--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
01.12.2013 20:10
//jatkoo Steelin tarinasta//

Steel seurasi loikkien perässäni. Kolli oli juuri tunnustanut uudelleen haluavansa pentuja, kuten minäkin. Punastuin hieman. Lämmin luola oli tyhjempääkin tyhjempi kun oikein tarkasti monia pienempiä onkaloita katsoi, ja näky oli epämiellyttävä. Jotenkin kaipasin seuraa, jotenkin halusin olla yksin. Murisin tuntiessani kylmän viiman tunkeutuvat turkkiini, mistä sekin oli tullut? Uloskäynti oli pitkän matkan päässä ja ei Se sieltä olisi voinut tulla kun ei Se minunkaan pesälle saakka edes tullut. Katsoin taakseni mutta takanani Steel ei näyttänyt paleltumisen merkkejä, ja olin paleltua. Mistä yhtäkkiä kylmä viima tuli?
"Mikäs sinun on?" Steel murahti kysyvästi ja loi minuun kysyvän katseen. Vastasin murisemalla jotain epämääräistä, eikö kolli muka tuntenut kylmää viimaa?
"Täällähän on kylmä" naukaisin ja heilautin häntääni. Peräännyin askeleen päin Steeliä joka tuijotti minua hämmentyneenä siristellen silmiään.
"Jäädytkö sinä muka?" kolli naukaisi ihmetellen ja murahti lopuksi epäuskoisesti. Miksi kolli ei uskonut?
"Mene itse tuohon" viitoin hännälläni Steeliä siirtymään edelleni jotta kolli tuntisi myös kylmän viiman turkissaan. Uskoisipas hän sitten... Steel tassutteli pudistellen päätään epäuskoisena edelleni, ja nuuhkaisi ilmaa.
"Totta puhut, täällä tulee kylmä" kolli murahti katsahtaen minuun tasainen katse silmissään. Vihdoin.
"No miksi et heti älynnyt?" kehräsin ilkikurinen sävy äänessäni ja tönäisin omaa kumppaniani kovaa jotta tämä oikein kaatuisi, mutta sainkin tönäisyn takaisin ja tömähdin maahan rääkäisten kovaäänisesti. Sähisin ja räpiköin maassa samalla kun hiekkaa tippui ylhäältä silmilleni. Osittain kivinen, osittein multainen maa sotki salamaraitani täysin ruskeiksi ja likaisen näköisiksi muutenkin.
"Kosto on suloinen" Steel naukaisi voitonriemuinen ja ehkä hieman ilkeä sävy äänessään ja nosti tassunsa kylkeni päälle kuin olisin mikäkin kuollut saalis.
"Samat sanat" murahdin samalla kun kampesin itseni pystyyn ettei turkkini likaisemmaksi olisi tullut. Mutta Se oli turha toivo, sillä olin yltä päätä likainen.
"tule tai jäät yksin" Steel ulvahti mahdollisimman hiljaisella äänellä, mutta Se oli silti kova ääni. Minua Se ei säväyttänyt, murahdin vain kollille ja katsoin tätä kiukkuisena. Rakastin silti kollia, vaikka joskus Steel olisi ollutkin ärsyttävä ja inhottava. Siltikin jokin sai minut pysähtymään ja ajattelemaan. Astelin hitsin askelin harmaan sävyisen kollin perässä joka rynnisti pois paikalta omaa pesään luultavasti, tai tuoresaaliskasalle ehkä nappaamaan saalista. Luimistin korviani hieman vaikka mielessäni olivatkin Steel ja ihania, raakalaispentuja. Viisi pentua oli riittävästi, ainakin minulle. Viisi, täysin suloisen murhanhimoista pentua jotka auttaisivat minua. Jos joku heistä pettäisi minut, olisi varmaa että pentu saisi häädön pesästä. En halunnut pesään ylimielisiä ja kilttejä nättejä jotka tuhoaisivat pahuuden "hurjilla" voimillaan... En uskonutkaan siihen, joten höristin korviani ja jatkoin matkaa kohti pesääni. Lämmin lintuateria piristi mieltäni ja veren toivossa lähdin ravaamaan pois paikalta.

Vastaus:16Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, Luopio
01.12.2013 19:20
Steel tuijotti liikkumattomana, kuinka kala ui joessa. Kirkas vesi näytti jotenkin...lasimaiselta kuin ennen, mutta luopio ei siitä välittänyt vaan kohotti jo käpäläänsä iskemään kalan ilmaan, kun jokin iskeytyi tämän selkään. Tummanharmaa kolli lennähti jokin otus selässään kiinni hyisen kylmään veteen. Vesi roiskahti kauniisti ilmaan, mutta Steel oli kuolla siihen kylmyyteen, kun jäätävän kylmä vesi tunkeutui kolllin turkista ja jäädytti luut ja ytimet. Hytisten kolli mulkaisi Salamaa. Musta naaras hieroi käpälällään päätänsä ja päästi niin rivoja sanoja suustaan, ettei Steel edes viitsinyt kuunnella. Kolli tärisi vedessä, joka hädintuskin ylsi polviin asti ja tuijotti ohutta verivanaa Salaman päässä. Steel siirsi päätänsä lähemmäs naaraan päätä ja nuolaisi kirpeän, lämpimän ja suolaisen veren pois kumppaninsa päästä. Salama hätkähti ja katsoi Steeliä. Raidakas luopio virnuili kevyesti, mutta tärisi yhä. Salama hymähti kevyesti ja nousi istumaan, tökäten kohtaloisen rajusti kuononsa Steelin kuonoon. Se oli hellyydenosoitus, ehkä hieman raju, mutta Steel tiesi millainen Salama oli. Raju ja verenhimoinen. Ja se kelpasi Steelille, mitä muuta hän voisi pyytää, kuin samanlaisen naaran?
" Tiesitkö, minun tekee koko ajan vain enemmän mieli pentuja. ", Steel supatti kumppaninsa korvaan ja nappasi naaraan korvasta kiinni rajusti. Salama ähkäisi ja Steel puri kovasti kumppaninsa korvaa, maistellen tämän makean suolaista verta. Tämä päästi irti ja Salama huokaisi.
" Mennään, ennenkuin kuollaan kylmyyteen. ", Salama naukaisi hieman tosikkomaisemmin ja pomppasi siinä samassa vedestä. Salaman loikatessa, tämän takajalka kolahti harmaan kollin leukaan ja tämä kaatui takaisin veteen. Hetkessä Steel räpisteli vedestä sähisten, tarttui kynsillään joen pientareeseen ja kiskoi itsensä ylös. Lumi tarraantui Steelin vetiseen turkkiin. Kylmä vesi tuntui tappavalta, kun tuuli puhalsi lehvistön läpi ja pöläytti maasta lunta ilmaan. Lumihiutaleet tarrautuivat kiinni Steelin turkkiin ja luopio köhäisi. Tämä tärisi hillittömästi, kuin kuoleman kourissa oleva kissa. Salama katsoi hetken kumppaniaan, ennenkuin pomppi kevyesti ylös nummen päälle.
" Tulehan ennenkuin jäädyt.", naaras tokaisi ja katosi. Steel hymähti kevyesti. Tuo oli se naaras, johon hän rakastui. Ohut höyrypilvi ilmestyi Steelin suusta. Kolli katsoi hieman pelokkaasti ilmaa. Taivas oli tummempi kuin luolan varjot, eli kohta pakkanen nousisi. Ja rajusti.
" Minähän en jää tänne jäätymään!.", Steel tiuskaisi taivaalle ja lähti vaivallollisesti kävelemään lumessa. Päästeessän nummen päälle, lumi oli paakkuntunut jo niin pahasti kollin turkkiin, että tuntui kuin lumi olisi halannut häntä ja koettanut kuristaa hengiltä. Kolli haukkoi henkeään katkollisesti, tuntiessaan kuinka hyinen lumi ja vesi jäädyttivät ja turruttivat hänen kehoaan. Luopio astui askeleen, mutta suistui maahaan ja rojahti lumeen. Hän haukkoi henkeään ja tuijotti silmät väristen lunta. Niin kaunista ja tappavaa. Yhtäkkiä kaikki muuttui lämpimäksi ja Steel uskalsi vetää henkeä. Jokin alkoi kuitenkin väsyttämään luopiota ja tämän silmät painuivat hitaasti kiinni. Kolli tärähti kerran, ennenkuin maailma peittyi mustaan.
" -äää! Herää! ", kuului vihainen naukunta aivan Steelin korvanjuuresta ja ääni vielä kaikui inhottavasti seinistä. Kollin kasvoille kohosi ärtynyt virne ja tämä avasi hitaasti silmänsä. Salama tuijotti tätä vihaisesti. Steel pudisti päätänsä ja nousi ylös.
" Mitääh...missä olen? ", Steel naukui tupertuneena. Hän vilkaisi tassuaan ja hätkähti. Se ei ollut enää lumen peittämä! Kun hän nyt mietti, ei tällä ollut niin kuuma eikä hän tuntenut minkäänlaista painoa turkissaan. Luopio katsahti Salamaan ja yllättyi näkemästään. Salaman silmäkulmissa oli pienet...kyyneleet? Kirkkaat kyyneleet loistivat himmeässä valossa.
" Salama...pelastitko sinä minut? ", Steel kysyi ihmeissään. Salama pysyi hiljaa, vihainen ilme kasvoillaan kunnes ähkäisi ja työnsi päänsä aivan Steelin rintaan. Harmaa luopio hätkähti moisesta hellästä rakkauden merkistä. Oliko Salama sairas.
" Olin huolissani. En tiennyt heräisitkö sinä enää vai et...", Salama mumisi ja hieroi päätänsä Steelin turkkiin. Kolli hymähti ja laski päätänsä naaraan korvan juureen.
" Mehän voisimme nyt hankkia niitä pentuja.", kolli supatti, saaden Salaman säpsähtämään. Naaras kiskoi päänsä kollin turkista ja oli niin punastunut kuin vain verenhimoinen kissa pystyi olla.
" P-pervo! ", naaras änkytti. Uusi yllätys.
" Änkytitkö sinä? ", Steel kysyi ivaa äänessään. Salama punastui enemmän, mutta sitten hillitsi itsensä ja virnisti.
" Vain siksi koska ideasi ei ollutkaan mikään kamala.", naaras naukaisi ja tarttui käpälällään kollin käpälästä. Naaras katsoi luolan uumeniin ja lähti kävelemään sinne. Steel katsoi hetken naaraan perään, ennenkuin loikkasi tämän perään.

// Kohtaloisen pervo loppu xD Tai no, miten sen itse ottaa c:
Vastaus:15Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
01.12.2013 18:39
Steel uinui sikeästi sammalpedillään kun nousin varovaisesti ja hiljaisesti ylös omalta pediltäni. Outo kissan haju tulvahti kuonooni, mutta kaipa vain ajattelin sen. Steel olisi herännyt siihen jo aikoja sitten, eikä mikään kollilta olisi jäänyt huomaamatta. Nuuhkaisin ilmaa raottaen suutani saaden paremmin haistettua tunkeilijan hajun, mutta en haistanutkaan mitään. Se oli outoa. Tassuttelin nopeaan tahtiin tuoresaaliskasaa päin ottamaan jotain saalista itselleni, sillä nälkä velloi mahassani eikä kukaan enään voinut estää minua syömästä. Yön jälkeen oli aina nälkä.
"Mitä teet Salama?" kuului tuhahdus josta päätellen Steel oli herännyt. Nappasin nopeasti kalan jonka olin pyydystänyt kuuhuipun hetkellä ja otin suuhuni myös oravan joka oli aika pitkään ollut kasassa. Vilkaisin kumppaniani joka tuijotti minua väsynein silmin.
"Käyn hakemassa syötävää, tuon sinullekin oravan" kehräsin ja kannoin kalan sekä oravan suussani kävellessäni kollin luokse. Kylmä maa tassujeni alla tuntui oudolta, yleensä maa olisi ollut lämmin. Mutta olihan Se ymmärrettevää, Steel asui lähempänä pesän suuaukkoa kuin minä. Monen monta ketunmittaa lähempänä. Näin aina silti kuitenkin kollin tarkasti omalta pesältäkin, ja kuulin Steelin äänen tarkasti.
"Kiitos" kolli murahti hymyillen leveästi. Steel tarkoitti aina sitä mitä sanoi, tai ei ihan aina mutta useimmiten.
"Ota orava" naukaisin kun laskin oravan maahan. Laskin kalankin maahan ja haukkaisin siitä suuren palasen, rakastin enemmän jäniksen makua mutta kala oli myös hyvää.
"Onko tuoresaaliskasassa vielä paljon riistaa?" Steel kysyi puraisten palasen oravastaan jota kolli söi mielellään.
"On siellä aika paljon, metsästä lisää jos tekee mieli" naukaisin keskittyen kokonaan kalaani jota söin. Hieman vihreän sävyinen kala oli hyvää mutta Se oli mielestäni ehkä liian suurikokoinen. Yleensä kalat olivat pienempiä, mutta tämä kala oli aika suuri.
"Voin metsästää lisää kunhan tulet mukaan" Steel naukaisi kallistaen päätään ja nuoleksellen huuliaan. Katsoin erivärisillä silmilläni kollia ja nyökkäsin vastaukseksi.
"Kyllä tulen mukaasi jos haluat" naukaisin hymyillen hiukan. Ajattelin jo, että jos viaton kissa tulisi reitille niin saisin syödä kissaa. Ihme kyllä, tänään kissan lihaa teki oikein kunnolla mieli. Murisin itsekseni ja nyökkäsin uudestaan Steelille.

//kökkö ja tyhmä tarina.:/
Vastaus:13Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, Luopio
01.12.2013 18:33
Steel asteli luolassa kumppaninsa perässä. Kolli mulkoili jatkuvasti häpeillen luolan kivista maata. Antaa nyt NAARAAN auttaa? Steel pudisti päätänsä ja tiuskaisi hiljaa. Kylmän kolkossa kiviluolastossa oli jotain houkuttelevaa, mutta se kaikui inhottavasti. Jos joku vaikka huutaisi, se jäisi kimpoilemaan luolan kiviseinistä. Nytkin, Steelin kynnistä lähtevä kopina kaikui rasittavasti. Kolli puri hammasta, ettei alkaisi huutamaan täyttä kurkkua.
" Steel, pääsimme pois ", Salama naukaisi yllättäen ja pomppasi takaisin sammalpedilleen. Naaras oli nukkunut pedillään ennenkuin Steel oli eksynyt, eikä ihme että salamaraitainen naaras halusi nukkua. Steel pysähtyi ja katsoi kuinka hänen kumppaninsa pyöri ympärää sammaleella, kiskoen siitä tukkoja saaden pedin pehmeämmäksi ja kuinka tämä sitten käpertyi nukkumaan. Pieni vahingonilon virne kohosi kollin kasvoille. Oli uskomatonta kuinka verenhimoinen neito muuttui nukkuessaan kuin pieneksi prinsessaksi. Luopio naurahti kuivalla kurkullaan ja sulki silmänsä.
" Steel...", Salama mumisi unissaan, saaden nimeltä mainitun kollin katsahtamaan ihmeissään kumppaniinsa.
# Lausuiko hän nimeni? #, Steel ajatteli typertyneenä ja tuijotti silmät kapeina viiruina kumppaniaan, mutta tämä ei sanonut sanaakaan.
" Äh, tarvitsen raikasta ilmaa. ", Steel mumisi yhä hämillään ja loikki siinä samassa pihalle. Kollin painaessa käpälänsä valkoiseen lumeen, humpsahti hän samantien lumikinokseen kokonaan. Steel yskäisi ja pomppasi lumisesta kuopasta turkki valkoinen kuin lampaan. Ärtyneenä luopio ravisti kylmät lumihiutaleet turkistaan. Onneksi kolli reagoi nopeasti, muuten lumi olisi sulanut hänen turkkiinsa ja Steel olisi saattanut paleltua hengiltä.
" Ketunläjät tuon lumen kanssa! ", Steel ärisi ja viskoi häntäänsä puolelta toiselle. Yllättäen jokin rapsahti erään karhunvatukkapensaan kuivuneiden oksien seassa. Steel ei aluksi välittänyt, heilautti vain korvaansa, mutta kuulessaan jatkuvaa rapinaa, kollilta paloi päreet ja tämä katsoi taaksensa kynnet esillä. Vihainen ilme muuttui kuitenkin hetkessä tyytyväiseksi virneeksi. Kuivuneen pensaan käyriin oksiin oli jumittunut jänis. Tai oikeastaan jonkinlainen pörröinen kaksijalkojen lemmikki pupu. Noh, eipäs sillä ollut väliä. Ruoka on ruokaa. Steel hymähti ylimielisesti ja jolkotti narskuvan lumen yllä kohti pupua. Pörröinen lemmikki katsoi hädissään kokonaan mustilla silmillään verenhimoista kissaa ja rapiköi yhä vain enemmän. Steel vain tuhahti, kun pupu sai omaan turkkiinsa pistäviä haavoja. Kirkkaanpunainen veri kohosi pieniksi pisaroiksi lemmikin turkilla, josta ne valuivat tahriten maan. Steelin silmät siristyivät yhä enemmän hänen haistaessaan kirpeän ja suolaisen veren. Hetken luopio katsoi pyristelevää lemmikkiä, tuijotti sen paniikinomaisia silmiä. Se oli jotenkin tyydyttävää. Taivas tummeni hieman ja Steel kohotti oikean etukäpälänsä pitkät kynnet. Tämän virne muuttui suuremmaksi ja kolli heilautti häntäänsä. Kuului vain pieni roiskahdus ja lumi tahriintui viininpunaiseksi. Veri imeytyi lumeen ja pysyi näkyvillä kynnes lumi sulaisi. Steel nuoli veren tahrimia kynsiään ja tuijotti sivusilmällään melkein kokonaan veren väristä pupua. Pupun niskassa oli kammottava haava, joka pulppusi yhä verta. Steel puhdisti käpälänsä ja tarttui kiinni kuolleeseen tuoresaaliiseen. Vasta silloin kolli näki , kuinka vaaleanvihreä panta vilahti pupun kaulalta maahan. Luopio tuijotti pantaa inhon vallassa, mutta otti senkin suuhunsa. Tämä kääntyi ympäri, jolkotti pesän eteen ja pomppasi sisälle. Kylmän kallion alla kollin kynnet kopsahtivat inhottavasti ja kaikuivat syvälle sisälle luolaan. Salama nukkui yhä paikallaan, jokseenkin eriasennossa. Steel viskasi verisen pupun aivan Salaman pedin vierelle ja laskeutui omalle, kohmeiselle pedilleen. Kolli tuijotti vihertävää pantaa ja siinä roikkuvaa, rikkinäistä tiukua. Yllättäen Salama nousi ylös kuin sähköiskun saaneena ja Steel työnsi pannan sammaleen alle. Unen pöpperöinen naaras katsoi ympärilleen ja kierähti niin, että näki Steelin. Naaras katsahti pupuun, mutta oli liian väsynyt välittääkseen siitä.
" Oletko kunnossa? ", Salama kysyi haukotellen. Steel tuijotti hetken kumppaniaan.
" Olen. Ei sinun tarvitse siitä huolehtia. ", kolli tuhahti ja virnisti pienesti. Salama kohotti olkiaan ja sulki silmänsä. Steel oli naurahtaa, nähdessään taas kuinka Salama nukkui jälleen niin prinsessamaisesti.
" Hyvää yötä prinsessa.", kolli naukaisi pieni ivaus äänessään ja sulki itsekkin silmänsä.

Vastaus:15kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: tuulipentu , tuuliklaani
01.12.2013 18:22
Muistin vieläkin kuinka olin saapunut leiriin. Silloin olin ollut kaksi viikkoa vanha ja heikkossa kunnossa. Muistin emo hajun ja pehmeän turkin. Äkkiä emo oli noussut ylös ja sähissyt vieraille. "Pakene pentuni" emoni huusi ja tuuppasi minua eteenpäin. Juoksin pois emon luolta ja kuuntelin taistelun ääniä. Kuulosti siltä että emo oli alakynnessä. Äkkiä kuulin että emo olu hävinnyt taistelun. Emo oli poissa. Juoksin katsomatta eteeni ja päädyin suoraan tuntemattomien kissojen syliin. "Missä emosi on pentu?" toinen niistä kysyi. "Hän on kuolut" minä vastasin. "Mihin klaaniin hän kuului?" isompi kissa kysyi. "Klaaniin?"minä toistin. "On neljä klaania myrskyklaani, jokiklaani,tuuliklaani ja varjoklaani. Me olemme tuuliklaanilaisia. Voisit tulla leiriimme kun sinulla ei ole emoa" pienenpi sanoi. "Tulen mukaanne" sanoin nopeasti sillä olin jäätymässä. Toinen huomasi sen ja otti minut selkäänsä. Matka ei ollut pitkä. Leirissä oli ihanaa.
Vastaus:2kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kamomillatassu,tuuliklaani
01.12.2013 18:16
luku 2, rakkaus.

Heräsin pediltään.
turkkini säteili auringossa.
"Kamomillatassu!"ääni kuului.
Höristin korviani.
"Ai sinä Sinisiipi."kasvoilleni nousi hymy.
"Äidilläsi on kova yskä."Harmaa naaras kertoi ja antoi minulle yrttejä.
"Vie nämä saarnijalalle."Sinisiipi huikkasi lavansa takaa ennen kuin lähti.
<no minä vien nämä pietaryrtit äidille>heilautin häntääni ja tassuttelin pentutarhaan

Huomasin äitini pentutarhan syvimmässä kolkassa röhimässä.
"Oletko kunnossa äiti?"kysyin emoltani.
Ojensin tälle yrtit.
"Olen kunnossa ja kiitos yrteistä."Saarnijalka kiitti ja söi yrtit.
"Kamomillatassu,voisitko viedä pennut ulos kävelylle kanssasi?2tämä kysyi ja katsahti minnun.
"Selvä.tulka pennut!"sanoni ja menimme ulos
"Siskoo odota!!"sskoni Unikkopentu vinkui ja tuli kintereilleni.

myöhemmin.

"No niin pennut,nkkumaan siitä."kehräsin
Sitten katseeni meni Näätäpentuun.
<hän tosi komea.>miten ja ihastuin tähän.
sitten kun unikkopentu ja tuulipentu olivat menneet,Näätäpentu jäi eteeni.
"Kamomillatassu..... rakastan sinua."kolli änkytti hiljaa
silmäni suurenivat.
"Minä myös sinua."kuiskasin ja kosketin kuonollani tämän kuonoa.
"Sopiiko suhde sinulle vaikka olet parantaja oppilas."Näätäpentu kysyi.
"Kyllä"kehräsin.
"Kamomillatassuuuu!"Sinisiipi huusi.
"Täytyy mennä. hei hei rakas"huikkasin ja lähdin
Haaveeni oli toteutunut.

//mie ja tikru sovittiin tuo love juttu ja voiko Kissnminttu,ketunleipä,kamomilla,valko ja unikko olla sisaruksii ja niitte emo ois saarni jalka. ollaan sovittu mirun kaa et unikko on niiden sisar.
Vastaus:7kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kylmätähti, erakko
01.12.2013 17:07
//Sori kun en oo kirjottanu miljoonaa vuotee mutten oo voinu! -.-'

Huokaisin. Olin niin rauhallinen kuin vaan pystyin, sillä oli lähellä etten alkanut huutaa.
"Missä näit heidät ennen sumua?" kysyin Onnilta.
"Öööh.. Tuotaah... Tuolla... Äääh.... En... Muista.." Onni jankutti. Näin punaista kun johdin kaksi kissaa pois tuoresaaliskasan luota.
"Sumu on hävittänyt hajut. Ei ole pienintäkään mahollisuutta löytää heitä hajun peruusteella." Tuli sanoi. Nyökkäsin.
"Entä jos me-" Onnin lauseen keskeytti ääni. Se oli Tuulenvireen. Tämä juoski häntäni päältä ja pysähtyi Tulen eteen.
"Aijai!" huusin ja tarkistin häntäni.
"Anteeksi Kylmätähti. Mutta teidän on nyt tultava nopeasti. Tämä on hätätilanne." Tuulenvire naukaisi.
"Mutta-"
"NYT!!" Tuulenvire karjaisi niin kovaa että lähdimme tämän perään.

Juoksin niin nopeasti kuin pystyin. Kohta pääsimme paikkaan josta Tuulenvire oli tullut.
"En näe mitään vaarallista. Missä Tami on?" kysyin.
"No siinäpä se. Kun sumu oli laantunut, käänsin selkäni vähäksi aikaa. Sitten kuului karjaisu ja hän katosi!" Tuulenvire selitti. Tuli lähti haahuilemaan tylsistyneenä, kun ei saanut puuheenvuoroa.
"Missä muuten Tuli on?" Onni kysyi vähän ajan päästä kun olimme laatineet suunnitelman.
"Voi ei... Aavistan pahinta!"
Vastaus:5Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
01.12.2013 16:54
//harjoittelen hän-muotoa//

Steel katsoi kumppaniaan Salamaa, joka kieriskeli levottoman näköisenä sammalpedillään. Harmaaraidallinen kolli ei suostunut menemään kuitenkaan herättämään naarasta, sillä Salama suuttuisi helposti ja suuttuessaan Se olisi jopa vaarallinen kumppanilleen. Vaikkei mitään pahaa tarkoittaisikaan. Steel nousi venytellen jalkojaan pois pesältään ja haukoitteli kunnolla ennen kuin ajatteli hiirtä jonka voisi pyydystää. Tai ottaa tuoresaaliskasasta. #voisin mennä tutkimaan paikkoja# kolli ajatteli puoliääneen ja katsoi Salamaa vielä kerran. Kukaan ei ollut suostunut esittelemään paikkoja suuresta luolasta.

Harmaa kolli tassuttelu yhä syvemmälle luolaan, nähden samalla paljon paloa edessään ja takanaan. Ylhäältä kuului hieman jyrinää ja kolli ajatteli olevansa hevospaikan alla. Suuri tila oli jäänyt jo taakse, ja monia umpikujia löytyi.
"Miten täältä pääsee pois?" kolli ähkäisi tajutessaan olevan eksyksissä. Vain Salama tunsi paikat niin hyvin että pääsisi pois kuolematta. Hiljaisuus ympäröi Steelin, eikä kolli tiennyt minne mennä. Valoa oli riittävästi, ja happeakin oli tarpeeksi. Mutta kissa ei tiennyt että mistä sitä tuli, luola oli erikoinen.
"Auttakaa" kolli ulvahti niin että Salama varmasti heräisi. Luolan suuaukolle ei varmasti kuuluisi pihahdustakaan, mutta Salama olikin ainakin kaksikymmentä ketunmitan päästä luolan suuaukosta. Pidemmänkin matkan varmasti, aika lähellä Steeliä mutta kolli oli eksynyt.
"Kuka häiritsee minua?" kuului ärtynyt ulvahdus. Kolli hymyili hieman, Salama oli kuullut äänen heti.
"Olen eksynyt" Steel naukui kovaäänisesti niin että ääni kaikui luolan sisällä. Vanha kissojen haju oli kuin kiinnittynyt luolan seinämiin mutta samalla myös Salaman haju erottui, tosin laimeana.
"Tule hiirenaivo, seuraa ääntä" kuului tuhahdus ja Steel huomasi Salaman olevan takanaan.
"Miten...?" kolli naukaisi ällistyneenä.
"Tuolla takana pesässäni on minulle pienen pieni talo, jos et ajatellut" Salama tuhahti ja pyöritteli silmiään. Naaras viittoi hännällään harmaata kollia seuraamaan ja lähti itse tassuttelemaan kiertotietä pääpesille jotka olivat käytössä enimmäkseen.

//lyhyyyys//
Vastaus:9Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
01.12.2013 16:20
Sudenmarja rojahti maahan ja huomasin kuinka verinoro valui lumiseen maahan. Steel kampesi itsensä nopeasti pystyyn varoen kipeää jalkaansa.
"Mitä nyt?" Steel kysyi nopeasti minuun katsomatta lainkaan. Hymähdin ja laskin päätäni maistaakseni veren maun. Haistelin ensin Sudenmarjaa nopeasti, joka hengitti raskaasti.
"Jätämme hänet tänne kuolemaan, selviää hän tai sitten ei" naukaisin heti kun herkullinen veren maku tulvahti suuhuni. Nuoleskelin huuliani, kissa ei kelvannut ruuaksi sillä olin jo syönytkin jäniksen ja olin aika täynnä. Steel vilkaisi minua nopeasti.
"Hieno idea, ja hän selviää sekä kertoo meistä kaiken? Olet sanonut että kaksi kissaa on jo selvinnyt sinulta ha ne kertovat sinusta jo liikaa" Steel murisi hiljaa. Klaanin kissat taatusti tulisivat katsomaan mitä tapahtui ja eikä kukaan jäisi hauskasta esityksestä paitsi. Olisi lähdettävä pian.
"Tule jos haluat jäädä syyttelystä paitsi" sähisin viittoen hännälläni Steeliä seuraamaan. Harmaa kolli kohautti lapojaan kumartuen vielä nuolaisemaan yhden veripisaran. Irvistäen kumppanini lähti seuraamaan minua kotikoloa päin.

"Sudenmarja taatusti kertoo koko klaanille meistä jos hän selviää" Steel sähisi minulle kiukkuisena. Olin osoittanut olevan Steeliä vahvempi ja ovelampi, sillä kolli itse oli päästänyt vastustajansa kimppuunsa.
"Ole hiljaa tai kohta kaikki tietävät meidän olevan täällä" murisin vastaukseksi ja käperryin omalle sammalpedilleni. Jäniksen luut kivat edelleen pesässäni, ja minun olisi vietävä ne luupesään pian. Luupesä oli suuri suuri pesä, johon keräsin luita. Steel hautasi kaikki luut, niin minäkin tein joskus. Joskus jos jaksoin.
"Älä ole hiirenaivoinen" naukaisin vielä leikkimielinen ääni sanoissani. Irvistin niin että terävät kulmahampaani näkyivät kunnolla ja luimistin hiukan korvia. Tuntui kuin olisin ollut edelleen pienen pieni pentu ja olisin halunnut leikkiä. Mutta enään ei ollut leikistä kyse, oikeasta, kunnon elämästä vain.
"En olekaan" kumppanini kehräsi tajuttuaan että tarkoitin äskeisiä sanojani leikillä, en tosissani. Viitoin hännälläni pieni hymy kaamallani Steelin tulevan minun luokseni. Minulla oli oikein mukava kysymys, Steel tiesi jonkin verran yrteistä kun hän oli kuulemma saanut neuvoja Sinisiiveltä. Tuuliklaanin parantajalta, Sinisiiveltä. Ja muutamia yrttejä mukaan vielä.
"Niin mitä asiaa sinulla olisi?" Steel kuiskasi korvaani kysymyksen. Nousin istuaalteni ja nuolaisin kollin korvaa.
"Kysyisin vain yhtä asiaa..." aloitin hempeällä kehräyksellä ja katsoin Steelin silmiin. Hymyilin hiukan.
"..e-että haluaisitko si-sinä..." änkytin. Heilautin häntääni hiukan ärtyneenä. Miten kysyisin asian? Se oli vaikeampaa kuin olisin voinut kuvitella. Huokaisin syvään, ennen kuin jatkoin.
"Että haluaisitko sinä pentuja?" huokaisin syvään katsoen etutassujani. Osasin olla kumppanini kanssa nätisti, tappamatta hntä mutta muita kissoja tappaisin mielelläni. Mutta en pentujani, mutta vain sillä ehdolla että he osaisivat olla kunnollisia tappajia. Minunlaisiani.
"Mitä?!" Steel naukaisi hämmentyneenä vilkuillen ympärilleen kuin ketään ei olisi ollut paikalla. Nostin katseeni kollin silmiin ja näin hämmennyksen katseessa.
"Ai pentuja?" Steel kysyi yhtäkkiä kohteliaammin ja nuolaisi korvaani hellästi ja varovaisesti.
"Niin" naukaisin katsoen uudestaan tassujani. Mitä kolli sanoisi, jos Steel vain nauraisi ja sanoisi ideani olevan täysin hiirenaivoinen.
"No totta kai Se kävisi" kolli kehräsi hetken mietiskelyjen jälkeen ja puski minua iloisena. Tuijotin ällistyneenä murhaajakumppaniani. Oliko Steel juuri hyväksynyt ajatukseni innolla, innokkaasti?

Avasin silmäni uneliaasti nähden pimeää metsää ympärilläni. Olin oudossa paikassa, en ollut nähnyt metsää koskaan. Silti kaikki tuntui niin kotoisalta ja olin jopa haistavinani tuoreen veren hajun. Mutta maa tuntui kylmältä vaikkei lunta maassa ollutkaan, vain täyttä pimeyttä. Olin näkemässä varmasti unta jossa olin pimeyden metsässä. #upeaa# tuumin virnistäen samalla karmeille ajatuksilleni.
"Salama" kuului naukaisu. Ylväs ja pieni naaras oli yhtäkkä ilmestynyt eteeni, hopeanhohtoinen kissa tuijotti minua jääkylmin silmin. Oliko kissa kuka, ja mitä Se teki unessani?
"Älä pelleile, saasta" murisin vihaisena. Mitä katti minulta oikein halusikaan, en suostunut kertomaan mitään. En mitään vaikka minut pakotettaisiin kuinka.
"Salamataivasta syytä on muiden varoa, sinun täytyy henkeäs varjella jos säästyä aidot viholliselta" naaras naukui jääkylmiä sanoja suoraan minulle, jotta olisi satuttanut sydäntäni ja jättänyt ikuiset jäljet.
"Mistä muka tietäisit?" murahdin välinpitmätön katse silmissäni. Aivan kuin joskus jossain olisin nähnyt naaraan, mutta tiesin etten tuntisi kissaa. Minulla oli ihan sama, mitä nättejä Tähtiklaani yritti lähettää minulle. Tai sitten jotkut yksinäiset sielut. Luimistin korviani. Jokin sai minut kuitenkin pysymään aloillani, aivan kuin joku voima joka ohjaili minua vähäsen. Suljin silmät nopeasti päästäkseni unestani pois. En halunnut ymmärtää mitään saastaista, ketunläjää kissaa. En, ymmärsin vain Steeliä. Kumppaniani, Steeliä.

// kuka vain jatkoo :3//
Vastaus:19kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: tuulipentu , tuuliklaani
01.12.2013 10:05
Katselin ympärilleni pentutarhassa. Huomasin että minulla oli kauhea nälkä. Sijasemoni sanoi minulle jotain.En kuunnellut häntä.Nousin pystyyn . Halusin lähteä pentutarhasta. Emoni taisi aavistaa mitä tekisin . "Ei" hän sanoi ja . tuumasi minut hellästi alas. Muut pennut leikkivät. Katselin kun kaksi soturia juttelivat pentutarhan edessä."Haluan soturiksi" minä kuiskasin emoni korvaan. "Et vielä pääse" hän kuiskasi takaisin. Otin vähän maitoa ja rupesin kiertämään pentutarhaa. Eräs pentu pyysi minua leikkiin mukaan. Sanoin ei koska en ollut leikki tuulelle.
Vastaus:3Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kamomillatassu,Tuuliklaani
30.11.2013 19:55
Räväytin silmäni auki.
"Onko jo aamu?"haukottelin ja nousin pystyyn.
"Kyllä on."mestarini Sinisiipi kertoi ja lajitteli yrttejä.
"Sinisiipi,et ole paljoakaan kertonut yrteistä minulle niin voisitko kertoa minulle?"kysyin arasti.
"No unikonsiemeniä käytetään kipuun ja kehäkukanlehdet estävät haavaa tulehtumasta."Sinisiipi kertoi ja näytti yrttejä.
"Mitä muuta?"kysyin.
No leskenlehtiä käytetään lievään yskään ja takiasenjuurta rotanpuremiin."harmaa naaras sanoi ja osoitti hännällään mytyt joissa oli niitä.
"mitä muuta?"kysyin taas ja Sinisiipi huokaisi:"Kissanminttu auttaa viheryskään ja tiedät varmasti mikä hämähäkin seittiä käytetään.
"kyllä ja Minun sisko on Kissanminttuturkki."nauroin.
"Ja sitten hiiren sapella punkit lähtee ja pietaryrtti auttaa normaaliin yskään. Katajanmarjat ja kirvelinjuuri auttaa vatsa kipuun ja purasruohonlehdet auttavat kuumeeseen."Sinisiipi naukaisi.
"Sitten siankärsämö poistaa myrkyn kehosta ja fenkoli auttaa lonkkakipuun. Hierakka rauhottaa haavoja ja polkuanturoita ja hunaja rauhoittaa tulehduksia ja kurkkukipuja."harmaa naaras heilautti häntääsä ja katseli ulos.
"Onko sitten enään?" kysyin.
"Kamomilla vahvistaa sydäntä ja rauhoittaa muutenkin."Sinisiipi hymähti.
"olen Kamomillatassu en kamomilla mutta lähellä!"nauroin.
Sinisiiven kasvoihin nousi leveä hymy. On vielä paljon yrttejä mutta meneppäs hoitaa klaanin vanhimpia."
"Selvä Sinisiipi."kikatin vielä ja lähdin kohti klaaninvanhempien pesää.
(jatkuu..)
//tosi lyhyt,kökkö ja tyhmäkin vielä -_-
Vastaus:7Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
30.11.2013 19:19
Salama vilkaisi minua. Olimme menneet kaksijalkojen lähelle, pieneen metsään monen ketunmitan päähän Jokiklaanista ja Tuuliklaanista. Lumeen jäi minun suuret tassunjäljet ja Salaman pienemmät jäljet jotka menisivät pois vasta silloin kun kaksijalka astuisi niiden päälle tai lunta alkaisi satamaan. Oli kerättävä paljon riistaa varalta jotta olisimme pysyneet hengissä. Kannoin kuollutta hiirtä hampaissani ja annoin veren valua maahan.
"Sitkeä rotta tämä oli" Salama naukaisi näyttäen omaa saalistaan jonka oli pyytänyt. Hiiret olivat pulleita ja rotat suuria, jopa lehtosateen aikana kuten nyt. Avasin suuni suureen haukotukseen mutta sitten kuulin oudon äänen. Salama höristi myös korviaan, vertahyytävä rääkäisy kaikui ilmassa. Se oli lintu, mutta miksi Se rääkkyi kuin viimeistä päivää?
"mitä tuo oli?" Salama kysyi luimistaen korvansa heti. Naaraan pitkä häntä viuhtoi edes takaisin, mistä päätellen naaras oli ärtynyt.
"En tiedä, katsotaanko vai?" kysyin höristäen korviani. Saaliini oli tipahtanut maahan ja eläin tuijotti tyhjyyteen koska oli tietenkin kuollut.
"Mennään" salamaraitainen naaras katsahti äänen suuntaan ja nyökkäsi minulle, vaikkei minua päin katsonutkaan. Nousin ylös ja kaivoin lumeen kolon jotta saisin hiiren sinne piiloon. Salama teki samoin rotalle jonka oli pyydystänyt ja viittoi hännällään minua seuraamaan.

Olimme vaeltaneet aika pitkän matkan eikä mitään näkynyt, vain metsää metsää ja vielä kerran metsää. Salama nuuhkaisi ilmaa minun kanssa samaan aikaan, ja haistoinkin tuoreen kaksijalan hajun joka voimistui ja voimistui.
"Se tulee" murisin hiljaa. Kynteni tulivat esiin, luimistin korviani ja irvistin ilkeästi ja varoittavasti. Varoituksena kakaijalalle.
"Tiedetään" Salama sähisi minulle katsomatta kertaakaan eteensä. Minä näin kun joku tumma juttu tuli pensaikoiden piiloista esiin, ja tiesin ettei siitä hyvä seuraisi. Salama pörhisti turkkiaan ja murisi hiljaa mutta varoittavaan sävyyn edessä olevalle jutulle. Lumi oli alkanut sulata tassujeni alla nopeaan tahtiin eikä lunta enään tassujeni alla paljoakaan ollut, tunsin jopa kylmän tuohon tassujeni alla. Huomasin kuinka kaksijalan pää ilmestyi puun takaa. Se oli miltei huomaamaton vaalean turkkinsa takia. #Mutta eihän kaksijaloilla voi olla Turkkia...?# tuumin nopeasti. Salama perääntyi yhden askeleen ja aloitti murinansa uudelleen paljon voimakkaammalla äänellä. Otin myös yhden askeleen taaksepäin mutta en sähissyt enkä murissut vain viitoin hännälläni Salamaa seuraamaan minua. Kaksijalka oli varmasti vaarallinen sillä Se uskalsi jopa uhkailla! Kaksijalka painoi jostain ja sitten kuului sama pamaus, jonka takia olimme lähteneet etsimään vaarallisuuksia.
"Salama, lähdetään" kajahti ilmassa pelonsekainen rääkäisyni. Minua alkoi pelottaa ensimmäistä kertaa elämässäni, kuolisinko minä? Kuolisiko Salama? Pinkaisin juoksuun Salama kintereilläni mutta välitin enään vain itsestäni. Minä olisin halunnut pelastaa Salaman, mutta juoksin pakoon korvat luimussa ja kynnet esillä voimatta tehdä mitään muuta.

Kaksijalka oli juossut lähemmäs, samoin Salama joka rynnisti eteen päin suoraan vierelläni. Näin jopa naaraan katseen, joka oli täynnä pelkoa ja kamaluutta. Mutta Salama ei tekisi minulle mitään, ei ei. Joka askel tuntui olevan tuskaa, huomasin olevani pian Tuuliklaanin reviirillä. Salama vilkaisi minua ja hyppäsi suurella loikalla pienen pensaan yli. Hidastin vauhtia ja näin, kuinka pieni juttu vauhdilla pamahti vierelläni. Aikaa ei ollut hukattavaksi, joten hyppäsin suurella ja komealla loikalla pensaiden yli. Kuola valui suupielestäni kun juoksin täyttä päätä samalla yrittäen tavoittaa Salaman. Avoimet nummet olivat erinomainen paikka juoksemiseen, mutta huonomman rakenteeni vuoksi en mennyt niin nopeasti kuin Salama. Uusi pamaus, vieläkin lähempänä minua kuin edellinen. Tunsin jopa hännässäni kipua, mutta siitä en välittänyt. En voinut, en saanut. Olin niin peloissani. Vaarallinen kaksijalka oli myös nopea ja tarkka, miten ihmeessä? Huohotin raskaasti. Tuuliklaanin leiri oli jo näköpiirissäni, olin saanut mentyä nopeammin ja pääsin lopulta aivan Salaman kintereille. Sydämeni hakkasi täyttä vauhtia kun juoksimme Salaman kanssa kohti leiriä päin. Olin jopa näkevinäni muutaman hölmistyneen katseen tuijottavan meitä. Jokaisella askeleella minun jalkoihini sattui niin silmittömästi, että tuntui että olisin kuollut. Tai vasempaan takajalkaani enimmäkseen, häntääni myös. Suljin jostain syystä silmäni ja tömähdin johonkin oikein kovaa ja kovaäänisesti rääkkyen ja ulvoen.

//jatkoo kuka tahansa :3//
Vastaus:21Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Minkkitassu, Myrskyklaani
30.11.2013 13:50
Luku 7(kai?)

Ohut lumikerros narskui Minkkitassun pienten käpälien alla. Kaikkialla oli hiljaista. Naaras pystyi kuulemaan oman sydämensä kiivaat lyönnit ja kaikkien muiden kissojen jännittyneen hengityksen. Oppilas vilkaisi nopeasti vähän matkan päässä kävelevään Lumikkotassuun, jonka katse oli jähmettynyt. Tumma naaras katsoi suruissaan mustia, hiiltyneitä puita. Metsästä oli jäljellä vain autiot, tuhkaiset rauniot. Vanhan ukkospolun lähelle metsäpalo ei jostakin syystä ollut levinnyt, joten siellä oli vielä jotakin elävää. Muutan koko Myrskyklaanin reviiri vaikutti kuolleelta ja voimattomalta. Minkkitassun mieleen heräsi hetkeksi kysymys; Kasvaisiko metsä enää koskaan takaisin? Hän kuitenkin heitti ajatuksen pois, sillä aina oli toivoa. Lehtikato antaisi metsän kerätä voimiaan viherlehteä varten, ja hiirenkorvan aikaan puut olisivat jo parantumaan päin. Pieni kipu viilsi naaraan lapaa, ja oppilas oli vähällä menettää tasapainonsa. Hän kuitenkin tasasi sen muhkealla hännällään ja huoahti. Kissoja johti Hopeatähti, ylväänä ja reippaana, vaikka tuon silmistä kuvastuikin suuri suru. Maistellessaan ilmaa Minkkitassu haistoi tuhkan ja noen ummehtuneet, karkeat hajunhäivähdykset. Vielä vuorokausi sitten metsä oli palanut liekeissä. Naaras muisti sen inhottavan tunteen, kun hän istui yksin Tuuliklaanin reviirillä nummella katsellen, kuinka hänen kotinsa paloi maan tasalle. Jostakin syystä hänestä tuntui, ettei se ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli joutunut hyvästelemään kotinsa. Vielä silloin hän oli uskonut, että tulen riehuminen ei koskaan lakkaisi, mutta vesikuuro oli yllättänyt yön aikana ja sammuttanut liekit. Sen jälkeen ilma oli kylmentynyt ja taivaalta ei tullutkaan enää vettä vaan lunta. Juuri siihen valkeaan lumeen piirtyivät nyt Minkkitassun tummien polkuanturoiden pehmeät jäljet. Hän hengähti ja ummisti silmiään tuntiessaan ikävän piston syvällä päässään. Oppilas pysähtyi ja levitti jalkojaan. Häntä huimasi. Kissojen askeleet kaikuivat aivan liian äänekkäinä hänen päässään. Jostakin kaukaa kuului Lumikkotassun ääni, mutta valtavat tömähdykset peittivät sen alleen.
Jokin suuri asteli kohti häntä. Pitkä jalkapari pysähtyi suoraan hänen eteensä ja laski pelottavan hitaasti vaaleanpunaisen käpälänsä hänen päälaelleen. Viiden, pitkän varpaan kosketus sai naaraan karvat nousemaan pystyyn, mutta jossakin taustalla mustavalkoinen hahmo hymyili kannustavasti.
Minkkitassu raotti silmiään. Hänen edessään seisoi Lumikkotassu, huolestuneena.
”Nukahdinko minä?” mumisi Minkkitassu unisena.
”En sanoisi niinkään”, Lumikkotassu tokaisi lyhyesti. ”Tai siis... mumisit hetken ajan siinä, mutta se oli kyllä liian lyhyt aika nukkumiselle, ainakin uskon.”
Tumman ja vaalean kirjava naaras ei vastannut vaan hypähteli ripeästi muiden kissojen perään. Hän kuuli Lumikkotassun säännölliset askeleet takaansa. Kolli varmasti piti huolen, ettei häntä nuorempi naaras nukahtelisi. Minkkitassu irvisti hieman. >En minä tarvitse huolehtimista!< Hän kiilasi Kimalaistassun eteen ja yritti selvittää ajatuksiaan. Vainoavat muistot menneisyydestä ärsyttivät häntä syvästi. Hän oli unohtanut kaiken, aivan kaiken, joten se kaikki saisi pysyäkin unohtuneena. Tyhjyydestä tupsahtelevat näyt vain sekoittivat nuoren naaraan mielen, joka oli jo valmiiksi aivan sekaisin. Tuo kohotti katseensa tassunjälkien täplittämästä maasta ja hetken ajan ihmetteli ympäristöä. Se oli kovin erilainen. Hän ei voinut sanoa, missä päin reviiriä he nyt olivat. Kaikki oli täysin erilaista...
”Leiri edessä!” joku huudahti ja osa klaanikissoista kiihdytti juoksuun. Minkkitassu potkaisi vauhtia vahvoilla takajaloillaan pöläyttäen lunta ilmaan suurena pilvenä. Hän ohitti Hopeatähden ja Tulikukan, jotka kävelivät hitaasti ja varmasti kohti määränpäätään. Tumma, nuori oppilas saapui oppilasporukan taakse, johon kuului suurin osa oppilaista, ja yhdessä kaikki ryntäsivät mäkeä alas leiriin. Minkkitassu oli päästämässä kiljahduksen, kun hänen edessään juoksevat kissat liukastuivat jääkerroksen kohdalla, joka oli aivan rinteen lopussa, mutta hän ei ehtinyt edes aloittaa kiljumista kun jää vei jalat hänen altaan ja naaras kaatui nurin. Hän vierähteli pari hännänmittaa alas epämääräisessä sykkyrässä ja tömähti sitten vasten Lukkitassun mustaa selkää. Minkkitassu avasi varovasti silmiään juuri nähdäkseen, kuinka Hallatassu ja Oravatassu liukuivat hänen päälleen liukkaassa rinteessä. Naaras päästi lyhyen ”uff!”-äännähdyksen tuntiessaan, kuinka Oravatassu jysähti hänen kylkeensä. Kun ympärillä oli suht koht hiljaista, hän työnsi Oravatassun kauemmas ja luikahti kissaporukan keskeltä, mutta menetti kuitenkin uudelleen tasapainonsa heti asettaessaan tassunsa uudelleen liukkaaseen maahan. Hänen etujalkansa luisuivat sivuille ja leuka iskeytyi kipeästi jäähän.
”Miksi te tulitte niin nopeasti perässä!” Yötassun äreä kivahdus kuului kissakasasta.
”Miksi sinä liukastuit, senkin kömpelö mäyränjätös!” Lukkitassu murisi.
Minkkitassu avasi silmänsä ja veti itsensä alas rinteestä kynsillään. Päästessään jäättömään kohtaan hän nousi jaloilleen ja venytteli niitä harmissaan. Yötassu ja Lukkitassu jatkoivat kinastelua, mutta suurin osa kasaan joutuneista oppilaista oli jo pääsemässä pois tai ainakin yritti päästä. Kimalaistassu ja Lumikkotassu eivät olleet mukana, he olivat luultavasti Hopeatähden ja muiden kissojen kanssa vielä kauempana. Minkkitassu kuitenkin erotti valkoisen turkin kissojen joukosta ja tunnisti sen Valkotassuksi, joka oli litistynyt Yötassun ja Pesukarhutassun väliin. Yötassu ei edes viitsinyt siirtyä, koska riiteli niin kiivaasti Lukkitassun kanssa, ja Pesukarhutassu taasen vaikutti menneen tajuttomaksi. Minkkitassu olisi tahtonut mennä auttamaan valkeaa ystäväänsä, mutta rinne oli liian jäinen ja haava hänen lavassaan oli auennut hieman jään hinkatessa sitä vasten. Naaras yritti kääntää päänsä niin, että saisi nuolaistua verta vuotavaa lapaansa, mutta ei ylettänyt. Tassuillakin sen putsaaminen oli niin vaikeaa, että oppilas vain kellahti selälleen maahan. Hopeatähden ylväs huuto kantautui rinteen yläpuolelta, ja Minkkitassu tunnisti sanat ”varokaa” ja ”jäinen”. Nuori naaras ei viitsinyt nousta ylös, nyt kun hänen lapansa olikin mukavasti viileää lumikerrosta vasten. Sininen taivas hänen yläpuolellaan piristi hänen oloaan, ja hiljalleen liikkuvat, valkoiset, poutapilvet näyttivät kuvioilta. Hän tiesi, että suurin osa klaanista oli nyt päässyt rinteestä, mutta ei yhäkään viitsinyt nousta. Hän kieriskeli hetken lumessa suu virneessä ja törmäsi sitten johonkin. Saniaisturkki istui hänen vieressään naamallaan totinen ilme. Minkkitassun hymy hyytyi heti ja hän tajusi katsella ympärilleen. Oppilas nousi istuakseen ja hänen katseensa kiersi aukiota. Missään ei näkynyt jälkeäkään pesistä. Tuli oli niellyt ne kaikki, mutta koska leirissä oli vain kalliota ja kiviä, tuli ei ollut mitään muuta voinut vahingoittaa.
”Mitäs me nyt teemme?” naaras uskalsi kysyä Saniaisturkilta, joka ei näyttänyt olevan kovinkaan hyvällä tuulella.
Hänen mestarinsa kohautti olkiaan. ”Hopeatähtihän sen päättää, mutta jos saisin arvata, hän lähettää metsästyspartioita, rajapartioita ja käskee loput klaanista kokoamaan pesiä, jotka eivät olleet kivenonkaloissa.”
Pentutarhaa ei täytyisi koota, koska se oli tilavassa onkalossa. Mutta osa pesistä oli tehty risuista, lehdistä ja muista sellaisista. Ne täytyisi rakentaa aivan uudestaan. Ajatuskin sai Minkkitassun huonolle päälle. Viime yön koko klaani oli joutunut nukkumaan Tuuliklaanin lailla taivasalla, ja ellei pesiä saataisi valmiiksi, sama homma olisi seuraavana yönäkin. Hän inhosi taivasalla nukkumista, se vai teki hänen olostaan turvattoman ja epämiellyttävän, varsinkin silloin kun hänen turkilleen satoi samalla vettä tai lunta. Hopeatähti kajautti kokouskutsun, ja klaani kokoontui koolle.
”Minä ja Tulikukka olemme keskustelleet”, päällikkö selosti äänekkäästi. ”Jaamme klaanin neljään osaan. Osa menee metsästämään, osa merkitsemään rajoja, osa etsimään materiaalia pesiin ja loput jäävät leiriin odottamaan, että saavat materiaalia jolla rakentaa pesiä.”
Tulikukka puhui Hopeatähden viereltä. ”Seuraavat kissat lähtevät metsästämään. Tulisydän, Ratamohäntä, Okakynsi, Leppäläiskä, Kolibrinlento, Yötassu, Kuuratassu ja Tuulitassu.”
Valitut kissat poistuivat muiden joukosta ja lähtivät kiipeämään varovasti rinnettä ylös.
Minkkitassu katseli vielä hetken heidän peräänsä mietiskellen. Hän olisi tahtonut mennä metsästämään... mutta minkäs hän sille mahtoi, ei hän ollut päättämässä.
”Rajapartioon lähtevät Kirkassydän, Vatukkakynsi, Kimalaistassu ja Pesukarhutassu.”
Tumma naaras heilautti häntäänsä hyvästiksi Kimalaistassulle ja kolli vastasi siihen korvien liikauttamisella. Kissat kiipesivät rinteestä ja juoksivat kohti Tuuliklaanin reviiriä.
Tulikukka hyppäsi alas muiden kissojen sekaan Hopeatähden vierestä. Päällikkö jatkoi puhetta. ”Materiaalia etsimään lähtevät Tulikukka, Harmaaraita, Tihkuviiksi, Nopsavarjo, Surusade, Oravatassu, Valkotassu sekä Lumikkotassu.”
Parantajaoppilaan korvat nousivat pystyyn. Tuo oli varmaankin kuvitellut pysyvänsä leirissä. Kolli vilkaisi hieman surumielisesti Minkkitassuun, joka kohotti hieman kulmiaan, mutta ei saanut vastausta kun valkoinen kolli jo lähti Tulikukan ja muiden mukana leiristä.
”Ja loput jäävät leiriin odottamaan materiaalin saapumista, jotta voivat sitten rakentaa pesiä. Täällä on jo valmiiksi oksia ja sen sellaisia, joita voi käyttää, joten saatte vapaat tassut.” Päällikkö hävisi pesäänsä Vaahtokukka perässään.
Minkkitassu huokaisi. Hän olisi niin kovasti halunnut pois leiristä, vaikka palanut metsä vähän hermostuttikin. Saniaisturkki oli häipynyt hänen takaansa puhumaan Saarniturkin kanssa. Nuori naaras katseli muita kissoja, jotka olivat jo alkaneet näemmä suunnittelemaan jotain. Hän huomasi, kuinka kuningattaret paimensivat pentuja pentutarhaan. Oppilas hymyili hieman ja kipitti heidän luokseen.
”Mutta kun minä tahdon auttaa pesien rakentamisessa!” ruskea naaraspentu kimitti vihaisesti Kultakukalle.
Kellanpunainen naaras yritti hätistää tuota pentutarhan sisälle, mutta nuori pentu ei mennyt. ”Mene nyt, Vaahterapentu kiltti... Tämä on rasittavaa kaikille.”
Minkkitassu tassutti Kultakukan viereen ja katsahti ruskeaan pentuun. ”Hei, arvaas mitä?”
Vaahterapennuksi kutsuttu naaras siristi silmiään. ”Niin mitä?”
”Lyön vetoa, ettet kyllä oikeasti tahtoisi olla rakentamassa pesiä”, tumma oppilas maukui. ”Se on niin inhottavaa, että kyllä minä paljon mieluummin nukkuisin sinun laillasi pentutarhassa vailla huolia!”
”Niin vai?” Vaahterapentu tiukkasi.
”No voinhan minä kysyä Hopeatähdeltä, jos hän päästäisi minut takaisin pennuksi ja sinä pääsisit oppilaaksi”, Minkkitassu naukui ja kallisteli päätään. ”Oi, olisi se kyllä ihanaa päästä emon vierelle... kaikessa rauhassa. Kultakukkahan voisi ruveta minun emokseni. Saisin joka päivä maitoa ja sinä nakertaisit hiiriä, tai mitä me nyt enää voimme syödäkään, kun kaikki on palanut.”
Vaahterapentu ei vieläkään vaikuttanut vakuuttuneelta.
”Minusta tulee pian soturi, joten pääset vahtimaan leiriä yhden yön ajaksi”, tumman ja valkean kirjava naaras käännähti ympäri. ”Hei, Hopeatähtii! Voisinko mi-”
”Ei, ei!” ruskea pentu inahti. ”En minä anna sinulle paikkaani pentutarhassa! Hus, senkin vanha mäyrä!” Tuo pinkaisi pentutarhaan muiden perässä.
”Kiitos”, Kultakukka naukaisi ja hymyili.
”Eipä mitään”, Minkkitassu mumisi ja poistui muiden kissojen sekaan.
Häneen katseensa osui heti Lukkitassuun ja Hallatassuun, jotka olivat vieretysten suuren hiilikasan äärellä. Kun naaras käveli lähemmäs heitä, hän näkikin, että se ei ollut hiilikasa. Minkkitassu tepasteli oppilaiden vierelle ja näki nyt kunnolla tummanharmaan ruumiin hiiltyneen, paksun oksan alla.
”Se on Kapeapuro”, Lukkitassu mumisi hieman surullisena. ”Hän metsästää nyt Tähtiklaanin kanssa.”
Minkkitassu kavensi silmiään. Kuolleen kissat tummansiniset silmät olivat lasittuneet, mutta yhä niistä pystyi näkemään kaiken sen kivun mitä tuo oli tuntenut ennen kuolemaansa. Tumma oppilas ei ollut tuntenut kyseistä kissaa. Klaanissa oli yhä pari kissaa, joita hän ei tuntenut. Hallatassu kumartui ruumiin ylle ja nuoli lempeästi tuon luomet alas sulkien kuolleen naaraan silmät. Laikukas naarasoppilas ja Lukkitassu alkoivat vetämään ruumista hiiltyneen oksan alta, ja Minkkitassu taasen keskittyi oksaan. Hän pyyhkäisi sitä varovasti käpälällään. Se oli aivan hiiltynyt ja sisältä laho. Mutta kun kaksi oppilasta olivat saaneet Kapeapuron ruumiin vedettyä kunnolla alta, oksa vierähti ympäri, ja Minkkitassu näki jotain parempaa. Oksan alaosa oli vielä kunnossa, se ei ollut palanut lainkaan. Naaras upotti hampaansa sen kaarnaan ja vetäisi todella pitkän, ainakin hännänmitan pituisen palasen kaarnaa irti. Lukkitassun meripihkanväriset silmät leimahtivat.
”Tuohan on mahtava materiaali pesiin!” kolli huudahti. ”Yritä saada sitä enemmän, niin minä ja Hallatassu viemme Kapeapuron hänen omaisiensa luo.”
Minkkitassu tarrasi uudelleen kaarnaan ja veti siitä pitkän suikaleen. >Kyllä metsä kasvaa vielä takaisin, kun autamme sitä.<

//Vähän tönkkö, mut päätin nyt että yritän kirjoittaa kaikille hahmoilleni tarinan tässä viikonlopun aikana. Jos siis ehdin ja jaksan.
Vastaus:29Kp:tä!

