--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Roihupentu, Myrskyklaani
19.04.2014 19:25
Kultakukka suki punaruskean pennun turkkia hellästi. Kuitenkin pieni karvapallo alkoi valittamaan.
" Onko se jo siisti? " Roihupentu nurisi.
Vanhahko naaras katsoi pentuaan säteilevin silmin ja naukaisi:
" Ei ihan vielä ", Kultakukka kehräsi hiljaa.
Lopulta Roihupentu tylsistyi ja nelisti määrätietoisena ulos pentutarhasta. Hän näki tummanharmaan soturin joka jutteli kilpikonnakuvoiselle naaraalle, vierellään pieni kirjava naaras. Tämä säntäsi nopeasti paikan päälle.
" Onnittelut, Ratamohäntä. Olet uusi varapäällikkö ", tummanharmaa kissanaukaisi.
Pieni kirjava naaraskissa
" Milloin lähdetään metsästämään, Tihkuviiksi? " kollin oppilas kysyi.
" Aivan pian, käydään vain onnittelemassa Tulitähteä päällikön asemasta, Lummetassu " Tihkuviiksi selitti.
Roihupentu tuli keskeytti heidän keskustelunsa.
" Milloin minusta tulee oppilas? " hän sopersi yhtäkkiä.
Kaikki kolme kissaa käänsivät katseensa punaruskeaan pentuun.
" Tervehdys, Roihupentu. Haluaisitko tulla mukaamme Lummetassun opetustunneille? " Tihkuviiksi kysäisi.
Hän avasi silmänsä oikein suuriksi. Hän hypähti ilmaan ja naukaisi:
" Ilo mielin, se olisi suuri ilo " kolli vikisi.

//Jatkuu..//
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkohaukka, Jokiklaani
19.04.2014 17:08
Valkohaukka kyyristyi joenpenkalle ja nyppäsi pari sen vieressä kasvavaa vesimintunvartta suuhunsa. Naaras ojenteli valkoista käpäläänsä eteenpäin ja sai kynsiinsä kurkottelemaansa kaislaa.
>Tämä ei todellakaan riitä…< Valkohaukka mietiskeli. >Katajanmarjat ja karhunvatukkakin on loppu, ja kumpaakin tarvittaisiin.< Naaras laski yrtit ja kaislat otteestaan ja tarkasteli niitä.
Niitä oli vähäinen määrä, mutta parempi vähän kuin ei ollenkaan. Parantajaoppilas keräsi kaiken jälleen suuhunsa ja tassutteli pesään. Teerenlento heräili juuri Valkohaukan astuessa sisään. Valkohaukka nyökkäsi tälle tervehdykseksi ja järjesteli yrtit ja kaislat omiin seinämäkuoppiinsa. Teerenlento katseli oppilaansa touhuja makuusammaliltaan.
’’Ajattelin lähteä etsimään muutamia yrttejä.’’ Valkohaukka kertoi mustalle, täplikkäälle naaraalle.
Teerenlento nyökkäsi.
’’Selvä on. Älä viivy kauaa, ja varo kettuja ja mäyriä.’’ parantaja selosti Valkohaukan mielestä turhankin huolehtivaisesti. Ruskea naaras oli aikeissa huomauttaa asiasta, mutta päättikin pitää suunsa kiinni.
’’Nähdään myöhemmin.’’ Valkohaukka huikkasi ja loikki ulos pesästä. Lämmin ilma lainehti pitkin parantajaoppilaan juovikasta turkkia. Tuuli toi mukanaan ihanan hiirenkorvan ajan tuoksun, eikä viima ollut ollenkaan kylmä. Tuoksu ja lämmin tuuli saivat Valkohaukan rentoutumaan tämän jolkotellessa metsään päin.
’’Valkotassu.’’ kuului sihahdus kauempaa.
Valkohaukka ei aluksi tunnistanut vanhaa nimeään, kunnes ymmärsi kuka häntä kutsui.
’’Magpie?’’ Valkohaukka naukaisi ilahtuneesti ja mustavalkoinen pää pilkisti esiin pensaikosta.
’’Valkotassu!’’ kolli maukaisi loikkien naaraan luo.
’’En minä vain tunne ketään Valkotassua. Minä olen Valkohaukka.’’ ruskea naaras virnisti. Magpien pitkä häntä huiski sinne tänne kuin koiralla.
’’Sinä sait sen parannusnimesi! Eikun.. mikä se nyt oli?’’
’’Parantajanimeni.’’ Valkohaukka korjasi huvittuneesti.
’’Voi, et arvaakaan kuinka olen ikävöinyt sinua! En ollut nähnyt sinua kuuhun ja mietin oliko sinulle käynyt jotain ja kävin useasti katsomassa täällä metsässä ja tunsin tuoksusi mutta et ollut paikalla ja sitten kävin vähän siellä täällä ja yhtenä päivänä koira ajoi minua takaa ja sitten nappasin talitiaisen ja söin sen ja se oli hyvää ja sitten kaksijalat heittelivät minua esineillä ja-’’
Valkohaukka laittoi häntänsä ystävänsä suulle lopettaakseen tuon höpötyksen.
’’Hyvä on, hyvä on. Ymmärsin jo.’’ ruskea naaras naukui lempeästi. Magpie virnisti nolona.
’’Hmm…Voisitkohan auttaa hieman?’’ Valkohaukka kysyi. Magpien korvat nousivat pystyyn kehottaen Valkohaukkaa selittämään tarkemmin. ’’Tarvitsisin karhunvatukkaa ja katajanmarjoja, voisitko auttaa etsimään niitä?’’
Magpie nyökkäsi. ’’Mitä vain vuoksesi.’’
Valkohaukka ei vastannut kollin lauseeseen, koska naaras ei tiennyt millä tavalla kolli sen tarkoitti.
Äkkiä Magpien silmät kirkastuivat.
’’Hei! minä näin kaksijalkalassa yhden pesän, jonka pihalla oli paljon marjapensaita, myös karhunvatukkaa ja katajanmarjoja!’’ kolli vouhotti.
Helpotus täytti parantajaoppilaan sisimmän kun tämä mietti kuinka paljon yrttitarvikkeita hän saisi kerättyä. Kiitos siitä kuului Magpielle. Oli hassua, kuinka useat muut Valkohaukan klaanitoverit olivat niin kovasti erakoita vastaan. He olivat ihan yhtä mukavia kuin klaanikissatkin! Tai, no Magpie oli. Eihän Valkohaukka ollut muita erakkoja tavannutkaan. Naaras tassutti mietteissään Magpien perässä ja käänteli korviaan kuullakseen riistan.
Äkkiä Valkohaukan katse kiinnittyi pensaikossa vilahtavaan harmaanruskeaan eläimeen.
’’Odota.’’ Valkohaukka kuiskasi ja mustavalkoinen kolli pysähtyi heti. Parantajaoppilas laskeutui vaanimisasentoon ja otti pari äänetöntä askelta päästäistä kohti. Magpie seurasi saalistusta sivusta. Valkohaukka piti häntäänsä matalalla, ettei se päästäinen olisi huomannut sitä. Valkohaukka laski painon lonkilleen ja loikkasi sitten päästäisen kimppuun. Kuului kimeä vinkaisu ja päästäinen valahti hervottomaksi. Valkohaukka nosti saaliinsa hampaisiinsa ja tassutteli Magpien luokse.
’’Vau, en tiennyt että jopa parantajakissat osaavat saalistaa.’’ mustavalkea kolli kehui.
Valkohaukka pukkasi kollia lempeästi kylkeen.
’’Tottakai, senkin hiirenaivo.’’ naaras kehräsi huvittuneesti. ’’Kyllä meidänkin saalistaa täytyy osata.’’
Magpie virnisti ja oli jo aikeissa jatkaa matkaa.
’’Jaetaanko tämä?’’ Valkohaukka kysäisi työntäen mielestään sen säännön, että klaani ruokittaisiin ensin. Magpie kallisti päätään epävarmana.
’’Mutta sinä sen nappasit. En minä voisi sinun saalistasi syödä.’’ kolli mutisi hämillään.
’’Minä vaadin.’’ Valkohaukka kehräsi. ’’Muuten en syö ollenkaan.’’
Magpie pyöräytti hymyillen silmiään ja laskeutui makuulle Valkohaukan eteen ja alkoi aterioida parantajaoppilaan kanssa.
Päästäinen oli nopeasti ahmittu ja kaksikko oli valmis jatkamaan matkaa.
’’Oletko täysin varma, että muistat missä se pesä on?’’ varmisti Valkohaukka ja nousi neljälle käpälälle.
Magpien nousi myös ja nyökkäsi.
’’Ihan varmasti.’’ kolli vakuutti vaikka tämän tummansinisistä silmistä heijastui pieni epävarmuuden pilke.
’’Hyvä on sitten. En saa viipyä kauaa.’’ Valkohaukka myöntyi ja lähti jälleen seuraamaan mustavalkeaa erakkoa joka tassutteli päättäväisesti kohti kaksijalkalan aitoja.
Kaksikon päästessä ensimmäisen aidan juurelle he pysähtyivät.
’’Meidän pitäisi kulkea aidanharjaa pitkin. Se on turvallisempaa ja helpompaa..’’ kolli kyyristyi hieman ja loikkasi pitkällä loikalla aidan päälle ja käännähti sitten katsomaan Valkohaukkaan. Parantajaoppilas värähti.
’’En minä pääse sinne.’’ naaras vinkaisi. ’’Jokiklaanilaiset eivät ole opetelleet loikkimista ja pomppimista, se ei kuulu tapoihimme.’’
Valkohaukka katsoi valkeita tassujaan nolona. Ei hän halunnut näyttää raukkamaiselta kollin silmissä. Magpie oli itse hypännyt yhdellä loikalla aidan päälle, mutta Valkohaukka itse ei olisi päässyt sinne edes kahdella.
’’Ei hätää, kyllä minä autan, Valkohaukka.’’ Magpie sanoi niin lempeästi, että Valkohaukasta tuntui kuin se olisi valanut häneen rohkeutta.
Naaras kyyristyi ja loikkasi hapuillen aidanpäällystää, mutta hän jäi puolitiehen aitaa ja oli jo tippua, kunnes naaras tunsi hampaiden uppoavan hänen niskanahkaansa.
Valkohaukan sisimmän täytti lämpö kun Magpie nosti hänet aidan päälle.
’’Kiitos.’’ parantajaoppilas huokaisi helpottuneena.
’’Eipä mitään.’’ Magpie sanoi hymyillen ja auttoi naaraan seisaalleen. Valkohaukka tunsi olonsa rentoutuneeksi Magpien seurassa, ja unohti välillä mitä varten hän edes oli tullut tänne asti.
Velvollisuudet tuntuivat jäävän hieman taemmas.
Mustavalkea erakko johdatti naarasta aitaa pitkin.
Tuuli puhalsi lempeästi jälleen ja pyyhki Valkohaukan juovikasta turkkia. Naaras ehti jo rentoutua täysin, kun äkkiä kuului terävä haukahdus ja parantajaoppilas oli hypätä turkistaan.
’’Sen on vain koira…!’’ Magpie ehti rauhoitella, kun äkkiä Valkohaukka menetti tasapainonsa ja pyörähti aidan sille puolelle, jossa koira oli. Koira oli suuri ja mustanruskea ja sen silmät kiiluivat ilkeästi. Valkohaukka sähisi avuttomasti valtavalle eläimelle ja naaraan silmät olivat ammollaan kauhusta.
’’Juokse!’’ Magpie sihahti. Valkohaukka ei ehtinyt liikahtaakaan, kun koira iski hampaansa naaraan lapaan. Parantajaoppilas ulvoi kivusta ja kaatui kyljelleen.
’’Valkohaukka!!!!!’’ Magpie rääkäisi ja koira irrotti otteensa Valkohaukasta ja kääntyi haukkumaan Magpielle.
Magpie loikkasi kauemmas nurmelle ja johdatti koiraa kauemmas Valkohaukasta. Magpie oli nopea juoksija ja koira jäi pian tämän taakse. Kipu sykki Valkohaukan vasemmassa lavassa kun Magpie juoksi kuin tuuli tämän luo.
’’Pystytkö juoksemaan? Tai edes kävelemään?’’ kolli mourusi nopeasti. Valkohaukka koetti nousta pystyyn, mutta kipu vihloi liian kovaa.
’’En.’’ naaras kuiskasi. Koira oli jo jälleen hölkkäämässä kaksikon luo kuola lentäen. Magpie nappasi Valkohaukkaa niskasta ja alkoi raahata tätä kauemmas niin lujaa kuin pystyi. Kolli pysähtyi aidan juurelle, josta ei päässyt enään mihinkään. Valkohaukan pelkotuoksu leijui ilmassa.
’’Se tappaa meidät.’’ naaras vinkui silmät ammollaan.
Magpie pörhisti lyhyen, mustavalkoisen turkkinsa, köyristi selkänsä valtaisalle kaarelle ja sähisi koiralle korvat luimussa.
Valkohaukka ei halunnut olla ihan toimeton, joten tämäkin luimisti korvansa ja sähisi. Naaras vispasi juovikasta häntäänsä uhmakkaasti edestakaisin ja koira alkoi näyttää epävarmalta. Sitten pesän ovi avautui, ja ulos astui aikuinen naaraskaksijalka, joka mölähti jotain. Koira vinkaisi, haukahti ja juoksi kaksijalkansa luo sisälle pesään. Magpie ja Valkohaukka pysyivät jähmettyneinä paikallaan. Magpie vilkaisi Valkohaukkaa ja kumpikin huokaisi järkytyksen loputtua.
’’Kävikö pahasti?’’ mustavalkea kolli kysyi.
Valkohaukka vilkaisi haavaansa.
’’Sattuu ja kirvelee, mutta se ei ole kovin syvä. Tarvitsen vain jotain estääkseni tulehduksen.’’ naaras vastasi ja nousi hyvin varovaisesti pystyyn.
’’En pääse takaisin aidalle…’’
Magpie mietti hetken.
’’Tule selkääni. Minä kannan sinut, kunhan pidät lujasti kiinni.’’
Valkohaukka ujosteli aluksi olla toisen kannettavana, mutta kun kolli oli parantajaoppilas selässään kiivennyt takaisin aidalle, matka jatkui taas huoleti, lukuun ottamatta muutamia horjahduksia ja kivunsihahduksia. Lopulta kumminkin he pääsivät oikealle pihalle ja saivat tarvittavat yrtit ja marjat.

Valkohaukka työntyi sammalverhon läpi parantajan pesään ja laski yrtit väsyneenä paikoilleen. Teerenlento nukkui jo, pienellä kerällä kuorsaten. Ruskea parantajaoppilas laskeutui omalle pedilleen ja nukahti miltei heti.
//könkkö loppu//
Vastaus:20 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
18.04.2014 22:05
Ruostepuro nosti lihavahkon jäniksen suuhunsa ja alkoi raahaamaan sitä vähän matkaa, kunnes haistoi jotain. Se tuli järveltä päin, ja siinä oli jotain todella tuttua. >>Jokiklaanilainen<< soturi ajatteli yllättyneenä. Mitä Jokiklaanilainen tekisi järvellä, niin lähellä Tuuliklaanin rajaa? Osasivathan Jokiklaanilaiset uimisen taidon, mutta tuskin he uusivat keskelle järveä. Naaras jätti jäniksen siihen, ja uteliaana tassutteli lähemmäs rantaa kuono pystyssä. Ilmassa tosiaan leijaili Jokiklaanilaisen haju, mutta niitä oli luultavasti vain yksi. Edelleen kuitenkin soturin päässä pyöri kysymys: Miksi hän tulisi niin lähelle Tuuliklaanin rajaa? Ja järvelle menisi ylipäätään?
Pieni hahmo, jota Ruostepuro ensin luuli kiveksi, makasi läpi märkänä. Vasta lähempää Ruostepuro huomasi sen olevan pentu. Soturin hengityksen tahti nopeutui vähän, ja naaras rynnisti suoraan pennun luokse ja käänsi tuon ympäri. Pentu näytti tummalta, kun vesi oli kastellut tuon läpimäräksi. Ruostepuro unohti jäniksen kokonaan, ja keskittyi pentuun.
"Sinut täytyy heti viedä Tähtisumulle.." naaras mumisi ja nosti pennun niskanahasta ilmaan, ja lähti ripeästi leiriä kohti. Oikeastaan rynnistäen.

Tähtisumu oli luultavasti pesässään, joten Ruostepuro suuntasi sinne.
"Tähtisumu! Löysin tämän pennun järven rannalta, Se on Jokiklaanista ehkä.." Ruostepuro huohotti hengästyneenä ja laski pennun maahan varoen. Tähtisumu oli tullut katsomaan heti Ruostepuron löytämää pentua.

//kökkö ja lyhyt tarina :/
Vastaus:Saat 8 kp:eetä.

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
18.04.2014 10:31
Luku 2.

Kun Kastanjahäntä seuraavan kerran heräsi, hän tunsi olonsa paljon paremmaksi kuin, ennen pyörtymistään. Kolli räpytteli silmiään hitaasti auki ja kampesi itsensä pystyyn. Hän vilkuili hetken ympärilleen varmistaakseen, ettei Tähtisumu ollut lähistöllä ja otti varovaisen askeleen sammalpediltään. Kyllä vain, hän oli kunnossa. Tai siis, vatsakipu ja pahoinvointi olivat loppuneet. Kastanjahäntä otti toisenkin askeleen, nyt vähän luottavaisemman. Silloin joku kuitenkin naukui kuuluvasti pesän suuaukolta:
" Jaahas, vai täällä sitä uhmataan parantajan käskyjä. " Tähtisumu naukui ärtyneenä, huvittunut pilke silmäkulmassaan. Kastanjahäntä säpsähti ja kellahti kyljelleen. Kolli katsoi parantajaa tympääntyneenä.
" Älä vain sano, että joudun kykkimään täällä pitkäänkin. " Hän murahti uhmakkaasti. Tähtisumu kuitenkin naurahti ja pudisti päätään.
" Luulempa, että klaanin varapäälliköllä on järjestettävänä muutamia partioita. "
Kastanjahäntä räpäytti yllättyneenä silmiään ja pomppasi horjahtaen tassuilleen. Yhtäkkiä hänet valtasi ihmeellinen tarve juosta ainakin viisi kertaa tuuliklaanin reviirillä ja kolli hymähti itselleen. Hän kyllä voisi tehdä sen, harmi vain että hänellä oli velvollisuutensa.
" Kiitos. " Kastanjahäntä murahti kumartaen ja tassutteli suu korvissa pois parantajan pesästä.

Kun Kastanjahäntä tuli aukiolle, hän kuuli sotureiden pesän suunnalta iloisen kiljaisun, kun Vaahteravirta hölkkäsi kumppaninsa luo. Soturit koskettivat toistensa kuonoja ja Kastanjahäntä painoi omansa Vaahteravirran turkkiin.
" En tiennytkään, että valkoyskästä selviydytään noin nopeasti. " Hän huomautti kulmiaan kohottaen. Kastanjahäntä kohautti lapojaan ja istahti kostealle nurmelle. Pian muukin klaani heräsi yksi toisensa jälkeen, eikä leiri enää ollut niin hiljainen kuin auringonnousun varhaisina tunteina.
" Varissiipi, Kissanminttuturkki ja Mustahaukka ", Kastanjahäntä naukui hetken kuluttua osoittaen jokaista soturia vuorotellen hännällään, " Tarkistakaa myrskyklaanin ja tuuliklaanin välinen raja. Jos jaksatte, saalistakaa hieman. Ruostepuro, kokoa metsästyspartio. "
Mainitut kissat nyökkäsivät ja katosivat kukin omille teilleen. Kastanjahäntä antoi katseensa kiertää leiriä ja huomasi Viimatassun istumassa yksin oppilaiden pesän edustalla. Varapäällikkö suuntasi tiensä oppilaan luo, joka hätkähti huomatessaan hänen saapuvan.
" Tervehdys, Viimatassu. ", Kastanjahäntä naukui ystävällisesti, " Onko sinulla tänään jotain tärkeitä juttuja, kuten harjoitteletteko te Seittitähden kanssa? "
Viimatassu pudisti päätään. Vasta silloin Kastanjahäntä tajusi, että oli huomannut nuoren oppilaan viettävän tavallista enemmän aikaa leirissä.
" Ajattelin vain ", Kolli selitti, " Että klaaninvanhimpien makuusammaleet pitäisi vaihtaa.. "
Viimatassu oli ilmeisesti tajunnut Kastanjahännän vihjailevasta äänensävystä, että hänelle olisi tehtävä. Nuori kissa hyppäsikin miltei heti pystyyn, kumarsi ja kipitti häntä pystyssä klaaninvanhimpien pesälle.

//Lyhyt pätkä, koska kännykästä loppuu akku..
Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulitähti, Myrskyklaani
18.04.2014 09:46
Tulikukka istui turtana leirin keskellä Hopeatähden ruumiin vieressä. Kuun hopeinen loiste valkaisi päälikön Turkin. Vaahtokukka nojasi kevyesti emoonsa, ja Surusade istui jonkin matkan päässä hänen takanaan. Klaanin loput kissat kävivät vuorollaan tervehtimässä viimeisen kerran kuollutta päälikköä, ennenkuin vetäytyivät aukion varjoihin. Ilmapiiri oli läpeensä ahdistunut.
>Punahaukka, onhan hän luonasi? Onhan Hopeatähti tukenamme vielä?< Tulikukka ajatteli ja katseli kaukana loimottavaa tähtivyötä.
"Olemme aina tukenasi....." Kuului hento vastaus, joka sekoittui tuulen suhinaa. Ja puiden liikehdintään. Tulikukan läpi kävi väristys, ja hän kumartui taas koskettamaan Hopeatähden Turkkia. Hän aisti vain hämärästi muun leirin ympärillään, ja tyttärensä Turkin omaansa vasten. Kuu kulki verkkaisesti taivaan halki.

"Tulikukka" naukui lempeä ääni varapäällikön korvaan. Tulikukka hätkähti syvistä ajatuksistaan. Auringon ensimmäiset säteet kohosivat jo taivaalle. Hänen vieressään seisoi Vaahtokukka siniset silmät hehkuen.
"On jo aamu. Hopeatähti täytyy haudata" parantaja maukui hiljaa. Tulikukka vääntäytyi pystyyn. Hänen jäsenensä olivat surusta jäykät. Hänen teki mieli vain nukkua. Naaras kuitenkin tiesi, ettei sellaiseen ollut aikaa vielä pitkään toviin. Hänen takanaan muutamat kuningattaret, sekä Pitkähäntä, valmistautuivat hautaamaan Hopeatähden. Vaahtokukka nuolaisi emonsa siivottua korvaa.
"Sinulla on paljon tekemistä. Oletko pian valmis lähtemään?" Hän naukui varovaisella äänensävyllä. Tulikukan vähä päättäväisyys tuntui valuvan tassunpohjista hiekkaan. Hän oli nyt päälikkö, ja hänen olisi vaelletaan uuvuttava matka aina Kuulammeelle asti. Varapäälikkö huokaisi. Klaani tassutteli hiljakseen kahteen riviin sisäänkäynnin molemmille puolille. Kun Hopeatähteä kannettiin hitaasti pois, jokainen soturi kumarsi päälikön mennessä ohi.
"Makaa rauhassa" Tulikukka kuiskasi Hopeatähden hännän kadotessa suuakkoon. Vaahtokukka tökkäsi Tulikukkaa.
"Suremisen aika on myöhemmin. Aurinko nousee jo, meidän on lähdettävä", parantaja maukui rauhallisesti. Tulikukka nielaisi. Hänen syömistäni hiirestä tuntui kuluneen ainakin kuu.
"Tähtiklaani antaa sinulle voimia kohdata haaste" , Vaahtokukka maukui kuin lukien Tulikukan ajatukset. Lopulta varapäälikkö nyökkäsi.
"Odota hetki", hän maukui. Vaahtokukka siristi silmiään kysyvästi, mutta nyökkäsi. Tulikukka tassutteli nopeasti leirin laitaan, missä Ratamohäntä istui kasvoillaan surullinen ilme.
"Minun olisi pitänyt löytää jälki nopeammin. Olisimme ehkä kyenneet sitten pelastamaan Hopeatähden", Soturi naukui tukahtuneesti. Tulikukka kurtisti kulmiaan.
"Se ei ollut sinun syytäsi. Joskus jäljen löytää, joskus se jää löytämättä", hän vastasi tiukasti. Ratamohäntä huokaisi ja nyökkäsi. Hän piristyi hiukan.
"Oliko sinulla asiaa?" Naaras kysyi.
"Haluaisin sinun ottavat leirin vastuullasi sillä aikaa, kun olen Kuulammella", Tulikukka vastasi. Ratamohännän silmät syrttyivät.
"Homma hoidossa"hän maukui edelleen hieman surullisena. Tulikukka nyökkäsi ja tassutteli takaisin Vaahtokukan luo. Parantaja polki maata kärsimättömänä.
"Oletko valmis?" Hän kysyi. Tulikukka nyökkäsi. Suru kaihersi edelleen hänen mieltään. Vaahtokukka nousi jaloilleen ja loikki kohti sisäänkäyntiä. Tulikukka seurasi häntä jälleen ajatuksiinsa uppoutuneena. Ajatus päällikkyydestä oli hänelle liian monimutkainen. Päällikkö? Hänestä? Tulikukka tunsi olevansa kovin kokematon laahustaessaan Vaahtokukan perässä kohti kaukaista kuulampea.

Kaksikko vaelsi joutuisasti järvelle, ja kääntyivät seuraamaan sen rantaa kukkuloille ja Tuuliklaanin rajalle asti. Sitten he suuntasivat poispäin järvestä, kohti pientä notkoa, jossa sijaitsi Kuulampi. He kulkivat rajan muodostavan joen rantaa. Oli jo myöhä, kun he näkivät notkoon johtavan pienen polun. Vaahtokukka pysähtyi.
"Tästä eteenpäin emme voi puhua ennen seremonian loppua", hän ilmoitti hiljaa. Tulikukka katsahti häneen häntä laahaten maata.
"Mitä minun pitää oikein tehdä?" Hän kysyi.
"Käy makaamaan Kuulammen partaalle, ja kosketa kuonollaan kevyesti vettä. Tähtiklaani tulee luoksesi", Vaahtokukka ohjeisti ja viittoi hännällään. Tulikukka asteli parantajan ohi ja sukelsi kapeaan pensaiden reunustavaan notkoon. Hän laskeutui notkon pohjalle sen reunaa kiertävää polkua pitkin. Kuulampi välkehti hänen vierellään hopeaisena. Kuu nousi jo taivaalle. Vaahtokukka seurasi Tulikukkaa lammelle ja nyökkäsi rohkaisevasti. Tulikukka nielaisi ja kävi kömpelösti makuulle Kuulammen rannalle. Hänen jäseniään pakotti pitkästä vaelluksesta. Naaras pakottautui sulkemaan silmänsä ja laski kuononsa veden ylle. Jääkylmän veden koskettaessa varapäällikön kuonoa, hänen koko kehonsa tuntui jähmettyvät aloilleen. Notko ja sen äänet tuntuivat katoavan hänen ympäriltään, ja jäljelle jäi vain pimeys. Tulikukka tohti raottaa hieman silmiään. Naaras ponkaisi samassa jaloilleen. Hän seisoi kokoontumissaarella, valtavan puun vieressä.
>miten minä tänne jouduin?< Tulikukka ajatteli hätääntyneenä ja tähysi taivaalle. Hän ei koskaan ollut nähnyt yhtä kirkasta Hopeahäntää. Samassa taivas tuntui kirkastuvan sietämättömän kirkkaaksi. Tulikukka laski katseensa. Hän tunsi ympärillään yhä useampia kissoja. Lopulta taivas himmeni jälleen mustaksi. Tulikukka kohotti hieman päätään. Hänen ympärillään pensaiden varjossa ja puiden seassa seisoi tähtikirkkaita hahmoja. Tähtiklaani oli saapunut. Lähimmäiset kissat Tulikukka tunnisti vaivatta, ja hänen sydämensä hakkasi. Hopeatähti! Punahaukka! Naaras ehti tuskin toipua järkytyksestä, kun hänen luokseen asteli kissa. Harmaan mustaraitaisen Turkin joukossa tuikki tähtien valo.
"Emo?" Tulikukka änkytti. Shiran meripihkasilmät paloivat rakkaudesta.
"Oletko valmis ottamaan yhdeksän henkeä ja päälikön aseman itsellesi?" Hän kysyi. Tulikukka nyökkäsi niin vakaasti kuin siinä tilassa kykeni. Shira kumartui koskettamaan Tulikukan päälakea.
"Tällä hengellä annan sinulle taidon suojella. Käytä sitä hyvin pitääkseni huolta klaanistasi yhtä hyvin kuin emo hoitaa pentujaan", hän maukui. Jäätävä energiavirta syöksähti Tulikukan läpi. Hänen silmissään musteni, ja karvat humahtivat pystyyn. Kohauksen hellittäessä hän tärisi hallitsemattomasti. Oliko hänen kestettävä tämä vielä kahdeksan kertaa?
"Älä mene" hän kuiskasi Shiralle. Naaras hymyili ja asteli takaisin kissojen riviin. Hänen tilalle asteli toinen kissa. Kollin punaruskea turkki hohti tähtien valoa, ja vihreät silmät säkenöivät.
"Rakkaani" Tulikukka naukui tunnistaessaan Punahaukan. Soturin silmät paistoivat rakkautta tämän tervehtiessä kumppaniaan painamalla kuononsa tämän turkkiin.
"En ikinä hylkää sinua", Punahaukka maukui hiljaa ja kosketti Tulikukan päälakea.
"Tällä hengellä annan sinulle taidon opettaa. Käytä sitä hyvin, kun koulutat klaanisi nuoria", hän maukui. Tulikukka varautui uuteen voimaryöppyyn. Tällä kertaa siihen sekoittui musertavan kivun kouraisu, ja valtava paine silmissä. Tulikukka käsitti tuntevansa saman kuin Punahaukka elämänsä viimeisinä hetkinä. Tulikukka värisi ja hengitti syvään tunteen lakatessa. Punahaukka palasi paikalleen. Tulikukka katseli hänen peräänsä kaivaten. Sitten Hänen luokseen asteli kevein askelin tuuheatukkaiseen siniharmaa naaras. Tulikukan suu loksahti auki. Se oli Sinitähti, Myrskyklaanin muinainen päälikkö!
"Tällä hengellä annan sinulle kuuliaisuutta sille, mikä tiedät oikeaksi. Käytä sitä hyvin arvioidessasi toisten tekoja, ja opastat klaaniasi", Sinitähti maukui koskettaessaam Tulikukan päätä. Naaraan pää nytkähti, kun uusi kouristus hyökyi hänen lävitseen. Hän olisi tahtonut ulvoa, mutta suusta ei lähtenyt ääntäkään. Sitten kouristus haihtui, ja hän jäi puuskuttamaan aloilleen. Sinitähti kumarsi ja tassutteli takaisin kissojen riviin.
>vielä seitsemän< Tulikukka ajatteli huumaantuneena. Hän ei tunnistanut seuraavaa kissaa. Hän oli notkea valkea naaras, jolla oli siniset silmät. Hänen vierellään asteli kolme muuta kissaa Kullanruskean kolli, musta kolli, sekä harmaa raidallinen naaras. Heidän tuoksunsa vaikutti tutulta, vaikka Tulikukka ei ollut koskaan nähnyt heitä. Ensimmäiseksi musta kolli asteli Tulikukan eteen.
"Olen Shadow, Shiran isä. Olemme saaneet luvan antaa sinulle neljä seuraavaa henkeäsi", erakko maukui karkealla äänellä ja painoi kuononsa Tulikukan päälakea vasten.
"Tällä hengellä annan sinnikkyytä. Käytä sitä hyvin kohdatessani vaikeuksia, ja johda klaaniasi niissä ylväästi."
Energiavirta lävisti jälleen Tulikukan jo valmiiksi uupuneen kehon. Hän antautui kivulle, kunnes se lopulta lakkasi hiljalleen. Shadow perääntyi, ja hänen tilalleen astui kovasti Shiran näköinen harmaa naaras.
"Kulkiessani elävänä maan päällä nimeni oli Sade, ja Sahdown kumppani sekä Shiran emo", naaras maukui ja kumartui koskettamaan tärisevänä Tulikukan päätä.
"Tällä hengellä annan sinulle rakkautta. Älä koskaan hylkää läheisiäsi", Sade maukui hiljaa. Tällä kertaa Tulikukkaan ei sattunut. Hän tunsi lävitseen hyökyvät lämmön aallon, joka toi mieleen lämpimät päivät Viherlehden aikaan. Tulikukka rentoutui täysin ja huokaisi syvään. Tuntui kuin valtava jännitys olisi lauennut. Sade hymyili ja asteli kauemmas Shadown rinnalle. Kahdesta jäljellä olevasta kissasta lumenvalkounen naaras astui eteen.
"Olen Lumi, Shiran sisko" hän esittäytyi.
"Tällä hengellä annan kärsivällisyyttä. Käytä sitä hyvin klaanisi johtamiseen", Lumi jatkoi hymyillen. Kuin vastapainoksi henki, joka hyökyi Tulikukan lävitse, oli kuin tulta ja jäätä. Hänen toipuessaan, ja täristessä yhä, viimeinen nelikosta asteli hänen eteensä. Hän oli niin tuudittautunut Sateen antamaan henkeen, että tämä tuntui vielä muita pahemmalta.
"Minä olen Shiran sisar, ja nimeni on Oka", ruskea raidallinen kolli maukui rauhallisella äänellä. Tulikukka värisi yhä.
>olisipa tämä jo ohi< hän ajatteli. Oka kumartui hänen ylleen.
"Annan tällä hengellä jaksamista. Älä koskaan luovuta", kolli maukui. Tällä kertaa Henki ei juuri sattunut. Tulikukka uskoi pystyvänsä juoksemaan vaikka loputtomiin. Tunteen hiipuessa häneen iski taas lihasten pakotti vaelluksesta. Neljä kissaa olivat vetäytyneet muiden joukkoon, ja varapäällikön edessä seisoi ylväänä Hopestähti paksu turkki hohtaen hopeisena. Hänen takanaan istui mustan ja valkoisen kirjava kolli.
"Hopeatähti!" Tulikukka äänähti helpottuneena. Entinen päälikkö kosketti hänen kuonoaan.
"Tällä hengellä annan sinulle oikeudenmukaisuutta ja ymmärrystä", hän lausui. Henki hyökyi Tulikukan läpi. Varapäällikkö jähmettyi taas uuteen kouristukseen.
"Mutta... Se oli kahdeksas. Entä viimeinen?" Hän kähisi toivuttuaan. Olo oli jo niin murjottu, ettei hän välittäisi vaikkei saisikaan yhdeksättä henkeä. Hopeatähden katse synkkeni.
"Eräs kissa haluaa antaa sinulle viimeisen henkesi, mutta hän ei asu Tähtiklaanissa. Onnea matkaan, Myrskyklaanin uusi päälikkö. Me autamme ja seuraamme sinua, minne menetkin", päälikkö naukui. Kuin merkistä pimeys välähti aukiolle, ja jätti Tulikukan yksin pimeyteen. Kun naaraan vihreät silmät tottuivat, hän erotti ympärillään synkkiä, korkeita puita, ja korkealla niiden yläpuolella mustan, pilviverhon peittämän taivaan. Hänen edessään seisoi lihaksikas kissa, jonka oranssi, mustaraitainen turkki lainehti kylmässä tuulessa. Meripihkanväriset silmät paloivat.
"Tiikerivarjo", Tulikukka henkäisi ja unohti tyystin kaiken väsymyksen. Hän oli välittömästi varuillaan. Tiikerivarjo hymyili.
"Tervetuloa pimeyden metsään, tyttäreni. Tiesin, että jonakin päivänä saavuttaisin päälikön aseman, ja haluan antaa sinulle yhdeksännen henkesi", kolli maukui. Tulikukan silmät levisivät.
"Olet luopio."
"Mitä sitten?"
"En halua sinulta yhtään mitään."
"Olen isäsi, rakas Tulikukka, ja minulla on oikeus antaa sinulle mitä haluan."
"En tunnusta sinua isäkseni."
Väittelyä olisi jatkunut loputtomiin, ellei Tiikerivarjo olisi hiljentänyt Tulikukkaa painamalla häntänsä hänen suulleen.
"Et voi kiistää suonissamme virtaavaa samaa verta", Kolli maukui ja kosketti hänen päälakeaan. Näkymätön voima vangitsi Tulikukan paikoilleen.
"Tällä hengellä annan sinulle rohkeutta ja taitoa johtaa klaaniasi. Älä pelkää taistella. Älä pelkää tehdä päätöksiä. Johda klaaniasi!" Tiikerivarjo maukui. Henki suomensi Tulikukan järjen taistelun melskeellä. Hän tunsi isäänsä ajavan verenjanoa ja murhanhimon, mutta pakottautui olemaan heittäytymättä siihen mukaan, niin houkuttelevalta kuin se tuntuikin.
"Tervehdin sinua Myrskyklaanin uutena päällikkönä, Tulitähti. Vanhaa elämääsi ei enää ole. Olet saanut päälikön aseman ja yhdeksän henkeä", naaras kuuli isänsä viimeiset sanat, ennenkuin räpiköi hereille. Tulitähti huomasi olevansa Kuulammella, jolle lankesi tähtien valoa. Vaahtokukka istui hänen vierellään otsa kurtussa. Tulitähti hoippuroi ylös notkosta Vaahtokukka kintereillään.
"Sattuiko jotain?" Hän kysyi huolissaan. Hänellä oli aivan karsea olo.
"Ei, kaikki on ihan hyvin. Minua vain...väsyttää", Naaras vastasi.
"Saitko uuden nimen ja yhdeksän henkeä?" Vaahtokukka kysyi. Tulitähti nyökkäsi. Vaahtokukka rentoutui.
"Eiköhän sitten palata kotiin."
Vastaus:30 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mustikka, Kotikisu
18.04.2014 06:29
Hyppelin innoissani ylös pedistäni. Oli tullut lämpimämpiä päiviä, ja kohta koittaisi viherlehden aika! Omistajatkin näyttivät olevan iloisella tuulella. Purnasin yhden jalkaa vasten ja se antoi minulle lihaisan herkkupalan. Ajattelin mennä ulos virkistymään, ennen kuin Alexandra heräisi. Päätin kuitenkin etsiä sisältä jonkun mukavan ja pehmeän loikilu paikan, sillä ulkona näytti olevan kosteaa. Venyttelin kiireessä nopeasti jäseneni,ja köpötin kumarassa etsimään sopivaa löhöily paikkaa. Löysinkin juuri sellaisen paikan, nimittäin sohvalta, jossa oli myttynä monenlaisia peittoja. Loikkasin siihen ja sain tuntea ihanan pehmeyden, kuin sammalpedillä makoilisi. Siihen minä sitten käperryin, ja vaivuin rauhaisaan, levolliseen uneen.

Tunsin pari hienoista tökkäisyä lavassani, ja avasin silmäni. Alexandran siro kuono se siinä herätteli minua. Maukaisin leikkisästi, ja pomppasin naaaraan niskaan leikkiin. Läpsimme toisiamme leikillä korville ja lapoihin.

"Mrrau!" Alexandra maukui innoissaan leikin lopuksi. "Lähdettäisiinkö katsomaan hevosia?" Epäröin hetken. Alezandran tarinoiden mukaan hevoset olivat isoja ja pelottavia kavioidensa kanssa, joilla voisi potkaista kissan niskan poikki. Alexandra kuitenkin huomasi huolenaiheeni.

"Älä huoli, kyllä hevoset ovat joskus kilttejäkin!" Nyökkäsin hieman helpottuneempana ja aloimme tassutella ulos.

Ulkona maa oli nyt kuivempaa, kuten olin ajatellutkin, sillä aurinko oli kuivannut sen. Nuuhkaisin pari kertaa raikasta ilmaa, se tuntui hyvältä. Sitten Alexandra heilautti häntäänsä, ja jatkoimme matkaa Hevosien luokse.
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nokkospentu, Jokiklaani
17.04.2014 20:26
Luku 2

Nousevan auringon kirkkaat säteet siivilöityivät uusien lehtien välistä ja loivat täplikkäitä varjoja pörröisen punertavalle turkille, joka vilahti nukkuvan Jokiklaanin aukiolla. Yöllä satanut rankkasade oli sekoittunut aukion pölyiseen maahan ja aukio oli nyt kuin suo, jonka takia hereilläkin olevat kissat pysyttelivät pesissään. Punertava, nuori kissa pujahti hiljaa ja sulavasti edessään olevan tukin ylitse ja painautui leiriä ympäröivän saniaisaidan viereen. Pennun hieman likaisenväriset silmät välähtelivät auringon valojen laikuissa.
" Äääh, miksi meidän pitää mennä aamupartioon? ", Myrskyturkin voimakas nau'unta säikäytti pienen pennun ja hän painautui tiukemmin suojaavan aidan pistelevään seinämään.
" Myrkyturkki, sehän on vain kunnia päästä ensimmäisenä leirin ulkopuolelle", pentu kuuli tutun äänen naukaisevan ja hän kurotti hieman päätänsä. Pörröinen, pitkäraajainen ja sulava kehoinen Huminapilvi erottui Myrskyturkin ja Mustakynnen tummista turkeista kirkkaana valoläiskänä. Piilossa lymyilevä pentu hymyili iloisena, mutta piti huolen, ettei kolmikko nähnyt häntä.
" Vaikka kyse ei olisi kunniasta tai mistään sellaisesta, päälikön sana on laki. ", Mustakynsi sanoi ja piiskoi häntäänsä yrmeänä. Joukko käveli yhtenä sakkina leirin mutamaan ylitse ja he sujahtivan suuaukosta yksi toisensa perään. Yhä saniasoksa aidan vieressä piileskelevä pentu lähti hiipimimään kohti leirin suuaukkoa aidan viertä pitkin, kun vahingossa upotti tassunsa suureen mutakasaan ja kiskoessaan käpälänsä irti, maa päästi kumean napsahduksen. Äänen kuullessaan, Huminapilvi pysähtyi suuaukolle ja haravoi katseellaan koko leirin. Punertava naaras pysähtyi seisomaan liikkumatta, vaikka hermostus kulki hänen selkäänsä pitkin ja veri kohisi äänekkäästi hänen korvissaan. Lopulta kolli kohautti hartioitaan ja sujahti leirin ulkopuolelle. Kun soturin hännän tupsu katosi näkyvistä, Nokkospentu rentoutui siinä sekunnissa.
" Se oli lähellä! ", hän valitti ääneen ja ravisti tassustaan suurimmat mutapaakut. Pian pentu kuitenkin jatkoi matkaansa ja pysähtyi vasta suuaukon vieressä. Lyhyt tunneli kulkeutui hieman kallellaan alaspäin ja kohosi sitten ylöspäin ja tunnelin polku oli kovaksi tallottu jatkuvassa käytössä. Nokkospennun silmissä kiilsi seikkailuntahto ja pian hän jo sujahti innokkaasti tuhisten tunneliin. Pentu tunnusteli kovaa maata hetken tassujensa alla ja kehräsi ilosta. Siitä oli aikaa kun hän oli seisonut kovalla maalla. Mudassa käveleminen kun ei ollut mitään riemastuttavaa puuhaa, varsinkin kun yrittää samalla hiipiä huomaamattamana. Nokkospentu otti muutaman askeleen, kuin testaten maata tassujensa alla, ennenkuin lähti juoksemaan. Isältään naaras oli perinyt pitkät jalat ja solakan ruumiin. Naaraan rinnassa oli ollut ennen tikkataululta näyttävä merkki, joka oli kuitenkin muuttunut yhä vain epäselvämmäksi ja muistutti jo vain valkoista läiskää. Päästyään tunnelin ylämäkeen, hän hyppeli jo odottomattomana ja päästessään tunnelin päähän, pentu joutui sulkemaan silmänsä. Auringon valo oli paljon kirkkaampi, kuin leirissä ja se loi säteensä suoraan suuaukolle. Nokkospentu tunsi kuinka auringon lämpimät säteet leikkivät hänen pörröisellä turkillaan ja käveli tunnelin kovalta maalta jälleen hieman vetiselle ruohikolle. Auringon säihky esti häntä kuitenkin avaamasta silmiään ja pentu kaartoikin nurmella viistoon, ettei olisi kasvotusten kuuman auringon paahteen kanssa. Muutaman askeleen jälkeen auringon valo tosiaankin hiipui pennun näkökulmasta ja hän raotti varoen silmänsä. Pennun sydän oli jättää yhden iskun välistä.
" Vau...uskomatonta! ", Nokkospentu hihkaisi innokkaasti ja hänen pitkähköt korvat sojottivat innokkaasti eteenpäin. Taivas oli vielä hieman tumman sininen, mutta järveltä päin kantautui jo kirkkaampi siniväri ja se täplitti taivaan kummallisen laikukkaaksi. Suuret ja muhkeat pumpulipilvet peittivät osan taivaasta ja muutamat, tummat linnut visersivät iloista lauluaan liidelleessään yläilmoissa, kierrellen ja kaarrellen. Pienet, säihkyvät vesipisarat koristelivat ruohikkoa ja pensaiden uusia nuppuja. Vanhat tammipuiden köyrät okset vääntyilivät kohti taivasta ja pajupuut nuokkuivat maata kohden. Nokkospentu hymyili vienosti ja hänen silmät kiiltelivät innokkaasti. Pian pentu jo ryntäsi juoksemaan litimärällä nurmella, niin että muutamat vesipisarat säihkyivät ilmaan tai tarttuivat hänen tassuihinsa tai vatsaan, mutta hän jatkoi matkaansa. Pentu haukkoi puhdasta ja viileä ilmaa keuhkoihinsa ja nautti tuulen pörrötyksestä hänen turkillaan. Ilmaa halkova veden solina keskeytti kuitenkin pennun matkan ja hän jarrutti ruohikolla liukuen vielä pari hiiren mittaa. Vesi tiivistyi nurmelta hänen tassuihinsa, mutta Nokkospentu oli enemmänkin innoissaan veden solinasta kuin märistä käpälistään. Hän käänsi korvaansa hieman sivummalle ja paikansi solinan tulevan aivan hänen viereltään. Mutta kun pentu katsoi vierelleen, hän näki vain paljon kitukasvuisia puita, joiden käyrät ja ohuet oksat koettivat hivuttautua kohti taivasta.
" Mistä tuo solina tulee? ", Nokkospentu naukaisi uteliaana ääneen ja asteli puita kohti. Puiden kaarna oli halkeillut ja kaarnan palasia oli siellä sun täällä kuin leviteltynä. Nokkospentu asteli varovasti lähemmäs puita, matalana ja niskakarvat hieman pörhössä. Aivan puiden vierellä Nokkospennun niskaturkki laskeutui hieman, kun hän haisteli ilmaa ja totesi, että ketään ei ollut puiden seassa. Pentu koetti tiirailla puiden lävitse ja näki juuri ja juuri suuren puron puiden takana.
" Minä menen tuonne! ", Nokkospentu kiljahti innoissaan ja änkesi tiukasti kasvavien puiden välistä. Onneksi pentu oli tarpeeksi solakka, koska jos hän olisi hieman pulleampi, hän olisi jäänyt kiinni repaleisiin kaarnan paloihin. Nytkin hän pääsi juuri ja juuri puiden välistä. Kun Nokkospentu kiskoi takajalkansa puiden välistä, hän tarttui kynsillään maahan ja yllättyi kun maa pölähti hieman. Kitukasvuisten, tiukasti vierekkäin olevien puiden oksat olivat tiukasti kiinni toisissaan ja loivat tiukan katoksen maan ylle. Nokksopentu oli siirtymässä, kun tunsi yllättäen maan murtuvan hänen alla. Hän pysähtyi ja tuijotti silmät kapeina viiruina maata tassujensa alla.
" Varovasti, varovasti...", pentu toisteli itselleen, kun käveli murtumaherkän maan yllä ja otti tukea alla olevasta puusta. Hän kiersi puun ympäri lapa tiukasti puun rungossa, mutta yllättäen maa katosi hänen tassujensa alla ja lähti vyörymään puiden välistä. Nokkospentu kaatui ja vieri maakerroksen mukana, iskien välillä kylkensä puihin. Maa pölähteli ja irtosi hänen mukanaan ja kun puu rivistö loppui, maahan oli kerääntynyt multa kasa johon kissa tömähti.
" En tiennyt että maa olisi vienyt noin viistoon...", Nokkospentu mutisi ja hänen päässään pyöri ja huippasi. Hän nousi tassuilleen ja multa valui kuin vesi hänen turkistaan. Pentu ravisti turkkiaan, niin että multa pölysi ilmaan, ennenkuin katsoi ympärilleen. Pennun henki salpaantui, kun hän näki minne puro johti. Puro meni hetken suoraan, ennen pientä vesiputousta, josta se johti järveen suuren putouksen kautta. Järven pinta kimmelsi yksityiskohtaisesti auringon leikkisässä valossa ja solina täytti ilman. Pölyinen maa oli saanut pennun kurkun kuivaksi ja hän katsoi puroa janoisena. Hän muisti emonsa varoitukset.
Jos olet yksin, älä mene liian lähelle puroja tai kuoppia, Tiikerijuova oli varoittanut häntä ja Nuppupentua. Mutta Nokkospennun jano voitti ja hän käveli aivan puron vierelle. Hän näki oman peilikuvansa väreilevän kirkkaan puron vedessä ja pentu saattoi nähdä myös maan veden alla. Punertava naaras painautui varovasti maahan ja laski päänsä veden ylle. Vesi maistui kuitenkin laimean mutaiselta aivan rannan viereltä. Nokkospentu nyrpisti kuonoaan ja siirtyi eteenpäin niin, että hänen etutassunsa upposivat lämpimään rantaveteen. Vesi kasteli hänen koko rintansa ja mahansa. Vesi kuitenkin oli viileämpää ja kostutti mukavasti naaraan kurkkua. Muutenkin vesi tuntui mukavan viileältä kuuman auringon alla. Nokkospentu ei kuitenkaan tuntenut kuinka maa alkoi valumaan syvemmälle ja pettämään hänen tassujensa alla. Ennenkuin hän huomasi, veden alla oleva maa murtui hänen allaan ja hän kaatui veteen. Kylmä vesi tunkeutui helposti nuoren pennun ohuen ja pörröisen turkin väliköihin ja kylmensi hänen ihoaan. Nokkospentu kiskoi itsensä pintaan ja haukkoi henkeään täristen pelosta. Hänen iiriksensä olivat kaventuneet melkein näkymättömiin.
" Isi! Isi, auta! ", Nokkospentu ulvoi kun virta iski häneen ja työnsi kauas rannasta. Vaikka hän yritti pysyä pinnalla, hänen turkkinsa oli muuttunut painavaksi ja hän upposi helposti pinnan alle. Nokkospentu pyörähti vedessä ja tunsi yhtäkkiä tippuvansa vedessä, kunnes iskeytyi maahan. Isku sai pennun keuhkot tyhjiksi ja hän ponkaisi veden pohjasta pinnalle. Puron pinta särkyi ja Nokkospentu haukkoi henkeään. Pienempi putous oli hänen takanaan ja virta oli muuttunut voimakkaammaksi. Vesi työnsi pentua jatkuvasti veden alle ja hän pysyi juuri ja juuri pinnalla. Mutta Nokkospentu ei pelännyt virtausta, vaan hän tuijotti järkyttyneenä suurta vesiputousta, joka johti järveen. Nokkospentu vilkuili ympärilleen ja näki kummallakin puolellaan muutamia puita, pensaita ja punaisen turkin. Huminapilvi!
" Isi! Isi, auta minua! Minä hukun! ", Nokkospentu ulvaisi kovaan ääneen, ennenkuin hän upposi jälleen veteen. Mutta tällä kertaa hän kiskoi itsensä pakolla pinnalle. Vesi valui naaraan suupielestä ja hänen silmissään sumentui vähän väliä.
" Nokkospentu! ", hän kuuli Huminapilven huutavan, mutta kun pentu katsoi putoukseen, hän tiesi että kolli ei kerkeäisi pelastaa häntä. Pieni naaras alkoi nyyhkiä korviasärkevästi ja tuijotti lasittuneesti isäänsä, samalla kun vesi iski häntä putoukseen. Putouksen kohina täytti naaraan korvat ja hän tunsi tippuvansa jälleen.
" Isi! ", Nokkospentu kiljaisi ja koetti vielä kurottaa tassuaan kollille, joka juuri ilmestyi jyrkänteen harjalle. Painovoima sai pennun voimaan pahoin ja kun hän iskeytyi selkä edellä veteen, hänen keuhkonsa tyhjenivät, mutta hän ei enää jaksanut pyristellä pintaan. Nokkospentu upposi hitaasti vähän syvemmälle veteen ja hän pyörähteli virran mukana kohti Tuuliklaania. Välillä hän kohosi pintaan, mutta Nokkospentu oli tajuton. Hän kuuli isänsä mourunnan ennenkuin kaikki tukkiutui ja pentu uppoutui tajuttomuuden kylmään, pimeään peittoon.
// Eli siis Nokkospentu voidaan siirtää Joesta Tuuliklaaniin. Hän on siis liian kauan vedessä ja Nokkospennun pitäisi olla kuollut, mutta menettää vain tajunnansa ja elää sitten oppilas aikansa Tuulessa owo Alku oli vahingossa kirjoitettu eri tavalla, mutta nojaa :D
Vastaus:30 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
16.04.2014 12:44
//vähä tönkkö tuli//

Tulikukka harppoi kohti leiriä suussaan pulska kyyhkynen. Tuoresaaliin herkullinen tuoksu tunkeutui varapäällikön kuonoon. Naaraan perässä asteli tyytyväisenä Surusade suussaan jänis, sekä oravaa kantava Vatukkakynsi.
Tulikukka pujahti partion johdossa leiriin ja tassutteli laskemaan saaliinsa tuoresaaliskasaan.
"Menkäähän siitä. Olette varmasti nälkäisiä" hän maukui Surusateelle ja Vatukkakynnelle. Kaksi soturia virnistivät ja astelivat matkoihinsa. Tulikukka seurasi heidän kulkuaan tyytyväisin ilmein. Aurinko paistoi, tuoresaalista oli paljon, ja metsä oli vihreä ja vehmas. Tälläistä elämän pitäisi olla.
Tulikukka hymyili ja nappasi itselleen hiiren. Hän asteli vihreään varjoon ja asettui syömään ateriaansa. Samassa hänen luokseen asteli Puumanloikka. Raidallinen naaras istahti sisarensa eteen kasvoillaan tuima ilme.
"Oletko sinä tyystin unohtanut sisaresi?" Puumanloikka naukaisi. Tulikukka kohottautui kehräten istumaan.
"En tietenkään. Minulla on ollut vain aika paljon ajateltavaa viime aikoina" varapäälikkö vastasi ja nuolaisi Puumanloikan korvaa. Kellanpunaisen kuningattaren katse lämpeni, ja hän naurahti.
"Tottahan minä sen tiedän. Sinulla on ollut aika rankkaa", sisar maukui pehmeästi. Tulikukka tiesi hänen viittaavan Punahaukkaan. Varapäällikkö heilautti toimivaa korvaansa.
"Yritän tulla katsomaan sinua useammin. Juuri nyt haluaisin puhua Hopeatähdelle", naaras maukui ja nielaisi loputkin hiirestä.
"Näin Hopeatähden lähtevän metsään aamunkoihin aikaan", naukaisi ohi asteleva Ratamohäntä. Hän pysähtyi ja kumarsi Tulikukalle.
"Tiedätkö minne hän meni?" Tulikukka kysyi. Ratamohäntä kohautti lapojaan.
"No, kyllä hän pian tulee. Voit mennä", Tulikukka naukaisi. Puumanloikka virnisti.
"Minäpä tästä menen. Tule pian käymään" kuningatar naukui ja suuntasi kohti pentutarhaa. Myös Ratamohäntä tassutteli tiehensä. Tulikukka suuntasi sen kummemmin ajattelematta kohti Vaahtokukan pesää. Suuaukolla häntä vastaan juoksi Sumutassu. Pieni naaras pysähtyi käpälät sutien.
"Tulikukka! Sinut minun piti etsinkin. Vaahtokukalle on sinulle tärkeää asiaa", parantajaoppilas naukui silmät ammollaan. Tulikukan silmät laajenivat.
"No, minä olen tulossa" hän vastasi ja tassutteli eteenpäin. Sumutassu luikki hänen perässään.
Tulikukan pujahtaessaa pienelle aukealle hän näki oitis tyttärensä istumassa pesänsä edustalla sinisissä silmissään huolestunut katse. Naaraan olemus oli jännittynyt.
"Mitä nyt?" Tulikukka maukui huolissaan. Vaahtokukka hätkähti.
"Sumutassu, voisitko jättää meidät hetkeksi kahden", parantaja kehotti oppilastaan. Naaras huiskaisi hännällään ja säntäsi pois. Vaahtokukka katsahti Tulikukkaan.
"Tiedäthän, että me parantajat vaistoamme, kun päällikkö menettää hengen?" Naaras aloitti. Tulikukka nyökkäsi.
"Äsken tunsin jotain saman tapaista. Kuin pimeys olisi iskeytynyt suoraan päähän, ja minua kylmäsi korvista hännänpäähän. Jotain on sattunut, Tulikukka", Vaahtokukka jatkoi vakava katse silmissään. Tulikukan häntä heilahteli verkkaisesti.
"Mitä minun pitäisi tehdä?" Hän kysyi rypistäen otsaansa huolestuneena.
"Jos olisin seinämän lähtisin etsimään Hopeatähteä. Hän ei ole ollut leirissä koko päivänä", Vaahtokukka maukui. Tulikukka siristi silmiään. Olisiko todella aihetta huoleen?
"Ehkäpä noudatan neuvoasi", Varapäälikkö maukui lopulta. Vaahtokukka rentoutui hieman ja nyökkäsi. Tulikukka nuolaisi tytärtään ja asteli ripeästi pois. Aukiolla hän haki katseellaan toista kissaa mukaansa etsintäretkelle. Naaraan katse osui Ratamohäntään, joka makoili sotureiden pesän edustalla jutellen Vatukkakynnen kanssa.
"Ratamohäntä!" Tulikukka kutsui kilpikonnakuvioista naarasta. Soturi höristi pkorviaan ja asteli varapäällikön luo.
"Niin, Tulikukka?"
Tulikukka kertoi nopeasti tilanteesta. Hänen ei tehnyt mieli kierrellä. Ratamohännän katse tiukentui.
"Selvähän se. Mennään", naaras maukui päättäväisesti. Tulikukka oli tyytyväinen soturin tyyneen asenteeseen, ja loikki ulos leiristä.

"Täällä!" Ratamohäntä huusi. Tulikukka nosti kuonoaan. He olivat kadottaneet päälikön hajujäljen kosteikossa, mutta nyt Ratamohäntä näytti olleen löytänyt sen uudelleen.
"Löysitkö sen?" Tulikukka tiukkasi astellessaan nuoremman soturin luo. Ratamohäntä nyökkäsi innostuneena. Tulikukka nuuhkaisi ilmaa itsekin. Se oli totta; tuulen mukana kantautui tuoksu, heikko kylläkin, mutta se kuului ehdottomasti Hopeatähdelle. Tulikukka jatkoi nopeasti matkaa Ratomhäntä perässään. Jonkin ajan päästä hän pysähtyi kuin seinään. Hänen edessään makasi hopeanharmaa turkki tuulessa kadehtien Hopeatähti. Tulikukan sydän jysähti. Päällikkö oli aivan liikkumaton, ja hänen vierellää lojui toisen kissan ruumis. Molempien turkkiin oli tarttunut kuolonmarjojen haju.
"Ei...." Tulikukka parahti tajutessaan tilanteen. Hän oli menettänyt päällikkönsä ja ystävänsä!
"Miksi Tähtiklaani!" Tulikukka ulvahti uudelleen jalat vapisten. Ratamohäntä seisoi hänen takanaan silmät järkytyksestä ja pelosta ammollaan. Tulikukka kumartui Hopeatähden viereen silmät sameina menetyksestä johtuvasta surusta.
"Älä mene... Älä jätä minua", Tulikukka mumisi ja painoi kuononsa kylmään turkkiin. Meni monta minuuttia ennen kuin hän pystyi ajattelemaan jälleen kunnolla. Hän oli varapäälikkö... Joka tarkoitti sitä että oli hänen vuoronsa tulla päälliköksi. Järkytys nosti Tulikukan karvat pystyyn. Ei hän voinut olla vielä valmis sellaiseen asemaan! Miksi Hopeatähti oli syönyt kuolonmarjoja? MIKSI?! Tulikukka tuijotti päälikön kehoa toivottomana. Mitä oikein oli tapahtunut. Vieras kissa Hopeatähden vierellä tuntui mitättömältä.
"Ratamohäntä.. Voisitko.. Voisitko haudata tuon kissan. Viemme sen jälkeen Hopeatähden leiriin" Tulikukka maukui takellellen. Hän oli järkyttynyt, peloissaan ja suruissaan. Mikä oli mennyt pieleen. Hänen päällikkönsä oli juuri tehnyt itsemurhan!
Tulikukka pudisti epätoivoisena päätään. Hän vajosi tilaan, jota hallitsi vain kuolleen päälikön kasvot. Tulikukka tuijotti niitä niin kiihkeästi, että toivoi jo Hopeatähden avaavan jälleen silmänsä. Niin ei koskaanenää tulisi käymään. Menetyksen tuska oli hirvittävä. Täysin sama kuin silloin, kun Punahaukka oli kuollut.
"Tulikukka, meidän täytyy mennä. Hopeatähti pitää viedä leiriin"m Ratamohäntä maukui surusta karhealla äänellä. Tulikukka liikahti, muttei irrottanut katsettaan.
"Mitä minä teen? Hän on kuollut! Kuollut!!" Varapäälikkö maukui epätoivoisena. Ratamohäntä pukkasi häntä lempeästi.
"Voi Tulikukka..." Hän maaukui surullisesti ja kumarsi.

Vastaus:30 kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
14.04.2014 20:52
Kehoni värähti. Kylmä kastepisara oli tipahtanut otsalleni ja heräsin. Ravistelin painostavan kosteuden pois, mutta jäin silti makaamaan kyljelleni. Oli seuraava aamu jalkani vääntymisestä. Kun olin pyörtynyt, heräsin toisen kerran. Kukaan ei ollut silloin lähelläni, joten saatoin tutkia jalkaani. Se oli hieman verinen, mutta pahemminkin vääntynyt. Sitä kirveli hirveästi, ja hellät nuolaisuni vain pahensivat asiaa. Mutta sitten Tähtisumu oli astellut sisään. Hän oli ilahtunut, että olin vironnut, ja oli alkanut heti tutkimaan jalkaani. Hän oli koputellut, hieronut, levittänyt salvoja, kunnes oli ollut uuvuksissa. Ja niin minäkin olin ollut. Kukaan ei ollut tullut katsomaan, minua, mutta iltamyöhään kumppanini Mustahaukka oli tullut tervehtimään. Hän oli puskenut pehmeää turkkiaan minua vasten ja naukunut:

"Minä tiedän, että sinä paranet. Tiedän, että selviät." Ne sanat pääaaäni olin vaipunut uneen, ja herännyt tähän päivään. Nyt kun ajattelen eilistä, tulin ajatelleeksi että miksi Kastanjahäntä oli ollut niin huolestunut? Ymmärrän, että hän on varapäällikkö ja lisäksi entinen mestarini, mutsa yleensä vain perheenjäsenet ja kumppanit huolehtivat niin paljon. En kuitenkaan jaksanut vaivata vielä hieman ymmyrkäistä pääkalloani, joten annoin asian olla. Kamomillatassu rapistelikin jo ovella tuodessaan minulle tuoresaalista. Kiitin kohteliaasti, vaikkakin hieman väsyneesti. Nuuhkaisin tuoresaalistani vesi kielellä. Se oli pullea jänis, ja aloin siististi näykkiä siitä palasia. Kuonooni tulvahti äkkiä monen kissan tuoksu, joka lähestyi. Parantajan pesän oviaukosta tupsahti ensin neljä pientä päätä, ja lopuksi suurempi valkea. Kehräsin tunnistaessani kissat; Valkohäntä, joka hoiti pentujani väliaikaisesti, oli tuonut Tervapennun, Apilapennun, Kanipennun ja Pyörrepennun katsomaan minua. Pikkuiset tunkivat Valkohännän ja Tähtisumun ohi ja pomppasivat suoraan syliini. Tervapentu ja Pyörrepentu tönivät tiensä ihan eteeni, kun taas Kanipentu ja Apilapentu jäivät hieman kömpelösti taemmaksi. Nostin heidät myös eteeni.

"Emo, kerro, miten jalkasi oikein vääntyi?" Kysyi Tervapentu. Olin hieman hämilläni, sillä luulin että pennut olisivat vaikeroineet miten minun käy ja tulleet kehoni vieree turvaan nukkumaan. Taas yksi merkki siitä, kuinka he kasvoivat niin nopeasti. Aloin kertomaam heille tarinaa metsästysreissustani, jolloin loukkaannuin. He kuuntelivat innokkaina.

"Parannuthan sinä vielä?" Kysyi Kanipentu kertomuksen päätteeksi. Minä jäin hämilläni miettimään vastausta, sillä en todellakaan tiennyt sitä.

"Tottakai hän paranee, höpsöt. Emonne tarvitsee vain aikaa siihen." Tähtisumu naukui. Naaras pelasti minut pinteestä. Loppupäivä kuluikin nopeasti. Illalla katselin kuinka soturit menivät nukkumaan, myös Tähtisumu kävi yöpuulle. Iltahämärä oli jo laskeutunut, muttensaanut millään unta. Kuu heijasti kelmeää valoaan, pesän suuaukolle, johon lankesi varjo. Nostin päätäni, ja näin klaanin varapäällikön, Kastanjahännän.

"Mitä teet täjän aikaan täällä?" Kysyin, ja hienoinen hermostuneisuuden ääni erottui selvästi puheestani.

