--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haapasydän, Jokiklaani
05.03.2014 20:19
Haapasydän tuijotti maassa makaavaa raatoa.
"EI! Mistelipentu!", naaras huudahti kauhusta, kun maassa makasi verinen pentu. Kyyneleet tippuivat naaraan poskilta pennun kyljen päälle. Se raapi naaraan sydäntä, sillä tuo pieni pentu oli hänen pentunsa.
"Ei, minun pikkuiseni...", naaras kuiskasi. Mutta pian hän huomasi olevansa taas Jokiklaanin leirissä soturien pesässä. Muutama soturi murisi vihaisena hänelle, kun hän oli näköjään hyörinyt pyörinyt, ja vinkunut unissaan.
"Onko sinun pakko pitää kaikkia sotureita hereillä kun he yrittävät nukkua?", Pihkakynsi murahti. Haapasydän värähti.
>Oliko se sittenkin vain painajaista?< hän kysyi itseltään omassa päässään. Hän pudisti päätään, ja nousi jaloilleen. Hän venytti kaikkia neljää raajaa jotka olivat yön aikana hieman jäykistyneet. Naaras mutisi itsekseen ja pudisti kaislanpaloja kynsien välistä. Haapasydän käveli ulos pesästä. Lumi oli alkanut sulaa myös Jokiklaanin leiristä. Haapasydän katsahti riistakasaa. Päällimmäisenä siinä komeili mehevän näköinen kala. Se herautti veden naarassoturin kielelle. Naaras meni, ja otti kalan kasasta. Hän tassutteli leirin nurkkaan ja söi kalan nopeasti hotkien. Pian Rastastähti kutsui naarasta luokseen hännän heilautuksella. Soturi tassutteli päällikön luokse.
"Haapasydän, koska Symbolihäntä on sairas, saat kouluttaa hänen oppilastaan Viileätassua.", Rastastähti naukaisi. Haapasydän nyökkäsi.
"Käsken hänen syödä jotain, niin lähdemme metsälle harjoittelemaan taisteluliikkeitä ja metsästystä joelle." Haapasydän vastasi, ja kumarsi päällikölleen. Rastastähti kumarsi itse myös kauniille naaraalle ystävällisesti, vilauttaen mukavan hymyn soturille.

Kun Haapasydän oli oppilaiden pesän edustalla, hän karjaisi luolaan Viileätassun nimeä. Huuto kaikui pienen luolan sisällä jonkin aikaa. Pian luolan varjoista astui ulos tumman punaruskea naaras.
"Miksi huudat minulle, missä Symbolihäntä on?", oppilas tuhahti. Haapasydän huokaisi.
"Mestarisi on sairas, joten ainakin tänään minä toimin mestarinasi.", Haapasydän sanoi hiukan töykeälle oppilaalle.
"Anteeksi Haapasydän töykeyteni. Olen vain hieman väsynyt.", Viileätassu naukaisi anteeksipyytävään sävyyn. Naaraan silmät katsoivat niin anteeksipyytävästi, ettei Haapasydän voinut olla vihainen hänelle.
"Ota jotain suuhusi, niin lähdemme joelle.", Haapasydän naukaisi lempeästi. Oppilas nyökkäsi hyväksyvästi, ja juoksi riistakasalle, ja meni muutaman oppilastoverinsa luokse syömään. Haapasydän näki, että naaras oli jo syönyt, mutta pujahti sitten parantajan pesälle.
"Viileätassu, tuletko sinä?", Haapasydän huudahti ärtyneenä. Pian oppilas palasi suussaan jokin kukkanen.
"Tässä kiitos Symbolihännältä!", naaras naukaisi ja ojensi kauniin kukkasen.
"Voi kiitos.", hän naukaisi. "Mutta nyt meidän pitää mennä jo harjoittelemaan.", hän lisäsi. Oppilas nyökkäsi, ja rinnatusten kaksikko juoksi kohti jokea.

//Loppu, ja saa jatkaa, jos keksii jatkoa.//
Vastaus:Hyvä tarina :3

Saat 16 kp:eetä :3

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Routatassu, Myrskyklaani
05.03.2014 20:03
Luku 3

Osa 1; Onnittelua, huutoa ja verta.

Pehmeä auringonvalo valaisi tasaisesti uutta, vihreähköä maata ja heitti pitkiä varjoja puiden taakse. Linnut visersivät kaunista ja kimeää lauluaan puissa ja lentelivät pareittain ympäriinsä. Routatassu hiipi vanhassa aliskasvillisuudessa, kuuman veren kohahdellessa hänen korvissaan. Oppilaan sydän tykytti nopeaa tahtiaan, saaden kaiken tuntumaan villimmältä. Routatassu siristi kevyesti kirkkaita, vihreitä silmiään nousevan auringonvalon heittämien varjojen piilosta. Hän hiipi varoen nihkeän kasvillisuuden keskellä ja varoi astumasta puista tippuneiden oksien päälle. Tasainen näkertäminen kuului kollin edestä, noin ketunmitan päästä ja Routatassu laski painoaan vielä enemmän lonkilleen. Metsästäjän vaisto kutkutti hänen ajatuksissaan, mutta kollin kynnet olivat yhä turvallisesti piilossa. Pehmeillä polkuanturoillaan, hän hiipi lähemmäksi ääntä ja huomasi alkavansa pidättämään henkeään. Jokin rapsahti pienen karhunvatukkapensaan takana ja Routatassu hiipi sen viertä pitkin. Pensaikon oksat olivat vähällä tarttua oppilaan pitkäksi kasvaneen turkin takkuihin, mutta hän tajusi siirtyä hieman sivummalle. Sama rapsahdus kuului uudelleen ja Routatassu pysähtyi äkillisesti. Hänen korvansa nousivat ylös ja kolli kuunteli tarkasti. Tuntui kuin koko paikka hiljeni hetkessä, mutta pian kuului taas tasainen nakerrus ja muutkin elämän äänet palasivat kuin taikaiskusta. Routatassu kurotti katsettaan pensaan takaa ja huomasi tuijottavansa pullean, kirkkaanvalkoisen jäniksen korviin. Jänis seisoi takajaloillaan ja ahmi maassa olevia ruohontupsuja suuhunsa mahdollisimman nopeasti. Routatassun kasvoille nousi iloinen virne ja hänen tyhjä mahansa muistutti nälästä. Kolli hiipi yhden askeleen lähemmäksi ja nopeampaa kuin silmä näkisi, hän syöksähti hampaat irvessä jäniksen kimppuun. Kuului kimeä kiljaisu, kun Routatassun hampaat saavuttivat maalinsa. Veri roiskahti jäniksen valkoiselle turkille kollin purressa jänön kaulaan suuren, verta pulppuavan haavan. Routatassu tunsi suolaisen veren suussaan ja yskäisi muutaman pisaran suustaan. Jänis kouristeli hetken, ennenkuin tämän jännittyneet lihakset rentoutuivat ja jäniksen tummanruskeista nappisilmistä katosi elämänvalo. Routatassu nuolaisi veren huuliltaan, ennenkuin kyyristyi pari senttiä ja tarttui jäniksen velttoon päähän. Varoen, hän puristi hampaansa jänön päänahkaan ja riiputti sitä ilmassa.
" Kiitos Tähtiklaani tästä jäniksestä ja sen herkullisesta lihasta. ", Routatassu mumisi kiitokset Tähtiklaanille kuten aina. Nykyään oli melkeimpä pakko rukoilla Tähtiklaanilta apua, jos tahtoi selviytyä. Ja jos järkevä oli, kiittää heitä riistasta. Harmaankirjava kolli kääntyi sivuttain ja kohotti katseensa taivaalle. Puiden lehdittömien oksien lomasta näki selvästi kirkkaansinertävän ja pilvettömän taivaan. Routatassu huokaisi vaivallollisesti.
" Kauanko minun pitää vielä saalistaa? ", kolli mutisi hieman ärtyneenä ja raahautui kuivan karhunvatukkapensaan ohitse. Hän käveli omien askeliensa kautta pari ketunmittaa, puskien ne vähäiset lumet sivulle, kunnes saavutti paikan, josta aloitti. Nihkeän ja vanhan ruohikon keskellä oli möyhitty kasa multaa. Routatassu asteli multakummun viereen ja kuopi sen päälimmäiset osat pois. Multa pölähti kuivana maahan ja tarttui inhottavasti kollin lumen kostuttamiin tassuihin. Hän ei välittänyt vaan kaivoi, kunnes näki sulkaisen mytyn. Harmaisiin sulkiin oli tarttunut vankka kerros multaa, joten Routatassu laski jäniksen ruhon viereensä ja kiskoi linnun raadon maasta, pöläyttäen samalla sankan kerroksen multaa mukanaan. Harakan sulista valui kuiva multa kuin puroista vesi ja kolli ravisti lintua, niin että se olisi syömäkelpoista, eikä maistuisi mullalle. Lopulta hän viskaisi linnun jäniksen viereen ja upotti kasvonsa multaan.
" Täällä pitäisi olla vielä myyrä ja hiiri. ", hän mumisi mullan alta. Yllättäen hän kuuli jonkin napsahtavan maanpinnalla ja kiskoi kasvonsa maasta. Multa kuitenkin sokaisi oppilaan samantien.
" Kuka siellä? ", Routatassu mourusi ja paljasti pitkästä aikaa kyntensä. Hänen pitkät, kaarevat kyntensä pureutuivat maahan kollin käännellessään päätänsä ääntä kohti.
" Enkö minä sanonut sinulle; vähemmän kynnepaljasteluja ja enemmän aistien kehittämistä? ", kuului pirteä, nuorelle kollille kuuluva ääni. Routatassu huokaisi säikähdyksensä ja hymyili sitten räpytellen mullan silmistään. Hän näki uskomattoman sumeasti toisen kissan, ei edes erottanut tuon ääriviivoja, mutta äänestä hän tiesi kuka kissa oli.
" Varjosiipi. ", kolli naurahti ääneen ja istahti maahan hymyillen. Vähitellen hänen näkönsä terävöityi ja hän saattoi nähdä tumman kollin virnuilevan tälle. Kun Routatassu katsoi toisen jalkojen juureen, hän näki nappaamansa myyrän ja hiiren. Ällistys paistoi nuoren oppilaan kasvoilta, mutta ennenkuin hän kerkesi kissaa sanoa, Varjosiipi oli jo vastaamassa.
" Testasin vain muistiasi. ", tämä naurahti ja puski ruhot kohti oppilastaan. Routatassu hymähti.
" Näin kun saalistit ja pakko sanoa, olet kehittynyt roimasti viime kerrasta. ", Varjosiipi tokaisi hymyillen hieman haikeasti. Routatassu nyökkäsi epäröivästi.
" Kiitos, mutta viime kertahan oli eilen? ", hän naukaisi. Kuinka hän muka olisi päivässä kehittynyt ''roimasti''? Varjosiipi oli varmasti syönyt jotain epäsopivaa. Tummanharmaa mustajuovainen kolli selvästi huomasi hämmennyksen hänen kasvoillaan ja naurahti äänekkäästi.
" Tarkoitan sitä, että eilen taitosi olivat...no, aika turhia. Sait kaksi hiirtä kiinni ja olit puskea polkuanturasi okan läpi. Olin kanssasi, näin kaiken, mutta nyt, kun saalistit yksin, taitosi näyttivät soturimaisemmilta ja olet saanut myyrän, harakan, hiiren ja jäniksen. Se jos mikä, on kehitystä. ", Varjosiipi tokaisi hymyillen. Ennenkuin Routatassu kerkesi kiittää mestariaan, ilmoille kajahti kirkas rääkäisy, joka sai puissa olevat linnut pyrähtämään paniikissa lentoon.
" Mikä se oli? ", Routatassu kysyi hädissään ja koetti epätoivoisesti tuijottaa metsikköön. Hänen silmänsä kaventuivat ohuen ohuiksi, mutta turhaan. Hän ei nähnyt minkäänlaista liikettä.
" Mennään katsomaan. ", Varjosiipi tokaisi pelottavan tosikkona ja syöksähti metsikköön ruohikon heilahtaessa hänen peräänsä.
" Et voi olla tosissasi! Juoksu harjoituksia, oikeasti! ", Routatassu marmatti ärtyneenä ja laahusti metsikköön toisen perään. Pian oppilas kuitenkin nopeutti tahtiaan tasaiseen juoksuun. Lumi loiskahteli hänen tassuissaan kuin vesi ja ruohikko taas tuntui niin pomppuiselta ja muhkuraiselta, että Routatassu oli kompastua kymmeniä kertoja. Hän kuitenkin pysyi Varjosiiven kannoilla, hän tosin näki vain vanhemman kollin hännänpään. Puut vilahtelivat epäselvästi kollin silmien vierillä, kunnes puut yllättäen kohonivat suuremmiksi tammiksi. Routatassu karjaisi tahattomasti, kuin melkein kissanpaksuinen puu osui hänen tiellensä. Oppilas väisti sen nipin napin, mutta oli samalla kaatua puun suureen, myyrän kokoiseen, muhkuraiseen juureen.
" Varjosiipi! Missä olet? ", Routatassu naukui hämillänsä, kun suurien tammien keskeltä ei näkynyt merkkiäkään Varjosiivestä.
" Täällä Routatassu! ", kuului pian kuitenkin toisen naukaisu ja Routatassu hölkkäsi nopeasti parin suuren tammen lomasta ja nytkähti paikalleen. Pienellä aukion tapaisella läntillä makasi silmätön oppilas. Tumma veri oli tahrinut koko alueen, puut ja kuolleen nurmen. Oppilas päästi pientä vinkuvaa ääntä ja tämän silmän kohdalla oli lihaksinen kuoppa.
" Voi pyhä Tähtiklaani...", Routatassu puuskutti ja laski katseensa maahansa, mutta toivoi pian ettei olisi tehnyt niin. Kollin kasvojen edessä möllötti verinen silmä.
" Ghueh! ", Routatassu ärähti, pidettäen huutoaan, joka olisi varmaan kuulunut Varjoklaanin pimeimpään ja kauimmaiseen nurkkaan. Jokin napsahti hänen päässään.
" Kuka tämän teki? ", Routatassu naukui hiljaa. Toinen oppilas kohotti kasvojaan hieman.
" Kuka tämän teki!? ", harmaankirjava kolli toisti äänekkäämmin. Oppilas säpsähti.
" E-en tiedä...s-se otus tu-tuli ja...", oppilas sopersi hiljaa. Routatassu tiuskaisi äänekkäästi. Kuinka se joku uskalsi hyökätä Myrskyklaanilaisten kimppuun? Vieläpä oppilaan! Routatassu käveli vihaisesti edestakas aukiota.
" Tiedätkö minnä hän edes meni? ", hän sanoi oppilaalle, joka vilkaisi toisella silmällään syvemmälle metsään. Ennenkuin oppilas kerkesi katsoa uudelleen Routatassuun, hän juoksi tämän ohitse.
" Routatassu! Minne sinä menet? ", Varjosiipi mourusi oppilaansa perään. Routatassu ei kuunnellut, vaan syöksyi metsikköön kuin haukka hiiren kimppuun. Viha tihkui kollin sähinästä ja hänen kyntensä repivät maata irti. Veren lemu leijui vahvasti edestäpäin ja Routatassu kiersi suuren tammen, jonka kaarnassa oli paksu viiru verta.
" Odotas vain...", oppilas ärisi silmät viiruina ja juoksi eteenpäin. Ei kestänyt enää kauaa, kun jokin iskeytyi Routatassun kylkeen niin voimakkaasti, että kollista tuntui että hänen kylkensä meni poikki. Hän oli kuitenkin osittain iloinen. Vihdoinkin hän saisi tapella. Harmaankirjava oppilas heittäytyi muutaman hiirenmitan päähän, mutta nousi nopeasti ylös tuijottaen hymyillen keskisuurta, ruskea turkkista kissaa.
" Voi, tuon saat maksaa. ", Routatassu sähähti virnuillen ja syöksähti kissaa kohti. Ruskeaturkkinen tujiotti oppilasta silmiin ja pomppasi sivulle, Routatassu perässä. Kissa näytti hätääntyneeltä, muttei kerennyt alta, kun Routatassu iskikin paksun kallonsa toisen päähän. Kuului kumea kopsahdus, kun kissat iskeytyivät yhteen ja kummatkin iskeytyivät maahan. Routatassun päässä pyöri hetken ja hän tunsi paksun verijanan valuvan hänen otsaltaan. Toinen kissa ei näyttänyt nousevan ja Routatassu oli juuri nousemassa, kun jokin iski häntä takaraivoon. Hän tunsi, kuinka kynnet viilsivät hänen lihaansa ja ulvaisi veren valuessa hänen turkilleen. Joku puraisi häntä terävästi niskasta ja viskaisi kauemmas. Routatassu ulvaisi kivusta tömähtäessään maahan. Kaikki sumentui ja vilkkui. Hän näki kaksi muuta kissaa edessään.
" Hahah! Tarvitsetteko te pelkurit kaksi kissaa että saatte oppilaan kuriin? ", Routatassu rähisi veren pulpatessa hänen suuhunsa. Toisen, harmaan kissan kasvoille nousi äkäinen ilme ja tämä syöksähti kohti Routatassua. Oppilas väisti juuri ja juuri, mutta silloin toinen kissoista puraisi tätä kaulasta. Routatassu rääkyi ja huitoi veren sokaisemana ympäriinsä, kunnes tunsi lihaksiensa löystyvän.
" Otetaan hänet panttivangiksi. ", hän kuuli jommankumman kissan naukaisevan. Routatassu ärähti veren roiskahtaessaan hänen suupielestään.
" Turha yrit- ", hän oli naukaisemassa, kun jokin napsahti hänessä ja kolli tuupertui maahan kuin räsynukke.

// Jee Routa viedään Salamaklaaniin xD Joku lyhyt hehe ja täynnä kirjoitusvirheitä x3

Vastaus:(en jaksanut lukea kuin hiukan yli puoleenväliin xD)

Saat tästä pitkästä (ja jännittävätä >:3) tarinasta...30 kp:eetä : D

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Puropentu, Tuuliklaani
05.03.2014 19:59
Pieni kullanruskea naaras vinkui ja kiemurteli emonsa otteessa.
"Ei minua tarvitse pestä olen jo tarpeeksi iso tekemään sen itse!"Puropentu kiljahti harmissaan ja luikahti emonsa oteesta.
"Puropentu!"Ketunleipäjalka parahti, kun kullanruskea naaras pentu pyöri sammalpedillä, ja nousi ylös, turkki sammaleen peitossa. Puropentu ravisteli itseään kuin koira ja sammaleita lensi vähän kaikki alle. Sitten Puropentu alkoi säntäillä ympäriinsä pentutarhaa, kuono maata viistäen.
"Mitä etsit?"Puropennun emo kysyi hymyillen.
"Missä minun sammalpalloni?!"Puropentu ärisi happamana. Naaras pysähtyi kuin seinään kun huomasi rotevan tummanharmaan kollipennun käpälissään sammalpallon. Puropennun sammalpennun. Naaraspennun karvat nousivat ärtymyksestä pystyyn. Naaras veti syvään henkeä, ennenkuin asteli kohti sokeaa Mysteeripentua.
"Mysteeripentu, voisitko antaa sen sammalpallon minulle? Se on minun nimittäin"Puropentu pyysi kohteliaasti. Ketunleipäjalka kehräsi tyytyväisenä pentunsa käytökselle kauempana. Mysteeripentu kallisti päätään hiukan, ja Puropentu huomasi kuinka kollin kasvoilla kävi omahyväinen ilme.
"M-mutta kun mi-minä haluan leikkiä sillä"Mysteeripentu vikisi.
"Mutta se on minun!"Puropentu tiuskahti. Naaras loikkasi Mysteeripentua kohti ja pyöräytti sammalpallon kollipennun käpälistä pois.
"Puropentu!"Ketunleipäjalka ärähti kun Puropentu nappasi sammalpallon suuhunsa ja kipitti karkuun. Puropentu loikki aukiolle raidakas häntä heiluen. Mutta pahaksi onneksi Puropentu törmäsi heti kellanruskeaan kolliin.
"Puropentu"Piikkihernehäntä naukaisi hämmästyneenä.
"Mitä sinä täällä teet?" Puropentu laski sammalpallon jalkojensa juureen.
"No kun Mysteeripentu ei antanut sammalpalloa minulle, mutta se oli minun, ja minä vein sen, ja emo hermostuu, kun pahoitin muka Mysteeripennun mielen"Sanat tulvivat Puropennun suusta. Piikkihernehännän häntä heilahteli puolelta toiselle.
"No tulehan, minä voin keskustella emosi kanssa"Puropennun isä maukaisi. Puropentu sipsutti takaisin pentutarhaa kohti isänsä jäljessä. Kaksikko työntyi maidon tuoksuiseen pesään, joka oli muuttunut turhan tylsäksi Puropennulle.
"Hei"Piikkihernhäntä kehräsi. Puropentu kurkisti varovasti isänsä jalan takaa emoaan. Ketunleipäjalka kurotti koskettamaan kumppaninsa kuonoa ja Puropentu kääntyi ympäri ja löi sammalpallon kauemmaksi. Heti perään kullanruskea naaras loikkasi sen perään ja talloi sen etukäpäliensä alle. Naaras löi sitä uudelleen ja loikkasi sen perään taas, mutta törmäsi vahingossa Tervapentuun.
"Anteeksi!"Puropentu naukaisi säikähtäneenä. Tervapentu kömpi ylös.
"ei sattunut"Toinen pentu vastasi. Puropentu huokaisi helpotuksesta ja unohti sammalpallonsa ja loikki emonsa luokse turkki karehtien heikossa auringonvalossa joka suodattui pentutarhan katosta. Puropentu pysähtyi emonsa eteen ja katsoi emoaan suurilla jäänsinisillä silmillään.
"Et kai ole vihainen?"Puropentu kysyi tarkoituksella hiukan pahoittelevasti. Ketunleipäjalka päästi hilpeää kehräystä.
"En enää, isäsi sai minuun taottua järkeä"Piikkihernehäntä heilautti korviaan hilpeästi.
"Minun pitää mennä, metsästyspartio kutsuu"Piikkihernehäntä maukaisi.
"Saanko minä tulla mukaan?"Puropentu naukaisi innoissaan. Piikkihernehäntä katsoi nuorta naarasta huvittuneena.
"Et ole tarpeeksi vanha vielä. Pääset kanssani metsästämään sitten kun olet oppilas, lupaan sen"Piikkihernehäntä kehräsi ja asteli ulos pentutarhasta. Puropentu tuhahti harmissaan.
"Tyhmää!"Kullanruskea pentu mutisi kun hän asteli emonsa luokse. Puropentu kiipesi emonsa kyljen päälle lipsahdellen ja kävi siihen makaamaan.
"Emo milloin minusta tulee oppilas?"Puropentu kysyi säihkyvin silmin.
"Pian rakkaani, pian"Ketunleipäjalka kuiskasi. Puropentu tyytyi siihen vastaukseen, ja sulki siniset silmänsä.
//Aika loppu nii tuli lyhyt//
Vastaus:Ei haittaa vaikka tuli lyhyt :3 Ihana tuo Puropentu x3
Saat 18 kp:eetä!

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viileätassu, Jokiklaani
05.03.2014 19:34
Luku 1.

Maa peittyi kauniista yönmustasta varjosta ja ainoa asia mikä enää valaisi, oli taivaalla kauniisti kimmeltävä täysikuu ja sen ympärillä olevat kirkkaat tähdet, jotka tuikkivat niin hohteisesti, että näyttivät tanssivan ilosta. Suuren metsän keskellä olevan yönvärisen lammen pinnalle heijastuvat tähdet muuttuivat tuhansien kissojen viiruiksi silmiksi. Lampi oli laajentunut huomattavan paljon ja koko metsän maa oli erittäin märkä lumen sulamisen takia. Ensimmäiset leskenlehdet puhkesivat jo kuivimmilla alueilla kukkaan. Metsä oli hiirtäkin hiljaisempi, edes tuulet eivät kuiskailleet tai heilutelleet puiden vielä lehdettömiä lehtiä. Hetken päästä ääniä kuitenkin kuului: useat jalkaparit loiskuttelivat kävellessään noin hiirenmitan pituista tulvavettä ja solakoita kissojen hahmoja ilmestyi esiin Jokiklaanin reviirin muutamien puiden suojasta. Viileätassu katsoi heidän edessään avautuvalle järvelle. Muutama ketunmitta maasta oli saari, jonne klaanit kokoontuivat joka täysikuu kertomaan, kuulumisiaan ja juttelemaan yleisesti muiden kanssa. Tällä kertaa saari oli kuitenkin kutistunut jonkin verran tulvien takia. Viileätassu tuhahti mielessään. Häntä ei voisi vähempääkään kiinnostaa, mitä muille klaaneille kuuluu. Toisaalta oli hänen ensimmäinen kokoontumisensa ja hän halusi tietää, minkälaista oli nähdä muiden klaanien kissoja. Oppilas tiesi kuitenkin istuvansa vain ainoastaan nurkassa muiden ulottumattomissa ja katsomassa, kuinka muiden klaanien kissat kertovat kuulumisiaan ja vaihtavat kieliä. Hän toivoi salaa, että kokoontuminen olisi peruttu tulvan takia. Jokiklaani on ollut veden peitossa jo lähes neljänneskuun. Riista oli paennut muiden klaanien reviirille, minkä takia jokiklaanilaiset ovat selvästi laihempia yrittämällä pärjätä pelkästään kalalla. Viileätassu itse piti paljon enemmän kunnon myyrän tai hiiren lihasta kuin kalasta, muttei kuitenkaan nälkään halunnut kuolla.
’’Viileätassu, oletko kunnossa? Vaikutat jotenkin huolestuneelta?’’ Viileätassu hätkähti, kun kuuli isänsä Revontuliyön äänen vieressään. Hän oli ollut ajatuksissaan niin, ettei huomannut tuon tulleen hänen viereensä.
’’Tietenkin olen! Mikä minua muka voisi vaivata? On ensimmäinen kokoontumiseni.’’ Tumman punaruskea naaras kivahti niskakarvat väristen. Hän ei pitänyt siitä, että joku oli huolissaan hänen takiaan. Revontuliyö hymähti ärsyyntyneenä, mutta pysyi yhä Viileätassun vieressä. Nuori oppilas vilkaisi isäänsä pelottavan aavemaisilla silmillään. Hän itsestään ei näyttänyt kovinkaan hyvin voivalta. Kylkiluut erottivat selvästi takkuisen ja huonokuntoisen turkin alta. Silmät olivat väsyneet ja ikäviä haavoja oli joka puolella kehoa. Viileätassu tiesi, että Revontuliyö ja Mustahelmi olivat riidelleet vakavasti, ja jos Mustahelmestä on kyse, niin hän on varmasti suutuspäissään käyttänyt kynsiään Revontuliyöhön. Mustahelmi. Pelkkä sana sai Viileätassun väläyttämään hampaitaan. Sitä kissaa hän ei todellakaan voinut sanoa emokseen. Hän vihasi Mustahelmeä yli kaiken, eikä voi edes puhua sille mielisairaalle naaraalle ilman, että sähähtää tai pörhistää niskakarvansa. Myös muu klaani on huomannut hänen luonteensa vaihtumisen, mutta Rastastähti halusi pitää hänet soturina. Viileätassu hätkähti, kun hänen edessään oleva kissa pysähtyi yhtäkkiä. Oli lähellä, ettei punaruskea oppilas olisi törmännyt häneen. Viileätassu kohotti katseensa ja huomasi, että he olivat ihan saarten vieressä. Yksi kissa lähti kerralla ylittämään saarille vievää kaatuneen puun runkoa. Tukki oli nyt erittäin liukas, jonka takia siinä oli vaikea kulkea. Monet meinasivat jo liukastua tippua jääkylmään veteen, mutta saivat otettua rungosta kiinni kynsillään. Kun tuli Viileätassun vuoro ylittää se, hän otti esiin kyntensä ja upotti ne tukin liukkaaseen kaarnaan. Pitkä taipuisa häntä auttoi oppilasta pitämään tasapainonsa ja hän onnistui ylittämään tukin lähes ongelmitta. Viileätassu katsoi saarta uteliaana. Tuuliklaani oli nähtävästi jo paikalla, koska saarella oli jo monia kissoja ja selvä Tuuliklaanin haju tulvahti Viileätassun kuonoon. Oppilas käveli saaren reunamille, muttei kuitenkaan montaa ketunmittaa kauemmas suuresta puusta, joiden oksille päälliköt kiipesivät puhumaan. Viileätassu näki, kuinka Kurnumaha ja Varjoturkki, jonka kaulassa oli suuri tuppo hämähäkinseittiä jonkun viiltäessä siihen suuren haavan, menivät jonkun Tuuliklaanin klaaninvanhimman luokse juttelemaan. Oppilas heristi korviaan kuullakseen, mitä klaaninvanhimmat puhuivat.
’’Tervehdys Aamukukka.’’ Kurnumaha mörisi. ’’Onko riistaa riittänyt Tuuliklaanilla?’’ Kaikki klaaninvanhimmat kävivät makuulleen varmasti siksi, koska omistivat niin vanhat ja kipeät nivelet.
’’Tuuliklaanilla on kaikki niin kuin pitäisi. Kuupilvi on synnyttänyt viisi tervettä ja hyväkuntoista pentua, olemme saaneet uuden soturin, Punakukan ja tulvakaan ei ole yltänyt Tuuliklaanin kuiville nummille.’’ Aamukukka kehräsi ylpeänä oman klaaninsa puolesta. Varjoturkin ilme synkkeni.
’’Jokiklaanilla ei taaskaan mene niin aurinkoisesti. Koko reviirimme on veden peitossa ja se on ajanut riistan maasta tiehensä. Toisaalta nyt kalat ovat tulleet matalille tulvavesille ja varsinkin ansaan jääneitä kaloja on helppo pyydystää.’’ Varjoturkki kertoi yhä ääni käheänä kurkussa olevasta haavastaan. ’’Pelkät kalat eivät kuitenkaan riitä Jokiklaanille. Me tarvitsemme lihaakin ja litimärkä kissa paleltuu helposti vielä näin kylmällä säällä. Onneksi me sentään saamme olla pesässämme suojassa eikä meidän tarvitse lähteä litimärkiin partiokierroksiin tai saalistamaan.’’ Viileätassu lopetti klaaninvanhempien kuuntelemisen huomatessaan, että Varjoklaani ja Myrskyklaani olivat tulossa. Varjoklaanin kissojen ylpeä asenne ja kookas koko erottui selvästi muista kissoista. Viileätassu oli kuullut, että Varjoklaani oli se klaani, joka hyökkäsi useimmiten muihin klaaneihin ja sen kissat omistivat kylmän sydämen. Tumman punaruskea naaras hymyili salaperäisesti. Hänestä varjoklaanilaisilla oli luonnetta, vaikkakin heistä tuli liian kirkkaasti mieleen Sysipentu, hänen veljensä, joka oli sekoittanut niin päänsä, että luuli pentuna voittavansa yksin suuren mäyrän. Viileätassun niskakarvat nousivat pystyyn hänen ajatellessaan veljensä kuolemaa. Toisaalta hän oli siitä salaa iloinen, koska oli joutunut kiusatuksi ja liian rajuihin leikkeihin veljensä takia. Kaikki klaanien päälliköt olivat kokoontuneet yhteen suuren puun juurelle. Viileätassu kiinnitti huomionsa ensimmäiseksi erittäin pienikokoiseen, mutta ylvääseen ja lihaksikkaaseen hopeanharmaaseen naaraaseen, jolla oli kermanvärinen kuono ja vatsanalus. Sitten hänen silmänsä osuivat suurikokoiseen tummanharmaaseen kolliin, jolla oli tummempia raitoja ja leveät lavat. Solakka ruumis ja pitkät jalat kertoivat, että hän oli Tuuliklaanin päällikkö. Kolmas päällikkö oli valtava musta kolli, jolla oli suuret pikimustat käpälät. >>Selvästi Varjoklaanin päällikkö.<< Viileätassu mietti. Hän huomasi, kuinka jokainen klaanin päällikkö kiipesi puun oksille ja kajauttivat ilmoille kokouskutsun. Koko saari hiljeni hiirenhiljaiseksi ja kaikki istuivat lähemmäs kuuntelemaan, mitä päälliköillä olisi kerrottavaa. Ensin äänessä oli Myrskyklaanin päällikkö.
’’Myrskyklaanin reviirillä on hieman märkää ja paljon vesilätäköitä sulaneen lumen takia, mutta muuten tulva ei ole haitannut meidän reviiriämme ja riistatilannetta. Klaanimme parantajaoppilas Lumikkotassu kuoli luopioiden hyökkäykseen urheasti puolustaen klaaniaan ja hänet tullaan aina muistamaan. Kevät on tuonut meille uudet oppilaat: Sulkatassun, Hiilitassun, Taivastassun ja Pajutassun. Uskomme, että heistä tulee urheita sotureita hyvällä koulutuksella.’’ Myrskyklaanin päällikkö kertoi ja astui vähän sivummalle. Seuraavaksi puheenvuoron sai Tuuliklaanin päällikkö. Viileätassu kuuli, kun jotkut sanoivat hänen olevan Seittitähti.
’’Tulva ei ole onneksi vaikuttanut Tuuliklaanin reviiriin mitenkään. Reviirimme kukoistaa ja riista on tullut esiin. Tuuliklaaniin on myös syntynyt uusia pentuja Kuupilvelle. Pennut ovat vahvoja ja terveitä ja heistä tulee varmasti uskollisia ja hyviä lisiä klaanillemme. Olemme myös saaneet uuden soturin, Punakukan.’’ Seittitähti mourusi ja katsoi alas punaruskeaan naaraaseen, jolla oli mustat käpälät ja korvanpäät. Naaras näytti hämmentyneeltä ja katsoi tassuihinsa. Tuuliklaanin päällikkö nyökkäsi Varjoklaanin päällikölle, joka astui eteenpäin ja oli äänessä:
’’Varjoklaanin reviirillä on jonkin verran vettä, mutta sammakot, sisiliskot ja käärmeet viihtyvät kosteilla alueilla hyvin, joten tilanne on siinä mielessä hyvä.’’ Mustatassuinen kolli naukaisi. Viileäpentu irvisti. Hän ei ikimaailmassa tahtoisi syödä sammakkoa tai käärmettä. ’’Olemme myös saaneet kaksi uutta oppilasta: Ulpukkatassun ja Villakkotassun.’’ Sanottuaan Varjoklaanin päällikkö antoi tilaa Rastastähdelle, joka kiitti hännänheilautuksella ja alkoi puhua:
’’Jokiklaaniin tulva on taas vaikuttanut pahasti. Vettä on yli hiirenmitan ja kaikki riista maalta on poistunut. Vesi myös palelluttaa märät kissat helposti näin kylmällä säällä. Pyydämme, että saisimme metsästää hieman teidän reviireillänne. Jokiklaani lupaa hyvittää tämän jatkossa.’’ Rastastähti maukui ja katsoi lähinnä Seittitähteä ja Varjoklaanin päällikköä. Valkoinen mustat tassut omaava kolli tuhahti ja hiljentyi hetkeksi aikaa. Sitten hän naukaisi:
’’Jokiklaani saa metsästää Varjoklaanin reviirillä siihen asti, että tulva sulaa. Mutta lähelle leiriä ette saa tulla, tai saatte klaanilaisteni kynnet niskoihinne. Muistan kuitenkin tämän ja uskon, että Varjoklaani saa hyvityksen, kun se sitä tarvitsee.’’ Varjoklaanin päällikkö murahti. Joukosta kuului muutama tuhahdus ja hieman tyytymätöntä muminaa. Se loppui kuitenkin pian Varjoklaanin päällikön mulkaistessa kissoja vihaisesti.
’’Kiitos, Mustatähti. Jokiklaani lupaa hyvittää Varjoklaanin hyväsydämisyyden sitten, kun Varjoklaani tarvitsee apua.’’ Rastastähti naukaisi. Viileätassu tuhahti mielessään. Varjoklaani tarvitsee varmasti jotain sellaista, mikä voi uhrata jokiklaanilaisten henkiä.
’’Jokikaani saa myös metsästää Tuuliklaanin reviirillä, mutta hirveän paljon kaksijalkojen pesää ja hevospaikkaa edempänä emme tahdo nähdä jokiklaanilaisia.’’ Seittitähti naukaisi. Rastastähti nyökkäsi kiitollisena.
’’Jokiklaanilaiset ovat kiitollisia Varjoklaanille ja Tuuliklaanille. Aiomme pitää huolen, ettemme tule liian lähelle leirejänne.’’ Rastastähti naukaisi vielä kerran kiitokseksi ja vilkaisi Varjoklaanin ja Tuuliklaanin päälliköitä. Molemmat nyökkäsivät hyväksyvästi. Viileätassu nuolaisi huuliaan kuin olisi jo maistanut kunnon lihan maun suussaan.
’’Kokoontuminen on päättynyt.’’ Viileätassu kuuli Myrskyklaanin päällikön äänen. Kaikki päälliköt kapusivat puun alas ja kokosivat klaanilaisiaan yhteen. Viileätassu harppoi Rastastähden luokse, jonne muutkin kissat olivat kokoontuneet. Rastastähti katsoi kaikkia ympärilleen kerääntyneitä ja kun oli varma, että kaikki olivat paikalla, päällikkö lähti kaatunutta puuta kohti ja heilutti häntäänsä merkiksi, että olisi aika lähteä. Jokiklaanilaiset seurasivat omaa päällikköään tiiviissä jonossa. >>Kohta joku kuitenkin tippuu hyytävään veteen ja sitten jossakin klaanissa on yksi kissa vähemmän.<< Viileätassu ajatteli ärsyyntyneesti. Kyllä ne, jotka tämän paikan löysivät, olisivat saaneet valita paremman kokoontumispaikan. Sitä paitsi saarella oli aika ahdasta tulvan takia. Punaruskea naaras nuolaisi kärsimättömänä raidallista turkkiaan, kun odotti, että pääsisi ylittämään liukasta tukkia. Edellä menevät kissat ylittivät tukin aivan liian hitaasti. Kun hän lopulta sai ylittää tukin ja oli jo Jokiklaanin reviirin puolella, hänen isänsä Revontuliyö tuli taas hänen viereensä. Viileätassu katsoi häntä kuin kysyen, että mitä asiaa hänen isällään taas olisi. Revontuliyö näytti todella hermostuneelta ja surulliselta ja hänen sameista meripihkanvärisistä silmistään paistoi ahdistus.
’’Viileätassu… Minä...’’ Revontuliyö aloitti jotakin kähisten, mutta lopettikin. Viileätassu katsoi häntä ihmeissään ja odotti, että hän olisi jatkanut. Hänen isänsä kuitenkin vain pudisti päätään ja kiihdytti tahtiaan mennen eteenpäin. Viileätassu jäi katsomaan hänen jälkeensä. Joskus tuntui, että hänen koko elämänsä oli täynnä pelkkää surua, arvoituksia ja vihaa.
//Saattaa löytyä sitten kirjoitusvirheitä ja jotain jänniä sanoja tai lauseita, koska olen niin laiska, etten jaksa tarkistaa. :P//

Vastaus:Wow : D Hyvä ja ennenkaikkea pitkä tarina ^^

Saat...*rummutustaah : D* 25 kp:eetä :D

Vitsi vitsi xD Tottahan toki näin pitkästä tarinasta saat 30 kp:eetä :3

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Taivastassu, Myrskyklaani
05.03.2014 18:15
Taivastassu oli kyllästynyt jo muiden klaanilaisten ivalliseen käytökseen. He olivat pilkanneet, ainakin osa olivat, häntä kotikisuksi.
"Taivastassu! Haluaisitko lähteä metsästämään?" kullanruskea raidallinen kissa hymyili tassutellussaan oppilaansa luokse.
"Tänään on erikoisen paljon riistaa liikkeellä"
"Voinhan minä, kun ei muutakaan tekemistä ole.." Taivastassu murahti katsahtaen mestariinsa päin. Okakynsi naukaisi
"Älä välitä muista. He eivät osaa arvostaa sinua, koska tulit kaksijalkalasta. Kyllä he pian huomaavat, että sinulla on lahjoja" Taivastassu nyökkäsi ja lähti harppomaan leirin suuaukkoa päin. Kuitenkin jokin jäi vaivaamaan hänen mieltään. Naaraan toisessa silmässä tuntui olevan jotain, mutta vaikka kuinka oppilas räpytteli silmäänsä, häneltä ei kadonnut Se tunne.

Taivastassu loikkasi varomattoman hiiren kimppuun ja puraisi tuota kerran, niin hiiri kuoli.
"Hyvä" Okakynsi naukaisi mutta pian höristi korviaan.
"Tuolla on orava. Odota sinä tässä, niin käyn hakemassa sen.." kolli mumisi ja loikki jonnekin, mikä ei ollut enään Taivastassun näköetäisyydellä.
Taivastassu oli odottanut jo harmaan ikuisuuden, eikä Okakynsi vieläkään ollut palannut. Naaras alkoi jo huolestua. Lisäksi tuntui, kuin jokin tai joku olisi tarkkaillut häntä. Vihreistä silmistä loisti pelko, jonka vain harvoin saattoi nähdä.
"Okakynsi? Huhuu?" Taivastassu alkoi huhuilla hiljaa ja hiippaili maha maata viistäen syvemmälle metsään. Missä Okakynsi oli? Eihän Taivastassu edes tuntenut koko metsää, rajat vain.
"Oletkohan eksynyt?" kuului murahdus Taivastassun takaa. Suurikokoinen naaras kierähti ympäri ja näki edessään tuota vain jonkin verran isomman kollin.
"En ole" Taivastassu valehteli samalla mulkaisten kollia. Tuo säpsähti kuitenkin, kun huomasi kollin ylipitkät kulmahampaat ja kaarevat, pitkät kynnet. Tuon turkki lemusi vereltä.
"Tiedätkös, että minulla on tapana kaivaa uhrini silmät irti päästä. Miltä kuulostaisi?" Taivastassu tuijotti silmät suurina kollia. Oliko kissa tullut hulluksi?! Mikään ei voisi varmasti olla pahempaa, kuin silmät revittäisiin päästä. Naaras oli kuitenkin niin suurikokoinen, että ehkei valkea, verinen kolli sittenkään uskaltaisi? Taivastassu ei kauaa ehtinyt miettiä, kun pian kollin kaareva kynsi olikin jo aivan Taivastassun silmän edessä. Naaras tömähti maahan, ja harmaaseen Turkkiin tarttui lunta sen verran, mitä vielä oli enään jäljellä.
"Ei!" Taivastassu rääkäisi kun vieras kolli oli aikeissaan työntää kyntensä jo naaraan silmän taakse. Kolli toteuttikin aikeensa, ja harmaa naaras tunsi viiltävää kipua. Taivastassu rääkkyi niin, että taatusti kuului Myrskyklaanin leiriin saakka. Sieltä saattaisi lähteä kissoja, mutta ennen sitä Taivastassulta olisi varmasti revitty jo toinenkin silmä irti. Kolli repäisi silmän irti, ja verinen kuoppa jäi enään vain silmän tilalle... Taivastassun näkö sumeni ja naaras vaikeroi hiljaa, kunnes kuuli tutun äänen.
"Missä sinä olet Taivast- HEI, LOPETA!" kuului ulvahdus. Se kuului Pääskynsiivelle.
"Taivastassu ei!" Okakynsi oli myös ilmestynyt paikalle. Vielä hetken Taivastassu näki toisellakin silmällään, kunnes veri sokaisi senkin.
Vastaus:D: Taivastassulta revittiin SILMÄ PÄÄSTÄ!?
Mutta saat 13 kp:eetä x3

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Fanny, erakko
05.03.2014 17:28
Fanny värisi hervottomana vankiluolansa lattialla, sinnitelleen säilyttääkseen tajuntansa. Naaras tiesi, että jos nukahtaisi, hän ei enää melko varmasti heräisi. Fanny nielaisi, ja kouristus väänsi hänen haurasta, syvien haavojen peittämää kehoaan. Valo, jota tihkui luolaan sisäänkäynniltä, hiipui hiljalleen. Fannyn kipu tuntui sietämättömänä poltteluna haavoissa ja sydämessä. Yhtäkkiä jokin herätti naaraan huomion. Sisäänkäynniltä kuului tassunaskelia. Fanny oli liian heikko edes inahtaakseem, mutta hänen sydämeensä tulvahti kauhua. Hän ei pystyisi selviytymään enää yhdestäkään raatelusta hengissä. Sitten hän tunnisti tulijan, ja helpotus huokui hänen lävitseen. Kiivasmielen silmät kimaltelivat pelokkaita ja huolestuneina. Hän selvästi luuli Fannyn jo kuolleen. Naaraan hengityksen saattoi huomata vain jos oli aivan lähellä.
"Ei!" Kiivasmieli kuiskasi hiljaa ja asteli Fannyn veristä turkkimöykkyä muistuttavan kehon viereen. Hän lähestulkoon kiljaisi nähdessään Fannyn avaavan silmänsä. Fanny raotti suutaan ja päästi heikon vaikerruksen. Koottuaan hetken voimiaan naaras nuolaisi huuliaan.
"Kiivasmieli," hän kuiskasi pehmeästi. Kiivasmieli nuolaisi hänen veristä poskeaan lempeästi.
"Minä tässä. Haen sinulle ruokaa", kolli maukui ja pujahti nopeasti ulos. Pian hän palasi mukanaan jänis. Fanny hymyili kiitollisena. Kiivasmieli auttoi hänet istumaan ja tuki häntä kehollaan. Fanny kumartui jäniksen ylle ja haukkasi siitä monta suullista lihaa, joka liukui naaraan tyhjään vatsaan. Syötyään koko eläimen Fanny horjahti ja tukeutui entistä lujemmin. Kiivasmieleen.
"Kiivasmieli... Minä rakastan sinua. Rakastan suunnattomasti", naaras maukui hiljaa. Kiivasmieli katseli häntä silmiin.
"Niin minäkin sinua, ja vannon auttavainen sinut pakoon, vaikka se maksaisi henkeni. Olet kaunis, Fanny, en halua menettää sinua", kolli vastasi lempeästi. Fanny nuolaisi Kiivasmielen korvaa. Hän oli saanut hieman voimiaan takaisin syömisen jälkeen, mutta oli edelleen kovin heikko, sillä haavoista tihkui märkää ja verta. Kaukaa kuului ulvaisu. Kiivasmieli säpsähti ja loikkasi jaloilleen. Fanny horjahti ja lysähti maahan tuen kadotessa.
"Palaan vielä" Kiivasmieli lupasi ja painoi kuononsa hetkeksi Fannyn turkkiin silmät rakastavasti loistaen. Sitten kolli hävisi käytävään. Fanny kääntyi parempaan asentoon ja antoi lihastensa rentoutua. Hänellä oli toivoa. Ensimmäistä kertaa päiviin hänellä oli toivoa päästä pakoon.
Vastaus:Nuo kaksi viimeistä lausetta ovat niin ihanat! Teen pian jatkoa tähän, lupaan sen :3

13 kp:eetä!

~Etsijä

Ps. Minä mäntti laitoin tuon kp-määrän väärin, olin kai niin ajatuksissani...-.-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinisiipi, Tuuliklaani
05.03.2014 16:42
Viimeinen luku

Ne siivet eivät kauaa kantaneet

Sinisiipi oli pentutarhassa katselemassa sisarensa Kuupilven pentujen leikkiä, kun hän kuuli kauhistuneita ulvahduksia ja maata rummuttavia tassuja. Hetken päästä hän kuuli oman nimensä. Sinisiipi hyppäsi pystyyn ja pörhisti turkkinsa niin että naaras näytti kaksi kertaa suuremmalta. Hän vaihtoi katseet Kuupilven kanssa ennen kuin tassutteli ulos tarhasta. Hetken naaras kummasteli, mitä oli tapahtunut. Joukko kissoja oli kerääntynyt aukiolle. Naaras ei ollut kerennyt ottaa kuin muutaman askeleen, ennen kuin koki lamaannuttavan järkytyksen. Sinisiipi jähmettyi paikoilleen katse kohdistettuna kultaturkkiseen kissaan, joka makasi paikoillaan maassa. Kissan turkki oli verinen, mutta silti se oli helposti tunnistettava. Sinisiipi muotoili huulillaan sanat: "Kultamyrsky", ennen kuin paskaisi sydäntä särkevästi ja ryntäsi kollin luo. Pentukin olisi nähnyt, että kolli oli menettänyt henkensä, mutta silti Sinisiipi yritti uskotella itselleen kaikkea muuta. Kasvot olivat arpiset ja vatsaa halkoi hirvittävä arpi. Murhaaja oli tehnyt hyvää työtä.
Sinisiipi alkoi vinkua kuin pentu ja nuoli kumppaninsa turkkia aivan kuin se muka olisi auttanut. Lopulta naaras käpertyi väristen kerälle ja hukutti päänsä Kultamyrskyn veriseen turkkiin.

" Sinisiipi? ", tuttu, lempeä ääni kuiskasi parantajan korvaan. Naaras hätkähti hereille ja kohotti katseensa. Kuupilvi seisoi hänen edessään myötätuntoinen ilme kasvoillaan. "Hänet täytyy haudata." Vasta viimeiset sanat herättivät harmaan naaraan todellisuuteen ja hän pudisti päätään.
" Ei. "
" Äh, älä viitsi. ", Kuupilvi naukaisi. " Hän on tähtiklaanissa ja voin luvata sinulle, että Kultamyrsky ei olisi halunnut sinun surevan. "
Sinisiipi ei ollut siitä aivan varma, muttei viitsinyt väittää vastaan. Hän kampesi itsensä jäykille jaloilleen ja mulkaisi Kuupilveä.
" Olet nukkunut kauan. On melkein kuunhuipun hetki. Ja ", Kuupilvi kertoi lempeämmin ja nuolaisi
Sinisiiven korvia. " ajattelin, että haluaisit varmaan tietää, että tuo löytyi hänen ruumiinsa viereltä. "
Kuupilvi nyökkäsi vähän matkan päähän. Sinisiipi katsoi Kuupilven osoittamaan suuntaan. Lumisessa maassa makasi verinen kukkanen, jonka terälehdet olivat vasta avautumassa.
" Hänen on täytynyt etsiä sitä ikuisuuden. Ei tähän aikaan kasva kukkia. " Kuupilvi huomautti. Sinisiipi tassutti kukan luo, poimi sen hampaisiinsa ja kipitti taas kumppaninsa ruumiin vierelle. Kuupilvi kohautti ärtyneenä lapojaan ja tassutti takaisin pentutarhaan, josta kuului nut inahduksia ja vinkunaa.
" Kiitos. Voi.. Voi Kultamyrsky. Mitä teen ilman sinua? " Sinisiipi kysyi hymisten hiljaa ja kyynel vierähti naaraan poskelle. Kyyneleitä, voi kuinka monta niitä olikaan niistä silmistä vuotanut?
Mutta Sinisiipi oli saanut idean. Hän nuolaisi nopeasti Kultamyrskyn turkkia ja nilkutti pentutarhaan. Kuupilvi makasi pennut mahaansa vasten ja nosti päätään Sinisiiven tullessa sisään. Sinisiipi nuolaisi sisarensa päälakea.
" Haudatkaa Kultamyrsky ilman minua. Minä.. öh, lähden metsälle. "
Kuupilvi räpäytti silmiään ja nyökkäsi sitten hitaasti. Sinisiipi peruutti ulos pesästä ja juoksi ulos leiristä.

Pitkään aikaan ei sinisiiven mieli ollut ollut niin selkeä. Hän tiesi täsmälleen mitä tekisi. Klaani ei tarvitsisi parantajaa, joka oli petturi. Kukka suussaan Sinisiipi tassutti eteenpäin lumisilla kukkuloilla, Tuuliklaanin reviirillä. Jossain siellä sen piti olla..
Pian parantaja saapui määränpäähänsä. Hän oli tullut kallionkielekkeelle, jonka alla virtasi vesi vuolaana. Vaikka pudotus oli korkea, tarpeeksi korkea tappamaan, Sinisiipi istahti sen reunalle ja laski kukan maahan aurinko loi vielä viimeisiä säteitään taivaalle ja veteen, joka heijastui sen alapuolella. Jossain lähellä lauloi lintu ja pajunkissat kukkivat. Ajatuksiinsa syventynyt mumisi jotain epämääräistä tähtiklaanista ja kumppanistaan. Hän poimi jälleen kukkasen suuhunsa, perääntyi pari askelta ja heittäytyi alas kallion kielekkeeltä vaahtoavaan virtaan.
Tietämättä, että parin päivän päästä hänet löydettäisin oman reviirinsä rannalta, tietämättä, että hänet haudattaisiin Kultamyrskyn vierelle, tietämättään, että sureva klaani (mukaanlukien Kuupilvi ja hänen pentunsa) olisivat sittenkin hyväksyneet parantajansa petturuuden. Sinisiipi henkäisi viimeiset kiitoksensa tähtiklaanille.
Perhonen oli menettänyt siipensä.

//Mietin aikani Sinin kohtaloa ja tulin siihen lopputulokseen että sen paikka on Kullan luona. Sen saa siis poistaa. :3
Vastaus:No totta kai Kuupilvi+muut klaanitoverit olivat hyväksyneet Sinisiiven D:
(minua surettaa se kun joudun poistamaan Sinisiiven, mutta sinun valintahan se oli x3)

Saat...0 kp:eetä xD
(koska poistan Sinin :3)

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjopentu, Tuuliklaani
05.03.2014 15:10
Minua ärsytti. Ärsytti ihan suunnattomasti. Emo oli suuttunut isälle minun takiani! Totuushan oli että pidin enemmän isästäni kuin emosta. Muistutinkin enemmän häntä. Jokatapauksessa tänään emo oli raivoissaan lähtenyt etsimään isää,mutta onneksi hän oli ollut oppilaansa kanssa harjoittelemassa. Nyt kuitenkin Emo oli palannut ja minun ja sisaruksieni täytyi käydä nukkumaan. Olin vieläkin tuohtunut, emokin oli. Kun hän toivotti hyvät yöt vetäen meidät lähelle vatsaansa, minä potkin hänen pehmeän häntänsä pois ympäriltani. Samassa kylmä yötuuli puhalsi pieniin tassuihini. Hytisin hieman. Yö olisi kylmä. Raivo ja myötätunto isää kohtaan saivat ajatukseni jylläämään. Lähtisin karkuun. Otin ensimmäisen askeleen kohti pentutarhan oviaukkoa miettien sen enempää koko asiaa. Laukkasin leirin aukiolle ja vilkuilin joka suunnalle. Onneksi en nähnyt ketään. Jatkoin matkaa.

Olin ehtinyt vasta seuraavalle kukkulalle leiristä, kun väsymys ja kylmyys alkoivat tehdä tekojaan. Etsin tuulensuojaa vimmatusti, mutta sellaista en löytänyt. Juuri, kun päätin kääntyä takaisin luovuttajana, eteeni ilmestyi valkoharmaa solakka naaras. Naaras oli hyvin kaunis, ja hänen vihreät silmänsä kimmelsivät ystävällisesti. Mutta kuten olin isältä oppinut, varauduin vieraisiin epäilevästi. Tuntematon naaras katsoi minua suoraan silmiin ja maukui: "Sinähän olet vasta pentu. Mitä teet täällä?" En halunnut sanoa, että olen karkuretkellä, joten mau'uin vain; "Metsästämässä. Kuka sinä olet." Huomasin leikkisän pilkkeen naaraan silmäkulmassa. "Olen Amalia. Olen erakko ja asun näillä kulmilla. Sinä olet varmaan tästä lähettyvillä olevasta Klaanista." Amalia maukui. "Tuuliklaanista" vastasin viileästi. "Tule, voit viettää tämän yön pesässäni, oi suui metsästäjä." Naaras hihitti. Haistelin kissan tuoksua. Se tuoksui puhtaasti metsälle, ei millekkään epäilyttävälle. Suostuin ehdotukseen ja hyisessä viimassa uusi ystäväni johdatti minut turvapaikkaan.
// Keksin tuon Amalian itse :3//
Vastaus:Toki voi keksiä äkkiä jonkun hahmon mitä käyttää tarinassaan :3

Saat 12 kp:eetä.

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruusutassu, Myrskyklaani
04.03.2014 19:50
//Jatkoa...//

Päivällä pilvet peittivät taivaan. Olin iloinen siitä, että tänään olin saanut ensimmäisen hiireni. Olin Kirkassydämen kanssa metsässä, ja olimme harjoitelleet taistelua. Nyt Kirkassydän näytti minulle Myrskyklaanin rajoja. Kiipesimme mäkeä ylös. Täällä oli paljon metsää, ja välillä pelkäsin, että eksyisin. Onneksi Kirkassydän oli minun kanssani.
Istuimme kivellä, ja katselimme järvelle.
Sitten mieleeni tuli kysymys, jota olin miettinyt jo kauan, mutta en milloinkaan ollut kysynyt.
"Miksi sinulla on toinen silmä pois ja siinä haava?" kysyin nopeasti.
"Koiran syytä" Kirkassydän mutisi. "Se hyökkäsi kimppuuni"
Kirkassydän katseli järveä, ja oli hiljainen pitkän aikaa, joten en kysellyt enempää. Olin yhtä hiljaa kuin hän. Toivoin, että minulle ei käy koskaan noin. Sitten Kirkassydän taas maukui:
"Tule" Kävelimme metsän läpi niitylle, jota peitti lumi.
"Tuossa on raja" Kirkassydän sanoi.
"Tuuliklaanin, vai?" kysyin. Muistin, että Tuuliklaanin kissat olivat todella nopeita. Mietin, millaista olisi asua heidän alueellaan, mäellä ja niityillä. Mutta pidin Myrskyklaanista eniten. Sitten käänsin pääni, ja näin mäellä lammen. Lampi oli kaunis, ja huomasin, miten pilvet häipyivät, ja lampi kimmelsi. Tuijotin sitä silmät pyöreinä.
"Mikä tuo lampi on?" kysyin.
"Se on Kuulampi" Kirkassydän vastasi. Hän kertoi, että siellä kissat voivat nähdä Tähtiklaanin. Sitten tajusin jotain.
"Näin tuosta unta silloin kun vielä olin kotikisu" sanoin.
"Siksi lähdin"
Kirkassydän katseli minua. Sitten kun hän oli sanomassa jotain, kuuluikin metsästä rapinaa.
"Jänis" Kirkassydän kuiskasi.
"Saalistetaanko se?" kysyin. Ison kokoinen jänis loikki mäkeä alas. Se oli nopea. ja pian jänis oli jo kaukana.
"Ei kannata, sehän meni jo" Kirkassydän sanoi hetken kuluttua. Jänistä ei enää edes näkynyt. Katselin järvelle, miten aurinko loisti. Oli niin kaunis päivä. Pian lähdimme takaisin muiden kissojen luokse.

Vastaus:Ai että Ruusutassu osaa olla suloinen! ^^

Ps. Kuulampi ei näy Myrskyklaanin reviirille asti.

Saat 15 kp:eetä :3

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Riesa, erakko
04.03.2014 18:59
Riesa nuolaisi tyytyväisenä huuliaan ja nosti saaliinsa maasta. Naaras kuljetti pullean naakan risupesäänsä ja asettui syömään sitä hiljaa itsekseen. Lintu oli ollut ehkä liiankin helppo saalis, sillä siipirikon takia se oli vain kököttänyt maassa. Riesa tuhahti. Riesa söi hitaasti loppuun hautasi linnun jämät venytteli ja huokaisi. Riesalla oli valju olo, sillä hänellä ei ollut ketään. Ketään, kelle puhua, kenen kanssa syödä tai nukkua samassa pesässä. Oli vain hän. Yksin Riesan olo tuntui heikolta ja suojattomalta. Hän tarvitsi jonkun suojelemaan. Naaras kääntyi selälleen makaamaan ja katseli sinistä taivasta.

