--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuulitassu,Myrskyklaani
25.12.2013 12:58
Turkissani liikkui jokin pieni kutittaen ihoani. Hätkähdin hereille ja huomasin tummanruskean kollin juttelevan valkoiselle naaraalle. Hoksasin hetken päästä, etten ollut enää Myrskyklaanissa, täällä ei myöskään haissut mikään muukaan klaani. Aloin hiipimään kohti lähellä olevaa metsää toivoen, ettei kukaan kuulisi minua. Ilma oli kuitenkin ollut kylmää, joten lumi narskahti ja molemmat luopiot käänsivät päänsä Tuulitassua päin.
”Sparrow?” Kuiskasin peloissani kun näin kollin ottavan kyntensä esille.
Tummanruskea kolli virnisti näyttäen hampaitaan ja lähti juoksemaan perääni. Kiljaisin pelosta ja aloin juoksemaan pakoon. Valkoinen kissa ei seurannut meitä, vaan jäi kalliolle syömään saalistamaansa hiirtä. Lumi alkoi muuttua raskaammaksi ja raskaammaksi, enkä voinut juosta enää nopeampaa. Metsä alkoi tiheneä ja yritin parhaani mukaan väistellä puita. Matalalla oleva kuusen oksa raapaisi selkääni ja tunsin viiltävää kipua.
Ulvaisin kauhusta kun näin Sparrowin lähenevän minua ja peitin pääni tassuilla. Ilmassa leijui hiljaisuus joka sai turkkini nousemaan, mitäköhän Sparrow aikoisi? Otin tassut pois silmieni edestä ja näin alla olevan lumen värjääntyneen punaiseksi. Selästäni vuosi verta ja siinä samassa kaikki muistui mieleeni; Sparrow oli lyönyt minua kynsillään, niin että pyörtyisin. Tuo sama haava oli nyt varmasti auennut ja sieltä vuosi enemmän verta. Katsoin Sparrowia kauhuissani, mutta tällä kertaa hän ei enää näyttänyt murhanhimoiselta. Hän näytti itsekin pelästyneeltä.
”olen pahoillani..” hän kuiskasi ja juoksi pois metsästä.
”Sparrow, et voi vain jättää minua tänne! Nopea kuolema olisi parempi..” lopetin lauseen muminaan.
Sparrow ei kääntynyt takaisin päin, vaan jatkoi juoksemista. Viiltävä kipu tuntui taas haavassani ja kiljaisin kovaan ääneen. Työnsin kynteni ulos ja kauhoin lunta eteeni. Ainoa keino tyrehdyttää veren vuoto olisi kylmyys. Tein lumesta itselleni hitaasti kasan ja kierin sen päälle varovaisesti. Lumi alkoi muuttua uudesta kohdasta punaiseksi, mutta minulla ei ollut enää voimia liikuttaa käpäliäni. Irvistin vihasta ajatellen Sparrowia.
”Se ketunläjä! Olisi jättänyt minut vain rauhaan!” Kiljaisin ja toivoin Sparrowin kuulevan sen, vaikkei se ollutkaan edes mahdollista.
Nukahdin kylmään lumeen hiljalleen, näin edessäni Tähtiklaanin kissoja. Yksi käveli eteeni ja kosketti minua nenällään. Hän näytti tutulta ja ilahduin nähdessään hänet ”Emo!” Kiljaisin ja yritin juosta hänen luokseen. En kuitenkaan pystynyt liikkumaan minnekään suuntaan ja huudahdin peloissani.
”Pihlaja, Tuulitassu, minulla on ollut sinua kova ikävä” Juovasulka kehräsi
”Emo, en voi liikkua!” Kiljaisin hädissäni taas ja yritin nostaa tassuni vuorotellen ilmaan.
Juovasulka ei välittänyt siitä, vaan jatkoi puhumista ”Kaikki luopiot eivät ole pahoja joillekin kissoille, eikä toiset kissat ole pahoja luopioille”
Rimpuilin vieläkin ”En ymmärrä tuosta mitään”
Juovasulka nyökkäsi ja hävisi näkyvistä.
”Juovasulka? Tule takaisin!” huusin peloissani.
Heräsin lumessa ja hengitin kiivaasti ”Emo?” maukaisin hiljaa.
”en ole emosi!” kuulin takaatani tutun äänen.
Hyppäsin ylös ja aloin murista kissalle. Lyyhistyin kuitenkin maahan takaisin, kun haavassa pisti jokin.
Sparrow käveli luokseni ja tuhahti ”nouse ylös!”
Yritin nousta mutta tipahdin takaisin maahan. Katsoin Sparrowia epätoivoisena ja kolli pyöritti silmiään ärsyyntyneenä. Tunsin hampaat iskeytyvän niskaani ja raahaavan minua. Pian luopio pysähtyi ja työnsi minut mäyränkolon näköiseen luolaan.
”Et tule ulos täältä tai en vastaa asioista” Hän tuhahti ja heitti eteeni hiiren.
Sparrow loikki pois nopeasti ja menin kerälle luolan päätyyn. Kuulin toisia askelia tulevan lähemmäs minua ja naukaisin hiljaa. Valkoinen naaras kurkkasi mäyränkolon suulta irvistäen.
”Ja tuollainen rääpäle ei täällä vie saalistani!” Hän sähisi ja otti kyntensä esille.
Katsoin kissaa peloissani kun tämä painoi kyntensä lapaani. Kyyneleet valuivat silmistäni ja kiljaisin kivusta. Yritin raapaista kissaa, mutten voinut.

//Tuulitassu ei sitten kuollut :D

Vastaus:18 kp:ta. :o

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
25.12.2013 12:05
Tulikukka työntyi ulos sotureiden pesästä ja nyökkäsi Harmaaraidalle, joka valmistautui lähtemään aamupartioon. Vaahtokukka jutteli leppoisasti nuorelle pennulle. Tulikukka tunsi äkillistä myötätuntoa tytärtään kohtaan. Vaikka parantaja oli rakastunut Surusateeseen, oli naaras edelleen hänen pentunsa. Tulikukka hillitsi itsensä ja käänsi päänsä. Tuoresaaliskasasta oli enää muutama eläin. Jonkun pitäisi käydä metsällä.
Samassa varapäällikkö äkkäsi Saarniturkin työntämässä ulos sotureiden pesästä. Naaras kutsui soturin luokseen. Saarniturkki nyökkäsi kunnioittavasti.
"Haluaisin sinun johtavan metsästyspartiota. Tuoresaaliskasaan pinta alkaa olla liian matalalla", Tulikukka maukui jämäkästi. Saarniturkki nyökkäsi.
"Kenet otan mukaani?"
"Ota kenet haluat. Ota mukaasi kuitenkin yksi oppilas", Tulikukka vastasi. Saarniturkki nyökkäsi toistamiseen ja tallusti takaisin kohti sotureiden pesää. Tulikukka huokaisi. Hän huomasi kaipaavansa entistä enemmän Punahaukan tukea rinnalleen.
"Punahaukka, kuuletko?" Naaras kuiskasi. Hän vavahti muistaessaan tuntemattoman kissan kumartuneena kumppaninsa ruumiin ylle.
>olen yhä täällä< kuului lämmin ääni. Tulikukka henfågitti tuskallisen tuttua tuoksua.
>haluat tietää kuka minut tappoi, eikö vain?< Punahaukan ääni kaikui, ja Tulikukka tunsi Turkin kylkeään vasten. Hän nyökkäsi.
>uhka ei ole suuri! mutta varo lähettämästä ketään yksin metsään! varsinkaan nuoria sotureita tai oppilaita.< Punahaukka vastasi hänen korvaansa. Tulikukan poskelle vierähti kyynel.
>pysy vahvana. Minun vuokseni< Punahaukka maukui ja hänen turkkinsa tuntu hälveni hiljalleen.
"Älä mene!" Tulikukka kuiskasi.
"Kenelle sinä puhut?" Kuului utelias ääni. Tulikukka avasi silmänsä ja laski katseensa. Hänen edessään istui pieni kellertävä juovikas pentu. Naaras oli selvästi huomannut Tulikukan hämmentyneen katseen.
"Olen Aurinkopentu", pentu vastasi kirkkaalla äänellä. Tulikukka nielaisi ja nyökkäsi pehmeästi.
"Olen Tulikukka, Myrskyklaanin varapäällikkö", hän vastasi lempeästi. Naarapennun Turkin väri ja kuviointi toivat mieleen Auringonloisteen, Punahaukan emon. Vaikka naaras oli ollut häntä vastaan, kuningatar oli antanut hänelle lopulta anteeksi. Tulikukka huokaisi upotessaan muistoihinsa. Aurinkopennun ääni havahdutti hänet.
"Onko soturina kivaa?" Naaras kysyi.
"Se riippuu aivan tilanteesta. Haluaisitko, että esittelen sinulle hieman paikkoja? Voisin viedä sinut emosi suostumuksella metsään", Tulikukka maukui lämpimästi. Aurinkopennun häntä ponnahti pystyyn.
"Joo!" Hän maukui innoissaan.
"Vievän minut sitten emosi luo, niin kysytään", Tulikukka maukui. Nuoren, pirteän pennun seura ei voinut olla piristämättä häntä. Aurinkopentu vilisti pentutarhalle ja kutsui Aamunkoittoa kovaan ääneen. Naaras työntyi esiin.
"Kas, päivää Tulikukka", kuningatar maukui.
"Tulikukka lupasi viedä minut metsään, jos saan luvan!" Autrinkopentu maukui kiihtyneenä. Aamunkoitto kehräsi.
"Kunhan olet varovainen. Tulikukka, älä päästä häntä silmistäsi", hän vastasi. Tulikukka kehräsi huvittuneena.
"Mennäänpä sitten", hän maukui. Aurinko pentu loikki hänen rinnallaan kohti leirin sisäänkäyntiä. Tulikukka toivoi olevansa itsekin yhtä nuori ja huoleton. Nyt hän oli kuitenkin jo kokenut soturi, klaanin varapäällikkö, ja hänellä oli omat velvollisuutensa. Tulikukka karisti painon lavoiltaan ja sukelsi Aurinkopennun jäljessä metsään.
"Tämä on upeaa", Aurinkopentu maukui henkäisten. Tulikukka tajusi pennun näkevän metsän kokonaisuudessaan vasta ensimmäistä kertaa. Naaras kumartui koskettamaan pennun kylkeä.
"Nuuhki oikein tarkasti ilmaa", hän kehotti. Aurinkopentu veti syvään henkeä.
"Mitä haistat?" Tulikukka kysyi.
"Haistan riistaa", Aurinkopentu maukui nuollen huuliaan. Tulikukka kehräsi.
"Kun sinusta tulee oppilas, mestarisi opettaa sinut metsästämään kuten soturit", naaras maukui. Aurinkopentu katsoi häntä silmät loistaen.
"Osaanko joskus taistella yhtä hyvin kuin soturit?" Hän kysyi. Tulikukka naurahti.
"Sinustakin tulee joskus soturi, ja olen varma, että sinusta tulee niin taitava, että vihollisklaanit saavat tutista turkeistaan!" Hän maukui. Aurinkopentu kehräsi.
"Voidaanko me mennä katsomaan järveä?" Naaras kysyi. Tulikukka nyökkäsi.
"Seuraahan minua, äläkä sitten karkaa minnekkään", varapäällikkö maukui. Aurinkopentu nyökkäsi. Lehdettömän oksien välistä loistava lehtikadon aurinko sai pennun Turkin hohtavaan. Hetken Tulikukka kuvitteli näkevän tämän tilalla Auringonloisteen hahmon.
>emoni ei ole enää täällä kanssani. Hän on palannut elämään< Punahaukan ääni maukui hänen päänsä sisällä. Sitten näky haihtui. Aurinkopentu vipelsi ympäriinsä levottomana. Tulikukan silmät suurenivat hämmästyksestä, mutta hän ravisteli päätään.
"Ei, ei hän voi olla..." Naaras kuiskasi ja jatkoi reippammalla äänellä.
"Tulehan Aurinkopentu, jos haluat nähdä järven vielä tämän päivän aikana."

Vastaus:22 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punapentu, Jokiklaani
24.12.2013 21:53
" Onko minun pakko? Tiedät että inhoan häntä! ", Punapentu monkui vaivaantuneena ja loi ärsyyntyneitä silmäyksiä hänen emoonsa. Vaaleanruskea, ametistisilmäinen Pajupuro tuijotti silmät sirillä hetken esikoistaan, ennenkuin tuhahti ja pukkasi tätä selkään. Punertava kolli kaatui eteenpäin ja irvisti emollensa, ennenkuin lähti juoksemaan kuningattarien pesästä lyhyt häntä pystyssä.
# Tyhmä emo, ei koskaan kuuntele! #, Kolli ajatteli vihoissaan ja puhisi juostessaan pesän suuaukosta. Kirkas ja harvinainen aurinko paistoi kirkkaasti taivaalta, vaikka olikin jo Lehtikato. Maa oli peittynyt kylmään ja pehmeään lumeen, mutta se ei kollipentu pysäyttänyt. Yhä närkästyneenä, Punapentu ravasi sotureiden pesään ja oli komastua suuaukon edessä olevaan hiirenjämään. Tunkkaiselta haisevan hiiren jäännökset, mukaanlukien häntä, kietoutui pennun tassujen ympärille ja tämän leuka kolahti huurteisen sotureidenpesän maahan. Mutta Punapentu ei alkanut parkua, ehei. Tämä nieli kiukkunsa ja kipunsa sisäänsä, kuin soturi ja nousi ylös ravistellen hiiret jaloistaan ja jatkoi pomppimistaan. Sotureiden pesä oli hieman suurempi kuin kuningattarien ja siellä oli aina pimeää ja hiljaista. Pimeässä kollipentu suunnisti kohti suurta, lihavaa karvakasaa, jota muut sanoivat soturiksi. Vaikka olikin hämärän pimeää, pieni pentu näki selvästi lihavan kollin raidat ja pysähtyi tämän eteen.
" Herää hyödytön karvakasa! ", Punapentu karjui vanhemman kollin korvaan. Raskasjalka säpsähti hereille avaten silmänsä ja potkaisten jalkansa suoriksi. Näky oli osittain huvittava, osittain jotenkin...haikaileva. Punapentu virnisti hieman tahtomattaan ja istui maahan tyytyväisesti. Ennenkuin Raskasjalka kerkesi sanoa yhtään mitään, Punapentu keskeytti tämän jo.
" Tätini sanoi, että sinun pitäisi olla johtamassa partiota, joten mikset ole? ", Punapentu naukui hiva ivaa äänessään, saaden Raskasjalan säpsähtämään. Kolli nyrpisti kuonoaan ja mumisi jotain noustessaan ylös.
" Sanokoon tätisi mitä tahansa...", kolli mumisi hiljaa, kunnes muisti että tuon inhottavan pennun täti oli klaanin päälikkö Rastastähti. Samantien raidakas kolli hiljeni ja raahautui pienen, punaisen ja mustajuovaisen pennun ohitse mumisten jotain, josta Punapentu erotti sanat; Näyttää Pikkusulalta, muttei ole luonteeltaan sama...penikka. Nuo sanat saivat Punapennun vihaiseksi. Tämä siristi silmiään.
" Lopeta minun vertaaminen mummiini! Minä olen Punapentu, en Pikkusulka!", Punapentu karjui, pompaten pystyyn huutamaan tuolla inhottavalla laardiläjälle. Raskasjalka murahti ja pomppasi sotureiden pesästä ulos. Punapentu tuhahti ja oli juuri menemässä tuon kollin perään, kun suuri tassu painui tämän päälle. Pentu kaatui maahan suuren käpälän alla, mutta kierähti sitten tämän alta ja katsahti ensin vihaisesti siihen, joka piti tätä pilkkanaan, kunnes näki isänsä. Symbolihäntä katsoi väsyneesti, hieman huvittuneesti poikaansa ja siirsi käpälänsä takaisin eteensä.
" Pentuni uhoaa vanhimmalle soturille. Empä tiedä pitäisikö olla ylpeä vai loukkaantunut.", Symbolihäntä naurahti ja katsoi poikaansa silmiin. Punapentu vältteli isänsä katsetta, mutta kollin naurahtaessa hieman, nuorempi kolli katsoi tätä. Yllättäen hän huomasi isänsä nauravan. Kultakilpikonnakuvioinen kolli naurahteli hiljaa ja sitten hymähti.
" Mutta tosiasiaan. Laardiläjä? Oikeasti Punapentu? ", Symbolihäntä naukui huvittenuusti. Punapentu närkästyi isänsä ivallisesta huvittenuisuudesta ja pentu tepasteli aivan isänsä kuonon luo, laskien tassunsa sen päälle.
" Koska hän on. Emo on muuten todella huonossa kunnossa, voitko käydä hänen luonansa? ", Punapentu naukui hiljaa ja sanoessaan emo ja huonossa kunnossa, Symbolihäntä pomppasi pystyyn kuin tuli olisi korventanut tämän häntään ja syöksyi siinä samassa pesästä niin nopeasti, että tuuli, joka ilmeni kollin syöksystä, meinasi kaataa nuoren kollin nurin. Juuri ja juuri Punapentu pysyi pystyssä ja naukaisi kiukkuisesti. Tämä oli juuri noussut ylös ja kiroamassa jotain, vaikkapa tuulta, kun Huminapilvi käveli kollin takaa. Pörröturkkinen, punertava soturi hymähti. Punapentu muisti kollin vain siskonsa tarinoista, ennenkuin tämä oli...no mennyt paremmille teille.
" Tuota rakkaus teettää. ", Huminapilvi naukaisi hiljaa ja pomppi kohti suuaukkoa. Tämän halvaantunut häntä laahautui kollin perässä ja Punapentu tuhahti hieman.
" Jos niin on, en aijo koskaan rakastua. ", Punapentu julisti ja lähti itsevarmana sotureiden pesästä.

// Gah ei ole nuo sanat oikeilla paikolla ehkä, tuli ongelmia :U Mutta toivottavasti kp; rriittää että Punasta tulisi oppilas c:
Vastaus:7 kp:ta. No ei, 16 kp:ta. :D Onneksi olkoon, Punasta tuli soturi!

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltotassu, Myrskyklaani
24.12.2013 20:26
.: Luku 3 :.
- Onni on omistaa ystävä -

Heräsin uuteen aamuun parantajan pesässä. Kuten tavallisesti, Vaahtokukka oli jo hereillä ja hääri lääkeyrttien kanssa. Samalla hän huomasi minut ja väläytti aurinkoisen hymyn.
"Huomenta Viiltotassu. Nukuitko hyvin?" hän kysyi. Nyökkäsin tyytyväisenä.
"Oikein hyvin, kiitos kysymästä." mau'uin, "Onko Haukkatassu herännyt?" jatkoin vielä. Vaahtokukan kasvoille levisi iso hymy.
"Hän pyörii jo sen verran, ettei heräämiseen kauaa voi enää mennä." parantaja kertoi ja viittoi perälle. Totta se oli Haukkatassu vaihtoi silläkin hetkellä asentoaan. Tunsin ilon yltävän aina pitkän häntäni päähän ja kehräys kantautui kurkustani.
"Viimein! En kestäisi enää päivääkään ilman hänen seuraa." naurahdin ja nousin vieläkin kivusta jäykkänä istuaalteen.
"Mikä on olo?" parantaja kysyi, kun sai viimeisen yrttiäkasan laitettua säästöön. Kohautin olkiani.
Jos ajoittaista kipua ei lasketa, olen elämäni kunnossa!" mourusin iloisena. Se oli totta. En ollut tuntenut koskaan itseäni näin energiseksi, ja ottaa vielä huomioon, että olen parantajan pesässä.
"Se on oikein mukava kuulla. Olet parantunut yllättävän nopeasti, mutta se taitaakin johtua aikalailla myös asenteestasi." naaras sanoi ja asteli ohitseni Haukkatassun luo. Parantaja tökki hetken naarasta, kunnes oppilas mutisi jotain unissaan. Vaahtokukka kuiskasi jotain tuon korvaan, mutten kuullut mitä, ja pian ystäväni aukaisi uneliaana silmäni.
"Antakaa minun nukkua." hä kähisi ja yritti kääntää kylkeään. Parantaja kuitenkin esti tämän ja naurahti leppoisasti.
"Äläs yritä, nuorukainen. Olet nukkunut jo tarpeeksi."
Vilkuilin vaaleanharmaata naarasta uteliaana, odottaen hänen nousevan ylös ja katsovan itsekin hämilläään ympärilleen. Niin ei kuitenkaan käynyt. Haukkatassu tiesi jo etukäteen sijaintinsa, eikä ollut moksiskaan siitä.
"Haukkatassu!" huudahdin ja kömmin pystyyn. Tätä olin odottanu jo muutaman päivän. Pääsisin jälleen nauramaan hänen kanssaan. Pelkkä ajatuksin siitä sai minut suorastaan liitämään naaraan luo.
"Heräsithän sinä jo! Olen odotellut sinua vaikka kuinka kauan!" mourusin hänelle. Haukkatassu hymyili iloisena.
"Minä se ihan ensimmäisenä heräsin, kun sinä hölmö karvapallo vielä vedit sikeitä!" naaras tiuskaisi muka suuttuneena. Läpsäisin tuota lempestä kylkeen ja oppilas puolestaan minua. Jollei parantaja olisi tullut väliimme, siitä olisi kehkeytynyt leikkitappelu.
"Varokaahan nyt, teillä kummallakin on pahoja haavoja, jotka voivat aueta helposti tuollaisen riehumisen aikana." parantaja torui ja mulkaisi meitä vuoronperään. Purkahdimme kumpikin raikuvaan nauruun ja Vaahtokukka joutui pyöritelemään silmiään vuoksemme.
"Mihin minä joudunkaan kanssanne..." hän mutisi ja kääntyi pois. En voinut lakata nauramasta, olin niin onnellinen. Jos en olisi tutustunut Haukkatassuun, kun saavuin klaaniin, elämäni ei kukoistaisi näin kirkkaana!
"Voih, emme voi mennä vielä metsästämäänkään. Itse olen vielä niin huonossa kunnossa, eikä sinussakaan kehumista ole." Haukkatassu surkutteli ja asettui taas makuullee. Asetuin itse hänen kylkeään vasten ja hymyilin.
"Onneksi sinulla on minut, niin voit pitää oikein hauskaa! Ketään muu ei ole yhtä viehättävää sorttia kuin minä olen." virnuilin ja laskin pääni käpälilleni. Makasimme hetken hiljaa vieretysten, kunnes me kummatkin nukahdimme aivan yllättäen.
Vastaus:17 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aurinkopentu,Myrskyklaani
24.12.2013 17:56
Alkunäytös

Hopeiseltä niityltä kauntautui naaraskissan lohduton uikutus. Puiden suojassa vaaleankellertävä naaras oli lysähtänyt maahan ja ulvoi lohduttomasti. Kyyneleet valuivat naaraan poskia pitkin ja putosivat hopeiselle maalle. Punaruskea kolli oli painautunut onnetonta naarasta vasten ja nuolaisi silloin tällöin naaraan korvaa.
"Hän sanoi, että mikään ei ikinä korvaisi minua ja nyt hänellä on jo toinen naaras!"vaaleankeltainen naaras ulvoi ja lisää tahmeita kyyneliä tipahteli tämän poskilta.
"Mutta Auringonloiste ei hän-"punaruskea kolli aloitti, mutta Auringonloisteeksi nimitetty naaras keskeytti tämän.
"Ai, että hänellä ei ole ketään!? No kyllä on ja nyt hän unohtaa minut ja jään ikuisesti yksin!"Auringonloiste ulvoi surusta. Punaruskea kolli veti naaraan lähelle itseään ja nuoli tämän takkuista turkkia.
"Kaikki järjestyy."kolli maukui. Auringonloiste tuhahti epäuskoisena.
"Miten muka? Nopsavarjolla on uusi kumppani ja minä olen täällä."vaaleankellertävä naaras murisi. Punaruskea kolli huokaisi ja pudisti neuvottomana päätään.
"En tosiaan tiedä miten, mutta tiedän kuitenkin, että järjestyy."kolli maukui.
"Miten voit olla noin tyyni Punahaukka, vaikka kumppanisi on Myrskyklaanissa ja sinä täällä Tähtiklaanissa?"Auringonloiste kysyi ihmeissään. Punahaukka kohautti lapojaan.
"Odotan häntä täällä ja kun on hänen vuoronsa tulla tänne olen hänen kanssaan."kolli maukui hieman murheutta äänessään. Auringonloiste sulki silmänsä ja painoi päänsä tassujensa päälle.
"Onnekas karvapallo saat pitää hänet, mutta Nopsavarjo ei enää rakasta minua.."naaras murtui täysin ja alkoi itkeä entistä kovempaa. Punahaukka katsoi Auringonloistetta neuvottomana kolli ei tosiaan tiennyt mikä saisi tämän emon mielialan kohoamaan. Auringonloiste ja Punahaukka olivat vaiti ja katsoivat tummaa yötaivasta haikeus silmissään. Tähdet loistivat heidän turkeillaan ja silmät hohtivat kuin kuura, joka kimmelsi lehtikadonaikaan.
"Mikä täällä on hätänä?"kilpikonnakuvioinen naaras kysyi ja loikki kahden kissan luo myötätunnon pilke keltaisissa silmissään. Auringonloiste tuhahti ja niiskaisi sitten kovaan ääneen.
"Et kuitenkaan ymmärrä Täplälehti."vaaleankeltainen raidallinen naaras murisi. Täplälehdeksi nimitetty naaras istahti Auringonloisteen vierelle ja alkoi silitellä hännällään naaraan lapaa.
"Ymmärrän paremmin kuin hyvin."tumma laikukas naaras kuiskasi. Auringonloiste värähti hieman.
"Sinitähti pyysi minua kertomaan, että saat uuden mahdollisuuden."Täplälehti maukui.
"Mitä tarkoitat?"Auringonloiste kysyi jännittyneenä. Punahaukan ilme kirkastui.
"Sinä saat uuden elämän synnyt uudelleen."punaruskea kolli kuiskasi haikeana.
"Mutta sehän on mahtavaa!"kellertävä naaras hihkaisi. Täplälehti nyökkäsi hymy huulillaan.
"Oletko valmis?"naaras kysyi. Auringonloiste epäröi hieman, mutta nyökkäsi sitten.
"Hyvästi Punahaukka."naaras maukui ja kosketti poikansa kuonoa omallaan.
"Kerro Tulikukalle, että ikävöin häntä ja tulen aina rakastamaan häntä samoin Vaahtokukalle."Punahaukka maukui hiljaa haikeutta äänessään.
"Minä kerron."Auringonloiste kuiskasi ja nuolaisi punaruskean kollin päälakea.
"Menehän jo."Täplälehti kuiskasi ja pukkasi vaaleankellertävää naarasta vaaleanpunaisella kuonollaan. Auringonloiste nyökkäsi ja huomasi loistavan kehän, josta virtasi ihmeellisiä voimia. Kellertävä naaras ei epäröinyt loikatessaan sisään kehään. Naaraasta tuntui kuin voima olisi repinyt tämän kahtia. Sitten kaikki tuntui pimenevän naaraan näkökentästä ja tämän päähän alkoi sattua sietämättömästi.

Luku 1

Auringonvalo siivilöityi vatukkapensaikon läpi pentutarhan sisään. Valo leikitteli pikkuisen vaaleankellertävän pennun pehmoisella turkilla ja sai naaraan turkin hohtamaan kuin auringon. Naaras pentu kierrähti selälleen emonsa vierellä ja raotti meripihkanvärisiä silmiään. Tämän emo työnsi pentua lähemmäs valkeaa pehmoista vatsaansa.
"Aurinkopentu heräsithän sinä viimeinkin."naaras maukui ja nuolaisi Aurinkopennun päälakea. Vaaleankeltainen naaras murahti ja ravisteli päätään.
"Emo en ole enää mikään avuton pikkupentu!"Aurinkopentu kivahti ja loikki pois emonsa luota. Vaaleankellertävän naaraan meripihkanvärisissä silmissä oli innostunut ilme, kun tämä vilkaisi pentutarhan suuaukkoa.
"Voinko mennä ulos?"naaras kysyi häntä pystyssä. Naaraan emo Aamunkoitto epäröi hetken kunnes huokaisi.
"Kai minun on suostuttava."kellanpunainen naaras maukui ja nuolaisi valkeaa rinnustaan. Aurinkopentu ponnahti pystyyn ja päästi pienoisen riemunkiljaisun.
"Kiitos emo!"pentu vingahti ja pinkaisi pentutarhan suuaukolle. Aurinkopentu työntyi vatukkapensaiden läpi ja naaraan meripihkanväriset silmät suurenivat tämän huomatessa miten suuri leiri aukio olikaan. Aurinkopentu puski viimeisten vatukoiden läp, joiden piikit raapivat hieaman naaraan vaaleankellertäviä kylkiä. Pentu nuuhki ilmaa ja sai kuonoonsa monien kissojen tuoksut, joista sekoittui Myrskyklaanin tuoksu. Aurinkopentu oli aivan tohkeissaan katsellessaan paria oppilasta, jotka astelivat mestareidensä kanssa ulos leirin suuaukosta. Pari soturia oli aterioimassa soturipesän edustalla ja sitten vaaleankellertävän naaraan katse kiinnittyi klaanin parantajaan tai ainakin Aurinkopentu epäili tämän olevan parantaja, sillä tämä kantoi paria yrttiä suussaan. Parantajalla oli siisti valkea turkki, jossa oli hopeaharmaita läiskiä. Vaaleankellertävä naaras tahtoi tervehtiä kaunista parantajaa. Pentu pinkaisi parantajan luo yllättäen tämän.
"Hui!"parantaja maukui säikähtäneenä ja pudotti yrttinsä.
"Anteeksi jos pelästytin, mutta minä vain.."Aurinkopentu maukui katsellen käpäliään häpeissään. Parantaja pudisteli päätään.
"Ei se mitään."naaras maukui ja poimi yrttinsä maasta. Valkea naaras katsoi Aurinkopentua lempeästi hymyillen.
"Halutko nähdä pesäni?"naaras kysyi.
"Joo!"vaaleankellertävä naaras kiljahti innoissaan. Parantaja naurahti mrrau ja opasti pennun pesäänsä. Pesässä oli tajuton kolli, jonka kellanpunaista turkkia halkoivat syvät haavat ja tämän turkki oli hämähäkinseitin peitossa.
"Kuka tuo on?"Aurinkopentu kysyi viittoen haavoittuneeseen kolliin.
"Nopsavarjo, hän loukkaantui hyökätessään mäyrän kimppuun, joka tappoi hänen kumppaninsa."valkea naaras maukui myötätuntoisesti.
>Hmph kuka nyt kuolleen takia uhrautuisi.<Aurinkopentu ajatteli pyöräyttäen silmiään.
"Mikä nimesi muuten on?"vaaleankellertävä naaras kysyi valkealta parantajalta.
"Olen Vaahtokukka ja sinä olet Aurinkopentu Aamunkoitteen pentu."valkea naaras maukui. Aurinkopentu murahti typeryydelleen miten naaras ei nyt sitä tajunnut.
"Niin tietysti."Aurinkopentu mumisi epäselvästi. Vaahtokukka hymyili ystävällisesti ja sitten tämä alkoi järjestellä jotain yrttejä. Aurinkopentu tutkaili silmillään parantajanpesää se oli aivan valtava, vaikkakin se saattoi johtua siitä, että Aurinkopentu oli vasta pikkuinen. Yhtäkkiä Aurinkopentu havahtui kuulessaan ähinää. Vaaleankellertävä naaras kääntyi Nopsavarjon puoleen ja huomasi, että kolli oli alkanut liikahdella rauhattomasti sammalpedillään. Kollin silmät olivat ammollaan. Vaahtokukka ryntäsi kellanpunaisen kollin luo yrttejä suussaan. Aurinkopentu katsoi kauhuissaan kuinka Nopsavarjo alkoi rimpuilla ja tämän haavat alkoivat avautua. Vaaleankellertävän naaraan sai tolaltaan myös se miten tutuilta kellanpunaisen kollin silmät näyttivät. Eihän vaaleankellertävä naaras ollut ikinä ennen nähnyt kollia, mutta silti jokin niissä tuntui kovin tutulta. Nopsavarjon katse sinkoili kaikkialle parantajanpesässä ja lopulta kolli havaitsi Aurinkopennun. Pentu säpsähti soturin silmien avautuessa ammolleen samoin kuin tämän suu. Vaaleankellertävä naaras tunsi olonsa tukalaksi ja asiaa ei auttanut Nopsavarjon tuijotus. Aurinkopentu peruutti askeleen ja vilkuili sivuilleen.
"Minun on nyt mentävä Vaahtokukka!"huudahdin ja pinkaisin salamana juoksuun. Vaahtokukka maukaisi ihmeissään, mutta sitä Aurinkopentu ei enää kuullut, sillä tämä oli jo rynnännyt ulos parantajanpesältä. Vaalenkellertävä naaras jarrutti pentutarhan eteen huohottaen raskaasti.
>Mikä minulla oikein on?!<Aurinkopentu ajatteli kauhuissaan. Vaaleankellertävä naaras pidätteli oksennusta ja kaikki mikä oli naaraan mielessä oli Nopsavarjon silmät..

//Aika sekava, joten anteeksi siitä//
Vastaus:30 kp:tä. (:

~Varpu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltotassu, Myrskyklaani
24.12.2013 16:20
.: Luku 2 :.
- Muisto -

"Viilto, tänne sieltä ja heti!" vihainen karjunta kaikui pimentyvässä metsässä. Kyyhötin pelosta täristen vasten lahonnutta puuta ja puristin silmäni kiinni.
*He eivät löydä minua, eivät millään!*
Yritin vakuuttaa itseni, vaikka olinkin järkyttynyt ja erittäin väsynyt. Kylkeeni aristi ja pistävä veren tuoksu tulvi kuonooni. Isäni oli raapaissut syvän haavan kylkeeni juuri ennen, kun pakenin vanhempieni luota.
"Tule nyt vain pikkuinen, ei ole mitään hätää." kuulin emoni sirkuttelevan siirappisena. Pudistelin voimattomana päätäni ja painauduin lähemmäksi puuta. Samalla kuitenkin jokin riuhtaisi minua niskanahasta.
"Hah, siinähän sinä olet!" ruipelo kilpikonnakuvioinen kolli murisi voitonriemuisena. Sen silmistä kuvastui loppumaton verenhimo ja viha, kun hän katsoi minua. Yritin perääntyä, mutta turhaan. Valkoinen naaras, minun emoni, oli suoraan selkäni takana.
"Et pääse enää minnekään, ellet sitten yllätäen opi lentämään." isäni murahteli ja väläytti valkeita kynsiään. Sähisin, mutta turhaan. Sillä ei ollut mitään vaikutusta kumpaankaan.
"Vai haluat sinä isoa kissa leikkiä? Noh, eiköhän näytetä pikkuisille aikuisten asioita, Risu?" emoni maukui inhottava virnistys arpeutuneilla kasvoillaan. Kyyristyin pienemmäksi kasasta, jähmettyneenä pelosta.
"Mikäpä siinä, Räntä." isäni maukui emolleni ja lähestyi minua askeleella. Silmissäni välähti ja paljastin hampaani. Olin lopen kyllästynyt tähän, kyllästynyt kaikkeen heissä.
Huomasin Rännän säpsähtävän lähes huomaamattomasti, mutta jatkavan kuitenkin lähentymistä. Olin raivoissani, enkä ollut koskaan lyhyen elämäni aikana ollut niin raivoissani. Annoin kynteni valahtaa esille ja valmistauduin loikkaan...
Säpsähdin hereille makean tuoksun ympäröimänä. Pudistelin päätäni hetken huumassa, kunnes tajusin asiat. Pesä, jossa sillä hetkellä makasin, oli parantajan pesä. Yrteistä ja muista rohdoista johtuikin tuo makeankirpeä tuoksu, joka kutkutteli kuonoani.
"Loistavaa, sinä heräsit jo!" Myrkyklaanin parantaja Vaahtokukka naukui. Nyökkäsin hieman uneliaasti naaraalle. Parantaja asteli luokseni lempeästi hymyillen ja suki valkeaa turkkiaan.
"Pyörit kovasti unissasi, näitkö kenties pahaa unta?" naaras kysyi lempeyttä huokuvalla äänellä. Karvaat muistot palasivat elävänä mieleeni ja haistoin veren. Silmäni pyöristyivät ja aloin täristä peloissani. Tunsin käpälät kyljessäni, jotka painoivat minut maahan ja rauhoittavan kuskutuksen korvissani. Sillä hetkellä palasin takaisin todellisuuteen. Vaahtokukka oli tullut vierelleni kohtaukseni aikana, ja hänellä oli mietteliäs katse.
"Oletko kunnossa? Ilmeisesti jokin asia vaivaa sinua kovasti." parantaja naukui, "En tietenkään tarkoita, että sinun täytyisi kertoa minulle asiasta, mutta jos vain haluat." naaras vihjaili varovasti. Pudistelin päätäni.
"Kiitos kuitenkin tarjouksesta." mau'uin kiitollisena ja koetin nousta istuaalleni. Viiltävä kipu kuitenkin pakotti minut takaisin maate, erittäin hengästyneenä.
"Haavasi olivat melko pahat, mutta levolla ne selviävät. Haukkatassulla puolestaan olisi käynyt hyvin köpelösti, ellet olisi palannut auttamaan häntä." Vaahtokukka naukui myötätuntoisena. Korvani värähtivät.
"Haukkatassu! Onko hän kunnossa?" kysyin hädissäni ja ajattelin Haukkatassua kuolleena.
*Ei, hän ei voi olla kuollut!*
"Älä huoli nuorukainen. Hän on vielä tajuttomana, mutta heräsi jo kerran ja sai juuri selitettyä kaiken, kunnes menetti jälleen tajunsa. Olitte molemmat erittäin rohkeita." Vaahtokukka kehui ja annoin itseni hengähtää helpotuksesta. Haukkatassu olisi kunnossa. En tiedä miten selviäisin ilman hänen tukeaan.
"Jos haluat, voit mennä kohta katsomaan häntä. Ensin kuitenkin suosittelen sinun syövän jotain. Voin hakea jotain syötävää, sillä en usko sinun voivan vielä kävellä." hän maukui ja peruuttikin välittömästi ulos pesästä, ennen kuin kerkesin 'kissa' sanoa. Huokaisin hiljaa ja laskin pääni käpälieni päälle. En saanut millään pois mielestäni muistoa, jonka unessa olin nähnyt. Vanhempani, juuri ennen kuin..
*En pysty edes sanomaan sitä itselleni.*
Onnekseni naaras palasi hyvin nopeasti, suussaan makoisa vesimyyrä. Hän laski sen eteeni ja haukkasin sitä sudennälkäisenä. Vatsani kurisi kovaäänisenä ja tunsin kylläisyyden vaihtuvan vatsaani haukkaus kerrallaan.
"Herkuulista." sanoin suu täynnä tuoreriistaa. Vaahtokukka naurahti.
"Kyllä ruoka näyttää sinulle kelpaavan!"
Nyökkäsin iloisena ja nuolaisin vesimyyrän rippeitä huuliltani. Karhea kieli tuntui oudolta ihoa vasten, kun näin tarkkaan sitä ajatteli. Jäin hölmönä pohtimaan yksinäni kieleni tuntua, kunnes Vaahtokukka sai minut jälleen maan päälle.
"Olet sinä kyllä kova menemään omiin maailmoihisi." naaras tokaisi ja huiskautti häntäänsä, "Mutta voit nyt mennä katsomaan ystävääsi, jos vain pystyt kipusi lävitse."
Hihkaisin onnesta ja pyristelin jaloilleni. Vaikka minuun sattui aivan vietävästi, en antanut sen masentaa itseäni. Minun oli pakko nähdä ystäväni, nyt heti. Aloin raahautua syvemmälle pesään ja etsin katseellani naaraan vaaleanharmaata turkkia. Nopeasti hänet näinkin ja nilkutin oppilaan luo.
Haukkatassu näytti erittäin rauhalliselta ja hänen tuhinansa sai minutkin rauhoittumaan.
"Olen niin iloinen, että olet kunnossa..." kuiskasin hänen vaaleaa turkkiaan vasten.
Naaras mutisi jotain unissaan ja vaihtoi pienesti asentoaan. Katsoin häntä hetken hiljaa, kunnes peräännyin takaisin kohti omaa petiäni. Vaahtokukka puolestaan katsoi minua tarkasti.
"En mielelläni päästäisi sinua vielä oppilaiden pesään, mutta jos haluat, voit lähteä." paranaja naukui hiljaa. Pudistin hymyillen päätäni.
"Nukun vielä seuraavan yön, ehkä sitäkin seuraavan. Haluan olla ystäväni luona." kerroin ja kierähdin kyljelleni sammalpedilleni. Vaahtokukka väräytti viiksiään huvittuneena ja nyökkäsi hyväksyvänä.
"Olet loistava ystävä, Viiltotassu." hän naukui ja jolkotti ulos pesästä. Suljin silmäni ja annoin unen vallata itseni hetki hetkeltä enemän, kunnes oli syvässä unessa.
Vastaus:26 kp:tä. :33

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulka, erakko
24.12.2013 07:07
Pieni pentu makoili veljiensä ja siskojensa vierellä nukkuen sikeästi, kun ulkopuolella pakkanen oli kova. Kilpikonnakuvioinen pentu säpsähti nähdessään unta, mutta rentoutui saman tien. Aamuaurinko ei tähän pesään paistanut, veren löyhkä haisi tällä kertaa pesässä maidon tuoksun sijaan, mutta maidon tuoksu ja veren löyhkä olivat sekoittuneet melkein sietämättömäksi hajuksi. Pienokainen naaras liikautti pientä korvaansa mutta pysyi paikallaan. Kilpikonnakuvioinen naaras oli hereillä mutta jäi makoilemaan paikalleen. Luola oli hiljainen aamuisin, lintujen laulu ei kuulunut pentujen korviin eikä raikas ja kirpeä ulko-ilma ollut lähelläkään pesässä. Pienokainen liikautti etutassuaan hieman mutta ei tehnyt elettäkään että olisi noussut. Pentujen vaimea haju erottui hädin tuskin sen kamalan veren löyhkän alta. Pian pienestä pentukasasta nousi mustanharmaa pää. "Sulka?" pienikokoinen kollipentu kohotti päätään ylemmäs nähdäkseen edes jotain keskeltä. Pienen kollin silmistä näki, että tämä oli väsynyt eikä jaksanut miltei mitään tehdäkään. "Kuka siellä?" Sulaksi nimitetty kilpikonnakuvioinen pentu kysyi kohottaen päätään. Tämä yritti aukaista silmiään, saaden toisen silmän avautumaan kunnolla. Mutta toista silmää naaras ei saanut avattua kunnolla. "Susi" mustanharmaa kollipentu vastasi väsyneenä pentumaisella äänellä, hiirenhiljaa että Sulka olisi vain kuullut sen. Pienokainen nyökkäsi kuultuaan veljensä nimen mutta ei liikahtanut vieläkään minnekään. Pienokaisen sydän hakkasi, kun tämä ajatteli jotain. "Mitä asiaa?" Sulka, kilpikonnakuvioinen pentu naukaisi lopulta yrittäen nousta ylös. Naaras otti heiveröiset, lyhyet jalkansa alleen ja nousi hitaan laisesti ylös. "Ei mitään.." Susi naukaisi vilkaisten sisartaan. Kolli alkoi tapittamaan tätä, kun naaras ei ollut pysyä jaloillaan. Kyynel vierähti pienokaisen poskelta alas, Sulka oli vasta oppinut jotenkuten pysymään pystyssä neljällä jalallaan. Ja naaras ainakin arveli, että muut osasivat seisoa jo todella taitavasti pystyssä. Naaras nyyhkäisi kerran tuijottaen tassujaan. Pieni pentumainen ilme kasvoilla vaihtui vihaan, naaras ei voinut estää suolaisten kyynelten tuloa. Pienokainen oli vihainen kaikelle mahdolliselle, niin hän ainakin oli päättänyt. "Sulka, mikä sinulla on?" kuului heiveröinen naukaisu jostain. Siitä ei Sulka välittänyt, pienikokoisen naaraan hännänpää vääntyili. "Ei mikään, mutta mitä Se sinulle kuuluisi?!" pentu ärähti ja luimisti pikkuruisia korviaan merkiksi että oli vihaisella päällä. Mustanharmaa ja musta, salamaraitainen pentu vaihtoivat katseitaan. Jokin kilpikonnakuvioisen, pienokaisen sisällä sanoi olemaan nätisti, kiltisti kuten pentujen pitäisi olla. Pentu lopetti vihanpidon nopeasti ja alkoi istumaan hetkellisesti. "Anteeksi Susi ja Angeliza..." Sulka mumisi oikeasti pahoillaan vilkaisematta kertaakaan kuitenkaan kahta hereillä olevaa pentua. Pienokainen painoi päänsä etujalkojensa päälle ja pelkäsi jo ettei tämän veli ja sisko antaisikaan anteeksi. Pian kuului kuitenkin kehräystä joka voimistui hieman. "Saat anteeksi" musta salamaraitainen naaras hymyili iloisesti aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ja kierähti selälleen. Hymy nousi pienokaisen kasvoille.

Sulka oli yksin sisarien ja veljiensä kanssa, odottamassa emoaan. Korppi nukkui Pääskyn vierellä, Susi oli myös nukahtanut. Kilpikonnakuvioinen pienokainen nuuhkaisi ilmaa ja nyrpisti nenäänsä, sietämätön löyhkä oli pinttynyt jokaiseen hiekanmuruseenkin. Sulan emo, Salaman musta pää ilmestyi yhtäkkiä ja viiden pennun emolla oli mukanaan kaksi laihaa hiirtä. Sulka ainakin niin arveli, emonsa kertomuksien perusteella. Vesi herahti pienokaisen kielelle mutta hän tiesi ettei saisi syödä riistaa vielä moneen muuhun, sillä oli vielä aivan liian pieni. "Emo, saavatko klaanissa pennut syödä riistaa minun ikäisinä?" Sulka kysyi kallistaen päätään silmät suurina. Salama pysähtyi äkillisesti ja jäi paikoilleen. Naaraan katse oli miltei lasittunut. "Miksi tuollaisia kysyt?" pennun emo murisi hiljaa vilkaisematta lainkaan pentuaan joka kallisti päätään hämmentyneenä. "Klaanikissat ovat pelkkiä hiirenaivoisia ketunläjiä, ne... Ne ovat ilkeitä ja..." Salama mumisi epäselvästi että vain osan alusta sai selvää. Sulka nyökkäsi perääntyen askeleen niskakarvat pörröllä. Kilpikonnakuvioiselle pennulle oli tullut selväksi, ettei emoaan kannattanut ärsyttää. Pentu nyökkäsi vielä ennen kuin yritti hoiperrella muiden pentujen luo ennen kuin joutuisi emonsa katseen alle, osittain pitää pienokainen, vasta noin viikon ikäinen pentu pelkäsi vielä emoaan. Mutta jokin oli myös niin, että kilpikonnakuvioinen naaraspentu oli myös jotain pahuutta, mutta jokin pennun sisimmässä aina oli hyvää. >>Minä en tiedä kuka tai mikä olen<< pentu ajatteli epätoivoisena ja antoi katseensa vaeltaa ensin tämän emostaan pesän oviaukkoon, jossa seisoi siinä suurikokoinen tummanharmaaraidallinen kolli korvat luimussa. "Salama" kuului mouruntaa. Pienokainen painoi päänsä alas ettei kolli olisi huomannut häntä mutta Se oli jo myöhäistä. Tavallinen emon katse, kylmä katse vaelsi pitkin pentuja. Aivan kuin kolli olisi halunnut pienokaisten pysyä hiirenhiljaa. "Ruostepuro karkasi, mutta saimme hänet kiinni" kolli jatkoi tuijottaen kuitenkin Sulkaa koko ajan. Katseella, joka oli paljon muuta kuin hyvyyttä. "Sulka..."

//tää oli siis sen Salaman pennun, Sulan tarina c:
Vastaus:27 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hohtoterä, luopio
23.12.2013 20:04
Hohtoterä vilkaisi kysyvästi Salamaa joka makoili pentujensa lähellä. "Mene metsästämään" naaras sihahti mustalle naaraalle jonka tummansiniset silmät kertoivat sen, että naaras oli ärtynyt. Kuitenkin Hohtoterä nyökkäsi. "Ota Steel mukaasi" Salama lisäsi vielä irvistäen ennen kuin painoi päänsä väsyneenä etutassujensa väliin. Hohtoterä murisi häntä vääntyillen, mutta jatkoi matkaansa sittenkin Steelin pesää päin. Viileä maa, jossa olivat suuret kivet, olivat lauman kynnenjälkiä täynnä. Hohtoterä huokaisi. "Steel" hän mourusi paljastaen kyntensä, antaen niiden upota maahan kiinni. "Mitä?" kolli tuhahti ja nosti päätään närkästyneenä. "Tule kanssani metsästämään" Hohtoterä naukaisi luimistaen korvansa ja siristellen silmiään. "Miksi tulisin?" kolli sihahti takaisin. "Miksi et?" Hohtoterä mourusi töykeänä. Pian Steel oli noussut ylös ja kollin oranssit silmät olivat kuin sammumattomat liekit, kollin katseesta huomasi että Se oli vihainen. "Salaman käsky" Hohtoterä murahti hädin tuskin kuuluvasti, mutta huomasikin että Steel kulki jo naaraan edellä.

Hohtoterä huomasi Terähampaan joka vihaisesti rynnisti sisälle viisi pientä ja laihaa hiirtä suussaan. Hohtoterä kaatui ja tömähti maahan, mutta Steel väisti nopeasti varajohtajaa. "Mennään vain" Hohtoterä sihahti Steelille joka alkoi nauramaan ilkeällä äänensävyllä. "Tule hiirenaivo" naaras mumisi samalla kun hyppäsi ulos viileään ulkoilmaan. Steel hyppäsi myös naaraan perässä. Hohtoterä nosti katseensa ylös taivaalle, siellä oli suurikokoinen ja yllättävän pulska lintu. "Ketunläjä..." Steel murisi huomatessaan myös linnun. Hohtoterä haistoi pian jäniksen, ja naaras piiloutui pensaikkoon nopeasti. Naaras näki pulskan jäniksen jonka perässä hyppeli kaksijalka. Pupun Hohtoterä nappaisi, kun olisi kaksijalan katseen ulottumattomissa. "Ruostepuro!" kuului ulvahdus ja musta pienikokoinen, laiha klaanikissa rynnisti niin nopeaa kuin pääsi, pakoon vihaista Verenkatsetta joka rynnisti miltei nopeammin kuin Tuuliklaanilainen itse. Vihaisia ulvahduksia kuului Hohtoterän ympäriltä, naaras rynnisti itsekin Verenkatseen mukaan. Verenkatse nappasi hampaillaan kiinni klaanikissan hännästä ja vetäisi niin kovaa, että naaraalta meni jalat alta ja tämä lysähti kuolleen näköisenä maahan, ainoana elonmerkkinään rahiseva hengitys ja hengityksen tahtiin kohoileva kylki.
Vastaus:16 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terähammas,luopio
23.12.2013 19:22
//Jatkoo..//

Vilkaisin kysyvästi Salamaa,joka nyökkäsi.Marssin ulos viileästä,suuresta onkalosta.Vedin sieraimiini täyteen kirpeää ilmaa,ja vilkaisin ylös kirkastuvalle taivaalle.Aamu toi mukanaan kaikenlaiset jyrsijät ja linnut.Ne olivat kaikki hyvin laihoja eivätkä ne täyttäisi vatsaa kunnolla.Terästin kuulo- ja hajuaistini äärimmilleen,ja kuulin jonkun rapistelevan hiljaa pusikossa.>>Hiiri.<<,ajattelin ja hiippailin sitä kohti hiljaa hiipien.Pysähdyin jäniksen loikan päähän riistasta,ja odotin,että se tulisi hitusen lähemmäs.Viimein hiirulainen astui lähemmäs ja nappasi maasta pienen pähkinän.Jännitin takajalkani valmiina hyppäämään hiiren päälle.Loikkasin eteenpäin ja läiskäisin hiiren lumista maata vasten.Se ei ehtinyt edes inahtaa,kun se jo kuoli.Nappasin sen tyytyväisenä leukojeni väliin ja hautasin sen lumen alle vähän matkan päähän.Huokaisin syvään ja jatkoin saalistustani.

-------------------------------Aurinkohuipun aikaan...------------------------------------------

Hiippailin pesäkololle suussani viisi pientä hiirtä.Niistä riitti hädin tuskin meille luopioille,vangeille saattoi antaa vain tähteet.Tuhahdin halveksuvasti,kun muistin,että vankinamme oli myös klaanikissa,joka kunnioitti "Tähtiklaania".Huiskautin häntääni."Ja pyh.Ei mokomaa Tähtiklaania ole edes olemassa.",tuhahdin halveksuvasti.>>Vai onko?<<,sanoi pieni ääni sisälläni.>>Onko?<<.Se sai kiukkuni kuohahtamaan oikein kunnolla."NO EI TIETENKÄÄN OLE!",karjuin kuolleille hiirille."En usko mihinkään Tähtiklaaniin,se on oikea sontaläjä!".Tuhahdin ärtyneesti ja nappasin hiiret leukojeni väliin.>>Uskonko minä muka Tähtiklaaniin?No en todellakaan!<<,ajattelin närkästyneenä.Marssin edelleen kiukkuisena kohti pesää.

//Jatkoo,Tiikeri ja Salama!(Ja Hohtoterän ropettaja ;3)
Vastaus:14 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Usvapyörre, Varjoklaani
23.12.2013 11:54
Usvapyörre asteli hermostuneena Revontulikaiun kanssa syvemmälle Varjoklaanin reviiriä.Naaraan olo oli tukala varapäällikön seurassa.Usvapyörteen eriväriset silmät harhailivat jatkuvasti Revontulikaikuun.Kauniin hopeanharmaan naaraan ruskeat silmät nauliintuivat Usvapyörteen silmiin.Naaras kavahti ja Revontulikaiku virnisti halveksuen.
"Astuiko joku hännällesi?"Naaras irvaili halveksuvasti.Usvapyörre katsoi tassujaan ja asteli vaitonaisena Revontulikaiun perässä yhä kauemmaksi leiristä.
"No ala metsästää"Revontulikaiku naukui suureen ääneen.Hopean harmaa naaras säpsähti ja katsoi Revontulikaikua.Varapäällikön katse oli halveksuva.
"Eikö kuulunut?!"Naaras ärähti.
"Kyllä minä kuulin"Usvapyörre kuiskasi hiljaa.Hopenaharmaa naaras seisoi paikoillaan, korvat kääntyillen kuullakseen jonkin merkin riistasta.Pian linnun laulu helähti ilmaan.Usvapyörre tiesi jo mistä se kuului mutta jäi vielä hetkeksi nauttimaan sen laulusta.Sitten Usvapyörre alkoi kiertää hiljaa lähelle suurta mäntyä.Alin oksa oli paksu ja korkealla.Usvapyörre jännitti jalkansa ja loikkasi männyn jykevää runkoa kohti.Naaraan tassut osuivat kaarnaan jolloin hän otti lisää vauhtia ja loikkasi siitä alimmalle oksalle.Lintu lauloi yhä huomaamatta kissaa jonka kiiltävät silmät olivat nauliintuneet siihen.Lintu oli monta hännän mittaa Usvapyörteen yläpuolella.Naaras siristi silmiään ja tunnisti linnun jo kaukaa.Närhi.Hopeanharmaa kissa nuolaisi huuliaan.Se oli harvinaisen pulska vaikka oli lehtikato.Usvapyörre loikki taitavasti oksalta toiselle ilman että närhi huomasi häntä.Pian naaras oli jo samalla oksalla kuin närhi.Usvapyörteen silmät kiiluivat kun hän hivuttautui lähemmäksi lintua lumisten havujen välistä.Hän siristi silmiään ja painui lähelle oksaa.Silloin lintu käänsi katseensa päästi hätähuudon ja räpytteli hädissään siipiä.Se lehahti viereistä mäntyä kohti.Usvapyörre loikkasi oksan päähän.Oksa taipui kissan painosta alaspäin mutta antoi kumminkin vauhtia kissalle.Usvapyörre syönsyi närheä kohti.Lintu rääkäisi ja Usvapyörteen hampaat iskeytyivät sen siipeen.Lintu räpiköi kirkuen kissan suussa ja Usvapyörre laskeutui uuden puun oksalle.Linnun liikkeet oliat alkaneet heiketä mutta se viskoi yhä päätään.Usvapyörre tappoi sen nopealla liikkeellä tyytyväisenä.
>Eipä nyt pitäisi olla mitään sanomista metsästystaidoistani<Naaras ajatteli tyytyväisenä ja alkoi laskeutua puusta närhi suussaan.Jo ennen kuin hän oli maassa Revontulikaiun murina kuului Usvapyörteen korviin.
"Senkin kirppuaivo!Nyt se lintu säikäytti kaikken riistan koko reviiriltä!"Revontulikaiun karvat olivat pystyssä.Usvapyörre teki naarmut kynsillään kaarnaan vihoissaan.
"Anna se lintu tänne!"Revontulikaiku tiuskaisi.Naaras katsoi varapäällikköä kummissaan.
"Mutta se on minun saaliini"Usvapyörre naukui.Revontulikaiku paljasti hampaansa.
"Sinun kaltainen tupelo ei ansaitse kunniaa tuollaisesta saaliista!"Naaras ärisi. ja heilautti kynsiään.Usvapyörre huudahti hämmästyneenä mutta huuto vaihtui kivun kiljahdukseen kun Revontulikaiun kynnet osuivat häntä poskeen.Usvapyörre pakitti kauemmaksi kyyneleet silmissään.Suolaiset kyyneleet kirvelivät ikävästi haavoja ja Usvapyörre yritti pyyhkiä neljää haavaa tassullaan.Tassu muuttui veren punaiseksi.
"Jänis onnistui raapaisemaan sinua, ja pääsi sinulta karkuun jos joku kysyy, pehmo"Revontulikaiku naukui ilkeästi närhi suussaan.Usvapyörre nyyhkäisi ja nyökkäsi masentuneena.
"Kohta kaikki klaanissa pitää sinua turhakkeena"Naaras maukui ylimielisesti.
"Niinkö luulet?!"Joku murisi pensaista.Musta kolli astui esiin varjoista tumman siniset silmät loimuten.Tunturituuli
"Puoli klaania on jo valmiiksi sitä mieltä että hän on liian pehmo Varjoklaanilaiseki"Revontulikaiku naukui vahingoniloisesti.TUnturituuli paljasti kyntensä ja hampaansa.Ei kai kolli kävisi tappelamaan varapäällikön kanssa.
Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
22.12.2013 19:44
Tunturituuli avasi tummansiniset silmänsä. Hän makasi Usvapyörteen vieressä sotureidenpesästä hämärässä. Vilkaistuaan sivulleen hän tajusi oitis mikä hänet oli herättänyt.
Revontulikaiku oli jo herännyt ja ravisteli sotureita hereille ajellen käskyjä. Saapuessaan Usvapyörteen kohdalle varapäällikön silmät siristivät.
"Nouse, kelvoton ketunraato. Lähdet Tammiturkin metsästyspartioon nyt heti! Ala painella!" Naaras ärisi huomattavasti vihaisemmaksi äänellä kun yhdellekään toiselle soturille. Hopeanharmaa naaras säpsähti hereille ja vilkaisi pelästyneen oloisena Revontulikaikua.
"No? Mitä odotat? Että minä kannan sinut ulos astiko?" Revontulikaikua sihahti ja riuhtaisi nuoren soturin jaloilleen. Sitten varapäällikkö marssi tiehensä hännänpää vääntyillen. Tunturituuli kohotti katseensa Usvapyörteeseen ja räpäytti unen pois silmistään.
"Älä ota sitä itseesi", valtava kolli mumisi ja nousi istumaan. Usvapyörteen silmät kiepsahtivat Tunturituuleen.
"Hän on tuollainen vain koska olen liian kiltti varjoklaanilaiseksi!" Naaras maukui, mutta hänen äänensä kohosi vinkunaksi. Soturi vilkaisi ympärilleen ja luikki ulos sotureiden pesästä. Tunturituuli heilautti korviaan ja suki nopeasti sotkuisen turkkinsa siistiksi, ja seurasi Usvapyörrettä ulos. Kollin kiiltävä musta turkki hohti aamun hyisessä valossa.
"Tunturituuli!" Revontulikaikua huusi. Tunturituuli vilkaisi suuntaan, johon Isvapyörre oli lähtenyt, ja asteli varapäällikön luokse. Kolli nyökkäsi.
"Olin aikeissa lähteä metsästämään. Lehtikadon aikaan riistasta on pulaa", hän maukui tahallisen tyynesti. Revontulikaikua mulkoili hetken Tunturituulta. Naaraalla ei ollut mitään syytä kieltäytyä.
"Mene sitten!" Hän ärähti ja harppoi tiehensä. Tunturituuli hymähti ja kääntyi kohti leirin suuaukkoa. Usvapyörrettä ei enää näkynyt, joten tämä oli luultavasti jo lähtenyt partioon, joten Tunturituuli suuntasi kulkunsa kohti metsää.
Hän kumartui ja sukelsi ulos leiristä. Sisäänkäynnin ulkopuolella hän jännitti lihaksensa ja ponkaisi puuhun. Kollin onneksi hänen valitsemallaan oksalla säpsähti orava, joka ei ehtinyt väistää tarpeeksi ajoissa. Tunturituuli nappasi otuksen suuhunsa ja loikki oksia pitkin poispäin. Jostain syystä hänen käpälänsä ohjasivat häntä vaistomaisesti kohti rajaa. Tunturituuli pysähtyi ja laskeutui puunrunkoa pitkin maahan. Hänen niskaansa särki oravan kantamisen takia, joten hän laski eläimen maahan ja nuuhki ilmaa uusien saaliiden toivossa. Kylmässä ilmassa leijui vain väljähtynyt mäyrän haju. Tunturituuli vavahti ja asteli muutaman askelen eteenpäin. Tuoksu oli tullut eilisen jälkeen. Klaania täytyisi varoittaa mäyrän mahdollisesta uhasta. Tunturituuli ei jäänyt miettimään metsästystä, vaan nappasi oravan takaisin suuhunsa ja loikki tällä kertaa jäistä maata pitkin takaisin leiriä kohti.

Tunturituuli sukelsi leiriin ja haki heti katseellaan Revontulikaikua. Naarasta ei näkynyt, mutta MUstatähti keskusteli levollisesti klaanivanhimpien kanssa leirin toisella laidalla. Tunturituuli huiskaisi hännällään ja laski oravan tuoresaaliskasaan. Kolli tassutteli päällikön luo ja kumarsi.
"Tunturituuli, mitä asiaa?" Mustatähti maukui ja nyökkäsi.
"Olin metsästämässä - lähellä Murskyklaanin rajaa. Haistoin siellä mäyrän. Tuoksu oli tullut eilen, ja jälki johti kohti leiriä", Tunturituuli selitti ytimekkäästi. Mustatähden korvat heilahtivar.
"Kiitos tiedosta. Ilmoitan partioille", päällikkö maukui.
"Satutko tietämään, missä Revontulikaiku on?" Tunturituuli kysyi varovasti. Mustatähti veti otsansa ryppyyn.
"Sanoi lähtevänsä metsälle Usvapyörteen kanssa", kolli maukui. Tunturituuli nyökkäsi. Huoli valtasi hänet.
"Jos sinulla ei ollut muuta, voit mennä", Mustatähti maukui ja kääntyi takaisin klaanivanhimpien puoleen. Tunturituuli asteli poispäin. Revontulikaiku ei takuulla halunnut vain metsästämään Usvapyörteen kanssa. Pahaenteiset ajatukset täyttivät Tunturituulen pään, ja hän harppoi nopeasti takaisin kohti metsää.
Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pääskytassu,Myrskyklaani
22.12.2013 15:03
Pääskytassu haukotteli makeasti.Hän oli ollut koko päivän Ratamohännän kanssa metsästämässä ja olivat saanneet paljon tuoresaalista.Kaksi hiirtä,kolme oravaa ja yksi myyrä.Naaraan silmät lupsahtelivat kiinni aika ajoin väsymyksestä ja juoksemisesta.Pääskytassu vilkaisi oppilaiden pesän suuntaan,ja häntä houkutti mennä pesään nukkumaan.Lopulta hän nousi ylös,ja löntysti laiskasti kohti pesää ja ihanan pehmeää sammalvuodetta.Kun hän pääsi paikalleen,mustavalkoinen naaras lysähti pieneksi karvapalleroksi.Pääskytassu sulki silmänsä,ja antoi unen tulla...