"Halusin tulla katsomaan sinua..." Kolli maukui. Hän polki maata, ja päätti sitten jatkaa;

"Kuule Kuupilvi, oli minun vikani että jalkasi vääntyi. Minä annoin sinulle luvan lähteä metsästyspartioon... ja sitten sinä tipuit siitä koivusta... Olen pahoillani." Hän lopulta huokaisi. Näin surullisen tuikkeen varapäällikön silmäkulmassa. Luuliko Kastanjahäntä oikeasti, että aikoisin syyttää häntä siitä, että loukkaannuin?

//jatkoa Ansu Kastanjalla ;)//
Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Taivas, luopio
13.04.2014 21:06
Luku 6.

Taivas tuijotti maata näyttäen kalpealta, kuin pystyynkuolleelta. Ehkä luopion elämä ei kuuluisikaan hänelle? Hänhän voisi palata takaisin klaaniin ja kertoa kaiken Salamasta, mitä hän nyt tiesi. Ja naaraan suunnitelmistaan hyökätä klaanien kimppuun. Taivas oli tosiaan ollut aina koppava kaikille, ehkä hän halusi suojella itseään? Taivas oli ollut aivan väärässä siitä, että luopion elämä olisi hänelle tarkoitettu. Veren lemu oli sietämätön, ja naaras olikin sisällä luolassa vain ja ainoastaan pakon edessä. Yllättäen naaras tunsi hänen takanaan jonkun. Taivas sulki ainoan silmänsä ja huokaisi. Tuttu, vereltä lemuava haju kantautui naaraan kuonoon joka nyrpisti nenäänsä. Mutta jos Taivas haluaisi toteuttaa suunnitelmansa, hänen olisi oltava kelvollinen Salaman silmissä.
"Kuka sinä olet?" kuului lempeä, mutta varovainen ääni. Eikä Taivaan takana ollutkaan Salama? Hän oli varmaankin erehtynyt, sillä ääni kuului hennolle, pienelle kotikisunaaraalle. Taivas pysyi paikoillaan hetken ja huokaisi.
"Sinun täytyy lähteä täältä" Taivas mumisi hiirenhiljaa, tuskin edes kuuluvasti. Sitten naaras kierähti ympäri ja nosti katseensa siroon naaraaseen, joka säikähti kuin pikkupentu Taivaan naamaa.
"Täällä ei ole turvallista" Taivas kuiskasi kuunnellen takaansa kantautuvia, tosin hiljaisia ääniä. Kuitenkaan vaaleanharmaa, kaunis kotikisu ei välittänyt. Tai ehkei kuullut vaan ääni väristen kysyi: "K-kuka sinä olet.. Ja.. Ja kuka sinulle t-tuon on tehnyt?"
Taivas katsoi kotikisua vihreillä silmillään hetken aikaa, kunnes mumisi epäselvästi: "Olen Taivas, ja tämän minulle on tehnyt Hunter"
"Minä olen Mustikka.. Mitä sinä täällä teet?"
"Sinun ei pitäisi olla täällä" Taivas korotti ääntään ja paljasti kyntensä.
"Täällä elää murhanhimoisia ja verenjanoisia kissoja, minä kuulin niihin mutta aion myös pysäyttää ne" Taivas kuiskasi ja tuijotti kotikisun kaulapantaa.
"Mustikka.. Sinun on mentävä, kuolet muuten" Taivas murisi perääntyen samalla. Naaras tunsi itsensä pieneksi kuin hiirenpoikasen kävellessään ohi Steelin, joka vain mulkaisi naarasta ja tuijotti ylimielisellä katseella oppilasikäistä kissaa. Taivas ei vastannut katseeseen, vaan korvat luimussa lähti Myrskyklaania päin. Ehkä Taivas voisi olla klaanin ulkopuolella, mutta kertoa aina Salaman aikeista päällikölle? Kyllä. Taivas ei haluaisi murhata omia ystäviään, ei ketään. Hän oli yksinäinen kyllä, mutta hän kestäisi sen. Vai kestäisikö?

Väsyneenä Taivas huomasi vihdoin olevansa perillä. Naaras tiesi, ettei ehkä olisi kovin tervetullut enään, mutta Myrskyklaanin olisi saatava tietää nopeasti Salaman aikeista. Taivas tiesi reitin leiriin helposti.
Hetken päästä Taivas oli aivan Myrskyklaanin leirin suuaukolla ja astui leiriin, kun heti ensimmäisenä joku soturi näki hänet. Yllättäen Taivasta alkoi myös pyörryttää, ja tömähti maahan. Lähellä olevat oppilaat huomasivat heti tapahtuman, ja lsa pysyi vaiti. Kaikki sumeni, ja Taivas ei erottanut mitään. Vain tutun Myrskyklaanin hajun.
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vatukkavarjo, Tuuliklaani
13.04.2014 21:05
Makasin edelleen parantajanpesässä. Jalkani oli vieläkin toipumisvaiheessa ja painon varaaminen sille sattui. Muutama auringonhuippu on tuntunut kuulta. Pienet kävelylenkit tuoressaaliskasalle ja takaisin ovat tuntuneet aika turhauttavilta, koska ne pitää tehdä hitaasti ja varovasti, jotta jalkani parantuisi vielä entiselleen. Pysyvä viiltohaava siihen kuitenkin jää, tai siis haavan reunat tai miten sen nyt ilmaiseekaan. Kukaan ei ole käynyt parantajanpesällä sitten sen jälkeen, kun metsästä oli löytynyt raadeltu luopio. Ainoat kissat, jotka ovat minulle puhuneet ovat Tähtisumu ja Kamomillatassu, joiden kanssa keskusteleminen ei oikein ole mieleeni.
"Hyviä uutisia", Tähtisumu huikkasi pesän suulta. Katsoin häntä kysyvästi. "Saat palata sotureidenpesään, mutta et voi vielä hetkeen osallistua partioihin", Tähtisumu jatkoi, "sinun täytyy kuitenkin tulla joka päivä käymään täällä, jotta jalkasi parantuu." Nyökkäsin ja nousin samantien ylös lähteäkseni. "Et kuitenkaan lähde vielä. Viimeiset yrtit täytyy laittaa jalkaasi, niiden vaikutettua saat lähteä", Tähtisumu lisäsi nopeasti, ennen kuin olin edes ehtinyt ottaa askeltakaan mihinkään suuntaan. Kävin takaisin makuulle, kun Tähtisumu pureskeli yrteistä tahnaa ja levitti sitä haavan päälle.
"Seittitähti on ollut aika poissaoleva loukkaantumisesi jälkeen", Tähtisumu aloitti varovasti. Silmäni taisivat revähtää auki, kun tajusin, mitä hän oli juuri sanonut.
"Laittoiko hän sinut puhumaan minulle, kun ei itse uskaltanut?" naurahdin väkinäisesti, "voit viedä terveiseni ja ilmoittaa, että jos hän ei itse uskalla tulla puhumaan kanssani antakoon asian olla." Tähtisumu näytti yllättyneeltä. "Kamomillatassu, miksi piileskelet varjoissa? Luuletko kenties etten huomaisi sinua?" kysyin vielä seinän vieressä seisovalta kissalta. En jäänyt enää hetkeksikään vaan nousin ylös ja astelin suoraa päätä ulos. Kuulin Tähtisumun kiellot, mutta en välittänyt. Aloin olla niin kypsä Seittitähden sekä muiden Tuuliklaanin kissojen toimintaan. Tuntui välillä, kuin ei kuuluisi ollenkaan koko klaaniin. Yritin kävellä normaalisti, mutta se oli vaikeaa, koska jalkaan koski vieläkin. En katsonut missään vaiheessa taakseni vaan kävelin suoraan leirin uloskäyntiä.
"Ja minne sinä luulet meneväsi?" Seittitähti kysyi tiukasti. En vaivautunut edes kääntämään päätäni nähdäkseni uroksen. Kävelin täysin välinpitämättömästi eteenpäin. "Nyt pysähdyt ja kerrot mikä sinua vaivaa!" Siettitähti sanoi vihaisesti. Käännähdin nopeasti oikealle ja kohtasin Seittitähden katseen. "Sinä olet tällä hetkellä ainut ongelmani, et ole käynyt parantajanpesällä loukkaantumiseni jälkeen etkä silloinkaan vauvautunut sanomaan mitään ystävällistä! Pikemminkin voisin kysyä mikä SINUA vaivaa!!" huusin Seittitähdelle ja käännyin kannoillani. Kaikki aukiolla olevat tuijottivat minua, kuin olisin juuri tehnyt jotain peruuttamatonta. Jotkut kissat supisivat keskenään, kun kävelin ohi. Jos totta puhutaan minua ei todellakaan kiinnostanut mitä muut minusta ajattelivat.

Pääsin pois leiristä ja päätin nopeasti mihin menisin. Erään pellon takana oli kivi, johon paistoi aina kirkkaalla säällä aurinko koko päivän. Siellä saisin ainakin olla rauhassa. Toivottavasti. Tuoreen riistan tuoksu kantautui sieraimiini. Viis veisasin jalan kivusta, kun lähdin jäljittämään tuoksua. Se tuli rusakosta, jonka aioin saada kiinni. Näin vilahduksen jostain ruskeasta heinien seassa. Sen oli pakko olla se rusakko, jonka halusin pois päiviltä ja mahdollisimman nopeasti. Syöksyin suoraan eläintä kohti. Luokkaantunut jalka tuntui raskaalta ja sitä oli huomattavasti vaikeampi liikuttaa kuin muita jalkoja. Loukkaantunut jalka laahasi useasti liian pitkään maata, joka aiheutti liikaa ääntä. Juoksin ja sain rusakkoa koko ajan enemmän ja enemmän kiinni, kun välimatka oli mielestäni tarpeeksi lyhyt ponnistin lujaa takajaloillani ja loikkasin pitkässä kaaressa. Sain rusakosta kiinni ja katkaisin sen niskan. Vesi herahti kielelleni. En kuotenkaan ehtinyt edes maistaa saalistani, kun kuulin jonkun kissan tuskaista ulvontaa. Riistan hajun seasta erotin kahden kissan hajun, toinen oli Tuuliklaanista, mutta toisesta en tiennyt. Meinasin jättää asian sikseen, mutta toistuvat ulvonnat saivat minut kuitenkin toimimaan. Lähdin juoksemaan äänen suuntaan. Yritin liikkua hiljaa, mutta vaurioituneella jalalla se ei ollut järin helppoa. Ulvonta kuulosti heikolta, mutta se tuli siltin lähempää kuin ennen. Kissojen hajut tulvivat voimakkaammin sieraimiini, en kuitenkaan vieläkään tunnistanut kissoja. Hidastin kävelyvauhtiin ja lähestyin kissoja. Olin saapunut pienelle metsäalueelle, jossa oli paljon piilopaikkoja tarpeen vaatien. Kissoja ei näkynyt, mutta tunsin, että he olivat jossain lähellä. Ulvonta oli lakannut ja mieleeni juolahti ajatus verenhimoisesta tappajasta...

...järkytyin kamalasti. Edessäni oli täysin raadeltu kissa, jonka suolenpalasia sekä muita elimiä oli levinnyt ympäri kyseistä aluetta. Kissa oli raadeltu niin pahasti, että tunnistaminen olisi lähes mahdotonta. Mietin aika kauan mitä tekisin löydölleni. Antaisinko sen vain olla, vai palaisinko leiriin kertomaan löydöstäni. Päätin ottaa jälkimmäisen vaihtoehdon käyttöön, joten lähdin hölköttelemään takaisin leriin. Pidin kaikkia aistejani kokoajan valppaana, jotta tunnistaisin mahdolliset uhat. Metsässä oli alkanut tapahtua jotain, mitä ei pystyisi helpolla selittämään. En ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa ja koko matkan leiriin raadellun kissan kuva välkkyi mielessäni. Näytin varmaankin aika kamalalta sinä hetkenä.

Saavuin leiriin ja kohtasin heti monia kissoja, jotka tuijottivat minua oudosti. Marssin suorinta tietä päällikönpesään ilman, että edes ilmoitin tulostani. Seittitähti näytti vihaiselta ja samalla ehkä hieman surulliselta. Minun oli kai pakko myöntää, että olin ollut häntä kohtaan aika ilkeä. Seittitähti vain mulkoili minua eikä sanonut mitään, vaikka olin tunkeutunut hänen pesäänsä.
"Sinun on tultava katsomaan", sanoin ääni väristen. Yritin saada itseni ruotoon, koska vaikutin ihan pennulta, joka oli juuri nähnyt elämänsä ensimmäisen haavan, josta tippui verta. Seittitähti ei vieläkään sanonut mitään.
"Kai sinä nyt sentään tulet?" kysyin, kun ääneni alkoi kuulostaa jo normaalimmalta. Lähdin kävelemään pesästä olettaen, että Seittitähti seuraisi perässä. Kävelin määrätietoisesti ulos leiristä kuulin askelia takaani ja tiesin, että Seittitähti seurasi minua. Olin varmaankin jonkinlaisessa shokissa, koska tärisin kauttaaltani enkä onnistunut saamaan tärinää kuriin. Yleensä en järkyttynyt mistään, mutta nyt olin nähnyt jotain niin karmivaa, etten varmastikaan unohtaisi sitä koskaan. Mikä peto kyseisen kissan tappaja mahtaakaan olla? Kissa oli kuitenkin ollut asialla, mutta majailiko se Tuuliklaanissa normaalina klaanilaisena vai piileskelikö se jossain varjoissa ja tappaisi aina tilanteen tullen? Aloin saavuttaa jo pakokauhua. Haistelin ilmaa ja tunsin Seittitähden rauhallisuuden. Hän ei sentään ollut vielä nähnyt sitä minkä minä olin jo käsitellyt.
"Mitä me olemme menossa katsomaan?" Seittitähti rikkoi kysymyksellään hiljaisuuden. "Sa-saat pian nähdä", sanoin ääni väristen. Metsänkaistale oli nyt edessämme eikä menisi enää kauaa, kun joutuisin taas näkemään tuon kauhistuttavan näyn. Haistelin ilmaa, enkä haistanut tuon kuvottavan kissan hajun lisäksi kuin tappamani rusakon, joka makasi kuolleenna vain ketunmitan päässä minusta. Vesi herahti taas kielelleni, vaikken juuri nyt kuvitellutkaan syöväni yhtään mitään. Johdatin Seittitähden haparoivin askelin kuolleen kissan luo. Seittitähti henkäisi kauhistuneena.
"Haistoin täällä toisenkin kissan, mutta se oli ehtinyt lähtemään ennen kuin ehdin paikalle", sanoin hiljaa. En halunnut korottaa ääntäni, koska se ei kuitenkaan olisi kuullostanut mitenkään järkevältä. Jalkani alkoivat täristä vahvemmin, kun tuijotin kissan jäänteitä suoraan edessäni. Olin ilmeisesti alkanut toipumaan shokista, koska pystyin ajattelemaan järkevästi ja aloin tajuamaan mitä tilanne oikeasti Tuuliklaanille merkitsisi. Seittitähti painautui kylkeeni, enkä yrittänyt estää. Olin jo valmiiksi järkyttynyt.
"Palataan leiriin. Lähetän partion keräämään kissan jäänökset ja käsken tuomaan ne leiriin", Seittitähti sanoi varovaisesti.
"Leiriin?" kysyin hämmästyneenä. Seittitähti nyökkäsi, mutta oikaisi sanomansa: "mutta vasta pimeän tullen." Loin hyväksyvän silmäyksen Seittitähteen ja lähdin tämän kanssa kävelemään leiriin. Nappasin matkanvarrella myös rusakkoni, joka oli lojunut siinä jo aika kauan. Ihme, ettei sitä oltu jo viety.

Leirissä Seittitähti kutsui kaikki luotettavimmat soturinsa koolle ja kertoi mitä oli tapahtunut. Tajusin nyt vasta, että pari auringonhuippua sitten raadeltu luopio saattoi olla saman kissan tappama. Seittitöhden mukaan luopiota ei ollut raadeltu niin pahsti kuin tätä kissaa, jonka olin löytänyt. Soturit olivat levottomia ja ehkä hieman peloissaan. He kuitenkin lupasivat olla kertomatta tästä löydöstä kenellekkään. Kissan jäännökset kannettaisiin päällikönpesän taakse, jotta kuka tahansa ei ruumiinpalasia näkisi. Niitä pidetään kuitenkin leirissä vain hetken, koska niistä lähtevä haju saattaisi herättää liikaa kysymyksiä.
"Ota rusakkosi ja tule mukaani", Seittiähti sanoi jo jopa ystävällisesti. Nyökkäsin ja nostin ruskon maasta. Seittitähti päästi soturit menemään ja täsmensi vielä, että ruumis haettaisiin vasta pimeän laskeuduttua. Kävelin Seittitähden perässä päällikönpesään ja kävin makuulle Seittitähden kylkeen. Söimme molemmat vaitonaisina rusakkoa. Seittitöhden päässä pyöri varmaankin monia kysymyksiä, joista suurin osa koskisi varmasti klaanin turvallisuutta.
Vastaus:30 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punatassu/Punakukka,Tuuliklaani
13.04.2014 19:06
//Sori en oo kirjotanu pitkään aikaan tarinaa...Mutta kirjotan nyt vielä yhen oppilas tarinan.

"Oletko varma, että se on kettu?" Kysyin Takiaiskorvalta.

"Kyllä, olen varma."

Raotin hieman suutani, aisteihini tulvahti kirpeä haju.

"Tuoltako ketut haisevat?"

"Kyllä. Kettu on näköjään ylittänyt rajan tästä, mutta seurataan rajaa ja varmistetaan ettei kettu ole tullut takaisin reviirillemme."

Lähdimme kulkemaan Tuliklaanin ja Myrskyklaanin välisen rajan vierustaa. Koko aamun oli ollut hieman tuulta, mutta nyt ei tuullut yhtään. Taivaalla oli synkkiä sade pilviä.

"Taitaa alkaa satamaan." Takiaiskorva sanoi.

Nenääni tulvahti kirpeää hajua, ketun hajua. Seisahduin paikalleni ja raotin leukojani varmistaakseni olevani oikeassa.

"Takiaiskorva! Kettu on tullut takaisin reviirillemme tästä."

Takiaiskorva käännähti ympäri ja haisteli ilmaa.

"Tule seurataan hajujälkeä."

Lähdimme ravaamaan hajun perässä leirin suuntaan. #Ei kai vain...# Mutta kettu ei ollut ehtinyt vielä lähellekkään leiriä, kun saavutimme sen.

"Tuolla!" Huudahdin Takiaiskorvalle.

"Punatassu meidän on häädettävä kettu pois reviiriltä, kun annan merkin hyökkää."

"Selvä."

Enne kuin ehdin kahdesti asiaa ajatella Takiaiskorva heilautti häntäänsä merkkinä hyökätä.
Syöksähdin kohti kettua ja loikkasin ketterästi sen selkään.
Kettu ravisteli minut irti itsestään. Tömähdin kiperästi maahan. Nousin kuitenkin huterasti ylös, turkkini oli kurassa ja märkä. Oli alkanut sataa.
Näin kuinka Takiaiskorva rimpuili ketun selässä sen pomppiessa sinne tänne. Juoksin kohti Kettua ja rääpäisin sen kylkeen syvän haavan. Kettu inahti ja kääntyi kohti minua yhä yrittäen saada Takiaiskorvan otteen lipeämään. Kettu syöksähti minua kohti ja tarttui häntääni. Kiljahdin kivusta ja riuhtaisin häntäni irti. Kun käännyin taas kohti kettua huomasin Takiaiskorvan tippuneen ketun selästä. Takiaiskorva nousi ylös, mutta ontui vasenta takatassuaan. Kettu murisi uhkaavasti Takiaiskorvalle. #Emme mitenkään voi häätää kettua kahdestaan. Pitäisikö minun hakea apua? Mutten voi jättää Takiaiskorvaa yksin.# Päätin jäädä taistelemaan.
Juoksin uudestaan kohti ketun haavoittunutta kylkeä ja puraisin niin kovaa kuin vain ikinä jaksoin. Takiaiskorva sähisi raivokkaasti ketulle ja pakotti sitä askel askeleelta kohti rajaa. Kettu rimpuili ja otteeni sen kyljestä lipesi. Kettu kierähti ympäri ja lähti kohti Myrskyklaanin ja Tuuliklaanin välistä rajaa.

"Tule, varmistetaan että kettu varmasti lähtee reviiriltämme."

Seurasimme kettua rajalle asti. Ja näimme kuinka se katosi Myrskyklaanin reviirin metsikköön.

//Aika kökkö...

Vastaus:23 kp:eetä.

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjo,luopio
08.04.2014 19:28
Heräsin viileään yöhön vanhasta ketunkolosta. #En ansaitse tälläistä rotanloukkua# Ajattelin vihaisesti. Olin vieläkin vihainen varjoklaanille siitä, että olin muka petturi. Muistissani oli vielä ilta kun poistuin leiristä ja lupasin kostavani. #Sen teen# Päätin ja astuin yöhön. Tassutelin Varjoklaanin reviirin rajaa pitkin. Haistelin ilmaa. Ilmassa tuoksui vieras kissa. #Kiintoisaa# Ajattelin. Istuuduin paikalleni odottamaan,että joku ilmestyisi pensaikosta. Pieni vaalea naaras säpsähti nähdessään minut.
"Ei älä koske en tee pahaa sinulle tai muillekaan salamalauman kissoille" Kissa parkaisi kovaa. Katsoin tätä ilmeettömästi.
"Voi ei minä en kuului salaman kätyreihin" Mau`uin ystävällisesti. Tiesin kyllä paljonkin Salamasta ja tämän laumasta,mutta lisätieto ei tekisi pahaa. "Kuule mitä teet metsässä tähän aikaan" Utelin kissalta. Naaras rentoutui.
"Olen entinen kotikisu ja päätin jättää kotiväkeni ja ryhtyä klaanikissaksi. Olin kuullut niistä,mutta jouduinkin taisteluun pakenin paikalta ja turkkinikin näyttää kauhealta" Kissa parkui. #Koko metsä kuulee mikä hiirenaivo# Ajattelin.
"Metsässä elo ei ole helppoa,mutta mistä kuulit salamalaumasta" Kysyin. Katsoin naarasta vetoavasti jotta tämä paljastaisi jotain mikä hyödyttäisi minua.
"Eräs tuttu kissani kertoi minulle hän on erakko. He yrittävät vallata metsää ja ovat ilkeitä. Tappavat jos vain satut tielle" Naaras maukui. Tämä suki turkkiaan heti kun sai vain mahdollisuuden. #Ei tuosta klaanikissaa tule# Mietin huvituneena.
"Veisitkö minut varjoklaanin luo. Kerron varmasti kuinka kiltti olit" Kissa innostui. "Joku taitaa tulla" Naaras riemuitsi ja katsoi ympärilleen. Paljastin hampaani ja loikkasin kissan kimpuun.
"Mit.." Tämä parkaisi. Viilsin tämän lapaa. Kissan valkea turkki tahriutui vereen. Päästin irti. Naaras takerteli jotain,mutta jäi sitten tuijottamaan tyhjyyteen. Murahdin ja käännyin ympäri. #Jääkööt varjoklaanin huoleksi tuo ruumis. Olisi kumminkin vain kuollut heti ensimmäisenä päivänä# Lähdin pois paikalta.

Päädyin metsästämään Jokiklaanin puolelle sillä kissan kanssa jutteluun meni sen verran aikaa että varjoklaanin partio olisi voinut yllättää minut. Pudottauduin saalistusasentoo heti haistettuani hiiren. Vanha pulska hiiri oli helppo saalis. Söin saaliini samantien. Mielestäni oli turhaa lähteä viemään sitä minnekään. Vilkaisin taivaalle oli kuunhuipun hetki. Kuusta näkyi puolet. Huokaisin ja nousin ylös. Hautasin saalliin rippeet ja lehdin kohti puroa. Kylmä viima puhalsi vastaan ja pörrötti turkkiani. Kuljin nopeasti ja lopulta kiihdytin juoksuun. Pysähdyin vasta joella. Kuun valot heijastuivat minuun. Takaani kuului askelia,mutta en hasitanut mitään.
"Kuka olet" Kysyin. Vastausta ei kuulunut nousin seisomaan ja liikuin kohti pensasta. Edessäni oli pieni pentu.
"Pentu" Tuhahdin. Pentu tapitti minua innoissaan suurilla silmillään.
"Älä tuijota ja kipitä matkoihisi" Käskin.
"Et ole emoni" Pentu vastusti.
"Mutta minä käsken" Sähähdin jo vihaisemmin ja paljastin kynteni.
"Olet paha kissa" Pentu miukaisi ja pinkoi pakoon minkä käpälistä pääsi. Hymähdin tyytyväisesti.
"Niin olen ja klaanit saavat tuntea kostoni" sanoin huvittuneena. Käännyin ja lähdin takaisin ketunkolooni.
#Huomenna pitää löytää parempi nukkumapaikka# Ajattelin.
Vastaus:Itse menin ainakin sekaisin... Hyökkäsikö Varjo siis sen kotikisun vai jonkun muun kimpuun? o.o
Muuten hyvä tarina :3

Saat 20 kp:eetä!

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
08.04.2014 19:03
Steel istahti pesän suuaukolle. Salama oli erittäin vihainen, mutta Steel tiesikin syyn. Lauman uusi jäsen, oppilasikäinen Taivas oli alkanut Salamalle huutaa päin naamaa, Kuura oli kuollut ja Fanny oli karannut. Ainakin niin Steel oli kuullut.
"Tämä ei tiedä klaaneille hyvää" Hiirikynsi hiipi kollin vierelle turkki pystyssä. Hän jatkoi: "Mutta Salama vain viivyttelee hyökkäystä. Miksi hän ei olisi hyökännyt silloin, kun klaanien lukumäärät olivat pienemmät? Ehkä siksi, koska hän halusi koota laumaa, -"
"mutta yksin hän olisi voittanut kaikki kissat metsässä, niinkö? Tuskin. Ajattelehan nyt, kaikki metsän soturit vastaan Salama. Ehkä Salama pääsisi vain hengestään" Steel sihahti. Salamakin varmasti tiesi itse, että laumassa oli parempi hyökätä kuin yksin. Kukaan tyhmä kissa ei voisi olla niin hiirenaivoinen, että hyökkäisi yksin. Toisenkin kanssa oli parempi.
"Oikeassa olet.." Hiirikynsi murahti ja vilkaisi hevospaikkaa päin.
"Nuo suuret otukset karmivat minua" hän vaihtoi tarkoituksella puheen aihetta, mutta Steel ei olisi halunnut luovuttaa. Hiirikynsi kuitenkin oli tehnyt jo sen.
"Ne ovat hevosia, ellet sitä tiennyt. Ja ne pelkäävät sinuakin, usko pois. Hevoset pelkäävät jopa hiiriä - joskus" Steel mumisi ja miettimättä yhtään mitään, äänekkäästi loikki aidan juuresn ja loikkasi sen päälle. Sen seurauksena hevoset säikähtivät ja rynnistivät kauemmas.
"Näetkö, ei Se voisi helpompaa ollakaan" Steel mourusi. Hiirikynsi luimisti korvansa, mutta pian pörhisti turkkiaan ja sihisi: "Takanasi!"
Steel hetken pysyi paikoillaan, mutta kierähti ympäri. Hiirikynsi oli aina jekuttanut Steeliä, jonka takia kolli ei uskonutkaan heti sitä. Steelin edessä oli kaksijalka joka nappasi kollin suurilla, karvattomilla tassuillaan.
"Päästä minut pois!" Steel sihisi ja yritti puraista kaksijalkaa, joka rääkäisi ja pudotti Steelin maahan. Hieman viileä maa oli kova, ja Steel ulvahti kun tuo tippui selälleen maahan. Kolli nopeasti räpiköi pystyyn, eikä lähtenytkään pakoon vaan tarrautui kynsin ja hampain kaksijalan jalkaan kiinni. Kaksijalka ulvoi ja lopulta löi Steeliä, kun oli saanut tarpeekseen. Kaksijalka juoksi karkuun, mutta Steel yritti pysyä tajuissaan. Isku oli ollut liian kova, ja Steelille oli ollut yllätys, että miten kömpelösyä kaksijalasta oli ollut sellaiseen. Hiirikynsi murahti jotain ja viittoi hännällään Steeliä palaamaan takaisin. Ja niin kolli tekikin.
"Ainakin Se sai opetuksen" Strel murisi yhä vihaisena siitä, mitä kaksijalka oli yrittänyt tehdä hänelle. Hiirikynsi nyökkäsi ja tuhahti: "Kissat ovat paljon älykkäämpiä kuin kaikki kaksijalat yhteensä"
"Paitsi klaanikissat" Steel lisäsi Hiirikynnen lauseeseen. Se ehkä ei ollut totta, mutta Steelin mielestä oli.
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Taivastassu/Taivas, luopio
07.04.2014 20:02
Luku 5.
Petturi, osa 2

Taivastassu vilkaisi päällikköönsä ja irvisti. Hetkeen ei oppilas tajunnut, että mitä oli tekemässä, vaan perääntyi muutaman askeleen kuten Hohtoterä ja Kettu.
"Emme pärjää koko klaanille" Kettu sihahti Hohtoterälle hiljaa.
"Emme tietenkään, hiirenaivo. Me lähdemme täältä.." Hohtoterä ärähti ja jatkoi: "NYT"
Kolme kissaa, suunnilleen aika samankokoisia rynnistivät pois Myrkyklaanin leiristä, perässään muutamia sotureita. Taivastasdu kuuli Okakynnen huudahduksen, mutta ei välittänyt siitä. Uusi elämä odottaisi naarasta - vaikkakin Se olisi luopioiden seurassa. Eivät klaanikissat olisi kuitenkaan halunneet Taivastassua klaaniin. Hohtoterä sen sijaan halusi jotain. Mutta mitä?

Oli kestänyt kauan, kun he olivat vihdoin päässeet lähelle kaksijalkojen hevospaikkaa.
"Miksi me täällä ollaan?" Taivastassu kysyi hämmentyneenä. Sitten hän tajusi sen, että tämä paikka saattoi olla Hohtoterän ja Ketun pesä. Mutta.. Taivastassu haistoi jonkin hajun, joka kuului monelle kissalle. Oliko täällä laumakin?
"Salama saa päättää kohtalosi" Kettu virnisti.
"Ehkäpä päädyt muiden vankien joukkoon, ehkä pääset laumaan.. Tai syömme sinut hengiltä. Varoitan, Se jos mikä voi olla kivuliasta" Hohtoterä madalsi ääntään varoittavasti.
"Salama tulee" kettu naukaisi hiljaa ja katsoi onkaloon viittoen hännällään kahta kissaa seuraamaan.
"Salama, täällä olisi sinulle vieras.." Kettu murisi hiljaa viittoen hännällä Taivastassuun päin, joka tajusi kumartaa pikaisesti. >>Onko tuo Salama? Se, joka voisi voittaa minut tappelussa?!<< Taivastassu ajatteli hämmentyneenä tuijottaen itsensä kokoista naarasta. >>mutta ikinä ei pidä aliarvioida ketään<< hän totesi vielä.
"Ja mitä sinä haluat?" Salama sylkäisi tuijottaen Taivastassua murhanhimoisesti. Hohtoterä kuiskasi nopeasti Salaman korvaan kaiken, mitä Taivastassu oli luvannut Hohtoterälle. Salaman ilme oi hetken tulkitsematon.
"Pääset laumaan, mutta sinua tarkkaillaan. Minulla on kaikki valta, muista Se" Salama tuijotti erivärisillä silmillään Taivastassua.
"Ja.."
"..tästä hetkestä lähtien olet Taivas. Taivastassu ei sovi enään sinulle" Taivas nyökkäsi ja katsoi hetken tassujaan.
"Ja ihan tiedoksi vain, että lauma hyökkää pian klaanien kimppuun.."
Taivas tuijotti hämmentyneenä, pystymättä liikkua mihinkään hetkeen Salamaa. Salama virnisti silmät leiskuen: "Vai etkö uskalla?"
"Minä uskallan! Uskaltaisin teh-" Taivas oli sähisemässä kunnes Hohtoterä tönäisi naaraan lapaa hiljentääkseen tämän. Sanaakaan sanomatta Salama poistui paikalta.
"Tajusitko että mikä vaara tuolla oli? Olisit joutunut koristeeksi vankien luokse" suurehko kolli mourusi pilkallisesti kulkiessaan Hohtoterän, Taivaan ja Ketun ohitse.
"Verenkatse, ole hiljaa" Hohtoterä murahti kollille. Luopiona saattaisikin olla vaikeampaa, kuin Taivas oli kuvitellut.

//Taivastassun nimen vois vaihtaa Taivaaksi :3
Vastaus:Saat 23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: hiilitassu,myrskyklaani
07.04.2014 07:58
Kuoleman rajalla:

Hiilitassu,Tulisydän ja Harmaaraita olivat metsästämässä.
Tulisydän oli saanut vesimyyrän ja Harmaaraita oravan.Hiilitassu oli huomannut hiiren ja kyyristyi nappaamaan sen,hän ponkaisi saadakseen saalin mutta se kerkesi karata.
"Voihan".Hiilitassu kivahti.
"Aina ei voi onnistua".Harmaaraita maukaisi.
"Tiedäm kyllä".Hiilitassu maukaisi.
"Vaihdetaan saalistus paikkaa".Tulisydän maukui ja lähti kävelemään.Hiilitassu ja Harmaaraita lähtivät perään.Kun he olivat kulkeneet jonkin matkaa niin pensaikossa kuului suhinaa ja kahinaa.
"Mikä se oli?"Hiilitassu maukui.
"En tiedä".Tulisydän maukui ja haisteli ilmaa.
"Haisee koira".Harmaaraita maukaisi.
Yhtäkkiä haukkumista alkoi kuuluua.Ääni tuli lähemmäs.Kissat lähtivät juoksemaan.Koira ajoi heitä takaa mutta saavutti kissat.Koira purija raapi kissoja.Yhtäkkiä kuului rysähdys ja koira lähti juoksemaan.Hiilitassun silmissä pimeni hän katsoi Tulisydäntä ja Harmaaraitaa kunnes pyörtyi.Hiilitassu näki unta.Hän kuuli kollin äänen.
"Hiilitassu,kuuletko herää".kolli maukui.
"Kuka olet?"Hiilitassu maukui.
"Olen Myrskyklaanin vanha varapäällikkö Punahäntä.
"Missä olen ja mitä minulle on tapahtunut?"Hiiliturkki kysyi.
"Olet tähtiklaanissa,mutta ei hätää olet elossa tulit vain käymään täällä koska minulla on sinulle tärkeä viesti ja jos haluat tietää mitä sunulle on tapahtunut niin voin kertoa,olet makaamassa maassa olet pahoin haavoittunut koska koira hyökkäsi kimppuusi".Punahäntä maukui.
"Selvä,mikä on asiasi?"hiilitassu kysyi.
"Klaaneja uhkaa vaara".Punahäntä maukui.
"Mikä sellainen?"Hiilitassu maukaisi huolissaan.
"Yksi kissalauma uhmaa klaaneja".Punahäntä maukaisi ja jatkoi.
"Klaanien on yhdistyttävä siksi aikaa sotaan".
"Sotaan,mutta miten saamme klaanit yhdistettyä!"Hiilitassu maukui hätääntyneenä.
"Ei hätää,te voitatte kunhan saat klaanit yhdistettyä siksi aikaa".Punahäntä maukui.
"En pysty ssihen yksin".Hiilitassu maukui.
"Älä huoli olen rinnallasi".Punahäntä maukui ja alkoi himmetä.
"Odota minä en ole valmis".Hiilitassu maukui.
"Sinun täytyy vain luottaa itseesi"Punahäntä maaukaisi ja katoso samassa.
Yhäkkiä Hiilitassu heräsi parantajan luolassa.Piaan alkoi sota mutta se on taas toinen tarina.Loppu.

Vastaus:Pari juttua: Laita aina pisteen, kyssärin tai huutomerkin jälkeen väli, esim. 'Istuin oppilaiden pesän vieressä. Linnut lentelivät taivaalla.' Näin se näyttää huomattavasti siistimmältä.
Ja sitten.
"Haisee koira".Harmaaraita maukaisi. Tuolla toisen "-merkin ja 'Harmaaraita'-sanan välissä ei kuulu olla pistettä. Missään tapauksessa pistettä ei ole noitten kahden asian välissä esim. näin: '"Hei" Tulisydän naukaisi. Eli ei pistettä tuonne väliin.
Muuten hyvä tarina ^^
Saat... änjg... 16 kp:eetäh :3

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lummetassu, Myrskyklaani
06.04.2014 20:17
" Olet herännyt!" hänen vierelleen kipittävä Vaahtokukka hihkaisi.
Nähtävästi minut oli kuljetettu parantajan pesälle. Nyt siis makasin haavoittuvaisena maassa.
Tämän vierelle asteli nuori parantajaoppilas Sumutassu.
" Voinko hakea jotain?" tämä kysyi.
" Ei tarvitse. Pärjään mainiosti", minä vastasin.
Nousin varovaisesti sammalmättäältäni, joka oli varmaan laitettu minulle kun, minut kuljetettiin tänne.
Leiri näytti oikein leppoisalta. Varapäällikköisemme Tulikukka järjesteli aamupartioita parhaillaan.. ei vaan iltapartioita!
#Kauanko minä olen oikein nukkunut?# tuumin mielessäni.
Oppilaita saapui mestareidensa kanssa leiriin. Nähtävästi he tulevat koulutustuokioiltaan mestareidensa kanssa. Aloin jostain syystä ikävöimään opetustuokioita Tihkuviiksen kanssa.

// Sori, tällänen tulitikun kokone, mut häätö koneelta Ps. entisestä tarinasta ei oo laitettu kp:eita Lumpparin proffaan. Eli se oli 13 kp.//
Vastaus:Saat 10 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
06.04.2014 17:36
Nousin käpälilleni, kun aurinko alkoi pilkistää pentutarhan oviaukosta sisään. Otin askeleen kohti aukiota mutta tajusin olevani liian väsynyt ja lysähdin takaisin sammalpedilleni pienokaisteni viereen. Tästäkin tulisi yksi samanlainen päivä. Aamulla heräisin, sukisin pennut yksi kerrallaan ja sitten heidän isänsä ja minun kumppanini Mustahaukka tulisi katsomaan pemtujaan ennen aamupartiota. Sitten menisimme lekottelemaan pentujen kanssa aukiolle ja katselemaan kissojen menoa ja tuloa. Jossain vaiheessa tulisi nälkä ja söisimme hiiren tai pari. Illalla Mustahaukka tulisi hieman pidemmäksikin aikaa telmimään pentujen kanssa, mutta lopulta minun pitää patistaa pennut nukkumaan, sen jälkeen olen itsekin niin väsynyt että vaivun uneen. Ja unien jälkeen sama kierros alkaa alusta. Toki rakastin Mustahaukkaa ja pentujani, mutta kaipasin jotain piristystä. Varsinkin nyt kun murehdin usein kadonnutta pentuani Varjopentua, sekä kuollutta siskoani ja emoani...

Aukiolta kuului heräilevien sotureiden ääntä, jotka valmistautuivat kukin omiin tehtäviinsä. Huomasinkin että myös Seittitähti asteli ulkoilmaan. Hän näytti jo melko raihnaiselta. Päällikkö ei ollutkaan käynyt pitkään aikaan pentutarhassa. Ainakin hänellä olisi hyvä seuraaja, entinen mestarini Kastanjahäntä. Kastanjanruskea kolli asettuikin sotureiden keskelle jakamaan käskyjä. Siitä sainkin idean. Nousin viimein ylös ja herättelin myös pentuja. Suin heidän jo melko paksut turkkinsa sukkelasti kuntoon, ja sysäsin heidät jollekkin toiselle kuningattarelle, eikä hänellä näyttänyt olevan asiaan nokan koputtamista. Suin loouksi nopeasti itsenikin ja tepastelin aukiolle. Jäin istumaan Kastanjahännän ympärillle. Soturijoukko olikin jo hälventynyt.

"Hei, Kastanjahäntä! Voisinko lähteä metsästämään, kun riista alkaa ollakkin jo vähissä." Sanoin päättäväisesti.

"Mhh..." Varapäällikkö mumisi epäluuloisesti. "Sinunhan pitää hoitaa pentujasi."

"Toinen kuningatar hoitaa niitä. Sitäpaitsi he ovat o viiden kuun ikäisiä, eli kohta jo soturioppilaita. Voin lähteä metsälle." Samassa Mustahaukka loikki luoksemme. Hänen hilpeä katseensa hyytyi kun näki minun ärtyneet kasvoni.

"Mikäs täällä on hätänä?" Kolli naukui. Kastanjahäntä selitti tilanteen kumppanilleni ja pyysi häntä metsästämään kanssani.

"Et varmasti lähde leiristä YKSIN metsästämään. Todellakin tulen mukaasi!" Kastanjahäntä nyökkäsi tyytyväisenä.utta kun lähdimme leiristä, varapäällikkö jäi leiriin hieman omituisen näköisenä. #Nojaa... Ehkäpä hän vain tarvitsee lepoa.# ajattelin.

Metsässä erkanimme toisitamme, jotta saisimme enemmän saalista. Pidin ajatuksesta, sillä sain rauhoittua itsekseni. Nuuhkaisin ilmaa ja tunnistin jäniksen tuoksun. Lähdin jäljittämään saalista, mutta hajujälki päättyi laakealle nummialueelle; Haukka oli varmaankin napannut sen. Hymähdin pettyneenä. Kävelin vähän matkaa ajatuksissani, kunnes haistoin uuden tuoksun: Orava. Oravat olivat harvinaisia Tuuliklaanin reviirillä, sillä täällä kasvoi vain vähän puita. Huomasinkin eläimen pörröisen hännän heinikossa ja pujahdin vaanimisasentoon. Se kuitenkin kuuli rapinaa ja pinkaisi juoksuun. Minä säntäsin perään kuin mikäkin oppilas. Orava kiipesi huteraan koivuun. Minä loikkasin sen perään ja riista oli enää hiirenmitan päässä. Jännitin lapani viimeiseen loikkaan, ja lopulta pomppasin. Sen jälkeen kuului kova "RAKS" ääni ja vajosin pimeyteen.

Avasin silmäni. Raajoihini sattui sietämättömästi. Näin edessäni kolme kissaa, jotka tunnistin Mustahaukaksi, Tähtisumuksi ja Kastanjahännäksi. Mustahaukka näytti huilestuneelle, kun taas varapäällikkö oli kauhuissaan ja tuijotti jalkaani. Kukaan ei ehtinyt sanoa sanaakaan kun nostin pääni, ja menetin tajuntani taas.

Toinen takakäpälistäni oli vääntynyt.
Vastaus:Huijui mitä Kuupilvelle käykään? ;-; Saat 24 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Fanny, erakko
05.04.2014 11:39
"Fanny? Fanny!!" Kuului hätääntynyt sihahdus. Fanny nosti päätään ja siristi silmiään väristen kylmässä. Kiivasmieli työntyi onkaloon turkki pörröllään hätäännyksestä.
"He aikovat taas kiduttaa sinua! Tänä iltana! Sinun on paettava", kirjava kolli naukui hiljaa.
"Minäkö? Mutta... Entä sinä? Tulethan sinäkin? En voi lähteä yksin!" Fanny vastasi järkyttyneenä. Kiivasmieli kumartui nuolaisemaan hänen päälakeaan lempeästi.
"Minun täytyy varmistaa, ettei perääsi lähde kukaan ennenkuin olet riittävän kaukana. Aurinko nousee. Tulehan", kolli aneli. Fanny hoippuroi heikoille jaloilleen.
"Minne menen?"
"Tapasin äskettäin erään erakon - hän nukkuu ladossa lähellä Kaksijalkojen hevospaikkaa - ja hän sanoi tuntevansa sinut. En tiedä, puhuuko se naaras totta, mutta hän on ainoa toivomme. Et selviä noin pahasti haavoittuneena kauas. Järjestin asian niin, että hän odottaa sinua järven rannalla. Saatan sinut sinne ja palaan varmistamaan pakosi. Kun etsinnät lopetetaan, tulen luoksesi. Lupaan sen", Kiivasmieli kertoi, ja sanat pulppusivat hänen suustaan.
"Minkä näköinen se erakko oli?" Fanny kysyi.
"Ei ole aikaa! Tule nyt", Kiivasmieli suhahti. Fanny hipsi hiljaa eteenpäin.
"Pystyn kävelemään kyllä itse. Kiitos tuomasi ruokien", naaras naukui Kiivasmielen tarjotessa tukea lavallaan. Kiivasmieli vilkaisi häntä huolissaan mutta jatkoi kulkuaan hänen edellaan. Kaksikko tupsahti kirkkaaseen aamuauringon paisteeseen. Kirkas valo häikäisi Fannyn hetkeksi.
"Äkkiä metsään!" Kiivasmieli sihahti ja luikki nopeasti kivien lomassa. Fanny puikkelehti hänen perässään. Kissojen hahmoja liikuskeli aukiolla heidän takanaan. Matka puiden lomaan tuntui kestävän ikuisuuden, mutta lopulta Kiivasmieli johdatti Fannyn suurien lehvästöjen alle. Fanny huokaisi helpotuksesta tuntiessaan saniaisten pyyhkivän kirveleviä kylkiään.
"Vahdinvaihto tapahtuu Aurinkohuipun hetkellä, mutta paikalla saattaa käydä kissoja enne sitä, joten pidetään kiirettä", Kiivasmieli naukaisi ja silmäili Fannyn laihaa olemusta, "jaksatko?"
Fanny nyökkäsi piristyneenä päästyään metsään, ja loikki huterin askelin Kiivamsielen perässä, kun kolli suuntasi järvelle.
"Olemme pian perillä. Näetkö jo järven?" Kiivasmieli naukui jonkin ajan kuluttua. Fanny puuskutti ja kohotti katseensa. Toden totta, järvi välkehti puiden välistä. Fanny saattoi nähdä kimallusta vasten kissan istuvan hahmon. Se oli varmasti Kiivasmielen tapaama erakko. Fanny horjahti helpotuksesta ja uupumuksesta. Kiivasmieli huudahti hiljaa, ja kissa nelisti heidän suuntaansa.
"Hän pitää sinusta huolen. Palaan kyllä", Kiivasmieli naukui nopeasti Fannylle. Tummanharmaa naaras painoi päänsä Kiivasmielen lapaa vasten.
"Kiivasmieli, minä rakastan sinua. Olethan varovainen?"hän naukui. Kiivasmieli nuolaisi hänen. Poskeaan.
"Olen. Minäkin rakastan sinua." Sitten hän oli poissa. Fanny kuuli takaansa askelia. Naaras kiepahti ympäri. Hänen silmänsä revähtivät apposen auki.
Fannyn edessä seisoi solakka täyteläisen vaaleanruskea kissa, jonka Turkilla oli tummempi tabbykuvio. Vihreät silmät säkenöivät puiden varjossa.
"Nessa!" Fanny huudahti ja painoi kuononsa kissan turkkiin ja hengitti tämän tuoksua.
"Jopas nyt, kultaseni. Luulin päässeeni sinusta eroon silloin kuita sitten, mutta olet näköjään päättänyt hankkiutua hankaluuksiin", vanhahko naaras naukui pilke silmissään ja verrytteli leveitä lapojaan. Fanny kehräsi. Nessa laski häntänsä hänen lavalleen.
"Savu ja hänen toverinsa eivät ilahdu, jos tuon vieraita latoon. Itse asiassa minä itsekin vain nukun siellä. Vien sinut yhteen paikkaan, jossa voimme olla piilossa sekä Savulta että niiltä korstoilta, jotka raatelivat sinua", naaras naukui.
"Luulin... Luulin että.."
"Luulit minun lähteneen? Aivan, minäkin luulin niin. En rohjennut lähteä sitten loppujen lopuksi. Ikä alkaa jo painaa, joten en ole enää kovin hyvässä vaelluskunnossa", Nessa tähdensi. Fanny hymyili.
"Seuraahan minua. EM ole mielelläni näin lähellä metsää", Nessa jatkoi ja tassutteli järven viertä poispäin. Fanny kiirehti turtana hänen kannoilleen ja alkoi vasta nyt saada otetta ajatuksesta, joka oli vaivannut häntä siitä asti, kun hän oli päässyt onkalosta ulos. Hän oli vapaa!!!!
Vastaus:23 kp:eetä. Tykkäsin tästä tarinasta ihan hirveesti, tää oli niinku kivasti kerrottu ja sopivan pitunenkin ovo

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
04.04.2014 20:22
Luku 1.

Kastanjahäntä tassutteli tottunein ja varmoin askelin tuuliklaanin avoimilla nummilla. Hän oli lupautunut lähtemään metsästyspartion mukaan ja oli saanut siihen mennessä kiinni vain yhden hiiren, eikä sillä kokonaista klaania ruokittu. Kolli huomasi nauttivansa suunnattomasti klaaninsa reviirillä kulkemista; hän oli ollut klaanissa jo kokonaiset kolme vuodenaikaa. Silti Kastanjahäntä muisti ensimmäisen päivänsä oppilaana kuin eilisen päivän: Kuinka hän oli kiertänyt klaanin reviirejä mestarinsa ja silloisen päällikkönsä seurassa. Kolli näki edessään kohtalaisen suuren jyrkänteen ja tassutteli sen huipulle. Hän seisoi paikallaan silmät kiinni ja antoi tuulen kuiskia korvissaan, leikkiä turkillaan...
"Hei! Mitä sinä teet?"
Kastanjahäntä käännähti ääntä kohti ärsyyntyneenä siitä, että häntä häirittiin ja huomasi puhujan olevan Tiirajuova, yksi klaanin kokeneimpia sotureita ja kollin hyvä ystävä.
"Minä.. En mitään." Kastanjahäntä mumisi ja kohtasi ystävänsä tummanvihreän katseen. Tiirajuova tutki hetken katseellaan Kastanjahäntää, kohautti sitten lapojaan ja avasi suunsa puhuakseen.
"Onko ollut pyyntionni myötä? En ole löytänyt melkein mitään." Oranssinruskea soturi tunnusti närkästyneenä. Kastanjahäntä hymähti ja pudisti päätään.
"Juostaanko kilpaa tuon puun luo?" Kolli kysyi vaihtaen puheenaihetta, sillä hän ei tahtonut tunnustaa saaneensa kiinni vain piskuisen hiiren ja viittoi hännällään kohti suurta tammea. Se puu oli ainoita kaltaisiaan tuuliklaanin reviirillä, joka oli lähinnä autiota nummea. Tiirajuovan silmät levisivät ja hänen suunsa loksahti auki.
"Mistäs nyt tuulee? Äh, aivan sama - ala tulla!" Kolli naurahti ja pinkaisi juoksuun. Kastanjahäntä rynnisti perässä vatsakarvat maata viistäen, häntä pitkänä perässä liehuen.
Vaikka puun luo ei ollutkaan pitkä matka, kolli hengitti raskaasti tullessaan perille. Tiirajuova oli ollut nopeampi - mutta hänellä oli kyllä etumatkaakin.
"Mikä sinuun nyt on mennyt? Olet ollut oikea tylsimys siitä asti kun sinusta tuli varapäällikkö. En tiedä, miten Vaahteravirta sietää sinua." Tiirajuova naukui.
Kastanjahäntä murahti mukamas ärtyneenä ja läimäisi ystävänsä korvia hännällään. Häntä ei kuitenkaan kuin hipaissut niitä, sillä Tiirajuova luimisti ne juuri oikeaan aikaan ja hyppäsi Kastanjahännän päälle.
Kollit painivat hetken leikkisästi, kynnet piilossa, kunnes Kastanjahäntä antoi periksi ja nousi ylös.
"Se metsästyspartio!" Kolli voihkaisi ja katsahti taivaalle; aurinko oli laskemassa. Kaksi nuorta soturia lähtivät nopeasti hölkkäämään leiriä kohti ja nappasivat matkalla jäniksen hiiren ja varpusen lisäksi.
Kun kissat saapuivat leiriin, Kastanjahäntä nappasi tuoresaaliskasasta hyvin syöneen kyyhkysen ja alkoi raahata sitä kohti päällikön pesää.
Päällikönpesä sijaitsi suuressa kuopassa sotureiden pesän takana, ja sitä suojasivat tiheät karhunvatukkapensaat. Keskellä pesää oli sammaleilla muurattu alue, jolla nukkui tummanharmaa kolli. Kun Kastanjahäntä astui sisälle pesään, kolli nosti päätään ja hymyili väsyneesti.
"Aah, ruokaa. Kiitoksia, Kastanjahäntä."
Kastanjahäntä kumarsi kunnioittavasti ja perääntyi hieman taaemmas.
"Voisin pyytää oppilaita vaihtamaan makuualustasi." Kolli naukui kohteliaaseen sävyyn. Tummanharmaa kissa ei kuitenkaan tuntunut kuuntelevan; hän oli alkanut repiä sulkia varapäällikön tuomasta kyyhkysestä ja söi sitä poissaoleva katse riistaeläimessä.
Kesti hetken, ennen kuin päällikkö oli syönyt ruokansa. Hän hautasi tunnollisesti kyyhkysen jäänteet maahan ja istahti Kastanjahännän eteen laskien häntänsä tassujen päälle.
"Olen jo odottanut oikeaa hetkeä puhua sinulle, Kastanjahäntä. Tiedät yhtä hyvin kuin kuka tahansa muukin, että alan olla jo vanha. Pian on minun vuoroni seurata soturi esi-isiämme ja-"
"Mutta ethän sinä voi vielä!" Kastanjahäntä huudahti hätääntyneenä. Hän oli katsonut päällikköään kauhusta mykistyneenä, eikä voinut olla keskeyttämättä häntä, niin paljon kuin raidallista soturia kunnioittikin. Tottakai hän oli jossain sisimmässään tiennyt, että Seittitähti siirtyisi pian tähtiklaaniin, muttei ollut koskaan kyennyt tunnustamaan asiaa itselleen.
"-liittyä tähtiklaaniin. Olisitko hyvä, etkä keskeyttäisi minua? No niin, hyvä on. Tiedän hyvin, että sinua voi vähän hirvittää tämä, mutta se on silti totuus." Seittitähti sanoi rauhallisesti. Kastanjahäntä oli sulkenut silmänsä.
"Kuulehan Seittitähti. Taidat olla vähän väsynyt ja olen pahoillani, kun herätin sinut. Jospa puhuisimme tästä sitten kun olet nukkunut paremmin."
Seittitähti ei sanonut mitään, mutta katsoi varapäällikköään kuin tuo olisi menettänyt järkensä.
"Tiedän että tämätuli vähän äkkiä, mutta -" Päällikkö naukui ymmärtäväisesti, lempeyttä tavoittelevalla äänensävyllä.
"Ei, älä sano mitään!" Kastanjahäntä sähähti ja kiepahti ympäri. Hän marssi nopeasti ulos pesästä ja suuntasi kohti sotureiden pesää. Joku kuitenkin keskeytti hänen kulkunsa.
"Kastanjahäntä!" Vaaleanruskea, sinisilmäinen naaras huudahti. Kastanjahäntä pysähtyi, sulki hetkeksi silmänsä ja kääntyi ympäri. Hänen edessään istui Punarintasiipi, soturi, joka oli johtanut iltapartiota.
"Ajattelin vain ilmoittaa, ettemme nähneet mitään erikoista." Naaras ilmoitti iloisesti. Kastanjahäntää raivostutti suuresti se, että häntä häirittiin ilman syytä. Mutta olihan hän klaanin varapäällikkö, ei kai hän sille mitään mahtanut, että partioita johtavat kissat ilmoittivat miten heillä oli mennyt. Kuuluihan se asiaan.
"Sepä hienoa. Kiitos, Punarintasiipi." Kolli murahti. Soturi kumarsi ja loikki tuoresaaliskasalle. Ärtynyt Kastanjahäntä sen sijaan jatkoi matkaansa huomattavasti rivakammin sotureiden pesälle, jossa häntä odottaisi Vaahteravirta, se ainut henkilö, joka ei voisi koskaan raivostuttaa häntä.
"Kuinka voit?" Kastanjahäntä kysyi kumppaniltaan, joka vastasi hymyilemällä iloisesti.
"Kävin juuri Tähtisumun luona syömässä yrtit." Vaahteravirta kertoi.
"Sehän on hyvä asia. Kävin juuri Seittitähden luona." Kastanjahäntä kertoi vaivautuneena ja katui heti möläytystään. Miksi hän ei vain voinut pitää suutaan, edes tämän yhden ainokaisen kerran kiinni?
"Todellako? No, hm.. Mitä hän halusi?" Naaras kysyi hieman huolestuneena ja otsa suloisesti rypyssä.
"Äh, ei hän mitään." Kastanjahäntä sepitti nopeasti ja lysähti makaamaan Vaahteravirran viereen.
"Huomaan, että mieltäsi painaa jokin." Vaahteravirta sanoi lyhyesti ja kohotti kulmiaan. Kastanjahäntä pudisti päätään.
"Olen vain väsynyt." Hän totesi ja se oli totta.

Seuraavana aamuna Kastanjahäntä heräsi varhain. Hän ei kuitenkaan jaksanut nousta aivan heti ylös järjestelemään partioita, vaan kierähti vatsalleen ja alkoi nyhtää pehmeästä sammalpedistä sammalta. Pian hän muisti edellisen päivän keskustelun Seittitähden kanssa ja hänen mielensä musteni. Miksi Seittitähden oli täytynyt ottaa asia puheeksi juuri silloin? Tai siis, kyllähän Kastanjahäntä tiesi. Hän tiesi paremmin kuin hyvin, ettei kukaan kissa elänyt ikuisesti. Silti tuuliklaanin johtaminen... Se tuntui kuin suurelta esteeltä päästä hänen unelmiensa luo. Kuinka hän voisi käydä katsomassa Rosieta, kun hän oli päällikkö? Entä, miten kävisi seikkailujen, joita hän rakasti sitten kun hän olisi sidottu klaaniin? Joutuisiko hän luopumaan kaikesta, mitä hän oli elämänsä aikana saavuttanut päällikkyyden vuoksi? Miltei huomaamattaan Kastanjahäntä oli pyöritellyt sammaleesta pallon. Hän katseli sitä mietteliäänä ja nousi ylös. Ei elämä ollut pelkillä pilvillä tanssimista. Kolli venytteli hitaasti kankeita jäseniään ja hölkkäsi aukiolle. Siellä ei ollut ketään klaanin ainoaa oppilasta, Viimatassua lukuunottamatta, joka loikoili oppilaiden pesän edustalla. Kastanjahäntä tervehti nuorta kissaa heilauttamalla korviaan ja katsoi huolestuneena tuoresaaliskasaa, joka oli miltei olematon. Kolli istahti odottamaan sen edustalle muiden heräämistä ja uppoutui omiin ajatuksiinsa. Aurinko nousi jossain tuuliklaanin reviirin tuolla puolen ja lumet olivat jo alkaneet sulaa. Sieltä täältä pilkisteli esiin kasveja, ja sää oli käynyt lämpimämmäksi.
Pentutarhan suuaukolta kuului askeleita, kun Kastanjahännän entinen oppilas Kuupilvi, tassutteli kohti kollia.
"Tuoresaaliskasa näyttää varsin vähäiseltä." Kuningatar huomautti lempeästi. Kastanjahäntä nyökkäsi.
"Voisin lähteä metsästämään." Kuupilvi totesi ystävälliseen sävyyn, mutta tuon silmissä paistoi määrätietoisuus. Kastanjahäntä pudisti päätään.
"Mutta eikös sinulla ole pennut? Et voi lähteä noin vain metsälle. Lähetämme pian metsästyspartion." Kolli naukui.
"En ole päässyt metsälle moneen kuuhun! Ja pennut pärjäävät mainiosti hetken jonkun muun kuningattaren hoivissa!" Kuupilvi valitti ja mulkaisi pahasti varapäällikköä. Sotureiden pesän suunnasta kuului ääniä ja pian Mustahaukka, Kuupilven kumppani tassutteli paikalle huolestunut ilme kasvoillaan.
"Mikä on hätänä?" Soturi kysyi vilkuillen kummissaan kumppaniaan.
Kastanjahäntä kertoin nopeasti Mustahaukalle tämän kumppanin tahtovan metsälle ja kolli oli samaa mieltä kuin Kastanjahäntä.
"Sinä et lähde metsälle ilman soturia!" Mustahaukka ärisi kumppanilleen vähät välittäen vastalauseista.
"Entä jos... Entä jos Mustahaukka lähtisi mukaasi?" Kastanjahäntä tokaisi varovasti.
Ensin Mustahaukka katsoi raivoissaan Kastanjahäntää, sitten hän näytti ajattelevan asiaa ja nyökkäsi lopulta.
"Hyvä on."
Kastanjahäntä katsoi, kun kaksi soturia tassuttelivat ulos leiristä ja samalla häneen iski kuvottava tunne. Kollia alkoi oksettaa kummallisella tavalla ja pian tuo antoikin periksi ja oksensi ohuen lumikerroksen päälle. Vähän järkyttyneenä varapäällikkö peitti oksennuksen lumella ja lähti hoippumaan kohti parantajan pesää. Kesken matkan tuo kuitenkin joutui pysähtymään. Hän seisoi hetken paikoillaan. Yhtäkkiä maailma alkoi pyöriä ja kolli yritti ottaa nopeasti muutaman hätäisen askeleen parantajan pesää kohti, joka häämötti noin ketunmitan päässä, ennen kuin kaikki pimeni ja kolli tömähti tajuttomana maahan.

Kastanjahäntä havahtui seuraavan kerran kuvottavaan oloon ja aukaisi silmänsä. Hetkeen hän ei tajunnut, missä oli, kunnes hän tunnisti paikan parantajan pesäksi. Hän yritti nousta ylös, mutta jalat pettivät ja hän lysähti paikalleen oikea etujalka inhottavan kuuloisesti naksahtaen.
"Ai, oletkin jo hereillä." Heleä ääni kuului jostain läheltä ja samassa Kastanjahäntä tunnisti makean tuoksun. Kolli katsoi hämmentyneenä Tähtisumua, klaanin parantajaa, joka paineli Kastanjahännän vatsaa varsin tottuneesti.
"Mitä tapahtui?" Hän kysyi omituisen rahisevalla äänellä.
"Sinä pyörryit. Kamomillatassu löysi sinut aivan pesäni edustalta, kun tuli hakemasta yrttejä." Tähtisumu kertoi lempeästi. Kastanjahäntä yritti haistella, oliko pesässä muita, mutta kuono ei toiminut. Hän irvisti ja painoi päänsä tassuilleen.
"Sinä et ole aivan terve.. Kamomillatassu!" Parantaja huudahti huolissaan. Kastanjahäntä kuuli hentoja askeleita, kun Kamomillatassu kipitti mestarinsa luo. Kissat vaihtoivat huolestuneina sanasen, mutta heidän keskustelunsa keskeytyi, kun liekinvärinen naaras ryntäsi pesään kauhistuneen näköisenä, äkätessään Kastanjahännän, naaras heittäytyi kollin luo ja alkoi hangata hänen turkkiaan rivakasti kielellään.
"Mikä hänellä on?" Vaahteravirta tivasi. Tähtisumu astui askeleen lähemmäs ja nyökkäsi oppilaalleen.
"Hänellä on erittäin paha valkoyskä." Tähtisumu kertoi huolestuneena. Kastanjahäntä kuuli Vaahteravirran vinkaisevan. Itse hän ei kyennyt reagoimaan mitenkään, edes kohtaamaan kumppaninsa katsetta.
Juuri kun hän luuli, etteivät asiat enää huonommin voisi mennä, hän kuuli hätäistä huutoa parantajan pesän suulta. Muutamat soturit raahasivat valkeaa kissaa parantajan luo. Kastanjahäntä jäykistyi tunnistaessaan kissan Kuupilveksi. Naaras makasi tajuttomana maassa yksi jaloista pahasti vääntyneenä. Kastanjahäntä tiesi, että mitä kuningattarella ikinä olikaan tapahtunut, se olisi hänen vikansa. Hän oli antanut naaraan lähteä metsälle. Kolli tunsi jälleen huimausaallon ja pyörtyi.

//Ajattelin aloittaa nuo luvut alusta ja tämä Kuupilvi-juttu on sovittu Lonsun kanssa. :3
Vastaus:30 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Villakkotassu, Varjoklaani
04.04.2014 20:06
Villakkotassu tuijotti apeana paikkaa, jossa hänen toinen etujalkansa oli vielä auringonkierto sitten. Kolli oli edelleen shokissa menetettyään jalkansa, eikä nyt ollut parantajaakaan rauhoittamassa. Kolli laski kuononsa häkin kovalle pohjalle ja painautui häkin seinään kiinni. Villakkotassu ketseli ympärilleen. Kolli huimasi, että kaksijalan pesän toisella seinämällä olevissa häkeissä eräs naaras oli saanut perheenliäystä.
”Koska nuo syntyivät?” Villakkotassu kysyi ja esitti kiinnostunutta. Kilpikonnakuvioinen naaras nosti katseensa pienistä pennuista ja hymyili uupuneena.
”Yöllä, kun sinä nukuit.”
”Ne ovat kauniita.” Villakkotassu naukui ja katseli kolmea oranssia ja yhtä valkeaa pentua. Niiden emokin oli hyvin kaunis. Villakkotassu katsoi ystävällisesti ja lumoutuneena kilpikonnakuvioista naarasta.
”Oliko nimesi Timja?” Villakkotassu kysyi kiinnostuneena. Hän oli kuullut naaraan nimen aijemmin, mutta ei vain ollut varma, muistiko sen oikein.
”Tikla.” naaras korjasi kehräten.
”Onko pennuilla nimeä?” Villakkotassu kehräsi.
”Ei. Nimeän ne kumppanini, pentujen isän kanssa.” Tikla sanoi. Villakkotassu lannistui. Kolli oli ollut toiveikas Tiklan suhteen, turhaan. Kotipuolessakaan tuskin oli ketään, joka pitäisi hänestä sillä tavalla. Paitsi ehkä yksi...