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hahtuvapentu, Tuuliklaani
29.11.2013 19:39
Katsoin ulos pentutarhasta.
"On aamu, ja on aika lähteä metsälle että en aivan nälkään riudu. Minä en pelkällä maitotilkalla hengissä selviä." maukaisin ja nousin tassuilleni. Venytin lyhyitä pikku tassujani ja haukottelin. Auringon ensisäteet nousivat auringon pesän luota. Räpyttelin silmiäni valossa. Katsoin oppilaiden pesälle ja näin Lumitassun. Valkoinen naaras pyöri unissaan. Yhtäkkiä oppilas räväytti silmänsä auki. Naaras näytti kauhistuneelta kun näki minut.
"Mitä?!" murahdin hiljaa ja mulkaisin naarasta. Hän sulki pikaisesti silmänsä ja ummisti ne kunnolla. Livahdin äkkiä pois Lumitassun silmistä. Juoksin leveälle nummelle. Silloin kuulin rahisevaa hengitystä.
"Hahtuvatassu... Hahtuvatassu... Hahtuvatassu..." ääni kuiskasi. Katsoin hätäisesti ympärille.
"Kuka siellä?!" huudahdin peloissani. Näin suuren ja raidallisen kollin jolla, jolla ei ollut varjoa...
"Hahtuvatassu... Me olemme... Odottaneet sinua... Tänne Pimeyden Metsään..." kolli änkytti. Sähisin vihaisena kollille.
"Olet saapunut Pimeyden metsään, jossa sinua odottaa uusi tehtävä... Mutta minä palaan pian..." kolli maukaisi, ja katosi yhtäkkiä.
Pyörryin yllättäin tuskasta. Sain sumeasti nähtyä kuinka Lumitassu ryntäsi paikalle, ja alkoi raahata minua jonnekin...

//Jatkoo? :F//
Vastaus:Mult tais mennä jotai ny ohi:33 Miks Pimeyden metsäläinen änkytti???Ja sehän on Hahtuvapentu?Mut kumminkin mä en sano et sun tarina ois huono:3 5Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
29.11.2013 18:58
Kohmeinen tuuli heitteli lehtisateen ajasta jääneitä käpristyneitä lehtiä ympäri kissoja. Minä, Punarintasiipi, Kotkasielu ja Kirvelitassu taivalsimme lumisessa maastossa, sillä olimme varhaisessa aamupartiossa. Punarintasiipi johti joukkoa kohti Myrskyklaanin ja Tuuliklaanin välisellä rajalla olevaa puroa. Minä hyppelin Kirvelitassun vierellä innosta puhkuen. Olin muuten vaan hyvällä tuulella, sekä myrskyklaanin rajalla sijaitseva puro on lempipaikkani; Siellä rakastuin Mustahaukkaan. Pian olimmekin perillä siellä ja minä merkkasin heti rajamme. Kotkasielu teki samoin. Kuulin hentoa vikinää heinikosta. Kirvelitassukin näytti huomaavan sen, sillä hän jännitti lapansa äärimmilleen. Minä rentouduin heti ja annoin oppilaan koettaa taitojaan.Kirvelitassu loikkasi ja sai taitavasti tapettua hiiren. Kotkasielu kiirehti tämän luokse kehumaan häntä. Minä otin pari askeletta lähemmäs puroa ja katselin sitä; Viratusta peitti kristallinkirkas jää, joka oli huurtunut lumesta. Kuulin vieläkin ihan heikkoa solinaa jään alta. Nostin oikean etukäpäläni jään pinnalle. Siitä ei kuulunut mitään. Nostin toisenkin tassun jäälle. Lopulta seisoin kaikilla neljällä jalalla jään yllä. Tassuni liukuivat jään pinnalla ja huusin muille;

"Hei katsokaa, minä tanssin!" huusin. Vasta sitten tajusin kuulostavani melko lapselliselta. Punarintasiipi käännähti katsomaan kauhistunut ilme kasvoillaan.

"Tule alas sieltä, Kuupilvi! Jää ei ole kestävää!" hän huusi. Minä katsoin alapuolelleni ja tuhahdin.

"Älä huoli. Kyllä tämä kest-"Yhtäkkiä jää räksähti uhkaavasti allani. Samantien tipahdin suoraan kuolemankylmään veteen.
Vastaus:8Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumitassu, Tuuliklaani
29.11.2013 18:51
Säikähdin, olinko nähnyt salamaraitaisen kissan? Räpyttelin silmiäni ankarasti nähdäkseen uudelleen salaman, jonka aivan vasta olin nähnyt. Oliko Salamapentu tullut takaisin? Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitäni ja minua värisytti ajatus naaraasta, joka oli kadonnut niin pienenä että slviämismahdollisuudet olivat niin hurjan pienet... Jadetassu oli myös naukunut minulle, että Salamapentu olisi vahingoittanut oppilasta ja raadellut tämän toisen silmän. Myös todella nuori, klaanivanhin Tiikerinkukka oli joutunut mustan salamaraitaisen kissan kynsittäväksi. Ainakin niin kolli oli sanonut ja tiesin tämän puhuvan totta.
"Mutta voisi olla muutama enemmän salamaraitaisia kissoja" naukaisin matalalla äänellä jottei kukaan kuulisi. Se oli turha toivo, sillä Jadetassu nosti äkillisesti päänsä katsoakseen että kuka häiritsi oppilaan yöunia.
"Mitä teet Lumipentu?" Jadetassu haukoitteli kuuluvasti mutta kukaan ei siltikään herännyt.
"Olet erittäin tarkkakuuloinen, mutta yritetään nukkua" mumisin ja painoin pääni sammalpedilleni, etutassujeni väliin. Aivan kuin olisin nähnyt jonkun salamaraitaisen oppilaiden pesän ulkopuolella, ehkä siellä oli vain joku kuun valo? Lintu olisi lentänyt, tai keltainen hiiri juossut maalla? Tuskin. Painoin silmäluomen raskaasti kiinni ajatellen Salamapentua joka olisi varmasti kaiken tapahtumiin syyllinen. Miten niin kiltistä ja pienestä pennusta pystyi tulemaan niin paha ja kamala?

Hopeanharmaa kissa lähestyi minua. Avattuani silmäni, olin aivan eri paikassa kuin oppilaiden pesässä. Kaikkialla oli pimeää ja synkkää ja ensimmäinen ajatus paikasta oli pimeydenmetsä. Naaraan takana lähestyi ruskeajuovikas ja kookas kolli jonka meripihkan väriset silmät kiiluivat pimeässä. Hopeanharmaa naaras katsoi minua lempeän surullisesti, enkä pystynyt lähtemään pakoon. Jännitin lihakseni ja valmistauduin suureen loikkaan kunnes kuulin variksen rääkkyvän yläpuolellani.
"Lumi, Ruosteen pentu.." hopeanhohtoinen naaras aloitti surumielisen katseensa ja äänensä kanssa, tuijottamalla minua koko ajan samalla ilmeellä. Olin Lumitassu, ja Ruostepuro oli emoni, mistä kissa sen muka tietäisi? Tummanruskea kolli istahti hopeanhohtoisen ja kauniin kissan viereen. Kaksi kissaa olivat erilaiset kuin päivä ja yö, kaunis naaras ja aika ruma kolli mutta ne sopivat samalla yhteen. Kissat vaihtoivat huolestuneina katseitaan, ja hopeanhohtoinen naaras ojensi kuonoaan päätäni kohti. Pysyin paikoillani, en tiennyt että miksi en liikkunut yhtään vaikka kuinka olisin halunnut. Ottaa edes askeleen taakse päin...
"Lumi" kuului lempeä ja kaunis ääni. Tuntui kuin olisin nukahtanut unessa, kun naaras kosketti kuonollaan minun päälakeani hellästi ja niin tutusti. Suljin silmäni hitaasti ja uneliaasti, pysyen silti pystyssä. Kaikki alkoi sumeta, kunnes kirkas valonsäde osui silmiini. Olinko unen unessa, vai? Kaikki tuntui oudolta ja yritin nähdä jotain. Eihän voinut nähdä unta, missä olin myös unessa? Vai jos tämä olikin joku ennustus? Henkäisin syvään ja otin varovaisen askeleen eteen päin. Peläten sitä, että minä hetkenä tahansa saattaisi tippua pimeyteen syvyyksiin ja kuolla. Suljin silmäni tiukasti yhteen kiinni ja otin toisen askeleen. Tassujeni alla ei tuntunut olevan mitään, mutten siltikään tippunut.

Yhtäkkiä kolmannen askeleen ottaessani, tuli kamala valo suoraan edestäni, ja minun oli pakko sulkea silmäni jotta en olisi tullut täysin sokeaksi.
"Lumi, tule tänne" kajahti kiljahdus ilmassa. Hätääntyneitä naukaisuja kuului ympäriltäni. Avasin ensin toisen silmäni, ja näin lunta maassa. Näin myös verta siellä täällä, sekä hopeanhohtoisen naaraan ja kookkaan, ruskeajuovikkaan kollin joka kantoi valkoista ja pientä pentua suussaan hätääntynyt katse silmissään.
"Sulkaturkki, ota Ruoste ja lähdetään ennen kuin on jo myöhäistä" ruskea kolli ulvahti ja vilkaisi peloissaan taakseen. Avasin toisen silmäni ja näin suuren kissajoukon verisine katseineen jotka juoksivat lähemmäs ja lähemmäs kahta yksinäistä kissaa.
"Siilikynsi, lähdetään jo" Hopeaturkiksi kutsuttu hopeanharmaa naaras rääkäisi. Mistä oli kysymys, minua ei tuntunut olevan missään. Leijuin vain ilmassa oudolla tavalla.
"Ruoste! Tule tänne" Siilikynsi naukaisi nähdessään täysin mustan naaraspennun vaeltavan väärään suuntaan. Pentu naukaisi hätääntyneesti, ja lähti isäänsä päin. Sitten tajusin kuka valkoinen karvanyytti oikein oli, Se olin minä! Nyt ymmärsin ketkä oikein olivatkaan kaksi muukalaista, jotka olivat ilmestyneet uneeni. Ehdin nähdä enään vain verisen läikän, ennen kuin palasin taas oikeaan uneeni. Sulkatutkki katsoi minua surumielisen näköisenä, Siilikynsi vierellään.
"Olemme sisaresi ja sinun emo ja isä, ja kuuntele tarkkaan" Sulkaturkki naukaisi vilkuilleen ympärilleen kuten näyssä jonka emoni oli lähettänyt.
"Kuuntelen" naukaisin tehden samoin kuten Sulkaturkki. Pimeä metsä oli yhä ympärilläni, enkä tajunnut oikein että missä olin. Siilikynsi murahti jotain kiinnittääkseen huomioni.
"Salama, tuho ja pelko. Veriseltä sisältä ei säästy kukaan, jos joku sitä ei pysäytä" kolli ulvahti kovaäänisesti ja surullisesti. Emoni katsoi minua ja isääni vuorotellen, katsoen isääni hieman varoittavasti.
"Salamoivaa taivasta on syytä varoa" Sulkaturkki naukaisi lopulta pitkän hiljallisuuden jälkeen. Kaksikko alkoi kadota hiljalleen, samoin kuin minä. Ruumiini alkoi haaleta enkä erottanut pian enään itseäni enkä muutakaan.

Havahduin siihen kun joku tökkäisi minua kylkeen.
"Mitä..." aloitin mutta lopetin sen samalla siihen nähtyäni Jadetassun joka nukkui ja putki minua unissaan. Oppilaiden pesä uinui, kun minä taas olin hereillä. Vilkaisin taakseni yskäisten samalla, tarvitsin puhdasta ilmaa.

Kuulin oksan rasahduksen ja näin salamaraidan sekä samalla liekkien näköisiä raitoja. Salamapentu ei olisi ainakaan kissa voinut olla, sillä naaras ei olisi paljastanut itseään varmasti. Olisin voinut nähdä vaikka siilien lentävän, jos niin olisikin käynyt. Kiinnostuneena astelin lähemmäs leirin suuaukkoa, ja hrngitin raikasta sekä puhdasta ilmaa johon sekoittui tuore pennun tuoksu. Tiesin kissan olevan pentu, koska maidon haju tulvahti kuonooni. Kiinnostuneena tassuttelin pois leiristä ja tunsin kylmän viiman tunkeutuvan turkkini läpi heti päästyäni ulos. Tuore haju ilmoitti että pentu oli lähellä, eikä olisi kauaakaan että löytäisin tämän harhailemasta jossakin. Nostin pääni ylös ja raotin suutani haistaakseni hajun paremmin, mutten tunnistanut kissaa siltikään. Tuoksu oli aikalailla uusi, enkä erottanut sitä kunnolla. Minulla oli oikeus käydä hakemassa harhaileva pentu pois, sillä eihän pennut monesti olisi selvinneet ketunmittaakaan ulos leiristä, kun vaarojakin oli niin paljon. Hunter, Salamapentu saattoi olla yksi... Ja kaikki lisääntyivät vain ja vain... Pian näin vaaleanharmaan pään, ja salaman näköisiä raitoja ja liekkien näköisiä raitoja siellä täällä. Ensin säikähdin, sitten tajusin pennun olevan klaanin uusin tulokas, Hahtuvapentu! Aloin rynnistää karkurin luokse, mutta samalla huomasin tämän kuukahtavan keskelle nummia. Mikä pennulla oli? Pelko syttyi sisälläni ja rynnistin täyttä vauhtia pennun luokse. Jos tällä olisikin joku hätänä ja...

//jatkoo Hahtuva :3//
Vastaus:23Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hahtuva, Erakko
29.11.2013 17:37
Pieni naaras pentu hiipi avoimella nummella.
"Hopeasydän, haistan vieraan kissan." vaimea ääni murisi. Pieni naaras hiipi ääntä kohti. Naaras oli vasta pieni pentu, ja vasta muutaman kuun ikäinen.
"Haetaan äkkiä Kotkasielu ja Kastanjahäntä. Jos täällä on kulkukissa joukko me kaksi emme heille pärjää." Hopeasydämmeksi kutsuttu naaras maukaisi ja rynnisti nuorempi kissa perässään pois pienen pennun näköpiiristä.
"Mitä nuo kissat olivat? Kuka Kastanjahäntä? Kuka Kotkasielu? Mikä kulkukissajoukko?" pieni pentu kyseli tyhjyyteen kysymyksiä jotka ihmetyttivät pientä pentua.
"Missä havaitsitte vieraan hajun, Vaahtotassu ja Hopeasydän?" kollin ääni maukaisi. Erikoisia puhuvat kissat tulivat takaisin...
"Juuri täällä missä olemme nyt. Haistamme veren ja pienen kissan pennun." Nuori naaras maukaisi. Kastanjahännäksi kutsuttu kolli nyökkäsi.
"Hei Kastanjahäntä, täällä on jotain, tulkaa katsomaan!" kolli huusi ja osoitti pienen mäen taakse jossa pieni pentu piileksi noilta kissoilta.
"Katsos vain, pieni pentu. Viedään Se leiriin niin Sinisiipi saa katsoa että sillä on kaikki hyvin." Pieni Vaahtotassuksi kutsuttu naaras naukaisi.
"Minuunhan te ette koske ettekä vie minnekään." pieni pentu sähähti. Vaahtotassu perääntyi muutaman askeleen ja luimisti korviaan.

Pieni naaras katsoi neljää kissaa pelokkaana. Tuuli pörrötti pennun naaraspennun salaman ja lieskojen muotoisten kuvioiden täyttämää Turkkia. Pennun silmiin kihosi kyyneleet.
"Olen elänyt koko elämäni ilman ystäviä ja emoni..." pentu maukaisi ja upotti kasvonsa Hopeasydämmen pehmeän karvaan. Naaras värähti yllätyksestä mutta rauhoittui kumminkin.
"Jos tulet kanssamme klaaniin, saat ikuisen perheen ja kuulut meihin." naaras maukaisi. Pentu katsoi klaanikissaa silmiin, ja alkoi hieman pyöriä, ja katsoi kolmea muuta klaanikissaa silmiin. Kissojen silmistä kuvastui kysymys, hämmästys, ilo, pelko ja ei hyväksyvä katse, mutta pieni pentu ei välittänyt niistä.
"Ai anteeksi, olemme unohtaneet esittäytyä. Olen Hopeasydän." hopean harmaa naaras maukaisi.
"Minä olen Vaahtotassu." nuorin kissoista maukaisi. "Toivon että tulisit Tuuliklaaniin ja olisit ystäväni."
"Minä olen Kotkasielu." komea nuori kolli maukaisi. Pieni pentu ryntäsi kollia kohti. Kotkasielu hämmästyi ja kolme muuta kissa hymähtivät tyytyväisinä.
"Minä olen Kastanjahäntä, Tuuliklaanin ylpeä varapäälikkö, ja toivon että tulisit klaaniini." suuri ruskeasilmäinen kolli maukaisi.
"M-minä olen H-hahtuva." pieni mutta värikäs naaras maukaisi. "Ja tahdon tulla klaaniinne Koska te olette siellä." Hahtuva maukaisi. Viisi kissaa kävelivät pareittain, Hahtuva kissojen välissä, Tuuliklaanin leiriin.
"Kastanjahäntä, miksi tuot leiriimme tuon tuntemattoman pennun?" suuri kolli kysyi Kastanjahännältä.
"Seittitähti, tuo pieni pentu On Hahtuva, ja toivon että hän pääsisi klaaniimme." kolli mourusi. Paikalla olevat kissat tuijottivat pientä pentua.
"Jos joku teistä ottaa vastuun hänestä, ja jos joku kuningatar voi huolehtia hänestä." Seittitähti maukaisi ja hyppäsi alas kiveltä.
"Koska olet nyt klaanissa, pitää sinulla klaaninimikin olla." Hopeasydän maukaisi.
"Tästä lähtien siihen hetkeen saakka, että sinut nimitetään oppilaaksi, sinua kutsuttakoon Hahtuvatassuksi." Kastanjahäntä sanoi juhlavasti.
"Me kuningattaret voisimme vuoron perään hoitaa Hahtuvapentua, niin pennulle tulisi tutuksi me kaikki ja me kaikki voisimme kasvattaa häntä omalla tavallamme." yksi kuningatar maukaisi.
"Sehän on loistava idea Ketunleipäjalka!" Kotkasielu huudahti. Kuningatar näytti hieman nolostuvan.
"Minä voin ottaa hänet ensimmäisenä hoitaakseni." Ketunleipäjalka maukaisi. Hahtuvapentu nyökkäsi.
"V-vaihdammeko tätä emoani aina kuun välein?" pieni pentu kysyi. Kuningattaret nyökkäsivät.
"Juuri niin, mutta nyt Puropentu ja Hahtuvapentu, on aika mennä nukkumaan." Ketunleipäjalka huusi. Paikalle juoksi valkea naaras pentu.
"Hyvää yötä kullannuput." Ketunleipäjalka maukaisi ja kävi makuulle. Kuningatar laski häntänsä pentujen peitoksi.
"Hyvää yötä sisko, hyvää yötä emo." Pieni pentu maukaisi ja nukahti...

//Joo, eli Eka Hahtuvan tarina. Ei maailman parhainta luokkaa, mutta teimpä kumminkin! Jatkoa tulossa!//
Vastaus:20kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerijuova, Jokiklaani
29.11.2013 15:24
Tiikerijuova makasi hiljaa parantajanpesässä makuusammaleellaan.
’’Miksi kerroit sen?’’ Huminapilvi kysyi vaisuna.
Tiikerijuova räpäytti silmistään kyyneleen.
’’Ei ole enää mitään hyötyä pitää salaisuuksia, rakkaani.’’ oranssi naaras vastasi.
’’Miten niin ei ole?’’ Huminapilvi naukaisi. Teerenlento ja Valkotassu olivat lähteneet etsimään yrttejä.
’’Et voi ymmärtää…’’ Tiikerijuova sanoi ja kampesi itsensä istualleen.
’’Kukaan ei voi.’’
Huminapilvi kallisti päätään.
’’Pentunikin vihaavat nyt minua…’’ kuiskasi Tiikerijuova.
’’Eiväthän he minuakaan enään isänään pidä.’’ huomautti Huminapilvi.
’’Niin kai, mutta…Valehtelit koska minä tahdoin.’’ oranssi naaras sanoi ja suki turkkiaan. Huminapilvi ei vastannut.
’’Minulla ei ole enää emoa eikä isää. Eikä pentujakaan…’’ Tiikerijuova murehti. Huminapilvi painautui kumppaninsa kylkeen. Kumpikin oli hetken hiljaa.
’’Itse asiassa, olen ajatellut…’’ Huminapilvi aloitti. Tämän ruskeissa silmissä oli lämmin pilke.
’’Tahtoisitko toisen pentueen?’’
Tiikerijuova lamaantui hetkeksi. Toinen pentue? Naaras hengitti syvään ja mietti vastaustaan.
’’Tahdon.’’
//lyhyt inspitön pervoloppuinen pätkä XD//
Vastaus:Ei loppu ollu mikää pervoXD 5Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinisiipi, Tuuliklaani
28.11.2013 19:28
Luku 1.

Sinisiipi veti syvään henkeä ja kohtasi sitten emonsa lamaantuneen katseen. Pölyturkki sulki hetkeksi silmänsä ja avasi ne jonkin ajan kuluttua. Naaraan silmissä loimusi kylmä tuli, kun tuo katsoi pentuaan järkyttyneenä.
"Olen hyvin pettynyt sinuun, Sinisiipi. Olet näemmä unohtanut asemasi, et voi toivoa klaanin parantajana tähtiklaanin riveihin liittymistä. Tietäisinpä vain, kuinka monta kertaa olen toivonut paluuta maan pinnalle. Tähtiklaani on täysin erilainen paikka, kuin metsä tuolla alhaalla. Sinun aikasi ei ole liittyä meihin nyt, eikä sitä tulekaan vielä hetkeen. Monet tuskat sinun on koettava ja niistä selviytyä." Pölyturkki naukui pehmeällä äänellään. Sinisiipi nielaisi pettymyksensä ja katsoi tassujaan.
"Voisinko mitenkään.." Parantaja yritti, mutta se oli turhaa.
"Ei!" Emo huusi vimmastunut katse silmissään.
"Ei."
Sinisiipi nyökkäsi aavistuksen verran ja vilkaisi peloissaan emoaan. Pölyturkki pudisti surullisena päätään ja soturin keho alkoi haaleta, kunnes se lopulta katosi kokonaan. Sinisiipi raotti jonkin ajan kuluttua silmiään, mutta naaras ei ollutkaan kuulammen rannalla, kuten tämän pitäisi. Sinisiipi näki ympärillään ainoastaan sankkaa sumua ja kylmä viima riepotteli tuuliklaanin parantajan harmaata turkkia.
"Tännepäin, Sinisiipi." Heleä ääni kuiskasi ja samalla hetkellä naaras näki pienen valonvälähdyksen. Sinisiipi otti epäröivän askeleen ja kavahti outoa ääntä, joka kuului tassujen alta. Se oli ontto. Peloissaan Sinisiipi otti muutaman juoksuaskeleen kohti valoa ja karvat pystyssä hän seurasi heleän äänen kutsua.

Paikka, johon Sinisiipi saapui oli täysin äskeisen painajaisen vastakohta. Kaiken keskellä virtasi puro, joka solisi tyydyttävästi. Puron vierellä vasvoi suuri puu, johon pystyi helposti kiivetä ja sen oksat kurkottelivat korkealle tähtitaivaalle. Sinisiipi henkäisi ihastuksissaan ja samalla hetkellä nuori parantaja huomasi kissan, joka istui puron vierellä. Tähdet kimalsivat kissan oranssilla turkilla ja naaraan silmissä paistoi jälleen näkemisen riemu.
"Oravapentu!" Sinisiipi hihkaisi ja riensi sisarensa luo. Oravapentu kehräsi tyytyväisenä ja nuolaisi Sinisiiven lapaa.
"Ihana nähdä! Kuinka voit tähtiklaanissa?" Parantaja kyseli hukuttaen sisarensa nuolaisuihin. Oravapentu kohautti lapojaan.
"Kai tämä menettelee. On ihanaa olla isän ja emon ja muiden sisarusteni luona, mutten koskaan voisi unohtaa sinua ja Kuupilveä." Pentu kertoi mittaillen Sinisiipeä katseellaan. Naaras päästi kevyen kehräyksen ja vakavoitui sitten.
"Tuskin tulin tänne lörpötelläkseni kanssasi. Sinulla on varmaankin enne minulle." Parantaja naukui ja asetti häntänsä käpäliensä eteen. Oravapentu nyökkäsi.
"Kyynel kirkas poskelta vierähtää, alas maan selkään. Silmät surun heijastamat ja sielu kärsii pohjattomassa kuilussa. Mutta tulee eräs, joka pelastaa hänet syvyyksien syövereistä. Ajat karut syöksevät nuoren kissan miltei tuhoonsa, kun lumen alta paljastuu odottamaton vihollinen." Oravapentu nuolaisi nopeasti sisarensa korvaa ja loi tähän kaipaavan katseen ennen kuin katosi. Sinisiipi jäi yksin mustaan tyhjyyteen, kun kaikki taianomainen katosi ja hän avasi silmänsä kuulammelta.

//Juu, eli aloitin tällaiset luvut ja sitten tästä ensimmäisestä tuli tällainen ihanan lyhyt. Hyvä minä. Jossain vaiheessa luon tuon ennustuksen "pahiksen" ja saa nähä kuinka Sinin käy.. >:3
Vastaus:Kylmät väreet kulki selkäpiissä kun luin ennustuksen:D 16Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiepputassu, Myrskyklaani
28.11.2013 18:44
Kiepputassu otti ohuen hännänpäänsä taas suuhunsa ja mietti ankarasti. >Miten pääsen pois täältä? Miten pääsen täältä pois?< Välillä kolli antoi katseensa vaellella ympäri kaksijalkojen pesää. >Miten päästä täältä pois? Miten pois täältä pääsee?< Kollin turkki oli näyttäcillä takuilla ja vatsa kurahteli nälkää. Kiepputassu ei ollut jatsanut piitata enää mistään, sillä kukaan muukaan ei piitannut. Ellenkään ei suostunut puhumaan Kiepputassulle riidan jälkeen. Kiepputassu oli huomannut, että Jänistassulla oli sama ongelma. Kukaan ei piitannut. Jänistassukin vain makoili laatikossaan.
Kiepputassun suuta kuivasi. Kolli ei muistanut, koska oli viimeksi vaivautunut juomaan tai syömään. Ajantaju oli hämärtynyt tässä loukossa täysin. Ilman raikasta tuulta ja metsän tuoksuja olo oli ahdistava. Kiepputassu nousi, venytteli ja haukotteli. Valo, joka ei ollut ulottunut Kiepputassun laatikkoon asti vihlaisi hieman silmiä. Kolli tepasteli ruokakipolle ja nuolaisi sen pohjalta muutaman näivettyneen nappulan. Sitten tämä hotaisi märkäruokaa, josta jäi taas sama inhottava maku ja joi pesässä lämmennyttä vettä. Kiepputassu murahti hyvin tyytymättömänä. Toinen hiekkalaatikko oli vapaa, joten tämä käväili vieä siellä ja palasi kantolaatikkoonsa makaamaan.
"Jäikö sinne vielä ruokaa?" Jänistassu kysyi, kun Kiepputassu oli palannut paikalle.
"Mössöä ja vettä on vielä." Kiepputassu kertoi.
"Okei..." Jänistassu huokaisi ja nousi lähteäkseen syömään. Kiepputassu nauroi itsekseen, kun Jänistassu lähti, sillä Jänistassun päälaella ja selässä turkki oli noussut hauskasti pystyyn.

Yöllä Kiepputassu näki kummallista unta. Kolli vaelteli metsässä, mutta se ei ollut millään lailla tuttu. Vain metsää metsän jälkeen. Kiepputasssu yritti etsiä jotain, mutta ei tiennyt mitä. Jotain piti vain löytää. Metsän tuoksukin tuntui unessa. Ilmakin oli kylmää ja iskeytyi kasvoihin niin todenmukaisesti.. Sitten uneen liittyivät äänet.
"Kiepputassu!" Joku sihahti jostain. "Kiepputassu, herää!"
Uni jatkui. Kiepputassu alkoi juosta äänen suuntaan. Kiepputassu juoksi ja juoksi, kunnen törmäsi puuhun ja heräsi.
"Kiepputassu!!" Jänistassu sihahti kasvot melkein kiinni Kiepputassun kasvoissa.
"Mitä?!" Kiepputassu kiljaisi säikähtäessään.
"Katso, mitä kaksijalat tekivat ikkunalle!" Jänistassu touhotti ja osoitti ikkuna-aukkoa. Kiepputassu tunsi edelleen kylmän ilman ja luonnon tuoksun. Kolli katsoi ikkunaa ja huokasi, että oli jotenkin vääntynyt. Kiepputassu juoksi ja loikkasi ikkunalaudalle, työnsi tassunsa ikkunan viereen ilmastyneeseen aukkoon ja tajusi, että kylmä ilma tuli sieltä.
"Se.. Miten se.." Kiepputassu änkytti hämmästyneenä.
"Kaksijalka vain tuli ja otti siita naamassaan olevasta ulokkeesta kiinni. Uskon sen olevan nenä. Sitten se örähti, yökkäsi ja väänsi tuota ikkunaa, että... No en minä tiedä, miksi se väänsi sitä, mutta kuitenkin." Jänistassu selitti. Kiepputassu tutkaili ikkunaa ja yritti vääntää sitä tassullaan.
"Miksi se ei aukea lisää?" Kiepputassu ähisi ja työnsi ikkunaa nyt päällään.
"Anna minun katsoa.." Jänistassu mumisi ja työnsi hänkin ikkunaruutua.
"Mikäs tämä on..?" Kiepputassu tuhisi huomatessaan puukalikan ikkunan alla. Kiepputassy työnsi sitä tassullaan kaikin voimin ja se liikkui hieman.
"Liikkuuko se nyt?"
"Liikkuu se vähän! Työnnä sitä juttua vielä!" Jänistassu iloitsi. Kiepputassu työns puukalikkaa taas kaikin voimin. Puupalikka lipsahti pois ikkunan alta ja ikkuna liikkui.
"Se.. Se siirtyy kokonaan pois tieltä!" Jänistassu ulvaisi. Kiepputassu tuijoitti seinään ilmestynyttä koloa, josta pääsi hyppäämäään alas nurmelle ja juoksemaan metsään.
"Mene sinä ensin.." Kiepputassu henkäisi. Jänistassu loikkasi aukosta ulos ja tömsähti nurmelle.
"Täältä näkee tähdet! Hopeahännän!" Jänistassu riemastui ja tuijotti taivaalle. Kiepputassu katsoi vielä kerran taakseen ja yllättyi. Ellen oli tullut istumaan Kiepputassun viereen.
"Tulen mukaan!" Ellen kiljahti iloisena.
"Et meidän mukaamme." Kiepputassu tokaisi ja loikkasi ulos. "Mennään kotiin, Jänistassu."
Vastaus:18Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punapentu, Jokiklaani
28.11.2013 17:48

Luku 2

Osa 1

" Punapentu, missä Kirjopentu on? ", Pajupuro naukaisi herättäen nuoren kollin unestaan. Väsynyt kolli räpäytti hetken silmiään, ennenkuin katsoi suoraan emonsa huolehtiviin silmiin.
" Hän on oppilaiden pesässä. Etkö muista emo? Hän on nyt Kirjotassu.", Punapentu haukoitteli ja nousi venyttäen takaruumistaan. Pajupuro säpsähti ja katsoi korvat höröllään kuningattarien pesän suulle. Punapentu katsoi ihmeissään itsekkin suuaukkoa, mutta näki vain mitä kaikki muutkin; suuaukon reunalla heilahti muutama huurtunut saniainen. Punapentu katsoi ihmeissään emoaan, joak sulki hetkeksi silmänsä, kunnes avasi ne silmät sirissä.
" Tiedätkö missä Lehväkasvo on? ", naaras kysyi. Punertava pentu kohautti hartioitaan ja samassa Pajupuro juoksi jo pesästä ulos, saaden kylmän tuulen sekoittamaan nuoren kollin turkin. Punapentu ähkäisi ja tämän turkki pongahti pörröön tuulen tunkeutuessa luihin ja ytimiin.
" Eikääää", kolli valitti ja suki nopeasti turkkinsa. Yllättäen jokin iski pennun maahan ja maassa ollut pöly lennähti ilmaan. Punapentu näki päällänsä seisovan pikkuveljensä vain hieman, mutta hänen kehonsa reagoi nopeammin kuin äänensä. Punertavan juovikas kolli veti takajalkansa veljensä mahan alle ja potkaisi tämän voimakkaasti pois päältään. Ennenkuin Punapentu kerkesi ylös, kuului pikkuinen tumahdus ja pennun vinkaisu. Pöly laskeutui hiljalleen ja Punapentu katsoi kuinka sen takaa paljastunut Harakkapentu makasi selällään.
" Hah! Luulitko voittavasi minut, senkin Varjoklaanilainen? ", Punapentu naurahti voitonriemuisesti ja tökkäsi Harakkapentua rintaan. Nuorempi veljistä ähkäisi ja koetti napata kiinni vanhemman tassusta, mutta punertava kolli oli nopeampi.
" Äh ole hiljaa! Oletkin niin plösö ettei sinua voita kukaan! ", Harakkapentu valitti ja nousi ylös. Punapentu irvisti närkästyneesti ja katsoi itseään. Ei hän ollut mikään plösö! Hän oli vain muita isompi.
" Hah, mielummin iso ja vahva kuin pieni ja ruipelo! ", Punapentu naukui irvistäen ja osoittaen hännällään Harakkapentua sanoessaan '' pieni ja ruipelo''. Tummanharmaan kollin kasvoille nousi närkästynyt ilme ja tämä sähähti vihaisesti. Punapentu naurahti kuivasti ja viskoi häntäänsä, kunnes ilmoille kajahti kamala huuto. Nuori kolli jähmettyi paikoilleen ja rynni pesän suuaukon luokse siinä samassa, kompastellen. Kuitenkin tämä pääsi pesästä ja silloin hän näki sen. Tummanruskea hahmo makasi aukiolla, liikkumattomana. Luulisi että tuo kissa nukkuisi, mutta kissan kyljet eivät kohonneet tasaisessa hengityksestä. Punapentu ei ensin tunnistanut kuollutta kissaa, vaan käveli hieman uteliaasti kohti sitä. Tummanruskean ruumiin edessä istui Mustakynsi. Mustan kollin kasvoilta paistoi hiukkainen suru, mutta tämä ei liikkunut mihinkään. Punapentu kiepsahti aivan tummanruskean kissan kaulalle ja säpsähti nähdessään suuren, kuin revityn aukon tämän kaulassa.
# Miten jokin voi tehdä tuollaista jälkeä? #, Punapentu mietti ja katsoi kissaa. Yllättäen hän huomasi todella tuttuja piirteitä tuossa ruumiissa. Valkoiset tassut, tummia juovia. Kuolleella kissalla oli aivan haaleasti vihertävät silmät, jotka olivat lasittuneet ja todella sumeat. Vaikka kuinka nuori Jokiklaanilainen yritti, hän ei saanut minkäänlaista yhteyttä kollin ulkonäöstä tuntemiinsa. Yhtäkiä jokin napsahti tämän päässä ja nimi oli jo kielen päällä, kun jokin tyrkkäsi Punapennun selälleen. Vanha pentu heitti takaperin voltin maassa ja tuhahti tömähtäessään maahan. Hän näki kuinka hänen emonsa juoksi kyyneleet noruen kuollen kissan luo ja katsoi järkyttyneesti kissaa. Ennenkuin Punapentu edes ajatteli tuon kuolleen nimeä se sanottiin jo.
" Eieiei! Kotkankiito! ", Pajupuro mourusi hysteerisesti ja heittäytyi veljensä kaulan ylle. Tuntui kuin jäätävät kynnet olisivat iskeneet kaiken ilman Punapennun keuhkoista ja tämä yskäisi ja tuijotti silmät järkytyksestä suurina kuollutta setäänsä. Miten oli niin tyhmä ettei muistanut setäänsä? Kylmät, karvaat kyyneleet kohosivat Punapennun silmiin ja tuntui kuin kynnet olivat repineet palan hänen sydämmestään. Punapentu itki ja pidätti henkeään nikotellen. Kolli painoi päänsä maahan ja kuunteli kuinka kissat mourusivat suruissaan ja kuinka hänen emonsa naukui hysteerisesti. Punapentu tunsi kyyneleiden kostuttavan hänen poskiaan ja kun hän raotti hieman silmiään, hän näki maan tummuneen kyyneleistään. Kolli parkaisi ja iski päätänsä maahan. Yllättäen melu taustalla muuttui kuin sateen ropinaksi ja Punapennun mieli hämärtyi, kunnes valkoinen purkaus täytti näkymän ja hän meni tiedottomaksi.
" Kotkankiito! Tule tänne! ", Punapentu naukui silmät sädehtien ja pomppasi pienen kannon ylitse. Aurinko loi loistavia varjoja maahan, mutta jokin vaivasi Punapentua.
" Punapentu, odota! ", Kotkankiidon naukaisu oli täynnän naurua ja Punapentu vain jatkoi juoksemista naurahdellen. Kotkankiito oli niin hidas! Ainakin silloin kuin kilpaili pentujen kanssa. Yhtäkkiä maahan nousi jättimäinen varjo, joka peitti koko nurmen. Punapentu pysähtyi kuin olisi törmännyt johonkin ja katsoi nurmea. Hänen sydämmensä oli alkanut jättää jonkin takia iskuja välistä ja jokin pelotti häntä. Tuli hiljaista ja ilma kylmeni sekunnissa.
" Kotkankiito? Haluan kotiin. ", Punapentu naukaisi pelokkaana ja peruutti taaksepäin, tömähtäen johonkin. Hän luuli sitä Kotkankiidoksi ja katsoi ylös. Näkymä sai pienen pennun karjaisemaan pelosta ja peruuttamaan. Kotkankiidon kiiltävä turkki oli takkuista ja paakkuista, hän oli laiha, hänen silmät olivat kuin kokonaan valkoiset ja haava hänen kaulassaan vuosi verta vuolaana kuin pauhuava joki. Jokiklaanilainen ynähti, mutta Kotkankiito pomppasi kohti tätä, avaten suunsa auki. Punapentu lamaantui nähdessään sedänsä verisen ja terävä hampaisen suun.
" Apua! ", Punapentu karjaisi ja säpsähti hereille puuskuttaen. Hänen sydän pumppasi kuin linnun siivet ja Punapentu haukkoi henkeä silmät viiruina.
" Se oli vain painajaista. Painajaista...", kolli mumisi itselleen ja sulki hetkeksi silmänsä. Mutta sulkiessaan silmänsä, hän näki uudelleen kuinka Kotkankiito hyökkäsi häntä kohti. Pelokkaasti hän räväytti silmänsä auki uudelleen ja puuskahti.
" Yritä nukkua hetki", kuului kevyt naukaisu kollin takaa. Tämä kurotti päätänsä ja näki Valkotassun. Uusi parantajaoppilas katsoi tätä hieman huolehtuneesti ja hymähti sitten, kävellen pois. Punapentu tajusi vasta että hän onkin parantajan pesässä. Nyt kun hän nuuhkaisi ilmaa, äitelä yrttisekoitus leijui kollin kuonoon. Seinät hohkasivat kylmää tunnelmaa, mutta lämmin makuualusta oli ihmeellisen pehmeä. Punapentu karkoitti kaikki pahat ajatukset ja laski päänsä sammaleelle. Kolli huokaisi ja sulki silmänsä koettaen saada unta.

// Aikas lyhyt XD Mutta joo kaksi osaa, ekassa on kotkankiito kuolleena ja toisessa lehvä sitten ^^ Eipäs muutah
Vastaus:O.o olipas pelottava uni! 19kp:tä

-Emu

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punapentu, Tuuliklaani
27.11.2013 22:50
//jatkoa//
Ruotopentu otti puolestaan kiinni Hopea pennun. Leikkimme keskeytti Ruostepuro, joka tuli takaisin nuoleskellen huuliaan.
"Olittehan te kilttejä ?"
"Totta kai!"
Mu uimme kaikki yhteen ääneen.Minua väsytti vaikkei ollutkaan kauan siistä kunharäsin päivä uniltani.Katselin ulos pentutarhan suulta. Näin kuinka muutama oppilas harjoitteli metsästys tattiigoitaan oppilaiden pesän lähellä. >> Miksen voi olla jo oppias, saisin harjoitella taistelu liikkeitä ja metsästämistä.<<
"Mitäs mietit?"Ruostepuro kysyi.
"Miksen voisi olla jo oppilas??"
"Voi sinua olet vasta hieman yli viisi kuuta vanha, mutta ei kestä enää kauan kun sinut nimitetään."
"Ihan tyhmää miksei oppilaita voisi nimittää viisi kuisina?"
"Tulet vielä myöhemmin huomaamaan, että kaipaat pentu aikojasi."
Huokaisin syvään ja tassuttelin emoni viereen, käperryin ihan tuon vatsaa vasten. Emon turkki oli lämmin ja pehmeä, vaivuin piean sikeään uneen.

Aukaisin silmäni, nousin pistyyn ja huomasin taas saman lammen kuin aikaisemmassa unessa.Katselin ympärilleni etsien hopean hohtoista kissaa. En nähnyt tuota missään. Käännyin ympäri mutten nähnyt kissaa vieläkään. Kuulin jonkun kutsuvan minua.
"Punapentu, Punapentu."
Etsin kissaa kuumeisesti ympäriltäni, mutten nähnyt merkkiäkään kissasta. Ilmassa leijui makeaa tuoksua, samaa kuin edellisessä unessa.Sitten näin hopea turkkisen kissan lammen rannalla. Se istui ja tuijotti suruissaan veteen.Tassuttelin hieman lähemmäs, lähempänä huomasin, ettei vedestä heijastunutkaan hopeinen kissa vaan
tyhjyys.

//pätkä mut jatkuu:3//
Vastaus:Ihan kiva tarina, 5Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
27.11.2013 19:03
Epäröin hieman. Harmaan sävyinen kolli, Steel seurasi minua mutta välillä epäröi, oli kai epävarma kuten minäkin. Jokin tuntui ohjaavan kehoani, ja olisin vaikka heti voinut hyökätä tunkeilijan kimppuun. Mutta en voinut, jokin sisimmässäni pysäytti minut. Vilkaisin taakseni ja pysähdyin, Steel oli seisaltaan ja kollin silmistä näkyi hieman jotain jota en tunnistanut. Jokin sai minut käyttäytymään oudosti.
"Saat jäädä, mutta et syö minun metsästämää riistaani" mumisin hiljaa katse tassuissani, mitä olin oikeastaan sanonutkaan? Olinko mennyt hulluksi vai mikä minussa oli?
"K-kiitos" kolli vastasi ja luimisti korviaan. Epävarma katse oli häipynyt, ja tilalla oli silkkaa hämmästystä. Hymähdin, ja tassuttelin omalle sammalpedilleni nopeasti ja tarkkailin kollia joka katsoi minua ilmeettömästi.
----------aamulla----------
Nostin hiukan päätäni nähdäkseni mitä tapahtui, ja missä olin. Aivan kuin joku olisi raahannut suurta saalista pesään, mutta ei Steel voinut niin varhain nousta ja lähteä metsästämään. Oli selvää, että olin rakastunut kolliin. #Miten vasta nyt huomasin sen?# pudistelin päätäni ja nousin ylös lämpimältä sammalpediltäni jossa olisin voinut nukkua ainakin vielä kuun!
"Salama" kuului murahdus ja näin Steelin raahaavan pulskaa jänistä joka oli valkoinen kuten aina tähän aikaan vuodesta.
"Steel, miksi käyt nyt metsästämässä? Mielummin kuuhuipun hetkellä jolloin kukaan ei näe" sähisin varoittavasti paljastamatta pelkoani, että jäisin kiinni. En halunnut olla ilkeä kollille johon olin rakastunut, mutta piti säännötkin olla.
"Klaanit eivät ole vielä heränneet" Steel murahti ja heilautti häntäänsä uloskäyntiä päin, jossa oli pieni kerros lunta.
"Minä olen kotoisin Tuuliklaanista, ja tiedän että he voivat olla hereillä jo nyt" naukaisin kovaäänisesti että Steel olisi kuullut aivan varmasti. Olin muuttanut onkaloon ensin, olin kuin päällikkö eli määräsin. Tiesin myös enemmän Tuuliklaanista.
"Hyvä on, jos Se sinusta on niin vaarallista hiirenaivo" Steel murisi ja raahasi jäniksen omaan tuoresaaliskasaansa joka oli vielä säälittävän pieni, minulla olisi voinut olla kahden kokonaisen kuun syötävät siinä! Olin saalistanut niin paljon.

En ollut kenenkään klaanin reviirillä, vaan olin todella pitkän matkan päässä kotikolostani. En lähelläkään reviirejä, kaukana niistä. Tai en ollut kovin kaukana, kaksijalkala häämötti edessäni ja kaksijalkojen pesät kohosivat korkealle minun yläpuolelleni. Hirviöitä kulki pitkin pieniä ukkospolkuja, ja myös muuallakin. Kaksijalat kulkivat pesästä toiseen kahdella jalallaan, miksi he eivät käyttänet neljää jalkaa? Olihan niillä ne jotkut kädet, mutta eikö nekin kestäisi painoa sen verran että kaksijalat pystyisivät kulkemaan neljälläkin jalalla...? #Mutta heidän ne kädet ovat liian lyhyet# tuumin tarkkaillessani pientä kaksijalka joka kulki toisen, suuremman kaksijalan kanssa.
"Äiti, kato kisumirri" pikkukaksijalka kiljahti nähdessään minut. Oli aika lähteä karkuun, oli jo aurinkohuipun hetki ja en olisi varmasti läheskään yhtä kuuta pois kotikolostani! Pesästäni! Kipitin vauhdilla pois päin ja katosin pensaikkoon.

//lyhyt :3
Vastaus:13kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskatassu, Varjoklaani
27.11.2013 18:49
"Ruskatassu?" mestarini Mustatähti huhuili oppilaiden pesän suuaukolta. Raotin silmiäni uneliaana ja kampesin itseni ylös. Kipitin mestarini luo, joka seisoi kärsimätön ilme kasvoillaan odottamassa minua.
"Heräsithän sinä, luulin että joudun tänään lepäämään kun oppilaana vain nukkuu" Mustatähti naukaisi huvittuneena.
"Muut nukkuvat vielä.." yritin ja tähyilin taivaanrantaa. Aurinkon ensimmäiset säteet valaisivat paljaita puita ja aamu-usva alkoi hiljalleen häipyä.
"Mutta me emme ole muut" Mustatähti ilmoitti. "Tule mennään."
Huokaisin raskaasti ja kiiruhdin mestarini perään, joka johti meitä parhaillaan ulos leiristä.

Tarkkailin koko ajan ympärillemme. Vain varisten raakuntaa, oksien kahinaa ja lehtien rapinaa.
>>Minne ihmeeseen olemme menossa?<<
Pian tunnistin reitin, olimme näköjään matkalla paikkaan jossa yleensä oppilaat harjoittelevat taistelemista.