Pääskytassu hiippaili lumen peittämässä,vieraassa metsässä.Metsässä oli lehtipuita,ilman lehtiä tosi,olihan lehtikadon aika.Nuori oppilas vilkuili ympärilleen epäluuloisena,ja nuuhki ilmaa jokaisella askeleella.Hetken kuluttua hän pysähtyi,ja terästi kuulonsa äärimmilleen.Kuului kaukaisia askelia,jotka kovenivat joka hetki..."Haloo?",Pääskytassu huusi hiljaa."Onko täällä ketään?"Pääskytassu istui alas ja kallisti päätään kohti puitten latvoja.Hän kuunteli yhä,mutta askelia ei enää kuulunut."Pääskytassu...",tuuli tuntui sanovan hiljaa."Pääskytassu..."Nuori naaras säpsähti.Joku,tai pikemminkin jokin,oli koskettanut hänen mustaa kylkeään.Pääskytassun lävitse kulki kihelmöivä aalto,joka seisautti nuoren naaraan veren.Hän tunsi kissan hajun,myrskyklaanilaisen hajun.Pääskytassu käännähti ympäri.Hänen edessään seisoi hopeanharmaa,kaunis naaras."Tervehdys.",se sanoi."Nimeni on Sinitähti,ja tulen Tähtiklaanista"

//Magical ;3//

Vastaus:Mitenhän tämä jatkuu? :3 Saat 14 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hohtoterä, luopio
22.12.2013 08:02
Hohtoterä oli kuullut vasta Salaman pennuista mutta ei kamalasti välittänyt. Verenkatse makoili maassa vartioimassa vankeja, kunnes Steel alkoi raahata Tuuliklaanilaista soturia muiden joukkoon. "Ja sinä ketunläjä pysyt siellä" Steel mourusi ennen kuin tönäisi naaraan edestään. Hohtoterä murahti ja lähti pois päin katsomaan mitä saisi Salamalta tehtäväksi. "Salama" Hohtoterä aloitti ja kumarsi naaraalle joka makoili tuttuun tapaan päivät pitkät omalla sammalpedillään. Tai no aika vasta pennut olivat syntyneet, niin siitä lähtien. "Hae jotain" naaras murisi hiljaa ja vilkaisi tuoresaliskasaa. Hohtoterä nyökkäsi ja lähti ripeään tahtiin korvat luimussa hakemaan syötävää johtajalleen. Salama otti kalan, jonka Steel oli kalastanut vasta, ja kuljetti sen Salaman luo. "tässä" musta naaras sihahti hampaidensa välistä. Nuori naaras vilkaisi Steeliä. "Olenko pian valmis että pääsen kunnolla tsppamasn?" Hohtoterä murisi kärsimättömänä. "Et, ainakaan vielä"

Hohtoterä oli menossa vahtimaan kunnes näki yhden kuuluvan silmän vankien suunnalta. Naaras ajatteli että kenen Se oli. Kuitenkin Hohyoterä kohautti lapojaan ja jatkoi matkaansa. Lähempänä naaras huomasi. "Ruostepuro". Luopio sihahti samalla kun naaraan kynnet tulivat esiin. "Mene takaisin tai käy huonosti, vanha saasta" ei klaanikissa kovin vanha ollut mutta ihan sama Se oli naaraalle. Luopio tönäisi soturin takaisin ja istahti vahtimaan.

//lyhyys :|
Vastaus:9 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivasmieli,Myrskyklaani
22.12.2013 07:46
//Jatkoo//

Pimeää.Ahdasta.Pelottavaa.En tiennyt,missä tarkalleen olin.Muistin vain sen,kun joku,tai jokin,oli hyökännyt kimppuuni.Upottanut kammottavat hampaansa lapaani.>>Olenko kuollut?<<,ajattelin surullisena.Sitten tunsin vasemmassa lavassani kammottavaa kipua.Kun katsoin sitä,siitä tihkui punaista verta.Nostin katseeni ylös,ja huomasin olevani pienssä,ahtaassa luolassa.Tuijoti jotain näkymätöntä,jonka vain minä saatoin nähdä.Kuunteli hiljaa,en vaan tiennyt mitä.Olin hiljaa ja istuin vaan,enkä kuullut mitään muuta kuin...kuin...hengityksen!?Mieleni palasi salamana todellisuuteen.Muistin tapahtuneesta yhä enemmän ja enemmän.Luopio oli napannut minut,ja raahannut pesäkoloonsa,jossa oli odottanut kolme muuta kissaa.Sitten vaaleanharmaa naaras oli hyökännyt kimpuuni ja...olin sanonut kohtalokkaan asian ääneen luopioiden edessä."Mitä olette tehneet rakastetulleni kissalle?".Sen olin sanonut.Ja nyt Fanny olisi ilmeisesti kauheassa vaarassa,vain sen takia,mitä olin sanonut.Käännyin ympäri tietäen,mitä takanani näen.Fanny makasi takanani ja tärisi kauhusta.Kauniin naaraan vihreä katse risteili ympäri luolan seinämiä.Lopulta se osui minuun,mutta kauas taakseni.Kyynel vierähti hänen harmaalle poskelleen."Emo",hän kuiskasi hiljaa.Jostain syystä saatoin tuntea hänen tuskansa,kuin omani.Pelko kuiski minulle sanoja,jotka muistuttivat minua jostain,en vaan tiennyt mistä.Koukistelin kynsiäni kuivalla,kovalla kivellä.Jos en olisi ollut niin umpirakastunut Fannyyn,tätä ei olisi tapahtunut.Paisti jos tämä oli Tähtiklaanin tahto.

//Tiikeri ja Salama,tehkää jooko jatkoo?//

Vastaus:7 kp:tä.

~Varpu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hohtoterä, luopio
21.12.2013 18:48
Hohtoterä oli vahtimassa lauman vankeja, kunnes Steel tuli naaraan luokse. "Mene metsästämään" kolli mourusi vaaralliseen sävyyn, eikä olisi vastaan sanomista. Hohtoterä nyökkäsi ja kääntyi valmiina lähtemään pois kollin luota. "Tuot tarpeeksi riistaa myös" Steel ärisi kunnes jäi tuijottamaan jääkylmällä katseella vankeja. Uusin vanki, Tuuliklaanista Ruostepuro oli yksisilmäinen mistä naaras. Irvistys kävi Hohtoterän naamalla kun naaras kulki luolan läpi.

Hohtoterä kantoi suussaan laihaa hiirtä, josta riittäisi tuskin kenellekään edes suupalaa. "Hiirenpapanat" naaras murisi ja ajatteli tekosyytä jo, että miksi ei tuonut muuta saalista. Yllättäen pensaikosta alkoi kuulumaan rapinaa joka alkoi voimistua koko ajan. Yllättäen sieltä hyppäsi tutun näköinen kolli, jonka meripihkan väriset silmät kiilsivät. Yllättävän pullea pupu roikkui kollin hampaissa. Kesti hetken ennen kuin musta naaras tajusi kollin olevan tämän kumppani, Verikynsi. "Sinua ei ole näkynyt" naaras murisi ja liikautti samalla korvaansa. Verikynsi siristeli silmiään. "Hohtoterä?" kolli sihahti kysyvästi kuin ei olisi uskonut silmiään. Häntä varmasti ihmetytti kumppaninsa kaulassa roikkuva kaulapanta. "Oletko... Kotikisu?" Verikynsi kysyi hieman ivaa äänessään samalla kyyristyen. "En, asun laumassa" naaras vastasi töykeästi ja pudotti laitan hiiren jonka oli napannut. Kollin meripihkanväriaissä silmissä oli yhtäkkiä yllättynyt katse. "Laumassa, ja mitä vielä?!" kolli naurahti verenhimoinen sävy äänessään ja pudisteli päätään. "Tule, tai joudut pian Salaman kynsiin" Hohtoterä kuiskasi ja vielä siristeli silmiään. Jos kolli ei seuraisi, kuolkoon sitten. Hohtoterän yllätykseksi Verikynsi alkoi seuraamaan sysimustaa kumppaniaan.

"Salama, saimme vieraita" Hohtoterä mourusi luolaan saapuessaan. Verikynsi vilkuili ympärilleen kiinnostuneena. "Hän on Verikynsi, uusi laumamme jäsen" Hohtoterä murisi ja kumarsi johtajalleen. Terähammas ilmestyi varjoista ja varajohtaja tuijotti arvostelevasti uutta lauman jäsentä, Verikynttä. Steel murisi jotain ennen kuin kääntyi takaisin. Nykyisessä laumassa oli hädin tuskin vanginvartijoita ja metsästäjiä, jos kaikki olisivat metsällä, vangit karkaisivat. Jos taas vahtimassa vankeja, he nääntyisivät pian nälkään. Hohtoterä katsoi pitkään Salamaa. "Verikynsi, sinä menet Hohtoterän kanssa metsälle. Steel menee vartioimaan heitä" Salama mourusi pahaenteisesti. Laumassa olivat kaiken kaikkiaan itse Hohtoterä, Verikynsi, Steel, Salama ja Terähammas. #Kenties oikea lauma saattaakin tästä vielä tulla# Hohtoterä mietti mutta lähti Verikynnen kanssa ulos metsästämään lisää riistaa.
Vastaus:16 Kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerinsilmä, Tuuliklaani
21.12.2013 17:00
Kolli tunnisti klaanitoverinsa hajun. Tiikerinsilmä oli samalla surullinen, sillä Ruostepuro oli joutunut myös Salaman vangiksi. Tummanharmaa kollii painoi päänsä alas ja toivoi että tämän näkö palaisi ennalleen. Vaikka Se oli täysin mahdotonta. Kolli haisteli ilmaa jonkun laumalaisen varalta, muttei haistanut muuta kuin verta ja Hohtoterän vaimean hajun. Kukaan ei kuitenkaan usklatanut paeta, sillä joku saisi taatusti heidät kiinni. Tiikerinsilmä kastui naama edellä maahan kompastuessaan johonkin terävään. "Auh" kolli yritti räpiköidä pystyyn mutta turhaan. Hän oli luurangonlaiha, ruokaa ei annettu kuin sen verran että juuri ja juuri pysyi hengissä, jos sitäkään. Jokin tarttui kollin niskanahasta kiinni ja nosti tämän ylös. Kuului matala naukaisi, joka oli Ruostepurolta. Kiitolliosena Tiikerinsilmä yritti koskettaa naaraan kuonoa, mutta kastui melkein uudelleen, mutta tällä kertaa Ruostepuron takkuiseen turkkiin. "Joku tulee"
"Kuka?" Ruostepuro kysyi pelonsekaisella äänellä ja kampesi itsensä pystyyn antaen sokean kollin nojata lapaansa. "Salama tai Steel" kuului Fannyn hieman, pelokas ääni. Tiikerinsilmä huokaisi raskaasti. Hän kuolisi varmasti nälkään ennen kuin heitä vankinaan pitävät ehtisivät käyttää kollia hyödykseen. "Tule sinä" kuului sihahdus ja Tiikerinsilmä käänsi päätään äänen suuntaan. Kolli astui askeleen kohti ääntä, eteen päin. "Et sinä vanha ketunläjä!" Steel mourusi selvästi Tiikerinsilmälle ja tönäisi kömpelön kollin pois. "sinä" Ruostepuro henkäisi. Juuri uutta naarasta oli tarkoitettu, sillä Steel luultavasti Tiikerinsilmän mukaan lähti raahaamaan heikkoa naarasta. Tiikerinsilmä ei nähnyt mitään, mutta hän oli hyvä ilman näköäkin. Kolli luimisti korviaan mutta ei tiennyt enään minne päin katsoa. Tai kääntää pää.

//lyhyys//
Vastaus:12 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
21.12.2013 12:33
Ruostepuro oli päässyt sotureiden pesälle vasta pari päivää sitten mutta naaras oli ollut poissaoleva pidemmänkin ajan. Klaani nukkui, mutta pian olisi aamu. #Elämä on turhaa, menetän kaiken!# Ruostepuro ajatteli surullisena ja painoi päänsä alas. Lumitassu oli ollut Ruostepuron sisar, ja lumenvalkean naaraan menettäminen oli kamalinta mitä Ruostepurolle oli sattunut. Isä ja emokin olivat kuolleet, nyt he olivat Tähtiklaanissa. #Samoin Lumipentu# Musta naaras ei ollut kovinkaan puhtaan näköinen, soturi oli menettänyt ruokahalunsa täysin eikä syönyt kuin harvoin vaikka näkikin nälkää. Takiaiskorva heräsi ja kohotti katsettaan kumppaniinsa surumielisesti ja ymmärtäväisesti. Kolli nousi ylös sammalpediltään ja tassutteli lähemmäs Ruostepuroa jonka poskelle vierähti kyynel. Ruostepuro vilkaisi Takiaiskorvaa. "Haen sinulle jotain" kolli mumisi ja katosi sotureiden pesästä hämärään aamuun. Ruostepuro nousi ylös ja vilkaisi itseään paljon paremmassa kunnossa olevia sotureita: Heillä näkyi kylkiluut mutta eivät kaikilla ainakaan yhtä pahasti kuin Ruostepurolla. He olivat vahvempia, kuin musta yksisilmäinen naaras. Tqkiaiskorvan pää näkyi sotureiden pesän suuaukolla. "Tässä jänis" kolli kehräsi ja palasi naaraan vierelle. Kollin ilmeestä näki että Se oli hieman huolissaan Ruostepurosta. Kolli katsoi ulos päin. "Pian on aamu" Ruostepuro naukaisi hiirenhiljaa katsoen vain ulos. Jokin veti siellä niin paljon naarasta puoleensa ettei voinut vastustaa, mutta naaras tyytyi olemaan paikallaan ja vastahakoisesti repi jäniksestä lihaa. Mustahaukka alkoi heräilemään, mutta jäi paikoilleen.

Ruostepuro tassutteli jäykin askelin partiossa, missä oli mukana Sudenmarja ja Kotkasielu. Lumiseen maahan jäivät partion kissojen tassunjäljet. #Lumitassu# Ruostepurolle palasi mieleen siskonsa nimi kun ajatteli lunta ja tassunjälkiä. Naaras katsahti Sudenmarjaan kysyvästi. "Voisinko lähteä yksin metsästämään?" Ruostepuro kysyi heikolla äänellä mutta sai jotenkuten äänensä kuulumaan. Kotkasielu ja Sudenmarja vaihtoivat katseitaan. "Mutt-" Kotkasielu aloitti. "Olen vahvempi kuin näyttää, ja olen varovainen" Ruostepuro murisi ärtyneenä. Naaras oli vahvempi miltä näytti mutta heikompi kuin muut. Varovaisesti Sudenmarja nyökkäsi ja pudisteli päätään. "Mutta palaat pian, tai järjestämme etsintäpartion" soturi varoitti ennen kuin kääntyi ympäri. Ruostepuro hymähti ja tuijotti pian eteensä, missä näkyi vain tassunjäljet. Ruostepuro kääntyi ympäri ja lähti tassuttelemaan hevostalleja päin.

Ruostepuro oli jään äärellä. Naaras katsoi jäätä, josta sikeästi heijastui naaraan peilikuva. Jää oli myöskin kestävää, sillä kesti naaraan painon helposti. Oli kulunut vain hetken, kun Ruostepuro oli tullut järven äärelle. Pian naaraan olisi kuitenkin palattava. "Lumitassu..." Ruostepuro naukaisi surullisena ja asteli jään päälle varomatta mitään. Ei naaras edes kuullut taikka haistanut lähellä vaanivaa otusta. Kynnet esillä naaras käveli jään päällä keskemmälle ja keskemmälle, ja hymyili hiukan. Pian jää alkoi hieman sortua, sillä Se oli ohuempaa. #kannattaa palata# Ruostepuro tuuumaili hetken ja alkoi peruuttelemaan takaisin päin liukkaalla jäällä. Musta turkki oli takkuinen ja liikainen mutta Se ei haitannut. Naaras käännähti ympäri mutta törmäsikin johonkin yhtäkkiä. #ei Se puu voi olla# naaras ajatteli ja etsi katseellaan hetkisen jotain. Ruostepuro siirsi katseensa eteensä, ja tämä huomasi suurikokoisen ja solakan harmaan kollin. Tämän oransseista silmistä paistoi hämmennys ja viha. "H-hei, pitää lähteä..." Ruostepuro takelteli ja oli lähtemäisillään kunnes tunsi lavassaan kipua. "Et mene minnekään, ketunläjä" kuului tuttua mourusmista mutta sitten kaikki pimeni kun naaraan päähän kohdistui kova isku... Naaras näki edessään pian Lumitassun terveen hahmon, joka johti niin kovasti että Ruostepuron li pakko siristellä silmiään. "Lumitassu?" musta naaras kysyi epäuskoisena mutta ilahtuneena. Tosin lumenvalkean naaraan ilme oli synkkä ja surullinen. Jokin oli vialla. "Mitä nyt?" Ruostepuro kysyi hieman hätääntyneenä. "Salamapentu" kuului enään vain kuiskaus, kunnes Ruostepuro raotti silmäänsä. Roustepuro nousi väsyneenä nopeasti jaloilleen ja vilkuilii ympärilleen. Jokin tumma tuttu hahmo makasi hieman verisenä nurkassa, mutta Ruostepuro ei tunnistanut kissan hajua. Myrskyklaanin haju tulvahti heikkona naaraan kuonoon ja tämä vilkaisi taakseen. Kaksi värikkäämpää hahmoa olivat vierekkäin. "Missä olen?" Ruostepuro kähisi. "R-Ruostepuro...?" kuului hiljainen ja rahiseva naukaisu samalla kun tummanharmaa hahmo nousi ylös ja piteli takajalkaansa ylhäällä. Ruostepuro vilkaisi kollia ja tunnisti tämän Tiikerinsilmäksi. "Tiikerinsilmä?!" naaras hämmentyneenä tuijotti Tuuliklaanin klaanivanhinta, sokeaa kollia. "Mitä teet täällä?" hiljaisuus oli inhottavaa. Ja juuri sitä Ruostepuro saikin vastaukseksi. "Missä olen?" Ruostepuro kysyi hädissään ja vilkaisi rosoisia kiviä. Naaras kääntyi, kyyristyi ja oli valmiina karkaamaan. "En suosittele, Salama saa sinut kiinni" kuului epävarmaa nau'untaa. #Salama?!# Ruostepuro säikähti. Oliko Salama kuka, Salamapentu...? Kuului mouruntaa hieman kauempaa. Missä Ruostepuro oli?
Vastaus:26 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinisiipi, Tuuliklaani
20.12.2013 22:18
Siniharmaa parantaja hymyili sisarelleen, jonka silmät alkoivat pikkuhiljaa sädehtiä. Huvittuneena naaras seurasi Kuupilven vaihtelevia ilmeitä; ensin naaras näytti säikähtäneeltä, sitten hämmentyneeltä ja lopulta tuo päätyi hymyilemään onnellisena. Kuupilvi katsoi sisartaan silmiin ja sai parantajankin miltei pomppimaan riemusta.
"Todellako? Sano se vielä kerran!" Kuupilvi pyysi innoissaan. Sinisiipi huokaisi.
"Kuupilvi, sinä olet tiineenä. Odotat pentuja." Parantaja naurahti ja kääntyi etsimään oikeita yrttejä yrttejä. Pian hän löysi ja poimi ne tassuihinsa ja laski ne siskonsa eteen.
"Tässä. Käy täällä pyytämässä näitä yrttejä minulta joka päivä pentujen syntymään asti." Siniharmaa naaras neuvoi. Kuupilvi nyökkäsi innoissaan.
"Milloin ne syntyvät?" Kuupilvi kysyi hetken kuluttua epävarmasti. Sinisiipi nuolaisi sisarensa korvia ja kehräsi:
"Muutaman kuun sisällä." Kuupilvi värähti, mutta nyökkäsi kuitenkin. Sinisiipi saattoi aistia siskonsa pelonsekaisen onnellisuuden. Hän tiesi, että Kuupilvi selviäisi mainiosti synnytyksestä, olihan hän Sinisiiven sisko. Kun Kuupilvi lähti pois pesästä, Sinisiipi huokaisi syvään. Naaras ei ollut taas vähään aikaan tavannut Kultamyrskyä ja vaikka soturi olikin samassa klaanissa, ikävä raastoi parantajan sydäntä. Nuoret kissat olivat palanneet pikku retkeltään vain noin neljänneskuu sitten. Silti Sinisiipi oli huomannut ajattelevansa Kultamyrskyä jatkuvasti. Se olisi huvittanut häntä, jos Sinisiipi ei olisi ollut parantaja. Nuori naaras tassutti ulos pesästäön ja suuntasi suoraan sotureiden pesälle.

Sinisiiven ei tarvinnut etsiä kauaa Kultamyrskyä, hän nimittäin huomasi miltei heti nuoren soturin leikkimästä Näätäpennun kanssa. Sinisiiven suu vääntäytyi outoon hymyyn ja hänen oli ravisteltava itseään saadakseen naamansa peruslukemille.
"On niin hienoa, kun olet isäni!" Näätäpentu vingahti. Kultamyrsky pysähtyi ja katsoi kollia hämmentyneenä.
"Mistä kuulit tuon?" Soturi kysyi hämillään.
"Emoni kertoi. Olen niin tyytyväinen. Sitten isona minusta tulee ihan paras soturi ja voit olla minusta ylpeä!" Pentu kimitti silmät loistaen. Kultamyrsky pakotti hymyn huulilleen, ja mumisi jotain Näätäpennulle. Sinisiipi katsoi järkyttyneenä rakastamaansa kissaa, joka riensi kohti pentutarhaa. Huomatessaan Sinisiiven kolli hyppeli naaraan luo leveä hymy huulillaan. Parantaja ei kyennyt katsomaan Kultamyrskyä silmiin, vaan mumisi jotain yrteistä ja lähti pois. Miten kaikki saattoi mennä aina näin? Miksei mikään voinut mennä Sinisiiven omien suunnitelmien mukaan? Parantaja antoi kyynelten vuotaa silmistään loikkiessaan ulos leiristä, kauas Kultamyrskystä. Kauas ongelmista.

//Iiihan pervo.. Kirjotan huomenna jatkoo ja koetan jos vaikka onnistuisin tekemään paremman, kuin tämä..
Vastaus:16 Kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltotassu, Myrskyklaani
20.12.2013 19:49
.:Luku 1:.
- Ensimmäinen koetus -

Aukaisin väsyneenä silmäni oppilaiden pesässä, ja ensimmäiset hetket näkyivät sumeina. Ravistelin päätäni saadakseni näköni taas selvänä takaisin ja huomasin vierelläni makaavan naaraan. Haukkatassu tuhisi rauhallisena ja hänen ilmeensä oli tyyni. Hymähdin hiljaa ja nousin ylös, varoen kuitenkin herättämättä hyvää ystävääni. Kyseinen naaras oli ainoita todellisia ystäviäni, jotka sittemmin ymmärsivät minua. Menneisyyteni kun ei kuulunut klaaneihin, olinhan erakkosyntyinen.
Hetken taisteltuani lävitse nukkuvien oppilaiden astuin ulos kirkkaaseen auringonvaloon, joka vielä hohkasi valkoisesta maapeitteestä. Huokaisin hurmiosta ja astelin aukiolle, silmät sirillään.
"Vai olet sinä jo hereillä." kollin tiukka ääni kurahti lähettyviltäni. Käännyin ympäri ja huomasin mestarini Okakynnen.
"Olen kyllä, heräsinkin juuri." kerroin hetkellisen kyllästyksen vallassa. Kolli huomasi sen ja katsoi minua pitkään silmiä siristäen.
"Vaadin sinulta köytöstapoja, nuorukainen. Vanhempia tulee kunnioittaa aina, varsinkin sinun tilanteessasi." mestarini maukui pakollisen tyynellä äänellä. Kohautin olkiani ja murahdin pahoitteluni. Sen jälkeen suunnistin taas kohti oppilaiden pesää, ja toivoin syvästi Haukkatassun heräämistä. Onneksni hän olikin juuri heräämäisillään.
"Ole kiltti ja tule pelastamaan minut Okakynnen murhaavan katseen alta." kuiskasin ja katsoin häntä odottavana. Haukkatassu hymyili lohduttavasti ja asteli muiden lävitse ulos.
"Mikäpä siinä." hän naurahti. Kävelimme vierekkäin kohti tuoresaaliskasaa ja olimme valitsemaisillamme syötävää meille, kunnes päällikkömme Hopeatähti asteli vierellemme.
"Ette kai ole vielä ruokailemassa? Ettehän ole edes saalistaneet sitä vielä." naaras sanoi huvittunut sävy koreassa äänessään. Painauduin alemmas alistuneena ja huokaisin.
"Voimme lähteä nyt metsästämään, Hopeatähti." mau'uin ja Haukkatassu yhtyi sanoihini.
"Menkäähän siitä sitten." päällikkö naukui hymy suussaan. Nyökkäsimme ja lähdimme ravaamaan kohti leirin sisäänkäyntiä.

Olimme juosseet ties vaikka kuinka kauan, kunnes saimme kuonoihimme iljettävän hajun. Nyrpistin kuonoani sen hajun voimasta.
"Haistatko tuon?" kysyin Haukkatassu joka painoi korvansa luimuun. Itse en tuota haua tunnistanut, mutta hän sen näytti loistavasti tunnistamaan.
"Juokse piiloon!" naaras karjaisi ja juoksin ilman toista käskyä pois hajusta päin. Samalla kamala karjaisu ja murina täytti korvani ja pysähdyin kuin seinään. Vaikka tuota hajua en tunnistanut, karjaisu oli ilmiselvästi kettu.
"Haukkatassu, minä tulen!" parahdin ja juoksin takaisin naaraan luokse.

Kettu ja nuori oppilas painivat kuin viimeistä päivää. Huusin raivoissani ja loikkasin punaruskean otuksen niskaan. Terävät hampaani iskeytyivät voimalla sen lihaan ja veri tulvahti suuhuni. Katsoin sivusilmällä Haukkatassua, joka oli pureutunut tiukasti sen oikeaan käpälään. Muutama haava oli alkanut vuotamaan pahasti ystäväni turkilla ja hän näytti väsyneeltä.
*Kestä vielä hetki!*
Pinnistin kaikilla voimillani purren ja raapien kettua. Haukkatassu lennähti sivulle muutaman ketunmitan verran ja karjaisin säikähtäneenä.
"Haukkatassu!"
Se oli virhe, sillä kettu sai minut lennätettyä sivulle ja loikkasi perässäni päälleni. Terävät ja kuolaiset hampaat välkkyivät kaulani luona ja terävä kipu levisi rintamukselleni. Parkaisin tuskasta ja suljin silmäni irvistäen. Viilsin voimalla käpälääni ilmassa, ja tunsin heikosti sen osuvan johonkin. Olin kuitenkin itse liian väsynyt ja voipunut, etten jaksanut edes aukaista silmiäni. Hetken kuluttua tunsin painon katoavan päältäni ja pimeyden ottavan valtansa ympäriltäni.

//Tosi tönkkö, koska lopussa ei jaksanu kirjoittaa + Katson Smurffit 2 xD
Vastaus:25 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihkatassu,jokiklaani
20.12.2013 19:11
Näykin vesimyyrän ruumiista viimeiset lihanpalat ja nousin ylös istumaan, Mahlapentu oli nimitetty hetki sitten oppilaaksi ja voisimme jälleen nukkua samassa pesässä. Aurinko häikäisi silmiäni ärsyttävästi ja käännyin ympäri, edessäpäin tassutteli hiekanvärinen oppilas. Tassutin siskoni luokse ja tervehdimme toisiamme.
”mennäänkö metsään?” Kysyin innoissaan nyt, kun molemmilla oli lupa lähteä leiristä.
Mahlatassu ravisti päätään tomerasti ”Menen Ilvestulen kanssa kertaamaan Jokiklaanin rajat”
”voinko minäkin tulla? En ole saanut melkein yhtään opetusta kertaakaan, joten Ilvestuli voisi olla paras vaihtoehto siihen” Katsoin Mustakynttä ja tuhahdin luimistaen korviani.
”Kaipa se käy” Mahlatassu hymyili ja liikautti korvaansa merkiksi seurata.
Tassutimme Ilvestulen luokse, joka oli juttelemassa muiden sotureiden luona. Oranssi kissa käänsi päätään meitä kohti ja katsoi minua ihmeissään.
”Ilvestuli, sopiiko että Pihkatassu tulee mukaamme?” Mahlatassu kysyi pirteänä ja tapitti mestariaan suurilla silmillä.
Ilvestuli nyökkäsi ”Kaipa se käy, jos hän ei ala käydä vaikeaksi”
Ryhdistin asentoani hieman ja otin vakavan ilmeen kasvoilleni ”En tee mitään pahaa, lupaan sen!”
Ilvestuli naurahti ja nousi seisomaan ”Lähdetään sitten”
Hyppelimme innoissamme molemmat siskoni mestarin takana ja haistelimme ilmaa. Melkein kaikki lumi oli sulanut maasta ja muuttunut vedeksi, tassuni peittyi kuralla ja yritin etsiä vesilätäkköjä tassujeni puhdistamiseen. Sama ongelma näytti vaivaavan Mahlatassuakin, sillä hän tassutteli jalat nousten korkealle ja hän myös ravisteli tassujaan vähän väliä. Ajattelin, että minun pitäisi tällaiset ongelmat kestää soturinakin, joten yritin olla välittämättä liukkaasta mudasta, joka tarttui tassuihini ja likasi niitä samoin kuin mutapisarat, jotka roiskivat vatsassa oleviin karvoihini jättäen mutaisia läikkiä sinne tänne. Haistelin ilmaa ja yritin unohtaa mudan, ilmassa leijui kitkerä haju, se oli Varjoklaanin. Varmaankin haisivat niin pahalle sen takia, että söivät rupisammakkoja ja sisiliskoja. Mahlatassu tuli viereeni tassujaan ravistellen.
”Vihaan tätä mutaa!” hän kiljaisi ja samalla mutapallo lensi suoraan naamaani.
Katsoin siskoani hetken vihaisena, mutta sitten rauhoituin, sehän oli vain vahinko. Jatkoimme matkaa reviirin rajalla haistellen ilmaa vihollisten varalta. Varjoklaanin haju alkoi kadota ja tilalle alkoi levitä jotenkin tuttua hajua, olin haistanut sen ennenkin eikä siitä ollut edes paljoa aikaa.
”Ilvestuli? Minkä klaanin haju tuo on?” Kysyin ujosti
”Tuuliklaanin” Hän vastasi nopeasti ja ravasi eteenpäin.
>>Tietenkin! Kaislahäntähän on Tuuliklaanista!<< Ajattelin ja mieleeni tuli Kaislahäntä, hän oli pelastanut minut kun olin tippunut jään läpi kylmään veteen.
Heräsin todellisuuteen takaisin ja juoksin siskoni luokse.
”Mihin sinä jäit?” Hän kysyi ihmeissään.
Katsoin hetken maahan ”Siellä oli hiiri tai jokin, yritin napata sen mutta se pääsi karkuun”
Sisareni katsoi minua huvittuneena ”Hiiriä ei ole nähty täällä reviirillä moneen päivään! Tiedän että huijaat!”
Ravistin päätäni ja juoksin pois siskoni luota äkkiä ennen kuin jäisin kiinni. Mahlatassu oli kuitenkin nopeampi ja hyppäsi eteeni ”Mitä sinä salailet?” hän hihkaisi uteliaana
”En mitään!” Ulvaisin ja tönäisin Mahlatassun pois edestäni.
Mahlatassu loukkaantui tuosta ja hyppeli Ilvestulen viereen jättäen minut taaksensa. Hän huitoi pari kertaa häntäänsä ja juoksi leiriin samalla lennättäen kuraa kuonolleni.
Sihahdin ja jatkoin kävelemistä leiriin päin Ilvestulen vieressä, joka näytti olevan ihmeissään äskeisestä ja samalla pudisti kuonoaan, sillä hänenkin päälle oli roiskinut mutaa.

//jos tästä tulee ne vaadittavat kp:t niin soturinimi tulee olemaan Pihkakynsi
Vastaus:Saat 20 kp:eetä :3

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
20.12.2013 17:43
Kun muut olivat hetken aikaa purkaneet huoliaan, kun olivat luulleet että olin hukkunut, he auttoivat minua sukimaan turkkiani. Kotkasielu lähti hakemaan maahan kaivamamme riistan, jotka olimme saalistaneet. Hän tulisi perässämme takaisin leiriin. Me muut aloimme tallustaa kohti leiriä.

-Leirissä-

Leirin suuaukolla huokaisin helpotuksesta; Tassujani oli särkenyt koko matkan ajan, ja talvinen viima sai turkkini kylmenemään. Kastanjahäntä kiirehti metsästyspartiota vastaan, Seittitähti vierellään. Heillä molemmilla oli huolestunut, mutta hitusen hämmästynyt ilme.

"Minne te katositte, olimme huolissamme!" Kastanjahäntä sanoi. Osasin kuvitella, kuinka emoni olisi sanonut tuon. Seittitähti vilkaisi varapäällikköönsä hieman toruvasti, kunnes maukui.

"Mitä teille siis tapahtui?" hän kysyi. Punarintasiiipi selosti koko jutun hänelle. Päällikkö kuunteli rauhallisesti, välillä päätään nyökytellen. Lopulta hän sanoi:

"Kuupilvi, mene välittömästi Sinisiiven luo. Te muut, voitte hakea osuutenne tuoresaaliskasasta. Sinäkin Kuupilvi voit ottaa osuutesi myöhemmin." Sitten Seittitähti käveli itsekin tuoresaaliskasalle. Kastanjahäntä heilautti häntäänsä hyvästiksi ja lähti hakemaan sotureita mukaansa metsästyspartioon. Minäkin hyvästelin muut ja tassuttelin siskoni pesälle. Haistoin hänen makean tuoksunsa ja astuin sisään. Sinisiipi käskytti Kamomillatassua;

"Sinun täytyy muistaa nämä yrtit." Sitten hän huomasi minut ja jatkoi. "Jatketaan huomenna lisää. Voit hakea oman osuutesi riistasta. Tuo samalla minulle ja Kuupilvellekin." Juovikas oppilas nyökkäsi mestarilleen, tervehti minua, ja lähti kohti tuoresaaliskasaa. Astuin peremmälle ja kosketimme siskoni kanssa kuonoja yhteen Sinisiipi sipaisi poskeaani ja minä kehräsin.

"Hei, siskoseni." snoin, ja samassa tunsin mahassani vääntävän kivun. Yritin pitää hymyn kasvoillani, mutta kivulias tuska kaihersi joka paikassa.

"Onko sinulla jokin hätänä?" Sinisiipi kysyi.

"Urghh." vastasin, sillä en saanut suustani muuta ulos. Pidin vatsastani kiinni ja ulisin tuskasta Parantaja tuli luokseni ja tunnusteli mahaani. Hän näytti ensin huolestuneelta, kunnes naaraan kasvoille levisi leveä hymy. Hän istahti ja rentoutti lihaksensa.

"Mi-mitägh...sinä shiinä virnuihleth?" nau'uin hampaideni välistä. Sinisiipi havahtui hymystään ja tarttui tassuuni tassullaan kiinni ja nuolaisi sitä.

"Kuupilvi." Siskoni kehräsi. "Olet raskaana ja saat pentuja."

//Jatkuu//
Vastaus:Voih pian ne syntyvät <3 Saat 20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli Varjoklaani
20.12.2013 17:39
Tunturituuli heräsi käpälän töytäisyyn. Musta kolli raotti toista tummansinista silmäänä ja näki sotureiden pesän hämärässä kissan hahmon, joka tarkentui Revontulikaiuksi, Varjoklaanin varapäälliköksi.
"Herrää! en anna sinulle vapautusta partioista vaikka silmäsi olisikin kiepä. Ylös siitä! Johdat Aamupartiot pian. Ota Nokitassu ja Tammiturkki mukaasi!" naaras maukui käskevästi. Tunturituuli murahti ja avasi toisenkin silmänsä kokonaan. Sitä aristi hieman, sillä pitkä arpi, joka kulki sen yli, ei ollut vielä parantunut. Mustan kollin ilme oli muutenkin rasittunut, kun hän nousi ja asteli herättämään Tammiturkin. Pieni ruskea kolli höristi korviaan.
"Partioko? Tulen pian", soturi murahti ja nousi tassuilleen. Tunturituuli heilautti tuuheaa mustaa häntäänsä ja asettui sotureiden pesän edustalla rivakalle pesulle. Revontulikaiku keskusteli Mustatähden kanssa vähän matkan päässä. Tunturituuli siristi silmiään ärsyyntyneesti ja käänsi katseensa oppilaiden pesälle. Nokitassulle oli jo ilmeisesti käyty ilmoittamassa partiosta. Mustavalea oppilas istui levottomasti pesän suuaukon edustalla.
"No Tunturituuli, minnes päin olemme lähdössä", Tammiturkki kysyi ja työntyi aukiolle sotureiden pesästä.
"Revontulikaiku ei sanonut siitä mitään. Parasta kai käydä kysymässä", Tunturituuli sihahti.Tammiturkki säpsähti soturin ärtynyttä äänensävyä.
"No, käy sinä kysymässä", kolli maukui, Tunturituuli urahti ja nousi tassuilleen. Revontulikaiku mulkaisi häntä, kun soturi lähestyi.
"Mitä asiaa!" naaras ärähti. Mustatähti nosti katseensa Tunturituuleen.
"käymmekö kaikki rajat läpi?" Kolli kysyi ja nyökäytti kunnioittavasti päätään.
"Tietysti, vai tarvitsetteko minua pitämään käpälästä kiinni?" Revontulikaiku vastasi pistävästi. Tunturituuli paljasti hampaansa varapäällikölle ja marssi takaisin.
"Lähdetään, Tammiturkki. Hae Nokitassu", valtava kolli murahti. Tammiturkki kohautti lapojaan ja asteli ripeästi oppilaiden pesälle. Hän palasi pian mukanaan Nokitasu. Mustavalkoisen oppilaan turkki oli innosta pystyssä.
"Kierrämme kaikki rajat. suuntamme ensimmäiseksi järvelle ja jatkamme kohti jokiklaanin rajaa", Tunturituuli ilmoitti. Tammmiturkki nyökkäsi.
"sitten on parasta kiirehtiä."
Tunturituuli kääntyi ja lähti jolkuttamaan kohti Varjoklaanin leirin suuaukkoa. Tammiturkki seurasi häntä, ja Nokitassu hyppelehti soturikaksikon rinnalla. Tunturituuli ei voinut olla piristymättä hieman päästessään leiristä. Revontulikaiku tuntui vihaavan häntä yli kaiken. Valtava musta kolli jatkoi kevyemmin askelin matkaa.

Tunturituuli! Missä ihmeessä oikein kävitte. Käskin kiertää vain rajat! Ei sinullakaan voi mennä siihen näin kauan!" Revontulikaiku maukui ylenkatsovasti, kun, Tunturituuli johti Tammiturkin ja Nokitassun leiriin. Kaikki kolme olivat väsyneitä pitkästä matkasta.
"Emme havainneet tunkeilijoita, Revontulikaiku"; Tunturituuli maukui hampaitaan kiristellen. Mikä Revontulikaiulla oikein oli, kun hänen oli pakottava tarve koko ajan arvostella Tunturituulta?
"No e muuta odotakkaan, kun sinä johdat partiota. ala laputtaa, saat lähteä uuden oppilaamme, Tuhkatassun kanssa metsästämään huomenaamuna, koska hänen oma mestarinsa on partiossa", Revontulikaiku maukui arvostelevasti ja heilautti häntäänsä terävästi. Tunturituulen kynnet liukuivat esiin, mutta hän veti ne väkisin takaisin sisään. KOlli kiepsahti kannoillaan ja irvisti, kun hänen arpeaan vihloi.
"Hei, Tunturituuli", kuului lempeä ääni sotureiden pesältä, ja soturi käänsi päätään. Hänen silmiinsä osui paksua harmaata turkkia, ja Usvamarja pujahti esiin.
"Onko kaikki hyvin? näytät lopen uupuneelta", naaras maukui ja tassutteli kollin luo. Tunturituuli vilkaisi Revontulikaikua.
"Hänellä on jotain minua vastaan", soturi urahti. Usvamarja kehräsi.
"Lehtikadon aikaan kaikki ovat hieman kireitä. Tule, tuon sinulle tuoresaalista", naaras maukui ja nuolaisi pehmeästi Tunturituulen poskea. Kolli värähti kiitollisena ja lysähti sotureiden pesän eteen.

//ei ollu oikein inspistä//
Vastaus:Kiva saada Tunturituuleltakin pitkästä aikaa tarinaa c: Ja saat 23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ulpukkapentu, Varjoklaani
20.12.2013 17:30
’’Hehee!’’ mourusi Konnapentu pienen, seinämään kaivetun kolon edessä. Ulpukkapentu oli hänestä noin jäniksen loikan päässä sammalpallo edessään. Naaraan suuret meripihkasilmät kimalsivat hermostuneesti.
’’Anna mennä vain.’’ Villakkopentu kannusti hieman sivummalla. Ulpukkapentu töytäisi likaisenvalkealla tassullaan varovasti sammalpalloa ja pörhisti sitten häntäänsä urheasti. Pentu potkaisi pallon eteenpäin ja se kierähti vahvasti ’maalia’ kohti. Konnapentu oli kumminkin nopeampi ja kolli nappasi pallon silmänräpäystä ennen kuin se kierähti seinämäkoloon.
Ulpukkapentu harmistui ja siirtyi vuoronsa jälkeen sivummalle. Naaras piteli pörhöistä häntäänsä kiinni kyljessään ja katseli muualle. Villakkopentu töytäisi tätä.
’’Älä nyt, ei aina voi onnistua!’’ kollipentu lohdutti reippaasti.
’’Mutta minä en onnistu ikinä…’’ Ulpukkapentu mutisi juuri ja juuri kuultavan vastauksen. Villakkopentu läppäsi naarasta leikillään korvalle.
’’Höpö höpö.’’ kolli naurahti. Samassa kuului Omenapennun harmistunut naukaisu:
’’Hiirenpapanat!’’
Ulpukkapentu kohotti katsettaan ja huomasi, ettei Omenapentukaan ollut saanut sammalpalloa maaliin.
Se ilahdutti Ulpukkapentua, mutta samalla hän oli pahoillaan Omenapennun puolesta.
’’Kuka haluaa vielä pelata tätä?’’ Konnapentu kysäisi ja tassutteli pois maalinvahdista.
’’Eeeen minä…’’ vastasi Ulpukkapentu arasti.
Omenapentu päästi pitkän haukotuksen.
’’Njäh, en minäkään enään jaksa. Väsyttää ja minulla on nälkä.’’ tämä naukaisi ja vilkaisi muita.
’’En minäkään enään jaksa.’’ Villakkopentu julisti. Konnapentu ravisteli turkkiaan.
’’Ei tätä voi yksinkään pelata, joten taidan mennä nukkumaan. Tuletko, Omenapentu?’’ kolli kysyi sisareltaan. Saatuaan myöntävän vastauksen pentu lähti sisarensa kanssa nukkumaan. Ulpukkapentu käänsi katseensa Villakkopentuun, mutta naaras hätääntyi huomatessaan, ettei kolli ollutkaan siinä.
Hän oli jäänyt yksin. Yksinolo kauhistutti Ulpukkapentua, joten tämä ampaisi varaemonsa Kaitapolun luo nopeasti kuin säikähtänyt hiiri.
Pentu painautui Kaitapolun takkuisen turkin suojiin ja nautti tämän lämpöisestä maidontuoksusta. Samassa pennun vatsa päästi äänekkään murahduksen ja Ulpukkapentu nousi istualleen.
’’Kaitapolku?’’ pentu naukaisi varoen.
Kuningatar nosti päätään ja katsoi ottopentuaan.
’’Niin?’’ tämä kysyi.
’’Tahtoisin hieman maitoa.’’ Ulpukkapentu kertoi vispaten häntäänsä iloisesti. Kaitapolku ravisti päätään.
’’Ei.’’
Ulpukkapentu hämmästyi. Ei? Miksi ei?
’’Enkö saa ruokaa?’’ pentu niiskaisi epätoivoisena. Oliko hän tehnyt jotain pahaa? Kaitapolku kehräsi huvittuneesti.
’’Saat toki, mutta et maitoa. Olet tarpeeksi vanha syömään tuoresaalista.’’ kuningatar selitti pennulle.
Ulpukkapennun meripihkasilmiin tuli innostunut kiilto.
’’Olen siis pian oppilas!’’ pentu vinkaisi. Kaitapolku pyöräytti silmiään.
’’Miten sen nyt ottaa. Et niin pian kuin oletat, mutta kai sitä voi sanoa pian tapahtuvaksi.’’ naaras kehräsi. Kaitapolku otti viereltään varpusen ja asetti sen Ulpukkapennun eteen.
’’Tuossa.’’
Ulpukkapentu vilkaisi lintua ja sitten varaemoaan. Pentu haukkasi varovasti varpusen vatsaa, ja repäisi sitten kunnon palan lihaa. Tuoresaalis oli mehukasta, ja maistui yllättävän paljon paremmalta kuin maito.
Ulpukkapennun syötyä tämä Kaitapolun hännän suojiin ja nukahti sinne.

//Voikos Varjoklaanin kuningattariin lisätä: Kaitapolku- harmaanvalkea juovikas naaras jolla on tummanvihreät silmät.

Vastaus:Saat 23 kp:eetä! ^^ Ja lisään Kaitapolun

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
20.12.2013 16:01
Salama tunsi kuinka kylmät väreet kulkivat naaraan koko ruumiin läpi vauhdilla. Naaras ravisteli päätään epäuskoisena siitä, että ei saisikaan pentuja. Salamaa oli piinannut jo monta päivää Se, kun hän oli tuntenut potkaisuja mahassaan. Kuullessaan äänen naaras kohotti päätään ja vilkaisi taakseen. "Kuka vahtii heitä sen jälkeen kun vahtivuoroni päättyy?" kuului sihahdus kun Steel tuijotti väsynein silmin Terähammasta. Kolli oli kuitenkin voimaton, ainakin melkein kun oli valvonut eilisen aurinkohuipusta aamuun saakka. Kolli oli ansaitsitkin tauon. "Hohtoterä" Salama murisi välinpitämättömänä ja vilkaisi Terähammasta. "Sinä saat hoitaa tämän päivän" Salama tuhahti ja nousi neljälle jalalleen päästääkseen kauemmas. "Mutta ensin käyn heidän luona" Salama laahusti eteen päin välittämättä ikävistä potkaisuista mahassaan. Kuului pelästynyt naukaisu, kun Tiikerinsilmän hännänpää vilahti naaraan ohitse. "Et karkaa minnekään senkin sokea ketunläjä" Salama sihisi ja hyppäsi sokean kollin kimppuun kynsien tämän selkää raivoisasti. Ehkä olisikin ollut parasta tappaa kolli suoraan. "Tiikerinsilmä..." kuului matalaa murinaa kun Hohtoterä ilmestyi varjojen kätköistä. Nuori naaras nyökkäsi Salamalle joka antoi pienemmän ja nuoremman naaraan käydä kynsimässä Tiikerinsilmää.

"Missä kumppanisi asuu?" Steel naurahti Salaman kuullen Hohtoterältä joka vain seisoi paikoillaan vahtimassa kolmea vankia. "Emme olla nähty..." Hohtoterä naukaisi värittömästi tuijottaen maata. Salama rynnisti pois paikalta. Terähammas oli metsästämässä, Steel menisi Tuuliklaanin reviirille metsästämään, Hohtoterä vartioisi kolmea kissaa.. Vapaata aikaa Salamalle. Pesässään Salama lysähti väsyneenä maahan vaikka ei ollut tehnyt melkein mitään. Naaras huokaisi syvään ja raskaasti sulki silmänsä, vielä murhanhimoisesti hymyillen kunnes nukahti.

unessaan Salama seisoi oman, suuren laumansa edessä ja tuijotti kylmällä katseella omia lauman kissojaan. Terähammas seisoi naaraan vierellä ja varajohtajan turkki heilui tuulessa. "Tänään me valtaamme Tuuliklaanin, seuraava kuu ja Varjoklaani, seuraava Jokiklaani ja sitten Myrskyklaani" kajahti Steelin terävä ulvahdus. Salama käänsi päätään toiseen suuntaan ja huomasi kumppaninsa seisovan naaraan vierellä. Suuri, varmaan kahden klaanin kokoinen lauma yhtyi voitonriemuisiin ulvahduksiin mutta Steel vielä sähähti. "Jos epäonnistumme, yritämme uudestaan suuremmalla joukolla" Salama mourusi vaikka ei olisi edes tahtonut. Hän oli vain katsomassa. Hohtoterä erottui selvästi, naaraan vierellä oli joku outo hahmo jota Salama ei aluksi tunnistanut. Sitten naaras huomasi että Hohtoterän vierellä oleva kolli oli Hohtoterän kumppani! Pian Terähammas ja Steel yhtyivät muiden laumalaisten ulvahduksiin, hetken päästä myös Salama. Salama oli yhtäkkiä jossain paikassa, mitä ei tunnistanut. Sitten naaras huomasi paikan olevan Tuuliklaanin leiri, Steel hyppäsi suurikokoisen kollin kimppuun ja parantaja rynnisti eteen päin auttaen klaanin sotureita. Salama naurahti ja hyppäsi ilmaan nopeasti ennen kuin etsi katseellaan tiettyä kissaa. Mutta samassa,Salama reväytti silmänsä auki ja palasi todellisuuteen. "Voi hiirenpapanat" Salama murisi tajutessaan että Se oli niin kaunis uni, sr oli vain unta. Salama tuhahti. Naaraan ruumiin ylitse tuli salamana kipuaalto, luolassa oli muuten hiljaista lukuun ottamatta Salamaa joka yritti nousta ylös makuusammaleellaan. Steel rynnistikin yhtäkkiä sisään ja tuijotti Salamaa epäuskoisena. "Mitä siinä lorvailet, pennut!" Salama murisi yrittäen kestää kivun. Naaras pysyi paikallaan. Steel nosti kollipennun Salaman eteen suittavaksi. Naaras aloitti pienen pennun sukimisen, ja alkoi erottaa heikosti pennun turkin sävyä. "naaras" kuului lyhyt murahdus ja tumma karvanyytti ilmestyi Salaman eteen. Salama ähkäisi ja yritti alkaa sukimaan pentua, mutta silloin Steel nosti naaraan eteen värikkään naaraspennun. Salama alkoi sukimaan ensin nopein vedoin edellistä pentua, kunnes siirtyi seuraavaan. Sysimusta kollipentu inisi. Samoin musta, salamarsidallien naaras alkoi inistä kun Salama lopetti sukimisen. Kilpikonnakuvioinen pienikokoinen, ehkä heikoimman näköinen naaras inisi heikosti mutta oli silti elävä- ainakin vielä. Sitten tuli kuolemanjiljaista, lukuun ottamatta kolmen pennun ääniä. Salama murahti ja vilkaisi Steeliä kysyvästi. Samassa uudet kipuaallot tulivat kuin tyhjästä, ja Sterl nosti Salaman eteen suittavaksi mustanharmaan kollipennun.

viisi pentua Salaman edessä hämmästytti Hohtoterää, joka tuli yllättäen paikalle kun Steel oli kadonnut vartioimaan vankeja. "Ovatko nuo sinun?" naaras kysyi epäuskoisena ja luimisti korviaan. Salama luimisti korviaan myös. "Opi olemaan hiljempaa, sinun on syytä tietää että kaipaamme lisää laumalaisia" Salama sihisi samalla kun naaras viuhtoi häntäänsä edes takaisin. Hohtoterä kosketti kuonollaan synkän harmaata pentua joka käänsi päätään siihen suuntaan missä ajatteli Hohtoterän olevan. Salaman pää ilmestyi yhtäkkiä. "Terähammas meni vartioimaan itse" kolli mourusi ja niin ylvään näköisenä asteli Salaman vierelle irvistäen. "Ovatko jo nimet valmiina?" kolli tuhahti ja katsoi pysyvästi Salamaa. Naaras pudisteli kuitenkin päätään. "Tuo mustanharmaa kollipentu on Susi" Salama naukaisi vilkaisten Steeliä välinpitämättömänä. Kolli nyökkäsi ja katsoi vuoron perään sysimustaa kollipentua, ja ja synkän harmaata kollipentua, jolla oli ruskeita salamaraitoja. "Pääsky on tuo ja tuo on Korppi?" Steel murahti kysyvästi ja vilkaisi naarasta joka tyytyväisenä murhanhimoinen pilke silmäkulmassaan irvisti. Jos pennuista tulisi vahvoja ja laumalleen uskollisia, tulisi heistä hyviä laumalaisia. Kunnon laumalaisia. "Tuo voisi olla Kauhu?" Hohtoterä kysyi innokkaana osoittaen hännällään salamaraitaista pentua. "Ei, Olisiko hän Angeliza?" Steel kysyi korviaan liikuttaen hermostuneesti. Salama nyökkäsi ja tuhahti "Tämä on Sulka" naaras tuijotti Sulkaa, kilpikonnakuvioista pientä naaraspentua joka oli hiljainen alussa, nyt äänekäs. Salama vilkaisi kaikkia pentujaa, kaikki näyttivät sillä hetkellä yhtä vahvoilta ja mahtavilta. Jonakin päivänä he joko luultavasti tulisivat laumaan, tai tai eivät. Luultavasti kuitenkin parempi. Virnistys kävi Steelin naamalla. Kolli hymähti.

//pennut siis synty nyt :3//
Vastaus:Uh, kaunis tarina :3 Saat 25 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteravirta, Tuuliklaani
20.12.2013 15:08
Aamun ensimmäiset valonsäteet siivilöityivät Tuuliklaanin sotureiden pesän risukatosta. Kevyt valo lämmitti kuuraista maasta ja herätti hiljalleen väsyneitä kissoja, jotka valmistaituivat uuteen päivään. Eräs naaras pyörähti unenpöpperössään, iskien etukäpälänsä toisen päälle. Tummempi kissa sähähti ja vavahti hereille. Mutta naaras vain nukkui, kunnes tummempi kolli ravisti hänet hereille.
" Ämmm...onko nyt muka jo aamu? ", naaras mumisi väsyneesti ja käänsi kylkeään kuuraisella maalla. Naaras oli kierinyt omalta sammalpediltään alas, muttei selvästi itse tajunnut sitä. Mustaraidakas kolli nyrpisti kuonoaan ja päätti jättää asian sikseen. Naaras venytti pitkiä jalkojaan kokomittaan ja nytkäytti väsyneesti päätänsä. Tämän punertava, liekinleimuava turkki välähteli aamuvalossa ja tummat läiskät näyttivät kuin maan mustuttaneelta hiileltä. Naaras kiepsahti ympäri, selälleensä, ennenkuin kääntyi kunnolla ympäri nousten ylös. Väsyneesti tämä heilautti häntäänsä ja katsoi muita nukkuvia kissoja. Pesässä oli enää vain kaksi nukkuvaa Tuuliklaanilaista, täplikäs Mutakynsi ja vaaleanharmaan raidallinen Vinhapuro.
" Vaahteravirta? Oletko täällä? " , kuului nuori naukaisi pesän suuaukolta ja siellä seisoi nuori Köynnöstassu. Vaahteravirran nuori oppilas heilautti tupsupäisiä korviaan ja tämän silmät kimalsivat kevyesti valossa.
" Täällä ollaan! ", Vaahteravirta naukaisi ja pomppi muutamalla hypyllä oppilaan eteen. Valkoturkkinen oppilas hymähti ja lähti nauraen pesästä, Vaahteravirta takanaan. Aukio oli yllättävän tyhjä ja tunnelma laskenut viime kuusta. Vaahteravirta katsoi hämmentyneenä rosoista pesän suojaavaa pensaikkoa, sen tummanharmaita, hiiltyneitä kohtia. Lumi oli peittänyt rikkinäisen suoja-aidan ja sai sen näyttämään suuremmalta, mutta Tuuliklaanilaisten kissojen pelon melkein haistoi. Kissat tuijottivat lyhyitä pensaita ja kuiskivat toisilleen. He pelkäsivät, että muut klaanit hyökkäisivät. Vaahteravirta ei siihen uskonut, hän kun oli viime kokoontumisella ollut mukana ja kuullut, että melkein joka klaani oli palanut niin pahasti, että hyvä kun ruokaa löytyi. Pari kuuta sitten Myrskyklaanilaisetkin olivat olleet Tuuliklaanin nummilla nukkumassa. Mutta miten Tuuliklaani itse pärjäsi? Heitä terrorisoitiin jatkuvasti ja syypäänää on Salamapentu.
" Vaahteravirta, tuletko? ", Köynnöstassun naukaisu keskeytti nuoren naaraan pohdiskelun. Tämä katsoi oppilaaseensa, jonka eriväri silmät tuijottivat odottavasti mestariaan.
" Joo, mennään vain. ", Vaahteravirta naukaisi ja odotti että Köynnöstassu menee ensin. Kylmä, haljennut kuuramaa rapisi hennosti naaraan käpälän alla ja suuaukko oli aivan lumen peittämä. Kylmä, valkoinen lumi oli peittänyt melkein koko suuaukon, mutta sehän ei Vaahteravirtaa pysäyttänyt. Naaras käveli oppilaansa ohitsen, kapusi horjuen lumikasan päälle ja tijotti pienestä kolosta sisään. Lumi tämän tassujen alla alkoi vyörytä uhkaavasti alaspäin ja juuri silloin naaras pomppasi kolosta. Kuivunut suuaukon risukatosto repi hieman naaran turkkia, mutta muuten hän liukui suuaukon kovalle, jäätyneelle multamaalle. Vaahteravirta nousi varoen ylös ja oli heti kaatua tämän jalan luiskahtaessa kirkkaan jään päällä. Naaraan sydän sykytti kuin pienen, vangitun varpusen, mutta kun hän pysyi paikoillaan hetken, tämä koetti astua uudelleen jään päälle. Tällä kertaa naaras ei kaatunut ja tämän kasvoille levysi kevyt hymy.
" Voit tulla Köynnöstassu! Mutta v-", naaras naukui, muttei kerennyt sanoa loppua, kun valkoinen oppilas liukui vauhdilla lumen päältä ja kaatoi Vaahteravirran. Naaras lennähti suoraan selälleen ja ähkäisi, tuntiessaan kuinka tömähdys järisytti tämän selkärankaa. Karvaat kyyneleet nousivat naaraan silmäkulmiin ja tämä ähkäisi kiepahtaen kyljelleen. Viileän tunnelin maa sai naaraan kivun turtumaan pelottavan nopeasti ja yllättäen kaikki hämärtyi. Vaahteravirta paukautti vahingossa päänsä jäähän ja tämän näkö katosi, tilalle tuli vain valkoinen purskahdus ja pimeää. Tuntui kuni naaras vain olisi leijunut pimeässä, kunnes tämä tunsi jonkun pistelevän tämän selkää. Siinä samassa naaras säpsähti hereille, kiepahti selälleen ja oli raapaisemassa edessään olevaa kissaa, mutta laski tassunsa nähdessään Sinisiiven.
" Ai sinä heräsit. ", naaras naukui hymähtäen, mutta vieno huolenvire kuvastui tämän kasvoilta. Vaahteravirta säpsähti kivun purressa tämän selkää ja naaras pyörähti mahalleen pehmen sammaleen päälle.
" Miksi moinen ilme? ", Vaahteravirta naukui kipujensa keskellä. Sinisiipi pysyi hetken hiljaa.
" Kastanjahäntä ei ole palannut vieläkään metsästyspartiosta.."

// Jotain lyhyttä :I ilmoitin vain että olen elossa ♥
Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahtokukka, Myrskyklaani
20.12.2013 14:43
Vaahtokukka huiskaisi terävästi hännällään ja loi emoonsa leimuavan katseen.
"Surusateen lapa on murtunut. Jos haluat, että jätän hänet kuolemaan niin omapa on vikasi!" parantaja äyskäisi vihaisesti. TUlikukka siirsi lehdenvihreän katseen tyttäreensä. Hänen musta, punajuovainen turkkinsa silisi hiljalleen.Varapäällikkö marssi Vaahtokukan ohi viikseäkään räpäyttämttä. Vaahtokukka äsähti uupuneena. Hän oli valvonut koko yön keräillen erilaisia yrttejä ja hoitaen Surusadetta. Riita oman emon kanssa veti hänestä viimeisetkin voimat. Lumikkotassu kurkisti sisään parantajanpesän suulta.
"Onko jokin hätänä? Tulikukka näytti siltä kuin olisi valmis repimään joltakulta korvat päästä", valkoinen kolli maukui.
"Äh, ei mitään. Voisit lähteä hakemaan vihmaa. Saamme siitä salvaa Surusateen murtuneesee luuhun", Vaahtokukka maukui väsyneesti. Lumikkotassu katsahti mestariinsa ymmällään mutta hävisi pian.
"Vaahtokukka, mene lepäämään vain, kyllä minä pärjään", Surusade ähkäisi makuusijaltaan.
"Mutta..."
"Se oli käsky", Surusade kehräsi käheästi ja kurottautui nuolaisemaan naaraan korvaa. Vaahtokukka huokaisi.
"Lupaat ettet satuta itseäsi. Ja käske Lumikkotassun herättää minut kun tulee", Parantaja myöntyi ja tassutteli pieneen pesäänsä kallionhalkeamassa ja pujahti sisään. Tuntui pahalat ajautua riitoihin oman emonsa kanssa. Tulikukka oli aina tukenut ja auttanut häntä. Nyt varapäällikkö vähintään ärisi joka kerta kun parantaja oli kuuloetäisyydellä. Naaras huokaisi ja ummisti silmänsä.

Tuntui kuluneen vain hetki, kun Lumikkotassu jo tökki Vaahtokukkaa varovasti.
!Vaahtokukka, tein salvan, ja hain ylimääräistä vihmaa jatkoa varten", parantajaoppilas ilmoitti. vaahtokukka aukaisi suunsa haukotuksen.
"Hyvä. hiero salva varovasti Surusateen lapaan, ja anna sen olla. Käske hänen olemaan koskematta siihen", hän mumisi ja ravisteli itsensä täysin hereille. Lumikkotassu nyökkäsi. Vaahtokukan täytyi myöntää, että kollista tulsi aikanaan taitava parantaja, joka osaisi asiansa enemmän kuin hyvin.
Naaras nousi istumaan ja peseytyi ripeästi. Aurinko oli jo laskenut lehtikadon ajan lyhyen päivän osoitukseksi, mutta leirissä liikuskeli siltikin vielä kissoja.
"Oletko jo syönyt, Lumikkotassu?" vaahtokukka huudahti.
"En, mutta toin jo Surusateelle ruokaa", kuului vastaus hämärästä. Vaahtokukka kehräsi ja tassutteli aukiolle. Hänen mielialansa laski jyrkästi, kun hän näki Tulikukan keskustelemassa Hopeatähden kanssa aukiolla. Hänen vatsassaan muljahti, kun hopeinen naaras kutsui hänet luokseen. Parantaja tassutteli pahaa aavistaen Tulikukan viereen ja kumarsi.
"Tulikukka kertoi minulle, että Surusade jäi hirviön alle. Jääkö hän henkiin?" Hopeathti ilmoitti ja vilkaisi varapäällikköään. Tulikukka istui järkähtämättä vilkaisemattakaan tyttäreensä. Vaahtokukka helpottui.
"Kyllä, luulen niin. Hänen jalassaa, on pieni murtuma, mutta enemmänkin minua huolestuttaa lapa. Se on sijoiltaan ja murtunut", Parantaja vastasi täsmällisesti. Hopeatähti nyökkäsi.
"Luotan siihen, että sinä ja Lumikkotassu hoidatte hänet kuntoon. Tarvitsemme entistä enemmän sotureita nyt, kun Kiivasmielikin on kadonnut", Hopeatähti maukui. Tässä vaiheessa päällikkkö ja Tulikukka vaihtoivat merkitseviä katseita. Vaahtokukka kumarsi hämillään.
"Voit mennä", Tulikukka urahti. Vaahtokukka kääntyi samantien ja asteli ripeästi tuoresaaliskasalle. Jokin oli varmasti vinossa. Parantaja nappasi suuhunsa jäniksen, ja palasi parantajan pesälle. Lumikkotassu puhdisti käpäliään salvasta.
"Toin meille hieman ruokaa", Vaahtokukka mumisi ja laski jäniksen maahan. LUmikkotassu nosti katseensa ja hihkaisi.
"Kivaa! Kokonainen jänis!" Oppilas maukui ja loikki aterian luokse. Vaahtokukka ei itse syönyt paljoakaan, ja tassutteli varsin pian Surusateen luokse.
"Sattuuko lapaasi?" hän kysyi hiljaa. Surusade raotti silmiään ja hymyili.
"sattuu, mutta kyllä minä sen kestän", kolli maukui hiljaa.
"Lapasi on vedettävä pian paikoilleen, eikä se ole miköän kivuton urakka. Se sattuu tuplasti nyt, kun lapa on myös murtunut. Mutta jos emme vedä siä paikoileen, ja et pysty ehkä kävelemään enää ksokaan kunnolla", Vaahtokukka maukui huolissaan. Surusade irvisti.
"Mitä pikemmin sen oaremmin. sinähän se parantaja olet", hän vastasi.
Vastaus:22 kp:eetä!