Villakkotassu oli nukahtanut huomaamatta ja heräsi siihen, että hänen yläpuolellaan oleva häkki avattiin. Kaksijalka! Villakkotassu jännittyi ja mulkoili kaksijalkaa. Kaksijalka oli häkistä hänen yläpuoleltaan mustavalkean kollikissan. Villakkotassu oli jutellut tämän kanssa ensimmäisenä tänne saavuttuaan ja oli jo odottanutkin tämän näkemistä. Villakkotassu luuli, että kolli sähisi tai raapisi, mutta hän kuitenkin antoi kaksijalanvain viedä hänet pois.
”Mitä hänelle tehdään?” Villakkotassu kysyi muilta. Osa muista ihmetteli samaa.
”August meni tarkastukseen. Kaksijalat tutkivat meidät säännöllisesti.” oranssi kolli läheltä vastasi.
”Mitä Augustille on tapahtunut. Siis miksi hän on täällä?” Villakkotassu kysyi.
”Hän löytyi kylmettyneenä, kamalan laihana ja likaisena kujalta. Hän on täällä hoidossa ja pääsee pian kotiinsa väkensä luo.” joku vastasi. Villakkotassu nyökkäsi itsekseen.
”Miten sinä menetit jalkasi?” Tikla kysyi.
”Olin yksin metsässä pyytämässä riistaa ja päätin samalla käväistä hieman tutkimassa reviirin rajaa. Ja sitten löysin sen...” Villakkotassu naukui.
Tikla kehotti jatkamaan: ”Minkä löysit?”
”En tiedä mikä se oli. Tuli mieleen avonainen kita. Kun koskin siihen, se iskeytyi kiinni ja tassuni jäi väliin. Minuun ei ole koskaan sattunut niin. Se juttu tuntui irrottavan jalan kokonaan.” Villakkotassu selitti.
”Taisi olla käpäläloukku.” harmaa, arpinen kolli totesi. ”Kotipuolessa sanotaaan niin. Ne ovat sitä varten, että ketut juuttuisivat niihin kiinni.Minä olen nimittän nähnyt jo kerran ketun kuolleen sellaiseen kiinni ja kerran näin, kun yksi astui siihen ja jäi loukkuun.”
Kukaan ei jatkanut keskustelua. Ketään ei huvittanut puhua Jackin kanssa.
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Roihupentu, Myrskyklaani
04.04.2014 13:08
Pennut nukkuivat sikeästi emojensa mahojen päällä. Punaruskea pieni karvapallo pyöri nukkuvan Kultakukan vieressä. Roihupentu ei saanut millään nukutuksi. Kolli säpsähti hereille. Hän kuuli ulkoa hiljaista kuiskutusta. Kolli hiipi ulos katsomaan mitä oli tekeillä.
" Tule, he eivät saa nähdä meitä", joku sähähti niin hiljaa, että tuskin Roihupentu kuuli sitä. Hän näki sysimustan kissan ja hieman pienemmän harmaan hahmon. Kolli uskaltautui hieman peremmälle. Hän saattoi jo olla ketunmitanpäässä heistä, mutta hän ei ollut varma.
"Mikä on nimesi? Minä olen Taivastassu", harmaa hahmo supisi.
" Olen Hohtoterä", suurempi sysimusta naaras sihahti.
Paikalle saapui myös kolmas naaras jonka turkki oli Roihupennun turkkia hiukan vaaleampi.
" Tämä on Kettu, Kettu tämä on Taivastassu", Hohtoterä maukui.
" Ja pah, klaanikissoja!" Kettu ärähti.
Roihupentu ei vielä halunnut näyttäytyä, mutta hänestä tuntui, että hänen pitäisi.. JUOSTA!
" Kuka luulet olevasi, pentu" punaruskea erakkonaaras murisi.
Roihupentu lähti pakoon minkä jaloistaan pääsi. Etummaisena hänen perässään juoksi harmaa oppilas, ja erakot hänen perässään.
" Roihupentu! Mitä teet täällä kuunnousun aikaan! Taivastassu sähähti.
" Tulin vain katsomaan mitä puuhaatte", pentu sylkäisi ja lähti kipittämään kohti pentutarhaa. Ennen sitä hän kyllä huomasi herättäneensä koko klaanin.
" Mitä Tähtiklaanin nimessä täällä tapahtuu!" Päällikkö huusi ja astui pesästään.
" Kettu ja Hohtoteräkö! Teitä juuri pahiten odotettiin!" oppilaiden pesästä hoiperteleva Lummetassu sähähti.
" Mitä tämä on Roihupentu!" Päällikkö sähisi

// Joku saa jatkaa//

Vastaus:Uuh, mikä juonenkäänne 8) Saat 12 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Taivastassu, Myrkyklaani
03.04.2014 20:49
Luku 5.
Petturi, osa 1

Taivastassu reväytti ainoan silmänsä auki ja vilkuili nopeasti molempiin suuntiin. Naaras huokaisi hrlpottuneena, ettei kukaan ollut herännyt.
"Toivottavasti olet sitten oikeassa" Taivastassu mutisi samalla nousten nopeasti ylös. Muut oppilaat nukkuivat edelleen sikeästi, ja työntäessään päänsä ulos pesästä, Taivastassu näki että pilvet olivat peittäneet kuun. >>Toivottavasti olet paikalla, etten saa turhaan syytöksiä niskoilleni..<< Taivastassu tuumasi ja lähti hiljaa liikkuen kohti leirin uloskäyntiä päin kuullessaan murahduksen. Se ei kuulunut yhdellekään klaanikissalle, vaan sille kissalle, jonka Taivastassu oli tavannut samalla kun oli metsästämässä. Tummansiniset silmät kiiluivat hämärässä ilmankin kuun kelmeää valoa, ja musta, takkuinen turkki sulautui varjoihin.
"Tule, he eivät saa nähdä meitä" musta naaras sihahti ja kierähti ympäri Taivastassu perässään. Kyynel valui Taivastassun poskelle, kun oppilas katosi varjoihin.

Mistä oli kyse?

Aloitetaan edellisestä päivästä, siitä kun Taivastassu oli metsästämässä.
Naaras loikkasi pienen hiiren kimppuun ja puraisi tuota tappavasti. Ylpeänä oppilas nosti hiiren ja etsi katseellaan lisää riistaa.
"Parasta haudata tämä.." Taivastassu mumisi ja alkoi kaivamaan kuoppaa, ja hetken päästä tiputti sinne hiiren. Taivastassu ehtisi metsästää lisääkin ennen hämärää.
Taivastassun huomion kiinnitti tumma vilahdus varjoissa. Hiiri ja rastas suussaan Taivastassu tassutteli lähemmäs, mutta perääntyi niskakarvat pystyssä. >>Tuo lemu.. Aivan kuin valkoisella kissalla..<< Taivastassu ajatteli ja murisi.
"Tule esiin, en pelkää sinua" oppilas sihisi ja loikkasi pensaikkoon - luullen että sai vihollisensa kiinni. Mutta juuri silloin Taivastassu tunsi kuinka hänen lapoihinsa kynnet viilsivät ikävät haavat. Vihollinen, vilaukselta tumma kissa murisi voitontiemuisesti: "Et taida pärjätä minulle, klaanikisu?"
Samassa hän vielä lisäsi: "Hunter onkin tehnyt sinusta selvää - ainakin melkein. Epäonnistuen hieman"
Taivastassu säikähti. Oliko valkoinen kissa nimeltään Hunter? Siitä naaras oli kuullut. Taivastassu kierähti ympäri ja näki ensimmäistä kertaa vihollisensa kasvot. Tummansiniset, kiiluvat silmät, takkuinen ja pitkä turkki, jossa siellä täällä oli veriklönttejä ja joissain kohti haavereita. Avatessaan suunsa musta naaras sulkikin sen, ja nosti tassuaan.
"Ei, älä tee sitä! Teen mitä tahansa, kunhan et tapa minua" Taivastassu ulvahti ja yritti räpiköidä pystyyn - turhaan.
"Tuskin tuollaisesta rääpäleestä on mihinkään" naaras murisi mutta lyömisen sijasta laskikin tassun maahan.
"Jos yritätkin nyt paeta, et voi tietää- etkä varmasti haluaisikaan, että mihin Se johtaa" musta kissa ärähti.
"Minussa on Tuuliklaanilaisen ja Myrskyklaanilaisen verta"
Taivastassu tuijotti silmät sirillä kissaa. Kuka hän oikein oli?
"Jos et tee, mitä haluan, niin olen varma ettei mitään hyvää seuraa, varsinkaan sinulle"
"Tavataan tässä kuuhuipun hetkellä"
Taivastassu pystyi vain nyökätä ja tuijottaa mustaa naarasta joka luimisti korvaan: "Pysy vaiti. Silloin en tee mitään. Tiedän ja näen jokaisen liikkeesi, koko ajan" oli naaras sanonut ja kadonnut varjoihin. Taivastadsu oli saanut muistoksi syvät arvet lapaansa. Mutta hän oli jo luvannut, että hän tekisi mitä tahansa jos saisi elää. >>Ehkä olisi ollut parempi kuolema, kuin..<< Taivastassu ajatteli nielaisten. Hunterin karmea lemu leijaili ympäriinsä, ja ennen pitkää saavuttaisi joitkin soturit. Taivastasdu älysi, että kaiken takana saattoi olla joko Se musta kissa, tai Hunter.
"Tai ehkä.. Ehkä jotain paljon pahempaa" mutta naaras ei tiennyt, että mikä. Mikä oikein olisi pahempaa kuin Hunter? Se jäisi nähtäväksi.

Taivastassu oli keskellä sysipimeää metsää. Veren lemu tavoitti naaraan ja tuo oli yökkäämässä juuri kun sama, musta naaras ilmestyi yllättäen. Tuo hymyili. Mutta hymyssä ei ollut mitään hyvää, vaan päinvastoin. Kaikki muuttui, ja Taivastassu näki edessään noin sekunnin ajan mustan kissan, samalla kun salamat välkehtivät ympärillä.
Naaras reväytti ainoan silmänsä auki ja vilkuili nopeasti molempiin suuntiin. Oppilas huokaisi hrlpottuneena, ettei kukaan ollut herännyt.
"Toivottavasti olet sitten oikeassa" Taivastassu mutisi samalla nousten nopeasti ylös. Muut oppilaat nukkuivat edelleen sikeästi, ja työntäessään päänsä ulos pesästä, Taivastassu näki että pilvet olivat peittäneet kuun. >>Toivottavasti olet paikalla, etten saa turhaan syytöksiä niskoilleni..<< Taivastassu tuumasi ja lähti hiljaa liikkuen kohti leirin uloskäyntiä päin kuullessaan murahduksen. Se ei kuulunut yhdellekään klaanikissalle, vaan sille kissalle, jonka Taivastassu oli tavannut samalla kun oli metsästämässä. Tummansiniset silmät kiiluivat hämärässä ilmankin kuun kelmeää valoa, ja musta, takkuinen turkki sulautui varjoihin.
"Tule, he eivät saa nähdä meitä" musta naaras sihahti ja kierähti ympäri Taivastassu perässään. Kyynel valui Taivastassun poskelle, kun oppilas katosi varjoihin. Hyvästejä ei Taivastassu tiennyt, että antaisiko. Ehkä musta naaras tekisi jotain, mikä ei palauttaisi naarasta enään koskaan ennalleen. Yllättäen musta naaras pysähtyi ja vilkuili ympärilleen.
"Mikä on nimesi? Minä olen Taivastadsu" Taivastassu mumisi ääni väristen. >>kokoa itsesi, pelkuri!<<
"Olen Hohtoterä" naaras sihahti käännähtäen ympäri.
"Ja minulla oli sinulle jotain pientä asiaa.. Toin mukanani yhden ystävistäni" Hohtoterä mourusi viittoen hännällään erittäin ketulta näyttävää kissaa päin. Hetken Taivastassu jo luuli, että Se oli kettu.
"Tämä on Kettu. Kettu, tämä on Taivastassu"
"Ja pah, klaanikissoja" Kettu ärähti kuin ilmoittaen siitä, ettei häntä kiinnostanut. Taivastassu tiesi, ettei hyvää seuraisi. >>olisinpa pitänyt vain suuni kiinni << naaras ajatteli kyyristyen maahan niin pieneksi kuin pystyisi.

//jatkuu
Vastaus:25 kp:eetä. Ja lisään varmaan taivastassun erakoihin?

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaunotassu, jokiklaani
31.03.2014 19:18
Luku ööh...5? Unesta totta

----Pentutarhan lähellä-----
"Miten se tuonne lensi?" Kaunotassu kysyi Tupsupennlta ja katsoi vihreää sammalpalloa puun oksalla.
"En minä tiedä. Voisitko hakea sen?" Tupsupentu kysyi.
"Onko sen pakko olla juuri tuo sammalpallo?" Kaunotassu kysyi.
"Voisitko vain hakea sen ?" Tupsupentu kysyi kiukkuisena.
Kaunotassu kohautti lapojaan. "Miten vain." hän totesi. Kaunotassu iski kyntensä puuhun ja alkoi kiivetä. Kun hän pääsi puun oksalle, hän tuli katsoneeksi alas. Pehmeän ruohon ja sammaleen sijasta maa oli täynnä kivisiä piikkejä.
"Etkö uskalla hypätä alas?" kysyi paikalle tullut Usvajalka.
Kaunotassu nielaisi nähdessään kivisten piikkien terävät kärjet.
"Minäkin uskalsin, eikä siinä käynyt pahasti."" Usvajalka kertoi ja kohotti toista etujalkaansa.
Kaunotassu kauhistui. Usvajalan etukäpälä näytti raadellulta ja siitä tipahteli veripisaroita. >>Ei käynyt pahasti?!<< Kaunotassu karjaisi mielessään. Hän joutui sulkemaan silmänsä, koska jalka näytti niin kamalalta. Mutta käpälän kuva vain pyöri ja pyöri Kaunotassun päässä.

--------------Oppilaitten pesä------------------
Kaunotassu heräsi hikisenä ja huohottaen oppilaitten pesästä. Hän nousi ylös ja venytteli. >>Kamala uni.<< hän tuumi. Matkalla ulos pesästä hän näki Tupsupennun istuvan puun alla ylös katsoen. Kaunotassu katsoi samaan suuntaan kuin Tupsupentu, mutta näki vain vihreän möykyn puun oksalla.
"Mitä sinä katsot?" Kaunotassu kysyi.
"Sammalpalloni on tuolla." Tupsupentu vastasi.
"Miten se tuonne lensi?" Kaunotassu kysyi Tupsupennlta ja katsoi vihreää sammalpalloa puun oksalla.
"En minä tiedä. Voisitko hakea sen?" Tupsupentu kysyi.
"Onko sen pakko olla juuri tuo sammalpallo?" Kaunotassu kysyi.
"Voisitko vain hakea sen ?" Tupsupentu kysyi kiukkuisena.
Kaunotassu kohautti lapojaan. "Miten vain." hän totesi.
Silloin Kaunotassu muisti, että juuri tämä keskustelu oli ollut hänen unessaan. Hän hymähti ajatukselle ja kipusi puuhun. Silloin hän tajusi, että tämä tapahtuma oli hänen unessaan. Hän pysähtyi. Täsmälleen samaan kohtaan kuin unessa. Eikä hän halunnut katsoa alas.

//To be continued//
Vastaus:Hauskasti tuollanen "tämähän tapahtui unessani" -tarina. :3 Saat 15 kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihkakynsi, Jokiklaani
30.03.2014 22:19
Harmaa kolli käveli Jokiklaanin leirissä edestakaisin ja näytti selvästi hermostuneelta.
”Mahlatassu on ollut jo yli viikon pois leiristä!” Hän mutisi itsekseen.
Pihkakynsi nappasi kalan suuhunsa ja laskeutui makuulleen syömään sen. Mahlatassua ei ollut näkynyt yli kahteen viikkoon Jokiklaanin reviirillä. Pihkakynsi puuskahti ja nousi ylös ”Myrskyturkki, Pääskyhäntä, Partio odottaa”
Myrskyturkki katsoi Pihkakynttä pitkään hämmentyneenä ”Vastahan iltapartio lähti pois leiristä?”
”Ei Varjoklaanista voi ikinä olla varma, vai haluatko ottaa riskin?” Pihkakynsi maukui haastavasti.
Myrskyturkin pää kääntyi hänen kuullessaan huokauksen takanaan.
”No, eipä siitä mitään haittaakaan ole, mennään” Pääskyhäntä ravasi leirin uloskäynnille ja heilautti korvaansa seuraamisen merkiksi. Pihkakynsi nyökkäsi ja lähti juoksemaan Pääskyhännän perään ja uskoi Myrskyturkin seuraavan häntä.
”Mennään Varjoklaanin rajalta ensin, haluan varmistaa kaiken” Pihkakynsi huikkasi
Myrskyturkki katsoi Pääskyhäntää hetken hölmönä mutta Pääskyhäntä vain kohautti olkiaan.
”Haistelkaa tarkasti ilmaa! Ja jos näette jonkun varjoklaanin puolella, sanokaa minulle heti” Pihkakynsi jankutti ja siristi silmiään nähdäkseen pidemmälle. Hetken päästää hän huomasi liikettä..Jokin oranssi vilahti varjoklaanin puiden välistä. Pihkakynsi heittäytyi matalaksi ja alkoi hiipiä kissaa kohti. Kun hän oli tarpeeksi lähellä, hän näki Varjoklaanilaisen vieressä pienen, hiekan värisen hahmon.
>>Mahlatassu! Arvasin että Varjoklaani on kaiken takana!<< Pihkakynsi pihisi raivosta ja hänen kyntensä hautautuivat maahan.
Sitten, oikealla hetkellä Pihkakynsi loikkasi oranssin kissan kimppuun ja sähisi vihaisena tälle. Toinen kissa ei osannut taistella kunnolla takaisin ”Päästä irti senkin ketunraato!” Tämä kiljaisi ja läpsäisi Pihkakynnen naamaa tassullaan.
”Hunajatassu, mitä tapahtui?” Kissojen vierestä kuului piipittävä ääni ”En näe mitään”
”Mahlatassu, osaatko reitin takaisin leiriin?” Hunajatassuksi kutsuttu kissa maukaisi raskaasti ja ontui yhtä jalkaansa.
Mahlatassu tuijotti tyhjällä ilmeellä maata ”E-en ole varm-”
”Mahlatassu!” Pihkakynsi keskeytti ja ryntäsi siskonsa viereen.
”Pihkakynsi? Oletko se sinä?” Mahlatassu kysyi epävarmalla äänellä.
”Tietenkin olen! En minä nyt niin paljon ole kasvanut” kolli kehräsi ja nuoli Mahlatassun päätä korvien välistä.
”No..tuota..En näe sinua” Mahlatassu sanoi ja ryömi pois Pihkakynnen vierestä.
Pihkakynsi peruutti ja katsoi Mahlatassua ihmeissään.
”En jaksa selittää nyt, tässä on Hunajatassu, Varjoklaanin parantajaoppilas” Mahlatassu tönäisi parantajaoppilasta iloisena ”Hän auttoi minua”
Hunajatassu nyökkäsi ”Hauska tutustua, Pihkakynsi” Parantaja hymyili Pihkakynnelle vaikka hän oli hetki sitten hyökännyt tämän kimppuun.
”Olet parantajaoppilas? Anteeksi että hyökkäsin tuolla tavalla kimppuunne” Pihkakynsi naukaisi kohteliaana.
Hunajatassu nyökkäsi ja hymyili kollille edelleen. Pihkakynsi tuijotti parantajaoppilasta hetken, mutta tämän keskeytti kylmä nenä Pihkakynnen kyljessä ”Mennään kotiin! Minulla on hirveä nälkä!” Mahlatassu maukui kovalla äänellä ja Pihkakynsi pakottautui seuraamaan siskoaan.
”Hyvästi sitten!” Hän huikkasi peräänsä Hunajatassulle joka alkoi kävellä nyt myös leiriinsä päin.

//Ei nyt mikään paras tämän tauon jälkeen kun tässä mielikuvitus ei näytä toimivan täydellisesti ,:D
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Routatassu, Myrskyklaani
29.03.2014 17:29
// Kirjoitan nyt minä muodossa! //

Vihollisen silmätikkuna:
Etsin katseellani riistaa Myrskyklaanin leirin ulkopuolella yksikseni. Mestarini ei ollut tyytyväinen käyttäytymiseeni, jolloin hän käski minun auttaa klaaninvanhimpia, ja sen jälkeen metsästämään joka ikiselle metsän kissalle. Minua tympi. Olin sanonut vain viiksen verran mestariani vastaan, jolloin soturi oli suuttunut niin kovasti pienestä vastalauseesta, jolloin sain tuntuvan rangaistukseni. Käpäläni haisivat hiirensapelle, sillä olin joutunut noukkimaan kirppuja vanhusten karvapeitteen alta, ja vaihtamaan makuusammaleet. Miksen voinut olla jo soturi? Olin jo ollut monen monta kuuta oppilaana, ja olin ottanut opikseni tekosistani ja opiskellut ahkerasti kaiken soturilaista, mutta mestarini kohteli minua kuin tuoretta, oppimatonta oppilasta. Pudistin päätäni heivatakseni ajatuksen kauemmaksi, ja keskityin rastaaseen joka oli juuri lennähtänyt jäniksen mitan päähän kuonostani, jolloin olin takuu varma voittaja. Vedin terävät kynteni esille, ja valmistauduin hyppyyn. Juuri kun hyppäsin, lennähti toinen kissa eteeni, nappasi linnun, päästi sen päiviltään ja nuolaisi huuliaan odottaen herkullista makuelämystä.
" Hei, se oli minun riistaani! ", huusin tuntemattomalle kissalle äkäisenä. Lumenvalkoinen kolli mulkaisi nopeasti minua sihisten ja paljastaen hampaansa, mutta pian upotti terävät hampaansa rastaan lihaan ja nautti lounaastaan. Kissa sylki vähän väliä höyheniä suustaan siihen asti, että linnusta ei ollut paljoakaan enää jäljellä.
" Kuule pikkuinen; jos minä otan tuon riistan, niin silloin se on minun. ", kolli sähisi. Mulkoilin kissaa vihaisena ja otin kynteni esille. Kolli huomasi sen, ja hyppäsi hampaat valmiina puremaan niskaani tappavaan tyyliin. Mutta kolli hyppäsikin sivuun väistäen terävän iskuni, ja raapaisi lapaani ikävän haavan. Kirkaisin kivusta, kun veri pulppusi suurista haavoista. Pian kolli otti kohteeksi kasvoni. Pian tunsin viiltävää kipua silmässäni. Kun uskalsin avaamaan kivuttoman silmäni, näin että valkoisella kollilla oli kynnen päässä paljon verta. Pian kolli juoksi sanaakaan sanomatta pois paikalta. Juoksin kompastellen aikaisemmin näkemälleni vesilammikolle, ja kurkistin siihen terveellä silmälläni. Kauhistus! Kolli oli upottanut kyntensä silmääni! Nyt siinä oli vain reikä silmämunassa, ja pitkä arpi koristi kasvojani vetämällä silmäni kahtia. Olin kauhistunut. Pian minua alkoi heikottamaan. Kuulin petollisen kissan palaavan luokseni luita hyytävä nauru mukanaan. En kestänyt nähdä kollia enää ikinä. Suljin veren tahrimat silmäni ja pyörryin. Tunsin kuinka kolli otti terävillä hampaillaan kiinni jalastani ja alkoi raahata jonnekin. Mutta minne? Sitä minä en kumminkaan tahtonut tietää. Kun sitten heräsin, oli aurinko jo laskenut ja tunsin taas kipua. Mutta tällä kertaa tuplasti suurempaa ja laajempaa kipua kuin valkoisen kissan käsittelyssä. Kuulin kauempaa koirien haukuntaa. Se rontti oli raahannut minut kaksijalan pesien luokse, ja syöttänyt minut koirille. Viiltävä kipu raateli koko kehoani, mutta olin yksin. Olin korkean nurmikon saartamana. Näin taas yhden vesilätäkön ja raahauduin kolmella tassulla vaivaisesti ja kivuliaasti sen luokse. Näin, että kasvoni olivat melkein kokonaan raadellut, ja toinen silmäni puhki. Korvani oli revitty raa'asti irti, ja koko kehoni oli veren ja haavojen täyttämä. Jos pian tähtiklaanin veroinen parantaja auttaisi minua, joutuisin pian Tähtiklaaniin. Huomasin olevani edelleen Myrskyklaanin reviirillä, ja kuulin puhetta. Kun kurin korkean ruohon seasta, huomasin Myrskyklaanin partion. Huusin apua viimeisillä voimillani. Kun partio juoksi luokseni, rentouduin, koska tiesin saavani pian apua. Pyörryin kauhean kivun saartamana. Kissan veivät minut leiriin, ja tunsin nukkuvani monta kuuta, vaikken edes päivääkään... Vihollinen oli kukistanut minut, tehnyt minut heikoksi kuin vastasyntyneen pennun... Olin avuton, avuton ilman apua, ja kuoleman rajalla...
Vastaus:Routatassu-parka D: Saat tästä 17 kokemuspistettä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatähti,Myrskyklaani
27.03.2014 19:39
Mäyrä ärisi äkäisenä ja paljasteli hampaitaan. Sen pienet silmät kiiluivat ilkeinä auringon valossa. Hopeatähti tiesi mielessään että yksin hän ei mahtaisi mitään mäyrälle, etenkään silloin kun mäyrä oli päässyt jo niskan päälle.
Jostain pusikosta kajahti terävä karjaisu ja kissan hahmo syöksyi pensaikosta kuin nuoli konsanaan, Se oli Kuikka.
Mäyrä päästi yllättyneen urahduksen kun Kuikan kynnet upposivat sen lihaan. Suuri otus uikahti hieman ja Se hellitti hieman otettaan päälliköstä, mutta Se riitti naaraalle. Hän riuhtoi itsensä pikaisesti irti ja liittyi Kuikan seuraksi taistoon.
Aluksi mäyrä oli voitonvarma, Se taisi ajatella ettei kaksi kissan rääpälettä mahtaisi sille yhtään mitään, mutta Hopeatähden ja Kuikan syöksähdellessä sen ympärillä hyökäten vuoron perään, Se meni aivan hämilleen ja päästi äkäisen murahduksen ja lähti lyllertämään kohti pensaikon suomaa turvaa.
Kuikka kynsi vielä muutaman varoituksen sen takajalkoihin, otuksen perääntyessä. Pian Se katosi äkäisesti murahdellen.
Hopeatähti arveli, että jos he olisivat ymmärtäneet mäyrän kieltä, olisivat he kuulleet tuon mäyrän suusta pelkkää äkäistä manailua.
"Oletko kunnossa Hopeatähti?" Kuikka naukui, huoli kuulsi kollin sinisistä silmistä.
"Olen, olen!" päällikkö vakuutteli.
"Et aivan vaikuta siltä, vilkaiseppa noita selässäsi olevia haavoja!"
"Ei Se nyt niin vakavaa ole..." naaras vähätteli.
"Olen tosissani! Ne näyttävät syviltä ja ne vuotavatkin yhä!" Kuikka jatkoi.
"Huolen kantamisesi on ihailtavaa, mutta olen aivan kunnossa." Hopeatähti vakuutteli.
"Sepä hyvä, haluan sinun vain tietävän että..." kolli naukui, mutta vaikeni.
"Tietävän mitä?" päällikkö maukaisi kiusoittelevaan sävyyn, mutta hänen silmissään oli lempeä pilke.
"Äh...no...kun..." kolli mumisi vaivaantuneena.
"Sano nyt vain!" päällikkö ohkaisi.
"No siis kun..." kolli mumisi. Tuo sulki silmänsä ja veti syvään henkeä.
"Minä rakastan sinua Hopeatähti!" Kuikka melkein huusi.
Hopeatähden silmät leimahtivat, naaraan sydän läpätti tuhatta ja sataa, hänestä tuntui kuin hän pakahtuisi kohta.
Jos ei päästäisi neljää tärkeää sanaa ulos suustaan.
"Minä rakastan sinua myös!"
Kuikka ei sanonut enää mitään, mutta kolli kehräsi sitäkin kovempaa.
Kolli ja naaras painautuivat toisiaan vasten ja kietoivat häntänsä yhteen.
Hopeatähdestä tuntui niin hyvältä tuntea kollin turkki omaa kylkeään vasten.
Samassa hänen mieltään viilsi kipeästi muisto, toisesta kollista, Ratamolehdestä.
>>Ei Hopeatähti, älä ajattele enää häntä, hänhän sitäpaitsi petti sinut!<< Päällikkö ajatteli ja karisti asian mielestään ja keskittyi Kuikkaan, uuteen kumppaniinsa, josta kukaan ei hänen ja Kuikan lisäksi vielä tiennyt.
"Kuule Kuikka minun on kerrottava sinulle jotakin.." naaras kuiskasi.
"Mitä nyt rakkaani?" kolli naukui lempeästi.
"Oletko kuullut klaaneista?"
"olen minä." kolli naukui.
"Minusta sinun on vain hyvä tietää, että olen Myrskyklaanin päällikkö." naaras selitti.
"Sehän on hienoa!" kolli maukaisi ja nuolaisi hellästi Hopeatähden haavaa tuon selässä putsatakseen sen.
Kuikka oli juuri kysymässä jotain, kun päällikkö tajusi että aurinko laskisi pian, klaani varmaan jo kaipailisi häntä ja ihmettele missä hän oikein oli.
"Minun on mentävä." naaras maukaisi haikeutta äänessään ja nousi ylös, hän kosketti vielä Kuikan kuonoa omallaan ja naukui pikaiset hyvästin, sitten hän kiihdytti juoksuun, takaansa hän kuuli Kuikan huutelevan hyvästejä ja naaras tunsi itsensä niin onnelliseksi.
Päällikkö viiletti halki metsän, hänen haavojaan kirveli ja poltteli mutta hän ei välittänyt, nyt pitäisi päästä leiriin ja mahdollisimman nopeasti.
Juostessaan hänen mielessään heräsi muutama kysymys,Mitä tapahtuisi, kun klaani kuulisi hänen ja Kuikan suhteesta? Hyväksyisikö Se edes päällikön uutta kumppania klaanin ulkopuolelta?

Juuri silloin hän saapuikin leiriin, naaras asteli sisäänkäynnistä sisään muina kissoina, mutta Tulikukka oli heti vastassa.
"Missä oikein olet ollut?" varapäälikkö tivasi,
mutta sitten naaras huomasi syvät haavat päällikön selässä, joista osa vuosi edelleen.
"Mitä sinulle on tapahtunut?" tuo henkäisi kauhuissaan.
"Mäyrä." Hopeatähti puhahti lapojaan kohauttaen, samassa hän tunsi huonon olon aallon pyyhkäisevän ylitseen ja huono olo valtasi hänet. Kaikki alkoi näyttää etäiseltä ja kuulostamaan kaukaiselta, kuin Hopeatähti itse olisi ollut monien ketunmittojen päässä.
"En voi oikein hyvin.." päällikkö mumisi.
Samassa kaikki musteni ja naaras pyörtyi.
Vastaus:LOVVE >:D
Yh ihana tarina itken verta ;_;
Saat 28 kp:eetä.

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Synkkätassu Varjoklaani
27.03.2014 18:31
Ryntäsin täyttä päätä oppilaiden pesään, sillä välin kun Vaahteranlehti lähti toiseen suuntaan. Loikkasin sisään ja osa oppilaista hätkähti hereille. En aikailuut sekunttiakaan, vaan nappasin keskikokoisen oppilaan niskasta kiinni ja väänsin ne poikki. Kuului vain napsahdus ja korvia hyytävä ulvaisu. Ja oppilas jäi kituamaan maahan suu vaahdoten. Hänen toverinsa katsoivat tätä suu ja silmät ammollaan. En aikaillut vaan huitaisin mustaa kollia suoraan silmille niin että veri pisarat lensivät ympäriinsä. Tunsin kun yksi kissoista kävi korvaani kiinni ja toinen takajalkaani. Sähisin sylki lentäen. Oli vaikea nähdä mitään mutta riuhtaisin kynsilläni toisen irti korvastani. Sitten otin toisen oppilaan kunosta kiinni, sen joka roikkui takajalassani. Purin niin kovaa että tämän omat hampaat pureitivat alaleukaan kiinni niin ettei suuta saanut avattua. Hänen silmänsä olivat kivusta ammollaan..
// Perskutti! Huomasin nyt että kerron hän muodossa!! !!!!!11 Vaihan hän muotroon millä yleensä krjoitan.//

Synkkätassu ryntäsi ulos muutama oppilas perässään. Hän etsi katseellaan kuumeisesti Vaahteranlehteä. Hän kuuli vihaiset huudot parantajanpesältä päin ja tunnisti äänen. Muutama jokiklaanilainen oli asettunu tparantajan pesän eteen .
"Päästäkää hänet senkin saastaiset kalan raadot! Kaivan sisälmyksenne ulos!" Synkkätassu heitteli kirouksia. Hän huitaisi toista lapaan kynsillään. Oli vain sekunnin sadas osista kiiinni ettei toinen kissoista olisi napannut tätä hännästä. Mutta koksa Synkkätassu oli erityisen nopea hän ryntäsi sisään.
"Senpai!"
"Miksi tulit tänne idiootti!" Vaahteranlehti sähisi nurkassa.
"Olet kunnossa, hmm.."
"Kunnossa!? Nyt olemme molemmat ansassa!´ Hän sähisi raivosta. Synkkätassu nielaisi ja kääntyi hitaasti ympäri.
"Ette tulekkaan poistumaan sieltä vähään aikaan!" Jokiklaanilainen nauroi. Synkkätassu asteli hiljaa peruuttaen Vaahteranlehden viereen. Miten tässä nyt näin kävi! Tämä saattoi kirota mielessään.

//Jatkathan ^^
Vastaus:10 kp:eetä.

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
27.03.2014 18:27
Aamu valkeni pilvisenä ja koleana. Minusta oli tullut varapäällikkö en vieläkään voinut uskoa asiaa,että Rastastähti valitsi juuri minut. Nousin jalkeilleni ja tassutelin aukiolle. Aurinko oli nousemassa. Vain leiriä vartioivat kissat istuivat sisäänpääsyn luona.
"Kerrohan uusi varapäällikkö ketkä lähtevät partioon" Mustakynnen murina kuului takaani. Käännyin ympäri.
"Sinä johdat ota mukaan huminapilvi ja myrskyturkki sekä yksi oppilas valitse itse" Jaoin käskyn tummalle soturille joka ei vastannut vaan marssi takaisin soturipesän uumeniin.
"Älä välitä hän on aina tuollainen" Usvajalan ääni sanoi. Katsoin Usvajalan sinisiin silmiin.
"Kuinka viihdyt uudessa pesässäi" Utelin.
"Oikein hyvin Varjoturkki ja kurnumaha ovat hyvää seuraa" Usvajalka maukui. "Kaipaan toki metsästystä ja taistelua,mutta onneksi voin käydä sentään kävelyllä" Tämä jatkoi. "Minun pitää mennä enne kuin kuolen nälkään" Naaras lönkytteli pois. Istuin keskellä aukiota ja katselin ympärilleni uudelleen. Kissat alkoivat herätä ja lähteä metsään tai kouluttamaan oppilaitaan Näin Mustakynnen partion lähtevät.
"Ilvestuli sinä johdat auringonhuipun metsästyspartiota ota mukaasi symbolihäntä ja Viileätassu. Perhonsiipi sinä johdat rajapatiota joka lähtee sitten kun Mustakynsi palaa. Ota kaunotassu ja Pääskyhäntä mukaan" Jaoin käskyt. Perhonsiipi tuli luokseni.
"Olet varmasti hyvä varapäällikkö" Tämä naukui ja puski minua.
"Niin kai. Sinä olet paras ystäväni" Vastasin.
"Käydäänkö illalla yhdessä metsästämässä sitten kun palaat, jos siis jaksat" Ehdotin.
"Katsotaan minun pitää mennä lupasin mennä sirpalesydämmen mukaan kouluttamaan tämän oppilasta. Ehkä saan itsekkin joskus oppilaan" Perhonsiipi riemuitsi ja lähti. #Ai niin Vaahteranlehdelle pitää viedä ruokaa# Muistin mielessäni. Päätin itse viedä tälle saalista. Otin suuhuni oravan ja tassutelin pesään jossa Vaahteranlehti oli.
"Jätä se siihen" Vaahteranlehti sähisi vihaisesti. Tiputin oravan maahan.
"Kuten tahdot sinä elät täällä nyt" Maukaisin vastauksen ja tönäisin kuonollani oravaa eteenpäin. "Syö jos tahdot,mutta voin viedä sen poiskin" Lisäsin sitten. Vaahteranlehti kohautti lapojaan.
"Kuten tahdot. Kuole nälkään jos haluat" Sanoin viileästi ja otin oravan suuhuni ja olin lähdössä.
"Käskin jättää sen kyllä siihen en sanonut etten söisi sitä" Vaahtaranlehti huomautti pistävästi. Käännyin ja katsoin kollia ja astelin tämän luo.
"Olet muuttunut paljon siitä mitä olit oppilaana" Naukaisin.
"Mistä sinä muistat olin vain oppilas muiden joukossa nyt olen luopio koska tahdon niin ja haluan pois täältä" Vaahtaranlehti sähähti.
"Olit oppilaani muistan kyllä sinut,mutta kuten haluat en voi määrätä muiden tulevaisuudesta tiedän sen että et pääse täältä hetkeen pois" Sanoin ja lähdin pois. Kuulin vielä Vaahtaranlehden uhoavan jotain. Nyökkäsin tervehdyksen Vaahtaranlehteä vahtivalle Raskasjalalle. Näin Rastastähden tämän pesän edeustalla. Päällikökin huomasi minut ja viittoi minua luokseen häännällään.
"Kuinka vankki voi" Rastastähti uteli minulta.
"Hyvin hän ei ainakaan sanonut mitään ihmeellistä" Vastasin. "Järjestin partiot täytyy vielä järjestää tosin auringonlaskun aikaan lähtevä partio" Lisäsin.
"Hyvä. Rajoja pitää tarkkailla koska kulkukissoja on paljon liikkeellä" Rastastähti naukui viileästi. Nyökkäsin ja menin pois.
"Sammalturkki johtaisitko auringonlaskun jälkeen lähtevää partiota ota mukaan raskasjalka ja Pajupuro" Ehdotin. "Sanotko muuten Pihkakynnelle että tämän vuoro on mennä vahtimaan vankia" Mauuin.
"Toki" Sammalturkki vastasi. Huokasin. #Varapäällikön elämä oli erillaista kuin soturin# Totesin mielessäni.

/lyhyt/
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lummetassu, Myrskyklaani
27.03.2014 16:41
Ruohikko lotisi, kun Lummetassu astui tassullaan kostealle maaperälle. Tihkuviiksi oli antanut hänen metsästää ilman häntä. Oli kulunut jo neljäsosakuu, siitä kun Lummetassu oli hävinnyt mestarilleen taistelussa. Nyt hän on kuitenkin jo paljon kokeneempi tai ainakin luulisi niin. Kirjava naaras haistoi voimakkaana hiiren. Sitten hänen meripikakatseensa osui pieneen harmaaseen hahmoon. Tämä laskeutui lonkkiensa varaan. Hän syöksyi kohti saalista ja sai napattua sen vahvoihin tassuihinsa. Yhtäkkiä naaras kuuli pensaasta kahinaa. Nahkean lehdistön takaa saattoi nähdä valkean hahmon.
Kaikille klaanikissoille tuttu murhanhimoinen kolli loikkasi pensaasta naaraan päälle.
" Sinun vuorosi on koittanut", kolli naukui murhanhimoisella äänellään ja siirsi pitkän kyntensä Lummetassun silmän eteen.
" Hunter! Minulta et kyllä silmää kyni päästä!" kirjava oppilas sähähti.
Tuosta Hunter ei välittänyt. Kynsi oli kirpunmitan päässä. Lummetassu käänsi nopeasti päätään, että hyökkäys menisi harhaan. Hunter huitaisi nopeasi ilmaa. Lummetassu nousi maasta taisteluasentoon. Hän oli hävinnyt jo kerran Tihkuviikseä vastaan, mutta nyt vastassa oli Hunter; metsän verenhimoisin kissa, vai voisiko sitä kissaksi sanoa! Lummetassu odotti vastustajansa hyökkäävän ensimmäisenä. Hunter otti Lummetassun hännästä kiinni ja veti siitä yhden palan irti. Lummetassu tunsi että koko häntä oli pysyvästi halvaantunut, ja nii oli. Kolli loikkasi tämän taakse ja yllätti hänet. Hunter paljasti jälleen pitkän kyntensä. Lummetassu yritti jälleen kääntää päätään mutta temppu ei tällä kertaa toiminut. Hunter työnsi kyntensä tämän silmän taakse. Naaras tunsi vihlovaa kipua. Lopulta silmä lensi ulos päästä. Lummetassu oli menettänyt kaiken voimansa. Hän lysähti maahan. Veri valui toiseenkin silmään asti ja sokaisi sen.
" No, aiotko luovuttaa", Hunter sähähti vahingoniloisena.
" E-en aio h-hävitä sinulle", Lummetassu änkytti.
Hunter näytti jo voittaneen tämän taistelun, mutta kirjavaturkkinen naaras jatkoi yhä, vaikkakin toinen silmä puuttuu. Lummetassu loikkasi tämän selkään ja piti kaikin voimin Hunterin niskasta kiinni. Hän kuuli kuinka kolli rääkäisi, kun Lummetassu teki syvän viillon tämän niskaan. Siinä ei ollut vielä kaikki; Lummetassu oli lopen uupunut. Hän ei jaksanut liikauttaa lihastakaan. Hän jäi odottamaan että joku löytäisi hänet ja kuljettaisi leiriin.

Vastaus:Miten repesin tolle 'Kynsi oli kirpunmitan päässä. ' jutulle x'D
Saat... nah 13 kp:eetä.

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteranlehti, Luopio
26.03.2014 19:25
Katselin Jokiklaanin leiriä pitkän matkan päästä. Aurinko alkoi laskea. Jos nyt joutuisimme hyökkäämään kahdestaan muka leiriin? Kannattaisi siis odottaa yötä...

"Minulla nälkähhmp..." Synkkätassu mutisi. Aurinko oli laskenut ja hiljaisuus tuntui valtaavan leirin. Kuu kipusi taivaalle hiljaa.
"Hiljaa nyt. Kieri jossakin haisevassa." sanoin sihahtaen. Käänsin takaisin katseeni Jokiklaanin leiriin. Heinäsirkat sirittivät hiljaa. Ilma oli lämmennyt ilmeisesti näinkin paljon että ne alkoivat herätä. Leuto lehtikato todellakin oli ollut, ja hiirenkorvan aika tuntui tulleen tavallista aikaisemmin.
"Miksi ihmeessä?" Varjoklaanin oppilas kysyi hämmentyneenä ja pieni inhon sävy äänessään.
"Siksi ettei nuo tunnista Varjoklaania. Tosin siitä saattaa olla hyötyäkin jos ne luulevat Varjoklaanin hyökänneen." sanoin ja käänsin katseeni tuohon. Mustan oppilaan silmät kiiluivat pimeässä pienen matkan päässä. Käänsin katseeni vielä Jokiklaanin leiriin ja aloin hiipiä heinikossa sitä kohti.

"Hälytys!" joku ulvaisi. Synkkätassu oli kadonnut oppilaiden pesään. Pieni vinkaisu ja raksahdus riitti kertomaan että kolli oli kääntänyt joltakin niskan nurin. Hyppäsin saman tien parantajan pesään jossa Teerenlento ja Valkohaukka näyttivät nukkuvan. Valkohaukan korvat nousivat pystyyn ja hän nosti unen pöpperössä päänsä. Parantajaoppilaan silmät olivat pienet viirut vielä hetken kunnes hänen silmänsä revähti kauhistuksesta auki.
"Sinä!" tuo sanoi kauhistuneena. Enempää en kuunnellut ja hyppäsin tuon kaulaan kiinni. Ruskean juovikas naaras sähähti. Hetken kamppailimme maassa sekamelskana toisissamme kiinni. Teerenlento näköjään heräsi ja näytti hetken järkyttyneeltä kunnes juoksi nopeasti ulos pesästä. Paikalle ilmaantui kohta pari soturia.
(Tässä vaiheessa kirjoitus tyyli vaihtuu mystisesti hän-muotoon koska en huomannut sitä vasta kun luin tarinan lävitse)
Soturit irrottivat Vaahteranlehden nopeasti ja kamppailivat tuota vastaan. Luopio alkoi hetkessä olla väsyneempi ja väsyneempi, kunnes paiskautui kiviä päin. Luopion silmille valui verta ja tuon näkökenttä sumeni muutenkin.

Luopio koitti avata silmiään muttei kuitenkaan onnistunut. Veri oli kuivunut ikävästi kiinni tuon silmien kohdalle eikä kellanpunainen kolli saanut niitä oikein auki. Tuo nousi jaloilleen mutta kaatui samassa maahan ja tuon paikkoja alkoi kirvellä.
"Pysy vain paikallasi niin ei satu ikävämpiä haavereita." luopio tunnisti Raskasjalan äänen. Vaahteranlehti haisteli ilmaa. Jokiklaanin vahva tuoksu ja kosteus. Oli viileää kuin luolassa. Olisiko tuo muka ollut joku pesä? Rastastähden pesä suurkiven alla se ei ainakaan ollut. Ehkäpä parantajan pesän yrttivarasto. Paino katosi tuon päältä ja toinen kolli kuului astelevan muutaman hännän mitan verran pois päin ja istahtavan siihen. Vaahteranlehti tunsi kuinka joka paikkaan koski, mutta haavoissa oli yrttejä. Tuo tajusi pienessä hetkessä nyt mitä oli tapahtunut. Ainakin ehkä. Hän oli kenties joutunut Jokiklaanin vangiksi, mutta miksi?

//Lyhkänen turina nyht xp Vaahtis siis joutu jokiklaanin vangiksi jstn syystä, kai siitä syystä että sillä olis jotain hyötyä jokiklaanille mutta kuitenki xP
Vastaus:*hyminää* Ei lyhyys haittaa mtn.
Saat 17 kp:eetä.

~Etsijä

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Synkkätassu Varjoklaani
25.03.2014 19:38
// Jatkan mun entistä tarinaa ja samal tikrun tarinaa koska en jaksa kirjottaa kaikkee kahteen kertaan...//

"Haluat siis liittyä Salaman porukkaan?"
"Tottakai haluan hmm!" Synkkätassu tuhahti.
"Selvä selvä.. Nähdään siis huomenna auringon huipun hetkellä juuri tässä. Minun täytyy varmistaa asia vielä Salamalta että saatko liittyä porukaamme." Vaahteranlehti sanoi ja nousi seisomaan. Synkkätassu nyökkäsi vastaukseksi ja häipyi iltaruskon peittämiin puskiin.

Aamulla kirkkaan auringon aikaan Synkkätassu asteli kohti tapaamis paikkaa. Tämän jalkojen alla lätisi vesi koska lumet alkoivat sulaa pois. Kun hän saapui kukaan ei ollut paikalla. Tämä istuutui alas odottamaan. Pian hän haistoi tutun, ja vieraan tuoksun. Vaahteranlehti asteli heinien seasta esiin, sekä tumma kissa kuvioineen.. Nimittäin Salama, tai niin Synkkätassu arveli.
"Sinä olet varmaan Synkkätassu? Kuulinkin sinusta Vaahteranlehdeltä. Haluaisit ilmeisesti liittyä joukkoihini?" Salaman puhe säteili arvokkuutta, mutta myös kylmyyttä ja raakuutta.
"Kyllä, olen kyllästynyt klaani elämään ja haluan olla vapaa siitä. Lupaan totella käskyjänne, jos saan liittyä joukkoonne, Hmm" Synkkätassu kumarsi puheensa jälkeen ja nosti päänsä.
Salama katseli Synkkätassua arvioivasti. Tämä katsahti tämän kynsiin sekä lopuksi Synkkätassun silmiin. Ilmeisesti Synkkätassun katse hieman kuvotti Salamaa, koska tämä pudisti päätään tuhahtaen. Mutta Synkkätassu oli tottunut siihen ettei kukaan pitänyt tämän silmistään.
"Hyvä on.. Saat liittyä joukkoihini. Vaahteranlehti, saat pariksesi tämän nuorukaiseni ja toimitte tehtävillä yhdessä. Annan teille heti tehtävän, sen jälkeen esittelet tälle hieman reviiriämme. Hänen on opittavat heti käytänteet." Salama sanoi ja lipaisi huuliaan. Vaahteranlehti nousi seisomaan.
"Kyllä" Tämä tokaisi.
"Saatte tehtäväksenne hyökätä jokiklaanin leiriin ja aiheuttaa siellä mellakkaa. Haluan teidän nimittäin tappavan mahdollisimman monta jokiklaanilaista." Salama sanoi ja kiepsahti ympäri. Tämä katsahti vielä kerran Synkkätassuun ja katosi.
"Sinulla oli onnea kun Salama hyväksyi sinut mukaan porukkaan! Normaalisti hän repisi oppilaat kappaleiksi! Varsinkin sinun kaltaiset rääpäleet" Vaahteranlehti hymähti.
"Hahaha... Hauskaa.. Lähdemmekö heti, senpai?"
"Etkö kuullut mitä hän sanoi? Ala tulla." Tämä sanoi ja lähti liikkeelle. Synkkätassu suorastaan paloi halusta repiä jokiklaanilaisten nahkaa, hyökätä nyt jokiklaanin leiriin ja tappaa! Tämä luikki Vaahteranlehden perään.

// Tikru jatkathan :3

Vastaus:17 kp:eetä. Ja lisään varmaan Synkkätassun erakoihin? ovo

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Roihupentu, Myrskyklaani
25.03.2014 17:01
Sotureiden pesästä kuului pientä vaikerrusta. Kellanpunainen naaraskissa makasi sammalvuoteellaan. Hänelle oli annettu vedellä kostutettua sammalta. Naaraan ympärille oli kertynyt muutamia kissoja.
" Juo vettäkin Oravaliito", tummanruskea kolli maukui.
Kellanpunainen kissa alkoi litkiä vettä.
" Nyt pentu tulee!" Oravaliito huusi.
Hetken kuluttua maassa makasi tumman punaruskea kollipentu. Hiukan emonsa turkkia tummempi. Vatsa on kirkkaan kellanpunainen.
" Mikä nimeksi?" kilpikonnakuvionen kissa kysyi.
" Kävisikö Roihupentu. Näen hänessä uskollisen ja vahvan soturin", Oravaliito ilmoitti.
Tummanruskea Vatukkakynsi kysyi tältä lempeästi:
" Aiotko nyt siirtyä kuningattarien joukkoon?"
Oravaliito huokaisi syvään:
" En. Tämä teidän täytyy pitää salassa. Roihupennun isä on eräs, joka ei ole Myrskyklaanilainen. Luotan teihin."
Ratamohäntä ja Vatukkakynsi katsoivat toisiaan pitkän tovin.
" Kenelle annamme Roihupennun?" Ratamohäntä kysyi.
Oravaliito heitti Ratamohännälle huolestuneen katseen.
" Kultakukalle. Hänellä on ylimääräistä maitoa ja hän on kokenut kasvattiemo", Oravaliito huokaisi.
" Hän pitää varmasti huolta Roihupennusta, niin kuin minustakin", Vatukkakynsi lohdutti. Hän on nimittäin Kultakukan pentu.
Vatukkakynsi otti vikisevän punaruskean pennun suuhunsa ja kuljetti sen pentutarhaan. Oravaliito painautui maata vasten surun murtamana.

" Avaa jo silmäsi Roihupentu", kuului naaraspennun ääni.
Roihupentu avasi vaaleanvihreät silmänsä ammolleen.
" Olette varmaan siskoni. Leikitäänkö vaikka piilosta" Roihupentu ehdotti.
Ruskea ja harmaa naaras katsoivat toisiaan.
" Olen muuten Vaahterapentu ja tässä on siskopuoleni Jokipentu" ruskea naaras tervehti.
Roihupentu valmistautui ottamaan heidät kiinni, mutta kun kolli yritti hypätä Jokipentu horjahti maahan.
" Tuo ei ollut reilua!" Jokipentu tuskaisi.
Roihupentu oli hieman loukkaantunut, mutta hänellä oli hirveä jano. Hän kipitti kovaa vauhtia Kultakukan vatsalle.

// Roihupentu siis synty ja sit kulu pari päivää kun se avas silmänsä//

Vastaus:10 kp:eetä c:

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
25.03.2014 16:59
Tunturituuli tunsi huojennusta ylittäessään Varjoklaanin rajan ja palatessaan ømalle reviirilleen. Kolli istahti tukevasti paksulle oksalle, jonka runko oli Jokiklaanin puolella, mutta itse oksa kurottautui Varjoklaanin alueelle.
>mitä minä oikein teen?< valtava musta soturi ajatteli. Revontulikaiun vihamielisyys häntä kohtaan kasvoi koko ajan.
>pitäisikö minun kertoa Mustatähdelle? Uskoisiko hän minua< Tunturituuli pohti mietteliäänä ja katseli epätietoisena taivaalle. Häneltä kesti hetken huomata sitä peittävä raskas pilviverho. Kaukana jyrisi ukkonen. Samassa raju tuuli tarttui puuhun, jonka oksalla Tunturituuli istui, ja lennätti tämän maahan. Musta kolli mätkähti neulasten peittämällä maaperälle ähkäistem, kun ilma pakeni hänen keuhkoistaan.
"Ketunläjät!" Tunturituuli puuskahti ja kompuroi jaloilleen. Ilma hänen ympärillään tuntui kuumalta ja raskaalta. Pian puhkeaisi myrsky. Tunturituuli sihahti ja lähti harppomaan kohti leiriä. Aurinkoa ei näkynyt pilvien takaa, mutta kolli arveli, että oli jo aurinkohuippu.

Kun Tunturituuli saapui leirin lähistölle, ensimmäiset jäätävät sadepisarat ropisivat maaperälle. Soturi jarrutti leirin sisäänkäynnillä ja pujahti sisään. Lähes heti hänen katseensa osui Yösiipeen ja Revontulikaikuun, jotka keskustelivat kiihkeästi keskenään. Yösiipi vilkaisi Tunturituulta ja kutsui tämän luokseen hännänheilutuksella. Musta kolli kiiruhti kaksikon luokse ja kumarsi Revintulikaikulle. Varapäällikön silmät leimusivat.
"Yösiipi palasi juuri metsästyspartiosta. Hänellä oli mukanaan Usvapyörre", Revontulikaiku kertoi. Tunturituuli jähmettyi aloilleen tuskin huomaamatta voimistuva tuulta ja sadetta.
"Mitä tapahtui?" Kolli kysyi huolissaan. Revontulikaiku nyökkäsi yösiivelle. Musta naaras kääntyi Tunturituulen puoleen.
"Hajaannuimme, sillä tällä hetkellä on tuoresaalista vielä kovin vähän. Sovimme tapaavamme leirissä ennen aurinkohuippua. Usvapyörre ei ilmaantunut. Lähdin etsimään, mutta sitten alkoi sade, enkä enää löytänyt tuoksujälkeä", hän kertoi. Revontulikaiku hymähti.
"Tuskin hänelle mitään on sattunut. Turha tästä on mitään metakkaa nostaa", varapäälikkö naukui. Hän joutui jo korottamaan ääntä tuulen yli. Tunturituulen mielen täytti huoli hänen rakastettuaan kohtaan.
"Jos vain annat luvan, lähtisin kernaasti etsimään häntä. Vaikka mitään ei olisikaan sattunut, myrskyn aikana on vaarallista olla metsässä", soturi maukui Revontulikaiullw. Varapäälikkö tarkasteli häntä roihuavalla katseellaan.
"Hyvä on. Palaa kuitenkin nopeasti. Minulla ei ole varaa menettää sotureitani", naaras murahti. Tunturituuli kumarsi ja säntäsi kohti metsää. Leirin ulkopuolella myrsky oli jo lähes puhjennut. Tuuli oli huumaavan kova, ja taivaalta satoi jäätävää vettä kaatamalla. Puut katosivat ja valittivat tuulessa. Tunturituuli luimisti korviaan sadetta vastaan ja asteli eteenpäin. Tässä säässä olisi mahdoton edes yrittää löytää tuoksujälkeä. Kolli rämpi eteenpäin sateessa ja haki katseellaan merkkejä kumppanistaan. Hän oli näkevinään harmaan välähdyksen silmäkulmastaan, mutta oli liian kiihdyksissään välittääkseen siitä.
>Tähtiklaani! Auta minua löytämään hänet< Tunturituuli ajatteli. Hänen rinnassaan kasvoi kauhu, että hänen rakastetulleen oli tapahtunut jotain kamalaa. Myrsky pauhasi hänen ympärillään. Tunturituuli jämähti aloilleen ja tarkkaili ympäröivää metsää epätoivoisena. Juuri, kun musta soturi oli luovuttamaisillaan, jokin kosketti hänen turkkiaan. Kolli käännähti riemuissaan ja oletti näkevänsä Usvapyörteen, mutta hänen hämmästyksekseen hänen edessään seisoikin Hiekkaturkki.
"Poikani", naaras naukaisi pehmeästi, turkki tähtien valoa hohtaen. Tunturituulen silmät laajenivat. Myrsky hänen ympärillään tuntui katoavan jonnekkin kauas.
"Seuraa minua", Hiekkaturkki kehotti ja nelisti poispäin. Tunturituul räpiköi hämmentyneenä hänen peräänsä. Hiekkaturkki johdatti hänet aivan Jokiklaanin rajan tuntumaan. Myrsky raivosi kaikkialla heidän ympärillään.
Sitten Hiekkaturkki pysähtyi ja kääntyi katsomaan Tunturituulta.
"Varo", naaras naukaisi, ennenkuin haihtui pois. Tunturituuli katseli ympärilleen. Samassa hän huomasi saman puun, jonka oksalla hän oli istunut palatessaan Tuuliklaanin reviiriltä, kaatuneena maahan. Tunturituulen katse osui oksien alle lyyhistyneeseen harmaaseen hahmoon.
"Usvapyörre!!" Tunturituuli ulvaisi kauhuissaan ja syöksyi terävien oksien läpi kumppaninsa vierelle. Usvapyörre oli tajuton. Tunturituuli tarttui hellävaroen kumppaninsa niskaan ja veti tämän vaivalloisesti pois painavan oksan alta. Naaraan turkki oli veressä.
"Usvapyörre", Tunturituuli kuiskasi ja nuoli lempeästi kumppaninsa Turkkia. Naaras uikahti ja liikahti.
"Usvapyörre! Minä tässä, Tunturituuli. Olet turvassa nyt", Tunturituuli naukui helpottuneena. Usvapyörteen silmiin levisi lempeä tuike.
"Tunturituuli... Tiesin että tulisit", naaras kähisi. Soturi ojensi toista etujalkaansa ja kosketti tassullaan Tunturituulen tassua. Musta kollin otsa kurtistui. Jalassa oli pitkä - ei syvä, mutta pitkä - viilto. Se oli selvästi kissan kynnen tekemä, eikä oksien viiltämä.
"Mitä-?" Tunturituuli henkäisi. Usvapyörteen silmät laajenivat epäuskosta.
"Se oli Revontulikaiku", hän kuiskasi. Tunturituulen silmät rävähtimät ammolleen raivosta.
"Se selkärangaton petturi! Minä vielä näytän hänelle!" Kolli sähisi raivoissaan. Silloin hän muisti nähneensä harmaan Turkin välähdyksen poistuessaan leiristä. Revontulikaiku oli varmasti hiipinyt Usvapyörteen kimppuun ja pakottanut tämän kaatuvan puun alle sillä aikaa, kun Tunturituuli harhaili metsässä!
Tunturituulen ajatukset palasivat Usvapyörteeseen. Naaras oli haavoittunut sekä Revontulikaiun kynsissä, että puun kaatuessa. Hänet olisi saatava mahdollisimman nopeasti leiriin.
"Vien sinut leiriin. Pyynsulka hoitaa sinut kuntoon", Tunturituuli naukui. Usvapyörre huoahti. Hänen päänsä putosi takaisin alas. Naaras oli menettänyt taas tajuntansa. Tunturituuli hillitsi pelkonsa alkoi hitaasti raahata rakastamansa kissaa kohti leiriä. Myrsky raivosi heidän ympärillään, ja salamia välähtelivär aika ajoin taivaalla.

Tunturituulen saapuessa leiriin myrsky oli jonkin verran hellittänyt, mutta vettä satoi edelleen rankasti, ja soturit olivat vetäytyneet pesiinsä suojaan raivoavalta säältä. Tunturituuli kantoi tajuttoman Usvapyörteen klaanin parantajan, Pyynsulan pesään. Kolli laski harmaan soturin sanajalkojen varjoon, jonne sadetta ei juuri päässyt.
"Tunturituuli?" Pyynsulka naukaisi hämmentyneenä ja asteli ulos pesästään. Valkea kolli siristi silmiään huolestuneena nähdessään Usvapyörteen.
"Mitä on tapahtunut?" Parantaja kysyi huolissaan.
"Puu kaatui hänen päälleen", Tunturituuli naukui käheästi. Hän ei maininnut mitään Revontulikaiusta.
Pyynsulka nyökkäsi huolissaan.
"Hunajatassu, hae hämähökinseittiä ja veteen kastettua sammalta!" Parantaja huikkasi lapansa yli. Kellertävä oppilas syöksyi parantajan pesään, jossa olivat yrttivarastot. Pyynsulka katsoi Tunturituulta suoraan silmiin.
"Menehän lepäämään. Pidän Usvapyörteestä huolen. Lupaan sen", valkea kolli naukui. Tunturituuli vilkaisi kumppaniaan vielä kerran ja tallusti raskain askelin ulos. Saapuessaan aukiolle hän näki Revontulikaiun, joka makasi aukion laidalla sateensuojassa. Hänen kyljessään oli tuore, verestävä naarmu. Tunturituulen karvat kohoilivat. Se oli selvääkin selvempi todiste siitä, että varapäälikkö oli hyökännyt Usvapyörteen kimppuun.
"Varo askeliaso, luopio", Tunturituuli murisi ja tuijotti vaarallisen näköisenä Revontulikaikua. Varapäällikkö ei ollut kuullut hänen sanojaan, mutta naaras nosti katseensa ja tuijotti silmät voitonriemuisena leimuten Tunturituulta. Musta soturi irvisti raivoissaan ja harppoi sotureiden pesään.

Vastaus:25 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
25.03.2014 15:14
Usvajalka töni minua.
"Niin" Kysyin ja katsoin varapäälliköä.
"Lähdetkö metsästämään kanssani" Usvajalka kysyi.
"Toki" Vastasin ja nousin seisomaan. Lähdin Usvajalan kanssa metsään.
"Mitä haistat" Usvajalka uteli.
"En ole oppilas" Huomautin. "Mutta hasitan oravan" Vastasin.
"Mutta olit oppilas. Ja vielä minun oppilaani" Usvajalka maukui. "Niin kai" Myönnyin.
"Menen metsästämään tuon oravan. Etsi sinä tuo hiiri jonka mehukas haju leijailee täällä" Usvajalka kehoitti ja katsosi sitten pensaikkoon. Huokaisin ja menin vastakaiseen suuntaan. Kuulin hiiren rapinaa. Pudottauduin saalistusasentoon hiivin kohti hiirtä. Loikkasin sen kimpuun ja sitten kuului kirkaisu.
#Usvajalka# Ajatelin ja juoksin kohti ääntä. Harmaa naaras kamppaili Vaahteralehden kanssa. Kummallakin oli jo haavoija. Loikkasin entisen oppilaani kimpuun. Raapaisin kollia kuonoon.
"Petit klaanin" Sähisin vihaisesti. Tunsin kyljessä pistelevän haavan. Taistelin Vaahteranlehden kanssa hetken. Lopulta tämä kääntyi.
"En unohda tätä" Tämä ulvoi vihaisena ja katosi varjoihin. Käännyin katsomaan Usvajalkaa.
"Oletko kunnossa" Kysyin huolestuneena. Tällä oli paljon haavoja.
"Kyllä. En vain ole enää nuori" Tämä maukui hiljaa ja kompuroi ylös. Tuin naarasta toiselta puolelta.
"Teerenlento ja valkohaukka hoitavat sinut" Nauuin. Tunsin itsekkin kävellessäni kipui. Matka tuntui jatkuvan ja leiri ei ollut mitenkään kovin lähellä. Vasta auringonhuipun hetken jälkeen palasimme.
"Mitä on tapahtunut" Leiriä vartioiva Sirpalesydän kysyi.
"Vaahteranlehti hyökkäsi" Kerroin ja menin sitten Usvajalan kanssa parantajan pesään. TEerenlento hoiti usvajalkaa ja valkohaukka minua.
"Haavat ei ole syviä voit mennä. Lepää tämä päivä kuitenkin" Valkohaukka kehoitti. Nyökkäsin ja menin ulos. Laahustin kohti soturipesää.
"Jäämyrsky tule käymään täällä" Rastastähti maukui pesänsä suulta. Lähdin päällikön luo.
"Mitä tapahtui" Tämä uteli huolestuneena.
"Kuulin Usvajalan huudon ja menin katsomaan tämä taisteli Vaahteranlehden kanssa" Mauuin unisena.
"Kiitos. Partioiden tulee olla hereillä. Voit mennä" Rastastähti naukui. Kumarsin hieman ja menin nukkumaan.

