--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjopentu, Tuuliklaani
25.01.2014 16:42
"Pyh. Minä en usko satuihin." tuhahdin kun emo kertoi meille Tähtiklaanista. Emo katsahti minuun hieman yllättyneesti, mutta hän maukui vakavasti.

"Tähtiklaani on olemassa. Sille täytyy olla uskollinen. Jos et usko Tähtiklaaniin, et ole klaanikissa." Näytin emolle kieltä. Sitten emo alkoi pelotella meitä kertomalla tarinan Näätäpennusta, joka kaapattiin.

"Hänet kaappasi jokin eläin, esimerkiksi mäyrä, tai sitten kaksijalat kaappasivat hänet. Joten pysytelkää leirissä, niin ette tule kaapatuksi." hän sanoi lopuksi. Nyökkäsin. Olin kuullut ennenkin tuon tarinan. Olin kuullut myös kaksijaloista ja kotikisuista. Kotikisuna ei tarvitsisi saalistaa, kuunnella emon turhuuksia. #Jos en usko Tähtiklaaniin, en ole klaanikissa!# ajattelin emon sanoja. Oliko se merkki? Pitäisikö minun lähteä kaksijalkalaan? Sitten mietin kokoontumisia, mahtavia taisteluja, hiiren maun suussa... Olisiko se sen arvoista? Näitä kysymyksiä pohdin, kunnes vaivuin uneen emon lämpimää vatsaa vasten.

Kirkas auringonsäde valahti silmilleni, enkä pystynyt enää nukkumaan. Oli lämmin aamu. Kaikki muut pennut olivat jo hereillä, vain emo nukkui. Verryttelin pienet tassuni ja hyppelin pentutarhan suuaukolle. Vilkaisin kerran emoa, varmistaen että hän nukkui. Sitten kuiskasin muille pennuille:

"Tulkaa! Mennään isää vastaan soturienpesälle!" He lopettivat leikkinsä ja kääntyivät minun puoleeni.

"En halua enää joutua vaikeuksiin." Tervapentu maukui vakavasti. #Mokomakin arkajalka.# mietin itsekseni. Kaikki pudistivat päätään, paitsi Pyörrepentu. Hän loikkasi luokseni silmät kiiluen ja maukui:

"Mennään jo!" Kolli ravasi edelleni ja kiihdytin nauraen juoksuun. Tassuni takoivat maata, ja tomu pöllysi. #Hetkonen.. se ei ole tomua. Tämä on valkoista!#

"Pyörrepentu, mitä maassa on?" huusin. Sitten huomasin, että veljenikin oli pysähtynyt ihmettelemään.

"En tiedä... Mutta kylmää se on!" Nyökkäsin ripeästi, ja samassa huomasin isämme tummanharmaan turkin soturienpesän edustalla.

"Isä!Isä!" mau'uin. Mustahaukka nosti katseensa meihi ja tallusti hymyillen luoksemme.

"Isä, mitä tämä on?" sanoi Pyörrepentu nostaen käpäläänsä, jossa oli valkoista ainetta.

"Se on lunta. Lehtikadon aikaan sitä sataa taivaalta ja se peittää maan." Isä vastasi naurahtaen. #Lunta.# toistin päässäni. Aloin viskoa sitä Pyörrepennun päälle hänen kiusakseen, mutta lopetin kun Mustahaukka heitti minuun tuiman katseen.

"Mutta haluaisitteko maistaa oikeaa hiirtä?" Mustahaukka maukui. Minä ja veljeni ponnahdimme ilmaan ulvahtaen innosta. Astelimme yhdessä tuoresaaliskasalle. Isä nosti sieltä hiiren meille, ja itselleen rastaan. Ojentaessaan riistan meille hän kuiskasi vielä:

"Kunhan lupaatte olla kertomatta emollenne." naurahdimme ääneen, mutta lupasimme. Isä osasi olla hauska. Otin ensimmäisen haukun. #Taivaallista!# ajattelin. Aatokseni kaksijalkalasta painuivat jonnekkin kauas, kauas pois. Söimme Pyörrepennun kanssa vatsamme täyteen. Isän piti lähteä taas soturipuuhiin ja me löntystimme takaisin pentutarhaan. Juuri kun tulimme, emo heräsi. Joten hän ei ollut huomannut mitään. Emo venytteli ja suki meidät puhtaaksi. Hänen karkea kielensä tasoitti vaikeimmatkin takut. Sitten hän maukui:

"Noniin, voitte tulla syömään." Muut, paitsi minä ja Pyörrepentu kipittivät emon vatsan viereen imemään maitoa. Minä vilkaisin ensin emoon, sitten täyteen vatsaani ja lopuksi Pyörrepentuun.

"Eih." voihkaisin ääneen hiljaa. Jäisimme kiinni.

// Ei kyllä ole niin dramaattista jäädä kiinni pikkupahaisesta teosta, mutta nyt siitä vain tuli tuollainen x3//
Vastaus:Hieno ja mukavan pitkä tarina, saat 25 kpeeta C:

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
25.01.2014 13:17
"Että mitäh?" Kastanjahäntä kysyi ällistyneenä Rosielta, joka hymyili vaisusti ja nyökkäsi. Kastanjahännän pää oli nyt jo pyörällä. Hän oli vihdoin löytänyt jonkun, joka tiesi hänen emostaan; ja se joku oli Rosie.
"Miksi tahdoit tietää?" Naaras kysyi pää kallellaan. Kastanjahäntä mietti hetken ennen kuin vastasi kotikisun kysymykseen.
"No.. Sanotaanko vaikka näin, että emosi synnytti minut." Kolli mumisi katsellen tassujaan. Hetken Rosie oli hiljaa, kunnes hän kiljahti iloisena.
"Olet veljeni!" Rosie naukui ja hyppeli Kastanjahännän ympärillä. Kolli muotoili kasvoilleen hymyn ja nuolaisi Rosien päälakea.
"Nyt voit tulla asumaan luokseni, ihmiseni antavat sinun varmasti tulla tänne! Voit saada oman kaulapannan ja-"
"Itseasiassa en voi. Minulla on jo koti." Kastanjahäntä keskeytti hiukan töykeästi. Rosie nyökkäsi ymmärtäväisenä.
"Ymmärrän. Sinun tulisi liian ikävä ihmisiäsi." Kastanjahännän korvat värähtivät yllättyneenä sisarensa reaktiosta ja heilautti häntäänsä.
"Ei, kun en minä asu kaksijalkojen kanssa. Olen klaanikissa." Hän kertoi pää ylpeästi pystyssä. Rosie kavahti taaksepäin ja vilkaisi veljeään kuin mielipuolista.
"Klaanikissat ovat vaarallisia. Tappavat meitä, joilla on ihmiset." Rosie murisi hampaidensa välistä. Sitten hän alkoi kiireesti sukia jo muutenkin kiiltelevää turkkiaan, kuin olisi liannut sen mennessään veljensä lähelle. Kastanjahäntä pudisti päätään uskomatta korviaan ja tassutti ympyrää.
"Ei, nyt et ihan ymmärrä." Kolli naukui ja selitti klaaneista kaiken, kuinka ne saavat metsästää oman ruokansa ja taistella vihollisia vastaan. Rosie näytti kiinnostuneelta ja hän kyseli kaikenlaista.
"Vai niin, vai niin.." Hän mumisi Kastanjahännän kertomuksen jälkeen ajatuksissaan. Rosie nyökkäsi hyväksyvästi ja sipaisi hännällään kollin kylkeä. Kehräys kohosi Kastanjahännän kurkusta. Hän oli löytänyt sisarensa.

Ovi lennähti auki kesken kahden nuoren kissan lämpimän keskustelun. Kastanjahäntä säpsähti ja juoksi suorinta tietä pensaikkoon, mutta kun hän kääntyi katsomaan sisartaan, Rosie ri ollutkaan siinä missä kolli oli kuvitellut. Naaras kehräsi parhaillaan kaksijalan jaloissa ja puski sitä tyytyväisenä. Kastanjahäntää kuvotti; edes tähtiklaani ei olisi koskaan saanut häntä tekemään noin, vaikka se olisi hypännyt taivaalta hänen eteensä. Kaksijalka poistui sisälle Rosie vanavedessään, mutta mennessään naaras huikkasi:
"Tule taas pian katsomaan minua!" Ennen kuin poistui. Kastanjahäntä päätti tehdä niin, ja hän kiepahti ympäri ja suuntasi kohti tuuliklaanin leiriä. Häntä harmitti jättää taakseen Rosie, oma sisar ja ainut elossa olevista sukulaisista, mutta toisaalta edessä odotti koti ja Vaahteravirta.

//Huono pätkä
Vastaus:Ei ollut huono pätlä, saat 18 kpeeta C:

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sammaltassu, Tuuliklaani
25.01.2014 11:03
Jatkoa...

"Hei Mustahaukka!" tervehdin mestariani. "Mitä temme tänään?"
"Menemme yhdessä Takiaistassun, Pihlajatassun, Voikukkaturkin ja Myrskyhännän kanssa kiertämään Tuuliklaanin reviirin rajat" Mustahaukka kertoi. Vilkaisin sisaruksiini pettyneenä.
"Hei älkääs nyt noin pettyneiltä näyttäkö" Voikukkaturkki naurahti nähdässään ilmeemme.
"No kun olisin halunnut taistelle" Takiaistassu päästi suustaan. Tajuttuaan sanansa tämä katsoi maahan nolona.
"Ehkä huomenna, mutta ensin teidän täytyy oppia rajat ja vihollisklaanien hajut" Voikukkaturkki selitti ja läimäytti leikkisästi hännällään oppilastaan.
"Eiköhän mennä" Myrskyhäntä ehdotti. Vilkaisin kaukaisuuteen; lumen peittämiä puita ja pensaita.
>>Että pitääkin joutua heti ensimmäisenä päivänä noiden hiirenaivojen kanssa<< Vilkaisin sisaruksiani, jotka heittelivät tassuillaan toistensa päälle lunta.>>rajoja tutkimaan.<<
"Mennään vain" Mustahaukka maukui ja asettui kärkeen Myrskyhännän viereen. Kipitimme mestariemme perässä, kohti...itseasiassa en tiedä. Se nähdään kohta.

Saavuimme jollekkin rajalle.
"Tiedättekö mikä klaani asustaa tuolla puolella?" Voikukkaturkki kysyi kun Myrskyhäntä meni uusimaan hajumerkkejä.
"Öö...Olisikohan Ukkosklaani!" Takiaistassu hihkaisi. Olisin voinut haudata pääni lumeen häpeästä...Voikukkaturkki nauroi ja vastasi:
"Tarkoitit varmaan Myrskyklaani!"
"Niin juuri, niinhän minä sanoin" Takiaistassu tuhahti ja pörhisti rintaansa.
"No sovitaan sitten niin" Voikukkaturkki naukaisi. Kun Myrskyhäntä tuli luoksemme, jatkoimme matkaa.
>>Että tuo Takiaistassu on tyhmä!<<

//Jatkuuu....
Vastaus:Saat 12 kpeeta :)

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivasmieli,Myrskyklaani
25.01.2014 09:52
//jatkoo//

Hevospaikka siinsi edessäpäin, kun minä, Kuura ja Hiirikynsi jolkotimme kohti Jokiklaanin reviiriä. Aurinko oli laskemassa, ja huokaisin syvään. Huoli Fannysta kalvoi sisintäni, sillä minusta tuntui että naaras oli vieläkin elossa.
>>Minun täytyy saada tavata hänet tänään. Kunhan kukaan ei huomaa...<< Hiirikynsi vilkaisi minua, ja nyökkäsi, kun katsoin häntä kysyvästi. Kovensin vauhtiani, juoksuun.
Järven pinta viitisen ketunmittaa oikealla puolellani kiilsi laskevan auribgon valossa, ja nuuhkaisin ilmaa. Vahva Tuuliklaanin tuoksu ympäröi minut, ja tärisin hieman. Loikkasin rikkinäisen puolisillan eteen, ja tuijotin eteen.
>>Näen kamalan luopion...<< ajattelin katsellessa peilikuvaani. Silmäni olivat sumeat ja harmaat, ja turkki takkuinen ja hieman veren tahrima. Työnsin kynteni kosteaan maahan syyllisyyden aallon pyyhkäistessä ylitseni.

Vedin sieraimiini Jokiklaanin pistävää tuoksua. Seisoimme rajamerkkien kupeessa, soisella alueella lähellä saarea.
Yht'äkkiä kuulin edeseäpäin huudon: "Myrskyklaanilainen ja erakko! Äkkiä tänne!"

//Lyhyys, jatkoo kuka vaan Jokiklaanilainen. Ja muistakaa, että oikeesti Kiivas ei ole enää Myrskyklaanissa...!//
Vastaus:Saat 10 kpeeta!

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pyynsulka, Varjoklaani
24.01.2014 17:59
Valkoinen arpinen kolli makasi maassa parantajan pesässä. Hänen tuuhea häntä oli kuonon päällä ja kollin kylki kohoili hitaasti.

"Pyynsulka" pehmeä ääni kaikui kollin korvissa.Pyynsulka avasi ainoan meripihkan värisen silmänsä.Hän oli yhä parantajan pesässä. Mutta hän ei ollut yksin. Pesän suuaukolla seisoi tuskallisen tuttu pieni raidallinen kolli.
"Pikkupilvi"Pyynsulka naukaisi ja nousi hitaasti peläten että se kissa joka oli auttanut häntä katoaisi lopullisesti.
"Pikkupilvi?"Pyynsulka naukaisi hiljaa ja oletti että haalea hahmo katoaisi pian.
"Tule mukaani"Pikkupilvi maukui hiljaa.Pyynsulka seurasi hahmoa joka ikään kuin lipui pois.Pikkupilven vauhti kiihtyi ja entinen parantaja kiisi kuin tuuli lumisen metsän halki. Pyynsulka rämpi lumen halki hitaammin.Pikkupilvi pysähtyi aina odottamaan hetkeksi ja johdatti hänet yhä kauemmaksi Varjoklaanin leiristä.Melkein rajalla Pikkupilvi pysähtyi kuin seinään.Pyynsulka katsoi entistä mestariaan ja seurasi tuon katsetta ukkospolun varteen.Suuri hahmo sähisi jotain pienemmälle kissalle joka makasi maassa.Pyynsulkan silmät laajenivat kun hän katsoi kollin jokaista kehon piirrettä.Tumma turkki jota halkoivat valkoiset juovat.Siniset silmät jotka leimusivat kuin liekit.
"ISÄ!"Pyynsulka karjaisi.Kollin karvat nousivat pystyyn.Maassa makaava kissa oli yhtä valkoinen kuin Pyynsulka ja tuon meripihkan väriset silmät hehkuivat pelosta.
"JÄTÄ EMO RAUHAAN!"Pyynsulka ulvoi. Kolli ei edes vilkaissut häntä.
"Pyynsulka tämä on vain unta... Mutta voit lopettaa tuon jos olet tarpeeksi nopea"Pikkupilvi naukui hiljaa hänen vierellään.Pyynsulka hätkähti hereille.Hän oli parantajan pesässä.Uni vyöryi hänen ylitseen ja kolli syöksyi miltein heti ulos leiristä.Lumi pöllähteli ja pakkanen puri kollin turkkia.Mutta Pyynsulka ei pysähtynyt.Hän kulki täsmälleen samaa reittiä kuin unessa.Maassa ei näkynyt kissan jälkiä. Pyynsulan hengitys höyrysi hänen juostessaan ja hän tunnisti kirpeän pakkasaamun tuoksusta ukkospolun katkun.Kolli ei vieläkään hidastanut, hänen raivonsa lisääntyi.
"Nyt minä tapan sinut senkin hyödytön raato!"kuului ärinää.
"Horst älä!"kuului pelosta kimeä ääni.Pyynsulka karjaisi ja syöksähti pensaista isäänsä kohti.Horst päästi hämmästyneen ulvaisun kun parantaja törmäsi tuon kylkeen.
"Kuka sinä olet?"Horst ärisi raivoissaan.
"Mietippä sitä!"Pyynsulka äyskäisi.
"KATSO KASVOJANI JA MUISTELE SENKIN LAHOLATVA!"Pyynsulka sihisi.Horstin katse muuttui hämmentyneeksi ja Pyynsulan takaa kuului henkäisy.
"Py-pyy?Pentuni?"naaraan heikko ääni kysyi.
"Minä elän. Ja sinä saat maksaa kärsimyksistäni!"Pyynsulka ulvaisi ja syöksähti Horstia kohden.Kolli ei ehtinyt väistää vaan Pyynsulka kampitti uroksen ja iski hampaansa tuon kaulaan.
"Sinun on aika lähteä Pimeyden metsään"Pyynsulka murisi isänsä sätkiessä.Veri purskahti ja peitti Pyynsulan näkökentän hetkeksi.Hänen isänsä liikkeet heikkenivät ja loppuivat pian.Pyynsulka irroitti otteensa ja ruumis valahti lumeen.Parantajan valkoinen rinta oli veren punainen ja kolli kääntyi emoaan kohti.
"Lähde täältä. Hän ei enään ikinä kajoa sinuun"Pyynsulka naukui.
"Mutta Pyy!"Hänen emonsa vastusteli.Pyynsulka keskeytti hänet hännän heilautuksella.
"Olen Pyynsulka Varjoklaanin parantaja... Polkumme kulkevat omia teitään, ja ehkä jonain päivänä Tähtiklaanin tahdosta me tapaamme"Pyynsulka maukui ja asteli pois veriseltä aukiolta, unohtaen että hän oli tappanut kissan, unohtaen emonsa...

//Loppu lyhyee kun meen kattoo Emmerdalee//
Vastaus:20 Kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Täplähäntä, Myrskyklaani
24.01.2014 14:37
”Täplähäntä herää!” Joku huusi korvaani.
”Mitä nyt?” Nau´uin unisena ja siristelin silmiäni auki.
”Tulet mukaan aamupartioon nyt!” Katsoin Tulikukkaa hämmentyneenä.
Venyttelin ja pörhistin turkkini. Oli hyvin kylmä, rintaani koski inhottavasti ja päässä pyöri. Yritin pitää tasapainoni mutta kaaduin. Jäin siihen kyljelleni.
”Mikä maksaa?” Tulikukka huikkasi tylsistyneenä minulle.
”En taida olla kunnossa..” Vastasin hieman sekavasti.
”Minusta näytät ihan terveeltä.” Hän silmäili minua.
Tulikukka murahti ja tuli auttamaan minut tassuilleni. Tassuttelin sekavassa tahdissa pesän suulle ja haukottelin kunnolla.
”Minulla on kylmä.” Valitin Tulikukalle.
”Ihan varmasti meistä jokaisella on.” Hän murahti.
Kävimme vielä oppilaidenpesällä hakemassa Tuulitassun. Hän makasi sykkyrässä pesän nurkassa.
”Saat opettaa hänelle hajuja tänään.” Hän katsoi minua tuimalla katseella.
”Selvä.” Naukaisin hieman tylysti.
Tulikukka poistu pesästä ja meni muitten luo. Hiivin Tuulitassun luokse ja töykin häntä.
”Herää Tuulitassu.” Kuiskasin tämän korvaan.
”Mitä.. nyt..” Hän naukui unisena.
”Mennään aamupartioon.” Yskin kun kurkkuuni koski.
Hän nosti korvansa pystyyn ja oli jo jaloillaan.
”Tule senkin hidastelija!” Hän oli jo mennyt.
Laahustin perässä ja yskin äänekkäästi. Päässäni pyöri edelleen mutta Tulikukka sanoi että olen kunnossa.
#Ei.. en voi olla ihan kunnossa.# Ajattelin samalla kun yskin.
”Oletko kunnossa?” Kultakorva naukaisi huolestuneesti.
”E..” Kerkesin naukaista kun Tulikukka keskeytti minut.
”Hän on aivan kunnossa.” Hän sanoi hieman tympeästi.
”Hei, olen hitusen myöhässä.” Piikkihäntä huusi hölkäten tänne.
”Et paljoa.” Tulikukka naukaisi tyynesti ja kääntyi lähtemään.
Tallustimme kohti leirin sisäänkäyntiä ja pujahdimme ulos. Tassuttelimme lumen seassa kankeitten puitten lomassa. Kylmä viima puhalsi inhottavasti turkkiini.
#Minulla on jo tarpeeksi kylmä!# Ajattelin kylmässä.
Vastaus:12 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento, Jokiklaani
23.01.2014 21:40
Teerenlento katsoi tummentuvalle taivaalle. Aurinko hipoi taivaanrantaa enää muutamalla säteellä ja laskeutuisi kohta kokonaa yön tieltä. Teerenlento venytti jäykkiä etutassujaan ja kipristeli varpaitaan. Pieni tuulahdus pörrötti naaraan turkkia ja pölläytti lunta tämän tassuille. 'Näemme taas pian...' joku kuiskasi. Kuiskaajan ääni kuuosti tululta, mutta tuo lause oli ollut vain kaiku jostain. Teerenlento katsoi sivuilleen ja kääntyi vielä katsomaan taaksekkin, mutta nähtävästi kukaan ei ollut puhutellut. Parantaja heristi hieman päätään ja tassutteli pesäänsä.'

Teerenlento haukotteli leveästi. Naaras käpertyi koereilla ja höyhenillä pehmustetulle sammalpedilleen. Oli liian aikaista mennä nukkumaan, mutta koska Teerenlento oli väsynyt, eikä työtä ollut, oli ihan sopivaa mennä nukkumaan. >Herättävät, jos tarvitsevat minua< parantaja ajatteli. Naaras sulki tummanvihreät silmänsä ja asettui mukavasti.
Teerenlento havahtui tutusta paikasta. >Jälleen unissa täällä!< Teerenlento ajatteli seisoessaan tähtiklaanin niityllä.
”Rakas tyttäreni!” Teerenlennon isä kehrasi ja loikki sulavasti Teerenlennon luo. Teerenlento ja Rouhuhäntä koskettivat toistensa neniä. Teerenlennolla oli pitkästä aikaa lämmin olo, kun sai olla isänsä -vaikkakin kuoleen- kanssa.
”Mitäs minä täällä?”
”Mitäs sinä. Halusin vain tavata kasvotusten.” Roihuhäntä naukui ja hymyili.
”Tavata... Eikö mitään muuta?” Teerenlento naurahti.
”Ei.”
”Ei?” Teerenlento varmisti vielä. Tämän isä pudisti päättäväisenä päätään.
”Ahaa.” Teerenlento sanoi ja nyökytteli hitaasti.
”Onko sinulla mennyt hyvin?” Roihuhäntä kysyi tyttäreltään.
”Uskon, että te täällä tiedätte sen paremmin.” Parantaja huokaisi. ”Kai.” Roihukynnen ilme muuttui ja kolli viittasi ilmeellään, että halusi kuulla lisää.
”Ei siitä tarvitse puhua.” Teerenlento tokaisi. ”Mutta minulla on vähän kysyttävää...”
”Kysy ihmeessä.” Roihuhäntä naukui.
”Tai ei tämä ole kysymys, mutta haluaisin tietää suvustani. Muistan vain äidin nimen ja sinut.” Teerenlento maukui. >On tässäkin taas uni. Ei tunnu unelta ollenkaan...<
”Suvustasi! No sehän sopii!” Roihuhäntä maukui pieni kimmellys silmäkulmassaan. ”Ensinnäkin sinulla oli sisko, Vanamopentu. Hän menehtyi kovin nopeasti syntymänsä jälkeen. Et varmaan muista mitään. Emosi Clavian suvusta en tiedä mitään muuta kuin hänen vanhempansa. Emosi emo oli Olivia ja emosi isä Peter. He eivät pitäneet minusta, kun sain Clavian lähtemään heidän luotaan.”
Teerenlento kuunteli isäänsä kiinnostuneena ja pieni kyynel kimmelsi naaraan silmäkulmassa.
”Minähän olin Jokiklaanista lähtöinen, niinkuin muukin sukuni. Minulla oli myös kolme sisaarusta. Höyhenpentu ja Kottaraispentu olivat samasta pentueesta, kuin minä, mutta kuolivat. Suvussamme on paljon pentukuolleisuutta. Minulla on myös isosisko, Laventelilempi, mutta hän kuoli, kun minä olin oppilas. Laventelilempi jäi hirviön alle. Hän oli parantajanoppilas.” Raihuhäntä kertoi ja piti pienen tauon.
”Ovatko he täällä?”
”Mitä? Nyt meni ohi korvien.”
”Ovatko he täällä? Sisaruksesi! Haluan tavata heidät!” Teerenlento tivasi.
”Tottakai he ovat Tähtiklaanissa, tottakai, mutta eivät nyt seurassamme.” Roihuhäntä naukui. ”Ja olet varmaan tavannut Laventelilemmen jossain unessa.”
Teerenlento nuökkäsi ja muisti sitten:
”Näin parantajanoppilaana unen, jossa oli Hiekanvaalea kissa. Hän käski minun seurata ja siinä unessa seurasin... Aamulla heräsin ja kuljin saman reitin ja löysin kuolleen klaanilaisen... Joutsenkaulan.”
”Se oli hän.”
Teerenlento hymyili.
”Koska saan tavata muut sisaruksesi.” Teerenlento kysyi uteliaana.
”Kun on sinun aikasi päätyä tänne.” Roihuhäntä naukui ääni murhetta täynnä
”No siihen on vielä niin pitkä aika.” Teerenleto tuhahti närkästyneenä. Yllätyksenseen parantaja näki isänsä silmissä yhä huolen, surun ja kiusaantuneisuuden.
”I-isä... Mitä tuo ilme merkitsee?” Teerenlento kysyi suoraan. Roihuhäntä laski pöyheän häntänsä Teerenlennon lavalle. Teerenlento oli perinyt pitkän turkkinsa ja upean häntänsä isältään.
”Että...” Roihuhäntä aloitti.
”Että siihen ei olekkaan niin pitkä aika kuin minä luulin...” Teerenlento henkäisi ja astui askeleen taaemmas. Roihuhäntä nyökkäsi. Teerenlento jähmettyi. Ei kauhusta, kuoleman pelosta tai surustakaan vaan isosta järkytyksestä.
”Älä ota sitä noin kamalan... Järkyttyneenä...” Roihyhäntä naukui hädissään.
”Tähtiklaanin tähden!” Teerenlento parkaisi. ”Miltä sinusta tuntuisi, jos... jos yhtäkkiä joku Tähtiklaanin kissa tulee uneesi ja rallattelee, että 'pahoittelut, mutta kuolet pian'?!”
”En minä rallatellut. Älä kimpaannu.” Roihuhäntä rauhoitteli. ”Kuolema on luonnollinen asia, etkä ole enää mikään nuori oppilas.”
”Ei siitä tarvitse silti puhua!”
Teerenlento havahtui omaan mouruntaansa turkki pystyssä. Ilta oli jo itkällä, mutta sysipimeää ei ollut. Muutama kissa jutusteli vielä jalkeilla. Teerenlento käveli jäykästi ulos pesästä haukkomaan henkeä. Kirkeä pakkasilma kuivatti suun. Sieltä jostain se tulisi ja pian... Kuolema.
Vastaus:Toivottavasti Teerenlento ei kuole vielä pitkään aikaan! Saat tästä 28 kokemuspistettä.
~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjotassu - Myrskyklaani
23.01.2014 19:52
Luku 5

" Mitäh?! " henkäisi Tuulitassu. Hän lohdutti murheen murtamaa Lehväpilveä, ja Varjotassu sensijaan koetti parhaansa erottaa kadonneen Routapennun hajun.
# Mihin hän on oikein mennyt? # Kolli nuuhki maata ja ilmaa, kunnes erotti pienen hajujäljen, Routapennun jäljiltä.
" Hei Tuulitassu. " Varjotassu kuiskasi.
" Tuleppas tänne. "
Naaras irtautui nyyhkyttävästä Lehväpilvestä, ja tassutti Varjotassun luo.
" Mitä nyt? "
" Löysin Routapennun tuoksun. Kerätään pari soturia mukaan ja lähdetään etsintäpartioon. "
" Hyvä idea, mutta kysytään ensin Hopeatähdeltä. " Oppilaat jolkottivat ulos pentutarhasta, ja miltei törmäsivät Hopeatähteen.
" Hopeatähti! " Tuulitassu hörähti.
" Löysimme Routapennun tuoksun. Voisimme ottaa pari soturia mukaamme ja lähteä etsintäpartioon. " Varjotassu selitti pikaisesti. Hopetähti näytti miettivän asiaa.
" Hyvä on. " hän naukaisi. Päällikkö viittoi luokseen Surusateen ja Täplähännän. He olivat Varjotassun ja Tuulitassun mestareita.
" Lähtekää Varjotassun ja Tuulitassun kanssa etsintäpartioon Routapennun perään. Aikaa ei ole hukattavaksi. " Hopeatähti selosti, ja soturit nyökkäsivät. Varjotassu ja Tuulitassu johdattivat heitä, Routapennun tuoksun perään.
" Tiedättekö varmasti että tämä on oikea hajujälki? " Surusade varmisti. Varjotassu nyökkäsi pikaisesti, ja ulos leiristä päästyään hän nuuhkaisi ilmaa. Routapennun tuoksu leijui ilmassa. Se ei ollu kovinkaan vanha, pentu oli luultavasti lähtenyt leiristä vain vähän aikaa sitten.
# Mitä sen pennun päässä oikein liikkuu? Tähänkin piti sitten mennä vaivautumaan... # Varjotassu ajatteli, samalla kun johdatti muita Routapennun tuoksun perässä. Tuoksu tuntui johdattavan heitä metsän läpi kohti lammen rantaa, Varjoklaanin reviirille päin.
" Toivottavasti se hiirenaivo ei ole mennyt Varjoklaanin reviirille.. " Tuulitassu ärähti hiljaisesti. Varjotassu kuunteli, josko hän olisi kuullut avunhuutoa, tai pienen pennun vikinää. Kumpaakaan ei kuulunut. Ei kyllä muutakaan, paitsi tuulen hiljainen kahina. Riistan tuoksua oli sielä täälä, mutta he eivät nyt ehtineen saalistaa.
Yhtäkkiä ilman täytti hätääntynyt, kimeä ulvaisu. Nelikko lähti juoksuun ääntä kohti. Varjotassu kuunteli vielä, kun kuului toinen samanlainen ulvaisu, joka jäi kaikumaan. He kiristivät vauhtia, ja hän kuuli Täplähännän henkäisyn:
" Vauhtia! "
He nelistivät metsän halki, kunnes ranta oli näkyvissä. Varjotassun valtasi pelko. Jos Routapennulle oli käynyt jotakin? He etsivät katseellaan pentua, kunnes Tuulitassu huudahti:
" Tuolla! "
Hän juoksi kohti rantaa, ja muut seurasivat perässä. Muutaman ketunmitan päästä rannasta, vedessä räpiköi pieni, hätäännyksestä ulvova pentu. Sen katse oli täynnä kauhua. Routapentu oli mennyt jäälle, joka oli murtunut hänen altaan. Hän oli kaukana rannasta, kukaan ei ylettyisi häneen.
" Routapentu! " Tuulitassu ulvaisi.
" Emme yletä! " Täplähäntä katseli hätääntyneesti ympärilleen, kuin etsien jotakin, millä auttaa.
" Emme voi mitään. " Surusade henkäisi, äänessään auttamisenhalua.
" Pakko olla jokin keino! " Tuulitassu murahti. Varjotassu ei ehtinyt muuttua, kun hän tajuamattaan itsekkään, loikkasi kohti heikkoa jäätä. Muut ulvaisivat, ja kuului Tuulitassun ääni:
" Mitä teet?! Hulluko olet! "
Varjotassu kyllä tiesi, ettei välttämättä ehtisi pelastaa hukkumaisillaan olevaa pentua, muttei voinut muutakaan. Hän räsähti jään päälle, joka murtui välittömästi hänen altaan. Jääkylmä vesi puristi Varjotassua jokpuolelta. Hän alkoi olla paniikissa. Kolli räpiköi ja ponnisteli kohti lammen keskellä veden alle vajoavaa pentua. Kun hän näki, että Routapennusta näkyi enää korvanpäät, hän kiristi vauhtia.

Varjotassu ei ollut koskaan ennen uinut. Hän räpiköi ja potki, kun pentu oli jo vajoamassa kohti lammen pohjaa. Varjotassun sydän pamppaili. Hän oli jo melkein Routapennun kohdalla. Muut tuijottivat kauhuissaan rannalta, ja Tuulitassu ulvaisi:
" Sinä pystyt siihen! Tuo Routapentu elossa! "
Siitä Varjotassu sai rohkeutta. Hänen potkuihinsa tuli enemmän voimaa, ja väsyneet lavat pakottautuivat työhön. Routapentu vajosi tajuttomana alemmas ja alemmas, aivan Varjotassun alapuolella.
Varjotassu henkäisi keuhkonsa täyteen, ja painui veden alle. Hänen päänsä oli jäätyä. Vesi oli jääkylmää, mutta hän pakotti silmänsä auki. Pinnasta kadonnut Varjotassu rämpi alemmas kohti Routapentua sumein silmin. Tajuton pentu oli aivan hänen edessään, ja hän kaappasi tuon niskanahasta leukojensa väliin.
# Nyt vielä pinnalle ja takaisin rantaan. #
Hän ummisti silmänsä, puristi Routapennun niskanahkaa leukojensa välissä, ja potki itseään kohti pintaa. Kun hän tunsi hapen taas imeytyvän keuhkoihin, ja avasi silmänsä.
Surusade ui kohti häntä, ja Tuulitassu sekä Täplähäntä huusivat rannasta jotakin.
Korvat olivat niin täynnä vettä, että se melkein sattui. Varjotassu ei kuullut muuta kuin kuminaa ja kuohumista, ja hän hengitti syvempään kuin koskaan elämässään. Surusade tuli hänen kohdalleen, ja pomi tajuttoman Routapennun hänen leukojensa välistä. Yhdessä he rämpivät takaisin rannalle, kun Täplähäntä ja Tuulitassu tulivat heitä vastaan. Varjotassu ei paljoa sumeilla silmillään nähnyt, mutta näytti kuin Tuulitassu olisi pian alkanut itkeä, vaikkein niin tapahtunutkaan. Hän hengitti vieläkin raskaammin, lässähti maahan makaamaan, vaivautumatta edes ravistamaan vettä turkistaan. Surusade laski Routapennun maahan, ja ravisti kylmät vedet turkistaan. Kaikki kohdistivat katseensa tajuttomaan Routapentuun.
" Onko hän elossa..? " Tuulitassu kysyi hiljaa, ja Täplähäntä kumartui pennun ylle. Hän painoi korvansa vasten tämän rintaa, ja nosti sitten päässä. Hän oli hiljaa, ja jännitys kuohui ilmassa. Sitten hän sanoi vaitonaisesti:
" Hän.. " muttei jatkanut loppuun. Tuulitassu katsoi häntä, ja Surusade tuntui pidättävän hengitystä. Varjotassu katsoi hiljaa pientä pentua.
" Hän elää! " Täplähäntä melkein kirkaisi, ja Tuulitassu ponnahti ilmaan. Varjotassu sai virtaa kehoonsa, ja ponnahti ylös maasta. Surusade riensi Varjotassun viereen, ja kosketti tätä kuonollaan.
" Pelastit hänet. " soturi hymyili, ja Tuulitassu puski Varjotassua lempeästi.
" Palataan leiriin. " Täplähäntä sanoi, ja oli juuri poimimassa Routapennun suuhunsa, kun pentu liikahti. Kaikki kiinnittivät katseensa pentuun. Se heilautti korviaan, ja avasi uneliaasti silmänsä.
" Mit- ? " se mutisi, kunnes räväytti silmänsä auki.
" Olenko elossa? " se vikisi, ja ulisi hiljaisesti. Täplähäntä rauhoitteli kauhuissaan olevaa pentua, ja Tuulitassu nuoli kiivaasti pennun turkkia.
" Olet. Meinasit hukkua, mutta Varjotassu hyppäsi veteen ja pelasti sinut. " Surusade hymyili pennulle, joka käänsi katseensa Varjotassuun.
" Kiitos.. Ja anteeksi. " Routapentu siirsi katseensa maahan, ja luimisti korvansa.
" Ei se mitään. Ainakin sinä pelastuit. " Varjotassu hymyili, ja he lähtivät leiriin. Kylmän matkan jälkeen, märät ja kylmyydestä värisevät Varjotassu, Routapentu ja Surusade, sekä Täplähäntä ja Tuulitassu, palasivat leiriin. Kaikki kissat kiinnittivät katseensa heihin, ja lopulta ulvoivat helpotuksesta. Lehväpilvi juoksi viisikon luo, melkein törmäten heihin. Hän kaappasi Routapennun, ja nuoli tätä kiivaasti.
" Mitä oikein ajattelit?! " hän ulvaisi itkien ilosta. Kaikki näyttivät olevan onnellisia, kunnes Hopeatähti kysyi:
" Miksi olette aivan märkiä? "
" Varjotassu pelasti Routapennun hukkumasta lammen keskelle. " Surusade selosti ylpeänä, ja Varjotassu nuoli märkää turkkiaan.
" Hienoa työtä. " Hopeatähti onnitteli lämpimästi. Kaikki oli taas kunnossa. Kauhusta kankea Routapentu ei pystynyt kertomaan, mitä edes oli ajatellut, mutta kukaan ei piitannut enään.

Varjotassu ja Tuulitassu katselivat tuoresaalista syöden, kuinka Surusade ja Hopeatähti juttelivat. Ilmeisesti jostakin tärkeästä.
" Sinua taitaa odottaa jokin todella hyvä juttu. " Tuulitassu kuiskasi.
" Niin kai. "
" Olit todella urhea. "
" Ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. "
" Mutta se oli hyvä asia. "
" Niin kai olikin. "
" Olet niin vaatimaton. "
" Tottakai. "
" Miten sinä uskalsit? Oliko se vaikeaa? Miten edes jaksoit? " Tuulitassu pommitti kysymyksillään.
" Vastaan myöhemmin. Nyt haluan levätä. " Varjotassu vastasi, ja nielaisi viimesien palan ottamastaan hiirestä. Oppilaat näkivät Surusateen eroavan Hopeatähdestä pitkän keskustelun jälkeen. Varjotassun mestari tassutteli kohti heitä, ja istahti Varjotassun vastapäätä. Varjotassukin nousi istumaan makuuasennostaan.
" Varjotassu " Surusade maukaisi.
" Surusade. " Varjotassu vastasi.
" Sinulla on tänään nimitysmenot. " Soturi maukaisi, ja hymyili leveästi.
Varjotassun silmät revähtivät auki, ja Tuulitassu katsoi vuorotellen molempia, ja maukaisi hiljaisuuden jälkeen:
" Onnea senkin karvapallo! "
Varjotassu kiitti, ja molemmat oppilaat riensivät oppilaiden pesään. Varjotassu suki turkkinsa. He tapasivta oppilaiden pesässä Hiekkatassun ja Veritassun.
" Hienoa kun pelastin Routapennun. " Hiekkatassu maukaisi, ja tassutteli ulos oppilaiden pesästä. Veritassukin maukui onnittelunsa, ja jolkotti Hiekkatassun perässä ulos.

Leirissä kaikui Hopeatähden ulvaisu:
" Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurtasanteelle klaanikokoukseen! "
Varjotassu jännittyi, ja astui ulos oppilaiden pesästä, Tuulitassu kannoillaan. Vähitellen melkein kaikki klaanin kissat olivat asettuneet Suurtasanteen alapuolelle. Hopeatähti loikkasi alas, ja tarkasteli klaaniaan. Varjotassu istui lähellä eturiviä, joukon reunamilla.
" Tänään nimitämme Myrskyklaanin uuden soturin. " Hopeatähti maukui juhlallisesti. Kissat kohisivat hiljaisesti, ja Surusade väläytti Varjotassulle lempeän ja ylpeän katseen. Tuulitassu Varjotassun vierellä tökkäsi häntä pehmeästi.
" Varjotassu, astu eteen. " Hopeatähti naukaisi, ja Varjotassu astui esiin, ja tassutteli rauhallisesti Hopeatähden eteen.

" Minä Hopeatähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. "
Hopeatähti naukui juhlallisesti, ja Varjotassu tunsi sydämensä pamppailevan. Surusade väänteli häntäänsä, ja Tuulitassu katsoi Varjotassun silmiin rohkaisevasti.
" Varjotassu " Myrskyklaanin päällikkö sanoi " lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla? "
Varjotassun ääni kuulosti rauhalliselta, mutta siltikin jännittyneeltä. "Lupaan. "
" Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Varjotassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Oravasiipenä. Tähtiklaani kunnioittaa urheuttasi ja älykkyyttäsi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi. "
Nämä sanat lausuttuaan Hopeatähti laski kuononsa Varjosiiven päälaelle, ja Varjosiipi nuolaisi päällikön lapaa kunnioittavasti. Hopeatähden silmät kiiluivat, ja siinä samassa kissajoukko piiritti Varjosiiven.
" Varjosiipi! Varjosiipi!" he ulvoivat yhdeen ääneen. Surusade puski Varjosiipeä ylpeänä, ja Tuulitassu onnitteli muitakin enemmän. Myös muut oppilaat, kuten Hiekkatassu, Veritassu, ja muut tulivat erikseen onnittelemaan. Routapentukin riensi onnittelemaan.
Varjotassusta oli nyt tullut Myrskyklaanin soturi, Varjosiipi.
Vastaus:Ämk aika pitkä :'D Saat täydet 30 kp:eetä~

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Villakkopentu, Varjoklaani
23.01.2014 17:46
Pentutarhasta kuului nahistelun ääniä, kun Villakkopentu yritti leikkitaistella Konnapennun kanssa. Kolli läimi pikkuisilla tassuillaan konnapennun kasvoja ja Konnapentu teki vikkeliä väistöliikkeitä. He olivat kolme viime päivää katselleet oppilaiden leikkejä ja olivat ottaneet nyt mallia tähänkin leikkiin. Konnapentu horjahti selälleen ja Villakkopentu pomppasi tämän vatsan päälle.
”Voitin!” Kolli kiljaisi iloisena, sillä oli ensimmäistä kertaa voittanut Konnapennun tappelussa.
”Etpäs!” Konnapentu naurahti ja kierähti Villakkopennun alta. Villakkopentu kaatui ja Konnapentu laittoi etutassunsa Villakkopennun vatsalle.
”Nyt minä voitin!” Konnapentu naukui vontoinriemussaan ja virnisti.
”Minä en voita sinua ikinä! En voita ikinä ketään!” Villakkopentu mumisi harmissaan ja pyristeli pois ystävänsä tassujen alta.
”Kyllä sinä joskus jonkun voitat.” Konnapentu lohdutti.
”Kenet muka?” Villakkopentu kysyi ja kohotti katseensa. ”Minä olen ihan huono...”
Konnapentu kohautti lapojaan.
”Sen näkee sitten.” ruskea kolli maukaisi reippaana. ”Mutta keksitään nyt jotain muuta tekemistä.
”Minä keksin jo.” Kanjonikajo naukaisi pojalleen, Konnapennulle Konnapentu ja Villakkopentu kääntyivät katsomaan hiekanruskeaa naarasta.
”No?” Pennut kysyivät yhteen ääneen.
”Pesulle.” Kanjonikajo totesi ja tarttui Konnapentua niskasta.
”Ei! En minä halua nyt!” Konnapentu karjaisi vastentahtoisena ja vääntelehti emonsa otteessa.
”En kyllä minäkään, mutta pakko on.” Kanjonikajo mutisi ja suki pentunsa paksua turkkia. Villakkopentu katsoi anteeksipyytävästi Konnapentua, joka anoi pelastusta Villakkopennulta. Villakkopentu kohautti lapojaan ja hivuttautui pois paikalta. Pentu kipitti Höyhenpilven luo.
”Höyhenpilvi, koska syödään?” Villakkopentu miukui. Höyhenpilvi hymyili Villakkopennulle.
”Oletko kovinkin nälkäinen?” kuningatar kysyi.
”Oikeastaan...” Villakkopentu mumisi ”olen.”
Höyhenpilvi hymähti:
”No sitten ei olekkaan muuta vaihtoehtoa, kuin hakea ruokaa.”
”Minä haen!” Villakkiopentu tarjoutui ja pomppasi korkealle ilmaan kuin sähköiskun saanut rotta.
”Odotas nyt. Jaksatko sinä millään hakea meille suuren saaliin? Siitä pitää riittää sinulle, minulle ja Lumipennulle.” Höyhenpilvi huomautti.
”Kyllä minä jaksan! Minussa ei ole mitään muuta kuin hoivaa!” Villakkopentu julisti. Muut tarhan pennut tirskahtelivat.
”Tarkoitit kai voimaa?” Höyhenpilvi kehräsi.
”Juu.” Villakkopentu mumisi häpeissään. Kolli virnisti iloisesti ja kipitti ulos pentutarhan kulkuaukosta.
Villakkopentu kipitti leirin laitamia pitkin kohti tuoresaaliskasaa.
”Minnes sinä olet matkalla, pikkinen?” Unikonvarsi kehräsi ja kumarsi päätään Villakkopentua kohden.
”Haen emolle ruokaa, koska olen vahva.” Villakkopentu ylpeili.
”Selvä. Varmistin vain.” Unikonvarsi maukui ja jatkoi matkaansa. Villakkopentu kiristi tahtia ja kipitti vikkelästi tuoresaaliskasalle. Ruokaa oli niukasti, mutta Villakkopennulle se oli silloin se ja sama. Kollipentu näki jonkun saalistaman kaniinin ja tarttui hampaillaan sen takakoipeen. Villakkopentu riuhtaisi sen koipea ja ynähti, kun kaniini ei lähtenyt liikkeelle.
”Hei, tarvitsetko apua?” Se oli taas Unikonvarsi. Naaras kantoi suussaan pientä myyrää.
”No voitko sinä nostaa sen?” Villakkopentu kysyi.
”Voin.” Unikonvarsi naukui ja hymyili. Naaras nosti kaniinin kauemmas muusta riistasta.
”Jaksatko nyt viedä sen?”
Villakkopentu nyökkäsi ja iski pienet hampaansa kaniinin takajalkaan. Kolli raahasi jänista kauan pentutarhalle.
”Hienoa, Villakkopentu!” Höyhenpilvi kehäsi. Villakkopentu virnisti iloisesti.
”Olen ylpeä sinusta, pikkuinen.”

//Varmaan multa lyhin tarina ever//

Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Täplähäntä, Myrskyklaani
23.01.2014 15:41
//Jatkuupi taas..//

”Lähdetään täällä ei ole nyt turvallista, jos kerran Kiivasmieli on pettänyt klaanin.” Lumikkotassu naukui.
”Se ketunläjä.. juuri kun hänet löytää hän pettää, olisi pitänyt ajatella!” Murahdin tassutellessani Lumikkotassun perässä.
”Sinä olet hirveässä kunnossa! Mene Vaahtokukan luokse nyt, tuon sinulle jotain purtavaa.” Hän hihkaisi.
”Ei tarvitse tuoda mitään!” Huusin hänen peräänsä. Hän kohautti lapoja ja lähti.
#Minulla kyllä on vähän nälkä..# Ajattelin kun mahaani alkoi koskea.
Tallustelin parantajan luokse ja istahdin maahan.
”Näytät karmealta! Mitä sinulle kävi?” Hän naukaisi huomatessaan haavat.
”Äh.. se on vain pikku juttu.” Pyöräytin silmiäni ja katsoin tyynesti parantajaa joka näytti hieman äimistyneeltä.
”Eikö se hiirenaivo tuonut sinulle mitään?” Hän murahti.
”E..” Kerkesin sanotuksi kun Lumikkotassu tuli yrttien kera. Hän tallusteli vaisusti Vaahtokukan luokse ja laski yrtit. Vaahtokukka katsoi tätä ankarasti.
”Mikset tuonut hänelle mitään?” Hän viittoi hännällään minua.
”Ei hän halunnut..” Lumikkotassu tiuskaisi ja katsoi tuimasti mestariaan.
”Mit..” Vaahtokukka kerkesi avata suunsa kun vaiensin hänet nyökkäämällä.
”Niin se on.” Naukaisin ja nuolin turkkiani.
”Mene siitä sitten.” Hän murahti Lumikkotassulle.
Lumikkotassu tassutteli pois ja jäimme kahden. Vaahtokukka alkoi pureskella jotain hyvän tuoksuista ja sekoitti siihen jotain.
”Mitä siis kävi tarkalleen?” Hän kysyi uudelleen.
”Olin metsässä saalistamassa kun se ketunläjä hyökkäsi kimppuuni. Siis Kiivasmieli.” murisin.
”Kiivasmieli!” Vaahtokukka yskäisi yrtit suustaan äimistyneen.
”Mutta hänhän on ollut kadoksissa jo kauan. Eikä hän vahingoittaisi klaanitovereitaan!” Vaahtokukka tiuskaisi silmät viiruina.
Hän jatkoi yrttien sekoittelua vieläkin äimistyneenä ja mutisi jotain. Hän levitti seosta haavoihin.
”Se saattaa kirpaista.” Hän murahti tyynesti.
#Kiivasmieli.. miten.. oikeasti!# Yritin lopettaa hänen ajattelun mutta hän vain pöri päässäni.
”Menen lepäämään.” Naukaisin turhautuneesti.
Tassuttelin sotureiden pesälle ja kävin mukavalle sammal pedille.
#Mitä voisin sanoa jos joku kysyy mitä minulle on käynyt. Äh.. ehkä vain kerron totuuden.# Ajatus katkesi kun.
”Hei! Mitä touhuat?” Tuttu ääni kimahti korviini, katsoin.
”Mene pois, Tuulitassu!” Naukaisin tympeästi.
”Eikö me voitasi mennä saalistamaan,.. tai retkelle??” Hän kysyi innokkaasti.
”Ei voida! Minä yritän levätä!” sähähdin mutta hän ei siitä kaatunut.
”Ei sitten, myöhemmin!” Hän hyppelehti innoissaan pois.
#Vihdoin omaa rauhaa!# Ajattelin mukavuuden vuoksi.

Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
23.01.2014 07:28
Steel vilkaisi Kiivasmieltä vielä uudemman kerran. Tummanharmaan kollin oranssihtava silmistä paistoi pahuus. Samoin tämän kylkiluut näkyivät selvästi, mutta Kiivasmieli oli laihempi. Steel viittoi hännällään kollia seuraamaan, ja pian Steel alkoi hypellä pois. Kiivasmieli seurasi tätä perässä, mutta Steel ei nähnyt, että mitä tuo teki. Seurasi vain, luultavasti.

Steel nyökkäsi Salamalle samalla kun Kiivasmieli tassutteli pää alhaalla naaraan luokse.
"Hän raateli klaanitoveriaan vähäsen, riittääkö Se?" Steel kuiskasi nopeasti kumppaninsa korvaan ja mulkaisi Angelizaa, joka oli tullut lähemmäs kuuntelemaan.
"Mene sinä pois" Salama ärähti pennulleen mutta käänsi päänsä takaisin Kiivasmieleen ja Steeliin. Suuremman kollin turkki oli miltei mustaa, kun ei katsonut kovinkaan tarkasti hämärässä. Jos kuitenkin katsoi todella tarkkaan, pystyi huomata oranssien silmien lisäksi tummanhatmaan turkin, jossa oli tummempia raitoja.
"Luuletko itse, että riittääkö Se?"
"Mutta hän saa jäädä laumaan, kunhan vain tottelee lauman kaikkia käskyjä" Salama jatkoi sihisten suoraan päin naamaa Kiivasmielelle, joka luimisti korviaan hetkeksi. Mutta Salama näytti myös kynnellään, että miten kävisi, jos Kiivasmieli pettäisi laumansa.
"Tappaisin vaikka oman pentuni, jos hän pettäisi lauman, joten olet todella onnekas" Salama jatkoi matalalla murinalla ja nopeasti viilsi tassuunsa mitättömän pienen haavan, ja nuolaisi verta tästä varovasti. Kun Salama oli lähtenyt, Steel viittoi hännällään jotta Kiivasmieli alkaisi seurata.
"Tule tänne, vai oletko sokea?" Steel murisi ja katosi pian varjoihin, mutta Kiivasmieli seurasi kollia.

Steel murisi.
"Salama on jossain, eikä Terähammastakaan näy missään. Mene sinä Kuuran ja Hiirikynnen kanssa metsästämään joelle, Jokiklaanin reviirille.. Ville, Elizabeth ja Verenkatse voivat mennä etsimään kaksijalkalaan.. Ruokaa kaikki mitä löytyy, ja mikä kelpaa riistaksi!" Steel ulvahti ja murisi pian pitkästyneenä. Kiivasmieltä ei saisi päästää pois katseen alta.
Vastaus:11 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
22.01.2014 21:52
Salama vilkaisi närkästyneenä Hohtoterää ja Hiirikynttä
"Oletteko varmoja ettette saaneet yhtään riistaa? Ja kissoja on joka puolella?" Salama ärisi korvat luimussa kahdelle kissalle jotka olivat kumpikin palanneet yksin, mutta samaan aikaan, ilman mitään riistaa.
"Emme löytäneet mitään, koska.."
"Koska ette viitsineet varastaa muilta klaaneilta riistaa? Ja sekö on niin pahaa ettette te edes voi sitä tehdä?!" naaras silmät liekehtien murisi epäonnistuneille kissoille. >>jos heistä ei ole hyötyä, heidät voi yhtä hyvin häätää pois laumasta<< naaras ajatteli ja viittoi rajusti hännällään samalla kun Hohtoterä nielaisi.
"Pelottaako? Pelotanko minä teitä!? Ja vielä mitä, vain saastaiset klaanikissat pelkäävät laumalaisiamme. Vai oletteko te pettämässä laumaa?" Salama murisi ja paljasti ylipitkät kyntensä kunnolla esille. Ne eivät enään olleet maidonvaaleat, vaan veren tahrimat, punertavat.
"En pelkää sinua, mutta kävin Varjoklaanin rajoilla saako. mutta kohtasin suuren partion ja minun oli peräännyttävä" Hiirikynsi selitti kumartaen samalla kohteliaasti mutta heilautti Pia häntäänsä.
"Voisin lähteä uudestaan, jos Se sinua niin piristäisi" Hohtoterä mourusi karvat Pystyssä. Naaraan tummansiniset silmät kiiluivat hämärässä. Samoin Hiirikynnen ilmeetön katse.
"Aivan sama Se minulle on, mutta jos sitä riistaa ei ala tulemaan kuuhuippuun mennessä, niin ei hyvää seuraa, sillä koko lauma tarvitsee ruokaa" Salama mumisi ärtyneenä ja istahti maahan. Samalla tämä mulkaisi Verenkatsetta joka kulki naaraan ohi kysyvästi, mutta jätti pian tämän rauhaan katseeltaan. Salama muistikin pian Kiivasmielen ja Steelin. >>Muistathan sitten myös tappaa kissan, Kiivasmieli! Tai saat nähdä kun Fannysi raadellaan elävältä<< pian ilmestyikin pieni hiiri Salaman eteen, pieni, harmaa hiiri joka säikähti kun näki yllättäen edessään Salaman.
"mitäs sinä siinä, pikkuinen hiiri?" Salama naurahti mielipuolisesti ja liiskasi hiiren tassunsa alle, saaden pienen ja heiveröisen eläimen melkein kuolemaan suuren painon alla. Pian naaras nappasi hiiren suuhunsa ja tunsi kuinka Se yritti viimeisillä voimillaan päästä irti naaraan raudanlujasta otteesta. Pian naaras katkaisi hiireltä niskat ja haukkaisi samalla palasen tästä.
"Sulka" Salama kuiskasi hiljaa tuntiessaan pentunsa läsnäolon. Naaras pystyi jopa tuntemaan tämän lempeyden, mutta pian kuului ärtynyttä sähinää.
"Minulla on anteeksi vain nälkä, jos et tiennyt!" punastuneena hieman kuitenkin ärtyneenä pieni naaras murisi ja viittoi hännällään emoaan seuraamaan. Tai tulemaan siis lähemmäs. Pian naaras nousikin ylös ja muutaman askeleen tassutteli, kunnes istahti takaisin maahan ja mulkaisi pentuaan.
"Sinulla olisi syytä olla tärkeää asiaa" Salama murahti mutta kuunteli tarkkaavaisena. Voisihan tällä olla jotain muutakin asiaa, kuin että tällä oli nälkä.
"Pääsky on kadonnut silloin viime kokoontumisen aikana" Sulka kuiskasi Salaman korvaan hiirenhiljaa jolloin Salaman silmistä paistoi samalla hetkellä viha ja raivo
"Miksi et heti kertonut? Mihin Se on mennyt, vai onkohan hän karannut?" loppulauseen Salama melkein kuiskasi niin, ettei Sulka voinut kuulla lainkaan. Ei Pääsky olisi voinut karata, ehkäpä tämän emo, Ruostepuro, olisi vienyt Salaman pennun? >>Tai sitten jos Pääsky olisikin pettänyt lauman<< naaras ajatteli mutta tyrmäsi ajatuksen heti. Ei kai Pääsky olisi laumaa pettänyt! Varmasti joku olisi käynyt kaappaamassa hänet.

//joo oli pakko tehdä minitarina xD
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivasmieli,Myrskyklaani
22.01.2014 17:33
//Jatkoah c://

Kyyhötin pensaan oksien alla, piilossa Lumikkotassulta ja Täplähännältä. Läikikäs naaras valitti kipua kasvoissaan, ja Lumikkotassun silmät välkkyivät huolestuneesti.
"Mitä sinulle tapahtui?" parantajaoppilas kysyi Täplähännältä. Vilkaisi lapaani, josta vuosi vielä vähän verta.
"Se kamala saasta on pettänyt meidät kaikki." nuori soturi murisi ja koukisteli kynsiään hillitäkseen raivonsa.
"Mutta...kuka?" Säpsähdin kun joku ryömi viereeni. Käänsin päätäni, ja näin, että se oli Steel.
"Onnistuit melko hyvin," ruskea kolli hymisi. "mutta et tappanut häntä. Kysytään myöhemmin Salamalta, hyväksytäänkö sinut mukaan laumaan." Nyökkäsin, ja vilkuilin taas kaksikkoa metsäaukiolla.
"Kiivas...Kiivasmieli..." Täplähäntä murisi hiljaa silmissään hurja palo. Lumikkotassu näytti kuin kuoppaan tippuneelta.
"Kiivasmieli...!? Hän katosi jo aikoja sitten!" valkea kolli huudahti epäuskovasti. Täplähäntä tuijotti häntä tuimasti, ja muutaman silmänräpäyksen kuluttua nyökkäsi terävästi.
"Aivan varmasti." hän sihahti. "Vai luuletko että minulla on vikaa silmissäni?"
Lumikkotassu pudisti päättään säikähtäneenä ja nuuhkaisi jälleen Täplähännän kasvojen haavoja.
"Totta puhuen... kasvosi haisevat kyllä hitusen verran Kiivasmielelle. Taidat olla oikeassa." Täplähäntä heilautti närkästyneenä häntäänsä, ja huokaisi sitten syvään.
"Rakkautensa vuoksi voi tehdä mitä vain." hän sanoi hiljaa. "Hän rakastui siihen erakkonaaraaseen, Fannyyn. Voi olla että sillä on jotain tekemistä tämän kanssa"
Tunsin, kuinka Steelin katse porautui niskaani, ja tiesin mitä hän ajatteli: Että rakastaisin häntä vieläkin, vaikka olin vannonut uskollisuuttanu heidän laumalleen.
>>Se on aivan totta...<< ajattelin murheissani. >> Ja myös tulee olemaan...<<

//Jatkoo, Minkki...? Ps. Minkki, kyseleppäs minulta chatissa tämän tarinan juonen kulkua, kiitos!//
Vastaus:12 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Täplähäntä, Myrskyklaani
21.01.2014 16:39
//Jatkoo Kiivaksen tarinasta.//

”Mitä sinä teet?!?” Huudahdin hänelle kivusta.
”Olen pahoillani.. oikeasti!” Hän änkytti.
”Pahoillasi? Miten voit hyökätä kimppuuni!?” Sähisin selvästi kun kipu naamassani poltteli. Veri valui kasvoillani ja kipu oli sietämätön.
”Anna anteeksi!” Hän huudahti ja ponnisti eteenpäin, kerkesin väistää häntä ja kavuta lähimpään puuhun.
”En anna tätä sinulle ikinä anteeksi!” Sähähdin kun sisälläni syttyi raivoa, joka oli hallitsematon. Hyppäsin voimalla puusta alas Kiivasmielen niskaan, purin häntä lavasta.
#Veri.. yyh.. en pidä tästä yhtään.# Ajattelin kun suuhuni pulppusi verta.
Hän rimpuili otteestani irti. Hän näytti uupuneelta.
#Pakenenko vai..# En kerennyt ajatella loppuun kun katseeni sumeni, tunsin kipua niskassani ja kaikki haihtui. Kuulin vain kuiskauksen.
”Anteeksi, Täplähäntä..” Ääni vaipui.
Kaikki hävisi, vain pimeys ympyröi minua. Oloni oli tuskaisa, en tiennyt missä olin.
”Haloo??” Ääneni vaipui pieyteen.
Kukaan ei vastannut.
#Olenko kuollut?# Ajatteli pelloissani.
Pimeyteen syttyi pieniä valopisteitä. Niistä tuli esiin kissoja, he katselivat minua.
”Keitä te olette, missä minä olen?” Kysyin pelloissani.
”Olemme esi-isiäsi, kaikkien kissojen esi-isiä.” Siniharmaa naaras tepasteli muiden joukossa esiin.
”Olet Tähtiklaanissa, mutta et ole kuollut.” Tulenpunainen kolli kajautti.
”Enkö? Miksi sitten olen täällä?” Katselin heitä ihmessäni.
Kissat katselivat toisiaan ja mumisivat jotain toisilleen. Tulenpunainen kolli tuli luokseni ja kuiskasi.
”Olet tärkeä kissa..” Hänen äänensä vaimeni.
Kaikki katosi, vajosin pimeyteen. Pimeys riepotteli minua kunnes.
”Täplähäntä! Täplähäntä herää!” Lumikkotassu huusi korvaani.
Avasin silmäni ja katselin ympärilleni.
”Olet aivan veressä!” Lumikkotassu huudahti peloissaan.
#Kiivasmieli..# Ajattelin.

//Etsijä jatkoo..//

Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ulpukkapentu, Varjoklaani
21.01.2014 14:00
Ulpukkapentu hytisi kylmästä ja painautui varaemonsa paksun turkin suojiin. Pentu tunsi Kaitapolun lämpimän, höyryävän hengityksen kasvoillaan. Miksi edes kuningattaren hengitys höyrysi? Ja sitä paitsi, pentutarha oli normaalisti lämpöinen pesä, ehkä lämpöisin kaikista Varjoklaanin leirissä olevista pesistä, mutta nyt oli ilma pesässä oli jääkylmä. Ulpukkapentu avasi suuret meripihkasilmänsä ja töykki Kaitapolkua.
’’Kaitapolku, Kaitapolku, herää.’’ pentu vinkui. Naaraan teki mieli sanoa ´´emo, emo, herää´´, mutta ei viitsinyt, sillä eihän Kaitapolku ollut hänen oikea emonsa. Harmaa kuningatar raotti haaleanvihreitä silmiään.
’’Mitä nyt, Ulpukkapentu?’’ naaras kysyi ja pörhisti turkkiaan tuntiessaan kylmyyden. ’’Huh, onpa kylmä.’’
’’Siksi juuri herätinkin sinut! Ei täällä normaalisti ole näin kylmä ja pimeä, eihän?’’ Ulpukkapentu naukui hätäisenä. Kaitapolku ravisteli itsensä hereille.
’’Ei kyllä.’’ naaras myönsi ja nousi seisomaan.
’’Herätkää kaikki!’’ naaras herätti muita pesäläisiä. Kuningattarien päät nousivat pedeiltään, ja Villakkopennun kiinnostuneet kasvot kurkistivat tämän varaemon selän päältä. Ampiaismarjan eilen syntyneet neljä pentua, Kukkapentu, Karheapentu, Maitopentu ja Kyypentu alkoivat itkeä. Ampiaismarja kohotti tuohtuneena päätään.
’’Toivottavasti sinulla on hyvä syy herättää koko pesä!’’ oranssi kuningatar ärähti. Kaitapolku käänsi päätään huolestuneena.
’’Itseasiassa on.’’
Kaikki seurasivat harmaan naaraan katsetta pesän suuaukolle. Kissat kohahtivat.
’’Mitä on tapahtunut!?’’ Höyhenpilvi kiljahti.
’’Pesän suuaukkohan on muurautunut umpeen!’’ Kanjonikajo tepasteli Villakkopentu perässään suuaukolle.
’’Ei tämä voi olla kovin paksu…’’ kuningatar mutisi ja kuopi hieman lunta suuaukolta. ’’Err…Voi se näköjään.’’
Villakkopentu pomppi Ulpukkapennun luo.
’’Eikö olekin jännää?’’ kolli touhotti.
Ulpukkapentu ei ollut samaa mieltä. Naaras oli miltei paniikissa.
’’Jännääkö?!’’ pentu kiljaisi. ’’Happi loppuu ennen pitkää ja me kaikki TUKEHDUMME!’’
Kuningattaret jähmettyivät ja pesä oli hetkeksi hiljainen.
’’Se on totta.’’ Ampiaismarja kuiskasi hiljaa ja kääri lyhyen häntänsä pentujensa suojaksi.
’’Meidän täytyy kaivaa tiemme ulos!’’ Kaitapolku huudahti ja alkoi kuopia koloa lumeen.
’’Hyst.’’ Villakkopentu sanoi.
’’Älä sinä pentu minua hyssyttele! Minä-’’ Kaitapolku sihisi.
’’Eikun oikeasti. Hiljaa.’’ kollipentu naukaisi ja höristi suuria korviaan. Hän painautui lähemmäs lumiseinämää.
’’Sieltä kaivetaan jo. Kuulen sen. Sieltä kuuluu puhettakin. Kaivamassa ovat ainakin…Rosohammas, Mustatähti, Tammiturkki jaaaaa...’’ Villakkopentu kuulosteli erittäin tarkasti. ’’Tulisulka, ehkä. En ole varma.’’
Höyhenpilvi huokaisi syvään.
’’Hyvä, eli meidän ei tarvitse kaivaa. Odottelemme pelastusta.’’ naaras maukui ja palasi pedilleen pentunsa Vadelmapennun luo. Vadelmapentu oli kilpikonnakuvioinen kollipentu, jolla oli vain pikkuinen hännäntöpö. Ulpukkapentu huojentui pelastuksen saapumisesta, mutta oli silti peloissaan. Kauanko siinä kestäisi?