-Mustahaukka-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
19.12.2013 22:30
Kastanjahäntä tassutteli ympäri leiriä ja kävi aina vähän väliä parantajan pesällä. Nytkin tuuliklaanin varapäällikkö oli matkalla kyseiseen paikkaan. Oli kulunut noin neljänneskuu siitä, kun Kastanjahäntä oli saanut kuulla todellisen emonsa ja ajatus vaivasi häntä edelleen. Tai ei kolli ollut oikeastaan emon nimea saanut tietää, vain sen että tuo oli kotikisu. Ajatus puistatti varapäällikköä; hän oli aina luullut olevansa klaanikissa ja Saarnijalan pentu. Kastanjahäntä katsahti taivaalle etsien kysymyksiä visaisiin kysymyksiinsä. Kuka kollin emo oli ollut? Oliko hänellä sisaruksia? Mutta yksi kysymyksistä, ehkä tärkein niistä oli: Miksi tähtiklaani teki tämän hänelle? Siihen Kastanjahäntä ei kertakaikkiaan tiennyt vastausta. Nyt kun kolli oli saanut kuulla todellisen syntyperänsä, hän ei ollut varma mitä tekisi. Olihan eräs myrskyklaanin päälliköistä ollut alun perin kotikisu, mutta tämä ei ollut myrskyklaani. Tämä oli tuuliklaani, eikä Kastanjahäntä tiennyt, kuinka klaani suhtautuisi uutiseen. Ja voi tähtiklaani, kuinka Vaahteravirta siihen suhtautuisi. Tahtoisiko naaras enää olla kollin kumppani? Se oli vain täysi arvoitus. Suuret lumihiutaleet leijailivat hiljaa maahan, eikä Kastanjahäntä voinut muuta kuin istahtaa hetkeksi katselemaan niitä. Ilta alkoi hiljalleen hämärtyä, kun kolli nousi ja jatkoi leirin kiertämistä.

"Nyt, Kastanjahäntä. Sinulla on paras olla hyvä selitys täällä ramppaamiseen. Olen seuraillut sitä koko päivän." Sinisiipi huokaisi tympääntyneenä ja loi pitkän katseen kolliin. Kastanjahäntä naurahti hermostuneesti ja siirsi painoaan jalalta toiselle.
"Etsin vastauksia.." Kolli aloitti hiljaa, ettei kukaan kuullut ja nielaisi hermostuneena.
"No täältä niitä ei ainakaan löydy. Enkä usko, että löydät vastauksiasi kiertelemällä leirissä.. Näytät väsyneeltä. Menehän lepäämään." Sinisiipi naukui lempeämmin. Lepäämään? Sitä Kastanjahäntä oli tehnyt kaikkina muinakin päivinä! Levännyt, levännyt ja levännyt. Ja oliko hän löytänyt vastauksen? Ehei, kaikkea muuta. Varapäällikkö nyökkäsi jaksamatta väittää parantajalle vastaan ja laahusti sotureiden pesälle häntä perässä laahaten.

Kastanjahäntä kieriskeli sammalvuoteellaan ja huokaili kärsimättömänä. Kolli ei saanut millään unta, kieriskeli vain herättäen kaikki muut. Vaahteravirta nosti väsyneenä päätään ja loi Kastanjahäntään kysyvän katseen. Kolli pudisti päätään ja laski päänsä tassuilleen yrittäen taas tavoittaa unta. Se oli kuitenkin helpommin sanottu, kuin tehty. Hetken kuluttua varapäällikkö huokaisi syvään ja nousi ylös. Sukimatta turkkiaan Kastanjahäntä tepasteli leirin aukiolle ja suuntasi suuaukolle, jonka edessä piirtyivät kolmen kissan solakat hahmot. Kastanjahäntä kiristi vauhtia ja hölkkäsi lopulta kolmen kissan luo. Aiva kuin kolli oli arvellutkin; kissat olivat Kaislahäntä, Varpussiipi ja Vaahteravirran oppilas Köynnöstassu. Varapäällikkö tervehti kissoja nyökkäämällä ja partio vastasi tervehtimällä takaisin.
"Varpussiipi, haittaisiko sinua jos ottaisin paikkasi partiossa? Voit mennä takaisin nukkumaan." Kastanjahäntä naukui pää ylväästi pystyssä.
"Jaa, no mikäs siinä." Varpussiipi mumisi kohauttaen lapojaan, sitten kolli nyökkäsi varapäällikölle ja tassutti pois. Kastanjahäntä vilkaisi partiossa olevia kissoja, heilautti häntäänsä ja kiidätti kissat ulos leiristä.

Kun muut partion kissat olivat kiertäneet rajat ja lähtivät kotiin, Kastanjahäntä jäi kuljeksimaan metsään. Varapäällikkö huomasi tassujensa kuljettavan hänet kohti kaksijalkalaa, mutta nuori kissa ei välittänyt. Jospa hän löytäisi vastaukset sieltä. Aamuaurinko nousi taivaalle heitelleen lämpimiä säteitä Kastanjahännän turkille. Kollin kurkusta kohosi matalaa kehräystä tuon kulkiessa pitkin kaksijalkalan mutkikkaita teitä. Vähän väliä hän joutui hypähtämään aidalle, jotta pystyisi paikantamaan olinpaikkansa. Kun aurinkohuippu vaaleni, varapäällikkö huomasi, ettei ollut syönyt mitään ja nuuski ilmaa kuumeisesti. Ainoa tuoksu, joka kuului riistalle, olivat puutarhalinnut. Vaikka kolli lipoi huuliaan, hän tiesi ettei voisi koskaan ottaa minkäänlaista riskiä menemällä kaksijalanpesän lähelle. Vaikka toisaalta.. Eihän kukaan huomaisi, jos hän nopeasti listisi yhden? Ei Kastanjahäntä ainakaan uskonut. Kolli hiipi pensaiden takana yksi linnuista silmätikkunaan. Kun linnut keskittyivät jyvien nokkimiseen, varapäällikkö ponnisti ja loikkasi komealla hypyllä puutarhalinnun päälle. Eläimen tappaminen oli helppoa; Kastanjahäntä vai puraisi lintua nopeasti ja ateria oli valmis. Kolli naurahti ylpeästi ja tassutti pois pensaiden suojaan. Repiessään linnusta höyheniä, Kastanjahäntä ei huomannut pienikokoista kollia, joka jolkotti puutarhaan. Haistaessaan vieraita tuoksuja, kolli värähti karvat pystyssä taaksepäin.
"Siellä kuka on?" Harmaa kissa kysyi. Kastanjahäntä höristi korviaan kuullessaan ääniä ja astui esiin pensaasta. Kun hän kohtasi pienen kissan pelokkaan katseen, Kastanjahäntä tunnisti kissan kotikisuksi ja antoi nousseiden karvojensa laskeutua.
"Olen Kastanjahäntä. Tiedätkö mitään lumenvalkeasta naaraasta, joka kuoli metsässä synnytykseen?" Varapäällikkö kysyi toiveikkaana. Harmaa kotikisu pudisti leveää päätään.
"En, mutta tiedettäisiin pesässä viereisessä." Kotikisu huikkasi ja juoksi sisälle kaksijalan pesään. Kastanjahäntä nyökkäsi nopeasti, hyppäsi takaisin aidalle ja tasapainotteli seuraavan pesän puutarhaan. Tässä puutarhassa ei ollut lintuja, mutta viekotteleva tuoksu täytti pian Kastanjahännän kuonon. Kolli vilkaidi nopeasti ympärilleen ja hiipi pensaan alle seuraten makeaa tuoksua. Pensaan alla oli muutama kasvi, jotka kolli tunnisti kissanmintuksi. Kolli huokaisi ja tassutti ulos. Varapäällikkö kuitenkin pysähtyi kuin seinään kuullessaan ääniä kaksijalan pesän luota.

Esiin astui, kaunis, eksoottisen näköinen kerman vaalea naaras, jonka turkki oli nuoltu puhtaaksi ja kiiltäväksi. Huomatessaan Kastanjahännän nuori kissa loikki tuon luo ja katsoi kollia uteliaasti.
"Olet uusi täällä. En tunne tuoksuasi." Valkoinen kissa mutisi. Kastanjahäntä nyökkäsi.
"Nimeni on Kastanjahäntä. Oletko kuullut valkoisesta kissasta, joka kuoli metsässä synnytykseen?" Kolli kysyi. Kermanvaalea naaras mittaili jonkin aikaa kollia katseellaan, sitten hän avasi suunsa.
"Tunnen kyllä erään sellaisen... Hän oli emoni." Kissa naukui hiljaisella äänellä.

Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihkatassu,jokiklaani
19.12.2013 20:59
Pihkatassu istui kokoontumissaaren reunalla ja katsoi veden päällä olevaa jäätä. Hänen turkissaan olevat lumihiutaleet alkoivat sulaa ja muuttua vedeksi hiljalleen. Puussa rapisi jokin ja Pihkatassu katsoi puuhun päin. Pian puusta lehahti varis ilmaan ja Pihkatassu pelästyi sitä. Hän liukui jäälle kynnet sitä viiltäen ja yritti pysähtyä. Kun hän pysähtyi, oppilas alkoi tassutella varovaisesti maalle päin liukkauden takia. Pihkatassu kuuli raksahtelua takanaan ja käänsi päätään. Jää alkoi halkeilla ja Pihkatassu liukasteli hätääntyneenä jään päällä. Oppilaan takajalat luisuivat veteen ja hän piti kynsillään jäälautasta kiinni ja rukoili Tähtiklaania auttamaan. Jäälaatta kuitenkin lohkesi pieniksi paloiksi, joka ei pitäisi minkäänlaista kissaa pinnalla, joten Pihkatassu upposi veden alle. Hän yritti kauhoa vettä ja päästä veden pinnalle, mutta hän ei ollut ikinä elämässään uinut.
”Tähtiklaani! Auta!” kolli huusi hädissään ja räpiköi veden pinnalle.
Hän näki kellertävän kissan lähestyvän häntä varovaisesti jäällä kävellen.
”A-auta!” Pihkatassu huudahti ja upposi taas veden alle.
Oppilas katsoi kissaa, joka oli jään päällä ja upposi syvemmälle ja syvemmälle kylmään veteen. Tuntematon kissa empi liian kauan jään päällä ja Pihkatassu valahti tajuttomaksi kylmässä vedessä. kellertävä naaras hyppäsi veteen kiemurrellen hetken kylmyyden takia, hän huitoi tassujaan miten sattui, mutta pääsi kuitenkin eteenpäin. Pihkatassu heräsi hetkellisestä tajuttomuudestaan, kun naaras veti häntä mukanaan pinnalle päin. Pihkatassu alkoi kauhoa vettä myöskin tassuillaan auttaakseen pientä oppilasta selviämään haasteesta. Naaras hyppäsi pinnalle ja veti Pihkatassunkin pian kuiville. Pihkatassu ravisteli itsensä ja mumisi jotain itsekseen kunnes huomasi edessä olevan naaraan joka katsoi häntä pää vinossa.
Pihkatassu köhisi hetken ja sitten avasi suunsa mutta naaras ehti aloittaa puheen ennen häntä ”ja, kukas sinä olet? Jokiklaanin kissa joka ei osaa uida!” Hän tiuskaisi leikillä, mutta Pihkatassu otti sen tosissaan.
Pihkatassu katsoi käpäliään samalla kun tuo oppilas selitti jotain. Sitten naaras hiljeni, Pihkatassu nosti päänsä ja katsoi toista kissaa edessään.
”Olen Pihkatassu! Sitä paitsi en ole ikinä ennen uinut missään, ja nyt kun kerroin nimeni täysin tuntemattomalle kissalle sinun pitää kertoa nimesi minulle, sehän on kohteliasta, eikö?” Pihkatassu sanoi rohkeaan sävyyn katsoen kissaa pilke silmässä.
Naaras puhui hetken itsekseen ”Olen Kaislahäntä”
Pihkatassun suu loksahti auki ihmetyksestä ”Oletko SINÄ soturi, ja minä kun luulin itseäni pieneksi!”
Kaislahäntä katsoi Pihkatassua varoittavasti ja Pihkatassu hiljeni ja katsoi maahan nolona ”Kiitos että pelastit minut” hän mumisi.
”Eipä mitään! Mutta sinun kannattaisi lähteä klaanisi luokse, sinä sairastut jos et pian mene lämpimään!” Naaras hihkaisi taas iloisena.
Pihkatassu nyökkäsi ja katsoi naarasta kauan samalla kun itse käveli leiriin päin.
>>Hän oli mukava<< Pihkatassu ajatteli

//Pieni tarina :3

Vastaus:23 kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
18.12.2013 19:13
Salama nyökkäsi Hohtoterälle joka vilkaisi naarasta kysyvästi. Salama pudisteli päätään ja rynnisti Hohtoterän luokse nopeasti, kun nuori naaras oli kaatanut klaanikissan.
"Hyviä unia" Salama sihisi ja löi kissaa naamaan, vahingoittamatta tätä kuitenkaan. Hohtoterä nappasi Myrskyklaanilaisen niskanahasta kiinni ja alkoi raahasmaan kissaa pois klaanin reviiriltä.

Koko lauma oli koolla, terähammas murisi klaanikissalle joka katsoi ensin Steeliä, sitten Hohtoterää.
"Mikä nimesi on?" Salama kysyi muristen samalla ja viuhtoen häntäänsä. Naaras odotteli vastausta kissalta, joka oli sattumalta osunut Salaman ja Hohtoterän tielle metsästysretken aikana.
"Kerro" Hohtoterä ärisi paljastaen kyntensä uhkaavasti mutta kunnioittaen Salamaa joka luimisti korviaan naaraalle. Hohtoterä nyökkäsi.
"Kerto tai olet variksenruokaa" Terähammas asteli Salaman takaa ja näytti ehkäpä jopa päälliköltä, Salama joltain aivan muulta kuin päälliköltä Terähampaan varjossa. Naaras siltikin meni Terähampaan vierelle. Varajohtaja tuijotti uhkaavasti klaanikissaa.
"Mikä on nimesi?" Salama kysyi uhkaavalla äänellä tuijottaen kissaa vaarallisesti. Klaanikissa nyrpisti nenäänsä ensin ja irvisti kun veren haju tulvahti tämän nenään, mutta sitten kissa nielaisi.
"N-nimeni on K-kiivasmieli" kissa änkytti kyyristyen mahdollisimman matalaksi. Kiivasmieli tuijotti Hohtoterää. Salama nyökkäsi Steelille joka sitten tönäisi Kiivasmieltä eteen päin ja ärisi Hohtoterää tulemaan mukaan.
"Steel, vartioi sinä tällä kertaa heitä" Salama käski kollia ja heilautti häntäänsä merkiksi että kaikki saivat lähteä jo "aukiolta".
Vastaus:14 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivasmieli,Myrskyklaani
18.12.2013 18:59
Kuu oli nousemassa leirimme ylle,kun olin vielä hereillä.Kaikki muut nukkuivat,ja siinä oli tilaisuuteni mennä tapaamaan Fannya.Räpäytin silmiäni ja tukahdutin haukotuksen.Nostin pääni ylös ja katsoin soturien pesää,jossa minäkin nyt nukuin.Vilkaisin pesän sisäänkäynnille,ja erotin taivaalla rivin kirkkaita Tähtilkaanin sotureita.Nousin varovasti ylös sammalpediltäni.Pujottelin nukkuvien soturien ohi niin varovasti kuin pystyin,ja kun pääsin ulos,huokaisin helpotuksesta,mutta hiljaa.Katsoin molempiin suuntiin,ennen kuin astuin kuun valaisemalle pienelle aukiolle.Huomasin,että leirin sisäänkäynnillä uinui Nopsavarjo. >>Varmasri vartioimassa,etten karkaisi minnekkään ilman valvojaa<<,ajattelin ääetyneesti.Minun olisi kierrettävä toista kautta.Vilkaisin vielä taakseni,ettei Nopsavarjo ollut vaan herännyt.Kellanpunainen kolli oli kuitenkin sikeässä unessa,ja hengitti rauhallisesti.Tiesin vain yhden varatien ulos leiristä.Se oli miltei huomaamaton polku kilekkeeltä,jolta päällikkö puhui.Loikkasin pienelle ulokkeelle,joka puski esiin kalliosta.Käännyin katsomaan uinuvaa leiriä,joka kylpi kuun kelmeässä valossa.>>Voi olla,että tämän jälkeen minut karkoitetaan klaanista...<<ajattelin muurheellisena.>>Mutta haluan nähdä Fannyn...<<.

Istuin kuun valaisemalla aukiolla,minne Fanny lupasi tulevansa.Tuijitin lumisten mäntyjen latvoja,ja aloin vähitellen huolestua.Fannyn olisi pitänyt jo olla täällä,mutta en nähnyt enkä kuullut,saati sitten haistanut,häntä.Viileä tuuli pyyhkäisi järven pintaa,ja säpsähdin kun jostain kantautui vieraan kissan iljettävä haju.Se ei kuulunut klaanikissalle,haju toi mieleen kuoleman ja veren.Mielessäni alkoi vilistää kuvia,joissa Fanny makasi kuolleena maassa,varisten syötävänä.Samassa iljettävä haju voimistui,ja näin suuren,verenhimoa huokuvan kissan siluetin kuuta vasten.Painauduin kylmää maata vasten,mutta kissa oli huomasi minut heti.Yritin juosta pakoon,sillä minusta ei olisi vastusta kissalle,joka oli ehkä kauhea luopio.Samassa jokin takertui tuuheaan häntääni,ja mätkähdin kuono edellä märkään lumeen.

//Salama,teeppäs jatkoo!!!//
Vastaus:15 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultamyrsky, Tuuliklaani
18.12.2013 18:52
Paluu tavalliseen ja entiseen elämään, vai onko kaikki niin helppoa kuin vaikuttaa? Olenko lopullisesti päättynyt labyrinttiin vaille vastauksia?

Sade- ja lumihiutaleita satoi maahan kuin pahaisia piikkejä tekemällä jo muutenkin liukkaasta polusta kuraisen ja epämiellyttävän. Vaaleaturkkinen soturi puristi hampaansa yhteen, yrittäessään löytää oikean tien takaisin kotiinsa, mutta lumimyrsky esti sen. Nenästäkään ei ollut hyötyä - ei nyt, kun myrsky oli peittänyt kaikki hajut alleen.
Jokin lämmin ja kylmästä tärisevä painautui kollin kylkeen. Leveähköt kasvot kääntyivät oitis oikealla, ja hän hymyili pienesti suupielillään. Tuuliklaanin parantaja yritti hymyillä takaisin, mutta sai aikaan vain vinon, säälittävän hymyntapaisen.
- Meidän on löydettävä jokin suojapaikka tämän myrskyn ajaksi, Kultamyrsky kähisi nopeasti nuolaisten naaraan korvaa. Sinisiipi nyökkäsi aavistuksen verran ja vilkaisi ympärilleen. Nuorukainen siristi merinpihkaisia silmiään ja liittyi hänkin etsimiseen.
Ympäristö näytti oudon karulta, ainakin pimeä taivas taustana. Tähtiäkään ei kunnolla näkynyt, ainoastaan nopeasti vilahtelevia lumen ja saden seoksia. Ohut jääkerros narskui tassujen alla, ja muussa tapauksessa soturi olisi ollut jopa iloinen.
Muttei nyt.
Noin puolentunnin etsimisen jälkeen he olivat viimein löytäneet jotain. Parantaja pysähtyi maassa olevan mustan aukon eteen ja haisteli sitä epäillen.
- Kultamyrsky, täällä! naaras huudahti riemuissaan lopulta, yrittäen huutaa tuulen yli. Vaaleaturkkinen kääntyi hämmästyneen näköisenä takaisin ja hyppäsi ketterästi pienen mäen huipulta parantajan rinnalle.
Kuoppa tuoksui heikosti mäyrälle, mutta se oli vain etäinen tuoksu. Ilmeisesti noin kuu sitten täällä tosiaankin oli jotain elävää. Nuorukainen nosti kuononsa pimeydestä ja nyökkäsi kumppanilleen. Sinisiipi katosi heti pimeyteen, lainkaan epäröimättä Kun taas Kultamyrsky seisoi hetken paikoillaan. Viimeaikaiset tapahtumat huokuivat hänen harteilleen raskaina taakkoina, joiden alle hän lysähtäisi pian. Tuntemattoman, ruskeaturkkisen kollin kasvonpiirteet ilmestyivät kuopan eteen ohuena sumupilvenä. Se ei suostunut lähtemään edes silloin, kun hän ravisteli kasvojaan, yrittäen epätoivoisesti hälventää tätä näkyä. Se ei lähtenyt edes silloin kun soturi tosissaan viilsi ilmaa kynsillään.
- Tulet kärsimään vielä, Tuuliklaanin soturi! ruskeaturkkinen hymyili vinosti ja nauroi. Nauroi kovaa, onnellisesti, riemastuneena. Vaaleaturkkinen hengitti raskaasti ja pudisteli hetken päätään.
- Pois.. Mene pois.. kolli toisteli väsyneesti ja täysin rikkoutuneena. Miksi Tähtiklaani ei hyväksynyt tätä? Miksei hän saanut elää rauhassa, tavallista soturien arkielämää?
"Koska olet rikkonut soturilakea" jo tutuksi tullut sisäinen ääni vastasi matalasti, mutta nuorukainen vain pudisti päätään. Hänellä oli oikeus rakastua, hän ei määrännyt sydäntään eikä ohjannut tunteitaan. Tuskin kukaan pystyi siihen.
"Rakkaus.. tuottaa ongelmia ja adreenaliinia vereen" Kultamyrsky totesi surullisesti hymähtäen.
Ajatuksista hänet herätti siniharmaan kissan huolestunut ääni. Soturi nosti merinpihkaisen katseensa maasta ja kohtasi kirkkaan, täynnä kysymyksiä olevan vihertävän katseen.
- Mikä on? parantaja takelteli heikosti, sulkien silmänsä äkillisestä tuulenpuuskasta. Nuorukainen pudiskeli päätään ja tassutteli naaraan ohitse pimeään tunneliin.

Ahdasta, pimeää.
Kultamyrsky oli jo pennusta asti pelännyt ahtaita paikkoja, varsinkin niitä joissa oli pimeää. Pentuajalta yksi kirkkaimista muistoista tulvi hänen ajatuksiinsa.

- Kultapentu, Kultapentu! Tule tänne, katso mitä löysimme! musta- ja ruskeaturkkinen pennut vikisivät iloisesti. Vaaleaturkkinen karvakasa katsoi ystäviään olkansa takaa ja vilkaisi anovasti emoaan. Nuori kuningatar hymyili lempeästi, nuolaisten nopeasti pentunsa päälakea ja päästämällä tämän vapaaksi.
- Muista olla varovainen! naaras huusi vielä kollipennun perään. Aurinko paistoi kirkkaasti taivaalla, tuuli puhalsi voimakkaasti ja lyhyt ruoho lainelehti tuulen mukana.
Kultapentu tuijotti ihmeissään muiden pentujen osoittamaa koloa maassa ja kosketti sitä varovaisesti tassullaan. Se oli pehmeästä maasta, ihan kuin kohta rusahtaisi. Muut pennut vilkuilivat toisiaan ja kääntyivät lopulta häneen päin.
- Jokainen meistä on jo käynyt siellä, nyt on sinun vuorosi!
Hetkeksi merinpihkaisissa silmissä välähti pelkoa, mutta se hälveni nopeasti. Hän kääntyi jälleen epäillen kolon suuntaan ja kumartui haistelemaan sitä. "Ihan kummallinen tuoksu", kollipentu tuumi ja oli juuri nousemassa ylös kun...
Joku työnsi hänet alas, ja pienikokoinen pentu katosi pimeyteen. Kolon seinät ja ikään kuin pieni "katto" tärisi pelottavasti. Kultapentu räpytteli hädissään silmiään ja tuijotti eteensä; pelkkää pimeyttä.
Ylhäältä auringonsäteet valaisivat hänelle hieman koloa sisältä, mutta hän olisi ollut mieluummin näkemättä. Hyvin kirkas, liekinvärinen turkki ja pitkä kuono. Tarinoita kuuntelessaan kollipentu oli kuullut monesti tästä viekkaasta eläimestä ja pedosta.
- Kettu, pentu inahti peloissaan ja yritti kavuta ylös seiniä pitkin. Hän tuijotti epätoivoissaan ylös, muttei ketään näkynyt. Mihin kaikki olivat menneet?
Kömpelöt tassut tärisivät, kun hän yritti kavuta ylös. Enään ei olisi pitkä matka, hän oli jo puolivälissä.. Maa oli kuitenkin niin pehmeää, että hän liukui alas ja joutui aloittamaan alusta. Monen yrityksen jälkeen Kultapentu sai viimein kunnon otteen jo kolon reunasta. Hän ei ollut ollenkaan huomannut pedon auenneita, suuria silmiä ja pitkää kieltä, joilla tuo nuolaisi huuliaan.
- Kultapentu, mitä sinä sie- nuori kuningatar huudahti ja tarttui pennun niskasta kiinni, nostamalla tämän ilmaan. Kollipentu naurahti iloisesti ja yritti rimpuilla pois emonsa otteista, edelleen hihitellen ja nauraen. Nuori kuningatar huokaisi helpottuneena ja alkoi tassutella leiriin päin, kun kuuli rapinan takanaan. Sekunnin murto-osa, ja Kultapentu lensi jo kauas leirin oviaukolle. Kolli voihkaisi kivusta ja nosti kasvojaan, jo valmiina lausumaan emolleen vihaisia lausahduksia.
Veri roiskui hänen eteensä, ja Kultapentu saattoi vain tarkkailla emonsa ja ketun taistelua. Kuningatar taisteli urheasti, vaikka olikin pienikokoisempi. Hän oli myös kömpelömpi, sillä edellisesti synnytyksestä oli kestänyt vain vähän aikaa.
Kaikki tapahtui hyvin nopeasti, eikä kollipentu ehtinyt kuin inahtaa pari kertaa. Vaaleaturkkinen naaras lyyhistyi maahan pedon kadotessa ulvoen. Veri roiskui hänen kurkustaan, sotkeli niin kauniin ja puhtaan turkin. Kultapennun emon silmät olivat jo sammuneet, kun pentu töpötteli hänen luokseen. Kyyneleet valuivat nuoren kollin silmistä, hän ulvoi ja huusi kuningattaren nimeä, yrittäen palauttaa tämän maan päälle. Ennenkuin joku veti hänet pois, pois emon ruumiin luota. Hänet haudattiin ilman Kultapentua, lainkaan ilmoittamatta hänelle. Elämä osaa olla juuri sitä (ei antanut kirjoittaa edes yhtä kirosanaa!), joillakin jo ihan alussa.
Sinä päivänä hän menetti emonsa. Sinä päivänä hän alkoi pelkäämään ahtaita paikkoja.

- Kultamyrsky? Onko kaikki hyvin? Kultamyrsky hätkähti heräen muistoistaan ja nyökkäsi vaihvihkaa. Sinisiipi hänen vieressään rentoutui, haukotteli leveästi ja alkoi puhdistaa siniharmaa turkkiaan. Nuorukainen nielaisi hermostuneena, sillä tilaa oli hyvin vähän ja hän saattoi tuntea kumppaninsa jokaisen liikkeen. Lumoutuneena hän tuijotti naaraan niskaa, kun tämä kumartui nuoleskelemaan tassujaan. Vaaleaturkkinen kurtisti kulmiaan ja nuolaisi Sinisiiven niskaa hitaasti, nauttien hetkestä.
Pienempi keho hänen vieressään hätkähti, soturi ehti nähdä kuinka naaraan korvat värähtävät kuin kolibrinsiivet, häntä liikahtaa hermostuneesti. Ja mikä parhainta, hän saattoi kuulla viimeinkin parantajan sydämmenlyönnit. Ei ikinä, ei koskaan he olivat näin lähekkäin toisiaan. Heidän kehonsa painautuivat mukavasti toisiinsa, kollin häntä laskeutui suojelevasti siniharmaan, tuuhean hännän päälle ja ikään kuin sitoi ne yhteen.
Kultamyrsky hengitti suullaan kuumaa ilmaa Sinisiiven korvaan, saamalla tämän värähtämään uudelleen, kun taas soturin naurahtamaan. Hänen silmissään vilahti huvittunut pilke, ihan niinkuin ennenkin. Kaikki huolet katosivat Sinisiiven ollessa lähellä. Pelkkä naaraan läsnäolo oli parantavaa kollin mielialalle ja sydämelle.
- Jotain on tapahtunut, Sinisiipi aloitti varovaisesti, antaen soturin nuolla selkäänsä. Kultamyrsky mumisi jotain epämääräistä kysyvästi, muttei pysähtynyt. Pian he palaisivat leiriin, pian he palaisisivat kummatkin omaan arkiseen elämäänsä.
Parantajan ja soturin elämä oli liian erilaista, eikä niiden kuulunut tulla toisiaan vastaan missään vaiheessa. Soturilaen mukaan, he elivät noiden sääntöjen mukaan. Pystyisikö hän palaamaan enään klaaniinsa ja katsomaan päällikköään ja muita silmiin? Joutuisiko salailemaan kaiken? Jos niin, hän ei saisi kunnolla edes katsoa parantajan suuntaan. Hän ei pystyisi elämään niin.
- Olet jotenkin.. poissaoleva. Vähäpuheinen, siniharmaa naaras jatkoi hieman änkyttäen, mikä vain paransi kollin mieltä. Parantaja kuulosti niin suloiselta änkyttäessään. Hän ei kuitenkaan halunnut kumppaninsa pelkäävän häntä, juuri toisiinpäin.
- Ajattelen vain sitä, että palaamme leiriin, nuorukainen vastasi hymyillen ja nuolaisi parantajan poskea. Hän halusi muistaa Sinisiiven kehosta mahdollisimman yksityiskohtia. Jokin sisäinen voima puhkui ja ärjyi jossain tajun nurkassa, jokin kollimainen ja matala ääni. Kultamyrsky huokaisi raskaasti, laskien päänsä parantajan kasvojen viereen. Hän ei saisi jättää tälle naaraalle mitään jälkeä, ei saisi jättää merkkiä siitä että Sinisiipi oli nyt hänen kumppaninsa. Oli vain niin hankalaa... pitää itseään kasassa kaiken tämän jälkeen.
- Käy levolle. Minä voin vahtia, vaaleaturkkinen ehdotti jo masentuneemmin, yrittäen nousta tassuilteen. Paikka oli erittäin ahdas, ja kollin oli pinnisteltävä jottei hän ärjyisi ja paheksuisi ääneen.
Kömpelöt käpälät kuitenkin pettivät, ja soturi kompastui, miltei kaatuen suoraan siniharmaan parantajan päälle.
- Anteeksi, Kultamyrsky mutisi ja siirtyi hieman kauemmas, tarkkailen kirkasta kuunvaloa tunnelista. Hän ei antaisi tunteidensa vierähtää esiin. Hän elisi soturien arkielämää, piilottaen rakkautensa muualle.
Ja antaisi sydämmen lyödä tiheämmin nähdessään Sinisiiven.
Vastaus:27 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
18.12.2013 16:33
Steel murisi odottaen Salaman käskyjä. Terähammas oli Salaman vieressä, ja Hohtoterä ärisi varjossa tummansiniset silmät kiiluen varoittavasti. Steel suoristi ryhtiään. Kolli oli ylpeä itsestään sillä oli saanut kissan kiinni.
"Viemmekö hänet Tiikerinsilmän kanssa samaan paikkaan?" Hohtoterä ärisi vaarallisesti ja vilkaisi erakkoa jonka Steel oli saanut.
"Viemme, mutta ensin haluamme tietää hänen nimen!" Salama sihisi istahtaen samalla maahan luimistaen korvansa. Steel huomasi kuinka varapäällikkö, Terähammas istahti naaraan vierelle luimistaen korviaan.
"Kerro" Hohtoterä sihisi kissalle joka kertoisi pian oman nimensä. Aivan varmasti.
"F-Fanny..." naaras takelteli peloissaan vilkaisten suurta kollia joka vain murisi hiljaa.
"Vie Steel hänet Tiikerinsilmän luokse. Hohtoterä saa vahtia heitä" Salama jakoi käskyjä. Fannyn voimia ei tiedetty, pääsisikö naaras pakoon niin sitä ei tiedetty. Hohtoterä oli kuitenkin lauman nuorin mutta siitä oli tulossa taitava.
"Vahditkin sitten kunnolla" Steel tuhahti Hohtoterälle joka nyökkäsi vakavan näköisenä. Nuoren naaraan kaulassa oleva kaulapanta, jossa ei ollut yhtäkään hammasta tai kynttä, kertoi naaraan olevan vielä kokematon. Fanny vilkaisi Steelin kaulapantaa, ja huomasi siinä olevan kynsi. Steel ärähti naaraalle että Se lähtisi nopeammin eteen päin.
"Mene tai saat katua" Steel murisi ja tönäisi naarasta kovalla voimalla eteen päin. Fanny totteli ja lähti eteen päin varoen siltikin Hohtoterää. Steel tunsi Terähampaan katseen turkissaan. Pian tulikin näkyviin rosoiset kivet, ja sokea, valkosilmäinen kolli joka hätkähti kuullessaan ääniä. Fanny ei tuntunut huomaavan Tiikerinsilmän sokeutta.
"Ja Hohtoterä, vahditkin sitten kunnolla niin ehkäpä saammekin aamupalaa ja oikein kunnolla" Steel murisi vielä kerran osoittaen Tiikerinsilmää. Kolli ei enään tarvinnut omasta mielestään sokeaa kollia, kun Fanny oli paljon parempi vaihtoehto. Kollin olisi pitänyt vielä kysyä Salamalta.
"Ja älä karkaa, muuten ei hyvää seuraa" Steel sihisi Fannylle. Silloin Steel rynnisti pois paikalta, ja tunsi Hohtoterän katseen turkissaan. Vielä kerran Steel vilkaisi taakseen ja katsoi Hohtoterää varoittavalla katseella ennen kuin lähti taas eteen päin kunnolla. Oli kysyttävä Salamalta Tiikerinsilmästä. Jos kolli lihotettaisiin, ruokaa riittäisi koko laumalle hyvin. Tiikerinsilmä oli suurikin.
Vastaus:13 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Fanny, erakko
18.12.2013 16:03
Fanny odotteli hiukan hermostuneena Kiivastassua tavanomaisella kohtauspaikalla. Oliko jotain sattunut? Paha aavistus värisytti nuorta naarasta. Kuu alkoi jo laskea, eikä kollia näkynyt missään. Yhtäkkiä kuului matala ärähdys, ja Fanny havahtui ajatuksistaan. Kiivastassu seisoi hänen edessään, eikä ollut yksin. Hänen rinnallaan seisoi ylväs musta punajuovainen naaras, ja toisella puolella harmaa juovikas kolli.
"No, kiivasmieli...." Naaras maukui, "kuka tämä on?" Fanny säpsähti. Ilmeisesti Kiivastassulla oli uusi nimi, mutta hän ei rohjennut kysyä asiaa. Kiivasmieli näytti hätääntyneeltä. Fanny yritti peruuttaa pois, mutta harmaa kolli oli astellut hänen taakseen, ja painoi hänet maata vasten. Fanny rääkäisi.närkästyneenä ja yritti rimpuilla vapaaksi.
"Hän on Fanny", Kiivasmieli murisi ja tuijotti murhaavasti harmaata kollia.
"Tulikukka, minusta hänet pitäisi ajaa tiehensä", harmaa kolli murisi.
"Taidat olla oikeassa, Tihkuviiksi. Kiivasmieli saa luvan tehdä sen", Tulikukka maukui hiljaa ilmeettömänä. Kiivasmieli jähmettyi.
"EM todellakaan!" Kolli ärähti. Tihkuviiksen kynnet kaivautuivat Fannyn turkkiin. Naaras kiljahti ja potkaisi. Tihkuviiksi värähti.
"Tihkuviiksi, päästä hänet. Kiivasmieli, tästä eteenpäin et saa poistua yksin leiristä", Tulikukka määräsi ja nyökkäsi Tohkuviikselle. Kolli vetäytyi ja harppoi varapäällikön luokse. Kiivasmieli räpäytti lempeästi silmiään Fannylle.
"Kiitä onneasi, tunkeilija, kun emme repineet sinua kappaleiksi! Pysy poissa Myrskyklaanin reviiriltä!" Tihkuviiksi murisi. Yhtäkkiä kiivasmieli veti kyntensä esiin ja loikkasi Fannyn kimppuun. Hän töytäisi Fannyn kaislikkoon. Soturin paino puristi ilman Fannyn keuhkoista, ja hän huudahti tukahtuneesti.
"Anteeksi, tavataan täällä parin päivän päästä!" Kiivasmieli henkäisi hänen korvaansa ja potkaisi Fannyn järven rantaveteen. Jää murtui, ja naaraan kylki kastui jääkylmästä vedestä. Tämä kuitenkin älysi pysyä paikallaan.
"Kiivasmieli, mieltä oikein teit?" Hän kuuli Tihkuviiksen kysyvän.
"Muutin mieleni. Rikoin soturilakia, ja ansaitsee rangaistuksen. Hyviin osan teostani näin!" Kiivasmieli vastasi synkän kuuloisena.
"Onko hän tajuton?" Tulikukan ääni kuului, ja hän tunsi käpälän tökkivän kylkeään.
"Varmasti", Kiivasmieli maukui ylpeästi.
"Olin kaiketi väärässä suhteesi. Anteeksi jos epäilimme sinua. Jos rakastaisit tuota kissaa aidosti, etä olisi voinut vahingoittaa häntä", Tulikukka maukui hiljaa. Fanny hillitsi säpsähtämisensä. Kiivasmieli oli käynyt hänen kimppuunsa juuri siksi, että saisi vielä tavata häntä.
"Palataan leiriin ja ilmoitetaan Hopeatähdelle". Tulikukka jatkoi, ja kissojen äänet etääntyvät. Fanny nousi täristen jääkylmästä vedestä ja hoippuroi maalle. Hänen kaunis läikikäs turkkinsa oli litimärkä.
"Miksi juuri veteen?" Fanny tuhahti hiljaa itsekseen. Hänen olisi löydettävä suoja ennen pimeää. Naaras ravisti turkkiaan ja hiipi täristen suojaan paljaalta rannalta. Yhtäkkiä uusi kissanhaju täytti ilman. Se ei haiset Murskyklaanille. Siinä oli jokin kammottava sävy... Fanny nielaisi. Oli jo melkein pimeää. Naaras nopeutti askeliaan ja yritti löytää silmillään edes jonkinlaista suojapaikkaa. Samassa hän havaitsi suoraan edessä kissan tumman hahmon. Fannyn karvat nousivat pystyyn kuin sähköiskusta. Hän oli kylmissään ja nälkäinen, eikä pärjäisi levänneelle soturille. Naaras perääntyi kohti lumista varjoa, mutta kissa oli jo huomannut hänet.
"Kuka olet?" Kuului julma ääni. Pelko kouraisi Fannya, ja hän kiepsahti kannoillaan ja säntäsi pakoon. Hänen pitkät raajansa kuljettivat häntä nopeasti eteenpäin, mutta vieras kissa oli lähtenyt takaa-ajoon. Fanny uikahti peloissaan ja kiihdytti vauhtiaan. Hän näki vain hiirenmitan päässä hänen edessä
N puunrungon, ja yritti loikata ylitse. Nuoren naaraan takajalka tarttui oksiin, ja hän mätkähti kömpelösti maahan. Fanny räpiköi jaloilleen ja yritti vielä paeta. Hänen jalkaansa pisteli. Sitten hänen selkäänsä iskeytyi paino joka heitti hänet jaloiltaan.
"Kappas, pikku kissanrääpälehän se siinä!" Tummanruskea kolli ärisi ja asetti raskaan tassunsa Fannyn selälle.
"Häivy, senkin ketunraato!" Fanny ulvaisi. Hänen pelkotuoksunsa tavoitti pian kollin sieraimet.
"Sainkin juuri aivan loistavan idean. Sinulla taitaa löytyä hyödyllistä käyttöä", kissa maukui ilkeästi ja tarttui terävillä hampaillaan Fannyn niskanahkaan. Naaras huitoi avuttomalta käpälillään.
"EIIII!" Hän kiljui täyttä kurkkua.
"Ei huutaminen sinua auta! Vien sinut muiden luo!" Tummanruskea kolli ärähti ja ripitti Fannya mukanaan syvemmälle metsään. Fannyn päässä kieppui, eikä hän pian nähnyt muuta kuin pimeyttä...

"Sinä! Ala herätä!" Kuului vihainen mourunta. Fanny säpsähti hereille ja oli hetkessä täysin jaloillaan. Naaras vilkuili ympärilleen. Hän näki viimein kunnolla hänet siepanneensa kissan. Suuri tummanruskea kolli, jonka kaulassa oli rispaantunut kaulapanta, tuijotti häntä. Fanny kyyristyi peloissaan.
"Steel, mistä ihmeestä oikein sain siepattua tuon?" Kuului uusi ääni, ja musta salamakyvioinen naaras asteli paikalle.
"Helppo juttu! Seurasin vain tuon hiirenaivon jälkiä ja hyökkäsi edestäpäin", Steel maukui julmasti. Vahva käpälä töytäisi Fannyn kiveä vasten.
"Tapetaankin se?" Ärisi kolmas ääni.
"Älä hoppuile, Terähammas. Siitä voi olla apua, jos haluamme tuhota klaanit", Steel ärjäisi. Kissa vetäytyi ja tuijotti Fannya kiiluiva silmin. Kirjava naaras ynisi ja tärisi. Nämä kissat eivät olleet klaanikissoja, vaan kissoja, jotka halusivat vain tappaa...
Vastaus:24 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivasmieli,Myrskyklaani
18.12.2013 15:17
//Uus tarina!♥//
"Minä,Hopeatähti,Myrskyklaanin päällikkö,",kajahti Hopeatähden huuto leirissä,"pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen.Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne,ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi.Kiivastassu,lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania -jopa henkesi uhalla?"Katselin tassujani kun vastasin hänelle:"Lupaan..."Hopeatähti hymyili."Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi.Kiivastassu,tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kiivasmielenä.Tähtiklaani kunnioitaa voimaasi ja tahdonvoimaasi,ja hyväksyn sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi!"Riemu huudot kajahtivat leirin ylle."Kiivasmieli,Kiivasmieli!",kaikki huusivat.Iloiset kissat kiirehtivät onnittelemaan minua,ja he tervehtivä minua edelleen uudella nimelläni.Tulikukka tuntui olevan ainut,joka ei selvästi pitänyt siitä,että sain soturinimeni,ja hän murisi itsekseen.Käänsin huomioni pois kiukkuisesta naaraasta,ja etsin tieni tungoksen läpi Hopeatähden luokse.Hänen lavastaan vuosi vielä hiukan verta."Anna anteeksi,se mitä tei sinulle...",kuiskasin hiljaa.Vastoin odotuksiani Hopeatähti hymyili."Ei se haittaa.Ja koska olet nyt soturi,voisit lähteä metsälle vaikkapa Tihkuviiksen kanssa."Nyökkäsin nopeasti ja lähdin etsimään vaaleanharmaata kollia.Haravoin katseellani touhukasta leiriä,ja löysinkin Tihkuviiksen pian juttelemasta muiden soturien kanssa.Kun hän huomasi minut,hänen silmänsä täyttyivät ilosta."Onnea Kiivasmieli,kuulut nyt joukkoomme!",hän naukaisi hilpeästi.Nyökkäsin."Mutta tulisitko kanssani metsälle?"kysyin häneltä.Harmaa kolli nyökkäsi.Lähdimme leiristä saman tien.

Tulikukka tuijotti minua vihreillä silmillään."Ja nyt sinä viet meidät sen erakon luokse.",hän maukui vihaisella äänellä.Pala nousi kurkkuuni,enkä pystynnyt vastaamaan.Nyökkäsin katsellen tassujani epäuskoisenä.>>Miksi en ollut silloin varovaisempi?Nyt Fanny on hengenvaarassa,minun takiani!<<"Lähdemme tänä iltana.",Tulikukka sanoi kylmästi.

//Tiikeri,teeppäs jatkoo♥//
Vastaus:Onnea uudelle soturille! 9 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hohtoterä, luopio
17.12.2013 21:21
Hohtoterä ei enään muistanut että miten oli päätynyt Salaman, Steelin ja Terähampaan luokse. Ainoastaan sen naaras tiesi, että hän olisi varmasti mukana laumassa.
"Et pärjää ilman kaulapantaa" Salama murisi pientä ivaa äänessään ojentaen tummansinistä kaulapantaa naaraalle.
"Mitä varten tarvitsen tämän?" Hohtoterä murisi epäuskoisesti työntäen päänsä siltikin kaulapantaan. Kaulapanta hiersi ikävästi, mutta saakoon kelvata.
"Terähampaalle emme olla löydetty vielä kaulapantaa, mutta kaikki lauman kissat käyttävät kaulapantaa, johon ripustamme kynsiä ja hampaita" Steel sihisi varoittavasti tuijottaen sysimustaa naarasta tummansinisiin silmiin.
"Olet mukana laumassa" Salama ulvahti niin kovaa että Terähampaankin olisi pitänyt herätä. Hohtoterä vilkuili ympärilleen ja näki Tdrähampaan takanaan virnistämässä.
"olet onnekas, niin et ainakaan kuole yksin" naaras murahti. #hetkinen!# Hohtoterä pudisteli päätään ja huomasi että Steel oli ainoa kolli. Naaras tuijotti hämillään kollia joka vain tuhahti ärtyneenä.
"Tiedetään" Steel sihisi Hohtoterälle joka alkoi murisemaan matalasti.
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultapentu,Myrskyklaani
17.12.2013 18:37
Leikin jäätyneellä sammaltupolla.Oli aurinkohuippu,ja leiri kuhisi elämää.Pääskytassu vaihtoi kieliä Valkotassun kanssa.Soturit toivat tuoresaalis kasaan laihoja hiiriä,oravia ja lintuja.Yksi oppilaista,Pesukarhutassu,vei muutaman myyrän klaaninvanhinpien pesälle.Kskityin jälleen sammaleella öeikkimiseen.Viskasin sen ilmaan ja sieppasin nopeasti suuhuni.Sitten joku astui taakseni."No niin Kultapentu,otapas tästä hiiri."Se oli Lehväpilvi,emoni.Hän laski pienen hiirulaisen eteeni,ja iskin hampaani tuoresaaliisee.Hotkaisin sen muutamassa lyhyessä silmänräpäyksessä.Lehväpilvi hymyili,ja nuolaisi päätäni korvieni välistä.Kehräsin hilpeästi ja puskin hänen etujalkojansa.Lehväpilvi hymyili minulle lempeästi.

//Joo,tiiän että on lyhyt ja surkee...//
Vastaus:6 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivastassu;Myrskyklaani
17.12.2013 16:01
Yritin tehdä itseni mahdollisimman pieneksi vihaisen Tulikukan edessä.Viha leiskui mustan varapäällikön silmissä.Katsoin tassujani häpeän vallassa.Tulikukka näpäytti minua hännällään."Ja kukahan se nuori naaras mahtoi oikeon olla?",hän kyssyi selvästi huomattava iva äänessään.Minun teki mieli vajota syvälle maan alle.Olin joutunut rakkauteni takia obgelmiin,ja pahoihin sellaisiin.Nostin silmäni,jotka olivat täyttyneet suolaisista kyynelistä,kohti Tulikukkaa."Mu-mutta...",takelsin hiljaa.Viha roihahti Tulikukan vihreissä silmissä."Ei mitään muttia!Olet rikkonut soturilakia!",hän karjui täyttä kurkkua.Alistuin hänen edessään,kuin hän olisi ollut päällikkö.Naaras hymähti,jä hän läiskäisi minua kyljeen.Vedin syvään henkeä ja huusin tuskissani:"Muttä minä rakastan häntä!Ei hän tee klaanillemme mitään pahaa,hän on kiltti ja avuton kuin pikkuinen pentu..."Huomasin Hopeatähden tulleen Tulikukan viereen ja pudistavan päätään.Hopeinen naaras kuiskasi jotain Tulikukalle.Hän nyökkäsi ja lähti pois.Hopeatähti talutti minut leirin laidalle,missä ei ollut ketään.Pysähdyimme piikkipensaan juurelle,ja tuijotin jälleen tassujani.Hopeatähti katsoi syvälle vihreisiin silmiini.Ne huokuivat myötätuntoa.Mutta silti hän sanoi:"Se ei nyt vaan käy päinsä,että sinä ja se erakko tapailette.Sinä rakastat häntä,mutta hän on erakko,ja sinä olet pian soturi.".Samassa sisälleni syttyi uusi tunne:viha.Olin vihainen siitä,mitä oli tapahtunut.Loikkasin kohti Hopeatähteä,ja iskin kynteni hänen hopeiseen lapaansa.

//Jännäksi menee!//
Vastaus:12 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
17.12.2013 08:18
Salama heräsi ääneen. Johonkin ääneen, mitä ei aluksi tunnistanut hiiren piipittäväksi ääneksi. Naaras muisti eilisen keskustelun. Steel ei kovinkaan ollut samaa mieltä laumasta. Salama murisi itselleen ja käpertyi sammaleilleen kokoon nukkuakseen vähäsenkin. Salama oli kuitenkin ylpeä siitä että Terähammas oli suostunut mukaan klaanien valtaukseen. Mutta naaras oli maininnut että laumaan tarvitsisi paljon kissoja vielä. Salama oli myös varma, että saisi pennut. Naaraan päässä kaikuivat kysymykset.
"Olen silti varma että Tuuliklaani on ensimmäisenä kohteena!" Salama sihisi raivon vallassa ja alkoi raapimaan pesänsä seiniä merkiksi että naaras varmasti asui siellä. Terähammas halusi kostaa myös Tuuliklaanille, samoin Salama. Steel oli samaa mieltä, mutta entä muut laumalaiset?
"He ovat varmasti sitten variksenruokaa" Salama sylkäisi. Naaras tuijotti maata. Entä jos tämän omat pennut alkaisivat taistelemaan Salamaa, Terähammasta ja Steeliä vastaan? Silloin oikeat pennut, jotka olisivat Salaman, Stelin ja Terähampaan puolella, kuuluisivat Salamaklaaniin. Asiasta kyllä pitäisi kysyä myös kahdelta muulta kissalta. Salama nousi ylös ja tassutteli varovaisin askelin ensin Steelin pesälle.
"Steel, olisitko valmis tuhoamaan klaanit oman lauman kanssa?" Salama murahti hiljaa tuijottaen kumppaniaan. Jos Steel perääntyisikin, mitä naaras silloin tekisi?
"Kyllä, mietin jo ja haluan tulla laumaanne mukaan" Steel sihisi silmät innokkuutta ja vihaa täynnä. Steel paljasti irvistyksen kun Salama alkoi teroittamaan kynsiään. Valmiiksi. Salama ihmetteli että mitä Steel alkoi kaivamaan oman sammalpedinaä alta, mutta sieltä paljastuikin musta ja vanha kaulapanta.
"Arvon johtaja, mitä teemme?" Steel mourusi ja laski kaulapannan maahan. Siinä oli kiinni yksi kynsi, kissan kynsi.
"En vielä tiedä" Salama murisi yrittäen työntää päänsä kaulapantaan, ja sai kuin saikin sen sinne. Kissan kynsi, Lumipennjn kynsi kuului vaarallisen näköisenä kaulapannassa.
"Kuulit kai Veriklaanista?" Steel naukui yllättäen ylimielisesti.
"Kyllä olen, mutta emme tee sitä samaa virhettä" Salama mourusi voitonriemuisesti herättäen Terähampaan. Ensin Terähammas katsoi Syeeliä, sitten Salamaa ja tämän kaulapantaa.
"Kotikisuko sinusta on tullut?" naaras vitsaili huomaamatta pientä kynttä kaulapannassa.
"Ei, lauman epämääräinen johtaja jos sopii"
"Saat olla silti joku arvokas kissa" Salama lisäsi vielä kohottaen päätään ja viuhtomalla häntään edes takaisin. Terähampaan vastausta Salama odotteli. Saihan naaras olla joku korkea-arvoinen kissa. Tietenkin.
Vastaus:15 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Fanny, erakko
17.12.2013 07:08
Fanny hiipi tähtien valaiseman taivaan alla, kohti jäätyneen järven rantaa. Kiivastassu olisi hyvällä tuurilla jo odottamassa häntä. Kylmä ja pimeä inhotti Fannya kaikin puolin, mutta hän salasi tunteensa ja sukelsi pienelle aukiolle, jossa heidän oli määrä tavata. Nuori naaras vilkuili ympärilleen varmistaakseen olevansa yksin. Hän nuuhkaisi ilmaa. Kiivastassun tuoksua ei vielä tuntunut.
Kuu nousi esiin metsän takaa, kun Fanny lopulta kuuli tassujen nopeita askelia ja haistoi Kiivastassun hajun. Kolli pujotteli jäätyneiden kasvien seasta hänen eteensä. Fanny säpsähti hieman yllättyneenä.
"Oletko kunnossa?" Kiivastassu maukui.
"Juu, olen minä", Fanny maukaisi ja istahti routaiselle maaperälle ja nuolaisi vaaleanharmaata rintaturkkiaan hämmentyneenä.
"Missä olit tämän päivän?" Kiivastassu jatkoi.
"Lähinnä piilossa. En oikein tiedä klaaneista mitään", Fanny tuhahti. Kiivastassu naurahti.
"Se asia on helppo korjata! Haluatko kuulla lisää?" Hän kysyi. Fanny kehräsi hetken ja nyökkäsi.
"No ensinnäkin klaania johtaa päällikkö joka saa Tähtiklaanilta yhdeksän henkeä -"
"Mikä on Tähtiklaani?" Fanny keskeytti. Kiivastassu heilautti häntäänsä kohti taivasta ja sitä täyttävää tähtivyötä.
"He ovat kuolleita esi-isämme, jotka valvovat ja auttavat meitä Hopeahännästä", Kiivastassu selitti. Fanny heilautti korviaan.
"Niin, ja sitten klaanipäällikkö valitsee aina rinnalleen varapäällikön, joka hoitaa raja-ja metsästyspartiot. Hän auttaa päällikköä johtamaan klaania. Meidän päällikkömmekin on Hopeatähti ja varapäällikkömme Tulikukka.
Sen lisäksi klaanille on parantaja, joka hoitaa haavat ja tulkitsee Tähtiklaanin viestit.
Mutta klaanin selkäranka ovat soturit. He taistelevat ja metsästävät klaanin puolesta ja suojelevat heikompia klaanissa. Soturit ottavat koulutukseensa oppilaita, ja heidän velvollisuutensa on saattaa heidät alkuun soturin tiellä", Kiivastassu jatkoi ytimekkäästi. Fanny ymmärsi suurinpiirtein kaiken kuulemansa.
"Oletko sinä oppilas?" Hän kysyi. Kiivastassu nyökkäsi.
"Mutta.. Jos lojaalisuus on klaanille kaikkein tärkeintä, et saisi tavata minua", Fanny maukui hiljaa. Kiivastassu nuolaisi hänen lapaansa.
"Älä huoli, ei kukaan saa tietää."
Fanny painautui kollia vasten ja sai voimaa tämän Turkin lämmöstä.
"Mitä IHMETTÄ te oikein teette?" Kuului uusi, hyökkäävä ääni, ja valkoinen naaras asteli aukiolle.
"Valkotassu! Miten -?" Kiivastassu huudahti ja erkani Fannysta silmät suurina. Valkotassu irvisti.
"Seurasin sinua. Eivät oppilaat saa kesken yötä häipyä ties minne, ja mitä löysinkään!" Naaras ärisi ja paljasti kyntensä. Kiivastassu huiskaisi hännällään.
"Ei hän tee mitään pahaa!" Kolli vastasi vihaisena.
"Erakot kuuluu häätää pois! Mitä oikein kuvittelet tekeväsi?" Valkotassu sähähti ja jännitti lihaksensa valmiina potkaisemaan Fannyn kimppuun. Tummanharmaa naaras nosti huultaan.
"Fanny, sinun on parasta mennä..." Kiivastassu kuiskasi. Naaras vilkaisi Valkotassua.
"Huomenna sama aika ja paikka", hän vastasi hiirenhiljaa. Valkotassu murisi.
"Minulla saattaa olla Tulikukalle mielenkiintoista kerrottavaa", hän ärisi. Fanny luimisti korviaan ja pujahti pois paikalta. Hän kuuli, kuinka Valkotassu ja Kiivastassu lähtivät, mutta kuuli Kiivastassun ärinän.
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terähammas,luopio
17.12.2013 07:05
//Jatkoo//
Nousin ylös ja katsoin kahta kissaa."Mutta voi tuossa järkeäkin olla."sanoin Salamalle."Kunhan minä voin tulla mukaan,auttamaan klaanien tuhoamisessa."Salama epäröi hetken,ja sanoi sitten:"Mietin.Tarvitsemme kyllä mukaan paljon kissoja,jotka haluavat päästä klaaneista."Steel ei tuntunut pitävän ajatuksesta,mutta väliäkö sillä.Pääasia että joka ikinen klaanikissa,joka kutsui itseään soturiksi,pääsisi hengestään.Salama katsoi minua,ja kävi takaisin maahan."Mutta mennään nyt nukkumaan.",hän murahti.

//Tällainen surkee minitarina???//
Vastaus:4 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pohjatuuli,erakko
17.12.2013 06:56
Pohjatuuli avasi silmänsä.Hänen oranssi turkkinsa kiilteli nousevan auringon valossa.Kolli haukotteli makeasti,ja venytteli jäseniään.Hän nuuhkaisi varovasti ilmaa,ja nousi ylös.Pohjatuuli katsoi seinää,jossa oli hiirten pieniä kolosia.Ilkikurinen hymy levisi hänen huulilleen.>>Olen taatusti maailman onnellisin katti!<<hän ajatteli.>>Paljon pulskia hiiriä riippumatta siitä,oliko viherlehti vai lehtikato.<<Hän asettui matalaksi,ja lähti hiipimään kohti hiiren pesää.>>Tule,tule tänne nyt.<<Samassa hiiri vipelsi nopeasti ulos,ja Pohjatuuli nappasi sen saman tien.Hän viskeli hiirtä ylös ja leikki sillä kuin pikku pentu.Kun siltä meinasi häntä irrota takapuolesta,hän iski viimein hampaansa siihen.Hiiri oli vielä lämmin,ja Pohjatuuli hotkaisi tuoresaaliin muutamassa silmänräpäyksessä.Kun hän oli syönyt sen,hän vilkaisi ulos,missä aurinko oli korkeimmillaan.Kolli hipsi pesän suuaukolle,ja loikkasi paksuun lumikinokseen,mutta nousi sieltä heti ylös.Hän huokaisi.>>Elämä ilman kumppania on kauheaa.Voi kumpa saisin sellaisen!<<Samassa kuului rasahdus.Pohjatuuli näki vilauksen oranssista hännästä,jossa oli valkea pää."KETTU!!!",Pohjatuuli huusi säikähtäneenä.

//Sori tarinan lyhyys!//
Vastaus:7 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
16.12.2013 22:59
Kastanjahäntä kuljeskeli yksin metsässä etsien riistaa. Näin lehtikadon aikaan ruokaa oli vähän ja ne vähäisetkin saaliseläimet olivat laihoja ja riittivät hädin tuskin täyttämään vatsan. Klaani näki nälkää. Kastanjahäntä huokaisi raskaasti ja ajatteli viime aikoja. Hän oli tuuliklaanin varapäällikkö. Vaikka nimityksestä ei ollut kovin kauaa, kolli oli mielestään omaksunut asemansa hyvin. Vaahteravirta koulutti parhaillaan oppilasta, joten Kastanjahäntä oli päättänyt lähteä metsälle yksin. Suuria lumihiutaleita leijaili hitaasti alas ja talvinen metsä näytti satumaiselta. Jonkin ajan kuluttua Kastanjahäntä kaivoi esille laihan jäniksen ja oravan, jotka kolli oli saalistanut kotiin vietäväksi.

"Hyvä, saadaan tuoresaaliskasaan lisää syötävää." Joku huusi klaaninvanhimpien pesän luota. Kastanjahäntä hymähti ja huomasi Kauraviiksen, joka istui pesän edustalla tarkkaillen klaanin tavallisia askareita. Sotureiden pesältä asteli ruskea soturi Kastanjahännän eteen ja virnuili pilkallisesti.
"Toit kuulemma paljon saalista. Kotikisuemosi olisi varmasti ylpeä sinusta!" Mutakynsi kailotti kovaan ääneen. Kastanjahännän korvat värähtivät yllättyneesti.
"Olet tainnut erehtyä. Emoni on Saarnijalka." Mutakynnen silmät suurenivat ja soturi näytti nauttivan joka hetkestä.
"Etkö tiennyt? Emosi on kotikisu! Kysy vaikka Saarnijalalta, ellet muuten usko." Mutakynsi murahti ja asteli tiehensä. Kastanjahäntä katsoi hämmentyneenä hänen peräänsä.