Hetken kuluttua Mustatähti pysähtyi pienelle aukiolle.
"Tänään harjoittelemme taistelemista, joten anna tulla" Mustatähti maukaisi. Loikkasin suoraan Mustatähden kimppuun miettimättä sen kummempia. Mustatähden oli helppo arvata hyökkäykseni ja hän heilautti minut helposti kimpustaan pois.
"Katseesi paljasti kaiken, yritä hämtä minua" mestarini neuvoi. Katsoin Mustatähden selkään, mutta ajattelin jotain aivan muuta. Ponnistin ilmaan. Käperryin kuitenkin pieneksi keräksi maahan ja kierin salamannopeasti Mustatähteä päin. Painoin mestarini maata vasten. Sitten hyppäsin pois hänen kimpustaan.
"Hienoa, tuo oli hyvä liike ja hämäys" Mustatähti kehui ja kömpi maasta ylös.

Harjoitttelimme vielä jonkin aikaa ennenkuin palasimme leiriin takaisin.
Vastaus:7Kptä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jalotassu, jokiklaani
27.11.2013 16:37
"Uintikisa!" minä hihkaisin parhaalle kaverilleni Piikkitassulle. "Selvä!" musta kolli hihkaisi minulle. "Maalina on yuo kivi" sanoin ja osoitin juuri ja juuri eruttuvaa kiveä. Seisoimme joen vierässä. Kun hihkaisin: "Nyt!", loikkasimme veteen. Kauhoimme täysiä käpälillämme. Välillä Piikkitassu oli edellä, välillä minä. En kuullut polsketta takaani. "Jalotassu, uit maalin ohi!" Piikkitassu karjui. "Enhän ui...!" minä aloitin, mutta huomasin lopulta, että olin osoittanut ihan toista kiveä. "Mutta...uin ensimmäisenä kiven ohi!" minä väitin vastaan. "Et koskenut siihen. Jos se sääntö oli juoksukisassa, se on myös uintikisassa. Minä koskin jo kiveen!" Piikkitassu tuhahti. Yritin vielä keksiä jotain vastaväitettä, mutta en keksinyt enää mitään. Kallistin päätäni taaksepäin ja huokaisin. "No selvä, sinä voitit!" tiuskaisin Piikkitassulle. Piikkitassu naurahti. "Sehän on nyt päivänselvää!"

Makoilimme oppilaiden pesän edustalla ja söimme tuoresaalista. Minä napsin palasia vesimyrästä ja Piikkitassu hotki isokokoista hiirtä. "Yksi piste minulle!" Piikkitassu hihkui. "Älä kerskaile. Minullakin on yksi piste" minä huokaisin. "Huomenna otetaan kiipeily kisa. Takuulla voitan taas!" Piikkitassu sanoi kuono pystyssä. Minä murisin hiljaa. Painoin pääni käpälieni päälle ja haukkasin uuden palan vesimyyrässä.

//Ihan kökkö pätkä...//
Vastaus:4Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Steel, luopio
27.11.2013 13:39
Haistoin kissan ja veren hajun, joka ei ollut vanha vaan tuore. Lumen peittämään maahan jäivät tassunjälkeni merkiksi että olin käynyt täällä, mutta en nähnyt kenenkään muun kissan tassunjälkiä. Haju kertoi, että lähistöllä olisi varmasti joku kissa. Kohotin katsettani, ja avasin suuni haistaakseni kissan paremmin. Kuu loisti taivaalla täysikuuna, ja klaanien kokoontuminen olisi pian. Ei kauaakaan. Harmahtava turkkini oli pehmeän, kylmän ja valkoisen lumen peitossa ja oranssit silmäni kiiluivat pimeässä yössä täysikuun valossa.
"Olet jossain täällä" murisin matalalla äänellä sekä vilkuilin ympärilleni varmistaakseni ettei kukaan varmasti tulisi ja näkisi minua. Lähelläni oleva puu antoi suojaa rankalta lumisateelta, puu oli pudottanut lehdet aikoja sitten mutta tiheästi kasvaneet oksat antoivat hyvin suojaa.
"Seittitähti, odottelimme sinua" kuului naukaisu. Oli kokoontumisen aika, kokoontuminen järjestettiin aina kun yksi kuu oli mennyt. Käänsin katseeni äänen suuntaan ja näin kaksi päällikköä juttelemassa. Kylmä tuuli tuntui tuskalliselta, olin aivan kylmissäni. Hiivin hiljaa pensaita kohti, jotka olivat juuri ja juuri Tuuliklaanin rajalla.

Kuulin hiljaista ääntä, suuri onkalo näytti jo ulkoa päin oivalta pesältä! Istahdin maahan, ja nuolaisin huuliani. Veren haju oli voimistunut, ja olin jopa näkevinäni luolassa verta, ehkä jopa tuoressaliskasan näköisen möykyn?
"Kuka siellä?" kuului yhtäkkiä sähähdys, karvani nousivat pystyyn. Kissan ja veren haju voimistui entisestään. Kohotin katsettani ensin kuuta kohti, ja sitten onkaloa kohti.
"Et halua tietääkään" sähisin lopulta vastauksen. Kissa tai ei, tappaisin eläimen kumminkin. Siristelin silmiä ja tuijotin onkaloa, josta ääni oli kuulunut.

Uskaltauduin astelemaan sisälle, huomasin valoa vaikka oli pimeä yö. Kuulin kuin joku olisi hengittänyt hiljaa.
"Mene pois tai olet kohta pelkkä silmätön kissa" kuului selvästi murinaa. Vastustajani oli siis vaarallinen myös, muttei taatusti yhtä vaarallinen kuin minä.
"Niin sinäkin" naukaisin kovalla äänellä, ja astelin kuivalla maalla kohti kissaa joka uhkaili.

Musta kissan pää ilmestyi, ja pian näin kellertävän raidan joka oikein kiilsi Turkissa. Höristin korviani ja tuijotin hämmästyneenä naarasta joka katsoi minua erivärisillä silmillään uhkaavasti. Naaraan katse muuttui kuitenkin heti, ja kissa henkäisi. Kuten minäkin.
"M-mitä... S-sinä...Sinä o-olet..." änkytin nähdessäni mustan naaraan salamaraidat. Naaras irvisti ja luimisti korviaan varoittavasti sähisten.
"Olen Salama, jos kiinnostaa vain" kissa heilautti ylväästi häntäänsä.
"Sinä Salama. Minä Steel" päästin ulvahduksen joka kaikui pienessä, tai oikeastaan suuressa luolassa.
"Maista tassuani, Steel" Salama ulvahti ja hypähti kynnet paljastettuina ylös päin voitonriemuisena. Naaras otti ensimmäisen askeleen rohkeasti, mutta toinen askel oli epävarma. Olimme siis kumpikin epävarmoja, tuntui outo tunne kaunista naarasta kohtaan jonka sininen ja oranssi silmät loistivat. Musta naaras nyökkäsi jostain syystä, käännähti ja viittoi hännällään minua seuraamaan. Mitä Salama halusi? Lähdin seuraamaan naarasta varovaisin askelin kohti pientä pesää. Riistan haju leijaili kuonooni. Samoin veren haju, näin jopa muutamia verisiä läikkiä maassa! Yrittikö naaras tappaa minut? Ei sen aikeet ainakaan viitannut mihinkään siihen. Olin hieman rakastunut jopa Salamaan, salamaraitaan joka oli luultavasti tappamisessa samalla tasolla kuin minäkin. Minun ei olisi pitänyt tehdä mutta kuin tappaa Salama, mutta jokin sen esti. Jokin voima sisälläni. Mikä minuun oli mennyt? #Tapa hänet, Steel! Ryhdistäydy!# raivoain mielessäni, mutten voinut tehdä mitään.

//lyhyt pätkä//
Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punapentu, Tuuliklaani (hensu)
26.11.2013 22:36
Aukaisin silmäni, edessäni oli kuun hohtoinen lampi.Nousin ylös.Oli arviolta keski yö, katsoin ympärilleni. En nähnyt ketään, ainoastaan tuon upean lammen joka kimmelsi kuun kelmeässä valossa.>> Missä olen? <<Etsin elon merkkejä, ei mitään.Löysin sentään jotain merkkejä elosta, sillä takaani puhalsi vieno tuulen vire.Tuuli toi mukanaan outoa tuoksua, kenties kissan tuoksua.Käännyin ympäri ja näin takanani hopea turkkisen naaras kissan.Kissa isti hiljaa paikoillaan ja tuijotti jään sinisillä silmillään.Olin hämmentunyt. >> Missä olin? Kuka tuo kissa oli? Mitä ten täällä? <<Yht äkkiä kissa puhui minulle.
"Punapentu."
Tärisin kauhusta mitä tuo kissa aikoikaan sanoa tai tehdä olin varma, että kuolisin pian.Kissa oli juuri sanomassa jotain kunnes..

"Herätys Punapentu, on päivällisen aika."
Se oli tietenkin emoni Ruostepuro.
"Oliko sinun pakko herättää minut juuri nyt?"
"Olet nukkunut melkein kokopäivän."
Huokaisin syvään ja kävelin emoni luokse, join paljon lämmintämaitoa, enhän ollut saanut syödäkseni koko päivänä.Syötyäni emo pesi meitä hieman, saimme jo itse pestä suurimman osan turkista, mutta hän näytti vielä hieman mallia.
"Saarnikalka, voisitko katsoa hetken pentujen perään käyn hakemassa tuoresaalista?"
Saarnijalka nyökkäsi vienosti ja hymyili meille.Ruostepuro lähti pentutarhasta, nyt oli sopiva hetki leikkiä kunnolla.Hypähdin leikkisästi Gebardipennun päälle ja aloimme painia. Kuvittelin olevani kokenut soturi joka paini vihollistaan vastaan.Lopulta muös Ruotupentu ja Hopeapentu tulivat mukaan pentupainiimme.Kierimme yhtenä sykkerönä, kunnes kuulin takaani naurahduksen.
"Olettepa te leikkisällä päällä. Missäs emone on?"
Puhuja oli isä tassuttelin hänen luokseen ja puskin tuon pitkää jalkaa.
"Emo meni hakemaan tuoresaalista."
Hopeapentu kertoi.
"Selvä, minäpä menen etsimään hänet, jatkakaa tekin vain leikkiänne."
Isä kääntyi ja ahtauti ulos pentutarhan kapeasta suu aukosta.Joku tökkäsi minua tassulla lapaan.
"Hippa!"
Kuului Gebardipennun ääni takanani. Syöksähdin kohti Hopeapentua, mutta tuo väisti yritykseni.Sain kuitenkin kiinni Ruotopennun joka unelmoi jostakin ihan vieressäni.

//Sori loppuu tyhmässä kohtaa mutta pitää lopettaa, jatkan huomen.//
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punapentu, Tuuliklaani
25.11.2013 23:28
Leirin ulkopuolella huomasin tujottavani sateista nummi maisemaa, oli siis alkanut sataa. Lähdin tassuttelemaan kohti kukkulan harjaa. >> Sieltä voisin paikantaa, missä isä on. << Katselin kaukaisuuteen mutten nähnyt mitään, päätin lähteä tassuttelemaan järveä kohti.Rinteen puolivälissä kuulin takaani vihaista huutoa.
"Punapentu hetipaikalla tänne!!!"
Käännyin ympäri ja voi, se oli jälleen kerran Kastanjahäntä, mutta tälläkertaa hänellä oli emoni mukanaan.
"Punapentu mitä ihmettä sinä täällä teet??"
Ruostepuro kysyi huolestuneena.
"Et voi vain suinpäin lähteä pois pentutarhasta tietämättänk, saatikka sitten leiristä, olet vielä liian pieni pentu."
Kyllä emo olen pahoillani, mutta kun..."
"Ei mitään mutteja nyt lähdemme takaisin leiriin, jotta voimme kertoa kaikille että sinua ei tarvitse enää etsiä."
Kastanjahännän ääni oli hyvin vihainen ja hän korosti sitä miten koko klaani oli etsinyt minua. Lähdimme leiriä kohti, pääni oli riipuksissa olin hyvin peloissani:>> Minkököhän rangaistuksen oikeen saan? Mitä olinkaan mennyt tekemään?<<

Leirissä..

Ruostepuro johdatti minut pentutarhaan, sisareni nukkuivat muiden pentutarhan pentujen kanssa.Ruostepuro käski minun istua hiljaa siihen mennessä kun oli si keksinyt hyvän rangaistuksen.Minua pelotti, mitä emo voisi keksiä?Huominen ilman ruokaa? Huominen ilman leikkiä? Aika kului istuin ja istuin ja istuin, lopulta emoni aukaisi suunsa.
"Eiköhän rangaistus ole nyt kärsitty."
"Mitä muttethan ole vielä edes keksinyt sitä."
"Olen rangaistuksesi oli istua hiljaa ja miettiä omia tekojaan."
"Hypähdin seisaalteni ja menin nuolaisemaan tuota otsaan.
"Noniin etköhän ole väsynyt kaikesta, menehän lepäämään sisarustesi kanssa."
Käperryin tyytyväisenä Ruotopennun kylkeä vasten ja nukahdin syvään uneen.

Vastaus:13 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punapentu,Tuuliklaani
25.11.2013 21:37
//Nyt tulee ihan oikee mini, viimekertasesta tuli sitteki aika suht pitkäXD//

Heräsin aamun sarastukseen, katsoin emoani.Hän nukkui kuin tukki >>Mitä visin tehdä? En ainakaan jää tämme odottamaan että emo tai sisaret heräävä,t aivan liian pitkästyttävää. Mitä jos laähtisin katsomaan onko isä jo herännyt.<<
Tassuttelin hitaasti ulos pentutarhasta.Ympärilleni avautui minun mielestäni suuri leiri. Muistin missä sotureiden pesä siaitsi, joten lähdin tassuttelemaan sitä kohden.Ennen sotureiden pesälle pääsyä kuulin takaani hätääntyneen äänen, se oli Ruostepuro, emoni.
"Missä Punapentu on!?!?"
Tuo huusi hätääntyneenä.Olin kuin en olisi kuullutkaan.>> Mitäpä ei herännyt tarpeeksi aikaisin.<<Sotureiden pesän sisällä oli pilkko pimeää, eroitin juuri ja juuri kohoilevia tummia kylkiä. Rupesin etsimään isääni, haistoin tutun tuoksun eräällä sammal pedillä, mutta se oli tyhjä.>>Missä hän voi olla??<< Ihmettelin.Kävelin ulos pesästä, mutta juuri pesän suula kuulin takaani ärtynyttä ärinää.
"Punapentu mitä ihmettä sinä täällä teet?"
"Olin.. Ööö.. etsin isääni."
Sopersin hieman peloissani.En tuntenut soturi laisinkaan, se oli naaras, solakka naaras.OLisikohan ollut Kastanjahäntä.. Voi ei Kastanja häntää klaanin varapäällikkö, nyt olin satimessa.
"Kipitähän siitä pentutarhaan, isäsi lähti metsästämään aikoja sitten."
"Se selvä Kastanjahäntä, olen pahoillani kun herätin."
Käännyin nopeasti pois sotureiden perastä.>>Isä oli siis lähtenyt metsästämään. Jos menisin emon luokse saisin huudot niskoilleni. Siis voisin lähteä etsimään isää.<< Tassuttelin tyytyväisenä ulos leiristä, tästä tulisi jännittävää...

//Jatkuu//
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valotassu, Jokiklaani
25.11.2013 15:32
"Valotassu, rakastan sinua." Jalotassu maukaisi minulle. Räväytin silmäni auki. >>Kunpa se olisikin ollut totta<< tuhahdin mielessäni. Muistin sen päivän kun mahani oli ollut kipeänä ja nousin yöllä ylös, ja Jalotassu tuli viereeni. Sydämeni oli jyskyttänyt hirveästi. Olin herännyt hirveän aikaisin, ja en halunnut nousta vielä koska kukaan muukaan ei ollut herännyt. Nousin ylös ja päätin katsoa oliko edes aurinko noussut. Ei ollut vielä, mutta se on nousemassa pian. Päätin jäädä katsomaan auringon nousua, koska en jaksanut mennä enää nukkumaankaan. Auringon ensisäteet lämmittivät turkkiani. Suljin silmäni ja nautin vain auringon lämpimistä säteistä jotka leikkivät turkillani. Avasin silmiäni ja räpyttelin niitä, koska aurinko häikäisi silmiäni. Näin jo Pääskyhännän tulevan esiin pesästään. "Huomenta, Pääskyhäntä." mauin hänelle. "Huomenta." vastasi Pääskyhäntä. "Pääskyhäntä, millaista leirin ulkopuolella on öisin? Voiko sinne mennä?" kysyin, koska minua kiinnosti se asia. Pääskyhäntä oli hetken hiljaa. Lopulta hän vastasi: "Jos menet yöllä kauaksi leiristä, et tule palaamaan." Räpytin silmiäni hölmistyneenä. ”Peto nimeltä Hunter tassuttelee öisin metsässä. On kissoja jotka tappavat kerran ja heillä on kostonhimo, mutta on myös kissoja jotka tappavat jokaisen tielle tulevan ja heillä murhanhimo.” Pääskyhäntä maukui vakavana. Minä värähdin ja kysyin vielä: ”Miksi hän tappaa?” ”Kuten jo sanoin, hän on murhanhimoinen.” mestarini vastasi. Minä mietin hetken. Näin mielessäni suuren mustan kissan, joka piteli teräväkyntisillä käpälillään maassa veristä kissaa, vaikka en tiennyt miltä Hunter näytti. ”Ehkä hän on menettänyt jotain todella todella tärkeää, ja on vihainen siitä kaikille.” ehdotin varovasti, mutta Pääskyhäntä pudisti päätään. ”Ei, hän vain janoaa verta, kaikki ne tietävät jotka ovat kuulleet hänestä. ”Entä minkä näköinen hän on, haluan tietää aivan kaiken.” mauin samalla peloissani mutta samalla kiinnostuneena. ”Enpä olisi uskonut, että joku olisi noin kiinnostunut Hunterista. ” Pääskyhäntä vastasi. ”Mutta voin toki kertoa lisää. Hunter on kuulemma valkoinen, ja hänessä on kellanpunaisia läikkiä. Usein hänen turkissaan on verta joka ei ole välttämättä hänen omaansa, kuten arvatakin saattaa. Kynnet ovat niin pitkät, etteivät ne edes mene kokonaan sisään. Niillä on hyvä irrottaa kissojen silmiä…” ”Seis! Tuo riittää jo!” minä henkäisin. >>En halua kyllä koskaan nähdä häntä! Miten kukaan haluaisi?<< tuumin mielessäni.

Illalla kerroin Hunterista Jalotassulle ja Piikkitassulle. ”Vau…” Piikkitassu mutisi. ”Eikö olisi mahtavaa tappaa hänet?” Jalotassu kysyi. ”Mahtavaa?” kysyin hämmästyneenä. ”Sinusta on siis mahtavaa kun silmät revitään irti päästä, niinkö?” minä tuhahdin. ”Enhän minä sanonut läheskään niin!” murahti Jalotassu. ”Sanoin, että olisi mahtavaa tappaa hänet. Jokohan kuulit?” ruskea kolli kailotti korvaani. >>Hmph…kollit…<< tuhahdin mielessäni. ”No jos kerran se olisi mahtavaa, niin mene sitten yöllä Hunterin luo!” sähähdin hänelle. ”Ah…anteeksi! Tarkoitin tietysti, että mene yöllä tähtiklaanin luo.” mauin teennäisesti. Jalotassu nousi ylös. ”No ehkäpä kuule menenkin!” hän sähähti minulle. ”Hetkinen…et kai ole tosissasi?” kysyin häneltä. ”No jo muuttui ääni kellossa!” Jalotassu tuhahti ennen kuin poistui kokonaan paikalta.
Juoksin äkkiä Pääskyhännän luo. ”Pääskyhäntä, Jalotassu sanoi menevänsä yöllä Hunterin luo!” huusin hätäisesti. Pääskyhäntä räpäytti silmiään. ”Olisiko kukaan niin hiirenaivoinen? Hän vain pilaili.” naaras vastasi minulle.

Illalla olin hirveän väsynyt. Olin pannut karviaismarjapensaiden oksia sammalpetini alle, että pysyisin hereillä ja voisin estää Jalotassua lähtemästä Hunterin luo. Ei kai kukaan pystyisi nukkumaan kun piikit pistelevät iholla. Kaikkein eniten olisin vain halunnut unohtaa kaiken ja painaa silmäni kiinni, mutta en voinut hylätä Jalotassua. Pidin tosin silmäni kiinni, mutta kuuntelin tarkasti.
Keskiyön aikoihin kuulin kuinka Jalotassu nousi. Odotin vähän aikaa, ja sitten nousin ylös ja seurasin Jalotassua. ”Valotassu, minne menet?” Piikkitassu kysyi. ”Jalotassu todella lähti. Estän hänen tekonsa.” minä vastasin. Piikkitassu tuli myös mukaan. ”Mikset vain heti pysäyttänyt Jalotassua?” Piikkitassu hämmästeli. ”Silloin kaikki muut olisivat saattaneet herätä. Sitten he olisivat ehkä saaneet selville kahjon suunnitelmamme ja kertoneet siitä päällikölle.” minä vastasin. Piikkitassu nyökkäsi. Mitä ikinä tapahtuisi, en hylkäisi ystäviäni.

Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punapentu, Tuuliklaani
24.11.2013 20:41
//Yritän nyt tehdä pienen tarinan //

Yritin avata silmiäni, ne eivät auenneet vaikka kuinka koitin. Olisin halunnut nähdä mitä ympärilläni tapahtui, kuulin ja haistoin kyllä.Miksei siis silmäni voineet aueta?Kuulin vierestäni lempeän äänen:"Ei hätää pieni pentuni, olen emosi."
Yhtäkkiä minusta tuntui kuin olisin ymmärtänyt kaiken, kaitpa emoni oli selittänyt asioita mutten ollut aiemmin ymmärtänyt mitään.
"Yritä avata silmiäsi."
Emoni kehotti, yritin maukua että olin jo yrittänyt, mutta ääni ei vain tullut ulos kurkustani.Tyydyin yrittämään uudelleen, hiljaa huomasin silmäni raottuvan. Aukaisin silmani kokonaan, edessäni oli aikuinen naaras kissa minun emoni.Katselin ympärillni, huomasin vieressäni kolme muuta pentua.
"Tässä ovat sisaresi Ruotopentu,Hopeapentu ja Gabardipentu, minä olen emosi Ruostepuro ja sinä olet Punapentu."
Olin hiljaa, enhän voinut puhua.Aukaisin suuni ja päärtin pienen miukaisun.
"Emo."
Se tuli kuin itsestään suustani. Emoni hymyili lempeästi.
"Mennäänpä ulos katsomaan paikkoja, etsitään samalla isänne Takiaiskorva."
Emo lähti tassuttelemaan aukkoa kohden, minä ja sisareni lähdimme parässä.Astuin valoisan maailmaan, näin ison valoisan pallon taivaalla.
"Emo mikä tuo on?"
"Se on aurinko, nyt on aurinko huippu joten se paistaa täydeltä terältä."
"Ruosteputo!"
Kuulin hihkaisun takaani, käännyin ja näin lihaksikkaan valkoisen kollin.
"Takiaiskorva!"
Emoni hihkaisi.
"Ovatko pentujen silmät auenneet?"
"Kyllä oleemme tässä tutustumassa leiriin."
Emo kääntyi meitä kohti ja sanoi meille.
"Pentuni tässä on isänne."
Katsoin hetken valkoista kollia joka tuijotti meitä.Sitten isä tuli tuli luoksemme ja nuolaisi kutakin kerrallaan.
"Voi kun olen ylpeä teistä, mutta minun on riennettävä nähdään taas."
Isä nuolaisi emoa lavasta ja lähti sitten.
"Noniin katsellaampa hieman leiriä." Emo tokaisi.

Illalla.

"Noniin eiköhän leiri ole nut tullut tutuksi, ruvetaan nukkumaan."
Päivä oli ollut todella jännittävää, isä oli tullut takaisin metsästämästä ja kierrellet leiriä kanssamme. Olin oppinut paljon ja tavannut lukemattomia kissoja.Minua väsytti, silmäni painuivat väkisinkin kiinni. Silmän räpäystä muöhemmin olin vaipunut uneen.

/tollane pätkä nyt/
Vastaus:15 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sammalpentu, Tuuliklaani
23.11.2013 18:40
>>Miksen voi olla jo oppilas?<<
Katselin tarkasti kuinka kaksi oppilasta harjoitteli metsästystä. Pudottauduin alas ja matkin mitä he tekevät. Hyppäsin eteenpäin "hiiren" kimppuun. Emoni ja sisarukseni nukkuivat ja muut juttelivat.
>>Nyt tai ei koskaan!<<
Nelistin ulos pentutarhasta leirin sisäänkäynnille. Vilkaisin vielä taakseni ennenkuin katosin piikkiherne tunneliin.

Haistelin ilmaa varovaisesti ja katselin kuinka suuri lintu pyrähti edessäni lentoon. Tassuttelin iloisesti kohti hajua, jonka päättelin jänikseksi. Pian huomasinkin edessäni suuren ja pulskan jänön. Hiivin lähemmäs, matkien oppilaita. Juuri kun olin loikkaamassa jäniksen kimppuun, se huomasi minut ja pakeni kaukaisuuteen.
>>Ehkä pääsen oppilaaksi aikaisemmin, jos vien leiriin saalista<<

En luopunut toivosta, vaan suuntasin päättäväisenä kauemmas leiristä. Kyllä jostain lyötyy jokin pieni hiiri, jonka saisin.

Edessäni istui pieni hiiri, joka nakersi jotain siementä. Loikkasin innoissani sen kimppuun. Pidin kaikin voimin hiirestä kiinni ja tapoin sen. Hymy levisi kasvoilleni. Lähdin kipittämään ylpeänä kohti leiriä.
>>Emo on minusta todella ylpeä!<<

Pujahdin tunnelista sisälle leiriin.
"Sammalpentu on tuolla!" joku huudahti. Hätääntyneen näköinen emoni nelisti luokseni.
"Sammalpentu, et saa enään ikinä lähteä pois pentutahasta ilman lupaani!" emo sähähti.
"Selvä, mutta.." aloitin.
"Mutta mitä?" emo naukui.
"Ajattelin että jos tuon saalista leiriin niinkuin muutkin, pääsisin aiemmin oppilaaksi" mutisin ja näytin hiirtäni.
"Et pääse oppilaaksi ennenkuin olet kuusi kuuta vanha" emoni naurahti ja nappasi hiiren minulta.

Emo vei hiiren tuoresaaliskasaan ja sen jälkeen palasimme pentutarhaan.

"Oliko siellä kivaa?" Pihlajapentu kysyi.
"Juu, aivan mahtavaa" hihkaisin ja suoristin asentoani.
"Mekin haluamme metsästämään!" Takiaispentu ja Pihlajapentu ruikuttivat.
"Näh...Mennään nukkumaan nyt vain" huokaisin ja käperryin emoni viereen.
Vastaus:14 kp:tä, mutta muista, että pennut eivät voi oikein saada tervettä ja hyväkuntoista hiirtä kiinni.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
23.11.2013 17:00
Harmaa aamu-usva lainehti leirissä. Oli aamuyö, ja minä olin noussut jo ylös. Yritin päästä aamupartioon mukaan purkamaan energiaani. Soturit ympäröivät entistä mestariani Kastanjahäntää, joka oli klaanin varapäällikkö. Minä liityin seuraan juuri ajoissa, kun hän valitsi partioon lähtijät.

"Aamupartioon lähtijät ovat....hmm... Punarintasiipi, Kirvelitassu, Kuupilvi, sekä Kotkasielu." varapäällikkö ilmoitti. "Muut voivat mennä vielä hetkeksi nukkumaan tai sitten metsästämään."

Minä loikin muiden kuulutettujen luo häntä pystyssä ja tervehdin heitä; Kissat olivat itse vielä unisia, kun minä olin pirteä.

"Mikä sinulla on otsassasi?" kysyi Punarintasiipi.

"Se on kuhmu. Eilen se oli puolet isompi." vastasin huokaisten. Olin eilen kompastunut maasta törröttävään puunjuureen niin, että otsaani nousi iso, punainen kuhmu. Siskoni Sinisiipi parantajana hoiti sitä illalla ja nyt aamulla se oli jo laskeutunut.

Kastanjahäntä antoi luvan lähteä ja niin me teimmekin. Minä astelin aistit valppaana valmiina kohtaamaan epätoivottuja vieraita. Maassa oli jo ohut lumikerros, sillä yön aikana sitä oli satanut. Kirvelitassu ihmetteli sitä silmät suurina ja peuhasi lumessa innokkaana. Minäkin hypähdin maahan ja aloin tassuillani heitellä lunta maasta. Tuli hetkeksi hiljaista, mutta sitten kaikki räjähtivät nauramaan. Minä hieman nolostuin, mutta aloin kuitenkin itsekin nauraa itselleni. Nousin ylös ja jatkoimme partiota Myrskyklaanin rajalle.

Vastaus:Hyvä tarina, vaikka olikin lyhyt. 7 kp:tä.

~Varpu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ilta,Erakko
23.11.2013 16:06
/Jatkuu yösulan tarinasta/

Tunsin kun joku tyrkki minua.
"Aika lähteä" Yösulka naukui. Nousin halutomasti jaloilleni.
"Kauan sinulla menee" Kysyin. Yösulka tiesi kyllä mitä tarkoitin.
"Alle kuu" Yösulka lupasi.
"Siihen mennessä riista on palannut emme kuole vaikka odotaisimme kuun riista palaisi varmasti" Puollustauduin.
"Ei käy" Yösulka sähähti. "Taivaanranta oli kiltti ja suostui otamaan sinut luokseen en meinaa jäädä tänne sinun kanssa kuolemaan ja tuijotamaan kun klaani vie ruokamme" Yösulka sähisi. Vaikenin.
"Syö tuo" Yösulka lisäsi jo rauhallisemmin ja tönäisi kottareisen eteeni. Söin sen mahdollisimman hitaasti.
"Lähdetään" Yösulka naukui.
"Entä jos joku valtaa pesämme" Kysyin varovasti.
"Minä yövyn täällä ainakin pari yötä mutta sitte lähden etsimään akuempaa ellei lähi maastosta löydy jo pesää. Tiedän että sinun on vaikea käsittää" Yösulka naukui. Nyökkäsin enkä kysynyt enmpää olin jo tarpeeksi murheissani ja sekaisin kaikesta selityksestä. Seurasin yösulkaa pois tutuista maastoista. Vaelsimme mäkien yli ja kodin tuoksu loittoni koko ajan. Lopulta olimme seudulla jota en tuntenut. Edessäni oli suojaisa paikka jota ympäröi pensaat. Joissakin pensaissa oli piikkejä. Pari puuta oli alueen sisällä muuta ei pensaiden takaa näkynyt vai olisiko ne kenties kitukasvuisia puita. En ehtinyt arvailla kun yösulka käski minua seuraamaan. Saavuimme alueen sisälle. Siellä oli jonkin näköinen pesä jota oli hieman vaikea selitää sen suuaukkoa suojasi jäkälä verhot ja kaatuneen kuusen oksatkin muodostivat suojan. Sisältä tuli ystävällisen näköinen naaras jolla oli valkeaturkki jossa oli eri sävyisiä harmaita laikkuja. Tämä oli aika erikoisen näköinen mutta eritäin kaunis. tällä oli meripihkanväriset silmät joilla se katsoi minua,
"Olet varmaan ilta" Kissa kysyi. Yösulka seisoi vieressäni. NYökkäsin nopeasti.
Naaras tuli luokseni.
"Olen taivaanranta tule sisälle tein sinulle valmiiksi makuupaikan saat toki parannella sitä" Taivaanranta naukui ja lähti sisälle pesään. Seurasin häntä ja yösulka tuli viimeisenä. Taivaanranta tarjosi ruokaa minä sain oravan yösulka taas variksen ja taivaanranta itse söi pääskyn.
"Kiitos kun suostuit otamaan illan luoksesi" Yösulka naukui ja käänsi sitten katseensa minuun.
"Ole kunnolla. Haen sinut heti kun on mahdollista" Yösulka naukui ja äkkäsi sitten kiven jota olin kantanut koko matkan suussani.
!KIvi" yösulka töksäytti.
"Muistuttaa kodista ja sinusta" Vastasin hiljaa ja tujotin maata.
" Haen sinut heti kun mahdollista hei sitten" Yösulka sanoi ja kosketti minua kuonollaan ja lähti pois,
"Voimme käydä kotonasi jossain vaiheessa" Taivaanranta naukui ystävällisesti korvaani. Käänsin katseeni taivaanrantaan.
"Tuolla on makuupaikkasi toivotavasti kelpaa. Lepää tämä päivä voin näytää huomenna paikkoja" Taivaanranta naukui. Nyökkäsin ja menin sitten sammaltenpäälle sitä oli runsaasiti ja ympärillä leijui yrttien haju. Otin mukavan asennon ja suljin silmäni. Hitaasti vaivuin uneen. Näin unta kodita ja yösulasta.
Vastaus:18 kp:tä. :3

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Yösulka,erakko
23.11.2013 15:49
Aamu valkeni. Tämä päivä tuskin olisi yhtään parempi kuin muutkaan. Olimme illan kanssa värjöteleet savuisessa pesässä ja ruokaa ei juuri ollut. Huokaisin.
"Minun pitää lähteä käymään erään ystäväni luona" Nauuin illalle joka vielä nukkui.
Ilta raotti toista silmään sä.
"Selvä" Tämä mumisi.
"En viivy kauaa" Mauuin.
Lähdin matkaan. Minulla oli nälkä voisin syödä kaiken mitä eteen tulisi mutta tahdoin palata ajoissa takaisin pesälle. aikaa ei riitäisi syömiseen. Taivalsin ja pian järvi ja koko tuttu alue jäi taakseni. Auringonhuipun hetkellä olin perillä. Syrjäisässä kaikelta. Haistelin ilmaa. #Tälläistä pitäisi olla kotonakin# Ajatelin. Jatkoin matkaani ja saavuin lopulta paikaan jossa ystäväni asui.
!Ketään" Kysyin.
"Mitä asiaa kulkia" Ystävällinen ääni kysyi.
"Taivaanranta meidän on puhuttava tarvitsen apua" Nauuin hiljaa.
"Yösulka tule toki peremmälle" Taivaarannan ääni sanoi. Lopulta taivaanrantakin tuli päivän valoon.
"Tule nyt" Tämä käski jo tiukemmin seurasin naarasta sisälle. Pesässä tuoksui yrtit.
"Kerro mitä asiaa" Taivaanranta kehoitti ja tuijotti minua. "Kelpaako ruoka" Tämä kysyi varovasti.
"Kelpaa" Vastasin innokaasti kun taivaanranta tyrkkäsi eteeni suuren jäniksen. Ahmin sen hetkessä. ja otin sitten ryhdikään asennon.
"Tuota asiani on se että voisitko huolehtia eräästä nuoresta kissasta" Kysyin.
"Kerro tarkemmin" Taivaanranta pyysi. Sitten selitin kuka oli se nuori kissa eli ilta sekä kerroin tulipalosta.
"Järven lähettyvillä ei ole ruokaa tarvitsemme väliaikaisen pesän kunnes riista palaa järvenalueelle" Selitin.
"Siis tulisitte minun luokseni" Taivaanranta täsmensi.
"Ei vain ilta. En halua illan olevan yksin koska riistaa ei ole eikä hän ole edes kahdeksaakuuta vanha" Yritin selittää. "Minä en yöpyisi täällä. voisitko pitää iltaa sen aikaa luonasi että minä löydän väliaikaisen majapaikan" anelin. Taivaanranta hymyili.
"Tietysti hän voi olla miksi et sinäkin" Taivaanranta kysyi.
"En halua viedä sinun aikaasi ja riistan palaamisessa voi kestää" Selitin. Taivaanranta nyökkäsi.
"Tuon hänet huomenna" Lupasin ja nousin ylös.
"Nähdään" Taivaanranta hyvästeli minut ja palasin kotiin. Enää täytyisi selitää illalle tämä kaikki.

Saavuin pesälle. Käskin illan istumaan ja aloin selitää.
"Sinä saat yöpyä väliaikaisesti ystäväni taivaanrannan luona" Aloitin.
"Miksi riista palaa varmasti pian" Ilta hämmästyi
"Ei käy et jää tänne menet taivaanrannan luo ja pysyt siellä siihen asti kun minä tulen hakemaan sinut" Käskin jo tiukemmin.
"Mutta entä sinä" Ilta naukui ja tuijotti minua.
"Etsin väliaikaista pesää täältä läheltä. Lupaan että haen sinut pian. Valmistaudu lähtemään huomenna" Mauuin hitaasti.
"Niin mutta tämä pesä on ihan hyvä" Ilta selitti.
"Niin on ja palaamme tänne heti kun riistakin palaa. Usko jo kuolemme nälkään jos jäämme kun klaanit vevät kaiken ruokamme" Naukaisin kiivaasti. "Menen metsästämään"
"Selvä" Ilta mumisi.
"Oletko syönyt tänään jotain" Kysyin ennen lähtöä.
"Hiiren silloin aamulla" Ilta vastasi. Lähdin ulos. Huokaisin elämä oli nyt vaikeaa kunpa riista palaisi aamuun mennessä mutta se oli mahdotonta.
Vastaus:16 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadetassu, Tuuliklaani
23.11.2013 15:13
Aamu oli jo pitkällä, kun Jadetassu ja Kultamyrsky metsästivät aika lähellä kaksijalkojen rikkinäistä puolisiltaa. Riista rupesi olemaan vaikeasti löydettävä, vaikka Tuuliklaani olikin selvinnyt suuresta tulipalosta, joka oli tuhonnut Jokiklaanin, Myrskyklaanin ja Varjoklaanin reviireitä. Tuulipuhalsi nummilla, Ja Jadetassu tunsi olevansa kotona. Tuulen mukana tuli kaksijalkojen ja jäniksen hajua. Jadetassu muuttui tarkkaavaisemmaksi. Hän meinasi ilmoittaa kultamyrskylle havainnostaan, mutta Kultamyrsky nyökkäsi Jadelle, joka tarkoitti että hän saa mennä pyydystämään sen. Mestarin ja oppilaan välille oli kehittynyt side, niin kuin niin monella muullakin oppilailla ja mestarilla. Jadetassu ymmärsi hyvin Kultamyrskyn elekieltä, ja ymmärsi tätä. Jadetassu nyökkäsi takaisin ja lähti jäljittämään hajun tarkkaa suuntaa. Kun hän löysi sen hän näki jäniksen kaivamassa kuoppaa vähän matkan päästä. Jadetassu hiipi niin kauaan, kunnes jänis näki hänet jolloin se lähti pinkomaan pakoon. Jadetassu lähti perään. Hänen pitkien jalkojensa ja hyvän koordinaation ansiosta Jade saavutti jäniksen nopeasti. Hän hyppäsi sen kimppuun ja läimäytti siltä selkärangan poikki tassullaan. Kultamyrsky hölkkäsi Jadetassun luokse, ja nyökkäsi tyytyväisen näköisenä. Jänis näytti hyvin syöneeltä, joka oli harvinaista vielä lehtisateen lopun aikaan. Kultamyrsky haistoi ilmaa ja kehotti huolestuneena Jadetassua tekemään samoin. Vahva ja tuore kaksijalkojen haju tulvahti Jadetassun hajustimiin. Hän perääntyi Kultamyrskyä päin terve silmä valppaana katsoen joka puolelle nopeasti. Yllättäen Jadetassun sokealta puolelta joku tarttui jadesta kiinni. Hän raapaisi kättä, joka piteli häntä ylhäällä. Kaksijalan toisessa kädessä oli Kultamyrsky, mutta Kultamyrsky onnistui rimpuilemaan pois. Pakokauhun vallassa, joka on nyt tapahtunut aika usein. Jadetassu puraisi kaksijalan kättä. Hän putosi korkealta alas maahan ja lähti pinkomaan Kultamyrskyn perään kauhuissaan. Kun Jadetaasu saavutti hitaasti Kultamyrskyä hänen jalkaansa rupesi sattumaan, mutta hän ei välittänyt siitä. Jadetassu oli juossut todella kauaan, ennen kuin oli saavuttanut Kultamyrskyn, koska kultamyrskykin oli todella nopea jaloistaan. Yhdessä Kultamyrsky ja Jadetaasu lysähtivät raskaasti hengittäen maahan. 
"Miten kaukana leiri on?" Jadetassu naukaisi huolissaan. Kultamyrsky nuolisi lohduttavasti Jadetassun korvaa, niin kuin hän teki aina kun Jade oli allapäin. 
"Ei se ole hirveän kaukana levätään vähän, ja lähdetään sitten matkaan. Olemme varmasti ennen pimeätä leirissä." Kultamyrsky naulaisi lohduttavasti. Jade vilkaisi kipeää tassuaan, ja huomasi piikin, joka oli uponnut syvälle jakaan. Kun hän muisti taas miten paljon siihen oli sattunut kipu rupesi tykyttämään jalassa. 
"Kultamyrsky minun jalkaani sattuu. Siihen upposi piikki, kun juoksin perässäni." Jadetassu kertoi huolissaan itsestään. Kultamyrsky vilkaisi jalkaa, ja kysyi.
"Sattuuko siihen ja paljonko. Pystytkö astumaan sen pälle, vai haluatko, että otan sen pois? Se kirpaisee." Jadetassu mietti hetken ennen kuin vastasi.
"Pystyn varmaan kävelemään, mutta en tiedä kuinka nopeasti. Siihen ei satu enään hirveästi ja haluaisin mielummin, että parantaja ottaisi sen pois. " Kultamyrsky nyökkäsi, mutta näytti kumminkin huolestuneelta. Yhä enemmän Kutamyrsky huolestui, kun heidän piti lähteä. Jadetassun tassu oli turvonnut. He lähtivät kumminkin kävelemään mitään sanomatta. Puolessa matkassa Jasetassu voihkaisi ja kaatui maahan. Hän sulki terveen silmänsä kivun takia, ja muisti samalla hetkellä kun hän oli menettänyt toisen silmänsä. Juuri sen hetken kun Salamapentu oli työntänyt kyntensä sen sisään ja hän oli pyörtynyt maahan. Kultamyrsky naukaisi hädissään, ja tarttui Jadetassun niska nahasta ja rupesi raahaamaan häntä pitkää matkaa. >Miksi olen näin tapaturma altis. Minulle han käy koko aja jotain.< Jadetassu vioihkaisi itsekseen. 

"Jadetassu taas sinä miten voit." Sinisiipi naukaisi, kun Kultamyrsky raahasi Jadetassua parantajan pesään.
"Jalka..." Kultamyrsky mumisi Jadetassun karvan peitosta kiusaantuneena. Jadetassu voihkaisi, kun Kultamyrsky laski hänet hellästi maahan, ja pakitti parantajan pesän suuaukolle. Sinisiipi nykäisi piikin pois, joka kirpaisi nopeasti, jonka jälkeen kipu hellitti. Sitten hän tunki Jadetassun haavaan pureskeltuja yrttejä ja hämähäkinseittiä. Sitten hän antoi Jadelle yhden pienen unikonsiemenen, jonka vaikutuksesta Jadetassu nukahti rauhalliseen ja syvään uneen. Viimeiseksi Jadetassu kuuli vielä sinisiiven ja Kultamyrskyn hermostunutta muminaa.

Jatkuu...

//Tylsää huono pätkä jne...//
Vastaus:Huh, onneksi Jadetassu ei joutunut kaksijalkojen mukaan. 21 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
21.11.2013 16:53
//Jatkuu//

Partio oli pian leirissä, kun kuulin tirskuntaa. Vilkaisin olkani yli naurajia; Kotkasielu ja Kirvelitassuhan siinä. He naureskelivat ja osoittivat otsaani kuiskutellessaan. En tiennyt mikä heihin oli mennyt. Myös kastanjahäntä, Takiaiskorva ja Mustahaukka virnuilivat minulle. Mitä oli tekeillä?

"Sinun.... otsasi!" sanoi Kotkasielu naurunpyrskähdysten välistä. "Se on ihan... punainen!" huusi hän ja kaikki purskahtivat räkättämään. Kokeilin otsaani ja siellä se oli; Punainen paisunut kuhmu, jonka olin saanut iltapäivällä. En ollut muistanut sitä, sillä minulla ja Mustahaukalla oli ollut niin hauskaa. Virnistin muille.

"Hahhah..." mutisin. Olimmekin jo noopeasti perillä leirissä, ja minä suuntasin Mustahaukan saattelemana parantajan pesään. Kolli naukaisi minulle hyvänyöntoivotukset, ja asteli sotureiden pesään. Mau'uin hennosti kevyeen ilmaan tervehdyksen, ja pian Sinisiipi olikin paikalla.

"Tervehdys, siskoseni. Onkos joku hätänä? Vai tulitko vain juttelemaan." sanoi parantaja hilpeästi. Minäkin olin riemuissanni siitä, että sain taa olla kahden siskoni kanssa. Joskus tuntui kummalliselta, ettei hän ollut valinnut samaa polkua kuin minä.

"Noh, kaaduin puunjuureen ja sain kuhmun kallooni." sanoin matkien hölmöä kaatumistani. Sinisiipi naurahti, mutta vakavoitui nähdessään otsani.

"Hmm... Ota tästä jääkylmässä vedessä kostutettua sammalta, ja paina sitä päähäsi.....Näin" siskoni sanoi ja kumartui puristamaan sammalta otsaani. "Kuhmussa on pari haavaa, jotka saattavat tulehtua. Laitan niihin hieman kortetta, se auttaa tulehduksiin." Sinisiipi jatkoi. Naaras laittoi yrtin suuhunsa ja purskeli sen vihreäksi mössöksi. Sitten hän levitti mössöä kuhmuuni. Lopuksi hän painoi sammaleen takaisin kallooni ja käski pitää sitä paikoillaan.

"Pidän parhaana, että jäät tänne yöksi." siskoni naukui. Minä nyökkäsin ja tassuttelin peremmälle. Jäin sairasvuoteelle makaamaan, mutta en saanut unta. Kiemurtelin pedilläni, kunnes nousin ylös. Minä hiivin Sinisiiven viereen ja käperryin maate.

"Hyvää yötä, sisko." kuiskasin.

"Hyvää yötä." kuului vastaus.

// Heh, oon joskus ennenki tehnyt tällaisen lopun.//
Vastaus:Ui<3 Söpöä x3 15kp:tä!

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihkapentu, jokiklaani
21.11.2013 16:14
"Pihkapentu! Mennään leikkimään muiden pentujen kanssa!"
"Hiljaa!" Tiuskaisin vieressäni olevalle Mahlapennulle, joka halusi leikkiä.
Mahlapentu luimisti korviaan ja alkoi sähistä" Olet ollut tuollainen typerys jo Valkoraidan lähdettyä klaanista!" Sitten Mahlapentu tömisteli pois paikalta kuono pystyssä mielenosoittamisen merkiksi.
"Hmph..Tyhmä sisko! En tarvitse edes siskoa, joten häivy ihan rauhassa! Häivy vaikka koko klaanista niinkuin Valkoraita teki!" Huusin hänen peräänsä.
Sädemieli tassutteli paikalle ja istahti Pihkapennun viereen.
"Älä huuda noin hänelle, hän on pikkusiskosi, sinun pitäisi pitää huolta hänestä, eikä vain huutaa hänelle"Vaalea naaras rauhoitteli minua.
"En halua siskoa, ainakaan tuollaista" mutisin hiljaa ja irvistin.
Sädemieli lähti sanaakaan sanomatta paikalta. Pajupentu tassutteli pian paikalle.
"tule leikkimään, Pihkapentu!" hän maukaisi innoissaan.
Huokaisin ja katsoin kaveriani hymyillen "Lähettikö Mahlapentu sinut kysymään?"
Pajupentu empi hieman ja katsoi nolona maahan "Kyllä, hän pyysi minut kysymään,mutta voithan silti tulla?"
Mietin hetken ja sitten nostin pääni"Hyvä on" Lähdin juoksemaan muiden mukana aukiolle. Mahlapentu alkoi hyppiä ympyrää,kun näki minun tulevan muiden luokse.
"Noniin!Minä,Pihlapentu ja Mahlapentu ollaan Jokiklaanin sotureita ja te,Mistelipentu,Harakkapentu ja Lehväpentu olette Varjoklaanin sotureita" Pajupentu komensi. Muut pennut nyökkäsivät ja leikki alkoi.
"Mustatähti! Kuinka kehtaat olla reviirillämme?" Pajupentu sähisi leikkien Rastastähteä.
"Niin! Menkää takaisin tai teistä tulee variksenruokaa!" Pihkapentu jatkoi Haukkahallan roolia esittäen.
"Minäkin olen täällä, voin parantaa nämä soturit hetkessä!" Mahlapentu sähisi ja esitti Teerenlentoa.
Varjoklaanin päällikköä esittävä Mistelipentu liikautti korvaansa ja Pennut alkoivat tapella toisiaan vasten. Sädemieli katseli huvittuneena pentujen leikkiä. Teerenlento istui Sädemielen viereen.
"Minä Teerenlento parannan sinut Tähtiklaanin taidoillani!" Mahlapentu naukui.
Teerenlento purskahti nauruun, mutta hillitsi sen pian pelkäksi hymyilyksi.
"Pääsin ensimmäistä kertaa pentujen leikkiin hahmoksi" Hän naurahti Sädemielelle, joka katseli pentuja leirin aukiolla.

Aurinko oli jo laskenut, mutta pennut leikkivät yhä. klaanin kissoja oli tullut katselemaan pentujen taistelua Varjoklaania vastaan.
Pajupentu hyökkäsi Mistelipennun kimppuun ja löi häntä tassuillaan. Pian Mistelipentu "kuoli" maahan ja Pajupentu hyppäsi pennun kyljen päälle.
"Minä, Rastastähti voitin tämän julman varjoklaanin päällikön!" Pajupentu ulvaisi, Pihkapentu ja Mahlapentu alkoivat hurrata. Muut klaanilaisetkin ryhtyivät hurraamaan pentujen näytelmää ja Mistelipentu nousi ylös. Pennut menivät ylpeinä riviin ja seisoivat päät pystyssä leirin aukiolla.
>Tämähän on hauskaa! Haluan leikkiä tätä huomennakin!< Ajattelin innoissani ja odotin jo seuraavaa päivää.

Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ilta,Erakko
21.11.2013 14:32
Haukottelin. Aurinko oli noussut ajat sitten. Katselin ympärilleni. Pesän seinämät oli tummat vieläkin ja heikko savun haju leijui vieläkin ilmassa. Yösulka oli jo heränny sillä tämä oli poissa. Menin ulos katselemaan. Yösulka kantoi suusaan pientä hiirtä josta tuskin riitäisi ruokaa.
"Etkö saanut enempää" Kysyin tuijotin pientä hiiren rääpälettä.
"Ei ole muuta syö sinä se" Yösulka käski. Söin hiiren mutta se ei vatsaani täyttänyt.
"Saat pärjätä jonkin aikaa yksin minun pitää mennä tuuliklaanin alueelle se on ainoa paikka joka ei tuhoutunut tulipalossa. En silti sanoettä siellä on ruokaa" Yösulka naukui.
"Selvä" Vastasin hieman empien. Olin vasta yösulan mukaan oppilöaan ikäinen. Vain kahdeksan kuuta vanha.
"Pysy pesän lähettyvillä palaan kyllä ennen auringonlaskua. Käy metsästämässä jos sinulle tulee nälkä. Pesässä on pari pääskyä muuta ei löytynyt" Yösulka naukui.
"Hei sitten" Vastasin. Olin innoissani mutta samalla jännitin sitä että ruokaa ei juurikaan ollut joten saisin varmaan elää tänään kahdella pääskyllä. Yösulka lähti ja minä palasin pesään sisälle. Tuijotelin ympärilleni. #Tylsää# Ajatelin.
#Voisin mennä metsästämään# Olin tyytyväinen ideaani. Lähdin loikimaan ulos. Haistelin ilmaa. #Hiljaiselta vaikutaa# Ajatelin. Pari lehteä oli maassa. Haisotin hiiren. Lopulta näin sen. Pudotauduin saalistusasentoon hiiri ei ollut kauhean iso mutta isompi kuin se aamuinen. Loikkasin hiirtä kohti se pääsi karkuun. #Ei# Ajatelin ja näin kun hiiri juoksi pois. Kiertelin vielä hetken mutta mitään ei löytynyt. Palasin pesälle. Aikaa kului ja kului. Pesin itseäni ja välillä nukuin. Yritin vältellä nälkää sillä pääskyset ei oleet enää tuoreita ja ne haisi. #Vien ne pois# Päätin. Otin toisen pääskyn suuhuni ja kävin hautaamassa sen tein saman myös toiselle. #Nyt tarvitsen ruokaa# Päätin mielessäni. Löysin lopulta kottareisen ja söin sen hyvällä ruoka halulla. Palasin sitten pesälle ja aloin nukkua.

Heräsin hieman enne auringon laskua. Yösulka ei ollut vielä saapunut mutta pimeä alkoi jo olla. Livahdin ulos. Istuuduin maahan. Ilma oli viilenemässä. Minulla oli jopa hieman kylmä. Lopulta erotin mustan kissan.
"Yösulka" Naukuisin. Yösulalla oli mukanaan jänis ja orava. Tämän ilme oli synkkä. Tämä tiputti saaliit eteeni.
"Veidään sisälle ja syödään muuta ei sitten hetkeen tule" Yösulka naukui hiljaa.
Otin oravan ja menin pesään.
"Syö tuo jänis" Yösulka käski ja tyrkäsi jäniksen eteeni.
"Näin iso" Hämmästyin. Ei se ollut iso mutta nälän takia se tuntui suurelta. Söin sen yösulka söi oravan hitaasti ja rauhallisesti ja minä hotkin. mutta mitä väliä.
"Söin matkalla" Yösulka kertoi. "Riistaa ei ole tosiaankaan paljoa. olet itse todella laiha samoin minä" Tämä jatkoi. Tapitin yösulkaa.
"Jos tämä jatkuu joudumme muuttamaan väliaikaisesti jonnekkin" Yösulka sanoi.
"Tai ainakin sinä joudut"
"Et sinä jätä minua minä tulen sinun mukaan" Kiljuin kuin pieni pentu. Yösulka kosketti kuonolaan päälakeani.
"Nyt nukkumaan minun täytyy mennä selvitämään eräs asia" Yösulka käski
"Voiko se odotaa huomiseen" Utelin ja tuijotin yösulkaa pyytävästi sillä tämä näytti väsyneelle.
"Voi odotaa" Yösulka sanoi ja lysähti nukkumaan. Itsekkin suljin silmäni ja aloin nukkua.