Myöhemmin…

Ulpukkapentu oli nukkunut Kaitapolun hännän suojissa jo hyvän tovin, ja herännyt sitten jälleen kylmyyteen. Kaitapolku nukkui yhä, ja niin nukkuivat muutkin. Hän oli ainoa hereillä oleva. Mutta ei kauaa. Vadelmapentu hiipi varovasti Höyhenpilven ohitse ja hiippaili ääneti pesän suuaukolle. Ulpukkapentu seurasi pennun puuhia kumminkaan paljastamatta itseään. Vadelmapentu alkoi kaivaa tunnelia lumen läpi. Mitä se hiirenaivo puuhasi? Kollihan oli vasta kaksikuinen, ei hän jaksaisi kaivaa kokonaista tunnelia paksun lumikinoksen läpi ulkoilmaan. Pennun tunneli kumminkin edistyi vauhdilla, ja pian pentu sai jo kiivetä tunneliinsa sisään jatkamaan kaivuutöitään. Ulpukkapentu oli kumminkin sellaisessa kulmassa, että hän saattoi nähdä tunnelin perälle asti, joten hän kykeni katsomaan missä Vadelmapentu liikkui. Tunneli oli jo hyvän pituinen, ja kuten Ulpukkapentu arvasi, Vadelmapentu väsähti eikä jaksanut kaivaa enään. Hupsu pentu. Turha oli yrityskin. Ei Ulpukkapentukaan olisi jaksanut tuota kaivaa, vaikka hän oli kolme kuuta Vadelmapentua vanhempi. Mitä Kaitapolku olikaan sanonut lumitunneleista? Ulpukkapentu käänteli mietteliäänä korviaan. Eivätkös ne olleet…vaarallisia? Nehän olivat herkkiä romahtamaan! Ulpukkapentu ponnahti pystyyn.
’’Vadelmapentu, tule pois sieltä!’’ naaras huusi ja pari kuningatarta havahtui. Vadelmapentu katsoi hämillään pesätoveriaan, mutta sitten pentu katosi näkyvistä, painavan tunnelin lysähtäessä kasaan.
’’Vadelmapentu!!!’’ Ulpukkapentu ulvaisi herättäen koko pesän. ’’Vadelmapentu jäi lumen alle!’’
Pesään syntyi täysi kaaos. Kaikki rynnistivät pesän suuaukolle ja kaivoivat holtittomasti, yrittäen turhaan pelastaa pientä kollipentua. Ulpukkapentukin tuli auttamaan kaivamisessa, mutta tunsi jäävänsä muiden jalkoihin. Vähän väliä joku potki lunta hänen naamalleen.
’’Vadelmapentu!’’ Höyhenpilvi ulvaisi ja veti pentunsa lumikasasta pois. Muut kuningattaret ja pennut perääntyivät Höyhenpilven ja tämän pennun luota. Höyhenpilvi tökki pentuaan ja suki tämän lumista turkkia.
’’Herää, Vadelmapentu, herää nyt. Olet turvassa. Kaikki on hyvin.’’ vaaleanharmaa naaras kuiski. Kukaan ei edes kiinnittänyt huomiota siihen, että he olivat samalla kaivaneet tiensä ulos pesästä. Suuaukko oli vapaa. Mustatähti kurkisti pesään.
’’Mitä tapahtui?’’ valtava kolli murahti. Höyhenpilvi ei vastannut, vaan otti liikkumattoman pentunsa niskanahasta kiinni ja loikki ulos pesästä suoraan parantajan luo.
’’Vadelmapentu jäi lumen alle. Hän ei tule selviämään.’’ Kanjonikajo sanoi painaen katseen tassuihinsa. ’’Höyhenpilvi murtuu täysin.’’
Ulpukkapentu vilkaisi Villakkopentuun murheellisena, ja kolli vastasi katseeseen. Ulpukkapentu vetäytyi varaemonsa luo murheellisin mielin.

//paljon iha vaa päästäkeksittyi xp

Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tähtipentu, Tuuliklaani
20.01.2014 16:35
Olen aivan loppu. En ole saanut riistaa miltain puoleentoista viikkoon. Nälkä kouristelee mahassani. Olin laihtunut enkä ollut varma selviäisinkö hengissä tästä voimia koettelevasta matkasta. Oikeassa lonkassani oli syvä viiltohaava joka tihkui edelleen verta. Lehtikadon aika oli virallisesti alkanut ja kylmä viima värisytti minua. Epäilin, että taakseni oli jäänyt monia veritippuja, joiden avulla Tuuliklaanin partiot voisivat jäljittää tulopaikkani.En ryhtynyt kuitenkaan peittämään jälkiä, koska olisin antanut silloin entistäkin selvemmän merkin siitä, mistä olin tullut. Istahdin lahon puunrungon viereen ja aloin nuolemaan haavaa. Se kirveli sekä maistui kuvottavalle. Sylkäisin ja nuolin lunta, jotta maku lähtisi. Tajusin harvinaisen nopeasti tilanteen vakavuuden. Minulla oli jalassa viiltohaava, josta vuosi ilmeisesti mätää, olin nälkäinen sekä heikko. Lähdin verkkaisesti jatkamaan matkaa, vaikka takajalkani vihlaisi jokaisella askeleella. Inahdin välillä, kun kipu yltyi. Lunta oli satanut rankasti ja olin paikoittain kainaloitani myöten lumessa. Tärisin kauttaaltaan, kun äkkiä kuulin rasahduksia ja kissojen ääniä. Haistelin ilmaa ja nenääni tunkeutui vahva Tuuliklaanin tuoksu. Nyrpistin nenääni. Minun olisi äkkiä keksittävä jotain, millä saisin itseni leiriin. Heittäydyin makaamaan niin, että katkaisin oksan. Kuulin läheneviä askelten ääniä ja haistoin voimakkaammin naaraskissan hajun.
"Täällä on pentu!", naaraan heleä ääni kajahti ilmoille. Kuulin lisää askelia ja pian havaitsin ainakin viisi kissaa ympärilläni. Toivoin, että näyttisin ihan oikeasti sairaalta ja erittäin pahasti vahingoittuneelta.
"Viedään se leiriin ja kysytään Seittitähdeltä, mitä sille tehdään"; matala ääni kehotti. Joku kissoista otti minua niskasta kiinni ja lähti kantamaan minua. Olin jo askeleen lähempänä Tuuliklaanin leiriä. Epäilen vahvasti sitä, että Seittitähti voisi käännyttää minut pois. Eihän kukaan voi heittää vahingoittunutta pentua oman onnensa nojaan. Vai voiko?

"Seittitähti", se sama naaras huusi, joka oli aikaisemmin löytänyt minut. Kuulin lähestyviä askelten ääniä ja äänestä päätellen ne kuuluivat vahvalle kollille.
"Niin?" Seittitähti kysyi rauhallisena. Hänen äänensä oli vakaa ja erittäin rauhallinen. Ei yhtään ihme, että hänestä tuli päällikkö.
"Me löysimme tämän pahasti loukkaantuneen pennun partiointireitiltämme", naaras selitti. Yritin esittää velttoa, jotta kissat luulisivat minua pyörtyneeksi.
"Tiedättekö mistä pentu on alunperin tullut?" Seittitähti kysyi hieman mietteliäisyyttä äänessään.
"Emme, mutta jostain kaksijalkalasta päin. Sieltä ainakin tuli verijana", joku kolli selitti. Tiesin sen! Olin todella jättänyt verijanan tullessani.
"Viekää hänet Sinisiiven hoidettavaksi. Katsotaan sitten tarkemmin, mitä pennulle tehdään", Seittitähti vastasi ja poistui. Minua kantanut naaras suunnisti määrätietoisesti ilmeisestikin parantajan pesälle. Kukaan ei vielä tiennyt, että olin sokea, mutta eiköhän sekin aikanaan selviä.
"Sinisiipi! Kamomillatassu!" Naaras huhuili ja pian haistoin makean naaraskissan tuoksun.
"Hei, Vinhapuro. Kukas sinulla siinä on?" naaraskissa kysyi. En vielä tiennyt oliko se Sinisiipi vai Kamomillatassu.
"Minä en itse asiassa tiedä kuka hän on. Löysimme hänet partion kanssa metsästä", Vinhapuroksi kutsuttu naaras kertoi. Hänen äänensä kuulosti suorastaan naurettavalta. Se johtui kyllä siitä, että hän piti minua hampaidensa välissä, mutta en antanut sen pilata asiaa.
"Tuo hänet peremmälle", naaras sanoi. Vinhapuro teki työtä käskettyä ja kantoi minut syvemmälle pesään.
"Sinisiipi! Täällä on sinulle potilas!", sama naaras huusi, joka oli tervehtinyt Vinhapuroa ovella. Kuulin vierestäni askelia. parantaja vissiinkin heilautti häntäänsä, koska tunsin kylmän ilmavirran menevän korvani vierestä. Vinhapuro laski minut sulvasti maahan ja poistui paikalta. SInisiipi tarkisti ensin korvani ja siirtyi sitten silmiini. Hän henläisi kuuluvasti ja tajusin, että hän oli samantien todennut minut sokeaksi.
"Mitä nyt?" Kamomillatassu kysyi hämmästyneenä.
"Tämä pentu on sokea, vakavasti loukkaantunut sekä tällä hetkellä tajuton", Sinisiipi vastasi. Kuulin Kamomillatassun henkäisevän. Minun teki mieli nauraa mielipuolisesti ja raadella molemmat parantajat, mutta tyydyin kuitenkin vain esittämään tajutonta. Tunsin kuinka Sinisiipi tunki jotain mönjää haavaani. Haava alkoi vihlomaan. Minun teki mieli huutaa täysillä, mutta pidin roolistani kiinni. Tämä oli tottakai hienoa, koska olin päässyt Tuuliklaanin leiriin ja pääsisin toteuttamaan verisiä suunnitelmiani. Aloin pikkuhiljaa hengittää voimakkaammin ja liikahtamaan välillä. Sinisiipi kaatoin kurkustani jotain todella kuvottavaa nestettä. Aloin samantien yskimään, enkä enää esittänyt tajutonta.
"Sinun on pakko juoda tämä", Sinisiipi sanoi päättäväisenä ja kaatoin lisää nestettä kurkustani alas. Kamalan juontiprosessin jälkeen kuulin Seittitähden äänen pesän suulta. Kamomillatassu päästi päälikön sisään. Sinisiipi ja Seittitähti puhuivat hiljaa ja kuulin vain sanat "vaarallinen" , "ennustu", "sokea kissa". Se riitti kertomaan minulle jo ehkä vähän liikaakin. Tähtiklaani oli ennustanut, että sokea kissa tulee ja yrittää tuhota klaanit. Minun teki mieli upottaa kynteni johonkin, mutta en halunnut vaikuttaa liian virkeältä. Seuraavaksi Seittitähti tuli luokseni. Makasin sammalpedillä ja kallistin päätäni kissaa kohti.
"Muistatko yhtään mistä olet tullut?" Seittitähti kysyi hieman normaalia kuuluvammalla äänellä. Se sai sappeni kiertämään ylikierroksilla ja äyskähdin:
"Vaikka olenkin kuuro ei sinun siltin tarvitse huutaa." Olisin niin halunnut nähdä Seittitähden ilmeen. Sille voisi nauraa lopun ikäänsä.
"Voisitko siltin vastata kysymykseeni?" Seittitähti vastasi tyynenä.
"En muista yhtään. Lähdin vissiin Jokiklaanin reviiriltä, mutta en muista olenko klaanikissa vai en", selitin voimattomana.
"Kun paranet sinut nimitetään oppilaaksi. Muistatko nimeäsi?", Seittitähti kysyi. Mietin hetken vastaanko oikean nimeni vai valehtelenko.
"Minua taidettiin kutsua aikaisemmin Tappopennuksi", valehtelin äänessäni selvästi mietteliäisyyttä. Sinisiipi ja Seittitähti hätkähtivät.
"Siinä tapauksessa sinua kutsutaan Mysteeripennuksi, kunnes toisin määrätään", Seittitähti sanoi ja asteli pois pesästä. Kamomilla tassu toi minulle pienen oravan jonka söin ahneesti pois. Syömisen jälkeen nukahdin...

// Voisitteko lisätä Tähtipennun sivuille Muuta-osioon: "Kutsutaan toistaiseksi Mysteeripennuksi" //
Vastaus:27 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivasmieli,Myrskyklaani
20.01.2014 12:53
//Jatkoo... Ps. Kiitti Haukka, kun tarkistelit tarinoita :3//

"O-olen pahoillani!" huusin itku kurkussa, vaikka tiesin että kaksi tuuliklaanilaista eivät enää kuulleet minua.
"Olen niin kovasti pahoillani..." kuiskasin, ja Steel mulkaisi minua oransseilla silmillään, joista loisti ilkeä pahuus.
"Ei sinun ole syytä olla pahoillasi. Ethän enää kuulu mihinkään klaaniin, vaan laumaamme, jos siis tapat jonkun entisen klaanitoverisi." Hän sanoi sanan "entinen" ivallisesti, ja tunsin jälleen syyllisyydenpiston sydämestäni. Olin katunut tekoani siitä asti, kun lupasin Salamalle liittyväni hänen laumaansa.
>> Mutta minun on saatava Fanny vapaaksi, vaikka henki menisi...<< ajatteliin päättäväisesti, ja tuijotin Steelin lapoja, kun ravasin hänen kintereillä aina vain syvemmälle Myrskyklaanin reviirille. Pienen hetken tunsin olevani Kiivastassu, nuori Myrskyklaanin oppilas joka jolkotti mestarinsa Surusateen perässä kohti leiriä. Todellisuus oli kuitenkin paljon kamalampi: Olin kyllä matkalla leiriin, muutta luopion kintereillä aikeina tappaa kissa, jotta voisin pelastaa rakastettuni kuolemalta.
Vedin keuhkoihin tutun tuoksuista ilmaa, ja sydämeni laukkasi niin kovaa, että olin vähällä tukehtua.
>> Mihin minä kuononi pistin...<< Kuulin rasahduksen, kun hiiri rapisteli lumisien pensaiden seassa.
>> Tähtiklaani, auta minua<< rukoilin hiljaa.
Samassa haistoin Myrskyklaanin tuoksun. Pysähdyin, ja viikseni värisivät. Tunnistin kissan: Täplähäntä. Nuori soturinaaras oli ollut oppilastoverini, ja hänestä tuli soturi hiukan minua myöhemmin.
Läikikäs naaras astui eteeni puistikosta, ja Steel vilahti piiloon. Täplähännän kasvoille levisi riemastunut hymy.
"Kiivasmieli! Si-sinä tulit takaisin!" hän huudahti. Laskin katseeni maahan, ja syyllisyys puristi sydäntäni.
"Olen...olen pahoillani, oikeasti..." kuiskasin ja hyökkäsin naaraan kimppuun.
"Mit...?" Kynsin naaraan lapoja, ja hän kirkaisi kivusta. Hän katsoi minua pakokauhun vallassa.
"Kiivasmieli!?" hän kirkui ja posti mahaani takajaloillaan. Ähkäisin ja nipistin silmäni kiinni. Huitaisin Täplähännän kasvoja terävillä kynsilläni, ja naaras näykkäisi lapaani. Ärähdin, ja lavassani tuntui pistelyä.

//Tönkkö, ja aikas lyhyt...3://
Vastaus:15 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltotassu, Myrskyklaani
19.01.2014 22:31
.: Luku 4 :.

Heräsin oppilaiden pesästä ja huomasin Haukkatassun pyörivän hermostuneena, mutta nukuksissaan omassa pedissään. Vaikka kuinka olisin halunnut, en viitsinyt herättää naarasta. Minun täytyi kyllä myöntää, että hän ei näyttänyt kauhean rauhalliselta, eikä ilmeisesti nähnyt hyvää unta...

"Anteeksi Haukkatassu, mutta nyt minä kyllä herätän sinut. ", kuiskasin, vaikka tiesin ettei hän kuule. Tönäisin oppilasta kylkeen ja tuo säpsähti välittömästi hereille. Kavahdin taaksepäin ja katsoin tuota oudoksuen.

" Oletko kunnossa? ", kysyin ja astelin lähemmäksi Haukkatassua. Naaraan silmät pyörivät villisti, ja hän näytti hyvin levottomalta. Tuon katse kohtasi kuitenkin omani, ja pystyssä olevat karvat laskeutuivat alas.

" Ai, hei. ", hän maukui ja istahti hieman rauhallisemmin pedilleen. En kuitenkaan irrottanut katsettani hänestä, sillä kieltämättä olin huolissani.

" Taisit nähdä huonoa unta? ", kysyin varovasti. Naaras katsoi minua hiljaa, kunnes nyökkäsi epävarmana.

" Et tiedäkään kuinka kamalaa. ", hän kuiskasi ja sulki silmänsä. Kallistin päätäni kysyvästi, mutta Haukkatassu torjui sen heilauttamalla häntäänsä. Kohautin olkiani ja aloin sukimaan valkoista turkkiani, sillä siihen oli tarttunut pedistäni hieman roskia, kuten kanervaa. Peseytyminen jäi kuitenkin sikseen, kun pesän suuaukolle ilmestyi soturin hahmo.

" Viiltotassu, valmistaudu, sillä lähdemme pian metsästämään. ", mestarini Okakynsi huikkasi ja katosi yhtä nopeasti kuin tulikin. Haukkatassu vilkaisi minua huolettomana.

" Sinun on parasta lähteä, ei sitä koskaan tiedä mitä hän keksii sinun pääsi menoksi. ", naaras sanoi hyväntahtoisesti. Hymyilin pienesti ja loikin muiden tuhisten oppilaiden lävitse.

Astuin ulos lumiselle aukiolle ja katsoin taivaalla olevaa kirkasta aurinkoa. Päivästä oli tulossa hyvinkin kaunis, juuri sopiva metsästykselle. Tänä päivänä voi tulla oikein hyvinkin saalista. Siinä samassa mestarini pujahti jälleen nurkan takaa ja pääsi lähes säikäyttämään minut.

" Hyvä, oletkin jo täällä. Eiköhän sitten mennä. ", kolli naukui ja lähti jolkottamaan kohti leirin suuaukkoa. Juoksin soturin perässä ja annoin aamuisen tuoksun helliä kuonoani.

Hetken päästä pysähdyimme ja haistelimme kumpikin ilmaa. Äkkäsin oikein herkullisen jäniksen tuoksun ja viitoin hännälläni mestarilleni. Tuo nyökkäsi vaihvihkaa ja lähdimme hiipimään hajun lähdettä kohti. Hetken päästä näimme ruskean jäniksen pysähtyneen syömään, jolloin se olisi loistava saalis.

" Minä otan sen. ", kuiskasin hiirenhiljaa Okakynnelle ja lähdin hiipimään hiukan eteenpäin. Kun olin sopivan välimatkan päässä, loikkasin ilmaan ja vedin kynteni esiin. Jänis huomasi minut, mutta aivan liian myöhään. Tyytyväisyys levisi mieleeni, kun puraisin saaliin niskan poikki. Kuulin, kuinka toinen kolli asteli luokseni ja katsoin häntä. Okakynnen kasvoilla oli tyytyväinen ilme.

" Loistavaa, Viiltotassu. Olet pian valmis soturiksi! ", hän maukui ja huiskaisi innoissaan häntäänsä. Hymyilin leveästi ja nostin jäniksen suuhuni.

" Peitän tämän tuonne, sen jälkeen voimme jatkaa. ", nau'uin ja astelin osoittamaani paikkaan.

Vasta Auringon laskieassa palasimme takaisin leiriin. Meillä oli rutkasti saalista, ja sillä sai ruokittua monet nälkäiset suut. Tämä saalismäärä oli hyvin yllättävää, kun otti huomioon vuodenajan.

" Loistavaa työtä Viiltotassu. Vastedes olisi loistavaa nähdä tälläistä työskentelyä. " Okakyns kehui. Otin kehut vastaan nyökkäämällä ja vein saaliit saaliskasaan.

Kun astelin takaisin oppilaiden pesään, olin aivan kamalan väsynyt. Lysähdin alas pedilleni ja katsoin jo puolinukuksissani suuaukkoa, josta Haukkatassun hahmo ilmestyi. Naaras katsoi minua hetken, ja asteli itse omalle pedilleen. Hän oli oudon hiljainen, ja aloin tosissani olla huolissani.

" Oletko kunnossa? ", kysyin sammaltaen väsymyksen vuoksi. Naaras kohautti olkiaan ja käänsi selkänsä minulle. Hätkähdin hieman, mutten jaksanut sillä hetkellä välittää siitä, vaan suljin silmäni.

* Nämä asiat selvitetään joskus muulloin *

//Haukka?
Vastaus:24 kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vatukkavarjo, Tuuliklaani
19.01.2014 15:35
Oli miltein auringonhuippu, kun kampesin itseni ylös sammalmättäältä sotureidenpesästä. Minua sapetti suuresti uusi oppilaani. En tajua mikä Seittitähteä vaivaa, kun antaa minulle aina jonkin aivan ylikiltin pikku kisun oppilaaksi. Ja minunko pitäisi kestää häntä? Ja nimikin pitäisi varmaan mainita ainakin useampaan kertaan... Tarutassu. Hänellä on kieltämättä kauhea menneisyys tai ainakin sen mukaan, mitä Seittitähdeltä kuulin. Jos saisin itse päättää repisin oppilaani samanlaisesti kuin tämän emokin oli aikoinaan raadeltu. Totean kesken mietteiteni, että minulla on kauhea nälkä. Olin onnistunut saamaan aamupäivän kokonaan vapaaksi. Se johtui siitä, että olin johtanut yli vuorokauden mittaisen rajapartion, jossa oli ollut mukana viisi kissaa minun lisäkseni. En tykkää yhtään johtaa näitä partioita, mutta Seittitähti antaa ne AINA minulle.

Astelen hitaasti tuoresaaliskasalle. Kylmä viima värisyttää minua luita ja ytimi' muoten. Riista on vähissä ja kasasta on vaikea löytää mitään eläintä joka ihan tosissaan ravitsisi kaksi päivää syömättä olleen naaraskissan. Ärähdän ja sorrun ottamaan kasasta hiiren sekä pikkulinnun. Päätin mennä tapaamaan Seittitähteä, mutta en ottanut hänelle mitään syötävää tuoresaaliskasalta, koska olin nähnyt hänet siinä silloin aamulla, kun olin käynyt jaloittelemassa. Ensimmäinen aamupartio palasi kierrokselta ja ihme kyllä partiossa oli mukana Tarutassu. Katsoin hetken kissajoukkoa ällistyneenä, kunnes päätin mennä jututtamaan partionjohtajaa. En suinkaan Tarutassusta vaan partiosta yleensäkin.
"Miten partio meni?" kysyin Tiirajuovalta, joka katsoin minua edelleen vähän halveksuvasti. Tietenkin sen nyt periaatteessa ymmärtää, mutta siltin vihaan hänen ivallista käytöstään.
"Pitäisikö minun kertoa se sinulle, jotta voisit kertoa sen rakestetullesi?" kolli kysyi ivallisena ja naurahti.
"Me emme nähneet mitään. Se siinä onkin erikoista. Ei riistan riistaa missään", Tarutassu selitti. Kallistin päätäni mietteliäästi.
"Tarutassu on oikeassa. En haistanut koko partion aikana yhtään riistaksi kelpaavaa eläintä", Vinhapuro vahvisti. Nyökkäsin tuoresaaliskasalle päin ja kaikki tajusivat mitä tarkoitan.
"Lähden seitsemän kissan kanssa metsästämään pimeän tullen. Kertokaa kaikille ja halukkaat ilmoittautuvat minulle", ilmoitan partiolle. Tarutassu katsoo minua innostuneena. "valitettavasti EN ota oppilaita mukaan. Tarvitsemme riistaa klaanille enkä voi katsella partion aikana oppilaiden perään", selitän ja yritän pitää ääneni selkeänä ja määrätietoisena. Muut partion kissat nyökkäilevät hyväksyvästi, mutta Tarutassu tuijottaa minua vihaisena. Poimin ruokani maasta ja kiiruhdan päällikönpesälle.

"Saako tulla?" huikkaan pesän suuaukolta.
"Tietenkin saa!" Seittitähti vastaa. Kävelen pesään ja näen heti Seittitähden katseesta, että elämme klaanissa vaikeita aikoja. Käyn makaamaan Seittitähden viereen ja alan kynimään lintua.
"Haluatko?" kysyin Seittitähdeltä ja työnnän laihaa oravaa lähemmäs kollia. Tämä pudistaa päätään. Nyökkään ja vedän eläimen poispäin Seittitähdestä.
"Oletko kuullut uusimpia uutisia partioilta?" Seittitähti kysyy. Hänen äänessään on selvää epävarmuutta. Nyökkään ja haukkaan linnusta palan. Liha on kuivaa ja mautonta.
"En enää tiedä mistä saisimme klaanillemme tarpeeksi riistaa", Seittitähti sanoo ja katsoo minua apua anovasti.
"Lupasin järjestää tänään pimeän tultua ylimääräisen metsästyspartion, johon otan mukaan seitsemän soturiuan. En oppilaita, koska minulla ei vain ole aikaa niiden viheliäisten karvapallojen tarkkailemiseen", selitän Seittitähdelle. Tämä nyökkää hyväksyvästi.
"Se on hyvä idea. Minne ajattelit partion viedä?" Seittitähti kysyi. Mietin hetken. Olin tiedustellut jo muutaman päivän partioilta missä päin he olivat käyneet.
" Varmaankin peltojen lähellä olevaan metsikköön. Sieltä saattaisi napata ainakin muutaman oravan ja jos hyvin käy saatamme saada muutaman kanin", sanon vähän epäröiden.
"Siellä ei olekkaan kauhean moni partio käynyt", Seittitähti vastasi hyväksyvästi.
"Saako tulla?" Kuului huuto pesän ulkopuolelta.
"Sisään", Seittitähti vastasi hieman kyllästyneenä. Sisään asteli Tiirajuova koko "komeudessaan".
"Tulin raportoimaan partiosta", Tiirajuova ilmoitti. Seittitähti nyökkäsi merkiksi siitä, että Tiirajuova saisi jatkaa.
"Emme nähneet taikka haistaneet partiomme aikana yhtään riistaksi kelpaavaa eläintä. Liikuimme pellon viertä aukionhalki, josta sitten kiersimme tutun lenkin ja palasimme takaisin", Tiirajuova kertoi. Hymyilin ivallisesti Tiirajuovalle, vaikka en tiennytkään hymyyni syytä.
"Ette siis käyneet pellon vieressä olevassa metsässä?" Seittitähti kysyi tarkentavasti.
"Ei, emme käyneet", Tiirajuova vastasi.
"Kiitos tiedosta. Voito poistua", Seittitähti ilmoitti ja viittasi hännällään pesän suulle. Tiirajuova kääntyi niin, että hän seisoi sekunnin aivan edessäni ja sähähti. Painoin kynteni maahan merkiksi siitä, etten pitänyt Tiirajuovan käytöksestä. Kolli kääntyi ja marssi tiehensä. Katsoin Seittitähteä huvittuneena ja kehräsin hiljaa. Seittitähti nuolaisi korvaani.

Seittitähti töytäisi minua hellästi kuonollaan. Hätkähdin ja käänsin päätäni Seittitähteä kohti.
"En minä vain osaa mpysyä hereillä", naurahdin ja nousin ylös. Venyttelin pitkäänja hartaasti ennen kuin lähdimme Seittitähden kanssa pesästä. Ulkopuolella seisoi viisi kissaa. Kaikki olivat sotureita ja tajusin, että he halusivat lähteä mukaan. Silmäilin joukkiota pitkään.
"Me ilmoittaudumme mukaan metsästyspartioon", harmaa kolli nimeltä Savuturkki ilmoitti. Nyökkäsin hyväksyvästi.
"Yksi puuttuu vielä", huomautan ja silmäilen aukiota.
"Minä lähden mukaan", Seittitähti ilmoittaa. Nyökkään. Seittitähti lähtee ilmoittamaa Kastanjahännälle lähdöstä. Olen huojentunut, kun Tiirajuova ei ole kissojen joukossa. Nähtävästi myös Tarutassu ymmärsi jättää minut rauhaan.
"Voimme siis lähteä?", kysyin hieman varovaisemmin. En halunnut suututtaa vapaaehtoisia partiolaisia. Kaikki Nyökkäsivät. Selitin nopeasti mihin meidän oli määrä mennä. Ilta oli jo alkanut hämärtää, kun astelin partion kärjessä ulos leiristä.

Ilta oli pimeä ja todella kolea. Etenimme reippaasti kohti peltoja. Yhtään eläintä ei ollut näkynyt vielä missään. Tämä lehtikato oli huomattavasti oudompi kuin aikaisempina vuosina. Keskustelimme hiljaa siitä, mistä saisimme riistaa, jos emme tänään näkisi yhtäkään eläintä, jonka voisimme syödä. Yksi kissoista ehdotti, että pyytäisimme apua Myrskyklaanilta. Seittitähti tyrmäsi ajatuksen heti. Jos pyytäisimme Myrskyklaanilta apua klaanikokouksessa se merkitsisi muille klaaneille, että olemme heikkoja ja nälkiintyneitä. Lehtikadon aika on aina kauhea ja useana vuonna joku klaani kärsii todellista nälkää. Huokaisen synkistyneenä. Oikealta kuuluu rasahdus. Käännähdän äänen suuntaan ja pensaikossa seisoo nuori ja laiha jänis. Katson toisia anovasti ja nämä nyökkäävät. Hiivin muutaman askeleen eteenpäin. Jänis hoksaa minut ja löhtee hyppimään pakoon. Olen kuitenkin sitä nopeampi ja pääsen pian tarpeeksi lähelle hypätäkseni. Loikkaan pitkän loikan ja onnistun hyppäämään suoraan jäniksen päälle. Katkaisen sen niskan nopealla liikkeellä ja raahaan sen muun partion luokse.
"Hyvä, toivottavasti tuo ei jää retkemme viimeiseksi", Seittitähti hymähtää.
"Jos toisimme jokaisen saaliin tähän kohtaan, jotta ne olisi helppo löytää pimeällä?", ehdotin muille. He nyökkäsivät.
"Lähdemme pareittain jokainen pari eri suuntaan. Minä menen yksin ja te muut muodostatte siis parit. Aina, kun saatte riistaa tuotte sen tähän. Metsä on niin pieni, että kun on aika lopettaa huudan teille. Ja jos joku ei kuule niin odotamme tässä. Jokaisen pitää kuitenkin ilmaantua tähän ennen aamunkoittoa", selitän.
"Hyvä! Minä lähden pohjoiseen Sumuturkin kanssa", Keltakorva huikkasi ja lähti Sumuturkin kanssa pohjoiseen. Muutkin partion jäsenet muodostivat nopeasti parit. Oli viheliäistä huomata, että Seittitähti oli muuan valkoisen naaraan pari. Raapaisen pariin otteeseen maata ja juoksen metsään. Hidastan vauhtia, kun olen päässyt vähän syvemmälle metsään. Minun oli määrä kulkea päinvastaiseen suuntaan kuin Sumuturkki ja Keltakorva. Metsä ei todellakaan ollut iso. Se oli pieni läntti aukioiden ja peltojen joukossa. Kaksijalkojen talli oli todella lähellä. Siellä voisi olla hiiriä, mutta en uskalla ottaa riskiä. Sinne meneminen on sitten asia erikseen. Haravoin pitkään ja hartaasti aluetta kunnes kuulen pientä rasahtelua erään pensaan vierestä. Haistelen ilmaa ja haistan hiiren. Hiivin hitaasti äänen suuntaan ja ojennan tassuni. Tunnen lämpimän olennon hengityksen hiipuvan olemattomiin. Katkaisen siltä vielä varmuuden vuoksi niskat. Olenhan ystävällinen ruoalleni ennen kuin syön sen. Naurahdin ja lähdin kantamaan saalistani takaisin sovitulle paikalle.

Ilokseni näin, että siihen oli tuotu heiveröisen oloinen lintu sekä kaksi luurangonlaihee hiirtä. Laitoin omanikin siihen ja huusin niin lujaa kuin ääneni vain antoi. Pienestä pusikosta kuului rasahtelua ja Sumuturkki sekä Keltakorva tulivat pysikosta. Hetken kuluttua kaikki partion jäsenet olivat paikalla. Seittitähti toi vielä yhden pienen hiiren.
"Loistavaa! Vaikkei saaliin määrä olekkaan iso on se jo jotain. Ottakaa riista kantoon niin palataan takaisin", sanoin tekopirteänä. Nostin kanin maasta ja lähdin johtamaan partiota takaisin leiriin. Hetken käveltyämme olimme leirin ulkopuolella. Menin edeltä leiriin ja kannoin saaliin tuoresaaliskasaan, joka oli vain olematon läntti, jossa oli vain muutamia hiiriä ja lintuja. Huokaisin väsyneenä. Olin luita ja ytimiäni myöten jäässä. Kun muut olivat lähteneet Seittitähti kysyi minulta:
" Haluatko tulla pesääni nukkumaan? Olet ihan jäässä." Nyökkään kiitollisena ja kävelen Seittitähden perässä päälikönpesään. Siellä haisi jokin, jokin todella kuvottava. "Variksen ruokaa" sähähdän ja kääntyilen pesässä. Se osuu silmiini. Mädäntynyt oravan raato. Nappaan sen hampaisiini ja lähden hitaasti pois pesästä. Seittitähti katsoo minua kysyvästi. Heiolautan käntääni ja kipitän nopeasti sotureiden pesälle. Viskaisen raadon pesään ja poistun vikkelästi paikalta.

"Mitä teit sillle?" Seittitähti kysyi. Hymyilin ivallisesti ja vastasin:
"Hävitin." Käperryin SEittitähden viereen nukkumaan ja nukahdin miltein heti.
Vastaus:30 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
19.01.2014 09:46
Paimensin pentujani ulos, kaikkia paitsi Varjopentua ja Tervapentua. He olivat arestissa, sillä he olivat tapelleet. Kanipentu vipelsi jo kaukana minusta ja jouduin juosta hänet kiinni. Tartuin naaraan pieneen kehoon ja vedin hänet lähemmäs. #Taidanpa käydä Sinisiiven luona* mietin. Käännyin ja puskin kuonollani vuorotellen kaikkia pentuja kohti parantajanpesää. Sinisiipi, rakas siskoni, tulikin minua vastaan pesänsä oviaukolla.

"Kas Kuupilvi! Miten pennut voivat?" Sinisiipi naukui ystävällisesti.

"Erittäin hyvin. No niin, tervehtikääpä Sinisiipeä. Hän on klaanin parantaja!" mau'uin. Kaikki kolme pentua maukuivat kuorossa tervehdyksensä. Apilapennun silmät kiiluivat uteliaasti.

"Mitä parantajat tekevät?" naukui Apilapentu Sinisiivelle.

"Parantajat hoitavat sairaana olevia kissoja ja tulkitsevat merkkejä Tähtiklaanilta." Kehräsi parantaja. Apilapennun innostuneet selkäkarvat tasoittuivat ja hänen korvansa valahtivat alas pettyneesti.

"Pyh. Eivät ne menekkään taisteluihin, niinkuin sinä väitit." hän sanoi Kanipennulle. Nuori naaras ei vastannut, mutta tunsin, kuin heidän välilleen syttyi riita. Hyvästelin Sinisiiven, ja kunpennut olivat tarpeeksi leikkinyt ja ihmetellyt leirin toimia, me menimme sisälle. Pentutarhassa otin Varjopennun ja Tervapennun takaisin Valkohännältä, jolle olin heidät antanut siksi aikaa hoiviin, kun kävin muiden kanssa ulkona. Asetuin omalle sammalpedilleni ja keräsin pennut viereeni. Kaikki möyrivät lähelle vatsaani ja imivät nisistä maitoa. Kun kaikki olivat valmiita, Pyörrepentu kysyi:

"Emo, mikä on Tähtiklaani?" Kaikkien pentujen pyöreät silmät kiinnittyivät minuun. ja aloin kertoa.

"Tähtiklaani on klaani, joka koostuu kuolleista esi-isistämme. Esi-isämme suojelevat meitä taivaalta käsin ja valavat uskoa sydämmiimme. Tähtiklaani on taivainen klaani, johon sinäkin voit päästä, jos olet oikein kiltti kissa." mau'uin. Kaikki pennut tuijottivat yhä minua, kunnes Varjopentu tokaisi:

"Minä en usko satuihin." Katsoin häntä hieman pelästyneenä. Eikö oma pentuni uskonut Tähtiklaaniin?

//Tönkkö.//
Vastaus:10 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunajatassu, Varjoklaani
17.01.2014 20:23
Katselin lunta iloisesti, tämä oli ensimmäinen talveni ikinä! Yritin kaivella lumen alta yrttejä, mitkä olivat jo loppuneet leirissä. Lumi oli kosteaa ja se tarttui tassuihini kiinni haitaten kävelyäni. Haistelin ilmaa, ilmassa haisi vain kosteus ja kuusia. Liikautin korvaani kuunnellen tarkasti, ihan kuin olisin kuullut huudahduksen, mutta oppilaalta. Aloin juosta ääntä kohti nopeasti ja kertasin kaikki opit mielessäni.
>>Jos on haava käytä hämähäkinseittiä…<< ravistin päätäni ja kiihdytin juoksuani kunnes pysähdyin nopeasti.
Näin puskien ohi pienen Jokiklaanin oppilaan, joka nojasi puuhun ja katsoi viereeni. Liikautin silmiäni hiukan ja näin Mustatähden murisevan ja astelevan ympäriinsä.
”Mitä teet Varjoklaanin alueella?” Tämä sylkäisi raapien maata kynsillään hermostuneesti
”Min-minä vain…”
”Tulit varastamaan saalista?!” Mustatähti keskeytti
Hiekanvärinen oppilas nyökkäsi suruissaan ja katsoi tassujaan häpeässä ”kyllä”
Silmäni suurenivat kun näin Mustatähden heilauttavan häntäänsä ja harppovan nopeasti leiriä päin. Heti sen jälkeen paikalle hyppäsi Rosohammas. Irvistin ärsyyntyneenä kollin ivalliselle naurulle ja paljastin kynteni.
”Minähän tunnen sinut, Mahlapentu?” Rosohammas murahti.
Huomasin oppilaan hätkähtävän, mutta sitten nousevan vahvana jaloilleen ”Minä olen Mahlatassu!”
Rosohammas ravisti päätään ”Sillä ei ole väliä vaan sillä, miksi olet Varjoklaanin reviirillä ja vieläpä metsästämässä?!”
”Samaa voisi kysyä sinultakin, miksi olit silloin Jokiklaanin alueella ja veit minut Varjoklaaniin?!” Mahlatassu kiljaisi suutuksissaan.
Rosohammas ei vastannut vaan murahti turhautuneena.
”Tähtiklaani ei antaisi sinun satuttaa minua!” Mahlatassu kiljaisi ja kiipesi ketterästi puuhun
”Ja he varmaan lähettävät emosi tänne puolustamaan sinua” Rosohammas ivasi.
Näin oppilaan silmistä varjoklaanin soturin osuvan arkaan asiaan hänen elämässään ja oppilas luimisti korviaan, mutta Mahlatassun ilme ei enää pysynyt vihaisena vaan se muuttui surulliseksi.
”Ei..” Hän mumisi
Rosohammas hämmentyi hetkeksi ”Et kai vain sano, että emosi on kuollut?”
”kyllä sanon niin ja hän kuoli urheammin kuin kukaan metsän sotureista IKINÄ!” Oppilas kiljaisi kyyneleet tippuen lumeen.
Rosohammas ravisti päätään ja otti kyntensä esille, siinä kohtaa minun oli vuoro astua esiin ”Seis! Etkö kuullut, pentu on puoliksi orpo!”
Rosohammas ei välittänyt vaan tönäisi minut pois edestään mutta hyppäsin hänen nenän eteen uudestaan ja näytin oppilaalle katseen, että hänen piti juosta karkuun ja äkkiä. Naaras pinkaisi karkuun varjoklaanin rajaa seuraten ja etsien tarpeeksi tyhjää kohtaa ylittää pusikot.
”Sinulla ei ole oikeutta satuttaa minua, olen parantajaoppilas!” kiljaisin ja näin Rosohampaan irvistyksessä hänen terävät hampaansa.
Pian soturi juoksi takaisin metsään ja aloin etsiä Mahlatassuksi kutsuttua oppilasta. Löysinkin hänet melkein heti tajuttomana maassa ja hänen edessään oli kivi. Tökkäsin Oppilasta hellästi, jolloin tämä heräsi ”oletko kunnossa, Mahlatassu?” Kysyin oppilaalta etsien vammoja hänen turkkinsa seasta.
”E-En nä-näe” kuulin oppilaan vikisevän ja silmäni peittyivät kauhusta, tämä oli tapahtunut minun takiani.
”En näe mitään!” oppilas kiljaisi nyt selvemmin ja nousi seisomaan hädissään

Vastaus:15 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova, Tuuliklaani
17.01.2014 18:31
Tiirajuova istuskeli hiljaa aukiolla.Hän katseli klaanilaisia.Kastanjahäntä järjesti partioita.Kolli puhui jotain Tiirajuovan siskolle Sudenmarjalle joka nyökkäsi ja kumarsi kohteliaasti varapäällikölle ja vilisti aukion poikki Hopeasydämmen ja Vaahtotassun luokse.Tiirajuova katseli kissojen perään kun he poistuivat leiristä.Tiirajuova käänsi katseensa ja huomasi Kastanjahännän viittovan häntä hännällään luoksee.Oranssiruskea kissa nousi nopeasti jaloilleen ja käveli ruskean kollin luokse.
"Johda sinä Tiirajuova toista partiota"Kastanjahäntä määräsi.Tiirajuova nyökkäsi.
"Ota mukaasi Leijonasydän, Kultamyrsky ja Jadetassu.Käykää tarkistamassa Jokiklaanin raja"Kastanjahäntä naukui.
"Kyllä Kastanjahäntä"Tiirajuova maukaisi ja kumarsi varapäällikölle.Kolli tassutteli rauhallisesti aukion poikki Leijonasydämmen luokse.
"Johdan partiota Jokiklaanin rajalle.Sinä tulet mukaan"Tiirajuova naukaisi ja pukkaisi sisarpuoleaan.Leijonasydän virnisti.
"Käy sinä hakemassa Jadetassu, minä haen Kultamyrskyn"Tiirajuova neuvoi.Leijonasydän heilautti häntäänsä ja marssi matkoihinsa.Tiirajuova katsoi lapansa ylitse vielä hetken kilpikonnakuvioista naarasta ja katseli sitten ympärilleen.Hän ei heti huomannut Kultamyrskyä joka kyyhötti leirin suojaisimmassa osassa turkki pörröllään kylmän torjumiseksi.Lopulta Tiirajuova huomasi nuoren soturin ja tassutteli tuon luokse.Kultamyrsky kohotti päänsä kun hän kuuli Tiirajuovan askeleet.Tiirajuova heilautti korviaan tervehdykseksi.
"Rajapartioon"Tiirajuova selitti nopeasti.Kultamyrsky nyökkäsi.Vaalea kolli nousi jaloilleen ja ravisteli ohuen kumikerroksen turkistaan.Tiirajuova asteli Kultamyrsky jäljessään leirin suuaukolle jossa Sudenmarja ja Jadetassu odottelivat.
"Mennään"Tiirajuova murahti ja sujahti ulos.Kolli ärisi ärtyneenä kun kylmä tuuli pörrötti hänen turkkiaan.Hänen silmiensä edessä aukesi Tuuliklaanin lumiset nummet.
"Täällä on todella kylmä"Leijonasydän marisi.Tiirajuova kohautti lapojaan.
"Noh eipä sille mahda mitään, hoidetaan homma pois alta"Tiirajuova naukui.Hän talssi eteenpäin määrä tietoisesti.
"Voi hiirenpapanat!"Tiirajuova ulvahti kun hän upposi lumeen rintaa myöten.Leijonasydän tirskahti ja Kultamyrsky taisi mulkaista naarasta varoittavasti koska Leijonsydän vaikeni melkein heti.
"Auttakaa minut ylös!"Tiirajuova ulvahti.Kultamysky tuli Tiirajuovan taakse ja kurotteli häntä kaukaa ettei olisi itse jäänyt jumiin.Jadetassu tartui häntä hännästä ja veti häntä siitä.Leijonasydän rämpi varovaisesti lumessa ja puski Tiirajuovaa taaksepäin rinnasta.Tiirajuova itse polki lunta jaloillaan ja hetken kuluttua kolli seisoi jo kovalla lumella.Tiirajuova puuskahti ja varisti lumen turkistaan.
"Etsitään parempi reitti"Kolli mutisi hiljaa ja tassutteli hiukan kauemmaksi.Hän testasi lumea hiukan tassulaan ja se upposi heti syvemmälle.
"Täällä!"Kultamyrsky huusi.Tiirajuova juoksi kollin luokse.Kultamyrsky seisoi ihan lumisten kanervien vieressä.
"Tämä kestää"Kultamyrsky naukaisi.Tiirajuova laski ensimmäisen tassunsa lumlle, sitten toisen, kolmannen ja neljännen.Sitten hän seisoi lumella ilman että vajoaisi alas.
"Hyvä jatketaan matkaa"Tiirajuova naukaisi ja hipaisi kiitokseksi Kultamyrskyn kylkeä.Partio jatkoi matkaa hitaasti.Lopulta he pääsivät rajalle.Jokainen oli uponnut ainenkin kerran lumeen.
"Noh olipa reissu"Jadetassu naukaisi uupuneena.Tiirajuova vain nyökkäsi ja asteli rajalle.Hän haisteli tarkaavaisesti ilmaa muttei haistanut Jokiklaanilaisia.
"Uusitaan tuoksumerkit"Tiirajuova maukui.Partio uusivat tuoksumerkit.
"Voinko metsästää?"Jadetassu pyysi silmät säihkyen.Tiirajuova ravisti pahoittelevasti päätään.
"Ei nyt pitää palata leiriin nopeasti tai emme ehdi ennen pimeää"Tiirajuova naukui.Kutamyrsky nyökkäsi vahvistukseksi ja Leijonasydän naukaisi olevansa samaa mieltä.Jadetassun korvat painuivat luimuun harmista mutta naaras nyökkäsi pettyneenä.
"Kaipa olet oikeassa"Hän mutisi Tiirajuovalle.Tiirajuova nyökkäsi.
"Älä huoli pääset varmasti huomenna metsälle"Kolli lohdutti.Jadetassu vain nyökkäsi ja talsi Leijonasydämmen perään.Tiirajuova asteli Kultamyrskyn kanssa kaksikon perään.He palasivat takaisin haalistuneita jälkiään pitkin ja välttelivät vajoamiskohtia.Ihme kyllä he selvisivät ilman että he upposivat kertaakaan lumeen.Tiirajuova oli aivan puhki partio kierroksen jälkeen.Hän oli vain tyytyväinen kun hän pääsi takaisin suojaisaan leiriin.Sudenmarja näytti odottelevn jotakuta.Harmaan naaraan edessä oli pieni hiiri.
"Hei!"Tiirajuovan toinen puolisisar huudahti.Leijonasydän haki jäniksen tuoresaalis kasasta ja tassutteli sisarensa luokse.Tiirajuova asteli myös heidän luokseen.
"Etkö syö?"Sudenmarja kysyi.Tiirajuova ravisti päätään.
"Ei ole nälkä"Hän vastasi.
"Tiirajuova tippui lumeen ja jäi jumiin partiokierroksella"Leijonasydä hihitti.SUdenmarjan viikset väpättivät huvittuneena.
"Itse tuiskahdit kuonollesi"Tiirajuova kiusoitteli ja töytäisi käpälällään Leijonasydäntä.Leijonasydän hymyili ja keskittyi syömiseen.Tiirajuova haukottei suuresti.
"Minä menen nukkumaan."Tiirajuova naukaisi ja kosketti sisarpuoliensa kuonoja.Hän hivuttautui leirin laidalle ja kävi makoilemaan.Tiirajuova peitti kuononsa hännällään ja sulki silmänsä.Pian kolli jo nukahtikin tuulen suhinan saattelemana...

//Että tällee toivottavasti saan ne kymmene kpeetä...pätkä kun häätö koneelt//
Vastaus:20 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
16.01.2014 21:20
Ruostepuro näki kun tätä nuorempi kolli varovaisesti alkoi seuraamaan, mahdollisimman hiljaa hiipien pois päin emostaan. Salamasta. >>Miten hän pystyi edes asumaan tuolla? Salama on kamala, ei hän edes voisi olla pentuni..<< Ruostepuro ajatteli masentuneena hiukan, mutta liikautti korvaansa kuullessaan oksan katkeavan. Naaras vilkaisi taakseen ja näki yhä kollin takanaan.
"Tule tänne" naaras kuiskasi hiljaa peläten yhä, että joku tai jokin tulisi ja raatelisi naaraan hengiltä. Vähitellen kolli alkoi kiihdyttää vauhtiaan, kunnes oli naaraan vierellä.
"Mikä on nimesi?" Ruostepuro kysyi äkkiä katsomatta lainkaan kolliin jolloin melkein törmäsi tähän, sillä kolli oli juuri sillä silmättömällä puolella. Kolli oli hetken hiljaa kunnes huokaisi.
"Pääsky" hetken Ruostepuro oli hiljaa ja ajatteli mielessään Pääskyn nimeä. Oliko naaras kuullut sen jossain aiemmin? Olikohan Pääsky Siilikynnen emon Ratamoyön emo? Nuoren kollin nimi kuitenkin pian unohtui kun Pääsky mumisi jotain.
"Vien sinut Tuuliklaanin leiriin" Ruostepuro naukui ja heilautti häntäänsä mutta hieman turhaan. Pääsky oli jo melkein naaraan edellä.

Ruostepuro oli niin huonossa kunnossa, ettei jaksanut kovin pitkää matkaa enään juosta. Naaras lyyhistyi maahan ja näytti miltei kuolleelta. Mutta pian tämä avasi silmänsä, hän ei ollu missään.. Ympärillä oli vain.. vain.. vain pimeyttä.. Pian naaras kuuli heikon äänen. Se oli kuin virtaavan puron ääni, lintujen laulua, tai tuulen huminaa.
"Ruoste, Ruoste, juokse heidän luokse
vielä ei ole sinun aikasi, mutta on pienen pentusi" pian Ruostepuro hätkähti hereille.
"Nouse ylös. Mitä sinulle tapahtui?" kysyi omituinen kolli, jota ei Ruostepuro aluksi tunnistanut Pääskyksi.
"Minulle? No tuota.." Ruostepuro mumisi. Hän tiesi vain lysähtäneensä maahan, Se näytti varmasti että naaras oli kompastunut johonkin.
"Ei mikään" naaras valehteli. Pääsky katsoi hetken häntä, kunnes kohautti lapojaan.
"Okei" kolli naurahti ja lähti eteen päin. Mitäköhän Se oli tarkoittanut? Pienen pentusi? Ei Ruostepurolla ollut kyllä kovinkaan muita pentuja kuin Ruotopentu, Punapentu, Gepardipentu ja Salama. Ja myös Hopeasydän.

Hiljaisen leirin rauhan rikkoivat muutamat huokaisut ja askeleet. Lumi narskui tassujen alla Ruostepuron ja Pääskyn kävelevän rauhallisesti leiriin saakka.

//loppu lyhyeen :| muutenkin kökkö, ei kauheena inspistä
Vastaus:10 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerijuova, Jokiklaani
16.01.2014 19:01
’’Nuppupentu, tänne näin.’’ Tiikerijuova käski tomerasti, kun naaraspentu pyöriskeli lumipenkassa turkki sekaisin ja lumisena. Nuppupentu kohotti päätään.
’’Miksi?’’ naaras vinkaisi.
’’Puhdistan turkkisi ja menemme sisälle. Voit vielä vilustua.’’ Tiikerijuova selitti pennulleen kärsivällisesti. Nuppupentu pudisti päätään.
’’Eihän Nokkospennunkaan tarvitse mennä sisälle!’’ pentu ärisi. Tiikerijuova pyöräytti silmiään.
’’Ei, koska hän on jo sisällä.’’
’’Siltikin!’’ vaaleanoranssi naaraspentu puhisi.
’’Hän oli minua kauemmin ulkona, ja vielä isin kanssa!’’
Juovikas kuningatar nappasi pentuaan niskasta ja kiikutti tämän pentutarhaan, missä Nokkospentu nukkui autuas hymy suloisilla kasvoillaan.
’’Olisit saanut mennä sisaresi ja isäsi mukaan.’’ Tiikerijuova kuiskasi varoen herättämästä toista pennuistaan. Nuppupentu ynisi.
’’En tahtonut.’’
Tiikerijuova laski pentunsa Nokkospennun viereen ja suki tämän turkin kuivaksi ja pörröiseksi.
’’Joten sinä et saa valittaa.’’
Nuppupentu oli sanomaisillaan jotain, kunnes Nokkospentu ärähti ja nosti unisena päätään.
’’Pian kaikki valittavat kipua takamuksessaan jos nyt ette vaikene ja anna minun nukkua!’’
Nuppupentu vaikeni ja kääriytyi siskonsa kylkeen. Tiikerijuova oli jo torumaisillaan Nokkospentua rumasta käytöksestä, mutta ymmärsikin sitten, että väsynyt pentu on aina hieman tinttainen.
’’Nyt nukkukaa, uusi aamu huomenna koittaa. Emo aina valvoo untanne, tulen aina olemaan luonanne. Niin kuin lintunen oksalla hiljaa visertää, sydämein aina luoksenne halajaa. Nyt nukkukaa, uusi aamu huomenna koittaa. Huomenna koittaa, niin. Sydämiin niin lämpöisiin.’’ Tiikerijuova lauloi hiljaa, ja pian kummatkin pennut tuhisivat pulleat vatsat pesän kattoa kohti. Jommankumman pennun tassut nytkähtelivät vuorollaan heidän nähdessään leppoisia unia. Nokkospennun vitivalkeat tassut sojottivat jokainen eri suuntiin, ja Tiikerijuovalle tuli mieleen pieni raajansa levittänyt hämähäkki. Nuppupennun häntä oli mennyt aivan kippuralle mukavasta unesta, ja pentu hymyili leveää hymyä uinuessaan. Tiikerijuova muisti vielä hyvin, kun hän oli ollut heidän iässään. Pieni, kapinallinen Tiikeripentu joka mätki miltei jokaista kissaa.
Se Tiikeripentu, joka oli ennen ollut niin itsevarma, voimakas ja teräväkielinen, oli nyt vaihtunut Tiikerijuovaksi. Kissaksi, jolla oli hyvin rankka menneisyys, joka saattoi itkeskellä silloin tällöin itsekseen tunteiden ottaessa vallan. Yksikään hänen pennuistaan ei sentään ollut kuollut, kuten Pajupurolla, mutta Ohdakepentu oli kadonnut jo vuodenaikoja sitten. Yötassu, Kauratassu ja Meripihkatassu vihasivat omaa emoaan. Siitä puheen ollen, eikö heistä tulisi tänään sotureita?
Tiikerijuova nousi pystyyn ja asteli ulos. Vaikka hän oli ollut huono emo noille kolmelle, hänen täytyi silti olla paikalla pentujensa nimityustilaisuudessa.

//jäi kesken koska en tiiä Meripihkatassun soturinimee. Varpu?

Vastaus:15 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: viimatassu
Kotisivut: http://tuuliklaani/
16.01.2014 17:37
viimatassu käveli aukealla ruoholäiskällä. kaikki näytti vieraalta. kuulin riistan rapinaa ja eteeni tupsahti iso pulska jänis. hyppäsin sen niskaan ja upotin hampaanisen turkkiin. -tämä pitää viedä leiriin. viimatassu ajatteli. mutta paikka näytti oudolta ja vieraalta.- missä päin leiri oikein on. mietin siinä. ajattelin että voisin seurata omaa hajujälkeäni mutta kaikkialla oli vaan jokiklaanin tuoksua. mutta sitten seittitähti tuli luokseni. hän hohti hopeisena kuin tähtiklaanin soturi sitten hän puhui.- viimatassu. myrskyklaani hyökkäsi leiriiimme ja...........- ja mitä. minä kysyin. -olen liittynyt tähtiklaanin riveihin. seittitähti julisti. mu.. mu ...mutta... minä puolstani änkytin.- sinä saat klaanimme taakaksesi kun varapäällikkökin kuoli. seittitähti lopetti ja alkoi haihtua.- ei seittitähti...seittitähtiii.. älä mene tarvitsen sinua. en voi johtaa klaania kun sinähän joh,,,,,,,viimatassun ääni petti. taivaasta kuului seittitähden huuto....-hyvästi päällikkö viimatähti. eeeeeeeiiiiiiiii.... huusin. tuuli puhalsi ja jäin yksin .-en voi johtaa klaania.ei seittitähti voinut kuolla..yhtäkkiä tuuli vaimeni ja heräsin oppilaiden pesästä.- huh se oli vain unta. huokaisin ja pesin itseni. kun astuin ulos katsoin tuoresaaliskasaa joka oli tyhjillään.menin päällikön pesään kysymään voinko lähteä saallistamaan.-vai saalistamaan vai. no ensin mennään harjoittelemaan tappelua. seittitähti tokaisi.menimme ja harjoitimme kaikkia kikoista yleisiin taisteluliikkeisiin.käytiin myös saalistamassa. minä sain yhden jäniksen ja kaksi hiirtä. seittitähti taas sai kolme myyrää yhden hiiren ja jäniksen. palasimme leiriin söimme ja minä menin painimaan jadetassun kanssa. päivän päätteeksi käperryin nukkumaan tyytyväisin mielin..

Vastaus:Ihan hyvä tarina mutta muutama pikku neuvo kirjoitustyyliisi;
- Kirjoita vuorosanat ja ajatukset eri riville kuin muu tarina
- Käytä "näitä" merkkejä kun puhut ja >näitä< tai #näitä# kun ajattelet jotain.
- Isot alkukirjaimet.
- Tarinassa hypittiin aika usein "minä"-muodosta "hän"-muotoon. Kirjoita mieluusti vain toisella tyylillä kerrallaan.
Nuo asiat voisit siis korjata niin tarinoistasi tulee parempia. Kuitenkin saat 5 kp;ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Surusade, Myrskyklaani
16.01.2014 17:10
Harmaa kolli istui aukiolla tylsistyneenä.Hänellä ei ollut sitten mitään tekemistä.Häntä ei huvittanut enään mennä metsälle tänään saati partioihin kun oli niin kylmä sää.Ja sitä paisti hän oli jo ollut partioissa ja metsällä, eli Tulikukka ei voisi lähettää häntä enään minnekkään.Tai niin hän luuli.
"Mitä ihmettä sinä oikein täällä lorvit!?"Kuului äkäinen sihahdus hänen takaa.Surusade tiesi jo myrkyllisestä äänen sävystä kuka se oli.Hän kääntyi ja kohtasi Tulikukan roihuavan katseen.
"Tylsistyn"Surusade tokaisi ärtyneenä.Tulikukka irvisti ja heilautti häntäänsä ärtyneenä.
"Painu sitten partioon!"Tulikukka ärisi.Surusade katsoi varapäällikkö kylmin silmin.
"Siellä on kylmä joten en."Surusade töksäytti.Tulikukan silmät leimahtivat taas.
"Minä käsken sinut partioon!"Naaras sihisi raivoissaan.Surusade nakkeli niskojaan.
"Olen ollut tänään kahdessa metsästyspartiossa, kahdessa rajapartiossa ja itsekkin metsällä!"Surusade naukui kylmän viileästi.
"Ansaitsen tauon"Hän jatkoi.Tulikukan katse oli murhaava mutta sitten katse vaihtui hiukan iloiseksi.
"Tiedän mitä voitkin tehdä"Varapäällikkö sirkutti.
>Ei kuulosta lupaavalta<Surusade ajatteli.
"Autat klaaninvanhimpia"Tulikukka virnisti.Surusateen leuka loksahti auki.
"Se on oppilaiden tehtävä"Hän ulvahti.
"No kun ei partiot kelvanneet niin voisit olla jotenkin hyödyksi"Tulikukan katse oli vanhingoniloinen.
"Vaahtokukkalla on sinulle varmasti hiirensappea"Tulikukka siristi silmiään ja heilautti häntäänsä ja lähti.Surusade tuijotti varapäällikön perään vihaisesti.
>Tiedän tasan tarkkaan miksi hän käyttäytyy minua kohtaan noin!<Hän sihisi mielessään.Varapäällikkö tiesi että hän oli rakastanut Tulikukan tyttäreeseen Vaahtokukkaan joka oli klaanin parantaja.Surusade asteli parantajan pesää kohti hännänpää vääntyillen.Hän melkein törmäsi Vaahtokukkaan joka oli tulossa ulos pesästä.
"Mikäs sinulla on?"Vaahtokukka hymyili säteilevästi.
"Sinun emosi!"Surusade ärisi yhä tuohtuneena.Vaahtokukan katse muuttui heti vakavemmaksi.
"Mitä hän käski sinun tehdä?"Vaahtokukka kysyi katsoen leirin toisella puolella hyörivää Tulikukkaa.
"Hän käski minun hoitaa vanhuksia!"Surusade ärisi.Vaahtokukka katsoi häntä ällistyneenä.
"Miksi hän niin teki?"Vaahtokukan ääni oli vaimea.
"Koska hän ei pidä minusta"Surusade ärisi.
"Tulin hakemaan hiirensappea"Kolli murisi matalasti.Vaahtokukka nyökkäsi ja sujahti pesään.Pian naaras palasi takaisin sammaltukku risun varressa.Hiirensapen kitkerä haju tulvahti Surusateen kuonoon ja hän irvisti.
"Älä ole katkera"Vaahtokukka kuiskasi kun Surusade otti varvun häneltä.Kolli vain heilautti häntäänsä ja lähti klaaninvanhimpien pesää kohti.Tästä tulisi pitkä ilta....
//Anteeks lyhyys, mut mua häädetää koneelt//
Vastaus:15 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mahlatassu, jokiklaani
14.01.2014 20:33
Istuin leirissä häntä kierittynä tassujeni eteen. Katselin tuoresaaliskasaa tylsissäni, siellä oli pari kalaa, jotka näyttivät olevan jäätyneitä, kolme vesimyyrää ja yksi hiiri. Tuosta ei riittäisi paljonkaan ruokittavaksi koko klaanille. Kylmä viima iskeytyi kasvojani vasten ja suljin silmäni suojatakseni niitä. Pörhistytin turkkini samalla kun tuulenpuuska jatkoi matkaansa muualle. Tassuni olivat uppoutuneet lumeen, joka oli peittänyt jokiklaanin reviirin kauniin valkoisella kerroksella. Yritin hämyillä veljeäni soturien luota, mutta hän ei ollut leirissä. Muistiini tuli, että Pihkakynsihän oli rajapartiossa, niitä piti olla talvella useammin, sillä joki oli jäässä ja sen pystyisi helposti ylittää. Toinen syy on myös se, ettei edellisen partion kissat ole ehkä haistaneet uhkaa lumipyryn keskeltä.

Nousin lumihangesta ylös jättäen kuopan lumeen. Laahustin pois leiristä yrittäen keksiä jotain tekemistä. En löytänyt Ilvestuleakaan mistään, joten ravasin joelle. Katsoin jäänpintaa hiljaa ja heilautin korvaani takaata kuuluvan rusahduksen takia. Katsoin äänen suuntaan ja näin variksen lehahtavan taivaalle ja raakkuvan karhealla äänellään. Ajattelin hetken tuoresaalisvarojamme ja nostin pääni, asialle oli tehtävä jotain. Aloin ravata Jokiklaanin rajaa kohti häntä huitoen lunta.
Nuuskaisin ilmaa tarkasti ja ajattelin hetken aikaa >>Minkälaisen maineen minä tällaisesta oikein saisin jos minut löydettäisiin?<<
Ravistin päätäni jättäen huoleni, eihän kukaan minua huomaisi. Ravasin päättäväisenä, mutta valppaana pois reviiriltäni, ilmassa haisi Varjoklaanin kitkerä haju, jonka takia nyrpistin nenääni. Haistelin ilmaa yrittäen välittää hajusta ja etsin sen seasta saaliin hajua. Kuulin lumen narinaa ja olin valmiina hyökkäämään myyrää kohti. Nyt näin jo pienen vilauksen siitä ja hyökkäsin sen kimppuun. Ajatukseni pysähtyi kun näin suuren varjoklaanin soturin katsovan minua liekehtivillä silmillään, eikä hän ollut mikä tahansa soturi; hän oli itse Varjoklaanin päällikkö! Nielaisin ja tapitin valkoista kollia pelokkailla silmilläni ja aloin peruuttamaan takaisin päin häntä koipieni välissä. Kuulin päällikön kurkusta pääsevän matalaa murinaa ja tiesin, ettei tämä loppuisi hyvin. En tiennyt mitä tehdä tällaisessa tilanteessa, joten kiipesin puuhun raapien kaiken kaarnan pois. Mustatähti hyppäsi yhdellä hypyllä puuhun, joka heilahti hänen painostaan ja hellitin otettani oksasta. Kolli alkoi kävellä minua kohti hiljaa ja aloin peruuttaa varovaisesti. Liu’utin takatassuni taaksemmas siirtäen kaiken painon sen varaan, mutta alla ei ollutkaan enää oksaa ja mätkähdin maahan tuhahtaen. Mustatähti hyppäsi alas puusta ja näinkin jo toisien Varjoklaanin sotureiden tulevan paikalle.