Riesa tuijotti taivasta väsymykseen asti. Naaraan silmät olivat alkaneet harittaa jä hän oli jo melkein nukahtanut. Riesa pudisteli päätään ja räpytteli silmiään. Riesa päätti lähteä kauemmas joelle virkistäytymään ennen illan pimeyttä. Harmaa naaras nousi neljälle tassulle ja lähti jolkottamaan joen suuntaan. Naaraan pöyheä turkki aaltoili tuulessa tämän puikkelehtiessa tiheikössä. Joen solina erottui jo selvästi muista ympäristön äänistä ja pian se näkyikin jo selvästi edessäpäin. Riesa jolkotti joen rantaan. Ensin hän kumartui juomaan vettä ja kastoi sitten molemmat etutassunsa veteen. Vesi oli rannasta matalaa, joten Riesa työnsi tassujaan hieman syvemmälle. Yhtäkkiä muta naaraan takatassujen alla alkoi luistaa. Muta luisti Riesan syvemmälle jokeen. Äkkisyvä tuli ja Riesa molskahti kuono edellä veteen. Riesan suu täyttyi vedellä ja samea vesi kirveli silmiä. Riesa sai päänsä pintaan ja sylki veden pois. Joen virtaus oli kuitenkin niin voimakas, että se kuljeti Riesaa mukanaan, yhtä helposti kuin lehteä. Harmaa kissa yritti tarttua rantakiviin siinä kuitenkaan onnistumatta.
”Apua!” Tämä mourusi. Naaraan kuono upposi veteen, eikä hän saanut enää henkeä.
Joku tarttui pienikokoista naarasta niskasta ja alkoi hitaasti nostaa tätä pintaan. Riesan saadessa taas henkeä, hän tärsi, yski ja tuhahteli. Naaraan haukkoessa kyljellään maassa happea, suttuisenharmaa ja likainen kolli katsoi häntä arvioiden. Riesa katsoi kollia tuikeasti silmiin ja vieras käänsi katseensa kohti hämärtyvää taivasta.
”Kiitos, että pelastit minut.” Riesa mumisi vastahakoisesti. Riesa arvioi kollin nopeasti. Naaras nyrpisti kuonoaan kollin sotkuiselle turkille. Muuten naaras piti häntä oikein komeana kollina.
”Eipä kestä.” kissa naukui hiljaa.
”Tuotaaa...” Riesa aloitti ”Minä olen Riesa.”
”Okei.” Tuntematon kolli hymähti. Riesa turhautui tämän välinpitämättömyydestä.
”Kuka sinä olet?” Riesa kysyi vienosti.
”Marmori.”
”Selvä. Kiitos, Marmori.” Riesa tuhahti.
”Voinko minä auttaa vielä muutenkin?” Marmori kysyi Riesalta. Riesa kiusaantui, kun kolli katsoi hänen vatsaansa.
”Tuskin minä apua tarvitsen. Taidan lähteä kotiin...” Riesa sanoi haikeana. >Kotiin, jota ei edes ole.<
”Okei.” Marmori sanoi. Marmorinkin äänestä kuulsi pieni pettymys. Riesa pohti, oliko se aitoa. Riesa ääntyi ja lähti hiljaa tassuttamaan kohti pesäänsä. Hän tassutti vain palan matkaa, kunnes kääntyi katsomaan Marmorin perään. Marmori oli juuri katoamassa metsän varjoihin pöyheä häntä perässään.
”Hei!” naaras huusi ja yllätti ajatuksellaan itsensäkin. ”Onko sinulla yösijaa?!”
Marmori kääntyi ja Riesa erotti pienen hymyn tämän kasvoilta.
”Katu!” Kolli mourusi ja asteli hieman takaisinpäin kohti Riesaa.
”Tule minun pesääni nukkumaan!” Riesa huusi Marmorin hahmolle. Marmori ei vastannut vaan juoksi Riesan luo ja nuolaisi ystävällisesti naaraan korvaa.
Vastaus:Onkohan siitä tulossa jotain... >:3

Hyvä tarina, saat...

17 kp:eetä : D

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
04.03.2014 17:37
Steel vilkaisi vielä kerran sinne, missä Aarnitassu oli. Oikeastaan olihan Hunterin taktiikka hyvä. Steel kohautti lapojaan ja kallisti päätään. Juuri nyt olisi pieni kissa ateria paikoillaan.
"Mitä vielä tuijotat?" Hunter sihahti tummanoransseissa, miltei kokonaan punaisissa silmissään palava katse.
"Aarnitassun olisi voinut ihan yhtä hyvin tuoda laumalle" Steel ärähti. Jospa hän voisikin hyökätä tuonne ja hakea oppilaan.. Mutta Tuuliklaanilla oli ylivoimaa.
"Mutta Se tilaisuus meni jo, joten meidän on tuotava jotain edes tai Salama katkoo jalkamme pian" Hunter siristeli silmiään mutta pysyi vaiti. Tuon verinen turkki kertoi jo kaiken, ellei kissa sitten ymmärtänyt väärin. Steel alkoi harppomaan pois päin Hunterista, joka kuitenkin seurasi vaikka hieman jäljessä. Tuo saavutti nopeasti harmaan kollin vauhdin. Steel pysähtyi äkisti ja nuuhkaisi ilmaa. He olivat kaukana hevospaikasta, missä olivat olleet ne kotikisut, mutta nyt Steel haistoi niiden hajun taas. Hunter tajusi myös sen, mutta ei tiennyt luultavasti, että keitä kissat olivat.
"Hei, tuolla on Se sama kissa jonka tavattiin eilen" kuului kuiskaus joka kuitenkin kantautui Steelin korviin.
"Miksi metsässä pitää aina olla niin paljon kissoja? Varsinkin tuollaisia" Steel ärähti itsekseen, mutta Hunter pysyi vaiti vaikka olikin avannut suunsa.
"Hei olitko sinä joku Hopea vai?" kuului naukaisi ja ilmestyi mustavalkoinen kotikisu nimeltään Sami. Tuo vaikutti todella rauhalliselta ja laiskalta. Steel mulkaisi tuota. Samin lisäksi pensaikosta esiin astui Lola, joka hämmentyneenä ja pelokkaana tuijotti Hunterin ylipitkiä hampaita ja kynsiä. Sami luimisti korviaan
"Miksi sinun ja kavereidesi pitää aina kohdata meidät?!" Sami sihisi nyt turkki pystyssä. Steel tiesi, että Kettu oli törmännyt luultavasti Lolaan aamulla, kun oli ollut metsästämässä.
"Te itse taidatte haluta hankaluuksia" Hunter avasi suunsa ja murisi.
"Ja haluatte luultavasti silmistännekin eroon" luopio kuiskasi ja oli aikeissaan hyökätä, mutta Steel ehti ensin. Sami sihisi jotain Lolalle, ja naaras katosi jättämättä ainoaakaan tassunjälkeä kylmään maahan. Mustavalkoinen kolli taisteli urheasti, mutta hiirenaivoisesti itseään paljon kokeneempaa luopiota vastaan. Hunter vain katseli sivussa taistelua.
Steel näki, kuinka kotikisu oli jo hetkessä maassa yrittäen nousta ylös mutta turhaan.
"Voin katkaista sinulta jalat.. Ei siitä mitään tarvitse maksaa kuin henkesi" Steel mourusi ja otti kollin etujalasta hampaillaan kiinni, ja vahvoilla leuoillaan puristi niin lujaa ja samalla vääntäen, että Se varmasti murtuisi. Kuului rasahdus ja Sami rääkäisi kovaa.
"Haluatko nyt itse repiä vielä jommankumman silmän irti? Sitten viemme laumalle" sihahti Steel Hunterille.
"E-ei!" rääkäisi mustavalkoinen kolli kauhuissaan.
"Ei vielä tietenkään! Sitten vasta, kun viemme sinut laumalle.. Salama saa päättää että kelpaatko ruuaksi vai menetkö muiden vankien luokse kuihtumaan pois" Steel vilkaisi Hunteria vielä. Tuon ilmeettömästä katseesta ei voinut tulkita mitään, ainakaan vielä.

Vastaus:Mitenhän Samin ja Lolan käy...
Mutta saat 14 kp:eetä :3

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Marmori, erakko
04.03.2014 15:16
Tumma vilahdus katosi kujan roskapönttöjen varjoihin. Nälkäinen kollikissa etsi lannistumatta päivän ateriaansa, mutta koska rottia ja hiiriä ei ollut näkynyt moniin päiviin, oli tyydyttävä pystykulkijoiden jätteisiin. Mutta mikäpäs siinä, ei asiassa ollut nirsoilemisen varaa. Marmori oli koko ikänsä elänyt kujilla, ja tiesi tasan tarkkaan, että jos kaduille syntyy, on myös kaduilla pärjättävä. Ja kaduilla kun ei mitkään tavalliset laiskanpulskeat katit pärjänneetkään. Mutta Marmori ei ollut sellainen, vaan vahva, itseselviytyvä kolli. Nälkä alkoi raastaa Marmorin vatsanpohjaa, nälkähän siinä tuli, kun oli jo tänään toteuttanut neljän naaraskissan perhetoiveet.
Kolli kaivoi roskapöntön sisältöä ahkerasti löytäen vain roskia ja tyhjiä paketteja.
>Ei auta…< Marmori ajatteli kyllästyneenä.
Kolli poistui roskapöntön luota ja tassutteli pitkin sokkeloisia kujia, päätyen pian hieman syrjääntyneiden kaksijalkojen pesien luokse. Hän tiesi yhden, vanhan, ruttuisen kaksijalan tunkevan tonnikalaa joka iltapäivä pihalleen, koska tämän pihapiirissä liikkui vähän väliä kilpikonnakuvioinen koditon naaras, joka itse asiassa odotti juuri nyt pentuja. Senkin naaraan pennut oli avuliaasti auttanut alulle Marmori. Tonnikalan outo tuoksu leijaili kaksijalan pihalta, joten Marmori poikkesi pihaan syödäkseen. Marmori haisteli ruokaa hieman ja alkoi sitten napsia sitä suuhunsa. Hän söi hyvällä ruokahalulla. Nyt, kun kolli oli saanut syödäkseen, mitä sitten? Marmori istahti hetkeksi ja nuoli likaiset käpälänsä kosteiksi, ja pyyhki kasvoistaan ruoanrippeitä ja kuraa. Täksi päiväksi kollilla ei ollut mitään erityisiä suunnitelmia, joten tämä voisi vain kuljeskella ympäriinsä ja tehdä mitä nyt taas sattui huvittamaan.
’’Tuskaa!’’ kuului kärsivä maukaisu kahden kaksijalanpesän päästä yhden pesän pihalta. ’’Tätä tuskaa!’’
Marmori höristi korviaan ja poistui vanhan kaksijalan pihalta. Kolli kiersi parin pihan päähän ja siirtyi pesän pihalle. Maassa kieriskeli vanhanpuoleinen naaras joka sätki sinne tänne.
’’Onko jokin hätänä?’’ Marmori kurahti. Vanha naaras nosti päätään.
’’On! Kaksijalkani aikoo viedä minut muutaman päivän päästä eläinlääkärille! Sen jälkeen en voisi saada enää pentuja! Leikkaus estyisi vain, jos tulisin tiineeksi.’’ vanha naaras niiskaisi. ’’Omistajani mielestä näin vanhalle ei ole enää turvallista saada pentuja. Muttakun minä HALUAN!’’
Marmori heilautti häntäänsä.
’’No asiaanhan on yksinkertainen ratkaisu. Hanki pennut.’’ kolli naukui huolettomasti. Vanha naaras luimisti korviaan.
’’Ei ole isäehdokasta.’’
Marmori huokaisi.
’’No minä voin auttaa. Olet viides naaras tänään.’’ kolli kertoi.
’’Todellako? Mahtavaa, olet oikea, öh, herrasmies!’’ vanha naaras kiitteli onnellisena.
’’Montako pentuetta sinulla on aiemmin ollut?’’ Marmori kysäisi.
’’Kolme.’’ naaras kertoi ja asettui makuulle maahan. ’’Autapas neljännes alulle.’’
Marmori nyökkäsi. ’’Arkista touhua minulle.’’
kolli nappasi vanhaa naarasta niskasta kumartuen tämän päälle.
’’Omistajani ei saa nähdä.’’ naaras varoitti painaen kyntensä jännittyneenä maahan. ’’Hän ajaisi sinut pois.’’
Marmori siirtyi sopivaan kohtaan ja napasi naaraan niskasta paremman otteen.
’’Älä huoli.’’ kolli mumisi naaraan kilpikonnakuvioisen turkin välistä. ’’Tätä se ei tule näkemään.’’
Ei mennyt kuin pari sekuntia kun naaras ulvaisi ja pinkaisi kauemmas. Marmori istahti ja suki hieman turkkiaan.
’’Riittikö?’’ kolli murahti.
’’Kiitos.’’ vanha naaras kähisi. ’’Pelastit päiväni.’’
Marmori hymähti.
’’Ei kestä.’’ kolli käännähti pois pihasta ja palasi omille kujilleen.

Vastaus:Ehehe x3
Saat 17 kp:eetä :3

~Etsijä

Ps. Anteeksi, jotenkin mystisesti hyppäsin kahden tarinan yli...-.-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunter, luopio
04.03.2014 14:28
Hunter paljasti luonnottoman pitkät kulmahampaansa kokonaan lähtiessään seuraamaan vierasta kollia. Hän ei pitänyt liiemmin toisten kissojen seurasta, ja vähiten hän sieti käskyttämistä.
Jonkin ajan kuluttua hänen edessään kulkeva kissa pysähtyi aukion reunalle. Huner hiipi hänen rinnalleen hurmeiset niskakarvat pystyssä ja silmäili edessään avautuvaa näkymää punaisilla silmillään.
"Steel, mitä tämä tarkoittaa?" Kuului määräilevä, epäluuloinen ääni. Musta, salamaraitainen naaras ilmestyi heidän eteensä. Hunter murisi syvältä kurkustaan.
"Hän suostui liittymään Salamalaumaan, Salama" Steel murisi voitonriemuinen sävy äänessään. Salama silmäili viileästi Hunteria, joka ei osoittanut mitään pelon tai kunnioituksen merkkejä, vaan seisoi suorassa ja paljasteli kynsiään.
"Mikä on nimesi?" Salama kysyi uhkaa äänessään. Hunter irvisti.
"Mitä se sinulle kuuluu, ketunraato? Olen Hunter" Hän ärisi. Salaman silmät välähtivät.
"Oletko valmis puolustamaan Salamalaumaan vaikka hengelläsi? Jos olet, olet minun käskyvaltani alainen" naaras maukui selvästi pidätellen haluaan käydä Hunterin kimppuun. Kolli tuijotti naarasta silmät loimuten.
"Suostuin tänne vain, jos minua ei aleta määräilemään", hän murisi. Salama kutsui Steelin luokseen ja kysyi tältä jotain. Steel vastasi lyhyesti ja vilkuili jatkuvasti Hunteria. Salama nyökkäsi.
"Hohtoterä! Hae Terähammas luokseni!" Hän huusi aukiolle. Musta naaras harppoi oitis aukion laidalle päin ja sukelsi aluskasvillisuuteen. Hetken kuluttua vaalea naaras marssi esiin Hohtoterä kannoillaan, suuntasi Salaman luokse ja vilkaisi Hunteria. Terähampaan kumarrettua pikaisesti Salama selitti kissalle nopeasti muutaman asian ja kääntyi hunterin puoleen.
"Olet Salamalauman jäsen, Hunter" naaras maukui tarpeettoman kovalla äänellä. Hohtoterän piikojen kaltaiset siniset silmät tarkkailivat Hunteria epäluuloisesti.
"Mistä muka voit tietää, että hän ei vedä kurkkuamme auki heti kun Selkämeren käännämme" naaras murisi. Hunterin punaiset silmät salamoivat, mutta piti suunsa kiinni.
"Vaiti, Hohtoterä. Yhtä hyvin voisimme epäillä sinua siitä, joten pidä kuononsa kiinni", Terähammas murahti. Hohtoterä sihahti loukkaantuneesti. Salama kiinnitti huomionsa takaisin Steeliin ja Hunteriin.
"Steel, mene Hunterin kanssa metsästämään.Voisit myös näyttää hänelle paikkoja-"
"Tunnen paikat aivan yhtä hyvin-ellen paremmin kuin te", Hunter keskeytti ja pörhisti pitkiä, takkuisia niskakarvojaan. Salama vaikeni.
"Hyvä on. Menkää metsästämään" naaras murisi lopulta. Steel vilkaisi Hunteriä kärkevästi ja harppoi metsään. Hunter jäi hetkeksi mulkoilemaan Salamaa, mutta seurasi lopulta.
"Salaman kanssa ei hankkiuduta riitoihin" Steel murisi Hunterin astellessa tämän vierelle. Hunter irvisti ja nuolaisi aikoja sitten vereen tahriintunutta lapaansa.
"Mitäs jos hankkiudunkin. Se on oma asiani. Olisi vaihteeksi ihan mukavaa taas kaivaa silmiä päästä", kolli maukui äänellä, josta tihkui verenhimoa. Steelin katse terävöitti entisestään. Hunter marssi aluskasvillisuuteen, kohti Tuuliklaanin reviiriä. Astellessaan rajan yli hän oli törmätä pieneen, mustan ja ruskeankirjavaan kissaan, joka oli koosta päätellen nuori soturi tai oppilas. Pienen naaraan tassut sutivat tämän jarruttaessaan Hunterin eteen.
"Tervehdys", Hunter maukui mielipuolinen virnistys naamallaan. Oppilaan kasvot muuttuivat hämmentyneistä pelokkaiksi, ja hän kiepahti kannoillaan ja ryntäsi nummille. Hunter loikkasi nuoren kissan perään ja iskeytyi tämän selkään.
"Olitko matkalla jonnekin?" Kolli kysyi ja kiepautti rimpuilevan oppilaan selälleen. Naaraan ilme oli kauhistunut, kun tämä näki Hunterin luonnottomat kulmahampaat. Hunter nosti toista jykevää käpäläänsä ja paljasti koko mitassaan kyntensä.
"Minulla on tapana kaiva silmät päästä kohtaamiltani kissoilta. Miltä kuulostaa?" Kolli maukui tutkaillen rauhallisesti kynsiään.
"Eii!" Mustankirjava naaras kirkaisi. Hunter väläytti murhanhimoisen hymyn ja ojensi yhden kyntensä valmiina upottamaan sen kissan silmän taakse. Tuuliklaanilainen rimpuili kahta kauheammin päästäkseen puristavasta otteesta. Hunter virnisti ja ujutti nopeasti kyntensä kissan silmään. Naaras kiljaisi korviavihlovasti. Läheisestä puusta lehahti parvi pikkulintuja. Hunter käänteli kenttään silmän takana. Nuori kissa kiljui ja huusi kurkku suorana, muttei mahtanut mitään. Hunter repi Tuuliklaanilaisen molemmat silmät irti ja heitti tämän kauemmas. Naaras vaikersi vaimeasti veren valuessa silmäkuopista. Hunter puhdisti kyntensä tyytyväisenä ruohoon ja kääntyi lähteäkseen.
"Sinä!!!!" Kuului villi rääkäisy kauempaa nummelta. Hunterin silmät siristyivät tämän tunnistaessa mustan naaraan, jonka silmän hän oli sokeuttanut. Ruostepuro. Hunterin suunpielet kaartuivat julmaan hymyyn.
"Aarnitassu! Ei!" Naaras juoksi juuri ja juuri tajuissaan olevan oppilaan luokse ja sihisi raivokkaasti nostaessaan katseensa Hunteriin. Jäljellä oleva silmä salamoi vihasta. Hunter virnisti huomatessaan yhä toisen slmän - nyt vain silmäkuopan - päällä kolme hänen tekemäänsä kynnenjäljen arpea.
"Voin repiä toisenkin silmäsi päästä, jos haluat", Hunter maukui ja astui muutaman askeleen lähemmäs Aarnotassuksi kutsuttua oppilasta ja Ruostepuroa. Oppilas inisi kivusta, veren valuessa silmäkuopista.
"Kiitos tarjouksesta, mutta taidan kieltäytyä", Ruostepuro ärisi paljasti kyntensä. Hunter virnisti ja painautui maata vasten takapää keinahdellen, kun hän valmistautui loikkaan. Samassa nummien yli vilisti kaksi muuta soturia.
"Mitä-?" Toinen, ruskea kolli maukui typertyneenä.
"Onko tuo Aarnitassu!" Toinen, punaruskea keltasilmäinen naaras maukui kauhistuneena. Hunter nautti kissojen tyrmistyneistä ja pelokkaita ilmeistä näiden katsellessa runneltuja oppilasta.
"Punakukka, vie hänet äkkiä leiriin Sinisiiven luokse. Äkkiä nyt!" Ruskea kolli käski ja paljasti hampaansa Hunterille.
"Heti paikalla Kastanjahäntä!" Punertava naaras maukui ja tarttui hellävaraisesti Aarnitassun niskasta. Oppilas vaikersi edelleen.
"Kastanjahäntä, oletan. Ilmeisesti haluat itsekin eroon silmistäsi", Hunter murisi. Hän oli näkevinään kollin sävähtävän hieman hänen hampaitaan, mutta ei voinut olla varma.
"Häivy Tuuliklaanin reviiriltä, tai saat kynnenjälkeni turkkiisi", Kastanjahäntä murisi. Ruostepuro heilautti häntäänsä raivoissaan. Hunter hymyili.
"Enpä usko, että pystyisitte edes raapaisemaan minua", hän maukui tahallisen ylimielisellä äänellä. Hän piti verenhimonsa ainakin toistaiseksi piilossa. Kastanjahäntä ärisi. Ruostepuro näytti valmiilta repimään Hunterin kurkun auki. Kolli nuolaisi kynsiään ja käänsi kaksikolle kaikessa rauhassa selkänsä, ja asteli rajan yli aluskasvillisuuteen. Hän huomasi pian katselevansa Steeliä, joka tuijotti Hunteria hämmästyneenä.
"Sinä revit siltä kissalta silmät päästä!" Kolli huudahti. Hunter kallisti päätään.
"No tietenkin. Olen tehnyt saman monelle, monelle muulle" kolli urahti.
"Se mista naaras on ollut meidän vankimme. Nyt tiedän, miten hän menetti silmänsä" Steel maukui tarkastellen Hunteria. Kolli virnisti julmasti.

Vastaus:Yök, hyvä etten yrjönnyt siinä 'revin-sulta-nyt-silmät-irti' kohdassa xD
Hyvä ja pitkä tarina, mutta jtn kirjoitusvirheitä löytyy.

Saat 27 kp:eetä :3

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
03.03.2014 22:09
Kylmä ja koskea lumi narisi suuren leveälapaisen kollin tassujen alla, missä sitä lunta enään edes oli jäljellä. Kuului pientä vikinää, kun hiiri yritti etsiä itselleen ruokaa lumen seasta.
"Kappas, minulle löytyikin juuri sopivasti ruokaseuraa" nuoleskellen huuliaan kolli meni vaanimisasentoon. Pieni harmaa eläin liikkui hitaasti etsien lumen alta sopivaa ruokaa, tietämättään takana olevasta suuresta vaarasta. Steel hiipi maha määrä viistäen hiiren taakse, ja ponnisti takajaloillaan ilmaan kaaressa suoraan hiiren päälle, samalla tappaen tuon. Syötyään hiiren kolli vaistosi jonkin olevan lähellä, mutta ei tiennyt, että mikä. Riistan tuore tuoksu leijaili kollia päin, ja luopio arvelikin että Se oli vain jokin jänis. Ruskea elin loikki suoraan Steeliä kohti ontuen ja säikähti kollia kovasti. Hetken tarkastellessaan Steel oli todennut, että Se oli rusakko, jonka toisen etujalan oli murtanut joku.
"Mutta kohta minä murran niskasi" Steel naurahti ja saaden tilaisuuden, kolli oli juuri nappaamassa kiinni rusakon niskasta kiinni, kunnes lensikin ilmaan yllättyen samalla.
"Se ei taida onnistua" kuului murinaa kollin takaa. Luopio liikautti korvaansa ja nousi ylös itsekin nyt ontuen.
"Ai eikö? Mistä sinä tänne olet tullut.. No, miksi sinua voisi edes kutsuakaan.." Steel ylimielisesti alkoi mouruamaan ja tuijotti palavalla katseellaan valkoista kollia, jolla oli verenpunaiaia läikkiä siellä täällä. Selvästi tuo oli murhaaja, ja Steel olikin huomannut heti ensimmäisinä kissan pitkät, luonnottoman pitkät hampaat ja kynnet. Enempää sanomatta kumpikin kissoista loikkasi toisiaan kohti, ja Steel väisti valkoisen kollin iskua, muttei ollutkaan varautunut takajalan potkuun. Steel tömähti maahan mutta nousi ylös nyt karvat pystyssä valmiina taistelemaan.
"Viimeisiä sanoja?"
"Ei mitään, rääpäle" Steel vastasi. Tosiaankaan ei kolli ollut rääpäle, vaan päinvastoin.
"Kutsu minua mielummin Hunteriksi" Hunteriksi esittäytynyt kolli hyökkäsi Steelin kimppuun joka väisti, ja iski takaisin voimalla. Kolli ärähti ja tömähti maahan.
"Muuten.. Oletko kuullut Salamalaumasta.. Klaanista kenties? Olisit mainio.. Tappaja meille" Steel esitti ehdotuksensa ja uhkaavasti nosti katsettaan nyt Hunteriin.
"Ei" kolli vastasi.
"Jos ei käy, niin.. Salamalauma tuhoaa kyllä sinutkin. Olet vahva, mutta et voi voittaa Salamaa" Steel irvisti. Kun Salamalauma valloittaisi koko metsän, niin he pakostakin törmäisivät pian Hunteriin ja murskaisivat tämän, ellei tuo päättäisi sittenkin liittyä laumaan.
"Jokainen verinen tassu täytyy olla tukenamme" Steel vielä lisäsi silmät leimuten. Hunter kuitenkin ärähti kieltävästi ja lisäsi:
"En ole klaanikissa"
"Omapa on ongelmasi, jos haluat sitten elää lyhyen elämän" Steel tiuskaisi ja ponnisti ilmaan hyökätäkseen Hunterin kimppuun. Steel raapaisi tuota, mutta ei edes kunnolla osunut, kun Hunter väisti yllättäen. Steel mulkaisi kollia joka oli kuitenkin jo sihissyt jotain.
"haluatko siis pysyä näiden saastaisten klaanikisujen luona, vai haluatko tappaa heitä? Saat toki leikkiä heidän kanssaan niin kauan, kunnes valtaamme kaikki klaanit, ja koko metsän" Steel ulvahti. Harmillista, jos Hunter päättäisi jättää tarjouksen huomioimatta. Steel luimisti korviaan odotellen vastausta. Hunter avasi suunsa vihdoin
"Voin liittyä Salamalaumaan, mutta vain yhdellä ehdolla" tuo lopulta sihisi.
"Minua ei kukaan määräile" kolli ärähti. Steel hymyili voitonriemuisena: hän oli saanut Hunterin suostuteltua Salamalaumaan!

//kökkö -.-' mut jatkoo?//
Vastaus:Ei hitsi xDD
" Ruskea elin loikki suoraan Steeliä kohti ontuen ja säikähti kollia kovasti."
Ja kuten varmasti tiedätkin, kirjoitusvirheet ovat ei hyvä : / Niitä oli jonkin verran mutta ei aivan kasoittain, ja eikös sana 'se' lauseen keskellä kirjoiteta pienellä...?

Mutta saat 19 kp:eetä :3

~Etsijä yp

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento, Jokiklaani
03.03.2014 19:29
"Teerenlento. Jäämyrskyllä on hieman vatsakipuja." Valkohaukka ilmoitti parantajanpesässä hääräävälle Teerenlennolle. Parantajanoppilaan ruskea turkki kiilteli kauniisti aamuauringossa. Teerenlento hymähti oikein hyväntuulisena.
"Tuossa vesimintunoksa. Käske hänen syödä se." Teerenlento naukui ja ojensi yrtin Valkohaukalle.
"Kiitos. Minäkin ajattelin vesiminttua." Valkohaukka maukui ja katosi pesästä. >Hän kasvoi liian nopeasti...< Teerenlento ajatteli. Teerenlento siirsi kehäkukkanipun syrjään ja käveli ulos pesästä kolmen jalan varassa. Kilpikonnakuvioinen naaras klenkkasi tuoresaaliskasalle ja nosti pienen vesimyyrän. Valkohaukka hölkkäsi Teerenlennon luo.
Teerenlento käänsi odottavana katseensa oppilaaseensa, joka huohotti.
"Niin?"
"Varjoturkin tila heikkenee. Tule apuun!" Valkohaukka naukui hätäisenä.
"Sinä haet yrtit. Minä menen katsomaan varjoturkkia!" Teerenlento henkäisi ja hölkkäsi vaivalloisesti kolmella jalalla klaanivanhinpien pesään. Suru viilsi Teerenlennon mieltä, kun hän ajatteli Varjoturkkia. Varjoturkki oli ollut hänen mestarinsa, eikä saisi kuolla.
Varjoturkki makasi sammalpedillä hengitys rahisten.
"Teerenlento. Mikä mukava yllätys..." Varjoturkki kähähti ja yritti hymyillä.
"Tämä ei ole yllätys. Tiesit, että tulen." Teerenlento naukui.
"Olet niin viisas." Varjoturkki myhäili.
"Ole hetki liikkumatta." Teerenlento käski ja Varjoturkin väänteli pysähtyi. Pesään oli ilmestynyt ihmetteleviä kissoja ja jotkut tungeksivat pesän suuaukolla.
"Tiehenne siitä! Olette Valkohaukan tiellä!" Teerenlento mourusi ja ilkopuoliset hiippailivat takavasemmalle. Valkohaukka ryntäsi pesään mukanaan kamomillaa, hämähäkinseittiä ja kaislaa.
"Hienoa." Teerenlento kehui ja alkoi tyrehdyttää Varjoturkin kaulan verenvuotoa. Parantaja tuki hämähäkinseittiä kaisloilla ja syötti vanhukselle kamomillaa. Pienen hetken kuluttua Varjoturkin hengitys tasoittui. Teerenlento huokaisi.
"Pärjäätkö?" Teerenlento kysyi. Varjoturkki nyökkäsi. Teerenlento poistui pesästä Valkohaukka perassään.

//Tämmönen pätkä//
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
02.03.2014 22:27
Steel kuuli äänen kantautuvan tämän korviinsa, ja hieman jo vaimean tuoksun leijailevan lähistöllä. Jossain olisi kissa, ehkä kotikisu sillä eivät yleensä klaanikissat lähtisi ei-kenenkään maalle saalistamaan, hevospaikan lähelle.
"Mutta he kaikki ovatkin niin hiirenaivoisia" kolli ärähti samalla kyyristyen matalaksi. Jossain lähistöllä oli myös hiiri.
"Haistan.. Kissan" kuului Verenkatseen varman murina Steelin viereltä. Kolli ei ollut haistanut sitä aikaisemmin kuin Steel, joten kolli ei tarkkaillut niin kuin Steel ympäristöään.
"Tietenkin täällä on kissoja, hiirenaivo! Täällä voi tippua taivaaltakin pari kissaa, niin paljon niitä on" mukana ollut Kettu ärähti ja heilauti punertavan sävyistä häntäänsä ärtyneenä.
"Ja siilit lentävät"
"Olkaa kumpikin hiljaa, tai kynin teiltä silmät päästä ja suolistan samalla" Steel sihisi lopulta kissoille jotka pitivät turhankin kivaa ääntä, mutta hiljenivät saman tien. Kettu vain mulkaisi enään Verenkatsetta, kunnes sai vainun jostain riistaeläimestä ja lähti vainun perään.
"Saisi lähteä sinne m-" Verenkatse ärähti mutta lopetti kun Steel mulkaisi kollia varoittavasti.
"Jos vielä kerrankin äännähdät, voit olla aivan varma ettet helpolla selviä siitä" kuiskaten kolli toiselle kollille mainitsi asiasta. Tuo tuhahti ja viittoi hännällään lähellä olevaa täysikasvuista kissaa kohti. Kotikisu liikautti korvaansa ja lähestyi itseään monta kertaa suurempaa eläintä, hevosta, joka tuli nuuskimaan kissaa kiinnostuneena. Steel hiippaili yhä lähemmäs kotikisua ja hevosta, kunnes hevonen näki kollin ja tuijotti luopiota kiinnostuneena.
"Menetkös siitä" kolli tuhahti.
"Mitä sinä täällä teet?" selvästi vanhempi naaras kysyi kallistaen päätään kysyvän näköisenä. Verenkatse oli yhä pensaiden suojassa.
"Olet aika huonokuntoinen. Missä pystykulkijasi on? Missä asut? Oletko täältä päin?" kysymyksiä tuli ja meni, kun naaras vain kyseli ja kyseli. Ehkäpä Steel esittäisikin ystävällistä, ja johdattaisi vanhan naaraan suoraan kuolemaan.
"En ole kenenkään lemmikki. Meilläpäin pystykulkijanne ovat kaksijalkoja, ja itse asun tässä metsässä" Steel töksäytti.
"Ai, oletko niitä metsäkissoja siis? Tapasin kerran yhden. Hänen nimensä taisi olla Tiikerinsilmä, jos oikein muistan. Hän oli sokea, mutta muutti jonnekin pesään missä hänen pyst- siis kaksi jalkansa asuvat" naaras alkoi puhumaan ja pitkästyneenä Stwwl keskeytti tuon hännänheilautuksella. Pian kolme muuta kissaa ilmestyivät ja huomasivat Steelin.
"Lola, mitä sinä täällä teet? Ja kuka tuo on?" laiskanpuoleinen mustavalkoinen kolli kysyi hämmentyneenä, kun taas kilpikonnakuvioinen naaras hermostuneena ja töykeästi sihisi.
"Pieni ruipelo, mitä täällä teet?"
"Pikemminkin itse olet ruipelo" Steel ärähti takaisin. Kolli lisäsi vielä ärtyneenä
"oletko koskaan katsonut peilikuvaasi?!"
"Rauhoittukaa" Lolaksi kutsuttu naaras heilautti harmaata häntäänsä mutta liian myöhään hän yritti estää tulevan tappelun. Mutta pian Steelin vastustaja yritti räpiköidä pois vahvan otteen alta pois.
"Pääsgä poijs jo!" kolli haukkoi henkeään samalla kun Stwwl kuristi tätä hetken vielä. Steel heilautti häntäänsä, ja Verenkatse ilmestyi kuin tyhjästä. Samassa Kettu ilmestyi myös ärähtäen vain jotain Steelin korvaan.
"Hei! Lola, Sami ja Dialka! Katsokaa, he ovat varastaneet meiltä hiiriä ja rottia!" huudahti kilpikonnakuvioinen naaras. Samiksi kutsuttu laiska mustavalkoinen kolli tuijotti nyt liekehtivillä silmillään kolmea murhaajaa.
"Onko Se totta?" Lola kysyi ja asettui kaikkien kissojen eteen etaääkseen tulevan taistelun.
Vastaus:15 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahtokukka, Myrskyklaani
02.03.2014 20:02
Vaahtokukka tuijotti tyhjin silmin Surusateen perään. Hänen päässään kieppui huoli unesta. Mikä voisi olla niin hirveää? Naaras puisteli päätään. Hänen vatsaansa kouraisi kivuliaasti. Hän ähkäisi turhautuneena ja laski päänsä etutassujensa päälle. Vatsakipuja oli ollut jo neljänneskuun. Yhtäkkiä tunnelista kuului hiljaista tassutusta, joka havahdutti Vaahtokukan ajatuksistaan. Lumikkotassu kurkisti pesään.
"Olisiko sinulla jotain tehtävää? Tiedän, että sain vapaapäivän, mutta..."
Vaahtokukan katse terävöitti uuden kipukouraisun iskiessä.
"Voisit yrittää löytää lisää unikonsiemeniä ja katajanmarjoja. Niiden varastot ovat lähestulkoon loppu", hän maukui hieman kireästi. Lumikkotassu nyökkäsi innoissaan ja vilisti tiehensä. Samalla Vaahtokukka päätti itsekin tehdä jotain klaanin hyödyksi ja pakottautui nousemaan. Hän nielaisi muutaman katajanmarjan helpottaakseen vatsakipua ja suuntasi kohti aukiota. Hän voisi lähteä itsekin keräämään yrttejä. Raunioyrtinjuurta oli vain vähän, eikä takisiasenjuurta ollenkaan. Niitä löytisi harvemmin loskasäällä, mutta se ei estänyt Vaahtokukkaa yrittämästä. Hän pyrki vain pakenemaan leirin hyörinästä. Naaras hölkytti hieman kivuliaasti ulos leiristä, mutta jatkoi matkaansa.

Aurinko laski jo, kun Vaahtokukka lopulta kompuroi leiriin. Hän oli löytänyt joitakin etsimään kasveja, muttei lähimainkaan tarpeeksi. Naaras hoippuroi uupuneena pesälleen ja laski yrttinsä varastoihinsa. Sitten parantaja lysähti makuusijalleen
>mikä minulla on?< Vaahtokukka ajatteli ja tunnusteli varovasti käpälällään vatsaansa. Hetken hän tuijotti parantajan pesän seinää sinisillä silmillään. Hänen suunsa avautui äänettömänä parkaisuun. Ei kai?!?!?
Vaahtokukka hoippui ulos pesästään ja asteli aukiolle karvat pystyssä. Surusade, joka oli nauttimassa tuoresaalista hänen lähellään, pomppasi pystyyn.
"Mikä hätänä?"
"Tule... Pesälleni nyt heti" Vaahtokukka henkäisi ja loikki kohti pesälleen johtavaa tunnelia hämmentynyt Surusade perässään. Parantaja lysähti makuusijalleen.
"Mitä nyt?" Surusade maukui huolissaan mittaillen Vaahtokukkaa katseellaan. Naaras käänsi katseensa kumppaniinsa.
"Surusade, minä odotan pentuja."
Surusateen kasvoille levisi niin syvästi järkyttynyt ilme, että Vaahtokukka jo luuli tämän pyörtävän siihen paikkaan.
"Sinä.. Odotat... Pentuja?" Kolli änkytti typertyneenä. Vaahtokukka nyökkäsi vavisten.
"Mitä me teemme?" Hän kysyi parahtaen. Surusade vavahti.
"Meidän pitää pitää se salassa klaanilta" kolli maukui yrittäen selvästi kuulostaa päättäväisemmältä kuin oli. Vaahtokukan ääni särähdellen hänen puhuessaan.
"Entä kun ne syntyvät?" Hän kusikasi. Surusade nuolaisi rohkaisevasti kumppaninsa korvaa.
"Ei hätää, kaikki selviää kyllä", kolli maukui hiljaa. Vaahtokukka tärisi pelosta. Yhtäkkiä pesän läheltä kuului huuto.
"Vaahtokukka!" Parantaja säpsähti.
"Pysy täällä!" Naaras kuiskasi ja asteli mahdollisimman vakaasti esiin. Hänen edessään seisoi kolmella jalalla Hiilitassu. Hän roikotti toista etutassuaan ilmassa, ja siitä törrötti piikin kanta.
"Astuin piikkiin!" Oppilas vaikersi. Vaahtokukka kokosi ajatuksensa.
"Se ei ole vakavaa, Hiilitassu. Istuhan tuohon, niin katson mitä voin tehdä" , naaras maukui ääni hieman väristen. Hiilitassu nyökkäsi liian järkyttyneenä puhuakseen ja istahti alas.
"No niin.. Tämä voi sattua, mutta kipu laantuu yllättävän nopeasti" Vaahtokukka maukui niin pehmeästi kuin vain pystyi kaikelta järkytykseltään ja tarttui piikin kantaan hampaillaan. Sitten parantaja kiskaisi, ja piikki irtosi. Haavasta pulpahti verta.
"Nuole sitä" Vaahtokukka neuvoi. Hiilitassu kumartui hankaamaan tassuaan. Hetkisen kuluttua verenvuoto lakkasi. Oppilas pomppasi jaloilleen ja laski varovasti painoa jalalleen.
"Nyt se ei enää edes tunnu! kiitos, Vaahtokukka!" Oppilas maukui helpottuneena ja vilisti takaisin pääaukion suuntaan. Vaahtokukka antoi lapojensa lysähtää. Surusade hiipi hänen vierelleen ja tuki häntä.
Vastaus:20 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Synkkätassu Varjoklaani
02.03.2014 20:01
Ritunut musta kolli tepasteli ukkospolua pitkin edestakaisin hyörien. Kolli viihtyi melko hyvin yksin. Tavaalta satoi vettä ja kolli oli läpimärkä. Tai oikeastaan kollin nimi oli Synkkätassu. Ei ollut mikään ihme miksi tätä kutsuttiin Synkkätassuksi kun katsottiin tämän ulkonäköä ja luonnetta. Synkkätassu kohotti kuononsa ylös ja nuuhkaisi. Sitten tämä tepasteli ukkospolun yli jokiklaaniin päin. Tumma kissa oli todela ohut ja tämän kylkiluut paistoivat kuin aurinko kevät säällä.
"Aina vain viimaa ja sataa" Se mutisi itsekseen . Sillä ei olut mitään erityistä syytä, miksi se vaelteli täällä. Se vain oli mielummin siinä missä nyt kun Varjoklaanin leirissä. Yht'äkkiä Synkkätassun tarkat korvat hätkähtivät. Laiha kissa pysähtyi paikoilleen. Puskasta tuli esiin lihaksikas uhkaavan näköinen koli.
"Mitä sinä täällä teet?!" Se ärähti.
"Leikin saateessa tyhmää ison kollin kanssa" Synkkätassu naukui. Se tunnisti että kolli oli se sama mikä oli viimeaikoina tappanut monia kissoja. Mutta silti Synkkätassu yritti pysyä rauhalisena. Synkkätassu oli vasta oppilas. Hänelä olisi todella heikot mahdollisuudet kokeneempaa luopiota vastaan. Lihaksikas kissa jänniti tassunsa ja ampaisi Synkkätassua kohti. Musta kolli kiepahti ympäri ja ryntäsi ukkospolua päin. Sen aseena olisi nyt ainoastaan sen ketteryys ja nopeus.

//Tällane kökkö ja lyhyt tarina koska vi**n puhelin ID
Vastaus:10 kp;ta
~Haukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Surusade, Myrskyklaani
02.03.2014 17:04
Surusade tuijotteli sotureiden pesän seinustaa ajatuksiinsa vaipuneena. Hänen päänsä täytti Vaahtokukan uni. Eihän VERI voisi ketään tuhota, vähiten Vaahtokukkaa. Surusateen suupieliä nyki hänen hymyillessään. Hän tiesi kokemuksesta, kuinka lujatahtoinen nuori parantaja oli.
"Surusade!" Käpälä tökkäisi Surusadetta. Kolli hätkähti ja käänsi päätään. Tulikukka seisoi siinä valmiina tökkäämään uudelleen. Varapäällikön ilmeestä näki, että hän oli ollut siinä pitemmänkin aikaa.
"Lähdet kanssani pikaiselle rajakierrokselle ennen kokoontumista. Vauhtia nyt!" Naaras tiuskaisi ja harppoi ulos. Surusade karkoitti Vaahtokukkaa koskevat ajatuksensa pois. Astuessaan ulos sotureiden pesästä hänen päänsä täytti kuitenkin heti uusilla kysymyksillä. Tulikukka istui selin häneen ja keskusteli Hopeatähden kanssa niin, että tämän verestävä haava näkyi kokonaan. Surusade ei ehtinyt liikahtaakaan, ennenkuin Hopeatähti loikkasi Suurkivelle ja kajautti kutsuhuudon. Klaani kerääntyi päällikön alapuolelle.
"Kuten kaikki varmasti tietävät, tänäyönä on klaanien kokoontuminen. Otan mukaani Tulikukan, Vaahtokukan, Tulisydämen, Tihkuviiksen, Ratamohännän, Tomupilven, Surusateen, Varjosiiven, Minkkihallan, Kieppuhännän, Sulkatassun, Routatassun, Hiilitassun sekä Pitkähännän", päällikkö maukui kuuluvasti ja nyökkäsi klaanikokoukseen päättyneeksi kerrottuaan vielä yhteenvedon klaanin rajapartioiden havaitsemista asioista. Tulikukka vaihtoi muutaman sanan Hopetähden kanssa ja harppoi sitten Surusateen luokse.
"No, lähdetään!" Varapäällikkö ärähti ja suuntasi sisäänkäynnille. Surusateen mieltä kalvoi varapäällikön päätös ottaa vain hänet mukaansa, mutta seurasi mukisematta. Sitä paitsi matkan aikana hänelle voisi tarjoutua tilaisuus kysyä varapäällikön haavasta. Kaksikon päästyä jonkin matkan päähän leiristä Surusade päätti koota rohkeutensa.
"Haavasi... Se näyttää paranevan hyvin" hän aloitti varovasti. Tulikukka vilkaisi soturia terävästi ja heilautti vahingoittumattomana puolen korvaansa.
"Haava on hyvin syvä. Se katkaisi muutamia hermoratoja, jonka johdosta en pysty enää liikuttamaan kunnolla toista korvaani", varapäällikkö maukui tovin kuluttua täysin värittömästi.
"Mistä se tuli?" Surusade kysyi. Hänen asemansa varapäällikön silmissä oli jo muutenkin tulenarka, mutta Surusade ei voinut hillitä uteliaisuuttaan.
"Mäyrä pääsi yllättämään."
Surusade silmäili varapäällikköä, joka harppoi eteenpäin vilkaisemattakaan Surusateeseen.
"Mäyränhän kynnet ovat tylpät. Ja sanoit haavan olevan todella syvä. Mäyrän kynnet eivät repisi noin syvää haava" Surusade tunnusteli. Tulikukan toimiva korva käännähti, ja naaras seisahtui.
"se ei kuulu sinulle!" Hän sähisi niin myrkyllisellä äänellä, että Surusade seisahtui typertyneenä. Tulikukka marssi Varjoklaanin rajaa eteenpäin. Surusade kiiruhti hänen peräänsä.

Kun kaksikko lopulta saapui leiriin, aurinko oli jo melkein taivaanrannan alapuolella. Odottamatta Surusadetta Tulikukka marssi kohti Hopeatähden pesää. Oliko soturi tuhonnut lopullisesti puhevälit varapäällikköön.
"Piristy nyt ihmeessä, Surusade! Mikä ihme sinulla on?" Kuului kiusoitteleva ääni. Surusade vilkaisi vierelleen. Tihkuviiksi heilautti korviaan.
"Olet sinäkin yksi tylsimys. Pääset kokoontumiseekin!" Kolli maukui. Surusade päästi pienen hymynpoikasen ja ravisteli käpäliään.
"Kannattaa syödä kun ruokaa on vielä jäljellä. Lähdemme piakkoin" Tihkuviiksi jatkoi ja asteli pois heilauttaen häntäänsä. Surusade ravisteli itseään. Kyllä Tulikukka aikanaan pehmenisi. Kolli asteli tuoresaaliskasalle ja veti itselleen varpusen. Hän haki seurakseen Vaahtokukkaa, mutta naarasta ei näkynyt aukiolla. Surusateen mieliala oli aivan pohjalla. Hän hotki ateriansa nälkäisenä ja peseytyi.
"Ei sitten herrasi halunnut ruokaseuraa, vai?" Vaahtokukka naukaisi ja asteli hänen luokseen pesältään. Naaraan turkki kiilsi valkoisen ja hopeankirjavana kuunvalossa. Surusade ihaili valon leikkiä tämän Turkilla.
"Olit muualla" hän maukui. Vaahtokukka naurahti.
"Ja kattia kanssa. Olisit vain pyytänyt" naaras maukui. Hopeatähden kutsu kaikui sisäänkäynniltä.
"Mennään" Vaahtokukka maukui ja puski Surusadetta. Soturi nousi jaloilleen ja asteli parantajan jäljessä muuhun kokoontumiseen lähtevään joukkoon.

//toivottavasti saataisiin nyt kasaan ne 200 kp:ta//
Vastaus:Saat nyt tästä 22 kopeeta, mutta eihän kokoontuminen vielä ole?

-Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Surusade, Myrskyklaani
02.03.2014 15:43
Surusade hölkytti leiriin partion viimeisenä ja pysähtyi verryttelemään särkeviä tassujaan. Kolli haukotteli ja vilkaisi taivaalle. Aurinko oli jo laskemassa.
"Miten sujui?" Kuului tuttu, määräilemään äänensävy. Tulikukka asteli partion johtajan, Saniaisturkin luokse.
"Kaikki kunnossa. Ei vieraiden kissojen hajuja, ei mitään" kellanpunainen soturi vastasi ja ravisteli jaloistaan loskaa. Tulikukka nyökkäsi ja käänsi katseensa Surusateeseen.
"Voitte ottaa tuoresaalista ja mennä lepäämään", naaras maukui. Varapäällikön kiepsahtaessa ympäri Surusade näki vielä verestävän punaisen juomun halkovan tämän päänsivua. Haava alkoi korvan takaa ja jatkui aina lapaan asti.
"Mitä Tulikukalle on käynyt?" Kolli kysyi puoliääneen.
"Mäyrä, kuulemma", Saniaisturkki maukui astellessaan kohti tuoresaaliskasaa. Surusade oli aikeissa lähteä seuraamaan häntä, kun kuuli pehmeän naukaisut takaansa. Vaahtokukan makea tuoksu leijui Surusateen sieraimiin. Naaras asteli kollin vierelle ja nuolaisi tämän korvaa hellästi.
"Oliko rankkaa?"
"Oli, muttei kohtuuttoman", Surusade kuiskasi ja painoi kuononsa pikaisesti Vaahtokukan turkkiin. Hän havaitsi naaraan tassujen olevan yhtä kurassa kuin hänen omansa.
"Missä ole ollut?" Kolli kysyi kurtisaaneja kulmiaan. Vaahtokukka heilautti viehkeästi häntäänsä.
"Mennään minun pesälleni. Annoin Lunikkotassulle vapaapäivän, joten saamme olla rauhassa", naaras maukui pehmeästi ja tassutteli raapaisemaan ukkonen halki kohti pesäänsä. Surusade seurasi häntä kiireen vilkkaa, pysähtyen ottamaan riistakasasta jäniksen. Astellessaan saniaisten alle pesään, hän haistoi monien yrttien kitkerän hajun. Vaahtokukka oli asettautunut pesäänsä. Hänen rento olemuksensa oli kuitenkin tiessään. Parantaja yritti ilmiselvästi kätkeä sen Surusateen lähestyessä, mutta epäonnistui.
"Tiedän, kun jokin painaa mieltäsi, Vaahtokukka. Mikä on?" Surusade maukui pehmeästi hämärässä ja asettautui naaraan vierelle. Vaahtokukka kehräsi hetken.
"Olen parantaja, ei sinun kuuluisi kantaa murheitani", naaras maukui sitten hiljaa.
"Minä rakastan sinua, Vaahtokukka. Murheesi kuuluvat minunkin kannettavikseni" Surussade maukui lempeästi ja työnsi jänistä lähemmäs. Vaahtokukka vilkaisi huojentuneena ja pelonsekaisen katsein kumppaniaan ja haukkasi muutaman palan.
"En saisi kertoa tästä... Näin viime yönä unta, jos sitä voi uneksi kutsua", naaras kuiskasi hiljaa. Surusade painautui kumppaniaan vasten rohkaisevasti.
"Havahduin seisomasta Nelipuun aukiolla. Vieressäni seisoi Mustatähti, klaaniimme entinen päällikkö, kuten tiedät", Vaahtokukka jatkoi hieman väristren. Surusade ei voinut olla huolestumatta. Hyvin harvoin jokin asia sai Vaahtokukan noin tolaltaan.
"Hän katsoi minua silmiin ja sanoi: 'veresi virtaa polttavan kuumana, se sakenee vihasta ja murskaa sinut'", parantaja kuiskasi hiljaa katse täynnä pelkoa. Surusade nuolaisi häntä.
"Tuo ei välttämättä merkitse vielä mitään" hän huomautti lempeästi. Vaahtokukka värähti.
"Siinä ei ollut kaikki. Yhtäkkiä kaikki häipyi ympäriltäni, ja huomasin katselevani suurta, oranssia mustaraitaista kollia kumartuneena kahden nuoren kissan ylle. Toinen oli hopean ja mustankirjava, toinen oranssin ja mustan. Pelko tulvahti lävitseni kuin aalto. En tiedä miksi,mutta jotain tulee käymään", hän maukui kiihtyneenä ja tuijotti sinisillä silmillään Surusadetta. Surusade kehräsi hiljaa lohduttavasti.
"En tiedä mitä teen. Olen huolissani myös Tulikukasta", Vaahtokukka jatkoi. Surusade vavahti kuullessaan varapäällikön nimen.
"Olet varmasti huomannut hänen haavansa. Epäilen, että hän valehteli mäyrästä. Haava on erittäin syvä, eikä mäyrän tylppä kynsi pystyisi tekemään sellaista" Vaahtokukka jatkoi. Surusade epäili hänen vaihtaneen tahallaan aihetta.
"Minä seison vierelläsi. Aina" hän maukui. Vaahtokukka huokaisi. Hän painautui Surusadetta vasten.
Vastaus:Saat tästä 28 kpeeta C:

-Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteranlehti, Luopio
02.03.2014 12:46
Vaahteranlehti asteli nopeasti pois Särkitassun luota. Oppilaan teloittaminen oli kollin päälle ehkä jopa vähän liikaa, mutta ei myöskään Pimeyden Metsän sotureita vastaan kannattanut panna. Vaahteranlehti murahti ja vilkaisi vielä takanaan ollutta kuollutta oppilasta ja jatkoi sitten matkaansa. Vaahteranlehti peseytyä koiraläjästä jossa oli kierinyt. >Yäk.< kolli ajatteli. >Kamala haju, mutta minkäs teet. Ainakin peittää tuoksun.< Kolli peseytyi huolellisesti ettei vain herättäisi epäilyksiä. Tuo nousi viileästä rantavedestä joka alkoi taas yöksi jäätyä. Pieni avovesi oli alkanut jäätyä. Se oli myös hyvin kylmää. Vaahteranlehti saalisti muutaman vesimyyrän ja aikoi palata klaaniin. Tuo haistoi häivähdyksen Rastastähden tuoksusta joka kantautui hiukan kauempaa. Vaahteranlehti hymyili ilkikurisesti ja lähti klaania kohti loikkien.

Kolli tupsahti leirin sisäänkäynnistä sisään. Tuo laittoi kaksi vesimyyrää tuoresaaliskasaan ja yhden söi itse. Tuossa vaiheessa Rastastähti jo saapui leiriin Särkitassun ruumis hampaissaan. Vaahteranlehti ei kiinnittänyt mitään huomiota Jokiklaanin päällikköön. Muut kissat katselivat kauhuissaan ja klaanissa puhkesi hämmästynyttä ja kauhistunutta jupinaa. Kolli hymyili pienesti kun söi vesimyyrää.
"Näitkö sinä?" Varjoturkki, toinen klaaninvanhimmista, kysäisi Vaahteranlehdeltä.
"Onko tuossa jotain uuttakin?" kolli tiuskaisi takaisin välinpitämättömästi. Vanha naaras mulkaisi kollia joka jatkoi vesimyyrän syömistä. Kohta tuo hotkaisi loput ja jätti luuta maahan.
"Ajatella kuinka välinpitämätön olet tälläisella hetkellä!" Varjoturkki tiuskaisi. Vaahteranlehti kääntyi silmät loimuten vanhan naaraan puoleen. Kolli asteli naaraan eteen ja nosti toisen etukäpälänsä ilmaan vanhan naaraan kaulan kohdalle ja paljasti kyntensä. Tuo työnsi käpälänsä kynnet Varjoturkin nahan alle. Vanha naaras seisoi järkähtämättä paikoillaan. Vaahteranlehti viilsi. Lämmin veri alkoi valua pitkin tuon käpälää. Varjoturkki rojahti maahan sähätäen. Vaahteranlehti irvisti ja häipyi vanhuksen luota. Tällä välin oli Rastastähti jo ilmoittanut klaanille Särkitassusta. Vaahteranlehti vilkaisi Varjoturkkia joka hoiperteli klaaninvanhimpien pesälle. Kolli hymyili ja veti kasvoilleen sitten surullisen ilmeen.

Myöhemmin yöllä kolli houkutteli Aaveenaskeleen ulos leiristä kauemmaksi. Tuo käveli kissan vieressä. Kolli vilkuili Aaveenaskelta ja kääntyi sitten nopeasti purren tuota kaulaan.
"Mitä ihmettä teet?" Aaveenaskel kysyi pihisten.
"En mitään ihmeellistä." Vaahteranlehti myhäili ja katkaisi soturin niskat. Ruumis veltostui ja Vaahteranlehti tiputti sen maahan huuliaan nuollen verestä.
"Mitä täälä tapahtuu?" Vaahteranlehti kuuli jonkun sanovan. Kolli kääntyi ympäri ja sähähti. Sirpaledysämen hahmo näkyi pimeässä ja kollin silmät välkkyivät. Vaahteranlehti hyppäsi soturia kohti ja puri tuota kaulaan. Kissa ulvahti kivusta ja kaatui maahan. Vaahteranlehti päästi kohta irti olettaen että tukehdutti tämän. Kolli lähti juosten kohti leiriä.

Rastastähden ulvaisu kaikui pienessä tilassa kun kolli viilsi päälikölle haavan lavasta häntää kohti. Vaahteran lehti tuijotti silmät viiruina päälikköä kunnes naaras potkaisi hänet seinään. Vaahteranlehti haukkoi henkeään muutaman kerran ja hyökkäsi sitten uudelleen. Kolli viilsi Rastastähden kuonon auki terävillä kynsillään. Naaras vastasi iskuun lyömällä kyntensä kollin naamaan. Vaahteranlehti karjaisi kivusta. Viillot kulkivat tuon silmien päältä mutta ne eivät olleet syvät joten kolli näki ympärilleen hyvin. Veri kuitenkin valui haavoista hiukan. Kaikki tapahtui nopeasti ja pian Vaahteranlehti tajusi olevansa Rastastähden alla murjottavana.
"Rastastähti!" Sirpalesydämen ääni kuului jostakin. >Pahus sentään, etkö voinut pysyä poissa?< Vaahteranlehti ajatteli turhautuneena. Ilmeisesti Jokiklaanin päällikkö luuli tappelevansa Sirpalesydäntä vastaan ja lopetti tappelemisen. Vaahteranlehti keräsi voimia takajalkoihinsa ja potakaisi päälikön päältään pois. Kolli kampesi nopeasti jaloilleen.
”Rastastäh- SINÄ! Kuinka kehtaat!” Sirpalesydän karjaisi ja hyökkäsi kollin kimppuun. Kaksi kollia tappelivat yhtenä mylläkkänä hetken. Vaahteranlehti sai toisen kollin jotenkin pois päältään ja juoksi sitten ulos pesästä.

Kolli juoksi järveä kohti Usvajalka, Huminapilvi ja Pääskyhäntä perässään. Nuo kuitenkin pysähtyivät järven reunalle kun Vaahteranlehti jatkoi matkaansa järven jäällä. Kului ehkä muutama minuutti kun kolli huomasi takaa-ajo joukkueensa kasvavan. Tuo vilkaisi taakseen ja huomasi Rastastähden. Kolli pyöri hetken ympyrää arvioiden jään paksuutta ja alkoi pomppimaan sitten jäällä. Jää murtui ja kaikki -takaa-ajajat että Vaahteranlehti itse- putosivat kylmään veteen.