Vastaus:17 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunajatassu, Varjoklaani
20.11.2013 21:20
"Hunajatassu, hae hämähäkinseittiä tähän haavaan" Pyynsulka maukui minulle.
Aloin etsiä parantajan pesästä hämähäkinseittituppoa ja löysinkin sen unikonsiementen vierestä >Miksi hämähäkinseitti on täällä?< mietin ja arvelin, että Pyynsulka oli vain siivonnut pesäänsä. Hölkkäilin takaisin Savutassun ja Pyynsulan luokse, tiputin hämähäkinseittitupon maahan ja katsoin Savutassun lavassa olevaa haavaa. "Mistä sinä tuon olet saanut?" Kysyin oppilaalta ujosti.
"Oksa raapaisi vain" Savutassu tuhahti takaisin.
Katsoin hämentyneenä Pyynsulkaa, joka istui vieressäni. Miksei hän laittanut hämähäkinseittiä haavaan?
"Hunajatassu, sinä saat hoitaa tämän haavan" Pyynsulka vihdoin sanoi ja aloin painella hämähäkinseittiä Savutassun lavassa olevaan haavaan. Otin hetken päästä hämähäkinseitin pois ja haava olikin jo parempi.
"Hyvä, voit mennä nyt, Savutassu, mutta älä koske haavaan, se paranee nopeammin" Valkoinen kolli maukaisi takaatani ennen minua. Savutassu heilautti häntäänsä vastaukseksi ja rymisti muiden oppiaiden luokse. Katselin, kun oppilaat leikkivät keskenään. Olin itse valinnut parantajan tien, mikä ei yhtään kaduttanut. Kävin hakemassa tuoresaaliskasasta sammakon, se oli varmaan tuoresaaliskasan ainoa sammakko, eihän näin kylmällä säällä sammakot ole yleensä enää hereillä lukuunottamatta tulipaloa, joka riehui metsässä.
Kuulin takaatani askeleita, jotka loppuivat minun kohdallani. katsahdin viereeni ja näin Pyynsulan istahtaneen viereeni.
"Parin päivän päästä lähdemme kuulammelle muiden parantajien kanssa, muistathan?" valkoinen kolli huomautti.
Olin kokonaan unohtanut tapaamisen. Vastasin kuitenkin myöntävästi "kyllä, muistan" Pyynsulan kysymykseen. Minua jännitti kamalasti, saisin tietää, hyväksyisikö Tähtiklaani minut parantajaksi, en ollut klaanisyntyinen, joten minua myös hieman pelotti ajatus Tähtiklaanista, joka torjuisi minut heti. Nyrpistin nenääni, haistoin savun hajun. Tulipalonhan piti olla jo sammunut. Sanoin asiasta hätääntyneesti Pyynsulalle, joka ulvaisi tulipalon merkistä. Näinkin jo liekit, jotka lipoivat leirin rajoja. katsoin kauhuissani kissoja, jotka juoksivat pakoon tulelta. Oliko tämä merkki Tähtiklaanilta siitä, etten kuuluisi parantajaksi?

//sori ku tuli näin lyhyt :l
Vastaus:12 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiepputassu, Myrskyklaani
20.11.2013 20:45
Kiepputassu pureskeli märkää kotikisunruokaa, josta jäi taas sama kummallinen jälkimaku. Samat kuivat ruokanappulat joiden tuomisesta oli jo monta auringonkiertoa lojuivat edelleen toisessa kuljossa.
"Mikset syö näitä?" Ellen kysyi suu pursuen kuivia nappuloita.
"Hyi! Ne ovat jo variksenruokaa. Ne saisi heittää haaskalaan!" Kiepputassu tokaisi ja katsoi inhoten nappuloita. Ellen näytti kysyvältä.
"Nuo ovat varmaan niitä klaanisanoja, joita minä en ymmärrä?" Naaras naurahti. Kiepputassu nyökkäsi ja hymyili. Kolli meni vesikipolle ja joi vettä ahnaasti. Vesi ei ollut yhtä raikasta, kuin virrassa, mutta parasta mitä oli tarjolla.
"Minä menen... tuonne.." Ellen mumsisi ja loikki hiekkalaatikolle. Kiepputassu ei veläkään pitänyt ajatuksesta, missä niin moni kissa teki tarpeensa samaan astiaan. Hiekkalaatikoita oli huoneessa vain, joten oli hyvin ahdistavaa tehdä asioitaan. Kiepputassua puistatti, eikä kolli halunnut ajatella enää sitä. Ellen tuli pian takaisin ja meni Kiepputassun kanssa kiipeilypuihin kiipeiemään. Kiepputassu oikeastaan piti kiipeilypuista. Ne olivat korkeita, mutta eivät liian ylhäällä. Niissä oli myös tasanteita ja ulokkeita, joissa makoilla ja roikkua, sekä palloja, joilla leikkiä. Kovin moni muu ei kiipeillyt kiipeilypuissa, koska Ellen ja Kiepputassu varasivat niitä aina itselleen. Juuri, kun Kiepputassu oli roikkumassa etutassujensa varassa kiipeilypuun ylätasanteella, alkoi kuulua vaimeita askelia.
"Kaksijalkaisia! Taas!" Angela huudahti. Kiepputassu pudottautui alas kiipeilypuusta ja vipelsi Ellenin kanssa kohti kantolaatikoita. Ovi lennähti auki ja kaksijalka astui sisään. Kun Kiepputassu vilkaisi taakseen, hän pysähtyi. Kaksijalka kantoi punaista kantolaatikkoa! Taas uusi kissa! Kaksijalka heilautti laatikkoa ja sieltä tumpsahti mustavalkea lihaksikas kollikissa. Kaksijalka örisi jotain ja laski laatikon Kiepputassua vastapäiselle seinälle. Sitten se häipyi.
Kaksijalan lähdettyä syntyi kova hälinä. Kaikki tassutelivat varoen uutta kollia kohden. Valkea kolli arasteli hieman ja nuuhki sitten ympäristöään.
"Mrh.. Ihmisten pesä.. Hienoa.." Korri murisi. Kiepputassu huomasi olevansa ainoa, joka kuuli nuo sanat ja katsoi uutta kollia arvioiden.
"Kuka olet?"
Mistä tulet?" kissat kyselivät.
"Olen Shell. Tulen sieltä sun täältä. Olen vapaa sielu." kolli mumisi.
>Oi, että.. vapaa sielu..< Kiepputassu ajatteli näreissään.
"Miksi häntä ei nukutettu, niinkuin minua ja Jänistassua?!" Kiepputassu sihahti näreissään Ellenin korvaan.
"Hän ei kai yrittänyt laittaa yhtä kovasti vastaan niinkuin sinä." Ellen totesi ohimennen ja kääntyi hymyilemään tulokkaalle. Kiepputassu tuhahti.
Angela piti taas esitteykierroksensa. Kaikki sanoivat nimensä Kiepputassu ja Jänistassu mukaan lukien. Kiepputassu harmitti, kun ei heti päässyt juoruiemaan Ellenin kanssa, sillä Ellen halusi esitettä paikkoja Shellille. Shell katseli vieraksuen ympärilleen, mutta puhutteli Eleniä mukavasti, oli kohtelias ja ystävällinen. Sekin kiristi Kiepputassun hermoja, mutta lopullisesti pinna katkesi Ellenin mennessä vielä Shellin laatikkoon makoilemaan ja jutustelemaan. Kiepputassu tamppasi vimmoissaan ja alkoi juoda niin rivakasti, että kasteli katsvonsa. Pyyhkiessn kasvojaan hän kuuli Ellenin maukunan:
"Kiepputassu! Tule tänne!" naaras ehdotti. Kiepputassu lampsi löysin askelin Ellenin ja Shellin luo.
"Noh?" Kolli murahti.
"Ajattelin vain, että.. haluaisitko tehdä kanssamme jotain?" Ellen kysyi ja virnisti.
"En." Kieppurassu töksäytti, kääntyi pois ja loikkasi ikkunalaudalle.
"En minäkään ollut noin ennakkoluuloinen sinua kohtaan!" Ellen ulvaisi ivallisesti Kiepputassun selälle.

Illalla Kiepputassu kohtasi ikävän yllätyksen mennessään nukkumaan. Hän oli astumassa omaan kantolaatikkoonsa, joka oli Ellenin oman vieressä, mutta ei tuntenut tuttua tuoksua. Laatikko tuoksui ihan erilaiselta ja sen sisässä olevalla peitolla oli valkoisia kissankarvoja.
"Heetkonen.. Ei tämä ole minun laatikkoni!" kolli henkäisi ja huomasi, että kollin oma laatikko oli työnnetty sivummalle nurkkaan sinne, missä oli myös Jänistassun laatikko.
"Tuohan on Shellin laatikko!" Kiepputassu kiekaisi ääneen.
"Khyllä, ystäväiseni. Se olla minun laatikko se." Shell sanoi. Nyt vasta Kiepputassu huomasi oudon korostuksen kollin puheessa ja hämmentyi hieman.
"Mutta miksi se on siinä?! Se on minun paikkani!" Kiepputassu ärisi.
"Hurmaava ystävättäreni Ellen sanoi, ettei kukaan suutu, jos siirrryn minä tähän." Shell lausahti. Korostus raastoi Kiepputassun korvia. Shell vain meni ja istahti laatikkoonsa.
"Minä nyt tässä ja sinä tuolla." Shell ilmoitti. Kiepputassu antautui ja meni pois sysättyyn laatikkoonsa murjottamaan. Jänistassu makasi jo omassa laatikossaan ja kuiskasi Kiepputassulle:
"Häivytän mahdollisimman pian."
"Kyllä. En kestä enää." Kiepputassu sihahti vastauksen. "Öitä."
Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahterapentu, Myrskyklaani
20.11.2013 20:31
//Okei ensimmäinen tarinani...:'3 Anteeksii kun keksin väliaikais sivuhahmoja tähän :'DD Ja anteeksi mahdollinen lyhyys. Varoitan myös kirjoitusvirheistä, joita saataa löytyä :D Anteeksi myös jos teen jotain väärin xD//

Heräsin jonkun epätyytyväiseen marmattamiseen. Avasin silmiäni hitaasti räpytellen niitä.
"Ai Vaahterapentu, sinä heräsitkin jo." Viherpentu, vaalea naaras, joka oli saanut nimensä älyttömän vihreiden silmiensä ansiosta, maukaisi kuin huonosti nukkunut, niin kuin hän selvästi olikin. Koivupentu istui hänen vieressään.
"Me puhuimmekin juuri sinusta." kolli maukui. Kallistin päätäni pari astetta.
"Ai minustako?" varmistin. Viherpentu katsoi minua kuin tyhmää.
"Kyllä, juuri sinusta!" hän maukaisi ärtyneenä.
"Miksi?" kysyin vilkaisten Kultakukkaa, kasvattiemoani. Hän ei ollut oikea synnyinemoni, jonka oli itse monta kertaa kertonutkin, mutta pidin häntä silti sellaisena.
"No kun pöliset unissasi." Koivupentu sanoi vailla hienotunteisuuden häivääkään. Katsoin kahta pentua, ystävääni, hymähtäen varovasti.
"Mitä minä nyt pälisin?" kysähdin haukotellen.
"Ensin kälätit jotain tanssivista kukista, sitten isonenäisestä hiirestä jonka silmät olivat punaiset ja kaikkea mahdollista." Viherpentu naukui ärtyneisyydestään huolimatta aika huvittuneena.
"Ja melkein pompit unissasi." Koivupentu lisäsi. Katsoin Koivupentua ja Viherpentua.
"Aijaa... En minä kyllä ihan tuollaisia unia nähnyt... Ehkä..." virnistin hieman.
"Noinhan sinä aina sanot kun valitamme." Viherpentu sanoi pudistellen päätään 'kyllästyneenä'. Oikeastaan, silloin kun vaivauduin kertomaan uniani, saivat kaikki kuulijat purskahtaa nauruun, ainakin osa. Riippui oikeastaan siitä, millainen huumorintaju kuuntelialla oli. Jos sattui pitämään vihreistä pyörivistä rotista ja sinisistä kieppuvista erakoista, saattoi jo alussa alkaa käkättää.
"Vaahterapentu, voisitko olla hiljempaa ja mennä ulos leikkimään...?" Kultakukka kysyi unenpöpperöisenä.
"Juu totta kai!" huudahdin ja juoksin pentutarhan ulkopuolelle Koivuopentu ja Viherpentu mukanani.

"Mitä leikitään?" Viherpentu, joka oli kolmikosta maltillisin ja marmattavin, jos minulta kysytään. Koivupentu oli vain melko perus kollimainen, joka mietti vähemmän kuin puhui. Minulla oli liikkuvimman ja puhuvimman rooli.
"Vaikkapa sitä, että minä olen mäyrä ja hyökkään teidän kimppuunne!" Koivupentu maukaisi ja yritti kohota takajaloilleen kuin hyökkäävä mäyrä ja alkoi heilua ympäärinsä. Minä ja Viherpentu nauroimme katketaksemme, emmekä päässeet karkuun heiluvaa 'mäyrää' joka päästi outoja märinän kuuloisia ääniä. 'Mäyrä', joka oikeasti oli Koivupentu sai meidät nopeasti kiinni.
"Apua! Mäyrä!" Viherpentu hihitti läppäisten Koivupentua otsaan. Tämä kaatui taitavasti maahan ja nyt oli minun ja Viherpennun vuoro 'hyökätä'. Nappasin jo tippuneen koivun lehden maasta osittain suuhuni ja aloin kutittaa Koivupentua. Viherpentu seurasi esimerkkiä.
"Eikäh... Apuaah!" Koivupentu tuskaili hyökkäyksen alta.
"Njääh en jaksa tätä enään." Viherpentu naukaisi. Hän oli myös se, joka kyllästyi helkpoiten. Halusin olla kiltti Viherpennulle ja sanoin että leikitään jotain muuta.
"Mutta mitä?" Koivupentu kysyi. Ilmeeni muuttui mietteliääksi ja aloin miettiä kaikkea mahdollista. Ennen kuin ehdin vastata, Koivupentu ja Viherpentu olivat kuiskineet ja selvästi päättäneet mitä tehtäisiin,
"Painitaa-atsiuh!" Koivupentu huudahti, mutta se keskeytyi aivastuksen takia. Katsoin ympärillemme.
"Täällä on tosiaan aika kylmä..." Mau'uin. Viherpentu nyökkäsi aavistuksen kertoakseen olevansa samaa mieltä.

Astelimme takaisin pentutarhaan. Kaikki muut olivat jo heränneet. Aloin selittää kaikille kuuntelijoille untani.
"Näin viime yönä unta, jossa oli yksi vitivalkoinen orava! Sitten siinä oli jokin tumma kissa joka saalisti sitä! Yhtäkkiä valkonen orava vain kuolla kupsahti ja muuttui punaiseksi pupuksi! Tumma kissa jatkoi sen saalistusta kunnes se punaseks pupuks muuttunu valkonen orava alkoi puhumaan ja se sano jotain tän tyyppistä:'Varo heikkoa piste-elukkaa...!'. Se kissa ei välittäny sen selityksistä ja alkoi lähteä pois päin. Sit se näki keltasen myyrän, joka alko muuttuu kirkkaansiniseksi linnuksi jolla oli valkosia pisteitä kehossaan. Sit se alko muuttuu isommaks ja isommaks ja isommaks kunnes oli ison puun kokonen! Kissa aikoi lähteä pakoon mutta sit se jättimäinen lintu litisti sen ihan littanaksi!" selitin innoissani pomppien aloillani.
"Et sitten oudompaa unta nähnyt." joku pentu, jonka nimeä en millään muistanut vaikka kuinka yritin, vitsaili.
"Ei, en tänä kuunlaskun aikaan! Mutta sitä kuun kierto sitten näin unta jossa...-" aloin selittää mutta samainen pentu mourusi nopeasti:
"Ei enempää unia nyt! Sitä paitsi olet kertonut melkein kaikki unesi, ja muistan ne liian hyvin!" Tuhahdin hieman turhautuneena mutta lopetin siihen paikkaan.

~~Vähän myöhemmin~~
#Miksi täällä on näin kuuma...?# ajattelin ja avasin silmäni. Olin näköjään nukahtanut, vasten tavallisia tapojani. Katsoin ympärilleni, en nähnyt ketään. Astelin joitain askeleita eteenpäin, ulos pentutarhasta. Meinasin kiljaista kun näin joitain villisti liikkuvia oransseja mörköjä kauempana. Kesti hetki ennen kuin tajusin, mitä se oli.
#Aivan! Se on tulta! Miksen nyt heti sitä tajunnut!#sätin itseäni mielessäni ja ryntäsin kohti sotureiden pesää, jossa oli vielä pari soturia jäljellä. En vain muistanut heidänkään nimiään.
"Mitä sinä nyt vielä täällä teet?" tummanharmaa kolli kysyi minulta. Hän oli selvästikin tullut valkoisen kilpikonnakuvioisen naaraan kanssa katsomaan olisiko joku häänyt leiriin.
"Minä heräsin vasta." vastasin. Naaras lähti viemään minua kohti jotain, missä näin kissoja.
"Kultakukka!" huudahdin iloisena ja juoksin kasvattiemoni luokse. Viherpentu ja Koivupentu tulivat viereeni.
"Missä sinä oikein luurasit?!" Viherpentu kysyi hieman vihaisena.
"Nukuin..." sanoin näyttäen leikkisästi kieltäni.
"Meidän ylivilkas unikekomme." Koivuoentu härnäsi. Nyrpistin nenääni kun tunsin jonkun oudon hajun, savun hajun.
"Yögh..." Irvistin inhoten.

//Okei tässä tämän verran. Tämä on kyllä aika pitkä minun asteikollani mitattuna xD//
Vastaus:27 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
20.11.2013 18:21
Olin perustanut kuin leirin, melkein samanlaisen leirin kuin klaanien leirit, paitsi Se olikin maanalaisessa, minun löytämässäni kolossa. Kuulin kuinka sade ropisi maahan, minun yläpuolellani. Turhautuneena mumisin jotain, ja painoin pääni etujalkojeni väliin nukkuakseni. Vanha kissojen haju oli vaihtunut veren löyhkään, sekä minun hajuuni. Olin ottanut pensaikon alueen omaksi alueekseni ulkopuolella, mutta en käynyt edes siellä paljoa. Öisin vain metsästämässä.

Nappasin itselleni hiiren minun saaliskasasta, ja menin omalle sammalpedilleni lepäämään. Minulla ei ollut nälkä mutta otin kuitenkin hiiren eteeni lepäämään. En elävää sentään, vaan kuolleen. Suuri kotiluolani oli kestävä ja Se ei mennyt rikki vaikka hevonenkin olisi hyppinyt sen päällä, ei vaikka hirviökin siinä olisi ollut. Pesä, jossa olin, luultavasti oli pentutarha tai joku muu sen tapainen joskus aikoinaan ollut, sillä seinissä oli paljon raapimajälkiä ja maassa muutamia tassunjälkiä jotka olivat jääneet koristamaan vanhaa, varmaankin ikivanhaa leiriä. Mutten välittänyt muusta kuin tappamisesta, ja halusin joskus päästä tappamaan jopa klaanipäällikön!
"Ja valtani jatkuisi kunnes..." sähähdin tyytyväisenä, uppoutuneena omiin maailmoihini.

"...Ja kuka sitten ottaisi paikkani?" lopetin kysymykseen. Luimistin korviani hiukan ajatellessani kissan joka seuraisi minun tassunjälkiä, verisiä vain. #Mutta kuka?# mieleeni juolahti ajatuksia, että voisin varastaa klaanista pennun ja väittää minut emokseen, tai kotikisupennun. Tiesin, että jopa kotikisustakin voisi tulla murhaaja, jos pentuna sen nappaisi.
"Mutta Se olisi liian hankalaa, kaksijalat ja soturit... En voisi toteuttaa kumpaakaan" mumisin vihaisena ja tuumin jo lisää vaihtoehtoja.
"Mutta omat pennut ainakin olisivat hyvät, sillä ei tarvitsisi vaarantaa omaa henkeään" ajattelin ääneen ja katsoin ylös päin. Valoisa pesä oli mukava ja lämmin, toisin kuin ulkopuolella jossa oli kylmä ja kova tuuli. Mutta en rakastanut ketään kissaa, en yhtään! #Vai voisinko minä sittenkin rakastua...?# ajattelin ja siriatin silmiäni. Joku oli pesäni suuaukolla. Tai oikeastaan suuren pesäluolani.

//joo, lyhyt ja tönkkö tarina 3:
Vastaus:18 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
20.11.2013 17:52
Mustahaukan tummanharmaa turkki kiisi ohitseni. Minun vaalea karvani oli jo liimautunut ihoani vasten, kun juoksin niin kovaa. En uskonut, että jaksaisin enempää, mutta laitoin silti tassua toisen eteen saavuttaakseni kollin.

"KLONKS" kuului, kun kaaduin maasta törröttävään puun juureen ja pääni osui siihen. Aloin nauraa räkättämään nummien täydeltä. Mustahaukka kääntyi minuun päin ihmetellen, mutta hänkin purkahti nauruun. Ajojahtimme oli päättynyt mahtavasti. Kapusin takaisin käpälilleni, mutta kierähdin takaisin maahan, sillä olin juuri nähnyt vesilammikosta oman peilikuvani; Muuten valkea pää, jossa muutama harmaa raita. Plus yksi punertava kuhmu. Plus pari ruskeaa multatahraa. Tunsin kuinka Mustahaukka tömähti vierelleni kosteahkoon maahan. Hän hekotti möreästi, ihanalla, matalalla äänellään. Minä vieressä hieman nolostuneena kikattaen. Aikaisemmin olin miettinyt tätä asiaa, mutta nyt olin varma; Me olimme täydellinen pari.

Sade alkoi hiljalleen koputtaa puiden räikeän värisiä lehtiä. Minun oli nälkä ja halusin päästä nopeasti takaisin leiriin. Olimme saalistaneet vain vähän, yhteensä kaksi jänistä. Sitten sade oli alkanut. Kiersimme samalla hevospaikan rajan. Kun tulimme sinne, oli kuu jo melko korkealla. Istahdimme toistemme painautuneina järven rannalle. Kuu ja pari tähteä oli heijastunut kauniisti lainehtivalle veden pinnalle. Olimme siinä hetken, kunes menimme katsomaan hevosia. Ruskean aidan toisella puolen laidunsi vielä muutama hevonen. Yksi musta sellainen huomasi meidät ja tuli lähemmäs ihmettelemään. Se oli korkea ja nelijalkainen, niinkuin hevoset yleensäkin. Se tuli yhä vain lähemmäksi, kunnes sen turpa oli jo aidan yli kohotettuna meitä kohti. Minä sävähdin hieman kauemmaksi pelosta. Niin Mustahaukkakin. Sitten katsahdin hevosen kasvoja; Kaksijalkojen huomassa riutunut ja pakotettu kantamaan iitä selässään. Se paistoi olennon kasvoista. Kait tämäkin joskus haluaisi vapauteen. Minä astuin lähemmäksi.#Älä mene lähemmäksi, hevoset voivat olla vaarallisia.# sähähti Mustahaukka suojelevasti. Minä heilautin häntääni vaikenemisen merkiksi, minkä Mustahaukka tekikin, silti hyvin vastahakoisesti. Otin toisenkin askeleen, kunnes olin ihan lähellä mustaa hevosta. Lopulta painoin kuononi sen turpaan, ja olento nuolaisi minua leikkisästi. Minä naurahdin. Nyt Mustahaukkakin tuli vierelleni ja kokeili samaa. Se toimi.

"Tämä ilta oli mukava." sanoin hymyillen. Mustahaukka ei vastannut, mutta tiesin että hän oli samaa mieltä. Tummanharmaa kolli johdatti meitä leiriä kohti, kunnes törmäsimme melko myöhäiseen iltapartioon. Partiota johti Kastabjahäntä, mukana olivat Takiaiskorva, Kotkasielu, ja Kirveitassu. Kissat ottivat meidät mukaansa, kun odotimme, että he merkitsivät rajat uudelleen. Kuun loisteessa ja lehtien rapinassa tassuttelimme takaisin leiriin.
Vastaus:Saat 20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
20.11.2013 16:48
Johdatin myrskyklaanin väsynyttä joukkoa Seittitähden kanssa kohti tuuliklaanin leiriä. Päällikkö jutteli myrskyklaanin päällikön kanssa ikään kuin vanhat pesätoverit. Näky oli hiukan huvittava, kun Seittitähti ja Hopeatähti juttelivat ajoista, kun kaikki oli ollut vielä hyvin. Kuuntelin heidän puheitaan vanhasta reviiristä, joka oli jäänyt kauas vuorien taa kaksijalkojen rakentaessa uutta ukkospolkua. Ja toivoin, että olisin edes joskus voinut asua niillä. Saatoin vain kuvitella avoimet, vehreät nummet ja virtaavat solisevat joet. "Oi niitä aikoja" Seittitähti hoki jatkuvasti, eikä tuntunut muistavan olevansa klaanin päällikkö. Hopeatähti nyökytteli myöntävästi ja vilkuili sivusilmällä vieraita maamerkkejä.
"Sopiihan varmasti, että jäämme tänne hetkeksi?" Päällikkö varmisti. Seittitähti nyökkäsi. Tunsin kahden klaanin lämpimän läsnäolon ympärilläni ja saatoin vain kuvitella, miltä oli mahtanut tuntua taivaltaa vanhoilta reviireiltä uusille.

"Kastanjahäntä, ota Kuohutassu mukaasi ja viekää kissat, joilla on suurimpia vaivoja Sinisiiven pesälle." Nyökkäsin Seittitähdelle ja etsin katseellani huonovointisimpia klaanilaisia. Huomasin myrskyklaanin kuningattaren Kultakukan, joka raahasi kipeän näköisenä piskuista pentua parantajan pesälle. Loikin pitkin hypyin naaraan luo ja nappasin pennun tämän hampaista. Kuohutassu riensi paikalle antaakseen tukea Kultakukalle ja aloimme ohjata kaksikkoa Sinisiiven pesälle. Kun astuimme sisään, parantaja järjesteli hetken yrttejä ja saatoimme antaa kissat parantajan huostaan.
"En kyllä millään usko, kuinka Seittitähti voi olla niin pehmo että antaa myrskyklaanin muuttaa leiriimme pienen metsäpalon takia!" Kuohutassu sihahti minulle, kun olimme kuuloetäisyyden ulkopuolella muista. Kohautin lapojani ja mietin pistävää vastausta. Sitä en kuitenkaan keksinyt, sitä paitsi Vaahteravirta ehti ensin.
"Minkäs teet, hän on päällikkösi." Naaras murahti ja kosketti kuonoani omallaan. Kehräsin hyväntuulisesti nähdessäni nuoren kissan ja vilkaisin Kuohutassua, joka irsvisti.
"Kastanjahäntäää.. Ah niin suuri päällikkösi antoi meille tehtävän.." Oppilas nurisi ja siirteli painoaan jalalta toiselle. Nyökkäsin ja valmistauduin auttamaan pahoin voivaa klaania kaikin voimineni.
Vastaus:14 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuohutassu, Tuuliklaani
20.11.2013 16:24
"Ja missä sinä olit?!" Mutakynsi sähähti vihaisena ja mulkaisi minua.
"Partiossa. Ja mitähän se sinulle kuuluu?" Kysyin uppinoskaisesti ja käänsin selkäni tuolle. Mutakynsi alkoi pikku hiljaa kiehua raivosta ja kolli siristi vihaisesti silmiään. Naurahdin ivallisesti ja loikin oppilaiden pesälle. Jestas sentään, että mestarini osasikin olla rasittava. Oikea takiainen. Mutta vielä pahempi. Tästä takiaisesta ei nimittäin helposti päässyt eroon.

Muutamat oppilaat katsoivat minua kummissaan. Sana katoamisestani oli siis ilmeisesti kuulunut kaikille korville.
"Missä olit?" Sinitassu kysyi hetken kuluttua ja mittaili minua kaseellaan. Huokaisin raskaasti.
"Partiossa. Kohtasin ketun." Selostin kovaan ääneen, jotta kaikki kuulivat. Muutamat kissat henkäilivät kauhistuneina ja toljottivat minua ihmeissään.
"Kuinka sinä partioon pääsit?" Muuan ärsyttävä kiusankappale, Pöllötassu kysyi muka pyöräyttäen silmiään, kuin ei olisi uskonut.
"Mitä se sinulle kuuluu?" Kivahdin kollille ja käänsin tuolle selkäni. Vanhempi oppilas tuhahti ja murisi pilkaillisesti:
"Lyödäänkö vaikka vetoa, ettei sinua oltu tarkoitettu partioon. Menit sinne omin lupinesi!"
Naurahdin hiljaa, ettei oppilas kuullut ja tajusin kollin olleen oikeassa. Mutta voisinko muka antaa hänelle sellaista riemua?

"Kuohutassu! Saat selittää kaiken.." Mutakynnen ääni ulvoi. Nostin päätäni ja huomasin, että minun oli täytynyt nukahtaa. Kuinka muutenkaan olisin voinut herätä? Nousin tympääntyneenä ylös ja tassutin mestarini luokse. Rauhallisesti asetin häntäni siististi tassujen eteen ja aloin hitaasti nuolla turkkiani.
"Niin? Mikä ongelmasi on?" Kysyin törkeään tapaan nuolaisujen seasta. Mutakynnen kurkusta kohosi vaimeaa murinaa ja tuo sähähti:
"Ole hiljaa, senkin hiirenpapana. Missä olit aamulla?"
"Mjaa.. Taisin olla partiossa, jos oikein muistan." Mumisin itsekseni ja olin mukamas miettimässä.
"Partiossa? Mitä sinä siellä teit?!" Mestarini kysyi.
"No, mitä partiossa yleensä tehdään? Ai niin ja kohtasin ketun. Se oli jo melkein syömässä minut ja muut soturit, kun astuin rohkeasti eteenpäin ja kynsin siltä silmät päästä. Punarintasiipi sanoi, että minut voisi ylentää suoraan suturiksi." Sepitin omiani huomaamatta, että kyseinen naaras katseli minua tiukasti vähän matkan päästä. Naaras tassutteli hitaasti luoksemme.
"Ai noinkos se menikin, Kuohutassu? Omien tietojeni mukaan kyyhötit puussa, ihan kuin me kaikki muutkin."

// Pätkä
Vastaus:16 kp:eetä

-Mustahaukka-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasydän, Tuuliklaani
19.11.2013 20:44
Katoin Vaahtotassua. Kylmät väreet kulkivat selkärankaani pitkin.
"Pystytkö jo harjoittelemaaan Vaahtotassu?" kysyin vaisusti nuorelta oppilaalta. Naaras nyökkäsi.
"Kunhan joku kokenut soturi tulee mukaamme suojelemaan meitä." Vaahtotassu naukaisi. Naaraan toinen silmä oli pelkkää valkoista koska se oli sokea.
"Otamme Kotkasielun mukaan, jos hänelle vaan käy." naukaisin. En ollut paljastanut kenellekkään tunteitani Kotkasielua kohtaan.
"Mitä täällä minusta puhutaan?" kuulin naukaisun takaani. Se oli Kotkasielu!
"Ai hei Kotkasielu. Puhuimme vain että tulisitko suojelemaan meitä kun me harjoittelemme nummella?" Vaahtotassu naukaisi ennen kuin kerkisin sanoa mitään. Kolli nyökkäsi.
"Kai se käy. Menen vain sanomaan Tiirajuovalle etten pääse hänen ja Leijonatassun kanssa metsälle." kolli maukaisi ja lähti kohti suurta kollia.
"Selvä! Syömme ensin, lähdetään sitten!" huusin kollin perään. Kotkasielu vastasi heilauttamalla häntäänsä. Tassuttelin Vaahtotassun perässä riistakasalle. Nappasin siitä pienen pästäisen ja jäniksen. Menin Kissanminttuturkin luokse syömään sitä.
"No hei Hopeasydän!" naaras hihkaisi innoissaan. Nyökkäsin vastaukseksi, koska suuni oli täynnä jänistä.
"Mitenkäs sinulla menee?" kysyin naaraalta. Kissanminttuturkki söi hiirtä. Repäisin palan jäniksestä. Imelä maku tulvi suuhuni. Olin tyytyväinen.
"Mitenkäs tässä. Sinulla ja Kotkasielulla taitaa mennä melko hyvin." naaras maukaisi. Katsoin soturia. Katseeni lasittui.
"Mitä sinä tiedät minusta ja Kotkasielusta?" sihahdin naaraalle. Soturi pudisti päätään ja pureskeli hiirtä.
"Näkee heti että rakastat tätä. Myönnä se vain hänelle." Kssanminttuturkki naukaisi. Mietin hetken. Silloin Kotkasielu saataisi alkaa pitää minusta enemmän, taikka aina vain vihata...
"Mene sanomaan se hänelle heti!" naarassoturi hihkaisi. Katsoin Kotkasielua, joka oli leirin toisella puolella puhumassa Tiirajuovan kanssa.
"Minä teen sen, vaikka sillä olisi kohtalokkaat seuraukset." naukaisin jukevästi. Kissanminttuturkki nyökkäsi tohkeissaan. Nousin jaloilleni ja menin Kotkasielua kohti.
>Tässä sitä mennän...< ajattelin hermostuneena kun minun ja Kotkasielun katseet kohtasivat.
"Kotkasielu minä rakastan sinua!" kiljaisin kollille päin naamaa. Kolli katsoi minua tyrmistyneenä.
>Taas minä möhlin! Voi ei!< ajattelin kun Kotkasielu meni sanattomksi...

//Jatkoa! Surkea pätkä!//
Vastaus:13 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kissanminttuturkki,tuuliklaani
19.11.2013 19:41
Raotin vasemman puolista silmääni hiukan.
<Missä olen?>ihmettelin ja huomasin edessäni valkoisen naaraan
"Ai sinä heräsit jo."kissa naukasi. "mistä klaanista olet?"
"O-olen tuuliklaanista."naukasin hieman pelokkaasti.
"Olen Vaahtokukka ja olen myrskyklaanin parantaja. Löysimme sinut ja soturimme Tuulenkahinan keskellä metsää pyörtyneitä."Vaahtokukka katsahti yrteilleen ja jatkoi:"Mikä nimesi on?"
"Olen Kissanminttuturkki ja missä olen?"kysyin katsoin ympärilleni.
"Selvä olet Myrskyklaanin leirissä."naaras kertoi ja otti lehtiä ja laittoi ne takatassuuni.
"Sinulla on tassu murtunut."
"Milloin pääsen täältä?"heilutin häntääni kunnes näin Tuulenkahinan nukkumassa parin ketun mitan päässä.
Hymyilin leveästi tälle kun tämä raotti silmiään.
"Pääset täältä 2 kuun päästä.1 kuun päästä voit jo mennä metsälle."Vaahtokukka naukaisi ja juoksi pihalle.
<no täälläkö minun täytyy kököttää 2 kuuta?!>murisin ajatuksissani.

//myöhemmin

katselin parantajan pesästä pihalle.
"En kestä enään!"mutisin ja nilkutin ulos.
Sitten 7 pentua tuli eteeni.
"Kuka olet?"yksi pentu kysyi.
En sanonut mitään vaan tassuttein pois paikalta.
Sitten tunsin kuumaa ilmaa.
Sitten huomasin tulta.
"TULTA!!!"rääkäisin ja tulin paniikkiin.
"Missä??"Hopeatähti huudahti ja katsahti ympärilleen.
"Tuolla!"kiljaisin ja osoitin hännälläni liekkelä jotka imivät puita sisäänsä.
"PAETAAN!!!!!!!"Hopeatähti karjui ja alkoi keräämään klaania kasaan.
"Mutta missä loimupentu on?"yksi kuningatar säkähti ja katsoi ympärilleen.
"Tuolla!"huomasin Pennun ja hyppelin hakemaan sen.
"Noin."otin pennun niska nahasta kiinni ja nilkutin poisennen kuin liekit saavuttivat meitä.
"Tuossa."annoin Loimupennun kuningatarelle ja menin etsimään Tuulenkahinaa.

//surkee kökkö ja lyhyyyt

Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadetassu, Jokiklaani
19.11.2013 19:14
Jatkuu...

>Enkö enään koskaan!< Jadetassu ajatteli lannistuneena. Hän painoi päänsä ja odotti, että Sinisiipi jatkaisi.
"Voit kumminkin jatkaa oppilaan tehtäviä ja kouluttautua soturiksi, niin kuin muutkin oppilaat. " Sinisiipi naukui. Jadetassu katsahti ohimennen pesän suuaukolle, jossa Kultamyrsky kuunteli keskustelua valppaasti. Keskustelu taisi loppua siihen. Jadetassu kiitti ja lähti pois parantajan pesästä. Kultamyrsky kosketti lohduttavasti Jadetassun nenää omallaan, johon Jadetassu vastasi silmiään räpäyttäen. 
"Jatkamme huomenna koulutusta. Tule auringon nousun aikaan ulos, niin aloitamme" Kultamyrsky naukui. Jadetassu nyökkäsi ja lähti hölkkäämään kohti oppilaiden pesää, mutta pysähtyi ja huikkasi Kultamyrskylle.
"Saanko ottaa vähän tuoresaalista, en ole syönyt kahteen päivään mitään." Kultamyrsky kääntyi ja nyökkäsi. Jadetassu vaihtoi suuntaa, ja lähti tuoresaaliskasaa kohti. Hän valitsi pienen metsähiiren, jonka hän vei oppilaiden pesän eteen, ja istuutui valkoiseen maahan. Jadetassu ahmi nopeasti hiiren, ja kaivoi kuopan, johon laski luut ja peitti sen. Sen jälkeen Jade tassutteli oppilaiden pesään ja nukahti syvään uneen. 

---------------Kahden auringon nousun jälkeen---------------

"Jadetassu käy katsomassa onko myrskyklaanin rajan tuntumasta riistaa. Olen täällä aivan lähellä. Epäilen että tuolla puskassa on jänis." Kultamyrsky naukui hiljaa. Jadetassu lähti hiipimään kaikki aistin valmiina toimintaan. Hän näki tumman harmaan turkin, ja lähti hiipimään sitä kohti. Turkin omistaja oli naaras, jolla oli vihreän väriset silmät. Naaras oli Myrskyklaanin reviirillä. >Minun tehtäväni on häätää tunkeilia, jolloin myös teen sen.< Jadetassu huokaisi syvään, ja loikkasi tunkeilian selkään. Naaras sähähti, ja rupesi raapimaan takajaloillaan Jadetassun vatsaa. Hän hyppäsi pois karvat pystyssä sojottaen. Kun toinen naaras näki Jadetassun toisen silmän hän perääntyi säikähtänyt ilme kasvoillaan.
"Etkö uskalla hyökätä!?" Jadetassu sähisi, ja lisäsi katkerana.
"Koska minulta puuttuu silmä." Naaras liutti kynnet takaisin esille, ja naukui.
"Jos haluat tapella, niin siitä vaan!" Jadetassu epäröi, mutta maukui vielä viimeiseksi.
"Selvä on, tapellaan." Mahdollisimman itsevarmalta näyttäen Jadetassu rupesi tapella itseään isomman oppilaan kanssa. Naaras rupesi raapimaan Jadetassun kylkeä, ja väisteli Jadetassun iskuja, joita Kultamyrsky oli Jadetassulle opettanut. Koska mikään lyönnin taktikointi ei auttanut hän läimäisi vaan kaivaa kynnet esillä naarasta takaraivoon. Sitten naaraalta rupesi satelemaan erin laisia iskuja, mutta Kultamyrskyn hyvän opetuksen ansiosta Jadetassu väisteli todella nopeasti toisen oppilaan iskuja. Kun naaraan suoja muuri heikkeni Jadetassu näki hänen heikon kohtansa ja raapaisi naarasta kylkeen. Sen seurauksena naaras rääkäisi, ja yritti purra Jadetassua, mutta kun molemmat kuulivat Kultamyrskyn naukaisun he lopettivat. 
"Tulossa Kultamyrsky!" Jadetassu huusi Kultamyrskylle. Pienen harkinnan jälkeen Jadetassu naukaisi vielä.
"Selvisit tällä kertaa, mutta jos astut vielä kerrankin Tuuliklaanin reviirille niin..." Jadetassu kääntyi ja loikki nopeasti pois. 

//Vihdoin sain Morson kiinni, joten tossa oli toi. Anteeksi taas niistä kirjoitus virheistä ja muista säädöstä.//
Vastaus:23 kP:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän, Jokiklaani
19.11.2013 19:11
Nuolin harmaata turkkiani puhtaaksi palon jäljiltä. kissat olivat uineet kokoussaarelle tulipalolta turvaan ja muutamia kissoja olikin jo mennyt tuhoja tarkastamaan.
’’Sirpalesydän…’’ kuului hiljainen maukaisu. Nostin katseeni Rastastähteen. Kallistin päätäni kysyvästi. Kumppanini istahti viereeni ja huokaisi syvään.
’’Minusta tuntuu pahalta…’’ Rastastähti mutisi. Nuolaisin naaraan korvannipukkaa.
’’Mikä niin?’’ kysyin painaen kuononi naaraan tummaan turkkiin.
’’En tunne itseäni hyväksi päälliköksi…Tämä tulipalokin…’’ Rastastähti huokaisi silmät sumeina.
’’Kuule, olet erinomainen päällikkö.’’ sanoin vakavasti.
’’Menetimme yhden hengen, mutta pelastit muut. Kaikki muut.’’ jatkoin.
’’En olisi saanut jättää Saukkotassua hukkumaan.’’ Rastastähti sanoi painaen kyntensä maahan.
’’Et jättänytkään! Et olisi millään ehtinyt paikalle, hän ui perimmäisenä. Kukaan ei osannut arvata hänen voimiensa ehtyvän.’’ yritin saada päällikköä järkiinsä.
’’Sulkatähden ei olisi pitänyt valita minua varapäällikökseen.’’ Rastastähti sanoi.
’’Nyt loppuu tuo!’’ ärähdin ja töytäisin kumppaniani.
’’Olet paras päällikkö minkä klaani voi saada! Jos minä olisin ollut Sulkatähti, olisin tehnyt täysin saman valinnan. Lopeta tuollainen puhuminen nyt heti, ja lähde auttamaan klaaniasi!’’
Rastastähti tuijotti minua ääneti. naaras väläytti ystävällisen katseen ja juoksi muun klaanin luo puhumaan Teerenlennolle.

//yää tönkkö inspitön kumma//

Vastaus:5 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkotassu, Jokiklaani
19.11.2013 18:37
’’Vielä hieman hämähäkinseittiä, Valkotassu.’’ Teerenlento opasti, kun Valkotassu yritti kovasti auttaa noin nelikuista mustaa pentua, jonka kasvoissa oli vuotava haava.
’’Tämänkö verran?’’ ruskea oppilas kysyi näyttäen seittituppoa. Teerenlento nyökkäsi.
Valkotassu paineli seittiä haavalle ja pentu hytisi.
’’Miten sinä oikein siis sait tämän?’’ Valkotassu kysyi pennulta lempeästi. Pentu niiskaisi ja avasi vihreät silmänsä.
’’No kun…’’ pentu aloitti. ’’Kun minä ja Kivikkopentu menimme leikkimään, niin sitten me juostiin pensaaseen, ja sitten siellä oli pikku pupu, ihan pikkuinen vain. Sitten me ajateltiin että me saadaan se kiinni mutta sitten ja teki pupuloikan ja pupu kun se oli, niin se raapaisi minua pupujaloillaan naamaan mutta Kivikkopennulle ei käynyt mitään.’’
Valkotassua huvitti pennun puhetapa ja naaras kosketti hännällään tämän lapaa.
’’Ei tämä onneksi ollut syvä haava, Mustapentu. Voit mennä, mutta älä riehu, tai haava aukeaa.
Mustapentu nyökkäsi vaisusti ja nousi pystyyn lyhyille, pulleille jaloilleen. Valkotassu vilkaisi mestariinsa.
’’Juu, mene vain.’’ Teerenlento sanoi ja pentu kipitti ulos.
Valkotassu istahti ja haukotteli.
’’Sinä myös.’’ käski parantaja. Valkotassu hätkähti.
’’Mitä? Nyt jo? Mutta enhän minä oppinut kuin pari asiaa ja…!’’ naaras hätiköi karvat pystyssä.
’’Opit aivan tarpeeksi.’’ Teerenlento kehräsi. ’’Tarvitset lepoa.’’ Valkotassu oli vielä väittämässä vastaan mutta antoi olla ja poistui pesästä. Hänen oli myönnettävä itsensä olevan aika väsynyt. Naaras työntyi oppilaspesään ja etsi oman makuupaikkansa. Oppilas kääriytyi tiukaksi keräksi ja painoi kuononsa häntänsä suojiin.

Parantajaoppilas avasi silmänsä. Hän ei ollut oppilaspesässä. Mutta ei tainnut olla hereilläkään. Hänen edessään oli vain tyhjä, tuntematon aukea.
Yllättäen Valkotassun eteen loikkasi kissa. Sen turkki oli tähtienhohtoinen ja siitä näkyi hieman läpi.
’’Valkotassu, kuuntele!’’ kissa parkaisi. Sen turkki alkoi mustua hännänpäästä ja jatkui tummentaen koko hännän limaisen mustaksi.
’’Minulla on elintärkeää asiaa, eikä…’’ outo henkikissa huohotti. Outo musta lima oli peittänyt koko tämän takavartalon. Valkotassua pelotti hirveästi.
Mitä tämä oli? Painajainen?
Musta väri muutti koko kissan sysimustaksi. Henkikissa irvisti ja räväytti silmänsä auki. Ne olivat vitivalkeat, ja vain niiden pupillit näkyivät mustina viiruina.
’’Menee kuu, tai toinen, mutta pimeys valtaa tähdet joka tapauksessa.’’ henkikissa lausui särähtelevällä äänellä, välähteli välillä näkymättömiin ja katosi. Valkotassu oli ymmällään.
’’Menee kuu, tai toinen, mutta pimeys valtaa tähdet joka tapauksessa.’’

Vastaus:17 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
19.11.2013 08:00
Arvioin vielä tulevan pesäkoloni ulkopuolelta, josta näkyi vain varmasti yhden ketunmitan kokoinen aukko. Pensaat suojasivat hyvin, eikä minua nähty helposti. Mutta minä näkisin uudesta kodistani helposti, harmi vain että sen näköalat eivät yltäneet muualle kuin Myrskyklaanin ja Tuuliklaanin rajoille saakka. Murahdin, ja vaihdoin takajalan painoa toiselle jalalle, ettei toinen rasittuisi liikaa ja olisi kipeä koko ajan. Lumi oli satanut maahan, muttei ollut yltänyt pesäni sisälle pensaiden ansiosta.
"Pitäisi tarkistaa vielä sisältä..." murisin ja vilkuilin ympärilleni. Ettei kukaan huomaisi varmasti minua pensaiden takaa. Kynteni olivat esillä, kun astuin suureen maanalaiseen paikkaan, joka oli mitä mainio yöpymiselle, jostain muualtakin kajasti valoa ja sitä oli riittämiin, oli monta paikkaa jotka olivat ikään kuin pesiä. Pesiä, joissa olisi voinut olla vaikkapa soturit, kuningattaret sekä oppilaat! Ja klaanivanhukset, mielestäni siellä haisi edelleen kissojen haju. Aivan kuin Se olisi ollut tuore. Vesi herahti kielelleni kun ajattelin että jossain olisi voinut olla vieläkin kissa. Edessäni avautui kuin leiriaukio, monen ketunmitan leveä paikka! Kaikki ajatukseni katosivat muualle, olin kuvitellut saavani raadella jonkin sortin kissan, sain nähdä upean paikan joka oli miltei kuin leiri! Joka oli minun kotini.

Heräsin, ja haistoin jäniksen. Jänis oli aika varmasti pesässäni, jossa kuolema koittaisi sille pian. Nousin ylös sammalpediltäni, ja seurasin vainua kuin koira.
"Et ole kaukana" mumisin uneliaasti, ja katsoin ensimmäistä pesän näköistä paikkaa joka oli tyhjä. Tarkastin jokaisen pesän vuorollaan, ja huomasin pian jäniksen joka vilkaisi minua pelokkaan näköisenä.
"Loppusi koittaa pian..." sähisin ja kynteni tulivat esiin. Pupu oli ansassa.

//sori lyhyys //
Vastaus:9 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuulitassu, Myrskyklaani
18.11.2013 20:10

"Tuulitassu! Kävisitkö hakemassa tämän näköisiä kasveja?En tiedä mihin Lumikkotassu on mennyt" Vaalea parantaja maukui kiireisenä ja lajitteli maahan monia kasveja.
Tuulitassu huokaisi turhautuneena "Hyvä on, Vaahtokukka"
Hän painoi mieleensä kasvit ja juoksi leiristä pois>En minä mikään parantajaoppilas ole! Olen soturioppilas, enkä ole syntynyt metsästämään yrttejä, vaan hiiriä ja muita eläimiä!<
Myrskyklaanin reviirillä ei ainakaan ollut yrttejä, sillä tulipalo oli jo polttanut kaikki kasvit maan tasalle. Tuulitassu alkoi ravata Tuuliklaania päin, ajatus siitä, että siellä päin olisi kasveja. Tuli ei ollut levinnyt sinne asti. Tuulitassu juoksi pois metsästä ja pian tuhka hänen tassuistaan alkoi lähteä pois puhtaan ruohon takia. "Ei vieläkään ole näkynyt yhtäkään niistä pahuksen pupunruuista!" Tuulitassu mutisi ja tömisteli niin, että kaikki saaliit varmasti menivät piiloon. Tuulitassu hyppäsi pienen joenpätkän yli ja lopussa hänen takajalkansa upposivat veteen. Tuulitassu nosti jalkansa pois vedestä ja ravisti suurimman osan vedestä pois. Hän jatkoi Tuuliklaaniin päin juoksemistaan ja haravoi samalla maata silmillään yrttien varalta. Kissojen haju voimistui ja voimistui hänen nenässään, kun hän juoksi Tuuliklaania lähemmäs.