Vastaus:10 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkotassu, Jokiklaani
14.01.2014 14:56
Enne oli vaivannut Valkotassua jo ainakin kaksi neljännesosakuuta, mutta hän ei uskaltanut kertoa sitä mestarilleen. Entä jos se ei tarkoittaisikaan mitään? Jos se olikin vain tavallinen painajainen. Ruskea parantajaoppilas siirteli yrttejä oikeisiin koloihinsa.
Teerenlento oli syömässä, mutta Valkotassu oli vaatinut, että saisi työskennellä vielä hetken. Hän toivoi kovasti olevansa mestarinsa mielestä ahkera, koska Valkotassu tahtoi jo saada parantajanimensä. Mutta vaikka naaras kuinka touhusi ja työskenteli, mikään ei tuntunut oppilaan mielestä olevan tarpeeksi. Parantajat olivat kiireisiä ja he tekivät paljon töitä, joten jos Valkotassu halusi parantajaksi, oli hänen siis omasta mielestään työskenneltävä ja paljon.
>Mihin tämä kuuluu?< naaras ajatteli hädissään. Juuri silloin Teerenlento nilkutti pesään, henki kalalta tuoksuen.
’’Valkotassu, nyt kyllä pidät tauon. Käyt syömässä suuren kalan ja vietät hieman vapaata aikaa. Yrtit ovat jo järjestyksessä.’’ parantaja käski.
Valkotassun karvat nousivat pystyyn.
’’Mutta…Mutta en ole tehnyt vielä tarpeeksi!’’ naaras vinkaisi vihreät silmät ammollaan.
’’Olet tehnyt aivan tarpeeksi.’’ Teerenlento vakuutti ja patisteli oppilastaan ulos pesästä. ’’Menehän nyt.’’
Valkotassu huokaisi ja asteli ulos pesästä. Kylmä lumi kirveli käpäliä, mutta onneksi tuoresaaliskasa oli siirretty suojaan Suurkiven alle. Valkotassu suuntasi sinne ja nappasi pulskan ahvenen. Hän ei oikein tuntenut muita oppilaita, joten häntä ujostutti mennä heidän kanssaan syömään. Valkotassu päätti mennä joelle syömään.

Pian Valkotassu nuoli valkeita käpäliään kalan suomuista ja kaivoi kuopan kalan ruodoille. Naaras tiputti ruodot sinne ja kuopi lunta kuopan päälle.
’’Heippah.’’ kuului tuttu ääni, ja Valkotassu ponnahti pystyyn. Mustavalkoinen naama pilkisti ulos pensaasta joen toiselta puolen.
’’Magpie!’’ Valkotassu sähähti hädissään ja katsoi, ettei kukaan nähnyt. ’’Mitä hiirenaivoista sinä täällä teet!?’’
Magpie kohautti lapojaan.
’’Kotikulmilla ei ole oikein ystäviä, ja tiesin että sinä asut täällä, sinun, ööh…´´klaanissasi´´’’ kolli naukui.
’’E-et sinä voi tänne tulla! Joku voi nähdä, eivätkä he ole yhtä suopeita erakkoja kohtaan kuin minä olen!’’ Valkotassu hätäili.
’’Ääh, älä nyt!’’ Magpie nauroi ja hypähti jäälle. ’’Ei kukaan-’’
Jää petti kollin mustien käpälien alta ja erakko tipahti veteen.
’’Auta!’’ Magpie ulvoi tämän yrittäessä pysyä pinnalla.
Valkotassu epäröi mutta hyppäsi sitten hyytävään veteen uiden kohti erakkoa. Magpien pää katosi pinnan alle, joten Valkotassun oli sukellettava saadakseen otteen kollin turkista. Parantajaoppilas veti erakon pinnalle ja ui rantaan.
Valkotassu oli hengästynyt. Toisen kissan raahaaminen rannalle oli työlästä, varsinkin oppilaalta.
’’Kiitos.’’ Magpie urisi nolona. Valkotassu mulkaisi tätä.
’’Opettele uimaan.’’ hän ärähti.
Magpie kohotti päätään.
’’No opeta.’’
Valkotassu mutristi suutaan. Ei hän voinut kieltäytyä opettamasta Magpiea uimaan, kun oli juuri käskenyt tätä opetella uimaan. Parantajaoppilas huokaisi.
’’Hyvä on.’’
Magpien mustavalkea häntä nousi innostuneesti pystyyn ja tämä oli jo kastautumaisillaan veteen.
’’Ei siitä!’’ Valkotassu kivahti. ’’Virta vie sinut hetkessä. Tuollapäin on jäätä, rikotaan siihen pyöreä uimakohta ja saat harjoitella siinä.’’
Magpie nyökkäsi hämillään ja seurasi parantajaoppilasta jäiselle kohdalle. Valkotassu pamautti jäätä pari kertaa hellästi, mutta sitten kovemmin ja sai kuin saikin siihen hienon uimakohdan.
’’Siitä vain.’’ kannusti Valkotassu. Magpie näytti epävarmalta.
’’Mutta se on kylmää.’’ kolli valitti.
’’Minä en sitä lämpimäksi saa. Mene nyt.’’ Valkotassu hermostui ja erakko hyppäsi irvistäen veteen.
’’Mitä minä nyt teen?!’’ kolli vinkui.
Valkotassu istahti lumiselle rantapenkalle.
’’Se on kuin juoksemista metsässä. Anna käpäliesi tehdä työt. Vesi pitää sinua pinnalla.’’ naaras neuvoi ja katseli, kun Magpie räpisteli vedessä vedellen jalkojaan epätahdissa pinnalle.
’’Älä hätäile! Leiki, että juokset nyt, mutta vedessä. Ei käpälien tarvitse nousta pinnalle.’’ Valkotassu opasti. Magpie rauhoittui ja totteli.
’’Minä uin!’’ kolli hihkui. ’’Minä uin!’’
Valkotassu kehräsi, ja erakko nousi pois vedestä.
’’Minun täytyy nyt mennä siivoamaan pesä.’’ parantajaoppilas sanoi ystävälleen. Magpie yökkäsi ja lähti.
’’Nähdään!’’

Vastaus:15 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento, Jokiklaani
13.01.2014 21:52
”Valkotassu!” Teerenlento kutsui oppilastaan näreissään. Parantaja kuuli juoksuaskelia ja tiesi Valkotassun olevan tulossa heti. Kun Valkotassun kasvot ilmestyivät pesän aukolle, parantaja viittasi häntä tulemaan peremmälle. Ruskea parantajanoppilas katsoi Teerenlentoa kysyvänä.
”Annoitko Sirpalesydämmelle kissanminttua?” Teerenlento kysyi.
”Kyllä.” Valkotassu vastai rehellisesti ja katsoi tassujaan.
”Ja minnekkäs laitoit jäljelle jääneet mintut?” Teerenlento tiukkasi ja katsoi vuoroin oppilaaseen ja yrttikoloihin.
”Tuohon koloon, missä on sitä lisää.” Valkotassu naukui hieman kummissaan. ”Mitä on vikana?”
”Haistoitko koloa ennenkuin laitoit yrttejä sinne?”
”En.”
”Et niin.” Teerenlento huokaisi. ”Ja siksi ne ovat väärässä paikassa.” Parantaja jatkoi turhaantuneena, mutta lempeästi.
”En ymmärrä! Kyllä minä sinne katsoin ja siellä oli minttua...” Valkotassu mumisi.
”Ymmärrän kyllä. Kolot, joissa säilytämme yrttejä ovat pieniä ja pimeitä. Kissanminttua ja Rantaminttua ei ole niissä koloissa helppo erottaa.” Teerenlento naukui. ”Nyt saat kuitenkin erotella yrtit. Laita kissanmintut tuohon koloon.” naaras jatkoi sa viittasi tassullaan yhtä lukuisista koloista. Valkotassu nyökkäsi ja maukui:
”Rantamintun ja kissanmintun erottaa niiden kukista ja, jos kukkia ei ole, sen saa selville tutkimalla kasvin vartta.”
”Hienoa. Minä menen nyt syömään. Tule sinäkin, kun olet valmis.” Teerenlento maukaisi ja lähti toista takajalkaa ilmassa kannatellen pois pesäsätä.
Teerenlento hymyili hyväntuulisena muille klaanilaisille ja tassutteli vaappuen kolmella jalalla tuoresaaliskasalle. Naaraan musta ja täplikäs pitkä turkki aaltoili kauniisti tuulessa. Parantaja vetäisi tuoresaaliskasasta pienen ahvenen ja vie sen syrjemmälle. Naaras lössähti kylmään maahan makaamaan ja venytteli jokaista raajaansa, paitsi toista takajalkaa, joka oli ruhjoutunut ja toimintakyvytön. Teerenlento nyhjäisi kalaa vielä lähemmäs ja haukkasi pienen palan. Kala oli kylmää, mutta ruuan lämpötilasta ei sopinut valittaa, kun muitakin huolia oli ihan tarpeeksi.
Teerenlento oli syönyt saaliistaan vasta puolet, kun Valkotassu tuli tämän luokse ja hymyili.
”Joko valmista?” Teerenlento kysyi leikkisästi. Valkotassu nyökkäsi.
”Olet hyvin etevä, Valkotassu. Osasyyhän on tietenkin minun etevä opetukseni. Haehan syömistä itsellesi.” Teerenlento naukaisi.
”Mielelläni.” Valkotassy naukaisi ja singahti tuoresaaliskasalle. Teerenlento vaihtoi asentonsa hieman kunnollisemmaksi ettei näyttäisi omituiselta oppilaansa silmissä. Valkotassu oli hakenut myös pienen ahvenen. Oppilas istui sievästi mestarinsa eteen ja näykki kalaa. Teerenlento huomasi valkotassun ehkä hieman 'mielistävän', mutta muisti itsekkin millaiset paineet parantajanoppilaana oli ollut. Parantaja hymyili lempeästi oppilaalleen ja hotkaisi ahvenensa loppuun.
”Onko sinulla minulle vielä töitä?” Valkotassu kysyi silmät topaasien lailla loistaen.
”No, jos haluat olla avuksi...” Teerenlento mumisi ”voit auttaa pesän siivoamisessa.” Valkotassu nyökkäsi ja oli jo nousta, mutta Teerenlento laittoi tassunsa esteeksi.
”Syö ensin rauhassa loppuun ja käy vaikka kävelyllä. Jos vietät kaiken aikasi pesässä, sinä juurrut siihen jaloistasi kiinni.” Teerenlento naurahti ja pukkasi Valkotassua ystävällisesti kuonollaan. Parantaja varmisti, että Valkotassu jäi syömään rauhalliseen tahtiin saalistaan ja palasi pesäänsä. Mustan, oranssin ja valkean kirjava naaras huokaisi ja huomasi, että pesä tosiaan oli siivoton. Sen lattialla lojui heinänkorsia ja pedin pehmysteita ja höyheniä. Valkotassu saisi kerätä ne pois ja viedä pehmustamaan klaanivanhimpien petejä.
Teerenlento kuuli pesän suulta askeleita.
”Valkotassu?” Teerenlento kysyi katsomatta taakseen.
”Eikun minä.” Kuului pehmeä mau'ahdus. Parantaja kääntyi hymyillen tulijan puoleen. Huminapilvi seisoi pesän aukolla.
”Mitä olet vailla?” Teerenlento kysyi ja tutkaili punertavaa kollia.
”En tiedä. Kerro sinä, mikä auttaisi vatsakipuun.” Huminapilvi naukui. Teerenlento nyökkäsi.
”Tarvitsen katajanmarjoja.” Teerenlennolla kului tovi, kun tämä etsi marjat. Löydettyään katajanmarjat, tämä töytäisi ne kuonollaan Huminapilven eteen ja naukui painokkaasti:
”Syö ne ja mene lepäämään. Jos joku käskee sinut partioon sano, että vapautin sinut tehtävistäsi.”
”Kiitos.” Huminapilvi naukui ja otti marjat maasta syödäkseen ne. Teerenlento huvittui nähdessään omituisen Huminapilven ilmeen, josta huomasi, ilmeestä ettei katajanmarjojen maku miellyttänyt. Huminapilvi poistui pesästä ja tämän mentyä tuli sisään Valkotassu.
”Täällä ollaan.” Valkotassu ilmoitti pirteänä.
”Hienoa.” Teerenlento maukaisi. ”Voisitko kerätä korteet, heinät, ja höyhenet pesän lattialta?”
”Voin. Mutta mitä teen niille sen jälkeen?”
”Sitten voit viedä ne klaanivanhimpien petien pehmikkeiksi.” Teerenlento neuvoi oppilaalleen. ”Ja sitten olet loppupäivän vapaa.”
Vastaus:20 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahtokukka, Myrskyklaani
13.01.2014 19:43
Vaahtokukka istuskeli parantajan pesän edustalla silmät rasituksesta punoittaen. Näin Lehtikadon aikaan kaikilla oli aina jokin vaiva, ja sen lisäksi hän oli hoitanut Viiltotassua ja Haukkatassua mäyrän hyökkäyksen jälkeen. Nuori parantaja haukotteli paljastaen valkoiset hampaansa.
"Näytät uupuneelta. Onko kaikki hyvin?" Kuului pehmeä ääni. Vaahtokukka hätkähti ja käänsi päätään. Surusade tassutteli hänen luokseen. Naaras kehräsi ja kosketti kollin kuonoa omallaan.
"Ei, kaikki on hyvin. Klaanin auttaminen on hienoa, mutta tuntuu etteivät kaikki neljä tassua riitä hommien hoitamiseen. Olen pitänyt Lumikkotassun juoksentelemaan ympäri metsää hakemassa yrtteihin täydennystä" Vaahtokukka vastasi. Surusade laski häntänsä hänen lavalleen.
"Menehän nukkumaan. Lumikkotassu kyllä herättää sinut jos jotain sattuu, ja oppilaasi osaa kyllä jo tehdä sitä ja tätä itse" kolli patisti pehmeästi. Vaahtokukka oli liian väsynyt välittääkseen vastaan ja tassutteli parantajan pesää. Lumikkotassu järjesteli yrttejä.
"Hei Vaahtokukka" kolli maukui. Vaahtokukka kehräsi.
"Pitkähännän silmille pitää valmistaa salvaa - jälleen kerran. Annan sen sinun huoleksesi. Voit sen valmistettuasi viedä sen suoraan perille" parantaja maukui. Lumikkotassu nyökkäsi iloisesti ja kumartui valitsemaan ainesosia. Vaahtokukka nuolaisi pari kertaa rintaansa ja venytteli.
"Paneeko pahaksesi jos menen nukkumaan?" Hän kysyi. Lumikkotassu pudisti päätään huvittuneena.
"Mene vain. Näytät kuolemanväsyneeltä" parantajaoppilas maukui. Vaahtokukka nyökkäsi kiitollisena ja laahusti pesäänsä. Naaras käpertyi makuusijalleen ja antoi itsensä upota syvään uneen.

"Vaahtokukka! Vaahtokukka tarvitsen apua!" Lumikkotassun korviasärkevä huuto kajahti. Parantaja hätkähti hereille. Tuntui kuluneen vain hetki siitä kun hän oli päässyt viimein lepäämään. Aurinko alkoi vasta laskea, joten hän ei voinut olla nukkunut kovin kauaa. Naaras kompuroi pystyyn ja ravasi ulos turkki takussa. Hän näki Tulikukan nojaamassa Okakynteen.
"Mitä kävi?" Vaahtokukka tiedusteli huolissaan.
"Mäyrä...taas. Ilman Tulikukkaa olisi voinut käydä paljon pahemmin. Hän hyökkäsi mäyrän kylkeen ja esti sitä katkaisemista selkärankaani" Okakynsi selitti ja ravisteli lonkkiaan. Maahan pisaroi verta.
"Lumikkotassu, pidä huoli Okakynnen haavasta. Minä hoidan Tulikukan" Vaahtokukka maukui. Lumikkotassu nyökkäsi. Tulikukka horjahti ja rojahti maahan. Tämän korvan takaa valui verta. Vaahtokukka tutki haavan nopeasti. Se alkoi ohimolta ja ulottui vasemman korvan taakse ja kiemurteli vielä hiirenmitan, melkein lapaan asti.
"Tähtiklaani sentään, mäyräkö tuon teki?" Vaahtokukka henkäisi. Tulikukka ähkäisi ja yritti urheasti nousta seisomaan.
"Itse asiassa... No, juuri se" varapäällikkö vastasi. Vaahtokukka vilkaisi emoaan. Salasiko tämä jotain? Parantaja ravisti päätään ja peitti syvän viillon hämähäkin seitillä. Tulikukka nuoli turkkinsa puhtaaksi kivusta huolimatta.
"Tarvitsetko mitään noihin ruhjeumiin? Ja minusta sinun olisi paras jäädä yöksi" Vaahtokukka maukui. Tulikukka pudisti hieman päätään.
"Ei. Klaani tarvitsee minua. Käväisen vielä myöhemmin" varapäällikkö vastasi ja vääntäytyi pystyyn. Vaahtokukka siristi huolestuneena silmiään.

//vähän tönkkö
Vastaus:15 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjotassu - Myrskyklaani
13.01.2014 18:15
Luku 4

" Olen hopeatähti! " Kuului Routapennun leikkisä karjaisu, kun tämä hyökkäsi veljensä kimppuun.
" Minä.. Minä olen sitten Tulikukka! " Karjaisi Ratamopentu, ja hieman kömpelöllä vaistöllä luikahti pois Routapennun kynsistä.
" Hah! Olen mahtavampi! Olen klaanipäällikkö! " toinen kolli maukui ylpeänä, ja läimäytti veljeään tassulla.
" Ei arvo tee kissasta mahtavampaa! " Routapentu naukui, ja läimäisi takaisin.
" Mutta minulla on yhdeksän henkeä! "
Varjotassu seuraili pentujen leikkitaistelua sivusta, makoillen tassujensa päällä.
" Noniin, rauhoittukaas hieman. " Maukui veljesten emo, Lehväpilvi pehmeällä äänellä. Naaras hymyili pennuille, jotka vilkaisivat toisiaan, ja rajoittivat hieman riehumistaan.
# Olisipa minullakin emo joka huolehtisi... # Varjotassun mieli tulvahti täyteen emonsa tuoksua ja lempeää ääntä. Naaraan kauniit violetit silmät tuikkivat hänen ajatuksissaan, kuin kirkkaimmat Tähtiklaanin soturit... Ehkä emo olikin kirkas Tähtiklaanin soturi.
" Varjotassu! Tule tänne! " Kuului ääni nurkan takaa, ja Varjotassu nosti päänsä. Tuulitassun pää pilkisti esiin.
" Tule tänne. " Naaras naukaisi, ja pää katosi jälleen. Varjotassu ei voinut muuta kuin mennä katsomaan. Pentutarhan ulkopuolella odotti Tuulitassu ja Vaahtokukka.
" Varjotassu, tule kanssani metsälle. " Tuulitassu tokaisi tuosta vain. Varjotassu heilautti epävarmasti korviaan, ja vilkaisi Vaahtokukkaan.
" Haavasi pitäisi olla sen verran parantunut, että se kestää metsälle lähtemistä. " parantaja maukui.
" Sitten voimme lähteä! " Tuulitassu tokaisi, ja marssi ulos leiristä. Varjotassu huokaisi hiljaa, ja asteli perään. Hänen ei olisi tehnyt mieli kuin maata koko päivä taas, ja uneksia äidistä. Nyt sekin ajatsu oli pilalla.
Metsän ja riistan tuoksut tulvahtivat nenään. Maassakin näkyi vain muutama lumikökkö, eikä maakaan enään niin kostea ollut. Hiirenkorvan aika taisi lähestyä. Kaksikko tassutteli hiljaa eteenpäin, syvemmälle metsän siimekseen. Sitten Tuulitassu pysäytti Varjotassun hännällään. Naaras heilautti koviaan, ja nuuski ilmaa. Varjotassu teki samoin. Ilmassa leijaili tuore hiiren tuoksu.
Tuulitassu painoi vatsakarvansa maata vasten, ja Varjotassukin painautui matalaksi. He näkivät jo puun juurella maata tonkivat hiiren. Se kohotti päänsä nenä hurjasti väpättäen. Tuulitassu otti pari hiirtäkin hiljaisempaa askelta, ja jännitti lihaksensa. Naaras loikkasi, ja tömäytti tassunsa juuri siihen kohtaan, missä hiiri oli äsken seissyt.
Shokerautunut hiiri säntäsi suoraan kohti Varjotassua, näkemättä eteensä - niin kovassa paniikissa se oli. Kolli näki tässä tilaisuutensa, jännitti lapansa, ja loikkasi hiiren eteen tarttuen sitä niskasta, ja taittaen sen.
" Olisin minä sen kiinnikin saanut... " Tuulitassu mutisi, mutta Varjotassu ei välittänyt, vaan hautasin saaliin maahan.
Kaksikon jatkettua matkaansa metsässä, he olivat napanneet hiiren lisäksi varpusen, pullean vesimyyrän ja toisenkin hiiren. Näillä saaliilla olisi hyvä palata leiriin.
Oppilaat palasivat takaisin leiriin, suut täynnä tuoresaalista. He asteliat sisäänkäynnistä leirin keskelle, ja pudottivat saaliinsa tuoresaaliskasaan. Yhtäkkiä kuului murheen murtama ulvaisu, sekä mouruamista. Koko klaani pysähtyi siihen paikkaan. Ääni kuului pentutarhasta. Muutama kissa - mukaan lukien Varjotassu ja Tuulitassu - säntäsivät pentutarhaan.
Näky oli sydäntä särkevä. Kyynelehtivä Lehväpilvi, ja emoaan vasten vapiseva Ratamopentu. Missä oli Routapentu?
Lehväpilvi ulvaisi hätääntyneen tuskissaan:
" Routapentu on kadonnut! "
Vastaus:15 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskatassu, Varjoklaani
13.01.2014 17:43
Tuuli pölläytti lunta oppilaiden pesään. Pörhistin turkkini ja ravistelin lumen pois päältäni. Aurinko oli nousussa ja se maalasi taivaanrannan punaiseksi. Tallustelin ulos pesästä leirin aukiolle. Lunta oli satanut aina vain lisää, kaikki oli lumen peitossa ja kulkeminen oli hankalaa. Kaiken lisäksi lunta alkoi hiljalleen tupruttaa lisää. Kipitin kiireen kaupalla mestarini Mustatähden luo, joka istui päällikön pesän suuaukolla.
”Huomenta” maukaisin. ”Mitä teemme tänään?”
Mustatähti käänsi katseensa minuun päin ja vastasi:
”Huomenta Ruskatassu ja tänään saat luvan auttaa klaaninvanhimpia”.
”Mitä?! Miksi?! Sehän on rangaistus…” nurisin pettyneenä.
”Ensinnäkin, se ei ole rangaistus vaan kunnia ja toiseksi mestarille ei puhuta noin” Mustatähti korjasi.
”Anteeksi, minä menen heti paikalla”. Talsin eteenpäin lumihangessa kohti klaaninvanhimpien pesää. Lumisade yltyi lumipyryksi ja eteen näkeminen oli hankalaa.

Klaaninvanhimpien pesässä oli hiljaista, sillä Järkäle nukkui ilmeisesti ja Nuhanenä makoili sammalvuoteellaan.
”Mikäs Ruskatassun tänne tuo?” Nuhanenä kysyi kovaan ääneen. Luultavasti siksi, että kuulisi edes omat sanansa.
”Mustatähti lähetti minut tänne koko päiväksi. Kuulemma kunnia tehtävä” selostin tärkeän näköisenä.
Nuhanenä tökki Järkälettä.
”Saatiin tänne apulainen!”.
Järkäle raotti silmiään unisena ja naukaisi:
”No apulainen voisi saman tien käväistä hakemassa meille tuoresaalista. Kuolen nälkään!”
”Selvä” huokaisin ja eikun taas sinne lumipyryyn.

Tuoresaaliskasa oli siirretty suojaan lumelta. Valikoin Järkäleelle ja Nuhanenälle suuren jäniksen. Palasin ripeästi klaaninvanhimpien luo, en todellakaan halunnut kastua lumesta enää yhtään enempää…

Järkäle ja Nuhanenä hotkivat jäniksen hetkessä. Huomasin, että minullakin oli nälkä, mutta päätin jättää asian myöhemmäksi.
”Haluatko kuulla tarinan?” Nuhanenä ”raakkui”.
”Joo!” mau´uin innokkaasti. Istahdin maahan ja kiedoin hännän käpälieni ympärille.
”Oli yksi kuuma…” Nuhanenän lause jäi kesken. Leiristä kuului kovaäänistä huutoa:
”Leiriin hyökätään! Kaikki valmiiksi! Näimme harmaan naaran johtavan luopio joukkoa tännepäin!”. Pala putosi kurkkuuni.
>>Hopeasulka!<<
Nelistin ulos klaaninvanhimpien pesästä; leirin aukio oli täynnä klaanikissoja, jotka sähisivät ja paljastivat kynsiään. Pari soturia asettui pentutarhan suuaukon luo.
>>Kuinka hän kehtaa?! Se saastainen ketunläjä!<<
Vilkaisin Mustatähteen; tämän ilme oli synkkä ja vihaa täynnä.
>>Eikä mikään ihme! Mustatähti repii varmaan Hopeasulan kappaleiksi…<<
Kun, silmäni olivat tottuneet lumipyryyn. Erotin itsekin kissajoukon, joka lähestyi hurjaa vauhtia kohti leirin suuaukkoa. Paljastin kynteni ja valmistauduin taistelemaan. Hopeasulka päästi taisteluhuudon, samoin Mustatähti. Joukko kissoja tulvi leiriin kynnet paljaina ja hampaat näkyvissä.

Loikkasin juovikkaan kollin kimppuun. Tämä sähisi ja huitoi kynsillään edes takaisin. Raavin kollia mahaan, mutta tämä kiepahti ympäri ja raapaisi minua lapaan. Rääkäisin kivusta. Purin kollia häntään ja luikahdin pois tämän otteesta. Hyppäsin uudestaan hänen selkäänsä ja purin niskanahkaan. Kolli pakeni korvat luimussa pois. Verenhaju oli kuvottava. Vilkaisin ympärilleni; Höyhenpilvi taisteli pentutarhan luona suurta naarasta vastaan. Kiiruhdin heidän luokseen ja työnsin naaran pois kuningattaren kimpusta.

Huomasin luopioiden vähitellen perääntyvän leiristä, paitsi yhden.
”Älkää jättäkö minua tänne!” Hopeasulka kirkui, naaras oli niin haavoittunut että ei pystynyt kävelemään. Harmaa turkki oli veren peitossa. ”Kuulitteko?!”

Kun Pyynsulka oli tarkastanut kaikki, hän ilmoitti:
”Ketään ei menetetty, eikä kellään ole vakavia haavoja.”
Mustatähti loikkasi Suurkivelle – ketään ei tarvinnut kutsua paikalle, sillä kaikki olivat jo kokoontuneet Suurkiven juureen.
”Hopeasulka hyökkäystä johtanut luopio jäi tänne vangiksi. Olen päättänyt, että hänet häädetään saman tien pois täältä. Ja jos yksikään törmää vielä häneen reviirillämme, on tämän tapettava hänet” Mustatähti julisti. Hopeasulka näytti avuttomalta, kun soturit hääsivät tämän pois. Naaras nilkutti pahasti ja olin varma, että hän ei selviäisi ilman apua kovinkaan kauan.

Vastaus:20 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivasmieli,Myrskyklaani
12.01.2014 19:26
//Jatkoo//

Juoksin Steelin kintereillä kohti Myrskyklaanin reviiriä.
>> Myrskyklaanin...Minun täytyy murhata ystäväni...<< ajatttelin murheellisena
>>Mutta sitä en tee!<< Steel vilkaisi minua vihaisesti lapansa yli.
."Tule jo, senkin saasta! Jos haluat laumaamme, sinun täytyy tappaa joku entisistä klaanitovereistasi." Kaksi viimeistää sanaa hän sanoi niin ivallisesti, että minua alkoi oksettaa.
"Ky-kyllä Steel." mutisin ja vilkaisin ympärilleni. Olimme kukkulan juurella. minkä toisella puolella Myrskyklaanin reviiri vartoi meitä. Vedin syvään henkeä tuuliklaanilaisten varalta. En halunnut kenenkään tietävän, mihin olin ryhtynyt... Samassa sieraimiini kulkeutui Tuuliklaanin tuttu tuoksu. Tunnistin Ruostepuron ja Vinhapuron hajut, mutta kolmatta en. Steel murahti ja jättäytyi rinnalleni.
"Tule jo! Ellet halua tulle raadelluksi..." hän sihahti ärtyneesti. Nyökkäsin ja kovensin vauhtini juoksuksi, ja Steel pysytteli aivan vierelläni. Kollin terävät hampaat välkehtivät auringon valossa, kun tuuliklaanilaiset astuivat puistikosta esiin. Kun vilkaisin lapani yli, näin Vinhapuron äimistyneet kasvot.
"Ki-Kiivasmieli!?" hän huudahti kun ampaisin kohti kukkulan lakea.
"Kiivasmieli!!!" tuuliklaanilaiset huudahtivat yhteen ääneen kun näkivät luopion seurassani.

//Lyhyt (+kökkö) koska kirjotin tän niinku kaheksan aikaa illalla ja...//
Vastaus:7 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän, Jokiklaani
12.01.2014 13:29
-Unia-

Parantajan pesään levittyi kalpeaa valoa, joka näytti kauniilta hiljaisessa lumisateessa. Tuntui pahalta, etten päässyt ulos parantajanpesästä kouluttamaan Meripihkatassua tai kalastamaan, koska sairastin kohtalaisen pahaa viheryskää. Päätäni kivisti, ja minua väsytti, mutta en viitsinyt vaivata Teerenlentoa tai Valkotassua, jotka muutenkin olivat kiireisiä. Painoin pääni pehmoiseen sammaleeseen ja metsäkortteeseen, jotka pehmustivat petiäni. Saisin minä unen päästä kiinni ilman unikonsiemeniäkin, ei ollut tapaistani vaivata muita ennenkään, joten en vaivaisi nytkään. Käärin pörröisen, paksun häntäni kuononi eteen ja yritin vajota uneen.

Näin unta. Unta ajasta, jolloin olin pentu. Se oli unta, mutta se heijastui syvistä, unholaan vaipuneista muistoista, minun muistoistani. Emoni vaaleanharmaa häntä lämmitti minua ja pesässä leijui maidon lämmin tuoksu. Emoni nuolaisi päälakeani. Vinkaisin tuntiessani emon karhean nuolaisun, mutta en inhonnut sitä. Sydämeeni tulvi lämpöä ja rakkautta. Oli niin kauan siitä, kun olin oikeasti ollut pentu. Niin kauan siitä, kun Kirkasvirta oli ollut elossa. Kohotin päätäni, kun pentutarhaan ahtautui ruskea, pitkäkarvainen raidallinen kolli. Soturi katseli ympärilleen heilutellen malttamattomasti pörröistä häntäänsä. Kollin katse osui emooni ja minuun ja tämä juoksi suoraa päätä meidän luoksemme. Kolli kosketti kuonollaan emon kuonoa ja kehräsi.
’’Se on ihana, aivan täydellinen. Anteeksi, etten eilen ehtinyt nähdä sen syntymää, enkä käydä katsomassa.’’ ruskea soturi kehräsi ja asettui emoni viereen.
’’Ei se mitään, Korkeakallio.’’ emoni naukui lempeästi ja koukkasi minut tassuillaan soturin eteen.
’’Katso, Sirpalepentu. Hän on oma isäsi.’’
Räpäytin kirkkaansinisiä silmiäni hämilläni. Isäni laski päänsä minun tasolleni. Kasvoilleni levisi hymy ja kosketin isäni kuonoa omallani. Vaikka kuonomme olivat huomattavasti erikokoiset, kosketus tuntui lämpöiseltä ja toivotulta. Korkeakallio kehräsi äänekkäästi ja laskeutui makuulle emoni viereen.
’’Hänellä on sinun silmäsi.’’ Kirkasvirta naukaisi koskettaen hännällään päälakeani. ’’Ja samankaltaiset raidat.’’
Isäni kirkkaansiniset silmät säteilivät tämän vilkaistessa minua.
’’Sinusta tulee vielä suuri soturi, poikani.’’ kolli kehräsi. Isäni ja emoni kääriytyivät kummatkin ympärilleni. Suljin silmäni. Tämä muisto oli minulle erittäin tärkeä. Kaikki tämä oli viety minulta aivan liian varhain.

Raotin silmiäni parantajanpesässä. Uni oli loppunut liian lyhyeen. Ravistelin itseni hereille. Pesä oli tyhjillään. Nousin seisomaan. Pesän suuaukolta tuprutti sisään lunta. Astelin suuaukolle ja työnsin kuononi ulos. Silmiini sattui äkillinen lumen heijastama kirkkaus. Kissat touhusivat kaikki jotain. Huminapilvi leikki Nuppupennun ja Nokkospennun kanssa lumessa Tiikerijuovan katsellessa vierestä. Rastastähti lähetti rajapartiota matkaan ja sätti Pisaraturkkia liian pitkään nukkumisesta. Äkkiä mustat kasvot ilmestyivät tuimana eteeni.
’’Sirpalesydän, sinun pitää levätä! Kylmä ilma vain pahentaa tilannetta!’’ Teerenlento sähähti. ’’Et parane tuota menoa ikinä!’’
Luimistin pettyneenä korviani.
’’Anteeksi, kunhan vain katselin.’’ puolustelin turhaan. Valkotassu kiikutti Teerenlennon perässä suussaan jäätyneitä lehtiä.
’’No älä katsele.’’ Valkotassukin murahti kiireisenä ja asetteli lehdet koloihin.
Siirryin pois pesän suulta kyllästyneenä.
’’Oletko nukkunut?’’ Teerenlento kysyi.
’’En ole.’’ valehtelin, mutta nukkuminen olisi ainoa ajanviete kun oli sairaana.
’’Mene pedillesi, saat tästä unikonsiemeniä.’’ musta parantaja käski ja etsi unikonsiemenkodan. Siirryin sammalpedilleni ja menin makuulle. Teerenlento ravisteli eteeni neljä unikonsiementä. Siniharmaat, pikkuruiset siemenet tipahtelivat pehmeästi pesän lattialle. Nuolaisin siemenet yksi kerrallaan suuhuni ja asetuin tiukaksi harmaaksi keräksi. Unikonsiemenet alkoivat vaikuttaa, ja nukahdin.

Olin hopeanhohtoisella niityllä. Paikka oli minulle tuttu, täällä yleensä tapasin emoani. En ollut kuollut, sen tiesin, sillä olin kokenut kuoleman jo kerran, ja silloin ei vain unen mukana kulkeutunut Tähtiklaanin niityille.
’’Sirpalesydän.’’ kuului hellä kuiskaus takaani. Käännähdin ympäri ja näin jälleen emoni, Kirkasvirran.
’’Mukava nähdä taas.’’ kehräsin iloisesti ja kosketin kuonollani emoni kuonoa. ’’Siitä on monta kuuta kun viimeksi kävin täällä unessani.’’
Kirkasvirta nyökkäsi.
’’Minun täytyy puhua sinulle. Sinä et koskaan tiennyt miten minä ja isäsi menehdyimme, ethän?’’ hopeanharmaa naaras kysyi. En oikeastaan olisi halunnutkaan tietää, mutta emoni näköjään tahtoi kertoa.
’’En.’’ vastasin.
’’Niin arvelinkin. Ajattelin, että kerron tämän, ja sen jälkeen minulla on yllätys sinulle.’’ Kirkasvirta naukui.
’’Isäsi menehtyi taistellessaan partiossa mäyrää vastaan. Minun matkani päättyi myös mäyrän hampaisiin, mutta ei samaan aikaan kuin isäsi.’’ naaras kertoi. Siinäkö se? Olisiko tuota edes tarvinnut kertoa?
’’Mutta nyt, poikani, minulla on näytettävää.’’ Kirkasvirta sanoi ja tämän vierelle ilmestyi ruskea kolli, kuollut hänkin. En miltei uskonut silmiäni. Oliko se hän? En ollut nähnyt häntä sitten pentuaikojeni. Kolli käveli luokseni. Katsoin tämän kirkkaansinisiin silmiin.
’’Isä?’’ naukaisin tukahtuneesti. ’’Oletko se sinä?’’
Ruskea kolli kehräsi.
’’Olen se minä, poikani. Täytyyhän minun nähdä sinut niin pitkän ajan jälkeen.’’
Hukutin kuononi Korkeakallion pitkään, ruskeaan turkkiin.
’’Ihana nähdä.’’ kuiskasin. Äkkiä tunsin, että monta silmäparia tuijotti minua. Kohotin päätäni. Ympärilläni oli suuri rivi kissoja.
’’Sirpalesydän, he kaikki ovat sinun sukulaisiasi. Meidän vanhempamme, heidän vanhempansa…Me olemme täällä esittelemässä heidät kaikki sinulle.’’ Korkeakallio sanoi ja perääntyi sivummalle, kun Kirkasvirta aloitti esittelyn. Hän osoitti hännällään harmaankirjavaa vihreäsilmäistä naarasta.
’’Hän on emoni, Sammakkoturkki, menehtyi mäyrän katkaistessa hänen selkärankansa.’’
Sammakkoturkki väläytti minulle hymyn ja siirtyi askeleen taaksepäin. Kirkasvirta osoitti mustaa, oranssisilmäistä kollia.
’’Hän on isäni, Korpinaskel, menehtyi mäyrän tiputettua hänet kuiluun.’’
Korpinaskel kumarsi ja siirtyi taaksepäin. Kirkasvirta jatkoi esittelyään. Hän osoitti pikkuista, siniharmaata pentua.
’’Hän on Kyynelpentu, Sammakkoturkin sisko, joka kuoli jo pentuna mäyrän hyökättyä pentutarhaan.’’
’’Niin.’’ Kyynelpentu vinkaisi ja kipitti taaksepäin Sammakkoturkin luo.
Kirkasvirta kehräsi ja osoitti mustaa naarasta, jolla oli ruskeat silmät.
’’Hän on isäni emo, Kirsikkasydän, kuoli jäädessään puun alle.’’
Kirsikkasydän asteli taakse sanomatta mitään. Olin huojentunut, että aivan kaikki eivät olleet kuolleet mäyrän vuoksi.
Kirkasvirta osoitti valkoista kollia, jonka silmien ympärillä oli mustat läiskät.
’’Hän on Lepakkokasvo,isäni isä, hukkui vanhoilla reviireillä putouksilla.’’
Lepakkokasvo heilautti häntäänsä ja siirtyi taakse.
Kirkasvirta jatkoi kissojen loputtomalta tuntuvaa esittelyä.
Hän osoitti valkoista, nuorta naarasta, ja hänen vieressään istuvaa harmaata, vanhahtavaa kollia. Eivät kai he olleet kumppaneita? Ikäero oli selkeästi näkyvä.
’’He ovat Pilvikynsi ja Tomuhäntä, kuolivat yhdessä taistellessaan mäyrää vastaan. He…Ööh, ovat Sammakkoturkin ja Kyynelpennun vanhemmat. Ääh, älä mieti ikäeroa, se on heille arka kohta.’’ Kirkasvirta takelteli. Pilvikynsi ja Tomuhäntä astelivat hieman loukkaantuneina taakse.
’’Isäsi jatkaa esittelyä tästä.’’ emoni sanoi ja siirtyi sivummalle, kun Korkeakallio jatkoi esittelyä, osoittaen tummanruskeaa naarasta, jolla oli sokeiksi raavitut silmät ja kermanvaalea kuono, rinta ja vatsa.
’’Hän on emoni, Tammisilmä. Sokeutui mäyrän vuoksi, mutta kuoli vanhuuteen.’’
Tammisilmä nyökkäsi hiljaa ja siirtyi taakse.
Korkeakallio osoitti punaruskeaa, raidallista kollia, jolla oli tumma häntä.
’’Hän on isäni, Omenahäntä, kuoli mäyrän vuoksi.’’
Omenahäntä nyökkäsi ylpeän näköisesti ja asteli taakse kuono pystyssä ja häntä korkealla.
Jäljellä oli enään kaksi kissaa. Toinen niistä ei näyttänyt klaanikissalta.
Isäni osoitti harmaanruskeaa suurikorvaista naarasta.
’’Hän on Jäniskorva, emoni emo, kuoli vanhuuteen.’’
Jäniskorva kääntyi taakse tekemättä elettäkään.
Korkeakallio osoitti vaaleanoranssia kollia.
’’Hän on Moci, erakko, mutta oppi uskomaan Tähtiklaaniin ja päätyi tänne jäädessään hirviön alle. Moci siirtyi taakse ja vanhempani istahtivat joukon keskelle.
’’Me olemme kanssasi, Sirpalesydän.’’

Vastaus:25 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
12.01.2014 12:39
Kävelin kohti virtaa. Taivaalta tippui hieman lumihiutaleita. Lunta oli jo kertynyt ihan kiitettävästi. Ensi lumeen jäi tassun jälkeni kuka tahansa vihollinen voisi seurata minua huoletta. Haistelin ilmaa. #Hiiri# Ajatelin ja pudotauduin vaanimisasentoon. Hiivin kohti saalista. Se oli pieni ja laiha hiiri. Sain sen helposti kiinni. Olin tyytyväinen itseeni. #Edes jotain# Mietin.
"Jäämyrsky" Sirpalesydämmen ääni kuului takaa. Käännyin.
"Niin"
"Voisit palata leiriin ja otaa hunajatassun mukaan" Sirpalesydän naukui terävästi.
"Tämä on lähdössä seuraavaan partioon ja saa siihen asti luvan autaa klaanivanhuksia" Selitin. Sirpalesydän nyökkäsi.
"Hyvä usvajalka käski varmistaa että olet keksinyt jotain tekemistä hunajatassulle" Sirpalesydän selitti ja poistui sitten parin muun soturin kanssa. #Voisin kyllä palata leiriin# Ajattelin olin sentään ollut koko päivän metsästämässä. Hain vielä pari saalista jotka olin haudannut ja palasin sitten leiriin.

Leirissä heitin saaliit tuoresaalis kasaan ja kävelin oppilaspesälle. Hunajatassua ei näkynyt. Hymähdin. Tämä oli siis mennyt partioon. Päätin kysyä klaanivanhuksilta vielä oliko hunajatassu varmasti auttanut. Se ei siis tarkoitanut etten luottaisi oppilaaseeni.
"Hei Varjoturkki. Kuinka voit" Utelin vanhalta naaraalta.
"Hyvin kiitos hunajatassu oli tänään ahkera kun auttoi meitä" Varjotukki naukui.
"Ai meinasin juuri kysyäkkin.." Aloitin.
"Jäämyrsky opi luotamaan oppilaihisi vaahteranlehdestäkin tuli hyvä soturi" Varjoturkki naukui terävästi.
"Olet kai oikeasssa" Huokaisin.
"Ala nyt mennä tarvitsemme mekin joskus rauhaa" Varjoturkki hääti minut heidän pesästään. Tassutelin muualle. Samassa kaikki pimeni. Lysähdin klaanivanhusten pesän eteen lähes tajutomana. Näin hieman suomeasti.
"Jäämyrsky onko kaikki hyvin" Varjoturkin huolestunut ääni kuului jostain kaukaisuudesta.
"Missä olen" Kysyin.
"Teerenlento" Varjoturkki kähisin. Jokin liikkuva ruskea tuli luokseni ja alkoi kysellä jotain.
"Mitä tapahtui Varjoturkki" Teerenlento tivasi vanhukselta kun en vastannut vaan olin vajonnut tajuttomaksi.

Heräsin taas jäleen kerran parantajan pesästä.
"Jäämyrsky" Teerenlennon vakava ääni kysyi pesän nurkasta.
"Niin" Sanoin hiljaa.
"Tiedätkö yhtään mistä tämä johtuu olet mennyt jo kahdesti tajuttomaksi" Teerenlento kysyi tämä oli selvästi huolisaan.
"En" Vastasin tiukasti.
"Kerro heti jos näet jotain mikä on hieman epätavallista. Ja ota rauhallisesti sinua vaivaa jokin mutta en tiedä mikä" Teerenlento naukui. Nyökkäsin. Kampesin itseni pystyyn ja kävelin hatarin askelin soturipesään.

//Lyhyt ja kirjoitus virheitä täynnä kun kännykällä tämän kirjoitin. mutta edes jokin elonmerkki että en ole unohtanut tätä ropea
Vastaus:15 kp;ta.
~Haukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 




--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjopentu, Tuuliklaani
12.01.2014 11:40
//Varjopennun eka tarina//

Oli kulunut kaksi neljäsosakuuta siitä, kun tulin maailmaan. Tällä hetkellä makasin selälläni emoni Kuupilven vieressä. Hän suki rauhallisena turkkiani. Juuri kun olin vaipumassa syvään uneen, tunsin kuinka jokin olento hyppäsi niskaani. Se läpsi kevyillä tassuillaan mahaani. Nousin pystyyn ja valmistauduin vastahyökkäykseen. Loikkasin mahtavalla kaarella ilmaan. Ilmassa tunnistin hyökkääjän - veljeni Pyörrepentu. Jatkoin silti leikkitaistelua. Kohdistin iskuni hänen lapaansa. Kun tein sen, pentu kupsahti, mutta jatkoi sinnikkäästi.

"Minä olen Seittitähti!" karjaisi Pyörrepentu. Murahdin. Totttakai olisin halunnut olla klaanini päällikkö.

"No minä olenkin.... Mustahaukka!" sähisin. Harmillisuus paistoi veljeni silmistä, olihan Mustahaukka isämme. Juuri silloin kuului ääni:

"Minustako täällä puhutaan?" sanoi tummanharmaa kolli pentutarhan oviaukolat.

"Isä!!!" kuului karjaisu, ja minä ja Pyörrepentu säntäsimme isän jalkoihin. Muutkin pennut, Kanipentu, Tervapentu ja Apilapentu heräsivät uniltaan.

"Katso isä. Minä osaan tehdä tällaisen iskun!" huudahdin ja tein saman iskun Mustahaukalle, kuin aikaisemmin olin tehnyt Pyörrepennulle.

"Mutta minä osaan tehdä sen paremmin!" maukui Tervapentu.

"Etkä osaa!"

"Kyllä osaan!" Sitten Kuupilvi tuli ja hän ja Mustahaukka puskivat toisiaan lämpimästi. Kuupilvi mulkaisi meihin -minuun ja Tervapentuun- vihaisesti.

"Kun emo noin mulkaisee, siinä ei sanoja tarvita." kuiskasin Tervapennulle. Hän nyökkäsi hiljaa.

Jaarittelimme hetken, kunnes Mustahaukan täytyi lähteä metsästämään. Sitten emo kääntyi minun ja Tervapennun puoleen.

"Ja te kaksi, arestiin!" sähisi emo. Hän jatkoi Valkohännälle: "Voisitko huolehtia Tervapennusta ja Varjopennusta, kun menen aukiolle muiden kanssa? Ja katsokin, että he vain istuvat paikallaan ja nukkuvat." Valkohäntä heilautti häntäänsä myöntymisen merkiksi.

"Ja olkaahan kiltisti!" emo lisäsi lempeämmin. Sitten hän keräsi muut kokoon ja lähti aukiolle. Oli tylsää, sillä aukiolla voi nähdä kokeneita sotureita. Huokaisin. Kipitin kiltisti Valkohännän pentujen joukkoon; Gepardipennun, Punapennun ja Ruotopennun. Menin kerälle Valkohännän viereen toisella puolellani Punapentu. Hän tuhisi jo unisesti. Päätin itsekkin ottaa unenhännästä kiinni. Suljin suuret silmäni, ja vaivuin aatoksiini.

Mitä seikkailuja huomenna olisi luvassa?
Vastaus:10 kp;ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Alexandra, kotikisu
11.01.2014 18:18
Valkea naaras tuijotti ikkunasta ulos. Ulkona satoi lunta, ja viima puhalsi kylmästi. Alexandra oli haltijoissaan, kun lunta tuprutti ja tähdet tuikkivat. Oli aikainen yö, ja naaraan kaksijalat olivat jo unten mailla. Alexandra huokaisi ja painoi päänsä. >>Olen kyllästynyt kotikisun elämään.<< se ajatteli. >>Pahaa ruokaa ja leperteleviä kaksijalkoja kimpussa...<< Hän loikkasi alas ikkunalaudalta ja suuntasi ruokakupilleen. Siellä oli pieniä nappuloita, jotka rapisivat kun niitä söi. Naaras katsoi niitä inhoten mutta näykki niitä silti, haluttomana tosin.

//Lyhyt ja kökkö...//
Vastaus:Sitä se kotikisun elämä on Alexandra :) Saathan sinä kokemuspisteitä! Saat niitä 9!
- H -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punatassu,Tuuliklaani
11.01.2014 18:15
Heräsin emoni ääneen:

”Herää jo senkin unikeko!”

Mutisin jotain epämääräitä vastaukseksi ja nousin hitaasti istumaan. Ruostepuro alkoi välittömästi sukia turkkiani. Tänään minusta tulisi oppilas. En meinannut pysyä nahoissani. Saisin tänään mestarin ja pitkä matkani pennusta soturiksi alkaisi.

”Emo? Tiedätkö kenestä tulee mestarini?”

”En tiedä, mutta kohta saat tietää.”

Samassa pentutarhan ulkopuolelta kajahti päällikön kutsu:

”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!”

Emo nuolaisi vielä parikertaa turkkiani ja sitten lähdimme ulos pentutarhasta. Pentutarhan ulkopuolella kissat kokoontuivat tavanomaisille paikoilleen suurkiven ympärille. Kun pääsimme suurkivelle, huomasin Seittitähden tarkistavan, että kaikki olivat paikalla. Kun viimeisetkin ennättivät paikalle hän aloitti.

”Tänään on erään pennun aika tulla oppilaaksi, Punapentu tulisitko tänne? ”

Tassuttelin suurkiven eteen, tassuni tärisivät jännityksestä.

Punapentu olet täyttänyt kuusikuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästäpäivästä kunnes saat soturi nimesi sinut tunnetaan Punatassuna. Mestariksesi tulee Takiaskorva. Toivon että Takiaiskorva välittää sinulle kaiken oppimansa.
Takiaiskorva olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Siementurkilta ja olet osoittanut olevasi uskollinen ja rohkea soturi. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Punatassulle.”

Kosketimme Takiais korvan kanssa neniä ja havahduin kuinka koko klaani toisti nimeäni.

”Punatassu! Punatassu!”

Menin emoni ja sisarteni luokse.

”Onnea Punatassu!”

Emoni maukui lempeästi. Olin pakahtua onnesta.

//Tommonen nytte, mutta jotkan vielä ((Varmaan)) huomenna :33// //keksin ton Siementurkin päästämi cx//
Vastaus:Punatassu, Punatassu! Saat 24 KP: eeta! Onnea oppilaalle! Ja hyvä että keksit hieman omia hahmojasi, eihän aina tarvitse olla kaikki oikein. :)

- H -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatähti,Myrskyklaani
11.01.2014 16:29
Luku 4
Salama
Astelin rauhallisesti metsässä, Myrskyklaanin hiljaisella reviirillä.Jostainpäin kantautui vain vaimeaa linnun liverrystä, mutta sekin oli hentoa ja hieman varovaista.
Suuria lumihiutaleita leijaili ilmassa harvakseen, nuolaisin yhden valkoisen hiutaleen kuonoltani.
Höristelin hieman korviani riistan, tai mahdollisten vaarojen varalta, mutta toistaiseksi en kuullut mitään tavallisesta poikkeavaa.
Astuin muutaman askeleen eteenpäin, tulin puiden lomasta avoimelle aukealle järven rannalla, täällä Myrskyklaanin reviirille kuuluva Vanha tammi.
Lumi nitisi ja natisi tassujeni alla, ääni oli jotenkin hassun kuuloinen, vaikkei sille ollutkaan mitään hirveän erityistä syytä, pidin äänestä.
Loikkasin hännänmitan verran kohti järveä ja kuulin mäjähdyksen tassujeni alta, naurahdin Mrau hyvän tuulisesti ja askelsin aivan järven rannalle,vesi ei ollut jäätynyt kokonaan.
Kokeilin tassullani kantaisiko pieni jää kerros, joka pinnalle oli muodostunut, asetin tassuni kylmän jään päälle ja painoin lujaa, jää ritsahti ja tassuni kastui hieman, värähdin hieman inhosta, mutta ei vesi oikeastaan aivan niin hirveältä tuntunut, kuin olin luullutkaan, vaikkei kastuminenkaan hirveän mukavaa olisi.
Lipaisin huuliani, jää oli ohutta kuin hento hämähäkin seitti, joka ei kyllä kantaisi pienintäkään pentua päällään.
Yhtäkkiä jostain takaani kuului risahdus, kuin joku olisi astunut oksan päälle, pyörhdin ympäri, ketään ei näkynyt, mutta maassa oli tassun askelia, hieman punertavia tassun askelia, sävähdin hieman punaista väriä tassun jäljissä, oliko lähistöllä kenties haavoittunut kissa, vai jokin murhaaja?
Jännitys kihelmöi vatsani pohjassa, pensaat edessäni kahisivat hieman, se oli joko tuuli, tai kissa, jännitin lihaksiani, arvioiden missä kissa saattoi lymyillä.
Huomasin mustan turkin vilahduksen pensaikossa ja loikkasin suoraan pensaaseen, kissaa ei kuitenkaan näkynyt.
>>Mitä...?<< Ajattelin, juuri ennen kuin tunsin kynnet selässäni, litistyin toisen kissan painon alle.
Sivusilmällä erotin mustaa turkkia, jossa oli muutamia keltaisia raitoja.
"Kuka olet? Mitä haluat minusta?" Sihisin ärtyneenä vastausta odottaen.
Vastaus:Salama hyökkäys! Heh heh. No saat sinä tästä tarinasta 23 KP: eeta.

- H -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivasmieli,Myrskyklaani
11.01.2014 15:43
//Jatkoo. Ja Salama miten kehtaatkin! XD//

Nielaisin ja aloin täristä. "Sinun pitää tappaa kissa." Salama toisti irvistäen ilkeästi. Sydämeni hyppi kurkussani kuin haluten pois sisästäni. Katsoin järkyttyneenä mustaa naarasta. Kuintenkin nyökkäsin. >>Minun on tehtävä kaikkeni Fannyn vapauttamiseksi.<< ajattelin ja katselin tassujani. Salama näytti tyytyväiseltä ja myhäili itsekseen. "No alahan laputtaa. Sinulla on aikaa kuunhuippuun asti. Nyt on aurinkohuippu. Ole onnellinen että sinulla on näin paljon aikaa" hän sihahti.
//Lyhyt koska kirjotin jo aikasemmin tänään tarinan, ja jatkoo Tiikeri ja Salama?
Vastaus:Hieman lyhyt, mutta ei hirveästi virheitä, ja ainakin minä alan odottaa jatkoa keneltä tahansa! Saat 7 KP: eeta.

- H -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kylmätähti, erakko
11.01.2014 15:30
Luku 4. Kadonneet

"Tuli!" huusin ja juoksin sinne tänne.
"Entä jos se otus nappasi Tulen?" Onni kysyi. Pysähdyin.
"Ei! Eijeijeijei!" huusin ja haistelin ilmaa. Haistoin Tulen.
"Tänne päin!" huusin ja lähdin kohti reviirin laitaa. Onni ja Tuulenvire lähtivät perään. Juoksin tasaista tahtia ja seurasin hajua. Mutta yhtäkkiä jälki loppui. Pysähdyin kuin seinään, ja Onni törmäsi minuun ja Tuulenvire Onniin.
"Khajauts!" Onni kiljahti. Selvitin aajatukseni.
"Tuulenvire, etkai satuttanut Onnia?" kysyin mutta vastausta ei tullut.
"Tuulenvire, Onni?" huusin. Käännähdin ja huomasin olevani yksin. Minua alkoi pelottaa. Luimistin korvani ja pörhistin turkkini. Paljastin kynteni ja lähdin hiljaa kohti omaa pesää. Aloin koventaa vauhtiani, kun huomasin että jokin seurasi minua. Sumu ilmestyi taas ja törmäsin puuhun. Pökerryin hetkeksi. Ja kun heräsin, oli aivan liian myöhäistä...

//Sairaan lyhyt! Äääh...
Vastaus:Vaikka hieman lyhyt, myös todella hyvä ja jännittävä, mitenköhän Kylmätähdelle käy..? Saat 11 KP: eeta.

-H-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
11.01.2014 14:50
"Vai että olisit uskollinen laumalleni? Ja miksi minun pitäisi uskoa sinua ketunläjää?" Salama murisi silmät kiiluen hämärässä vaarallisesti.
"En ole koskaan yhtä hyvää valetta klaanikissan suusta" Salama lisäsi nenäkkäästi mutta vilkaisi arvioivasti kollia. Ei klaanikissa muuten sanoisi noin, ellei tällä olisi jotain suunnitelmaa. >>Mutta jos pikku klaanikissa haluaa tappajaksi, hän saa osoittaa sen<< Salama ajatteli ja irvisti voitonriemuisena kallistaen hiukan päätään.
"Jos puhut totta, sinun täytyy osoittaa uskollisuutta meille" Salama sihisi hampaidensa välistä. Kiivasmieli nyökkäsi mutta ei tiennyt yhtään, että mitä Salama aikoi. Salamalauman johtajanaaras astui askeleen eteen päin ja kynnellään teki pienen haavan kollille. Tämä luimisti korviaan hetkellisesti.
"Ja tiedämme ainoastaan yhden asian jälkeen, että puhutko totta vai et" Salama jatkoi heilauttaen samalla häntäänsä. Kysyvästi Kiivasmieli kallisti päätään.
"Miten?" kolli kysyi samalla kun Salama istahti maahan. Naaraan silmistä näki että tämä oli kyllästynyt jo hiukan.
"Sinun täytyy metsästää laumalle, mutta ei aivan tavallista riistaa.. Kissa" Salama murisi irvistäen samalla.
"Mutta jos et pysty metsästämään edes sitä, kuolet lauman raatelemana, verenhukkaan" Salama hymyili verenjanoisena ja nuoleskeli huuliaan ajatellen jo seuraavaa kissasaalistaan.
"Mutta minun on nähtävä, kun tapat kissan. Minun on nähtävä, kuinka syöt kissan" Salama lisäsi vielä ilkeästi sihisten. Naaras heilautti häntäänsä. Mitä Kiivasmieli sanoisikaan? >>Jos hän kykenee tappamaan kissan kuten muutkin laumasta, hän pääsee laumaan<< Salama ajatteli. Hän voisi vain voittaa, ellei sitten joku tulisi ja pysäyttäisi tätä.

//jatkoo? Joo, Tää oli aivan kauteen lyhyt..
Vastaus:Jännää jännää jännää! Saat 11 KP: eeta.

-H-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjotassu - Myrskyklaani
11.01.2014 13:03
Luku 3

Juoksin niin kovaa kuin tassuistani pääsin. Sydämeni hakkasi kovaa, ja keuhkoni kävivät ylikierroksilla. Vilkaisin taakseni, enkä nähnyt kuin loputonta metsää ja sumua. Keskityin taas juoksemiseen.
# Sitä ei näy misään # Vilkuilin ympärilleni, odottaen, milloin peto kävisi kimppuuni ja repisi raajani irti. Juoksin ja juoksin, mutta metsä ei loppunut. Karu totuus oli, että tämä ei ollut Myrskyklaanin reviiriä. Yhtäkkiä tunsin äänen pääni sisällä.
" Seuraa minua.. " se kutsui. En tiennyt mistä se tuli, mutta se tuntui lämpimältä ja ystävälliseltä.
" Minne? Missä olet? " kuiskasin, mutta en saanut nenääni yhtään kissan tuoksua tai silmiini tutun muotoista hahmoa.
" Tiedät kyllä, missä olen. Seuraa vain. " ääni kehotti. Tongin mieleni, ja seurasin, vaikken tiedä mitä tai minne. Juoksin vain. Sydämeni pamppaili ja hyppelehti. Tuuli tuiversi turkkiini ja pörrötti sitä. Lehtikadon lumeton mutta kostea jaa tömisi allani askelteni osuessani siihen, ja pakkanen leikitteli kasvoillani.
" Olemme pian perillä. " ääni puhutteli minua jälleen. Nyökkäsin itsekseni, ja kiristin tahtia, vaikkakin vastoin keuhkojani ja sydäntäni. Nyt kykenin jo haistamaan kissan tuoksun. Sen tuoksu oli lempeä, ja se kulki aivan edelläni. En nähnyt kissaa silmilläni, mutta tunsin sen lempeän äänen ja haistoin ihanan tuoksun. Muistoja alkoi pulpahdella mieleeni, mutta en tiedä mitä ajattelin. Muistot tuntuivat kaukaisilta, kuin olisin katsellut vastarannalla olevia kissoja.
" Olemme perillä. " lempeä ääni kuiskasi korvaani. Pysähdyin siihen paikkaan. Näky salpasi henkeni. Kuin jokin olisi kiskaissut sieluni kokonaan irti. En kyennyt kuin tuijottamaan silmät suurina.
" M- mitä tämä on? " kysyin jähmettyneenä kissalta, jonka kykenin nyt näkemään. Kissan turkki oli harmaa, mustilla täplityksillä. Sen kaunis kuono oli valkea, samoin tassut ja hännänpää. Se katsoi minua lempeillä, violeteilla silmillään... Hetkinen. Violeteilla silmillä? Katsoin tarkemmin tuon kissan silmiä.
# Samat silmät kuin minulla..! # Katsoin ällistyneenä naaraspuolista kissaa, joka seisoi lempeästi hymyillen vierelläni, kamalasta näystä edessämme huolimatta.
" Oletko sinä...? " sopersin, kykenemättä irrottamatta katsettani tuosta kaunista ja solakasta naaraasta.
" Vihdoinkin huomasit... Olet kasvanut, Varjotassu. " naaras naurahti, ja hymyili vieläkin lempeämmin. Tunsin veden nousevan silmiini.
" Ä- äiti..?! " naukaisin, ja lysähdin siihen paikkaan. Se tosiaan oli äitini. Kuinka oikein tunnistin hänet!? En edes ole tavannut häntä... Tunsin jo lämpimän kyyneleen vierivän pitkin poskeani.