"Olen pahoillani, mutta Mutakynsi on oikeassa. Luulin että tiesit!" Saarnijalka myönsi ja nuolaisi "pentunsa" päälakea.
"Rakastan sinua silti kuin omaa pentuani." Kuningatar kehräsi tyytyväisenä ja ihaili kollia. Kastanjahäntä oli liian järkyttynyt puhuakseen. Hän tuijotti eteensä ja ajatteli menneisyyttä. Hän oli kotikisun pentu. Kotikisun. Saarnijalka ei ollut osannut kertoa muuta kuin että kollin emo oli kuollut synnytykseen. Mutta.. Täytyihän jossakin olla jotain, mistä Kastanjahäntä saisi selville vanhempansa! Varapäällikkö katsoi kissaa, jota oli aina luullut emokseen, eikä voinut mitään kyyneleille, jotka vuotivat soturin silmistä.
Vastaus:16 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erkko
16.12.2013 22:19
Salama oli valvonut kokonaisen yön saamatta unta ollenkaan. Vain ajatukset olivat kulkeneet pitkin naaraan päätä, ja naaras saikin koko ajan uusia ideoita. Mutta suutin ja mahtavin niistä oli oman lauman perustaminen. Salama sihisi itselleen, että jos kaikki epäonnistuisikin. Naaras tunsi pienen potkaisun mahassaan. Naaras oli huomannut että tämän maha oli kasvanut lisää ja lisää yhtäkkiä edelliseen verrattuna, muttei kuitenkaan paljoa. Mutta senkin jo huomasi. #Mutta jos olisi lauma # Salama siirsi ajatuksensa takaisin oman murhaajalauman perustamiseen. Olisi valmiina "reviiri" myös. Ja kaikki luopiot muutenkin kulkivat muiden klaanien reviireillä.
"Steel" kajahti Salaman huuto luolastossa nopeasti. Naaraan oli pakko kertoa ensin kollille, sitten Terähampaalle. Pian ilmestyi tummanharmaa kollin pää.
"Mitä Salama?" kolli murisi vihaisena siitä, että sen rauhaa häirittiin. Ärtyneenä kolli vaihtoi painoa toiselta jalalta toiselle. Salama luimisti korviaan ja avasi suunsa.
"Ajattelin kissalauman perustamista" Salama aloitti pitkäatyneellä murahduksella osoittaen myös, ettei kannattanut sanoa vastalauseita.
"Ja sitten?" Steel sihisi hiljaa ettei herättäisi Terähammasta.
"Sitten me olisimme kaikkien klaanien johtajia, kun voittaisimme heidät!" Salama hypähti ilmaan riemuisasti mouruten. Terähammas oli kuullut kaiken myös ja naaras olikin kuuntelemassa.
"Tuossa on ideaa" Steel murisi lopulta hiljaa katsoen tassujaan siristellwn samalla silmiään.
"Samaa minäkin" Salama tuhahti istahtaen maahan. Terähammas oli vain hiljaa ja mietti varmasti asiaa. Samassa naaras oli häipynyt.
"Mutta jos epäonnistumme, olette pian variksenruokaa" kuului tuhahdus jostain kauempa, joka kuului Terähampaalle. Salama naurahti murhaava sävy äänessään. Lauman nimikin olisi jo valmiina: Salamaklaani. Suuri klaani. Metsässä oli oltava viides klaani, murhaajaklaani. #Mutta entä jos joku pysäyttäisikin minut?#
Vastaus:8 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
16.12.2013 21:49
"Ruostepuro, sinulla ei ole viheryskää v-" Sinisiipi aloitti mutta keskeytti heti kun Takiaiskorva ryntäsi sisälle. Ensin kolli tuijotti mustaa naarasta, sitten parantajaa.
"Mikä hätänä Takiaiskorva?" Sinisiipi kysyi katsoen Ruostepuron luisevaa kehoa huolissaan. Takiaiskorva pudisteli päätään.
"Tiikerinsilmä oli kadonnut, näimme verijäljet leirin ulkopuolella" Takiaiskorva naukui hitaasti. Sinisiipi kuitenkin katsoi kollia niin, että tänä ymmärsi ettei parantaja voinut auttaa nyt mitenkään. Ruostepuro yskäisi pahan kuuloisesti ja valitteli kurkkukivusta ja kamalasta olosta.
"Mikä hänellä on?" Takiaiskorva kysyi.
"Juuti yritin selittää, kunnes ryntäsit sisään" Sinisiipi huokaisi katsoen mustaa naarasta joka kyyhötyi paikallaan.
"Hänellä on mustayskä" tuli pitkä hiljaisuus. Ei kuulunut edes Ruostepuron rahisevaa hengitystä, ei mitään. Ruostepuro kohotti päätään vakava ilme naamallaan yrittäen olla mahdollisimman rauhallinen.
"E-en kai kuole?" naaras kysyi ääni väristen peläten että voisi kuolla siihen paikkaan heti.
"Et ainakaan vielä" Sinisiipi huokaisi väsyneenä pudistellen päätään. Takiaiskorva tuijotti hämillään naarasta, kumppaniaan. Ruostepuroa.
Vastaus:5 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sparrow,luopio
16.12.2013 21:43
Sparrow viilsi jäniksen luuhun lovia ja makasi tylsistyneenä korvat luimussa lämpimällä mutta lumen peittämällä kalliolla. Hän kuuli harakoiden räksyttävän äänen ja samalla siipien lepatuksen. Kolli sähisi linnuille kovaan ääneen näyttäen hampaitaan. Lumesta erottui vaalea kissa joka lähestyi Sparrowia hiljaa ja nyrpisti nenäänsä ärsyyntyneenä ”Onko sinun pakko pitää tuota Myrskyklaanin lemua ylläsi? Kieri vaikka ketunläjässä mieluummin!” hän tiuskaisi nyrpisti nenäänsä yhä enemmän.
Sparrow huokaisi ja käänsi selkänsä naaraalle ”Etkö ymmärrä? Jos minä nyt onnistun tässä, Myrskyklaanin hajua ei edes muisteta maan päällä!”
Naaras katsoi Sparrowia epäröiden ja sitten nyökkäsi ”toin sinulle saalista” hän kehräsi ja työnsi verisen jäniksen kollin eteen.
Sparrow nuuhkaisi jänistä ja alkoi syömään sitä.
Naaras katsoi Sparrowia hetken ja sitten avasi suunsa ”et muuten haise tuoreelta Myrskyklaanin lemulta? En myöskään haistanut sinua kokoontumissaarella, mitä se tarkoittaa?”
Sparrow puuskahti ja otti kyntensä esille ”Se Tuulitassu ei halua enää toimia yhteistyössä kanssani! Täytyy etsiä uusi hiirenaivoinen oppilas”
”Tai..Siepata tuo oppilas ja pakottaa hänet tekemään kaiken mitä haluamme” Naaras jatkoi.
Sparrow ravisti päätään ”Miten hän siihen suostuisi? Hän on hyvin itsepäinen”
Vaalea kissa näytti kynsiään ja virnisti Sparrowille ”Meillä on nämäkin, jos muistat?”
”Elizabeth! Olet nero! Nyt hakemaan se ketunläjä tänne!” Sparrow ulvaisi voitonriemuisena ja viskoi jäniksen luun, missä oli viiltoja kalliolta alas.
Sparrow liukui kallion sivulta maahan hallitusti ja alkoi pujotella kuusien välistä Tuuliklaanin reviiriä kohti. Elizabeth seurasi kumppaniaan hieman epävarmana, mutta sitä ei tunnistanut hänen silmistään. Sparrow harppoi nyt eteenpäin irvistäen vastaan tulevalle lumelle. Hän hyppäsi pellolla olevan ojan yli ja upposi vähän matkaa lumeen laskeutuessaan. Hän kuitenkin hyppäsi lumesta reippaasti ylös ja alkoi juosta lumessa kohti Myrskyklaanin metsää, hyvässä onnessa tuo oppilas olisi juuri nytkin poissa leiristä etsien klaanilleen ruokaa. Sparrow hyppäsi metsään ja alkoi haistella ilmaa, Elizabeth saapui Sparrowin viereen ja nyrpisti nenäänsä.
”Tuolla päin!” Kolli huudahti ja alkoi juosta nopeasti hajua kohti.
Kun hän oli tarpeeksi lähellä Sparrow hyppäsi puuhun ja virnisti nähdessään harmaan oppilaan nuuskimassa ilmaa pää pystyssä. Sparrow katsoi Elizabethia ja naaras nyökkäsi, hän lähti harppomaan piiloon. Sparrow seurasi oppilasta ja odotti Elizabethin aloittavan suunnitelmat. Pian Sparrowin takaata alkoi kuulua vikinää ja oppilas käänsi päätänsä heti.
”Äiti? Missä olet?” lumen seasta kuului pientä ininää.
Sparrow katsoi lähestyvää oppilasta ”Miten sinisilmäinen tuo kissa osaa olla?” Hän naurahti hiljaa.
Oppilas alkoi juosta vikinän luokse ja nuuski ilmaa ”Tuo on varmaan Varjoklaanin pentu! Se ei haise Myrskyklaanilta”
Elizabethin silmät kiilsivät lumen seasta ja hän jatkoi ruikutusta esittäen pentua.
Tuulitassu juoksi ääntä kohti ja Sparrow hyppäsi hänen selkäänsä ”Sainpas sinut!”
Oppilas alkoi rääkyä ja huitoa ilmaa etutassuillaan ”Päästä irti!”
Elizabeth hyppäsi pois piilostaan virnistäen ”Sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia voittaa meitä, joten teethän kanssamme yhteistyötä ja olet hiljaa?!”
Tuulitassu vaikeni ja nyökkäsi pienesti katsoen Sparrowia kauhun valtaamilla silmillään.
Sparrow katsoi oppilasta virnistäen ja uhkaillen häntä kynsillään ”Tämä olisi ollut helpompaa jos et olisi luopunut taisteluharjoituksistani kanssani!”
Tuulitassu irvisti vihaisena ja raapaisi Sparrowia kuonoon ”Sinä haiseva kirppukasa!”
Sparrow suuttui oppilaalle ja raapaisi tätä selkään vihaisena, jolloin oppilas pyörtyi kivusta.
Vaalea naaras katsoi Sparrowia ihmeissään ”miten sinä tuon noin teit?”
”Tämä oppilas pyörtyy helposti kivusta, hän kertoi minulle sen. Kyllä hän herää pian” Sparrow naukaisi kynnet veressä.

Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiepputassu, Myrskyklaani
16.12.2013 21:10
Kiepputassu havahtui säpsähtäen kuono vasten kuusen karheaa kaarnaa. Kolli räpytteli silmiään ja käänsi kuononsa irti puun rungosta. Kiepputassu nousi hitaasti ulos ja venytteli. Kiepputassu huokaisi ja katsellessaan maahan kertynyttä lunta, joka peitti tassut, kun sille astui.
"Tässä." Jänistassu urahti ja nakkasi puoliksi syödyn rusakon Kiepputassun eteen. Kiepputassu säpsähti, sillä ei ollut huomannut Jänistassua aikaisemmin. Kiepputassu nyökkäsi lyhyesti kiitoksen merkiksi ja alkoi syödä rusakon jämiä tyhjän vatsansa täytteeksi. Jäniksen liha oli herkullista ja aika tuoretta. Ja, kun se loppui Kiepputassu, Kiepputassulle jäi yhä nälkäinen ja tyytymätön olo.
"Koska jatketaan matkaa?" Jänistassu kysyi.
"En tiedä. Vaikka heti." Kiepputassu mumisi. "Haluan vain kotiin."
Jänistassu nyökkäsi ja nousi neljälle tassulle. Kiepputassu nousi vaisuna myös seisaalleen. Kissat olivat vähän aikaa sitten jättäneet taakseen kaksijalkojen kissaloukon ja etsivät nyt kotimetsää. Kiepputassu katseli haikeana lumen peittämiä kiviä ja puiden oksia, jotka olivat painuneet lumen painosta alas.
"Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa.. Järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.." Kiepputassu hyräili laulua, jonka oli kuullut joskus emonsa, Kultakukan aulavan. Jänistassun niskakarvat prhistyivät ja Kiepputassu lopetti hyräilyn, sillä ei halunnut ärsyttää Jänistassua.
"Katso! Ukkospolku!" Kiepputassu hihkaisi ja nyökkäsi kohti lumen ja puiden takana siintävää tummanharmaata juovaa.
"Totta!" Jänistassu mau'ahti ja alkoi juosta kohti ukkospolkua. Kiepputassukin säntäsi juoksuun ja juoksi Jänistassun edellä ukkospolulle.
"J-ja tuolta tulee hirviö!" Kiepputassu kiljahti ja syöksyi kauemmas ukkospolusta pensaan taa. Kolli kuuli kovan jylinän, kun hirviö porhalsi ohi ja pisti päänsä esiin pensaasta äänen vaimettua.
"Meni." Jänistassu tuhahti. Kiepputassu pomppasi pois pusikosta.
"Hyvä." Kolli huokasi. "Menemmekö yli?" kolli kysyi ja katseli ukkopolkua.
"Vaikka." Jänistassu mumisi ja lähti varovaisesti ylittämään hirviöiden kulkuväylää. Jänistassun päästyä turvallisesti toiselle puolelle Kiepputassu lähti ylittämään ukkospolkua. Kolli kuitenkin kompastui sen keskelle ja noustessaan ylös tämä tunsi vaan vaimean tärinän.
Kiepputassu yritti kömpiä pystyyn, mutta lamaantui. Se oli melkein yhtä suuri kuin kaksijalan pesä ja pitkävartaloinen kuin käärme. Suurin hirviö, mitä Kiepputassu oli ikinä nähnyt syöksyi kohti. Kiepputassu kömmähti jäykästi taas istualleen.
"Kiepputassu!!!" Jänistassu parkaisi ja juoksi kohti Kiepputassua. Kiepputassu sulki silmänsä peläten pahinta, mutta Jänistassu tuli ja sysäsi Kiepputassun pois hirviön edestä. Kiepputassu katsoi polun juurelta, kuinka hirviö törmäsi Jänistassuun. Jänistassu osui hirviön renkaaseen ja lennähti iskun voimasta ryteikköön. Verta oli ukkospolulla ja lumella. Kiepputassu syöksähti kohti Jänistassua. Jänistassun silmät olivat kiinni. Kollin toinen jalka oli murskaantunut, päässä suuri haava.
"Jänistassu!" Kiepputassu parahti ja nuolaisi Jänistassun poskea. Jänistassu ei enää hengittänyt. Kollin kasvot olivat ilmeettömän. Kiepputassun poskelle vieri kyyneleitä. Jänistassu oli kuollut pelastaessaan juuri hänet. Ja kaikki tämä oli saanut alkunsa typerästä kahakasta kotimestässä hylätyllä ukkospolulla... Miksi?
Vastaus:21 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahtokukka, Myrskyklaani
16.12.2013 18:51
Vaahtokukka tassutteli masentuneen oloisena jäisessä metsässä. Häntä kalvoivat keskustelu Tulikukan kanssa, ja huoletti se, ettei Surusadetta ollut näkynyt aurinkohuipun jälkeen. Oliko jotain tapahtunut? Valkoinen naaras puisteli hiljaa päätään. Hän oli livahtanut emonsa ohi selittämällä, että lähtisi keräämään yrttejä. Todellisuudessa hän aikoi kuitenkin etsiä rakkaansa. Ei partioreissu voinut kestää näin kauan. Kaikki muut olivat jo palanneet, ja klaani oli jo aloittanut aterioinnin, kun Vaahtokukka oli lähtenyt.
Yhtäkkiä tuttu tuoksu tavoitti Vaahtokukan sieraimet, ja hän pysähtyi kuin seinään. Surusade. Hajujälki oli jo vaimea, mutta yhä tunnistettavissa. Vaahtokukan sydän pomppasi ympäri helpotuksesta, ja naaras lähti seuraamaan hajujälkeä. Pian hän alkoi kuitenkin olla epävarma. Haju johti vääjäämättä kohti Ukkospolkua. Partionhan piti käydä järven suunnassa, eikä täällä. Vaahtokukka nuuhkaisi ilmaa. Surusateen tuoksuun ei ollut liittynyt muita. Kolli oli ollut yksin.
Hiljalleen Surusateen hajuun alkoi liittyä kuitenkin jotain muuta. Veri. Veren löyhkä täytti Vaahtokukan kuonon.
"Surusade?" Nuori parantaja huusi. Hiljalleen taivaalta alkoi leijua lumihiutaleita. Ukkospolun harmaa kivipinta häämötti Vaahtokukan edessä, ja sen reunalla lojui musta hahmo, jonka ympäriltä oli lumi muuttunut punaiseksi verestä.
"Ei..." Vaahtokukka kuiskasi. Hän tunnisti veren alta tuskallisen tutun Turkin. Se oli Surusade. Naaras ryntäsi kumppaninsa luokse. Hirviöitä suhahtelee suuntaan ja toiseen, mutta hän ei välittänyt. Surusateen silmät olivat kiinni, mutta Vaahtokukka näki onnekseen hänen kylkensä kohoilevan.
"Vaahtokukka?" Surusade kähisi ja avasi silmänsä. Niiden katse oli sumea ja epämääräinen, mutta tulvillaan rakkautta. Vaahtokukka nuuhki Surusateen kehoa, ja havaitsi onnekseen, että haavoja ei ollut paljon. Mutta jokin kertoi että kyse oli paljon pahemmasta.
"Minä rakastan sinua, Vaahtokukka" Surusade kuiskasi ja sulki silmänsä.
"Hoidan sinut kuntoon! En anna sinun kuolla, Surusade. En voi antaa sen tapahtua", Vaahtokukka maukui, ja kyyneliä tipahteli Surusateen turkille parantajan sinisistä silmistä. Surusade raotti suutaan, ja näytti käyvän kokonaan veltoksi. Vaahtokukka ynähti hädissään. Hänen olisi saatava Surusade pian leiriin. Parantaja tarttui kollia niskasta ja alkoi vetää raahata tätä hellävaroen kohti Myrskyklaanin leiriä.

"Hei Vaahtokukka! Ihmettelinkin - mitä on tapahtunut?" Tulikukka maukui hämmästyneenä, kun Vaahtokukka ilmestyi leiriin raahaten mukanaan Surusadetta.
"Hirviö ajoi hänen ylitseen", Vaahtokukka maukui tukahtuneena ja jatkoi matkaansa kiireesti vilkaisemattakaan Myrskyklaanin varapäällikköä. Hän sukelsi parantajan pesään ja asetti Surusateen yhdelle sammalpedille.
"Lumikkotassu! Hae kortetta ja hämähäkinseittiä! Tuo myös unikonsiemeniä!" Vaahtokukka huusi. Lumikkotassu ilmestyi oksien alta.
"Mitä-!"
"Mene äläkä kysele!" Vaahtokukka ärähti. Kolli loikki nopeasti yrttivarastojen suojaan. Vaahtokukka kuunteli Surusateen katkonaista hengitystä. Mikä tahansa kollin hengenvedoista voisi jäädä tämän viimeiseksi. Sitten Lumikkotassu palasi suu täynnä yrttejä.
"Hae sitten sammalta ja kasta se veteen. Puhdistat sillä Surusateen Turkin!" Vaahtokukka käskytti. Parantajaoppilas sinkosi tiehensä. Vaahtokukka kumartui kumppaninsa puoleen. Hämähäkinseittiä ei juuri tarvinnut. Kyse oli sisäisestä haavasta. Surusateen jalka oli murtunut, muttei kovin pahasti, onneksi. Vaahtokukka nuolaisi kumppaninsa poskea.
"Surusade, herää. Nuole nämä unikonsiemenet, niin ei satu enää niin paljon", hän kuiskasi lempeästi. Parantajan ääni sai Surusateen korvat värähtämään, ja tämä avasi silmänsä.
"Vaahtokukka...."
"Syö vain", Vaahtokukka maukui. Surusade nuoli unikonsiemen suuhunsa.
"Yritä nukahtaa. Minä hoidan sinua", Vaahtokukka kuiskasi ja hautasi kuononsa kollin turkkiin toivoen, että pelkkä rakkaus estäisi tämän kuoleman. Surusateen hengitys tasaantui hiljalleen. Lumikkotassu juoksi paikalle märkää sammalta suussaan, ja hieroi sitä Surusateen Turkkia vasten. Kun suurin osa verestä oli poissa, Vaahtokukka pääsi näkemään paremmin haavat. Pinnalla oli vain muutama ruhje, mutta Surusateen vääntynyt jalka näytti pahalta. Mitä seuraavaksi?
Vastaus:26 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivastassu;Myrskyklaani
16.12.2013 18:48
Juoksin Kanjonitassun kanssa kohti leiriä.Nuori naaras oli pakokauhun partaalla."Mitä Surusateelle tapahtui?",kysyin säikähtäneellä äänellä.Kanjonitassu vilkaisi nopeasti minuun ja naukaisi:"Hän jäi melkein hirviön alle.Kivet tekivät häneen syviä haavoja."Katsoin häntä kauhistuneena.Hän juoksi edelleni,ja huomasin leirin näkyvän jo edessäpäin.Loikkasin reunalta suojaisaan leiriimme,joka oli seinien suojassa.Ensimmäiseksi kuulin mau'untaa,sitten näin Surusateen lyyhistyneen hahmon.Hänen silmänsä olivat ummessa,ja suu muodosti tiukan viivan.Vaahtokukka istui hänen vieressään vakava ilme kasvoillaan.Hän katsoi minua,kun kyykistyin hiljaa Surusateen viereen.Hänen turkkinsa oli veren tahrima ja takkuinen,ja kyljestä vuosi verta."Surusade,oletko kunnossa?",kuskasin.Hän raotti väsyneesti silmäluomiaan ja hymyili hennosti."Voi olla,että siirryn pian Tähtiklaanin riveihin.",hän sanoi käheästi.Kyynel vierähti poskelleni kun ajatteli elämää ilman Surusadetta.En pärjäisi ilman tiukkaa,mutta hauskaa mestariani."Ole kiltti,ja älä kuole...",vaikeroin murheen murtamana.Surusade huokaisi,ja sulki silmänsä.Vaahtokukka katsoi minua ja sanoi:"Annetaan hänen nyt levätä,ja olla yksin."Tassutin hiljaa pois,ja pysähdyin muutaman ketunmitan jälkeen.Katsoin taakseni,missä Vaahtokukka tuputti Surusateelle yrttejä.Katsoin taivaanrantaan,missä aurinko oli juuri nousemassa.Olin ollut matkallani koko pitkän yön.Pääsytassu tassutteli ulos pesästä,ja venytteli jäseniään.Perässä tuli joukko muita oppilaita oppilaita,jotka näyttivät virkeiltä.Minä olin aivan päinvastaista.Olin nukkunut vain hetken,ja olin nyt rättiväsynyt.Päätin mennä pienille päiväunille.

"Nyt olisi vielä tuoresaalista tarjolla!",joku naukui korvani vieressä.Nousin salamana ylös ja näin edessäni Kanjonitassun.Naaras oli iloisella päällä,ottaen huomioon mitä Surusateelle oli tapahtunut.Venytteli nopeasti ja tassutteli tuoresaalis kasalle.Nappasin siitä pienen,laihan hiiren.

//Äh,en jaksanu kirjottaa,Tiikeri,tee jatkoo!Ja jos nästä Kiivaan tarinoista tulee tarpeeksi kp:eetä että hän voi nousta soturiksi,sopiiko että nimi olisi Kiivasmieli?//
Vastaus:15 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Fanny, erakko
16.12.2013 14:53
Fanny havahtui kiven varjossa. Hän oli lyyhistynyt siihen... Milloin? Naaras ei tiennyt kuinka kauan aikaa oli kulunut.
"Ota tämä", kuului huolestunut ääni. Fanny räpytteli tummanvihreitä silmiään ja kohotti katseensa edessään seisovaan kissaan. Kiivastassu? Nuori naaras räpäytti silmiään vielä kerran varmistaakseen, ettei nähnyt unta.
"Kiitos", hän kuiskasi pehmeästi. Fannyn haava oli puhdistettu, eikä siitä enää vuotanut verta.
"Otin hämähäkinseitit pois, kun vuoto lakkasi. Oletko kunnossa?" Kiivastassu maukui huolestuneena ja työnsi kuollutta hiirtä Fannya kohden. Naaras nyökkäsi kiitollisena ja ahmi tuoresaaliin muutamassa silmänräpäyksessä. Kiivastassu huokaisi hiljaa helpotuksesta. Fanny kömpi istumaan ja pani merkille, että hänen kirjava turkkinsa oli aivan likainen ja takussa.
"Ki-Kiivastassu? Mit m-minä täällä t-teen?" Fanny kysyi.
"Löysin sinut täältä tajuttomana. Mitä sinulle oikein kävi?" Kiivastassu vastasi pehmeästi ja kumartui varovaisesti nuolaisemaan Fannyn poskea. Nuori naaras kehräsi eikä vastannut. Hän kääntyi nuolemaan paksua harmaata ja kirjavaa turkkiaan puhtaaksi. Kiivastassu ei hänen helpotuksekseen udellut enempää. Aurinko alkoi jälleen nousta, ja värjäsi kollin Turkin punaiseksi. Fanny lopetti itsensä sukimisen, kun turkki oli jälleen sileä ja puhdas, ja loi tummanvihreittensä silmien katseen Kiivastassuun.
"Mu-mutta miksi? Mi-miksi tulit juuri tänne?" Hän kysyi hiljaa. Kiivastassu näytti kiusaantuneelta.
"No... Tuota... En saanut unta joten päätin lähteä metsästämään. Löysin hajujälkesi lähellä järveä", kolli maukui. Fanny aavisti, ettei oppilas kertonut kaikkea, muttei kysellyt enempää.
"No, jos herra luulee etten minä selviä ilman hänen apuaan, niin hän voi yhtä hyvin lähteä", naaras maukaisi pirteänä ja kömpi tassuilleen. Kiivastassu vilkaisi häntä puoliksi huvittuneena, puoliksi kiusaantuneena. Fannyn tummanharmaan Turkin punaiset ja valkoiset läiskähti hohtivat auringossa, ja hänen kasvojensa musta kuviointi toi mieleen varjot metsän pohjalla. Kiivastassu katseli hetken Fannya kuin lumoutuneena, mutta käänsi katseensa taas pois.
"Hei ihan totta, pärjään kyllä. En minä annan toista kertaa jonkun repäistä vatsaani auki!" Fanny naurahti. Kiivastassu heilautti häntäänsä.
"Tuota... Voitaisiinko... Voitaisiinko me tavata vielä?" Hän kysyi ja katseli jälleen tassujaan. Fanny hätkähti ja siristi hetkeksi silmiään.
"Tietenkin!" Milloin vain, mutta eikös ne soturit hieman vihasta jos ne näkevät minut?" Naaras maukui.
"Tehdään se salassa. Voidaan tavata järven rannalla", Kiivastassu ehdotti ja uskaltautui viimein nostamaan katseensa.
"Huomenna keskiyöllä?" Fanny kysyi ja nuolaisi tassuaan. Kiivastassu nyökkäsi helpottuneena.
"Miksi klaanikissat eivät siedä minunlaisiani täällä?" Fanny jatkoi uteliaana ja nojautui eteenpäin.
"No... Riistaa on reviireillä,me jo kyllin vähän, että se riittää vain ruokkimaan klaanin. Vartioimaan rajojamme tiukasti, ettei kukaan pääse varastamaan riistaamme", Kiivastassu selitti. Fanny vavahti hieman.
"Eli jos minut löydetään..."
"Sinusta tulisi variksenruokaa, kyllä. Mutta ethän anna klaanilaisteni löytää sinua. En halua että sinut revitään palasiksi", Kiivastassu täydensi. Fanny kohautti lapojaan huvittuneena.
"Olen vikkelä jaloistani. Eivät ne minua saa kiinni", hän vastasi. Yhtäkkiä hänen sieraimiinsa lehahti uutta Myrskyklaanin tuoksua.
"Vauhtia, piiloudu!" Kiivastassu sihahti. Fanny nosti huultaan ja viiletti lähimmän pensaan roikkuminen oksien alle piiloon. Kiivastassun nenän eteen tupsahti toinen oppilas.
"Äkkiä, Kiivastassu! Surusade on loukkaantunut! Vaahtokukka käski mennä hakemaan sinut!" Oppilas läähätti. Kiivastassu ponkaisi pystyyn. Kolli vilkaisi pensasta, jonka alla Fanny piileksi.
"Mennään sitten, Kanjonitassu!" Hän maukui hätäisesti ja syöksyi pois vieras kissa kannoillaan. Läikikäs naaras vilkaisi epäluuloisena oloisena Fannyn piilopaikkaa ja loikki kiivastassun perään.
Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuulipentu,myrskyklaani
16.12.2013 14:50
Tumma kolli vilkuili minua koko ajan.Hän kai odotti että karkaisin.
"Luuletko että karkaan"Kysyin.Kolli puhkesi kammottavaan nauruun.
"Olet pentu et pääsisi kovin pitkälle.Myrskyklaani ei ole iloinen"hän sanoi.#Hän puhui totta#ajattelin surullisena.Hän taisi huomata suruni sillä hän ei sanoinut enää mitään.Lopulta olimme myrskyklaanissa.Kun tulin leiriin kaikki rupesivat sähisemään minulle.#Pakenenko#ajattelin.
"Tuuliklaanilainen"Yksi tiuskaisi vihaisena.Yritin olla välittämättä.Tajusin että olin syöksynyt ansaan.Minä kuolisin täällä.
Vastaus:3 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Erin
16.12.2013 08:29
Hiivin hitaasti kohti päästäistä. #Älä huomaa minua, älä#, rukoilin hiljaa mielessäni. Olin jo lähellä. Loikkasin päästäisen kimppuun ja tapoin sen nopealla puraisulla. Vein saaliin pesälleni. Matkalla pesälle katselin ympärilleni. Tähän aikaan aamusta oli ihmeen lailla todella paljon kissoja liikkeellä. He liikkuivat yhden kissan johdolla. Tuo kissa oli musta, ja hänellä oli kaulapanta. Siinä oli hampaita. #Nuohan ovat.. kissojen hampaita?!#, ajattelin. Juoksin nopeasti pois niiden läheltä. Aistin, että noista voisi olla harmia. No joo, ajattelinhan jokaisesta tuntemattomasta kissasta niin, mutta kissojen hampaita! Päätin, että lähtisin mahdollisimman äkkiä pois täältä. Söin päästäiseni ja loikkasin pystyyn. Hiippailin metsään. Astelin siellä pitkään, kunnes näin taas tutun kaksijalkalan. #Eiih!#, ajattelin. #Olen kiertänyt ympyrää!#. Painauduin nopeasti matalaksi, sillä kuulin puhetta. Hiivin lähemmäs ja lähemmäs. Lopulta näin sen mustan kissan puhuvan omalle joukolleen. "...on aika valloittaa kaksijalkala! Veriklaani tappaa kaikki, jotka väittävät vastaan!" Kissa puhui. "Mutta Ruoto?", kysyi mustavalkoinen pieni kolli. "Emmekö sitten valloita metsää?" kolli sanoi kumartaen. "Emme. Viimeksi kun Ruoska yritti, hän epäonnistui. Jos kerran hän epäonnistuu, ja olen häntä huonompi taistelija, luuletteko että vitsin hyökätä niiden saastojen kimppuun?!" Ruoto mourusi. Muut kissat kumarsivat. Yökkäsin, ja lähdin aivan toiseen suuntaan. Minulle oli ihan sama, mitä he aikoivat. Tappakoon vaikka koko maailman, ei kiinnosta! Kävelin ulos metsästä. Tämä oli joku aivan toinen paikka. Edessäni seisoi suuri ränsistynyt lato. Luultavasti siellä ei ollut käyty vuosiin. #Tämä kelpaa minulle!", ajattelin, ja astuin sisään.

Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivastassu;Myrskyklaani
16.12.2013 07:27
//Jatkoo//

Heräsin säpsähtäen.Ilta oli edennyt jo pitkälle.Auringosta oli jäljellä enää pieni,keltainen viiva kaukana taivaanrannassa.>>Minun on lähdettävä nyt<<ajattelin,ja nousin varoen ylös.Hiljaisessa pesässä oli melkein kaikki oppilaat,vain joidenkin paikat olivat tyhjiä.Astuin ulos ja nuuhkin ilmaa.Aukiolla Hopeatähti jutteli Tulikukan kanssa klaanin asioista.He eivät huomanneet minua,kun hipsin hiljaa ohi.Luikahdin ulos leiristä,ja minun onnekseni kukaan ei tuntunut huomaavan.Kävelin hetken matkaa,mutta pian kovensin vauhtini juoksuun.Suuntasin kohti jokea,joka kuului vielä Myrskyklaanille.Varjoklaani olisi halunnut alueen itselleen,mutta myrskyklaanilaiset panivat kampoihin ja saivat sen reviiriinsä.Pian sieraimiini levisi raikkaan,virtaavan veden tuoksu.Hiivin hiljaa lähemmäs,ja aloin nuuskia paikkoja.>>Minun on löydettävä Fannyn hajujälki...<<ajattelin.Löysin sen ihanan nopeasti.Mutta se kulki Varjoklaanin reviirille...Käveli toiseen suuntaan,ja samassa huomasin tutun tuoksun."Fanny!",kiljuin riemuissani.Lähdin innoissani seuraamaan hajujälkeä,kunnes pysähdyin.Lumi oli värjäytynyt punaiseksi.>>Verta<<ajattelin kauhuissani.>>Fanny on loukkaantunut...<<Kuljin hiljaa eteenpäin tarkkaillen veren määrää.Fanny oli menettänyt paljon verta,ja oli kuolemanvaarassa.>>Ja se on minun syytäni,minä ajoin hänet ilkeiden varjoklaanilaisten reviirille<<Samassa haistoin mäyrän.Haju oli vanha,mutta mäyrä on aina mäyrä.Huomasin pienen matkan päässä kolon,joka kuului varmasti mäyrälle.Hipsin hiljaa pois,sillä mäyrä saattoi palata koska tahansa.Olin jo hyvän matkan päässä pesästä,kun muistin,mitä oli haistanut mäyrän löyhkän lisäksi.Ilmassa oli leijaillut hento kissan tuoksu.Ja minä tuntisin sen tuoksun missä tahansa.Se oli nimittäin Fannyn.Lähdin juoksemaan takaisin pesälle,niin nopeasti kuin pystyin.Pesä oli edelleen aivan hiljainen,lukuun ottamatta hiljaista hengitystäHiivin hiljaa pesäonkaloa lähemmäs,ja näin siellä Fannyn nukkumassa sikeästi."Fanny!"sanoin hiljaa."Oletko hereillä?".Samassa huomasin veren kitkerän hajun.Ja näin,miten Fannyn vatsasta vuosi verta.Sitä oli joka puolella,ja hänen turkkinsa oli tahriintunut siihen."Fanny!"huusin kauhuissani."Minä tässä,Kiivastassu!".Sitten muistin mikä auttoi haavoihin ja verenvuotoon.Hämähäkin seitti.Tutkin koko suuren onkalon läpi,ja löysin kuin löysinkin pienen tupon tahmaista seittiä.Painoin sen Fannyn haavaa vasten,ja hän liikahti.Seitti oli jo pian aivan veressä,mutta Fannyn verenvuoto kuitenkin lakkasi,mikä oli kaikkein tärkeintä.Nyt piti etsiä jostain ruokaa.Lähdin pois pesästä,ja nuuhkin ilmaa.Haistoin hiiren,joka rapisteli pusikossa.Lähdin sitä kohti vatsakarvat maata viistäen.Asetuin aloilleni,ja ponnistin takajaloillani niin kovaa kuin pystyin.Loikkasi suoraan hiiren päälle,ja se litistyi painoni alla.Se vingahti ja nappasin sen leukojeni väliin.Vein sen Fannylle joka oli jo avannut silmänsä.Heitin hiiren hänen eteensä,ja hän alkoi hitaasti syödä sitä.Hän räpäytti silmiään ja katsoi minua kiitollisena."Kiitos.",hän kuiskasi.

Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
15.12.2013 20:04
Ruostepuro makasi sammalpedillään nähden unta, muttei mitään kovin kaunista unta. Kuningattaren naamasta näki jo, että tämä näki painajaista. Ruotopentu, Ruostepuron yksi pennuista työnsi päänsä huolestuneena Valkohännän vierellä. Pieni pentukin huolestuisi varmasti.
"Mikä hänellä on?" Ruotopentu kysyi katsahtaen sijaisemoonsa. Valkoinen naaras kohautti lapojaan. Ruotopentukin varmasti tiesi että tämän oikea emo näki painajaista. Ruostepuro hätkähti hereille kuullessaan Ruotopennun kysymyksen, muttei välittänyt kuitenkaan mistään. Naaras tuijotti vain pentutarhan kattoa.
"Lumitassu..." kuningatar kuiskasi poissaolevasti tuijottaen nyt Valkohäbtää oudolla tavalla. Ruotopentu perääntyi askeleen verran, Ruostepuron yksisilmäinen naama näytti kammottavalta. Ennen oli naaraalla ollut kaksi silmää, toinen oli ollut sokea. Mutta sokea silmä olikin lähtenyt irti.
"Ruostepuro" kuului Valkohännän lempeä naukaisu. Ruostepuro katsoi ensin Ruotopentua ja sitten Valkohäntää.
"Mitä?" kuningatar kysyi hieman varovaisesti.
"Hiljempaa" joku pentu naukaisi väsyneenä. Ruostepuro yskäisi yrittäessään nousta heikoille jaloilleen ylös, mutta kaatuikin saman tien. Olisi pian aamu.

Saarnijalka katsahti kysyvästi Ruostepuroon päin, kun kuningatar alkoi yskimään ja pärskimään kamalasti. Samassa naaraan ilme muuttui ja tämä katsoikin pian Valkohäntää.
"Käy hakemassa Sinisiipi!" Saarnijalka naukaisi kuningattarelle joka tuijotti myös kamalasti yskivää Ruostepuroa. Vaalea kuningatar pinkaisi juoksuun heti paikaltaan nousten vain kahden jalkansa varaan. Ruostepuro sulki yhden ainoan silmänsä ja luimisti yhtä korvaansa. Vain yksi korva oli naaraalla myös jäljellä. Kuningatar lysähti maahan ja yskäisi vielä kerran. Naaraan kurkkuun kävi kipeää ja sitten naaraalle juolahti mieleen sumeasti viheryskä. Sinisiipi tuli kuningattaren luokse Kamomillatassu mukanaan, ehkä tarvittavat yrtit mukanaan myös.
"Mikä hänellä siis on?" Kamomillatassu kysyi Sinisiiven puolesta Saarnijalalta.
"Hän alkoi yskimään yhtäkkiä"
"V-viherysk-" Ruostepuro ehti aloittaa mutta yskäisi välissä kovaa. Naaraan olo oli kamala ja kurkku oli vieläkin kipeämpi. Sinisiipi ojensi Ruostepurolle jotain yrttejä nopeasti ennen kuin istahti maahan mahdollisimman rauhallisena kun kuningatar sillä välin yski minkä ehti, mutta ei tarkoituksella. Yhtäkkiä tuli hiljaista, kun Ruostepuro yritti pysyä neljällä jalallaan pystyssä.
"Tarvitsetko hunajaa?" Kamomillatassu kysyi katsoen kuningattaren yhteen, jäänsiniseen silmään. Ruostepuro yritti nyökätä mahdollisimman selvästi mutta olo oli niin kamala ettei naaras tehnyt mitään muuta. Vain pienesti naaras nyökkäsi lopulta lysähtäen maahan. Ruotopentu tuijotti emonsa takkuista ja likaista Turkkia. Ruostepuron tiesi olevan elossa kun naaraan kylki kohoili hengityksen tahdissa.
"Ota tästä" Sinisiipi antoi jotain kuningattarelle joka söi hiukan hunajaa, mutta nukahti yllättäen outoon ja inhottavaan uneen. Painajaiseen.

Sulkaturkki, Ruostepuron emo ilmestyi vain heikosti unessa mutta sekin katosi. Edessä oli vain pimeyttä, Ruostepuro ei pystynyt liikahtaakaan.
"Tämä on vain unta, tämä on vain unta, tämä on vain unta..." naaras yritti vakuutella itselleen. Hän oli aika varma että Lumitassun kuolema näkyisi taas tässä unessa. Joka yö aina vain todellisempana ja kammottavampana. Kuului rääkäisy, kun Lumitassu ilmestyi. Ja juuri Se sama, tumma hahmo. Salamataivas. Ruostepuron emo oli varoittanut tälle juuri että pitäisi varoa salamataivasta, mitäköhän Sulkaturkki oli edes tarkoittanut?! Ensi kertaa uneen ilmestyi kuitenkin selvästi tummanharmaa kolli jolla oli tummempia raitoja turkissaan. Ja keltaiset silmät, jotka Ruostepuro muistaisi aina.
"S-Steel...?" naaras änkytti tuskin kuuluvasti. Nyt uni oli erilainen, Ruostepuro oli aivan eri paikassa. Paikka oli Tuuliklaanin reviiri.
"Salamapentu!" Ruostepuro henkäisi hämmentyneenä. Juuri Salamapentu oli Steelin kanssa ja Salama raahasi Lumitassua. Musta kuningatar näki jopa Lumitassun silmät: täysin veriset pallot, joissa ei pupilleja näkynyt lainkaan! Ruostepuro säikähtyi mutta jatkoi tuijottamistaan. Steel raapaisi Lumitassua ja naaras rääkäisi, mutta sitten Salamapentu otti ylipitkät kyntensä esille. Ruostepuro katsoi omia ylipitkiä kynsiään harmistuneena mutta siirsi katseensa Lumitassuun, Steeliin ja Salamapentuun. Steel piteli rimpuilevaa Lumitassua aloillaan suurilla tassuillaan. Kollin häntä viuhtoi puolelta toiselle, kolli oli ollut ärtynyt. Salamapentu sihisi jotain Lumitassulle ja upotti kyntensä oppilaan, Ruostepuron sisaren kurkkuun. Kuului kammottava rääkäisy, samassa Ruostepuro rääkäisi hädissään ja peloissaan. Kuningatar kompastui mutta putosi tyhjyyteen, nähden enään vain kaksi epämääräistä kissaa yläpuolellaan ja Lumitassun, jonka suuresta viillosta veri tuli virtoina.
"Eiii!" Ruostepuro rääkäisi. Tuhjyyteen. Turhaan.

"Ruostepuro, onko jokin hätänä?" jonkun kysymys kaikui naaraan päässä. Naaras raotti silmäänsä varovaisesti luullen olevansa edelleen unessa. Mutta naaras näkikin ympärillään koko pentutarhan asukkaat.
"Pyydämmekö Sinisiiven tänne?" Saarnijalka kysyi. Mutta Ruostepuro ei kuunnellut, näki vain sielunsa silmin kun Lumitassu tapettiin ja naaras vuosi kuiviin. Ruostepuro tuijotti tyhjyyteen kuin kuollut, paitsi naaras oli elävä. Ainakin vielä. Samassa naaraan silmissä sumeni ja alkoi kamala yskänpuuska eikä naaras ollut pysyä jaloillaan, vaan tömähti maahan peläten että jokin luu menisi poikki.
"Kutsukaa Sinisiipi ja heti" kuului Valkohännän naukaisu kun Ruostepuro yski maassa. Tilanne näytti aika vakavalta. Ruostepuro vääntelehti maassa aivan kuin olisi syönyt kuolonmarjoja ja olisi kuolemassa, niiden vaikutuksesta. Mutta naaras oli pysynyt pentutarhassa, eikä ollut nähnyt aurinkoa pitkään aikaan. Tai ainakaan kuuhun.
"Mikä hänellä on?" kuului Ruotopennun hätääntynyt naukaisu kun Sinisiipi tuli pentutarhasn.
"Viedään hänet parantajan pesään" Sinisiipi naukaisi ottaen pienikokoisen naaraan niskanahasta kiinni. Ruostepuro tunsi kipua kurkussaan sekä joka paikkaan särki. Naaras oli varma että oli saanut jonkun viheryskääkin pahemman, kun naaras sätki paikallaan vaikka olisi oikeasti pysynyt vain velttona paikallaan. #Kuolema ei voi olla nyt, haluan elää# Ruostepuro ajatteli yrittäen saada lisää selviä ajatuksia, mutta alkoi yskimään taas kovaäänisesti.
Vastaus:26 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerijuova, Jokiklaani
15.12.2013 18:36
Tiikerijuova näki levotonta unta kuningatarpesässä. Nukkuminen oli muutenkin hankalaa, koska pennut potkivat tauotta. Naaras avasi silmänsä havahtuen unestaan.
Tiikerijuovan vatsaan sattui pahasti ja vähän väliä tuntui potkaisu jos toinenkin. Äkkiä naaras tunsi tutun kivun, jonka tämä oli kokenut jo kerran.
’’Hakekaa…parantaja…’’ Tiikerijuova ähkäisi. Mustakasvon uusi kumppani, Perhosturkki pinkaisi vastaamatta ulos pesästä. Tiikerijuova asettui makaamaan kyljelleen. Häntä pelotti. Viime kerta oli sattunut hirveästi…Mutta hän oli nyt tietysti jo vanhempi kuin silloin. Pian parantaja jo nilkutti pesään ja Perhosturkki palasi pedilleen. Teerenlento istahti Tiikerijuovan viereen.
’’Rauhassa vain. Ensimmäisen pitäisi syntyä pian. Huminapilvi odottaa pesän ulkopuolella.’’ parantaja rauhoitteli Tiikerijuovaa. Tiikerijuova nyökkäsi, tunsi vihlaisun, ja pian parantaja nosti vaaleanoranssin, raidallisen pennun Tiikerijuovan vatsan viereen. Pentu alkoi heti juoda maitoa. Tiikerijuova suki pennun turkkia.
’’Muistuttaa sinua.’’ Teerenlento tokaisi ja valmistautui toiseen pentuun.
’’Enään tämä toinen.’’
Tiikerijuova tunsi jälleen vihlaisun.
>Minulla…Minulla on…Oikea perhe.< naaras ajatteli ja tämän silmästä valahti onnen kyynel, kun parantaja asetti punertavan läikikkään pennun tämän viereen.
’’Kummatkin naaraita.’’ Teerenlento kehräsi Tiikerijuovan nuollessa pentujaan tarmokkaasti. Parantaja poistui pesästä kutsuen samalla Huminapilven sisään. Punertava soturi loikki kumppaninsa luo vauhdikkaasti ja pysähtyi.
’’Aivan upeita!’’ kolli henkäisi silmät säihkyen.
’’Päätetäänkö nimet?’’ Tiikerijuova naurahti kumppanilleen ja nuolaisi tämän poskea.
’’Toki.’’ Huminapilvi kehräsi ja meni makuulle Tiikerijuovan viereen.
Kolli näytti mietteliäältä ja kosketti sitten oranssia pentua.
’’Tahtoisin antaa tälle nimeksi Nuppupentu…Omenannupun muistoksi.’’ Huminapilvi sanoi hiljaa. Tiikerijuova nyökkäsi.
’’Se on hyvä nimi.’’ naaras sanoi ja vilkaisi punertavaa pentua. Hän olisi halunnut antaa pennulle nimeksi Karviaispentu, Karviaisvirran mukaan, mutta päätti sittenkin toisin. Ei hän olisi ikinä päässyt yli veljensä menetyksestä muuten.
’’Tästä tulee Nokkospentu.’’ Tiikerijuova päätti ja kääriytyi pentujensa ympärille.Hänen ja Huminapilven pentujen...

//ok nyt kyl akku loppuu XD

Vastaus:13 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajatassu, Jokiklaani
15.12.2013 17:59
Pihlajatassu nosti kasvonsa kotikisupediltään. Hän oli ollut kaksijalkalassa jo varmaan puoli kuuta. Ruoka oli edelleen pahaa ja vesi teräksisen makuista, mutta hänellä oli täällä hyviä ystäviä. Kynnetön kolli nousi pediltä ja suunnisti saman tien uloskäynnille. Siihen oli asennettu kissanluukku, jotta Pihlajatassu pääsisi kulkemaan sisään ja ulos milloin tahtoi. Kolli hypähti ulos ja törmäsi heti Nalleen. Kotikisu virnisti tälle säihkyvin silmin ja perääntyi kauemmas.
’’Huomenta, Nalle.’’ Pihlajatassu tervehti naarasta.
’’Hyvää huomenta Pihlajatassunen, oletkos yksinäinen?’’ kuului tuttu naurahdus siamilaisnaaras Busolan suusta.
’’Huomenta sinullekin, Busola.’’ Pihlajatassu kehräsi.
’’Mitäs tänään tehdään? En voi olla vain kotona, jossa pelkästään leikin ja kehrään!’’ Busola nau’ahti pirteästi.
Pihlajatassu suki itseään hieman.
’’Jos vain tänään juteltaisiin?’’ kolli ehdotti ja pääsi hyppäämän muutaman yrityksen jälkeen aidalle. Busola ja Nalle hypähtivät tämän vierelle, Busola nojasi Pihlajatassun kylkeen, kun taas Nalle istui kauempana.
’’Näytät viihtyvän täällä.’’ Nalle huomautti hymyillen.
’’Niinpä, et ole klaaniisi palannut, vaikka monesti mahdollisuuden olet siihen saanut.’’ Busola säesti. Pihlajatassu jäykistyi. Klaaniin? Mantelitassu…Mantelitassu oli siellä! Pihlajatassu ponnahti pystyyn silmät järkytyksestä kiiltäen.
’’Minun pitää palata! Heti!’’ kolli huusi hätääntyneenä. Nallen silmät laajenivat.
’’Mitä sinä oikein puhut!? ’’ naaras ulvaisi.
’’Et voi lähteä! Olen odottanut sinua kuin kirkasta tähteä!’’ Busola hätääntyi ja heittäytyi vasten Pihlajatassua.
’’Minun on pakko. Perheeni on siellä! Minun on pakko palata…’’ Pihlajatassu sanoi, nuolaisi Busolan kuonoa, puski Nallen poskea ja hyppäsi pois aidalta.
’’Hyvästi, lupaan, että näemme vielä joskus!’’ Pihlajatassu kuiskasi ja juoksi metsään. Hän pääsisi klaaniinsa. Kotiin. Mantelitassun luo…

//Kännykkätarinointi ei vaa oo mun juttu ._.

Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän, Jokiklaani
15.12.2013 17:27
Avasin sumeat, siniset silmäni ja katselin parantajan pesää.
Kurkkuni tuntui kuivalta ja kipeältä, ja kuononi tuntui vuotavan tauotta. Teerenlento nilkutti luokseni ja laski eteeni pienen tupon yrttejä.
’’Syö ne. Ne eivät ole kissanminttua, mutta muuta ei vain löydy enään.’’ parantaja huokaisi. Kohotin vaivalloisesti päätäni ja pureskelin kitkeränmakuiset yrtit.
’’Teerenlento.’’ kähähdin hetken hiljaisuuden jälkeen ja naaras käännähti katsomaan minua. Yskäisin pari kertaa ja pyyhkäisin kosteaa kuonoani.
’’Mikä yskä tämä on?’’ kysyin karheasti.
Parantajan ilme synkkeni. Naaraan häntä heilui vaivaantuneesti kun tämä mietti vastausta.
’’Viheryskä.’’ vastasi Teerenlento ja viittoi samalla oppilastaan Valkotassua laittamaan yrttejä kasaan. En ollut kumminkaan tyytyväinen vastaukseen ja painoin arpiset korvani niskaani vasten. Olin nähnyt kissojen sairastavan viheryskää, kuten esimerkiksi Symbolihännän, eikä hän näyttänyt läheskään yhtä huonovointiselta kuin minä.
’’Minkä laatuinen?’’ tivasin. Teerenlento nappasi yrttejä suuhunsa ja tunki ne seinämäkoloihin vaisuna.
’’Valkotassu, onko meillä takiaisenjuurta?’’ naaras kysyi. Valkotassu tarkisti asian ja vastasi:
’’Hieman.’’
Minua inhotti, kun Teerenlento ei ollut vastannut minulle.
’’Teerenlento.’’ murahdin ja pörhistin harmaata häntääni.
Teerenlento huokaisi.
’’Hyvä on.’’ Naaras tassutti eteeni ja istahti.
’’Sinulla on…Pahimman laatuinen viheryskä. Vielä. Jos yrttejä ei ala löytymään enemmän, sinulle tulee erittäin varmasti mustayskä…En halunnut kertoa, ettet huolestuisi.’’ Teerenlento maukui hiljaa.
Laskin pääni vaisuna tassuilleni.
Liikautin korviani sen merkiksi, että olin kuullut ja kääriydyin pienelle kerälle.

//lyhyt ja outo koska känny

Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
15.12.2013 16:43
Steel painoi hampaansa haukan siipeen kiinni ja viskaisi tämän maahan. Suuri, siivekäs eläin oli liikkjmatta hetken aikaa mutta sitten haukka kohotti katsettaan. Kolli meni matalaksi luimistaen korvansa ja päästen syvää murinaa kurkustaan. Haukka oli liian heikko eikä sen toinen siipi enään ollut kunnossa, ehkäpä Steel veisi kotiin mennessään suuren saaliin! Steel hyökkäsi haukan kimppuun kynnet esillä ja raapaisi haukan silmiä jonka jälkeen otuksen pää tömähti maahan vauhdilla.

"Salama, sain oikein suuren saaliin pitkästä aikaa!" Steel ylimielisesti naukaisi ja raahasi haukan naaraan eteen. Salama katsoi pitkään ensin haukkaa, sitten kollia. Haukan lasittunut katse kertoi että eläin oli kuollut.
"Mistä sinä tuon muka sait?!" Salama sihisi ja nuuhkaisi lintua ennen kuin avasi suunsa ja haukkasi palasen.
"Kävin kauempana" Steel tuhahti vetäen saaliin tuoresasliskasaan, Salama saaliin kimpussa hampaat irvessä. Steel pudisteli päätään ja katsoi luisevaa naarasta joka haukkasi suuren palan haukasta, kuin ei olisi koskaan ruokaa nähnytkään. Steel pitäisi palasen myös ja kolli tunsi kuinka veren lämmin maku tulvahti suuhun. Terähammas työnsi päänsä ulos pesästään ja haukoitteli varmasti tarkoituksella terävät hampaat näkyen.
//lyhyys
Vastaus:5 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
15.12.2013 15:37
//Tää on siis ku Kuupilvi tippui jokeen ja kolautti päänsä, niin nyt hän puhuu tähtiklaanissa//

Hetken ajan oli vain pimeää, kunnes varjoihin syttyi himmeä valo. Valo oli voimistunut, ja pystyin jo näkemään tassuni. Lopulta valo kirkastui äärimmilleen. Se sokaisi minut, ja haroin käpäliäni silmieni eteen.Äkkiä valo sammui, ja tilalle tuli paljon hempeämpää valoa, kuunvaloa. Katsoin ympärilleni. Olimme suuren lammen rannassa, Tuuliklaanin reviirillä. Huomasin, että olimme samoilla kohdilla, missä olin ollut aiemmin Mustahaukan kanssa. Kuulin tassuttelua takaani. Työnsin kynteni esiin ja käännyin; Edessäni istui valkoinen, oranssilaikkuinen naaras. Hänen silmänsä olivat keltaoranssit, ja niissä hehkui lempeys. Myös naaraan turkki hehkui, mutta oudolla tavalla. Oli selvää, että kissa oli Tähtiklaanista.

"Tervehdys, Kuupilvi." sanoi naaras, ja hän jatkoi. "Muistatko minut?" Vedin kynteni takaisin sisään, ja nuuhkaisin ilmaa. Sieraimeni täytti tuttu, lämpöinen ja turvallinen haju.

"O-oletko sinä...Untuvahöyhen" kysyin varovasti. Untuvalehti oli ilmestynyt uniini pentuna. Hän oli johdattanut minua eteenpäin ja samana aamuna minut nimettiin oppilaaksi.

"Kyllä, olen Untuvahöyhen." hän vahvisti. "Mutta on minulla asiaakin." Minä otin askeleen eteenpäin ja istahdin korvat höröllä kuuntelemaan. Työnsin hukkumisen murheet tuonnemmaksi ja keskityin kuuntelemaan. Untuvahöyhen yskäisi, ja naukui:

"On mennyt aika, jolloin sinun ei tarvinut huolehtia mistään ja sait olla vapaa. Mutta nyt se aika on mennyt. On tuleva aika, jolloin sinun täytyy kantaa vastuuta. Sinä aikana sinun täytyy muistaa minut, ja koko Tähtiklaanin rivistö." Untuvalehti piti tauon, kunnes jatkoi. "Mutta nyt, meidän on aika erota. Päästän sinut vielä taistelemaan hengestäsi, Elämäsi on vasta aluillaan, joten yritä selviytyä. Hyvästi Kuupilvi. Yritä selvitä." Sitten hän alkoi haalenemaan.

"Mu-mutta mitä tarkoitat vastuun kantamisella? Tai siis, mistä minun pitää kantaa vastuuta.?" huusin hädissäni. Mutta turhaan. Näin enää hännänpilkahduksen, ennen kuin Tähtiklaanin kissa palasi takaisin joukkoonsa.Samassa pimentyi ja tunsin taas veden ympärilläni. Aloin kauhoa rivakasti eteenpäin, ja tunsin tähtiklaanin voiman käpälissäni. Kohotin päätäni ja näin jäässä aukon, josta tipahdin. Jatkoin uimistani, ja pinnistelin ylös. Näin ulkona taivaalle katsovia kissoja; Kotkasielun, Kirvelitassun ja Punarintasiiven. He surivat minua ja luulivat että olin kuollut. Sitten Kirvelitassu haistoi minut ja hyppäsi yllätyksestä. Hän kutsui muita ja hekin kääntyivät. Kaikki tulivat luokseni ja painoivat kuononsa minun vaaleaan turkkiini. Olin hengissä.
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Fanny, erakko
15.12.2013 15:00
Fanny makasi hiljaa jäisessä maassa kyyhöttäen. Hän taisteli yltyvää kauhua vastaan, kun vatsan haavasta nuoria veri värjäsi lumen punaiseksi.
Nokitassu oli sanonut lähtevänsä hakemaan leiristään yrttejä haavaan. Fanny nyyhkäisi. Hän kammosin verta yli kaiken, ja pakotti itsensä pysymään tajuissaan. Yhtäkkiä hän näki kaukaisuudessa Nokitassun hahmon. Kolilla ei näyttänyt olevan mukanaan yrttejä, mutta häntä seurasi sen sijaan kaksi suurempaa kissaa. Fanny kohotti päätään ja yritti vääntäytyä pystyyn. Haava heikensi häntä, mutta nuori naaras pysyi horjuen tassuillaan.
"Tuolla hän on?" Nokitassu maukui epämiellyttävän synkän kuuloisena. Fanny aavisti pahaa ja perääntyi lihakset jännitettynä.
"Häivy täältä, monta kertaa sinulle pitää se sanoa!"
Fanny vavahti. se oli taas Setrisydän.
"Nokitassu, enkö käskenyt sinua saattamaan tämän tunkeilijan rajalle!" Vaalea kolli jatkoi kynnet esillä tuijottaen yrmeästi Fannyyn.
"Hän ei halunnut lähteä!" Nokitassu murahti. Fanny tuijotti oppilasta epäuskoisena.
"Nokitassu-!" Hän kuiskasi järkyttyneenä ja vihaisena.
"Kuono umpeen! Onneksi tulin järkiini!" Nokitassu henkäisi hänen korvaansa ärisevällä äänellä ja töytäisi Fannya eteenpäin. Naaras horjahti verenhukasta heikkona ja paljasti hampaansa.
"Vai aikoo pikku tunkeilija taistella vastaan! Täytyykö meidän kantaa sinut rajan yli?" Setrisydän urahti. Toinen soturi, valtava musta kolli, heilautti korviaan.
"Lähde, et kuulu tänne", hän maukui hivenen uhkaa äänessään. Jostain syystä Fannyyn iski vihan lisäksi pelko. Hän ei voisi voittaa kolmea täysivoimaista kissaa. Naaras vilkaisi murhaavasti Nokitassua. Hän sähähti ja marssi poispäin. Verikosto valui hänen jalkaansa pitkin ja jätti maahan kevyen verijäljen. Kun. Varjoklaanin kissat olivat kadonneet näkyvistä, Fanny irvisti hiljaa ja kääntyi väkisin nuolemaan vatsansa haavaa. Hän tarvitsi apua, vaikka ajatus ei miellyttänytkään häntä. Nuori naaras asteli värisevin askelin järven jäähtyneelle rannalle. Hän ei uskaltanut jäädä pitkäksi aikaa rannalle, sillä maasto oli liian avointa. Lehtikadon ajan aurinko alkoi laskea. Fanny sähähti turhautuneena ja kääntyi jatkaakseen matkaansa. Pian tulisi pimeä ja jäätävän kylmä. Hän halusi päästä jonkinlaiseen suojaan, mutta täällä ei ollut minkäännäköistä paikkaa, joka kelpaisi nukkumapaikaksi. Ehkä järven rantaa seuraamalla hän pääsisi maille, joilla olisi enemmän aluskasvillisuutta ja vähemmän lunta. Naaras asteli määrätietoisesti eteenpäin yltävästä kivusta huolimatta, mutta hänen askeleensa värisivät hiukan. Hänen vatsassaan olevasta haavasta valui verinoro hänen etujalkansa pitkin.
>pystyt siihen... Pidä vain jalkasi liikkeessä< Fanny ajatteli epätoivoisena.
Vastaus:17 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
15.12.2013 10:33
Steel hyppäsi alas puusta suuri varis suussaan. Jotain ruokaa edes oli, haukka liiteli kollin yläpuolella kuin vaalien kissaa.
"Lähde pois saasta tai minä syön sinut" Steel murisi hiljaa. Mutta ketään ei ollut lähistöllä. Haukka liiteli ympyrää vain Steelin yläpuolella, luullen kollia kai jänikseksi. Kuului haukan terävä kiljaisu samassa kun Steel tappoi lopullisesti variksen joka yritti viimeisen kerran räpiköidä pakoon, lopulta lysähtäen velttona maahan. Steel kohotti katseensa ylöspäin ja sihisi haukalle joka alkoi syöksyä kollia päin hurjaa vauhtia kynnet kiiluen. Steel väisti juuri ja juuri haukkaa ja tarrautui tämän jalkaan kiinni ennen kuin haukka ehti edes kääntää nokkansa ylös päin.
"Kuole ketunläjä!" Steel sihisi hampaidensa välistä purren samalla haukan toista jalkaa, raapien siipiä hurjasti. Kolli oli ärtynyt ja Se sihisi ja raapi haukkaa joka oli jo jalat maassa.
//jatkan myöhemmin//
Vastaus:3 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivastassu;Myrskyklaani
15.12.2013 08:58
"Kiivastassu,nyt heti ylös sieltä,on jo melkein aurinkohuippu!"Avasin silmiäni sen verran,että näin Surusateen kiukusta vääristyneet kasvot."Minähän sanoin eilisiltana,että menemme tänään aikaisin aamulla harjoittelemaan taistelua!",hän huusi.Nyökkäsin päätäni ja nousin kankeasti ylös ja venyttelin jäseneni yksi kerrallaan.Surusade istui pesän suulla sen näköisenä,että hän repisi korvat irti päästäni ellen nyt tulisi.Tassuttelin laiskasti ulos,ja huomasin auringon olevan jo melkein lakipisteessään."Nyt meidän on nopeasti mentävä.",hän sanoi vielä vihaisena,ja huiskautti häntäänsä.Harmaa kolli marssi tiensä ulos touhukkaasta leiristä,ja minä seurasin hiljaa,kuin varjo,hänen jäljessään.Huomasin että pakkanen oli jo kovasti kiristynyt.Kuului hieman lintujen surumielistä ja hiljaista laulua.Vilkaisin Surusadetta.Hän oli nyt hieman rennonpi,mutta silti äärimmäisen jännittynyt.Pysähdyimme viimein aukiolle,jolla yleensä harjoittelimme taistelua.Jännitin lihakseni kireiksi valmiinä iskemään.Murisin leikkimielisesti vielä hiukan vihaiselle Surusateelle,joka oli myös valmiina hyökkäykseen.Ajattelin.Ajattelin sitä,miten voisin yllättää Surusateen puolikuoliaaksi.Voisin tähdätä hänen kasvoihinsa,mutta kamppaisinkin hänet töytäisemällä häntä jalkoihin.Esitin niin taitavasti kuin pystyin tähtäävääni hänen kuonoonsa,ja loikkasin.Lensin suoraan päin hänen jalkojansa,ja harmaa kolli kaatui hätkähtäen.Hänen ilmeensä oli yllättynyt,ei ollut osannut odottaa mitään tuollaista.Kehräsin hilpeästi ja voitonriemuisena helppoa voittoani,mutta liian aikaisin.Surusade nimittäin hyppäsi selkääni koko painollaan,ja lyyhistyin märkää ja kylmää lunta vasten.Ilma karkasi keuhkoistani kun hän poppi ja hyppi päälläni.Ähisin kun hän viimein astui alas lumipeitteiselle maanpinnalle.Katsoin häntä ärtyneesti vihreillä silmilläni,ja murahdin.Sitten mieleeni palasi Fanny.Hänen kaunis läikikäs harmaa turkkinsa.Hänen vihreät silmänsä,jotka sädehtivät ihanasti.Hänen pitkä,tuuhea häntänsä.Tunsin pistävää kipua rinnassani.Silti yritin pitää tunteeni Fannya kohtaan salassa muilta.He eivät välttämättä hyväksyisi sitä.Surusade herätti minut takaisin todellisuuteen:"No niin,miksi sinä nykyään uppoudut syvälle ajatuksiisi?",hän kysyi.Kohautin hiljaa lapojani."Lähdetäänkö jo leiriin?",kysyin häneltä hieman poissaolevana.Surusade nyökkäsi ja lähti ravaamaan pientä,kuraista polkua pitkin,joka vaivoin erottui lumesta.Seurasin häntä hitaasti perässä,ajatellen taas Fannya.Tänään lähtisin paikkaan,jossa törmäsin häneen ensimmäisen kerran.Muistan sen hetken kuin eilisen...Melkein törmäsin Surusateeseen,joka oli jäännyt odottamaan minua polun varteen.Hän huokaisi,ja vaistosi selvästi unettavan ilmapiirin."Väsyttääkö sinua noin paljon?,"hän kysyi huolestuneena.Nyökkäsin hitaasti.Olin nukkunut viimeyönä huonosti,koska Fanny pyöri kauan ajatuksissani.Surusade hymyili ja maukaisi:"Heti kun pääsemme leiriin,menet lepäämään."Hän jatkoi matkaa kohti leiriä.Juoksin hänet kiinni,ja hidastimme vauhtiamme.Aurinkohuippu oli jo mennyt,ja nälkä kurni vatsassa.Surusade tietysti kuuli sen"Minä voin pyytää meille nopeasti jotain pikkupurtavaa",hän sanoi värittömällä äänellä.Kävin maate lumiselle kannolle,ja laskin pääni tassuilleni.Huokaisin.Minua väsytti,mutta minun oli päästävä Fannin jäljille.Lähtisin tänään illalla,silloin kun suurin osa myrskyklaanilaisista nukkuisi.Avasin silmäni,kun Surusade astui esiin suussaan kaksi laihaa ja pientä hiirtä.Hän laski toisen eteeni kannon päälle.Hymyilin Surusateelle kiitokseksi,ja iskin hampaani vielä lämpimään lihaan.Veren maku löysi makuaistini,ja kehräsin tyytyväisenä.Hotkaisin hiiren yhtenä pienenä suupalana,joka lievitti nälkääni.Istuin alas,kun olin syönnyt,ja kallistin päätäni kysyvästi.Surusade ymmärsi eleeni ja nyökkäsi.Loikkasin alas pieneltä,lahonneelta kannolta ja juoksin kohti leiriä.Minun oli levättävä tämäniltaista koitosta varten.

Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivastassu,Myrskyklaani
14.12.2013 21:08
//Jatkoo//
Aurinko ei ollut vielä edes noussut,kun heräsin.Koko yön ajatukseni olivat harhailleet Fannyssa.Minä todella rakastin. häntä.Olin sanonut hänelle silloin pahasti,ja päätin lähteä etsimään häntä.Hiippailin pois pesästä ja yritin olla herättämättä muita.Heti kun pääsin ulos,ryntäsin kohti leirin uloskäyntiä.Juoksin niin kovaa kun pystyin kohti Varjoklaanin reviiriä.>>Minun on löydettövä hänet!<<,huusin ajatuksissani.Rakastin häntä niin paljon,että se teki kipeää."Pyhä Tähtiklaani,anna hänen olla vielä jossain täällä!",huusin himmeneville tähdille.Sitten kuului rasahdus.Symäneni jätti yhden lyönnin väliin,kun huomasin,kuka tulija oli.Fanny.Naaraan harmaa turkki kiilsi nousevan auringon valossa,,ja kyyneleet vierähtivät poskilleni.Fanny katsoi minua huolestuneena."Mitä nyt?",hän kysyi.Minun oli kerrottava se.Muuten hän lähtisi ikuisiksi ajoiksi pois."Rakastan sinua.",nyyhkäisin."Rakastan sinua niin paljon,että annan mitä tahansa jos tunnet samoin!"
Vastaus:3 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nokitassu
14.12.2013 20:01
Järkytyin kun Fannyn vatsasta tuli verta.
"Hämähäkin seittiä,Hämähäkin seittiä."sanoin kunnes löysin seitti tupon.
Painoin tupon Fannyn vatsaa vasten.
>Voi kuinka kaunis hän on<Ajattelin
"Kyllä se vielä paranee."Lohdutin naarasta.
"Niin.... varmaan."Tumman harmaa naaras katsahti minuun.
Otin seittitupon pois ja heitin se metsään.
"Nyt se ei enään vuoda."Hymähdin.
"Hyvä mutta jatkan matkaani."Fanny kertoi ja nousi pystyyn.
"Ei!Älä mene!"Huusi.
"Minun täytyy mennä Nokitassu."Naaras katsoi surullisena minuun.
"No jos lähdet,tulen mukaasi!"Kerroin
Naaras hämmästyi ja kysyi:"Miksi?
"Siksi koska rakastan sinua."kerroin
//Tuleeko Nokitassun unelma toteen?sen saatte kuulla pian. Tiikeri jatkoo
Vastaus:2 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pajupuro, Jokiklaani
14.12.2013 18:52
Kylmä. Kylmyys, pakkanen ja tuuli pörröttivät ruskean kuningattaren lyhyttä turkkia. Tämä ei välittänyt, vaikka pakkanen porautui tämän turkin sisälle pistellen ja puukotellen ohuilla kynsillään naaran nahkaa. Lumi oli pakkautunut paksuiksi, hankalasti irrotettaviksi paakuiksi tämän tassujen väliin, mutta ruskea naaras vain istui. Tämä nytkähti vähän väliä ja pidätteli hengitystään. Kuka tahansa olisi veikannut tämän vain mököttävän, mutta hän itki. Kirkkaat, läpinäkyvät kyyneleet valuivat hiljaa kuin laskeva lumi naaraan kasvoilta, kerääntyen tämän leuan alle ja tippuen lumeen, sulattaen pienen kolon siihen. Joki kohisi hiljaa tämän edessä, kovan jään alla. Verinen ruumis makoili hiljaa, liikkumattomana kuin nukkuva ruskean kissan edessä. Kissa oli suurempi kuin ruskea, makasi kimalteleva lumi verisellä turkillaan aivan naaraan edessä. Lumi oli kastunut verestä ja jäätynyt, niin että suru jäisi elämään. Kuolleen kissan silmät olivat apposenauki, lasittuneena ja tyhjinä, katsoen eteenpäin. Naaras tärisi ja kohotti hiljaa tassuaan eteenpäin, sulkien kollin silmät hiljaa kiinni.
" Lepää rauhassa. ", naaras kähisi hiljaa ja nielaisi.
" Jokiklaanin kuningattarena, minulla on oikeus saattaa sinut viimeiseen lepoosi Tähtiklaanin luo. Olkoon...", naaras takelteli sanoissa. Suru oli sekoittanut tämän pään, mutta naaras jatkoi silti.
" Olkoon matkasi Tähtiklaaniin kunniallinen ja elämäsi siellä kivutonta. Hyvästi Kotkankiito, Jokiklaanin urhea soturi ja minun veljeni.'
Aurinko laski hiljalleen pesäänsä, taivas tummui ja tähdet valaisivat taivaan. Tassunjäljet johtivat pienen kummunpäältä pois. Tummalle taivaalle, muiden tähtien sekaan ilmestyi uusi kirkas tähti, josta Pajuputo sai turvaa. Tämä tuijotti leirin suuaukon edessä tähteä, ennenkuin asteli sisään leiriin.
Hän oli turvassa.

// Yh lyhyt pätkä vain, että saatte tietää et pajukin on elossa :.3
Ei mikään maailman paras, koetin kuvailla mutten osaa ... HRGH
Tästä ei tarvitse antaa yhtään kp;eitä :U

Vastaus:annan kumminkin ne kp:eet >:3 saat 13 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mistelipentu, Jokiklaani
14.12.2013 13:31
Katselin aukiolla olevia hiiriä, joita Jalotassu ja Valotassu kantoivat pentutarhaa, ja minua kohti.
- Huomenta Mistelipentu! Jalotassu hihkaisi ja tiputti kaksi hiirtä joita joita hän kantoi suussaan niin maahan.
- Tuotteko noita herkullisen näköisiä ja lihaisia hiiriä pentutarhaan, olenkin jo kyllästynyt pelkkään maitoon? Mau'uin ja nuolaisin huuliani.
- Ei nämä ole vielä sinulle, vaan emollesi ja muille kuningattarille, ehkä hieman vanhimmille pennuille, Valotassu maukaisi hiiret suussaan.
- Mutta nyt meidän on mentävä jotta kuningattaret eivät nälkään riudu, mutta nähdään pian! Jalotassu huudahti ja juoksi herkulliset hiiret suustaan roikkuen pois paikalta.
- Hei Mistelipentu, mitä sinä täällä yksin kökötät? Kuului maukaisu aivan takaani. Käännähdin ja näin Jokiklaanin päälikön eli Tuiskutuulen.
- Öh... Haaveilin herkullisista hiiristä joita Jalotassu ja Valotassu veivät kuningattarille, mau'uin totuuden mukaisesti. Naaras nyökkäsi.
- Eikö lämmin ja herkullinen emon maito enää muka kelpaa? Tuiskutuuli tuhahti mukamas vihaisena. Minä hymähdin lempeästi.
- Olen vain kyllästynyt siihen lämmön ja rakkauden makuiseen maitoon, haluan maistaa kitkerää verta riistasta ja tuntea olevani jokin muu kuin taakka klaanille! Huudahdin äkäisenä, mutta kumminkin naurahdin hieman sen jälkeen.
- Voi kuule pikkuinen, me emot haluamme hoivata teitä pienokaisia niin kauan kuin Se on mahdollista! Tuiskutuuli maukui lempeällä äänellä ja nuolaisi minua päälaelta. Tiesin mitä naaras tarkoitti. Tälle oli syntynyt kolme pentua, yksi on jo emo, yksi lähtenyt klaanista ja toinen myös.
- Olet kai oikeassa, mutta kuusi kuuta tuntuu olevan neljä vuoden aikaa, jonka takia olen,niin kärsimätön! Tuhahdin ja nuolaisin tomuista käpälääni.
- Jos niin kovasti haluat toimia kuin soturi, voisin kysyä emoltasi että voisitko tulla kanssani joelle? Varapäälikkö maukaisi. Katsoin tätä, ja silmäni syttyivät melkein tuleen riemusta.
-JOO, JOO, JOO JA JOO!!! Kiljuin. Naaras hymyili hempeästi ja tassutteli pentutarhaan. Naaraat puhuivat keskenään, ja sitten varapäälikkö tuli pesästä surullinen ilme kasvoillaan. Minun häntäni,joka oli ollut riemusta pystyssä valahti maahan.
- Tottakai Se käy emollesi! Varapäälikkö huudahti. Heilautin korviani, mutta sitten tajusin mitä Tuiskutuuli oli juuri sanonut.
- Mutta sinä käyt ensin syömässä, mutta sitten me lähdemme välittömästi, ja palaamme vasta auringon laskun jälkeen, Tuiskutuuli hihkaisi samalla äänellä millä hän varmasti oli aiemmin pentuna ja oppilaana hihkaissut.
>> Tästä tulee vielä hauska päivä Tuiskutuulen kanssa,sen minä sanon ja vannon itselleni. << ajattelin ja juoksin pentutarhaan pikaisesti syömään.

// Surkea pätkä, tein kännyllä ja kaikki saa jatkaa!!!//
Vastaus:Hyvähän tämä oli c: Saat 21 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivastassu, Myrskyklaani
14.12.2013 13:00
/jatkoo/
Pääni painui veden alle vieraan kissan painosta.En nähnyt yhtikäs mitään, ja vesi oli jäätävän kylmää.Tunsin kipua jäsenissäni, ja silmissä sumeni.

"Kiivastassu, oletko kunnossa?", joku kysyi minulta.Yritin vastata, mutta suustani tuli ulos vain epämääräistä muminaa.Sain silmäni auki, ja huomasin että edessäni seisoi Surusade huolestunut katse silmissään."Haukkahalla melkein tappoi sinut!", hän huudahti. Katsoin takajalkaani.Se oli turvonnut ja vuosi verta."Voitko tuoda minulle hämähäkin seittiä jalkani haavaan?", kysyin käheästi Surusateelta.Hän nyökkäsi ja katosi lumisten puiden taakse.Huomasin olevani Jokiklaanin leirissä.Oli kuunhuippu, ja kaikki nukkuivat.Minäkin annoin unen tulla.

//Anteeksi tarinan lyhyys ja outo loppu!//

Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
14.12.2013 09:44
Salama murisi kummallekin kissalle. Naaras viittoi hännällään kollia ja naarasta seuraamaan tai jäisivät ulos.
"No mitä vielä odotatte?" Salama tiuskaisi ja katosi koloon jonka oli silloin löytänyt joskus. Steel pujahti Terähampaan ohitse väläyttäen tälle varoittavan katseen. Terähammas teki saman, mutta silloin Salaman pää näkyi yhtäkkiä.
"Tulkaa ketunläjät, tai olette kohta variksenruokaa!" Salama sihisi silmät vihaa täynnä. Salama katosi takaisin ja suuntasi vangin luokse joka oli aivan sokea.
"Tiikeri" naaras naurahti muttei normaalilla tavalla, aivan hullu sävy äänessään. Tiikerinsilmä vilkaisi äänen suuntaan muttei nähnyt mitään sokeilla silmillään.
"S-salama...?" Tiikerinsilmä änkytti ja yritti haparoiden siirtyä nurkkaan.
"Älä hätäile, kuolemasi on hyvin tuskallinen" Salama sylkäisi viimeiset sanat ennen kuin lähti pois kollin luota. Terähammas ja Steel murisivat toisilleen vielä hetken ennen kuin huomasivat Salaman olevan katsomassa.

"Kohta menetätte molemmat silmänne ja jalkanne!" Salama sihisi varoituksen mutta tuijotti Terähammasta joka oli varmasti aika tosissaan itsekin hyökkäämässä. Steel nyökkäsi ja lähti pois luimistaen korviaan.

Steel painoi hämähäkinseittiä haavaansa joka oli tullut silloin kun Terähammas oli hyökännyt. Salama istui kollin vierellä tuijottaen vain kollin oransseja silmiä.
"Mitä teemme sille saastalle?" Salama murisi tarkoittaen Tiikerinsilmää.
"Ai Terähampaalle? Vai Tiikerinsilmälle?" Steel tuhahti katsoen kumppaniaan hieman ärtyneenä.
"Tiikerinsilmä"
"Syömme hänet varmasti" Steel hymähti ja katsoi taas haavaansa. Se oli lakannut vuotamasta. Salama palasi takaisin ja näki Terähampaan joka kiireisen näköisenä lähti jonnekin pesään. Salama antoi naaraan olla, olisihan Se aika hyvä jos tulisi vähän suurempi joukko tuhoamaan ensin Tuuliklaanin. Vaaleanharmaa naaraskin oli varmasti sitä mieltä että Tuuliklaani tuhotaan.
Vastaus:15 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terähammas,luopio
14.12.2013 09:12
Tuijotin uhmakkaasti tummaa kollia.Hänen lihaksensa olivat jännittyneet ja kireät.Kynteni painautuivat llumiseen maahan ja väläytin heille teräviä hampaitani.Naaras,jossa oli salaman muotoisia raitoja,räpäytti silmiään.Kolli astui askeleen lähemmäs ja murisi:"Mitä sinä täällä teet?".Heilautin häntääni sen merkiksi,että minua ei kanna enää ärsyttää.Jännitin lihakseni merkiksi siitä,että olin valmis taisteluun.Raidallinen kolli loikkasi päälleni.Olin varautunut siihen,ja potkaisin häntä vatsaan niin,että hän lensi pitkälle lumihankeen.Sitten salamaraitainen naaras avasi suunsa:"Nyt saa riittää!Steel,anna hänen olla,ja sinä,anna Steelin olla!"Viimeiset sanat oli osoitettu minulle,ja rentouduin hieman."Onko sinulla pesää?"naaras kysyi minulta.Pudistin päätäni.Steel murahti jotain hangesta.Naaras katsoi minua ja sanoi:"Minä olen Salama.Voit jäädä meidän luoksemme jos haluat".

//Tämä on jatkoa Steelin tarinalle//
Vastaus:5 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivastassu;Myrskyklaani
Kotisivut: http://aijaa.com/eovbmi
14.12.2013 08:39
Täysikuu loisti Myrskyklaanin touhukkaaseen leiriin.Olisi ensimmäisen kokoontumiseni aika.Sydämeni tykytti jännityksestä,ja vilkaisin Surusateeseen kysyvästi.Harmaa kolli hymyili liioitellun leveästi.Hänen terävät hampaansa välkkyivät kuun valossa."Ei se niin kamalaa ole.",hän sanoi."Istut vain paikallasi ja tapitat päälliköitä,mutta kunnioittavasti.Sanot mielipiteesi ja muuta vastaavaa.".Kehräsin hilpeästi.Hän sai minut aina hyvälle tuulelle,oli sitten millainen päivä tahansa.Sitten Hopeatähti ulvaisi:"No niin,kaikki jotka valitsin mukaan kokoontumiseen,tänne kuin olisi jo!".Joukko myrskyklaanilaisia juoksi Hopeatähden luokse.Astuimme ulos leiristä.Kuu loisti kirkkaana yläpuolellamme.Juoksimme kohti Tuuliklaanin reviiriä,jonka kautta pääsisimme nopeiten saarelle.Ravasimme lumisessa metsässä,ja olin pari kertaa jäänyt muista jälkeen valtavien kinoksien takia.Viimein saavuimme metsän reunaan,ja edessämme kohosi kukkula,joka kuului vielä Myrskyklaanille.Sen toisella puolella olisi Tuuliklaanin reviiri.Kapusimme rinteen harjalle,ja edessämme levittäytyi laaja nummiylänkö.Vedin syvään henkeä.Näky oli taivaallisen kaunis...Sitten huomasin,että muut juoksivat jo kohti seuraavaa kukkulaa.Murahdin ärtyneenä.>>Miksi minä uppouduin taas ajatuksiini?<<ajattelin.Sitten muistin mitä muutama päivä sitten oli tapahtunut:Olin ollut Tulikukan,Tihkuviiksen ja Oravaliidon kanssa partiossa.Olin löytänyt nuoren erakko-naaraan,Fannyn.Saatoin yhä muistaa tämän kauniin,harmaan turkin.Pudistin päätäni.Minun oli päästävä eroon siitä tunteesta.Harmia siitä vain seuraisi.En edes tuntenut häntä.Juoksin muut myrskyklaanilaiset kiinni edelleen ajatuksissani.Hopeatähti mulkaisi minua vihaisena."Miksi sinä sinne jäit?",hän sihahti."Myöhästymme kokoontumisesta,ellemme laita hippuloita vinkumaan!".Kiristelin hampaitani kiukkuisena.En voinut mitään sille,mitä oli tapahtunut.Kyyneleet kihosivat silmäkulmiini,ja jatkoin matkaa vaitonaisena.

------------------------------Kun he ovat uimassa saarelle------------------------------------

Vesi näytti jäätävän kylmältä."Pitääkö minun oikeasti uida tuonne,aina kun menen kokoontumisiin?",tiukkasin Surusateelta kun olimme saapuneet järvelle.Surusade nyökkäsi.Katsoin mustaa vettä inhoten.Kastoin tassuni veteen,mutta vedin sen samantien pois."Tämähän on kuollettavan kylmää!",kauhistuin.Surusade hipaisi kylkeäni rohkaisevasti,ja astuin hitaasti veteen.Olin ehkä puolessavälissä,kun päälleni hyppäsi leveälapainen,tummanruskea kolli.

/jatkoo/
Vastaus:Saat 17 kp:eetä, ja se on sitten niin, että sinne saareen ei uida, vaan mennään kaatunutta puun ronkoa pitkin.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerinsilmä, Tuuliklaani
14.12.2013 08:29
Tiikerinsilmä tuijotti tyhjällä katseellaan luultavasti klaanivanhusten pesän suuaukolle. Ei elämän olisi pitänyt mennä niin, että kollista olisi lopulta tullut sokea. Tiikerinsilmä halusi kuolla, lähteä joko pois ja kuolla kylmyyteen ja nälkään tai kuolla kun joku raatelisi kollin. Elämällä ei ollut enään mitään väliä, yleensä niin kiltti kolli oli nyt vihainen ja surullinen. Kaikki muut nukkuivat ja Se oli sen merkki että oli kuuhuipun hetki varmasti.

Kolli hoiperteli sokeana Tuuliklaanin reviirillä, mutta pysähtyi tuntiessaan kun joku alkoi raahaamaan tätä.
"Päästä irti" Tiikerinsilmä mumisi epämääräisesti. Kissa vastasi jotain sähinällä. #hetkinen, nyt tunnen kuka minua vie! Salama# Tiikerinsilmä ajatteli ja yritti räpiköidä, mutta tunsikin pian kivikkoisen maan joka oli lämpimää, selkänsä alla. Sihinää kuului ja jokin naukaisi hiljaa. Kollin heitettiin jonnekin kylmempään ja pienempään tilaan, ja harmaa kolli tunsi vieressään laitan hiiren. Missä kolli oli?

Vastaus:3 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
14.12.2013 08:19
Tummanharmaa kolli kohotti katsettaan ylemmäs. Joku tai jokin käveli Tuuliklaanin reviirillä päin leiriä, tai no pikemminkin vähän nopeammin naaras meni. Steel peruutti muutaman askeleen että pääsisi ilmoittamaan Salamalle. Naaras oli salamaraitainen naaras joka oli ollut kollin ensimmäinen näkemä kissa jolla olisi salamaraidat. Salama oli herännyt ennen kuin Steel ehti edes avata suutaan taikka päässyt lähellekään vielä naarasta.
"Tuolla on Se naaras jonka me näimme vilahdukselta silloin" Steel murisi. Tämän häntä heilui puolelta toiselle ja kollin korvat olivat luimussa. Salama tuijotti ensin hämmentyneenä kumppaniaan, sitten vihaisena ja valmiina hyökkäämään.
"Tuleeko Se saasta tänne?" Salama sihisi silmät vihaa leiskuen. Kolli kohautti lapojaan ja kumartui ottamaan laitan hiiren suuhunsa.
"Ei Se vaikuta siltä, Tuuliklaanin reviiriä päin alkoi lähtemään" Steel murisi pieni ja laiha hiiri suussaan. Pian kuitenkin alkoi kuulumaan askeleiden ääniä, aivan kuin joku olisi kulkenut lumessa.
"Ja ei vai tule?!" Salama tuhahti kohottaen katseensa vaaleanharmaaseen, miltei valkoiseen missään jolla oli selässä mustia raitoja. Steel loikkasi niin korkealle kuin pystyi ja laskeutui naaraan eteen sihisten kynnet esillä.
"Tänne sinä ketunläjä et tule" Salama sihisi kollin takana näkymättömissä. Naaras paljasti myöskin kyntensä. Naaras oli aikalailla tosissaan hyökkäämässä. Steel näki naaraan arven joka kulki,aivan lavasta häntäluun kohdalle, mistä Se oli niin ison arven löytänyt? Salama hitaasti mutta varmasti hiippaili naaraan eteen Steelin vierelle. Toinen naaras sihisi ja hyppäsi ensin tummanharmaaraidallisen kollin kimppuun kynnet esillä. Ketterästi Steel väisti iskun mutta saikin taas takajalkoihin kynnenjäljet.
"Hiljaa tai koko metsä herää!" Salama ulvahti tönäisten vaaleanharmaan naaraan sivummalle, samoin Steelin joka hämmentyneenä alkoi räpiköimään ylös. Salama tajusi naaraan olevan luopio, aivan varmasti.
"Mikä on nimesi?" Salama kysyi ylimielisyyttä äänessään.
"Terähammas" naaras sihisi vastauksen. Terähammas katsoi Steeliä joka olikin jo tämän edessä.

//jatkoo?
Vastaus:16 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mahlapentu,jokiklaani
13.12.2013 22:17
”Pihkapentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Pihkatassuna. Mestariksesi tulee Mustakynsi. Toivon, että hän välittää sinulle kaiken oppimansa” Kuulin kuinka Rastastähti maukui Pihkapennun vihreisiin silmiin katsoen.
Pihkatassu käveli ujosti Mustakynnen luokse ja he tutustuivat. Tunsin kateutta veljeni puolesta, olisin halunnut olla oppilas jo nyt! Saisin lähteä leiristä luvalla. Kissat alkoivat maukua Pihkatassun uutta nimeä, mutta minä katsoin tassujani. Kun kissat olivat tassutelleet takaisin ympäri leiriä, Pihkatassu juoksi luokseni.
”Onnittelut veliseni! Olet onnekas!” maukaisin iloisena, mutta oikeasti olin masentunut.
Pihkatassu katsoi kylkeäni murheellisena ”Ei kai sinulle käynyt mitään?” hän kysyi hermostuneena tarkkaillen nyt etutassujani. Naurahdin jo hieman veljeni huolehtivaisuudesta ja minulle tuli parempi olo, sillä hän oikeasti välitti minusta ”ei minulla mitään hätää ole, minä säikähdin vain!”
Pihkatassu huokaisi helpotukselta ja katsoi pentutarhaan ”En enää nuku täällä, saat selvitä omillasi”
Katsoin pentutarhan sisällä olevaan kohtaan, missä minä nukuin ”kai minä nyt selviän kuitenkin! Olenhan minäkin pian oppilas!” Kiljaisin innoissaan ja ajattelin omia oppilasnimityksiäni.
Pihkatassu nyökkäili ja hymyili innoissaan ”Nyt minä opin kalastamaan ja ruokkimaan klaanini”
Hymyilin takaisin ja Pihkatassu juoksi oppilaiden pesälle. Katselin ulkopuolella, kun Pihkatassu muotoili itselleen petipaikkaa kaislan lehdistä ja varsista.
Tassutin Sädemielen luokse, joka jutteli Mustakynnen kanssa, puheenaiheena oli varmaankin Pihkatassu, joten käännyin poispäin. Haistelin ilmaa, jos haistaisin hiiren ja nappaisin sen, silloin Rastastähti voisi nimittää minutkin oppilaaksi. >>Hmm…Tuo on varmaan hiiren haju<< ajattelin ja ryntäsin Sädemielen luokse.
”Sädemieli, haistatko sinä hiiren?” Kysyin nenä pystyssä ilmaa haistellen.
Sädemieli nosti päänsä ylös ja haisteli ilmaa lopulta hän ravisti päätään hämmentyneenä, hätisti minut pois ja alkoi taas jutella Mustakynnen kanssa. Haistelin ilmaa vieläkin. Jos se ei ollut hiiri niin mikä? Olisikohan se voinut olla vesimyyrä, joka oli eksynyt leiriin? Haistelin ilmaa vielä yrittäen tunnistaa hajun, minkä haistoin. Silmäni aukesivat innosta ja samaan aikaan kauhusta. Juoksin oppilaiden pesälle ja huusin Pihkatassua kolon suulta ”Pihkatassu! Isä on palannut!” kiljuin täyttä huutoa ja odotin Pihkatassun tulevan ulos.
Pihkatassu hyppäsi pesästä pois ja aloimme hiipiä leiristä ulospäin. Haistelin ilmaa ja kuljin Pihkatassun perässä. ”Minä haistan sen! Minä haistan isän!” Pihkatassu kiljaisi ja me molemmat hypimme hajua kohti innoissamme. Tassuni alkoivat kastua jäätyneen maan takia, enkä jaksanut enää juosta kovaa vauhtia. Jäin haistelemaan ilmaa, enkä huomioinut Pihkatassun hahmoa, joka ei ollut huomannut minun pysähtyvän. Jäin hetkeksi miettimään, miten suhtautua Valkoraidan paluuseen. Käänsin päätäni ja tarkistin, ettei lähellä näkynyt ketään uhkana. Kuulin läheltä lumen narskuntaa ja olin jo kiljaisemassa Valkoraidan nimen, mutta hyppäsin piiloon nähdessäni vaalean kollin kävelevän reviirillämme todella lähellä minua. Pelkäsin, että hän haistaisi minut, hän ei ollut tuttu minulle
>>se on varmaankin joku niistä vanhuksista leirissämme, eihän ne mitään haista!<< ajattelin hädissäni, mutta tuo kissa ei näyttänyt heikolta vanhukselta, jotka kertovat jänniä tarinoita. Tuolla kissalla oli älyttömän pitkät kynnet ja hahmotin hänen suunpielessään pilkottavat kulmahampaat heti. Kuiskasin Pihkatassua, mutta eihän hän voinut minua kuulla. Aloin juosta piilossa kohti Pihkatassun hajua ja toivoin kissan luulevan minua pieneksi jänikseksi. En kuullut kollin seuraavan minua, joten hidastin juoksuani. Näinkin jo Pihkatassun, joka haisteli ilmaa ja etsi isäänsä. Hyppäsin lumessa olevaan koloon piiloon ja katsoin veljeäni hädissään.
”Pihkatassu! tänne!” kiljaisin äkkiä ja nostin pääni puun vieressä olevasta kolosta ylös, jotta veljeni näkisi minut helpommin. Pihkatassu juoksi luokseni ja katsoi minua ihmeissään.
”Ei pihaustakaan! Minä näin hurjan kissan reviirillämme!” Kuiskasin hengästyneenä Pihkatassulle ja katsoin häntä pelokkailla suurilla silmilläni. Pihkatassu kaivoi koloa syvemmälle ja kävelimme pimeimpään kohtaan. Tärisin pelosta kun kuulin askeleita. Sitten kuulin hirviön murisevan ukkospolulla.
”Hei! oletko sinä uusi klaaninjäsen! Olen Valkoraita!” Kuulin isäni äänen ukkospolun toisella puolella.
Odotin vastausta, mutten kuullut mitään. Lumi alkoi narskua taas ja kuulin harppauksia. Kun emme enää kuulleet kissaa, Loikkasimme pois piilosta.
”ISÄ!” kiljaisin ilosta ja katsoin veljeäni.
Etsin Valkoraitaa kärsimättömänä ja silmiini pisti tumma hahmo tien toisella puolella
”Valkoraita!” Huusin tällä kertaa kauhuissani ja juoksin isäni luokse.
Kyyneleet valuivat poskilleni nähdessäni hänen verisen ruumiin edessäni. Nojasin isäni kehoon ja katsoin Pihkatassua surullisena. Sitten kuulin hengähdyksen, Valkoraita liikutti tassuaan ja näytti meidän tulla lähemmäs sitten hän avasi suunsa ”Minä palasin takaisin teidän takia, muistakaa se” Valkoraita pihisi ja hänen sumeista silmistään valui vielä yksi kyynel.
”Isi! Ei! Et voi!” Parkaisin ja aloin itkeä.
Pihkapentu laahusti viereeni ja nuoli päätäni ”Hän halusi nähdä meidät, hän näki meidät ja nyt voi seurata meitä Tähtiklaanissa niin kauan, kunnes kuolemme”
Niiskutin ja nojasin veljeeni hetken aikaa. Sitten nostin pääni ja silmiini syttyi vihan liekit ”kun olen soturi, etsin sen ketunraadon kynsiini ja vien häneltä hengen samalla tavalla kuin hän teki isälle!”
Pihkatassu katsoi minua hämmästyneenä ja pelokkaana ”Älä ajattele noin, sinä et ole samanlainen kuin se kissa!”
En kuitenkaan välittänyt veljeni sanoista, vaan katsoin vihaisena isäni veristä ruumista.

//Valkoraita siis kuoli ja hänhän oli sitten erakko =(

Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hiekkatassu, Myrskyklaani
13.12.2013 21:12
Aamuaurinko paistoi oppilaiden pesään. Hiekkatassu ryntäsi ulos vilkuillen innostunee a ympärilleen. #Missä Harmaaraita on?#, hän ajatteli #Olisi pitänyt arvata!#, Hiekkatassu ajatteli. #Tietenkin hän on Tulisydämen luona!# Hiekkatassu juoksi hänen luokseen. "Joko lähdemme, joko, joko?" Hiekkatassu kyseli innostuneena. Harmaaraita vilkaisi Tulisydäntä ja lähti sitten Hiekkatassun edellä kohti metsää.

"Ensimmäisenä opettelemme taistelua", Harmaaraita sanoi. "Hyökkää!". Hiekkatassu mittaili mestariaan katseellaan. #Jos hyökkään hänen jalkojaan kohti#, Hiekkatassu ajatteli. #Hän väistää, ja kaataa minut sopivalla hetkellä. Minä vierähdänkin pois hänen altaan, ja hyökkään hänen naamaansa päin, mutta iskenkin vatsaan.# Suunnitelma oli valmis. Hiekkatassu hyökkäsi päin Harmaaraitaa, joka väisti ketterästi ja hyökkäsi Hiekkatassun päälle. Hän kierähti pois alta, ja hyökkäsi kohti Harmaaraidan naamaa. Harmaaraita väisti iskun ja paiskasi yllättäen Hiekkaatassun maahan. Sitä hän ei osannut odottaa. Hiekkatassu loikkasi sähähtäen kohti Harmaaraitaa, joka ei tällä kertaa ollut osannut odottaa niin nopeaa hyökkäystä. "Hyvä", hän naukaisi. Mutta jos hyökkääjä hyökkäisikin näin kimppuusi, mitä tekisit?"

//Joo, tällanen tarina, voi olla virheitä koska kirjotin käänyllä. Ja anteeksi tarinan lyhyys!//

Vastaus:5 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Fanny, erakko
13.12.2013 20:54
Fanny ryntäsi pois klaanikissojen luota. Häntä hirvitti heidän pitkät kyntensä. Hän pakeni jonkinlaisen rajalinjan yli ja pysähtyi tasaamaan hengitystään. Hänen kaunis kirjava turkkinsa oli sotkussa, joten naaras kääntyi sukimaan paksua kylkiturkkiaan. Hänen korvansa olivat edelleen pystyssä. Kiivastassu. Kohtaaminen ei ollut ollut hänen mieleensä. Naaras oli saanut ehkä vähän yliampuvan kuvan klaaneista.
Fanny huiskuttaa häntäänsä ja vilkuili ympärilleen. Hän oli mäntymetsässä, ja ilmassa tuntui taas jonkun uuden klaanin kitkerä tuoksu. Naaras värähti. Hänen läikikäs turkkinsa nousi taas pystyyn. Fanny eteni varovasti neulaskerroksen päällä. Hänen kasvoillaan oleva musta kuviointi kiilsi laskevan kuun heikossa hohteessa. Naaras nuuhki joka askeleella ilmaa varuillaan. Hän halusi vain pois täältä... Jonnekin kauas.
Yhtäkkiä Fanny pysähtyi. Hän kuuli askelia.
"EI!" Hän maukaisi ääneen hätäännyksissään. Naaraan kauniit silmät värähtelevät pakokauhuisena, ja hän perääntyi kiveä vasten. Mäntyjen välissä pujotteli tumma hahmo. Fanny vilkuili villisti ympärilleen etsien piilopaikkaa, mutta pakotettiin ei ollut. Musta kissa loikki lähemmäs; Fanny kavahti. Kollin kynnet työntyivät esiin.
"Kuka olet?" Hän ärisi. Fanny nielaisi ahdistuneesti ja katsoi anovan silmin lähestyvää kissaa. Taasko joki oppilas?
"O-olen Fanny", naaras vastasi peloissaan. Pelkotuoksun tavoitti mustan kissan sieraimet, ja kolli värähti.
"Olen Varjoklaanin Nokitassu? Miksi olet täällä?" Kissa kysyi. Fanny katsoi maata, ja kyynel vierähti hänen poskestaan kylmään maahan. Nokitassu näytti aistivan naaraan hädän.
"En minä sinua syö! Voin saattaa sinut reviiriimme rajalle", hän maukui hiljaa, lohduttava sävy äänessään. Fanny veto väristen henkeä. Hän raotti suutaan puhuakseen. Nokitassu oli häntä selvästi vanhempi ja taitavampi taistelija. Naaras nielaisi. Kollin läsnäolo sai hänenkin olonsa tuntumaan turvallisemmalta.
"Onko jokin hätänä?" Nokitassu kysyi huolestuneena. Fanny nyyhkytti hiljaa.
"Vanhempani... Olen yksin... En halua kuolla..." Sanat putoilivat järkyttyneen naaraan suusta. Nokitassu sipaisi häntä hännällään.
"Olet täällä turvassa, ellei kukaan löydä sinua", kolli maukui. Fanny huokaisi rauhoittaakseen ja kohotti kauniit silmänsä Nokitassuun.
"Missä minä olen?" Hän kysyi.
"Olet Varjoklaanin reviirillä", Nokitassu vastasi. Hänen äänestään kuulsi myötätunto. Fanny rentoutui hieman ja nousi varovasti istumaan.
"Minä-"
"Mitä sinä hiorenaivoinem ketunraato oikein teet MEIDÄM reviirillämme?" Kuului uusi urahdus, ja hoikka vaalea kolli syöksyi esiin ja rusetti ilman syöksyessään Fannyn päälle. Nokitassu näytti kauhistuneelta.
"Hän on vain kulkukissa", kolli maukui.
"Häivy!" Soturi ärisi Fannylle. Naaras perääntyi uikuttaen.
"Nokitassu, vie tuo ääliö rajalle ja pidä huoli ettei hän palaa!" Kolli ärjäisi.
"Kyllä Setrisydän", Nokitassu maukui vaisusti. Setrisydän vilkaisi Fannya murhaavasti ja marssi tiehensä.
"Sattuiko?" Nokitassu kysyi. Fanny sihahti. Setrisydämen kynnet olivat viiltänyt hänen vatsaansa syvän haavan, josta valui vuolaasti verta.
"Kyllä minä..." Naaras kuiskasi. Nokitassu kallisti päätään.
"Tuo haava on paha", hän kuiskasi. Fanny hoippuroi puunrunkoa vasten ja valahti maahan. Häntä heikotti.
Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunter, luopio
13.12.2013 20:25
Hunter istuskeli hiljaa jäätyneen puun varjossa. Häntä inhotti myöntää, mutta se oppilas oli pelastanut hänen henkensä. Sitä enemmän valtava kolli tahtoi etsiä naaraan kynsiinsä ja upottaa hampaansa sen lihaan... Kolli pudisti päätään. Jokin kielsi häntä hyökkäämästä naaraan kimppuun. Tunne ei ottanut hellittääkseem. Hunter riipi jäätynyttä maata kynsillään. Hänen vatsansa kurisi. Olisi aikaa myöhemminkin miettiä pientä oppilasta. Kolli nuolaisi veristä käpäläänsä ja nuuhkaisi ilmaa. Raikkaassa ilmassa tuoksui nuori jänis. Kolli nuolaisi huuliaan. Hän oli liian keskittynyt saaliin hajuun, eikä huomioinut vaimeampaa, makeaa tuoksua...

Hunter laskeutui metsästysasentoon ja hiipi kovalla maalla kohti jänistä. Ruskeankirjava elikko kaiveli jotain jäätyneestä maasta. Hunter sihahti ja ponkaisi jäniksen niskaan. Yhtäkkiä kirjava hahmo syöksähti hänen käpäliensä alta. Jänis rääkäisi, kun vieraan kissan kynnet iskivät sen kurkkuun.
"SINÄ!" Hunter rääkäisi tunnistaessaan kissan. Oppilas virnisti jänis suussaan ja syöksähti juoksuun.
"Nyt et pääse karkuun!" Hunter ärjäisi. Oppilas jätti jäniksen maahan ja sukelsi koloon, jota Hunter ei ollut huomannut.
"Pelkäätkö?" Hunter rähjäsi.
"En, en pelkää", naaras maukui vakavampaan sävyyn, "miksi haluat tappaa minut?"
"Ihan vain koska satuit tielleni", Hunter sähisi.
"Miksi ylipäätänsä haluat tappaa kissoja? Onko sinulle käynyt jotain?" Naaras maukui ja uskaltautui hieman lähemmäs tunnelin suuaukkoa. Hunter hillitsi itsensä ja vain irvisti.
"Ei se sinulle kuulu!" Hän ärähti. Oppilas työntyi kokonaan ulos ja istahti tukevasti maahan.
"Mikä sinun nimesi on? Minä olen Laulutassu", naaras maukui vaihtaen tahdikkaasti puheenaihetta. Hunter katsoi toiseen suuntaan.
"Hunter", hän urahti. Hänen pitkät kulmahampaansa työntyivät suusta, kun hän irvisti itsekseen.
"Kuule, hunter... Etkö voisi kertoa?" Laulutassu maanitteli. Hunter huiskaisi hännällään ja ärisi.
"En! Häivy!" Hän sähähti. Laulutassu tuijotti häntä silmillään. Kolli oli näkevinään naaraan katseessa häivähdyksen jotain, mitä hän ei osannut tulkita.
"Olet yksinäinen, etkö vain?" Laulutassu kysyi hiljaa. Hunter säpsähti. Naaraan seura tuntui jotenkin rauhoittavaltam, mutta hän siristi silmiään epäluuloisena.
"Minun elämästäni ei puutu mitään!" Hän tiuskaisi.
"Eikö edes ystävää?" Laulutassu maukui. Hunter veti väristen henkeä ja pysyi vaiti.
"Onko sinulla ketään sukulaista?" Laulutassu jatkoi. Hunter riuhtaisi katseensa oppilaaseen. Hänen mieleensä palasi epämiellyttävä muisto.
"Ei ole..." >enää< hän jatkoi mielessään. Laulutassun läpitunkema katse tuntui läpäisevän hänen kaikki ajatuksensa.
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: tuuli , luopio
13.12.2013 19:03
"Kuka olet?"kolli kysyi. "Olen tuulipentu ja luopio" sanoin. Kolli päästi irti. "Mutta olet pentu" kolli sanoi yllättyneenä. "Tiedän" kuiskasin ja kyynel putosi maahan. "Tulisit myrskyklaaniin" kolli sanoi ja kuulin huolen hänen äänessään. "Olin tuuliklaanissa"sanoin. "Silti"kolli sanoi. "Tule"kolli käski. "En" sanoin.
"Muuten raahaan sinut" hän sanoi pelleillein. >>Ehkä<< ajattelin. Päätös oli tehty. "Tulen mukaasi"päätin. Kolli näytti iloiselta. "Seuraa minua" hän sanoi silmät loistaen.
<\\Tuuli tulee myrskyklaaniin\\>
Vastaus:2 kp:eetä

-Mustahaukka-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Fanny, erakko
13.12.2013 18:31
Nuori naaras asteli märällä joen rannalla varoen huolella askeliaan. Kauniit tummanvihreät silmät olivat sumeat ja tuntuivat tuijottavan jonnekin kaukaisuuteen.
Fanny seisahtui ja nuuhkaisi ilmaa. Hän oli varmaan jo niiden klaanien reviireillä, mistä hän oli kuullut eräältä kulkukissalta. Kaunis naaras höristi suurehkoja korviaan havaitakseen minkä tahansa varoittavan äänen. Hänen tummanharmaa turkkinsa kiilsi kuun valossa, ja silmien ylitse kulkevat mustat juovat kimalsivat.
"Oletteko siellä?" Fanny kuiskasi ja nosti katseensa kaukana ylhäällä loimottaviin tähtiin. Hän toivoi kuulevansa vielä kerran vanhempiensa äänet, mutta vain tuuli kuiski lehdossa. Naaras huokaisi ja laski päänsä. Joen vesi kimalsi hopeisena yössä. Fanny liikautti mustaa hännänpäätään ja jatkoi matkaansa. Hän seurasi jokea, koska se antoi naaraalle sentään jonkin määränpään.
Fannyn paksu turkki kiilsi kuun loisteessa, kun hän astui metsästä rantavesakkoon. Hänen edessään kimalsi järvi, josta heijastui taivaalla kelluva tähtivyö. Näky antoi Fannylle toivoa paremmasta elämästä. Tähän asti hän oli kuljeskellut ympäri maita ja saalistanut vain öisin. Nuori kissa istahti kuurasta kimaltelevan lehdettömän koivun juurelle ja katseli uteliaana ympärilleen. Ympäristö tuntui käsittämättömän hiljaiselta, kun oli tottunut hirviöiden meluun ja Kaksijalkojen mölinään. Ensimmäistä kertaa moneen kuuhun Fanny saattoi rentoutua.
"Hei, kuka siellä?" Kuului ääni jonkin matkan päästä. Fanny hätkähti ja kiepsahti ympäri varuillaan. Nuoren naaraan kirjava turkki nousi pystyyn, ja hänen maidonvalkeat kyntensä painuivat maaperään. Hän haistoi vieraan kissan. Hajuviesti kertoi jonkin verran muukalaisesta. Se oli nuori kolli, ja siinä erottui muiden kissojen haju. Kolli oli varmaankin niitä klaanikissoja, mistä hän oli kuullut. Naaraan korvat tavoittivat hiljaisten tassujen askeleet.
"Tule esiin!" Kuului murahdus. Fanny alkoi hätääntyä. Lähellä ei kasvanut muuta kuin jäätynyttä Vesakkoa, ja aluskasvillisuutta ei ollut. Vieraan kissan hahmo sujahti esiin puiden lomasta. Fanny seisoi koivujen varjossa joka ainoa lihas jännitettynä. Tulokas oli nuori, lihaksikas kolli, mutta kuitenkin näytti Fannya vanhemmalta.
"Kuka olet ja mitä teet Myrskyklaanin reviirillä, tunkeilija!" Kissa ärisi ja valmistautui taisteluun. Fanny nielaisi peloissaan ja kyyristyi jäätynyttä maata vasten.
"Vastaa!" Kolli murisi. Hän ei jäänyt odottamaan vastausta vaan loikkasi Fannyn päälle. Naaras kirkaisi ja rimpuili vapaaksi. Hänen kylkeään kirveli.
Fanny ehti tuskin toipua, kun kolli hyökkäsi uudestaan. Naaras huitaisi kissaa kuonoonsa ja potkaisi kaikin voimin voimakkailla takajaloillaan. Vieras kissa sinkoutui vähän matkan päähän mutta loikkasi melkein heti pystyyn.
"E-en ole teh-tehnyt mitään!" Fanny kirkaisi ja perääntyi tärisevin askelin.
"Et vai? Mitä sitten täällä teet?" Toinen kissa äyskäisi. Fanny nyyhkäisi hiljaa.
"Tuota.. Mi-minun vanh... Vanhempani ku-kuolivat ja... Ja kulkukissa, joka oli huolehtinut minusta, ta-tapettiin.." Hän selitti tuskin Kuiskausta kuuluvammalla äänellä. Vieras kissa kallisti päätään. Fannyn helpotukseksi hän veti kyntensä sisään.
"Kuka olet?" Hän tiukkasi.
"Ni-nimeni on Fanny", Fanny vastasi epävarmana.
"No, olen Kiivastassu. Myrskyklaanista. Sinun pitää lähteä, sillä Myrskyklaanin reviirillä ei suvaita tunkeilijoita", kolli vastasi ehkä vähän rennommin, mutta yhä lihakset jännitettynä.
"Kiivastassu! Mihin oikein karkasit!" Kuului uhkaava ääni Fannyn takaa, ja esiin astui uusi kissa. Solakka, jäntevä musta punajuovainen naaras asteli esiin.
"Sinun ei olisi pitänyt lähteä näin kauas partiosta - kuka tämä on?" Kissa kysyi arvokkaasti. Kaksi muuta vierasta soturia marssivat paikalle. Kiivastassu tuhahti yrmeästi.
"Vain joku kulkuri. Löysin hänet täältä, Tulikukka", oppilas äsähti. Tulikukka loi tutkivan katseen Fannyyn.
"Mikä on nimesi?"
"Fanny", Fanny vastasi hiljaa. Toinen Tulikukan takana seisovista kissoista astui eteen.
"Lähdetään. Käske tuon kissan lähteä täältä", kolli sanoi. Fanny värähti. Tulikukka vilkaisi Kiivastassua ja kääntyi taas Fannyn puoleen.

//mielenkiintoista...//
Vastaus:25 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
13.12.2013 15:25
Salama luimisti korviaan. Naaras oli helpottunut siitä, kun Steelin veli ja toinen kissa olivat lähteneet. Steel oli kai syönyt jotain mikä sekoitti pään, ainakin niin Salama arveli. Murhanhimoinen luopio oli tappanut yhden siskonsa, miten kolli ei sitten halunnut tappaa veljeään? Salama oli jätistellyt pois kaksikon sähisemällä kovasti. He olivat olleet sovitun ajan, olisivat kuolleet jos olisivat jääneet.
"Salama, oliko Se totta?" Steel nosti päätään ja murahti luimistaen samalla korviaan ärtyneenä.
"Ai ne Soul ja Se pentu?" Salama ärisi vihaisena. Naaras istahti maahan kolon suuaukon eteen aivan kuin olisi halunnut varmistaa vielä että kaksi kissaa varmasti olisivat lähteneet.
"Soul" Steel murisi ja tämän katse oli enään vain jotain epämääräistä vihaa täynnä. Kolli pudisteli päätäänsä kynnet esillä.
"Söitkö kenties jotain sopimatonta kun noin kohtelias olit?" Salama sihisi paljastaen ylipitkät kyntensä niin että pikkupentu olisi juossut pakoon, Salama huitaisi ilmaa nähdessään jotain mitä Steel ei nähnyt.
"Söin kyllä jäniksen, Se maistui oudolta" Steel murisi nostaen päätänsä. Salama oli edelleen hieman vihainen mutta sitten tajusi että jäniksissä saattoi olla jotain mikä olisi jopa myrkyllistä. Naaras muisti elävästi sen, kun Steel oli syönyt aamulla jäniksen. Kolli oli ollut tavallista vihaisempi mutta syötyään jäniksen kolli oli aivan kuin normaali klaanikissa, Salama nuuhkaisi ilmaa. Ehkä kaksijalat olivat myrkyttäneet jäniksen? Niitä ei pitäisi päästä syömään enään. Steel nousi ylös ravistellen turkkiaan yrittäen saada kosteuden pois. Salamakin teki samoin. Steel kuitenkin oli taas tavallinen murhanhimoinen luopio, oma itsensä. Steel.

Salama näki vain vilauksen vieraasta kissasta joka kiisi pois Tuuliklaanin reviiriltä. Lumeen jäi pienen pieni veriläikkä, ja Salama oli varma asiasta. Hän oli kuullut joskus Kuopiosta nimeltä Terähammas. Tuuliklaanista tarkoitettu, oli varmaan kostamassa heille. Steel murisi hiljaa jänis suussaan mutta suostui pysymään paikallaan. Enään ei Salama ja Steel söisi kaneja, hei eivät voineet ottaa riskiä että kanit olivat syömäkelvottomia ja jompi kumpi kuolisi. Steel murisi ja vilkaisi Salamaa pieni viha silmisään.
"Rauhoitu, emme me voi vain rynnätä tuonne, ehkä siellä ovat soturit myös!" Salama sihisi hiljaa väläyttäen kulmahampaitaan niin että Steel lopetti. Salama oli aina tosissaan kun katseesta sen aina näki, vihainen ja komentaja katse. Naaras tuhahti kohottaen katseensa taivaalle. Tähtiklaani, paha missä mainitaan. Klaanikissojen "esi-isät". Steel tönäisi naarasta eteen päin merkiksi että reitti oli selvä, ja että oli ainakin jo mennä. Salama piteli kahta jänistä jotenkuten hampaissaan, Steel piteli yhtä pulskaa, aika vanhaa jänistä suussaan. Salama rynnisti eteen päin, olisi aika hyvä jos jänikset hävitettäisiin vain. Mutta jos ne jättäisi Tuuliklaanin reviirille, sen kissat sattaisivat syödä niitä. Välttämättä Se yksi jänis oli vain jotain myrkytettyä mutta muutkin saattaisivat olla. Salama pudotti hetken päästä jänikset maahan ja teki kahteen jänikseen merkin, kynnenjäljet. Ja verinen tassun jälki. Steel teki saman, isommalla tassullaan vain painoi tassunsa jäljen jäniksen valkoiseen Turkkiin. Lehtikadon aikaan yleensä kaikki jänikset olivat valkoisia. Salama ulvaisi kerran, ennen kuin naaras ja kolli katosivat.
Vastaus:14 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terätassu, Myrskyklaani
13.12.2013 14:12
Tallustimme yhdessä kohti leiriä pari hiirtä suussamme, emme olleet saaneet paljoa saalista mutta kyllä tuo oli riittävästi. Lunta alkoi sataa entistä enemmän kun tulimme leiriin. "Vienkö nämä klaaninvanhimmille?" kysäisin Nopsavarjolta. Kellertävä kolli nyökkäsi ja lähti tallustamaan Tihkuviiksen luokse. Käännyin ja näin edessäni Lumikkotassun. "Hei, Terätassu Vaahtokukka käski tulla sanomaan että tarvitsee apuasi!" Hän hihkaisi iloisesti ja katsahti pariin hiireen. "Ai, tuoresaalista, vietkö ne klaaninvanhimmille?" Hän kysyi. Nyökkäsin ja viitoin hännälläni hänet lähtemään. #Hän oli varsin iloinen.# Ajattelin. Kävelin klaaninvanhimpienpesää ja huomasin Vaahtokukan siellä. Laskin tuoresaaliin pesän ulkopuolelle ja valikoin siitä varsin pulskan hiiren, piilotin hiiren ja otin loput saaliista suuhuni ja kävin peremmälle pesään. Haukansiipi kaunis raidallinen naaras nukkui ja Pitkähäntä tuo sokea kolli kyyhötti nurkassa ja katsahti minuun päin en ollut varma katsahtiko hän minuun mutta laskin tuoresaaliin maahan heidän väliinsä. "Kiitos, kuka oletkaan." Pitkähäntä haisteli saalista ja alkoi syömään. "Entä Haukansiipi?" Kysyin häneltä. "Jätän kyllä hänellekin." Pitkähäntä mumisi ja jatkoi syömistä. Olin poistumassa pesästä kun Vaahtokukka tuli esiin. Siinähän sinä, eikös Lumikkotassu tullutkaan ilmoittamaan sinulle että pitäisi tulla auttamaan?" hän kuulosti hermostuneelta. "Ei tai siis kyllä hän tuli.." väänsin sanat tulemaan suustani. "No mitä teit. Et tullut!" hän sähähti. "Anteeksi vain mutta kehtaatkin herättää minut!" Haukansiipi ärähti Vaahtokukalle uhmakkaasti ja Vaahtokukka poistui paikalta. "Hän nyt välillä on vähän tuollainen." Haukansiipi kähähti. Nyökkäsin ja lähdin pois paikalta, kävelin kohti tuoresaalis kasaa mutta muistin että piilotin hiiren. Hiippailin piilopaikan luokse nostin hiiren ja hölkkäsin Hallatassun luokse, joka söi siinä tyynen rauhallisesti. "Hei Terätassu!" Hän huudahti huomatessaan minut.

//Aika törppö tarina muuten ja varsinkin loppu osa...//
Vastaus:11 kp:tä. :3

~Varpu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: tuulipentu , tuuliklaani
13.12.2013 13:53
Huomasin että vapisin kauhusta. Ja päättin lähteä pois tuuliklaanista. Juoksin pois. Tällä kertaa en tulisi takaisin. Kuulin Saarnijalan epätoivoisen huudon. Kyynel putosi maahan. >> Olen luopio<< ajattelin. Lopulta menin nukkumaan ja itkien. Aamulla matkoin matkaa. Huomasin kaksijalan tiellä. Turkkini oli likainen. Äkkiä kissa hyppäsi selkääni.
// Tuulipentu on nykyään Tuuli ja se on luopio//
Vastaus:1 kp. Lisään Tuulen luopioihin.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terähammas,luopio
Kotisivut: http://Terähammas-aijaa.com/
13.12.2013 08:23
Aamu oli hijlainen.Hiippailin kuin varjo kohti Tuuliklaanin reviiriä.Hevospaikka oli kaukana takanani,olin yöpynyt siellä.Nuuhkaisin ilmaa.Löyhkäsi tuuliklaanilaisille.Koukistelin teräviä kynsiäni.Tänään voisin antaa ainakin muutamalle tuuliklaanilaiselle kunnon selkäsaunan.Pysähdyin siihen minne he olivat jättäneet hajumerkkinsä.Yök.Katsoin taakseni ja loikkasin rajan toiselle puolelle.Tunsin itseni jo nyt voittajaksi.Etsin katseellani jonkin moista piilopaikkaa,mistä voisin yllättää iljettävät klaanikissat.Sitten sieraimiini levisi haju,jonka muistaisin unissanikin.>>Kastanjahäntä...<<,ajattelin samalla kun syvältä rinnastani pääsi murinaa.Asetuin tuulen alapuolelle juuri,kun ruskea kolli astui esiin lumen peittämän kukkulan takaa.Häntäni heilahteli puolelta toiselle.Ruskea kolli haistoi ilmaa,ja saman tien tämän silmiin syttyi hurja palo.Hän oli haistanut minut.Kastanjahäntä katsoi suoraan silmiini.Hän rääkäisi hurjasti ja syöksyi alas rinnettä.Jännitin lihakseni valmiiksi iskuun.Kastanjahäntä kiisi kukkulaa alas kuin hirviö.Valkoiset tassut vain vilahtelivat,niin kovaa hän juoksi.Hän törmäsi minua päin,ja hetken näin edessäni pelkkiä punaisia läiskiä.Kun näköni viimein selventyi,Kastanjahäntä raapi kylkeäni.Tunsin kauheaa kipua,mutta silti yritin kutottaa kohti ruskeaa kollia.Terävät kynteni osuivat häntä kuonoon,ja siitä pulpahti hiukan verta.Hän alkoi kynsiä kylkeäni hiukan hennommin,niin että pystyin riuhtaisemaan itseni irti.Ulvahdin ja upotin naskalinterävät hampaani tuuliklaanilaisen lapaan.Hän rääkäisi verta hyytävästi ja lysähti maahan.Kolli jäi siihen eikä liikkunut juuri ollenkaan.Jätin hänet siihen ja jatkoin matkaani voitonriemuisena.

-------------------Myöhemmin---------------------- -------

Tyhjä vatsani kumisi tyhjyyttään.Oli aika hankkia syötävää.Nuuhkaisin ilmaa,ja haistoin melkein samantien jäniksen.Se juoksi lumihangessa muutaman ketunmitan päässä.Lähdin hiipimään hiljaa ja hitaasti.Vesi kielellä huomasin,että kani ei ollut laiha.Kun olin ketunmitan päässä,loikkasin ja lähdin juoksemaan.Jänis ei juossut kovin nomeasti lumihangessa,minut oli kuin luotu siihen.Sain sen kiinni muutamalla pitkällä loikalla.Istuin kanin eteen.Upotin hampaani herkulliseen lihaan,ja veren herkullinen maku löysi makuaistini.Söin jäniksen nopeasti,ja lähdin matkaan kohti Tuuliklaanin leiriä.

--------------Hetken päästä-------------------------------

Tuuliklaanin iljettävä löyhkä kävi yhä voimakkaammaksi.Olin niin lähellä leiriä,että saatoin heikosti kuulla heidän mouruamisensa.Lopulta leirin sisäänkäynti tuli näkyviin,ja asetuin hiipimään tuulen alapuolella.Turkkini maastoutui hyvin,eivätkä he heti nähneet minua.Vasta,kun olin aivan piikkiherneiden muodostaman tunnelin suulla,joku huusi:"Luopio!Leirin lähellä on luopio!!!".Syöksyin sähähtäen leiriin ja huitaisin ilmaa terävillä kynsilläni ja paljastin hampaani.Pieni,kilpikonnakuvioinen pentu,katsoi minua pelokkaasti pentutarhasta.Loikkasin sinne,ja pentu juoksi uikuttaen piiloon.Kun kurkistin sisälle,näin että silellä makoili musta naaras pienen,mustan pennun kanssa.Astuin eteenpäin sähisten,ja pentu kavahti taaksepäin.Raapaisin emoa kylkeen,ja siitä alkoi vuotaa verta.>>Tämä tältä erää<<,ajattelin.>>Tulen pian taas takaisin<<.Juoksin leirin ulkopuolelle,ja katosin lumisen kukkulan taakse.

//Anteeksi loppu,tuli niin kova kiire!//
Vastaus:19 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: tuulipentu , tuuliklaani
12.12.2013 20:11
"Kuka olet ?" minä sanoi "Emosi" kissa sanoi. Mieleni täyttyi kysymyksillä. "Miten sinä olet elossa?" minä kysyin. "En ole. Sinä olet ainoa joka näkee minut" hän sanoi ja lähti pois. Pois. Suru valtasi minut. Ikävä raastoi sydäntäni . Emoni oli ollut luonani. Lähdin pois leiristä. Nukuin yön poissa leiristä. Kun aamu alkoi sarastaa lähdin leiriin. Seittitähti tuli luoksini. "Kuulin retkistäsi ja toivoisin että lopettaisit" hän sanoi. Katsoin häntä kauhistuneena ja tunsin että en parjäisi ilman retkiäni.
Vastaus:1 kp.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: tuulipentu , tuuliklaani
12.12.2013 19:00
Huomasin että sisäänkäinti oli vapaa. Juoksin pois pentutarhasta . Poistuin leiristä. Tunsin outoen hajujen hiipivan nenääni. Katselin ympärilleni. Äkkiä tumma soturi ilmestui viereeni. "Pois" hän sanoi ja rupesi puskemaan minua leiriin päin. Saarnijalka juoksi minua vastaan. "Tule" Saarnijalka sanoi . Hetken olin taas ulkona. Muistelin hajuja ja muistin yhden hajun. Se oli Seittitähti. Mietin mitä päällikkö oli tehdyt. Heti kun saavuin pentutarhaan muut pennut rupesivat kyselemään missä olin ollut. Vastailin rehellisesti kaikkille. Mutta mieleni oli muualla. Yöllä katselin tähtiä . Tunsin että voisin hypätä tähtiin. Äkkiä viereeni ilmestyi ja rupesi sukimaan turkkiani.
Vastaus:1 kp:tä. Pidempiä tarinoita, kiitos... :/

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinisiipi, Tuuliklaani
12.12.2013 18:14
Luku 3?

Sinisiipi värähti hiukan taaksepäin kuullessaan Kultamyrskyn sanat ja miltei huomaamaton kyynel vierähti parantajan poskelle.
"Älä jätä minua.." Kolli oli pyytänyt ja katsonut naarasta anoen.
>>Voi, kuinka voisinkaan?<< Parantaja kysyi mielessään ahdistuneena. Sinisiipi käänsi päänsä poispäin, jotta vaalea soturi ei olisi huomannut tuon itkevän. Naaras mumisi jotain ja kääntyi poispäin. Ennen sitä hän kuitenkin loi kaipaavan katseen soturiin, jota rakasti.
Anteeksi, Kultamyrsky." Sinisiipi kuiskasi hiljaa ja juoksi pois. Muuta hän ei voinut tehdä. Tai ainakaan hän ei antanut itsensä tehdä mitään muuta. Hän oli parantaja; parantajat eivät saaneet rakastaa ketään. Suru vihloi nuoren naaraan sydäntä ja vaikka jokainen askel oli silkkaa tuskaa, hän käveli pois. Pois, kauas pois. Hän halusi eroon tästä kaikesta, puhua sisarensa kanssa ja kertoa jollekin kaiken tuskansa. Kaiken sen taakan, jota Sinisiipi kantoi yksin harteillaan. Hän ei voisi kuitenkaan koskaan rakastaa ketään, halusi naaras sitä tai ei. Sinivihreät silmät täyttyivät kyynelistä ja nuori kissa etsi paikkaa minne paeta totuutta.

Sinisiipi asettui makaamaan pienen luolan tapaisen kylmälle lattialle ja antoi viimeistenkin kyynelten tulla. Niille ei tosin näyttänyt tulevan loppua. Lopulta Parantaja tuhahti itselleen ja laski päänsä etutassujen päälle.

>> Missä olen? << Se oli ainoa sana, joka juolahti Sinisiiven mieleen. Paikka oli tyhjä, ei pienintäkään elonmerkkiä. Naaras otti epäröivän askeleen ja jokin hänen allaan rasahti. Parantaja hypähti peloissaan taaksepäin ja sähisi. Kynnet paljastettuina hän vilkuili ympärilleen etsien jotain elävää.
"Tervehdys, Sinisiipi." Kaunis, solakka hopeanharmaa kissa naukaisi lämpimällä äänellä. Sinisiipi höristi korviaan.
"Kuka olet? Mitä teet täällä?" Parantaja kysyi tiukasti. Hopeanharmaa kissa naurahti heleästi ja nuolaisi rintaansa.
"Olen Hopeavirta." Kissa selosti ja katsoi lempeästi naarasta. Sinisiipi oli kuullut kertomuksia Hopeavirrasta; hän oli kuollut synnyttäessään myrskyklaanin Harmaaraidan pentuja. Vaikka kumpikin oli eri klaaneista, he eivät olleet antaneet sen häiritä, vaan tapailleet toisiaan säännöllisesti. Sinisiipi nyökkäsi odottavasti.
"Kuuntele sydäntäsi, Sinisiipi. Aina et voi noudattaa tunnollisesti soturilakia." Hopeavirta kuiskasi ja haalistui. Sanat jäivät soimaan ilmaan ja Sinisiipi huusi jotain tyhjyyteen.