Heräsin tyrkkimiseen.
"Eikö täällä nykyään saa nukkua" Murahdin.
"Älä valita. Rastastähdellä on asiaa" Perhonsiipi ilmoitti. Menin perhonsiiven kanssa kuuntelemaan.
"Minulla on tärkeää asiaa" Rastastähti aloitti.
"Usvajalka toiveesi on luopua varapäällikön urasta ja siirtyä klaanivanhimpiin" Rastastähti maukui kuuluvasti. Tuijotin mestariani. Kaikki tuijotivat Usvajalkaa joka katsoi rastastähteä
"Aivan" Tämä vastasi tyynesti.
"Klaani kunnioittaa sinua kaikesta palveluksesta,jonka olet antanut meille. Kehotan tähtiklaania antamaan sinulle monta kuuta aikaa levätä" Rastastähti lopetti.
"Usvajalka,Usvajalka" Klaani ja minä huusimme. Usvajalka asteli klaanivanhempien pesään rauhallisesti. Rastastähti odotti että kaikki hiljentyivät.
"Kenestäköhän tulee uusivarapäällikkö" Perhonsiipi kuiskasi korvaani. Kohautin lapojani.
"Sanon nämä sanat Tähtiklaanin edessä,jotta soturi esi-isät voisivat kuulla ja hyväksyä valintani. Jokiklaanin uusi varapäällikkö on Jäämyrsky" Rastastähti maukui tyynesti. Silmäni olivat lumpeen kokoiset. Kaikki tuijottivat minua. Kokosin nopeasti itseni.
"Lupaan yrittää parhaani" Maukaisin lyhyesti. RAstastähti nyökkäsi hyväksyvästi.
"Onnea" Perhonsiipi maukui innoisaan.
"Kiitos" SAnoin ja kosketin ystäväni kuonoa. Moni klaanista kävi vielä onnitelemassa minua. Viimeisenä Rastastähti.
"Onnea. Olet nyt varapäällikö ja tehtäväsi on auttaa minua" Tämä maukui vakaasti.
"Yritän parhaani" Vastasin ja tein nyökkäyksen. En ollut uskoa korviani olisin nyt varapäällikkö,

/Jää on nyt varapäällikkö kirjoitin että usvajalka meni klaanivanhimpii toivotavasti käy/
Vastaus:joo käy c: olet nyt varapäällikkö~ sekä lisäksi saat 20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vatukkavarjo, Tuuliklaani
25.03.2014 09:51
Juoksin pitkin ja matkaa voittavin askelin ryteikössä pakoon toistaiseksi tunnistamatonta vaaraa. Edessäni näkyi aukea, jossa olisi hyvä kohdata vastustaja kasvotusten. Elämä klaanissa oli välillä niin rasittavaa, että minun oli pakko lähteä yksin metsään vähän niin sanotusti rentoutumaan. Tänään oli rentouttava metsäretkeni päättynyt takaa-ajoon. Askeleet takanani olivat voimakkaat, mutta eläimen vauhti hidastui koko ajan. Niin myös minun, joten en voisi juosta enää kauaa pakoon. Loikkasin nopeasti puunrungon yli aukealle. Käännyin nopeasti ympäri. Olin saanut hyvän etulyöntiaseman, koska vastustajani oli vasta päässyt rungon yli. #Mäyrä?!# potkaisin hiekkaa vihaisena itselleni. En ollut tunnistanut tuota eläintä kunnes vasta nyt. Se tuijottaa minua suoraan silmiin eikä väräytä viiksikarvaansakaan. Se ei ole paljoa täysikasvuista mäyrää pienempi, joten minulla olisi mahdollisuus voittaa se itse. Aika mateli eikä mitään tapahtunut. Tuuli heilutteli ympärilläni olevia ohuita heiniä. Mäyrä vain seisoi eikä tehnyt mitään. Päätin hetken mielijohteessa aloittaa. Otin salamannopeasti kaksi askelta taaksepäin ja hyppäsin suoraan mäyrän niskaan. Ennen kuin se oli ehtinyt tajuta olin jo upottanut hampaani tiukasti sen niskaan. Päästin nopeasti irti, koska en halunnut kuolla litistymällä mäyrän alle. Ehdin vilaukselta nähdä vuolaasti vuotavan haavan mäyrän niskassa. Seisoin tukevasti maassa. Yhtäkkiä tunsin valtavan voiman kyljessäni. Henkeni salpaantui ja kaaduin kivuliaasti maahan. Vedin muutaman kerran henkeä ja nousin uudelleen ylös. Mäyrä oli kohdistanut katseensa jonnekin kaukaisuuteen, joten syöksyin sen kurkun kimppuun. Upotin kynteni mahdollisimman syvälle ja kiskaisin niin, että veri ryöppysi haavasta. Mäyrä inahti hieman, mutta iski kaksinkertaisella voimalla takaisin. Sain iskun suoraan mahaani. Kaikki pimeni...

... heräsin. Vilkuilin hätääntyneenä ympärilleni, mutta tajusin nopeasti, että olin Tuuliklaanin leirissä parantajanpesässä. Katselin hetken ympärilleni. Hoksasin Tähtisumun pesän reunalla, mutta en kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Nostin päätäni ja katsahdin kylkeäni. Siinä oli kaksi viiltohaavaa, jotka eivät enää vuotaneet. Ne olivat kylläkin jo parantuneet hieman, mikä ihmetytti minua suuresti. Liikautin takajalkojani vuorotellen testatakseni, että ne toimivat normaalisti. Vielä olisi mahan haava katsastamatta. Kierähdin selälleni ja nostin hieman päätä. Haukoin henkeäni. Mahastani oli repeytynyt nahanpalanen. Sen lisäksi mahassani oli ainakin tusina pieniä sekä isoja viiltohaavoja.
"Mitä tapahtui?" Tähtisumu kysyi, kun olin toennut järkytyksestä. Mulkoilin kissaa vihaisesti.
"Ensin sinun olisi parasta kertoa miten MINÄ olen joutunut TÄNNE!? Ja kuinka kauan OLEN ollut TÄÄLLÄ?!" tiuskaisin vihaisena samalla, kun yritin nousta istumaan.
"Seittitähti partioineen kuuli ulvaisusi ja löysivät sinut. Se mäyrä sai kokea aika karmivan kuoleman, jos saan sanoa", Tähtisumu vastasi tyynesti, "Olet ollut täällä vasta kahdeksan auringonhuippua." Silmäni revähtivät auki.
"Kahdeksan?" sanoin hämmästyneenä hieman ääntäni korottaen.
"Nyt on sinun vuorosi kertoa mitä tapahtui?" Tähtisumu kehotti. Hänen äänensä ei muuttunut yhtään vaan oli edelleen rauhallinen.
"Osaat varmaan sen itsekin päätellä", mumisin samalla, kun varasin hitaasti painoa kaikille neljälle jalalle. "Mutta nyt minä lähden, jos suinkin sopii", ilmoitin ja lähdin astelemaan hitaasti kohti suuaukkoa.
"Sinä et ole lähdössä vielä mihinkään", Tähtisumu sanoi vierestäni. En ottanut hänen puheitaan kuuleviin korviinikaan vaan jatkoin kävelemistä. Vasen jalkani petti ja koko vartaloni nytkähti alaspäin.
"Jos olisit ystävällinen niin kääntyisit ja kävelisit omin voimin takaisin sammalella peitettyyn nukkumapaikkaasi", Tähtisumu kehotti.
"Ystävällinen ja ystävällinen", mutisin kävellessäni. Käännyin takaisin ja palasin paikalleni. Kamomilla tassu tuli pesään suu täynnä yrttejä. Tämä vilkaisi minua ja tuli peremmälle. Hän laski yrtit maahan.
"Mitä sinä siinä vielä seisot? Käy hakemassa minulle jotain ruokaa ennen kuin kuolen nälkään", sanoin vihaisena oppilaalle. Kamomillatassu lähti verkkaisin askelin pois pesästä. Hän loi vihaisen katseen Tähtisumuun ennen kuin poistui. Tähtisumu tunki jotain yrttejä kylkeeni. Yrtit aiheuttivat vihlovaa kipua. Purin kieltäni, jotta en olisi inahtanut kivusta.
"Tämä saattaa hieman sattua", Tähtisumu sanoi ystävällisesti. Huitaisin hännälläni ja yritin rentoutua. Kamomillatassu palasi ja toi eteeni hiireen. Hiireltä paistoi kylkiluut turkin läpi. Katsoin sitä huvittuneena.
"Mikä tämä luulee olevansa? EN ole syönyt mitään kahdeksaan auringonhuippuun ja sinä tuot minulle jo valmiiksi kuolleen näköisen hiiren. Eikö Tähtisumu ole sinulle mitään opettanut?" sihisin halveksuvasti. Kamomillatassu ymmärsi mitä tarkoitin. Onnekseni hän poistui saman tien. Tähtisumu jatkoi yrttien laittamista samalla, kun söin sitä pientä säälittävää elukkaa, joka ei maistunut miltään. Sen liha oli sitkeää ja kuivaa. Pakotin itseni syömään sen kokonaan. Seittitähti asteli sisään Kamomillatassu perässään. #Se viheliäinen pikku kissa oli tehnyt minusta valituksen# ajattelin heti.

(Tässä kohtaa musiikiksi tämä: http://www.youtube.com/watch?v=Pv7vKVANvAw )

Seittitähti asteli luokseni ja laski pullean linnun eteeni. Nuolaisin huuliani ja aloin syömään ahneesti. Seittitähti viittoi hännällään Tähtisumua ja Kamomillatassua poistumaan. Kissat poistuivat ja jättivät meidät kahdestaan. Seittitähden katseessa oli selvästi huolta, mutta myös jotain mitä en ollut pitkään aikaan nähnyt.
"Mitä oikein ajattelit?" Seittitähti kysyi hämmentyneenä. Haukkasin palan linnusta ja vastasin välinpitämättömästi: "Ajattelin, että en jaksaisi juosta sitä tarpeeksi kauan pakoon." Seittitähti katsoi minua jopa hieman vihaisesti. #En minä mitään kamalaa ole tehnyt# ajattelin. Mitä Seittitäti mahtoi ajaa takaa? Ei hän koskaan tuollainen ole ollut.
"Olisit voinut päästä hengestäsi, jos emme olisi sattuneet paikalle", Seittitähti sihahti vihaisena. #Parempi se, kuin täällä makaaminen ja tappiosta kärsiminen.#
"Se olisi ollut parempi", sihahdin vihaisena. Ei ihme, että useimmat eivät Seittitähdestä pitäneet.
"Mitäh? Olisit nyt edes iloinen, että parantumisesi kestää vain muutaman kuun", Seittitähti tiuskaisi vihaisena. Katsoin häntä vihaisena sekä hieman hämmentyneenä.
"Vain muutaman kuun? Tässä pienessä tunkkaisessa pesässä tekemättä yhtään mitään", tiuskaisen samalla, kun haukkaan viimeisen palan linnusta. Käyn makuulle ja käännän selkäni Seittitähdelle. Viiton vielä hännälläni, etten kaipaa häntä ainakaan juuri nyt.

// Joku huono pätkä. Toivottavasti Tikrua ei haittaa, että otin idean musiikin lisäämisestä. :D //
Vastaus:28 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
25.03.2014 06:05
Eilen Salama oli hyväksynyt laumaan uuden jäsenen, Ruoskan. Mutta Kuura oli kuollut, ja sen Salama aikoi kostaa Jokiklaanille. Ja pian olisi sen aika. Salamaraitainen naaras nousi makuusijaltaan ylös ja tassutteli vankiluolaan vievää tietä pitkin Fannyn luokse. Luultavasti vanki nukkuisi, mutta Se ei haittaisi.
"Fanny, täällä on 'ystäviä'" Salama murisi ja kurkisti Fannyn pieneen ja ahtaaseen pesään. Naaras nukkui, kuten Salama arvelikin. Ja aika sikeästi, mutta naaras halusi herättää tuon ja lähteä pois. Niinpä Salama tönäisi pienen kiven Fannyn kyljelle, ja naaras heräsi juuri silloin kun Salama oli kadonnut jo.
"Kaikki Salamalauman kissat" Salama ulvahti verenhimoisesti huuliaan nuollen.
"On tullut aika hyökätä, ja kostaa Jokiklaanille Kuuran kuolema" Salama murisi kun melkein kaikki kissoista olivat paikalla. Steel mulkaisi tuon vierelle tullutta Kettua.
"Hyökkäämme pian" Salama mourusi samalla kun kissojen joukosta kuului hyväksyvää muminaa, ja välillä jostakin kuului murinaa ja sähähtelyä. Salama heilautti häntäänsä merkiksi, että oli aika. Aika hyökätä Jokiklaaniin.

Salama tiesi, että aamupartio lähtisi pian liikkeelle.
"Te pysytte täällä, kunnes annan merkin" Salama murisi varoittavaan sävyyn ja nosti keltaisen sävyistä tassuaan. Salama hiippaili ja pysyi matalana. Jokainen kissa varmasti näkisi tuon, muttei voisi kaukaa arvata että Se oli juuri Salama.
Hetken odoteltuaan Salama kuuli naukaisuja ja tassunaskeleita. Salama vilkaisi vaivihkaa pensaisiin, joissa muu laumasta oli. Vaahteranlehden murhanhimoisen ilmeen Salama näki ensimmäisenä, ja heti seuraavana Hohtoterän paljastelemassa hampaitaan. Juuri silloin kuului selvemmin, mitä partiossa olleet kissat puhuivat. Ja juuri silloin Salama nousi ylös.
"Mitä teet Jokiklaanin reviirillä?" vaaleampi naaras sihisi, kun tummanhatmahtava kissa silmät suurina tuijotti Salamaa.
"Taisikin tulla oikein pahat paikat" Salama murisi ja heilautti häntäänsä. Merkiksi muulle laumalle tulla esille. Partion kolmas kissa, tummanruskea, suunnilleen Salaman kokoinen kissa luimisti korviaan ja lähti leiriä päin.
"Hyökätkää" Salama kuiskasi ja ulvahti. He hyökkäisivät vasta partion kimppuun, mutta kun he pääsisivät leiriin saakka, ei Salamalaumaa pysäyttäisi mikään.
Tuntui kestävän ikuisuuden, ennen kuin Salamalauma oli päässyt perille laumaan. Sama kolli kiiruhti nopeasti jonkun itseään vanhemman kissan kanssa puheille. Vaahteranlehti loikkasi ensimmäisenä, Salama heti perään ja muut laumasta tulivat jäljessäpäin.
"Tunkeilijoita" kuului ulvahdus, ja monet kissoista tuijottivat Vaahteranlehteä. Salama loikkasi heti ensimmäisen kissan kimppuun, kuka vastaan tulikaan. Samalla hän tarkkaili tilannetta. Salama raapaisi vastustajansa silmiin, ja Salama kuulikin jonkun soturin äänen: "Ei! Kilpikonnaturkki!" Salama ei välittänyt, että minkä niminen naaras oli ollut. Hän oli siltikin tappanut hänet. Salama tarkkaili ympärillään olevaa sekamelskaa. Joka puolella oli taistelevia kissoja, ja Salama päätti liittyä takaisin taistelemaan. Sivusilmällään hän näki, kuinka Vaahterakynsi taisteli hurjasti kissan kanssa, jota oli kutsuttu Merikukaksi. Vaahterakynsi löi tassullaan naarasta joka kaatui maahan. Kuitenkin Salaman kimppuun hyökkäsi joku, jonka naaras sai jotenkin sen pois kimpustaan. Salama tarttui jotakin kissaa hännästä kiinni, ja kissa oli ehkä noin oppilaan ikäinen kolli.
"Minnes sinäkin olet menossa? ET ehkä enään mihinkään" Salama sihisi ja oli murskaamassa tuon, mutta jokin tönäisi Salaman pois siitä.
"Se joka uhkaa Salamaa, saa kokea pitkän ja vaikean kuoleman" Salama ärisi ja loikkasi mustan kissan kimppuun kynsien tuota hurjasti. Vaahteranlehti oli Salaman lähellä, ja Salama pystyi näkemään kuinka raivoisasti tuo taisteli. Kuului rääkäisyjä, ja ulvahduksia.
"Mustavarispentu!" kuului rääkäisy joka kuului kuningattarelle. Pieni mustavalkokirjava pentu oli lähellä Salamaa joka vilkaisi kuningatarta.
"Älä huolehdi, tämä.. Pentusi saa kärsiä niin kauan kuin mahdollista" Salama mourusi ja upotti hampaansa pieneen pentuun, joka ei ollutkaan niin pieni kuin aluksi naaras oli kuvitellut. Se oli jo lähes oppilasikäinen. Välittämättä tuosta pikkuseikasta Salama avasi suunsa ja antoi veren valua vuolaana pennun haavoista. Salama samalla paljasti kyntensä ja raateli kynsillään pennun vatsaa. Kuningatar oli jo häipynyt , mutta joku soturi hyökkäsi Salaman kimppuun. Salama kierrähti ympäri ja kiristi toisen kissan selkänsä alle, ja jätti pennun siihen. Kettu hyökkäsi itseään hieman pienemmän vastustajan kimppuun mutta kaatui.

//Keksin Ton mikälie kilpikonnaturkin ite, samoin merikukan ja Mustavarispentu. Saa jatkaa jos haluaa//
Vastaus:22 kp:eetä!
Ja ainahan voi keksiä itse 'hätähahmoja' :3

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteranlehti, Luopio
24.03.2014 18:10
//Tästä tulee vähän erikoinen tarina, musiikit mukana :3 Eli luette samalla kun kuuntelette noita musiikkeja ;)

(http://m.youtube.com/watch?v=CiH0c5y3bb8 het tämmöne musa ;))

Kahtsahdin taivaalle.Aamu aurinko alkoi valaista taivasta ja punertava taivas sen ympärillä sen noustessa. Alkoi kirkastua. Aamu kaste tipahteli hitaasti lehdillä hevospaikan lähellä pienistä puista ja pensaista. ilma alkoi lämmetä ja lumi sulaa. Hiirenkorvan aika oli lähellä. Tämä talvi oli ollut tavallista leudompi jostain syystä, mikä selittäisi senkin että tipahdin sen paon aikana jäihin. Tuhahdin sitä ajatellessani ja jatkoin matkaani järven viertä pitkin Jokiklaanin reviirillä. Tuulta ei ollut yhtään. Pieni tuoreen partion tuoksu leijaili hiljaa ilmassa. Katsoin järvelle samalla kun kävelin. Sen pinta oli sula eikä se varmaan kestäisi jos sillä kävelisi. Käänsin katseeni Varjoklaanin metsiin. Puiden latvat heilahtelivat hiljaa. Korkeammalla tuuli varmaankin kovemmin. (Tässä vaiheessa edellisen musan voisi katkaista)
"Stoppia siihen paikkaan!" joku karjaisi pienen matkan päässä. Ääni jäi kaikumaan järven jäälle joka varmasti kantaisi sen toiselle puolelle asti. Pysähdyin katsomaan järvelle päin. haistelin ilmaa liikahtamatta. Tuoksu oli Jokiklaanin partio, jossa oli muutama kissa. Käännyin hitaasti ympäri ja istahdin maahan. Partiossa oli Myrskyturkki, Pääskyhäntä ja Usvajalka. Irvistin huvittuneesti. Usvajalka paljasti hampaansa.
"Sinulla ei satu olemaan liikkumis lupaa Jokiklaanin alueella." naaras sihisi hampaidensa välistä.
"Ai, luulin että klaani ei satu olemaan tappaja tyyppiä." sanoin ja paljastelin kynsiäni vähän.
"Toisin kuin sinä!" Usvajalka sähähti ja hyppäsi kohti. (http://m.youtube.com/watch?v=OHXzMqMRdQs tämä musa nyt)
Ilmassa tunnetusti ei voi vaihtaa suuntaa. Väistyin loikkaamalla vähän sivuun ja naaras mätkähti siihen missä hetki sitten istuin. Potakaisin naarasta nopeasti takajaloillani kylkeen kun hän vielä oli kääntyneenä. Myrskyturkki ja Pääskyhäntä hyppäsivät kohti. Käännyin ympäri ja lähdin juoksemaan kohti Varjoklaanin reviiriä.
"Seis! Pysähdy!" Myrskyturkki ärähti. Joki tuli vastaan. Hyppäsin jäälle ja se räsähti altani. >Voihan.< ajattelin nopeasti ja ponkaisin takajaloillani pois jäältä. Hyppy jäi kesken kun joka tipahti päälleni. Tuoksu oli Varjoklaanista.
"Mitä ki..." ehdin sanoa kun pyörähdin jaloilleni. Paino hävisi. Huomasin mustan siron kollin joka katseli arvioivasti minua. Myrskyturkki asteli jo nopeaan tahtiin jäällä pienen matkan päässä ja Pääskyhäntä kiipesi jo ylös. Nappasin jostain syystä -kenties vaistomaisesti ja tarkoituksella- Varjoklaanilaisen oppilaan suuhuni ja juoksin Varjoklaanin reviiriä kohti. (tässä vaiheessa taas musa loppuisi.)

(mystisesti tässä vaiheessa kirjoitustyyli vaihtui hän-muotoon)
"Voisitko nyt päästää mintu maahan, hm?" musta kolli sanoi kun Vaahteranlehti oli astellut Varjoklaanin reviirille. Tuo pudotti oppilaan maahan mutta tähyili vielä Jokiklaanin reviirille. Takaa-ajajat olivat kadonneet. Luopio käänsi katseensa oppilaaseen.
"Mitäs sinä teit Jokiklaanin reviirillä?" Vaahteranlehti kysyi ja tutkaili arvioivasti toista kollia.
"Samaa voisi kysyä sinulta. Hmph." Varjoklaanin oppilas sanoi ja tuhahti.
"Kunhan katselin." luopio sanoi ja katsoi ympärilleen. (http://m.youtube.com/watch?v=uGhpCA8_1-Q tämän kappaleen voi antaa soida loppuun asti, se kestää sen verran vähän aikaa)
Varjoklaanin alue oli uutta. Metsä oli pimeää vaikka aurinko paistoikin. Tämä aiheutti kylmiä väreitä Vaahteranlehden selkään. Tällä alueella jokin ei ollut oikein. Alue oli pimeä. He olivat kuin Pimeyden Metsässä. Vain maanpäällisessä sellaisessa. Kolli katseli metsän siimekseen. Ei ihme että Varjoklaanissa oltiin kylmäsydämmisiä. Pimeyden Metsän henget taatusti asuivat heidän leirissäänkin. Kollin katse kiersi metsän siimeksessä. Hän saattoi nähdä ne lukemattomat kirkkaina kiiluvat silmä parit jotka olivat kokeneet kuollessaan valtavan tuskan. Kaikki ne kissat olivat luopioita. Klaanien ulkopuolella hyljeksittyjä ja jätettyjä. Vaahteranlehti huomasi hiukan mustaa kollia vilkaistuaan, että tuo tuijotteli pimeään metsään vain hiukan hämmentyneen näköisenä. Vaahteranlehti kuitenkin katsoi ympärilleen. Puut tuntuivat muuttavan muotoaan ja muuttuvan uhkaavimmiksi heidän yllään. Kolli katseli ympärilleen jonkinverran peloissaan. Tämä ei ollut mikään Varjoklaanin metsä, tämä oli pahan tyyssija...
Vastaus:Hehe, tuli mukavasti tunnelmaa kun musiikit soivat taustalla :DD
Saat... 23 kp:eetä :)

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Raitatassu, Myrskyklaani
23.03.2014 14:41
Myrskyklaanin partio juoksi takaisin leiriin. Aurinko oli juuri laskemassa, ja Raitatassun oppitunti Surusateen kanssa oli jo lopuillaan.
" Tämä riittää tältä erää, Raitatassu. Mene nyt lepäämään. ", Surusade naukaisi. Raitatassu kaatui kyljelleen maahan. Hän oli niin poikki, ettei jaksanut edes nousta. Surusade pudisti pettyneenä päätään, mutta nauroi silti hieman. Soturi auttoi oppilaansa jaloilleen, ja saattoi tämän oppilaiden pesälle.
" Haen sinulle jotain syömistä. Lepää sinä nyt. ", Surusade naukui kun oli saanut saatettua oppilaansa tämän sammalvuoteelle lämpimään pesään. Raitatassun silmät painuivat itsestään kiinni. Kolli oli niin väsynyt ja tämän kaikki lihakset olivat kuin taivaalta satavaa lunta. Pian Raitatassu nukahti oppilaiden pesän varjoihin. Kolli tuhisi unissaan, ja näki unta;

Tuuli puhalsi suojattomalla nummella. Raitatassu katseli ympärilleen. Hän tunsi lähellään tuntemattoman kissan.
" Tervetuloa poikani, olen ehtinyt odottamaan sinua jo jonkin aikaa. ", kuului möreä naukaisu. Raitatassun karvat nousivat varautuneena pystyyn.
" Kuka olet, ja miksi kutsut minua pojaksesi? ", Raitatassu sähähti kollille. Kollin pitkä harmaa turkki hulmusi tuulessa, kun Raitatassu mulkoili kollia epäilevällä katseella.
" Voi Ruoska, etkö tunne isääsi, Tiikerikynttä? ", harmaa kolli tuhahti. Raitatassu näytti kauhistuneelta. Kolli oli kuullut kauheita kertomuksia metsässä eläneestä luopiosta, joka oli koko metsän kauhu ja painajainen.
" Sinähän olet kuollut jo monta vuodenaikaa sitten! Miten voit olla isäni? ", Raitatassu ähki. Kolli oli niin hämmästynyt ettei huomannut hänen takanaan olevaa kollia.
" Ai niin, tässä on toinen tuleva mestarisi, Tiikerivarjo. Hän opettaa sinulle taidot olla elävä kuollut. ", Tiikerikynsi mutisi, ja osoitti käpälällään raidallista suurta kollia.
" Kuinka niin tulevaa toista mestaria? Ja mitä puhut elävästä kuolleesta? ", Raitatassun kiinnostus heräsi. Saattoiko nämä kollit opettaa hänelle sellaisen taidon.
" Poikani, jos tahdot oppia taidon, jonka me hallistemme, sinun on tehtävä päätös. Aiotko liittyä kuollessasi Tähtiklaaniin, vai Pimeyden metsään, jonne me tulimme kuollessamme? ", Tiikerivarjo ärähti. Raitatassu värähti kollin äänensävyä. Pitkän mietinnän jälkeen, Raitatassu huokaisi.
" Tahdon kuolemani jälkeen liittyä kanssanne Pimeyden metsän. ", kolli ärähti. Tiikerikynsi ja Tiikerivarjo katsoivat toisiinsa myhäillen.
" Koska olin aikoinani Varjoklaanin kunniakas päällikkö, minulla on päällikön oikeudet. ", Tiikerikynsi naukui. Raitatassu istahti nummen viileälle maalle, ja kuunteli, mitä tämän isällä oli sanottavanaan.
" Pimeydenmetsän henget, tiedätte meidät jokaisen nimeltä. Nyt pyydän teitä ottamaan nimen pois tältä kissalta, koska se ei enää sovi hänelle. Varjoklaanin entisen päällikön oikeuksin ja soturi esi-isieni luvalla annan tälle kissalle uuden nimen. Tästä hetkestä lähtien me tunnemme hänet nimellä Ruoskatassu, koska hän ei enää ole Tähtiklaanille uskollinen. ", Tiikerikynsi lausui. Raitatassu tajusi että hänen nimensä oli vaihdettu, ja hän ei ollut enää Tähtiklaanin pentuja.

Mutta juuri kesken tätä ajatusta Raitatassu heräsi oppilaiden pesässä keskiyön aikaan. Raitatassu käveli leirin keskelle, ja siitä leirin uloskäynnille.
" Hyvästi ystäväni. Me tapaamme varmasti vielä joskus. ", kolli kuiskasi tuuleen. Juuri kun hän oli lähdössä juoksuun, kuuli hän nimensä sanottavan. Lehmustassu!
" Hyvästi veljeni. Näemme ensi yönä siellä missä olet. ", naarasoppilas kuiskasi. Raitatassu nyökkäsi ja juoksi pois. Hän oli jättänyt elämänsä, koska ei tahtonut heille pahaa. Raitatassu oli kuullut Salamaklaanista, luopiolaumasta joka asusti klaanien ulkopuolella. Raitatassu oli juossut jo jonkin aikaa pois klaanien reviireiltä, kunnes haistoi veren hajun, ja tiesi olevansa pian perillä.
" Tunkeilija, mitä teet Salamaklaanin reviirillä keskellä yötä? ", kuului matalaa murinaa. Raitatassu katsoi puhujaa, ja näki salamakuvioisen naaraan.
" Tahdon liittyä laumaanne. En voi luopiona elää klaanissa. ", Raitatassu naukaisi ja katsoi surullinen ilme tulosuuntaansa päin.
" Minä olen Salama. Kerro miten olet muka luopio ja mikä on nimesi? ", Salama kysyi. Raitatassu oli hetken hiljaa, ja vastasi:
" Olen nimeltäni Ruoskatassu, ja olen Tiikerikynnen poika. ", kolli vastasi Salamalle. Salama näytti kauhistuneelta.
" Tervetuloa Salamalaumaan Ruoskatassu. Tästä lähin sinua kutsutaan Ruoskana. ", Salama naukaisi voitonriemu äänessään. Ruoska nyökkäsi, ja seurasi Salamaa kohti luopiolauman leiriä. Tässä oli kollin tulevaisuus. Luopio.

// Voiko Ruoskan lisätä luopioihin nimellä Ruoska? Teen pian pikku pirulaiselleni uudet tiedot. Salama tai tämän klaanin jäsenet, jatkoo jos jaksaa kirjoittaa... //
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
23.03.2014 06:29
Musta naaras jonka salamaraidat erottuivat hämärässä. Pienikokoinen naaras avasi suunsa mutta ei päästänyt ääntäkään. Sen sijaan hän sulki suunsa ja viittoi hännällään jotain toiselle kissalle, mustalle sinisilmäiselle naaraalle joka nyökkäsi lähtien seuraamaan toista naarasta. Myös muitakin kissoja oli mukana, mutta niiden värit sulautuvat hyvin maanalaisen onkalon sävyihin, paitsi yhden erittäin ketun värisen kissan. Nyt vasta Se salamaraitainen kissa mourusi: "Ihmettelette, että miksi kutsuin vain ehkä noin puolet laumasta tänne?" kissojen joukosta kuului muminaa ja osa nyökkäilivät palava katse silmissään. Erittäin vaaleanharmaa naaras istahti salamaraitaisen, mustan naaraan viereen.
"Olette varmaankin huomanneet, että Tuuli- ja Varjoklaani ovat juuri nyt aika.. Pieniä, jos oikein ovat Kettu ja Hohtoterä katsoneet?" naaras sihisi ja tuijotti nyt täysin ketun väristä kissaa joka nyökkäsi: "Varjoklaani on vahva, mutta jos oikein näin, siellä on aika vähän kissoja" Ketuksi nimitetty kissa kumarsi. Nyt salamaraitainen naaras tuijotti Hohtoteräksi kutsuttua, sysimustaa naarasta jonka silmät olivat tummansiniset.
"Kyllä, Salama. Tuuliklaanissa on vähemmän kissoja kuin koskaan olen nähnyt" musta naaras kumarsi myöskin. Salamaksi kutsuttu salamaraitainen naaras irvisti voitonriemuisesti.
"Siinä tapauksessa voisimme alkaa suunnitella.. Hyökkäystä, jos Se kaikille sopii" Salama murisi luimistaen korvansa. Tätä parempaa tilaisuutta ei olisikaan hyökätä: kaksi klaania olivat mahdollisimman pienikokoisia, lauma oli hyvin suuri ja kaikki olivat vahvoja.
"Mitä mieltä sinä olet, Terähammas?" Salama kysyi juuri siltä vaalealta naaraalta joka istui Salaman vierellä.
"En vielä odota vastaustasi, mutta yhden kuun aikana ne kaksi klaania voi kasvaa jo paljon" Salama ärähti. Vaikka Terähammas ei suostuisikaan, olisi Salama valmis siltikin hyökkäykseen. Ja jos joku epäröisi, hänen kohtalonsa ei olisi niin miellyttävä kuin näyttäisi olevan. Salama sihisi: "Kertokaa muulle laumalle, että olemme valmiita hyökkäämään" naaras murisi samalla heilauttaen häntäänsä. Salama hyökkäisi ehkä ensin Varjoklaaniin, että Se ei ehtisi kasvaa enempää. Varmuuden vuoksi kuitenkin Salama lähettäisi neljä kissaa vakoilemaan muihin klaaneihin.
"Hiirikynsi, sinä lähdet tarkkailemaan Varjoklaania. Jos jäät kiinni, revin turkkisi. Steel voisi lähteä tarkkailemaan Hiirikynnen mukaan Varjoklaania, ja sinä.." Salama murisi.
"Sinä saat mennä tarkkailemaan Tuuliklaania yksin, ota mukaasi joku jos pelkäät lähteä yksin" ivallisesti Hohtoterälle Salama mourusi ja lähti nopeasti Siilin luokse. Salama ärähti nopeasti Hohtoterälle vielä: "Siili tulee mukaasi" Salama osoitti hännällään kissaa, jota kutsuttiin siileksi. Salama lähti takaisin onkaloon ja meni pesälleen.
"Tällä kertaa ei tee mieli nukkua" Salama ärähti ja istahti vain maahan. Jospa hän itsekin lähtisi vakoilemaan klaaneja, mutta ei. Se olisi muiden laumalaisten tehtävä.

//paha Salama >:3
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjopentu/Mustikka, Kotikisu
22.03.2014 21:18
//Lisätkää Tuuliklaanin Varjopentu nimellä Mustikka kotikisuihin// Vaaleat lumikiteet lipuivat pitkin tummaa yötaivasta. Matalemmalla hiutaleet muuttuivat kimmeltäviksi vesipisaroiksi, sillä yö oli nihkeä ja lämmin. En ollut saanut nukuttua sisällä kaksijalkojen pesässä, Alexandran vieressä, vaan olin kipitellyt pihamaalle, ruskean aidan päälle. Yritin tasapainoitella aidalla, mutta lopulta päädyin istumaan suuren tammen juurellle. Annoin katseeni kiertää pesän ympäristöä. Kaksijalkojen, omistajieni, istuttamat kasvit tuoksuivat voimakkaasti ympärilläni, mutta en nähnyt niitä melkein lainkaan, sillä märkä räntä peitti maata. Tummat varjot halkoivat vetistä maata, mikä muistutti minua isäni turkista, samanlaisesta kuin minulla. Se sai minut ajattelemaan klaania. Elämäni Varjopentuna oli ohi. Ihmiset, (sillä nimellä nykyään niitä kutsun, ainakin enimmäkseen) olivat nimenneet minut Mustikaksi, jos olin oikein ymmärtänyt. Olin myös oppinut pari käytännön sanaa niiden kielellä,kuten "Kyllä" ja "Ei". Ne antoivat hyvää ruokaa ja silittelivät. Olin varma että olin valinnut oikean tien. Yhtäkkiä näin häivähdyksen kissasta. Sen turkki välähteli tähtien tuikkeen mukana. Se heilautti häntäänsä hieman surullisen näköisenä, kuin hyvästiksi. Otin jalat alleni, ja luikahdin sisälle kotiini. Olin pelästynyt, sillä juuri äsken Tähtiklaani oli antanut minulle hyvästit.

Heräsin aamulla siihen, kun naaraspuolinen omistajani kolisteli keittiössä. Hän näytti väsyneelta ja kaivoi kuppeja ja kippoja esiin. Yritin hautautua petiini, mutta en saanut enää unta, joten kapusin ylös verryttelemään. Ihminen huomasi minut ja rapsutti minua hetken korvan takaa. Sitten se etsi minun ruokapussini. Sain märkäruokaa, ihanan lihaisaa hyytelöä. Pukkasin Alexandrankin hereille, sillä halusin syödä yhdessä. Sanaakaan sanomatta aloimme molemmat mutustaa ruokaa. Alexandra oli pian valmis ja hän alkoi sukia turkkiaan. Minäkin tein niin.

"Oletko sopeutunut kotikisuelämään?" Alexandra kysyi rauhallisesti. Nyökkäsin tarmokkaasti. Pelästyin aluksi kysymystä, sillä luulin että hän epäili, että haikailin takaisin klaanielämään. Näin kuitenkin naaraan katseesta,että kysymys oli vilpitön. Hän heilautti häntäänsä merkiksi kuittaukseksi vastauksesta. Minä tassuttelin huoneeseen, jota olohuoneeksi kutsuttiin, ja käperryin lämpimään nurkkaan. Aloin miettimään asioita. Jos Tähtiklaani oli hyvästellyt minut, enkö voisi enää uskoa siihen? Enkö voisi enää palata klaanielämään, jos siihen tulevaisuudessa haluaisin? Ajatus huoletti minua hieman, mutta karkotin sen pois, kun Alexandra nauahti kutsuksi ulkoilmaan. Ponkaisin käpälilleni. Tähtiklaani ei saisi määrätä elämääni.

//Tyhmä loppu ku en keksiny muuta.... mut jatkoo Etsijä? ;3
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Raitatassu, Myrskyklaani
22.03.2014 13:18
Raitatassu haukoitteli makeasti oppilaiden pesässä.
" Huomenta Lehmustassu. Minäpä menen tänään metsästämään! ", Raitatassu kiljahti sisarelleen ja näytti naaraalle kieltä. Lehmustassu pudisti päätään.
" Se on aivan normaalia jos olet oppilas. ", naaras sähähti kollille ja näytti hänelle voittaneen katseen. Raitatassu ärähti.
" No mitäs itse aijot tänään tehdä? Hiipiä hiiren perässä Varjoklaanin leiriin? ", Raitatassu naurahti. Lehmustassu mulkoili veljeään ilkeän näköinen katse silmissään.
" Minä pääsen mukaan siihen joukkoon joka hyökkää Varjoklaaniin. He ovat varastaneet jo pitkään riistaamme. ", naaras naukaisi ja pörhisti ylpeänä rintakarvojaan. Raitatassu kallisti päätään ihmeissään.
" Mihin hyökkäykseen? Miksei minulle ole kerrottu, ja miksi minua ei oteta mukaan? ", kolli naukaisi epätoivo ja suru äänessään. Lehmustassu naurahti.
" Varmaan siksi että et menisi pilaamaan yllätyshyökkäystämme esimerkiksi juoksemalla suoraan heidän leiriin. ", naaras irvaili. Raitatassu oli surullinen.
> Olenko minä muka sellainen kuten Lehmustassu sanoi? Eikö klaani todellakaan luota minuun? < Raitatassu ajatteli suruissaan. Kolli painoi päänsä rintaan, ja laahusti harjoittelupaikalle. Kolli raapi tukkia kuin vastustajaa, mutta ei oikein innostunut siitä, kuten yleensä. Pian kolli peni hänen kallion halkeamaansa josta kukaan muu ei tiennyt. Kolli nyyhkytti siellä itsensä uneen. Kun kolli illalla sitten heräsi, oli leiri aivan hiljaa.
" He ovat kai lähteneet jo hyökkäykeen, - ilman minua, kuten Lehmustassu sanoi. ", Raitatassu vinkaisi matalalla äänellä. Juuri ennen kuin kolli ahtautui ulos kolosta, katsoi hän maahan.
> Kissan verta! < kolli huudahti ajatuksissaan. Kolli haisteli ilmaa, ja eroitti siitä häivähdyken Jokiklaania. Silloin Raitatassu näki pentutarhasta juoksevan Jokiklaanilaiselle näyttävä kolli Jaguaaripentu hampaissaan roikkuen.
> Hän varastaa pentujamme, Jokiklaani on hyökännyt leiriin ja kaikki soturit ja muut oppilaat ovat mukana. Vain minä ja Aurinkotassu jäimme leiriin. < Raitatassu ajatteli surullisena.
" Hei senkin ruma karvaläjä, tiputa se pentu heti maahan, tai en vastaa seurauksista! ", Raitatassu rääkäisi. Jokiklaanilainen soturi naurahti, laski pennun maahan ja otti terävät kyntensä esille. Raitatassu nielaisi.
" Älä enään ikinä tule Myrskyklaanin leiriin, ellet tahdo menettää loppuakin turkistasi! ", kolli huusi tunkeilijalle ja hyppäsi tätä päin. Raitatassu raapaisi vastustajan lapaan verta vuotavan haavan, ja ikävän muiston oppilaasta. Kun Jokiklaanilainen oli iskemässä kyntensä kollin vatsaan, Raitatassu väisti hetki ennen kirpaisevaa kipua. Jokiklaanilainen sai vain karvoja suuhunsa. Raitatassu nappasi Jaguaaripennun hampaisiinsa, ja lähti juoksemaan kohti entisiä klaaneja. Mutta ennen kuin kolli ylitti rajan, hän kiipesi puuhunsa.
" Kiitos Raitatassu. ", Jaguaaripentu kuiskasi. Raitatassu nyökkäsi kertoaakseen ollesaan iloinen kiitoksesta, mutta pyysi kollia olemaan hipi hiljaa. Pian Jokiklaanilainen juoksi pois kahden Myrskyklaanilaisen kollin ohi. Raitatassu huokaisi helpoituksesta. He olivat turvassa...
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeripentu, Myrskyklaani
22.03.2014 09:44
Tiikeripentu heräsi sisarensa Sadepennun vääntyillen vieressään. Oranssinkirjava naaras urisi närkästyneenä ja työnsi naaraan kauemmas. Sadepentu inahti. Yhtäkkiä hänen kehoaan ravisteli voimakas yskänluuska. Tiikeripentu räpiköi kauemmas.
"Älä viitsi pärskäyttää tuolla tavalla!" Naaras naukaisi. Valolehti höristi korviaan ja raotti silmiään.
"Mitä ihmettä sinä oikein metelöintiä tähän aikaan yöstä?" Valkea kuningatar maukui puoliunisena. Tiikeripentu osoitti käpälällään Sadepentua.
"Hän yskii joka kerta kun yritän nukahtaa", naaras vinkaisi tuohtuneena. Valkolehti veti Sadepennun lähemmäs vatsaansa hännällään ja nuuhkaisi tätä. Tiikeripentu hipsi lähemmäs.
"Hänellä on kuumetta", Valkolehti maukui huolissaan ja vilkaisi Tiikeripentua. Raidallinen pentu kurotti kaulaansa ja töytäisi siskoaan. Sadepentu inisi.
"Puumanloikka", Valolehti naukui hiljaa ja tassutteli oranssin raidallisen kuningattaren makuusijalle. Naaras kohotti päätään.
"Voisitko hakea Vaahtokukan? Sadepennulla on kuumetta", Valolehti pyysi. Puumanloikka haukotteli.
"Tietysti. Haen hänet heti", kuningatar maukui ja nousi jaloilleen. Mennessään hän vilkaisi Tiikeripentuun. Nuori naaras kallisti päätään. Hän oli kuullut, että Puumanloikka oli Tulikukan, klaanin varapäällikön, sisar.
Valolehti käpertyi makuusijalleen ja painoi Sadepennun vatsaansa vasten.Tiikeripentu tassutteli emonsa luokse ja käpertyi Sadepennun viereen. Ei aikaakaan, kun Vaahtokukka kiirehti pentutarhaan Puumanloikka kintereillään. Parantaja näytti vavahtavan nähdessään Sadepennun ja Tiikeripennun.
"Mikä hätänä?" Valkea naaras maukui. Valolehti räpäytti silmiään.
"Sadepennuksi on kuumetta, ja hän yskii koko ajan", kuningatar vastasi huolissaan. Vaahtokukka kurtisti kulmiaan ja nuuhki Sadepentua.
"Hänellä on valkoyskä. Minun täytyy viedä hänet pesääni", parantaja ilmoitti. Tiikeripennun silmät laajenivat.
"Ei kai hän kuole?!" Naaras naukaisi järkyttyneenä. Vaahtokukka siirsi katseensa Tiikeripentuun.
"Sadepentu on vahva nuori naaras. Hän selviää kyllä", parantaja naukui lempeästi ja nuolaisi Tiikeripennun korvaa. Nuori naaras oli näkevinään surullisen välähdyksen hopeankirjavan naaraan taivaansinisissä silmissä.
"Vietkö hänet heti?" Valolehti kysyi ja havahdutti Tiikeripennun ajatuksistaan. Vaahtokukka nyökkäsi ja kumartui nostamaan Sadepennun hellästi hampaisiinsa.
Tiikeripennun häntä valahti.
"Hän paranee, eikö vain?" Hän aneli emoltaan. Valolehti seurasi katseellaan, kun Vaahtokukka kantoi hervotonta Sadepentua ulos tarhasta kohti parantajan pesää. Kuningatar veti Tiikeripennun tiiviisti lähelleen hännällään, ja nuolaisi tämän päälakea.
"Nuku vain, pikkuinen. Sadepentu paranee kyllä", naaras maukui hiljaa ja kiersi häntänsä Tiikeripennun ympärille. Pentu vajosi levottomaan uneen. Kaikki tuntui niin erilaiselta, kun Sadepentu oli poissa.

Suuret, tummat puut huojuivat jäätävässä tuulessa. Tiikeripentu räpäytti lehdenvihreissä silmiään kummastuneena. Tumma metsä kohosi synkkänä ja pelottavana nuoren naaraan edessä. Tiikeripentu vilkuili ympärilleen, muttei nähnyt minkäänlaista maamerkkiä ympäristöstään. Oranssi raidallinen naaras sipsutti varovasti kohti puurajaa. Naaraan astuessaan ensimmäisten, suurten mäntyjen varjoon hän huomasi yllättäen olevansa kokonaan metsän ympäröimänä. Pentu seisoi pienellä aukealla, jonka reunalla kohosi kivi. Kiven päällä kyyristelevä suuri, varjojen ympäröimä kissa. Tiikeripentu säikähti ja painautui nurmikkoa vasten.
"Tervetuloa, pikkuinen", kissa murisi ja astui kalvakkaan valoon kiven reunalle. Kolli oli lähes tismalleen saman näköinen kuin Tiikeripentu itse, lukuunottamatta sitä että naaraalla oli lehdenvihreät silmät ja valkea vatsanalus, kun taas kollin silmät roihusivat meripihkanvärisinä, ja turkki oli kokonaan oranssi, mustilla raidoilla.
"Toin tänne erään toisenkin", kivellä kyyristelevä kolli ärisi ja osoitti toisella korvallaan pimeän aukion laidalle. Tiikeripentu näki ihmeekseen Sadepennun hoipertelemassa aukiolle hämmentyneenä.
"Ti-Tiikeripentu?" Sisar naukaisi. Tiikeripentu käänsi katseensa kiven päällä olevaan kissaan.
"Kuka luulet olevasi, kun tuot meidät tänne ihmepaikkaan! Sadepentu on kipeä!" Naaras murisi uhmaavasti.
"Rauhoitu, nuorukainen. Ja mitä minuun tulee, nimeni on Tiikerivarjo", vieras kolli maukui ja loikkasi maahan. Tiikeripentu irvisti. Sadepentu asteli horjuvin askelin ällistyneenä Tiikeripennun viereen. Tulikukan isä!
"Murhaaja", Tiikeripentu murisi. Tiikerivarjo heilautti häntäänsä.
"Kutsuin teidät tänne tarjotakseen apua. Haluatteko suuriksi sotureiksi? Vahvoiksi taistelijoiksi? Taitaviksi metästäjiksi?" Kolli maukui. Tiikreipentu värähti epävarmana, Sadepentu tarkkaili varuillaan Tiikerivarjoa.
"Haluan", molemmat pennut vastasivat. Tiikerivarjo hymyili.
"Tiesin sen. Voin auttaa teitä. Kun nukutte, tulette tänne, ja voin kouluttaa teitä. Teistä tulee koko metsän mahtavimmat kissat. Otatteko koulutuksen vastaan?" Kolli maukui sellaisella äänenpainolla, joka sai Tiikeripennun vakuuttuneeksi.
"Älkää vastatko vielä. Tulette tänne jälleen ensi yönä. Antakaa vastauksenne silloin. Niin, ja odotan, että pidätte suunne kiinni tästä...."

Tiikeripentu säpsähti hereille. Hän oli käpertynyt Valolehden vatsaa vasten. Naaras suoristautui ja venytteli kankeita jäseniään. Koulutus... Tulisiko hänestä todella niin taitava soturi, kuin Tiikerivarjo antoi ymmärtää? Tiikeripentu kiepahti selälleen ja nuoli käpäläänsä. Pitäisikö hänen ottaa koulutus vastaan? Tiikerivarjo tuntui olevan vilpitön.
"Pikkuinen?" Valolehti mumisi ja avasi silmänsä. Tiikeripentu kaivautui hänen turkkinsa lämpöön.
"Voidaanko me mennä katsomaan Sadepentua?" Hän kysyi. Aurinko työnsi jo ensi säteitä pentutarhan oviaukosta sisään. Valolehti nuoli Tiikeripennun sotkuista Turkkia.
"Voisit itsekin saada tartunnan", kuningatar vastusti.
"Aivan sama. Haluan nähdä hänet!" Tiikeripentu aneli. Hän halusi tietää siskonsa vastauksen Tiikerivarjon kysymykseen. Valolehti epäröi ja hautasi kuononsa Tiikeripennun raidalliseen turkkiin.
"Huoh... Mennään sitten. Mutta ei vielä nyt. Sadepentu varmasti nukkuu vielä", hän naukui. Tiikeripentu tuhahti kärsimättömänä.
"Onko sinulla nälkä?" Valolehti naukaisi. Tiikeripentu saattoi itse kuulla vatsansa kurinan, mutta pudisti päätään. Valolehti naurahti hiljaa.
"Olet jo tarpeeksi vanha nielemään tuoresaalista. Haluatko maistaa hiirtä?" Kuningatar maukui. Tiikeripentu innostui, vaikka tiesi, että Valolehti yritti piristää häntä - ja ehkä myös itseään.
"Ilman muuta!" Tiikeripentu kiljaisi. Valolehti hymyili.
"Tulehan sitten."

Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Routatassu, Myrskyklaani
22.03.2014 08:28
Routatassu haukoitteli parantajan pesässä pehmeällä sammalvuoteella. Sumu oli peittänyt Myrskyklaanin leirin, ja tihkusade rummutti hiljalleen maata. Routatassu nousi jaloilleen, ja haukiutteli makeasti taas. Pian kuului vaivatonta haukoittelua luolan perältä.
" Huomenta Vaahtokukka! Saitko hyvin unta? ", Routatassu kysyi pirteänä. Vaahtokukka olikin vielä unessa, hän vain haukoitteli. Routatassu ravisti turkistaan pienet sammalpallot ja käveli leiriin. Sumu oli peittänyt sen koko ilman, ja Routatassun piti katsoa tarkkaan, ettei törmäisi mihinkään.
" Sadepentu ja Tiikeripentu, heti takaisin tänne! ", kuului pentutarhasta huuto. Kun Routatassu katsoi ääntä tullutta naarasta, tunnisti hän Valolehden. Mutta silloin jotkut törmäsivät häneen ja tuuppasivat hänet kumoon kosteaan maahan.
" A-anteeksi Routatassu- me vain leikimme. ", naukaisi sumun seasta pieni piipittävä ääni. Routatassun piti tirkistellä oikein kunnolla nähdäkeen pienen pennun.
" Ei se mitään Sadepentu. Sumu on vallannut leirimme niin kovasti, etten mitnäkään eteeni näe. ", Routatassu naurahti. Pian paikalle hölkytti kuningatar toinen pentu hampaissaan kiikkuen.
" Anteeksi Routatassu. He ovat hieman ylipirteitä sumun saarroksissa. ", Valolehti naukui hätäisesti patistaen Sadepennun kohti pentutarhaa.
" Voi, ei heistä mitään haittaa ollut. Minunkin olisi pitänyt olla valppaampana. ", Routatassu naukui rauhoitellen kuningatarta ja nuoli kosteaa tassuaan. Pian kuningatar rentoutti lihaksensa.
" He tulevat jossain vaiheessa tänään pyytämään anteeksi sinulta, ja siitä minä heidän emonaan pidän huolen. ", Valolehti naukui päättäväisesti, mutta heikon puoleisella äänellä.
" No, kunhan ottavat opikeen, että emoa kannattaa aina kuunnella. ", Routatassu naukaisi ja iski Valolehden takana piilottelevalle Tiikeripennulle silmää pikku vinkkinä.
" Anteeksi Routatassu kömpelyytemme. Me olemme seuraavalla kerralla rauhallisempia. ", Tiikeripentu ja Sadepentu naukui vikisten. Ei Routatassu voinut heille enään olla vihainen. Oppilas nyökkäsi pennuille hyväksyen heidän anteeksipyynnön.
" Menkääs nyt telmimään pentutarhaan, ja herättämään kaverinn. ", Routatassu naurahti. Pian pennut jo juoksivat pentutarhaan. Pian pesästä kuului iloisia kiljahduksia- jotka kuuluivat kaikki pennuilta.
" Kiitos pienestä opetuksesta Routatassu. ", Valolehti naukauisi kiitoollisena ja nuolaisi kollia korvantakusesta.
" Ei mitään Valolehti. Mutta noiden pentujen kanssa pitää olla valppaina. Ikinä ei tiedä minne he seuraavaksi olevat juoksemassa. ", Routatassu sanoi lempeästi naukaisten. Routatassu kipitti tämän jälkeen tuoresaaliskasalle, nappasi siitä pulleahkon rastaan. Sitten oppilas juoksi parantajan pesään syömään. Pian koko klaani oli hereillä, ja leiri täynnä elämää. Routatassu katsoi sitä iloisesti hymtillen.
" Tällaisesta elämästä minä en ainakaan olisi tahtonut jäädä paitsi. ", kolli hymäili, ja katsoi lempeällä katseella leirin keskellä leikkiviä pentuja, ja erotti sieltä siskokset Sadepennun ja Tiikeripennun. Kun Routatassu sitten sai rastaan syödyksi, aikoi hän ottaa pienet unet. Routatasu nukahti lempeisiin ajatuksiin leikkivistä pennuista ja eläväisestä leiristä.

// Kantii yp;eiden alkaa näitä tarinoita tarkistaa! :/ //
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
21.03.2014 23:05
//minitarina ;)//

Heräsin valottomaan aamuun, kun tummanharmaat pilvet peittivät taivaan. Sade rummutti maata, mutta se satoi viistoon, joten kasvojani kirpaisi joka kerta kun kylmä, kova pisara läiskähti siihen. Käänsin kylkeäni ja nyt sade piiskasi selkääni. Vedin pentuni lähemmäksi vatsaani, jotkut inahtelivat unissaan, ja alkoivat jopa juomaan maitoa. Joukosta kuitenkin puuttui tummanharmaa palleroinen: Varjopentu. Naaras oli kadonnut. En tiennyt mihin hän oli lähtenyt, eikä sillä ollut väliä. Halusin vain saada pienokaiseni takaisin.

Olin näemmä torkahtanut hetkeks, sillä heräsin myöhemmin uudestaan, kun kumppanini Mustahaukka tönäisi minut lempeästi hereille. Ollessani vielä unenpöpperössä hän otti pennun, yksi kerrallaan, ja alkoi sukia niiden pehmeää turkkia tasaiseksi ja kiiltäväksi. Pian minä nousin ylös ja nappasin Kanipennun ja aloin reippaasti nuolla naaraan ruskeaa karvaa. Olimme nopeasti valmiita. Mustahauka ilme kuitenkin synkkeni, kun hän antoi katseensa kiertää pennuissa.

"Varjopentu..." hän maukui raskaasti. Minä laskin häntäni keveästi hänen lavalleen lohduttaakseni kollia. Olisin itsekin tarvinnut lohdutusta. Olisin halunnut vain pillahtaa itkuun ja haudata kasvoni Mustahaukan tummaaan turkkiin. Tuntui kun olisin pudonut murheen syvään kuiluun ja pudonnut ja pudonnut ja pudonnut ja.........
Vastaus:5 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
21.03.2014 16:48
Istuin soturipesässä ja tuijotin leirin aukiolle. Näin hyppiviä pentuja joita Tiikerijuova paimensi.
"Jäämyrsky aijotko istua siinä koko päivän" Perhonsiipi uteli.
"En kunhan katselen" Vastasin irrotamattani katsetta pennuista.
"Ehdit katsella klaanin menoa sitten klaanivanhuksena. Usvajalka järjestää partioita mennään kuuntelemaan" Perhonsiipi naukui ja lähti kohti Usvajalkaa jota ympäröi monet soturit. Seurasin Perhonsiipeä ja istuin tämän viereen. Usvajalka jakeli kaikille käskyt. Minä johtaisin auringonlaskun partiota.
"Äläkä jää haaveilemaan" Perhonsiipi naurahti hiljaa korvaani. Näpäytin tätä hännälläni kuonolle.
"Ole ilveilemättä" Maukaisin. "Kuule mennään metsästämään" Ehdotin. Perhonsiiven katse kirkastui.
"Juu. Viimeinen virran luona on variksen ruoka" Perhonsiipi kiljaisi. Pudistelin päätäni nuoren kissan innolle,mutta pinkaisin juoksuun. Onnistuin ohittamaan Perhensiiven ensin hännämitalla lopulta olin jäniksen loikan päässä. Päädyin ensimmäisenä virran luo.
"Epäreilua minun kuuluu olla nopeampi" Perhonsiipi marisi.
"Aina kaikki ei mene tahtosi mukaan" Vastasin. Perhonsiipi asettui virran viereen.
"Kalastetaan mielumin" Tämä sanoi ja tuijotti veden pintaa. Istuin hieman kauemmaksi ja katselin kimmelvää vettä. Se virtasi eteenpäin hitaasti mutta se esti virran jäätymisen. Näin kun perhonsiipi heitti ilmaan harmaan sävyisen kalan. Se putosi lumiseen maahan ja jäi sätkimään. Käänsin katseeni takaisin veteen. Onnistuin pyytämään neljä kalaa auringon huipuunmennessä.
"Minä palaan leiriin tuletko" Perhonsiipi kysyi.
"Tulen vien kalat ja lähden pienelle kävelylle" Sanoin ja otin kalat suuhuni. Ne olivat sen verran pieniä että sain ne kerralla leiriin.
"Nähdään auringonlaskun aikaan" Huikkasin perhonsiivelle ja palasin metsän varjoihin. Haistelin ilmaa. Olin hasitanut jo virran luona vieraan kissan hajun joka muistutti jotenkin tutulta. Seurasin hajua ja onnistuin pääsemään kissan jäljille. Se oli vaalean harmaa naaras jolla oli valkeat tassut ja vihreät silmät.
"Mitä teet jokiklaanin reviirillä" Kysyin, Kissa kääntyi ja tuijotti minua pistävästi.
"Hain riistaa" Kissa vastasi ja osoitti kuonolaan kuollutta kottaraista.
"Tämä on Jokiklaanin alue" Nauuin kylmästi. "Poistu täältä"
"Olen missä lystää" Kissa sähähti vihaisesti. Niska karvani nousi pystyyn ja loikkasin kissan päälle ja raapaisin tätä kuonoon.
"Jos et suostu poistumaan saat taistella" Murisin.
"Hei seis näytät tutulta ja tuoksut tutulta" Kissa sähähti.
Katsoin edessä seisovaa kissaa pitkään.
"Näytät hieman minulta" Totesin sitten.
"Jäämyrsky" Kissa maukui.
"Pisaralehti" Huokaisin hiljaa. "Mitä teet täällä"
"Olen nykyään pelkkä pisara klaani elämä ei sovi minulle. Ja sanoin jo että metsästän" Siskoni naukaisi.
"Ala mennä tänne tulee kohta partio tiedän sen" Sihahdin. "Ja jätä tuo kottarainen" Käskin. Siskoni naurahti.
"Et sitten muutu ajatelet klaanin parasta mutta ymmärän nähdään pian" Siskoni naukaisi ja lähti jättäen kottaraisen eteeni. Noukin sen suuhuni ja lähdin leiriin. Törmäsin leirissä usvajalkaan.
"Miksi tuo kottarainen haisee kulkukissalle" Usvajalka tivasi.
"Löysin metsästä kulkukissan" Kerroin.
"Onko hän vielä siellä" Usvajalka kysyi.
"Ei hän lähti ja jätti kottaraisen. Hän oli siskoni" SAnoin hiljaa.
"Hän elää yhä" Usvajalka maukui viileästi. Nyökkäsin. Usvajalka teki pienen nyökkäyksen hetken päästä ja lähti sitten kohti päällikönpesää. Menin kottaraisen kanssa taemmas ja aloin syödä sitä. Miten ihanalta tuntuikaan syödä jotain. Hotkaisin kottaraisen hetkessä. Jäin sitten sukimaan turkkiani. Näin taas Tiikerijuovan pennun. Se oli kaunis nokkospentu. #Olen joskus ollut yhtä pieni# Ajattelin iloisena nousin sitten seisomaan ja tassutelin soturipesään.

//Voiko Jäämyrskystä siis tulla varapäällikö kun sillä on jo yli 700kp/
Vastaus:10 kp:ta. Ja vastaukseni on kysymykseesi edelleen; kyllä.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viileätassu, Jokiklaani
21.03.2014 16:14
Luku 3.

Viileätassu katsoi tarkkaavaisena eteensä pupillit pieninä viiruina. Hänen koko kehonsa oli jäykistynyt, eikä liikkunut lähes ollenkaan. Tuuhea häntä heilui varovasti edestakaisin ja pieni tuulenvire heilutti oppilaan tuuheaa turkkia. Parin ketunmitan päässä seisoi komea kilpikonnankuvioinen kolli, Symbolihäntä. Viileätassun mestari seisoi liikkumatta paikoillaan, odottaen oikeaa hetkeä hyökätä. Sekunnin murto-osan myöhemmin Symbolihäntä ponnisti vahvoja jalkojaan ja hyppäsi komeassa kaaressa oppilastaan kohti. Viileätassu ei väistänyt niin kuin useimman kissat tekivät, vaan Lumimättään opettamalla tavalla hyppäsikin Symbolihäntää vastaan ja tönäisi hänet etutassuillaan kylki edellä maahan. Oppilas itse pudottautui kevyesti jalat edellä. Hiirenkorvan edetessä tulva oli hälvennyt ja riista oli tullut taas takaisin. Siitä huolimatta tummasta naaraasta oli hauskaa metsästää muiden klaanien reviireillä, eiväthän he edes tienneet, että Jokiklaanissa oli taas kaikki hyvin, turkit kiiltävinä ja vatsat kylläisinä.
’’Hieno vastahyökkäys, en ole ennen nähnytkään tuollaista! Mistä sinä tuon olet oppinut?’’ Symbolihäntä naukaisi kammetessaan jaloilleen. Hän nuolaisi pari kertaa likaiseksi mennyttä kylkeänsä.
’’Kunhan vain olen oppinut.’’ Viileätassu murahti hiljaa. Lumimätäs oli kieltänyt puhumasta Pimeyden metsästä kenellekään, koska jotkut kissat eivät kuulemma hyväksyneet sitä, että joku saisi erityistä harjoittelua nukkumisen aikana. Symbolihäntä vain nyökkäsi ja asteli taas paikalleen.
’’Noniin, nyt on sinun vuorosi hyökätä. Muista katsoa oikea hetki, mutta älä aikaile liikaa, ettei vastustaja ehdi hyökätä takaisin.’’ Kilpikonnankuvioinen kolli ohjeisti ja asettui sitten asentoon, jossa olisi valmiina puolustautumaan. Viileätassu nyökkäsi nopeasti ja jännitti lihaksensa. Melkein saman tien pienikokoinen naaras ponnisti jalkojaan ja hyppäsi Symbolihäntää kohti. Kolli väisti nopeasti sivulle. Punaruskea oppilas laskeutui kevyesti jaloilleen ja hyppäsi salamannopeasti uudestaan mestariaan kohti. Ennen kuin Symbolihäntä ehti väistää, naaras kamppasi hänet oikealla etujalallaan ja hyppäsi hänen päällensä. Symbolihäntä kuitenkin potkaisi häntä nopeasti vastaan ja pääsi nopeasti pois paljon pienemmän oppilaansa alta. Viileätassu murahti tuntiessaan ilmojen menevän pihalle ja haukkoi henkeä. Juuri kun Symbolihäntä oli hyökkäämässä hänen kimppuunsa, hän hyppäsi loivassa kaaressa mestarinsa lapaan, että tuo kaatui. Juuri niin kuin Lumimätäs oli opettanut.
’’Oikein hyvä. Olet kehittynyt valtavasti viime kuiden aikana.’’ Symbolihäntä kehui. Viileätassu nousi pois hänen päältään ja nuoli pari kertaa likaiseksi mennyttä turkkiaan. ’’Taistelet melkein kuin soturi. Mutta nyt sinun pitää näyttää miten osaat saalistaa. Tavataan täällä auringonhuipun aikaan.’’ Kilpikonnankuvioinen kolli jatkoi ja lähti samalla lähemmäs leiriä. Viileätassu heilutti häntäänsä, vaikka tiesikin, ettei Symbolihäntä enää nähnyt sitä. Hän päätti lähteä kalastamaan, vaikka tykkäsikin siitä vähiten. Mutta jos hän halusi päästä soturiksi, hänen pitäisi näyttää myös kalastustaitonsa. Aurinko lämmitti mukavasti oppilaan turkkia. Vaikka olikin hiirenkorvan alku, ilma oli alkanut lämmetä sopivasti. Riistaa on taas runsaasti ja uusia sinttejä järvessä. Viileätassu asteli kevyesti Tuuliklaanin ja Jokiklaanin rajalla olevaan kaislikkoon. Monet kalat viihtyivät mieluisasti niin suojaisassa paikassa. Punertava naaras tiesi kuitenkin, että kaislikoissa oli myös enemmän inhottavia punkkeja ja kirppuja, jotka imivät verta ja takertuivat ihoon inhottavasti. Oppilas kastoi jalkansa kylmään veteen ja asteli vähän syvemmäs. Vesi ei ollut niin kylmää, että siinä olisi ollut inhottava olla, muttei myöskään niin lämmintä, että siihen voisi pulahtaa uimaan. Viileätassu jähmettyi. Pari hiirenmittaa hänen edessään oli kirjava hauki. Kala oli vasta nuorehko, mutta siitä riittäisi sopivasti täyttää klaaninvanhimpien vatsat. Viileätassu ei aikaillut huomatessaan, ettei hauki ollut huomannut häntä ja kahmaisi tassullaan voimakkaasti vettä. Kala pärskähti ilmaan ja Viileätassu otti sen nopeasti hypäten suuhunsa. Oppilas käveli takaisin rannalle ja alkoi kaivaa maahan pientä kuoppaa haudatakseen kalan maahan. Hän hätkähti, kun kuuli yhtäkkiä hirveitä karjaisuja ja sähähtelyä. Jossakin oli meneillä tappelu. Viileätassun niskakarvat nousivat pystyyn, kun hän kuuli Symbolihännän karjaisun. Oppilas säntäsi juoksuun tuuliklaanilaisten nopeudella kohti ääniä. Myötätuuli nopeutti hänen juoksuaan niin, ettei hän meinannut edes pysyä jalkojensa vauhdissa. Viileätassu erotti nopeasti katseellaan kilpikonnankuvioisen mestarinsa ja kaksi muuta, vierasta kissaa. He molemmat olivat Symbolihännän kimpussa. Tumma raidallinen oppilas hidasti askeliaan, että kissat eivät huomaisi häntä ja hiipi toisen heistä, harmaan valkeatassuisen naaraan selän taakse. Kun hän oli tarpeeksi lähellä, hän hyppäsi luopion niskaan kuin tuo olisi ollut riistaa. Harmaa naaras karjahti ja yritti ravistaa pienempikokoisen jokiklaanilaisen pois päältään. Viileätassu upotti terävät kyntensä luopion niskaan ja onnistui pysymään kiinni tuon niskassa. Parin hännänmitan päässä Symbolihäntä taisteli harmahtavanruskean pienikokoisen kollin kanssa. Molemmat kynsivät toisiaan aina kun ehtivät ja väistelivät iskuja parhaansa mukaan. Viileätassun keskityttyä muuhun harmaa luopio sai ravistettua hänet niskastaan. Punaruskea naaras tippui kevyesti maahan ja otti kyntensä esiin. Hän yritti kynsiä luopiota kaulan ja niskan alueelle niin kuin Lumimätäs oli opettanut, mutta ennen kuin hän ehti tehdä mitään, kissa hyppäsi kynnet esillä hänen päällensä ja litisti hänet alleen. Viileätassu oli naarasta huomattavasti pienempi eikä hän saanut rimpuiltua pois.
’’Oliko siinä kaikki mihin pystyt, rääpäle? Emosikin on varmaan todella ’’ylpeä’’ kun on saanut tuollaisen hiirulaisen.’’ Harmaa luopio nauroi ilkeästi ja nosti tassunsa ylös aukaistakseen kynsillään punaruskean oppilaan kaulan. Viileätassun silmiin syttyi jäätävät liekit. Luopio oli mennyt liian pitkälle, aivan liian pitkälle. Raivokkaasti sähisten hän potkaisi takajaloillaan kynnet esillä vastustajansa vatsaa. Harmaa naaras äännähti ja heikensi kivusta otettaan. Viileätassu sujahti sulavasti pois luopion alta ja raapaisi niin voimakkaasti kuin pystyi kissan kaulaa. Verta ryöpsähti kissan haavasta ja tuo kaatui maahan. Luopiolla oli lasittuneet silmät, jotka katsoivat tyhjyyteen ja Viileätassu näki, kuinka naaras kouristeli. Kissa yski verta, ja sen jälkeen kouristelut loppuivat. Lasittuneet silmät eivät menneet kiinni, mutta punaruskea jokiklaanilainen näki, ettei rinta enää kohoillut ja keho meni rennoksi. Viileätassu katsoi häntä kauhuissaan jäätävillä silmillään. >>Hän on kuollut… Minä tapoin hänet!<< Raidallinen naaras huusi mielessään, mutta hänen katseensa rentoutui. Symbolihännän kanssa taisteleva harmaanruskea kolli lopetti vastustajansa kynsimisen ja katsoi harmaata naarasta vihasta, ja hieman kauhistuksesta palavilla silmillä.
’’Kuura… Ei!’’ Kolli ulvoi ja lähti juoksemaan karkuun. Veri tihkui Symbolihännän aiheuttamista haavoista. ’’Salamalauma ei unohda tätä!’’ Tuo rääkäisi ja katosi varjoihin. Symbolihäntä katsoi luopion perään ja astui sitten Viileätassun luokse. Kolli katsoi kuollutta kissaa.
’’Tule. Meidän täytyy mennä kertomaan luopioista Rastastähdelle. He voivat hyökätä uudestaan.’’ Kilpikonnankuvioinen mestari maukui oppilaalleen ja lähti juoksemaan kohti Jokiklaanin leiriä. Tumman punaruskea naaras näki, ettei hänen turkissaan ollut muita kuin pintahaavoja, jotka eivät vuotaneet paljoa. Oppilas katsoi vielä takanaan olevaa kuollutta luopiota, ennen kuin lähti seuraamaan mestariaan. Ensimmäistä kertaa, hän oli tappanut kissan.