" Varjotassu! " Auringon säteet valaisivat parantajan pesää, kun Varjotassu kuuli naukaisun vierestään.
" Varjotassu, nouse ylös! " ääni naukui.
" Onko pakko? "
" On! "
" Miksi? "
" Tule nyt vain! "
" Osaat sinä saalistaa ilman minuakin. "
" Osaan osaan, mutta haluan sinut mukaan! "
" Et saa, anna minun nukkua. "
" Senkin hiirenaivoinen karvapallo. "
" Tottakai. "
" Äh, mitä minä sinun kanssasi teen? "
" Et mitään, anna minun olla rauhassa. "
Tuulitassu mulkoili Varjotassua, ja tökkäsi tätä poskeen, hieman kovakouraisesti. Varjotassu ei ollut edes vaivautunut avaamaan silmiään, mutta toisten tökätessä poskeen se avasi hieman toista silmäänsä ja huitaisi tätä naamaan hännällään.
" Ihan tosi. Et sinä koko päivää parantajan pesässä voi laiskotella. " Naaras tiuskaisi, ja läpsäisi kollia häntään. Nyt tämä nosti päätään, ja tuijotti Tuulitassua suoraan silmiin.
" Minä tulen vain jos soturi käskee. " Kolli tokaisi, ja painoi päänsä taas maahan.
" Mitäs täälä tapahtuu? " kuului ystävällinen ääni, ja Vaahtokukka asteli oppilaiden luo.
" Varjotassu ei suostu tulemaan kanssani metsälle. " Tuulitassu mutisi, ja läimäisi vielä Varjotassua korvaan.
" Ei hänen tarvitsekaan vielä. Odotetaan, että hän parantuu kunnolla ketun tekemästä haavasta. " Vaahtokukka sanoi, ja sipaisi Tuulitassua hännällä.
" Äh, selvä. " Tuulitassu naukaisi vielä, ja säntäsi ulos pesästä. Vaahtokukka katsoi vielä naaraas perään, ja kääntyi Varjotassun puoleen.
" Toin hieman hämähäkin seittiä. " parantaja naukaisi, ja otti edelliset, veren tahrimat hämähäkinseitit pois Varjotassun kaulalta. Varjotassu hymähti epämääräisen vastauksen, ja sulki silmänsä jälkeen. Hän tunsi, kuinka parantaja paineli hämähäkinseittiä oppilaan kaulaan, muttei antanut sen häiritä. Hän muisteli eilisiä tapahtumia, ja sitä, kuinka monet Myrskyklaanin soturit olivat saapuneet pelastamaan häntä.
# Se oli Tuulitassun ansiota. # Naaraspuolinen oppilas oli rynnännyt leiriin hakemaan apua, ja oli palannut neljän kunnon soturin kanssa, vain Varjotassun puolesta. Kolibrilento ja Surusadekin auttoivat.
# Pitää kiittää heitä kaikkia. # Olisi ollut kohteliasta kiittää pelastajiaan. Ilman heitä hän ei ehkä olisikaan enään koskaan palannut leiriin. Yhtäkkiä hänen mielensä tulvahti täyteen lempää tuoksua ja ystävällisät ääntä. Hän muisteli äitiään... Jota ei koskaan ehtinyt tavata tämän kuoltua. Ja unta. Sitä kamalaa näkyä hänen edessään. Se kaikki oli kuitenkin vain unta.. Mikään ei ollut totta..
# Paitsi äiti. # Varjotassun mieli muuttui surulliseksi, muistellessaan lempeää äitiään. Vaikkei Varjotassu koskaan tiennyt miltä tämän emo oli näyttänyt, tai minkälainen tämä oli ollut, hän silti tunnisti emonsa lempeän tuoksun ja ystävällisen äänen.
# Ja hänen silmänsä. Ne samat silmät.. Mitkä minullakin on. # Aivan. Ne samat hohtavat, violetit silmät. Ne olivat kauniit.
Yhtäkkiä Varjotassun ajatukset katkesivat. Hän tunsi, kuinka joku painoi tassunsa hänen poskelleen. Varjotassu avasi silmänsä, ja näki jälleen Tuulitassun istuvan edessään.
" Mitä sinä nyt haluat? " kolli pyöritteli silmiään, ja sirsi naaraan tassun pois poskeltaan.
" Tule syömään. " Tuulitassu naukaisi, ja nousi seisomaan.
" Se sinun on sentään pakko tehdä. " tuo kääntyi, ja huiskautti hännällään merkin nousta ylös ja tulla. Varjotassu ei sentään ruokaa hylännyt. Oli hyvä saada välillä jotakin syötävää. Kolli huomasi, että tämän kaulassa ei ollutkaan enään hämähäkinseittiä.
# Ehkä Vaahtokukka ajatteli haavan tarvitsevan happea. # Varjotassu tassutteli ulos parantajan pesästä Tuulitassun perässä. Heitä vastaan tuli Vaahtokukka.
" Ai hei, Varjotassu. Voit välillä puhdistaa haavaasi, niin siihen ei mene mitään pöpöjä. " parantaja maukaisi, ja asteli parantajan pesään. Varjotassu nyökkäsi, ja oppilaat jatkoivat matkaansa tuoresaaliskasalle.
Kiviseinät heidän leirissään suojasivat hyvin kylmältä tuulelta, joten olisi voinut luulla, että Myrskyklaanin leirissä oli jo hiirenkorvan aika. Lumikin oli jo sulanut pois, mutta maa oli silti märkä ja kostea. Oppilaat poimivat tuoresaaliskasasta syötävää. Tuulitassu otti harvinaisen pullean hiiren, ja Varjotassu valikoi joukosta varpusen.
Molemmat oppilaat etsivät mahdollisimman lämpimän paikan, joka löytyi läheltä leirin sisään- ja uloskäyntiä. He kyyristyivät syömään tuoresaaliitaan.
Varjotassun puraistua palan varpusesta, hänen suuhunsa tulvahti taivaallinen maku, ja nenään lämmin tuoksu. Se toi mieleen äidin. Vaikkei varpunen mitenkään häneen liittynytkään.
Tuulitassu söi ripeästi hiirensä, hänellä taisi olla nälkä. Varjotassukin nielaisi vielä viimeisen mehukkaan palan varpusestaan, ja nuoli huulensa puhtaaksi. Kolli suki hieman turkkiaan, ja vilkuili ympärilleen. Suurin osa klaanista taisi olla syömässä. Hän näki, kuinka Surusade ja Vaahtokukka olivat kyyristyneen vierekkäin, syömään yhteistä jänistä.
" Taidan mennä takaisin nukkumaan. " Varjotassu tokaisi, ja lähti jo tassuttelemaan parantajan pesää kohti. Tuulitassu loikkasi tämän vierelle.
" Minäkin tulen juttuseuraksi. Minulla ei ole mitään tekemistä. " naaras naukaisi, ja Varjotassu nyökkäsi pienen hyväskymisen. Sinä päivänä ei luultavasti tarvisi enään tehdä yhtikäs mitään.
Vastaus:Hieno ja pitkä tarina! Saat 27 KP: eeta.

-H-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivasmieli,Myrskyklaani
11.01.2014 13:00
//Jatkoo jo nyt//

Kyyneleet virtasivat poskiani pitkin ja suuni tuntui kuivalta. Salaman varjo heittäytyi ylleni, kun
kyyhötin hänen allaan. Naaras tuhahti halveksuvasti. "Olet oikea nössö, itkupilli, senkin saasta!" hän huusi. Purin hammasta ja kohotin katseeni päättäväisesti. "Itse olet kauhea...kauhea...mäyränraato!" karjuin päin naaraan naamaa. "Minä rakastin häntä, ja rakastan vieläkin, vaikka hän on poissa! Olen aivan varma, että hän on nyt Tähtiklaanissa, vaikka ei ollutkaan klaanikissa!" Suljin silmäni ja vedin syvään henkeä. Tunsin syyllisyyden pistoksen, kun olin antanut Terähampaan viedä Fannyn pois. Niiskaisin ja painoin pääni rintaani vasten. Kaikki oli mennyttä… Sitten pieni ääni sisälläni sanoi: “Hän elää! Fanny elää! Tuo ketunläjä valehtelee sinulle!” Säpsähdin ja nostin katseeni tassuista. “Sinä valehtelet” Huiskauttelin häntääni ja Salama näytti äimistyneeltä. “Sinä valehtelet.” toistin hitaasti. Salaman kasvoille levisi julma, viekas hymy. “En valehtele. Hän on jo kuollut. Tapoin hänet omin käsin.” hän mourusi ilkkuvasti. “Älä usko häntä!” Syvältä rinnastani kumpusi murinaa, matalaa murinaa, ja paljastin hampaani Salamalle. “Minä vihaan sinua. Tähtiklaani on jo päättänyt kohtalosi. Sinut on kirottu. Kuolet minun käpäliini.” Sylkäisin sanat päin naaraan naamaa, mutta hän ei reagoinut siihen mitenkään. Sitten hänen kitansa avautui ilkeään nauruun: “En olisi niinkään varma, pikku Kiivasmieli! Se taitaa olla juuri päinvastoin!” Mulkaisin Salamaa, mutta hän vaan jatkoi: “Sinähän rikoit ‘soturilakia’! Olet kuolemaan tuomittu, senkin saasta!” Tuijotin Salaman tassuja, joista törröttivät terävät kynnet. Murisin hiljaa ja tuijotin naaraan lapoja. >>Mitäpä jos…<< Suunnitelma alkoi kehittyä pääni sisässä. Vilkaisin Salaman silmiä, joista hehkui halu tappaa. Halu nähdä jonkun viattoman kuolevan…”Kuule Salama” sanoin Salamalle. “Oikeastaan en usko koko Tähtiklaaniin. Ja en edes rakasta Fannya.” Nuo sanat raastoivat sisintäni kuin terävä kivi, totta kai minä häntä rakastin. “Mitäpä jos liittyisin laumaasi? Pysyisin uskollisena, autan klaanien tuhoamisessa” Sydämeni tykytti kun ehdotin Salamalle klaanien tuhoamista. Hyvällä lykyllä minusta tulisi korkea-arvoinen laumassa ja lopulta pakenisin Fannyn kanssa. Salama katsoi minua arvioivasti.

//Jatkoo Salama ja Tiikeri?//
Vastaus:13 KP: eeta.

- H -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivasmieli,Myrskyklaani
10.01.2014 16:13
//jatkoo//
Käännyin nopeasti ympäri. Hetken olin luullut, että vankionkaloon oli tullut jokin muu, mutta kohtasinkin Salaman häijyn katseen. "Hahhaa! Luulitko oikeasti että uskoisin tähän 'Tähtiklaaniin'?" hän käkätti ilkeästi. "En todellakaan!" Kyyristyin maata vasten ja sähisin puolustelevasti. Salama huiskautti häntäänsä ja päästi huulilleen karmean hymyn. "Niin-rakas-Fannysi on kuollut jo aikoja sitten." Salama sivalsi tassullaan kurkkuaan, kuin olisi repinyt sen auki. En kestänyt katsoa, ja nipistin silmäni tiukasti kiinni. Sitten tajusin, että se oli suuri virhe. Kuulin Salaman karjaisevan ja sitten hän hyökkäsi kimppuuni. Kynnet pureutuivat turkkiini, ja kipu välähti ruumiini lävitse, ja rääkäisin tuskasta. Kyyneleet tulvahtivat silmäkulmiini, ja henkäisin kuuluvasti. Salama paljasti hampaansa ja sanoi: "Lupaan, että kuolemasi on kivulias ja äärimmäisen hidas!" Sanojensä päälle hän käkätti ilkeästi ja työnsi kyntensä syvemmälle nahkaani. Purin hammasta, etten olisi alkanut kirkua ja huutaa. Salama kumartui lähemmäs korvaani. "Voin ehkä säästää henkesi, jos kerrot kaiken mahdollisen klaaneista."
Nielaisin ja itku sai valtansa.
//Lyhyt koska...emo kyttää kokoajan tossa vieressä ja hokee:"Mihin keskustelupalstalle sä oikein kirjottelet???" Jaa että keskustelupalsta...
Vastaus:Sorry, taisin unohtaa kaksi tarinaasi, mutta tarkistan ne nyt! Saat 14 KP: eeta.

- H -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Fanny, erakko
10.01.2014 07:39
Fanny vavahti ja vinkaisi nähdessään Salaman kylmät silmät.
"O-olen koh-kohdannut klaanikis-kissoja.... Mutten kos-koskaan ole kuu-kuulunut klaaniin" naaras ynisi hiljaa. Salaman silmät välähtivät.
"Minkälaisia he olivat?" Hän murisi. Fanny käänsi päänsä pois ja tärisi.
Salaman maltti petti ja hän riuhtaisi naaraan eteensä ja oli valmis upottamaan häneen hampaansa. Fanny vingahti.
"Kerro, selkärangaton rääpäle!" Salama murisi.
"K-kerran.. Koh-kohtasin Myrskyklaanin kis-kissoja... He o-olivat..." Fanny takelteli, mutta puhuminen imi hänestä voimaa. Salama irvisti.
"Oletko koskaan nähnyt leiriä?!" Hän ärisi. Fanny kavahti.
"Olen... YH-yhden ker-kerran", naaras ynähti. Hänen mieleensä palautui se kerta, kun Kiivasmieli oli näyttänyt hänelle leirinsä ulkopuolelta. Se kaikki tuntui jääneen jonnekin kauas...
"No? Minkälainen se oli?" Salama ärähti. Fanny luimisti korviaan. Hän ei voisi kertoa.
"Jos et kerro, kynsin sinut hengiltä!" Salama uhkasi. Fanny säpsähti äänessä kuuluvaa murhanhimoa.
"L-leiri o-on syvässä k-kivi not-notkelmassa, jonne on yk-yksi piik-piikkiherneillä suojattu sis-sisäänkäynti" naaras paljasti peloissaan. Salama virnisti pahaenteisesti.
"Mikä on leirin heikoin kohta", hän tiukkasi. Fanny ynähti.
"P-pieni, yh-yhdenkissan men-mentävä...." Fanny aloitti, muttei pystynyt jatkamaan lausettaan loppuun. Sattui liikaa. Salama tuijotti häntä kuin nälkäinen kettu.
"YH-yhden kissan men-tämä hal-halkeama, jok-joka on peit-peitetty piik-piikkiherneellä", Fanny kuiskasi. Salama läimäisi hänet takaisin onkalon seinään. Iskun voima tyhjensi Fannyn keuhkot, ja hän ulvahti.
"Olet paljon helpompi suostutella puhumaan. Kiitos oikein paljon!" Salama murisi verenhimoinen ilme kasvoillaan. Fanny nosti katseensa Luopion kylmiin silmiin. Edes tunteettomilta naaraalta ei voinut jäädä huomaamatta hänen kauniista tummanvihreistä silmistään kajastava epätoivo.
"Älä... " hän ynisi hiljaa. Salaman katse Leiskun. Hän ahdisti Fannyn seinää vasten.
"Sinun kanssasi on harvinaisen hauska leikkiä", naaras ärähti ja veti kynsillään syvän viillot Fannyn vasempaan poskeen. Naaras ulvahti, kun lämmin verinoro valui hänen kaulaansa pitkin. Viilloista näkyi liha. Salama irrotti raudanlujan otteensa. Fannysta, ja tämä valahti lattialle. Sitten luopio tassutteli tyynesti ylös onkalosta.
>Se on minun syytäni, jos hän hyökkää< Fanny ajatteli murtuneena. Hänen verensä valui posken haavoista maahan. Hiljalleen naaraan tajunta sumeni, ja hän valui tajuttomuuteen.

"Herää, senkin luukasa. Onko hän edes elossa?" Kuului murina aivan Fannyn vierestä.
"Olen varma siitä" kuului kauhistuttavan tuttu ääni. Salama ravisteli Fannya kovakouraisesti. Naaras raotti silmäänsä. Hänen toista poskeaan halkovat haavat kirvelivät hirveästi, ja vanhemmista haavoista osa oli verestävä ja tulehtuneita. Teki kipeää pelkästään liikahtaa. Salama töykki häntä.
"Pikku Kiivasmielesi pitää sinua kuolleena. Kerroin hänelle, että raatelin sinut hengiltä. Mukava pikku vale", naaras maukui pahanilkisesti. Fanny ulvahti.
"Ei!" Hän ulisi ja koetti nousta pystyyn tukeutumalla onkalon seinään. Terähammas virnisteli Salaman takan.
"Kyllä vain", vaalea naaras irvaili. Fanny romahti täysin.
"Ei...Ei!" Hän ulisi.

//jatkoa Salama ja Etsijä?//
Vastaus:19 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
09.01.2014 21:18
Salama ei välittänyt Fannysta tippaakaan. Jos tulisi laumalle oikein kova riistanpula, niin.. Niin ainakin olisivat vangit.. >>Mutta ei ainakaan vielä, vasta sitten jos Kiivasmieli ei kerro mitään<< naaras tuumaili hetken kunnes siirsi katseensa sinne, mistä naaras oli tullut. Fanny ulisi surullisena uudessa, pienessä "pesässään". Salama ei kestänyt sitä vaan rääkäisi
"Nyt olet hiljaa tai revin sinut jo nyt riekaleiksi!" hetkeksi Fanny hiljeni, ja samalla hetkellä Salama lähti jo pois päin. Salama kuuli Kiivasmielen luota supinaa, joka herätti naaraan mielenkiinnon. Kuului vastaus, josta Salama ei saanut selvää. Raivo valtasi naaraan, kuka menisi nyt puhumaan vangille? Ei kukaan laumalaisista. >>ellei sitten joku tullut tänne toista kautta<< naaras ajatteli hännällään viuhtoen. Fannyn luokse Salama menisi kuntaan saisi selvitettyä, että kuka oli Kiivasmielen luona käynyt.
"Jos hän oli Fanny, lupaan tehdä hänen kaulaansa parantumattomat haavat" naaras uhkaili jo ja ajatteli sitä, kuin saisi kynsiä naaraan lopullisesti hengiltä. Ja Kiivasmielen hän voisi kynsiä myös, mutta jättää eläväksi. Kenties kolli olisi kaikesta huolimatta hyödyllinen. Naaras tassutteli Kiivasmielen luokse, muutamat tassunjäljet kulkivat klaanikissan vierellä ja Kiivasmieli olikin saanut suukrimman osan näkymättömiin päänsä alle. Kollin edessä oli pieni lammikko kyyneleitä, kun hän oli surenut.
"Kuka hän oli?" ivallisesti mouruten Salama kysyi heilauttaen häntäänsä vaativasti. Kolli oli hiljaa, vaikka varmasti tiesikin että hänen 'rakkaansa' Fanny saisi muutamia syviä haavoja, ellei kertoisi.
"M-minä.." Kiivasmieli mumisi samalla sulkien silmänsä pidätelläkseen kyyneleitä. Samalla pelkotuoksu tavoitti Salaman.
"Hiljaa, kerrohan nyt ensin klaanisi heikoimmat paikat" Salama ennätti kysyä ennen kuin vanki ehti edes avata suutaan. Tämä tuijotti sanattomana Salamaa, joka tuijotti kylmällä katseellaan ylimielisesti kollia.
"Mikä tuli, joudutko odottamaan siihen saakka kunnes Fanny kuolee, vai?" Salama alkoi hieman jopa mielipuolisen ilmeensä kanssa mouruamaan. Salaman kynnet tulivat esiin, ja ne olivat osa aivan verenpunaisia, melkein tuoreesta verestä.

"Fanny, kuulehan. Tiedätkö yhtään mistään klaaneista?" Salama kurkisti sisään Fannyn koloon, jonne Salama oli raahannut naaraan. Ivallisesti ja ylimielisesti Salama murisi samalla vääntäen naamansa karmeaan irvistykseen, niin että hampaat välkehtivät pimeässä. Vanki pysyi hiljaa ja liikkumattomana, mutta tämän naama vääntyili välillä kivusta, kun syvät haavat kirvelivät luultavasti niin kovasti. >>kumpikin ovat niin hiirenaivoisia, eivät he tajua mitään<< naaras ajatteli ärtyneenä siristellen silmiään.
"Sinä saasta, vai oletko samanlainen, sokea kuin Tiikerinsilmä? Ja kaiken lisäksi kuuro?" Salama sihisi istahtaen samalla pitkästyneenä maahan. Fanny kuuli ilmiselvästi ja varovaisesti käänsi päätään Salamaa kohti. Salamaraitainen naaras pyöritteli silmiään ja kysyi uudelleen vaarallisemmalla äänensävyllä
"Tiedätkö mitään klaaneista, saasta?"

//lyhyt ja kökkö//
Vastaus:17 kp:tä.

~Varpu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivasmieli,Myrskyklaani
09.01.2014 20:00
Fanny oli poissa. Poissa. Ja se oli minun syyni. Kyyristyin seinää vasteb sen toivossa, että luopio tulisi ja tappaisi minut. Niin paha oloni oli, halusin kuolla. Olin menettänyt Fannyn. Menettäisin todennäköisesti myös paikkani klaanissa, mutta sillä ei nyt ollut väliä. Vain Fannyn pelastamisella oli väliä. En vaan pystyisi siihen, en pysty...Painoin pääni tassujani vasten. >>Kunika hyvältä nyt tuntuisikaan työntää pääni hänen harmaaseen turkkiinsa...<< ajattelin haikeana. Akillinen tunneaalto valtasi minut, ja kyyneleet alkoivat virrata poskia pitki, ja tipahtivat lopulta kovaan, kiviseen maahan. Ne jäivät siihen hetkeksi, mutta haihtuivat lopulta pois. Tuijotin, tuijotin vain jotain, en edes tiennyt mitä. Sitten nipistin silmäni tiukasti kiinni, kun yritin hillitä itkuani. Muutama kyynel tipahti harmaalle rinnalleni, ja niiskaisin. Yritin rauhoittua, mutta se oli niin vaikeaa...Sitten kuulin äänen takanani: "Opeta minulle Tähtiklaanista, niin voin päästää Fannyn vapaaksi, kunhan Salama ei huomaa."
//Tosi lyhyt ja kökkö//
Vastaus:4 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjotassu - Myrskyklaani
09.01.2014 19:14
Luku 2

Sen silmät loimusivat kuin irti päässyt tuli. Sen terävät hampaat iskeytyivät nahkaan, ja leuat puristivat niin, että se olisi rusentanut kaksijalan käden. Varjotassu ei voinut mitään. Hän tunsi, kuinka lämmin ja virtaava veri pulppusi hänen sisältään, ja valui pitkin tämän kylkeä. Oppilas haukkoi henkeä, suu ammollaan. Se näytti siltä, kuin hän olisi ulvonut keuhkonsa tyhjiksi, mutta ilman ääntä. Veri kuohusi Varjotassun korvissa, ja silmät sumenivat. Sumeilla silmillään hän näki, kuinka Surusade roikkui kiinni ketun niskassa, ja Kolibrilento kynsi tämän selkää raivokkaasti. Missä oli Tuulitassu? Oliko hän kunnossa? Varjotassu koetti vähäisillä voimilla rimpuilla irti ketun leukojen välistä, mutta voima oli liian suuri. Ja voimia ei ollut. Kuolema varmasti tulisi pian. Kettu joko murtaisi hänen niskansa tai hän kuolisi verenhukkaan. Ellei pian tapahtuisi ihmeitä. Varjotassu koetti kynsiä ketun kasvoja, vaikka tiesi sen olevan hyödytöntä. Yhtäkkiä Varjotassun silmissä vilahti. Se oli Tuulitassun harmaa turkki! Sekä myöskin toisia...
Ketun kimpussa oli nyt Myrskyklaanin soturit, Kiivasmieli, Hopeatuuli, Tuulenkahina sekä Piikkihäntä. Soturit kynsivät ja purivat kettua raivokkaasti ja sähisten. Suuri kettu rääkäisi kivusta ja pudotti Varjotassun otteestaan. Se hyppelehti ja koetti karistaa kissoja kimpustaan, mutta turhaan. Sillä oli nyt alovoima, huonon kuntonsa ansiosta. Varjotassu, vaikkakin vähäisillä voimilla, liittyi mukaan Tuulitassun ja sotureiden hyökkäykseen. Tummanharmaa oppilas iski kiinni ketun lapaan, ja puraisi palan ihoa pois ketulta. Se rääkäisi uudestaan, ja kohotti kuononsa ylös tuskanhuutoon. Se rimpuili ja ravisteli, kunnes kissat joutuivat irrottamaan. Se pinkoi pakoon, luultavasti lujempaa kuin koskaan elämässään. Kettu oli kadonnut.
Varjotassun jalat puutuivat. Hän lässähti maahan, ja huohotti. Hänen kyljessään oli ammottava haava, josta virtasi vuolaasti verta. Varjotassu ehti nuolaista haavaa vain kerran, kun silmät sumenivat täysin. Hän tunsi tajunsa sammuvan hiljalleen. Kaikki pimeni. Viimeisenä hän kuuli Tuulitassun huutavan hänen nimeään, ja sitten hän sammui.

Se sykytti ja poltti. Sitä ei voinut olla tuntematta. Varjotassu raotti silmiään. Hän huomasi makaavansa parantajan pesässä. Hän kohotti päätään, ja nuuhkaisi haavaa. Se oli aivan hämähäkinseitin peitossa. Varjotassu vilkuili ympärilleen korvat pystyssä, aivan kuin odottaisi jonkun pelästyttävän hänet nurkan takaa. Aurinko paistoi, vaikkakin matalalla. Se oli alkanut painua pesäänsä. Parantajan pesässäkään ei näyttänyt olevan ketään. Varjotassu nuuhkaisi vielä ilmaa, mutta kenenkään lähestyvää tai tuoretta tuoksua. Hän oli siis yksin.
# Ei kai se varmaan haittaa jos nukun... # ´Varjotassu painoi päänsä, ja sulki silmänsä. Kolli rentoutti lihaksensa, ja veltosti raajansa. Silti Varjotassu kuunteli. Hän kuunteli, kuinka linnut lauloivat, lehdettömät puut kahisivat, ja kissat mourusivat. Silti tuntui hiljaiselta. Ja oudolta.
# Ehkä se johtuu haavastani. # Varjotassu mietisteli, kunnes lopulta vaipui uneen.

// Anteeksi, tuli lyhyt ;_;
Vastaus:14 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Laulutassu,Jokiklaani
08.01.2014 17:56
Laulutassu avasi meripihkanväriset silmänsä ja huomasi olevansa jossain aivan tuntemattomalla paikalla. Ruoho oli melko vehreää ja lunta ei ollut lähimaillakaan. Laulutassu veti ilmaa keuhkoihinsa ja sai raikkaat luonnon tuoksut nenäänsä. Oppilas ei tiennyt yhtään missä oli, mutta naaras vähät piittasikaan siitä. Laulutassu katseli ihaillen ympärilleen ja antoi ruohon kutitella käpäliään. Laulutassu huokaisi onnellisena kunnes yhtäkkiä tämä kuuli vertahyytäviä rääkäisyjä ja naaraan kuonoon ajelehti veren kitkerä haju. Laulutassu nyrpisti nenäänsä inhosta ja katseli ympärilleen etsien mistä äänet tulivat. Jokin ääni oppilaan sisällä käski tätä juoksemaan eteenpäin ja niin laikukas oppilas ryntäsi juoksuun. Naaras ei ollut ehtinyt kovin kauas, kun veren lemu oli voimistunut. Laulutassu teki äkki jarrutuksen ja tämän etutassut osuivat johonkin tahmeaan. Laulutassu murahti inhosta huomatessaan, että tämän etukäpälät olivat tahriintuneet vereen. Valkea oppilas katsahti eteenpäin ja päästi kauhun kiljaisun nähdessään maassa kaksi velttoa ja veristä kissaa. Laulutassun teki mieli juosta pois, mutta naaraan tassut olivat kuin liimautuneet maahan. Laulutassu kuuli toisen korvia vihlovan parkaisun ja pelkäsi jo pahinta. Valkea kolli, jolla oli tummanoransseja läiskiä juoksi Laulutassun ohi huomaamatta laikukasta oppilasta. Kolli asettui kahden kissan luokse ja alkoi ulvoa surullisena. Laulutassu katsoi kollia myötätuntoisena. Kollin katseli ympärilleen oransseilla silmillään joista kuvastui tuska ja kostonhimo.
"Minä kostan vielä!"kolli ulvaisi.

Laulutassu heräsi, jonkun tökkiessä tämän kylkeä. Naaras raotti meripihkanvärisiä silmiään ja tunnisti kissan, joka oli herättänyt tämän Symbolihännäksi. Laulutassu murahti tälle vääntäytyen tassuilleen.
"Oletko valmis lähtemään koulutukseen?"lyhythäntäinen kolli kysyi. Laulutassu venytteli jäseniään ja katsoi mestariaan hymy huulillaan.
"Tietysti."naaras maukui. Symbolihäntä hymyili ja asteli sitten ulos oppilaspesästä. Laulutassu loikki mestarinsa perässä ulos pesästä leiri aukiolle, jonka peitti ohut, kimalteleva lumikerros. Laikukkaan naaraan meripihkanväriset silmät tuikkivat intoa tämän astellessa mestarinsa perässä leirin suuaukolle. Symbolihäntä pörhisti kilpikonnakuvioisen turkkinsa suojaksi kylmyyttä vastaan ja Laulutassu otti mestaristaan mallia pörhistäen itsekkin laikukkaan turkkinsa. Symbolihäntä asteli ripein askelin Laulutassun edellä ja naaras sai sinnitellä, että pysyisi mestarinsa perässä. Laulutassu huokaisi raskaasti muistaessaan unensa ja sen kollin, jonka oli nähnyt.
"Mitä me teemme tänään?"Laulutassu kysyi yrittäen unohtaa unensa. Symbolihäntä heilautti lyhyttä häntäänsä.
"Voisimme metsästää."kolli maukui. Laulutassu nyökkäsi, vaikka tämän mestari ei sitä nähnytkään. Kissat astelivat lumen läpi järven rannalle. Järven pinta oli aivan jäässä ja sen päällä oli ohut lumikerros.
"Minä menen tuonne päin."Symbolihäntä maukui. Laulutassu nyökkäsi hajamielisesti ja jäi katsomaan mestarinsa perään. Laikukas oppilas huokaisi raskaasti miettien edelleen kollia, jonka oli nähnyt unessaan.
>Kukakohan hän oikein oli?<Laulutassu mietti uppoutuen ajatuksiinsa, vaikka hänen oli tarkoitus metsästää. Laulutassu hätkähti hereille ajatuksistaan ja alkoi nuuhkia ilmaa. Laikukas oppilas sai vainun hiirestä ja tämä lähti hiljaa hiipien seuraamaan tuoksujälkeä. Hiiri oli yllättävän pulska näin lehtikadon aikaan, mutta sen parempi. Laulutassu hiipi lähemmäs harmahtavaa otusta loikaten sitten sen päälle taittaen otuksen niskat. Laulutassu nuolaisi hiiren veret huuliltaan ja hautasi sen maahan. Laulutassu murahti tyytyväisenä, kun yhtäkkiä naaras kuuli pahaenteistä murinaa lähimmästä pensaasta. Laulutassu kääntyi karvat pystyssä ja ennen kuin naaras ehti tehdä mitään, joku hyvin teräväkyntinen kävi naaraan kimppuun. Laulutassu ulvahti kivusta toisen kissan kynsien läpäistessä naaraan vatsan. Laikukas oppilas taisteli minkä pystyi itseään isomman kissan alla ja sai juuri ja juuri potkaistua kollin irti itsestään. Laulutassu ei ehtinyt edes hengähtää valkean ja punaruskean kirjavan kollin loikatessa uudelleen Laulutassun kimppuun. Kollin terävät kynnet raapivat naaraan paljasta vatsaa ja veri tulvahti tämän haavoista.
"Lopeta! Minä pyydän lopeta!"Laulutassu parkaisi.
"Miksi pitäisi?!"kolli tämän päällä lopetti hetkeksi ja katsoi Laulutassua ivallinen ilme kasvoillaan. Laulutassu säpsähti, sillä hän tunsi kollin.
>Tuo on se kolli unessani!<Laulutassu ajatteli.
"Tiedän, että olet kokenut kovia olivatko ne sinun vanhempasi, jotka kuolivat ja joiden takia muutuit tuollaiseksi?"Laulutassu maukui. Kissa tämän päällä jähmettyi ja tämän silmät suurenivat. Laulutassu oli näkevinään niissä pienoista haikeutta.

//Jatkoa Tiikeri?//
Vastaus:20 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: angel
08.01.2014 17:08
Opo oli mielikuvitus ystäväni joka auttoi joka tilanteessa ainakin leikisti mutta jostain kumman syystä toivoin että Opo olisi olemassa oikeasti.Kun oikein ajattelen Opo aina tulee luokseni vai pelkääkö Opo tällä kertaa.Mustan mirrin kätyrit lähestyivät lähestymistään ja Opoa ei näkynyt missään suunnassa.Yh´t äkkiä kaikki soturit kaatuivat ja ikkän kuin kumarsivat minua.Seisoin vain paikalla jähmettyneenä äsköisestä koska en ollut silloinkaan tehnyt yhtään mitään.Ehkä Opo olikin olemassa ja vierelläni nytkin.Tunsin maan tärisevän asumme tietysti sellaisella alueella jossa on tulivuori että se se varmaan oli.Aurinko porotti vain kuumemmin ja kuumemmin ja päätin mannä varjoon juomaan maitoa laitoin maitopurkin maahan ja se lähti liikkumaan kuin jokin hiiri pitkin metsiä kun saavuin errään ison kiven alle kuulin taa järinää ja maa tärisi kun tulin takaisin polulleni huomasin kuinka hiekat olivat vierineet maahan ja puut kaatuneet.Ehkä Opo tiesi tämänkin ja halusi suojella minua hiekoilta ja puilta jotka eivät ehkä sinusta tunnu niin peloittavilta kuin se nyt minusta pienestä kissasta on.Tuon jälkeen noin kello puoli kuusi lähdin kävelemään kotiini päin joka oli tuolloin noin kahden kilometrin päässä.Saavutettuani noin kahden metrin rajan olin jo aivan puhki ja eihän se ihme ollutkaan noiden kauheiden asioiden jälkeen.Kotonani varmaan isä ja äiti jo syöttäisvät sijais lastamme eivätkä edes muistaisi minua ja meidän yhteistä elämäämme heillä on vain se 4 vuotias Jaakko poika joka meni minun edelleni.Isäkin vain sanoi tee läksyt kunnolla ettei Jaakko mene koulussa ohitsesi.Ei en ikinä antaisi Jaakon mennä ohitseni ja voittaa minua.Päättäväisenä kissana lähdin juoksemaan kotia kohti miettimättä että olin omasta tahdosta halunnut lähteä ja sanoin vielä että pärjään yksin mutta äti ja isä sanoivat kyllä että saan koska vain tulla kotiin ja he sanovat myös ettei lupausta saa pettää

JATKUU ENSI "JAKSOSSA"
Vastaus:Nyt oli jo parempi kuin edellinen tarinasi. Mutta jos kirjoitat että joku sanoo jotain, niin kirjoittaisitko näin; "Minua nukuttaa niin menen nukkumaan." tai näin; - Minua nukuttaa niin menen nukkumaan. Mutta saat 7 KP: eeta.

-H-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terälehti/Täplähäntä, Myrskyklaani
08.01.2014 16:49
//Eli nyt vielä Terätassu ei ole soturi koska??? Saatte nähdä nyt!!//

Kävelin takaisin Hopeatähden luo. Tuuli puhalsi uutta soturia kylkeen ja taivas oli pilvien peitossa, oli rauhallista. Olin Hopeatähden kanssa keskustelemassa siitä kun olin poissa. Pilvet alkoivat haihtua ja punainen auringonlasku oli mitä hienoin hetki, kunnes horisontin takaa viimeiset punaiset auringon säteet osuivat minuun. Punaiset säteet muistuttivat. #Verta!# Näin hahmon hahmottuvan säteisiin ja kaikki katosi. Aurinko vaihtui kuuksi ja säteet, hohtoon. ”Mitä tuo oli?” kysyin itseltäni. ”Se oli merkki..” Vaahtokukka istui vähän matkan päässä. ”Merkki? Mikä merkki, mistä sinä oikein puhut?” kysyin. ”Tule..” Hänen äänensä vaipui ja lähdimme kävelemään parantajanpesälle. Nopsavarjo seurasi meitä pesälle.
”Sinäkin tulit?” Vaahtokukka mutisi Nopsavarjolle. Hän nyökkäsi vain vastaukseksi. ”No, kerro mitä näit?” Vaahtokukka tuijotti minua. ”Näin punaista valoa.. Ja kissan hahmon..” Nielaisin. Nopsavarjo nuoli itseään ja ”Mikä tässä nyt oli niin outoa..? Tavallinen auringon lasku vain..” Hän murahti tyytymättömästi. ”Teidän täytyy mennä Kuulammelle. Vain siellä voitte selvittää asian.” Vaahtokukka mutisi. ”Enkö siis ole vielä soturi?” Naukaisin. ”En tiedä..” Vaahtokukka pureskeli jotain lääkeyrttiä. ”Lähdemmekö milloin?” Nopsavarjo mutisi kieritellen lumipalloa. ”Heti!” Vaahtokukka mutisi.
Tassuttelimme Nopsavarjon kanssa leirin uloskäynnille. Tallustimme metsässä kahden, vain puita ja lunta seuranamme. ”Olemme kohta Kuulammella..” Nopsavarjo hihkaisi, kun katselin taivaalla olevia tähtiä. #Ovatko nuo oikeasti entisiä sotureita?# Mietin sammalla kun kävelimme. Heinien takana kimmelsi jokin. ”Kuulampi!” Juoksin pienen lammen luo joka kimmelsi kuun hohdosta. ”Käy nyt makuulle ja pistä silmät kiinni.” Nopsavarjo naukaisi. Tottelin ja pistin silmäni kiinni. Kaikki pimeni ja sumentui.
”Tulit vihdoin.” Ääni sanoi valon seassa. ”Kuka sinä olet?” Kysyin. ”Olen Lehtitähti, Taivasklaanin päällikkö.” Lehtitähti naukui. Hänen vieressään oli myös toinen kissa. ”Hän on Terälehti.” Hän esitteli toisen kissan. ”Mutta minä olen Terälehti!” Naukaisin äkisti nimen kuullessani. ”Minulla on oikeus vaihtaa nimesi ja niin aion tehdä.” Hän naukui leppoisasti hymyillen, puolestaan Terälehti ei hymyillyt. ”Oletko valmis?” Lehtitähti kysyi. ”Olen..” Vastasin mutta en olisi halunnut että nimeäni vaihdettaisiin. ”Tätä seremoniaa saisi käyttää vain vamman saadessaan. Mutta nyt on kyse samasta nimestä.” Hän naukui.
”Tähtiklaanin henget, tiedätte meidän jokaisen nimeltä. Nyt pyydän teitä ottamaan tältä kissalta nimen pois, sillä se ei kuulu hänelle. Klaanipäällikölle suoduin valtuuksin ja soturien-esieni luvalla annan tälle soturille uuden nimen. Tästä hetkestä lähtien hänet tunnetaan Täplähäntänä, koska toisella kisalla on sama nimi.” Lehtitähti naukui edessäni. ”Nyt sinun on aika mennä.” Terälehti maukui ja kaikki katosi näkyvistä.
”Terälehti herää!” Nopsavarjo töykki minut hereille. ”Mitä häh? Kutsuitko minua Terälehdeksi? Olen Täplähäntä.” Naukaisin hänelle hämmentyneenä. ”Täplähäntä? Vaihdettiinko nimesi?” Hän kysyi. ”Kyllä.. Toisella kissalla oli jo se nimi.” Vastasin.

//Jatkoo??//

Vastaus:18 KP: eeta. Hieno nimi, Täplähäntä.

-H-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Fanny, erakko
08.01.2014 08:21
Fannyn pinnallinen, karkeaksi muuttunut hengitys kaikui vankionkalon seinistä. Kiivasmieli makasi sykkyrässä ilmeisesti unessa. Fanny yritti turhaan nosta päätään, sillä se sattui aivan liikaa.
"Kiivasmieli"naaras kähisi hiirenhiljaa, sillä hänen voimansa olivat aivan lopussa.
Silti kolli kuuli sen, ja kääntyi Fannyyn päin.
"Elät! Luulin...luulin että menetin sinut" kolli henkäisi. Kun Salama oli raahannut Fannyn luolaan puolikuolleena, naaras oli tosiaan näyttänyt kuolleelta, eikä hengityksen pihinää edes erottanut. Fannyn tila ei nyt ollut paljoa parempi, mutta pysyi sentään tajuissaan.
"Kiivasmieli... Kiivasmieli, minä rakastan sinua", naaras kuiskasi ja nosti tuskallisesti käpäläänsä ja laski sen Kiivasmielen etutassun päälle. Kolli kehräsi ensimmäistä kertaa moneen päivään.
"Minäkin rakastan sinua. Olen aina rakastanut", hän vastasi ja kosketti kuonollaan Fannyn kuonoa.
"Vai tälläistä peliä tämä sitten onkin!" Kuului irvaileva murina onkalon suulta. Fanny säikähti ja räpiköi pystyyn ulvahtaen tuskastaja valui takaisin maahan vinkuen. Siinä seisoi Salama. Fanny uikahti. Kiivasmieli asettui hänen eteensä karvat pystyssä. Salama virnisti.
"Nythän eteemme avautuu aivan uusia mahdollisuuksia. Terähammas, hoiteleppa tuo pikku kisu pois tieltä", naaras murisi. Toinen kissa syöksyi onkaloon. Kiivasmieli yritti urheasti puolustautua, mutta nälkä oli vienyt terän hänen taidoistaan. Terähammas sai kaikesta vastusteluista huolimatta kollin maata vasten. Kiivasmieli sähisi ja sylki silmittömän raivoissaan. Fannyn sydän sykähto, kun Salama asteli häntä kohti. Hän yritti turhaan paeta. Naaras asetti kyntensä hänen kurkulleen.
"No, tiedot Myrskyklaanin heikoimmasta paikasta kelpaisivat meille. Sanotaanko, että vedän alkajaisiksi 'rakkaasi' turkkiin muutaman haavan lisää, ja pidän huolen, etteivät ne umpeudu, jos et kerro",Salama uhkasi. Fanny irvisti urheasti.
"Älä Kiivasmieli!" Hän parahti. Kiivasmieli vilkaisi Fannya tuskastuneena.
"Annetaan hänelle miettimisaikaa. Terähammas, ota tämä vanki mukaasi ja seuraa minua" Salama jatkoi ja viittoi Terahampaalle. Fanny ulisi ja yritti räpiköidä etäämmäs, mutta turhaan. Teeähampaan leuat tarttuivat häneen, ja raahasivat häntä poispäin.
"Kiivasmieli!" Fanny ynisi. Salama virnisti pahanilkisesti.
"Älä huoli. Jos hän päättää antaa meille hieman tietoja, saatan säästää henkesi" naaras irvaili. Fanny riuhtaisi suruissaan ja raivostuneena itsensä irti Terähampaan otteesta ja murisi verentahriman karvat pystyssä. Salaman silmät välähtivät. Fanny väisti veitsenterävien kynsien iskun ja ponnisti rääkäisten kivusta salamaraitaisen naaraan selkään. Kivun läpitunkemattomat aallot sykkivät Fannyn jokaisessa haavassa. Salama karisti Fannyn helposti selästään, mutta harmaa naaras oli riipinyt tukkoja tämän turkista, mikä sai hänet vain entistä vihaisemmaksi.
"Vai alat sinä tappelemaan vastaan!" Salama murisi ja läimäisi Fannya. Isku jysäytti Fannyn tomuisena maahan. Hänen viimeisetkin voimansa olivat kuluneet loppuun. Naaras kompuroi puolittain istumaan ja irvisti kivusta.
"Kiduttaminen lienee ainoa keino pistää kaltaisesi kuriin!" Salama murisi pahaenteisesti. Fannyn silmät räjähtivät ammolleen.
"Ei... Ei.." Hän vinkui ja yritti räpiköidä kauemmas, mutta Terähammas nappasi hänestä kiinni.
"Muistaakseni lähistöllä on pienempi onkalo, johon johtaa yhden kissan mentävä tunneli" Salama sihisi ja viittasi Terähammasta seuraamaan. Fanny rimpuili Luopion otteessa, tosin vain enää heikosti. Ero Kiivasmielestä oli sydäntäsärkevä.
Lopulta Salama pysähtyi edessään onkalo.
"Ei!" Fanny ulisi. Terähammas törkkäsi kovakouraisesti naaraan onkaloon. Fanny työnnettiin yhä syvemmälle, kunnes hän jysähti pienen kolon lattialle, jossa oli tilaa juuri ja juuri liikkua. Fanny kuuli ylhäältä Terhampaan ja Salaman ääniä, joiden jälkeen tuli hiljaista. Fanny uikahti hieman. Hän katsoi onkaloon johtavan tunnelin yläpäähän ja näki vielä Salaman hahmon suuaukolla.
"Jos yrität pakoon, voit olla varma ettet sinä tai Kiivasmielikään selviä hengissä" naaras murisi julmasti. Fanny vetäytyi varjoon ja vajosi maahan. Verinen turkki sai hänen olonsa tuntumaan tahmealta ja kuumalta. Naaras pesi itsensä vaivalloisesti, kunnes hänen paksu harmaankirjava turkkinsa näytti taas olevan puhdas. Sitä halkovat haavat kuitenkin paljastuivat koko kauheudessaan. Fannyn molemmat kyljet, selkä, kaikki oli raavittu avohaavoille, joista syvimmissä näkyi verestävä liha. Fanny ulisi sietämättömän surullisena. Hän oli menettänyt kaiken. Kaiken.
Vastaus:22 KP: eeta.

-H-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiepputassu, Myrskyklaani
07.01.2014 21:07
Kiepputassu juoksi pitkin kapeaa polkua pimeässä metsässä. Kolli juoksi ja jahtasi ainakin kolme kertaa kissan kokoista jänistä. Jäniksen koko ei ollut ainoa asia tämän unen outoudessa. Jänis oli vihreä ja sillä ori suuri musta ja piikikäs häntä, jolla se huiski Kiepputassua kumoon. Kiepputassu juoksi jäniksen perässä kuin pillastunut hevonen, sillä Kiepputassu oli nälkäisempi, kuin koskaan. Yhtäkkiä jänis pyrähtyi, kuin seinään. Ja seinään se jänis pyhtyikin. Kiepputassu meni kurkistamaan jäniksen selän takaa kiviseinämää, joka päätti metsän.
”Ohhoh.” Kiepputassu päivitteli ja huomasi äänensä olevan tavallista kimeämpi. ”Mitäs tehdään nyt.”
”Uidaan!” jänis hörähti kumealla äänellä.
”Ei, ei! Ei se käy! En osaa uida!” Kiepputassu kiljui, mutta jänis heilautti taikatassujaan ja metsä alkoi täyttyä vedellä. Kiepputassu meni paniikkiin ja yritti kiivietä puuhun, mutta jänis heilautti tassujaan toisen karran ja Kiepputassu tipahti veteen. Vesi ulottui jo Kiepputassun leukaan. Kolli alkoi upota veteen. Jänis nauroi taustalla, kun Kiepputassu hukkui metsän taikaveteen.
Kiepputassu säpsähti hereille. Kolli veti syvään henkeä ja nousi unentokkurassa pystyyn. Kolli oli nukkunut suuren kuusen alla ja noustessaan tokkurassa pystyyn, tämä loi päänsä kuusen tuuheisiin alaoksiin.
”Laalaalaa...” Kiepputassu kiekaisi testatekseen ääntään ja Kiepputassun onneksi se ei ollut yhtä kamalan kimeä kuin unessa. >Sepä oli uni...< Kiepputassu ajatteli. Tämä katseli ympärilleen eikä nähnyt myöskään vihreämustaa jättijänistä. Kolli huokaisi ja päätti lähteä metsälle.
Kiepputassu käveli hiljalleen halki metsän ja tutkaili ympäristöä. Metsä oli täynnä kuusia ja muutamassa näkyi liikettä. Kauempana kuusea pitkin alas kiipeili orava ja Kiepputassu alkoi hiipiä kyseistä puuta kohti. Orava loikkasi maahan. Kiepputassu loikkasi vauhtia itselleen ja syöksyi kiinni oravaan. Oppilas tappoi oravan rivakalla purausulla. Kolli hymähti tyytyväisenä ja söi oravan samantien kamalaan nälkäänsä. Kiepputassu epäili, että sekäva jänisunen oli aiheuttanut nälkä ja sekavat tunteet. Oppilas katsahti eteensä ja näki metsän aukeavan alamäkeen. Taivaanrannassa loisti nouseva aurinko. Kiepputassu jatkoi matkaansa ja lähti taas etsimään kotimetsää...
//ly-hyt//
Vastaus:16 KP: eeta.

-H-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: angel
07.01.2014 20:34
Musta Mirri tuli vastaan minua ja näytti hampaitaan kuin vihainen koira ja hyökkäsi kimppuuni onneksi olen kissa ja minulla on kynnet.Kynsilläni raapaisin otusta jonka luulin olevan kissa.otuksen valeasu katosi ja tippui maahan otus paljastui koiran ja kissan sekoitukseksi lähdin karkuun mutta liian myöhään siis aivan liian myöhään otus oli jo edessäni ja takana oli jo sen kätyreitä jo kokonainen joukko.En pärjäisi sille sille millään minähän olin vain pieni vaivainen kissa joka oli nimetty angeliksitoivottavasti oponi kääntyisi puoleeni ja auttaisi
Vastaus:Ööh... 2 KP: eeta.
-H-

Muista laittaa Nimi - kohtaan kissasi nimi, ja klaani. ;3

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
07.01.2014 19:49
Salama murisi Sametille joka seurasi naaraan perässä säälittävän laiha hiiri hampaissaan.
"Päästit vai jäniksen pakoon?" juovikas kolli luimisti korviaan. Salama näytti siltä, kuin olisi ihan milloin vain voinut hyökätä jolloin kimppuun ja raadella tämän kuoliaaksi. >>Mutta ei<< naaras ajatteli ärtyneenä ja tyytyi vain ilkeään sähinään ja murinaan. Siili seurasi naarasta suussaan pieni myyrä. Salama heilautti häntäänsä pitkästyneenä ja ärtyneenä, naaras ei ollut saanut mitään. >>Toivottavasti muilla on ollut parempaa onnea<< naaras ajatteli jo lämmintä lihaa, sekä veren herkullista makua.
"Menen itse tällä kertaa vankien luokse" Salama murisi varoittavaan sävyyn Sametille joka laski nopeasti pyydystämänsä hiiren maahan, ja oli aikeissa mennä vartioimaan vankeja.
"Haluan tekemistä.." naaras murisi. Terähammas oli muita lauman jäseniä pitämässä silmällä, mutta ei heitä paljoa edes tarvinnut pitää silmällä. Mutta Pääskyä ei ollut näkynyt >>löydän hänet kyllä<< naaras ajatteli silmiään pyöritellen.

Pienikokoinen naaras asteli täydessä pimeydessä tuttua reittiä vankien luokse, naaras tunsi luolan kuin omat tassunsa. Pimeydessä naaras kuitenkin näki hyvin kaikkea. Kuten kissat yleensäkin. >>ellei olisi sokea<< Salama ajatteli halveksuen ja hivuttautui lähemmäs vankien luokse. Naaras kuuli jopa epätoivoista vaikerrusta, milloin Steel viimeksi oli antanut heille tähteitä? Se eii kiinnostanut naarasta.
"Mitäs täältä löytyykään? Kaksi.. Rääpälettä" Salama ivallisesti mourusi ja näki kollin katseessa jopa hieman rohkeutta, joka muuttui kuitenkin peloksi. >>Kiivasmieli<< naaras ajatteli luimistaen samalla korviaan. Tylsistyneenä naaras paljasti kyntensä ja alkoi teroittelemaan niitä lähellä olevaa kiveä vasten. Fanny, vangeista heikompi peloissaan vilkaisi Salamaa.
"Minulla on tylsää" Salama tylysti huomautti vangeille ja istahti maahan. Naaraan pitkät kynnet painautuivat osittain hiekkaiseen maahan kiinni, mutta takajalan alla oli suuri kivenlohkare. Sitten Salama vilkaisi Fannya. >>jos raatelisin tuon? Olisi ainakin jotain tekemistä<< naaras tuumaili hetken ja nousi ylös. Naaraan turkki nousi vaistomaisesti ylös ja tämä irvisti. Raaka, melkein jopa mielipuolinen ilme kävi Salaman naamalla kun tämä kynnet esillä ja hampaat esillä lähestyi vankeja taistelu valmiina. Naaras sähisi ja murisi kunnes loikkasi Fannya kohden.
"Oli tylsää" kuului kuiskaus, ja Salama raapaisi Fannyn kylkeä. Naaras loikkasi takaisin ja seurasi, miten vanki reagoisi. Ei mitään muuta, kuin rääkäisy. Ei kuitenkaan mitenkään kova, naaras oli heikentynyt.
"Ei.." Kiivasmieli kuiskasi silmät suurina nähdessään Fannyn verta pulppuavan haavan. Kolli katsoi vihaisena Salamaa, mutta kuitenkaan ei uskaltanut hyökätä. Salama alkoi raahata Fannya pois Kiivasmielen luota, sillä naaras halusi että olisi enemmän tilaa. Ja että Kiivasmieli näkisi, ei Se olisi ollut mitään jos toinen vanki ei olisi nähnyt kun toinen kärsisi. Vahingoniloinen virnistys kävi Salaman naamalla. Salama paljasti kyntensä uudelleen ja etujaloillaan piteli vankia paikoillaan. Kynnet upposivat naaraan lapaan ja vanki alkoi heti räpiköimään, vaikka tiesikin varmasti ettei pääsisi irti. Kuitenkin vangissa oli voimaa yllättävän paljon ja tämä tönäisi Salaman kumoon, joka oli luullut että olisi ollut helppoa raadella Fanny puolikuoliaaksi. Salama löi päänsä kiveen ja kaikki alkoi tuntumaan sekavalta, kuitenkin Salama yritti pysyä järjissään ja loikkasi Fannyn kimppuun nopeasti muutamalla liikkeellä. Naaras ärisi hypätessään vangin päälle, ja Salama puraisi vangin kaulaa. Veren maku tulvahti Salaman suuhun, jonka jälkeen Salama vain enemmän ja enemmän halusi raadella Fannyn. Fanny nousi ylös pelokkaana mutta kaatuikin maahan Salaman painon alla. Vanki oli jo luultavasti puoliksi luovuttanut. Salama otti vauhtia ja rynnisti eteen päin, valmiina tönäisemään päällään kovalla vauhdilla Fannya, mutta Se oli suuri virhe. Naaras ehei vain huomata, kun vanki olikin siirtynyt nopeasti Salaman edestä ja naaras törmäsi täyttä vauhtia uudelleen kiveen, jonka jälkeen naaras valitteli räpiköiden ylös. Kuitenkin kipu meni yllättäen pois, ja Salama puraisi Fannyn jalasta samalla raapien tämän vatsaa. Salama raapi kynsillään Fannys, joka yritti tehdä jotain. Salama näki kuinka tämän musta, salamaraitainen turkki oli tahriutunut vereen hieman , mutta Fanny oli melkein verenpunainen kokonaan. Salama irvisti voitonriemuisena ja piteli toisella etujalallaan vangin lavasta kiinni. Hetken Fanny räpiköi, mutta Salama pysäytti tämän kun hän löi tassullaan lujaa Fannyn naamaa.
"Oletko nyt tyytyväinen? Jos te ette ala olla meille hyödyksi mitenkään, tiedätte että miten teille käy" Salama sihisi pääasiassa Fannylle, mutta vilkaisi myös Kiivasmieltä joka tuijotti Fannyn veristä ruumista. Ainoa elonmerkki oli hengitys. Ja Se riitti Salamalle. Fanny makasi maassa kuolleen näköisenä, voimattomana. Kuitenkin vanki liikautti korvaansa, jolloin Salama sihisi naaraalle varoittavaan sävyyn.
"Sinä, saastainen klaanikissa, sait tämän kerran armoa"

//jatkoo?
Vastaus:Hyvä tarina! Saat 20 KP: eeta.

-H-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punatassu, Jokiklaani
07.01.2014 17:22
Luku 1; I don't want to lose my family
Osa 1; Unknow

Lempeä, kylmä tuuli pörrötti Punatassun paksua turkkia, tämän kykkiessä joen pientareella. Paksu, möyhitty joenreunama oli hyvä piilopaikka, koska muutaman hiirenmitan välein oli melkein ketunmittaineinen- ja syvyinen onkalo, jota peitti yleensä paksu nurmi, kuten emo oli kertonut, mutta nyt se oli täynnä kylmää lunta. Punatassu makoili juuri ja juuri tämän kokoisessa kolossa jonka maan oli puhdistanut lumesta ja vuorannut sen lumen alta löytyneellä sammaleella. Kohmeinen ja kylmä sammal oli jo sulanut pehmeäksi ja kolli oli kiskonut sen mahdollisimman pöyheäksi. Hän odotti täällä yleensä Rastastähteä monta hetkeä. Kolli yleensä ryntäsi pesästä ulos, ennenkuin aamun ensisäteet kerkesivät edes sokaista tämän matkaa ja saattoi jopa odottaa kuopassaan siihen asti, kun aurinko vetäytyi pesäänsä ja kymmenet klaanilaisten henget valaisivat taivaan.
” Missäköhän Rastastähti on? ”, Punatassu kysyi enimmäkseen itseltään ja venytteli niin, että tämän kynnet jäivät kiinni sammaleensa. Kolli heilutti sammaleet tassuistaan ja puski päänsä ''pesänsä'' sammalpedille ja heittäytyi selälleen virnuillen kuin pieni pentu, joka oli juuri tehnyt jotain muistettavaa. Hän vääntäytyi epämukavan näköiseen asentoon ja raoitti silmiään vain sen verran, että näki jos jokin liikahti ylempänä, maalla. Mitään varjoa ei liikkunut lumen päällä, eikä ilmassa kuulunut kuin pienien lintujen kimeä sirkutus.
” Onkohän edes tulossa? En haluaisi odottaa täällä koko päivää...”, Punatassu mumisi hiljaa ja sulki silmänsä. Kerran, hän oli odottanut mestariaan aamusta aivan yöhön asti, mutta sai sitten tietää, että tämän päälikkö, täti ja mestari, ei tiennyt missä kolli oli ollut.Hän kiepahti sammaleen kutittaessa selkäänsä ja huokaisi syvään. Kauanko hänen pitäisi odottaa? Vaikka kolossa oli lämmintä ja viileää ja sen yllä kasvava jättimäinen, paksurunkoinen tammi suojasi kuoppaa pahimmilta lumisateilta, ei siellä kukaan jaksanut makoilla koko päivää. Tai no, ehkä Kurnumaha. Kolli naurahti puoleksi ivallisesti, puoleksi huvittuneena tummanruskealle kollille, joka oli niin kärttyisä, että melkein hätyytti kirput ja punkit kimpustaan ärtyisyydellään.
” Punatassu? Oletko jossain täällä? ”, yllättäen kuului nuorehko nau'unta läheltä kuoppaa, säpsäyttäen nimeltä kutsutun kolli. Hän nousi ylös horjahtaen ja oli tökätä silmänsä kuopassa sojottavaan keppiin katsoessaan kuopan reunalta. Suuri karhunvatukka penmsa varjosti kuoppaa kätevästi, mutta pyöreäkasvoinen Punatassu näki selvästi kulkiko kukaan lähellä. Hän painoi korvansa niskaansa niin, ettei kukaan varmasti näkisi häntä. Jännittäen lihaksiaan, hänen silmänsä kaventuivat ohuen ohuiksi, juuri sen verran paksuiksi, että ne näkyivät. Hiljaisuus laskeutui paikalle ja tuntui kuin hiljaisuuden jännite painoi Punatassun lapoja maahan. Yllättäen ilmassa kuului lumen narskuntaa ja pieni, tumma varjo vilahti pensaan takana. Punertava kolli jännittyi enemmän ja kohottautui hiljaa kolostaan pois. Lumi narkasti pienesti tämän tassujen alla, mutta kolli ei välittänyt. Keppi, joka oli osua hänen silmiinsä, meinasi tarttua kollin vatsakarvoihin, mutta hän työnsi sen irti takajalallaan. Kun hän sai pörröisen häntänsä pois kuopasta, oppilas tunsi sydämmenluontinsä vahvasti rinnassaan. Oli niin hiljaista, että toinen kissa oli varmaan pysähtynyt paikoilleen ja Punatassu pelkäsi, että tuo kissa kuulisi hänen sydänmesä lyönnit. Mutta pian lumen narskahdus sai nuoren oppilaan rauhoittumaan. Hän tunsi sydänmensä rytmin rauhoittuvan ja kolli asteli mahdollisimman hennoin askelin lumen yllä, hiipien pensaan takana aivan toisen kissan viereen. Nuori oppilas nuuhkaisi nopeasti ilmaa, muttei haistanut muun kuin kalan ominaisen tuoksun. Tympääntyneenä, tämä pysähtyi ja kuunteli korvat höröllä, kuinka kissa askelsi lumessa. Tuo ei tainnut välittää vaaniko jokin häntä. Punatassu antoi mustien iiriksiensä hieman pyöristyä ja tämä oli erottavinaan pensaan pienestä kolosta valkoista karvaa.
# Kuka tuo on? #, tämä mietti hetken, ennenkuin hölkkäsi mahdollisimman samoilla askelmilla kissan vierelle, niin että vain pensas oli vieressä. Yhtäkkiä kissa pysähtyi ja Punatassu oli kaatua eteenpäin, koska pysähdys tuli niin äkillisenä. Hän kuitenkin sai pidettyä itsensä pystyssä. Lumen narskunta pysähtyi.
# Noniin, katsotaan kuka olet! #, Punatassu ajatteli ja virnisti levyesti. Hiljaa, tämä siirsi kehoaan niin, että tämän kuono oli melkein pensaassa kiinni ja jännitti kireät takajalkansa lihakset. Hän tunsi kuinka jännitys väreili hänen turkissaan ja siristi aivan aavistuksen verran iiriksiään. Kun jälleen pensaan takaa kuului pieni lumen narasdus, Punatassu syöksyi ilmaan. Pensas oli liian korkea, että oppilas olisi päässyt sen ylitse, joten hänen jalkansa raapivat kohmeisesta pensaasta oksia ja kuivia, rapsakoita lehtiä mukanaan. Yksi oksa raapaisi hänen kasvojaan ja ennenkuin hän kerkesi nähdä kuka kissa oli, hän tunsi kuinka hänen lapansa kolahti kissan päälle. Kolli lennähti pari hiirenmittaa kauemmas lumeen ja hän tunsi kuinka kolahdus alkoi tykyttämään hänen lavassaan. Hän kuuli maatessaan lumessa kuinka toinen kissa nousi jo ylös.
#Hän ei minua voita! #, Punatassu ajatteli vihaisesti ja aukaisi suunsa. Pian hän alkoi valittamaan kovaan ääneen, kohotti huomiotaherättävän valkoiset tassunsa kasvojensa suojaksi ja alkoi päästämään paniikinomaisia naukaisuja. Oksa oli sivaltanut pienesti vain hänen kasvojaan, sen verran että hän tunsi pienen tykytyksen silmiensä päällä, mutta hän esitti että oksa oli saanut jotain kamalaa aikaan. Kolli pyöri hädissään uikuttaen maassa, pöläytellen lunta ilmaan.
” Voi anteeksi Punatassu! Olen pahoillani! ”, hän kuuli kissan uikahtavan, ” minun ei ollut tarkoitus loukata sinua! ”. Kissan ääni oli tuttu, kirkas ja pehmeä, mutta kolli ei vain osannut yhdistää sitä kenenkään. Punatassu pomppasi ilmaan, kiepsahti tahalleen selälleen ja iskeytyi maahan. Pehmeä lumi sai kollin vain tömähtämään kevyesti maahan, mutta yhä esittäen, hän alkoi ulvomaan kuin kuolemaa tekevä, puolitapettu kissanpentu. Kissan askeleet kuuluivat selvästi lähempää, ja juuri kun kissan pehmeä käpälä kosketti hänen lapaansa, Punatassu tarttui kiinni kissan tassusta ja kiepsautti tämän selälleen. Yllätyksestä järkyttynyt kissa päästi ohuen kiljaisun ja Punatassu kiepahti itse ylös ja painoi tuntemattoman kissan korvia maassa. Punertava oppilas aukaisi silmänsä suu leveässä virneessä, luullen napanneensa jonkun luopion, kun huomasikin tutun valkoisen turkin, tutut vaaleanruskeat täplät ja tutut, kirkkaat meripihkan sävyiset, säihkyvät silmät. Laulutassu. Leveälapainen kolli ulvaisi turhautuneena ja päästi järkyttyneen oppilaan pois altaan. Kolli manasi vihaisesti ja ärähteli niin, että tämän viikset heilahtelivat.
” Miksi sinä minun kimppuuni loikkasit? ”, Laulutassu naukui järkyttyneesti. Punatassu mumisi hetken jotain ja katsoi suoraan Laulutassun kirkkaisiin silmiin.
” Luulin sinua luopioksi! Ei ollut tarkoitus loikata päälle, mutta haiset niin vahvasti kalalle! ”, hän mourusi ja heilautteli häntänsä päätä ärtyneesti.
” Haisen kalalle kuten yleensä muutkin Jokiklaanilaiset. ”, naaras näpäytti ja näytti hetken tyytyväiseltä, kunnes näytti muistavan jotain todella tärkeää. Pyöreäkasvoinen kolli laski päätänsä hieman ja tuijotteli pörröisiä tassujaan.
” Teerenlento käski sanomaan, että Rastastähti ei kerkeä nyt kouluttamaan sinua ja voit tulla minun ja Symbolihännän kanssa järvelle. Se on aivan jäässä ja voimme kävellä sen keskelle! ”, Laulutassu naukui silmät innostuksesta täynnä ja tämä hymyili pirteästi. Punatassu huokasi.
” Hyvä on, tulen mukaan. ”, punertavavalkoinen raidakas oppilas huokaisi ja nousi ylös.
” Järvelle pääsee nopeiten kun menee jäätä pitkin tuonne...”, laikukas naaras naukui ja osoitti hännällään jokea, joka mutkitteli hetken ja näytti katoavan rinteen taakse. ” koska se yhtyy alhaalta järveen. ”, naaras lopetti ja venytteli hetken.
” Joten ehdotan, että menemme jäälle ja liu'umme sen päällä! Symbolihäntä on jo järvellä, hän sanoi tarkistavansa onko jää kunnossa. ” Punatassu mietti hetken. Sitten hän nyökkäsi pirteästi ja pomppaisi noin varpaisin yltävän lumen yllä aivan yhden multakasan ylle. Hän tasapainoili jäätyneen multakasan yllä ja katsoi taaksensa, nähdäkseen kuinka Laulutassu pomppasi kevyesti kuin höyhen ilmaan ja laskeutui pehmeästi jäälle, ilman yhtään liuskahdusta. Tämä tuijotti tassujaan ja sitten hymyili iloisesti Punatassulle. Kollin kasvot muuttuivat hieman pinkeiksi, tämän punastuessa naaraan kauniille hymyllä. Hän ravisti päätänsä kuin koettaen päästä eroon ilkeästä kärpäsestä. Ei hän ollut rakastunut Laulutassuun, tämän hymy vain oli niin häikäisevän kaunis. Kolli taiteili alas multakasalta, liukastellen ja luisuen, mutta pääsi lopulta jäälle. Hän tunsi kovan ja kylmän jään kylmettävän tämän polkuanturoita inhottavasti. Hän kohotti leukaansa vain hiirenmitan korkeammalle ja kurkkasi näin kuinka jäätynyt joki kaarteli hetken, ennenkuin vilahti todella jyrkässä kaaressa alas ja mutkitteli sitten muutamalla pienellä mutkalla kauas näkyvistä. Hän huokaisi kerran raskaasti, kunnes kyyristyi ja syöksähti eteen. Tuntiessaan jään luisuvan Punatassun pitkän turkin alla, tämä hymähti hieman. Oli onni olla pitkäkarvainen. Tämä liukui hetken jäällä, kunnes eräässä mutkassa vauhti tyssäsi hetkeksi. Hän vieri hetken kylmän, kovan jään yllä, kunnes töksähti joen kapean reunan lumihankeen. Hän kohotti katsettaan ja virnisteli pirteästi, tuijottaen kaukana olevaa Laulutassua.
” No tuletko? ”, kolli naukui mahdollisimman kovasti, että hänen äänensä kantautuisi naaraan korviin. Ennenkuin vanhempi oppilas kerkesi sanoa sanaakaan, Punatassu nousi horjuen ylös ja potkaisi vauhtia lumipientareesta. Hän hymyili veikeästi luisuessaan mutkassa, paitsi että tuntui kuin hänen päätänsä kiskoittaisiin koko ajan sivulle. Hän liukui mutkasta ja nauroi hetken ilosta huokuen, kun tajusi että kohta hän olisi sen suuren putouksen juurella. Kuin salamaniskusta, Punatassu kiskoi itsensä pystyyn ja huitoi käpälillään jäätä. Hän koetti pysäyttää itsensä ja vain puolen hiirenmitan päässä, hännen vauhtinsa loppui ja kolli saattoi huokaista helpotuksesta, joka vyöryi hänen ylitse kuin aalto.
” Varoa Punatassu! ”, Laulutassu naukaisi yhtäkkiä. Nimeltä mainittu kolli käänsi päätän, muttei kerennyt nähdä mitään, kun naaras tömähti jo tähän. He liukuivat maassa ja sujahtivat yhtenä kasana putouksen yli. Punatassu pidätti henkeään ja koetti työntää Laulutassun päältänsä, kun tämän lapa painui kollin kasvoille. Hän tunsi vain naaraan lavan päällään ja kuinka jää luisui tämän turkin alla, kunnes yllättäen naaras loikkasi hänen päältänsä. Kolli puuskahti kiitollisena ja nousi ylös päästäen pienen, leikkisän mrrauu äänen. Laulutassu pomppi hetken lumessa, kunnes hätkähti ja jäi tuijottamaan kauas. Punatassu katsahti samaan suuntaan ja tajusi vasta sitten, että he olivat järvellä. Järven ennen niin kauniisti liplottanut, tummansininen vesi oli nyt jäätynyt nyt kokonaan vaaleaksi ja kiinteäksi, liukkaaksi jääksi. Pyöreäkasvoinen kolli tuhahti hieman ja vilkaisi sitten muualle, etsien katseellaan isäänsä ja tämän hetkistä mestariaan. Kilpikonnainen kolli olisi helppo huomata todella puhtaanvalkoisesta luonnosta, mutta kollista ei näkynyt pienintäkään merkkiä. Punatassu huokaisi syvään ja sitten vilkaisi Laulutassua, jonka katse oli naulautunut tuijottamaan kauemmas jäälle.
” Punatassu...mikä tuo on? ”, naaras kuiskutti hiljaa, mutta tämän äänestä kuului selvä pelokkuus. Punainen oppilas katsahti jäälle. Kiiltävän ja täydellisen jään päällä ei näkynyt mitään, mistä pitäisi olla huolissaan. Paitsi että yksi suurista, harmaista kivistä oli työnnetty jäälle. Hän kohautti kulmiaan. Ei kivi haitannut ketään. Sitten kolli jatkoi jään tuijottelemista. Näkyvissä ei ollut edelleenkään muutakuin suuri kivi, paitsi se näytti lähenevän. Hämmentyneenä oppilas siristi silmiään ja tuijotti niin tiukasti kiveä, joka oli vain kahden ketunmitan päässä heistä, että tuntui kuin hänen silmät pulpahtaisivat pian päästä. Juuri kun hän oli kääntämässä päätänsä pois, kivi nytkähti. Tosiaan, nytkähti.
” Onko tuo...kissa? ”, kolli naukui hiljaa ja astui yhden askeleen narskuvalla lumella. Jään reuna oli hiirenmitan päässä, mutta kolli pysähtyi sen reunalle. Kivi nytkähti uudestaan ja Punatassu huomasi pelokseen että kivellä oli korvat! Hän peruutti taaksepäin, muttei kerennyt kuin ottaa puolenhiiren mitan pituisen askeleen, kun kivi nytkähti ja muuttui kissaksi. Kissa oli suuri, mutta laiha, meripihkan väriset silmät omistava kolli. Tämän kylkiluut paistoivat ohuen turkin ja nahan alta ja tämän repaleiset korvan palat heiluivat tuulessa. Kissa avasi kellertävän suunsa, kuin haukatakseen ilmaa ja päästi kumeaa, rätisevää ja välillä pysähtelevää sähinää. Laulutassu kiljaisi peloissaan ja kollin katsoi tähän jotenkin mielipuolisesti. Luopio lähti kävelemään juuri ja juuri jalkojaan nostellen, pitkät, lohdenneet kynnet upottaen jäähän ohuita koloja. Punatassu tunsi kuinka hänen sydän alkoi jyskyttää kuin napatun linnun ja hän kompuroi pystyyn. Hän tuijotti silmät kapeina kuin ohut ruohikko, kissaa, kykenemättä tekemään mitään. Kissan kasvoilla oli virne ja tämän ohuet silmät tuijottivat hänen lävitsensä ja tuntuivat tarrautuvan hänen sieluunsa pitkillä kynsillään. Kuin jäiset pikarit hänet olisivat lävistäneet. Kolli tuijotti täristen kissaa, kuinka tämä hymähti oksettavasti ja lähti juoksemaan. Hän kuuli kuinka narisevan lumen äänet katosivat kaukaisuuteen ja näki vain edessään kollin. Tämän jaloista kuuluva kopina oli ainoa asia, mitä hän tajusi tällä hetkellä. Kissa ei vaivautunut edes jännittämään lihaksiaan, vaan loikkasi ketunmitan päästä jäällä kohti Punatassua. Silloin hän tajusi maailman kulun ja kiepsahti selälleen.
# Se on kuin hyökkäisi harjoituksessa Rastastähden kimppuun, Se on kuin hyökkäisi harjoituksessa Rastastähden kimppuun... #, hän rauhoitti mieltänsä ja koetti katsoa kollia, kuin tämä olisi ollut hänen päälikkönsä. Kun kissan suuret käpälät iskeytyivät lumihankeen Punatassun vierellä, hän sai osan rohkeuttaan ja potkaisi takajaloillaan kollin mahaa. Yhtä inhottavaa kuin se olikin, jokin sai hänet kaipaamaan pientä kahakkaa tuon laihan kollin kanssa. Hän tunsi kuinka hänen takajalkansa kynnet lävistivät vanhemman ja laihemman kollin nahan. Kissa lensi ketunmitan päähän ja iskeytyi takaisin jäälle. Kuului oksettava rusahdus, kun kollin luut tärähtivät jäälle. Punatassu puuskahti kerran ja nousi ylös tismalleen samanaikaisesti kuin toinen kolli. Tämän silmän yläpuolella oli ohut viiru, josta valui tahmaista verta.
” Sinä senkin...”, luinen kissa ärisi kähisevällä ja pätkivällä äänellään ja nuolaisi kuivuneen näköisellä kielellään huuliaan. Kissa ärähti kerran, ennenkuin syöksyi jäällä kohti Punatassua. Oppilas kyyristyi hyökkäämään kissan kimppuun, mutta juuri kun hän nykäisi itseään eteenpäin, hän huomasi kauhukseen että hänen jalkansa oli jumittunut jään ja lumen väliin. Hänen takajalkansa oli varmasti luiskahtanut lumen päältä jään väliin. Punertava oppilas sähähti kauhusta ja tuijotti avuttomasti kissaa. Tämä pomppasi ilmaan jäältä ja syöksyi kohti häntä. Ennenkuin oppilas kerkesi edes toivoa parasta, kissat iskeytyivät toisiinsa kolahtaen. Siinä rytäkässä Punatassu tunsi, kuinka tuntemattoman kollin luinen lapa kolahti vasten hänen päätänsä. Valkoinen purkahdus täytti hänen näkyvyyden, eikä hän edes välittänyt siitä, että hän oli päässyt jään ja lumen välistä irti. Kaikki oli niin kirkasta, että se sai hänet voimaan pahoin. Oppilas koetti ravistaa päätänsä, mutta vanhempi kissa iski oman luisen kallonsa tämän päähän. Kaikki sumeni samantien. Isku sai Punatassun päästä valumaan paksua, tummaa verta. Viimeinen asia, jonka hän tunsi, oli kun jokin kohotti häntä niskanahastaan ilmaan ja lähti raahaamaan lumessa. Hän ei voinut vastustella yhtään. Ei yhtään.