Pian hän näki puun alla juuri sellaisia yrttejä, jotka olivat samanlaisia kuin Vaahtokukan näyttämä kasvi hänen yrttikokoelmassaan.
"Hah! Löysinpäs teidät!" Hän maukaisi itselleen.
Tuulitassu hyppeli kasvien luokse ja oli valmis ottamaan suunsa täydeltä yrttejä. Hän avasi suunsa ja kumartui kasvien luokse. Hän kaatui maahan selästään olevasta painosta ja kääntyi ympäri. Vaalea Tuuliklaanin oppilas oli hyökännyt Tuulitassun kimppuun. Tuulitassu sähähti ja alkoi raapia takajaloillaan pientä oppilasta. Vaalea kissa hyppäsi pois Tuulitassun päältä. Tuulitassu pelästyi kissaa, häneltä puuttui toinen silmä. Tuulitassu ei halunnut hyökätä puolisokean kissan kimppuun, joten hän perääntyi.
"Etkö uskalla hyökätä kimppuuni, sillä minulta puuttuu silmä?"Oppilas sähisi ja kuopi maata.
"Jos haluat tapella niin siitä vaan!" Tuulitassu sähähti ja otti kynnet takaisin esille.
"Hyvä on! Tapellaan!" Vaalea naaras sähähti ja molemmat alkoivat taas tapella.
Tuulitassu alkoi raapia oppilaan lapaa verille ja väisti hänen iskuaan. Vaalea oppilas löi kynnet esillä Tuulitassua takaraivoon. Sitten hän västi Tuulitassun iskua ja raapaisi Tuulitassua lapaan. Tuulitassu ulvaisi kivusta ja yritti purra tuuliklaanilaista. "Jadetassuu?"Molemmat kissan pysähtyivät, kun joku huusi oppilaan nimeä.
"Tulossa, Kultamyrsky"Jadetassuksi kutsuttu oppilas huusi. Sitten oppilas katsoi minua ja sähähti"Selvisit tällä kertaa, mutta jos astut vielä kerrankin Tuuliklaanin reviirille niin...." Jadetassu kääntyi pois päin ja juoksi toisen kissan ääntä päin.
Tuulitassu katsoi Jadetassua vihaisena ja tunsi kun hänen etujalastaan valui verta. Hän ei ollut saanut Jadetassuun yhtään kunnon haavaa. Tuulitassu mietti miten selittäisi haavansa, muttei keksinyt yhtään hyvää syytä. Hän lähti ontumaan leiriään kohti turhautuneena yrtit suussaan.
Vastaus:16 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiepputassu, Myrskyklaani
18.11.2013 20:06
"Kiepputassu.. Kiepputassu älä ole noin masentunut.." Ellen maukui pehmeästi. Kiepputassu tuhahti kuivasti ja vaistoi häntänsä asentoa.
"Miten sitten?" Kolli äyskähti. Kiepputassu alkoi taas tuijottaa ikkunasta ulos. Ikkunan takana oli nurmea, puita ja suuri ukkospolku, jota pitkin kulki hirviöitä vilkkaasti. Ellen tuhahti ja hyppäsi ikkunalaudalta Kiepputassun viereltä pörheä häntä hulmahtaen. Kiepputassu oli masentunut. Kolli oli viettänyt jo päiviä tässä loukussa ja koki nyt kovaa masennusta ja koti-ikävää.
"Vaikka et juuri nyt pääse sinne metsääsi, ei tarvitsisi olla vihainen kaikille." Ellen mumisi. Kiepputassu tunsi heti piston sydämmessään, eikä halunnut olla ilkeä kellekkään, varsinkaan Ellenille. Kiepputassu piti fiksusta, kauniista ja mukavasta Ellenistä kovasti. Kiepputassu huokaisi ja nousi pystyyn ikkunalaudalla.
"Minä tulen.." Kiepputassu mumisi, loikkasi alas ja pyrähti Ellenin perään. Ellen kiipesi kiipeilypuuhun ja Kiepputassu toiseen, joka oli sen vieressä.
"Tympii vaan, kun täällä on niin erilaista.." kolli mumisi. "Anteeksi, että olin töykeä."
Ellen käänsi katseensa Kiepputassuun ja naurahti;
"Ei se haittaa, höpsö karvapallo. En minäkään aluksi tottunut." "Vaikka ei täällä kenenkään mielestä mukavaa ole. Ei niin kenenkään." Ellen jatkoi huokaisten. Kiepputassu kiipesi nopeasti kiipeilypuun huipulle ja asettui makuulle nuolemaan tassujaan sen päällä olevalle tasanteelle. Ellen nousi omallle tasanteelleen ja oli sanomassa jotain, mutta keskeytti nopeasti.
"Niin?" Kiepputassu naukui johdattelevasti, sillä tiesi, että Ellenillä oli asiaa.
"Kaksijalkaiset tulevat! Kuulen niiden askeleet!" Ellen mourusi ja loikkasi alas. Kiepputassu loikkasi hieman kömpelösti perässä ja kuuli myös. Kolli juoksi kantolaatikkoonsa juuri ajoissa. Pesän ovi avattiin ja kaksijalkanaaras tuli sisään mukanaan kaksi kukkuroillaan olevaa kippoa kissanmössöä. Kaksi suurta kipolista oi iso määrä parille kissalle, mutta tämän huoneen kissoille se juuri riitti koko päiväksi. Kaksijalka laski ruuat lattialle, katsoi uhmakkaasti ympärilleen ja ähti. Oven kolahtaessa kiinni, kissat lähtivät kantolaatikoistaan ja hiippailivat hiljaa ruuan ääreen. Ruoka oli taas samaa. Kiepputassu huokaisi nähdessään kuivat papanat ja suolaisen märkäruuan. Se oli hyvää, mutta paremmin olisi ravinnut kunnon jänis. Kolli otti muutaman suullisen märkäruokaa ja nappulita. Sitten tämä tassutti kauemmas ja antoi muiden syödä. Suolainen märkäruoka jätti aina kummalisen maun suuhun ja sitä takertui ikeniin ja kieleen. Ellenkin tuli pian pois muiden joukosta.
"Ung.. Alan kyllästua tuohon ruokaan." naaras valitti. "Kotipuolessä perheeni antoi minue tonnikalaa, kalaraksuja ja kokolihamurekkeita. Ei mössöä." Ellen selitti ja uppoutui ajatuksiinsa haikaillessaan takaisin kotiinsa. Kiepputassun mielessä surisi ajatus, kuin pieni tuikärpänen.
"Ellen.. Jos me jotenkin onnistumme pakenemaan.. Mitä aijot tehdä, jos et löydä takaisin kaksijalkalaan, mistä tulit?" Kiepputassu kysyi. Elenin ilme muuttui pettyneeksi.
"E-en ole ajatellut.. Jos- tai siis Kun pääsemme pois.. Mitä teen? En millään löydä takaisin!" Elen parahti.
"No.. Olen miettinyt sitä.." Kiepputassu mumisi ja punastui.
"Ai siis mitä?" Ellen kysyi ujosti.
"No, kun tuskin löydät enää kotiväkesi luo, etkä halua uusia omistajia..." Kiepputassu aloitti. "Niin haluaisitko.. hauaisitko etsiä kanssani klaanini ja asettua sinne?" kolli kysyi.
"Kanssasi klaaniin?" Ellen naukui ja kallisti päätään.
"Niin.." Kiepputassu johdatteli.
"Mielelläni!" Ellen hihkaisi ja läiskäisi käpälänsä poskilleen. Kun naaraan tasapaino kahdella tassulla petti, tämä kompastui ja kaatui Kiepputassun päälle. Kissojen kuonot koskettiva toisiaan.
"Anteeksi.." Ellen vihkaisi ja nousi Kiepputassun päältä.

Vastaus:22 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Näätäpentu, Tuuliklaani
18.11.2013 18:44
Näätäpentu tassutteli pentutarhassa edestakaisin häntä heiluen turhautuneesti. Saarnijalka pesi itseään ja seurasi välillä sivusilmällä pennun liikkeitä. Saarnijalka hymyili pienesti ja lopetti peseytymisen. Naaras kävi makaamaan ja nappasi Näätäpennun.
"Hei..." Näätäpentu sanoi pienesti. Saarnijalka hymyili ja alkoi pestä pienempää kissaa. Pentu räpiköi ensin ja rauhoittui sitten.
"Emo, missä sisarukseni ovat? Entä isi?" Näätäpentu kysyi ja katsoi emoaan. Saarnijalka lopetti pesun äkisti ja nosti päätänsä. Tuo katseli ilmeettömänä eteenpäin. Näätäpennusta tuntui turhautuneelta. Oliko kenties tuon sisarukset ja isä kuolleet johonkin tautiin? Tai siihen tulipaloon? Näätäpentu liikehteli levottomasti joka sai Saarnijalan heräämään ajatuksistaan.
"Niin tuota. Olit pentueen ainut. Toisin sanoen sinulla ei ole sisaruksia." Saarnijalka sanoi. Näätäpentu oli pettynyt. Ei hän tietenkään tiennyt että ketu oli vienyt hänet Jokiklaanista Tuuliklaanin reviirille jossa Kultamyrsky oli pelastanut tämän ketun kynsistä. Saarnijalka tietenkin tiesi tuon mutta Näätäpentu ei.
"No entä isi?" Näätäpentu kysyi. Saarnijalan hännänpää väännähti muutaman kerran ärsyyntyneesti ja hän vilkaisi syrjemmällä pentutarhassa keskustekua seurannutta Ruostepuroa. Näätäpentu vaihtoi asentoa. Saarnijalka tuumi hetken. Näätäpentu tökkäsi häntä tassuun.
"Niin tuota. Isäsi... Tuota..." Saarnijalka aloitti. Ja pohti ankarasti mitä vastaisi pennulle.
"Hän on tuotta..." Saarnijalka takelteli.
"Hän... On... Kultamyrsky." Saarnijalka sanoi nopeasti. Näätäpentu katsoi hetken Saarnijalkaa ja sitten pentutarhaa. Hän oli hiukan hämmentynyt.
"Odotas tässä. Käyn hakemassa tuoresaalista." Saarnijalka sanoi hiukan hätäisesti ja askelsi pois pentutarhasta. Näätäpentu tuijotti hämmentyneenä tuon perään. Mitä ihmettä Saarnijalka meni tekemään? Tuoresaalista hän ei ainakaan mennyt hakemaan se oli varma. Näätäpentu asteli pentutarhan nurkkaan ja kävi siihen nukkumaan.

//Lyhkänenh..
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Yösulka,erakko
18.11.2013 18:42
Heräsin yöllä pistävään savun hajuun. Tönin iltaa.
"Ylös" Sähähdin ja viitoin tätä seuraamaan. Ilta räpyttelin unisia silmiään mutta seurasi minua silti. Saavuimme ulos. Tuijotin edessä näkyvää maisemaa.
"Tulta" Ilta huudahti. Se oli totta puiden yläpuolella kajastui valo joka tuli tulesta.
"Mitä teemme se voi levitä" Ilta kysyi hätääntyneesti kun tuli oli lähes vieressä. Lämpö kajastui jo läheltä.
"Juokse ja tule perässä" Käskin ja pinkaisin juoksuun kohti kaksijalkojen hevospaikaa.
"Miksi me menemme kaksijalkojen luo" Ilta kysyi kun sai henkeä.
"Koska se on ainoa suunta" Nauuin.
"Mutta tuli tulee sinnekkin" Ilta parkaisi ja yritti vilakista taakseen.
"Älä tuijota se vain hidastaa vauhtia" Käskin kun savun haju tunkeutui nenään. Ohjasin askeleeni pois järven ympäristöstä. Ilta tuijotti minua kysyvästi.
"Selitän myöhemmin" Naukaisin. Juoksimme jonkin aikaa ja järvi jäi taaksemme.
"Pysähdytään" Käskin ja haukoin henkeäni. Olimme pysähtyneet hyvälle kohdalle josta saattoi erottaa järven ja tulipalon.
"Mitenköhän mulle käy" Ilta uteli
"En tiedä ja sitä ei mietitäkään tuli tuskin tänne tuleese muutenkin alkaa sammua" Mauuin mutta en tiennyt voisiko sanoihini luotaa. Ilta meni vasta hakoisesti lähimmän puun allae ja käpertyi kerään.
"Miksi et itse nuku" Tämä tiuskaisi.
"Koska on yhä vaarana että tuli tulee tänne" Nauuin.
"Minä en tahdo nukkua tässä" Ilta murisi.
"Ei sitten mutta et sitten valita me menemme tuuliklaanin alueelle" Julistin.
"Mitä" Ilta huudahti ja tuijotti minua hölmistyneenä.
"Kyllä sitten kun tulipalo sammuu kokonaan voimme palata kotiin päätä nyt kumman valitset" Hoputin.
"Nukutaan sitten tässä" Ilta huokaisi.
"Haetaan hieman sammalta" Ehdotin "Tai no minä voin ahkea" LIsäsin kun näin miten unelias ilta oli. Ilta nyökkäsi. Lähdin hakeamaan sammalta. tuli ilmeisesti vielä oli järven ympärillä sillä valo kantautui sieltä.
"Emme jää tähän" Huokaisin kun palasin illan luo.
"Päätä jo" Tämä sähisi uneliaasti.
"On vaarallista" Vastasin. Ilta vain tuhahti ja käpertyi nukkumaan.
"Ota edes sammalta" Käskin. Ilta asetteli sammaleet.

Aikaa kului kun minä istuin tulen valo hiipui ja vasta sitten uskalsin nukkua. Aamu tuli ja heräsin siihen kun ilta tyrkki minua.
"Tuli on sammunut" Tämä naukui.
"Ja sinun turkkisi on musta" Lisäsin. Ilta alkoi pestä turkkiaan.
"Palataan takaisin ja katsotaan paljonko tuhoa on" Ehdotin ja lähdin kävelemään kohti kotia. #Toivottavasti pesä on tallella# Ajatelin kun kävelin järven suuntaan.
Saavuimme peäslle. Se oli hieman musta ja siellä haisi savu. Vanha ketun kolo oli musta ja synkkä aivan kuin tuli olisi polttanut pesää. Sammaleet oli mustia ja riista syömäkelvotonta. Osa oli jopa palanut.
"Pitää kunnostaa" Nauuin.
"Vaihda sinä sammaleet minä vien pilaantuneet saaliit pois" Käskin. Ilta lähti sammaleet mukanaan ja kun palasin tilalla odotti uudet puhtaat sammaleet.
"Valmis" Ilta naukui.
"HYvä" Sanoin ja silmäilin kolon seiniä. Ne oli mustat.
"Miten tuo väri lähtee" ilta kysyi
"En tiedä mutta ruoka on nyt tärkeämpää lähdetään metsästämään" Käskin.

Metsästys oli haasteellista riista oli paennut ja onnistuimme auringonlaskuun mennessä saalistamaan pääskysen ja oravan. Asiassa ei ollut kehumista.
"Palaa pesälle minä koitan vielä kalastaa" Käskin ilta meni ja minä lähdin virralle. Kalastin ja odotin mutta ei kalastuskaan ei tuottanut tulosta. Vain yksi pieni eniten minua harmitti että iso kala oli uinut ohitseni mutta juuri silloin en ollut saanut sitä se oli tippunut takaisin veteen. Otin kalan suuhuni ja lähdin pesälle.
"Ei tässä ole kehumista kaikki ruoka pakeni" Nauuin illalle.
"Kai ne tulee takaisin" Ilta kysyi ja järjesteli saaliit riviin.
"Syö sinä tuo kala ja pääskynen minä syön oravan" Jaoin saaliit. "En tiedä millon riista palaa toivotavasti pian" Sanoin ja söin oravan. Ilta käpertyi makuualustaleen ja alkoi nukkua jäin istumaan ja mietimään. Jos klaanit tarvitsisivat ruokaa niin riistaa on entistä vähemmän. ajatelin. Lopulta aloin itsekkin nukkua.

/Kirjoitin nyt siitä tulipalosta jos ei haitaa/
Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
18.11.2013 18:20
Seuraava aamu valkeani aurinkoisena. Nukuin huonosti ja mietin koko ajan lumenhohdetta joka oli kokenut kauhean kohtalon ja palanut tulipalossa.
"Voisit nukkua hiljempaa et ole ainnut joka täällä nukkuu" Haukkahalla huomautti tiukasti.
"Anteeksi" Tuhahdin ja lähdin pois soturipesästä. Ilma oli tyyni ja savun hajukin oli hälvennyt. Toivon mukaan riistakin palaisi takaisin metsään. Minun ei tehnyt mieli ruokaa.
"Onko kaikki hyvin" Sulkahäntä kysyi.
"On" Vastasin nopeasti. "Pitää mennä" lähdin juoksemaan kohti metsää. Metsässä vasta hidastin. #Voisin ilmoitaa pisaralle# Ajatelin. #Mutta missä hän on# Muistelin missä tämä voisi olla. Jos hyvin käy hän voisi olla lähellä virtaa ellei nälkä ole ajanut häntä muualle. Suuntasin askeleeni virralle jossa istuuduin ja tuijottin itseäni vedestä. Olin tippua veteen kun näin peilikuvani. Kuonoani koristi suuri haava joka valui verta. Sitä tippui veteen. Katselin kiireesti ympärilleni mutta kun en nähnyt mitään jatkoin peilikuvan tuijotusta. Havahduin haava oli kadonnut. #olenko järjiltäni" mietin #Vai johtuuko se liian vähästä nukkumisesta#
"Kaikki kunnossa" Siskoni ääni kysyi.
"juu" Vastasin. "Arvasin että tulisit tänne"
"No toivotavasti et julistanut sitä samaa muille" Pisara murahti. "Varmaan sinulla olisi jotain asiaa"
"Tuota noin" Aloitin. "Muistatko lumenhohteen" Utelin Pisara nyökkäsi.
"Tietysti minä muista" Tämä naukui. "Tapasitko hänet"
"Tuota.. Juu" Nauuin. "Tiedät varmaan tulipalosta hän oli kai hengittänyt liikaa savua ja kuollut osa hänen ruumiistaan oli palanut" Selitin.
"Niin mitä" Pisara tuijotti minua lumpeenkokoisin silmin.
"Kuulit oikein hautasin hänet" selitin.
"Minne. Vie minut sinnenyt heti" Pisara vaati. Tiesin että lumenhohde oli hänellekkin tärkeä. Nyökkäsin ja nousin ylös. Lähdin kohti saarta.
"Tähän" Sanoin ja pysähdyin aivan jokiklaanin rajalle. Pisara nyökkäsi. Arvasin että hän haluaisi olla yksin.
"Minun pitää mennä nähdään" Sanoin ja kiihdytin askeleitani ja lopulta juoksin. Palasin leiriin.
"Sinun pitää mennä auringonlaskun aikaan leirin sisäänkäynnille. Lähdet sen partion mukaan. Haukkahalla käski ilmoitaa" Vaahteranlenti naukui.
"Kiitos kun ilmoitit syön sit' ennen puolet tuoresaaliskasasta" Kehräsin ja lähdin ravaamaan tuoresaalista kohti. otin yhden kalan ja söin sen hyvällä ruokahalulla.

/Lyhyt pahoitelen
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Piikkitassu, Jokiklaani
18.11.2013 17:38
"Meidän on mentävä joelle!" Rastastähti huusi. Liekkejä oli joka puolella. Pelkäsin, että kuolisimme. Näin mielessäni näyn, kuinka häntääni oli tarttunut liekkejä ja käpäläni oli pelkkää tuhkaa. Näky pelotti minua, ja juoksin todella kovaa. Leirimme oli jo liekkejen armoilla. Sädemieli hoputti kahta pentua eteenpäin. Hetkinen...KAHTA! Missä Kiurupentu oli? "Sädemieli, missä Kiurupentu on?" kysyin vaalealta naaraalta. Sädemieli henkäisi. Naaras kääntyi ja lähti kohti leiriä. Työnsin pääni kahden pennun eteen, kun he olivat ryntäämässä kohti leiriä. "Älkää menkö sinne!" sähähdin varoittavasti. "Mutta..." Pihkapentu aloitti. "Minä lähden Sädemielen perään!" minä julistin ja säntäsin juoksuun. En ollut koskaan juoksut niin lujaa. Näin jo kermanvalkean turkin edelläni. "Sädemieli!" huusin, mutta hän ei kuullut. Otin loppu spurtin ja pääsin Sädemielen rinnalle. "Minä pelastan Kiurupennun." sanoin, mutta naaras ei kuunnellut. Rymistimme sisälle pentutarhaan. Näimme Kiurupennun köhivän ja hänen käpälänsä tärisivät. Nappasin pennun niskasta kiinni ja olin juoksemassa pois, kunnes näin Sädemielenkin yskivän. Savu tunkeutui minunkin henkeeni, mutta yritin pysyä lujana ja pinnistelin. "Sädemieli, pysy lujana!" yritin kannustaa mutta tajusin ettei siitä ollut paljoakaan apua. Yritin tuuppia kermanvalkeaa naarasta eteenpäin, mutta se oli hidasta. "Sinun yhden oikean emona ja kahden pennun sijais emona sinun on selvittävä!" mauin hänelle kaiken yskimisen läpi. Silloin Sädemieli nosti tärisevän päänsä ylös jo otti hitaita ja ontuvia askelia. Ne askeleet olivat samalla myös pitkiä ja pontevia. "Jaksa vielä, ajattele pentuja!" silloin Sädemielen askeleet alkoivat nopeutua. Katse muuttui päättäväiseksi ja hänen keuhkoistaan kuului enää vaimeaa kähinää. Pian hän otti jopa lyhyitä juoksu askelia, vaikka jokainen askele näytti siltä kuin hän olisi lyhistymässä maahan. Silloin huomasimme että äsken käyttämämme tie oli liekkien peittämä. Näin hiukan kauempana puun. "Meidän on hypättävä tuohon puuhun ja siitä turvalliseen paikkaan." köhisin Sädemielelle. Naaras ravisti päätään ja hänen käpälänsä tärisivät. "On pakko." sanoin kannustavasti. Sädemieli otti pari askelta taaksepäin, pinkaisi juoksuun ja loikkasi. Säikähdin, kun puu huojui sinne tänne ja naaras jäi roikkumaan parin viiksen mitan päähän liekeistä. "Pennut!" Huusin niin kovaa kuin jaksoin ja toivoin, että Sädemieli tajusi ajatella pentuja. Ilmeisesti hän ajatteli, koska hän sai ponnistettua puun latvaan. Yhtäkkiä näin hänen jähmettyvän paikoilleen. "Mikä hätänä?" kysyin, mutta sädemieli oli aivan jähmettynyt. Niin loikkasin pennun kanssa hänen viereensä puuhun pelätän, että puu kaatuisi. Näin että maassa oli vain pieniä läikkiä, johin tuli ei yltänyt. Minuakin alkoi pelottaa. Silloin tunsin, kuinka puun rungosta kuului rytinää ja puu alkoi kaatua. Hyppäsin tietämättä yhtään mitä teen. Kun tunsin että maa lähestyi, puristin käpäläni yhteen ja toivoin ettei minun, pennun eikä Sädemielen kävisi kuinkaan.Tunsin etten pudonnut enää enkä tuntenut kipua. Raotin silmiäni ja katsoin alleni. Olin pudonnut pienelle maaläikälle käpälät kiinni toisissaan. Katsoin ympärilleni, jolloin näin kalpean Sädemielen joka katsoi säikähtäneenä maahan. "Selvisimme, sanoin käheästi." Loikkasin seuraavalle maaläikälle. Sädemieli oli selvästi shokissa. "Sädemieli, tule." kuiskasin käheällä äänellä. Naaras hätkähti. Hänen käpälänsä tutsivat kuin viimeistä päivää. Hän ponnisti ja hyppäsi kömpelösti viereisielle maaläikälle. Lopulta maata alkoi näkyä hiukan enemmän. Pääsimme vihdoin kävelemään. Haistoin toisten kissan tuoksun. Näimme vihdoin leirin edessämme. Teerenlento pinkaisi luoksemme. "Oletteko kunnossa?" hän kysyi. "Hengitimme savua." minä köhisin. "Annan teille hunajaa, se auttaa savun rasittaneeseen kurkkuun." Laskin Kiurupennun maahan. "Anna heille ennen minua, he ovat kärsineet enemmän." selitin Teerenlennolle. "Juuri noin oikea soturi sanoisi." Teerenlento maukui. >>Harmi vain että soturiksi tulemiseen on vielä aikaa.<< mutisin mielessäni. Jalotassu ja Valotassu pinkaisivat luokseni. "Kerro mitä tapahtui!" Jalotassu hihkaisi. "Se olisi ollut varmasti kamalaa." Valotassu värähti. "Olen uupunut, ja en jaksa ajatella muuta kuin pakenemista näin tulipalon aikaan." Huokaisin. Lähdin Rastastähden luo. "rastastähti, mitä teemme? Misää yövymme?" kysyin hädissäni. Rastastähti katsoi liekkien suuntaan. "Emme voi olla täällä kauaa." hän mutisi. "Kaksijalkojen reviirien lähellä ei olisi tulta, mutta kaksijalat." Rastastähti mietti. "Meidän on mentävä sinne, ennen kuin jäämme tänne liekkien keskelle." Sanoin pontevasti. Rastastähti nyökkäsi. "Lähdetään heti." sitten rastastähti astui klaanin eteen. Sanomatta mitään muuta hän kuulutti: "Lähdemme kohti kaksijalkojen reviiriä. Sielä ei ole tulta." Haukkahalla astui päällikön luo. "Rastastähti, entä kaksijalat?" hän kysyi. Rastastähti huokaisi. "Emme voi muutakaan. Lähdetään heti kun kaikki ovat valmiita." Niin lähdimme. Minua pelotti jatkuvasti. Liekkäjä ei näkynyt. Asetuimme hiukan kauemmas kaksijalkojen reviiristä. Asetuin makaamaan väsähtäneenä maahan, kunnes Sädemieli tuli luokseni. "Kiitän koko tähtiklaanin nimeen, kiitos kun pelastit minut ja Kiurupennun. "Ei kestä." minä sanoin. Vähän ajan kuluttua Silkkitassu tuli luokseni. >>Mitähän asiaa hänellä on...<< mietin. "Haluan vain sanoa, että se mitä teit oli todella urheaa." hän maukui varovasti. "Ööh...kiitos kai sitten..." vastasin naaraalle. Silkkitassu lähti. Teerenlento toi minulle vielä hiukan hunajaa, mutta sitten nukahdin.
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinisiipi, Tuuliklaani
18.11.2013 17:10
Sinisiipi antoi kyynelten valua tasaisesti poskilleen ja huokaisi väristen. Hän muisteli Kultamyrskyn sanoja järkyttyneenä ja käpertyi kerälle hakien turvaa ja lämpöä ympäriltään. Sitä hän ei kuitenkaan saanut. Parantaja hytisi kylmästä ilmasta ja nousi ylös turhautuneena. Kolea ja hyytävä tuuli heilutteli naaraan harmaata turkkia ja tämä irvisti. Sinisiipi alkoi tahdikkaasti nuolla turkkiaan pitäen itsensä lämpimänä, mutta turhaan. Ei sekään auttanut. Nuori kissa murahti ahdistuneena ja vuodatti jälleen pari kyyneltä.
"Miksi tähtiklaani, miksi? Miksi viet minulta kaiken? Emoni, isäni sisarukseni ja nyt myös Kultamyrskyn. Klaani vihaa minua ja olen huono parantaja.. Miksi?" Parantaja kysyi kuiskaten ja katsahti taivaalle. Tähtiä tuskin näki tummien pilvien takaa ja pian alkaisi sataa lunta. Yhtäkkiä Sinisiipi muisti, että tämän piti tarkistaa klaaninvanhimmat, oppilaat, pennut ja soturit. Valkoyskän takia. Sinisiipi tassutteli kankeasti kohti oppilaiden pesää ja pyyhki nopeasti silmänsä tassullaan. Kukaan ei saisi tietää, että tuo oli itkenyt. Oppilaiden pesässä oli lämmin tunnelma ja kaikki oppilaat olivat paikalla omille sammalpedeilleen käpertyneinä. Parantaja vilkuili hieman arasti ympärilleen ja aukaisi suunsa puhuakseen.
"Tervehdys." Naaras maukaisi kuuluvasti. Oppilaat nostivat unisina päätään ja käänsivät katseensa parantajaan.
"Mitä sinä täällä teet, Sinisiipi?" Yksi oppilaista, Kirvelitassu kysyi uteliaana.
"Tlin varmistamaan, ettei kenelläkään ole valkoyskää, saati sitten viheryskää." Sinisiipi selitti lempeästi. Oppilaat nyökyttelivät ja Kirvelitassu tuli ensimmäisenä luokseni.

"Ei, ei, ei, ja ei. Ei ainuttakaan sairasta kissaa tässäkään pesässä." Sinisiipi kertoi sotureille, jotka lepäsivät odottaen tuloksia. Sieltä täältä kuului ilahtuneita murahduksia. Sinisiipi nyökkäsi ja poistui vilkaistennopeasti Kultamyrskyyn. Kolli katsoi tassujaan. Naaras huokaisi ja astui ulos. Seuraavaksi hän asteli pentutarhaan. Sinisiipi huokaisi ihastuksissaan haistaessaan lämpimän maidon ja veti ilmaa keuhkoihinsa. Yksi kuningattarista, Saarnijalka katsoi huvittuneena parantajaa ja naurahti sitten hieman. Sinisiipi kallisti kysyvänä päättän, mutta kuningatar pudisti päätään hymyillen. Sinisiipi väläytti tälle pienehkon hymyn ja päätti mennä suoraan asiaan.
"Onko täällä sairaita kissoja?"
Ketunleipäjalka, joka makasi kyljellään Saarnijalan takana pudisti päätään tyytyväisen näköisenä.
"Ei, ei ollenkaan. Jos huomaisimme jotain, hälyttäisimme kyllä sinut paikalle." Naaras kertoi ja nyökkäsi tervehdykseksi. Sinisiipi huokaisi tyytyväisenä ja nyökkäsi kissoille.
"Hyvä on, minä tästä lähdenkin sitten." Parantaja naukui ja jatkoi matkaansa klaaninvanhimpien pesälle.

Kun tämä oli astumassa sisälle, Kamomillatassu törmäsi tähän ja hymyili ujosti.
"Ei sinun tarvitse mennä tarkistamaan heitä. Tein sen puolestasi. Vaikutit kiireiseltä, joten päätin auttaa. Kaikki klaaninvanhimmat ovat terveitä. Vain Aamukukalla on flunssa." Oppilas kertoi.
"Pyysitkö häntä käymään pesällä? Hyvin toimittu!" Sinisiipi kehui.
"Toki. Voimme laittaa siihen pietaryrttiä." Kamomillatassu naukui. Sinisiipi nyökkäsi.
"Tuota noin Kamomillatassu.. Ajattelin käydä kuulammella." Parantaja takelteli oppilaalleen. Kamomillatassu nyökkäsi ymmärtäväisenä.
"Oletko nähnyt unen?" Oppilas kysyi korvat värähtäen. Naaras pudisti päätään.
"Ei. Jotain muuta."
Kamomillatassu nyökkäsi hitaasti. Sinisiipi heilautti hyvästiksi häntäänsä ja asteli rivakasti sotureiden pesälle. Pesässä naaraas katseli ympärilleen etsien katseellaan Kultamyrskyä. Pian hän huomasi kollin ja viittoi tuon luokseen pesän taakse. Siellä oli mukavan suojaisaa. Kultamyrsky tassutti naaraan luokse katse maassa.
"Minä lähden kuulammelle. Tuota noin.. Kultamyrsky.. En tiedä milloin palaan, tai palaanko ollenkaan. Enkä tiedä saisinko sanoa tätä mutta.." Sinisiiven ääni värisi naaraan vetäessä henkeä.
"Rakastan sinua. Jää hyvästi, Kultamyrsky." Naaras kuiskasi ja kosketti nopeasti kollin kuonoa omallaan. Ennen kuin soturi ehti inahtaakaan, Sinisiipi loi tähän viimeisen, rakastavan katseen ja katosi varjoihin.

Nuori parantaja saapui viimein pitkän taivalluksen jälkeen kuulammelle ja henkäisi syvään astuessaan lammen vierelle. Naaras latki hetken vettä ja tämän hengitys tiheni kehon lämmön viiletessä. Pian tämä nosti katseensa ja näki edessään tähtiklaanin. Harmaaturkkinen kissa otti muutaman askeleen eteenpäin ja kosketti tyttärensä kuonoa.
"Emo.." Sinisiipi kuiskasi ja veti tuttua tuoksua keuhkoihinsa.
"Tahdon liittyä tähtiklaaniin."

//Suuuuuuuurkea.
Vastaus:26 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskatassu, Varjoklaani
18.11.2013 16:12
Kipitin ulos oppilaiden pesästä leirin aukiolle. Tulipalo oli ohi, mutta leiriä oli korjattava ja metrsä oli palanut pahasti. Kestäisi kauan ennenkuin se on taas entisensä. Kiiruhdin mestarini Mustatähden luo.
"Hei Mustatähti" nau´uin iloisesti.
"Autat muita korjaamaan leirin tietenkin" Mustatähti kertoi.
"Okei" vastasin.
>>Korjaa leiri ja pyh!<< Ajattelin masentuneena.

Nelistin Revontulikaiun luo, sillä hän jakeli muille tapansa mukaan ohjeita.
"Ruskatassu mene hakemaan Savutassun kanssa sammalta pesiin. Vanhathan paloivat" Revontulikaiku komensi. Musta oppilas tassutteli luokseni.
"Tiedän yhden hyvän paikan, se on lähellä kaksijalkojen pesää" Savutassu maukui ja nuolaisi tassuaan.
"Selvä se, mennään sitten sinne" päätin. Nelistimme ulos leiristä. Annoin Savutassun johdattaa, sillä hän on kokeneempi oopilas ja tietää reitin sammalpaikalle. Sisälläni velloi suru, kun katselin palanutta maata ja puita.
>>Toivottavasti sammaleet eivät ole paleneet<<
"Ollaan kohta perillä!" Savutassu ilmoitti. Huomasin sen itsekkin, hyvin vanha kaksijalan haju erottui ilmasta ja kauempana maasta kohosi kaksijalkojen pesä. Ilokseni huomasin eteempänä suuria sammalmättäitä. Pysähdyimme. Sammaleet eivät olleet palaneet. Otin suuhuni niin suuren tukon kuin jaksaisin kantaa. Savutassu viittoi hännällään merkin, että olisi valmis lähtemään. Nyökkäsin.
Sammaleen ansiosta en pystynyt haistamaan mitään muuta.

Talsimme reipasta tahtia kohti leiriä. Lehtisateen ajan aurinko paistoi kirkkaasti ja kylmä viima piiskoi vasten kasvoja. Leirissä oli hälinä päällä. Kaikki paitsi klaaninvanhimmat ja kuningattaret olivat leirin korjuu puuhissa. Pudotimme sammaleet Revontulikaiun eteen, joka näytti tyytyväiseltä.
"Viekää sammaleita klaaninvanhimmille, kuningattarille pentutarhaan ja Pyynsulalle" Revontulikaiku naukui. Nyökkäsimme vaisusti. Nappasimme sammaleet takaisin suuhumme ja tallustelimme klaaninvanhimpien pesän luo. Pudotimme osan sammaleista maahan.
"Kiitos" Järkäle sanoi. "Nuhanenä tule sinäkin katsomaan mitä Savutassu ja Ruskatassu toivat!"

Kuningattaret olivat myöskin kiitollisia sammaleista, samoin Pyynsulka. Revontulikaiku käski meidän mennä metsäsätämään klaanille, sillä kukaan muu ei ollut vielä kerinnyt.
Vastaus:11 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeri, kotikisu
18.11.2013 07:59
Hengitin raskaasti. En nähnyt mitään, ja silmiini sattui niin paljon että olisin halunnut ulvoa ja rääkkyä koko ajan. En voinut kuitenkaan tehdä mitään, toinen takajalkani oli myös todella kipeä. Tassua ei enään tuntunut, vaan tuntui... Tuntui... Tyhjältä. Päässäni pyöri sekavia ajatuksia, jäisinkö sokeaksi? Kuka tämän teki? Missä minä olen? Kuolinko minä? #luultavasti en kuollut jos kerta minulle sattuu näin kovaa# ajattelin ja rentouduin, hengitin raskaasti. Ilmassa leijaili veren haju, vastassani ollut musta salamaraitainen kissa oli minua vanhempi, tai sitten juuri minun ikäiseni. Luultavasti vanhempi, kun taisteli niin hullusti.

Kuului ääni, henkäisy. Pelästynyt henkäisy, ja luultavasti kissa astui muutaman askeleen taaksepäin. En pystynyt kääntyä, joka paikkaan sattui. Pystyin bin naukumaan, mutta sekin sattui.
"A-auta minua..." kähisin ja katseeni tuijotti tyhjää. Edessäni oleva kissa lähti pois edestäni, ja juoksi täyttä vauhtia taakseni. Tai jonnekin, ehkä Se oli juuri Se sama kissa joka raateli minut?
"Sinisiipi, tule tänne" kuului naukaisu takaani. Tiesin siellä olevan jonkun, joka varmasti pystyisi auttamaan minua. Sinisiipi oli varmasti Se kissa, joka auttaisi minua.
"Kuka olet?" kuului ääni. Liikautin korvaani, ja yritin kuulla äänen uudestaan. Vaikka tiesinkin kysymyksen.
"T-Tiikeri" yskäisin. Kuului enemmän rapinaa, ja pelästyneitä naukaisuja. #keitä kaikki edes ovat?# ajattelin ja yritin nähdä silmilläni edes jotain, näin vain vloa ja alempana varjoa.
"Tuokaa Hämähäkinseittiä ja...." kuului Sinisiiven lauseen alkuosa, muttei loppuosaa. Vaivuin uneen, josta en ehkä koskaan heräisi. En ehkä koskaan.

Heräsin, mutten edelleenkään nähnyt mitään. Heilautin häntääni, ja olin peloissani.
"Hän heräsi" kuului hiljainen naukaisu, joka kuului jollekin nuorelle kissalle. Tai jollekin, yritin vn turhautuneen avata silmiäni.
"v-varokaa mustaa k-k-kissaa..." aloitin, ja tunsin katseita turkissani, joista en välittänyt,
"Varokaa salamaraitaa" sain lopetettua. Olo tuntui kamalalta ja pelkäsin. Pelkäsin jotain.

//lyhyyys//
Vastaus:8 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
17.11.2013 19:22
Irvistys kävi naamallani. Olin palannut Tuuliklaanin reviirille, ja heidän metsästyspartionsa meni parin ketunmitan verran minusta ohi. En aikonut paljastaa itseäni vähään aikaan, halusin tehdä Tuuliklaanista lopun. Lopun, jättää vain jäljelle tyhjän leirin. Tiesin kuitenkin, että sitä en sentään pystynyt tekemään. Tiesin kuitenkin, että pystyisin taas vuodattamaan paljon verta.
"Lähtekää pois, niin jätän kuolleiden jänisten raatoja teille merkiksi minusta" sähisin ja huomasin kuinka yksi partion jäsenistä vilkaisi minua päin. Tajusin heti sen olevan Ruostepuro. Emoni, joka liikkui hitaammin kuin muut. Masentuneena varmasti siitä, kun minä olin kadonnut.
" Mutta ilahtuupa hän kovasti, kun näkee minut tappamassa Takiaiskorvan..." murisin, ja katsoin kun kissat tekivät lähtöä. Oman isän ja emon tappamisessa ei ollut joidenkin mielestä järkeä, mutta järkeähän minulla riitti ja halusin tappaa jokaisen yksitellen, ensin olisi varmasti jokunen pentu. Kuulin kun jänis hyppäsi ilmaan ja tömähti maahan, luultavasti joku partiolainen nappasi sen.
"Mitä...?" kuului ääni takaani. Höristin pikkuriikkisiä korviani, ja kuuntelin tarkkaavaisesti. Olin varmasti kuullut kissan äänen, ja Se oli aikalailla minun ikäiseni kissa varmasti.
"Auttaisitko minua, eksyin? Olen täällä aika uusi, ja en löydä enään kotiani!" eteeni hyppäsi harmaan sävyinen kolli jonka silmät olivat suuret jo ennestään. Tarkkailin kollia, ja Se oli aivan selvästi kotikisu.
"Autanhan minä sinua, kunhan saan ensin juhla-aterian" murisin ja katsoin kuinka kollin ilme kirkastui.
"No haenpas heti sinulle yhden pulskan hiiren" kissa kehräsi, ja vilkaisi minua vielä kerran.
"Nimeni muutens on Tiikeri" kolli kehräsi tyytyväisenä, pahaa aavistamatta että tämän veri kohta lentäisi ja pitkälle. Olisin voinut kyllä viedä sen ruumiin keskelle Tuuliklaanin reviiriä! Näin, kuinka Tiikeri lähti laiskasti tassuttelemaan kohti Jokiklaania. Virne kävi naamallani, olin ovela.

Tiikeri palasi pulska hiiri suussaan. Ja mukaanaan vielä pieni varpunen.
"En löytänyt muuta, saalista on aika niukasti" Tiikeri murahti ja laski saaliinsa maahan. Tuijotin vesi kielellä verta, jota valui hiiren haavoista. Varpunen oli kuollut luultavasti kun Tiikeri oli läimäissyt tätä, verta sen lähettyvillä ei näkynyt.
"Otatko molemmat...?" Tiikeri katsoi minua kysyvästi, ja nuolaisi huuliaan odottaen. Tein samoin ja luimistin korviani.
"Tules ensiksi tänne, niin voisin näyttää yhden jutun" naukaisin muka kiltisti, ja viitoin hännälläni Tiikeriä seuraamaan minua.

"Silmät vai jalat?" kysyin. Olimme odottaneet jo todella kauan, ja Tiikeri alkoi nälissään ja hermostuksissaan vilkuilla ympärilleen.
"Mistä puhut?" harmaa kolli kysyi päätään kallistaen. Kysyvä katse tuijotti minua hämillään, tietäättä yhtään että mitä seuraavana tapahtuisi.
"Kumpi, silmät vai jalat?" toistin kysymykseni vaativampaa äänensävyä käyttäen. Haistoin epäluulon ja pelon ilmassa, ja harmaa kolli heilautti häntäänsä.
"No jos Se on niin tärkeää, silmät sitten" kolli murahti ja tuijotti minua vihaisen oloisena.
"Haluan ruokaa" Tiikeri rääkäisi ja murisi vihaisena ja nälissään minulle. Tiikeri teki valintansa, silmät saisin helposti sokeutettua!
"Hyvästi senkin saastainen karvapallo" sylkäisin ja löin salamannopeasti etutassullani Tiikerin silmiä kohti, ja osuinkin aika hyvin. Tunsin kuinka kynteni jäi silmän alle jumiin, ja Tiikeri rääkäisi. Pieni pelonhäivähdys kävi minunkin silmissäni, miten kynteni pystyi mennä silmän alle? Yritin nykäistä tassuni pois, ja kuulin vertahyytävän rääkäisyn. Tajusin että Se kannatti, kollin silmässä oli karmea jälki ja Tiikeri lysähti maahan kuin kuollut.
"Valitsit silmät, sokeutan vielä toisenkin" sähisin ja raapaisin oikeaa silmää päin niin, että tassuni meni vain pienen matkan päästä ohi. Minua Se alkoi ärsyttämään, ja raapaisin lujemmalla vauhdilla Tiikerin silmää saaden kollin rääkäisemään ja vääntelehtimään kivusta. Tämän katse lasittui jo nyt, mutta tiesin kollin olevan edelleen elossa. Vaikka kummatkin silmät olivat nyt sokeat.
"Anteeksi vain, syön muutenkin eläviä kissoja" ulvahdin voitonriemuisena ja ajattelin jo hyvää jekkua Tuuliklaanin kissoille. Voisin viedä Tiikerin sinne leiriin, juuri leirin leskelle ja ensimmäinen kissa joka nousisi ylös, saisi huomata harmaan kollin puoli kuolleena maassa!
"S-syöt..?" kolli änkytti ja räpiköi pystyyn.
"Juuri niin, otetaan tuo takatassusi nyt" naurahdin mielipuolisesti. Katseeni lävisti Tiikerin turkin, ja tiesin tämän kärsivän jo nyt.

Tiikeri voivotteli hiljaa, raahasin kollia jo keskelle Tuuliklaanin leiriä. Veri valui kotona maahan Tiikerin takajalasta, jossa olisi ennen pitänyt olla tassu. Verta valui silmäkulmasta, ja kaikista aiheuttamistani haavoista.
"Jää sinä tänne, joku ennen pitkää löytää sinut" kehräsin voitonriemuisesti, ja nuolaisin huuliani janoisena. Veriset tassut jättivät leiriin veriset tassunjäljet, ja menin pois päin jo kollista joka yritti kestää kivun. Kivun, joka varmasti tuntui kamalalta.
"Tälläinen minä olen" sähisin, ja katosin varjoihin kadoten kokonaan Tuuliklaanin leiristä...
Vastaus:13 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultamyrsky, Tuuliklaani
17.11.2013 18:22
Vaaleaturkkinen nuori soturi tuijotti kauhuissaan omaa oppilastaan. Puhtaanvalkoinen naaras oli vihdoin vaipunut levottomaan uneen, mutta tämän ilmeestä näki ettei hän lainkaan nauttinut unestaan. Kolli nielaisi ja astui hieman lähemmäs kärsivää kissaa, jotta näkisi vahingon kunnolla. Tulevaan oksennukseen ei olisi kauaa, kun Kultamyrsky vihdoin erotti Jadetassun kärsineet kasvot. Toista silmää ei ollut. Ei vain ollut, vain arpia ja entisen silmän kohdalla tyhjyyttä. Veri oli säännöllisesti nuoltu pois, mutta syvissä haavoissa näkyi edelleenkin tummaa, kuivunutta nestettä.
- Hän muistaa tämän koko elämänsä ajan, arvet eivät anna hänen unohtaa sitä, kuului takaa matala ääni. Kultamyrsky puri huuleaan ja tunsi veren makean maun suussaan. Hänen oli ensin rauhoituttava, jotta hän pystyisi ajattelemaan järkevästi ja katsoa päällikköä silmiin. Seittitähden sanat ikään kuin kaatuivat kivinä soturin olkapäille, ja tämä alkaisi lyyhistyä hitaasti maahan.
- Olin etsimässä Jaguaaripentua, en.. luulin.. vaaleaturkkinen pisti suunsa tiukasti kiinni ja pudisteli päätään. Hänen ei auttaisi nyt selittämään tilannetta. Jadetassu oli hänen oppilaansa, ja hän ei.. ei pelastanut tätä ajoissa. Jopa pentukin tietäisi tuloksen; naaras tulisi elämään puolisokeana. Tuulenhumina kantautui vaisusti kollin korviin, ja hän tunsi päällikön istuutuvan hänen viereensä. Oppilas äännähti ja liikahti hieman, muttei kissojen onneksi herännyt.
- Pystyykö hän jatkamaan koulutusta? nuorukainen kuiskasi, sumeasti arvaten vastauksen. Häntä liikahti levottomana ja tassut raapivat melkein huomaamattomasti maata, mutta tummanharmaa, raidallinen kolli tuntui huomaavan kaiken kääntämättä lainkaan kasvojaan.
- Eikö sinun pitäisi kysyä se Sinisiiveltä? Hän on parantaja, en minä.
Kultamyrsky tuhahti ja kieri hännällään etutassunsa suojaan muiden silmiltä. Sinisiipi olisi ollut ensimmäinen, jolta hän olisi tämän kysynyt, mutta juuri nyt naaras tarvitsisi aikaa.
"Eikä ainoastaan hän, myös minä tarvitsen aikaa miettimiseen" kolli ajatteli synkästi ja kohautti lapojaan.
- Tiedät kuitenkin vastauksen, joten mikset kertoisi sen suoraan nyt? soturi maukui hetken kuluttua, siristellen silmiään kun kuuli jonkun oudon äänen. Jokaisen oudon tai tuntemattoman äänen kuultua nuorukaisen lihakset jännittyivät, hampaat paljastuivat ja silmät vilkuilivat kärsimättömästi ympärilleen. Seittitähti antoi tuulen leikkiä turkillaan, ja katseli tarkkaan oppilaan muuttuneita ilmeitä. Kasvoista perustellen Jadetassu näki painajaista, ja saattaisi herätä hetkenä minä hyvänsä. Kultamyrsky kosketti hellästi hännällään oppilaansa kylkeä. Hänen teki mieli herättää nuoren naaraan nyt heti, herättää tämän painajaisesta ja suojella tätä kaikilta vaaroilta. Kolli kuitenkin painoi tuon ajatuksen kauas pois, ja kääntyi päällikönsä puoleen. Vanhemman soturin viikset värähtivät, ja tämän suusta kantautui kähinää muistuttava ääni:
- Jos hänellä on toivoa siihen. Kultamyrsky, hän kaipaa ystävän tukea ja voimaa, jotta selviytyisi tämän yli. Tuuliklaanissa on koittanut vaikeat ajat, muissakin klaaneissa kerrotaan olevan riittävästi ongelmia. Tulipalo,Ruostepuron kasvot, Jaguaari- ja Salamapennun katoaminen, ja nyt Jadetassun sokeaisuus.. lehtisateen aika vei suurimman osan riistasta. Klaani kaipaa ruokaa, mutta saamme vain laihoja, kylmiä ja mauttomia myyriä ja jäniksiä. Valkoyskä alkaa pikkuhiljaa saapua leiriin, Seittitähti katsoi syrjäsilmällä vaaleaturkkista soturia, ja tämä käänsi kasvonsa maata kohti. Päällikkö käännähti ja asteli hitaasti pesästä pois, viittoen Kultamyrskyä tulemaan perässä.
- Olen saanut merkin, tuuliklaanin päällikkö lausui hiljaisesti, eikä nuorukainen melkein kuullut koko lausetta tuulenhuminan vuoksi. Hän tassutteli Seittitähden rinnalla leirin keskelle, ja pysähtyi, kun raidallinen kolli vilkaisi tähtiä. Melkein läpinäkyvä sumu kuitenkin esti näkymästä kaikkein pienimpiä tähtiä.
- Metsässä on jokin, joka metsästää kissoja. Joku, joka jätti Jadetassulle tuon jäljen. Luulen myös Salama- ja Jaguaaripennun katoaminen liittyy siihen, Seittitähti lausui hitaasti, kuin maistellen sanoja suussaan. Kultamyrsky nyökkäsi hieman hidastetusti, sillä ei oikein älynnyt sanoista mitään. Mikä se sellainen on, että metsästää heitä? Kaksijalat vai heidän hirviönsä?
- Veri tulee peittämään maan, vanhempi soturi jatkoi käheämmin, ja vaaleaturkkinen tunsi kuinka kauhu levisi sieluun ja alkoi jyrsimään häntä sisältä.
"Jos Jaguaari - ja Salamapentu tosiaan liittyvät tuohon merkkiin, ovatko he kuolleita?" kolli ajatteli ja vilkaisi peloissaan päällikköä. Mieleen palasi Jadetassun kiljahdus, joka oli jäänyt selvästi hänen mieleensä.
- Jadetassu kertoi nähneensä Salamapennun. Hän sanoi tätä petturiksi, nuorukainen maukui nopeasti ja käänsi katseensa takaisin tähtiin. Jos katottiin asiaa toisesta kulmasta, naaras oli voinut selittää hulluja eikä tajunnut lainkaan mitä puhui. "Mutta hän puhui niin vakavan näköisenä", kolli muisteli harmistuneesti.
- Vaikeaa uskottavaa. Jos Salamapentu tosiaan olisi tehnyt tämän, Jadetassu olisi ollut vahvempi ja nopeampi. Salamapentu katosi hyvin pienenä, ja yksin selviytyminen olisi ollut todella hankalaa, miltei mahdotonta.
- Minne hän lähtisikin, hän ei pärjäisi yksin, Kultamyrsky lopetti Seittitähden puolesta ja painoi korviaan päätään vasten. Hän muisteli Ruostepuron tyhjän ja poissaolevan ilmeen, kun etsintäpartio ei löytänyt Salama- tai Jaguaaripentua. Nuorelle kuningattarelle se oli jo liikaa. Pariin päivään naaras ei palannut soturin arkeen, muttei myöskään jäänyt pentutarhaan. "Hän ei päässyt surunsa yli", kolli ajatteli hampaitaan kiristellen. Seittitähti katseli vielä pitkään tähtiä, kuin etsien niistä lisää kummallisia merkkejä.
- Mene lepäämään. Huomenna jatkat Jadetassun koulutusta, ja muista, mitä sanoin sinulle, vanhempi kolli naukui ja lähti omalle pesälleen. Kultamyrsky katsoi vielä päällikön perään, ja lähti itsekin kävelemään kohti soturienpesää. Kaikki sammalpesät tuntuivat olevan varattuj, mutta sivummalta löytyikin kaksi tyhjää. Nuorukainen siristi silmiään ja vilkaisi epäilyttävästi toisiaan. Pimeässä kaikkien turkit näyttivät kuitenkin samanlaisilta ja hajut sekoittuivat, joten soturi ei saanut tietää, kuka puuttui.
"Kuka ei nuku pimeänä ja kylmänä yönä omassa lämpimässä pesässään?" vaaleaturkkinen ajatteli ihmeissään ja vaipui tiedottomaan uneen.

- Kultamyrsky, saanko tulla kanssasi oppitunneille? Minusta tulee varmasti pian oppilas! Ruskeaturkkinen pentu maukui ja hyppeli nuorukaisen ympärillä. Saarnijalka naurahti ja tarttui hymyillen Näätäpentua niskakarvoista, vetäen tämän takaisin vierelleen. Pentu ei kuitenkaan ollut samaa mieltä sijaisemon kanssa ja loikkasi pörröisen hännän yli takaisin soturin eteen, silmät innokkaasti loistaen. Kultamyrsky kehräsi ja painoi kuonoaan Näätäpennun kuonoon, ja tuhahti hämmästyneenä kun kömpelö kolli yritti kiivetä hänen päälleen. Näätäpentu tarttui terävillä kynsillään nuorukaista korvasta, ja vanhempi kissa ravisteli päätään ihan pienesti kostaen. Yht`äkkiä pienehkön kollin takatassut pettivät, ja tämä liukui vaaleaturkkisen kollin kuonoa pitkin alas. Saarnijalka kehräsi lempeästi ja nauroi, nähdessään pennun pöllistyneen ja tyytymättömän ilmeen. Näätäpentu nousi kömpelösti tassuilleen ja ravisteli hiekkaa turkistaan, kunnes muuttui suureksi karvapalloksi. Nuorukainen naurahti iloisesti ja auttoi pentua tassullaan kapuamaan selälleen. Näätäpentu olisi vielä tarpeeksi pieni matkustamaan hänen päällään, eikä soturilla ollut mitään sitä vastaan. Oikeastaan hän itse pyysi harmaalta kuningattarelta luvan käydä Näätäpennun kanssa metsässä. Jadetassun kärsineet kasvot, valkoyskä sekä Sinisiipi olivat vieneet kollilta koko tämän ajan, ja hän oli miltei kokonaan unohtanut ruskean pikkukollin.
- Nähdään, emo! Näätäpentu hihkaisi ja hymyili onnellisesti, kun Kultamyrsky loikkasi pentutarhasta ulos. Leirissä heitä odotti jo Jadetassu, surullisesti hymyillen. Soturi nuolaisi hellästi oppilaansa korvaa ja viittoi tätä tulemaan perässä.
- Ajattelin, että saat tänään itse päättää mitä teemme. Näätäpentukin tulee mukaan, älä välitä hänestä, vaaleaturkkinen hymyili ja asteli polkua pitkin leiristä. Valkoinen oppilas pudisteli päätään ja vilkaisi mielenkiintoisena mestariaan:
- Haluaisin harjoitella puolustusta, naaras vastasi hymyillen ja käveli muita odottamatta eteenpäin. Kultamyrsky tuhahti surullisesti, ja laski kasvonsa maata kohti. Jadetassu tunsi itseään epävarmaksi ja suojattomaksi, joten halusi harjoitella puolustusta. Miksei hän harjoittanut oppilastaan ahkerammin, miksi antoi vapaapäiviä enemmän kuin kuuluisi?
"Piikin takia", sisäinen ääni vastasi automaattisesti kollin jatkaessa matkaa. Hän saattoi yhä tuntea kaulassaa poravaa kipua, välillä kylmää ja välillä polttavaakin kipuaaltoja, tärinäaaltoja ja aistien sumennusta.