’’Vaikutat uupuneelta, joten voit mennä lepäämään. Minä voin kertoa Rastastähdelle, mitä tapahtui.’’ Symbolihäntä naukui ennen kuin lähti päällikön pesää kohti. Viileätassu nyökkäsi ja venytteli lihaksiaan. Hän tosiaan olikin aika väsynyt. Kun hän menisi nukkumaan, hän alkaisi harjoitella taas taistelua Pimeydenmetsässä ja Lumimätäs varmaan kehuisi häntä tämänpäiväisestä taistelusta luopioita vastaan. Viileätassu katsoi parantajain pesään. Hän huomasi lähellä suuaukkoa Punatassun, joka nukkui sikeästi. Kollin poskella oli vieläkin hämähäkin seittiä hänen aiheuttamastaan haavasta ja tuo nukkui hieman levottomasti. Viileätassu katsoi surullisena maahan. Punatassulla oli vakava viheryskä ja kova kuume, eikä hän välttämättä selviä. Jokin punertavan kollin iloisessa ja rennossa ilmeessä, tuon tuuheassa komeassa turkissa ja lempeänvihreissä silmissä sai punaruskean oppilaan paremmalle tuulelle. Se sai ajattelemaan hänet iloisia asioita, se sai hänet pidättelemään naurua. Viileätassu ei antaisi ikinä itselleen anteeksi, jos hänen ystävänsä kuolisi. Vain sen takia, että hän oli raivoissaan jättänyt hänet yksin kylmään ilmaan poskessa syvä haava. Punaruskea naaras huokaisi. Hän olisi kovasti tahtonut mennä parantajan pesälle kysymään, voisiko hän mitenkään auttaa Punatassun viheryskän hoitamisessa, mutta hän tiesi, ettei kolli voinut enää pitää hänestä. Sen jälkeen, kun hän raivoissaan raapaisi tämän poskeen ja jätti kylmään metsään kuolemaan. Viileätassu juoksi silmät sumeina surusta oppilaiden pesälle. Hänen lisäksi vain nukkuva Kaunotassu oli paikalla. Tumma naaras käveli hitaasti omalle sammalpedilleen ja otti mukavan asennon, jossa voisi nukkua. Hän sulki silmänsä ja vaipui hitaasti syvään uneen.
Viileätassu avasi silmänsä kirkkaalla ruohikolla. Aurinko laski juuri taivaanrannan taa ja teki taivaasta kauniin kellanpunaisen. Pilvet olivat vaaleanpunaisia ja Oppilas asteli ihmeissään eteenpäin. Hän pysähtyi tuntiessaan raikkaan veden tassuissaan. Veden pinta aaltoili pilvien tavoin ja kalat hyppelivät vedessä. Viileätassu ei ollut ikinä ennen nähnyt mitään niin kaunista. Hän hätkähti, kun kuuli läheltään loiskinnan ääniä. Kun oppilas käänsi katseensa, hän näki Punatassun, joka leikki vedessä. Naaraan nähtyään Punatassu hymyili aurinkoisesti ja hyppelehti vesi roiskuen hänen luokseen.
’’Tule mukaan Viileätassu, tämä on hauskaa!’’ Kolli naurahti iloisesti ja roiskutti tassullaan vettä Viileätassun päälle. Punaruskea naaras murahti ja ravisti turkistaan vedet pois. Punatassu naurahti ja loiskutti vettä uudestaan toisen oppilaan päälle, tällä kertaa niin, että se osui kasvoille ja silmille.
’’Varohan nyt, äläkä roiski sitä päälleni!’’ Viileätassu murisi ja viskoi häntäänsä ärtyneenä puolelta toiselle.
’’Millainen jokiklaanilainen ei pidä vedestä? Tule nyt, et saa minua kiinni!’’ Punatassu huusi ja lähti juoksemaan vedessä kiiltävät pisarat roiskuen kaikkialle. Viileätassu säntäsi nuoren kollin perään. Hän ei ikinä ennen ollut leikkinyt, muttei häntä olla oltu kylläkään ikinä kutsuttu. Raidallinen naaras tunsi melkein juoksevansa veden päällä. Raikkaat pisarat roiskuivat hänen viiksiinsä ja tuuli leikki hänen keskipitkällä turkillaan. Viileätassu onnistui saavuttamaan Punatassun ja hyppäsi kynnet sisällä kollin niskaan kaataen hänet kumoon. Molemmat oppilaat leikkivät vedessä kerässä kierien. Hetken leikkitapeltuaan, molemmat menivät huohottaen makaamaan pehmeään ruohikkoon. Viileätassu nuoli turkkinsa puhtaaksi.
’’Viileätassu, katso!’’ Punatassu naukaisi naaraan vierestä ja osoitti oranssille taivaalle. Punaruskea oppilas nosti kuononsa ylös ja huomasi parven kauniita laulujoutsenia. Niiden sulat hohtivat oranssia valoa ja ne olivat tarkassa muodostelmassa valmiina palaamaan kotiin.
’’Ne ovat todella kauniita.’’ Viileätassu naukaisi ja siirsi katseensa Punatassuun. Komea kolli katsoi yhä joutsenia ihastuneena. ’’Tuota… Punatassu. Minun pitäisi kertoa sinulle yksi asia.’’ Viileätassu takelteli ja katsoi tassujaan. Hän ei tiennyt miten olisi aloittanut tai laittanut asian puheeksi. Kun hän kääntyi taas katsomaan Punatassua kohti, kollin hahmo alkoikin muuttua sumuiseksi ja hälvetä. Myös koko ihana auringonlaskumaisema alkoi muuttua pelkäksi mustaksi varjoksi. Punatassun hahmo alkoi muuttua koko ajan kaukaisemmaksi ja kaukaisemmaksi.
’’Ei, älä jätä minua!’’ Viileätassu huusi ja lähti Punatassun kuvajaisen perään. Hän ei aikoisi luovuttaa, ei hän voinut. Tuntui kuin koko maailma olisi estänyt häntä pääsemästä takaisin punaruskean kollin luokse. Hirveä tuuli työnsi häntä poispäin ja maa oli mutainen ja hirvittävän liukas. Juoksemisesta uupuneena Viileätassu kompastui johonkin, hän ei edes tiennyt mihin, ja tippui pimeyteen.
Viileätassu avasi silmänsä hengittäen raskaasti. Hän tasasi hengitystään ja nousi istumaan. Ulkona oli pimeää ja kaikki oppilaat olivat nukkumassa omilla sammalpedeillään. >>Se oli vain unta.<< Oppilas ajatteli ja nuoli pari kertaa rinnustaan. Sisimmässään hän kuitenkin toivoi, että olisi oikeastikin leikkinyt ja makoillut nurmikolla Punatassun kanssa auringon laskiessa puiden taakse.

//Tällainen vähän tönkkö tarina. Anteeksi kirjoitusvirheet. >n<//

Vastaus:30 kp:ta!
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lummetassu, Myrskyklaani
21.03.2014 13:50
Aurinko paistoi oppilaiden pesän oksakaton läpi. Lummetassu oli sikeässä unessa kunnes lempeä naukaisu herätti hänet.
" Ylös senkin uninen karvapallo. On kohta auringonhuipun hetki", Tihkuviiksi maukui.
Lummetassu availi jo meripihkanvärisiä silmiään. Hän näki edessään harmaan mestarinsa. Kirjava naaras venytteli jäseniään.
" Onko jo niin myöhä?" Lummetassu ihmetteli ja samalla nousi seisomaan. Tihkuviiksi hymähti.
" Kyllä vain. Lähdetään nopeasti aukiolle harjoittelemaan taistelua.
Tihkuviiksi ja Lummetassu poistuivat oppilaiden pesästä. Lummetassu näki edessään kilpikonnakuvioisen naaraan vierellään vaaleanruskea oppilas.
" Hei Tihkuviiksi!" kilpikonnakuvioinen naaras tervehti.
" Hei Ratamohäntä! Hei Louhostassu!" Tihkuviiksi tervehti.
Ratamohäntä katsoi Lummetassua meripikaisilla silmillään.
" Onko hän uusi oppilas?" Ratamohäntä kysyi ja osoitti hännällään Lummetassua. Tihkuviiksi hymyili tälle.
" Tässä on Lummetassu, uusi oppilaani", Tihkuviiksi vastasi.
Lummetassu käänsi katseensa mestariinsa.
" Lähdemmekö me jo" , Lummetassu kysyi, ja vilkaisi vielä Ratamohännän oppilasta Louhostassua.
" Lähdemme", Tihkuviiksi vastasi

Kun he saapuivat aukiolle, Lummetassu jännitti lihaksensa ja hän odotti, että Tihkuviiksi oli valmis. Lummetassu ponnisti itsensä ilmaan. Hän takertui Tihkuviiksen niskaan hampaillaan. Hän kuuli mestarinsa rääkäisevän. Tihkuviiksi raapaisi häntä suoraan vatsaan ja Lummetassu lensi suoraan kovalle maalle.
" Ole ketterämpi. Käytä viisautta!" Tihkuviiksi sähähti.
Lummetassu nousi pikkuhiljaa maasta. Hänen suustaan valui verta. Hän loikkasi Tihkuviiksen selkään ja painoi terävät kyntensä hänen selkään, mutta turhaan: Lummetassu lensi jälleen maahan.
" Mene parantajan pesälle", Tihkuviiksi käski.
Lummetassu oli aivan uupunut. Mitenköhän hän jaksaisi huomisen?

// Sori, pieni hyppytarina//
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hiilitassu
21.03.2014 07:51
Jälleen näkeminen:

Oli kovasade.Kissat hakeutuivat suojiin.Kuningatar kantoi pentujansa pentutarhaan.Hiilitassu ja Pajutassu juoksivat metsässä hiiret leukojensa välissä.He olivat olleet metsällä ennen kuin oli alkanut sataa.
"Huh onpa melkoinen sade".Pajutassu maukui ja suki turkkiaan.
"Jep tuntuu siltä että turkki olisi lähtenyt irti".Hiilitassu vastasi.Muutama kuu sitten Hiilitassu oli nähnyt isänsä.Hiilitassu olisi halunnut niin kertoa Pajutassulle isästään,mutta ei kehdannut.
"Kuunteletko sinä"?!Pajutassu kivahti.
"Öööh kyllä".Hiilitassu maukui nolostuneena.
"NO mitä minä sanoin"?Pajutassukysyi.
"Hmmh no en kunnellut mitä puhuit olin ajatuksissani".Hiilitassu maukui.
"Selvä ei se mitään".Pajutassu maukaisi.
Hiilitassu nuolaisi Pajutassua korvasta kiitoksena.
Oli aamu.Auringon säteet kajastivat oppilaiden pesäään.Hiilitasssu oli nukkumassa kunnes.....
"Herää senkin karvapallo"!Pajutassu kajautti.
"Älä huuda".Hiilitassu maukui.
"Oli jo aikakin".Pajutassu maukui.
"Mitänyt onko jotain tapahtunut"?Hiilitassu maukui.
"Kyllä ja edelleen".Pajutassu maukui.
"No mitä"!Hiilitassu maukui ja nousi ylös.
"Ulkona on jokin kissa,mutta ei Joki,Varji eikä Tuulikalaanilainen".Pajutassu maukui.
Hiilitassu ryntäsi ulos ja näki kissan se oli hänen isänsä,Hiilitassu olisi halunut mennä tervehtimään,mutta oli vain ongelma klaanikissat piirittivät häntä.
Hiilitassu kuitenkin lähti isäänsä kohti.Kun Hiilitassu käveli rinkiä kohti yksi klaanilainen yritti esstää häntä.
"Päästäkää minut menemään"!Hiilitassu maukui vihaisesti.
Kissat väistivät.
"Isä mitä sinä täälllä teet"?Hiilitassu kuiskasi.
"Halusin tavata sinut".Gin maukui.
"Sinun ei kannattaisi tulla tänne".Hiilitassu maukui.
Klaanin päällikkö asteli Hiilitassun ja Ginin luokse.
"Hiilitassu miksi puhut tälle muukalaiselle"?!Päällikkö maukui toruvasti.
"Anteekksi päällikkö mutta tämä kissa on minun isäni".Hiilitassu maukui.
"Isäsi mutta vanhempasi kuolivat".Päällikkö maukui yllättyneenä.
"No emoni ja muutama sisaruksen kuolivat".Hiilitassu maukui.
"Vainiin,mutta kuitenkin säännoissä sanotaan että tunkeilijat häädetään".Päällikkö maukaisi.
"Muttahän on isäni".Hiilitassu maukui.
".......No hyvä on hän saa käydä klaanissamme".Päällikkö maukui.
"Kiitoksia".Hiiliturkki hihkaisi ja nuolaisi päällikköä lavasta.
"Mikä hänen nimensä on"?Päällikkö kysyi.
"Nimeni on Gin".Gin vastasi.
"Se on hieno nimi".Päällikkö maukaisi.
Gin nuolaisi päällikköä korvasta kiitoksena.Niin Ginistä ja klaanista tuli ystäviä vaikka kaikki evät pitäneen siitä että hän kävi klaanissa.Loppu.

Vastaus:7 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Routatassu, Myrskyklaani
20.03.2014 20:59
Kuoleman rajalla:

Tähdet tuikkivat Routatassun rinnalla kirkkaina, ja kauniina.
" Missä minä oikein olen? ", Routatassu naukaisi. Pian tähtien loisteesta asteli harmaa naaras.
" Hei Routatassu. Olen Myrskyklaanin entinen päällikkö, Sinitähti. ", sinisilmäinen naaras naukaisi lempeän pehmeällä äänellä. Pian Sinitähden rinnalle tassutteli valkoinen naaras jossa oli hieman mustaa.
" Tässä on siskoni, Lumiturkki. ", Sinitähti naukaisi ja osoitti kohteliaasti hännällään kaunista naarasta. Routatassu kumarsi ihmeissään kahdelle kissalle.
" Mukava tavata Sinitähti ja Lumiturkki, mutta missä olen? ", Routatassu kysyi katselleen tähtisumua ympärillään.
" Olet tullut Tähtiklaaniin, pienokainen. ", kuului lempeä naukaisu Routatassun takaa. Kaunis hopeaturkkinen naaras tähtisumun keskeltä asteli kollin rinnalle.
" Routatassu, tämä tässä on Hopeavirta, Jokiklaanilainen kuningatar. Hän kuoli veren hukkaan synnytyksessä. Hänen kumppaninsa on Myrskyklaanista, nimittäin Harmaaraita. ", Sinitähti kertoi. Routatassu katsoi Hopeavirtaa ihmeissään.
" O-olenko minä k-kuollut? ", Routatassu änkytti katsoen silmiä jotka kurkkivat oppilasta tähtisumun keskeltä.
" Et vielä, mutta olet tullut jo joukkoomme. ", Lumiturkki naukaisi päättäväisellä mutta lempeällä äänellä.
" E-en tahdo vielä kuolla! Ei ole vielä minun aikani! ", Routatassu huudahti. Sinitähti pudisti päätään.
" Olet niin huonossa kunnossa, ettei edes Täplälehti voisi pitää sinua elossa Tähtiklaanin yrteillään. ", Lumiturkki naukui. Routatassu huokaisi.
" Oliko elämäni todella niin lyhyt? En edes saanut tietää soturinimeäni, tai saanut kokea omaa tulevaisuuttani... ", kolli huokaisi. Hopeavirta empi.
" Minä voisin auttaa sinua. ", naaras naukaisi. Sinitähti, Lumiturkki ja Routatassu olivat ihmeissään.
" Mutta Hopeavirta, sehän on täysin mahdotonta! ", Sinitähti huudahti. Hopeavirta pyöräytti silmiään.
" Ei, jos kyseessä on pieni oppilas jolla on vielä elämä elettävänä. ", Hopeavirta naukui päättäväisenä, ja katsoi lempeällä katseella kohti Routatassua. Pian Jokiklaanilainen sulki silmänsä. Silloin Routatassu alkoi muuttua tähtisumuksi.
" Hyvästi Routatassu. Tapaamme vielä joskus... ", Hopeavirta kuiskasi katsoen viimeisen kerran Tähtiklaanilaista Routatassua.
" Hopea... Hopeavirta... Ei ole vielä minun aikani... ", Routatassu mumisi keskellä Myrskyklaanin leiriä suuri kissajoukko ympärillään.
" Routatassu elää! ", kuului vinkaisu. Joukon takana ollut Sadepentu hihkui kissojen joukkoon palautunutta oppilasta. Koko klaani hurrasi Routatassun nimeä. Tulikukka ja Vaahtokukka saattoivat oppilaan nukkumaan parantajan pesään. Kolli nukahti heti sammalille päästyään. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Villakkotassu, Varjoklaani
20.03.2014 20:29
Villakkotassu hiipi märässä tiheikössä ja vaani kania. Se loikki ruokaa etsien puskien juurilla ja pomppi päämäärättömästi sinne tänne nuuhkien. Villakkotassu hyppäsi kanin selkään ja puri sitä rajusti niskaan ja kaulaan, jotta se kuolisi nopeasti. Kun kani valahti veltoksi, Villakkotassu kiitti tähtiklaania sen hengestä ja hautasi sen kuoppaan. Oppilas hakisi sen hetken päästä. Nyt utelias kolli halusi pienelle retkelle.
Villakkotassun retkesti aivan metsän keskelle ja nuuhki paikkoja kiinnostuneena. Kollin sileä vaalea turkki oli kastunut märäksi. Villakkotassu näki oravia puissa, mutta ei hän ollut metsästämään tullut, leikkimään vain. Eikä Villakkotassu uskonut edes saavansa oravia helposti kiinni. Villakkotassun huomio kiinnittyi johonhin, joka kökötti liikkumattomana männyn juurakossa. Oppilas meni katsomaan ja näki aivain oudon esineen. Villakkotassu ei ollut koskaan nähnyt vastaavaatai edes ajatellut sellaista olevan. Se oli ilmeisesti kaksijalkojen esine. Siinä oli teräviä kohtia, jotka muistuttivat hampaita. Se näytti maassa makaavalta avonaiselta kidalta. Villakkotassu tuijotti sitä ihmeissään. Esine näytti kovalta kuin kivi ja oli muös harmaanruskea kuin kivi. Villakkotassu mietti, voisiko sillä leikkiä vai satuttaisivatko terävät kohdat häntä. Villakkotassu ojensi leveää tassuaan kohti tuota kitamaista esinettä. Villakkotassu työnsi tassunsa terien lomasta keskelle kivistä kitaa ja näpäytti hellästi tassullaan esineen pohjaa. Kuului ensin pieni lonksahdus, jota Villakkotassu ei ehtinyt ihmetellä, sillä siinä samassa kivinen kita iskeytyi kiinni. Terien iskeytyessä kiinni, Villakkotassun jalka jäi väliin. Kolli rääkäisi, kun terä lävistivät nahan ja uppoutuivat tämän lihaan. Villakkotassu ei ollut ikinä kohdannut niin suurta kipua ja kolli tiesi, että, jos selviäisi hengissä, ei enää kohtaisikkaan. Jalka tuntui siltä että se olisi revennyt kokonaan irti. Verta valui terien alta ja Villakkotassu mourusi avunpyyntöjä.
Puiden takana rapisi. Villakkotassu kurotti kärsimättömänä kaulaansa. Ääni kuulosti kuitenkin niin voimakkaalta ettei se voinut olla kissa. Villakkotassu parahti nähdessään kaksijalan. Kolli tajusi, että tämä oli ollut ansa. Kaksijalkojen julma ansa. Suuri kaksijalka murisi hiljaa ja kumartui Villakkotassun ylle. Aluksi se laski suuten käpälänsä Villakkotassun selälle ja hinkkasi turkkia hiljaa. Se oli epämukavaa. Villakkotassu sähisi voimattomana. Kaksijalka otta hänet käpäliinsä. Villakkotassu oli vain hiljaa ja tuijotti puiden latvoja. Tämä taistelu oli jo hävitty. Hän ei millään pärjäisi tuolle kaksijalalle. Villakkotassun luomet painautuivat umpeen, kun kaukana edessä alkoi siintää hirviön hahmo...

Villakkotassu heräsi kaksijalkojen pesässä. Aurinko paistoi pesän jääruutujen läpi. Villakkotassu oli teljettu häkkiin ja kolli huomasi ympärillään muitakin kissoja häkeissä. Villakkotassu oli edelleen niin voimaton ettei noussut.
”MINÄHÄN OLEN HENGISSÄ!” kolli mouraisi helpottuneena tajutessaan, että tosiaan oli hengissä.
”Hyvä huomio, karvapallo.” joku naurahti kuivasti häkistään Villakkotassun yläpuolelta. Muutama muukin hymähti.
”Minä en ole karvapallo. Minä olen Villkakkotassu.” Villakkotassu tuhahti. ”Mitä täällä tapahtuu?”
”Ollaanpa sitä itsevarmoja.” joku murahti.
”Me olemme täällä parantummassa vammoistamme. Kai sinä sen ymmärrät? Kun olemme parantuneet, turkittomat vievät meidät takaisin koteihimme.” kissa Villakkotassun yöäpuolella vastasi.
”Siis pääsenkö minäkin kotimetsään takaisin?” Villakkotassu kysyi.
”Pääset kotiisi, varmasti sitten kun opit elämään kolmen jalan kanssa.”
Villakkotassu naurahti luullessaan kissan vitsailevan, mutta kertasi sitten:
”Kolmen jalan kanssa?” Villakkotassun sydän jätti yhden lyönnin välistä. Vallitsi hetken hiljaisuus.
”Näimme, kun sinua hoidettiin. Jalkasi näytti hirveältä, kun se oli ihan veressä ja irtikin melkein. Kaksijalat tekivät sinulle palveluksen...” joku mumisi. Villakkotassu katsoi etutassuihinsa ja oli vaipua tajuttomaksi.

Toinen etujalka puuttui kokonaan.

//Amputointi :D//
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varissiipi, Tuuliklaani
20.03.2014 15:35
"Heräähän, Varissiipi", Tiirajuovan ääni naukaisi Varissiiven vierestä. Naaras avasi unisena silmänsä ja kehräsi nähdessään oranssin kollin.
"Ajattelin, että voisimme lähteä metsästämään, jos haluat. Tuoresaaliskasasta ei ole juuri yhtään riistaa", Tiirajuova jatkoi ja kääntyi sukimaan oranssinruskeita karvojaan. Varissiipi venytteli ja ravisteli sammalet turkistaan.
"Lähdetään vain. Turha leirissä on maleksia", hän naukaisi pirteästi ja astui ulos sotureiden pesästä. Vaikka oli vielä varhaista, aurinko paistoi jo täydeltä terältä ja valaisi leirin kultaisilla säteillään.
"Tänään on kaunis päivä", Tiirajuova maukui seuratessaan Varissiiven ulos. Kirjava naaras kehräsi.
"Sanonpa muuta. Loistava päivä metsästykseen. Jänikselle ei ole mitään minua vastaan", hän naurahti ja loikki kohti leirin suuaukkoa. Tiirajuova ravasi hänen peräänsä.
"Minne te menette?" Kuului hento naukaisu aivan pentutarhan suulta. Varissiipi käännähti yllättyneenä nähdäkseen Puropennun, joka vilisti heidän suuntaansa Tarhalta.
"Puropentu! Ketunleipäjalka ei varmasti anna sinun olla täällä yksin", Tiirajuova torui ja siristi silmiään. Puropentu mulkaisi soturia jäänsinisillä silmillään ja kohotti uhmakkaasti päätään.
"Pentutarhassa oli tylsää, kun kaikki nukkuivat. Saanko tulla teidän mukaanne? Minne te lähdette?" Nuori naaras naukui ja pörhisti kullanruskean turkkinsa innostuneena.
"Lähdemme metsästämään. Et voi tulla mukaamme, Puropentu", Varissiipi naukaisi pehmeästi ja kumartui nuolaisemaan pikkuisen pennun korvaa. Naaras näytti pettyneeltä.
"Kun olet tarpeeksi vanha, sinut nimitetään oppilaaksi ja voit metsästää niin paljon kuin mieli tekee", Varissiipi jatkoi pirteämmin. Puropentu tuijotti häntä silmät ammollaan.
"Mutta en minä pääse vielä pitkään aikaan oppilaaksi", hän valitti. Varissiipi läpsäisi pennun kylkeä hännällään.
"Voisit mennä vaikka kysymään Ketunleipäjalalta, voitko mennä kuuntelemaan klaanivanhimpien tarinoita. Niihin ei ikinä kyllästy!" Tiirajuova ehdotti. Puropentu heilautti häntäänsä.
"Hyvä on!" Naaras naukaisi piristyneenä ja säntäsi takaisin pentutarhaan. Tiirajuova huokaisi ja vilkaisi Varissiipeä hilpeästi.
"Pennut!" Hän naurahti ja suuntasi nummille. Varissiipi hymyili ja seurasi häntä.
Jonkin matkan päässä leiristä Tiirajuova pyörtyi ja nuuhki ilmaa.
"Haistan jäniksiä", kolli ilmoitti ja nuoli huuliaan. Varissiipi kohotti kuonoaan. Tuulessa leijaili toden totta vahva jäniksen tuoksu.
"Parasta, että hajaannumme. Voimme yllättää ne eri suunnista", naaras ehdotti. Tiirajuova nyökkäsi ja loikki tuoksujälkensä suuntaan. Varissiipi seurasi häntä vähän matkan päästä. Pian he saivat näkyviinsä kaksi nuorta jänistä, jotka telmimään keskenään erään pienen notkon pohjalla.
"Kierrä toiselle puolelle", Tiirajuova sihahti katse jäniksissä ja hiipi notkon rumaa pitkin. Varissiipi erkani hänestä. He olivat notkon vastakkaisilla puolilla, ja jänikset olivat heidän välissään. Olennot eivät huomanneet mitään. Tiirajuova viittasi ja syöksyi toisen jäniksen kurkkuun. Varissiipi loikkasi huimaavalla loikalla toisen selkään ja katkaisi sen niskan. Tiirajuova virnisti voitonriemuisena. Varissiipi tarrasi jäniksen niskaan ja raahasi sen ulos notkossa Tiirajuova aivan jäljessään. He olivat lähellä järveä, ja se kimalteli heidän edessään. Hämmästyksekseen Varissiipi näki kissan siluetin lähestymässä nummia.
"Tunkeilijoita?" Tiirajuova murisi ja pudotti jäniksensä. Varissiipi nuuhki ilmaa. Varjoklaani! Siinä oli jotakin tuttua...
Tiirajuova Varissiiven vieressä jähmettyi. Hän tassutteli muutaman askeleen eteenpäin tulijaa vastaan. Kissa oli valtavan kokoinen ja väriltään sysimusta. Tiirajuovan silmät laajenivat.
"Tunturituuli", hän naukaisi. Musta kolli harppoi heidän luokseen kyljet kohoillen. Varissiiven karvat kohoilivat. Juuri tuo sama kissa oli yrittänyt tappaa hänet hain muutama kuu aiemmin!
Tunturituuli räpäytti syvänsinisiä silmiään ja vilkuili ympärilleen. Hän nyökkäsi kevyesti Varissiiveöle.
"Toivoinkin tapaavani sinut. Oletteko yksin?" Soturi maukui hiljaa. Tiirajuovan häntäkarvat pörhistyivär. Oli selvää, että hänkin oli epäluuloinen.
"Olemme. Mitä teet täällä?" Tiirajuova murisi. Tunturituuli heilautti häntäänsä.
"Haluaisin puhua kanssasi."
Varissiipi irvisti. Tiirajuova vilkaisi naarasta kiusaantuneen oloisena.
"Voisitko palata leiriin ja viedä jänikset mukanasi. Tulen pian perässä", kolli naukui. Tunturituuli loi Varissiipeen sinisten silmien jäätävän katseen, jossa ei kuitenkaan ollut sitä murhanhimoa, joka niissä oli välkkynyt Varissiiven viimeksi nähdessään hänet. Jokin oli muuttunut.
"Hän on vihollisklaanit kissa. Miksi hän haluaa puhua kanssasi?" Varissiipi tiukkasi. Tunturituuli vilkaisi Tiirajuovaa kysyvästi. Oranssinruskea soturi katsoi Varissiiven silmiin.
"Kerron kaiken myöhemmin", hän naukui hiljaa. Varissiipi mulkoili Tunturituulta avoimen vihamielisesti.
"Hän on tunkeilija!"
Tiirajuova kosketti Varissiiven Turkkia kuonollaan.
"Ja minun veljeni."
Varissiipi mykisti täysin ja siirsi katsettaan Tiirajuovasta Tunturituuleen.
"Mitä! Veljesi! Miten se-?" Naaras änkytti järkyttyneenä. Tunturituuli nuolaisi valtavaa lapaansa.
"Muistatko.. Muistatko Hiekkaturkin?" Tiirajuova aloitti. Varissiipi siristi silmiään ja nyökkäsi.
"Hän on emosi, olet kertonut. Ja Tihkukynsi on isäsi", naaras maukui. Tiirajuova avasi suunsa, mutta Tunturituulen matala mau'unta keskeytti hänet.
"Ei, Tihkukynsi ei ollut isämme. Isämme oli Roihukynsi", musta soturi tunnusti ja tutkaili Varissiipeä viileällä katseellaan.
Naaraan silmät räjähtivät auki. Hän muisti liiankin hyvin sen hirvittävän murhaajan. Hän kiepahti Tiirajuovan suuntaan.
"Olet sen murhaajan poika. Te molemmat olette! Miten ikinä olen voinut luottaa sinuun?!" Varissiipi murisi. Tiirajuova säpsähti, mutta kohtasi naaraan kivenkovan katseen.
"Roihukynsi teki mitä teki, mutta hän ei ole ollut minun isäni. Tihkukynsi oli. Hän opetti minua ja kasvatti minut tälläiseksi, uskolliseksi ja kunniallisesti soturiksi. En ikinä pettäisi klaaniani", hän maukui vakaalla äänellä.
Varissiipi luimisti korviaan ja mulkoili oranssinruskeaa soturia epäluuloisena.
"En sitten Veljesi? Hän päätti itse seurata Roihukynnen jalanjälkiä murhaajana ja luopiona. Mikset tapa häntä saman tien!?" Naaras ärisi. Tunturituuli ei värähtänytkään, eivätkä hänen karvansa kohoilleet.
"Tähtiklaani muutti minut. Se antoi minulle rangaistuksen teoistani - ja isäni teoista", kolli maukui tyynellä, joskin hyytävän kylmällä äänellä. Varissiipi kavahti vastauksen voimaa. Tiirajuova nuolaisi häntä varovasti.
"Uskotaan minua, rakkaani?" Kolli maukui ja painautui Varissiipeä vasten. Naaras ei väistänyt.
"Minun täytyy uskoa. Rakastan sinua", Varissiipi kuiskasi ja antoi lihastensa rentoutua. Tunturituuli heilautti häntäänsä kärsimättömästi.
"No, siirrytään itse asiaan", hän aloitti. Tiirajuovan korvat värähtivät.
"Onko kaikki hyvin Varjoklaanissa?" Hän kysyi huolissaan.
"Kaikki on aivan mainiosti, mutta..."
"Mitä?" Tiirajuova tiukkasi. Tunturituulen valtavat lavat liikehtivät.
"Epäilen, että Revontulikaiku on petturi. Näin hänet keskustelemassa tuntemattoman kissan kanssa, ja hän on muutenkin niin salamyhkäinen. Välimme eivät ennestäänkään olleet hyvät, mutta nyt hän palaa halusta kynsiä silmäni päästä", kolli maukui matalalla äänellään. Tiirajuova kallisti leveää päätään ja siristi silmiään.
"Revontulikaikuhan on Varjoklaanin varapäälikkö! Miksi hän olisi petturi?" Kolli maukui. Tunturituuli irvisti.
"Sen kun tietäisi. Hän on koko ajan kiinni karvoissani. Haukkaroihu on toinen samanlainen", kolli murisi. Tiirajuova kosketti pikaisesti veljensä poskea kuonollaan.
"Älä anna heidän saada yliotetta. Kohtele Revontulikaikua kunnioittavasti, äläkä anna Haukkaroihun häiritä", kolli naukui. Tunturituulen lapojen karvat kohoilivat hieman, ja hän huokaisi.
"Samaa Usvapyörre sanoi. Yritän parhaani mukaan, mutta Revontulikaiku keksii aina jotain", kolli maukui hiljaa. Varissiipi kallisti päätään.
"Kuka on Usvapyörre?"
Tunturituuli vaikeni kiusaantuneena. Tiirajuovan silmät alkoivat loistaa hilpeästi.
"Onnea, veliseni. Hienoa, että sinäkin olet löytänyt jonkun", kolli naukui.
"En tiedä mistä puhut", Tunturituuli maukui ja katsoi toiseen suuntaan. Varissiiven oli omasta mielestään vaikea kuvitella tuon musta soturin lempeää puolta. Tiirajuova nousi tassuilleen ja havahdutti naaraan ajatuksistaan.
"Meidän on mentävä", hän maukui. Tunturituuli nyökkäsi ja kääntyi Varissiiven puoleen.
"On mielenkiintoista tavata - mukavimmista merkeissä. Olen pahoillani siitä, mitä tapahtui järvellä", musta kolli maukui. Varissiipi nyökkäsi kevyesti.
"Unohdetaan koko juttu", hän maukui. Tunturituuli hymyili hetken ja kääntyi takaisin tulosuuntaansa. Hetken kuluttua hän oli jo kadonnut näkyvistä.
"En olisi uskonut tuota Tunturituulesta", Varissiipi naukui ja kumartui nostamaan pudottamassa jäniksen. Tiirajuova haki omansa, ja kaksikko suuntasi kohti Tuuliklaanin leiriä. Varissiipi ei voinut vieläkään uskoa, että hänen rakastamansa kissan isä oli ollut murhaaja ja luopio, Roihukynsi. Naaras ravisti synkäst ajatukset mielestään. Hän oli juuri saanut tietää Tiirajuovasta jälleen vähän enemmän.
Vastaus:20 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Taivastassu, Myrskyklaani
19.03.2014 20:51
Luku 3.

pimeys yllättäen ympäröi Taivastassun, jonka kaikki aistit palasivat takaisin - näköä lukuun ottamatta. Tai ei naaras ainakaan voinut avata silmiään ja palata takaisin todellisuuteen. Samassa naaras muisti, että tämän toinen silmä oli revitty irti. Jostain kauempaa kuului epämääräistä muminaa. >>Missä minä oikein olen?<< naaras ajatteli pörhistäen samalla turkkiaan. Hän painoi silmänsä kiinni lujasti, ja avattuaan sen, hän näki jonkun kuopan maassa. Se oli suuri onkalo, jonka sisältä kuului sähinää ja murinaa, välillä kuului selvempiä naukaisuja ja välillä epämääräisiä.
"En ole niin hiirenaivoinen arkajalka, kyllä uskallan" naaras totesi tuhahtaen. Tuo ei enään pelännyt, vaan rohkeasti- ehkä pikemminkin uhkarohkeasti marssi sisään pimeään onkaloon. Jo hiirenmitan päässä naaraan kuonoon leijaili voimakas veren ja variksenruoan lemu. >>muista, että tämä ei voi olla todellista.. Ei tätä paikkaa oikeasti ole olemassa<< kuin rauhoitellakseen itseään naaras veti ilmaa keuhkoihinsa ja huokaisi. Naaras tassutteli nyt rohkeammin kuin koskaan johonkin pelottavaan paikkaan, ja kuuli ääniä selvemmin. Selvästi naaras kuuli sanan 'Valloitus' ja 'tappaminen', mutta muusta hän ei saanut selvää. Taivastassun takaa kuului yllättäen murinaa, ja kääntäessään päätään oppilas näki joukon tummia, ja yhden vaaleamman kissan. Tummanharmaa roteva, vain Taivastassua hieman isompi kolli sihahti: "Minne matka, hiirulainen?" kolli nosti tassuaan ja löi oppilasta. Hän rääkäisi kivusta, ja toivuttuaan kivusta hän huomasi, että tämä oli parantajan pesässä - joka oli tosin tyhjä. Taivastassua pyörrytti, mutta samassa hän tunsi sen. Tutun tuoksun. Se oli Se, mitä hän halusikin, emo.
"Emo, oletko Se sinä?" ääni väristen Taivastassu käänsi päätään, ja yritti nähdä ainoalla silmällään emoaan. >> hän on takanani nyt<< naaras ajatteli ja käänsi päätään. Hän näki emonsa vaalean ja pitkän, kauniin turkin.
"Olet yhä elossa", Taivastassu nyyhkäisi ja painoi päänsä emonsa kylkeen. Taivastassu oli haljeta riemusta, mutta tämän mielessä kävi ajatus. >>Tämähän on vain unta. Emoni voi olla kuollut<<
"Olen Se minä, älä huolehdi. Ja olen elossa vielä.. Pystykulkijoiden pesässä", naaras kehräsi ja alkoi sukimaan pentunsa turkkia.
"Tuisku, tiesin että selviydyt.. Vaikka minun olikin jätettävä sinut kylmään. Pystykulkijani olisi muuten tappanut sinut", Taivastassu kysyvästi kallisti päätään. Naaras totesi: " Olen nykyään Taivastassu, ja asun Myrskyklaanissa. Olen ehkä oppilaista suurinkin" ylpeästi Taivastassu kehräsi. Uni katkesi kuitenkin yllättäen, ja Taivastassu kuuli epämääräisen ulvahduksen.
Taivastassu kuuli kaiken selvästi. Hän kuuli parantajan hiljaiset sanat, j tunsi jonkun tuijottavan tätä. Kipua ei enään tuntunut, kuten viime kerralla ollessaan hereillä. Oppilas raotti silmäänsä ja näki Vaahtokukan silmät.
"En ole kuollut, vaikka vasta ehkä näytinkin siltä" Taivastassu kähisi hiljaa, että parantaja vain kuuli sanat. Tuo hämmentneenä käänsi päätään ja näki Taivastassun hereillä.
"olet nukkunut pitkään, kaksi päivää", parantaja totesi yllättyneenä. Taivastassu nyökkäsi ja sulki silmänsä. Hän oli nähnyt emonsa, mennyt outoon onkaloon unissaan. Emo oli elossa kyllä, mutta entä Se onkalo, joka suorastaan oli pelottava. Oliko Se totta?
"Saat lähteä takaisin oppilaiden pesään, mutta tarkkailen sinua ensin hetken" Vaahtokukka naukaisi ja istuutui maahan. Parantaja vilkaisi yrttivarastojaan päin, ja lähti sinne pian. Taivastassu sulki silmänsä. Häntä ei oikeastaan väsyttänyt, mutta siinä paikoillaan kököttäminen tuntui suorastaan tylsältä.

"Saat lähteä nyt" Vaahtokukka naukaisi Taivastassulle joka ponkaisi pystyyn virkeämmin. Tuo pinkaisi juoksuun mutta varoi vasemman puoleista jalkaansa. Siinä oli edelleen pitkä ja syvä viilto, mutta Se oli arpeutunut. Ensimmäisenä Taivastassun huomasi Oravaliito.
"Olet parantunut" naaras hihkaisi höristäen samalla korviaan. Tuo jatkoi: "uskon että on ollut nyt rankkaa" Okakynsi näki myös Taivastassun ja tervehti heilauttamalla häntäänsä. Taivastassu teki samoin. Taivastassu kohotti kohta katseensa taivaalle. Aurinko oli laskemassa jo, ja pian tulisi yö. Hiirenkorvan aika oli aluillaan, mikäli Taivastassu oikein muisti. Taivastassu halusi myös niin kovasti liikkua ja olla kuin vapaa. Suoraan siis nuorukainen tassutteli mestarinsa Okakynnen luokse ja avasi suunsa: "Voisinko minä lähteä metsästämään, oi suuri Okakynsi?" liioitellun hitaasti ja jopa tyhmän kuuloisesti naaras kysyi katsoen samalla ylös päin, mutta pian mestariaan.
"Et vielä, mutta huomenna kyllä. Lepää vielä tänään" kolli naukaisi ja heilautti samalla kullanruskeaa häntäänsä. Taivastassu tuhahti ja päätti kuitenkin lähteä metsästämään.
"En minä siitä välitäkään, vaikka saisin rangaistuksia" naaras tuhahti ja marssi ulos leiristä. Hän ei kävisi kaukana, ihan lähellä vain.
Tietämättään pienikokoinen mutta lihava hiiri jyrsi jotain maassa olevaa. Se oli kuitenkin Taivastassulle ihan sama, että mitä Se siellä jyrsi. Oikeaoppisesti oppilas pudottautui vaanimisasentoon ja hiipien , maha näätä viistäen lähti kulkemaan kohti hiirtä. Naaras loikkasi vahvoilla takajaloillaan ylös, ja löi hiirtä vasemmalla tassullaan, mutta hiiri vain lensi. Hämmentyneenä Taivastassu katsoi tassuaan ja näki hiiren vielä uudestaan. Oppilas yritti toisen kerran, mutta pystyi vain lyömään hiirtä - ilman kynsiä.
"Mitääh?!" naaras ärähti ja yritti paljastaa vasemman etujalkansa kynnet, mutta ei. Se ei toiminut. Muissa jaloissa pitkät, terävät kynnet paljastuivat oitis. Hiiri kuitenkin kuoli parista niin kovasta mätkähdyksestä ja siitä, kun Taivastassu vielä lopuksi pitäisi siltä niskat poikki.
"Ei, ei kenenkään tarvitse tietää että en voi käyttää niitä kynsiäni.." naaras tuhahti ja lähti ravaamaan kevyesti leiriä päin hiiri suussaan.
"Missä sinä oikein olit?" vihaisesti Okakynsi tuli Taivastassua vastaan. Taivastassu oli juuri päässyt leiriin sisälle.
"Metsästämässä. ET ole päällikkö joka voisi määräillä minua" tuhahti puolestaan nyt Taivastassu.
"Tiesin, että menet silti metsälle. Hopeatähtikin on samaa mieltä kanssani, että sinun pitäisi huolehtia klaanivanhimmista nyt tästä hetkestä lähtien, seuraavan kuun ajan" Okakynsi naukaisi. Taivastassu tuijotti puolestaan yhdellä silmällään mestariaan vihaisesti.
"Vie hiiri vaikkapa heille nyt" Okakynsi naukaisi ja lähti pois. Nuori mutta suurikokoinen oppilas jupisi.
"Olen yksisilmäinen, ja minun pitääkin levätä.." Tqivastassu tuhahti mutta lähti kuitenkin klaanivanhusten pesää päin hiiri suussaan. Niin vasta hän oli ollut odottamassa kuolemaa.. Tai no Taivastassu heräsi kyllä vihdoin eilen. Siitä asti hän oli ollut tiedottomana, maannut siinä parantajan pesällä. Taivastassu olikin jo perillä, ja pujahti sisälle klaanivanhusten pesään.
Taivastassu oli väsynyt, joten naaras laahusti oppilaiden pesälle ja meni suoraan sammaleilleen puoliunessa jo, lysähtäen maahan. Naaras sulki silmänsä pikaisesti, mutta ei nukahtanut heti. Unta ei tullut heti, mutta sitten vihdoin Taivastassu rentoutui ja sulki silmänsä.
Sen jälkeen tuli tyhjä pimeys. Taivastassu vaipui tiedottomuuteen, eikä kuullut, nähnyt taikka tuntenut mitään. Ei maistanut taikka haistanut. Kaikki oli pimeää, Se ei ollut edes unta.

Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Routatassu, Myrskyklaani
19.03.2014 20:35
Aurinko laski, mutta koko Myrskyklaanin leiri oli hiljaa. Pentutarhasta kuului ainoastaan väsyneiden pentujen vikinä. Jossain saattoi aina kuulua kuiskintaa, mutta todella vähän. Koko leiri odotti uutisia erään oppilaan voinnista. Oppilaan hengestä.
" Routatassu oli kuulemani mukaan auttanut erakkoa, joka taas oli sairastanut tulirokkoa, ja Routatassu oli kai tämän vierellä kun tämä kuoli. Käykö tämä sama toteen Routatassulle? Voi pientä ja viatonta Routatassua... ", kuului kuiskaus soturien pesästä.
" Hiljaa Ratamohäntä. Totta kai Routatassu selviää! ", kuului äkäinen vastaus Ratamohännäksi kutsutulle naaraalle.
" Anteeksi Tulikukka. Mutta hän on vasta oppilas. He ovat heikompia kuin kokeneet soturit. Mitä jos hän ei kumminkaan selviä? ", Ratamohäntä intti.
" Nyt Ratamohäntä, jos et osaa pitää kuonoasi kiinni, voit mennä vahtimaan parantajan pesän edustalle ettei kukaan mene sinne saamaan sitä kauheaa tautia itseensä. ", Tulikukaksi kutsuttu naaras tiuskaisi epäkohteliaalle soturille. Pesästä kuului ärhäkkä sihahdus.
" Vaahtokukka tulee! Mennään kysymään Routatassun vointia. ", uusi ääni naukaisi. Kuului hyväksyntää muminaa. Pian pesästä pujahti ulos juovikas naaras, kilpikonnakuvioinen naaras ja savunharmaa kolli. Ennen kuin kukaan ehti naukaistakaan, Vaahtokukka pudisti päätään ja painoi leukansa rintaan.
" Routatassu on todella huonossa kunnossa, ja en ole varma selviääkö hän. Hän on vasta oppilas, ja siksi heikompi taistelemaan tautia vastaan. ", Vaahtokukka niminen naaras kuiskasi niin, että kolme muuta kissaa juuri kuuli sen.
" Menen kertomaan Hopeatähdelle, että menetämme ehkä hänet. Jos hän on niin vahva, että pystyy taistelemaan tulirokkoa vastaan, minä voisin kehuskella hänen olevan minun klaanini oppilas! ", savunharmaa kolli naukaisi, ja oli juuri pinkaisemassa juoksuun, mutta Tulikukka esti häntä lähtemästä hännän heilautuksella.
" Emme voi rasittaa Hopeatähteä vielä. Vasta sitten voimme puhua menetyksestä, kun oikeasti menetämme hänet. ", Tulikukka sihahti ja paljasti terävät hampaansa äkkipikaiselle kollille, mutta palautti pian lempeän ilmeen kasvoilleen ja kääntyi kohti Vaahtokukkaa.
" Tee se, mitä pystyt hänen hyväkseen tekemään. Ilmoita suoraan minulle, jos hänen tilaansa tulee muutoksia. ", Tulikukka naukaisi hieman lempeällä äänellä. Vaahtokukka nyökkäsi, ja lähti hölkyttelemään kohti pesää, jossa tulirokossa kärsivä Routatassu taisteli hengestään.
" Tulikukka! Tulikukka! Routatassu ei hengitä! ", kuului kauhistunut kiljaisu. Pian parantajan pesästä juoksi karvat pörröllään Vaahtokukka, jonka suussa oli joitakin yrttejä, joita hän oli kai yrittänyt syöttää sairaalle oppilaalle. Pian soturien pesästä tuli virtaavana kissoja niskakarvat pörröllään. Joukon etumaisena juoksi juovikasturkkinen Tulikukka silmissään pelko ja vääryydentunne.
" Takiaiskorva ja Tihkuviiksi, menkää pian hakemaan Routatassu tänne, leirin keskelle. Jos voimme yhteisvoimin pyytää häntä palaamaan luoksemme! ", kuului uudenlaine naukaisu, mutta käsky ei tullut Tulikukalta, vaan hopeaturkkiselta naaraalta.
" Kuulitte kai mitä Hopeatähti käski? Vahtia! ", Tulikukka huusi. Hopeaturkkinen naaras oli Myrskyklaanin päällikkö Hopeatähti. Pentutarhasta kipitti kaksi pentua kaunis naaras kintereillään.
" Sadepentu ja Tiikeripentu, tämä ei ole leikkiä! Nyt kauemmas, että voisimme saada pelastetuksi oppilaan! ", Tulikukka karjaisi hätääntyneen näköisenä. Kaksi pentua säikähtivät hieman, mutta tajusivat pian miksi varapäällikkö oli äkäinen. Naaraspennut pomppivat kissajoukon laitamille emonsa perässä.
" Pian, tuo kaikki parhaiten auttavat rohdot! ", Tulikukka huudahti. Parantaja toi monta lehtikääröä, ja näytti yhtä pelokkaalta, kuin ketun hampaissa.
" Hopea... Hopeavirta... Ei ole vielä minun aikani... ", Routatassu alkoi vaikeroimaan. Vaahtokukka huokaisi helpotuksesta. Koko klaani hurrasi. Tulikukka auttoi Routatassun jaloilleen, ja talutti hänet Vaahtokukan kanssa parantajanpesään lepäämään.
" Kävit lähellä kuolemaa, mutta olet edelleen siinä. Olet sinä kyllä kova poika taistelemaan kuolemaa vastaan! ", Tulikukka naurahti ja nuolaisi lempeästi kerran oppilasta. Kolli rysähti sammalvuoteelleen, ja torkahti siihen heti. Mutta onneksi kolli oli nyt kunnossa. Se oli tärkeintä.

// Pätkä, aika loppu kesken. Voiko tehdä niin, että Routatassusta tulee soturi vasta kun sillä on 350 Kp; eta? Kun sille tulee tapahtumaan kaikkea, niin tahtoisin sille pitkän oppilasajan, koska sen kaikkien tapaturmine jälkeen sen pitäisi myös levätä, mutta tarinoita on siis tulossa, ja kunnolla. //
Vastaus:15 kp:ta. Enkä ole varma siitä et saatko tehdä Routatassusta soturin vasta kun sillä on 350 kp:ta. Neuvottellen siitä muiden yp:den kanssa.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
19.03.2014 15:56
Viileä tuuli pörrötti turkkiani. Haistelin ilmassa leijailevaa riistan tuoksua. Samassa kuulin rapinaa. Pudotauduin saalistusasentoon. Hiivin kohti ääntä. Haistoin jo hiiren kunes joku loikkasi niskaani. Sähähdin ja onnistui ravistamaan kissan irti. Tämä tömähti maahan.
"Mahlatassu" Maukaisin tajuttuani kuka oli hyökännyt. Oppilas kömpi ylös.
"Onnistuin. Myönnä pois että et huomannut minua" Mahlatassu riemuitsi. Ilvestulikin saapui paikalle.
"Mitä täällä tapahtuu" Tämä naukui terävästi.
"Onnistui yllätämään Jäämyrskyn" Mahlatassu riemuitsi.
"Ja onnistuit karkotamaan myös riistan" Huomautin. Mahlatassu katsoi minua.
"Olen pahoillani" Tämä naukaisi sitten kosketin oppilasta hännäläni kuonoon.
"Ei se haittaa. Se meni hyvin en kuullut enkä haistanut sinua" Kehuin. Mahlatassun silmät sädehtivät. Olin metsästämässä Ilvestulen ja tämän oppilaan kanssa.
"Mahlatassu yritä metsästää orava mene tuonne päin" Ilvestuli neuvoi. Katsoin loittonevaa oppilasta.
"Tarkailisitko häntä minun pitää mennä partioon. Yritä keksiä henelle vielä jotain opeteltavaa" Ilvestuli pyysi. Nyökkäsin vastauksen. Nousin seisomaan ja lähdin Mahlatassun perään. Käytin tuulta eduksi. Seurasin Mahlatassua ja tämän metsästys puuhia. Mahlatassu näytti taitavalta lähes soturilta kun tämä liikkui totuneesti hiipien pehmeällä alustalla. Haistoin itsekkin oravan. #Hän on taitava# Myönsin mielessäni. Itse en ollut hyvä metsästäjä, mutta taistelut oli lähellä sydäntäni. Mahlatassu sieppasi oravan joten menin tämän luo.
"Sinusta tulee hyvä metsästäjä" Totesin.
"Olen parempi taistelemaan" Mahlatassu naukaisi.
"En usko olet muuten mestari kaikessa" Naurahdin. "Hautaa orava niin mennään erääseen paikaan" Käskin. Mahlatassu totteli. Vein hänet hieman aukealle kohdalle. Edessä oli kaatuneita puunruskoja sekä kivirykelmiä.
"Katsotaan kuinka ketterä olet tule perässä" Naukaisin ja pinkaisin juoksuun. Alitin puunruskoja ja loikin sinne tänne väistellen esteitä Mahlatassu perässäni. Jonkin ajan päästä hidastin.
"Hienoa. Haetaan orava ja mennään leiriin" Sanoin.
"Saanko hakea sen yksin. Lupaan palata suoraan leiriin" Mahlatassu pyysi.
"Olet suoriutunut hyvin joten olkoon" Myönnyin. "Palaakkin välittömästi" Mahlatassu meni. Itse katselin vielä ympärilleni enne kuin menin leiriin. Ilvestuli oli siellä.
"Missä Mahlatassu" Tämä kysyi kun tuli luokseni.
"Hän lähti hakemaan oravaa. Hän lupasi palata heti" Kerroin. Ilvestuli nyökkäsi ja meni pois. Tassutelin kohti sotureiden pesää ja kietouduin kerälle makuualustalleni.

/Lyhyt/
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
19.03.2014 08:13
Ruostepuro heräsi siihen, kun joku tönäisi naarasta. Tuttu kehräys kuului naaraan sokealta puolelta, ja nähdäkseen kumppaninsa, Takiaiskorvan, naaraan oli käännettävä päätään.
"Herätin, koska Seittitähti käski meidät ja Vinhapuron rajapartioon" kolli selitti pikaisesti ja viittoi hännällään soturipesän suuaukkoa kohti.
"Vinhapuro on jo odottamassa" Ruostepuro nyökkäsi ja nousi ylös. Kevyesti naaras pujahti pois pesästä ja istahti Vinhapuron viereen, odottamaan Takiaiskorvaa joka tuli hieman Ruostepuron jäljessä.
"Mennäänkö?" Vinhapuro kysyi. Ruostepuro nyökkäsi ja siirtyi johtoon. Kolme soturia lähtivät leiristä.

Ruostepuro liikautti korvaansa. Soturi kuuli ensimmäisenä jäniksen, sillä hänelle oli kuuloaisti tärkeämpi kuin ennen. Naaras pysähtyi
"Tuolla on jänis" naaras totesi ja käänsi tarpeeksi paljon päätään nähdäkseen kunnolla silmällään kaksi soturia. Takiaiskorva nuuhkaisi ilmaa, samoin teki Vinhapuro. Kaksi soturia nyökkäsivät.
"Niin.. Mutta haistan jotain muutakin" Vinhapuro naukaisi höristäen korviaan. Ruostepuro nuuhkaisi uudemman kerran, eikä itsekään aluksi erottanut lemua, mutta samassa naaras tunnisti sen.
"Se saastainen lauma, juuri Se" Ruostepuro ärisi.
"Ai sal-" Vinhapuro kysyi lopettaen kuitenkin, kun haistoi itsekin sen. Takiaiskorva luimisti korviaan.
"Tästä on kerrottava Seittitähdelle" kolli naukaisi perääntyen askeleen, mitä Ruostepuro ei tehnyt. Joku voisi ajatella, että Salama olisi Ruostepuron sisar, mutta ei. >>Se saastainen luopio on- tai oli pentuni<< Musta soturi tiesi hyvin kyllä, että Salama oli perinyt Ruostepurolta tulisen ja päättäväisen luonteen, mutta ei kilttiä puolta. Ruostepuron isä oli Pideyden metsässä, naaraan emon Sulkaturkin mukaan. Mustan soturin isä oli murhaaja, Jokiklaanilainen luultavasti.
"Hei, Ruostepuro. Onko kaikki hyvin?" kuului kysymys. Soturi pudisteli päätään ja katsoi kohta Takiaiskorvaa silmiin.
"Ei, kuk siis kaikki on hyvin.. Vinhapuro, mene leiriin ilmoittamaan että reviiriltämme löytyi sen saastaisen luopiolauman lemu" naaras ärähti. He olivat lähempänä Salamaa, ja koko klaani tiesi että Salaman lauma asui Tuuliklaanin reviirillä. Vinhapuro pinkaisi juoksuun. >>En kestä enään sitä laumaa, lähtisi pois tästä koko metsästä<<

//jatkan joskus//
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 




--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
18.03.2014 15:03
Tunturituuli heräsi kovaan tönäisyyn ja nosti päätään puoliunessa. Tällä kertaa hänen edessään ei seissytkään Usvapyörre, vaan Revontulikaiku. Varapäälikkö näytti yhtä kylmältä ja vakaalta kuin aina, vaikka hänen silmänsä roihusivatkin. Muita sotureita nukkui lähistöllä.
"Saat valvoa tänään Kotkatassua. Hänen mestarinsa on sairaana", Revontulikaiku ilmoitti ja pujahti pois, ennenkuin Tunturituuli ehti sanoa mitään. Musta kolli ravisti häkeltyneenä sammalet turkistaan ja asteli ulos.
Aurinko oli jo alkanut nousta, ja keltaiset valonsäteet lämmittivät aukiota. Tunturituuli nuoli muutaman kerran rintaansa ja tiiraili oppilaiden pesälle. Kotkatassua ei näkynyt, joten kolli asteli tuoresaaliskasalle ja poimi hiiren suuhunsa.
"Tunturituuli!" Kuului Usvapyörteen naukaisu, ja soturi nosti katseensa ateriastaan.
"Huomenta, Usvapyörre", hän vastasi suu täynnä hiirtä.
"En ehdi jutella nyt, mutta voin syödä illalla kanssasi, jos haluat", naaras jatkoi. Tunturituuli nielaisi hiirenrippeet ja nyökkäsi. Usvapyörre jatkoi matkaansa. Tunturituuli heilautti häntäänsä hyvästiksi ja loikki oppilaiden pesän suuntaan.
Koli hidasti pesän suuaukolla ja kurkisti sisään. Hän muisti elävästi, kuinka oli aikoinaan itse nukkunut samassa paikassa. Kotkatassun ruskea selkä kohoili unen tahtiin sammaleisella makuusijalla muiden oppilaiden vieressä.
"Kotkatassu", Tunturituuli kutsui. Nuori kolli ponkaisi jaloilleen puoliunisena ja vilkaisi Tunturituuleen, joka oli työntänyt päänsä pesään.
"Alahan tulla", musta kolli naukaisi ja väistyi. Kotkatassu ryömi ulos ja ravisteli turkkiaan.
"Missä Rosohammas on?" Kolli kysyi hämmentyneenä. Tunturituuli kurtisti kulmiaan.
"Hän on sairaana. Koulutan sinua tänään", kolli vastasi jämäkästi. Kotkatassu kumarsi sukkelaan.
"Mitä teemme tänään?" Hän naukaisi jännittyneeltä äänellä ja tuijotti innoissaan Tuntuirtuulta. Valtava musta kolli heilautti häntäänsä.
"Mitä Rosohammas on sinulle opettanut. Kerro lyhyesti" hän kehotti. Kotkatassu heilautti korviaan.
"Hän opetti viimeksi minulle taistelutekniikoita kettuja ja mäyriä vastaan. Olemme myös tehneet harjoitusotteluita. AI niin, olemme myös kerranneet metsästystekniikoita", oppilas vastasi. Tunturituuli nyökkäsi.
"Onko hän opettanut kiipeämistä?"
"Ei. Hän sanoi opettavansa minut nappaamaan tänään oravia."
"Oravia on helpompi napata, jos osaa kiivetä oikeaoppisesti. Seuraa minua", Tunturituuli määräsi ja harppoi kohti sisäänkäyntiä.
>Olisipa Haukkaroihu ollut samanlainen< kolli ajatteli. Kotkatassu totteli kuuliaisesti käskyjä, toisinkuin hänen entinen oppilaansa.
"Onko kiipeäminen sitten vaikeaa?" Kotkatassu kysyi kaksikon päästyä mäntymetsään.
"Alussa se voi tuntua hankalalta, mutta parin kerran jälkeen se on aivan helppoa", Tunturituuli vastasi. Kotkatassu vinkaisi innoissaan. Tunturituuli viittoi häntä pysähtymään. He seisoivat suuren, matalaoksaisen männyn juurella.
"Katso tarkkaan. Näytän sinulle mallia", Tunturituuli maukui. Ja ponkaisi ketterästi puuhun ja kipusi vaivattomasti sen runkoa ensimmäiselle oksalle. Alhaalla Kotkatassu tuijotti häntä silmät ammollaan.
"Saitko selvää, miten tein sen?" Tunturituuli maukui ja nojautui alaspäin nähdäkseen oppilaan. Kotkatassu nyökkäsi epävarmana.
"Loikkaa ja ota tukeva ote rungosta. Ponnista sitten takajaloillasi iske etujalkojesi kynnet mahdollisimman ylös", Tunturituuli neuvoi. Kotkatassun ilme tiukentuu kollin keskittyessä, ja oppilas ponkaisi ylöspäin. Hän eteni muutaman ensimmäisen hännänmitan hyvin, mutta sitten hänen kyntensä lipesivät, ja kolli mätkähti maahan ähkäisyn säestämänä. Tunturituuli siristi silmiään ja pujotteli alas. Loikatessaan maahan Kotkatassu oli jo päässyt jaloilleen.
"Sattuiko pahasti?" Tunturituuli kysyi. Kotkatassu pudisti päätään.
"No, yritähän uudestaan", musta kolli jatkoi. Kotkatassu loikkasi uudestaan puuhun.
"Muista hakea hyvä kynnensija!" Tunturituuli neuvoi. Kotkatassu eteni hitaammin kuin Tunturituuli, mutta silti varmasti, kunnes saavutti ensimmäisen oksan. Kolli kapusi sen päälle ja vilkaisi alas voitonriemuisena. Tunturituuli heilautti häntäänsä tyytyväisenä.
"Hienoa! Yritäppä nyt selvitä alas", kolli naukaisi. Kotkatassu nyökkäsi ja tarkkaili runkoa hetken. Sitten hän alkoi laskeutua varovasti. Viimeiset hännänmitat hän hyppäsi, ja tupsahti Tunturituulen eteen.
"Haluatko tehdä sen vielä kerran?" Tunturituuli kysyi.
"Tietenkin! Tämä on hauskaa!" Kotkatassu hihkaisi ja alkoi kiivetä odottamatta kehotusta. Tunturituul istahti maahan ja tarkkaili oppilaan etenemistä. Tällä kertaa Kotkatassu eteni nopeammin, ja palasi vaivatta takaisin maahan. Tunturituuli nyökkäsi hymyillen.
"Hienoa. Nyt voimme siirtyä oravien vaanimiseen. Kun olet oppinut sen, voit mennä metsästämään klaanivanhimmille. Kenties saat napattua oravan", hän maukui. Kotkatassu vispasi häntäänsä innoissaan.
"No niin, kuuntelevan sitten...." Tunturituuli maukui ja selosti nopeasti oravien parhaan väijymistavan, ja opetti asennon Kotkatassulle.
"Saanko nyt mennä metsästämään?" Kolli naukui, kun Tunturituuli lopetti. Suuri musta kolli nyökkäsi.
"Älä viivy liian myöhään. Palaa leiriin auringonlaskun aikoihin", soturi myöntyi. Kotkatassu nyökkäsi ja säntäsi aluskasvillisuuteen. Tunturituuli kehräsi huvittuneena ja asteli syvemmälle metsään. Hän voisi yhtä hyvin metsästää itsekin.