// Jatkuu seuraavassa osassa siis :'D
Vastaus:30 kp:tä. ;3

~Varpu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terätassu,Myrskyklaani
07.01.2014 16:22
// Jatkuu edellisest..//
”He kuitenkin kysyisivät missä olit!” Piikki tivasi edelleen. #Miten voisin salata klaaniltani heidät?# Mietin ja lysähdin istumaan. ”No.. En tiedä toimisiko se, että tulisimme sinun mukaasi klaaniin?” Routajalka mumisi. ”Miksipä ei..?” Tilhi lisäsi ja tassutteli Routajalan luokse. Käännyimme Piikin puoleen ja odotimme vastausta. ”No hyvä on..” Piikki naukui vähän ajan päästä ja tassutteli luoksemme. ”Milloin lähdemme klaaniini?” kysyin heiltä. ”Niin pian kun voidaan!” Tilhi hyppeli ilosta. ”Huomenna, keskipäivällä.” Routajalka vastasi kuuluvalla äänellä. #Hänessä on sisua..# Ajattelin ja nyökkäsin. Piikki oli mennyt pensaan alle ja katseli tuima ilme kohti kävelevää Routajalkaa. ”Tilhi! käy pyydystämässä pari hiirtä ja Piikki! Piikki?” Routajalka katseli ympärilleen. #Missä Piikki on?# Ajattelin ja lähdin takaa ajamaan Piikin tuoksua, hiivin hiljaa tuoksun perässä. Tuoksu johdatti minut suoraan kaksijalan pesälle. Tuoksu oli voimakas ja se johdatti kaksijalan pesän ovelle. #Hän on varmaan mennyt tuonne. Tuossa on jopa hirviö.# katselin isoa hirviötä joka nukkui. Tähystin Piikkiä ikkunasta käsin mutta yks kaks ovi tömähti auki ja ulos tuli yksi kaksijalan pentu. Kiiruhdin puuhun ja katselin kaksijalan menoa. Se otti jonkinlaisen härpäkkeen ja meni sen kanssa kukkulalle, se istui härpäkkeen päälle ja liukui kukkulalta alas. #Onko tuokin jotain hauskaa?# Kummastelin kaksijalan touhuamista ja keskityin oleelliseen, Piikin löytämiseen. Näin Piikin makailemassa ylemmän ikkunan toisella puolella. ”Piikki!” Huusin hänelle puusta. ”Piikki!” Huusin kovempaa ja hän raotti silmäänsä ja avasi molemmat silmänsä äkisti. Hän loikkasi alas pöydältä ja katosi. #En voi mennä tuonne. Se on vastoin soturilakia.# Loikkasin puusta alas. ”Mitä sinä täällä teet?” Joku töykkäisi minua selästä ja se oli Tilhi. ”Piikki on tuolla!” sähähdin hänelle hämmentyneenä. Tilhi katsoi minua hämmentyneenä ja purskahti nauruun. ”Mikä ny oli noin hauskaa..” Kysyin tylysti. ”Ei hän siellä ole, hänhän on yksinkulkija..” Hän nauroi maha kippurassa lumen seassa ja nousi kun kuuli nau`untaa. ”Kuka se oli?” Tilhi kysyi. ”Minä..” Piikki sähähti. ”Piikki! Mitä sinä täällä teet?” Tilhi huudahti. ”Kutsu minua Ruusuksi. Ja olen kotikisu.. Valehtelin teille että olen yksinkulkija, ja keksin nimen Piikki.” Hän katsoi kylmillä silmillään meitä. ”Petturi!” pusikosta kuului ääni ja Routajalka hypähti Ruusun kimppuun. Ruusu loikkasi äkisti alta pois ja raapaisi Routajalkaa vatsasta. Routajalka tömähti maahan mäkähtäen ja Ruusu syöksyi Routajalan päälle, Ruusu kuiskasi tälle jotain ja puri tätä kaulasta, verta oli lumen seassa. Routajalka sätkyi vielä hetken ja jäi liikkumattomaksi. ”Ei!” Tilhi huusi ja ponkaisi Ruusua päin, mutta hän väisti ja puri tätäkin kaulasta, verta pulppusi tämän kaulasta ja roiskui lumen sekaan.# Tilhi ja Routajalka olivat poissa ikuisesti.# Olin jähmettynyt katsomaan heitä. Suunnaton raivo ja suru riipivät sydäntäni. Heittäydyin äkisti Ruusun päälle ja purin tätä jalasta. Ruusu raapi päätäni ja pääsi otteestani. Hypähdin uudestaan Ruusun päälle ja raapaisin tätä kyljestä. verta valui silmieni välistä ja tipahteli lumen sekaan. Ruusu nousi vaivaisesti ylös ja yritti liikkua. Ponkaisin Ruusua kohti ja purin tätä niskasta. Hän sähisi ja jäi liikkumattomaksi. He makasivat kaikki veren tahrimina maassa. ”Antakaa anteeksi..” mumisin ja kuulin ”Hienoa Terätassu!” Nopsavarjo tuli esiin.
---Klaanissa---
”Minä, Hopeatähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Terätassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania-jopa henkesi uhalla?”
”Lupaan.” vastasin ääneen.
”Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Terätassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Terälehtenä. Tähtiklaani kunnioittaa lempeyttäsi ja viisauttasi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi!” Hopeatähti katsoi minua ylpeänä ja kävelin Nopsavarjon luo. ”Kiitos, kaikesta.” Naukaisin ja lähdin kävelemään.

Vastaus:15 kp:tä. Sinulla ei olisi kyllä tarpeeksi kp:ta soturiksi, mutta jos kerran Haukka on antanut luvan...

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
07.01.2014 15:21
//teen siis Tän tarinan, jotta tiedätte että Steel on elossa //

Suuri tummanharmaa, laiha hahmo hiippaili aluskasvillisuudessa ja tämän turkkii osui aina välillä kuun kelmeään valoon. Muutamat lumihiutaleet laskeutuivat pehmeästi maahan ja tummanharmaaraidallisen kollin karvapeitteelle. Pian näkyivät kollin oranssit silmät ja likainen kaulapanta, kun tämä asteli pienelle aukiolle. Puita. Joka puolella oli puita. Kollin pitkä ja leveä arpi näkyi selvästi punertavana, ja Se kulki tämän jalkaa pitkin. Pian tummanharmaan kollin vierelle hivuttautui musta naaras, jonka salaman muotoiset raidat säihkyivät kuun kelmeässä valossa hieman keltaisina. Tämän naaraan silmät olivat eriväriset, toinen sininen ja toinen oranssi. Naaraan katse ei ollut lempeä, vaan kylmä ja rohkea. "Salama, lähdemme Ketun, Kuuran ja Hiirikynnen kanssa nyt" suuri tummanharmaa kolli murahti kysyvästi naaraalle viittoen samalla hännällään kolmea mainittua kissaa lähelleen. "Hyvä, menemme Sametin ja Siilin kanssa myöhemmin. Kyynkuiske, ota sinä mukaasi Ville ja Hohtoterä" Salamaksi mainittu naaras mourusi käskyjään lähelle oleville, viidelle kissalle. Vaaleanharmaa kolli nyökkäsi hyväksyvästi, ja tämän meripihkkanväriaet silmät loistivat pahuudesta. Kaikilla kissoilla - tai ainakin osalla niistä oli resuinen kaulapanta. "Steel" kuului vaimea kuiskaus, kun suuri tummanharmaa kolli oli kadonnut kolmen muun kissan kanssa takaisin aluskasvillisuuteen. Se kuului punaruskealle naaraalle, joka oli jo kauempana muista. Pian salamaraitainen naaras alkoi johtamaan pientä joukkoa, kunnes kaikki olivat kadonneet metsään. Samalla hetkellä Steel varoi askeliaan nyt entistä karummassa maastossa, jossa pienet ja terävät kivet saattoivat tehdä haavan jos toisenkin kissojen polkuanturoihin. Tummanharmaa toinen kolli, jonka meripihkanväriset silmät loistivat pimeydessä, sihahti nopeasti astuessaan terävän kiven päälle. Pian alkoi maa tärisemään, ja joukkoa johtanut Steel ulvahti "Ukkospolku, palatkaa!" vaaleanharmaa, Kuura, sekä tummanharmaa Siili olivat päässeet turvallisesti ukkospolun reunaan, ja piiloutuivat nopeasti pienen pensaan alle suojaan, mutta ketulta näyttävä naaras kompastui keskellä ukkospolkua, mutta pääsi kampeamaan itsensä pystyyn, ja pinkaisi juuri ennen hirviötä turvaan. Kuitenkin alkoi kuulua kolmen kissan supinaa, sillä joukkoa johtanut Steel oli kadonnut. Hiirikynsi nosti päätään ja vilkuili ukkospolkua päin, Mutta näki vain ukkospolun. Ja suuremman kiven keskellä ukkospolkua. "Miten hirviöt pääsevät noiden isojen kivien ylitse?" Kettu murisi aivan kuin ei olisi huomannutkaan. Suuren kollin katoamista, mutta pian Kuura ärisi tälle "Tuo EE ole kivi, tuo on kissa!" kolli vihaisesti sylkäisi vielä naaraalle, mutta katsoi pian herkeämättä tuota kissaa. Sen oli pakko olla Steel.

"Mitä te siinä tuijotatte? Mennään nyt, ellette halua joutua variksenruoaksi. Erehdyin varmaan suuresti kun otin teidät mukaan" kolli alkoi valittamaan välittämättä tämän hännästä, joka oli puoliksi jäänyt hirviön alle. Kuitenkin tämän silmistä näki, että tämä oli hiukan hämmentynyt ja peloissaan. Mutta myös raivoa näkyi tämän kasvoilla. Tummanharmaa raidallinen kolli luimisti korviaan ja nousi varovasti ylös, ukkospolulla ei olisi paljoa aikaa pelleilyyn. Hirviö voisi tulla milloin vain. Kollin häntä raahautui tämän perässä tämän kävellessä varoen ukkospolun yli. Kuitenkin kirkkaat valot yhtäkkiä tulivat yllättäen ja hirviö rynnisti eteen päin. Steel kyyristyi vaistomaisesti alaspäin, mutta pian kolli kuulikin hirviön jarruttavan. Varovasti kolli raotti silmäänsä ja pian tämä hyppäsi suurella loikalla kolmen muun kissan vierelle. "Hiirenpapanat, miksi sinä olet niin hiirenaivoinen?" Hiirikynsi murisi liikauttaen korvaansa ikään kuin välinpitämättömänä. "Miksi itse?" kollii vastasi samalla mitalla takaisin, niin töykeästi kuin pystyi.

Steel haistoi veren ja variksenruoan löyhkän, josta tämä tiesi että jokin laumasta oli hänen lähellään. Kollin niskakarvat nousivat pystyyn, ja tämä joutui tiputtamaan juuri saalistamansa hiiren ja fasaanin maahan. Mutta ilmassa oli jotain muutakin, lauman tuoksu oli laimea ja siihen sekoittui jotain.. Jotain muutakin.. Oliko kissa kotikisu? Samassa kollin mieleen palautui Viekko, karkoitettu kolli joka oli ollut liian kiltti laumaan. Tämä oli häädetty laumasta Verenkatseen johdolla. "Kuka siellä?" kuulu varovainen naukaisi. Steel viittoi hännällään merkin, ja kaikki neljä kissaa kyyristyivät matalaksi. Vaaleahko, pulska kolli tuli pian esiin pensaista ja lähestyi korvat luimussa ja karvat pystyssä kaksijalan pesää. Tämä hyppäsi aidalle, kun Steel, Kettu, Hiirikynsi ja Kuura seurasivat tätä katseillaan.
//jatkan jossain välissä//
Vastaus:17 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huminapilvi, Jokiklaani
06.01.2014 13:39
//Mun piti tehdä tää tarina siis jo aikoja sitten, eli tää on siitä kun Tiikerijuovan ja Huminapilven pennut syntyy >_> Ja Huminapilven ja Rastastähden voi siis ottaa pois lomalta. //

Huminapilvi istui yövartiossa leirin suulla. Metsä kuiski omaa, hellää säveltään. Kolli ei ollut varma, kuuliko kukaan muu paitsi hän sitä, mutta se ei haitannut. Hän oli istunut siinä, samassa paikassa jo pitkään, mutta häntä ei väsyttänyt. Raikas ilma tulvi leiriin taivaalta, tuoden mukanaan pieniä lumihiutaleita. Olisi tärkeä pysyä vartiossa, pitää leiriä silmällä. Klaanilla ei ollut varaa menettää enää kissoja, niin monta oli menetetty. Ja jos hän pitäisi klaanin turvassa yön ajan, kaikilla olisi turvallinen yö. Myös Tiikerijuovalla, ja heidän tulevilla pennuillaan. Tärkeintä oli heidän turvallisuus.
Huminapilvi tarttui pörheään, halvaantuneeseen häntäänsä, laski sen käpäliensä ympärille ja henkäisi syvään katsellen, kuinka höyry hänen kuonostaan kohosi ja hävisi satavan lumen sekaan. Hän sulki hetkeksi silmänsä. Hän ei nukahtaisi, lepyttäisi vain silmiään...
Läheltä kuuluvat askeleet hätkähdyttivät hänet.
Hän avasi ruskeat silmänsä ja paljasti kyntensä valmiina taistoon lähestyvää vaaraa kohtaan.
”Minä vain”, hetken ajan Huminapilvi äänen kuuluvan Lehväkasvolle. Mutta ei, Lehväkasvo, hänen paras ystävänsä, oli poissa. Kun kolli kääntyi katsomaan puhujaa, se olikin vain Teerenlento.
Teerenlento kallisti päätään kysyvästi ja laski hetkeksi yrtti nipun suustaan. ”Tiikerijuova synnyttää. Tule odottamaan pentutarhan eteen, sanomme sitten kun voit tulla katsomaan pentuja.” Parantaja haukkasi yrtit uudelleen suuhunsa ja pinkaisi nopeasti pentutarhalle.
Huminapilven karvat nousivat pystyyn ja kynnet painautuivat lumeen. Hän näkisi pian pentunsa, oikeat pentunsa! Hän riensi nopeasti sotureidenpesälle ja kääntyi ensimmäisen soturin puoleen, joka hänen silmiinsä osui.
”Pääskyhäntä”, hän sihahti hiljaa nukkuvalle, tummanruskealle naaraalle.
Pääskyhäntä kohotti päätään ja raotteli unisia silmiään. ”Niin mitä? Pilasit ihanat uneni...”
Huminapilvi irvisti. Ehkä Pääskyhäntä ei ollutkaan paras kissa vartioon... ”Äkkiä nyt!” hän murahti kuitenkin. ”Tarvitsen sinut tuuraamaan minua vartioon. Tiikerijuova synnyttää, joten jonkun muun täytyy olla vartiossa!”
Hän pystyi vielä erottamaan Pääskyhännän ”Miksi juuri minä...” muminat, ja sihahti tälle ennen kuin poistui pesästä: ”Mene jo!”
Huminapilvi jarrutti juuri pentutarhan eteen, kuin Teerenlento asteli ulos. ”Noniin, meneppäs sisälle, siellä sinua odottaa kaksi, tervettä naaraspentua.”
Punertavan kollin silmät syttyivät. Nytkö jo? Viime kerralla Tiikerijuovalla oli kestänyt paljon pitempään, mutta tuo oli kylläkin saanut neljä pentua sillä kerralla, ja se oli melko suuri määrä. Nyt kaiken pitäisi siis olla kunnossa, kun Teerenlento näytti niin säteilevältä, ja synnytys oli mennyt niin nopeasti.
Hän astui sisälle maidontuoksuisen pesään, jonka nurkassa Tiikerijuova makasi hymyillen. Huminapilvi loikki kumppaninsa luo innoissaan ja istahti tuon eteen. Raidallinen naaras siirsi häntäänsä, jonka alla makasi kaksi pientä karvapalleroa. Toinen oli oranssinruskea, ja tuon turkki oli pörröinen kuin isällään, ja toinen taasen oli punertava, jolla oli lumenvalkeat käpälät. Teerenlennon mukaan kummatkin naaraita.
”Aivan upeita!” kolli henkäisi ja hymyili pienille pennuille, jotka joivat tuhisten maitoa.
”Päätetäänkö nimet?” Tiikerijuova kysyi ja nuolaisi kumppaninsa poskea naurahtaen.
Huminapilvi oli mennyt tämän saman kohdan läpi ennenkin... Mutta nyt hän olisi pentujen oikea isä, ei vain kasvatusisä. ”Toki.” Hän meni makuulle naaraan vierelle ja kehräsi tuttuun, humisevaan tapaansa.
Kollin katse osui ensin oranssiin pentuun. Tuon turkin väri oli samantapainen kuin Tiikerijuovalla, mutta se oli pörröistä kuin Huminapilvellä. Sitten hänen mieleensä tulvi pentumuistoja. Muistoja oman siskon kanssa. Omenanupun kanssa, joka nyt metsästi Tähtiklaanissa... Tuo pieni karvapallero muistutti kovasti tätiään, ei ulkonäöltään vaan jotenkin muuten.
”Tahtoisin antaa tälle nimeksi Nuppupentu…Omenanupun muistoksi”, hän maukaisi lopulta hiljaa ja ajatteli yhä siskoaan. >Katsotko sinä meitä nyt, sisko? Hyväksythän tämän?<
”Se on hyvä nimi”, Tiikerijuova tokaisi. Huminapilvi huokaisi melkein äänettömästi helpotuksesta. Hän katsoi kumppaniaan, joka katsoi punertavaa pentua. Kuningattaren ilme oli miettivä, ja Huminapilvi ajatteli, että miettiköhän tuo kuollutta veljeään, ja nimeäisi toisen pennun tämän mukaan.
”Tästä tulee Nokkospentu”, naaras sanoi kuitenkin ja kääriytyi pentujen ympärille suojelevasti. Huminapilvi sulki silmänsä ja kehräsi jälleen. Heidän pentunsa. Pikku Nuppupentu ja pikku Nokkospentu. Pikku prinsessat.

Vastaus:21 kp:tä.

~Varpu

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
05.01.2014 20:06
"Jos haluat pois täältä, tämä on hyvä hetki! Jos siis..." Ruostepuro kuiskasi hiljaa lähellä olevalle, nuoremmalle kollille. Naaras säikähti kun kuuli äänen, jotain. Jotakin mikä kuului selvästi Salamalle, ja Ruostepuro erotti vain sanan klaani, ei muuta. Kolli vilkaisi Ruostepuroa varovasti. Ruostepuro tunsi yllättäen pelkoa ja kauhua, samalla naaras näki uudestaan sisarensa, Lumitassun kuoleman. "meidän on lähdettävä" Ruostepuro sopersi hädissään. Naaras pystyi vain ajatteleman Lumitassun Kuolemaa. Kylmät väreet kulkivat pitkin naaraan selkäpiitä, ja tämän katse tuntui poissaolevalta.
//joo ei oo pakko ees ttarkistaa näitä mun minitarinoita :/
Vastaus:Huomasin ettei tätä ole tarkistettu joten katon tän nyt. 5 kp;ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pääsky, Erakko
05.01.2014 19:46
Pääsky tuijotti naarasta silmät leimuten. Tämä oli juuri kysynyt sen kysymyksen, johon kolli itsekkään ei osannut vastata. Miksi hän eli edes täällä? Sitä hän oli pohtinut siitä asti, kun oli ensimmäistä kertaa nähnyt emonsa raatelevan tuntemattoman pennun sisälmyksiä, syönyt ne ja selvästikkin nauttinut ateriastaan.
" En...", Pääskyn kurkkua kuivasi, " en tiedä. ", hän sopersi tuijottaen mustaa naarasta. Tämä viittoi hännällään kollia tulemaan lähemmäs ja hän ottikin pari askelta, niin että oli vain kahden hiirenmitan päässä vanhemmasta naaraasta

/jatkua
Vastaus:3 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
05.01.2014 19:17
Teerenlento päästi minut lopulta menemään parantajan pesästä. Kävelin soturipesää kohti. Tavoitin perhonsiiven joka oli harjoitellut hunajatassun kanssa sen aikaa kun minä olin parantajan pesässä. Itse asiassa olin saanut tietää vasta eilen että minä sain oppilaan hunajatassun. tämä oli kolmas oppilaani. Määräsin perhonsiiven vahtimaan oppilasta. Harjoitelisin tänään ensi kertaa hunajatassun kanssa.
"Kiitos kun harjoitelit hunajatassun kanssa" Nauuin perhonsiivelle.
"Ei mitään autan useamminkin" Perhonsiipi vakuutti silmät loistaen. Hymähdin ja marssin oppilaspesälle.
"Hunajatassu tule tänne aika lähteä harjoitelemaan" Mau`uin oppilaspesään. Pieni valkea naaras tuli ulos ja tuijotti minua.
"Tänään metsästetään. Onko perhonsiipi tai karviaisvirta opetanut sinulle vaanimista" Sanoin ja kaduin heti sanojani. oppilas ei ollut uusi joten kai tämän täytyisi nyt perusasiat osata.
"Juu. Mitä sinulle on käynyt" Oppilas naukui tuijotaen kuonoani jossa komeili suuri haava.
"Koira hyökkäsi en ymmärrä miten kaksijalat voivat pitää pesisään sellaisia hirvityksiä" Mauuin nopeasti.
"Tule perässä" Lisäsin sitten. Lähdin kohti virtaa
"Tänään kalastetaan" selitin samalla kun kävelin.
"Selvä" Oppilas naukui. "osaan kalastaa" Oppilas naukui sitten.
Nyökkäsin. Saavuimme virralle.
"Aloita ole hyvä niin minä tarkailen sinua" Kehoitin. Oppilas käveli virran reunalle ja tarkaili veden pintaa. Tämä kauhaisi vettä pieni kala sibnkoutui ilmaan ja ruiskutti kaikkialle vettä ja putosi sitten takaisin virtaukseen.
"Sitä kalaa ei tarvitse viskata noin korkealle" Neuvoin.
" Juu juu" Oppilas naukui ja keskityi taas. Huokaisin ja istuuduin. Tällä kertaa hunajatassu oli jo saada kalan kiinni.
"Hyvä mutta yhdestä asiasta voisi olla hyötyä katso tarkaan" Ohjastin. Istuin opilaan viereen tämä seurasi tarkasti jokaista liikettäni. Kauhaisin vettä ja kala lennähti maalle tapoin sen nopeasti.
"Kannataa varoa ettei kala joudu takaisin veteen kun se sätkii niin paljon" Opastin. Hunajatassu nyökkäsi.Palasimme vasta auringon laskettua leiriin.
"Menehän nyt huomenna on sitten taistelu harjoitukset" Kerroin. Hunajatassu juoksi pois. Itse kävelin suoraan soturipesään. Tuntui mukavalta nukkua kissojen ympäröimänä vaikka toki teeerenlento oli parantajan pesässä mutta soturipesä oli mielestäni paljon parempi.Menin makuupaikalleni. Asetuin makuuleen ja suljin silmäni hitaasti vaivuin uneen.
Vastaus:14 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
05.01.2014 19:14
"Häivy! Vai haluatko jäädä jälleen kiinni?" kissa oli naukunut vihaisesti naaraalle. Ruostepuro liikautti häntäänsä ärtyneenä. "Miten kestät sitten elää täällä?" musta naaras mumisi. Hän halusi että tuo kissa seuraisi häntä. Kukaan ei pystyisi elämään siinä iljettävässä veren ja variksenruoan lemussa. Tai noh, ehkäpä vain Salama ja sen "lauma".. Naaras viittoi hännällään tuota seuraamaan.
Vastaus:Liian lyhyt tarinaksi. Muistakaa, että tämä on tarinaroolipeli, ei roolipeli.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pääsky, Erakko
05.01.2014 19:05
// Jatkan vaan Ruosteen tarinaa, niin en laita lukua c:

Pääsky tuijotti järkyttyneenä mustaa naarasta, jonka oli pelastanut varmaan kolme kuuta sitten. Mitähän täällä teki? Halusiko hän jäädä uudestaan kiinni?
" Mitä sinä täällä teet? ", Pääsky sihisi hampaidensa välistä ja kurkkasi taaksensa, tarkistakseensa ettei kukaan nähnyt paennutta vankia. Kaikki olivat jo kokoontumisessa. Pääsky käänsi päänsä takaisin naaraaseen.
" Häivy! Vai haluatko jäädä jälleen kiinni? ", hän naukui vihaisesti.
Vastaus:2 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
05.01.2014 18:57
Sysimusta naaras raotti ainoaa silmäänsä ja mietti vielä viimeisen kerran - tämä hakisi Salaman pennun, jäisipä naaras kiinni tai ei. Ruostepuro oli ollut aina jääräpäinen, ja oli joutunut luonteenlaatunsa takia monesti vaaraan. >>Mutta Se on saatava pois sieltä, tiedän että jos Se on kiltti, niin tiedän myös että Se ei haluaisi asua Salaman luona<< Ruostepuro tuumaili hetken ennenkuin nyökkäsi itselleen. Soturi nousi varoen sammalpediltään ylös, sillä naaras ei halunnut herättää muita. "Anteeksi Takiaiskorva, minun olisi pitänyt pysyä täällä.." naaras kuiskasi pieni kyynel silmäkulmassaan. Musta naaras hivuttautui ulos soturipesästä ja kuiskasi hiljaa tuulelle. Naaras sulki silmänsä, mutta pian olikin kadonnut jo varjoihin.

Ruostepuro kuuli ääniä, oli kokous. Naaras sääli kahta muuta kissaa, Fannya ja Kiivasmieltä sillä he olivat edelleen vankeja. >>Nyt haen ensin hänet silti<< naaras ajatteli luimistaen samalla korvansa. Nyt oli tosi kyseessä. Kuitenkin pian Ruostepuro haistoi sen, joka oli pelastanut tämän. Nuori kolli Se taisi olla. Ruostepuro kohotti katsettaan varovasti ja huomasi juuri hänet! Naaras mietti hetken mutta lopulta sihahti nopeasti jotain. "Täällä" naaras kuiskasi hiljaa herättäen samalla kissan huomion.

//jatkoo?
Vastaus:6 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Etsijä
04.01.2014 19:26
Huom huom Orava,laita aina että Ruusutassu,Myrskyklaani siihen nimikohtaan!Ja yp:eet,Ruusu on Myrskyssä Ruusutassuna.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruusu
04.01.2014 17:32
//Jatkoa//
Kissa auttoi minut pois joesta. Makasin rannalla ja tuijotin sitä. Kissa oli paljon minua vanhempi ja suurempi. Hän oli hiljaa. "Kuka sinä olet?" kysyin.
"Olen Oravaliito" kissa sanoi ja katsoi minua.
"Minä olen Ruusu. Tiedätkö missä sellainen Myrskyklaani on?"
"Minä olen Myrskyklaanin kissa." Oravaliito sanoi.
"Näin juuri joitain kissoja, jotka puhuivat Myrskyklaanista. Mikä se on?" kysyin.
"No, siis täällä on neljä klaania. Ne ovat kuin ryhmiä. Siis kissat elävät yhdessä, ja välillä ne taistelevat toisten klaanien kanssa." Luulin ymmärtäneeni jotain, joten en kysellyt sen enempää. Kävelimme metsää kohti hiljaisina, mutta Oravaliito kysyi: "Haluatko oppilaaksi Myrskyklaaniin?" Katsoin Oravaliitoa hämmästyneenä.
"Mitä tarkoitat?"
"Siis opettelemaan soturiksi. Sinusta voi tulla Myrskyklaanin kissa." Oravaliito sanoi. En hetkeen sanonut mitään. "En vieläkään ymmärtänyt." Sanoin.
"No, nämä ovat niin pitkiä juttuja, että päällikön on parempi selittää sinulle." Oravaliito huokaisi.
Olimme jo aika syvällä metsässä, kun Oravaliito pysähtyi.
"Olemme leirissä." se sanoi. Tajusin sen verran, että leiri oli kissojen koti. Tämä leiri oli kallion suojassa, ja näin paljon kissoja. Siis todellakin paljon! Pienimmät leikkivät ja isommat puhuivat. Joku kissa hoiti vanhoja kissoja. Kun joku sanoi:
"Oravaliito tuli" Kaikki katsoivat meihin päin. Tuntui tyhmältä seistä siinä kaikkien edessä turkki märkänä ja varmasti näytin pieneltä, avuttomalta kotikissalta. Oravaliito seisoi vieressäni. Menimme kissojen joukkoon ja vilkuilin uteliaasti joka
paikkaan. Minulle tuli outo tunne. Olin vain pieni, hyvinsyötetty kotikisu, jota kaksijalat hellivät. Joten pysyin Oravaliidon takana.

//Aika lyhyt//
Vastaus:10 kp:tä. Niin kuin Etsijä sanoikin, muista laittaa koko kissasi nimi ja klaani.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terätassu, Myrskyklaani
04.01.2014 16:06
//Jatkuu edellisest..//
”Täällä on meidän pieni leirimme.”Piikki naukui, kuljimme pensaikon läpi ja tulimme pieneen leiriin. ”No niin, syö nyt..” Tilhi nuoli tassuaan ja viittoi hännällään missä oli tuoresaalista. Valikoin sieltä hiiren ja kävin syömään. Routajalka tuli siihen samaan syömään. ”Hei.” Hän naukui. Nyökkäsin ja jatkoin hiiren syömistä. Keskeytin syömisen ja ”Missä te nukutte?” Naukaisin ja katsoin kysyvästi Routajalkaa. ”Nukumme missä lystäämme, eikä kukaan valita. Mutta keräämme tänne ruokamme.” Hän naukui ja katseli ympärilleen. #Mitä hän miettii?” Ajattelin.. ”Minun pitäisi lähteä.” Nauin ja venyttelin. ”Et voi!” Piikki sähähti. ”Miten niin en voi?” kysyin ymmyrkäisenä. Tilhi, Piikki ja Routajalka katsoivat toisiaan ja huokaisivat. ”Jos kerrot että asumme täällä, meidät häädetään.” Piikki tivasi. ”Mutta jos en kerro.” Naukaisin.
//Jatkuu.. vähän kökkö..//
Vastaus:4 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastähti, Jokiklaani
04.01.2014 15:16
Luvuton luku 1: Such horrible things

Pehmeä turkki hipoi pienen pennun kylkeä. Hän tunsi siskonsa hännän kutittavan hänen kuonoaan ja aivasti kerran. Hän raotti silmiään pimeässä pesässä ja ihmetteli hetken, miten oli sinne joutunut. Vielä hetki sitten hän oli ollut Jokiklaanin päällikkö ja järjestänyt uuden varapäällikkönsä kanssa iltapartiota... Oliko se ollut vain unta? Suuri keho hänen viereltään liikahti, ja kun pentu nosti katseensa, lempeät, raidalliset kasvot hymyilivät hänelle tutulla tavalla. Kyyneleet kihosivat pennun silmiin, kun hän tunnisti oman emonsa kasvot. Hän upotti itsensä emon tuuheaan, maidontuoksuiseen turkkiin. Ennen hän olisi inhonnut sitä hajua ja vain tepastellut ulos pesästä, mutta nyt hän ei pystynyt. Oli kuin olisi mennyt monen monta vuodenaikaa siitä, kun hän oli oikeasti saanut koskettaa emonsa turkkia. Mutta se oli ollut kaikki unta. Hän oli nyt taas hereillä, ja koko elämä oli vielä edessä. Uni oli opettanut hänelle tehdä oikeita päätöksiä elämässään ja välittää lähimmäisistään, koska hän oli unohtanut tehdä niin. Mutta hän ei tekisi samaa virhettä toistamiseen, tällä kertaa hän valitsisi itse tulevaisuutensa ja nauttisi siitä. Emon pehmeä kuiskaus keskeytti hänen onnelliset ajatuksensa. Pentu hymyili painautuessaan emon turkkiin, kuulematta mitä tuo oli sanonut. Ei se haittaisi, jos hän ei kuuntelisi. Mikään ei voinut olla niin vakavaa. He olivat turvassa, eikä minkäänlainen vaara odottanut ulkona. Kaikki oli hyvin.
Hän kuitenkin nosti päätään nähdäkseen emonsa naaman, koska ei tahtonut loukkaavansa tätä kuuntelematta. Emo nuolaisi häntä päälaelle hellästi hymyillen. Pentu vingahti äreänä tuntiessaan karhean nuolaisun, mutta muistikin, että jonakin päivänä hän vielä ikävöisi sitä. Joten hän antoi emonsa nuolla hänen takkuisen turkkinsa puhtaaksi.
”Menepäs nyt nukkumaan”, emo kuiskasi hiljaa. ”Jotta jaksat huomenna leikkiä. Okei?”
”Okei”, Rastaspentu maukui ja kurotti päätään niin ylös, että emo ymmärsi laskea omansa. Pienen pennun musta kuono töksähti vasten raidallisen kuningattaren vaaleanpunaista kuonoa ja emo hymähti. Hän tarttui pentuaan niskasta ja laski toisen pentunsa vierelle, joka tuhisi hiljaa. Rastaspentu tarrasi kiinni Pajupennun paksuun, ruskeaan häntään halaten sitä kuin pehmolelua, joka saattaisi hänet uneen.

Rastaspentu heräsi ennen muita pentutarhan kissoja. Pajupentu oli vierinyt yön aikana ainakin hännänmitan kauemmaksi, lähemmäksi sitä harmaata kuningatarta, jonka nimeä Rastaspentu ei koskaan muistanut. Hän muisti vain, että harmaalla kuningattarella ei ollut omia pentuja, vaan tuo hoiti vuorollaan emottomia pentuja, eli Sirpalepentua, jonka emo oli kuollut vain hieman tuon syntymisen jälkeen, Teeripentua, jonka emosta ei ollut tietoakaan ja silloin tällöin Symbolipentua ja Nokkospentua, jotka olivat itseasiassa kuin veljiä Rastaspennulle, sillä yleensä hänen emonsa Pikkusulka hoiti näitä. Tällä hetkellä kaikki nukkuivat. Sirpalepentu röhnötti selällään harmaan kuningattaren niskan päällä. Kuola valui Rastaspentua hieman nuoremman kollin suusta ja tipahteli pieninä tippoina harmaan kuningattaren puhtaalle turkille, joka pian haisisi aivan syljeltä. Teeripentu tuhisi yksin nurkassa kauempana muista pennuista. Tuolla oli tapana heittäytyä omaan maailmaansa ja olla ajattelematta muista kissoista ympärillään. Muutenkin tuo menetti nopeasti hermonsa ja valitti pikku seikoista. Hän ja Rastaspentu eivät oikein tulleet juttuun, mutta jokin nuoren naaraan sisällä kertoi, että heistä tulisi vielä hyvät ystävät. Tai ainakin he olivat olleet ystäviä hänen unessaan... Rastaspentu nousi lyhyehköille jaloilleen ja kiipesi emonsa selän päälle, josta näki kaikki pentutarhassa nukkuvat kissat. Hän huomasi vasta nyt, että Symbolipentu ja Nokkospentu olivat nukkuneet aivan toisella puolella Pikkusulkaa, aivan yhtä lähellä tätä kuin Rastaspentukin. Pieni, raidallinen pentu siristi silmiään. Hän piti Symbolipennusta ja Nokkospennusta, mutta Pikkusulka oli HÄNEN emonsa, ei noiden kahden. Mitä jos jompi kumpi heistä oli herättänyt myöskin herättänyt Pikkusulan yön aikana ja saanut samanlaisen, hellän pesun kuin hänkin, ehkäpä hellemmänkin? Se ei käynyt. Ei ollut hänen vikansa, ettei veljeksillä ollut vanhempia, eikä myöskään ollut se että Symbolipennulla oli vain lyhyt, jotenkin leikattu häntä ja Nokkospennun silmät oli raavittu sokeiksi, mutta Pikkusulka ei siltikään ollut heidän emonsa.
Rastaspentu hyppäsi Pikkusulan päältä maahan ja tallusteli määrätietoisena Nokkospennun viereen, joka nukkui pienessä käppyrässä, pitkä häntä käpälien suojana. Naaraspentu kohotti käpälänsä iskeäkseen kullanruskeaa kollia kylkeen, mutta sisäinen ääni esti. Nokkospentu oli kuollut, kun tämä oli kolahtanut juoksevan hirviön kylkeen jahdatessaan kahta luopiota. Mitä, jos hän vahingossa tappaisikin tuon? Rastaspentu huokaisi ja alkoi tökkimään Nokkospennun lapaa.
”Herää. Herää. Herää”, naaras toisteli rasittavasti. ”Herää, herää, herää...” Mutta Nokkospentu ei herännyt. Itseasiassa tuo oli aivan liikkumaton, tuon kyljet eivät kohoilleet lainkaan. Rastaspentu hätkähti ja tunsi kylmiä värähdyksien kulkevan pitkin hänen selkäpiitään. Hän kipitti nopeasti Nokkospennun veljen viereen. Tuo sentään hengitti. Pieni naaras ravisteli tuon hereille, mutta Symbolipentu vain kohotti kulmiaan kysyvänä, kuin tuota ei voisi vähempää kiinnostaakaan.
”Sinun veljesi ei hengitä!” Rastaspentu henkäisi kauhuissaan.
Symbolipentu pyöräytti silmiään. ”Tiedetään. Hän kuoli jo aikoja sitten. Oliko vielä jotain muuta? Mene pois, Rastastähti...”
Rastaspennun silmät levisivät ja kynnet liukuivat esille. ”Rastastä-tähti...? Oletko ihan kunnossa, Symbolipentu...?”
”Olen Symbolihäntä, senkin hiirenaivo! Kyllä kuuluisi sinun tietää!”
Symboli”häntä” ei näköjään tiennyt maailman menosta tippaakaan, joten Rastaspentu perääntyi pari askelta ja törmäsi johonkin kylmään. >Mikä se nyt on?< Hän ajatteli peloissaan. Siinä, missä Nokkospentu oli hetki sitten maannut kylmänä ja liikkumattomana, oli nyt käpristynyt kissan ruumis, jonka nahassa oli reikiä. Rei'istä näkyivät tuon luut, eikä kissalla ollut enää lainkaan silmiä. Se näytti siltä, kuin se olisi ollut kuolleena jo monen monta kuuta. Nyt Rastaspentu uskalsi vilkaista, mihin oli peruuttanut. Hänen takanaan makasi samanlainen ruumis, joskin hieman tuoreempi ja paljon suurempi. Ruumiin pää oli oudossa asennossa, ja sen kasvoista oli poistunut niin paljon nahkaa, että sen kallon pystyi näkemään. Kissa näytti siltä kuin se olisi virnistänyt. Rastaspentu rääkäisi ja alkoi hytisemään hädissään nähdessään, että ruumiilla oli hänen emonsa raidallinen turkki.
”Ei!” hän nyyhkäisi. ”Emo, ei...”
Pikkusulan ruumiin takana oli toinen ruumis, suurempi ja ruskea sellainen. Tämä ei ollut läheskään yhtä maatuneen näköinen, vaan melko tuore sellainen. Rastaspentu ei heti tunnistanut tätä, mutta sitten muisti nähneensä tuon useamman kerran unessaan. Kotkankiito. Unessa Kotkankiito oli ollut hänen pikkuveljensä, mutta oli löydetty kuolleena metsästä lähellä unen loppua. Kotkankiidon ruumiin vieressä oli vielä kolmas ruumis, joka kuului hänen isälleen. Se oli ainoa ruumis, joka todellakin hymyili. Unessa Sisiliskovarjo oli kuollut nukkuessaan, ja tuon kasvoilla oli vielä pieni hymy, kun Rastaspentu oli hyvästellyt tuon viimeisen kerran ennen hautaan laskemista. Rastaspentu sulki silmät hetkeksi.
>Tämä on vain painajaista.<
>Sen on pakko olla.<
”Rastaanvire!”
Rastaanvire? Taas uusi nimi.
Rastaspentu avasi silmänsä ja seisoi nyt korkeammalla, katsellen kuolleita lähimmäisiään. Hän ei tuntenut enää itseään pennuksi, vaan jo täysi-ikäiseksi soturiksi. Hän etsi sitä kissaa, joka oli puuskahtanut hetki sitten hänen soturinimensä. Kuolleiden kissojen keskellä istui takajalkojensa varassa harmaa kissa. Sirpalepentu. Ei, Sirpalesydän. Unessa Sirpalesydän oli ollut hänen kumppaninsa, joten oliko hän nytkin? Sirpalesydämen kaulassa törrötti pitkä, teräväkärkinen oksa, joka lävisti tuon kurkun kokonaan ja työntyi niskasta ulos verisenä.
”Rastaanvire, mitä tämä on?” Sirpalesydän kysyi ääni pelosta väristen. ”Mi-mi-miksi...? Miksi minulla on tä-tämä...?”
>Miksei hän ole jo kuollut?< Kysymys heräsi Rastaanvireen mielessä. Veri valui pitkin harmaan, juovikkaan kollin turkkia ja tuo päästeli kivuliaita äännähdyksiä.
”Tapa minut, ole kiltti!” Sirpalesydän karjaisi ja piteli käpäliään kurkullaan, josta pulppusi verta kuin riehuvasta koskesta. ”Miksen ole jo kuollut!”
Rastaanvire ei voinut katsoa kollia. Hän ei kestänyt kaikkea sitä verta. Hän tiesi, että ympärillä oli nyt lisää kuolleita kissoja. Sulkatähti, Rikkovarjo, Näätätassu, Aaltojuova, Ruskolehti, Pihkapentu, Lehväkasvo... Kaikki kuolleita. Veri levisi pitkin maata ja kasteli hänen tummat käpälänsä, joista hänen keltaiset, inhottavan teräviksi teroitetut kynnet työntyivät ulos ja painautuivat maahan. Hän näki oman kuvajaisensa heijastuvan verestä. Hänen vanha poskihaavansa oli taas auki. Se paljasti tuttuun tapaansa kellertävät poskihampaat ja veti suun epäluonnolliseen virneeseen. Vahva veren haju tunkeutui hänen kuonoonsa ja sai pään särkemään. Sitä särki niin paljon, että tuntui, kuin se pian räjähtäisi.

”Rastastähti”, Teerenlennon maukaisu herätti hänet painajaisesta.
Rastastähden tummansiniset silmät avautuivat kauhistuneina.
Teerenlento vaikutti hieman huolestuneelta ja laski unikonsiemeniä hänen eteensä. ”Sirpalesydän tuli kertomaan minulle, että näit taas painajaista. Tämä on jo kolmas kerta, ja tällä kertaa sinä syöt nämä unikonsiemenet, vaikka joutuisin tunkemaan ne alas kurkustasi!”
Rastastähti henkäisi ja päästi hyvin pitkän, helpottuneen huokaisun. ”En pysty nukkumaan enää, ja unikonsiemenet vain saavat minut taas näkemään uusia painajaisia.”
”Ei”, täplikäs parantaja näpäytti. ”Unikonsiemenet myös rauhoittavat. Punatassu tuli juuri metsästyspartiosta, ja metsästikin oikein pulskan jäniksen! Hän sanoi, että se on juuri sinua varten, joten tuon sen tänne. Syö se, ja sitten ote unikonsiemenet.”
”Punatassu!” Rastastähti naukaisi kuin olisi herännyt uudelleen. Hänen oppilaansa, ja Pajupuron pentu. Hänen täytyisi harjoittaa taisteluliikkeitä kollin kanssa, metsästys tuolla sujui jo, mutta taistelemisessa oli hiukan hiomista. ”Minun täytyy kouluttaa Punatassua tänään, en voi nukkua.”
Teerenlento pudisti päätään. ”Pyysin jo Symbolihäntää pitämään hänelle ja Laulutassulle yhteisen oppitunnin, jotta saat levätä. Painajaiset vievät paljon voimia, ja näin lehtikadon aikaan päällikön täytyy olla vahvana johtamassa klaania.”
Ennen kuin Rastastähti ehti uudelleen väittää vastaan, parantaja huiskautti häntäänsä ja tallusti ulos pesästä. Tummanharmaa raidallinen päällikkö hieroi hetken silmiään ja siirtyi sitten puhdistamaan häntäänsä, josta oli tullut takkuinen karvaläjä. Suoristettuaan kaikki takut Teerenlento palasi jo. Tuon suussa roikkui pulska, valkea jänis, josta riittäisi useammallekin kissalle syötävää.
”En minä jaksa tuota kokonaan syödä”, Rastastähti huomautti erittäin vaikuttuneena oppilaansa kykyihin. ”Syön siitä osan, sinä saat sitten vaikka jakaa loput Valkotassun kanssa, jos se käy.”
Teerenlento kohautti olkiaan. ”Kaipa se käy, en minä sinua tahdo tappaa liialla ruoalla.”
Päällikkö hotkaisi hetkessä vatsansa täyteen ja silmäili sitten parantajaa, kun tuo raahasi puolisyödyn jäniksen pois. Rastastähden katse liikkui hitaasti unikonsiemenkotaan. Hän avasi kodan varovaisesti, ja sieltä valui ulos pari siementä. Hän muisti oikein hyvin, että neljä siementä olisi liiaksi. Kolmekin olisi jo liikaa, joten hän nuolaisi kaksi niistä suuhunsa ja antoi niiden vaikuttaa.
>Saisipahan nyt tulla hieman rauhallisempi uni...<

//Vihdoinkin tarinaa Rastaalle. Tämmöinen klassinen painajais-tyylinen tarina, joita onkin Rastastähdellä ollut useampia >_> Teen myös tämmöisiä ns. "luvuttomia lukuja", koska en pysy laskuissa noissa luvuissa, ja sitten on tämmöisiä tarinoita jotka ei itseasiassa mene mihinkään suuntaan tai ole erityisen kiinnostavia...
Vastaus:30 kp:tä. :3

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatähti,Myrskyklaani
04.01.2014 14:26
One step closer the death....
Luku 3
Hopeatähti kyyhötti jo ties kuinka monetta päivää omassa pesässään, kuultuaan Ratamohallasta, hän oli paitsi masentunut ja ärtyisä, hänellä taisi myös olla jonkinlaisia mielenterveydellisiä ongelmia, naaras oli nimittäin miltei käynyt Tulikukan kimppuun, kykenemättä hallitsemaan itseään.
>>Minusta on tullut hirviö....<< Hopeatähti ajatteli kauhuissaan pesässään kököttäen, hänen turkkinsa oli kiilloton ja takussa. Kylkiluut törröttivät hänen resuisen turkkinsa alta kertoen, ettei naaras ollut syönyt päivä kausiin.
Hopeanharmaan naaraan maha murahti nälästä, mutta Hopeatähti ei aikonutkaan syödä.
Naaras kuuli askelia ja kuuli parantajan astuvan sisään hänen pesäänsä.
"Hopeatähti, sinun on syötävä edes hieman..." Vaahtokukka maanitteli päälikköä kuin jotakin pikku pentua ja roikotti suussaan hiirtä ja myyrää.
"En!" Päälikkö kivahti ja veti itsensä yhä tiiviimpään sykkyrään pedillään.
"Mutta laihdut olemattomiin ja kuihdut pois kuin jokin kukka." Vaahtokukka naukaisi.
"Sittenpähän kuihdun, ei ketään kuitenkaan kiinnosta." Päälikkö mumisi ja ummisti silmänsä.
Kun parantaja tajusi, ettei saisi millään päälikköä syömään, hän alkoi valmistautui lähtemään.
"No jätän nä tähän nyt kuitenkin, jos nyt sitten tahdot syödä.." naaras naukaisi ja laski myyrän ja hiiren päälikön pedin eteen ja lähti pois huiskauttaen hännällään hyvästit.
>>Tervemenoa vain.<< Hopeatähti ajatteli kiukkuisesti ja tunsi samassa itsensä todella kiukkuiseksi, hänen teki mieli repiä ja raadella jotakin, mutta naaras hillitsi itsensä.
Pedin eteen jätetyistä myyrästä ja hiirestä kohoava herkullinen riistan tuoksu sai veden herahtamaan päälikön kielelle.
"Jospa minä aivan pikkuisen maistan...." Päälikkö mutisi itsekseen ja otti askeleen riistan suuntaan.
>>Ei!<< naaras ajatteli ja riuhtaisi itsensä taaksepäin, mutta riistan viekoitteleva aromi oli vastustamaton ja Hopeatähti kurotti kaulaansa kohti myyrää, kuola valui hänen suustaan. Päälikkö nuolaisi huuliaan ja nälkäisenä ja aikoi haukata palan myyrästä, mutta hillitsi itsensä viime hetkellä.
>>Ei en voi..<< naaras huusi mielessään ja veti päänsä jälleen pois, hän käpertyi kerälle vuoteelleen ja ummisti silmänsä. Naaras aivasti hiljaa ja uni vei hänet mukanaan.
---------------
Hopeatähti aukaisi silmänsä usvan ympäröinä, usvasta erottuivat tummat kuolleiden puiden siluetit.
>>Ei! Ei, tänne...<< Hopeatähti kirkaisi mielessään ja pelko hiipi hänen mieleensä naaras tutisi pelosta ja perääntyi taaksepäin askel askeleelta. Jostain hänen yläpuoleltaan kuului varisten ivallista raakuntaa ja muutama ruskea lehti putosi maahan.
Naaras aisti ilmassa häilyvän pahuuden ja nielaisi peloissaan, vauhkona hänen katseensa poukkoili ympäriinsä, hänen pahin vihollisensa oli varmasti jossakin aivan lähettyvillä.
Hopeatähden ylle lankesi suuri varjo, kun hän otti askeleen veilä taaemmas ja törmäsi johonkin, johonkin karvaiseen ja pehmeään.
"Apua!" päälikkö kirkaisi kaatuessaan kömpelösti maahan törmättyään johonkin, hän kääntyi hitaasti ympäri ja näki aluksi varjojen kätkemästä kissasta vain leiskuvat silmät, mutta tunnisti hänet välittömästi.
"Tiikerivarjo!" Hopeatähti henkäisi säikähtäneenä ja hänen niska karvansa nousivat pystyyn.
Tiikerivarjo astui silmät ivallisesti kiiluen esiin varjoista ja murahti ärtyneesti.
Hopeatähti nielaisi peloissaan.
>>Tämä ei ole totta, tämä ei ole totta..<< naaras toisti yhä uudelleen ja uudelleen mielessään, mutta mitä enemmän hän yritti vakuuttaa itseään, sen varmemmaksi hän tuli siitä, että ensinnäkin paikka oli pimeydenmetsä ja toiseksi tämä oli aivan totista totta!
Tiikerivarjo lähestyi uhkaavasti Hopeatähteä silmät loimuten julmasta vihasta.
"On aika lunastaa kosto." Kolli murisi ja jännitti lihaksensa valmiina taistoon.
"Ei! Älä!" Hopeatähti kirkaisi, kun kolli loikkasi ilmaan kohti naarasta, joka oli täysin pelon lamauttama, silloin Tiikerivarjo jysähti hänen selkäänsä. Päälikkö litistyi suuren kollin musertavan painon alle.
"Otan sinut hengiltä, yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes siirryt Tähtiklaanin riveihin." Tiikerivarjo äyskähti ja paljasti terävät ja pitkät kyntensä.
Hiki karpalot noruivat pitkin Hopeatähden otsaa.
"Älä tee sitä!" Naaras kähisi peloissaan.
Tiikerivarjo ei vastannut, mutta hänen ilmettään pystyi lukemaan kuin avointa kirjaa, vastaus oli ilmi selvä ei.
Suunnattoman suurikokoinen kolli upotti pitkät kyntensä Hopeatähden kurkkuun ja tuskan aalto lävistin päälikön kehon.
Hän katsoi sumein silmin Tiikerivarjoon, hänen naamansa oli vääntynyt julmaan hymyyn, kolli selvästi nautti täysinrinnoin Hopeatähden kärsimyksestä.
Hopeatähden näkökenttä pimeni ja hänen kehonsa valahti hervottomaksi Tiikerivarjon eteen, joka hymyili julmasti katsoessaan ruumista.
------------------
Hopeatähti avasi silmänsä, nyt hän oli Tähtiklaanilaisten ympäröimänä.
Pajupentu, hänen nuorimpana kuollut pentunsa seisoi hänen edessään.
"Voi Pajupentu!" Hopeatähti parahti ja upotti tähtiturkkisen pentunsa helliin nuolaisuihin.
"Emo! Lopeta!" Pajupentu naukaisi leikkimielisen närkästyneesti.
Hopeatähti lopetti pentunsa nuolemisen ja katsoi pääkallellaan pentuun.
>>Voi, hän kuoli niin nuorena...<< päälikkö ajatteli ja katsoi pentua säälivästi.
"Menetit jälleen hengen." Pajupentu miukaisi ja viittasi hännällään vierelleen, pennun vieressä oli haalea kopio Hopeatähdestä, se oli hieman vahvistunut jo.
Maisema haihtui ja katosi lopulta, Hopeatähti jäi pimeyteen.

Vastaus:Eikai Hopeatähti nyt siis kuollut...? 27 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Gepardipentu, Tuuliklaani
04.01.2014 12:48
Aikainen aamu, kylmä viima puhalsi pesään ja heräsin. Punapentu ja Ruotopentu nukkuivat Valkohännän vieressä. Kävelin pesän suulle, taivas oli pilvien peitossa ja lunta oli kantamattomiin. ”Mitä teet näin aikaisin?” Valkohäntä maukui. ”Ei väsytä.” vastasin ja istahdin paikalleni. Näin kun Ruotopentu heräsi, ”Hei, Ruotopentu leikitäänkö?” kysyin häneltä ja kävelin hänen luokseen. ”Ei vielä. Minua väsyttää.” Hän vastasi. Huokaisin ja irrotin sammaleesta palan ja leikin sillä itsekseni. Kompastuin ja mätkähdin Kuupilven kylkeen. Hän väräytti korviaan ja katsoi minuun lempeästi. ”Anteeksi.” Sanoin hieman pelokkaana. ”Ei se mitään.” Hän vastasi ja kääntyi nuolemaan omia pentujaan. #Mihin se sammal pallo katosi?# Etsin sitä mutta en löytänyt sitä. ”Hävisikö jotain?” Ketunleipäjalka hymähti. ”Sammal palloni katosi.” Sanoin hiljaa. ”Se taitaa olla tuossa.” Hän naukui. Hän viittoi hännällään paikan mihin se oli lentänyt. ”Kiitos.” naukaisin ja lähdin leikkimään sen kanssa. Näin kun Valkohäntä lähti verryttelemään ulos. Seurasin häntä. Jäin leikkimään vähän matkan päähän.
//Jatkoo??//

Vastaus:5 kp:tä.

~Varpu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terätassu, Myrskyklaani
04.01.2014 12:24
//Jatkoa edellisest..//
Okakynsi oli nostanut korvansa pystyyn ja katsoi meitä silmät viiruina, kylmällä katseella. Tuuli vihelsi kylmästi aukion laidalla, #Mikä minuun on mennyt, mitä minä teen?# katsoin tassujani ja tajusin että olisin hyökännyt Viiltotassun kimppuun, vain hiiren takia. ”Terätassu yritti hyökätä kimppuuni!” Viiltotassu parkaisi ja juoksi Okakynnen luo. ”Ei se ole totta!” Huudahdin mielipuolisesti.
Okakynsi katsoi minua kylmästi ja huokaisi ”Miten tässä näin kävi?” Hän sanoi jotain Viiltotassulle ja he lähtivät kävelemään poispäin, Viiltotassu mulkaisi minua vielä kerran. Seisoin siinä yksin.
#Mikä minä olen?# upposin ajatuksiin että kukaan ei pitäisi minusta enää. Hopeatähti karkottaisi minut iäksi. En enää ikinä olisi Myrskyklaanissa. #Mitä teen?# Lähdin juoksemaan kohti järveä, juoksin niin kovaa kuin jaloistani pääsin. #Pian olisin järvellä.# Ajattelin kun samassa kompastuin kantoon ja mätkähdin maahan kyljelleni, yritin nousta mutta en päässyt ylös. Päässäni pyöri ja menin tajuttomaksi.
Joku töykki minua käpälällään. ”Onko se kuollut?” Joku kysyi. ”Ei, se hengittää vielä.” Avasin silmäni uuvuksissa näin kolme tuntematonta kissaa edessäni. ”Katso se avasi silmät!” Pieni kolli huudahti. #Keitä he ovat?# Ajattelin mielessäni. Nousin jaloilleni ja nuolin tassuni puhtaiksi. ”Kuka sinä olet?” Vaaleanharmaa naaras kysyi vaisusti. ”O..Olen Terätassu. Keitä te olette?” Katsoin joukkoa hämmentyneenä. ”Olen Tilhi.” Musta kolli vastasi. ”Minä olen Piikki.” Ruskea naaras murahti. ”Ja minä olen Routajalka. Hauska tavata, mistäs nurkasta sinä olet?” Hän naukui vaisusti. Istauduin ja ”Olen Myrskyklaanista.” Vastasin. He katsoivat toisiaan. ”Mikä on Myrskyklaani?” Tilhi istahti kysyvästi niin kuin muutkin. ”No minun täytyy kertoa koko tarina.. Neljä klaania ovat aina asuttaneet metsää, Myrskyklaani, Jokiklaani, Tuuliklaani ja Varjoklaani. Miten selittäisin.. Klaaneilla on omat reviirit ja ominaisuudet..” Kerroin loput ja he olivat aivan ymmyrkäisinä.”Olet siis oppilas?” Tilhi kysyi. ”Kyllä vain.” vastasin.
//Jatkuu..//
// Lisätkää erakoihin: Tilhi- Pieni musta kolli jolla on valkoinen häntä. Piikki-Tiukka ruskea naaras jolla on oranssit silmät. Routajalka- Vaaleanharmaa naaras jolla on mustia laikkuja jaloissa.//

Vastaus:10 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
03.01.2014 16:31
Havahduin hereille, kun kuulin askeleita. Haistoin tutun kissan tuoksun; Sisareni Sinisiipi.