- Ole valppaana, tarkkaili jokaista liikettäni ja ole valmiina. Nyt kun olet puolisokea, muut voivat käyttää sitä hyväkseen, vaaleaturkkinen kolli neuvoi ja lähti kiertämään ympyrää oppilansa ympäri. Näätäpentu istui hieman sivummalla, ja tarkkaili tilannetta keskittyneesti. Soturi oli hyvin kiitollinen ettei pentu valittanut Jadetassun ulkonäöstä tai tämän hieman kömpelöistä ja hitaista liikkeistä. "Kyllä hän pääsee vielä vauhtiin", kolli toisteli itselleen ja hyökkääsi tähtäämällä naaraan oikeaan kylkeen. Jadetassu perääntyi juuri oikeaan aikaan, ja yrittäen samalla osua mestariaan kasvoihin käpälällään. Kultamyrsky meni alemmaksi ja oppilaan tassu lensi huti, muttei hän siihen lannistunut. Oppilas potkaisi tassullaan maata ja hiekkaa lensi soturin silmiin, ja tämä joutui peräntymään. Jadetassu hyppäsi suoraan kollin selän päälle, painoi tassuillaan kaikeilla voimilla mestarinsa niskaan, ja tämä lyyhistyi avuttomasti maahan. Näätäpentu haukoi henkeä ja kiljahti riemuisesti.
- Mainiota! Miten keksit tuon? soturi nousi jaloilleen ja hymyili valkoiselle naaralle, joka hymyili pienesti takaisin.
- Ajattelin että hiekka tai lumi auttaisi sokeuttamaan vihollisen hetkeksi, sitten vain hoitaisin hänet loppuun. Tuon äskeisen hypyn tein ihan vahingossa, Jadetassu kertoi innokkaasti ja ravisteli hiekkaa turkistaan. Näätäpentu riensi heidän luokse ja hyppi innoissaan naaraan ympärillä.
- Opeta minuakin tekemään noin! pentu vinkui äänekkäästi ja hyppeli edelleen oppilaan ympärillä. Kultamyrsky seurasi tilannetta hieman sivummalla, nuoleskellen mietteliäästi tassuaan. Sinisiipi.. hän on parantaja, joka on uskollinen klaanilleen. Hänellä ei ollut oikeutta rakastaa häntä. Syyllisyyden tunne valtasi soturin miltei kokonaan, ja hän ravisteli voimakkaasti turkkiaan. Hän halusi pentuja Sinisiiveltä, kuin tyhmältä se kuulostaisikin. Hän halusi elää tämän naaraan kanssa onnellisen elämän, saada häneltä pentuja ja seurata onnellisesti kuinka he kasvaisivat.
"Emo, miksi elämän pitää olla näin hankalaa?" ensimmäisen kerran elämässään Kultamyrsky muisti vanhemmansa, ja hän hymyili suupielillään. Hän ei ollut syntynyt klaanissa, vaan kulkukissana. Hän muisti emonsa lempeän ja eloisen äänen, isänsä vaalean turkin ja lihaksikkaan kehon. Hän muisti, että hänestä välitettiin. Hän eli suuremman osan pentuajoistaan ilman oikeita vanhempia, mutta hän silti.. silti rakasti heitä muistoissaan.

- Voit palata varmaankin oppilaiden luokse. Muistakin kertoa kuinka taistelit tänään, soturi hymyili Jadetassulle ja nuolaisi tämän korvaa. Oppilas kehräsi onnellisesti ja hyppelehti muiden oppilaiden luokse. Kultamyrskyn helpoitukseksi kukaan ei tuntunut välittävän naaraan pelottavista kasvoista, hyvä niin. Näätäpentu nukkui jo sikeästi kollin selän päällä, ja kolli kuuli tämän jopa kuorsaavan pienesti. Saarnijalka saapui juuri sopivasti pentutarhasta, ja kolli antoi pienehkön kollin hänen emolleen. Harmaa kuningatar nyökkäsi kiitollisena ja tassutteli ripeästi pentutarhaan, lumihiutaleiden sataessa maahan. Kultamyrsky seurasi täysin lumoutuneena pienenpieniä hiutaleita, eikä lainkaan huomannut kuunhuippua. Yksinolo tuntui maukkaalta ja miettimisaikaa olisi enemmän kuin tarpeeksi. Nuorukainen laskeutui maahan ja alkoi hitaasti nuoleskella turkkiaan. Kielten vaihto oli jo aikaa sitten mennyt, kissat olivat jo omissa pesissään suojassa tulevalta myrskyltä. Ennen nukkumanmenoa soturi tunsi unohtaneensa jotain todella tärkeää. Kultamyrsky nousi vapiseville tassuilleen ja lähti kohti oppilaiden pesää, mutta pysähtyi jo puolessavälissä. Sinisiipi seurasi häntä katseellaan parantajapesän edestä, kuin odottaen häntä. Soturi vilkaisi ympärilleen, ja tassutteli parantajan eteen. Siniharmaa naaras viittoi soturia parantajapesäänsä, ja lähti itse etsimään yrttejä. Vaaleaturkkinen ei edelleenkään ollut toipunut yskäkohtauksista, mutta kärsi niitä jo harvemmin, mutta kaulassa olevaan arpeen oli alkanut käydä enemmän. Ihan kuin se olisi ollut elävä, ihan kuin joku hänen sisällään yritti liikkua tai hajoittaa hänet sisältä.
- Vielä pari päivää, niin olet kunnossa.. parantaja kuiskasi lempeästi ja antoi nuorukaisella pienen kasan yrttejä syötäväksi. Kultamyrsky tuijotti pitkään kasveja, muttei koskenutkaan niihin. Hänen katseensa nousi Sinisiiven silmien kohdalle, ja kollin oli pinnisteltävä, että sanat tulisivat suusta selvinä, ja jotta ääni ei tärisisi.
- Unohda, vaaleaturkkinen kuiskasi, ja Sinisiipi kallisti hieman kasvojaan lähemmäs. Nuorukaisen korvat eivät enään olleet pystyssä kuin aina päivillä, vaan ne olivat hiukan taittuneet. Pitkä häntä kosketti hellästi naaraan häntää, mutta vetäytyi samaten pois kuin iskusta. Sinisiipi tuijotti hämmästyneenä heidän häntiään, kunnes käänsi kasvonsa Kultamyrskyyn päin jälleen.
- Mikä minun kuuluisi unohtaa? parantaja kysyi vielä hiljemmin, ja yritti löytää vastauksen jo merinpihkan värisistä silmistä. Kolli kuitenkin käänsi kasvonsa hieman oikealle, ja puraisi hampaillaan itseään poskesta. Miksi kaiken pitää olla niin monimutkaista, miksei elämä voisi välillä olla joskus helpompaakin? Kuin muilla kissoilla, miksei hän saanut rakastua? Miksei hän saanut oikeutta rakastua parantajaan?!
- Unohda minut. Minun sanani. Unohda kaikki mikä oli meidän välillä, sanat repivät sydämmen palasiksi, repi Kultamyrskyä. Hän menettää kaiken. Menettää kaiken tärkeimmän asian hänelle, menettää Sinisiiven loppuiäkseen. Naaras pysyi hetken shokkiasennossa, ja kuiskasi jotain itselleen. Hän ei pystynyt edes perääntymään, muttei hänen tarvinnutkaan. Kultamyrsky loikkasi ketteräsi ja nopeasti pois, ja tassutteli soturienpesään. Tehty. Nyt mikään ei painaisi mieltä, nyt Sinisiipi ei ilmestyisi häneen uniinsa, nyt hän ei voinut ajatella heidän pennuistaan. Nuorukainen laskeutui sammalpedilleen ja painoi kasvojaan tassujensa päälle, yritten etsiä niistä lohtua tai piiloutua niihin.
" Minä menetin hänet"
Vastaus:30 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuulitassu, Myrskyklaani
17.11.2013 15:03
"Herätys unikeko!" Kirjava soturi maukaisi kovalla äänellä.
"Ei vielä....haluan nukkua" Tuulitassu mumisi silmät kiinni.
"Et siis halua soturiksi?" Kolibrinlento naukaisi kiusoittelevaan sävyyn.
Tuulitassu ponkaisi salamana ylös ja ravisteli uneliaisuuden pois.
"Tietenkin haluan olla soturi!" Tuulitassu tiuskaisi ja katsoi Kolibrinlentoa silmiin.
Kissat alkoivat kävellä leiristä ulos metsään päin.
"No, mitä me teemme tänään?" Tuulitassu naukaisi iloisesti.
"Menemme rajat läpi, sinähän et tiedä Myrskyklaanin reviireitä vielä" Kolibrinlento naukaisi.
Tuulitassu huokaisi turhautuneena ja mahdollisimman kovaäänisesti, että hänen mestarinsa varmasti huomaisi Tuulitassun mielipiteen asiasta.
"Jos jää aikaa menemme harjoittelemaan taisteluliikkeitä" Kolibrinlento naukaisi kannustavasti.
Tuulitassu innostui ja alkoi tassuttelemaan reippaasti mestariaan seuraten. Maa oli vielä kylmä ja lehdet olivat huurteessa, mutta Tuulitassu oli tottunut siihen jo aikoja sitten kun hän oli matkannut vuorten yli toiveena päästä Varjoklaanin soturiksi. Hän kuitenkin valitsi klaanikseen Myrskyklaanin ja oli iloinen siitä, ettei mennyt Varjoklaaniin. Tuulitassulle oli kerrottu leirissä Varjoklaanista, siitä että he ovat ahneita ja epäluotettavia ja Varjoklaanin reviirillä puhaltaa kylmä tuuli, joka kovettaa kissojen sydämmet. Läheltä ruohikosta kuului pientä rapinaa ja esille kipitteli pieni nälkiintynyt hiiri. Tuulitassu katsoi Kolibrinlentoa ja Kolibrinlento nyökkäsi. Tuulitassu meni vaanimisasentoon ja hiipi hiirtä kohti. Hän lipoi huuliaan pelkästä ruoan ajattelemisesta. Sitten hän hyppäsi ilmaan, otti kyntensä esille ja tappoi hiiren. Tummanharmaa oppilas katsoi mestariaan ylpeänä ja roikotti kuollutta hiirtä suussaan.
"Hienoa! Toivottavasti löytäisimme enemmänkin saalista"Kolibrinlento huudahti.
Kissat jatkoivat matkaa ravaten.

"Nyt ollaan perillä" Kolibrinlento maukui ja katsoi Tuulitassua, joka katsoi Kolibrinlentoa ihmeissään.
Kolibrinlento huokaisi "Harjoittelemme taistelua"
Tuulitassu oli odottanut tätä koko matkan ajan ja nyt hän sai viimein harjoitella taistelua.
"Näytä paras hyökkäämisesi!" Kolibrinlento huudahti.
Tuulitassu alkoi juosta mestariaan päin ja paljasti kyntensä. Hän jäi roikkumaan Kolibrinlennon selkään, eikä irroittanut otettaan, vaikka Kolibrinlento kuinka hyppi. Sitten hänen oli pakko irroittaa, sillä Kolibrinlento heittäytyi maata vasten, jolloin Tuulitassu jäi puristuksiin Kolibrinlennon ja maan väliin.
"Osaat taistella hyvin entiseksi erakoksi" Kolibrinlento kehui Tuulitassua"Hyökkää uudestaan"
Tuulitassu hyökkäsi samalla taktiikalla uudestaan Kolibrinlennon kimppuun, mutta lensi selästä melkein heti. Tuulitassu huokaisi toivottomana ja katsoi maahan"Joudun klaaninvanhimpiin ennen kuin minusta tulee soturi!"
Kolibrinlento käveli hiljaa Tuulitassun viereen "Koulutus on vasta alkanut ja olet jo noin taitava! Mennään takaisin leiriin"
Kissat alkoivat juosta leiriin päin, he saivat lisäapua nopeuteen tuulesta, joka pian muuttui myrskyksi.
Vastaus:15 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: viimatassu
Kotisivut: http://tuuliklaani/
17.11.2013 13:56
olin menossa metsälle. tuuli pörrötti turkkiani. haistoin myyrän ja jäniksen. lähdin metsästys partioon. hiippailin seittitähden opetusten mukaan kohti myyrää hyökkäsin ja sain sen kiinni. sitten aloin jäljittää jänistä. näen sen. ryntäsin sen perään mutta se huomasi minut ja lähti karkuun. onneksi mestarini seittitähti oli mukana sillä hän nappasi sen jäniksen jonka minä päästin karkuun.-anteeksi mestari. minä sanoin.- ei se mitään. kaikki tekevät joskus virheitä.seittitähti rauhoitteli minua. pidin itseäni huonona jänisten metsästäjänä. sitten jatkettiin matkaa. -mitä sinä haistat?seittitähti kysyi. -haistan palaneen. minä kerroin. -olemme lähellä vihollis klaanin rajaa jossa on raivonnut tulipalo.seittitähti kertoi.-se ei onneksi ole yltänyt tänne.hän jatkoi. tuuli puhalsi ja ensimmäiset tähdet ilmestyivät taivaalle.-palataan leiriin. seittitähti käski.-kyllä mestari. sanoin ja lähdin seuraamaan mestariani.matkalla leiriin minä kysyin.- voidaanko mennä huomennakin metsästämään?haluaisin oppia miten jäniksiä napataan kun sinä olet niin hyvä. -ehkä se onnistuisi. seittitähti arveli. tuuli alkoi voimistua. tuntui siltä että turkkini lähtisi irti ja lentäisi puuhun.-pidetään kiirettä mestari. en halua että turkkini lähtee lentoon.-heh. hyvä on.seittitähti lupasi. leiriin päästyä olin niin väsynyt että olisin voinut nukahtaa pystöön. oppilaiden pesä oli täynnä nukkuvia karvapalloja. loikkasin pesään ja uppouduin sammaliin. olin niin iloinen että pääsen vihdoin nukkumaan. ei kestänyt kauaakaan kun tuhisin unessa. uneni oli täynnä iloa. siinä sain kiinni jäniksen. mutta heräsin oppilaiden pesässä. se oli ihana uni. mestarini huhuili minua.- tullaan seittitähti! minä huusin. kun tulin ulos oppilaiden pesästä seittitähti sanoi minulle: nyt lähdetään jänis metsälle kuten toivoit. minä olin iloinen kun voin oppia kaiken seittitähdeltä. kun löysin jäniksen mestarini näytti miten se napataan. muutaman yrityksen jälkeen sain ihan itse kiinni jäniksen. olin saanut takaisin onnen. metsästimme klaanille ja söimme itsekkin. illalla kun olin menossa nukkumaan seittitähti tuli luokseni ja sanoi:olet ollut reipas tänään ja olet ansainnut onnittelut ja unen. hyvää yötä.-samoin mestari. minä naukaisin ja nukahdin.
Vastaus:4Kp:tä. Tarinoihisi saisi enemmän selkeyttä jos tekisit näin
-Anteeksi mestari, minä sanoin.
-Ei se mitään.Kaikki tekevät joskus virheitä, Seittitähti rauhoitteli.Eli siis aina kun tulee vuorosana laitat sen uudelle riville.

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinisiipi, Tuuliklaani
17.11.2013 13:53
Sinisiiven silmät suurenivat tämän katsoessa Kultamyrskyä. Kolli oli juuri kertonut rakastavansa naarasta, eikä parantaja voinut olla tuntematta riemua.
"Et.. Et sinä voi.. Olen parantaja.." Sinisiipi änkytti hiukan edelleen hämmästyneenä. Kultamyrsky katsoi tassujaan nolona. Sinisiiven turkkia pisteli tämän katsoessa kollin ahdistunutta ilmettä, kun tämä nosti päänsä.
"Minä tuota.. Öh, anteeksi. Minun pitänee tästä kai mennä.." Kultamyrsky mumisi peitellen pettymystään. Sinisiiven kävi kollia sääliksi. Naaras ei voinut olla irvistämättä hieman tunteilleen, jotka melkein repivät hänet kahtia. Sinisiipi vilkuili ympärilleen toivottomana yrittäen keksiä jotain järkevää sanottavaa.
"Ä-älä mene." Oli ainoa lause, jonka parantaja sai suustaan ja nielaisi. Kultamyrsky katsoi tuota utelias, mutta pelokas ilme kasvoillaan. Sinisiipi sivalsi hännällään ilmaa ja aloitti.
"Kultamyrsky.. En tiedä mitä sanoa. En vihaa sinua - rakastan sinua." Soturi nosti toiveikkaana päätään ja höristi korviaan.
"Olen kuitenkin parantaja. Olet minulle todella tärkeä, niin tärkeä että voisin antaa henkeni omasi puolesta. Voin kyllä parantaa yskäsi ja vammasi, mutta tässä en voi tehdä mitään rikkomatta soturilakia. Ja kyllä sinä tiedät kuinka tarkka sen kanssa olen." Kuiskasin painaen pääni. Kultamyrsky näytti menevän rikki. Täysin. Olin jopa
näkevinäni pienen pienen kyyneleen tämän silmänurkassa. Sinisiipi kääntyi
lajittelemaan yrttejä odottaen Kultamyrskyn poistumista. Naaras oli juuri särkenyt
rakastamansa kollin sydämen ja kantoi siitä huonoa omatuntoa. Hän voisi vielä muuttaa mielensä, jos vain tahtoisi. Mutta tahtoiko hän?
Vastaus:7Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kimalaistassu,Myrskyklaani
17.11.2013 13:19
Kimalaistassu nosti vasemmanpuoleiseen suuhunsa juuri nappaamansa laihan hiiren.
’’Mistä tulipalo syttyi?’’ kolli kysyi hiljaa.
Kirkassydän räpäytti ainoaa silmäänsä.
’’En tiedä, Kimalaistassu. Se vei monta henkeä. Karheaturkki, Kirvelikasvo, Tomusydän, Kapeapuro…’’ naaras luetteli vaisuna. Se ei parantanut ollenkaan Kimalaistassun oloa.
’’Mutta entä Kiepputassu? Missä hän on?’’ kaksinaamainen oppilas kysyi.
Kirkassydän käännähti ja lähti jolkottamaan kohti leiriä.
’’Minä…En tiedä, Kimalaistassu.’’ soturi myönsi ja kosketti hännällään oppilaansa lapaa.
Kimalaistassu ei vastannut mitään, vaan seurasi mestariaan leiriin. Kolli tiputti päästäisen tuoresaaliskasaan.
’’Kimalaistassu?’’ kuului ääni ja kaksikasvoinen kolli oli hypähtää karvoistaan. Huomatessaan puhujan olevan vain Minkkitassu tämä tasoitti niskakarvansa.
’’Niin?’’ Kimalaistassu kysyi.
’’Etkö aio tulla muka rakentamaan pesiä? Pentutarha kaipaa vielä vahvistamista, tulipalon tuhottua se.’’ Minkkitassu naukui ja rapsutti korvallistaan.
’’Ai niin!’’ Kimalaistassu huudahti. Minkkitassu haukotteli ja ummisti hieman silmiään.
’’Oletko sinä tulossa?’’ Kimalaistassu kysyi, mutta Minkkitassu ei vastannut.
’’Siis…tekemään pesiä?’’ Kimalaistassu korjasi, luullen Minkkitassun olevan hiljaa kysymyksen epäselvyyden vuoksi.
’’Minkkitassu!’’ kolli mourusi mutta naaras ei vieläkään vastannut.
Kimalaistassu mutristi vasemmanpuoleista suutaan ja tönäisi voimakkaasti Minkkitassua.
’’Hä?’’ Minkkitassu kysyi ja ravisteli päätään.
’’Nukahdit.’’ Kimalaistassu kertoi ja lähti sitten pentutarhalle, jota jotkut kissat jo vahvistivat.
’’Voinko minäkin auttaa?’’ kuului pieni vinkaisu.
Kimalaistassu käänsi katseensa pieneen valkoiseen pentuun, jonka turkkia koristivat kellertävät läikät.
Aurinkopentu. Liljapentu seisoi Aurinkopennun vieressä, vilkaisi Kimalaistassun kasvoja, parkaisi ja juoksi peloissaan takaisin pesän sisään. Aurinkopentu taasen katsoi aivan normaalin ystävällisesti Kimalaistassun toimiviin silmiin.
’’Taidat olla liian pieni.’’ Kimalaistassu sanoi hämmästellen samalla, ettei pentu pelännyt Kimalaistassun kasvoja lainkaan.
’’Et sinäkään niin valtaisa ole.’’ Aurinkopentu näpäytti huvittuneesti ja alkoi sullomaan saniaisia pesän koloihin.
Kimalaistassu hymyili toimivalla suullaan ja alkoi korjata pesää muiden kanssa.

Vastaus:11Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salama, erakko
17.11.2013 13:08
Kylmä viima tunkeutui turkkini läpi, ja tärisin kylmästä. Pahuudet tupsahtelivat mieleeni heti toisen perään, kunnes kaikki ideat loppuisivat kesken. Murisin hiljaa ja lunta satoi kovaa vauhtia maahan, olin kasvanut isommaksi ja pystyin siis huoletta liikkua lumihangessa. Mutta minut kyllä varmasti nähtäisiin.
"Saastainen ketunläjä Se oppilas" sähisin itselleni kun muistin oppilaan pelästyneen katseen kun olin tehnyt hänestä puolisokean. Raivo yltyi entisestään, ja halusin tappaa jokaisen kissan, jotka olisivat kuulleet minusta. Tiesin, että oppilaat varmasti kertoisivat päällikölle jos olisivat itse kokeneet minun hampaat lavassaan tai kylmän rauhallisen katseen selässään.
"Niin hiirenaivoisia kaikki klaanilaiset" murisin vihaisena. He olivat kaikki saastaisia ketunläjiä, samoin emoni Ruostepuro. Vaikka tämä menettikin yhden silmänsä, Se ei ollut mitään verrattuna kaikkien kissojen kipuun jota aioin aiheuttaa kaikille. Sitten aivan täysin yhtäkkiä silmissäni sumeni, ja kaaduin maahan.

Avasin silmäni, näin vain mustaa. Olo tuntui heiveröiseltä, ja pikkuriikkiseltä. Yritin raottaa silmiäni mutta sainkin vain hellän ja lempeän nuolaisun. En voinut hallita kehoani, joku muu teki sen puolestani.
"Miten Salamapentu voi?" kuului kysymys. Kehoni ei halunnut kuunnella, mutta minä halusin. Pysyin hereillä, ja vikisin. En kai ollut pentu, syntynyt uudestaan?
"Hyvin, Takiaiskorva. Hän on ihana" vierelläni kuului ääni, ja tunsin taas hellän nuolaisun. Kaikkialta haisi maidolle, maidolle, jota en halunnut haistaa. En sitten yhtään. Tunsin kun minut työnnettiin lähemmäs jotain pitkäkarvaista kissaa, minua paljon suurempaa. Sitten tajusin, näin kaiken omin silmin! Tai enhän nähnyt, olin varmasti unessa. En muistanut niitä hetkiä, kun olin aivan pikkuruinen, niin ruma klaanikissa. Olisin halunnut vain reväyttää silmäni auki, ja häätää koko metsän pois tai tappaa joka ikisen kissan! Enään en ollut muiden pikku katti, olin ilkeä ja verenhimoinen kissa joka ei halunnut muuta kuin tappaa. Tunsin, kuinka laskin pääni etujalkojeni väliin, ja nukahdin.

Tuntui kestävän ikuisuuden, kun vihdoin heräsin. Lumi oli peittänyt turkkini ja näytin aivan valkoiselta, lunta oli varmaan pennun askeleen mitan verran, ja olin hautautunut lumeen pikkuriikkisen.
"Mitä rääkkäystä Tähtiklaani yrittää minulle?" sähisin. Tiesin, että unta ei lähettänyt Tähtiklaani. Tiesin, että joutuisin Pimeyden metsään. Pahuus ei voinut lähteä minusta, ei ellei joku sitä saisi minusta. Mutta kun kukaan ei pystyisi saamaan sitä... Avasin silmäni, ja minusta puhkui itsevarmuutta. Menisin seuraavaksi Jokiklaanin reviirille kummittelemaan, ihan vähäsen vain... Punoin ilkeää ideaa mielessäni, ja pala palalta sain paremman idean. Murisin, ja jatkoin matkaani lumessa tarpoen.
Vastaus:10Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadetassu, Tuuliklaani
17.11.2013 12:09
Jatkuu...

>Ei se Kultamyrskyn tunti ollutkaan kauhea. Oikeastaan aika mukava. Opin paljon uusia ja tehokkaita liikkeitä, ja opin myös todella hyvin väistelemään Kultamyrskyn iskuja. Minusta ei kumminkin taida koskaan tulla hyvä hyökkäämään. Ja kuka se Salamapentu on? Tulin varmaan klaaniin vasta hänen katoamisensa jälkeen. Outoa.< Jadetassu mietti viimepäivän tapahtumia. Kaislatassu ja muut oppilaat nukkuivat jo. Heidän hidas hengityksestä oli rauhoittavaa, ja Jadetassua alkoi nukuttamaan. Hän painoi päänsä etukäpäliensä päälle ja nukahti. Jadetassu heräsi melkein heti Salamapennun kynnet tökkimiseen kyljessään. 
"Mitä teet oppilaiden pesässä." Jadetassu sihahti pennulle. Pentu ei vastannut, mutta naukui.
"Tule nyt." Salamapentu yritti samalla nostaa Jadetassua pois makuusammaleiltaan. >Mitä ihmettä pentu tulee oppilaiden pesään ei vastaa mitä tekee siellä sanoo, että tule nyt ja yrittää saada minut lähtemään.< Jadetassu kummasteli.
"Mene pentutarhaan" Jadetassu naukaisi hetken miettimisen jälkeen. Salamapennun naamalla kävi kärsimättömyys, mutta sitä Jadetassu ei huomannut.
"Tule mennään metsästämään" Salamapentu sanoi sen niin houkuttelevasti, niin Jadetassu harkitsi vain hetken ja naukui.
"Tullaan sitten" Hän halusi kumminkin näyttää mahdollisimman epävarmalta, vaikka olikin innoissaan niin pyöritteli vielä silmiään. Salamapentu lähti edellä hiipimään oppilaidenpesästä ulos ja sieltä metsään. Jadetassu seurasi hiljaa eikä aavistanut mitään. Kuu oli jo korkealla, ja Jadetassu ja Salamapentu olivat kaukana leiristä. 
"Katso tuolla on hiiri." Salamapentu naukaisi hiljaa, ja osoitti hännällään hiiren suuntaan. Jadetassu ei kumminkin nähnyt mitään ja yritti siirtää silmiään mutta ei nähnyt hiirtä. Yhtäkkiä joku loikkasi hänen selkäänsä, ja raapaisi Jadetassua silmäkulmasta. Hirveä kipu silmässä sai Jadetassun melkein pyörtymään jo alussa.
"Auu!!!" Naaras huusi hädissään, muttei antanut pellolle valtaa. Jadetassu etsi Salamapentua, muttei nähnyt häntä ja ymmärsi. >Hän on minun päälläni< Salamapentu raapaisi uudestaan hänen silmäkulmastaan. Jadetassun toinen näkökenttä sumeni pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.
"Hulluko olet" Jadetassu huusi toivottomana. Salamapentu hyppäsi Jadetassun eteen, ja rupesi raapimaan hänen silmäänsä enemmän. Jadetasssu oli sokissa eikä pystynyt vähään aikaan tekemään mitään. Kun hän tunsi, että silmän sisälle upposi kynsi hän ymmärsi kunnolla taas. Hän rääkäisi niin kovaa kuin pystyi.
"Lopeta!" Mutta Salamapentu ei kuunnellut, vaan jatkoi nopeammin. Kun Jadetassu oli taas toiminta kyvyllinen hän heitti pennun pois päältään, ja heilutti päätään puolelta toiselle, muttei enään nähnyt Salamapentua. 
"Apuaa!!!" Jadetassu huusi viimeisillä voimillaan ja pökertyi kivun takia. 

"Jadetassu herää." Sinisiiven lempeä ääni kuului Jadetassun korvaan. Se kutitti ja Jadetassu käänsi kylkeään parantajalle. 
"Sinisiipi olet hyvä parantaja. Miten Jadetassu voi?" Kun Jadetassu kuuli Seittitähden äänen hän räväytti toisen silmänsä auki ja tunsi hirvittävää kipua vahingoittuneessa silmässä. 
"Seittitähti Salamapentu on petturi PETTURI!" Jadetassu kiljaisu hädissään, ennen kuin pyörtyi uudestaan vielä pahemmasta tuskan aallosta. Hetken kuluttua Jadetassu heräsi, ja Sinisiipi antoi heti hänen herättyään hänelle unikonsiemeniä ja käski syömään. Jadetassu ei nähnyt toisella silmällä vieläkään, ja Jadetassua heikotti, muttei hän pyörtynyt. Seittitähti asteli Jadetassun luokse ja isttuutui tämän viereen, ja puhutteli häntä.
"Mitä tapahtui?" Seittitähti kysyi hitaasti ja selkeästi. Jadetassu huokaisi syvään ja rupesi kertomaan lyhyttä tarinaansa. Siinä kesti vain hetki, kunnes hän oli saanut kerrottua tarinansa. Seittitähti näytti mietteliäiseltä, ja naukui.
"Tämä on vaikeaa ja surullista kerrottavaa hänen emolleen." Jadetassu kohotti päätään ja nyökkäsi. Sitten hän kääntyi kohti Sinisiipeä.
"Milloin voin jatkaa koulutusta ja näen taas toisella silmälläni?" Jadetassu naukui kysyvästi. Sinisiipi katsahti huolestuneesti Seittitähteen ja naukui hitaasti ja pahoittelevasti.
"Sinä Jadetassu et voi nähdä enään koskaan toisella silmälläsi."

Jatkuu...

//Odotan yhä Morson lupaa. Mutta tossa tommonen tarina vielä tähän väliin.//

Vastaus:Voi Jadetassu parkaaD: 16Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salamapentu, erakko
17.11.2013 10:21
//tän jälkeen Salamapentu tunnetaan pelkkänä Salamana siis! :)//

Tuijotin maata raivoissani. Minun olisi pitänyt tappaa Se katti heti kun sain sen tassuihini.
"Nyt Se menee toki kertomaan päällikölleen Seittitähdelle, ja kaikki aloittavat etsinnät eivätkä enään palaa elävinä takaisin" murahdin ja kynteni tulivat esiin. Olin Tuuliklaanin reviirin rajalla, ja vilkuilin ympärilleni nähden toisella puolellani järven ja toisella puolella hevostallit.
"Etsikää te hevostalleilta, menemme tuonne" kuului määräävä naukaisu ja tiesin siellä olevan Tuuliklaanin soturit. Virnistys. Ja naurahdin aika kovaäänisesti, olin varmasti rakastunut tappamiseen. Sydämeni oli kova kuin kivi, mikään ei melkeinpä pysäyttänyt minua! Minua, ja katalia suunnitelmiani.

Vilkuilin ympärilleni. Kettu oli kulkenut luultavasti sitä reittiä mistä minäkin, ja haju oli tuore. Nyrpistin nenääni haistaessani jonkun ällöttävän hajun, ja luimistin korviani varoittavasti. Tiesin että kettu voisi halutessaan hyökätä kimppuuni, mutta voisin itse raadella sen ettei se tuottaisi lisävahinkoja.
"En suosittelisi kisupentu" kuului hiljainen murahdus, ei kuitenkaan Se normaali kissan. Tai joku, olin joskus kuullut ketun ääntelevän noin. Mutta osasiko kettu puhua kissaa?
"En ole kissanpentu senkin ketunläjä" sähisin. Kuulin oksan rasahtavan, ja hymähdyksen.
"Ai ketunläjäksi täällä kutsutaan toisia?" kettu jatkoi ja asteli ulos piilostaan, ja näytti suuremmalta kuin tajusin sen olevan.
"Mene pois tai olet kohta kolmijalka!" sähisin ja väläyttelin hampaitani pelotellakseni minua suuremman ketun pois. Kettu oli viekas eläin, ja eikä senkään kanssa taistelemisesta varmasti tulisi mitään. Otin silti vahvat takajalat alleni, ja hyppäsin suurella loikalla ketun päälle ja aloin raapimaan tämän selkää hullusti, vain verenhimo mielessäni. Sain kiinni ketun yhdestä kalasta, ja puraisin tätä kovaa jotta Se muistaisi minut aina. #no muistaapahan minut kun kuolee# murisin puoliääneen ja puraisin uudestaan, pienen matkan päästä edellisestä puremasta. Kettu ärisi ja tarttui minun kofvaani kiinni muristen ja ärjyen, todella vihaisena ja kettu yritti raapia ja purra minua tosissaan.
"Kuole rauhassa, saastainen ketunläjä" murisin ja päästettyäni ketusta irti, raapaisin vielä sen silmiä varoitukseksi.
"Aina kaikki eivät ole sitä miltä näyttää" sähisin, ja kettu lähti nilkuttaen mahdollisimman kovaa pois.

Ollin löytänyt Kamomillaa, tiesin että Se oli juuri sitä kun olin saanut joskus pentunakin juuri sitä. Maistoin kasvia, ja Se oli juuri sitä samaa mitä silloinkin olin syönyt.
"Kannattaa pistää talteen" murahdin, ja otin kaikki sillä paikalla kasvavat kamomillat suuhuni ja jatkoin matkaani. Teki mieli tappaa kaikkia kissoja, ja juoda heidän veret. Mutta kaipasin hieman taukoakin välillä, olin liian pahasti haavoittunut. Istahdin maahan, ja katsoin ylös tähtiä. Vihaisena kirosin oppilaan, jonka kanssa olin tapellut. Olisin tappanut hänet mielelläni.
Vastaus:Salama on kunnon pahis! 17 kp:tä. ;D

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sammalpentu, Tuuliklaani
17.11.2013 09:04
Kipitin ympäri sotureiden pesää ja kuulin jonkun murahtavan:
”Noista pennuista on täällä vain haittaa, mikseivät menneet muualle!”
Kavahdin ja kiiruhdin emon luo.
”Pentutarha korjataan tänään” emoni naukui ja nuolaisi otsaani.
”Voidaanko mennä ulos leikkimään?” kysyin ja naamalleni ilmestyi anova ilme.
”Toki. Takiaispentu ja Pihlajapentu tänne, mennään ulos leikkimään!” emo maukaisi. Pihlajapentu ja Takiaispentu kipittivät iloisina luoksemme. Emo nousi pystyyn ja tallusteli kannoillamme ulos sotureiden pesästä leirin aukion reunaan. Taivas oli taas normaali, mutta leiri oli kärsinyt. Oppilaat auttoivat paria soturia pentutarhan korjaamisessa. Ratamohäntä istahti sotureiden pesän suuaukon lähettyville. Takiaispentu loikkasi kimppuuni ja aloimme painimaan kaikki kaikkia vastaan. Hyppelin iloisesti ja unohdin katsoa eteeni. Pum! Törmäsin Kaislatassuun, joka kantoi oksia ja risuja ulos leiristä. Yksi oksa raapaisi kylkeeni pienen haavan.
”A-anteeksi” sopersin ja keräsin oksat ja risut kokoon.
”Äh, ei se mitään” Kaislatassu vastasi ja nappasi risut ja oksat takaisin itselleen. Nelistin emon luo ja vikisin:
”Kirvelee ja sattuu!”
Emo tarttui niskanahastani ja alkoi kantamaan minua parantajan pesään. Sinisiipi laskeskeli juuri jotain yrttejä kun emoni kysyi:
”Sammalpennulla on pieni haava, voisitko katsoa sitä?”
”Juu” Sinisiipi huikkasi ja tallusteli luokseni. Makasin liikkumattomana maassa ja annoin Sinisiiven tutkia minut.
”Puhdistan haavan nopeasti, se on vain pintanaarmu” Sinisiipi kertoi ja kävi hakemassa jotain yrttiä, jonka hän pureskeli ja levitti haavaan.
”Enään ei kirvele” ilmoitin tyytyväisenä ja kampesin itseni ylös maasta.
”Heippa!” huudahdin ennen kuin poistuimme parantajan pesästä. Pihlajapentu ja Takiaispentu painivat vieläkin ja riensin itsekin leikkiin mukaan.

Vastaus:15 kp:tä.

~Varpunen

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salamapentu, erakko
16.11.2013 21:47
//Salamapennun nimeksi tulee pelkkä Salama nyt//

Hiippailin pitkin ukkospolun reunaa, takaisin neljän klaanin luo. Erityisesti Tuuliklaanin luo, emoni luo.
"Enpäs olekaan enään Se sama kisu kuin aiemmin" naukaisin ja virnistin samalla kun juoksin ukkospolkua pitkin metsään. Tappamaan kissoja, jättämään niitä kuolemaan keskelle klaanien reviirejä... Olin muuttunut vain kahdessa kuussa kiltistä kisulista murhanhimoiseksi kissaksi. Olin valinnut polkuni, ja aioin seurata sitä. Olin myös tyytyväinen valintaani.
"Enään ei ole pitkä matka" hymyilin mielipuolisen näköisesti, ja katosin varjoihin jotta kukaan ei varmasti minua olisi nähnyt.

Olin aivan Jokiklaanin reviirin rajalla. Olin onnekas, sillä osasin uida emoni ansiosta. Sillä Ruostepuro oli myös uimataitoinen, luultavasti isänsä ollut jokiklaanista. Haistoin kissan hajun, mutta hiippailin varjojen saattelemana pois Jokiklaanin reviiriltä. Halusin ensin, että vuorossa olisi Tuuliklaani. Kotiklaanini, Tuuliklaani josta olin kotoisin.
"Älkää pelätkö, tapan teidät hyvin kivuliaasti" kähisin hiljaisella äänellä ja tassuttelin matalana hevostallien taakse, juuri että minut olisi joku nähnyt jos olisi katsomassa ollut. Kaikki varmasti ilahtuisivat, kun olisin tullut leiriin. Mutteivät kauaakaan. Hymyilin, olin iloinen.

Kuuntelin tarkkaavaisesti ääniä ympärilläni, ja työnsin pääni leirin suuaukosta sisään. Näin paljon kissoja, myös niitä joita en tunnistanut. Huomasin kuitenkin isäni, Takiaiskorvan emoni Ruostepuron rinnalla kun he vaihtoivat kieliä. #miten somaa# murahdin mielessäni. Pian kaikki toki huomaisivat minut.
"Älkää toki tänne katsoko" kuiskasin mutta isoveljeni Ruotopentu huomasi heti sen.
"Salamapentu palasi!" leirissä kajahti iloinen kiljahdus, ja tuntui kuin korvani olisivat särkyneet. Teki mieli tappaa Se kirottu pentu heti, mutten viitsinyt ainakaan vielä.
"Salamapentu!?" Ruostepuro kysyi hämillään, ja tuijotti minua. Aivan kuin ei olisi aluksi tunnistanut minua, omaa pentuaan. Mutta ei hän oikeasti tuntenutkaan minua, ainakaan enään.
"Tule heti tänne kulta rakas!" Ruostepuro kiljahti ja juoksi luokseni, paha aavistamatta ja nosti minut ylös ja piti tukevasti kiinni. Tiesin, että halutessani olisin päässytkin irti mutta esitin kilttiä...
"olen pärjänny yksin, päästä jo hiirenaivoinen ketunläjä alas!" sähähdin, ja tiesin että Ruostepuro säikähti vaativaa äänensävyäni ja sanojani.
"hyvä on" naaras murahti ja laski minut maahan. Pusistelin päätäni. Halusin jonkun kisan mukaan "retkelle", ja tappaa tämän kostoksi. Jollekin.

Oli jo kuuhuipun hetki, ja olin Jadepennun vierellä. Pieni virne kävi naamani ja ajattelin jo tapposuunitelmaa.
"Tule nyt" maanittelin ja yritin nostaa Jadetassun pois makuusammaleeltaan.
"Mene pentutarhaan" naaras sähähti minulle hiirenhiljaa. Olisin jo kai tappanut Jaden jos olisimme olleet yksin.
"Tule, mennään metsästämään" houkuttelin naarasta ja ravistelin sitä hereille.
"Tullaan sitten" oppilas pudisteli päätään ja pyöritteli silmiään unisena.

Kuu paistoi taivaalla, ja veren janoni yltyi hetki hetkeltä. Olimme niin kaukana leiristä, ettei kukaan ehtisi rientää apuun ja kaikkihan nukkuisivat muutenkin.
"Katso, tuolla on hiiri" juksasin Jadetassua joka yritti katsoa hännälläni osoittamaan suuntaan, ja siristeli silmiään. Näin myös vain avoimet nummet, joten tiesin että tilaisuutta piti käyttää hyväksi.
"Älä koskaan luota minuun" nau'uin hiljaa ja istuin hetken paikoillani.

Käytin takajalkojani, ja hyppäsin suurella loikalla Jadetaasun, oppilaan päälle kynnet esillä sähisten. Oppilas ei ehtinyt reagoida mitenkään, kun jo raapaisin tämän silmäkulmasta.
"Auu...!" kuului rääkäisy kun Jadetassu tunsi minun painoni selkänsä päällä. Tiesin olevani kiero, mutta hyvä niin. Ilkeä ja paha, raapaisin Jadetassun silmäkulmaa taas, lähempää silmää joka pian sokeutuisi. Tiesin että oppilas voisi olla minua pentua taitavampi, mutta olin varma että voittaisin sen silti.
"Hulluko olet?" Jadetassu sähähti ja yritti räpiköidä vastaan, turhaan.

Hyppäsin oppilaan selän päältä pois, suoraan tämän eteen ja aloin raapimaan tämän silmiä etutassuni korvissa kiinni, takatassuni raapien toista silmää niin että Se näytti jo karmealta, mutta minun mielestäni kauniilta. Kauniilta, kun näin oman uhrini kärsivän!
"Lopeta" Jadetassu rääkäisi, ja kynteni upposi jonkin matkaa silmän sisälle, melkein silmä olisi voinut lähteä irti. Hengitin hieman raskaammin kun kurkustani valui verta kotona maahan, mutta halusin tappaa Jadetassun. Jättämättä turhia jälkiä. Oppilaan silmä oli kuin rikkinäinen, alkoi jo näyttämään ällöttävältä joten tiesin sen olevan varmasti sokea. Jadetaasu rimpuili edelleen rääkkyen, ja otteeni oli liian heiveröinen pidätelläkseen vahvempaa oppilasta paikallaan. Minun raadeltavani. Tajusin, että koko Tuuliklaani saisi tietää minusta kun Jadetassu palaisi leiriin, silmäni olivat kuin eriväriset liekit jotka paloivat raivosta. Olin vihainen.
"Kannattaa lähteä livohkaan" tuumin puoliääneen, ja menin varjoihin piiloon.

//tönkkö tarina//
Vastaus:Hui, pelottava tarina! O.o 24 kp:tä.

~Varpunen

Yksityinen viesti
16.11.2013 20:55

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadetassu, Tuuliklaani
16.11.2013 20:27
Jatkuu...

>Mikä tylsimys!< Jadetassu huudahti itsekseen. Hän kääntyi kohti oppilaiden pesää, mutta muutti mielensä ja kääntyi leirin pääsisäänkäynnille. Hän hölkkäsi hitaasti ulos leiristä, mutta Jadetassu pysäytettiin siihen alkuunsa. 
"Minne sitä ollakaan menossa?" Iso soturi naukui Jadelle.
" Ajattelin käydä metsästämässä klaanivanhimmille." Jadetassu sanoi arasti.
"Missä mestariksi Kultamyrsky on?" Soturi jatkoi hitaasti ja painostavasti.
"Kultamyrsky antoi minulle vapaa päivän, koska hänellä on kiireellisiä asioita hoidettavanaan." Jadetassu maukui mitään kunnioitusta tuntien. Soturi vain kääntyi ja lähti, joten Jadetassu päätti lähteä jo. Hän hiipi hiljaa, kaikki aistit viritettynä eteen päin. Auringon huippuun mennessä Jadetassu oli saanut ihan hyvän saaliin. Pari hiirtä ja yhden isonkanin. Nyt hän oli aivan Jokiklaanin rajan tuntumassa. Hän haistoin vieraan kissan tuoksun ja pujahti pensaat suojiin. Jadetassu huomasi huonoksi epäonneksee olevansa tuulen yläpuolella. Hän rupesi hivuttautumaan niin hiljaa kun pystyi tuulen alapuolelle. Jonkinlainen kissa haistoi hiiren, ja ryntäsi sen perään toiseen suuntaan. Jadetassu huokaisi syvään ja rentoutui. Vähän ajan päästä Jade hölkkäsi pikku hiljaa leirille päin kanin ja hiiret suussa. Kylmä lumi kerros käpälien alla sai hänet muistamaan oppilaiden pesän lämmön ja nukkuminen kissojen tasaisen hengityksen. Kun leiri rupesi tulemaan lähemmäs Jadetassu lisäsi tasaista vauhtiaan vähän. Hän pujahti tuulilasin kotoisaan leiriin. Kaikki kissat olivat jo hereillä, paitsi klaanivanhimmat, jotka uniuivat hiljaa vanhusten pesässä.  Aamukukka ja Kauraviiksi makasivat vierekkäin ja puhuivat jotain hiljaisella äänellä. Jadetassulla oli tylsää, ja hän halusi tehdä jotain, joten hän ravasi klaanivanhimpien luokse. 
"Onko teillä kummallakaan punkkeja? " Jadetassu kysyi pirteästi. Klaanivanhimmat vaikenivat, ja katsahtivat toisiaan. Jadetassu pakitti.
"Voin  kyllä mennäkin se ei ollut rangaistus, mutta ajattelin kysyä." Hän maukui varovasti. Klaanivanhimmat hymähtivät, ja naukuivat samaan aikaan.
"Ei meillä ole punkkeja yksi oppilas sai juuri vähän aikaa rangaistuksen." Jadetassu nyökkäsi ja lähti oppilaiden pesään. Hänellä ei ollut mitään tekemistä, joten hän käpertyi omalle pedilleen nukkumaan. 
"Jadetassu aurinko on jo noussut. Kultamyrsky odottaa sinua harjoitus paikalla, joten pistä vähän vauhtia." Kirvelitassu huikkasi ja pujahti pois pesästä. Jadetassu ravisteli väsyneesti itseään ja nousi seisomaan. Hän nuolisi vähän oikeata etukäpäläänsä, ja lähti. Aurinko paistoi, mutta kylmä kirpakka ilma muutti hengityksen näkyväksi. Jadetassu räpytteli silmiään, ja lähti kulkemaan eteen päin kirkkaassa säässä. Lumi narahteli Jadetassun käpälien alla, ja antoi periksi vähän joka askeleella. Kun Jadetassu oli leirin ulkopuolella hän lähti juoksemaan, kohti harjoitus paikkaa. Kuusen oksat raapivat Jadetassun kylkiä vähän väliä, mutta siitä Jade ei välittänyt. Harjoitus paikka oli aivan valkoinen, ja Jaden oli helppo sulautua lumeen. Kultamyrsky erottui helposti vaalean lumen keskeltä kypsän vehnän värisen turkkinsa takia. 
"Harjoittelemme tänään taas taistelua. Opetan sinulle vähän liikkeitä ja yritetään sitten toiminnassa. Parannetaan vielä sinun taistelu teknikkaasi vähän sitten voimme..." Kultamyrskyn lause jäi kesken, kun Jadetassu maukui päälle.
"Noniin ja sitten aloitamme." Hän kyyristyi alas ja katsoi Kultamyrskyä ilkikurisesti.
"Jadetassu kuuntele loppuun!" Kultamyrsky tiuskaisi. Jaettaisiin näytti kaikkea muuta kuin harmistuneelta. Hän pomppasi pystyyn ja irvisti leveästi Kultamyrskylle. 
"Opetan muutenkin sinulle ensiksi liikkeitä, joten voitko kuunnella." Kltamyrsky naukui turhautuneena. >Ei taas tämä päivä pitkiä jaarituksia!< Jadetassu voihkaisi itsekseen.

Jatkuu...

//Tarviin yhden luvan Morsolta, sitten kun saan sen kiinni. Kun en oo saanut, niin en kirjoittanut vielä tähän tarinaan sitä mun jännää ideaa. Anteeksi kirjoitusvirheistä ja lyhyydestä.//
Vastaus:20 kp:tä. c:

~Varpu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultamyrsky, Tuuliklaani
16.11.2013 20:22
Vaaleanharmaa sumu laajeni hiljalleen tuuliklaanin reviirille, ja sadepisarat ropisivat hiljaisesti maata vasten. Maa muuttui entistä mudemmaksi ja liukkaaksi, hidastamalla askelia ja sotkemalla tassut. Vaaleaturkkinen kolli tuijotti välinpitämättömästi taivasta, vaikkei nähnyt sitä lainkaan paksun sumun takia. Epätavallisen isot korvat painuivat hieman alas, kuin tavallisesti koiranpennuilla. Sivummalta kissa näyttikin jätetyltä ja yksinäiseltä eläimeltä, joka tuntui menettävän kaiken. Kurainen maakin oli saanut osansa; kollin ympärillä erottuivat selvästi viillot, jotka hän oli kynsillään aiheuttanut. Sadepisarat olivat aikaa sitten kastuttaneet läpimäräksi kissan turkin, ja kylmyys tuntui koskevan lihaksiin asti. Tämän tyhjä ja synkkä katse kuitenkin kertoi, ettei nuorukainen välittänyt tällä hetkellä mistään. Ajatukset harhailivat edelleen parantajan kauhusta oleviin silmiin, joista oli valunut arvokkaita Kultamyrskylle, läpinäkyviä kyyneleitä. Siniharmaan turkkiin, joka tuoksui aina makeilta marjoilta ja yrteiltä, vaikka sade tai lumi kuinka huuhtoisivatkin hajut pois. Hitaisiin askeleihin, kun naaras perääntyi suorastaan kauhuissaan. Merinpihka-värinen katse oli muuttunut suorastaan tummanruskeaksi, ja punaiset viivat peittivät silmät melkein kokonaan.
Yskäkohtaus ilmeistyi yht`äkkiä, eikä Kultamyrsky lainkaan osannut ennakoida sitä. Kehon läpi kulki etanan tapaan hitaasti kipuaaltoja, keuhkoja poltti ja kurkussa tuntui inhottavan karkea limapallo, joka esti hapensaannin miltei kokonaan. Kultamyrsky voihkaisi kivusta ja lyyhistyi maata vasten, yskien edelleen syljen mukana punaista nestettä. Mieleen juolahti ajatus, jonka soturi yritti sylkäistä pois syljen ja veren seoksen mukana.
- Pahenee ja pahenee.. nuorukainen murisi kivuliaasti ja pyöri maassa, yrittäen paeta tuosta yskäkohtauksesta ja polttavasta kivusta. Kukaan ei pystyisi auttamaan häntä nyt. Hän oli aivan yksin, eikä.. eikä hän voisi nyt mennä Sinisiiven luokse.
"Kamomillatassu!" kolli ajatteli noustessaan raskaasti tassujensa varaan. Hänen ainoa toive olisi parantajaoppilas, ja kolli toivoi sydämmensä pohjasta, että löytäisi oppilaan leiristä. Oikea etutassu taittui hieman, ja soturi meinasi kaatua kumoon. Kynnet jotka tarttuivat tiukasti maahan, kuitenkin auttoivat pysymään tasapainossa ja nuorukainen jatkoi matkaansa. Sumun takia hän ei nähnyt mitään, ja turvautui pelkästään muistiin ja hajuaistiin. Sade kuitenkin vei menneessää kaikki muutkin hajut, ja toivoa päästä leiriin väheni joka hetkellä.