Palatessaan leiriin Tuntirituulella oli mukanaan kaksi hiirtä ja varis. Kolli laski saaliinsa tuoresaaliskasaan ja nappasi itselleen nuoren oravan.
Samassa Revontulikaiku harppoi hänen eteensä. Tunturituuli hätkähti ja kumarsi lyhyesti.
"Missä Kotkatassu on? Hän ei palannut mukanasi leiriin" varapäälikkö kysyi. Naaraan silmistä näki, että hän etsi syytä rangaista jälleen Tunturituulta. Musta kolli laski Oravan maahan ja nyökkäsi.
"Opetin Kotkatassulle kiipeämistä, ja oravan saalistustekniikpita. Päästin hänet metsästämään, kun olimme lopettaneet. Käskin hänen palata auringonlaskuun mennessä", soturi selitti. Revontulikaiku siristi silmiään. Tunturituuli katsoi varapäällikköä järkähtämättä. Lopulta naaras nyökkäsi.
"Voit mennä", hän murisi ja harppoi tiehensä. Tunturituuli nosti oravan takaisin suuhunsa ja raahasi sen sotureiden pesälle. Ilokseen Usvapyörre oli jo siellä, ja hän kalusi lihavaa hiirtä. Tunturituuli asettui makaamaan hänen viereensä. Usvapyörre kehräsi ja nosti katseensa.
"Näytät uupuneelta. Oliko rankka päivä?" Naaras kysyi pehmeästi.
"Kotkatassu on mukava oppilas. Hänen kanssaan oli ihan virkistävää viettää päivä. Kyllähän se kieltämättä ottaa voimille", Tunturituuli naukui hilpeästi ja iski hampaansa oravaan.
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lummetassu, Myrskyklaani
17.03.2014 19:11
" Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen", kuului Päällikön kutsu. Kissoja tulvi pesistään valtavana ryöppynä. Pentutarhasta kipitti pieni kirjavaturkkinen kissa häntä pystyssä ja turkki pörröllään.
" Minusta tulee viimein oppilas! Viimeinkin!" hän hihkui.
Naaraan viereen tepasteli. Kaksi pienenpää pentua. Toinen tuli ihan hänen viereensä.
" Pelkkä oppilaaksi nimitys se vain on Lummepentu ", musta pentu sylkäisi. Lummepentu näytti loukkaantuneelta. Kirjava naaras kipitti kahden pennun ohitse. Mustan pennun sisko Tiikeripentu näytti tyrmistyneeltä.
" Mitä oikein sanoit hänelle Sadepentu?" Tiikeripentu kysyi.
Sadepentu ei vastannut vaan nelisti Suurkivelle muiden joukkoon.
" On aika nimittää uusi oppilas. Lummepentu tulisitko tänne", kuului päällikön kutsu. Lummepennun silmät säteilivät kunnianhimosta ja naaras tallusteli Suurkiven eteen.
" Lummepentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Lummetassuna. Mestariksesi tulee Tihkuviiksi. Toivon, että Tihkuviiksi välittää sinulle kaiken oppimansa." Hopeatähti sanoi.
Lummetassu käänsi katseensa uuteen mestariinsa. Hopeatähti alkoi taas puhua:
" Tihkuviiksi olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Pilvihännältä ja olet osoittanut olevasi uskollinen ja urhea. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Lummetassulle".
Lummetassu kosketti Tihkuviiksen kuonoa omallaan. Naaras aikoi vaivata mestariaan kaikilla mahdollisilla kysymyksillä.
" Koska lähdemme metsästämään?" Lummetassu kysyi. Tihkuviiksi hymyili tälle.
" Lähdemme huomenna testaamaan taistelutaitojasi. Ylihuomenna voimme metsästää", Tihkuviiksi maukui.
Lummetassu näytti hieman pettyneeltä, mutta häntä väsytti aivan liikaa ajatellakseen opetustunteja mestarinsa kanssa.

// Vähän lyhyt......//

Vastaus:5 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
17.03.2014 16:04
"Herätys, Tunturituuli", pehmeä ääni kuiskasi Tunturituulen korvan juuressa. Valtava musta kolli raotti syvänsinisiä silmiään puoliunessa ja näki Usapyörteen harmaan hahmon.
"Revontulikaiku lähti anivarhain leiristä ja määräsi Yösiiven järjestämään partiot. Minä ja sinä lähdemme aamupartioon", naaras naukaisi lempeästi. Tunturituuli vilautti soturille hymyn ja vääntäytyi pystyyn. Hän seurasi Usvapyörrettä ja työntyi aamunraikkaaseen aukiolle. Kolli istahti suuaukon viereen ja ryhtyi oikomaan yön aikana sotkeentunutta turkkiaa. Hänen nostaessaan viimein päänsä hän havaitsi tosiaan, että Revontulikaiku - että myös Haukkaroihu - loistivat poissaoloaan.
"Tunturituuli! Lähdet Usvapyörteen kanssa aamupartioon! Vauhtia nyt!" Yösiiven huuto kajahti leirin keskeltä. Tunturituuli havahtui synkistä mietteistään koskien varapäällikköä ja nousi jaloilleen. Usvapyörre tassutteli hänen rinnalleen, ja kaksikko suuntasi kohti kuuran peittämää metsää.
"Mihin Haukkaroihu ja Revintulikaiku ovat hävinneet?" Tunturituuli murisi heti leirin ulkopuolella. Usvapyörre kohautti lapojaan.
"Haukkaroihu lähti Tammiturkin metsästyspartioon, mutta Revontulikaiusta en tiedä. Luultavasti hän lähti metsästämään", naaras naukaisi järkevästi. Tunturituuli siristi silmiään epäileväisenä. Hän ei uskonut, että vihamielinen naaras olisi pelkästään aikaisella metsästysretkellä. Kolli kuitenkin pysyi vaiti.
"Kuule, onhan Revontulikaiku hieman ärhäkkä, mutta tuskin hän petturi on. Unohda vain suosiolla kuvitelmasi", Usvapyörrre naukui ja tutki Tunturituulen ilmettä. Musta kolli irvisti loikatessaan kaatuneen puun yli.
"En luota häneen, siinä kaikki", soturi murisi. Usvapyörre pyöräytti turhautuneena silmiään ja kiihdytti vauhtiaan pysyäkseen valtavan mustan kollin rinnalla.
Yhtäkkiä Tunturituuli seisahtui. Usvapyörre ehti pari kolme askelta edelle, ennenkuin tajusi mustan kollin pysähtyneen.
"Mitä nyt?" Hän naukaisi. Tunturituuli nuuhki ilmaa. Hän tunsi Revontulikaiun tuoksun, joka johti järven suuntaan. Kolli otti askeleen seuratakseen jälkeä, mutta hillitsi itsensä. Hän kääntyi Usvapyörteen puoleen.
"Revontulikaiku", hän urisi. Usvapyörre huokaisi.
"Jatketaan matkaa. Ei ole mitään mieltä jäljittää klaanin varapäällikköä", naaras tiuskaisi kyllästyneesti ja säntäsi eteenpäin. Tunturituuli vilkaisi tuoksujälkensä suuntaan, mutta seurasi Usvapyörrettä. Toisaalta hän himotti seurata varapäällikön jälkiä, mutta tajusi, että jos naaras näkisi hänet, hänet laitettaisiin hoitamaan klaanivanhimpia seuraavakin kuu.
Tunturituuli sai Usvapyörteen kiinni muutamalla pitkällä loikalla. He olivat jo lähes rajalla, ja kolli saattoi haistaa rajamerkit.
"Olemme jo melkein Myrskyklaanin rajalla", hän naukaisi ääneen, ja hänen leveät lapansa jännityivät. Usvapyörre nyökkäsi. Naaraskin näytti jännittyneeltä astellessaan äänettömästi rajalinjaa pitkin. Myrskyklaanin reviiriltä ei kuitenkaan kantautunut tuoreita tuoksuja.
"Aamupartio on varmastikin varmistamassa jonkun toisen klaanin rajaa", Usvapyörre maukui hiljaa. Tunturituuli nyökkäsi. Revontulikaiku vaivasi edelleen hänen mieltään. Usvapyörre läpsäisi valtavan kollin lapaa hännällään ja jatkoi ripeästi matkaansa. Tunturituuli heilautti korviaan ärtyneenä ja loikki eteenpäin. Heidän edetessään rajaa pitkin Aurinko kohosi hiljalleen taivaalle. Se oli jo lähes huipussaan, kun kaksikko saapui järvelle ja kääntyi kohti leiriä.
"Ei ketään eikä mitään. Hyvä homma", Usvapyörre huomautti hyväntuulisesti. Tunturituuli hymähti hajamielisesti. Usvapyörre loikki reippaasti vähän matkan päässä sijaitsevan leirin sisäänkäyntiä kohti. Tunturituuli tassutteli hajamielisesti Naaraan perään. Aivan ennen leiriä hän seisahtui äkisti.
"Menen metsälle", hän naukaisi Usvapyörteelle. Naaras vilkaisi lapansa yli. Siniset silmät hehkuivat tietäväisinä.
"Älä ärsytä Revontulikaikua", hän vastasi ja jatkoi matkaansa. Tunturipyörre höristi jännittyneenä korviaan ja kiipesi ripeästi ja äänettömästi suuren tammen oksistoon, josta hän oli kerran napannut oravan. Kolli asteli oksaa pitkin niin pitkälle kuin uskalsi ja tiiraili maan kamaralle. Mitään ei näkynyt, joten hän loikkasi salamannopeasti oksalta seuraavaan puuhun ja eteni siten niin kauan, kunnes näki Revintulikaiun harmaan Turkin aluskasvillisuudesta. Naaras ei näyttänyt metsästävän. Päinvastoin, hän näytti keskustelevan jonkun kanssa. Tunturituuli siristi sinisiä silmiään epäluuloisena ja astui eteenpäin. Oksa rasahti äkisti hänen allaan, ja Revontulikaiun hahmo jännittyi. Tunturituuli perääntyi korvat luimussa ja puikkelehti maahan. Hän haistoi Revintulikaiun lähestyvän, ja kuuli tämän hiljaisen, vihan täytteisen sihinän.
"Tule, esiin, kelvoton karvapallo" hän ärisi. Tunturituuli tiesi, ettei Revontulikaiku voisi tunnistaa hänen tuoksuaan- ainakaan vielä. Musta kolli kiepsahti kannoillaan ja säntäsi kohti leiriä. Saatuaan suuaukon näkyviinsä hän hidasti ja pujahti sisään. Hyvällä onnella Revontulikaiku ei ollut lähtenyt seuraamaan.
>mitä ihmettä se selkärangaton luopio oikein tekee< Tunturituuli ajatteli synkästi ja hipsi aukion laidalla ja istahti sotureiden pesän edustalle ajatuksiinsa vaipuneena. Hän havahtui vasta, kun näki liikettä leirin sisäänkäynnillä. Musta kolli nosti hienoisesti huultaan nähdessään Revintulikaiun. Harmaa naaras vilkaisi murhaavasti Tunturituulta, ja musta soturi tiesi heti, että varapäälikkö oli arvannut vakoilijan.
"Päivää, Revintulikaiku", Tunturituuli naukaisi mahdollisimman vakaalla äänellä.
"Johda iltapartiota. Ota mukaasi Varjosiipi ja Tammiturkki" naaras sähähti silmät kiiluen. Tunturituuli kallisti muka kysyvästi päätään ja nyökkäsi. Varapäälikkö marssi kohti Mustatähden pesää pää ja häntä pystyssä. Tunturituuli tuijotti hänen peräänsä tietämättä mitä ajatella.
"Siellähän sinä oletkin!" Usvapyörteen ääni naukaisi aukion toiselta laidalta, ja naaras loikki Tunturituulen luokse. Kolli pakotti kasvoilleen hymytapaisen, joka ei kuitenkaan huijannut Usvapyörrettä.
"No?" Hän tiukkasi.
"Näin Revontulikaiun keskustelemassa jonkun tuntemattoman kissan kanssa. En ehtinyt nähdä minkä näköinen hän oli. Revontulikaiku äkkäsi minut", Tunturituuli sihisi hiljaa. Usvapyörre huokaisi.
"En tiedä, mikä pakkomielle sinuun on iskenyt, mutta jätä Revintulikaiku ihmeessä rauhaan", hän naukaisi varoittavasti. Tunturituuli irvisti.
"Häneen ei voi luottaa."
"Lakkaa nyt ajattelemasta häntä ja tule syömään!" Usvapyörre tiuskaisi ja sipaisi Tunturituulen valtavaa lapaa harmaalla hännällään. Musta kolli tuhahti ärtyneenä ja asteli naaraan perässä tuoresaaliskasalle. Hänen mielessään pyöri edelleen Revontulikaiku.
>hänestä koituu vielä harmia< Tunturituuli ajatteli, ja hänen ilmeensä synkistyi.

Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punatassu, Jokiklaani
16.03.2014 16:04
Luku 5; Viheryskä

Punatassu tuijotti silmät kapeina viiruina, sydän kuin pysähtyneenä Viileätassun perään. Siro neito oppilas loikki sydän pieninä palasina pois kaukaisuuteen, eikä punertavan tabby kolli voinut sanoa mitään. Hän seisoi järkyttyneenä, poskessaan pitkä, verta vuotava haava, jonka Viileätassu oli järkytyksen horroksissa raapaissut kollille.
>> Minne hän menee? Toivottavasti hän on kunnossa. <<, Punatassu ajatteli hieman huolissaan, vaikkei tiennyt mistä jatkuva huoli kumpusi. Hän tuskin tunsi Viileätassua, mutta tunsi jo syviä huolentunteita toista kohtaan. Punatassu kääntäessä päätänsä, hän tunsi horjahtavansa ja horjahtikin, mutta hän kerkesi siirtää vasemman tassunsa avuksi. Siinä, vaakasuorassa keikkuessaan, kolli koetti tasata hengitystään ja päässään sykkivää, sekamelskaista tunnelmaa. Hänen vierellään makasi Revontuliyö, suussaan hieman kellertävää vaahtoa, silmät haaleina tuijottaen jonnekkin kaukaisuuteen. Punatassu yskäisi kerran ja käänsi varoen päänsä katsomaan kuollutta kissaa. Punatassulla oli kummallinen olo; tuntui kuin hänen turkkinsa hinkaisi hänen ihoaan ja olisi vain jonkinlainen yhtenäinen päällyste hänen yllään. Kollin turkki tuntui inhottavan nihkeältä ja kuumalta. Oppilas ravisti ajatukset turkistaan hieman hämillään ja tuijotti sitten hetken vanhemman kollin kuoleman kylvämää kehoa. Jokin ei ollut oikein. Revontuliyön lihakset olivat hieman jännittyneet marjojen syömisen jälkeisistä kouristuksista, mutta muuten kollin levollinen ilme ja pyöreät iirikset kertoivat jostain muusta. Silloin Punatassu tunsi vahvan huippauksen kulkevan hänen kehoaan pitkin ja kaatui kuin kivi maahan, tömähtäen lapa edellä. Nihkeä ruohikko tuntui naurettavan limaiselta ja Punatassu retkotti maassa, Revontuliyön vierellä, yhtä kuolleen näköisenä. Kolli huomasi puuskuttavansa voimakkaasti samalla kuin hengitti ja epätoivoisista yrityksistään huolimatta, hän ei saanut hengitystään tasaiseksi. Punatassu koetti etsiä jostain jonkinlaista kiinnityspistettä, mutta koko ympäristö näytti vääristyneeltä. Ruohikko mutkitteli kuin nummet, puut kasvoivat kieroon ja myllersivät naurettavasti kohti taivasta. Taivaalla retkottavat pilvet taasen vääntyivät kuin kuin tiineinä olevien kuningattarien mahoiksi ja vähän väliä laihtuivat kuin silmänräpäyksestä. Oppilan posket ja korvat olivat kuin jokin kuuma olisi painettu häntä vasten ja hän puuskutti voimakkaasti, samalla kun hänen silmänsä värisivät korkean kuumeen kourissa. Punatassu ei kerennyt ajatella mitään, ja hänen päänsä muutenkin oli tyhjänä, kuin tuoresaaliskasa Lehtikadon aikaan. Hänen lihaksensa jännittyivät ja rentonivat epämääräisesti, kun kuumeen tuottama kipu vyöryi kollin ylitse.
" Pakko...päästä...ylös...", Punatassu puuskahti kipujensa välistä ja oli jo nousemassa ylös, vain huomataakseen, ettei voinut edes päätään nostaa.
" Tähtiklaani...auta. ", hän korskahti, mutta paukautti sitten päänsä ruohikkoon. Jokin oli väärin. Kollin silmissä tärisi ja hänen näkönsä mustui ja kirkastui jatkuvasti, kuin joku laittaisi valot pois ja päälle. Vähän väliä kolli näki myös mustia, hieman kissamaisia hahmoja vääntyneellä nurmella.
" Leikitkö kanssani Pimeydenmetsä? ", Punatassu naurahti, mutta samantien yski käheästi, melkein rääkyen ja tuijotti sumeasti eteensä. Mustat hahmot katosivat ja kaikki sumentui, yhä tummuen tai kirkastuen, kunnes kolli näki väin tummia ja valkoisia läiskiä, jotka näyttivät nauravan hänelle tanssien kollin edessä. Vain parin hetken päästä kaikki kuitenkin mustui yhtäaikaa ja Punatassu tunsi kuin hänet olisi kiskottu ruumiistaan. Yllättäen kolli näki taas, selvästi ja kirkkaasti. Häntä ympäröi synkkä pimeys, joka tuntui kurottavan näkymättömiä kynsiään kohti oppilasta.
" Mitä- ", kolli naukui hämmentyneenä, mutta kääntäessään päänsä hieman sivummalle, hän tunsi sydämensä pysähtyvän. Punatassu tuijotti edessään punertavaa, hiilenmusta raitaista kissaa, joka oli selvästi kuollut. Ilmaan piirtynyt kuolleen haju ympäröi hämmentyneen kollin, kun hän liikahti kohti ruumista. Kun oppilas siirsi tassunsa astuessaan pimeyteen, hänen ympärillään ollut pimeys yllättäen imeytyi pois, paljastaen nukkaisen nurmen. Kolli asteli nukkaisen likaiselle nurmikolle ja vilkaisi ympärilleen. Hän seisoi laajalla, kymmenien ketunmetrien pituisella nurmialuella, jonka reunamia kehusti tummanharmaat ja mustat, likaiset puut. Puut näyttivät pahaenteisiltä kaartuessaan kohti ilmaa, kuin luoden kupolin Punatassun ja nurmikon ylle. Taivasta kolli ei nähnyt, vaikka kuinka tihrusti kirkkailla silmillään.
" Taivasta ei taida olla? ", Punatassu kysyi itseltään hämmentyneenä ja koetti tihrustella taivasta vielä kerran, tuloksetta. Kolli kohautti lapojaan ja katsoi sitten taas maassa makaavaan ruumiiseen. Kollin sydän tykytti voimakkaasti ja hänestä tuntui, että hänen sydämensä voisi lehahtaa hänen rinnastaan hetkenä minä hyvänsä. Kolli asteli varoen, tassut täristen kohti ruumista. Ilmessa velluva ruumiin pisteliäs haju turrutti oppilaan hajuaistin, hänen lähentyessä kissaa. Punatassu yllättyi nähdessään, kuinka pienikokoinen ruumis oli, vaikka muuten voisi päätellä kissan olevan jo mennyt yli aikuisuuden. Uteliaisuus korvasi nopeasti punertavan tabbyn hämmennyksen ja hän hiipi varoen kissan vierelle. Kissan kasvoja ei näkynyt kunnolla, mutta hänellä oli täsmällisen saman väriset, kirkkaanvalkoiset merkit kuin Punatassulla.
" Kuka hän on? Tai kuka hän oli? ", Punatassu kysyi itseltään ja koetti tunnistaa epätoivoisesti toisen kissan.
>> Hämmentää, kun hän näyttää aivan minulta.<<, Punatassu marmatti ajatuksissaan ja räpäytti kevyesti silmiään. Kollin vaalean vihreät, kirkkaat silmät siristyivät kevyesti, kun hän oli nähdessään ruumiin nytkähtävän. Kollin tunsi mahassaan muljahtavan, kun kissan musta korva heilahti kevyesti. Kolli kuitenkin sai itsensä rauhoittumaan. Selvästi naaras kissan korva nytkähti uudelleen tuon elottomassa kehossa ja Punatassu ei voinut estää itseään nytkähtämästä pelosta.
>> Oksettavaa. <<, Kolli ajatteli ja tunsi puistatuksen vierivän kynsin hänen selässään. Yllättäen kuollut kissa päästi hiljaisen äännähdyksen. Punatassu kiepsahti parissa sekunnissa kauemmas ja tuijotti kissaa silmät ohuina viiruina, hikipisarat komeillen kasvoillaan.
" Punatassu... ", ruumis äännähti möreällä ja kähisevällä äänellään. Kollin turkki pongahti pystyyn pelosta, mutta hän otti yhden askeleen kohti kissaa, kurottaen kasvonsa tämän vierelle. Ensin kissa päästi hiljaista, tuulen kahinan maista ääntä ja Punatassu tunsi turkkinsa kihelmöivän.
" Sinä...", ruumis kohisi.
" Sinä varastit elämäni! ", Ruumis yhtäkkiä rääkäisi korkealla äänellä ja syöksähti kohti Punatassua. Kolli ynähti väistäessään kissan, mutta toisen hampaat viilsivät hänen kaulaansa ohuet juovat ja osa kollin punertavasta turkista irtosi, valuen maahan. Punatassu tömähti kömpelösti maahan, mutta kiepahti samantien ylös, häntänsä avulla.
" Sinä veit elämäni. Varastit nimeni ja sukuni. ", kissa naukui nyt kirkkaamalla, nuorekkaamalla äänellä. Oppilas nytkähti kauhusta, kun näki toisen selvemmin. Hänestä tuntui kuin hän katsoisi lammen pintaan. Toisella kissalla oli täydellisen samanmuotoiset raidat, samanlaiset kirkkaat, vihreät silmät ja kirkkaanvalkoiset kuviot. Punatassu kiepsahti silmät viiruina ja hölkkäsi poispäin.
>> Älä seuraa, Älä seuraa, Älä seuraa...<<, kolli rukoili hiljaa mielessään, mutta kääntäessään päänsä, hän näki toisen kissan juoksevan hänen peräänsä. Paniikki ryöppyi kollin ylitse jä hän itsekkin pinkaisi juoksuun. Vain parin hetken päästä, kolli iskeytyi toiseen kissaan. Hän heittäytyi hiirenmitan taaksepäin ja hämmennyksissään mumisi jotain eriskummallista. Tajutessaan makaavansa maassa, hän kääntyi ympäri, muttei nähnyt enään toista, identtistä kissaa. Kolli huokaisi helpotuksesta, mutta kääntäessään kasvonsa, hän näki edessään suuren, ruskeanjuovikkaan kollin.
" Änhg! ", oppilas ynähti, mutta ruskea kissa vain seisoi paikallaan.
" Punatassu? ", suurempi kolli naukaisi ja Punatassu säpsähti. Se oli Kotkankiidon ääni.
" Kotkankiito? ", nuorempi kolli naukaisi silmät suurina. Ruskea kolli hymyili iloisesti, kuten Kotkankiitokin, ja tarttui tassullaan Punatassun selästä.
" Pikkuinen siskon poikani! ", kolli kehräsi tyytyväisesti, painaen päänsä oppilaan kasvoihin. Punatassu oli kuitenkin enemmään hämillään kuin iloinen. Kotkankiito oli kuollut jo kuita sitten, kaksijalka oli kuulemma ampunut tuota kaulaan, joten kuinka kolli oli täällä.
>> Tietysti, tämä on unta. <<, Punatassu ajatteli hieman surullisesti ja työntyi irti sukulaisensa tiukasta otteesta.
" Et ole todellinen. ", Punetava kolli naukaisi surullisesti ja tuijotti sukulaistaan silmät kyyneleissä. Kotkankiito näytti hetken todella surulliselta, melkein kuin voisi napsahtaa palasiksi, mutta sitten tämän kasvoille kohosi julma virne. Punatassu tuijotti silmät viiruina pelosta ruskeaa kollia.
" Hyvä on. Olen sitten epätodellinen. ", kolli kehräsi julmasti ja hymyili.
" Voin olla painajaisesi. ", tämä sähähti ja syöksähti siinä sekunnissa kohti Punatassua. Punatassu ei kerennyt reagoida, kun hänen sukulaisensa terävät, paksut hampaat uppoutuivat hänen kaulaansa. Punatassu karjaisi tuskasta ja säpsähti hereille. Puuskuttaen kuin olisi juossut koko päivän, hän vilkuili ympärilleen. Ruoho oli tasaista, kirkkaanvihreää ja metsät olivat selvästi uudet, kaarna näytti pehmeältä ja taivas oli...punainen? Punatassu tuijotti suu apposen auki pinkin kirkasta taivasta, jota täplitti hattaramaiset, muhkeat pilvet.
" Onko tämäkin unta? ", kolli naukaisi hämmentyneenä ja katsoi kaulaansa, etsien hampaan jälkiä, jotka Kotkankiito jätti. Kollin kaula oli kuitenkin puhdas ja haavaton.
" Mitä ihmettä? ", hän naukaisi äänekkäästi, mutta parin sekunnin päästä hän kuuli napsahduksen takaansa, kuin vastauksen kysymykseensä. Kolli käännähti pehmeällä nurmella ympäri ja tuijotti suureen, nuoreen pensaaseen. Pian pensaasta syöksyi lauma punaisia hiiriä, joiden korvat olivat hieman sydämmen muotoisia. Punatassun suu loksahti auki ja hän tuijotti, kuinka hiiret ohittivat hänet. Hiiriä tuli pensaasta loputtomasti, kunnes jokin toinen, suurempi eläin ilmestyi myös pensaasta. Punatassulla meni ilma henkkeen ja hän alkoi yskiä raivokkaasti nähdessään viehkon Viileätassun istuvan punaisten hiirien päällä.
" Viileätassu? ", kolli kysyi yskiessään yhä. Viileätassu kohotti kasvonsa alaspäin ja hymyili jumalallisen kauniisti. Punatassu sydämmensä poksahtavan irti hänen rinnastaan. Hiiret kuljettivat hymyilevän Viileätassun aivan kollin eteen ja Viileätassu heittäytyi sitten Punatassun kaulaan. Kolli kaatui toisen painosta maahan ja tunsi Viileätassun hierovan kasvojaan kollin kasvoja vasten, päästäen hiljaista, kevyttä kehräystä, joka kumpusi syvältä naaraan sydämmestä.
" Öhmm, Viileätassu? ", Punatassu kysyi naaraan yhä hieroessa tämän kasvoa. Naaras lopetti hieromisen ja töksäyttikin kuononsa Punatassun kuonoon, saaden nuoren kollin punastumaan voimakkaasti.
" Niin, kumppanini? ", Viileätassu naukaisi siirappisen imelällä äänellä, joka kuulosti Punatassusta ihanalta kuiskutukselta. Kolli ei muistanut hetkeen, mitä hänen piti sanoa, hän vain tuijotti naaraan pehmeän sinisiin silmiin. Naaraan silmät olivat kuin vesipisarat, kirkkaat ja pehmeät...
" Hetkonen. ", kolli töksäytti yhtäkkiä ja puski naaraan pois päältänsä. Viileätassu kiepshati maahan vienosti kiepahtaen ja tuijotti siirappisesti kollia silmiin. Punatassun poskia yhä kuumotti, mutta tuo kissa ei ollut Viileätassu. Ei.
" Sinun silmäsi ovat erinlaiset. ", Kolli naukaisi hämmentyneenä ja Viileätassu vain hymyili jumalaista hymyään jälleen.
" Minulla on tälläiset silmät, koska komeutesi sulatti jään silmistäni. ", naaras kehräsi jälleen ja puski Punatassun kumoon. Kolli tuijotti posket hehkuen toista, kunnes kaikki yllättäen katosi. Hiiret valuivat epäselväksi möntiksi ja katosivat. Pensaat, puut ja taivas katosi näkymätttömiin ja ihanaisen hehkeä, hymyilevä Viileätassu poksahti pieniksi, kirkkaisi tähdiksi.
" Viileätassu! ", Punatassu naukui hädissään ja kurotti tassuaan, mutta ei saanut kiinni tähdistä, jotka pyörivät kevyesti ilmassa ja katosivat sitten kevyesti poksahtaen. Punertava kolli leijui jälleen pimeyden ympäröimänä, tuntien yllättävästi kihelmöivää kipua turkissaan. Kaikki vaaleni yllättäen ja Punatassu näki sumeasti ja epäselvästi sammaletta edessään. Oliko hän hereille vai oliko tämä uusi uni? Kollin näkyvyys pysyi yhä samana, ja hän näki tummia kissojen hahmoja kauempana. Ilmassa vellui makea yrttien tuoksu.
>> Parantajan pesä? <<, kolli ajatteli hämmentyneenä ja räpäytti väsyneesti silmiä. Hänen kehonsa tuntui turralta ja kollin kasvoja poltteli inhottavasti.
" Kuulin että Revontuliyö on kuollut. Entä Punatassu? Onko hän elossa? ", kolli kuuli hiljaisen, hieman käheän äänen naukuvan, joka varmaankin kuului hänen isälleen, Symbolihännälle.
" Punatassu löydettiin Revontuliyön vierestä, joten hän saattaa olla syyllinen hänen murhaansa. Mutta tosin, hänen tassuissaan ei ollut mitään kuolonmarjojen nesteitä. ", Teerenlento naukaisi hieman vanhalla, käheällä äänellään.
" En usko, että Punatassu voisi tappaa klaanilaisensa noin vain. ", Valkohaukan kirkas, nuori ääni naukaisi aivan Punatassun vierestä.
>> Pitää kiittää Valkohaukkaa puolustuksesta. <<, Punatassu ajatteli väsyneenä, mieli sumeana.
" Sitä paitsi, hänellä on viheryskä, hän ei kykenisi etsimään kuolonmarjoja. Jos hän niitä itse olisi löytänyt kuumeissaan, hän olisi syönyt ne itse. ", Valkohaukka jatkoi puolustelemista, mutta Punatassu ei kuullut enää mitä Symbolihäntä sanoi. Kaikki äänet muuttuivat sekanaiseksi kohinaksi kollin korvissa.
" Tällä hetkellä hän on koomassa, ken tietää milloin hän herää. ", kolli kuuli vielä Teerenlennon hiljaisen äänen, ennenkuin hänen silmäluomensa painuivat raskaasti kiinni ja kolli vaipui syvään, mustaan koomaan.

// Joo tällänen nyt tällä kertaa :D Punalla on siis Viheryskä, jonka takia se houri kuumeissaan alussa. Sitten painajaisia ja joku...uni. :3 Kuvailu menee vähän mutkitellen, koska kirjoitin osan eripäivinä ja innostus vaihtui :D
Vastaus:30 kp:ta!
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
16.03.2014 15:03
Tunturituuli tassutteli aamuraikkaassa metsässä kohti järveä. Hän näki jo sen kimalluksen edessään kohoavien mäntyjen lävitse.
Tunturituulen perässä tassutteli Usvapyörre. Naaraan harmaalle turkille oli jäätynyt kastepisaroita.
"Mitä sinä aiot, Tunturituuli" Usvapyörre kysyi silmät ammollaan. Valtava kolli kohautti lapojaan.
"Halusin vain hetken rauhaa. Revontulikaiku kyttää minua joka ikisestä varjosta, joten saamme täällä olla hetken rauhassa", hän murisi inhoa äänessään. Hänen vihansa varapäällikköä kohtaan kasvoi päivä päivältä. Usvapyörre kiristi vauhtiaan päästäkseen nopeasti harppomaan Tunturituulen rinnalle, ja nuolaisi tämän lapaa.
"Kaikki järjestyy kyllä. Älä anna Revontulikaiun ärsyttää. Mikään ei ärsytä häntä enemmän kuin se, että et ota häntä kuuleviin korviisi", naaras neuvoi pehmeästi. Tunturituuli pysähtyi järven rannalle ja istahti maahan. Usvapyörre painautui hänen viereensä.
"Minä rakastan sinua", hän kuiskasi. Tuntuirtuuli huokaisi rauhoittuen.
"Niin minäkin sinua."
Tunnustus sai Usvapyörteen silmät kimaltamaan onnellisina.

Palatessaan leiriin Tunturituuli tallusti kohti sotureiden pesää, ja Usvapyörre seurasi häntä. Puolimatkassa he kohtasivat Revontulikaiun, jonka silmät leimasivat ilkeästi.
"Kappas, Tuuliklaanilainen. Saat lähteä rajapartioon", naaras naukaisi ivallisesti. Usvapyörre vilkaisi varoittavasti Tunturituulta. Musta soturi ryhdistäytyi ja kohtasi Revontulkaiun katseen.
"Käskystä, Revontulikaiku. Kenet otan mukaani?" Hän naukaisi niin arvovaltaisella äänellä kuin kykeni. Varapäälikkö näytti hetken yllättyneeltä. Sitten hän heilautti korviaan.
"Lähden itse mukaan. Haukkaroihu tulee myös", naaras ilmoitti hymyillen. Tunturituuli sihahti ärtyneesti, kun varapäälikkö huusi nuoren soturin luokseen.
"Lähdet minun ja Tunturituulen kanssa metsästyspartioon", Revontulikaiku selitti nopeasti ja vilkaisi Tunturituuleen halveksuvasti, "sinä johdat."
Tunturituuli astui johtoon ja asteli ylväästi ulos leiristä. Usvapyörre tarkkaili häntä huolestuneesti. Tunturituuli huiskutti häntäänsä ja pujahti metsään Revontulikaiku ja Haukkaroihun jäljessään.

Auringon laskiessa Tunturituuli oli napannut jo jäniksen, sekä kaksi rastasta. Revontulikaiku oli ilmiselvästi valinnut hänet partion johtoon koetellakseen häntä. Naarasta oli varmasti ärsyttänyt, kun musta soturi oli kohdellut häntä aivan kohteliaasti. Haukkaroihun pisteliäosyyttä Tunturituuli taas ei sietänyt ollenkaan. Kolli aivan yhtä kopea ja ylimielinen kuin silloin, kun oli ollut Tunturituulen oppilas.
"No niin, palataan leiriin", Tunturituuli ilmoitti suu täynnä riistaa. Haukkaroihu loikki röyhkeästi Tunturituulen ohi kantaen oravaa. Tunturituuli siristi sinisiä silmiään ärtyneenä.
"Tuuliklaanilainen!" Haukkaroihun ivaili silmät kimmeltäen halveksivasti. Tunturituuli pudotti saaliinsa ja paljasti hampaansa. Revontulikaiku virnisti.
"Voitkin viedä saaliisi suoraan klaanivanhimmille. Samalla voisit tutkia heidän turkkinsa kirppujen varalta", varapäälikkö naukaisi ja tassutteli Tunturituulen edellä leirin suuntaan. Musta kolli sihisi raivoisasti, nappasi saaliit suuhunsa ja harppoi kaksikon perään.
Pujahtaessaa leiriin Revontulikaiku ja Haukkaroihun olivat Tunturituulen helpotukseksi poissa näkyvistä. Kollin mieliala oli siitä huolimatta synkkä. Varapäälikkö oli ilmeisesti päättänyt kohdella häntä oppilaana, käyttäytyipä kolli miten tahansa. Musta soturi asteli pahantuulisesri klaanivanhimpien pesään ja pudotti riistan suustaan. Haukkaroihuistuskeli suuaukolla pahanilkinen virne kasvoillaan. Järkäle kääntyi Tunturituuleen päin silmät loistaen huvittuneesti.
"Haukkaroihu tässä mainitsikin, että Revontulkaiku määräsi sinut hoitamaan klaanivanhimpien. Selässäni taitaakin olla pari ilkeää punkkia", harmaa kolli naukaisi. Nuhanena nuolaisi huuliaan.
"Kiitos tuoresaaliista. Minulla olikin jo nälkä", entinen parantaja naukaisi.
"No, alahan hakea hiirensappea, TunturiTASSU", Haukkaroihun irvaili julkeasti ja marssi tiehensä. Tunturituuli murisi hiljaa ja suuntasi parantajan pesälle. Hän oli soturi, ei mikään pahainen oppilas. Sitä paitsi Haukkaroihun oli häntä paljon kokemattomampi. Saisi itse huolehtia vanhuksista! Tunturituuli sukelsi Pyynsulan pesään ja huusi parantajaa. Valkea kolli ilmestyi varjoista.
"Kas, hei Tunturituuli. Mikä sinut tänne lennättää?" Hän naukaisi. Tunturituuli irvisti.
"Tarvitsen hiirensappea."
"Mihin si-"
"Anna nyt vain se Hiirensappi!" Tunturituuli ärähti. Pyynsulka vaikeni ja kiepahti kohti pesäänsä. Hetken kuluttua hän palasi mukanaan tuohisuikale, jonka päässä roikkui sapen kastettu sammalenpala. Tunturituuli nappasi tuohen suuhunsa ja harppoi takaisin aukiolle ja klaanivanhimpien pesään.
"No vihdoin", Järkäle murahti, "alahan irrottaa punkkeja."
Tunturituuli nosti huultaan vastenmielisesti ja alkoi töihin.

Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
15.03.2014 10:26
"Kuuntele varapäälikköäso, hyödytön ketunraato!" Revontulikaiku räyhäsi Tunturituulelle. Musta kolli luimisti korviaan, mutta piti päänsä pystyssä.
"Mielestäni-" hän aloitti, mutta Revontulikaiku keskeytti hänet raivokkaalla murinallaan.
"Ehdin jo luulla sinua kunnon varjoklaanilaiseksi, kun seurasin sinua oppilaana ja nuorena soturina. Olin väärässä", naaras ärisi, "olet aivan yhtä pehmeä kuin Tuuliklaanilaisetkin!"
Tunturituuli nosti huultaan, mutta pystyi suurin ponnistuksin hillitsemään itseään käymästä soturin kurkkuun.
"En ala tappamaan turhan takia. Se erakko ei välttämättä edes tiennyt klaaneista" kolli murisi. Revontulikaiun silmät salamoivat.
"Olisit antanut sille kissalle kunnon opetuksen ja tappanut hänet! Nyt hän on elossa ja tuo ystävässäkin varmasti reviirillemme!" Hän murisi. Tunturituulen kärsivällisyys petti. Hän huitaisi varapäällikön päänsivustaa kynnet esillä. Naaras ei ehtinyt väistää, ja hän sai kolme kynnenjälkiä poskeensa. Varapäällikkö paljasti hampaansa.
"Sinun käsityksesi soturilaista on melko suppea, jos käsket tappamaan turhan takia. Hääsin kissan reviiriltä muutama purema muistonaan, ja se riittää", Tunturituuli ärisi ja harppoi Revontulikaiun ohi.
"Hoidat seuraavan kuun klaanivanhimpien tarpeita" naaras huikkasi hänelle. Tunturituuli ei ollut kuulevinaan, vaan marssi sotureiden pesälle pää ja häntä pystyssä. Usvapyörre istui pesän suulla huolestunut katse silmissään.
"Minkä ihmeen takia menet astumaan Revontulikaiun hännälle? Hän on vain entistä pahempi" naaras naukaisi ja asteli nuolaisemaan Tunturituulen korvaa. Soturi kohautti valtavia lapojaan.
"Hän ylireagoi kaikkeen. Et sinäkään tappaisi erakkona joka on eksynyt reviirillemme", kolli maukaisi. Usvapyörre pyöräytti silmiään ja huokaisi.
"No, haluaisitko lähteä metsälle?" Naaras kysyi vaihtaen puheenaihetta. Tunturituule urahti.
"Usvapyörre! Mene Yösiiven seuraksi rajapartioon", Revotulikaiku kajautti aukion toiselta laidalta ja väläytti Tunturituulelle vahingoniloisena katseen. Usvapyörre vilkaisi hieman kaihoisasti Tunturituulta ja tassutteli kohti leirin sisäänkäyntiä.
"Ja sinä" Revontulikaiku asteli lähemmäs, "saat mennä metsästämään klaanivanhimmille."
Tunturituuli kiepahti raivosta kihisten ympäri ja asteli pois leiristä sulavan lumen peittämään metsään. Häntä ärsytti sietämättömästi Revontulikaiun väheksyvä käytös häntä kohtaan.
Kolli yritti karistaa vihan pois ja keskittyä saalistamaan. Korkealla läheisen tammen latvuksessa säksätti harmaa oravanrumilus. Tuntuirtuuli silmäili puun oksia ja pohti, pääsisikö huomaamatta niin ylös. Kolli siristi silmiään ja ponkaisi pitkillä jaloillaan ylöspäin. Hän kiipesi ketterästi ylös runkoa ja pysähtyi ensimmäiselle, paksulle oksalle. Orava jatkoi ääntelyään huomaamatta mustaa kollia. Tunturituuli virnisti ja hiipi oksia ja runkoa pitkin ylemmäs, kunnes oksat olivat liian ohuita kannattamaan hänen painoaan. Orava oli edelleen muutaman oksan ylempänä.
"Hiirenpapanat!" Tunturituuli ärähti ja ponkaisi ylöspäin. Orava huomasi hänet sekunnin murto-osan liian myöhään. Kolli katkaisi otuksen niskan ja jäi roikkumaan saalis suussaan huteralle oksalle. Kolli hivuttautui varoen alaspäin ja pääsi lopulta tukevalle oksalle. Veltto orava horjutti hänen tasapainoaan, mutta soturi pääsi turvallisesti takaisin maan kamaralle ja suuntasi kohti leiriä.

Pujahtaessaan sisään leiriin Tunturituulella oli oravan lisäksi mukanaan hiiri. Se oli suorastaan anonut tulla saalistetuksi.
Revontulikaiku istui aukion reunalla ja tarkkaili loimuavalla katseellaan Tunturituulta, kun soturi harppoi kohti klaanivanhimpien pesää. Musta kolli heitti varapäällikölle roihuavan sinisen katseen ennenkuin pujahti vanhusten pesään. Järkäle ja Nuhanena loivat häneen kysyviä katseita. Tunturituuli koitti olla välittämättä ja laski saaliinsa kissojen eteen.
"Oppilailla on muuta puuhaa, joten ajattelin tuoda teille saalista" kolli murahti ja palasi aukiolle ennenkuin kukaan ehti kysellä mitään. Kolli asteli Revontulikaiun ohi takaisin kohti leirin sisäänkäyntiä.
"Minne kuvittelet meneväsi, Tuuliklaanilainen?" Revontulikaiku tiukkasi halveksivasti.
"Metsästämään. Onko sinulla silmät vielä päässä?" Tunturituuli vastasi samalla mitalla hidastamalla askeleitaan. Hänen helpotuksekseen naaras ei laittanut enää vastaan. Sisäänkäynnillä hän hidasti kuullessaan takaansa huudon. Se ei kuitenkaan ollut Revontulikaiku. Tunturituulen niskakarvat pörhistyivär, kun hän tunnisti entisen oppilaansa Haukkaroihun.
"Revontulikaiku määräsi minut mukaasi metsästämään", nuorempi soturi naukaisi hivenen ivallisesti. Tunturituuli nyökkäsi ilmeettömästi ja jatkoi matkaansa. Haukkaroihun oli Revontulikaiun jälkeen viimeinen kissa, jonka kanssa hän tahtoi metsästää.
Heti kaksikon päästyä jonkin matkan päähän leiristä Tunturituuli pysähtyi.
"Mene sinä järven suuntaan. Minä lähden tuonne" kolli maukui. Haukkaroihun siristi silmiään ja oli aikeissa avata suunsa vastalauseeseen, mutta Tunturituuli mulkaisi häntä, kiepahti kannoillaan ja harppoi metsään. Hyvällä tuurilla hän törmäisi Usvapyörteen partioon.
"Tähtiklaani sentään, mikä Revontulikaiulla on minua vastaan?" Tunturituuli murisi happamasti.

//vähän tönkkö//
Vastaus:20 kp:ta. Olipa Revontuli ilkeä Tunturille. xD
~Varapäälikkösi Revontulikaiku alias Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sadepentu, Myrskyklaani
15.03.2014 10:19
Juovikas pentu kipitti emonsa perässä kohti klaaninvanhinten pesää. Sadepennun sisar loikki Valolehden vierellä, ja nyt kerrankin kun Tiikeripentu ei ollut häiritsemässä, Sadepentu sai rauhassa tutkia suurta aukiota. Pikkuinen pentu katseli jokaista kissaa jota ehti sinisillä silmillään. Hän tunnisti varapäällikön, Tulikukan jonka he olivat juuri tavanneet. Muita kissoja Sadepentu ei oikeastaan tuntenutkaan. Pikkuinen pentu huomasi aukion laitamilla kauniin valkoisen laikkukkaan naaraan, joka tuijotti suoraan Sadepentua kohti. Naaras pysähtyi kallisti päätään, ja tajusi että hän katsoi tismalleen samannäköisiin silmiin.
>Kuka tuo on?<Sadepentu ihmetteli. Juovikas naaras otti pienen askeleen vierasta naarasta kohti.
"Sadepentu! Oletko tulossa tänään senkin etana?"Tiikeripentu hihkaisi. Sadepentu katsoi vielä silmänräpäyksen naarasta, kääntyi kannoillaan ja säntäsi siskonsa ja emonsa luokse.
"En minä ole etana senkin pölypallo!"hän kikatti ja juoksi Tiikeripennun ohitse. Sadepentu puikahti karkuun sisartaan joka juoksi hänen perässään. Pentu pomppasi kömpelösti emonsa kylkeä vasten, ja yritti vetää itsensä ylös. Mutta Tiikeripentu loikkasi Sadepennun häntään kiinni, ja siskon paino veti Sadepennun alas. Mustajuovikas naaras vinkaisi kuuluvasti kun hän muksahti selälleen maahan.
"Sadepentu?"Tiikeripentu kysyi säikähtäneenä kun Sadepentu jäi makaamaan liikkumatta maahan. Sadepentu tirskahti hiljaa, kun Tiikeripentu tökkäisi häntä.
"Ei saa säikytellä!"Tiikeripentu marisi.
"Itse revit minut alas"Sadepentu urisi takaisin.
"Lopettakaa nyt molemmat, tätä tahtia emme ikinä pääse klaaninvanhinten pesään"Valolehti sanoi tuhahtaen. Sadepentu nosteli jalkojaan.
"En jaksa kävellä"hän vinkaisi. Valolehti huokaisi ja nosti pennun selkäänsä.
"Minäkin haluan!"Tiikeripentu ulvahti. Hetken päästä molemmat roikkuivat emonsa selässä.
"Jos tönitte toisianne, joudutte kävelemään."Valolehti varoitti. Sadepentu tuhahti mutta veti itsensä hitaasti Sadepennun viereen.
"Tarina tarina tarina tarina"hän rallatti. Tiikeripentu yritti peittää korviaan.
"Ole jo hiljaa"Tiikeripentu parahti. Vasta nyt Sadepentu huomasi että he olivat suojaisessa pesässä. Sadepentu liukui ja puoliksi putlsi alas emonsa selästä, ja Tiikeripentu rämähti hänen päälle.
"Pois päältäni senkin karvakasa"Sadepentu pihisi. Valolehti pyöräytti silmiään ja nosti Tiikeripennun pois Sadepennun päältä.
"Hei Pitkähäntä!"Valolehti tervehti sammaleilla makaavaa kollia.
"Valolehtiko se siinä?"Pitkähäntä kehräsi.
"Minä ja kaksi pentuani, Sadepentu ja Tiikeripentu"Tiikeripentu sipsutti hiljaa Sadepennun viereen.
"Hän taitaa olla sokea"Tiikeripentu kuiskasi Sadepennulle.
"Saatan olla sokea, mutten kuuro"Pitkähäntä naukui terävästi. Sadepentu mulkaisi sisartaan.
"Anteeksi"Tiikeripentu niiskaisi. Pitkähäntä kehräsi huvittuneena.
"Ei se mitään tulkaa lähemmäksi niin kerron teille tarinan Tulitähdestä, Myrskyklaanin legendaarisestä päälliköstä."Sadepentu ja Tiikeripentu kipittivät Pitkähännän eteen ja istahtivat siihen.
"Kauan sitten monia monia kuita sitten, metsään saapui kotikisu. Kukaan ei ikinä kuinka paljon se kotikisu tuli vaikuttamaan kaikkiin neljään klaaniin"Pitkähäntä aloitti. Sadepennun häntä heilui jännityksestä, mutta pientä pentua väsytti myös kamalasti. Valolehti istui kaksikon takana ja pikkuinen naaras kävi makaamaan emonsa etukäpälien taakse kuuntelemaan. Hitaasti pennun simät painuivat palosti kiinni, vaikka hän yrittikin pitää niitä auki.
//hiuka lyhyt ja kökkö loppu mut eka tarins Sateelle<3//
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeripentu, Myrskyklaani
14.03.2014 15:47
"Tiikeripentu!"
Pikkuinen naaras kohotti unisena päätään ja räpytteli syvänvihreillä silmiään. Valolehti nuoli hänen pörröistä juovikasta turkkiaan.
"Heräsithän sinä viimein, pikkuinen" valkea kuningatar maukaisi. Sadepentu, Tiikeripennun sisar, makoili Valolehden selän päällä ja heitti Tiikeripennulle ilkikurisen virnistyksen. Naaras pomppasi jaloilleen ja vispasi pitkää häntäänsä.
"Minäkin haluan!" Hän vinkaisi ja kömpi Sadepennun luokse Valolehden lumivalkealle selälle. Heidän emonsa tuhahti turhautuneena ja laski päänsä käpälilleen. Tiikeripentu nousi takajaloilleen ja törkkäsi etukäpälillään Sadepennun alas. Mustajuovikas naaras muksahti sammalpedille.
"Hei! Ei tuo ole reilua!" Hän murisi. Tiikeripentu irvisti hänelle vahingoniloisesti.
"Tiikeripentu! Älähän töni sisartasi", Valolehti torui ja nousi tassuilleen. Tiikeripentu vierähti vinkaisun säestämänä alas maahan selälleen. Sadepentu hykerteli huvittuneena. Tiikeripentu urisi närkästyneenä ja kömpi jaloilleen. Valolehti istahti heidän väliinsä.
"Haluaisitteko käydä hieman ulkosalla. Uskon, että olette jo tarpeeksi vahvoja selviämään ulkoilmassa" hän maukui ja tarkasteli pentuja. Tiikeripennun oranssimusta turkki nousi innostuksesta pörrölleen.
"Jooo!" Hän naukui innoissaan. Sadepentu kiljaisi jännityksestä ja kompuroi jaloilleen. Valolehti vilautti suunpielestään pienen hymyn. Tiikeripentu loikki jo kohti sisäänkäyntiä. Hänen jalkansa olivat vielä hieman huterat, mutta se ei estänyt häntä. Sadepentu räpiköi hänen peräänsä. Valolehti asteli aivan heidän jäljessään auttoi heidät ulos asti. Valtava aukio meni kirkkaasti jo yli Tiikeripennun mielen, koska hän oli tottunut pentutarhan ahtaaseen tilaan. Aukiolla liikuskeli paljon kissoja, ja sen reunalla kohosi suuri kivi.
"Onpa iso paikka", Sadepentu naukaisi silmät ammollaan. Valolehti kehräsi huvittuneena.
Sitten Tiikeripentu näki pentutarhaa kohden astelevan solakan mustan naaraan, jonka Turkkia halkoivat liekinväriset juovat. Tiikeripentu tuijotti kissaa silmät suurina.
"Huomenta, Tulikukka" Valolehti naukaisi ja kääntyi Tiikeripennun ja Sadepennun puoleen.
"Hän on Tulikukka, klaaniimme varapäälikkö", naaras selitti. Vasta nyt Tiikeripentu huomasi Tulikukan toisen korvan. Siitä oli jäljellä vajaa puolet, ja loppukin oli repaleinen. Naaras ilmiselvästi huomasi pennun katseen, sillä hän nyökkäsi pehmeästi.
"Mäyrä pääsi raapaisemaan korvaani. Ei hätää, kuulen silläkin korvalla" hän selitti. Sadepentu näytti hämmentyneeltä.
"Mikä on mäyrä? Ovatko ne vaarallisia", naaras kimitti. Tiikeripentu kallisti uteliaasti päätään. Tulikukka vilkaisi Valolehteä ja istahti alas.
"Mäyrä on iso mustavalkoinen eläin. Lyhyet, kömpelöt jalat. Mäyrän lähelle ei kannata mennä. Ne ovat äkäisiä", naaras kertoi lyhyesti. Tiikeripentu pomppi ympäriinsä.
"Minä haluan nähdä mäyrän. Kynsin siltä silmät päästä!" Naaras naukui uhmakkaasti. Tulikukka hymyili. Sadepentu loikkasi sisarensa selkään.
"No minäpä tapan samantien koko otuksen!" Hän urisi. Kaksi pentua antautui leikkitappelulle ja pyöri raidallisena karvapalloa pölyisessä maassa.
"Riittää jo" Valolehti naukaisi ja tökkäsi pennut erilleen. Tiikeripentu nousi pystyyn turkki takussa ja voitonriemuinen ilme kasvoillaan.
"Minä voitin!" Hän vinkaisi. Sadepentu läimäisi häntä.
"Etkä! Minähän sinut voitin!" Hänen sisarensa marisi. Tiikeripentu tökkäsi siskonsa kauemmas ja kääntyi likoamaan turkkiaan.
"Teidän kannattaisi kuunnella muutama klaanivanhimpien tarina. Pitkähäntäinen kertoisi teille aivan varmasti jonkun kiintoisan tarinan", Tulikukka ehdotti ja vilkaisi Valolehteä. Kuningatar hymyili. Tiikeripentu katsoi emoaan anovasti.
"Jooko? Saadaanhan me mennä?" Naaras naukui.
"No, mennään sitten", Valolehti myöntyi. Tiikeripentu säntäsi suinpäin aukion halki Tulikukan osoittamaan suntaan.

//vähä pätkä mutta eka tarina Tiikerille <3//
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Surusade, Myrskyklaani
13.03.2014 17:11
Harmaa kolli mulkoili äkäisesti oppilastaan.
"Koeta takoa tämä lujaan kalloosi; Minä olen se joka määrää ja sinä tottelet!"Surusade ärjäisi. Raitatassu heitti leimuavan katseen mestariinsa.
"En minä halua mitään klaaninvanhimpia auttaa!"valkoinen kolli mäkisi. Surusade irvisti hurjasti.
"Sinun on aika oppia kunnioitusta! Klaaninvanhimat ovat palvelleet klaania hyvin ja ansaitsevat kunnioituksemme"Surusade murisi matalasti.
"Ala mennä"Surusade heilutti häntäänsä ärtyneenä.
"Tämäkö on se kiitos mäyrän häätämisestä?!"
"Sinulla nousee ylpeys aivan liian nopeasti päähän! Luulisi menevän jo kun oma mestari käskee!"Surusade ärisi niin raivoisasti että Raitatassukin tajusi olla jatkamatta riitaa mestarinsa kanssa ja marssi jupisten klaaninvanhinten pesään. Surusade tuhahti ärtyneenä ja asteli tuoresaaliskasalle. Hetken ajan kolli pohti mitä ottaisi, ja juuri kun oi nostamaisillaan hiiren kun Kirkassydän putkahti Surusateen vierelle.
"Hei! Kuulitko jo Valolehden pennuista?"naaras kysyi hännänpää väristen innosta. Surusade puri hammasta.
"En...."kolli valehteli. Totta kai hän oli kuullut ne olivat hänen ja Vaahtokukan pentuja, jotka hän ja parantaja olivat antaneet Valolehdelle hoidettaviksi.
"Tule katsomaan niitä"Kirkassydän kehräsi. Surusade nyökkäsi vaisusti. Kukaan tässä klaanissa ei ikinä saisi tietää Surusateen rakkaudesta parantajaan ja sitä että heillä oli jo pentuja. Surusade seurasi Kirkassydäntä pentutarhaan. Maidon tuoksuisessa pesässä oli muutama pentu ja kuningatar. Surusade asteli Valolehden eteen. Valkoinen naaras tuijotti hetken Surusadetta.
"Hei Surusade"Valolehti naukaisi viileästi. Surusade nyökkäsi vain. Kirkassydän ei edes huomannut kuningattaren äänensävyä.
"Katso nyt! Eivätkö ne olekkin suloisia?"Surusade katsoi kahta pienokaista. Pentuja oli kaksi ja ne molemmat olivat naaraita.
"Tässä ovat Sadepentu ja Tiikeripentu"Valolehti esitteli. Surusade katseli hiukan murtuneena, kun Sadepentu raotti hitusen silmiään. Pieni pentu vikisi ja möngersi Valolehden vatsan viereen. Tiikeripentu vingahti kun Sadepentu ryömi sisarensa ylitse.
"Mi-minun pitää mennä, Tulikukka määräsi minut rajapartioon"Surusade naukaisi ja poistui nopeasti pentutarhasta. Kolli suuntasi suoraan parantajan pesään ja saapui sinne jo pian, kenenkään huomaamatta Surusade pujahti pesään. Pesästä kuului hentoa nyyhkytystä.
"Vaahtokukka?"Surusade kurkisti pesään. Vaalea naaras oli pesän nurkassa, selkä Surusadetta vasten.
"Mikä on?"Kolli kysyi hiukan huolissaan. Vaahtokukka käänsi kyyneleiset silmänsä Surusateeseen.
"He olivat niin kauniita... Ja minä menetin heidät heti"Vaahtokukka itki. Kolli hiipi kumppaninsa viereen ja painautui tuon laikukasta kehoa vasten.
"Tiedän Vaahtokukka. Se sattuu paljon, mutta minä olen tässä"Surusade kuiskasi hennosti. Vaahtokukka hautasi päänsä Surusateen rintaan. Surusade nuolaisi kumppaninsa korvaa, ja yksi katkuruuden kyynel vierähti harmaan kollin silmäkulmasta, ja se vieri maahan. Miten paljon se sattuikaan, kun joutui katsomaan vierestä kun omat pennut kasvoivat, eikä saanut olla heidän kanssaan.
//Lyhyt koska häätö(taas kerran-_-)//
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Raitatassu, Myrskyklaani
13.03.2014 13:06
Luku 1.
Punainen Tähdenlento •

Aurinko paistoi kirkkaasti taivaalla sulattaen loputkin vähäiset lumet Myrskyklaanin leiristä. Aurinko saavutti juuri oppilaiden pesän kaukaisinta kolkkaa, josta kuului rauhaisaa tuhinaa.
" Herää jo Raitatassu! ", vaaleanharmaa naaras huusi hätyytellen edelleen uinuvaa kollia.
" Lehmustassu, anna minun nukkua vielä hetki! ", raidallinen kolli tuhahti ja sulki taas silmänsä. Lehmustassuksi kutsuttu naaras huokaisi, ja siirtyi sivuun. Pian aurinko paistoi raidallisen kollin silmiin herättäen hänet.
" Hyvä on sisko. Tiedät ainakin miten minut saa hereille. ", kolli vastasi hieman närkästyneellä äänellä.
" Lukkikoipi vie minut eräälle vanhalle mäyrän pesälle harjoittelemaan. ", Lehmustassu naukaisi kollille.
" Minne Surusade vie sinut harjoittelemaan, Raitatassu? ", Lehmustassu naukaisi tyytyväisenä. Ensin Raitatassuksi kutsuttu kolli oli hiljaa, kunnes muisti.
" Surusade lupasi viedä meidät molemmat sinne. Lukkikoipi tulee siis kaiketi mukaamme. ", Raitatassu naukaisi. Lehmustassu huokaisi.
" Eli rauhaisa harjoitteluhetki olikin vain toiveuni. ", Lehmustassu naukaisi, ja naurahtaen pukkasi häkeltynyttä kollia lapaan.
" Jaa, sisko yrittää kiusata. ", Raitatassu naukaisi ja tönäisi siskoaan leikkisästi, ja hyppäsi tämän päälle.
" No niin, olette jo päässeet vauhtiin harjoittelusta! ", kuului naurahdus pesän ulkopuolelta.
" Huomenta Surusade! ", sisarukset huusivat yhdestä suusta. Kolli, joka pian tassutteli kahden oppilaan luokse, oli Raitatassun mestari.
" Joko olisitte taistelunne jälkeen valmiita ensimmäiseen koulutustuokioon? ", Surusade naukaisi ja kutitti hännänpäällään Raitatassun ja Lehmustassun kuonoja. Kaksikko nauroi kun soturi kutitti heitä.
" Olemme me, Surusade! ", Raitatassu huudahti. Surusade naurahti, ja käski kahta oppilasta seuraamaan häntä heilauttamalla häntäänsä. Kaksi oppilasta näkivät pian leirin poistumispaikan luona Lehmustassun mestarin Lukkikoiven. Kolli nousi jaloilleen kun näki soturin perässä tulevat oppilaat.
" Huomenta Lehmustassu ja unikeko. ", Lukkikoipi naukaisi vitsikkäästi ja tökkäsi lavallaan Raitatassua. Raitatassua nolotti se, että hänen siskonsa mestariksin tiesi hänen olevan kauhea unikeko.
" Ei se minusta haittaa mitään. Hyvä että kollille uni maittaa. ", Surusade naukaisi. Lukkikoipi kohautti lapojaan.
" Minä en oppilaana ikinä nukkunut auringon huipun hetkeen asti. ", Lukkikoipi naukaisi ja pörhisti ylpeänä rintakarvojaan, ja nuolaisi vaatimattoman oloisena tassuaan.
" Älä välitä Raitatassu. Lukkikoipi tykkää rehennellä omilla taidoillaan, jos rehentelyä voi taidoiksi laskea. ", Lehmustassu naukaisi rohkaisevasti veljeään ja nuolaisi tätä lavasta. Raitatassu vain nyökkäsi vastaukseksi, ja pinkaisi juoksuun.
" Minne te kaksi oikein jäitte kuppaamaan? Emme me voi koko päivää odottaa! ", Surusade ärähti, kun kaksi oppilasta puuskuttivat mestariensa rinnalle.
" Anteeksi Surusade. Me vain näimme hiiren. Se oli minun syytäni, että olimme hitaita. ", Lehmustassu naukaisi äänellä, joka kuulosti totuudelta.
" Miksi sinä valehtelit mestarilleni? ", Raitatassu sihahti, kun oli varma ettei mestarit kuulisi.
" En tahtonut että mestarini ilkeiden puheiden takia Surusade antaisi sinulle rangaistuksen. ", Lehmustassu vastasi. Raitatassun silmissä paloi myötätunto.
" Olet maailman paras sisko mitä minulla voi olla. ", Raitatassu naukaisi ja nuolaisi siskoaan korvasta. Lehmustassu nyökkäsi. Ennen kuin kaksikko huomasikaan, olivat he saapuneet suuren luolan eteen.
" Tämä on vanha mäyränpesä. Raitatassu, osaatko sanoa, kuinka vanha hajujälki on, jonka siis mäyrä on tänne jättänyt? ", Surusade kysyi oppilaaltaan. Raitatassu hätkähti. Kolli hengitti syvään, ja veti ilman hajuja keuhkoihinsa.
" Minusta se on todella tuore. Ihme, ettei mäyrä olisi juuri hetki sitten ollut tässä. ", Raitatassu naukaisi hetken päästä.
" Raitatassu, todella hienoa! Toivottavasti osaatte myös taistella hyvin jäljittämistaidon lisäksi! ", Surusade huudahti, ja pörhisti karvansa ja irvisti, ja vilautti terävät, valkoiset hampaansa. Lukkikoipi vapisi, mutta oli valmis taistelemaan. Raitatassu käänsi hitaasti päätään. Suuri, tumma ja ärisevä eläin oli juuri kohottanut tassunsa valmiina tappavaan iskuun. Lehmustassu juoksi suoraan eteenpäin mestarinsa viereen. Raitatassu väisti juuri ja juuri mäyrän iskun. Maahan jäi painauma suuren pedon tassusta. Raitatassu huokaisi helpotuksesta. Kolli juoksi pedon taakse sen huomaamatta. Kaksi soturia ja Raitatassun sisko taistelivat mäyrää vastaan kynnet ja harmaat valmiina tappamaan, jos se olisi niinkin helppoa mitä kolmikko toivoi sen olevan, vaikkei todellakaan ollut.
" Raitatassu! ", Lehmustassu kiljaisi, kun näki verta maassa. Mutta se ei ollut tullut oppilaasta, vaan jäniksestä, jonka kolli oli asettanut syötiksi.
" Hei senkin lihava ääliö, olen täällä! ", Raitatassu huusi yllättäen mäyrän takaa. Peto unohti kolme muuta kissaa ja lähti seuraamaan verivanaa kohti myrskyklaanin reviirin viimeisintä nurkkaa, jossa käytiin tekemässä vain hajumerkit. Raitatassu juoksi sinne niin kovaa kuin jaloistaan pääsi, mäyrä tiukasti kintereillään. Juuri ennen myrskyklaanin rajamerkkejä Raitatassu kiipesi puuhun niin kovaa kuin pääsi. Mäyrä rynnisti pois myrskyklaanin reviiriltä.
" Raitatassu, pelastit meidän henkemme, ja häädit mäyrän pois klaanimme reviiriltä! ", Lehmustassu huudahti. Raitatassu tasoitti pörhistyneet niskakarvansa.
" Menemme leiriin varoittamaan muita tuosta mäyrästä. ", Lukkikoipi naukaisi ja otti johdon.
" Ja kerromme klaanille minun veljeni rohkeudesta! ", Lehmustassu kivahti mestarilleen. Lukkikoipi ärähti ja juoksi kohti myrskyklaanin leiriä. Surusade edellään Raitatassu huokaisi.
> Lukkikoipi ajattelee minun olevan mitätön kirppukasa... < Raitatassu ajatteli surullisena.
" Tulkoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevät suurkivelle klaaninkokoukseen! ", kuului huudahdus Suurkiveltä. Tällä kertaa siellä ei puhunut Hopeatähti vaan Tulikukka, Myrskyklaanin varapäällikkö.
" Lukkikoipi ilmoitti löytäneensä vanhan mäyränpesän luota toisen mäyrän. Kiitos hänen urheutensa, se on häädetty reviiriltämme! ", Tulikukka huudahti. Pian koko klaani hurrasi soturille.
" Hetkinen, ei se ole Lukkikoiven ansiota, vaan Raitatassun! ", Lehmustassu huusi yllättäen ja hyppäsi suurkivelle. Tulikukka antoi oppilaan puhua.
" Kun Lukkikoipi vapisi minun rinnallani sähisten mäyrälle, Raitatassu teki jäniksen verestä vanan joka johti Myrskyklaanin reviirien ulkopuolelle. Veljeni johdatti sen pois ja asetti henkensä vaaraan minun, Surusateen ja tuon pelkurin takia! ", Lehmustassu huudahti. Tulikukka näytti hämääntyneeltä.
" Onko se totta Surusade? ", varapäällikkö kysyi toiselta mukana olleelta soturilta. Surusade nyökkäsi.
" Jos asian laita kerran on niin, eiköhän hurrata Raitatassulle? ", Tulikukka naurahti. Pian koko klaani hurrasi oppilaalle. Raitatassu näki ylpeänä silmät kiiluvana Valolehden. Valolehti tuli läpi hurraavan kissajoukon kollin luokse, ja nuolaisi tätä muutaman kerran.
" Mutta nyt, klaani voi vetäytyä omiin toimiinsa. ", Tulikukka naukaisi. Klaani meni omiin pesiinsä tekemään, no mitä nyt he tekivätkään. Raitatassu meni ainakin nukkumaan. Kun Raitatassu avasi silmänsä, oli hän öisellä nummella. Kun kolli katsoi taivaalle, näki hän siellä tähtiä. Yhtäkkiä taivaalla näkyi tähdenlento. Punainen Tähdenlento...