"Onko nyt aamu?" kysyin hajamielisesti. Siskoni pudisti äätään naurahtaen.

"Olett nukkunut vasta pari tuntia. Mutta miksi sinä täällä nukut? Olet nyt kuningatar."

"Hyvä on, siirryn." naukaisin. Nousin ylös ja löntystin parantajamn saattelemana pentutarhaan. Pujottelin hiipien kolmen muun kuningattaren ohi tyhjälle makuu paikalle.

"Noniin." Sinisiipi maukui kun asetuin sammaleelle. "Miten vatsasi voi? Entä kuinka kauan olet tuntenut mahakipua?" Minä huokaisin ja mietin hetken.

"Siihen sattuu vieläkin. Pari kertaa pennut potkivat. Mutta... Sitä on monen kuun ajan hieman kivistänyt, mutta ei muuta. Vastaa viime kuusta lähtien se on ollut huomattavaa, ja viime päivinä tuskallista." sanoin pidellen vatsaani. Siskoni nyökkäsi. Sitten hän toivotti hyvät yöt ja lähti omaan pesäänsä. Minä makasin unettomana monen sydämenlyönnin verran, kun en saanut unta pentujen vikinän takia. Lopulta ajatukseni vajosivat unimaailman pohjattomaan kuiluun.

Vavahdin. Mahaani kivisti taas. Nousin istumaan ja katselin yötaivasta. Hento tuuli heitteli pilviä, ja tähdet tuikkivat tasaiseen, rauhoittavaan tahtiinsa. Yhtäkkiä minulle tuli paha olo, ja tunne. Tassuttelin mahaani varoen siskoni pesälle.

"Sinisiipi." nau'uin. Ei kuulunut vastausta. "Sinisiipi!" Eikä vieläkään. "SINISIIPI!" vihdoin naaras tuli hätääntyneenä luokseni.

"Luulen...Luulen että pentuni syntyvät!" mau'uin hiljaa.

"Tähtiklaani sentään, miksi sinä tänne sitten hinaat itseäsi? Olisit vain huutanut niin olisin tullut. Nyt takaisin, haen yrtit." Sinisiipi sanoi. Minä tuhahdin. #Vai muka olisit kuullut# Kuitenkin, minä astelin varovaisesti synnytyspesälle, joka oli penturtarhan vieressä. Sinisiipi tuki minua, jotta pystyin kävelessä nojata häneen. Kupsahdiin maahan, sammaleelle. Parantaja laski alas pyökinlehteen käärityt yrtit. Nyt tunsin ikävän kiun mahassani. Ja taas. Pitkä kipuaalto.

"Tässä katajan marjoja. Se auttaa synnytyksessä." siskoni maukui. Ahmin marjat nopeasti suuhuni, ja hetken päästä, kipu kuitenkin heikkeni, mutta vain hitusen. Henkäiisin uuden ryöpyn happea keuhkoihini, kipuaallon ajaksi.

"Nyt, aloitetaan synnytys." parantaja maukui. Olin kauhuissani. Selviäisinkö tästä?

- Synnytyksen jälkeen-

Päästin ilmoille raskaan huokauksen. #Se on vihdoinkin ohi.# ajattelin helpottuneena pureskellen viimeisiä yrttejä, joita Sinisiipi minulle antoi. Synnytyksen viimeinen ponnistuas oli ollut erittäin tuskaisa, mutta vihdoin pentuni olivat päässeet maailmaan. Vihdoin ja viimein parantaja tuli sisälle viiden pikkuisen pennun kanssa; Kilpikonnakuvioinen kolli, ruskea pienikokoinen naaras, valkeakäpäläinen musta naaras, tummanharmaa kolli ja pieni valkoinen harmaatäpläinen kolli. Ne olivat suloisimmat pennut! Sitten kuulin tutun kollin puhetta. #Mustahaukka!# Oli vieläkin yö, mutta aamu oli alkanut sarastaa; Kolli oli herännyt aikaisin. Kosketime kuonoillamme toistemme kuonoja. Asetuin kyljelleni, jotta pennut pääsisivät imemään maitoa. Minä ja Mustahaukka katselimme sanattomana kiemurtelevia palleroita, jotka yrittivät epätoivoisesti löytää tiensä kohti maitoa. Suurin naaraspentu jyräsi mut pennut tieltään. Kaksi pienintä taas lennähtivät pois, mutta keräsin kaikki takaisin kokoon hännälläni.

"Oletko miettinyt nimiä?" Mustahaukka maukui. Nostin katseeni pennuista rakastamaani kolliin.

"Noh..Ajattelin, että tuo kippurahäntäinen voisi olla Pyörrepentu." naukaisin ja osoitin kilpikonnakuvioista kollia. "Ja tämä taas Kanipentu." sanoin töytäisten ruskeaa, pientä naarasta.

"Se käy hyvin. Tuo valkoinen olisi Apilapentu, eikö vain?" Mustahaukka sanoi lempeästi. Samassa Apilapentu nosti päänsä, kuin olisi jo aiemmin tiennyt nimensä. Me kehräsimme yhdessä.

"Ja tuo suuri on Varjopentu ja tuo tummanharmaa olisi-" sanoin, mutta en ehtinyt maukua loppuun, kun Mustahaukka keskeytti.

"-Tervapentu." hän jatkoi. Nyökkäsin hyväksyvästi ja aloin kehrätä. Mustahaukka kumartui nuolaisemaan pentua, joka kierähti hänen käpälilleen. Mietiskelin onnellisena;

#Pyörrepentu, Kanipentu, Apilapentu, Varjopentu ja Tervapentu - minun pentuni.#
Vastaus:15 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terätassu, Myrskyklaani
03.01.2014 16:01
Ensimmäiset auringon säteet kurkistivat kylmänä aamuna oppilaidenpesälle, Ne hipoivat turkkiani ja ”Terätassu, oletko hereillä?” Nopsavarjo töykki kuonollaan selkääni. ”En enää..” Vastasin hieman ärtyneenä. ”Lähtisitkö kanssani metsälle?” hän naukui ja katseli ympärilleen ihan kuin ei olisi ikinä ollut oppilaidenpesässä. ”Mennään!” huudahdin innoissani ja lähdimme tallustamaan kohti leirin sisäänkäyntiä. ”Hei Terätassu!” Joku huudahti iloisesti selkäni takana, se oli Viiltotassu. #Mitä hän nyt aikoo..?# Mietiskelin. ”Voisinko tulla teidän kansanne metsälle jos olette sinne menossa.. niin ja voisiko Okakynsikin tulla?” Hän katsoi vihreillä silmillä minua kysyvästi. ”Tuota..” Kerkesin aloittaa kun ”Tietysti voitte tulla.” Nopsavarjo pisti päälle. #Miksi tuon piti antaa hänenkin tulla..# Olisi tehnyt mieli takoa Nopsavarjolle järkeä päähän. #Inhoan Viiltotassua. Hän tietää sen..# Viiltotassu oli saapunut mestarinsa kanssa paikalle lähdimme matkaan. ” Lumi peitti osakseen maata, mutta siellä täällä pilkisteli sammalmättäitä, heinänkorsia ja ruohoa. Puut olivat lehdettömiä ja ankeita, vain kylmä tuuli riepotteli niiden oksia. ”Menemmekö Vanhan tammen luo vai minne?” Nopsavarjo kysäisi pikaisesti. ”Aukiolle!” Viiltotassu vastasi. #Aukiolle? Ei sieltä riistaa löydy tähän aikaa vuodesta.# Katsoin Nopsavarjoa yllättyneenä. ”Aukiolle sitten.” Nopsavarjo vastasi tyynenrauhallisesti. Tallustimme aukiolle päin, tuore hiiren haju kantautui sieraimiini ja olin valmis nappaamaan sen. Lähdin jäljittämään hajua. Vähän matkan päässä oli pieni hiiri nakertamassa jotain. ”Terätassu?” jostain kantautui vaimeaa huutoa. #Onneksi hiiri ei kuullut tuota.# Pudottauduin vaanimisasentoon ja olin juuri loikkaamassa hiiren päälle kun Viiltotassu juoksi luokseni. Hiiri pelästyi ja luikki pois. ”Mitä sinä teet?” Viiltotassu naurahti kun olin vaanimisasennossa ilman saalista. ”Olin pyydystämässä hiirtä jos et älynnyt. Se oli sinun syysi että hiiri pelästyi!” sähisin Viiltotassulle korvat luimussa. Viiltotassun ilme hyytyi. ”Mutta..” Viiltotassu katsoi minua kohti ymmyrkäisenä. Sähisin hänelle vieläkin, ”Mutta mitä!?!” Liutin kynteni esiin. ”Mitä täällä tapahtuu?” Okakynnen ääni kajahti esiin niin kuin hänkin.
Vastaus:10 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeri, kotikisu
03.01.2014 15:18
Toi siis oli Se edelliinen Tiikerinsilmä, tuo Tiikeri, ei Näätä siis
Vastaus:Siis täh? En ihan tajunnut...
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeri, kotikisu
03.01.2014 15:16
Tiikeri tunsi lämpimän kaksijalan tassun selkänsä päällä ja yritti raottaa silmäänsä, nähdäkseen jotain. Kuitenkin kolli muisti kaiken: Ensin hän oli ollut tavallinen kotikisu, sitten Ilvestassu oli tullut käymään ja opettanut kollille metsästystaitoja.. Sitten, sitten oli Se Salama.. Tiikeri oli joutunut naaraan raadeltavaksi, ja joutunut.. Tai päässyt Tuuliklaaniin. Mutta kuitenkin kolli oli joutunut olemaan nälässä, ja hän oli mennyt metsään vain typerän toiveensa kanssa, tullakseen klaanikissaksi. "Minusta ei ole enään mitään mihinkään" kolli huokaisi väsyneenä ja laski päänsä. Miksi hänen elämänsä piti mennä niin? Kollii alkoi kehrätä ja kierähti selälleen välittämättä enään menneisyydestään. Kolli oli onnellinen, kun oli kotikisu. Jälleen kerran, ei tarvitsisi aina olla villi.

Tiikeri varoen tassutteli ruokakupilleen, ja nuuhkaisi. Se tuoksu oli paljon parempi, kuin kolli muisyelikaan. >>Kermaa!<< Tiikeri tuumaili hetken ja maistoi, Se oli kermaa. Kolli nuuhkaisi kuitenkin toista kuppia, jossa oli tavallista ruokaa. Tai ainakin ennen, nyt siinä oli jotain aivan muuta. Tiikeri kuuli kaksijalan ärinää, mutta Se ei ollut tarkoitettu sokealle kollille. Ensin tämä nuuhkaisi ruokaa, ja sitten maistoi.

//ööh, Joo.. Tosi lyhyt ja kökkö tarina, ei oo pakko ees kp:eitä antaa :|
Vastaus:10 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Näätäpentu, Tuuliklaani
03.01.2014 15:01
//Näädän voisi siirtää kotikisuihin, sillä se nyt ns. 'kyllästyi' klaanielämään. Kuka tietää palaako se takaisin... Mutt siis poistaa ei saa vaan lisätkää kotikisuihin xD *sekava selitys* Ja Kotikisu nimi olis sitten Tiikeri :)(?)

Näätäpentu haukotteli leveästi ja katseli ympärilleen. Hänen silmänsä hehkuivat pimeässä pentutarhassa. Kolli nousi ja asteli hiljaa ulos. Pahaksi onneksi Varjopentu heräsi ennenkuin tuo ehti ulos.
"Mmmh... Mitä sinä teet?" tuo kysyi unisena.
"Hyssh!" Näätäpentu sihahti ja asteli toisen pennun luokse.
"Minä karkaan. Sano muille, että olimme yöllä karanneet leiristä ja innostuimme jahtaamaan riistaa. Sitteni ohitimme hevospaikan ja astelimme ukkospolulle. Mutta sitten kävikin niin että jäin hirviön alle. Ymmärsitkö nyt?" Näätäpentu kysäisi. Varjopentu kallisti päätään muttei sanonut mitään. Näätäpentu nyökkäsi ja asteli nopeasti ulos leiristä.

Pentu näytti mustalta lumihankea vasten. Oli jotenkin valoisaa muttei liian valoisaa ja muutenkin kuu paistoi taivaalta. Hiljaisuus oli vallannut koko reviirin. Kauempana taivaanrannassa näkyi mustia pilviä jotka enteilivät lumimyrskyä. Näätäpentu jatkoi ja aamunsarastaessa oli ehtinyt ukkospolun toiselle puolelle. Siellä oli kaksijalkojen taloja. Näätäpentu asteli yhden pesän eteen ja huomasi sitten aidan vierustalla istuvan valkoisen naaras kissan joka istuskeli lumessa ja nuoli käpäläänsä. Näätäpentu asteli aitaa pitkin eteenpäin ja katseli samalla lumenvalkoista naaras kissaa. Tuolla oli haaleanpunainen kaulapanta. Kissa lopetti peseytymisen ja käänsi katseensa Näätäpentuun. Kolli asteli aidalla ja pysähtyi naaras kissan kohdalla ja katseli häntä maassa lumenpinnalla. Naaras nousi seisomaan.
"Ömm. Hei." Näätäpentu sanoi ja katseli hiukan ujosti tuota kissaa.
"Hei vain." naaras sanoi hiukan hämmentyneenä pääkallellaan suu hieman raollaan.
"Mistäs sinä tupsahdit?" se jatkoi ja hyppäsi sitten aidalle pennun eteen.
"No, tuota. Tulin järveltä." Näätäpentu sanoi ja koitti keksiä jotakin järkevää sanottavaa.
"Miten oikein selvisit kun olet vasta pentukin?" naaras sanoi kauhistuneena. Näätäpennun teki mieli kertoa jotakin klaaneista mutta ei viitsinyt ja koitti keksiä tekosyyn tulemiselleen.
"No tuota, emoni oli erakko. Hän ja muut sisarukseni kuolivat ketunhyökkäykseen." pentu keksi nopeasti sanoa. Naaras katseli silmät pyöreinä ja kohta vetäisi Näätäpennun luokseen ja nuolaisi muutaman kerran tuon päälakea rauhoittavasti.
"Voi sinua. Olet varmaan kokenut kovia. Tulisitko meille asumaan? Kotiväkeni on ystävällistä ja tuskin heitä haittaisi jos toisin pennun kotiin." naaras sanoi ja hymyili sitten. Näätäpentu mietti hetken ja nyökkäsi sitten hiukan innoissaan ja jonkinverran peloissaan. Valkoinen naaras hyppäsi alas aidalta Näätäpentu suussaan.
"Ainiin. Minun nimeni on Lumi." naaras sanoi. Näätäpentu nyökkäsi.
"Onkos sinulla nimeä?" Lumi kysäisi. Näätäpentu huokaisi.
"Emo ei ehtinyt antaa sitä vielä." hän sanoi.

Lumi kiikutti pienen pennun sisälle kaksijalkojen pesää jostakin luukusta. Sisällä tuoksui vahvasti kaksijaloilta. TIlaa oli paljon. Lumi asteli johonkin huoneeseen jossa näytti olevan jonkin näköinen kippo ja siellä murusia kotikisujen ruoasta. Lumi asteli jonkin kaksijalan eteen ja alkoi maukua säälittävästi. Kaksijalka kumartui ja silitti sitä. Kohta se jo huomasi näätäpennun Lumen jalkojen juuressa. Lumi tökkäsi kuonollaan Näätäpentua. Kolli katsoi silmät pyöreinä kun kaksijalka otti sen käteensä ja silitti. Kohta se laski pennun Lumen jalkojen juureen ja asteli sitten johonkin. Pentu helpottui kun pääsi taas maahan. Kohta kaksijalka kuitenkin asteli takaisin kädessään panta ja asteli kohti Näätäpentua. Ruskea kolli oli jo lähdössä karkuun mutta kaksijalka sai siitä kiinni ja laittoi sille nopeasti pannan. Kohta se laski Näätäpennun alas. Näätäpentu ravisteli päätään.
"Olet nyt Tiikeri." Lumi sanoi ja kosketti kuonollaan hellästi Näätäpennun päätä.
"Olenko?" se kysäisi. Lumi nyökkäsi. >> Tästä lähtien nimeni on Tiikeri!<< uudestinimetty Näätäpentu ajatteli.

//JOkhu jatkhoo? :3
Vastaus:Lisään Näätäpennun kotikisuihin ja 15 kp;ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Painajaiskuu,erakko
03.01.2014 14:12
//Poistakaahan Painajaiskuu lomalta:3//
Maa oli kauttaaltaan valkea lumesta. Tuuli kahisutti lehtikadon puiden lehdettömiä latvoja, ja kaikkialla oli aivan hiljaista. Sitten hiljaisuuden rikkoi rasahdus ja jokin musta vilisti lumisen niityn poikki. Se oli Painajaiskuu, ja naaras oli matkalla järven rannalle. >>Täytyy päästä perille ennen auringon laskua.<< hän ajatteli hädissään. Aurinko oli enää pienen matkan päästä auringonpesästä ja Painajaiskuu kiihdytti vauhtiaan. Mustan erakon tassut vain viuhuivat ilmasta kun hän juoksi kuin tuulispää. Painajaiskuu vilkaisi aika ajoin taivaanrantaa jonka kirkkaaseen syleilyyn aurinko oli juuri vajoamassa. Hän nuuhki ilmaa varmistuakseen suunnasta ja kiihdytti vauhtiaan.

Painajaiskuu kumarsi päätään kunnioittavasti salamaraitaisen naaraan edessä. Naaras hymähti ja huiskautti häntäänsä. Paikalle saapui melkein valkea luopionaaras, jonka Salama otti mukaansa luolan pimentoon. "Onko hänestä laumamme jäseneksi?" Painajaiskuu kuuli toisen sanovan. "Tarvitsemme kaikki mahdolliset klaaneja vastaan." kuului toinen ääni."Jokainen auttava kynsi on tärkeä. Kuului askelia ja kaksi kissaa astuivat Painajaiskuun eteen. Salamakuvioinen kuiskasi jotain toiselle, ja viimeksi mainittu lähti. Musta naaras astui lähemmäs Painajaiskuuta joka kavahti säikähtäneenä taake päin. "Nimeni on Salama." salamakuvioinen naaras sanoi."Mikä on sinun nimesi?"Pala juuttui Painajaiskuun kurkkuun. "Pa-Painajaiskuu." hän takelteli.Salama nyökkäsi ja naukaisi:"Olet tervetullut Salamaklaaniin." Painajaiskuu nyökkäsi ja hymyili voitonriemuisena.
Vastaus:10 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pääskytassu,Myrskyklaani
03.01.2014 08:56
//Pääskytassun voi siis ottaa pois lomalta...//
//Jatkoo//
Tassuttelin kohti pientä tuoresaaliskasaa. Nälkä kunri vatsassani ja lehtikadon ajan kylmä tuuli puhalsi ylitseni saamaan väreet kulkemaan selkää pitkin. Istuin saaliskasan viereen ja silmääilin sitä arvostelevasti. Nappasin keon juurelta pienen oravan ja tassuttelin se suussani kohti Hopeatähden pesää. Tulikukka jutusteli päällikön kanssa eivätkä he ensin huomanneet minua. Astuin Tulikukan taakse ja Hopeatähti katsoi minua ystävällisesti."Pääskytassu." hän naukaisi."Mikäs sinut tänne tuo?" Tulikukka kääntyi nopeasti ympäri ja katsoi minua vihreillä silmillään. Säpsähdin taakse päin, mutta Hopeatähti sihahti varapäällikölle varoittavasti. "Anna oppilaan kertoa asiansa." hän murahti.Tulikukka vilkaisi minua halveksuvasti ja lähti pois. Hopeatähti istahti alas. "No,mikä on niin tärkeää?" hän kysyi uteliaisuus äänessään. Huiskautin häntääni hermostuneena ja änkytin nopeasti:"Nä-näin unen josta sinun olisi hyvä tietää."Hopeatähti näytti yhä kiinnostuneemmalta."Niin?" hän naukaisi."Jatka vain".Nielaisin."Tähtiklaanilainen ilmestyi minulle.Naaraalla oli..."Mietin hetken unen naarasta."...kaunis, siniharmaa turkki, siniset silmät ja kuonon ympärillä hopeisia juovia.".Nostin katseeni maasta ja Hopeatähti tuijotti minua edelleen. "Mitä hän sanoi?" päällikkö kysyi hiljaa. Pinnistin muistini äärimmilleen. "Että hän ei olisi ansainnut paikkaa Tähtiklaanissa."
Hopeatähti katsoi minun lävitseni ja naaraan hengitys tiheni.
//Lyhyt ja kökkö/
Vastaus:10 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sammaltassu, Tuuliklaani
02.01.2014 20:12

Lehtikadon ajan ensimmäiset himmeät auringon säteet valaisivat oppilaiden pesää. Haukottelin makeasti ja kampesin itseni ylös lämpimältä sammalvuoteelta.
"Huomenta Pihlajatassu ja Takiaistassu!" naukaisin sisaruksilleni, joista oli myös tehty oppilaita eilen. Pihlajatassu raotti silmiään uneliaana ja kysyi:
"Onko jo herättävä?"
Takiaistassu pomppasi innoissaan ylös ja vastasi siskollemme:
"Tietenkin hiirenaivo!"
Pyörittelin silmiäni Takiaistassun vastaukselle, mikä sai Pihlajatassun kehräämään ujosti.
"No hyvä on, herään sitten" tämä mutisi ja kömpi ylös.
"Mennäänkö samaa matkaa harjoituspaikalle?" Takiaistassu kysyi.
"Sopiihan se" mau´uin ja Pihlajatassu vain nyökkäsi. Kiiruhdimme ulos oppilaiden pesästä. Leirin aukio oli aika hiljainen, sillä oli aikainen aamu ja metsä vasta heräili uuteen päivään.
"Eikös sitä enään tervehditä?" tuttu ääni kysyi takaamme. Käännyimme yht´aikaa ympäri ja painoimme otsamme kiinni emon silkkiseen turkkiin.
"Kyllä tervehditään!" Pihlajatassu aloitti.
"Niin koko ajan" Takiaistassu jatkoi.
"Hei Ratamohäntä! Näetkös koko ajanhan me" selostin. Emomme näytti jokseenkin huvittuneelta.
"Meidän pitää kyllä nyt mennä" Pihlajatassu kertoi jokseenkin tärkeän näköisenä. Jätimme emomme leirin suuaukon luo ja kiiruhdimme ulos leiristä.
”Pitäkää hauskaa!” kuulin kuinka Ratamohäntä huusi vielä peräämme. Puut kimmelsivät kauniisti kuuran ansiosta.
”Minusta tulee metsän paras soturi” Takiaistassu ilmoitti ylpeänä.
”Eipäs vaan minusta!” Pihlajatassu tiuskaisi.
”Ihan sama se minulle on, mutta minusta tuleekin paras saalistaja!” selitin innoissani. Toivoin mielessäni, että Mustahaukka olisi valinnut täksi päiväksi nimenomaan metsästysharjoituksia eikä taistelua. Pihlajatassu tönäisi veljeämme ja Takiaistassu tönäisi takaisin. Hetken kuluttua, he tappelivat maassa kynnet piilossa ja kinasivat siitä, kummasta tulee parempi soturi.
>>Ei voi olla totta!<<
”Hiirenaivot lopettakaa jo! Me myöhästymme!” huudahdin. Pihlajatassu siirtyi pois Takiaistassun päältä ja niin me jatkoimme matkaa.

Jo kauempaa pystyin haistamaan Mustahaukan, Voikukkaturkin; Takiaistassun mestarin ja Myrskyhännän; Pihlajatassun mestarin.

//Jatkuuu….Ja sori että tuli näin lyhyt ja inspitön pätkä…xD

Vastaus:10 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kolibrinlento, Myrskyklaani
02.01.2014 19:03
Viimeinen taistelu

Kolibrinlento nojasi hiljaa Nopsavarjon kylkeen.Suuri kolli tuntui poissaolevalta, mikä harmitti nuorta naarasta hirveästi.Kolibrinlennon katse kiersi leiriä ja pysähtyi oppilaiden pesän eteen.Vaalean kellertävä naaras isui siellä häntä siististi tassujensa ympärillä.Kun Aurinkotassu katsoi suoraan Kolibrinlennon vihreisiin silmiin Kolibrinlento hätkähti.Laikukas naaras oli jo kauan ajatellut että Aurinkotassu muistutti jotain hänen tuttuaan etäisesti.Nyt kun hän katsoi suoraan oppilaan meripihkan värisiin silmiin hän muisti ketä.Auringonloistetta, Nopsavarjon kuollutta kumppania.Kolibrinlento käänsi katseensa Nopsavarjoon.Hän rakasti kollia, todella rakasti, mutta hän tiesi että kolli olisi onnellisempi Auringonloisteen kanssa milloin tahansa.Kolibrinlento pukkaisi Nopsavarjoa kylkeen.
"Lähden metsästämään Aurinkotassun ja Saarniturkin kanssa jos käy?"Hän kysyi hiljaa kollilta.Nopsavarjo nyökkäsi ja kurottautui Kolibrinlentoa kohti, koskettaakseen hänen kuonoa omallaan.Kolibrinlento väisti ja läppäisi kollia hännällään kuonolle.Naaras ei halunnut rakkauden osoituksia, jos häntä ei rakastettu.Hän asteli ripeästi Aurinkotassun luokse ja vaalean kellertävä naaras kääntyi katsomaan Kolibrinlentoa uteliaana.
"Tuletko metsälle?"Kolibrinlento kysyi silmät ystävällisellisesti sädehtien.Oppilas nyökkäsi innoissaan.
"Haen vielä Saarniturkin"Kolibrinlento naukaisi ja kulki vaaleanharmaan kollin luokse.
"Hei Kolibrinlento!"Saarniturkki tervehti.Kolibrinlento heilautti häntäänsä tervehdykseksi.
"Haluatko metsälle?"Naaras kysyi.Saarniturkki kallisti päätään mutta ravisti päätään sitten.
"Anteeksi mutta Tulikukka lähetti minut rajapartioon"Kolli naukui.Kolibrinlento kohautti lapojaan.
"Ei se mitään"Hän kujerrisi.Hän hyvästeli Saarniturkin ja loikki Aurinkotassun luokse.
"Saarniturkki ei tule mennään kahdestaan"Hän naukaisi.Aurinkotassu nyökkäsi ja loikki leirin suuaukolle.Kolibrinlento seurasi nuorta kissaa, sydämmellään raskas kivi.Kolibrinlento huokaisi äänettömästi.Hän kohotti katseensa suoristi ryhtinsä ja juoksi Aurinkotassun perään.
---------Myrskyklaanin rajalla-----------
Kolibrinlento katsoi tarkkana kun Aurinkotassu hiipi sulavasti lumen keskellä hiirtä kohti.Nuori naaras painui lumea vasten ja keinautteli lapojaan.Naaras loikkasi sulavasti ja hiiri vinkaisi kun kissa loikkasi sen niskaan ja katkaisi selkärangan.
"Hienoa!"Kolibrinlento kehräsi.Aurinkotassu hymyili ja kuopsutti lunta hiiren päälle.Kolibrinlento hymyili ja haistoi ilmaa.Hän jähmettyi paikoilleen.Ilmassa haisi Varjoklaanin lemu.
"Aurinkotassu, tule tänne hiljaa!"Kolibrinlento sihisi hiljaa.Aurinkotassu katsoi häntä hämmästyneenä mutta haistoi ilmaa ja naaraan silmät rävähtivät ammolleen.Aurinkotassu pyrähti Kolibrinlennon luokse.
"Meidän pitää lähteä heti!"Kolibrinlento supatti oppilaan korvaan.
"Te ette mene minnekkään!"Joku nauroi pensaista.Lumi varisi oksilta kun suuri valkoinen kolli astui esiin.Tuon mustat tassut upposivat valkoiseen lumeen.
"Mustatähti"Kolibrinlennon ääni värähti.Lisää Varjoklaanin sotureita ilmestyi varjoista.
"Tappakaa ne!Älkää päästäkö pakoon!"Mustatähti ulvoi.
"Aurinkotassu pakene!"Kolibrinlento ei saanut lausettaan loppuun kun Varjoklaanilainen jysähti hänen selkään.Kynnet raapivat naaraan kylkeä.Kolibrinlento sihisi hurjasti ja polkaisi kissan pois.
"Aurinkotassu!"Kolibrinlento karjui.Seuraava kissa syöksyi jo häntä kohti mutta naaras väisti ja raapi naaraan kylkeä muristen.Kolibrinlento ehti nähdä kun tummanharmaa kolli käänsi Aurinkotassun selälleen ja aikoi upottaa kyntensä tuon kaulaan.Kolibrinlento ulvoi ja syöksyi kissajoukon läpi kohti oppilasta.Terävät kynnet repivät hänen turkkiaan mutta hän ei pysähtynyt.Lopulta hän ponnisti loikkaan ja syöksyi suoraan päin tummanharmaata kollia.Hän rysähti kissaa päin.Aurinkotassu kömpi pystyyn.
"MENE!PAKENE!"Kolibrinlento kiljui.
"Mutta...."Aurinkotassu takelteli.
"Älä välitä minusta!Mene!"Laikukas naaras ulvoi ja raapi tumman harmaan kollin turkkia.Aurinkotassu kääntyi ja viilletti pois.Liuta Varjoklaanilaisia juoksi tuon perään mutta he eivät saisi häntä kiinni.Kolibrinlento kiljaisi kun Varjoklaanilaisen kynnet läpäisivät hänen kylkensä ja upposivat hänen lihaansa.Kolibrinlento riuhtaisi itsensä irti.Hän murisi ja iski kyntensä naaraan kasvoille.Joku puri häntä hännästä ja repi irti vihollisesta.Joku käänsi Kolibrinlennon vatsalleen.
>Se on nyt ohi<Hän tiesi hävinneensä.Kukaan ei ehtisi apuun.
>Tähtiklaani, ota minut vastaan<Kolibrinlento anoi.Hän avasi suunsa tuskan huutoon kun terävät kynnet raapivat hänen paljasta vatsaa.Naaras nieli tuskan huutonsa.Mutta irvisti kun kipu poltti koko naaraan kehoa.Mutta sitten Mustatähti astui hänen pään viereen.Hän murisi heikosti Varjoklaanin päällikölle.
"Sinun on aika siirtyä Tähtiklaaniin"Kolli murisi ja upotti hampaansa Kolibrinlennon kaulaan.Naaras korahteli ja rimpuili.Helakan punainen veri valui naaraan rintaa pitkin ja tippui lumeen.Silloin naaras kuuli Myrsyklaanin sotahuudon.Myrskyklaanin kissat syöksyivät Varjoklaanilaisten sekaan.Varjoklaanilaiset pakenivat ja suurin osa Myrskyklaanilaisista juoksi perään.Kellanpunainen kolli syöksähti verisen naaraan viereen.
"Kolibrinlento!"Nopsavarjo naukui hädissään.Vaahtokukka istui kauempana pää painuksissa.Parantaja ei pystyisi tekemään mitään.Surusade ilmestyi Nopsavarjon takaa.
"Nopsavarjo...Sinä pärjäät...Sinulla on joku jota rakastaa..."Kolibrinlento kuiski.
"Mutta..."Nopsavarjo änkytti mutta Kolibrinlento suhahti hiljentääkseen hänet.
"En tarkoittanut minua"Naaras henkäisi kun kouristus repi hänen kehoaan.
"Surusade..."Hänen äänensä muuttui korahteluksi.Surusade painoi kuononsa Kolibrinlennon veriseen turkkiin.Hän sulki silmänsä ja kuuli etäisesti yhä Nopsavarjon kauhistuneet naukaisut.Sitten kaikki hiljeni....
//Anteeks laatu ja hyvästi kolibriseni:(Pitää karsii hahmoi, tämä ei jää viimeiseksi kuolemaksi..//
Vastaus:En anna kp;ta koska Kolibrinlento kerran kuoli. Surullinen tarina. D;
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Korppi, Erakko
02.01.2014 16:10
Luku 1. Ei se pennun elämä aina ole rattoisaa...

Korppi avasi silmänsä pienessä "pesässä" ja kohotti aavistuksen päätään. Pieni sysimusta kolli haukotteli hiljaa, mutta maaireasti yrittäen olla herättämättä nukkuvaa emoaan ja pomppasi pystyyn. Korppi ei kerennyt edes vilkaista kunnolla ympärilleen, kun paino tiputtautui pennun päälle ja samassa tuo tunsi pienten, mutta terävien kynsien uppoavan nahkaansa. Korppi vingahti, mutta tuhahti tunnistaessaan päällään olevan kissan Angelizaksi, salamakuvioiseksi pikku naaraaksi. Korppi tuijotti vihaisena sisartaan ja varoi tarkertumasta tuohon kynsillään. Angeliza virnisti anteeksipyytävästi.
" Mitä ihmettä oikein ajattelit? " Nuori kolli sihisi vihaisen kysymyksen katsoen tiiviisti Angelizaa. Pentu tuijotti tassujaan hiukan pelokkaan näköisenä, nosti sitten uhmakkaan katseensa ja kimitti:
" Minulla oli tylsää. " Nuoren kissan ääni muuttui kesken lauseen säälittäväksi vikinäksi ja Korppi mulkaisi naarasta.
" Vai että tylsää! Et sitten parempaa keksinyt, kuin pelotel- siis säikytellä viatonta veljeäsi? " Korppi ärisi tepsutellen edestakaisin hiekkaisella lattialla. Angeliza mumisi muutaman epämääräisen sanan ja laahusti häntä perässä laahaten emonsa ja muiden pentujen viereen. Kissa luimisti korviaan Korpille ja laski päänsä tassuilleen. Korppi tuhahti kuuluvasti. Eikö Angeliza ollut ajatellut yhtään? Ties mitä olisi saattanut tapahtua, jos emo olisi herännyt. Korppi vilkaisi nopeasti aikuista kissaa ja helpotuksekseen huomasi Salaman nukkuvan sikeästi. Korppi kierteli ympyrää ja ihan vain huvikseen pähkäili solvauksia vangeille.
>>Saattaahan niitä joskus tarvita..<< Pieni kolli tuumi ja istahti maahan. Vähän väliä tuo naurahti keksimilleen haukkumanimille ja virnuili jatkuvasti.
" Likainen mätä toukka! Ei vaan.. " Korppi virnuili keksien toinen toistaan hullumpia nimiä, jos niitä nyt nimiksi voi kutsua.
" Mitä sinä teet? "
Korppi käänsi päätään ääntä kohti ja tunnisti kissan Sulaksi, toiseksi siskokseen. Kolli mumisi keksivänsä haukkumanimiä ja seurasi innoissaan Sulan reagointia. Naaras hypähti innoissaan ja tuon viikset värähtivät.
" No? Mitä olet keksinyt? " Nuori kissa kysyi kiinnostunut pilke silmässään.
" Vaikka mitä, usko pois. " Korppi naukui vakaasti ja röyhisti huomaamattomasti rintaansa. Sulka nyökkäsi rohkaisevasti ja viuhtoi hännällään ilmaa.
" Senkin selkärangaton mato! Säälittävä kotikisu! " Korppi ärisi ja hyppelehti ympäriinsä, kuin haastaen vastustajansa tappeluun. Sulka kiljahti riemuissaan ja läimäisi tassullaan veljensä korvia. Korpin onnistui väistämään täpärästi ja ennen kuin pennut kerkesivät päästä vauhtiin, he kuulivat raivokkaan sähähdyksen. Korppi vingahti ja loikkasi karvat pystyssä taaemmas. Nuori kolli vilkaisi sisartaan, joka näytti yhtä pelästyneeltä, kuin kolli itse.
" Mitä te luulette tekevänne? Nukkumaan, ja heti! "
Pennut värähtivät ja laahautuivat täristen emonsa vatsan vierelle. Korppi koetti tavoittaa sisarensa katsetta, mutta Sulka vilkuili tassujaan ja käänsi selkänsä Korpille. Musta pentu huokaisi ja laski masentuneen näköisinä päänsä tassuilleen.

Minuutit raahustivat hitaasti eteenpäin Korpin odottaessa emonsa heräämistä. Sulka oli todennäköisesti suuttunut hänelle ja vaikkei pentu tiennyt miksi, hän päätti kuitenkin pyytää tuolta anteeksi. Korppi kieriskeli ohuella ja tallotulla sammalpedillä huokaillen välillä kyllästyneenä. Sulka oli nukahtanut nopeasti ja Korppi vilkuili vähän väliä siskonsa kohoilevaa kylkeä. Kolli murahti Pääskyn kieriessä tuon päälle. Korppi oli litistyä pennun alla ja työnsi tuon sihahtaen pois päältään.
>> Tämä on niin epäreilua! << Korppi ajatteli kyllästyneenä ja mulkaisi merkitsevästi Salamaa.

" No niin Korppi. Ala jo nousta. ". Salama sihisi pentunsa korvaan. Korppi avasi silmänsä. Oliko hän nukahtanut? Siltä ainakin näytti. Nuori pentu nousi hitaasti ylös ja mumisi jotain epämääräistä. Salama tuhahti ja hyppeli pois pesästä. Korppi etsi katseellaan erästä tiettyä kissaa, Sulkaa. Hetken kuluttua tuo löysi etsimänsä; Pentu nuoli turkkiaan. Huomatessaan Korpin lähestyvän naaras oli juttelevinaan lähellä olevalle Sudelle.
" - vangit karkasivat! Se likainen Ruosteläjä on varmasti syypää. " Sulka kertoi veljelleen, joka kuunteli äimistyneenä.
Vangit olivat karanneet! Emon täytyi olla suunniltaan. Korppi murahti tervehdyksen ja vilkaisi merkitsevästi Sulkaa.
" Anteeksi.. " Korppi sihahti hiljaa. Sulka räpäytti silmiään ja pudisti päätään. Sen jälkeen naaras nuolaisi Suden lapaa ja tassutti muiden pentujen luo.
" Onko kaikki hyvin? " Susi kysyi veljeltään vilkaisten loukkaantuneen näköistä Sulkaa. Korppi nyökkäsi. Kuinka hänen olisi onnistunut kertoa veljelleen heidän "riidastaan"?

Korppi hyppeli ulos pesästä. Tai löykäluolasta, miksi hän sitä nimitti. Korppi vihasi koko sydämestään vereltä ja variksenruoalta tuoksuvaa pientä maanalaista luolaa. Löyhkä oli kammottava, eikä hän ymmärtänyt emoaan ollenkaan. Pentu veti keuhkoihinsa raikasta ilmaa ja katseli kiinnostuneena ympärilleen. Salama ramppasi silmät raivosta kiiltäen ympäri lauman leiriä.
" En ymmärrä kuinka sokea Tiikerisilmä on kyennyt pakenemaan! " Korpin isä Steel murisi hänen kohdallaan. Salama nyökkäsi.
" Mutta odottakoot vain, kun hyökkäämme tuuliklaanin leiriin.. " Salama ärisi. Korppi tuijotti ilmeettömänä emoaan ja pieni hymyntapainen käväisi Steelin kasvoilla.
" Kas, Korppi. " Korppi nyökkäsi siirtämättä katsettaan emostaan.
" En tiedä mitä teemme.. Nyt ei ole vankejakaan. Kuinka hyökkäämme leiriin muutaman kissan voimalla? " Salama voihkaisi vilkaisten vihaisesti pentuaan. Korppi höristi korviaan Steelin mittaillessa häntä katseellaan. Hän virnisti itseensä tyytyväisenä ja sihahti hiljaa jotain emon korvaan. Salama sähähti kumppanilleen, ettei kuullut ja Steel sanoi maltillisesti ajatuksensa ääneen.
" Mutta onhan meillä.. Pennut. "

Korppi kiljahti riemuissaan emonsa nyökätessä, hiljaa kylläkin. Sitten tuo kääntyi Korppiin päin, joka yritti näyttää rohkealta.
" Sinä et hiiskahdakaan kenellekään.. Tuliko selväksi? " Salama ärähti. Korppi nyökkäsi peloissaan. Pentu otti värähtäen askeleen taaksepäin ja vipelsi kauas emostaan. Korppi ryömi tiheiden pensaiden alla jäljitellen saalista. Korppi tiesi vallan mainiosti, ettei olisi saanut kulkea yksinään metsässä. Pentu kuitenkin arveli pystyvänsä lepyttelemään saaliilla emonsa paremmalle tuulelle. Sysimusta kolli höristi korviaan kuullessaan pikkuista rapinaa. Hän erotti suuren kissan varjon, joka kumartui juuri tapetun hiiren ylle. Kissa hautasi saaliinsa maahan ja loikki etsimään lisää riistaa. Korppi käytti tilaisuutta hyödykseen ja kaivoi riistan maasta. Hiiri tuoksui Korpista herkulliselta, mutta tuo vain nuolaisi huuliaan. Kuullessaan lisää rapinaa Korppi loikkasi takaisin pensaaseen piiloon ja kolli huomasi kissan tulleen takaisin. Se ei huomannut lainkaan edellisen saaliinsa katoamista ja hautasi tuoreen jäniksen samaan paikkaan. Kun kissa häipyi taas omille teilleen, Korppi rynnisti pensaasta, kaivoi jäniksen esiin ja suunnisti ryöstettyjen saaliiden kanssa kotia kohti.

Pieni pentu raahasi saaliit emonsa jalkojen juureen. Salama katsoi hämmästyneenä jänistä ja hiirtä.
" Mistä hankit nuo? Saalistitko itse? " Salama kysyi kummissaan ja haistoi eläimiä.
" Varastin ne klaanikissoilta. " Korppi selosti istuen ryhdikkäänä emonsa edessä. Pentu oli hyvin ylpeä itsestään ja katsoi odottavasti emoaan. Salama nyökkäsi ja tarttui jänikseen hampaillaan. Korppi katsoi masentuneena tuota ja tassutti häntä perässä laahaten "löyhkäluolaan".

// Eka tarina Korpilla. :D
Vastaus:20 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
02.01.2014 15:45
Valkeaita lumihiutaleita leijailli taivaalta suoraan maahan. Pari uteliasta pentua juoksivat aukiolle tutkimaan tuota taivaalta satanutta lunta. Kävelin tuoresaaliskasalle. Se oli pienempi kuin normaalisti.
"Jäämyrsky voisit mennä metsästämään sitten kun olet syönyt" Usvajalka naukui. Katsoin entistä mestariani.
"TEen sen" Lupasin ja valikoin saaliskasasta pääskysen. Tassutelin pääskynen suussani kauemmas ja istuuduin alas syömään.Syötyäni siistin itseni nopeasti ja ohjasin sitten askeleeni metsään. Metsä oli hiljainen, lumeen jäi tassunjälkeni kun kävelin eteen päin saaliin toivossa. Onnistuin erotamaan lumessa hiiren jäljet. Haistelin ilmaa. kyllä hiiri oli lähellä. Pudotauduin saalistus asentoon ja lähdin vaanimaan kohti hiirtä. Oli täpärällä ettei hiiri luikinut pois mutta se oli saanut yhden iskun ja vuosi verta ja vaikka se kuinka yritti juosta pakoon tapoin sen lopullisesti. Samassa kuuluin ulvontaa. Hautasin hiiren nopeasti. Tuijotin ympärilleni. Kuulin askelia ja läähätystä mutta en nähnyt mitään. Vihollisella oli tuuli etuna. Pusikosta hyppäsi suurin ikinä näkemäni koira. Sähähdin ja peräännyin hitaasti. Koira ei selvästikään pitänyt minusta vaan alkoi murista se eteni minua kohti. #Se pitää saada pois täältä# Ajatelin. Pinkaisin juoksuun. Koira ulvoi ja syösyi sitten perääni. Juoksin nopeasti ja yritin kiihdytää. Koira saavutti minua. En tiennyt kauanko olin juossut mutta olin kohta tuuliklaanin alueella. Hyvät neuvot oli nyt tarpeen. Lopulta vauhtini loppui lähes kokonaan. Koira tartui niskaani ja heitti minut päin puuta. Sähjähdin. #En pakene# Päätin ja hyökkäsin koiraa kohti. Ravvin koiran kylkeä ja yritin pitää oteeni koska koira loikki sinne tänne. Lopulta se onnistui saamaan minut irti. Se tarttui minuun taas hampailaan. Onnistuin iskemään koiran kurkuun. Se irroitti oteensa heitäen minut ojaan. Ja sitten kaikki pimeni.

Kun heräsin oli ilta. Vieressäni oli veri lammikko ja tajusin olevani tuuliklaanin rajalla. Ennen kuin ajatelin mitään aloin huutaa apua. Lopetin sen tosin aika äkkiä koska vastausta ei kuulunut. Hengitin taas raskaasti.
"Tähtiklaani.." Kuiskasin jaksoin hädin tuskin pitää silmiäni auki. En tajunnut kun jokin käveli luokseni. Joukko kissoja. Erotin usvajalan ja sirpalesydämmen.
"Teerenlento tulee pian" Usvajalka naukui rauhallisesti. Ynähdin vain ja suljin silmäni. Kului aikaa ennen kuni teerenlento saapui.
"Piti ottaa oikeat yrtit" Teerenlento selitti. Teerenlento käski minun syömään kaiken laista. Jokainen yhtä karmean makuisia mutta en jaksanut välitää. Lopulta Teerenlento ilmoitti että minut voisi siirtää leiriin. Hoipertelin puolelta toiselle enkä pysynyt pystyssä. Muiden piti autaa minut leiriin. Jouduin suoraan parantajan pesälle. Sain taas kaiken laista lisää.
"Pystyykö hän kertomaan mitä on tapahtunut" Usvajalka uteli.
"En tiedä kysy häneltä" Teerenlento vastasi. Avasin silmäni jotta näin Usvajalan mutta suljin ne sitten heti. Olin väsynyt.
"Mitä tapahtui" Usvajalka kysyi.
"Ko-koira" SAnoin ja vajosin taas pimeyteen. Kuulin vaan usvajalan huhuilut kun tämä yritti kutsua minua.

Seuraavan kerran heräsin vasta seuraavan päivän iltana.
"Kas olet herännyt" Teerenlento naukui. "Valkotassu tuo hieman hämähäkinseittiä" Parantaja käski oppilastaan. Valkotassu laitoi minuun hämähäkin siettiä. Kylkeni olivat seitin peittämät myös kuonossani oli naarmu.
"Pystytkö nyt kertoman tapahtumista" Teerenlento kysyi.
"Koira, tuli se säikähti" Sopersin jotain.
"Lepää vielä" Teerenlento käski. Toiste ei tarvinnut lysähdin vain takaisin sammalvuoteelle. Valkotassu antoi vielä jotain. Söin ne riistan kanssa sitten suljin silmäni ja nukahdin uudeleen taas.
Vastaus:15 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jokipentu,Jokiklaani
02.01.2014 14:46
Alkunäytös

Musta naaras, jonka turkkia halkoivat liekinväriset raidat oli käpertynyt pienen siniharmaan nyytin vierelle vihreät silmät kosteina. Siniharmaan pennun hengitys oli heiveröistä ja tämän kuonon ympärille oli kovettunut räkäkerros. Musta naaras nuoli pentua toivoen, että tämä voisi viimeinkin herätä pitkästä koomastaan. Pentu ei kuitenkaan liikkutun muuten kuin kylki hengityksen tahtiin.
"Tulikukka sinun pitäisi mennä järjestelemään partioita."kuului ääni pentutarhan suulta. Tulikukaksi kutsuttu naaras nousi jaloilleen ja asteli pois pennun luota painaen kuononsa vielä tämän siniharmaaseen turkkiin. Pennun otsalta alkoi yllättäen tihkua hikipisaroita ja siniharmaa naaras yritti avata siniset silmänsä jotka tuntuivat niin raskailta.
"Emo älä mene.."pentu kuiskasi silmät edelleen tiukasti kiinni. Siniharmaa pentu ei tuntenut emonsa lämmintä kehoa vierellään nyt tämä saattoi tuntea vain kylmyyden jokaisessa jäsenessään. Punaruskea kolli, jonka turkki hohti tähtien valoa ja, jonka silmät loistivat tulta asteli pentutarhaan käpertyen siniharmaan pennun vierelle, joka tunnisti tuoksun.
"Isä?"pentu vingahti onnistuen raottamaan sinisiä silmiään. Punaruskea kolli painautui vasten pentuaan ja nuolaisi tätä rauhoittavasti.
"Jokipentu on aika herätä."kolli maukui lempeästi. Jokipentu katsoi isäänsä väsyneesti ja painautui vasten tämän pehmeää lämmintä turkkia.
"Tulitko hakemaan minua Punahaukka?"siniharmaa naaras kuiskasi. Punahaukka pudisteli päätään. Jokipentu katsoi isäänsä ihmeissään, sillä naaras oli oleettanut, että ei selviäisi kaikista sairauksista joita tämän piti yrittää kestää.
"Sinun aikasi ei ole vielä liittyä Tähtiklaaniin."kolli maukui. Jokipentu painautui vasten isäänsä täristen kylmyydestä.
"Voiko minusta ikinä tulla soturia?"Jokipentu kysyi sumein silmin. Punahaukka hymyili tyttärelleen lempeästi.
"Sinusta voi tulla yksi parhaista."Punahaukka kehräsi. Jokipennun silmät suurenivat innosta.
"Oikeasti?!"naaras kysyi innoissaan. Punahaukka naurahti mrraau.
"Tietenkin virtaahan sinussa Tulikukan ja minun vertani."Punahaukka maukui. Jokipentu upotti kuononsa isänsä punaruskeaan turkkiin.
"Kiitos isä."pentu maukui kostein silmin. Punahaukka kehräsi ja pian tämän tähtikirkas hahmo alkoi haihtua pois. Jokipentu oli taas yksin ja naaraan siniset silmät painuivat taas kiinni, mutta tällä kertaa ne aukeaisivat, kun naaras olisi valmis ja Jokipentu lupasi itselleen, että hän olisi pian valmis.

Luku 1

Jokipentu tärisi hallitsemattomasti ja rimpuili unissaan sammalpedillään silmät tiukasti kiinni. Naaras huitoi käpälillään ympäriinsä ja hikipisarat valuivat siniharmaan naaraan otsalta.
"Jokipentu! Jokipentu!"pentu hätkähti hereille kuullessaan sisarensa huolestuneen äänen. Jokipentu nosti varovasti päätään ja avasi suuret siniset silmänsä naaraan tummanharmaan kuonon ympärille oli kuortunut räkäkerros, sillä naaras oli sairastellut kovasti viime aikoina jopa joutunut koomaan. Vaahtokukka katsoi Jokipentua huolestuneena ja nuoli siskonsa päälakea.
"Näitkö pahaa unta?"valkea naaras hopeisilla läiskillä kysyi. Jokipentu nyökkäsi täristen yhä hieman. Vaahtokukka katsoi siskoaan myötätuntoisesti hymyili sitten pehmeästi.
"Pääset pian taas pentutarhaan ja muuten Tulikukka on hyvin huolissaan hyvinvoinnistasi, koska et syö juurikaan mitään."Vaahtokukka maukui. Jokipentu huokaisi raskaasti ei pennulla yksinkertaisesti ollut nälkä tai aikaa syödä.
"Minulla ei ole nälkä se myyrä oli ihan tarpeeksi pulska täyttämään vatsani."Jokipentu maukui alkaen nuolla sotkeentunutta rintaansa.
"Voinko minä nyt mennä?"Jokipentu kysyi lopettaessaan rinnuksensa nuolemisen. Vaahtokukka huokaisi ja nyökkäsi. Jokipentu murahti tyytyväisenä ja loikki ulos parantajan pesältä. Viimeinkin naaras oli herännyt ja nyt Jokipentu tunsi olonsa erittäin terveeksi elinvoimaa virtaavaksi. Jokipentu päätti, että voisi nyt käydä tutkimassa Myrskyklaanin reviiriä, sillä olihan Jokipentu sentään saman ikäinen kuin Vaahtokukka, mutta siniharmaa naaras oli vain sairastellut enemmän. Siniharmaa pentu hivuttautui leirin suuaukolle ja naaraan onneksi kukaan ei huomannut sitä, sillä muuten naaras olisi vain saanut vastaansa huolestuneet naukaisut. Jokipentu murahti puskiessaan tiensä läpi leirin suuaukon. Voimakas tuuli oli kaataa pennun kumoon heti tämän astuessa ulos leiristä. Tuuli pörrötti Jokipennun tuuheaa turkkia ja viima piiskautui vasten naaraan kasvoja. Jokipentu pinnisteli, että saattoi erottaa jotain pyryssä ja, että tämä pysyisi pystyssä. Jokipentu kaikesta huolimatta tahtoi tutkia reviiriä.
>Minähän pystyn tähän!<naaras ajatteli sinnikkäästi. Siniharmaa naaras ei erottanut kuin sumeasti metsä maisemat ja välillä Jokipentu oli törmätäkkin puihin tuisku oli niin raju. Jokipennun onneksi ilma alkoi kuitenkin tyyntyä melko nopeasti ja pian nuori naaras näki eteensä vaivattomasti. Jokipentu asteli metsässä tassut kohmeessa, mutta sentään naaraan turkki suojasi kylmyydeltä.
>Tähtiklaanin kiitos, että omistan paksun turkin.<Jokipentu ajatteli kiitollisena. Naaras rämi lumi hangissa ja yritti olla uppoamatta jokaisella askeleella. Naaras murahteli ja ähki yrittäessään pysyä pystyssä.
"Tuolla nummella näyttää olevan vähemmän lunta."Jokipentu mumisi itsekseen ja käänsi tiensä nummelle päin.alkoi yllättäen miettiä. Siniharmaa naaras pudisteli päätään ja jatkoi kulkuaan. Jokipentu alk
>Onkohan sekin Myrskyklaanin reviiriä?<Jokipentu oi muuttua entistä epäilevämmäksi tämän kulkiessa nummella vieraat tuoksut ympäröivät naaraan ja pian Jokipennun kauhuksi naaras huomasi kellanpunaisen kollin, joka oli astelemassa häntä kohti. Jokipentu nielaisi ja asettui matalaksi.
>Ehkä hän ei nähnyt.<naaras ajatteli, vaikka oikeasti Jokipentu tiesi, että hänellä ei olisi mahdoillisuuksia pysytellä piilossa, sillä naaraan turkki oli siniharmaata ja lumi valkoista.
Jokipentu nielaisi toisen kissan tullessa lähemmäs.
"Mitä teet Tuuliklaanin reviirillä?"tämä murisi.
Vastaus:20 kp;ta
~Haukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjotassu - Myrskyklaani
01.01.2014 22:34
Luku 1 - Nälkäinen kuin kettu

Aurinko loi valoaan vasten oppilaiden pesän seinämää. Tummanharmaa karvapallo tuhisi pesän nurkassa, pää hännän takana ja tassut kippuralla.
" Varjotassu! Herätys senkin hiirenaivoinen laiskamato! " Kuului Minkkitassun ääni oppilaiden pesän ulkopuolelta.
" Onko vielä aivan pakko? " Unistaan havahtunut Varjotassu sopersi, ja kohotti päätään kohti Minkkitassua. Naaras tassutteli Varjotassun luo, ja kiepsautti tämän selälleen.
" Alas tulla nyt! " Tämä naukui, ja loikki ulos oppilaiden pesästä. Selällään köllöttävä Varjotassu tuijotti kattoa, ja mutisi itsekseen.
" Tullaan, tullaan. Olisin halunnut nukkua vain pienen hetken.. " Kolli nousi laiskan oloisesti ylös, ja venytteli niveliänsä.
" Vauhtia nyt! " Minkkitassu kivahti pesän ulkopuolelta. # Mikäs kiire nyt on? # Varjotassu löntysti ulos pesästä päivän valoon. Lehtikadon ajan kostea ja kirpeä pakkastuuli pörrötti oppilaan turkkia, ja nostatti lumipölyä kohti jäänsinistä taivasta. Auringon säteet nkyivät puiden latvojen takaa, ja lumi kipristeli kollin tassujen alla purien polkuanturoita kuin hiiri.
" Varjotassu, tule tänne. " Lähistöltä kuului kollin ääni. Varjotassu vilkuili ympärilleen äänen lähdettä, ja huomasi leirin suulla istuvan Surusateen viittilöimässä hännällään Varjotassua. Kolli kipitti mestarinsa, harmaan soturin luo.
" Sinä tulet minun, Kolibrilennon ja Tuulitassun kanssa partioimaan. " Soturi selitti, samaan aikaan Kolibrilento ja tämän oppilas Tuulitassu ilmestyivät paikalle. Nelikko suuntasi pois leiristä, kohti Myrskyklaanin reviirin rajoja.
" Varjotassu, haistatko mitään? " Kysyi Surusade Varjotassulta heidän päästyään kauemmaksi leiristä. Varjotassu kohotti päänsä, ja haistoi ilmaa.
" Väljähtänyt hiiren tuoksu ja... Jänis. Haju on tuore, se on kulkenut tästä hetki sitten. " Oppilas vastasi katsoen mestariansa vaustausta odottavalla ilmeellä.
" Aivan oikein. " Surusade nyökkäsi hilpeällä ilmeellä. Yhtäkkiä puska lähellä heitä rapisi. Kaikki neljä loikkasivat huurteisen, harvinaisen tuuhean puskan suojiin. Kissat katsoivat silmät tarkkoina rapisevaa puskaa, jonka kätköistä loikkasi esiin jänis. Otus seisoi kahdella takakäpälällään, korvat pystyssä ja haisteli ilmaa. Varjotassu otti yhden askeleen, mutta Tuulitassu oli nopeampi.
Tummanharmaa naaras ryömi puskasta esille, ja loikkasi suuren loikan jäniksen kimppuun. Pitkäkorvainen otus säikähti, ja lähti pötkimään suoraan kohti pusikkoa, johon muut olivat jääneet. Varjotassu näki tässä mahdollisuutensa, ja loikkasi puskasta suoraan päin jänistä, ja tarttui tätä niskasta. Oppilas katkaisi nopeasti otuksen niskat, ja pudotti saaliin maahan.
" Hienosti napattu Varjotassu. " Surusade onnitteli mouruten hilpeästi. Varjotassu ei sanonut mitään, mutta katsoi mestariaan kiitollisuuden pilke silmissään.
" Joo, hienosti napattu... " Sanoi Tuulitassu, ja luimisti korvansa. " Et olisi kuitenkaan saanut sitä ilman minua. " Naaras katsoi Varjotassua, ja kuopi maata.
" Olihan se hieno nappaus, mutta jos jatkaisimme partiota? " Kolibrilento puuttui keskusteluun. Surusade hautasi jäniksen kosteaan maahan, ja partio jatkoi matkaansa kohti järven rantaa.
Neljä kissaa kulkivat rivakkaa vaihtia pitkin polkuja ja mättäitä. Järven ohut jääpeite ja puolisilta olivat jo näkyvissä.
" Voikohan tuon vettä juoda? Minulla on kamala jano! " Tuulitassu naukaisi, ja nuolaisi rintaansa kerran.
" Kai siitä voi. " Kolibrilento vastasi naaraalle, jonka silmät kirkastuivat heti.
"Varjotassu, kumpi ensin rannalla? " Naaras naukaisi hilpeän leikkisästi, ja tökkäisi Varjotassun kylkeä, pinkoen juoksuun. Varjotassu otti mallia, ja pinkaisi naaraan perään välittömästi.
Molemmat oppilaat viilettivät kohti järven rantaa, samaa vauhtia. Soturit tulivat puolijuoksua perässä, kun nuoret saavuttivat rantaa.
Molemmat jarruttivat märällä ja kostealla maalla, juuri ennen kuin jäärven jäinen pinta tuli vastaan.
" Juotavaa! " Tuulitassu naukaisi janoissaan, ja rikkoi jään pintaa saadakseen juomavettä. Naaras litki kielellään vettä, nosti päänsä ja henkäisi. Toisen oppilaan väistyttyä myös Varjotassu kumartui, ja litki vettä kielelleen.
" Onpas kylmää. " Varjotassu henkäisi, ja nuoli huuliaan. Surusade ja Kolibrilento olivat jo saapuneet myös, ja litkineet itsekin hieman vettä. Juomatauon jälkeen he jatkoivat partiointia, ja tassuttelivat järven rannan viertä.
Ilmaan leijui tuore riistan tuoksu. Se oli hiiren. Varjotassu painui vasten kosteaa maata, vaikka se tuntuikin vastenmieliseltä. Muut matkivat häntä, ja painuivat vasten maata. Kolli hiipi hiljaa eteenpäin, niin että maata tonkiva hiiri ei olisi huomannut. Pieni otus nosti päänsä, nenä väpättäen.
Varjotassu ponkaisi takajaloillaan, ja nappasi myyrän, juuri ennen kuin se ehti reagoida. Oppilas mursi sen niskan rivakalla puraisulla, ja kiitti Tähtiklaania sen hengestä.
" Hyvä Varjotassu. " Surusade onnitteli jälleen, ja Tuulitassukin hymyili tällä kertaa. Kolibrilentokin päästi hiljaista kehräystä. Päästäinenkin haudattiin kosteaan maahan, lähelle rantaa, ja nelikko jatkoi matkaa.
" Seis! " Kolibrilento sanoi yllättäen, ja kaikki pysähtyivät aivan paikoilleen.
" Tämä haju... " Surusade henkäisi, ja molemmat soturit kääntyivät salamannopeasti ja sähisten. Tuulitassu henkäisi kauhusta, ja Varjotassu tuijotti taaksensä silmät suurina pakokauhusta.
Heidän takanaan seisoi kettu, korvat luimussa, luisevana ja takkuturkkisena. Sen silmät olivat viiruina, sekä otus oli niin luiseva, että sillä hädin tuskin uskoisi olevan luiden ympärillä muuta kuin ihoa ja karvaa. Se katsoi kissoja nälkäisenä, ja murisi kuola valuen.
" Pysykää takana. " Surusade kuiskasi oppilaille. Varistassu perääntyi pari askelta, ja Tuuliturkki meni kyyryyn maahan. Kettu syöksähti kohti kissoja, suu ammollaan ja kynnenterävät hampaat edellä...
Vastaus:20 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadetassu, Tuuliklaani
01.01.2014 19:54
Puikkelehdin metsän syvyyksissä puita väistellen yö oli jo pitkällä ja lunta ohut kerros maassa. Taas yksi jossain kaukana laukesi ja kirkkaat valot syttyivät taivaalle vähäksi aikaa. Räjähdys värisytti ja korvissa vihelsi vähän aikaa, mutta jatkoin matkaa. Ylitin tuuliklaanin rajan ja juoksin yhä kohti kuulampea. Pysähdyin tassut maata viistäen kuulammen eteen. Tiesin ettei minun pitäisi tehdä sitä, mutta minun oli pakko laitkin vähän vettä suuhuni ja vaivuin uneen. 
"Jadetassu sinun pitää lähteä klaanista. Joku ei pidä sinusta, joku vaanii sinua ja odottaa sopivaa hetkeä." Pehmeä ja uhkaava ääni varoitti hiljaa, mutta selkeästi. 
        " Jadetassu pidät aivan hirveää melua! Herää!" Säpsähdin hereille ja vihainen oppilas seisoi edessäni korvat luimussa. 
"Anteeksi Pöllötassu" Nau'uin vihaiselle oppilaalle närkästyneenä. Nousin istumaan ja nuolaisen pari kertaa nopealla nuolaisulla turkkiani ja nousin ylös ja lampsin pois. Pöllötassu katsoi tiiviisti perääni, kunnes katoskin varjoihin. Kultamyrsky hölkkäsi perääni.
"Olet kohta tarpeaksi taitava soturiksi Jadetassu. Niin ainakin seitittähti sanoi. Sinun pitää vain käydä kuulammmella kanssani ja minun pitää arvioida sinut ja sinun pitää päästä kokoontumiseen. Sitten olet valmis." Kultamyrsky naukui reippaasti. Kolli näytti olevan tavallista paremmalla päällä tänä aamuna. Nyökkäsin pienesti ja jatkoin kävelyä vihaisena, mutta Kultamyrsky pysäytti minut melkein heti.
"Mitä on käynyt?" Hän kysyi ystävällisesti minulta. Pieni kyynel valui poskelleni kun Kultamyrsky kysyi sitä. 
" Tuntuu kuin kaikki oppilaat vihaisivat minua välillä. Kultamyrsky näen painajaisia kierin unissani ja muut ovat vihaisia." Nau'uin surullisena. Kultamyrskyn silmissä välähti, mutta hän räpäytti lohduttavasti silmiään. "Haluaisitko tänään vapaata koulutuksesta. Minulla ei oikeastaan olisi ollut enään mitään opetettavaa sinulle. odotan vain kokoontumista johon pääsisit, niin voisin arvioida taitosi." Kultamyrsky naukui yhtäkkiä. Vilkaisin häntä ja nyökkäsin hitaasti. Siirsin katseeni kauas Myrskyklaanin reviirille päin ja kalliskin päätäni hiukan. Kuulin Kutamyrskyn pehmeiden hiljaisten askeleiden äänen pehmeällä nurmella. Katsoin Myrskyklaanin reviiriä ja siirsin hitaasti katseeni kuulammen suunnalle pieni varjo heilahti jossain kaukana ja Jadetassu valpastuin äkisti.