(Tuli kiire joten skippaan vähän, tän kohan voi lukea Rastaksen tarinasta xD)

Vaahteranlehti juoksi nopeasti hevospaikan vierustalle. Tuo pysähtyi ja kääntyi katsomaan sitten takaisin järvelle. Pienet hahmot näyttivät liikkuvan pois järven jäältä. >Nyt sen Salaman seuraan.< kolli ajatteli ja katosi pimeään yöhön.

//Joo, huono pätkä xD
Vastaus:Ei ollenkaan huono 'pätkä' ;D Saat 30 kpeeta C:

-Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
01.03.2014 20:19
Kolme tummaa varjoa liikkuivat hitaasti aamuhämärässä, hiljaisuuden saattelemana. Vain jos oikein tarkkaan katsoi, saattoi erottaa heidän ääriviivansa. Pian kuului kuiskaus
"Haistan jäniksen" tumma naaras nuuhkaisi ilmaa vielä kuin varmistaakseen asian, jonka jälkeen matalana alkoi hiipimään tuoksua kohti. Kaksi muuta kissaa seurasivat vaitonaisina kuinka maha maata viistäen yksi kissoista lähestyi pahaa aavistamatonta jänistä. Takajaloillaan naaras loikkasi ilmaan ääneti, ja laskeutui kynnet esillä suoraan jäniksen eteen, joka yritti räpiköidä pakoon. Tassusta näkyi vilahdus, kun soturi tappoi saaliinsa.
"Nyt ainakin on jotain riistaa vietäväksi leiriin, Ruostepuro" naukaisi hopeanharmaa naaras jonka perässä tassutteli vaalea oranssisilmäinen kolli.
"Oikeassa olet, Hopeasydän. Mutta pitäisikö meidänkin saalistaa jotain?" vaalea kolli kysyi mietteliäästi ja istahti maahan. Hopeasydämeksi kutsuttu naaras vilkaisi taivaalle, jossa näkyivät vielä muutamat tähdet.
"Minä voin metsästää jossain vaiheessa, Takiaiskorva. Haluan palvella kyllä klaania kaikin mahdollisin voimin" Ruostepuro kehräsi ja puski hopeisen soturin lapaa.
"Kyllä tämä varmasti riittää" Hopeasydän naukaisi ja osoitti hännällään suurta jänistä, joka oli erikoisen pulska. Riistaa alkoi tulemaan aikaisemmin lisää, Se oli hyvä asia. Musta soturi liikautti korvaansa ja katsahti kysyvästi Takiaiskorvaan. Vaalean soturin oranssit silmät välttelivät Ruostepuron toista puolta, sillä naaraalla ei ollut siinä lainkaan silmää. Ennen oli ollut sokea, nyt ei ollut lainkaan.
"Voimme varmasti palata jo leiriin" kolli nyökkäsi ja katsoi suoraan Ruostepuroa silmään.
"Olen itsekin sitä mieltä. Viime metsästyspartiostakin saatiin tarpeeksi riistaa koko klaanille" Hopeasydän naukaisi kavuten ylös seisomaan. Samoin teki Takiaiskorva, joka itsekin oli käynyt makuulle keskustelemaan hetken klaanitovereidensa kanssa. Ruostepuro oli koko ajan seisonut paikoillaan, ja tuo otti jäniksen maasta ja lähtikin jo tassuttelemaan takaisin leiriä päin.
"Odottakaa minua!" Hopeasydän naurahti ja pinkaisi samalla juoksuun Takiaiskorvan ja Rupstepuron perään. Yksisilmäinen soturi kantoi suussaan saalistamaansa jänistä.

Oli jo aurinkohuipun hetki, kun Ruostepuro vilkaisi Seittitähteen päin, joka oli lähdössä Viimatassun kanssa harjoittelemaan.
"Olisipa minullakin oppilas" naaras kuiskasi hymyillen samalla. Viimatassu oli hieno oppilas, ja hieno soturikin siitä varmasti tulisi. Kastanjahäntä istui tuoresaaliskasan lähettyvillä pieni jänis edessään. Varapäällikkö söi hyvällä ruokahalulla jänistä, ja pieni kateudenpistos kävi Ruostepurolla, kun hän ajatteli kuinka mahtavaa oli varmasti olla varaoäällikkö. >>mutta tuskin he minua varapäälliköksi edes valitsisivat, sillä en varmasti täyttäisi kaikkia vaatimuksia..<<
"Pikemminkin Takiaiskorva voisi sopia vatapäälliköksi" soturi mietti mutta pudisteli päätään.
"En minä voi sitä tietää"
"Mitä et voi tietää?" kuului Varissiiven ääni Ruostepuron takaa ja säikähtyneenä naaras loikkasi eteen päin.
"A-anteeksi" soturi änkytti ja räpäytti ainoaa silmäänsä huomattuaan Varissiiven hänen takanaan hieman hämmentyneen näköisenä.
"Öö.. Minä vain puhun omiani" Ruostepuro naukaisi ja liikautti korvaansa. Oli varmastikin näyttänyt naurettavalta, ja ainakin puolet klaanin jäsenistä tuijottivat hetken naaraan mustaa Turkkia.
"Ei Se mitään" soturi oli naukunut, ja lähtenyt jonnekin muualle.

Ruostepuro oli väsynyt, koska hän oli aamulla metsästyspartiossa, ja myöhemmin rajapartiossa. Seittitähti oli passittanut naaraan suoraan lepäämään, koska naaras oli ollut ahkerana. Hän oli vienytkin klaanivanhimmille rastaan viimeisenä, ennen kuin lähti lepäämään. Nyt uneliaasti soturi ummisti silmänsä ja lopulta nukahti kokonaan. Hetken päästä, kun pimeyttä oli kestänyt jonkin aikaa, Ruostepuro oli tullut tuttuun paikkaan jossa lemusivat variksenruoka ja veri. Tuo oli Tuuliklaanin leiri. Säikähdyksissään naaras loikkasi eteen päin, kuten silloin, kun Varissiipi oli kysynyt jotain. Ruostepuron jalat upposivat johonkin kylmään. Vilkaistessaan Ruostepuro tärisi nähdessään kissan puoliksi kaatuneen ruumiin, joista oli jäljellä enään vain luuta ja nahkaa. Yhden askeleen naaras otti taaksepäin, ja tunnisti kissan jotenkin Seittitähdeksi.
"Ei.." naaras henkäisi ja yritti miettiä jotain, mutta turhaan. Jokin henkäisi kuuluvasti ja selvästi peloissaan Ruostepuron vierellä, ja hän oli aivan varma siitä, että tuo oli Takiaiskorva. Kissojen takaa kuului rääkäisy, ja ivallista naurua.

//jatkuu//
Vastaus:Saat tästä 22 kpeeta C:

-Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu, Varjoklaani
01.03.2014 19:15
//Elikkä, rupean nyt tekemään Männyn tarinoita hän-näkökulmassa...!//

Täyteläisenruskea kolli nuuhkaisi ilmaa. Lämmin lähestyvän hiirenkorvan tuulahdus kutitti kollin kuononpäätä.
"Haistan...kottaraisen" kolli kuiskasi vieressään istuvalle, hopeanharmaalle naaraalle, joka nyökkäsi nopeasti.
"Mene, ja ota se kiinni." Varjoklaanin varapäällikö sihahti. Hänen oppilaansa, Mäntytassu, lähti hiipimään vatsakarvat lumetonta, mutta kosteaa maata viistäen. Kiiltävänmusta lintu nokki maata muutamien jäniksenloikkien päässä, ja se ei vielä ollut huomannut lähestyvää uhkaa. Mäntytassu pysähtyi ja odotti, että kottarainen pomppaisi edes pennunaskeleen lähemmäs. Muutaman, ikuisuudelta tuntuneen silmänräpäyksen kuluttua, lintu astui lähemmäs, ja tarttui nokallaan pitkään matoon, joka pilkisti esiin multaisesta maasta. Mäntytassu nosti toista etukäpäläänsä, siirsi sitä nykäisten eteenpäin ja laski sen silkinpehmeästi maahan. Mutta jokin herätti kottaraisen huomion. Se nosti päätään, levitti siipensä ja rääkkäsi. Ja saman tien Mäntytassu loikkasi kohti kottaraista valon nopeudella, ja ruskea kolli läiskäisi ojennetut kyntensä kohti lintua. Mutta silmänräpäyksen liian myöhään. Mäntytassun kynnet painautuivat maahan kottaraisen räpistellessä vieressä. Se oli loikannut juuri ajoissa turvaan. Mutta Mäntytassu heräsi jälleen todellisuuteen, ja upotti kyntensä salamannopeasti kottaraisen kaulavaltimoon. Se veti henkeä, rääkäisi vaimeasti ja valahti täysin veltoksi. Varjoklaanin nuori oppilas hymyili ivallisesti, ja pamautti linnunruumiin maahan. Sulkia pöllähti ilmaan, ja Revontulikaiku murahti hyväksyvästi.
"Ihan hyvä" vanhempi kissa maukaisi ja töytäisi oppilastaan.
"Miten niin 'ihan hyvin'" kolli tuhahti ja nappasi kottaraisen leukojensa väliin.
"No hyvin meni" Revontulikaiku vastasi. Mäntytassu nyökkäsi suu sulkia täynnä, ja lähti ravaamaan kohti leiriä. Hän katosi hetkessä mäntyjen ja kuusien varjoihin, ja Revontulikaiku jäi hetkeksi aloilleen. Sitten varapäällikkö lähti oppilaansa perään.

//Lyhyys :/ //
Vastaus:Ei hiattaa, vaikka olikin vähän lyhyt. Saat tästä 15 kpeeta.

-Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: pajutassu
Kotisivut: http://myrskyklaani/
01.03.2014 15:46
pajutassu ja saniaisturkki olivat metsällä ja pajutassu oli napannut linnun puusta.
- sinulla on hyvin vahvat takajalat. saniaisturkki huomioi.
- käytä sitä hyödyksi taistelussa. hän jatkoi.
- sen teen. pajutassu vastasi päättäväisesti.
- opetan tänään pari liikettä. saniaisturkki maukui.
he menivät rauhalliseen paikkaan missä voisi harjoitella kaikessa rauhassa.
- mitä ensin. pajutassu uteli.
- näytän sinulle. saniaisturkki vastasi.

tuokion kuluttua.....

- käy kimppuun. saniaisturkki määräsi.
pajutassu hyppäsi ilman halki suoraan saniaisturkin päälle.
- noin sitä pitää. saniaisturkki virkkoi.

neljä päivää myöhemmin.....

- tuletko mukaan partioon minun, hiilitassun ja harmaaraidan kanssa. ratamohäntä kysyi.
- mielelläni. pajutassu vastasi innoissaan.
- mennään jo. hiilitassu sanoi närkästyneenä.
he olivat lähellä tuuliklaanin rajaa.
heitä vastaan tuli kutsumaton vieras.
harmaa kissa mustilla tassuilla ja hännänpäällä tuijotti partiota vihaisesti.
pajutassu ei tunnistanut kissaa mutta se löyhkäsi tuuliklaanille.
-muurrr..... pajutassu esitti haasteen.
- kimppuun vaan. kyllä minä pystyn tähän. muista mitä saniaisturkki opetti. pajutassu ajatteli.
rauhallinen partiointi muuttui taistelu tantereeksi.

kissa pakeni paikalta. pajutassun vasen korva oli riekaleina. he palasivat leiriin ja pajutassu kävi parantajan pesässä.
seuraava kokoontuminen alkaa.
-olen valinnut kokoontumiseen tulisydämmen, okakynnen, ratamohännän. aurinkotassun, pajutassun, vatukkakynnen ja hiilitassun mukaan. hopeatähti sanoi klaanille.
matka taittui nopeasti ja mukavasti.
tuuliklaanin päällikkö seittitähti aloitti kokouksen omilla höpinöillään.
tuli hopeatähden vuoro.
- tahtoisin ilmoittaa että reviilillemme on tunkeutunut tuuliklaanilainen. hopeatähti sanoi joukolle.
- en ole kuullut että oma klaanilaiseni tekisi sellaista. seittitähti vastasi ihmeissään.
- toivon että puhuisit klaanillesi joss vaikka syyllinen löytyisi. hopeatähti ehdotti.
- lupaan tehdä niin. seittitähti lupasi.
loppu sujui hyvin ja kaikki palasivat leireihin.
.
Vastaus:Älä hypi tapahtumista toiseen tarinoissasi, ja muista kirjoittaa nimet aina isolla alkukirjaimella. Myös kokoontumisista ilmoitetaan erikseen, eikä niistä saa kirjoittaa ilman sitä. Muuten kirjoitat hyvin C: Saat 10 kpeeta C:

-Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: hiilitassu
Kotisivut: http://myrskyklaani/
01.03.2014 08:36
Oli kulunut kuusi päivvää siitä että Hiilitassu oli nähnyt mustan kissa hahmon.
#Kuka se kissa oli.Kyllä minä lähden tänä yönä etsimään sitä kissaa#.Hiilitassu ajatteli.Hän lähti tassuttelemaan kohti Viimatassua kertoakseen mitä hän oli nähnyt mutta pysähtyi ja kääntyi takaisin.Oli jälleen yö ja Hiilitassu oli lähteny etsintä retkelleen.Kun hän oli ukkos polulla hän näki liikettä.
"Sinä taas"!Outo kissa murahti.Kun kissa lähti kävelemään häntä kohti niin Hiilitassu näki hänet selvemmin.Kissalla oli musta turkki ja turkki ja valkoisia raitoja hänellä ei ollut toista korvaa ja tämän silmät olivat vihreän väriset.Hiilitassu jäi sei somaan paikoilleen ihankuin kissa olisi vaikuttanut tutulta koska Hiilitassun mieleen tuli näky mitä hänelle oli käynyt pikku pentuna.hän muisti emonsa.Hiiliturkki ei ollut ollut kotikisu syntymästään lähtien vaan kaksi jalka oli löytänyt tämän pienenä pentuna harhailemassa kaksi jalan reviirillä.Hiiliturkin emon nimi oli Zizi.Hän oli Synnyttänyt Hiiliturkin ja kaksi muuta pentua.Hiilitassun isä oli monesti matkoilla eikä Hiilitassu ollut nähnyt isäänsä kunnolla mutta hän muisti tämän nimen ja seoli Gin.Eli hiilitassun mieleen juolahti että voisiko tämän kissa olla hänen isänsä.
"Kuule onko nimesi Gin"?Hiiliturkki kysyi toiveikkaana.
"Mistä tiedät nimeni"?kissa sanoi.
"Kuule taidat olla isäni".Hiiliturkki maukui.
"Mitä...mistä sinä niin päättelet"!Gin maukaisi
"Koska muitan pentuna että isäni nimi oli Gin".Hiiliturkki maukui.
"Hei oliko emosi nimi Zizi"?Gin kysyi.
Hiilitassu nyökkäsi.
"Kuule kun olit pieni et muista varmaankaan tätä sinun veljeesi ja emosi kuolivat kun koira raateli heidät sinä oli ainoa joka pääsi pakoon kun oli pienin ja koira ei huomannut sinua joten..."Gin sanoi kunnes Hiilitassu sanoi päälle.
"Minä katosin...harhailin kaksijalkojen reviirille ja se ottiminut kotikisuksi.
"Vai niin no on mukavat tavata edes yksi jälkeläiseni".Gin maukui onnellisena.
Hiiliturkki räpäutti hänelle silmiään kiitollisena että sai tavata tmän isän.
"En muuten halua kertoa tästä klaanilleni".Hiiliturkki maukui.
"Selvä voisimme tavata kuitenkin kai yöllä"Gin sanoi.
"Kyllä kai,mutta minun pitää mennä".Hiilitassu maukui ja nuolaisi isäänsä korvasta ja lähti klaania kohti. Loppu.
Vastaus:Tarina oli hieman sekainen. Puhuit Hiiliturkkina, vaikka oletkin vasta oppilas. Katsothan myös, että jätät pisteiden ja seuraavan lauseen ensimmäisen kirjaimen väliin välilyönnin. Se helpottaa suuresti lukemista. Saat kuitenkin 8 kopeeta.

-Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Etsijä
28.02.2014 18:44
Tiedän että tämä ei ehkä kuulu tänne mutta...

Pajutassu, muistathan isto alkukirjaimet! Ja ohjeissa lukee että puhuessa käytetään heittomerkkejä, esim. "Pajupentu, tule eteeni"
Ja tuossa puolessavälissä: 'seuraava yö sujui hyvin oppilaiden pesässä.
seuraavana päivänä saniaisturkki otti pajutassun mukaan metsään.' En haluaisi olla ilkeä, mutta ohjeissa kyllä lukee että ei 'hyppytarinoita'. Toivon, että tämä auttaa kirjoittaessasi, nimittäin voit saada enemmän kp:eitä!

Tämän voi poistaa...!
Vastaus:Juuri näin, enkä nyt poista tätä :D

-Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: pajutassu
Kotisivut: http://myrskyklaani/
28.02.2014 16:05
hopeatähti kajauttaa kutsuhuudon. kissoja virtaa ulos pesistään. pentutarhasta tassuttelee ylpeästi hopeinen pieni kissa. pajupentu on kiihdyksissään. hänen musta häntänsä huitoo ilmaa. -pajupentu tule eteeni. hopeatähti kutsuu. pajupentu tassutteli hänen luokseen.- pajupentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja aikasi päästä oppilaaksi. tästä päivästä kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan pajutassuna. mestariksesi tulee saniaisturkki. toivon että saniaisturkki välittää kaiken oppimansa. hopeatähti julisti.
-pajutassu. pajutassu. pajutassu. leiri kaikui maukumisesta.
pajutassun vihreät silmät säihkyivät.
seuraava yö sujui hyvin oppilaiden pesässä.
seuraavana päivänä saniaisturkki otti pajutassun mukaan metsään.
-mitä me täällä tehdään. pajutassu kysyi hämmästyneenä.
- opetan sinulle saalistusta. hän vastasi.
aika kului. pajutassu yritti napata linnun.
- murrr. pajutassu valmistautui hyökkäämään puun oksalla istuvan linnun kimppuun.
hetken päästä pajutassu hyppäsi vahvoilla takajaloillaan lintua kohti. sulat lensivät ilmaan kun pajutassu roikkui puussa lintu hampaissaan.
-hienosti napattu.saniaisturkki kehui.
kiitos. pajutassu vastasi.

jatkuu.......

Vastaus:Olisi kiva, jos käyttäisit heittomerkkejä, siis: "Pajupentu tule eteeni", Hopeatähti kutsuu. c: Saat 5 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruusutassu, Myrskyklaani
27.02.2014 19:54
Aamutähti vilkutti minulle iloisesti. Olin jälleen kerran herännyt aikaisin. Nyt olin tullut oppilaaksi, ja minä harjoittelin taistelua ja saalistusta paljon. Se oli ihan mukavaa, mutta välillä en ymmärtänyt sitten mitään. Leikin usein iltaisin pentujen kanssa, ja kun olin aika ujo, puhuin harvoille kissoille. Pennuille eniten, ja Oravaliidolle tietysti, hän oli hyvä ystäväni, samoin mestarini Kirkassydän oli. Sieltä näin hänen tulevan.
"Hei!" maukaisin.
"Hei, tule, mennään saalistamaan!" Kirkassydän maukui.
"Joo" huudahdin. Minä en ollut saanut vielä montaa kertaa hiirtä kiinni, mutta Kirkassydän aina opetti minua. Juoksin hänen perässään metsän suuntaan. Pian Kirkassydän pysähtyi kuuntelemaan.
"Kuuletko jotain?" kuiskasin.
"Joo! Joku rapistelee tuolla" Kirkassydän maukui. Kuulin pientä rapinaa, ja kuivuneiden puuhoksien alta kipitti hiiri. Aika isokin hiiri.
"Voinko minä yrittää?" kysyin.
"Joo, yritä vaan" Kirkassydän sanoi. Hiivin. Hiiri nappasi jotain suuhunsa maasta, ja jäi nuuskimaan puunoksia. Kun olin tarpeeksi lähellä, loikkasin ja nappasin hiiren kynsiini. Se vinkui, ja teki mieli leikkiä sillä, niin kuin kotikissat joskus tekevät. Antaa sille aikaa karata, mutta ottaa se uudelleen kiinni. Ilkeää. Sain kuin sainkin hiiren kiinni. Hyvä!
"Hyvä, Ruusutassu!" Kirkassydän maukui.
"Ensimmäinen hiireni ikinä" iloitsin. Kun pudotin hiiren maahan, se oli ihan kuollut. Kirkassydänkin saalisti vielä, ja veimme ne leiriin. Ajattelin, mitä sinä päivänä voisi vielä tapahtua...

//Jatkuu...//
Vastaus:Kukas tuo Aamutähti oli? :D Myrskyklaanin päällikkö on nimittäin Hopeatähti :) Ja saat 10 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: hiilitassu
27.02.2014 17:23
Oli ilta.Viimeiset auringon säteet kajastivat taivaalla.Hiilitassu oli tassuttelemassa riista kasalle kunnes joku huusi.
"Hei Hiilitassu lähdetäänkö metsästämään riistaa lisää"?Viimatassu huudahti.
"Ei vielä,en ole syönyt pitkään aikaan."Hiilitassu maukui.
"Selvä syö sitten ensin".Viimatassu maukui ja kääntyi tassuttelemaan oppilaiden pesää kohti.Hiilitassu otti mehevän näköisen myyrän rista kasasta.Jonkin ajan päästä Viimatassu ja Hiilitassu olivat metsästämässä riistaa.Viimatassu oli pusikossa hyökkäys valmiina koska hänen lähellään oli orava.Jonkin hännän mitan päässä Hiilitassu etsi vielä riistaa.
Viimatassu tassutteli Hiilitassun luokse.
"Mennäänkö jo"?Viimatassu kysyi.
Hiilitassu nyökkäsi.
Yöllä Hiilitassu heräsi rapisteluun.Hän näki mustan hahmon vilahtavan metsässä.Hiilitassu lähti seuraamaan mustaa hahmoa.Yht äkkiä musta hahmo oli kadonnut.#missä se musta hahmo on en näesitä#?
Sitten taas musta hahmo alkoi liikkua.
#ahaa tulla se on#.
musta hahmo pysähtyi ja kysyi.
"Kuka siella"?
"Minä".Hiilitassu sanoi kun nousi ylös ja lähestyi hahmoa.
"Mikä on nimesi"?hahmo kysyi.
"Olen Hiilitassu.Entä sinä,et ole meitä".Hiilitaau maukui.
"Et saa koskaan tietää".hahmo sanoi ja häipyi.
"Hei odota!!!Hiilitassu huudahti,mutta hahmo oli jo kerennyt mennä kauvas.Hiilitassu lähti takaisin omaan leiriinsä. loppu. PS:Saatte kuulla kuka tämä musta kissa hiippari on,mutta se on toinen tarin.
Vastaus:Muistappa laittaa se klaanikin! :D Mutta saat 6 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova, Tuuliklaani
27.02.2014 13:21
"Se on sitten minun ongelmani"Tuulenkahina karjahti ja loikkasi sivuun. Ruskea kolli juoksi karkuun, ja Tiirajuova syöksähti kissan perään. Kollin jalat olivat pitkät ja tuo oli nopea, mutta hän ei pääsisi pakoon Tiirajuovalta. Oranssiruskeasta kollista tuntui että hän olisi saalistaja, joka jahtasi avutonta saalistaan. Tiirajuovan silmien kiille sammui, ja silmien vaarallinen palo syttyi. Kollin laimennettu Tuuliklaanin veri kuohahti, ja kolli alkoi kirimään karkulaista.Tiirajuovan jalat iskivät maata nopeasti, ja kollin pitkät kynnet liukuivat esiin.
>Saalis ei pakene minulta<Tiirajuova ulvahti voitonriemuissaan, kun Tuulenkahina lipesi nurin loskaiseen maahan. Kolli jännitti lapansa ja loikkasi suoraan Tuulenkahinan niskaan ja kaksikko kieri maaassa, yhtenä hampaiden pyörteenä. Tiirajuova tunsi kuinka terävät hampaat upposivat hänen lapaansa kipeästi. Tiirajuova ärjähti ja puri Tuulenkahinan takajalkaa. Räjähtävä kipu iski päänsivuun, ja Tiirajuovan ote irtosi. Kollit erkanivat toisistaan verta valuvina. Tuulenkahinan toinen takajalka oli verinen, ja Tiirajuovan lavassa oli syvät puremajäljet ja päänsivuun oli kohdistunut mojova potku. Oranssiruskea kolli nosti huultaan ja sihisi raivoissaan. Missä Varissiipi oli? Tiirajuova syöksyi uudelleen Tuulenkahinan kimppuun, ja raapaisi vaaleanruskeaa kylkeä ja kiepsahti kauemmaksi Tuulenkahinan huitovista kynsistä. Tiirajuova laskeutui matalemmalle ja painoi korvansa niskaa vasten. Tuulenkahina syöksähti Tiirajuovaa kohti, mutta kolli luikahti sivuun ja nousi kahdelle jalalle ja pamautti Tuulenkahinaa selkään kynnet esillä. Tuulenkahina kierähti maassa ja Tiirajuova loikkasi tuon päälle, tassu kollin kaulalla.
>Tapa... Tapa... Tapa...<Synkkä ääni kuiski Tiirajuovan vierestä. Kolli käänsi vain hiukan päätään, ja kohtasi heti kaksi silmää jotka muistuttivat kahta jäänsinistä piinsirpaletta. Tiirajuova ravisti päätään rajusti, ja silmät olivat kadonneet kun Tiirajuova katsoi uudelleen.
>Eihän voi vainota minua yhä!<Tiirajuova ajatteli hätääntyneenä. Tuulenkahina käytti Tiirajuovan herpaantumisen hyväksi, ja polkaisi kollin pois päältään. Tiirajuova laskeutui maahan kömpelösti, ja sillä hetkellä Varissiipi rynnisti lumisista kanervista, perässään Kissanminttuturkki, Sudenmarja ja Leijonasydän. Tuulenkahina kiepsahti apujoukkoja kohti säikähtäneenä, ja tuon silmät rävähtivät kauhusta auki, kun ne huomasivat Kissanminttuturkin. Kissanminttuturkki pysähtyi liukuen säikähtäneenä, mutta pian kaksikon katseet kovettuivat. Tiirajuova kömpi jaloilleen ja kiersi Tuulenkahinan taakse muristen. Tuulenkahina oli piiritetty.
"Minähän varoitin että temput käyvät kalliiksi!"Varissiipi ärjähti. Tuulenkahinan ainut silmä katsoi jokaista kissaa vihaisesti.
"Parasta tulla temppuilematta!"Sudenmarja ärähti. Tuulenkahina siristi silmiään, ja kissan katse valui maahan. Tiirajuova näki että Tuulenkahina ymmärsi että peli oli hävitty. Kissajoukko lähti Tuuliklaanin leiriä kohti.
"Oletko kunnossa?"Varissiipi oli tullut Tiirajuovan rinnalle.
"Ei tässä mitään"Tiirajuova mutisi.
"Tuo haava näyttää pahalle"Varissiipi maukaisi huolestuneena, katsoessaan lavan puremajälkiä. Tiirajuova ei vastannut vaan jatkoi matkaa katsoen tyhjästi eteensä. Vanhat muistot tunkeutuivat Tiirajuovan päähän. Kolli säpsähti hiukan kun hänen silmiensä edessä liikkui utuinen tumma hahmo.
>Tämä on vain mielikuvitustani<Tiirajuova muistutti, kun tumma hahmo muuttui aidon näköiseksi. Palavat jäänsiniset silmät, sileä musta turkki. Roihukynsi, Tiirajuovan isä. Roihukynnen silmät hehkuivat verenhimoa, ja kuvajaisen käpälät olivat veren peitossa.
>Se saastainen murhaaja<Tiirajuova puri hammasta. Mutta ei Tiirajuova itse ollut yhtäään parempi. Roihukynnen hahmo muuttui veriseksi, silmiä peitti veri ja kaulassa oli valtava verta pulppuava haava.
>Minä tapoin hänet. Olen itse yhtä paha kuin hän<
Seuraavat hahmot olivat heti tarkkoja. Hoikka naaras ja pitkäkarvainen kolli. Naaraan turkki oli hiekanvärinen ja siinä kulki tummempia juovia. Kolli oli valkoinen, lukuunottamatta mustaa pörröistä häntää. Hiekkaturkki ja Tihkukynsi. Hiekkaturkin turkki ja vatsanalunen muuttui verisiksi, ja Tihkukynnen kaulaan ilmestyi syvä haava. Tiirajuova ravisti rajusti päätään ja kuvajaiset hävisivät.
"Mikä on hätänä?"Varissiiven ääni tuntui kaikuvan kaukaa ja Tiirajuova vilkaisi naarasta.
"En voi kertoa"Tiirajuova sihahti ennenkuin he astuivat Tuuliklaanin leiriin. Ensin kukaan ei huomannut Tuulenkahinaa mutta sitten Lovikorvan ääni ulvahti:
"Myrskyklaanilainen!" Klaanissa kohahti ja hiljaisuus laskeutui leiriin. Seittitähti kutsui heti klaanin koelle, ja Kastanjahäntä istui myös klaanin eteen, ja Seittitähti nousi suurkivelle(?).
"Mitä tämä tarkoittaa Tiirajuova?"Tummanharmaa kolli kysyi kuuluvalla äänellä ja laski katseensa Tiirajuovaan.
"Löysimme tämän kissan tunkeutuneena Tuuliklaanin alueelle. Hän väittää ettei kuulu enään Myrskyklaaniin"Tiirajuova vastasi ja kohtasi Seittitähden katseen.
"Onko se totta?"Seittitähti osoitti nyt sanansa Tuulenkahinalle.
"On"Tuulenkahina ärähti terävästi. Seittitähti siristi mietteliäästi silmiään.
//Pätkähkö, kun en keksiny jatkoo enääXD//
Vastaus:24 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viileätassu, Jokiklaani
27.02.2014 10:12
Prologue

Pieni punaruskea kissanpentu pyöritteli tassuissaan kuivaa sammalpalloa. Hän oli erillään muista, ihan pentutarhan nurkassa. Ulkona oli kova lumipyry ja tuuli oli niin kova, että se melkein kaatoi suurikokoisimmankin kissan. Pentutarhassa oli kuitenkin huomattavasti lämpimämpi ja varsinkin emoihinsa vasten nukkumaan painautuneet pennut eivät tuntuneet muistamaan, mitä kylmä tarkoittikaan. Pieni punaruskea pentu katsoi läpitunkevilla, jäänsinisillä silmillään muita leikkiviä pentuja. Eniten joukosta erottui kaikista tarhan pennuista suurikokoisin, sysimusta kolli, joka leikki emonsa, mustan naaraan kanssa. Punaruskean pennun kynnet upposivat kuivaan sammalpalloon. Hänen silmänsä loimusivat sekä vihasta että kateudesta. Hän puristi sammalpalloa niin kovaa, että se lensi pois hänen käsistään ja lähti vierimään kovaa vauhtia eteenpäin. Naaraspentu valpastui heti ja lähti jahtaamaan sitä häntä innoissaan väristen. Hän keskittyi sammalpalloon niin paljon, että törmäsi vahingossa edessään olevaan mustaan pentuun.
’’Viileäpentu, varo vähän minne säntäilet!’’ Musta pentu sähähti pienet kyntensä esiin ottaen. Viileäpentu kyyristyi niin matalaksi kuin voi ja liimasi korvansa niskaan kiinni.
’’A-Anteeksi Sysipentu, en nähnyt eteeni.’’ Pieni pentu uikutti kuin kani juuri ennen kuin se menettää henkensä. Musta kuningatar astui Viileäpennun eteen ja katsoi häntä suoraan loimuavan keltaisilla silmillään.
’’Mene muualle riehumaan, pentuni. Minun pitää kouluttaa hieman Sysipentua. Hän tarvitsee paljon oppimista jo pentuna, että hänestä tulisi mahdollisimman hyvä soturi ja joskus jopa päällikkö.’’ Sysimusta emokissa naukaisi aavistuksen vihaa äänessään ja vilkaisi ylpeänä vanhempaa pentuaan. Sysipentu ryhdistäytyi hieman. Viileäpentu nyökkäsi surullisena ja luikki pois. Epäreilua, elämä oli täyttä epäreilua. Syntymästään lähtien isä ja emo olivat suosineet Sysipentua. He halusivat hänestä vahvan johtajan tulevaisuudessa. Mutta mitä Viileäpentu sai? Pelkkää halveksintaa vanhemmiltaan ja joskus ei ollenkaan huomiota. Kynsiään esille laittaen Viileäpentu käpertyi nukkumaan pentutarhan nurkalle. Hän katsoi vielä kerran emoaan ja Sysipentua. >>Jonakin päivänä.<< Pieni pentu mietti. >>Jonakin päivänä, he saavat mitä ansaitsevat.<<

Kylmä ja kova tassu tökki Viileäpennun hereille. Pieni naaraspentu kurtisti yhä puoliunessa kulmiaan ja yritti huitoa tökkijäänsä. Hän osui kuitenkin vain ilmaan. Viileäpentu avasi hitaasti silmänsä. Hänen edessään seisoi Sysipentu, salaperäinen ilme naamallaan. Punaruskea pentu oli aikeissa jatkaa uniansa tökkimisestä huolimatta, mutta päättikin nousta seisomaan ja kysymään, mitä asiaa Sysipennulla oli.
’’Mmh… Mitä nyt, Sysipentu?’’ Viileäpentu mumisi väsyneenä ja hieroi tassuillaan unirähmää silmistään.
’’Menen tutkimaan Jokiklaanin reviiriä. Tuletko mukaan?’’ Naaraan isompi veli kysyi ja värisi innoissaan. Viileäpentu empi. Hänen isänsä oli kertonut, että metsässä vaani kaiken laiset vaarat, kuten esimerkiksi ketut ja mäyrät, jotka tappoivat pieniä pentuja helposti. Ulkona oli myös todella kylmä ja sinne oli helppo paleltua. Se oli myös soturilain vastaista ja siitä sai kovan rangaistuksen. Sysipentu huomasi pikkusiskonsa empimisen.
’’Olisi pitänyt arvata, että olet vain hirveä pelkuri. Ei ole ihme, etteivät emo ja isä pidä sinusta laisinkaan. Olet vain kurja pelkuri ja niin pieni. Jos tulisit kanssani metsään ja pyydystäisit minun kanssani yhdenkin varpusen, olisit ehkä jopa yhtä suosittu kuin minä.’’ Sysipentu naukaisi tahallaan ärsyttäen ja vilkaisi Viileäpentua sivusilmällä. Pienen naaraspennun niskakarvat nousivat pystyyn kuin siilin terävät piikit.
’’En minä pelkää mitään! Voisin syödä ketun yhdellä haukkauksella, jos haluaisin!’’ Hän sähisi jäätävän kylmät silmänsä kiiluen. Sysipentu heilutti tyytyväisenä tuuheaa häntäänsä ja lähti hipsimään aukiolle. ’’Tuletko, sinä peloton soturi?’’ Musta pentu kysyi ärsyttävän silkinpehmeällä äänellä, jota ei oikeasti tarkoittanut. Viileäpentu huokaisi syvään ja lähti Sysipennun perään. Ulkona oli vielä todella kylmä, mutta onneksi lumentulo oli lakannut. Maata kuitenkin täytti valkea lumipeite. Hänen pitäisi kuitenkin näyttää olevansa rohkea ja urhea. Se olisi ainoa keino, jotta hän olisi yhtä rakastettu kuin Sysipentu. Aukio oli tyhjä, kaikki nukkuivat. Joka pesästä kuului tuhinaa ja jotkut puhuivat jopa hieman unissaan. Viileäpentu katsoi taivaalle varmistaen, ettei heidän yläpuolellaan liitäisi haukka tai kotka. Taivaalla näkyi kuitenkin vain tuhannet tähdet ja kimmeltävä puolikuu. Viileäpentu muisteli, kuinka hänen isänsä, Revontuliyö oli kertonut Tähtiklaanista, hyvistä kuolleista kissoista, jotka katselivat klaanien kissoja tähdistä ja suojelivat heitä lähettämällä enteitä ja unia.
’’Sysipentu, uskotko sinä Tähtiklaaniin?’’ Naaraspentu kysyi hengitys höyryten pakkasessa. He olivat klaanin suuaukolla, Jokiklaanin reviiri oli suoraan edessä. Se oli pimeän ja vaarallisen näköinen, onneksi lumi toi valoa edes vähän. Sysipentu astui ulos leiristä kuin olisi käynyt reviirillä miljoonia kertoja ja vilkaisi Viileäpentua, joka asteli varovaisena hänen peräänsä.
’’En oikein tiedä. Emo kertoi, että Tähtiklaaniin pääsisi, jos siihen uskoo ja jos on urhea soturi. Luulen kuitenkin, että Tähtiklaani ottaa kissan vastaan vain, jos hän on vahva, hyvässä arvossa klaanissaan ja peloton. Oikeastaan, luulisin, ettet sinä esimerkiksi pääsisi Tähtiklaaniin.’’ Sysipentu naukaisi ilkeästi. Viileäpennun sydäntä kylmäsi. Onko hän tosiaan niin pieni ja heikko, ettei Tähtiklaani hyväksyisi häntä riveihinsä? Naaraan häntä laahasi maata heidän jatkaessaan matkaa. Puro solisi jossain lähellä ja kuulosti siltä, kuin se olisi laulanut linnun tavoin. Heinäsirkkojen sirinä korosti sitä kauniisti. Jokiklaanin reviiri oli kaunis, Viileäpentu oli ylpeä siitä, että oli jokiklaanilainen. Jokiklaanilaiset olivat melkein aina hyvin syöneitä, puhtaita ja heillä oli taito, jota muut klaanit eivät omistaneet. Ajatuksiinsa lumoutuneena Viileäpentu törmäsi Sysipentuun, joka oli pysähtynyt. Punaruskea pentu peruutti äkkiä ja odotti jotakin ärähdystä tai karjaisua siitä, kuinka kömpelö ja sokea hän oli, mutta mitään ei kuulunut. Sysipentu seisoi lihakset jäykkänä paikoillaan. Hän haisteli mustalla kuonolla ilmaa.
’’Haistatko tuon?’’ Hän kysyi sihisten valkoisia hampaitaan näyttäen. Viileäpentukin haisteli ilmaa ja hän erotti myös todella erikoisen hajun, mitä ei ollut ikinä haistanut. Haju oli ällöttävä ja kitkerä, muttei haissut miltään kasvilta tai kukalta.
’’Mennään pois, se voi olla vaikka kettu tai mäyrä.’’ Punaruskea pentu sihahti peloissaan. Hänen veljensä keltaiset silmät kiiluivat kuunvalossa, kun hän naukaisi: ’’Meidän pitää selvittää mikä se on. Jos se on kettu tai mäyrä, meidän pitää häätää se reviiriltämme, jotta saamme lisää mainetta ja arvoa klaanissamme. Emo sanoi, että minusta tulee varmasti jonakin päivänä päällikkö, jos taistelen paljon ja teen urotöitä.’’ Viileäpentu veti kyntensä esiin ja sähisi.
’’Emo on sekoittanut pääsi kokonaan! Olemme vielä pentuja, emme mitenkään pärjää edes pienikokoiselle rusakolle! Etkö tajua, että hän tekee sinusta hirviön!? Mitä teet, jos sinua ei valita ikinä varapäälliköksi? Olen kuullut Revontuliyöltä Tiikeritähdestä, joka aikoinaan asui Myrskyklaanissa ja joka tappoi oman varapäällikkönsä ja melkein jopa päällikkönsä noustakseen valtaan. Se kissa ei ollut vahva ja urhea, hän oli täysin sydämetön hirviö!’’ Viileäpentu ei ollut ikinä karjunut elämässään. Hän ei oikeastaan uskaltanut puhua Sysipennulle ollenkaan emonsa lähettyvillä. Sysipentu ei vastannut mitään. He katsoivat hetken toisiaan hiljaisuuden vallitessa. Sysipennun silmät loimusivat, ne näyttivät aivan kahdelta liekiltä. Hiljaisuuden rikkoi äänekäs rapina ja askeleiden äänet. Viileäpentu kurkisti Sysipennun olan yli. Suuri mustavalkoinen eläin tömisteli läheisestä pensaasta esiin äänekkäästi muristen. Punaruskean pennun niskakarvat nousivat sojottaen pystyyn. >>Tuon on pakko olla mäyrä.<< Hän ajatteli ja vilkaisi nopeasti ympärilleen. Pari hännänmittaa heistä oli puu, johon voisi kiivetä turvaan.
’’Tule Sysipentu, kiivetään tuohon puuhun ennen kuin tuo mäyrä satuttaa meitä!’’ Viileäpentu huudahti. Samaan aikaan mäyrä lähestyi kahta pentua ja huitoi välillä ilmaa valtavilla käpälillään pitkine kynsineen. Viileäpentu uikahti ja lähti juoksemaan puuta kohti. Hän otti kynsillään kiinni puun rungosta ja lähti kapuamaan sitä pitkin. Viileäpentu yllättyi itsekin omista kiipeilytaidoistaan, koska ei ollut kiipeillyt koskaan aikaisemmin. Kai se tuli kissoille luonnostaan. Yhden ketunmitan ja hännänmitan päässä maasta oli vahva oksa, jonne Viileäpentu meni turvaan. Hän lysähti oksalle huohottamaan ja oli kiitollinen siitä, ettei mäyrä ollut ehtinyt saada häntä kynsiinsä. Viileäpentu katsoi oksalta alas maahan. Sysipentu seisoi enää muutaman hiirenmitan päässä mäyrästä, eikä liikahtanutkaan.
’’Viileäpentu, olet liian pelokas ja heikko. Nyt saat nähdä, miten oikea soturi taistelee. Miksi minusta tulee jonakin päivänä päällikkö. Minä olen koko metsän mahtavin kissa!’’ Kollipentu huusi kynnet esillä katsoen kymmeniä kertoja isompaa otusta suoraan silmiin. Viileäpentu värisi kauhusta. Hänen veljestään oli tullut hullu. Hän luuli olevansa jo soturi, kun haastaa pelotta mäyrän. Pelosta hehkuvin silmin Viileäpentu katsoi, kuinka Sysipentu hyppäsi mäyrän kimppuun. Pieni musta pentu raapaisi mäyrän kuonoa pienillä kynsillään. Mustavalkoinen eläin karjahti ja raapaisi suurilla kynsillään Sysipentua kaulaan. Iskun voimasta musta pentu lensi ketunmitan päähän, lähelle puuta jossa Viileäpentu oli. Punaruskea naaras kiljahti kauhusta. Mäyrä lähti tallustelemaan rauhassa poispäin saatuaan mustan kissanpennun pois tieltään. Kun mäyrä oli poistunut näkyvistä ja sen haju oli hälventynyt, Viileäpentu pudottautui maahan. Onneksi lumi pehmensi laskua, eikä häntä sattunut kovinkaan paljon. Pentu syöksähti Sysipennun luokse. Hänen veljensä makasi liikkumattomana maassa, veren peitossa. Mustan pennun silmät olivat kiinni ja hengitys oli nopeaa ja rahisevaa. Viileäpentu katsoi Sysipentua ilmeettömänä. Hän ei tiennyt mitä tekisi, miten reagoisi. Nyt hänen vanhempansa voisivat vihdoin rakastaa häntä, koska oli nyt heidän ainoa pentu. Mutta iloitseminen jonkun kuolemasta oli väärin, Viileäpentu tiesi sen. Sysipentu ei enää selviäisi, hänen kaulassaan oli todella syvä haava, mitä ei saanut enää pelastettua. Tumma naaraspentu yritti kovasti surra, toisen kuolema oli se hetki, jolloin elämän pitäisi mullistua negatiivisesti.
’’Sysipentu! Sysipentu, missä olet!?’’ Läheltä kuului huhuilua. Viileäpentu tunnisti emonsa äänen. Hän erotti emonsa hahmon kaukaa. Mukana oli myös toinen kissa. >>Revontuliyö.<< Punaruskea pentu ajatteli ja tähyili hahmojen suuntaan.
’’Emo! Sysipentu… Mäyrä kävi hänen kimppuunsa…’’ Viileäpentu huusi, mutta hänen äänensä särkyi lauseensa lopussa. Hahmot lähenivät. He juoksivat, naaraspentu näki pöllyävän lumen ja jalkojen juoksuliikkeet. Pian hän erotti selvästi emonsa, Mustahelmen ja isänsä kasvot. Hänen emonsa pysähtyi äkisti, kun näki Sysipennun verisenä maassa, ja ryntäsi sitten vanhemman pentunsa luokse.
’’Ei, Sysipentu! Et voi olla kuollut! Sinusta piti tulla päällikkö, kaikkien aikojen suurin päällikkö! Et voi lähteä, olet vielä aivan liian nuori…’’ Mustahelmi mourusi kyyneleet valuen. Revontuliyö asteli paikalle ja katsoi Viileäpentua.
’’Mitä tapahtui?’’ Hän kysyi Viileäpennun ihmetykseksi lempeästi.
’’M-Mäyrä kävi kimppuum…’’
’’Sinä! Tämä on sinun syytäsi!’’ Mustahelmi karjaisi, ennen kuin hänen pentunsa ehti sanoa lausettaan loppuun. ’’Sinä teit tämän hänelle, omalle rakkaalle pennulleni! Olet niin pieni ja jäänyt aina Sysipennun jalkoihin! Sinusta ei tule ikinä soturia, kukaan ei halua sinua oppilaakseen! Saat viettää koko elämäsi klaaninvanhimpien pesässä! Et pääse Tähtiklaaniin edes kuoltuasi, et todellakaan! En halua olla enää emosi! En ole ikinä tuntenut sinua, olet vain pieni ja heikko tuiki tuntematon kissa minulle, jolla ei ole mitään merkitystä elämässäni!’’ Sanat raapivat Viileäpennun sydäntä kuin mäyrän terävät kynnet. Tuntui, kuin hänen sydämensä olisi heitetty suoraan terävään kiveen.
’’Kuinka voit sanoa hänelle noin, hän on oma pentusi!’’ Revontuliyö puuttui kivahtaen keskusteluun ja astui puolustavasti Viileäpennun eteen. Tumman punaruskea naaras katsoi isäänsä kiitollisena, kostein silmin. Hänen oman emonsa sanat raatelivat hänen sydämeensä parantumattomia, kipeitä ruhjeita. Mustahelmi katsoi Revontuliyötä vihaa täynnä. Hänen katseensa ei ollut enää samanlainen, se oli pimeyttä, surua ja vihaa, järjetöntä vihaa täynnä, joka sai silmät kiilumaan mielipuolisen näköisesti. Viileäpentu kavahti ja otti pari askelta taaksepäin, vaikka olikin isänsä takana. Revontuliyö ei hätkähtänytkään. Hän pysyi urheasti pentunsa rinnalla. Ensimmäisen kerran Viileäpennusta tuntui, että joku oikeasti välitti hänestä. Hän oli huomannut aikaisemminkin, että Revontuliyö ei pitänyt siitä, miten Mustahelmi oli alkanut kouluttaa Sysipentua jo erittäin nuorena ja kertonut tälle pennun pään sekoittaneita juttuja. Hän oli varmasti ajatellut, että kohta pentu ja hänen emonsa menevät liian pitkälle.
’’Hän ei ole pentuni. Jos joku sanoo, etten voi erota hänen emona olemistaan sen takia, että olemme samaa verta, vuodatan hänen kaikki verensä pois omilla kynsilläni.’’ Mustahelmi kuiskaisi jäätävän kylmästi sihisten kuin kyykäärme. Sen jälkeen musta naaras asteli poispäin, kunnes katosi yön pimeyteen. Hetken oli aivan hiljaista, jopa puron solina tai heinäsirkkojen sirinä tuntui hiljenevän niin hiljaiseksi, ettei sitä enää erottanut kissan tarkoilla korvilla. Viileäpentu siristi silmiään. Jokin hänessä oli muuttunut. Hänen sydämensä oli murrettu, se ei enää ollut entisensä. Hän veti kyntensä esiin. Ensimmäistä kertaa pieni pentu tunsi taponhalua, eikä mihinkään riistaan kohtaan. Hän sulki jäänsiniset silmänsä ja aukaisi ne uudestaan. Ne eivät olleet enää samat kirkkaat silmät. Sen hetken ajan, silmät olivat niin täynnä pimeyttä, ettei Tähtiklaanin valokaan niihin yltänyt.

Vastaus:30 kp:eetä! :D

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varissiipi, Tuuliklaani
26.02.2014 16:18
Varissiipi kurkisti sotureiden pesästä lumiselle leiriaukiolle. Viimeyönä oli satan, ja pakkaslumi oli muuttunut vetisiksi loskaksi, joka tahri käpälät. Naaras väräytti viiksiään ja työntyi kokonaan ulos. Viime päivien tapahtumat hyötyivät hänen mieleensä. Varissiipi karkoitti pahat ajatukset mielestään ja asteli tuoresaaliskasalle. Kastanjahäntä, Tuuliklaanin varapäällikkö, määräsi paraikaa partioita. Varissiipi äkkäsi Tiirajuovan syömässä varpusta jonkin matkan päässä, ja oli aikeissa mennä kollin luokse, mutta Punarintasiipi asteli pää pystyssä hänen ohitseen tönäisten naarasta töykeästi.
"Hei!" Varissiipi ärähti. Punarintasiipi väläytti hänelle ivallisten katseen ja tassutteli Tiirajuovan luokse. Varissiipi tuijotti tuskaisan silmin, kuinka hän maukui lämpimän tervehdyksen soturille. Naaras kääntyi pois ja asteli mieli maassa aukion toiselle laidalle lumettomaan kohtaan ja istahti alas.
"Varissiipi! Saat lähteä metsästämään. Ota joku toinen mukaasi. Saarnijalka?" Kastanjahäntä määräsi. Varpussiiven kohotti katseensa.
"Jos käy, haluaisin ottaa Tiirajuovan mukaani", naaras maukaisi toiveikkaasti. Kastanjahäntä nyökkäsi pikaisesti.
"Minä voin tulla myös."
Varissiiven karvat nousivat pystyyn, kun Punarintasiipi avasi suunsa. Hänen helpotuksekseen Kastanjahäntä kuitenkin pudisti päätään.
"Lähdet rajapartioon Mustahaukan ja Sammaltassun kanssa" kolli maukui. Tiirajuova vilkaisi Punarintasiipeä kätketty helpotus silmissään ja asteli tämän ohi Varissiiven luokse. Naaraan juovikas turkki tasoittui hiljalleen.
"Lähdetäänkö?" Tiirajuova maukui ja venytteli. Varissiipi hymyili.
"Mennään."
Naaras asteli pää pystyssä ulos leiristä ja mulkaisi Punarintasiipeä. Soturi irvisti. Varissiipi päätti olla välittämättä ja pujahti nummille Tiirajuova perässään. Raidallinen kolli pysähtyi nuuhkimaan ilmaa.
"Lähdetäänkö tuonne? Järven rannalla saattaa olla riistaa" soturi ehdotti ja viittasi järven suuntaan. Varissiipi nautti Tiirajuovan seurasta ja nyökkäsi. Kaksikko ravasi eteenpäin pysähtyen silloin tällöin nuuhkimaan ilmaa riistan tuoksujen varalta. Yhtäkkiä Varissiipi haistoi vieraan, tuoreen tuoksun, ja seisahtui.
"Haistatko?" Varissiipi maukui vaimeasti, kirjavat karvat kohoillen. Tiirajuova nuuhkaisi ilmaa ja irvisti.
"Haistan. Myrskyklaani" hän sihahti. Tuuli kuljetti tuoksua järveltä, ja Varissiipi asteli hajujälkeä seuraten. Pian he näkivät kissan tumman hahmon erään nummien huippua vasten. Varissiipi heilautti häntäänsä ja hiipi eteenpäin hiljaisin askelin. Kissa oli kolli; turkki oli mudan peittämää, ja sen tunnisti vain vaivoin vaaleanruskean sävyiseksi. Myrskyklaanin tuoksusta ei voinut erehtyä. Varissiipi ja Tiirajuova etenivät tuulen alapuolella hyökkäysetäisyydelle asti. Varissiipi vilkaisi Tiirajuova ja ponkaisi loikkaan. Juuri ennenkuin naaras iskeytyi vaaleanruskean kissan selkään, tämä murahti ja kiepahti ympäri. Varissiipi irvisti ja kamppasi kissan maahan selkä edellä.
"Mitä teet Tuuliklaanin reviirillä, hiirenaivo?" Naaras murisi. Kollin toisen silmän paikalla oli vain uurre. Kissa ärisi ja huitaisi käpälällään Varissiiven juovikasta kylkeä. Naaras väisti vikkelästi ja iski haavan tämän lapaan.
"Myrskyklaani ilmeisesti haluaa varastaa riistaamme!" Tiirajuova murisi ja lähestyi vierasta kollia.
"Myrskyklaani! En ole enää missään tekemisissä sen kanssa!" Tämä murisi hampaat irvessä. Varissiipi siristi silmiään.
"Miksi uskoisinko sinua? Ja kuka edes olet?" Hän ärisi.
"Tuulenkahina on nimeni, ketunläjä. Olen erakko, joten annan minun lähteä!" Kolli murisi samalla mitalla ja rimpuili Varissiiven jäntevän kehon alla. Tiirajuova tuijotti tunkeilija vaarallisen näköisenä.
"Hänet pitäisi viedä leiriin Seittitähden nähtäväksi", kolli murisi. Tuulenkahina sylkäisi raivoissaan.
"Miksi? Hän pakenee ja tuo seuraavaksi mukanaan hyökkäysjoukon", Varissiipi protestoi.
"Hän ei lähden mihinkään, jos se riippuu Tuuliklaanista. Mennään", Tiirajuova maukui. Varissiipi mulkaisi Tuulenkahinaa ja nousi tämän päältä. Tiirajuova asettui kollin taakse estääkseen pakoyritykset. Tuulenkahina sihisi vihaisena, mutta ymmärsi olevansa alakynnessä.
"Jos yrität mitään temppua, voit olla varma, että menetät toisenkin silmäsi!" Varissiipi ärähti. Tuulenkahinan silmissä välähti.
Vastaus:26 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeapentu, Myrskyklaani
26.02.2014 07:21
Makasin sammalpedilläni. Minusta tulisi aivan pian oppilas. Voi, se olisi mukavaa! Mutta... Olenkohan valmis vielä? Nousin pedistäni ja mietin eilistä.
"Kuolonmarjat" naukaisin hiljaa "kuolonmarjat"
Ravistin päätäni hiukan ja venyttelin. Katsoin Emoni, Lehväpilveen. Tämä viittoi minua luokseen. Juoksin innoissani emon luokse ja nau'uin:
"Pääsenkö pian oppilaaksi?"
Emo naurahti ja hymyili. Sitten se maukui:
"Kyllä, ihan pian. Ehkä neljänneskuun jälkeen"
"Niin myöhään?" Naukaisin kysyvästi. Emo katsoi minuun ja nyökkäsi. Sitten hän viittoi minua lähtemään muiden pentujen kanssa painimaan. Katsoin Jaguaaripentuun. Tämä katsahti minuun juuri ennen loikkaani ja sitten me jo painimmekin yhdessä.
Vastaus:5 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeapentu, Myrskyklaani
25.02.2014 16:16
istuin hiljaa pentutarhan suuaukolla.
>>haluan oppilaaksi<< mietin ja polkaisin sammaltukkoa. Katsoin, kun sammal vieri ulos pentutarhasta. Ikään, kun se haluaisi minut mukaansa. Lähdin hitaasti kulkemaan kohti sammalta. Sammal oli pysähtynyt leirin suulle. Minun teki mieli mennä ulos leiristä. Katsoin, kun Vaahtokukka, parantajamme lähti pois leiristä. Seurasin kissaa aivan tämän vanavedessä. Kuljimme hetken eteenpäin, kunnes pysähdyin. Näin hiukan edempänä kauniin punaisia marjoja. Juoksin niitä kohti. Olin hiiren mitan päässä marjoista, kunnes Vaahtokukka äkkäsi minut ja juoksi kohti minua. Parantaja työnsi minut marjojen luolta ja huohotti:
"Ne ovat kuolomarjoja. Älä ikinä koskaan milloinkaan syö niitä. Jos olisit syönyt. Olisit kuollut"
Silmäni suurenivat lautasen kokoisiksi, kun juoksin takaisin leiriin.

Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
25.02.2014 12:03
//Tarina piiiitkästä aikaa..//

"Eikö teillä ole enää nälkä?" mau'uin Varjopennulle ja Pyörrepennulle. He olivat juoneet vasta tilkan maitoa, ja jo nyt heidän vatsansa pullottivat. Pennut eivät vastanneet.

"Selittäkää minulle heti." Sanoin, En halua että omat pennut valehtelisivat minulle. Varjopentu alkoi mököttämään ja painui kyyryyn tuijottaen maata. Pyörrepentu taas astui eteen ja alkoi selittää:

"Kun nukuit, lähdimme ulos. Isä tuli meitä vastaan, ja hän antoi meidän maistaa hiirtä." Sitten pieni kolli hänkin painoi päänsä alas. Minua alkoi suututtaa. Miksei Mustahaukka pitänyt säännöistä kiinni? Murahdin hieman. Sitten Varjopentu nosti päänsä ja näin kirkkaat kyyneleet hänen poskillaan.

"Älä syytä isää!" naaras parkui. Lisäksi hän jatkoi hiljempaa veljelleen: " Sitä paitsi isä sanoi ettemme saa kertoa emolle!" Nyt raivostuin. Otin molempia niskahasta kiinni ja sysäsin heidät leikkimään muiden pentujen luo. Siistin parilla sipaisulla turkkini ja marssin sotureiden pesään. Vihainen ilme kasvoillani ja tömistellen saavuin pesälle ja astuin sisään. Mustahaukkaa ei näkuynyt, mutta sammalmättäällä makoilevan Vinhapuron ilmeestä näki, että näytin kummalliselle. Käännyin äkkiä takaisin, mutta päätinkin kysyä naaraalta, tietäisikö hän missä kumppanini on.

