaan kauniita sanoja.'' Neulastassu maukui ilkikurisesti ja tökkäsi Lintutassua leikkikästi lapaan. Lintutassu hymyili säteilevästi ja nauroi heläjävää nauruaan.

Hetken päästä kaikki olivat syöneet, Sulo autettu ulos nukkumapaikastaan ja matkaa jatkettiin.
''Joo, tota, meikäläisen mielestä ne kissat tuli tuolta päin.'' Sulo naukui ja osoitti takkuisella hännällään suuntaa. Lintutassu kulki taas viimeisenä. Neulastassu oli yhtä innokas kuin lähtöpäivänäkin. Lintutassu ei voinut käsittää kuinka kollilla oli niin paljon energiaa. Matka oli uuvuttava ja mitä vielä sen jälkeen? He päätyisivät vieraaseen klaaniin, jossa vaanisivat suuret vaarat ja heidän täytyi puolustaa sitä klaania ja auttaa heitä. Sitten olisi matka takaisin. Tai siis, jos he selviäisivät. Naaras ravisti päätään ja yritti taas kiriä muita kiinni.
''Ei ole enään pitkä matka sinne, mistä ne tuli.'' Sulo kertoi.
Lintutassu huokaisi. Häntä janotti ja hänen käpäliään särki. Hän tunsi itsensä jälleen kovin pieneksi ja turhaksi. Tämä oli jäänyt kiinni kaksijalan aitaankin, kun he olivat kiivenneet sen yli. Hän kaipasi juttukaveria, mieluiten Neulastassua, mutta hänellä ei ollut mitään puhuttavaa kollille. Naaras etsi näköpiiriinsä Vaahteravirran ja tassutteli tämän luo.
''Hei.'' Lintutassu naukaisi hiljaa.
''Hei, Lintutassu.'' Vaahteravirta vastasi ja kosketti hännällään oppilaan lapaa. ''Ei hätää, ei ole enään pitkä seuraavaan lepopaikkaan.''
''Juu...'' vaaleanoranssi naaras sanoi. Hän yritti keksiä puhuttavaa. ''Montako pentua sinä uskot, että saat?''
Vaahteravirta näytti hetken mietteliäältä.
''Se on kyllä hankala tietää, kun ne kasvavat vielä, ennen kuin syntyvät...Mutta näin tältä seisomalta voisin sanoa kolme tai neljä.'' liekinvärinen kuningatar maukui.
''Oletko iloinen pennuistasi?''
Vaahteravirta nyökkäsi ja hymyili säteilevästi.
''Enemmän kuin iloinen. Pidän niistä hyvää huolta ja usko pois, heistä tulee yksiä metsän mahtavimmista sotureista!'' naaras kehräsi ja hänen silmänsä kimalsivat onnesta. Lintutassu räpäytti silmiään lempeästi. Vaahteravirta näytti niin kovin onnelliselta siitä, että hän saisi pentuja. Lintutassu mietiskeli, saisikohan hän itsekin joskus omia pentuja?
''Seuraava pysähdyspaika on tuolla.'' Tunturituuli ilmoitti ja osoitti kuonollaan eteenpäin. Seurueesta kuului helpotuksen huokauksia ja pian kaikki makasivatkin uupuneina joen rantatörmällä. Lintutassu latki vettä joesta ja hymyili. Vesi maistui ihanalta rankan päivän jälkeen. Ja se päivä jatkuisi vielä. Lintutassu kastoi käpälänsä ja hyppäsi sitten kokonaan veteen. Vesi hyväili naaraan turkkia ihanasti ja vei irtoroskat mennessään. Neulastassu kurkkasi rannalta.
''Miten sinä jaksat uida? Muut lepuuttavat jalkojaan ja sinä polskit sielä kuin kala ikään.'' kolli naukui huvittuneesti.
''Ei uiminen väsytä minua lainkaan.'' Lintutassu vastasi, nousi vedestä ja ravisteli turkkiaan kuin koira. Naaras heittäityi makuulleen nurmelle ja torkahti pikkuhetkeksi.

Vastaus:30 kp:eetä

-Mustahaukka-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 




--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuutamosäde, erakko
19.06.2014 23:05
Kuutamosäde nukkui. Hänen häntänsä nytkähteli välillä, koska tämä näki unta. Kuutamosäde raotti silmiään, ja haukotteli. Aurinko lämmitti naaraan turkkia, ja Kuutamosäde kääntyi kyljelleen. Hän kehräsi itsekseen, koska aurinko oli lämmin, ja naaraalla oli ollut viime yönä kylmä, koska tuuli oli riepotellut tätä. Kuutamosäde nousi hitaasti ylös, ja ravisteli turkkiaan. Hän venytteli jokaista jäsentä erikseen, ja haukotteli suureen ääneen. Nopeasti ja hiljaisesti tämä lähti nelistämään kohti metsää – joka oli lähellä. Kuutamosäde oli nukkunut yönsä kaksijalkalan lähistöllä. Naaraalla oli kurniva nälkä, ja hän ei muistanutkaan, milloin oli viimeksi syönyt mitään. Hän tassutteli hiljaa haistellen ilmaa, toivoen että haistaisi saaliin. Pian, ja Kuutamosäteen onneksi tämä haistoi hiiren. Se oli tuore tuoksu, ja naaras löysikin hiiren pesän, jossa tämä oli ollut vähän aikaa sitten. Kuutamosäde lähti hiljaa kävelemään kohti hiiren tuoksua. >>Se on lähellä<< tämä ajatteli. Naaras näki hiiren ruskean turkin, ja painui hitaasti alas. Hän hiipi hiiren taakse, ja odotti hetken. Sitten hiiri nosti korvansa pystyyn, ja katsoi taakseen. Sillä hetkellä Kuutamosäde hyppäsi hiiren selkään, ja tappoi sen nopealla iskulla niskaan. Hiiren tuoksu oli hurmaava. Hän katsoi ympärilleen, ja painui sitten matalaksi puuta vasten. Naaras haukkasi saaliistaan palasen, ja pian hiiri olikin poissa. >>Se oli herkullista<< hän ajatteli, ja nuoli huuliaan. Kuutamosäde nousi ylös, ja haisteli ilmaa. Ilmassa oli vaikka minkälaista hajua – oli kaksijalkojen pinttynyttä, vanhaa, erakkojen, hiirien ja jänisten, jopa ketun. Ketun haju oli kyllä todella vanha. >>Kaksijalat olivat käyneet pitkä aika sitten täällä<<, naaras katsoi tassuihinsa, ja nuolaisi hännänpäätänsä. Tämä suki turkkinsa, ja pian se melkeinpä kiilsi auringonvalossa. Aurinko paistoi puiden välistä, ja sai kaiken kiiltämään. Tuuli oli lempeä, ja lämmin. Lehdet kahisivat, ja niitä tippui välillä puista. Kuutamosäde nelisti metsän poikki. Hänen turkkinsa oli yllättävän lämmin. Se oli selvästikin kerännyt lämpöä. Naaras kuuli lintujen laulua, ja nosti korvansa pystyyn. Hän katsoi ympäriinsä, ja yritti etsiä lintua katseellaan. Kohta tämä näkikin linnun, joka lauloi oksalla, korkealla. Kuutamosäde katsoi reittiä linnun luo, mutta tajusi sitten; Hän voisi mennä matalaksi ja odottaa, että lintu tulisi alas. Se ei saattaisi toimia, mutta siitä hän ei ollut varma. Naaraan maha kurni vieläkin, ja se tuntui sanovan ”Nälkä, ruokaa! Ruokaa! Metsästä minulle ruokaa!”. Lintu lauloi vieläkin, ja Kuutamosäde kävi kärsimättömäksi joka sekuntilla. Hänen häntänsä nytkähteli nälästä, ja lintu tuntui pysyvän oksalla vielä monta kuuta. Naaras luovutti, ja mietti toista suunnitelmaa. Hän hyppäsi oksalta oksalle, sinne, missä lintu oli ollut, mutta ei enää. Se oli selvästikin kuullut naaraan hyppelyn, ja lähtenyt turvallisempaan paikkaan. ”Huoh”, Kuutamosäde huokaisi ääneen, ja painoi päänsä tassuihinsa, ja meni makuulle oksalle. Oksa heilui tuulen mukana hellästi edestakaisin. Lehtien suhina ja lintujen laulu nukutti Kuutamosäteen. Hänen luomensa painuivat kiinni.

//Heehee, pitkästä aikaa tarinaa! Toivottavasti ei ole kauhea :D
Vastaus:20 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahtokukka, Myrskyklaani
19.06.2014 20:22
Vaahtokukka silmäili ylpeänä pentuaan. Hänen katsettaan sävytti kuitenkin suru. Hän ei voisi koskaan kertoa olevansa Tiikeritassun ja Sadepennun emo.
>Valkolehti on kasvattanut heitä hyvin. Paremmin kuin minä ikinä< parantaja ajatteli surullisena. Hän yritti hymyillä kun Tiikeritassun säihkyvä vihreä katse osui häneen.
"Onko kaikki hyvin?" Surusade kuiskasi hiljaa ja istahti Vaahtokukan lähelle.
"Voinkohan minä koskaan kertoa pennuilleni totuutta?" Naaras maukui puistellen surullisena päätään. Surusade nuolaisi häntä.
"Sinä olisit ollut heille loistava emo. Joskus me vielä kerromme heille" kolli maukui hiljaa hymyillen. Sitten hän luikahti nopeasti varjoihin.
"Vaahtokukka!" Kuului samassa huuto. Vaahtokukka näki Tulitähdem astelevan häntä kohti. Parantaja kovettui katseensa ja nyökkäsi kömpelösti hymyillen.
"Hei vain, Tulitähti" hän maukaisi. Tulitähden silmissä välähti kuin hän olisi hieman yllättynyt tyttärensä pirteästä äänensävystä.
"Taidat olla iloinen Tiikeritassun puolesta, ellen vallan erehdy" päälikkö maukui. Vaahtokukka yritti olla paljastamatta mitään.
"Tietysti olen. Myrskyklaani kasvaa ja voimistuu jokaisen oppilaan myötä. Olen sitä mieltä että Tiikeritassusta ja Sadepennusta kasvaa kummastakin loistavia sotureita, niinkuin muistakin pennuista" hän vastasi kallistakin päätään. Hänen emonsa korvat värähtivät ja hän istuutui tyttärensä viereen ja katseli iltataivasta. Vaahtokukka katsoi haikeana kun Tiikeritassu tassutteli häntä korkealla oppilaiden pesään.
"Oletko kuullut Tähtiklaanista mitään?" Tulitähti kysyi äkkiä. Vaahtokukka vilkaisi emoaan.
"Tähtiklaani ei ole vaiti. Sen viestejä voi lukea kaikkialla" hän vastasi jonkin ajan kuluttua ja työnsi synkät ennustukset mielestään.
"Onko se kertonut jotain?" Tulitähti jatkoi kurtisaaneja kulmiaan.
"Tähtiklaani kertoo minulle paljon monenlaista. Kerron sinulle kyllä kaiken sen minkä sinun täytyy kuulla" Vaahtokukka vastasi. Tulitähti huokaisi ja näytti leppyvän hieman. Hän kumartui nuolaisemaan Vaahtokukan korvaa.
"Kertoisitko minulle jos saat merkkejä? Klaanin turvallisuus voi riippua niissä" hän maukui lempeästi.
"Kerron. Sinun täytyy luottaa minuun parantajana" Vaahtokukka maukui ja puski emonsa lapaa. Sitten hän nousi tassuilleen ja palasi pesälleen. Päästessään sisälle hän antoi lapojensa lysähtää ja huokaisi raskaasti.
"Tähtiklaani, johdata minut oikealle polulle" parantaja pyysi.
"Tähtiklaani on tukenasi, Vaahtokukka" maukui ääni. Vaahtokukka kiepahti ympäri. Hänen edessään seisoi voimakas punaruskea kolli jonka käpälissä ja Turkin seassa kimalteli tähtien hohde.
"I-isä?" Vaahtokukka änkytti. Hän ei koskaan ollut nähnyt Punahaukkaa.
"On asioita, jotka ovat vain liian suuria mahtumaan soturilakiin. Parantajallakin on tunteet. Olet silti valinnut polun joka kulkee hämärässä ja on raskas kulkea ja ilma sen yllä on painostavaa. Muista, että Tulitähti rakastaa sinua kovasti ja haluaa vain suojella sinua" Punahaukka maukui lempeästi ja astui koskettamaan Vaahtokukan kuonoa omallaan.
"Ole varovainen. Tiikerivarjo ei ole jättänyt meitä rauhaan. Älä käänny pimeään. Minä menen nyt" hän maukui ja katosi pimeyteen.
"Vaahtokukka?" Kuului Sumutassun ääni. Vaahtokukka hätkähti.
"Hei, Sumutassu. Löysitkö katajaa?"
"Löysin löysin, ja paljon. Voin näyttää sinulle huomenna paikan. Se on lähellä hylättyä kaksijalanpesää" parantajaoppilas vastasi innokkaana.
"Hyvä. Menehän sinäkin lepäämään, huomenna on raskas päivä. Pian on aika lähteä Kuilammelle" Vaahtokukka maukui hyväksyvästi. Oppilas tassutteli makuusijalleen tiheyden oksien alle. Vaahtokukka itse vetäytyi pesäänsä ja tärisi.
"Tähtiklaani auta" hän kuiskasi ja sulki silmänsä.
Vastaus:25 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulitähti, Myrskyklaani
19.06.2014 20:21
Tulitähti silmäili lämpimästi Tiikeritassua, joka istui onnitteluviestejä kissoje. Keskellä silmät säihkyen.
>klaani kasvaa jokaisen uuden oppilaan myötä. Tiikeritassusta on tulossa erinomainen soturi< päälikkö ajatteli ja loikkasi alas. Hänen silmänsä osuivat heti Vaahtokukkaan, joka katsoi Tiikeritassua pesänsä suulta kasvoillaan ylpeä mutta surullinen ilme.
"Vaahtokukka!" Tulitähti huusi. Parantaja hätkähti.
"Kas, hei Tulitähti" hän maukui. Naaras tuntui olevan taas iloinen ja pirteä niinkuin joskus ennen.
"Taidat olla iloinen Tiikeritassun puolesta" Tulitähti huomautti ja silmäili tutkivasta tytärtään. Vaahtokukan ilme ei värähtänyt.
"Olen iloinen että klaani saa uuden oppilaan. Myrskyklaani kasvaa ja voimistuu" parantaja maukui vakaasti. Tulitähti nyökkäsi ja istahti tyttärensä viereen.
"Oletko nähnyt unia viime aikoina?" Hän kysyi hetken kuluttua katsoen ylhäällä taivaalla syttyviä tähtiä. Vaahtokukan hännänpää värähti.
"Tähtiklaani ei ole ollut aivan hiljaa. Viestejä näkee kaikkialla" Hän naukui.
"Onko se kertonut jotain?" Tulitähti tiukkasi. Hän tiesi parantajan salaavan jotain.
"Tähtiklaani kertoo minulle monia asioita. Minä kerron sinulle kaiken minkä sinun täytyy tietää. Sinun täytyy luottaa minuun parantajana" Vaajtokukka maukui katsoen vakavasti emoaan.
"Kerrothan kuitenkin heti jos näät tai tunnet jotain?" Tulitähti kysyi lempeästi ja silitti tyttärensä lapaa hännällään. Vaahtokukka kehräsi.
"Minä lupaan kyllä kertoa" Hän maukui ja tassutteli pesäänsä. Tulitähti puisteli päätään.
"Voi olisitpa vielä täällä, Punahaukka" naaras kuiskasi hiljaa. Sitten hän huomasi Ratamohännän astelevan häntä kohti. Soturi kumarsi kunnioittavasti.
"Suunnittelen tässä aamun partioita. Saarniturkki vie Tiikeritassun metsään näyttämään tälle reviiriä, joten en ottanut heitä huomisen partioihin. Mutta aamupartioon lähetän Surusateen, Vatukkakynnen ja Tervatassun, sekä myös Hiekkamyrskyn" Varapäälikkö maukui. Tulitähti nyökkäsi.
"Entä metsästyspartio?"
"Tulisydän, Vinhatassu, Tomupilvi ja Hiilitassu. Oppilaat saavat arvokasta kokemusta"
"Hienoa. Lähetä muut harjoittelemaan oppilaittensa kanssa" Tulitähto maukui hyväksyvästi. Ratamohäntä nyökkäsi.
"Jos sinua ei haittaa, niin minä lähden vielä metsälle Saniaisturkin kanssa. Yöstä on tulossa kaunis ja kirkas" varapäälikkö maukui.
"Mene toki, kunhan et nuku huomenna pommiin" Tulitähti naurahti ja tassutteli pesälleen. Hänellä oli paras varapäälikkö mitä toivoa saatta ja klaani kukoisti. Ainoa huolenaihe oli Veritassu, joka oli kadonnut jokin aika sitten. Tulitähti huokaisi ja työntyi pesäänsä ja laskeutui makuusijalleen.
"Näytä siltä että jokin on vialla" maukui pehmeä ääni päälikön vieressä. Tulitähti ponkaisi istumaan säikähtäneenä. Hänen vieressään istui Punahaukka Tähtiklaanin kuura kimaltem käpälissään ja Turkin karvoissa.
"Punahaukka! Voi että minä olen kaivannut sinua!" Tulitähti naukui haparoiden ja painautui kuollutta kumppaniaan vasten.
"Sinulla on pentumme, enkä minä jätä sinua. Seuraan sinua aina" Punahaukka kehräsi. Tulitähti hautasi kuononsa Punahaukan lapaturkkiin.
"Minulla on ollut sinua niin ikävä" hän kuiskasi.
"Minulla on sinulle myös hiukan asiaa" Punahaukka maukui jonkun ajan kuluttua. Tulitähti kohotti katsettaan.
"Se koskee Vaahtokukkaa. Hän on loistava parantaja. Mutta oletko huomannut miten suhtautuu Surusateeseen" kolli jatkoi vakavoituen. Tulitähti nyökkäsi.
"Kyllä minä tiedän. Olen yrittänyt saada hänet lopettamaan, mutta.."
"Hänelläkin on tunteet. Mutta hänen verestään on vaarassa tulla pahaa. Isäsi varjo ei ole jättänyt sinun sukuasi" Punahaukka maukui. Tulitähti värähti.
"Olen puhunut hänen kanssaan unten poluilla. Mutta ole häntä kohtaan myötätuntoinen, sillä hänen valitsemansa tie on pimeä ja raskas kulkea" Punahaukka kosketti Tulitähden kuonoa maukuessaan ja himmeni näkymättömiin. Vain hänen tuoksunsa jäi. Tulitähti huokaisi raskaasti ja käpertyi nukkumaan. Mitä Vaahtokukka oli oikein tekemässä?
Vastaus:27 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Fanny, erakko
19.06.2014 20:20
Fannyn kietoi häntäänsä Kiivasmielen hännän ympärille ja katsoi tätä vihreät silmät loistaen.
"Voi Kiivasmieli!" Naaras maukaisi lempeästi, "tietysti."
Kiivasmieli kehräsi kovaa ja hukutti Fannyn korvat nuolaisuihin. Nessa istuskeli sivummalla.
"Jos Kiivasmieli on täällä Fannyn kanssa, niin minä lähden etsimään riistaa" erakkonaaras maukui ja katsoi tiukasti Kiivasmieltä, "pidäkin hänestä huolta."
"Koivasmieli tekee mitä vain pitääkseen minut turvassa" Fanny maukui hiljaa ja painautui Kiivasmieltä vasten. Hänen silmänsä loistivat taas entiseen tapaan vaikka paksu turkki olikin mudassa ja veressä. Kiivasmieli kehräsi hiljaa ja suki Fannyn Turkkia puhtaaksi. Nessa hymyili hetken ja tallusti metsään. Fanny katseli Kiivasmieltä.
"Mitä sinä aiot nyt?" Naaras kysyi, "aiotko...aiotko palata sinne...klaaniin?"
Kiivasmieli nuolaisi lempeästi Fannya.
"Juuri nyt haluan vain olla sinun kanssasi" Kolli vastasi hiljaa. Fanny hymyili.
"Oletko kunnossa? Paranevatko haavat?" Kiivasmieli jatkoi hieman huolissaan. Fanny silmäili jo siististi paranevia haavojaan.
"Ulkoiset haavat paranevat, mutta..." Kiivasmieli painautui rohkaisevasti Fannya vasten.
"Minua vain ahdistaa se niin kamalasti. Näen painajaisia ja kuvittelen kaiken aikaa että Salama vaanii minua jossain..."
"Sinun ei enää tarvitse miettiä sellaista. Minä olen kanssasi ja Salama on tapettu" Kiivasmieli maukui. Fanny värähti.
"Minä...minä pelkään verta yli kaiken. Aina kun näen sitä minä.. Minä muistan sen kun menetin vanhempani ja kaikki... Ihan kaiken" hän tunnusti hiljaa ja nosti epätoivoisen katseensa. Kiivasmieli suki hänen tummanharmaata läikikästä turkkiaan.
"Nyt on kaunis ilma ja aurinko paistaa. Ja järvi on aivan lähellä. Mennäänkö rantaan, jos vain jaksat?"
Fanny tiesi Kiivasmielen vaihtaneen puheenaihetta tahallaan. Hän oli siitä vain hyvillään.
"Kyllä minä jaksan. Mennään vain" Naaras vastasi nousi käpälilleen. Kiivasmieli tuko häntä lempeästi lavallaan ja tassutteli eteenpäin. Pian he saapuivat kasvien suojasta rantatörmälle joka vietti kivipohjaiseen rantaveteen.
"Kaunista", Fanny naukaisi. Taivas oli pilvetön ja kaukana ylhäällä lenteli lokkeja jotka kirkuivat korkealta. Järven tumma tyyni pinta näytti houkuttelevan viileältä. Tällaisena päivänä oli vaikea ajatella verta ja kuolemaa.
"Niin on." Kiivasmieli naurahti ja loikkasi matalaan ranta veteen.
"Vesi on mukavan viileää. Harmi ettei turkkini sovellu uimiseen" kolli maukui loiskutteli rannalle. Fanny kehräsi huvittuneena ja tassutteli veden tuntumaan Kiivasmieli puski häntä.
"Tule kokeilemaan. Kasta edes yksi tassu" Hän suostutteli. Fanny ojensi tassuaan ja laski sen veteen. Se tuntui mukavan viileältä, ja lopulta hän seisoi kaikki neljä tassua matalassa vedessä.
"Eikö olekkin mukavaa?" Kiivasmieli kehräsi.
"Tämä on ensimmäinen kerta kun voimme oikeasti olla yhdessä" Fanny huomautti kehräten. Samassa Nessa kurkisti pensaiden läpi.
"Ai siellä te olettekin. Älä kastele nyt ainakaan vielä haavojasi Fanny! Ja minulla on teille mehevä kani, jos kiinnostaa" naaras maukui pilke silmissään. Fanny loikkasi ylös vedestä. Kiivasmieli kapusi hänen rinnallaan rantatörmälle ylös. Vankeudesta ja kidutuksesta jäänyt tuska hellitti Fannyn sydämessä. Hän näki puhtaan rakkauden ja ilon paistavan Kiivasmielen silmistä, ja tiesi että voisi aina luottaa tämän tukeen. Sitten Fannyn mieleen palasi hänen kumppaninsa ehdotus pennuista.
>Pentuja! Voisinko minä tosiaan saada sellaisia?< Naaras ajatteli kumartuessaam aterialle Kiivasmielen viereen.
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
19.06.2014 20:19
Tunturituuli heräsi rajuin kivun aaltoon. Haavaan sivelty kehäkukka oli kuivunut sen reunoille. Verta ei enää vuotanut, mutta tulehdus oli pahentunut. Hän raahautui ylös laskematta painoa etujalalleen. Hänen silmänsä olivat kirkkaat kivusta, kun hän raahautui herättämään muita. Yön ajaksi kipu oli kyllä lakannut, mutta ilmeisesti kehäkukka ei tehonnut kunnolla.
"Herätkää. Meidän täytyy jatkaa" Tunturituuli ärähti ja tökki kissoja hereille. Hän mulkaisi murhaavasti Vinhapuroa. Sulo änkesi esiin puunkolosta karvat joka suuntaan sojottaen. Lintutassu ja Neulastassu kohottivat päitään. Vaahteravirta loi silmäyksen Tunturituulen haavaan muttei sanonut mitään.
"Ylös nyt! Mennään kun on vielä varhaista!" Tunturituuli urisi, mutta hänen äänensä alkoi olla ponneton kivusta. Uni oli suonut hetken levon. Vinhapuro nousi tassuilleen.
"No, onko parempi?" Hän kysyi. Tunturituuli sähähti. Kun kaikki olivat ylhäällä, Tunturituuli nilkutti kolmella jalalla Sulon rinnalle. Tunturituulen katse oli kivikova kun he etenivät eteenpäin. Hän ei suostunut hidastamaan.

Päivän alkaessa jälleen kallistua iltaan Sulo johdatti matkalaiset kaksijalanpesien ympäröivälle joutomaaläntille. Siellä ei ollut riistantuoksun eikä juuri suojaa. Vain pari pensasta. Vaahteravirta silmäili ympärilleen.
"Jospa jäädään tähän. Minun käpälääni ovat ainakin ihan puhki" hän ehdotti. Muut mumisivat myöntävästi. Tunturituuli hoippuroi kipein tassuin erään pensaan alle ja rojahti siihen.
"Usvamarja..." Hän kuiskasi käheästi. Kolli ikävöi naarasta käsittämättömästi. Hän ojensi loukkaantuneen etujalkansa, sillä sen kukistaminen sattui.
"Meidän pitäisi antaa sen parantua päivän pari. Emme kyllä voi nyt viivytellä"mVinjapuro naukui. Tunturituuli irvisti.
"Olen ihan kunnossa" hän murisi.
"Niin varmaan. Sinut kaataisi tuulenpuuskakin. Miksi sinun pitää olla noin itsepäinen?" Lintutassu kivahti uupuneena. Tunturituuli ärjäisi.
"Olisi pitänyt kääntyä takaisin kun siihen oli mahdollisuus. Matkata nyt vihollisten ja kotikisojen kanssa jonnekkin päättömälle matkalle jonka uni meille kertoi" hän sähisi.
"Sen kertoi meille Tähtiklaani. Etkö usko siihen?" Vaahteravirta tiuskaisi.
"Uskon Tähtiklaanin läsnäoloon, mutten usko että se lähettäisi unia muulle kuin Parantajille. Tein kovasti työtä klaanissa paljastaakseni petturin ja ehkä noustakseni vielä varapääliköksikin. Arvaa luottaako minuun kukaan tämän jälkeen kun katoan yhtäkkiä?" Tunturituuli vastasi pahantuulisena.
"Ja mitä minä kerron Usvamarjalle?" Hän lisäsi hieman epätoivoisena ja unohti liian myöhään että muut olivat kuulolla.
Vastaus:Yhyyh ;-; Saat 15 kp:eetä

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteravirta, Tuuliklaani
19.06.2014 12:33
Luku 2; Tavalla tai toisella.

Vaahteravirta irvisti hieman kiivetessään kaatuneen puunrungon päälle. Taisteleminen mäyrää vastaan ei ollut helppoa tiineenä ja Vaahteravirran koko kehoa poltteli ja pisteli inhottavasti. Hänellä ei ollut näkyviä haavoja, mutta naaras oli iskeytynyt selälleen kun mäyrä oli huitaissut häntä kohti. Naaras huokaisi ja pomppasi rungon päältä metsän ruohikolle. Hän näki kuinka Neulastassu auttoi Lintutassun alas rungon päältä ja kehräsi hieman. Nuorta rakkautta. Mikä olisi suloisempaa? Vaahteravirran ajatukset keskeytyivät kun Vinhapuro hyppäsi puun päältä mutta liukastui laskeutuessaan ja iski leukansa maahan. Näky oli jokseenkin huvittava.
" Oletko kunnossa? ", Vaahteravirta naukaisi hymyillen hieman. Tuuliklaanin kissa nousi ylös mutisten jotain ja vilkaisi sitten totisena Vaahteravirtaa. Pian toisen naaraan ilme kuitenkin leppyi ja tämä käveli punertavan kissan luo. Kaksikko käveli hetken täydellisessä hiljaisuudessa, ennenkuin hopeanharmaa naaras vilkaisi korkeita mäntyjä ja aukaisi suunsa.
" En ole tottunut metsiin. ", tämä naukaisi. Vaahteravirta katsoi itsekkin puita ja huokaisi. Korkeat tammet ja männyt peittivät taivaan melkein kokonaan, ilma oli kosteampaa niinkuin myös maa. Naaras tunsi kaipuuta Tuuliklaanin kuiville ja pitkä heinisille nummeille, jossa aurinko porotti vapaasti aamusta iltaan. Hän jopa kaipasi nukkumista kovaksi poljetulla maalla, ohuen ja kitukasvuisen pensaan alla. Eniten naaras kuitenkin kaipasi kumppaniaan. Hän muisti kuinka Kastanjahäntä oli leikillä näykkinyt naaraan korvaa ja supattanut suloisia sanoja hänelle kun Hopeahäntä ja tähdet valaisivat kirkkaasti taivasta heidän yllään. Vaahteravirta tunsi sydämmensä muljahtavan inhottavasti. Tähtiklaani soikoot hänellä oli ikävä Kastanjahäntää. Hän antaisi mitä tahansa jotta Kastajahäntä voisi ilmestyä hänen luoksensa edes muutamaksi minuutiksi. Rakastaisiko kolli häntä enään? Hän hän lähti salaa yöllä, tiineenä eikä sanonut sanaakaan rakastamalleen kollille. Naaras huokaisi ja painoi päänsä maata kohti. Vinhapuro huomasi tämän selvästi ja puski hellästi toisen naaraan lapaa. Vaahteravirta hymyili hieman ja kohotti sitten katseensa jälleen, vain tarkistaakseen että kaikki olivat yhä paikalla. Vinhapuro käveli hänen kanssaan, Lumi vilkuili yhä Tunturituulen lapaa ja kolli näytti irvistävän joka kerta kun laski tassunsa maahan. Vaahteravirta murahti. Kuinka itsepäinen yksi kolli voisi olla? Lintutassu nilkutti hieman, turkki yhä pörrössä ja Neulastassu tuki tätä kevyesti, sukien naaraan sekalaista turkkia. Veritassu ravisteli ärsyyntyneenä korvaansa, josta pulppusi hieman verta. Tiikeri jolkotti häntä pystyssä Lumen vierellä. Hyvä. Koko retkikunta oli yhä koossa. Silti, Vaahteravirtaa ärsytti kuinka Tunturituuli esitti niin kovaa, vaikka tämän silmissä välähti aina kipu kun tuo laski painoa oikealle etujalalleen.
" Vinhapuro, tarvitsen apuasi. ", Vaahteravirta murahti, katse yhä kollissa. Harmaan raidallinen naaras hätkähti ja katsoi sitten Vaahteravirtaa.
" Ai? Mikä on hätänä? ", tuo kysyi ja vilkaisi nopesti Vaahteravirran kasvanutta mahaa. Mutta silloin tuo huomasi mihin lämpivänpunertava naaras tuijotti. Vinhapuron keho jännittyi hetkessä ja tämän katse tiukkeni.
" Miksi sinä tuijotat Tunturituulta? ", raidallinen naaras kysyi ääni värähtäen. Naaras sai vastaukseksi klaanitoverinsa pahanenteisen virneen.
" Minulla on pieni suunnitelma. "

Vinhapuro oli ensin kieltänyt koko ajatuksen, mutta lopulta toinen Tuuliklaanin kissa huokaisi ja loikki Tunturituulta kohti. Vaahteravirta katsoi kuinka toinen kissa pujahti Tiikerin ja Lumen edestä ja siirtyi Tunturituulen oikealle puolelle. Kuningatar virnisti ja lähti itse kävelemään kollin vasemalle puolelle. Hän oli vähällä tuupata Veritassua, joka oli keskittynyt ravistelemaan korvaansa, joka oli nyt punertava verestä. Naaras pujahti oppilaan edestä ja siirtyi sitten Tunturituulen vierelle. Nähdessään Tuuliklaanin kissan, musta kolli murahti ja käänsi katseensa eteenpäni. Vaahteravirta itsekin katsoi eteenpäin ja huomasi juuri ja juuri valkoisen aidan jonka takaa alkoi silmänkantamattomiin kymmeniä peltoja. Matkaa oli vielä ja aurinko näkyi keskellä taivasta. He olisivat perillä vasta kun aurinko pakeni pesäänsä ja oli mahdotonta hoitaa kollin haavaa pilkkopimeässä. Vaahteravirta ryhdistäytyi hieman ja käänsi katseensa näivettyneen heinän värisistä pelloista.
" Tuo sinun haavasi näyttää aika kamalalta, tiesitkö sen? ", naaras aloitti. Hän ei oikeastaan edes nähnyt kollin haavaa tältä puolelta, mutta se oli totta että haava oli alkanut tulehtua jo hieman. Suuri, musta kolli vain murahti ja eikä edes vilkaissut Vaahteravirtaa.
" Tiedäthän, että jos haavasi tulehtuu, emme voi tehdä asialle enään mitään? ", naaras jatkoi itsepäisesti. Tunturituuli näytti ärtyvän hieman ja tämän silmissä välähti hetken ajan pelko. Tuuliklaanin kunigatar yllättyi tuosta, mutta jatkoi utelemista.
" Ja kun pääsemme tuonne", naaras osoitti tassullaan juuri ja juuri näkyvää pellon reunaa, " aurinko on jo mennyt pesäänsä emmekä voi hoitaa haavaasi ennen aamua. ", hän lopetti lauseensa ja tutki sitten kollin kasvoja.
" Kyllä se paranee. ", kolli murahti vastaukseksi, mutta jälleen silmät paljastivat totuuden. Vaahteravirta ärähti kollin itsepäisyydelle.
" Voimme tehdä tämän kahdella tavalla; joko antaudut puhdistettavaksi tai sitten laitamme sinut antautumaan. ", Vaahteravirta töksäytti irvistäen. Tunturituuli naurahti kuivasti.
" Jaa? Kuinka luulet saavasi minut maahan? ", tuo naurahti ivaillen. Vaahteravirta hymyili suloista hymyään. Naaras kohotti häntänsä ilmaan ja heilautti sitä yhden kerran. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt, kunnes Tunturituuli ulvaisi ja iskeytyi maahan aivan Vaahteravirran tassujen eteen. Vinhapuro piteli tassuillaan kollin kaulasta.
" Mitä-! ", Tunturituuli oli huutamassa, kunnes jähmettyi kivusta. Vaahteravirta näki hämmennyksen muiden matkalaisten silmissä. Veritassu tuijotti Tunturituulta järkytyksen vallassa ja Lumi oli piiloutunut Tiikerin taakse.
" Lumi, etsisitkö minulle mahdollisimman kosteaa sammalta? Neulastassu ja Veritassu, tulkaa pitämään Tunturituulta maassa. ", Vaahteravirta jakeli käskyjä tyynen vakavana. Kesti hetken, ennenkuin nuori Jokiklaanin oppilas syöksyi Vaahteravirran luo.
" Pidä hänet paikoillaan painamalla hänen kylkeään. ", Vaahteravirta opasti. Tunturituuli oli toipunut ja alkoi sähistä raivokaasti. Tuuliklaanin kuningtar huomasi kuinka kollin kynnet vilahtelivat maata pitkin hieman lähemmäksi Vinhapuroa kuin olisi tarkoitus. Vaahhteravirta muisti vasta nyt Sulon, joka tuijotti tapahtumaa jokseenkin huvittuneena sivummalta.
" Sulo! Tulisitko pitämään Tunturituulen tassuja, niin ettei hän voi raapia muita? ", Vaahteravirta tiedusteli. Erakko tuijotti huvittuneena maassa rimpuilevaa kollia, ennenkuin nousi ja tassutteli Vinhapuron viereen painamaan mustan Varjoklaanilaisen tassuja. Pian Lumi syöksyi metsästä kostea sammal hampaidensa välissä. Vaahteravirta kehräsi ja viittoi yksinkertaisella hännän liikkeellä nuoremman naaraan lähemmäksi. Lumi tepasteli Vaahteravirran luo, säpsähtäen kun Tunturituuli heilautti häntäänsä kiukustuneena.
" Hyvä, nyt paina tuota sammalta haavaan. ", Tuuliklaanilainen sanoi ja kotikisu teki työtä käskettyä. Heti sammaleen koskettaessa haavaa, musta kolli rääkäisi kivusta, säpsäyttäen Veritassun.
" Odota vain kun pääsen pystyyn niin jauhan sinusta linnun ruokaa! ", Varjoklaanilainen uhoi.
" Niin niin, luonnollisesti. ", Vaahteravirta vastasi tuolle. Hän siirtyi kollin luolta ja vilkuili sitten metsään. Hän tarvitsisi kehäkukkaa ja unikon siemeniä. Naaras huomasi Veritassun marssivan hänen luoksensa ja käänsi päätänsä nähdäkseen yrmeän oppilaan ilmeen.
" Miksi sinä noin teit?! ", punertava, mustaraitainen kolli ärähti.
" Haava olisi tulehtunut ja hän olisi kuollut korkeaan kuumeeseen. Mutta voisitko etsiä minulle unikon siemeniä ja kehäkukkaa? ", Vaahteravirta vaihtoi aihetta ja tuijotti hieman käskevästi oppilasta. Tämä ärähti ja pinkoi sitten erään pensaan taakse.
" Kehäkukka on sitten keltaoranssi, moniterälehtinen kukka! ", Vaahteravirta mourusi kollin perään.

Aurinko oli jo vaipunut pesääsä, kun Tunturituuli lopetti sätkimisen ja sähinän. Veritassu oli löytänyt tarvittavat yrtit ja Vaahteravirta oli painanut jauhetun kehäkukan mustan kollin lapaan. Naaras oli myös huomannut kuinka Lumi oli tuijottanut tapahtumaa silmät kiinnostuksesta pyöreinä. Unikonsiemenien syöttäminen kollille ei ollut mikään maailman helpoin homma, mutta lopulta Varjoklaanilainen oli suostunut syömään ne. Heti kun kolli oli nukahtanut, Veritassu ja Neulastassu olivat siirtäneet kollin pehmeämmälle paikalle nukkumaan. Kissat olivat keränneet itselleen nopeasti jonkinlaiset pehmykkeet, mutta saalistukseen ei ollut aikaa. Vaahteravirta paineli lehtien ja sammalten sekamelskaa pehmeämmäksi ja laskeutui sitten makaamaan epämääräisen pesänsä päälle. Naaras oli väsynyt, liiankin. Hänen päätään kihelmöi ja pisteli ja hän tunsi oman sydämensä kiihkeän sykkeen korvissaan. Hän katseli väsyneenä, kuinka Lintutassu laskeutui varoen Neulastassun viereen ja painautui tämän kylkeen kiinni. Lumi oli nukahtanut melkeimpä heti kun Tunturituuli oli siirrtty syrjempään. Tiikeri venytteli vielä Lumen vierellä. Veritassu nukkui selkä muihin päin, hieman lähempänä Tunturituulta kuin kukaan muu. Sulo oli ängennyt erään onton puun sisään nukkumaan ja Vaahteravirta naurahti nähdessään että kolli oli mahtunut rungon sisään vain puolittain. Naaraan oma klaanitoveri nukkui muutaman hiirenmitan päässä hänestä. Lopulta Vaahteravirta itsekin painoi päänsä sammaletta vasten ja sulki silmänsä. Hänellä ei ole ennen ollut näin yksinäinen olo. Naaras muisti kuinka lämpimältä hänestä oli tuntunut kun Kastanjahäntä oli painautunut hänen turkkiaan vasten. Vaahteravirta tärisi kylmissään, kiersi häntänsä suojaamaan paisunutta vatsaansa ja antautui väsymykselleen.

// Ughhh...kirjoitusvirheitä ;3; ja lyhyt. Ei niinkään inspannut että jee :3
Vastaus::0 Jaa että lyhyt! Tuohan on pitkä :DD jee xD

Mutta toki saat 30 kp:eetä nvn

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjotassu, Varjoklaani
18.06.2014 23:47
Varjotassu oli nukahtanut näköjään, ja herätessään ollut Kotkatassun vierellä nukkumassa oppilaiden pesällä. Kollin turkki nousi pystyyn. Hän ei vieläkään ollut tottunut nukkumaan muiden vierellä, ja eikä haluaisikaan varmaan koskaan. Oppilas nousi ylös neljälle jäykälle jalalleen, ja tassuteli pois muiden oppilaiden luota. Saadessaan raikasta ilmaa taas keuhkoihinsa, hän tunsi olevansa taas normaali. Mutta tällä kertaa Varjotassu ei jaksaisi lähteä Pihlajakynnen kanssa harjoituksiin, ei vain jaksaisi. Ja, osasihan Varjotassu ne asiat ihan hyvin- ellei jopa paremminkin, kuin mestari itse..
"Varjotassu" kuului ärähdys kollin takaa. Oppilas luimisti korviaan. Jokin variksenruoan ja veren lemu leijaili Varjotassun kuonoon.
"Kuka oletkin, häivy" Varjotassu sähisi, ja käännähti ympäri. Mutta kääntyessään ympäri, hän näki edessään muuten sysimustan, mutta salamaraitaisen naaraan. Kuka tuo oli? Keltaiset salamaraidat halkoivat tuon lemuavan naaraan turkkia. Ja jotenkin pimeys ympäröi tuota kissaa.
"Kuka saasta sinäkin nyt olet?!" Varjotassu murisi hampaat irvessä ja turkki pystyssä.
"Ai että kukako minä olen? Olen Salama, entisen Salamalauman johtaja.." naaras virnisteli ja tuijotti jotenkin.. Oudosti ja mielipuolisesti Varjotassua. Verenhimo iski yllättäen taas häneen, mitä kolli ei ollut tuntenut kuuhun.
"Mitä haluat?"
"En mitään, minä tulin vain-"

Varjotassu heräsi oppilaidenpesällä, Kotkatassun viereltä. Mitä oli tapahtunut? Tai siis, hänhän näki unen. Ei ihmeellisempää. Joku pimeyden metsästä oli kai tullut tervehtimään häntä. Varjotassun vilkaisetssaan vierellään nukkuvaa Kotkatassua kolli yritti olla hyökkäämättä toisen oppilaan kimppuun. #ei# kolli ajatteli. Mikäli hän haluaisi vallata klaanit ja metsän, hänen olisi myös näytettävä olevansa mukamas uskollinen ja rohkea. Silloin hän voisi päästä jopa varapäälliköksi!
"Mutta ei vielä, pian"
Varjotassu nousi ylös sammalpediltään, ja venytteli sen jälkeen jäykkiä jalkojaan. Sen jälkeen kolli hölkytteli ulos oppilaiden pesästä, ja näki puiden takaa nousevan aamuauringon.
"Menen metsälle" oppilas tuhahti nähdessään leirissä tavallista enemmän kissoja. Muistellessaan nyt Varjotassu muistikin, että Kotkatassu oli nyt ainoa oppilas, joka nukkui. Kolli kohautti lapojaan, ja yritti olla välittämättä muista kissoista. Jos vain kukaan ei olisi todistamassa, hän voisi raadella jonkun heistä. Mutta sitten hän tekisi sen, kun olisi tarpeeksi vahva ja ketterä. #pärjäisinhän minä kyllä nyttenkin soturille taistelussa# oppilas ajatteli, mutta jatkoi edelleen matkaansa pois leiristä.

Varjotassu loikkasi suurehkon harmaan, mutta todella liukkaan ja kostean kiven päälle yhdellä loikalla, mutta oli vähällä kaatua kyljelleen. Kolli oli Myrskyklaanin rajalla, ja tähyili yhä kauemmas. Ehkäpä toisen klaanin reviirillä olisi lisää riistaa? Se ei kyllä varmasti paljoa haittaisi, jos Varjotassu vain hieman "lainaisi" heiltä sitä. Paitsi, jos Myrskyklaanilla olisi pulaa riistasta. Oppilas loikkasi takaisin aluskasvillisuuteen, ja hiippaili hetken kuin vaalien jotain. Mutta leikkiminen alkoi kyllästyttää nuorta oppilasta, ja hänen teki kovasti mieli riistaa. Ja veren hajua. Ja kissoja, joita voisi ehkä raadella. Kaikkea. Kuullessaan äänen vasemmalta puoleltaan Varjotassu hätkähti ja käänsi päänsä salamannopeasti äänen suuntaan. Kolli luimisti korvansa ja niskanarvat pystyssä hiiviskeli lähemmäs pensaikkoa, mistä oletti äänen kuuluneen. Se saattaisi olla ehkä vain tuuli, mutta siitä oli otettava selvää. Astuessaan Myrskyklaanin rajamerkin yli hän kuuli taas rapinaa samasta pusikosta. Siellä oli siis joku tai jokin. Ja nyt Varjotassu haistoikin voimakkaasi Myrskyklaanilaisen hajun.
"Kuka siellä? Tule heti esiin!" Varjotassu ulvahti ja loikkasi ilmaan samalla. Kolli oli vähällä jo loikata pensaikkoon, mutta hillitsi itsensä. Ehkäpä siellä olisikin joku erittäin taitava soturi, joka 'puolustaisi rakasta klaaniaan ikuisesti'. #ja pah#
Pian pensaasta ilmestyikin oranssiturkkinen naaras, jonka Turkkia halkoivat mustat raidat. Hetkeksi Varjotassu tunsi oudon tunteen, aivan kuin sydän olisi pysähtynyt melkein. Ja vaikka kolli ei olisi halunnut sitä myöntää, hänen oli tehtävä Se. Naaras oli kaunis.
"Mikä on nimesi?" kolli kysyi hieman rauhallisemmalla äänensävyllä. Mutta vilkuili ympärilleen edelleen.
"A-ai minun nimeni? Olen Tiikeritassu" naaras nyökkäsi samalla puhuessaan. Varjotassu katsoi pitkään Tiikerikynnen silmiä ja Turkkia. Tiikeritassu selvästi haistoi Varjotassun turkista vatiksenruoan lemun, sillä kolli oli itse asiassa löytänytkin sitä. Tai oikeastaan tappanut jonkinmoisen eläimen ja jättänyt syömättä. Myöhemmin siellä käydessään kolli oli haissut variksenruoalta.
"Mikä on sitten sinun nimesi?" Tiikeritassu oli kysynyt Varjotassulta, joka oli taas vaipunut omiin ajatuksiinsa hetkeksi.
"Varjotassu" oppilas vastasi töykeämmin kuin olisi pitänyt, ja tuijotti tassujaan. Ei, hän ei voisi rakastua.. Vai voisiko? Olihan hän kuullut, että monilla muillakin luopioilla oli kumppani, juuri sellaisilla murhaajilla.
"Mitä teet Myrskyklaanin reviirillä?" Tiikeripentu sai lopulta kysytyksi. Varjopentu katsahti maahan, haisteli ilmaa ja totesi mielessään, että hän tosiaankin oli Myrskyklaanin reviirillä.
"Ei sillä ole väliä" kolli tokaisi, mutta astui muutaman askeleen taaksepäin. Varjotassu luimisti korviaan ja istahti maahan. Hän oli ihastunut jotenkin Tiikeritassuun. Mutta, eikö hän ollut se verenhimoinen murhaaja? Hän kyllä oli koko ajan tämän ajan ollut sellainen, mutta.. Hän tunsi vain outoa voimaa tuota naarasta kohtaan. Ei. Varjotassu käänsi päätään pois hetkeksi Tiikeritassusta.
Vastaus:Aw :< Tuossa lopussa kaksikko jotenkin "muuttuu" pennuiksi...? xD
Mutta saat 30 kp:eetä nwn

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
18.06.2014 22:52
Tiikeripentu makasi selällään selkä vasten Valkolehden vatsaa. Sadepentu kiersi kehää hänen lähellään.
"Siellä sataa, ette te nyt ulos pääse" Valkolehti maukui tiukasti. Tiikeripentu voihkaisi tylsistyneenä.
"Voidaanko me mennä edes katsomaan?" Hän aneli. Valkolehti ei ehtinyt vastata kun kissa työntyi pentutarhaan. Tulitähti asettui istumaan.
"Päivää Tulitähti, kuinka voimme auttaa" Valkolehti maukui ja nyökkäsi kunnioittavasti. Naaras hymyili hetken.
"Olen keskustellut Ratamohännän hieman. Näin miten Tiikeripentu metsästi aamulla hiiren" hän maukui lämpimästi. Tiikeripentu ponkaisi tassuilleen ja kohotti päätään ylpeänä. Edellisenä yönä Tiikerivarjo oli kertonut hänelle kaikenlaista metsästyksestä ja taistelusta. Aamulla hän oli palanut halusta kokeilla niitä.
"Olen päättänyt, että Tiikeripennusta on aika tulla oppilas. Älä sure Sadepentu, olet samassa tilanteessa aivan pian" Tulitähti maukui pehmeästi ja näpäytti Sadepennun kuonoa hännällään. Tiikeripentu oli niin yllättynyt että jähmettyi täysin.
"Oppilaaksi??" Hän naukui innoissaan.
"Niin. Menot pidetään auringonlaskun aikaan" Tulitähti maukui. Tiikeripentu ryhdistäytyi rinta väristen innostuksesta.
"Pääsen oppilaaksi!" Hän kiljaisi ja pomppi kehää Tulitähden ympäri. Valolei hymyili ylpeänä. Tulitähti nyökkäsi ja poistui. Sadepennun ilme oli pettynyt.
"Minä lupaan säästää paikkaa sinulle oppilaiden pesässä. Pääset sitten minun viereeni!" Tiikeripentu yritti lohduttaa sisartaan. Sadepentu piristyikin hieman.
"Hienoa!" Hän maukui. Tiikeripennun karvat kohoilivat hillittömästi jännityksestä.
"Muista pysyä rauhallisena ja osoita olevasi hyvä oppilas." Tiikeripentu muisti Tiikerivarjon opetuksen edellisenä yönä.
"Tulkaahan tänne. Haluan että molemmat ovat illalla siistejä ja hyvin suittuja" Valkolehti kutsui hymyillen. Tiikeripentu asteli emonsa luokse Sadepennun kanssa ja muisti että joutuisi sietämään emonsa nuolaisuja enään yhden kerran.

Kun aurinko laski pilvisellä taivaalla ja valaisi taivaanrannassa aukiota, Tulitähti kutsui klaanin kokoon. Tiikeripentu tepasteli häntä ilmassa huojuen pentutarhasta Valkolehti vierellään. Tiikeripennun oranssi raidallinen turkki hohti meripihkanvärisenä. Naaras tassutti yleisön eteen. Valkolehti nuolaisi hänen korvaansa.
"Tänä iltana on aika nimittää klaaniimme uusi oppilas" Tulitähti aloitti ryhdikkäänä. Tiikeripentu värisi jännityksestä.
"Kutsuttakoon tätä nuorta oppilasta nimellä Tiikeritassu, kunnes hän saa soturinimensä. Hänen mestarinsa olkoon Saarniturkki" päälikkö jatkoi. Harmaa raidallinen kolli astui yleisön eteen hymyillen Tiikeritassulle rohkaisevasti.
"Saarniturkki, olet periksiantamaton ja uskollinen soturi, ja luotan, että välität kaiken tietosi ja kaikki taitosi tälle uudelle oppilaalle" Tulitähti maukui juhlavasti.
"Tietysti" Saarniturkki vastasi tyynesti ja kumartui alas koskettaakseen Tiikeritassun kuonoa omallaan. Naaraan vihreät silmät säkenöivät kun hän vastasi tervehdykseen. Saarniturkki johdatti hänet yleisöön.
"Muista mennä nukkumaan oppilaiden pesään. Huomenna aloitamme koulutuksen" Saarniturkki maukui hymyillen. Tiikeritassu nyökkäsi pontevasti ja kumarsi uudelle mestarilleen. Kissat huusivat hänen uutta nimeään ja kerääntyi ät naaraan ympärille jakamaan onnentoivotuksia. Sadepentu huusi hänen nimeään kovaa ja painautui siskoaan vasten.
"Onnea Tiikeritassu-!" Hän maukui. Tiikeritassu kehräsi. Saarniturkki ilmestyi hänen taakseen.
"Huomenna aloitamme Auringonnousun aikaan" hän ilmoitti ja onnitteli Tiikeritassua itsekin. Tiikeritassu nousi jaloilleen innoissaan. Klaani alkoi hajaantua nukkumaan. Tiikeritassu asteli oppilaiden pesälle.
"Hei!" Kuului ääni hänen takaansa. Musta oppilas Tervatassu seisoi hänen takanaan.
"Hei" Tiikeritassu maukui.
"Voin näyttää sinulle hyvän makuupaikalle pesässä jos haluat" oppilas jatkoi häntä ystävällisesti heiluen. Tiikeritassu hymyili innoissaan. Tervatassusta voisi tulla hyvä ystävä. Hänellä ei ollut ollut ystäviä pentutarhassa, siis Sadepennun lisäksi.
Vastaus:Aww, söpö tarina <3 annan 25

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjotassu, Varjoklaani
18.06.2014 22:22
Varjotassu loikkasi ketterästi pienen pensaan ylitse, ja piiloutui kasvillisuuden sekaan. Aamukasteen pisarat täplittivät melkein kokonaan mustan kollin Turkkia, kun tämä nuolaisi huuliaan, ja kyyristyi. Pieni lisko oli ainoa saalis, mitä hän saattaisi löytää tänään, joten sekin olisi napattava. Varjotassu ei varmasti söisi muiden metsästämää riistaa, ei. Hän vihasikin toisia klaanin jäseniä. Hetken oppilas pysyi hievahtamatta paikoillaan, jonka jälkeen hän otti pari askelta ja nappasi liskon suuhunsa. Se ei ollut mitenkään hyvää, oli todettava, mutta jos ei muutakaan ollut tarjolla, niin sekin kelpasi. Mutta jokin muissa kissoissa oli niin.. Kiinnostavaa. Hänhän halusi tappaa heitä. Yllättäen lisko putosi Varjotassun suusta, ja vain häntä jäi jäljelle.
"Hiirenpapanat. Että pitikin yrittää ottaa juuri sen hännästä kiinni!"
Lisko oli ollut sisilisko, ja sehän pudotti häntänsä, jos siihen tarrattiin. Kolli sihisi vihaisena, ja ärähti: "En ota sitten mitään"

Palatessaan leiriin Varjotassu huomasi kellanpynaisen kollin juoksevan häntä kohti.
"Varjotassu, siinähän sinä olet! Meidän pitää lähteä nyt heti harjoittelemaan metsästyst-"
"Minä osaan jo metsästää. Riistaakin on niin vähän että tuskin kannattaa sitä tehdä" kolli tuhahti. Pihlajakynsi luimisti korviaan ja puhui vakaalla äänellä, vaikka selvästi yrittikin pidätellä suuttumusta äänessään: "Me metsästämme, ja sinun pitää harjoitella sitä. Voimme ottaa lopuksi taisteluharjoituksia. Ole tyytyväinen - kovin moni oppilas ei saa ensimmäisellä harjoituskerralla opetella taistelemaan, yleensä he kiertävät klaanin rajat ja opettelevat vain metsästämään"
"Mutta en olekaan tyytyväinen" Varjotassu tuhahti, ja olisi halunnut lisätä vielä: Olisin tyytyväinen, jos saisin rauhaa, tyhmä.
Kolli seurasi Pihlajakynttä hitaasti, paljon jäljessä kuin ärsyttääkseen. Mutta tämän mestari ei ollut edes huomaavinaan sitä, sillä tiesi, että Varjotassu olisi hankala. Mutta ei tiennyt kaikkea.

"Kiersimme samalla Myrskyklaanin puolelta rajojamme käydessämme samalla metsästämässä. ET ollut kuitenkaan yhtään tyytyväinen" Pihlajakynsi murisi oppilaalleen, joka oli ollut hankalana koko ajan.
"Voisin jopa ehkä kertoa sinusta Mustatähdelle?" kolli jatkoi, mutta kuuroille korville. Varjotassu oli jo muutaman ketunmitan päässä mestaristaan, ja mulkoili tätä kauempaa. #että minä valitsinkin juuri tämän klaanin. Olisi ollut parempiakin varmasti# kolli ajatteli ja viittoi hännällään osoittaakseen vielä kaikille olevaan ärtynyt. Mutta, sitähän ei muuta voisi ajatellakaan hänestä. Varjotassuhan oli aina ärtynyt. Kotkatassu tuijotti toista oppilasta kolmen ketunmitan päässä, mutta Varjotassun huomatessaan sen, oppilas käänsi katseensa nopeasti pentutarhaa päin.

//joo todellakökkötarina//
Vastaus:Annan 19 kp:eetä.

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
18.06.2014 22:08
Tunturituuli loikkasi pitkille jaloilleen kuullessaan huudon. Kolli oli samassa täysin hereillä. Iso mäyrä löntysteli lyhyillä käpälillään kissoja kohti pienet mustat silmät raivosta kimmeltäen. Tunturituuli murisi niskakarvat pystyssä ja silmät leimuten.
"Herätkää!" Hän ärähti Vinhapurolle ja kahdelle kotikisulta, jotka kömpivät unisina ylös. Vaahteravirtakin säpsähti ja loikkasi jaloilleen.
"Käydään kimppuun kaikilta puolilta-!" Vinhapuro naukaisi.
"Pysy sinä sivussa" hän maukui lempeästi Vaahteravirralle. Naaraan vatsa oli pyöristynyt huomattavasti. Tunturituuli ärähti ja ponkaisi mäyrän selkään kynnet esillä. Samaan aikaan Veritassu ja Vinhapuro kävivät sen kylkeen ja Tiikeri ja Neulastassu kävivät toiselta puolelta. Loput ärisivät ja murisvat elikon ympärillä. Tunturituuli väisteli sen tyyppiä kynsiä ja iski hampaansa raivoissaan sen selkään ja kynsi väkevillä takajaloillaan sen harmaata ja mustaa Turkkia. Samassa Mäyrä riistäytyi irti muiden otteesta ja käänsi salamana päätään ja nappasi hirvittäviin hampaisiinsa Tunturituulen etujalat ja kiskaisi tämän maahan. Tunturituuli karjaisin kun otus paiskasi hänet maahan painoi hänet sitä vasten ja valmistautui katkaisemaan hänen selkärankansa. Tunturituuli rimpuili vastaan. Samassa Vinjapuro ja muut kävivät äristen kynsiään mäyrää ja sen kasvoja. Veritassu heittäytyi päin mäyrän naamaa ja sohi sen kynsiä. Jopa Vaahteravirta oli mukana. Tunturituuli riistäytyi vapaaksi ja iski haavan mäyrän lapaa. Tiikeri ja Vinhapuro myönsivät sen kylkiä. Otus ärisi turhautuneesti ja alkoi perääntyä kohti pusikkoa. Yhtäkkiä Sulo raahusti esiin ja huitaisi isolla käpälällään mäyrän kuonon halki, kun se oli vielä aikeissa palata. Sitä mäyrä ei enää kestänyt. Veri kuonosta tippuen ja äristen se löntysteli tiehensä.
"Ei ole mäyrää jota meikäläinen ei muutamalla huitaisuksi hoitelisi"Sulo murahti.
"Onko teikäläiset kunnossa?"
Vinhapuron lavassa oli vertatihkuvia, muttei syviä naarmuja. Tiikerin jalassa oli pieni puremajälki. Neulastassussa ja lintutassussa oli molemmissa puremajälkiä muttei onneksi vakavia. Veritassun korvasta tipahteli verta. Vaahteravirralle ja Lumella oli joitain pieniä naarmuja.
"Ei tässä mitään" Tunturituuli murisi muiden puolesta. Kenelläkään ei ollut onneksi ainakaan vielä mitään vakavia vammoja.
"Tunturituuli..." Vinhapuro maukaisi. Musta soturi kohotti katsettaan.
"Sinun jalkasi"
Tunturituuli huiskaisi hännällään. Kun jännitys alkoi hiipua hän huomasi oikean etujalkansa. Lavasta alkoi syvä haava joka jatkui yli jalan puolivälin melkein tassuin asti. Siitä pulppusi verta ja sitä särki julmetusti. Tunturituuli kohautti lapojaan ja värähti kivusta.
"Ei tuo mitään. Mäyrä kiskaisi minut hampaillaan selästään ja aiheutti tuon. Meidän on parasta jatkaa samantien matkaa" kolli maukui mitäänsanomattomalla äänellä. Sulo kohotti kulmiaan.
"No jatketaan sitten." Erakkokolli maukui karheasti ja lähti laahustamaan eteenpäin. Tunturituuli harppoi hänen rinnalleen, mutta loukkaantunutta jalkaa poltti kivusta. Kolli ei silti antanut ilmeensä värähtääkkään. Matkatoverit seurasivat heitä.
"Pysähdytään kuitenkin pian. Meidän pitäisi yrittää paikata vähän näitä haavoja" Neulastassu ehdotti. Muut nyökkäilivät. Uupumus painoi kaikkia. Tunturituuli urahti. Peltoja häämötti heidän edessään metsikön läpi.
"Pysähdytään Aurinkohuipun tienoilla. Olemme silloin suunnilleen noiden peltojen reunassa. Siellä on Vesakkoa ja riistaa ja suojaa" hän murisi ja mulkoili muita. Vinhapuron ja Vaahteravirran katseet olivat hiukan myrtyneet. Lumi silmäili haavojaan avoimen hätääntyneenä.
"Mitä jos kuolemme kaikki?" Hän naukui.
"Emme me mihinkään kuole. Kenenkään haavat eivät ole vaarallisia" Tunturituuli ärähti turhautuneena kotikisuihin. Eivätkö he tietäneet mitään reviirinsä puolustamisesta tai taisteluista? Tunturituuli puisteli päätään ja nilkutti eteenpäin. Hän huomasi Lumen pelokkaana katseen kun hän vilkuili Tunturituulen haavaa joka vuoti edelleen.
"Kuule Tunturituuli, tuo haava on aika paha" Vinhapuro maukui hieman huolestuneen kuuloisena. Tunturituuli irvisti ja murisi.
"Se paranee pian. Ei mitään hätää" hän ärisi. Kollin ajatukset puhuivat hänen sanojaan vastaan. Haavaan sattui sietämättömästi ja verta pulppusi. Toivottavasti se ei tulehtuisi. Tunturituuli antoi huolestuneen välähdyksen käväistä silmissään.
"Kyllä se paranee" hän toisi hiljaa ja nilkutti irvistäen kivusta Sulon rinnalle.
Vastaus:Kirjoitusvirheitä löytyy ärsyttävän paljon :P annan 22 kp:eetä.