Jatkuu...

//Nopea lyhyt Tarina. Sori k-virheistä. Jatkuu XD //
Vastaus:10 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruusu
01.01.2014 19:09
Oli aamu, ja satoi lunta. Lunta ei ollut paljon, eikä järvikään ollut kunnolla jäässä. Olen Ruusu, pieni kotikissa, joka asuu kaksijalkojen talossa, hevospaikan lähellä. Talossa on muitakin kissoja.
Katselin mäelle, joka oli korkein mäki jonkä olin ikinä nähnyt. Se oli aivan valkoinen lumesta. Järven ohuen jään päälle satoi koko ajan lunta, ja mihin vain katsoinkin, siellä oli aivan valkoista. Minun tuli kylmä, ja juoksin ovelle. Maukaisin niin lujaa, että kaksjalka kuuli, ja päästi minut sisään. Hän antoi minulle maitoa ja kissanruokaa. Hän silitti minua, ja otti minut syliin. Kehräsin iloisesti. Pian hän laski minut lattialle,ja menin nukkumaan pehmeään pesääni. Kun nukahdin, näin outoa unta. Oli yö, ja kuu paistoi. Seisoin jossain oudossa paikassa, varmaan järven toisella puolella, sillä näin järven, ja kaksijalkojen talon ikkunoista välkkyvät valot. Edessäni seisoi paljon kissoja. Ne olivat suuria ja villin näköisiä, enkä ollut nähnyt koskaan niin paljon kissoja samassa paikassa. Ne tuijottivat minua, ja tuijotin takaisin. Uni loppui pian, ja kun heräsin ja katsoin ulos ikkunasta, huomasin että rannalla käveli kissoja. Muistin, että muut kissat olivat kertoneet villikissoista, jotka eivät pidä kaksijaloista. Ihmettelin, miten se voi olla mahdollista. Kaksijalat olivat kilttejä. Oli päästävä ulos. Selvittäisin, ovatko nuo niitä unen kissoja. Maukaisin niin kovaa, ja katselin ovea surullisesti, ja kaksijalka päästi minut ulos. Juoksin rantaan, ja lumessa näkyi tassunjälkiä. Katselin mäkeä, niin kuin aina. Voisin mennä sinne ensin. Kiipesin lumista mäkeä ylös, ja mäen päältä näin kauas järven toiselle puolelle. Kun katsoin metsään päin, huomasin mäkien välissä pienen laakson, ja näin siellä paljon kissoja. Niitä oli vielä enemmän kuin unessani. Yritin pysyä hiljaa, ja katselin kissoja hämmästyneenä. Ne eivät huomanneetminua, vaan puhuivat toisilleen. Ne olivat oikeita villikissoja! Hiivin alas, mutta kompastuin ja vierin mäkeä alas. Vaikka kuinka monta kissaa tuijotti minua. Pääni oli pyörällä jo mäen vierimisestä, ja nyt tuijotin varmaan viittäkymmentä kissaa. Ne tuijottivat minua. Osa oli pentuja, ja jotkut olivat vanhoja, ja eniten oli nuoria kissoja.
"Hei pentu, oletko Myrskyklaanista?" joku kysyi.
"En tiedä. Mikä myrsky?" sanoin.
"Älä ota meidän saalista, vaikka on nälkä!" joku kissa huusi.
"Ei minulla ole nälkä!" vastasin.
"Kuka olet?" joku kysyi.
"Ruusu..."
"Oletko Myrskyklaanista?" joku kysyi uudestaan.
"No en! En ole kuullutkaan sellaisesta!" huusin. Olin lähtemässä, mutta joku kissa piti hännästäni kiinni. Potkin lunta joka suuntaan, mutta se ei auttanut.
"Täällä on neljä klaania. Etkö todella ole kuullut niistä? Olet varmaan kotikisu"
"Joo!" huusin,ja huomasin kissan ottaneen tassunsa pois hännältäni. Juoksin niin lujaa kun ikinä pääsin.
>Onneksi mitään ei tapahtunut< ajattelin. Nyt tiesin ainakin, että kissoja oli paljon.
Pian tulin rannalle, ja huomasin että minulla oli kova jano. Löysin vedestä paikan, jossa ei ollut jäätä. Vesi näytti puhtaalta, ja maistoin sitä. Siitä jano lähti, vaikka seei ollut hyvää kuin maito. Kun kävelin vielä vähän matkaa, edessäni oli joki. Se ei ollut yhtä suuri kuin hevospaikan lähellä oleva joki, mutta tämän yli ei päässyt kiviä pitkin hyppimällä. Joki virtasi, vaikka oli talvi. Väsytti ihan hirveästi, ja nukahdin.
Pian heräsin, jahuomasin liikkuneeni unissani. Olin lähellä joen reunaa. Yritin äkkiä mennä kauemmas, mutta liukastuin ja tipuin jokeen. Vesi oli jäistä, ja lähes upposin veteen, jos en olisi yrittänyt uida. Olin katsellut kesällä kaksijalkojen uimista niin paljon, että osasin jotain.
"Apua!" huusin, kun en päässyt rannalle. Kukaan ei tullut auttamaan, ja huusin vaikka kuinka monta kertaa. Yhtäkkiä joen toiselta puolelta, sieltä, jonne yritin mennä, tuli metsästä oranssin värinen kissa, jonka vihreät silmät loistivat kauniisti.
"Minä autan sinua" se sanoi.

//Kirjoitusvirheitä on varmaan//

Vastaus:12 kp:ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatähti,Myrskyklaani
01.01.2014 18:39
No one knows what it's like....
Luku 3
Hopeatähti kyyhötti jo ties kuinka monetta päivää omassa pesässään, kuultuaan Ratamohallasta, hän oli paitsi masentunut ja ärtyisä, hänellä taisi myös olla jonkinlaisia mielenterveydellisiä ongelmia, naaras oli nimittäin miltei käynyt Tulikukan kimppuun, kykenemättä hallitsemaan itseään.
>>Minusta on tullut hirviö....<< Hopeatähti ajatteli kauhuissaan pesässään kököttäen, hänen turkkinsa oli kiilloton ja takussa. Kylkiluut törröttivät hänen resuisen turkkinsa alta kertoen, ettei naaras ollut syönyt päivä kausiin.
Hopeanharmaan naaraan maha murahti nälästä, mutta Hopeatähti ei aikonutkaan syödä.
Naaras kuuli askelia ja kuuli parantajan astuvan sisään hänen pesäänsä.
"Hopeatähti, sinun on syötävä edes hieman..." Vaahtokukka maanitteli päälikköä kuin jotakin pikku pentua ja roikotti suussaan hiirtä ja myyrää.
"En!" Päälikkö kivahti ja veti itsensä yhä tiiviimpään sykkyrään pedillään.
"Mutta laihdut olemattomiin ja kuihdut pois kuin jokin kukka." Vaahtokukka naukaisi.
"Sittenpähän kuihdun, ei ketään kuitenkaan kiinnosta." Päälikkö mumisi ja ummisti silmänsä.
Kun parantaja tajusi, ettei saisi millään päälikköä syömään, hän alkoi valmistautui lähtemään.
"No jätän nämä tähän nyt kuitenkin, jos nyt sitten tahdot syödä.." naaras naukaisi ja laski myyrän ja hiiren päälikön pedin eteen ja lähti pois huiskauttaen hännällään hyvästit.
>>Tervemenoa vain.<< Hopeatähti ajatteli kiukkuisesti ja tunsi samassa itsensä todella kiukkuiseksi, hänen teki mieli repiä ja raadella jotakin, mutta naaras hillitsi itsensä.
Pedin eteen jätetyistä myyrästä ja hiirestä kohoava herkullinen riistan tuoksu sai veden herahtamaan päälikön kielelle.
"Jospa minä aivan pikkuisen maistan...." Päälikkö mutisi itsekseen ja otti askeleen riistan suuntaan.
>>Ei!<< naaras ajatteli ja riuhtaisi itsensä taaksepäin, mutta riistan viekoitteleva aromi oli vastustamaton ja Hopeatähti kurotti kaulaansa kohti myyrää, kuola valui hänen suustaan. Päälikkö nuolaisi huuliaan ja nälkäisenä ja aikoi haukata palan myyrästä, mutta hillitsi itsensä viime hetkellä.
>>Ei en voi..<< naaras huusi mielessään ja veti päänsä jälleen pois, hän käpertyi kerälle vuoteelleen ja ummisti silmänsä. Naaras aivasti hiljaa ja uni vei hänet mukanaan.
Vastaus:12 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatähti,Myrskyklaani
01.01.2014 18:26
Luku 2
Hopeanharmaa naaras raahusti masentuneena leiriä kohti, muutama kyynel kimmelsi edelleen päälikön poskilla, nousevan auringon lisääntyvässä valossa.
"Ei ole enää mitään jäljellä..." naaras hoki murheenmurtamalla äänellä, hänen vihreät silmänsä leimusivat raivosta.
Hopeatähti astui klaanin leiriin sisään ja muiden katseista välittämättä hän vain kipitti oman pesänsä suojiin, turvaan uteliailta katseilta.
Päälikkö lysähti pehmeällä kanervista ja sammalista kootulle pesälleen selkä pesän suuta vasten. Hopeatähti tuijotti tyhjä katse silmissään pesän kivistä seinää, hänestä tuntui kuin hänen koko maailmansa olisi juuri rysähtänyt kertaheitolla hänen niskaansa.
Päälikkö kuuli takaansa askelia ja Tulikukan tuttu tuoksu tulvahti hänen kuonoonsa, päälikkö ei kuitenkaan välittänyt, hän luimisti vain hieman korviaan ja painoi päänsä masentuneena alas.
"Hopeatähti?" Tulikukka naukaisi aivan hänen takaansa. Hopeatähti ei vastannut mitään, hän vain kyyhötti pää painettuna selkä varapäälikköönsä päin, aivan vaitonaisena pysyen, hievahtamatt. Ainoastaan naaraan kylki kohoili sen merkiksi, että hän oli elossa.
"Onko kaikki hyvin?" Varapäälikkö tiedusteli huolestuneena.
"Minulla ei ole enää mitään, Tähtiklaani on vienyt kaiken, aivan kaiken mitä minulla edes on ollut, ystävät,perhe,kumppani,pennut...Kaikki ovat poissa, ei ole enää mitään jäljellä, ei mitään syytäkään elämiseen..." Hopeatähti mumisi hiljaa ja painoi päänsä viellä alemmas ja tuo sulki hitaasti silmänsä.
"Nyt en oikein ymmärrä..." Tulikukka sopersi hieman nolostuneen kuuloisena.
"Ei sinun tarvitsekkaan!" Hopeatähti sihahti ja kääntyi äkkiä, naaras kaatoi Tulikukan kumoon ja seisoi tuon päällä, kuin varapäälikkö olisi ollut vihollinen.
"Et ole minä, sinun ei tarvitse ymmärtää minua." Päälikkö murisi agressiivisesti ja painoi päänsä aivan kiinni Tulikukan kasvoihin, tuijottaen vihreillä silmillä suoraan Tulikukan silmiin.
"Ymmärrätkö?" Hopeatähti sihahti ja hänen silmissään leimahti.
"Lu-luulen niin..." Tulikukka sopersi ja Hopeatähti veti kyntensä sisään ja päästi otteensa, vasta silloin hän tajusi mitä oli tekemässä.
"Anteeksi, minä....Minä en tiedä mikä minuun meni...." Hopeatähti pahoitteli ja kyynel vierähti hänen poskelleen.
"Ei se mitään.." Tulikukka naukaisi edelleen hieman säikähtäneenä.
"Minusta on tullut hirviö..." Hopeatähti valitti ja kyynelten tulva rypähti hänen poskilleen valtoimenaan ja hän lysähti maahan vollottamaan, kuin pahainen pikku pentu. Naaras loi surullisen katseen varapäälikköönsä ja kuiskasi hiljaa:
"Mitä minä teen?"
Tulikukka kosketti hännällään päälikön lapaa lohduttavasti.
"Haen parantajan paikalle.." Hän naukaisi ja poistui pesästä, Hopeatähti jäi hetkeksi yksin hämärän pesänsä pimentoihin, naaras huokaisi raskaasti ja katsoi tassujaan.
>>Mitä minulle on tapahtumassa?<<

//Aika kökkö tarina.... :p

Vastaus:15 kp;ta
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
31.12.2013 15:16
Tulikukka heräsi pikkuisen käpälän töytäisyyn sotureiden pesässä. Kuuhuipun hetki oli jo takana. Varapäällikkö raotti silmiään, ja räväytti ne samassa auki.
"Aurinkopentu! Mitä ihmettä sinä täällä teet?" Naaras kysyi kellertävältä pennulta.
"Jokipentu heräsi", pentu kuiskasi ja kallisti päätään. Tulikukka ponkaisi jaloilleen. Jokipentu oli sairastellut paljon, ja vaipunut lopulta jonkinlaiseen koomaan. Oliko hänen pentunsa herännyt?
"Mitä.. Mistä...?" Tulikukka takelteli.
"Minä heräsin siihen kun Jokipentu liikahti!" Aurinkopentu kimitti. Tulikukka työnsi pennun ulos edellään.
"Etkö kertonut kenellekkään?" Naaras tiukkasi.
"Tulin ensimmäisenä sinun luoksesi", Aurinkopemtu naukui.
"Seuraahan minua!" Tulikukka määräsi ja juoksi suoraa päätä pentutarhalle. Hän työntyi sisään ja räpäytti muutaman kerran silmiään, ennenkuin näki hämärässä pesässä. Hänen tyttärensä liikahteli pentutarhan hämärässä nurkassa.
"Jokipentu...?" Tulikukka maukui pehmeästi ja kumartui pentunsa ylle. Harmaa naaras raotti silmiään. Hän oli säälittävän laiha, ja riutuneen näköinen.
"Puumanloikka! Puumanloikka herää!" Tulikukka töykki lähellä nukkuvaa siskoaan. Naaras avasi silmänsä.
"Tulikukka, mitä nyt?" Kuningatar maukui väsyneenä.
"Hae Vaahtokukka, nyt heti!" Tulikukka hoputti. Puumanloikka kiinnitti katseen Jokipentuun, ja ponkaisi jaloilleen. Naaraan omat pennut vinhajtivat, mutteivät heränneet. Puumanloikka syöksyi ulos. Aurinkopentuk urkisti varovasti Tulikukan takaa.
"Onko hän Vaahtokukan sisko?" Naaras kysyi.
"On, ja minun tyttäreni. Voi Punahaukka, anna hänen selvitä!" Tulikukka parahti. Hän tunsi kumppaninsa hengen rinnallaan.
>hän selviää kyllä, älä huolehdi< kollin ääni kuului. Vaahtokukka syöksyi pentutarhaan Lumikkotassu jäljessään.
"Hänet on vietävä pesälleni viipymättä! Lumikkotassu auta!" Parantaja ilmoitti ja tarttui hellävaroen Jokipentuun. Hän ja Lumikkotassu keplottelevat naaraan parantajan pesään Tulikukan ja Aurinkopennun seuratessa perässä. Makuusijallaan makaava Surusade höristi korviaan.
"Lumikkotassu, voisit aivan aluksi käydä hakemassa jotain tuoresaaliskasasta", Vaahtokukka maukui kiireesti ja kääntyi Tulikukan puoleen.
"Surusade on valmis palaamaan sotureiden pesään. Hänen lapansa ei välttämättä vielä kestä kovaa rasitusta, mutta se vertyy kyllä nopeasti", hän ilmoitti ja vilkaisi kollia. Tulikukka nyökkäsi yrmeästi. Parantaja kääntyi nopeasti siskonsa puoleen ja nuolaisi tämän korvia.
"Jokipentu, kuuletko minut?" Naaras maukui. Jokipennun hieman sumea katse liukui Vaahtokukkaan.
"Näen", hän vingahti. Vaahtokukka nyökkäsi helpottuneena.
"Pystytkö liikuttamaan jäseniäsi?" Hän jatkoi. Jokipentu verrytteli heikosti vuoroin kutakin jalkaansa.
"Jotenkuten", harmaa naaras vastasi. Tulikukka huomasi Lumikkotassun pujottelevat Jokipennun luo ja laskevan tämän eteen vesimyyrän.
"Otin parhaimman saaliin. Lehtikadon aikaan ei ole paljon valinnanvaraa", parantajaoppilas maukui ja jatkoi Jokipennulle: "syö vain."
Jokipentu näykkäisi hieman varovaisesti vesimyyrää, ja alkoi sitten syödä sitä hyvällä ruokahalulla.
"Tulikukka, minua väsyttää", Aurinkopentu naukaisi vaimeasti varapäällikön jalkojen juuresta. Kellertävä naaras haukotteli.
"Viedään sinut takaisin pentutarhaan", Tulikukka maukui ja viittasi Aurinkopentua seuraamaan. Vaahtokukka loi pentuun kysyvän katseen, muttei sanonut mitään. Tulikukka saattoi Aurinkopennun tarhan sisäänkäynnille.
"Paraneeko Jokipentu?" Aurinkopentu tiedusteli.
"Olen varma siitä. Menehän, niin pääset ehkä aamulla kanssani metsään", Tulikukka maukui lempeästi. Aurinkopennun katse kirkastui, ja hän pujahti tarhaan. Piiskaava lumisade hyyti Tulikukkaa, ja naaras kääntyi nopeasti takaisin parantajan pesää. Paranisivat Jokipentu kunnolla?
Vastaus:Ihana tarina.<3 20 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatähti,Myrskyklaani
27.12.2013 20:59
Where did I go wrong? I lost my Love...
Luku 1
Lehtikadon ajan kirpsakka tuuli puhalsi halki Myrskyklaanin lumipeitteen alla lepäävän leirin ja nostatti pöllyäviä lumipilviä ilmaan. Tuuli tanssitti kimmeltäviä hiutaleita mukanaan. Kuuran peitteiset puut kimmelsivät aamu auringossa ja metsä heräili uuteen päivään.
Hopeatähtiaukaisi silmänsä mukavassa pesässään ja avasi suunsa suureen haukotukseen, niin että terävät hampaat välähtivät valossa. Yö oli ollut erittäin kylmä, eikä päiväkään tainnut kovin lämpimäksi tulla, purevan kylmä tuuli ja harmaat pilvet taivaalla lupailivat hyytävän kylmää keliä ja lumipyryä täksi päiväksi.
Päälikkö venytteli kylmän kangistamia jäseniään ja katseli samalla pentumaisen veikeästi hymyillen hengityksen aikaan saamia höyrypilviä, jotka nousivat ilmaan ja kohosivat koko ajan korkeammalle, kunnes lopulta katosivat jäljettömiin.
Venyteltyään kylliksi, Hopeatähti astui ulos pesästä ja katseli klaaninsa kissoja, jotka heräilivät ja hakivat itselleen syötävää tuoresaaliskasasta. Päälikön itsensäkkin vatsa murahti äänekkäästi muistuttaen nälästä, näin lehtikadon aikaa syötävää ei koskaan tuntenut saavansa riittävästi.
Hopeanharmaa naaras nuolaisi nälissään huuliaan ja asteli sirosti tuoresaaliskasalle, samalla hän toivotteli hyviä huomenia kaikille ohi kulkeville kissoille, naaras sattui tänään olemaan erityisen hyvällä tuulella, eikä aikonutkaan piilotella sitä, hyvään tuuleen ei ollut mitään erityistä syytä tällä kertaa, kaunis aamu vain taisi saada hyvälle tuulelle väkisinkin.
Hetkellisesti naaras tunsi sisällään jonkin pienen asian, joka vaivasi häntä, mutta se tunne oli niin nopeasti ohimenevä ja pieni , että naaras hädin tuskin edes itse ehti sen havaita ja tuntea, oli kuin hänen sisäisen minänsä yrittäisi muistuttaa häntä jostakin pienelle nipistyksellä. Hopeatähti ei vain saanut millään sitä mokomaa ajatusta päähänsä, vaikka se oli vain hetkeä aijemmin ollut hänen mielessään.
>>Ei se varmaan loppujen lopuksi ollut mitään erityisen tärkeää.<< päälikkö ajatteli lapojaan kohauttaen, vaikka totuus olikin aivan päin vastainen.
Hän unohti koko ajatuksen, kun saapui tuoresaaliskasalle ja riistan herkullinen aromi tunkeutui hänen nenäänsä. Hopeatähti mietti hetken ajan mitä söisi tutkaillen vihreillä silmillään surkean laihoja oravia,hiiriä,myyriä ja muutamia lintuja, kun hänen silmänsä osuivat harvinaisen pulskaan rastaaseen, joka oli näin lehtikadon aikaan yllättävän pulska, vaikka samaan aikaan myös melko laiha.
Empimättä päälikkö valitsi rastaan itselleen ja nappasi sen suuhunsa. Riistan herkullinen tuoksu tulvi hänen kitalakeensa ja hiveli hänen hajuaistiaan, se sai väkisinkin veden herahtamaan päälikön kielelle, hän halusi vain upottaa hampaansa rastaan ravitsevaan lihaan. Hopeatähti käveli lintua suussaan roikottaen pesänsä eteen ja laski rastaan eteensä maahan. Hopeanharmaa naaras oli juuri aikeissa haukata ensimmäisen palan siivekkäästä ruhosta, kun Tulikukka liittyi yllättäen hänen seuraansa.
"Lähetin juuri partiot matkaan." Naaras ilmoitti ja nyökkäsi kohteliaasti.
"Anteeksi jos häiritsen..."
"Hyvin toimittu. Etkä sinä yhtään häiritse, liity vain seuraani." Hopeatähti naukaisi ilahtuneena, naaras oli tyystin unohtanut päälikön velvollisuutensa hetkeksi ja Tulikukka oli suorittanut hänen askareensa, joten oli oikeus ja kohtuus, että varapäälikkö saisi aterioida päälikön kanssa.
"Voi kiitos Hopeatähti!" Tulikukka riemastui ja viittoi hännällään kohti tuoresaaliskasaa, sen merkiksi että hakisi itselleen jotakin syömistä, Hopeatähti nyökkäsi ja katseli kuinka Tulikukka tassutteli kohti tuoresaaliskasaa. Tulikukan mentyä, Hopeatähti tunsi jälleen sisällään kalvavan ajatuksen häiritsevän häntä, hän ei muistanut ajatusta vieläkään, mutta päälikön vilkaistessa sivulleen, hän näki kuinka klaanin parantaja kantoi suussaan huurteisia ratamon lehtiänja selitti samalla oppilaalleen niiden merkitystä.
>>Niimpätietysti! Ratamohalla!<< Hopeatähti ajatteli ja tajusi, että häntä vaivasi sisimmässään, ettei Ratamohallaa ollut näkynyt moniin kuihin, mitäköhän kollille mahtoi nykyisin kuulua?
"Onko jokin vialla?" Hopeatähti havahtui ajatuksistaan, kun kuuli Tulikukan kysymyksen.
"Kaikki on aivan mainiosti." Päälikkö valehteli sujuvasti, vaikka oikeastaan ei ollut, vialla oli ainoastaan pitkä aikainen erossa oleminen hänen rakkaasta kumppanistaan, nyt Hopeatähti kuitenkin joutui sysäämään ajatuksensa kumppanistaan aivan mielensä perukoille.
Tulikukka ei aluksi näyttänyt uskovan mutta nyökkäsi vain, sanomatta mitään.
"Kuule Tulikukka, jätän leirin vastuullesi, haluan...haluan hieman omaa aikaa." Päälikkö maukaisi, Tulikukka aukaisi suunsa sanoakseen jotakin, mutta päälikkö hiljensi naaraan koskettamalla hännällään varapääliköön suuta, merkiksi pysyä hiljaa, sitten Hopeatähti lähti astelemaan sirosti ulos leiristä, lumi nitisten käpälien alle. Päälikkö jätti peräänsä vain tassunjälkien pitkän vanan, joka johti ulos leiristä, mutta sekoittui muiden Myrskyklaanilaisten tassun jälkiin.
Luminen metsä oli aivan hiljainen Myrskyklaanin päälikön ympärillä, kaikki riista taisi uinua omissa pesissään, mutta eipä se tainnut mikään ihme ollakkaan, kukapa sitä nyt tahtoisi turhan takia kastella käpälänsä kylmässä lumessa?
Hopeatähden anturoita paleli, joka askeleella kylmässä umpi hangessa, kukaan Myrskyklaanilainen ei ollut kävellyt näin läheltä Varjoklaanin rajaa.
Päälikkö vilkaisi taakseen, kukaan ei myöskään saisi tietää hänen käyneen täällä, tuuli oli nimittäin yltymässä leudosta pikku puhurista kunnon myräkäksi, lisäksi taivas oli raskaiden,harmaiden pilvien peitossa, pian alkaisi suuri lumipyry.
Hopeatähtivilkaisi vielä kerran taakseen Myrskyklaanin hiljaiselle reviirille ja näki tuulen sotkevan jälkensä olemattomiin, oli kuin hän ei olisi koskaan tästä kulkenutkaan.
Naaras asteli rajan yli, kuin mitään rajaa ei olisi ollutkaan, Varjoklaanilaisia olisi varmasti vähänlaisesti liikkeellä nyt, kun lumimyrsky oli nousemaisillaan, eihän kukaan täysijärkinen klaanikissa lähtenyt leiristä juuri hieman ennen lumipyryä ellei siihen ollut kunnon syytä.
Pelko hiipi Hopeatähden mieleen, mutta päälikkö muistutti itseään siitä, että hänellä oli kuitenkin vielä kokonaiset kahdeksan henkeä jäljellä, joten hänellä ei lienisi mitään pelättävää.
Hiljainen Varjoklaanin reviiri levittäytyi hänen ympärillään lumisena ja autiona, kuin täällä ei kukaan asuisikaan, vaikka pelätyin ja vihamielisimpänä pidetty klaani asui täällä.
Hopeatähti nyrpisti inhosta kuonoaan, kun hänen tassujensa alla lumi petti ja hänen tassunsa sotkeutuivat inhottavasti mutaan. Märkä muta imeytyi hänen turkkiinsa ja kylmä nousi hänen käpäliään pitkin muualle kehoon, naaras värähti kylmästä ja loikkasi pois mutaisesta kuopasta, jonne oli huomaamattaan kävellyt.
Naaras käveli vastatuuleen, mikä tuntui erittäin inhottavalta, hän sulki silmänsä, jotka kova ja ulvova tuuli oli saanut vuotamaan vettä.
>>Ei pitäisi olla enää pitkä matka, vielä vähän....<< naaras ajatteli ja raahusti läpi hyytävän tuiskun, juuri kun hänestä tuntui ettei hän jaksaisi enää askeltakaan ja lysähtäisi pian maahan, hän huomasi olevansa aivan Varjoklaanin leirin edessä.
"Tiesin sen!" Hopeatähti totesi itsekseen ja pieni hymyn kare levisi häne kasvoilleen, hymyn sai aikaan ajatus Ratamohallasta, jonka hän pian tulisi näkemään, kollin tähdenhän tänne oli tultukkin.
Naaras oli juuri aikessa syöksyä sisään leiriin, kun kuuli takaansa vihamielisen murahduksen. Hän ehti hädin tuskin käännähtää ympäri ja nähdä keltaturkkisen naaraan, kun hän oli maata vasten painettuna.
>>Se on Keltaturkki.<< Hopeatähti ajatteli ohimennen pikaisesti.
"Mitä sinä täällä oikein teet?" Keltaturkki tiukkasi äkäisen kuuloisena, hän ei tainnut tunnistaa, että hänen allaan makaava kissa oli Myrskyklaanin päälikkö.
"Etsin Ratamohallaa." Naaras naukaisi uhkarohkeaan sävyyn kaikottaen pelon äänestään ja mielestään.
Samassa Keltaturkki irroitti otteensa ja perääntyi ja kävi istumaan leirin suuaukon eteen kasvot surullisina.
"Mitä nyt?" Hopeatähti hämmästeli ja kömpi pystyyn ravistellen lumet turkistaan.
"Ratamohalla kuoli monia kuita sitten, mäyrä raateli hänet hengiltä." Keltaturkki selitti ja kääntyi postuakseen.
"Nyt lähde.." Naaras kuiskasi ja katosi leiriin.
Hopeatähti huokaisi syvään ja painoi päänsä.
>>Kuollut, mutta...<< Hopeatähti änkytti mielessään eikä voinut estää suolaisten kyynelten tuloa.
Surunmurtamana naaras lähti löntystämään takaisin kohti Myrskyklaanin reviiriä.
>>Miksei Ratamohalla sitten käynyt tapaamassa minua?<< Hopeatähti ajatteli ensimmäisten kyynelten ryöpytessä hänen poskilleen.
>>Hän on taas kuollut! Ja nyt minä olen aivan yksin!<< Hopeatähti niiskutti purskahti samassa kunnon itkuun, hän oli juuri tullut Myrskyklaanin ja Varjoklaanin reviirit erottavalle rajalle.
Naaras astui yli rajan ja kuin Tähtiklaanin tahdosta juuri silloin taivas repesi ja ankara lumipyry pääsi valloilleen, Hopeatähti ei nähnyt kuononsakkaan vertaa eteenpäin, pyry oli niin sakea. Kirpsakka viima ulvoi metsässä ja lunta tuprutti koko ajan lisää.
Hopeatähti ei enää jaksanut välittää mistään koko maailmassa, hän vain lysähti voimat tyystin ehtyneinä mahalleen hankeen. Mitä syytä hänellä nyt enää oli elääkkään? Kaikki oli menetetty, aivan kaikki, mitään ei hänelle ollut enää jäljelle jäänyt. Kumppani,pennut,ystävät, kaikki poissa. Toivo oli mennyt ajat sitten ja nyt tuli suru, vihlova suru, joka repi Hopeatähden jo ennaltaankin särkynyttä sydäntä kuin vastustajan kynnet.
Oli koko viheliäisen Tähtiklaanin syytä, että hän oli menettänyt kaiken, mitä hänellä aikoinaan oli edes ollut.
"Vihaan Tähtiklaania!!" Hopeatähti murisi lumihangesta ja samassa hänen päähänsä putkahti kerrassaan niin hirvittävän raivostuttava ajatus, että viha suorastaan kuohahti hänen sisällään, se kuohahti niin, että Hopeatähti alkoi karjua taivaalle niin kovaa kuin pystyi.
Ajatus joka oli myrkyttänyt hänen mielensä nyt täysin Ratamohallaa vastaan, Hopeatähti ajatteli että kolli oli varmasti saanut uuden kumppanin omasta klaanistaan ja näin ollen unohtanut Hopeatähden kokonaan.
>>Kuinka ikinä saatoin rakastua siihen karvapalloon! Eihän hän aiheuta muuta kuin sydän suruja!<< Hopeatähti uhosi mielessään ja samassa hän keksi mitä teksi.
"En salli sydämmeni särkyvän enää koskaan uudestaan, siksipä vannon, etten enää ikinä koskaan, edes vilkaise sinuun Ratamolehti, lupaan ja vannon sen!" Naaras kuiskasi ilmaan ja sulki surun täyttämät silmänsä,avaten ne pian uudestaan, häne silmänsä olivat kuin kaksi suurta vihreää surun täyttämää lampea.
>>En rakastu enää koskaan keneenkään.<< Hän ajatteli vihaisesti tuntien sydämmessään hirveän surun tuskan, joka särki aivan hillittömästi, mutta silti Hopeatähti kesti sen, kesti sen tottuneesti, tämä oli jo ties kuinka mones kerta, kun hän tunsi sen, sydämensä särkyvän.
Naaras sulki surun sumentamat silmänsä, kun hän seuraavan kerran aukaisi ne olivat ne pelkät vihasta leimuavat kylmät liekit.
Eikä niitä vihan,tuskan,surun ja kärsimyksen täyteisiä liekkejä sammutettaisi vielä moneen päivään...

Vastaus:Ansaitset näin hienosta tarinasta ehdottomasti 30 KP: eeta!

- Hohtis -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nokkospentu, Jokiklaani
27.12.2013 15:16
Luku 1; Isän kanssa retkellä.
Osa 1
" Emo! Nuppupentu kiusaa! ", Nokkospentu valitti kovaan ääneen ja juoksi pakoon sisartaan. Näiden emo, Tiikerijuova, tukevahko oranssivalkean raidallinen naaras, tuijotti yhdellä silmällään pentujaan. Nokkospentu katsahti taaksensa ja irvisti nähdessään kuinka lähellä Nuppupentu oli jo. Tämä käänsi päätänsä ja katsahti emoonsa. Tiikerijuova hymyili hieman ja soitti käpälällään maata.
# Mitä tuokin tarkoittaa? #, Nokkospentu ajatteli vihaisesti. Miksei hänen emonsa auta häntä? Yllättäen naaras tajusi mitä hänen emonsa tarkoitti kyyristymistä. Punertava pentu puristi suunsa tiukaksi viivaksi ja tiputtautui kylmälle maalle niin nopeasti kuin kykeni. Äkkinäinen liike sai pennun jalat pettämään ja tämä oikeastaan makasi maassa. Nuppupentu ei huomannut ensin mitä hänen siskonsa teki, vaan juoksi yhä ja tajusi liian myöhään. Tämän jalka kolahti Nokkospennun kylkeen ja toinen pennuista lennähti pienessä kerässä aivan Tiikerijuovan kasvojen eteen. Nokkospentu kohotti katsettaan virnistellen ja katsoi, kuinka hänen siskonsa nousi puhisten ylös, muttei päässyt liikkellee, kun Tiikerijuova kahmaisi tämän käpälänsä taakse ja alkoi sukimaan tätä pitkillä vedoilla.
" Kiitos emo! ", Nokkospentu naukaisi iloisesti ja taapersi kauemmas. Tämän tassut kopsahtelivat kovaan maahan ja pentu katsoi haikaillen pesän suuakkoa. Mutta hän tiesi ettei sinne saanut mennä. Niimpä naaras kääntyikin ja käveli kohti Pajupuroa. Ruskea naaras oli laihtunut hurjaa vauhtia ja tämän turkki oli takkuinen ja likainen ja naaras ei muutenkaan välittänyt maailman menoista. Nokkospentu oli kuullut, että naaraan pentu oli kuollut ja myös hänen veljensä. Oli varmaan rankkaa menettää kaksi tärkeää kissaa samaan aikaan. Nokkospentu taapersi naaraan luo itsevarmana. Aivan naaraan edessä pentu pysähtyi ja kurkki tämän taakse.
" Onko Punapentu täällä? ", punertava naaras kysyi uteliaasti ja vain hetken tämän jälkeen, kuningattaren takaa pomppasi suuri pentu. Helposti kolli kaatoi Nokkospennun maahan, saaden naaras kiljahtamaan. Punapentu virnisti ja suki valkoista käpäläänsä. Punapentu oli kuningattarien pesän vanhin pentu, seuraavana päivänä tästä varmaankin tulisi jo oppilas. Mutta se ei estänyt kollia leikkimästä muiden nuorempien kanssa, joka ilahdutti muita pentuja ja leikkimielisiä. Nokkospentu virnisti ja ujutti hiljaa takajalkansa kollin mahan alle.
" Olet kuin Harakkapentu! Sinusta ei ole vastusta. ", kolli naukui tylsistyneenä. Juuri silloin naaras potkaisi voimiensa takaa, saaden kollin ähkäisemään ja lentämään parin hiirenmitan päähän. Kolli tömähti maahan ja jäi siihen liikkumattomana. Punertava naaras kiepahti pystyyn ja tuijotti sitten hämillään Punapentua. Tämä ei liikuttanut edes viiksikarvaakaan ja huoli iskeytyi Nokkospennun sisimpään. Oliko hän loukannut toista niin, ettei se pääse ylös? Nokkospentu käveli hiljaa, pää kumarassa kohti kollipentua.
" Olen pahoillani, Punapentu. Sattuiko sinuun? ", Nokkospentu sopersi hiljaa ja istuuntui kollin viereen, aikomuksenaan tökätä tätä kylkeen. Mutta ennenkuin naaraan tassu edes taittoi yhtäkään oranssipunaisen kollin karvoista, tämä kiepahti ympäri ja tarttui hampaillaan Nokkospennun tassuun. Naaras kiljaisi säikähdyksestä ja alkoi heilutella käpälään ympäriinsä. Mutta vanhemman kollin ote piti. Kiljuen ja nauraen samaan aikaan, Nokkospentu sai kuin saikin, vedettyä tassunsa kollin suusta, tosin menettäen muutaman karvan tassustaan.
" Bläh! ", Punapentu naukui yskiessään Nokkospennun valkoisia tassunkarvoja suustaan. Kolli virnisti yskiessään, saaden Nokkospennun punastumaan.
" Minkä päälle olet astunut? ", Punapentu naukaisi puoli ivallisesti. Nokkospentu punastui ja suutahti hieman ja oli juuri vastaamassa, kun hän kuuli jotain ääntä. Naaraan pitkähköt korvat heilahtivat ja pentu käänsi uteliaasti päätänsä katsomaan isoa, punertavaa kollia. Nokkospentu hymyili iloisesti, nousi ylös ja pomppi kolli luo, jättäen Punapennun puhdistautumaan.
" Isä! Isä! ", Nokkospentu naukui silmät kiiltäen. Punertava, pörröinen kolli katsahti tyttäreensä iloisesti ja pieni pentu kiljaisi ilosta. Tämä pomppi ilmaan ja hyppäsi kohti isänsä pehmoista häntää. Tämän isän häntä oli tunnoton ja sitä oli mukava halailla. Yhtenä päivänä Nokkospentu oli roikkunut isänsä hännässä melkein koko päivän, melkein päästen leiristä ulos, mutta se on toinen tarina. Nokkospentu puristi isänsä häntää tassujensa väliin, kun yllättäen kolli pomppasikin eteen, niin että pentu nytkähti tämän perään.
" Wii! ", pentu naukui iloisesti. Huminapilvi käänti päätänsä ja tuijotti hetken tytärtään, kunnes virnisti ja asteli Tiikerijuovan luo. Nokkospentu roikkui yhä tämän hännässä ja tuijotti isäänsä, kuinka tämä kuiskutti jotain tämän kumppanilleen. Tiikerijuova nyökkäsi. Huminapilvi hymähti ja katsoi Nokkospentuun.
" Mennäänkös käymään aukiolla? ", kolli kysyi hymyillen. Nokkospennun silmät säihkyivät.
" Joo! Mennään jo! ", naaras hihkaisi iloisesti, irroitti isänsä hännästä ja pomppi kohti suuaukkoa.
# Tästä tulee paras päivä!#, naaras ajatteli ja hymyili pirteästi.
Jatkuu...
// Tadaa xD jatkuupi sitten. Teeri ei kerennyt kirjoitella Nokkosella, joten minä sain sen huostaani c: Paju shiis
Vastaus:25 KP: eeta!

- Hohtis -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viimatassu, Myrskyklaani
27.12.2013 08:42
//Joo alku saattaa olla vähän mitä sattuu :"D Alku siis tapahtuu joskus aikaisemmin.//

Prologi
Kun kyyhkyset katosivat

"Mikset muka halua parantajaoppilaaksi?" Näin kuului kullanruskean, pienikokoisen kollin hämmästynyt ja pöyristynyt ääni, joka oli osoitettu hänen edessään istuvalle kauniille nuorelle vaaleanharmaalle kissalle. Tämä kollikissa oli nimeltään Leijonankatse, hän oli edessään istuvan kuusikuisen pennun isä. Emoa ei lähettyvillä näkynyt, hän ei edes kuulunut klaaniin. Hän oli jättänyt Viimapennun ja kumppaninsa aivan yllättäen, ilman mitään varoitusta. Nyt asiat olivat kuitenkin kulkeneet omia polkujaan eteenpäin ja pentu oli hyväksytty klaaniin. Mutta hänpä ei ollut asettua hänelle tehtyyn muottiin.
"En vain halua!" naaras kivahti tuli äänessään kipinöiden. Naaraan pitkähköt siniharmaat niskakarvat olivat pystyssä, hän ei voinut katsoa Leijonakatsetta silmiin, niin vihainen hän oli. Viimapentu vihasi sitä, kuinka hänen isänsä yritti aina hallita hänen elämäänsä, järjestää sitä itselleen ja klaanilleen sopivaksi. Hän ei tosiaankaan käsittänyt, miksi hänen isälleen oli tärkeää saada tyttärensä parantajaksi. Ja sitäpaitsi hän tiesi tämän vihaavan Lumikkotassua. Syy oli ilmeisesti täysin mitätön, mutta soturikollin mielestä tarpeeksi hyvä.
"Mutta.. Minähän nimenomaan olen järjestänyt asiat niin, että pääsisit Vaahtokukan oppilaaksi ja Lumikkotassu joutuu tavan oppilaaksi, jos vain haluat."
"Eeeeeii! En halua!" Viimapennulle riitti. Hän kiepahti ympäri karvat pystyssä vihaisempana miltä näytti. Kolli hänen edessään kavahti tämän syvänsinistä, läpitunkevaa katsetta.
"Miksi ihmeessä niin teit? Lumikkotassu ei halua sitä", hän murisi, eikä ymmärtämyt, miksi puolusti kollia. Ehkä siksi, että saisi syyn niskuroida isälleen. Hän katsoi syvälle isänsä silmiin ja näki, että hän valehteli. Viimapennun naama vääntyi irvistykseen. Sama vanha nössö, luulee olevansa älykkäämpi kuin onkaan. Naaras käsitti kollin sanoneen niin siksi, että hän olisi suostunut tähän asemaan ja mennyt valheen paljastuttua vaatimaan kuitenkin paikkaa itselleen. Viimapentu kun oli sellainen, hänen täytyi aina olla vänkäämässä vastaan ja vaatimaan omiaan takaisin.
"Mikset voi vain hyväksyä kohtaloasi?" kolli maukui kuin rauhoitellakseen tytärtään, vaikka tiesi jo paljastuneensa. Viimapentu raotti ylähuultaan halveksuvasti paljastaen tappavan hammasrivistön.
"Nytkö puhut jo kohtaloista?" hän sähähti ja luimisti korviaan.
"Tiedät kyllä, etten usko mihinkään 'kohtaloon'." Leijonakatse huokaisi.
"Mutta Tähtiklaani-" hän yritti, mutta sai vastauksekseen raivostuneen sihinän.
"Älä lausu sitä sanaa minun kuulteni!" Viimapentu ei uskonut Tähtiklaaniin, se oli sellaisille, jotka eivät olleet tarpeeksi vahvoja selviytymään. Se oli vain klaaninvanhimpien lälläritarinaa. Kuolleet kissatko opastaisivat heitä? Kaikkea kanssa. Pentu käänsi selkänsä isälleen ja alkoi sukia silkkisenä hohtavaa turkkiaan. Hänen nimityksensä olisi ollut kai tänään, mutta se myöhästyisi jonkin verran. Miksi, sitä hän ei tiennyt. Edellinen keskustelu oli ollut todella outo. Viimapentu epäili, että kullanruskea kolli oli sekoamassa. Ei mikään ihme. Hän oli joutunut kestämään paljon, naaras tunsi sielussaan pienen säälin pistoksen, mutta hääsi sen pois. Hän oli häätänyt hänen emonsa pois. Kumpa Leijonakatse vain kuolisi. Silloin pentu sai ajatuksen. Hänhän voisi lähteä vähän seikkailemaan leirin ulkopuolelle, ei kukaan huomaisi. Puumanloikka ja muut kuningattaret nukkuivat jo sikeästi, niinpä hän saattaisi hyvällä tuurilla päästä hyvinkin metsään. Tuumasta toimeen siis. Leijonakatsetta ei näkynyt, aukio suorastaan kylpi ilta-auringon keltaisessa valossa. Viimapentu virnisti ja livahti ulos pentutarhasta. Hän lähti rivakasti hiipimään aukion halki, askeltaen mahdollisimman hiljaa. Hän ei ehkä välittänyt säännöistä, mutta ei hän silti mikään tyhmä ollut. Ja olisi ollut tyhmää, todella tyhmää jäädä kiinni. Kukaan ei huomannut siroa nuorta kissaa, joka pääsi helposti kiipeämään uloskäynnille ja livahtamaan metsään.

Oli hiljaista. Pienet lumihiutaleet kimaltelivat hangella kuin sadat tuhannet timantit, hengitys höyrysi kovassa pakkasessa. Viimapentu värähti hiukan kylmästä, vaikka hänellä paksu talviturkki olikin. Käpälät upposivat hankeen, joka osui pienen kissan vatsaan saakka, vaikka tällä olikin pitkät jalat. Viimapentu sähähti tyytymättömästi ja ravisti etujalkaansa. Kylmyys oli inhottavaa.. Äkkiä pennun herkkä kuono vainusi vieläkin iljettävämmän hajun. Veren hajun. Harmaankirjava naaras hätkähti, hän vihasi tätä hajua. Siitä huolimatta, hän lähti seuraamaan sitä sillä siihen sekoittui useiden kissojen hajua.

Viimapentu loikki kevyesti eteenpäin hangessa seuraten hajujälkeä aina eteenpäin ja eteenpäin. Hän ei edes tiennyt, kuinka pitkälle oli jo päässyt, kun äkkiä kuuli pihisevää hengitystä.
"Onko siellä joku?" naaras huhuili ja jännittyi kuullessaan jokseenkin järkyttyneen henkäisyn. Viimapentua pelotti hetken, mutta yllättäen häntä alkoi ärsyttää. Mitä mokomat siellä piilottelivat, hän ottaisi kyllä siitä selvän.
"Nyt vastaatte tai tulen ja pieksen teidät kaikki!" hän sihisi uhkaavasti ja marssi lumisten oksien alitse pienimuotoiselle aukiolle. Ja mitä hän näki? Aukion keskellä makasi valkoinen, uskomattoman kaunis naaras, melkein yhtä kaunis kuin Viimapentu itse, hän tuumi itsekkäästi. Tuo kissa veteli viimeisiä hengenvetojaan, tämän kaula oli veren peittämä ja kaulassa näkyi liha. Jokin tuossa kissassa veti Viimapentua puoleensa, hän loikki mitään ajattelematta tuon luokse.
"Viimapentu..?" valkoinen naaras kähisi ja käänsi lasittuvan sinisen katseensa pentuun edessään. Viimapentu hätkähti, tämän karvat nousivat pystyyn.
"Mistä tiedät nimeni?" hän maukui pisteliäästi ymmärtäen katsovansa omiin silmiinsä. Hän oli kuin toisen naaraan varjo.
"Olen emosi.. Kirkas..turkki.. Muistatko?" naaras kähisi heikosti ja kurottautui nuolaisemaan Viimapennun lapaa.
"Muistan." Pentu ei vastustellut. Hän tunsi jotain.. Jotain mitä hän ei ollut ennen tuntenut. Surua. Menetyksen tunne oli hirvittävä. Hän ei kuitenkaan itkenyt, ei kyynelkään kostuttanut hänen silmäkulmaansa.
"Emo", hän henkäisi ja kosketti tuon poskea pienellä käpälällään.
"Et jättänytkään meitä." Kirkasturkki hymyili heikosti ja yski rajusti heti perään. Muutama veripisara putosi valkealle lumelle.
"En koskaan voisi jättää teitä." Sen jälkeen naaraan heiveröinen ruumis kouristeli rajusti, tuskan saattoi aistia tämän kasvoilta. Viimapentu ei voinut kuin katsella vierestä. Hän ei ollut parantaja tai edes parantajaoppilas, eikä tiennyt, mitä muka olisi ollut tehtävissä. Pikkuhiljaa kouristukset heikkenivät ja loppuivat kokonaan. Kirkasturkki oli poissa. Viimapentu painoi naaraan silmät kiinni viimeisen kerran ja hyvästeli hänet.
"Lupaan kostaa kuolemasi", hän maukui hiukan murinaa äänessään ja kääntyi sitten pois. Viimapentu hätkähti. Hän näki edessään kauhusta värisevän, häntä vähän vanhemman oppilasikäisen kissan, joka lemusi Tuuliklaanille. Tällä oli latteanruskea turkki, luiseva ruumis, omituisen lyhyt häntä ja yksi ainoa valkoinen käpälä. Ja juuri se käpälä oli verestä punehtunut.
"Onko hän.. Kuollut.." tämä henkäisi äärimmäisen järkyttyneen oloisena ja häntä koipien välissä. Viimapennun silmät roihahtivat ilmiliekkeihin, niiden katse korvensi toisen sisintä kuin kuivaa puuta.
"Sinä.. Ketunläjä! Tapoit emoni ja saat maksaa siitä!" hän karjaisi ja paljasti kyntensä. Toinen kavahti.
"Ei! Ei! En minä tahallani, voin selittää!" hän maukui hätäisenä ja sekosi sanoissaan.
"Kuolemaa ei voi selitellä. Ansaitsisit itse kuolla", Viimapentu murisi jäätävästi ja alkoi lähestyä Tuuliklaanilaista, joka oli mitä ilmeisimmin hyvin arka ja peloissaan. Hän näytti isommalta kuin olikaan niskakarvat pystyssä ja kynnet esillä. Pieni naaras irvisti, eikä välittänyt heidän taitoerostaan tai siitä, että toinen oli oppilas ja hän ei. Äkkiä Viimapentu syöksähti kohti oppilasta, kynnet välähtivät kuun kalpeassa valossa.
"Ei!" oppilas kiljaisi ja sohaisi sokeasti eteensä osuen kuitenkin vaaleanharmaan pennun lapaan. Pienen kissan iho oli vielä ohut ja oppilaan kynnet lävistivät sen Veri roiskahti haavasta ruskean kollin rinnuksille ja maahan. Viimapentu luhistui valkoiseen, kylmään maahan ja jäi siihen. Hän oli niin vihainen, niin raivoissaan ettei ollut eläissään ollut. Hän halusi päästä tuon mokoman päiviltä, emonsa kun oli tappanut. Hän ei kuitenkaan pystynyt nyt edes liikkumaan, kipu oli niin hirvittävä. Verenhukka sai pennun pään pyörälle, kaikki alkoi sumentua ja lopulta näkökenttä humahti mustaksi. Viimapennun viimeinen ajatus oli, että hän kostaisi tuolle ketunläjälle vielä emonsa kuoleman.
Vastaus:26 KP: eeta.

- Hohtis -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Fanny, erakko
26.12.2013 20:29
Fanny kyyhötti onkalon pimeässä nurkassa selkä kylmää seinämää vasten. Nuoren naaraan kaunis, harmaa ja läikikäs Turkki tuntui vain roikkuvan luiden päällä. Ruokaa annettiin hädin tuskin niin paljon että se riitti pitämään heidät hengissä. Kiivasmieli oli myös vankina, ja yritti kaikin voimin pitää Fannyn järjissään. Naaraan suuret, vihreät silmät harhailivat sekavasti ympäri seiniä, ja hänen kehonsa tärisi kylmästä. Fanny pelkäsi menettävänsä järkensä tässä suljetussa paikassa, niin kova nälkä ja kylmä hänellä oli. Kiivasmieli istuin onkin matkan päässä ja vilkaisi aika ajoin Fannya huolissaan. Naaras kyyhötti aloillaan.
"Fanny... Oletko kunnossa?" Kiivasmieli kuiskasi ja kurkotti nuolaisemaan naaraan poskea. Fanny inahti ja käänsi sumean katseensa Kiivasmieleem.
"En halua kuolla tänne, Kiivasmieli, en halua", hän ynisi hiljaa. Kiivasmieli painoi päänsä Fannyn turkkiin.
"Me pääsemme kyllä pakoon, lupaan sen", kolli kehräsi hiljaa. Fanny hautasi kuononsa Kiivasmielen turkkiin hakien siitä lohtua. Ylitsepääsemätön pelko valtasi hänen mieltään päivä päivältä enemmän, eikä edes Kiivasmieli pystynyt auttamaan.
Fanny kääntyi poispäin ja laski päänsä etukäpälilleen. Hänen teki mieli vain luovuttaa ja antaa pimeyden vallata mielensä, mutta Kiivasmieli sai hänet ainakin vielä pysymään järjissään. Ulkona oli pakkasta, eikä onkalo suojannut vankeja hyytävällä tuulelta ja pakkasilta. Fanny olisi jo monta kertaa antanut hyytävimpinä öinä periksi, mutta Kiivasmieli oli pitänyt hänet hereillä.
"Fanny... Sinun pitäisi yrittää nukkua. Yöllä sinä et saa nukahtaa" Kiivasmieli naukui hiljaa Fannylle ja painautui naarasta vasten. Fanny kuuli,muttei vastannut. Hänen silmänsä pysyivät ummessa, ja vain heiveröiseksi kohoilevia kylki paljasti hänen olevan elossa. Naaras kuuli Kiivasmielen huokaisevan tuskallisesti, ja tunsi kollin kyljen kylkeään vasten.

//sori lyhyys//
Vastaus:Ei lyhyys haitannut :) Saat 13 KP: eeta.

- Hohtis -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
26.12.2013 19:45
Salama tunsi syyllisyydenpistoksen, sillä oli ollut poissa leiristä vaikka olisi pitänyt lähteä metsästämään ruokaa pennuille. Naaras kohautti lapojaan väsyneenä ja päätti lähteä jonnekin suuntaan. Sillä ei ollut väliä että minne, kunhan voisi pyydystää edes jotain. Salama haistoi yllättäen rotan, ei vaan monia rottia. >>niistä kannattaa pysyä kaukana, jos niitä on liian monta<< naaras tuumi ja astui varovasti askeleen. Salama kohotti päätään ja raotti suutaan saadakseen selville mitä riistaa kulki metsässä kuuhuipun aikaan. Mutta vain rottien haju tunkeutui ainoastaan naaraan kuonoon. Ärtyneenä Salama pudisteli päätään. "Täytyy kai sitten napata muutan totta mukaan" Salama murisi vihaisena ja alkoi lähtemään pyydystämään rottia.

Salama palasi pesään, viiden pentunsa luokse kolme rottaa suussaan, yksi niistä oli suurin mutta laihin, kaksi niistä olivat pienempiä ja pulleampia. "Ottakaa tuosta jotain" naaras murahti ja asettui makuulleen itse tyhjällä vatsalla, naaras voisi kyllä hakea pienen hiiren tuoresaaliskasasta. Pennut kuitenkin nukkuivat kummallisen rauhallisesti, eivätkö he olleetkaan nälissään? Salama kummasteli hetken mutta sitten vilkaisi takaisin sinne, mistä oli tullut. Ville nopeasti kiirehti jonnekin, nukkumaan varmastikin. >>selvitän kaiken huomenna<< Salama ajatteli ja haukotteli väsyneenä.
//lyhyt ja kökkö :|
Vastaus:11 KP: eeta.

- Hohtis -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pääsky, Erakko
26.12.2013 19:17

Luku 2; Apua klaanilaiseltaan

Pääsky tuijotti väsyneenä pesän tylsän harmaata ja kylmää maata. Tämä makoili muiden sisaruksien kanssa kasassa, joka lämmitti kaikkia. Heidän emonsa ei ollut heidän kanssaan nykyään edes paljoa, joka harmitti eniten Pääskyä. Pentu vääntäytyi väsyneesti ylös ja pomppasi Suden viereltä kylmälle ja kolealle maalle. Tämä haukoitteli ja venytteli makeasti ja aikaa käyttäen, kun yllättäen ulkoa kuuluva nau'unta ja tassujen ääni sai Pääskyn säpsähtämään. Mitä oli tapahtunut? Tai no, tottakai kolli tiesi mitä tapahtu, kaksi vankia karkasi. Pentu hymähti mielihyvästä ja asteli nopeilla, jäntevillä askelilla kohti sisäänkäyntiä. Ennen sitä tämä katsahti taaksensa, varmistaen että tämän sisarukset nukkuivat. Susi haukoitteli ja oli potkaista Korppia kasvoihin, mutta potkaisikin ilmaa Korpin kiepahtaessa ympäri. Pääsky huokaisi ja pomppi sisäänkäynnille. Kuinka hän pystyisi pääsemään siitä painosta, joka painoi hänen hartioitansa. Kuinka hän voisi kertoa perheelleen, että hän petti heidät päästämällä vangit karkuun? Pääsky huokaisi ja työnsi päänsä pesän sisäänkäynnin suojaavan sammalverkon läpi. Päivä oli tummentunut pimeämmäksi, melkein niin tummaksi että tähdet alkaisivat loistamaan taivasta. Kollipentu haukoitteli ja astui kylmälle lumelle vilkuillen ympärileen. Maassa oli kahden aikuisen kissan tassunjälkiä, jotka johtivat aukiolle.
" Mitäköhän he tekevät? ", Pääsky kysyi itseltään ja asteli kunnolla pesän suulta. Tämän maha murahti ja sai kollin tuntemaan kuinka hän nälkiintyi. Miksei heidän emonsa tuonut heille ruokaa? Pääsky istuuntui lumeen ja odotti Salamaa. Vaikka Salama oli ilkeä ja murhanhimoinen, kyllähän hänen piti tuoda pennuillensa ruokaa? Pääsky katseli ympärilleen odottavasti, mutta jo muutaman hetken päästä, kollin täytti suru ja pelko.
" Hylkäsitkö sinä meidät? ", Pääsky naukui hiljaa ja pelokkaana. Tämä nousi ylös ja katsoi huolissaan eteensä. Pienessä metsikön tapaisessa läikässä lensi pieni lintu, jonka näkeminen sai kollin nuolemaan huuliaan.
" Pakkokai itse saalistaa, jos ei enää ruokita. ", kolli mumisi ja lähti laskeutumaan lumista nummea. Lumi liukui märkänä kollin tassujen alla ja tämä liukui kevyesti sen päällä aivan sen murikan viereen, johon kolli kopautti päänsä aamulla. Muistaessaan sen kivun, Pääsky kosketti tassullaan jo kuroutunutta, tosin kipeää haavaa. Tämä laski käpälänsä ja pomppi kohti metsikköä. Metsä oli vain parin kissanloikan päässä ja pentu pysähtyi aivan metsän reunalle, sydän sykkien villisti. Hän ei ollut koskaan nähnyt niin kunnioitettavaa ja pelottavaa. Metsän suuret ja mahtavat männyt kohosivat taivasta kurkottaen, luoden pitkiä ja tummia varjoja jokapaikkaan. Pääsky värähti, mutta käveli metsän suojaan. Metsässä oli lämpimämpää ja kolli yllättyi nähdessään ruohoa. Ville oli kertonut että ruoho peitti maan lumen jälkeen ja että ruoho oli silloin pehmeää ja kutitti polkuanturoita. Tämä ruoho oli kylmää, ratisi tassujen alla ja suli kuin lumi. Se oli myös väriltään likaisemman värinen, vähän kuin Pääskyn raidat.
" Mmm, ruokaa...", Pääsky naukui ja kohotti kuonoaan ylös haistellakseen, kuten oli haistanut Ruostepuron. Naaraan sanat yhä pyörivät kollin päässä, mutta hän työnsi ne ajatukset päästänsä. Hänelle ei tullut tilaisuutta kysyä, joten mitäpähän sitä murehtisi. Kollin hyrähti innosta haistaessaan jonkinlaisen hiiren. Hän muisti vain hieman, miltä hiiri maistui ja näytti, koska oli viimeksi syönyt sitä kun aukaisi silmänsä. Tämä suunnisti varovasti hajun perässä, kunnes näki edessään hiiren. Pääsky yllättyi miltä hiiri näytti; se oli todella suuri ja pullea, sen lyhyt turkki oli lyhyttä ja sileää ja sen suuri silmä tuijotti sen nahkaisissa sormissaan olevaa siementä. Kollin korva heilahti taaksepäin, ja tämä kyyristyi kömpelösti maan ylle. Alkeellisesti kolli hiipi hiirtä kohti ja pomppasi ilmaan. Hiiri kuitenkin oli nähnyt tämän aikasin ja juoksi nyt pakoon. Pääsky lensi maahan ja iski leukansa ruohikkoon. Kuuma veri täytti kollin suun, kun hänen leukansa puristivat tämän kielen jäädessä väliin. Kolli nousi ylös ja sylkäisi verta suustaan, ennenkuin se kerkeäisi kovettua. Veri sulatti ruohon päällä olleen heikon jääkerrosen. Pääskyä huimasi ja tämä tärisi noustessaan ylös.
" Minne se hiiri meni? ", kolli naukui ja yski verta jälleen. Yllättäen yhden pensaan takaa ilmestyi Ville, hiiri suussaan. Kermanvärinen, tummanruskeat täplät omistava kolli katsoi ihmeissään sinisillä silmillään nuorempaa kollia, kunnes juoksi tämän luo ja tiputti hiiren.
" Mitäs sinä täällää maassa möyrit? ", Ville kysyi ihmeissään ja heilautti tuuhea häntäänsä.
" Emoni ei tuo meille enää ruokaa...", kolli mumisi kummallisesti, koska hänen kielensä oli turvonnut hieman. Ville käänsi päätänsä hieman ja katsoi huolissaan maassa möyrivää pentua. Pääskyä ahdisti, että Ville tuijotti häntä niin pitkään, kunnes juoksi takaisin pensaan taakse. Pentu huokaisi ja tuijotti silmät suurina hiirtä. Pullean hiiren niskassa oli hampaanjäljet. Pääsky raahautti itsensä hiiren luo ja tarttui sen niskasta. Eläimen karvapeite kutitti kollin kitalakea ja tämän lihaisa tuoksu sai kollin kielelle herähtämään kuolan. Yhtäkkiä Ville hyppäsi taas pensaan takaa, nopealla ja ketterällä pompulla ja laskeutuessaan tämä pöläytti ruohonkorsia ympärilleen. Kolli tepsutti aivan Pääskyn eteen ja tiputti kollin eteen suuren linnun. Linnun höyhenpeite pörrötti ja veri oli tahrinut linnun korean ruskean värityksen. Se tuoksui niin herkulliselta, että Pääsky tahtoi vain upottaa hampaansa sen lihaan.
" Se on fasaani. Tämä metsä on niitä täynnä. ", vanhempi kolli naukaisi ja työnsi linnun aivan Pääskyn kuonoon kiinni.
" Pidä sinä se. ", Ville naukaisi ja pomppaisi sivulle, kadoten sitten metsään varmaan jonkun muun luo. Pääsky tuijotti epäuskoisesti lintua, mutta otti senkin suuhunsa ja nappasi hiiren hännästä. Tämä nousi ylös painonsa kanssa ja kääntyi ympäri. Tämä heilautti häntäänsä ja jolkotti metsän pimennösä lumiselle maalle. Pääsky katsoi ylös taivaalle päästessään metsästä ja yllättyi näkemästään; taivas oli melkein musta ja kymmenet tuhannet tähdet täplittivät sen tummuutta. Tähtitaivaan alla kolli taapersi kiven murinkan ohitse, kiipesi nummelle ja käveli sisään pesään. Kylmän kolea maa kolisi pennun askelien alla ja tämä käveli kasan luokse. Kolli laski linnun ja hiiren maahan.
" Ruokaa on tarjolla. ", Pääsky naukaisi äänekkäästi saaden muut heräämään. Heti linnun nähdessään Korppi ja Susi syöksyivät syömään sitä ahnaasti. Sulka ja Angeliza taasen alkoivat mutustamaan hiirtä. Pääskyn kurkkua kuivasi, kun hän katsoi kuinka ruoka katsoi joka haukkauksella. Tämän maha murahti ja Pääsyn suusta pääsi pieni naukaisu. Lopulta tämän sisarukset olivat syöneet ja raahautuivat kiittämättä nukkumaan. Pääsky nousi ylös ja kiersi katsomann jäänteitä. Linnusta ei ollut jäänyt mitään, mutta hiirestä oli jäänyt pieni lihamöykky. Pääsky nappasi lihan palan suuhunsa ja nielaisi sen kerralla. Tämän maha kapinoi niin pientä ruokamäärää vastaan, mutta Pääsky vääntäytyi jo sisaruksiensa mukaan nukkumaan.
Vastaus:25 KP: eeta.

- Hohtis -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerinsilmä, Tuuliklaani
26.12.2013 18:46
Tiikerinsilmä kuuli Ruostepuron kuiskauksen, kun naaras oli saattamassa kollia klaanivanhusten pesään. "Olen ylpeä sinusta..."
"Kenestä?" Tiikerinsilmä kysyi yllättäen. Tiikerinsilmä tiesi että Ruostepuro säikähti. "Ööh... Hänestä, pentuni pennusta, siitä joka pelasti meidät"
"tai ainakin luulen että hän on sen saastan pentu" Ruostepuro huokaisi. Kolli ymmärsi naarasta, oli varmastikin hankalaa nähdä kuinka oma pentu petti emonsa ja aikoisi vallata kaikki klaanit. Tiikerinsilmä ei kuitenkaan itse nähnyt mitään. "Kiitos" Tiikerinsilmä kehräsi ja puski varovaisesti Ruostepuroa kiitokseksi. Kolli haparoi takaisin klaanivanhusten pesälle, nukkumaan. Tiikerinsilmä tunsi itse nälkää, mutta ei kyllä enään tietenkään kovinkaan saatuaan syödä jotain. Veren lemu ei kuitenkaan alkanutkaan haihtua, Se levisi joka puolelle leiriä. Tiikerinsilmä ajatteli kotiväkeään taas, mitähän heille kuuluikaan? Kolli harmistuneena laski päätään alemmas. Kolli kuitenkin ehtisi vielä Ruostepuron luokse. Kolli halusi palata kotiväkensä luokse, turvaan. Kolli halusi olla vain Tiikeri, sama vanha Tiikeri. Kyynel valui kollin poskelle. >>he ikävöivät varmasti minua<< Tiikerinsilmä ajatteli. Ruostepuro kehräsi yllättäen kollin vierellä, miten naaras oli päässyt klaanivanhimpien pesään? No tietenkään kolli ei ollut nähnyt mitään, sillä kollihan oli sokea. "Mikä sinun on?" naaras lempeästi kysyi. "Haluan palata kotiväkeni luokse" kolli mumisi ja yritti kääntää päätään mutta ei pystynyt tehdä mitään. "ymmärrän" Ruostepuro mumisi. "Voin saattaa sinut sinne" naaras naukaisi.