"Hmm... Hän taisi jokin aikaa sitten lähteä Sammaltassun kanssa harjoitttelemaan taisteluliikkeitä." Vinhapuro vastasi kun esitín hänelle kysymyksen. Kiitin vastauksesta, mutta olin hieman alamaissa. Olisin halunnut puhua Mustahaukan kanssa pentujen kasvatuksesta. Laahustin takaisin pentutarhaan, missä pentuni olivat möyrineet yhteen yhdeksi möykyksi. He lämmittivät mieltäni. Hiivin hiljaa heidän viereensä ja kiersin häntäni pienokaisten ympärille. Riidat Mustahaukan kanssa saisivat jäädä huomiseen.
Vastaus:Saat 17 kp:eetä! :D

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
24.02.2014 15:28
Tulikukan karvat nousivat närkästyneenä pystyyn. Hänen edessään Tulisydän silmäili varapäällikköä hieman ivallisesti.
"Ja sinähän lähdet partioon kun käsketään" , Tulikukka maukui viiltävällä äänellä. Kellanpunainen kolli heilautti korviaan.
"Ajattelin lähteä kouluttamaan Riekkotassua", hän maukui silmät välähtäen ilkikurisesti. Tulikukka mulkoili kollia epäuskoisena.
"MINÄ olen klaanin varapäällikkö, ja määrään sinut lähtemään partioon, halusit tai et" , naaras ärähti. Tulisydän virnisti.
"Mitä jos kieltäydyn?"
Tulikukka nosti ylähuultaan paljastaen hampaansa.
"Katson parhaaksi kertoa Hopeatähdelle ja ehdottaa sopivaa rangaistusta" , hän vastasi. Samassa hänen takaansa kajahti pehmeä ääni.
"Mistä minulle pitäisi kertoa?"
Tulikukka kääntyi ja kumarsi nähdessään Hopeatähden astelemassa heidän suuntaansa. Tulisydän toimi samoin.
"Tulisydän-" Tulikukka aloitti, mutta kellanpunainensoturi otti keskeytti hänet.
"Ajattelimme vain, että jos mäyrä, jonka tuoksua löytyi järven lähistöltä, ei ole lähtenyt reviiriltämme, on parasta mainita asiasta sinulle" kolli maukui vakaalla äänellä ja nyökkäsi kunnioittavasti. Hopeatähti siristi silmiään.
"Aivan, aivan. Tulikukka mainitsikin siitä minulle" päällikkö maukui. Tulikukka kihisi raivosta. Hopetähti vilkaisi varapäällikköään.
"Uskoakseni Tulikukka pitää parhaansa mukaan huolen siitä, että mäyrä ei jää reviirillemme" naaras maukui ja heilautti häntäänsä. Päällikkö asteli klaanivanhimpien pesälle. Tulisydän vilkaisi voitonriemuisesti Tulikukkaa.
"Lähdenkin tästä etsimään Riekkotassua" kolli maukui ja kääntyi lähteäkseen. Tulikukan silmät salamoivat.
"Seis siihen paikkaan, Tulisydän!"
Kolli vilkaisi lapansa yli Tulikukkaa. Hän näytti nauttivan varapäällikön kiusaamisesta.
"Saarniturkki", Tulikukka kutsui harmaan soturin luokseen hännänheilutuksella, "Johdat Aurinkohuipun partiota. Ota Tulisydän ja Riekkotassu mukaasi. Olemme jo myöhässä, joten lähtekää heti ja kiertäkää Varjoklaanin raja."
Saarniturkki nyökkäsi tyynesti.
"Heti paikalla Tulikukka" , kolli maukui ja viittasi Tulisydämelle. Kolli vilautti hampaitaan Tulikukalle ja seurasi Saarniturkkia. Tulikukka mulkaisi soturia ja harppoi sotureiden pesälle. Pensaiden varjossa hän antoi lapojensa lysähtää, ja huokaisi raskaasti. Tulisydän käyttäytyi muiden sotureiden nähden aivan normaalisti, mutta kun hän oli kaksin Tulikukan kanssa, tai kun varapäällikkö antoi suoran käskyn, soturi nousi aina häntä vastaan.
>mokoma hiirenaivo! Olisi sietänyt jäädä Tuuliklaanilaisten kynsiin!< Tulikukka ajatteli. Yhtäkkiä naaras tunsi toisen kissan Turkin kylkeään vasten, ja kohotti katsettaan toivoen näkevänsä Punahaukan. Hänen edessään seisoi kuitenkin Aurinkotassu. Naaras hymyili.
"Hei Tulikukka! Minulla on vähän vapaa-aikaa, kun Hopeatähdellä on jotain muuta puuhaa...Haluaisitko lähteä metsästämään", nuori oppilas maukui hieman ujosti. Tulikukka räpäytti silmiään.
"Ymmärrän jos sinulla ei ole aikaa", Aurinkotassu maukui nopeasti. Tulikukka heilautti häntäänsä huvittuneena.
"Lähdetään vain. Partiot on järjestetty", naaras myöntyi iloisena. Aurinkotassu hihkaisi ja pomppasi ilmaan. Tulikukka kehräsi. Joskus hän toivoi olevansa yhä nuori soturi, jolla ei ollut varapäällikön velvollisuuksia lavoillaan. Naaras karisti huolet mielestään ja seurasi Aurinkotassua metsään. Nuoren naaraan seura piristi.
"Katsotaanpa, oletko kuunnellut oppituokioilla. Sanojan, mistä tällä säällä voisi löytyä riistaa", Tulikukka maukui kaksikon päästyä lumiseen metsään.
"Puiden juurakossa löytyy useimmiten hiiriä, koska ne hautaavat pähkinävarastojaan juurien alle" , Aurinkotassu vastasi heti. Tulikukka nyökkäsi hyväksyvästi.
"Kuule, Tulikukka, näin mitä tapahtui Tulisydämen kanssa. Mikä hänet on saanut niin ärsyttäväksi?" Aurinkotassu kysyi jonkin ajan päästä napattuaan tiaisen. Tulikukka huokaisi ja vilkaisi oppilasta.
"En tiedä" hän maukui kohauttanut lapojaan. Aurinkotassu katseli häntä myötätuntoisesti. Nuori naaras todella muistutti Auringonloistetta.
Sitten Tulikukka käännähti. Hän haistoi tuoreen jäniksen vainun, joka kantautui vahvana tuulen mukana, Tulikukka viittoi Aurinkotassua pysymään vaiti, ja hiipi hajujäljen lähdettä kohti. Hän kuuli, kuinka jänis tuhisi pensaiden takana. Naaras jännitti lihaksensa ja syöksyi eläimen perään. Jänis kiljaisi ja rimpuili vastaan. Varapäällikkö tappoi sen nopeasti.
"Vau! Onpa iso jänis!" Aurinkotassu ihasteli. Tulikukka ravisteli lumen turkistaan ja tarttui eläimeen.
"Lähdetään leiriin. Hopeatähti saattaa kaivata sinua", naaras mumisi. Aurinkotassu nyökkäsi ja säntäsi hakemaan saalistaan.
Vastaus:25 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Louhostassu, Myrskyklaani
Kotisivut: http://erimaailmat.suntuubi.com/
23.02.2014 18:47
Luku 2
- Vieras

Katselin oppilaiden pesän edustalla auringon nousua. Olin herännyt aikaisin, enkä ollut saanut enää unta.
"Mitä ihmettä, Louhostassu on jo jalkeilla!", huudahti sotureiden pesän luota tuttu kimakka naurahdus.
"Älä kiusaa pientä, Ratamohäntä.", kuului toinen, pehmeä naukaisu.
"Tulikukka, älä nyt! Se oli vain leikkia!", kuului taas kimakka naukaisu. Naukaisu kuului mestarilleni Ratamohännälle. Ja klaanin varapäällikkö oli puolustanut minua mestarini ivallisilta puheilta, vaikkei ne niin ilkeitä ollut, tällä kertaa.
"Huomenta Tulikukka, Ratamohäntä ja Louhostassu!", kuului lempeä naukaisu oikealta puoleltani. Hopeatähti!
"Hyvää huomenta Hopeatähti!", naukaisin pikaisesti ollakseni kohtelias ja hyvä tapainen päällikön silmissä.
"Tulikukka, ajattelin, että voisit mennä Ratamohännän ja Louhostassun kanssa aamupartioon. Minä johdan metsästyspartiota. Ottakaa Tulisydän mukaanne.", päällikkö naukaisi pikaisesti. Varapäällikkö Tulikukka nyökkäsi pikaisesti, ja viittoi hännällään minua luokseen.
"Ottakaa jotain nopeasti suuhunne. Minä herätän pikaisesti Tulisydämmen, niin voimme lähteä.", Tulikukka naukaisi. Nyökkäsin kohteliaasti, samaten mestarini Ratamohäntä. Tassuttelin matalalle tuoresaalis kasalle. Otin siitä pienen hiiren, ja menin leirin laidalla sijaitsevan kiven viereen syömään- yksin. Minulla ei ollut muita ystäviä kuin mestarini, eikä häntä oikein ystäväksi voi kutsua. Mutta minä pelkäsin toisia. Kun toinen kissa käveli ohitseni, minule tuli kylmät väreet kissan jään sinisestä katseesta. Se karmi minua. Mutta pian huomasin, että Tulikukka ja Tulisydän odottivat minua ja Ratamohäntää. Juoksin nopeasti kahden soturin luokse.
"Louhostassu, tiedätkö missä Ratamohäntä viipyy? Meidän pitäisi lähteä!", naaras naukaisi kärsimättömänä aloin hieman hermostua. Tulisydämmen viileä katse karmi minua. Astuin askeleen taaksepäin, kauemmas punertavasta kollista.
"Mikä hätänä Louhostassu?", Tulikukka kysyi äkkinäisesti, kun huomasi minun välttelevän kollia. Turkkiani kihelmöi. Kertoisinko Tulikukalle ajatukseni muista kissoista, vai valehtelisinko varapäällikölle.
"No, minua hiukan ahdistaa olla Tulisydämmen seurassa.", kuiskasin varmistaen, että tulenpunainen kolli ei kuullut, mitä sanoin varapäällikölle. Tulikukka huokaisi syvään, ja pudisti päätään. Hän ei kuitenkaan vastannut mitään, katsoi vain minua hieman levottoman oloisena.
"Ratamohäntä, pidä kiirettä senkin karvakasa!", Tulisydän huusi yllättäin. Olin hieman ihmeissäni kollin äreästä äänensävystä. Naarassoturi mulkaisi kollia leirin toiselta puolelta, ärähti jotain ja lähti kävelemään meitä kohti.
"Oliko sinun nyt noin sanottava?", kuulin Tulikukan sihahtavan äreästi tulenpunaiselle kollille. Tulisydän kohautti lapojaan, ja mulkaisten parton perälle ilmestynyttä Ratamohäntää.

Kun olimme kiertämässä Tuuliklaanin läheistä rajaa, näin hopeanharmaan turkin vilahduksen.
"Ratamohäntä, reviirilläme on tunkeilija.", sihahdin mestarilleni, joka oli hiipinyt vierelleni. Osoitin hännälläni pusikon suntaan, jossa olin nähnyt turkin vilahduksen. Tällä kertaa näi siellä hännän- varmasti saman kissan hännän.
"Tunkeilija!", Tulikukka huudahti. Silloin pusikosta nousi sirohko naaras, varmaan Tuuliklaanilainen.
"Hän koittaa paeta meidän riistaa mukanaan!", huusin, kun huomasin, että kissa pinkoi pakoon suuri hiiri hampaissaan roikkuen. Tulisydän pinkaisi hänen perään. Olin juuri itsekkin lähtemässä kissan perään, mutta Tulikukka pysätti minut hännän heilautuksella.
"Tulisydän ei ajatellut, mitä teki. Hän ylitti samalla Tuuliklaanin ja Myrskyklaanin välisen rajan, saamalla aikaan taatun rajakiistan.", naaras maukaisi. Nyökkäsin vain vastaukseksi. En minä nyt soturilakia tahtonut rikkoa ylittämällä klaanien välisiä rajoja. Pian näin nummelta poispäin juoksevan tulipunaisen kissan, jonka kintereillä oli kuusi kissaa. Ja tuo kissa oli Tulisydän, ja hän oli näemmä joutunut hankaluuksiin. Kollin kyljestä vuoti verta.
"Pyydän Tulisydämmen puolesta anteeksi, että hän ylitti rajanne.", Tulikukka maukaisi pidätellen kynsiään, kun kuusi kissaa yrittivät päästä Tulisydämmen kimppuun. Punertava kolli sähähti kuusikolle.
"Mitä varastitte riistaa Myrskyklaanilta.", hän naukaisi vihaiseen äänensävyyn kuudelle Tuuliklaanin kissalle.
"Pyydämme anteeksi, että Hopeasydän varasti teiltä riistaa, ja siksipä paöautimme sen teille.", tummanruskea kissa maukaisi möreällä äänellä, ja työnsi tapetun hiiren minun tassujeni juureen. Peräännyin muutaman askeleen korvat luimussa. Kissa näytti hieman hämmästyneeltä, mutta kääntyi tovereinen pois Myrskyklaanin rajalta.
"Toivottavasti otit tästä opiksesi, Tulisydän.", Tulikukka sähähti ärsyyntyneellä äänellä, ja osoitti kollin kyljessä vuotavaa haavaa. Kolli nyökkäsi ja nuolaisi enimmät veret pois haavasta.
"Mennään takaisin leiriin. Eiköhän tämä partio ollut tässä.", Tulikukka naukaisi. Kaikki kolme nyökkäsivät mitään sanomatta.

Kun palasimme leiriin, Tulikukka meni kertomaan partion tapahtumista Hopeatähdelle. Huomasin, että yhdessä vaiheessa Tulikukka mulkoili Tulisydäntä, joka nuoli Vaahtokukan pesän edustalla veristä haavaa lavastaan, mutta eniten minua ihmetytti se, että Hopeatähti katseli minua yhdessä vaiheessa kummastuneen näköisenä. Mutta päätin olla välittämättä siitä, mitä minusta puhuttiin klaanin päällikölle. Tassuttelin hiljaa oppilaiden pesälle, ja menin kerälle omalle sammalpedilleni. Olin hieman väsynyt aikaisen heräämisen vuoksi. Ei siinä sitten kauan mennyt, että olin nukahtanut pedilleni. Uneen minut tuuditti ääni, joka muistutti kaksijalkojen kehtolaulua...

//Jatkoa on tulossa, mutta siis tämä oli Louhostassun toinen tarina, ja toivottavasti tämä kelpaa luettavaksi!//
Vastaus:Hieno tarina :) Saat 26 kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento, Jokiklaani
22.02.2014 23:08
Teerenlento katseli siniselle taivaalle, jolla lukuisat pilvet uhkasivat peittää auringon. Muutamia lumihiutaleita lejui taivaalta hitaasti ja kimalsivat auringossa. >Minun on parasta mennä ennenkuin alkaa pyryttää...< Naaras tuumi ja nuolaisi täplikästä rintaansa.
”Valkohaukka!” parantaja mourusi. ”Käyn kävelyllä.” Valkohaukan pää ilmestui pesän suuaukolle.
”Selvä.”
Teerenlento hymyili ja tassutti kolmen jalan varassa pois leiristä.

Teerenlento nautti hetken yksinolosta kuunnellen ja katsellen ympärilleen. Puron vaimea solina kuului hiljaa taustalta ja kuulosti hyvin rauhoittavalta. Naaras käveli kokoajan syvemmälle lumesta valkeaan metsään ja kiristi tahtiaan riemukkaaksi hölkäksi.
”Jos minä kerran kuolen pian, haluat minun kai elävän sen ajan onnellisena?” Parantaja mumisi ja suuntasi sanansa lähinnä isälleen, joka kai katseli häntä hopeahännästä käsin. Parantaja pujahti leikkisästi kuusikon oksien muodostaman kaaren alta. Teerenlento mietti, koska olikaan viimeksi käynyt kunnon kävelyllä ilman kiirettä tai töitä. Nyt sille oli vihdoin aikaa. Valkohaukka oli saanut parantajannimensä, joka merkitsi myös enemmän töitä myös hänelle.
Vaimea vinkaisu katkaisi Teerenlennon ajatukset ja hölkän. Joku -ilmeisesti pentu- vinkui hädissään ja heikosti lähistöllä.
”Onko täällä joku? Tarvitsetko apua?” Naaras huusi metsään. Parantaja alkoi vaeltaa ääntä kohti. Se voimistui, kun Teerenlento asteli puroa kohti. Sitten naaras huomasi maassa mustan mytyn. Teerenlento juoksi sen luo ja käänsi sen hellästi tassullaan ympäri. Teerenlento henkäisi. Pieni ja märkä kissanpentu hytisi kylmästä silmät kiinni. Noenmustasta turkista ja harmaasta laikusta selässä Teerenlento tunnisti sen Pyrypennuksi.
”Voi ei! Pyrypentu! Mitä tapahtui?” Teerenlento voihkaisi ja nosti hytisevän pennun maasta.
”Minä... Tipuin jokeen...” Pyrypentu vinkaisi. Pennun henkitys oli pinnallista ja turkissa oli pieniä jääpuikkoja, sillä märkä turkki oli jäätynyt pakkasessa. Teerenlento ei jäänyt saarnaamaan metsässä hortoilusta vaan nappasi pennun niskanahasta ja lähti kuljettamaan tätä leiriä kohti. Teerenlento kulki minkä ehti, mutta ei ollut nopeudessa kehumista. Liikkeet tuntuivat tuskeisen hitailta kuin painajaisissa. Niinhan painajaisissa aina kävi... Yritti pelastaa jonkun... ja epäonnistui.
”Teerenlento!?” Joku mourusi edestäpäin ja juoksi kohti. Parantaja tunnisti Huminapilven turkin väristä ja pitkistä korvista.
”Pyrypentu! Tarvitsee apua!” Teerenlento huudahteli epämääräisesti. Ja alkoi hoippua hieman. Huminapilvi kiisi kuin salamaniskusta Teerenlennon ja Pyrypennun luo. Teerenlento näki Huminapilven ilmeestä kysymyksen. Mitä oli tapahtunut.
”Hän oli tippunut avantoon. Löysin hänet hytisemästä rannalta.” Teerenlento selitti. Huminapilvi nyökkäsi lyhyesti ja nappasi Pyrypennun. Kolli oli jo juoksemassa, kun huusi:
”Minä vien hänet Valkohaukalle. Tule sinä perässä!”
Teerenlento tuhahti hieman tympääntyneenä. Vai ettei vanha parantaja saanut kantaa edes pentua. Että vietiin nuoremmalle ja juoksukykyiselle oppilaalle jäätymispisteessä oleva potilas, eikä edes huolehdittu parantajasta. Ei Teerenlento silti voinut vihainen olla. Huminapilvi veisi Pyrypennun leiriin kolmasti nopeammin ja osasihan Valkohaukka hoitaa hommansa.

Teerenlento puikkelehti leirin sisäänkäynnistä ja klenkkasi suoraan pesälleen raskaasti huohottaen. Hän pujahti pesään sisään ja henkäisi:
”Valkohaukka?”
Valkohaukka istui pesän nurkassa kuin häpeämässä. Teerenlento näki, tiesi, aavisti, mitä oli tapahtunut.
”Hän menehtyi. Minä... en osannut pelastaa häntä.”
”Voi, Valkohaukka...” Teerenlento naukaisi. ”Kerro mitä tapahtui.”
”Kun Huminapilvi toi Pyrypennun, annoin hänet emolleen. Käskin pitää irti kylmästä maasta ja olla nuolematta, sillä kylmä viima olisi silloin tuplasti pahempi. Annoin hänelle hieman Timjamia, että hän rauhoittuisi ja veimme hänet jopa suojaiseen paikkaan. Hän alkoi kuitenkin kouristella ja menehtyi. Minä en osannut tehdä enempää!” Valkohaukka selitti ja niiskaisi päälle.
”Sinä toimit erinomaisesti. Minäkään en voisi tehdä enempää. Olen hyvin ylpeä siitä, että osasit toimia juuri oikein. Pyrypentu on hyvin nuori, eikä kukaan tiedä, kuinka kauan hän oli vedessä tai rannalla. Hänen menehtymisestä oli odotettavissa. Mutta sinä toimit esimerkillisesti, joten älä syyllistä itseäsi, Valkohaukka.”
Valkohaukka noisti katseensa.
”Oletko oikeasti sitä mieltä?”
Teerenlento nyökkäsi.
”Mennään katsomaan Pyrypentua. Tuhkajalka kaipaa varmasti lohtuamme. Tule.”
Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuutamonsäde, erakko
22.02.2014 21:10
Kuutamonsäde nuolaisi huuliaan. Hänellä oli juuri äsken ollut kurniva maha, mutta nyt se oli poissa. Hän oli täynnä. Naaras venytteli jäseniään ja haukotteli pitkään. Tämä käveli sitten kauemmas hitaasti ja harkitsevasti metsässä. Hänen ympärillään puut natisivat ja niiden oksat heilahtivat välillä vaarallisesti. Oksista tippui välillä lunta, joka saattoi tippua kissan niskaan. Kuutamonsäde haisti kaukaiset hirviön hajut, mutta ne olivat hyvin vanhat, joten vaaraa ei olisi. Myös ilmassa oli kaksijalkojen vanhentunut haju, sekä niiden koirien. Mutta onneksi metsän puut suojasivat kaikelta vaaralta, ainakin hänen mielestään. Naaras haisti myös hiirien ja jänisten hajun, joka lohdutti tätä. Tämä kuuli hiirten piipitystä, ja pian hänen näköpiiriinsä ilmestyi hiiri, joka piipitti ja katsoi kissaa. Kuutamonsäde mietti nopeasti. Puut olivat hiiren tiellä, mutta pensaita riitti. Jos lunta saisi tipahtamaan kummaltakin puolelta, hän voisi saada hiiren kiinni. Siispä naaras lähti suorittamaan 'tehtävää'. Hän hyppäsi ensimmäisen puun runkoa vasten, jännitti lihaksensa ja hyppäsi pienen matkan päähän toisen puun runkoa vasten, ja ponnisti hiiren päälle. Hiiri pelästyi lunta ja yritti paeta, mutta naaras oli nopeampi, ja tämä saikin juuri ja juuri hiiren kiinni. Se yritti vielä hetken paeta, mutta hän raapaisi hiirtä ja se kuolikin yllättävän nopeasti. Kuutamonsäde makusteli hiirtä, ja sen lämpö sai naaraan hymyilemään. Tämä oli lopen uupunut, koska ei ollut juurikaan nukkunut sen painajaisen jälkeen, jonka hän oli nähnyt. Pian kuitenkin kuului rapinaa pensaista.
>>Lintujako? Vai hiiriä, vai jäniksiä?<<
Hänen ajattelunsa kävi jo päähän, ja hetken päästä kissa pyöri levottomasti. Naaras ei pystynyt ajattelemaan, ja mikä pahinta, hän oli niin väsynyt, että kaatuikin lumeen ja nukahti siihen. Mutta nyt tämä ei nähnyt pahaa unta, eikä juurikaan mitään, ei ainakaan muistanut siitä mitään. Kuutamonsäde heräsi siihen, kun kuuli taas rapinaa pensaasta. Hän oli häiriintynyt ja ärsyyntynyt. Tämä sihahti, ja hiljaisuus lankesi tämän päälle, siltä se tuntui. Piipitys ja rapina loppuivat, mutta sitten se alkoi taas. Naaras oli juuri karjaisemillaan, kunnes kuului koiran haukku. Kuutamonsäde pelästyi sitä ja höristi korviaan. Hän lähti melkein sekunnissa juoksemaan haukkua karkuun, mistä se sitten tulikaan, koska hän ei ehtinyt ajatella sitä, tulisiko se häntä päin vai olisiko se kaukana. Tämä vilkaisi välillä taakseen ja sivuilleen, jos koira yllättäisi. Mutta haukkua ei kuulunut juurikaan enää. Kuutamonsäde oli hieman helpottunut, koska tiesi, ettei koira voisi enää tulla hänen peräänsä, jos se olisi niin kaukana. Oksat natisivat taas, ja kissa sai tarpeekseen. Hän murahti ja hyppäsi vauhdilla puun runkoa vasten. Naaras nousi hitaasti ylös runkoa, koska lumi oli niin liukasta. Kissan vierestä tippui lunta, mutta tämä ei sanonut mitään, vaan piti katseensa korkealla, latvassa. Siellä oli ainakin yksi oksa, missä olisi maali. Kuutamonsäde naukaisi ja sai otteen oksasta. Hän kapusi ylös, ja piti lujasti oksasta kiinni. Maa oli aika kaukana sieltä ylhäältä katsoen, mutta hänen mielestään jos hän tippuisi sinne, tuskin kuolisi. Ehkä saattaisi loukkaantua pahasti. Sitä ainakin. Naaras katsoi taivasta, joka oli aika tumma jo. Hän ei saanut kylläkään unta pitkään aikaan.
//Kolmas :)
Vastaus:16 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Louhostassu, Myrskyklaani
Kotisivut: http://erimaailmat.suntuubi.com/
22.02.2014 18:43
Haukottelin makoisasti oppilaiden pesässä. Pöljin pienillä kynsilläni sammalpetiäni, ja kynsiini jäi muutama sammalpallo, joita vastaan tappelin hetken aikaa. Kuulin pian luolan suuaukolta askelia, jotka lähestyivät minua.
"Huomenta Louhostassu!", kuulin mestarini Ratamohännän naukaisevan oppilaiden pesän edustalta.
"Huomenta Ratamohäntä.", vinkaisin pentumaisella äänellä. Ratamohännän silmissä näkyi myötätunto, ja hänen kasvoilleen tuli hento hymy.
"Ajattelin lähteä tänään kanssasi harjoittelemaan metsästystä, ja hieman taisteluliikkeitä!", soturi maukui ja tassutteli minua vastaan. Kiljahdin säikähdyksestä, kun soturi nuolaisi minua korvan takuisesta. Ratamohäntä naurahti.
Tipsuttelin naaraan edellä ulos lumiseen leiriin. Silloin jokin kylmä juttu tipahti kuonolleni. Se oli lumihiutale! Katselin, kuinka kauniit lumihiutaleet tipahtelivat kuonolleni kutittaen minua. Juoksin suoraan eteenpäin, ja en huomannut, että juoksin suoraan klaanini Tulikukkaa kohti. Naaras kaatui kumoon, samoin minä. Lumi lensi, kun varapäällikkö kaatui lumihankeen. Naaras ärähti ja mulkaisi minua, kun ravisti turkistaan lunta.
"A-anteeksi Tulikukka. Se oli vahinko!", naukaisin pentumaisen heikolla äänellä, kuun naaras murisi vihaisena ja mulkoili minua ja Ratamohäntää.
"Saat tämän kerran anteeksi, Louhostassu. Mutta ole ensi kerralla varovaisempi.", Tulikukka naukaisi, mutta tällä kertaa lempeällä äänellä, tuike silmissään. Kumarsin varapäällikölle ja kipitin nolostuneena mestarini luokse, ja Ratamohäntä paastoamisen sijaan naurahti ja pölläytti hieman lunta naamalleni. Heilautin tassuani leikkisästi, ja kipitin naaraan edellä ulos leiristä.
"No, näytä taitosi, ja yritä voittaa minut ilman kynsiä.", Ratamohäntä naukaisi, ja kyyristyi valmiina puolustamaan itseään vastustajalta taistelussa.
Kyyristyin valmiina hyökkäämän, mutta tajusin juuri, että jos vain hyppäisin soturin kimppuun, hän saisi minut heti selälleni ja voittaisi minut. Minun piti ajatella. Katsoin läheisiä puita. Näin, että yksi oksa oli minun vieressäni, korkealla, ketunmitan päässä, ja oksa vei Ratamohännän luokse. Hyppäsin kuin leikkimällä hiukan eteen päin, ja hyppäsin salaman nopeasti puuhun. Ratamohäntä näytti häkeltyneen, kun kadotti minut näköpiiristään. Hyppäsin mestarini selkään yllättäen hänet, ja lyömällä hänet ällikällä.
"Hienoa Louhostassu! Voitit minut heti ensimmäisellä kerralla!", soturi huudahti. Pörhistin turkkini nolostuneena. En pitänyt mestarini äänen sävystä, sillä hän onnitteli minua. Se värisytti minua.
"Mennään leiriin. Minun pitää kertoa taitosi Hopeatähdelle!", Ratamohäntä huudahti, ja pinkaisi juoksun. Nielaisin ahdistuneena.
"K-kertoa Hopeatähdelle t-taidoistani?", änkytin. En voisi kuvitella, että mestarini kertoisi harjoittelutuokiosta Myrskyklaanin päällikölle. Minua ahdisti. Päätäni huimasi ajatus yhtäkkisestä suosiosta. Pökerryin lumihankeen. Näköni sumeni, ja pääni tömähti lumihankeen. Min pyörryin...

//Joo, eka tarina, olen melko ihmeissäni näin Ok tarinasta!//
Vastaus:17 KP; eeta.

>Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuutamonsäde, erakko
21.02.2014 15:58
Hän oli päässyt vihdoinkin nukkumaan.
Pian naaras vaipui uneen.
Kuutamonsäde näki outoa unta.
Nimittäin sellaista, että hän oli yksin kaksijalkalassa.
Siellä ei ollut ketään muuta. Hän oli siis aivan yksin.
Kaksijalkojakaan ei näkynyt missään.
Kuin kaikki olisi pyyhitty pois.
Mutta ainoa asia minkä naaras haisti, oli vaara.
Hän haisti vain ketut ja mäyrät.
Myös vihamieliset kissat ja tietenkin rotat.
Siellä ei ollut mitään hyvää.
Kylmä tuuli puhalsi naaraan turkkia.
”Onko täällä ketään?” Hän huusi.
Hänen sanomansa kaikui ja kaikui.
Sitten hän alkoi nähdä varjoja.
”Keitä te olette..?”
Kuutamonsäde tassutteli taaksepäin.
Ne eivät vastanneet, vain tuuli kantoi hänen sanojaan;
”Onko täällä ketään, onko täällä ketään”,
”Keitä te olette, keitä te olette”.
Naarasta alkoi hieman jo pelottaa.
Tämä nielaisi ja sulki silmänsä.
Hänestä tuntui siltä, että ketut ja mäyrät kävivät hänen päälleen.
Kuinka veri olisi valunut. Ja kuinka haavat kirvelivät kylmässä säässä.
Pian Kuutamonsäde heräsi. Hän oli tippunut oksalta, alemmalle oksalle.
”Huih”, tämä pelästyi. Mutta naaras ei ehtinyt reagoida, kun oksa katkesi.
Oksa nitisi ja rutisi, kun Kuutamonsäde yritti päästä rungon luo.
Se oli katkeamaisillaan, kun naaras sai otteen rungosta.
Oksa putosi maahan ja meni palasiksi.
>>Onneksi ehdin.<<
Hän tarrasi runkoon ja kiipesi hitaasti alas puusta.
”En taida seuraavana yönä mennä puuhun nukkumaan.”
Kuutamonsäde juoksi pois nopeasti puun luota.
”Enkä luota puihin enää. En ainakaan tänään.”
Naaras haukotteli ja näki auringon nousevan.
Tämä haistoikin onnekseen jäniksen hajun.
Hän nuuhki ilmaa ja näkikin pian sen.
Kuutamonsäde meni metsästysasentoon.
Naaras hyppäsi ilmaan ja tällä kertaa sai jäniksen kiinni.
//Toinen tarina :3
Vastaus:15 KP; eeta.

>Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuutamonsäde, erakko
21.02.2014 15:57
Nuori kissa käveli varjoissa. Tämän turkki oli tummanharmaa ja hänellä oli vaaleampia raitoja.
Hänen silmänsä kiilsivät pimeässä.
Kun tämä asteli lumessa, kuului pieni ja hellä ääni.
Tuuli kuulosti kantavan tämän nimeä;
”Kuutamonsäde, Kuutamonsäde”, se tuntui kutsuvan kissaa.
Kuutamonsäde sihahti tuulelle välillä, hieman vihoissaan.
Kun tämän eteen tuli pari puuta, jotka olivat korkeampia,
hän hyppäsi ensimmäiseen heti ja kiipesi ylemmäs.
Kun hän oli päässyt keskiväliin, naaras tassutteli varovasti
oksan päälle katsomaan taivasta.
>>Se on kaunis.<<
Kuutamonsäde katsoi sitten alas. Siellä liikkui jotain.
Hän höristi korviaan ja nuuhki ilmaa.
>>Riistaa. Se taitaa olla hiiri.<<
Naaras tarrasi puun runkoon ja yritti päästä puusta hiljaa pois.
Kun hän oli pian maassa, hiiri pysähtyi ja hengitti syvään.
Hiiri heilutteli korviaan ja kuunteli.
Kuutamonsäde hiipi lumessa hiljaa, joka ratisi ärsyttävästi.
Kissa pidätti hengitystään. Hän meni varjoihin ja oli vaiti.
Naaras hyppäsi suuren hypyn, mutta liian myöhään.
Hiiri huomasi tämän ja otti jalat alleen.
Kuutamonsäde sihahti ja juoksi hiiren perään.
Hiiri juoksi jonnekin piiloon, eikä naaras sitä löytänyt.
Hän murisi itselleen ja polki tassuillaan maata.
>>Senkin hiirenaivo! Päästit sen karkuun.<<
Tumma naaras käveli vihaisena pois.
Oli tullut kuuhuippu.
Kuutamonsäde nuuhki ilmaa, toivoen että haistaisi riistaa.
Hän toivoi myös, että olisi huomannut puun jossain, sillä naaras oli väsynyt.
Tämä haisti ketun, jonka haju oli aika tuore.
>>Mahtavaa. Kettu...<<
Kuutamonsäde nuuhkaisi ilmaa. Ketun haju oli kadonnut, mutta hän haisti kyllä sen karmean hajun.
>>Pitänee löytää se puu.<<
Kun naaras oli luovuttamaisillaan, hän näki kaukana suuren puun.
Tälle tuli hymyä suuhun.
Kuutamonsäde juoksi puuhun ja tarrasi siihen kynsillään.
//Ensimmäinen tarina ^^'
Vastaus:17 KP; eeta.

>Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pöllötassu,Varjoklaani
21.02.2014 15:30
Luku 1.
Ensimmäinen päivä

Heräsin aamulla pieniin auringon säteisiin uudessa pesässä, nimittäin oppilaidenpesässä. Minusta oli tullut nuori oppilas. Venyttelin rauhassa kunnes, Usvapyörre osui paikalle.
”Hei, Pöllötassu!” Hän naukaisi ja tassutteli luokseni.
”Hei..” Naukaisin tylysti.
”Tulisitko harjoittelemaan saalistusta metsälle?” Hän heilautti häntäänsä ja kääntyi. Pyöräytin silmiäni.
”No hyvä on..” Huokaisin. Kävelimme leirin poikki, sisäänkäynnin luo. Astuimme metsään. Kuuset huojuivat tuulesta ja lumihanki oli tallottu poluiksi.
”Mitä me tai siis minä teen nyt?” Naukaisin ja katsoin Usvapyörettä, naaras selvästi haisteli jotain.
”Mennään!” Hän naukaisi ja lähti tallustamaan yhtä polkua pitkin, seurasin häntä ja haistelin itsekkin ilmaa.
#Mikä tuo kumma haju on?# Haistelin ilmaa.
”Arvaa mille eläimelle tuo haju kuuluu?” Usvapyörre hymähti ja pysähtyi.
”Öö.. Hiirelle?” Mitiskelin ja katselin maata.
”Ei, se kuuluu harakalle!” Hän naukaisi yllättyneesti. Pyöritin silmiäni.
#Ei Varjoklaanin reviirillä ole harakoita!# Murahdin itsekseni, huomasin että Usvapyörre oli lähtenyt hajun perään. Lähdin vaivautuneesti hänen peräänsä.
”Tule.” Hän kuiskasi ja hiipi aluskasvillisuuden seassa. Tulin perässä ja hiippailin hänen perässään.
”Tuolla katso, siellä on se harakka.” Hän maukaisi hiljaa.
”Kyllä minä sen näen.” Murahdin tälle hiljaa.
”Sinä saat luvan napata sen!” Hän naukaisi lujempaa ja äreällä äänellä.
”Jaa.. no miten?” Naukaisin kysyvästi. Usväpyörre pudisti päätään ja huokaisi.
”Näytän sinulle, tee nyt perässä!” Hän murahti hiljaa ja katsoi tuimasti minua. Hän hiipi hiljaa ja arvaamattomasti. Hiivin myös, mutta vain hänen vierellään. Huomasin hänen liuttaneen kyntesä esiin, liuttin myös kynteni esiin. Usvapyörre pysähtyi.
”Jatka tästä, hyppää hiljaa ja kevyesti harakan päälle ja puraise sitä.” Hän naukaisi hiljaa. Tulin vielä pari askelta edemmäs ja hyppäsin harakan ylle. Harakka humasi minut ja lähti lentoon, ponnistin valtavalla loikalla ylöspäin ja sain upotettua hampaani siihen. Harakka raakkui ja tulin kevyesti alas, harakka suussa. Usvapyörre tuli suu osittain auki pensaikosta.
”Se oli mahtava hyppy!” Hän naukaisi ja katsoi minua.
”Ai oliko?” Kysyin hämmentyneenä.
”Kyllä vain, mistä sinä tuon opit?” Hän kyseli ja katsoi minua edelleen häkeltyneenä.
”En tiedä.., se oli kyllä aivan helppoa.” Kehuskelin oikukkaasti. Hän katsoi minua hieman murhaavasti mutta iloisesti.
”Lähdetään nyt, mutta odota. Mitä opit?” Hän pysähtyi kun oli juuri lähdössä.
”Hmm.. No tunnistamaan harakan hajun.” Pyöräytin silmiäni ja oli kukemassa Usvapyörteen ohi. Hän nyökkäsi ja pysyi vaiti koko matkan leiriin.
”Vienkö tämän tuore saalis kasalle?” Kysyin ja mulkaisin sivussa kyyhöttävää Kotkatassua.
”Senkus syöt sen.” Hän murahti iloisesti.
#Minulla olikin ihan hirveä nälkä.# Ajatteli ja kävelin harakka suussa Kotkatassun luo.
”Mikä se on?” Hän katsoi harakkaa.
”Etkö tiedä? Se on harakka.. Hyvä kun osaat tunnistaa sitä.” Naurahdi ilkeästi. Hän puuskahti ja lähti pois. Mulkaisin häntä vielä ja ryhdyin syömään sitä lintua.
”Herkullista..” Mussutin harakkaa.
”Ai harakkaa sinä siinä mussutat, harvoin noita kiinni saa.” Pihlajakynsi ilmestyi paikalle. Hyökkäsin ja tajusin miksi Usvapyörre antoi minun napata sen.
”Niin minähän sen nappasin.” Katsoin oikukkaasti Pihlajakynttä.
”Miten?” Hän kysyi.
”No tietysti vaanin sitä ja hyppäsin sen päälle mutta juuri kun se pääsi karkuun loikkasin korkealle ja sain sen kiinni. Miten muutenkaan?” Mussutin viimeisen palan harakasta. Pihlajakynsi mulkaisi minua ja lähti kävelemään.
#Mitäs nyt teen?# Venytteli ja olin uuvuksissa.
#Taidan mennä lepäämään.# Lähdin oppilaiden pesälle ja menin sammalpedilleni ja nukahdin.

Vastaus:21 KP; eeta!

>Hohtis

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
18.02.2014 21:29
Steel nosti juuri nappaamansa kalan maasta, kun oli laskenut sen hetkeksi siihen. Oli oltava varuillaan toisen klaanin reviirillä, ja piilossa. Jos joku harhautuisi tielle, Se koituisi hänen kohtalokseen. Myrskyklaanilla saattaisi olla jotain riistaa, Tuuliklaanin reviireille olisi turha mennä. Varjoklaanilla oli ehkä vain muutama jäätynyt lisko ja sammakko. Kauempaa kuului ikään kuin taistelun ääniä.
"Ei Se ole minun ongelmani" kolli tuhahti ja matalana kala suussaan alkoi lähtemään pesälle päin. Saaliskasassa oli ehkä enään jäljellä vain Se puolikas hiiri, ja yksi jänis. Nekin olivat varmasti jo variksenruokaa. Kuului rasahdus, ja Steel valpastui. Pian ilmestyi hiiri, joka lysähti hetken hoipertelunsa jälkeen maahan. Steel tuijotti hieman hämillään tuota hiirtä, mutta alkoi sihisemään nähdessään hiiren olevan kuollut. Jonkun täytyi olla kollin takana, sillä hän tunsi jopa silmäparin tuijottavan hänen turkkiaan.
"Kuka olet?!" kuului naukaisu suoraan kollin takaa. Steel ei vielä nähnyt kissaa, eikä kissa nähnyt kokonaan Steeliä. Ei..
"Jos et kerro mitään, joudun häätämään sinut reviiriltä.. Olen pahoillani" kissa murahti. Tuo kuulosti aivan tutulta.. Oliko Se hänen sisarensa? Olihan Steel asunut Jokiklaanissa... Ja hänellä oli kolme sisarusta, yksi veli ja kaksi siskoa. Yhä elävinä, luultavasti. Ja tuo oli varmasti Autingonlaskupentu, tai tassu taim. Mikä vain saasta.
"Jos luulet että pystyt määräilemään minua, saat tulla mukaani.. Auringonlask-" Steel oli murisemassa kunnes kuuli äänen
"Olen nyt Linnunsiipi, en enään Autingonlaskupentu" happama naukaisu kuului Steelin takaa, kun kolli oli kääntymäisillään.
"No.. Linnunsiipi, tässä Raitatassu.. Osittain kerran myös Varjoklaanin Hiekkakynsi, mutta nyt Steel" Steel oli jo kääntynyt ja suoraan hyökkäsi sisarensa kimppuun. Vain Linnunsiiven ja Steelin taistelusta näkyi, kun verta valui syvistä haavereista, joita Steel Linnunsiivelle teki. Itse kolli ei ollut haavoittunut paljoa, pari naarmua lapaan ja kylkeen. Steel oli jo voittanut naaraan taistelussa, ja Linnunsiipi voisi viedä laumalle.
"Arvaas mitä, siskoseni?"
"Petturi, Raitatassu! T-tapoit hänet.." Linnunsiipi aloitti ääni väristen. Tuo veltostui ja tuijotti murheellisena veljeään.
"Entä sitten? ET haluaisi nytkään tietää, että minne joudut" Steel ärähti ja oli lyömässä jo iskua naaraan kaulaan, kunnes tuo rääkäisi.
"Mitä te teette?!"
"Noh.. Ensinnäkin en tapa sinua, vielä.. Kuolet viimeistään kun lauma syö sinut.."
"Ai mikä lauma?"
"Salamalauma, senkin tyhmä hiirenaivo!" Steel karjui ja puraisi naaraan lapaa lujaa. Kuitenkin tuo tarttui lujasti Linnunsiiven niskanahasta kiinni, ja alkoi raahata tuota pesää kohti.

Salama nuolaisi huuliaan. Steel oli tuonut kalan sekä hänen sisarensa, Linnunsiiven. Hiiren hän oli unohtanut jonnekin.
"Lauma saa tänään kunnon aterian" Salama ärähti ja tuijotti jäätävästi Linnunsiiven silmiä. Steel iski kynnet esillä tuon kaulaa päin, ja näki, kuinka tuskallisesti naaras yritti saada henkeä. Yhä syvemmäs ja syvemmäs kollin kynnet painautuivat, kunnes Linnunsiiven katseessa kiilsi ikuinen tyhjyys. Naaras lysähti maahan, ja muu laumasta supisi hiljaa toisilleen. Steel katsoi laumaa. >>Missä Kiivasmieli, Kuura ja Hiirikynsi ovat?<< Steel oli varma siitä, että he olivat jossain. Jos he eivät olisi missään, Se olisi.. Steelin keskeytti ulvahdus, ja Salama raahasi Linnunsiiven ruumiin itselleen..
"Tänne kuolee nälkään, jäljellä on vain enään Se kalan pää" tuli Siili Stewlin viereen ja ärähti vihaisesti. Tuo lähti kuitenkin pois
Vastaus:20 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruusutassu, Myrskyklaani
18.02.2014 19:18
//Jatkoa//
Olin puun sisällä. Kirkassydän oli puun ulkopuolella. Ja joku pieni pentu, jota en tuntenut. Kun katsoin ylös, olin noin kaksijalan pituuden syvyydellä. Oli niin pimeää, että en nähnyt mitään. Yhtäkkiä kuulin:
"Hain Tulisydämen" Niin, Tulisydän. Sehän oli oranssiturkkinen kissa. Voisiko hän auttaa? Pian joku katsoi alas. Hän oli Tulisydän.
"Hei, Ruusutassu" Tulisydän huudahti.
"Miten siellä olet?" hän kysyi.
"Putosin. Voitko auttaa?"
"Joo. Oletko yrittänyt kiivetä puuta ylös?" Tulisydän kysyi.
"En, täällä ei näe mitään" sanoin.
"Onko siellä mitään mitä pitkin voisit kiivetä?" Tulisydän kysyi.
"Ei" sanoin, mutta sitten tunnustelin puuta tassuillani. Siellä oli jotain lahoja oksan tapaisia; ja sopivasti niin, että sitä pystyi kiipeämään ylös.
"Joo! On" huusin. Olin kai ollut niin pelästynyt, etten ollut keksinyt, miten pääsisin pois. Tartuin kynsilläni puunoksaan, mutta sitten se kaatui, ja kun olin hyppäämässä pois, oksa katkesi.
"Ei, oksa oli liian laho" maukaisin.
"No, yritä hypätä" Tulisydän neuvoi. Hyppäsin, mutta en läheskään yltänyt puunkololle.
"Eikä" naukaisin. Tänne jäisin. Mutta sitten keksin; työnsin puunpalat vierekkäin, ja kiipesin niiden päälle.
Tartuin puun rungosta. Sisältä päin se oli vaikeampaa. En olisi uskonut, että moinen kolo on olemassa.
"Keksin ehkä miten pääsen pois" huudahdin.
"Hyvä" kuulin Kirkassydämen maukuvan. Hyppäsin, ja yritin ottaa puusta kiinni. Se onnistui. Haistoin jo ulkoilman, ja jotenkin onnistuin pääsemään aukolle ja kurkistin ulos. Vaikka oli pilvistä, pimeyteen verrattuna oli oudon valoisaa.
Mutta siinä sitten roikuin, ja yritin kiivetä ylös. Vihdoin olin taas ulkona. Laskeuduin puusta äkkiä, ja huokaisin:
"Hirveää" Kirkassydän, minä, Tulisydän ja pieni pentu lähdimme leiriä kohti.

//Tuli aika tyhmä tarina, kun tein sen niin vaikeaan kohtaan että en oikein osannut kirjoittaa//
Vastaus:10 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivasmieli, luopio
18.02.2014 19:11
//jatkoo//
Jokiklaanilaiset sähisivät hurjasti paljastellen hampaitaan. Hiirikynsi vastasi köyristämällä selkänsä ja sylkien maahan. Minä tein saman, ja myös Kuura yhtyi hurjaan sähinäkuoroon. Usvajalka näpäytti hännänpäänsä Kaunotassun lapaan ja oppilas siirtyi hiukan taaksepäin.
"Mikään ei ole niin petturimaista kuin oman klaaninsa pettäminen!" varapäällikkö karjui. Kaunotassu nyökytteli varapäällikön takana päätään, koukistellen kynsiään maahan.
"Ehkäpä, mutta tarvitsemme aina joukkoihimme kaikki auttavat, veriset tassut" Hiirikynsi murisi uhkaavasti. Kolli vilkaisi silmänsä sivusyrjällä minua, ja sitten Kuuraa.
"Nyt saat todistaa uskollisuudesta laumalle" Kuura sihisi korvaani.
Nyökkäsin epävarmana, mutta astuin silti kohti Usvajalkaa hampaitani väläytellen. Usvajalka tapitti minun epäuskon häivähdys silmissään, naaras ei varmaankaan uskonut todeksi sitä että olin pettänyt klaanini. Kaunotassu varapäällikön takana syöksyi kohti minua odottamatta mestarinsa käskyä. Älähdin kun naaras tömähti lapaani päin, ja horjahdin juuri ja juuri niin paljon, että tömähdin loskaiseen maahan. Jokiklaanin oppilas huudahti voitonriemuisesti, mutta hänen mau'untansa loppui lyhyeen. Hiirikynsi jysähti hänen selkäänsä, ja kollin paino litisti Kaunotassun alleen. Nuori naaras lääkärisi hurjasti ja potki Hiirikynnen vatsaa takajaloillaan. Näin selvästi, kuinka laumatoverini kamppaili pitääkseen Kaunotassun kurissa, ja hänen kyntensä kaivautuviat oppilaan nahkaan.
/pätkä, kirjotin kännyllä/
Vastaus:10 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
18.02.2014 15:56
Aamu oli kylmä ja kolkko. Kaikkea painosti tieto, että Vaahteranlenti oli petturi. Sain kuulla sen kun olin saapunut partiosta myöhään illalla. Tuntui vain uskomattomalta, että oma oppilaani oli petturi. Mielessä oli vain muistoja kun opetin Vaahteranlehteä taistelemaan ja jostain syystä kannoin kauhean vastuun Vaahteranlehden teoista. Yritin ravistaa kaiken mielestäni ja syödä hiiren lopuun. Usvajalka tuli luokseni ja asettui eteeni syömään oravaa.
"Mikä mieltäsi painaa" Usvajalka kysyi.
"Ei mikään" Huokaisin ja kohtasin usvajalan katseen.
"Tunnen sinut kerro nyt mikä vaivaa" Usvajalka tuhahti hermostuneena.
"Vaahteranlehti" Mutisin hiljaa ja keskityin syömään hiirtä.
"Mitä sinä nyt noin huolehdit hänestä" Usvajalka maukui tämä ei käsitänyt mitään.
"No minä olin se joka opetti hänelle kaiken ja tuntuu, että syy on minun" Selitin nopeasti. Usvajalka lopetti syömisen.
" Lopeta tuollaisten tarinoiden kertominen se oli yksin Vaahteranlehden päätös mitä hän teki. Et sinä liity asiaan mitenkään lakkaa jo murehtimasta" Usvajalka naukui terävästi.
"Olet kai oikeassa" Vastasin ja söin hiirenstä viimeisetkin palat.
"Kuule saat luvan mennä rajapartioon. Kiiruhda sillä Pihkakynsi ei odota kauaa enää" Usvajalka kehoitti. Nyökkäsin ja nousin ylös. Kiiruhdin leirin sisääntulon luo. Pihkakynsi oli siellä huminapilven ja Meripihkatassun kanssa.
"Tulithan viimein. Usvajalka ilmoitti että saattaisit tulla" Pihkakynsi maukui.
"Olin syömässä pahoitelen jos viivästytin partiota" Vastasin rauhallisesti. Pihkakynsi heilautti häntäänsä ja lähti liikkeelle. Seurasin tätä. Kuljimme rajoja pitkin reippaassa vauhdissa. Rajoilla ei ollut mitään ihmeellistä ja tuoksumerkitkin olivat vahvoja.

Palasimme leiriin hieman auringonlaskun jälkeen. Olimme metsästäneetkin hieman. Meripihkatassu näytti olevan innoisaan saamaastaan saaliista. Itsekkin olin tyytyväinen. En ollut mestari metsästäjä vaan olin parempi taisteluissa se oli vian karu totuus. Muistin kun nuorempana kadehdin muita jotka osasivat metsästää todella hyvin. Menin soturipesään. Jostain syystä se oli hiljainen. Moni oli jossain itse en niinkään välittänyt vaan nukahdin sammalten päälle.

Heräsin kun joku töni minua se oli pääskyhäntä.
"Mi-mitä nyt" Mumisin unisena.
"Lakkaa naukumasta unissasi. Herätät muut" Pääskyhäntä kuiskasi.
"Ai anteeksi" Maukaisin nopeasti ja suljin taas silmäni.
"Ei se ollut ainoa asia" Pääskyhäntä murahti. Aukaisin taas silmäni. Naaras tuijotti minua pistävästi.
"Usvajalka sanoi että vartioit tämän yön leiriä" Pääskyhäntä kertoi.
Nosuin ylös ja kiitin pääskyhäntää ilmoituksesta. Asetuin hyvään kohtaan istumaan ja tuijotin eteenpäin. Yö oli lähes pilvetön mutta kylmä. Taivaalta leijaili hieman lumihiutaleita jotka takertuivat turkiini. Aamuun mennessä muistuttaisin elävää lumipalloa siitä olin varma.
Vastaus:15 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastähti, Jokiklaani
17.02.2014 22:41
Luku 47; Tappajan verinen polku osa 2

Äkillinen tuska viilsi hänen lavassaan. Se kulki pitkin lapaa kohti hänen vatsaansa. Hirvittävä kipu, joka sai päällikön silmät räpsähtämään auki kauhusta.
Kaksi valkeaa, kapeaa valopistettä tuijotti häntä. Mutta päällikkö ei pystynyt kunnolla näkemään, kuka se oli. Hän tunsi myös valtavaa kipua päässään, ja tunsi, kuinka lämmin veri valui hänen silmilleen ja sokaisi ne.
Lavasta alkanut kipu jatkui nyt hänen takajalkaansa, eikä päällikkö voinut enää kestää, vaan huudahti kivusta ja potkaisi kissan, kuka se nyt ikinä olikaan, kauemmas takajaloillaan.
Naaras hoiperteli jaloilleen ja pyyhkäisi tassullaan silmiään. Veri ei enää ollut tiellä, mutta muutenkin kaikki oli sumeaa. Päähän sattui valtavan paljon, ja se tuntui siltä, kuin se pian räjähtäisi. Rastastähti katsoi käpäliinsä ja näki maassa valtavan veriläntin, joka ilmeisesti oli tullut hänen päästään.
Hänen näkönsä ei ehtinyt parantua, kun kissa jo hyökkäsi uudelleen. Se viilsi hänen kuononsa auki ja ärisi hiljaa. Veren haju peitti kaiken alleen, joten päällikkö ei onnistunut tunnistamaan vieläkään hyökkääjää. Oli niin pimeää, ettei turkin värikään erottunut varjoista. Rastastähti sihisi ja nousi takajaloilleen iskien hyökkääjää kasvoihin. Se karjaisi kivusta ja otti pari askelta taaksepäin. Päällikkö ei voinut nähdä tai haistaa kunnolla, mutta hän tunsi kiviseinät ympärillään ja kuuli kaiken hyvin tarkasti. Hänen kylkeään kivisti, eikä hän nähnyt haavan vakavuutta, mutta tunsi kyllä oikein hyvin sen. Haava oli syvä, mutta ei tappava. Enemmän hänen tarvitsisi huolehtia päävammastaan. Mutta nyt ei ollut aika siihen.
Rastastähti sähisi raivoissaan ja hyppäsi sokeana kissan päälle. Se rääkäisi ja kaatui maahan. Tummanharmaa raidallinen naaras sihisi suoraan vasten tuon kasvoja ja raapi tämän vatsaa.
”Rastastähti!” Sirpalesydämen tuskallinen ääni kuului kaukaisuudesta.
Päällikkö pelästyi. Ei kai hän ollut hyökännyt oman kumppaninsa kimppuun? Hän lopetti vihollisen raapimisen, ja kissa päättikin heti tarttua toimeen ja potkaisi naarasta mojovasti vatsaan.
Rastastähti lensi pesänsä toiseen nurkkaan ja osui kipeästi seinään.
”Rastastäh- SINÄ! Kuinka kehtaat!” Sirpalesydän ärjyi vihoissaan. Kuului kompurointia ja kahden kissan sähinää sekä ulvauksia.
Tummanharmaa päällikkö yritti päästä jaloilleen ja erottaa, ketkä kaksi taistelijaa olivat. Mutta hän ei voinut vieläkään nähdä mitään muuta kuin sumeita varjoja. Sitten jokin osui häneen painavasti ja hän paiskautui uudelleen vasten seinää.
Oli hetken hiljaista.
”Ra...Rastastähti...” Sirpalesydämen kuiskaus kuului, ja kaksi sinistä pistettä katsoi naarasta huolissaan. ”Oletko kunnossa...?”
”On”, Rastastähti vastasi nopeasti valehdellen. Häneen sattui niin paljon, mutta eihän hän nyt voinut sitä kertoa. ”Kuka se oli?”
”Vaahteranlehti!” Sirpalesydän sihisi ja pomppasi pystyyn. ”Hän tappoi Aaveenaskeleen!”
Rastastähden sydän jätti lyönnin välistä. ”Va-vaahteranlehti?”
”Niin, ja kun löysin hänet leirin ulkopuolelta Aaveenaskeleen ruumiin luota, hän puraisi minua kaulaan ja-ja- hänen pääsee karkuun!”
Juovikas kolli auttoi nopeasti kumppaninsa pystyyn ja talutti tämän ulos pesästä.
Ulkona leirissä oli täysi sekasorto. Oli keskiyö, mutta kaikki olivat hereillä. Särkitassun ruumiin vierelle oli raahattu toinen, valkoinen ruumis, joka kuului Aaveenaskeleelle.
Teerenlento nilkutti kiireisesti päällikönpesästä tulleiden kissojen luo. ”Voi kauheaa! Näytätte hirveiltä, teidän täytyy-”
”Ei aikaa”, Rastastähti murisi. ”Petturi pääsee pakoon!”
”Niin”, Sirpalesydän ärisi ja painoi kyntensä lumeen. ”Vaahteranlehti!”
”Vaahteranlehti?”
”Et ole tosissasi?”
”Hänkö tämän teki?”
Klaanissa alettiin hälistä, mutta pian kaikki hiljenivät, kun Rastastähti ulvahti suureen ääneen.
”Minne Vaahteranlehti meni?!”
Symbolihäntä oli ensimmäinen, joka pääsi puhumaan. ”Usvajalka lähti hänen peräänsä kahden soturin kanssa, mutta heitä pystyy kyllä varmasti seuraamaan veren hajun avulla.”
Rastastähti nyökkäsi ystävälleen nopeasti ja ryntäsi sitten ulos leiristä Sirpalesydän perässään.
Nyt kun naaras oli hieman selvemmällä asioista ja pystyi haistamaan sekä näkemään paremmin, hänen oli helpompi jäljittää petturi. Hänen kylkeen ja päähän sattui yhä, mutta ne piti vain unohtaa. Petturi olisi saatava kiinni.
Sirpalesydän juoksi kumppaninsa vierelle ja vilkuili tuon kasvoja.
”Mitä?!”
”Eikö sinuun satu? Kuonossasi on varpaan paksuinen haava ja pääsi vuotaa verta...”
”Hys.”
Ei kestänyt kauankaan, kun kaksikko saapui järven rantaan. He näkivät Usvajalan rannassa Huminapilven ja Pääskyhännän seurassa. Kolme kissaa katsoivat järvelle.
”Mikä on?” Sirpalesydän kysyi, kun he saavuttivat kolmikon.
Usvajalka hätkähti. ”Vaahteranlehti pakeni jäälle. Mutta emme tiedä, pitäisikö häntä seurata. Emme tahdo upota jäihin, ja kun meitä on niin paljonkin...”
”No minähän näytin, miten jäällä kuljetaan ilman, että se sortuu”, Rastastähti murahti. ”Tulkaa!”
Hän liukui jäälle ja meni vaanimisasentoon. Hän levitti jalkansa ja laski häntänsä pitkin jäätä. Sitten hän lähti astelemaan varovaisesti eteenpäin.
”Rastastähti”, Sirpalesydän mumisi hänen takaansa epävarmana. ”Luulin, että kuulin jotain... Käykö, jos käyn vilkaisemassa?”
”Mene vain. Äkkiä.”
Päällikkö lähti kulkemaan pitkin jäätä kolme kissaa perässään. Hän pysähtyi ja viittoi hännällään muille. ”Levittäytykää, niin kaikki eivät ole samassa kohdassa painamassa jäätä.”
Soturit tekivät työtä käskettyä ja levittäytyivät. Rastastähden näkö oli yhä hieman sumea, mutta hän näki edessä kellanpunaisen hahmon, joka liikkui nopeasti. >Vaahteranlehti ei tajua, että hän voi upota!< naaras ajatteli. >Hän vain tahtoo pakoon. Jos hyvin käy, jää sortuu hänen altaan ja saamme hänet kiinni.<
Päällikkö hengitti syvään ja hiipi hiljaa eteenpäin. Hän kuuli sivummalta ääniä, ja näki jossain kaukaisuudessa kahden kissan hahmot. Toinen niistä oli pudonnut jään läpi! Mutta toinen oli selvästi Sirpalesydän. Hän auttaisi hukkuvaa kissaa, nyt täytyisi vain keskittyä Vaahteranlehteen.
Vaahteranlehti pysähtyi äkkiä ja vilkaisi taakseen. Kellanpunaisen kollin ja tummanharmaan naaraan katseet kohtasivat. Vaahteranlehden silmistä kuvastui jokin sekava tunne. Pelon ja raivon, ehkä myös tyytyväisyyden sekoitus. Kolli pyöri hetken paikoillaan pimeässä järven jäällä ja sitten alkoi hyppimään. Rastastähti katsoi tuota hieman ihmeissään, mutta tajusi sitten, mitä kolli yritti tehdä. Tämä hyppi hyvin ohuen kohdan päällä, ja sama kohta levittäytyi suoraan kohti neljää takaa-ajajaa. Kuului pieni räks, ja jää halkesi kahtia.
Vaahteranlehti ei kuitenkaan itse päässyt pois tarpeeksi nopeasti ja putosi itsekin veteen.
Rastastähti ehti vain vaihtaa katseita Usvajalan kanssa, kun kaikki he, Vaahteranlehti, Rastastähti, Usvajalka, Huminapilvi ja Pääskyhäntä, putosivat kylmään veteen.
Tummanharmaa naaras ei ehtinyt edes vetää henkeä. Hän upposi veden alle mutta onnistui räpiköimään pintaan. Hän tarttui kynsillään jäälautasta kiinni ja yritti vetää itsensä sille, mutta lautta oli liian ohut, ja se halkesi moniin osiin. Menettäessään hallinnan, Rastastähti painui uudelleen pinnan alle. Hän kuitenkin näki veden alta melko paksun lautan ja ui sen luokse tarttuen siihen terävillä, pitkillä kynsillään.
Naaras veti itsensä lautalle ja yski vettä keuhkoistaan henki väristen.
Usvajalka oli päässyt jäälle, kuten oli myös Pääskyhäntä. Huminapilvellä taasen vaikutti olevan hankaluuksia halvaantuneen häntänsä kanssa. Vaahteranlehti yritti yhä päästä jäälle. Kellanpunainen kolli näytti saaneen otteen ja alkoi vetämään itseään jäälle. Huminapilvi oli nyt vajonnut jälleen veden alle. Usvajalka kähisi hengästyneenä, lavassaan ilkeä arpi, jonka jää oli luultavasti viiltänyt. Pääskyhäntä alkoi luisumaan uudelleen veteen.
Rastastähti henkäisi ja ryömi kohti Huminapilveä, joka yritti pysyä pinnalla. Päällikkö raahasi itsensä veteen ja tarttui punertavaa kollia niskasta. Hän työnsi tätä jäälle, mutta ei kovinkaan nopeasti, koska hänellä ei ollut mitään, mistä ottaa tukea. Paino kuitenkin hellitti, kun Usvajalka vetäisi soturin viereensä. Rastastähti katsoi kiitollisesti varapäällikköönsä ja nousi uudelleen jäälle, auttaen veteen liukuvan Pääskyhännän kauemmas avannosta.
Vaahteranlehti oli päässyt jäälle ja yritti kompuroida rantaan, kohti Hevospaikkaa.
Rastastähti painoi kyntensä jäähän ja alkoi vetää itseään etukäpälillään kohti pakenevaa petturia.
Vaahteranlehti katsoi lapansa yli taakseen ja säikähti nähdessään, kuinka lähellä Rastastähti oli. Naaras saavutti tätä nopeasti vetäen kynsillään itseään eteenpäin. Hän irvisti kollille, joka nousi kaikille jaloilleen ja juoksi kohti rantaa. Rastastähtikin päätti nousta pystyyn, mutta eteni silti varovasti.
Vaahteranlehti oli juuri pääsemässä rantaan, kun jää sortui uudelleen tuon tassujen alta ja pudotti kollin veteen.
>Nyt on mahdollisuuteni!< Rastastähti ajatteli ja kiiruhti avannolle, jossa hän asteli varovaisemmin. Rantaa pitkin kulki myös kaksi muuta hahmoa, joista toinen oli Sirpalesydän ja toinen... Punatassu?
Sirpalesydän haukkaisi hampaillaan vedessä riehuvaa Vaahteranlehteä niskanahasta ja veti rannalle, iskien kyntensä tämän kurkulle.
Rastastähti katsoi vieläkin oudoksuen Punatassua, joka oli laiha, haavoittunut ja huonovointinen. Hänen oppilaansa kuitenkin pudisti vain päätään kuin sanoen ”Kerron myöhemmin.”
Sirpalesydän makasi nyt puoleksi Vaahteranlehden päällä.
”Puhu, senkin ketunjätös!” tuo sähisi ja sylki kollin naamaan. ”Miksi teet näin?!”
”Ette te ymmärtäisi!” Vaahteranlehti inahti ja yritti pyristellä pakoon, mutta Sirpalesydän esti sen. ”Päästäkää minut, lupaan, etten koskaan palaa!”
”Miksi tapoit Särkitassun ja Aaveenaskeleen?” Rastastähti tiukkasi varmana nyt siitä, että Vaahteranlehti tappoi myös Särkitassun.
Vaahteranlehti virnisti ja nuolaisi verisiä huuliaan. ”Aiheuttaakseni sekasortoa. Ja sinähän tiedät, he eivät uskoneet Tähtiklaaniin, joten he eivät voisi kertoa murhaajaansa! Kuten et sinäkään, kunhan olisit vain kuollut!”
Sirpalesydän nosti huulensa uhkaavasti. ”Miten niin?! Rastastähti uskoo Tähtiklaaniin!”
”Mutta Kurnumaha-”
”Idiootti”, Sirpalesydän sihahti. ”Älä usko kaikkea, mitä klaaninvanhemmat sepittävät. Rastastähti ei ehkä joskus uskonut Tähtiklaaniin, mutta nykyään uskoo! Miten muuten luulet hänen saaneen yhdeksän elämäänsä?”
Vaahteranlehti ei vastannut.
”No niin”, vaaleanharmaa juovikas kolli murahti. ”Tehdäänpäs sinusta selvää!” Hän kohotti käpälänsä ja oli iskemäisillään Vaahteranlehteä kaulaan, mutta Rastastähti esti sen huutamalla ”Odota!”
Sirpalesydän katsahti kumppaniinsa. ”Mitä nyt?!”
”Älä tapa häntä”, Rastastähti selitti. ”Silloin et ole yhtään parempi kuin hänkään. Älä alennu hänen tasolleen. Päästä hänet vain pois.”
Sirpalesydän tuijotti päällikköään häkeltyneenä. ”Mitä-?! Hänhän-”
”Päästä hänet menemään.”
Vaaleanharmaa kolli nousi hitaasti pois kellanpunaisen kollin päältä. Vaahteranlehti pongahti heti jaloilleen ja perääntyi.
”Häivy”, Rastastähti sähisi hampaidensa välistä. ”Äläkä. Tule. Takaisin. Muuten me tapamme sinut, oikeasti.”
Vaahteranlehti katsoi hetken edellistä päällikköänsä ja kääntyi sitten kohti Hevospaikkaa kiihdyttäen juoksuun. Pian tuo katosi yön varjoihin.
Sirpalesydän ei sanonut mitään. Ei sanonut Rastastähtikään, mutta hän katsoi järven jäälle, jossa Usvajalka, Huminapilvi ja Pääskyhäntä raahasivat itseään kohti rantaa.
Sirpalesydän lähti heti auttamaan heitä, mutta Rastastähti jäi istumaan verisenä lumeen oppilaansa, Punatassun viereen.
Vastaus:30 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastähti, Jokiklaani
17.02.2014 22:41
Luku 46; Tappajan verinen polku osa 1