Sinisiipi hätkähti hereille luolasta ja nuolaisi hämmentyneenä rintaansa. Hopeavirta oli käskenyt Sinisiipeä kuuntelemaan sydäntään. Naaras mietti mitä Jokiklaanin kuningatar oli mahtanut miettiä ja vaistomaisesti hän alkoi hyräillä pientä laulua, jonka Pölyturkki oli laulanut ennen kuolemaansa.
"Älä tuhlaa elämääsi maailman tuuliin, älä kanna taakkojasi yksin.." Naaras kuiskaili sanoja, eikä kuullut jonkun huutavan itseään. Parantaja sulki silmänsä ja jatkoi hyräilemistä hiukan kovenpaa.
"Sinisiipi! Täällä sinä olet!" Kultamyrsky hihkaisi ilahtuneena. Sinisiipi katsoi nolona etutassujaan.
"Mitä sinä oikein hyräilit?" Vaalea soturi kysyi hiukan hämillään.
"Äh, en mitään. Tuota, Kultamyrsky.. En tiedä kuinka sanoisin tämän, mutta.. Minä rakastan sinua." Sinisiipi kuiskasi ja veti syvään henkeä. Noin; tehty. Nyt se oli sanottu. Kultamyrsky tuijotti parantajaa häkeltyneenä ja liikkumatta. Sinisiipi katsoi soturia lempeästi ja käveli soturin luo. Nuori naaras painoin kuononsa Kultamyrskyn turkkiin ja hengitti soturin makeaa tuoksua. Parantaja nosti päänsä ja katseet kohtasivat. Sinisiipi hymyili aurinkoisesti ja hukutti kollin lempeisiin nuolaisuihin. Niin hän oli aina halunnut tehdä.
>> Hopeavirta oli oikeassa.. << Sinisiipi ajatteli onnellisena. Aina ei voinut kuunnella sydäntään ja olla tunnollinen soturilaille.

// Anteeksi tarinan laatu ja surkea loppu.. D:
Vastaus:26 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiivastassu;Myrskyklaani
Kotisivut: http://aijaa.com/eovbmi
12.12.2013 16:01
Kahlasin lumen peittämässä metsässä yhdessä mestarini,Surusateen kanssa.Oli aurinkohuippu,ja olimme ollut metsällä aamusta asti.Olimme saaneet kaksi laihaa oravaa ja pienen hiiren.Vedin syvään henkeä."Haistan hiiren",kuiskasin Surusateelle.Hän nyökkäsi.Lähdin hiipailemaan vatsakarvat lumista maata viistäen.Hiiri oli noin jäniksen loikan päässä.Ja juuri silloin puun oksa,jonka päällä oli paksu lumikerros,katkesi taakkansa painosta.Pinkaisin kohti hiirtä,joka oli vielä paikallaan ja huitaisin.Huitaisin hieman liian myöhään,sillä hiiri vilisti jo kohti puun juurien muodostamaa pikkuista koloa.Murahdin pettyneenä.Oli niin lähellä saada lisää ruokaa klaanille.Surusade avasi suunsa:"Mennäänkö aukiolle?Emme ole vielä käyneet siellä.".Se oli totta.Olimme metsästäneet vain vanhalla tammella.Nyökkäsin.Lähdimme kohti aukiota,jonka lähellä on Varjoklaanin ja Myrskyklaanin välinen raja.Olimme lähellä kaksijalkojen viherlehtipaikka,joka kuuluu Varjoklaanin reviiriin.Vedin keuhkoni täyteen ilmaa,joka lemusi varjoklaanilaisille.Surusade pysähtyi."Ei hajun pitäisi vielä täällä tuntua näin voimakkaasti",hän tuumi.Surusade oli aivan oikeassa.Olimme vielä selvästi reviirillämme,eikä Varjoklaanin olisi pitänyt haista täällä näin voimakkaasti.Sitten Surusade jännitti lihaksensa.Harmaa kolli raotti suutaan sen verran,että pystyi haistamaan pensaasta eteemme putkahtavat varjoklaanilaiset.Tummanharmaa naaras mustan kollin,ilmeisesti oppilaansa kanssa.Surusade sähähti."Ja mitäs te teette Myrskyklaanin reviirillä?",hän murisi ivallisesti.Harmaa naaras kuiskasi jotain oppilaallen.Musta,pieni kolli astui eteenpäin.Surusateen kurkusta pääsi murinaa.
Hän oli valmis loikkaamaan mustan oppilaan niskaan.Myrskyklaanin soturi loikkasi,loikkasi pitkän loikan mustan kollin päälle."Minä revin sinulta turkin irti!",kolli uhkasi.Sitten harmaa naaras liityi mukaan taisteluun.Se tassutteli minua kohti.Pelästyin vallan hirveästi.Minusta ei olisi vastusta kokeneelle Varjoklaanin soturille,kun Surusade hoiteli toista kissaa.Jännitin lihakseni valmiina iskuun.Koukistelin kynsiäni hivenen hermostuneena.Varjoklaanin naaras hyökkäsi.Litistyin kylmää ja märkää maata vasten soturin painosta.Kynsin tämän naamaa,ja se sai hänet hellittämään otettaan juuri sen verran,että saatoin juosta pakoon.Ryntäsin Surusateen luokse,joka kynsi pienen kollin lapaa.Sitten sieraimiini levisi vahva Myrskyklaanin tuoksu.Lumisien puiden takaa ilmestyi Tomupilvi yhdessä Nopsavarjon kanssa.Kollit vilkaisivat toisiaan nopeasti ennen kun kävivät varjoklaanilaisiin kiinni.Harmaa naaras,joka kynsi häntääni ryntäsi pois,ja oppilas tuli perässä.Olimme puolustaneet kallisarvoista reviiriämme.

//Tämä on ensimmäinen tarina täällä ropessa,toivottavasti piditte!♥//
Vastaus:Hyvä tarina oli. :3 13 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terätassu, Myrskyklaani
12.12.2013 14:39
Kävelin lumisessa metsässä Nopsavarjon kanssa. Lunta satoi taivaalta ja tallustimme eteenpäin, olin saanut jo vähän riistaa. "Noniin tänään opetan sinulle hajuja tarkemmin." hän naukui ja pysähtyi puun viereen. "Mitä haistat?" hän kysyi ja pesi turkkiaan. Avasin suuni raolleen ja haistelin ilmaa. #Orava ja hiiri.# Ajattelin hiiren hiljaa. Ilmoille leijahti uusi tuoksu. "Noh?" Nopsavarjo töykkäisi minua. "En ole varma, ehkä toisen kissan haju muttei sekään." Epäröin katsoessani häntä silmiin. Nopsavarjo raotti suutaan ja haisteli ilmaa. "Luopio." hän mutisi itsekseen. "Mikä?" Tokaisin heti perään. "Luopio. Luopiot ovat karkotettuja klaanilaisia." Hän selitti. #Luopio.# Istahdin ja katsoin Nopsavarjoa sivusilmäyksellä. Kellanpunainen kolli vilkuili sivuille ja taakse ihan kuin olisi hädissään. "Onko jokin vialla?" kysyin häneltä. Hän ei vastannut vain luimisti korvansa ja tämän karvat nousivat pystyyn. "Ei mikään." hän vastasi sähisten. Jatkoimme matkaa varuillamme. "Voisimmeko saalistaa?" naukaisin. "Opettelemme tänään hajuja edelleen." hän tokaisi sähisten. Raotin suutani ja haistelin ilmaa. "Orava!" huudahdin haistaessani sen. "Nappaa se!" Nopsavarjo naurahti hieman varuillaan. Jäljitin hajua lumen seassa j lunta alkoi tupruttaa kokoajan enemmän. #Tuolla!# ja loikkasin lumihankeen pöllähtäen mutta hiljaa. Hiivin eteen päin ohuessa lumikerroksessa. Orava oli noin jänön loikan päässä ja hiivin sitä kohti. Orava huomasi minut ja pinkoi lähimpään puuhun. Jäljelle jäi vain käpy. "Hiirenpapanat!" huudahdin. Kuulin rapinaa pusikosta ja näin kellanpunaisen vilahduksen pusikossa. #Hän varmaan aikoo yllättää minut.# mietin ja hiivin puuhun johon orava oli kiivennyt, kapusin puuhun ja näin Nopsavarjon haisteleva jälkiäni. Kapusin oksalle ja vartuin hetken. Pudottauduin alas puusta juuri Nopsavarjon niskaan. Hän pudottautui selälleen ja jäin painon alle. "Lopeta, litistät minut!" huusin. "Ai siinähän sinä olet." hän vastasi hieman äimistyneenä. "Lähdetään leiriin." huokaisin helpotuksesta. "Hyvä on." hän naukui ja lähdimme tallustamaan koti leiriä.
Vastaus:9 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pölytassu, Varjoklaani
11.12.2013 21:07
Pölytassu tuijotti Haukkaroihua.
>Ompa mestarini komea...< oppilas huokaili ajatuksissaan ja katsoi kollia lempein silmin. Sitten hän huomasi että Nokitassu tuijotti oppilasta ihmeissään. Naaras pudisti päätään setviäkseen ajatuksiaan. Nokitassu vain kohautti lapojaan ja juoksi pois Pölytassun näköetäisyydeltä pois Varjoklaanin leiristä.
- No Pölytassu, koska olen mestarisi, määrään sinut minun kanssa metsälle! Haukkaroihu juolisti ja läimäytti oppilasya hieman poskelle.
- Opeta minulle kaikki taistelutaktiikat ja parhaimmat saalistus tavat! Pölytassu hihkaisi. Haukkaroihu pudisti päätään.
- Kuule, sait oppilasnimesi vasta tänään ja ei niitä saalistus,- ja taistelutaktiikoita yhdessä päivässä opita, Haukkaroihu naurahti. Hänen oppilaansa alkoi roikottaa päätään maata kohti masentuneena.
- Mutta kuule, voin opettaa sinulle niin paljon tänään taisteluja kuin vain jaksat harjoitella! kolli huudahti. Kun Pölytassu nosti katseensa maasta, tämän siniset silmät loistivat kirkkaina kuin tähdet.
- Hienoa, mennään ensin katsomaan rajoja ja jos joku on tunkeutunut reviirillemme niin tämän karvat eivät kauaa ole puhtaita! Pölytassu huudahteli. Mutta hänen masennukseksi Haukkaroihu pudisti päätään
- Ei käy päinsä. Me emme harjoittele vahingottamalla muita, ainakaan ensimmäisenä oppilaspäivänäsi... Haukkaroihu murahti matalalla äänellä. Pölytassun turkki aaltoili jännityksestä ja valmiina loikkaamaan mestarinsa niskaan.
- Noh noh. eipä tapella! revontulikaiku, Varjoklaanin varapäälikkö urahti soturille ja tämän oppilalle.
- Jos aijotte harjoitella toistenne kynsimistä, tehkää se jossain muualla kuin leirissä! Soturi urahti vihaisena ja juoksi pian lähtevän parton johtoon. Pölytassu ja Haukkaroihu räjähtivät nauruun ja hyppäsivät maahan. Paikalla ollut Unikonvarsi alkoi hieman hihittää kaksikon tempusta.
- Haukkaroihu, Pölytassu ja Unikonvarsi, mitä te teette?! Kuului kova huuto ja kolme kissaa katsoivat suurkivellä seisovaa Mustatähteä.
>Hupsista keikkaa...< Pölytassu ajatteli, koska oli itse syyllinen tähän kaikkeen...

//AIVAN SURKEA MINITARINA, VOI ANTAA 0 KP:EETA!
Vastaus:Eikä ole, 12 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultamyrsky, Tuuliklaani
11.12.2013 16:43
Harmahtava lumi liusui inhottavasti tassujen alla, kasvaen kokoajan paksummaksi ja isommaksi kerrokseksi. Lumisade ei nimittäin halunnut poistua paikalta, vaikka ensimmäiset auringonsäteet pilkistivätkin ohuiden pilvien takaa. Tuuli, ikään kuin vain kiusataakseen, puhalsi pieniä lumihiutaleita maasta ilmaan. Syntyi hieno lumipyörremyrsky, muttei Kultamyrskyn tehnyt mieli lähestyä sitä ollenkaan.
Vilkaisten vielä kerran ympärilleen ja haistaen ilmaa hetken, hän laskeutui väsynein liikkein lumelle istumaan. Hän oli etsinyt koko yön. Kokonaisen yön liikkunut Kuulammen ympäristössä, huutaen siniharmaan parantajan nimeä ja yrittäen löytää tämän makean, aina yrteille ja kasveille tuoksuvan hajun.
"Jospa vika on nenässäni? Se vuotaa jo jonkin aikaa.." soturi yritteli piristää itseään, vaikka tiesikin tämän olevan mahdotonta. Hänen kuonossa ei ollut mitään vikaa. Pian Seittitähti huomaisi hänen katoavan leiristä, alkaisi ihmettelemään ja lähettäisi partion. Tuuliklaani olisi tarpeeksi lähellä Kuulampea, he löytäisivät hänet hyvin pian.
Nuorukainen nosti merinpihkaiset silmänsä kohti jo vaalehtivaa taivasta, antaen tuulen leikkiä vapaasti turkillaan. Rinnassa vihloi edelleen, sielu ulvoi jo pitkään hänen tajunsa ja ajatuksien sisällä. Miksi, miksi elämän pitikin olla niin hankalaa? Luonnollista, että hän rakastui. Ehkei ensimmäistä kertaa, mutta silti. Mutta hän rakastuikin parantajaan, joka rakasti myös häntä. Mutta.. "Minä pilasin kaiken", nuorukainen ajatteli hymähtäen, laskeutuen pehmeään lumeen ja pyöriskeli pari kertaa kyljeltä toiselle. Pilasi, tosiaan pilasi kaiken.
"Unohda minut," millainen hölmö hän saattoikaan olla! Kultamyrsky kurtisti kulmiaan, alkaen hitaasti nousemaan tassuilteen. Hänen olisi jatkettava. Toivoa oli vielä.
- Niinhän sitä toivoa aina on. Mutta hölmö sinä tosiaankin olet, Kultamyrsky.
Vaaleaturkkinen värähti ja seisoi liikkumatta, yrittäen peittää jopa hengityksensä. Sydän löi niin lujaa, että hän ajatteli sen kuuluvan toisten korviin asti. Puhuja oli hänen takanaan, kolli tunsi sen katseen selässään. Niskakarvat nousivat tahtoamattakin pystyyn.
- En puhu sinun selälläsi, hiirenaivo. Haluan nähdä kasvosi ja silmäsi, haluan tietää onko tämä kaikki totta.
Nuorukainen nielaisi, mutta kääntyi tottelevaisena. Puhuja oli keskikokoinen, ruskeaturkkinen kolli jonka rinta ja kuononympärys olivat valkoisiä. Hän ei muistuttanut lainkaan klaanilaista, ei noin siistin ja tasaisen turkin perusteella ainakaan. Silmät.. hänen silmänsä olivat kokonaan valkoiset. Kuin sokealla klaanivanhemmalla, mutta hän tuntui silti näkevän kaiken. Nyttenkin silmä värähti, ikään kuin siirtäen huomionsa soturin häntään, joka liikkui lumessa edestakaisin.
- Vastaa kysymykseen, äläkä istu siinä kuin patsas.
Tuntemattoman kollin ääni oli matala, mutta siinä saattoi huomata hieman kärsimättömiä vireitä. Ihan kuin hän olisi jo pitkään odottanut Kultamyrskyä. Soturi pudisteli voimakkaasti kasvojaan, toruen mielessä itseään. "Keksi jotain!" sisäinen ääni käski, ja vaaleaturkkinen joutui nielaisemaan ennenkuin pystyi puhumaan:
- Mikä on totta? ruskeaturkkinen siristi epätyytyväisen näköisenä silmiään, nuolaisi pari kertaa huuliaan ja aukaisi suunsa. Hän ei kuitenkaan puhunut, vaikka hänen suunsa liikkuikin. Hetken nuorukainen jo luuli olevansa kuuro, mutta yht´äkkiä kuulikin äänen.. takanaan.
- Olet rakastunut. Parantajaan.
Kolli kääntyi n. 180 astetta, tuijottaen ihmeissään tuota tuntematonta kollia. Nyt hän oli ainakin varma, että oli unessa. Muttei tähtiklaanissa, eikä tuo ollut tähtiklaanin kissoja. "Liian.. elävän näköinen", vaaleaturkkinen totesi tutkien vielä nopeasti toisen kollin ulkonäköä. Se, mitä hänelle oli sanottu, selviytyi vasta hetken kuluttua. Soturin kasvot laskivat niin, että hän saattoi suoraan tassujaan, häntä kietoutui suojelevasti lihaksikkaan kehon ympärille. Mitä hänen kuuluisi vastata? Hän ei voinut valehdella. Hän ei sietänyt valehtelua pennusta alkaen.
- Olet rikkonut soturilakea! tuntematon murisi kovaan ääneen ja viilsi kynsillään maata. Puhtaanvalkoisia kynsiä tuskin huomasikaan, mutta kollin nostaen ne ilmaan Kultamysky säpsähti. Epätavallisen pitkät. Tuo ilme, tuo ääni, nuo pitkät kynnet.. jotenkin tuttua.
"Kuka hän on oikein on torumaan sinua?!" sisäinen ääni huusi vastaan, mutta soturi oli vain hiljaa ja mietti kuumeisesti vastausta. Ensimmäinen puoli murisi vastaan, inhoten siitä että joku tuntematon torui häntä kuin isä pentuaan. Toinen, rauhallisempi puoli taas ehdotti paeta paikalta, tai vain olla hiljaa. Ehkä kissa oli tosiaan tähtiklaanista, ja oli saanut tietää Kultamyrskyn tunteista? Oliko Sinisiivellekin ilmestynyt joku tämäntapainen?
- Sydäntä ei pysty pysäyttämään edes soturilaki, Kultamyrsky vastasi nostaen ylpeästi kasvojaan. Silmät hehkuivat varmuutta, kasvoista päätellen hän oli valmis taistelemaan tunteistaan loppuun saakkaa. Häntä ei pysättäyttäisi enään mikään.
Ruskeaturkkinen sihisi vielä jotain, muttei siitä saanut kunnolla selvää. Soturista välittämättä hän vilkaisi tyhjillä silmillään taivasta. Ihmeellistä. Joku oli päättänyt kiistellä häntä vastaan, ei totellut. Sydäntäkö ei pystyisi pysäyttämään mikään voima? Hän hymähti iloisesti, hymyillen jotenkin.. onnellisesti. Kultamyrskyn sydän murtuisi, sielu tottelisi hänen käskyjään vielä. Tuuliklaanin puolesta hänen olisi pysäytettävä tämä vaaleaturkkisen nuorukaisen. Kissat elivät soturilaen mukaan, nyt ja aina. Se oli heidän sääntöjään, elämän sääntöjä.
- Tapaamme vielä, tuntematon kolli lausui vielä, ennenkuin pieni tuulenpyörre imaisi hänet sisäänsä. Kissa oli kadonnut.

Kultamyrsky räpytteli hetken silmiään, nosti kuin hidastettuna päänsä lumesta ja hengitti ohuita höyrypilviä suustaan. Hän oli siis tosiaankin jutellut unessa.. kenen kanssa? Elottoman vai elollisen? Tähtiklaanilaisen kanssa vai jonkun muun? Oliko se harhaa? Mielikuvitusta?
Kymmenet kysymykset virtasivat puroina soturin ajatuksissa, eivätkä lähteneet kovasti ravistamallakaan. Sadepisaroita satoi maahan, muuttaen lumen ohueksi jääksi. Juuri niin, sadetta.
Vaaleaturkkinen käveli vielä vähän aikaa lammen ympäristössä, kunnes kuuli huudon takanaan. Korvat painautuivat harmistuneena kasvoille, jo valmiiksi märkä häntä näytti entistä säälittävämmältä.
"Partio siis löysi minut", kolli totesi inhoten heikkoutaan. Miksei hän löytänyt Sinisiipeä? Vai oliko hän jo palannut? Vai.. oliko hän jo tähtiklaanissa? Kolli kääntyi takaisin, ääniä kohti ja oli jo valmis selittämään poissaolonsa muille kun.. huomasi siniharmaan turkin edessään.
Hänen edessään seisoi tuuliklaanin parantaja, tuijottaen soturia hieman hermostuneesti. Naaraan tassujen vieressä oli jäniksenpoikanen, ilmeisesti ihan vasta otettu kiinni. Sinisiipi aukaisi suunsa jo valitaakseen kollille, mutta tämä ehtikin ensin.
Vaaleaturkkinen painautui keskipitkään, tummaan turkkiin ja painoi kasvonsa pienemmän kissan päälakeen. Tähtiklaani tietäköön, kuinka paljon aikaa hän oli odotellut tätä. Naaras hänen vieressään hätkähti, yritti kai perääntyä hieman, mutta siihen hän vain murahti ja kietoi märän häntänsä parantajan pitkään häntään. Ne sitoutuivat oudosti, muttei sanoihin nuorukainen pystynyt ainakaan vielä. Helpotuksen ja onnen tunne valtasi hänet, kulki pieninä aaltoina hänen sisällään. Pelkkä Sinisiiven näkeminen sai hänet paremmalle tuulelle. Naaraan hämmentyneestä katseesta ja pienestä änkytyksestä välittämättä Kultamyrsky kosketti kuonollaan Sinisiiven kuonoa. Tällä kertaa se ei ollut vain hellä, sekunnin kosketus, se oli jotain ihan muuta. Kun naaras vastasi hänelle varovaisesti työntäen kasvonsa hiukan eteenpäin, hän oli ulvoa riemusta, mutta hallitsi tunteensa jotenkuten. Äänekäs kehräys kuitenkin pääsi kuulumaan soturin kurkusta.
- Minä rakastan sinua, Sinisiipi. Olen aina rakastanut. Älä jätä minua yksin, vaaleaturkkinen kuiskasi tunteiden täyttämä parantajaan korvaan, sulkien silmänsä. Hänen kehonsa tärisi, silmäkulmat värisivät hieman, hengitys kävi raskaammaksi.
Mikä olisi Tuuliklaanin parantajan vastaus? Tulisiko soturin sydän särkymään kuten ylemmällä luki?
Vastaus:30 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terätassu, Myrskyklaani
11.12.2013 15:25
Makasin sammal vuoteella parantajan pesässä. Katselin kuinka lunta tuprutti taivaalta maahan. "Hanhikkia, Hämähäkinseittiä ja Unikonsiemeniä." Vaahtokukka mumisi keräten yrttejä viereensä. "Noin." Hän naukui ja kantoi hampaissaan yrttejä luokseni.
Hän paineli hämähäkinseittiä haavoihin ja purema kohtaan. Valkoinen naaras piti katseensa haavassa. "Noh. ainakin veren vuoto lakkasi." Hän tuhahti tyynesti. "Voinko siis mennä?" kysyin vaivihkaa. "Et vielä." Hän naukui ilkikurisesti ja otti juuria suuhunsa ja pureskeli niitä tovin. Hän levitti sitä viiltohaavalle joka oli jo melkein parantunut. "Voinko nyt?" naukaisin. "Jos on aivan pakko." Hän tuhahti. Lähdin kohti oppilaidenpesää ja huomasin sen edustalla Kuuratassun ja Yötassun. "Hei! Terätassu." Yötassu huudahti. Nyökkäsin ja lönköttelin kohti sotureiden pesää. "Nopsavarjo!" huudahdin sotureidenpesän suulla. "Mitä?" kuului unista kähinää jostain pesän perältä. "Mentäisiinkö metsälle?" mauin vaisusti. "Hyvä on." hän sihahti ja kömpi ulos pesästä. Kävelimme leirin ulos käynnille ja poistuimme leiristä.

//Jatkuu...\\
Vastaus:5 kp:eet

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hahtuvapentu, Tuuliklaani
10.12.2013 21:04
Pieni pentu juoksi ympyrää pentutarhan keskellä.
- Mikä sinulla hätänä Hahtuvapentu? Saarnijalka naukaisi värikkäälle pennulle,
- Tänään emoni vaihtuu, ja jos olen oikeassa, sinä olet seuraava emoni... peini pentu maukaisi ja pomppasi seisomaan.
- Ja haluaisin kovasti mennä taas kerran yksin metsälle pitkästä aikaa! pentu huusi täyttä kurkkkua ja katsahti ulos pentutarhasa ja sitten taas Saarnijalkaa.
- Jos se käy Ketunleipäjalalle, voit ainakin minun puolesta mennä, Saarnijalka maukaisi ja katsoi paikalle porhaltavaa Puropentua.
- Hei Puropentu, missä em-siis Ketunleipäjalka on? Hahtuvapentu kysyi vaalealta naaraalta. Pentu vain kohautti lapojaan.
- Mitä se sinulle kuuluu? Ei hän ole sinun emosi? Puropentu tiuskaisi. Saarnijalka loi pentuun uhkaavan katseen.
- Noinko sinä puhut ystävällesi jolla ei ole omaa emoa tiedossa? kuningatar tivahdi. Puropentu näytti kuningattarelle kieltä ja juoksi pois. Juuri kun Saarnijalka oli alkamassa puhumaan Hahtuvapennulle, huomasi naaras että pikkuinen pentu oli kadonnut kuin tuhkana tuuleen.
- HAHTUVAPENTU, HAHTUVAPENTU, HAHTUVAPENTU! Kuningatar huusi hätääntyneenä. ja yritti löytää katseellaan pientä pentua.
- Anteeksi... kuului pienen pennun naukaisu pentutarhan takaa. Saarnijalka juoksi sinne, mutta Hahtuvapentu oli kadonnut, ja oli niin sankka lumipyry ettei pieniä pennun jälkiä enään voinut erottaa.
- EIIIIIIIIH!!! Kuningatar huusi tukissaan. Tiirajuova ryntäsi kauhistuneena paikalle ja katseli itkevää naarasta.
- Hahtuvapentu, meidän on löydettävä äkki' hänet! kolli huusi ja rytnäsi ulos leiristä.
- Jokainen oman riitan metsästämään kykenevä saapukoon suurkivelle klaaninkokoukseen! Seittitähti huusi Kastanjahäntä rinnallaan.
- Pentutarhan pieni pentu, Hahtuvapentu, on kadonnut ja järjestämme etsintäpartiot huonosta säästä riippuen! Kastnjahäntä julisti. Kissajoukko mourusi vastauksia mutta Varapäälikkö alkoi taas puhua.
- Saarnijalka, Leijonasydän, Minä, Tiirajuova ja Varpussiipi menemme ensin etsimään Hahtuvapentua! kolli huusi ja hänen sanomansa kissat juoksivat paikalle kiireästi. Saarnijalka ja Kastanjahäntä olivat johdossa, Leijonasydän keskellä valiina auttamaan pentua ja Tiirajuova ja Varpussiipi kulkivat rinnakkain tarkistaen ettei heittä seuraisi mikään vaara.
- Voisimmeko me Leijonasydämmen kanssa mennnä katsomaan Kaksijalkalan luota onko Hahtuvapentu siellä? Saarnijalka kysyi Kastanjahännältä. Kolli nyökkäsi.
- Min menen Tiirajuovan ja Varpussiiven kanssa katsomaan Jokiklaanin a Myrskyklaanin rajojen luota, Varapäälikkö maukaisi ja katsahti kahteen muuhun soturiin. He nyökkäsivät ja lähtivät seuraamaan Kastanjahäntää.
- Seuraa minua Leijonatas- siis Leijonasydän! Saarnijalka maukaui nuorelle soturille. Naaras nyökkäsi. Kaksikko hiipi kohti Kaksijalkalaa, joka sijaitsi hevospaikan luona.
- Mennään katsomaan tuota pesää tarkemmin, se haisee maidolle ja pentutarhalle, Leionasydän maukaisi yllättäen. Kunngatar vilkaisi soturia ja maisteli ilmaa.
- Niin haiseeksin, Hienoa Leijonasydän! kuningatar hihkaisi ja juoki matalana Kaksijalan pesän aitaa kohti. Kaksi naarasta hyppäsivät aidan päälle ja huomasivat ulkona kävelevän Kaksijalanpennun jonka sylissä... Oli Hahtuvapentu!
-Tuolla minun pieni pentuni on... Saarnijalka murisi matalalla äänellä ja nosti huultaan paljastaakseen terävät hampaansa.
- Meidän pitää olla kumminkin varovaisia, muuten kaksijalka vie meidätkin, Leijonasydän maukaisi hiljaa. Kuningatar nyökkäsi.
- Ei, Hahtuvapentu! Saarnijalka huudahti kun kaksijalka juoksi pieni pentu "tassuissaan".
- O-olen pahoillani Saarnijalka. Nyt vain Hahtuvapentu voi itse pelastaa itsensä... Leijonasydän maukaisi surullisen ja puski tukevasti kuningatarta lapaan.
- Jos en enää ikinä näe pikku pentuani, en anna sitä itselleni ikinä anteeksi... Saarnijalka maukui surullisena. Kyynel vierähti kuningattaren poskelle ja tippui siitä maahan.
- Candy, tule sisälle niin saat lämmintä maitoa! Kaksijalan pentu huusi. Hahtuvapentu- joka sai kaksijalka nimen Candy- juoksi paikalle, mutta kumminkin hieman surullisena.
- HAHTUVAPENTU!!! Saarnijalka huusi iloisena ja hyppäsi kaksijalan aidalle. Candy katseli Saarnijalkaa ihmeissään, mutta sitten pienen pennun kasvoille vierähti kyyneliä.
- Pois pikku Candy pentuni luota! Kaksijalka huusi ja mulkaisi kahta klaanikissaa.
- Ei... Saarijalka huokaisi kun Leijonasydän pakotti tämän lähtemään tuon kaksijalan luota...
-Hyvästi pikku pentuni... kuningatar kuiskasi tuuleen, ja luuli että viimeisen kerran pikku pennulleen.

//Joo surkee pätkä mutta Hahtuva meni nyt kaksijalkalaan eli se on kotikisu nimeltä Candy, vaihataistteko sen, kiitos!//
Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ilta,Erakko
09.12.2013 18:26
Ilta hämärtyi ja ilma viileni. Lumi sade taukosi hetkeksi oli lehtikadon aika.
"Rupea pian nukumaan" Taivaanranta kehotti. Nyökkäsin. Istuin liikkumatta pesän suuaukon edessä. Vaikka taivaanranta oli mukava kaipasin silti kotiani. Käänyin katsomaan taivaanrantaa tämä oli unessa ja nukkuin sikästi. Nousin jaloilleni otin taivaanrannan riistavarastosta ison jäniken söin sen.. Lähdin sitten kulkemaan lumihangella jättäen perääni tassunjäljet. Hölkytin läheiselle pesälle jossa asui pieni luonnon valkea naaras lumi tämä oli minua nuorempi ehkä kuun verran tarkemmin en tiennyt tapasin hänet vasta eilen. Tönin lumen hereille.
"Mitä" LUmi säikähti tämä loikkasi pelosta taakse päin.
"Rauhoitu minä tässä ilta. Kuule mene huomenna heti aamulla taivaanrannan luokse sano hänelle että olen kiitollinen kaikesta mutta päätin palata kotiin" Käskin. LUmi katsoi minua unisena.
"Teen sen" Tämä lupasi epä varmana.
"Muista heti aamusta" Käskin ja lähdin. kohti kotiani metsää
Aikaa kului kun tassutelin lumihangessa en tuntenut yhtään että joku seuraisi minua. Taivalsin ja taivalsin olin hukkua vähän väliä lumihankeen olin vielä niin pieni ja olin muutenkin pieni kokoinen. Kuunhuipun hetkellä minun oli pakko pysähtyä lepäämään. Minulla oli kylmä ja aloin katua päätöstäni lähteä kotiin kun muistin että yösulkakaan tuskin olisi siellä.katselin ympärilleni.Lopulta pakotauduin jatkamaan matkaa tuuli koveni ja eteneminen oli vaikeaa. Hitaasti taivaalta leijaili lumihiutaleita jotka liikuivat tuulen mukana ne lisääntyi ja lisääntyi.. Vilkuilin ympärilleni ja tajusin karun totuuden olin eksynyt. Olisi turhuin olisin matkannut monta kuuta. Nälkäkin alkoi tulla. LUmi vain sakeni ja tuuli koveni. Vilkuilin ympärilleni hädissäni aloin mennä paniikiin. Ei rruokaa yritää palata takaisin koska lumi oli peitänyt jälken jatkoin vain eteenpäin ja eteenpäin minulla ei ollut tietoa oliko jo aamu vai ilta oli tuntunut ka ei pesää ei turvaa eikä tietoa missä olin. Kaduin nyt todella ajatusta lähteä matkaan. Rojahdin lumihangelle makaamaan. Voimani oli loppu suljin silmäni. Koko kehoni tärisi kylmästä. Turkiin tarttui lunta. Sitten nukahdin. Heräsin aika pian lumimyrsky ei ollut liikkunut mihinkään. Sain vain osan voimistani takaisin.Kampesin itseni ylös ja lähdin taivaltamaan vain suoraan. Ei kestänyt kauaakaan kun voimani oli taas loppu minulla ei ollut ruokaa ja taivalsin lähes itseni korkuisessa lumihangessa.
"Apua" Huusin. Pensaasta kuului ääniä mutta vastausta ei kuulununt. Huokaisin samassa edessäni näkyi jokin eläin se oli suuri.Lähdin raahautumaan sitä kohti vasta sen tullessa lähemmäs huomasin mikä se olento oli.
"Susi" Parkaisin. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta paeta vaikka yritin. #Taistelemaan en jää# Päätin ja lähdin juoksuun. Susi läimäisi minua kuonoon lensin voimasta maahan. Nousin hoiperrellen ylös kuononi vuosi verta. Susi oli onneksi vanha ja selvästi huonokuntoinen. pinkaisin juoksuun olin hidas kun hypin lumihängessä haavoituneena ja jätin perääni veri vanan. Onnituin ihme kaupalla eksytämään suden valitettavasti eksyin lumimyrskyn alueelle. Se oli jo minulle liikaa kaaduin maahan. #Kuolenko# Ajatelin hädissäni. Suljin silmäni ja toivoin tämän olevan pahaa unta. Tunsin kuin joku tarttui minua niskasta. Avasin silmät. ruskea kolli raahasi minut puun alle joka suojasi hieman lumisateelta.
"Savu" Änkytin typerän kuuloisesti.
"Mitä sinä ajatelit kun lähdet metsään ja tuntemattomalle alueelle" Savu sähähti
"mitä sinulle olisi käynyt jos en olisi tullut"
"En.. en tiedä" Tunnustin ja tuijotin surullisena maahan. Savu tuhahti mutta leppyi nähdesään kun kaduin tekoani. Tärisin.
Savu istui viereeni ja puski minua.
"missä olemme" Sain sanotuksi
"Aika kaukana taivaanrannan luota" Savu vastasi ja lakkasi puskematta.
"Mieti mitä tästä eteenpäin teet" SZavu käski tiukasti. NYökkäsin.
"Nuku nyt" SAvu käski. Asetuin makaamaan kylmälle maalle en välitänyt siitä vaan suljin silmäni. Lopulta nukahdin.
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
09.12.2013 10:28
Oli kuuhuipun hetki kun nälkä kouraisi vatsassani enkä enään hetkeäkään pystynyt olla ilman ruokaa! Olin ollut jo yhden kuun syömättä melkein lainkaan ja nyt oli niin hirmuinen nälkä että olisi pakko hakea edes jotain syötävää. Ajattelin tietenkin klaanin parasta itsekin vaikken päällikkö ollutkaan ja jätin riistaa muille ja itse söin juuri sen verran että olisin pysynyt hengissä. Olin varmaankin pentutarhan laihin kissa mutta Se ei enään estänyt minua kiitämästä tuoressliskasalle. Työnsin pääni ulos pentutarhasta varovaisesti nuuhkaisten ilmaa mutta en haistanut mitään omituista. Vain klaanin. Tuuliklaanin. Hivuttauduin ulos hiljaa nuuhkaisten vielä kerran ettei kukaan huomaisi, no antaisihan soturi taatusti minun syödä kun näkisi millaisessa kunnossa olin. Koko klaani sen tiesi, turkkini oli takkuinen ja kiilloton sekä sen alta paljastui kylkiluuni pahemmin kuin muulla. Tassuttelin rauhallisesti kuun valossa tuoresaaliskasalle ja näin ettei siinä paljoakaan ollut: Kaksi laihaa jänistä, päästäinen ja hiiri joka oli harvinainen. Kaikki olivat niin surkean laihoja, vain päästäinen oli parhainten syönyt joten päätin ottaa sen vaikka pienihän Se olikin. Otin päästäisen suuhuni puraisten sitä saaden veren maun suuhuni, myös lämpimän lihan maun. Luulin haistaneeni yhtäkkiä veren, mutta luulin sitä tietenkin siksi, kun olin puraissut päästäistä. Siitä Se lähti myös, mutta myös voimakkaampi veren haju. Pudotin pääsyäisen maahan nostaen kuononi ylös ja raottaen suutani, näin yhdellä silmälläni vain kuun joka oli kauniimpi kuin ennen. Mutta verta oli jossain, myös pelkotuoksua ja vieraan kissan tuoksu yhtäkkiä tulvahtivat kuonooni. Oliko joku loukkaantunut ja tullut tänne? Jätin päästäisen maahan ja suuntasin leirin sisäänkäyntiä päin. Pelon väreet kulkivat pitkin kehoani kun kurkistin ulos. Siellä oli kuin olikin verinen ja kamalan näköinen, oppilaan ikäinen kissa joka oli täysin veressä ettei sen alkuperäistä väriä voinut tietää edes! Kauhistuin peruuttaen hätäisesti yhden askeleen nuuhkaisten samalla ilmaa, jotain tuttua siinä kissassa oli mutta mitä? Ja kuka hän oli? Peruuttelin nopeaan vauhtiin takaisin keskelle leiriä päin ja mielessäni oli jo kertoa Seittitähdelle ja Takiaiskorvalle. Veren löyhkä hiipi leiriin kun rynnistin päällikön pesälle hermostuneena.

"Seittitähti, sinun on tultava katsomaan" naukaisin silmässäni sellainen katse, että kaikki oli pielessä. Räpäytin yhtä ainoaa silmääni hypähtäen ilmaan nopeasti.
"Mitä on tapahtunut?" päällikkö kysyi raottaen silmiään ja nousten väsyneenä ylös. Oliko Seittitähti saanut nukutuksi vai miksi päällikkö oli niin väsynyt? No luultavasti siksi koska minä vain hyppelin hänen pesälleen kuuhuipun hetken aikaan ja sanoin että hänen pitäisi heti tulla käymään...
"Joku kissa makaa kuolleena leirin suuaukolla, ulkopuolella! Varmaan joku oppilaan ikäinen naaras" huudahdin ja tällä kertaa sain päällikköön hieman enemmän vauhtia. Seittitähti lähti nopeampaan tahtiin tassuttelemaan perässäni kun minä tuijotin yhdellä silmälläni etutassujani kauhusta.

"Tuossa hän on, katso mikä viilto tuossa on" nau'uin hätäisesti ja katsoin Seittitähteä joka nuuhkaisi ilmaa.
"Hän on meidän klaanista mutta kuka?" kysyin kallistaen päätäni. Seittitähti koski etutassullaan kuolleen oppilaan naamaan ja käänsi tämän minua päin. Valkoinen kissa selvästi oli ollut ja sydämeni jätti yhden lyönnin välistä kun tunnistin valkoisen naaraan Lumitassuksi!
"Hän on Lumitassu" rääkäisin hypäten yhdellä loikalla suoraan siskoni vierelle. Miten niin oli päässyt kylään, Lumitassuhan oli sisareni ja taitava taistelemaan! Tuijotin kauhu naamallani kuollutta siskoani, Lumitassu oli niin rakas! Kyyneleet alkoivat vierimään naamalleni kun painoin pääni Lumitassun veriseen turkkiin ja ulvahdin surullisesti. Takiaiskorva riensi paikalle kuultuaan surullisen ulvahdukseni ja kolli katsoi minua yllättyneenä.
"Ruostepuro, mikä hä-" kolli ei ehtinyt sanoa loppuosaa kun näki Lumitassun kasvot, tämän kauhusta vääristyneet kasvot. Viimeiset hetket olivat varmasti olleet pelkkää kärsimystä sisarelleni! Naukaisin surullisesti painaen pääni maahan. Mitä minulla vielä enään oli menetettävää, pienenä menetin emoni ja isäni, vasta Salama- ja Jaguaaripentu olivat kadonneet, ja nyt Lumitassu kuoli! Kuolisivatko vielä Punatassu, Gepardi-, ja Ruotopentu sekä Hopeasydän? Kuolisivatko he kaikki myös, entä jos Takiaiskorvakin kuolisi... Raivo valtasi minut ajatellessani mitä voisin vielä menettää, olin asiasta varma. Joku kissa oli Se joka tappaisi läheiseni kaikki! Hunter oli yksi, mutta metsässä oli niin paljon muitakin vihollisia...

//kuka vain jatkoo
Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
09.12.2013 08:44
Steel suki turkkiaan kunnes kuuli jonkun tunkeutuvan sisälle pesäkoloon. Kolli kohotti katsettaan ja luimisti korviaan verwnhomoiseati sihisten, mutta luopui ajatuksesta haistaessaan veljensä hajun. Steel ei muistanut että olisiko Soul karannut Jokiklaanista. Kuten Steel oli, mutta kolli lähti jo kovaa vauhtia kahta kissaa päin ennen kuin Salama ehti paikalle.
"Mitä tuo täällä tekee?!" Steel murahti tuskin kuuluvasti ennen kuin tunsi Salaman hämmentyneen katseen turkissaan.
"Sinä pentu, olen Soulin veli ja tässä on Salama" Steel murahti vilkaisten Salamaa joka luimisti korviaan irvistäen vihaisena. Soul katsoi veljeään mutta sitten toinen kissa peruutti taakse päin askeleen.
"H-hei" tämä änkytti vilkaisten nopeasti Salamaa kuin tarkistaakseen ettei hän hyökkäisi varmasti. Naaraan kumppani nyökkäsi mutta ei Se ollut enään samanlainen kuin ennen, ehkä Soul luuli niin. Mutta itsekään kolli ei tuntenut veljeään enään.
"Kuka tuo on?" Steel kumartui eteen päin kuiskatakseen niin hiljaa että naaras ei kuulisi varmasti.
"Kirskka" Soul vastasi tasaisella äänellä katsahtaen Kirsikka nimiseen nimiseen missään kysyvästi. Salama hivuttautui lähemmäs muristen ja vilkaisten Steeliä.
"Onko tuo rääpäle veljesi!?" Salama sylkäisi sanat suustaan tuijottamalla tummanharmaaraidallista kumppaniaan uskomattoman näköisenä. Eikö naaras muka uskonut kumppaniaan?
"Kyllä" Steel nuoleskeli huuliaan. Kuivunut veri oli inhottava kun sitä ei enään voinut vain nuolla pois, mutta kolli mumisi vain jotain. Lumitassu olisi pitänyt jättää syötäväksi mutta Tuuliklaanin vuoro oli tulla maan tasalle, niin kaksikko jätti Lumitassun ruumiin Tuuliklaanin leirin suuaukolle, joku varmasti löytäisi sen. Eikä oppilas voisi kertoa kenellekään että Salama ja Steel olisivat tappaneet tämän.
"V-voimisseko me j-jäädä tänne yöksi?" Kirsikka änkytti tuijottaen Salamaa pelokkaasti. Soul oli hermostunut edelleen mutta yritti olla silti mahdollisimman rauhallinen.
"Voitte kunhan lähdette huomenna viimeistään aurinkohuipun hetkellä, muuten ei hyvä seuraa" Salama esitti vieraanvaraista ja lähti korvat luimussa omalle pesälleen syömään kalan joka oli viimeinen saaliimme joten piti lähteä pian metsästämään.
//jatkol vaan :3
Vastaus:15 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirsikka,erakko
08.12.2013 22:27
Heräsin kun Soul tökki minua.
"Aika mennä."Soul hymähti ja suki minua.
"Minne?"kysyin vähän rasittuneella äänen sävyllä.
"Yhteen paikkaan."Tumman harmaa kolli sanoi.
"tässä sinulle jänis."Soul Maukaisi.
"Kiitos."vastasin.

//myöhemmin

Olimme menossa johonkin mutta en tiedä minne.
Maa painoi tassujani.
"Ai särkee."huusin Soulille sankassa lumipyryssä ja kaaduin.
"Ei enään pitkä matka."kumppanini huusi takaisin ja otti niska nahastani kiinni.
Vähön ajan päästä huomasin että olin kolossa.
"Ai te olette täällä."kuului ääni.
"Niin olemmekin."Soul vastasi vähän hermostuneena.
Esiin tuli tumman harmaa raidallinen kolli, saman näköinen kuin Soul ja musta naaras jolla oli salaman näköisiä kuviota turkissaan.
"He pentu olen Soulin veli Steel ja tässä on kumppanini Salama.
"H-hei."änkytin.
//ei Ollut aikaa ja minun mielestä minä ja taivaansiipi sovittiin että Steel on Soulin veli.

Vastaus:10 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumitassu, Tuuliklaani
08.12.2013 21:15
Tunsin ikävän raapaisun lavassani kun outo ja suurikokoinen harmaa kolli sihisi ja murisi sekä raapaisi minua. Ulvahdin mutta ilmeeni kirkastui, Salamapentu! Missä naaras oli ollut kaiken sen ajan?
"Oppikaa varomaan" kuului enään vain sähinää kun kasvoihini osui jotain, luultavasti tassu. Kesti hetki tajuta ennen kuin huomasin sen olleen Salama, sisareni pentu.
"Hulluko olet?!" sihisin yrittäen taistella vastaan, sain kuitenkin yhä enemmän ikäviä raapaisuja joka puolelle kehoani. Hyppäsin suuren kolli kimppuun mutta tämä hyppäsi selkä edellä lumihankeen. Litistyin melkein kollin alle mun tämä nousi vihdoin ylös näkökenttäni sumeni, sillä,Salama raapaisi kumpaakin silmääni.
"Auauauu" ulisin tuntiessani kamalaa kipua, samassa muistin Jadetassun ja Tiikerinsilmän. Oliko kukaan muu yrittänyt paeta hengissä pois luultavasti näiden kissojen luota? Salama raapaisi uudestaan jolloin olin varmasti kokonaan sokea sillä en nähnyt mitään. Turkkini oli varmasti verenpunainen! Luultavasti suurempi kolli hyppäsi päälleni puraisten niskastani ja ottaen tukevan otteen ennen kuin viskaisi minut kauas.

Tunain tassussani kamalaa kipua kun joku puraisi sitä yrittäen repiä koko jalkani irti. Tai ainakin siltä Se tuntui. Nousin vähillä voimillani horjuen pystyyn mutta kaaduin yllättäen selkä edellä lumihankeen, vatsa paljaana iskuille. Olin kuullut Tiikeritähdestä joka oli kuollut Veriklaanin Ruoskan viiltäessä tämän mahan auki, Olisiko minullakin sama kohtalo? Yhtäkkiä tunsin ensin kaulassani, aivan leuan alta pitkän kynnen joka pisti pienen reiän. Sekin tuntui jo kamalalta! Kylmät väreet kulkivat pitkin kehoani. Luultavasti kaksi kissaa olivat kuulleet tiikeritähdestä ja koettivat samaa kuin Ruoska. Ja Tiikeritähti oli menettänyt kaikki henkensä samalla kertaa! Yhtäkkiä karjaisin ja ulvoin ja rääkyin kun luultavasti Salamapentu upotti kyntensä melkein kurkkuuni ja alkoi viiltämään hitaasti viiltoa. Yritin sätkiä mutta minä en pystynyt tekemään mitään, vain ulvomaan ja rääkkymään kivusta. Yhtäkkiä kaikki oli outoa, enään ei tuntunut mitään muuta kuin kipua mutta en edes rääkkynyt kivusta. Velttona minun katseeni lasittui ja tiesin elämäni päättyneen siihen. Huomasin emoni joka katsoi minua yllättyneenä ja samalla järkyttyneenä.
"L-Lumi?!?" hopeanharmaa naaras takelteli vilkaisetn Siilikynttä. Yhtäkkiä he katosivat, ja tilalle ilmestyin minä kuolleena maassa. Mahani oli viilletty auki ja selvästi Salama alkoi tyytyväisenä raahata minun ruumistani jonnekin. Halusin vain huutaa täyttä kurkkua "Ei, haluan elää vielä!" mutta Se oli mahdotonta. En voinut elää enään mitenkään!

//Lumitassu kuoli ja Se on nyt sut siellä Tuuliklaanin leirissä 3:
Vastaus:Nyyh! Poistan Lumitassun. ;__;

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
08.12.2013 20:45
Steel katsahti kysyvästi Salamaan päin joka hymähti kollille takaisin.
"Että mitä ajattelit?!" kolli sylkäisi sanat suustaan. Oliko hän kuullut harhoja? Luultavasti ei, sillä Salama katsoi yhä edelleen kollia virnistäen.
"Ajattelin vain että kävisimme pienellä vierailulla .." naaras mumisi heilauttaen muka välinpitämättömänä häntäänsä nostaen kuononsa samalla ylös.
"Voisimme käydä oikein suurella reissulla ettemme tänne nälkään kuolla" Salama murisi katsoen niin olematonta tuoresaaliskasaa, jossa oli yksi kala ja varpunen.
"No matkalla me varmasti kuolemme nälkään" Steel sihisi takaisin turkki pörröllä. Kolli halusi pitää itsensä ja kumppaninsa hyvässä kunnossa lehtikadonkin yli vaikka Se oli miltein mahdotonta. Riistaa olisi vain vähän ellei uskaltautuisi lähtemään kaksijalkalasn asti...
"No antaa olla, kohta menemme silti metsästämään vaikka kissoja keskeltä klaania jos oikein nälänhätä tulee, ainakin heillä olisi yksi suu vähemmän ruokittavana" Salama huokaisi katsahtaen minuun päin kysyvällä katseella. Aivan kuin naaraan katse olisi kysynyt: oletko nyt tyytyväinen? Salama oli yllättäen halunnut kamalasti lähteä kaikkialle kuultuaan minulta klaanien suuren retken edellisiltä reviireiltään nykyisille reviireilleen, eli sinne missä Steel oli myös.
"Olet oikeassa" Steel vastasi kylmällä äänellä. Kollin kylkiluut törröttivät turkin alta, samoin Salamalla. Riistaa ei lehtikadon aikana ollut paljon, oli pärjättävä vähillä saaliilla.

Steel hivuttautui lähemmäs hiirtä joka oli erikoisen pulska. Luultavasti kaksijalkalasta päin, sillä yleensä suoraan metsästä tulleet hiiret eivät niin lihqvia olleet. Kolli otti hiljaisen askeleen katsomatta muualle, nähden vain hiiren. Harmaan kollin turkki ei ollut valkoinen, mutta silti hiiri ei huomannut jättimäistä kollia joka hyppäsi yhtäkkiä hiiren kimppuun katkaisten tämän niskat. Nyt kollilla oli jotain vietävää tuoresaaliskasalle. Steel ei missään nimessä halunnut jakaa ison klaanin kanssa riistaa jota itse oli pyydystänyt ja kääntyä pahemmin nälkään, Kuopion elämä oli mukavampaa kuin kolli olisi huomannutkaan! Mutta ainahan hän oli verenjanoinen ollutkin...
"Saiko kissimirri pienen hiiren?" kuului naukaisu kollin takaa joka arvatenkin oli Salaman.
"Saitko itse mitään?" Steel töksäytti hyvin töykeästi vilkaisten mustaa salamaraitaista naarasta joka tuijotti kollia.
"En, miksi niin" Salama irvisti ja heilautti häntäänsä Steelille. Kolli irvisti takaisin ja laiskasti käveli hiiri suussaan Salaman perässä.

"Tuolla on joku lumenvalkea naaras" Steel sihahti Salamalle joka tönäisi kumppaniaan päästäkseen katsomaan. Steel mulkaisi naarasta mutta antoi asian vain olla.
"Tuo on selvästi Lumitassu" Salama hymähti nuuhkaisten ilmaa.
"Hän Se on"
"Hyökkäämmekö?" Steel uteli oikeasti kiinnostuneena ja vilkaisi vielä Lumitassua, vaaleaa sinisilmäistä naarasta joka vaelsi yksin.
"Kyllä, toivottavasti onnistuisit paremmin" Salama murahti. Hänen ilmeestään näki että tämä ajatteli jotain.
"Mutta hän on vaikea tapaus" Steel naukaisi katse kiinnittyneenä Lumitassussa joka tietämättä vaarasta laiha jänis suussaan tassutteli kohti leiriä. Ollen silti kaukana. Steel ponnisti sanaakaan sanomatta ja rynnisti nopeasti eteen päin. Lunta oli paljon, mutta kohta Se olisi punainen verestä. Lumitassu huomasi suurikokoisen kollin jonka perässään Salama rynnisti eteen päin.
"Salamapentu?!" Steel ehti nähdä oppilaan järkyttyneen katseen ennen kuin tämä alkoi juosta pakoon. Oppilaan mielestä kaksikko kai liian pelottava. Steel ehti ponnistaa pienen oppilaan päälle ja raapaista tämän lumenvalkoista Turkkia niin että veriset kynnen jäljet jäivät siihen.
//jatkan tätä joskus :b//
Vastaus:20 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihkapentu, jokiklaani
08.12.2013 17:10

Leikin sammaltupolla leirinaukiolla, Mahlapentu oli vielä nukkumassa, joten sain olla omissa oloissani vielä hetken. Heittelin sammaltuppoa ylös ja otin sen kiinni. Hyppäsin kovalla vauhdilla lumihankeen ja lumi petti allani. Aloin maukua, että joku hakisi minut sieltä. Kuulin takaatani askelia ja pian Sädemieli nosti minut kuopasta, mikä oli muodostunut painostani. Sädemieli naurahti nähdessään hämmästyneen ilmeeni ja laski minut alas takaisin. Sammaltuppo oli kadonnut jonnekkin ja aloin etsiä sitä hädissäni. Kuulin Mahlapennun hyppivän luokseni "Terve sisko!" maukaisin etsien samalla sammaltuppoani lumen seasta.
"Mitä sinä teet, Pihkapentu?" Mahlapentu katsoi minua suurilla silmillään ja pää vinossa.
"Kadotin viimeisen sammaltuppomme, auttaisitko löytämään sen?" Vastasin siskolleni kiltisti.
Mahlapentu nyökkäsi ja juoksi leirin toiseen päätyyn etsimään sitä. Kaivoin lunta tassuillani, kunnes käpäläni olivat kastuneet ja juoksin Sädemielen luokse.
"Sädemieli, sammaltupponi katosi, voisitko etsiä uuden?" Kysyin Sädemieleltä ujosti.
Sädemieli nuolaisi minun päätäni korvien välistä, kuin luulisi minua vielä pieneksi pennuksi. Sitten hän tassutteli toisen kuningattaren luokse ja kun kuningatar nyökkäsi Sädemieli juoksi pois leiristä. Huomenkukka tassutteli luokseni ja istahti viereeni "Missäs sisaresi on?" hän kysyi ja nuoli tassujaan.
"Etsimässä sammaltuppoa" Vastasin hiljaa ja kutsuin Mahlapennun luokseni.
Mahlapentu ravasi minua kohti innoissaan.
"Katso mitä löysin!" Mahlapentu ulvaisi ja tiputti maahan jääpuikon.
Nuuskaisin jääpuikkoa kiinnostuneena "Se ei haise miltään?" liikautin jääpuikkoa tassullani, se oli kylmä. Katsoimme Huomenkukkaa mietteliäinä ja Huomenkukka huomasi suurien silmiemme tapittavan häntä.
"Mitä?" Hän maukaisi ja katsoi meitä.
Otin jääpuikon suuhuni ja näytin sitä Huomenkukalle "Mikä tämä on?"
Huomenkukka naurahti puheelleni, sillä en voinut puhua kunnolla jääpuikon takia.
"Se on jäätä" Huomenkukka kehräsi.
Katsoimme jääpuikkoa innoissaan ja heittelimme sitä. Mahlapentu nappasi jääpuikon ja heitti sen minua kohti. Nappasin jääpuikon ja heitin sen Mahlapennulle. Odotin Mahlapennun heittävän sen takaisin, mutta aloin kuulla pientä nyyhkytystä. Katsoin Mahlapentua hädissäni.
"Mahlapentu miten kävi?!" parkaisin ja juoksin siskoni luokse nopeasti.
Sädemieli oli palannut leiriin ja juoksi nyt Mahlapennun luokse "Mitä sinä teit?" hän kysyi nopeasti ja katsoi minua ankarasti.
"E-en mitään! Se oli vahinko!" Ruikutin hädissäni.
"Mahlapentu on sinua pienempi! Muista se" Sädemieli maukui ja etsi haavoja Mahlapenun turkin seasta.
"Anteeksi, Mahlapentu!" Huudahdin siskolleni, joka itki.
Pian näin kuinka Rastastähti kutsui klaanin kokoon.
"On tullut aika nimittää uusi oppilas" Rastastähti maukui.
Katselin muita pentuja miettien, kuka heistä pääsisi oppilaaksi.
"Pihkapentu, astu eteenpäin" Rastastähti jatkoi.
>Ei! Ei nyt!< Mietin hädissäni ja katsoin Mahlapentua, joka niiskutti takanani.

//toivottavasti sitten tulee tarpeeksi kpeita että Pihkapentu pääsee oppilaaksi :D
Vastaus:19 kp:tä. Pihkapentu pääsee oppilaaksi, onneksi olkoon!

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkotassu, Jokiklaani
08.12.2013 16:28
Valkotassu sekoitteli pientä yrttikasaa valkoisella käpälällään. Teerenlento touhotti ympäri pesää. Tulipalo oli polttanut suurimman osan yrteistä ja näin lehtikadolla oli miltei mahdotonta enään löytää mitään. Potilaitakin oli pari.
Kauratassu, joka oli vain toipumassa tulehtuneista haavoista ja Sirpalesydän, jolla oli pahankuuloinen viheryskä.
’’Valkotassu, auttaisitko?’’ Teerenlento huohotti.
Ruskean oppilaan korvat nousivat pystyyn.
’’Miten?’’
’’Yritä etsiä yrttejä, jotka eivät ole palaneet.’’ Teerenlento selitti ja kurotteli tassullaan pesän seinämäkoloon. Valkotassu ponnahti pystyyn ja yritti etsiä jotain yrtintapaista lehteä tai marjaa.
’’Täällä on kehäkukka, mutta se on nokinen.’’ Valkotassu ilmoitti ja Teerenlento nilkutti katsomaan oppilaansa löydöstä.
’’Se on liian nokinen…Siitä voisi sairastua.’’ musta parantaja huokaisi ja kiikutti kasvin kuoppaan, jossa oli muita palaneita yrttejä. Valkotassu yritti vielä etsiä jotain. Naaras siirteli hieman oksia maasta ja havaitsi muutaman katajanmarjan.
’’Teerenlento, löysin muutaman ehjän katajanmarjan.’’ Valkotassu huikkasi. Teerenlento murahti jotain ja viittoi hännällään pientä kasaa, jossa oli muutamia palamattomia yrttejä. Valkotassu vei marjat sinne ja pysähtyi miettimään. Hän oli noin neljännesosakuu sitten nähnyt oudon enteen. Mutta naaras ei ollut kertonut sitä mestarilleen. Saattoihan se olla pelkkä painajainenkin.
Vai oliko?

Vastaus:9 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sparrow,luopio
08.12.2013 13:37
Sparrow odotti taas saarella nuorta oppilasta, joka oli alkanut käydä hänen luonaan harjoittelemassa taisteluliikkeitä. Oppilas ei kuitenkaan tiennyt mitään Sparrowin aikeista. Sparrow kuuli sivulta kuinka jään päällä oleva lumi narskui pakkasessa jättäen pienet tassun jäljet lumeen. Harmaa naaras hyppäsi pusikosta saarelle ja katsoi puuhun, missä Sparrow istui. Hänen silmistään ei voinut tulkita mitään, ei edes merkkiäkään huijauksesta. Sparrow nousi seisomaan ja hyppäsi puusta ketterästi alas.
”Iltaa, Tuulitassu” Hän maukaisi kylmästi katsoen Tuulitassusta sivulle päin.
Tuulitassu vain nyökkäsi ja odotti Sparrowin käskyä opetella jotain.
”Tänään voisit opetella uimaan” Hän sanoi kylmästi.
”Mu-mutta vesi on jäässä” Tuulitassu väitti vastaan
”Sitten saat ennen uimistasi rikkoa tuon jään” Sparrow intti vastaan ja huiskautti häntäänsä sen merkiksi, ettei häntä kannattaisi enää ärsyttää tänään
”Hyvä on, mutta jää on liian paksua, en minä sitä saa rikki” Tuulitassu kuiskasi hiljaa
”Et vain osaa” Sparrow sanoi jäätävästi ja yritti peitellä suuttumustaan.
Sparrow ravasi jään luokse ja Tuulitassu seurasi häntä. Sparrow istahti jäälle ja otti kyntensä esille. Tuulitassu hätkähti hieman ja luuli, että Sparrow aikoi tehdä hänestä variksen ruokaa. Sparrow kuitenkin viilsi jäähän kynsillään viiltoja ja sen jälkeen hän pamautti jäätä takajaloillaan voimakkaasti.
”Helppoa” Hän tuhahti.
Tuulitassu katsoi Sparrowin erivärisiä silmiä hetken ja otti kyntensä esille. Hän viilsi samanlaisesti jäähän viillot ja potkaisi jäätä takajaloillaan. Jää ei silti mennyt rikki ja Tuulitassu katsoi takajalkojaan, joihin oli sattunut jäähän osumisessa.
”Ei, ei noin!” Sparrow ärähti kiukkuisena.
Sparrow näytti vielä kerran hän viilsi jäähän viillot ja potkaisi jäätä takajaloillaan.
”Sinun kyntesi eivät ole tarpeeksi terävät, minä voin tehdä tämän loppuun, sen jälkeen sinä uit!” Sparrow komensi.
Tuulitassu perääntyi jäältä ja istahti lumelle odottamaan. Sparrow katsoi Tuulitassua turhautuneena
”Oikeastiko?! Mene metsästämään siitä!” Sparrow tiuskaisi.
Tuulitassu juoksi jäätä pitkin pois saarelta etsimään saalista. Sparrow jäi rikkomaan jäätä jään päältä turhautuneena siitä, ettei oppilas ollut ollenkaan oma-aloitteinen. Pian jäätä oli lähtenyt niin paljon, että oppilas voisi uida siinä. Sparrow ulvaisi Tuulitassun tulemaan takaisin saarelle. Tuulitassu juoksi Sparrowin luokse pieni hiiri suussaan.
Tuulitassu tiputti hiiren maahan ”Ei tästä kahdelle kyllä mitään riitä”
Sparrowin silmät leimahtivat ”Luuletko, että sinä saat syödä kesken opetuksen?!”
Tuulitassu meni matalaksi ja alkoi inistä ”Lu-luulin”
”olet pahasti väärässä” Sparrow huudahti ja huitoi häntäänsä toiselta sivulta toiselle”mene nyt uimaan!”
Tuulitassu nousi takaisin ylös ja katsoi Sparrowia ensimmäistä kertaa vihaisena ”Tiedätkö!? Jos haluat opettaa jotain kissaa uimaan, kysy jokiklaanilta! Olen Myrskyklaanin kissa ja minä EN ui!”
Sparrow suuttui Tuulitassulle ja otti kyntensä esille ”Ja sinähän uit!” Hän irvisti näyttäen hampaitaan.
Tuulitassu hätkähti ja koetti vettä käpälällään ”Se on kylmää!”
”Vaikka se on kylmää, sinä uit!” Sparrow ulvaisi.
”Ei! Minä lähden takaisin Myrskyklaaniin” Tuulitassu sähisi ja otti nappaamansa hiiren suuhunsa
Sparrow luimisti korviaan >>Hän ei saa lähteä! Muuten en voi tuhota Myrskyklaania!<<

Vastaus:Huih, miten kylmä Sparrow on. :o 21 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sammalpentu, Tuuliklaani
08.12.2013 13:30
Muut pennut ja kuningattaret olivat alkaneet nukkumaan, sillä kohta olisi kuuhuipun hetki. Kömmin äänettömästi ylös emoni vierestä ja ihailin pentutarhan suuaukolta kirkasta hopeahäntää. Kuulin jostain puhetta; tarkemmin ajateltuna se kuului klaaninvanhimpien pesästä.
>>Mennäkkö vai eikö?<<
Ravistin ajatukset pois päästäni ja kipitin varovasti lähemmäs klaaninvanhimpien pesää. Sen sisällä oli muutama oppilas.
”Kauraviiksi kerro lisää tarinoita!” Köynnöstassu marisi.
”Niin kerro lisää!” Tarutassu yhtyi Köynnöstassun mielipiteeseen.
”No hyvä on” Kauraviiksi lopulta suostui. ”Kerron ajasta jolloin synnyin.”
Istahdin pesän ulkopuolelle, sillä kyllä minäkin tarinoita halusin kuulla.
”Oli hyytävän kylmä lehtikadon aika, lunta oli niin paljon että oli vaikea liikkua, joten tuoresaaliista oli pulaa” Kauraviiksi aloitti. ”Minä ja muut pennut emme olleet huolissamme, koska me emme syöneet hiiriä, jäniksiä tai mitään tuoresaalista ylipäätänsä. Klaanien keskuudessa alkoi jyllätä viheryskä ja muut taudit. Paljon kissoja kuoli nälkään tai tauteihin, niin myös Tuuliklaanissa. Eräänä aamuna heräsin jääkylmän emoni vierestä. Selvisi että hän oli kuollut kylmyyteen. Muut kuningattaret hoitivat minua ja siskoani vuorotellen, mutta maito ei riittänyt kauan meille kaikille. Osa pennuista menehtyi, niin myös siskoni. Nyt kun pentuja oli vähemmän kaikille riitti maitoa. Lumimyrskyt yltyivät ja näytti, ettei lehtikato lopu ikinä. Parantajat rukoilivat Tähtiklaanilta apua. Onneksi yhtenä aamuna lumi oli vähentynyt ja linnut lauloivat, viherkorvan aika oli saapunut. Klaani oli kokenut kovia ja kesti monta kuuta, ennen kuin kaikki oli taas ennallaan. Kukaan ei koskaan tule unohtamaan sitä aikaa” Kauraviiksi kertoi surullisena.
”Kauhea tarina!” Tarutassu voihkaisi.
Yht´äkkiä tajusin jotain kamalaa; olen pentu ja nyt on lehtikadon aika! Vingahdin pelosta ja nelistin takaisin pentutarhaan.
”Sammalpentu, missä sinä taas olit?” hyvin tuttu ääni sihahti.
”Ku-kuuntelin klaaninvanhimpien tarinoita” sopersin vieläkin järkyttyneenä.
”Voi hyvä Tähtiklaani! Sammalpentu koska sinä opit?!” emo huokaisi.
”Kuolenko minä?” kysyin hiljaa.
”Mistä sinä tuollaista olet saanut päähäsi?” emo kysyi turhautuneena.
”No kun Kauraviiksi kertoi pentuajoistaan” vastasin.
”Et sinä mihinkään kuole ja nyt nukkumaan” emo maukaisi.
”Hyvä on” mutisin ja käperryin Takiaispennun ja Pihlajapennun viereen.