- Kultamyrsky, olen etsinyt sinua! Jaguaaripentu on kadonnut, ja tarvitsemme kaikkia kunnon sotureita ja oppilaita etsimiseen.
Vaaleaturkkinen nosti katseensa vanhempaan soturiin ja nyökkäsi väsyneesti. Lovikorva kertoi Jadetassun olevan etsinnöissä jo pitkään, ja soturi tunsi syyllisyyden tunnetta. Hänen yskän takia Jadetassu oli saanut vähemmän harjoituksia kuin muut oppilaat, ja tämä asia olisi korjattava mahdollisimman pian. Kultamyrskyn mieli selventyi entisestään, kun kolli sattui näkemään tutut arveentuneet kasvot. Pienikokoinen kuningatar haisteli ilmaa pentutarhan lähettyvillä, yrittäen saada pennunsa tuoksusta kiinni. Ilmeisesti sade oli kuitenkin vienyt hajun kokonaan, mutta Ruostepuro jatkoi ahkerasti etsimistään. Soturi nyökkäsi kunnioitettavasti vanhemmalle soturille, ja loikkasi ulos leiristä. Siellä täällä näkyi oppilaita ja sotureita, kuningattaria ja jopa klaanivanhin. Vaaleaturkkinen huomasi pian matkallaan myös parantajaoppilaan, mutta oli jo unohtanut asiansa kokonaan. Hyvä on, veren maku maistui edelleen suussa ja kurkussa tuntui polttava kipu, mutta tällä hetkellä se oli sivuseikka.
- Löytyykö mitään? Kultamyrsky kysyi ravistellen kasvojaan sadepisaroista. Hän tiesi hyvin että jos pentu löydettäisiin, kaikki kuulisivat siitä heti. Mutta hän kysyi silti, vaikka tiesikin vastauksen. Punarintasiipi pudisteli päätään ja haisteli maata, mutta joutui tyytymään eimihinkään. Vaaleaturkkinen sotur katseli hetken ympärilleen, ja yritteli muistaa Jaguaaripentua, mistä tämä piti ja miten käyttäytyi yleensä. Pienikokoinen pentu liikkui yleensä vain Ruostepuron lähettyvillä, ja kun soturi oikein pinnisteli, hän muisti (tai ehkä vain arvelikinn) että pentu pelkäsi pimeää. Kolli juoksi kivusta välittämättä järveen päin, ja vilkuili koko ajan ympärilleen. Korvat keskittyivät jokaiseen pieneenkin ääneen, mutta kaikki oli turhaa.
Tummat vedenaallot koskettelivat pehmeästi valkoisia tassuja, ja tuuli puhalsi päin väsyneitä kasvoja. Soturin oli jälleen tyydyttävä tulokseen "eimitään", ja tämä laski hieman kasvojaan. Kuunhuippu oli jo aikaa sitten mennyt, ja väsymys alkoi vallata tajun. Aistit sumentuivat ja lihakset valittivat väsymyksestä, keuhkoja poltteli kivusta.
- Palaa leiriin, matala ääni lausui takaa, eikä Kultamyrskyn tarvinnut edes kääntyä tunnistaakseen puhujan. Vaaleaturkkinen nuorukainen pudisteli raivokkaasti päätään, ja astui hieman syvemmälle veteen.
"Mikään ei herätä niin hyvin kuin kylmä vesi", kolli toisteli itselleen ja pakotti itseään astumaan yhä syvemmälle tummaan nesteeseen, kunnes vedenpinnan yläpuolella näkyi enään kasvot.
- Kultamyrsky, se oli käsky. Ei touhusi auta mitään. Olet liian väsynyt, etkä auttamaan Jaguaaripentua yhtään. Huolestutat vain muita, varapäällikkö maukui kylmästi ja seurasi soturia tarkasti katseellaan. Kultamyrsky huokaisi pettymyksestä ja tassutteli raivoissaan Kastanjahännän ohi, tönäissen tämän melkein kumoon. Varapäällikkö siristi silmiään, nuorempi soturi pysähtyi paikoilleen.
- Minussa on vielä voimia jäljellä. Älä aliarvioi minua, vaaleaturkkinen sihahti takaisin ja kääntyi aavistuksen verran. Kastanjahäntä paljasti hampaansa ja päästi suustaan sihinää, joka kuului pitkälle. Jopa pentukin tietäisi, ettei häntä kannattaisi suututtaa.
- Minä olen varapäällikkö, ja annoin sinulle käskyn! Muistaakseni myös Sinisiipi käski sinun pysyä leirin sisällä, mutta olet yhtä tottelematon kuin hiirenaivoinen pentu! ruskeahko kolli murisi vihaisesti, ja vaaleaturkkinen paljasti pitkät kyntensä. - Kuinka monta kertaa olet aiheuttanut Tuuliklaanille huolenaiheita? Sinun takiasi valkoyskä tarttuu muihin, sinun takiasi Jadetassu tulee soturiksi myöhemmin kuin muut oppilaat, sinun takiasi Sinisiivellä on enemmän töitä, sinun... nuorukainen ei antanut varapäällikön jatkaa, vaan kaatoi tämän kumoon ulvoen raivosta. Kastanjahäntä ehti kuitenkin osua kollia kasvoihin, ja Kultamyrsky joutui perääntymään kivusta. Punaiset viivat olivat peittää koko silmät kun kolli hyökkäsi uudestaan varapäälliköä päin.
- Olet vain ketunläjä tuon itsepäisyyden takia, vanhempi soturi sihisi ja viilsi Kultamyrskyä jo kynsillään kasvoihin. Soturi ulvahti kivusta ja kavahti hieman taaksepäin, hyökkäen siinä samassa takaisin.

Taivaalla näkyi hetken ajan kirkas viivainen kuvio, jonka vaaleaturkkinen tunnisti salamaksi. Hän makasi liikkumatta rannassa, vesi nuoli laiskasti hänen turkkiaan. Kastanjahäntä istui vieressä, ja nuoleskeli keskittyneesti haavojaan. Kultamyrsky taas ei välittänyt verenhukasta ollenkaan, ja tuijotti pitkään varapäällikön ruskeaa selkää.
- Tasoissa? nuorukainen kähisi irvistellen ja sulki silmänsä odottaen vastausta. Vanhempi soturi säpsähti hiljaisuuden rikkoutuessa, ja nyökkäsi aavistuksen verran. Haavoja kirveli epämukavasti kylmän veden aiheuttamana, mutta vaaleaturkkinen vain puristeli hampaitaan yhteen. Kastanjahäntä tuijotti hetken eteensä, ja katsoi olkansa yli nuorempaa kissaa.
- Palataan leiriin, aurinko nousee varmasti pian. Meidän on jatkettava huomen.. siis tänään etsintöjä. Kultamyrsky nyökkäsi nopeasti ja naurahti hieman kissojen kävelemässä leiriin päin. Ruskea kolli heitti tähän kysyvän katseen, ja vaaleaturkkinen naurahti jälleen.
- Ajattelin vain, kuinka hiirenaivo meidän varapäällikkö onkaan, nuorukainen kertoi rehellisesti ja nähdessään ystävänsä yllättyneen ilmeen repesi taas nauruun. Kastanjahäntä tönäisi nuorempaa soturia leikkisästi kylkeen, mutta hymy tarttui häneenkin.
Leiriin saapuessa kollit astelivat suoraan soturipesään, mutta varapäällikkö tönäisi jo kääriytyneen mukavaan asentoon sammalpedillä Kultasmyrskyn päälaellaan. Vaaleaturkkinen aukaisi väsyneesti silmänsä ja katsoi väsyneesti Kastanjahäntää. Vanhempi kissa viittoi hännällään parantajapesää, ja soturi katsoi tähän suuntaan. Siniharmaa pitkä häntä katosi pesän pimeyteen, ja Kultamyrsky pudisteli raivoissaan päätään.
- Kyllä, varapäällikkö murahti ja alkoi töniä vaaleaturkkista pois. Nuorukainen voihkaisi kivusta kun häntä tönäistiin suoraan haavaan, ja vilkaisi nopeasti ympärilleen. Lovikorva kääntyi mukavampaan asentoon, Mutakynsi murahti jotain unessaan.
- Jos et nyt mene, niin tönin sinut sinne itse, ruskea kolli irvisti ja tarkkaili Kultamyrskyn ilmettä huvittuneena. Vaaleaturkkisen ilme muuttui surulliseksi, siitä avuttomaksi, ja tämä nyökkäsi nielaisten. Hiljaisesti astuen pois pesästä, kolli vilkaisi vielä taakseen. Soturipesästä hän erotti ystävänsä katseen, ja tiesi ettei pakotietä löytyisi.
"Kostan", vaaleaturkkinen lähetti ajatuksissaan tyytyväiselle kollille ja pysähtyi hetkeksi parantajapesän eteen. Nuorukainen yritti selventää ajatuksiaan ja kertoi itsestään mahdollisimman rennosti ja hiljaisesti.

Kultamyrsky seurasi lumoutuneena katseellaan, kun tuuliklaanin parantaja astui pesästään, ja heitti kollin pelokkaan katseen. Kolli nielaisi ja raapi hermostuneena kynsillään maata. Mitä hänen pitäisi sanoa tässä tilanteessa? "Anteeksi Sinisiipi, voisitko tarkistaa haavani?!"
"Kastanjahäntä.. ketunläjä!" nuorukainen pudisti päätään ja kuunteli hetken sateen ropinaa.
- Voisitko tarkistaa haavani? Yskä jatkuu edelleen, vaaleaturkkinen mumisi ja painoi silmänsä tiukasti kiinni, odottaen kylmää ei-vastausta. Sinisiipi tuijotti hetken nuorta soturia ja nyökkäsi aavistuksen verran. Naaras viittoi häntä perässään, ja he astuiva pimeään pesään. Maa oli täälläkin kostea, eikä pesä tuoksunut lainkaan yrteiltä. Siniharmaa naaras ilmestyi pian takaisin ja painoi jo hämähäkinseittiä hänen haavoilleen, mutta soturi näki vain tämän vihertävän katseen.
- Sinisiipi? vaaleaturkkinen kysyi rikkoen epämiellyttävän hiljaisuuden, ja tunsi kuinka parantaja säpsähti pienesti. Kuonollaan soturi kosketti hellästi naarasta otsaan, ja hengitti tuttua tuoksua keuhkoihinsa. Suuret, vihreät silmät nousivat hitaasti ja kohtasivat kollin merinpihkan väriset silmät. Nuorukainen kasvot olivat päättäväiset, hän ei lainkaan näyttänyt tavalliselta hymyilevältä itseltään. Ensimmäisen kerran elämässään soturi pyysi tähtiklaanilta kannustusta ja rohkeutta sanoihinsa.
- Pelottaako sinua koko olemasoloni, vai se, että rakastan sinua enemmän kuin ketään muuta maailmassa?

Huono.
Vastaus:Todella hyvä ja pitkä tarina! c: 30 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: viimatassu
Kotisivut: http://tuuliklaani/
16.11.2013 19:26
kuu loisti taivaalta ja sai turkkini hohtamaan. olin iloinen siitä että synnyin tuuliklaaniin enkä minnekkään muualle. haukottelin ja aioin mennä pesään nukkumaan. tiesin että myrskyklaani,jokiklaani ja varjoklaani olivat keskellä tulipalon jälkiä.muut oppilaat olivat menneet nukkumaan.menin itsekkin ennen kuin nukahdan pystöön.
Vastaus:Ei kelpaa tarinaksi, aivan liian lyhyt.

~Varpu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vasentassu, Tuuliklaani
16.11.2013 19:17
Prologi

Kylmä viima tuuletti nummien keskellä sijaitsevaa, pienehköä aukiota jonka reunoilla oli pari puskaa. Aukiolla istuskeli kissoja, joista jokainen touhusi omia hommiaan. Puskien joukkoon rakennettuja pesiä oli vain pari, ja niidenkin sisällä lepäsivät pelkästään pienet pennut, pentujen emot ja vanhat kissat. Kaikki muut olivat taivasalla, kylmässä ulkoilmassa. Leiriin saapui kolmen kissan joukko, joista kaksi kantoi suussaan riistaa, toisella oli jänis ja toisella kaksi lintua. Kaksi kissaa kulkivat hieman pelokkaina suuren ja vahvan tummanharmaan kollin perässä, ja yrittivät tehdä kaiken virheittä, jotta eivät joutuisi kuulemaan mitä kolli tällä kertaa huutaisi. Aukiolla maanneet kissat väistyivät myös tuon suuren kissan tieltä peloissaan. Kaksi vaaleaa nuorta naarasta käpertyi aukion nurkkaan ja kuiskuttelivat toisilleen.
”Siinä se mielipuoli taas menee”, toinen supitti.
”Toivottavasti jättää meidät rauhaan”, toinen ärähti. ”Miksei Seittitähti ole jo potkaissut häntä pois klaanista? Toki hän on voimakas, mutta ihan sekaisin.” Naaras pyöritti käpäläänsä korvansa vierellä ja varoi tekemästä silmäkontaktia suuren kissan kanssa.
Tummanharmaa kolli virnisti paljastaen omituiset, terävät hampaansa ja asteli yhden puskapesän sisälle. Osa emoista ja pennuista vingahtivat peloissaan ja häipyivät pesästä, mutta yksi harmaanruskea pentu ja vaaleanruskea emo jäivät pesään. Vaaleanruskea naaras lepäsi heikkona lähellä pesän seinää ja nuoli jatkuvasti märkää sammalta. Hän avasi hieman silmiään nähdäkseen suuren kollin ja sulki ne sitten taas. Harmaanruskea kollipentu katsoi suurta kissaa hieman pelokkaasti mutta pysyi paikoillaan.
”Hei pentuseni”, tummanharmaa kissa mourusi matalalla äänellään ja hymyili leveästi. ”Oletko valmis lähtemään leirin ulkopuolelle metsästämään?”
”Hän on liian nuori siihen”, vaaleanruskea emo ähkäisi käheästi. ”Älä vie häntä, Kiilahammas.”
”Hiljaa!” Kiilahampaaksi kutsuttu kolli ärähti ja paljasti jälleen terävät, valkeat hampaansa. ”No, mennäänkö pikkuinen?”
Harmaanruskea pentu luimisti korviaan hieman. ”Tahdon olla emon kanssa.”
”Mutta emosi on tyhmä ja heikko, sinä olet älykäs ja voimakas kuten minä. Ja minä olen sinun isäsi, tule minun mukaani. Et ole emosi kaltainen.”
”Mutta kun...” pentu mumisi. ”En minä tahdo olla sinun kaltaisesi. Sinä olet paha.”
Kiilahampaan turkki pongahti pystyyn ja tuo paljasti pitkät, kaarevat kyntensä. ”Miten niin?! Olen ollut hyvä kaiken aikaa! Kuka sinulle tuollaista moskaa syötti? Emosiko?” Suuri kolli mulkoili kumppaniaan murhaavasti.
Laiha pentu tarrasi peloissaan kiinni takkuisesta hännästään. ”Ei emo, vaan Kauraviiksi.”
”Kauraviiksi!” kolli murisi. ”Minähän sanoin monen monta kertaa niille vanhuksille että pitäisivät suuret kuononsa tukossa! Senkin lannansyöjät!”
Pentu kyyristyi pieneksi palleroksi ja vipelsi hädissään emonsa suojaan. Kiilahammas rähisi vihasta ja tuon siniset silmät loimusivat.
”Minä en ole paha! En ole hullukaan! Mitä haaskoja te kaikki olette!” kolli huusi niin kovaan ääneen, että varmasti koko aukion kissat kuulivat. Hän kääntyi hullunkiilto silmissään pennun ja heikon naaraan puoleen. ”Tule tänne pentuseni. Lähdetään pois tämän raatoporukan luota. Tehdään oma klaani villissä luonnossa!”
Harmaanruskea kollipentu asteli varovasti isäänsä kohden. ”Minä tykkään Tuuliklaanista, tahdon pysyä täällä emon kanssa. Lähde sinä yksin jos niin kovasti tahdot.”
”Minä en lähde minnekään ilman sinua”, Kiilahammas sähisi sylki lentäen. ”Seuraajani. Meistä tulee kaikkien klaanien painajaisia! Kaikki polvistuvat meille! Tule nyt mukaan, pikkuinen. Lupaan, että kaikki menee hyvin.”
Pennun kastanjanruskeista silmistä kuvastui pelko, mutta tuo yritti peittää sen. ”En minä tahdo lähteä. Enkä minä halua tulla sinunlaiseksesi! Kauraviiksi kertoi niin monta tarinaa siitä kuinka kerran eräs oppilas kuoli mysteerisesti sinun partiossasi, mutta sanoit että et ollut tappanut sitä kissaa, vaikka kaikki uskoivat niin. Ei ollut vain tarpeeksi todisteita! En minä tahdo olla murhaaja!”
Kiilahammas kallisti päätään tyhjä katse silmissään, mutta tuon ilme vaihtui silmänräpäyksessä raivoisaksi ja palavaksi. ”Olenko minä mielestäsi mielipuoli... olenko minä murhaaja?”
Pentu sulki äkkiä suunsa, kun tajusi sanoneensa liikaa. Tuo käpertyi takkuisen häntänsä suojaan ja nyyhki hiljaa. ”En minä tarkoittanut sitä, isä... Anna anteeksi...”
”Minä en anna sinulle enää koskaan anteeksi!” tummanharmaa kissa ärisi. ”Luulin sinua vahvaksi ja rohkeaksi, mutta oletkin samanlainen heikko ruho kuten emosi ja siskosi.” Ennen kuin pieni pentu ehti enää sanoa mitään, suuri kolli heittäytyi kohti tuota tappavan terävät hampaat esillä valmiina katkaisemaan pennulta niskat. Mutta hän ei ehtinyt edes hipaista pennun liukasta turkkia. Valkeat hampaat iskeytyivät väliin heittäytyneen vaaleanruskean naaraan otsaan. Naaras kiljaisi kivusta, mutta ei kaatunut maahan vaan jäi seisomaan jaloilleen hytisten. Kiilahammas perääntyi yhden askeleen ja hymyili murhanhimoisesti.
”Älä koskaan mene minun ja uhrini väliin, kuulitko!” hän naukui ja upotti hampaansa naaraan niskaan. Heikko kissa ei päässyt tuon otteesta, vaan kolli puraisi uskomattoman vahvoilla leuoillaan. Vaaleanruskea naaras lopetti hytinän ja putosi maahan kuolleena, ruskeat silmät tuijottaen lasittuneesti tyhjyyteen. Tämän pentu päästi kauhistuneen vinkaisun ja juoksi isänsä jalkojen välistä ulos aukiolle. Kiilahammas ei välittänyt tästä vaan puristi kynsillään kuolleen kumppaninsa poskea. ”Enää et ole tielläni, senkin heikko ketunmaksa.” Hän nuolaisi tuon veristä kuonoa ja asteli raskaasti ulos.
Juuri työntäessään päänsä puskan ruskaisten lehtien peitosta kaksi kissaa hyppäsi hänen päälleen ja painoi kollin maahan. Kiilahammas ärisi ja huitoi leijuvan hiekan sokeuttamana käpälillään ympäriinsä, mutta hänen jaloistaan tartuttiin kiinni niin, ettei hän päässyt liikkumaan. Kun suuri kissa vihdoin pystyi taas avaamaan silmänsä, hänen edessään istui tummanharmaa raidallinen kolli kuono pystyssä ja hampaat paljastettuina.
”Seittitähti”, Kiilahammas maukui ja irvisti. ”Onpas huvittavaa, kuinka istut siinä edessäni niin uljaasti, vaikka voisin saman tien repiä sinulta vatsan auki.”
Seittitähti räpäytti silmiään tyhjästi. ”Mutta et tee niin. Et voi liikkua.”
Tummanharmaa kolli murisi hiljaa ja huomasi jonkin harmaanruskean Seittitähden takana. ”Sinä!” hän ärähti. ”Senkin petturi, tule isin luo niin kynsin sinut kuoliaaksi!”
Pentu perääntyi turkkiaan pörhistäen muiden kissojen sekaan.
”Kiilahammas”, Seittitähti lausui vakavasti. ”Näemmä minun olisi pitänyt karkottaa sinut jo aikoja sitten, mutta olit liian vahva soturi hukattavasti. Siitä huolimatta en enää suvaitse käytöstäsi, en nyt varsinkaan kun tapoit oman kumppanisi!”
Kissojen joukosta kuului hälinää ja vihaisia ääniä ”boo!” huutojen kera.
Maahan painettu soturi nuolaisi huuliaan ja tunsi hien putoavan kuonoltaan. ”Hän oli todellakin raivostuttava kissa, mitätön ötökkä. Kuten oli myös Kiirunapentu, ah, kuinka se tuntuikin hyvältä heittää se vammainen pentu järveen!”
Kissat henkäisivät kauhuissaan.
Seittitähti huokaisi surullisesti. ”Se siis ei ollutkaan mäyrä, joka hänet vei. Kukaan ei tahdo nähdä sinua enää, Kiilahammas. Mitäköhän minä sinulle tekisin?”
”Ei ole minun päänsärkyni”, tummanharmaa, suuri kissa rähisi.
”Oi, juuri sinun päänsärkysi se onkin”, Seittitähti murahti. ”Me voisimmekin tässä saman tien tappaa sinut. Sitäkö tahdot?”
”Mikäs siinä”, Kiilahammas tuhahti. ”Ette te kuitenkaan onnistu siinä.”
”Emmekä me alennu sille tasolle, kuten sinä olet jo tehnyt. Häivy täältä, älä koskaan tule takaisin! Sotureillani on lupa tappaa sinut, jos edes viiksesi ovat Tuuliklaanin reviirillä, ja minä tarkoitan sitä”, päällikkö painotti viimeisiä sanoja.
Kissat päästivät irti Kiilahampaasta, ja koko klaani perääntyi uskoen että vahva kolli poraisi hampaansa Seittitähden kurkkuun. Mutta niin hän ei tehnyt. Kiilahammas vilkaisi vielä kerran pentuaan, joka hytisi kissojen suojassa. Hän viskoi häntäänsä puolelta toiselle ja lopulta säntäsi ulos leiristä jättäen pölypilvet peräänsä.
Tuon pieni pentu katsoi silmät kosteina, kuinka vaaleanruskeaa kuningatarta raahattiin leirin keskelle. Kolli kipitti emonsa luo ja upotti kyyneleistä märät kasvonsa pehmeään turkkiin.
”Kehäkukkaturkki ei ollut kelvoton, vaikka sairastikin vakavaa tautia”, Seittitähti selosti kaikuvasti. ”Hän oli urhea kissa, joka antoi elämänsä jotta voisi pelastaa pentunsa. Klaani jää kaipaamaan häntä.”
Pieni kollipentu kiipesi varovasti emonsa vatsan päälle ja jäi siihen makaamaan auringonlaskuun asti. Tuo ei kuitenkaan nukahtanut kertaakaan, vaan yritti miettiä kaikkea sitä aikaa, jolloin oli nähnyt emonsa hymyilevän.
”Seittitähti”, pentu kuuli jonkun iltapartiosta tulleen kollin maukuvan, kun taivas alkoi jo tummeta. Koska ympärillä haisi lievästi veri, ei suinkaan Kehäkukkaturkin niskasta valuva veri, pentu uskalsi avata silmänsä. Se oli suuri erhe, sillä juuri silloin kolli näki jotain, jota kammottavampaa hän ei ollut koskaan ennen nähnyt.
Kolme partiokissaa ja Seittitähti olivat kerääntyneet revityn ruumiin ympärille. Sen vatsa oli auki, pää halki, vasen etujalka puuttui kokonaan. Näytti siltä, kuin jokin olisi hieman maistellut sitä, mutta oli sitten päättänyt sen maistuvan pahalta ja jättänyt sikseen. Pentu kauhuissaan tunnisti revityn ruumiin kuuluvan Kiilahampaalle.
”Löysimme hänet tällaisena läheltä Myrskyklaanin rajaa”, yksi partiokissa kertoi. ”Oli varmaan suuntaamassa Myrskyklaaniin, mutta joku tai jokin oli pysäyttänyt hänet.”
”Voisiko se olla Liekkisivallus? Hänhän on tehnyt tällaista, ja varmasti punoo kostoa klaanillemme”, Seittitähti mietti.
”Ei se ollut hän”, musta partiokissa mumisi. ”Löysimme ruumiin luota oudon eläimen hajua, jota emme olleet koskaan ennen haistaneet. Ei yhdenkään kissan hajua, ellei Liekkisivallus sitten tappanut häntä ensin ja antanut jonkin toisen eläimen syödä.”
Pentu ei kestänyt kuunnella enempää, vaan säntäsi hysteerisenä pentutarhaan. Se kipitti yhden nukkuvan emon viereen ja yritti saada kaikki pahat asiat pois mielestään.
Kaikki ne pahat asiat, jota Kiilahammas oli yrittänyt hänelle opettaa. Sekä kaikki ne pahat asiat, jota sinä päivänä oli tapahtunut. Pentu itki itsensä uneen.
Ja jokin toinen heräsi. Se avasi uudelleen kastanjanruskeat silmät ja katseli ympärilleen. Kylmä vilunväre kulki pitkin sen turkkia. Hän oli odottanut niin pitkään... ja nyt hän vihdoinkin näki, miltä maailma näytti. Ainoa asia, joka viehätti häntä, oli taivas ja sen tähdet. Hän murahti ja kompuroi valkoisen kuningattaren kyljestä ulos aukiolle. Hän käpertyi pentutarhan viereen ja hymyili hieman.
>Tästä se elämä sitten alkaa.<

Vastaus:Nyyh. Ihana, mutta kauhean surullinen tarina. ;__; 30 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salamapentu, erakko
16.11.2013 17:34
Pari kuuta myöhemmin...

Vilkuilin ympärilleni, ja yritin haistaa riistan hajun, riistan tutun hajun. En haistanut muuta kuin mäyrän ja kissan hajun. #kissa?# ajattelin nopeasti, ja nuuhkaisin ilmaa kunnolla. Silmät suurina, turkki veren peitossa yritin haistaa jiiri sen kissan hajun, joka oli tulvahtanut kuonooni.
"Kissa se on" kähisin ja siristin silmiäni. En nähnyt mitään, vain muutamia pensaita ja puita. Tiesin olevani jossain, mutta en tiennyt missä. Klaanien reviireiltä ei ainakaan näyttäneet mitkään. Kuulin rasahduksen, ja sain ilkeän ajatuksen. Keinon, jolla pystyisin huijaamaan kissan "puolelleni", ja lopulta pettää hänet: esittää viatonta kissimirriä!
"K-kuka olet?" takaani kuului sähähdys, ja tiesin siellä olevan juuri Se haistamani kissa. Osasin kyllä esittää kilttiä kissaa, mutten kauaa. Halusin vain repiä kaikki kissat, jotka tulevat eteeni, pieniksi suikaleiksi. Ja syödä lihan, ja juoda veret.
"Ai hei, olen Salama, kuka sinä itse olet?" käännähdin, ja sähisin. En halunnut enkä jaksanut toteuttaa "kilttinä ollaan" suunnitelmaani vaan repiä kissa ja tappaa hänet heti siltä seisomalta!
"Olen Tilli, ja kohteliaisuutta hieman" Tilli sähähti takaisin pahaa aavistamatta. Kolli oli hieman epävarma nähtyään turkkini salamat, koska ne olivat niin keltaisen sävyiset ja omituiset.
"Ai haluat taistella? Jos olet sitä mieltä, voin tältä seisomalta katkoa jalkasi tai raapia silmäsi, kumpi?" murahdin jo hieman voitonriemua äänessäni, ja tuijotin uhkaavasti Tilliä jonka ilmeestä näki rohkeuden vaikka varmasti ajattelikin minun olleen paljon vahvempi kuin kolli itse. Tai en tiennyt sitä, näytin ehkä niin pentumaiselta.
"No katsotaan vaikka ne jalat ensin" nauroin. Silmistäni näki nyt vasta, että olin tosissani. Olin suuttunut, ja nälissäni. Mikään ei mielestäni ollut parempaa kuin tuore kissan liha. Toisena oli tietysti rotat ja hiiret.
"ööö... No... V-voisimmekin jättää tämän väliin?" Tilli alkoi epäröidä, ja perääntyi askeleen lähemmäs kuolemaa.
"Älä ole epäkohtelias, syömme tänään juhla ateriaa" ulvahdin ja huitaisin pienellä tassullani kynnet esillä Tillin kuonoa, lujaa että tämä ehti vain tajuta mikä sitä osui, ennen kuin oli maassa.
"Mikä jalka ensin, etujalat vai takajalat?" sähisin ja raapaisin kollin lapaa niin että tämä rääkäisi kivusta. Ja lujaa.
"E-ei... Lopeta veti!" Tilli rääkäisi jo toisen kerran, pelon vallassa ja yritti sätkiä otteestani irti kaikin voimiensa.
"Loppusi on koittanut" naukaisin kuulumattomasti ja puraisin Tillin takajalkaa lujaa, että Se varmasti murtuisi. Halusin tuntea, kuinka luut menisivät sijoiltaan tai murtuisivat, niin ettei niitä vammoja enään voisi korjata. Tilli rääkkyi kivusta, kun kynsin ja hampain tartuin kiinni etutassuun ja puraisin.
"Tämäpä onkin vaikeaa" murahdin ja puraisin uudemman kerran, ja kuulin rasahduksen jonka jälkeen Tilli valahti velttona maahan. Veri valuen murtuneesta etujalastaan.
"Minä jättäisin sinut nyt kai siihen, ensin minun pitää vain sokeuttaa molemmat silmäsi"
"Ei..." Tilli vaikeroi vastaan, kun kynnet esillä oleva tassuni lähestyi hitaasti kohti kollin naamaa, silmiä. Raapaisin hitaasti ja heiveröisesti aluksi, mutta toinen kerta oli jo pahempi. Ilmassa kaikui Tillin viimeinen valitus, jonka jälkeen tänä tuli sokeaksi ja kuoli kivun saattelemana. Häntä nytkähti kerran, jonka jälkeen vain kuollut karvakasa jäi jäljelle.
"Muistan ensimmäisen tappamani kissan, tämä oli kovempi tapaus" sylkäisin ja pudistin päätäni muka toivottomana. Olin juuri tappanut kissan, ja olin ylpeä itsestäni. Nousin takajaloilleni, yritin saada kuononi ensin taivaisiin ja sitten ilmassa kajahti ulvaisuni, kissamainen ulvaisu. Merkiksi juuri tappamastani kissasta. En aikonut päästää ketään kissaa elävänä luotani pois, en varsinkaan klaanikissaa!

Vastaus:O.o 15Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sammalpentu, Tuuliklaani
16.11.2013 17:12
Tuuli ulvoi Tuuliklaanin reviirillä ja taivas oli synkkä.
"On tulossa paha myrsky" kuulin emoni Ratomohännän kuiskaavan Ruostepurolle. Emo kurkisti ulos pentutarhasta leirin hälinään.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikokoukseen!" Seittitähti kutsui.
"Sinä voit mennä, katson Pihlajapennun, Takiaispennun ja Sammalpennun perään muiden lisäksi" Ruostepuro maukui ystävällisesti.
"Kiitos" Emoni vastasi ja nelisti ulos pentutarhasta muiden luo. Taivas tummeni tummenemistaan ja tuuli yltyi. Ruostepuro tarttui niskanahkaani ja siirsi minut pois pentutarhan suuaukolta. Naukaisin pelokkaana ja kipitin sisarusteni luo.
"Tulee kuulemma myrsky" tokaisin.
"Mikä on myrsky?"Pihlajapentu kysyi.
"Kun tuulee kovaa ja sataa tai ukkostaa niin sitä kutsutaan myrskyksi" Saarnijalka kertoi pentutarhan toiselta puolelta. Siskoni naukaisi hätääntyneenä ja värisi pelosta.
"Myrskyä ei tarvitse pelätä" Ruostepuro täsmensi. Hyppäsin leikkisästi Takiaispennun kimppuun. Veljeni työnsi minut pois päältään ja tuhahti:
"Lopeta." Emo palasi tarhaan huolestunut ilme kasvoillaan.
"No?" Saarnijalka kysyi.
"Seittitähti vain varoitti kaikkia myrskystä ja pari soturia ja oppilasta lähti vielä metsästämään, sillä Sinisiipi uskoo myrskyn olevan harvinaisen pitkä ja sisukas." Emo vastasi ja tallusteli luoksemme.
"Toivottavasti Sinisiipi on väärässä" Valkohäntä ilmoitti. Käperryin emoni viereen ja aloin nukkumaan.

Heräsin kun joku tarttui niskanahastani. Ympärilläni oli sekosorto. Pentutarhan katto oli sortunut myrskyn takia ja sade rummutti maata. Tuuli piiskasi ilkeästi vasten kasvoja. Saarnijalka nelisti luoksemme ja sanoi:
"Saamme mennä sotureiden pesään, sillä se on ainoa paikka jossa on pennuille ja meille tilaa." Vinhapuro ja Lovikorva nappasivat sisarukseni ja veivät heidät sotureiden pesään. Emo nelisti minä tiukassa otteessaan perässä. Sotureiden pesä oli suojaisa ja lämmin. Kaikki kissat kerääntyivät omiin pesiinsä ja tuoresaaliskasa siirrettiin klaaninvanhimpien pesän luo suojaan. Myrsky ylty ja yltyi. Pihlajapennun silmät olivat kauhun sumentamat.
"Pentutarha ei onneksi vahingoiittunut hirveästi" kuulin emoni sanovan Valkohännälle ja Ketunleipäjalalle. Kipitin muiden pentujen luo.
"Tämä on ensimmäinen myrskyni" Peurapentu selosti.
"Niin minunkin" maukaisin ja istahdin Takiaispennun viereen.
"Vihaan myrskyjä jos ne ovat tälläisiä!" Pihlajapentu huudahti. Emo Ratamohäntä tuli luoksemme ja ilmoitti olevan pentujen nukkumaaika. Käperryin sisarusteni ja emoni viereen nukkumaan.
Vastaus:10Kp:tä, ja pahoitteluni tarinan skippaamisesta;D

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
16.11.2013 16:08
Tunturituuli vavahti veljensä kosketuksesta. Kolli katsoi Tiirajuovaa silmiin pitkän aikaa. Soturin silmän päältä menevä syvä haava vuoti vielä. Hän haistoi hiljalleen vahvistuvan Varjoklaanin partion hajun. Tiirajuova tuijotti häntä puoliksi pelokkaasti, puoliksi jopa surullisesti.
"Mene, älä aseta itseäsi vaaraan jäämällä", Tunturituuli ynähti. Partion haju voimistui. Tiirajuova katosi pensaikkoon.
"Tunturituuli! Mitä on tapahtunut?" Kuului. Pihlajakynnen ääni. Tunturituuli ryhdistäytyi ja kääntyi kohti partiota.
"Pääsi kettu iskemään, ei sen kummempaa", hän murahti. Pihalajakynsi naurahti.
"Vanha kunnon pässinpää. Tuo haava joka kulkee silmäsi päältä on aikas pahan näköinen", soturi maukui. Tunturituuli yritti vaikuttaa entiseltä itseltään ja kohautti leveitä lapojaan.
"Mikäs tässä. Palaan leiriin", hän urahti ja harppoi partion ohi kohti Varjoklaanin leiriä. Leirin suuaukolla hän pysähtyi. Usvatassu loikki häntä vastaan.
"Hei Tunturituuli! Mitä kävi?" Oppilas kysyi huolestuneesti. Tunturituuli yritti kasata ajatuksensa.
"Ei mitään erikoista. Käväisen parantajan pesällä", hän maukui vaimeasti. Usvatassu näytti häkeltyvän ponnettomasti vastauksesta.
"Onko joki vinossa?" Naaras tivasi. Tunturituuli pudisti päätään ja laahusti aukion halki. Pyynsulka järjesteli yrttejään parantajan pesässä.
"Tunturituuli! Mikä tuon teki. Kettuko?" Parantaja huudahti. Tunturituuli tuijotti tassujaan.
"Kutakuinkin", hän vastasi sivuuttaen totuuden Hunterista. Pyynsulka kallisti päätään muttei kysellyt enää. Parantaja asetti vuotavan haavan päälle kehäkukkaa mehulla kastettua hämähäkin seittiä. Tunturituuli pystyi näkemään vain toisella silmällään, kun toinen oli kiinni ja hämähäkinverkon alla.
"Jää tänne, kunnes haava on parempi", Pyynsulka maukui. Tunturituuli pudisti päätään.
"En. Se on vain haava, enkä anna sen haitata elämääni", hän murahti, vaikka kollin särkevät jäsenet huusivat lepoa.
"Se haittaa yhä enemmän, jos et anna sen parantua. Tuolla on sinulle vapaa paikka", Pyynsulka määräsi ja huiskaisi hännällään kohti varjoisaa sammalpetiä. Tunturituuli uikahti hiirenhiljaa ja vääntäytyi sammalalustalle ja lysähti siihen. Viimeaikaiset tapahtumat vyöryivät kollin mieleen. Jokin oli poissa hänestä. Jokin vaisto. Tunturituuli huokaisi väsyneesti ja sulki silmänsä.

"Tunturituuli!" Kuului Usvatassun kuiskaus Tunturituulen korvaan, ja kolli avasi silmänsä. Oppilas seisoi hänen edessään suussaan orava.
"Ajattelin että haluat jotain syötävää", naaras maukui ja laski elikon Tunturituulen eteen.
"Kiitos, Usvatassu", Tunturituuli urahti ja vääntäytyi pystyyn. Hänestä tuntui jo hieman paremmalta.
"Milloin voit taas metsästää?" Usvatassu kysyi.
"Haava on tänään jo parempi. Arvelen, että hän pääsee täältä huomenna", Pyynsulka huikkasi.
"Kuule Tunturituuli. Näytit ihan puolikuolleelta kun tulit leiriin. Kävikö Kuulammella jotain?" Usvatassu kysyi ja madalsi ääntään. Tunturituuli räpäytti silmäänsä ja laski katseensa tassuihinsa.
"Haluan nähdä veljeni", soturi mumisi.
"Veljesi? Onko sinulla veli? Missä?" Usvatassu maukui uteliaana.
"Tiirajuova. Tuuliklaanissa", Tunturituuli vastasi.
"Ethän sinä voi noin vain marssia sinne!" Usvatassu huomautti.
"Ehken. Haluan pyytää anteeksi", Tunturituuli kuiskasi. Usvatassu kallisti päätään.
"Tulen mukaasi. Et tuossa kunnossa talsi kovin kauas yksin", oppilas maukui lempeästi. Tunturituuli loi naaraaseen terävän katseen ja huitaisi tätä leikkisästi.
"Hyvä on", hän myöntyi. Usvatassu melkein kiljahti innoissaan.
"Milloin lähdemme?" Hän kysyi.
"Niin minne?" Kysyi Pyynsulka. Tunturituuli vilkaisi parantajaa.
"Usvatassu ehdotti, että lähtisin hänen kanssaan nyt illalla tarkistamaan rajat ja testaamaans silmän toimivuutta. Jos haava repeää, palaamme takaisin", kolli maukui hieman sivuun oikeasta asiasta. Pyynsulka ilme lientyi.
"Hyvä ajatus, Isvatassu. Poistan hämähäkinseitit", parantaja maukui ja irrotti varovasti seitit Tunturituulen silmän päältä.
"Olkaa varovaisia. Usvatassu, ota mestarisi mukaan. Pihlajakynsi voi matkalla suorittaa harjoituksia. Luulen että Yösiipi ei päästä teitä muuten", Pyynsulka naurahti. Tunturituuli kompuroi pystyyn. Oli hieman kivuliasta avata ja sulkea silmää, mutta näissä ei hänen onnekseen ollut vikaa. Hän seurasi hieman horjuen Usvatassua pimenevään leiriin. Usvatassu tassutti suoraan Pihlajakynnen luo.
"Vai että sillä tavalla. Ilomielin minä tulen. Tunturituuli sinä se et koskaan luovuta", Kolli maukui. Tunturituuli värähti kiusaantuneena. Miten Pihalajakynsi saataisiin pois siksi aikaa?
Joukko lähti leiristä hidastaneet hieman tahtiaan Tunturituulen takia. Pian he saapuivat metsän reunaan.
"Mitä jos hajaannuksen metsästämään hetkeksi? Tavattaisiin tässä hetken kuluttua?" Pihlajakynsi ehdotti. Usvatassu vilkaisi merkitsevästi Tunturituulta ka nyökkäsi. He olivat lähteinään metsästämään, mutta kun. Pihlajakynsi oli kuulon -ja näköetäisyyden päässä, he hiipivät takaisin. Tunturituuli horjahti hieman.
"Äkkiä", Isvatassu hoputti hieman hermostuneena ja työnsi Tunturituulta hellästi eteenpäin.
Vastaus:Hyvä ja pitkä tarina, 27 kp:tä. :3

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultatassu, Myrskyklaani
16.11.2013 15:00
Luku 1.

Tassuttelin mestarini Surusateen rinnalla leiriin suuri hiiri ja päästäinen suussani. Olin ylpeä saavutuksestani, koska metsäpalon jälkeen oli pulaa riistasta. Parain ystäväni Sädetassu juoksi luokseni maha heiluen.
"Oli nähtävästi hyvä metsästysretki, kun teillä on mukananne noin suuri saalis!" naaras maukui iloisena. Nyökkäsin todella ylpeästi, koska Sädetassu kehui minua.
"Metsästystaitosi ovat todella parantuneet yllättävästi." Surusade maukaisi. Nyökkäsin mestarilleni ylpeänä.
"Uskon että sinusta tulee vielä parempi metsästäjä soturina. Silloin koko klaani luottaa metsästystaitoihisi." Sädetassu maukaisi ja puski minua lapaani. Kehräsin iloisena.
"Tule Sädetassu kanssani metsälle. Mennään katsomaan missä on vielä palo. Haistoimme savua metsällä. Voin opettaa sinua metsästämään yhtä hyvin kuin minä." naukaisin ja virnistin naaraalle. Sädetassu naurahti ja juoksi perässäni metsään.
"Mennään tuonne korkealle kuusen luokse joka on melkein kokonaan palanut. Siellä voi olla riistaa piilossa." Sädetassu naukaisi ja osoitti hännällään palanutta puuta.
"Hyvä idea!" naukaisin myöntävästi ja juoksin ystäväni rinnalla puuta kohti. Kun olimme puun juurella, Sädetassu tökki minua täristen kylkeen. Katsoimme molemmat maahan.
"Verisiä kynnenjälkiä. Aivan tuoreita." naukaisin täristen. Sädetassu nyökkäsi myöntyvästi. Lähdimme jäljittämään jälkiä. Joku saattoi olla loukkaantunut!
Pian alkoi sataa melko kovaa. Menimme läheiseen luolaan piiloon. Se oli kaiketi hylätty ketun kolo. Kolo oli melko syvä. Pian kun menimme aina vain syvemmälle, haistoimme kissan ja veren sekoituksen.
"Huhuu. Onko täällä ketään?" Sädetassu huhuili luolan uumeniin. Pian kuulimme luolan perältä uneliaan murahduksen.
"Oletteko kunnossa?!" kiljaisin luolaan kun näkyviin tuli suuri luola.
"Olen minä, mutta te ette pian ole kun te kuolette!" kolli murahti. Varjoista asteli paikalle suuri kolli.
"Kuinka niin kuolemme? Onko täällä jokin vaara?" Sädetassu kysyi varuillaan. Tuijotin suurta kollia.
"Sädetassu varo, tuo kolli on se vaara!" Kiljaisin kauhuissani, kun näin kollin suuret ja terävät kynnet.
"Vai on pentu olevinaan fiksu? Mikä sinulta ensin revitään irti? Slmä, korva, häntä, vaiko kieli?" kolli kysyi ja naurahti. Sädetassu näytti kauhistuneelta, kun kolli lähestyi minua.
"Sinäkö revit Tuulenkahinan silmän irti?" sähisin kollille. Kissa nyökkäsi veri silmissään. Takaamme tuli suuri tulenlieska aalto. Emme pääsisi pakoon.
"Ja olen nimeltäni Hunter. Voitte kertoa klaanissanne kuka teki teistä sokean." Hunteriksi kutsuttu kolli naukaisi. Pelko sykki sisässäni. Ennen kuin uskalsin sanoa taikka tehdä jotain, Sädetassu hyppäsi kollia päin.
"Vai tahtoo pikku pentu pelastaa ystävänsä. No nyt saat ainakin nähdä kun ystäväsi kärsii todella kipeästi, kipeämmin kuin sinä." Hunter huusi savuiseen ilmaan. Keuhkoni täyttyivät tulen aikaan saamalla savulla. Tuijotin kollia järkyttyneenä. Mitä hän minulle tekisi? Kuolenko minä tuon luopion kynsiin?
"Toivon että katsot tarkaan pikkuinen, kun näet ystäväsi kärsivän, sinun takiasi." Hunter maukaisi, mulkaisi Sädetassua ja lähestyi minua silmät tulessa leiskuen.
"Anna minun olla rauhassa. Älä satuta itseäsi pienempää." kuiskasin ilmaan hiljaa.
"Pian pääset sinne rakkaaseen Tähtiklaaniisi." Hunter maukaisi ja hyppäsi niskaani. Yritin riuhtoa itseäni irti kollin otteesta, mutta turhaan. Olin kuin heikko pentu Hunterin rinnalla.
Hunter viskasi minut pienen lumikerroksen peittämään maahan.
"Onko pikku pentu valmis saamaan pienen rangaistuksen isompien kiusaamisesta?" Hunter hekotti. Silmiini syttyi suuri pelko.
"Ole kiltt, älä tapa minua, ole kiltti..." naukaisin kun Hunter upotti kyntensä otsaani. Hunterin kynsi upposi poskeeni. Veri tulvahti suuhuni. Kiljaisin kivusta, kun Hunter väänsi kyntensä irti poskestani.
"Sinä et saa kiduttaa parasta ystävääni senkin ruma ja julma karvapallo joka muodostuu pelkästä karvasta!" Sädetassu huusi pilkkaavasti Hunterille. Kolli murahti vihaisesti ja jatsoi raateluani aina vain kiivaammin. Silloin jokin suuri kipuaalto saapi suuhuni. Veri tulvi ulos suustani suurina vanoina.
"EI KULTATASSU! EI! MITÄ SINÄ KARVAKASA RONTTI TEIT PARHAALLE YSTÄVÄLLENI?! NYT SINÄ KUOLET!" Sädetassu sanoi ja hyppäsi Hunterin niskaan. Kolli parkaisi kivusta kun Sädetassu upotti kyntensä kollin niskaan vihaisena. Näin jonkin pienen vaalean punaisen täplän maassa.
Se oli oma kieleni! Kun yritin puhua jotain, en saanut ääntäkään kuulumaan. Katseeni alkoi sumetua. Mutta juuri viimeisillä voimillani näin, kuinka Hunter kynsi melkein puolet Sädetassun hännästä, ja repi toisen korvan irti. Menin tajuttomaan tilaan...

//Jatkoa ihan kuka vaan! Voiko Kullan tietoihin lisätä että on mykkä koska Hunter niminen luopio repi tämän kielen irti. Ja Säteelle että enää hieman yli puolikas häntä jäljellä ja enää yksi korva jäljellä.//
Vastaus:Hyvä ensitarina, toivottavasti Kulta ja Säde pelastuu Hunterin kynsistä... O.o 24 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kissanminttuturkki,tuuliklaani
16.11.2013 11:47
Katsoin myrskyklaanin reviirin puolelle.
Näin siellä liekkejä.
"Ei!"kuiskasin.
Sitten huomasin että myrskyklaanin reviiriltä tuli suuri valkoinen kissa.
Se näki minut ja rupesi juokseman minua kohti.
"Hunter!!!!!"kiljaisin ja pinkaisin pakoon.
<minun on ihan pakko mennä myrskyklaaanin reviirille>huusin mielessäni ja säntäsin myrskyklaania kohti.
Olin ollut reviirillä jo kauan.
Sitten liekit tulivat eteeni.
kiljaisin ja juoksin pakoon.
Sitten huomasin että Hunter oli aivan kintereilläni.
"Tähtiklaani auta!!!"kiljuin kun Hunter hyppäsi tappavasti päälleni.
Hunter raapi minua ilkeästi ja sanoi:"Vie terveiset tähtiklaanille.hahhahhahaaa!"
Sitten tämä raapaisi silmääni.
kun aukaisin silmäni en nähnyt mitään mutta onneksi toinen silmä on vielä näki.
Sitten keksin että leikin kuollutta.
Hunter tietenkin luuli että kuolin ja otti minun niska nahasta kiinni ja vei johonkin.
Sitten tunsin että hän heitti minut joonkin.
Sitten kun hän oli mennyt,avasin silmäni ja huomasin että vieressäni oli ruskea kolli jolla oli mustat käpälät ja korvat.
"Tuulitassu? oletko se sinä?"kuiskasin.
"Kolli avasi silmänsä ja kuiskasi "Kissanminttutassu.olen nyt Tuulenkahina.Ihana nähdä sinua!"Hän kaiskasin
"Minä olen nit Kissanminttuturkki."kerroin.
"Minä rakastan sinua."Tuulen kahina kuiskasi.
"Niin minäkin sinua."sanoin ja sitten silmmissäni pimeni.
///kissanminttu ei kouollut. Voitteko lisätä että sen oikea silmä on sokea?
Ja tosi kökkö lyhyt ei olllut ideaa.
Vastaus:15 kp:tä. Ja selvä, lisään.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadetassu, Tuuliklaani
15.11.2013 22:01
"Muista nyt Jadetassu tänään harjoittelemme taistelua. Koska olet minua pienempi sinun pitää käyttää päätä älä yritä voima keinoja. Sinun pitää olla järkevä älä anna minun arvata siirtojasi, ja vielä ole nopea ole minuakin nopeampi." Kultamyrsky päätti pitkän pitkän saarnauksensa. >Vihdoin se pälpätys loppui! Voitaisiinko jo aloittaa Kultamyrskyy. Minne hän oikeen katsoo?< Jadetassu mutisi itselleen. >Ainakin se pitkäveteinen saarnaus loppui.< Jadetassu nuolisi käpälästään kuraa pois, jota oli joka puolella maata. >Ehkä jos olen nopea en tule hirveän likaiseksi.< Hän toivoi itsekseen. Kultamyrsky oli näköjään odottanut tarpeeksi.
"Hyökkäätkö vai meinaatko vain?" Kultamyrsky kysäisi. Jadetassu nousi laiskasti seisomaan ja kumarruin vaanimis asentoon. Hänen vatsansa hipaisi mutaa ja hän pomppasi pystyyn ja nuoli sen nopeasti pois. Se oli Jadetassulta väärä siirto Kultamyrsky käytti sitä hyväkseen ja loikkasi sivulle hämätäkseen häntä. Jadetassu katseli ympärilleen ymmärtämättä mitä tapahtui. Kutamyrsky loikkasi takaa päin kynnet piilossa ja läimäytti pehmeästi Jadetassua päähän pehmeällä käpälällään. Jadetassu suttui Kultamyrskylle. >Miksi se hiirenpapana sotki turkkini. Ei sillä ole enään väliä, että meneekö se sotkun, joten nyt hyökkäykseen.< Jadetassu ajatteli hiukan omahyväisesti. Hän nousi seisomaan ja kyyristäytyi vaanimis asentoon. Hän tähtäsi katsellaan jalkaan ja päätti hypätä sinne suuntaan ja väistää Kultamyrskyn ennakoivan torjunnan. Jadetassu loikkasi ja väisti Kultamyrskyn iskun sulavasti ja nopeasti, mutta Kultamyrsky oli tehnyt sen tahalteen. Kun Jadetassu ei osannut ennakoida Kultamyrsky hyppäsi koko painollaan hänen päälleen ja hän tömähti naama edellä mutaiseen maahan.
"Yritä jotain semmoista, jota en osaa ennakoida!" Kultamyrsky huudahti hivenen omahyväisesti. >Yritä itse, jotain järkevää ja minulle helppoa. Äläkä semmoista josta kukaan oppilas ei pystyisi ensimmäisellä kerralla selviämään.< Jadetassu tuhahti vihaisesti. Hän kuohui niin paljon, ettei ajatellut voiman käyttöä vaan unohti sen. Onneksi hän muisti pitää kynnet piilossa. Jadetassu hyppäsi ja katsoi Kultamyrskyn päätä. Hän ei kumminkaan iskenyt siihen vaan jalkoihin, jolloin Kultamyrsky kaatui. Hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja loikkasi Kultamyrskyn päälle ja unohti, ettei hänen pitänyt yrittää käyttö voimaa. Mutta se meni jo Kultamyrsky heitti helposti Jadetassun selästään kuraiseen maahan. Harjoitusten jälkeen Jadetassu oli aivan kuralla kuorrutettu. Ilma oli jo todella viileää ja kylmää, ja Jadetassua paleli. Hän tärisi niin lujaa, että Kultamyrsky antoi armoa, ja he lähtivät vähän ajoissa takaisin leiriin. Kun he saapuivat leiriin Jadetassu pujahti heti oppilaiden pesään ja nuoli itseään. Hän tärisi niin kovaa, että se oli pikkuisen vaikeaa. >Toivon vain, että en saa valko- tai viheryskää sen papparaisen takia.< Jadetassu mumisi, kun kylmä aalto kävi hänen lävitseen. Hänen pitkä karvansa rupesi tulemaan pikku hiljaa puhtaammaksi ja puhtaammaksi. Lopulta valkoisessa karvassa ei ollut yhtään mutaa, ja turkki oli kuivunut. Jadetassulle tuli lämmin ja häntä rupesi väsyttämään päivä, kun oli ollut niin rankka. Hän käpertyi pieneksi keräksi Kirveli- ja Kaislatassun viereen. Kirvelitassu herätti todellapaljon huomiota kun Jadetassu tuli oppilaiden pesään ensimmäistä kertaa. Hän ei kumminkaan tunne kunnolla punanruskeaa kollia eikä oikein piittaa hänestä. Kaislatassu on taas pienikokoinen, niin kuin Jadetassukin. Kaislatassu on väriltään kullan sävyinen. He molemmat oppilaat ovat yhtiä Jadelle ystävällisimpiä oppilaita. Muutkin ottivat hänet ihan hyvin vastaan, mutta erityisesti he. Kaislatassu nukkui jo syvässä unessa. Hänen rintakehänsä kohoili hitaasti ylös ja alas. >Mitäköhän huomenna? Toivon niin toivon, ettei taistelu harjoituksia Kultamyrskyn kanssa.< Jadetassu mumisi vielä ennen kuin nukahti syvään rauhalliseen uneen. Aamulla Jadetassu räväytti silmänsä auki ja tuijotti oppilaiden pesän suuaukkoa. Siellä satoi lunta kirkasta ja valkoista lunta. Sitä Jadetassu vaan ei tiennyt, että se oli lunta. Hän nousi nopeasti ylös ja ravasi ulos. Pieni lumihiutale leijuu hitaasti Jadetassun kuonolle. Hän värähti kauemmas lumihiutaleesta. Se oli märkää, kylmää ja kaunista. >Onko Lumitassu saanut tuosta nimensä.< Jadetassu mietti nopeasti. Muutkin oppilaat tulivat ulos. Jotkut näyttivät siltä, etteivät hekään olleet nähneet lunta, mutta jotkut kävelivät vain takaisin sisään ja nukahtivat uudestaan. 
"Tuletteko leikkimään?" Jadetassu kiljahti innoissaan. Pari muuta oppilast, jotka olivat ulkona näyttivät epävarmoina ja pakittivat kohti oppilaiden pesää. >Mitä tylsimyksiä.< Jadetassu ajatteli. Jonkun häntä kosketti Jadetassun päälakea. Jade pomppasi metrin kauemmas koskettajasta karvat pystyssä. Kultamyrskyhän se siinä naurahti hänen reaktiolleen. Jadetassua nolostutti hänen reaktioissa. Se oli ollut nopea, mutta typerä. Yksi oppilaista tirkisteli oppilaiden pesästä tapahtumaa. Näytti varmaan pikkusen hauskalta, kun mestari nauraa oppilaalleen. Jadetassu painoi nolona päänsä ja kysyi. 
"Niin mitä me teemme tänään." Kultamyrsky katsahti häneen, kunnes puhui.
"Tuli juuri puhumaan sinun kanssasi siitä. Saat vapaapäivän, koska ,minulla on asioita, jotka tarvitsevat minun huomiotani tällä hetkellä hirveästi. Tee mitä lystää." Kultamyrsky huikkasi vielä loppuun. Jadetassu pyöräytti silmiään. 
"Mitä sinä vielä siinä seisot, jos sinulla oli kiire." Hän töksäytti. Kultamyrsky ei edes kuullut sitä vaan lähti Seittijalan pesälle päin. 