//Pätkä, mutta jatkoa tulossa!//
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatähti,myrskyklaani
12.03.2014 20:36
Hopeatähti asteli metsässä haistellen ilmaa, naaras haistoi monien Myrskyklaanin kissojen tuoksut, mutta yksikään ei kuulunut hänen etsimälleen kollille.
>>Voi Kuikka, missä luuraat?<<
Päällikkö huokaisi syvään ja istahti kivelle, hänen edessään levittyikin näkymä järvelle.
Hopeatähti nuuhki raikasta ilmaa ja nautti tuulesta kasvoillaan, yhtäkkiä mikään ei enää tuntunut vaivaamaan häntä, naaras tunsi olonsa höyhentäkin keveämmäksi, hänestä tuntui kuin hän olisi voinut kasvattaa siivet ja lähteä kepeästi lentoon.
Hetken ajan elämä tuntui niin täydelliseltä, mutta hetkillähän on tapana karata olemattomiin.
Hopeatähti tunsi yhtäkkiä jonkun tuijottavan itseään, hän ei edes ehtinyt käännähtää kokonaan ympäri, mutta mustavalkoisen vilauksen hän näki silmäkulmastaan, kun hänet jo painettiin maahan.
Mäyrän kynnet upposivat naaraan selkään, veri tirskahti ulos haavoista ja pian punaista sodankultaa pulppusi vuolaina puroina päällikön selästä.
Hopeatähteä kammotti tuo mustavalkoinen otus aina suurista käpälistä julmiin pikku silmiin.
>>Voi, joku kuka vain pelasta minut!<< päällikkö kirkui mielessään tuskan kyynelten kihotessa tuon vihreisiin silmiin.
//Kännyl tehty mini pätkä.. ._.
Vastaus:5 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
12.03.2014 16:30
"Vatukkakynsi, ota pari kissaa mukaasi ja lähde metsästyspartioon. Surusade, tule mukaani rajapartioon. Otamme vielä yhden kissan... Pääskynsiipi?" Tulikukka maukui ja heilautti toimivaa korvaansa. Hän silmäili hetken loppuja kissoja.
"Kolme kissaa jää vartioimaan leiriä. Ne joilla on oppilas, voitte mennä kouluttamaan heitä", varapäällikkö jatkoi. Klaani supisi myöntävästi. Päästäishammas ja Surusade astelivat hänen luokseen. Surusateen häntä laahasi maata, ja hän näytti masentuneelta. Tulikukka siristi kysyvästi silmiään. Soturi väisti hänen katseensa.
Tulikukka pyöräytti silmiään ja kääntyi Päästäishampaan puoleen.
"No niin, lähdetään", hän maukui ja tassutteli leirin halki kohti metsää.

Astellessaan rajalla hän kuuli takaansa Pääskynsiiven sähähdyksen. Varapäällikkö kääntyi ja höristi korvaansa kummastuneena.
"Mäyrä. Tuoksujälki on tuore", soturi sihisi. Tulikukka nuuhkaisi ilmaa ja havaitsi itsekin väkevän, tuoreen mäyränlemun.
"Meidän täytyy seurata sitä ja selvittää, onko se asettunut reviirillemme" naaras päätti. Surusade urahti. Pääskynsiipi heilautti häntäänsä ja kääntyi seuraamaan vainua syvemmälle metsään. Tulikukka asteli hänen peräänsä Surusade vanavedessään. He saapuivat nopeasti pienelle metsäniitylle, jonka reunalla kohosi laakea kivipaasi. Haju johti sen juurelle ja päättyi kuin seinään.
"Minne se katosi?" Surusade murisi ja piiskasi häntäänsä. Tulikukka siristi hermostuneesti silmiään.
"Hajaantukaa" hän maukui ja kiersi varovasti kiveä. Pääskynsiipi ja Surusade erkanivat kauemmas aukiolle. Tulikukka kummasteli vainun käsittämistä katoamista ja tassutteli takaisin kiven etupuolelle.
Yhtäkkiä ilmaa halkoi viuhahdus, ja vesipisaroita alkoi tipahdella Tulikukan vasemmalle poskelle. Varapäällikkö ulvahti ja kiepahti ympäri. Hän näki takanaan vain kiven, mutta vilkaistessani sen matalalle huipulle hän näki valtavan mustavalkoisen hahmon iskemässä jykevällä käpälällään. Tulikukka väisti, mutta valtavan käpälän kynnet repivät hänen vasenta korvaansa. Sitä, jota hän ei kyennyt liikuttamaan. Tuska virtasi hänen lävitseen. Tulikukka kyyristyi ja sähisi veren valuessa hänen toista kasvonpuoliskoaan pitkin maahan. Surusade ja Pääskynsiipi ryntäsivät paikalle metsästä. Pääskynhäntä loikkasi suoraan kivipaadelta päällä kyyristelevän mäyrän niskaan ja puri sitä hampaillaan. Tulikukka sai hengähdystauon ja loikkasi avuksi. Surusade oli myös mäyrän kimpussa. Kotvan kuluttua mäyrä murisi turhautuneena ja perääntyi kiveltä ja löntysteli metsään.
"Tulikukka! Oletko kunnossa?" Pääskynsiipi puuskutti ja katseli naarasta. Tulikukka ravisteli itseään. Vesipisaroita lensi kivelle.
"Olen aivan kunnossa" hän maukui. Surusade siristi silmiään.
"No et todellakaan ole. Puolet korvaustasi on poissa, ja loppukin on riekaleina" soturi naukui. Tulikukka heilautti häntäänsä.
"Jatkamme kierrosta. Klaani on yksilöä tärkeämpi" naaras päätti ja loikkasi alas kiveltä. Pääslynhäntä avasi suunsa kuin välittääkseen vastaan, mutta sulki sen saman tien ja seurasi varapäällikköä. Surusade loikkasi alas kiveltä ja liittyi heidän seuraansa.

Partion palatessa leiriin aurinko alkoi jo laskea. Tulikukan pääsivulla oli kuivuneen veren vana, ja uutta verta tihkui yhä korvasta, vaikka vuoto olikin melkein hellittänyt.
"Menkää syömään ja lepäämään", Tulikukka määräsi. Surusade ja Pääskynsiipi nyökkäsivät. Tulikukka suuntasi kohti Vaahtokukan pesää.
"Tulikukka!! Mihin ihmeeseen sinä taas olet telonut itsesi?" Parantaja naukaisi nähdessään emonsa harppomaan pesään. Tulikukka hymyili.
"Mitäs tässä. Täytyy tästä lähin varoa kiviä, joiden päällä saatta olla mäyrä", naaras maukui. Vaahtokukka tuhahti ja asteli hieman jäykin askelin pesäänsä hakemaan yrttejä. Pian naaras palasi suussaan ties mitä lehtiä. Vasta nyt Tulikukka huomasi surun varjostavan tyttärensä katsetta. Hän päätti jättää eilen tuonnemmaksi. Vaahtokukka pusersi kehäkukkaa mehua hämähäkinseittiin ja kääri sitä paksun kerroksen korvanriekaleiden päälle.
"Annanko sinulle unikonsiemeniä. Verenhukasta ei ole hyväksi. Ja sinun täytyisi syödä", Vaahtokukka maukui tuimasti. Tulikukka puisteli päätään. Klaani tarvitsi häntä vielä. Vaahtokukka huokaisi.
"Tähtiklaanin nimeen! Olet sinäkin jääräpäinen! Kuuntele parantajaa. Syö edes", naaras maukui turhautuneena. Tulikukka nuoli verta turkistaan ja vilkaisi tytärtään.
"Syödä voin, mutta en nuku ennen yötä. Klaani tarvitsee minua" hän naukaisi ja asteli ylväästi ulos.
Tuoresaaliskasa oli korkea, ja aukiolla makasi kissoja nauttimassa tuoresaalista. Tulikukan mieleen välähti ajatus käydä katsomassa Jokipentua. Harmaa naaras oli edelleen kovin laiha, mikä huolestutti varapäällikköä. Hän ravasi aukion toiselle puolelle ja pujahti pentutarhan ahtaaseen aukkoon. Sisällä Kultakukka, Lehväpilvi ja Valolehti makasivat omilla makuusijoillaan. Lehväpilven kylkeä vasten painautunut Jokipentu pomppasi jaloilleen nähdessään Tulikukan.
"Tulikukka!" Hän vinkaisi ja juoksi emoaan vastaan ja painautui tämän jalkoja vasten kehräten. Tulikukka hymyili.
"Oletko syönyt tarpeeksi?" Hän kysyi pehmeästi. Hänen kysymykseensä vastasi Lehväpilvi.
"Olen yrittänyt saada hänet syömään hyvin, mutta se rähmäkäpälä ei suostu nielemään edes puolikasta hiirtä kokonaan", naaras maukaisi ja katsahti Jokipnetuun tuimin silmin. Naaras virnisti.
"No kun ei minulla ole yhtään nälkä" hän nurisi ja vilkaisi Tulikukkaa. Varapäällikkö puisteli päätään turhautuneena.
"Saat enemmän voimia, kun syöt kunnolla, Jokipentu" hän muistutti.
"Älä murehdi turhia, Tulikukka. Kyllä Jokipennusta vielä kunnon soturi kasvaa", maukui tuima, hieman huvittunut ääni Tulikukan takaa. Musta naaras kiepahti kannoillaan ja näki Valolehden valkean hahmon makuusijallaan. Varapäällikön yllätykseksi hänen viereensä oli käpertynyt kaksi korkeintaan parin päivän ikäistä pentua.
"Valolehti! Ovatko nuo sinun pentujasi", hän naukui hämmentyneenä. Valolehden kasvoilla käväisi ärtynyt ilme.
"Hiirenaivo, tietenkin ovat", naaras maukui ja vilkaisi pentua pehmeästi. Tulikukka vavahti nähdessään toisen pennun. Sen turkki oli oranssi, ja sitä halkoivat mustat juovat. Pentu muistutti liikaakin Tiikerivarjoa. Tulikukka ravisti pääätään.
"Tietääkö Hopeatähti heistä?" Naaras kysyi. Valolehti puisteli päätään.
"En ole ehtinyt kertoa. Pennut ovat vielä liian nuoria, jotta voisin jättää heidät yksin kovin pitkäksi aikaa", kuningatar vastasi. Tulikukka kehräsi.
"Ne ovat suloisia. Käynkö kertomassa Hopeatähdelle?" Hän maukaisi.
"Käy toki" Valolehti maukui ja laski päänsä takaisin tassujansa päälle. Tulikukka naukaisi hyvästit Jokipennulle ja tassutteli ulos. Hopeatähti keskusteli paraikaa Vaahtokukan kanssa. Tulikukkaa oli lähiaikoina hieman huolettanut päälikön pitkät poissaolot leiristä. Hän oli ehtinyt kokoontumiseekin vain niukin naukin.
"Hopeatähti", Tulikukka maukui saapuessaan kuuloetäisyydelle ja kumarsi. Vaahtokukka asteli pois. Päälikön silmät kääntyivät varapäällikön suuntaan.
"Kas, tervehdys Tulikukka", naaras naukui lämpimästi. Tulikukka istahti maahan.
"Tuon ilmeisen hyviä uutisia. Valolehdellä on kaksi tervettä pentua", hän maukui iloisesti. Hopeatähden silmät laajenivat yllätyksestä ja ilosta.
"Sepä hienoa! Voisinpa käydä vilkaisemassa heitä piakkoin", päälikkö naukui. Tulikukka ei voinut olla huomaamatta tämän etäistä katsetta, muttei sanonut mitään.
"Mitä korvillesi on käynyt?" Hopetähti jatkoi hetken kuluttua ja siristi silmiään.
"Mäyrä" Tulikukka naukaisi. Päälikkö pyöräytti silmiään.
"Olet ihmeellinen. Onnistut hankkiutumaan kahdesti mäyrän kynsiin saman kuun aikana" naaras naurahti. Tulikukka hymyili.
"Kaikkea sattuu. Taidan lähteä etsimään syötävää" naaras maukaisi. Hopeatähti nyökkäsi.
"Käväisen samantien pentutarhalla" hän naukaisi ja tassutteli matkoihinsa. Tulikukka jatkoi matkaansa kohti tuoresaaliskekoa.
Vastaus:30 kp:ta!
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Raitatassu, Myrskyklaani
11.03.2014 15:38
Esinäytös:

Kaksijalan pesästä kuului kauheaa huutoa. Pian ulos heitettiin pieni käärö. Kääröstä kuului vinkumista.
" Tulikukka, jotain heitettiin sieltä ulos! ", naukui kissa. Pusikosta asteli viisi kissaa.
" Kiitos Ratamohäntä, mutta huomasin sen itsekin. ", naukui musta naaras jolla oli liekin värisiä juovia.
" Oravaliito, olet pieni ja ketterä. Mene katsomaan mitä siellä on. ", Tulikukka niminen naaras naukaisi. Kellanpunainen naaras nyökkäsi ja juoksi tavaraa kohti.
" Tulikukka! Tulkaa äkkiä tänne! ", naaras huudahti pian. Hänen vihreissä silmissä paloi jännitys. Juovikas naaras juoksi Oravaliidon luokse. Häntä seurasi tummanharmaa kolli.
" Mutta... Nämähän ovat kissanpentuja. ", Tulikukka naukaisi, kun näki pienet vinkuvat pennut.
" Kuinka tuo kaksijalka saattoi heittää nämä avuttomat pennut ulos ilman suojelijaa? ", tummanharmaa kolli sähähti vihaisena ja mulkaisi kohti kaksijalan pesää.
" Me viemme ne leiriin. Vaahtokukka saa tutkia ne. ", Tulikukka naukaisi. Kaksi muuta kissaa nyökkäsivät ja ottivat molemmat yhdet pennut kannettavaksi.
" Okakynsi ja Ratamohäntä, suojatkaa Oravaliitoa ja Nokiturkkia. He kuljettavat pieniä pentuja. ", Tulikukka painotti kahdelle muulle kissalle. Kaksikko nyökkäsi. He olivat valppaina kahden kissan sivuilla. Tulikukka oli joukon edellä.
" Tulikukka, keitä nuo pienet pennut ovat, ja miksi tuot ne leiriin? ", kuului erimielinen ärähdys, kun viisi kissaa saapuivat leiriinsä kahden pienen pennun kanssa.
" Älä haasta riitaa varapäällikön kanssa, senkin typerä karvapallo! ", Oravaliito sähähti pentu hampaissaan harmaalle kollille. Naaras kantoi pennun yhteen kallion kolosta.
" Oravaliito, mikä tämä pentu on? ", valkoinen naaras naukaisi. Naaraan turkissa olevat hopeiset läiskät näyttivät kauniilta auringon paistaessa niihin.
" Kaksijalka heitti tämän ja toisen kissanpennun ulos niiden suuresta pesästä! ", naaras huudahti kauhuissaan. Valkoinen naaras nyökkäsi ja sukelsi pesänsä uumenin.
" Vaahtokukka toin sen toisenkin pennun! ", huudahti tummanharmaa kolli Oravaliidon vierellä. Kollin hampaissa roikkui vikisevä pentu.
" Hakekaa joku kuningatar syöttämään näitä pentuja. ", Vaahtokukaksi kutsuttu naaras naukaisi.
" Minä tutkin heitä sen aikaa. ", naaras jatkoi. Tummanharmaa kolli juoksi jo pian ulos pesästä. Hetken kuluttua pesään tuli valkoinen ja solakka kuningatar, joka tuoksui maidolle.
" Tässä on Valolehti. ", Vaahtokukka esitteli pennuille. pennut katsoivat ensin Vaahtokukkaa, sitten Valolehteä. Pian pennut hoipertelivat heikoilla tassuillaan kohti kuningatarta. Pian he joivat itsensä kylläisiksi maidosta.
" Kiitos Valolehti. Voisitko huolehtia näistä kahdesta pennusta siihen asti että heistä tulee oppilaita? Olla heidän emo? ", Vaahtokukka kyseli kuningattarelta. Kuningatar nyökkäili sen minkä ehti. Sitten kuningatar otti toisen pennun niskanahasta kiinni hampaillaan.
" Tulkaa kullannupun. Nyt mennään nukkumaan. ", Valolehti naukaisi lempeästi puskien raidallisen kollin liikkeelle. Kolme kissaa pujahtivat pian pentutarhaan, jossa tuoksui maito ja lempeys.

Luku 1.
Oppilaana.

" Raitapentu ja Lehmuspentu, olette täyttäneet nyt kuusi kuuta on nyt teidän aika päästä oppilaiksi. ", Hopeatähti naukaisi. Raitapentu tuijotti hopeaturkkista päällikköä silmä kovana. Kollin sisko Lehmuspentu vapisi veljensä rinnalla jännityksestä.
" Raitapentu, tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinua kutsutaan Raitatassuna. Mestariksesi tulee Surusade. Toivon, että Surusade välittää sinulle kaiken oppimansa. ", naaras naukaisi. Harmaa kolli nyökkäsi, ja kumarsi kohti Hopeatähteä.
" Surusade, olet valmis ottamaan oppilaan. Sait loistavaa koulutusta Harmaaraidalta ja olet osoittanut olevasi huumorintajuinen ja hyvä taistelemaan. Odotan sinua mestarina siirtämään oppimasi taidot Raitatassulle. ", Hopeatähti lopetti. Surusade nyökkäsi uudelleen. Kaikki hurrasivat uudelle oppilaalle. Raitatassu kosketti kuonollaan mestarinsa lapaa rituaalin mukaisesti.
" Lehmustassu, tästä päivästä lähtien, siihen saakka, että saat soturinimesi, sinua kutsutaan Lehmustassuksi. Mestariksesi tulee Lukkikoipi. Toivon että Lukkikoipi välittää sinulle kaiken oppimansa. ", Hopeatähti naukui Raitatassun siskolle.
" Lukkikoipi, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta Tulisydämeltä ja olet osoittanut olevasi nopea juoksija ja hyvä metsästäjä. Odotan sinua mestarina välittävän kaiken tietosi Lehmustassulle. ", Hopeatähti lopetti. Lehmustassu kosketti kuonollaan Lukkikoiven lapaa. Klaani huusi nyt Lehmustassun nimeä. Pian he huusivat molempien sisaruksien nimiä. Sisarukset nuolaisivat toisiaan muutaman kerran. He olivat oppilaita, vihdoinkin!

// Lehmustassu on siis Raitatassun pentuesisko.//
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
11.03.2014 15:24
Tassutelin Pihkakynnen ja Pääskyhännän takana. Olin rajapartiossa tarkistamassa rajoja. Puusta tippunut lumi herätti minut ajatuksistani.
"Joku sentään saa sinut hereille" Pääskyhäntä naurahti kun tajusi tapahtuneen. Ravistelin hieman itseäni saadakseni lumen pois turkista.
"Onneksi pian koitaa viherlehden aika. Lumi alkaa jo sulaa ja riistaa on enemmän" Pihkakynsi maukui.
"Totta. Jokiklaani on kokenut paljon viimeisen lehtikadon aikana" Totesin. Jatkoimme matkaa. Rajoilla ei ollut mitään ihmeellistä joten palasimme leiriin. Pihkakynsi meni kertomaan Usvajalalle rajapartiosta ja Pääskyhäntä lähti soturipesälle. Itse menin tuoresaaliskasalle otin suuhuni pienen hiiren ja asetuin kauemmaksi syömään. Syötyäni hetken Usvajalka sekä Sirpalesydän liittyivät seuraani. Juttelimme hetken keskenämme. Sirpalesydän joutui lähtemään metsästyspartioon ja jäin kahden Usvajalan kanssa.
"Riistaa on nykyään enemmän" Usvajalka aloitti keskustelun.
"Sitä ei tosin koskaan ole liikaa" Vastasin.
"Siinä olet oikeassa. Kuulin Teerenlennolta että Varjoturkki on valitannut kipua jalassaan" Usvajalka kertoi.
"Sitä se vanhuus tuottaa kuulo ja näkö menee ja alkaa koskea jalkoihin on raskaampaa olla klaanivanhus kuin soturi" Naukaisin. Usvajalka läimäytti minua hellästi hännällä kuonolle.
"Klaanivanhimmat ovat palvelleet klaania hyvin joten älä siinä virnistele" Tämä maukaisi.
"No olet oikeassa" Huokaisin ja nousin jaloilleni.
"Minun pitää mennä raskaat varapäällikön työt odottavat" Usvajalka naurahti.
"Hei sitten" Sanoin ja lähdin itse soturipesään. Asetuin makuulleni sammalten päälle ja kietouduin keräksi. Nukahdin melkein heti.

Unessa olin aukiolla jossa oli varjoisaa. Edessäni seisoi vaalea kissa.
"Viimein odotin sinua" Tämä tuhahti.
"Olen nähnyt sinut ennenkin" Huomautin.
"Niin olet ja tule perässä" Kissa murahti ja lähti kulkemaan kohti metsää. Seurasin tätä. Kissa ei puhunut mitään vaan kulki ylväästi polkua pitkin.
"Minne menemme" Utelin.
"Se selviää sinulle kohta" Kissa murahti nopeasti eikä selittänyt enempää. Kuljettuamme jonkin matkaa olimme lammen vieressä. Paikaan ilmestyi lisää kissoja.
"Ajatelin että voisin esitellä sukusi sinulle" Vaalea kissa sanoi. "Tai he esittelevät itse itsensä. Istu"
Istuuduin ja tuijotin kissa rivistöä. Vaalea kissa nyökkäsi muille ja lähti. Ensimmäisenä luokseni kiiruhti vaalean harmaa naaras jolla oli valkeat tassut.
"Pieni pentuni" Tämä naukui ja kosketti kuonoani.
"Emo" Sanoin hiljaa. Tämä peruutti hieman.
"Olen tarkkaillut sinua. Sinusta on tullut hyvä soturi" Emoni maukui. "Voi kunpa en olisi kuollut niin saisin nähdä sinut joka päivä ja sinä minut. Mutta kuolin puollustaessani klaania" Emoni maukui hieman synkemmin. "Muista minä tarkkailen sinua" Tämä kuiskasi lopuksi enne kuin palasi riviin. Seuraavaksi luokseni asteli kaunis vaaleanruskea kissa ja tämän seurassa punaruskea kolli.
"Minä olen Suohäntä ja tässä on kumpanini Malvakorva. Kuolin itse ketun puremaan. Malvakorvaa suojellessani onnekseni Malvakorva eli vanhaksi ja kuoli vanhuuteen" Kolli maukui ja poistui sitten heti Malvakorva vierelään. Punertava naaras tuli luokseni.
"Olen Punakatse emosi sisko. Kuolin koska hukuin" Naaras maukaisi kylmästi ja meni sitten riviin. Muita ei näkynytkään.
"Siskosi elää vielä" Emoni maukui joten siksi hän ei ole täällä olemme käyneet joskus hänenkin luona. Hän elää kyllä järven lähellä ja uskoo vielä tähtiklaaniin" Emoni maukui.
"Entä isä" Kysyin. Koko rivi meni hiljaiseksi ja tuijottivat toisiaan.
"Hän on pimeyden metsässä" suohäntä sanoi sitten.
"Miksi" Hämmästyin en saanut muuta sanottua.
"Hän kuoli taistelussa Varjoklaania. Luulimme että hän meni Tähtiklaaniin mutta ei mennytkään hän on pimeyden metsässä. Hän oli ilmeisesti murhannut omat vanhempansa enne taistelua ja syyttänyt Varjoklaania teosta. Isäsi vanhemmat tiesivät isäsi olevan paha sydämmeltään ja kunnianhimoinen valitan mutta enmpää en tiedä" Emoni selitti. "Älä vaivaa itseäsi tällä asialla" Malvakorva maukaisi äkkiä.
"Sinuun on yhdistynyt sukulaistesi luonteet. Äitisi ymmärtyäväisyys ja rauhallisuus. Isoäitisi Malvakorvan päättäväisyys ja Isoisäsi Suohännän rohkeus" Vaalea kissa maukui tämä oli tullut takaisin.
"Tahdoin vain että näet sukulaisesi siitä on sinulle apua tulevaisuudessa" Kissa sanoi ja viittoi seuraamaan. Hyvästelin sukulaiseni ja lähdin seuraamaan vaaleaa kissaa.
"Kuka olet ja tunnemmeko jostain" Kysyin.
"Olen Tiikerisilmä emosi sisko ja minä opastan sinua tästä lähtien" Naaras sanoi ja katosi. Seisoin yksin polulla ja katselin ympärilleni. Yllätäen maa katosi altani ja putosin tyhjyyteen kuulin veden solinaa. Suljin silmäni. #Mitä tapahtuu" Ajatelin kauhuissani. Sitten räväytin silmäni auki. Olin soturipesässä ja edessäni oli Perhonsiipi joka nukkui sikeästi. Tuijotin tätä ja tasasin hengitystyäni. Tuntui kuin olisin juossut paljon. #Mitä tuo uni tarkoitti vai tahtoiko tähtiklaani näyttää vain sukuni# Mietin. Nousin ja menin ulos. Kävisin kävelemässä jotta ajatukseni tasaantuisivat.
Vastaus:20 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatähti, Myrskyklaani
10.03.2014 19:51
Uusi ihastus?

Hopeatähti aukaisi hitaasti silmänsä, aluksi hän näki kaiken kahtena ja sumeana, mutta pian näkökenttä jo selveni ja naaras erotti yläpuolelleen kumartuneen kollin huolestuneet kasvot.
Kummallista kyllä päällikkö ei ollenkaan vihamielisesti suhtautunut tuohon vieraaseen kolliin, oli kuin hän olisi tuntenut tuon aina.
"Oletko kunnossa?" kolli naukui huoli äänestään kuultaen.
"En ole koskaan voinut paremmin!" Hopeatähti vastasi kepeästi ja tuijotti kuin lumoutuneena kollin kasvoja.
"Hyvä niin!" kolli naukui helpottuneena.
"Ehdin jo pelätä, että olisit kuollut!"
Hopeatähti pakotti itsensä naurahtamaan mrau! Vaikka ajatus hengen menettämisestä puistattikin häntä, hän oli jälleen askeleen lähempänä kuolemaa ja lopullista Tähtiklaaniin siirtymistä.
Naaras kampesi itsensä ylös ja suki hieman sotkeentunutta rintaansa, hän tunsi kehonsa hieman kipeäksi mutta muuten naaras oli kunnossa.
"Minä olen muuten Kuikka. Entä sinä?" Mustan ja valkoisen kirjava kolli kertoi.
"Olen Hopeatähti." Hopeatähti esitteli itsensä ja tutkaili uteliaasti Kuikkaa hännänpäästä korvan nipukoihin.
>>Hän on niin suloinen! Oikea namupala!<< päällikkö ajatteli ja tunsi sydämensä läpättävän rinnassaan.
Yhtäkkiä Hopeatähti tuli vilkaisseeksi ulos pienestä pesästä, jonne Kuikka oli hänet tuonut ja tajusi että tänä yönä olisi kokoontuminen.
"Minun on nyt mentävä!" hän huikkasi kollille pikaisesti ja säntäsi ulos, Kuikka jäi vain toljottamaan hänen peräänsä.
Hopeatähti juoksi leiriin niin kovaa kuin kintuistaan ikinä pääsä, puut ja pensaat vilistivät ohi ja pian päällikkö saapui leiriin.
Tulikukka asteli hänen luokseen.
"Missä oikein olet ollut? Pian on lähdettävä kokoontumiseenkin."
Päällikkö ei vastannut varapäällikölleen, vaan loikkasi suurkivelle ja ilmoitti kokoukseen lähtiät.
Hän keräsi kissat kokoon ja lähti varapäällikkö rinnallaan astelemaan kohti kokouspaikkaa, täysikuun loistaessa taivaalla hopeoiden metsän heidän ympärillään.

//Puhelimel tehty kökkö, jatkan vain huomenna...
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kamomillatassu, Tuuliklaani
10.03.2014 18:31
// sorge epäaktiivisuus, mutta kirjoitan nyt ainakin kamomillalle tarinan!//

Kauhua...
Katselin Kultamyrskyn velttoa kehoa.
"Otan osaa Sinisiipi." naukaisin ja nuolaisin mestariani. Naaras itki. Kyyneleet tippuivat naaraan poskilta.
"Kiitos Kamomillatassu. Mutta minä menen nyt tästä..." sinisiipi naukaisi. Nyökkäsin.Menin parantajan pesään nukkumaan.
>Jokin on hätänä. Sinisiivelle tapahtuu jotain...< ajattelin. Ajatus kumpusi suoraan sydämestäni.
"Sinisiipi!" minä kiljaisin. Pesän ulkopuolelta kuului myhäilyä ja ärinää. Olin kiljunut mestarini nimeä. Menin yrttien luokse, ja nappasin sieltä unikon siemeniä. Nuolin ne nopeasti, ja menin omalle pedilleni ja nukahdin. Silloin sydämmeni sykähti. Sinisiipi!
>ei...< ajattelin. Tuntui, kuin hän olisi poissa. Poissa keskuudestamme. Ikuisesti. Aivan, kuin hän olisi astunut... Tähtiklaaniin.
"Älä pelkää Kamomillatassu... Minä suojelen sinua täältä Tähtiklaanista." toi tuuli kuiskeen. Sinisiipi oli astunut tähtiklaaniin.

//Siis sinisiipi kuoli?//
Vastaus:5 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjopentu, Tuuliklaani
10.03.2014 07:11
Hämärä hiirenkorvan ajan usva nuoli puita, kun heräsin Amalian mukavasta pesästä. Olimme kivenkolossa, jota erakko oli peittänyt lehdillä. Tuoksut saatiin piiloon yrttien avulla. Kuulin kuinka Amalia ynisi unissaan ja aloin pukkia häntä hereille.

"Kuule ystäväiseni, minun täytyy lähteä." Maukaisin. Siinä samassa naaras ponkaisi pystyyn.

"Siinä tapauksessa johdatan sinut takaisin klaaniisi, vai mikä se nyt olikaan." Vastasi hän hieman vastahakoisesti. Minä aloin miettimään. Jos palaisin takaisin, emo olisi raivoissaan ja koko klaani kumminkin alkaisi etsiä minua.

"Ei... Ööh.. en ole menossa takaisin klaaniin. Mutta voit saattaa minut tuonne kaksijalkalan liepeille." Sanoin. En tiennyt edes missä se sijaitsee, mutta Amalia näytti tietävän, sillä hän nyökkäai rivakasti ja pudisteli sammaleet turkistaan. "Lähdetään." Hän maukui.

Ennen matkaa kieriskelimme yrttipehkossa jotta hajujamme ei tunnistettaisi. Liikuimme hiljaa, läpi aavojen nummialueiden kohti kaksijalkalaa. Vihdoin ja viimein saavuimmem puiselle, tummanruskealle aidalle.
Jätän sinut nyt tähän. Tiesät kyllä missä olen jos tarvitset apua." Nyökkäsin, ja niin valkoharmaa naaras sujahti kuihtuneiden pensaiden kätköön. Minä jäin tuijottamaan hänen lähtösuuntaansa, mutta sitten nostin katseeni aitaan ja viereiseen kaksijalkojen pesään. Päätin kiivetä aidalle. Etsin jotain puuta tai kalliota jotta pääsisin kipuamaan aidalle. Sellaista ei kuitenkaan ollut. En voinut kiivetä pystysuoraa seinämää ylöspäin, enkä osannut hypätä noin korkealle. Kävelin edestakaisin aidan edessä, kunnes sain idean. Voisin kaivaa kuopan aidan ali! Etsin pehmeän kohdan ja aloin kuoputtamaan multaa pois. Lopulta maassa oli kuoppa, jota lähdin raaputtamaan aidan ali. Kun olin valmis, sujahdin nopeasti aidan toiselle puolelle.

Olin nyt pesän pihalla. Ilmassa leijuvat vieraat tuoksut saivat pääni hieman pyörälle, mutta pysyin valppaana. Astelin hieman lähemmäksi kaksijalkojen pesää. Huomasin suuren tammen, jossa oli kynnen jälkiä! Pesässä asui kissa. Tulin pelokkaaksi tiedosta että olin jonkun toisen reviiillä. Samassa pesän oven luukku aukesi, ja esiin astui laikukas naaras. Kissa näytti ensin vihaiselle, mutta katse viileni, kun huomasi että olen pentu. Minä painuin kyyryyn ja jäin katselemaan naarasta.

"Olen Alexandra. Kuka sinä olet ja mitä tert täällä?" Alexandra kysyi lempeästi.

"Olen Varjopentu... Tuuliklaanista ja.... Ööh.. etsin asuinpaikkaa." Vastasin hämmentyneenä. Kotikisu nyökkäsi. Lisäsin hänelle vielä: "Mikä tämä paikka on?" Halusin esittää että olin eksynyt tänne.

"Olemme kaksijalkalassa. Oikeastaan kaksijalkani pitävät hevospaikkaa, mutta olen tottunut hevosiin." Hän vastasi. Nyökkäsin. Olin kuullut klaaninvanhimmilta ja emoltani hevosista. Kuulin yhtäkkiä nuoren kaksijalan kimeän huudon. Alexandra kääntyi ja hyppäsi luukusta sisälle pesään. Hän vain jätti minut ja lähti syömään! Päätin mennä sisälle pesään. Pujahdin myös luukusta ja siinä samassa tömpsähdin sileällä lattialle. Nousin käpälilleni uudestaan ja astelin seuraavasta oviaukosta sisään. Näin alexandra syövän jotain punaisesta kupista. Jokatapauksessa se näytti tosi ällölle. En halunnut herättää naaraan huomiota, joten hipsutin syvemmälle huoneeseen. Yhtäkkiä kaksijalka tupsahti sinne. Painuin kyyryyn nopeasti. Kaksijalka alkoi silitellä Alexandraa. Kotikisu kehräsi ja purnasi vasten sen jalkaa. Minä värähdin inhosta, mutta päätin liukua pois näkyvistä. Suhahdin seuraavaan huoneeseen, jossa oli suuri, pehmeä huonekalu. En jäänyt tutkimaan huonetta sen enempää, sillä kaksijalka oli ho häipynyt ruokahuoneesta. Kävelin Alexandran luokse ja hän hätkähti, kun huomasi minut. Minä virnistin ilkikurisesti. Naaras huokaisi syvään ja käski seuraamaan itseään. Minä kipitin hänen vanavedessään erääseen huoneeseen. Alexandra pukkasi oven kiinni ja minä taas katselin ympärilleni. Huoneessa leijui vain kotikisun tuoksu. Näin hienon kiipeilypuun ja pehmoisen pesän. Myös pienen vesikupin. Tämä oli selvästikin Alexandran oma huone. Pienestä ikkunasta loisti auringon viimeisiä säteitä.

"Mitä sinä haluat minusta?" Naaras tiukkasi. Jäin tuijottamaan Alexandraa. Nyt oli selvästikin tehtävä päätös. Huokaisin syvään, ennen kuin vastasin;

"Haluaisin.. haluaisin asua täällä. Sinun kanssasi."

//Jatkoo Etsijä :-D//
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahtokukka, Myrskyklaani
10.03.2014 06:52
Vaahtokukka tassutteli vaivihkaa muun kokoontumisjoukon perässä leiriin ja kiersi sen laitoja päästäkseen huomaamatta pesäänsä. Häntä heikotti raskas vaellus, ja vatsaa pisteli niin että parantaja pystyi hädin tuskin kävelemään. Naaras rojahti makuusijalleen lopun uupuneena ja kivun vaivatessa häntä yhä. Surusade kurkisti sisään.
"Onko kaikki hyvin?" Kolli mumisi. Hän raahasi oravan kumppaninsa eteen.
"Kaikki on iha...", supistus keskeytti Vaahtokukan, ja hän parkaisi. Surusateen silmät laajenivat hätääntyneesti.
"Kaikki pn ihan hyvin", Vaahtpkukka mumisi kivun hieman hellitettyä. Surusade puisteli päätään.
"Syöhän tämä. Saat voimia", soturi tuputti ja työnsi oravaa lähemmäs. Vaahtokukan siniset silmät välähtivät kiitollisina, kun tämä kumartui syömään. Surusade painautui häntä vasten.
"Milloin luulet pentujen syntyvän?" Kolli kysyi hiljaa. Vaahtokukka nielaisi lihanpalan ja huokaisi väsyneesti.
"Luulen, että hyvinkin pian. En jaksa tätä enää kauan", hän maukui epätoivoisesti. Surusade laski häntänsä parantajan jännittyneeltä lavalle. Vaahtokukka yritti keskittyä ateriaansa, mutta ajatukset Tähtiklaanin rangaistuksesta ja pennuista häiritsivät häntä. Naaras nielaisi väkisin viimeisen palan. Surusade kehräsi hiljaa lohduttavasti hänen vieressään. Samassa pienen aukion sisäänkäynniltä kantautui hiljaista tassutusta.
"Vaahtokukka?" Naukaisi terävä ääni. Vaahtokukka tunnisti Valolehden, valkoisen, anakaratahtoisen kuningattaren äänen. Parantaja voihkaisi ja kompuroi pystyyn. Surusade tuki häntä lavallaan. Naaras hoippui ulos pesästä. Valolehden vihreät silmät välähtivät hänen nähdessään Surusateen.
"Kultakukka pennulla on nuhaa. Hän pyysi minua hakemaan sinulta siihen sopivaa yrttiä", kuningatar maukui. Vaahtokukka vinkaisi hiljaa.
"Haen päivänkakkaraa" hän mumisi ja asteli värisevin askelin yrttivarastoilleen. Naaras poimi kolme päivänkakkaraa ja vei ne Valolehdelle. Naaras tarkkaili Vaahtokukkaa siristetyin silmin.
"Et vaikuta hyvävointiselta", hän totesi. Vaahtokukka lysähti maahan. Surusade nuolaisi häntä.
Vaahtokukka vilkaisi kumppaniaan.
"Valolehti, vannotti ettet kerro tästä klaanille?"
Valolehti nyökkäsi ja rypisti hieman otsaansa. Vaahtokukka veti henkeä.
"Minä odotan pentuja", naaras kuiskasi. Valolehden silmät laajenivat tyrmistyksestä.
"Oletan, että Surusade on niiden isä", Naaras murisi ja mulkoili harmaata soturia. Vaahtokukka nyökkäsi voipuneesti. Valolehden lavat olivat jännittyneet ja hänen karvansa olivat pystyssä.
"En voinut sille mitään..." Vaahtokukka vinkui kuin pentu ja parahti supistukset iskiessä. Valolehden katseessa pehmitti myötätunto, mutta hänen äänensä oli kova.
"Olette rikkoneet soturilakia", naaras murisi. Vaahtokukka säpsähti ja kyyristyi. Samassa hän kirkaisi kipuaallon hyökyessä hänen ylitseen. Parantaja lyyhistyi kyljelleen huohottaen.
"Auta, Valolehti... Pennut..." Hän kähisi hiljaa. Valkea naaras kohotti katseensa kohti taivasta. Epäröiden hän laski päänsä.
"En voi jättää kenenkään pentuja kuolemaan. Vaikka ne olisivatkin parantajan", kuningatar maukui lopulta. Vaahtokukka ulisi hiljaa. Surusade näytti hätääntyneeltä.
Valolehti hävisi hetkeksi ja palasi kantaen yrttejä.
"Tiedän täsmälleen, mitä hän tarvitsee. Olen synnyttänyt ennenkin", naaras ärähti Surusaden epäluuloisena katseen alla. Hän työnsi lehdet Vaahtokukalle, joka vapisi hiekkaiselta maaperällä. Parantaja söi yrtit kiitollisena. Kouristus ravisti hänen kehoaan.
"Ponnista. Pentu on tuloillaan", Valolehti naukaisi normaalia pehmeämmin ja höristi Surusateen kauemmas mulkaisulla. Vaahtokukka nielaisi kivuliaasti ja ponnisti kivusta huolimatta. Hän teki saman varmaankin neljä kertaa, ennenkuin Valolehden ilahtunut kehräys havahdutti hänet.
"Ensimmäinen pentu. Se on vieläpä elossakin", kuningatar maukui. Kipu hellitti Vaahtokukassa hetkeksi. Valolehti laske Surusateen eteen märän turkkimöykyn.
"Ala nuolla sitä vastakarvaan, niin se virkoaa" hän murisi ja kääntyi Vaahtokukan puoleen.
"Sieltä tulee vielä toinenkin. Hengitä syvään, niin kaikki menee hyvin" hän maukui. Vaahtokukka yritti rauhoittua, ja ponnisti jälleen. Muutaman, ikuisuudelta tuntuvan minuutin jälkeen kipu hellitti ja laantui pieneksi säryksi. Valolehti nosti pikkuisen märän pennun hänen näkökenttäänsä ja alkoi nuolla sen harmaan ja mustankirjavaa turkkia kiivaasti. Surusateen silmät loistivat tämän nostaessa ensimmäisen pennun Vaahtokukan vatsan viereen. Sen turkki oli oranssi, ja sitä halkoivat mustaakin mustemmat raidat. Vastapuoli ja rinta olivat valkoiset. Toinen pentu oli musta, ja sen Turkilla kiemurteli hopeanharmaita juovia. Vaahtokukka kehräsi väsyneesti. Valolehti nuuhki pentuja ja mulkoili sitten Vaahtokukkaa. Auringon ensimmäiset säteet tunkeutuivat pesään.
"Mitä aiot tehdä niille? Klaani ei ikinä hyväksy parantajaa, jolla on pentuja" kuningatar murisi. Vaahtokukka käpertyi pentujensa ympärille ja hengitti niiden tuoksua. Ne olivat molemmat naaraita. Pikkuiset olennot imivät maitoa yhtenä pörröisenä karvamöykkynä. Ne olivat niin suloisia! Vaahtokukka kääntyi Surisateeseen päin.
"Odottaistkp hetken ulkopuolella", parantaja kuiskasi Valolehdelle. Naaras asteli kuulostakaan ulkopuolelle ja pujahti saniaisten lomaan.
"Ne ovat niin kauniita", Surusade kehräsi. Vaahtokukka kosketti kumppaninsa kuonoa omallaan.
"Annetaan niille nimet."
Surusateen katse muuttui etäiseksi hänen miettiessään. Kotvan kuluttua hän hipaisi oranssia, mustaraitaista pentua kuonollaan.
"Hän näyttää aivan Tiikeriltä. Mitä sanoisit Tiikeripennusta?" Kolli maukui hiljaa. Vaahtokukan mieleen palasi aivan liian helposti Tiikerivarjo. Pikkuinen naaras muistutti erehdyttävästi metsän entistä murhaajaa. Naaras kuitenkin hymyili.
"Se on ihana nimi. Tahtoisin nimetä hänet", parantaja kosketti mustaa pentua, "Sadepennuksi. Sinun mukaasi."
Surusateen silmät kimmelsivät liikutuksesta, ja hän kehräsi. Vaahtokukka nuoli pentujaan lempeästi. Sitten Valolei tassutti esiin.
"Mitä aiotte tehdä niille?" Kuningatar maukui hiljaa. Vaahtokukan ilme muuttui surulliseksi.
"En tiedä. En halua, että klaani saa tietää", parantaja maukui. Valolehti näytti empivän. Sitten hän kumartui koskettamaan pentuja ja katsoi Vaahtokukkaa syvälle silmiin.
"Jos haluat, voin ottaa ne ja toimia niiden sijaisemona, kunnes ne ovat valmiita oppilaiksi", naaras maukui hiljaa. Vaahtokukan silmät laajenivat yllätyksestä. Hän vilkaisi pentujaan.
"Muuta vaihtoehtoa ei taida olla" naaras maukui katkerasti ja katsoi tuskastuneena Sadepentua ja Tiikeripentua. Surusade painautui häntä vasten.
"Mitkä niiden nimet ovat?" Valolehti kysyi.
"Tämä on Sadepentu, ja tuo toinen on nimeltään Tiikeripentu", VSurusade vastasi. Valolehti nyökkäsi ja vilkaisi Vaahtokukkaa. Parantaja nyyhkäisi ja painoi kuononsa vielä kerran pentujaan vasten. Sitten Valolehti nosti toisen hellästi suuhunsa. Surusade otti toisen. Kuningatar ja soturi tassuttelivat kohti pääaukipta ja pentutarhan lämmintä hämärää. Suru mursi Vaahtokukan, ja hän käpertyi kerälle ja tuijotti kaukaisuuteen kyynelten täyttämin silmin. Hänellä oli äsken kaksi kaunista pentua, ja nyt ne jo riistettiin häneltä. Naaras hautasi päänsä tassujansa väliin ja nyyhkytti lohduttomana.

Vastaus:20 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatähti, Myrskyklaani
09.03.2014 12:12
kuka olet...?

Hopeatähti asteli leiriin suussaan pulska hiiri, hän oli juuri käynyt metsästämässä. Kuin ihmeen kaupalla hän oli onnistunut pakenemaan Salaman kynsistä.
Päälikkö laski saaliinsa tuoresaaliskasaan ja tassutteli pesälleen. Tuuli oli yltymässä ja tummat pilvet roikkuivat leirin yllä raskaina ja uhkaavina.
>>Ainiin!<< Hopeatähti ajatteli hän oli unohtanut noutaa päästäisen kätköstään.
Tuuli oli noousemassa ja puut taipuivat kovassa tuulessa. Mutta Hopeatähti ajatteli vielä ehtivänsä noutaa päästäisen ennen myrskyn nousemista.
Hopeanharmaa naaras poistui leiristä ja ravasi ripein askelin metsässä, pian hän kuitenkin saapui paikkaan, jonne oli saaliinsa kätkenyt.
Päälikkö nappasi suuhunsa saaliinsa. Samassa ensimmäiset suuret pisarat putosivat maahan, sade tasoittuikin piakoin tasaiseksi jokapaikan kastelevaksi kaatosateeksi.
Samassa kuului kova jyrähdys ja hetkeä myöhemmin salama repi taivaan kahtia.
Päälikkö raahusti lintu hampaissaan eteenpäin, kun oli näkevinään edessään hahmon, kissan hahmon.
"Kuka olet?" Myrskyklaanin päällikkö huudahti, mutta sanat hukkuivat jyrähdyksen alle, Hopeatähti juoksi lähemmäs kissaa, kun samassa suuri salama repi taivaan kahtia ja osuikin aivan tuntemattoman kissan viereiseen puuhun.
"VARO!!" hopeatähti parahta, loikkasi päin toista kissaa sysäten tämän sivuun ja jääden itse puun alle litistyksiin.
Toinen kissa päästi yllättyneen ulvahduksen ja kääntyi katsomaan pelastajaansa.
"Kiitos.." kissa naukaisi ja kumartui Hopeatähden kasvojen ylle, päällikkö ei kuitenkaan erottanut toisen kissan kasvoja, sillä päällikön silmissä sumeni.
Naaras korahti äänekkäästi ja tämän suusta lensi verta, tuntematon kolli hätääntyi.
Samassa Hopeatähden silmissä pimeni ja tuon sydän pysähtyi, päälikkö menetti yhden hengistää, jälleen.
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
08.03.2014 09:33
Kastanjahäntä istui paikoillaan ja vartioi leiriä. Oikeastaan siihen ei olisi ollut tarvetta, sillä melkein koko klaani oli hereillä. Valittu joukko tuuliklaanin sotureita kokoontui Seittitähti etunenässään. Kastanjahäntä vilkaisi epävarmasti päällikköään, joka sanoi: " Vinhapuro voi jatkaa tehtävääsi. "
Kastanjahäntä nyökkäsi raidallisen naaraan tepsutellessa paikalle ja loikki sitten päällikkönsä vierelle. Seittitähti nosti häntänsä pystyyn lähtemisen merkiksi ja johdatti kissat ulos leiristä.

Tuuliklaanin kissat olivat juuri ohittaneet klaanin rajan ja kulkivat nyt hiljaa, hiipien aluskasvillisuudessa. Kun muita klaaneja ei kuitenkaan näkynyt, he kulkivat taas hännät ja päät ylväästi pystyssä. Kuunhuipun aikaan ei olisi enää kauan. Toiset kolme klaania olivat jo varmaan paikalla. Ei kuitenkaan kulunut kuin hetki, kun ilmaan tulvi myrskyklaanin kissojen vahva tuoksu ja Kastanjahäntä vilkaisi ympärilleen. Hän tunnisti Hopeatähden kissojen edestä ja hymyili tuolle hiukan. Naaras ei luultavasti kuitenkaan huomannut vaan jatkoi matkaansa kunnes tuli Seittitähden kohdalle. Ratamohäntä tuli kuitenkin hänen vierelleen ja aloitti miltei heti keskustelun.
" Kuu paistaa tänään kirkkaasti, eikä taivaalla näy pilven pilveä ", naaras huomautti. " Tähtiklaani on tänään suopea. "
Kastanjahäntä vilkaisi taivaalle ja huomasi myrskyklaanin naaraan olevan oikeassa. Kolli nyökkäsi.
" Kuinka myrskyklaani jakselee? " Kastanjahäntä kysyi, vaikka tiesikin jo vastauksen; Seittitähti oli juuri kysynyt saman kysymyksen Hopeatähdeltä. Ratamohäntä hymyili nyt leveämmin vastatessaan:
" Oi, oikein hyvin. Entä te? Onko riistaa riittänyt? "
Kastanjahäntä huomasi vasta nyt, ettei ollut syönyt mitään koko päivänä. Hänellä oli ollut niin kova kiire klaanin tarpeiden parissa ja Vaahteravirtakin odotti pentuja..
" Kaikki on hyvin ja riistaa riittää, mikä on aika, hm, harvinaista näin lehtikadon aikaan. En kuitenkaan menisi sanomaan, että sitä on liikaa. " Kastanjahäntä totesi ja yritti tapailla hymyä. Ratamohäntä nyökkäsi ymmärtäväinen kiilto silmissään ja he jatkoivat matkaa hiljaisin merkein.
" Kaikki on ainakin melkein hyvin. ", Kastanjahäntä mutisi itsekseen, ja sattumoisin Ratamohäntä kuuli hänet. " Soturi ja parantajamme ovat saattaneet tehtävänsä loppuun joukossamme. " Kolli selitti hiljaa ja painoi päänsä. Ratamohäntä näytti tyrmistyneeltä.
" Kuulin Kultamyrskystä, mutta eihän Sinisiipikin? "
Kastanjahäntä nyökkäsi naaraalle. Ratamohäntä mumisi jotain epämääräistä velvollisuuksistaan ja siirtyi auttelemaan kuningattaria. Kastanjahäntä murahti itselleen ja ajatteli koko loppumatkan vain ja ainoastaan Vaahteravirtaa, sekä pentuja, joita naaras odotti.

Kun kaksi klaania saapuivat saarelle, he saivat hämmästyksekseen huomata, että varjoklaani puuttui. Pian sekin kuitenkin saapui ja kissat saivat aloittaa kokoontumisen. Varjoklaani rutisi tuttuun tapaansa riistan vähyydestä.
" Klaaninvanhimpamme näkevät nälkää. " Mustatähti valitti. Kun Kastanjahäntä pyöräytti mielenosoituksellisesti silmiään, hän sai osakseen Revontulikaiun, klaanin varapäällikön raivostuneen katseen. Punakukka hänen vierellään sihahti varoittavasti. Päällikkö toisensa perään kertoi klaaninsa kuulumisista ja vihdoin tuli Seittitähden vuoro. Harmaa kolli astui eteenpäin.
" Klaanimme parantaja Sinisiipi ja suturimme Kultamyrsky ovat liittyneet tähtiklaanin riveihin. "
Sanoja seurasi järkyttynyt ja kireä hiljaisuus, eikä oikeastaan kukaan malttanut enää kuunnella Seittitähden muita asioita. Eikä aikaakaan, kun kokous oli ohi ja klaanien jäsenet kerääntyivät taas partioiksi ja lähtivät kotimatkalle.

Leirissä Seittitähti tassutteli heti väsyneen näköisenä pesäänsä, eikä ottanut osaa keskusteluihin, kun muu klaani tahtoi tietää mitä kokoontumisessa oli tapahtunut. Kastanjahäntäkin käveli suorinta tietä sotureiden pesälle ja Vaahteravirran luo. Naaras makoili sammalvuoteellaan ja nosti unisena päätään kumppaninsa astuessa pesään. Kastanjahäntä kosketti naaraan kuonoa omallaan ja alkoi sukia tuon turkkia rauhallisin vedoin.
" Millainen kokoontuminen oli? " Vaahteravirta kysyi hiljaa, eteeti herättäisi muutamaa soturia, jotka nukkuivat kerällä pesän laitamilla.
" Ei kovin kummoinen. ", Kastanjahäntä mumisi "Normaali."
Vaahteravirta nyökkäsi.
" Oletko käynyt hakemassa ne yrtit Kamomillatassulta? " Kastanjahäntä kysyi kumppaniltaan vaihtaen puheenaihetta. Vaahteravirta nyökkäsi ja tyytyväinen hymy levisi hänen huulilleen.
" Eikö sinustakin mahani ole jo vähän paisunut? Onhan siitä jo jonkin aikaa kun sain kuulla pennuista.. "
Vaahteravirta naukui iloisesti. Nyt kun Kastanjahäntä katsoi tarkemmin Vaahteravirran mahaa, hän huomasi riemukseen Vaahteravirran olevan oikeassa. Ei maha ollut paljoa paisunut, ihan hivenen vain.
" Saatat olla oikeassa.. ", Kolli naurahti " Milloin muutat pentutarhaan? "
Vaahteravirta kohautti lapojaan.
" En tiedä. "
Kastanjahäntä nyökkäsi ja sanoi ajatuksensa ääneen:
" Niistä tulee metsän kauneimmat pennut. "
Vastaus:15 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
08.03.2014 00:23
Pentutarhan punottujen seinien välistä siivilöityvä kirkas auringonvalo sai minut avaamaan silmäni. Olin edelleen huonolla tuulella, sillä asiat Mustahaukan kanssa oli selvittämättä. Pentujeni lämpö vatsaani vasten sai minut kuitenkin kehräämään. Siihen pienokaiseni heräsivätkin. Ensimmäisenä päänsä nosti Apilapentu. Hontelo kolli venytteli pikkuiset koipensa ja kipitti puskemaan minun poskeani. Kanipentu kierähti unisena lähemmäs minua ja Tervapentu ja Pyörrepentu pomppasivat ylös innoissaan uudesta päivästä. Jotain kuitenkin puuttui. Unenpöpperöstä sekaisin yritin saada ajatukseni selväksi. Sitten muistin.

"Huomenta pienokaiset. Oletteko muuten nähneet Varjopentua?" Kaikki alkoivat heti vilkuilla ympärilleen, mutta lopulta pudistivat päätään. Minä nyökkäsin, mutta kutsuin heidät juomaan maitoa. Varjopentu olisi luultavasti isänsä luona, toivottavasti.

Myöhemmin päivällä Varjopentua ei näkynyt edelleenkään. Mustahaukka oli taas lähtenyt metsästämään, enkä ollut ehtinyt kysyä häneltä. Köpöttelin pentujeni kanssa aukiolle paistattelemaan päivää. Huomasinkin sisareni Sinisiiven laskevan yrttejä pesänsä suuaukolla. Huikkasin parantajaa ja huomaten minut hän kääntyi ja tepasteli luokseni. Tervehdimme toisiamme ystävällisesti ja aloimme jutella.

"Mitä pennuille kuuluu?" Sisareni aloitti lempeästi. Annoin pikkuisten vastata itse. "HYVÄÄ!" he karjuivat kuorossa. Me purkahdimmme nauruun. Samassa haistoin päiväpartion tulevan. Sinisiipikin haistoi sen, mutta huomasin, että hän haistoi jotain muutakin. Nousin seisomaan ja nuuhkaisin oikein kunnolla. Ilmassa tuoksui.... veri! Kuollut kissa! Piikkiherneet vain rapisivat kun soturit raahasivat mukanaan kullankeltaista, veren tahrimaa kissaa. Sinisiipi vetäisi henkeä. Hän ulvaisi sydäntäsärkevästi ja alkoi sukia kuolleen kollin turkkia. Tulin hieman lähemmäksi ruumista, kunnes tajusin, kuka kissa oli; Hän oli Kultamyrsky, Sinisiiven salarakas. Parantajillahan ei tunnetusti saanut olla kumpoania, mutta sisareni oli itsepäisesti rakastunut tähän kullankeltaiseen kolliin. Yhtäkkiä tajusin tilanteen vakavuuden Sinisiivelle. Riensin parantajan luo ja aloin sukia hänen korvantaustojaan. Naaras ei värähtänytkään, jatkoi vain tuijottamistaan kumppaniinsa. Sitten yksi päiväpartion sotureista toi minulle kukkasen, joka oli kuulemma ollut Kultamyrskyllä, kun hänet löydettiin. Ojensin kukkasen Sinisiivelle, joka katsoi kysyvästi minun syvänsinisiin silmiini.

" Se on Kultamyrskyltä. Sinulle. Hänen on täytynyt etsiä sitä kauan. Eihän tähän aikaan vuodesta kasva kukkia!" Mutta sisareni vain käänsipäänsä kukka suussan ja kipitti takaisin rakastamansa kollin viereen. Huokaisin. Koko klaani oli kerääntynyt paikalle ihmettelemään.

"Hänet pitää haudata." Ehdotin varovasti. Sinisiipi pudisti päätään. Huokaisin uudellleen, tällä kertaa syvempäön. Sitten, kuin salamaniskusta, Sinisiipi maukui:

"Te voitte haudata hänet. Minä lähden.... metsällle." Sitten naaras otti pari juoksuaskelta ja lähti laukkaamaan kohti tuuliklaanin reviirejä. Minä jäin silmät ymmyrkäisinä ihmettelemään parantajan käytöstä. Miten än voi noin vain lähteä?! Kysehän on hänen kumppanistaan. Samassa kuului rapinaa ja Mustahaukka asteli oppilaansa kanssa takaisin leiriin.
Hän kuitenkin pysähtyi nähdessään kuolleen kissan, ja jouduin selittämään koko jutun hänelle.

Pidimme nopeat hautausmenot. Sen jälkeen vein pennut pentutarhaan ja vedin Mustahaukan kanssani syrjemmälle, jotta voisimmem puhua. Olin kuitenkin juuri nyt niin huolissani sisarestani, etten voinut puhua eilisestä riidastamme.

"Tiedätkö, missä Varjopentu on? En löytänyt häntä aamulla."

"En ole." Mustahaukka vastasi hätäisesti. "Ehkä hän on mennyt etsimään minua sotureiden pesään ja nukahtanut sinne? Käyn tarkistamassa." Tummanharmaa kolli riensi sotureiden pesälle, mutta pudisti päätään. #Mihin pentuni on voinut kadota?#

Pari päivää oli kulunut ja koko klaank oli etsinyt Varjopentua. Viime aikoina ollut rankkasade oli varmaankin pyyhkäisyt pikkuisen naaraan tuoksujäljen mennessään. Aloin luopua toivosta. Ehkä pentuni oli jourunut mäyrän tappamaksi. Tai sitten hukkunut. Lannistuin toden teolla, kunnes Mustahaukka kutsui minut mukaansa viimeiselle etsintäretkelle. Suuntasimme kuohuavalle virralle, Tuuliklaanin reviirin ääripäähän. Ylhäällä oli jyrkkä kallion rinne, jota pitkin laski vaarallinen vesiryöppy. Kuljimme maata pitki alas päin, jossa vesi rantautui, mutta jatkoi silti koskena eteenpäin. Jäin tuijottamaan virran kuohuja. Kuvittelin pienen, mustaharmaan hahmon räpiköimään virtaavassa vedessä, osuen tappavasti teräsiin kallioihin, joita pilkotti vedestä. Puistelin nopeasti kylmät väreet niskastani. Olin kokenut paljon tuskaa viimeaikoina. Emme olleet löytäneet Varjopentua, mutta myöskään Sinisiipeä ei ollut nähty viime kerran jälkeen. Uskoin että hän oli karannut erakoksi, koska klaani ei välttämättä hyväksyisi tämän petosta.

"Kuupilvi, katso! Mikä tuo on?" Havahduin ajatuksistani kuullessani Mustahaukan huudahduksen. Yhdessä terävässä kivessä rieppui hopeanharmaa hahmo. #Sehän on kuin...kuin..# ajattelin tuskallisesti. Astelin veteen, vaikka yleensä vihaan kastumista. Voimakas virta riepotti tassujani, mutta epäusko ja tuska saivst ne pysymään paikallaan. Kurkistin hopeanhsrmaata mönttiä kiven luona, ja näin kissan kasvot.

"Sinisiipi..." voihkaisin, mutta ääneni hiipui olemattomiin. "Ei..." Hopeanharmaa möntti oli Sinisiiven eloton keho luhistuneena kasaan. Raahasin sisareni ruumiin rannalle. Hänen suussaan oli yhä se sama kukkanen. Kyyneleet alkoivat kimallella poskillani. Samassa kuului jyrähdys,ja puhkesi rankkasade. Tähtiklaani oli tullut suremaan kanssani. Aloin sukia sisareni turkkia hautauskuntoon.

"Klaani olisi hyväksynyt sinun petoksesi, Sinisiipi. Tähtiklaanikin olisi." Kuiskasin sanat, ja ne jäivät raskaana leijumaan ilmaan. Mustahaukka painoi kylkensä omaani vasten ja nuolaisi poskeltani suolaiset kyyneleet pois.

"Tule. Viedään hänet klaanin luo." Hön maukui, ja kaikessa hiljaisuudessa, kuin kaikki nummetkin olisivat vaienneet, lähdimme kantamaan Sinisiipeä klaanin armahdettavaksi.

Saavuimme leiriin ja kaikki näytti ihan tavalliselta. Sade oli loppunut. Mustaukka lähyi kertomaan asiasta Seittitähdelle. Pian päällikkö julistkin hautaustilaisuuden.

Klaaninvanhimmat köpöttelivät kostealla maalla ja pitivät parantajan ruumista hellästi hampaissaan. He veivät sen juuri kaivrtun hautakuopan luokse ja laskivat Sinisiiven kuoppaan. Sitten he kuoputtivat sen umpeen. En ollut halunnut viettää viimeistä yötä Sinisiiven vierellä, eikä kukaan muukaaan saanut, sil se olisi turhaa. Oln surenut häntä jo, eikö kenenkään muun tarvinnut. Kun klaani oli hajaantunut takaisin omiin puuhiinsa, astelin Sinisiiven haudalle. Ylväs naaras oli haudattu kumppaninsa Kultamyrskyn viereen, rakkauden merkiksi. Katselin hautoja hetken, kunnes oli aika mennä. Viimeisenä tekonani Sinisiivelle, pudotin pienen, heleän vaaleanpunaisen ruusunnupun hänen haudalleen.