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjo,luopio
18.06.2014 19:14
Tassutelin hiljaa aavemaisen pimeässä metsässä. Edes kuu ei tänä yönä valaissut maata kalpeilla valonsäteillään sillä tämän suuren pyören minkä värinen se ikinä onkaan edessä oli kasa tummia pilviä. #Kohta sataa# Ajattelin. #Täytyy löytää sateen suoja# Päätin. Pari päivää sitten minutoli häädetty kodistani. Jouduin taisteluun Varjoklaanin partiota vastaan. Häpeäkseni jouduin pakenemaan paikalta. # Olisin voinut voittaa jos niitä olisi ollut edes pari vähemmän# Uhosin mielessäni jotta unohtaisin häpeällisen tappioni. Kuljin järven reunustaa pitkin. Jostain kaukaisuudesta kuului jyrähdys. Huokaisin ja kiihdytin askeleitani. Voisin mennä hevospaikalle sateen suojaan. Puunrungon sisällä istuminen ei houkutellut. Taivaalta alkoi tippumaan vesipisaroita ja lopulta turkkini oli läpimärkä. Livahdin sisälle hevospaikkaan.
"Mitäs täällä teet" Ääni oli peräisin pienestä valkoharmaasta naaraasta. Tämä kuullosti hieman pelokkaalta.
"Olen täällä kunnes sade loppuu" Vastasin ja heilautin häntääni ärtyneesti.
"Muut eivät pidä siitä että täällä on joku muu" Pieni kissa naukui. Kohautin lapojani piittaamattomasti. Pieni naaras tassuteli vierelleni ja istui siihen.
"Saanko kysyä. Mikä on nimesi" Tämä uteli.
"Varjo. Kerro sinä kuka olet" Maukaisin ja tuijotin patsasmaisesti eteenpäin.
"Hahtuva" Naaras miukaisi. Nyökkäsin.
"Oletko metsäkissoja tai no niitä klaanikissoja" Tämä kysyi. Oli vähällä etten olisi hypännyt naaraan niskaan,mutta en voisi tätä syyttää eihän hän tiennyt menneisyyttäni.
"En ole. Olen yksineläjä" Vastasin ja jätin pois sanan luopio. Hahtuva nyökkäsi.
"Itse olen asunut täällä koko ikäni Kaunokaisen kanssa" Hahtuva kertoi.
"Kuka on Kaunokainen ja kuinka monta teitä on" Naukaisin kireästi.
"Vain minä,kaunokainen ja Savu joka asuu tuolla ladossa" Naaras nyökkäsi kohti punertavaa rakennusta. "ai niin ja Papu se on koira" Hahtuva selitti.
"Koira!" Sähähdin.
"Ei. Älä käsitä väärin hän asuu täällä lähellä ja käy täällä vain silloin kuin kaksijalat ovat tämän mukana" Hahtuva kiirehti sanomaan. Annoin niskakarvojeni tasoittua.
"Kaveeraatko sellaisten hiirenaivoijen kanssa kuin koira" Tuhahdin lähes vain itselleni.
"Ei papu pahaa tee kellekään" Hahtuva maukui loukaantuneesti. Keskusteluun liittyi ruskea naaras. #Ilmeisesti kaunokainen# Ajattelin.
"Hahtuva kuka tämä on" Naaras maukui tiukasti ja tuijotti minua vihaisesti.
"Hän on Varjo joka tuli tänne sateen suojaan" Hahtuva selosti.
"Et sinä tänne voi kaikkia sadetta suojautuvia kissoja kutsua. Ties mitä murhaajia ne on" Kaunokainen parahti.
"Ei Varjo ole murhaaja. Ethän" Hahtuva maukui ja katsoi minua suurilla silmillään.
"Ei" Pudistin päätäni ja yritin olla ilmeetön. Kaunokainen kohautti lapojaan ja loikkasi jonkun hökötyksen päältä alas ketterästi.
"Olkoon. Tämän kerran saat olla täällä,mutta lähdet heti kun sade lakkaa. Täällä on muutenkin paljon kissoja aina välillä liikkeessä" Kaunokainen maukui ja kipitti jonnekkin hevospaikan uumeniin.
"Haluatko syötävää" Hahtuva kysyi kun Kaunokainen oli kadonnut näköpiiristä.
"Toki. Mutta syöttekö te niitä kaksijalkojen tarjoamia ruokia" Varmistin.
"Emme aina. Tahdotko" Hahtuva naukui.
"En" Töksäytin. En alentuisi ikinä ikinä syömään sitä pahaa jäniksen jätöksiltä näyttävää moskaa jota jotkut kutsuivat ruuakseen.
"Ladossa voisi olla hiiriä,mutta Savu on siellä joten voimme ehkä löytää jotain täältä" Hahtuva maukui mietteliäästi ja lähti kipittämään sinne minne Kaunokainen oli mennyt. Seurasin pientä naarasta haluttomasti. Kävelimme hevospaikkaa ympäri ja pysähdyimme aina välillä haistelemaan olisiko missään edes vanhaa hiiren tuoksua.
"Valitan,mutta ei taida tänään olla hiirtä tai muutakaan saatavilla. Kaksijaloilla on ruokakuppi tuolla" Hahtuva osoitti hännällä ovea jossa oli joku luukku.
"Ei. Mielumin kuolen nälkään" Naukaisin päättäväisesti.
"Älä sentään" Hahtuva naukui ja puski minua. Hätkähdin en ollut tottunut kaveeraamaan kenenkään kanssa sen jälkeen kun olin lähtenyt Varjoklaanista. Hahtuva vaikutti rehelliseltä ja kaiken lisäksi voisi olla hyvä tiedon lähde.
"Käyn sitten ladossa" Maukaisin.
"Ei älä. Odota sateen loppumista. Katso vaikka pilven reuna näkyy tuolla" Hahtuva maukui nopeasti. Vilkaisin ulos.
"Ja sen jälkeen sataa taas" Huokaisin tietävästi.
"Mistä tiedät" Hahtuva uteli ja tuijotti minua kiinnostuneesti.
"Pilvi on tumma ja kuuntele ukkonenkin on tulossa tänne päin" Aina välillä kuului vaimea jyrinä joka oli tosin voimistunut hieman viimekertaisesta.
"Hyvä on käydään ladossa,mutta nopeasti. Savu on ollut äkäinen viimepäivien ajan" Hahtuva kertoi.
"Ei se minua syö" Naurahdin hyvän tuulisesti ja lähdin ulos sateeseen Hahtuva haluttomasti perässäni.

Päästyäni ladon sisälle kuivaan ravistelin turkkiani. Hahtuva tassuteli varovasti eteenpäin. Ladossa kieltämättä tuoksui hiirelle. Tassutelin sisemmäksi latoon. Pudottauduin saalistusasentoon. hiivin eteenpäin ja erotin nurkasssa hiiren. Jännitin lihakseni ja joku loikkasi niskaani. Sähähdin vihaisesti ja heitin niskaani hypänneen kissan seinään. Juoksin kissaa kohti ja painoin tämän maata vasten. Kissa puollustautui puremalla minua jalkaan. Sähähdin kivusta kun verta tulvi jalastani.
"Nyt kuolet" Sähisin hiljaa ja pahaenteisesti.
"Varjo. Savu lopettakaa" Hahtuvan ääni oli hätääntynyt. Käännyin katsomaan naarasta irroittamatta otetta kissasta.
"Varjo tuo on Savu" Hahtuva naukui. Irrotin otteeni ja tiputin kissan maahan.
"Luulin sinua vahvemmaksi" Tuhahdin ja linkutin Hahtuvan luo.
"Savu. Et saa hyökkäillä muiden kimppuun" Hahtuva torui valkoharmaata kissaa.
"Kuka tuo on ja mitä se täällä tekee" Savu sähisi. Hahtuva oli vastaamassa,mutta minä otin askeleen eteenpäin.
"Olen Varjo. Tulen metsästä ja olen sateensuojassa ja minä tahdon ruokaa" Nauuin pää pystyssä osoittaakseni etten alistuisi. Savu murahti jotain epäselvästi.
"Oletko niitä klaanikissoja" Tämä sähisi.
"En. Elän yksin" Mauuin.
"Siltä näyttää. Et sopisikaan kaksijalkojen lemmikiksi tai sitten ne ovat unohtaneet käyttää sinut eläinlääkärissä kun noin verinen olet" Kolli ivasi.
"Varo sanojasi" Sähisin ja liuutin taas kynteni esille. Hahtuva astui väliin.
"Savu kai sinulta nyt pari hiirtä löytyisi" Naaras miukui.
"No saalistakaa ja äkkiä. Sitten menkää" Tämä muri ja alkoi puhdistaa hieman veristä turkkiaan. Yritin taas metsästää. Pudottauduin saalistusasentoon havaittuani hiiren ja hiivin eteenpäin. Mieleni teki ulvoa kivusta kun tassustani alkoi taas vuotaa verta.
"Varjo. Tule sinut täytyy hoitaa kuntoon. Minä metsästän sinullekkin mene Kaunokaisen luo" Hahtuva naukaisi nähtyään kun varoin astumasta yhdelle jalalleni.
"Ei. Minä metsästän itse" Sanoin päättäväisesti.
"No et tule kuitenkaan hetkeen saamaan edes vanhaa hiirtä kiinni" Savu ivaili.
"Varo sanojasi" Murisin ja tassutelin kollia kohti.
"Varjo" Hahtuvan äänessä oli hätää ja yllätyneisyyttä.
"No mitä" Tuhahdin ja vilkaisin pikku kissaa.
"Mikä sinun on" Tämä hätäili.
"Ei mikään mikä teille kuuluisi" Sähähdin. Jokin sai kaiken vihan tulemaan minusta ulos juuri nyt. Näiden kahden kissan edessä. Viha häviöstäni,siitä että satoi,siitä ettei minulla ollut kotia. Kaikesta.
"Minähän sanoin että älä ystävysty kenenkään kanssa" Savu maukui Hahtuvalle äreästi ja jännitti lihaksensa. Kolli oli valmiina loikkaamaan kimppuuni. Peräännyin hitaasti kohti ladon ovea.
"Varjo. Ole kiltti kerro" Hahtuva aneli. "Mikä sinulla on. Olit äsken vielä mukava" Tämä naukui säällittävästi.
"Ei mikään mikä teille kuuluisi. Ja en ole mukava ole luopio jos edes tiedätte mitä se tarkoittaa" Ärähdin. Kumpikin kissa jäi tuijottamaan minua lamaantuneesti.
"Siinä totuus,kun kerta halusitte. Vahingokseni en tahdo että kerrotte kenellekään olin paikastani joudun kai tappamaan teidät" Nauuin jo rauhallisemmin.
"Et koskekaan meihin" Savu sähisi.
"En voi mitään. Joko kuolen itse tai tapan teidät. Mielumin jälkimmäinen vaihto ehto" Selitin pahaenteisesti.
"Minähän sanoin että tuo vieras tuo harmia. Näyttääkin siltä" Kaunokainen oli ilmestynyt taakseni.
"Tämä on karu totuus. Tuskin tekään mielellänne kuolisitte,mutta nyt" Naurahdin. Savu hyppäsi kimppuuni. Sähähdin ja käännyin ympäri. Keräsin voimat takajalkoihini ja heitin kollin kaikella voimalla pois päältäni.
"Varjo minä lupaan me emme kerro kellekkään kunhan et koske meihin" Hahtuva naukui.
"Mistä tiedän että voin luottaa sinuun tai no teihin" Maukaisin ja silmäilin kaikkia kolmea.
"Koska minä luotin sinuun" Hahtuva maukui.
"Etkä luottanut. Kukaan ei koskaan ole luottanut" Parkaisin kuin pieni pentu. Jokin sai kaikki muistoni jopa ne mitkä olin sysännyt tulemaan mieleeni. Olisin voinut tappaa kaikki ketkä vastaani saapuisi silkasta vihasta. Vihasta menneisyyteen.
"Kyllä varmasti jotkut luottavat sinuun. Ainakin minä" Hahtuva maukui rauhoittavasti ja tassuteli vierelleni varoen. Tämä puski minua. Tuijotin vain vihan ja surun sokaisemin silmin.
"Ei. Ei kukaan olen aina vain ollut kissa muiden joukossa" Sähisin.
"Etkä ole" Hahtuva naukui.
"Olen. kukaan ei ikinä klaanissa välittänyt minusta" Parkaisin.
"Kuinka niin" Kaunokainen keskeytti kaiken. Istuuduin ja tuijotin eteeni.
"Olin oppilas joka ei saanut keltään hyväksyntää, joten päätin opetella parhaaksi soturiksi. Se ei auttanut sain vain kuulla että olen hyvä en muuta. Lopulta kun Harmaahäntä pilkkasi minua siitä että olen vain soturi muiden joukossa tapoin hänet. Koskaan kukaan Varjoklaanilainen ei ole välittänyt minusta. Ei edes emoni" Sähisin.
"Varmasti emosi sinusta välitti" Kaunokainenkin yritti rauhoitella minua.
"No mitä välittämistä se on kun kasvoin hieman ja osoitin että olen kunnianhimoinen. Emoni luopui minusta. Näin häntä kaiki päivät,mutta hän vain vilkaisi minua halveksuen. Sijaisemolleni oli vain pentu josta tulee joskus oppilas jos tulee. Kukaan ei koskaan välittänyt minusta tein mitä hyvänsä se ei koskaan riittänyt" Huudahdin.
"Älä nyt. Sinulla on uusi elämä älä täytä sitä vihallasi" Kaunokainen kuiskasi.
"Kyllä. Tahdon kostaa kaikille sen mitä minun piti kärsiä. Vaikka pimeyden metsästä käsin" Sähisin ja silmissäni erottui nyt vain viha.
"Älä kosta sitä muille mitä sinulle tapahtui. Unohda menneet" Hahtuva aneli.
"En voi. Ette ymmärrä" Naukaisin ja tuntui kuin kaikki voima olisi viety minusta heti tuon sanottuani pois. Lysähdin vain makuulleni.
"Jää tänne yöksi. Tuon sinulle jotain rauhoittavaa" Kaunokainen maukui ja kuulin kuinka tämä tassuteli tiehensä.
"Tänne latoon tuo ei jää" Savu murahti Hahtuvalle,mutta valitettavasti kuulin sen. En vain jaksanut välittää.
"Tule nyt" Hahtuva naukui ja töni minua. Kävelin haluttomasti hevospaikaan. Kaunokainen pudotti eteeni kamomillaa ja unikonsiemeniä.
"Sain Kuulta. Hänen mukaan nämä auttaa" Kaunokainen selitti.
"Älä syön niitä vielä" Hahtuva maukui äkkiä ja pinkaisi juoksuun. Hetken kuluttua tämä palasi hiiren kanssa.
"Ei. Minulla ei ole nälkä" Maukaisin. Taas yksi uusi häpeämisen asia. Olin paljastanut salaisuuteni vain sen takia että vihani sai yliotteen.
"Syö nyt vain" Kaunokainen kannusti vierestä. Söin haluttomasti pienen hiiren ja yrtit.
"Yritä nukkua. Aamulla kaikki on jo paremmin" Hahtuva naukui. Suljin silmäni. Kuulin vielä hahtuvan ja kaunokaisen keskustelun.
"Kaikilla on omat heikot kohtansa" Kaunokaisen rauhallinen ja emmollinen ääni selitti. "annetaan hänen nukkua ja mennään itsekkin nukkumaan" Kuulin askelia. Kissat loittonenivat. Hitaasti nukahdin yrttien vaikutuksesta.

/jäännä tarina xD
Vastaus:Ii en jaksanu lukea edes loppuun xD Annan kuitenkin 29 kp koska kirjoitusvirheet :----DDD

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeripentu, Myrskyklaani
18.06.2014 18:00
Tiikeripentu hipsi hiljaa metsässä. Ylhäällä puiden latvojen yläpuolella ei näkynyt tähtiä eikä kuuta. Taivasta peitti paksu mustanpuhuva pilvipeite. Tiikeripentu pysähtyi ja silmäili säikähtäneenä ympärilleen. Puut eivät enää näyttäneet tutuilta. Ne olivat pitkiä ja tummia ja tuntuivat kasvavan liian ahdistavasti ja tiiviisti yhdessä muistuttaakseen mitään Tiikeripennun tuntemaa paikkaa. Pikkuinen naaras värisi hämmentyneenä ja hieman peloissaan.
"Oletko kenties eksynyt?" Kysyi syvä ääni pennun takaa. Tiikeripentu kiepahti ympäri. Hänen edessään seisoi vahva oranssi kolli, jonka Turkkia halkoivat mustat raidat kuin Tiikerillä. Tiikeripentu tunnisti kissan edellisestä unestaan ja pelästyi kahta kauheammin.
"Tiikerivarjo?" Hän vinkaisi ja perääntyi.
"Niin" Tiikerivarjo kehräsi pehmeästi ja istahti alas ja viittoi Tiikeripentua luokseen. Raidallinen naaras hipsi hieman lähemmäs.
"Olen ylpeä sinusta ja Sadepennusta. Olette jo vahvoja nuoria kissoja. Teistä kummastakin varttuu aikanaan metsän mahtavimpia sotureita. Etkö haluakin olla hyvä ja vahva soturi ja olla hyväksi klaanille?" Tiikerivarjo naukui kimallus meripihkaisissa silmissään.
"Haluan" Tiikeripentu vastasi ja katsoi ylös lehdenvihreillä silmillään. Tiikerivarjo hymyili.
"Jokainen kissa haluaa olla kunniaksi klaanilleen. Tiesitkö että Tulitähden emo oli kulkukissa? Hän teki kamalasti töitä osoittaakseen klaanilleen olevansa hyvä soturi. Ja nyt hän on päälikkö", Hän jatkoi. Tiikeripennun silmät levisivät.
"Kun minä olen soturi, haluan olla samanlainen kuin hän" hän vinkaisi innoissaan.
"Voit olla parempikin. Opiskele ahkerasti niin opit ja sinusta tulee mahtava soturi. Kaikki kunnioittavat sinua" Tiikerivarjo maukui ja näpäytti hännällään Tiikeripennun korvia. Pennun pelko oli jo aikaa haihtunut ja hän tuijotti Tiikerivarjoa innoissaan.
"Minä autan sinua pääsemään korkealle klaanissa ja siskoasi myös" valtava kolli naukui hymyillen. Tiikeripentu naukaisi iloissaan.
"Sinun on aika herätä. Näemme pian" Tiiekrivarjo jatkoi kallistakin päätään. Tiikeripennunsilmät räpsähtivät auki. Hän oli pentutarhassa käpertyneenä Valkolehden vatsaa vasten. Sadepentu liikahteli hänen vieressään.
"Huomenta kultaseni" Valkolehti kehräsi ja kumartui nuolaisemaan Tiikeripentua. Naaras ravisteli päätään ja työnsi emonsa päätä kauemmas. Samassa pentutarhaan tihkuva valo pimentää hetkeksi kun Puumanloikka työntyi sisään hiiri hampaissaan. Kuningatar hymyili Tiikeripennulle ja laskeutui makuusijalleen.
"Hei Puumanloikka!" Tiikeripentu vinkaisi ja vilisti naaraan luo.
"Hei vain, Tiikeripentu. Nukuitko hyvin?" Puumanloikka vastasi pehmeästi.
"Nukuin!" Tiikeripentu naukaisi. Puumanloikka nuolaisi raidallista turkkiaan. Tiikeripennun mieltä poltti taas se sama kysymys. Miksiköhän hän ja Puumanloikka olivat niin samannäköisiä. Molemmilla oli lehdenvihreät silmät ja raidallinen turkki. Saattoihan se olla sattumaa mutta saattoi olla olemattakin. Tiikerivarjo näytti varsin paljon Tiikeripennulta. Yhtäkkiä nuoren pennun selkään iskeytyi jokin ja ravisti hänet takaisintodellisuuteen.
"Hei Tiikeripentu! Mennään ulos!" Sadepentu maukui. Tiikeripentu räpiköi vapaaksi.
"No mennään mennään, unikeko!" Hän maukui ja työnsi pistävän samannäköisyyden Puumanloikan kanssa mielestään. Valkolehti kohotti katsettaan.
"Ollakin varovaisia. Menkää vaikka katsomaan jos vaikka Vaahtokukka kertoisi teille jotain parantajanpuuhistaan" hän maukui tiukasti. Tiikeripentu huiskaisi hännällään ja säntäsi tunneliin. Hän ei totta puhuen ollut nähnyt parantajaa pitkään aikaan. Aivan kuin kaunis naaras välttelisi häntä ja Sadepentua. Tiikeripentu kohautti leveitä lapojaan ja säntäsi ulos. Aamuinen tuuli oli viileä ja toi mukanaan sateen tuoksua.
"Mennään!" Sadepentu kimitti ja kipitti kohti parantajan pesää. Tiikeripentu loikki hänen peräänsä. Pesän suulla he olivat törmätä Surusateeseen, joka tuli ulos parantajapesästä.
"Kas, hei Tiikeripentu ja Sadepentu! Minne matka?" Kolli kysyi lämpimästi. Tiikeripentu oli hämmennyksekseen näkevän surullisen pilkeen hänen silmissään.
"Valkolehti ehdotti että menisimme katsomaan Vaahtokukkaa!" Sadepentu julisti.
"No, menkäähän sitten. Älkääkä häirikkö häntä liikoja. Parantajilla on paljon ajateltavaa" Surusade maukui ja asteli sotureiden pesään häntäänsä heilauttaen. Tiikeripentu ei jäänyt miettimään mitä soturi teki parantajan luona vaan syöksyi tunneliin Sadepennun jäljessä.
"Vaahtokukka!" Tiikeripentu naukaisi hämärässä. Parantaja työntyi esiin kivenkolosta valkea turkki hohtaen. Hän näytti hieman järkyttyneeltä nähdessään pennut.
"Kas hei! Mikä teidät tänne tuo näin aikaisin?" Hän maukui hymyillen.
"Valkolehti ehdotti että tulisimme katsomaan sinua" Tiikeripentu maukui. Vaahtokukka nuolaisi lapaansa.
"Tottahan se käy, pikkuiset. Haluatteko nähdä mitä kaikkia yrttejä minulla on?" Hän naukui hetken kuluttua. Pennut nyökyttelivät innoissaan.

Aurinko oli jo hyvän matkaa taivaanrannan yläpuolella, kun Valkolehti tassutteli parantajan pesään. Tiikeripentu ja Sadepentu, jotka seurasivat tiukasti Vaahtokukan selostusta kuolonmarjoista, kiepsahtivat ympäri.
"Luulin jo että olette eksyneet!" Valolehti maukui ja kumartui nuolaisemaan pentuja.
"Tulkaahan, on ruoka-aika."
Tiikeripentu ja Sadepentu kivittivät emonsa perään. Vaahtokukka huiskaisi häntänsä nopeasti Tiikeripennun eteen. Hänen silmissään on levoton katse.
"Jos näet jotain...erikoisia unia, Tiikeripentu, niin kertoisitko niistä minulle? Varo minkä polun valitset", parantaja kuiskasi. Tiikeripentu kääntyi hieman säikähtäneenä. Oliko Vaahtpkukka saanut jotenkin vihiä hänen keskusteluissaan Tiikerivarjon kanssa?
"Minä kerron heti, Vaahtokukka" hän vastasi lopulta. Vaahtokukka nyökkäsi ja päästi Tiikeripennun menemään.
>varo minkä polun valitset? Mitähän hän mahtoi sillä tarkoittaa?< Tiikeripentu ajatteli levottomana astellessaan Sadepennun perässä pentutarhaan.

Vastaus:23 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Neulastassu, Jokiklaani
18.06.2014 13:25
Luku 3.

Neulastassu asteli tarmokkaasti eteenpäin suoraan Tunturituulen ja Sulon perässä kohti Korkokiviä. He olivat saaneet oppaakseen tuon raidallisen kollin, joka oli johdattanut aiemmatkin matkalaiset kaksijalkalan läpi Auringonpesälle. Neulastassu oli saanut uutta voimaa syödessään juuri Sulon tarjoamaa ruokaa, joka oli ollut hänen ja Lintutassun onneksi kalaa.
''Tässä lähellä laiduntaa sitten paljon lampaita ja hevosia, mutta olkaa huoleti, ne eivät tee mitään pahaa. Vähän matkan päässä on pieni metsä, josta saadaan sitten sapuskaa. Pääsemme sinne varmaankin auringonlaskuun mennessä.'' Sulo kertoi taapertaessaan eteenpäin suoraan Tunturituulen rinnalla. Tunturituuli piti huolen, ettei Sulo päässyt hänen edelleen. Varjoklaanilainen oli selvästi ottanut matkaajien johtajan paikan, eikä useimmilla näyttänyt olevan mitään sitä vastaan. Vinhapuro ja Vaahteravirta eivät taaskaan olleet niin tyytyväisiä Tunturituulen ärähtelyyn ja huonotuulisuuteen.
''Mitä ovat lampaat?'' Lumi kysyi hiljaa. ''Hevosia olen kyllä nähnyt useasti omistajamme pesän lähellä, mutta lampaista en ole kuullutkaan.''
''Ne ovat suuria valkoisia otuksia, näyttävät vähän pilviltä.'' Sulo kertoi. ''Ne ovat vähintään yhtä lempeitä kuin hevoset, eivätkä edes kiinnitä huomiota meikäläisiin.'' Neulastassu yritti kuvitella pilven jolla oli pää ja jalat, mutta siitä ei tullut mitään. Matkalaiset alittivat suuren puisen aidan, ja sen takana oli suuri joukko hevosia, jotka laidunsivat ruohoa. Sulo lähti puikkelehtimaan niiden välistä tottuneena, samoin Lumi ja Tiikeri. Muut näyttivät olevan varuillaan, vaikka Sulo olikin kertonut, etteivät ne tee mitään pahaa. Neulastassu katsoi niiden suurta kokoa epäilevästi. Hän näki Lintutassun karvojen nousevan pystyyn. Hevoset eivät kuitenkaan olleet moksiskaan muutamasta kissasta, eivätkä vilkaissetkaan niihin päin. Lähempänä toista aitaa Neulastassu näki pilven näköisiä eläimiä mistä Sulo olikin kertonut.
''Tuossa ovat sitten lampaat.'' Sulo naukui ja kiristi taas tahtiaan. Lampaat olivat paljon pienempiä kuin hevoset, eikä kukaan ollut enää varuillaan.
Kaikki pellot ylitettiin lopulta, vaikka Neulastassusta välillä tuntuikin, että niitä jatkui loputtomiin. Kaikki olivat täysin uupuneita ja nälkäisiä. Aurinko oli laskemassa kun he vihdoin pääsivät pieneen metsään levähtämään. He ottivat metsässä olevan pienen aukion väliaikaiseksi leirikseen. Tunturituuli alkoi järjestämään metsästyspartioita ja tutkimuspartioita kuin varapäällikkö.
''Vinhapuro, mene sinä Tiikerin kanssa tutkimaan, ettei metsässä ole mitään uhkaavaa. Neulastassu menee Veritassun kanssa metsästämään meille syötävää, samoin minä ja Lintutassu. Sulo, Lumi ja Vaahteravirta jäävät vartioimaan väliaikaista leiriämme ja tekevät makuusijat.'' Musta kolli käski ja lähti jo vastausta odottamatta metsän uumeniin metsästämään. Lintutassu kipitti suuren soturin perään. Neulastassukin lähti seuraamaan Veritassua, joka lähti jo häntä odottamatta metsän uumeniin. Jokiklaanilainen metsästi itselleen nopeasti oravan, joka oli syömässä juuri pähkinää. Veritassu sai varpusen ja jo valmiiksi hieman haavoittuneen hiiren. Oppilaat palasivat väliaikaiseen leiriin, jossa Sulo, Lumi ja Vaahteravirta jo odottelivatkin. He olivat tehneet jo makuusijat kaikille, Neulastassu yllättyi heidän nopeudestaan Vaahteravirran vatsa oli kasvanut taas hieman. Jokiklaanilainen tiesi, että pennut syntyisivät matkan aikana, mutta miten he saisivat ne kuljetettua koko matkan takaisin klaaniin?
''Mmm... Minulla olikin jo vähän nälkä.'' Sulo kehräsi ja oli jo iskemässä hampaansa hiireen, kunnes Neulastassu esti hänen haukkausyrityksensä.
''Meidän pitää odottaa muita, ennen kuin voimme syödä.'' Kolli naukaisi tiukasti. ''Se olisi kohteliainta, nyt kun emme ole enää kunnollisessa klaanissa.'' Sulo näytti pettyneeltä, mutta perääntyi pois riistan luota käskettäessä. Tunturituuli ja Lintutassu palasivat pian molemmilla suussaan riistaa. Varjoklaanilainen oli saanut oravan ja Lintutassu jäniksen. Kohta tulivat myös Vinhapuro ja Tiikeri.
''Haistoimme mäyrän, mutta kun tutkimme koko metsän, emme löytäneet sitä. Se oli varmaankin lähtenyt metsästä pois.'' Vinhapuro kertoi. Muut nyökyttelivät helpottuneina. Mikä tahansa uhka voisi estää koko matkanteon, eivätkä he saaneet pettää Tähtiklaania.
''Noniin, nyt syödään ja mennään nukkumaan. Huomenna on uusi rankka päivä.'' Tunturituuli sanoi tomerasti ja otti itselleen hiiren.
''Huomenna ylitämme suuren Ukkospolun ja menemme joen alun luokse.'' Sulo kertoi jo syödessään jänistä Tiikerin ja Lumen kanssa. Neulastassu otti suuhunsa itse pyydystämänsä oravan ja käveli Lintutassun luokse.
''Söisimmekö tämän yhdessä? Tästä kyllä riittää molemmille.'' Kolli kysyi iloisena orava suussaan.
''Okei, kiitos.'' Lintutassu maukui hiljaa ja hymyili pienesti.
Neulastassu ei ollut eläessään niin väsynyt. Juuri syöty orava vatsassa hän jo silmät sulkiessaan nukahti syvään uneen. Hän näki unta matkasta ja Lintutassun kanssa metsästämisessä. He saivat yhdessä kiinni suurimman kalan mitä he olivat koskaan nähneet.

''Neulastassu? Neulastassu!'' Ruskearaidallinen kolli heräsi jonkun hiljaa huutaessa hänen nimeään. Oppilas avasi hiljaa silmänsä ja näki Lintutassun kauniin hahmon katsovan häntä huolissaan.
''Mmh... Mikä hätänä?'' Neulastassu mumisi unisena ja nousi istumaan. Aurinko oli juuri ja juuri nousemassa.
''Minä taisin haistaa jotain, en muista mikä se on. Se on ihan lähellä, tunnen sen.'' Lintutassu kuiskasi pelokkaana. Neulastassu käänsi katseensa metsään. Läheinen puska rapisi kovaa ja pian esiin tömisteli kovaa möristen suuri olento kellertävät silmät hohtavina kiiluen. Raidallinen oppilas tunnisti suuret käpälät ja mustavalkoisen turkin liiankin hyvin. Hän hyppäsi niskakarvat pystyssä ja kynnet esillä Lintutassun suojaksi. Olento murisi huomatessaan kissat. Neulastassu irvisti. Hänelle tuli äkkiä kova suojelunhalu Lintutassua kohtaan.
''Herätkää! Mäyrä!'' Kolli ulvoi.

//Jäi tosi tyhmään kohtaan. Toivottavasti käy tällaista toimintaa tähän matkaan. :D Joku saa nyt jatkaa kellä onkaan vuoro.//
Vastaus:27 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
17.06.2014 21:56
Tunturituuli ärisi hiljaa ja mulkoili vierasta, sotkuturkkista raidallista kollia. Tämä haisi kotikisunruualta. Häntä raivostutti joutua kanniskelemaan Lintutassua ympäri maita ja mannuja, eikä ollut kaukana että hän olisi kääntynyt kotiin. Siellä ainakin odotti Usvapyörre. Ja nyt tämä.
"Ala painella!" Tunturituuli ärähti ja irvisti Sulolle. Kissa ei ollut millänsäkkään. Vaahteravirta mulkaisi Tunturituulta.
"Ole nyt edes hetki hiljaa. Hän voi auttaa meitä" naaras sihahti. Tunturituulen niskakarvat pörhistyivät. Hän kääntyi kohti kuningatarta sihisten ja muksahti Lintutassun kovakouraisesti alas selästään. Oppilas vinkaisi säikähtäneenä kun putosi kovalle maalle.
"Rauhoittukaa nyt!" Vinhapuro sähähti ja kääntyi Sulon puoleen.
"Asutko noissa kaksijalanpesissä?" Naaras kysyi ystävälliseen sävyyn. Sulon silmät laajenivat.
"Kaksijalkojenpesissä?"
"Niin, noissa tuolla" Tunturituuli ärähti ja viuhtaisi hännällään kohti kaksijalkalaa.
"Te meinaatte pystykulkijoiden taloja vai? Ei, ei meikäläinen sellaisissa asu. Niistä saa sillointallöin kyllä oikein maukasta sapuskaa" erakkokolli vastasi ja rapsutti korvantaustaan. Veritassun silmät näyttivät siristyvän, ja Tunturituulen korvat painuivat luimuun. Vaahteravirta näytti hieman jännittyneeltä.
"Vinhapuro, viekö meidän reittimme tuon kaksijalkalan läpi?" Lintutassu naukaisi ja kömpi tassuilleen. Vinhapuro oli hetken vaiti.
"Katsotaan nyt. Kun klaanit muuttivat uusille reviireille, meni,me vuoriston yli, mutta se oli todella rankkaa vaikka saimmekinapua heimolta"
Sulon korvat ponkaisivat hörölle.
"Hä? Oottekste taas niitä kissoja jotka matkaa sinne jonnekkin auringonpesälle vai? Meikäläinen opasti sellaisen seurueen ton pikku kaupungin läpi" hän maukui. Tunturituuli kallisti päätään epäluuloisena.
"Hän varmasti tarkoittaa Vatukkakynttä, Oravaliitoa, Myrskyturkkia, Sulkahäntää, Keltaturkkia ja Varissulkaa!" Vaahteravirta supisi Vinhapuron korvaan.
"Minkäännäköisiä ne kissat olivat?" Vinhapuro kysyi Sulolta.
"Jaa.. Ainakin yksi oli sellainen pieni tummanharmaa kolli, melko kärttyisä. Olihan sitten noita vielä sitten tummanruskea raidallinen kolli...Hmm.. Taisi sanoa nimekseen Vatukkakynsi. Niiniin! Ja se tummanharmaa taisi olla Varistassu. Sitten oli vielä Oravatassu, Keltaturkki ja..."
"Myrskyturkki ja Sulkahäntä?" Lintutassu ehdotti.
"Joo, justiinsa ne. Tunnetteko heidät kenties?"
Tunturituuli ärähti.
"Miksi meidän pitäisi luottaa sinuun? Keltaturkki sanoi jonkun höynähtäneen vanhuksen opastaneen heidät jonkun kaksijalkalan läpi. Eikä se reissu ollut mukava!" Hän sähisi.
"Hiljaa nyt!" Vinhapuro sähähti kärsimättömänä. Tunturituulen lihakset jännittyivät.
"Tunnemme ne kissat kyllä. Ainakin yksi on meidän jokaisen klaanissa. Mutta me emme ole matkalla auringonpesälle" naaras jatkoi Sulolle. Kolli heilautti häntäänsä.
"No minnes teikäläiset on matkalla? Ja olisi kiva saada kuulla teikäläisten nimet kanssa?"
Tunturituuli mulkaisi erakkona epäluuloisesti.
"Pitäisikö meidän kertoa?" Lintutassu kuiskasi hiljaa. Tunturituulen teki mieli jo kiepsahtaessa ympäri ja painella takaisin metsään. Lumi ja Tiikeri, jotka olivat toistaiseksi olleet hiljaa sivummalla, vilkaisivat toisiaan. Neulastassun häntä heilahti.
"Hän ei tiedä meistä mitään. Minusta meidän pitäisi ainakin kertoa nimemme. Ja jos kerromme olevamme matkalla metsään hän voi olla avuksi" Vinhapuro sihahti.
"Minä kannatan sitä" Lumi naukaisi.
"Samoin minä" Tiikeri naukaisi. Neulastassun silmät säkenöivät jännityksestä.
Vaahteravirta nyökytteli hieman. Veritassu ja Tunturituuli näyttivät avoimesti vihamieliseltä.
"Huolitteko oikeasti avuksemme tuollaisen tärähtäneen kollinketaleen?" Tunturituuli pisti väliin. Veritassu sihahti olevansa samaa mieltä. Lintutassu näytti epävarmalta.
"Pääsiväthän Vatukkakynsi ja muutkin hänen opastuksellaan auringonpesälle asti. Ilman Suloa klaanit olisivat käytännössä olleet jo kauan kuolleita" Vaahteravirta naukui hitaasti.
"Minusta meidän pitäisi kertoa" Vinhapuro naukui ja kiepsahti Sulon suuntaan.
"Minä olen Vinhapuro Tuuliklaanista" hän aloitti pikaisesti.
"Olen Lumi ja tässä on Tiikeri. Olemme kotikisuja" Lumi naukaisi hieman vaivaantuneesti.
"Minun nimeni on Lintutassu ja olen Jokiklaanista" Lintutassu naukaisi innokkaasti.
"Ja minä Olen Neulastassu"
"Minä olen Tunturituuli ja tulen Varjoklaanista" Tunturituuli maukui hiljaa syvällä äänellä uhkaavasti muristen.
"Olen Veritassu" Veritassu tuhahti.
"Ja minä olen puolestani Vaahteravirta" Vaahtervirta päätti esittelyn. Sulo heilautti korviaan.
"Ne edelliset kissat puhu klaaneista. Olette varmaan samaa sakkia kaikki" hän maukui. Vinhapuro nyökkäsi. Tunturituuli murisi hieman.
"Olemme matkalla kaksijalkalan läpi. Voisitko kenties opastaa meitä. Tulemme klaaneista ja olemme matkalla sinne missä ennen asuimme, isoon metsään kaukana kaksijalkalan tuolla puolen" Vinhapuro jatkoi. Sulo kallisti päätään.
"Meikäläinen auttaa kuulkaa ihan mielellään. Onko teikäläisistä nälkä?"
Tunturituulen silmät leimusivat vihaisesti.
"Onko lähellä riistaa?" Hän ärähti.
"Ruokaa on ja ihan lähellä. Meikäläinen voi näyttää tien" Sulo maukui itsevarmasti. Veritassu ja tunturituuli vaihtoivat epäileväisiä katseita, eivätkä voineet uskoa että heidän oppiakseen oli laitettu täräyttänyt kujakatti joka ei tiennyt mitään mistään.
>Mihin tämä vielä johtaa?< Tunturituuli ajatteli synkkänä.
Vastaus:23 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
17.06.2014 17:02
Heräsin siihen kun joku töni minua.
"On siinä varapäällikkö kun ei herää" Mustakynsi marisi. Räpyttelin unisia silmiäni. Näin edessäni suuren mustan kollin. Tämän silmissä näkyi selvästi viha. Kollin takaa näin kuun joka oli hädin tuskin ohittanut kuunhuipun hetken.
"Valitan,mutta en minä voi koko elämääni valvoa" Maukaisin tyynesti vaikka mieleni olisi tehnyt hypätä Mustakynnen kimppuun. Mustakynsi vain tuhahti halveksivasti.
"Kai sinulla oli nyt jotain asiaa" Naukaisin.
"Palasimme partiosta ja löysimme huolestuttavan löydön" Kolli naukui jo arvokkaammin. "Puron vierttä pitkin kulkee verivana ja ruskeita karvattuppoja on siellä tällä" Kolli kertoi. "Käskin perhonsiipeä ja myrskyturkkia seuraamaan vanaa sillä välin kuin ilmoitan sinulle" Mustakynnen ääni oli itserakas aivan kuin hän olisi tehnyt jotain urhoollista.
"Kerroitko jo Ratsastähdelle" Nousin jalkeilleni ja lähdin ulos soturipesästä Mustakynsi kannoillani.
"En" Tämä maukui.
"Hyvä. Äläkä kerrokaan ennen aamua" Töksäytin kun musta kissa oli jo lähdössä kohti päällikön pesää. #Rastastähti valvoi eilen yönnä tänä yönä hän saa levätä# Päätin mielessäni.
"Menen itse nyt niitä jälkiä katsomaan kun piti tämän takia herätä" Naukaisin.
"Entä leiri joku voi hyökätä" Mustakynsi huomautti.
"Herätä Raskasjalka te kaksi vahditte leiriä" Komensin.
"Entä kuka johtaa leiriä jos tulee taistelu" Mustakynsi uteli. #Hän toivoo pääsevänsä johtoon# Ajattelin vihaisesti.
"Ei Rastastähti oli mikään pentu" Ärähdin turhankin vihaisesti.
"Ei tietenkään" Mustakynsi mutisi ja lähti hakemaan Raskasjalkaa. Kun kolli oli kadonnut näkyvistä kiihdytin askeleitani. Lopulta juoksin. Saavuin purolle. Mustakynsi puhui totta. Puron reunaa pitkin kulki tasainen ja siisti verivana ja välillä löytyi kullanruskeita karvatuppoja sekä tuoksu. Sydämmeni jätti yhden lyönnin välistä.
"Oka" Huudahdin ajatukseni ääneen. Siskoni kumppani,mutta mitä tälle oli tapahtunut. Olisiko Pisara kunnossa. Ajatukseni pyöri päässä ja juoksin verivanan suuntaan. Tavoitin Perhonsiiven ja Myskyturkin.
"Jäämyrsky joko Mustakynsi kertoi" Perhonsiipi maukui. "Ai no varmaan kertoi kun täällä olet" Tämä korjasi sitten.
"Oletteko nähneet mitään" Kysyin ja yritin pysyä tyynenä. #Ei jälkeäkään Pisarasta# Ajattelin helpottuneesti. Mysrkyturkki pudisti päätään.
"Olemme seuranneet tätä kumpaankin suuntaan vaikka kuinka kauan mutta emme ole löytäneet mitään" Kolli selosti.
"Voitte palata leiriin. Olette selvästi tehneet jo tarpeeksi" Naukaisin.
"Mutta entä sinä. Entä jos kohtaat jonkun" Perhonsiipi kysyi. Tämän silmissä näkyi huoli.
"En usko että kohtaan ketään muuta vain varmaan haavoittuneen kissan" Rauhoittelin. "Ai niin pyydän kertokaa Rastastähdelle vasta kun hän herää. Hän on valvonut paljon ja ansaitsee lepoa" Pyysin ja katsoin kun kaksi kissaa loittonenivat. Jatkoin matkaani. Kävelin jonkun aikaa kunnes tajusin hajun voimistuvan. Kiihdytin askeliani. Lopulta näin kauempana hädin tuskin pystyssä pysyvän kissan joka oli selvästikkin Oka. Kolli hoiperteli eteenpäin ja kaatui aina välillä maahan. Ryntäsin tukemaan kissaa toiseltä puolelta. Oma turkkinikin tahrautui vereen.
"Oka mitä on tapahtunut" Tivasin kollillta.
"Hyökkäys" TÄmä kähisi.
"Älä liiku" Komensin. "Äläkä tee mitään ennen kuin palaan" Sanoin ja yritin miettiä mitä tekisin. Okan turkki oli lähes pelkästään punainen verestä. #Mieti mitä Valkohaukka tai teerenlento tekisi# Komensin itseäni. #Hämähäkinseitti# Riemastuin ja rynnistin metsän siimekseen hakemaan seittiä. karkotin kaikki saaliseläimet muualle koska juostessani katkoin okisia ja rymistelin muutenkin. Tosin nyt olisi muutakin ajateltavaa kuin ruoka. Onnistuin löytämään vain vähän hämähäkinseittiä.

Palasin okan luo. Tämä makasi maassa tuijotaen lasituneesti eteenpäin.
"Minä kuolen" Tämä kähisi.
"Etkä kuole ja ole vaiti" Käskin ja aloin painelemaan seittiä suurimpiin haavoihin. Lopulta minun oli pakko tajuta totuus. Hän kuolisi. En ehtisi leiriin enkä voisi tehdä mitään.
"Mitä tapahtui" Kysyi ja istuin kollin viereen. Vaikka en nauttinut nähdä kuinka edessäni kuolisi kissa tahtoisin silti tietää mitä tapahtui.
"Pisara sai pentuja... Hain ruokaa,mutta päädyin toisten kissojen reviirille... Haavoituin" Oka kähisi. Ksoketin hännälläni kollin lapaa rauhoitaakseni häntä. Tämän kyljet alkoivat kohoilla enemmän.
"En. en saa henkeä!" Tämä kähisi. Verentahrima kissa kouristeli hetken ja jäi lopulta paikalleen.
"Sano pisaralle että rakastan häntä" Kolli käski.
"Tietysti" Lupasin hiljaisella äänellä. Hitaasti Oka velttoutui ja sulki silmänsä. Tämän vihreätsilmät jäivät lopulta tuijotamaan lasittuneesti eteenpäin. Jäin itse tuijotamaan ruumista. #Täytyy kertoa siskolle# Päätin. #Mutta ensin hautaan tämän# Ajattelin ja aloin kaivamaan kuoppaa. Kuoppa ei ollut syvä mutta tiputin Okan velton verentahriman ruumiin sinne ja hautasin sen sitten.

Nousin seisomaan ja lähdin suunnistamaan kohti Pisaran ja Okan pesää. Tai no nykyään Pisaran pesää. Näkisin myös tämän pennut jos Oka olisi kertonut totta. Tuskin hän valehtelisikaan. Vilkaisin nopeasti taivaalle. Ehtisin juuri sopivasti ennen auringonnousua ehkä leiriin jos pitäisin kiirettä. Siksi kiihdytin juoksuun.

Saavuin suojaisalle paikalle jossa Pisara asui. Pesä oli yksi iso kivikasa jossa oli pieni sisäänmeno aukko. Tunkeuduin sisään jossa tuoksui maidolle ja oli lämmitä.
"Kuka olet" Vihainen ääni sähisi.
"Siskosi" Vastasin.
"Jäämyrsky mitä teet täällä" Erotin nurkassa harmaan kissan joka näytti vain varjolle.
"Tuon huonoja uutisia" Selitin. Huokaisin hiljaa ja töksäytin sitten. "Oka kuoli"
"MITÄ" Pisara sähähti. "Tappoiko joku Jokiklaanilainen hänet. Olitko mukana" Siskoni sähisi.
"Ei. Mustakynsi löysi verivanan ja.." Aloitin selittämään.
"Mustakynsi. Minä tapan sen hiirenaivoin" Siskoni ärisi.
"No etkä tapa. Kuuntele nyt" Komensin. Pisara hiljeni.
"Komensin muut leiriin kun tunnistin okan tuoksun. Löysin hänet hoipertelemassa hän oli haavoittunut ja kuoli. Hautasin hänet. Oka kertoi että oli törmännyt joihinkin kissoihin" Selostin tapahtuman nopeasti. Pisara tuijotti surun täyttämin silmin eteenpäin.
"Ei" Tämä vaikeroi. Harpoin nopeasti siskoni luo ja kosketin tämän kuonoa lohduttavasti.
"Ei.. Ei ei voi tämä on unta" Harmaa naaras vaikersi.
"Rauhoitu" Rauhoittelin siskoa aivan kuin tämä olisi pieni pentu. Laskin häntäni tämän lavalle.
"Voin näyttää missä hauta on" Ehdotin lopulta varovasti.
"En voi lähteä täältä" Pisara maukui. "Minä kuolen nälkään niin kuin pennut" Tämä suri. #Pennut# Muistin yllätäen.
"En ole tavannut pentujasi" Huomautin jotta saisin pisaran ajattelemaan jotain muuta. Siskoni katse kirkastui hieman.
"Synnytin puolikuuta sitten" Tämä kertoi ja nousi seisomaan. Hänen takanaan nurkassa nukkui neljä pentua.
"Ne ovat suloisia" Mauuin hiljaa.
"Herätkäähän pikkuiset meillä on vieraita" Pisara tyrkki hellästi kaikkia pentuja jotka yksitellen nousivat jalkeille.
"Mitkä heidän nimet on" Utelin.
"Tämä on Saniainen. Hän muistuttaa aivan isäänsä" Pisara maukui ja tämän katse muuttui taas surulliseksi. Pieni pentu kieltämättä muistutti isäänsä. Tällä oli raidallinen kullanruskea turkki ja vihreät silmät. Kolli oli myös kaikista suurin.
"Tämä on Virta. Pentueen vanhin ja rauhallisin" Pisara kehräsi. Virta oli harmaa täpläinen naaras tämä erottui muista pennuista. Muut olivat ruskean sävyisiä tai kullanruskeita.
"Sillä on sinun silmäsi" Huomautin pisaralle. Pennulla oli suuret tumman vihreät silmät jotka tuijottivat minua lumpeen lehden kokoisina.
"Tässä taas on Hunaja" Pisara nyökkäsi kohti vaalean ruskeaa naarasta.
"Ja tämä taas on..." Pisara aloitti mutta keskeytti. nurkassa makasi edelleen yksi mytty joka ei suostunut nousemaan. Pisara tyrkki hädissään pentua.
"Juova herää" Pisaran äänessä oli hätäisyys.
"Emo mikä hätänä" Virta uteli. Pieni pentu ei selvästikkään ymmärtänyt.
"Hän hengittää" Yritin olla rauhallinen.
"Hae Kuu ole niin kiltti jäämyrsky. Hän osaa auttaa hänkin on opiskellut yrttejä" Pisara pyysi.
"Missä hän asuu" Kysyin.
"Mene hevospaikalle ja kysy ensimmäiseltä joka tulee vastaan. Äkkiä" Pisara parkaisi ja yritti tyrkkiä pentuaan. Muut pennut tuijottivat vain siskoaan joka oli käpertyneenä nurkkaan ja yrittivät kysellä mitä tapahtui. Juoksin niin kovaa kuin vain pääsin kohti hevospaikkaa.

Koko hevospaikka oli aution oloinen. Kiertelin sitä ympäri juosten.
"Mikäs kiire sinulla on" HYvän tuulinen nauru kuului. Esiin astui puhtaan valkea vanha naaras.
"Etsin Kuuta. Missä hän asuu" Kerroin.
"Se olen minä. Kerrohan nuorukainen mitä asiaa" Kissan ääni oli tietäväinen ja rauhoittava.
"Pisaran pentu ei herää" Selitin.
"Haen pari yrttiä ja menen hänen luokseen" Naaras sanoi ja kääntyi. Tämä kulki rauhallisesti eteenpäin.
"Ei kai hän kuole" Kysyin.
"Ei. En usko" Kuu nauroi käheästi. "Mene jo takaisin tulen perästä" Vanha kissa komensi. Nyökkäsin ja lähdin taas juoksuun. Nyt en todellakaan ehtisi auringonnousuksi leiriin. Kuu oli jo melkein laskenut. Palasin siskoni luo. Käpälissä alkoi tuntua joka paikassa juokseminen.

"missä Kuu on" Pisara kysyi. Tämä oli jo hieman rauhoittunut.
"Tulee pian" selitin.
"Juova hengittää jo paremmin" Pisara kertoi. Nyökkäsin. Muut pennut olivat menneet toiseen nurkkaan nukkumaan ja nukkuivat kaikki yhdessä läjässä vaikka tilaa olisi kuinka paljon.
Pian sisään asteli valkea naaras joka erottui selvästi pimeydessä vaikka valo ei juurikaan ollut. Vanha naaras tutki asian tuntevasti pientä myttyä.
"Pennulla on korkea kuumee" Tämä totesi. "Hän selviää kyllä mutta voi olla hieman heikon oloinen koska on noin pieni" Naaras selitti ja teki jotain yrtti seoksia jota hän Pisaran kanssa yritti pennulle syöttää.
"Kas noin" Kuu maukui. "Missäs oka on" Tämä töksäytti. #Ei# Parkaisin mielessäni. Pisaran katse muuttui välittömästi taas itkuiseksi.
"Kuoli" Tämä parkaisi ja herätti äänellään pennut.
"Älä nyt sure. Parempi että viivyn luonasi paripäivää ja autan sinua" Kuu rauhoitteli. "sinä voit mennä nyt" Vanha naaras toikaisi minulle. Nyökkäsin.
"Saanko kysyä mistä olet oppinut yrteistä" Utelin.
"Seurailin huvikseni nuorempana salaa jonkun parantajanoppilaan harjoituksia ja kirtelemällä ympäri maailmaa. Jos minä kysyisin vaihteeksi oletko jokiklaanilainen" Tämä maukui. Nyökkäsin ja käännyin.
"Pidä siskostani huolta en näy häntä varmaan hetkeen" Huikkasin lapani yli ja lähdin takaisin kohti Jokiklaanin reviiriä.

Ulkona paistoi jo aurinko. #Pitää kai keksiä jokin selitys# ajattelin. #Ei en valehtele# Päätin ja lähdin marssimaan kohti leiriä. Rastastähti oli hereillä ja huomattuaan minut tuli luokseni.
"Missä olet viipynyt. Mustakynsi kertoi minulle kaiken. En ole avuton ja minut voi kyllä herättää" Päällikkö maukui.
"Tiedän,mutta ajattelin että saisit levätä. Löysin kissan tämä oli kituva yritin pelastaa tätä mutta en pystynyt. Kolli kuoli ja hautasin hänet" Selostin nopeasti jättämällä pois osan että olin poistunut reviiriltä. Rastastähti heilautti häntäänsä merkiksi että minun tulisi seurata. Naaras kävili pesänsä uumeniin minä hänen perässään.
"En usko että tuo oli koko totuus. Tunsitko kissan" Päällikkö tivasi. Tämän katse porautui lävitseni.
"Tunsin" Myösin sitten. "Hän on siskoni kumppani" Kerroin.
"Pisaralehdenkö" Rastastähti maukui ilmeettömästi. Nyökkäsin.
"Kävit siis kertomassa tälle" Rastastähti naukui. Nyökkäsin.
"Vaikka hän on siskosi. Yritä muistaa soturilaki. Toivon ettet poistu reviiriltä. Ei kai siskosi ole saalistanut meidän reviirillämme" Rastastähti maukui.
"Ei ei ainakaan minun nähden" Vastasin. Päällikkö nyökkäsi.
"Hyvä. Pysy tästä lähtien reviirien sisäpuolella. Olet varapäällikkö ja minä sekä klaani tarvitsemme sinut" Rastastähti puhui tietävästi.
"En poistu" Lupasin ja lähdin sotureiden pesään. Nyt en ainakaan näkisi pisaraa pitkään aikaan. Perhonsiipi tuli vierelleni.
"Näitkö sen ruumiin tai kissan. Ei kai sinuun sattunut" Tämä kysyi ja katsoi yhä kyljessäni komeilevaa veritahraa.
"Ei sattunut. Hän kuoli ja oli siskoni kumppani" Kuiskasin Perhonsiivelle. Selitin naaraalle asian nopeasti.
"Harmillista" Tämä naukui minun lopetettua.
"Perhonsiipi kauankinko aijont siinä olla" Pääskyhäntä maukui.
"Anteeksi" Tämä vastasi ja kääntyi puoleeni. "Pitää mennä"
Itse rupesin pesemään turkkiani. Kun osa verestä oli lähtenyt asetuin makuulleni ja suljin silmäni. Hitaasti vaivuin uneen. Vaikka tiesin että minut herätettäisiin pian.

//Ei taaskaan mitään inspistä joten tälläinen surkea tarina//
Vastaus:30 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susitassu, Varjoklaani
17.06.2014 13:59
Oli aurinkohuipun hetki. Susitassu oli juuri palannut koulutustuokiolta mestarinsa Tammiturkin kanssa. He olivat harjoitelleet saalistamista ja hioneet Susitassun vaanimisasentoa paremmaksi. Nuoren naaraan metsästystaidot olivatkin jo alkaneet kehittyä parempaan suuntaan.
Pitkän saalistusretken jälkeen Susitassu oli hyvin nälkäinen. Hän oli juuri aikeissa mennä tuoresaaliskasalle valitsemaan kaikkein mehukkaimman saaliin, kun varapäällikkö Revontulikaiku asteli hänen ja Tammiturkin luokse.
"Tammiturkki, sinä ja oppilaasi voisitte lähteä nyt partioimaan Myrskyklaanin rajalle ja kiertää sitten Jokiklaanin rajaa pitkin takaisin leiriin", hopeanharmaa naaras maukui. "Ottakaa Ruosteturkki ja Savutassu mukaanne."
Susitassu tuhahti mielessään. Hän oli juuri palannut koulutustuokiolta eikä tahtonut mitään muuta kuin syödä rauhassa. Kaiken lisäksi hän joutuisi samaan partioon Savutassun, sen hiirenaivon kanssa. Naaras ei kuitenkaan halunnut näyttää varapäällikölle ärtymystään, joten tämä hymyili parhaansa mukaan.
"Sopii", Tammiturkki naukaisi ja kumarsi varapäällikölle.
Revontulikaiun lähdettyä Susitassu maukui:
"Tammiturkki, minulla on nälkä ja en haluaisi lähteä partioimaan, varsinkaan Savutassun kanssa."
"Käsky on käsky, Susitassu, mutta voimmehan aina syödä rajapartiossa ollessamme", Tammiturkki maukui. "Käy sinä hakemassa Savutassu."
Susitassu murahti vihaisesti, mutta loikki sitten oppilaiden pesälle, jossa Savutassu kaikessa rauhassa makoili.
"Savutassu, partioon!" hän äyskäisi. Savutassu ei sanonut mitään, nousi vain ja seurasi Susitassua ulos pesästä. Harmaa naaras johdatti Savutassun leirin uloskäynnille, jossa Tammiturkki ja Ruosteturkki jo odottelivat.
"Mennään!" Tammiturkki maukui ja johdatti partion ulos leiristä. Susitassu kulki aivan mestarinsa takana mahdollisimman kaukana Savutassusta. Välillä Savutassu kiihdytti Susitassun viereen ja aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta antoi asian sitten olla ja jättäytyi taas taakse.
Susitassu murahti ja jatkoi matkaansa itsevarmoin askelin.
Hetken päästä, Myrskyklaanin reviirin lähellä Tammiturkki kääntyi ja esitti ehdotuksen.
"Voisimme metsästää hieman jos teille sopii", kolli maukui. Ruosteturkki nyökkäsi. Susitassullekin se sopi. Kissat hajaantuivat ja lähtivät etsimään riistaa.
Eipä aikaakaan kun Susitassu haistoi mehukkaan hiiren lähistöllä. Haju kuitenkin sekoittui vienoon mäyrän hajuun. Susitassu pörhisti karvansa ja vilkuili ympärilleen varautuneena. Hiljaisin askelin naaras lähti hiipimään kohti mäyrän hajun lähdettä ja unohti hiiren kokonaan.
Yllättäen kuului vertahyytävä kauhunkiljaisu. Susitassu tunnisti Savutassun äänen. Vaikka Savutassu olikin Susitassun verivihollinen, naaras ei voinut jättää klaanitoveriaan pulaan. Susitassu huokaisi ja lähti pinkomaan kovempaa kuin ikinä ennen kohti ääntä. Mäyrän haju ja Savutassun pelkotuoksu voimistuivat koko ajan, kunnes Susitassu näki valtava urosmäyrän ja maan tasalle ahdistetun Savutassun. Harmaa naaras ei nähnyt Tammiturkkia eikä Ruosteturkkia missään. He eivät olleet vielä saapuneet jos olivat edes kuulleet Savutassun kauhunkiljaisun. Mäyrä oli juuri kohottanut valtavan käpälänsä iskuun, joka tekisi Savutassusta lopun, kun Susitassu päästi hurjimman sotahuutonsa ja loikkasi kohti mäyrän suurta päätä. Naaras tunsi kun tämän terävät kynnet lävistivät mäyrän ihon ja upposivat tämän lihaan. Mäyrä ulvaisi yllättyneenä ja jätti Savutassun rauhaan. Musta oppilas huomasi tilaisuutensa tulleen ja pujahti mäyrän ali nopeasti kuin käärme iskien tätä samalla vatsaan. Mutta mäyrä ei enää välittänyt Savutassusta vaan ravisteli päätään pudottaakseen Susitassun. Susitassu ei kuitenkaan aikonut luovuttaa. Harmaa naaras puri mäyrän pientä korvaa ja riuhtoi sitä kaikin voimin. Siitä mäyrä vasta suuttuikin. Se oli juuri aikeissa litistää Susitassun alleen, mutta saikin kimppuunsa Savutassun. Pian myös Tammiturkki ja Ruosteturkki saapuivat paikalle ulvoen. Mäyrä ymmärsi, että oli turhaa yrittää taistella neljää voimakasta kissaa vastaan. Se kääntyi ympäri ja lähti löntystelemään pois Varjoklaanin reviiriltä.
"Äläkä tule enää takaisin!" Susitassu ulvoi ja nosti tuuhean häntänsä ylös voiton merkiksi. Tämä oli ollut naaraan ensimmäinen taistelu elämästä ja kuolemasta. Hän tunsi olonsa virkeämmäksi kuin koskaan ennen.
"Oletteko kunnossa?" Tammiturkki kysyi partionsa jäseniltä.
"Tietenkin!" Susitassu maukui innoissaan. Ruosteturkki ja Savutassu nyökkäsivät myöntävästi.
"Olisi parasta palata leiriin ja kertoa Mustatähdelle, jos mäyrä vaikka palaisikin", Ruosteturkki maukui. Susitassu ei uskonut, että palaisi, mutta Tammiturkki nyökkäsi hyväksyvästi ja johdatti partionsa kohti leiriä. Matkalla leiriin Savutassu kiri Susitassun kiinni. Kolli näytti todella vaivaantuneelta.
"Kuule Susitassu, kiitos, että pelastit henkeni vaikka olen ollut sinulle todella ilkeä", Savutassu maukui. Susitassu mulkaisi mustaa kollia.
"Eipä kestä!" tämä tiuskaisi ja lisäsi vauhtiaan. Naaras saattoi kuulla takaansa Savutassun surullisen huokaisun.
Pian leiri häämöttikin nelikon edessä. Susitassu päästi helpotuksen huokaisun. Vihdoinkin tuoresaalista.
Harmaa naaras ryntäsi tuoresaaliskasalle, kun Tammiturkki meni raportoimaan mäyrästä Mustatähdelle. Susitassu valikoi kasasta mehukkaan näköisen rastaan ja asettui aterioimaan oppilaiden pesän eteen. Hän oli juuri upottamassa hampaitaan lintuun kun tunsi lämpimän kosketuksen kyljessään. Naaras käänsi päätään ja huomasi Savutassun istuvan hänen vieressään pitkä käärme jaloissaan.
"Mitä haluat?" Susitassu sähähti ja jatkoi ateriointiaan. Savutassu näytti vaivaantuneelta.
"Halusin vain pyytää anteeksi käytöstä sinua kohtaan. Olit tänään rohkea kun pelastit henkeni", kolli naukui. "Minun ei olisi pitänyt pilkata sinua. Olen pahoillani. Voisimmeko olla ystäviä?"
Susitassu siristi silmiään.
"Ehkä sitten kun olen kuollut!" tämä sähähti. Savutassu vinkaisi lohduttomasti.
"Susitassu..."
Susitassu paljasti hampaansa varoittavasti. Savutassu huokaisi ja laahusti pää alhaalla ja häntä maata laahaten oppilaiden pesään. Susitassu katsoi kollin perään. Hetken ajan syyllisyys kalvoi Susitassun sisintä. Pitäisikö hänen sittenkin antaa kollille mahdollisuus?
Vastaus:30 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkohaukka,Jokiklaani
16.06.2014 12:34
''Pitelisitkö näitä?'' Valkohaukka pyysi ja ojensi vadelmanlehtinipun Magpielle. Naaras itse kumartui kaivamaan takiaisenjuuria maasta. Mustavalkea kolli hänen takanaan poimi lehdet suuhunsa ja katseli kun kaunis parantajan oppilas kiskoi juuria irti hampaillaan.
''Tarvitsetko apua?'' Magpie kysyi epäselvästi lehtien takaa. Valkohaukka ravisti päätään.
''En, mutta voisitko siirtyä hieman sivummalle?''
Erakkokolli siirtyi, ja Valkohaukka kiskaisi juurta kovaa, niin että multa pöllähti ja rapisi joka puolelle sammaleista maata.
''Näin. Tämä on hyvä juuri.'' naaras naukui mielissään ja katsoi ystäväänsä.
''Kiitos, että jaksat päivästä toiseen tulla kanssani etsimään yrttejä.''
Magpie hymyili ja nyökkäsi.
''Ihan koska vain, Valkohaukka.''
Ruskea naaras tunsi olonsa mukavaksi ja rennoksi Magpien kanssa. Vaikka hänellä oli pari ystävää klaanissakin, he eivät tuntuneet samalta kuin Magpie, eivät laisinkaan.
''Tule, viedään nämä leiriin. Odotatko taas joella?'' Valkohaukka kysyi.
Magpie nyökkäsi.
''Öh, kuule, Valkohaukka. Voimmeko tulla sitten takaisin tänne, mutta ei etsimään yrttejä, vain ihan vain kävelylle?'' kolli sopersi katsoen tassujaan. Valkohaukka kohotti katseensa hieman synkkenevälle taivaalle.
''Ilta kyllä alkaa jo hämärtää.'' naaras mutisi. ''Mutta hyvä on. Kyllä minä kai ehdin.''
Mustavalkea kolli näytti ilahtuneelta. Tämä heilautti häntäänsä pirteänä.
''Hyvä. Minä odotan sinua joella.'' tämä sanoi ja loikki joelle päin.