Vastaus:14 kp:tä. Onneksi olkoon, voit nyt nousta oppilaaksi! :3

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Villakkopentu, Varjoklaani
07.12.2013 17:37
Villakkopentu tunsi pienen hellän töytäisyn kyljessään ja kierähti selälleen. Kolli avasi vihreät silmänsä.
"Kuulitko?" Köyhenpilvi kysyi.
"Mitä?" Villakkopentu mumisi unisena.
"Että käyn nyt parantajan luona hoidattamassa haavaani ja haen ruokaa. Odota kiltisti. Kajolaakso vahtii sinua." Höyhenpilvi naukui. Villakkopentu nyökki tarmokkaasti, kunnes Höyhenpilvi poistui pesästä. Villakkopentu kierähti takaisin vatsalleen, nousi pystyyn ja kipitti Kajolaakson luo.
"Huomenta sinullekkin." Kajolaakso mau'ahti. ja huiskautti harmaata häntäänsä.
"Sinäkö vahdis minua?" Villakkopentu miukui ja kallisti kysyvänä päätään.
"Kyllä." Kajolaakso ilmoitti.
"Höh.. Olisin halunnut, että joku kiva vahtii.." Villakkopentu murahti.
"Enkö minä ole sitten tarpeeksi 'kiva'?" Kajolaakso tiuskaisi.
"Harmikseni et." Villakkopentu myönsi. "En pidä sinusta."
"Mikset muka?" Kajolaakso tuhahti ja katsoi Villakkopentua alentavasti.
"No, koska et ole kiva." Villakkopentu selitti ja virnisti. Kollipentu alkoi loikkia pitkiä hyppyjä ympäri pentutarhaa Höyhenpilveä odotellessa. Villakkopentu kierähti kävelevän Kaitapolun vatsan ali varsin ketterästi ja jatkoi loikkelehdintaa.
"Hei, Ulpukkpentu!" Villakkopentu hihkaisi loikkiessaan ruskeavalkean naaraspennun ohi. Villakkopentu pomppi ohi niin nopeasti ettei ehtinyt kuulla tervehtikö Ulpukkapentu.
"Kuules Villakkopentu! Rauhoitu vähän!" Höyhenpivi naurahti pesän aukolta mukanaan myyrä.
"Juu.." Villakkopentu myöntyi ja tepasteli hieman rauhallisemmin Höyhenpilven luo.
"Saanko tuosta osan?" kolli kysyi.
"Tottakai." Höyhenpivi kehräsi. "Odotas. Syön ensin itse."
Odotellessaan Villakkopentu alkoi nyhtää lumipaakkuja irti Höyhenpilven vatsakarvoista. Lumi oli kylmää ja kasteli Villakkopennun pienet tassut. Vasta, kun kaikki lumi oli poissa Höyhenpilven turkilta, Villakkopentu alkoi syödä lihankimpaletta, jonka Höyhenpilti oli jättänyt. Villakkopennulle jätetty liha ei llut enää kovin tuoretta, sillä se oli joutunut odottamaan aika kauan, kun Villakkopentu oli putsannut lunta Höyhenpilvestä. Kolli ei jaksanut syödä tällä kertaa kaikkea. Tämä käpertyi kerälle Höyhenpilveä vasten ja nukahti.
Vastaus:Villakkopentu osaa sitten olla söpö! o3o 17 kp:tä.

~Varpu

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ulpukkapentu, Varjoklaani
07.12.2013 16:54
Suklaanruskea naaras raotti suuria, meripihkanvärisiä silmiään.
’’Huomenta Ulpukkapentu.’’ Kaitapolku, Ulpukkapennun varaemo maukaisi pennulle. Ulpukkapentu haukotteli.
’’Minulla on nälkä, emo.’’ naaras sanoi.
’’Älä kutsu minua emoksi…’’ Kaitapolku huokaisi. Ulpukkapentu luimisti nolona korviaan.
’’Anteeksi, Kaitapolku, se oli vahinko.’’ pentu vinkaisi ja siirtyi varaemonsa vatsan viereen. Maito maistui hyvältä tänä aamuna ja Ulpukkapentu nautti sitä kauan. Lopetettuaan Ulpukkapentu yritti pyyhkiä viiksistään maidonpisaroita.
’’Tulehan tänne.’’ Kaitapolku sanoi ja alkoi sukia rotukissan pennun pitkää, ruskeaa turkkia.
’’Miksi otit tuon pennun hoiviisi?’’ Höyhenpilvi kysyi viereiseltä makuusammaleelta. Kaitapolku kohotti mustavalkeaa päätään.
’’Se ei olisi selvinnyt muuten.’’ kuningatar sihahti ja suki Ulpukkapennun hännän loppuun.
’’Mitä väliä sillä Varjoklaanille olisi?’’ intti Höyhenpilvi.
Kaitapolku ei hetkeen vastannut mitään. Ulpukkapentua alkoi ahdistaa.
’’Oletko huomannut varjoklaanin kissojen pienen määrän verrattuna muihin klaaneihin. Minä olen. Tämä pentu on myös hyvä vahvistus!’’ Kaitapolku selitti ja Höyhenpilvi ei sanonut enää mitään.
Ulpukkapentu pahoitti mielensä ja meni leikkimään muiden kanssa.

//lyhyt koska kiire
Vastaus:7 kp:tä.

~Varpu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Villakkopentu, Varjoklaani
07.12.2013 16:40
Villakkopentu hypisteli höyhentä pinissä tassuissaan. Harmaa ja nuhruinen höyhen muistutti Villakkopentua jostain. Kolli katsoi tiivisti tuota höyhentä.
"Minäs sinä puuhaat?" Höyhenpilvi naurahti ja tuli katselemaan, mitä Villakkopentu teki.
"Yritän." Villakkopentu mumisi ja tuijotti tiiviisti höyhentä.
"Mitäs sinä oikein yrität?" Höyhenpilvi kehräsi.
"Yritän muistaa, mitä yritin ennen yrittämistä muistaa." Villakkopentu selitti, eikä irrottanut katsettaan tuosta höyhenestä. Höyhenpilvi nuolaisi Villakkopennin selkää.
"Jos syöminen palauttaisi mieleesi, mitä ytitit?" naaras naukaisi reippaasti. "Jätin omasta ateriastani vähän sinulle."
Villakkopentu nyökkäsi ja loikkasi pystyyn. Kollipentu jätti höyhenen maahan lojumaan ja seurasi Höyhenpilveä ruuan luo. Höyhenpivi oli jättänyt kimpaleen lihaa harakastaan Villakkopennulle. Villakkopentu repi lihasta pieniä paloja ja pureskeli niitä hyvin kauan, joka teki syömisestä hieman pitkäveteistä. Villakkopentu söi koko kimpaleen ja kömpi sitten Höyhenpilven vierelle.
"Saitko vatsasi täyteen?" Höyhenpilvi kehräsi ja katseli pentua. Villakkopentu nyökkäsi kylläisenä ja haukotteli.
"Haluatko nukkumaan?" Höyhenpilvi kysyi. Villakkopentu pudisti päätään.
"Kerro jokin satu." Villakkopentu vaati ja katsoi painostavasti Höyhenpilveä.
"Satu.." Höyhenpilvi tuumi. "En tiedä satuja, joita voisin kertoa, mutta on yksi pieni loru." Höyhenpilvi naukui. "Haluatko kuulla?" Villakkopentu nyökkäsi innokkaasti ja kieputti raidallista häntäänsä.
"Pieni kissa yksin on, vallan koditon. Se seuraa kaipaa kipeästi.. Menkää joku, ripeästi! Pyyhi pois pienen kyyneleet, lohduta, rohkaise. Älä yksin jätä, ohjaa pientä tätä. Etsi sille suojapaikka, uusi koti vaikka." Höyhenpilvi loruili ja katsoi Villakkopentua lempeästi.
"Mikäs loru tuo oli olevinaan?" Villakkopentu töksäytti. "Ihan tylsä."
Pesän toisessa nurkassa Kajolaakso huokaisi:
"Pennun suusta sen totuuden kuulee."
Höyhenpilvi nauroi ja suki Villakkopennun turkkia. Villakkopentu turhautui, kun ei saanut kunnon huomiota vaan joutui pesulle. Kolli alkoi vääntelehtiä ja kitistä.
"Älähän nyt!" Höyhenpilvi äyskähti Villakkopennulle. "Komean värisen turkkisi pitää olla edes joskus ojennuksessa."
"Villakkopennun turkki on tosiaan aika erikoisen värinen." Kajolaakso totesi.
"Puollukkahäntäkin oli vain harmaa ja ruma. Yllättävän komean pennun sai." Höyhenpilvi naukui. Villakkopentu nosti päätä tunnistaessaan emonsa, Puollukkahännän nimen. Höyhenpilvi jatkoi Villakkopennun sukimista.
"No eihän siitä isästä koskaan tiedä." Kajolaakso tuhahti. "Ties mikä kulkuri, kun ei Puollukkahäntä suostunut kertomaan."
Villakkopentu tunsi taas emostaan puhuttavan.
"Niin no.. Oli se aika törkeää, kun ei edes meille, parhaille ystävilleen kertonut." Höyhenpilvi myönsi ja nuolaisi huolimattomasti Villakkopennun kasvoja. Villakkopentu ynähti ja sätki pois Höyhenpilven otteesta.
"Villakkopentu!"
"No törkeää se oli. Pakko sanoa. Hylkäsi oman poikansakkin." Kajolaakso tuhautti.
"Kajolaakso! Olen sanonut, että siitä ei puhuta!" Höyhenpilvi sihahti.
"Mistä ei puhuta?" Villakkopentu kysyi hämmentyneenä ja loikkasi kuningattarien väliin. Höyhenpilvi vaikeni kiusaantuneena.
"Älä sinä vaivaa sillä päätäsi, kultaseni. Mene leikkimään." Höyhenpilvi kehräsi ja pökkäsi Villakkopentua leikkisästi kuonollaan. Villakkopentu kohautti lapojaan ja loikki leikkimään muiden pentujen kanssa.
Vastaus:24 kp:tä. :33

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerijuova, Jokiklaani
07.12.2013 16:29
’’Miksi..?’’ Tiikerijuova niiskaisi ja puristi jäänsiniset silmänsä tiukasti kiinni. Naaraan poskikarvat olivat kosteat itkemisestä.
Miksi hän menetti kaiken? Isänsä, emonsa, pentujensa ja klaanin luottamuksen, ja nyt vielä veljensäkin. He olivat aina nuorempina riidelleet ja Tiikerijuova oli pentuna ja oppilaana kiusannut veljeään tämän mykkyydestä.
Mutta…Ei naaras sitä koskaan ollut tarkoittanut. Hän rakasti veljeään ja tahtoi pitää tästä huolta. Hän oli aina iloinnut Karviaisvirran puolesta ja yrittänyt lohduttaa tätä vaikeina aikoina. Kun Karviaisvirta oli kerran sairastunutkin, Tiikerijuovan sydäntä painoi huoli. Hän oli rakastanut omaa veljeään. Ei omaa veljeä voisi olla rakastamatta. Mutta nyt Karviaisvirta oli kuollut. Tiikerijuovan mielessä soljui väistämätön kuva Karviaisvirran sinisistä silmistä, jotka kolli oli painanut viimeisen kerran kiinni. Tiikerijuova kosketti veljensä kylmää ruumista kuonollaan ja nuolaisi tämän kohmeista poskea lempeästi. Suru oli sumentanut Tiikerijuovan jäänsiniset silmät tämän katsellessa veljensä ruumista.
’’Haluatko auttaa hautaamisessa?’’ Sirpalesydän kysyi hiljaa. Tiikerijuova pudisti päätään.
’’En pystyisi...’’ naaras kuiskasi ja vetäytyi kauemmas. Astellessaan leirin reunamille, tämä ei voinut olla miettimättä. Miettimättä millä nyt asteli. Kuinka monta kissaa tänne oli haudattu? Naaras hyppäsi kylmänkohmeiselle kivelle ja katseli auringonlaskua. Taivas alkoi punertua kauniisti auringon laskiessa pesäänsä.
Tiikerijuova vilkaisi taivaalle. Hopeahäntä kimalsi suoraan hänen yllään. Oliko Karviaisvirtakin nyt siellä?
’’Tiikerijuova.’’ kuului hiljainen maukaisu ja Huminapilvi loikkasi kumppaninsa viereen. Tiikerijuova painoi päänsä Huminapilven pörröiseen turkkiin. Huminapilvi näytti ymmärtävän, että Tiikerijuova halusi puhua jostain muusta kuin Karviaisvirrasta.
’’Oletko käynyt tarkastuksessa Teerenlennolla?’’ soturi kysyi ja nuolaisi kumppaninsa oranssia päälakea. Tiikerijuova väläytti Huminapilvelle lämpöisen hymyn.
’’Olen minä…’’
Huminapilven korvat nousivat kiinnostuneesti pystyyn.
’’Kuu enään.’’ Tiikerijuova maukaisi koskettaen hännällään kumppaninsa halvaantunutta häntää.
Aurinko laski pesäänsä ja ilta laskeutui leiriin jättäen kahden kissan varjot kivelle taivaalle katsoen.

//;n;
Vastaus:15 kp:tä.... ;___;

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sparrow, luopio
07.12.2013 14:08

Myrskyklaanin metsässä kulki tumma hahmo kynsien puiden runkoja kammottavilla kynsillään. Sparrow oli jäänyt elämään Myrkyklaanin reviirille ilman lupaa. Hän oli vanha Myrskyklaanin soturi, joka oli valinnut kuitenkin toisen polun itselleen. Hän irvisti muistellessaan Myrskyklaania.
Sparrow heräsi ajatuksistaan kuullessaan kissan askelia lumessa. Sparrow hyppäsi nopeasti puuhun ja murisi hiljaa. Hänen alapuolellaan tassutteli harmaa Myrskyklaanin oppilas. Sparrow hyppäsi oppilaan kimppuun sihisten. Oppilas inahti pelokkaasti ja yritti juosta pakoon.

"Päästä irti!" oppilas inisi ja melkein itki kauhusta.
Sparrow sähisi kissalle " Kostan nyt Myrskyklaanille tämän!"
"en ole tehnyt mitään! Päästä irti!" oppilas parkaisi hädissään.

Sparrow lähti oppilaan päältä ja irvisti tälle "olisiko reilumpaa jos saisit myös yrittää taistella"
Oppilas perääntyi pari askelta ja inisi "E-en osaa taistella! Minä ja mestarini emme ole vielä harjoitelleet sitä!"

Sparrowin päähän juolahti tuosta asiasta idea "hmmm...Mitä jos minä opettaisin sinua metsän parhaaksi taistelijaksi?" hän naukui.
Oppilas ei sanonut mitään ja Sparrow alkoi turhautua "No, jos olet päättänyt tulla harjoittelemaan kanssani, tule kuunhuipun aikaan saarelle, jossa klaanit kokoontuvat" Sparrow puuskahti ja juoksi pois metsästä.

Jos oppilas tulisi, hänen juonensa toimisi täydellisesti. Nyt kuitenkin Sparrow lähti ladolle päin saalistamaan. Hän näki suuren rusakon kaivamassa lunta. Sparrow raapi kynsillään maata valmiina saamaan rusakon kynsiinsä. Hän hiipi rusakkoa kohti ja juuri kuin rusakko oli lähtemässä karkuun Sparrow hyppäsi sen kimppuun ja tappoi sen. Rusakon valkoinen talviturkki peittyi verellä. Sparrow laskeutui ojaan syömään rusakkoa.

Luut, jotka jäivät jäljelle rusakosta, Sparrow jätti ojaan ja nousi itse ojasta pois. Hän katsoi taivaalle, kuu oli nousemassa taivaalle. Sparrow juoksi saarelle ja hyppäsi siellä olevaan puuhun odottamaan harmaata oppilasta.

Hän kuunteli kuinka lumi narskui oppilaan tassujen alla ja pian oppilas tuli esille. Harmaa kissa istahti hermostuneena lumeen odottamaan Sparrowia.
Sparrow hyppäsi puusta alas oppilaan eteen "Tulit sittenkin" Hän maukui kylmästi.
"Valitsit ihan oikein, kaikki kissat haluavat olla suurimpia taistelijoita tässä metsässä"

Naaras nyökkäsi hermostuneena sanomatta mitään.

"Mitä jos aloitettaisiin kertomalla nimemme, minä olen Sparrow"

Oppilas empi hetken ja sitten avasi suunsa "O-olen Tuulitassu"

Sparrow aloitti opettamaan Tuulitassulle ensin vaanimis tekniikkaa. Hän näki Tuulitassun lavassa suuren arven "Olet ennenkin taistellut kissaa vastaan"

"tuo oli minulla jo silloin kuin olin pentu" Tuulitassu sanoi ujosti "Olin erakko" hän jatkoi muistellen Korppitassua ja emoaan, Juovasulkaa.

Naaras ei aavistanut mitään Sparrowin suunnitelmista.
Vastaus:Mitäköhän Sparrow aikoo...? O.o 19 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leijonatassu,Tuuliklaani
06.12.2013 15:22
Kilpikonnakuvioinen naaras tuijotti silmät suurina taivasta jossa tähdet tuikkivat kirkaana lostaen.
"Leijonatassu, eikö sinunkin pitäisi mennä jo nukkumaan että jaksat huomenna lähteä aamupartoon minun ja Varpussiiven kanssa?"Oranssinruskea raidallinen kolli maukaisi naaraalle unisena.
"Ei nyt Tiirajuova." Leijonatassu maukui raidalliselle kollille. "Odotan että näen tähdenlennon jotta voisin toivoa jotakin!" kilpikonnakuvioinen naaras hihkaisi.
"Uskotko edelleen että taivaalla kiitävä tähdenlento toisi muka jotakin onnea?" Tiirajuova murahti hieman huvittuneena.
"Tietenkin. Tiedän jo mitä toivoisin, mutta sitä ei missään nimessä saa kertoa." Leijonatassu murisi suurelle kollille.
"Huoh, odota sitten sitä lentoasi mutta minä ainakin menen nukkumaan." Tiirajuova maukaisi ja haukotteli unisena. Kollin silmät sulkeutuivat melkein itsestään.
"Minä kyllä näen sen tähdenlennon, enkä mene minnekkään ennen kuin olen sen nähnyt." Leijonatassu murisi matalalla äänellä ja tuijotti silmät kirkkaina avaraan tähtien maailmaan.
"Hyvä on mutta muista mitä sanoin, aina ei kannata toivoa liikoja joten suosittelen sinun vain menevän nukkumaan." Tiirajuova maukaisi vielä yrittäen saada oppilaansa lepäämään. Mutta kilpikonnakuvioinen naaras vain murahti vastauksksi. Soturi tuhahti tympääntyneesti jääräpäiselle oppilaalle ja sukelsi lämpimään sotureiden pesään.

Kun monta tuntia oli vierähtänyt, Leijonatassun silmäluomet alkoivat painaa ja sulkeutua unen puutteen takia. Mutta silloin:
"Tähdenlento!" Leijonatassu kiljaisi kun pieni vilaus liiti koko mustan taivaan läpi. Leijonatassu toivoi nopeasti ennen kuin tähdenlento katoaisi.
"Kuono umpeen Leijonatassu, jotkut yrittävät vielä nukkua ennen aurinko nousee!" joku kissa huusi sotureiden pesältä.
"Kuono umpeen itse Lovikorva! Ei tarvitse huutaa muiden korvaan! Tuo Leijonatassun huuto oli vaimea maukaisu sinun huutamiseesi verrattuna!" Tiirajuova, joka heräsi vihaisena kun Lovikorva tämän vieressä huusi tämän oppillaalle. Lovikorva murahti vihaisena ja poistui sotureiden pesästä.
"Kiitos Tiirajuova että puolustit minua tuolta idiootilta." Leijonatassu maukaisi ja puski kiitollisenä soturia joka oli tämän veli ja mestari.
"Tuo Lovikorva käy aina kaikkien hermoille, kaikkien parhaiten pystyy olemaan hänen seurassa siten että pitää kuonon kiinni ja jos alkaa käydä hermoille niin vetää kuonoon." Tiirajuova murisi ja mulkaisi leirin toisella puolella olevaa Lovikorvaa.
"Haittaako jos menisin tänään yksin metsälle, sotureiden seurassa on hieman tylsää..." Leijonatassu kysyi toiveikkaana kollilta. Tiirajuova mumisi jotain, mutta:
"Kai se käy, kunhan osaat käyttäytyä yksin metsässä ja muistat klaanien rajat." Tiirajuova murahti. Leijonatassu nyökkäsi ja ryntäsi leirin ulkopuolelle avaralla nummella.
"Missä sinä elämäni rakkaus piilet? Jos tähdenlentoihin on luottaminen niin olet täällä!" Leijonatassu huhuilli nummella.
"Hei, olen Hurrigane, kuka sinä olet?" kuului pehmeä maukaisu Leijonatassun selän takaa. Nuori Tuuliklaanin oppilas katsathti harmaavalkoista kollia.
"H-hei Hurrigane. Minä olen Leijonatassu Tuuliklaanista." kilpikonnakuvioinen oppilas maukaisi. Tämän silmät aaltoilivat ihastuneena.
"Onko sinulla nälkä, minulla on tuolla suuri ruokavarasto minulle ja ystävilleni." Hurriane kysyi ja osoitti pientä luolaa nummien takaa josta tulvi herkullinen riistan tuoksu.
"Oi kiitos Hurrigane, olen todella nälkäinen. Voisinko hieman levähtää luonasi?" Leijonatassu kysyi yllättäen- hämmästyttämällä omalla kysymyksellään Hurriganen lisäksi itsensä.
"Tottakai voit!" Hurrigane huudahti hieman yllättyneenä ja nuoli rivalkaasti Leijonatassun lapaa. Leijonatassu yllättyi hieman kollin äkkinäisestä eleestä mutta hyväksyi sen mukisematta.
"Kuule Hurrigane..." Leijonatassu takelteli. Kolli katsoi naarasta suoraan silmiin.
"T-taidan rakastaa sinua..." Leijonatassu maukaisi hiljaa. Hurrigane katsoi Leijonatassua kunnes:
"Leijonatassu minäkin rakastan sinua." kolli maukaisi. Leijonatassu yllättyi kollin vastaksesta, koska oli pitänyt itseään idioottina että oli sanonut kollille että rakastaa tätä, mutta nyt Leijonatassu oli onnellinen.
Hurrigane ja Leijonatassu käpertyvät Hurriganen pesän perukoille nukkumaan ja molemman nukahtivat pian. Mutta ennnen kuin Leijonatassu nukahti, hän kiitti Tähtiklaania Hurriganesta, ja tämän uudesta rakkaudesta koko sydämmestään.

Aamulla:

Kun Leijonatassu heräsi Hurriganen vierestä aamulla, hän nousi unisena seisomaan ja katsoi mietteliäänä hiekkaista maata. Naaras piirsi maahan sydämmen ja katsoi sitten Hurriganea.
"Nähdään pian rakas." Leijonatassu kuiskasi ja juoksi avaralle nummelle. Sitten hän näki kissajoukon joka huuteli jotakin ihmeellistä.
"Leijonatassu! Leijonatassu! Leijonatassu!" He huusivat. Silloin Leijonatassu tajusi että he etsivät häntä! Kilpikonnakuvioinen naaras juoksi äkkiä Hurriganen pesään ja haki sieltä kaksi jänistä ja kolme varpusta.
"Leijonatassu, missä sinä olet ollut?!" Tiirajuova huudahti hätääntyneenä ja katsoi oppilasta.
"Olin metsällä, mutta koska tuli niin piemää, en enää uskaltanut liikkua ja menin suojaan vanhaan ketunkoloon ja söin siellä." Leijonatassu valehteli. Tiirajuova nyökkäsi vastaukseksi, koska uskoi kaiken mitä Leijonatassu selosti.
"Mutta nyt sinä menet suojaisaan oppilaiden pesään lepäämään." Tiirajuova mourusi huolehvivaisena. Leijonatassu nyökkäsi ja juoksi hämmentyneenä Tuuliklaanin leiriin. Oppilas vei riistan riistakasan täytteeksi ja juoksi oppilaiden pesään. Oppilas nukahti melkein heti. Leijonatassu jäi siitä hetkestä asti odottamaan seuraavaa kertaa kun hän näkisi Hurriganen...

//Joo tiedetään surkea pätkä mutta emu halusi että teen XD! Voiko erakoihin lisätä että 'Hurrigane, harmaavalkoinen kolli' kirjanhahmoksi? Ja sen lisätä Leijonatassun kumppaniksi? Kiitos!//
Vastaus:20Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkoraita, erakko
06.12.2013 13:12
Matelin lumessa hiljaa kävellen ja etsien itselleni paikkaa, jossa voisin elää loppuelämäni. Ajatukseni pyörivät jokiklaanissa, vanhassa klaanissa, jossa synnyin. En halunnut muistella niitä asioita, mutta ajatukset eivät vain hävinneet. Jalkani väsyivät harppomisesta ja aloin etsiä metsää, missä olisin suojassa minua isommilta eläimiltä. Pitkän kävelyn jälkeen en kuitenkaan löytänyt metsää ja kaaduin vain maahan ja nukahdin. Olin metsässä, en kuitenkaan pelännyt ollenkaan. Mesisydämen tuoksu sai minut rauhoittumaan täysin. Yritin etsiä Mesisydäntä puiden takaata, mutten löytänyt häntä. Huokaisin surullisesti, Mesisydän ei ollut tullut esille. Kuulin, kuin taakseni käveli jokin kissa. Käännyin hiljaa ja varovaisesti häntä päin.
”Terve, Valkoraita! Ihanaa tavata sinua taas!” Oranssi kaunis naaras maukaisi onnessaan.
”Me-Mesisydän? Oletko se sinä?” Kysyin hämmentyneenä katsoen kumppaniani silmät suurina
”Kyllä minähän tässä! Miksi jätit pentumme yksin?” Hän naukaisi, mutta vähän kireämmin.
Katsoin Mesisydäntä nolona ja sitten huokaisin ”En ole ikinä kuulunut klaanikissoihin”
Mesisydän löi Valkoraitaa tassullaan, mutta hänen kyntensä ei ollut esillä ”Sinä olet klaanikissa! Et mikään pahainen erakko, kotikisu tai luopio! Tiedän sen! Mene takaisin Jokiklaaniin kun vielä voit!” hän kiljaisi pilke silmässään.
Valkoraita mietti hetken selvittäen ajatuksiaan ”Voinhan minä yrittää päästä takaisin klaaniin” hän sanoi hiljaa, mutta varmasti.
Mesisydän alkoi kehrätä ja katsoi Valkoraitaa iloisena ”Ala jo sitten juosta takaisin klaanien luokse!”
Valkoraita nyökkäsi Mesisydämelle, naaras nuolaisi Valkoraitaa ja haihtui sitten näkymättömäksi ”Muista Valkoraita, olen aina tukenasi”
Valkoraita hätkähti hereille, Hänen turkkinsa oli peittynyt lumen alle. ”Mesisydän?” Valkoraita katsoi taivaalle ihmeissään. ”olen täällä! Mene nyt jo!” Mesisydämen ääni kuiskasi Valkoraidalle. Valkoraita nousi ylös hangesta ja alkoi harppomaan takaisin klaaneja kohti. Matkastahan kuitenkin tulisi pitkä, mutta Mesisydän oli kuitenkin mukana tukemassa häntä ja rohkaisemassa. Alkoi tulla jo yö, mutta Valkoraita ei halunnut nukkua, hän käveli eteenpäin lumisateessa, eikä välittänyt kylmyydestä. Hän näki lumessa liikkuvan valkoisen eläimen. Kolli meni vaanimisasentoon ja hiipi jänistä kohti äänettömästi. Sitten Valkoraita otti kynnet esille ja tappoi jäniksen. Hän jäi hetkeksi syömään ja alkoi taas kävellä eteenpäin väsyneenä. ”Valkoraita, kyllä sinä saat nukkua” Mesisydän naurahti. Valkoraita kaivoi lumeen itselleen kolon, ja meni sen perälle nukkumaan.

// lyhyt, mutten halua hylätä Valkoraitaa :)
Vastaus:13kp:ta.

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahtokukka, Myrskyklaani
06.12.2013 11:04
Vaahtokukka sekoitti yrttiseosta toisella etukäpälällään ja kyseli samalla Lumikkotassulta yrteistä.
"Ja katajanmarjat...."
"Antavat voimia", Lumikkotassu vastasi itsevarmasti. Vaahtokukka kehräsi.
"Olet nopea oppimaan. Saat sekoittaa tämän loppuun j viedä Haukansiivelle", hän vastasi. Naaras kuuli pehmeitä askelia sisäänkäynniltä, ja käänsi katseensa. Hänen silmänsä sädehtivät, kun hän näki Surusateen. Parantaja viittasi kollia seuraamaan. He pujahtivat kallionhalkeamasta pienelle aukiolle.
"Surusade!" Vaahtokukka kehräsi ja nuolaisi lämpimästi kumppaninsa poskea. Surusade hieroi päätään vasten Vaahtokukan kaulaa.
"Anteeksi, ettei minulla ole ollut juuri aikaa tavata sinua. Tulikukka pitää kaikki soturit töissä", hän maukui hiljaa. Vaahtokukka kehräsi.
"Ei se haittaa. Saamme olla vähän aikaa rauhassa" ,hän vastasi. Surusade hymyili.
"Tiedän, että tämä on vastoin soturilakia, mutta olet vain niin... Kaunis", hän takelteli. Vaahtokukan korvat värähtivät.
"Ei kukaan saa tietää. Minä rakastan sinua", hän maukui kollin korvaan. Surusade painautui häntä vasten. Lunta leijaili hiljalleen alas taivaalta.
"Vaahtokukka!" Kuului naukaisu kauempaa. Nuori parantaja hätkähti. Surusade vetäytyi pois naaraan viereltä. Tulikukka pujotteli jäätyneiden pensaiden lävitse heidän luokseen.
"Surusade, Nopsavarjo kaipaa sinua partioon", varapäällikkö maukui hieman viileästi. Surusade kumarsi ja viiletti hänen ohitseen. Tulikukan läpitunkema vihreä katse kääntyi Vaahtokukkaan.
"Vaahtokukka, älä teeskentele, että olitte vain keskustelemassa. Olet parantaja", naaras maukui lempeämmin. Vaahtokukka katsoi toiseen suuntaan.
"Tiedän kyllä. Vaikka rakastaisit Surusadetta, et voi tavata häntä", Tulikukka jatkoi. Vaahtokukka nosti katseensa.
"Rakastan häntä. Ihan sama, mitä sinä tai isä sanoo siihen", Hän naukui kiukkuisesti. Tulikukka säpsähti.
"Punahaukka on Tähtiklaanissa. Isäsi näkee kaiken, mitä teet", hän maukui. Vaahtokukka urahti.
"En kerro tästä, jos lopetat tapaamasta häntä. Muussa tapauksessa minun on ilmoitettava Hopeatähdelle", Tulikukka maukui ja nuolaisi tyttärensä poskea. Vaahtokukka hautasi kuononsa hetkeksi emonsa mustan kirjavaan turkkiin. Tulikukka töytäisi häntä lämpimästi.
"Palaahan tehtäviisi."
Vaahtokukka huokaisi ja tassutteli takaisin halkeaman luokse. Hän työntyi parantajan pesään. Lumikkotassu palasi juuri aukiolta.
"Vaahtokukka, vein Haukansiivelle yrtit", oppilas ilmoitti.
"Hyvä. Käypä samantien tarkistamassa yrttivarastomme, on miltein liian myöhäistä käydä täydentämässä varastoja. Ja tarvitsemme lisää kissanminttua", Vaahtokukka maukui. Lumikkotassu nyökkäsi.
"Hevospaikan lähellä kasvaa sitä paljon. Voin lähteä hakemaan, jos haluat", kolli maukui. Vaahtokukka kehräsi.
"Jos välttämättä haluat. Ota silti joku soturi mukaasi. Voin tarkistaa varastomme", hän maukui. Hänen mieltään kaihersi Tulikukan kanssa käyty keskustelu.
Naaras oli oikeassa. Hänen ja Surusateen suhteesta ei seuraisi ainakaan mitään hyvää.
Vastaus:19kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaislatassu, Tuuliklaani
06.12.2013 10:31
Kaislatassu istuskeli tylsistyneenä oppilaiden pesän edustalla. Hänen parhaasta ystävästään, Sudenmarjasta, oli jo tullut soturi, mikä merkitsi, että Kaislatassulla oli entistä vähemmän aikaa vietettäväksi hänen kanssaan. Pikkuinen naaras huokaisi.
"Hei Kaislatassu, lähdemme metsästämään", Mustahaukka maukui ja asteli aukion halki oppilaansa luokse. Kaislatassu pomppasi jaloilleen.
"Kivaa!" Hän huudahti ja kätki masennuksensa. Vaikka pikkuinen naaras oli normaalia oppilasta ainakin kaksi kertaa pienempi, hän oli melko hyvä metsästäjä.
"Pian alkaa sataa lunta, joten pidetään kiirettä. Seuraahan minua!" Mustahaukka käski ja lähti jolkuttamaan kohti leirin sisäänkäyntiä. Kaislatassu loikki hänen perässään ulos leiristä lumisille nummille. Naaraan jalat upposivat miltein kokonaan lumeen, mutta hän eteni päättäväisesti mestarina jäljessä. Yhtäkkiä Mustahaukka pysähtyi.
"Haistatko?" Hän sihisi hiljaa. Kaislatassu kohotti kuonoaan. Hän haistoi tuoreen jäniksen tuoksun.
"Jänis", hän sihahti. Mustahaukka nyökkäsi tyytyväisenä ja viittasi hännällään. Kaislatassu kyyristyi kylmää lunta vasten ja hiipi jäisen kuoren päällä kevyin askelin. Hän näki nuoren jäniksen kaivamassa ruokaa lumen alta, ja jännitti lihaksensa. Elikko huomasi hänet vain hetki ennenkuin hän upotti hampaansa sen kurkkuun. Jänis rääkäisi, kun Kaislatassu katkaisi sen niskan. Eläin valahti veltoksi.
"Hyvin napattu. Tuosta riittää syötävää klaanivanhimmille", Mustahaukka kehui ja loikki Naaraan luokse.
Yhtäkkiä jokin Kylmä ja pehmeä kosketti Kaislatassun kuonoa. Se oli lumihiutale. Hiljalleen pyry alkoi lisääntyä.
"Meidän pitää palata leiriin. Lumisateessa on liian vaarallista olla ulkona", Mustahaukka maukui ja nosti Kaislatassun jäniksen suuhunsa. Nuori naaras sipaisi yhtä lumihiutaletta leikkisästi käpälällään mutta seurasi sitten mestariaan sakenevan lumipyryn sekaan. Pian hänen alkoi olla jo vaikea nähdä eteensä.
"Mustahaukka, olemmeko kohta perillä!" Hän huusi tummalle hahmolle edessään. Kauhukseen se ei ollutkaan Mustahaukka, vaan kapea kivi, joka törrötti maasta. Kaislatassun Turkkia juovittivat lumiharjanteet. Missä Mustahaukka oli? Kaislatassu alkoi hätääntyä, ja hänen oli kylmä.
"Mustahaukka!" Hän huusi tuiskuun. Hän ei nähnyt mitään muuta kuin valkoista sadetta. Vastausta ei kuulunut. Kaislatassu vinkaisi peloissaan ja katseli hätääntyneenä ympärilleen pienimmänkin maamerkin toivossa. Joka puolella näkyi kuitenkin vain samaa nummea silmänkantamattomiin. Hän oli näkevinään tumman juovan takanaan. Se oli varmasti metsän reuna. Kaislatassu lähti ponnistelemaan sitä kohti. Hän voisi odottaa metsän suojassa myrskyn hellittämistä ja palata sitten leiriin.

Kaislatassu hengitti raskaasti ja pyristeli ensimmäisten puiden suojaan. Hän huomasi maassa tumman varjon, ja lähestyi sitä toivoen sen olevan onkalo. Yhtäkkiä valtava paino heitti hänet jaloiltaan.
"Onko pikkupentu erehtynyt liian kauas emostaan?" Kuului myrkyllinen ääni. Kaislatassu sähisi.
"Olen Tuuliklaanin oppilas!" Hän ärisi voipuneena. Hänet kiepsautettiin vaivatta selälleen. Naaras näki punaiset, verenjanoisena silmät ja kammottavan pitkät kulmahampaat, joista tippui verta hänen rintaturkilleen.
"Terve tavattuamme siis. Et taida tietää vielä nimeäni, vai?" Kolli ärisi julmasti. Hänen valkoinen, tummankellanpunainen läikikäs turkki oli veressä, ja valtavat kynnet tuntuivat uppoavan Kaislatassun luihin asti. Oppilas kirkaisi.
"No aivan sama. Nimeni on. Hunter. Kumpi silmä ensin?" Hunter murisi. Kaislatassu luikahti valtavan käpälän alta ja pyristeli kauemmas. Hunter ärjäisi ja loikkasi häntä kohti. Kolli töytäisi Kaislatassua niin voimakkaasti, että naaras lensi päistikkaa tummaan koloon, jonka hän oli aiemmin huomannut. Se oli kuin tunneli, joka päättyi hännänmitan verran maan sisään. Kaislatassu mätkähti kömpelösti tunnelin pohjalle ja räpiköi pakokauhuisena syvemmälle. Hän näki Hunterin valtavan käpälä, joka tavoitteli häntä hädin tuskin kolmen hiirenmitan päässä. Naaras kyyristyi tunnelin päätyseinää vasten. Hunterin repivät haavat vuotivat ja thrivat hänen turkkinsa.
"Varokin pentu. Vielä minä revin silmäsi päästä, sanot mitä sanot", kolli ärisi hirveällä äänellä. Hänen askeleensa etääntyvät hiljalleen. Kuului karmea ulvaisu, ja sitten oli hiljaista. Kaislatassun kurkusta nousi vikinää. Kaikki oli pielessä. Hän ummisti silmänsä ja yritti unohtaa kaiken.
Vastaus:O.o 21Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinisiipi, Tuuliklaani
05.12.2013 21:59
Luku 2.

Kyynel vierähti Sinisiiven poskelle ja naaras huokaisi syvään. Parantaja sulki hetkeksi silmänsä ja muisteli emonsa, sekä kuolleen sisarensa pehmeitä tuoksuja. Hänellä oli ikävä heitä. Ajatukset vaelsuvat kuulammelta tuuliklaaniin leiriin ja yhtäkkiä naaras tunsi olonsa yksinäiseksi. Ja ulkopuoliseksi. Toisin kuin Kuupilvi ja muut klaanin jäsenet, he eivät rikkoneet soturilakia hankkiessaan itselleen kumppanin ja pentuja. Kaikilla oli joku; Kuupilvellä Mustahaukka ja Vaahteravirralla Kastanjahäntä. Kaikilla oli joku, joka rakastaa ja jota rakastaa. Mutta Sinisiivellä, hänellä ei ollut ketään. Kultamyrskykään häntä tuskin muistaisi... Soturi oli pyytänyt parantajan unohtavan itsensä. Ajatuskin kirpaisi ja Sinisiiven karvat nousivat pystyyn. Parantajan vatsa murahti merkitsevästi ja tämä huomasi, ettei ollut syönyt taas vähään aikaan. Sinisiipi nousi hitaasti ylös ja venytteli kankeita jäseniään.
"Unohta Kultamyrsky, hänellä ei ole sinulle mitään annettavaa. Nyt; keskity ruokaan." Naaras hoki itselleen, eikä välittänyt kärsimyksestä, jonka musta aukko suureni joka sanalta. Jokainen sana oli yhtä tuskaa. Tuskaa, kirjaimellisesti.
"On siinä kansa parantaja, kun ei osaa saalistaa itselleen.." Sinisiipi soimasi itseään. Jäniksen tuore tuoksu leijaili parantajan kuonoon ja tuo lähti jälijittämään saalista. Eipä mennyt kauaa, kun Sinisiipi jo tassutteli korvat tyytyväisesti pystyssä, jänis suussa. Naaras lysähti makaamaan maahan ja alkoi näykkiä saalistaan. Hetken kuluttua kuului hiljaista läähätystä ja tasaisia askelia. Sinisiipi höristi korviaan ja nousi pelokkaasti ylös jättäen jäniksensä niille sijoilleen. Parantaja odotti puoliksi, että pensaiden takaa ilmestyisi joku muista parantajista. Tuttu tuoksu täyttyi kuulammen aukion ja kullan värinen soturi astui näkyviin. Sinisiipi pidätti henkeään, kun kissojen katseet kohtasivat. He tuijottivat hetken toisiaan, kunnes soturi teki rynnäkön parantajan luo ja koskitti kuonollaan tämän kuonoa. Sinisiipi veti väristen henkeä ja perhoset lentelivät tämän vatsassa.
"Sinisiipi, minä... Olet elossa!" Kolli kuiskasi silmät säteillen.
Kolli, kullan värinen soturi oli Sinisiiven ensirakkaus.
Kultamyrsky.
Vastaus:14Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ilta,Erakko
05.12.2013 16:59
Aurinko oli laskenut ajat sitten ja taivaanranta oli jo mennyt nukumaan. En ollutkaan saanut unta joten odotin taivaanrannan nukahtavan. Kun kuulin taivaanrannan tuhinan luotin että tämä oli sikeässä unessa. Tassutelin pesän suuaukolle ja istahdin siihen. Tuijotin taivaalla loistavaa kuuta ja välkkyviä tähtiä. Samassa mieleeni muistui kun yösulka kertoi joskus tähtiklaanista. En muistanut tarinasta juuri mitään mutta muistin vain sen että tähtiklaaniin uskovat kissa liittyivät kuolesaan siihen. #mihin minä menen# Mietin itsekkseni. En nähnyt kun takanani oleva taivaanranta oli herännyt.
"Mitä mietit" Taivaanrannan ystävällinen ääni kysyi. Käänsin hitaasti päätäni.
"En mitään ihmeellistä" Vastasin ja tuijotin vanhemman naaraan tietäviä silmiä.
"Mietit jotain tiedän sen" Taivaanranta aloitti. "Uskon että sinulla on kotiikävä mutta näin on parempi"
"Ei ole miksi yösulka ei voinut tulla tänne ja olisimme täällä odotaneet kunnes riista olisi palannut" Sanoin surullisella äänellä.
"Kaikki ei ole niin yksin kertaista tulee pien lehtikato ja riistaa on vielä vähemmän kotonasi ei olisi lainkaan ruokaa" Taivaanranta sanoi.
"Mutta miten Yösulka sitten pärjää" Sanoin.
"Hän taivaltaa ja on helpompi että yösulka matkaa yksin" Taivaanranta naukui ja piti sitten tauon enne kuin jatkoi. "Sinun ikäisesi pentu kuolisi helposti. Katsonyt taivaalta leijuu jo lumihiutaleita" Oli hetken hiljaista tuijotin taivaalta tippuvia hiutaleita.
"Menään nukumaan" Taivaanranta kehoitti ja ohjasi minut makuupaikkani luo. Asetuin siihen ja suljin silmäni. Nukahdin nopeasti.

Aamulla aurinko oli jo noussut vasta kun minä heräsin. Taivaanranta järjesteli yrttejä. Tämä katsoi minuun.
"Kas oletkin jo hereillä syö tuo hiiri tuosta niin lähdetään" Taivaanranta sanoi en kuullun kunnolla minne kun tuijotin mielestäni jätti kokoista hiirtä. Hotkin sen hetkessä.
"Mennään siis minne" kysyin.
"Haluan että saisit ystäviä täältä lähellä asuu eräs kissa jolla on kaksi pentua" Taivaanranta naukui. Nyökkäsin pesin itseni nopeasti ja lähdin sitten seuraamaan taivaanrantaa. Katselin ympäristöä uteliaana. Se oli aika samanlainen kuin koti metsä täällä vain tuoksui riistalle. Saavuimme pian suojaiselle alueelle jossa oli yksi pesä jonka edessä oli kaatunut puu. Taivaanranta käveli totuneesti kaatuneen puun ali. Sisällä pesässä oli punertava kissa joka tervehti taivaanrantaa sitten kissa kääntyi minuun.
"Oletko ilta hauska tavata" Kissa naukui. "Minun nimeni on Tuli" Samassa esiin varjoista juoksi kaksi pentua ehkä minun ikäisiä.
"He ovat kuun sinua vanhempi" Taivaanranta kertoi aivan kuin olisi lukenut ajatukseni.
"Menkää vaikka ulos" Tuli ehdotti.
"Tule" Naaras pentu naukui ja lähti juoksemaan tämän veljen seuratessa. Lähdin viimeisenä ja istuuduin sitten maahan kun pääsimme ulos. Katselin kahta pentua enkä sanonut mitään.
"Minä olen sulka" Naaras pentu sanoi. Sulalla oli kaunis vaalean oranssi turkki jossa oli tummanruskeita juovia. tämän tassut ja kuono oli tosin valkeat.
"Olen savu" Kolli pentu maukui tällä oli tummanruskea turkki jossa oli lähes huomaamattomia mustia raitoja
"Olen ilta" Nauuin sitten tuli ptkä hiljaisuus.
"Haluatko että esitelemme sinulle metsää" Sulka kysyi. Nyökkäsin.
"Emo me menemme näytämään illalle metsää" Sulka huusi.
"Olkaa varovaisia" tuli naukui vastauksen Lähdin kahden pennun mukana metsään
"Tämä on suurikivi" Sulka esiteli ja haisteli ilmaa.
"Metsästän tuon kottaraisen jotta voimme syödä jotain menkää edeltä" Sulka naukui. Sulka katosi pensaikoon.
"Tuletko" Savu kysyi. ravistin päätäni ja lähdin seuraamaan. Saavuimme pimeään ja varjoisaan metsään.
"Ole varovainen ja pysy perässäni" Savu käski. Savu taivalsi samaa pientä talaantunutta polkua pitkin.
"Missä olemme" Kysyi ja tuijotin pitkiä puita. Valoa oli tässä metsän kohdassa vain vähän.
"Snykkämetsässä käymme täällä vain harvoin" savu vastasi.
"Asuuko täällä edes kukaan" Kysyin savu pysähtyi yhtä äkkiä ja oli törmätä häneen. "Tuo pieni polku vie eräälle pesälle mutta älä ikinä mene sinne" Savu murisi vastauksen.
"Miksi" hämmästyin. Savu asettui itumaan tein samoin.
"Siellä asuu pieni joukko kissoja he ovat pahoja ja ilkeitä joten älä mene sinne ainakaan yksin" Savu varoitti.
"Mikä siinä niin pahaa on" Sanoin
"Tuo polku vie taikaisin kotiini" Savu naukui ohitaen kysymykseni. Tuijotin silti polkua joka vei syvemmälle varjoisaan metsään.
"Mitä tuolla on" Kysyin taas. Savu huokaisi
"Ala tulla Sulka on varmaan rientänyt kotiin ja syönyt koko kottaraisen" Savu murisi ja lähti kävelemään kohti kotiaan. Seurasin tätä mutta jäin silti mietimään tätä kissa joukkoa. Savu oli oikeassa Sulka istui pesän edessä ja tuoksui riistalle.
"Söit sitten koko kottaraisen" Savu tuhahti.
"Niin tein kun teillä kesti ja päätin oikaista kotiin" Sulka naukui.
"Mutta meillä on tapaaminen parin muun ikäisemme kanssa tuletko"Sulka kysyi minulta. Hämmästyin niin etten osannut vastata.
"Mene vain" Taivaanranta sanoi. "Me menemme tulen kanssa metsästämään palaamme kotiin vasta illasta"
Nyökkäsin ja pinkaisin juoksuun tavoitin sulan ja savun. Paikka jossa tapaaminen pidetiin oli suuri aukio jonka keskellä oli monta kiveä. Sulka loikkasi totuneesti yhdelle kivista savu taas toiselle.. En tiennyt mitä pitäisi tehdä joten loikkasin yhden kiven päälle ja istuuduin. Pian varjoista ilmestyi neljä kisaa lisää. kolme naarasta yksi kolli. Hekin istuivat kivelle. Kaksi naarasta tosin istuutui samalle kivelle. Tulokaat katsoivat minua.
"Tässä on uusi tulokas" sulka naukui. "Esitele itsesi"
Mietin mitä sanoisin ja päätin sitten.
"Olen ilta asun väliaikaisesti täällä" Nauuin ja vilkaisin sitten Sulkaa joka nyökkäsi tyytyväisenä.
"Kenen luona asut" Pieni luonnon valkea naaras kysyi.
"Taivaanrannan" Vastasin.
"Asun siinä aika lähellä" Pieni naaras sanoi.
"Esitelään itsemme" Sulka ehdotti. "Ilta tuntee minut ja savunt jo"
"Olen Lumi" Pieni naaras naukui.
"Olen ilves" kolli sanoi.
"Olen tähti"
"Olen pilke"
Kaikkien esiteltyä muut juttelivat niitä näitä en itse tiennyt oikein mitä joten tunsin itseni ulkopuoliseksi. Lopulta Sulka loikkasi alas kiveltä ja viitoi minua seuraamaan.
"Lähdetään" Sulka naukui.
"Entä savu" Kysyin.
"Hän jää tänne jutelemaan ilveksen kanssa hän osaa tulla kyllä kotiin" Sulka naukui.
"mitä siellä paikassa minne ei saa mennä on" Utelin.
"Eikö savu kertonut" sulka ksyi ja tuijotti minua yllätyneenä. Pudistin päätäni.
"Kolme kissaa neljä pentua" Sulka vastasi.
"Mitä pelätävää siinä on" utelin.
"He ovat vaarallisia" Sulka vastasi.
"Pennuutkinko" Hämmästyi.
"Kaksi niistä se yksi ei ole kulma tärkeä kävin siellä vakoilemassa kerran se oli jännää lähdetäänkö käymään siellä nyt niin näät itse" Sulka kysyi. Hiljenin ja tuijotin sulkaa odotin tämän olevan vitsi jos siellä kerta oli vaarallista niin miksi sinne pitäisi mennä. sulka luuli että haluasin joten lähdin hänen mukaansa. Enne kuin huomasinkaan olin synkkämetsässä. Luulin itseäni rohkeaksi mutta kun pääsimme lähelle pientä suojattua aukiota aloin pelätä.
"Ei hätää ei ne täältä meitä nää kunhan pysytellään piilossa ja hiljaa" Sulka kuiskasi. Piikkiherne pensaassa oli pieni roka josta Sulka työstyi sisälle tein samoin vaikka emminkin hetken. Onneksi pysyimme sentään pensaiden ja puiden suojassa mitä kasvoi leirin reunamilla.
"Tuo on Myrkky. Hän johtaa koko porukaa" Sulka sanoi ja osoitti ylväästi istuvaa arpista kollia joka tähyili kaikkia ilkeästi.
"Hänellä on kaksi pentua hohka ja terä. Se kolmas pentu on vain löydetty ja se ei merkitse koko porukalle mitään pentu vain on ja elää koko joukon mukana. Tuo naaras on veri ja tuo toinen kolli taas kuolo" Sulka saneli kaiken totuneesti.
"Mikä sen kolmannen nimi on" Kysyin.
"Läikkä" Sulka vastasin. "Palataan kotiin" Lähdimme pois synkkämetsän reunalta ja saavuimme kotiin.
"Yli peloteltu paikka ei he niin pahoja ole kuin tarinat kertovat" Sulka lohdutti.
"Missä olitte" Tuli kysyi huolestuneesti kun palasimme Sulan kotiin.
"Synkkä metsässä" Sulka vastasi. Tuli nyökkäsi. Aurinko oli jo laskemassa.
"Tule ilta palataan kotiin edessä on vielä jonkin verran taivalletavaa" Taivaanranta naukui.
"Anna nyt pennun syödä" Tuli naurahti ja tiputti eteeni hiiren. Söin sen. Lähdin taivaltamaan taivaanrannan kanssa.
"Tänään olet saanut ainakin kävellä" Taivaanranta naurahti. Nyökkäsin.
"Mitä olet kuullut synkkämetsästä ja sen joukosta" Utelin.
"En juuri paljoakaan sen että he eivät ole kauhean ystävällisiä mutta kyllä heidän kanssa toimeen voi tulla" Taivaanranta naukui. Saavuimme takaisin pesälle vasta vähän enne kuunhuipun hetkeä. Taivaanranta antoi minulle hieman hunajaa sillä kurkkuni oli kipeä.
"Menehän nukumaan" Hän käski kun oli niellyt tahmean ja makean nesteen. Nukahdin nopeammin kuin koskaan ennen.
Vastaus:25Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
05.12.2013 15:15
Tulikukka räpytteli silmiään kirkkaassa valossa. Luminen leiriaukio hukutti kaiken tavanomaisen tohinan. Naaras istuskeli ryhdikkäänä pensaiden suojassa, missä lumipeite oli hieman ohuempi. Hän yritti tavoittaa oppilaiden pesältä Kanjonitassua, mutta oppilasta ei vielä näkynyt.
>hänen piti olla auringonnousun aikaan jo hereillä< varapäällikkö urisi mielessään ja nousi tassuilleena ikeenaan käydä ravistelemassa oppilaansa hereille. Tulikukan jalat upposivat lumihankeen joka askeleella, mutta lopulta naaras rämpi oppilaiden pesän suuaukon viereen ja kurkisti sisään. Kanjonitassu nukkui sikeästi kerällä pesän lämpimässä nurkassa. Tulikukka puhahti.
"Kanjonitassu!" Hän maukaisi äänekkäästi. Oppilas nosti unisena päätään. Siinä samassa hän pomppasi jaloilleen.
"Voi ei! Anteeksi kun olen myöhässä Tulikukka! Valvoin eilen myöhään", Knjonitassu naukui hädissään ja nuoli rivakasti sammalten rippeet turkistaan. Tulikukka puisteli päätään ja peruutti takaisin aukiolle. Kanjonitassu ryömi esiin.
"Muistakin seuraavalla kerralla olla ajoissa. Lähdemme metsästämään. Sen jälkeen saat hoitaa klaanivanhimmat", Tulikukka murisi varoittavasti. Kanjonitassu kumarsi nolona. Varapäällikkö viittasi naarasta seuraamaan ja loikki leirin suuaukkoa koht. Kanjonitassun alakuloisuuteen ei kestänyt hetkeä kauempaa.
"Kerrohan, mistä todennäköisimmin löydämme nyt saalista", Tulikukka tiedusteli ja nuolaisi rintaansa.
"Puiden juurakossa voi olla hiiriä, sillä ne etsivät sieltä ruokaa", Kanjonitassu vastasi heti. Tulikukka kehräsi hetken.
"Katsotaanpa sitten, oletko oikeassa", hän haastoi ja viittasi Kanjonitassun lähemmäs. Naaras loikki hänen edellään syvemmälle metsään. Tulikukka sai pian vainun hiirestä, mutta piti suunsa kiinni. Kanjonitassun tulisi itse löytää vainu. Oppilas toden totta pysähtyi ja raotti suutaan. Hänen silmänsä kimalsivat jännityksestä, kun hän vilkaisi Mestariaan. Tulikukka nyökkäsi. Kanjoni tassu painautui maata vasten ja seurasi kevyin askelin hiiren vainua hauraaseen, jäästä kimaltavan heinikkoon. Naaras palasi varsin pian hiiri suussaan.
"Oikein hienoa. Voisimme vilkaista hieman tuolta suunnalta, ja sitten palaamme leiriin", Tulikukka kehui. Kanjonitassu kehräsi tyytyväisenä ja hautasi hiiren lumeen odottamaan noutamista. Kaksikko suuntasi järvelle. Tulikukka havaitsi kulkeneena tätä reittiä aiemminkin. Silloin hän oli seurannut verisiä kynnenjälkiä... Naaras nielaisi. He kulkisivat sen aukion ohi, jolla Punahaukka oli saanut surmansa. Kanjonitassu jolkutti eteenpäin autuaan tietämättä mestarinsa murheista. Pian näkyviin tuli tuttu heinikko. Tulikukan korvat värisivät.
"Tuletko?" Kanjonitassu huusi edestäpäin. Hän seisoi aukion reunalla häntä pystyssä. Tulikukka pakotti jalkansa liikkeelle, vaikka ne tärisibätkin. Hän oli uudestaan haistavinaan kumppaninsa veren hajun, ja toisen, vieraan kissan verisen, kammottavan lemun.
"Tulikukka, oletko kunnossa!" Kanjonitassu kysyi ja asteli naaraan luokse. Tulikukka oli kyynistynyt aukion laidalle tuijottamaan sen hiekkaista maaperää kynnet esillä. Hänen poskelle vierähti kyynel. Kanjonitassu alkoi selvästi hätääntyä.
"Haenko Vaahtokukan? Mikä sinun on?" Hän kyseli.
"Punahaukka..." Tulikukka kuiskasi.
"Olen täällä, rakkaani. Keskity nykyhetkeen.." Kaikui ääni naaraan pään sisässä. Tulikukka pakotti turkkinsa sileäksi ja räpäytti silmiään.
"Palaamme leiriin, Kanjonitassu, nyt heti", hän määräsi ääni särähdellen ja kääntyi poispäin. Kanjonitassu näytti edelleen säikähtäneenä mutta seurasi vaiti mestariaan.
>en pärjää ilman sinua... En voi olla varapäällikkö< Tulikukka hoki ääneti Punahaukalle.
>olen aina luonasi. En hylkää sinua, lupaan sen< Punahaukan ääni vastasi, ja Tulikukka tunsi lämpimän Turkin kylkeään vasten. Naaras kovettui katseensa ja sukelsi Kanjonitassun jäljessä leiriin.
"Saalistusonnea tainnut olla, vai?" Vatukkakynsi maukui ja tervehti varapäällikköä nyökkäyksellä. Kanjonitassu vilkaisi epävarmana mestariaan. Tulikukka pudisti päätään.
"Lehtikato on lehtikato. Lähetän oppilaat mestareidensa kanssa metsästämään", hän vastasi lyhyesti Varukkakynnelle ja viittasi poistumiskäskyn. Hän tassutteli sotureiden pesälle.
"Ylös ja ulos joka iikka. Haluan järjestää partiot", naaras huusi sisään. Suurin osa sotureista oli edelleen pesässä. Surusadetta ei näkynyt missään.
"Nopsavarjo, ota kaksi oppilasta ja soturi mukaasi. Lähdet metsästämään. Sama sinulle, Saarniturkki. Vatukkakynsi, voit johtaa rajapartiota. Saniaisturkki, lähde sinä auringonlaskun aikaan. Tietääkö kukaan missä on Surusade", Tulikukka määräsi ja vilkuili sotureita.
"Hän kertoi lähtevänsä hakemaan yrttejä. Hänen vatsaansa kuulemma koski", Harmaaraita kertoi. Tulikukka siristi silmiään.
"Hyvä on. Palatkaa tehtäviinne", hän maukui ja suuntasi parantajan pesälle. Naaras oli törmätä Lumikkotassuun, joka tassutteli ulos yrttejä suussaan.
"Missä Vaahtokukka?" Tulikukka kysyi.
"Surusade tuli tapaamaan häntä, enkä ole nähnyt häntä sen jälkeen. Käski minun tehdä yrttiseos Haukansiiven nuhaan", Lumikkptassu mumisi suu täynnä yrttejä. Tulikukka nyökkäsi ja antoi oppilaan mennä menojaan. Naaras sukelsi parantajan pesään.

//kiireellä tehty//
Vastaus:20Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
05.12.2013 14:09
// Jatkuu. elikkäs tarinassa on kyse kun kuupilvi tippui jokeen.//

Kuolemankylmä vesi ympäröi minut, ja tunsin kuinka turkkiini imeytynyt vesi oli raskas ja veti minua pohjaan. Virtaus kuljetti minua poispäin aukosta, josta olin pudonnut. Kauhea ajatus valtasi minut; #Entä jos ajaudun niin kauas aukosta, että en enää pääse pinnalle?# Samassa pääni plumpsahti veden alle. Vedin suuhuni ryöpyn hiekkaista vettä, enkä saanut henkeä. Yhtäkkiä vatsaani jymähti jotain kovaa. Olin osunut kiveen. Ainut hyvä puoli tässä oli, että en enää ajautuisi kauemmaksi. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, koska happi oli loppumaisillaan. Minä raavin pohjahiekkaa, ja yritin raahautua vastavirtaan kohti vapautta. Se ei onnistunut, vaan liu'uin kauemmaksi sen kiven ohi ja olin taas virran viemänä. Puhalsin veteen kuplia ja yritin epätoivoisesti kauhoa poispäin. Sitten kumahti. Tällä kertaa pääni oli osunut hieman pienempään kiveen, silti kovaan. Näin kuinka vedessä oli yhtäkkiä punainen häivähdys. Huomasin että se tuli päästäni. Otin vielä viimeisen yrityksen kohti vapautta, ennen kuin vajosin syvään pimeyteen.