//Kirjoitin kännyllä, jote kirjoitusvirheitä löytyy varmasti :3//
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viileätassu, Jokiklaani
07.03.2014 22:14
Luku 2.

Kylmä tuuli pörrötti Viileätassun punertavanruskeaa turkkia. Oppilas katsoi ympärillään olevaa leiriä ja huokaisi mielessään. Hänen mestarinsa Symbolihäntä oli sairaana ja varamestarina toimiva Haapasydänkin oli juuri joutunut lähtemään partiokierrokselle. Hänellä ei olisi siis mitään muuta tekemistä, kuin leirissä vankina pysyminen. Viileätassu käveli leirin reunamille ja istahti auringon lämmittämälle paikalle katselemaan muiden kissojen puuhia. Klaaninvanhimmat nauttivat hiirenkorvan ajan auringosta, mutta sähähtivät ja menivät pesänsä suojiin heti, kun kylmä viima läpäisi heidän ohuet turkkinsa. Viileätassu käänsi jäätävän katseensa oppilaiden pesälle. Nuori soturi Pihkakynsi oli tullut tervehtimään pikkusiskoaan Mahlatassua ja he leikkivät keskenään taistelussa olevia sotureita. Tumman punaruskea naaras tuhahti. Hän ei ollut leikkinyt ikinä oppilaaksi tultuaan ja hänen mielestään se oli pelkkää pentujen hommaa. Oppilas käänsi katseensa sotureiden pesää kohti. Juuri ulos tullut Mustahelmi katsoi häntä murhaavasti ja paljasti kyntensä. Viileätassu värähti ja käänsi katseensa nopeasti pois, ettei Mustahelmi olisi tullut raapaisemaan häntä ja huutamaan, miten hän vihasi tyttärensä tuijotusta ja tämän pelottavia silmiään. Niskakarvojaan tasoittaen oppilas kääntyi katsomaan parantajan pesään. Punatassu oli tullut ulos haukkaamaan happea tai sitten yritti livahtaa pois tunkkaisesta pesästä ja mennä saalistamaan. Viileätassu huomasi, ettei punertava mustaraitainen oppilas pitänyt pelkästä sammalesta makaamisesta ja oli muutenkin aika vilkas luonteeltaan. Punatassu kääntyi katsomaan Viileätassua päin ja punaruskea oppilas huomasi, että oli tuijottanut häntä pitkään. Naaras käänsi katseensa nolona pois. >>Mikä minua vaivaa?<< Oppilas ajatteli äkäisenä. Hän ei ikinä tuijottanut ketään, saati melkein olla pystymättä kääntämään katsettaan pois. Punatassussa oli jotain, mikä sai nuoren naaraan olon epämiellyttäväksi ja hermostuneesti. Viileätassu pudisti ärsyyntyneenä päätään. Hänen tarvitsi vain päästä saalistamaan ja haukkaamaan happea, siinä kaikki. Oppilas katsoi leirin suuaukkoon. >>Ehkä ei haittaa, jos vain käväisen reviirillä kysymättä. Ja jos toisin riistaa, en olisi tehnyt mitään väärää.<< Viileätassu ajatteli ja huomattuaan, ettei kukaan katsonut lähti leiristä ulos. Oppilas hengitti syvään ja ylitti sopivasti peräkkäin olevien pikkukivien kautta virran, joka oli voimistunut paljon lumien sulamisen takia. Viileätassu avasi suunsa ja yritti haistaa riistaa. Hänen suureksi onnekseen orava kiipesi vieressä olevan puun runkoa alas ja katsoi veden peittämää maata epäröivästi. Viileätassu nuolaisi huuliaan jo melkein maistaen oravan lihan suussaan. Orava oli ansassa puussa ja se oli silloin helppo saalis. Oppilas käveli hitaasti puun viereen ja alkoi kiipeä sitä pitkin ylös. Orava hätääntyi huomattuaan kissan ja juoksi puun oksalle. Se etsi katseellaan muita puita johon olisi voinut hypätä, mutta seuraava puu oli monen ketunmitan päässä. Viileätassu kiipesi oksalle, missä orava oli ja nopeasti hyppäsi oranssin riistan päälle. Punaruskea naaras taittoi sen niskat nopeasti ja otti sen suuhunsa. Hän kapusi puusta alas ja etsi katseellaan maata, joka ei olisi veden peitossa. Monen ketunmitan päässä oli puu, jossa oli hylätty pöllönpesä. Se voisi olla hyvä paikka piilottaa riistaa. Viileätassu käveli puun luokse ja laittoi oravan hylättyyn pöllönkoloon. Hän hätkähti, kun kuuli rapinaa ja selviä askelia. Hänen kuonossaan haisi yhä oravan makea tuoksu, jonka takia hän ei haistanut, kuka häntä lähestyi.
’’Kuka siellä?’’ Oppilas kysyi yrittäen pitää äänensä vakaana. Hän ei ikinä haluaisi näyttää pelkoaan muille, koska se on heikkoutta. Hän pelkäsi, että se sama mäyrä, joka tappoi Sysipennun, hyppäisi ulos puskasta ja juoksisi hänen kimppuunsa. Vastausta ei kuulunut, mutta askeleet lähenivät lähenemistään. Viileätassun lihakset jäykistyivät. Hän pelkäsi ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Sysipentu kuoli. Läheisestä puskasta astui nilkuttaen esiin punertava raidallinen hahmo. Viileätassu tunnisti hänet Punatassuksi. Oppilas rentoutti lihaksensa ja huokaisi mielessään. Punatassu huomasi hänen reaktionsa.
’’Pelästyitkö?’’ Kolli kysyi huvittuneena. Viileätassun niskakarvat nousivat pystyyn ja hän mulkaisi häntä silmät leimahtaen.
’’En tietenkään! Oli oikeastaan lähellä, etten olisi tehnyt sinusta variksenruokaa, kun luulin sinua mäyräksi.’’ Naaras kivahti aavemaiset silmät leimuten. Hänen suureksi ihmetyksekseen Punatassu ei hätkähtänyt hänen pelottavia silmiään, vaan oli oikeastaan aika kiinnostunut niistä. Oppilas pudisti ärtyneenä päätään. ’’Mitä muuten edes teet täällä? Luulin, että sinun piti olla parantajan pesällä lepäilemässä.’’
’’Ööh… Minulla oli tylsää, joten päätin seurata sinua. Et tainnut itsekään kysyä lupaa mennä ulos leiristä, ethän?’’ Punatassu naukaisi terävästi. Viileätassu oli aikeissa sanoa jotakin vastaan, mutta nuori kolli jatkoikin: ’’Hei, haistatko sinä tuon?’’ Oppilas pudisti päätään vastaukseksi, ja nosti kuononsa haistellakseen ilmaa. Kyllä, ilmassa haisi selvästi jonkun eläimen haju, muttei oppilas tiennyt mikä eläin se oli.
’’Mikä eläin haisee tuolta?’’ Punaruskea naaras tuhahti ja nyrpisti nenäänsä. Haju oli inhottavan kitkerä ja haisi lähes variksenruoalle.
’’Kettu. Tule, mennään katsomaan onko se yhä täällä.’’ Punatassu huudahti ja lähti juoksemaan nilkuttaen hajua kohti. Viileätassu seurasi häntä hieman haluttomasti. Vaikka, olisihan se kiva päästä tappelemaan ketun kanssa. Jos oppilas häätäisi sen pois Jokiklaanin reviiriltä, hän voisi saada enemmän suosiota. Mutta ei hän suosiota kaivannut, koska oli jo tottunut hiljaiseen yksinäisyyteen. Punatassu johdatti Viileätassun lähelle Varjoklaanin reviiriä seuraten ketun hajua. Punaruskea naaras nosti niskakarvansa pystyyn. He olivat lähellä sitä paikkaa, jossa Sysipennun tappoi mäyrä. Oppilaan veli oli katsonut häntä meripihkan värisillä silmillään sillä tavalla, kuin olisi nähnyt aaveen, tai ollut itse aave. Viileätassu värisi edes ajatellessaan sitä. Hänen mieleensä tulvahti muisto siitä, miten hänen isänsä Revontuliyö oli aloittanut sanomaan jotain tärkeää, mutta lopettikin lauseensa kesken ja hävisi. >>Mitäköhän asiaa hänellä oli ollut?<< Viileätassu ajatteli. Hän ei ollutkaan nähnyt isäänsä tänään, ainoastaan aamulla huomasi, kuinka hän lähti hämmentyneen näköisenä leiristä. Punatassu hänen edessään pysähtyi ja Viileätassu oli taas lähellä törmätä häneen. Kolli katsoi kuin lamautuneena eteensä. Nuori naaras kurkisti hänen selkänsä takaa, mitä hän katsoi. Näky sai koko maailman pysähtymään hänen ympärillään. Keskellä nummea makasi kellanoranssi raidallinen kissa. Hänen kylkensä oli värjäytynyt kirkkaanpunaiseksi verestä ja silmät tuijottivat kuolleena tyhjyyteen. Kissa oli Revontuliyö.
’’Ei… Ei!!!’’ Viileätassu huudahti ja ryntäsi kuolleen isänsä luokse. Punaruskea naaras painoi päänsä ainoan rakastamansa kissan kylmään turkkiin ja hengitti Revontuliyön tuoksua. >>Ei, en saa itkeä. En itke koskaan.<< Hän ajatteli silmät kosteina. Itkeminen on heikkoutta, eikä hän halua näyttää olevansa heikko. Niin heikko, kun Mustahelmi häntä sanoo. Viileätassu katsoi kauhistuneena isänsä ruumista tarkemmin. Lavassa oli aika syvä haava, mutta se ei ole ollut tappava. Hänen isänsä oli varmasti taistellut ketun kanssa. Oppilas näki kellanoranssin kollin ruumiin vieressä pari tallottua kuolonmarjaa. Hänen isänsä hengityskin haisi hieman kuolonmarjoille ja suusta oli valunut vähän vaahtoa. Joku… Joku oli myrkyttänyt hänet.
’’Olen niin pahoillani. Tiedän miltä tuntuu menettää joku tärkeä…’’ Punatassu aloitti lohduttamaan ymmärtäväisenä ja käveli Viileätassun vierelle, mutta oppilas keskeytti hänet surun ja vihan sumentaessa hänen silmänsä.
’’Olen ihan kunnossa!’’ Hän nosti niskakarvansa pystyyn ja väläytti maidonvaaleita hampaitaan.
’’Mutta… Haluan vain auttaa…’’
’’Olen ihan kunnossa!!!’’ Viileätassu karjaisi niin lujaa kuin ikinä sai kurkustaan ääntä. Hän ei ollut ikinä ollut niin vihainen ja surullinen kuin nyt. Edes huomaamattaan naaras raapaisi terävillä kynsillään Punatassun poskea niin lujaa, että veri lennähti kollin poskesta. Viileätassu hengitti raskaasti ja katsoi tassuaan. Kynnet olivat verestä ihan punaiset. >>Mitä olen mennyt tekemään!? Olen hirviö!<< Oppilas ajatteli kauhuissaan ja ryntäsi pois. Vaikka hän kuinka yritti pinnistellä, ettei alkaisi itkeä, parit kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin. Viileätassu juoksi niin nopeasti kuin voi. Hän halusi pois, omaan sammalpetiinsä. Hänellä ei ollut enää ketään tässä maailmassa. Mustahelmi saisi tästä edes pahoinpidellä häntä niin paljon kuin haluaisi. Leiriin päästyään Viileätassu ei välittänyt muiden ihmettelevistä katseista, vaan ryntäsi suoraan oppilaiden pesään omalle sammalpedilleen. Hän painoi päänsä kosteaan sammaleeseen ja itki itsensä uneen.

Viileätassu ei tiennyt kuinka kauan hän oli nukkunut. Hän heräsi, muttei oppilaiden pesässä Jokiklaanin reviirillä. Hänen ympärillään taivas oli pelkkää mustuutta, kuuta ja tähtiä ei tuntunut olevan olemassakaan. Koko paikka oli aavemaisen hämärän sumun peitossa ja se esti näkyvyyden jo ketunmitan päähän. Punaruskea oppilas käveli eteenpäin ja katsoi ympärilleen. Salamana hänen eteensä ilmestyi lumenvalkoinen safiirin väriset silmät omistava kolli, jolla oli korvasta lähtevä vatsan alle kiemurteleva kamalan näköinen arpi. Viileätassu hätkähti ja otti pari askelta taaksepäin.
’’Tervehdys, kultaseni.’’ Lumenvalkea kolli naukaisi teennäisen silkinpehmeästi. Viileätassun niskakarvat nousivat automaattisesti pystyyn.
’’Kuka sinä olet ja mikä tämä paikka on?’’ Oppilas sähähti valmiina raapaisemaan myös tuon kollin poskea.
’’Saanen esittäytyä. Olen Lumimätäs, mutta tämän paikan nimi voi minun puolestani pysyä vielä salassa. En halua pilata yllätystä.’’ Lumimättääksi esittäytynyt kolli kertoi samaa teennäistä silkinpehmeyttä äänessään niin kuin ennen. ’’Mutta vaihdetaanpa puheenaihetta. Sinä olet yksi onnekkaista, joka on valittu tähän erityiseen koulutukseen. Olen huomannut sinussa sellaista voimaa, jota monet kissat kadehtivat. Voin opettaa sinut hallitsemaan voimiasi, jonka avulla sinusta voi tulla yksi metsän parhaista taistelijoista. Etkö olekin halunnut sitä, muiden kissojen kunnioitusta ja sitä, kun tunnet olevasi arvostettu?’’ Lumimättään sanat saivat Viileätassun hiljentymään. Hän oli oikeassa, juuri sitä hän oli aina halunnut.
’’Tulinko siis tänne koulutukseesi aina, kun nukun?’’ Viileätassu kysyi. Kun Lumimätäs nyökkäsi teennäisen leveästi hymyillen, naaras hiljentyi miettimään. Pitkä tovi kului, kun oppilas mietti vastaustaan. Lumimätäs vaikutti kuitenkin todella kärsivälliseltä. ’’Selvä, haluan tulla koulutukseesi tulla paremmaksi soturiksi.’’ Viileätassu vastasi lopulta. Valkoinen kolli hymyili entistä leveämmin.
’’Näemme siis pian…’’ Lumimätäs kuiskasi ja katosi pimeyteen.

//Tällainen tökköinen ja tylsä tarina YP:iden kiusaksi. Kirjoitusvirheitä löytyy varmasti. ;33//

Vastaus:25 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Synkkätassu Varjoklaani
07.03.2014 21:43
Likomärkä Synkkätassu tessutteli suolla. Vettä satoi kaatamalla ja märkä suo litisi tassujen alla, jättäen pienet vetiset kuopat jälkeensä. Pitkästä aikaa kirkas kuu paistoi taivaalla ja sumu peitti kaiken, jopa yöntumman Synkkätassun. Yhtä "synkkä" ilme kasvoillaan (kuten aina) hän käveli usvassa. Synkkätassu ei tiennyt syytä miksi hän käveli keskellä yötä aavemaisessa paikassa. Mutta mielummin siellä kin klaanissa. Hän koki olevansa siellä ulkopuolinen. Aivan kun hän ei kuuluisi sinne? Vesipisarat tihkuivathänen kuonoaan pitkin. Pikku hiljaa hän alkoi haistaa ukkospolun katkun varjoklaanin kitkerän löyhkän seasta. Hän loikkasi ukkospolulle ja tunsi kiven kovan maan alla.
"Kaksijalat ovat inhottavia..hhm.." Hän mutisi itsekseen. Synkkätassun korvat säpäshtivät. Synkkätassu näki tumman hahmon sumun keskelä. Lihaksikas oranssihko kissa asteli usvan keskellä tätä kohti. Sen kävely pysähtyi kuin seinään.
"Sinä! Taasko olet tielläni?" Se sihisi. Synkkätassu veti terävät kyntensä esiin. Hän haistoi veren tästä kissasta. Sekä jotain muuta- toisen kissan hajun. Sateen ropinan ääni väistyi tieltä kun ukkospolun reunalla olevat kissat räjähtivät toimintaan. Lihaksikas kissa loikkasi kynnet ojossa Synkkätassua päin. Mutta ketteränä ja pienehkönä kissana tämä väisti sivuun, ja upotti kyntensä luopion kylkeen. Lihaksikas kissa päästi ilmaan rääkäisyn ja nappasi Synkkätassua niskasta kiinni. Synkkätassu painautui maahan ja nappasi kollia takajalasta kiinni, ja riuhtaisin niin lujaa että Oranssi kissa kaatui maahan. Sykkätassu oli juuri syöksymässä tämän kurkkuun kunnes tunsi viiltävän kivun niskassaan, ja verta tulvahti pitkin ukkospolkua. Hän joutui pysäyttämään loikkansa. Luopio käyti tilanneta hyväksi ja nappasi Synkkätassua uudestaan niskasta. Yönmusta kissa päästi vertahyytävän rääkäisyn ilmaan kivusta. kun luopio alkoi riuhtoa tätä. veri pisaroita lensi jokapaikkaan, ja Synkkätassu luuli loppunsa tulleen. Kunnes maa alkoi täristä. Luopio keskeytti riuhtomisen ja päästi Synkkätassusta irti ja hyppäsi pitkän ruohikon sekaan.
Synkkätassu luuli pelastuneen. Sitten hän tajusi olevansa väärässä usvan keskeltä ilmaantui kaksi hehkuvaa silmää.
>>Hirviö!<< Synkkätassu ajatteli kauhuissaan ja loikkasi ojaan. Hän tunsi vii,man joka melkein vei hirviön mukaan. Puuskuttaen hän lysähti vesilammikkoon-Sitten hän tunsi viiltävän kivun jälleen, tällä kertaa kaulassa, Kaikki oli tapahtunut salaman nopeasti. Oranssinpunainen luopio repi Synkkätassun kurkkua. Musta kissa keräsi voimansa takajalkoihin ja potkaisi Luopion pois päältään ja nousi ylös.
"Mikä sinua aivaa! Hyökit kimppuuni jatkuvasti! Mitä muka olen sulle tehnyt!?" Synkkätassu sähisi. Luopio katsoi hetken Synkkätassua silmästä silmään. Synkkätassu huomasi että tätä kuvotti hänen katseensa. Lopulta kolli istui kylmän rauhallisesti maahan ja alkoi lipoa haavojaan.
"Okei.. Aloitetaan nyt vaikka tällä. Nimeni on Vaahteranlehti ja olen jokiklaanin entinen "orja". Se sanoi.
"Jokiklaanin.. "Orja"? Synkkätassu kysyi hieman ihmettelen ja päätti istua alas.
"Etkö ymmärrä? KAIKKI kissat myrskyklaanissa, Tuuliklaanisa, Jokiklaanissa että Varjoklaanissa ovat pelkkiä tähtiklaania palvovia "orjia". Klaani kissat uskotellaan olemaan uskolisia klaanille mutta todellisuus on vain vankila. Siksi itsekin olen luopio. Klaanit on tarkoitettu vain heikoille jotka eivät pärjää yksin." Se selitti rauhallisesti-mutta silmät leiskuen.
"Minä en ole samanlainen kuin ne muut klaaneissa! Sääntäjä ja sääntöjä. Sama kuin eläsiin pimeydenmetsässä, mmh!" Synkkätassu sähisi.
"Niin. Sitä olen tässä yrittänytkin selittää..." Vaahteranlehti katsoi tätä arvioiden.
"Mielummin eläisin luopiona kuin siellä..mmh" Synkkätassu sanoi hiljaa ja katsoi lammikkoon. Hän näki mustan kissan, jolla oli surullinen ilma ja lohduton ilme kasvoillaan.
>>Kuka minä olen?<<
Peilikuvan rikkoi sateen pisara. Vesi värisi hetken aikaa ja kun se palasi normaaliksi. Hän erotti oman peilikuvansa-Tällä kertaa murhanhimoisen näköisen.>>Onko tämä merkki pimeydenmetsältä?<<
Ajatukset rikkoivat ykis ainoa kohtaloa muuttava lause.
"Mikset liityisi meihin?<<
Synkkätassu käännähti katsomaan Vaahteranlehteä.
"Teihin?" Hän kysyi.
"Niin, olet vahva kissa josta olisi meille paljon apua. Voisimme suorittaa eri tehtäviä yhdessä kaksin. Ei tyeriä klaanin sääntöjä, voisit elää kuteb haluat!"
"Minä.. Voisitko kertoa niistä "teistä" lisää, mmh?" Hän kysyi ja toivonkipinä syttyi.
"Tarkoitan sillä Salaman porukkaa. Olen siinä laumassa mukana. Salama johtaa tätä porukkaa, hän on musta kissa jolla on salaman muotoisia kuvioita sekä hänen kumppaninsa on Steel niminen kissa. Jos liittyisit meihin voisit auttaa meitä taidoillasi. No suostutko? Asia pitäisi vielä varmentaa salamalta. Mutta uskon että lahjakkuudet ovat tervetulleita! No suostutko?" Hän kysyi.
Synkkätassu katsahti Vaahteranlehteen ja sitten peilikuvaansa.
"Suostun" Se päätti hänen kohtalonsa.
"Hienoa. Kerro nimesi."
"Nimeni on Synkkätassu. Mutta kutsu minua vain Senpaiksi mmh. Okei?"
"Hmph, selvä sitten. Seuraa minua." Lihaksikas kissa naurahti ja viittoi hännällään seuraamaan. Synkkätassu nousi ylös ja lähti tämän perään. He tulisivat kokemaan yhdessä vielä paljon.

//Vähän jännä tarina :D Tikru jatkathan sitten? :3
Vastaus:15 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahterapentu, Myrskyklaani
07.03.2014 19:25
//Anteeksi tarina on kyllä homehtunut tietokoneellani 10000 vuotta mutta kun nyt vasta muistin että ainiin, pitäisi laittaa se tarinakin :'DD Ja anteeksi tönkköisyys ja lyhyys, mutta kun inspiraatio kateissa :'D Olisin kiitollinen, jos joku antaisi hieman inspiä :'3//

Olin ollut hereillä jo jonkin aikaa. Aurinko ei ollut vielä edes noussut. Kaikki, jotka olivat pentutarhassa, paitsi minä, nukkuivat. Haukottelin tylsistyneesti ja katsoin nukkuvaa Kultakukkaa.
#Ei siitä varmaan ole haittaa, jos tassuttelen tuolla ulkona...# Mietin ja nousin makuuasennosta neljälle jalalle. Ensin astuin pari askelta hitaasti eteenpäin, kunnes sain jostain rohkeutta ja kävelin reippaammin ulos varoen tippumista. Olin kerran ihan pienenä kuunnellut Kultakukan juttuja 'vanhoista reviireistä' ja matkasta tänne. Myös jotkut klaaninvanhimmat kertoivat niitä minulle. Niistä oppii aika paljon...
#Muistelut sikseen...# ajattelin ja juoksin pois leiristä. Kuulin ääniä sotureiden pesästä, joka lisäsi vauhtiani. En todellakaan olisi halunnut joutua sotureiden käpäliin heti seikkailuni alussa! Käpäliini koski ja päätäni jomotti, mutta jatkoin juoksemista vielä hetken.
”Juoksin aika pitkälle...” mietin ääneen ja näin ison lammen. Kuitenkin hetken lähestyttyäni sitä tajusin, ettei se ollut iso lampi, vaan järvi. Tajusin, että kannattaisi ottaa happea, ennen kuin tukehtuisin. Istahdin siihen jäätyneen järven viereen ja kokeilin vettä, jonka huomasin pienessä kolossa.
”Ögh... Märkää ja kylmää!” Parkaisin ja nostin tassuni takaisin vierelleni.
#Pitäisi palata... Aurinkokin nousee jo puskan takaa...# Mietiskelin ja kävelin poispäin.
”Hei hetkonen... Ei Aurinko nouse puskasta!” parkaisin ja käännyin katsomaan puskaan. Parkaisin toisenkin kerran tajuttuani, että siellä oli kettu. Se katsoi minua hetken hölmistyneenä, ja lähti perääni. Juoksin kiljuen kovaa kohti leiriä kettu perässäni. Huomasin Lukkikoiven ja Nokiturkin istuvan jonkin matkan päässä katsoen minua kummastuneina.
”Kettu!” Huusin itkun sekaisella äänelläni, joka sai kahteen soturiin hieman eloa, varsinkin heidän nähdessään sen oranssin turkin ja vihreät, ahnaat kiiluvat silmät...

Jatkuu...
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Taivastassu, Myrskyklaani
07.03.2014 09:25
Luku 2.

Pimeys ympäröi Taivastassun joka epätoivoisesti halusi päästä takaisin. Entä jos kaikki olisikin ollut vain.. Unta? Tai sitten enneuni. Kuitenkin Taivastassu tiesi, että kaikki oli totta. Se kolli, joka oli raa'asti repinyt Taivastassun vasemman silmän irti, ja tehnyt suuren ja syvän viillon.
"auttakaa minut pois täältä!" Taivastassu naukaisi ottaen askeleen horjahtaen eteen päin. Jos naaras katsoisi alas, hän varmasti näkisi vain pohjattoman kuilun allaan. Tai ei mitään.
"En halua kuolla" oppilas vaikeroi hiljaa. Ei kai hän ollut kuollut?
"Mikä on vointisi?" kuului tuttu, lempeä mutta jotenkin niin erilainen ääni kuin ennen. Ei, oliko hän oikeasti kuollut? Jos Taivastassu pystyisi raottaa silmiään, niin hän eläisi. Muuten hän olisi kuollut, sillä ei muutakaan vaihtoehtoa ollut. Oppilas pystyi esittämään silmäänsä, mutta ei pystynyt sietämään kipua. Nopeasti nähtyään missä Taivastassu oli, hän oli olettanut olevansa parantajanpesässä. >>ja klaanin parantaja oli.. Mikä hänen nimensä olikaan?<< Taivastassu ei pystynyt ajatella kivun takia laisinkaan järkevästi, mutta muistikin pian parantajan olevan Vaahtokukka.
"Syö nämä" kuului parantajan naukaisu. Varovaisesti oppilas avasi suunsa ja söi ne, mitä parantaja olikaan antanut. Ne eivät maistuneet miltään, ainakaan vielä. Taivastassu nielaisi ja sulki silmänsä. Oli liikaa taistella kipua vastaan, kun kyllä parantaja varmasti osaisi hoitaa. Tai sitten ei.

Taivastassu heräsi. Nyt naaras pystyi helpommin kääntämään päätään, ja huomasi ettei kipua ollutkaan enään niin paljon. Taivastassusta tuntui myös, ettei hän ollut pidempään aikaan päässyt liikkumaan kunnolla. Eikä hän ollutkaan varmasti.
"Olet herännyt" kuului naukaisu ja Vaahtokukka tassutteli harmahtavan oppilaan luokse.
"Olet levännyt, ja tuo viilto tuossa ainakin on parantumassa nopeasti. Tuosta en kuitenkaan tiedä.." Vaahtokukka mumisi nopeasti ja katsoi Taivastassua silmään.
"Se kuitenkin parantuu, jos sitä hoitaa?" Taivastassu kysyi samalla yskäisten. Nyt lapaan sattui hieman enemmän, joten oppilas suoristi itseään.
"Kyllä" parantaja vastasi.
"Se on kyllä parempi kuin eilen" Vaahtokukka totesi arvioiden samalla. Taivastassu oli surullinen, mutta samalla vihainen. Se kissa - pystyikö sitä edes kissaksi sanoa - oli repinyt silmän irti. >>minä kostan vielä hänelle<< Taivastassu mietti hetken ja päätti sen järkeväksi ratkaisuksi. Pitkään aikaan ei Taivastassu pääsisi harjoittelemaan, mutta naaras odotti jo kovasti sitä. Kuului tassun askelia, ja kiinnostuneena naaras käänsi päätään äänen suutaan. Parantajan pesän suuaukolla seisoi tummanharmaa kolli, jonka siniset silmät kiiluivat. Tihkuviiksi.
"Taivastassu! Oletkin jo herännyt" kolli yllättyneenä naukaisi. Vaahtokukkaa ei näkynyt, mutta tuo naukaisi
"Tihkuviiksi, voisitko hakea jotain Taivastassulle? Hänellä on varmasti nälkä" Taivastassu nyökkäsi ja laski päänsä maahan. Sammaleet olivat lämpimiä, ja pehmeitä. Tihkuviiksi nyökkäsi ja lähti pois parantajan pesän suuaukolta. Kolli palasi kohta varpunen suussaan, ja laski sen Taivastassun eteen. Nälkä ei Taivastassulla ollut, ainakaan luultavasti. Maistaessaan palasen linnusta, naaras huomasikin olevan todella nälkäinen. Oppilas ahmi varpusen suuhunsa ja tunsi samalla kuinka vatsa täyttyi.
"Kiitos" harmahtava naaras kuiskasi samalla nielaisten viimeisen palasen. Yllättäen oppilasta väsytti ja naaras sulki silmänsä nukahtaakseen.
Taivastassu oli jossain aivan eri paikassa, kuin Myrskyklaanin leirissä, parantajan pesässä. Aurinko paistoi, ja nummet sekä metsät kukoistivat. Kaksi jänistä loikkivat nummimaisemissa ja lintuparvi pölähti puusta.
"Mikä paikka tämä on?" Taivastassu ehti kysyä kun huomasikin että vaaleansiniselle, pilvettömälle taivaalle ajautui tummia ja punertavia pilviä. Niistä alkoi satamaan punertavia pisaroita, ja vaikka pentukin olisi tunnistanut ne veripisaroiksi. Maa muuttui hetkessä veriseksi ja tahmeaksi, ja puista alkoi tippumaan lehdet. Kauempana kuului hätääntyneitä naukaisuja. Kaiken lisäksi naaras huomasi, että pilvet olivat ukkospilviä. Paahtava kuumuus, kuuma verisade ja salamoiden täyttämä taivas.
"Missä minä NYT olen?!" Taivastassu tuhahti. Kuitenkin joku pelotti tuota niin kovasti. Pian Taivastassun eteen tuli valkeana hohtava Tähtiklaanin soturi. Tuo tuijotti Taivastassua, kunnes lopulta naukaisi jotain epäselvää. lopulta kaikki pimeni, ja kissa alkoi haalistua.
"Ei, älä lähde!" Taivastassu ulvahti ja yritti loikkia tuon perään, mutta turhaan. Ennen kuin hän oli edes päässyt lähelle, oli Tähtiklaanin kissa kadonnut.

Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 




--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivasmieli, luopio
07.03.2014 08:17
//Jatkoa//

Kaunotassun tuskanhuudot kiirivät varmasti järven toiselle puolelle saakka. Hiirikynsi vilkaisi Usvajalkaa villisti retuuttaessaan nuorta kissaa hampaissaan. Minun teki huonoa katsella kuinka jokiklaanilaisen veripisaroita tipahteli maahan, mutta en voinut oikein muutakaan. Usvajalka tuijotti tappelevia - tai oikeastaan alakynnessä olevaa Kaunotassua - hetken silmät suurina, ja heräsi sitten jälleen todellisuuteen. Siniharmaa naaras rääkäisi hurjasti.
“Tassut irti oppilaastani, senkin saastainen luopio!” varapäällikkö sähisi hurjasti. Hiirikynsi irrotti hetkeksi hampaansa Kaunotassun lavasta, ja oppilas henkäisi edes hetkellisestä kivun helpotuksesta. Kuura kuitenkin oppilaan kauhuksi loikkasi paikalle ja asetti kyntensä Kaunotassun kurkulle.
“Ja sinähän et lähde minnekään” Kuura sihahti ja Kaunotassu nyökkäsi ylitsepääsemätön paniikki silmissään. Hiirikynsi marssi kohti Usvajalkaa tummanharmaa häntä kiukusta viuhtoen.
“Älähän sinä nimittele minua, senkin raato, nössö…kotikisu!” kolli sähisi.
“Ja kuka sanoo Jokiklaanin varapäällikköä kotikisuksi?”
“No kuule, minä!” Hiirikynsi murisi ja työnsi kyntensä maahan. Kolli laski etuvartaloaan kohti maata, valmiina syöksymään antamaan kuolettavan iskun. Samassa mieleeni palasi Fanny.
>>Mitenhän…<< Naaras oli jäänyt luopioiden vangiksi, ja minä olin lähtenyt etsimään häntä, ja jouduin itsekkin ‘Salamalauman’ kidutettavaksi. Lopulta päädyin karkoitetuksi omasta klaanistani Myrskyklaanista, ja tässä sitä nyt oltiin. Jokiklaanin reviirillä raatelemassa oppilasta, joka oli täysin viaton. Heräsin todellisuuteen kun tappelevien kissojen rääkäisyt kiirivät korviini.
Usvajalka ja Hiirikynsi hyörivät ja pyörivät yhtenä kynsien ja hampaiden myrskynä.
Kuura oli upottanut hänkin hampaansa Kaunotassun lapaan, toiseen paikkaan mihin Hiirikynsi oli purrut. Nuori oppilas vaikersi tuskallisesti, ja huitoi veltosti ja epätoivoisesti kynsillään ilmaa. Naaras kuitenkin pysyi Kuuran otteessa, ja luovutti pian vastaan taistelemisen. Minun teki mieli mennä viiltämään Kuuralta kurkku auki, mutta en olisi pystynyt siihen. Keskityin taas tuijottamaan Usvajalan ja Hiirikynnen välistä taistelua. Hiirikynsi oli litistänyt Usvajalan alleen, ja kynsi naaraan lapaa terävillä kynsillään. Usvajalka yritti näykkäistä kollia hänen lapaansa, mutta saikin toisen aatteen. Jokiklaanin varapäällikkö valahti veltoksi, ja vaikersi tuskallisesti. Hiirikynsi ulvahti voitonriemuisena, mutta yhtäkkiä hän huomasi liitävänsä selkä edellä kohti järveä, jonka vieressä he olivat kahakoineet. Kuului kammottava rasahdus, kun jää särkyi kollin painon alla, ja sitten kuului valtava loiskahdus ja Hiirikynsi räpiköi vedessä yskien.
“Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa!” Usvajalka naurahti ja siirsi sitten katseensa Kuuraan ja Kaunotassuun.
“Ja mitä minä jo sanoin sinulle” naaras sähähti.
“Et sitten yhtään mitään…” Kuura hymähti. “Käskit Hiirikynnen pitää tassunsa erossa pikku oppilaastasi, et minua” Usvajalka viuhtoi hännällään ärtyneenä.
“Älä sinä saasta näsäviisastele!” naaras sähähti luimistaen korvansa. Hiirikynsi vilkaisi minua käskevästi. Hän viittoi hännällään Usvajalkaa, joka sähisi hurjasti. Tajusin, että hän halusi koetella uskollisuuttani Salamalaumalle. Nielaisin kuuluvasti, ja aloin hiippailla kohti Usvajalkaa takaa päin. Hiirikynsi piti Usvajalan huomion itsessään, ja minä nielaisin epäröiden. Kuura Hiirikynnen takana mulkaisi minua varoittavaksi.
>>Minun…minun on pakko tehdä tämä…<< ajattelin ja astuin askeleen lähemmäksi Usvajalkaa. Jalkani tärisivät hieman, kun loikkasin kohti varapäällikköä. Hän ulvaisi säikähtäneenä, kun loikkasin hänen niskaansa. Usvajalka loikki ympäriinsä yrittäessään karistaa minut irti, mutta olin saanut tiukan otteen. Hiirikynsi vilkaisi ensin minua, sitten Kuura, kuin miettien kenen apuun ryntäisi. Kuura oli saanut Kaunotassusta kova otteen, joten tummanharmaa kolli loikkasi seurakseni Usvajalan kimppuun. Minä revin naaraalta karvatuppoja irti, ja Hiirikynsi jäyti varapäällikön lapaa hampaillaan. Hän sihisi ja yritti purra minua, ja samassa kipu lävisti takajalkani.
Ulvaisin kun Usvajalka työnsi hampaitaan yhä syvemmälle jalkaani. Samassa tunsin, kuinka terävät hampaat eivät enää pystyneet liikahtamaan, ja rääkäisin suunnattoman kivun vallassa. Jokiklaanin varapäällikkö oli työntänyt hampaansa niin syvälle, että olivat kalahtaneet luuta vasten. Rääyin ja ulvoin, kun
Hiirikynsi yritti irrottaa Usvajalkaa kimpustani.

Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahtokukka, Myrskyklaani
07.03.2014 06:11
Vaahtokukka havahtui seisomasta neljän suuren tammen muodostamalla aukiolla. Kuuta ei näkynyt, mutta tähtitaivas oli yliluonnollisen kirkas vailla pilven häivääkään. Jättimäisten Tammien lehdet humisivat tuulessa.
"Vaahtokukka", kuului pehmeä naukaisu. Läikikäs naaras hätkähti ja kääntyi ympäri. Aukion reunalla seisoi hopeanharmaa, mustajuovainen naaras, jonka meripihkanväriset silmät kimmelsivät kuun valossa. Vaahtokukka oli hämmentynyt. Kissan turkki ei hohtanut valkeana, kuten Tähtiklaanin sotureiden. Silti vieraassa naaraassa oli jotain, mikä sai Vaahtokukan painamaan päänsä kunnioituksesta.
"Tiedän, mitä mietit. En ole Tähtiklaanista, nuorukainen", kissa maukaisi pehmeästi ja tassutteli eteenpäin, kunnes seisoi Vaahtokukan edessä.
"Kuka- kuka olet?" Vaahtokukka kysyi hieman takellellen. Naaras kallisti mustaraitaista päätään.
"Olen Shira, Tulikukan emo."
Vaahtokukan silmät laajenivat. Hänen mieleensä palasi ne monet kerrat, kun Tulikukka oli kertonut lukuisia tarinoita nuoruudestaan hänen ollessaan vielä pentu. Vaikka Vaahtokukka kuinka yritti, hän ei muistanut yhdenkään tarinan kertovan emonsa vanhemmista.
"Tulikukka ei voinut kertoa minusta juuri mitään", Shira maukui, "siitä syystä, että hän ei koskaan tuntenut minua. Kuolin vain pari päivää heidän syntymästään."
Vaahtokukan mieleen palasi Tiikerivarjo, verenhimoinen luopio, joka oli Tulikukan isä. Miten Shira oli saattanut rakastua sellaiseen kissaan? Ja minkä takia Shira itse asiassa edes ilmestyi hänelle? Parantajan otsa rypistyi.
"Tiikerivarjo... Pohdit, miksi hän on Tulikukan ja Puumanloikan isä, eikö vain? En pidä Tiikerivarjoa pahana", Shira maukui jämäkästi. Vaahtokukan kiukku kuohui.
"Vai et pidä häntä pahana! Hän tappoi ties kuinka monta kissaa vain saadakseen haluamansa! Miten saatoit rakastua sellaiseen luopioon!?" Hän murisi. Shiran katse terävöityi.
"Hän oli kumppanini ja rakastin häntä. En suostu ajattelemaan hänestä sellaista, mitä en uskonut hänen olevan. Et itsekään pystyisi tunnustamaan Surusadetta sydämettömäksi murhaajaksi", naaras maukui jääräpäisesti. Vaahtokukka käänsi vihoissaan katseensa.
"En tullut tänne puolustamaan Tiikerivarjon tekoja, Vaahtokukka. Tulin varoittamaan sinua", Shira maukui pehmeämmin ja hiljempaa. Vaahtokukka nosti vastahakoisesti päätään.
"Sinulla on edessäsi ongelma, jonka voi ratkaista vain kolmella tavalla. Yhtä tapaa et pystyisi harkitsemaan, toinen ajaa sinut luopioksi, ja viimeinen tuottaa silmittömästi surua. Ei ole enää hyviä valintoja, Vaahtokukka. Silti," Shira piti tauon ja sipaisi hännällään Vaahtokukan lapaa, "on hyvä valita kolmesta pahasta se pienin."
Vaahtokukka tuijotti suurenevaa vatsaansa ahdistuneena. Shira nuolaisi hänen lapaansa.
"Pidä kiinni rakkaistasi, Vaahtokukka, sillä jos menetät heidät, elämälläsi ei ole enää tarkoitusta." Naaras maukui ja tassutteli pois, vehreän metsän varjoihin. Vaahtokukka avasi silmänsä ja haukkoi henkeä. Hän makasi makuusijallaan kivien varjossa. Sammal hänen kehonsa alla oli kosteaa, mikä kieli sateesta. Pisaroita ropisi maahan sulattaneet lumen viimeisetkin rippeet. Vaahtokukan vatsaa kirpaisi jälleen inhottavasti. Pentujen syntymä ei ollut enää kaukana.
"Voi Tähtiklaani, mitä minä teen?" Vaahtokukka voihkaisi.
Vastaus:Jännäksi alkaa mennä...
Saat 19 kp:eetä!

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteranlehti, Luopio
06.03.2014 20:10
Vaahteranlehti asteli hitaasti ja varovaisesti Jokiklaanin reviirillä. Tuon tavoitteena oli nyt Jokiklaanin tuhoaminen, vaikkei se kovin helppoa olisikaan. Tuon perässä kulki Kiivasmieli, hiukan hermostuneena. Vaahteranlehti tuhahti ja vilkaisi toista kollia. Tuo jatkoi matkaansa eteenpäin ja saapuivat aika lähelle Jokiklaanin leiriä. Vaahteranlehti kohotti hiukan päätänsä ja nuuhkaisi ilmaa. Vahva Jokiklaanin tuoksu leijaili ilmassa. Kolli jäi odottelemaan.
"Mitä me tässä?" Kiivasmieli kysäisi ja heilutti hännänpäätänsä turhautuneena. Vaahteranlehti mulkaisi häntä.
"Odotamme, kunnes leiristä poistu joku hyödyllinen henkilö..." Vaahteranlehti sanoi ja kollin ääni hukkui leiristä tulevaan puheensorinaan. Vaahteranlehden ilme kirkastui kun leirin sisäänkäynnistä tupsahti ulos vaaleanharmaa naaras kissa. Luopio tunnisti sen heti Huomenkukaksi. Naaraan jaloissa oli neljä tai viisi pentua jotka hääräsivät emonsa jalkojen alla.
"Tässähän on hyvä saalis." Vaahteranlehti kuiskasi ja nuolaisi huuliaan.
"Miten muka saamme heidät ilman että koko klaani ryntää katsomaan?" Kiivasmieli sanoi turhautuneena. Vaahteranlehti huiskautti häntäänsä pari kertaa.
"Ensin täytyy houkutella ainakin yksi pennuista kauemmaksi. Sitten täytyy vain kokeilla miten pennun saa kiljaisemaan. Ei sen niin vaivalloista pitäisi olla..." Vaahteranlehti jatkoi vielä selostamista hetken. Kellanpunainen kolli jäi kohta paikoilleen kun Kiivasmieli hiipi kauemmaksi. Tuo hyppäsi lintua kohti. Pieni lintu lähti lentoon ja yksi pennusita kiinnitti heti huomionsa siihen. Huomenkukka ei huomannut heti kun valkoinen pentu asteli nopeasti pensaan taakse. Kiivasmieli nappasi sen suuhunsa. Pentu oli vielä hyvinkin pieni. Ehkäpä 3 kuuta. Valkoinen pentu kiljaisi ja sekö kiinnitti Huomenkukan huomion heti.
"Lumipentu?" naaras kysyi huolissaan ja hämmästyneenä. Kolme muuta pentua katselivat ympärilleen. Huomenkukka asteli eteenpäin ja astui pensaan toiselle puolelle. Kiivasmieli irvisti naaraalle.
"Mitä sinä teet?" Huomenkukka sanoi kauhistuneena.
"Päästä pentuni heti alas!" naaras sanoi huoli ja kauhistus äänessään. Vaahteranlehti ponkasi kuningattaren päälle joka lysähti alas. Pennun vinkaisivat ja perääntyivät hiukan.
"Mitä te teette emolle!" vaaleanharmaa kolli nauskaisi huolestuneena. Vaahteranlehti käänsi katseensa ja irvisti pennuille. Kolme maassa olevaa pentua painautuivat yhteen pelokkaina.
"Leikitään hiukan." Vaahteranlehti sanoi ja irvisti pennuille. Sitten tuo kääntyi takaisin Homenkukan puoleen.
"Juosk-" Huomenkukka oli sanomassa, mutta luopio tuon päällä ehti ensin sanoa.
"Nyt hiljaa!" Vaahteranlehti sähähti ja pamautti naarasta käpälällään päähän. Kuningattaren ruumis veltostui ja työ kierähti kyljelleen kun luopio astui tuon päältä pois. Kolli käänsi katseensa pentuihin jotka tuijottivat kauhusta kankeina. Kiivasmieli asteli heidän taakseen ja sai jotenkin nostettua heidät kaikki ilmaan. Olivathan pennu vielä hyvinkin pieniä. Vaahteranlehti tarttui Huomenkukan niskasta ja alkoi raahata naarasta.

Vaahteranlehti jätti Huomenkukan vankiluolan nurkkaan ja Kiivasmieli asetti pennut tuon vatsan viereen. Vaahteranlehti askelsi luolasta pois, Kiivasmieli ilmeisesti jäi luolaan. Jokiklaanin luopio asettui makuulle vankiluolan suuaukon viereen ja puhdisti itseään hiukan. Iltaan oli vielä kosolti aikaa.

//Lyhkäne tarinah :D
Vastaus:No kuule ei haittaah :D
Saat 16 kp:eetä :)

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haapasydän, Jokiklaani
06.03.2014 20:03
:: Uusi alku ::

Jää hohti maassa, kun lumi oli sulanut lämpimänä aikana, jolloin vesi oli jäätynyt pakkasten tullen.
" Haapasydän, sinun pitäisi taas kouluttaa Viileätassua, sillä Symbolihäntä on edelleen sairas. ", harmahtava naaras naukaisi hiekanvaalealle naaraalle, joka paraikaa söi hiirtä soturien pesän edustalla.
" Selvä Usvajalka. Käyn puhumassa ensin asiasta Symbolihännälle, ja voimme sitten lähteä joelle harjoittelemaan kalastusta. ", Haapasydän naukaisi. Usvajalka nyökkäsi, ja asteli pois soturin seurasta.
> Mitäköhän voisin opettaa Viileätassulle? <, Haapasydän ajatteli, sillä hän ei tiennyt mitä Symbolihäntä oli Viileätassulle ehtinyt opettaa.
" Hei Haapasydän, voisitko auttaa nopeasti minua? ", kuului huudahdus naaraan oikealta puolelta. Valkohaukka huuteli häntä hieman jäykistyneen näköisenä.
" Miten voin auttaa, Valkohaukka? ", Haapasydän kysyi lempeällä ja pirteällä äänellä parantajaoppilaalta. Vaikka hän oli jo saanut parantajanimensä, oli hänen mestarinsa Teerenlento hänen rinnallaan parantajan polulla.
" Kuulin että koulutat tänään Viileätassua. Ajattelin, että jos menette joelle, voisitte hakea hieman vesiminttua, sillä kadotin viimeiset rippeet siitä mitä Teerenlennolla oli varastossa. ", naaras naukaisi, ja osoitti parantajan pesää, jonka aukosta näki klaanin parantajan nukkumassa sammal, - ja kaisla vuoteellaan.
" Totta kai. Keräämme niitä ennen kuin tulemme takaisin leiriin. Sitähän kasvoi aivan joen vieressä? Olin näkevinäni sitä viimeisimmällä metsästysretkellä. ", Haapasydän naukaisi ja katsahti pesän varjoihin.
" Ai niin, onko Symbolihäntä täällä? ", naaras kysyi muistaen töpöhäntäisen kollin, jolle Haapasydämmellä oli asiaa.
" Tuolla hän on syömässä. Voin viedä sinut hänen luokseen. ", Valkohaukka naukaisi ystävällisesti. Haapasydän nyökkäsi, ja seurasi naarasta syvemmälle pesän uumeniin. Siellä tuoksui vaimeasti maito, joka oli varmaan tullut joltain kuningattarelta. Pian pesän uumenista kuului pientä köhintää.
" Symbolihäntä, tulin puhumaan sinulle Viileätassun koulutuksesta sinun ollessasi lepäämässä. ", Haapasydän naukaisi lempeästi ja nuolaisi kollia päälaelta.
" Voit opettaa hänelle sitä mitä parhaaksi näet. Hän osaa kalastaa ja taistella hyvin, mutta tarkkaile hänen toimintaansa, sillä olen hyvin mielissäni katsellessani hänen tekemisiään, ja hän on minusta hän osaa tavat mitä soturitkin. ", Symbolihäntä selosti. Haapasydän nyökkäsi, ja tassutteli ulos parantajan pesästä.
" Viileätassu! ", naaras huudahti, kun näki tummanpunertavan naaraan pelleilevän muutaman toisen oppilaan kanssa.
" Tule! Olen taas sinun mestarisi, ja me menemme nyt joelle! ", hän jatkoi. Naaras naukaisi jotain ystävilleen, ja juoksi soturin luokse turkki pörröllään.
" Voimmehan me harjoitella taistelua ja uimista? ", Viileätassu kysyi ja katsoi soturia silmiin pentumaisella anelevalla katseella.
" Totta kai! Haluan ensin nähdä mitä Symbolihäntä on sinulle opettanut, ennen kuin alan opettamaan sinulle mitään uutta. ", Haapasydän naukaisi vakavana.
" Tietysti, Symbolihäntä on opettanut minulle todella paljon! ", Viileätassu huudahti iloisena.
" Kyllä minä sen uskon. ", Haapasydän sanoi ja läimäisi Viileätassua leikkisästi hännänpäästä.
" No, käy kalastamassa kala, niin seuraan liikkeitäsi. ", Haapasydän naukaisi. Viileätassu nyökkäsi vastaukseksi, ja asettui joen törmälle seisomaan. Pian oppilaan tassu sinkosi veteen, ja pien hän heitti maalle kalan aivan Haapasydämmen tassujen juureen.
" Hienosti napattu! ", Haapasydän huudahti iloisena nähdessaan naarasoppilaan kalastustaidon.
" Ja nyt voisit harjoitella taistelua niin, että kala on kuin vastustajasi. ", Haapasydän naukaisi, ja hyppäsi kalaan kiinni. Hän painoi sen maata vasten kuin vastustajan konsanaan.
" Tuohon tapaan, mutta älä vielä raatele kalaa. Seuraan hetken toimiasi ja sitten kalastan hieman. " , naaras naukaisi. Viileätassu alkoi taistella kalaa vastaan leikkisästi, hieman kynsiä käyttäen.
" Hyvä. Nyt voimme palata leiriin, kun meillä on jotain viemistä sinne! ", Haapasydän naukaisi tassujensa juuressa kolme kalaa.
" Olet hyvä saalistaja, Haapasydän! ", Viileätassu naukaisi ja huokaisi tuijottaen kaloja joita soturi oli saanut.
" Kuule, sinäkin olet todella taitava oppilas, ja minä todella tahtoisin olla sinun oikea mestari. ", Haapasydän naukaisi ja nuolaisi oppilasta päälaelta.
Niin kaksikko tassutteli leiriin...

//Jatkuu...//
Vastaus:Kiva tarina :D
Saat 20 kp:eetä!

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punatassu, Jokiklaani
06.03.2014 18:47
"...ja Varjoklaanin päälikkö sanoi, että voimme saalistaa heidän reviirillä, mutta minusta se ei auta yhtään, emmehän me syö mitään sammakoita ja liskoja! Ja sitten yllättäen Tuuliklaaninkin päälikkö sanoi, että...", Kirjotassu naukui kuin pikkuinen pentu, joka oli ensimmäistä kertaa saanut kiinni jonkin liikkuvan. Kermaturkkinen, kilpikonnakuvioinen naaras kertoi tarinaansa kokoontumisesta jo kolmatta kertaa, ja Punatassu koetti kestää sen. Punertavan, musta raitaisen kollin korvia särki toisen nuoren piipittävä ääni eikä kuuloa parantanut hänen kuumensa ja yskänsä.
" Ja arvaa mitä sitten tapahtui? ", Kirjotassu naukui haukkoen henkeään, kuin pidättäen jotain suurta yllätystä mielessään. Punatassu vilkaisi murjottaen sisarensa kirkkaisiin silmiin ja huokaisi äänekkäästi.
" Sitten huusit ääneen että sinulla on nälkä ja taivaasta tippui sateenkaaren värinen kala, joka sanoi sinulle että saat syödä sen ja se toteuttaa kolme toivomustasi? ", Punatassu kysyi väsyneesti ja tuijotti siskoaan silmiin. Kirjotassu tuijotti häntä vain pienen hetken, kunnes kääntyi taas
" Ei, mutta sekin olisi ollut hauskaa. Rastastähti...", Punatassun sisar jatkoi tarinaansa, samalla kun hänen veljensä koetti tukkia korviaan. Punertava oppilas kirosi tuulta hiljempaa ja niin rumilla sanoilla, ettei häntä varmaan Tähtiklaaniin päästettäisi. Kolli laski päänsä parantajanpesän kivimaalle ja tuijotti leiriin. Kirjotassun tarina muuttui hänen korvissaan pieneksi taustamölyksi, kuin heinäsirkan sirkutuksesti, kollin keskittyessä leirinsä touhuihin. Taivas oli kauniin kirkkaan sininen, kuin uusi lammikko, taivas loisti sinisesti ja muutamat pöyheät, puhtaanvalkoiset pilvet täplittivät irvokkaan kirkasta taivasta. Aurinkoa Punatassu ei nähnyt, se oli selvästi jossain parantajanpesän takana, mutta sen loiston aiheuttamat varjot mutkittelivat kissojen vierillä. Parantajanpesänkin loivasta katoksesta venyi pitkä varjo melkein aukion toiseen päähän, jossa klaaninvanhimmat makoilivat pienessä, kuivassa kohdassa pesänsä ulkopuolella. Muut pesät, kuten vaikka soturien pesän edessä ei näkynyt minkäänlaista liikettä, ei edes ötökkä päästänyt mitään ääntä. Kuningattarien pesästä kuului tohinaa ja muutamat pienet, suurisilmäiset pennut koettivät möyriä pesästään, mutta heidän emonsa tulivat aina ajoissa ja nappasivat kulkurit. Oppilaiden pesää Punatassu ei myöskään nähnyt ja suurin osa sotureista oli pakkautunut leirin suuaukolle. Varsinkin kun kokoontumisesta tulleet soturit olivat törmänneet ystäviinsä, he olivat pysähtyneet paikoilleen vaihtamaan kieliä. Kirjotassukin oli koettanut sukia Punatassun turkkia, mutta hän oli kieltänyt sen jyrkästi.
>> Turkkini on jo siistitty, enkä halua Kirjotassun kuolaa siihen. <<, Punatassu ajatteli silloin. Nyt hän käänsi katseensa aukiolta ja tuijotti Suurkivelle. Suurkiven edessä oli myös hiljaista, mutta punertava kolli saattoi kuulla Rastastähden ja Usvajalan keskustelevan jostain. Hän käänsi päänsä pois tätinsä, päälikkönsä ja mestarinsa pesältä ja kääntyi hieman paikaltaan, jotta näkisi parantajanpesään. Samalla kun hän kääntyi, kolli tunsi kurkkuaan kirpaisevan ja hän alkoi yskimään kuivasti. Punatassu kuuli Kirjotassun äännähtävän paniikissa, muttei piitannut. Pienet kyyneleet nousivat Punatassun silmäkulmiin, kun hän yski ja lopetettuaan, hänestä tuntui kuin hänen suunsa olisi ollut täynnä hiekkaa.
" Voi ei! Tuo yskä ei kuulosta hyvältä. ", Punatassu kuuli Valkohaukan, uuden parantajan, naukaisevan hädissään.
>> Älä vain? <<, Punatassu ajatteli ja virnisti hieman, yskäisten vielä kerran. Oppilas sulki väsyneenä silmänsä ja antautui hetkeksi pimeydelle. Hän ei edes tiennyt miksi, mutta kollista tuntui, että hän uupui minuutti minuutilta yhä vain enemmän, vaikka hän ei edes liikuttanut häntäänsä. Hän vain yski päivät pitkät, nukkui, joi ja söi. Ja toki, kuunteli Kirjotassun ''uskomattomia'' kertomuksia. Hän toivoi, että jokin päivä, hänestä tulisi jo aikuinen, eikä hänen tarvitsisi huolehtia pikkusiskostaan kokoajan. Viime kuussakin, Punatassu joutui jättämään koulutuksensa, koska Kirjotassu oli iskenyt huolimattomasti tassunsa terävään okaaseen. Punatassu ärähti hieman ja oli vähällä paljastaa kyntensä.
" Punatassu? ", hän kuuli Valkohaukan kysyvän ja oppilas räpäytti silmänsä auki. Ruskea, juovikas naaras tuijotti häntä kirkkailla, vihreänkeltaisilla silmillään. Parantajan suussa roikkui vettä tihkuva sammalkasa.
" Mmh, kiitos. ", Punatassu naukaisi käheällä äänellään. Hän kuulosti enemmän klaaninvanhimmalta, kuin oppilaalta. Valkohaukka nyökkäisi ja laski sammaleen aivan Punatassun kasvojen eteen ja pomppi pirteästi takaisin pesänsä pehmeisiin varjoihin. Punatassu ei tiennyt milta muiden klaanien parantajanpesät näyttivät, mutta Jokiklaanin parantajanpesä oli pelottavan valoisa ja pehmeä varjoinen. Oppilas siirtyi eteenpäin kohti sammalta, mutta kivahti tuntiessaan kehonsa pistelevän. Hän puri hampaitaan yhteen ja hiissautui sammaleen luo.
" 1-0, Punatassu johtaa. ", hän mumisi voitonriemuisella. Oppilas nuolaisi hieman kosteaa sammalmöykkyä. Vesi maistui aivan kasveille, eikä ihme. Punatassu nyrpisti hieman kuononvarttaan ja puistatus kulki hänen yli.
" Blöäh!", hän ärähti ja nuolaisi uudelleen sammalta, jatkaen tätä rataa kunnes sammalkasa oli kuiva päältäpäin. Punatassu yrähti inhosta ja yski muutaman sammaleen osan, jonka oli nuollessaan ottanut suuhunsa.
" Valkohaukka, tarvitsen jotain joka auttaa nukkumiseen. ", kuului viilänhkön välinpitämätön naukaisu Punatassun vierestä. Oppilas kohotti hämmentyneenä päätänsä ja huomasi tuijottavana jääkylmän viileisiin silmiin. Punatassu tuijotti ihmeissään tummanpunertavaa tabbyä, jota ei ennen ollut nähnyt. Hänen vihreät silmät pyöristyivät suuremmiksi, kuin kuun kokoisiksi.
" Kuka sinä olet? ", Punatassu raakkui kähisevällä äänellään. Toinen oppilas mulkaisi tähän kuin olisi vihainen
" Ei kuulu sinulle. ", tämä sähisi ärtyneesti. Ennenkuin Punatassu kerkesi väittää vastaan, jota hän olisi mielellään tehnyt, Valkohaukka tassutteli varjosta unikonsiemenet suussaan, askeltaen kevyesti kuin höyhen. Parantaja laski siemenet maahan.
" Tässä Viileätassu. ", Valkohaukka naukaisi kehräten pienesti ja kääntyi pois. Punatassu katsoi jännittyneenä Viileätassuksi kutsutun naaraan silmiä. Niissä oli jotain erikoista, ei niiden vihamielisyys, vaan jotain muuta. Viileätassu ärähti hieman ja nappasi rajusti unikonsiemenet maasta. Muutamat siemenet tippuivat kivelle kolahtaen pienesti.
" Hei, sinulta tippui-", Punatassu naukaisi ääni kähisten, osoittaen siemeniä, mutta Viileätassu keskeytti tämän viileän tyynesti.
" Ei haittaa. ", tämä naukaisi ja suuntasi pois, juosten kevyesti kuin leijuva lumihiutale. Punatassu käänsi päänsä katsomaan naaraan menoa, vaikka hänen niskaansa pakotti ja pisteli. Jokin tuossa oppilaassa kiehtoi punertavaa, mustajuovaista kollia, mutta hän ei tiennyt mikä. Mutta hän selvittäisi sen.

// Jotain uskomattoman tylsää x33 ja varmaan täynnä kirjoitusvirheitä hehe.
Vastaus:Kuules ei ollut jotain uskomattoman tylsää xD

Saat 25 kp:eetä!

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Täplähäntä, Myrskyklaani
06.03.2014 14:08
Tallustin kohti leirin sisäänkäyntiä kaksi oravaa suussani.
”Hei Täplähäntä!” Piikkihäntä tuli minua vastaan.
”Hei.” Maukaisin oravat suussani.
”Minne sinä viet niitä?” Piikkihäntä kysyi ja lähti tallustamaan vierelläni.
”Tuoresaaliskasalle.. Minne muuallekkaan?” Mauin hämilläni.
”Ajattelin jos ne voitaisiin viedä kuningattarille, Vaahtokukka vain kysyi minulta että voisinko tuoda heille jotain.” Hän maukui hieman epäilyttävästi.
”Nooh.. Mikäs siinä.” Tuumin, ja tallustimme pentutarhalle. Maidon tuoksu suorastaan ryöppysi ympärillemme.
”Ai hei Täplähäntä!” Kultakukka maukaisi ja tallusti luokseni, hän huomasi oravat suussani. Laskin ne maahan.
”Tässä, olkaa hyvät.” Naukaisin kohteliaasti.
”Voi kiitos!” Naaras otti oravat ja lähti, juurikun olin lähdössä niin tunsin pienen nipistyksen hännässäni. Käännähdin katsomaan mikä se oli.
”Pöö!” Jokitassu huudahti iloisesti, pienen naaraan silmät olivat kauniit ja kirkkaat.
”No hei!” Höristin korviani ja naukaisin hänelle.
”Tule jo!” Piikkihäntä huudahti tarhan suulta.
”Minun pitää nyt mennä. Nähdään myöhemmin.” Naukaisin iloisesti pennulle.
”Selvä!” Jokipentu naukasi ja meni emonsa luokse.
#Jokipentu on niin ihana ja kohtelias!# Ajattelin vielä itsekseni.

//Tälläin pätkä.... -_-
Vastaus:Öööh...Tuossa yhdessä kohtaa lukee Jokitassu, mutta tarkoittanet kai Jokipentua..?
Saat 8 kp:eetä :3

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahtokukka, Myrskyklaani
05.03.2014 20:39
Nuori parantaja asteli edestakaisin hermostuneena pesässään. Hänen mahansa oli jo alkanut kasvaa.
"Miksi? Miksi juuri nyt?"naaras valitti hiljaa ääneen. Hän ei voinut poistua enään pesästään klaanin nähtäväksi, mahansa takia. Silloin Vaahtokukka kuuli juoksuaskelia. Naaraan karvat nousivat säikähdyksestä pystyyn, mutta rauhoittui kun tunnisti tulijan kumppanikseen Surusateeksi.
"Surusade mikä on?"Vaahtokukka kysyi huolestuneena kun hän näki kumppaninsa säikähtäneen katseen.
"Tuulenkahina on kadonnut!"Surusade ulvahti. Parantaja jäykistyi.
"Tuulenkahina?"Naaras toisti hämmentyneenä. Surusade nyökytti kiivana päätään.
"Minun pitää lähteä etsimään häntä. Pärjääthän?"Surusade varmisti.
"Kyllä minä pärjään"Vaahtokukka valehteli. Ei hän todellakaan pärjännyt! Hän on parantaja ja odotti pentuja! Surusade pyyhälsi ulos jo ja pian Vaahtokukka oli taas yksin. Laikukkaan naaraan lavat lysähtivät kasaan. Miten hän tekisi kun pennut syntyisivät? Vaahtokukka ravisti päätään ja laahusti tutkimaan yrttejä. Naaras tarvitsi jotain tekemistä, ettei koko ajan murehtisi.
"Takiaisenjuuri on lopussa... Sekin vielä"Vaahtokukka huokaisi.
"Vaahtokukka?"Kuului kysyvä naukaus naaraan takaa. Parantaja säpsähti ja katsoi pelästyneenä taakseen. Pesän suuaukolla seisoi tummanharmaa kolli.
"Tihkuviiksi säikäytit minut!"Vaahtokukka murahti ja vetäytyi varjoihin ettei kolli huomaisi hänen vatsaansa.
"Mäyrä yllätti partiokierroksella. Kyljessäni on haava"Tihkuviiksi maukui ja tähyili Vaahtokukkaa.
"Näytähän"parantaja maukaisi hiljaa ja astui pois varjoista arasti. Tihkuviiksi käänsi kylkeään, eikä nähnyt Vaahtokukan vatsaa heti. Vaahtokukka tarkisti pikaisesti haavan. Se ei ollut kovin syvä, eikä vakava. Vaahtokukka kääntyi ja etsi tarvitsemiaan yrttejä.
"Kehäkukkaa ja hämähäkinseittiä"Vaahtokukka mumisi ja alkoi puristaa kehäkukan mehujäämiä hämähäkinseittiin. Sitten naaras asetteli seitin varovasti Tihkuviiksen haavan päälle. Soturi säpsähti hiukan.
"Noin"Vaahtokukka naukaisi ja oli aikeissa mennä takaisin varjoihin, kun Tihkuviiksen naukaisun:
"Miten vatsasi on noin suuri?" Vaahtokukan pää löi tyhjää, hän ei keksinyt mitään hyvää tekosyytä.
"Ömm... Olen vain syönyt liikaa, joten se turposi hiukan"Vaahtokukka mumisi epäselvästi. Parantaja ei vilkaissutkaan Tihkuviikseä, mutta kuuli kun kolli asteli pois päin. Vaahtokukka henkäisi, kun naaraan mahaa riipaisi. Hetken ajan naarasta huimasi ja oksetti, mutta pian se meni olo. Vaahtokukka lysähti väsyneenä sammalpedilleen.
"Miten tässä näin kävi?"Vaahtokukka kuiskasi hiljaa.
//Aika lyhyt kun aika loppuu kesken:C //
Vastaus:Ei haittaa sitten ollenkaan vaikka tuli hieman lyhyt :3

Saat 16 kp:eetä!

~Etsijä