Tummanharmaa, raidallinen turkki vilahti valkoisen lumipeitteisen metsän hankien seassa. Jokiklaanin päällikkö hiipi lumessa hengitys höyryten kylmässä pakkasessa. Päivä oli kääntymässä iltaan. Aurinko oli laskenut jo aikoja sitten, mutta vielä ei ollut myöhä.
Rastastähti ei ollut metsästämässä. Klaanilla oli nyt tarpeeksi ruokaa, koska vaikka järvi oli jäässä, siellä täällä oli sulia kohtia, joista kalastaminen onnistui helposti. Siinä oli tietenkin vain se huono puoli, että myös jäihin putoaminen oli hyvin mahdollista. Sen takia Rastastähti oli päättänytkin opettaa klaaninsa oppilaille, kuinka jään päällä liikutaan varovaisesti.
Päällikkö oli etsimässä klaanin nuorta oppilasta, Särkitassua. Pieni, hopean värinen kolli oli kadonnut aamulla järvellä pidettävältä jäällä kulkemisopetukselta. Klaani oli ajatellut, että tuo olisi mennyt tavalliseen tapaansa mököttämään metsään, kuten tällä oli tapana tehdä kun ei onnistunut jossain. Mutta nyt oppilasta ei vieläkään näkynyt. Tämä oli kokonaan kadonnut.
>Aivan kuten Punatassu<, Rastastähti mietti huolissaan. >Huolettaa jo, mihin hän on mennyt?<
Hän oli itse lähtenyt etsimään Särkitassua tämän mestarin puolesta, koska mestarilla oli jo tarpeeksi tekemistä muiden oppilaiden kouluttamisessa. Klaanissa jylläsi valkoyskä, joten osa mestareista oli sairaina ja yksi soturi sai kouluttaa useampaakin oppilasta kuin vain omaansa. Eikä kenelläkään ollut edes kovinkaan ikävä Särkitassua, hän kun sattui olemaan hieman inhottava persoona, joka valitti joka ikisestä asiasta.
Rastastähti maisteli ilmaa. Ei minkäänlaista merkkiä nuoresta oppilaasta. Ei edes merkkejä riistasta. Päällikkö pystyi haistamaan vain yhden tuoksun hyvin, ja se oli rajapartio, joka oli mennyt ohi jonkin aikaa sitten. Naaras pysähtyi ja katseli ympärilleen tarkasti pimeässä metsässä, joka ei kuitenkaan ollut niinkään pimeä hänen yöhön tottuneiden silmien läpi katsoessa. Hän sulki silmänsä ja kuuli luonnon ympärillään. Hän kuuli veden laineet. Hän tiesi, ettei ollut lähellä puroa tai jokea. Mutta laineet kuulostivat silti siltä, kuin ne tulisivat virtaavasta vedestä. Ettei lähellä vain sattuisi olemaan reikä järven jäässä? Järvihän oli nyt lähellä, sen hän tiesi. Mitä jos Särkitassu olisi pudonnut jäihin?
Ajatus sai Rastastähden niskakarvat nousemaan pystyyn. Edes sellainen kissa kuin Särkitassu ei ansaitsisi kuolla hyytävään veteen. Päällikkö itse oli vielä enemmän kauhuissaan hukkumisesta, koska hän oli koko ikänsä ollut oikein hyvä uimari. Eihän se kävisi, jos hän menettäisi viimeisen elämänsä hukkuen.
Hän avasi silmänsä jälleen ja käveli kohti veden ääniä. Lumi narskui hänen voimakkaiden, mustien tassujensa alla. Tullessaan rantaan hän näki ammottavan aukon jäässä. Naaras hengitti tiheään ja katseli mustaan veteen hieman peloissaan. >Olen päällikkö! En minä pelkää, ja vettähän se vain on. Vesi on ystäväni.<
Rastastähti koukisti jalkojaan, veti henkeä ja hyppäsi sitten tummaan, hyiseen veteen. Hetken hänen käpälänsä vain räpiköivät vedessä, mutta pian hutilointi muuttui voimakkaiksi koukaisuiksi. Hän ui pintaan. Vesi oli syvempää tässä kohti rantaa. Yleensä rannassa oli hyvinkin matalaa mutta juuri tässä kohti oli varmaan yhtä syvää kuin keskelläkin järveä. Päällikkö sukelsi uudelleen ja avasi silmänsä veden alla. Ne olivat tottuneet veteen useiden uimareissujen aikana, joten niitä ei kirvellyt lainkaan. Oli kuin silmien ympärille olisi muodostunut jonkinlainen suojaava kalvo.
Raidallinen naaras liikutteli jalkojansa hiljaa, pidätteli henkeään ja sukelsi hieman syvemmälle nähdäkseen pohjan. Hän ei nähnyt sitä kovinkaan hyvin pimeyden takia, mutta tunsi, kun hänen käpälänsä osuivat hiekan, pikkukivien ja limaisen levän kylmään pohjaan. Ei missään jälkeäkään hukkuneista pennuista.
Hän ei jaksanut enää pidätellä henkeä.
Rastastähti kauhoi itsensä pintaan ja nousi rannalle huokaisten helpotuksesta. Särkitassu ei ollut ainakaan pudonnut tästä reiästä. Järven ranta oli kuitenkin yhä sieltä täältä sula, joten tätä menoa oppilaan löytäminen veisi koko yön. Eikä hän edes saisi etsiä tätä toisten klaanien reviiriltä, mutta eihän oppilas kuitenkaan voinut olla niin tyhmä, että menisi hukkumaan vihollisklaanien reviireille?
Naaras ravisti pitkää, paksua turkkiaan kuin koira. Nyt hänen täytyi vain toivoa, että hänen lämmin turkkinsa pitäisi hänet lämpimänä, joten hän ei vain sairastuisi. Oli itse asiassa aika tyhmää mennä lehtikadon aikaan uimaan, mutta mitäs sille enää voi, tehty mikä tehty.
Rastastähti kulki jonkin aikaa metsässä kohti Tuuliklaanin rajaa. Silloin hänen kuonoonsa tarttui uusi, pistävä, rautainen haju, jonka hän tunsi vallan hyvin.
>Verta.<
Toivon mukaan se oli vain jokin kuollut eläin. Mutta veren haju oli aina erilainen riippuen siitä, minkälaiselle eläimelle se kuului. Myös eri klaanikissoilla oli erin hajuinen veri. Ja tämä veri ei haissut mäyrältä, ei ketulta, ei hiireltä taikka muun klaanikissan vereltä. Se haisi Jokiklaanilaisen vereltä.
Päällikkö juoksi hädissään kohti hajua. Kuka se ikinä olikaan, elossa tai kuolleena, hänen täytyisi auttaa haavoittunutta klaanikumppania.
Rastastähti ryntäsi eteenpäin ja pysähtyi sitten jarruttaen nopeasti. Hän katsoi sanattomana ennen puhtaan hopeista, nyt veren värjäämää, pienen oppilaan turkkia. Särkitassun kehossa oli useita, syviä viiltohaavoja. Joistakin kohdista puuttui karvatuppoja ja kollin siniset silmät olivat lasittuneet, tyhjyyteen katsovat. Niissä näkyi vielä ripaus kauhua. Koska haavoja oli paljon, siitä pystyi melkein heti päättelemään, että kolli oli kokenut tuskallisen ja pitkän kuoleman. Rastastähti painoi käpälänsä pehmeästi kollin silmien päälle ja sulki ne.

”Särkitassu oli vielä kovin nuori, mutta reipas ja voimakas oppilas”, Rastastähti maukui klaaninsa edessä, Särkitassun ruumiin vierellä. ”Hän ei uskonut Tähtiklaaniin, joten emme ole varmoja, metsästääkö hän nyt heidän kanssaan vai ei. Mutta missä hän ikinä onkaan, hän on rauhassa.”
Särkitassun emo nyyhkäisi kissojen seassa ja tuijotti poikansa ruumista murheellisin silmin.
”Tänä yönä valvomme hänen ruumiinsa vierellä viimeistä kertaa ja saatamme hänet sinne, missä hän tulee metsästämään ajan loppuun asti.”
Hopeisen oppilaan emo ryntäsi tuon ruumiin vierelle ja rupesi nyyhkimään. Rastastähti katsahti tuohon säälien ja peruutti kauemmas antaen Särkitassun läheisten päästä suremaan.
Sirpalesydän käveli kumppaninsa vierelle. ”Mitä luulet, kuka sen teki?”
”Ruumiin läheltä ei löytynyt ketun, mäyrän, koiran tai muunkaan sellaisen eläimen hajua. Ei myöskään kaksijalan. Haistoin lievän kissan tuoksun, mutta tämä oli selvästikin varautunut murhaa varten ja peittänyt ominaishajunsa kierien koiranläjissä. Sen minä ainakin haistoin.”
”Yök.”
”Niin, mutta viisasta kylläkin.”
”Mutta siis, sanoitko että murha oli... suunniteltu?”
”No siltä se vaikuttaa.”
”Kuka tahtoisi tappaa viattoman Särkitassun?”
Rastastähti siristi silmiään. Kuka? Se saattoi hyvinkin olla joku Jokiklaanista, koska murhaaja ei halunnut tulla tunnistetuksi. Jos se olisi ollut luopio, tunnistaminen olisi tuskin edes haitannut. Mutta murhaajan täytyi pysyä salassa... Joten se oli joku, joka ei tahtonut tulla tunnistetuksi.
Toisin sanoen ihan kuka tahansa.
Päällikkö vilkuili klaanikissojen ilmeitä. Kaikki näyttivät jotenkin kauhistuneilta tai surullisilta, yksikään ei näyttänyt epäilyttävältä.
Lopulta naaras kääntyi kumppaniaan kohti. ”En tiedä. Toivotaan kuitenkin, ettei kyseinen murhaaja aio laittaa suunnitelmaansa uudelleen käyntiin. Meillä ei ole varaa hukata yhtäkään kissaa.”
Sirpalesydän nyökkäsi ja nuolaisi kumppaninsa repaleista korvaa. Rastastähti kosketti tämän kuonoa ja palasi kissojen pariin. Hän etsi katseellaan Usvajalkaa ja huomatessaan varapäällikkönsä hän asteli tämän luo.
”Usvajalka”, harmaa naaras katsoi päällikköönsä kysyvästi. ”Pidä silmällä kaikkia kissoja, ja ilmoita heti, jos näet jotain epäilyttävää”, päällikkö meni lähemmäksi toista naarasta ja kuiskasi ”Uskon, että Särkitassun tappaja on seurassamme.”
Usvajalka tuijotti päällikköään siniset silmät suurina ja nyökkäsi hitaasti. ”Se-selvä.”
Rastastähti käveli pesänsä luo makaamaan ja jäi silmäilemään klaaniaan. Piikkikynnen petoksen jälkeen yhä useampi Jokiklaanilainen oli pettänyt klaanin. Päällikkö ei vain tajunnut, miten joku kykeni tappamaan omia klaanikumppaneitaan, joiden kanssa on eletty, pidetty hauskaa, itketty ja tehty vaikka mitä muuta. >Sairasta.<
Naaras haukotteli ja näki syrjäsilmällä, kuinka Usvajalka käveli kissajoukon luo, johon kuului Ilvestuli, Vaahteranlehti ja Pihkakynsi. Saattaisiko tappaja olla joku heistä? Kenties uskollinen Ilvestuli, seurallinen Vaahteranlehti tai nokkela Pihkakynsi? Tai vaikka itse Usvajalka, hänen taitava varapäällikkönsä? Tai ehkä Rastastähti oli itse tappaja. Jos hänellä olisikin vaikka jokin kaksoispersoona?
Naaras pudisti päätään. Se saattoi olla ihan kuka tahansa. Mutta nyt hänen kuului vain rauhoittua. Ehkä tappaja ei ollutkaan Jokiklaanista, hän vain päätteli väärin.

Viimeinen rajapartio oli juuri lähetetty matkaan ja osa klaanista vaipui nukkumaan.
Särkitassun emo oli nukahtanut poikansa viereen, mutta kukaan ei viitsinyt herättää häntä, kun hän hymyili niin rauhallisesti, luultavasti nähden unia pojastaan.
Rastastähti makasi yhä pesänsä edessä, mutta nyt hänen vieressään oli myös Sirpalesydän, joka ahmi kalaa. Naarasta taasen ei huvittanut syödä, hän oli liian huolissaan siitä, että joku kuolisi. Mutta Sirpalesydämellä näytti olevan hyvinkin nälkä. Hän olikin ollut yksi niistä kissoista, jotka eivät olleet erikoisesti pitäneet Särkitassun luonteesta. Se ei siltikään antanut kenellekään lupaa olla iloinen hänen kuolemastaan, ei todellakaan.
”Söisit nyt”, Sirpalesydän maukui suu täynnä kalaa.
”Ei ole nälkä”, Rastastähti mumisi ja haukotteli sitten suu leveänä.
Hänen kumppaninsa lopetti mussutuksen ja nielaisi. ”Menisit nukkumaan edes. Minä voin pitää klaania silmällä.”
”Ei.”
”Kyllä, minä vaadin.”
”Et sinä voi päällikköä käskeä.”
”Kuule, olet tänään opettanut koko päivän oppilaille kalastusta ja sen sellaista. Ei ole ihme, että olet väsynyt. Ei päällikkönä oleminen muuta sitä, etteikö voisi väsyttää.”
Rastastähti ei vastannut. Häntä nukutti niin paljon, mutta hän ei vain voinut sulkea silmiään. Hän ei vain...pystynyt... klaania piti... varti...oi...da...

//Jaan tän tarinan nyt kahteen osaan
Vastaus:Hui, miten jännää, kukahan Särkitassun tappoi...
Mutta hyvä ja piitkä tarina saat...30 kp:eetä!

~Etsijä

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruusutassu, Myrskyklaani
17.02.2014 16:58
Oli aikainen aamu. Olin oppilaiden pesässä nukkumassa, ja menin ulos. Katselin oliko kukaan vielä herännyt, ja huomasin että pieni pentu leikki kiven päällä. Onneksi se oli pentu, muuten en olisi uskaltanut puhua sille. Olin liiankin ujo. En ollut ollut myrskyklaanissa vielä pitkää aikaa, ja olin puhunut vasta kolmelle kissalle. Päällikölle, Oravaliidolle, ja mestarilleni Kirkassydämelle. Kirkassydän oli mukava ja niin oli myös Oravaliito. Olin koko ajan heidän kanssaan, koska en oikein tykännyt että kaikki tuijottivat minua.
"Hei" huudahdin.
"Onko Oravaliitoa näkynyt?" kysyin pennulta, joka lopetti leikkimisen.
"Hän on vielä nukkumassa!" pentu vastasi.
"Kiitos paljon" vastasin ja menin katselemaan paikkoja. Lunta ei ollut tänä talvena paljoa. Minusta se oli outoa, ja kaikki muukin oli. Jos sanottiin: Menkää vartioimaan rajat, ihmettelin. Ja sitten ihmettelin aina mikä oli Tähtiklaani. Sellaisesta puhui varsinkin päällikkö ja parantaja. Mutta en ajatellut niitä sen tarkemmin. Koko metsässä oli paljon tutkittavaa. Päätin mennä vanhalle tammelle. Pieni pentu oli vieläkin leikkimässä; sillä oli vähintään yhtä tylsää kuin minulla. Huusin vielä:
"Jos näet Oravaliidon tai Kirkassydämen, sano että menin vanhalle tammelle" En tahtonut, että minua alettaisiin etsiä.
"Joo" pentu vastasi ja lähti johonkin. Tassuttelin kissojen tallaamaa polkua alas järvelle. Tuntui oudolta katsella kotia täältä. Se oli niin pienen näköinen. Vaikka se oli suuri tali, siellä asui muitakin kissoja. Vanha koti! Nyt asuin täällä. Muistelin vain sitä, miten luotin nuoreen kaksijalkaan ja ymmärsin häntä. Hänellä oli varmasti ikävä minua.
Olin kuullut puhuttavan kokoontumisista. Jos oikein ymmärsin, ne olivat saarella. Silloin ehkä voisin tervehtiä kaksijalkaa. Muistelin, että niitä järjestettiin täysikuulla. Kaksijalkani nyt sattui olemaan kuun tarkkailija.
Kun olin vanhalla tammella, hyppäsin puun alimmalle oksalle. Hymyilin hetken oksalla, ja hyppäsin ylemmäs. Puu oli valtava.
Katselin puun runkoa. Siinä näytti olevan kolo.
"Oho" huudahdin. Katsoin koloon, joka näytti olevan pohjaton. Kurkistin vähän liiankin syvälle. Ja tassuni irtosivat puun oksalta, vaikka olin pitänyt lujasti kiinni, ja putosin.
"Huii" kiljuin, ja minua alkoi itkettää, vaikka kissat eivät voikaan itkeä. Kukaan ei ollut vielä herännyt, ja minua ei löydettäisi täältä ikinä...
"APUA" kiljahdin. Ei vastausta. Nyyhkin kolossa pitkän aikaa, ennen kuin kuulin jonkun kävelevän. Pienet tassut raapivat puun runkoa, ja pennun ääni maukui hiljaa.
"HEI, onko Oravaliitoa missään? Tai Kirkassydäntä?" huudahdin.
"Missä sinä olet?" pentu huusi. Hän oli se aamulla tapaamani pentu, tunsin äänen.
"Puun sisällä, tipuin kolosta" vastasin.
"Missä on kolo? Minäkin haluan nähdä" pentu huusi. Pystyin kuvittelemaan, miten hän aikoi kiivetä innoissaan tänne.
"Älä tule, täällä ei ole ollenkaan kivaa" maukaisin.
"Miten sitten autan sinua?" pentu huudahti.
"Hae Oravaliito!" huusin.
"Mutta hän on metsästämässä!"
"No, hae Kirkassydän!" huudahdin. Pentu maukui:
"Hän etsii sinua" Ja kuulin miten pentu lähti juoksemaan. Minua ei enää pelottanut. Ainoa ongelma oli, että olin näin syvällä. Juuri ja juuri näin aukon, josta olin pudonnut.
Kului hetki, ja kuulin juoksuaskelia. Maukaisin lujaa.
"Ruusutassu, minä täällä!" ääni oli Kirkassydämen.
"Miten sinä sinne tipuit?" kuului Oravaliidon ääni.
"Kiipesin puuhun" vastasin.
"No, yritämme auttaa sinut ylös" kissat sanoivat.
Kuulin miten Oravaliito kiipesi puuhun. Hänen päänsä pimensi koko
kolon.
"Olen näin syvällä" maukaisin.
"OHO!" Oravaliito huudahti.
"Saammeko sinua enää pois?" hän kiljaisi.
Nyyhkytin surullisesti. Kuulin Kirkassydämen maukuvan:
"Haemme apua"
"Hakekaa kaksijalka" aloin kiljua niin lujaa kuin pystyin.
"Emme voi" Oravaliidon äänikin kuului. Kuulin taas kerran miten kissat lähtivät pois. Kirkassydän ei ollut lähtenyt. Ja se pentu taisi olla myös auttamassa.
"Hei onko siellä ketään?" maukaisin, vaikka tiesin kyllä.
"Ollaan me" pentu maukui. Se lohdutti.

//Jatkuu. Tein tarinan niin pahaan kohtaan että en itsekään tiedä miten Ruusutassu pääsee pois//

Vastaus:Hieno tarina, ja mitenköhän Ruusutassulle käy? Saat 17 KP; eeta!

>Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: laikkutassu
16.02.2014 20:02
Oli aamu.Aamu kasteen pisarat kimelsivät turkissa.Laiikutassu oli valmistautumassa metsälle.Lovikorva hänen mestarinsa lähti hänen kanssaan myös Viimatassu lähti mukaan.
"Onpa kaunis ilma tänään".Viimatassu maukui odotta essaan muita.
"Niin minusta tuntuu että tänään tulee kunnolla riistaa".Laikkutassu venytteli raajojaan.
"Missä Lovikorva on"?Viimatassu kysyi malttamattomana.
"Häntulee kohta".Laikkutassu vastasi.Lovikorva tassutteli soturien pesästä.
"Johan oli jo aikakin,jos olisit ollut kauvemmin niin kettu olisi varmaan saalistanut kaiken riistan"!Viimatassu maukui maltamattomana.
"No olen nyt tässä"Lovikorva maukui rauhoitellen.
"Lähdetään sitten ennen kuin riista häviää taivaan tuuliin".Laikkutassu maukui.
Kolmikko suuntasi kohti metsää.
"Odota"!Lovikorva maukui hiljaa.
"Mitäyt"?Laikkutassu maukui huolisaan.
"Haistan....".Lovikorva maukui mutta vaikeni.
"Haistan koiran"!Lovikorva maukui.
Kissat lähtivät toiseen suuntaan mutta yhtäkkiä kuului ääni.
"mauuu"!! joku rääkäisi.
Kolmikko lähti juoksemaan kohti rääkäisyn päästäjää.
"Kuka tuo on"?Viimatassu kysyi huolissaan.
"En tiedä mutta tiedänsen että hän on kuollut"Lovikorva vastasi.
Kissa oli jokin joka ei ollut Myrskyklaanista,Varjoklaanista,Jokiklaanista eikä heidän omastaan.Kissa oli verinen joka kohdasta.
"Täällä on ollut koira"!Laikkutassu maukui.
"Jos koira on kaksijalkojen he kyllä hakevat koiran mutta jos se on kulku koira ei hyvää seuraa".Viimatassu maukui huolissaan.
"Vaikka se olisi kaksijalkojen meidän on tapettavase"!Laikkutassu murisi.
"Oletko varma asiasta"?Lovikorva maukui.
"Olen täysin varma".Laikkutassu vastasi.
"Selvä olen mukana".Viimatassu maukui.
"... Minäkin olen mukana".Lovikorva maukui.
"Hienoa!Nyt keksin suunitelman".Laikkutassu hihkaisi.
"........ Nyt keksin!Eräs ystäväni opetti erään tekniikan missä pyöritään kutsumme sitä lentäväksi torahampaaksi".Laikkutassu maukui.
"Selvä ei kun matkaan".Viimatassu maukui.
Kolmiiko marssi Koiraa kohti.Koiran haju oli voimakkampi.Yhtäkkiä koira ilmestyi pusikosta.Koiran suusta valui kuolaa hetkeäkään epäröimättä Laikkutassu teki lentäväntorahampaan.Se viilsi koiran pään irti.Kolmikko palasi leiriin sä eivätkä kertoneet tapahtumasta kenellekään koskaan.Loppu!
Vastaus:Valitettavasti kirjoitit liian myöhän, hahmopoisto oli loppunut ja täten hahmosi poistettu ;/

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaunotassu, jokiklaani
16.02.2014 19:36
Luku 4(kö?), Harjoittelu sikseen
Kaunotassu ja Usvajalka olivat harjoittelemassa taisteluliikkeitä. "No niin, Kaunotassu." Usvajalka aloitti. Kaunotassu katseli pilviin. "Hyökkäähän nyt kimppuuni. Katsotaan miten osaat." Usvajalka sanoi. Kaunotassu huokaisi. "En jaksa harjoitellaaa..." hän maukui tylsistyneenä. Usvajalka murahti. "Ajattelitko siirtää tämän noin vain huomiseksi, no?" hän kysyi samalla vihaisesti, samalla hieman näsäviisaalla äänellä. Kaunotassu huokaisi. Hän kuopi maata käpälällään. Hän venytteli hiukan. Lopuksi hän jännitti lihaksensa ja rentoutti ne uudestaan. "Ööh...mitä minun pitikään tehdä?" Kaunotassu kysyi hieman nolostuneena. Usvajalka pyöräytti silmiään. "Hyökkää kimppuuni." hän tuhahti tylsistyneenä. Kaunotassu ponkaisi Usvajalan kimppuun. Hän raapaisi heikosti ja väsähtäneesti Usvajalan kylkeä ja hyppäsi pois ennen kuin Usvajalka ehti tehdä mitään. "Olen harjoitellut tarpeeksi, mennään." Kaunotassu maukaisi. Usvajalka hypähti Kaunotassun viereen ja heilautti häntänsä hänen eteensä. "Stoppi nyt!" hän sähähti. Kaunotassu jarrutti juuri ennen kuin astui mestarinsa hännän päälle. "Kuvittele, että olet yksin kivalla kävelyretkellä. Yhtäkkiä vastaasi tulee kymmenen vahvaa ja karmivaa kollia toisesta klaanista. Ne piirittävät sinut ja niillä on kynnet ja hampaat esillä. Taisteletko raapaisemalla heikosti yhtä kollia kylkeen?" Usvajalka kysyi. "No en, mutta tämä on vain harjoittelua." Kaunotassu vastasi ja oli jatkamassa matkaansa. Usvajalka syöksähti Kaunotassun eteen. "Etpä kuule mene minnekkään!" Hän tiuskahti. "Täällä ei pitkään ilman taistelu taitoja pärjää! Et ehkä pääse nopeasti soturiksi, jos et harjoittele!" Usvajalka sähisi. Kaunotassu huokaisi. "No okei, okei!" hän tuhahti.

Vastaus:Kirjoittaisitko seuraavassa tarinassa puheet eri riville? Se helpottaa suuresti lukemista, ja tuo myös pituutta.

Esim:

Kaunotassu katseli pilviin.
"Hyökkäähän nyt kimppuuni. Katsotaan miten osaat." Usvajalka sanoi.

Saat kuitenkin 12 kpeeta!

-Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerijuova, Jokiklaani
16.02.2014 15:55
’’Emo.’’ kuului hento kuiskaus Tiikerijuovan korvan juuresta. Oranssi tiikerikuvioinen kuningatar raotti jäänsinisiä silmiään. Nuppupentu killitti emoaan vaativasti.
’’Mitä nyt, kultaseni?’’ Tiikerijuova haukotteli.
Nuppupentu paineli tassujaan hermostuneesti maahan.
’’Minun täytyisi käydä.’’ naaras kuiskasi. Tiikerijuova kallisti päätään kysyvästi.
’’Käydä missä? Ei tähän aikaan aamusta lähdetä mihinkään.’’
Nuppupentu ravisti päätään.
’’Ei kun KÄYDÄ.’’ pentu sihisi, painottaen arvokkaasti viimeistä sanaa. Tiikerijuova älysi mistä oli kyse.
’’No, sen kun käyt.’’ kuningatar kehotti.
’’Tule mukaan.’’ Nuppupentu vaati ja heilutti lyhyttä häntäänsä innokkaana. Tiikerijuova ravisti lempeästi päätään.
’’Olet tarpeeksi vanha käymään itse.’’
Nuppupennun silmät kostuivat.
’’Mu-mutta kun sinä et ole nähnyt kuinka hienosti se onnistuu.’’ pentu vikisi alaleuka väpättäen. Tiikerijuova ei halunnut pennun herättävän koko pesää, joten tämä nousi seisomaan.
’’Hyvä on sitten.’’
Nuppupentu ilostui ja loikki kiireellisesti pentutarhan taakse Tiikerijuova perässään.
’’Istu siihen.’’ Nuppupentu ohjeisti emonsa ’katsomoon.’
’’Näin minä kaivan kuopan tällä tavalla.’’
Vaaleanoranssi pentu kuopi soman kuopan maahan ja istahti sen päälle.
’’Oikein…hienoa.’’ Tiikerijuova kehui hieman kiusaantuneena. Pian Nuppupentu oli valmis.
’’Sitten, minä otan tästä tällä tavalla maata ja lunta.’’ pentu selosti ja otti sotkuisen lumipaakun käpäliinsä ja laittoi sen kuopan päälle. Hetken taputeltuaan pentu hihkaisi:
’’Valmis!’’
pentu loikki emonsa luokse ja Tiikerijuova nousi pystyyn nuolaisten Nuppupennun päälakea.
’’Oikein hyvä.’’ Tiikerijuova kehui pienokaistaan.
Nuppupentu pörhisti rintansa ylpeänä ja kipitti takaisin pentutarhaan. Kissoja alkoi nousta ulos pesistään. Tiikerijuova etsi katseellaan kumppaniaan, mutta tämä ei nähtävästi ollut vielä herännyt.
’’Emo.’’ Nuppupentu kutsui jälleen. ’’Voidaanko me mennä leikkimään Nokkospennun kanssa?’’
Nokkospentu oli herännyt ja odotti siskonsa vierellä pää kallellaan vastausta.
’’Ah, juu, tottakai.’’ Tiikerijuova maukaisi ja pennut pinkaisivat ulos. Juovikas naaras seurasi heitä vahtiakseen heidän leikkiään. Tiikerijuova näki vilaukselta Huminapilven, mutta punertava soturi ehti jo kadota partioon. Tiikerijuova painoi päänsä käpäliensä päälle ja seurasi Nokkospennun ja Nuppupennun leikkitappelua. Hänen mieleensä kuvastui Nokkospennun ja Nuppupennun tilalle Karviaisvirta ja hän pentuina. Hekin leikkivät silloin noin, mutta Tiikerijuova, silloinen Tiikeripentu oli kovakouraisempi veljeään kohtaan. Tiikerijuova vajosi muistoihinsa. Pentumuistot. Rajut leikit, Ruskolehti ja Aaltojuova sekä oma veli, Karviaisvirta. Taivastassu…Hänen paras ystävänsä joka kuoli Varjoklaanilaisen hyökättyä tämän kimppuun. Sitten, oppilasikä. Pimeydenmetsässä käyntiä, josta ei ollut tulla loppua. Salailua. Saarniraidan, silloisen Saarnitassun outoa, raivostuttavaa lähentelyä ja rähinöintiä. Tuuliklaanilaisten hyökkäyksiä ja rajakiistoja. Ja…soturinimitys. Useimmilla kissoilla se on heidän onnellisin päivänsä, mutta Tiikerijuovan elämä meni juuri sinä päivänä pilalle. Murskaksi. Säpäleiksi. Ei riittänyt, että Saarniraita oli väkisin pakottanut naaraan pentuihin, vaan sen lisäksi samana iltana Aaltojuova ja Ruskolehti kuolivat.
Tiikerijuova havahtui muistoistaan Nokkospennun töytäistessä tätä.
’’Isi tuli.’’ pentu vinkaisi. Tiikerijuova kohotti katsettaan kumppaniinsa ja nousi pystyyn. Tämä painoi päänsä Huminapilven pörröiseen turkkiin.
’’Viedäänpä pennut sisälle, heillä on varmasti nälkä.’’ Tiikerijuova naukaisi.
Huminapilvi nyökkäsi.

Vastaus:Kuinka söpöä perhe-elämää <3 Saat 23 kpeeta!

-Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: viimatassu
Kotisivut: http://tuuliklaani/
15.02.2014 14:56
- vääh.viimatassu ärisi ja nousi maasta.-tämä on jo ainakin tuhannes kerta kun tipun pesästä. muristen tassuttelin ulos ja noukin tuoresaaliskasasta kottaraisen. liha oli sitkeää ja epä mukava syödä.vaikka se oli napattu hetki sitten se oli inhottavan kylmä. syötyäni lähdin ulos. oksista tippui pisaroita. jää kylmiä pisaroita. hätkähdin joka kerta kun päälleni tippui jotain. törmäsin matkalla partioon. maa oli märkä ja liukas. kapusin kukkulalle. -inhottava ilma. eihän kukaan tahdo leiristäkään poistua.viimatassu mutisi. yhtäkkiä haistoin vahvan ketun hajun. jokin ryjähti selkääni vasten. käännyin ja näin ison punaruskean olennon........... ketun. se kohosi suurena ja julmana edessäni.- auu.viimatassu ulvaisi kun kettu iski hampaansa turkkiini. se raateli minua kynsin ja hampain eikä takuu varmasti antaisi armoa. olin verillä ja mustelmilla mutta onnekseni partio tuli ja hääsi ketun nopeasti pois. kaikki alkoi hämärtyä. menetin tajuni. viimeiset sanat jotka kuulin olivat
- kettu teki pahaa jälkeä. hänet pitää viedä nopeasti leiriin.

heräsin parantajan pesässä. olin ihan hämähäkin seitissä.
naarmuja ja arpeja oli joka puolella.
-ole paikoillasi. älä liiku.joku sanoi.
joku paineli lisää seittiä minuun. ensin kylkeen sitten korvaan.

maailma hämärtyi taas.
näin itseni hopeisella pellolla missä oli iso kukkula. kiipesin kukkulalle ja näin keskellä peltoa isoja puita.näin takanani ketun joka oli hyökännyt kimppuuni. pakenin sitä juosten kohti puuta. kiipesin tai ainakin yritin kiivetä mutta kynteni olivat liian tylpät. jatkoin juoksua.- tämä on loppuni. ajattelin. edessäni kohosi toinen kukkula. kiipesin sen päälle ja toisella puolella kohisi joki.

maa oli hyvin liukas ja liu uin veteen.
olin kuin pikku pentu vailla uimataitoa. en päässyt rantaan vaan ajelehdin virran mukana.
yhtäkkiä kaikki loppui.

veden ääniä ei enää kuulunut.

heräsin uudestaan parantajan pesässä.- se olikin vain unta. viimatassu ajatteli helpottuneena.
loppu
lyhyt ja surkee.
Vastaus:Saat 10 kpeeta.

-Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Täplähäntä, Myrskyklaani
13.02.2014 14:35
Olin käynyt melkein joka päivä ja hän sanoi että minulla ei olisi mitään hätää, että olisin täysin terve.
”Hei Piikkihäntä.” Naukaisin hänelle.
”Hei.” Hän naukaisi ja asteli luokseni leirin reunustalle. Lumi oli tassujenjälkien peittämä, maisema oli karu ja kylmä viima puhalsi turkkiani vasten. Vain muutamaa kissa oli minun lisäkseni ulkona.
”Lähdetäänkö metsälle?” Piikkihäntä kysyi, nyökkäsin ja venyttelin. Lähdimme kohti leirin sisäänkäyntiä ja tallustimme siitä ulos. Metsä näytti karulta, puut olivat kohmeessa ja maa oli lumen peittämä.
”Ota kiinni jos saat!” Huudahdin hänelle ja lähdin juoksuun. Lunta pöllähti takanani ja Piikkihäntä oli kannoillani.
#Ei hän minua kiinni saa.# Naurahdin ja loikkasin kaatuneen puun yli. Kapusin lähimpään puuhun ja tiirailin häntä.
”Piikkihäntä?” Naukaisin mietteliäänä ja loikkasin puusta alas.
”Täällä!” Hän hyppäsi päälleni.
”Mikä karvapallo sinäkin olet.” Naukaisin ja nousin ylös lumihangesta.
”Mutta nyt etsimään riistaa.” Lähdin kävelemää Piikkihäntä kannoilla.
#En haista mitään.# Raotin suutani. Piikkihäntä hypähti pensaan taakse ja palasi sieltä päästäinen suussa.
”Hautaan sen johonki, palataan tätä reittiä takaisin.” Hän naukaisi. Nyökkäsin ja haistelin ilmaa.
#Orava!# Äkkäsin sen penkovan lumihangesta jotain. Hiippailin lähemmäksi ja pudottauduin vaanimis asentoon. Orava heilautti häntäänsä, ujutin hitaasti kynteni esiin ja ponkaisin sen päälle äkisti ja puraisin sitä niskasta. Nappasin sen suuhuni ja vein sinne minne Piikkihäntä hautasi päästäisen.
”Sinä tulitkin jo.” Hän istui odottamassa ja oli saanut toisen päästäisen napattua.
”Viedään nämä nyt leiriin.” Naukaisin ja lähdin tallustamaan orava suussa kohti leiriä. Piikkihäntä kulki vierelläni kaksi päästäistä suussa.

--Leirissä--

Veimme Oravan ja pari päästäistä tuoresaalis kasalle.
”Menen lepäämään.” Naukaisin tyynesti Piikkihännälle ja tallustelin Sotureiden pesälle.
”Hei Tulisydän.” Naukaisin tämä nähdessäni, hän nyökkäsi ja lähti. Menin sammalpedilleni ja suljin silmäni.

//Vähän lyhkäne//

Vastaus:Saat 16 kpeeta C:

-Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkaroihu, Varjoklaani
11.02.2014 20:40
Katselin kuinka entinen oppilaani sisukkaasti tappeli päälikön ja parantajan kanssa. Pian naaras nilkutti virnuillen minua ja Usvapyörrettä kohti.
"He eivät minulle kiistoissa vedä vertoja." naaras kehräsi ja puski minua vaivoin lapaan kompastellen kipeän tassunsa kanssa. Naaraan tapaturma raastoi Haukkaroihun sydäntä.
>Hän ei tehnyt mitään väärää!< ajattelin, mutta tunsin lämpimän ylpeyden pistoksen sydämmessäni. Katsoin Usvapyörrettä silmät tutkaillen naarasta joka osalta. Aivan kuin naarasta olisi surettanut jokin asia.
"Onko sinulla mitään erikoista taktiikkaa metsästykseen ja taistelemiseen tuon jalkasi takia?" kysyin entiseltä oppilaaltani vaihtaen ajatukseni toiseen. Pölypyörre nyökkäsi.
"Voin näyttää vaikka molemmat, koska niissä on sama taka-ajatus." soturi maukui ja pyysi kahta kokeneempaa soturia väistämään hieman hännän heilautuksella. Katselin, kuinka nuori soturi tasietli lumipallon kanssa, aivan kuin se olisi ollut vastustaja tai riistaa. Katsoin ylpeänä naarasta, kun hän lopetti hengästyneenä.
"Jos sinä tuolla voitat vastustajan kunnon taistelussa, metsästän sinulle parhaimman riistaeläimen mitä tähän aikaan voi saaada!" Usvapyörre hihkaisi ihaileva tuike silmissään. Tunsin lämpöä rinnassani, kun Pölypyörre punastui hieman.
>Nyt elämäni ainakin on paikoillaan.< ajattelin lämmin syke rinnassani katsellen, kun Pölypyörre opetti liikkeensä Usvapyörteelle...

//Jatkuu...//
Vastaus:10 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Usvapyörre, Varjoklaani
11.02.2014 20:30
Usvapyörre huusi klaanin kanssa uuden soturin nimeä. Usvapyörteen ystävän Haukkaroihun oppilaasta oli tullut soturi, ja klaani juhli hänen nimittämistään. Naaras oli juuri kokenut kovia, eikä sen takia valvo koko yötä yksin, vaan Varjoklaanin parantajaoppilas Hunajatassu vahti naaraan parantumista. Naaraan tassua oli raadeltu kipeästi, ja näin ollen tassusta tuli melkein käyttökelvoton, mutta Pölypyörre halusi kivuistaan huolimatta jatkaa soturin tehtävää suojellen klaania ja kouluttaen oppilaita.
"Hei Pölypyööre! Onnea soturille!" huusin, kun näin soturin ontuvan minua ja Pölypyörteen entistä mestaria kohti. Soturi nyökkäsi ottamalla vastaan onnittelut.
"Pyh, luulivat minua heikoksi joka ei sietäisi tätä tassua." oppilas murahti ja osoitti Mustatähteä joka murisi jotakin Varjoklaanin parantajalle Pyynsulalle, mulkoillen aina välillä kolmikkoa.
"Onko sinun pakko mennä Pyynsulan ja Hunajatassun pesään, voisit tulla kanssamme metsälle?" ehdotin iloisen oloisena unohtaen että Pölypyörteen tassua oli muutama päivä sitten raadeltu. Haukkaroihu osoitti naaraan käpälää muistuttaen soturin karmeasta tapaturmasta.
"Anteeksi Pölytas-siis Pölypyörre. Unohdin vallan... tassusi." maukaisin ja painoin pääni häveten rintaani vasten.
"Oikeastaan, se olisi juuri hyvä idea!" naaras maukaisi odottamatta. Nostin pääni pirteämpänä ja huiskutin häntääni ilon merkiksi.
"Mutta minun on valitettavasti ensin pyydettävä lupa Pyynsulalta ja Mustatähdeltä." Pölypyörre murahti ja mulkaisi kaksikkoa, jotka pidättivät häntä onnelliselta elämältä. Soturi ponkaisi jaloilleen ja nilkutti kaksikon luokse. Kolmikon keskuudesta kuului muutama vastaväite ja sähähdys, mutta pian Pölypyörre ontui hyväkäs ilme kasvoillaan.
"He eivät minulle kiistelemisessä pärjää." naaras murahti, ja ontui kohti leirin ulospääsyä. Haukkaroihu näytti ylpeältä, mutta minun sydämmestäni puuttui pieni palanen.
Ylpeys oman oppilaan onnistumisesta ja hienoista saavutuksista...

//Sorge kauhee pätkä stoori.//
Vastaus:15 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kissanminttuturkki,tuuliklaani ja Kamomillatassu,tuuliklaani
11.02.2014 19:48
//Eli tää on Kissanmintusta ja Kamomillasta ja haluaisin että molemmille tulisi kpeet

CATNIPENDALIN TURINA:
Kissanminttuturkki laahusti metsässä.
Sitten hänen päälleen hyppäsi joku
"Ai Hei Kamomillatassu."Hän naukaisi ja ja kosketti tämän kuonoa omallaan.
"Sain vapaa aikaa.Voinko olla sinun kanssa?"Kamomillatassu kysyi.
"Voisit opettaa minulle itse puolustusta."Musta raidallinen naaras jatkoi .
Kissanminttuturkki mietti ja nyökkäsi lopulta.
"Mitä jos mielummin haluat metsästää?"Kissanminttuturkki kysyi
"JOO!!"Kamomillatassun silmät rävähtivät ammolleen
Kissanminttuturkki hymähti ja laskeutui istumaan.
"Näetkö tuon hiiren?Näytän nyt sinulle mallia."valko musta naaras sanoi
"Saanko liittyä seuraanne?"Valkotassu,Kamomillatassun kaksoissisar astui näkyviin.
"Saat toki."Kissanminttuturkki naukaisi toiselle pikkusisarelleen.

Kamomillan tarina:
Kamomillatassu kulki Kissanminttuturkin takana.
Sitten hänen kuonoonsa kulkeutui outo haju.
Sitten Puskasta esiintyi Ruskea kolli.
"TUULENKAHINA!!!!!"Kissanminttuturkki kiljui ja rupesi nuolemaan kollia."
"Pikku systerit,tässä on Tuulenkahina.
"Ra-rakastatteko toisiannne"Valkotassu takeli.
"Kyllä,mutta ette kerro kenellekkään."Kissanminttuturkki sihahti
"Emme."Ennen kuin Valkotassu olisi kieltäytynyt.
Leirissä:
Kamomillatassu nukkui.
Hän huomasi olevansa tähtiklaanissa.
"Kamomillatassu meillä on sinulle tehtävä.Sinun täytyy mennä jonkun kanssa auttamaan taivasklaanilaisia."Ääni kuului
Sitten Kamomillatassu heräsi
"Onko se totta?"Hän kuiskasi ja nukahti
Vastaus:Molemmille 7 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: LumiTassu, Myrskyklaani
11.02.2014 19:08
//testi :D//
Vastaus:Ööö... Tämä viesti ei kuulu tänne...
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pääskytassu,Myrskyklaani
11.02.2014 14:56
//Jatkoa c: Ps. Tämä tapahtuu kun Ratamohäntä ja Pääskytassu ovat jo harjoittelemassa//

Tuijotin Ratamohäntää tiukasti suoraan silmiin. Kilpikonnakuvioisen naaraan hännänpää vääntyili hermostuneena, mutta hänen katseensa oli uskomattoman tyyni ja rohkea. Vedin vapisevasti henkeä. Kynteni painautuivat loskaiseen maahan, ja lihakseni kiristyivät.
>>Mitäpä jos…<< Kohdistin katseeni Ratamohännän toiseen lapaan, ja naaras hymyili ovelasti, kuin tietäen mitä olin yrittämässä. Vilkaisin nopeasti tassujani, ja sitten.
Loikkasin kohti Ratamohäntää, ja teeskentelin yrittäväni iskeä hänen lapaansa päin. Tömähdin kuitenkin hänen jalkoihinsa, ja kilpikonnakuvioinen naaras horjahti ja muksahti kuonolleen. Naurahdin hieman, kun näin Ratamohännän yllättyneen ilmeen. Ennen kuin hän ehti kömpiä jaloilleen, loikkasin hänen niskaansa. Mestarini ravisti minut äkkiä pois ja sähisi hurjasti ilmaa kynsillään viuhtoen. Hän loikkasi päälleni ja raapi lapaani, ei kuitenkaan liian kovaa. Potkin Ratamohännän vatsaa takajaloillani, ja naaras lensi muutaman hännänmitan päähän lumihankeen. Tirskahdin kun Ratamohäntä kompuroi takaisin luokseni, sillä hänen turkkinsa oli ylt’ ympäri lumen peitossa. Mestarinikin naurahti töppäilylleen ja ravisti turkistaan lumen pois.
“Eiköhän jo taisteluharjoitukset riitä tältä päivältä!” hän naukaisi iloisesti nuollen lumen rippeitä irti turkistaan. Nyökkäsin ja yskäisin hieman.

Kun kävelimme kohti leiriä, huomasin että lumi oli alkanut pikkuhiljaa sulaa. Aina välillä minä ja Ratamohäntä jouduimme loikkimaan lätäköiden yli, ja joskus ne olivat niin suuria että ne piti kiertää. Tassuni olivat mutaiset ja märät, kun leiri häämötti pienen matkan päässä edessäpäin. Ratamohäntä juoksi leirin sisäänkäynnille, ja ravasin hänen peräänsä. Klaanitoverini juttelivat pienissä ryhmissä, oppilaat muutamana pienenä ryhmänä, klaaninvanhimmat keskenään, sekä soturit suuremmissa ryhmissä. Muutama yksittäinen kissa haki ruokaa tuoresaaliskasalta, jonka huippu oli aina vain korkeammalla mitä lähemmäs hiirenkorvan aika tuli. Suuntasin sinne, ja valitsin kasan juurelta rastaan //RASTAAN xD//. Se hampaissani menin oppilaiden pesälle, ja liityin Pesukarhutassun, Jäätassun ja Kiepputassun ryhmään. Laskin rastaan maahan ja istahdin Pesukarhutassun viereen. Heidän juttelunsa
taukosi kun he huomasivat minut.
“Ai, hei Pääskytassu!” Pesukarhutassu huudahti iloisesti. Muutkin oppilaat tervehtivät minua, ja hymyilin heille iloisesti. Revin rastaasta pienen palan irti, ja hotkaisin sen yhtenä suupalana. Sitten muistin erään asian.
“Ai niin!” huudahdin. “Pitää viedä tuoresaalista klaaninvanhimmille.” Nappasin rastaan leukojeni väliin ja loikin kohti klaaninvanhimpien pesää. Kurkistin sisälle, ja huomasin että kaikille muille paitsi Pitkähännälle oli jo tuotu jotain. Sokea kolli kohotti kuonoaan kun astuin sisään.
“Pääskytassu, sinäkö siinä?” hän kysyi. Hymyilin ystävällisesti ja vastasin:
“Kyllä, toin sinulle hiukan tuoresaalista.” Pitkähäntä nyökkäsi ja nuuhkaisi lintua jonka olin hänelle tuonut.
“Hm…Rastasta, se on hyvää…” hän hymisi ja lipaisi huuliaan enne kuin upotti hampaansa sulkien sekaan. Odotin, että hän oli syönyt siitä hiukan ja lähdin sitten takaisin tuoresaaliskasalle hakemaan jotain itselleni. Otin pienen hiiren ja juoksin takaisin oppilaiden pesälle. Jotkut soturit tulivat hakemaan oppilaitaan. Jäätassu lähti Oravaliidon mukaan, ja jäin kolmistaan Pesukarhutassun ja Kiepputassun kanssa. Juttelimme siitä mitä mestarimme meille olivat opettaneet.
“Vatukkakynsi opetti minulle uuden taisteluliikkeen.” Pesukarhutassu sanoi. Minä ja Kiepputassu vaan nyökyttelimme päitämme, kun siniharmaa kolli tarinoi meille harjoituksistaan.
Sitten ilmoille kajahti Hopeatähden ulvaisu:
“Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä tänne klaanikokoukseen!”
Minä, Kiepputassu ja Pesukarhutassu ryntäsimme sinne, ja istahdimme paikoillemme.
“Olemme valmiit nimittämään uuden soturin.” päällikö ulvaisi. Oppilaat vilkaisivat jännittyneinä toisiaan, arvaillen kenestä tulisi soturi.
“Pääskytassu,” Hopeatähti sanoi. En heti tajunnut että sanat oli osoitettu minulle, mutta kun tajusin, en ollut uskoa korviani. Hopeatähti hymyili minulle rohkaisevasti.
“Minä, Hopeatähti, Myrskyklaani päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen.” hän sanoi katsoen minua silmiin.
“Hän on opiskellut kovasti oppiakseen jalot lakinne, ja on nyt hänen vuoronsa tulla soturiksi.” Sisältäni pääsi kehräys, kun Hopeatähti lausui sanat:
“Pääskytassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa klaaniasi - jopa henkesi uhalla?”
Hymyilin onnellisena.
“Lupaan”
“Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi.” Sydämeni täyttyi ilosta. “Pääskytassu, tästä hetkestä alkaen sinut tunnetaan Pääskynsiipenä. Tähtiklaani kunnioittaa taistelutaitojasi ja älykkyyttäsi ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi!”
Katsoin silmät säteillen ympärilleni, ja maailma tuntui hiukan paremmalta. Klaanitoverien huudot kaikuivat ympärilläni.
“Pääskynsiipi! Pääskynsiipi! Pääskynsiipi!”
//Luulen että tästä sai nyt tarpeeksi kp:eitä : D Ja varmaan mun pisin tarina x)//

Vastaus:20 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuulenkahina, Myrskyklaani
10.02.2014 18:03
Tuulenkahinan sydän hakkasi ahdistuneesti hänen rinnassa. Minne tahansa kolli katsoikin ainoalla silmällään hän näki kissoja, joilla oli ystäviä, rakastettu, perhe. Tuulenkahinalla ei ollut ketään muuta kuin Kissanminttuturkki ja kolli kärsi joka päivä tuskasta, joka johtui siitä että hänen kumppaninsa oli eri klaanista. Tuulenkahinan silmä pyörähteli kissasta toiseen ja hänen päänsä täyttyi epämääräisistä muistoista. Kolibrinlennon lempeä virne, Surusateen ilkikurin katse, Hunterin verenhimoiset silmät, Kissanminttuturkin tuttu tuoksu. Liikkeet alkoivat hidastua Tuulenkahinan silmissä.
>Tässäkö se loppu on?! Olenko menettämässä järkeni?!<Tuulenkahina otti askeleen taaksepäin säikähtäneenä.
>Minun on pakko päästä ulos!<Kolli syöksyi liikkeelle kuin tuuli, mutta liikkui omissa silmissään tuskallisen hitaasti.Hän erotti jokaisen kasvon, yksittäisen karvankin. Surusateen joka puhui Leppäläiskän kanssa. Minkkihallan joka istui ylpeänä sotureiden pesän lähellä. Tulikukan ja Vaahtokukan jotka nauroivat Jokipennun temppuille. Silmänräpäyksessä Tuulenkahinan mielen läpi kulki pitkästä aikaa kirkas ja itsestään selvä ajatus.
>Minä en kuulu tänne<Ajatus sattui, mutta se oli totta. Hän oli lähtenyt kulkemaan eri polkua kuin Myrskyklaani. Tuulenkahina loikki pois Myrskyklaanin leiristä, mutta pysähtyi vielä kerran leirin sisäänkäynille. Tuulenkahina katsoi tuttua leiriä lapansa ylitse. Hetken ajan kolli keikkui valinnan välillä. Hän ravisti hellästi päätään ja kyynel vieri Tuulenkahinan poskea pitkin ja läiskähti maahan.
"Hyvästi Myrskyklaani... Olen pahoillani kaikesta..."Tuulenkahina kuiskasi ja säntäsi metsään. Ruskea kolli suuntasi suoraan Tuuliklaanin rajaa kohti. Hänen pitäisi tavata vielä Kissanminttuturkki. Hän alkaisi erakoksi. Yksin hänen ei tarvitsi katsoa muiden onnea, vaikka oli itse yksin. Hänen ei tarvitsisi murehtia klaaninsa mietteitä. Kirpeä pakkasilma pisteli keuhkoja, ja Tuulenkahinan henki höyrysi. Aurinko alkoi jo vajota puiden taakse, maalaten taivaanrannan. Yhdellä loikalla Tuulenkahina ylitti Myrskyklaania ja Tuuliklaania erottavan joen. Kollin jalat upposivat lumeen ja tuo jatkoi sinnikkäästi matkaa.
"Tämä on uusi alku..."Tuulenkahina murisi. Kolli seurasi rajaa ja kulki yhä kauemmaksi klaaneista....

//Loppu ny jo ku ruoka on valmista:3//
Vastaus:10 kp;ta

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Minkkitassu, Myrskyklaani
10.02.2014 00:01
Luku 8?