//Huom, Kuupilvi ei kuollut, teen vielä tarinan, missä se näkee tähtiklaaninn yms.//
Vastaus:5KP:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terätassu, Myrskyklaani
05.12.2013 11:23
"Hei, Terätassu menisitkö Tulikukan, Saarniturkin ja Hallatassun kanssa partioon?" Hopeatähti ehdotti minulle, nyökkäsin vastaukseksi. Istahdin ja peseydyin ripeästi, nousin ylös ja lähdin tallustamaan kohti Vaahtokukan pesää. "Hei, Vaahtokukka!" huikkasin hänelle pesän suulta. "Hei, odota hetki järjestelen juuri yrttejä."Hän huikkasi pesästään. Kävin istumaan ja töykin lehteä tylsistyneenä. #Miksi lehtisateen pitää koittaa jo?# Tuumin siinä kun istuin. "Hei voit tullajo sieltä!"Hän naukui tyynesti. Venyttelin ja astuin sisään samassa ilmoille leihjahti ihana tuoksu joka täytti koko kehoni. "Mitä sinulla siis oli Terätassu?"Hän katsahti minuun yllättyneenä. "Siis ööh.. niin tulin kertomaan tästä haavasta maamassani." Huokaisin ja lysähdin istumaan. "Katsotaan, tuo on aikamoinen viiltohaava. Mistäs sinä sen sait?"Hän naukaisi innokkaan. "Tuota kettu teki sen."Mumisin vastaukseksi. "Kettu!"Hän huudahti peloissaan mutta rauhoittui ja huokaisi tyynesti. "No voin kokeilla Hanhikkia tuohon haavaan." Hän mutisi ja kääntyi ottamaan juuria. Hän pureskeli niitä tovin ja hieroi sitten sitä haavalle. "Se saatta kirpaista pikkuisen." Hän huomautti."Noin valmista. Voit nyt mennä ja muista tulla laittautumaan huomenna täällä!" hän huikkasi vielä nopeasti pesän suuaukolta. Nyökkäsin ja lähdin tallustamaan sisemmälle leiriin.

//Myöhemmin//

Riensin nopeasti Tulikukan, Saarniturkin ja Hallatassun luokse. "Noniin" Tulikukka aloitti "Käymme nyt Varjoklaanin rajan läpi ja palaamme tänne. Toinen partio jatkaa siitä iltapartiossa Tuuliklaanin rajalle." Hän naukui ryhdikkäästi ja nopesti. Lähdimme kohti Muinaista tammea. "Täällä on vahva tuoksu, se kuuluu hiirelle."Äkkäsin nopeasti vähän matkan päästä leiristä."Voit napata sen."Saarniturkki naukaisi. Lähdin jäljittämään hajua ja tovin kuluttua olin sen lähellä, see pieni hiiri joka heinikossa vain söi. Pudottauduin vaanimis asentoon ja muistin miten Nopsavarjo sen teki. Hivuttauduin äänttömästi aluskasvillisuuden seassa ja loikkasin eteen päin ilman etä hiiri huomasi minua purin siltä niskat ja #Onnistuin!# ajattelin ääneti #Mitäköhän Nopsavarjo siihen sanoo?# mietin ja lähdin tallustamaan hiiri suussa kohti takaisin sinne missä Saarniturkki oli kehottanut minua pyydystämään sen hiiren. "Saarniturkki? Missä te kaikki olette?" Huhuilin vaiston omaisesti. Jätin hiiren maahan ja peitin sitä mullalla. Lähdin kartoittamaan heitä mutta en vain löytänyt, hajuja oli niin paljon etten tiennyt minne olisi pitänyt mennä joten palasin hiiren luokse ja jäin siihen odottamaan jospa joku tulisi. Huomasin kaislikossa jotain ja uuden kissan tuoksu leimahti ympärilleni. "Kuka siellä en pelkää sinua!" sähisin. "Pelleiletkö sinä pieni oppilas?" Joku murisi pusikosta.Ujutin kynteni esiin ja murisin. Pusikosta astui esiin musta naaras jolla oli kellertäviä raitoja ja eriväriset silmät. "Kuka olet!" Murisin raivokkaasti. "Olen Salama.Entä sinä?" Hän sähisi. "Terätassu." Murisin. "Oli kunnia tavata, koska et elä kauaa." Salama vihoitteli ja liutti pitkä terävät kyntensä esiin ja loikkasi valtavalla loikalla minua kohti ja lävisti turkistani palan irti. Kipu oli siettämätöntä mutta pysyin vahvana. Lähdin kohti puita ja kapusin puuhun en siksi että olisin hakenut turvaa vaan yllätykseksi, tiirailin puusta Salamaa joka etsi minua. Hyppäsin puusta naaraan selkään ja purin tätä lavasta, Salama kaatusi kyljelleen mutta pinkoi takaisin jaloilleen. Naaraan lavasta virtasi verta mutta hän oli kuitenki voimissaan. Hän hyökkäsi minua kohti ja puri minua kurkusta. #Tähtiklaani auta!# ajaattelin, samassa metsästä kuului tuttu ääni. "Saarniturkki!" huudahdin kun hän syöksyi Salaman päälle ja viskasi tämän puuta päin. Salama murisi ja pinkoi paikalta pois. "Oletko kunnossa Terätassu?" Hän kysyi mutta olin jo pyörtynyt.
Vastaus:15KP:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mahlapentu,jokiklaani
04.12.2013 22:09
Aamu alkoi sarastaa ja klaanin jäseniä alkoi ryömiä pois pesistään. Kuului vain hento tuulen humina. Pihkapentu nojasi Sädemielen kylkeen ja nukkui pentutarhassa. Pian Pihkapentu alkoi taas nukkua muiden klaanikissojen juttelusta piittaamatta. Aurinko alkoikin jo paistaa pentutarhaan ja lämmittämään Pihkapennun toista kylkeä. Kaiken tämän ihanan nukkumisen pilasi kiljaisu, joka kuului Pihkapennun vierestä.
”Mahlapentu! Mitä tuo oli?” Pihkapentu sähähti ja nousi istumaan närkästyneenä.
Mahlapentu haukkoi henkeä ja katsoi maahan suurilla meripihkanvärisillä silmillään. Pihkapentu huomasi, ettei kaikki ollut hyvin ja asteli Mahlapennun luokse ”Mi-mikä on?” hän kysyi varovaisesti siskoltaan.
”I-isä…” Mahlapentu vaikeroi. Pihkapentu katsoi Mahlapentua ihmeissään ”Mitä isästä? Tuleeko hän takaisin?” Hän ulvaisi ilosta.
Mahlapentu ravisti päätään ”Ei, en tiedä haluatko kuulla..” hän kuiskasi niin, että Pihkapennun oli pinnisteltävä kuullakseen siskoaan.
”Kerro! Nyt!” Hän määräsi
Mahlapentu avasi suunsa ja alkoi sanella sanoja nopeasti ”I-isä taisteli suurta ruskeaa kissaa vastaan, hän oli voitolla mutta sitten…” Mahlapentu alkoi itkeä unensa muistelemisen takia.
Pihkapentu tiesi jo, mitä kävi hänen unessaan. Hän istui Mahlapennun viereen ja yritti parantaa siskonsa oloa. ”Se oli vain uni, ei yleensä pennut näe tähtiklaanin lähettämiä viestejä” Hän kuiskasi hiljaa.
Mahlapennun niskakarvat alkoivat laskeutua ja hän veti kyntensä piiloon. ”Olet oikeassa, se oli vain pahaa unta” Mahlapentu kuiskasi hiljaa katsoen kaukaisuuteen.
Sädemieli alkoi heräillä Pihkapennun ja Mahlapennun vieressä. Hän venytteli ja istahti pentujen viereen. Hän aloitti lauseen iloisesti, mutta lopetti puhumisen, kun näki Mahlapennun itkevän. ”Mikä on, Mahlapentu?” hän kysyi lempeästi.
Mahlapentu käänsi päänsä ja katsoi pentutarhan seinään ”Näin vain pahaa unta” Hän puuskahti, eikä halunnut kertoa mitään unestaan Sädemielelle, vaikka hän olikin Pihkapennun ja Mahlapennun varaemo, hän ei koskaan tuntenut oloaan niin turvalliseksi kuin Mesisydämen kanssa. Pihkapentu hyppäsi kissojen väliin ja maukaisi ” Tule, Mahlapentu mennään leikkimään muiden pentujen kanssa!”
Mahlapentu taapersi Pihkapennun kanssa ulos hymyillen vähän.

Vastaus:Tuntui nyt siltä että kirjotit Pihkapennulla etkä Mahlapennulla mutta 11KP:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkasielu,Tuuliklaani
04.12.2013 20:50
//käytin suurkiveä koska en tiedä mikä on tuuliklaanilla suurkiven tilalla. Ja jatkan siitä huolimatta kotkan lomaa vaikka nyt välissä kirjotinkin tarinan ;)) //

Heräsin kun joku tökki minua ylös, Katsahdin lapani yli ja huomasin erään klaanimme sotureista tökkivän selkääni.
”Ylös Kotkatassu tänään on sinun tärkeä päiväsi.”Siristin vähän aikaa silmiäni, mutta sitten huomasin että herättäjäni oli Kuupilvi.
”Mitä ?? Miten niin tärkeä päivä?” Kysyin hämilläni.
”Näet kohta mutta tule pian!!”
Kuupilvi kääntyi nopeasti ja lähti oppilaiden pesästä.”
Nousin ripeästi ylös ja pesin itseäni hieman. Jos se nyt kerran niin mullistava tapahtuma oli niin täytyihän minun hieman siistiytyä.Pesun jälkeen nousin ylös ja löntystin ulos oppilaidenpesästä.
Pesän ulkopuolella pysähdyin ja katsahdin suurkivelle.Kaikki klaanin kissat olivat kokontuneet sen äären kuin odottaen jonkin Tähtiklaanin kissan hyppäävän suurkivelle.Yhtäkkiä huomasin liikettä päällikön pesäällä, Seittitähti harppoi suurkiveä päin.Tajusin että minun pitäisi liittyä muiden seuraan, tassuttelin muiden luokse ja istatauduin muiden oppilaiden viereen joukon taka osiin.Mietin:#Mitäköhän Kuupilvi oli tarkoittanut sillä että minulle tapahtuisi jotain erityistä?#
Seittitähti hyppäsi sulavasti suurkiven päälle ja huusi:
”Jokainen oman riistansa saalistamaan kykenevä tulkoon suurkivelle klaanikokoukseen.”
Muutama soturi kömpi esiin soturin pesästä, mutta muut olivat jo suurkiven edessä.
Huomasin että muut oppilaat katsoivat merkitsevästi minua. #Mitä ihmettä oikein tapahtuu?#
”Nyt kun kaikki ovat paikalla voimme aloittaa. Jälleen kerran on erään oppilaan vuoro tulla soturiksi!”
Siinä hetkessä tajusin kuinka tyhmä olin ollut, mitä muutakaan tärkeää minulle voisi tapahtua suurkiven ääressä kuin nimitykset.
”Kotkatassu tulisitko tänne?”
Kävelin rivakasti suurkiven lähelle ja istahdautauduin mukavasti. Nyökkäsin päällikölleni kunnioittavin elein ja hän nyökkäsi takaisin.Päälikköni alkoi puhua.Tärisin kauttaaltani enkä meinannut pysyä pystyssä.

”Minä, Seittitähti, Tuuliklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen.Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakimme, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi.Kotkatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puollustaa klaania jopa henkesi uhalla?

”Lupaan!”

”Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi, Kotkatassu tästä päivästä lähtien sinut tunnetaan Kotkasieluna. Tähtiklaani kunnioittaa sinun nopeuttasi ja metsästys taitojasi ja hyväksymme sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi!”

”Kotkasielu,Kotkasielu!!”
Kaikki kissat huusivat Kotkasielun umpärillä.Olin katketa riemusta olin vihdoin soturi!! Kaikki tulivat luokseni ja huusivat nimeäni!! Seittitähti käveli luokseni ja sanoi:
”Onnea Kotkasielu, muista että partioit koko ensi yön etkä saa puhua mitään.”
”Kiitos Seittitähti ja toki muistan.”
Päällikköni nyökkäsi ja kääntyi ympäri lähteäkseen tassuttelemaan kohti päällikön pesää. Katselin vähän aikaa miten kissat jakautuivat partioihin tai lähtivät joihinkin ommin puuhiinsa.Sitten käännyin kohti tuoresaaliskasaa olin onnellisempi kuin koskaan.Mietin:#Milloinkahan pääsen ensimmäiseen kunnolliseen partiooni ja millaista olisi nukkua sotureidenpesässä.# Valitsin tuoresaaliskasasta pulleimman hiiren mitä löysin ja asetuin mukavasti syömään sitä. Hiiren maku levisi suuhuni, maku oli tavallistakin huumaavampi.Huomasin klaanin varapäällikön Kastanjahännän kävelevän luokseni.
”Kotkasielu haluaisitko lähteä metsästämään tänään, riista alkaa olla vähissä ja muut soturit ovat muissa puuhissa?”
”Tottahan toki menen Kastanjahäntä.”
Nyökkäsin kunnioittavasti ja varapäällikkö lähti kävelemään kohti sotureidenpesää päiväunien toivossa, luultavasti.Söin hiiren loppuun ja nousin ylös, katsahdin leirin suuaukolle ja huomasin Ruostepuron pentuineen. Pennun leikkivät ja telmivät yhtenä karva kasana. Ruostepuro katseli tyytyväisenä pentujaan ja söi hiirtä.Lähdin tassuttelemaan kohti Ruostepuroa.
”Huomenta Ruostepuro!”
”Huomenta tuoresoturi.”
Ruostepuro vastasi, olin imarreltu huomiostani.Katselin pentuja, Ruostepuro huomasi sen.
”Eivätkö oliekkin suloisia?”
”Voi kyllä! Mutta minun pitää mennä hyvää päivänjatkoa.”
”Hei sitten Kotkasielu!”
Kävelin ulos leiristä, ja tassuttelin mäen päälle. Katselin aurinkohuipu auringossa kimmeltelevää järveä, huomasin kissan tassuttelevan rannalla. Se oli Kuupilvi. Juoksin tuon luokse, mutta voi kompastuin mäessä ja lähdin vierimään alas mäkeä. Vauhti oli kova ja korvissani soi. Törmäsin johonkin ja kuului loiskahdus, Kuupilvi oli tippunut järveen ja rimpuili rantaa kohden. Ojensin tassuni Kuupilvelle.
”Tartu tassuuni !”
Kuupilvi rimpuili rannalle eikä edes yrittänyt tarttua tassuuni.
”Osaan kyllä itsekkin ja miksi ihmeessä törkkäsit minut järveen?!”
”Anteeksi se oli vahinko, kompastuin mäessä , vierin alas ja törmäsin sinuun.”
”Syytä ollakkin pahoillaan olen litimärkä, miten voin muka enää metsässtää?”
”Mennään leiriin, minä voin metsästää puolestasi.”
”Kiitos, mutta osaan leiriin kyllä itsekkin.”
Kuupilvi kääntyi ja lähti juoksemaan kohti leriä. Hän kääntyi ja huusi ärtyneellä äänellä :
”Muistakkin sitten metsästää tupla määrä!”
”Joo joo!”
Odotin kunnes Kuupilvi oli hävinnyt näkyvistä, sitten lähdin kävelemään pois päin järvestä.
Katsahdin nummille päin, raotin suutani hieman. Ilmassa tuoksui tuore jänis.

Metsästyksen jälkeen.....

Sain kiinni kolme jäistä ja yhden rastaan, mielestäni se riitti. Tassuttelin kohti leiriä, matkallani huomasin pensaassa rapistelevan hiiren. Pudotin riista maahan ja lähdin hiipimään kohti hiirtä.Kun olin hännän mitan päässä hiirestä, tein salaman nopean liikkeen ja puraisin hiirtä niskasta. Hiiri valahti rennoksi. Poimin mukaani muun riistan ja massuttelin leirin suulle. Näin tuoresaaliskasalla ruokailevan Kuupilven.
”Joko turkkisi kuivui Kuupilvi??”
Kuupilvi vain vilkaisi minua ja jatkoi syömistä.Vein saaliini tuoresaaliskasaan ja otin jäniksen, menin Kuupilven viereen syömään.Ilmeisesti Kuupilvi ei ollut minulle suopealla tuulella, koska hän häipyi heti sotureiden pesään syötyään.Söin jänistä rauhassa kunnes näin Kuupilven tulevan sotureidenpesästä kohti minua.
”Hyvä on saat anteeksi tämän kerran!”
”Kiitos Kuupilvi”
”Mutten kyllä voi käsittää miten kompastuit muka mäessä.”
”Kompastuin kiveen kun juoksin.”
”Olisit jatkossa hieman varovaisempi!”
Kuupilvi kääntyi ja tassutteli sotuireidenpesään.>>Saimpahan sentään anteeksi.<<Söin jäniksen loppun ja lähdin sotureidenpesään.Päätin ottaa pienet päikkärit. Pitihän minun vartioida leirie ensi yö.

Illalla......
Joku tökki minua ylös.
”Kotkasielu, Kotkasielu.”
Se oli kastanjahäntä.
”Herää jo .”
Nousin unenpöpperössä istualleni ja rupesin sukimaan turkkiani.Kuulin ulkoa tuulen ulvontaa.>>Tästä tulee kylmä yö<<Tassutelin ulos ja katsahdin aukiolle, sen keskellä istui Seititähti joka viittoi minulle hännällään.Juoksin tuon luokse.
”Sinun tulee vartioida leiriä sanomattasanaakaan koko yö.”
”Selvä Seittitähti.”
Isttuduin aloilleni ja seurasin kun Seittitähti käveli pesälleen.Kun hän hävisi näkyvistä suuntasin katseeni taivaalle, hopeahännän tähdet kimmelsivät kirkkaasti yö taivaalla.Kuulin leirin laitamilla olevata pensaasta kahinaa.Valmistauduin hyökäämään, mutta mitään ei tapahtunut.Lähdin hiipimään kohti pensasta, pensaan lähella kuulin pienan miukaisun. Työnsin pääni pensaaseen ja näin Punatassun.Hän oli jäänyt kiinni johonkin kaksijalkojen muovi kapistukseen.
”Punatassu mistä ihmeestä sait tuon?”
”Se jäi tassuuni kiinni kaksijalkalan lähellä, olin niin nolona että menin tänne piilon ja yritin saada sitä irti, mutta se vain meni enemmän solmuun.”
”Annas kun autan.”
Tartuin muoviseen lätuskään kiinni, se tahtoi väkisinkin liustaa tassuistani, mutta sain kuin sainkin sen irti punatassun tassusta.
”Noniin mene nopeasti oppilaiden pesään, mutta älä vain kerro kenellekkään.”
”Selvä!”
Olin huolissani,olin rikkonut soturilakia kun olin puhunut Punatassulle. >>Entä jos hän kertoo jollekkin, ja lopulta Kastanjahäntä saa kuulla, mitä kauheaa siitä voisikaan seurata?”

//JATKUU//

Vastaus:22Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mantelitassu, Jokiklaani
04.12.2013 20:15
Mantelitassu pitei simiään kiinni ja kuuntei, kuinka talitijainen sirkutti melkein jo lehdettömän pensaan oksistossa.
"Mantelitassu?" Joku mau'ahti pirteästi. Mantelitassu kuuli, kunka talitiainen hiljeni, lehautti siipiään ja lennähti pois.
"Säikytit tiaisen pois." Mantelitassu huomautti kärkkäästi siskolleen.
"Ai.. Anteeksi vain." Laulutassu tuhahti leikkisästi. "Metsästin sinullekkin."
"Kiitos." Mantelitassu maukui ja tunsi, kuinka Laulutassu ujutti laihan hiiren tassujensa alle. Mantelitassu haukkasi siitä muutaman pienen palan.
"Onko sinulla kiire juuri nyt?" naaras kysyi siskoltaan.
"Eii oikeastaan." Laulupentu tuumasi ja laski häntänsä mantelitassun lonkalle.
"No tekisitkö jotain minun kanssani. Olen ollut yksin koko päivän." Mantelitassu maukui.
"Taas yksin? Mikset tee jotain?" Laulutassu kysyi.
"Ei minusta ole mitään hyötyä.." Mantelitassu mumisi ja huiskautti häntäänsä.
"No ehkei..," Laulutassu mumahti kiusaantuneena. "mutta tehdään jotain hauskaa nyt." Laulitassu nousi pystyyn ja töytäisi Mantelitassua.
"Tule."
Mantelitassu nousi ylös siskonsa avustuksella ja nuuhki ilmaa.
"Mitä me sitten teemme?" naaras kysyi.
"Näet sitten.." Laulupentu sanoi mystisesti. "Taisiis kuulet."

Mantelitassu makasi ryteikössä leirin lähettyvillä. Leirissä, jota kunnostetaan oli täynnä tohinaa. Mantelitassu kuunteli. Laulupennun askeleiden äänet tulivat yhä lähemmäksi ja pian Laulutassu oli siskonsa vierellä.
"Mennään." Laulutassu maukaisi jä töytäisi siskoaan. "Varmistin, että Teerenlento on paikalla."
"Mitä me siis olemme tekemässä?" Mantelitassu kysyi epävarmana. "Senhän piti olla hauskaa!"
"Niin se onkin. Tehdään kepposia Teerenlennolle. Olen jo suunnitellut muutaman ja-" Laulutassu kertoili pirteänä.
"EI!" Mantelitassu kiljaisi niin, että lähipuissa istuvat harakat lennähtivät pois.
"Miksei? Vain muutama pikkupila." Laulutassu ihmetteli ja kietaisi häntänsä siskonsa häntään.
"Teerenlennon hermot ovat hyvin kireällä muutenkin! Tulipalokin ja kaikki.." Mantelitassu henkäisi. Laulutassu ynähti tuohtuneena.
"Yritin vain keksiä jotain hauskaa." Laulutassu totesi ykskantaan ja auttoi siskonsa pois ryteiköstä. Mantelitassu talsi siskonsa avustuksella leiriin.
"Vienkö sinut parantajan pesään lepäämään?" Laulutassu kysyi.
"Juu.." Mantelitassu mumisi ja päästyään parantajan pesään asettui sen perälle makaamaan. Naaras huokaisi, painoi päänsä tassuilleen ja sulki silmänsä. Teerenlento kävi pesässä muutamaan otteeseen ja kun parantaja ei enää rampannut edestakaisin, Mantelitassu nukahti.

//Täysin inspitön tarinanpätkä, joka oli oikeastaan pakko tehdä, ettei Mantelia poisteta//
Vastaus:14KP:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pisaraturkki,jokiklaani
04.12.2013 20:14
heräsin ja nousin pystyyn.
Olin masentunut kun emoni oli kadonnut.
"Pisaraturkki"vapiseva ääni kuului.
tunsin äänen Tuiskutuuleksi.
"Pi-Pisaraturkki,Kirsikkapentu on kadonnut."tämä nyyhki ja vähitellen hän purskahti itkuun.
Kauhistuin ja nuolin tätä lohduttavasti.

myöhemmin

"Tuiskutuuli,minä lähden"sanoin
"Minne."Tuiskutuuli ihmetteli. hänen silmissään loisti pelko.
"Menen etsimään äitiäni."kerroin ja nuolaisin tätä pari kertaa.
"Tarvitsetko matkayrttejä?"Tuiskutuuli kysyin pelokkaasti.
"En"hymähdin
"Rakastan sinua vaikka kuolisin."Kerroin kosketin kuonollani tämän kuonoa.
"Niin minäkin sinua."Kumppanini nyyhki vähän.

Taas myöhemmin

Olin matkannut jo tunteja.
Huomasin kilpikonnakuvioisen pennun
"KIRSIKKAPENTU!!"Karjuin ja juoksin tämän luo.
"Mitä teet täällä eikö sinun pitäisin olla pentu tarhasa?"kysyin pennultani ja hukutin tämän nuolaisuhin.
"Lähdin koska klaanielämä ei sovi minulle."pentu sanoi ja hymyili
"Sinulla pitäisi olla emo ja kaikki."hätäännyn kun kirsikkapentu hymyili minulle.
"Minulla on jo kaveri. minun kumppani."Kirsikkapentu hymyili ja toi saman kokoisen kollin.
"KUMPPANIN?!"ihmettelin.
"Olen Soul."kolli naukasi.
"Selvä."nyrpistin tyttärelleni kuonoa ja meinasin jatkaa matkaa
"Hei odota isä!voitko jäädä tänne yöksi??Kirsikkapentu kysyi.
"No hyväö on Kirsikkapentu"hymähdin.
"Vielä pikku korjaus.muutin nimeäni ja se on nyt Kirsikka."tyttäreni naukasi ja hymähti.

///tosi tönkkö kirsikan voi laittaa erakoihin ja nyt sen nimi on kirsikka. ja sen kumppani on soul Joka on paha. Kirsikastakin tulee murhan himoinen xD teen Soulin lähi päivinä.
Vastaus:10KP:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Karviaisvirta, Jokiklaani
04.12.2013 15:02
Karviaisvirta asteli pitkin joen vartta jylmän tuulen kutitellessa tämän kasvoja. Joki solisi apean kuuloisena. Maa oli märkä ja ilma kylmä. Karviaisvirta huokaisi ja katseli jokea kävellessään. Karviaisvirta erotti sakean joen pohjassa jotain valkeaa. Kolli kurottautuu lähemmäs katsomaan, mikä se oli. Karviaisvirta hymyili erottaessaan kauniin kiven paremmin. Hän olisi halunnut poimia kiven joesta kumppanilleen tai edes katsoa sitä, mutta, kun kolli koitti vettä tassullaan se oli kylmempää kuin ennemmin. Karviaisvirta värähti ja vetäisi tassunsa pois. Karviaisvirta empi, mutta halusi tosiaan sen kiven ja loikkasi veteen.
Kolli pysytteli hetken veden pinnalla, ennenkuin sukesi. Karviaivirta kuopaisi etutassulaa pohjaa ja yritti saada kiveä tassuihinsa, mutta se teki vedestä sakeampaa, kun pohja sekoittuu veden virtaan. Karviaisvirta hapuili kiveä tassuihinsa ja tunsi sen. Kolli kääntyi, potkaisi joen pohjaa ja nosti päänsä pintaan. Karviaisvirta haukkoi henkeä ja polki vettä, kunnes sai otteen rantakivestä ja nousi ylös. Karviaisvirran oranssista turkista tippuili vettä. Karviaisvirta ärähti ääänettä huomatessaan, mitä oli nostanut pintaan. Se oli karhea ja ruskea kivi. Karviaisvirta oli ottanut väärän kiven. Kolli kumartui uudelleen veden ääreen. Pohjassa loisti taas valkea kivi. Karviaisvirta pulahti taas joteen, pysytteli hetken pinnalla ja sukelsi. Karviaisvirta yritti olla rauhallisempi, mutta vesi virtasi kovasti ja kiveä ei ollut helppo saada. Karviaisvirta kahmaisi kiven jälleen käpäläänsä ja toivoi, että se oli tällä kertaa oikea. Kolli polkaisi jalallaan pohjaa noustakseen pintaan, mutta yritti väärässä kohdassa. Karviaisvirran päälaki osui terävään kiveen, joka raapaisi kollin otsaan suuren avohaavan. Haava alkoi vuotaa verta. Veri sotkeutui veden virtaan. Karviaisvirta tunsi sietämätönsä kipua, mutta oli vaipumassa tajuttomaksi. >Älä pyörry!< Karviaisvirta huusi päänsä sisällä täysin tehottomasti. Karviaisvirralta loppui happi. Kolli kellui tajuttomama vedessä ja ajelehti joessa virran mukana.
Karviaisvirta näki emonsa kasvot, Aaltojuovan kasvot. Naaras katsoi pikaansa lempeästi, mutta surumielisesti.
"Uskon, että tiedät, miksi olet täällä.." joku kuiskasi. Karviaisvirta kääntyi kuolleen isänsä puoleen. Karviaisvirran silmissä kimmelsi kyynel, kun kolli tajusi, miksi oli täällä. >Minä kuolen! Tai siis kuolin!< kolli älysi.
"Olen pahoillani, mutta... Karviaisvirta, sinä kuolet." Aaltojuova huokaisi.
"Mutta saat vielä hetken aikaa hyvästeihin.." Ruskolehti naukaisi. Näkymä haihtui ja Karviaisvirta avasi vaivalloisena silmiään.
"Karviaisvirta!" Haapasydän kirkaisi ja nuolaisi Karviaisvirran kasvoja. Joku oli nostanut Karviaisvirran joesta rannalle, sillä itse kolli ei ollut siihe päässyt. Karviaisvirran edessä oli läikkä verta. Sitä oli myös kollin kasvoissa. Vasen silmä ei nähnyt mitään.
"Karviaisvirta?! Onko tuo Karviaisvirtaa?! Ei!" Joku kiljui ja juoksi paikalle. Se oli Tiikerijuova. Karviaisvirta nosti päätään ja katsoi Tiikerijuovaa. Sirpalesydänkin oli paikalla ja katsoi järkyttyneenä Karviaisvirtaa.
"Lähetin Hiekkatassun hakemaa parantajaa." Harmaa soturi naukui. "He ovat tulossa."
Karviaisvirta muisti kiven ja tunsi sen tassunsa alla. Viimeisillä voimillaan kolli työnsi kauniin kiven kumppaninsa, pentujensa emon eteen. Karviaisvirta kohotti hieman kasvojaan ja yritti hymyillä. Voimattomana kollin pää retkahti vasten maata.
"Eii!" Joki parahti vielä. Sitten kaikki sumeni.. Karviaisvirta oli kuollut.

//So sad ;__; Karviaisvirran vois siis nyt poistaa//
Vastaus:;_; Poistan Karviaisvirran.

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumitassu, Tuuliklaani
04.12.2013 07:10
Mestarini Punarintasiipi naukaisi minulle että haistoi jäniksen tuoksua, tosin aika heikkoa.
"Pyydystänkö minä siis jotain?" kysyin kallistaen päätäni ja istahtaen maahan mietteliään näköisenä.
"Totta toki, haistan nyt myös tuoreen jäniksen hajun joten ole valppaana ja etsi Se. Klaanimme kaipaa paljon riistaa nyt lehtisateen aikana. Myös tulipalot ovat olleet huonoksi leirillemme, vaikka Se yksi metsäpalo ei tänne yltänytkään" nyökkäsin ja kehräsin tyytyväisenä. Ajatella, jos saisin ihan oikeasti nyt pari jänistä... Oikein suurta! Ja Seittitähti olisi varmasti ylpeä minusta. Ja siskoni, Ruostepuro!
"vainuan jäniksen, joka on lähistöllä" nau'uin pää ylhäällä suutani raottaen haistaakseni kaiken paremmin. Olin varma että löytäisin kaksi jänistä! Kyyristyin matalaksi ja hiippaillen aloin kulkea siihen suuntaan missä arvelin jänisten olevan. Kuulin kuinka jänis tömisti maata toisella takajalallaan vähän aikaa, Mutta sitten Se jatkoi syömistä.

Alasin leiriin yhden jäniksen ja yhden linnun kanssa iloisesti niitä kantaen, suurin jänis ja liha on oli päässyt karkuun mutta olipahan edes jotakin. Klaanivanhuksille vein heti riistat joita olin napannut, sillä he ne ansaitsivatkin.
"Terve Lumitassu" kuului ääni johon en ole kerinnyt tottua. Tiikerinsilmä, kolli jonka kummatkin silmät olivat vahingoittuneet pahasti.
"Hei Tiikerinsilmä, toin tänne teille hieman syötävää" kehräsin pudottaen saaliit maahan ja istahtaen maahan.
"Onpa mukava" Tiikerinsilmä kehräsi. Kolli oli vasta noin 11 kuuta vanha, eli ei kovin vanha. Huomasin kollin tietävän, että missä minä olin.
"Kerronko tarinan?"

//sori lyhyys
Vastaus:8KP:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terätassu, Myrskyklaani
03.12.2013 17:35
"Noin, juuri!" Nopsavarjo huusi minulle. Kyyristyin uudestaan ja ponkaisin ilmaan kynnet ojossa ja nappasin linnun käpäliini, taiton sen niskat ja vein sen Nopsavarjon luo. "Hienoa, Terätassu. Olet saanut jo yllinkylli riistaa, viet siitä osan klaaninvanhimmille ja osan kuningattarille." Hän maukui minulle ylpeästi. "Selvä, käyn sen jälkeen Hopetähden luona." Huikkasin hänelle ja otin osan riistasta mukaani ja tassuttelin leirille.
"Hei, Hopeatähti!" Hihkaisin hänelle. "Hei Terätassu, ompa iso lintu kenelle se on?" Hän naukui. "Se on sinulle, saimme Nopsavarjon kanssa paljon riistaa!" Hihkaisin iloisesti hänelle. "Mutta minun pitää nyt mennä." Hän käveli tiehensä ja huomasin Tuulitassun syömässä. Hän nosti päätään ja viittoi minut sinne. " Hei Terätassu!" Hän naukui tyynesti ja väräytti korviaan. "Hei." Naukaisin ja nuolin käpälääni. " Tuota tiedätkö missä Harmaaraita on?" Hän tuhahti vähätellen. "En ole varma kai hän on partiossa." Sain vihdoinkin sanottua. "Juuri näin!" Tuulitassu sähisi "Siis sinäkään et tiedä, minulla olissi hänelle asiaa ja häntä ei näy!" Hän ärisi. Venyttelin ja lähdin matkoihini. #Onko harmaaraita kadonnut?# phdin hetken ja huomasin olevani oppilaiden pesällä kävi peremmälle ja menin sammalvuoteelleni. Asettauduin mukavasti ja nukahdin.
Vastaus:6KP:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: tuulipentu , tuuliklaani
03.12.2013 16:37
"Soturimme toivat tämän pennun leiriimme. Olkoon nimesi tuulipentu" Seittitähti sanoi. Tunsin ylpeyttä uudesta nimestä. Saarnijalka hymyili minulle ja toivoin että hän huolehtisi minusta edelleen. "Saarnijalka huolehtii hänestä" Seittitähti jatkoi ja luo kysyvän katseen Saarnijakaan. Saarnijalka hymyili Seittitähdelle. Kun tapaaminen päättynyt menin pentutarhaan Saarnijalan ja muiden pentujen kanssa. Tunsin kuuluvani tuuliklaaniin. Kun heräsin tunsin Saarnijalan pehmeän turkin.
Vastaus:3KP:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
03.12.2013 07:31
Gepardipentu oli Ruotopennun kanssa ainoat, jotka olivat vielä pentutarhassa. Se oli mielestäni omituista, sillä kaksi muuta ensimmäistä pentuani olivat jo oppilaana ja soturina. Huokaisin syvään, Jaguaaripentu oli kadonnut eräänä päivänä... Rakas Jaguaaripentu oli kadonnut, ensin Salama ja sitten Jaguaaripentu...
"Älä sure" Saarnijalka yritti lohduttaa minua ja nuolaisi tassuaan kerran. Näin kuitenkin yhä mielessäni Salamapennun joka voisi tuhota kaiken... En kuitenkaan uskonut siihen, olin aika varma että Hunter oli aiheuttanut Tiikerinsilmälle ja Jadetassulle vahinkoa silmiin. Ei Salamapentu olisi voinut olla vaarallinen, sehän oli vasta niin nuori... Seittitähti oli käynyt ilmoittamassa vasta Salamapennusta huonoja uutisia. Olin ajatellut että he olisivat löytäneet naaraan kuolleena maasta, mutta asia oli aivan eri.
"Tämä on aika huono uutinen, on jo kaksi kissaa jotka väittävät joutuneensa Salamapennun uhreiksi. Jos näin on oikeasti, niin pentusi ei ole enään tavallinen" muistin yhä nuo sanat jotka kaikuivat päässäni. Eikö Salamapentu muka enään ollut tavallinen? Pienen naaraan suloiset salamaraidat olivat omituiset alusta lähtien, klaaniin oli tullut toinen salamaraitainen kissa kylläkin mutta hän oli vaaraton. Mutta keltaiset salamat mustalla Turkilla ennusti pahaa, ainakin niin ajattelin. Olin myös saanut Tähtiklaanilta viestin, että keltainen salama mustalla taivaalla tietää pahaa. Se oli ollut juuri emoni, miksi hän muuten olisi lähettänyt sen kuin suojellakseen minua? Painoin pääni etutassujeni väliin yrittäen nukahtaa, mutta en saanut unta. Ummistin silmäni, mutta silloin sain unta...

Emoni, Sulkaturkki istui ylväänä paikallaan. Olin vanhalla Tuuliklaanin reviirillä. Kaksijalat kävelivät ukkospolkujen reunalla varomatta vastaan tulevia hirviöitä.
"Ruoste, et kuuntele minua nytkään" Sulkaturkki naukaisi ja kohotti päätään ylemmäs. Aivan kuin ylhäällä olisi ollut lintu, mutta siellä oli aivan muuta. Siellä oli kissa, ei vain monta kissaa jotka tulivat alas päin. Kissat eivät voineet lentää, mutta näin jopa isäni. Siilikynnen. Emo ja isä istuivat pian muiden kissojen edellä, muut kissat olivat haalistuneita mutta he istuivat silti paikallaan. Välittämättä mistään. Sitten, ne vain katosivat. Katosivat.
"Ruoste, varomaton kohtaa tiensä"
"Ja rohkea katsoo eteensä" emoni jatkoi. Mitä järkeä tuossa oli? Nuuhkaisin ilmaa ja haistoin emoni sekä isäni hajut, aivan kuin oikeasti he olisivat olleet täällä.
Vastaus:11KP:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terätassu, Myrskyklaani
02.12.2013 20:04
"Terätassu herää!" Nopsatassu huusi korvaani. "Mitä nyt?" Kysyin unisena. "Sinun pitää tulla, meidän pitää lähteä!" Hän tokaisi sähisten. Hän töykki minua käpälällään ja "Olet haavoittunut, mutta se ei haittaa kävelyäsi." Hän mutisi. "Miten niin?" Tokaisin. "Sinulla on iso viilto naamassasi! Katso veteen." Hän kehotti minua. Katsoin ja näin naamani. Siinä oli iso viilto. "Miksi minulla tuollainen on?" Kysyin kyyneleet silmissäni. "Se kettu teki sen. En tiedä paraneeko tuo haava ikinä." Hän sanoi murheellisesti.
Kävelimme polkua pitkin. Tunsin kuinka kyyneleet virtasivat poskillani ja kuinka ne kirvelivät jokaisella askeleellä silmiäni. "Hei Terätassu älä ole murheissasi olet kuitenkin varmaan ainoa kuka tappelee ketun kanssa eikö?" Hän rauhoitteli minua. Nyökkäsin vastauksesi. "Varo!" Huudahdin kun näin kyyn. "Miksi tämän pitää mennä näin?" Nopsavarjo murisi alakuloisesti.
Loppu matkan talustimme hiljaa ja varovaisesti. "Leirissä ollaan menen Hopeatähden puheille. Mene sinä lepäämään." Hän kehotti minua. Menin opilaidenpesälle ja rynnistin nopeasti sammal vuoteelleni. Nuuhkaisin sitä "Tuulitassu!" Murisin. Vaivuin syvään uneen.
Vastaus:4kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultamyrsky, Tuuliklaani
02.12.2013 19:40
- Missä hän on?! vaaleaturkkinen soturi suorastaan ärisi, lainkaan välittämättä parantajaoppilaan pelästyneestä katseesta. Tuuliklaanin parantajan kasvopiirteet palasivat jälleen hänen ajatuksiinsa, mutta nekin hälvenivät soturin pudistaessa voimakkaasti päätään.
"Minä rakastan sinua", lempeä, niin haluttu ääni kaikui korvissa. Ja vaikka kolli tiesi sen olevan vain hänen mielikuvitustaan, hän vilkaisi nopeasti ympärilleen. Ei mitään. Ei siniharmaata, solakkaa kehoa, joka näytti älyttömän hauraalta ja jotenkin.. helposti särkyvältä? Jota teki mieli suojella kaikelta ikävältä, vaaroilta, uhkilta. Nuorukainen toivoi koko sydämmellään ettei naaras joutuisi taistelemaan jonkun suuren pedon kanssa, ainakaan yksin. Hän tiesi että aliarvioi parantajaa, muttei siltikään pystynyt peittämään tätä tunnetta.
Ei enään vihertäviä, suuria silmiä joista vuoti jatkuvasti kyyneleitä joita kukaan muu kuin Kultamyrsky itse ei saisi eikä pääsisi näkemään. Ei lempeää, rauhoittavan aurinkoista mutta silti jotenkin ujoa hymyä, joka sai muiden ympärillä olevien huolet muualle, sai heidätkin hymyilemään.
Kaikki tuntui sujuvan kuin ikivanhoissa tarinoissa tai saduissa, hän oli rakastunut parantajaan, rikkomalla samalla soturilakea, ja olisi valmis suojelemaan Sinisiipeä kaikilta vaaroilta ja ikävyyksiltä. Mutta.. tarinan aina pilaa sana "mutta". Ilman sitä ei voi mitenkään olla, ei voi tulla noin vain onnellinen elämä. Pitää olla hankaluuksia.
Vaaleaturkkinen painoi hampaansa tiukasti yhteen, korvat painautuivat hieman alas kasvoja kohti, ja häntä laskeutui maahan pienesti vapisten.
"En tiedä milloin palaan.. vai palaanko ollenkaan", siniharmaa naaras selitti nopeasti, mutta ääni petti hänet tässäkin. Korvisärkevää, sydän päästi lyönnin väliin, hengitys salppaantui hetkeksi. Parantajan ääni tärisi hieman, se oli muuttunut jotenkin pelokkaaksi, surulliseksi, melkein itkeväksi. Sinisiiven alahuuli väpätti melkein huomaamattomasti, mutta soturi huomasi sen silti. Vihertävien silmien nurkista oli valunut läpinäkyviä kyyneliä, ja ennenkuin vaaleaturkkinen nuorukainen ehti tajuta mitään, heidän kuononsa koskettivat toisiaan. Se oli hellä, nopea kosketus mutta se sai soturin sydämmen hakkaamaan rinnassa niin voimakkaasti, että kävi kipeää. Mahassa tuntui vääntyvän ja kiemurtelevan jokin, kutitti kivuliaasti. Kultamyrsky olisi antanut minkä vain, jotta tämä hetki ei karkaisi minnekään, vaan kestäisi enemmän. Merinpihkan väriset silmät tuijottivat lumoutuneena vihertäviä silmiä, ja hän kumartui jo kosketaakseen Sinisiiven kuonoa uudelleen, mutta parantaja perääntyi äkisten. Kolli voihkaisi harmistuneena, ja tuijotti kuinka siniharmaa naaras alkoi tassutella kohti leirin "oviaukkoa". Keho ei kuunnellut, eikä äänikään totellut. Kultamyrsky saattoi vain katsoi parantajaan perään, yrittää viestittää hänelle katseellaan jotain.
Soturi oli niin onnellinen, kun parantaja kääntyi hänen suuntaansa, teki hieman kömpelön askelen häntä kohti, mutta Sinisiipi vain pudisteli hitaasti päätään. Vaaleaturkkinen pysähtyi paikalleen, tuijottaen epäuskoisena eteensä.
"Jää hyvästi, Kultamyrsky", naaras lausui hyvin hitaasti, kuin maistellen sanojaan. Katsoi vielä pitkään soturia, joka tuijotti epätoivoisesti takaisin, ja loikkasi ulos leiristä, pois.
Sitä hetkeä kolli ei unohtaisi koskaan.
Tämänhetkinen Kultamyrsky aukaisi silmänsä ja hengitti raskaasti kylmää ilmaa. Nenää kirveli hieman, kun suusta lentävä sumupilvi leijui juuri sen vierestä. Hän tunsi edelleen itseänsä tyhjäksi, yksinäiseksi. Vaikkei kolli halunnutkaan myöntää tätä, mutta Sinisiipi oli todellakin vienyt jotain mukanaan. Hänen rakkauden, sydämmen, ihan miten haluatte. (Kuolen tänne kohta, ihan tosi.)
- Hän.. hän.. mustaoranssi naaras piipitti kimakasti, mutta nielaistuaan sai ääneensä varmuutta, eikä se enään tärissyt niin paljon. - Hän kielsi minua kertomasta mitään, Kamomillatassu nosti viimein katseensa maasta ja perääntyi askelen verran.
Kultamyrskyn karvat olivat pystyssä, vaikka hän kuinka yritti peittää raivon ja epätoivon sisällään. Miten hän saattoi olla niin tyhmä? Vaikka kuinka kiristä hampaitaan, vaikka kuinka yritti rauhoittua ja pysäyttää häntänsä liikkeet.. Keho vapisi edelleen, ja kolli istui hetken täysin liikkumatta. Naaras saattoi helposti kuulla murinan ja hampaiden kalinan, muttei uskaltanut liikkua tai huutaa apua.
- Palaako hän takaisin? nuorukainen sai jotenkin lausuttua hampaidensa lomitse, muttei pystynyt vieläkään nostamaan katsettaan. Hän ei tiennyt, mitä tekisi pienelle oppilaalle jos ei saisi tietää muttei siltikään tahtonut nähdä tämän pelokasta ilmettä. Se, että Kamomillatassu oli peloissaan hän aisti liiankin hyvin.
Mustaoranssi oppilas nyökkäsi lyhyeesti, ja henkäisi pikkuisen vapaammin huomattuaan että Kultamyrskyn keho ei enään tärissyt, eivätkä tassut raapineet maata. Vaaleaturkkinen nosti viimein kasvonsa ja sanaakaan sanomatta kulki ulos pesästä, pois leiristä.
Nyt hän tiesi tasan tarkasti, mistä löytäisi Sinisiiven. Kollin askeleet kiihtyivät, eikä tämä välittänyt enään mistään. Ei Näätäpennun innokkaasta vinkumisesta takanaan, ei lumihangista, jotka hidastivat hänen askeliaan, ei edes entisestä mestarista, joka huusi häntä luokseen. Pian Punarintasiiven huudot kuitenkin vaikenivat, ja Kultamyrsky vilkaisi nopeasti taakse. Täältä hän saattoi nähdä tuuliklaanin reviirin ainakin puoleksi, leirin, jopa partion mustana pisteenä jossain järven lähistöllä.
Nuorukainen nyökkäsi ikään kuin kannustavasti itselleen, ja jatkoi matkaa keskittyen ainoastaan yhteen asiaan; kuulampeen ja siellä olevaan parantajaan. Ainakin hän toivoi naaraan olevan siellä.
"Joskus hän oli pelastanut minun elämäni kuolemalta.. Nyt on minun vuoroni pelastaa ja suojella sinua, Sinisiipi"

Kultamyrsky tuijotti edessä avautuvaa maisemaa, ja nielaisi. Valtava järvi, johon kauniina purona laski vettä oikealta ja hänen vierestään. Kuunvalossa järvi näytti olevan täyttä jotain voimakasta ihmettä, ja kolli jopa luuli nähneensä tähtiklaanin soturin, mutta se oli vain hänen mielikuvitustaan. Tuuli pörrötti hellästi kultaista turkkia, kun hän asteli järveä kohti, yrittäen muistaa kaiken näkemänsä myöhemminkin. Kuulampea ympäröivä metsä oli ihmeellisen vaalea ja suojaavan näköinen lehtikadon aikaan, jolloin kaikkialla olisi pelkkää pimeyttä.
Vaaleaturkkinen nuorukainen katseli arasti ympärilleen, astuen ihan järvenrantaan. Yleensä kun oppilaat ovat melkein 12 kuun ikäisiä, he käyvät kuulammella mestarinsa kanssa, ja heidät julistetaan sen jälkeen sotureiksi.
Kultamyrsky nyrpisti nenäänsä hassusti ja tuijotti hetken peilikuvaansa vedenpinnasta. Täällä ei ollut edelleen jäätä, ehkä vain vähän ohut jääkerros sivuilta. Hän oli täällä ensimmäistä kertaa, sillä.. Noh, sanotaan vaikka että Tuuliklaani tarvitsi pikaisesti uusia sotureita, ja hän oli hyvin kauan kaksijalkojen vankina. Tarkoittaako tämä että hänestä tulisi oikea soturi.. vasta nyt?
Soturi pudisti päätään ja tassutteli rantaa pitkin oikealle, etsien katseellaan jotain elollista. Enenmmän häntä pelotti se, että hän löytäisi muut parantajat täältä. Hän ei nimittäin tiennyt, milloin he kokoontuivat tänne uudestaan, eikä Kamomillatassukaan kertonut syytä miksi Sinisiipi oli yht´äkkiä päättänyt vierailla pyhässä paikassa.
Kultamyrsky pysähtyi siihen paikkaan, sulkien hetkeksi silmänsä. Mitä jos parantaja vain näki unta, ja tahtoi etsiä vastauksia tähtiklaanilta?
"En tiedä palaanko enää koskaan", kantautui uudelleen surullinen ääni korvissa, ja soturi jatkoi reippaammin matkaa. Ei, Sinisiipi ei ikinä sanoisi noin jos lähtisi tähtiklaanilta vain vastauksia etsimään. Entä jos..?
- Sinisiipi! Kolli huusi niin kovaa kuin vain pystyi, ja vilkkui ympärilleen. Ei vastausta. Toivo alkoi hiljattain hiipua pois, mutta hän vain pudisti päätänsä ja juoksi. Juoksi, vaikka lihakset olivat kipeät, vaikka keuhkoja poltteli inhottavasti, vaikka ei saanutkaan kunnolla happea.
"Entä jos Sinisiipi haluaa kulkeaa Tähtiklaaniin?"
Kultamyrsky huusi niin kauan, kunnes pystyi vain kähisemään. Tassut liikkuivat vaivallisesti eteenpäin, sydän hakkasi hullusti rintaa vasten, muttei hän pysähtynyt. Jos hän arvasi oikein, jos parantaja tosiaan halusi heittää henkensä noin vain.. hän ei antaisi sen tapahtua. Ainakaan nyt, kun Sinisiipi oli kertonut rakastavansa häntä.
- Minä en enään luovu hänestä, en ainakaan näin säälittävästi ja helposti. En koskaan, kolli mutisi itselleen hiljaa, jatkaen yhä etsintää tallustaen kuraisella maalla.

(Minä kuolen vielä tähän, ette arvaakkaan kuinka minua nolotti kirjottaa tuon :"c Tajuatteko nyt mitä tarkoitin "vaaleanpunaisella"? xc)
Vastaus:25kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
02.12.2013 17:13
Salama haistoi kissan hajun, mutta ei ollut varma asiasta. Minä taas olin varma että edessämme oli joku kissa. Olin jopa näkevinäni mielipuolisen katseen joka tuijotti minua pensaan siimeksestä...
"Kuka tuolla on" Salama sihisi minulle kysymyksen, mutta en osannut vastata. Toivoin etten joutuisi noloon tilanteeseen, kuten viimeksi Hunterin kanssa taistellessani. Olin hävinnyt miltei heti, ja minua melkein jopa puistatti hirviökissa. Mutta kun ruhdistäytyisin, voittaisin pahimmatkin vaarat. Olin silloin varmasti liian nälkäinen tai väsynyt. Pian ilmestyi kissa, jonka katse oli täynnä hulluutta. Peräännyin askeleen, kuka kissa oli? Olin kuullut kissasta jonka nimi oli Liekkisivallus... Mutta oliko mielipuolinen kissa juuri edessäni?
"Tuo on Liekkisivallus" Salama kuiskasi korvaani perääntyen askeleen. Kissan lähelle ei kannattanut siis mennä, ellei sitten itseään halunnut välttämättä murhata.
"Mene pois" murisin varoittavasti ja paljastin piikinterävät hampaani jotka lävistäisivät nahan helposti.
"En" Liekkisivallus ärisi ja tuijotti juuri minua. Miksi? Peräännyin askeleen. Hullu kissa voisi tappaa meidät hetkenä minä hyvänsä, joten viitoin hännälläni Salamaa seuraamaan. Näin kissan seuraavan meitä kuitenkin vaikka kiihdytimmekin vauhtia hieman, mutta en siltikään pelännyt. Puolustaisin henkeäni ja Salamaa vaikka kuka olisi vastassa. Enään en tekisi samoin, kuten Hunterin vastassa kävi. En varmasti. Halusin olla kissoista parhain.
"Mene pois" sihisin ja murisin sekä huidoin tassuillani kynnet paljastettuina hullua kissaa päin varomattomasti. Salama väisti juuri ja juuri tassuani kumartumalla mutta murisi minulle silti.
"Tule jo" Salama mumisi ja vilkaisi minua, kun lähestyin Liekkisivallusta. Kissan katse oli edelleen täyttä hulluutta.

Heräsin siihen, kun Salama paineli takajalkaani hämähäkinseittiä varoen. Ummistin silmiäni uudelleen mutta näin vain yhden, pelottavan silmän... Reväytin silmäni auki. Missä Salama oli?
"Hei ole paikoillasi, muuten en hoida sinua ollenkaan" Salama murisi hiljaa väläyttäen minulle varoittavan katseen. Salama sai murahduksen takaisin samalla mitalla.
"voisit pistää suusi kiinni tai joku löytää meidät ja oltais variksenruokaa" mumisin samalla kun nousin ylös istualteen. Salama tuijotti minua mutta katsoi taas yrttejä joita olin Sinisiiveltä saanut mukaan.
"Olisit pyytänyt lisää yrttejä ja vinkkejä" Salama murisi hiljaa katsomatta minuun lainkaan. Sinisiipi oli myös antanut vinkkejä ja tiesin mikä tarkoitus kaikilla yrteillä ja muilla olikaan.
"En muistanut" keksin hätävalheen jonka Salama uskoi heti. Naaraan katse pehmeni mutta salamaraita vain mumisi jotain. Mumisi jotain epämääräisiä vasta lauseita. Mutta Salama halusi olla vain hankala, sen tiesin.
"ota unikonsiemeniä tuolta" Salama mumisi osoittaen hännällään pientä yrttikasaa, joissa oli paljon yrttejä. Kaikki, mitä mukaan olin saanut.

//jatkoa kuka vaan x3
Vastaus:15 kp:tä. x3

~Varpunen

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: tuulipentu , tuuliklaani
02.12.2013 16:01
Jatkuu. Tuuliklaanin leiri oli kotoisan ja mukavan tuntuiselta. "Kuka tämä on ?" Seittitähti kysyi. Minä tiesin hänen tarkottaneen minua. "Löysimme hänet metsästä" minua kantanut kissa sanoi. "Kotikisu hajusta päätellen. " Seittitähti sanoi. "Äiti oli kotikisu." minä kuiskasin heikkosti koska olin jäätynyt. "Saarnijalka voitko imettää häntä?" Seittitähti kysyi. "Tietty Seittitähti." yksi kissoista sanoi. Kaaduin ja viimeiseksi tunsin lämmiman turkin. "Hän herää." lempeä ääni sanoin. "Mikä nimesi on pikkuinen?" Saarnijalka kysyi . "En tiedä ." minä sanoin . "Seittitähti päättää nimesi." Saarnijalka sanoi. "Mahtavaa ja pelottavaa." minä sanoin. "Älä pelkää." Saarnijalka sanoi lempeästi. Äkkiä Seittitähti kutsui kaikki klaanin tapaamiseen
Vastaus:1 kp. Toivoisin hieman pidempiä tarinoita...

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
02.12.2013 08:27
Herätin Salaman murahduksella kun kuulin liikaa outoja ääniä ulkopuolelta. Nuuhkaisin ilmaa ja haistoin kissan hajun mutta siihen sekoittui muutakin, verta ja kauhua sekä murhanhimoa ja kavaluutta.
"Mitä teet?" Salama naukaisi herätessään ja raotti silmiään uneliaana. Öisin oli myös mitä parhain aika metsästää.
"Haistatko sinä?" murahdin ja katsoin kysyvällä katseella Salamaa joka ei edes vielä ollut nuuhkaissutkaan ilmaa vaan tuijotti minua hämmentyneenä.
"Haistanko mitä...?" Salama kysyi nousten samalla seisomaan pitkille jaloilleen. Pudistin päätäni ja nuuhkaisin ilmaa raottaen suutani saadakseni paremman vainun oudosta ulvojasta.
"Joku ulvoo oudosti ulkopuolella, Se on kissa" selitin tarkemmin ja heilautin häntääni korvat luimussa pesän ulkopuolelle, ulos. Salama alkoi ymmärtää ja palasi takaisin omaan 'elämään', ja murahti jotain vastaukseksi. Pikkuinen prinsessa nukkuessa naaras oli, muulloin samanlainen kuin minä. Se oli mahtavaa, mielestäni.
"Mennään ottamaan selvää vai?" Salama kysyi minulta ja venytteli kynnet paljastettuina ja haukotteli makeasti. Nyökkäsin, silmissäni katse joka kertoi minun olevan nälkäinen ja halusin verta. Vaihdoin painoa toiselle takajalalleni. Olin valmis. Valmis lähtemään. Vilkaisin taakseni ja käännähdin pian kokonaan, niin että vain takajalkani koskettivat maata ja sen jälkeen rynnistin eteen päin luolassa, kohti ulkoilmaa. Salama seurasi perässä rennoin askelin, ei naaaan tarvinnut edes pinkoa nyt samaisilla kuin minä ja olikin Se heti minun kintereilläni. Se kaksijalkajuttu oli ihan eri, olin saanut jotenkin lisävoimia ja selviytynyt siten. Pian uloskäynti oli edessäni ja loikkasin ulos kaarevalla loikalla, jonka takia päädyin maahan mahalleni. Salama nähtyään minut hyppäsi jaloilleen mutta kaatui siltikin juuri kun oli kertomassa minulle opetuksia, pomo Salama yritti olla.
"Mennään nyt katsomaan että mikä siellä on" naaras murisi ärtyneenä ja kampesi itsensä nopeasti pystyyn. Oikeasti Salama ei ollut minulle vihainen vaan itselleen kun oli sillä lailla kaatunut.
"Sopii minulle"sihisin vaikken vihainen ollutkaan, ja hyppäsin pystyyn nopeasti kuten Salamakin. Nuuhkaisimme yhdessä ilmaa haistaen voimakkaammin juuri sen kissan hajun jonka olin haistanut pesässä.
"Mene nyt, en jaksa raahata sinua joka paikkaan. Näet vielä sitten jos aion tehdä niin, että siilit lentävät" Salama murahti viittoen hännällään minua seuraamaan. Naaras oli jo ketunmitan minua edellä joten pistin vauhtia tassuihini ja laiskasti aloin tassutella kissan perässä. Salamaraidan.

aivan kuin olisin kuullut jonkun pienen äänen pensaikosta, takaani. Olin jopa tuntevinani katseen ja haistavinani kissan, veren ja kauhun voimakkaasti. Salama katsoi minua ja odotti, sillä tiesi että voisin löytää jotain mitä naaras ei itse löytäisi.
"Täällä on joku" naukaisin katsahtaen samalla Salamaan joka yritti haistaa myös ilmassa selvän kisan hajun, mutta ei haistanut. Se oli varmasti yrittänyt piilottaa hajunsa johonkin kasvin hajuun.
"Oikein arvattu" kuului naukaisu juuri sieltä, mistä oletinkin sen kuuluvan. Lähes valkoinen, kookas kolli asteli eteeni. Sen veren tahrimat tassut ja turkki olivat märät edelleen, luultavasti vasta tapettu eläin.
"Ja epäkohtelias taidan olla, nimeni Hunter on" vaalea kolli naukui ylväästi ja pelottomasti. Eikö Hunter pelännyt minua ja Salamaa?
"Steel, iske" Salama sihisi hiljaa minulle. Tottelin ja loikkasin suurella loikalla Hunterin kimppuun ja raapaisin tämän lapaa kynsilläni. Hunter livahti siltikin karkuun vaikka pienet kynnenjäljet saikin, ja hyppäsikin taas minun kimppuun. Salama tuli auttamaan ja löi Hunterin päätä kynnet esillä, mutta kolli ei tuntunut huomaavan. Hunterin kulmahsmpaat olivat karmean pitkät, ja kynnet pitkät ja kaarevat. Huomasin Salaman katseessa pelon, jota en ennen ollut kauheasti nähnyt.
"Tule pois sieltä" Salama rääkäisi ja yritti saada Hunterin muualle. Naaras onnistuikin siinä, Hunter yritti hyökätä Salaman kimppuun mutta me juoksimmekin jo karkuun. Kuului enään hiljaisessa yössä karmea ulvahdus. Miten emme voittaneet kollia?

//jatkoo?
Vastaus:17 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Terätassu, Myrkyklaani
01.12.2013 22:49
"Juuri noin, hienoa Terätassu." Nopsavarjo huudahti kannustavasti maasta minulle kun oli saanut kiinni oravan puussa.
"Mitä nyt?" Kysyin häneltä iloisesti hypähtäen puusta alas kevyesti. "Vaanimis asento juuri niin sitä." Hän naukui kevyesti ja tyynesti.
"Pudottaudu vaanimis asentoon." Hän käski pehmeästi, "Nyt ihan hiiren hiljaa hipsi tuonne ja takaisin. "Oletko varma, tiedät kyllä hyvin etten hallitse vaanimis asentoa täysin." Epäröin ja katsahdin hänen. "Luota minuun." Hän naukui. "Selvä." Huikkasin olkani yli.
Astelin kevyesti ja niin hiljaa kuin pystyin, mutta oksa katkesi ja pelästyin niin että pinkaisin juoksuun.
"Varo, Terätassu!" Kuulin jonkun huutavan puiden siimeksissä. Käänyin ympäri ja näin suuren ketun edessäni. Se murisi ja hönki lämmintä ilmaa naamalleni. Kettu paiskasi minut isolla käpällään kiveä päin ja puri minua jalasta se raahasi minua pitkän matkaa ja jäi aukiolle josta en tiennyt. Kettuja tuli kaksi lisää ja ne näyttivät varsin nälkäisiltä. Toinen oli tumman punainen ja toinen oli verentahrima.
Ketut riepottelivat minua kunnes Nopsavarjo vihdoinkin tuli. "Terätassu ei!" Hän huusi ja ryntäsi ketun kimppuun. Kiepsahdin vapaaksi, mutta verentahrima kettu loli ennnättänyt luokseni ja loikkasi päälleni. "Tähtiklaani auta!" Huudahdin kun kettu puri minua.
Kivut olivat sietämättönät ja Nopsavarjollakin oli muuta tekemistä. Kettu nosti käpälänsä ja viilsi kynnellään naamaani tunsin kuinka se meni ihoni läpi ja viilsi kivuliaasti. Verta pulppusi siitä silmiini, tunsin kivun katoavan naamastani ja lamaannuin.
"Terätassu, ei..älä kuole." Kuulin Nopsavarjon sanovan. "Ei hätää en kuole." Vaikersin ja ymärsin kuinka tuskallista se oli. Jaksa hetki olemme pian leirissä, ymmärsin myös että Nopsavarjo kantoi minua selässään.
Vastaus:8Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
01.12.2013 21:19
Kissan ja veren haju tulvahti kuonooni kun Salama naukui jotain pesäni edessä kovalla äänellä. Luimistin unisena korviani ja raotin toista silmääni nähdäkseni että mitä tapahtui. Vesi herahti kielelleni kun näin verisen naaraskissanpennun maassa, mutta toista en huomannut joka oli Salaman hampaissa.
"Tapoitko itse...?" kysyin uteliaisuus äänessäni ja murhanhimo katseessani. Valkoinen ja ruskearaidallinen...
"Kyllä, kumman haluat syödä?" Salama kysyi osoittaen hännällään ensin valkoista, sitten ruskeaa. Mietin ja katsoin, että kumpi näytti lihavammalta mutta turhaan. Kumpikin oli yhtä ruipeloita, niistä riitti kyllä lihaa tarpeeksi siltikin.
"Valkoinen" valitsin nopeasti ja murahdin. Valkoinen oli lyhytkarvaisempi ja ehkä hieman lihavampi. Mielestäni. Salama paljasti kyntensä ja iski hampaansa kuolleen kissanpennun kylkeen verenhimoisesti sihisten ja muristen. Aivan kuin minun syötäväni, valkoinen kissanpentu olisi liikahtanut ja päästänyt vaikerrusta.
"Auauauau" kuului nyt selvästi vaikerrusta. Olin varma että tappaisin pennun heti, sillä minulla oli nälkä. Tappaisin pennun hyvin kivuliaasti. Repimällä pennun nahkaa pois hampaillani.
"Saat kuolla kuules senkin mitätön ketunläjä" sähisin raivoisasti ja upotin hampaani luisevaan kissanpentuun ja repäisin nahkaa irti nopealla repäisyllä. Halusin syödä kissan nopeasti ja juoda sen veret. Pennun valkoinen turkki oli verenpunainen, ei enään valkoinen. Upotin hampaani vikisevään kissanpentuun ja tapoin lopulta tämän.

//lyhyys//
Vastaus:O.o 8Kp:tä

-Emu