Tiikerinsilmä kiitollisena kehräsi. "Kiitos kovasti, olen kiitollinen" kolli kehräsi surumielinen sävy äänessään."Tapaammehan vielä?" kolli kysyi huolestuneena. "Lupaan sen" Ruostepuro naukaisi. Tiikerinsilmä tunsi Ruoatepuron surun, mutta naaras oli iloinen että kolli päättikin jättää metsän ja mennä turvaan kotiväkeensä luokse. Kolli puski kerran naarasta, ja hyvästiksi nuolaisi naaraan lapaa. Kolli kääntyi ja haistoi tutun tuoksun. Kolli avasi suunsa, naukaisi ja istahti maahan. Alkoi kuulumaan hälinää, ja ovi aukesi. Tiikerinsilmä osasi ennakoida kaiken, hänen omistajansa henkäisi ja nosti kollin syliin ja huusi jotain kaksijalkojen tavallisella äänellä. Kolli kehräsi, he eivät olleet unohtaneet Tiikerinsilmää.
"Arvatkaapa kuka palasi kotiin!" kimeä kaksijalan ääni kuului. Nyt Tiikerinsilmä ei ollut enään Tiikerinsilmä, pelkkä Tiikeri.

//Tiikeri on nyt kotikisu, ja sen nimen voisi muuttaa takaisin Tiikeriksi.. :3//
Vastaus:"Tervetuloa kotiin taas, Tiikeri!" ♥ Saat 16 KP: eeta.

- Hohtis -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
26.12.2013 18:19
Ruostepuro lysähti maahan raskaan ja pitkän kävelymatkan jälkeen, naaras oli päässyt leiriin asti vihdoin Tiikerinsilmä mukanaan. >>On heti kerrottava Seittitähdelle Salaman aikeista<< Ruostepuro ajatteli harmistuneena ja kampesi itsensä pystyyn nopeasti. Naaras tiesi että Salama oli vaarallinen. "Tiikerinsilmä, palaa klaanivanhusten pesään" Ruostepuro kävisi mutta huomasi sokean kollin vain astuvan yhden askeleen äänen suuntaan. "En mene" itsepäisesti kolli haparoiden astui toisen askeleen. "Meidän on kerrottava yhdessä" Tiikerinsilmä naukaisi. Sokea kolli painautui Ruostepuron kylkeä vasten ottaakseen hänestä tukea samalla kun pysytteli pystyssä. Ensin musta naaras epäröi, mutta sitten hän suostui. "Tule sitten" naaras kuiskasi ja hiljaa sekä varovasti naaras kulki eteen päin sokea kissa vierellään. Tiikerinsilmä pysähtyi äkillisesti ennen kuin Ruostepuro ehti edes varoittaa, että pitäisi pian pysähtyä. Ällistyneenä ja hämmentyneenä naaras tuijotti kollia. "Kyllä minä klaanin leirin tunnen" kolli murahti ja asteli varovaisesti sisälle päällikön pesään. Ruostepuro kiihdytti vauhtiaan ja vilkuili ympärilleen. Seittitähti nukkui. "Seittitähti" Ruostepuron ääni kaikui jossain. Ensin päällikkö ei herännyt kokonaan, vaan liikahti mumisten samalla jotain unissaan. "Seittitähyi!" Ruostepuro naukui kovempaa, jolloin päällikkö havahtui hereille. "Ruostepuro?!" epäuskoisena kolli tuijotti takaisin palannutta, entistä luisevampaa naarasta joka ei ollut klaaninissan näköinenkään, päällikkö tunnisti naaraan kuitenkin vain yhdestä silmästä. "Ja Tiikerinsilmä" naaras naukaisi osoittaen hännällään sokeaa kollia. "meillä olisi vakavaa asiaa" Ruostepuro huokaisi. Naaras istahti maahan ja huokaisi toisen kerran. "Salama..."

"Tuuliklaanin kissat, meitä uhkaa suuri vaara. Salama" Seittitähti aloitti. Klaanin soturit kuiskailivat toisilleen epävarmana. "Salamalauma, he pitivät Ruostepuroa ja Tiikerinsilmää vankina" päällikkö jatkoi ja katsoi Ruostepuroa. "He kokoavat Ruostepuron mukaan laumaa, tuhotakseen metsän klaanit" pelkotuoksua alkoi leijailemaan Ruostepuron kuonoon. Kuului epämääräistä supinaa joka puolelta, Ruostepuro luimisti korviaan surullisena.

//lyhyt ja kökkö tarina, kun ei inspaa yhtään jostain syystä :| //
Vastaus:Hyvä tarina! 18 KP:eeta.

- Hohtis -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
26.12.2013 17:58
Salama vilkaisi nopeasti Steeliä. "Missä he ovat, sinun tehtäväsi Se oli!" naaras rääkkyi kumppanilleen vihaisena siitä, kun Se ei ollut mennyt vahtimaan vankeja. Ja juuri Tiikerinsilmä ja Ruostepuro olivat päässeet pois, Fanny ja Kiivasmieli olivat onneksi pysyneet täällä. "Tapan hänet joka päästi heidät pois" Salama murisi vihaisena ja heilautti ärtyneenä häntäänsä. Steel nyökkäsi ja peruutti pois Salaman pesästä. Salamaraitainen naaras vilkaisi viittä pentuaan, he saisivat pian olla uskollisia kissoja klaanilleen. >>mutta jos joku niistä olisikin petturi..?<< Salama mietteliäästi vilkaisi ylös päin. Kaikki pennut olivat hereillä. "Minä menen, pärjäätte kyllä kuten ennenkin" Salama murisi välinpitämättömällä äänellä ja tassutteli aukiolle. Naaras vilkaisi Kettua, punaruskeaa naarasta jonka valkoinen hännänpää häiritsi erikoisesti naarasta. Kettu jutteli Siilin kanssa, kun taas Elizabeth Hohtoterän ja Verenkatseen kanssa. Hiirikynsi istui hiljaa itsekseen nurkassa. >>Laumaan onkin huomaamattani tullut lisää kissoja<< naaras ajatteli ja vilkuili ympärilleen, missä Terähammas oli? Vain muutamia kissoja oli aukiolla, Hiirikynsi, kettu, Hohtoterä... Salama tassutteli eteen päin ja hyppäsi aukion keskelle, noin hiirenmitan korkean kiven päälle kuten tavallisesti. "Lauma, kutsun teidät kaikki aukiolle!" Salaman terävä ulvahdus kaikui luolassa. Naaraan terävä ja kylmä katse seurasi kissoja. Ensimmäisenä naaraan luona olivat Siili ja Kettu, seuraavana Steel ja sitten Ville... Kuura oli jossain ja kolli piilotteli varmaankin jossain, tai ei ollut kuullut mitään. Kissan olisi kuitenkin oltava paikalla. Kissoja alkoi ilmestyä paljon. "Kaikki ovat paikalla" Terähammas supisi Salaman korvaan hypäten samalla naaraan vierelle vierelle. Salama nyökkäsi hyväksyvästi ja vilkaisi vielä kerran laumaansa. "Ette varmaankaan tiedä, että kaksi vankiamme ovat kadonneet?" Salama mourusi pahaenteisesti. "Juuri he, jotka kertoivat klaanistaan, Tuuliklaanista tarvittavat tiedot. He menevät varmasti varoittamaan klaaninsa kissoja" Salama mourusi ja inhoten nyrpisti nenäänsä, klaanikissat. "Verenkatse, Sametti ja Steel, menette yhteen etsintäpartioon ja menette heti nyt" Terähammas murisi ja viittoi hännällään että kissojen olisi lähdettävä heti. >>Jos he ovat ehtineet klaaniinsa, pitää keksiä toinen suunnitelma<< Salama ajatteli ärtyneenä ja paljasti kyntensä. Naaras pudisteli päätään. "Hohtoterä, Kuura ja Elisabeth menevät heti kun edelliset ovat palanneet" Salama sihahti. Kuura nyökkäsi ja heilautti vaaleanharmaata häntäänsä. " Kyynkuiske ja Kettu menevät nyt heti metsästämään" Salama jatkoi murinalla lopulta hypähtäen pois kivenmurikan päältä, merkiksi että kaikki saivat lähteä. Salama tassutteli vielä Villen ja Siilin luokse. "Menette vartioimaan vankeja" naaras sihisi kahdelle kissalle, jotka nyökkäsivät vakavan näköisinä. Kaksi kissaa katosivat ja suuntasivat vankeja kohti. Hiirikynsi tuijotti kylmästi johtajaa. "Mitä arvon johtajalle saisi olla?" kolli murisi vihaisena siitä, että oli jäänyt miltei yksin. Kollilla ei ollut koskaan seuraa. "Saat mennä minne haluat, kunhan palaat ennen kuunhuippua" naaras mourusi liikauttaen korvaansa. Jos kissa halusi tekemistä, hän sai tehdä sitä mitä huvitti.

Kyynkuiske palasi vihdoin metsästysretkeltään, Kettu murahti jotain. Kyynkuiske nyökkäsi. "Meillä kesti kauemmin, kävimme kaksijalkalassa ja löysimme jotain" Kettu mourusi silmäkulmassaan verenjanoinen pilke. "Löysimme tämän!" Kyynkuiske ojensi kaulaansa taaksepäin, ja nappasi pulskan kotikisupennun. "Hienoa, laumalle riittää ruokaa joksikin aikaa" Sametti naukaisi innoissaan ja nuoleskeli huuliaan tuijottaen nälkäisenä kissanpentua. Kotikisu tai klaanikissa, Se kelpaisi syötäväksi. Salama vilkaisi inisevää kotikisunpentua. Naaras nyökkäsi Kyynkuiskeelle, joka antoi pennun nuoremmalle Ketulle. Punaruskea naaras pudotti pennun maahan, ja pitäisi siltä niskat poikki aivan kuten suurelta ja pullealta hiireltä. Tai rotalta, sen kokoinen pentu ainakin oli. Vielä hetken pentu tärisi, jonka jälkeen enään vain pennun veltto ruumis jäi paikoilleen. Se oli kuollut. "Saitteko muuta?" Terähammas kysyi ivaa äänessään. Kaksikko pudisteli päätään. Salama palasi takaisin omaa pesäänsä päin väsyneenä ja hieman tyytyväisempänä kuin aamulla, kissan maukas liha olisi hyvää. Kyynkuiske toi kuolleen kotikisunpennun salamarsitaisen naaraan pesään, jossa Salama käpertyi nurkkaan syömään. Tämän omat pennut selviäisivät itsekin.
Vastaus:21 KP: eeta.

- Hohtis -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aurinkopentu,Myrskyklaani
26.12.2013 13:41
Luku 3

Aurinkopentu loikki Tulikukan edellä melko korkean riistakasan luo. Vaaleankellertävä naaras oli aivan tohkeissaan, sillä nyt tämä saa maistaa ensimmäisen kerran tuoresaalista. Aurinkopentu ei vieläkään oikeen ymmärtänyt Tulikukkaa, sillä aina kun naaras oli nähnyt varapäällikön musta naaras oli puhunut itsekseen ja Aurinkopennusta nyt oli aivan hiirenaivoista puhua itsekseen. Muuten Tulikukka vaikutti erittäin mukavalta naaraalta ja Aurinkopentu ihaili varapäällikköä kovasti ja naaras tosiaan toivoi, että voisi joskus olla kuten hän. Vaaleankellertävä naaras huokaisi ihastuksesta katsellessaan Tulikukan yönmustaa kiiltävää turkkia, jota halkoivat liekinväriset juovat. Aurinkopentu loikki riistakasalle Tulikukka perässään.
"Mitä otamme?!"Aurinkopentu kysyi häntä innosta kippurassa. Tulikukka naurahti mrrau.
"Voimme jakaa tuon jäniksen."varapäällikkö maukui lempeästi ja nappasi tuoresaaliskasasta yllättävän pullean nuoren jäniksen. Vaaleankellertävä naaras päästi pienoisen riemunkiljaisun ja asettui Tulikukan vierelle aterioimaan.
"Voit ottaa ensimmäisen palan, mutta jätä jotain minullekkin."Tulikukka naurahti pehmeästi. Aurinkopentu nuolaisi huuliaan ja upotti hampaansa jäniksen mehukkaaseen lihaan. Naaras otti ison suullisen jäniksen lihaa suuhun.
"Mmm ihanaa!"Aurinkopentu mumisi suu täynnä jänistä.
"No tee tilaa sitten, sillä minulla on suden nälkä!"Tulikukka maukui. Aurinkopentu ja Tulikukka saivat jäniksen syötyä nopeasti muutamalla ahnaalla puraisulla. Vaaleankellertävä naaras nuoli jäniksen rippeet huuliltaan ja Tulikukka hautasi jäniksen luut maahan. Aurinkopentu haukotteli makeasti ja tuntui kuin tämän silmät olisivat painuneet kiinni. Tulikukka katsoi pentua huvittuneesti.
"Alkaako väsyttää?"naaras kysyi. Aurinkopentu pudisteli päätään, vaikka tosiasiassa naaras oli aivan poikki ja tämä olisi kohta nukahtanut seisaalteen.
"Tulikukka miksi sinä aina puhut itseksesi?"Aurinkopentu kysyi. Tulikukka säpsähti ja naaras katsoi vaivaantuneena pois päin vaaleankellertävästä naaraasta. Aurinkopentu kallisti päätään.
"En voi kertoa sitä sinulle."Tulikukka maukui. Aurinkopentu huokaisi harmistuneena ja tämän hännänpää vääntyili. Varapäällikkö katsoi Aurinkopentua lempeästi ja kosketti naarasta lempeästi pehmeällä kuonollaan.
"Menehän takaisin pentutarhaan."Tulikukka kuiskasi pehmeästi. Vaaleankellertävä naaras ei voinut väittää vastaan, sillä tämä oli muutenkin aivan väsynyt. Aurinkopentu hyvästeli varapäällikön ja laahusti sitten väsyneenä pentutarhaan ahtautuen sen suuaukosta silmät puoliksi kiinni. Aamukoitto katsoi pentuaan lempeästi ja otti tämän niskanahasta kiinni laskien Aurinkopennun sitten pullean vatsansa vierelle. Aurinkopentu käpertyi emonsa vierelle sieraimissaan tämän makea ja lämmin tuoksu. Vaaleankellertävä pentu sulki silmänsä ja vaipui uneen.

Aurinkopentu säpsähti hereille ja huomasi olevansa hopeisella niityllä jossa kirkkaat joet virtasivat. Pentu katsoi silmät suurina kaunista paikkaa. Puissa oli lehdet ja maassa ei näkynyt lunta. Tummansinistä taivasta naaraan yläpuolella täplittivät kirkkaat hopeiset tähdet. Aurinkopentu asteli hopeisen joen luo ja katsoi kirkkaaseen veteen. Joessa uiskenteli muutama kala ja kirkkaasta vedestä heijastui kissan kuvajainen. Aurinkopentu kumartui lähemmäs vettä siristellen silmiään nähdäkseen kissan paremmin. Vaaleankellertävä naaras huomasi sen olevan punaruskea kolli, jonka vihreissä silmissä paloi tähtienloiste. Aurinkopentu peruutti askeleen ja säikähti huomatessaan, että punaruskea kolli nousi ylös vedestä. Kollin turkissa loisti kuura ja tämän ympäröi valkea kalvakka valo.
"Kuka olet?"Aurinkopentu kysyi. Punaruskea kolli mittaili Aurinkopentua vihreällä katseellaan ja tämän kasvoille levisi lempeä hymy.
"Olen Punahaukka Tulikukan kumppani."kolli maukui. Aurinkopentu säpsähti.
"Oikeasti?"naaras kysyi kallistaen päätään. Punahaukka nyökkäsi pieni haikeus silmäkulmassaa.
"Ikävöin häntä Vaahtokukkaa ja Jokipentua kovasti."kolli maukui murheellisesti. Aurinkopentu katsoi punaruskeaa soturia myötätuntoisesti ja asteli lähemmäs tätä.
"Haluatko, että lähetän hänelle jonkin viestin?"Aurinkopentu kysyi. Punahaukka pudisteli päätään.
"Me tapaamme hänen kanssaan."kolli maukui. Aurinkopentu säpsähti ja muisti miten oli kuullut Tulikukan puhuvan itsekseen.
"Olitko se sinä?"Aurinkopentu kysyi. Punahaukan kasvoille levisi pienoinen hymy ja tämän silmistä saattoi nähdä kaiken.
"Aurinkopentu, vaikeudet koittavat, mutta selviydyt niistä, jos olet tarpeeksi vahva."kolli maukui koskettaen Aurinkopennun päälakea vaaleanpunaisella kuonollaa. Vaaleankellertävä naaras huomasi miten kaikki alkoi haalistua tämän ympärillä.
"Odota!"Aurinkopentu ulvoi, mutta Punahaukan hahmo oli jo kokonaan kadonnut. Aurinkopentu säpsähti hereille Aamukoiton vierellä.
>Pitäisikö minun kertoa Tulikukalle?<Aurinkopentu mietti.
Vastaus:Kertookohan Aurinkopentu Tulikukalle unestaan? Sitä jään odottamaan :) Saat vaikka 24 KP; eeta.

- Hohtis -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pääsky, Erakko
26.12.2013 13:29
Luku 1; Auttaja vai Murhaaja?

Aamun ensi auringon säteet tunkeutuivat maanalaiseen pesään, luoden tasaisia täpliä pieneen kasaan pesän perälle. Sammal tämän kasan alla, oli raavittua ja hieman kuhmuraista, mutta kukaan ei välittänyt. Yksi pentu nytkähti pienessä kasassa, saaden muut heräämään samantien. Viisi kissanpentua. Yksi niistä kierähti sammaleelta ja ulvaisi avuttomasti, vahingossa. Muut pennut katsoivat tähän kuvotuksen valtaisina. Tummanharmaa, ruskean salamaraitainen kaatunut pentu räpäytti silmiään hölmistyneenä.
" Kummallisia. ", pentu naukaisi, tarkoittaen sanansa sisaruksilleen ja nousi pyörähtäen ylös. Tunnelin maa oli kylmä, hieman kosteahko ja kivinen. Kollipentu tuijotti valppaana pesän suuaukolle, josta kuului ääniä; vihaisia ja surullisia. Pentu kohotti valppaana etutassuaan ja lähti taapertamaan kohti suuaukkoa. Ei sillä tavalla kuin muut pennut, tämän kollin jalat olivat harvinaisen pitkät ja joustavat jo nuorena. Tämän takia nuorin pennuista oli nopein.
" Mitä tuolla on? ", kolli mumisi hiljaa ja oli juuri ottamassa uuden askeleen, kun joku tömähti kollin selkään lennättäen tämän maahan noin hiirenmitan päähän. Petnu ulvaisi vihaisesti eikä kerennyt kissaa sanoa, kun joku iski tämän päätä.
" Minnes olet menossa Pääsky? ", kuului petollisen tuttu naukaisu. Pääskyksi nimitetty kollipentu kiepahti tuon toisen alta nopeasti, niin nopeasti että puhujan tassu huitaisi ilmaa ja tämä kaatui maahan. Pääsky rullasi maassa hiirenmitan päähän, kunnes nousi jäntevästi ylös ja katsoi maassa makaavaa Angelizaa. Emonsa näköinen, hieman tummempi raitainen naaras kähisi jotain selittämätöntä ja tuijotti silmät ohuina viiruina veljeään. Pääsky irvisti omahyväisesti ja heilautti häntäänsä.
" Hah, sinähän et minua kaada! ", Pääsky nurisi ja lähti pomppimaan nopeasti pakoon, kun Angeliza sähähti ja kompuroi ylös. Onneksi naaras ei lähtenyt Pääsky perään, mutta kolli ei kuitenkaan hidastanut. Kirkas valo loisti suuaukolta ja kollipentu tuijotti innostuneena suuaukkoa, kun yhtäkkiä kompastui maassa olevaan kivenmurikkkaan ja lennähti ilmaan. Kolli lensi nopeasti ilman halki, tömähtäen maahan kipeästi ja vyöryi pesästä ulos. Pääsky ei saanut selvää mistään, koska hän yhä pyöri. Pääsky jatkoi pyörimistään, kunnes kolahti johonkin kovaan. Tämän pää osui suureen murikkaan ja siihen tuli ohut, kuhmurainen haava, josta pulppusi kirkkaanpunaista verta. Kolli oli aivan pyörryksissä ja veri pulppusi haavasta, saaden kollin nkökentän punertavaksi. Pääsky huojui hetken, ennenkuin nojautui kivenmurikkaan ja haukkoi henkeä. Kun pyörrytys oli kulkenut kollin ohitse, tämä vilkaisi ympärilleen. Maailma näytti todella suurelta ja avaralta. Koko maa oli peittynyt johonkin valkoiseen ja höttöiseen, kylmään aineeseen ja suurien tammien oksat nuokkuivat samasta aineesta. Pääsky mietti hetken, kunnes muisti kuinka yksi klaanilainen, Salamaklaanilainen Viekko oli kertonut että maa oli peittynyt lumeen. Viekko oli tosin kadonnut parinpäivän päästä ja Pääsky oli kuullut emoltaan, että tämä valkoinen kolli oli pettänyt heidät, karannut klaaniin ja saanut uuden nimen; Viekkotuulen. Pieni kolli tuijotti silmät suurina lunta ja potkaisi sitä jalallaan. Lumi poksahti palaisiksi ja lensi ilmaan, leijaillen höyhenen kevyesti maahan. Osa lumesta jäi kylläkin nuoren kollin käpälään ja suli samantien, kostuttaen pennun tassun märäksi.
" Mmm, märkää, kylmää, valkoista, höttöistä, leijuvaa, potkittavaa...", Pääsky alkoi luottelemaan tylsistyneenä ja lähti kävelemään lumessa eteenpäin jatkaen listan luottelemista. Tämän päässä oleva haava lopetti vuotamisen sanan '' kosteaa'' kohdalla. Pääsky katsoi hämmentyneenä myös suuria ''pilviä'' jotka tulivat tämän suusta kollin puhuessa. Hän jätti sen asian taka-alalle ja jatkoi kävelemistä. Kun kolli sanoi '' sulaa '', niin tämä tömähti pieneen pensaikkoon. Pääsky sähähti pensaan ohuen ja kylmän oksaston pistävän tämän nahkaa ja kolli pomppasi taaksepäin. Kun hän katsoi tarkemmin, näki hän että pensaikko jatkui kummallekkin sivuille näkymättömiin. Pääskyn korvat kääntyivät yllättyneinä eteenpäin ja kun hän hiljeni, kuuli pentu puhetta. Innostuneena ja uteliaana, Pääsky astui pensasaidan viereen ja kuunteli tarkkaan.
" Mitä teemme Ruostepurolle ja Tiikerinsilmälle? He kertoivat kaiken mitä tiesivät, mutta onko tieto luotettava? ", kuului matala naukaisu, jonka Pääsky tunnisti isäkseen. Uteliaana Pääsky painautui lähemmäs pensasaitaa eikä välittänyt okaista, jotka ruhjoivat tämän turkkia.
" Mmm, tapammeko heidät? Vai mitä? Laitammeko heidät pentujenne harjoitusmaaleiksi? ", kuului naaraan ääni, jota Pääsky ei heti tunnistanut.
" Jos kerättäisiin koko klaani aukiolle ja tapettaisiin ne kaikkien nähden, muistutuksena mitä tapahtuu jos on klaanilainen? ", naukaisi jälleen sama, tunnistamaton kissa. Pääskyn turkki väreili pelosta ja innostuksesta.
" Hiljaa! Kyynkuiske, ehdotuksesi ovat kiintoisia ja ihania. Päätän että keräämme ensin klaanin aukiolle, ja sitten tuomme vangit teurastettaviksi! ", Pääsky värähti pelosta kuullessaan emonsa riemun täyttämän naukaisun. Ilma väreili pahaa ja linnut nousivat lentoon niin nopeasti, että Pääsky säpsähti. Kolli tuijotti pelokkaana tassujaan. Virtasiko hänen verissään samaa pahaa?
" Ei. ", kolli kuiskutti juuri ja juuri tuulta voimakkaammin.
" Minä pelastan heidät. ", kolli jatkoi ja sen sanottuaan tämän ilmeestä tuli päättäväinen ja tämä nousi ylös juosten takaisin pesällensä. Lumi pöllysi ilmaan, kun Pääsky juoksi minkä tassuistaan pääsi. Hän ei ollut kovinkaan kaukana pesästä, joten hänen tarvitsi vain kiivetä pienenpieni kumpu ja hän oli pesällä. Pesän suulla kolli työnsi päänsä sisälle ja tuijotti silmät sirissä myttyä luolan perällä.
" Sulka! Sulka, oletko siellä? ", Pääsky sihisi hiljaa ja tuijotti kasaa, kunnes sieltä nousi kirjavan Sulan pää. Naaras näytti väsyneeltä, mutta tämä nousi ylös tallusten sisaruksien päältä, pomppasi kivisellä lattialle ja hölkkäsi kohtaloisen nopeasti Pääskyn eteen. Ennenkuin Sulka kerkesi kysyä, miksi Pääsky oli tämän herättänyt, kolli puhkesi jo puhumaan.
" Mitäs sanoisit jos näyttäisit emolle ja koko klaanille kuinka hyvä olet taistelemaan? ", Pääsky naukui ja virnisti sitten kevyesti. Sulka tuijotti tätä hetken, katsoi tätä tiukasti, kunnes hymähti hieman, tosin ilkeänpuolisesti.
" Hyvä on, jos saan ensin tapella sinun kanssasi.", naaras naukaisi ja virnisti niin omahyväisesti, että Pääsky oli naurahtaa. Kilpikonnakuvioinen naaras ei ollut koskaan voittanut Pääskyä.
" Hyvä on. Mutta ilman kynsiä. ", kolli sanoi ja pomppasi sammalverhon taakaa siskonsa eteen. Juuri kun tämän tassut koskivat maata, Sulka syöksyi jo Pääskyn kimppuun ja kamppasi tämän maahan. He lensivät ulos pesästä ja vierivät pari hiirenmittaa, kunnes kolllipentu ujutti takajalkansa siskonsa mahan alle ja potkaisi koko voimallaan. Vanhempi pennuista kiljaisi ja lennähti n.kolmen hiirenmitan päähän ja upposi lumeen. Pääsky huohotti ja vääntäytyi ylös, sen jälkeen tämä harppoi siskonsa luo. Lumessa oli suuri painautuma, jonka alla oli Sulka, selällään voitettuna. Pääsky virnisti ja ojensi käpäläänsä, johon tuo kilpikonnakuvioinen naaras tarttui. Nuorempi kiskoi vanhemman lumesta ja sitten he katsoivat toisiaan hetken.
" Hyvä on, hyvä on! Sinä voitit, mutta minä voitan sinut vielä joskus! ", Sulka ulisi vihoissaan ja potkaisi lunta. Pääsky nyökkäsi vaiti ja sitten katsoi hetken siskoaan, muistellen suunnitelmaansa.
" Tiedätkö muuten missä vangit ovat? ", Pääsky kysyi samantien. Sulka katsahti tähän ihmeissään ja räpäytti silmiään.
" Mmm, se on viiden kissanloikan päässä aukiolta, kohti jättikumpua. ", Sulka selitti, muttei kysynyt miksi Pääsky tahtoi tietää moista. Naaras näpäytti hännällään lunta ja nousi ylös. Tämän kasvoille nousi uudestaan sama omahyväinen virne.
" Tuletko sinä katsomaan kuinka painin Villen kanssa, voitan hänet ja saan kunniakiitokset? ", naaras kysyi huvittuneena. Ville oli klaanin nuorin kissa, tosin vanhempi kuin Susi, Sulka, Angeliza, Korppi ja Pääsky yhteensä. Ville oli ollut kotikissa ja hän näytti aina riutuneelta ja laihalta, vaikka tämän kermanvärinen turkki oli aina kiiltävä ja sileä. Pääsky pudisti päätänsä ja nousi itsekkin maasta.
" Menen katsomaan sitä kuollutta mäyrää, josta Viekko kertoi silloin yhdesti.", Pääsky naukui. Hän hyvästeli siskonsa, joka lähti juoksemaan kohti aukiota, joka sijaitsi aivn eri suunnassa kuin kollin oma päämäärä. Pääsky pysyi hetken paikallaan, katsoi kuinka tämän sisko syöksyi sisään aukiolle. Kolli vilkuili ympärillensä, tarkastaen että kukaan ei nähnyt ja lähti juoksemaan kohti vankien olinpaikkaa. Vaikka Pääsky olikin nopein pennuista, hänelläkin kesti aikansa päästä päämääräänsä ja sinne päästyään kolli puuskutti niin voimakkaasti, että jos hän edes koettaisi juosta, hän kaatuisi kuolleena maahan. Puoleksi raahautuen, tämä käveli kohti vankien pitopaikkaa. Se oli suurehko luola, joka meni syvälle maan alle. Luolassa oli suuria tunneleita, jotka kaikki paitsi kaksi päätyivät umpikulaan. Kaksi tunneleista olivat sisään ja uloskäynnit, joiden edessä seisoi yleensä vartia. Pääsky möyri lumisessa maassa suuren pihlajan taakse ja vilkuili sen takaa luolan suuaukkoa. Kolli siristi hieman silmiään ja yllättyi, että sisäänkäyntiä ei vartioinut kukaan. Pääsky käveli pihlajan takaa ja näki maassa tuoreet jäljet, jotka johtivat aukiolle. Pääsky virnisti kevyesti.
# Kiitos Sulka. ", tämä ajatteli, veti syvää henkeä ja juoksi luolastoon. Luolan hämärä tunneli peitti koko näkyvyyden, mutta Pääskyä se ei hetkauttanut. Kollin pitkät viikset varoittivat jos hän kulki liian lähellä seinämää. Kolli juoksi muutaman askeleen, ennenkuin pysähtyi ja katsoi kohti sisäänkäyntiä. Ei ketää. Kolli huokaisi syvään ja kohotti kuonoaan kuin omahyväinen Angeliza, mutta oikeasti Pääsky haisteli. Tämän kuonoon leijaili vanhan veren ruosteinen tuoksu, mutta ei mitään muuta. Kolli jatkoi kävelemistä ja raoitti hieman suutansa. Yhtäkkiä kolli haisti jotain uutta ja pysähtyi kuin seinään. Tuoksu oli tuore ja oli peittyä vahvan veren hajun alle, se johti sivulle. Pääsky katsoi pimeässä sivulle ja astui eteenpäin yhteen onkaloon. Onkalo ei ollut pitkä, vaan lyhyt ja suuri.
" Huhuu? Onko täällä ketään? ", kolli kuiskutti hiljaa ja siristi turhaan silmiään; hän ei nähnyt mitään. Yhtäkkiä jokin syöksähti onkalon nurkasta, niin äänekkäästi ja voimalla, että Pääsky säpsähti ja pomppasi sivulle. Jokin suhahti tämän ohi ja kaatui kolahtaen maahan.
" Tapa minut jo! Vai pitääkö minun kertoa lisää klaanistani? Häh! ", kissa mongersi sähisten ja välillä ulisten. Pääsky säpsähti ja käveli varoen kissan luo.
" Mikä on nimesi? ", Pääsky kysyi hiljaa. Kissa oli hetken hiljaa, ennenkuin naurahti kuivasti.
" Ruostepuro. ", tämä kähisi. Pääsky säpsähti. Tämä kissa hänen piti pelastaa. Missä se toinen sitten oli? Pääsky nuuhkaisi ilmaa ja yllättäen haistoikin uuden kissan tuoksun. Ruostepuron köhinä ja hengityksen pihinä kaikui onkalossa. Kolli laskeutui vanhemman kissan korvanjuurelle.
" Minä pelastan sinut ja ystäväsi. Älä huoli.", Pääsky supatti kissan korvaan, saaden Ruostepuron nytkähtämään. Kolli ei jäänyt pitemmäksi aikaa Ruostepuron luo, vaan pomppasi kohti toista kissaa, jonka verinen tuoksu oli piirtynyt joka puolelle. Vain hiirenmitan päässä oleva kissa yskäisi ja pomppasi kohti Pääskyä, mutta nuori kolli väisti ketterästi. Vanhempi kolli kaatui maahan, ja jäi siihen hetkeksi.
" Tiikerinsilmä, älä liiku Hän auttaa meidät pakoon.", Kuului Ruostepuron hento naukaisu onkalon suulta. Vanhempi kolli nosti päätänsä ja vilkuili ympärilleen.
" Kuka...Kuka sinä olet", Tiikerinsilmä naukui kähisevällä äänellä, joka oli täynnä tuskaa. Pääsky nielaisi ja sitten ryhdistäytyi.
" Nimellän ei ole väliä. ", tämä naukui ja nosti Tiikerinsilmän niskanahasta tätä hieman ylemmäs, jotta kolli käyttäisi omia jalkojaan. Pääskyn onneksi, vanhempi kolli oikaisi jalkansa ja seisoi horjuen paikoillaan. Pääsky kurottautui aivan Tiikerinsilmän vierelle ja tuki tätä. Kolli otti varoen askeleen, tukien Pääskyyn päin. Kun hän huomasi pystyvänsä kävelemään, tämä alkoi nilkuttamaan.
" Hyvä, juuri noin.", Pääsky naukaisi ja oli kaatua vanhemman kollin tukiessa häneen vähän liian paljon. Mutta pentu ei moittinut vanhempaa kissaa. Näin he kävelivät onkalon suulle. Pääsky vilkuili hetken sivuillensa, kunnes näki auringon täplittämän uloskäynnin. Tämä pukkasi hellästi Ruostepuron oikeaan suuntaan ja avusti Tiikerinsilmän koko matkan, meinaten litistyä joka toisella askeleella. Hieman jyrkähkö reitti uloskäynnille tuntui ikuisuudelta, mutta lopulta he pääsivät ulos. Ruostepuro hihkaisi riemusta ja pomppasi suoraan eteenpäin, niin suurella ja pitkällä loikalla kuin haavoittunut naaras pystyi ja upottautui lumeen. Tiikerinsilmä puuskutti raskaasti, mutta Pääsky näki tämän suunpielissä pienen hymyn. Pääskykin hymähti ja kompuroi paksussa lumessa. Ruostepuro vilkaisi taaksensa ja syöksyi uskomattoman nopeasti Tiikerinsilmän luokse
" Kiitos sinulle. Olen sinulle velkaa." Ruostepuro naukui lempeästi. Pääsky katseli kuinka kaunis tuo naaras olikaan, vaikka tämän turkki olikin kiilloton ja revitty. Tiikerinsilmä kurkotti katsettaan ylös ja nuori kolli hätkähti tajutessaan että Tiikerinsilmä oli sokea. Tämän kollin haaleat silmät tuijottivat ympärilleen, näkemättä mitään. Ruostepuron katsoessa Pääskyä, kolli hymähti hieman.
" Menkää nopeasti kotiinne. ", Pääsky neuvoi ja katsoi kuinka Ruostepuro nyökkäsi. Tämä lähti kävelemään mahdollisimman nopeasti Tiikerinsilmän kanssa eteenpäin, mutta ennen sitä, naaras katsahti ihmeissään ja puolijärkyttyneenä Pääskyn raitoja. Kolli tunsi olonsa epämukavaksi, mutta sitten Ruostepuron ilme oli heltynyt hieman ja tämä oli nuolaissut kollin päälakea sanoen; '' Älä muutu koskaan samanlaiseksi kuin perheesi." Sanat jäivät kollin päähän soimaan ja jokin hänessä tunsi tuon naaraan. Pääsky katsoi tyytyväisenä tekosiaan ja lähti kävelemään hiljaa pesälleen, täristen ilosta ja jännityksestä.
Vastaus:Huisin pitkä tarina! Saat 28 KP;eeta.

- Hohtis -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Elizabeth
26.12.2013 13:15
Elizabeth harppoi lumessa ja lopulta kaatui itkien.
>rakastan sinua vaikka et enään pidä minusta<naaras ajatteli.
Elizabeth huomasi edessään kissan.
Valkoinen naaras tunnisti kissan hohtoteräksi.
"Hohtoterä,mitä teet täällä?"Elizabeth murisi ja kampesi ylös.
"Mikäs sinua itkettää Elizabeth?"Hohtoterä naurahti kun huomasi jäätyneet kyyneleet Elizabethin kasvoilla.
"Sparrow,tämä jätti minut."Valkoinen naaras nyyhki.
"Tule Salamalaumaan,siellä sinun elämä muuttuu.Musta naaras kertoi.
Elizabethillä ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa ja sanoi: "Selvä,minä tulen."

Myöhemmin

Elizabeth istui laumanjohtajan,Salaman edessä.
"Hohtoterä,kerroppas meille,miten tunnet tämän naaraan."Salama murahti hohtoterään.
"Olimme ihan pentuna parhaimmat kaverit."Hohtoterä vastasi.
"Tarvitsemme lisää sotureita laumaan. Eli nimesi on Elizabeth?"Salama kysyi Elizabethiltä.
"Kyllä se on nimeni ja lupaan etten mokaa laumassa."Valkoinen naaras sanoi.
"hyvä,pääset laumaan mutta lupaatko että ettet lähde täältä pois?"
"Kyllä"Elizabeth vapisi
//Eli Eliza menee Salamalaumaan. Oli tylsää ja tein tarinan vaikka oon lomalla xD
Vastaus:Voi Elizabeth raukkaa... Saat 15 KP; eeta.

- Hohtis -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuulitassu,Myrskyklaani
25.12.2013 20:22
Katsoin valkoista naarasta luimistaen korviani, keräsin energiaa hyökkäykseen ja potkaisin luopion pois lavaltani. Sähisin kissalle pahaenteisesti ja otin kynteni esille. kyljestäni valui verta puhtaanvalkoiselle lumelle, mutten tällä kertaa välittänyt siitä. Ainoa asia, joka mielessäni liikkui, oli häätää luopio pois klaanien läheltä. Otin vauhtia uuteen hyppyyn ja tarrauduin kynsilläni naaraan selkään kiinni. Raavin turkkia verille niin kauan, että naaras viskasi minut ilmaan. Naaras irvisti voitokkaasti ja alkoi juosta luokseni kynnet veressä. Siinä samassa luopio lennähti sivulle ja näin edessäni tummanruskean kollin joka irvisti kumppanilleen.
”Senkin hiirenaivo! Minähän sanoin ettet yritä tappaa oppilasta!” Sparrow sähähti ja taisteli samaan aikaan naarasta vastaan.
Katsoin vain kahden luopion taistelua ja makasin maassa taas voimattomana. Molemmat kissat lopettivat taistelun ja hengittivät kiivaasti.
”En olisi uskonut sinusta, Sparrow” Naaras maukaisi ja hänen äänestään kuuli, että hän sanoi Sparrowin nimen vihaisempaan äänensävyyn.
”Se on nyt ohi! Häivy täältä metsästä tai sinusta tulee variksenruokaa!” Sparrow ulvaisi vihaisena.
Valkoinen naaras luimisti korviaan, mutta juoksi pian pois metsästä. Sparrow kääntyi minun suuntaani ja huokaisi turhautuneena.
”Ja sinä, miksi lähdit kolosta ulos?!” ruskea kolli sähähti
”E-en minä lähtenyt sieltä omasta tahdostani….” Änkytin katsoen Sparrowia, jolla oli vieläkin katse naamallaan, mistä näki että hän oli vieläkin valmiina tappamaan kissoja kylmäverisesti, nyt tuo katse osoitti minua ja nielaisin hädissäni.

Sparrow katsoi minua vieläkin kylmästi, siinähän oli aihettakin; olin juuri saanut hänet eroamaan kumppanistaan, joka oli ollut vähällä tappaa minut. Kyljessäni vihlaisi taas kipeästi ja kiljaisin kivusta. Sparrow ei välittänyt siitä, vaan katsoi minua edelleenkin murhaavana. Katsoin Sparrowia anovin silmin, että hän hakisi jonkun auttamaan. Sparrow ei kuitenkaan liikahtanut.
”Ole kiltti!” vaikersin hiljaa kivusta, joka paheni kokoajan.
Kolli ei sanonut mitään, vaan lähti harppomaan poispäin. Lumi lensi naamalleni ja ravistelin varovaisesti päätäni. Näin Sparrowin edelleenkin, hän katsoi hetken minua ja sitten alkoi nuuskia lunta. Hetken nuuskimisen jälkeen hän alkoi kaivaa maata. Kun hänen takanaan oli suuri kasa lunta, hän nosti maasta jotain ylös. Sitten kolli alkoi harppoa minua kohti. Hänen suussaan roikkui sammalta ja jäkälää. Sparrow istahti viereeni ja laittoi jäkälätupon kyljessä olevaan haavaan, joka oli auennut uudelleen oksan takia.
”Me käytämme klaaneissa hämähäkinseittiä” mumisin.
”Jäkälää on helpompaa löytää” Kolli tiuskaisi
>>Voisit muuttaa asennettasi<< ajattelin mielessäni
”Älä edes luule että vaihdan asennettani” Kolli sähähti ihan kuin olisi lukenut ajatukseni.
”En minä sitä vaatinutkaan…” maukaisin äkkiä.
Kolli heitti verisen jäkälätupon lumeen ja otti tilalle toisen, missä ei ollut vielä ollenkaan verta. Kipu alkoi jo hellittää kyljessäni ja nyt hengitin jo rauhallisemminkin. Yritin kuunnella merkkejä siitä, että valkoinen naaras tulisi takaisin paikalle. Sparrow otti jäkälätupon pois ja nousi seisomaan.
”Nyt, häivy” Hän mutisi ja lähti tassuttelemaan itse toiseen suuntaan.
Nousin hetkeksi ylös ja otin pari askelta, sitten rojahdin taas maahan uupuneena ”E-en oikein usko että pystyn”
”älä ole noin avuton, sinähän olet jo oppilas etkä mikään pentu!” Sparrow sähähti
Katsoin Sparrowia kiukkuisesti ”Olen ollut oppilas vasta pari viikkoa!”
Kolli puuskahti ja avusti minua kävelemään vanhaan mäyränkoloon ”Lähdemme huomenna Myrskyklaaniin päin, sitten pääsen eroon sinusta” Sparrow tallusti pois luotani mutisten ”Minun klaaniaikana oppilaat pärjäsivät itse”
>>Klaaniaikana? Oliko tuo luopio ennen Myrskyklaanissa? Sparrow kyllä sanoi ensimmäisen kerran kuin tapasimme, että oli aika kostaa Myrskyklaanille, onkohan hänellä meneillä jokin kamala suunnitelma?<< ajattelin, mutta kääriydyin kerälle ja nukahdin, kaikki oli ainakin vielä kunnossa.

//Sekava tarina, mutta Sparrow tosiaankin erosi sitten Elizabethistä
Vastaus:Hmm... Mitäköhän Sparrow oikein suunnittelee? Saat vaikka 22 KP;eeta.

- Hohtis -

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulka, erakko
25.12.2013 19:28
Luku 2. Ruostepuro, Salama ja Sulka...?

Sulka kohotti katsettaan vilkuillen ympärilleen. Pienen naaraan pentumainen ilme vaihtui irvistykseen, pesässä haisi uusi kissan haju. Kikpikonnakuvioinen naaras kohotti katsettaan ylemmäs nähdäkseen edes Salaman ollessaan sisariensa ja veljiensä ympäröimänä. Sulka huokaisi ja naaras loikkasi pystyyn ja aikailematta tämä hyppäsi pois Pääskyn, Angelizan, Korpin ja Suden viereltä. "Nukkukaa te vain" pentu ylimielisesti ja nenäkkäästi naukui muille pujahtaen samalla pienen pesän ulkopuolelle, missä ei itse Sulka koskaan ollut. "Vau" pienokainen huokaisi hämmästyksestä ja naaras nuuhkaisi ilmaa: tuore veren haju leijaili ympäriinsä, sekä vihaa ja pelkotuoksua. >>varmasti ne jotkin vangit<< pentu tuumaili hetken ennen kuin astui askeleen verran eteen päin tuijottaen eteensä. Sulan isä, Steel murisi ja raahasi mukanaan tummanharmaata kollia, jolla oli harmaan eri sävyjä turkissaan. Sulka siristeli silmiään, mutta kollin silmät? Mikä niissä oli? Pian paikalle ilmestyi sysimusta naaras vierellään ruskehtava kolli jonka silmät kiiluivat. Kuului murinaa ja jokin harmahtavan sävyinen kissa asteli muiden takaa. Pian Sulan emo, Salama tuli paikalle haistaessaan hajun. Sulka höristi korviaan ja painautui seinää vasten. "Salamalauman kissat, meillä on neljä vankia, ja tänään Ruostepuro saa kertoa kaiken klaanistaan Tiikerinsilmän kanssa" Salama mourusi ivallisesti liikauttaen samalla korvaansa välinpitämättömänä Hohtoterän katseesta. "Ja kaksi muuta vankiamme Fanny ja Kiivasmieli tulevat tänne myös seuraamaan, miten heille käy jos eivät kuuntele sanaamme" Salama julisti liikauttaen häntäänsä samalla Steelille, Sulan isälle että kolli saisi hakea kaksii muutakin vankia. Sitten Sulka huomasi mustan yksisilmäisen naaraan, jonka yksi ainoa silmä oli jäänsininen. Alkoi kuulua supinaa Hohtoterän ja Verenkatseen luona. Terähammas vaiensi heidät mulkaisulla. Steel palasi kahden aika laihan kissan kanssa, naaras ja kolli julkaisivat toisiaan peloissaan. Kuitenkin yksisilmäinen naaras vaikutti rohkealta, vaikka olikin niin laiha. Sulka kohotti päätään korkeammalle kiinnostuneena, ja päätti seurata että mitä tapahtuisi seuraavana. Pennun kynnet painuivat kiinni maahan, kun naaras jännittyneenä tuijotti tapahtumaa. Salama huokaisi. "Ruostepuro, kuka on klaaninne voimakkain?" Salama julmasti sihisi samalla paljastaen terävät hampaansa ja kyntensä. Naaras pelottomasti vilkaisi Sulan emoa. "Jos et kerro heti, saat katua" Salama lisäsi nyrpistäen nenäänsä kun vilkaisi toista vankia. Sulan niskakarvat alkoivat nousta pystyyn. >> Mitä Salama tekee?<< pentu ajatteli ja tunsi pientä sääliä yksisilmäistä kissaa kohtaan. Se säälii hävisi kuitenkin nopeasti jonnekin koskemattomiin. "En voi kertoa, tämä on klaanini parhaaksi, pentu" Ruostepuro vastasi hivenen pelkoa äänessään. Äkillisesti Sulan niskakarvat nousivat kokonaan pystyyn, että pentu näytti isommalta kuin oikeasti oli. >>Onko vanki emoni emo?!?<< Sulka hätkähti ja tuumaili hetken. Miten Se oli mahdollista? "Jos et kerro nyt heti, saat kärsiä" kuului Terähampaan mouruntaa. Julmaa ja ivallista mouruntaa, Ruostepuroa tuijottivat niin monet katseet. "En, sinä senkin ruma ketunläjä saasta" naaras murisi kyyristyen valmiiksi. Terähammas oli jo hyökkäämässä, mutta Salama hyppäsikin varajohtajansa kimppuun. Sulka säikähti piiloutuen samalla kilpikonnakuvioisen turkkinsa avulla jotenkuten piiloon. Kuitenkin naaras katsoi tapahtumaa. Salama murisi naaraalle "Valitsit vääriin, emo" salamaraitainen naaras hyökkäsi kynnet esillä laihan emonsa kimppuun. Kuitenkin Ruostepuro väisti ketterästi. "Et koskaan saanut soturikoulutusta, olen siis sinua paljon vahvempi"
"väärässä olet" Salama sihahti takaisin raapaisten voimalla mustan naaraan takajalkaa. Steel oli hyökkäämässä Ruostepuron kimppuun, mutta Terähammas varoitti "Joudut varmasti muuten variksenruoaksi" Steel tuhahti ja kääntyi takaisin tuijottaen ärtyneenä vain taistelua. Tiikerinsilmä haparoi pakoon päin, mutta Hohtoterä tönäisi kollin takaisin keskelle. "Et tule tänne rääpäle" kuului vain kannustavia ulvahduksia Salamalle, kun Sulan emo taisteli ylivoimalla emoaan vastaan. "Saat kuules kuolla jos et kerro mitään!" naaras raivoisasti rääkäisi ja avasi suunsa, painaen päänsä emonsa kaulaan. Kuului valitusta, kun Salama puraisi Ruostepuroa kaulasta. "Kerrotko vai et?!" Salamalauman. Johtaja sihisi irrottaen otteensa hetkellisesti.

Surkeana Ruostepuro kyyhötti maassa. Sulka oli hivuttautunut lähemmäs mutta silloin Salama huomasi pentunsa, juuri kun oli aikeissa lyödä Ruostepuroa. "Emo" pienokainen mumisi ja vilkaisi edessään olevaa veristä, mustaa naarasta joka hengitti raskaasti. Sulka sihisi tälle heiveröisellä äänellään
"Onko tuo emosi?!" Ruostepuro vaikeroi mulkaisten Salamaa vihaisesti. Sulka nyökkäsi hitaasti luimistaen samalla korviaan. Steel oli menossa jo Sulan luo, mutta Salama keskeytti kollin. "Sulka saa kokeilla" Salama murisi ja vilkaisi pentuaan päin. Sulka nyökkäsi tuijottaen emoonsa oudolla tavalla. "Lyö sitä!" Salama rääkäisi kärsimättömänä ja tönäisi Sulan eteen päin. Pienokainen nosti tassuaan ja heiveröisesti löi Ruostepuroa. "Kovemmin, kynnet esillä rääpäle" Verikynsi mourusi vaarallinen sävy äänessään. Sulka sulki silmänsä, otti kynnet esille ja löi niin kovaa kuin pystyi Ruostepuroa kylkeen. Naaras sihahti tuntiessaan pienet kynnet kyljessään. Hieman peloissaan Sulka avasi silmänsä. Pieni naaras näki anovan katseen, mutta mulkaisi tätä. Jokin vain alkoi naaraan sisällä sanomaan, >>Lopeta tuo! Olet vahva, kutsu ne Kiivasmieli ja Fannyy luoksesi ja lähde pakoon Ruostepuro, Tiikerinsilmä, Fanny ja Kiivasmieli mukanasi!<< Sulka pudisteli päätään ja lähti kipittämään takaisin. Naaras kuuli kuitenkin selvästi kaiken. "Kerro mistä pääsee salaisesti leiriin ja mihin aikaan?! Jos kerrot, saat pitää henkesi. Mutta jos et, saat kokea hyvin kivuliaan kuoleman" Salama murisi paljastaen veitsenterävät kynnet. Ruostepuro henkäisi. "S-sinne..." Sulka ei kuullut loppua vaan naaras rynnisti takaisin muiden luokse, sisariensa ja veljiensä luokse. Pääsky katsoi Sulkaa hämmästyneenä, kun tämän sisko painoi päänsä alas. "Älä edes kysy" Sulka mumisi.
Vastaus:27 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
25.12.2013 18:58
Tulikukka seurasi katseellaan pentua, joka vilisti pentutarhaan. Oliko se mahdollista? Oliko Aurinkopentu vain saman näköinen Auringonloisteen kanssa, vai oliko asialla tekemistä Punahaukan sanojen kanssa? Tulikukka pudisti päätään ja katseli ympärilleen. Hänen määräämänsä partiot olivat palanneet, ja tuoresaaliskasa oli korkea.
"Punahaukka... Onko Auringonloiste-", hän aloitti hiljaa.
>Tähtiklaani ei kerro kaikkea, rakkaani. Se antaa vihjeitä ja ennustuksia. En voi kertoa suoraan< kollin lempeä ääni keskeytti. Tulikukka huokaisi. Naaras laahusti uupuneena leirin perimmäiseen nurkkaan ja laskeutui makuulle. Hän tunsi olevansa masentuneeksi kuin koskaan ennen. Naaras räpäytti lämpimänvihreitä silmiään ja kääntyi kuollakseen punajuovaista turkkiaan. Varapäällikön viikset osuivat johonkin, ja hän avasi silmänsä. Naaraan suu loksahti auki. Punahaukan tähtikirkas hahmo makasi hänen kylkeään vasten vihreät silmät lempeästi hohtaen.
"Punahaukka!" Tulikukka kuiskasi. Punahaukka nuolaisi lempeästi hänen poskeaan. Tulikukka vastasi eleeseen puskemalla. Hän upotti kuononsa kumppaninsa punaruskeaan turkkiin ja imi sen tuoksua sieraimiinsa. Hetken hän tuudittui syvempään rauhaan kuin koskaan Punahaukan kuoleman jälkeen.
"Minulla on ikävä sinua", Tulikukka maukui tuskallisesti. Punahaukka kehräsi.
"Minullakin on sinua ikävä. Ja myös Vaahtokukkaa", kolli maukui lämpimästi. Tulikukka vavahti.
"Tiedän, ettet hyväksy hänen valintaansa. Yritä ymmärtää häntä", Punahaukka maukui hiljaa pehmeästi.
"Tiedät, miten vaikeaa minun oli aikoinani vakuuttaa klaani uskollisuudestani. En halua Vaahtokukan joutuvan samaan paikkaan", Tulikukka vastasi hiljaa. Punahaukka hieraisi päällään hänen kaulaansa.
"Vaahtokukka teki oman valintansa. Rakkaus on tunne, joka ei petä eikä lopu, vaikka se joutuisi kuinka koviin koetuksiin. Surusateen ja Vaahtokukan eteen tulee vaikeita päätöksiä, mutta olen varma, että he valitsevat hyvin", kolli maukui lempeästi.
"Voit helpottaa hänen tunteitaan olemalla emo hänelle. Neuvo ja opasta häntä."
Tulikukka katsoi kumppaniaan.
"Minä yritän", hän kuiskasi. Punahaukka painautui hellästi häntä vasten.
"Rakastan sinua", kolli kuiskasi. Hänen kirkas hahmonsa alkoi himmetä, kunnes lopulta Tulikukka saattoi nähdä leirin vastakkaisen puolen tämän läpi. Sitten soturi oli poissa.
"Minäkin rakastan sinua", Tulikukka kuiskasi. Naaras laski päänsä etukäpäliensä päälle.
"Tulikukka, kenelle sinä puhuit?" Kuului kirkas ääni. Tulikukka hätkähti ja nosti katseensa. Aurinkopentu istui vähän matkan päässä hänen edessään. Tulikukka kohottautui.
"En kenellekään. Eikös sinun pitäisi olla pentutarhassa?" Naaras maukui ja sivuutti kysymyksen. Aurinkopentu kohotti kuonoaan ylpeästi.
"Aamunkoitto antoi minun tutkia leiriä", pentu naukaisi. Tulikukka kehräsi hieman käheästi.
"Kuule, haluaisitko maistaa hiirtä. Minulla on sudennälkä, ja ajattelin juuri lähteä valitsemaan jotain tuoresaaliskasasta", varapäällikkö maukui.
"Tuoresaalista? Oikeastiko?" Aurinkopentu kimitti. Tulikukka nyökkäsi ja nousi tassuilleen. Kellertävä juovikas pentu hyöpelehti riemuissaan hänen perässään.
Vastaus:15 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
25.12.2013 15:11
Tölläsin siskoani ihmettyneenä.

"O-olen tiineenä? Mu-mutta kuka on isä?" kysyin jäykästi.

"No mitä luulisit?" parantaja naukui leikkisästi. "Käynkö hakemassa hänet?" Heilautin korviani väsyneenä myöntymisen merkiksi. Parantaja pujahti ulos ja tuli pian takaisin mukanaan tummanharmaa kolli, Mustahaukka. Hän näytti viileältä, kunnes näki minut tuskainen ilme naamallani.

"Mikä hätänä?" hän kysyi. Huomasin, että Sinisiipi oli avata suunsa kertoakseen, mutta vaiensin hänet hännälläni. Tämä oli tärkeä asia, ja kyseessä olivat minun pentuni. Halusin itse kertoa tästä pentujeni isälle.

"Sinisiipi, voisitko poistua hetkeksi?" mua'uin. Parantaja nyökkäsi, ja ovella hänen oppilaansa tulikin vastaan. Kaksikko tassutti koivupuun varjoon tuoresaaliit hampaissaan. Kun heitä ei enää näkynyt, Mustahaukka astui lähemmäksi, ja sipaisi poskeani hellästi. Minä puuskahdin ensin, mutta sitten sanoin:

"Sinisiipi sanoi että... että olen tiineenä." Mustahaukan kasvoille tuli hieman pelokas ilme. Sitten kuitenkin rohkaistui ja sipaisi tällä kertaa korviani.

"Mutta sehän on hienoa! Olenhan minä isä?" hän kysyi leikkisästi. Mustahaukka ei tarvinnut vastausta, vaan kiedoimme häntämme yhteen. Yhtäkkiä vatsaani kouraisi taas. Otin maasta kepin ja purin tuskaani siihen. Mustahaukka painautui viereeni tueksi. Kun kipu loppui, tipautin kepin suustani ja sylkäisin kaarnaa pois. Mustahaukka nousi seisomaan.

"Minun pitää nyt mennä, iltapartio odottaa. Emme ehkä näe enää illemmalla, sillä joudut varmaankin nukkumaan täällä. Pyydän Sinisiiven tänne. Hyvää yötä, rakas." kolli maukui ja painoimme kuonto yhteen. Sitten hän loikki ulos varapäällikön luo. Laskin pääni alas, ja annoin itseni vajota ajatuksiini. Mietin ennustusta, jonka olin saanut nähdä melkeni hukkuessani. Siinä puhuttiin vastuusta... #Mihin tarvitaan vastuuta?# mietin. Päällikönä oloon, varapäällikkönä oloon. Se ajatus kuitenkin tuntui mahdottomalta. En ollut vielä edes hirveän kokenut soturi. Sitten mieleeni pälkähti ajatus. #Kuningattarella on vastuu pennuistaan!# huusin mielessäni. Olin tyytyväinen, kun olin saanut selvitettyä ennustuksen. Nyt vain antaisin unen tulla...
Vastaus:13 kp:tä. :33

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aurinkopentu,Myrskyklaani
25.12.2013 14:35
Luku 2

Aurinkopentu tassutteli Myrskyklaanin varapäällikön rinnalla Myrskyklaanin reviirillä. Lumi narskui kahden kissan käpälien alla ja kohmetti Aurinkopennun polkuanturat, mutta siitä pentu vähät välitti. Vaaleankellertävä naaras loikki hangessa innosta kiiltävin silmin. Aurinkopentu saattoi tuntea niskassaan Tulikukan vihreän katseen ja pennun käännähtäessä ympäri naaras kohtasi mustan varapäällikön hämmentyneen katseen, joka muuttui nopeasti normaaliksi. Varapäällikön käytös oli omituista, sillä ensin Aurinkopentu oli löytänyt tämän puhumassa itsekseen ja nyt Tulikukka tuijotti vaaleankellertävää raidallista naarasta kuin naaras olisi Tähtiklaanista putkahtanut soturi. Pentu pyöräytti meripihkanvärisiä silmiään ja jatkoi matkaansa. Musta naaras loikki pennun vierelle ja hymyili tälle tuttavallisesti. Vaaleankellertävä naaras oli jo melkein unohtanut Nopsavarjon, mutta hyvä niin, sillä pentu vähät välitti Nopsavarjon kaltaisista. Yksi asia kuitenkin ärsytti kovasti Aurinkopentua nimittäin se, että kaikki tuijottivat häntä hämmästyneinä.
"No niin tässä on järvi."Tulikukka maukui nytkäyttäen häntäänsä edessämme olevaan jäätyneseen maahan.
"Mutta missä se kaikki vesi on?"Aurinkopentu kysyi tutkaillen jäätynyttä maata ihmeissään.
"Järvi on jäätynyt kaikki vesi on tuon ohuen jääkerroksen alla."musta varapäällikkö selitti hymyillen. Vaaleankellertävä naaras koetti jäätä varovasti toisella etutassullaan ja tunsi jään liukkauden. Aurinkopentu katsoi jäätynyttä järveä innoissaan ja käänsi sitten meripihkanvärisen hehkuvan katseensa Tulikukkaan.
"Voiko sen ylittää? Kestääkö se? Mitä tuolla toisella puolella on?"Aurinkopentu kysyi innoissaan,
"Pysyhän nahoissasi. Se on hyvin ohutta, joten ei luultavasti kestä ja toisella puolella on toisen klaanin reviiri."Tulikukka vastasi pennun uteluihin virne kasvoillaan. Vaaleankellertävä naaras katsoi hämmentyneenä järven toiselle puolelle.
>Onko tuolla muka toinen klaani?<naaras ajatteli ihmeissään. Tulikukan lempeä töytäisy keskeytti Aurinkopennun ajatukset ja Tulikukan vihreissä silmissä oli katse, joka kertoi, että olisi aika palata leiriin.
"Ei vielä!"Aurinkopentu aneli. Tulikukka pudisteli päätään.
"Meidän on nyt mentävä."Tulikukka maukui lempeästi. Aurinkopentu huokaisi harmistuneena ja lähti laahustamaan varapäällikön perässä takaisin leiriä kohti. Auringon kalvakka valo tunkeutui puiden oksien läpi saaden Aurinkopennun turkin hohtamaan kauniisti. Vaaleankellertävä ei voinut olla huomaamatta, että Tulikukka käänsi silloin tällöin katseensa pentuun. Aurinkopentu kohautti lapojaan mistä sitä tiesi jos naaras näytti niin kiinnostavalta. Aurinkopentu päätti ettei välittäisi toisten kissojen hämmentyneistä katseista niin olisi parempi. Aurinkopentu tassutteli lumihangessa yrittäen olla uppoamatta syviin kinoksiin. Tulikukka ja Aurinkopentu tassuttelivat paljaiden oksien alla ja vaaleankellertävä naaras saattoi huomata sinisenä loistavan taivaan heidän yläpuolellaan. Vaaleanharmaat pilvet lipuivat taivaalla hitaasti. Aurinkopennun polkuanturat olivat aivan jäässä ja naaras oli pörhistänyt ohuen turkkinsa suojaksi kylmää tuulta vastaan, vaikka se ei paljoa auttanutkaan. Leiri alkoi Aurinkopennun onneksi lähestyä ja pian kaksi kissaa saapuivatkin paikalle missä Myrskyklaanin leiri sijaitsi. Tulikukka katosi leirin suuaukosta Aurinkopentu loikki aivan varapäällikön perässä. Aurinkopentu puski tiensä läpi leirin suuaukon. Vaaleankellertävä naaras kumarsi kiitollisena varapäällikölle.
"Kiitos, kun veit minut tutkimaan Myrskyklaanin reviiriä."Aurinkopentu maukui kiitollisena. Mrrau Tulikukka naurahti ja nuolaisi pennun päälakea.
"Eipä mitään."naaras maukui hymyillen. Aurinkopentu kehräsi ja pinkaisi sitten pentutarhaan.
"Emo! Emo!"Aurinkopentu kiljui riemuissaan. Aamunkoitto nosti päätään ja hymyili lempeästi pennulleen.
"Mitä nyt pikkuiseni?"tämä kysyi lempeästi. Pinkaisin tämän luo ja hukutin pääni tämän pehmoiseen turkkiin.
"Oli ihan mahtavaa, kun Tulikukka näytti minulle järven ja kertoi lisäksi paljon muutakin reviiristämme ja kertoi, että järven toisella puolella on toisen klaanin reviiri!"Aurinkopentu selitti kaiken minkä Tulikukka oli kertonut. Mrrau Aamunkoitto naurahti leveästi hymyillen.
"Mukavaa, että sinulla oli hauskaa."naaras kehräsi ja nuolaisi pennun päälakea karhealla kielellään.
Vastaus:17 kp:tä.

~Varpu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pääskytassu,Myrskyklaani
25.12.2013 13:27
//Jatkoo//

Tuijotin hopeista naarasta silmiin."Tuletko sinä...Tähtiklaanista?"kysyin ymmälläni.Sinitähti nyökkäsi hitaasti."En kyllä omasta mielestäni ansaitse tätä.",hän kuiskasi hiljaa.Katsoin häntä kauhistuneena."Mutta sinähän olit Tulisydämen mukaan Myrskyklaanin mahtavin päälikkö kautta aikojen!",huudahdin ja huiskautin kerran häntääni.Sinitähti katsoi jotain,mitä minä en kyennyt näkemään."Voi Pääskytassu..."hän naukaisi hiljaa."Et tiedä,kuinka paljon olen soturilakia rikkonut..."Silmäni laajenivat entisestään."Miksi sitten olet Tähtiklaanissa?",kysyin pelokkaasti.Naaras katsoi minua."Vain itse Tähtiklaani tietää,mitä huominen tuo tullessaan." Sinitähden hahmo alkoi kadota utuiseen verhoo,enkä kuullut kunnolla hänen viimeisiä sanoja:"Muista,luota ain..."

Räpsäytin silmäni auki.Kiepputassu vieressäni läpsytti hännällään,joka oli saannut minut hereille.Sitten muistin öisen unen.Siitä olisi kerrottava Hopeatähdelle.

//Lyhyt koska tein hotellin koneella...-_-//
Vastaus:4 kp:ta.

~Varpunen