Hetken päästä Valkohaukka oli kipaissut viemässä yrtit ja juuret leiriin ja tämä oli jälleen palaamassa Magpien luo. Kuten tavallista, kolli odotti joen rantatörmällä.
''Mentäisiinkö tällä kertaa kaksijalkalaan päin? Siellä on kaunista aina iltaisin.'' tämä kysyi. Valkohaukka myöntyi. He kulkivat vierekkäin kaksijalkalaan päin, ja jälleen Valkohaukan sisimmän valtasi lämmin tunne. Magpien seurassa tuntui turvalliselta. Niin turvalliselta.
''Katso.'' kolli naukui. Kuun valo osui maahan ja teki siitä miltei hopeisen.
>Vähän niinkuin tähtiklaanissa.< Valkohaukka ajatteli. Hän istuutui Magpien viereen.
''Oletko sinä koskaan harkinnut klaanielämää?'' Valkohaukka kysyi. Magpie ravisti päätään.
''Se ei sopisi minulle. Tahdon kulkea vapaasti, ja olla oman itseni päällikkö.''
Valkohaukka nyökkäsi.
''Ymmärrän.''
He juttelivat jonkin aikaa ja jäivät sitten katsomaan synkkenevää taivasta sekä kaunista kuunvaloa. Magpie oli hiljaa ja näytti harkitsevalta.
''Magpie, onko jokin hätänä?'' parantajaoppilas kysyi. Kolli käänsi tummansiniset silmänsä häneen.
''Valkohaukka...'' kolli aloitti. ''Valkohaukka, minä tiedän että olet parantaja ja kaikkea, mutta en voi estää itseäni tuntemasta näin. Olet paras ystävä mitä minulla on koskaan ollut, m-mutta haluan olla enemmän kuin vain ystävä sinulle. Valkohaukka, haluan sinun tietävät e-että minä rakastan sinua. Rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta.''
Valkohaukan sydän jätti yhden lyönnin väliin ja naaraan silmät laajenivat. Hänen sydäntään kuumotti ja hän tunsi pyörtyvänsä.
''Minä...'' naaras aloitti, eikä hän tiennyt mitä sanoa. Hän tunsi samoin kollia kohtaan, mutta...Hän oli parantaja, ja parantajat eivät saaneet rakastua. Ja Magpie oli kaiken lisäksi erakko. Mutta Valkohaukka ei voinut sille mitään. Hän oli parantaja ja hän oli rakastunut. Häntä huimasi kun hän jälleen uskalsi avata suunsa.
''Minäkin rakastan sinua.'' naaras naukui henki miltei salpaantuneena. Hän painoi päänsä Magpien turkkiin ja Magpie otti hänet syleilyynsä. Naaras rentoutui kuunnellessaan kollin kehräystä. Hän ei voinut uskoa tätä. Hän oli sanonut sen.
''Minä rakastan sinua.''
Vastaus:Aww söpöä :'3 20 kp:eetä ^^

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerijuova, Jokiklaani
15.06.2014 10:42
Tiikerijuova tärisi kumppaninsa vieressä pidellen Nuppupentua tiukasti otteessaan. Naaras ei saanut sanottua sanaakaan. Huminapilven silmistä paistoi suru kun tämä yritti lohduttaa epätoivoista kumppaniaan.
Pesä suulta kuului rahinaa ja Rastastähden pää tuli näkyviin. Naaras nyrpsti kuonoaan maidon hajulle ja asteli sitten Tiikerijuovan luo.
''Olen pahoillani Nokkospennun tapauksesta.'' päällikkö maukui ja painoi päätään.
Tiikerijuova käänsi jäänsiniset, surusta sumeat silmänsä päällikköönsä.
''Ei hän välttämättä ole kuollut!'' naaras itki niin että kurkkuun sattui. ''Hän voi vielä olla elossa, hän voi!''
Rastastähden ilmeestä näki, että hän ei ollut samaa mieltä kuin oranssi kuningatar, mutta hän nyökkäsi.
''Kaikesta huolimatta Nuppupennusta olisi aika tulla oppilas.'' tumma naaras sanoi.
Nuppupentu käänsi innostunen katseensa emoonsa. Tiikerijuova itse ei ollut innostunut. Hän pelkäsi viimeisen pentunsa puolesta pahoin. Tiikerijuova ei halunnut menettää häntäkin. Naaras käänsi katseensa muualle.
''Emo?'' Nuppupentu kysyi varovasti.
''Ajattelin, että ehkä te haluaisitte miettiä hänelle mestaria, sillä te oletettavasti haluatte hänelle parhaan mahdollisen koulutuksen.''
>Ja turvallisimman.< Tiikerijuova ajatteli.
''Tiikerijuova.'' Huminapilvi maukui ja puski tätä kylkeen. ''Ole kiltti.''
Tiikerijuova huokaisi.
''Hyvä on, antakaas kun mietin.'' naaras pyysi.
Symbolihännällä ei ollut oppilasta, mutta hän ei vaikuttanut Tiikerijuovan mielestä sopivalta. Entäpä Perhonsiipi? Ei, ei hänkään. Raskasjalka, ei missään tapauksessa.
''Hyvä on, minä päätin.''
Huminapilvi vilkaisi kumppaniaan.
''Haluan itse olla hänen mestarinsa.'' naaras kertoi. Huminapilvi oli hetken hilja ja nyökkäsi. ''Kuulostaa hyvältä.'' kolli sanoi
Nuppupentu vinkaisi ilosta.
''Koska minut nimitetään?'' naaras naukui innoissaan.
''Tänään.'' Rastastähti sanoi. ''Ja mestariksesi tulee Tiikerijuova.''
Tiikerijuova nuolaisi pentunsa päälakea.
>Näin minä voin pitää sinut lähelläni.<

//vähä tönkkö ku en keksiny muuta .__.
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Joutsentassu, Varjoklaani
15.06.2014 10:23
Luku 1 - Osa 1/2

Harmaa naaras haukotteli makeasti. Auringon valo siivilöityi oppilaiden pesän oviaukosta suoraan Joutsentassun silmiin. Hän venytteli nautinnollisesti avaten suunsa valtaisaan haukotukseen. Hänen vieressään Mäntytassu tuhisi unissaan. Ruskean kollin hännänpää nytkähteli, kun hän näki aikaisen aamun unia. Joutsentassu nousi istumaan ja suki hopeista turkkiaan. Sitten naaras nousi, haukotteli vielä kerran ja asteli ulos oppilaiden pesästä. Muutama soturi oli jo hereillä, sekä oppilaista Pölytassu. Sitten Joutsentassu huomasi mestarinsa Salamakynnen.
“Huomenta Joutsentassu” raidallinen kolli naukaisi ja sipaisi oppilaansa kylkeä hännällään.
“Mennäänkö harjoittelemaan?” Salamakynsi kysyi, katsellen samalla tuoresaaliskasaa, joka oli melko korkea. Joutsentassu nyökkäsi.
“Metsästystä vai taistelua?” hän kysyi vielä mestariltaan ennen kuin lähti kohti leirin uloskäyntiä.
Salamakynsi pysähtyi ja mietti hetken.
“Nooh… Taistelua tällä kertaa” kolli naukaisi ja jatkoi matkaa. Joutsentassu nyökkäsi ja seurasi mestariaan pois leiristä. Hetken vierekkäin tassuteltuaan soturi ja oppilas pysähtyivät harjoittelupaikalle.
“No niin” Salamakynsi naukaisi. “Näytä mihin pystyt.” Joutsentassu pudottautui lonkillensa vaanimisasentoon. Naaras veti hampaansa irveen, ja virnisti ilkikurisesti mestarilleen. Kolli naurahti ja varautui siihen että Joutsentassu loikkaisi yhtäkkiä. Joutsentassu hyökkäsikin, muttei yläkautta. Naaras ikään kuin sukelsi Salamakynnen vatsan alle, ja nopeasti potkaisi tätä vatsaan takajaloillaan. Kolli älähti ja tömähti maahan muutaman hännänmitan päässä. Hän puisteli tomua turkistaan ja nyökkäsi Joutsentassulle hyväksyvästi.
“Tuo oli täysin odottamatonta.” hän naukaisi hivenen ylpeyttä äänessään. Joutsentassu nuolaisi rintaansa hämmentyneenä mestarinsa kehuista. Salamakynsi istahti oppilaansa viereen, ja hipaisi tämän lapaa hännällään.
“No niin. Jatketaanpas harjoituksia.” Joutsentassu nyökkäsi ja vilahti pois mestarinsa vierestä. Sitten naaras käännähti ympäri mestariinsa päin ja loikkasi yllättäen mestarinsa kasvoille. Kuitenkin Salamakynsi ehti kohottamaan tassunsa, ja läiskäisi Joutsentassua kuonolle täysin voimin. Naaras ulvahti kun kynnet raapaisivat hänen silmiään ja kuonoaan, ja haavoista pulpahti verta. Joutsentassu älähti ja nappasi mestarinsa hännästä kiinni ja iski leukansa yhteen niin kovaa kuin ikinä pystyikään.
Salamakynsi sähähti ja raapaisi oppilaansa kuonoa, mutta silti Joutsentassu painoi mestarinsa maata vasten kaikilla voimillaan pinnistellen.
“Sinä…” Salamakynsi huohotti. “Sinä olet taitava…” kolli pihisi ja Joutsentassu päästi hänet irti otteestaan. Joutsentassu hymyili korvaansa nykien; Siihen oli tullut muutama lovi lisää. Kaksikko venytteli hieman, ja suuntasi kulkunsa kohti leiriä.

~

Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lintutassu, Jokiklaani
14.06.2014 22:02
Lintutassu puuskutti yrittäessään pysyä muiden perässä.
''Voitteko hidastaa?'' naaras pyysi varovasti.
''Meidän pitää päästä perille niin nopeasti kuin mahdollista.'' Tunturituuli murahti ''Emme me voi alkaa hidastella vain yhden kissan takia.'' Se oli kyllä totta. Lintutassu oli koko matkaseurueen heikoin ja hitain. Mutta oppilaan tassuja särki inhottavasti ja tämän jalat tuntuivat ottavan aina puoli askelta takaisin päin kun hän astui eteenpäin. Lintutassun suuta kuivasi. Neulastassu vilkaisi klaanitoveriaan.
''Eikö joku voisi kantaa häntä?'' kolli kysyi. ''Tunturituuli jaksaisi hyvin, Lintutassu on niin kevyt.''
''En minä toisia ala kanniskelemaan!'' Tunturituuli sähisi. Vaahteravirta mulkaisi Tunturituulta.
''Joko kannat, tai sitten hiljennämme tahtia.'' naaras sanoi terävästi.
''Jatkamme matkaa kuten nytkin. Ripeästi, ketään kantamatta.'' musta kolli väitti vastaan.
Lintutassu huomasi Vaahteravirran niskaturkin pörhistyvän. Tämän häntä vääntelehti vihaisesti.
''Kuule, minua alkaa kyllästyttää tuo ylimielinen käytös!'' naaras sähisi. ''Et sinä ole mikään päällikkö, joka päättää kaiken mitä muut tekevät!''
Tunturituuli ei ollut kuulevinaankaan.
''Vaikka oletkin iso ja mukamas niiin paras ja mahtava, se ei tarkoita, että saisit käyttäytyä röyhkeästi kuin uniltaan herätetty mäyrä!'' Vaahteravirta jatkoi kireästi.
Tunturituuli avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta Vaahteravirta jatkoi lannistumatta.
''Isommat puolustavat ja auttavat pienempiä! Mikä sinäkin luulet olevasi?''
Tunturituuli kiristeli hampaitaan ja mulkaisi liekinväristä kuningatarta jäisesti.
''Huu, minä olen iso ja mahtava Tunturituuli ja minä en ota kevyttä oppilasta selkääni vaan löntystän ylimielisesti eteenpäin ja irvistelen kuin olisin astunut siilin päälle.'' Vaahteravirta madalsi ääntään ja lässytti matkien Tunturituulta.
''Kuules nyt, minä en ole mikään hevonen-!''
''Et niin, olet iso ja lihava karvapallo joka ei oikeasi jaksa kantaa edes kevyttä nuorta kissaa.'' Vaahteravirta jatkoi kollin härnäämistä.
Tunturituuli ärähti.
''Hyvä on! Nakkaa se rääpäle nyt niskaani ja tuki kuonosi!'' kolli murisi kuopaisten kynsillään maata. Neulastassu virnisti iloisesti Lintutassulle. Vaahteravirta tarttui vaaleanoranssin naaraan niskanahkaan ja nosti hänet istualleen Tunturituulen selän päälle. Lintutassua hävetti vähän, sillä häntä joutui nostelemaan ja kantamaan paikasta toiseen, kun taas muut kulkivat jalkaisin ja hyppivät korkeille paikoille. Lintutassu taas piti auttaa kaatuneen puunkin yli, kun tämä ei pystynyt hypätä sen yli ja tämän turkki takertui oksiin.
Naaras otti tukevan istuma-asennon ja katseli eteenpäin. Häntä huvitti se, että hän itseasiassa ratsasti Varjoklaanin soturilla kohti joitain vanhoja klaanien reviireitä. Hän vilkaisi alas Vaahteravirtaan jolla oli tyytyväinen hymy naamallaan.
>Ehkä minä selviän tämän matkan ihan hyvin...<
Kaksijalkalan aidat alkoivat reunustaa matkalaisten teitä.
''Mitäs nyt? Minne suuntaan?'' Vinhapuro maukui.
''Keitä te olette?'' kuului utelias, hieman rahiseva ääni. Kaikki nostivat katseensa ylös. Aidalla istui pulska, raidallinen, vanha kolli.
''Meikäläisen nimi on Sulo.''

//SORI JOS KIRJOTIN JONKU PÄÄLLE D:
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susitassu, Varjoklaani
13.06.2014 18:49
Lämmin Viherlehden ajan aurinko paistoi kirkkaana oppilaiden pesään ja herätti nuoren Susitassun uniltaan. Harmaa naaras murahti ja nousi haukotellen istumaan. Tänään Susitassu ja tämän mestari Tammiturkki viimein harjoittelisivat taitelua. Susitassun häntä värähti innostuksesta. Tätä oppituntia naaras oli odottanut siitä saakka kun oli päässyt oppilaaksi. Häntä terhakasti pystyssä Susitassu pujotteli nukkuvien oppilaiden välistä ja pujahti ulos pesästä. Hento tuulenvire pörrötti Susitassun harmaata turkkia, kun tämä loikki leirin uloskäynnille odottamaan mestariaan. Leiriaukiolla oli vain muutama soturi, mutta kukaan heistä ei valitettavasti ollut Tammiturkki. Oppilaiden pesästä oli myös ilmestynyt pari kissaa. Susitassu tunnisti Savutassun mustan turkin ja tämän ystävän, ruskean Kotkatassun. Susitassu pörhisti karvojaan hieman ja sähähti varoittavasti Savutassulle. Musta kolli mulkaisi Susitassua, mutta ymmärsi jättää naaraan rauhaan. Susitassu hymähti tyytyväisenä itseensä. Naaras oli saanut Savutassun välttelemään itseään.
Hetken päästä Susitassun iloksi Tammiturkki työntyi ulos sotureiden pesästä Pihlajakynsi perässään. Tammiturkki suuntasi oppilaiden pesää kohti, mutta hoksasi pian leirin rajalla hosuvan Susitassun. Kolli heilautti häntäänsä Susitassulle ja suuntasi tämän luokse.
"Kuinka olet näin aikaisin hereillä?" mestari kysyi oppilaaltaan, kun he tassuttelivat ulos leiristä.
"Olen odottanut jo kauan taisteluharjoituksiamme, joten en malttanut jäädä nukkumaan", Susitassu naukui. "Tahdon harjoitella hyväksi taistelijaksi, jotta voin puolustaa klaaniani vihollisilta."
Tammiturkki katsoi oppilastaan mukamas turhautuneena.
"Metsästämistä sinun pitäisi harjoitella. Taidammekin mennä saalistamaan nyt", kolli maukui. Susitassu tuijotti kauhistuneena mestariaan.
"Ethän ole tosissasi?" hän kysyi siniset silmät suurina. Tammiturkin silmiin syttyi leikkisä pilke.
"En, en. Tänään harjoittelemme taistelemista kuten sinulle lupasin", tämä maukui. Susitassu huokaisi helpotuksesta. Vaikka naaras nopea ja ketterä olikin, tämä ei oikein hyvin osannut metsästää. Metsästys ei vain ollut Susitassun juttu. Naaras nautti enemmän taistelemisesta.
Siinä samassa kaksikko saapuikin harjoituksiin sopivalle aukiolle. Susitassu asettui vastakkain mestarinsa kanssa ja valmistautui hyökkäämään.
"Muista, että olen sinua kokeneempi, Susitassu", Tammiturkki maukui. "Hyökkää!"
Susitassu teki työtä käskettyä ja syöksyi kohti Tammiturkin kylkeä. Mutta Tammiturkki väisti sivulle vikkelästi kuin käärme ja Susitassu sai vastaansa vain multaisen maan. Susitassu kömpi jaloilleen ja ravisteli sotkut pois harmaasta turkistaan.
"Et saa näyttää silmilläsi mihin hyökkäät. Silloin vastustajasi on helppo väistää iskusi", Tammiturkki neuvoi. Susitassu ryhdistäytyi ja päätti nyt taistella paremmin.
Nyt oli Tammiturkin vuoro hyökätä. Valtavalla loikalla kolli syöksyi kohti Susitassua. Oppilas ehti nipin napin väistää Tammiturkkia. Ruskea kolli putosi kuitenkin sulavasti jaloilleen ja syöksyi heti uudestaan kohti Susitassua. Tällä kertaa harmaa naaras ei väistänyt tarpeeksi nopeasti. Pienestä koostaan huolimatta Tammiturkki oli vahva, joten tämä vangitsi Susitassun alleen helposti. Tammiturkki oli juuri nousemassa pois Susitassun päältä, kun harmaa naaras ponkaisi pystyyn ja lennätti mestarinsa komeassa kaaressa maahan.
"Hahaa!" Susitassu ulvaisi ja syöksyi Tammiturkin päälle vangiten tämän maahan. Tammiturkki työnsi käpälällään oppilaansa pois päältään ja nousi ylös.
"Hienosti taisteltu, Susitassu! Nyt meidän on kuitenkin aika saalistaa ja palata leiriin", Tammiturkki maukui. Susitassu huokaisi. Hän ei todellakaan pitänyt saalistamisesta. Naaraan oli kuitenkin pakko saalistaa klaanilleen jos aikoi itse syödä jotain.
Hetken kävelyn jälkeen Susitassu haistoi oravan. Hän päätti saada sen kiinni, sillä tällä soisella alueella jossa kaksikko nyt käveli, ei usein oravia näkynyt. Susitassu paikansi oravan olinpaikan ja lähti hiipimään sitä kohti.
"Muista pitää takapuolesi alhaalla!" Tammiturkki kuiskasi hänen takaansa ennen kuin katosi pensaikkoon haistettuaan jotain. Susitassu laski takapäätään ja lähestyi oravaa mahdollisimman hiljaisin askelin.
Susitassu saattoi jo nähdä oravan syömässä jotain maasta löytynyttä, kun tämä vahingossa kahisutti tuuhealla hännällään saniaispöheikköä. Orava kääntyi äänen kuullessaan ja näki kauhukseen vaanivan Susitassun. Hurjasti säksättäen orava ryntäsi kohti lähintä puuta. Susitassulla oli kuitenkin onni myötä. Naaraan valkoiset kynnet tavoittivat oravan ennen kuin eläin pääsi turvaan. Susitassu vetäisi rimpuilevan oravan luokseen ja katkaisi siltä niskat. Orava lakkasi rimpuilemasta ja valahti veltoksi Susitassun suussa. Riemu valtasi nuoren naaraan. Hän oi saanut kiinni vikkelän oravan! Häntä ylpeästi pystyssä Susitassu vipelsi Tammiturkin luokse, joka odotteli tätä kuollut käärme edessään.
"Hienoa työtä, Susitassu", Tammiturkki kehui oppilastaan.
Susitassun maha kurni heidän tassutellessa kohti Varjoklaanin leiriä. Oravan herkullinen aromi leijaili Susitassun nenään ja täytti tämän suun vain kasvattaen nuoren naaraas nälkää.
Pian leirin sisäänkäynti näkyi kissojen edessä. Susitassu ryntäsi leiriin mestarinsa edellä. Oravansa Susitassu oli aikonut viedä klaaninvanhimmille, mutta näki Kotkatassun tassuttelevan ulos klaaninvanhinpien pesästä.
#Saavatpahan lisää tuoresaalista# Susitassu ajatteli ja loikki klaaninvanhimpien luokse orava suussaan.
"Lisää tuoresaalista vai?" Nuhanenä kysyi Susitassun saavuttua klaaninvanhinten pesälle.
"Kyllähän tuoresaalis aina kelpaa", Järkäle raakkui ja otti oravan iloisena vastaan.
"Olkaapa hyvä vain", Susitassu naukui ja vipelsi pois klaaninvanhimpien pesästä suunnaten tuoresaaliskasalle, joka kohosi herkullisena keskellä leiriä. Susitassu nappasi kasasta vesimyyrän ja kiikutti sen oppilaiden pesän eteen, jossa naaras mieluiten aterioi. Susitassu nuolaisi huuliaan ja iski hampaansa mehukkaaseen vesimyyrään. Energia virtasi nuoren naaraan kehoon ja tämä huokaisi nautinnollisesti.

//Loppu on vähän tönkkö ku pitää mennä kauppaan.//

Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Omenatassu, Jokiklaani
28.05.2014 20:11
~Luku 1: Kalastusta ja mestaruutta

Vaaleanruskea naaras makoili lämpimän kiven päällä ja lämmitteli turkkiaan. Hiirenkorvan aika oli lopuillaan, ja pian alkaisi lämmin viherlehden aika. Omenatassu kääntelehti ja vääntelehti kivellä, että saisi mahdollisimman mukavan asennon. #Mikään ei voisi olla parempaa kuin runsas riista viherlehden aikaan# Omenatassu mietti ja ruoski kiveä hännällään, vaikka naaraalla ei ollut huolen häivääkään, siitä että hän oli luvannut lähteä Huminapilven kanssa metsästämään. Omenatassu alkoi käydä kärsimättömäksi ja muisti viimein opetustunnin, jota oli mestariltaan anonut jo neljäsosakuun ajan. Nyt naarasta ei olisi kuitenkaan huvittanut lähteä minnekkään, sillä oppilas oli täysin rentoutunut makoilemaan kiven päällä. Omenatassu sihahti opetustuntien takia ja lähti nelistämään vaivalloisena leiriin.
" Huminapilvi ei varmaan ilahtuisi, jos myöhästyisin ", Omenatassu mumisi itsekseen ja karisti tuskan ja taa'an ajatukset pois mielestään, ja keskittyi mukavaan opetustuntiin. Ilma tuoksui raikkaalta vihrerlehden ajalta.
# Vesi on varmasti lämmintä tähän vuodenaikaan # naaras mietti ja kulki samalla pienen puron ohi.
Pian hän oli saapunut leiriin ja naaras näki Huminapilven odottelemassa Omenatassua vihaisen ja ärtyneen kärsimättömänä. Oppilas kipitti vikkelää tämän luokse. Naaras kompastui hieman ketunmitan päässä mestaristaan.
" No, missäs sitä on oltu. Lupasit tulla auringonhuipun aikaan ja nyt melkein kuu nousee " Huminapilvi maukui huumorintajuisena ja aurinkokin vielä paistoi.
" Eikö saa edes maisemia katsella? " naaras tuhahti kollille, niin että hän ei olisi edes kuullutkaan rentoutumisesta.
" Jos aiot tulla metsästämään, meidän kannaittaisi lähteä nyt " Huminapilvi huokaisi ja osoitti hännällään, minne olimme menossa.
" Odota, siis lähdemme metsästämään? " oppilas kysäisi.
" Aivan niin " Huminapilvi naukui.
Nyökkäsin nopeasti ja lähdimme kohti jokea.
" Muuten, Huminapilvi, millainen se meidän kalastuspaikka on? " Omenatassu vikisi kuin pentu ja katsoi mestariaan suurilla silmillään.
" Kalastamme joella. Kalat ovat hyvin maukkaita " kolli maukui.
Maaperä oli hyvin kosteaa, kuten myös ilma.
#Alamme varmaan saapua kohta joelle # Omenatassu mietti.
Kun Omenatassu katsoi eteensä,naaras näki valtavan tummanharmaan polun, jonka keskellä oli valkoinen katkoviiva.
" Se on ukkospolku. Et varmasti halua haistaa " naaraan mestari mourusi ja pidätti hengitystään, että ei saisi ilmaa keuhkoihinsa.
Naaras ei voinut voinut vastustaa kiusausta, vaan Omenatassu veti ilmaa henkeensä ja köhi ne kaikki ulos.
" Hyi yök, mikä haju " Omenatassu sähisi ja kaapi kieltään ja kuonoaan tassuillaan.
" Et varmaan halua haistaa toista kertaa " Huminapilvi maukui salaperäisesti.
He pidättivät hengitystääne ja loikkasivat ukkospolulle.
" Onpa kovaa maata " Omenatassu tiuskaisi ja nosteli jäseniään vuorotellen.
" Eikö olekin. Varo vain ettet riko polkuanturoitasi " punertava kolli varoitti kuin kuningatar pennuilleen.
Naaras kuulin jotain ihmeellistä vikinää ja hyrinää. Kun hän katsoi sivuille hän näki omituisen valokeilaan tulossa heitä kohti.
" Varo! Huminapilvi huusi ja työnsi Omenatassun ukkospolun toiselle puolelle.
" Kiitos, Huminapilvi " Omenatassu sähähti ja räpäytti suuria vihreitä silmiään.
" Ole hyvä, mutta ole ensi kerralla varovaisempi " kolli maukui.

Ilma oli kosteaa ja naaras tunsi, turkkinsa kostuvan. Joella tuoksui voimakkaasti kaloille.
" Tämä ei ole kovin suosittu kalastusalue Jokiklaanilla, mutta Perhonsiipi suosittelee sitä.
Naaras nyökkäsi mestarilleen niin, että hän näytti ymmärtävän.
He olivat kävelleet pitkän matkan tänne, asti ja Omenatassu luuli, että he eivät enää olisi Jokiklaanin reviirillä. Vai eivätkö olleet?
" Näytän miten napataan kala " Huminapilvi neuvoi ja loikkasi jokeen.
Hän vaani kalaparvea, joka uiskenteli rauhassa noin jäniksenmitan päässä punertavasta kollista. Omenatassun mestarin katse suuntautui vain yhteen suureen kalaan. Kolli loikkasi sen päälle ja sai sen kiinni. Naaras väistyi sivummalle kun Huminapilvi laski saaliinsa maahan.
" Sinun vuorosi, Omenatassu " Huminapilvi maukui.
Omenatassu loikkasi jokeen. Vaaleanruskea oppilas vaani suurta kirjolohea. Se saapui huomaamattaan naaraan ulottuville, jolloin hänen oli helppo napata se. Naaras iski kyntensä kalaan ja tappoi sen. Omenatassu tuli pois joesta ja ravisti turkista ylimääräiset vedet pois.
" Hienoa! Viedään nämä leiriin " Huminapilvi naukui ja otti oman saaliinsa suuhunsa.

//Paskaidioottivittuperäreikä tarina: lyhyt//
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento, Jokiklaani
28.05.2014 19:07
Teerenlento kumartui varovasti puron ylle ja latki sen viileää vettä. Tuuli leikitteli parantajan tummalla turkilla. Teerenlento aivasti, kun kylmä vesi kasteli naaraan kuonon. Viiksiin jäi pieniä vesipisaroita. Parantaja nousi ja lähti tepastelemaan puron viertä kohti järven rantaa. Ranta oli jo näkyvissä ja aurinko sai sen pinnan välkehtimaan kirkkaasti. Teerenlento hätkähti, kuullessaan äänen. Oranssi hahmo ryntäsi parantajan takaa. Kissa törmäsi Teerenlentoon ja kaatoi tämän maahan. Teerenlento mouraisi äänekkäästi ja sähisi vihaisena. Hyökkääjä jai retkottamaan maahan. Teerenlento huomasi tuoreet arvet ja veren kissan turkilla. Naaras työtäisi kissaa kuonollaan.
”Hei?!” Teerenlento kiljaisi. ”Oletko kunnossa?!” Kissa oli vieras ja veren hajun alta erottui kotikisun muonan löyhkä.
”Juokse...” Vieras kolli kehotti.
”Miksi?” Teerenlento kysyi kimpaantuneena.
”Koira..! Se jahtaa minua..!”
Teerenlennon sydän jätti lyönnin väliin. Naaras kiskoi pulskan kollin niskasta tiheään pensaaseen ja piiloutui itsekkin sen kätköihin.
”Miksi se jahtaa sinua?” Teerenlento kuiskasi.
”No koska minä olen kissa!” Kolli murahti tuohtuneena. Oranssi kissa älähti kivusta. ”Ja se taisi puraista minua aika monta kertaa...”
Teerenlento tutki kollin haavoja. Koira oli selvästi hyökännyt hänen kimppuunsa useita kertoja ja puremajälkiä oli monessa paikkaa.
”Tuolla se on! Matalaksi!” Teerenlento sihahti ja painautui kyyryyn. Oranssi kolli ei matammaksi päässyt, sillä se retkotti vatsallaan hädin tuskin tajuissaan. Koira oli iso ja mustaruskea ja jolkotti kieli ulkona ympäriinsä haistellen yhä lähemmäs pusikkoa. Teerenlennon hengitys kiihtyi. Jos koira löytäisi heidät, kumpikaan ei pääsisi pakoon tai osaisi puolustautua. Teerenlento katsoi hetken oranssia kollia ja sitten taas koiraa. Koira tuijotti Teerenlentoa suoraan silmiin. >Se huomasi minut< Teerenlento ajatteli sydän kurkussa. Naaras siristi silmiään ilkeästi, sähähti kovaäänisesti ja loikkasi kömpelösti pusikosta. Koira ei hyökännyt, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus. Se pelästyi parantajaa niin, että kääntyi ympäri ja juoksi kauas metsään, Varjoklaanin rajan toiselle puolelle. Parantaja katsoi empien pusikkoa. Pitäisikö kolli ottaa mukaan leiriin? >Ei sitä voi kitumaankaan jättää. Syytetää vielä tunkeilusta.
”Hei... Onko siellä enää ketään? Halllloooooo???” kolli ulisi pensaassa.
”Minä tulen, minä tulen!” Teerenlento puuskahti.

Kolli nojasi raskaasti Teerenlennon lapaan. Parantaja käveli vaivalloisesti eteenpäin.
”Mikä on nimesi? Sinut on helpompi esitellä klaanille, jos tiedän nimesi.”
”En edes vaivaudu kysymään mikä on klaani. En kuitenkaan ymmärtäisi. Nimeni on Burton.” Oranssi kolli mumisi.
”Heipähei Burton.” Teerenlento naukaisi. ”Ymmärrät klaanijutut aikanaan.”
”Miksi viet minut klaaniin?”
”Koska klaani on kotini.” Teerenlento tokaisi. Burton puuskahti:
”No miksi viet minut kotiisi?”
”Jotta voin hoitaa sinut kuntoon. Sinä et pysty edes kävellä nyt, joten ehä on parempi, jos saat lepoa.” Teerenlento vastasi.
”Hoidatko SINÄ minut kuntoon? Miksen voi mennä eläinlääkäriin?”
Teerenlento kastoi kollia tyrmistyneenä ja pysähtyi hetkeksi.
”Sinuna luottaisin enemmän minuun kuin kaksijalkoihin.” Teerenlento jatkoi askellustaan. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt kotikissoja eikä varmaan tulisi koskaan ymmärtämään. Teerenlento astui leiriin huohottaen. Moni jähmettyi katsomaan häntä. Moni sähähti vihaisena ja vain harvat näyttivät huolestymeina.
”Teerenlento! Mitä tämä tarkoittaa?!” Mustakynsi murisi Teerenlennon astellessa tyynenä lähemmäs muita.
”Mustakynsi. Minä esitän täällä kysymykset.” Rastastähti naukui ja astui esiin. Päällikkö jatkoi puhuttelemalla Teerenlentoa: ”Mutta sinä saat kyllä luvan selittää, miksi raahaat viereen kissan leiriimme.
”Tämä on Burton.” Teerenelnto esitteli. Kikki tuijottivat naarasta jatkoa odottaen, joten hän jatkoi:
”Burtonin kimppuun hyökkäsi koira, joten autoin hänet piiloon pensaaseen ja pelottelin koiran pois. Burton ei pystyedes kävellä kunnolla. Hän tarvii lepoa ja hänellä on pahoja haavoja. En jätä lajitovereitani omalle reviirilleni kuolemaan, vaikka he eivät olisikaan klaanilaisia. ”
Siitä syntyi hetken hiljaisuus, kun kaikki vaihtoivat katseita ja supisivat toisilleen.
”Voit viedä hänet pesääsi. Mutta hän saa lähteä heti toivuttuaan.” Rastastähti päätti ja marssi töidensä pariin. Teerenlento naukuiasi:
”Tule Burton. Vien sinut pesääni.”

//Lyhyt, mutta parempi tämä kuin ei mtn//
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
28.05.2014 14:29
Heräsin hieman ennen auringon nousua. Ilma oli vielä viileä pörhistin turkkiani,jotta tuntisin oloni lämpimämmäksi. Tassutelin ulos soturien pesästä. Leirin aukio oli tyhjä vain yksi harmaa läntti kyyhötti keskellä aukiota. Tunnistin kissan Usvajalaksi. Tassutelin vanhan naaraan luo.
"Olet aikaisin hereillä" Naukaisin ja istuin vanhuksen vierelle.
"Heräsin ja minulle yllätti nälkä" Usvajalka naukui hiljaa ja osoitti kuonollaan maassa olevaa pääskystä,joka oli syöty puoliksi.
"Sitten joku keskeytti ruokailuni" Usvajalka sanoi huvituneesti ja haukkasi pääskystä palasen. Juttelin hetken Usvajalan kanssa,mutta lopetin kun muut soturit alkoivat heräillä ja kysellä partioista. Soturit ympäröivät minut ja istuivat kuuntelemaan.
"Viileätuuli" Aloitin. Punertava naaras nyökkäsi. "Johdat metsästyspartiota. Ota mukaasi sirpalesydän ja Halkeamatassu" Komensin. Viileätuuli nyökkäsi ja lähti hakemaan soturien pesästä sirpalesydäntä.
"Lähtekää heti kun olette valmiita" Huudahdin vielä loittonevalle naaraalle.
"Minä itse johdan rajapartiota. Otan mukaani Mustakynnen,Kaunotassun ja Perhonsiiven" Mau`uin.
"Perhonsiipi hae kaunotassu ja menkää odottamaan minua leirinsisään käynnille" Komensin. Perhonsiipi lähti,mutta mustakynsi jäi istumaan jäätyneen oloisena paikalleen.
"Punatiikeri ota vihatassu mukaan koulutustuokioon" Komensin tajuttuani että en voisi jättää Mustakynnen oppilasta vapaalle.
"Myrskyturkki sinä johdat partioita joka lähtee auringon huipun aikaan ota mukaasi kaksi soturia ja yksi oppilas. Saat päättää itse" Sanoin ja nousin sitten.
"Jäämyrsky" Mahlajuova maukaisi juuri kun olin lähdössä. Käänsin katseeni naaraaseen.
"Olisin vapaa ehtoinen metsätyspartion johtoon" Mahlajuova maukui selkeästi. Nyökkäsin.
"Johda illalla lähtevää metsästyspartiota saat päättää kenet otat mukaan" Sanoin ja lähdin sitten kohti leirinsisään käyntiä. Mustakynsi juoksi perässäni. Ilmeisesti kollilla oli asiaa. Hidastin askeliani ja lopulta pysähdyin.
"Miksi Vihatassu ei pääse mukaan" Mustakynsi murisi.
"Hän oli eilen mukana illan rajapartiossa. Joten hänen pitää saada levätä. He palasivat vasta kuunhuipun hetken jälkeen" Mau`uin vakaasti välittämättä Mustakynnen vihaisesta katseesta.
"Kyllä hän jaksaisi" Mustakynsi sähähti.
"Ei. Hän ei tule mukaamme, sillä hänen on välillä käytävä koulutustuokioissa" Naukaisin kylmästi ja jatkoin matkaani. Mustakynsi tallusti vieressäni.
"Miksi minä en voinut jäädä pois partiosta" Mustakynsi ärähti.
"Olen päättänyt näin. Asiasta ei enää keskustella" Murahdin jo vihaisemmin. Mustakynsi ei sanonut mitään,mutta tämän katse suorastaan leiskui vihasta. En tajunnut miksi soturi suuttui noin paljon pienestä asiasta. Perhonsiipi ja Kaunotassu olivat jo paikalla kuten arvelin.
"Vihdoin" Perhonsiipi puuskahti. Heilautin häntää merkiksi lähdöstämme. Lähdimme kulkemaan rajoja pitkin. Perhonsiipi uteli Kaunotassulta kaiken laista. Tunsin kylmätväreet selässäni. #Hän on paljon parempi mestari kaunotassulle kuin minä. En ole juuri tutustunutkaan kaunotassuun# Ajattelin surtullisena. Vilkaisin taakseni. Kultainen soturi tuntui viihtyvän oppilaani seurassa. Kun pääsin varapäälliköksi en uskonut,että varapäällikönä olisikin näin rankaa. Olin joutunut luopumaan lähes kaikesta.
"Uimaanko ajattelit" Mustakynsi herätti minut ajatuksistani. Vilkaisin eteeni. Seisoin aivan puron reunalla. Käännyin sanaakaan sanomatta ja jatkoin matkaani etummaisena. Hetken päästä pysähdyin. Nostin päätäni ja haistelin ilmaa. #kulkukissa# Ajattelin. Tuoksussa oli jotain tuttua. #Pisara# Tajusin salamannopeasti. Muut eivät saisi nähdä siskoani eikä varsinkaan koskea häneen.
"Tunkeutuja" Mustakynsi sanoi. Hänen äänensä kuullosti innokaalta.
"Perhonsiipi. Johda loppu partio minä selvitän mistä haju on peräisin" Komensin.
"Mutta me tulemme mukaan" Perhonsiipi sanoi.
"Ei. Se voi olla vain eksynyt enkä halua että kissa hyökkää pelosta kimpuumme. Reviirillä on nykyään yllätävän paljon kotikisuja" Nauuin määrätietoisesti.
"Kaveeraatko kotikisujen kanssa" Mustakynsi ilkui.
"En. Vältän vain turhia taisteluita. Menkää nyt" Yritin pysyä rauhallisena ja tyynenä. Vaikka mieleni teki hätistää koko kolmikko muualle ja rynnistää siskoni luo. Lopulta parhonsiipi suostui ottamaan johdon ja jatkamaan matkaa. Odotin että partioi katosi ennen kuin lähdin tassutelemaan kohti ääntä. Maaperä oli vielä märkä ja jättin perääni näkyvät tassun jäljet. Pysähdyin jonkin matkan päähän piiloon,jotta varmistuisin että kissa oli siskoni. Näin tummanharmaa raidallisen naaraan. #Pisara# Ajattelin innoissani ja rynnistin siskoni luo. Pisara kääntyi ja oli jo hyökäämässä.
"Jäämyrsky" Tämän äänessä oli hämmästystä.
"Pisara" Kosketin siskoni kuonoa. "Olin huolissani. Haistoimme sinut jo kaukaa. Oli lähellä ettei koko partioini olisi tullut tänne" Moitin.
"Älä suotta huolehdi" Pisara naukaisi.
"Mitä teet täällä" Utelin. Naaras näytti hieman kiusaantuneelta.
"No.. Tuota etsin yrttejä" Siskoni maukui.
"Miksi. Oletko sairas?" Huolestuin.
"Ei en ole" Pisara kuopi etutassulla maata.
"Ja miksi olet lihonut näytät ihan kuin meidän klaaninkuningattaret" Kysyin. Tajusin,että siskoni oli lihonut yllätävän paljon.
"En ihmettelekkään sillä odotan pentuja" Pisara huokaisi lopulta. Tuijotin tätä silmät lumpeenlehden kokoisina.
"Mitä!?" Parkaisin.
"Haluatko tulla käymään pesälläni" Pisara kysyi. Mietin hetken. Toivoin ettei Mustakynsi syyttäisi minua kotikisujen kanssa kaveeraamisesta ja kertoisi Rastastähdelle jotain mikä ei olisi totta. Musta kolli oli nimittäin kunnianhimoinen ja tavoitteli varapäällikön paikkaa.
"Toki" Sanoin sitten lopulta. Siskoni nyökkäsi ja lähti kulkemaan kohti saarta.
"Asutko täällä" Hämmästyin. Oletin naaraan asuvan kauempana tuvassa.
"Kyllä tämä ei kuulu kenellekään klaanille joten olen voinut elää täällä rauhassa. Tietenkin täysikuun aikaan on varottava" Pisara huikkasi lapansa yli. Lopulta tämä pysähtyi puunrungon eteen joka vei tiheään ja pitkään heinikkoon. Minua tummempi naaras luikahti puunrungon sisään. Seurasin epäilevänä perässä. Kun pääsin pois ahtaasta rungosta näin kivikasan,jonka oven suuta peitti kasvillisuus. Ympärillä oli tiheään heinikkoa.
"Tervetuloa" Pisara maukui. Kivikasan uumenista ilmestyi kellertävä kolli.
"Oletko tuonut vieraita" Kolli maukui hyväntuulisesti,mutta pysähtyi kesken kaiken.
"Klaanikissa" Tämä sähähti ja vilkaisi kysyvästi pisaraa.
"Siskoni" Pisara tokaisi. Kolli tutki minua katseellaan.
"Olen Oka" Kolli sanoi sitten.
"Olen Jäämyrsky" Esitäydyin.
"Jokiklaanin soturi oletan" Oka maukaisi.
"Varapäällikkö" Korjasin. Kumpikin kulkukissa kääntyi tuijotamaan minua.
"Oletko varapäällikkö" Siskoni ääni oli järkyttynyt. Nyökkäsin ja vaihdoin asentoani kahden kissan tuijotuksen alaisena.
"Tule sisään"Pisara komensi sitten. Sisällä oli tilavaa. Yhdessä nurkassa oli saalista ja pesässä oli kaksi makuualustaa.
"Minun pitäisi saada pennut aivan pian" Pisara intoili. Oka kosketti siskoni kuonoa. Istuin vain paikallani tuijotaen ympärilleni. Jostain syystä oloni oli kiusaantunut ja olisin halunnut jo lähteä,mutta siskoni tyrkkäsi minulle hiiren.
"En voi syödä" Sanoin.
"Kyllä voit. Sanot vain ettet ollut metsästyspartiossa ja sinulla oli nälkä" Tuijotin haluttomasti hiirtä.
"Ei olen varapäällikkö ja minun tulee ajatella klaaninparasta" Sanoin ja työnsin hiiren tassullani kauemmas.
"Onko klaanin parasta käydä kulkukissan luona" Okan ääni oli pistävä. Pisara näpäytti kollia kuonoon. Siskoni intoili hetken kaikesta. En kuullut juuri mitään. Lopulta minun oli pakko nousta seisomaan.
"Minun on mentävä" Maukaisin lyhyesti. Siskoni kohautti lapojaan väliinpitämättömästi. Viha täytti minut. Mikä siskollani oli.
"Löydät itse varmaan reitin" Pisara tokaisi. Nyökkäsin nopeasti ja livahdin ulos. Kiihdytin kokoajan askeliani ja hidastin vasta kun pääsin omalle reviirilleni. Olin rikkonut soturilakia aivan turhan takia. Siskoni ei tuntunut enää välittävän minusta. Minun olisi saalistettava jotain. Auringonhuipun hetki oli mennyt ajat sitten. Pudottauduin saalistus asentoon haistettuani kottarasen. Nappasin vanhan kottaraisen helposti. Hautasin sen ja jatkoin metsästystä. Aikaa kului ja hain vasta kaikki saaliit kun aurinko oli laskemassa. Olin saanut oravan ja kaksi kottaraista.

Leirissä tiputin saaliit saaliskasaan ja menin Rastastähden pesälle.
"Hei" Maukaisin. Päällikkö oli makuupaikallaan lepäämässä ja avasi silmänsä. Tämä nousi istumaan ja katsoi minuun.
"En tiedä kertoiko joku parioni jäsenistä että haistoimme kissan. Otin yksin selvää tästä kissasta. Hän oli täysin vaaraton ja poistui reviiriltämme eikä vienyt mitään" Mauuin. Rastastähti nyökkäsi.
"Olkaa silti valpaita hän voi vielä palata" Päällikkö komensi. Kumarsin ja poistuin. Tassutelin suoraan soturipesälle. Halusin vain nukkua ja unohtaa koko päivän.
"Missä viivyit" Perhonsiiven ääni takaani kuului. Naaras juoksi luokseni.
"Metsästin" Sanoin lyhyesti ja jatkoin sitten matkaani.
"Mikä sinua vaivaa" Perhonsiipi seurasi minua.
"Ei mikään" Sähähdin vihaisemmin kuin olin ajatellut. Naaras säpsähti.
"Anteeksi. Omia huolia" Korjasin nopeasti.
"Kerro minulle. Tiedät että voit luottaa minuun" Naaras pyysi.
"Lupaatko ettet kerro kellekään" Tivasin. Kultainen kissa nyökkäsi.
"Kissa joka oli reviirilla oli siskoni" kerroin hiljaa.
"Pisaratassuko?" Perhonsiipi kuiskasi yllätyneenä.
"Nykyään Pisara. Olen tavannut hänet ennenkin. Nykyään hän odottaa pentuja eikä enää ole tavallinen itsensä. Tuntuu ettei kukaan välitä minusta. Siskoni on ainoa elävä sukulaiseni eikä välitä minusta tippaakaan" Sähähdin hiljaa. Perhonsiipi lohdutti minua koskemalla kuonoani.
"Klaani välittää sinusta. Olet meille tärkeä" Naaras kuiskasi korvaani. Riiputin päätäni surullisena.
"Niin. Niin kai sitten" Naukaisin ja nousin ylös. "Nyt tahdon vain nukkua" Tassutelin soturipesälleni. Perhonsiipi ei estänyt vaan lähti hoitamaan omia tehtäviään. Asetuin makuupaikalleni ja suljin silmäni. Hitaasti vaivuin uneen.

/Ei ollu inspistä joten vähän tönkkö tarina
Vastaus:20 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastähti, Jokiklaani
27.05.2014 20:19
Luku 48; Oranssinpunainen unikko

Jokin oli vaivannut Rastastähteä koko yön. Hän ei ollut varma, mistä se tarkalleen ottaen johtui. Se saattoi hyvinkin olla äkillinen lämpötilan muuttuminen. Päällikkö oli ollut koko pitkän päivän ajan ulkona metsässä. Päivä oli ollut yksi lämpimimmistä tämän hiirenkorvan aikana. Aurinko oli porottanut kuumana koko päivän, eikä taivaalla ollut näkynyt lainkaan pilviä. Mutta nyt naaras oli kylmässä luolassaan. Siellä oli jopa kylmempää mitä ennen, koska Sirpalesydän ei nukkunut sinä yönä hänen kanssaan. Ei se päällikköä itseään kauheasti haitannut, joskus hän vain tahtoi pysyä erossa kumppanistaan. Mutta vaivaava tunne tuskin oli mitään Sirpalesydämeen liittyvää, ja aika varmasti se ei liittynyt lämpötilan äkilliseen muuttumiseenkaan. Ehkä hän oli vain saanut auringonpistoksen.
Päällikön katse kulki pitkin pimeää luolaa ja kohtasi jonkin oranssinpunaisen kanssa. Hetken sitä tuijottaen Rastastähti ymmärsi, että se oli unikko. Naaras tuhahti. Jokin Sirpalesydämen sovintorehu? Kollit ne eivät sitten tajunneet, että kaikki naaraat eivät pidä kukista. Mutta toisaalta ajatus oli suloinen. Miksi he edes riitelivät?
>Älä minulta kysy.<
>En minä kysynytkään sinulta.<
No, Sirpalesydän oli riidellyt edellisenä päivänä Mustakynnen kanssa ja se oli jotenkin pistänyt inhottavasti Rastastähteä päähän. Itse asiassa kaikki pisti häntä nykyään päähän. Ehkä hän vain oli tulossa vanhaksi, tai sitten se tosiaan oli auringon syytä. Muutenkin Sirpalesydän oli nykyään niin kova hössöttäjä. He olivat olleet monen monta kuuta yhdessä, mutta yhä kollilla oli vaikeuksia tulkita kumppaninsa tunteita, eikä Rastastähti taasen ollut kovin hyvä selittämään niitä. Joskus Sirpalesydän oli yrittänyt tehdä kaikkensa jotta he voisivat saada pentuja. PENTUJA. Rastastähti ei ollut koskaan pitänyt pennuista, saati toivonut omia. Sirpalesydän murjotti yhä silloin tällöin siitä kyseisestä asiasta eikä päällikkö voinut tehdä muuta kuin jättää kolli yksikseen.
Naaras nousi jaloilleen ja venytteli jäseniään. Aamuauringon säteet kajastivat luolan pienestä ulkoaukosta sisälle. Hän käveli unikon luo ja työnsi sen sievästi sivuun. Sitten hän työntyi sammaleiden osaksi tukkimasta reiästä ulos leiriin. Aamupartio teki lähtöään, mutta se oli selvästi hieman myöhässä, sillä aurinko oli tavallista korkeammalla. Perhonsiipi oli sen johdossa ja hänen mukanaan olivat Punatiikeri sekä Viileätuuli. Rastastähti heilautti ystävällisesti häntäänsä partiolle ja kissat hymyilivät hänelle. Hänen vanha oppilaansa ei ollut enää se sama pieni Punatassu, vaan rohkea Punatiikeri. Tuon nimityksestä oli jo pari kuuta aikaa, ja päällikkö oli ottanut uuden oppilaan, Lintutassun, joka oli entinen kotikisu. Mutta nyt nuori oppilas oli kadonnut. Osa klaanista uskoi, että tuo oli lähtenyt takaisin kaksijalkalaan. Rastastähti ei ollut varma, mihin uskoa. Lintutassun sisko Töyhtötassu intti lakkaamatta, ettei hänen sisarensa ikinä perääntyisi. Mutta missä tuo sitten oli? >Tähtiklaani tietää.<
Suurin osa klaanista oli herännyt jo aikoja sitten ja jokainen hoiti tehtäviään. Päällikkö huomasi harmaan turkin sotureidenpesän edessä. Sirpalesydän. Kolli istui Haapasydämen kanssa jutellen jostain, mutta äkkäsi kumppaninsa ja nousi nopeasti ylös. Rastastähti älähti, käänsi selkänsä kollille ja tallusteli kohti parantajan pesää. Teerenlennon kanssa pystyi aina juttelemaan, ja jos leikki puhuvansa jostain hyvinkin tärkeistä asioista, Sirpalesydän ei viitsisi tulla keskeyttämään. Mutta kolli sai kumppaninsa nopeasti kiinni ja luisui tuon eteen.
”Huomenta, kulta,” kolli sopersi varovaisesti. ”Miten meni yö?”
”Hyvin.” Rastastähti vastasi viileästi.
Vaaleanharmaan kollin raidallinen häntä vääntelehti hermostuneesti, kuin tuo olisi yrittänyt keksiä jotain sanottavaa.
”Kuule, ei sinun tarvitse puhua minulle, ellet keksi mitään. Mene vaikka metsästämään.”
Sirpalesydämen siniset silmät syttyivät. ”Siitä minun pitikin puhua! Kuule, mennäänkös metsästämään, yhdessä, siis kaksistaan vain? Vaikka kalastamaan, siitähän sinä pidät.” Kolli lähti kiertelemään kumppaninsa ympärillä sivellen tuon tummaa, pitkää turkkia pöyheällä hännällään.
Rastastähti mulkaisi kollia mutta tuo ei huomannut. >Hiirenaivo, älä pyöriskele siinä ympärilläni kuin mikäkin pulu, klaani katsoo!<
”Anteeksi, mutta minulla olisi tärkeämpiäkin asioita.”
Sirpalesydän katsoi muualle mutta hymyili taas pian säteilevästi ja pyöritteli häntäänsä päällikön kuonon alla. ”Älä nyt, sinulla ei ole minulle ikinä aikaa. Tulehan nyt, jookos?” Viimeiset sanat kolli kuiskutti naaraan repaleiseen korvaan ja painoi tassunsa kumppaninsa käpälän päälle.
”Kyllä sinä ehdit klaanihommatkin hoitaa.” Siinä vaiheessa Rastastähdeltä paloi päreet.
Naaraan terävät, maidonvalkeat kynnet luisuivat esiin ja tuo vetäisi itsensä kauemmas kollista. ”Kuules nyt, klaani tulee aina ensimmäisenä!” hän sihisi sylki lentäen. ”Minä olen sinun kanssasi sitten kun olen hoitanut tärkeimmät asiat!”
”Tärkeimmät?” kysyi Sirpalesydän. ”Enkö minä ole tärkeä sinulle?”
”No totta kai olet, mutta klaani on tärkeämpi! Tai siis, sinäkin olet osa klaania, mutta jos nyt lähden kanssasi metsään hurvittelemaan niin klaanin kannalta tärkeät asiat unohtuvat!” Rastastähti vastusti ja katsoi suoraan kollin vaaleansinisiin silmiin hieman surullisena, mutta kolli sitä tuskin huomasi. ”Klaani on minulle kaikki kaikessa, klaani on tärkein.”
”Mutta... milloin me sitten voimme olla kahdestaan?”
”En tiedä, en tiedä... Olen pahoillani, minä todella olen! Mutta, mitä jos me nyt pitäisimme vähän...” naaras nielaisi. ”...Taukoa?”
Sirpalesydän hiljeni ja laski katseensa maahan.
”Ymmärräthän sinä, en minä voi revetä joka suuntaan.”
”Ymmärrän, ymmärrän.” Vaaleanharmaa soturi mumisi. ”Ei siinä mitään, en minä voi sinua mihinkään pakottaa. Ehkä tauko olisi ihan hyvä, mutta muista, että minä rakastan sinua hyvin paljon, enkä ikinä tahdo menettää sinua.”
Rastastähti nyökkäsi. ”Olen kanssasi enemmän sitten kuin minulla on enemmän aikaa. Yritä vain keksiä jotain muuta tekemistä sillä aikaa.”
Sirpalesydän heilautti häntäänsä turhautuneesti ja laahusti pois. Rastastähden kasvoille nousi viha, kun tuo ajatteli, kuinka törkeä hän joskus oli kumppanilleen. Sirpalesydän oli aina rakastanut häntä, eikä naaraan rakkaus tuota kohtaan koskaan voinut kasvaa niin suureksi. Harmaa kolli yritti aina kaikkensa, jotta olisi hyvä kumppani, mutta joskus Rastastähti vain torjui tuon. >Olen se minäkin oikea ketunläjä, mutta en minä oikeasti vain ehdi...<
Naaras ei edes ymmärtänyt, että hänellä oli yhä karvat pystyssä ja vihainen ilme kasvoilla. Sirpalesydän eteni hitaasti tunneliin ja lopulta katosi leiristä. Rastastähti huokaisi ja kipitti uuden varapäällikön, Jäämyrskyn luo. Usvajalka oli siirtynyt klaaninvanhimpiin, mutta Jäämyrsky vaikutti oikein hyvältä varapäälliköltä.
”Kuule Jäämyrsky, miksi aamupartio oli myöhässä?” päällikkö kysyi hopeanharmaalta naaraalta hieman liian tiukasti.
Siro soturi hätkähti. ”Öm, heräsin vahingossa liian myöhään, olen pahoillani, toivottavasti se ei haittaa.”
”Ei, ei, kaikki on hyvin. Mutta yritä herätä ajoissa, niin pysytään aikataulussa.”
Jäämyrsky nyökytteli hieman hermoissaan.
”...Ja lähetä tavallista enemmän partioita Varjoklaanin ja Tuuliklaanin rajalle. Luopiot ovat pysyneet hiljaisina lähiaikoina, mutta ei sitä voi tietää, mitä ne suunnittelevat.”
”Ymmärrän.”

Vaihdettuaan muutaman sanan varapäällikkönsä kanssa päällikkö vetäytyi pesäänsä syömään kalaa ja miettimään asioita. Oikeastaan tämä oli ainoa aika päivästä, kun hän pystyi kunnolla selvittelemään ajatuksiaan. Muuten hänen tassunsa olivat täynnä työtä. Hän yritti pitää klaanilaiset yhdessä ja pitämään yhteistyötä yllä kaikenlaisilla harjoituksilla. Naaras nuoli viimeiset lihanrippeet kalanruotojen välistä ja siirsi jäännökset kauemmas. Kalan oli kalastanut eräs nuori oppilas, joka oli aivan itse tuonut kalan hänelle litimärkänä. Oppilas oli kaatunut jokeen napatessaan sitä, ja ajatuskin siitä sai Rastastähden viikset väpättämään huvituksesta. Nyt hänen pesänsä oli kylläkin märkä, sekä entistäkin kylmempi.
”Rastastähti?” kuului kaikuva kysymys pesän suulta. Päällikön hymy hyytyi ja tuo tuhahti hiljaa silmät kiinni. Hajusta sekä äänestä päätellen tulija oli Pajupuro. Tummanharmaa naaras avasi tummat silmänsä ja siristi niitä katsoessaan siskoaan.
”Oliko jotain sanottavaa?” naaras kysyi mahdollisimman vakavana, mutta ei voinut unohtaa ajatusta siitä, kuinka pieni oppilas tipahti kalan perässä jokeen.
”Kyllä.” Pajupuro maukui ja pysyi hetken hiljaa kuin miettien, mitä sanoisi seuraavaksi.
”Miksi Sirpalesydän oli niin masentuneen näköinen?”
Rastastähti ei enää muistanutkaan märkää oppilasta, vaan Sirpalesydän ilmestyi hänen mieleensä jälleen, nyt kun hän oli vihdoinkin unohtanut tuon. Naaras kiristeli hampaitaan ja iski häntänsä maahan. Miksi tämä hänen sisartaan kiinnosti? Eikö Pajupuro voinut vain pitää huolen omista asioistaan...
”Hän haastoi riitaa klaanilaisen kanssa.” Rastastähti vastasi, jännitti kehonsa ja loikkasi kaarevalla hypyllä kaislapedilleen. Se ei kylläkään ollut syy siihen, miksi Sirpalesydän oli allapäin. Kolli oli haastanut riitaa Mustakynnen kanssa, mutta se oli eilen. Nyt kolli oli surullinen heidän ”tauostaan”, mutta miksi siitä pitäisi Pajupurolle kertoa? Ei se kuulunut hänelle.
”Kysyitkö hänen mielipidettään?” kysyi Pajupuro, mutta nyt Rastastähti ei viitsinyt vastata. Hän käänsi kylkeään ja kuuli, kuinka hänen sisarensa asteli pois.

//Tämmönen vähän tylsä+omituinen tarina, mutta pitäähän sitä Rastaalle kirjoittaa.
Vastaus:25 kp:ta
~Haukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pajupuro, Jokiklaani
27.05.2014 16:33
Pajupuro tuijotti pupillit kaventuneina pientä, ruskeaa ja tiheäturkkista olentoa ketunmitan päässä itsestään. Entinen kuningatar oli vihdoinkin toipunut pentujensa menetyksestä ja sai mennä saalistamaan itsekseen. Pajupuron vaaleanruskeaa turkkia poltti kirkkaana paahtavan auringon alla. Taivas oli kirkkaan sininen eikä näkyvissä ollut pienintäkään pilven hattaraa. Soturi painautui maata vasten vielä tiukemmin, ennenkuin jännitti lihaksensa ja hiipi varoen hiirtä kohti. Koska naaras ei ollut liikkunut melkeimpä viikkoon, hän oli yhtä hyvä saalistamaan kuin vasta nimitetty oppilas. Uudelleen versoneet ruohontupsut läikittivät kirkkaasti näivettynettä, lumen alta paljastunutta, viimevuotista nurmea. Hiiri nousi huterasti takajaloilleen ja Pajupuro jännitti takajalkansa.
# Jos en edes hiirtä saa kiinni...#, naaras ajatteli närkästyneenä ja kun hiiri laskeutui kaikille neljälle jalalleen, soturi pinkaisi ruohosuojastaan. Vaikka hän oli fyysisesti valmiustunut syöksyyn, naaraalla kesti hetki, ennenkuin hän tajusi tarkalleen mitä oli meneillään. Hiiri oli muutaman sekunnin nopeampi vain koska Pajupuro ei ymmärtänyt mitä oli meneillään. Ruskea jyrsijä pinkoi minkä pääsi nurmella, Pajupuro perässä. Soturi ravisti vihaisesti päätänsä ja paljasti hampaansa. Hän nopeutti juoksuaan ja pomppasi kuin jänis hiiren kimppuun. Naaraas huitaisi tassullaan jyrsijän ilmaan ja kaatui sitten itse maahan, liukuen muutaman hiirenmitan päähän. Jyrsijä iskeytyi maahan ja tämän ruumis kouristeli inhottavasti. Pajupuro pyörähti jaloilleen ja venytteli rauhallisesti syöksymisestä kipeytynettä takajalkaansa, ennenkuin käveli hiiren eteen ja tappoi tämän kynsillään. Muutamat, tummat veripisarat tahrasivat ruohoa, ja nostaessaan hiiren maasta, veri oli muodostanut epäselvän rajan jyrsijän kaulasta. Pajupuro tuijotti ihmeissään verijälkiä, ennenkuin potki ne sekaisin takajalallaan. Tuoresaaliin mehukas tuoksu sai naaraan vatsan murahtamaan inhottavasti. Taivas oli yhä pilvetön ja yksikään tuulenvire ei uskaltautunut Jokiklaanin reviirille. Muutamat puut siellä sun täällä kurouttautuvat rauhassa aurinkoa kohden ja kymmenet linnut vilahtelivat taivaalla tummina läiskinä. Pajupuro hymyili tyytyväisesti. Joka Hiirenkorvan aika oli niin kirkas ja piristävä. Uudet kukat kukkivat ja täplittivät maata koreasti ja lintujen pirteät viserrykset täyttivät ilman mehiläisten surinan kanssa. Pajupuro käveli hitaasti kohti leiriä, nauttien jokaisesta hetkestä luonnon seassa. Leirissä oli yleensä kova meteli ja kissat rynnivät aukiolla kuin päättömät linnut. Soturi huokaisi ja hengitti raikasta, kukkien tuoksun täyttämää ilmaa ennenkuin kiihdytti hieman vauhtiaan.