Minkkitassu istui mestarinsa, Saniaisturkin edessä ja tuijotti tuota silmiin, kun tämä selitti.
”...Ja auringonhuipun aikaan tulen esiin, ja voimme yhdessä hakea saaliisi. Ymmärsitkö?”
”Täysin”, tumma naaras maukui. ”Saanko lähteä nyt?”
”Mene vain.”
Olisi hänen viimeinen päivänsä oppilaana. Tai siis viimeinen, jos hän nyt onnistuisi vakuuttamaan metsästystaidoillaan mestarilleen, että hänestä olisi ainesta soturiksi. Naaras oli jo useita oppilaita vanhempi, mutta Hopeatähti oli tahtonut pitää tämän hieman pitempään oppilaana kuin muita. Tietenkin, hänen pienoisen ongelmansa takia.
Saniaisturkki katsoisi häntä kaiken aikaa, kaikkia hänen tekniikkojaan ja liikkeitään, suhtautumisiaan ja päätöksiään. Hänen täytyisi vain napata sopivassa ajassa sopivan verran riistaa, ja sehän olikin helpoin osa. Mutta se kaikki aika hänen täytyisi olla nukahtamatta kertaakaan... Se ei taasen ollutkaan niin helppo juttu. Nykyään hän oli nukahdellut yhä useammin ja pidemmäksi aikaa. Eikä hän enää tavannut Hierakkasydäntä unissaan, silti hän näki niitä. Tai näki nyt mitä sattui, yleensä unet olivat mustia ja oudon... tukalia.
Minkkitassu pyyhälsi metsään. Saniaisturkki oli käskenyt häntä metsästämään vanhan ukkospolun lähellä. Toisin sanoen kaukana järvestä, ja se oli varmasti ollut kollin tarkoituskin. Mestarin olisi helpompi seurata oppilastaan puiden varjoissa, kuin järven rannalla, jossa puita ei ollut niin paljon. Ja riista viihtyi mieluummin metsässä kuin järven lähellä. Metsässä oli suojaisempaa niille, toisin kuin järven lähellä. Viherlehden aikaan asia olisi toki ollut aivan toisin päin, koska riistaeläimet tahtoivat oleskella veden lähellä. Mutta lehtikadon aikaan lunta oli kaikkialla, joten kaikki pystyisivät saamaan vettä kaikkialla.

Saapuessaan vanhan ukkospolun lähelle Minkkitassu maisteli ilmaa. Lähellä oli pikkulintuja, mutta muuten oli hiljaista. Hänen tumma turkkinsa erottui hyvin vitivalkeasta lumesta, mutta nyt se ei haitannut.
Hän kaarsi lähellä puita ja lopulta päätti kiivetä yhteen. Samalla Saniaisturkki näkisi, kuinka hän osaisi kiivetä. Ja hänhän rakasti kiipeämistä ja oksalta toiseen hyppimistä. Puista näkisi helposti riistaa ja niiltä pysyisi piilossa.
Minkkitassu hyppeli puissa hiljaa ja maisteli välillä ilmaa. Ne pikkulinnut, jotka hän oli aikaisemmin haistanut, olivat nyt lähempänä. Naarasoppilas kulki jonkin aikaa hajun perässä ja näki sitten kahdeksan varpusta pienen aukion keskellä syömässä jonkinlaisia siemeniä.
Ne eivät olleet kovinkaan pulskia, ja niillä oli näemmä hyvin kova nälkä. Minkkitassu ei olisi tahtonut tappaa niitä. Mutta hänestä ei koskaan tulisi soturi, jos hän ei selviäisi tästä. Osa elämän kiertokulkuahan se oli. Kissa tappaa linnun, kissa kuolee, linnut syövät kissan raadon... Tai jotain sinne päin, ehkä jokin hieman lievempi versio?
Minkkitassu laskeutui hyvin hiljaa puusta ja hiipi lähelle lintuja, mutta pysytteli tuulen alapuolella, joten ne eivät haistaisi häntä. Eivätkä näkisikään, sillä ne olivat hyvin uppoutuneita syömiseen. Oppilas odotti hetken ja hyökkäsi sitten. Kolme linnuista lensi heti karkuun kissan sännättyä varjoista, mutta viisi lintua eivät olleet tajunneet. Minkkitassu iski kynsillään yhden linnun siipien keskelle estäen sen lennon ja puraisi yhtä niskasta. Niskasta puraistu meni veltoksi heti, mutta siipirikko ehti pyristellä parin silmänräpäyksen ajan. Minkkitassu kuitenkin väänsi siltäkin niskat, jottei se kituisi.
”Kiitos, Tähtiklaani”, hän kuiskasi kiitoksen esi-isilleen. ”Kiitos näiden lintujen hengistä.”
Minkkitassu kaivoi lumeen kuopan, pudotti kaksi varpusta sinne ja laittoi lumen takaisin niiden suojaksi.
Hän vilkaisi taivaalle.
Vielä oli aikaa ennen kuin taivas olisi huipussaan. Vielä hän ehtisi tehdä useammankin kerran vaikutuksen Saniaisturkkiin, jos hän nyt mistään vaikuttuisi.

Naaras oli saanut sopivasti saalista. Niiden kahden varpusen lisäksi hän oli napannut pian sen jälkeen hiiren, joka oli piilotellut kolossaan puun juurien alla, toisen hiiren, joka oli ollut jo valmiiksi hieman haavoittunut sekä peipposen, jonka hän oli saanut kiinni hypellessään puissa.
Saniaisturkki vaikutti vakuuttuneelta, mutta olisiko Hopeatähti?
Minkkitassu kantoi kolmea lintua suussaan ja Saniaisturkki hiiriä. Kullanruskea kolli oli selvästikin tyytyväinen.
”Nappasit sen peipon erittäin hienosti”, hän oli maukunut. ”Näytti siltä, kuin olisit lentänyt. Keneltäköhän sinä olet tuollaiset kyvyt oppinut?”
”Ei mitään ideaa”, Minkkitassu oli vastannut. Ehkä hänen vanhempansakin olivat olleet hyviä kiipeilemisessä ja oksilla hyppelemisessä. Ehkä se kiersi suvussa.
Oppilas ja hänen mestarinsa astuivat sisälle leiriin. He veivät saaliit tuoresaaliskasaan, ja Minkkitassu sai valita yhden niistä itselleen. Hän valitsi peipon ja asettui syömään sitä Routatassun kanssa oppilaiden pesän edustalle sillä aikaa kun Saniaisturkki puhui Hopeatähdelle päällikönpesässä.
”Voi että, kun minäkin tahtoisin jo soturiksi”, Routatassu valitti. ”Olen niin kateellinen.”
”Ei se nyt vielä varmaa ole”, Minkkitassu maukui ja haukotteli.
Routatassu säpsähti. ”Älä nyt nukahda! Sinut varmasti nimitetään pian, silloin et voi kyllä koisata. Soturin vala, muistathan.”
Tumman ja valkean kirjava naarasoppilas naurahti. ”En minä nyt ole simahtamassa. Toivottavasti siis.”
Silloin Hopeatähden kutsuhuuto kajahti suurtasanteelta.
Klaani kerääntyi tasanteen alle kuuntelemaan, mitä hopeisella päälliköllä olisi sanottavana.
Saniaisturkki kiemurteli kissajoukon lävitse Minkkitassun luo. ”Tulepas.”
Minkkitassu tuijotti tuota suurin silmin. Tässäkö se nyt on? Hän olisi vihdoinkin soturi, niin kovin pitkän odotuksen jälkeen.
Routatassu tarjoutui hautaamaan peipon jäännökset nopeasti joten Minkkitassu meni mestarinsa perässä suurtasanteen alle.
”Minä, Hopeatähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Minkkitassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?” Hopeatähti selosti.
Minkkitassu nielaisi, katsahti Saniaisturkkiin, joka nyökkäsi rohkaisevasti, joten naaras rauhoittui. ”Lupaan.”
”Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Minkkitassu, tästä päivästä lähtien sinut tunnetaan Minkkihallana. Tähtiklaani kunnioittaa päättävyyttäsi ja sitkeyttäsi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi!”
”Minkkihalla! Minkkihalla!” leiri kaikui huudoista.
Olen nyt soturi, Minkkihalla ajatteli. Mikä on seuraava maalini?
Vastaus:20 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huminapilvi, Jokiklaani
09.02.2014 23:18
Pieni, valkoinen käpälä iskeytyi vauhdilla kohti Huminapilven päätä. Kolli olisi ehtinyt väistää, jos olisi tahtonut, mutta ei tehnyt sitä. Hän pysyi paikoillaan, muka ”peloissaan”, ja sulki silmänsä. Pehmeä tassu kopsahti hänen otsaansa.
Huminapilvi avasi silmänsä ja naurahti. ”Älä tapa minua!” hän maukui.
”En teekään niin!” punertava naaraspentu vingahti innoissaan. ”Minä, Nokkostähti, Nokkosklaanin päällikkö, en tapa kissoja turhaan, en varsinkaan sinunlaisiasi, öh, umm... turhimuksia! Aikani ei siihen riitä.”
Punertava kolli hymyili tyttärelleen ja nousi jaloilleen. ”Sinusta tulee loistava soturi”, Nokkospennun vieressä Nuppupentu tuijotti tuimasti isäänsä. ”Ja niin myös sinusta, Nuppupentu. Teistä tulee vahvoja, kenties joskus päälliköitä.”
”Kun minä olen päällikkö, Jokiklaanista muuttuu Nuppuklaani!” Nuppupentu julisti ja nosti päätään ylpeänä.
”Senkin mielikuvitukseton matkija!” Nokkospentu tiukasti. ”Se oli minun ideani! Etkä sinä voi vain uhmata Tähtiklaania ja vaihtaa Jokiklaanin nimeä, kun se on ollut aikojen alusta asti Jokiklaani, eikä mikään tyhmä Nuppuklaani! Ja Jokiklaanin nimi on Jokiklaani, koska sen kissat osaavat uida ja asuvat joen vierellä, mitä se Nuppuklaani muka meille merkitsisi?”
”Klaani voisi opetella kasvattamaan kukkia! Ja voisin vaikka vaihtaa kaikkien kissojen nimet ”Nuppu”-alkuisiksi. Olisi Nupputähti, Nuppujalka, Nupunlento, Nuppuhaukka, Nuppupilvi, Nuppujuo-”
”Idiootti!”
”Olisi ”Nuppu”-pääte parempi? Sinä voisit olla Nokkosnuppu ja-”
Nokkospentu pongahti sisarensa päälle ja pennut rupesivat pyörimään villisti lumessa leikkimäisesti tapellen. Huminapilvi naurahti ja katseli tarkkaavaisena, jotta pennut eivät käyttäisi liian rajuja otteita. Soturi haistoi kumppaninsa tuoksun ilmassa ja kääntyi katsomaan kaunista, juovikasta naarasta hymysuin. Tiikerijuova nuolaisi kollia korvalle ja istahti tämän viereen.
”Älä opeta heitä liian väkivaltaisiksi”, kuningatar muistutti. ”En halua heistä samanlaisia kuin Saarniraita.”
”Hei, unohda hänet jo”, Huminapilvi mumisi myötätuntoisesti ja painoi päänsä kumppaninsa päätä vasten. ”Kaikki on hyvin.”
”Niin...” Tiikerijuova maukui hiljaa. ”Olet oikeassa. Kaikki on hyvin.”
Huminapilvi kehräsi humisevasti ja vilkaisi taas pentuihin, jotka nyt temmelsivät kauempana. Nyt leikki oli alkanut jo käydä vähän voimakasotteisemmaksi. Punertava soturi lopetti kumppaninsa puskemisen ja pysähtyi katsomaan, kuinka Nokkospentu loikkasi Nuppupennun päälle, joka vingahti suureen ääneen. Huminapilvi nousi seisomaan kaikille neljälle jalalleen. Tiikerijuova katsoi häntä ihmeissään.
”Mikä nyt?”
”Nuppupentuun sattui!”
Huminapilvi kiirehti pentujensa luo ja nappasi Nokkospentua, joka oli iskemässä siskoaan silmien väliin, niskasta riuhtaisten tuon ehkä hieman liian kovaotteisesti kauemmas.
”Isä!” Nokkospentu ärähti ja putosi lumeen.
Soturi nuolaisi Nuppupentua, joka makasi lumessa selällään. Pieni pentu hengitti kiihkeästi ja raotti suuria silmiään. Sitten naaras hihitti ja pomppasi jaloilleen.
Huminapilvi katsoi tätä hieman hämillään.
”Kaikki hyvin, iskä!” Nuppupentu miukui ja hyppeli tasajalkaa. ”Kaikki hyvin. Harjoittelin vähän näyttelemistä, enkös olekin taitava?”
Ennen kuin Huminapilvi ehti sanoa mitään, Tiikerijuova käveli heidän viereensä Nokkospentu etukäpäliensä välissä ja töksäytti: ”Olet hyvin taitava, pikku näyttelijätär. Olette kummatkin niin ihania, mutta nyt on aika mennä nukkumaan.”
”Eikä!”
”Aurinko on vasta laskemassa!”
”Auringonlaskun aikaan täytyy mennä nukkumaan. Sisälle pentutarhaan siitä, pienokaiset.”
Lopulta pennut kipittivät emonsa edellä suojaisaan pentutarhaan. Tiikerijuova kääntyi vielä Huminapilven puoleen ja nuolaisi tämän kuonoa lempeästi. ”Öitä, kulta.”
”Öitä.”

//Toivottavasti saan 10 koopeetä >_>
Vastaus:20 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiger, kotikisu
09.02.2014 20:53
Tiger tuijotti tyhjyyteen, kuten päivästä toiseen. Oli tylsää, kaksijalat silittelivät kyllä kovasti kollia, joka oli huomionkipeä, mutta ei sekään innostanut kauheasti. >>Jos minä näkisin jotain, joskus edes pienen valon pilkahduksen, niin lupaisin.. Lupaisin tehdä ihan mitä vain, hyvä Tähtiklaani! Minä muuten kuolen!<< Tiger aneli. Vaikka tuo tiesikin koko pesän läpikotaisin, hän halusi edes joskus nähdä jotain. Pian kaksijalka alkoi silittelemään Tigeriä ja antoi luultavasti ruokaa pitkällä kädellään suoraan kollin kuonon eteen.
"Juuri nämä maistuvat parhaimmilta!" kolli huudahti ja alkoi hotkimaan erittäin herkullisia kotikisun ruokia, joita ei usein tarjottu. Kolli kehräsi tyytyväisenä pitkästä aikaa, vaikka olikin yhä edelleen surullinen ja hieman masentunut. Mutta jos hyvää ruokaa oli tarjolla, sitä olisi syötävä. Ei sitä mikään muu kuin tuoresaalis voittaisi...

uneliaana Tiger murahti. Oli pian varmaan kuuhuippu, ja kolli joutui olemaan yksin. Vain kaksijalat nukkuivat, ja kovaäänisesti.
"Voisin kyllä lähteä pois, mutta en selviäisi" kolli murisi mutta tyytyi vain surullisesn nau'untaan sohvien raapimiswn sijasta. Heti kuitenkin kolli säpsähti ja oli pudota maahan, kun pesän ovi aukesi yllättäen ja sisään tömisteli joko suuri hirviö tai vihainen kaksijalka. Hoiperrellen kolli säntäsi juoksuun ja säikähti kun jokin tömähti maahan. Kaksijalka puhui oudolla äänellään ja avasi jotain, ja lähti pois. Hetken kuluttua Tiger kiinnostuneena höristi korviaan kuullakseen jotain, mutta törmäsikin johonkin pieneen mutta pörröiseen.
"Kuka sinä olet?" tuo naukui kuin pikkupentu ja luultavasti ei vielä ollut nähnyt Tigerin silmiä.
"Olen Tiger, jos kiinnostaa" kolli vastasi tylyn kuuloisesti mutta oli kiinnostunut uudesta kissasta. Varovaisesti tuo käänsi päätään, kuin varoen, ettei tuo pentu vain säikähtäisi kollin silmiä.
"O-olet sokea?" pentu mumisi kuin ei olisi uskonut silmiään.
"Niin olen, entä sitten? Kuka sinä olet?" kolli mumisi ja yritti olla mahdollisimman kysyvä ilman silmiään.
"Minua on kutsuttu yleensä tyhmäkai, Luupääksi, Hiirenaivoiseksi..."
"Riittää riittää, mutta millä nimellä sinua _täällä_ kutsutaan?!" kolli tivasi jo hieman ärtyneenä.
"Minua kaksijalkasi sanoi ainakin Tuiskuksi.." pentu mumisi ja loi kysyvän katseen varmasti Tigerin Turkkiin.
"Tuisku.." Tiger toisti hyväksyvästi.
"Tervetuloa, Tuisku"
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeapentu, Myrskyklaani
09.02.2014 19:03
Nukuin syvää unta. Emoni tökki minut hereillä
"Herää, Hopeapentu!" Hän maukui " saatte ensimmäisen hiirenne"
Söimme hiirtä Ratamopennun kanssa.
"Tämä on hyvää" sanoin. Sitten menimme leikkimään. Taistelimme Ratamopennun kanssa.

//aika loppu kesken, voi kyl antaa kp:eet
Vastaus:2 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Veritassu Myrskyklaani
09.02.2014 17:54
Kylmyys iski luihin ja ytimiin Veritassun lämpimästä turkista huolimatta. Hän ravisteli itseään jotta pysyisi lämpimänä.
Lumihiutaleet satoivat taivaalta pehmeästi Veritassun kuonolle. Ne olivat kylmiä mutta sulivat pian pois. Se sai Veritassun aivastamaan pienesti. Mutta onneksi lumi sulisi pian pois, ja hän pääsisi "taistelemaan" taas sitruunaperhosten kanssa. Kaikkialla vihertäisi kauniisti.
Mutta se hetki ei ollut vielä, Veritassu halusi päästä jahtaamaan perhosia muttei voinut. Hänellä oli tylsää, ja kaiken lisäksi hänen mestarinsa oli jossain muualla.
>>Jospa lähtisin seikailemaan Tuuliklaanin reviirille!<< Punaturkkinen kissa tuumi innoissaan. Veritassu ravisti lumet oitis pois turkistaan ja säntäsi innoissaan metsään. Lumi pöllysi kissojen silmiin jotka olivat Veritassun tiellä. Lopulta hän katosi metsikköön.

"Noniin.. Eli tästä alkaa tuuliklaanin reviiri..." Veritassu päätteli sen siitä että hän näki pitän alueen vailla puita ja pensaita. Hän näki ainoastaan valkeaa. Veritassu lähti tepastelemaan eteenpäin. Hänen kaikki aistinsa pysyivät valppaina partion varalta. Tuuli pöllyytti mukavasti hänen turkkiaan, ja vielä niin että partio ei haistaisi Veritassua.
Vaellettuaan jonkin aikaa lumessa Veritassu erotti kaukaa ison pesän.
"Hei! Onkohan tuo niitä kaksijalkojen pesiä?" Hän hihkaisi ja alkoi juosta lujaa. Päästyään tarpeeksi lähelle hän huomasi että niitä oli useampia. Hän vilkaisi taakseen ja näki kaukana oman klaaninsa sekä järven. Veritassu loikkasi ketterästi aidalle ja ihasteli paikkoja.
"Mitä sinä oikein teet?" Kuului ääni hänen takaa. Veritassu säikähti niin wttä putosi aidalta alas.
"Mitä ihmettä!" Hän rääkäisi. Mutta rauhoittui kun näki edessään rusehtavan kissan.
"Rauhoitu, kuka oikein olet ja mistä tulet?" Se kysyi kohteliaasti.
"Hmph... Nimi on Veritassu ja olen klaanista, eli sietäisi varoa suutaan." Veritassu tuhahti ja istahti valkeaan lumeen.
"Jaa a...Veritassu. Olet siis oppilas. Nimeni on Tiikeri." Kissa esittäytyi ja näytti hieman pitkiä hampaitaan, sekä kynsiään.
"Turhaan siinä esittelet kynsiäsi, katsos näitä!" Hän nosti tassunsa ilmaan jä näytti pitkiä teräviä kynisään.
"Hah.. Ensin käsket minun olla esittelemättä kynsiäni ja nyt teet sitä itsekkin!" Tiikeri naurahti.
"Ihan sama!" Veritassu sähähti ja iski kyntensä maahan.
"Veritassu.. Jos se oli siis nimesi, haluaisitko että näytän sinulle jotain?" Tiikeri kysyi ja hyppäsi aidalle.
"Juu.. Vaikka." Verenpunainen kissa naukaisi ja lähti seuraamaan Tiikeriä juosten. He hyppivät yli paalien ja aitojen. Kotikisuksi Tiikeri oli yllättävän ketterä. Lopulta he puikahtivat ladon oven raosta joka oli rikki. Siitä mahtui juuri ja juuri. Lato oli aivan täynnä rottia.
"Siinä. Jos on nälkä niin syö. Minut pistetään joka päivä jahtaamaan näitä joten alan hieman kyllästyä tähän. Olisit vain avuksi jos saalistaisit muutaman niistä." Tiikeri maukui ja alkoi lipoa tassuaan.
Veritassu ryntäsi rottien perään. Hän ei vain halunnut tappaa niitä vaan jahtasi niitä ja viskoi ilmaan. Veritassu hyppi paalien päällekin asti jahtaakseen niitä. Tiikeri katsoi hieman huvittuneena Veritassun touhua.
Jatkuu// Että tällaista sitten :D
Vastaus:15 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaunotassu, jokiklaani
09.02.2014 11:06
Luku 3, ansassa
Kaunotassu käveli "ei kenenkään maalla" etsimässä saalista. Yhtäkkiä hän kuuli kumman äänen. Kaunotassu naurahti, kun tajusi sen olevan hevonen. >>Niillä ei ole muuta tekemistä kuin syödä ruohoa ja kyyditä kaksijalkoja<< hän tuumi. Kaunotassu kuuli kaksijalkojen pentujen huutamista. Yhtäkkiä ne hoksasivat Kaunotassun. He huusivat jotain ja säntäsivät Kaunotassun perään. Hän kipusi nopeasti lähimpään puuhun. Kaksijalan pennut jäivät osoittelemaan Kaunotassua vähäksi aikaa, mutta lähtivät lopulta tiehensä. >>Typerät pennut<< Kaunotassu murahti ja kipusi alas puusta. Hän haistoi vaimeasti hiiren. Hän alkoi varovasti seurata tuoksua. Hiiri rapisteli hevosten paikan vieressä. Kaunotassu ei nähnyt kaksijalkoja lähistöllä, joten hän päätti ryömiä aidan ali hiiren luo. Juuri kun hän oli hyppäämässä hiiren kimppuun, paikalle tuli aikuinen kaksijalka. Hiiri säntäsi pakoon ja Kaunotassu oli juoksemassa takaisin päin. Maassa oli kerä ohutta hopeana hohtavaa köynnöstä, jonka päälle Kaunotassu vahingossa astui. Hän ei tiennyt mitä se oli, mutta hänen käpälänsä sotkeutuivat siihen. Ennen kuin hän huomasikaan, kaksijalka tarrasi kiinni Kaunotassusta.

Kaunotassu suljettiin pieneen häkkiin. Hän oli pienestä pennusta lähtien pelännyt ahtaita paikkoja. Nyt hänestä tuntui, että seinät puristuvat hänen ympärilleen ja happi alkaisi loppua. Silloin hän kuuli maukumista. Kaunotassu raotti silmiään, ja näki valkoharmaan kollin. "Kaksijalat ovat tyhmiä kuin kannot. Saat avattua tuon lukon hetkessä." kolli sanoi. Muuta apua Kaunotassu ei sitten saanutkaan. Hän työnsi kyntensä ulos häkistä ja tökki sillä lukkoa. Hetkessä ovi olikin auki. "Pennun leikkiä!" hän huudahti, ja palasi metsään.
//Tämmönen kökkö pätkä. Tuli vain halu kirjottaa tarina//
Vastaus:10 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hohtoterä, luopio
08.02.2014 14:20
Hohtoterä tassutteli varovaisin askelin ukkospolun yli samalla kun toisesta suunnasta kuului jyrinää. Se merkitsi sitä, että pian tulisi hirviö joka ei varoisi.
"Se olisi oikein mukava kuolema" naaras murahti ja loikkasi yhdellä suurella loikalla pois ukkospolulta. Naaras oli saanut kiinni yhden rotan ja yhden suuren hiiren, sillä hän oli käynyt myös kaksijalkalassa. Yleensä ei rotatkaan niin lihavia olleet, mutta sehän oli vain hyvä asia. Hiiri oli myös lihava, joten laumalle riitti jonkin verran riistaa. Kissan lihasta ei Hohtoterä kovinkaan tykännyt, mutta kylmäverinen murhaaja tämä oli. Kova ja märkä maa oli vaaleanruskeaa, sillä lunta oli satanut hieman ja mutainen maa ei ollut vielä jäätynyt, lämpimämpien lehtikadon ilmojen syytä Se oli. Ja siksi naaraan tassut olivatkin likaiset. Pian kuitenkin naaras huomasi jotain oranssinpunertavaa todella lähellä Salamalauman pesää. Se oli kissa, joka vilkaisi taakseen vielä kerran, mutta ei tuntunut huomaavan Hohtoterää. Se olikin vain hyvä, sillä sysimusta naaras voisi hiipiä varjoissa ja hyökätä suoraan tuon tunkeilijan kimppuun, ja viedä pesään. Se olisi helppoa.

Hohtoterä oli jo niin lähellä, että tuo kissa saattaisi huomata naaraan minä hetkenä hyvänsä, kunhan vain päätään kääntäisi. Tuo liikautti korvaansa, ja siitä Hohtoterä tiesi, että kissa oli kuullut hänet, ehkä vain oksa oli katkennut tai naaras oli astunut kuivuneen lehden päälle. Kissa hitaasti käänsi oranssinpunaista päätään, ja huomasikin pian vihreillä silmillään Hohtoterän joka olisi valmis vaikka kynsimään tuon kollin hengiltä, jos hän tulisi lähemmäs.
"Tiedätkö missä Se salamaklaani on?" tuo kysyi samalla liikauttaen korvaansa. Hetken tuo katsoi Hohtoterää arvioivasti mutta kohautti vain lapojaan hieman.
"Mitä Se sinulle kuuluu? ET sinä kuitenkaan sitä ansaitsisi tietää" hieman pilkkaavasti Hohtoterä naurahti, mutta viittoi hännällään kissaa seuraamaan. Salamalaumaan uusi jäsen, jos näin jatkuisi niin pian Salamalaumalle ei riittäisikään tarpeeksi pesiä luolassa. Sitten pitäisi etsiä uusia pesäpaikkoja, jotka olisivat kuitenkin lähellä paikkaa, missä Salama oli alun perin ollut.
"Tässä, siis tuossa on meidän leiri.. Mutta muutamat joutuvat kai muuttamaan poiskin sieltä" naaras naurahti mutta tiesi, että tarvittaisiin metsän kaikki kissat, ennen kuin Salamalauman pesäkolo täyttyisi kokonaan.
"Tuletko?" Hohtoterä murahti nähden samalla kun vieras kissa nyökkäsi hitaasti, samalla astellen naaraan perässä.

"Mikä on nimesi? Olen Hohtoterä" Hohtoterä kysyi kun piinaava hiljaisuus oli laskeutunut hetkellisesti kahden kissan ylle. Hohtoterä ei ollut mennyt pesään pesän suuaukosta, vaan sieltä, mistä kukaan muu kissa - paitsi ehkä Salama ja Steel, eivät tienneet yhtään mitään. Joten siellä ei edes ollut ketään.
"Vaahteranlehti" kissa vastasi.

"Salama, Vaahteranlehti..." Hohtoterä kuiskasi hiirenhiljaa Salaman korvaan, kun oli tuonut oranssinpunertavan kollin kaikkien keskelle. Salama nyökkäsi ja irvisti.
"Tervetuloa Salamalaumaan, Vaahteranlehti"
Vastaus:15 kp;ta
-Haukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
08.02.2014 10:39
Luku 4.
minä olen Salama

Salama kuuli varovaisen naukaisin, ja pieni pentu ilmestyi yllättäen tuon näköpiiriin.
"A-aivan ku-kuin minä" naaras änkytti nähdessään tuon pennun eriväriset silmät ja salamaraidat. Pian pentu olikin jo suurempi, nuori kissa joka tuijotti kuin tyhjää samalla virnistäen. Tuon tassut olivat veressä, kun kissa alkoi huitoa tassuillaan ilmaa voitonriemuisesti ulvahdellen. Sitten seuraava näky oli naaras, joka laahusti turkki läpimärknä, sekä verestä että vedestä.
"Kostan vielä koko metsälle, saastat!" tuo mourusi.

"Hän on ollut jo muutaman päivän täällä, eikä näytä edes suunnittelevan mitään" vieraan kollin ääni kantautui Salaman korviin, kun muistoja vieri koko ajan Salaman mielessä kuin joki, joka ei jäätyisi koskaan. Vaalea kolli asteli Salaman luokse ja mittaili tuota katseellaan hetken, mutta juoksi yllättäen pois nähdessään murhanhimoisdn virnistyksen leviävän naaraan kasvoille.
"Muistan teidät kyllä, pikkuiset. Ja lupaan kyllä että saatte kärsiä, mutta ensin.. Ensin saatan tehdä jotain muuta" naaras jääkylmästi murisi tuijottaen samalla sinne, mistä kolli oli tullut ja minne hän oli myöskin mennyt. Nyt Salama muisti kaiken, hän oli juuri Se Salama. Eikä kukaan voisi estää häntä lähtemästä, niin he kai pelkäsivät kovasti. Varomatta mitään tuo naaras nousi tassuilledn ja rynnisti Tuuliklaanin leiriin muiden kissojen keskelle kuin hullu, ja karvat pystyssä sihisi ja murisi kaikille.
"Sinä.. Saasta, miten sinä olet jaksanut.. Tämän.. Tämän 'mahtavan' klaanin kanssa, vain pienenä soturina?" Salama ylimielisesti asteli heti Ruostepuron, emonsa luokse joka värisi peloissaan.
"Liity Salamalaumaan tai.. Salamaklaaniin, aivan sama miten sen sanot. Olet vahva.. Mutta et ehkä niin vahva" kuiskaten Salama tuijotti emoaan herkeämättä, silmät viiruina.
"En voi, olen Tuuliklaanin soturi, enkä petä klaaniani koskaan" yksisilmäinen Ruostepuro ärisi jo hieman rohkeammin, mutta ehkä jo liian uhkarohkeastikin.
"Minä kostan kyllä teille kaikille" muristen Salama lähti pois klaanikissojsn luota ja rynnistikin jo pian eteen päin, samalla kun takaa päin ilmestyi kaksi tai kolme, ehkä neljä soturia.

//lyhyt ja kökkö, en keksinyt mitää nik siis surkea x3//
Vastaus:10 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastähti, Jokiklaani
07.02.2014 22:50
Luku 45(?); Missä siskoin on

Rastastähti asteli nopein askelin ulos sammaloituneesta kivipesästään lumiselle aukiolle. Usvajalka puheskeli parin kokeneen soturin kanssa mahdollisesti kooten aamupartiota, ja kissoja alkoi tulvia pikkuhiljaa ulos pesistään. Jokiklaanin päällikkö haukotteli ja asteli Symbolihännän luo, joka oli juuri tullut Jäämyrskyn perässä sotureidenpesästä.
”Huomenta”, tummanharmaa päällikkö maukaisi vanhalle pentuaikojensa ystävälle. Symbolihäntä heilautti lyhyttä töpöhäntäänsä ja nyökkäsi tervehtivästi.
Rastastähti kallisti päätään huomatessaan kilpikonnakuvioisen kollin kasvoilla surullisen ilmeen. ”Mikä on? Punatassuko?” Hänen oppilaansa ja Pajupuron ja Symbolihännän poika oli kadonnut pari auringonnousua sitten, eikä tuosta ollut näkynyt jälkeäkään. Silti päälliköllä oli sellainen tunne, että tämä olisi kunnossa. Punatassu oli järkevä ja vahva nuori kissa.
”Osaksi”, Symbolihäntä mutisi korvat luimussa. ”Hän on varmasti kunnossa. Hänen on pakko olla. Mutta enemmän minua huolettaa Pajupuro.” Kolli lisäsi perään nopeasti nähdessään tumman naaraan huolestuneen ilmeen: ”Hän on aivan sekaisin.”
Päällikön häntä laskeutui vasten maata. ”Se varmaan johtuu Punatassusta ja Lehväkasvosta, eikös niin? Ja... Kotkankiidosta...” Hänen omaa sydäntään särki inhottavasti, kun hän ajatteli kuollutta veljeään. Tietenkin se oli ollut hyvin suuri järkytys hänelle ja varsinkin hänen siskolleen Pajupurolle, joka oli samalla menettänyt ensimmäisen pentueensa toisen pennun, Lehväkasvon. Ja nyt kun Punatassukin oli poissa.
”Niin. Yritän piristää häntä ja muistuttaa, että elämä on täynnä menetyksiä, mutta niiden yli täytyy vain päästä. Hän ei kuitenkaan muutu lainkaan. Eikä hän edes syö kunnolla. En tiedä, mitä tekisin!” Symbolihäntä katsoi suruissaan muualle. ”Mitäköhän Pikkusulka ja Sisiliskovarjokin ajattelevat? En osaa pitää heidän tyttärestään huolta...”
Rastastähti tönäisi ystäväänsä rohkaisevasti. ”Kyllä he ymmärtävät, että et voi ohjata Pajupuron tunteita. Hän pääsee siitä yli, usko pois. Anna minä vähän piristän häntä, pian hän on taas aivan entisellään.”
Kilpikonnakuvioinen kolli kohautti lapojaan. ”Kokeile pois vaan... Minä lähden metsästämään.” Kokenut soturi katsahti vielä päättävästi vanhan ystävänsä silmiin ja loikahteli sitten leirin halki uloskäynnille.
Rastastähti katseli tuon perään ja kääntyi sitten kohti pentutarhaa. Hän veisi Pajupuron metsästämään kuten ennen vanhaan. Tuohan piti siitä, kun sai nauraa siskolleen, joka oli surkea maalla metsästämisessä ja puhua kaikesta hauskasta kuten muistoista ja haaveista. Kyllä Pajupuro piristyisi, vaikka olikin hieman pitkävihainen ja itsepäinen kissa. Silti tuo rakasti hauskan pitämisestä. Kaikki kääntyisi vielä parhain päin.
Naaras työntyi maidonhajuiseen pesään. Sisällä osa kuningattarista ja pennuista nukkui, mutta Tiikerijuova oli hereillä ja pesi juuri pentujaan, Nokkospentua ja Nuppupentua. Kuningatar vilkaisi päällikköä. ”Hei”, tämä maukui käheästi ja kiskaisi Nuppupennun, joka oli köpötellyt kauemmas, lähemmäksi itseään.
Rastastähti tervehti häntä hiljaa ja hiipi varovaisesti pesän taaimmaiseen nurkkaan, jossa Pajupuro nukkui hitaasti hengittäen. Kuningattaren ennen niin puhdas ja suittu, ruskea, raidallinen turkki oli nyt takkuinen ja likainen. Tämä oli myös hyvin laiha, suurin osa klaanikissoista olikin tähän vuodenaikaan, mutta hänen kylkiluunsa erottuivat selvästi ja naaras näytti suorastaan kutistuneen laihuutensa takia.
Päällikkö tökkäisi sisarensa lapaa pehmeästi kuonollaan ja Pajupuron ametistinväriset silmät avautuivat suorastaan pelottavan nopeasti, mutta silti kovin tyynesti. Naaraan silmät olivat väsyneet ja niiden alla oli tummat silmäpussit, kuin tämä ei olisi saanut nukuttua moneen kuuhun. Silmissä oli tyhjä katse, joka yleensä näkyi niissä kissoissa, jotka katselivat tähtitaivaalle esi-isilleen rukoillen.
”Huomenta”, Rastastähti kuiskasi varovasti ja piti äänensä rauhallisena, jottei polttaisi siskonsa pinnaa. ”Jaksaisitko lähteä metsästämään?”
Pajupuro kohautti lapojaan ja nousi jaloilleen. ”Mikäs siinä. Mennään vain, olenkin ihan pirteä.”
Rastastähti kohotti kulmiaan hieman hämmästyneenä. Tämähän vaikutti siltä ihan tavalliselta, iloiselta Pajupurolta. Mikä muka oli vinossa? Hän hymyili sisarelleen ja palasi samaa tietä pesän suulle vaihtaen nopeasti Tiikerijuovan kanssa katseita, joka oli nyt saanut pentunsa pestyä. Kaksi pientä naaraspentua pomppivat päällikön ohitse ulos kiljuen villisti.
Raidallinen naaras kääntyi katsomaan siskoaan, joka ei ollutkaan seurannut häntä. Pajupuro seisoi yhä pentutarhan nurkassa ja tuijotti tyhjyyteen. Edes tuon silmät eivät värähtäneet, ja tuo hengittikin hyvin huomaamattomasti.
”Öm”, Rastastähti mumisi hiljaa. ”Pajupuro? Tuletko sinä?”
Ruskea kuningatar käänsi päätään ilmeettömästi. ”Ai niin. Tulen aivan perässäsi.”
Rastastähti tunsi kylmien värähdyksien kulkevan pitkin hänen selkäänsä. Ehkä hänen siskonsa ei sittenkään ollut aivan kunnossa. Ei ollut lainkaan tämän tapaista olla niin... tyhjä ja yksinkertainen.
Päällikkö käveli taaksepäin vilkuillen aukiolle. Pajupuro tuli nyt hänen perässään, mutta hitaasti ja tönkösti. Tiikerijuovan pennut hyppivät lumessa telmien ja hyppien, mutta pysähtyivät hetkeksi katsomaan ruskeaa kuningatarta. Pennut supattivat jotain toisilleen ja Nuppupentu naurahti hieman ivallisesti. Rastastähti mulkaisi pentuja, ja nuo pelästyivät päällikön vihaisen katseen alla. Pian he kuitenkin palasivat leikkeihinsä ja juoksivat ympäri aukiota lumi pöllyten.
Saapuessaan aukion toiseen päähän päällikkö pysähtyi odottamaan siskoaan, joka oli monta ketunmittaa jäljessä. Tummaa naarasta alkoi jo ottaa tuommoinen käytös päähän. Eihän elämästä tullut mitään, jos ei osannut päästää irti menetyksistä, nehän olivat osa kaikkien elämää! Kaikki joutuisivat menettämään joskus jotain, mutta ei sitä voinut vain jäädä suremaan, kun elämisessä oli hyvätkin puolensa.
”Minne päin mennään?” Rastastähti kysyi siskoltaan, kun tuo oli saanut hänet kiinni. Pajupuro ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan jatkoi eteenpäin muina miehinä. Tummanharmaa naaras puri hammasta ja käveli kuningattaren viereen yrittäen pysyä kärsivällisenä.
”Mennäänkö vaikka järven rantaan? Sieltä voisi löytyä pieniä riistaeläimiä, mitäs sanot?”
Pajupuro mutisi jotain epäselvää, joka oli hieman kuin ”Ihan sama”.
Rastastähti hidasti vauhtinsa samanlaiseksi laahustamiseksi kuin siskonsa ja yritti luoda tuon kanssa silmäkontaktin. Pajupuro ei kuitenkaan reagoinut mitenkään vaan käveli eteenpäin kuin olisi luotu sitä varten.
>Ei kai tässä auta muu kuin puhua jostain mukavasta. Siitähän hän yleensä innostuu<, päällikkö ajatteli lopulta.
”Muistatko sen yhden päivän, kun laitoimme klaaninvanhimpien ruokaan hiirensappea?” naaras mourusi naurahtaen. ”Heidän naamansa... Ha, he eivät koskaan saaneet tietää syyllisiä, vaikka epäilivätkin meitä! Mutta eiväthän he pystyneet syyttämään meitä, kun heillä ei ollut todisteita. Saikohan sitä kukaan lopulta sitten selville, mitä luulet?”
Pajupuro tuijotti yhä lasittuneena eteenpäin.
”Huhuu, kuuletko sinä?” Rastastähti pukkasi päätään kevyesti sisarensa lapaa vasten.
Nyt naaras hätkähti. ”Aimitähä? Olen samaa mieltä.”
Rastastähti huokaisi raskaasti ja pyöräytti silmiään. ”Etsitäänkö kohta saalista?”
Pajupuro pysähtyi yhtäkkiä ja nyt tuon katse liikkuikin ympäri metsää. Rastastähti odotti, mitä tuo sanoisi.
”Näetkö tuon jäätyneen pihkan tuolla männyn kaarnassa?” kuningatar kysyi lopulta ja katsoi jotakin monista puista, mutta hänen siskonsa ei ymmärtänyt, mitä hän niistä tarkoitti. ”Tuo pihka... se muistuttaa minua Pihkapennusta. Pikku Pihkapentuni...”
Ruskea naaras käveli hieman eteenpäin ja pysähtyi sitten taas kaivamaan jotain lumen alta. Rastastähti katsoi sitä, ja ymmärsi sen olevan pakkasen tappama kukka, joka oli ehkä joskus ollut kovinkin kirjava.
”Tämä taasen on kuin Lehväkasvo... Ja tuo kotka tuolla taivaalla, se on aivan Kotkankiidon tapainen. Lentääkin kuin hän...”
”Tarkoitat varmaan 'kiitää'?”
”Lentää.”
Rastastähti tunsi olonsa kovin kiusaantuneeksi. Oli kuin Pajupuro olisi jossain aivan muualla, ja tämä tyhjä sielu oli ottanut hänen ruumiinsa tassuihinsa. Joten missä oli tämä entinen, pirteä ja huumorintajuinen sisko? Kenties hän ei koskaan palaisi enää... Ei, niin ei tulisi tapahtumaan.
”Ja punainen taivas valkoisilla pilvillä... kuin Punatassun turkki ja valkea vatsa.”
”Taivas on sininen.”
”Punainen taivas.”
”Se on sininen, eikä punaiseksi muutu.”
”Punainen taivas... kuin Punatassuni... Minun pikku Punatassuni. Voi, missä sinä olet, kultaseni...”
Päällikkö polki maata ja yritti maistella ilmaa riistan varalta, mutta ei saanut mistään hajusta kiinni. Oli vain kylmä, pakkasen täyttämä ilma. Ei lainkaan tuoksuja riistasta.
Mutta Rastastähti haistoi sitten kuitenkin jäniksen. Jäniksen! Sillä saisi ruokittua montakin nälkäistä suuta.
”Jossakin lähellä on jänis”, hän sihahti. ”Odota sinä täällä, niin minä ajan sen tänne ja voit ottaa sen kiinni. Kyllähän sinä siihen pystyt?”
”Jänis... otan kiinni...” Pajupuro mumisi.
”Hyvä juttu”, Rastastähti naukui nuolten huuliaan. ”Ole valmiina.” Hän käveli pehmein askelin puiden joukkoon ja maisteli samalla ilmaa. Jänis oli jossain aivan lähistöllä.
Hänen käpälänjälkensä jäivät vitivalkoiseen lumeen. Valkeat, pitkät vatsakarvat osuivat lumeen naaraan kävellessä eteenpäin hajun perässä lyhyillä jaloillaan. Siellä se oli! Pulska, lumivalkea jänis. Sellaisia harvoin näkyi Jokiklaanin reviirillä, joten se oli luultavasti Tuuliklaanin reviiriltä. Pupu istui lumihangessa paikoillaan ja söi samalla jotain, mitä Rastastähti ei pystynyt tunnistamaan. Se oli jokin oranssi, ei mikään luonnossa kasvava. Muutenkin jänis vaikutti hieman omituiselta luonnonkappaleelta, mutta mikäs siinä. Ruokaahan sekin oli, ei tarvinnut nirsoilla rodusta, ei varsinkaan lehtikadon aikaan.
Hän kaarsi piilossa, tuulen alapuolella hitaasti jäniksen taakse varoen, ettei astuisi tuulen etupuolelle. Hetken lymyiltyään varjoissa hän sitten hyppäsi esiin ja säikäytti jäniksen. Kuten suunniteltukin, se juoksi suoraan Pajupuron suuntaan. Rastastähti virnisti. Helppo saalis!
Jänis vipelsi pikku käpälillään eteenpäin, kunnes Pajupuro näkyi edessä päin. Tummanharmaa päällikkö oli jo varma siitä, kuinka hänen sisarensa varmasti nappaisi jänön, mutta sitten kaikki meni mönkään. Pajupuro asteli pari askelta jonnekin aivan muualle, eikä edes huomannut jänistä. Eläin pinkaisi kuningattaren ohitse. Rastastähti kiihdytti vauhtiaan. Jos hänen masentunut sisarensa ei saisi sitä kiinni, kyllä hän siihen pystyisi, kuin vain yrittäisi parhaansa! Mutta sitten Pajupuro hoipertelikin suoraan hänen eteensä, ja pitkäkarvainen naaras joutui jarruttamaan painaen kynnet maahan, jotta ei törmäisi tähän.
”Senkin...!” hän huusi. ”Mitä sinä sähläät! Mikset ottanut sitä kiinni?!”
”Häh?” Pajupuro kysyi aivan ymmällään.
Rastastähti ei jäänyt kuuntelemaan, vaan lähti äkkiä jäniksen hajun perään. Hän ei saisi kadottaa sitä. Kissan henki saattoi olla sen jäniksen varassa, joten se oli pakko saada kiinni. Jänis näkyi hänen edellään, yhä juosten pakoon. Se juoksi kohti Varjoklaanin rajaa. Rastastähden täytyi saada se kiinni ennen rajaa, koska muuten se sitten olisi yksi plussapiste vihollisklaanille ja miinuspiste Jokiklaanille, ja sehän ei käynyt päinsäkään. Päällikkö kiihdytti vauhtiaan, ja pian juoksi jo niin nopeaa kuin pystyi. Hän saavutti jänistä, ja oli siitä vain hännänmitan päässä kun se ohitti rajan.
”EI!” hän ärjyi vihoissaan. ”Miten sinä, miksi, miten viitsit! AÄÄÄRH!” Toki hän olisi voinut mennä rajan yli, mutta pikkutarkka Mustatähti olisi varmasti haistanut hänet ja aloittanut sodan, jossa veri lentäisi ja kissat turhaan kuolisivat.
Siellä se jänis sitten istui, vain pienen matkan päässä vihollisreviirillä, mussuttaen sitä oranssia kasviaan.

”Mikset voinut ottaa sitä kiinni!” Rastastähti ärisi siskolleen, joka katseli ympärilleen.
”Olin juuri miettimässä, kuinka tuo puunoksa niin kovasti muistuttaa Sisiliskovarjon juovikasta turkkia... ja järvi on aivan kuin Pikkusulan vatsa, jonka vierellä me nukumme ja juomme maitoa, ja-”
”OLISIT OTTANUT SEN KIINNI!” Päällikkö murisi. ”Lopeta jo tuo, palaa normaaliin elämään! Menetykset kuuluvat elämiseen, sinun täytyy kestää niitä!”
Nyt Pajupuro tekikin oudon käännöksen ja kivahti: ”No mitä se sinäkään tiedät tunteista mitään, kun et ole koskaan rakastanut ketään! Olet Sirpalesydämenkin kanssa vain siksi jotta sinulla olisi tekosyy mennä hänen kanssaan kaikkialle, kun et muuta jaksa. On siinäkin päällikkö! Ihmettelen kyllä, miksi Sulkatähti edes valitsi sinut varapäälliköksi! Pidä hei huoli omista asioistasi, kiitos, minä lähden tästä suremaan pentujani ja veljeäni, jota sinä et surrut edes yhtä auringonnousua!”
Pajupuro lähti tallustelemaan kohti leiriä häntä laahaten maata. Rastastähti katsoi maahan suruissaan. Missä hänen vanha siskonsa oikein piileskeli?
Vastaus:30 kp:ta!
-Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
07.02.2014 19:15
"Jos hän ei palaa kuun sisällä, joku muu johtaa laumaa" Steel julisti ja irvisti. Kaikki oli kuitenkin päinvastoin: Steel ei halunnut näyttää ulospäin, että hän oli huolissaan kumppanistaan, Salamasta. Hän valehteli muille, että oli aivan sama kollille, että missä naaras oli.
"Sinun vuorosi vahtia vankeja" tuli Verenkatse ja ärähti vihaisesti laumatoverilleen joka vain tuhahti ja lähti pitkin loikin vankien luokse.

"Tulin vahtimaan sitä 'mahtavaa' klaanipäällikköä" kuului Hohtoterän murahdus kun tuo meni sinne, missä toinen vanki oli. Steel muisti yhä sen, kun Salama oli palannut mukanaan Hopeatähti, mutta pian sen jälkeen Salama oli seonnut, ainakin muiden laumalaisten mukaan.
"Hei Fanny.." Steel mourusi vaarallisesti ja vilkaisi sinne, missä Fannyn 'vankila' oli.
"Älä" kuului pelokas vastalause kun tuo vanki kuuli melko tutun äänen, joka kuului kollille.
"hmm.. Ööh.. Salama suunnittelee tappavansa kaikki vangit, jos he eivät kerro mitään ja.." Steel valehteli vaikka tiesikin, että Salama oli jossain muualla. Ei kylläkään kolli mitenkään vakuuttavalta kuulostanut, mutta mahdollisimman vaarallisesti kuitenkin tuo murisi ja teroitteli samalla kynsiään. Ei Steel koskaan ennen kissaa ollut syönyt, mutta kun tämä tutustui Salaman kanssa, ja ensimmäisen kerran maistoi kissan lihaa, ei sitä emän voinut olla syömättä.
"Miten lajitoverini liha voikaan olla niin herkullista" murhnhimlisesti Steel murisi ja tuijotti Fannya jäätävin silmin.
"Et voi!" tuo parkaisi samalla luimistaen korviaan. murhaava katse ja mielipuolinen irvistys kävivät hetkellisesti kollin kasvoilla.

//lyyhyyt :| yritän saada Salaman takaisin omiin järkiinsä pian x D
Vastaus:10 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Täplähäntä, Myrskyklaani
07.02.2014 14:46
Heräsin yöllä painajaiseen oli juuri kuunhuipun aika. Paripäivää sitten kyyhötin parantajan pesässä ja nyt olin jo melkein voimissani, vain pieni yskä oli jäljellä.
#Kaikki nukkuvat sikeästi.# Katselin muita ja yritin asettua mukavaan asentoon. Suljin silmäni ja yritin nukkua. Menin Piikkihännän luokse ja töykin tassulani tämän selkää.
”Niin..” Hän naukaisi unisena ja raotti silmiään.
”Voisinko nukkua vierelläsi.” Naukasin hiljaa hieman epäröiden.
Hän nyökkäsi ja käperryin hänen viereensä. Kuun valo leimahti pesän suuaukosta sisään kauniisti ja minua alkoi väsyttää entistä enemmän ja lopuksi nukahdin.

--Aamu--

Makasin Piikkihäntää vasten ja raotin silmiäni. Lunta leijaili ulkoa pesälle asti, mutta pesässä oli silti tarpeeksi lämmin että voisi nukkua. Istahdin ja nuolin turkkiani puhtaaksi ja venyttelin.
”Taidanmpa mennä tästä katsomaan pentuja.” Naukaisin itselleni ja Ratamohäntä höristi korviaan.
”Tulen mukaasi.” Hän naukaisi iloisesti.
Nyökkäsin ja tassuttelin psän suulle, Ratamohäntä tuli perässä haukotellen. Leiri avautui valoisana eteemme ja näin Lehväpilven pentuinensa. Hölkkäsimme hänen luokseen.
”Mikäs teidät tänne kiidätti.” Hän hymähti ja nuoli tassuansa.
”Tulimmehan vain katsomaan pentuja.” Naukaisin ja Ratamohäntä meni Routapennun luo. Hopeapentu tuli luokseni ja painautui kyyryyn ja loikkasi isolla hypyllä selkääni niin että kaaduin lumipenkaan.
”Oliko hieno hyppy?” Hopeapentu naukaisi ja meni pois päältäni.
”Oli.” Vastasin ja pörhistin turkkini. Näin Piikkihännän tulen luoksemme.
”Hei!” Hän hihkaisi ja löntysteli tänne.
”Tulikukka halusi meidät mukaan aamupartioon Piikkihäntä naukaisi.
Nyökkäsin ja lähdin Piikkihännän kanssa Tulikukan luo.
”Rakastan pentuja ne ovat niin ihania.” Naukaisin Piikkihännälle ja hän katsahti minuun.
”Niin ovat.”
Tassuttelimme vierivieressä Tulikukan luo ja siellä oli jo odottamassa, Nokiturkki ja Kirkassydän.
”Hei Täplähäntä!” Kirkassydän naukaisi riemastuneesti.
”No mutta lähdetään nyt.” Tulikukka naukaisi äänellä. Lähdimme lehtimetsän kohti Varjoklaanin reviirin rajaa. Puut olivat kankeita ja kylmä viima toi mukanaan lunta. Turkimme olivat lumessa, haistoin kissojen hajua.
”Täällä on ollut kissoja.” Naukaisin tyynesti.
”Niin on, Täälä on jäniksen luita haudattuina.” Kirkassydän viittoi hännällään paikkaa jossa luut olivat, lumihanggessa näkyi myös kissalauman jälkiä.
”Pitäisi varmaa uusia hajumerkit.” Tokaisin ärtyneenä. Tulikukka nyökkäsi.
”Tuolla!” Nokiturkki huudahti.
”Mitä?” Tulikukka naukaisi.
”Kissoja.” Nokiturkki murahti. Lähdimme seuraamaan kissoja.
”Ne näyttävät olevan erakkoja. Jatketaan matkaa, jos niitä nähdään uudestaan ne häädetään.” Tulikukka kuiskasi.

//Kökkö..//
Vastaus:13 KP:eeta!

- Hohtohalla -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Alexandra, kotikisu
07.02.2014 07:49
//Jatkoo//

Alexandra mussutti kotikisun ruokaansa hiukan haluttomasti. Ruskealäikkäinen naaras vilkaisi lapansa yli ja ikkunasta ulos, vilkuillen haikeasti ruudun takanan näkyviä puiden latvoja. Kotikisu huokaisi ja kääntyi jälleen ateriansa pariin. Hän lipaisi kupista kielellään yhden papanan ja luikahti jälleen ikkunalaudalle.
>>Lähtisinkö ulos hetkeksi lumipyryyn vai jäisinkö sisälle?<< Naaras punnitsi vaihtoehtoja päässään ja päätyi lopulta ensiksi mainittuun. Alexandra hiippaili kaksijalkansa pesän sisäänkäynnille, ja pysähtyi sitten. Luukku, josta hän tavallisesti kulki oli kiinni eikä sitä pystynyt käyttämään.
>>Onneksi tiedän toisenkin reitin.<< Kotikisu suuntasi toiseen suuntaan, siellä oli toinenin ovi.
//Lyhyys koska häätö koneelt DX//
Vastaus:6 KP:eeta.

- Hohtohalla -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hepu
06.02.2014 21:36
Hopeapentu, Myrskyklaani

"Pennut, tulkaa tänne!" Lehväpilvi naukaisi pentutarhan suuaukolta.
"Mitä?" Kysyi Ratamopentu
"Mennään lähimetsään!" Emo maukui iloisesti
Katsoimme Ratamopennun kanssa toisiamme ja juoksimme sitten kilpaa emon luokse.
"Tasapeli!" Maukaisin
"Mmmhh..." Ratamopentu naukui
"Mennään jo" Emo kehotti ja lähti matkaan
Tassuttelimme jonkun omituisen tunnelin läpi. Ne oksat näyttivät aivan omituiselta.
Olimme vihdoin päässet siitä tunnelista pois ja näin todella kauniin maiseman! Sielä oli kaikkea todella kaunista! Korkeita puita, paljon sammalta ja kasveja!
"Voin opettaa teitä saalistamaan ja puussa kiipeilemään" emo maukui
" joo! Se olisi hauskaa!" Maukaisin ja hypähdin ilmaan
"Joo!" Sisareni maukaisi
Emo jännitti lihakset ja hyppäsi. Yht'äkkiä sillä oli suussa hiiri!
"Minä haluan oppia tuon!" Ratamopentu kehräsi iloisena
"Minä myös!"
"Okei, ensiksi teidän täytyy haistaa saalis!" Emo aloitti
"Mutta opetan teille ensin pari liikettä siihen" hän jatkoi, kun huomasi, että me aloimme haistella puskia ja koloja.
"Niin?" Ratamopentu kysyi
"Joo, mitkä liikkeet?" Jatkoin
"Saalis ei saa kuulla teitä." Emo neuvoi
" kun se on kolmen hiiren mitan päässä me hyökätään, vai?" Ratamopentu kysyi
"Ei ihan. Suunilleen kahden hiiren mitan päässä." Emo korjasi
"Olisin tiennyt!" Ylpeilin
"Et olisi!" Ratamopentu vastusti
"Olisin"
"Et!"
"Lopettakaa nyt! Riitelette kuin olisitte eri klaanista!" Emo sihahti
"Anteeksi" Ratamopentu maukaisi hiljaa
"Hopeapentu?" Emo sanoi odottavasti
"Niin" Vastasin
"Unohtuiko jotain?" Hän kysyi
"Ei minun mielestäni" sanoin päättäväisesti
"Anteeksi?" Ratamopentu ehdotti minulle
"No, anteeksi emo" kehräsin
"Mmrrau" emo kehräsi ja lähdimme takaisin leiriin.
Vastaus:14 KP:ta! Ja siis: tuonne, minne olet laittanut että 'Hepu', niin laita sinne se Hopeapentu Myrskyklaani! Mutta hyvä tarina :)

- Hohtohalla -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaunotassu, jokiklaani
06.02.2014 20:37
Luku 2, kärttyisä valehtelija

Kaunotassu tassutteli leirin poikki. Hän oli noussut väärällä tassulla, ja oli siksi todella vihainen. Hän näki Laulutassun lähestyvän häntä. "Minut pyydettiin sanomaan, että sinun pitää mennä metsästyspartioon." Laulutassu sanoi. Kaunotassu nyökäytti päätään. "Toivottavasti saat vielä enemmän saalista kuin eilen." hän hymyili. Kaunotassu kohotti päätään ja höristi korviaan. "ANTEEKSI MITÄ?!" hän sähähti. "Väitätkö, etten saanut tarpeeksi saalista eilen?!" Kaunotassun korvat olivat luimussa, silmät kaventuneet viiruiksi ja kynnet olivat esillä. "A-anteeksi...en tarkoittanut." Laulotassu vingahti. "Rauhassa Kaunotassu." Usvajalka, Kaunotassun mestari sanoi. Kaunotassun niskakarvat laskeutuivat. "Anteeksi, nousin vain väärällä tassulla." hän maukui ja painoi päänsä nolona. >>En vain voi luonteelleni mitään<< Kaunotassu nurisi mielessään, mutta jätti sen sanomatta. Hän halusi hyväksi soturiksi, eikä olisi viisasta ruveta riitelemään oman mestarinsa kanssa.

-----Metsässä------
Kaunotassu haistoi vesimyyrän. Hän hiipi sen perässä. Lopulta hän loikkasi, mutta vesimyyrä karkasi. Lisäksi hänen edessään oli harmaa kolli, joka oli ilmeisesti vaaninut samaa vesimyyrää. "Olet myrskyklaanin reviirillä!" kolli sähisi. "Tiesin kyllä, olin juuri lähdössä!" Kaunotassu sähisi takaisin.
"Mikset sitten lähde?"
"Olin lähdössä! Tuliko selväksi?"
"Olet vieläkin siinä!"
"Suututatko minua tahallasi?"
"Haluan vain, että lähdet!"
Siinä vaiheessa Kaunotassun mitta oli täysi. Hän hyökkäsi kollin kimppuun. Kaunotassu raapi kollia ja samoin teki kolli Kaunotassulle. Yhtäkkiä Usvajalka tuli esiin. "Kaunotassu, mitä on tapahtunut?" hän henkäisi. Kaunotassu irtautui harmaasta kollista. >>Voi ei!<< hän ajatteli. "Tu-tuo hyökkäsi kimppuuni, kun ajatuksissani...ööh..." Kaunotassu aloitti, kunnes huomasi valehtelevansa. >>Mitä sinä oikein teet?!<< Kaunotassu sähähti itselleen. Lopulta hän rauhoittui. >>Noniin Kaunotassu, rauhoitu...pieni valkoinen valhe vain<<. Kaunotassu huomasi, ettei uskonut itsekkään mitä sanoi itselleen. "Niin mitä?" Usvajalka kysyi. "Ööh...olin sanomassa, että ajatuksissani saalistin myrskyklaanin reviirillä" Kaunotassu valehteli. >>Mutta olihan se tavallaan totta, riita alkoi siitä<< hän tuumi. Harmaan kollin silmät suurenivat. "Se ei ole totta! Tuo aloitti!" hän sähisi. Usvajalka huokaisi. "Pyydämme anteeksi, vaikka en nyt ihan tätä ymmärräkkään." hän sanoi. Kun kissat lähtivät, Kaunotassua alkoi harmittaa. >>Mitä jos tästä puhutaan kokoontumisissa? Mitä jos minut erotetaan klaanista?<<. lopulta hän ravisti päätään ja naurahti.
Tuo oli pientä verrattuna niihin asioihin, jota klaanien välillä tapahtui.