" Hei emo! ", Harakkatassu naukaisi pirteästi Pajupurolle kun hän oli ängennyt aukiolle vievään tunneliin samaan aikaan pentunsa kanssa. Melkein Rastastähdeltä näyttävän oppilaan edellä kävelevä Pihkakynsi vilkaisi Pajupuroa ja odotti kuin hyväksyntää, että saisi viedä oppilaansa oppituokiolle. Ruskea soturi nyökkäsi toiselle mitään sanomattomana, mutta kun Harakkatassu käveli hänen ohitseen, naaras puski hellästi tuon päätä. Oppilas heitti emoonsa tyytyväisen katseen, ennenkuin katosi tunnelin toisesta päästä mestarinsa perässä.
# Hän on kasvanut niin paljon...#, Pajupuro ajatteli hieman haikeana, muistaen kuinka heikko ja pieni Harakkatassu oli ollut ja nyt hän oli kasvanut jo oppilaaksi. Naaras huokaisi hymynkaarre kasvoillaan ja käveli tunnelista aukiolle. Hän kerkesi ottaa vain muutaman askeleen, kun Sirpalesydän tökkäisi hieman hänen kylkeään kävellessään tunneliin. Pajupuro hätkähti ja katsoi ihmeissään harmaanhopeisen kollin menoa. Tämän pää oli riipuksissa ja häntä raahasi maata pitkin.
# Miten hän noin masentunut on? #, Pajupuro mietti hämmentyneenä. Sirpalesydän jonka hän tunsi, oli iloinen ja pirteä, ei masentunut ja surullinen. Ruskea naaras käänsi katseensa aukiolle ja nähdessään vihaisen Rastastähden, hän tajusi jotain.
# Onko Sirpalesydämen ja Rastastähden rakkaus murenemassa? #, hän mietti ihmeissään. Pajupuro kääntyi ja lähti kävelemään kohti tuoresaaliskasaa, ennenkuin hän söisi nappaamansa hiiren. Koko matkan ajan Pajupuro kuitenki piti katseensa Rastastähdessä. Tummanharmaa päälikkö näytti selvästi kiereämmältä ja stressaantuneemmalta kuin yleensä ja tämä jutteli kireästi Jäämyrskyn kanssa. Siron, vaaleanharmaan naaraan otsa oli hieman kurtussa ja tämä nyökytteli päätänsä jatkuvasti. Katse noissa kahdessa, Pajupuro ei edes huomannut toista kissaa, joka oli pysähtynyt sukimaan turkkiaan naaraan tielle. Ruskea naaras törmäsi toiseen kissaan ja kaatui maahan tuon päälle, hiiri tiukasti leukojensa välissä. Pajupuro ravisti hieman päätänsä ja mulkaisi kissaa allaan. Hänen sydämensä tuntui loikkaavan naaraan rinnasta. Symbolihäntä. Kilpikonnakuvioinen kolli tuijotti lempeästi Pajupuroa, eikä näyttänyt moittivan häntä siitä että hän makasi tämän päällä. Pajupuro tunsi turkkiansa polttavan kuin oppilaanakin.
" Onko tuo minulle? ", Symbolihäntä naukaisi pehmeästi ja kesti hetken, ennenkuin Pajupuro muisti hiiren. Naaras kompuroi kumppaninsa päältä ja suoristautui sitten kunnolla jaloilleen. Kilpikonnakuvioinen kolli pyörähti taidokkaasti ympäri ja nousi ylös. Pajupuro tuijotti hetken kollin pehmeän lempeitä silmiä, ennenkuin laski hiiren maahan.
" Se on lahja minulta. ", naaras naukaisi pehmeästi. Symbolihäntä oli perso tuoresaaliille ja nappasikin hiiren muutamassa sekunnissa maasta. Tämä naukui jotain hiiren takaa, jonka Pajupuro erotti sanaksi ''kiitos''. Naaras hymyili ja puski pehmeästi kollin päätä. Jestas kuinka pehmeä turkki Symbolihännällä oli. Pajupuro ei olisi halunnut lähteä toisen luolta, mutta Symbolihännällä oli kiireitä. Pajupuro katsoi haikeana kun kolli pomppi Kirjosydän luo. Kirjosydän hymyili isälleen ja kaksikko lähti leirin kulkuaukolle. Kirjosydän oli pirteä ja Pajupuro tunsi ylpeyttä pennustaan. Ruskea soturi kääntyi ympäri ja pomppi päälikön pesälle. Pajupuro ei ollut syönyt mitään koko päivän aikana, mutta hän ei nyt välittänyt siitä. Päälikön pesä oli Suurkiveen alle uurtunut luola, jota suojasi muutama sammal. Pesän reunalla istuva Raskasjalka nyökkäsi nopeasti Pajupurolle ja hän työntyi sammalien läpi pesään. Pesässä oli uskomattoman hämärää. Aurinko ei pystynyt läpäisemään tiheää sammalverhoa, joten pimeys oli vallannut koko pesän. Pajupuro haisteli ilmaa ja yllättyi sen kosteudesta. Oliko täällä vettä? Ruskea naaras hiipi pesän perälle räpytellen silmiään kuin lintu siipiään.
" Rastastähti? ", Pajupuro kuiskasi pesässä ja sai vastaukseksi tuhahduksen joka sai naaraan turkin pongahtamaan pystyyn. Rastastähti avasi preussinsiniset silmänsä ja pomppasi siskonsa vierelle. Pajupuro säpsähti siskoaan ja tasoitti sitten villisti sykyttävän sydämensä. Jos Rastastähti olisi hänen vihollinen, Pajupuro mielummin nuolisi tämän tassuja kuin kohtaisi tämän pimeässä.
" Oliko jotain sanottavaa? ", Rastastähti naukaisi pieni huvittuneisuus äänessään.
" Kyllä. ", Pajupuro tokaisi ja mietti tarkasti sanojaan, ennenkuin puhui ääneen.
" Miksi Sirpalesydän oli niin masentuneen näköinen? "
Kysymys sai selvästi Rastastähden ärtymään, nimittäin Pajupuro tunsi hennon ilmanvireen tassuissaan ja kuuli kuinka toinen iski hännällään maata.
" Hän haastoi riitaa klaanilaisen kanssa. ", Rastastähti murahti ja loikkasi jälleen jonnekkin, nukkumapaikalleen kentiens.
" Kysyitkö hänen mielipidettään? ", Pajupuro tivasi vastaan, mutta hänen siskonsa pysyi jääräpäisesti hiljaa. Pajupuro muisti pentuudesta, kuinka silloinen Rastaspentu ei sanonut sanaakaan jos oli vihainen. Pajupentu oli koettanut kaikki temput ja menetelmät mutta Tähtiklaani soikoot, Rastastähti oli mykkäkoulun mestari. Hänelle pitäisi perustaa oma klaani, Mykkäklaani. Mutta Rastastähti ei sanoisi enää mitään tämän päivän aikana. Pajupuro nyökkäsi ja kääntyi kävelemään pois.
# Oliko nyt Rastastähden aika olla masentunut ja vihainen? #

// Lyhyt ihanuus Pajulle <3 Se on toipunut halleluja
Vastaus:20 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nokkospentu, Tuuliklaani
27.05.2014 15:00
" Hänen turkissaan ei ole minkään klaanin ominaista tuoksua. Onkohan hän kotikisun pentu? ", matala, raakkuva ääni herätti Nokkospennun. Hän raotti varovasti silmäluomiaan, paljastaen hieman vedestä sumentuneet, likaisen ruskeavihreät silmät. Naaras veti syvään henkeä, ennenkuin kiersi päätänsä hieman nähdäkseen kaksi kissaa edessään. Lähempänä oleva kissa oli selvästikin oppilas ja tällä oli pikimusta turkki jota halkoi kymmenet liekinväriset juovat. Oppilaan suuret, jäänsiniset silmät tuijottivat piinaavasti Nokkospentua. Toinen kissa istui pää riipuksissa ja tämän turkki näytti pisteliäältä ja takkuiselta ja oli väriltään musta, kuten oppilaallakin. Vanhemmalla kissalla oli tosin kuonon ympärillä oli hieman harmaantunutta turkkia, mutta tämän vihreissä silmissä oli elävä kiilto.
" Kuka olet? ", oppilas töksäytti yhtäkkiä. Tällä oli äänessään huolestunut vire. Nokkospentu käänsi päänsä tuon suuntaan.
" Minä olen...ömm..", pentu takelteli. Kuka hän oli? Pentu tiesi vain nimensä, Nokkospentu, muttei muuta.
" Olen Nokkospentu?", hän naukaisi heiveröisellä äänellä ja katsoi oppilaan silmiin melkein toivoen että tämä tietäisi kuka hän oli. Mutta toinen kissa vain tuijotti häntä.
" Tiedätkö mistä klaanista olet? ", oppilas kysyi jälleen. Nokkospentu tuijottti tuota ihmeissään. Klaani? Mikä ihme on klaani? Hänen pupillit kaventuivat hieman ja pentu painoi hitaasti harvinaisen pitkät korvansa niskaansa. Kummallista kyllä, Nokkospentu ei tuntenut paniikkia.
" Mi...mikä on klaani? ", hän mutisi hiljaa ja näki kuinka musta, vanha kissa naurahti rääkkyen, niin että tämän vääntyneet viikset värähtelivät. Nokkospentu tuijotti ihmeissään, kuinka vanhus nousi ylös ja tönäisi oppilaan tieltään.
" Hei Nokkospentu. Tunnetko minut? ", vanha naaras raakkui ja tämän vihreät silmät kiiltelivät kiintoisasti. Mutta tuo ei herättänyt minkäänlaisia muistoja pennun mielessä.
" En. ", Nokkospentu töksäytti hieman törkeästi, mutta juuri nyt hän halusi vain lepoa. Mutta musta naaras ei lopettanut.
" Törkeää Nokkospentu. Luulin että pentuni pentu olisi hyvätapaisempi! ", vanha kissa ulvoi järkytyksestä. Pörröinen pentu nytkähti ja kääntyi katsomaan yllättyneenä mustaa naarasta. Hänen sydän kilpaili pennun innostumista vastaan ja juuri ennenkuin vanha kissa nousi ylös, Nokkospentu venytti itsensä vaikka se sai pennun selän pistelemään, ja iski tassunsa toisen hännän päälle. Musta, piikkiturkkinen naaras pysähtyi ja kääntyi ympäri turhan hitaasti.
" Tunnetko minut? Kuka olen? Missä olen? ", Nokkospentu naukui innostuneena ja tuijotti silmät tuikkien toista. Hän katsoi odottavasti kun musta naaras istui hitaasti maahan ja aloitti.
" Sinä olet Nokkospentu ja olet syntyklaanissasi, Tuuliklaanissasi. Isäsi oli kamala, nimeltä mainitsematon petturi ja äitisi,eli tyttäreni, oli Vienoaskel. Hän kuoli synnytyksessä. ", musta naaras painoi surullisena päänsä. Nokkospentu tunsi sydämensä sykkeen korvissaan asti. Tuntui kuin hän muistaisi jotain...ehkä muisto perheestä? Vienoaskel...se kuulosti oikealta. Vienoaskel oli hänen emonsa ja Nokkospentu muisti leikkineensä emonsa ja toisen pennun kanssa kuningattarien pesän edessä. Nokkospennun muistossa hänen emonsa tilalla oli hetken ollut oranssihko, tummajuovainen naaras, mutta pentu oli liian innostunut ajatellakseen tarkemmin.
" Olen Pimeäoka ja minä pidän sinusta huolen. ", Pimeäokaksi itseään kutsunut naaras kertoi raakkuvalla äänellään ja puski varoen Nokkospennun otsaa omallaan. Punertava pentu tajusi vasta nyt että, oppilas, joka oli häälynyt pesässä oli kadonnut. Mutta se ei nyt haitannut. Vanhuksen pistelevässä turkissa oli jotain lohdullista ja emollista. Nokkospentu puski vanhemman naaraan päätä kehräten tyytyväisesti koko sydämmestään.
// Lyhyt ja inspitön pätkä :d
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän, Jokiklaani
27.05.2014 14:44
-Do you love me anymore?-

Nostin kalan rannalle käpälilläni ja purisin sen nopeasti kuoliaaksi. Minulle ei oltu annettu mitään tehtäviä, joten olin kalastellut jo aika kauan. Huokaisin. Rastastähdellä ei tuntunut olevan enään ollenkaan aikaa minulle. Vaikka kyllähän minä nukuin edelleen kumppanini pesässä niin paljon, että sotureiden pesässä sammalpetinikin oli yhtä putipuhdas. Rakastin Rastastähteä hyvin paljon. Hänen lämmintä, pehmoista turkkiaan ja tuttua tuoksua. Mutta Rastastähti oli päällikkö, ja hyvin kiireinen. Olin hänen tukenaan aina, ikuisesti. Käsittiköhän kumppanini edes sitä? Nostin lohen jälleen suuhuni ja kävelin takaisin leiriin tiputtamaan saaliini tuoresaaliskasaan. Nostin katseeni ja etsiskelin Rastastähteä. Näin kumminkin vain Pajupuron, Rastastähden sisaren, vaihtamassa kieliä Symbolihännän kanssa. Rastastähden partio ei ollut vielä palannut. Tassutin Rastastähden pesän eteen ja istahdin siihen häntä odottamaan. Kohotin käpälääni ja nuolin sen kosteaksi. Pyyhkäisin sillä korvallistani.
>Ehkä en saisi olla takertuva...Suututin hänet jo silloin tarpeeksi pahasti niillä pentuasioilla...< Käärin häntäni tassujeni eteen.
''Mitä sinä siinä teet?'' ohitse kulkeva Mustakynsi sähähti. ''Et sinä mikään varapäälikkö ole!''
Pörhistin turkkiani.
''Eikö tässä saisi istua? Odotan Rastastähteä!'' murisin mustalle soturille.
''Älä käyttäydy kuin olisit jotenkin muita ylempiarvoisempi, vaikka oletkin päällikön kumppani.''
''En minä käyttäydykään!'' sähisin hampaat irvessä. ''Itsehän käyttäydyt kuin olisit itse päällikkö!''
''Minä voisin olla.'' Mustakynsi sanoi halveksuen. ''Toisin kuin sinä.''
Paljastin kynteni ja köyristin selkäni sähisten.
''Mitä sinulla on minua vastaan?'' sylkäisin korvat luimussa. Mustakynsi irvisti ja paljasti kyntensä. Mitä tuolla kirpunsyömällä karvaläjällä oli muka mielipiteitä minusta?
''Mitä Tähtiklaanin nimessä täällä tapahtuu!?''
Karvani tasoittuivat heti äänen kuullessani ja menin vaistomaisesti alustuvasti kyyryyn maahan. Rastastähti asteli riitapukareiden väliin korviaan luimistellen.
''Tapella nyt oman klaanitoverinsa kanssa! Oletteko ihan hiirenaivoisia?'' päällikkö murisi kahdelle kollille. Katsoin häpeissäni tassujani ja yritin näyttää niin pieneltä kuin mahdollista.
''Lakatkaa käyttäytymästä kuin pennut ja hoitakaa omat tehtävänne.''
Tunsin kumppanini preussinsinisen katseen pistelevän turkkiani. Millainen hiirenaivo minäkin jälleen kerran olin. En nostanut katsettani ja luikin vähin äänin pois paikalta.
>Ei se ollut syytäni...< ajattelin alakuloisena. >En minä sitä aloittanut.<
Katselin kuvajaistani joen pinnasta.
>Hoitakaa omat tehtävänne...Ei minulla edelleenkään ole tehtäviä. Ei hän antanut minulle tehtäviä.< Upotin käpäläni viileään jokiveteen.
>Eikö hän vain uskalla luottaa minulle mitään tehtäviä...?< Niiskaisin hiljaa kietaisin pörheän häntäni lähemmäs itseäni. Yritin tuntea emoni hengen lähelläni, mutta ei. Kirkasvirtakaan ei ollut lohduttamassa.
>Entä jos...< ajatus vihlaisi sydäntäni kuin kynsi. >Entä jos hän ei rakasta minua enään?<
Siitä en voinut olla varma. Kurkkuuni tuntui takertuvan pala. Silmistäni putosi kyyneleitä jokeen, jotka virta vei mennessään. Entä jos Rastastähti ei enään todella rakastanut minua? Voisiko se olla mahdollista? Rakastin häntä enemmän kuin mitään, kuolisin hänen puolestaan, kituisin koko loppuelämäni hänen puolestaan, tekisin ihan mitä tahansa hänen puolestaan. Jos Rastastähteä ei olisi, olisin oletettavasti jo seonnut. Mutta...Tunsiko ajattelikö Rastastähti edes samoin? Olinko se vain minä? Vihasiko hän minua? Sydämeni ja pääni tuntuivat räjähtävän tunne-ja kysymyskuohun kivusta. Aurinko alkoi laskea pesäänsä. Yhä useampi kissa vetäytyi pesäänsä. Rastastähti myös. Hänen tumma hahmonsa katosi päällikönpesän varjoihin. Nousin itsekin ylös. Poimin joenpientareelta kauniin, oranssinpunaisen unikon hampaisiini, tassutin Rastastähden pesän eteen ja työnsin unikon hiljaa sammalverhon ali.
''Hyvää yötä kaunis Rastastähteni.''
Raahauduin sotureiden pesään, jossa miltei käyttämätön sammalpetini oli. Asetuin siihen makuulle ja menin kerälle. Kumppanini saisi nukkua tämän yön ilman minua. Ehkä hän ei tahtonut minua sinne. Huokaisin syvään.
''Oma kallisarvoinen Rastastähteni...''

Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkohaukka,Jokiklaani
26.05.2014 15:49
''Rauhassa vain...'' Valkohaukka kuiskutti mustaturkkisen oppilaan korvaan rauhoittavasti. ''Pure tätä keppiä.'' Mustaturkkinen tarttui keppiin hampaillaan ja puristi silmänsä peloissaan kiinni. Valkohaukka antoi Pihkakynnelle hännällään merkin pidellä oppilasta paikoillaan, ja kolli teki työtä käskettyä. Valkohaukka tarttui oppilaan takajalkaan hapaillaan ja kiskaisi. Keppi oppilaan suussa napsahti poikki ja tämä ulvaisi kauhistuttavasti. Hetken rauhoittumisen jälkeen oppilas koetti liikuttaa jalkaansa.
''Hei...Ei enään satu!'' pieni naaras hihkui. ''Kiitos hurjasti Valkohaukka!''
Valkohaukka kehräsi. ''Ei kestä, Koitassu, voit nyt mennä.''
Oppilas kipitti pois pesästä Pihkakynsi perässään. Teerenlento nukkui pesän nurkassa. Valkohaukka tassutti naaraan luo ja pukki kuonollaan parantajan kilpikonnakuvioista turkkia.
''Hei, on aika nousta ylös.'' naaras mutisi lempeästi mestarilleen. ''Hoidin jo Koitassun sijoiltaan menneen jalankin.'' Teerenlento nytkähti, kohotti päätään ja päästi leveän haukotuksen.
''Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut nukkua näin pitkään.'' hieman vanhahtava naaras pahoitteli ja nousi jäykästi pystyyn pidelleen toista jalkaansa ilmassa.
''Minä ajattelin lähteä keräämään yrttejä. Käyhän se sinulle?'' Valkohaukka naukui.
''Juujuu, kyllä käy.'' Teerenlento vastasi. Valkohaukka väläytti hymyn mestarilleen ja sinkoutui ulos pesästä. Kyllä, naaras oli aikeissa lähtä yrttejä keräämään, mutta ei yksin. Magpie odottaisi häntä joella, tammen alla. Naaras loiskutteli virran yli ja kiirehti joen rantaan.Tuuli tarttui parantajaoppilaan juovikkaaseen turkkiin. Valkohaukka hyppäsi jokeen ja ui ripeästi sen yli. Naaras loikkasi ylös vedestä ja huomasi mustavalkoisen hahmon kyyhöttävän tammen alla.
''Hei, Magpie!'' Valkohaukka mourusi ja Magpie tepasteli tämän luo.
''Tervehdys Valkohaukka!'' Magpie naukui iloisesti. ''Mennäänkö?''
Valkohaukka nyökkäsi. Magpien kanssa oli paljon hauskempaa etsiä yrttejä kuin muiden!
Paljon hauskempaa kuin kenenkään muun kanssa.

//pätkäpätkäpätkä koska kiire//
Vastaus:10 kp:ta
-Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkapentu, Tuuliklaani
25.05.2014 23:15
Luku 1.

Vaaleanruskea pikkuinen pentu makoili maassa, yhden kuningattaren, Saarnijalan lähellä. Pentu raotti varovaisesti silmäänsä tarkistaakseen, ettei sijaisemo varmasti huomaisi, ja kampesi itsensä pystyyn. Naaraspentu otti muutaman huteran askeleen, ennen kuin Saarnijalka ehti pysäyttää sen.
"Minnehän sinäkin olet sitten menossa, Haukkapentu?" Saarnijalka kehräsi hilpeästi Haukkapennukai kutsutulle pennulle, joka käännähti ympäri.
"Mutta minä haluan niin kovasti ulos" hän mutisi ääneen, kovempaan kuin olisi tarkoittanut, ja tuijotti Saarnijalkaa suurilla silmillä pyytävästi.
"Pliis, minä haluan mennä leiriin!" pentu kiljahti malttamattomana. Jos hän ei pian pääsisi pois pesästä, niin hän pyörtyisi. Saarnijalan ilme muutui hieman, mutta Haukkapentu ei osannut tulkita sitä niin nopeasti, kun kuningatar jo sanoikin: "No, saat lähteä ulos vain yhdellä ehdolla. ET mene pois leiristä, et tee mitään typeryyksiä ja et mene kauas"
Haukkapentu nyökytteli koko ajan päätään, vaikkei ehkä edes ollut kuunelkut puoltakaan siitä, mitä Saarnijalka oli sanonut. Vain ulkoilma, ja ympäristö kiinnostivat häntä, eivät säännöt. Haukkapentu kipitti riemuissaan pois pentutarhasta, jarrutti äkisti ja katseli hämmentyneenä ympärilleen. Joka puolella oli kissoja, ja muutamia oppilaita jutteli keskenään lähistöllä. Pian yksi oppilaista näki Haukkapennun, joka pää kallellaan hölkytti lähemmäs oppilaita.
"Hei, oletko karannut pentutarhasta?" oppilas kysyi hymyillen hiukan. Sitten toinen oppilaista sanoi: "Tuo on Viimatassu. Minun täytyy mennä" Haukkapentu katseli hetken toisen oppilaan perään, ennen kuin katsahti taas Viimatassuun.
"Minä olen Haukkapentu" naaras naukaisi ylpeänä omasta nimestään, tai oikeastaan esitti olevansa mukamas parempi, mutta istahti takaisin maahan virne suullaan.
"Tietääkö Saarnojalka, että olet täällä?" Viimatassu kysyi katsellen pentutarhan suuntaan, missä Saarnijalka loikoili tyytyväisenä. Haukkapentu vastasi: "Tietää"
Mutta Viimatassu ei kuullut luultavasti sitä, sillä hän oli jo kutsumassa Saarnijalkaa. Tai sitten hän vain halusi varmistaa asian, mitä pentu ei tullutkaan ajatelleeksi. Saarnijalan katse kiinnittyi Viimatassuun ja Haukkapentun, jonka jälkeen kuningatar hölkytteli heidän luokseen. Viimatassu kysyi pilke silmässään, että oliko Haukkapentu omilla teillään vain ihan luvalla kuljeskelemassa ympäri leiriä, mikä oli epätodennäköistä.
"Tosiaan kyllä, Haukkapentu oli kauempana kuin sovimme.." Saarnijalka mietteliäänä mutisi.

//joo jatkan heti kun kerkeen
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Meritassu, Varjoklaani
25.05.2014 18:07
Luku 2. Parantajan velvollisuuksia

Aurinko paistoi oppilaiden pesään herättäen Meritassun makoisilta unilta. Oppilas ärähti äkäisenä ja nousi istumaan ja alkoi sukia itseään.
" Huomenta Meritassu! Sinun pitää kuulemma mennä auttamaan Pyynsulkaa ja Hunajatassua keräämän muutamia yrttejä. ", Keltaturkki naukaisi pesän suulta. Meritassu ärähti. Hän ei ollut kovin suuri ystävä Hunajatassun kanssa, ja ei hän olisi tahtonut kovinkaan kerätä parantavia rehuja.
" Keltaturkki, onko minun pakko? Ennemmin haen uusia sammalia vanhuksille ja otan heiltä punkit pois, kuin menen hakemaan yrttejä parantajien kanssa. Minä olen soturioppilas! ", Meritassu ärähti ärsyyntyneesti. Keltaturkki huokaisi ja nyökkäsi. Meritassu nousi jaloilleen ja tassutteli auringon valoon. Aurinko häikäisi hetken Meritassun, mutta pian naaras oli jo tottunut auringon säteilyihin, ja näki parantajan pesällä hääräävän Hunajatassun tuskastuneen katseen. Meritassun mielenkiinto heräsi ja naaras liikkui jo huomaamattaan oppilaan pesälle.
" Huomenta Meritassu. ", Hunajatassu sanoi ääni järkytyksestä väristen. Myötätunto ja lempeys syttyi Meritassun sisällä. Hunajatassun katse ja äänensävy ei kertoisi mitään hyvää.
" Taidan jo tietää mitä ajattelet. Omenapentu on sairas, hänellä on viheryskä. ", naaras huokaisi. Meritassu puski oppilasta lohduttavasti lapaan.
" Miten voisin auttaa. Onko mitään tehtävissä? Mitä yrttejä hän tarvitsee? Missä hän on? ", Meritassu lateli kysymyksiä. Hunajatassu pudisti hitaasti päätään ja osoitti pesänsä suuntaan. Meritassu seurasi parantajaoppilasta valoisaan kohtaan pesän keskellä. Pian naaras erotti pesän nurkan varjoista huonosti hengittävän kirjavan ruskean naaraan.
" Hei Omenapentu. Olen Meritassu. Haluaisitko jotakin, niin minä voisin tuoda? ", naaras kysyi lempeästi. Naaraaseen iski lempeys kun tajusi pennun oleva hengen vaarassa ja kuvitteli tuon avuttoman ja kuoleman rajalla olevan pennun omakseen.
" Nälkä. Jano. Hunajatassu, minulla on huono olo. ", pentu vikisi. Hunajatassu nyökkäsi vaisusti ja sanoi Meritassulle:
" Mene hakemaan järveltä vettä ja tuo Omenapennulle tuoresaalista. Hän on jo tarpeeksi vanha syömään riistaa. ". Meritassu nyökkäsi ja juoksi nopeasti matalalle tuoresaaliskasalle, ja nappasi siitä sopivan kokoisen päästäisen pennulle. Hän vei sen nopeasti Hunajatassulle ja juoksi järveä kohti. Matkalla hän repäisi irtonaisen sammaleen vanhan kannon juurelta ja uitti sitä vedessä. Nyt hänellä oli varma ote maasta että sammalista. Pian hän kuuli askelia takaansa, ja uskoi sen olevan Hunajatassu joka kertoisi surullisia uutisia. Mutta kissan haju ei ollut kovin tuttu, ja Meritassun mielestä se oli Myrskyklaanin kissa. Naaras kääntyi ja havahtui nähdessään vaaleanharmaa tummatäpläisen kollin. Tuo oli kokoonsa nähden jo täysi soturi. Mutta mitä hän teki Varjoklaanin reviirillä?
" Kuka olet, mistä tulet, ja mitä teet Varjoklaanin reviirillä? ", Meritassu sihahti äkäisenä. Kolli sähähti ärsyyntyneenä, mutta tämän katseesta näki että tämä oli peloissaan.
" Olen Saarniturkki, Myrskyklaanin soturi, ja olen täällä koska juoksin kettua karkuun, mutta karistin sen jo onneksi hännänjuurestani pörräämästä. ", kolli kertoi. Meritassu oli hetken aikaa epäileväinen, mutta havahtui kuullessaan pusikosta rapinaa. Meritassu rentoutui koska uskoi puskasta henkilöitä Varjoklaanin sotureiksi, jotka häätäisivät tuon tunkeilijan, mutta se taisi olla liikaa toivottu. Pian pusikosta työntyi punertavaturkkinen, suuri uroskettu.
" Saarniturkki, juokse pois! ", Meritassu huudahti. Kettu upotti hampaansa oppilaan niskanahkaan, ja puraisi myös naaraan lapaan verta vuotavan haavan. Meritassu kiljui kivusta, ja tämän katse sumeni. Silloin Saarniturkki juoksi takaisin ja hyppäsi ketun kimppuun. Kettu ulvoi kun soturi upotti kyntensä tämän jalkaan, ja irrotti otteensa Meritassusta. Oppilas lysähti maahan, ja näki sumeasti Varjoklaanin partion hyökkäävän ketun kimppuun Saarniturkin avuksi. Kun muilla Varjoklaanilaisilla oli muuta tekemistä kuin vieraan soturin hämmästelyä, Saarniturkki hyppäsi pois taistelusta ja tuli Meritassun luokse. Kolli raahasi naaraan pusikon suojiin ja katsoi tätä lempeästi silmiin.
" Yritit pelastaa henkeni, pikkuinen. Mikä on sinun nimesi? ", Saarniturkki kysyi. Meritassu katsoi tätä suoraan silmiin. Silloin hän tunsi katseen turkissaan, ja näki Kotkatassun vihaisen katseen. Oppilas oli huomannut tämän ja Myrskyklaanin soturin. Kollioppilas sihahti ja hyppäsi vihaa pursuavana ketun kimppuun.
" Nimeni on Meritassu. Mutta sinun on pian mentävä. ", Meritassu kuiskasi soturin korvaan. Kolli nyökkäsi, mutta sanoi vielä:
" Tavataan huomenna auringonlaskun aikaan. Tulethan sinä? ", kolli sanoi. Meritassu mietti hetken. Kyllä hän tekosyyn lähtemiseensä keksisi. Meritassu nyökkäsi, ja kosketti kuonollaan kollin vaaleanpunaista kuonoa. Meritassu hiipi ketun taakse, ja puraisi sitä hännästä niin kovaa kuin sai. Kettu parkaisi kivusta ja juoksi pusikkoon eikä palannut hetkeen.
" Hienoa Meritassu! Hoitelit sen aivan itse! ", naaraan mestari Keltaturkki huudahti, vaikka muut vain murahtivat.
# Jos heidän mielestä apuni oli turhaa, olisiko minun pitänyt vain häipyä? #, Meritassu ajatteli vihaisena. Ennen kuin naaras huomasikaan, oli jo kuunhuippu ja häntä väsytti. Naaras meni katsomaan parantajanpesään, miten sairas Omenapentu voi, ja näki pennun nukkuvan tyytyväisenä ja rentona sammalvuoteella, mutta hänen nenäänsä tulvahti kitkerä haju. Oksennus. Meritassu meni katsomaan, ja näki Hunajatassun luona oksentavan pennun.
# Onkohan tuo Konnapentu, Omenapennun veli? #, hän ajatteli mielessään. Kolli oksensi koko ajan, ja näytti kärsivän siitä jo silmät väsymyksestä punaisena.
" Hän on oksentanut koko ajan. Hän on syönyt luultavasti jotakin kaksijalkojen myrkkyä, ehkä rottamyrkkyä. ", Hunajatassu naukui huolestuneena. Kun Meritassu haistoi pentua, häntä alkoi kuvottamaan.
" Voisitko tuoda yrttihyllystä katajanmarjoja helpottamaan mahakipua. Ja vaikka myös unikonsiemeniä, jotta hän saa nukkua. ", Hunajatassu naukaisi ja syötti kollille lisää siankärsämöä. Meritassu nyökkäsi ja poimi yrttivarastosta, vähäisestä sellaisesta, käärön katajanmarjoja ja unikonsiemeniä, ja työnsi ne Hunajatassulle. Parantajaoppilas nyökkäsi kiitokseksi, ja naamioi pahanmakuiset yrtit riistan sekaan ja antoi ne nälkäiselle kollipennulle. Meritassu räpäytti silmiään, ja käpertyi yhdelle potilasvuoteelle, jotta olisi Hunajatassun seurana. Hunajatassu tajusi ystävällisen eleen, ja räpsäytti silmiään kiitollisena. Vaikka Meritassu kuinka tahtoi valvoa Hunajatassun rinnalla, tämän silmät painautuivat pakosta kiinni. Kun hän avasi silmänsä, oli jo auringonhuipunhetki. Tänään naaraan oli määrä tavata Saarniturkki auringonlaskun aikaan. Kun naaras oli menossa tuoresaaliskasan luokse, jossa oli märkiä sammalia joissa hieman viiletä, hän näki vihaisen katseen. Ja katse kohdistui suoraan Meritassun silmiin. Naaras muisteli edellisen päivän tapahtumia, ja muisti, että Kotkatassu oli nähnyt hänet ja Myrskyklaanin soturin lempeät katseet toisiaan kohtaan. Ennen kuin hän huomasikaan, oli auringonlaskunaika, ja hänen oli määrä tavata Saarniturkki. Mutta kun naaras poistui yksin leiristä, tunsi naaras terävien hampaiden uppoavan tämän niskaan. Naaras valahti veltoksi, ja tämän katse pimeni. Ennen kuin naaras pyörtyi, hän ehti nähdä Kotkatassun vihaa leiskuvat silmät tämän pään yläpuolella.

//Ei kai ole hyppytarina?//
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä/ Kastanjatähti, Tuuliklaani
25.05.2014 14:05
Luku 2.

" Hei.. Kastanjahäntä? ", joku huhuili arasti kollia, joka oli painanut päänsä tummanharmaaseen turkkiin, " Palasin juuri partiosta. Ei jälkeäkään Vaahteravirrasta tai Vinhapurosta. "
Kastanjahäntä nosti päätään ja katsoi musertavasti kissaa - Hopeasydäntä - joka oli juuri puhunut. Varapäällikkö murahti. Kastanjahännän elämä oli kääntynyt päälaelleen. Vaahteravirta, hänen kumppaninsa oli kadonnut kuin tuhka tuuleen mukanaan yksi klaanin parhaista sotureista, Vinhapuro. Sen lisäksi kokoontumisesta tulleet kissat olivat palanneet mukanaan Seittitähden, klaanin päällikön kuollut ruumis. Koko edellisen yön kolli oli surrut kuollutta päällikköä tämän ruumiin äärellä seuranaan Vatukkavarjo, jonka kumppani Seittitähti oli ollut.
Hopeasydän avasi suunsa vähän hämillään, mutta katsoi kaiketi parhaaksi olla sanomatta mitään. Naaras kumarsi pienesti ja hölkkäsi sotureiden pesälle päin. Kastanjahäntä sulki silmänsä ja puristi hampaitaan yhteen jottei olisi ulvonut ääneen. Miksi tämän kaiken piti tapahtua juuri hänelle? Vaahteravirta oli vain häipynyt sanomatta sanaakaan. Sitä paitsi naaras oli tiineenä. Kuinka hän oli saattanut olla niin ajattelematon? Ehkä Vaahteravirta ei enää halunnut olla Kastanjahännän kumppani. Pelko ja raivo puristuivat hänen vatsassaan. Jos hän avaisi suunsa, pursuaisivatko ne ulos? Ja miksei Seittitähti ollut vihjaissut sanallakaan että aikoisi heittää kohta henkensä? Ainakin miljoona kysymystä muodostui kollin mielessä, ja tuntui ettei hän saanut niistä yhteenkään vastausta.
" Aiotko maata siinä vielä kauankin? Päällikkö täytyy haudata. " Kauraviiksi töksäytti hänen korvansa juuressa. Kastanjahäntä pidätti huokausta ja nousi hitaasti ylös. Kauraviiksi mulkoili häntä kuin mitäkin pahaista oppilasta, joka oli tuonut klaaninvanhimpien pesään liian märkää sammalta. Klaaninvanhimman täyteläisenruskea turkki oli sotkuinen ja sukimaton. Kastanjahäntä katsoi omaa turkkiaan joka ei ollut yhtään sitä paremmassa kunnossa. Nyt kolli kuitenkin antoi sen olla ja käveli kankeilla jaloillaan kohti parantajan pesää. Ei hän sitä tietoisesti tehnyt. Kastanjanruskea kissa käveli sinne ajattelematta lainkaan, vain jokin pieni vaisto sanoi hänelle että sieltä hän saattaisi saada lohtua, jota kuitenkaan kukaan ei kykenisi antamaan. Myös Tähtisumu, klaanin parantaja oli valvonut hetken Seittitähden ruumiin äärellä. Velvollisuudet olivat kuitenkin pakottaneet naaraan jatkamaan töitä, kun yksi oppilaista oli saanut tikun tassuunsa. Nyt Kastanjahäntä asteli kiinnittämättä mihinkään huomiota parantajan pesään ja istahti sen sanajaloin päällystetylle lattialle kietoen samalla häntänsä siististi tassujen ympärille.
" Kastanjahäntä! ", kuului kirkas ulvaisu sisemmältä pesästä, " tunnistin tuoksusi, mikset ilmoittanut olevasi täällä? Minä - voi tähtiklaani sentään! " Tähtisumu parahti nähdessään Kastanjahännän epäsiistin turkin, jonka hyvästä kunnosta kolli oli aina huolehtinut. Kastanjahäntä tyytyi vain tuijottamaan kullanruskeaa parantajaa ilmeettömänä. Tähtisumu ilmeisesti huomasi kuulostavansa epäkohteliaalta, koska pienikokoinen naaras kumarsi syvään sanojensa päätteeksi. Taas. Miksi kaikki koko ajan kumartelivat hänelle? Koko aamun joku oli ollut kyyristelemässä hänen edessään. Oliko kaikkien pakko muistuttaa hänelle päällikkönsä kuolemasta? Nähtävästi oli. Kastanjahäntä katsoi parantajaa kärsivästi. Tähtisumu kääntyi selin häneen ja jatkoi yrttien järjestelyä. Vähän matkan päässä, pesän nurkassa olevassa melko suuressa kolossa kolli näki kaksi siistiä pinoa yrttejä. Varapäällikkö tunnisti ne heti.
" Mihin sinä matkayrttejä tarvitset? " Hän uteli.
" Kuulammelle, tietysti ", Tähtisumu hymähti järjestellen edelleen yrttejä, " hmm.. Tarvitsemme lisää kehäkukkaa. "
" Kuulammelle? " Kastanjahäntä toisti hämmentyneenä.
" Kuulammelle, kuulammelle. Täytyyhän sinun saada yhdeksän henkeäsi. " Tähtisumu naukui kepeästi.
" Mene sinä vain. Minä en lähde mihinkään. " Kastanjahäntä sanoi nopeasti. Tähtisumu naurahti huvittuneena ja läimäisi hännällään kollia leikkisästi korville.
" Enhän minä voi sinulle niitä hakea. Menet paikan päälle, halusit tai et. "
" No, enpä taida haluta. " Kastanjahäntä totesi kylmästi. Tähtisumu oli ilmeisesti saanut yrttinsä järjestykseen ja kääntyi katsomaan häntä kulmat koholla.
" Asia on nyt niin ettei tuuliklaani pärjää jos sen päällikkö ei vaivaudu hakemaan yhdeksää henkeä ja saamaan nimeään. Joko tulet itse tai minä pakotan. " Tähtisumu naukui tyynesti ja hänen katseensa tutkaili Kastanjahäntää. Kolli mulkoili häntä rumasti.
" Älä unta näe. " Hän murisi hiljaa. Kastanjahännän karvat nousivat pystyyn ja hän veti huulensa irveen. Tähtisumu ei kuitenkaan värähtänytkään.
" Jaa-a. Näyttää siltä ettei minulla ole muutakaan vaihtoehtoa kuin raahata sinut mukaani. " Parantaja sanoi sävyisästi.
" Ja minä hangoittelen vastaan joka askeleella. " Kastanjanruskea varapäällikkö ärisi paljastaen kyntensä.

" Miten ihmeessä sait minut mukaasi? " Kastanjahäntä vaikeroi kun he kävelivät vieretysten kohti kuulampea. Tähtisumu naurahti.
" Olen hyvä komentelemaan. " Naaras sanoi hymyillen vienosti ja hänen häntänsä hipaisi Kastanjahännän kylkeä. Kolli kurtisti miltei huomaamattomasti kulmiaan. Mitä ihmettä?
Kastanjahäntä astui pari askelta kauemmas parantajasta kävellessään ja hän sulki silmänsä tuulen tuivertaessa kasvoille. Ensimmäisenä hänen ajatuksensa vaelsivat Vaahteravirtaan. Kolli oli todella huolissaan ja peloissaan kumppaninsa puolesta. Vaikka toisaalta Vaahteravirta olisi varmasti Vinhapuron seurassa, olivathan he kadonneet samaan aikaan ja soturi kyllä osaisi huolehtia liekinvärisestä naaraasta. Toisaalta Vaahteravirta oli melko itsepäinen.. Antaisiko hän antaa jonkun toisen huolehtia itsestään?
Kastanjahäntä ja Tähtisumu olivat nyt saapuneet pienen jyrkänteen laidalle. He alkoivat kavuta kiviseinämää alas. Kastanjahäntä varoi tippumasta maahan ja hän oli todella hermostunut, kun pikku kivet lentelivät. Silti hänen jotenkin onnistui pitää päänsä kylmänä ja päästä pienehkön lammen vierelle. Lampi hohti omituisesti ja sen pinnalle heijastuivat taivaalla tuikkivat tähdet. Siellä tuntui kuin joka paikassa olisi ollut kissoja, mutta vain näkymättömissä. Tähtisumu kyyristyi maahan.
" Voimme levätä nyt hieman. Sukisit vähän turkkiasi. " Hän pyysi lempeästi ja laski päänsä tassuilleen. Kastanjahäntä ja asettui hänkin makuulle. Hän alkoi hitaasti nuolla turkkiaan. Minuutit kuluivat. Hetken Kastanjahäntä pähkäili, oliko Tähtisumu nukahtanut, sillä naaraan silmät olivat kiinni. Vähän ajan päästä ne kuitenkin avautuivat kuin hän olisi vain räpäyttänyt silmiään ja hän nousi verkalleen ylös.
" Alkaa olla aika. " Naaras naukui hiljaa ja hänen silmistään heijastui tähtien kylmä loiste.
" Öh.. Mitä minun kuuluu tehdä? " Kastanjahäntä kysyi varovasti. Tähtisumu hymyili hänelle.
" Kosketa vain lammen pintaa, niin sittenpähän näet. Kaikki kyllä järjestyy. " Hän lisäsi kun näki kollin epäileväisen ilmeen. Kastanjahäntä kohautti lapojaan. Kannattihan tätä yrittää. Hän kyyristyi lammen yläpuolelle ja latki vettä hieman. Se oli ihanan viileää ja hän sulki silmänsä. Hän painoi kuononsakin veteen ja odotti. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Kastanjahännän koko keho tuntui kylmältä, tuntui kuin kaikki elämä ja lämpö olisi riistetty häneltä pois. Hän ei uskaltanut avata silmiään. Hän alkoi joutua hiljalleen pakokauhun valtaan. Kaikki ei ollut hyvin.
Lämmin tuulen henkäys sai Kastanjahännän avaamaan silmänsä.
Hän oli valmistanut sanomaan Tähtisumulle, ettei veden koskettaminen auttanut, ettei tähtiklaani halunnut hänestä päällikköä. Hän ei kuitenkaan ollut enää kuulammella. Hän oli tasaisella ja vehreällä nummella. Kastanjahännän sieraimiin tulvahti kasteesta kosteiden kasvien raikasta tuoksua. Kolli siirsi katseensa taivaalle ja totesi mielessään, ettei ollut koskaan nähnyt sitä yhtä kirkkaana. Hopeahäntä tuntui olevan lähempänä häntä kuin ikinä ennen hänen eläessään. Se sai kummallisen turvallisuuden tunteen kulkemaan kastanjanruskean kissan suonissa. Sitä paitsi tähdet tuntuivat lähestyvän hiljalleen. Ne liikkuivat. Ne kieppuivat alaspäin häntä kohden ja hetken Kastanjahäntä luuli taivaan putoavan niskaansa. Hänen sydämensä takoi hullun lailla ja tähtiklaanin kissat marssivat alas taivaalta aivan hänen eteensä. Aivan, niin paljon kissoja Kastanjahäntä ei ollut koskaan nähnyt. Tähdet kimmelsivät heidät tassuissaan, turkissaan ja silmissään.
Kastanjahäntä kyyristyi aivan maata vasten heidän edessään eikä uskaltanut katsoa ketään kissoista silmiin. Kului hetki ennen kuin kissat olivat kaikki laskeutuneet maahan. Tähtikissoja oli kaikkialla hänen ympärillään ja heistä lähimmät olivat tuskallisen tuttuja. Seittitähden tummanharmaa turkki loisti, eikä hän enää näyttänyt siltä vanhuuden uuvuttamalta päälliköltä kuin vain vähän aikaa sitten. Ei, hän näytti nuorelta ja vetreältä. Hänen vasemmalla puolellaan istui jäykkänä Varistähti. Tuo kolli oli ollut tuuliklaanin päällikkö kun Kastanjahäntä oli saapunut metsään ja päällikkö oli muun muassa toiminut hänen mestarina. Hänen vierellään istuivat Sinisiipi ja Kultamyrsky, joista ensin mainittu oli ollut klaanin parantaja, kunnes oli päättänyt kuuluvansa Kultamyrskyn luo. Kolli oli kuollut ensin jostain tietämättömästä syystä ja parantaja oli ollut niin surun murtama että oli hypännyt jokeen ja hukkunut. Seittitähden oikealla puolella puolestaan istui Pitkätähti, joka oli ollut mukana johdattamassa klaaneja uusille reviireille ja ilmestynyt usein Kastanjahännän uniin, ja hänen vierellään istui Kaarnakasvo. Hänen vieressään istui tuuliklaanin menehtynyt soturi Kotkasielu ja hänen vieressään ryhdikkäänä istui Yksiviiksi ryhdikkäänä ja pää pystyssä. Hänkin oli ollut Kastanjahännän hyviä ystäviä ja kollin edeltäjä varapäällikkönä. Ja hänen vierellään lumenvalkea naaras, joka näytti etäisesti tutulta, mutta jota Kastanjahäntä ei tunnistanut vaikka kuinka vaivasi päätään. Kolli tunsi ilon hyppivän rinnassaan. Kaikki häneltä kuolleet olivat palanneet takaisin. Eikä Vaahteravirta ollut heidän joukossaan. Sehän saattoi merkitä vain yhtä asiaa; että hän oli elossa.
Hänestä tuntui että hän voisi huutaa ilonsa taivaisiin, mutta pelonsekainen kunnioitus piti hänet kyyryssä ja hiljaa.
" Tervetuloa Kastanjahäntä ", Ääni tuntui kuuluvan kaikille kissoille, mutta kuitenkin selvästi vain yhdelle, " oletko valmis saamaan yhdeksän henkeäsi? "
Kastanjahäntä veti syvään henkeä.
" Kyllä. Olen valmis. " Hän vastasi vapisevalla äänellä ja koetti kuulostaa vakuuttavalta. Seittitähti nousi kissoista keskimmäisenä ylös ja harppoi mahtipontisesti Kastanjahännän luo.
" Kastanjahäntä, uskollinen varapäällikköni ", Seittitähti kuiskasi ja katsoi kollia lempein silmin, " tällä hengellä annan sinulle rohkeutta. Käytä sitä hyvin klaanisi puolustamiseksi. "
Seittitähti kumartui koskettamaan kollin kuonoa. Kastanjahännän läpi virtasi räjähtävää voimaa. Se nosti hänen turkkinsa jokaisen karvan pystyyn ja täytti hänen aistinsa huumaavalla jyminällä. Hänen silmissään pimeni ja hänen aivonsa täyttyivät taistelun melskeellä. Hän tunsi turkkiaan repivät kynnet ja hampaiden uppoavan saaliin lihaan. Sitten kipu sammui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Kastanjahäntä vapisi, hän tunsi olonsa yhtäkkiä pieneksi ja voimattomaksi. Pimeys väistyi ja hän näki taas tähtiklaanin kissat edessään.
" Luotan siihen, että pidät hyvää huolta klaanistani. " Seittitähti sanoi matalalla äänellä. Hän kumarsi pikaisesti ja peruutti taas riviin. Kastanjahäntä oli kauhistunut. Jos tuo oli ollut henki, niitä olisi vielä kahdeksan jäljellä.
# En voi selvitä tästä # Kolli ajatteli epätoivoisena.
Nyt Pitkätähti astui eteenpäin ja tassutteli rennosti Kastanjahännän luo hän näytti juuri samalta kuin tähtiklaanin lähettämissä unissa.
" Mikset ole enää tullut uniini? " Kastanjanruskea varapäällikkö kysyi hiljaa. Pitkätähti ei vastannut.
" Tällä hengellä annan sinulle oikeudenmukaisuutta ", entinen päällikkö naukui kuuluvasti, " käytä sitä hyvin arvioidessasi toisten tekoja. "
Tuskallinen kouristus iski Kastanjahäntään ja hänen täytyi puristaa hampaansa yhteen ettei olisi ulvonut kivusta ääneen. Kun se loppui, hän puuskutti raskaasti. Pitkätähti nyökkäsi arvokkaasti ja peruutti hänkin riviin.
Seuraavaksi Kastanjahännän luo tassutteli Kultamyrsky. Kolli oli hyvin vetreä ja hänen kultainen turkkinsa hohti tähtien valossa. Pari viimeistä ketunmittaa soturi loikki hänen luokseen kuin mikäkin jänis.
" Tällä hengellä annan sinulle kuuliaisuutta sille, minkä tiedät oikeaksi. Käytä sitä hyvin kun opastat klaaniasi vaikeinakin aikoina. " Kultamyrsky naukui juhlallisesti ja hänen äänensä kaikui vihreällä aukiolla. Kastanjahäntä valmistautui yydeen kipuaaltoon, mutta kun Kultamyrsky kosketti hänen kuonoaan, se ei koskenut juuri ollenkaan. Kun uusi henki huokui hänen lävitseen, hän tunsi rakkauden lämpimän hehkun. Pian sekin lakkasi.
" Harmi että kuolit. ", Kastanjahäntä kuiskasi Kultamyrskylle, " Olit hyvä ja uskollinen soturi. " Kultamyrskyn huulilla väreili hieman surullinen hymy, kun hän vastasi:
" En tiedä, olisinko koskaan voinut olla täydellisesti uskollinen. "
Kastanjahäntä ymmärsi kollin tarkoittavan sitä, kun hän oli ollut Sinisiiven, parantajan kumppani, mikä oli vastoin soturilakia. Myös Kultamyrsky peruutti takaisin riviin.
Seuraavaksi varapäällikön luokse talsi Yksiviiksi. Kastanjahäntä tunsi hymyn leviävän kasvoilleen. Hän painoi kuononsa ystävänsä turkkiin heti kun tuo tuli tarpeeksi lähelle.
" Onnitteluni, Kastanjahäntä. Tällä hengellä annan sinulle jaksamista ", kuollut soturi sanoi " käytä sitä hyvin päällikön tehtävissäsi. "
Kyn henki syöksyi Kastanjahäntää, hän tunsi kiitävänsä metsän halki jalat maata viistäen ja turkki viimasta sileänä. Hän koki metsästyksen ja vauhdin hurman. Hän uskoi voivansa paeta mitä tahansa vihollista loputtomiin saakka.
Kastanjahäntä katsoi Yksiviikseä, kun hän palasi paikalleen toisten luo.
Seuraava kissa oli se valkoturkkinen naaras, jota kolli ei ollut tuntenut. Kun hän saapui Kastanjahännän luo, kolli haistoi jotain hyvin tuttua. Naaras oli itse asiassa hyvinkin paljon Rosien, hänen siskonsa näköinen.
" Voi poikani, olen sinusta niin kovin ylpeä. " Naaras kuiskasi kyyneleitä silmissään ja nuoli silein ja pehmein vedoin kollin turkkia.
" Emo? " Kastanjahäntä mumisi sydän pamppaillen. Naaras nyökkäsi. Onni ja ilo olivat saada kollin pakahtumaan. Hän oli viimein saanut tavata emonsa, toisen vanhemmistaan. Hän ei ollut koskaan saanut kuulla heistä paljoa, ja ne vähäisetkin tiedot hän oli saanut Rosielta, jota ei tavannut kuin vain harvoin.
" Nimeni on Lumi. No niin, oletko valmis saamaan viidennen henkesi? Jaksathan pikkuiseni? " Lumi huolehti ja lopetti poikansa sukimisen. Kastanjahäntä nyökkäsi. Hänestä tuntui kuin hän voisi jaksaa nyt mitä tahansa.
" Hyvä on. Tällä hengellä annan sinulle taidon suojella ", Lumi naukui pehmeällä ja lempeällä äänellä, " käytä sitä hyvin pitääksesi huolta klaanistasi yhtä hyvin kuin emo hoitaa pentujaan. "
Kastanjahäntä oli olettanut tämän hengen olevan yhtä hellä ja rakastavainen kuin Kultamyrskyn, eikä osannut odottaa sitä lamaannuttavaa raivon purkausta. Hän tunsi että voisi nousta uhmaamaan jokaista, joka uskaltaisi satuttaa heikkoja, hahmottomia varjoja hänen käpäliensä ympärillä. Järkyttynyt Kastanjahäntä tunnisti emon vaiston suojella jokaista pentuaan ja ymmärsi kuinka paljon kuningattaret rakastivat pienokaisiaan. Lumi nuolaisi lohduttavasti pentunsa korvaa ja vetäytyi takaisin Yksiviiksen viereen.
Kuudentena Kastanjahännän luo loikki Kotkasielu. Kolli hymyili iloisesti ja naukui voimakkaalla äänellä:
" Tällä hengellä annan sinulle taidon opettaa. Käytä sitä hyvin, kun koulutat klaanisi nuoria. "
Kotkasielun antama henki oli musertavan pelon kouraisu, ja Kastanjahäntä pelkäsi sydämensä pysähtyvän. Se päättyi silkan kauhun purkaukseen ja punaiseen veren välähdykseen. Kun kauhu hiipui pois, varapäällikkö ja huohottamaan paikoilleen. Oliko hänkenties juuri nähnyt saman kuin Kotkasielu elämänsä viimeisinä hetkinä? Sitä hän ei ehkä koskaan tulisi tietämään, soturi oli kuollut niin salaperäisellä tavalla..
Kotkasielu nyökkäsi kunnioittavasti ja palasi muiden luo.
Seuraava kissa oli Kaarnakasvo. Kolli ei enää ollut se sama vanha parantaja kui ennen, vaan hän näytti nuorelta kuin vasta nimitetty soturi. Hän liikkui myös huomattavasti sutjakkaammin.
" Tällä hetkellä annan sinulle myötätuntoa ", parantaja julisti, " käytä sitä hyvin, kun huolehdit klaanisi vanhimmista, sairaista ja itseäsi heikoimmista. "
Tämäkin henki sattui miltei yhtä paljon kuin kipeimmät. Kaarnakasvolle kolli oli uskoutunut pikku karkumatkastaan Kuohuvan veden heimoon ja vanhoille reviireille ja kuollut matkan aikana. Hän oli ollut parantajana kun hän oli saapunut klaaniin, Kaarnakasvo oli pelastanut hänet kuolemalta kun hän oli ollut aivan pieni ja tuonut. Hän oli pakahtua kiitollisuudesta kolliin, niin kiitollinen hän oli ettei keksinyt mitään sanottavaa. Kaarnakasvo kääntyi häneen selin ja lähti tassuttemaan takaisin riviin. Noin matkan puolessa välissä hän kuitenkin pysähtyi ja kääntyi.
" En muuten koskaan kertonut pikku reissustasi. " Hän murahti suu nykien.
" Kiitos kaikesta. " Kastanjahäntä kuiskasi ja taivutti päätään pieneen kumarrukseen. Kaarnakasvo hymähti ja nyökkäsi.
Kahdeksannnen kissan saapuessa hän tunsi sydämensä pomppaavan ilosta. Kissa oli Sinisiipi, Kultamyrskyn rakastama parantaja. Hopeaturkkinen naaras sipsutti sirosti varapäällikön luo ja katsoi häntä tuikkivin sinivihrein silmin.
" Tällä hengellä annan sinulle rakkautta ", naaras naukui kirkkaalla äänellä, " käytä sitä hyvin kaikkiin niihin, joista välität. "
Tämä henki ei ollut kivulias; se toi mukanaan viherlehden ajan keskipäivän auringon, joka lämmitti häntä varpaita myöten. Se oli puhdasta rakkautta ja yhtä aikaa hän tunsi samanlaista turvallisuuden tunnetta kuin pikkuruinen pentu joka painaa päänsä emon turkkiin.
Sinisiipi nyökkäsi hänelle hyväksyvästi ja palasi Kultamyrskyn vierelle, kissat kietoivat häntänsä toistensa ympärille.
Lopulta Varistähti saapui Kastanjahännän luo pää ylpeästi pystyssä ja kohtasi entisen oppilaansa katseen. Jostain syystä Kastanjahäntä ei kyennyt katsomaan Varistähteä silmiin, vaan kumarsi kunnioittavasti.
" Nouse ylös. " Varistähti komensi sillä samalla riuskalla tavalla kuin eläessään. Hän oli aina ollut tiukka ja tarkka, sekä oman arvonsa tunteva. Varapäällikkö totteli.
" Tervetuloa, oppilaani. Tiesin aina, että sinusta tulisi jotain suurta, pieniä.. hmm, rikkeitäsi lukuun ottamatta. " Varistähti naukui. Kastanjahännän oli vaikea pitää naamansa peruslukemilla entisen mestarin ja päällikön mainitessa kollin " pienet rikkeet ".
" Olet nyt tullut tähtiklaanin eteen ja saanut ensimmäiset kahdeksan henkeäsi. Niistä on vielä yksi jäljellä, joten eiköhän suoriteta tämä seremonia kunnialla loppuun. Tällä hengellä annan sinulle jaloutta, itsevarmuutta ja uskoa ", Varistähti lausui ja kosketti Kastanjahännän kuonoa " käytä niitä hyvin kun johdat klaaniasi Tähtiklaanin soturilakia kunnioittaen. "
Kastanjahäntä oli tuudittautunut Sinisiiven antaman hengen lämpöön, eikä ollut valmistautunut vapisuttavaan tuskaan, joka seurasi sitä henkeä. Voiman ryöppy kävi yhä vahvemmaksi ja vahvemmaksi, ja Kastanjahäntä pelkäsi repeävänsä riekaleiksi. Hän ulvaisi tuskissaan ja juuri kun hän luuli kuolevansa tunne alkoi heiketä ja muuttui tyyneksi hyväksynnäksi ja riemuksi.
Kaikki tähtiklaanin kissat olivat nousseet jaloilleen.
" Älä ole huolissasi Vaahteravirrasta. ", murahti Varistähti, joka ei ollut vielä liittynyt muiden tähtikissojan joukkoon, " Hän on turvassa. "
" Missä hän on? Voitteko näyttää hänet minulle? " Kastanjahäntä pyysi. Hän ei toivonut mitään niin paljon kuin että voisi nähdä kumppaninsa.
Varistähti vilkaisi muita kissoja, jotka olivat antaneen kollille henkensä ja palasi heidän joukkoonsa sanaakaan sanomatta.
" Tähtiklaani tervehtii sinua uudella nimelläsi, Kastanjatähti. Vanhaa elämääsi ei ole. Olet saanut päällikön yhdeksän henkeä ja tähtiklaani nimittää sinut tuuliklaanin suojelijaksi. Puolusta klaaniasi hyvin; pidä huolta sekä nuorista että vanhoista; kunnioita esi-isiäsi ja soturilain perinteitä; elä jokainen elämäsi ylpeästi ja arvokkaasti. " Varistähti naukui juhlallisesti.
" Kastanjatähti! Kastanjatähti! " Tähtiklaanin kissat ulvoivat ja onnittelivat.

Sitten tuli hiljaista. Kastanjatähti näki vain hämärästi eteensä, eikä erottanut häntä kohti tassuttelevia kissoja. Kolli ei nähnyt ympäristöään; kaikki oli tyhjää. Kun kahdeksan kissaa olivat tarpeeksi lähellä, hän erotti niistä yhden. Liekinvärinen naaras tassutteli vähän kömpelösti eteenpäin, mutta toiset kissat auttoivat häntä puskemalla lempeästi eteenpäin. Kastanjatähden sydän löi tyhjää. Liekinvärinen naaras oli Vaahteravirta. Mutta hänellä oli seurassaan muita kissoja. Ja Vaahteravirta hymyili. Hänestä ei siis ollut tuntunut pahalta jättää yksin klaani ja hänet. Kastanjatähti ei enää tuntenut pelkoa kumppaniaan kohtaan; hän tunsi vain kylmää raivoa.
Vaahteravirta oli hylännyt hänet, kenties ikuisiksi ajoiksi.

// Jee, valmista tuli. Kirjoitin tuota jtn viisi tuntia yhteensä, joten saa luvan kelvata. u.u
Vastaus:30 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lintutassu, Jokiklaani
23.05.2014 19:21
''Minulla on nälkä!'' Tiikeri purnasi kun joukkio jatkoi matkaansa kohti kaksijalkalaa.
''Siihen saat tottua.'' Tunturituuli sylkäisi. ''Olisit jäänyt kaksijalkojesi luo, olisit saanut syödä sitä papanamoskaa yltäkylläisyyteen asti.'' Lintutassu näki, kuinka Tiikeri pörhisti karvojaan.
''Älkää viitsikö tapella.'' Vinhapuro moitti. ''Meillä kaikilla on varmasti ihan yhtä nälkä.''
Lintutassun mielestä Vinhapuron sanat jotenkin eivät olleet auttaneet tippaakaan koko matkan aikana. Tiikerin ja Tunturituulen sekä Veritassun välillä oli yhä sähköinen kipinöinti.
Lumi oli hieman ulkopuolisempi kollien kiistelystä, vaikka olihan tämäkin ollut hiljattain kotikisu.
>Kuten minäkin.< Lintutassu muistutti itselleen. Hän nosti katseensa ja tunnisti Neulastassun vaaleanruskean turkin ja vipelsi tämän luokse.
''Miten matka sinun mielestäsi edistyy?'' vaaleanoranssi naaras kysyi ystävältään.
''Ihan hyvin, kaiketi. Entäpä sinun mielestäsi?''
Lintutassu katsoi tassujaan.
''Uskon minäkin, että hyvin, mutta minä vain ikävöin niin kovasti Töyhtötassua.'' naaras kuiskasi. Neulastassu kosketti rohkaisevasti ystävänsä lapaa hännällään.
''Kyllä se siitä. Minullakin on vähän ikävä emoani. Ja mestariani tietenkin.'' kolli naukui.
Lintutassu nyökkäsi. Niin, olihan hänelläkin mestari. Voih, mitäköhän Rastastähti ajatteli? Hänen oma oppilaansa vain karkasi omille teilleen sanomatta mitään. He varmaan luulivat, että naaras oli palannut emonsa luo kaksijalkalaan.
''Voisimmeko metsästää?'' Vaahteravirta kysyi. ''Minulla on nälkä.''
''Sinä näytät syöneen aika hyvin viimeaikoina.'' Veritassu huomautti tylysti liekinväriselle naaraalle. Neulastassu läimäytti kollia korvalle.
''Älä ole hiirenaivoinen. Hän odottaa pentuja.'' Neulastassu murahti pyöräyttäen silmiään, ja vilkaisi sitten Vaahteravirtaa kuin kysyen ´´eikö niin?´´
Liekinvärinen naaras nyökkäsi vienosti. Lintutassun korvat kohottuivat ja hän tepasteli Vaahteravirran vierelle. Lintutassu oli aina ollut kiinnostunut pennuista. Naaras toivoi, että saisi niitä itsekin vanhempana.
''Voimme kyllä nyt metsästää.'' Tunturituuli murahti.
''Erkaannutaan, mutta kukaan ei lähde yksin. Minä menen Veritassun kanssa.''
''Minä menen Lumen kanssa.'' Vaahteravirta naukui.
''Minä menen Tiikerin kanssa.'' Vinhapuro ilmoitti.
''Ja me nähtävästi menemme sitten kahdestaan.'' Neulastassu sanoi Lintutassulle.
''Näemme tässä.'' Tunturituuli ilmoitti ja kissat erkaantuivat parettain eri suuntiin.

Hetken päästä kaikki palasivat tapaamispaikalle. Veritassu oli napannut oravan, Tunturituuli varpusen, Tiikeri hiiren, Vaahteravirta jäniksen, Lumi pienehkön päästäisen, Neulastassu ja Lintutassu olivat molemmat saaneet hiiret. Kaikki asettuivat aterioimaan omaa osaansa. Lumi söi pienen päästäisensä parilla haukulla, joten Vaahteravirta jakoi tämän kanssa osan jäniksestä. Tunturituuli kohotti valtavaa päätään.
''Aika jatkaa matkaa.''

Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulipentu, Tuuliklaani
23.05.2014 14:57
Luku 1. Ensimmäinen päivä

”Herätys.” Valkohäntä kuiskaisi uuden tulokkaan korvaan. Pieni musta pentu siristeli silmiään unesta. Pentu katseli Valkohäntää yllättyneenä ja loikkasi pystyyn. Sen karvat olivat pystyssä ja pienet kynnet esillä.
”Mitä sinä siinä yrität?” Valkohäntä naurahti. Ja pentu rauhoittui.
”Miten niin?” Pentu sai sanotuksi. Valkohännän vieressä oleva Nokkospentu siristeli silmiään auki. Valkohäntä naurahti iloisesti ja katsoi pentua.
”Sinähän olet vasta pentu, ei sinun tarvitse vielä taistella kuin ylväät soturimme.” Valkohäntä hymyili ja otti mustan naaraan niskanahoista kiinni.
”Hei minne sinä viet minua?” Pentu rimpuili Valkohännän oteessa.
”Saat kohta nähdä.” Valkohäntä mumisi. He kävelivät tasanteen halki ja joka paikassa oli kissoja.
#Minun on vain päästävä pois!# Pentu ajatteli hätääntyneenä ja rimpuili kovemmin.
”Hei Valkohäntä.” Lovikorva tervehti valkoista naarasta.
”Onko tuo se uusi kissa?” Lovikorva kysyi jä käännähti pienen mustan pennun puoleen.
”Kyllä vain.” Valkohäntä vastasi tälle iloisesti. Musta pentu pohti pako reittiä.
”Päästä minut pois!” Musta pentu tokaisi hätääntyneenä mutta Valkohäntä ei iroittanut otettaan pennusta.
”Jatketaan matkaa nyt sinne parantajan luo.” Valkohäntä tokaisi ja lähti löntystämään kohti parantajaa.
”Mikä on parantaja,.. Ja mikä on soturi?” Pentu kysyi Valkohännältä.
”Etkö tiedä?” Valkohäntä katsoi pentua yllättyneenä. Pentu pudisti päätään.
”No ensinnäkin tämä on klaanimme leiri,.. kai sinä tiedät klaanit?” Valkohäntä kysyi hieman hämillään pennulta.
”No empä tiedä.” Pentu vastasi. Valkohäntä katsoi pentua äimistyneenä.
”Voi että.. Eli on olemassa neljä klaania joittenka nimet ovat Myrsky -, Joki -, Varjo - ja Tuuliklaani, me olemme nyt Tuuliklaanissa. Ja parantaja on kissa joka tuntee yrtit, rohdokset ja muut lääkekasvit ja hän osaa hoitaa kissoja joille on sattunut jotain, soturit ovat puolestaan.. tai siis he ovat kissoja jotka puolustavat klaania esim.. Äsken tapaammamme kissa oli soturi, Lovikorva.” Valkohäntä naukui vaivautuneesti.
”Voisiko minusta tulla parantaja?” Pentu katsoi Valkohäntää kysyvästi.
”Vain tietyt kissat valitaan siihen.” Valkohäntä kuiskasi pennulle. ”Mutta sinusta tulee oikein hyvä soturi.” Valkohäntä hymyili. Pentu katsoi Valkohäntään innostuneena. Parantaja tuli heitä kohti.
” Ai! Hei Tähtisumu, olinkin juuri etsimässä sinua.” Valkohäntä laski pennun maahan ja tervehti Tähtisumua.
”Heippa kukas sinä olet?” Tähtisumu kysyi pennulta.
”Minä.. minä.. en minä.. olen kissa.” Pentu tarkisteli itseään. Parantaja naurahti niin myöskin Valkohäntä.
”Niin mutta nimesi?” Tähtisumu hymähti. Pentu katsoi häntä ja yritti muistella millä nimellä häntä oli kutsuttu.
”Nimeni... nimi.. ööh.. en tiedä mikä se on?” Pentu katsoi parantajaa.
”Ehdoittaisin Tulipentua, onhan hänellä tulenpunainen häntä ja hän on on vielä pentu.” Valkohäntä katsoi pentua silmiin.
”Se olisi loistava nimi!” Parantaja totesi. Pentu katsoi Parantajaa ja hymyili.
”Pidän nimestä!” Pentu hypähti ilmaan.
”Mutta varmistaisitko pennun, tai siis Tulipennun kunnon?” Valkohäntä katsoi Tähtisumua.
”Tietysti.” Parantaja tokaisi.
”Noniin seiso selkä suorana ja katso tuota pensasta. Hyvä!” Tulipentu teki niinkuin parantaja käski.
”Istu nyt myös selkä suorana.” Parantaja katsoi Tulipentua. ”Kävele vielä tuon pensaan luokse ja takaisin.” Parantaja katseli Tulipennun menoa.
#Onkohan tätä olla soturi?# Tulipentu pohdiskeli.
”Hienoa, pientä lönkötystä löytyy mutta se ei haittaa menoasi.” Parantaja tokaisi
”Noniin se oli siinä. Käykää sanommassa päällikölle Tulipennun nimi.” Parantaja tokaisi.
”Selvä. Nähdään!” Valkohäntä maukui.
”Heippa!” Tulipentu huusi perään.
He löntystivät takaisin paikalle jossa Tulipentu oli aikaisemmin herännyt.
”Nukutaan hieman, päivä kyllä jatkuu vielä.” Valkohäntä sanoi Tulipennulle. Nokkospentu tuli myös paikalle ja käpertyi Valkohännän vierelle nukkumaan.
#Voisin vaikka jäädäkkin tänne.# Tulipentu mietti hetken ja käpertyn nyt Valkohännän vierelle nukkumaan.
#Kyllä lupaan jäädä tänne.# Tulipentu mietti vielä ennen kuin nukahti täysin.

// Eka tarina tällä hahmolla..//
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susitassu, Varjoklaani
22.05.2014 17:25
"Susitassu, aika lähteä ensimmäiselle koulutustuokiolle!" Ääni kantautui harmaan naaraan uniin ja tuo raotti hieman silmiään. Oppilaiden pesän ulkopuolella seisoi pienikokoinen ruskea kolli. Susitassu tunnisti tämän mestarikseen Tammiturkiksi ja eilisillan tapahtumat vierivät hänen mieleensä. Hän oli täyttänyt kuusi kuuta ja vihdoin päässyt pois ahdistavasta pentutarhasta. Hänestä oli vihdoin tullut soturioppilas.
Korvat höröllä ja häntä pystyssä Susitassu loikki mestarinsa luo. Yhdessä kaksi kissaa tassuttelivat ulos pesästä kohti Varjoklaanin leirin uloskäyntiä.
"Mitä teemme tänään?" Susitassu kysyi silmät innostuksesta kiiluen.
"Voisimme tutustua Varjoklaanin reviiriin ja ehkä saalistaa hieman", Tammiturkki vastasi ja katsoi vihreillä silmillään Susitassua. Naaras heilautti tuuheaa häntäänsä ja pinkaisi Tammiturkin edellä ulos leiristä. Korkeat männyt ja kuuset kohosivat hänen yllään muodostaen metsään synkkiä varjoja. Harmaa naaras lähti juoksemaan kohti lähintä puuta aikeenaan kiivetä siihen. Tuskin hän ehti upottaa valkoisia ja teräviä kynsiään kaarnaan, kun Tammiturkki sihahti:
"Odota vähän, Susitassu! Meidän oli tarkoitus kiertää reviiriä ja tutustua paikkoihin."
Susitassu huiski hännälläänympäriinsä ja luimisti tuuheakarvaiset korvansa.
"No, olinhan juuri tutustumassa tuohon puuhun ennen kuin sinä tulit!" naaras sihahti vastaukseksi ja tassutteli Tammiturkin luokse. Tammiturkki vain tuhahti ja viittoi hännällään Susitassua seuraamaan.
Hetken päästä kaksi kissaa saapuivat purolle. Tammiturkki istahti ja katsoi opplastaan.
"Mitä haistat?" kolli kysyi. Susitassu raotti hieman huuliaan ja haisteli ilmaa. Hänen sieraimiinsa leijaili vahva kissojen haju. Hän haistoi myös vesimyyrän ja jonkin oudomman hajun, jota naaras ei tunnistanut.
"Haistan vesimyyrän ja vahvan kissojen hajun. Luulisin, että se on Myrskyklaanin haju", Susitassu maukui. Tammiturkki nyökkäsi hyväksyvästi.
"Myrskyklaanin reviiri on tämän puron toisella puolella" Tammiturkki maukaisi ja viittoi hännällään puron toiselle puolelle. Susitassu kurotti kaulaansa ja yritti nähdä merkkejä Myrskyklaanin sotureista. Mitään ei kuitenkaan näkynyt.
"Jatketaanko matkaa?" Tammiturkki keskeytti hänen tähyilynsä.
"Odota, haistoin vähän aikaa sitten oudon hajun. En osaa sanoa, mikä se oli" Susitassu maukui ja haisteli jälleen ilmaa. Tammiturkki teki samoin.
"Taidat tarkoittaa sammakkoa. Haluaisitko yrittää saada sen kiinni?" Tammiturkki naukaisi pian. Susitassu nyökkäsi ja lähti hiipimään kohti outoa hajua, joka, kuten Tammiturkki sanoi, oli sammakon haju. Hetken hiipimisen jälkeen naaras huomasi ruskean ja limaisen otuksen.
#Ja tuoko minun pitäisi sitten syödä?# naaras ajatteli ja nyrpisti nenäänsä. Huonoksi onnekseen Susitassu astui oksan päälle ja se rasahti kuuluvasti. Outoa kurnuttavaa ääntä päästellen sammakko loikkasi kohti puroa. Murahtaen Susitassu loikkasi perään, mutta putosi loiskahtaen suoraan veteen. Hän ulvaisi kauhuissaan kun märkä ja inhottava vesi läpäisi hänen paksun turkkinsa. Naaraan onneksi puro ei ollut syvä ja hän onnistui kömpimään helposti jaloilleen. Vihaisesti sähähdellen märkä Susitassu kömpi ylös purosta. Tammiturkki tuli silmät suurina huolesta hänen luokseen.
"Oletko kunnossa?" naaraan mestari kysyi.
"Olen, olen", Susitassu mutisi ja rupesi sukimaan litimärkää turkkiaan.
"Haluaisitko palata leiriin?" Tammiturkki tiedusteli. Susitassu nosti päänsä päättäväisesti pystyyn.
"En tietenkään. Kyllä minä kuivun kun aurinko paistaa noin kuumasti", naaras vastasi ja pomppasi jaloilleen jatkaakseen matkaa. Tammiturkki päästi hilpeän kehräyksen ja lähti Susitassun perään.
Mestari ja oppilas kulkivat vähän matkaa eteenpäin ja kääntyivät sitten poispäin Myrskyklaanin reviiristä, syvemmälle metsään.
Hetken kuluttua kissat pysähtyivät saalistamaan klaanilleen. Kovalla harjoittelulla Susitassu sai napattua nuoren ja varomattoman rastaan. Metsästys ei todellakaan kuulunut nuoren naaraan vahvuuksiin.
Tammiturkki ja Susitassu jatkoivat kulkuaan ja ylittivät kaksijalkojen polun. Vähän matkan päässä Susitassu haistoi vahvan kaksijalkojen hajun. Naaraan karvat nousivat vaistomaisesti pystyyn ja hän sähähti:
"Kaksijalkoja!" Naaras oli kuullut kaksijaloista klaaninvanhimmilta. Hän ei halunnut törmätä sellaiseen.
Tammiturkki kosketti hännällään rauhoittavasti oppilaansa lapaa.
"Ei hätää", kolli naukaisi. "Kaksijalka asuu pesässään vähän matkan päässä. Pysymme kaukana siitä."
Susitassu rentoutui ja tasoitti karvansa. Kaksijalasta ei olisi vaaraa, kunhan hän pysyisi kaukana sen pesästä. Mestari ja oppilas jatkoivat matkaansa ja suuntasivat kohti Jokiklaanin ja Varjoklaanin rajaa.

"Tätä paikkaa kutsumme kaksijalkojen viherlehtipaikaksi. Ne tulevat tänne aina Viherlehden aikaan. Ne uivat vedessä ja pitävät hirveästi ääntä. Silloin kannattaa pysyä kaukana täältä", Tammiturkki selitti hetken päästä kun he saapuivat rajalle. Susitassu nyökkäsi ja tarkasteli aluetta. Osa siitä oli samaa ainesta kuin Ukkospolutkin. Järven rannalta alkoi silta, joka kuitenkin loppui kesken.
#Mitä kaksijalat tuolla oikein tekevät?# Susitassu ajatteli ja siristi sinisiä silmiään. Tammiturkki seurasi oppilaansa katsetta.
"Tuota kutsutaan Puolisillaksi. Usein kaksijalat vain seisovat siinä ja heittelevät veteen keppiä, jossa on pitkä siima. Joskus ne taas itse hyppivät siitä veteen. Susitassu pyöräytti silmiään. Kaksijalat, maailman hölmöimmät otukset maan päällä.
"Jatketaanko? Meidän olisi jo aika palata leiriin", Tammiturkki naukaisi. Susitassu nyökkäsi ja kissat lähtivät jolkottelemaan poispäin kaksijalkojen viherlehtipaikasta. Ennen leiriin paluuta Susitassu ja Tammiturkki kävivät noutamassa saaliinsa. Susitassu kaivoi rastaansa maasta ja kissat lähtivät kohti Varjoklaanin leiriä.

Susitassu ja Tammiturkki työntyivät tiheiden karhunvatukkapensaidan läpi Varjoklaanin leiriin. Susitassu päätti viedä ainoan saaliinsa Höyhenpilvelle, klaanin ainoalle kuningattarelle. Naaras työntyi sisään pentutarhaan, jossa Höyhenpilvi makasi raukeasti pentunsa vierellään. Susitassu laski rastaan kuningattaren eteen.
"Ole hyvä", tämä naukui ja ravasi pois jäämättä odottamaan kiitoksia. Hänellä oli kiljuva nälkä, joten naaras suuntasi suoraan tuoresaaliskasalle. Kasan edessä kyhjötti musta oppilas, Savutassu, valikoimassa mieluisaa tuoresaalista. Nähdessään Susitassun tulevan tuoresaaliskasalle, kolli otti naamalleen ilkeän virneen.
"Näin kyllä, kuinka paljon tuoresaalista toit leiriin. Yhden vaivaisen rastaan!" kolli naureskeli ilkeästi. Susitassun siristyneet silmät myrskysivät ja tämän kynnet liukuivat esille.
"Tänään oli ensimmäinen päiväni oppilaana, ketunläjä!" Susitassu sylkäisi. "Itse et varmasti saanut edes kolmijalkaista, kuuroa päästäistä ensimmäisenä päivänäsi, vaikka istuit sen päällä!" Naaras murisi. Savutassu katsoi itseään nuorempaa oppilasta ylimielisesti.
"Kuka oikein luulet olevasi, hiirenaivo, kun arvostelet metsästystaitojani, jotka ovat moninkertaisesti paremmat kuinsinun?" musta lihaksikas kolli sihahti ja paljasti kyntensä valmiina hyökkäämään. Susitassu ei pelännyt yhtään itseään suurempaa kollia, vaan otti haasteen vastaan.
" Ainakin minun taistelutaitoni ovat paremmat kuin sinun, senkin variksenruokaa syövä typerä ketunläjä!" Susitassu sähisi. Savutassu rääkäisi hurjistuneena ja loikkasi kohti karvansa pörhistänyttä Susitassua. Harmaa naaras oli kuitenkin tarpeeksi nopea väistämään Savutassun kynnet. Savutassu sai kynsiinsä vain ilmaa, mutta ei lannistunut vaan hyökkäsi uudestaan. Tällä kertaa kolli ehti raapaista Susitassua lapaan. Susitassu ulvaisi, enemmän vihasta kuin kivusta ja loikkasi hurjasti sähisten päin Savutassua. Hän sai annettua muutaman mojovan iskun Savutassun rumaan pärstään ennen kuin heidät erotettiin toisistaan. Susitassu tunnisti Tammiturkin ruskean kehon edessään.
"Mitä oikein kuvittelit tekeväsi, kun hyökkäsit klaanitoverisi kimppuun tuolla lailla?" Tammiturkki sähisi raivoissaan oppilaalleen.
"Savutassu aloitti!" Susitassu ulvoi. "Hän pilkkasi minua metsästystaidoistani!"
Tammiturkki kääntyi korvat luimussa Savutassua päin ja rupesi torumaan tätäkin. Savutassu tuijotti korvat luimussa käpäliään. Hän ei ilmeisesti kestänyt toruja kokeneelta soturilta. Susitassu tuhahti halveksivasti.
"Nyt otatte kummatkin tuoresaaliinne, syötte ne kaikessa sovussa ja sitten painutte molemmat hoitamaan klaaninvanhimpia!" Tammiturkki sihisi ja lähti sitten häntä viuhtoen parin muun soturin joukkoon. Susitassu katsoi kauhuissaan mestarinsa perään. Ei hän halunnut hoitaa klaaninvanhimpia. Häntä väsyttikin kamalasti. Huokaisten hän nappasi kasasta vesimyyrän ja vilkaisemattakaan Savutassuun tassutteli oppilaiden pesän vierelle syömään. Hän hotki vesimyyrän muutamalla haukulla ja nousi raukeasti haukotellen ylös. Häntä maata laahaten naaras tassutteli klaaninvanhimpien pesälle.
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vinhatassu, Jokiklaani
22.05.2014 15:22
Auringonnousun ensimmäiset valonsäteet tunkeutuivat läpi oppilaiden pesän seinistä ja osuivat inhottavsti suoraan Vinhatassun silmiin tuon heräillessä ensimmäiseen aamuun jokiklaanin oppilaana. Valkoharmaa kolli ojenteli käpäliään unisesti ja siristi silmiiän kirkkaassa auringon valossa. Varovasti tuo ojentautui seisaalteen ja ravisteli sammalia sotkuisesta turkistaan, jota hetken päästä asettui siistimään vähän oppilaidenpesän ulkopuolelle.
Vain harvoja kissoja oli jo hereillä Vinhatassun lisäksi ja se oli kollin mielestä tylsää, erityisesti tuo toivoi uuden mestarinsa Mustakynnen jo heränneen, jotta he voisivat suoraan lähteä harjoittelemaan. Sen verran tuo kuitenkin kunnioitti mestariansa ettei viitsinyt mennä herättämään tuota vaan kävi vielä makaamaan pesänulkopuolelle.
Vinhatassun ei tarvinnut kauaa odotella kun näki jo Savunmustan kollin astuvan ulos sotureiden pesästä muutaman ketunmitan päässä ja asettuvan siistimään turkkiaan pitkillä, voimakkailla kielenvedoilla.
"Hei Mustakynsi, lähdemmekö pian harjoittelemaan?" Vinhatassu kysyi mestariltaan silmät kiiluen innosta.
"Mrrauu, nytkö jo? Vastahan sinä heräsit." Mustakynsi totesi huvittuneena.
"Niin mutta kun minä tahdon!" nuori kolli inisi kiertäen paikoillaan pientä ympyrää, mutta asettui hetkenpäästä paikoilleen mestarinsa viereen.
"No jos kerta olet noin innokas, käyn sanomassa Rastastähdelle. Odota tässä." Savunmusta soturi sanoi ja lähti astelemaan kohti päällikön pesää.
Pienen hetken kuluttua tuo palasi pesältä ja jäi leirin aukiolle istumaan odottaen oppilasta luokseen.
"Voimmeko lähteä?" Vinhatassu kysyi innokas palo sinisissä silmissään.
"Toki, heti kun vain haluat." Mustakynsi sanoi.
"Siinä tapauksessa lähdemme nyt." Nuori kolli sanoi itsevarmasti ja lähti tepastelemaan kohti leirin uloskäyntiä Mustakynnen seuratessa häntä.
"Noniin, seuraa minua. Tutustutan sinut ensin klaanimme reviiriin ja sen rajoihin, et varmaan halua heti ensimmäisenä eksyä varjoklaaniin. Vai? Mustakynsi vitsaili ja käveli oppilaansa viereen.
"No en kyllä!" Vinhatassu kiirehti sanomaan. "Minne menemme ensin?" Kolli kysyi vaihtaen aihetta.
"Ylitetään joki ja käydään hevospaikan puoleisella rajalla, palataan sitten lammen rantaa pitkin kohti varjoklaanin reviiriä ja sieltä takaisin leiriin." Mustakynsi selitti ja katsoi sitten oppilastaan.
"Okei!" Vinhatassu huudahti innoissaan ja lähti kosti suuntaan jonka oletti menevän purolle.
"Vinhatassu! Tuota menoa päädyt ukkospolulle!" Mustakynsi huusi oppilaansa perään.
"Ai, no mihin sitten?" Vinhatassu kysyi pettyneenä ja palasi takaisin mestarinsa luokse.
"Tännepäin." savunmusta kolli kehotti ja lähti astelemaan juuri päinvastaiseen suuntaan mihin Vinhatassu oli mennyt.
Nuori kolli lähti kiltisti tepastelemaan mestarinsa perään vilkuillen välillä ympärillensä kaunista, vihreää, hiirenkorvan värjäämää luontoa. Kun kollit olivat kävelleet jo hetken, Vinhatassu saattoi kuulla puron solinan vähän matkan päässä heistä. Tuo olisi halunnut rynnätä katsomaan virtaa mutta pysytteli kiltisti mestarinsa vierellä.

//Kiitos mukaan pääsemisestä, tässä on nyt eka tarina, jatkoa tulee sitten kun jaksan, varmaan tämän viikon aikana :)//

Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Meritassu, Varjoklaani
21.05.2014 20:55
Luku 1. Kuivakausi

Aurinko paistoi kuumottavasti, vaikka se oli vasta nousemassa. Meritassu oli juuri nimitetty oppilaaksi, ja oli juuri kiertänyt mestarinsa Keltaturkin kanssa Varjoklaanin rajat ja opetellut eri paikat. He olivat käyneet pienellä ukkospolulla, ja tulleet sieltä Varjoklaanin ja Jokiklaanin rajaa pitkin Varjoklaanin leiriin saaden matkalla hieman harjoitteluaikaa ja olivat he riistaakin saaneet. Hikipisarat valuivat pitkin Meritassun turkkia aina käpäliin asti, kun aurinko porotti puiden välistä kuumana kuin suuri tuli kiinni turkissa.
" Keltaturkki, sinun ja Meritassun tehtävä on ottaa sammalta, ja tuoda vettä kuningattarille ja klaaninvanhimmille. Riistakin pysyy pian liian kauan koloissaan suojassa auringon paisteelta, jos pian ei tule vettä. ", Mustatähti naukaisi Keltaturkille. Soturi nyökkäsi ja tiputti hiiren ja päästäisen maahan. Meritassu vei rastaan ja myyrän samaan paikkaan minne Keltaturkki, ja seurasi mestariaan leirin ulkopuolelle. He menivät rivakkaa ravia korkeiden puiden varjoissa kohti järveä ja kokoontumispaikkaa. Ennen perille tuloa, Keltaturkki repäisi maasta paljon sammalta, ja kehotti Meritassua tekemään samoin. Pieni naarasoppilas otti suunsa täydeltä sammalta ja teki niistä tiivistetyt pallot. Mestariaan uupuneena järvelle seuraten Meritassu mumisi ärtyneenä sammalet hampaissaan roikkuen, ja ravistellen sammalmöykkyjä kynsiensä välistä. Hiirenkorva oli jo pitkällä, ja aurinko porotti melkein koko päivän, pitkälle yöhön.
" Tule tänne rannan törmälle, ja kasta varovasti sammalta veteen. ", Keltaturkki naukui ja näytti mallia. Soturilla oli vahva ote sammalista ja kynsillä maasta, ettei putoaisi sammalten tuoman painon takia veteen saaden pienen viilennyksen. Meritassu kysyi:
" Miksemme voi mennä nopeasti veteen pulahtamaan. Tällaisella ilmalla tulee kuuma hetkessä, ja vesi virvoittaisi ainakin minua tehokkaasti. ". Keltaturkki pudisti päätään. Meritassu laahasi hetken sammalia vedessä Keltaturkin näyttämän esimerkin tavoin. Mutta valitettavasti maa petti Meritassun alla juuri kun naaras oli nostamassa sammalia ylös, ja molskahti kuuluvasti veteen. Koska hänet oli vasta nimitetty oppilaaksi, ei hänen uimataito ollut kovin hyvä. Keltaturkki oli tapahtuneesta mennyt paniikkiin, koska pelkäsi oppilaansa hukkuvan. Mutta pian metsästä kuului juoksu askelia. Pihlajakynsi ja Kotkatassu juoksivat paikalle. Ennen kuin kumpikaan soturi ehti tehdä elettäkään, Kotkatassu hyppäsi vaaroja kaihtamatta veteen. Pian kolli tuli maalle raahaten Meritassua hampaissaan. Nuori oppilas kiitti kollia tämän urheudesta kohteliaasti, vaikka hänen teki mieli sylkäistä kollin päälle.
# Kyllä minä olisin itsekin osannut tulla sieltä. En ole enää avuton pikkupentu joka ei osaa varoa edes hevosta hevospaikan luona. #. Mutta koska paikalla oli kaksi soturia, ei naaras viitsinyt muuta kuin sihahtaa kollille ärtyneenä mielipiteensä. Keltaturkki sai kuin saikin vedessä kelluvan sammalen, ja antoi sen Meritassulle kannettavaksi. Märkä naaras otti sammalet hieman nolostuneena, kun oli unohtanut koko tehtävän annon. Hänen mielensä oli täyttänyt Kotkatassu, ja tämän välinpitämätön ilme, kun Meritassu oli suuttunut kollin urhollisuudesta ja avusta, ja tämä katui tekojaan. Ja Keltaturkkikin taisi huomata sen, nimittäin naurahteli aina välillä hullunkurisesti sammalet hampaissa roikkuen. Meritassu kompasteli koko ajan sammaliin. Mutta naaraan onneksi he olivat jo melkein perillä leirissä. Kun kaksikko ravasi pentutarhaan ja klaaninvanhimpien pesiin hajaantuen, kissat tuijottivat Meritassun turkkia, joka ei ollut kovin paljon vielä kuivanut.
" Uimassako te kävittekin? Ei tällaisen kuivakauden aikana kannata pelleillä! ", Mustatähti ärähti kun näki leiriin juuri tulleen Kotkatassun ja pentutarhasta tulleen Meritassun kastuneet turkit.
" Älä kiihdy Mustatähti. Kun olimme Meritassun kanssa sammalia kastamassa, maa petti Meritassun alla, ja Kotkatassu tuli urheana paikalle Pihlajakynnen kanssa ja hyppäsi oppilaani perään, ja saattoi juuri pelastaa tämän hengen. ", Keltaturkki rauhoitteli. Päällikkö loi kaksikkoon vielä ärtyneen katseen ja pujahti pesäänsä.
" Hei pikku piipertäjät, klaanin vanhimmat ovat äkäisiä koska eivät saa tuoreita sammalia! Menkää hoitamaan heitä, jonka jälkeen haette Pyynsulalta hiirensappea ja poistatte vanhuksilta punkit! ", Haukkaroihu ärähti. Kotkatassu näytti kiihtyvän soturin määräilyistä.
" Mikä sinä olet meitä määräilemään pässi? Et ole edes varapäällikkö, ja jos ne vanhukset ovat sinulle niin tärkeitä, niin mene itse heidän luokseen hiirensappesi kanssa! ", kolli rähjäsi. Keltaturkkia nuorempi kollisoturi näytti vihaiselta oppilaan nenäkkyydestä.
" Se oli Mustatähden käsky, mutta hän oli liian väsynyt pelleilyihinne ettei jaksanut tulla sanomaan joten laittoi minut asialle. ", Haukkaroihu murisi. Keltaturkki huomasi Meritassun vihan leiskuvan naaraan silmissä, ja peitti oppilaan kuonon hännällään hiljentäen tämän. Keltaturkki nyökkäsi soturille, ja viittoi kaksikkoa seuraamaan.
" Tästä tulee vielä pitkä päivä. ", Kotkatassu huokaisi, johon Meritassu yhtyi äkäisenä ja jatkoi juoksuaan mestarinsa perässä.

Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lintutassu, Jokiklaani
14.05.2014 15:41
Lintutassu nuoli hermostuneesti vaaleaa käpäläänsä.
''Onhan kaikki kunnossa?'' naaras vinkaisi kun kahdeksan kissaa piti palaveria suuressa ringissä. Kukaan ei vastannut Lintutassulle.
''Eikös juuri Vinhapuron pitänyt tietää mihin päin menemme?'' Veritassu murisi.
''Klaanit kulkivat Kuohuvan Veden Heimon kautta. Tämä on eri reitti!'' Vinhapuro puolustautui.
''Mutta tämä vaikuttaa turvallisemmalta.'' Lumi naukui väliin. Tunturituuli heilutteli ärtyneesti häntäänsä puolelta toiselle.
''Turvallisempi ehkä, mutta nyt kukaan ei tiedä missä me olemme! Missä päin vanhat reviirit ovat?'' musta kolli mourusi. Lintutassu ei ollut kuin noin seitsemän ja puoli kuuta vanha, joten hän oli ainoastaan kuullut tarinoita klaanivanhimmilta vanhoista reviireistä. kaksijalat olivat tuhonneet ne.
''Itseasiassa...'' Lintutassu mutisi. Muut vilkaisivat häneen. ''Jos Vinhapuro ja klaanit tulivat kumminkin tuolta päin,'' oppilas osoitti hännällään, ''Mutta vain tuolta kauempaa jostain, sillä tavalla sivusuunnassa kauempaa, niin eikö olisi ihan sama vain kulkea tuonnepäin, vaikka emme kuljekaan sieltä kauempaa?'' naaraan mielestä selitys kuulosti typerältä, mutta hetken hiljaisuuden jälkeen Neulastassu nyökkäsi.
''Lintutassu on ihan oikeassa!'' kolli naukui. Hetken mietittyään muutkin myönsivät asian vastahakoisesti. Lintutassu katseli ujosti tassujaan.
''Hyvä on.'' Tunturituuli murahti. ''Mutta nyt nukumme yön yli, ja jatkamme aamulla. Ei vastaväitteitä.'' Ei Lintutassu olisikaan väittänyt vastaan. Naaras oli niin uupunut, että miltei romahti makuulleen ja nukahti heti.

((gaaa sori lyhyys piti alottaa alusta koska kone kadotti sen alkuperäsen Dx)
Vastaus:7 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
12.05.2014 21:52
Sähkö kipinöi ilmassa. "Minä parannun.Minä parannun!" Kiljaisin kerta toisensa perään kuin mikäkin pentu. Se raskas taakka oli lähtenyt lavoiltani. Nimittäin se, kuinka en olisi koskaan voinut enää metsästää tuoresaalista, taistella uskollisena tai juosta karkuun suurta vaaraa pentujeni, kumppanini, klaanini taikka itseni puolesta. Tähtisumu kehräsi kovaa.

"Muista kuitenkin että tarvitse aikaa. Aikaa paranemiseen." Hän kuiskasi. Nyökkäsin. Tällä hetkellä tunsin itseni keveäksi sudenkorennoksi, joka pysyi tyynen veden pinnalla hätkähtämättä.

Illemmalla olin yksin parantajanpesässä. Tähtisumu oli oppilaansa kera keräilemässä yrttejä. Niimpä päätin hyötykäyttää hetken Tähtisumun määräämiin venytysharjoituksiin jalalleni. Käännähdin kyljelleni, ja kurotin etukäpälillä niin pitkälle kuin sain pääni taakse ja takajaloilla, eli myös vääntyneellä, kurotin niin pitkälle kuin sain taaksepäin. Se sattui vimmatusti, mutta halusin tehdä parantumisen eteen kaikkeni. Tein pari muutakin liikettä, kunnes huohotin raskaasti makuusijallani. Kipu jumputti jalassani, mutta suljin silmäni sen lievittämiseksi.

Avasin silmäni, mutta aamuauringonvalo ei tullutkaan vastaan, vaan iltapäivän hämärä. Olin vahingossa nukahtanut, mutta ainakin jalan turvotus oli laskenut. En kuitenkaan nähtävästi ollut nukkunut kauaa, sillä parantajat olivat yhä yrttienkeruureissulla. Olin väsynyt, mutta en halunnut nukkua. Jäin katselemaan klaanin liikkeitä aukiolla, kunnes huomasin Mustahaukan tummanharmaan turkin. Viitoin hännälläni kollin tänne.

"Hei, Kuupilvi. Saan kiittää onneani ettei Kastanjahäntä huomannut minun laistavan tehtävistäni." Tiesin että kumppanini vain kiusoitteli, jonka huomasinkin hänen silmiensä pilkkeestä. Kerroin hänelle kaiken Tähtisumun kertomasta, parantumisestani. Mustahaukka ei malttanut lopettaa kehräämistä ja korvieni sukimista.

"Lopeta jo! Pian Kastanjahäntä tulee ja saat kuulla kunniasi." Naurahdin.Se oli viimeinen hyvä muisto siitä illasta. Sillä samassa pesän eteen juoksi kuningatar, Valkohäntä, joka on monesti hoitanut pentujani, niin kuin tälläkin hetkellä.

"Pyörrepentu on kadonnut!Eilen illalla tuuditin heidät kaikki viis...neljä nukkumaan, mutta aamulla hän oli kadonnut. En kuitenkaan huomannut sitä ja muut pennut leikkivät kauan eivätkä hekään huomanneet ja sitten he menivät päiväunille ja minäkin torkahdin ja vasta herätessäni laskin heidät ja sitten tajusin sen." valkea naaras selitti hädissään. Minä katsoin jäykistyneenä kuningatarta. Tällä hetkellä näin sielussani, kuinka kylmä, musta käpälä liiskaisi sudenkorennon lyttyyn. Ensin Varjopentu, nyt Pyörrepentu. Mitä Tähtiklaani tahtoi minusta?

//Huomasin, että nimim. Haave on alkanut ropettaa Pyörteellä ja nykyään hän on erakko. Joten siitä tuo aihe siis//
Vastaus:Ööö... Sama tarina kuin äsken...
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
12.05.2014 21:37
Sähkö kipinöi ilmassa. "Minä parannun.Minä parannun!" Kiljaisin kerta toisensa perään kuin mikäkin pentu. Se raskas taakka oli lähtenyt lavoiltani. Nimittäin se, kuinka en olisi koskaan voinut enää metsästää tuoresaalista, taistella uskollisena tai juosta karkuun suurta vaaraa pentujeni, kumppanini, klaanini taikka itseni puolesta. Tähtisumu kehräsi kovaa.

"Muista kuitenkin että tarvitse aikaa. Aikaa paranemiseen." Hän kuiskasi. Nyökkäsin. Tällä hetkellä tunsin itseni keveäksi sudenkorennoksi, joka pysyi tyynen veden pinnalla hätkähtämättä.

Illemmalla olin yksin parantajanpesässä. Tähtisumu oli oppilaansa kera keräilemässä yrttejä. Niimpä päätin hyötykäyttää hetken Tähtisumun määräämiin venytysharjoituksiin jalalleni. Käännähdin kyljelleni, ja kurotin etukäpälillä niin pitkälle kuin sain pääni taakse ja takajaloilla, eli myös vääntyneellä, kurotin niin pitkälle kuin sain taaksepäin. Se sattui vimmatusti, mutta halusin tehdä parantumisen eteen kaikkeni. Tein pari muutakin liikettä, kunnes huohotin raskaasti makuusijallani. Kipu jumputti jalassani, mutta suljin silmäni sen lievittämiseksi.

Avasin silmäni, mutta aamuauringonvalo ei tullutkaan vastaan, vaan iltapäivän hämärä. Olin vahingossa nukahtanut, mutta ainakin jalan turvotus oli laskenut. En kuitenkaan nähtävästi ollut nukkunut kauaa, sillä parantajat olivat yhä yrttienkeruureissulla. Olin väsynyt, mutta en halunnut nukkua. Jäin katselemaan klaanin liikkeitä aukiolla, kunnes huomasin Mustahaukan tummanharmaan turkin. Viitoin hännälläni kollin tänne.

"Hei, Kuupilvi. Saan kiittää onneani ettei Kastanjahäntä huomannut minun laistavan tehtävistäni." Tiesin että kumppanini vain kiusoitteli, jonka huomasinkin hänen silmiensä pilkkeestä. Kerroin hänelle kaiken Tähtisumun kertomasta, parantumisestani. Mustahaukka ei malttanut lopettaa kehräämistä ja korvieni sukimista.

"Lopeta jo! Pian Kastanjahäntä tulee ja saat kuulla kunniasi." Naurahdin.Se oli viimeinen hyvä muisto siitä illasta. Sillä samassa pesän eteen juoksi kuningatar, Valkohäntä, joka on monesti hoitanut pentujani, niin kuin tälläkin hetkellä.

"Pyörrepentu on kadonnut!Eilen illalla tuuditin heidät kaikki viis...neljä nukkumaan, mutta aamulla hän oli kadonnut. En kuitenkaan huomannut sitä ja muut pennut leikkivät kauan eivätkä hekään huomanneet ja sitten he menivät päiväunille ja minäkin torkahdin ja vasta herätessäni laskin heidät ja sitten tajusin sen." valkea naaras selitti hädissään. Minä katsoin jäykistyneenä kuningatarta. Tällä hetkellä näin sielussani, kuinka kylmä, musta käpälä liiskaisi sudenkorennon lyttyyn. Ensin Varjopentu, nyt Pyörrepentu. Mitä Tähtiklaani tahtoi minusta?

//Huomasin, että nimim. Haave on alkanut ropettaa Pyörteellä ja nykyään hän on erakko. Joten siitä tuo aihe siis//
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Veritassu Myrskyklaani
11.05.2014 19:29
Veritassun hermot olivat kireällä. Häntä ärsytti tämä porukka jonka kanssa oli joutunut liikkeelle. Kaksi kotikisua kaiken lisäksi vielä hidastamassa matkaa. Matkalaiset stuutuivat alas miettimään suunnitelmaa, mutta Tunturituuli pysyi sivussa ja Veritassu vielä kauempana.
"Eikö teidänkin kannattaisi tulla tänne?" Neulastassu tiukkasi.
"Pennut eivät päätä siitä mitä teen." Tunturituuli sihahti ärtyneenä.
"Ehkä ei. Mutta olisi teidänkin hyvä kuulla suunnitelma." Vaahteravirta nukui rauhallisena. Veritassu empi hetken, mutta alkoi tassuttella lopulta muita kohti. Tunturituuli käveli aivan Veritassun vieressä.
"Ärsyttävää tällainen, Tähtiklaani on varmaan seonnut kun on käskyttänyt hiirenaivot ja kotikisut matkalle." Soturi mutisi hiljaa Veritassulle.
"Hmph, onneksi täällä on edes joku, joka on samaa mieltä kanssani." Veritassu virnuili. Vaikka hän oli vasta tavannut Tunturituulen hän piti kollista.
"Eli jotta pääsemme paikkaan johon tähtiklaani meitä opastaa, on mentävä vanhoille reviireille." Lintutassu kertoi.
"Joo joo, on jo kuultu" Tunturituuli maukui ja nuoli lapaansa.
"Ehkä teidänkin kannattaisi vetää yhtäköyttä miedän muiden kanssa." Tiikeri mourusi.
"Sanoo kotikisun kuvatus!" Veritassu sähisi.
"Lopetakaa jo se sähinä! Tähtiklaani valitsi Tiikerin ja Lumen matkalle, ja teidän on vain hyväksyttävä se!" Vinhapuro puolusti muita. Veritassu tuhahti ja kääntyi poispäin.

Lauma kissoja asteli iltaruskon säteiden peittäminä. Veritassu kuuli vähän matkan päässä ukkospolun meuhkan, he olivat siis menossa oikeaan suuntaan. Tunturituuli käveli Veritassun edessä ja muut olivat heitä hieman edellä. Porukka istuutui pitkälle ruohikolle.
"Jäämme tähän yöksi ja jaamme meistä ryhmät jotka saalistavat ja tekevät eri asiat. Tunturituuli, Veritassu ja Tiikeri ovat ensimmäinen ryhmä te hoidatte saalistuksen." Vaahteravirta komensi. Veritassusta oli hyvä että Tunturituuli ja hän olivat samassa ryhmässä mutta Tiikeri.. "Neulastassu ja Lintutassu haju aistinne ovat tarkat, joten hoitakaa te alueen tarkistus. Ja me loput hoidamme nukkuma paikat" Vaahteravirta jatkoi. Kissat hajaantuivat pian eri suuntiin.
"Teit tämän tahallasi" Tunturituuli mulkaisi Vaahteranvirtaa. Veritassu tiesi että Tunturituulta ärsytti kotikisu Tiikeri. Tunturituuli käveli Veritassun luo ja he kävelivät yhdessä Tiikeri kannoillaan.

Kissat olivat keränneet jo melko ison kasan tuoresaalista. Veritassu istui heinikolla lipomassa tassuaan ja pian Tiikeri saapui paikalle hiiri suussaan. Hän tipautti hiiren kasaan ja istuutui maahan. Seurasi vain hetken hijaisuus.
"Mistä klaanista olet kotoisin?" Tiikeri kysyi.
"... Myrskystä..." Veritassu vastasi hiljaa epäröiden. Sillä hän ei pitänyt Tiikerin kanssa keskustelusta.
"Ai. Itse olin aikoinaan Jokiklaanista." Tiikeri maukui ja venytteli raajojaan.
"No ei sen ainakaan taitojasi ole parantanut." Veritassu ärisi ja käänti selkänsä tälle.
"Jaa-a.. Muuten etkös se ollut joskus sinä, joka kävi minun luonani? Tapasimme hevos aidalla silloin." Tiikeri maukui.
Veritassu käänsi päänsä Tiikeriin päin.
"Ai niin silloin kun karkasin.. Nyt muistankin" Veritassu naukui ja nousi pystyyn. Pian Tunturituuli asteli puskasta jänis suussaan. Tämä loi ärtyneen katseen Tiikeriin.
"Hieno saalis!" Veritassu naukui ja asteli Tunturituulen luo.
"No mitäs itse sait? Varpusia ja hiiriä?" Tunturituuli maukui leikimielisesti ja tönäisi käpälällään Veritassua päähän. Alkoi olla pimeä ja kolmikko asteli suu täynnä saalista leiriä päin.

//jatkoo joku ;3
Vastaus:Saat 20 kokemuspistettä C:

- Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
11.05.2014 18:16
Tunturituuli silmäili viileästi muiden klaanien kissoja. Tätä hän oli arvellutkin. Soturin karvat kohoilivat hänen ajatellessaan pitkää matkaa aivan ventovieraiden kissojen kanssa. Kollin häntä nytkähteli, kun hän seurasi Veritassua puunrugolle joka ylitti kuunvalossa kiilteleväm veden. Kuivalla maalla he kääntyivät seuraamaan järven rantoja kohti Tuuliklaanin reviiriä.
"Mistä edes tiedätte minne päin oikein pitäisi mennä?" Tunturituuli murahti. Hänen yönmusta turkkinsa sulautui yöhön.
"Minusta meidän pitäisi mennä ensiksi vanhoille reviireille" Tiikerijuova ehdotti edempää.
"Niin. Ehkä saamme sieltä merkin Tähtiklaanilta" maukui puolestaan Neulastassu, joka loikki innokkaasti eteenpäin.
"Voisimme käydä kuukivellä" Vaahteravirta naukaisi tassutelemaan eteenpäin turkki hohtaen.
"Mitäpä jos hirviöt ovat tuhonneet korkokivet? Eihän nelipuutakaan enää ole" Veritassu tuhahti.
"En usko että edes niillä jättihirviöillä on voimaa murskata Tähtiklaanin hallitsemaa paikkaa", Lintutassu vastusteli. Vinhapurp, Tuuliklaanin naaras, kohautti lapojaan.
"Voimme vain toivoa. Mutta mitäpä jos hommattaisiin itsemme ensiksi vaikka niille vanhoille reviireille, ja huolehditaan sitten lopusta. Askel kerrallaan" soturi maukui. Tunturituulen siniset silmät hehkuivat hämärässä.
"No tassua toisen eteen sitten. Haluan olla poissa täältä aamuun mennessä jottei muut klaanit huomaisi meitä" musta soturi ärähti. Tiikeri, ruskea kotikisu, heilautti häntäänsä.
"Kyllä me ehdimme" hän naukaisi. Tunturituuli irvisti. Vähiten hän sieti tuon Kaksijalkojen leikkikalun kuvatusta.
"Vähänä sinä kiireestä tiedät, kotikisu" hän murahti ja harppoi synkin ilmein eteenpäin. Tiikerijuova vilkaisi taakseen.
"Jos olisitte vähän hiljempaa niin päästäisiin metsästä ennenkuin jokainen kissa kuulee?" Naaras naukaisi. Tunturituuli viuhtoi hännällään ja jättäytyi joukon viimeiseksi. Lumi sipaisi hännällään Tiikerin kylkeä. Kolli vilkaisi tuohtuneen oloisena Tunturituulta, mutta pysyi vaiti.

Aamuauringon ensimmäiset säteet alkoivat tunkeutua taivasta peittävän pilviverhon läpi, kun kahdeksanhenkinen joukko saapui Tuuliklaanin reviirin rajamaille. Edessä näkyi Kaksijalkojen tila.
"Tuonko ohi meidän täytyy mennä?" Laulutassu kysyi.
"Eikös se ole selvää. Jos odotamme sen ja seuraamme tuota kapeaa Ukkospolkua, löytänemme jotain metsästettäväksi" Tiikerijuova maukui.
"No, läpi vain" Neulastassu totesi. Muut nyökkäilivät myöntävästi. Tunturituuli pysyi vaiti. Kaksijalkoja! Mitä vielä?
"Lähdetään sitten. Pääsemme pesien ohi ennenkuin Kaksijalat heräävät" Vinhapuro maukui. Tunturituuli silmäili muita kärsimättömänä ja asteli Vinhapuron perään. Vähitellen muut seurasivat. He hiipivät kohti pesiä.
"Voimme kiertää ne ja seurata hevosaitauksia"Tiikerijuova sihahti. Tunturituulen häntä nytkähti.
"Mennään sitten! Ja NOPEASTI!"
Joukko hiipi hiljaa pensaiden varjoja hyödyntäen pesien reunustamalla pihan laidalle. Sitten he kääntyivät ja lähtivät seuraamaan valkeaa aitaa, jonka takana jytisteli kaksi hevosta.
Kissat hiipivät matalina heinikon suojassa. Heiltä meni jonkin aikaa kiertää iso aitaus, mutta lopulta he olivat sen toisella laidalla. Aurinko näkyi nyt himmeänä kultaisena pallonsa harmaiden pilvien läpi. Tunturituuli vilkuili epäluuloisena hevosia sekä kapeaa ukkospolkua, joka näkyi nyt selvänä Puunmitan päässä heistä. Se kiemurteli heistä vasemmalle.
"Näettekö? Tuolla on se metsikkö mitä tarkoitin. Jos seuraamme ukkospolkua, pääsemme sen luokse" Lintutassu hihkaisi. Tunturituuli siristi epäileväisenä silmiään. Hänen vaellushalunsa oli nollapisteessä, ja pian alkaisi sataa.
"Mutta olemme aivan liian näkyvillä. Kaksijalata näkisivät meidät!" Hän vastusteli. Vaahteravirta nuuhkaisi ilmaa.
"Pian alkaa sataa. Puiden alla olisimme edes sateensuojassa. Eivätkä Kaksijalat ole heränneet vielä" hän huomautti. Tunturituuli sihahti.
"Vaahteravirta on oikeassa. Jos olemme nopeita, ei kukaan meitä näe. Saisimme sen lisäksi suojaa ja kenties ruokaa" Tiikeri huomautti ja nuolaisi käpäläänsä. Tunturituulen hermot olivat räjähtämispisteessä.
"Painu Kaksijalkojen luokse jos on nälkä!" Hän ärähti ja viskasi häntäänsä kohti takana olevaa pesää. Tiikeri jännittyi.
"Tähtiklaani valitsi minut tälle matkalle, joten en peräänny" hän sihisi. Tunturituuli irvisti.
"Mitä sinä Tähtiklaanista kuvittelet tietäväsi?"
"Lopettakaa! Me menemme nyt tuonne metsikköön ja sillä hyvä. Pysyttelimme pensaiden suojassa" Tiikerijuova ärähti kaksikolle. Hän ja muut olivat nähtävästi tehneet päätöksen samalla kun Tiikeri ja Tunturituuli kinastelivat. Tunturituuli antoi karvojensa laskeutua ja mulkaisi vielä Tiikeriä.
Kotikisu irvisti ja marssi muiden perään, kun he lähtivät puikkelehtimaam Ukkospolun laitaa. Tunturituuli viskasi vihaisena häntäänsä ja asteli muun joukon perään pysyen kuitenkin muutaman askeleen päässä.
>Miksi ihmeessä minut valittiin näiden hiorenaivojen seuraksi< kolli ajatteli ärtyneenä. Samassa alkoi taivaalta tipahdella sadepisaroita. Tunturituuli luimisti korviaan ja tarpoi eteenpäin synkin mielin seuraten muita kohti metsikköjä.

\\toivottavasti tämä käy kaikille\\
Vastaus:Saat 20 kokemuspistettä! C:

- Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vatukkavarjo, Tuuliklaani
10.05.2014 20:42
The ninth life loss – He's not here but you can cry

Olin aina pelännyt, että jotakin odottamatonta tapahtuisi silloin, kun sitä vähiten haluaisi. Makasin hiljaa keskellä leiriä silmät vetistäen kylmän ruumiin vieressä. Kaikista kissoista juuri minulle kävi näin? Olinko suututtanut jonkin pahan voiman niin, etten ollut ansainnut onnea? En tiennyt enää jaksaisinko jatkaa tarpomista eteenpäin vai haluaisinko itsekin poistua maan päältä. Tuntui kuin kaikki minkä takia elää olisi juuri kadonnut jonnekkin kauas, sinne mistä en koskaan saisi sitä takaisin.

Edeltävänä aamuna...

Seisoin keskellä metsää. Ympärilläni oli korkeita mäntyjä, jotka tuntuivat miltein kaatuvan päälleni. Seittitähti seisoi vieressäni ja näytti pelokkaalta. Kuulin ääniä, jotka kuiskivat: ”Juokse!” , ”Se saa sinut!” . Äänet toistivat itseään aavemaisesti. Ainut tuttu tuoksu oli Seittitähti. Kaikki muu tuntui niin tuntemattomalta, kuin olisi vasta saapunut metsään. Takaani kuului ääniä. Käännyin nopeasti hätkähtäen. Seittitähti kääntyi myös. Hänen hengityksensä oli pinnallista.Taas kuului uusia rasahduksia. Äänet jatkoivat ohjeiden jakelua. Kaikkialta kuului ”juokse pois” Ääni toistui outona aavenmaisena kaikuna. Huusin Seittitähdelle jotain ja lähdin juoksemaan. Kuulin askeleita aivan takaani ja oletin sen olevan Seittitähti...

Heräsin kylmissäni sotureiden pesästä. Hengitin nopeasti ja yritin tasata ajatukseni. Päässäni vilisi monia kysymyksiä unesta, jonka olin nähnyt. Normaalistihan tälläisissä tapauksissa pitäisi mennä suoraan päällikön puheille, mutta tällä kertaa en halunnut häiritä Seittitähteä. Hänellä oli ihan tarpeeksi mietittävää ilman outoja uniani. Olin nähnyt saman unen niin moneen kertaan, ettei se enää hätkähdyttänyt minua. Sen oli kuitenkin pakko tarkoittaa jotain. Ehkä uni oli Tähtiklaanin viesti, mutta mitä se tarkoitti. Työnsin unen pois mielestäni ja nousin seisomaan. Sade ei ollut vieläkään lakannut. Sotureiden pesään oli päässyt vettä, joten makuupaikatkin olivat märkiä. Ravistelin itseäni lujasti, jotta saisin ylimääräisen veden turkistani pois. Pisarat ropisivat ympärilleni, muutama taisi osua vieressäni nukkuvaan Mustahaukkaan, koska tämä murahti vihaisesti ja käänsi minulle nopeasti selkänsä. Astelin ulos pesästä. Pesän ulkopuolella sade ropisi maahan muodostaen vesilätäköitä sinne sun tänne. Sadetta oli jatkunut jo monta päivää, joten siihen alkoi tottua. Toki toivoin, että se lakkaisi mahdollisimman nopeasti. Oli vaikeaa määritellä missä vaiheessa aamu oli, mutta ilman koleudesta ja pimeydestä päätellen, aurinko normaalisti nousisi näihin aikoihin. Kävelin mutaisen leirin halki tuoresaaliskasalle. Se oli väliaikaisesti siirretty Parantajanpesän viereen sadetta suojaan. Ei paikan vaihtaminen todellakaan taannut sitä, että saalis pysyi kuivana, mutta parempi sekin oli, kuin taivasalla pitäminen. Vain muutama paikka leiristä oli enää kuiva. Vettä oli päässyt miltein kaikkiin pesiin. Katsoin tuoresaaliskasaa halveksuvasti. Kasassa oli vain muutama vaivainen hiiri sekä rusakko. Toki ymmärsin, että rusakkoja oli vaikeampi saada kiinni, kun joutui juoksemaan mudassa tai muutem kosteassa maastossa. Olisin siltin odottanut jotain hieman parempaa metsästyspartioilta. Itse en ollut päässyt mukaan yhteenkään metsästyspartioon, nyt minun ainakin sopi valittaa, kun en itse voinut tehdä asialle mitään. Mukavien metsästyspartioiden sijasta minut oli pistetty johtamaan kauhistuttavan monta rajapartiota maailman inhottavimpien kissojen kanssa. Olikohan sekin rangaistus jostain? Vai yrittikö Seittitähti saada minut tulemaan paremmin toimeen muiden kissojen kanssa? Nostin kasasta hiiren ja kävin samantien sen kimppuun. Mielessäni kummitteli koko ajan kuvia unesta, jonka olin nähnyt. Kaikista epätavallisista unista piti aina kertoa päälikölle tai parantajalle, en kuitenkaan halunnut vaivata Seittitähteä oudoilla unillani, joten olin jättänyt kertomatta hänelle. Se mitä Seittitähti ei tiedä, ei vahingoita minua. Kastanjahäntä oli edellisenä iltana pyytänyt minua valitsemaan kymmenen kissaa mukaan seuraavan päivän kokoontumiseen. Se oli vaivannut minua jo illalla. Kymmenen kissaa minun ja Seittitähden lisäksi. Kastanjahäntä ei itse lähtisi mukaan, koska Seittitähden mielestä se olisi turvallisuus riski. Kastanjahäntä oli ollut erimieltä. Esitin myös oman kantani Seittitähdelle. Mielestäni Kastanjahäntä olisi ihan hyvin voinut lähteä mukaan, mutta turhaan minä edes vaivauduin. Ei Seittitähti kuunnellut mielipidettäni sen enempää kuin Kastanjahännänkään. Turhautuneena söin hiirtä ja yritin kuumeisesti pohtia ketkä olisivat ansainneet paikkansa kokoontumisessa. Mustahaukka lähtisi ainakin mukaan, vaikka en pitänytkään hänestä saisi hän siltin lähteä mukaan. Muutama oppilas oli jälleen pakko ottaa mukaan. Nopeasti sain pähkäiltyä kymmenen kissan listan. Enää pitäisi vain ilmoittaa kaikille, että he pääsisivät mukaan illan kokoontumiseen. Siitä tulisi aika tuskallista varsinkin silloin, kun piti ilmoittaa jollekkin oppilaalle, että tämä pääsisi mukaan kokoontumisen. Siinä vaiheessa vähintään yksi oppilas tulis ahdistelemaan kysymyksillä, kuten: ”Miksi minä en pääse ja hän pääsee?” . Tämä todellakin oli rangaistus jostain. Monet kissat taas olisivat hyvillään, kun saisivat tälläisen tehtävän ja hoitaisivat sen mukisematta pois alta. Minä olen aivan toista luontoa. Sain hiiren syötyä. Jätin luut lojumaan maahan ja palasin hetkeksi sotureiden pesään. Siellä odottaisin, että valitsemani soturit heräisivät, jotta voisin ilmoittaa, että he pääsivät illan kokoontumiseen.

Mustahaukka alkoi heräilemään. Hän nousi istumaan. Käännyin Mustahaukkaan päin. ”Tänään illalla kokoontuminen. Lähtö ennen auringonlaskua. Sanothan Vinhavirralle?” sanoin. Mustahaukka nyökkäsi. Kaksi kissaa siis pois päiväjärjestyksestä. Tämä oli mielestäni niin syvältä, että ajattelin jopa nousta kivelle keskellä leiriä ja kiljua sieltä täyttä kurkkua niiden kissojen nimet, jotka lähtisivät mukaan. Hylkäsin kuitenkin ajatuksen, joten joutuisin ilmoittamaan kaikille erikseen. Pian myös Lehtikorva heräsi. Kerroin tälle samat tiedot kuin Mustahaukalle ja pyysin tätä ottamaan oppilaansa mukaan. Ilmoitin vielä Raitaturkille sekä Mutahännälle. Enää puuttuisi kaksi oppilasta ja heidän mestarinsa. Päätin siis mennä suoraan oppilaiden pesälle ja ilmoittaa oppilaille suoraan. He saisivat sitten välittää tiedon myös mestareilleen. Hölkkäsin nopeasti oppilaiden pesään, jotta en kastuisi niin pahasti. Pitivät pesän katot sentään vielä jotenkuten vettä, joten pesiin ei satanut aivan niin rajusti kuin pesien ulkopuolella. Kettutassu ja Synkkätassu olivat molemmat hereillä. Kävelin heidän luokseen ja kerroin kokoontumisesta. Molemmat näyttivät yllättyneiltä sekä samalla hieman ylpeiltä. Painotin vielä, että asialla EI saa leveillä. Molemmat lupasivat välittää tiedon mestareilleen. Nyökkäsin ja poistuin oppilaiden pesästä. Olin selvinnyt tehtävästäni hyvin ja sallin itseni syödä toisen hiiren. Vielä olisi runsaasti aikaa ennen lähtöä. Ajattelin viettää sen ajan sotureiden pesässä leväten.

Aurinkohuippu oli mennyt jo hyvän aikaa sitten. Lähtöön ei olisi enää kauaa. Nousin makuupaikaltani ja ravistelin itsestäni tuttuun tapaan, jotta saisin ylimääräisen veden pois turkistani. Sade oli hieman laantunut, eikä pisarat hakanneet enää niin lujaa maata. Poistuin pesästä ja huomasin suurimman osan mukaan lähtevistä kissoista jo valmiina lähtöön. Kaksi soturia puuttui enää niin pääsisimme lähtemään. Seittitähti ei ollut vielä tullut, joten lähdin päällikönpesälle päin. Katsoin taivaalle kävellessäni ja huomasin, että sade laantui laantumistaan ja pilvet alkoivat väistyä. Tähtiklaani ainakin halusi, että kokoontumien pidetään.
”Seittitähti”, sanoin hieman normaalia kovemmalla äänellä. ”Tule sisälle”, Seittitähti huikkasi pesästään. Kävelin pesään. Pesä oli kuiva ja se huokui jotenkin turvallista lämpöä verrattuna muuhun leiriin. Istahdin maahan ja katselin Seittitähteä. Mietin kuumeisesti voisinko nyt kertoa Seittitähdelle unistani vai en. Päätin olla vaivaamatta Seittitähteä, joten olin hiljaa sen asian suhteen.
”Kaksi kokoontumiseen lähtevää puuttuu vielä, sitten olemme valmiita lähtemään. Oppilaista mukaan lähtee Kettutassu ja Synkkätassu. Molemmat ensikertaa kokoontumisessa”, selitin Seittitähdelle. Tämä nyökkäsi hyväksyvästi. ”Meillä ei tällä hetkellä ole varapäällikköä mukana, joten klaanimme saattaa vaikuttaa hieman heikolta, joten meidän muiden pitää näyttää vahvoilta, jottei muut klaanit luule meitä helpoksi kohteeksi. Tuuliklaani on vahvoilla tällä hetkellä, mutta muutaman kissan menetys on ollut kova isku emmekä tarvitse lisää ruumiita”, Seittitähti selitti. Nyökkäsin. Seittitähti käveli pois pesässä. Seurasin häntä ja huomasin ilokseni, että kaikki valitsemani kissat olivat paikalla. ”No niin! Sitten lähdetään. Nyt näin ennen lähtöä haluan muistuttaa teille, että kokoontumisessa edustatte Tuuliklaania ja voin vannoa, että jokainen hölmö tekonne tullaan muistamaan vielä kauan. Olkaa siis kissoiksi ja yrittäkää pitää hyvät välit kaikkien kanssa”, Seittitähti painotti. Kaikki mukaan lähtevät nyökkäsivät. Niimpä lähdimme Seittitähden perässä. Sade oli lakannut kokonaan ja kuu näkyi jo hieman. Kävelin Seittitähden rinnalla ja kuuntelin Kettutassun sekä Synkkätassun innostunutta keskustelua. Mieleeni muistui ensimmäinen kokoontuminen johon olin itse osallistunut. Olin jotakuinkin ollut yhtä innoissani kuin he kaksi. Hymyilin vienosti Seittitähdelle. Rento matkan alku vaihtui pian nopeaksi hölkkäämiseksi, koska olimme suoraan sanottuna madelleet eteenpäin. Hölkkäsimme kosteiden nummien läpi. Kuuhuippu läheni nopeasti, joten jouduimme kiristämään tahtia vielä enemmän. Jalkani ei näköjään ollut vielä täysin kunnolla parantunut, koska tunsin välillä vihlovaa kipua, joka kulki pitkin selkärankaani.

Pian saavuimme saaren reunalle. Seittitähti viittoi kaikkia pysähtymään. Kaikki muut klaanit olivat selvästikin jo paikalla. Seittitähti heilautti häntäänsä ja antoi meille luvan mennä saarelle. Muut lähtivät hölkäten, mutta minä jäin kävelemään Seittitähden rinnalla. Nauroimme yhdessä innokkaille oppilaille, jotka menivät heti tekemään tuttavuutta muiden klaanien oppilaiden kanssa. Vähän matkan päässä huomasin Mustahännän, joka viittoi minua tulemaan lähemmäs. Nyökkäsin Seittitähdelle ja kiiruhdin kollin luokse. ”Mitä kuuluu?” tämä kysyi iloisena. Mustahännän vieressä istui valkoinen kissa, jolla oli punaiset silmät. Tuijotin kissaa suoraan silmiin. ”Ai tosiaan. Tässä on Veripilvi Varjoklaanista”, Mustahäntä selitti. Nyökkäsin valkoiselle naaraalle hyväksyvästi, vaikka ajattelinkin kaikkea kamalaa. Kylmät väreet kulkivat selkärankaani pitkin, kun katsahdinkin naarasta päin. ”Ihan hyvin minulla menee ellei lasketa vanhaa jalkavaivaa, joka vaivaa taas”, tartuin Mustahännän kysymykseen, jotta saisin ajatukseni pois tuosta edessäni istuvasta naaraasta. ”Entä sinulla?” kysyin Mustahännältä. ”Hyvää minulle kuuluu, vaikkakin olen jälleen tavallinen soturi. Oppilaani menehtyi puoli kuuta sitten”, Mustahäntä vastasi. ”Otan osaa”, sanoin ystävällisesti. Takaani kuului askelia ja käännyin. Jokiklaanin Vaahtomyrsky tervehti minua iloisesti. Naaras näytti paljon onnellisemmalta kuin silloin kun viimeksi tapasimme. Esittelin Mustahännän ja Vaahtomyrskyn toisilleen. Unohdin miltein mainita Veripilven kokonaan, mutta lisäsin naaraan nimen nopeasti. Vaahtomyrsky katsoi minua hieman kauhuissaan. En tiedä johtuiko kauhu Veripilvestä vai jostain muusta. Vaihdoimme kolmestaan kuulumisiamme ja keskustelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Veripilvi ei puhunut ollenkaan, joten ajattelin hänen olevan erittäin vähäpuheinen kissa, kunnes Mustahäntä sanoi: ”Häneltä on poistettu suurin osa kielestä, siksi hän on hiljainen. Löysimme hänet ihan muutama aurinkohuippu takaperin.” Henkäisimme Vaahtomyrskyn kanssa molemmat kauhusta ja loimme yhden säälivän silmäyksen naaraaseen. Emme ehtineet keskustella naaraasta sen enempää, kun päälliköt jo nousivat kivelle. Kaikki kääntyivät katsomaan päälliköitä, jotka nyt seisoivat kivellä. Tulitähti, Rastastähti, Mustatähti ja Seittitähti seisoivat kaikki hiljaa paikallaan ja katselivat paikalla olevia kissoja. ”Kokoonnumme tänä kuuhuipun hetkenä saarelle kokoontumiseen, jos muille sopii minä voisin aloittaa kertomalla Varjoklaanin asioista”, Mustahaukan ääni kajahti kuuluvasti. Muut päälliköt mulkoilivat kollia ensin, mutta nyökkäsivät ja perääntyivät nopeasti. ”Varjoklaanilla menee oikein hyvin. Olemme nimenneet kolme uutta oppilasta sekä kaksi uutta soturia. Sade on koitellut leirissä, mutta kukaan klaanista ei tällä hetkellä ole sairas. Riistaa on vaikeampi havaita, mutta olemme kaikki klaanissa hyvin ravittuja ja terveitä”, Mustatähti selosti. Hänen lopetettuaan Tulitähti kertoi Myrskyklaanista. Seuraavaksi oli Rastastähden vuoro. Joki oli kuulemma tulvinut jo hieman yli, joten klaani toivoo hartaasti sateen loppumista. Viimeisenä oli Seittitähden vuoro. ”Tuuliklaanilla on kaikki jotakuinkin hyvin. Riistaa Tuuliklaanilla riittää ja olemme myös nimenneet muutaman uuden soturin, jotka eivät valitettavasti tänään ole täällä. Sitten vähän vaikeampiin asioihin. Olemme löytäneet Tuuliklaanin reviiriltä JO kaksi raadeltua kissaa, joista toinen kuului Tuuliklaaniin”, Seittitähti veti henkeä ja jatkoi, ”syyllistä ei olla saatu kiinni, mutta huoli on siltin suuri. Emme halua menettää yhtään klaanin jäsentä.” Seittitähti lopetti ja nyökkäsi muille. ”Kokoontuminen on päättynyt kerääntykäämme kaikki omien klaanilaisten kanssa yhteen, jotta saamme aukion tyhjennettyä”, Tulitähti kajautti hälinän yli. ”Tähtiklaani valaiskoon polkujanne”, kaikki neljä päällikköä lausui yhteen ääneen. Kokoontuminen oli päättynyt. Hyvästelin Mustahännän ja Vaahtomyrskyn. He lähtivät molemmat omien klaanilaistensa luokse niin kuin minäkin. Poistuimme saarelta ja lähdimme kävelemään takaisin leiriin. Kerroin matkalla Seittitähdelle Veripilvestä. Seittitähti näytti säikähtäneeltä. ”Oletko varma, että kissa OIKEASTI oli siinä?” hän kysyi. Katsoin häntä ällistyneenä. ”Totta kai olen”, kivahdin. Seittitähti nyökkäsi. Mitä tuo nyt oli tarkoittavinaan. Pitikö Seittitähti minua vainoharhaisena tai jotain vastaavaa.

Olimme pienellä metsäkaistaleella, kun oikealta puoleltamme kuului vahvaa rasahtelua. Se oli kissa, koska ilmassa haisi vahva kissan haju. Ei kuitenkaan minkään klaanikissan vaan hajusta päätellen luopion tai erakon. Kaikki katsoivat oikealle, mutta eivät nähneet mitään. Mikään ei tullut esiin vaan jatkoi äänen pitämistä. Rapina muuttui uikutukseksi. ”Minä menen katsomaan”, Seittitähti sanoi, ”pysykää te täällä.” Muut nyökkäsivät hyväksyvästi, mutta minä en sitä sallisi. Yksin metsään tuntemattoman äänen perässä. Ei todellakaan. ”Et mene yksin”, sähähdin, ”minä tulen myös.” Seittitähti nyökkäsi. Hän lähti kävelemään äänen suuntaan. Seurasin Seittitähteä ja varoin astumasta mihinkään, mikä pitäisi kovaa ääntä. Seittitähti eteni edessäni aivan hiiren hiljaa. Ihailin salaa aina hänen taitojaan kulkea täysin ääneti metsässä. Takaani kuulin muiden uteliaita ääniä. Keskityin taas katsomaan eteeni. Muutaman kymmenen ketun mitan päässä näkyi jotain liikettä. Seittitähti oli myös huomannut sen ja viittoi sitä hännällään. Lähdimme lähestymään sitä jotain hiljaa kaikki aistit valppaina. Mitä lähemmäs päästiin sitä paremmin aloin erottaa mitä edessä oli. Oranssin punainen kissa, joka ulisi apua anovasti. Seittitähti eteni edelleen hitaasti. Tuijotin kissaa suoraan silmiin. Kunnes älysin. Loikkasin Seittitähden viereen ja kuiskasin: ”se on Vaahteranlehti. Entinen Jokiklaanilainen. Tutustuin häneen aikoineen kokoontumisessa.” Katsahdin kissaan päin, mutta se oli poissa. ”Meidän pitää lähteä NYT”, huusin ja olin jo lähdössä juoksemaan. Liian myöhäistä. Vaahteranlehti hyppäsi Seittitähden kimppuun. Ennen kuin kävin Vaahteranlehden kimppuun, muistin, että Seittitähdellä oli enää yksi elämä jäljellä. Menetyksen kauhu viilsi rintaani, kun iskin tassuni tiukasti Vaahteranlehden niskaan. Upotin kynteni niskassa olevaan lihaan ja riuhtaisin lujaa. Sain otettua kissasta irti ison palan nahkaa, mutta tuo ei kollia näyttänyt haittaavan. Vaahteranlehti päästi hetkeellisesti irti Seittitähdestä ja kävi kimppuuni. Näin vilaukselta verta vuotavan Seittitähden, joka makasi haavoittuneena maassa. Kamppailin rajusti Vaahteranlehteä vasten. Kolli selvästikin halusi riistää henkeni. Potkin Vaahteranlehden mahaa takajaloillani ja yritin repiä nahkaa irti kynsilläni. Tunsin kuinka lapani repeytyi auki. Kiljaisin kivusta niin lujaa, kuin ääntä sain lähtemään. Maa allani alkoi keikkua ja ympärilläni kaikki alkoi sumentua. Vajosin jälleen syvään tiedottomuuteen.

(tässä vaiheessa tämä biisi soimaan: http://www.youtube.com/watch?v=1TuEUxuWR0I )

Heräsin parantajanpesän kuivalta sammaleelta. Aloin heti käännellä päätäni ja etsiä loukkaantunutta Seittitähteä. Oli vielä pimeää, eli aurinko ei vielä ollut noussut. En nähnyt Seittitähteä pesässä, joten nousin nopeasti ylös. Ulvahdin kivusta, mutta lähdin siltin kävelemään eteenpäin. Menetyksen pelko tuntui vahvasti rinnassani. Kävellessäni mutaisella maalla huomasin, että oikea lapani oli kamalan näköinen. Siitä tihkui verta mudan joukkoon. Kääntelin päätäni kuin vauhkoontunut hirvi etsien Seittitähteä aukiolta. Katseeni osui tummanharmaaseen möykkyyn keskellä leiriä. Ulvahdin kauhusta ja juoksin möykyn luo, vaikka joka paikkaa särki ja lapani haava aukesi uudestaan ja vuosi vuolaasti. Ketään ei näkynyt missään. Katsahdin möykkyä, joka ei siis enää ollut möykky vaan kissa. ”Seittitähti,” henkäisin ja kyyneleet alkoivat valua poskillani. Seittitähden maha oli aivan riekaleina. Suolet juuri ja juuri pysyivät sisällä. En välittänyt tällä hetkellä mistään. En edes siitä, että saattaisin hyvin nopeasti vuotaa kuiviin, jos lavan haava aukeaisi vielä enemmän. Annoin katseeni kiertää vielä leirissä. Kukaan ei ollut suremassa Seittitähden ruumiin yllä. Leiri vaikutti autiolta. Mistään ei kuulunut hiiskahdustakaan. Kävin makuulle Seittitähden ruumiin viereen ja kosketin kuonollani ruumista, joka kylmeni nopeasti. Kyyneleeni tippuivat Seittitähden turkkiin. Kuu valaisi vielä taivaalla. Se loi aavemaista valoa ympärilleni. Seittitähti oli poissa. Poissa, ikuisesti. Hän ei tulisi takaisin, ei jakelisi käskyjä, ei lohduttaisi, kun olin surullinen. Kaikki se, jonka takia yli päätänsäkin elin oli nyt poissa. Kaikki oli minun syytäni. En onnistunut pelastamaan Seittitähteä Vaahteranlehdeltä. Kyyneleet valuivat vielä vuolaammin poskiltani alas. Kuulin askelia ja näin pienen kissan tulevan kohti. Ennen kuin kissa oli ehtinyt edes kolmen ketun mitan päähän huusin niin lujaa kuin ääntä lähti: ”Sinä siinä!! Painu jonnekkin mistä en sinua ikinä löydä.!!!” Ääneni värisi huutaessani enkä saanut sitä vakautettua. Kissa kuitenkin lähti ja jätti minut rauhaan. Miksi juuri minä kaikista kissoista? Menetän kaiken minkä takia elää. Enkö minä muka ollut ansainnut onnea siinä missä kaikki muutkin? Menetin kaiken, koska minulla ei ollut muuta kuin Seittitähti. Kaikki se minkä takia elää oli poissa. Jäljellä oli vain Seittitähden kylmä ruumis, Seittitähden jonka lasittuneista silmistä paistoi vieläkin tuska. Mietin, että haluaisinko itse edes jäädä tänne enää. Entä jos itsekin lähtisin. En joutuisi enää ikinä kärsimään mitään tämän kaltaista. Tuuliklaanin uudeksi päälliköksi nousisi Kastanjahäntä, mutta minä en vieläkään saisi haluamaani. En pääsisi varapäälliköksi, vaikka kuinka yrittäisin. Silloin, kun Seittitähdestä oli tullut päällikkö olin ollut liian nuori ja kokematon varapäälliköksi. En kuitenkaan missään vaiheessa tavoitellut omaa etuani, mutta salaa olin aina haaveillut varapäälliköksi pääsemisestä. Koimme Seittitähden kanssa kaikenlaista yhdessä, mutta nyt jäljellä oli vain kirvelevä muisto, siitä onnesta joka minulla oli joskus ollut. Jos se oli edes oikea tunne. Ehkä se olikin vain vääristynyt kuvitelma. En voinut enää ajatella mitään, koska ajatukseni alkoivat uskotella minulle, ettei Seittitähti olisi koskaan tuntenut mitään minua kohtaan. Nyt hän kuitenkin oli poissa, jotkut varmasti sanoisivat, että minun on päästävä sen yli. Mutta miten ja milloin MINÄ pääsen sen yli? En mitenkään. Se tulee aina kalvamaan minua siitä olin aivan varama. Makasin siinä ikuisuuden. Vettä oli taas alkanut sataa. Kylmät pisarat tunkeutuivat turkkini läpi ja tekivät oloni vielä kurjemmaksi. Vereni sekoittui veteen ja alkoi muodostaa lammikkoa viereeni...

//Noin, Seittitähti kuoli nyt ;(( //
Vastaus:Oivoi, Seittitähti parka ... Kaipaamme häntä :C Saat tästä 30 kokemupistettö.

- Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kettutassu, Tuuliklaani
09.05.2014 21:42
Luku 1.

" Heräähän, pienokainen. " Tuo ääni kantautui pienen tummanoranssin naaraan uniin ja tämä avasi vielä hieman väsyneenä silmänsä. Hetken pentu tuijotti itseään suurempaa naaraskissaa hämmentyneenä, kunnes tuo pomppasi jaloilleen ja katsoi innosta säteilevin silmin sijaisemoaan.
" Tänään minusta tulee oppilas, eikö vain? " Pentu kysyi kallistaen hieman päätään oikealle. Harmaa naaras nyökkäsi ja naukui vähän haikeasti:
" Kyllä vain, kultaseni. "
Tummanoranssi naaras kiljahti riemuissaan ja sitten nuolaisi emonsa lapaa ymmärtäväinen katse syvänruskeissa silmissään.
" Tuletko sinä minun mestarikseni, jooko? " Naaras kysyi vinkuen. Saarnijalka kuitenkin huokaisi syvään ja pudisti päätään.
" En, valitettavasti en. Mutta mestarisi on varmasti hyvä soturi. " Kuningatar naukui lempeästi ja nuolaisi pentunsa päälakea. Pentu vinkaisi huoli silmistään kuultaen.
" Mutta entä jos hän ei pidä minusta? " Naaras kysyi.
" Sanohan, kuka ei pitäisi sinusta? Tietysti hän pitää sinusta, Kettutassu. " Saarnijalka vakuutti vahvasti. Kettupentu ei ollut asiasta täysin varma, mutta nyökkäsi kuitenkin aavistuksen verran. Kettupentu oli odottanut jo kuusi kuuta päästäkseen oppilaaksi ja soturikoulutukseen, eli omasta mielestään ikuisuuden. Pieni naaras ei kuitenkaan ollut koskaan mankunut asiasta, vaan odottanut kärsivällisesti. Vaikka eipä tuo oikeastaan kovin paljon puhunut, tai osoittanut mieltään. Kettupentu ei ollut kuin muut pennut; naaras ei esimerkiksi oikein tykännyt osallistua muiden leikkeihin, kuten pienokaiset yleensä vaan tuo useimmiten seurasi sivusta toisten riehumista. Kettupentu oikeastaan ennemmin kuunteli tarinoita kuin leikki. Tämä johtui ilmeisesti siitä että hänen vanhempansa olivat kumpikin kuolleet ja aina, kun heistä jompi kumpi mainittiin, Kettupentu tunsi ylpeyden kuplivan sisällään. Hän ei ollut koskaan saanut tuntea emoaan, saati sitten isäänsä, mutta klaaninvanhimpien mukaan he olivat olleet hienoja sotureita kumpainenkin. Naarasta ei oikeastaan kamalasti häirinnyt vanhempiensa kuolema, sillä Saarnijalka, hänen sijaisemonsa oli aina ollut pikkuiselle kuin oikea emo.
Nyt Kettupentu katsoi säälien pentuetoveriaan, Kanipentua, joka mökötti pentutarhan nurkassa. Pikkuinen naaraspentu oli itsekin tahtonut jo kovasti oppilaaksi ja hänen mielestään oli erittäin epäreilua, että Kettupentu sai sen kunnian häntä ennen. Kettupentu oli yrittänyt turhaan vakuuttaa ruskealle naaraalle, ettei oppilaaksi pääseminen ollut kovin iso asia, vaikka olihan se. Hetken kuluttua Saarnijalka alkoi nuolla rivakasti pentuaan, joka kyllä irvisteli, mutta pysyi silti hiljaa. Kettupennusta oli erittäin vastenmielistä kun emo pesi ja se oli sitä paitsi hyvin noloa. Tai ainakin naaraan mielestä. Onneksi pesu ei kestänyt kovin kauaa ja sitten tuo istahti pehmeille makuusammalille ja kiersi häntänsä siististi tassujen päälle. Kettupentu katseli pentutarhaa mietteliäänä ympärillään. Tästä lähtien hän ei enää yöpyisi siellä Saarnijalan lohduttavan tuoksun ympärillä. Kun Kettupentu olisi saanut oppilasnimensä, hän muuttaisi oppilaiden pesään asustamaan toisten kaltaistensa kanssa. Niin, sitten hän olisi Kettutassu ja häntä alettaisiin kouluttaa soturiksi.
" Jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä saapukoon klaanikokoukseen! " Kaikui Seittitähden ulvaisu leirissä. Kettupentu pomppasi vähän hätääntyneenä tassuilleen ja huiski hännällään ympäriinsä. Entä jos jokin menisi pieleen? Tai hän ei ollutkaan valmis oppilaaksi? Kettupentu ehti kuvitella mielessään kaikenlaisia tapaturmia, ennen kuin Saarnijalka pukkasi häntä hellästi kylkeen ohjaten kohti aukiota. Kettupentu vilkaisi vähän peloissaan kuningatarta ja nielaisi kuuluvasti.
" Saarnijalka, en minä uskalla. " Kettupentu vinkaisi luimistaen korviaan.
"Höpsistä. Alahan mennä, ennen kuin myöhästyt. " Saarnijalka maukui huvittuneena ja ohjasi lempeästi häntä pentunsa lavalla ohjaten tuota klaanikokoukseen.

" Meidän on tullut aika nimittää uusi oppilas. Kettutassu, astu eteenpäin. "
Kettutassu otti pienen, haparoivan askeleen eteenpäin ja katsoi peloissaan Saarnijalkaa, joka nyökkäsi rohkaisevasti.
" Kettupentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä lähtien, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Kettutassuna.
Mestariksesi tulee Punakukka. "
Punaruskea naaras otti askeleen eteenpäin, kunnes oli aivan uuden oppilaansa ja päällikön luona ja istahti maahan.
" Punakukka, olet valmis saamaan ensimmäisen oppilaasi. Olit saanut loistavaa koulutusta Takiaiskorvalta ja olet osittanut olevasi nuori, mutta innokas ja uskollinen. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Kettutassulle. "
Punakukka nyökkäsi pää ylpeästi pystyssä ja kosketti Kettutassun kuonoa omallaan.
" Kettutassu! Kettutassu! " Klaani huusi ja Kettutassu erotti kaikkien äänten joukosta nyt vanhan pentuetoverinsa Kanipennun äänen kaikkein kovimpana. Naaras hymähti itsekseen ja katsoi uutta mestariaan silmiin. Punakukka hymyili lempeästi ja naukui sitten hiljaa:
" Tervehdys, pikkuinen. Voit mennä nyt tutustumaan uusiin oppilastovereihisi ja kun olet valmis, odotan sinua täällä. "
Kettutassu nyökkäsi ja vipelsi kohti oppilaiden pesää. Mennessään hän vilkaisi Saarnijalkaa. Kuningatar katsoi ylpeänä pentuaan ja nyökkäsi osoittaen siten tyytyväisyytensä.
Kettutassu työntyi sisään oppilaiden pesään. Vieraat tuoksut tulvahtivat vasta nimitetyn kuonoon ja tuo nyrpisti nenäänsä hieman. Pesän pehmeillä sammaleilla loikoili kaksi naarasta ja kumpikin kohotti päätään huomatessaan uuden tulokkaan.
" Onnea, Kettutassu ja tervetuloa. Minun nimeni on Viimatassu ja tässä on Jäätassu. " Kettutassu nyökkäsi toisille oppilaille ja hymyili. Jäätassu kierähti tassuilleen ja nuolaisi Kettutassun lapaa ystävyyden merkiksi. Nuori naaras hymähti. Hänelle tulisi vielä hauskaa toisten oppilaiden kanssa.
" Kauanko te olette jo olleet oppilaita? " Tummanoranssi naaras kysyi ujosti kallistaen hieman päätään. Kettutassu kuunteli Viimatassun kertomusta ja pian tuom mieleen muistui Punakukka, joka odotti häntä leirin suulla. Kettutassun korvat värähtivät harmistuneina; mestari oli jo joutunut odottamaan jonkin aikaa.
" Olen pahoillani.. ", Kettutassu mumisi nolona keskeyttäen Viimatassun lauseen " mutta minun täytyy ihan totta mennä. "
Viimatassu nyökkäsi hämmentyneenä ja sulki suunsa vähän harmistuneena. Myös Kettutassua harmitti, mutta eihän hän voinut antaa Punakukan odottaa ikuisuutta. Sitä paitsi vasta nimitetty oppilas tahtoi kiihkeästi aloittaa koulutuksensa ja suorastaan kihisi innosta pujahtaessaan oppilaiden pesästä ulos.
" Nähdään sitten illalla! " Hän kuuli mennessään Jäätassun huikkaavan.

Kun Kettutassu saapui aukiolle, hän huomasi heti uuden mestarinsa, joka oli parhaillaan ruokailemassa muutaman soturin kanssa. Toinen kahdesta vieraasta soturista, vaaleanharmaa pitkäkarvainen naaras, tuhahti halveksuvasti ja toinen kellanruskea, kolli, hiljensi hänet sihahtamalla vihaisesti. Punakukka kohotti katseensa rastaastaan, jota oli ollut syömässä ja hymyili huomatessaan Kettutassun.
" Hae ihmeessä riistaa ja liity seuraamme. " Naaras naukui lempeästi ja viittoi hännällään tuoresaaliskasaa päin. Kettutassu nyökkäsi pienesti ja kipitti vähän pienehkön kasan luo. Hän nappasi siitä syötäväkseen pienikokoisen hiiren ja kiikutti sen suussaan sotureiden luo. Kettutassu asettui makuulle Punakukan vierelle ja puraisi palan hiirestään. Se oli aika sitkeä, mutta se maistui silti paremmalle, kuin mikään oppilaan vähään aikaan syömä eläin.
" Jaahas, sinä olet kaiketi Kettutassu. " Harmaa naaras naukui mittaillen Kettutassua katseellaan. Naaras nielaisi palan riistaansa kuuluvasti ja nyökkäsi ujosti. Häntä vähän arvelutti vanhempi soturi.
" Tässä on Sudenmarja ", Punakukka selitti heilauttaen korviaan harmaan naaraan suuntaan, " ja tämä tässä on Piikkihernehäntä. "
Nyt kellanruskea kolli nyökkäsi hymynkare huulillaan.
" Sanoitte mitä hyvänsä, minusta Seittitähti alkaa menettää otettaan. " Sudenmarja naukui arvokas sävy äänessään, jatkaen ilmeisesti juuri kesken jäänyttä keskustelua. Piikkihernehäntä kurtisti kulmiaan naaraalle ja kääntyi Kettutassun puoleen.
" Älä sinä välitä Sudenmarjasta. " Kolli hymähti.
" Aivan. Mutta nyt, Kettutassu, jos sallit, voisimme aloittaa. "

Kettutassu yritti parhaansa mukaan pysyä itseään vanhemman soturin rinnalla, joka kulki päättäväisesti eteenpäin tuuliklaanin nummilla. Niin, koko reviiri oli oikeastaan pelkkää karua heinikkoa. Mutta silti reviiri oli kauneinta mitä Kettutassu oli koskaan nähnyt.
" Kerrohan mitä haistat. " Punakukka kehotti. Kettutassu avasi suunsa raolleen ja heisteli ilmaa. Hän ajatteli hetken ennen kuin avasi suunsa puhuakseen.
" Ai sinun lisäksesi? " Naaras kysyi vähän leikkisästi. Punakukka nyökkäsi.
" No, haistan.. Haistan jonkin eläimen, se taitaa olla jänis.. Ja haistan myös jotain muuta.. Yök, se ei tuoksu hyvälle. " Kettutassu totesi inhoten ja vähän kummastuneena.
" Aivan, tässä vähän matkan päässä on ukkospolku. Voimme kulkea sen vierellä ja käydä sitten vilkaisemassa matkan varrella hevospaikkaa. " Punakukka ajatteli ääneen ja heilautti häntäänsä merkiksi jatkaa matkaa. Kettutassu seurasi mestariaan parin hiirenmitan päässä hölkäten korvat höröllä.
Kettutassu nautti paljon siitä retkestä ja ne hetket, jolloin tuon kävi ensimmäisen kerran tutustumassa klaaninsa reviiriin olivat ehkä kaikkein mieleen painuvimmat.
" Tuolla on ukkospolku. " Punakukka ilmoitti nyökäten kohti karheaa ja mustaa pintaa. Kissat olivat juuri saapuneet pienelle kukkulalle ja Kettutassu syöksyi paljon mitään ajattelematta kohti tuota omituista maata. Hetken ennen karheaa pintaa oppilas jarrutti ja tuo luisui vähän matkaa nummea pitkin. Häntä kiinnosti paljon tämä ukkospolku, mikä sittenolikaan. Kettutassu kurotti koskettamaan tassullaan tummalle pinnalle ja kun mitään pahaa ei tapahtunut, tuo hyppäsi karvat innosta pörhössä sille. Siinä samassa ukkospolku alkoi täristä pelottavalla tavalla ja Kettutassu yritti tarrata kynsillään pintaan. Se oli kuitenkin liian kovaa; naaras ei pystynyt kynsillään lävistämään sitä. Kettutassu vinkaisi peloissaan. Nuori oppilas oli liian kauhuissaan liikkuakseen. Sitten jokin nousi mäkeä ylös ja sain naaraan silmät lasittumaan kauhusta. Se oli jokin suuri eläin, jolla oli kiiltävä turkki, valtavat tassut ja sen silmät loivat kellertäviä valoja tummalle polulle. Ja se kiisi suoraan tuuliklaanin oppilasta kohti.
Kettutassu sulki silmänsä, valmistautui iskuun...
Ja juuri silloin mustat käpälät tarrautuivat oppilaan ympärille ja tuo vedettiin viime tipassa turvaan. Kettutassu avasi silmänsä varovasti ja näki edessään Punakukan. Naaraan kasvot olivat raivosta vääristyneet ja aiemmin niin lempeät silmät tuijottivat oppilasta suurina ja pelottavina.
" Mitä tähtiklaanin tähden sinä kuvittelit tekeväsi? " Punakukka sihisi vihaisesti ja sai nuoremman kissan kyyristymään häpeissään.
" Anteeksi.. " Kettutassu vinkaisi.
Oli ollut hänen ensimmäinen oppituntinsa ja hän oli epäonnistunut miltei heti. Kettutassu luimisti korvansa ja katsoi tassujaan. Hän oli valmistautunut henkisesti raivonpuuskaan, mutta ihme kyllä, sellaista ei tullut. Punakukka alkoi ahkerasti nuolla Kettutassun vähän sotkuista turkkia ja siistiä sitä kuntoon.
" Et saa enää tehdä noin, entä jos en olisi ehtinyt paikalle? Entä jos.. Jos.. " Punakukka naukui nuolausten välistä. Kettutassu katsoi hölmistyneenä mestariaan.
" Etkö.. Etkö ole vihainen? " Naaras kysyi varovasti. Punakukka pudisti päätään kooten itsensä ja katsoi oppilastaan ryhdikkäänä.
" En. Mutta lupaathan ettet tee tuota enää toiste? " Naaras kysyi tiukasti ja Kettutassu nyökkäsi edelleen hämmentyneenä hyvästä tuuristaan.

" Ja tuo on hevospaikka. " Punakukka esitteli. Kettutassu siristi silmiään nähdäkseen paremmin ja näki suurelta pesältä näyttävän möhkäleen. Sen edustalla oli joitakin omituisia eläimiä.
" Mitä nuo ovat? Ne haisevat. " Kettutassu kysyi hämmentyneenä nyrpistäen nenäänsä ja heilauttaen korviaan eläinten suuntaan.
" Hevosia. Ne eivät tee pahaa. " Punakukka hymähti ja nuolaisi oppilaan korvaa. Kettutassu nyökkäsi, muttei kuitenkaan ollut niin varma asiasta.
" Emmekö voisi mennä lähemmäs? " Naaras kysyi vähän aikaa ajateltuaan.
" Emme viitsi. Hevospaikassa asuu kissoja, eivätkä ne taida tykätä pienistä oppilaista, jotka ovat liian uteliaita. " Punakukka nauroi ja tökkäsi hännällään leikkisästi Kettutassun lapaa. Naaras hymyili. Hän piti Punakukasta paljon ja ihaili tuon taitoja ja urheutta. Sitä paitsi Kettutassusta tuntui, että hän oli saanut soturista ystävän.
He jatkoivat vielä vähän matkaa, kunnes Punakukka pysähtyi ja viittoi hännällään Kettutassua tekemään samoin. Naaras oli vähän kummissaan, mutta pysähtyi kuitenkin. Punakukka hiipi hiljaa eteenpäin ja loikkasi jonkin kimppuun. Hetken kuluttua tuo palasikin suussaan vasta lyöty jänis. Mestarin silmät kimmelsivät iloisesti.
" Näetkö tuon hiiren tuolla? Voit yrittää pyydystää sen. " Punakukka kuiskasi hiljaa. Kettutassu nyökkäsi; hänkin oli nähnyt hiiren. Naaras hiipi vähän matkaa eteenpäin, mutta hiiri kuuli hänet ja vipelsi pois. Kettutassu hyppäsi harmissaan vähn eteenpäin, tietysti katsomatta minne. Jokin piikikäs ja suuri oli aivan nuoren oppilaan nenän edessä ja tuo kiljahti hädissään. Punakukka hölkkäsi rennosti paikalle ja naurahti huvittuneena.
" Mikä tuo on? " Kettutassu kysyi ääni säikähdyksestä kimeänä. Naaras köhi vähän ja osoitti piikikästä eläintä.
" Kas vain, sehän on siili. " Punakukka naukui kiinnostuneena ja lähestyi siiltä.
" Punakukka, minä.. Minä en oikein taida pitää siitä. " Kettutassu maukui käheästi. Mestari virnisti ja tokaisi sitten:
" Enpä oikein usko että kukaan pitää niistä oikein erityisesti. "
Kettutassu nyökkäsi. Häntä harmitti vähän hiiren karkaaminen, se olisi ollut hyvää saalista klaanille. Sitä paitsi Viimatassu oli kertonut oppilaiden tärkeimmistä tehtävistä ja riistan hankkiminen oli kuulunut niihin. Mutta toisaalta hänellä olisi vielä rutkasti aikaa napata hiiriä, kuten Punakukka myöhemmin totesi, kun naaras kertoi hänelle riistaeläimestä.
" Kukaan ei moiti sinua. Sehän oli ensimmäinen huomaamasi hiiri. Niitä tulee vielä lisää. " Punakukka oli lohduttanut ja jos totta puhutaan niin se jo vähän auttoi Kettutassua.

" Kuinka sujui? " Saarnijalka kysyi myöhemmin. Aurinko oli juuri laskenut ja kissat olivat palanneet ensimmäiseltä oppitunniltaan. Kettutassu kohautti lapojaan.
" Melkein jäin hirviön alle, päästin hiiren karkuun ja törmäsin siileen. Mutta sellaistahan se kai on kaikilla? " Naaras kysyi epävarmasti ja Saarnijalka nauroi.
" Oioi, sinulle kyllä sattuu ja tapahtuu. " Kuningatar totesi ja hänen silmiensä lämpö lämmitti Kettutassun sydäntä.
" Emoni olisi kai nyt ylpeä minusta. " Hän naukui vaimeasti. Saarnijalka nyökkäsi.
" Hän olisi hyvin ylpeä sinusta, kultaseni. "

Vastaus:Ohhoh, olipas tosi pitkä tarina! :0 Saat 30 kokemupistettä! C:

- Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Neulastassu, Jokiklaani
06.05.2014 16:21
Luku 2.

Neulastassu avasi hitaasti silmänsä, ja näki ympärillään pelkkää pimeyttä ja usvaa. Ilmassa oli hento tuulenvire, muuten ei kuulunut mitään, oli suorastaan aavemaisen hiljaista. Hän lähti hitaasti kävelemään eteenpäin, yrittäen paeta sumua hänen ympärillään. Oppilaasta tuntui kuin hänen jalkansa olisivat kävelleet pilvissä, vaikkakin usva oli niin tiheää, ettei hän edes nähnyt niitä. Usva alkoi jonkun ajan päästä hiljalleen hälvetä, ja Neulastassu saattoi huomata kissan, joka seisoi hänestä noin ketunmitan päässä. Kissa oli kaunis, kullankeltainen, leopardikuvioinen naaras jonka turkki hohti tähtien valoa. Neulastassu saattoi tunnistaa hänet Leoparditähdeksi, hän oli kuullut paljon tarinoita Jokiklaanin entisestä urheasta päälliköstä. Nuori kolli tajusi kumartaa tähtiklaanin soturille, mutta oli samallaan erittäin hämillään. Mitä Leoparditähti hänen unessaan teki?
’’Ei sinun tarvitse minulle kumartaa, senkin höpsö karvapallo. Kuuntelehan nyt tarkkaan, ei ole paljoa aikaa.’’ Leoparditähti naukaisi koskettaen Neulastassun lapaa hännällään, ja lausui sitten: ’’Kauan sitten karkoitettu klaani on jälleen noussut jaloilleen, mutta suuret uhat vaanivat, kun unohdetut pedot käyvät taisteluun ja rotko täyttyy verellä. Kuunhuipun valo valaisee saaren, jossa tapaatte toisenne ja lähdette matkaan.’’ Neulastassu katsoi häntä kuin hän olisi ollut lentävä siili.
’’Mitä sinä tarkoitit? Liittyikö tuo jotenkin minuun?’’ Nuori kolli kysyi ihmeissään, mutta huomasi, että Leoparditähden hahmo alkoi hiljalleen haalentua, kunnes katosi kokonaan. ’’Leoparditähti, odota, tule takaisin!’’

Neulastassu heräsi omalla sammalpedillään oppilaiden pesässä. Unen tapahtumat pyörivät vieläkin hänen päässään. Kun hän vilkaisi ulos, hän näki, että oli lähes kuunhuippu. >>Kuunhuipun valo varaisee saaren, jossa tapaatte… Pitääkö minun mennä siis kokoontumissaarelle?<< Oppilas mietti ihmeissään. Hän nousi vahvoille käpälilleen ja tunsi itsensä erikoisen pirteäksi. Hän katsoi vielä muita nukkuvia oppilaita, kunnes kipitti aukiolle. Kukaan ei ollut valveilla, joka pesästä kuului nukkumisen aiheuttamaa tuhinaa ja klaaninvanhimpien pesästä kuorsausta. Neulastassu pinkaisi leirin suuaukosta ulos kohti kokoontumissaarta. Hänestä tuntui epävarmalta, hänellä ei ollut aavistustakaan mitä odottaa. Millaiselle matkalle hän joutuisi, kohtaisiko hän vaaroja? Kuoleeko hän pelastaessaan unohtunutta klaania? Neulastassu sysäsi pelottavat ajatukset pois. >>En aio pettää Leoparditähteä. Jos minut on valittu johonkin tärkeään tehtävään, yritän parhaani, kuolemaanikin asti.<< Hän ajatteli itsevarmana. Saarelle ei ollut pitkä matka. Se oli aika lähellä leiriä, Neulastassun onneksi hänen ei tarvinnut ylittää muiden klaanien reviirejä. Varsinkaan Varjoklaani ei olisi ollut mielissään öisestä yllätysvierailijasta.
Neulastassu kipitti varovasti puunrunkoa pitkin saarelle. Aluksi hän luuli, että se oli autio, mutta kun saapui lähemmäs päällikköjen kokoontumispuuta, hän huomasi kissoja. Yksi oli verenpunainen kolli mustilla raidoilla, yksi ruskea kolli, jolla oli vähän oranssia turkissa, yksi valtava ja sysimusta kolli ja toinen taas valkoinen. Neulastassu käveli heitä lähemmäs ja huomasi lisää kissoja: vaaleanharmaan raidallisen naaraan ja liekinvärisen mustaläiskäisen naaraan, joka kapusi puuta alas vaalean oranssinraidallisen naaraan kanssa. Oppilas tunnisti heti vaalean oranssin turkin; se oli Lintutassu, hänen ystävänsä ja pesätoverinsa.
’’Oletko sinä viimeinen? Näitkö sinäkin unen, jossa joku kissa kertoo sinulle matkasta ja unohdetusta klaanista?’’ Valtava sysimusta kolli kysyi häneltä murahtaen ja tummansiniset silmät loimuten. ’’Nimeni on muuten Tunturituuli, olen Varjoklaanin soturi.’’ Neulastassu katsoi suurikokoista soturia hetken, kunnes vastasi.
’’Näin. Leoparditähti kertoi, että minun pitäisi tulla tänne. Nimeni on Neulastassu, olen Jokiklaanin oppilas.’’ Nuori kolli esittäytyi. ’’Tiedättekö mikä on tuo karkoitettu klaani? Minne meidän pitäisi mennä?’’
’’Minä taidan tietää.’’ Puheenvuoron otti vaaleanharmaa naaras. ’’Olen Vinhapuro, Tuuliklaanin soturi. Olen kuullut paljon tarinoita Taivasklaanista, jonka kaksijalat karkoittivat klaanien vanhoilta reviireiltä monia vuodenaikoja sitten. He kuulemma kyllä löysivät uuden reviirin ja elävät nyt hyvin, vaikkakin erillään muista klaaneista.’’
’’No mutta miten ihmeessä me pääsemme sinne, klaanien matkasta tänne on monta vuodenaikaa.’’ Verenpunainen mustaraitainen kolli murahti. ’’Ai joo, no olen sitten Veritassu Myrskyklaanista.’'
’’Taidan kyllä muistaa reitin vanhoille reviireille, vaikka olinkin matkatessani hyvin nuori. Taivasklaanien uudella reviirillä en kuitenkaan ole ikinä käynyt. Jospa Tähtiklaani antaisi meille päästyämme ensin klaanien vanhoille reviireille. ’’ Vinhapuro naukaisi välittämättä Veritassun piikikkäästä kielestä.
’’Olen kuullut, että vanhoilla reviireillä Tähtiklaanin kanssa vaihdettiin unia Kuukivellä. Jospa se olisi vielä tallessa? Olen Vaahteravirta, Tuuliklaanin soturi.’’ Neulastassu ei voinut olla vilkaisematta Vaahteravirran pyöristynyttä vatsaa, muttei kehdannut kysyä mitään.
’’Luuletteko, että meidän pitäisi lähteä jo nyt, tänä kuunhuipun aikana?’’ Ruskeanoranssi kolli kysyi. ’’Olen Tiikeri ja tässä on Lumi. Olemme entisiä kotikisuja, mutta kun näin enneunen, hylkäsimme kotiväkemme lähteäksemme tälle Tähtiklaanin lähettämälle matkalle.’’ Valkoinen naaras mustalla käpälällä, joka oli esitelty Lumeksi, nyökkäsi tervehdykseksi muille. Tunturituuli ja Veritassu pyörittelivät silmiään ja tuhahtelivat, kun kuulivat heidän olevan kotikisuja.
’’Luulen, että pitää. Tähtiklaanin kissat itse sanoivat, ettei ole paljoa aikaa.’’ Neulastassu sanoi välittämättä siitä, että Tiikeri tai Lumi ovat kotikisuja. Tärkeintä on, että hekin ovat saaneet enteen ja valmiita lähtemään matkaan. Hänen turkkinsa kihelmöi jännityksestä.
’’Oletteko tosiaan varmoja, että meidän pitäisi mennä? Entä jos kaikki kuolemme siellä?’’ Lintutassu naukui hiljaa. Kaikki kääntyivät katsomaan häntä. ’’Olen Lintutassu, Jokiklaanin oppilas.’’ Hän jatkoi vieläkin hiljempaa.
’’Jos itse Tähtiklaani lähettää meille unen lähteä matkalle, niin mehän silloin lähdemme. Minä lähden, vaikka kuolisin. Tämä on meidän kaikkien kohtalo, emme voi paeta sitä.’’ Vaahteravirta naukaisi urheasti. Muut naukuivat hänelle kannattavasti ja kuin valmiina lähtemään mihin vain. Myös Lintutassu nousi itsevarmana jaloillensa ja naukui muiden mukana. Neulastassu lähti hölkkäämään puunrunkoa kohti ja vilkaisi muihin. Hänen äänensä oli innostusta ja jännitystä täynnä;
’’Tulkaahan, suuri seikkailu odottaa meitä!’’

//Uh… Tulipas tästä laaduton pätkä. No mutta toivottavasti se käy muille matkaan lähtijöille. Jos joku juttu tästä ei käy niin oon tosi pahoillani. ;n; Mutta siis toivottavasti kelpaa.

Vastaus:Tästä tuleekin se 27 kpeeta! C:

- Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
06.05.2014 16:19
Tunturituuli asteli kuunvalaisemalle järven rannalla tähtien tuikkiessa kirkkaina yötaivaalla. Veden hiljainen liplatus sekoittui puiden huminaan. Samassa musta soturi huomasi seisovansa vastakkain kellanruskean kissan kanssa. Naaraan turkkissa tuikkivat tähdet, ja hänen silmänsä hohtivat. Tuntuirtuuli seisahtui ja tajusi sitten, ettei ollut nähnyt koko paikkaa. Järvi näytti äkisti haihtuvat ja mustenevan, ja Tunturituulen ympärille nousi laakso, jonka pohjalle jäi vain neljä valtavaa tammea. Tähtiturkkinen naaras alkoi hitaasti astella Tuntuirtuulen ympärillä.
"Tähtiklaanilla on sinulle viesti" kissa naukui. Tunturituulen häntä liikahteli. Hän silmäili hämmentyneenä tuntematonta paikkaa.
"Missä ihmeessä minä olen?" Hän murisi. Kissa pysähtyi.
"Olet klaanien muinaisella kohtaamispaikaksi, Nelipuulla."
Tunturituulen jäiset silmät tarkkailivat kissaa.
"Metsän muinainen viides klaani on noussut jaloilleen kaukana täältä. Se elää ja kukoistaa, ja sillä on urheista sotureita ja viisas päälikkö" kissa maukui. Tunturituuli kurtisti kulmiaan.
"Mitä hiirenaivon minä teen tuolla tiedolla?" Hän ärähti turhautuneena. Naaras katseli häntä tyynesti.
"Taivasklaani on vahva klaani, mutta sitä vaanivat paljon vahvemmat vaarat. Veri kastelee rotkon, ja joki värjäytyy punaiseksi" Hän naukui. Tunturituulen katse oli piinkova.
"Tämä on pelkkää vitsiä koko juttu. Taivasklaani ei mitenkään liity minuun!" Hän sihisi.
"Kun kuu loistaa metsän yllä, kohtaatte vesien keskellä" tuntematon kissa ilmoitti. Tunturituulen karvat kohoilivat.
"Ketkä muut? Vesien keskellä? Puhu suorin sanoin!" Kolli murisi luimistaen korviaan.
"Kaikki käy selväksi" kissa maukaisi. Hetkeksi hänen turkkiaan peittävä tähtien loiste himmeni.
"Hiekkaturkki!" Tuntuirtuuli älähti. Samassa hänen emonsa ja koko laakso upposivat pimeyteen. Tunturituuli avasi silmänsä sotureiden pesässä.
"Mitä hiirenaivoista?" Soturi murisi ja varisti sammalta leveiltä lavoiltaan. Pitäisikö hänen muka lähteä auttamaan jotain Taivasklaania, kun Revontulikaiku epäili häntä jo valmiiksi petturuudesta. Ja entä Usvamarja? Mitä hän sitten sanoisi. Jokin vaisto kuitenkin käsi Tunturituulta noudattamaan neuvoa. Vesien keskellä? Se tarkoitti varmasti klaanien kokoontumispaikkaaa, saarta järven keskellä. Ajatuksia vilisi Tunturituulen päässä. Hän katsoi vierelleen, missä Usvamarja nukkui harmaa turkki liikahdellen. Pitäisikö hänen jättää kaikki yhden unen takia?
>Palaisinko koskaan takaisin?< Tunturituuli ajatteli epävarmana. Kyse oli kuitenkin tTähtiklaanin soturista, hänen omasta emostaan, joka oli tullut kertomaan viestin, joka oli juuri hänelle. Tarkoittiko se sitä että Tunturituulen oli lähdettävä? Tunturituuli nousi istumaan. Kuu olisi pian huipussaan.
>miksi minä?< Tunturituuli ajatteli. Hän vilkaisi paikkaa, missä Revontulikaiku nukkui.
"Jos se on Tähtiklaanin tahto, en riko soturilakia. Tähtiklaanihan ajattelee ainoastaan klaanien parhaaksi. Jos on kerran pakko, niin minä lähden" Tunturituuli mumisi hiljaa surullisesti. Kolli kumartui nuolaisemaan lempeästi Usvamarjan korvaa hyvästiksi ja pujahti ulos sotureiden pesästä. Häntä kalvoi epäilys, että muut olisivat muiden klaanien jäseniä. Jos olivat, Tunturituulelta menisi pinna alle sekunnissa. Kolli vilkaisi taivaalle ja kiiruhti avoimen leirin halki sisäänkäynnille. Heti leirin ulkopuolella hän loikkasi puuhun ja otti suunnan kohti järveä ja sen keskellä sijaitsevaa saarta. Soturi oli epävarma. Oliko matka hänen viimeisensä? Ei varmasti olisi. Tunturituuli ravisteli itseään ja loikkasi eteenpäin. Nyt ei enää voisi perääntyä.

Vastaus:15 kokemuspistettä! C:

- Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteravirta, Tuuliklaani
05.05.2014 20:30
" Heistä tulee kauniita...", Kastanjahäntä kuiskutti lempeästi Vaahteravirran korvaan. Naaraan hieman jo pyöristynyt vatsa ei häirinnyt vielä tulevaa kuningaarta, mutta hänen kumppaninsa ei jättänyt asiaa rauhaan.
" Tottakai heistä tulee. ", liekinpunainen naaras töksäytti ehkä hiemankin töykeästi. Vaahteravirta oli ollut koko päivän partioissa ja parantajan pesällä, eikä hänen kiukkuisuus niinvain pyyhkiytynyt pois. Kastanjahäntä kehräsi huvittuneena ja naaras tunsi kuinka kolli näykkäsi hänen korvaansa ja kiertyi sitten paremmin häntä vasten. Vaahteravirta huokaisi tyytyväisenä ja vääntyi itsekkin parempaan asentoon kovalla hiekkamaalla. Hän puristi silmänsä kiinni ja koetti saada nukutuksi. Kova ja kylmä maa turrutti naaraan kylkeä eikä hän edes tajunnutkaan nukkuvansa.
" Vaahteravirta, nousisitko ylös? ", liiankin tuttu, matala ääni kysyi. Soturi vääntyili maassa ja yllättyi sen pehmoudesta. Silti hän ei reagoinut pyyntöön.
" Ei nyt Kastanjahäntä. Juurihan minä asetuin makuulle...", Vaahteravirta mutisi ja laittoi pikimustat etutassunsa silmiensä tielle, suojaten itseään himmeältä valolta.
>> Eihän äsken vielä ollut edes päivänvaloa? <<, naaras ajatteli hetken, mutta tuhahti lopulta itsekkäästi ja koetti jatkaa uniaan.
" Vaahteravirta! Nyt nouset ylös ennenkuin hermostun! ", kissa karjui sähisten. Vaahteravirta säpsähti äänen voimakkuutta ja vääntäytyi makuulleen. Hän puski itsensä ylös ja vasta seisaallaan avasi silmänsä närkästyneenä. Naaraan silmät kaventuivat ohuen ohuiksi, kun hän tajusi että kissa hänen edessään ei ollutkaan Kastanjahäntä, vaan Varistähti. Entisen päälikön mustanpuhuva turkki hohkasi kelmeästi kylmän kuun valossa ja loi pitkiä, tummia varjoja Vaahteravirran ohitse. Mustanläikikäs naaras vilkaisi ympärilleen. Hän seisoi pitkällä nummella, joka jatkui silmänkantamattomiin. Ei yhtäkään puuta. Ruoho kiilteli vienon hopeisena ja tuntui joustavalta tassujen alla. Taivas oli kuin joen pinta, tyyni ja kalpea ja sitä täplitti kymmenet kirkkaat tähdet. Vaahteravirta katseli henki salpaantuneena vielä hetken ympäristöä, ennenkuin muisti päälikkönsä ja käänsi salaman katseen tähän. Varistähden jäänsiniset silmät olivat porautuneet naaraaseen.
" Sanon tämän vain kerran, joten sinuna kuuntelisin tarkasti. ", kolli sihisi varoittavasti ja tämän häntä piiskasi sivulta toiselle.
" Kauan sitten, metsästä karkoitettu klaani on jälleen noussut jaloilleen, mutta suuret uhat vaanivat kun unohdetut pedot käyvät taisteluun ja rotko täyttyy verellä. Kuunhuipun valo valaisee saaren, jossa tapaatte toisenne ja lähdette matkaan. ", kolli naukui painottaen jokaista sanaa ja tuijotti jälleen naarasta. Vaahteravirta koetti painaa jokaisen sanan mieleensä.
" Pitääkö minun kertoa tuo jollekkin? Kastanjahännälle tai Seittitähdelle? ", naaras mutisi ja ajatteli hämillään sanoja. Lähdette matkaan. Ketkä lähtevät? Minne? Ennenkuin soturi kerkesi pohtia enempää, Varistähti naukaisi äänekkäästi hiljentäen nuoremman kissan.
" Se on sinun ja monen muun matka. En kerro muuta ja muistakkin raahautua sinne saarelle tai tulen kynsimään sinut hengiltä! ", Varistähti varoitti ja hänen arvovaltaa uhkuva hahmo alkoi himmetä. Oikeastaan kaikki alkoi haalistua naaraan ympäriltä. Koko nummi oli epämääräisenä, kirkkaana suttuna Vaahteravirran silmissä.
Naaras heräsi henkeä haukkoen. Hän siirtyi varoen mahalleen ja jäi tuijottamaan maata, puuskuttaen kuin olisi juossut leiriä ympäri. Soturien pesässä oli yhä hiljaista ja kissojen rauhallinen tuhina täytti ilman.
" Vaahteravirta? Miksi olet hereillä? ", vaimea sihinä kuului melkein naaraan takaa ja hän kääntyi ympäri. Himmeästi pimeässä näkyvä Vinhapuro tuijotti Vaahteravirtaa silmät huolesta suurentuneina. Liekinvärinen naaras nousi varoen ylös ja silmäili huolestuneena tyytyväisesti nukkuvaa kumppaniaan, ennenkuin siirsi katseensa Vinhapuroon.
" Minulla ei ole mitään hätää. Sain...sain ennustuksen Varistähdeltä. ", viimeiset sanat Vaahteravirta kuiskutti aavemaisen hiljaa ja käveli sitten kauemmas Kastanjahännästä. Kollin otsa oli vienosti rypyssä eikä Vaahteravirta halunnut herättää kumppaniaan.
" Ennustuksen? Älä nyt sekoa, mutta niin minäkin. ", vanhempi soturi supatti. Vaahteravirta yllättyi niin että hänen korvansa ojentuivat eteenpäin.
" Oikeasti? ", hän naukaisi vähän liian äänekäästi. Vinhapuro mulkaisi häneen vihaisesti, kun Kastanjahäntä ärähti unissaan ja kääntyi toisinpäin.
" Jutellaan aukiolla. ", Vinhapuro mutisi ja katosi varjoihin. Kuun luomat säteet okaisen pesän suuaukolla katosivat hetkeksi kun harmaan raidakas naaras pujahti ulos. Vaahteravirta käänsi katseensa Kastanjahäntään ja tunsi rintaansa puristavan.
>> Tämän ei pitänyt mennä näin... <<, hän ajatteli surullisesti ja puski hellästi ja varoen kollin otsaa. Kastanjahäntä päästi pienen kehräyksen ja Vaahteravirta tuijotti viikset väristen kumppaniaan. Kun kolli heräisi, hän olisi varmasti paniikissa ja murehtisi turhaan. Tämä keräisi partioita etsimään, mutta Vaahteravirtaa ei löydettäisi...
" Uskallakkin vilkuilla muita naaraita kun olen poissa. ", Vaahteravirta kuiskutti muka vihaisesti ja nuolaisi vielä kerran Kastanjahännän päälakea. Kollin hieman myskinen tuoksu tuntui lohduttavalta ja lopulta naaras nousi kunnolla jaloilleen. Hän käveli suuaukolle ja loi viimeisen rakastavan katseen Kastanjahäntään, ennenkuin astui viileään ulkoilmaan.

" Ennustus...miksi meille? ", Vaahteravirta naukui ääneen, samalla kun silmäili kirkkaana loistavia tähtiä. Tähdet näyttivät vilkkuvan sysimustalla taivaalla ja hopeähäntä oli kirkkaampi kuin koskaan ennen. Ilma oli viileää ja muiden klaanien tuoksui leijui voimakkaana saaren lähettyvillä. Heidän pitäisi vielä ylittää suuri, kaatunut puu ja he olisivat saarella.
" Onneksi heräsimme aikaisin. ", Vinhapuro naukui tyytyväisenä ja tämän juovikas turkki kiilteli hopeähännän valossa. Vaahteravirta nyökkäsi hitaasti ja koetti olla vaappumatta paisuneen vatsansa kanssa. Käveleminen ei ollut niinkään hankalaa, mutta jos hän ei keskittynyt siihen, se näytti aivan pennun hoiperrukselta.
" Oletko kunnossa? ", Vinhapuro kysyi jo kymmenettä kertaa. Vaahteravirta puri hampaitaan yhteen, ettei olisi huutanut vanhemmalle soturille.
" Olen kunnossa. Kävelin koko matkan ilman minkäänlaisia kipuja. Olen täydellisessä kunnossa. ", Vaahteravirta naukui maltillisesti ja painotti sanaa täydellisessä.
" Minä vain ajattelin...olet sentään varapäälikön kumppani ja meidän matkamme tulee olemaan pitkä ja entä jos synnytät matkalla? ", Vinhapuro kysyi hiljaa ja tuijotti edessä siintävää puunrunkoa.
" Tarkoitat kai, että jos en selviydy synnytyksestä tai jos joku pennuistani kuolee, niin mitä teette? ", naaras sihisi hiljaa takaisin. Vinhapuron niskakarvat nousivat aavistuksen verran. Tämä nyökkäsi.
" En kuole synnytykseen eikä kukaan pennuistani. Jos sanot sanaakaan vielä pennuistani, olet varma että yksi kissa ei tule enää takaisin matkalta. ", Vaahteravirta varoitti hiljaa ja hiipi sitten tukin luokse. Hän kuuli Vinhapuron turhautuneen mutinan takaansa, muttei välittänyt tästä. Jättiläismäinen tukki oli juuri ja juuri pitkä saarelle pääsyyn. Vaahteravirta tarttui tukin hieman tahmaisesta rungosta kiinni ja kiskoi itsensä ylös.
>> Olen onnellinen, etten ole vielä ihan pallo. <<, hän ajatteli ja lähti tasapainottelemaan tukilla. Äänistä päätellen Vinhapuro hyppäsi tukille melkein Vaahteravirran perään. Runko tuntui hieman liukkaalta ja sen alla koristeleva, tähtien valoissa helmeilevä vesi sai jatkuvasti Vaahteravirran katseen herpaantumaan. Hän kuitenkin pääsi toiseen päähän vaurioitta ja loikkasi varoen tukilta. Pehmeä ruoho tuntui lohduttavan tutulta Vaahteravirran tassujen alla ja hän veti klaanien sekoittunutta hajua keuhkoihinsa. Vinhapuro asteli hänen ohitseen ja ujuttautui pensaiden välistä aukiolle. Vaahteravirta käveli tämän perään, vilkuillen ympäriinsä. Ketkä tulevat tänne? Vaahteravirta tuijotti pensaiden välistä aukiota ja ajatteli heti näkevänsä oppilas kasan, jotka huutelivat äänekkäästi ja eivät malttaneet pysyä nahoissaan matkaa odotellen. Aukio oli tyhjä. Kokoustammi kohosi koreana saaren sivulla. Vaahteravirta haistoi tuulen avulla vahvan ja tuoreen Jokiklaanin hajun puusta. Vaahteravirta katsoi Vinhapuroa silmiin ja osoitti sitten tassullaan puuta. Juovikas naaras nyökkäsi ja he lähtivät hiipimään varoen pensaiden keskeltä kohti puuta. Pensaiden oksat kutittivat inhottavasti punertavan naaraan turkkia. Vinhapuro hiipi ensimmäisenä puun taakse ja kyyristyi maata vasten, silmäillen puuta. Vaahteravirta pudottautui alemmas ja syöksyi pullistunut maha nurmea viistäen puun viereen, Vinhapuron lähettyville. Vaahteravirralla oli tarkempi näkö ja hajuaisti kuin Vinhapurolla, joten hän kurottautui puuta vasten ja haisteli ilmaa. Yhä tuore Jokiklaanilaisen tuoksu täytti naaraan keuhkot ja hän siristi silmiään. Hetken koko puun latvisto näytti normaalita, kunnes naaras erotti vaaleanoranssin karvapallon keskimmäiseltä oksalta. Uteliaisuus heräsi tulevassa kuningattaressa ja hän kiersi puuta niin, että pystyi hyppäämään yhdelle oksalle. Vinhapuro äyskäisi hätääntyneenä naaraan takana, mutta hän ei välittänyt. Vaahteravirran katse oli kiinnittynyt oppilaan kokoiseen karvakasaan. Hiljaa, tuulen alapuolella Tuuliklaanin soturi kiipesi oksia. Puussa kiipeäminen tuntui luonnottomalta, mutta hän ei pysähtynyt. Vasta kun hän pääsi parin oksan alle siitä, missä jokiklaanin kissa oli, hän pysähtyi. Niin korkealla oleminen sai Vaahteravirran hieman huonovointiseksi, mutta hän pysyi oksalla.
" Hei, kuka olet? ", naaras kysyi lempeästi. Pieni kissa säpsähti ja käänsi hätääntyneen katseensa Vaahteravirtaan.
" Ei hätää pikkuinen. En syö sinua. ", Vaahteravirta kehräsi ja näki kuinka Jokiklaanin oppilas rauhoittui hieman. Soturi hymyili hieman ja jäi odottamaan, milloin oppilas uskaltaisi tulla alas.

// Thadaa :D Käytin varmaan 500 hän sanaa xd Aika inspitön pätkä khyl :I Hope u like it
Vastaus:Saat tästä 30 kokemuspistettä! C:

- Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeri, Kotikisu
05.05.2014 19:57
Katsahdin taivaasen. Se alkoi tummentua ja aurinko heitti viimeisiä tämän päivän säteitään puiden ylle. Lumi peseytyi lähelläni olevan kiven päällä. Naaras pörrensi turkkiaan kun viileä tuuli puhalti pihan poikki. Rapsutin muutaman kerran korvan takaani ja hyppäsin jaloilleni. Minulla oli kiljuva nälkä. Nyt ei tosin tehnyt mieli sitä kotikisujen ruokaa, vaikka se lihaisaa olikin.
"Voitko opettaa minua saalistamaan?" Lumi keskeytti ajatukseni. Naaras tunki kuononsa alle hiirenmitan päähän omastani ja katsoi silmät innostuneesta kiiltäen ja häntä innokkaasti nykien. Nielaisin pienesti.
"Kunhan et tunge kuonoasi tuolla lailla saaliin eteen." sanoin ja hyppäsin aidalle Lumi perässäni. Pikku metsäkaistale oli sopiva harjoituspaikka. Lumi asteli perässäni ja raksautteli välillä risuja. Pysähdyin jossakin vaiheessa.
"Jos rämistelet tuolla lailla niin et ikinä saa mitään kiinni." sanoin hänelle tiukasti. Lumi istahti ja nuolaisi nolostuneesti rintaansa.
"Anteeksi.." hän mumisi. Käännyin taas katsomaan ympärilleni ja haistelin ilmaa. Pieni hiiren tuoksu leijaili ilmassa. Heilautin häntääni Lumelle vaiti olemisen merkiksi ja kyyristyin alas.
"Seuraa nyt tarkkaan, ja katso." sihahdin ja katsoin sitten taas hiiren tuoksun suuntaan. Menin vaanimisasentoon ja lähdin hiipimään hiljaa Lumi perässäni. Kotikisuksi hän näytti oppivan sen aika hyvin. Huomasin hiiren joka rapisteli ruokaa etsien puun juurella.
"Katso." sanoin ja viittasin hännälläni Lumea olemaan hiirenhiljaa. Tuuli oli heikko ja se kantoi hiiren tuoksun minua päin. Hiivin parin hännänmitan päähän ja hyppäsin ilmaan. Hiiri näki varjoni ja pinkaisi karkuun. Nappasin sen kuitenkin juuri kiinni ennenkuin se ehti karata koloon. Pitelin sitä käpälissäni ja tunnustelin sitä. Se tuntui jotenkin ihmeen pullealta. Hiiri vikisi ja koitti päästä karkuun. Nostin kynteni sen päältä ja päästin sen menemään kun Lumi hyppeli viereeni.
"Mitä? Miksi päästit sen karkuun?" hän kysyi hämmentyneenä ja ehkä hieman järkyttyneenä. Pudistin päätäni.
"Tappaisitko kissan joka odottaa pentuja?" kysyin häneltä. Naaras näytti järkyttyneeltä.
"En todellakaan!" hän sanoi ja näytti siltä, että pyörtyisi kohta.
"En minäkään." sanoin päätäni pudistellen.
"Mutta eikö siitä olisi tullut hyvä ateria?" hän kysyi varovasti. Mulkaisin häntä.
"Johan kysyin, että tappaisitko kissan joka odottaa pentuja? Vastaus oli ei. Ja tuo hiiri odotti pentuja. Ja tiedätkö mitä se tarkoittaa? Niinpä. Lisää hiiriä. Lisää riistaa ja syömistä." tiuskaisin hänelle. Lumi nolostui ja hänen näytti olevan tukala olla. Huokaisin ja nuolaisin tuota korvaan.
"Älä huoli. En minäkään tajunnut ensin, mutta kun tunnustelin sitä, sen mahassa oli pienempiä möykkyjä jotka varmasti olivat hiirenpoikasia." sanoin hänelle.
"Ainakin näit miten saalistetaan. Ja jos olisin ottanut sen saaliiksi, olisin tappanut sen puraisemalla sitä nopeasti kaulaan." huomautin naaraalle ennenkuin tuo luulisi, että oli pilannut koko kotikisujen maineen.