Vastaus:14 KP:eeta! Ei kai Kaunotassu joudu lähtemään Jokiklaanista?!

- Hohtohalla -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hepu
06.02.2014 07:03

8. "Miuu!"Maukaisin ja hyökkäsin Ratamopennun päälle.
"Mouurou" mourusi Kuurapentu, kun se hyökkäsi Hyökkäsi päälleni
"Olkaa nyt kissoiksi" Lehväpilvi naukaisi
*katsoo emoa*
"Ilon pilaaja! Aina, kun meillä on hauskaa!" Mau'uin vihaisesti
*tassuttelee pentutarhan nurkkaan*
"Mä tuun täältä vasta neljänneskuun jälkeen!" Mourusin

Illalla:

"Hopeapentu, tule nukkumaan!" Lehväpilvi naukaisi
"Ei väsytä, en tule." Maukaisin itsepäisesti
"Sinä jäädyt sinne!" emo vielä koitti
"Ei kiinnosta." Sanoin itsepäisesti
*pyörii ympyrää ja menee kerälle*

"Nukkuuko Hopeapentu?" Kuiskasi Lehväpilvi Aamukukalle
"Taitaa nukkua" Aamukukka vastasi

Yöllä:

>>hrhh... Kylmä<<
" missä emo? Täällä on niin paljon suuria kissoja..." Maukaisin hiljaa itselleni
>>käytä hajuaistiasi Hopeapentu<< mietiskelin samalla kun tutkailin emo-kissoja.
"Ei se täällä ole!" Maukaisin melko kovaan ääneen
"Miuu! Emoo! Missä olet" maukaisin hätääntyneenä
"Hopeapentu, mikä on?" Emo kysyi hiljaa
"Missä olet" maukaisin hätääntyneenä
"Aamukukan vieressä. Ole muuten hiljempaa, ettei muut herää"
"Okei" sanoin hiljempaa
"Tule tänne" Hän kehotti
*tassuttelee emon luo*
"Minun on kylmä"
"Täällä on lämmintä" kuulin emon äänen
*nukahtaa*

Vastaus:Joo, ihan hyvä tarina, mutta voisit laittaa tuohon 'Nimi' kenttään näin, aina kun kirjoitat tarinoita: Hopeapentu, Myrskyklaani. Kuten noissa kirjoitusohjeissa lukee. Ja sinun ei tarvitse kirjoittaa että *nukahtaa*, vaan voisit kirjoittaa vaikka 'Pian nukahdin emonsa viereen kehräten...' tai jotain sinne päin. Mutta hyvä tarina! Saat siitä 12 KP:eeta!

- Hohtohalla -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punatassu, Tuuliklaani
05.02.2014 22:15
//Nyt minitarina//

Heräsin, kun aurinko paistoi oppilaiden pesän oksakaton raoista suoraan silmiini. #Miksei minulle koskaan suoda iloa nukkua pitkään?# Nousin ylös ja rupesin pesemään itseäni. Muut oppilaat nukkuivat vielä. Peseydyin nopeasti ja hiivin ulos oppioaidenpesästä etten vain herårräisi ketään. Leiri aukiolla oli vasta pari kissaa. Takiaiskorva, Vaahteravirta sekä Leijonasydän. He istuivat lähekkäin tuoresaaliskasan lähettyvillä ja mutustivat aamiaista. Tassuttelin tuoresaaliskasalle ja otin siitä varpusen, tuoresaalista oli vähän koska kukaan ei ollut vielä käynyt metsästämässä. Ilmeiseti aamupartio oli jo lähtenyt kierrokselleen. Kun istahdin Takiaiskorvan viereen leiriin saapui muutama metsästämässä ollut, jotka toivat täydennystä tuoresaaliskasaan.

"Punatassu, mitä mieltä olisit jos tänään harjoiteltaisiin hieman taisteluliikkeitä?"

"Joo, ehdottomasti!"

Hotkaisin varpuseni parilla haukulla ja nousin pystyyn.

"Joko mennään!?"

"Malta nyt syön ensin vain tämän loppuun."

Odotin, että Takiaiskorva söi hiirensä loppuun ja lähdimme kohti harjoittrlu aluetta. #Aijon takuuvarmasti selättää Takiaiskorvan tänään!# Olimme jo lähes perillä, kun Takiaiskorva pysähtyi yhtäkkiä.

"Mikä on, mitä nyt?"

"Haistatko tuon kitkesän hajun? Se on kettu...."

//Jatkuu// //aika surku tarina mut jatkan huomen; 3//
Vastaus:11 KP:eeta!

- Hohtohalla -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu, Varjoklaani
05.02.2014 18:56
Mäntytassu jolkotti kohti tuoresaaliskasaa. Aurinko oli lakipisteessään, ja alkoi vähä vähältä vajota alemmas kohti taivaanrantaa. Kollin revennyt korva värähti hiukan, kun lehtikadon vilpoinen tuuli puhalsi leirin läpi. Nuori oppilas tarkasteli tuorasaaliskasaa, ja otti hetken päästä leukoihinsa pienen, laihan ja riutuneen oravan. Mäntytassun vatsa oli kiåeä nälästä; tuoresaalista oli vähemmän kuin yleensä lehtikadon aikaan, ja muut klaanitkin kilpailivat keskenään riistasta.
>>Toivottavasti tuoresaaliskasassa ei ole variksenruokaa<< kaarnanruskea kolli kolli värähti, kun viima puhalsi jälleen leirin ylitse. Hän nuolaisi huuliaan ja upotti hampaansa vielä hiukan lämpimään lihaan.
Vastaus:5 KP:eeta! Hiukan lyhyt?

- Hohtohalla -

Ps. Ei haittaa, vaikka lyhyt, hyvä tarina kumminkin!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
05.02.2014 16:27
Tassutelin nopeaa vauhtia ensilumen päällä. Se jätti taakseni tassun jäljet. Kuljin kohti virtaa. Lähellä ollessani kuulin veden kohinan. Virtaus ei ollut jäässä joten soisin yritää kalastaa. Astelin virran reunalla. Pyyhkäisin hieman lunta pois hännälläni jotta voisin istua. Istuuduin ja katselin hiljaa veden pintaa. Ei merkiäkään kaloista. Odotin ja tuijotin vettä. Lopulta kuulin pienen loiskahduksen. #Kala# Ajatelin ja viritin aistini äärimileen saaliin uidessa lähemmäksi. Kauhaisin vettä kynnet paljastetuina ja sinkosin kalan ilmaan. Otin sen suuhuni ja laskin maahaan. Se sätki hieman mutta tapoin sen sitten lopullisesti. #Vien tämän leiriin nyt# Ajatelin. Noukin kalan maasta ja lähdin se suussani kohti leiriä. Jostain syystä saapuessani leiriin aloin miettiä millaista olisi elää ilman klaania. Näin edessäni aukion jossa pennut leikkivät ja soturit juttelivat. Leirin vartiossa oli huminapilvi joka istui ylväästi tuijotaen eteensä. Usvajalka ja Rastastähti juttelivat päällikönpesän edessä. Vein Kalan tuoresaaliskasaan. En voisi kuvitella etten jakaisi saalistani tai puollustaisi klaani hengelläni, mutta palkioksi sain olla täällä klaanini luona joka luotti minuun. Katsahdin pilviselle taivaalle josta oli alkanut leijailla lumihiutaleita. Karistin ajatukset mielestäni ja hoksasin perhonsiiven. Menin tämän luo.
"Hei" Perhonsiipi naukui ilahtuneesti saadesaan seuraa.
"Hei" Vastasin. "Tuletko kanssani syömään" Kysyin ja katsoin naarasta.
"En ole vielä saalistanut" Perhonsiipi selitti.
"Voin lähteä mukaan" Tarjouduin.
"Todellako" Perhonsiipi sanoi innoisaan ja tuijotti minua kauniilla meripihkanvärisillä silmillä.
"Tietty" Naurahdin. Perhonsiipi nousi seisomaan.
"Menään" Tämä sanoi ja pinkaisi juoksuun. Huokaisin ja seurasin. Poistuimme leiristä metsään.
"Jos minä menen tuonne ja sinä tuonne. Nähdään tässä sitten kun olemme saaneet kaksi eri saalista" Perhonsiipi ehdotti. Nyökkäsin vastauksen. Perhonsiipi rynnisti pensaikoon ja minä menin toiseen suuntaan. Asetuin haistelemaan ilmaa. En haistanut merkiäkään riistasta. Vain vanhoja tuoksuja. Lehtikato oli kurjaa aikaa, mutta en tahtonut jätää sitä poiskaan. Emoni kertoi että sen ansiosta metsä uusiutuu. Lopetin ajatelin kuulessani pienen äänen. #Hiiri# Ajatelin ja pudotauduin vaanimisasentoon. Onnistuin saamaan hiiren kiinni. Sen jälkeen haistoin oravan. Se tosin onnistui pakenemaan. Jahtasin sitä mutta turhaan. Se kipusi korkealle kuusen latvaan. Huokaisin. #Pitää kai palata katsomaan onko perhonsiipi valmis# Ajatelin koska aikaa oli kulunut jo paljon. Olin oikeassa Perhonsiipi istui siististi paikalla jossa sovimme tapaavamme.
"Vihdoin" Tämä naukui hyvän tuulisesti.
"Sain vain hiiren" Kerroin.
"Minä sain kottaraisen ja pienen kalan" Perhonsiipi sanoi. Lähdimme kohti leiriä. Leirissä otimme kumpikin yhden saaliin saaliskasasta ja asetuimme syömään. Kuuntelin perhonsiiven kertomusta tämän aamuisesta partiosta. Syötyäni menin soturipesään nukumaan. Käperryin makuualustalleni ja suljin silmäni nukahdin nopeasti.

Unessa olin saarella. Istuin hiljaa paikallani ja tuijotin ympärilleni.
"Vihdoin" Sanoi ääni. Kuin tyhjästä edessäni oli kissa. Sillä oli vaalea kissa.
"Kuka olet" Kysyin ja katselin kissaa.
"Salviaviiksi" Kissa vastasi ja tämän viereen ilmestyi toinen kissa. Se oli vaaleanruskea.
"Vaahterakynsi" Kissa esittäytyi.
"Mitä teet täällä" Kysyin ja katsoin kissoja.
"Kaikki ovat erillaisia" Salviaviiksi sanoi hiljaa. Tuijotin mitään sanomatta Salviaviikseä. En käsittänyt.
"Minä tulen autamaan sinua tulevaisuudessa" Salviaviiksi sanoi ja katsoi minua pitkään ennen kuin haihtui ilmaan. Käänsin katseeni Vaahterakynteen. Tämä katsoi minua tiukasti ja ilmaisi selkeästi ettei kertoisi Salviaviiksestä enempää kuin tämä itsekään.
"Kuule lupaa minulle että sinusta tulee joskus jotain suurta mutta älä anna vallan ottaa sinusta otetta" Vaahterakynsi käski ja tuijotti minua.
"Lupaan" Vastasin epäröimättä.
"varmasti" Vaahterakynsi selvensi.
"Lupaan" Toistin kuuluvammin.
"Hyvä ja minä pidän huolen että pidät lupauksesi" Vaahterakynsi maukui ja katosi. Jäin yksin saarelle joka haihtui altani. tipuin veteen ja painuin pinnan alle. Sitten heräsin. Räväytin silmäni auki. Olin jo ilta. Aurinko oli laskenut ja kuu tilalla.
#Pidän huolen että pidät lupauksesi# Mietin.
Vastaus:24 KP:eeta! Mahtava tarina! Niin kuin kaikilla muillakin! :)

- Hohtohalla -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinisiipi, Tuuliklaani
04.02.2014 19:21
Koko tuuliklaanin leiri kylpi sinä aamuna lämpimässä auringonvalossa. Onhan se hyvä, että kauniin sään päiviäkin oli siinä metsässä. Lumi hohti kirkkaana ja sieltä täältä kuului riistaeläinten rapinaa ja vinkaisuja. Miltei kaikki tuuliklaanin kissat nukkuivat vielä sikeästi, olihan vasta aikaista herätä. Vain klaanin parantaja nukkui sinä yönä levottomasti. Sinisiipi vaikeroi hiljaa unissaan ja kieriskeli pehmeällä sammalpedillään. Jostain kuului lumessa narskuvia askelia, ja pian parantaja tunsi tökkäisyn kyljessään. Siniharmaa naaras säpsähti hereille ja kohtasi oppilaansa Kamomillatassun jäänsinisen katseen. Nuori kissa oli kohottanut oikean tassunsa valmiina tökkäämään mestariaan uudestaan ja hymyili nyt hieman anteeksipyytävästi.
" Nukuit levottomasti.. " Oppilas selitti nopeasti Sinisiiven hämmentyneelle katseelle. Parantaja nyökkäsi ja nousi kankeita jalkojaan venytellen ylös. Kamomillatassu astui askeleen taaemmas ja istahti maahan. Auringonvalossa naaraan liekinväriset juovat muistuttivat tulenlieskoja. Sinisiipi hymähti ajatuksissaan ja kompastui vahingossa suurehkoon kiveen päästäen pienen vinkaisun. Parantaja nosti päänsä ja väänsi kasvoilleen teennäisen hymyn, joka muistutti lähinnä irvistystä.
" Kaikki hyvin ", hän mutisi oppilaansa säikähtäneelle ilmeelle ja kampesi itsensä pystyyn " olen kunnossa. " Todellisuudessa Sinisiiven toista takajalkaa vihloi armottomasti eikä tuo voinut olla vaikertamatta hiljaa kävellessään pesän perällä oleville yrttivarastoille.
" Katsotaanpa.. Kehäkukkaa.. tosiaan.. Sitä vain voi olla hankala löytää. " Naaras mutisi itsekseen ja vilkaisi arvioiden Kamomillatassua. Kohauttaen lapojaan parantaja tassutti oppilaansa luo.
" Tarvitsemme kehäkukkaa, löydät sitä järven rannalta. " Sinisiipi selitti kirkkaalla äänellä. kamomillatassu nyökkäsi ja kohta tuo viilettikin ulos pesän suuaukosta. Ennen kuin Sinisiipi ehti "hiirtä" sanoa, oppilas oli tullut takaisin innostuneen näköisenä. Ennen kuin tuo ehti avata suunsa, pesän läheltä kuului askelia ja ihanan tuttu tuoksu täytti pesän. Kultamyrsky työnsi päänsä sisälle pesään.
" Sinisiipi, ajattelin tulla tapaamaan sinua, näin juuri kun Kamomillatassu lähti ja arvelin että.. " Kolli katsoi kauhistuneena Kamomillatassua, joka ei ollut tainnut tajuta äskeisestä mitään, vaan polki kärsimättömänä maata odottaen suunvuoroa. Sinisiipi ei ollut vielä unohtanut kohtausta, jossa tuli vahingossa kuulleeksi kumppaninsa ja pennun, silloisen Näätäpennun keskustelun, jossa pentu oli sanonut Kultamyrskyä isäkseen. Naaras oli uskonut, että Näätäpentu oli todella ollut Kultamyrskyn pentu ja katsoi nyt viileästi kumppaniaan.
" Kenties joskus toiste. ", naaras murahti kumpparilleen. " Mennään, Kamomillatassu, taidanpa tulla mukaasi. "
Toki hän rakasti Kultamyrskyä enemmän kuin ketään muuta, mutta tällä hetkellä naaras ei vain ollut puhetulella.
Ja luoden kumppaniinsa viimeisen, kylmän katseen Sinisiipi kiirehti oppilaansa edelle ja astui pian ulos leiristä.

// Lyhyt ja huono, mutta pakko oli kirjottaa ettei Siniä poisteta. :/
Vastaus:17 KP:eeta.

- Hohtohalla -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
04.02.2014 15:15
Luku 3.
muisto

"Salama, tiedät kyllä että kuka olen" musta naaras sylkäisi puoliksi peloissaan ja puoliksi raivoissaan. Salama, sen oli oltava salamaraitaisen naaraan nimi. Naaras nuolaisi huuliaan haistaessaan selvän veren lemun. Tämä kosketti varovasti tassullaan päätään ja tunsi viiltävän kivun samalla, sekä veren tahriman tassunsa.
"Tappakaa, häätäkää hänet! Hän on vaarallinen kaikille kissoille joukkoineen" kuului tuttu ääni, joka kuului juuri sille naaraskissalle, joka oli raivoissaan ja peloissaan vasta Salaman edessä. >>Nimeni ei ehkä ole Salama oikeasti, mutta kaikki kutsuu minua sillä nimellä<< naaras ajatteli ja nousi varovaisesti ylös.
"Hän voi kyllä vain esittää, mutta tuollaisen syvän haavan kanssa ei olisi leikkimistä, joten luulen.." kuului taas ääni, joka kuului jollekin lähellä olevalle kissalle. Ottaessaan askeleen kaikki lähellä olevat pennut piiloutuivat kissajoukkoon, ja tutun näköinen kolli tuijotti naarasta. Sillä oli salamaraidat myös, tosin vain ruskeat.
"En valehtele, enkä myöskään tiedä keitä te olette" naaras mourusi yrittäen peittää kaiken kivun ja tuskan, mitä naaras juuri sillä hetkellä koki. Kuitenkin pian kaikki sumeni, ja naaraan eteen tuli vaalea, hohtava hahmo. Se kuitenkin katosi, ja naaras näkikin edessään hopeisen naaraan joka murisi jotain.
"Älä tee sitä, minusta voi olla hyötyä!" tuo parkaisi kun tahtomattaan Salama kohotti tassuaan kynnet esillä iskeäkseen tuota. Vain viimeiset kissan sanat tämä kuuli
"olen myrskuklaankn päällikkö.."
"Minä olen kohtalosi, kuolet minun kynsiini" kuului samalla tuttu mutta samalla vieras kissan sihinä, kun hopeisen naaraan tilalle vaihtui tumma hahmo jonka silmät kiiluivat hämärässä.
"Oi voi, Se taitaakin olla juuri toisin päin" kuului matalaa murinaa kun Salama tuijotti tuota kollia. Hänet naaras oli nähnyt hissin, samalla sen ihmeen päällikön, hopeisen naaraan. Pian kuitenkin näky hävisi, ja Salaman eteen avautui verinen maisema, missä kuului ympäriltä sihinää ja murinaa, siellä täällä makasi kissoja jotka hengittivät raskaasti. Oliko joskus käynyt näin? Miksi naaras halusi hyökätä vain taisteluun mukaan? Miksi hän näki kaiken tämän?

Kaikki oli tuntunut niin tutulta, liiankin tutulta unessa. Mutta Salama ei olisi murhaaja, ei hän voisi olla. Kyllä hän olisi muistanut kaiken, ja tiennyt että kuka oli. Ehkä kaikki näyt, mitä Salama sai, olikin tulevaa? Entä jos hän joskus tappaisi päällikön, entä jos hän kuolisi tuon kollin kynsiin, joka oli niin urheasti puolustanut itseään?
"Hän herää" kuului ääni ja Salama raotti silmäänsä varovaisesti pelkäämättä. Naaras liikautti korvaansa ja tunsi ettei enään päähän sattunut lainkaan, vaan sen sijaan jotain hieman tahmeaa oli tarttunut naaraan tassuun.
"Seittitähti, minä tiedän kyllä että -" kuului kuiskaus jonka jälkeen naaras sulki hitaasti silmänsä ja ajatteli vasta näkemäänsä asiaa. Entä jos Salama olisikin murhaaja, tai olisi ollut?
Vastaus:18 KP:eeta!

- Hohtohaukka -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terähammas,luopio
03.02.2014 17:30
//Jatkoo//

Tuijotin järven tummansinistä selkää, josta heijastuivat tähdet. Uppouduin aina vain syvemmälle ja syvemmälle ajatuksiini, ja maailma ympärilläni katosi. Maa jalkojeni alla tuntui pettävän, ja tuntui siltä että leijuin ilmassa. Tuuli vaimeni, eikä rasahdustakaan kuulunut. Tunsin, kuinka vaivuin unen hellään huomaan.

***
"Terähammas, mitä sinä täällä teet?" Silmäni räpsähtivät auki, ja sihahdin nähdessäni Steelin.
"Kysyin, mitä-sinä-täällä-teet." ruskeanraidallinen kolli tavasi ärtyneesti. Kohautin lapojani, ja nousin kankeasti ylös. Olin nukkunut koko yön kovalla kivellä, ja niskani oli pelkkää löysää nahkaa.
Steel mulkoili minua vihaisesti, kuin olisin ollut klaanikissa.
"Sinun täytyy lähteä saalistamaan" hän sanoi ärtyneesti hetken päästä. Minä nyökäsin.

/Surkee pätkä/
Vastaus:5 KP:eeta. Ei ole surkea, mutta melko lyhyt. Tämä sopiksi roolaukseksi. Jos tekisit hiukan pidempiä, ei millään pahalla siis, mutta niitä on mukava lukea kun ne on pitkiä! Koskee kaikkia, ei pelkästään sinua. ;)

- Hohtohalla -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kissanminttuturkki,tuuliklaani
03.02.2014 15:12
Kissanminttuturkki hiipi hiljaa metsässä.
Hän haistoi enemmän ja enemmän myrskyklaanin.
pian hän ylitti tuuliklaanin rajat ja käveli myrskyklaania kohti.Tämä istahti ja suki itseään.
Pian ruskea kolli tuli naaraan luokse.
"Tuulenkahina!"Kissanminttuturkki kehräsi ja meni kollin luokse.
"Hei!"Tuulenkahina kehräsi.
"En ole nähnyt sinua moneen kuuhun."Kissanminttuturkki vaikeroi ja puski kumppaniaan.
"En minä minäkään sinua."Tuulenkahina sanoi ja nuolaisi pari kertaa kumppaniaan korvaan.
"Miten siskosi jakselee"kolli kysyi.
"Pitääkö kaikkien kuulumiset kertoa!?"Kissanminttuturkki naurahti ja puski Tuulenkahinaa.
"No ei,mutta mitä he jakselevat?"kolli kysyi.
"Hyvin"Kissanminttuturkki vastasi.
"Minun täytyy mennä.on tärkeitä juttuja tehtävänä."Naaras jatkoi.
Sitten hän lähti
Vastaus:"En minä minäkään sinua." MIKÄ lause se on?! ajattele lauseitasi kun kirjoitat niitä! Saat 6 KP:eeta.

- Hohtohalla -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punatassu,Tuuliklaani
02.02.2014 18:25
//jatkan nyt päivän päästä punan nimityksestä;3//

Söin tuoresaaliskasan vieressä hiirtä. Tänään olisi ensimmäinen oppitunti. Takiaiskorva oli kertonut, että tänään kierrettäisiin Tuuliklaanin rajat ja saalistettaisiin hieman, koska saalista oli jo muutenkin niukalti oli joka tilaisuus käytettävä hyväksi. Huomasin Takiaskorvan tulevan ulos sotureiden pesästä, hotkin hiiren nopeasti ja lähdin häntä vastan.

"Huomenta Takiaskorva!"

"Huomenta vaan Punatassu. Lähdetäisiinkö kiertämään hieman Tuuliklaanin rajoja?"

"Juu lähdetään!!"

Olin haljeta riemusta kerrankin pääsisin himan kauemmaksi leiristä. Pentuna emo oli vienyt meidät vain lähimetsään.

"Lähdetään sitten."

Tassuttelin mestarini perässä leirin suulle. Takiaskorva johdatti meidät järven ranttaa kohden.

”Aloitetaan tästä, eli Tuuliklaanin raja menee tämän järven rantaa pitkin. Tuolla näet Myrskyklaanin reviirin ja Tuolla taas Jokiklaanin reviirin. Järven toisellapuolen meitä vastapäätä on Varjoklaanin reviiri. Näetkö tuon pienen saaren tuolla?”

”Kyllä.”

”Siellä kissat tapaavat kokoontua kuuhuipun aikaan. Kun kissat kokoontuvat saarelle, vallitsee aselepo, jos kissat rupeavat tappelemaan tai kinastelemaan aselevon aikana Tähtiklaani pimentää kuun pilvillä merkiksi siitä, että taisteleminen kuuhuippuna rikkoo soturilakia. Noniin eköhän jatketa matkaa.”

Tassuttelimme järven rantaa Myrskyklaanin rajaa kohden, matkalla haistoin tuoreen jäniksen.

”Noniin Punatassu katso ja opi.”

Mestarini raottileukojaan ja paikansi jäniksen pensaan juurelta, hän lähti hiipimään hiirenhiljaa jänistä kohden. Yhtäkkiä Takiaiskorva jännitti lihaksensa ja syöksyi jänistä päin, jänis lähti armottoman kovaan juoksuun, mutta hangessa jänis eteni vaivalloisesti. Takiaiskorva saavutti tuon nopeasti. Hän hyppäsi jäniksen niskaan ja puraisi jänistä kaulaan. Jänis valahti rennoksi.

”Upeaa! Opetathan tuon minullekkin??”

”Tottakai, voit koittaa kun havaitsemme seuraavan jäniksen.”

Jatkoimme matkaamme Myrskyklaanin ja Tuuliklaanin rajan vierustaa. Kun Myrskyklaanin raja loppui mestarini pysähtyi ja laski jäniksen maahan.

”Tuolla parantajat käyvät aina puolenkuun aikaan.”

Hän viittilöi hännällään hieman kauemaksi rajasta.

”Pääsenkö minä koskaan sinne??”

”Kyllä, pääset sinne kun saat soturinimesi.”

”Minkälaista sielä on?”

”Näet sitten, mutta nyt meidän on jatkettava matkaa.”

Jatkoimme matkaa kaksijalkalaa kohti, matkalla histoin taas jäniksen.

”Noniin nyt on sinun vuorosi muista miten minä tein sen.”

Raotin leukojani ja huomasin jäniksen kaivamassa jotain maasta, lähdin hiipimään hiljaa kohti jänistä, mutta se kuuli minut aivan liian aikaisin.

”Alku meni hyvin, kyllä se siitä.”

Mestarini kannusti. Mutten oikeen uskonut oppivani saalistamaan jäniksiä niin vain.

Kiersimme rajan loppuun ja palasimme leiriin. Takiaskorva oli saanut jäniksen lisäksi yhden päästäisen kiinni. Minäkin olin saanut ensimmäisen hiireni kiinni. Vein hiiren tuoresaaliskasaan ja otin itselleni päästäisen. Tassuttelin oppilaidenpesän edustalle syämään päästäisen. Syötyäni sen menin oppilaiden pesään ja käperryin uudelle sammalpedilleni. Nukahdin saman tien.

Heräsin lammen rannalta. Näin taas hopeanhohtoisen naaran istumassa lammen toisellapuolella. Hän itki, yritin huuta hänelle miksi hän itki, mutta ääneni katosi olemattomiin...

//Jatkuu//
Vastaus:21 KP:eeta!!! :)

- Hohtohalla -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivasmieli,Myrskyklaani
02.02.2014 18:05
//Jatkoo, kun kukaan ei tehnyt tälle jokiklaanilaisellaan jatkoa//

Karvani nousivat salamannopeasti pystyyn, ja käännyin nopeasti myös ympäri. Muutaman ketunmitan päässä minusta ja, Kuurasta ja Hiirikynnestä seisoi muriseva Usvajalka, jonkun nuoremman kissan, ilmeisesti oppilaansa kanssa. Nuoren naaraan ruskean meripihkaisissa silmissä paloi hurja tuli, ja hän koukisteli kynsiään kärsimättömänä.
"Mitä 'Myrskyklaanin' soturi tekee reviirillämme?" Usvajalka sihisi oppilaansa esitellessään hampaitaan varapäällikön vierellä. Kuura tuhahti niin halveksuvasti kuin suinkin pystyi.
"Kuulehan, sinä saasta" hän murisi osoittaen hännällään Usvajalkaa.
"tämä kissa ei ole enää mikään 'myrskyklaanilainen'. Hän liittyi joukkoomme, vai mitä Kiivasmieli?" Hiirikynsi osoitti viimeiset sanat minulle, ja kaikki läsnä olevat kääntyivät katsomaan minua. Tuntui siltä, kuin itse Tähtiklaanikin olisi korventanut turkkiani katseillaan, odottaen minun sanovan 'ei'. Kuitenkin sanoin:
"Ky-kyllä..." Sanat tarertuivat hetkeksi kurkkuuni, ja aloin yskiä ankarasti. Niiskaisin, ja Hiirikynsi vilkaisi minua huolestuneena.
"Onko olosi kuumeinen?" hän kysyi. Nyökkäsin ja käsitin miksi hän oli niin huolestunut.
>>Valkoyskä. Toivottavasti en ole sairastunut valkoyskään.<<
Usvajalka vilkaisi minua epäuskoisena.
"Vai niin." siniharmaa naaras maukaisi. Oppilas hänen vieressään nyrpisti nenäänsä.
"Olet siis luopio!" hän sähähti.
"Ja luopiot ovat klaanikissojen vihollisia!" vaalenruske naaras jatkoi. Usvajalka nyökkäsi ja työnsi kyntensä maahan.
"Ja luopiot ansaitsevat kunnon selkäsaunan." hän murisi matalasti. Kuura vieressäni sähisi villisti, ja hänen silmänsä olivat villiäkin villimmät.
Myös Hiiriturkki jännitti takajalkansa ja avasi kitansa korvia huumaavaan ulvaisuun.
"Käykää päälle!" hän kirkaisi niin, että koko maailma tuntui kuulevan sen.

//Jatkoo Kaunotassu...?//
Vastaus:10 KP:eeta! Miten taistelussa mahtaa käydä, kuka voittaa, kuka häviää..? :)

- Hohtohalla -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
02.02.2014 14:47
Tunturituuli heräsi lämpimän Turkin kosketukseen, ja raotti toista tummansinistä silmäänsä. Usvapyörre katseli häntä kehräten hiljaa. Tunturituuli hymyili ja nuolaisi naaraan korvaa. Naaras kehräsi entistä äänekkäämmin.
"Haluatko metsälle kanssani tänään. En ole partiossa" Tunturituuli kysyi. Usvapyörre nojasi päätään hänen lapaansa.
"Tietysti haluan" naaras vastasi huvittuneena. Tunturituuli virnisti ja nousi jaloilleen. Hän pyöritteli lapojaan ja venytteli. Usvapyörre siisti nopeasti turkkinsa, ja kaksikko sujahti ulos sotureiden pesästä. Oli vielä hämärää, ja kuu keinui puunlatvojen yllä kuin iso, valkeaharmaa silmä. Usvapyörre asteli Tunturituulen edellä metsään. Valtava soturi vilkaisi Varjoklaanin leiriä vielä kerran ja asteli naaraan perään hämärään metsään. Valkea lumi narskahteli kaksikon tassujen alla, ja huurteinen aluskasvillisuus kimalteli kuunvalossa. Jäätyneet heinänkprret pyyhkivät Tunturituulen leveitä, lihaksikkaita lapoja.
"Taidan haistaa jäniksen" soturi maukui haistellessaan pakkasilmaa. Usvapyörre pysähtyi ja raotti suutaan.
"Taidat olla oikeassa. Kierretään eri puolilta" naaras sihahti. Tunturituuli heilautti pitkää häntäänsä myöntäväksi vastaukseksi ja lähti kiertämään hajun alkulähdettä painautuen valkeaa lunta vasten. Mustan turkkinsa ansiosta hän sulautui täydellisesti pimeyteen. Soturi näki edessään pensaiden muodostamalla pienellä aukiolla jäniksen valkean hahmon liikahtelevan sen kasvaessa routaista maata etukäpälillään. Vesi herahti Tunturituulen kielelle.
Samassa Usvapyörre syöksyi pensaikosta ja rynnisti jäniksen päälle. Tunturituuli syöksähti eteenpäin ja upotti hampaansa eläimen kurkkuun.
"Hyvin napattu" hän maukui Usvapyörteelle. Naaras kehräsi hiljaa.
Vastaus:11 KP:eeta. Hyvä tarina, vaikka hieman lyhyt! :)

- Hohtohalla -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunter, luopio
02.02.2014 14:33
Hunter jämähti aivan paikoilleen. Kuinka tuo piskuinen naaras saattoi tietää hänen menneisyydestään. Kauheita muistoja välähtelivär hänen silmiinsä. Hänen vanhempansa makaamassa raadeltuina maassa, kissan hahmon kumartuessa heidän ylleen. Sen enempää Hunter ei koskaan ollut nähnyt hänen Vanhempiensa murhaajasta.
Kolli havahtui takaisin todellisuuteen. Naaras oli edelleen hänen otteessaan.
"Sinä.... Mistä oikein ongit tietosi?" Hunter urisi ja kumartui oppilaan ylle.
"Minä... Näin unta siitä", naaras vastasi hieman epävarmana. Hunter tärisi ja perääntyi. Hän tarkasteli leimuavilla silmillään oppilasta.
Naaras katsoi takaisin silmiään räpäyttämättä. Hunter heitti päänsä taakse ja ummisti hetkeksi silmänsä. Sitten hän katsoi taas naarasta ja nosti käpälänsä toisen silmänsä päällä olevalle arvelle.
"Tiedätkö mistä sain tämän?" Hän murisi. Nuori naaras pudisti päätään.
"Seurasin vanhempani tappajaa, ja törmäsin kulkukissalaumaan. Olin silloin kuusikuinen. He sanoivat, että jos kaipaat kostoa, etsiydy vuorten taakse metsään, missä elää neljä klaania" Hunter murisi ja vilkuili murhanhimoisena vuoria.
"Mikä.. Nimesi on?" Naaras maukui vähän ajan päästä. Hunter käännähti ja naulitsi katseensa takaisin oppilaaseen.
"Hunter" hän vastasi.
"Minä olen Laulutassu" naaras maukui puolestaan ja otti varovaisen askeleen lähemmäs.
"Miksi ne kulkurit sanoivat niin?" Hän kysyi varovasti.
"En tiedä. Ylitin vuoret, ja yllättäen löysin liiankin tutun tuoksun. Siitä asti olen tappanut jokaisen eteentulevan kissan. Olin raivoissani" Hunter ärisi ja riuhtaisi päänsä pois. Laulutassu katsoi maata.
"Minusta tuntuu, että et ole se joka olit silloin" naaras maukui.
Vastaus:13 KP:eeta... :) :D

- Hohtohalla -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Fanny, erakko
02.02.2014 14:13
Fanny kyyhötti vankiluolansa nurkassa tajuttomuuden rajamailla. Hän oli musertunut täysin. Kiivasmieli luuli häntä kuolleeksi, eikä kukaan pelastaisi häntä. Steel vartioi suuaukkoa silmät pahaenteisesti kimaltem. Fanny onnistui raottamaan toista syvänvihreää silmäänsä.
"Kiivasmieli..." Hän kähähti kuiskaustakin hiljempaa. Hänen oli sietämätön ikävä kirjavaa kollia. Steelin silmät siristyivät. Fannyn katkonainen hengitys tuskin kuului pimeässä onkalosssa.
"Steel, vartiovuorosi on ohi" kuului murina, ja salamaraitaisen naaras asteli Steelin viereen. Harmaa kolli nyökkäsi ja mulkaisi vielä kerran Fannya. Naaraan täytti piinaava pelko, kun hän tunnisti Salaman.
"Onko kivaa kun oma rakas on kiduttajiesi puolella" luopio ilkkui. Fanny liikahti ja nosti huultaan. Salama naurahti kylmästi.
"Mietit varmaan, mitä me hyödymme sinusta. Haluatko kuulla?" Naaras sihisi. Fanny inahti pelokkaasti. Salama harppoi sisään ja törkkäsi harmaata naarasta kovakouraisesti käpälällään.
"Tähän asti olemme vain leikkineet sinulla. Voimme toki antaa sen jatkua, että raatelemme sinua niin kauan, kunnes kuolet. Tai", salamaraitainen naaras asetti kyntensä Fannyn kurkulle, "käytämme sinua kiristykseen. Aikanaan Kiivasmieli saa selville, ettet olekaan kuollut. Voimme jopa määrätä hänet tappamaan sinut. Miltä kuulostaa?"
Fanny uikahti ja katsoi vihreillä silmillään Salamaa katseessaan epätoivo ja pelko. Luopio virnisti julmasti ja palasi vartiopaikalleen. Fanny ummisti silmänsä ja liikahti hieman. Haavoihin räjähti ankara kipu. Naaraan kehoa ravisti raju kouristus. Fanny vinkaisi, ja lysähti täysin veltoksi. Hän antautui kivulle ja puuskutti uupumuksesta.

// sori lyhyys
Vastaus:14 KP:eeta. Eikä pieni lyhyys ainakaan minua haittaa :)

- Hohtohalla -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatähti, Myrskyklaani
02.02.2014 14:00
"Olen Salama." Minut kumoon kaatanut kissa totesi hyytävään sävyyn.
"Kukas itse olet?"
"O-olen Hopeatähti..." naukaisin muka välinpitämättömänä. Jokaikistä karvaani kihelmöi kiusaantuneesti, ja hännänpääni vääntyilänhieman ärsyyntyneesti.
Kissa tutkaili minua verenhimo silmistään kiiluen. Naaras nuolaisi huuliaan, kuin olisi mittaillut katsellaan, kellpasinko syötäväksi.
>>Tuo kissa on aivan päästään vialla<<
Naaras ei sanonut hetkeen mitään mutta, liutti pian kyntensä esille.
"Olet ehkä laihan puoleinen, mutta kyllä sinusta silti ihan kelpo aterian taitaa saada." Salama totesi hetkenpäästä.
"Anteeksi mitä?!" Karjaisin epäillen kuulemaani, tuo kissa saattoi olla murhaaja, mutta ei kukaan voinut ollaniin hullu, että söisi kissan lihaa, ei ainakaan toinen kissa.
Salaman hampaat välähtivät auringossa ja naaras kohotti käpäläänsä, pitkät kaarevat kynnet välkehtivät auringossa.
"Älä tee sitä, minusta voinolla hyötyä!" Parkaisin hädissäni.
"Millaista hyötyä?" Salama ärähti, hänen silmänsä kiiluivat ahnaasti, tuo laski käpälänsä ja veti kynnet sisään, mutta oli edelleen valmiina upottamaan kynnet kurkkuuni, jos vaikka valehtelinkin.
"No, tuota olen Myrskyklaanin päälikkö.." naukaisin hieman empien, mutta kaduin heti, että olin paljastanut asemani klaanissa, millaiseen kaaokseen klaanini joutuisi kaan ilman minua, päälikköään?
Salama taisi ajatella samaa, kun tuon silmät välähtivät voitonriemusta.
"Kaappaamalla sinut Myrskyklaani ajautuu kaaokseen ja lisäksi sinulla on varmasti hyödyllistä tietoa klaaneista!" Salama maukaisi.
"Kauniita unia päälikkö!"
Salama äyskähti ja läimäisi minua lujaa käpälällään päähän, päätäni kivisti ja näkökenttäni pimeni yllättäin, vajosin tiedottomuuden mustuuteen, kuin se olisi ollut vettä, jonka loputtomuus nuolaisi minut kokonaan.
//Toivottavasti tää nyt kävi Lugialle... :/
Vastaus:16 KP:eeta. Salama... *mur mur*

- Hohtohaukka -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
02.02.2014 13:54
Tulikukka harppoi aamunraikkaaseen metsässä. Lumen jäätynyt pinta risaiseksi hänen tassujansa alla. Naarasta seurasi Vatukkakynsi, Nopsavarjo sekä oppilas Kanjonitassu.
"Yöllä on satanut lisää lunta. Rajamerkit pitää todennäköisesti vahvistaa kaikilta rajalinjoilta" Vatukkakynsi maukui vakavasti. Tulikukka nyökkäsi.
"Me vahvistamme vain Varjoklaanin rajan. Toinen partio lähtee varmistamaan Tuuliklaanin rajan palattuamme", varapäällikkö vastasi. Vatukkakynsi nyökkäsi. Tulikukka kääntyi takaisin menosuuntaan ja nuuhki ilmaa haistaakseen Varjoklaanin rajamerkit. Ne olivat heikot, kuten myrskyklaaninkin.
"Meidän on parasta hajaantua. Nopsavarjo ja Vatukkakynsi, menkää täältä järvelle asti, ja palatkaa sitten leiriin. Yrittäkää saada hieman saalista. Minä menen Kanjonitassun kanssa toiseen suuntaan" Tulikukka maukui. Nopsavarjo heilautti korviaan.
"Hyvä ajatus" hän vastasi ja kääntyi rajalinjan suuntaan Vatukkakynnen perässä. Kanjonitassu oli jo pyrähtänyt toiseen suuntaan ja odotteli muutaman Puunmitan päässä mestariaan. Tulikukka harppoi oppilaansa luokse.
"Kerrohan mitä haistat" naaras kehotti. Kanjonitassu nuuhki ilmaa tarkasti.
"Varjoklaanin rajamerkit, tietenkin myrskyklaanin, sekä jonkin toisen, tuntemattoman kissan hajun, mutta se on muita paljon vaimeampi" oppilas maukui. Tulikukka heilautti korviaan. Tunkeilijako? Naaras nuuhkaisi ilmaa ja raotti suutaan. Kanjonitassu oli kuin olikin oikeassa. Tuulen mukanaan kantautui tuskin aistittavissa oleva, vieraan kissan haju, jota sävytti veren karvas katku.
"Seurataan jälkeä. Myrskyklaani ei ota tunkeilijoita hyvin vastaan" Tulikukka maukui. Hänen puhettaan sävytti hienoinen epävarmuus. Tuo haju tuntui tutulta, kuinka karmaiseva sitten se olikin... Naaras ei vain saanut päähänsä missä olisi kohdannut tuoksun ennen.
Kanjonitassu irvisti jännittyneenä ja kääntyi takaisin seuraamaan jälkiä. Tulikukka seurasi oppilastaan varuillaan. Hajujälki kiemurteli rajalla, eikä näyttänyt kääntyvän pois. Tulikukka ja Kanjonitassu lähestyivät vähä vähältä hylättyä Kaksijalkojen pesää. Verinen tuoksu voimistui yllättäen, ja kulki aaltoina kaksikon yli. Kanjonitassu nyrpisti kuonoaan.
"Tuoksu on hyvin tuore. Se kissa on ihan varmasti lähellä" oppilas totesi. Tulikukka nyökkäsi kireästi. Hänen niskakarvansa kohoilivat. Jokin oli vinossa. Kanjonitassu kaarsi yllättäen rajalta metsään. Tulikukka rypisti otsaansa.
"Jälki johtaa tuonne. Minne oikein menet?" Varapäällikkö kysyi. Kanjonitassu nosti päätään.
"Jälki haarautuu. Se johtaa tännekkin" oppilas maukui ymmällään. Tulikukka ummisti hetkeksi silmänsä.
"Seuraa sinä sitä hajujälkeä. Minä menen tuonne" hän maukui hetken kuluttua ja viittoi rajalinjaa seuraavaa jälkeä. Kanjonitassu ravasi pois näkyvistä. Tulikukka kääntyi ja asteli rajalinjaa pitkin eteenpäin. Hänenä ylitseen tulvahti paniikin aalto. Naaras tunnisti tuoksun. Se oli leijunut ilmassa Punahaukan ruumin yllä. Tulikukka jämähti aloilleen. Yhtäkkiä hänen edestään pensaiden suojasta pujahti esiin suuri valkea kissa, jonka Turkkia koristivat tummanpunertavat täplät - ja Turkin peittävä verikerros. Kollin kulmahampaat kaartuivat leuan alle luonnottoman pitkinä, ja tummanoranssit silmät välkkyivät.
"Kas, mikä kunnia tavata Tulikukka, Myrskyklaanin varapäällikkö" kissa maukui syvällä, käheällä äänellä. Tulikukkaa puistatti, mutta hän kokosi rohkeutensa.
"Murhasit Punahaukan" hän murisi. Äkillinen raivo sai hänet tärisemään. Suuri kolli virnisti julmasti.
"Taisipa tehdä niin. Olet varmasti yhtä houkutteleva vastus" hän murisi ja syöksähti nopeasti Tulikukkaa päin. Varapäällikkö yritti luikahtaa sivulle, mutta oli liian hidas. Vieraan kissan hirvittävän pitkät kynnet räjähtivät hänen päänsä sivulle, ja vetivät siihen hyvin syvän haavan. Tulikukka kiljaisi tuntiessaan kuuman veren pulppuavan korvantakaa ja hänen poskeltaan. Hunter virnisti ja nosti käpälänsä valmiina kuoliniskuun.
"Tulikukka!"
Suuri kolli murahti ja syöksähti pois. Kanjonitassu, Vatukkakynsi ja Nopsavarjo syöksyivät pensaikosta. Tulikukkaa alkoi äkisti huimata verenpuute. Nopsavarjo tuki häntä lavallaan.
"Mitä ihmettä oikein kävi?" Kolli maukui huolissaan. Tulikukka korahti hieman.
"M-mäyrä" hän valehteli ja valahti tajuttomaksi.

Vastaus:20 KP:eeta! Hyvä tarina, ja paha Hunter!

- Hohtohaukka -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeapentu, Myrskyklaani
01.02.2014 21:59

2. "Tänään minä olen päälikkö" mau'uin
"Ei eit saa olla päälikkö! Olet ollut jo kolmesti kuussa!" Saarnipentu maukui
"Niin juuri! Nyt on minun vuoro!" Kuului Vatukkapennun mau'unta
Ja äitimme tietty puuttuu asiaan
"Minusta tuntuu, että nyt on Vatukkapennun vuoro..."
"Ei nyt on mun vuoroo, äitii" vinguin
"En oikein usko, Hopeapentu" äiti sanoi lempeästi
"Mut-" vastustin
"Ei, nyt on Vatukkapennun vuoro."hän jatkoi määrätietoisesti
"Ääh, se on epäreilua!" Vinguin
"Aikanaan koittaa sinunkin vuoro" äiti sanoi
"Nyt on Vatukkapennun aika" hän jatkoi
"Kiitos äiti" Vatukkapentu maukui kiitollisena
"Minä olen seuraavalla kerralla päälikkö!" Mau'uin
Äitimme lähti huvittuneena paikalata
"Hyvä on" Saarnipentu lupasi
"Jes" tuuletin
"Nyt olen varapäällikkö!" Jatkoin
"Okei, mä oon sitten soturi ja muut pennut saa valita keitä ne on!" Saarnipentu maukui
" joo aloitetaan!" Vatukkapentu naukui kärsimättömästi

//juij, lyhyt! Aika loppui kesken\\
Vastaus:Ei haittaa, vaikka hieman lyhyt. Saat 7 KP:eeta.

- Hohtohaukka -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aurinkotassu, Myrskyklaani
31.01.2014 20:33
Luku 4

Vaaleankellertävä naaras istui selkä suorassa Aamunkoiton vierellä. Aurinkopennun vaaleankellertävän ja kellanpunaisen kirjava turkki oli suittu kiiltäväksi ja naaraan viikset olivat suoristettu. Tätä päivää pentu oli odottanut jo kauan ja viimein naaras oli valmis siihen, että tämä nimitettäisiin oppilaaksi. Tulikukka oli ollut Aurinkopennun kanssa lähes koko ajan ja Aurinkopentu oli alkanut pitämään varapäälliköstä koko ajan enemmän ja enemmän. Vaaleankellertävällä pennulla oli myös ongelma nimittäin Nopsavarjo. Kellanpunainen kolli oli erittäin komea ja Aurinkopentu tunsi poskiensa kuumottavan aina kun kolli katsoi tätä meripihkanvihreillä silmillään. Aurinkopentu toivoi salaa sydämmessään, että Nopsavarjokin tuntisi samoin, mutta tuskinpa olihan Myrskyklaanissa monia Aurinkopentua kauniimpia naaraita, joten miksi sellainen komea ja urhea soturi tyytyisi vikisevään oppilaaseen. Nopsavarjo sitä paitsi oli kateissa sen jälkeen kun Kolibrilento oli kuollut kolli oli vaikuttanut muuttuneen hyvin masentuneeksi. Aurinkopentu tunsi myötätuntoa, mutta pentu ravisteli päätään, sillä nyt ei olisi aika ajatella kollia, sillä nyt tapahtuisi se mitä Aurinkopentu oli todella odottanut syntymästään lähtien.
"Aurinkopentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimes sinut tunnetaan Aurinkotassuna. Mestariksesi tulen minä Hopeatähti."päällikkö maukui loikaten Aurinkotassun eteen. Vaaleankellertävä naaras kosketti mestarinsa kuonoa omallaan ja tämä tunsi värisevänsä innosta.
>Sain itse päällikön mestarikseni!<Aurinkotassu ajatteli.
"Aurinkotassu! Aurinkotassu!" Aurinkotassu kuuli kuinka klaani kutsui häntä uudella nimellään. Aamukoitto katsoi pentuaan ylpeänä ja asteli pian itsekkin onnittelemaan oppilasta.
"Lupaathan käyttäytyä Hopeatähden kanssa."Aamukoitto maukui kiusoitellen. Aurinkotassu naurahti mrrau.
"Tottakai emo!"Aurinkopentu hihkaisi puskien onnellisena emoaan.
"Onnea minunkin puolestani."oppilas kuuli tutun äänen. Aurinkotassu käännähti kannoiltaan ja tunnisti ilokseen Myrskyklaanin varapäällikön yönmustan turkin ja sitä halkovat liekinväriset raidat. Tulikukan vihreissä silmissä paloi ylpeys aivan kuin naaras olisi katsonut oman tyttärensä nimitystä.
"Kiitos Tulikukka!"Aurinkotassu maukui hymyillen. Vaaleankellertävä naaras oli onnellinen lukuun ottamatta yhtä asiaa. Nopsavarjo ei ollut paikalla onnittelemassa naarasta.
>Missä hän voi olla..?<Aurinkotassu mietti. Naaraan mieleen hahmottui kuva kellanpunaisesta kollista, joka asteli ukkospolun keskellä ja sitten alkoi kuulua kauheaa ärinää ja Aurinkotassu ehti nähdä vain Nopsavarjo kauhusta vääristyneet kasvot ennen kui ravisteli kauhun kuvat päästään. Nopsavarjon täytyi olla aivan kunnossa.
"Mitä mietit pikkuiseni?"Aamukoitto kysyi havahduttaen vasta nimitetyn oppilaan.
"Mietin vain.. Enkä ole enää pikkuinen!"Aurinkopentu kivahti. Aamunkoitto naurahti ja nuolaisi vaaleankellertävän naaraan korvia.
"Olet aina pikkuiseni."kellanpunainen kuningatar kuiskasi. Aurinkotassu kehräsi painautuen emonsa pehmoista vatsaa vasten.
"Menehän nyt tutustumaan muihin."Aamunkoitto maukui töytäisten tyttärensä päälakea kuonollaan. Aurinkopentu nyökkäsi ja pinkaisi sitten juoksuun oppilas pesälle. Naaras kurkisti sisään ja huomasi siellä kaksi oppilasta, jotka juttelivat keskenään. Toinen oli harmaan ja mustan kirjava kolli ja toinen taas oli kullankeltainen kolli, joka omisti erikoisen hännän. Aurinkotassu asteli pesän sisään saaden oppilaiden katseet kääntymään itseensä.
"Olen Aurinkotassu."vaaleankellertävä naaras maukui.
"Routatassu."harmaan ja mustan kirjava kolli esittäytyi.
"Minä olen Kiepputassu."kullankeltainen kolli maukui heilauttaen omituista häntäänsä. Aurinkotassu nyökkäsi kolleille ja peruutti ulos pesästä. Aurinkotassu huomasi sivusilmällä Vaahtokukan, joka talutti Jokipentua pentutarhaan.
"Milloin minusta oikein tulee oppilas??"pentu monkui siskonsa töykkiessä tätä lempeästi kuonollaan.
"Aivan pian kunhan muistat syödä."Vaahtokukka maukui.
"Mutta ei ole nälkä!"Jokipentu vingahti. Muuta Aurinkotassu ei enää kuullut, sillä pentu ja parantaja katosivat pentutarhan suuaukosta.

Myöhemmin:

Aurinkotassu haukotteli makeasti ja laahusti väsyneenä oppilas pesälle. Vaaleankellertävällä naaraalla oli ollut mahtava päivä ja tämä oli saanut uusia ystäviä. Aurinkotassu asteli omalle sammalpedillensä. Naaras pehmensi sitä etu käpälillään ja käpertyi sitten nukkumaan siihen. Vaaleankellertävä naaras haukotteli vielä ennen kuin sulki meripihkanväriset silmänsä ja nukahti.

Uni:

Aurinkotassu huokaisi syvään ja avasi silmänsä. Aurinkotassu tunnisti hopeisen niityn ja puron, jossa virtasi hopeista, viileä, kirkkaana hohtavaa vettä.
"Aurinkotassu."tähtikirkas ääni kuului vaaleankellertävän naaraan takaa. Aurinkotassu käännähti ja tämän ilme kirkastui oitis.
"Punahaukka!"Aurinkotassu huudahti ja ryntäsi punaruskean kollin luo, jonka vihreät silmät muistuttivat viherlehden ajan vehreää metsää. Punahaukka kehräsi nuolaisten Aurinkotassun päälakea.
"Mukava nähdä sinut taas!"kolli maukui hymyillen. Aurinkotassu painoi päänsä upottaen kuononsa Punahaukan valkeaan rinnukseen.
"Miksi kutsuit minut tänne?"Aurinkotassu kysyi.
"Nopsavarjon takia.."Punahaukka maukui.
"Onko hän kunnossa? Missä hän on? Palaako hän takaisin?"Aurinkotassu alkoi heti kysellä tähtikirkkaalta soturilta.
"Hän on kunnossa, mutta hän ei ole enää Nopsavarjo."Punahaukka maukui.
"Mitä tarkoitat?"Aurinkotassu oli aivan hämillään.
"Sinitähti vaihtoi hänen nimensä Karhunvatukkakuuksi."punaruskea soturi selitti silittäen tuuhealla hännällään Aurinkotassun lapaa.
"Missä hän on?"Aurinkotassu vaati tietää. Punahaukka huokaisi.
"Sitä en voi kertoa vaan se sinun täytyy itse selvittää."Punahaukka maukui. Aurinkotassu oli aikeissa väittää vastaan, mutta Punahaukan hahmo alkoi haalistua samoin kuin niitty ja puro.
"Älä mene vielä!"Aurinkotassu maukui hiljaa, mutta turhaan Punahaukka oli kadonnut.
"Aurinkotassu herää jo!"kuului kimeä ääni. Aurinkotassu raotti silmiään ja tunnisti edessään seisovan Kermatassun. Aurinkotassu murahti vääntäytyen jaloilleen.
>Mitä ihmettä minä teen Nopsa- eikun siis Karhunvatukkakuun kanssa?<Aurinkotassu mietti.
Vastaus:27 KP:eeta! Sika hyvä ja pitkä tarina! *tap tap*

- Hohtohaukka -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Täplähäntä, Myrskyklaani
31.01.2014 14:30
Kyyhötin yksin parantajan pesässä. Kunnes Vaahtokukka toi minulla unikonsiemeniä.
”Syö ne.” Hän naukaisi tyynesti, nielen siemenet vaitonaisesti ja asetuin mukavaan asentoon makaamaan.
#Miten Täplälehti voi olla tätini. Ei se ole mahdollista.# Mietin olisin halunnut kysyä Vaahtokukalta asiaa mutta en voinut puhua vieläkään. Painoin pääni tassujani vasten ja mieten.
#En muista emoni nimeä mutta kyllä minä hänet tunnistan. Hän on erehtynyt.# Suljin silmäni.
#Ei mutta jos.. joillakin pennuilla on kasvattiemo. Jos emoni olikin vain kasvattiemo!# Mietin edelleen asiaa mutta en saanut selitystä. Tulikukka tuli paikalle ja istui viereeni.
”Olen pahoillani etten kuunnellut sinua.” Hän naukaisi surullisena.
”Olisi pitänyt edes katsoa perääsi.” Hän änkytti itselleen. Hän oleili siinä hetken ja lähti pois sanaa sanomatta.
#Olisit jäänyt vielä.# Ajattelin kun jäin yksin. Mahaani kiristi ja väänsi, tajusein etten olluttut syönyt aikoihin.
Vaahtokukka tuli katsomaan miten voin ja antoi minulle jotain. Se oli erittäin kitkerän makuista ja ei haissut hyvälle.
”Harmi kun hunajaa ei ole. Se se vasta tepsisi kurkkukipuun.” Hän mumisi itsekseen.
”Mi..nul..la on näl..kä.” Sain sanotuksi kun kurkuuni koski. Hän höristi korviaan ja lähti.
#Ei se sitten auttanut.# Huokaisin, mutta Vaahtokukka tuli päästäisen kanssa takaisin ja antoi sen minulle.
”Oliko sinulla nälkä.” Hän hymähti. Nyökkäsin ja aloin syödä erityisen pulleaa päästäistä.
#Pitkästä aikaa ruokaa ja varsin hyvääkin.# Mussutin päästäistä viimeiseen rajaan saakka.

//Jatkoo kuka vaa??//
Vastaus:Saat 10 kpeeta.

~Sulkis

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaunotassu, jokiklaani
31.01.2014 13:49
Luku 1, lumihiutaleet
Kaunotassu pörhisti turkkiaan. Taivaalta pyrytti lunta ja tuuli vinkui. Hän yritti ottaa sammaleesta irti kaiken lämmön. >>Onpa kylm<< Kaunotassu tuumi. Suurin osa klaanista pysytteli pesässään. Ei ihme, koska mikään elävä otus ei varmasti liikkuisi tällä säällä. Kaunotassu tunki päänsä ulos pesästä, mutta hän oli vähällä muuttua jääpalaksi. Kaunotassu vetäisi nopeasti päänsä takaisin pesään, ja hautasi sen käpäliinsä. Hän kohotti uudestaan päätänsä ja katsoi pesän suulle tipahteneita lumihiutaleita. Pentuna hänelle oli kerrottu, että jokainen hiutale oli erinlainen. Kaunotassusta ne kaikki näyttivät samoilta. Kaunotassu oli syntynyt kaksijalkojen luona, ja silloin emo oli kertonut tarinan "hiutalekissoista". Kuulemma jokaisessa pilvessä asuu lumenvalkoisia kissoja, joiden sinisissä silmissä leijailee lumihiutaleita. Aluksi ne ovat pieniä pentuja, mutta kasvaessaan ne leijailevat alas ja ne näyttävät lumihiutaleilta. Kaunotassu tuli pentuna surulliseksi, koska hiutalekissojen elämä oli lyhyt. Heti päästyään maahan ne sulivat ja kuolivat. Klaaniin tultuaan Kaunotassu uskoi vain tähtiklaanin kissoihin. Lumihiutaleet olivat vain jäätyneitä vesipisaroita, ja vesipisarat olivat vain vettä. Kaunotassu ei huomannut, että lumimyräkkä oli tasaantunut ja lumihiutaleet vain leijailivat maahan. Kaunotassu pyydysti käpälälleen lumihiutaleen ja katsoi sitä. Hän luuli näkevänsä lumihiutaleessa sinisen silmän. Kaunotassu säpsähti ja nuolaisi nopeasti miltei kauttaaltaan sulaneen lumihiutaleen käpälästään. Sitten hän panoi kasvonsa käpäliinsä. Hän ei halunnut nähdä enää yhtäkään lumihiutaletta.
Vastaus:Saat 10 kpeeta.