Katselin ympärilleni. Usvaa, valkoisenharmaata usvaa. Ei mitään muuta. Huhuilin jotakin kummallista mistä en itsekkään saanut selvää. Huomasin sitten kuinka sumu alkoi hälvetä ja kosteus kaikota. Hälvenevä utu paljasti kirkkaan Hopeahännän joka loisti taivaalla tuikehtien. Yksi tähdistä alkoi liikkua. Se liikkui alaspäin ja alaspäin, ja tuntui siltä, kuin sillä olisi kestänyt monta vuodenaikaa, että se pääsi alas. Se hahmottui kissan hahmoksi, ja paljasti altaan oranssin musta täplikkään naaraan.
"Hei Näätätassu, vai pitäisikö sanoa, Tiikeri." naaras naukaisi. Hölmistyin ja tuijotin häntä hetken.
"Mistä tiedät nimeni?" kysyin hiukan kauhistuneena. Naaras naurahti hiukan ja istahti maahan.
"Olen seurannut sinua jo pitkään, siitä asti kun synnyit ja kettu vei sinut Jokiklaanista Tuuliklaanin reviirille."
"Hetkinen? Tarkoitatko.." sanoin hämmentyneenä. Naaras nyökkäsi ja kehräsi.
"Olet peräisin Jokiklaanista. Itse olin jo silloin kuollut, ja entisen klaanini päällikkönä valvon vieläkin kuinka klaanini pärjää." naaras sanoi ja katseli minua. Tajusin vasta siinä vaiheessa kumartaa.
"Entä...?"
"Sano vain Leoparditähti. Muuta ei tarvitse osata." naaras kehräsi hiukan huvittuneesti. Kastelin ympärilleni. Vain minä ja Jokiklaanin entinen päällikkö? Eikö muuta.
"Ihmettelet varmaan miksi olet täälä." hän sanoi ja vilkaisi muualle. Nyökkäsin hänelle.
"Eräs asia minun onkin tehtävä kertoa. Kuuntele siis." hän naukaisi. Nyökkäsin ja heilautin korviani. Pantakin tuntui kutittavan, mutten sitä nyt voinut raapia.
"Kauan sitten, metsästä karkoitettu klaani on jälleen noussut jaloilleen, mutta suuret uhat vaanivat, kun unohdetut pedot käyvät taisteluun ja rotko täyttyy verellä. Kuunhuipun valo valaisee saaren, jossa tapaatte toisenne ja lähdette matkaan."
"Karkoitettu klaani? Unohdetut pedot? Mitä tarkoitat Leoparditähti." sanoin ja nostin katseeni. Naaras oli kadonnut ja Hopeahäntä samoin. Ympärillä oli pelkkää mustaa.
"Leoparditähti?" sanoin ja katselin ympärilleni hätääntyneenä. Astelin eteenpäin mustassa pimeydessä. Yllättäen huomasin punaiset silmät jotka lähestyivät ja lähestyivät. Yhtäkkiä ne hyppäsivät ja tunsin kuinka isot kynnet raapivat kappaleiksi joka puolelta. Heräsin huohottaen ja katselin ympärilleni. Kuu paistoi ikkunasta ja valaisi sohvan jossa nukuimme. Lumi katseli minua huolestuneesti sinisillä silmillään.
"Minun pitää mennä." sanoin ja nousin seisomaan.
"Mitä?" Lumi sanoi hölmistyneenä.
"Tähtiklaanin viesti. Äskeisessä unessa. Pitää mennä saarelle. Muut odottavat, vaikken tiedä ketkä..."
"Entä kotiväki?" Lumi sanoi hätääntyneesti ja hyppäsi vieressäni lattialle. Astelin luukulle joka oli kiinni. Tutkailin lukkoa samalla, kun vastasin Lumen kysymykseen.
"Ei ole väliä. Tämä on tärkeämpää." sanoin ja tarrasin hampaillani kiinni kylmästä pienestä kahvasta ja nostin sen ylös. Luuku aukesi. Työnnyin ulos ja laskin pääni maahan. Tarrasin kaksin käpälin pannasta ja vedin pääni siitä läpi. Toinen korvani taittui hiukan, ja sattui.
"Aij.." mutisin ja katselin kuuta. Se oli kohta huipussaan. Paras pitää siis kiirettä. Kuulin luukun kolahduksen takaatani ja käännyin katsomaan. Lumi piteli pantaansa suussaan ja laski sen omani viereen.
"Oli Tähtiklaani tai ei, lähden mukaasi." hän sanoi itsevarmana. Mietin hetken. Uskoiko Lumi todellakin Tähtiklaaniin? Jos uskoi, hänestä saattaisi tulla hyvä klaanikissa vaikka kotikisu olikin. Nyökkäsin vain ja lähdimme nopeasti liikkeelle.

Ohitime aidalla tasapainotellen kolme muuta puutarhaa ja saavuimme ukkospolulle. Hirviöitä ei näkynyt, löyhkä oli vain sietämätön. Juoksimme nopeasti yli ja saavuimem hevospaikan aidan viereen. Astelimme sen viertä pitkin ja Jokiklaanin reviirin rajalla. Kohta saari näkyikin edessäpäin ja sinne vievä tukki myös. Astelime tukille. Nuuhkaisin sen pintaa. Häivähdys Jokiklaania ja toinen Myrskyklaania. Kohta siinä olisi myös meidän tuoksumme. Lumi hyppäsi viereeni ja horjahti hiukan.
"Varovasti. Ja ole sitten hiljaa. Emme tiedä keitä saarella on.." sanoin ja tarrasin kynsilläni tukista. Otin muutaman askeleen ja olin kohta Lumea edellä. Naaras tuli jäljessäni. Pääsimme kummatkin kastumatta saarelle. En ollut ennen ollut siellä, mutta olin nähnyt sen kauempaa. Astelimme hiljaa pusikossa. Saavuimme saaren keskiosaan. Keskellä seisoi iso puu, jossa kokoontumisen aikaan päälliköt kuulemma olivat. Heilautin korviani kun kuulin oksien rasahtelua ja pieniä ääniä. Ja toisten kissojen hajuja...
Vastaus:Saat 27 kokemuspistettä C:

- Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lintutassu, Jokiklaani
05.05.2014 19:09
Lintutassu nukkui pienellä kerällä oppilaidenpesän melko etuosassa. Naaras oli juuri vaipumaisillaan uneen...
Äkkiä hän seisoi kimaltelevalla nurmella, tyhjällä aukiolla, jossa Lintutassu ei ollut eilen käynyt. Tai melkein tyhjällä. Lintutassun eteen, noin kahden ketunmitan päähän ilmestyi oranssi kissa, jolla oli tomunruskea rinta ja sinisetsilmät. Lintutassu tunnisti kissan.
''Isi!'' Lintutassu vinkaisi. ''Mitä tämä on? Luulin että olit kuollut?''
Karviaisvirran kimalteleva hahmo nyökkäsi.
''Olenkin.'' kolli vastasi.
Lintutassu jähmettyi. Hänen isänsähän oli ollut pennusta asti mykkä. Mykkä. Ei puhuva. Äkkiä Lintutassu käsitti.
''Tämä on varmaan se..Ömm...Tähtiklaani? Siksikö voit puhua?''
Karviaisvirta nyökkäsi. ''Kyllä, aivan oikein, tyttäreni. Mutta nyt, sinun on kuunneltava, aikaa ei ole paljoa.''
''Kuuntelen.'' Lintutassu lupasi. Karviaisvirran hahmo henkäisi syvään.
''Kauan sitten, metsästä karkoitettu klaani on jälleen noussut jaloilleen, mutta suuret uhat vaanivat kun unohdetut pedot käyvät taisteluun ja rotko täyttyy verellä. Kuunhuipun valo valaisee saaren jossa tapaatte toisenne ja lähdette matkaan." Tähtiklaanin soturi lausui. Lintutassu pysyi vaiti.
''Tapaan kenet? Lähden matkaan minne?'' naaras oli hämillään.
Karviaisvirta nuolaisi pari kertaa tyttärensä korvaa.
''Näet sitten.'' kolli kuiskasi, ja haihtui pois.

Lintutassu hätkähti hereille pesästä.
>Kuunhuipun aikaan? Nythän...Nythän on miltei kuuhuippu!< naaras hätääntyi? Pitäisikö hänen ylipäätään edes lähteä? Toisaalta, hänen isänsä oli käskenyt häntä. Naaras nousi hipihiljaa jaloilleen, ja varmisti, ettei herättänyt muita.
Hän lähtisi saarelle.
Naaras hiipi vatsa maata viistäen leirin poikki, ja vilkaisi saarelle.
Menisikö hän puunrunkoa pitkin, vai uiden? Toisaalta, hän oli vasta hiljattain oppinut uimaan, joten naaras päätti mennä puunrunkoa pitkin. Hän kiersi valtavan, kaatuneen puun luo hiljaa, varoen herättämästä huomiota, ja kiipesi sen päälle ottaen kyntensä esiin. Naaras eteni varovasti, mutta pääsi hetken päästä saarelle.
>Ehkä olisi paras piiloutua puuhun...En voi tietää keitä tänne tulee.< Naaras kiipesi kokoustammen oksille ja kyyristyi sinne. Hetken ajan hän katui ajatustaan ja alkoi täristä, mutta kuullessaan askelia hän jähmettyi. Joku, tai joitakin tuli myös...

//jatkoo :3
Vastaus:Onpas mielenkiintoinen ennustus! C: Saat 15 kokemuspistettä :)

- Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Veritassu Myrskyklaani
05.05.2014 16:54
"Taaskaan tullut mitään saalista." Veritassu nurisi Pitkähännälle joka oli pyytänyt tätä saalistamaan. Sokea kolli ei kuitenkaan moittinut tätä. "Hänestä olisi tullut hieno soturi ellei tyhmä jänis olisi sokeuttanut häntä," Veritassu tuumi itsekseen. Ilta alkoi hämärtää ja klaani kissat alkoivat mennä yöpuulle. Laiska Veritassu jolkotti oppilaiden pesään, ja rojahti maahan niin että hiekka pöllysi.
"Hei katsoisit vähän mitä teet!" Oppilas nurkasta sihahti Veritassulle.
"Turpakiinni ja anna minun nukkua, tai tulen ja repäisen karhean kilesi irti. Niinkuin "veikö kissa kielen", Veritassu murahti huvittuneena. Hän sai vastakseski sihahduksen. Pian pesän yllä vallitsi syvä pimeys ja nukkuvien kissojen tasainen hengitys.

Veritassu seisoi keskellä sumua. Ilma oli viileä ja raikassta. Hänen allaan oli pitkää ruoho, muttei mitään muuta. Veritassu tuumi että tämän täytyi olla unta. Mutta säpäsähti pian. Keskeltä sumua tepasteli tumma hahmo, joka loisti kuitenkin kuin tähti. Veritassu kyyristi selkänsä, valmiina taistoon. Mutta hän rauhoittui kun kissaa muistuttava hahmo alkoi puhua.
"Veritassu, tähtiklaani lähetti minut kartomaan sinulle viestin" Kissa sanoi. Veritassu haistoi tämän makean tuoksun, ja ertotti siinä myrskyklaanin hajun. Ilmeisesti kissa oli entinen Myrskyklaanin jäsen, jota tämä ei tuntenut. Ainkain kissa oli kaunis kilpikonnakuvioinen naaras.
"Ah.. Unohdin esittäytyä! Nimeni on Täplälehti, myrskyklaanin entinen parantaja. Tai tiedät varmaan minut pareemin siitä että olen Pitkähännän sukua" Täplälehti kertoi. Veritassu säpsähti, hän oli kyllä kuullut Täplälehdestä aiemmin, mutta että hän ja Pitkähäntä sukua.
"Ei ole paljon aikaa, joten kerron sinulle nopeasti. Kauan sitten, metsästä karkoitettu klaani on jälleen noussut jaloilleen, mutta suuret uhat vaanivat kun unohdetut pedot käyvät taisteluun ja rotko täyttyy verellä. Kuunhuipun valo valaisee saaren jossa tapaatte toisenne ja lähdette matkaan." Täplälehti kertoi haikeana.
"odota Täpälähti!" Veritassu sihisi ja ryntäsi Täplälehden perään joka alkoi haihtua.
"Kyseiset kissat ovat minullekkin sukua, luotan siihen että onnistutte pelastamaan heidät tuholta. Tähtiklaani kulkee kansanne..."
"Odota!"
"Turpa umpeen! Sinähän mesoat kuin riivattu villisika!" Joku tökki Veritassua hereille. Veritassu havahtui ja näki Vatukkakynnen. "Ylös ja töihin siitä!" Hän komensi. Veritassu sihahti tälle, ja oli lähellä ettei tämä olisi huitaissut soturilta silmiä päästä.
Veritassu makoili auringossa Pitkähännän kanssa, vaikka kolli oli sokea Veritassu piti tämän seuarasta.
>>Minkä takia minut on valittu, kaikista näistä kissoista jotain klaania!<< Veritassu tuumi ja läimäisi tassullaan vesi lätäkköön. Aikansa kun hän oli miettinyt asiaa, Veritassu hoksasi muutaman seikan. >> Eli huomennako pitäisi kuuhuipun aikaan tavata muut valitutu saarella, ja lähteä matkaan. Pah!<< JOkin kuitenkin käski Veritassun mennä paikan päälle. Hän vilkaisi Pitkähäntää. >>Sittenhän Pitkähäntä jäisi vaille seuraa.<< Veritassua kävi sääliksi raidallista kollia. >> Ei.. edesmennyt Täplälehti ja muut ovat varmasti hänen kanssaan.<<

Veritassu takkuturkkieneen asteli pitkin ruohikkoa. Ei olisi enää pitkä matka saarelle. Kuu paistoi kirkaana taivaalla valaisten Veritassuun turkkia.
Kun hän saapui saarelle, hän alkoi hiipiä ruihikossa varmuuden vuoksi. Tämän syke nousi ja kynnet olivat jo valmiina. Veritassu hätkähti kun edestäpäin kuului askelten ääniä.

//jatkateko :3
Vastaus:Mukava tarina C: Saat 20 kokemuspistettä!

- Sulkis

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: hiilitassu
Kotisivut: http://myrskyklaani/
04.05.2014 11:05
Sotaan!

Hiilitassu istui parantajan pesäsä.Hän ei ole vielä toipunut vammoistaan.Hän myös miettii sitä mitä Punahäntä sanoi sodasta.
#Miten voin yhdistää klaanit sotaan,miten kerron tämän klaanille#?Hiilitassu ajatteli.Kunnes myrskyklaanin parantaja ilmestyi hänen viereensä.
"Mitäs mietit"?Vaahtokukka kysyi.
"Ööh...miten tämän kertoisin,tämä saattaa kuulostaa hullulta"Hiilitassu sanoi.
"Onko huolia"?Vaahtokukka kysyi huolestuneena.
"Itse asiassa on"Hiilitassu maukui.
"Hluatsko kertoa sen"?Vaahtokukka maukui.Sitten Hiilitassu kertoi asian ja Vaahtokukka hämmästyi hieman.
"Vai niin,Tähtiklaani lähetti sinulle viestin sodasta"Vaahtokkukka maukui.
"Niin ja klaanit pitäisi saada yhdistettyä sodan ajaksi ja minun pitäisi se tehdä"Hiilitassu maukui.
"Hankala homma,voin auttaa sinua kertomaan klaanille,mutta siitä tulee hankalaa.Vaahtokukka sanoi.
"Nyt keksin kuun päästä hän on klaanien kokoontuminen.Hiilitassu maukaisi.
"Aivan nyt ymmärsin,pyydämme päästä kertomaan sodasta ja saada klaanit ymmärtämään asian"Vahtokukka maukaisi iloisena.Hiilitassu ja Vaahtokukka menivät parantajan pesään nukkumaan.Seuraavana iltana klaanit lähtivät kohti kuulampea.Kun Myrskyklaani oli perillä Varjo ja Jokiklaani oli paikalla,mutta hetken kuluttua marssi myös Tuuliklaani paikalle.Kun päälliköt olivat puhuneet niin Hiilitassu ja Vaahtokukka menivät puhujan kivelle.
"Hyvät klaanit,tulimme kertomaan tähtiklaanilta tärkeää viestiä"Vaahtokukka aloitti.
"Klaaneja uhkaa sota,eräs kissa klaani kaukaa on tulossa sotimaan ja pelastumme vain siten että yhdistämme klaanit"hiilitassu maukui.Klaaneisaa alkoi hirveä melu.
"Miksi ihmeeessä tekisimme niin"?tuuluklaanin päällikkö maukui.
"Koska Tähtiklaani käski niin"Vaahtokukka vastasi.
"Luuletteko että uskomme tuota"Varjoklaanin varapäällikkö sanoi irvaillen.Hiilitassu ja Vaahtokukka katsoivat toisiaan ja olivat epätoivoisen näköisiä.Jatkuu ps ei tullu hirveenä inspistä.:(
Vastaus:Uijui, mikähän kissaklaani? Saat tästä 10 kokemuspistettä C:

-Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulka, erakko
03.05.2014 13:39
Aurinko oli laskeutumassa kaukana olevien vuorenhuippujen taakse jättäen pilviin vaaleanpunaisen raidan. Sulka oli vihdoin saapunut metsän reunalle, mutta hänen oli ylitettävä joki. Valitettavasti kolli ei ollut ikinä ennen uinut virtaavissa vesissä ja tämä sai hänet hermostumaan. Jos hän ei pääsisi metsään piiloon aukiolta niityltä, hänet huomattaisiin. Sulka käveli vähän matkaa joen vieressä etsien matalaa kohtaa josta hän voisi ylittää joen. Sen jälkeen kolli huokaisi, mistään ei löytynyt tarpeeksi matalaa kohtaa ylittämiseen. Hänen takanaan oli pieni puu, jossa oli paljon suuria hiirenkorvia, onneksi yöt olivat tulleet jo lämpimämmiksi. Puussa kahisi jokin, mutta se loppui melkein heti. Sulka käänsi päätään ja siristi silmiään nähdäkseen puuhun. Oksien seassa kiilui silmäpari, joka katsoi häntä silmiään räpäyttämättä. Kolli sähähti silmille uhkauksena ja puusta lehahti suuri pöllö lentoon. Siipien lyönnit kuuluivat kauas asti hiljaisena yönä ja Sulka katsoi pöllön lentosuuntaan niin kauan kunnes ääni katosi.

Sitten hän käänsi päänsä takaisin jokeen päin ”Kuinka minä tuon ylitän?”
Nyt hän kuuli rapinaa joen toiselta puolelta. Hänen niskakarvansa nousi ylös, tämä rapina oli paljon kovempaa. Hän tarkkaili pusikkoja irrottamatta otettaan siitä. Kuka muu täällä voisi olla? Sulan kurkusta kuului matalaa murinaa kun rapina lähestyi jokea. Hänen kulmahampaat alkoivat näkyä sivuilta ja kynnet kaivautuivat maahan. Nyt hän näki jo pusikon heiluvan, hän veikkasi vastuksen olevan melko samankokoinen kuin hän, pikkuisen pienempi. >>Minun on hypättävä joen yli<< Sulka peruutti hieman ja alkoi juosta jokea päin. Joen reunalla hän ponnisti ja hyppäsi veden yläpuolelle. Hän laskeutui puoliksi veteen ja nousi maalle. Hän oli kuitenkin kaukana pusikosta, jossa liikkui jokin.

”Tule ulos sieltä!” Kolli sähähti ja huiskaisi häntäänsä pari kertaa taistelun aloittamiseksi. Mitään ei kuulunut. Sulka murisi uhkaavasti katsoen pusikkoa. Sitten hän otti muutaman askeleen lähemmäksi ja oli valmiina hyppäämään pusikkoon. Hän raapaisi kynsillään pari kertaa maata ja heilautti häntäänsä. Juuri kun Sulka aikoi hyökätä, hän rysähti maahan nopeammin kuin ehti huomata. Sulka kierähti toisinpäin ja näki päällään hiekanvärisen kissan. Muuta hän ei ehtinytkään ajatella, kun hän huitaisi tämän kasvoja tummanharmailla tassuillaan sähisten. Hiekanvärinen kissa puri sulkaa lapaan ja kolli ulvaisi kivusta. Hän huitaisi kuitenkin vastustajaa molemmilla tassuilla kylkeen ja niin kissa tömähti kyljelleen maahan ja hengitti kiivaasti. Sulka ei päästänyt otettaan irti kissasta ja murisi tälle uhkaavasti.
”Mitä ihmettä sinä oikein yritit?!” Sulka karjaisi ja upotti kyntensä toisen kissan kylkeen.
”Suojelen klaaniani sinunlaisiltasi, hiirenaivo!” Kissa huohotti vihan kuohuen silmissään.
”Klaania? Asuuko täällä muitakin?” Sulka maukaisi ja päästi kissan vapaaksi.
”On, tietenkin, mutta sinä et kuulu klaaniimme” Kissa nuuskaisi ”Etkä näköjään muihinkaan klaaneihin”
”Kuka olet?” Sulka kysyi ihmeissään ”Itse olen Sulka”
”Olen Mahlajuova, mutta sinä et voi asua täällä”

Sulka ravisti päätään >>En voi lähteä nyt! Haluan vain levätä!<< Kolli meinasi huutaa Mahlajuovalle, muttei viitsinyt, naaras olisi voinut luulla häntä heikoksi.
”Minä asun täällä” Sulka vastasi kylmästi ja loikki kauemmas metsään.
Mahlajuova kääntyi poispäin ja käveli toiseen suuntaan kunnes katosi.
>>Hän oli kaunis..<< Sulka ajatteli ja hyppäsi puuhun.
Kolli etsi sopivan oksan ja laskeutui makuulleen sulkien silmänsä.
Vastaus:Rakastan juuri tällaisia loppuja "Hän on kaunis.." x3 No juuh, mukava tarina, saat 20 kp:eetä :3

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Neulastassu, Jokiklaani
02.05.2014 13:02
Luku 1.

Neulastassu avasi kellertävät, meripihkanväriset silmänsä. Hän seisoi tummalla nummella, maa oli kuin tuhkan peitossa ja taivas punainen kuin veri, jota vuodatetaan taisteluissa. Himmeä tuuli kuiski ilmassa ja leikki nuoren kollin harmahtavanruskealla turkilla. Neulastassu haistoi varovasti ilmaa. Hän ei haistanut ollenkaan tuttua jokiklaanin hajua, ilmassa leijui vain kylmä, kavala haju josta hän ei saanut edes selvää. Harmaanmustat ruohonkorret liikkuivat aavemaisesti tuulen mukana. Nummen ainoat, lehdettömien puiden oksat kahisivat äänekkäästi, kuin olisivat huutaneet pelosta ja tuskasta. Koko paikka sai Neulastassun niskakarvat sojottamaan pystyssä. Hitaasti eteenpäin kulkien hän katsoi ympärilleen, kuin etsien reittiä ulos niin kamalasta paikasta. Tummat ruohonkorret hänen käpälien allaan pistivät hänen polkuanturoitaan kuin terävät orapihlajan piikit. Anturoitaan vilkaisten oppilas näki, kuinka ne olivat veren peitossa, punaiset kuin ruusun terälehdet. Neulastassu nuolaisi niitä varovasti, mutta irvisti sitten maistaessaan kamalan, löyhkäävän hajun jota hän ei ollut koskaan ennen maistanut. Se maistui kuin kitkerien sudenmarjojen ja mätänevän kalan sekoitukselta. Sylkäisten pahan hajun pois kolli jatkoi hitaasti matkaansa. Hetken päästä hän kuitenkin pysähtyi heristäen korviaan. Ilmassa kaikui kova erilaisten haaskalintujen ja petolintujen raakuntaa. Neulastassu katsoi taaksensa. Taivas hänen takanaan oli muuttunut kokonaan mustaksi, mutta tuhannet siipien räpytykset näyttivät, että musta väri oli peräisin mustista linnuista. Lintujen punaiset silmät kääntyivät Neulastassuun päin, ja koko taivaan peittävä parvi syöksähti nuorta kollia päin. Säikähdyksestä rääkäisten Neulastassu syöksähti pakoon. Hänestä ei olisi edes vastusta tuhansille mustille linnuille, joiden kynnet olivat pitemmät kuin kissan viikset. Oppilaan jalat eivät kuitenkaan suostuneet liikkumaan, vaikka hän kuinka yrittikin. Tummanharmaat ruohonkorret muuttuivat pikimustiksi orapihlajanoksiksi, jotka takertuivat hänen käpäliinsä estäen hänen kulkunsa. Neulastassu yritti kamppailla oksista pois turhaan, ja tunsi selvästi lintujen raskaan siiveniskut takanaan. Päänsä kääntäen oppilas huomasi vain tuhannet punaiset silmäparit, kun ne syöksyivät rääkyen hänen kimppuunsa. Terävät kynnet raapivat hänen turkkiaan ja lintujen nokat upposivat syvälle hänen lihaksiinsa. Neulastassu rääkäisi kovaa ja tunsi, kuinka hänen lihaksensa heikkenivät ja silmät sumenivat kivusta.

Neulastassu heräsi oppilaiden pesässä omalla makuusijallaan. Hän oli selällään, käpälät kohti kattoa, varmaankin liikkunut unissaan miten sattuu. Suurin osa oppilaista nukkui vielä, mutta jotkut makuusammalet olivat kuitenkin tyhjiä. Ulkona oli vielä hämärää, aurinko oli näköjään vasta nousemassa. Neulastassun sydän tykytti vielä kovaa vauhtia unen aiheuttaman pelon takia. Hän tarkisti polkuanturansa ja huomasi helpottuneena, etteivät ne olleet ollenkaan veriset tai naarmuilla, niin kuin unessa. Myös lintujen ja unessa olleen nummen haju oli haihtunut kokonaan. Neulastassu nousi venytellen ylös ja siisti nopeasti turkkinsa kuivista sammalpalloista. Hän asteli hitaasti ulos nousevan auringon valoon. Aukiolla ei ollut melkein ketään, mikä viittasi siihen, että hän oli noussut normaalia aikaisemmin. Oppilas oli kuitenkin jo sen verran virkeä, ettei varmaan nukahtaisi uudestaan. Kolli katsoi tuoresaaliskasaa haikeana. Hänen vatsansa kurni, mutta hän tiesi, että oli soturilain vastaista, että oppilas ottaisi tuoresaaliskasasta ruokaa ilman mestarinsa lupaa. Päätään pudistaen Neulastassu käveli leirin reunamille istumaan alas odottaen, että muutkin heräisivät tai yöpartiossa olleet tulisivat aukiolle. Ei kulunut kauaakaan, kun yöpartio saapui. Joukossa olivat Raskasjalka, Sammalturkki ja heidän oppilaansa: Kotkatassu ja Pikitassu. Soturit kipittivät väsyneinä heti sotureiden pesään nukkumaan, mutta oppilaat jäivät vielä pirteinä aukiolle. He juttelivat niitä näitä, Neulastassu kuuli, että he puhuivat yöpartiosta ja klaanien kokoontumisesta, joka olisi pian. Kolli huomasi klaanin tuoreimman oppilaan Lintutassun, joka kipitti venytellen ulos oppilaiden pesästä. Neulastassu oli kuullut, että Lintutassun isä oli Karviaisvirta ja emo kotikisu, joka tarkoitti sitä, että hän ja hänen siskonsa Töyhtötassu olivat puoliverisiä. Neulastassu ei ollut koskaan välittänyt, oliko kissa klaanisyntyinen, puoliverinen taikka kotikisu. Hän arveli itsekin olevansa puoliverinen, koska ei hänen emonsa ole ikinä kertonut, kuka hänen isänsä on saati halunnut koskaan puhua siitä jos hän on kysynyt. Lintutassu asteli nälkäisen näköisenä tuoresaaliskasalle ja oli ottamassa sieltä kalan, kunnes Kotkatassu ja Pikitassu tukkivat hänen tiensä.
’’Et sattunut sitten tietämään, että on soturilain vastaista ottaa tuoresaalista ilman mestarinsa lupaa?’’ Pikitassu maukui ivalliseen sävyyn. Lintutassun korvat menivät luimuun ja hän peruutti varovasti yhden askelen.
’’E-en. Anteeksi, olen hyvin pa-’’
’’Kyllähän sinun se pitäisi tietää, hiirenaivo. Mutta sinähän olet puoliverinen, ja emosi on ’kotikisu.’ Olet muutenkin varmaan niin lellitty, että luulet riistan hyppäävän syliisi.’’ Kotkatassu huudahti ilkeästi ja molemmat oppilaat puhkesivat nauramaan ivallisesti kuin kettu. Neulastassun niskat nousivat pystyyn, eikä hän tiennyt miksi. Hän höristi korviaan valmiina kynsimään kahta oppilasta hieman.
’’E-en minä voi sille mitään. Y-yritän sopeutua tänne mahdollisimman hyvin.’’ Lintutassu miukui pelokkaana. Pikitassu tönäisi häntä kaataen hänet kumoon. Molemmat oppilaat puhkesivat uudestaan nauruun.
’’Et sinä oikein ’sopeutuvalta’ näytä, kun kaadut kumoon yhdellä pienellä tassunheilautuksella.’’ Pikitassu räkätti niin että oli tukehtua. ’’Katsotaan, miten hyvin osaat puolustautua, jos kynsimme sinua hieman. Älä huoli, meille riittää, että saat pari lovea korvaan, niin voit kiitä rauhassa kotiin kaksijalkojesi luo turvaan.’’ Lintutassu jähmettyi paikoilleen ja näytti olevan kauhuissaan. Siinä vaiheessa Neulastassu ei pystynyt enää istumaan paikoillaan. Juuri kun Kotkatassu ja Pikitassu olivat ottamassa kynsiään esiin, kolli syöksähti Lintutassun ja kahden oppilaan väliin.
’’Pikitassu ja Kotkatassu, jättäkää Lintutassu rauhaan, tai kynsin korvanne irti pienistä päistänne! Kiusatkaa jotain omanne kokoista. ’’ Neulastassu sähisi hampaat irvessä. Kotkatassu murahti ja tähtäsi kyntensä kohti harmahtavan ruskean kollin poskeen, mutta tämä oli nopeampi ja kaatoi oppilaan kumoon. Kotkatassu nousi nopeasti jaloilleen ja jotain epämääräistä mumisten kipitti oppilaiden pesään Pikitassu kintereillään. Neulastassu seurasi katseellaan kahden oppilaan menoa, kunnes he katosivat oppilaiden pesän uumeniin. Kolli nuuhkaisi Lintutassua varovasti katsoessaan, oliko hänellä haavoja.
’’Oletko kunnossa?’’ Hän ei kuitenkaan haistanut muuta kuin nuoremman oppilaan makean, viherlehtiseltä tuoksuvan turkin hajun. Lintutassu rentoutti lihaksensa helpottuneena kahden häntä pilkanneen oppilaan lähtiessä, vaikka hänen harmaanvihreät silmänsä kiiluivatkin yhä varuillaan.
’’O-olen, kiitos.’’ Vaaleanoranssi naaras nuolaisi tomua turkistaan, mitä oli saanut kaaduttuaan.
’’Sehän on hyvä. Minä ajat-’’
’’Lintutassu!’’ Lintutassun sisko Töyhtötassu huhuili tätä kauempaa keskeyttäen sen, mitä Neulastassu oli sanomassa. Lintutassu vilkaisi siskoaan ja harmahtavan ruskeaa kollia.
’’Minun pitää mennä… Hei sitten.’’ Nuorempi oppilas naukaisi hiljaa ja käveli siskonsa luokse. Neulastassu jäi katsomaan hänen peräänsä haikeana, mutta huomasi samalla mestarinsa Punatiikerin työntyvän ulos sotureiden pesästä. Oppilaan mestari tuli hänen luokseen.
’’Hei Neulastassu. Ajattelin, että voisimme mennä tänään kiertelemään reviirin rajoja partion tapaan ja voimme samalla myös metsästää.’’ Punatiikeri naukaisi.
’’Kuulostaa hyvältä. Voitko myös opettaa minua uimaan?’’ Neulastassu kysyi toiveikkaana. Hänen mestarinsa nyökkäsi ja lähti kävelemään hitaasti leirin suuaukkoa kohti.
’’Tulehan niin mennään. Reviirien kiertämisessä voi mennä aikaa, meidän pitäisi tulla takaisin ennen auringonlaskua.’’ Neulastassu pinkaisi mestarinsa perään ja unohti kokonaan unen tapahtumat, sekä Lintutassun.

//Tyhmä lopetus. xD Mutta juu saattaa löytyä kirjoitusvirheitä, anteeksi.//

Vastaus:20 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Töyhtötassu, Jokiklaani
02.05.2014 12:11
Luku 1 Klaanielämää

Töyhtötassun ensimmäinen yö Jokiklaanin jäsenenä oli levoton. Nuoren naaraan unenlahjat olivat yleensä hyvät, mutta nyt uni ei tullut. Töyhtötassu makoili selällään, mahallaan ja kyljellään, mutta ei saanut unta. Koti- ikävästä oli tuskin tietoakaan, sillä klaani tuntui juuri oikealta paikalta elää. Silti tuntemattomassa paikassa oli vaikea nukkua. >Jos käyn ulkona kävelyllä, se voi auttaa saamaan unta...< Töyhtötassu tuumi ja asteli hiljaa ulos oppilaitten pesästä. Oli pimeää. Töyhtötassu tähyili ympärilleen ja maisteli kuivaa yöilmaa.
”Joko karkaamassa kotiin?” murahti tumma kolli Töyhtötassun takaa. Töyhtötassu säpsähti ja sanoi sitten iloisesti:
”En. Klaani on minun kotini nyt!”
”Niinniin.” tumma kolli mutisi. ”Eiköhän sinun olisi aika mennä nukkumaan, sillä huomenna on koulutustuokiot ja sen sellaista.”
”Ehkä.”
”Menes nyt.”
Töyhtötassu pyöritteli silmiään.
”Minkäs minä sinulle voin. Olet soturi, joten kai joudin tottelemaan.”
Soturi jäi seisomaan pimeään ja Töyhtötassu palasi makuusijalleen.

Töyhtötassun aamu oli sekava, sillä naaraalla ei ollut aavistustakaan, miten aamutoimet hoidettiin klaanissa. Kissat tassuttelivat ympäriinsä, puhelivat, jotkut söivät ja parantaja säntäili. Oppilas pysytteli sivummalla ja odotti mestariaan. Viimein Pajupuro, vaaleanruskea juovikas naaras, Töyhtötassun mestari saapui paikalle.
”Oletko valmis?” Pajupuro kysyi.
”Olen minä!” Töyhtötassu naukui ja pomppasi pystyyn. Naaras oli sukinut odotellessaan turkkinsa, eikä kaivannut sen lisäksi muita aamutoimia, paitsi ruokaa.
”Minulla on kyllä nälkä.”
Pajupuro hymyili ymmärtäväisesti ja naukui:
”Olet tottunut kotikisun muonaan ja nyt opit klaanilaisen tavoille. Käymme hieman reviirin rajoilla ja kalastemme ehkä hieman. Sitten palaamme leiriin ja saat syödä jotain.” Niine sanoineen Pajupuro lähti tepastelemaan ulos leiristä ja Töyhtötassu seurasi.
Mestarinsa johdattamana Töyhtötassu saapui metsään. Töyhtötassu muisti kulkeneensa sen kautta leiriin. Veden solinan kuuli, käveli mihin suuntaan tahansa. Maa oli hieman kosteahko ja metsä oli avoin, mutta suojaisa.
”Minä raaaakastan tätä paikkaa!” Töyhtötassu hihkui. Pajupuro naurahti iloisesti:
”Hienoa, että viihdyt. Minä koulutan sinusta vielä kelpo soturin.”
Töyhtötassu nyökkäsi ja katseli ympärilleen haltioituneena.

Pajupuro esitteli töyhtötassulle rajat ja vei tämän sitten järven rantaan.
”Me kalastamme täällä aika harvoin, mutta näihin aikoihin täältä saa kalaa helpoiten. Osaatko vielä uida?”
”En ole koskaan kokeillutkaan.”
”Ole sitten varovainen. Uimme nimittäin vasta huomenna.”
”Juu.”
”Mutta katsoppas tuonne. Kokonainen parvi kaloja.” Pajupuro huomautti ja hiipi laakeaa kiveä pitkin kalojen luo.
”Pitää olla hiljaa ettei säikytä kaloja. Älä myöskään anna niiden nähdä varjoasi. Ja muista olla nopea.” Pajupuro kuiskasi, iski tassunsa veteen ja veti kynsillään kalan kivelle.
”Vaaaau...” Töyhtötassu henkäisi. Minä en ole koskaan nähnyt kenenkään kalastavan. Mutta muistan, kun isä toi kerran emolle kalaa.”
”Sinun vuorosi. Sano, kun näet kaloja, niin minä neuvon sinua.” Töyhtötassu hiipi kömpelösti ja kiviltä toisille.
”Tuolla on kaloja!” Töyhtötassu pihahti.
”Hienoa.” Pajupuro naukui. ”Hiivi lähemmäs.” Töyhtötassu hiipi vatsa maata hipoen. Naaraasta oli tuskastuttavaa mennä niin hitaasti, kun voisi juostakkin. Oppilas ei jaksanut hiippailla, vaan pyrähti kiven reunalle ja ja oli valmiina iskuun, mutta kala oli ehtinyt jo uida pitkälle pakoon.
”Minähän sanoin, että pitää hiipiä. Muuten sinut huomataan ja saalis pakenee. Lähdit juoksemaan liian aikaisin.” Pajupuro moitti.
”Anteeksi, mestari.”
”Ei se mitään. Yritä uudestaan.”
Töyhtötassu hymyili helpottuneena ja huomasi heti lisää saalista. Pian naaras olikin jo kalastanut ihka ensimmäisen kalansa.
”Minä onnistuin!” Töyhtötassu hihkui saatuaan ensimmäisen saaliinsa.
”Hyvä. Mitä olet oppinut tänään?” Pajupuro maukui.
”Että rajoja ei saa ylittää ilman lupaa. Ja että saaliin kanssa pitää olla kärsivällinen.” Töyhtötassu vastasi.
”Hyvä. Pääset varmaan vielä kanssani partioon. Yritän järjestää meidän johonkin partioista, jotta pääset kunnon tehtäviin. Nyt palataan takaisin leiriin. Kun olemma siellä saat kunnialla syödä ensimmäisen kalasi.”
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeri, Kotikisu
02.05.2014 09:39
Hyppäsin ikkunalaudalta alas. Lumi peseytyi pienessä meille tehdyssä pehmeässä onkalossa. Naaras kääntyi katsomaan minua kun hyppäsin lattiall. Se oli liukas ja ihan erillainen kuin metsässä. Klaanissa minusta olisi tullut jokin aika sitten oppilas, mutta olin lähtenyt klaanista sillä metsässä eläminen ei ollut sopinut minulle. Olin yöllä livahtanut leiristä ulos ja lähtenyt tänne. Täältä minua ei löydettäisi. Ainakin luulin niin, kunnes yhtenä päivänä...

"Näätäpentuu!" kuulin huhuilun kun makasin Lumen kanssa kaksijalkojen pesän ulkopuolella. Nostin unisena päätäni ja katselin aidan suuntaan hiukan hämmentyneenä. Lumi katseli aidan suuntaan. Itse en jaksanut välitttää moisesta äänestä, mutta kun sitten harmaa naaras kissa ilmestyi aidan päälle hypäten, säikähdin ja hyppäsin melkein ilmaan. Saarnijalka! Tuo kääntyi katsomaan suoraan minua kohti. SÄhähdin naaraalle ja käänsin selkäni.
"Tule Lumi." sanoin ja lähdin hyppelemään sisälle päin. Lumi käänsi hämmentyneenä selkänsä ja astelimme lämpimästä auringon paisteesta sisälle kissanluukusta. Saarnijalka jäi tyrmistyneenä tuijottamaan aidan päälle. Kun vilkaisin vielä kerran taakseni, huomasin Saarnijalan vieressä olevat Vinhapuron, Lovikorvan ja Tiirajuovan. Tuhahdin huvittuneesti. Mitä he minua etsivät?

-Seuraava päivä-

Haukottelin leveästi ja hyppäsin aidan päälle. Puut varjostivat aitaa ja se tuntui viileälle. Rapsutin korvaani muutaman kerran.
"Näätäpentu!" kuulin sihahduksen alhaalta. Lopetin rapsuttamisen ja käännyin katsomaan alas. Vinhapuron pää pilkisti alhaalta pensaikosta. Hyppäsin alas ja katselin hetken. Tuon takaata ilmestyivät Lovikorva, Tiirajuova ja Saarnijalka. Sihahdin ja astelin taaksepäin.
"Näätäpentu!" Saarnijalka ulvahti ja melkein hyppäsi päälleni. Käännyin ympäri ja pinkaisin aitaa pitkin ylös.
"Miksi pakenet noin?" naaras sanoi heiluttaen häntäänsä turhautuneesti.
"En ole mikään pentu! Olen ollut Tiikeri siitä asti kun saavuin tänne." ärähdin sotureille. Lumi oli huomaamattani hypännyt viereeni aidalle. Katsahdin häneen ja sitten alhaalla oleviin sotureihin.
"Ovatko nuo niitä klaanikissoja?" Lumi kysyi silmät loistaen. Murahdin.
"Juu. Pahimman luokan tappajia." sylkäisin ja käännyin ympäri. Lumi vilkaisi hermostuneesti kissoja. Astelin jo melkein sisälle kun käännyin katsomaan valkoista naarasta. Tuo näytti vaihtavan sanoja tuuliklaanilaisten kanssa. Tuhahdin vain ja astelin sisälle.

//Joku Tuuliklaanilainen, jatkoah? xDD
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Synkkätassu Varjoklaani/Luopio
01.05.2014 21:25
Synkkätassu makasi vankipesän suuaukolla Vaahteranlehden kanssa. Punatiikeri ja Viileätuuli olivat käyneet katsomassa heitä, ja tuomassa näille ruokaa välillä. Synkkätassusta Viileätuuli oli oikein mukava, eikä Punatiikerikään ollut hullumpi. Iltaruskon säteet tulvivat suuaukosta. Heidän ajatuksena keskeytyivät varsin yllättävällä tavalla. Rastastähti sekä muutama soturi ilmestyivät heidän eteensä. Synkkäatssu huomasi joukossa Viileätuulen jolla oli huolestunut katse kasvoillaan, sekä Punatiikerin.
"Iltaa" Rastastähti aloitti. Vaahteranlehti ja Synkkätassu nousivat seisomaan selkäkyyryssä. Uhkaavan näköisinä. Rastastähi katsoi suoraan Synkkätassua silmiin. Hän huomasi etovan katseen tämän naamasta, ilmeisesti Synkkätassun silmät tätä etoivat- Sillä olivathan ne verenpunaiset silmät, joissa oli vangitseva katse.
"Olemme tulleet keskustelemaan teidän tuomiostanne." Rastastähti sanoi ilmeettömästi. Vaahteranlehdellä vinksahti päässä. Hän näytti kasvaneen kaksin kertaiseksi ja kihisi raivosta. Valtavat lihakset näkyivät turkin alta ja hampaat olivat irvessä.
"Sinä et päätä tuomiostanne!" Vaahteranlehti karjaisi ja syöksyi tätä päin. Kiisin tämän perään. Kaikki tapahtui salaman nopeasti. Rastastähti ei ehtinyt reagoida, ja Vaahteranlehti kiisi tämän vierestä, viiltäen tätä valtavilla kynsillään kyljestä. Veri pisarat lensivät ympäriinsä, ja Rastastähden terävä huuto rääkäisy luolassa. Sotureiden ilmeet olivat kauhistuneet, Synkkätassu ei jahkaillut vaan loikkasin Rsstastähteä päin ja viilsin tätä lapaan, jättäen kynsiinsä ja Rastastähden turkkin tummanpunaista verta. Sunkkätassu ei jäänyt paikoilleen vaan ryntäsi sotureiden ohi. Hän katsoi Viileätuulta ja lausui sanat " Kiitos, tapaamme jälleen." Sitten tämä kiisi kuin tuuli Vaahteranlehden perään, mutta pysähtyi samantien. Valtava määrä jokiklaanilaisia oli heidän edessään estämässä pakomatkaa.
"Tämä on loppunne!" Yksi uhosi. Synkkätassu vilkaisi Vaahteranlehteä hätäisesti. Hän näytti olevna myöskin umpikujassa. Silloin musta kolli tunsi terävät hampaat niskassaan, Rastastähti pureutui Synkkätassun ihoon hampaillaan. Nuori kolli rääkäisi kivusta. Hän huomasi sivusilmällä että monia jokiklaanilaisia oli Vaahteranlehden kimpussa, ja tämä taisteli kuumeisesti.
"Onko tämä loppumme..?" Synkkätassu mietti ja hänen näkökenttänsö alkoi sumentua. Silloin kippu katosi, hön tämähti maahan, ja pakotti itsensä katsomaan ylös. Kuin tyhjästä ilmestynyt kaunis harmaaraidallinen naaras, heitti Rastastähden syrjään. synkkätassu pakotti itsensä ylös ja kissa käveli tämän luokse.
"Sinä taidat olla Synkkätassu?" Se sanoi.
"Kuka ihme sinä olet.. hmm?" Synkkätassu soperti.
"Salama on kuollut ja olen uusi, entisen salamalauman uusi päällikkö. Ja tulin pelastamaan teidät." Se sanoi, ja Vaahteranlehti ryntäsi heidän luokseen.
"Lähdetään!" Kissa huusi ja ryntäsi metsikköön. Vaahteranlehti katsoi Synkkätassua kummastuneena, mutta tämä ei välittänyt vaan juoksi naaras kissan vierelle pakoon ennenkuin heidät saataisiin kiinni, ja Vaahternalehti perässään. Hän katsoi taakseen ja näki Punatiikerin, ja Vinhatuulen hänen rinnallaan. Vinhatuuli nyökkäsi tälle hyvästiksi, kun muut klaanilaiset ryntäsivät heidän perään.
//jatkakaa joku 0w0
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mahlatassu/Mahlajuova, jokiklaani
01.05.2014 18:32
Pihkakynsi tiputti kuolleen vesimyyrän maahan ja meni muutaman askeleen taaksepäin.
”Yritä haistaa saalis ja hyppää hajua kohti” Hän maukaisi vakavalla mutta ystävällisellä äänellä ja huiskautti häntäänsä.
”Hyvä on” Mahlatassu huokaisi ja nuuski ilmaa etsien vesimyyrän hajua. Naaras hymähti haistaessaan vahvan vesimyyrän hajun ja laskeutui vaanimisasentoon. Sitten hän hyppäsi vesimyyrää päin ja nappasi sen suuhunsa.
”Hienoa! Olet edistynyt paljon! Pian saalistat kuin ennenkin” Pihkakynsi huikkasi iloisena ja alkoi kävellä leiriin Mahlatassu mukanaan. Hiirenkorvat alkoivat aueta suuremmiksi ja sade ei tullut niin paljoa läpi puiden oksien välistä. Se tarkoitti, että Mahlatassu pystyi myös paremmin suunnistamaan kun sade ei vienyt hajuja pois niin nopeasti. Mahlatassu ravasi Pihkakynnen viereen ja pohti hetken aikaa olisiko hyvä hetki kysyä mitään soturinimityksistä.
”Kuule, Pihkakynsi olen tässä vähän miettinyt. Olen ollut pitempään kuin muut oppilaat oppilaana, olisiko minun vuoroni päästä soturiksi? Haluaisin sitä niin kovasti!”
Pihkakynsi tiivisti tahtiaan ja nielaisi hermostuneena ”Tuota, Pitää kysyä Rastastähdeltä”
Mahlatassu huokaisi >> Niin tietenkin, aina sama vastaus!<<
”kyllä minä osaan taistella ja saalistaa jo nyt! Ei sokeus voi estää minulta soturinimeäni! Olen ansainnut sen!” Oppilas huudahti turhautuneena ja kiiruhti leiriin jättäen Pihkakynnen metsään.
Mahlatassu istahti alas ja tuhahti. >>Minä olen ansainnut soturinimeni! En voi elää oppilaana sentään ikuisesti<<
Samalla Pihkakynsi ravasi Mahlatassun luokse ”Olen pahoillani jos loukkasin sinua mutta en voi olla varma jos satuttaisit itsesi taistelussa. Sinulla on kuitenkin yksi vaisto vähemmän kuin muilla sotureilla”
Mahlatassu nousi ylös ja huitaisi hännällään maahan niin että hiekka pöllysi ”Ymmärrän kyllä, sinä luulet minun olevan heikko!” Mahlatassu tiuskaisi ja ravasi pois leiristä korvat luimussa ja häntä huiskien maata äkäisesti.
”En minä sitä tarkoittanut!” Pihkakynsi huudahti mutta liian myöhään, Mahlatassu hävisi näkyvistä.
Mahlatassu haisteli ilmaa etsien hiiriä, joita hän voisi napata. Pian hän löysikin hajun ja kääntyi siihen suuntaan, mistä haju oli peräisin. Hetken aikaa hän tuijotti kohtaa sokeilla silmillään ja hyppäsi hiiren kimppuun kynnet edellä. Mahlatassu nousi ylös ja nappasi hiiren suuhunsa ”Hah! Sain hiiren kiinni ja ihan itse!” Hän nosti leukansa pystyyn ja tassutti leiriin.

_-_-Leirissä-_-_

Mahlatassu tavoitti vihdoin leirin suuaukon ja ravasi sisälle.
”Mahlatassu minä odotinkin sinua” Pihkakynsi maukaisi
”Jaahas” Mahlatassu tiuskaisi ja ravasi Pihkakynnen ohi kylmästi viskaten hiiren tuoresaaliskasaan ”Jos et huomannut, minä sain hiiren kiinni ihan ITSE”
Pihkakynsi nyökkäsi ja yritti olla huomioimatta Mahlatassun äkäisyyttä.
Klaani alkoi kokoontua aukiolle ja sisarukset kääntyivät Suurkivelle päin. Rastastähti hyppäsi kivelle kutsuen kaikki kissat aukiolle. ”On aika nimittää klaaniimme uusi soturi. Mahlatassu, astuisitko eteenpäin?”
>>Nyt, minusta tulee soturi, vihdoin<< Mahlatassu ajatteli ja katsoi Pihkakynttä taas iloisena.
Pihkakynsi nyökkäsi ja heilautti tassuaan liikkumisen merkiksi.

Illalla:
”Nyt ainakin uskot, että selviydyn itsekin taisteluista, olenhan jo soturi” Vaaleanruskea kissa maukaisi.
”Minä tiesin sen kokoajan, Mahlajuova. Menen ainakin itse nukkumaan, öitä”

//Mahlatassun voi siis siirtää sotureihin ja nimeksi laittaa Mahlajuova
Vastaus:15 kp:ta. Onnea toiselle uudelle soturille!
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lintutassu, Jokiklaani
01.05.2014 12:52
Esinäytös:

Vaaleanoranssi nuori naaraskissa asteli oranssivalkean sisarensa vierellä katsellen tassujaan.
’’Pää pystyyn, Lintupentu! Olemme menossa sentään klaaniin!’’ tämän sisko vinkaisi innoissaan.
’’Juu.’’ Lintupentu mutisi. Naaras oli iloinen klaaniin liittymisestä, mutta häntä samalla myös huolestutti lähteä emon luota lähteminen. Eikä naaras ollut edes varma, hyväksyttäisiinkö heidät klaaniin.
’’Töyhtöpentu, sinä sitten saat puhua.’’ Lintupentu muistutti hiljaa.
’’Tottakai.’’ Töyhtöpentu vastasi säihke oranssinruskeissa silmissään. Lintupentu katsoi jälleen maahan ja jäi katsomaan sisarensa valkoisten, sirojen tassujen liikehtimistä eteenpäin. He kumpikin tuoksuivat yhä kaksijaloilta ja kissanruoalta. Emo oli sukinut heidän turkkinsa sileiksi ja kiiltäviksi, vaikka kaksikko olisi osannut sen hyvin itsekin. Lintupennun pää oli täynnä ajatuksia. Menestyisivätkö he klaanissa, jos he ylipäätään pääsisivät sinne? Oppisiko naaras uimaan? Isi kertoi, että Jokiklaanissa uitiin ja kalastettiin. Saisiko hän ollenkaan ystäviä? Entä jos vain toinen heistä pääsisi klaaniin? Naaras pudisteli päätään saadakseen ajatukset pois.
’’Tästä vain, sitten olemme ´leirissä´.’’ Töyhtöpentu naukaisi. Lintupentu säpsähti ja meni lähemmäs siskoaan. He pujahtivat leirin sisäänkäynnistä leiriin, ja pysähtyivät siihen. Kaikkialla oli kissoja.
>Onko heitä näin paljon…?< Lintupentu ajatteli ja painoi päätään siskonsa turkkiin. Kukaan ei aluksi tuntunut huomaavan heitä. Äkkiä kuului terävä maukaisu, sen jälkeen muita erisävyisiä murahduksia ja vinkaisuja, ja paljon kissoja juoksi kaksikon luo.
’’Mitä te teette leirissämme?!’’ suuri, savunmusta kolli ärjyi paljastaen hampaansa. Lintupentu vinkaisi ja yritti kyyristyi hyvin pieneksi.
Kissajoukon läpi työntyi tummanharmaa juovikas, pienikokoinen naaras jolla oli tummansiniset silmät.
’’Mustakynsi väistä.’’ naaraan ääni oli vaikutusvaltainen ja arvokas.
’’Keitä te olette ja miksi olette reviirillämme?’’ tämä kysyi.
’’He löyhkäävät kaksijaloilta!’’ joku ulvoi. Päällikkökissa hiljensi tämän hännänliikkeellä. Lintupentu vilkaisi pelokkain silmin Töyhtöpentuun.
’’Olemme eläneet seitsämän kuuta ja odottaneet pitkään päästäksemme tänne. Isämme on tämän klaanin soturi, Karviaisvirta, ja emomme lähetti meidät hänen luokseen elämään klaanissa. Haluaisimme kovasti jäädä ja tavata isämme.’’ Töyhtöpentu selitti rauhalliseen ääneen. Kissajoukko alkoi hälistä.
’’Karviaisvirtako? Mutta…’’
’’Heissä on kyllä samaa näköä…’’
’’He saattavat valehdella.’’
’’Minä uskon kyllä.’’
’’Karviaisvirta…Mutta…Hän oli minun kumppanini…’’
’’Missä vaiheessa muka hän ehti hankkia toisenkin pentueen?’’
Kissajoukko hälisi hetken, kunnes tummanharmaa naaras jälleen hiljensi heidät.
Naaraan tummansinisissä silmissä oli säälivä palo.
’’Olen pahoillani, mutta Karviaisvirta kuoli muutama kuu sitten…’’ naaras kertoi.
Lintupentu painoi päänsä ja katseli tassujaan surullisena.
’’Ai…’’ Töyhtöpentu hymähti hämillään. ’’Pääsemmekö silti klaaniin?’’
Päällikkökissa vaikeni, nosti päänsä ja sulki silmänsä.
Lintupentu hivuttautui ihan siskonsa kylkeen kiinni.
’’Hän miettii.’’ Töyhtöpentu kuiskasi.
Päällikkökissa katsoi jälleen sisaruksia.
’’Te olette Karviaisvirran tyttäriä. Hän oli rohkea ja hyvä soturi. Vaikka olettekin puoliverisiä, en näe syytä estää teitä tulemasta klaaniin. Jos haluatte todella liittyä klaaniin, teidän on uskouduttava sille täysin. Elätte vain klaanissa. Kaksijalkala ja sen kaksijalat ja kotikisut jäävät taakse. Te opettelette metsästämään, kalastamaan, uimaan ja taistelemaan. Ymmärrättehän sen?’’
Lintupentu nyökkäsi Töyhtöpennun kanssa.
’’Hyvä. Mitkä ovat nimenne?’’ päällikkökissa sanoi.
Töyhtöpentu röyhisti rintaansa.
’’Minä olen Töyhtöpentu.’’
Lintutassu vaihteli hermostuneena painoa tassulta toiselle.
’’Minä olen Lintupentu…’’

Luku 1: Elämää klaanissa

Lintutassu kiskoi kynsillään vedestä ylös viidennen ahvenen ja tappoi sen nopeasti. Rastastähti, hänen nykyinen mestarinsa, oli opettanut naarasta kalastamaan upeasti. Hänen sisarensa oli saanut mestarikseen Pajupuron, vaaleanruskean juovikkaan naaraan. Lintutassu ei ollut ollut oppilaana kuin pari päivää, ja hänellä oli vielä paljon opittavaa. Uimisen opettelu oli vielä aika paljon kesken, ja nisäkkäiden metsästys ei vielä oikein sujunut. Taistelua hän ei ollut ehtinyt harjoitella vielä ollenkaan.
>Miten minä nämä kuljetan tuoresaaliskasaan?< naaras mietti. Hän otti kaksi kalaa suuhunsa, yhden etukäpäläänsä ja kaksi selkänsä päälle.
Lintutassu alkoi kiikuttaa niitä tuoresaaliskasaan ja onnistuikin siinä.
’’Hyvää työtä, Lintutassu. Nyt voit mennä lepäämään.’’ paikalle tullut Rastastähti kehui oppilastaan.
Lintutassu nyökkäsi vaisusti ja meni oppilaiden pesään vaipuen uneen.

//outo loppu ._.
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
01.05.2014 08:05
Kuulin kevyet askeleet, kun joku astui sisään parantajainpesään. Tummanharmaa hän kietoi itsensä ympärilleni. Mustahaukka pujahti esiin ja kosketimme toistemme kuonoja. Tuo komea kolli oli rakas kumppanini.Kirvely jalassani hellitti, kun hän painoi lämpimän kehonsa minua vasten. Kehräsin hiljaa, kunnes Kastanjahännän kutsu kiiri Mustahaukan korviin. Hänen täytyi lähteä Aamupartioon. Katselin hänen menoaan ja siinä samassa silmäni osuivatkin Kastanjahäntään. Ja muistin eilisillan. Kastanjahäntä oli syyttänyt itseään siitä, että olin loukkaantunut. Olin vain sanonut, että "Sinä et ole tehnyt mitään väärää, yritit auttaa klaania hankkimalla lisää riistaa. Älä murehdi, Kastanjahäntä. Minä kyllä selviän." Sitten varapäällikkö toivotti nopeasti hyvät yöt ja katosi soturien pesään.

Mutta se on kyllä edelleen kysymys, selviänkö minä? Tähtisumu on ollut vaitonainen pari viimepäivää. Samassa parantaja tassutteli luokseni kysyen joka-aamuisen kysymyksensä:
"Miten voit?"

"Jalkaani kirvelee siitä vääntyneestä kohdasta." Mau'uin. Tähtisumu nyökkäsi mietteissään ja tutki jalksani. Hän väänsi sitä hiukan, joka sattui aivan kamalasti. Naaras huomasi sen, ja lopetti. Hän kuitenkin sanoi jotain sellaista, että paha oloni hellitti.

"Kuupilvi, sinä tulet parantumaan."
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vinha, erakko
29.04.2014 16:01
Pidin tiukasti naaraan turkista kiinni, ja kannoin sen nukkumapaikalleni. Hänen lavassaan oli pieni arpi, mutta se paranee nopeasti. Tämä nousi istumaan ja katsoi minua yhdellä meripihkankeltaisella silmällään.
" Kiitos, kun pelastit minut, Vinha ", naaras mumisi ujosti.
Katsoin tätä lempeästi ja mau'uin hänelle lempeästi.
" Kuka muuten olet? " kysyin naaraalta.
" Olen Lummetassu, Myrskyklaanin oppilas ", Lummetassu vastasi.
Naaras painautui turkkiani vasten. Nolostuin hieman. Oppilas oli kyllä kaunis, vaikka toinen silmä on saanut kyytiä!
" Haluaisitko nähdä muuten Myrskyklaanin leirin? " Lummetassu kysyi hieman punastuneena.
Heilautin hänelle korvaani ja vastasin myöntävästi.
Saavuimme piikkihernetunnelille. Kirjava naaras pujahti pensaiden lävitse ensimmäisenä. Tulin hänen vanavedessään leirin suuaukolle. Leiri oli täynnä kissoja. Ne haisivat samalta kuin Lummetassu, eli Myrskyklaanilta. Näin kilpikonnakuvioisen naaraan vartioimassa muiden kissojen menoa.
" Saniaisturkki, Nokiturkki ja Viiltokäpälä, lähtekää te Tuuliklaanin rajalle. Ottakaa Aurinkotassu ja Raitatassu mukaan" naaras komensi.
Katselin hämmentyneenä kissojen touhua. Nähtävästi kilpikonnakuvioinen naaras järjesti partioita. Sitä oli mukava katsella.
Suuren kiven alla olevasta kolosta tuli ulos musta naaras, jonka turkkia juovittivat liekinväriset raidat. Hänen lehdenvihreät silmänsä osuivat minun. Naaras tassutteli minun ja Lummetassun luokse.
" Kuka hän on? " musta naaras kysäisi ja siirsi katseena Lummetassusta minuun.
" Hän on Vinha. Hän pelasti minut Varjoklaain kissoilta, Tulitähti ", kirjavaturkkinen oppilas sepitti.
Tulitähti katsoi minua hieman lempeänä.
" Kiitos kun pelastit hänet. Haluaisitko muuten Myrskyklaanin oppilaaksi Lummetassun kanssa. Saisitte harjoitella yhdessä metsästämistä mestarienne kanssa. Rankan päivän jälkeen teille jäisi vielä aikaa olla yhdessä näytätte nimittäin rakastuneilta ", Päällikkö ehdotti.
Katsoin häntä säteilevin silmin.
" Se olisi kunnia, milloin nimität minut? " kysyin innosta karkealla äänellä.
" Vaikka nyt heti! " Päällikkö naurahti ja asteli suuren kiven päälle.
" Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen ", Tulitähti kajautti.
Kissoja saapui yksi toisensa perään kiven eteen. Pian koko aukoi oli täynnä.
" Vinha, halusit päästä oppilaaksi, niin nyt minä nimitän sinut. Tästä päivästä kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Vinhatassuna. Mestariksesi tulee Pääskynsiipi. Toivon, että Pääskynsiipi välittää sinulle kaiken oppimansa. Toivon myös, että sinulla ja Lummetassulla tulee olemaan hauskaa soturikoulutuksenne aikana.
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lummetassu, Myrskyklaani
28.04.2014 20:00
// Noniin, viimeinkin jatkoa! Siksipä laitan tuon aikaisemman tarinan samaan syssyyn. Saatan lisätä muutamia uusia lauseita //

Tänään oli harvinaisen kaunis päivä. Lähdin tänään Tihkuviiksen ja Roihupennun kanssa opetustunnille. Näin hieman huonommin kuin ennen, mutta ei se minua estä!
" Mitä haistat Lummetassu? " Tihkuviiksi kysyi ja katsoi lempeästi minua sinisellä katseellaan. Vedin sieraimiini ilmaa, ja saatoin haistaa hiiren, jäniksen ja Varjoklaanin.
" Haistan jäniksen, hiiren ja Varjoklaanin ", mutisin mestarilleni.
" Aivan. Tarkistetaan, että se on vain rajamerkin haju ", Tihkuviiksi selitti.
Roihupentu kipitti perässämme kömpelönä. Naurahdin hänelle hieman ja nostin hänet selkääni. Silmääni särki edelleen hieman. Hunteria en kyllä kohtaa uudestaan.
# En taistele enää koskaan! # mietin vihaisena.
Saavuimme Varjoklaanin rajalle. Klaanin kissojen pistävä haju levisi kuonolleni. Roihupentu nyrpisti kuonoaan hieman.
" Ai, tämäkö on Varjoklaanin haju. Yök! " Roihupentu sähähti.
Tuuli ulvoi ja puut ulisivat. Tämä oli tosiaan pelottava paikka. Yhtäkkiä säpsähdin. Haistoin monta Varjoklaanin kissaa. Selkäkarvani nousivat pystyyn inhosta. Tummissa pensaikoissa liikkui varjoja. Pensaasta tupsahti esiin valtava kolli, jonka turkkia halkoivat raidat. Hänen terävä katseensa naulitsi meidät kaikki. Varjoklaanin haju tuntui voimistuvan, ja voimistuvan ja pian pyörtyisin.
" Mitä teette Varjoklaanin reviirillä? " kolli sähisi.
Tuijotin kollia ainoaisella silmälläni. Tihkuviiksi astui eteeni ja hänen katseensa oli raidallista kollia terävämpi.
" Tämä on vielä Myrskyklaanin reviiriä, Rosohammas ", Tihkuviiksi puolusti.
Astuin rohkeasti hänen vierelleen. Ja keskitin katseeni Rosohampaan silmiin.
" Tahdot kai sitten olla kova. Jos astut yhdenkin askeleen, olet variksenruokaa ", sähisin raidalliselle soturille.
Kolli paljasti kyntensä, jotka olivat pitkät ja vankat. Peräännyin hieman, etten joutuisi taistelemaan. Kuitenkin oli liian myöhäistä. Tihkuviiksi raapaisi Rosohampaan silmän kohdalta pahan viillon, mutta on liian aikaista voitonriemuille. Varjoklaanin sotureita tuli vain lisää ja lisää, emmekä mahtaisi niille mitään. Punaruskea naaras loikkasi yhden pensaan takaa ja yritti raadella lapaani. Tarvitsin nopeasti apua, mutta menetin jo tasapainoni ja melkein pyörryin.
Yhtäkkiä haistoin uuden tuoksun. Se ei haissut millekkään klaanille. Näin vilauksella valkean turkin. Tunsin pienen puraisun turkissani. Näin suuren valkoisen kollin nostavan minut.
" Kuka sinä olet? " kysyin häneltä.
Hän katsoi minua lempeästi yhteen silmääni.
" Olen Vinha, ja minä vien sinut turvaan ", kolli maukaisi.
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
27.04.2014 19:59
Salama tassutteli Kiivasmielen luo, joka viittoi hännällään Salamaa tuleman lähemmäs. Tuo tuijotti silmillään Salaman takkuista ja veristä Turkkia pitkään, mutta tuon katse nauliintui pian Salaman silmiin.
"Niin.. Niin tulisitko tuonne ulos? Minä löysin sieltä kissajoukon. Ne olivat Tuuliklaanilaisia" Kiivasmieli naukaisi, mutta vilkuili vielä ympärilleen. Salama tuijotti epäilevästi kollia, sillä ei luottanut tuohon ehkä kauheasti vielä. Mutta nyt Kiivasmieli oli ollut Salamalle uskollisempi, ainakin Salaman itsensä mielestä. Joten naaras nyökkäsi ilmeettömästi. Salama liikkui sulavasti kollin perässä. Vaikka luolat olivat pimeitä, siellä näki hyvin. Naaras saapui hetken päästä Kiivasmielen kanssa ulos, ja Salama vilkuili ympärilleen, jonka jälkeen naaras mulkaisi Kiivasmieltä.
"Ei täällä ole mitään Tuuliklaanilaisia" Salama murisi katse hurjistuen. Kiivasmieli kuitenkin perääntyi, ja hätäisesti lisäsi: "Siis tuolla kauempana, siellä näkyi.. He näkivät minut ja-"
"Ja?"
"Ja he seurasivat minua" Kiivasmieli vilkaisi mummille päin, jonka jälkeen katsahti takaisin Salamaan. Salama vilkaisi sinne myös, muttei nähnyt mitään. Tuuliklaanin haju oli kuitenkin niin voimakas, Kiivasmieli oli oikeassa. Kissat olivat saattaneet seurata häntä. Salama vilkaisi kollia päin, ja avasi suunsa: "Käy hakemassa Kettu-"
"Ei, kyllä mekin varmasti pärjäämme.." Kiivasmieli keskeytti Salaman nopeasti, ja nyökkäsi vielä perään.
"Voittaisit varmasti koko klaaninkin"
Salama mulkaisi epäilevästi Kiivasmielrä taas, mutta nyökkäsi lopulta.
"Hyvä on, käydään nopeasti vilkaisemassa"

Salama nuuhkaisi ilmaa, ja katseli tarkkaavaisesti ympärilleen. He olivat jo kaukana laumasta, ja Salama murisi Kiivasmielellen että he palaisivat takaisin. Mutta Kiivasmieli huudahtikin: "Tuolla on joku!" Salama kierähti ympäri, ja tuijotti Kiivasmielen osoittamaan suuntaan. Muttei nähnyt mitään, joten murisi vain.
"Ei siellä mitään ole, sokea" Salama sihisi ja tuijotti murhaavasti kollia. Ja kääntyessään takaisinpäin Salama tunsi kynsien uppoavan naaraan niskaan. Salama rääkäisi kivusta, kierähti ympäri ja huomasi Kiivasmielen hännän. Kolli upotti kyntensä yhä syvemmälle Salaman niskaan, ja naaras rääkkyi.
"Senkin petturi, ketunläjä! Sinä saastainen ketunläjä, teen sinusta vielä variksenruokaa!" Salama ulisi vihoissaan, ja tömähti selälleen maahan. Kiivasmieli päästi otteensa irti, mutta raapaisi Salaman etujalkaa kaikilla voimillaan. Salama ulvahti. Vasemmassa etujalassa oli syvät, vertavuotavat haavat. Niistä jäisi arvet, ja vihoissaan Salama loikkasi Kiivasmielen kimppuun. Kuitenkin kolli väisti, ja nappasi Salaman korvasta kiinni hampaillaan, ja kynsi samalla Salaman lapaa. Naaras taas yritti tönäistä kollin pois, mutta ei ehtinyt. Kiivasmieli päästi irti Salamasta, mutta raapaisikin naaraan kaulaa.
"Senkin ketunläjä! Minä vihaan sinua" Salama murisi, kierähti nopeasti ympäri ja loikkasi Kiivasmielen kimppuun. Kolli rääkäisi, kun Salama nappasi tuon jalasta kiinni ja puraisi niin kovaa, kuin vain ikinä pystyi. Veri tahri molemmat kissat, ja mummille tuli suurehko veriläikkä. Verta oli joka puolella, sitä valui Salaman pahoista, suurista haavoista, ja Kiivasmielen jalasta. Naaraan keltaiset salamaraidat olivat veren tahrimat, ja Kiivasmielen turkki näytti punertavalta. Mutta vain Salama heikentyi, Kiivasmieli tuntui jatkavan vaikka kuinka pitkään. Kolli sähisi Salamalle: "Tämä on siksi, koska tuhosit kaiken. Aivan kaiken, olisit saanut raahata kuusi kauas täältä, ettei tätä olisi tapahtunut" Kiivasmieli sylkäisi, ja raapaisi Salaman kaulaa taas. Nyt siitä lähti suuri turkinpalanen, ja verta alkoi vuotamaan lisää. Mutta Salama ei luovuttanut, eikä Se ollut niin paha. Salama ulvahti ja loikkasi Kiivasmielen kimppuun. Kolli yritti päästä Salaman otteesta pois, muttei päässyt. Salama huitoi Kiivasmieltä poskeen, mutta ei kunnolla. Kiivasmieli kuitenkin teki nokkelammin. Salaman huomaamatta kolli paljasti kyntensä, ja upotti kyntensä Salaman kaulaan. Huomattuaan sen Salaman oli jo liian myöhäistä toimia, vaan naaras tuijotti silmät suurina Kiivasmieltä. Salama yritti liikkua, muttei pystynyt, vaan naaras alkoi tärisemään. Kolli käänsi kynttään vielä. Salama avasi suunsa, muttei äännähtänytkään, vaan jäi paikalleen. Salama ei saanut henkeä, ja veri pulppusi syvästä, kaulassa olevasta haavasta. Kipu oli sietämätön, ja viha silmitön. Salaman suusta kuului inahdus, jonka jälkeen naaraan ruumis veltostui, ja katse lasittui. Salaman elämä oli ohi.