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Täplähäntä, Myrskyklaani
31.01.2014 11:51
Yskin pesässä ja yritin nukkua. Sätkin levottomasti ja olonipaheni, pehenemistaan. Paikkoja kolotti ja en saanut henkeä kunnolla.
#En ole terve.# Mietin asioita jotka voisivat olla kohtalokkaita, mekesin kyljelläni sammaleen päällä ja yritin nousta.
”Oletko aivan terve?” Piikkihäntä katsoi minua kun yskin.
”E.. en ole aivan varma.” Kähisin hänen lempeän katseen alla.
Hän nousi ja tassutteli luokseni, auttoi minut ylös ja lähdimme jonnekkin. En tajunnut hirveässä sekamelskassa mitään, päässäni pyöri joka ainoalla askeleella.
”Min.. ne me menem..me?” Kysyin sekavasti ja tuijotin Piikkihäntää.
”Parantajan luo.” Hän naukaisi.
Katsahdin eteen päin päässäni pyöri, kävely oli vaikeaa ja menetin jalat alta. Löin pääni maahan ja lamaannuin.

-----Uni-----

”Täplähäntä herää.” Joku huusi pimeydestä kun avasin silmäni.
”Ku..ka siellä.” Kysyin ja yritin lähtä juoksemaan äänen suuntaan, en voinut. Mutta ympärilleni tulvahti makea tuoksu.
”Olen Täplälehti, Yski Myrskyklaanin entisistä parantajista.” Ääni vastasi ja pimeyteen hahmottui täplikäs kissa.
”Täplälehti?” Maukaisin hämmentyneenä, pimeyteen hahmottui metsä, jalkojeni alle tuli esiin ihana vihreä niitty ja sen keskelle puu joka kukki kauniisti. Täplälehti istui sen alla.
”Niin?” Hän kysyi.
”Missä me olemme.” Nauin hämmentyneenä kun raikastuuli pyyhkäisi ohitseni ja aurinko laski ja lämmitti kivasti turkkiani.
#Täälä ei ainakaan ole Lehtikadon aika.# Samalla muistin kodin oli lumen peitossa, kissojen asuttamana.
”Tämä paikka.. Ai niin et ollut edes syntynyt silloin.” Hän hymähti ja asettui istumaan. Hän viittoi minun tulemaan puun juurelle. Tallustelin sinne ja kävin makaamaan.
”Näetkö nuo kannot?” Hän osoitti hännällään neljää kantoa. Nyökkäsin ja katsoin niitä, lahonneet kannot oliva isot ja vanhan oloiset.
”Täällä oli aikoinaan kissojen kokoontumis paikka.” Hän naukaisi.
”Miten se liittyy tähän missä nyt olemme?” Naukaisin hämmentyneenä.
”Täälä olivat aikoinaan viiden klaanin reviirit.” Hän katsoi minua lempeästi.
”Viiden?” Naukaisin.
”Niin, viiden, Myrskyklaani, Jokiklaanin, Tuuliklaanin, Varjoklaanin sekä Taivasklaanin. Mutta nyt Taivasklaanin reviirit ovat kaukana täältä.” Hän naukui synkästi.
”Eli olemme nyt klaanien vanhojen reviirien luona. Mutta miksi he eivät jääneet tänne?” Kysyin.
”Mistä minä tietäisin, olenhan vain tavallinen kissa ja sinun tätisi.” Hän naurahti ja katosi.
”Täti? Mitenniin? Odota!” huusin kun kaikki pimeni. Kaksi kissaa hahmottuivat pimeyteen.
”Emo!, ja Täplälehti.” Mauuin hämmentyneenä. Sitten kaikki pimeni.

----Uni loppuu----

”Täplähäntä! En halua menettää sinua nyt!” Piikkihäntä huudahti ja kyynel tipahti turkilleni. Raotin silmiäni ja katsoin tämän epätoivoista ilmettä. Vaahtokukka tuli viereeni ja kuiskasi korvaani.
”Sinulla on paha Valkoyskä.” Hän naukaisi hiljaa. Silmäni sumenivat.
#Ei näin voi käydä! En halua tätä!# Kouristelin kun en saanut sanotuksi mitään. Kurkkuni oli kipeä ja tunsin kuinka kyyneleeni valuivat poskiltani maahan.
Piikkihäntä tuli vierelleni ja kuiskasi.
”En jätä sinua ikinä.” Hän käpertyi maahan ja jäi vierelleni.
”Ra.. rakastan sinua.” Hän empi mutta sai sanotuksi. Olin niin iloinen olisin voinut vastata mutta en voinut.
”Ni..in mi..näkin sinua.” Ilon kyyneleet vierivät poskiltani ja nuhkahdimme siihen.

//Niin rakkautta.. kai sitä kissallakin on.//
Vastaus:Saat 27 kpeeta.

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeri, Kotikisu
31.01.2014 11:42
Katselin kaksijalkojen pesästä pihalle. Lumi oli kertonut kaikkea kaksijaloista sekä niiden pesistä. Istuskelin ikkunan edessä ja katselin pihalle. Lunta satoi hiljaa. Lumi hyppäsi ikkunalle viereeni. Rapsutin toisella takajalallani kaulapantaani. Siinä oleva pieni kello kilisi. Lumi nappasi minut syliinsä ja nuolaisi muutaman kerran.
"Lopeta!" sanoin huvittuneesti ja työnsin itsen pois. Lumi katsoi minua pääkallellaan.
"No meidän pitää tehdä näin vähän väliä että nuo ajattelevat minun huolehtivan." Lumi sanoi.
"Osaan kyllä huolehtia itsestäni jo. Nyt olen kuusi kuuta vanha ja klaanissa minusta tulisi oppilas." sanoin Lumelle. Lumi nosti toisen etukäpälänsä ja nuolaisi sitä muutaman kerran ja nosti käpälän päällensä. kuulin yhden kaksijalan äänen joka kutsui meitä syömään. Käännyin ympäri ja hyppäsin pöydältä lattialle. Kaksijalka kaatoi ruokakuppiin kotikisujen mössöä. Se maistui nykyään hyvältä kun siihen oli tottunut. Otin muutaman suullisen ja peseydyin sitten. Katsahdin ulos. Ulkona oli alkanut pimentyä.

Seuraavana aamuna heräsin kun Lumi lähti vierestäni. Nukuimme pehmeässä, lämpimässä kaksijalkojen tekemässä keinopesässä. Se oli pyöreä ja Lumi sanoi että se oli tuotu hänelle joku päivä. Tämä oli ruskea pyöreä ja hieman littana pesä. Siinä oli pitkähkö käytävä, ehkä pari hännänmittaa, sekä onkalo käytävän päässä jossa nukuimme. Lumi istui tämän 'pesän' ulkopuolella. Hän näytti odottavan minua. Venyttelin ja astelin käytävää pitkin ulos. Hyppäsin sitten portaikkoon ja siitä pienelle kiipeilytelineelle. Terottelin kynsiäni siinä hetken. Tämä oli mukavaa. Ei kylmiä öitä tai saaliin jakoa muiden kanssa. Yksi asia oli jotain jota kaipasin.

Kieltenvaihto.

Vastaus:Saat 18 kpeeta-

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terähammas,luopio
31.01.2014 07:43
Istuin vartiossa, siellä missä Fannya pidettiin vankina. Pieni naaras kyyhötti onkalon nurkassa joka ikisen kylkiluun paistaessa harmaan turkin läpi. Hän vilkuili välillä minua, kuin olisin ollut hänen pahin painajaisensa.
>>Mistä sitä tietää, vaikka olisinkin<< tuumailin ja koukistelin kynsiäni pehmeässä mullassa.
“Tiedätkös mitä” mau’uin ivallisesti ja naaras katsahti minuun lasittuneilla silmillään.
“Sinun ‘rakkaasi’, Kiivasmieli, uskoo, että sinä olet kuollut ja liittyi laumaamme. Hän haavoitti klaanitoveriaan, ja se riitti todistamaan hänen uskollisuutensa.” Fannyn lasittuneisiin silmiin syttyi pakokauhun liekki, ja hän parkaisi tuskastuneena.
“Kiivasmieli…Kiivasmieli ei koskaan tekisi mitään sellaista!” Hän sylki sanat päin kasvojani ja murisin uhkaavasti.
“Kuulehan nyt, saasta, hän on juuri nyt saalistamassa Jokiklaanin reviirillä muutaman muun laumalaisen kera. Sinun on paras uskoa tai…” Sivalsin kurkkuani kynnelläni, kuitenkin niin vähän, että haavasta tuli vain mitättömän pieni. Fanny kavahti taaksepäin nähdessään naarmusta tippuvan pienen veripisaran maahan jalkojeni juureen.

Avasin silmäni, ja huomasin että aurinko oli jo laskenut. Fanny kyyhötti silmät ummessa pesän nurkassa, ja vain heiveröisesti kohoileva kylki paljasti hänen olevan elossa. Huokaisin pitkään, ja katselin mietteliäänä kirkasta tähtitaivasta. Nousin ylös, ja venyttelin jäseniäni. Kyljessäni arven kohdalla tuntui pientä pistelyä, kuin haava olisi alkanut pikkuhiljaa avautua uudelleen.
>>Minun vahtivuoroni päättyi tähän…<< ajattelin ja tassuttelin pois onkalosta, jossa löyhkäsi variksenruualle. Loikin kuun valossa sinne, missä muut nukkuivat ja hiippailin Steelin vierelle. Tökin häntä tassullani.
“Steel, herää! Nyt alkaa sinun vuorosi!” sihahdin ja kolli säpsähti hereille. Hän nyökkäsi, nousi ylös ja kompuroi kohti Fannyn vankionkaloa. Kun häntä ei enää näkynyt, luikahdin ulos ja hipsin hiljaa ´kauemmas. Istahdin vähän matkan päähän kivelle, ja päästin ilmoille pitkän huokauksen.

//Kökkö ja pätkä//
Vastaus:Saat 18 kpeeta.

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: viimatassu
Kotisivut: http://tuuliklaani/
30.01.2014 11:03
olin metsällä. en ollut saanut mitään koko päivän aikana saaliiksi. ajattelin ettei pidä luovuttaa mutta minun tuurillani alkoi sataa kaatamalla vettä. turkkini liimautui kiinni ihooni jatkaessani. olin rättiväsynyt ja menin juomaan purolle. se kuohui yli äyräidensä. ranta oli liukas j liukastuin veteen. -pul pul pul. yritit huutaa apua mutta upposin koko ajan. virta vie minut yhä kauemmas putoamiskohdasta.tartuin rantaan ennen kuin voisin hukkua. viimeisillä voimillani kiipesin ylös vedestä huohottaen. olin litimärkä ja väsynyt. kesti hetken ennen kuin jaksoin lähteä liikkeelle. kun pääsin leiriin seittitähti juoksi luokseni ja kysyi-mitä on tapahtunut. - kävin uimassa. vastasin vitsillä. -suosittelisin että menet käymään parantajan pesällä tarkistuttamassa itsesi. seittitähti päätti. käytyäni menin pesään lepäämään kun en olisi millään jaksanut syödä edes pikkuriikkistä hiiren poikasta. unessani liukastuin uudestaan puroon ja hukuin. nousin taivaaseen ja kohtasin tähtiklaanin. yksi kissoista erkani rivistä ja puhui.- älä pelkää. tämä on unta. ei ole sinun aikasi vielä. herää. herää. hätkähdin unesta todellisuuteen. tärisin kauttaaltani. olin hyvin nälkäinen. kun astuin ulos näin tuoresaaliskasan tyhjillään. lähdin metsälle kohti myrskyklaanin ja tuuliklaanin rajaa. sitten näin myrskyklaanin oppilaan yötassun. haastoin hänet ehdottomasti tappeluun. kynsin ja hampain raatelin hänen turkkiaan mutta hän oli parempi. yötassu paljasti kyntensä ja iski...... suoraan oikeaan korvaani. ulvaisin kivusta ja vetäydyin. juoksin leiriin . hain katseellani jotain soturia ja näin kultamyrskyn. -kultamyrsky. tarvitsen apua. viimatassu huusi. -mitä. missä kuka mitä sinulle on käynyt. kultamyrsky kysyi hädissään. -myrskyklaanin oppilas yötassu tunkeutui reviirillemme..... viimatassu ehti tuskin sanoa lauseen loppuun kun kultamyrsky kysyi.-missä päin. näytä tietä niin kynin sen typerän karvapallon. vein kultamyrskyn sinne missä yötassu yhä oli. hän oli napannut kanin poikasen mutta kun viimatassu ja kultamyrsky tulivat hän pudotti saaliin ja kultamyrsky hyökkäsi hänen kimmppuun. hän pakeni paikalta ja veimme saaliin leiriin.

ihan huono tarina vai mitä
Vastaus:Annan sinulle muutaman vinkin; kirjoita puheet aina seuraavalle riville ja käytä isoja alkukirjaimia. Näin teksti on selvempää.
Saat kuitenkin 9 kokemupistettä

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
29.01.2014 18:54
Ruostepuro istahti maahan ja alkoi syömään jänistä, minkä oli tuoresaaliskasalta hakenut. Naaras ei ollut vielä nähnyt Takiaiskorvaa, kun vasta oli tuonut Pääskynkin Tuuliklaaniin. Salama saattoi kuitenkin hetkenä minä hyvänsä huomata, että tämän pentu oli lähtenyt, ja varmasti tuo murhaaja lähettäisi monet kissat etsimään Pääskyä.
"Kuulin että klaaniin tuli uusi kissa? Oliko Se Pääsky?" Takiaiskorva tuli yllättäen lempeästi kehräten kumppaninsa luokse ja puski tätä päällään lapaan.
"Sinulla on tarkat korvat. Mutta et tiedä läheskään kaikkea Pääskystä" Ruostepuro naukui pirteämmin komealle kollille. Hetken hieman hämmentyneenä Takiaiskorva tuijotti Ruostepuroa hämmentyneenä. Kuitenkin pian tuon kollin silmistä näki että tuo oli utelias.
"Pääsky on Salaman tytär" Ruostepuro kuiskasi hiljaa kumppaninsa korvaan jottei muut kissat sitä kuulisi. Takiaiskorva näytti hämmentyneeltä hieman.
"Onko Se totta? Sen.." kolli mumisi mutta käänsi päänsä hiljentyen. Leirin suuaukolla oli monta kissaa, ja kuului hälinää.
"Mennään katsomaan mikä siellä on" Takiaiskorva naukaisi ja lähti suoraan Ruostepuro perässään leirin suuaukkoa päin.

Ruostepuro säikähti nähdessään tutun näköisen turkin, joka kuului Salamalle. Tuon kissan päässä oli valtava haava, mutta vaikka naaras olikin verinen, tuon saattoi tunnistaa helposti. Pian Se liikautti korvaansa ja pian raotti silmäänsä.
"K-kuka ol-olet?"

//lyhyt ja kökkö
Vastaus:14 kokemupistettä.

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pääskytassu,Myrskyklaani
29.01.2014 18:26
//Ei jatkoo edelliselle tarinalle//

Tärisin kylmästä. Pakkanen oli kiristynyt paljon, ja suurin osa kissoista, jotka olivat leirissä, kyyhöttivät paikoillaan yrittäessään pitää itsensä lämpiminä. Hopeatähti jutteli Tulikukan kanssa kallioseinämän varjossa, ja kuningattaret hätistivät vastustelevia pentuja pentutarhaan. Säpsähdin, kun joku astui taakseni. Käännyin ympäri, ja näin edessäni Ratamohännän. Kilpikonnakuvioinen naaras huiskautti häntäänsä.
"Meidän pitäisi lähteä taisteluharjoituksiin." hän sanoi ja vilkaisi taivaalle.
"Nyt on aurinkohuippu. Meillä ei ole mitään kiirettä, mutta lähdetään jo nyt." Nyökkäsin ja venyttelin kankeita jäseniäni. Tunsin, kun veri alkoi virrata kehossani tiuhempaan tahtiin, ja sen tuoman lämmön voimin loikkasin Ratamohännän perään kohti leirin uloskäyntiä.

//Lyhyys DX Jatkan kyllä myöhemmin//
Vastaus:6 kokemupistettä.

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
29.01.2014 16:20
Toljotin ihmeissäni Varjopentua. #Eikö pentuni usko Tähtiklaaniin?# Mietin. Ajatus kalvoi yhä mielessäni kun käperryin pentujen viereen ja toivotin hyvät yöt. Pienokaisteni tuhina auttoi minut kumminkin unten maille.

Aamuyöllä tunsin kuinka muutaman pennun lämpö hävisi kyljestäni. Päätin silti jatkaa unia, sillä he ovat voineet vain kierähtää unissaan. Kun heräsin, kaikki pennut olivat tallella. Tervapentu ja Apilapentu nukkuivat, Kanipentu jutteli Valkohännän pentujen kanssa ja Pyörrepentu ja Varjopentu istuskelivat oviaukon vieressä. Venyttelin jäseneni vetreiksi ja karistin unenrippeet silmistäni.

"Tulkaa maidolle!" Maukaisin kuuluvasti. Nukkuvat pennut heräsivät ja kipittivät vatsani luokse. Kanipentukin jätti juttelut sikseen ja asteli minun tyköni. Ainoastaan Varjopentu ja Pyörrepentu epäröivät. Sitten Pyörrepentu kipitti luokseni ja nasras seurasi veljeään. Kaikki tarttuivat nisiin ja alkoivat imeä maitoa. Parin syfämenlyönnin kuluttua Varjopentu yski jo ähkyään. Samoin Pyörrepentu. Mietin ihmettelevästi; #Jotain kummaa tässä nyt on...#

//Ylensä kirjoitan aina Varjopennun tarinasta jatkoa ja toisinpäin :-D//
Vastaus:Saat 10 kokemuspistettä.

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
27.01.2014 19:51
Luku 1.
Muistinmenetys?

Salamat välähtelivät taivaalla ja paksu lumikerros näytti itsekin salamoivan. Joka puolella jyrisi kuin ukkospolulla, ilma oli lämpimämpi kuin yleensä lehrikadon aikaan. Samaan aikaan tumma kissan siluetti ilmestyi kuin tyhjästä ja alkoi satamaan märkää lunta, joka pian muuttui vedeksi. Salama välähti taivaalla saaden kissan kaikki yksityiskohdat erottumaan selvästi: Muuten sysimusta kissa, jolla oli keltaiset salamakuvioiset raidat ja eriväriset silmät, oranssi ja sininen. Kissan turkki oli märkää ja korvat olivat luimussa, sekä naama oli vääntynyt ivalliseen irvistykseen. Tuuli kuljetti kissan sanat
"Minä kostan vielä teille, kaikille klaaneille mitä tässä metsässä asustaa!" vielä kerran naaras nytkäytti häntäänsä ja pian lysähti maahan, tiputtaen samalla suussaan olleen laihanlaisen hiiren. Sade ropisi kovaa vauhtia kissan turkille, mutta myrsky oli laantumassa. Myrsky oli myöskin alkanut kuuhuipun hetken aikaan, ja oli jo varmaan aamu.

Salamaraitainen naaras hätkähti hereille ja tunsi läpimärän turkkinsa liimautuvan tämän ihoon kiinni samalla kun naaras yritti nousta ylös. Tämä tutkaili katseellaan ympärillään olevaa pimeyttä eikä enään kuullut jyrinää. Ainoastaan naaras muisti sen, kun oli sulkenut silmänsä ja kuullut jyrinää. Muuta hän ei muistanutkaan, eikä tämä edes tuntenut paikkaa, missä naaras nyt makoili. Muistiko tämä edes nimeään?
"Heräsithän sinä vihdoinkin" tummanharmaa ja suurikokoinen kolli ilmestyi yllättäen naaraan näköpiiriin, jolloin tämä otti yhden askeleen taaksepäin. Mikä olikaan lemu, joka tuli tuon kollin Turkista? Ja Se lemu taisi tulla itse naaraankin Turkista, jolloin tämä nyrpisri nenäänsä.
"Kuka olet? Kuka minä olen?!" naaras kuiskasi. Olihan tällä nimi pakko olla, mutta ei tämä sitä muistanut. Ei mitenkään, vaikka yritti. Hetkellisesti vieraan kollin silmät laajenivat mutta pian tämä luimisti korviaan ja siristeli silmiään.
"Ei tämä ole leikin asia! Eikös meidän.." vieras kolli jatkoi uskomatta naaraan kysymyksiä mutta tämän keskeytti sysimusta naaras jonka tummansiniset silmät olivat kuin tummansininen vesi.
"Minulla olisi asiaa, Steel" vieras naaras alkoi murista ja mulkaisi salamaraitaista naarasta joka vain hämmentyneenä vilkuili ympärilleen. Pian kun kaksi täysin vierasta kissaa olivat kadonneet, naaraalla oli miettimiseen aikaa. >>Muistan vain jotain ihmeellisistä klaaneista, ehkä minut on kaapattu sieltä?<< tämä yritti muistella mutta ei edes tiennyt, tai ainakaan muistanut, että mitä edes klaani tarkoitti.
"Salama" kuului murahdus. Naaras vilkaisi kiinnostuneena taakseen mutta käänsi päänsä takaisin päin. Joku tummanharmaa kissa oli mennyt kilpikonnakuvioisen naaraan luokse, ehkä Se oli ollut Se Salama.
"Kuuroko sinusta on tullut?!" kuului ärähdys pian ja uteliaana mutta hieman säikähtäneenä naaras käänsi päätään. Taas Se sama, tummanharmaa kolli tuijotti oranssihtavilla silmillään tuota naarasta.
"Mitä teemme v-" kolli oli aloittamassa mutta pian tämän keskeytti taas joku, tällä kertaa vaaleanharmaa naaras joka kärsimättömästi mourusi ja tönäisi kollin lapaa, saaden tuon seuraamaan.
"Outoa, ehkä minun täytyisi lähteä täältä" naaras ajatteli vaikka tämä tunsikin että jokin oli tuttua siinä luolassa, mutta naaras ei millään saanut päähänsä, että mitä. Mutta ei vielä, sitten kun olisi rauhallista. Sillä siitä naaras oli varma, ettei tämä voinut lähteä katseiden saattelemana pois.

edellisen myrskyn jäljiltä tuuli puhalsi kovemmin kuin tavallisesti, kun samalla hiljalleen satoivat suuret valkoiset hiutaleet, joita hetken musta salamaraidallinen naaras ihmetteli. Samassa sana muodostui naaraan päähän kuin tyhjästä. >>lumi<< Valkonen aine oli lunta. Tietenkin! Mitä muutakaan Se aine oli, joka takertui naaraan Turkkiin inhottavasti. Pian vesi herahti kielelle naaraan nähdessään kissan, jonkun muun kissan. Mutta miksi? Halusiko naaras niin kovasti syödä? Oliko hän muka niin nälissään? Ei ollut. Syy taisi olla joku aivan muu. Kuitenkin ilmestyi yllättäen kuin tyhjästä kaksi kissaa lisää, ja ne tassuttelivat lähemmäs naarasta, huomaamatta tätä kuitenkaan. Kolmen kissan ollessa naaraan lähellä, yhden heistä katse nauliintui välittömästi mustan salamaraitaisen naaraan turkkiin ja tämän silmät suurenivat järkytyksestä.
"K-ka-katsokaa!" tuo kolli viittoi hännällään kahdelle muulle kissalle jotka käänsivät äkisti päätään, ja huomasivat myös naaraan. Pian kaksi kissoista hyökkäsi naaraan kimppuun ja samalla tämä lysähti maahan kahden kissan painosta, samalla sihisten ja muristen. Miksi kissat olivat hyökänneet tämän kimppuun ilman syytä? Äkillisesti naaraan katse sumeni ja tämä näki enään vain tummat varjot, ennen kuin vaipui tiedottomuuteen. Naaras vain tunsi, kuinka tätä raahattiin kylmällä maalla jonnekin, mistä naaraalla ei ollut tietoakaan.

//kökkö
Vastaus:Ei ollut kökkö laisinkaan :3 Saat 26 kpeeta!

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteravirta, Tuuliklaani
27.01.2014 18:10
Epäluku

Vaahteravirta makoili paksulla sammal alustallaan ja tuijotti silmät ohuen ohuina viiruina edessään pomppivaa heinäsirkkaa. Paksu kuorinen, vihreä ötökkä oli yksi merkki Hiirenkorvan ajasta. Tosin, jos heinäsirkka pomppisi ulos, joku oppilas varmaan nappaisi sen. Naaras naurahti hieman ja kiskoi etutassunsa rintansa alta, venyttäen ne sitten eteenpäin. Ötökkä pomppasi pakoon, kun Tuuliklaanilainen nytkäytti kaarevat kyntensä esille. Naaras oli ollut tajuttomana jo hetken, kun Tuuliklaaniin tunkeutunut mäyrä oli iskenyt häntä takaraivoon. Onneksi hänelle ei tullut minkäänlaisia arpia. Silti, mustanlaikukasta naarasta ärsytti hänen tiedottomuutensa. Ruostepuron, hänen entisen oppilaansa, pentu Salama oli kuulemma alkanut kapinoida klaaneja vastaan ja nyt Ruostepuro oli ollut hänen vankinaan ja tuonut mukanaan Pääskyn. Mustan naaraan mukaan Pääsky oli Salaman pentu. Huomenna olisi Pääskyn nimitys. Vaahteravirta huokaisi syvään ja nousi ylös, venyttäen takajalkojaan. Melkein kolmen viikon tiedottomuus oli saanut naaraan jalat uskomattoman kipeiksi ja hän oli laihtunut melkein puolet entisestä painostaan. Oranssihtavanpunainen naaras astui sammalpediltään kylmälle, jäätyneelle maalle ja ähkäisi. Kuinka kylmää maakin voi olla?
" Minnes menossa? ", kuului tuttu nau'unta. Naaras kiepsahti ympäri ja katsoi hymyillen Piikkihernehännän uteleviin ja luotettaviin vihreisiin silmiin. Kollin häntä nytkähteli hermostuneesti tämän vierellä. Ruskeahko kolli oli laitettu ''suojelemaan'' Vaahteravirtaa, ja sekös oli lapsellista.
" Menen Köynnöstassun luokse. Menemme opettelemaan taistelemista. ", naaras naukaisi ja pörhisti rintaansa, vaikka hänen turkkinsa oli takkuista ja kiillotonta. Piikkihernehäntä tuijotti naarasta silmät sirissä.
# Mitä sinä siinä pällistelet? #, Vaahteravirta ajatteli ärtyneesti. Yhtäkkiä kolli ponkaisi pystyyn ja heilautti häntänsä taakse. Tämän silmissä paistoi ilkikurinen välke, joka huolestutti Vaahteravirtaa eriskummallisella tavalla.
" Minä ja Varjotassu tulemme mukaanne. ", kolli naurahti ja tyrkkäsi hieman naaraan lapaa, kävellessään hänen ohitseen. Punertavan naaraan leuka loksahti auki. Hän toipui kuitenkin vain parissa minuutissa.
" Mitä? No ettehän tule! ", naaras raakkui kuivasti ja lähti tarpomaan kollin perään. Ylimielisesti harppova Piikkihernehäntä nytkäytteli ylhäällä olevaa häntäänsä, kunnes naaras pomppasi kollin pörröisen hännän kimppuun. Soturi rääkäisi kuin pentu ja kiepsahti maahan. Naaras virnisti ja irrotti tuon hännästä.
" Minä pärjään yksinkin. Olen kokenut enemmän kuin sinä, joten kyllä pärjään yhden oppilaan kanssa. Sitä paitsi, menemme vain parin ketunmitan päähän leiristä ja metsästämme sitten hieman harjoitusten aikana. ", naaras naukaisi yhtä arvokkaalla äänellä kuin mikäkin päälikkö. Maassa makaava kolli ärisi jotain ja kiskoi häntänsä kasvojensa eteen. Tämän miettiessä sanoja, Vaahteravirta pomppasi kollin ylitse yhdellä pienellä pompulla. Pomppu tuntui kiskovan hänen lihaksiaan erilleen ja naaras puri hampaitaan yhteen, ettei olisi huutanut ääneen. Kipu oli murskata hänen kehonsa, kun naaraan tassut iskeytyivät maahan. Naaras puuskahti ja pidätti henkeään.
" Vaahteravirta, oletko kunnossa? ", Piikkihernehäntä naukaisi huolestuneesti, mutta ennenkuin kolli kerkesi edes tassullaan koskea naarasta, tämä lähti kävelemään horjuen pesän suuaukolle.
>> Olen sen verran kunnossa, että voin oppilastani kouluttaa <<, hän mietti raivoissaan, mutta hänen jalat olivat erimieltä. Joka askeleella naaraan jalat vääntyivät sivuille ja hänen hengityksensä alkoi rahista. Yllättäen, kun hän hoippui eteenpäin, naaran jalka luiskahti ja hän paiskautui maahan koko voimallaan. Soturi puuskutti voimakkaasti ja koko maailma näytti vääristyneeltä. Ilma maistui sakealta ja kuumalta ja pesän seinistä törröttävät oksat vääntyilivät kuin lainehtelevat aallot. Naarasta oksetti. Hän tunsi kuinka hänen mahassaan kivistä inhottavasti, ja siinä samassa hän yökkäsi aamulla syömänsä hiiren maahan. Naarasta heikotti uskomattoman paljon ja hänen mahaansa särki yhä. Yllättäen, kaikki maailman asiat tummenivat ja sumentuivat. Naaras ei nähnyt mitään, ei kuullut eikä haistanut. Kaikki peittyi tiedottomuuden paksuun turkkiin, jossa naaras oli virunut jo ennenkin viikkoja...

Pari tuntia myöhemmin...

" Mikä hänellä on hätänä? Eikai hänellä ole mitään vakavaa tautia? ", kuului hätäinen ja tuttu nau'unta, johon Vaahteravirta heräsi. Naaras raotti varovasti mantelin värisiä silmiään ja tuijotti sumeasti edessään olevaa kalliota. Kaikki oli yhä sumeaa ja ilmassa oli vahva yrtin tuoksu, melkeinpä turruttava sellainen. Oliko hän parantajan pesällä. Naaraan selkään ja mahaan särki niin paljon, ettei hän voinut kääntyä katsomaan tarkemmin, hän vain makoili ja kuunteli.
" Hänellä ei ole Valkoyskää, Viheryskää, mutta kuumetta on kyllä...", kuului Sinisiiven hehkuvan kirkas ääni. Kyllä, Vaahteravirta oli taas parantajan pesällä. Naaras tuhahti ja nosti varovasti päätänsä. Kipu syöksähti kuitenkin hänen turkkinsä läpi kuin pauhuava aalto ja naaras joutui pysähtymään.
" Voitteko te parantaa hänet? Saanko nähdä hänet? ", tuttu ääni naukui uudelleen, mutta Vaahteravirta ei muistanut kuka äänen omisti, vaikka hän kuinka muisteli.
" Koitamme parhaamme ja tottakai saat nähdä hänet. ", Sinisiipi naukaisi ja maan räsähtelystä päätellen, parantaja siirtyi sivummalle. Maa tömähteli hieman jonkun kissan alla, kun tämä hölkkäsi Vaahteravirran luo. Yllättäen hänen näköpiiriinsä ilmestyi Kastanjahäntä. Kollin näkeminen oli uskomatonta, koska tämä oli ollut poissa paripäivää.
" Kastanjahäntä...", naaras änkytti, kyyneleet silmissä. Hän kohotti tärisevän tassunsa kohti kollia, mutta ruskea varapäälikkö painoi sen maahan ja nuolaisi naaraan päälakea. Vaahteravirta päästi hiljaisen kehräyksen ja tunsi kuinka kylmät kyyneleet vierivät hänen poskiltaan maahan.
" Oletko kunnossa? ", kolli kysyi huoli äänessään ja alkoi sukimaan naaraan päätä toden teolla, hermostuksissaan. Naaras naurahti hieman kuivasti.
" Olen. ", hän naukaisi.
" Kuulkaas, minun pitää kertoa teille jotain...", Sinisiipi naukui pesän perältä, mistä Vaahteravirta ei nähnyt häntä. Varapäälikkö ei lopettanut kumppaninsa sukimista, mutta äänistä päätellen, heilautti häntäänsä jotta parantaja jatkaisi. Punertavanoranssi naaras nautti kumppaninsa lempeistä kosketuksista, mutta kuunteli toisella korvallaan parantajaa. Sinisiipi oli pienen hetken hiljaa, kunnes aloitti.
" Kun tutkin Vaahteravirtaa, huomasin että hän...", parantaja naukaui kirkkaasti. Jotenkin parantajan ääni kuulosti ystävällisemmältä ja tyytyväisemmältä kuin ennen.
" että hän saa pentuja. "

// eli siis jos vaan Ansulle sopii c:

Vastaus:Hieno tarina C: Saat 30 kpeeta!

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkohaukka, Jokiklaani
27.01.2014 17:18
’’Valkotassu.’’ joku tökki lempeästi ruskean naaraan poskea. ’’Herää.’’
Valkotassu raotti vihreitä silmiään ja näki Teerenlennon kasvot. Parantajan tummanvihreät silmät hehkuivat pesän hämärässä.
’’Kuu on puolillaan. On aika lähteä parantajien kokoukseen.’’ Teerenlento naukui oppilaalleen ja viittoi hännällään tätä nousemaan ylös.
’’Aivan.’’ Vakotassu myönsi. Matka oli hänelle jo tuttu. Ensin vanhaa ukkospolkua pitkin, sitten puiden suojissa Tuuliklaanin reviirin kärjen poikki ja rinnettä ylös syvänteeseen, jossa Kuulampi hohti tähtien valossa. Sinne hän matkaisi jälleen.
’’Syö ensin jotain, niin jaksat.’’ Teerenlento käski.
Valkotassu pudisti päätään.
’’Ei, kyllä minä jaksan. Ruoka on parempi säästää sitä oikeasti tarvitseville.’’
Naaras odotti jo Teerenlennon sanovan sen tutun: ’’Tee niin kuin käsken, Valkotassu.’’, mutta parantaja pysyi vaiti ja heilautti vain korviaan merkiksi, että oli kuullut.
Valkotassu lähti seuraamaan mestariaan yön pimeyteen.

’’Olemmeko myöhässä?’’ Valkotassu ähki siirtyessään puiden suojaan, josta he pian pääsisivät kuulammelle.
’’En voi olla varma.’’ Teerenlento mutisi. Jokin selvästi painoi hänen mieltään, mutta Valkotassu ei hienotunteisuuttaan viitsinyt huomauttaa asiasta. Pian alkoi ylämäki, joka merkitsi että kuulampi oli lähellä. Valkotassu ei sanonut mitään ja seurasi Teerenlentoa tämän vierellä.
Valkotassua alkoi väsyttää, mutta yritti näyttää pirteältä mestarinsa nähden. Syventymä alkoi, ja Kuulampi hohti kirkkaana sen pohjalla. Kivien välistä laski pieni puro hopeista vettä lampeen.
’’Tulivathan he!’’ kuului Vaahtokukan tiuskahdus. Tämän oppilas, Lumikkotassu, oli myös mukana, kuten kuuluikin.
’’Eivät he olleet paljoa myöhässä.’’ Sinisiipi, tuuliklaanin parantaja rauhoitteli läikikästä naarasta. Tällä ei ollut oppilasta mukanaan.
’’Kamomillatassu on sairas.’’ Sinisiipi napautti huomatessaan muiden katseet.
’’Eiköhän aloiteta.’’ Pyynsulka raakkui ja istahti Kuulammen reunalle. Valkotassu laskeutui Teerenlennon perässä muiden luo.
’’Odottakaas. Minun täytyy suorittaa eräs tärkeä asia.’’ Teerenlento lausahti päättäväisesti. Valkotassu katsoi häntä hämillään? Mitä tärkeää tehtävää? Eikö tapaaminen pitäisi jo aloittaa?
Teerenlento kohotti kasvonsa taivaalle.
’’Minä, Teerenlento, Jokiklaanin parantaja, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Häntä on koulutettu parantajaksi ja teidän avullanne hän palvelee klaania monien kuiden ajan.’’ naaras lausui.
Valkotassun sydän jätti yhden lyönnin väliin. Tämän täytyi olla unta. Oliko tämä sittenkin totta? Valkotassu tunsi näyttävänsä typerältä silmät ammollaan kuin pöllöllä ja häntä vääntelehtien kuin kituva käärme.
Tämä oli hänen hetkensä. Teerenlento käänsi katseensa Valkotassuun.
’’Valkotassu, lupaatko elää parantajan tapojen mukaisesti, pysyä poissa klaanien välisistä taisteluista ja hoitaa jokaista kissaa tasavertaisesti?’’
Valkotassu veti syvään henkeä.
’’Lupaan, Teerenlento.’’
Teerenlento kehräsi ja räpäytti tummanvihreitä silmiään.
’’Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle parantajan nimesi.
Valkotassu, tästä lähtien nimesi olkoot Valkohaukka. Tähtiklaani kunnioittaa sinun uskollisuuttasi ja nöyryyttäsi, ja hyväksyy sinut Jokiklaanin täydeksi parantajaksi.’’
Teerenlento kosketti juuri nimitetyn Valkohaukan otsaa, ja Valkohaukka vastasi nuolaisemalla mestarinsa lapaa. Parantajan huusivat Valkohaukan nimeä, ja ruskean naaraan sisin täyttyi lämmöllä. Valkohaukka. Hänen nimensä.

Vastaus:Valkohaukka, Valkohaukka! Onnea, ja saat 25 kpeeta C:

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vatukkavarjo, Tuuliklaani
26.01.2014 19:02
"OI, Seittitähti! Rakastan sinua", kuulin tutun äänen sanovan jossain lähistöllä. Käänsin päätäni ja hoksasin tuoresaaliskasalla olevat oppilaat. Heistä yksi oli tummanruskea kolli, joka jatkoi puhumista: "Haluaisin kanssasi pentuja." Kolli sanoi kimeällä äänellä. Astelin hiljaa lähemmäs kollia. Muut oppilaat näyttivät säikähtäneiltä minut huomatessaan. Joku kissoista yritti viittoa kollille, mutta kolli oli niin täynnä itseään ettei huomannut kaverinsa viittomista.
"Hahha! Onpas jälleen hymy herkässä, kun sinua kuuntele", tiuskaisin kollille. Muut oppilaa tirskuivat kollin takana. "Ja te voisitte oppia jo kunnioittamaan sotureita rahtusen enemmän", lisäsin viitaten sanani kaikille paikalla oleville oppilaille.
"Rapakkotassu, saat tänään vaihtaa sammalet yksin klaaninvanhimpien pesästä", sihisin ruskealle kollille hampaitteni välistä.
"Mutta minun piti mennä mestarini kanssa metsästämään", Rapakkotassu änkytti. Naurahdin.
"Minä menen samantien ilmoittamaan hänelle, että olet harjoittanut tänään näyttelijänlahjojasi ja saat siitä rangaistuksen", selitin vihaisena ja viuhdoin hännälläni. Katsoin olkani yli ja huomasin ilokseni Sinisilmän, joka oli juuri tulossa tuoresaaliskasalle. Viitoin hänelle hännällään ja valkoinen naaras tuli luoksemme.
"Harmikseni joudun ilmoittamaan, että Rapakkotassu joutuu viettämään tämän päivän klaaninvanhimpien kanssa", kerroin tyynesti Sinisilmälle. Tämä katsoi minua kysyvästi.
"Rapakkotassu, kerrohan mestarillesi mitä olet mennyt tekemään", sanoin teennäisesti ja katsoin Rapakkotassua. Kolli näytti pelokkaalta.
"Pilkkasin Vatukkavarjoa ja hän antoi minulle epäoikeudenmukaisen rangaistuksen", kolli selitti hiljaa.
"Minusta se on täysin oikeudenmukainen. Sinun täytyy pikkuhiljaa alkaa ymmärtää, että sotureita ja muita sinua vanhempia kissoja täytyy kunnioittaa", Sinisilmä selitti ja nyökkäsi minulle. Loin vielä yhden vihaisen silmäyksen Rapakkotassuun ja etsin tuoresaaliskasasta jotain syötäväksi kelpaavaa. Sisäistin kyllä sen, että klaani saattaisi pian nähdä nälkää, koska riistaa oli hyvinkin niukasti.

"Vatukkavarjo!" kuului huuto leirin toisesta päästä. Haukkasin viimeisen palan hiirestä ja nousin seisomaan. Tassuttelin leirin toiseen päähän tarkoituksellisen hitaasti. En pitänyt siitä, että ruokarauhaani häirittiin, mutta sellaistakin joutuu klaanikissana kokemaan. Kuuden kissan partio seiso jokainen tuijottamassa minua.
"Mitä hem.." aloitin, mutta Tiirajuova viittoi minua sulkemaan suuni.
"Haluaisimme, että lähdet mukaamme partioon", Hopeasydän sanoi. Naurahdin ja tuijotin huvittuneina partion jäseniä.
"Arvatkaa vain lähdenkö?" kysyin ja annoin katseeni kiertää kissoissa. Hetken hiljaisuuden jälkeen jatkoin: " Yksinkertainen vastaus on, että en lähde. Ja minusta tuon asian olisi voinut huutaa eikä käskeä minua kävelemään tänne asti. Pakko vielä lisätä, että teitä on jo kuusi", selitin. Yritin pitää ääneni mahdollisimman vakaana. Mitä nykykissojen päissä liikkuu kun partioon kysytään seitsemättä jäsentä. Partion jäsenet nyökkäsivät vuorotellen ja lähtivät leiristä.
"et lähtenyt", kuului ääni takaani. Seittitähti seisoi siinä hieman kummastunut ilme päällään.
"Mitä kummaa on tekeillä. Ensiksi Rapakkotassu pilkkaa minua, Tiirajuova haluaa partioon seitsemännen jäsenen. Mitä vielä?" kysyin turhautuneena. Seittitähti vain tuijotti minua. Päässäni liikkui monia ajatuksia, mutta en vieläkään tiennyt mistä oli kyse.
"Menen lepäämään pääni on kovin kipeä", valehtelin Seittitähdelle ja menin sotureidenpesään, joka oli minun onnekseni tyhjä. Tämä päivä oli jotenkin kääntynyt minua vastaan. Selän takanani tapahtuu jotain, mutta en vain ole varma siitä mistä on kyse. Jokainen kissa käyttäytyy oudosti.

"Vatukkavarjo, tiedät kyllä mistä on kyse, mutta et vain myönnä sitä itsellesi", kuulin äänen jostain kaukaa. Seisoin tyhjyydessä keskellä ei mitään. Näin edessäni utuisen kissan silhuetin. En tunnistanut kissaa.
"Tiedät myös mitä on edessä, mutta et ole vielä sisäistänyt asiaa", kissa jatkoi. Yht'äkkiä hiekkaa lensi silmiini ja voimakas tuulenpuuska puhalsi suoraan edestä päin. Kaaduin ja yritin nousta seisomaan....

Avasin silmäni ja makasin sammaleen päällä. Olin edelleen yhtä hämmentynyt kuin ennenkin. Minunko pitäisi tietää mistä on kyse? Minun oli pakko saada muuta mietittävää, joten nousin ja ilmoitin Seittitähdelle lähteväni metsään. Tarvitsin hetkeellistä rauhaa ajatusten selvittämiseksi...

//Tökkö, epäselvä, kakka, mutta eipä voi mitää... //
Vastaus:Voi elämä, te kaikki kirjotatte suloisia tarinoita Cx Saat 28 kpeeta!

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ulpukkatassu, Varjoklaani
26.01.2014 17:07
Pehmeä nuolaisu herätti Ulpukkapennun unesta. Ruskea naaras nosti päätään ja vilkaisi kysyvästi varaemoonsa Kaitapolkuun. Kuningattaren vihreät silmät kimalsivat ylpeinä.
’’Arvaas kenestä tulee tänään oppilas.’’ Kaitapolku mourusi kasvatilleen. Ulpukkapentu käänteli korviaan mietteliäänä ja laski.
’’Jos kaksi kuuta sitten oli neljäkuinen, ja kuu sitten viisikuinen… MINÄ OLEN NYT KUUSIKUINEN!’’ naaras kiljahti ja ponnahti pystyyn. Kaitapolku kehräsi ja puhdisti innosta tärisevän Ulpukkapennun turkkia.
’’Nimittyykö Villakkopentu myös?’’ Ulpukkapentu kysyi.
’’Tottakai nimittyy. Hänhän on sinua hieman vanhempikin.’’ Kaitapolku vastasi ja suki pennun turkin täysin puhtoiseksi.
’’Nyt pian Suurkiven alle’’ kuningatar hoputti kun Mustatähden kokouskutsu kajahti ulkoa. ’’Villakkopentu meni jo.’’
Ulpukkapentu ponkaisi äkkiä eteenpäin ja yritti sipsutella mahdollisimman sievästi ja kauniisti paikalle. Hän istahti Villakkopennun viereen heti. He eivät ehtineet vaihtaa sanaakaan, kun Mustatähti jo aloitti:
"Villakkopentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja on aikasi päästä soturioppilaaksi. Tästä päivästä siihen päivään saakka kunnes ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan nimellä Villakkotassu. Mestariksesi tulee Unikonvarsi.’’
Mustatähti käänsi keltaisen katseensa Unikonvarteen.
Unikonvarsi, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet uskollinen ja taitava soturi, ja oletan sinun siirtävän nämä ominaisuudet myös oppilaallesi Villakkotassulle.’’
Villakkotassu kosketti Unikonvarren kuonoa omallaan.
’’Villakkotassu, Villakkotassu!’’ klaani huusi tuoreen oppilaan nimeä. Ulpukkapentu katseli ystävänsä perään tämän siirtyessä sivumpaan. Naaras hytisi jännityksestä.
Mustatähti käänsi katseensa Ulpukkapentuun. Ulpukkapentu nuolaisi jännittyneenä huuliaan. Nyt olisi hänen vuoronsa.
’’ "Ulpukkapentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja on aikasi päästä soturioppilaaksi. Tästä päivästä siihen päivään saakka kunnes ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan nimellä Ulpukkatassu. Mestariksesi tulee…’’ Mustatähti kiersi katsettaan alhaalle kokoontuneissa kissoissa.
’’Tammiturkki.’’ Varjoklaanin päällikkö päätti lauseensa. ’’Tammiturkki, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet tarkkaavainen ja etevä metsästäjä, ja toivon sinun siirtävän nämä ominaisuudet myös oppilaallesi, Ulpukkatassulle.’’
Pieni ruskea soturi asteli Ulpukkatassun luo ja kosketti tämän kuonoa omallaan. Ulpukkatassun silmät olivat ammollaan ja kiilsivät onnesta. Hän oli oppilas!
Ihan oikea oppilas

Vastaus:Sulokas lyhyt tarina C: Saat 15 kpeeta!

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Routapentu, Myrskyklaani
26.01.2014 16:34
Epäluku 1; Valheet

" Varjosiipi! Varjosiipi! Varjosiipi! ", Routapentu naukui äänekkäästi musta kuvioiselle kollille, joka nuolaisi päälikön lapaa ja pomppasi sitten suurkiveltä alas kevyesti kuin orava. Pennun silmät kiilsivät yhä lammen vedestä ja tämän turkki oli kohmeista ja kovaa, melkein valkoista. Silti hän oli pujottautunut ulos pakkaseen. Varjosiipi oli pelastanut tämän hukkumiselta, kun hän oli lähtenyt pois leiristä. Pennun ilme muuttui totisemmaksi, kun hän muisti kuinka jäätävä vesi oli turruttanut hänen kehoaan, saaden hänen tajuntansa muuttumaan. Vesi oli kamalinta, mitä hän tiesi. Se oli tappavaa ja hukuttavaa. Routapentu hätkähti, tuntiessaan kuinka lämmin käpälä kosketti hänen selkää.
" Veli, mennään takaisin sisään. Lehväpilvi etsii meitä. ", Aurinkopentu naukaisi hiljaa ja tyynenä. Valkoinen, kellertävä kuvioinen pentu mumisi muutaman sanan ja irrotti sitten lämpimän tassunsa veljensä selästä. Harmaa kolli heilahti hieman taaksepäin ja kierähti sitten ylös, jotenkin vaivallolisesti. Tämä oli kasvanut jo muutaman sentin ja kohta pääsisi oppilaaksi.
# Kukakohan mestarini on? #, hän mietti hämmentyneenä ja heilautti häntäänsä, saaden muutaman lumen pöllähtämään ilmaan. Hänen tassunsa potkivat paksua hankea ja kollin vihreät silmät seurasivat kuinka kimmeltävät hiutaleet laskeutuivat takaisin maahan. Kollin mieleen tuli heti Minkkitassu, vaikka hän ei edes tiennyt miksi. Naaras oli ollut hänen ystävänsä pentuna ja se että hänestä oli tullut oppilas, oli ollut hieman shokeeraavaa. Harmaa kolli pudisti päätänsä ja pomppi sitten siskonsa perään, joka odotti tätä väsyneen näköisenä kuningattarien pesän suuaukolla. Pentu loikki suuaukon luo ja katsoi pesän kattoon. Se oli kulunut ja muutama keppi sojotti sen seinämänstä. Nytkin yksi terävä päinen keppi hivuttautui seinämästä eteenpäin ja Routapentu pujahti sen edestä, varovasti. Kuningattarien pesässä oli lämmintä ja pimeämpää kuin muissa pesissä. Tosin siellä täällä oli lumikasoja, jotka saattoivat valahataa hajanaisesta katosta maahan. Tulipalon aikaan saamat vauriot eivät olleet vielä täydellisesti korjatut. Muutamat kuningattaret olivatkin siirtäneet pesänsä monesti päivässä, varoen lunta. Lehväpilvi makasi yhä omallaan paikallaan, melkein keskellä pesää paksulla sammallehti makuupaikallaan. Harmaan kirjavan naaraan silmät olivat tyynesti kiinni ja tämän häntä oli rentona aivan kuningattaren tassujen päällä. Aurinkopentu hymyili pienesti ja pomppi emonsa luo, häntä villisti heiluen. Routapentu painoi kylmät korvansa niskaansa ja vältteli emonsa katsettaan, kulkien hieman selkä köyryssä tämän luokse. Hänen silmänsä kaventuivat pienesti ja hän pysähtyi kahden hiirenmitan päähän ''emostaan ''. Routapentu oli vain muutama tunti sitten riidellyt Lehväpilven kanssa ja hän muisti kaiken kristallinkirkkaasti.

Muistelma

Routapentu suki turkkiaan pitkin vedoin ja tuijotti sitten jännittyneenä Aurinkopentua. Nuori naaras torkkui pienenä kasana. Tämän kylki kohoili hitaasti ja naaraan korvat nykäisivät välillä eteen. Routapentu hymähti pienesti ja säpsähti, kuulessaan kuinka jokin iso ryntäsi pesään, niin että maa tärisi. Ennenkuin pentu kerkesi kääntyä, hän kuuli petollisen tutun nau'unnan.
" Routapentu! ", Lehväpilvi karjui ja kiepautti hämmentyneen pennun ympäri. Harmaa pentu säpsähti nähdessään vihaisen emonsa ja kyyristyi pieneksi kasaksi. Lehväpilvi tuijotti tätä armottomasti, viirusilmät loimuten kuin tulipalo.
" Sinä laitoit oppilaiden ruokaan hiirensappea, etkö laittanutkin?! ", naaras sähisi vihaisesti. Routapentu meni hämillensä.
" Tein mitä? ", hän kysyi yllättyneenä. Hän oli tänä päivänä varastanut kyllä parantajan pesältä vähän kaikkea ja kuunnellut tyytyväisesti kuinka oppilaat karjuivat vihaisina, nukahtaisivat tai alkaisivat mouruamaan jotain kummallista upotettuaan yrttejä näiden ruokiin, mutta ei hän hiirensappea ollut ottanut.
" En minä sitä tehnyt! ", kolli piipitti, saaden vain Lehväpilven vihaisemmaksi.
" Kyllä sinä teit sen! ", tämä mourusi.
" En! ", pentu karjui ja nousi ylös. Aurinkopentu säpsähti pesällään ja kohotti väsyneenä päätänsä.
Lehväpilvi ja Routapentu huusivat niin kovaan ääneen, että muutkin heräsivät, mutta pentu itse ei siitä välittänyt.
" Miksi minä edes piittaan? ", Lehväpilvi mourusi äkäisesti ja paukautti tassunsa maahan, ennenkuin pentu vastaisi.
" Et edes ole minun pentuni! Olet vain jonkun..jonkun petturin hylkäämä! Sinut jätettiin, koska olit niin...! ", Lehväpilvi sähisi vihaisesti, mutta säikähti tajutessaan mitä oli sanonut. Routapentu nytkähti ja tuijotti silmät viiruina emoaan. Järkytys kouraisi tätä mahan pohjasta ja hänen äänensä muuttui änkyttämiseksi.
" M-mitä? ", hän kysyi hiljaa. Lehväpilvi oli sanomassa jo jotain, mutta Routapentu puhui päälle.
" T-tämän koko aj-ajan luulin...luulin että minulla oli oikea perhe! ", pentu ulvoi kirkkaat kyyneleet silmissään. Hän syöksähti vale-emonsa jalkojen välistä ja juoksi ulos pesästä. Kaikki oli valetta!

Muistelma loppuu.

Routapentu tuijotti kylmää ja kovaa maata ja muistellessaan emonsa ja hänen riitaansa. Tai siis vale-emonsa. Pennun korvat olivat tiukasti niskassa ja hänen häntänsä laahautui maata pitkin. Aurinkopennun nau'unta Lehväpilven korvaan sai kuningattaren ravottamaan silmiään. Pian valkokeltainen pentu luiskahti emonsa niskalta ja tömähti tämän eteen. Kuningatar säpsähti hieman mutta hymyili sitten. Routapentu tuijotti surullisesti, pää matalalla tuota pientä perhettä, johon oli joskus kuulunut. Hänen kohmeinen turkkinsa oli turruttanut jo kollin ihon, mutta ihan kuin hän siitä välittäisi. Pentu hieroi tassujaan, koettaen saada veren kiertämään. Hän kuuli kuinka Lehväpilvi kuiskutti jotain Aurinkopennulle. Kolli tuhahti ja käänsi päänsä alkaen nuolemaan paakkuista turkkiaan. Takkuinen, kohmea turkki ei tahtonut millään suoristua, vaikka kuinka Routapentu sitä suki, mutta pikkuhiljaa kohmettunut vesi alkoi sulamaan. Yllättäen Lehväpilvi käveli Routapennun ohitse, mutta kumpikaan ei sanonut mitään. Kuningattaren häntä kuitenkin hipaisi hieman kolli pennun selkää. Hän nytkähti hieman ja jatkoi turkkinsa sukimista, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän ei enää välittänyt tuon huijaavan naaraan lempeistä kosketuksista, hänen iloisista ja rauhoittavista saduista tai edes hänen lempeistä kehräyksistä. Ei enää. Routapentu olisi kohta oppilas, eikä hän enää tarvinnut kenenkään hoivaa. Harmaa turkki oli jo osittain siistitty, kun Routapentu nousi ylös. Hän käveli nopein askelin kylmän maan yllä ja pysähtyi Lehväpilven makuualustan viereen. Pentu paljasti kyntensä ja kiskoi makuualustasta itsensä kokoisen palasen. Sitten pentu nappasi sen suuhunsa, raahasi sen suuaukon vierelle ja tuhahti ylpeästi.
# En tarvitse enää ketään. #, hän ajatteli vimmoissaan, tassutti pehmeän sammaleen päälle ja kiertyi pieneksi palloksi makuualustansa päälle. Nyt hän vain odottaisi, että hänestä tulisi oppilas.

// Aurinkopentu on siis se Roudan sisko, joka poistettiin :D mutta tahdon käyttää sitä vielä hetken, koska hän sitten menee kaksijalkalaan u-u Ja voiskos sitten Roudan mestariksi tulla Varjosiipi :3?
Vastaus:Mukava tarina, vaikka kyllä hieman säälittää Routapentu ;-; Ja miun puolesta hänestä voi tulla Roudan mestari! Saat 28 kpeeta!

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Veritassu Myrskyklaani
25.01.2014 17:12
Takkuturkkinen kissa tepasteli hieman ärtyneenä ympäriinsä. Se oli juuri nimitetty oppilaaksi. Ja sitä se juuri ärsyttikin, omasta mielestän hänen olisi pitänyt olla jo soturi. Veritassu hätkähti kun suuri valkea kissa tepasteli häntä kohti.
"Mene Tuulenkahinan luokse, sinun on aika aloittaa koulutuksesi" Viiltokäpälä komensi. Hän oli urhoollinen ja kokenut soturi, joten häntä kannatti totella.
"En tarvitse mitään koulutusta." Veritassu sähähti ja kääntyi ympäri. Veritassu tunsi terävän piston niskassaan kun Viiltokäpälä läimäytti tätä.
"Mene!" Hän sähähti.
"Ymmärrän tosiaan miksi nimesi on Viiltokäpälä!" Veritassu irvisti ja lönkytti pois.

Veritassu löysi lopultakin Tuulenkahinan joka loikoili kiven takana varjossa.
"Etsit kuulema minua." Veritassu naukui ärsyyntyneenä. Ei hän mitään koulutusta olisi tarvinnut! Hän oli tarpeeksi nopea ja vahva jo nyt!
"En minä sinua ole etsinyt!" Tuulenkahina tiuskaisi.
"Hyvä! En tarvinnutkaan koulutusta." Veritassu oli juuri kääntymässä pois kunnes Tuulenkahina ärähti jälleen.
"Enhän minä sanonut että en kouluttaisi sinua! Ala tulla perässäni." Vaaleanruskea kolli venytteli ja nousi sitten ylös. Tuulenkahina huikkasi Veritassua seuraamaan. Lopulta tämä lähtikin vastahakoisesti Tuulenkahinan perään.
Kaksikko saapui aukiolle pian, sillä kummatkin olivat nopea tassuisia. Veritassu roijahti maahan niin että lumi pöllysi.
"Noniin, jos kerran olet niin hyvä käy kimppuuni." Tuulenkahina oli valmis taistoon, sen huomasi siitä että hänen terävät kyntensä olivat esillä.
"Oliko tuo joku vitsi!" Veritassu tiuskaisi ja loikkasi ylös. Veritassu yritti iskeä kynsillään Tuulenkahinan lapaan, mutta tämä ehti väistää. Tuulenkahina nappasi hampaillaan Veritassun etutassusta ja kiskaisi tämän maahan. Veritassu nappasi Tuulenkahinan kuonosta kiinni, jonka seurauksena Tuulenkahina joutui irrottamaan. Veritassu perääntyi muutaman ketun mitan päähän ja syöksyi Tuulenkahinaa päin. Mutta Lumi oli niin syvää että pienempi oppilas kompastu ja Tuulenkahina sai painettua tämän maahan.
"Olet hyvä, muttet tarpeeksi hyvä." Tuulenkahina istui maahan ja alkoi lipoa tassuaan. Veritassua ärsytti todella paljon mutta hän hyväksyi tappionsa, nousi ylös ja ravisteli lumet niskoiltaan.
"No okei, sä voitit. Mutta saat kyllä luvata opettaa kaikki noi sun liikkeet mulle!" Veritassu julisti. Puoliksi sokea mestari katsahti Veritassuun.
"Selvä, mutta vain jos olet kunnolla. Sekä jos noudat minulle jostain hiiren. Tuulenkahina asettui maahan, ja Veritassu painui pusikkoon nuuhkien.

//Jatkuu... Että tällaista xp Eka tarina ;D
Vastaus:Oikein mukava tarina, ja hyvä että käytit Viiltoa, ehkä voisinkin mainita sinut seuraavassa omassa tarinassani C: Saat 28 kpeeta!

~Sulkis