//Salaman voi siis poistaa
Vastaus:En anna kp:ta kun kerran Salama kuoli. Poistan Salaman. D:
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Synkkätassu Varjoklaani/Luopio
27.04.2014 19:26
"Raado soikoon." Synkätassu kuopi maata ärtyneenä. "Ei vettä, ei ruokaa tai unta kolmeen päivään!" Tämä nurisi. Vaahteranlehti makasi maassa vaitonaisena.
"Etkö aio sanoa mitään!?" Tämä uhosi lisää.
"Tuki turpasi pentu, ja ole hetki hiljaa!" Vaahteranlehti karjaisi pimeästä nurkasta ja käpertyi vielä enenmmän kerälle.
"Hmph" Synkkätassu sai vain sanotuksi ja asteli suuaukon vierelle. Kaksi tuntematonta vartijaa tarkkailivat jatkuvasti tämän liikkeitä, mutta rauhoittuivat kun Synkkätassu kävi maaten. Melkein heti kaksi nuorta kissaa käveli vartijoiden luokse.
"Rastastähti käski meidän tulla vahtimaan vankeja." kellanpunainen kolli naukui. Vartijat jupisivat kesken hetken, mutta lähtivät pian pois paikalta. Kellanpunainen kolli istui maahan, mutta punaruskea naaras jäi tuijjottamaan Synkkätassua.
"Oliko Rastastähti tosissaan kun sanoi että meidän pitäsi tulla vahtimaan noin resuisia kissoja? Tuskin ne voivat edes kävellä tuossa kunnossa!" Naaras tiuskaisi ja katsoi Synkkätassuun. Synkkätassu heilautti toista korvaansa ärtyneenä, ja nousi ylös.
"Anteeksi kuinka?" Tämä sähisi karvat pystyssä ja hampaat irvessä.
"Oho, eihän se ollutkaan kuollut," Naaras nauroi ivallisesti.
Synkkätassulla alkoi todella keittää.
"Anna olla Viileätassu," Komea kellanpunainen kolli sanoi väsyneesti. Ilmeisesti tämä Viileätassu ei pahemmin välittänyt. "Tule tänne jos haluat pari arpea koristamaan rumaa naamaasi!" Synkkätassu ärisi. Naaras alkoi lähestyä kahta luopiota hitaasti. Vaahteranlehti nosti päänsä nurkassa. Kolli oli aikeissa varoittaa hiipivää naarasta, mutta tämä vaijensi hänet hännän heilautuksella. Viileätassuksi kutsuttu kissa hyökkäsi Synkkätassun kimpuun. Pian nahistelevien kissojen kerä oli jo vankiluolan perällä. Korvatillikoita sateli puolin ja toisin. Pian Synkkätassu tunsi iskujen loppuvan, ja näki Vaahteranlehden tartuneen Naarasta niskasta kiinni. Silloin Kolli säntäsi suuakolta liikkeelle. Tämä tarrasi Vaahteranlhdestä kiinni, mutta Vaahteranlehti oli iso ja lihaksikas kokenut soturi, joten tämä sai ravisteltua kellanpunaisen kollin irti. Vaahteranlehit viskasi naaraan suustaan ja säntäsi Kellanpunaisen kissan kimpuun.
"Punatassu!" Viileätassu kirkaisi, mutta Synkkätassu loikkasi hänen kimppuunsa. Viieätassu oli etevä taistelija joten kilpailu oli tasavertainen. Synkkätassu tunsi kuinka hampaat upposivat tämän niskaan, ja heitivat päin luolan seinämää. Yllätyksekseen se oli Vaahteranlehti joka oli heittänyt tämän.
"Jo riittää tämä." Hän sanoi. Kaksi kissaa seisoivat rinnatusten, valmiina uuteen hyökkäykseen.
"Alkakaa painua siitä, tai minä hoitelen teidät!" Vaahteranlehti sihisi. Kummatkin näyttivät todella vastahakoisilta mutta häipyivät lopulta pois näkökentästä.
"Sattuiko sinuun, hmm?" Synkkätassu kysyi hiljaa Vaahteranlehdeltä.
"Ei todellakaan. Mutta sinuun näyttäisi."
Synkkätassu vilkaisi lapaansa josta vuoti verta.
"Hmph" Tämä tuhisi ja alkoi nuolla haavaansa. Veren vuodon tyrehdyttyä tämä asteli takaisin luolan suuaukon lähelle.

Kuunvalo pasitoi suuaukosta. Synkkätassu huomasi samat kaksi kissaa vartioimassa.
"Katso se heräsi" Punatassu naukui. Viileätassu tuhahti ainoastaan ja käveli Synkkäatassua päin. Musta kolli veti kyntensä esiin mutta rauhoittui, sillä naaras pudotti tämän eteen varpusen ja rotan.
"Päällikkö käski tuoda ne teille," Viileätassu tuhahti ja kääntyi takaisi vartioimaan. Synkkäatssu säästi Vaahteranlehdelle varpusen, ja hotkaisi itse rotan suihinsa. Voima virtasi taas tämän jäsenissä.
Synkkätassu kuunteli kissojen jupinoita vaitonaisena. Hän näki Naaraan kyljessä haavan joka oli hieman tulehtunut.
"Älä nyt enää sörki sitä, tai haavasi tulehtuu entisestään" Kolli sanoi.
"Mutta kipeä se ainakin on" Naaras irvisti. Synkkätassulla meni vain hetki mutta tämä nousi ylös.
"Sattuuko haavaasi?" Synkkätassu naukaisi hiljaa ja kummatkin kääntyivät katsomaan tätä sanaakaan sanomatta. Musta kolli nielaisi yön pimeydessä.
"Sitä vaan että olen kuullut hanhikki kasvin auttamaan kipuihin," Synkkätassu sanoi.
"Oikeasti? Käyn hakemassa sitä salaa hieman parantajan pesästä..." Kolli sanoi ja katosi yöhön.
"Tuota.. Olen pahoillani että ivailin sinulle päivällä.." Naaras sanoi hieman ujosti, mutta tarkoiti sanojaan.
"Hmph, ei se mitään, Itsehän aiheutin tuon haavan." Synkkätassu naukui ja asettui maahan.
"Sinullakin näyttäisi olevan haava lavassa," Toinen sanoi huvittuneesti.
"Njaah pikku juttu." Synkkätassu sanoi. Hän huomasi ettei naaras ollut niin paha oikeasti mitä päivällä oli. Ja osasi Synkkätassukin olla kiltti, vaika yleensä olikin vähän koppava. PIan Kolli tuli yrttejä suusaan takaisin ja laittoi niitä hellästi naaraan kylkeen. Yö meni melko sukkelaan, sillä huolimatta päivän tapahtumista kolme kissaa juttelivat sovussa. Synkkätassu tunsi ensi kertaan elämässään toveruutta, sillä entisessä elämässään tätä oli halveksittu.

Jatkaisko joku? x3 Joo vähän oli noita krjotus virheitä, sekä vaha outo tarina muuteski .__. mutta jaah.. x3
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viileätassu - Viileätuuli, Jokiklaani
27.04.2014 16:20
Luku 4.
Jatkoa…

Punaruskea turkki pujahti sisään Jokiklaanin leirin peittävään kaislatunneliin. Viileätassu oli vieläkin tolaltaan emonsa kuolemasta. Vielä, kun hän oli itse siihen syyllinen. Syyllisyyden tunne ja katuvuus vaivaisi häntä varmasti koko hänen lopun elämänsä ajan. Vähän aikaa sitten pyydystämänsä kala suussaan oppilas kulki leirin suuaukosta sisään. Hän katsoi maahan keskittymättä mihin oli menossa ja oli lähellä törmätä Punatassuun, joka seisoskeli kaislatunnelin suuaukon lähellä kuin odottaen hänen saapumistaan. Kolli väisti nopeasti pienikokoisemman naaraan ja hymyili.
’’Hupsista, varohan minne olet menossa.’’ Punatassu naukui lempeästi ja huomasi, ettei Viileätassu tuoksunut omalta itseltään. Naaras oli hangannut turkkiaan haiseviin kehäkukkiin ja sammaliin, ettei hänen turkissaan olisi ollenkaan Mustahelmen hajua. Kun klaani huomaa Mustahelmen kadonneen, he varmasti syyttäisivät punaruskeaa oppilasta, jos haistaisivat tämän turkista mustan naaraan hajun kaikkein tuoreimpana. Punatassu kuitenkin jatkoi välittämättä kehäkukkien ja sammalien hajusta: ’’Olinkin odottamassa jo sinua. Symbolihännällä ja Rastastähdelle on sinulle tärkeää asiaa, he ovat Rastastähden pesässä.’’ Punertavan kollin haavat olivat jo melkein parantuneet, vaikka hän yhä aristikin toista etujalkaansa. Myös se haava, jonka Viileätassu oli raapaissut hänen poskeensa, oli enää vain huomaamaton naarmu. Viileätassu ei saanut sanottua mitään. Hän vain nyökkäsi nopeasti ja lähti ravaamaan Rastastähden pesälle. Heti lähdettyään hän katui epäkohteliaisuuttaan, muttei ehtinyt enää miettiä sitä, kun saapui Jokiklaanin päällikön pesän suuaukolle.
’’Rastastähti?’’ Viileätassu huhuili. Samalla hetkellä oppilaan yllätykseksi Rastastähden pää työntyi ulos pesän suuaukosta. Viileätassun väistäessä sivummalle nopeasti Jokiklaanin tummanharmaa päällikkö astui ulos aukiolle kilpikonnankuvioinen Symbolihäntä perässään.
’’Kas, tulithan sitä Viileätassu.’’ Rastastähti maukui ja haistoi ihmeissään nuoren naaraan sammalilta ja kehäkukilta haisevaa turkkia, mutta ei kysynyt siitä kuitenkaan mitään. ’’Nyt kun olet paikalla, voimme aloittaa nimitysmenot. Sinä ja Punatassu olette valmiita sotureiksi, eikö niin, Symbolihäntä?’’ Kilpikonnakuvioinen kolli nyökkäsi ylpeänä. Viileätassu tunsi innostuksen vapisuttavan viiksikarvojaan. Hän pääsisi soturiksi pian, ja vielä samaan aikaan Punatassun kanssa. He saisivat vartioida leiriä yhdessä.
’’Olet osoittanut monta kertaa oppilaskoulutuksen aikana uskollisuutta klaanille ja soturin tapaista urheutta ja rohkeutta.’’ Symbolihäntä naukaisi. Sanat pistelivät Viileätassun tummaa turkkia. Hän oli juuri rikkonut pahasti soturilakia ja ansaitsi tulla erotetuksi. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, nyökkäsi vain kiitokseksi kehuista. Rastastähtikin nyökkäsi ja lähti hölkkäämään Jokiklaanin leirin keskellä olevan suurkiven luokse. Päällikkö hyppäsi ketterästi yhdellä loikkauksella sen päälle ja kajautti kokouskutsun:
’’Tulkoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen.’’ Kissoja alkoi heti virrata paikalle katsomaan innokkaina, mitä Rastastähdellä oli asiaa. Viileätassu suki turkkinsa nopeasti parilla nuolaisulla. Kehäkukan maku hänen turkissaan oli inhottava. Kun hänen turkkinsa oli kohtalaisen puhtaan näköinen, hän kipitti suoraan suurkiven eteen. Punatassu tuli pian hymyillen hänen viereensä innostus lempeän vihreissä silmissä loistaen. Symbolihäntä meni istumaan eturiviin ja katsoi vielä kerran omaa oppilastaan ylpeänä. Viileätassu ei voinut olla myöntämättä, että hänkin oli ylpeä itsestään. Tätä hän oli odottanut koko elämänsä ajan, eikä soturiksi pääseminen ollut mitään maailman helpointa. >>Onkohan Lumimätäs minuun tyytyväinen?<< Hän mietti itsekseen ja toivoi, että Lumimätäs olisi kuullut sen kaukana Pimeyden metsässä.
’’Minä, Rastastähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa näihin kahteen oppilaaseen. He ovat opiskelleet kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on heidän vuoronsa tulla sotureiksi. Punatassu ja Viileätassu, lupaatteko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkenne uhalla?’’ Rastastähti kailotti ja käänsi katseensa kahteen oppilaaseen.
’’Lupaan.’’ Punatassu vastasi varmalla äänellä. Kollin punertava turkki oli innostuksesta ja ylpeydestä pörröllä.
’’Lupaan.’’ Viileätassukin naukaisi epäröityään pienen hetken. Hänen äänensä oli kuitenkin vakaa ja jäänsiniset silmät katsoivat ylpeydestä loimuten suoraan Rastastähteen.
’’Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan teille soturinimenne. Punatassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Punatiikerinä ja Viileätassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Viileätuulena. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeutta ja uskollisuuttanne, ja hyväksymme teidät Jokiklaanin täysiksi sotureiksi!’’ Rastastähti naukui ja kumartui koskettamaan vuorollaan Jokiklaanin vastanimitettyjä sotureita. Viileätuulen vuoron tullessa hän nuolaisi päällikkönsä lapaa kunnioittavasti, niin kuin tapaan kuului. Klaani alkoi heti onnitella molempia sotureita heidän uusilla nimillään.
’’Punatiikeri! Viileätuuli! Punatiikeri! Viileätuuli!’’ Viileätuuli ei ollut ikinä ollut niin varma ja ylpeä itsestään. Hän oli nyt soturi, hän sai tehdä melkein mitä halusi. Enää ei tarvinnut vaihtaa makuusammalia, ei kuunnella mitä mestari käskee, sai lähteä klaanista ilman lupaa ja osallistua useammin klaanikokouksiin ja partioihin. Rastastähti hyppäsi suurkiveltä alas merkiksi, että klaanikokous oli päättynyt. Viileätuuli huomasi vasta nyt, että oli hirveän nälkäinen. Hän oli ollut niin innoissaan, ettei olisi varmaan huomannut, jos Varjoklaani olisi hyökännyt Jokiklaanin leiriin. Punaruskea naaras käveli onnittelijoiden ohitse tuoresaaliskasalle. Hän valitsi kasasta vesimyyrän ja katsoi ympärilleen sopivaa paikkaa, minne voisi mennä syömään sitä. Hän huomasi Punatiikerin, joka käveli hänen luokseen hymyillen suurkiven juurelta.
’’Hei Viileätuuli, onneksi olkoon soturinimestä. Minä ajattelin -’’ Punertava kolli aloitti.
’’En nyt ehdi. Pitää säästellä voimia yötä varten, jos et sitä vielä tiennyt.’’ Viileätuuli ärähti hiiri suussaan, vaikkei tiennyt edes mitä Punatiikeri hänelle olisi sanonut. Huonotuulisena tumma naaras käveli aukion reunamille ja tunsi Punatiikerin pettyneen katseen niskassaan. Huokaisten vastanimitetty soturi haukkaisi palan myyrästään ja katsoi jonnekin kaukaisuuteen. Hän oli hetken ajan näkevinään Mustahelmen tumman hahmon ilmassa, mutta se katosi pian tuulen mukana.

Vastaus:20 kp:ta. Onnea uudelle soturille!
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viileätassu, Jokiklaani
25.04.2014 23:09
Luku 4.

Saniaispensaikot rapisivat kun Viileätassu käveli ympäriinsä etsien riistaa. Hiirenkorvan aika oli loistossaan ja riistaa oli runsaasti. Metsän värittivät puiden oksissa olevat lehdenalut ja keväiset kukkaset. Ilma lämpeni päivä päivältä, vaikka joinakin öinä oli vielä pakkasta. Viileätassu kuuli veden solinan korvissaan ja hengitti raikasta ilmaa. Hän tiesi, että tämä oli hänen viimeinen metsästyspartionsa oppilaana. Symbolihäntä oli sanonut, että metsästyspartion jälkeen hänen pitäisi siistiä turkkinsa jotakin erityistä varten. Pelkkä ajatus soturiksi tulemisesta sai oppilaan turkin kihelmöimään. Soturiksi tuleminen oli ollut hänen koko elämänhaaveensa. Vielä pienenä pentuna Viileätassu luuli, ettei ikinä pääsisi edes oppilaaksi. Emon ja hänen entisen veljensä Sysipennun puheet olivat vakuuttaneet hänet siitä, ettei hänestä olisi ikinä miksikään muuksi kuin klaaninvanhimmaksi. Punaruskea oppilas huokaisi raskaasti. Hänen elämänsä ei ollut muuta kuin painajaista. Revontuliyö, hänen isänsä, murhattiin kuolonmarjoilla pari kuuta sitten, hänen emonsa Mustahelmi vihaa häntä yli kaiken ja syyttää häntä Sysipennun kuolemasta, jonka aiheutti oikeasti mäyrä. Ainoastaan yhdet lempeänvihreät silmät saivat Viileätassun näkemään valoa pimeässä. >>Punatassu.<< Pelkkä komean ja punertavan kollin ajatteleminen sai nuoren naaraan turkin kuumottamaan. Hänen ilmeensä kuitenkin synkkeni. Punatassu oli suorastaan virheetön, kolli oli kohtelias ja iloinen, hymyili Viileätassulle aina kun näki tämän. Mutta Viileätassu vain mulkkaisi häntä takaisin tai onnistui päästämään suustaan pelkkiä ärähdyksiä tai mutinaa. Punatassu varmasti luuli, että punaruskea naaras vihaisi häntä. Mutta eihän se niin ollut, vaan juuri toisin päin. Viileätassu piti hänestä enemmän kuin kenestäkään muusta. Hän piti Punatassusta enemmän kuin vain klaanitoverina. Mutta hän tiesi, että oli pelkästään vaaraksi Punatassulle. Viileätassu kävi Pimeyden metsässä koulutuksessa, mikä oli varmasti kiellettyä, ja Mustahelmikin voisi tilaisuuden tullen jopa tappaa nuoren kollin tahtoessaan pilata Viileätassun onnellisuuden. Oppilaan kynnet liukuivat ulos. Joskus hän olisi niin tahtonut viiltää emonsa kurkun auki, jotta hän pääsisi vihdoin vapaaksi tuskasta, mitä on koko elämänsä aikana joutunut kestää. Mutta se olisi soturilain vastaista, eikä hän tiennyt pystyisikö siihen muutenkaan.
Kala hypähti pinnalle ja pärskähti takaisin veteen suoraan Viileätassun edessä. Nuori naaras hätkähti ajatuksistaan pois tulevaisuuteen. Hänen jalkansa oli näköjään kuljettanut hänet suoraan järven rantaan huomaamattaan. Viileätassu sysäsi ajatuksensa pois ja tahtoi keskittyä kalastamiseen. Hänen pitäisi vielä tuoda leiriin jotain riistaa ennen kuin pääsisi soturiksi. Lähemmäksi pintaa mukavan kokoinen kala, josta olisi hyvin ravintoa useammallekin kissalle. Punaruskea oppilas istuutui alas ja odotti, että kalan kuono koskettaisi pintaa, jolloin se olisi helppo napata kynsiinsä. Kun pinnalle tuli pieni värähdys, naaras kouraisi pinnallaan vettä ja kala lennähti maahan suoraan Viileätassun jalkojen juurelle. Hän puraisi sen nopeasti kuoliaaksi ja otti sen ylpeänä leukojensa väliin viedäkseen sen leiriin. Hän kuitenkin pysähtyi kuullessaan läheisestä pusikosta rapinaa. Voimakkaasti haisevan kalan takaa ei voinut haistaa mitään. Viileätassun keho jännittyi ja niskakarvat nousivat aavistuksen verran pystyyn. Hiilenmusta kissa astui esiin pimeydestä keltaiset silmät säihkyen raivoisasti. Se oli Mustahelmi. Normaalisti oppilaat olisivat helpottuneet tunnistaessaan emonsa, mutta Viileätassun niskakarvat pörhistyivät entisestään ja huuli nousi irveeseen. Kala hänen suussaan tippui maahan. Mustahelmi ei sähähtänyt niin kuin aina tyttärensä huomatessaan, vaan suorastaan hymyili ilkeästi, ihan kuin olisi tullut pentunsa luokse tahallaan. Vanhemman naaraan sysimustat kynnet liukuivat esiin.
’’On aikasi maksaa se, mitä olet tehnyt. Tapoit raa’asti oman veljesi ja isäsi, etkä ole katunut sitä kertaakaan. En ymmärrä kuinka sydämetön olento olet. Et ansaitse nähdä enää ikinä valoa, vaan mennä Pimeyden metsään, minne kaikki sinun kaltaisesi kuuluu. ’’ Mustahelmi sihisi ja asui askeleen lähemmäs. Hänen keltaiset silmänsä kiiluivat halusta repiä oma tyttärensä kahtia.
’’En ole tappanut ketään! Etkö voi uskoa sitä?’’ Punaruskea oppilas sähähti raivokkaasti yrittäen peittää pelkoaan. Hänen emonsa oli täysin hiirenaivoinen, oikeastaan jopa hullu. Mustahelmi ei ole ikinä ollut kuin muut. Naaraan mieli ei ollut terve, eikä Viileätassu tiennyt, mistä se johtui.
’’Valehtelija!’’ Mustahelmi rääkäisi hyppäen loivalla kaarella tytärtään kohti. Hänen silmänsä kiiluivat silkasta taponhalusta. Viileätassu ehti väistämään juuri ajoissa. Yleensä hänen emonsa vain raapaisee häntä kuonoon tai kylkeen, mutta ensimmäistä kertaa hänestä tuntui siltä, että hänen henkensä oli todellakin vaarassa. Mustahelmi tömähti maahan mutta hypähti uudestaan nuoremman kissan kimppuun. Lumimättään Pimeydenmetsässä opettamalla tavalla Viileätassu hyppäsi emoaan vastaan ja hänen ohi mennessään raapaisi häntä kylkeen. Musta naaras ei näyttänyt pienestä haavasta välittävän ja maahan laskeutuessaan raapaisi salamaakin nopeammin Viileätassua korvanjuureen. Viileätassu sähähti kivusta mutta kipu ei ollut kuitenkaan niin kovaa, että korvassa olisi lovi. Punaruskea oppilas väisti nopeasti Mustahelmen toisen iskuyrityksen ja raapaisi naarasta poskeen. Hän sai raapaistua niin lujaa, että poskeen tuli melkein reikä. Hänen emonsa rääkäisi kivusta ja kosketti varovasti haavaa tassullaan. Viileätassu käytti tilaisuuden hyväkseen ja hyppäsi emoaan kohti. Mustahelmi kuitenkin yllätti hänet ja väisti. Oppilaan tömähdettyä maahan Mustahelmi hyppäsi hänen päällensä ja laittoi kyntensä hänen kaulansa päälle valmiina tekemään lopun kaikesta.
’’Se olin minä. Minä tapoin Revontuliyön. Mutta se on sinun syysi.’’ Mustahelmi sihisi hiljaa. Viileätassu katsoi häntä järkyttyneenä. ’’Olet syntymästäsi lähtien pilannut elämäni. Katso nyt itseäsi. Sinun silmäsi ovat jäätävät, niihin ei yllä yhtään Tähtiklaanin valoa. Minua inhottaa edes katsoa niitä. Minua inhottaa edes katsoa sinua. Olisin halunnut tyttären, johon voisin edes joskus olla ylpeä. Jäit aina Sysipennun varjoon. Hän litisti sinut alleen jo vastasyntyneenä. En voi uskoa, miten pääsit edes oppilaaksi. Tehtäväsi on hoitaa klaaninvanhimpia, ei klaania. Sinua ei ansaitse nähdä kukaan. Olet pelkkä rääpäle, etkä ikinä tule olemaan mitään enempää. Minulle sinä et ole mikään, et suorastaan mikään. Nyt kenenkään ei enää tarvitse nähdä sinua tai sietää sinun mulkoilujasi ja ärähdyksiäsi. Hyvästi.’’ Nuo sanat riistivät Viileätassun sydäntä enemmän kuin mikään muu. Hän ei ollut kuullut ikinä mitään niin kamalaa koko elämässään. Pienet kyyneleet kostuttivat nuoren naaraan jäänsiniset silmät. >>Ei.<< Hän ei saisi itkeä. Hän ei ole heikko, vain heikot itkevät. Viileätassu tunsi surun ja pelon lisäksi äärimmäistä vihaa. Hän olisi voinut rimpuilla nopeasti pois emonsa alta ja juosta vain karkuun, muttei tuo ansainnut sitä. Kaikki se mitä Mustahelmi oli hänelle tehnyt… Musta naaras ei enää edes ansainnut elää. Hänen ei enää ikinä tarvitsisi edes vilkaista emoaan päin. Juuri kun Mustahelmi oli raapaisemassa tyttärensä kaulan auki, Viileätassu raapaisi tätä rintaan niin kovaa kuin ikinä jaksoi. Onnekseen hän tunsi osuneensa lihaan. Verta alkoi ryöpytä haavasta samalla hetkellä kuin se aiheutettiinkin. Mustahelmen silmät alkoivat sumentua ja naaraan pupillit supistuivat pieniksi viiruiksi. Hän alkoi yskiä verta ja sitä lensi vähän Viileätassunkin päälle. Mustahelmi nousi viimeisillä voimillaan pois tyttärensä päältä ja kaatui maahan. Hänen kehonsa kouristeli vielä hetken, kunnes kouristelut loppuivat. Valo Mustahelmen silmistä katosi ja naaras tuijotti vain lasittuneena jonnekin kaukaisuuteen. Viileätassu hengitti raskaasti ja nousi hitaasti ylös. Hän katsoi hiiren hiljaa emonsa kuollutta kehoa. Nyt se oli tapahtunut. Hän oli vihdoinkin vapautunut kahleistaan. Helpottuneisuuden tunne valtasi nuoren naaraan, mutta sen lisäksi hän tunsi myös pelkoa ja jopa kauhua. Hän oli rikkonut soturilakia täysin, tappanut oman emonsa. Oppilaan oli saatava Mustahelmen ruumis jonnekin pois. Hän katsoi vieressään solisevaa virtaa. Se oli hiirenkorvan aikana juuri lumien sulaessa erittäin voimakas. Viileätassu raahasi emonsa ruumista virran viereen ja heitti sen sitten virran vietäväksi. Musta turkki katosi pian veden alle ja vesi kuljetti sen kauas pois. Kukaan ei enää ikinä löytäisi Mustahelmeä eikä tietäisi, kuka hänet tappoi. Viileätassu huokaisi helpotuksesta että tuskasta. Hän tunsi olevansa vapaa, mutta samalla syyllisyyttä. Hän oli murhaaja, eikä hänelle annettaisi ikinä anteeksi tekoaan. Mutta siihen oli nyt totuttava. Asiaan, että Jokiklaanissa eli murhaaja, joka rikkoi vahvasti soturilakia ja ansaitsi tulla erotetuksi klaanistaan.

Jatkuu…

//Tällainen nyt tällä kertaa. Eli siis Mustahelmi nyt kuoli. Olen laiska enkä jaksa tarkistaa kirjoitusvirheitä, joten niitä saattoi löytyä, anteeksi. :P Tää jäi vielä kesken joten teen jatkoa huomenna.//

Vastaus:20 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaunotassu, jokiklaani
25.04.2014 17:39
Luku 6, Kauhun hetket
-----------Pentutarhan lähellä-----------
Kaunotassu oli jähmettynyt. Hän oli pysähtynyt täsmälleen samaan kohtaan kuin painajaisessaan. Sitten kuului Usvajalan ääni:
"Mikä hätänä, Kaunotassu?"
Se ei ollut sama lause kuin unessa, mutta Usvajalka oli tullut paikalle samalla hetkellä. Kaunotassu olisi halunnut edes avata suunsa, mutta hän ei pystynyt siihenkään. Kaikki Kaunotassun mielessä vain pimeni.
-----------Parantajan pesä----------
Kaunotassu avasi silmänsä. Hän huohotti raskaasti ja hänen oolonsa oli pahoinvoiva.
"E-ei...EI!" Kaunotassu änkytti. Koko maailma tuntui pyörivän ympärillä.
"Rauhassa vain." Teerenlennon ääni kuiskasi.
Kaunotassu ei yhtään tiennyt mitä oli tapahtunut. Kaikki tuntui sekavalta. Oliko hän pudonnut kivipiikkeihin? Oliko hänellä pahoja vammoja?
"Olet vain säikähtänyt. Syö nämä." Teerenlento sanoi.
"Mitä ne ovat? Hoitavatko ne pahoja vammoja?" Kaunotassu kysyi.
Teerenlento naurahti. "Sinulla ei ole mitään vammoja. Tämä on kamomillaa. Rauhoittaa mieltä."
Kaunotassu söi täristen kamomillan. "E-eikö minulla siis ole mitään vammoja?" hän kysyi.
Teerenlento pudisti päätään. "Jokin ajatus vain sai sinut säikähtämään ja pyörtymään hetkeksi."
Kaunotassu rauhoittui. Unen ja elämän samanlaisuus oli vain sattumaa. Miten hän oli saattanut uskoa niin epätoden mukaiseen asiaan?
//tämmönen pätkä vaan//

Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kettutassu, Tuuliklaani
24.04.2014 18:29
Esinäytös

" Nokikukka, en voi antaa sinun lähteä leiristä. En nyt kun pentusi ovat syntymäisillään. " Nuori kissa naukui hieman epätoivoa äänessään.
" Anna minun käydä vähän leirin ulkopuolella. Ole niin kiltti, Tähtisumu! " Nokikukaksi kutsuttu naaras aneli. Tähtisumu pudisti päätään.
" En voi. Tiedät, että Tammiturkki vähintään repii turkkini, jos annan sinun vaellella yksiksesi metsässä. Olet nuori, et ymmärrä. " Tahtisumu maukui. Nokikukka voihkaisi. Mustanharmaan naaraan kumppani oli kyllä tuolle rakas, mutta ehkä hieman liian huolehtivainen. Naaras nyökkäsi masentuneena ja katsoi mahaansa. Se oli jo huomattavan pyöreä.
" Olen pahoillani. " Tahtisumu kuiskasi lohduttavasti ja kosketti kuonollaan mustanharmaan soturin vatsaa. Nokikukka poistui parantajan pesästä häntä maata laahaten. Mutta naaras ei suunnannutkaan pentutarhaan, niin kuin pitäisi. Nokikukka pujahti vahdissa olevan soturin läheltä piiloon karhunvatukkapensaan taa ja jatkoi matkaansa hiipien kohti leirin suuaukkoa. Kun naaras oli leirin sisäänpääsyn kohdalla, hän vilkaisi ympärilleen ja hipsi vähin äänin leirin ulkopuolelle.
Heti kun Nokikukka oli päässyt tuuliklaanin leiristä, hän jatkoi matkaansa hölkäten. Ilta alkoi jo viiletä ja kuu ja tähdet loimottivat kirkkaasti taivaalla. Nokikukka tunsi olonsa paljon rennommaksi kuin leirissä. Pentutarhassa oli miltei mahdotonta yrittää nukkua nyt, kun siellä oli neljä nuorta pienokaista. Tai siis, totta kai oli hyvä asia, että tuuliklaanin pennut olivat terveitä ja vahvoja. Ilman pentuja klaanilla ei olisi tulevaisuutta. Mutta silti Nokikukka tunsi olonsa inhottavaksi pesässä, joka tuoksui niin voimakkaasti maidolle...
Lempeä tuulenviri heilutteli naaraan turkkia, kun tuo tarpoi tuuliklaanin avoimilla nummilla ja hetkeksi nuori soturi pysähtyi haistelemaan ilmaa suu raollaan. Jossain lähellä oli jänis. Nokikukka haistoi myös jotain muuta, jotain.. Kissan silmät laajenivat hämmennyksestä, epäuskosta ja pelosta. Jokin oli pahasti loukkaantunut. Jos Nokikukka oli jotain soturioppilaskoulutuksessaan oppinut, niin olla varovainen tavallisesta poikkeavien tuoksujen suhteen. Niimpä niin, ei ollut kulunut kauaa kun tämä mustanharmaa kissa nimitettiin soturiksi. Ja miltei heti hän joutui pentutarhaan. Se ärsytti edelleen naarasta, vaikka toki tuo oli ylpeä siitä että saisi pian pentunsa. Nokikukka joutui liikkumaan vaikeasti ja mahaansa varoen. Muttei kestänyt kuin hetki kun tuo jo kurkisti kitukasvuisen pensaan takaa. Pensaan takana oli aukio, ja Nokikukan kauhuksi siellä oli taistelu meneillään.

Tammiturkki tunsi viillon lavassaan ja käännähti ympäri. Hän oli juuri onnistunut ajamaan yhden
jokiklaanin sotureista pakoon ja valmistautui kohtaamaan seuraavan vastustajansa. Ruskeat silmät
kohtasivat vihreät ja Tammiturkki tunnisti raidallisen naaraan Pääskyhännäksi. Raivo kuohahti kollin
sisällä ja tuo loikkasi komealla hypyllä vastustajansa niskaan. Pääskyhäntä ei ollut hullumpi taistelija; hän upotti hampaansa kaikkialle minne kykeni ja viuhtoi kynsillään naarmuja soturin vatsan alueelle. Tammiturkki taisteli kaikin voimin ja upotti hampaansa syvälle jokiklaanin soturin niskaan. Naaras kiljahti ja rimpuili irti.
" Pysykää omalla reviirillänne! " Tummanoranssi soturi sähisi, kun Pääskyhäntä puikkelehti tiehensä.
Tammiturkki huohotti raskaasti ja vilkaisi lapansa syvää naarmua. Kovin pahalta se ei näyttänyt, muttei se kyllä kivutonkaan ollut. Kolli hoippui huulet irvessä kohti muuan jokiklaanin oppilasta, jonka tummanharmaa turkki oli pelosta pörhössä. Oppilaalla oli muutama naarmu, ja kun Tammiturkki jännitti lihaksensa tuo pakeni kohti omaa reviiriään. Tummanoranssi kolli paljasti tyytyväisenä kyntensä ja vilkuili ympärilleen. Enää kaksi jokiklaanin kissaa taisteli raivokkaasti, mutta pian nekin pakenivat ulvoen paikalta. Jokin oli kuitenkin herättänyt kollin huomion; tuo tuijotti silmiään räpäyttämättä jotain pensaikossa. Miltei heti tummanoranssi soturi tunnisti lehdenvihreät silmät.
" Tule esiin, Nokikukka! " Tammiturkki ärähti ja katsoi raivoissaan paikalle nilkuttavaa kissaa.
" Mitä tähtiklaanin nimeen sinä täällä teet? "
Nokikukka aukoi suutaan hetken, mutta sulki sen sitten.
" Lähdin kävelylle ja löysin teidät. " Naaras ilmoitti heiveröisellä äänellä. Ennen kuin Tammiturkki ehti sanoa tai tehdä mitään, kouristukset alkoivat tempoa nuoren naaraan turkkia. Hetken päästä tuo aukaisi suunsa äänettömään huutoon ja huohotti raskaasti. Tammiturkki jähmettyi paikoilleen.
" Pennut! " Nokikukka parahti kouristusten välissä ja kaatui maahan. Tammiturkki kiepahti karvat pystyssä ympäri.
" Mitä te odotatte? Vinhapuro, juokse leiriin ja hae Tähtisumu! " Tammiturkki sähähti ja kääntyi kumppaninsa puoleen varmistettuaan, että naaras oli varmasti häipynyt.
" Luulempa että sitten on jo liian myöhäistä, kun Tähtisumu tulee. ", Piikkihernehäntä raakkui, " olen nähnyt miten hän hoitaa hommansa ja luulen että voin auttaa. "
Tammiturkki nyökkäsi jäykästi ja nuolaisi Nokikukan poskea. Piikkihernehäntä nielaisi kuuluvasti ja astui eteenpäin.
" Meillä ei ole tarvittavia yrttejä, joten tämä voi olla rankka kokemus. " Kolli kuiskasi silmät kauhusta selällään.
Tammiturkki nuoli kumppaninsa turkkia ja kuiski rauhoittavia sanoja tuon korvaan.
" Hienoa, Nokikukka! Ensimmäinen pentu. " Piikkihernehäntä hihkaisi tyynnyttelevästi ja antoi tummanoranssin pienokaisen Tammiturkille, joka alkoi nuolla pentua, kunnes se lämpeni ja alkoi miukumaan hiljaa. Jo vähän ajan kuluttua kolli sai nuolla toistakin pentua, tummanoranssia, jolla oli mustat korvan päät ja valkopäinen, tuuhea häntä.
" Hienoa, Nokikukka. Kaksi naaraspentua. " Piikkihernehäntä naukaisi ja astui askeleen taaemmas.
" Liekkipentu ja Kettupentu. ", Nokikukka raakkui voimattomasti ja katsoi kumppaniaan, " Rakastan sinua Tammiturkki. Pidä huolta pennuistamme. "
Mustanharmaa naaras katsoi kumppaniaan silmissään koko elämän verran rakkautta ja kurottui koskettamaan tuon kuonoa omallaan.
" Ei.. Älä jätä minua.. " Tammiturkki kärisi. Liekkipentu alkoi vääntelehtiä kivuliaasti ja jäi paikoilleen.
Nokikukka hymyili kaipaavasti ja pian elämänvalo sammui nuoren kissan silmistä.

// Nyt vähän lyhyenlainen tarina, koska huomenna bilsan kokeet. Nokikukka siis kuoli, samoin Liekkipentu. Tähtisumu ei ehtinyt paikalle ja pian Tammiturkki lopettaa surun vuoksi syömisen ja kuolee hänkin. Nyt on siis Kettu orpo. :3

Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vatukkavarjo, Tuuliklaani
20.04.2014 20:31
Neljän aurinkohuipun takaiset tapahtumat olivat aiheuttaneet hämmennystä ja ehkä hieman pelkoa klaaniin. Seittitähti oli yhdessä Kastanjahännän kanssa järjestänyt lisää partioita. He olivat myös päättäneet, ettei kukaan saisi liikkua yksin leirin ulkopuolella. Tämä päätös ei ollut suorittanut kauhean suurta suosiota, mutta päälikköä oli toteltava, eikä siitä päässyt yli eikä ympäri. Kaikista eniten vastaan olivat laittaneet nuorimman soturit. Klaanikokouksen jälkeen aukiolla oli pieniä kissarykelmiä, joista kuului toista loukkaavampia huutoja, jotka oli kaikki osoitettu Seittitähdelle. Uusista säädöksistä kaikista kamalin oli mielestäni se, että partioita lisättiin. Olin joutunut suorittamaan jo kaksi ylimääräistä partioita normaalien lisäksi. Olinmyös johtanut kaikki partioit, joihin olin osallistunut, joten aloin pikkuhiljaa vihata muita kissoja entistä enemmän. Yrittää siinä sitten johtaa partioita, kun on aina joku yli-innokas oppilas hyppimässä vieressä ja esittämässä mitä tyhmimpiä kysymyksiä. Yksin kertaisesti sanottuna Tuuliklaanin reviirillä ei saanut olla enää hetkeäkään rauhassa. Olin kerran mennyt aterioimaan erään kiven taakse, joka oli aivan leirin laitamilla. Rauhaa ei ollut kestänyt kauaa, kun kiven taakse jo ahtautui muutama oppilas piiloon. Nyt näin rehellisesti sanottuna olisin halunnut viillellä niiden oppilaiden kaulat auki ja heittää ruumiit järveen. Kuulostan ilkeältä, mutta tälläinen ei vain ole minua varten...

Aurinko ei ollut vielä edes noussut, kun hiippailin sotureiden pesästä. Aamukastetta oli kasaantunut vesipisaroiksi kasvien ja heinien päälle. Aamu oli kolea ja sumuinen. Aivan maan pinnalla häälyi usvaa, joka peitti tassuni. Jostain kuului linnunlaulua ja ilokseni se oli ainut ääni, jonka sillä hetkellä kuulin. Kaikki muut nukkuivat, joten saisin aterioida rauhassa pitkästä aikaa. Nappasin tuoresaaliskasasta valikoiden pulskan hiiren. Kävelin hieman sivumpaan ja aloin syömään. Näin hiirenkorvan aikaan ei ollut pulaa riistasta, joten klaani ei kärsinyt nälkää. Ainakin olisimme taistelu kunnossa, jos (tällä hetkellä tunnistamaton) uhka päättäisi hyökätä leiriin. En kyllä uskonut tuohon itsekkään, mutta aina sitä voi kuvitella mitä tyhmimpiä asioista. Ei sitä kukaan kiellä.
”Vatukkavarjo!” kuului matala nau'unta jostain läheltä. Kuulin askelia ja huomasin silmäkulmassa liikettä. Tulija oli Kastanjahäntä. En suonut edes pientä vilkaisua kissaan. Odotin hänen jatkavan puhumista, jos hänellä edes oli minulle jotain asiaa.
”Määrään sinut johtamaan aurinkohuipun partion. Kierrätte kaikki rajat. Mukaasi valitset kolme soturia”, Kastanjahäntä sanoi topakasti. Pyöräytin silmiäni ja katsoin Kastanjahäntää epäuskoisena. Jos tuo hiirenaivo aikoo pitää paikkansa, kannattaisi opetella puhuttelemaan muita kissoja kunnioittavasti. Tai sitten kolli yksinkertaisesti ei pidä minusta, niinkuin en minä hänestä. Tasapeli sattuu aina olemaan reiluin.
”Jos sinä nyt oikein määräät”, vastasin halveksuvasti ja sylkäisin suustani luun Kastanjahännän tassujen eteen. Heilautin häntääni ja lähdin kävelemään takaisin sotureiden pesään. Ärsyttäviä kissoja oli näköjään ennemmänki. Siis niitä jotka luulevat voivansa päättää aina kaikesta kaiken. Olihan Kastanjahäntä minua korkeammalla arvoasteikossa, mutta väliäkö hällä. Nyt minun sitten piti löytää jostain KOLME soturia, jotka lähtisivät miltein kuuhuippuun asti kestävälle partioreissulle. Siitä tulisi järkyttävää. Sen voin sanoa jo näin etukäteen. En tuntenut sääliä muita kissoja kohtaan, jotka lähtisivät kanssani, mutta tunsin sääliä itseäni kohtaan. Tuuliklaanissa ei nimittäin ollut yhtään siedettävää soturia, jonka kanssa tulisin edes joten kuten toimeen.

Sotureiden pesässä silmäilin ympärilleni ja huomasin, että Mustahaukka oli hereillä. Astelin hiljaa vähän lähemmäs kissaa, jotten herättäisi muita.
”Lähdetkö rajapartioon aurinkohuipun aikaan?” kuiskasin hiljaa. Mustahaukka nyökkäsi nopeasti. Tulkitsin sen myöntymiseksi, joten kävelin omaan makuupaikkaani ja käperryin uudestaan nukkumaan. Ajattelin pyytää partioon vielä Ruostepuron ja Punakukan. Olin ollut kyseisten kissojen kanssa ennenkin partioimassa, eikä sen suurempia ongelmia ollut eteen tullut. Ainakaan vielä, kerta se olisi ensimmäinenkin. Suunnittelin tarkan reitin, mitä pitkin tulisimme kulkemaan. Päätin syömispaikankin jo valmiiksi, jotta voisin keskittyä aivan muihin juttuihin matkan varrella. Olin täysin ajatuksissani, kun huomasin Roustepuron heräävän vieressäni.
”Hei, Ruostepuro”, kuiskasin tälle. Kolli käänsi päänsä minua kohti. ”Partioon aurinkohuipun aikaan”, sanoin ehkä hieman kysyvään sävyyn. Kolli nyökkäsi ja lähti pesästä.
”Ja kysythän Punakukan mukaan, jos näet naaraan jossain”, huikkasin vielä, ennen kuin kolli ehti poistua pesästä. Sain vastaukseksi vain hyväksyvän hännän heilautuksen. Huokaisin, pian olisi aika lähteä, joten suljin silmäni ja yritin nukkua vielä hetken.

”Vatukkavarjo”, joku sanoi aivan korvani juuressa. Huitaisin tassullani ilmaa ja räpyttelin silmiäni nopeasti. ”Aika lähteä.” Ruostepuro oli tullut herättämään minut, vaikka sen olisi jotakuinkin pitänyt mennä täysin päin vastoin. Nousin seisomaan, venytin raajani vielä nopeasti ennen pesästä lähtemistä. Ilokseni näin Punakukan ja Mustahaukan jo odottamassa leirin uloskäynnillä tai mitä iloista siinä on. Ehkä se, että olin saanut tarvittavat partionjäsenet kasaan ilman sen suurempia välikohtauksia. Nyökkäsin kaikille ja lähdin kävelemään ulos leiristä. Oli aurinkohuipun aika, joka tietenkin tarkoitti, että olimme päässeet lähtemään ajoissa. Ilma oli kaunis ja aamun usva oli haihtunut kokonaan. Auringon säteet lankesivat suoraan maahan, koska niitä ei estänyt muu kuin niukka aluskasvillisuus.
”Aloitamme leirin takaa ja lähdemme siitä kulkemaan rajaa pitkin. Uusimme matkalla rajamerkit ja meidän täytyy myös olla valppaina kaiken varalta”, selostin muille. Kissat nyökkäilivät hyväksyvästi. Jatkoimme siis kaikessa hiljaisuudessa matkaan. Hetken kuluttua Punakukka ja Ruostepuro jättäytyivät hieman jälkeen. He juttelivat jostain, mutta minua ei ainakaan kiinnostanut heidän keskustelunsa aihe pätkän vertaa.
”Voimme varmaankin hajaantua hieman”, Mustahaukka huomautti. Nyökkäsin hyväksyvästi ja lähdin kävelemään lähemmäs rajaa. Matkaa oli vielä reilusti jäljellä, joten aloitimme partion ihan vain kävellen. Hajaantumisessa oli ainakin se hyvä puoli, että sain olla hetken ihan rauhassa ilman, että joku olisi niskassa kiinni tai kyselemässä turhanpäiväisiä. Vedin syvään henkeä ja avasin suuni haistellakseni ilmaa. Haistoin kitkeränä Myrskyklaanin hajun sekä monia riistaeläimiä. Vesi herahti taas kielelleni, mutta tiesin etten voinut saalistaa itselleni vaan joutuisin palaamaan hakemaan saaliin. Tai voisinhan yhden pienen hiiren syödä, mutta sitten minun olisi pitänyt antaa muidenkin hankkia itselleen ruokaa. Sitä en tulisi tekemään ennen valmiiksi päättämääni paikkaa.
”Hei, löysin jotain!” kajahti Punakukan huuto korviini. Lähdin nopeasti hölkkäämään äänen suuntaan. Oikealla puolellani huomasin Ruostepuron, joka oli myös kiiruhtamassa äänen suuntaan.

Näin Punakukan heinien seassa. Hidastin vauhtia ja viitoin hännälläni Mustahaukalle suoraan edessä. Tämä nyökkäsi. Oletin ettei vaaraa ollut, joten jatkoin kävelemistä. Saavuin kissojen luokse. Punakukka näytti hieman häkeltyneeltä, naaras osoitti jotain hännällään. Katsoin maahan siihen kohtaan, mihin Punakukka osoitti. Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin ja saivat minut ravistelemaan voimakkaasti. Näky ei todellakaan ollut sen kuvottavampi kuin edellinenkään, mutta omalla tavallaan outo.
(Tässä kohtaa kannattaa miettiä haluaako jatkaa lukemista ! olen varoittanut ;) )
Maassa oli suolistettu jäni. Maha oli revitty auki niin, että revitty nahanpala oli irtonaisena eläimen vieressä. Jäniksen sisältä oli revitty suolet ja muut sisäelimet ulos, sisäelimet olivat kasattu eläimen viereen siistiksi kasaksi. Eläin oli vielä kaikenlisäksi raadeltu ja silmät oli puhkaistu.
”No raadeltuna ei ainakaan ollut kissa. Olkaamme kiitollisia siitä”, sanoin. Yrittäen keventää tunnelmaa hiukan. Muut mulkoilivat minua vihaisena. Näköjään tämä oli järisyttänyt heidän elämäänsä suuresti. Naurahdin itsekseni. ”Paikantakaa tämän löytypaikka. Ilmoitamme tästä leirissä, jotta Seittitähti pääsee näkemään tämän”, sanoin. Sain vain vaivoin pidettyä ääneni vakaana ilman, että olisin purskahtanut nauruun. Se oli vain yksi raadeltu eläin. Entä sitten? Jokaisella oli omat mieltymyksensä. Toki tuo oli vakavaa, jos kyseessä olisi sama kissa kuin ajemmin. Siis se kissa, joka oli raadellut sen toisen kissan. Pelkän asian ajatteleminen sai minut voimaan pahoin. Yrittäessäni unohtaa raadellun kissan, huomasin muiden keskustelevan jostain kiivaasti pienen matkan päässä minusta. Mustahaukka vilkuili minua kokoajan ja hiljensi muut heti, kun oli huomannut, että minä katselin heitä. Näköjään jotain tosi salaista.
”Jatketaanpa sitten matkaa. Vielä yli puolet rajoista käymättä, joten tassua toisen eteen”, huikkasin ja lähdin mitään muuta sanomatta jatkamaan matkaa. Kuulin askelia takaani, joten tiesin muidenkin lähteneen liikkeelle. Kävelin määrätietoisesti eteenpäin ja haistelin säännöllisesti ilmaa. En haistanut mitään normaalista poikkeavaa.
”Nopeutamme hieman vauhtia, jottemme joutuisi maleksimaan täällä ihan niin kauaa, kuin aluksi ajattelin”, huusin. Odotin, että kuulin jokaisen hyväksynnän ja lähdin hölköttelemään verkalleen eteenpäin.

Matka oli sujunut hyvin eikä mitään erikoista ollut tullut vastaan. Olimme uusineet hajumerkkejä. Aurinko oli alkanut jo laskea. Soin siis tässä vaiheessa aikaa syömiseen.
”Jos ketään huvittaa niin voisimme nyt jäädä saalistamaan hetkeksi. Klaanille ei tarvitse tällä kertaa hankkia ruokaa. Jokainen hankkii sitä vain itselleen tänään”, huusin. Punakukka ja Ruostepuro hyväksyivät ehdotukseni, mutta Mustahaukka laittoi hanttiin.
”Mikä sinä olet meitä määräilemään? Vaikka johtaisitkin partioita ei sinulla ole mitään oikeutta päättää koska syömme ja kenelle ruokaa hankimme”, Mustahaukka ärisi jostain läheltä. Käänsin pääni äänen suuntaan ja näin Mustahaukan kävelemässä nopeasti luokseni.
”Ja mikä sinä olet minua arvostelemaan”, iskin vihaisena takaisin. En virallisesti välittänyt ollenkaan siitä, mitä muut kissat minusta ajattelivat, mutta Mustahaukan käytöstä en tällä kertaa yksinkertaisesti sietänyt.
”Voisit kuitenkin kysyä muiden mielipidettä asioista, etkä vain ilmoittaa niistä”, Mustahaukka vastasi yrittäen pitää äänensä vakaana. Hymyilin Mustahaukalle huvittuneena.
”Jos nyt aivan varmasti tahdot asiasta keskustella niin keskustellaan nyt. Mistä halusitkaan puhua?” aloitin näsviisaalla asenteella, ”ai niin! Siitä, etten kysynyt teiltä haluatteko syödä.” Mustahaukka alkoi näyttää vihaiselta.
”Etkö itse ole vielä syönyt mitään?” Ruostepuro keskeytti osoittaen kysymyksensä minulle. Tekaisin naamalleni nopeasti miettivän ilmeen.
”Annas kun mietin”, sanoin mietteliäänä, ”taisin minä yhden hiiren laittaa poskeeni siinä alku vaiheessa.” Mustahaukka alkoi muuttua yhä vihaisemmaksi.
”Teit mitä?” tämä kysyi jo niin vihaisena, että saatoin jopa ottaa kollin jotenkin tosissani.
”Ehkä. Ehkä en. En oikein muista, kun siinä oli kaikenlaista ja te aloitte ylihysteerisiksi pikku pennuiksi, kun näitte sen raadellun jäniksen. Jos sopii minä lähden nyt hakemaan itselleni jotakin syötävää”, sanoin rauhallisesti. ”Ja muuten, jos ette halua jatkaa partiota kanssani voittehan te aina palata takaisin ja selittää Seittitähdelle, miksi jätitte minut yksin metsään”, lisäsin vielä, ennen kuin lähdin paikalta.

Yritin etsiä useiden hajujen joukosta tuoreen riistan hajua. Haistoin monia eläimiä, mutta mikään ei tuntunut tuoreelta. Hiirenkorvan aikaan riista suorastaan juoksee syliin, yleensä. Aurinko oli alkanut laskea, joten yöeläimet alkoivat pian heräillä. Matkaakin oli vielä reilusti jäljellä. Saa nähdä miten kestän Mustahaukkaa lopunmatkaa. Hän tekee minut kerta kaikkiaan raivohulluksi jatkuvalla valituksella. Muille hän on aina kiltti, mutta minua hän selvästikin vihaa enemmän kuin muita. Ei se tietenkään minua vaivannut, mutta tässä tilanteessa se ehkä vähän otti päähän. Kadutti, että olin ottanut koko kollin edes mukaan partioon. Jälleen yksi hirvittävä virhe lisää listaan. Jatkoin haistelua. Pian paikansin jäniksen. Minun onnekseni se oli viereisen erittäin mitättömän pensaan takana. Hiivin hitaasti lähemmäs, mutta jänis havaitsi minut nopeasti. Pääsinpä ainakin takaa-ajoon. Juoksin nopeasti. Jänis oli myöskin nopea, mutta nähtävästikin haavoittunut. Se oli minulle helppo saalis ja sain sen nopeasti kiinni. Upotin hampaani tuoreeseen lihaan ja söin nopeasti. En jaksanut koko jänistä, joten jätin lopun jonkun toisen eläimen syötäväksi. Muita kissoja ei näkynyt eikä kuulunut, joten minun täytyi alentua kutsumaan kaikki kollee. Toivottavasti pääsisimme nopeasti jatkamaan matkaa.
”Voimmeko jatkaa matkaa?” huusin mahdollisimman lujaa, jotta kaikki kuulisivat. Jokainen vastasi, pääsimme siis jatkamaan matkaa. Lähdin hölkkäämään aivan rajan viertä. Halusin nimittäin päästä mahdollisimman nopeasti leiriin. Aurinko laski koko ajan, joten meidän piti pitää kiirettä. Jollemme olisi leirissä ennen kuun nousua olisimme pulassa. Meitä lähdettäisiin etsimään, kun huomattaisiin että olimme kaikki kunnossa minulle todella kävisi huonosti. En siinä tilanteessa voisi puolustautua mitenkään, koska Mustahaukka ainakin yrittäisi saada syyn minun niskoilleni. Tietysti se olikin osa minun syytäni, mutta ei sitä kannattanut sillä tavalla ajatella.

Palasimme leiriin juuri ajoissa. En puhunut vieläkään muille partiossa olleille. Mustahaukka käveli Ruostepuron kanssa ohitseni niin, ettei kumpikaan luonut minuun silmäystäkään. Punakukka nyökkäsi minulle hyväksyvästi ennen poistumistaan. Huomasin Viimatassun oppilaidenpesän edessä ja kiiruhdin tämän luokse.
”Tiedätkö missä Kastanjahäntä on?” kysyin oppilaalta. Tämä nyökkäsi päälikönpesään päin.
”Puhumassa jostakin Seittitähden kanssa”, Viimatassu vastasi. Nyökkäsin oppilaalle kiitoksen. Nyt joutuisin ainakin odottamaan ennen nukkumaan menoa. Seittitähden tuntien hänen ja Kastanjahännän keskustelu tulee kestämään kauan. Kävin makuulle päälikönpesän eteen, jotta voisin heti Kastanjahännän poistuttua raportoida tälle partiosta ja siitä raadellusta elikosta, johon olimme partion kanssa törmänneet.

Aika mateli todella hitaasti. Kuu jatkoi nousuaan. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen kuulin Kastanjahännän toivottavan hyvää yötä Seittitähdelle. Nousin nopeasti seisomaan. Kastanjahäntä asteli ulos pesästä.
”Raportoisin rajapartiosta”, aloitin. Kastanjahäntä nyökkäsi sne merkiksi, että saisin kertoa asiani.
”Aika pian täältä lähdettyämme löysimme raadellun jäniksen. Jota kuinkin samalla tavalla raadeltu kuin se kissakin, mutta vain suolet olivat ulkona. Silmät olivat myös puhjenneet. Loppupartio sujui hyvin. Uusimme hajumerkit emmekä huomanneet mitään tavallisesta poikkeavaa”, kerroin Kastanjahännälle.
”Voisiko joku näyttää minulle tämän jäniksen saman tien?” Kastanjahäntä kysyi. Mietin hetken.
”Mustahaukka on varmasti halukas näyttämään sinulle”, lipsautin ja lähdin sotureiden pesään.

//saattaa ol kirjotusvirheit, ku en ehi nyt tarkistaa. //
Vastaus:30 kp:ta!
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lummetassu, Myrskyklaani
20.04.2014 10:58
Tänään oli harvinaisen kaunis päivä. Lähdin tänään Tihkuviiksen ja Roihupennun kanssa opetustunnille. Näin hieman huonommin kuin ennen, mutta ei se minua estä!
" Mitä haistat Lummetassu? " Tihkuviiksi kysyi.
Vedin ilmaa sieraimiini, ja saatoin haistaa jäniksen, hiiren ja Varjoklaanin.
" Haistan jäniksen hiiren ja Varjoklaanin ", mutisin mestarilleni.
" Aivan. Tarkistetaan, että se on vain rajamerkin haju ", Tihkuviiksi selitti.
Roihupentu kipitti perässämme kömpelönä. Naurahdin hieman ja nostin pennun selälleni. Saavuimme Varjoklaanin rajalle. Kissojen pistävä tuoksu levisi kuonolleni.
" Ai tämäkö on Varjoklaanin haju? Yök! " Roihupentu sähähti.
Yhtäkkiä säpsähdin. Haistoin Varjoklaanin kissoja. Tummissa pensaikoissa liikkui varjoja. Pensaasta tupsahti ulos valtava kolli, jonka turkkia halkoivat raidat.
" Mitä teette Varjoklaanin reviirillä ", kolli sähisi.
Tuijotin kissaa ainoalla silmälläni.

// Jälleen häätö koneelta, mut jatkuu//

Vastaus:7 kp:ta
~Haukka