Jatkuu...

//Vähän outo tylsä tarina, kun ei inspittänyt XD, mutta jatkuu ja siellä pitäisi tapahtua jotain jännittävää.//

Vastaus:25Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ilvestassu, Varjoklaani
15.11.2013 20:54
"Ilvestassu, on aika" Pyynsulka, klaanimme parantaja sanoi. Kohotin sumean katseeni valkoiseen kolliin. En ollut edes huomannut yön kuluneen. Kaikki näytti yhä pimeältä ja lohduttomalta. Hetken hiljaisuuden jälkeen nyökkäsin. Nousin hitaasti ylös ja katsoin, kun klaaninvanhimmat tarttuivat Tiikerinloikkaan ja Ututassuun ja veivät heidät pois. En tiennyt mitä tekisin ja jäin tuijottamaan heidän peräänsä. Ja jo jonkin aikaa sen jälkeen, kun he olivat kadonneet näkyvistä, seisoin yhä siinä. Rosohammas tuli viereeni ja sanoi hiljaa:
"Pidät tämän päivän vapaata. Sinun ei tarvitse tulla koulutukseen" Katsoin kollia silmät suurina.
"E-ei minä haluan tulla.." koska yksin en voi ajatella muita kun heitä, lisäsin mielessäni. Mestarini kuitenkin pudisti päätään.
"Hae Pyynsulalata unikon siemeniä. Ne auttavat sinua nukahtanaan" hän sanoi.
"Eieiei, älä pakota minua tekemään niin. Anna minulle jotain tekemistä, kiltti!" anoin ja tunsin kauhun valtaavan mieleni. Tarvitsin jotain tekemistä, etten vaipuisi masennukseen.
"Teen mitä tahansa, vaikka tarkistan onko klaaninvanhimmilla punkkeja" sanoin ja yritin saada vapinaa äänestäni pois. Rosohammas katsoi minua tiukasti ja sanoi:
"Mene" Tunsin vapisevani, mutta onnekseni Rosohammas ei huomannut sitä ja lähti. Lähdin hitaasti kävelemään kohti parantajan pesää. Silmieni eteen alkoi jo ilmestyä kuvia emoni ja siskoni viimeisitä elonhetkistä. Tarvitsisin jotain tekemistä, että saisin ne pois. Harhat nakersivat sisintäni pikku hiljaa, huomaamattomasti. En nähnyt Pyynsulkaa, mutta näin unikonsiemenet pesän keskellä ja tiesin että ne olivat tarkoitettu minulle. Söin ne ja kävelin sitten oppilaiden pesään. Menin makaamaan sammalpedilleni. Tiesin tulleeni hulluksi. Pesän nurkassa istui siskoni kyyneleet silmissään. Kylmät väreet kulkivat lävitseni ja tuijotin kuollutta siskoani niin kauan, kunnes nukahdin.

"Voiko hän jo aloittaa koulutuksen? Hän on ollut jo poissa kolme auringonhuippua!" Rosohammas sanoi jo hieman kärsimättömyyttä äänessään. Taas he puhuivat, aivan kun en olisi paikalla. Istuin leirin toisella puolella, mutta kuulin selvästi parantajan ja mestarini puheen. Pyynsulka huokaisi raskaasti ja vastasi:
"Hyvä on, en usko että Ilvestassua voi enään auttaa" Värähdin hieman. Oliko minussa jotain vikaa? Olin ehkä ollut vähän vaisumpi emoni ja siskoni kuoltua, mutta eivätkö kaikki olisi? Rosohammas käveli luokseni, eikä näyttänyt tietävän että olin kuullut kaiken.
"Tänään jatkamme koulutuksesi parissa" kolli sanoi hymyillen. Yritin vastata hymyyn, mutta se jäi vaisuksi ja tyydyin nyökkäämään. Rosohammas katsoi minua hetken huolestuneena, mutta pian se oli poissa.
"No, mennään sitten" Seurasin tottelevaisena mestariani ulos leiristä. Hän johdatteli minua hetken aikaa ja pysähtyi sitten.
"Harjoittelemme taistelemista, onko selvä?" Rosohammas kysyi. Nyökkäsin ja menin matalaksi ja valmistauduin hyökkäykseen. Kuitenkin ei mennyt kovinkaan monta sekuntia, ennen kun Rosohammas sai minut maahan. Hän nousi päältäni ja sanoi:
"Uudestaan" Nousin ylös, enkä päästänyt katsettani irti mestaristani. Pian olin taas maassa.
"Uudestaan" Rosohammas sanoi jälleen. Ja sama jatkui. Ja jatkui. Noustessani ylös jälleen kerran maasta tunsin raivon liikahtavan sisälläni. Joka paikkaan kolotti ja puuskutin, mutta Rosohammas ei antanut armoa. Jälleen kerran näin Rosohampaan juoksevan minua kohti. Väistin juuri ja juuri ja tunsin hetken aikaa riemua. Sitten mestarini oli pian päälläni ja minä maassa.
"Uudestaan" Rosohammas sanoi. Nousin sähätäen ylös ja manasin itseäni mielessäni. Keskityin ja väistin mestarini iskua. Käännähdin nopeasti ja ehdin juuri kumartua, kun raidallinen käpälä pyyhkäisi ylitseni. Jokaista solua poltteli ja tunsin olevani elossa. Hyppäsin Rosohampaan selkään ja roikuin siinä vähän aikaa. Raidallinen kolli heitti minut nopeasti pois ja lensin puuta päin. Nousin ylös ja väistin Rosohammasta. Tämä tuntui oikealta taistelulta. Jos jokin rikkoisi keskittymiseni, minusta tuntui että Rosohammas voisi tappaa minut. Jatkaessamme taistelua, huomasin äkkiä jotain silmäkulmastani. Siskoni oli taas siinä ja tuijotti minua silmät suurina kauhusta ja suu auki valmiina huutoon. Hetken aikaa en ollut kiinnittänyt Rosohampaaseen huomiota ja mestarini rokotti siitä. Pian hän oli päälläni, käpälä valmiina iskuun. Irvistin ja käänsin päätäni odottaen iskua. Sitä ei kuitenkaan tullut. Kun avasin silmäni, näin Rosohampaan hymyilevän minulle.
"Nyt riittää. Lähdetään leiriin"
Vastaus:21Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
15.11.2013 19:14
Heräsin, kun yhtäkkiä auringosta tuleva lämpö kiiri pois vaalealta turkiltani. Aurinko oli laskemassa, joten päätin etsiä Mustahaukan; Olimme sopineet, että metsästäisimme yhdessä. Löysin kollin nauttimasta auringon viime säteistä kannon vierellä. Tulin hänen luokseen ja hän nosti katseensa.

"Odotinkin sinua." Mustahaukka kehräsi matalalla äänellä. "Vai ethän unohtanut?" kolli kiusoitteli.

"En tietenkään." sanoin muka peittelävällä äänellä. "Lähdetään." Mustahaukka nousi ylös ja siisti turkkiaan hetken. Sitten hän nuolaisi minuakin ja astelimme ulos leiristä.

Kevyt syystuuli heitteli jo rapistuneita lehtiä ympäriinsä. Pari kertaa ne läpsähtivät kasvoillemme. Oli ihana sää. Vetäisin keuhkoihini raikasta ilmaa ja kiihdytin askeleitani leikillä juoksuun. Mustahaukka huomasi sen, virnisti minulle ja matki minua.

// Tönkkö loppu mut jatkuu...//
Vastaus:6Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salamapentu, erakko
15.11.2013 18:22
Aika suuri pentu, Salamapentu makoili rennosti ilman huolen häivää piilossaan, joka oli varmasti ketun vanha pesä. Tai mäyrän, en tiennyt kumman. Pentu kohotti katsettaan, ja tämän kummastakin erivärisestä silmästään hehkui uteliaisuus ja pelko tulla nähdyksi. Salamapentu haistoi riistan hajun, muttei tajunnut yhtään että mitä riistaa Se oli. Musta naaras kohotti katsettaan, ja huomasi auringon valon tulvivan pienelle pesälleen. Ulkoilma oli viileä, ja valkoista ainetta, lunta satoi jo hieman.
"Nälkä..." pentu sähisi ja kohotti katseensa ylös päin. Maan alainen koko ei ollut parhaista parhain piilopaikka, mutta sekin kelpasi Salamalle. Viileä pesä tuntui samalla ärsyttävältä että mukavalta Salamapennun mielestä. Ulkoa kuului rapinaa, mutta pieni pentu ei tajunnut että mikä siellä oli. Hiiren näköinen, pieni, pikkuriikkinen eläin hiippaili lähistöllä. Tai ennemmin Se näytti rotalta joka yritti etsiä piiloa. Musta naaras kyyristyi, ja lähti vaanimaan tuota eläintä josta ei tiennyt oliko tämä hiiri, rotta vai lintu. Jokin sen oli oltava. Pentu otti takajalat allensa ja hyppäsi suurella loikalla olennon päälle, ja puraisi tätä muttei tajunnut alkuunkaan eläintä kissanpennuksi joka rääkäisi pentumaisesti jälkikäteen.

Pieni, ruskea pentu makasi kuin kuollut maassa. Ensin Salamapentu ei tajunnut että eläin olikin kissa, mutta yhtäkkiä voitonriemuinen ilme muuttui pelästyneeksi ja kauhistuneeksi. Ruskeasta pennusta valui paljon verta, ja Se oli pienen naaraspennun syytä joka oli nälissään melkein tappanut kissan.
"M-minä... M-m-minä..." pentu yskäisi ja tämä tuijotti tyhjyyteen, kuin kuollut. Salamapentu katsoi pentua, joka vuosi jo kuiviin eikä sillä enään ollut kovin kauaa aikaa elinaikaa jäljellä.
"Minä..." pentu yritti yskäistä, mutta tämä oksensi yllättäen verta. Säikähtäneenä hyppäsin taakse päin, ja pelästynein silmin Salamapentu katsoi pentua, joka oli juuri ja juuri kuolemisillaan.
"Minä pääsen tähtiklaaniin..." pentu sai naukaistua, ennen kuin tämä makasi hiljaisena ja velttona maassa. Musta naaras tuijotti verilammikkoa ja ruskeaa pentua, joka oli juuri naukunut että pääsisi tähtiklaaniin. #Mitä minä tein, tapoinko hänet oikeasti...?# naaras ajatteli kauhuissaan, ja tärisi kauhusta. Tämä näki kuinka veri valui Salamapennun tassuille saakka muuttaen ne verenpunaisiksi ja ällöttäviksi. Kuolleen pennun ruumis makasi yhä velttona, lasittunut katse silmissään. Musta naaras vain seisoi paikallaan, eikä uskaltanut liikkua minnekään. Nälkä velloi mahassa ja kylkiluut olivat törröttäneet jo noin kuu sitten.
"A-anteeksi kovasti... Anteeksi kun tuhosin elämäsi" purskahdin itkuun, ja kumarruin maahan ja annoin kyyneleeni valua ruumiin Turkkiin, joka oli ruskean sijaan verenpunainen. Kyynel vierähti pennun poskelle samalla kun tämä järkyttyneenä suri kun oli itse tappanut pennun.
"Anteeksi, en lainkaan tiennyt" pentu voivotteli hiljaa oikeasti pahoillaan, ja tämä kuuli riistan äänen johon ei kuitenkin lainkaan reagoinut. Salamapentu tunsi vihan ja raivon voittavan surullisuuden ja anteeksiannon jotka olivat velloneet ympäri kehoa jo hetken aikaa. Pentu sulki silmänsä visusti kiinni, ja hengitti tiheämmin.

Seuraavan kerran, kun pentu avasi silmänsä, hän oli samassa paikassa, edelleen kuolleen pennun vierellä. Silmät olivat kuin kaksi eriväristä liekkiä, kun tämän silmissä paloi ja tämä ajatteli että hän oli tappanut pennun oikeasti.
"Anteeksi, ymmärrät kai että kuolen muuten nälkään, ja et enään tarvitse ruumistasi?" Salamapentu kävisi ja sulki silmänsä, varovaisesti tämä kurotti kaulaansa jotta olisi voinut maistaa veren makua. Koskaan, ei koskaan pentu ollut muistaakseen syönyt tuoresaalista. Ei koskaan, ja pennun silmät revähtivät juuri ennen auki, kun kuului kiljaisu.
"Missä Enkeli on?" kuului selvästi kaksijalan ääni. Salamapentu tajusi heti, että hänen tappamansa pentu oli ollut nimeltään Enkeli. Veren herkullinen maku kehittyi suun joka paikkaan, ja Salamapentu nuoleskeli huuliaan ja alkoi syömään varovaisesti, "ei mielellään" ilmeellä kissaa joka makasi kuolleena maassa.

//pätkä//
Vastaus:O.o 17Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
15.11.2013 17:56
Tunturituuli huokaisi väsyneesti ja sukelsi Kuulammen laaksoon. Lampi välkehti tähtien ja kuun loisteessa.
"Odotan sinua..." Kuului kuisketta tuulessa, ja valtava kolli jähmettyi ärsyyntyneenä. Miksi hänen piti oikein raahautua tänne. Jokin vaisto kuitenkin pakotti soturin astelemaan Kuulammen rannalle ja laskemaan katseensa säihkyvän veteen. Hän oli jo vähällä karjaista, kun tähtien tuikkien sijaan siitä kuvastui hahmoja. Valkeana hohtavia hahmoja. Tunturituuli tunnisti emonsa Hiekkaturkin.
"Etkö ole tajunnut kuinka paljon pahaa olet tehnyt?" Naaras kysyi. Tunturituuli paljasti kyntensä ja upotti ne pehmeään maahan.
"Potäisikö minun sitten vai? Se on oma asiani!" Soturi ärisi. Hiekkaturkki nousi pystyyn.
"Sinun pitäisi. Uhrisi ovat käyneet lähellä kuolemaa, ja jotkut ovat kuolleet. Haluatko tietää miltä sellainen tuntuu?" Hän maukui tuimasti.
"En. En kadu tappoasi", Tunturituuli ärisi.
"Tulkitsen tuon myöntävästi vastaukseksi, sillä muita ei ole", Hiekkaturkki maukui ja heilautti häntäänsä. Räjähdyksen voimalla iski kipu Tunturituulen kehoon, ja hän kaatui maahan rimpuilemaan.
"Saat tietää miltä tuntuu kun murhasit emosi", Hiekkaturkki murisi. Kipuaaltoja tuli joka puolelta, kuin kynnet olisivat repineet häntä.
"Lopeta!" Tunturituuli kiljui. Hän tunsi kynnet kurkussaan. Sitten kipu sammui hiljalleen.
"Haluatko lisää vielä?" Hiekkaturkki kysyi. Tuntuirtuuli värisi maassa hännänpää Kuulammen vedessä. Soturin siniset silmät siristyivät.
"Muistatko kuinka raatelin Tuuliklaanin oppilasta?" Hiekkaturkki jatkoi. Tunturituuli rääkäisi jo peloissaan. Taas kipu iski. Hän ei pystynyt liikkumaan, ja häntä viilleltiin joka puolelta. Haavoja ei näkynyt sileällä mustalla Turkilla, mitta tuntuivat aidoilta.
"Ei! Lopeta!" Tunturituuli rääkyi ja riuhtoa koko kehollaan. Hiekkaturkki ilmestyi hänen rinnalleen.
"Poikani, ymmärrätkö nyt?" Naaras kysyi. Valtava soturi lyyhistyi maahan ja jäi siihen.
"En.... Usko... Sitä...", Tunturituuli kähisi.
"Näin olet tehnyt monille", Hiekkaturkki maukui myötätunnottomasti. Tunturituulen keho oli kuin tulessa, niin paljon häntä särki.
"Olet raadellut itseäsi pienempiä. Eikö se jo riitä että tappiot minut?" Hiekkaturkki kysyi. Tunturituuli nielaisi kivuliaasti ja kohotti katseensa emoonsa.
"Olin kerran poikasi, Hiekkaturkki. Anna anteeksi", kolli ähisi vaimeasti.
"Tulen pian uniisi. Varo! Hiekkaturkki murisi ja katosi. Tunturituuli kömpi tassuilleen. Yhtäkkiä uusi kipu viilsi hänen turkkiaan. Tällä kertaa tunne oli aidompi, ja iso valkoinen kissa jysähti hänen kylkeensä.
"Kiljuntasi herätti koko metsän. Pelkäätkö kenties? Katso ympärillesi, sillä kohta sinä et näe mitään!" Kuului ääni. Tunturituuli riuhtaisi valtavalla ponnistuksella itsensä irti ja hoippuroi jo valmiiksi heikkona kauemmas. Kolli oli ehkä aavistuksen häntä pienempi valkoinen, jolla oli tummanpunaisia juovia ja läiskiä. Kolli irvisti paljastaen luonnottoman pitkät kulmahampaat.
"Kuka olet?" Tunturituuli murisi.
"Hunter, ystäväiseni!" Kissa ärjäisi ja huitaisi Tunturituulen silmää. Kolli sulki silmänsä ja valmistatutui sokeutumaan. Hunter viilsi kammottavalla kynsillään vasemman silmän yli vierestävän haavan.
"Melkein!" Hunter ärisi. Tunturituuli potkaisi heikostik kOllia ja säntäsi pakoon. Hänen yllätyksekseen Hunter ei lähtenyt seuraamaan, vaan katosi hetkeä myöhemmin metsään. Kylmät väreet kulkivat pitkin Tunturituulens selkää, ja hänen haavaansa kasvoissa särki palavasti. Kolli juoksi huomaamattaan ja pakokauhuisena Tuuliklaanin rajan yli ja kompastui kiveen. Yhtäkkiä hänen kuonoonsa leijaili tuttu tuoksu. Tiirajuova.
Tunturituuli räpiköi pystyyn ja yritti päästä pakoon, mutta raidallinen kolli kamppasi hänet.
"Kaskas, veliseni! Tuletko taas raatelemaan klaanini kissoja?" Kuului vihainen ärjäisy, ja hampaat upposivat Tunturituulen niskanahkaan.
"Älä!" Kolli kiljuvia repäisi itsensä irti ja kääntyi veljeään kohti. Tiirajuova näytti hurjistuneelta.
"Vai olet ollut tappelussa? Yksisilmäisenä sinut onkin helppo tappaa!" Soturi karjui.
"Ei", Tunturituuli vinkui. Silmän päältä menevää haavaa särki aivan liian paljon, ja hän oli menettää tajuntansa.
"Anna minun mennä", Tunturituuli kuiskasi.
"En todellakaan!" Tiirajuova murisi ja iski kyntensä Tunturituulen kurkkua kohti.
Kolli kaatui maahan ja tuijotti veljensä silmiin peloissaan ja suruissaan. Tiirajuova näytti viimein aistineen muutoksen ja silmäili häntä varuillaan. Tunturituuli ynisi.
"Älä...tapa....minua...." Hän kuiskasi heikosti, ja verta tihkui haavoista.
"Olet murhaaja! En unohda vanhempiani!" Tiirajuova rääkäisi. Tunturituuli kääntyi ja yritti lähteä pakoon, mutta Tiirajuova kamppasi hänet. Kolli kaatui ja iski päänsä kiveen. Hän valahti tajuttomana maahan.
Vastaus:20Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jaguaaripentu,Tuuliklaani
15.11.2013 17:38
Luku 1
Mysteerinenkissa
Jaguaaripentu makoili pentutarhan pehmeällä lattialla emonsa, Ruostepuron vierellä. Erittäin pienikokoinen kollipentu oli vasta muutaman kuun ikäinen ja tuo seurasi emoaan jokapaikkaan, koska pelkäsi jäädä yksin.
Ruostepuro oli kertonut edellis iltana hurjan tarinan metsässä ja klaanien reviireillä lymyilevistä vaaroista. Hurja kertomus etenkin pöllöistä oli jäänyt pennun mieleen erittäin eläväisenä. Pentu pystyi sielunsasilmin näkemään hurjan suuren petolinnun kynnet ojossa taivaalta syöksymässä maahan kohti täysin suojatonta pentua.
Jaguaaripentu pani merkille, että ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtyä ja viieletä, vaikka päiväkin oli jo ollut viileän puoleinen ja aurinko ei ollut pilkahtanutkaan esiin harmaan pilvipeitteen takaa.
Pennun emo, Ruostepuro nuolaisi lempeästi pennun päälakea ja kiersi häntänsä tuon ympärille vetäen kollia aavistuksen verran lähemmäs vatsaansa.
"On aika mennä nukkumaan kultaseni." musta naaras maukui lempeästi. Tuon toisen silmän kuoppa, ilman silmää näytti hämärässä ja hopeahännän valossa hurjalta, mutta Jaguaaripentu oli jo ennättänyt tottua emon kasvoihin, vaikka ne saattoivat karmia ensinäkemällä.
Jaguaaripentu avasi pienen kitansa pitkään ja nautinnolliseen haukotukseen ja kävi sitten kuuliaisesti nukkumaan.
Pentu ummisti keltaiset hämärässä tuikkivat silmänsä ja antoi unen pehmeän virran viedä itsensä mukanaan ja tuudittaa uneen.
----
Jaguaaripentu höristi puoliksi unessa puoliksi hereillä korviaan, pieni kolli kuuli jonkin äänen. Aluksi pentu luuli sen olevan jokin ääni unesta, ja jatkoi rauhallisesti untaan kiertämällä vain tiiviimmin pitkää häntäänsä ympärilleen. Mutta ääni toistui ja se sai kollipennun aukaisemaan unenpöppöröisenä silmänsä.
Oli aivan hämärää, koko leiri nukkui. Jaguaaripentu höristi korviaan uteliaasti varmistaakseen, kuuluisiko ääntä vielä, mutta oli aivan hiljaista lukuun ottamatta lehtien havinaa ja tuulen vaimeaa suhinaa ulkona.
Kun mitään ei enää kuulunut Jaguaaripentu käpertyi aivan emonsa viereen lämpimään nukkumaan.
Mutta ennen kuin kolli ehti edes ummistaa silmiään, tuo kuuli äänen jälleen. Se ei kuulostanut kissan naukunalta.
Se oli kuin joku, tai jokin olisi kutsunut Jaguaaripentua. Ääni oli erittäin vaimea ja hiljainen ja jotenkin niin kutsuva ja mukaansa viekoitteleva, mutta äänessä oli myös jotain muuta, se kuulosti ivallisuudelta, mutta Jaguaaripentu ei erottanut sitä äänessä, hän kuuli vain lumoavan kutsun ulkosalta.
Jaguaaripentu puristi silmänsä kiinni, vaikka kollin teki aivan mahdottomasti mieli mennä ulos leiriaukolle tarkastamaan tilanne, olisiko sinne kenties hiippaillut varjoista jokin saaliseläin?
Kuuliko kolli vain riistan houkuttelevaa ääntelyä? Olisiko se vain sitä?
Ei, ei riista äännellyt noin, sen Jaguaaripentu tiesi, sillä emo oli vienyt hänet kerran hieman tutustumaan leirin ulkopuoliseen elämään, vaikkakin vain varovaisesti muutaman hännänmitan ulos leiristä, pentu oli kuullut riistan ääntelyä ja rapistelua pensaikossa, haistanut sen lmpimän ja viekoittelevan aromin, mutta tämä ei ollut yhtään sama ääni eikä Jaguaaripentu haistanut riistan lämmintä tuoksua, vaan aivan jotakin muuta, jotakin mitä kolli ei ollut koskaan eläessään haistanut.
Jaguaaripentu pullikoi ääntä vastaan ja itsepintaisesti yritti hillitä uteliaisuuttaan ja kiinnostustaan ulkopuolella olevaan vieraaseen ääntelijään, mutta kolli pystyi pidättelemään itseään vain vähän aikaa, sillä lopulta uteliaisuus vei voiton kamppailussa ja kolli nousi hieman haparoiden lyhyehköille pikkuruisille tassuilleen ja lähti hiipimään ulos lämpimästä pentutarhasta kohti tarhan uloskäyntiä koleaan ja pilkkopimeään yöhön, jota hopeahäntä katseli ja valaisia hopeanhohtoisella valollaan.
Jaguaaripentu vilkaisi vielä taakseen ja näki emonsa pelkkänä mustana kavramyttynä tarhan perällä, joka laski ja kohoili rauhalliseen tahtiin. Hiljainen tuhina kumpusi sikeästi nukkuvan kissan suusta ja Jaguaaripennun teki mieli kääntyä takaisin ja palata vain nukkumaan takaisin emon lämpimään kainaloon, kun ääni kuului jälleen tällä kertaa paljon lähempää.
Kylmät väreet kulkivat pennun selkäpiitä pitkin ja hermostuneesti nielaisten pentu astui ulos pentutarhasta jättäen kaiken sen emon ja tarhan suoman turvan taakseen vain yhdellä pikkiriikkisellä pennun askeleella.
Ulkona oli kylmää ja pimeää, vain kolea valo hopeahännästä valaisi hieman leiriä, joka oli yön pimeyden peitossa.
Jaguaaripennun sydän läpätti yhä kovempaa jännityksen sekaisen pelon aikaan saanoksena. Tuo vilkuili hermostuneena ympäri leiriaukiota, joka oli aivan autio ja tyhjillään, missään ei ollur ristin sielua.
Pienen pennun katse sinkoili levottomana ympäri leiriä ja osui lopulta kahteen hyytävään valopisteeseen aivan leirin toisella laidalla. Kaksi aivan tummanoranssia, lähes punaista pistettä kiilui verenhimoisina pensaikossa.
Jaguaaripentua puistatti, mutta tuo kokosi ne vähäiset rohkeuden rippeensä kokoon ja maukaisi:
"Kuka siellä?" kollipennun kimakka ääni kaikui aukiolla, mutta kukaan ei vastannut pennun kysymykseen.
Nyt Jaguaaripentu tunsi sydämmensä läpättävän rinnassaan ylikierroksilla ja veren kohisevan korvissaan. Pelko valtasi nuoren kollin mielen ja tuo oli aikeissa perääntyä pentutarhan suojiin emon luo, mutta kolli oli aivan lamaantunut pelosta ja nyt tuo huomasi, ettei pensaikossa enää kiilunut lähes punaista silmä paria, sillä nyt se punainen silmäpari tuijotti silmääkään räpäyttämättä pentua silmästä silmään aivan hänen edessään, se oli suurikokoinen kissa!
Suuri kissa seisoi pennun edessä silmääkään räpäyttämättä, julman ivallinen ilme kasvoillan, kissan turkissa oli jotakin, joka haisi oudolle, erittäin ällöttävälle, pentu ei tiennyt mitä se oli.
Mutta kun kollipennun katse osui suunnattoman kollin suunnattomiin hampaisiin, se sai kollin henkäisemään tukahtuneesti peloissaan. Kulmahampaat pilkottivat kissan suusta, vaikka tuo piti suutaan kiinni ja tuon kynnet eivät mahtuneet kokonaan sisään vedettäviksi tassuihin.
Vielä enemmän pentu kauhistui, kun kissa liutta esiin pitkät kaarevat kyntensä ja tuon kasvoille levisi julma irvistys joka paljasti julman suuret hieman veriset hampaat kokonaan.
Jaguaaripentu päästi tukahtuneen kauhun kiljaisun, joka oli tuskin kuiskausta kuuluvampi, pentu yritti huutaa, mutta kurkku oli kuiva, eikä ääntä tullut ja kollipentu oli aivan liian jähmettynyt pelosta sännätäkseen karkuun tuota pelottavaa vierasta kissaa.
Kissa edessäni jännitti vahvat lihaksensa ja nuolaisi hieman verisiä huuliaan. Pentu ton edessä tärisi aivan pelosta ja perääntyi askeleen taaksepäin kohti pentutarhaa, mutta siitä kissa näytti suuttuvan ja tuo kahmaisi käpälällään Jaguaaripennun ilmaan, kuin olisi kalastanut kalan joesta.
Pentu tunsi polttavaa kipua kyljessään ja huomasi siinä haavan josta tihkui verta. Pentu tömähti maahan kivuliaasti ja tunsi kyynelten kihoavan silmiinsä kivusta.
Suuri varjo lankesi pennun ylle ja tuo kääntyi katsomaan ja näki sen suuren kissan edessään, joka kohotti suuren käpälänsä kynnet paljastettuina valmiina iskemään.
Jaguaaripennun poskelle valui kyynel ja suuri kolli epäröi hieman.
Pentu uikahti hiljaa kivusta, mutta se taisi olla virhe sillä suuri kolli löi pentua suurella voimalla päähän.
Hetken ajan pentu tunsi päässään jyskyttävää kipua huomasi kuinka veri valui kasvojaan pitkin silmille, sitten tuon näkökenttä sumeni sumenemistaan, kunnes kaikki musteni kokonaan ja kolli vaipui tiedottomuuteen, tuntematta enää mitään.
Vastaus:25Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
15.11.2013 16:16
Heräsin ja nälkä kouraisi vatsaani. En ollut syönyt pitkään aikaan. Oloni oli väsynyt. Tulipalo oli ollut ja vienyt mukanaan riistan ja moni oli saanut pahoja vammoja. Itse olin säästynyt pahemmilta. Olin tosin hengittänyt savua ja viettänyt siksi aikaa parantajan pesässä. Venyttelin hieman ja tassutelin sitten ulos.
"Jäämyrsky" Haukkahallan huuto kantautui aukiolta. Tassutelin lähemmäs
"Niin" Kysyin.
"Saat mennä metsästyspartioon. Pidä kiirettä se on jo lähdössä" Haukkahalla naukui. "Siis jos vain jaksat" Tämä lisäsi tuhahtaen.
"Jaksan kyllä" Lupasin ja lähdin juoksemaan kohti leirinsisäänkäyntiä. Erotin pisaraturkin ja sirpalesydämmen sekä yötassun.
"Lähdetään" Sirpalesydän naukui. Tassutelin kissojen vierellä. Sirpalesydän pysähtyi.
"Täällä haisee riista" Tämä naukui. "Jäämyrsky lähde tuohon suuntaan yötassu ja pisaraturkki tuohon ja minä menen tuonne. Tavataan tässä kohtaa ennen auringonhuipun hetkeä. Yritäkää metsästää niin paljon kuin mahdollista" Sirpalesydän ohjeisti. NYökkäsin ja lähdin sirpalesydämmen määräämään suuntaan. Haitelin ilmaa. Savun tuoksu oli vielä vaime mutta palaneet ja kaatuneet puun muistuttivat siitä kauheasta tulipalosta. Lähes kaikki riista oli kadonnut. Vain pari vaimeaa riistan tuoksua erottui. Sitten haistoin vesimyyrän. Pudotauduin saalistusasentoon ja hiivin saalista kohti pian erotin vesimyyränjoka oli paikallaan loikkasin sitä kohti. #Ei saa epäonnistua# Ajatelin ja läimäisin hiirtä kynsilläni. Osuin hiireen mutta se lähti juoksemaantosin hitaasti kun se vuosi verta. Sain sen helposti kiinni ja tapettua. Hautasin hiiren. Toivoin ettei kukaan hakisi sitä. Tosin kuka eläin nyt tälläisessä palaneessa metsässä viihtyisi kun ruokakin on vähissä, Jatkoin saalistusta. Lopulta päätin hakea saaliini ja palata paikaan missä minua odotaisi metsäsytyspartio. Olin saanut vain kaksi vesimyyrää. Toinen niistä oli tosin säälittävän pieni. Otin kummatkin suuhuni. Saavuin samaan aikaan sirpalesydämmen kanssa ja heti perästä tulikin pisaraturkki ja yötassu. Muidenkaan saaliit eivät olleet suuria. Sirpalesydän oli saanut pääskyn ja kaksi pientä hiirtä. Kun taas yötassu oli onnitunut napaamaan jostain suuren vesimyyrän. Pisaraturkilla oli orava.
"Palataan leiriin" Sirpalesydän käski.

Leirissä heitin saaliini saaliskasaan.
"Vie se pentutarhaan jollekkin kuningattarelle" Sirpalesydän kehoitti kun oli laittamassa vesimyyrää tuoresaaliskasaan. Nyökkäsin ja hölkytelin pentutarhalle. Jätin vesimyyrän eräälle kuningattarelle ja poistuin. Moni soturi oli tavallista laihempi. Huokaisin. #Parasta syödä jotain# Ajatelin ja valikoin vain pienen vesimyyrän.
"Tapat kohta itsesi jos et syö enenpää en ole nähnyt sinun eilenkään syövän" Varjoturkin käheä ääni sanoi.
"Mutta ruoka olisi parempi antaa..." Aloitin.
"Lopeta valitus ja syö" Varjoturkki murisi. Otin kasasta pääskysen ja siirryin sivummalle syömään sen. syötyäni pääsky lähdin takaisin metsään.
"Menen metsästämään" Huikkasin rastatähdelle joka tuli pesästään. Tämä nyökkäsi. Tassutelin metsään ja lähdin kohti rajoja. Aivan reviirinlaitamilla pysähdyin ja katselin toisen klaanin aluetta. Jokiklaanin alue ei ollut aino missä oli ollut tulipalo. Samassa haistoin ilmassa jotain epätavallista. Veri ja kuollut ruumis. Seurasin hajua joka johti kissan ruumiille, osa ruumiista oli hieman tummunut ja ilmeisesti osa hännästä oli palanut ja koko kissa lemusi savulle. Kissan turkki oli lähes tumma savusta. Kissa silti kantoi tuttua tuoksua. Pyyhin hännälläni kissan turkkia ja erotin todellisen vörin.

Kylmät väreet kulki minun läpi. #Ei ei ei ei voi olla todellista# Ajatelin. Tyrkin ruuminsta hätääntyneesti. #Elä ole kiltti# Toivoin mielessäni vaikka tiesin sen olevan turhaa. Suru oli murtaa minut.
"Hyvästi lumenhohde" Nauuin. Lumenhohde oli emoni sisko. Entinen jokiklaanilainen joka oli lähtenyt pois ja ruennut kulkukissaksi. Tapasin tätä harvoin mutta pentuna hän oli minulle tärkeä. Enää ainoa läheiseni joka oli elossa oli siskoni Pisara. Kosketin Lumenhohteen kuonoa.
"Muistan sinut ikuisesti" Nauuin. En edes muista milloin olisin tavannut lumenhohteen ehkö joskus kun olin pentu mutta hänkin oli lähtenyt klaanista minun tullessa oppilaaksi. Lumenhohteen valkea turkki oli likaisen harjaa siinä ei edes ollut valkeaita kohtia. Istuin ja aloin muistella. #En olisi välttämättä edes muistanut lumenhohdetta jos en olisi nähnyt tämän ruumista¤Ajatelin. Olin lähes tulkoon unohtanut tätini. Huokaisin hiljaa ja nousin ylös. Hautasin lumenhohteen vaikka se vei aikaa. Vilkaisin taivaalle ilta oli siirtynyt ja yö tuli tilalle. #Pitää palata leiriin# Ajatelin. Minua suretti olisinpa edes tavannut lumenhohteen elossa niin olisimme voiuneet taas jutella mutta ei hän oli poissa. laahauduin leiriin ja vasta leirissä tajusin että olin unohtanut metsästää se ei kuitenkaan ollut suurin murheeni. Onneksi kukaan ei huomauttanut asiasta vaan sain mennä suoraan nukkumaan.
Vastaus:;_; 21Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinisiipi, Tuuliklaani
14.11.2013 19:17
"Sinun takiasi, Sinisiipi.. Sinä satutat sydäntäni." Kultamyrsky naukui ja kosketti kuonollaan Sinisiiven kuonoa. Parantaja perääntyi järkyttyneenä askeleen, sitten toisen.. Ja ymmärtämättä, mitä Kultamyrsky oli juuri sanonut naaras ryntäsi pois jättäen soturin kuin nallin kalliolle. Kyyneleet kastelivat Sinisiiven silmät ja valuivat ohuina noroina tämän poskille. Tämä kääntyi hetkeksi katsomaan taakseen ja näki komean nuorukaisen tuijottavan suoraan eteensä. Kollin katseesta ei voinut päätellä mitään, tämän silmät olivat tyhjät. Sinisiipi käännähti ympäri ja juoksi pois. Vähän matkan päästä tämä saattoi kuulla äänen huutavan nimeään, mutta tuo ääni oli niin kaukainen, että hyvä kun nuori parantaja kuuli sen. Tällä ei kuitenkaan ollut aikomustakaan kääntyä takaisin, ehei. Sinisiipi halusi nyt olla yksin. Naaras huomasi kitukasvuisen pensaan ja käpertyi sen alle. Hento sade alkoi rummuttaa pensaan lehtiä, eikä kulunut kauaakaan, kun naaras nukahti makeaan uneen.

Sade yltyi kaatosateeksi ja Sinisiipi nosti hämmästyneenä päätään. Naaraalla meni hetki tajuta missä oli, kunnes hän muisti Kultamyrskyn. Kolli oli jo varmasti lähtenyt leiriin välittämättä pätkääkään parantajasta. Sinisiipi tuhahti halveksuvasti.
"Miksi hän vaivautuisi edes ajattelemaan minua?!" Parantaja sylkäisi sanat suustaan ja nousi ylös. Vaivautumatta edes sukimaan turkkiaan Sinisiipi lähti häntä pystyssä leiriin. Matkalla hän haistoi vaimean Kultamyrskyn hajun, eikä voinut vastustaa kiusausta seurata hajujälkeä. Yllätyksekseen Sinisiipi huomasi hajun johtavan paikkaan, jonne hän oli soturin jättänyt. Sinisiipi hiipi eteenpäin ja piiloutui jonkun eläimen kaivamaan kuoppaan. Sade esti tätä näkemästä kunnolla, mutta hämärästi parantaja saattoi erottaa kissan hahmon. Kissa oli luimistanut korvansa ja istui silmät kiinni antaen sateen piestä itseään. Sinisiiven karvat kohosivat tämän tunnistaessa kissan Kultamyrskysi. Sitten kolli avasi hitaasti silmänsä ja kuiskasi jotain.
"Anna hänen tulla takaisin. Anna hänen tulla takaisin, jotta voisin selittää kaiken." Pehmeä, mutta hieman rahiseva ääni kaikui tuulessa. Sinisiipi häristi
korviaan kuullakseen paremmin, mutta enää mitään ei tapahtunut. Aika kului ja
kului, kunnes vihdoin Kultamyrsky nousi ylös ja häntä maata laahaten lähti kohti
leiriä. Sinisiipi odotti vielä hetken, kunnes nousi myös ja lähti tallustamaan
soturin perässä leiriin.

"Sinisiipi! Sinähän olet kuin.. uitettu." Kuupilvi totesi. Naaras nyökkäsi.
"Hyvä huomio. Mutta samaa voi sanoa sinusta. Tuota noin.. Kuupilvi, tahtoisin
keskustella kanssasi eräästä.." Mumisi Sinisiipi.
"Kultamyrskystä? Älä viitsi Sinisiipi - tiedän kyllä, että rakastat häntä." Sisko kuiskasi hiljaa. Parantaja tuijotti tuota häkeltyneenä. Oliko niin selvää, että hän rakasti Kultamyrskyä. Sinisiipi oli kieltänyt tunnustamasta tunteita itselleen. Kuupilvi katsoi tassujaan ja Kastanjahäntä huusi tätä. Naaras nuolaisi Sinisiiven päälakea ja riensi partioon. Sinisiipeä raivostutti. Kuinka Kastanjahäntä onnistui aina pilaamaan kaiken? Parantajan mieltä askarrutti edelleen, mitä Kultamyrsky oli tarkoittanut sanoillaan ja samalla äkkäsi kollin tulevan tätä kohti. Sinisiipi ei voinut enää paeta, hänen täytyi vain seistä paikallaan ja odottaa mitä Kultamyrskyllä oli hänelle sanottavana.

// Pikku pätkä. Enkä sitten tiennyt, että Näätäkin teki tarinan..
Vastaus:20Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Näätäpentu, Tuuliklaani
14.11.2013 18:55
Näätäpentu heräsi ja lähti pwntutarhasta. Tuo asteli ulos ja katseli hetken taivaalla loistavia tähtiä. Kohta tuo hipsi ulos leiristä ja seurasi Kultamyrskyn tuoksua johonkin. Tuo pujahti pensaiden alta kuun ja Tähtiklaanin sotureiden katseiden alla. >Vaarallinen tiikeri vaanii saalistaan. Se jännittää lihaksensa ja...<
"Hyppää!" Näätäpentu kiljaisi ja hyppäsi puskasta ulos pienten lintujen päälle. Ne lehahtivat entoon kuin lehtisateen ajan lehdet. Pian ne katosivat mustaan yöhön. Pentu kuuli keskustelua läheltä ja tajusi että kannattaisi olla hiljempaa. Tuo hiipi hiljaa ääntä kohti ja pujahti taas pensaaseen. kultamyrskyn ja Sinisiiven tuoksut sekoittuivat keskenään. Tuo huomasi kohta kaksi kissaa kauempana ja näki heidät muttei erottanut sanoja. Varovaisesti tuo hiipi matalana eteenpäin. Kultamyrsky heilutti hännän päätään aivan maan pinnan yläpuolella. Pentu lähti vaanimaan sitä kohti.
"...sinä satutat sydäntäni." Näätäpentu kuuli Kultamyrskyn sanovan. Enempää tuo ei kuunnellut vaan ponnisti kynnet ja hampaat esillä kohti Kultamyrskyn häntöä. Pentu nappasi siitä hampaillaan kiinni. Toisin sanoen puraisi.
"Aijauhuhuu!" Kultamyrsky karjaisi ja pomppasi ainakin kolme ellei neljä hännänmitan verran ylöspäin. Sinisiipi katsoi vierestä hämmästyneenä. Sitten tuo hymyili ja alkoi hihittää pienesti. Kultamyrsky kääntyi katsomaan Näätäpentua joka vielä roikkui hampaillaan kiinni Kultamyrskyn hännästä.
"Miksi ihmeessä sinä noin teit?" Kultamyrsky kysyi ja hieroi häntäänsä kun Näätäpentu päästi irti. Kultamyrsky istui paikoillaan ja hieroi häntäänsä.
"Leikin tiikeriä joka vaani saalista!" Näätäpentu kiljaisi ja alkoi jahtaamaan omaa häntäänsä ympyrää ja melkein sai sen kiinni. Sinisiipi katsoi huvittuneena vierestä.
"Jospa palaisimme leiriin? Ruostepuro on varmaan jo huolissaan..." Sinisiipi sanoi ja hymyili. Tuo tönäisi sitten käpälällään Näätäpentua matkaan.
"Häntäparkani..." kuului Kultamyrskyn ääni vielä. Näätäpentu vilkaisi tuota ja irvisti ja sylkäisi suustaan muutaman Kultamyrsktn hännän karvan.
//Lyhkäne...
Vastaus:10Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerijuova, Jokiklaani
14.11.2013 16:51
Tiikerijuova venytteli paljastaen kyntensä ja avasi suunsa leveään haukotukseen. Hän oli helpottunut pentujen vihdoin tultua oppilaiksi, mutta häntä masensi silti. Ohdaketassu oli hiljattain kadonnut, sitten löytynyt ja päässyt oppilaaksi, mutta sitten taas kadonnut. Oranssi naaras istahti ja pyyhkäisi kuonoaan. Niin, eihän mikään oikein hyvin voinut mennä. Nytkin lehtisateen aikaan riista oli vähissä ja viheryskä riepotteli klaania.
’’Tiikerijuova kiltti, tule nyt.’’ kuului huolestunut pyyntö naaraan takaa. ’’Et sinäkään voi jäädä ikuisesti siihen könöttämään.’’
Tiikerijuova käänsi katseensa Huminapilveen.
’’Ei Ohdaketassu palaa.’’ juovikas naaras kuiskasi surun sumentamin silmin.
Huminapilvi pukkasi kuonollaan kumppaninsa poskea.
’’Et voi tietää sitä, Tiikerijuova. Tule nyt, olet varmasti nälkäinen.’’ kolli sanoi ja kulki kumppaninsa vierellä tuoresaaliskasalle. Tiikerijuova huokaisi ja otti kalan.
Hän meni makuulle Huminapilven vierelle ja makusteli kalan oranssia lihaa. Naaras huomasi kauempana oppilaspesän edessä olevat Karviaisvirran pennut. Mantelitassu nauroi, kun Laulutassu saalisti veljensä Ilvestulen häntää. Mistelipentu-parka oli vieläkin pentutarhassa.
Karviaisvirralla oli sentään pennut oikean kumppaninsa kanssa. Yksikään heidän pennuistaan ei ollut kadonnut. Heillä ei ollut samankaltaista räyhänhenkeä kuin Meripihkatassu. Kaikilla, kaikilla oli kunnon elämä! Tiikerijuova pongahti pystyyn. Hän juoksi täyttä päätä kohti metsää ja kyyneleet kylmenivät tuon poskilla. Miksi, oi miksi juuri hänellä oli tällainen elämä?
’’Tiikerijuova!’’ Huminapilvi ulvoi kumppaninsa perään, mutta Tiikerijuova ei pysähtynyt.
Kaikki oli pilalla. Hänen elämänsä. Hänen unelmansa. Kaikki. Naaras juoksi ja viimein pysähtyi puun juurelle.
Ansaitsiko hän todella kaiken tämän? Hän kuuli askelia. Ilmassa tuoksui turhankin tuttu tuoksu. Mutta kissa ei ollut elävä. Hänen eteensä ilmestyi hieman läpikuultava, harmaa, meripihkasilmäinen kolli, jonka askelten kohdalle jäi musta, limainen kimallus.
’’Hei, Tiikerijuova.’’ hahmo sanoi nälvien.
’’Mene pois, Saarniraita, olet tuhonnut elämääni jo tarpeeksi. Olet kuollut, painu pois.’’ Tiikerijuova ärähti eikä viitsinyt katsoa kuollutta kollia.
’’Luulisi sinun olevan onnellinen Ohdaketassun taas kadottua. Jokaisessa pennussasi on minun vertani, ja tiedän sinun vihaavan minua.’’ Saarniraidan haamu mourusi.
’’Etkös vain?’’
Tiikerijuova puri hammastaan ja pinkaisi sitten kohti leiriä. Väärin. Kaikki. Kaikki oli väärin. Naaras sujahti muiden leirissä olleiden ohi juosten suoraan Suurkivelle. Tiikerijuova kiipesi sen päälle. Hän ei ollut päällikkö, sen hän tiesi, mutta valehtelija hän oli. Eikä hän kestänyt sitä.
’’Kuunnelkaa!’’ naaras ulvaisi karvat sekaisin. Kissoja kääntyi katsomaan tätä kummissaan, ja naaras tunnisti yhden Huminapilveksi.
’’Meripihkatassun, Yötassun ja Kauratassun sekä Ohdaketassun isä ei ole Huminapilvi!’’ Tiikerijuova ulvaisi.
Kissat kohahtelivat ja kääntyivät katsomaan Huminapilveä. Punertava soturi ei sanonut mitään ja katsoi tassujaan. Rastastähti kurkisti ulos pesästään ja ravisteli hämmästyneenä päätään.
’’Niiden isä on Saarniraita! Jo ensimmäinen soturipäiväni muuttui maailman kamalimmaksi hänen ollessaan olemassa! Kyllä, MINÄ tapoin Saarniraidan! MINÄ, pyysin Huminapilveä niiden kasvatti-isäksi! MINÄ, olen valehdellut jopa omille pennuilleni!’’ Tiikerijuova ulvoi ja tämä huohotti hampaat irvessä katsoen järkyttynyttä kissajoukkoa.
’’Alas, Tiikerijuova.’’ Rastastähti käski kiivettyään Tiikerijuovan luo.
’’Tämä kaikki on pelkkää VALETTA!’’ Tiikerijuova ulvaisi. Hän ehti nähdä pentujensa hätääntyneet ja vihaiset kasvot, ennenkuin pyörtyi ja tipahti Suurkiveltä.

Vastaus:17Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahtotassu, Tuuliklaani
13.11.2013 20:38
Heräsin oppilaiden pesässä kun joku tökki minua kylkeen jotta heräisis.
-Herää Jo Vaahtotassu. Meidän pitää lähteä pois leristä, koska täällä piilee paha vaara, Lumitassu sähisi. Katosin naarasta ihmeissäni.
-Ei meillä ole mitään hätää, ja tänään on minun ja Hopeasydämmen harjoittelu päivä, maukaisin ja käänsin selkäni naaraalle.
-Tule jo! Joku voi olla vaarassa ja sinä vain jaksat nukkua! Lumitassu kiljui, mutta sen verran änettömästi ettei sitä kuultu.
-Hyvä on, mutta jos minua syytetään jostain, sinä olet vastuussa, naukaisin ja kampesin itseni pystyyn.
-Minnekkäs te olette matkalla? joku kysyi takaamme. Se oli Lumitassun sisko, ja mestarini emo Ruostepuro. Naaras katsoi meitä kysyvästi terveellä silmällään.
-Metälle, klaani tarvitsee riistaa ja sinä lepoa, maukaisin rauhoittavasti ennen kuin Lumitassu ehti möläyttää mitään.
-Se on hyvä ajatus teiltä kahdelta. Kerron mestareillenne minne olette menneet jos he teitä etivät, Ruostepuro maukaisi. Nyökkäsin kohteliaana vastaukseksi, ja juoksin Lumitassun rinnalla suurelle ja avaralle nummelle.
-Tiedätkö edes itse minne me olemme menossa? kysyin Lumitassulta. Naaras nyökkäsi.
-Menemme pelastamaan vaaraan joutuneita kissoja Myrskyklaanin reviirille, Lumitasu sanoi jämäkästi.
-T-tunkeudummeko me toisen klaanin reviirille vain koska ajattelet että siellä on vaarassa olevia kissoja?! kivahdin naaraalle. Lumitassu nyökkäsi vasten mielisesti.
-No sitten en tule. Minä sentään kunnioitan soturilakia, kuin mitä sinä! kiljaisin ja ryntäsin kohti pusikkoa. Koska olin vasta nuori oppilas, en tuntenut klaanien reviireitä jolloin saatoin mennä joskus toisen klaanin reviirille aivan vahingossa.
-Tyhmä Lumitassu. Yrittää saada minusta luopion! kivahdin ärtyneenä. Suutuksissani en huomannut minua seuraavaa kissaa.
-Onko pikku pentu eksynyt kotoa? ääni kysyi takanani. Siinä seisoi suuri ja vankka kolli joka oli verellä ja arpia täynnä.
-Kuka sinäkin nyt olet? ärähdin kollille. Kissa naurahti hieman. Näytin paljon suuremmalta, kun pörhistin karvani. Mutta kolli oli muutenkin suurempi. Hän lähetyi minua pelottavasti. Oliko tämä kohtaloni. Kuolla melkein pentuna?
-Minä taistelen henkeen ja vereen, etkä sinä minua vahingoita! murisin kollille.
-Olen repinyt minun kokoisilta sotureita silmiä irti, he kaikki ovat sanoneet samaa kuin sinä nyt, kolli naurahti. Nostin huultani ja paljastin valkoiset ja terävät hampaani.
-Luuleeko pikku pentu voittavansa Huntein? kolli naurahti. Hunter? Ruostepuro taisi puhua jotakin siitä.
-Oletko sinä vahingoittanut Ruostepuroa? kysyin vihaisena. Kolli nyökkäsi vakaasti. Viha leimahti sydämmessäsi.
-Minä kostan sinulle Ruostepuron, ja muiden joita olet vahingoittanut niin puolesta! kiljaisin ja hyppäsin Hunterin niskaan. Kolli kiljaisi, kuun upotin kynteni tämän niskaan. Kolli heilutti päätään saadakseen miinut tippumaan. Pidin kynsilläni kiinni niin kovaa kuin sain. Mutta Hunter voitti ja heitti minut kipeästi maahan.
-Nyt sinä kuonolle hyppivä pentu penetät suurella kivulla omat silmäi! Hunter huusi voitonriemuisena. Mutta en voinut antaa hänen tehdä sitä!
-Sinä et minun silmiini kajoa hiiren aivoinen takkuturkki! kiljaisin ja polkaisin kollin mahaa takatassuillani. Huner lensi muutaman jäniksen mitan päähän.
-Vai luulet sinä voittavasi minut? kolli murisi vihaisena, ja paljastii pitkät ja terävät kyntensä. Kolli veti kosteaan maahan pitkiä viivoja kynisllään.
-Nyt on sinun aikasi tulla sokeaksi, kokonaan! Hunter maukui voittoisasti. Karvani nousivat pelosta pystyyn, ja jäykistin jalkani hyppyyn. Kun Hunter oli lähellä, hyppäsin suurella loikalla hänen taakse, ja raapaisin tälle pienen muiston minusta tämän lapaan.
-Yritätkö esittää kovaa, vai oletko muuten vain tyhmä? Hunter murahti ärsyyntyneesti. Tiesin kohtaloni tulleen päätteeseensä.
-Anna tulla, tapa minut, jos sinusta todella on siihen! maukaisin itsepintaisesti. Hunter tujotti minua yllättyneenä.
-Tahdotko kuolla? No nyt sinä ainakin tulet sokeaksi! Hunter räähäisi ja upotti kyntensä silmäni alapuolelle. Tunsin viiltävää kipua, mutta uskoin että pian se loppuisi kuolemaani. Mutta kipuaaltoja tuli ja tuli. Pian kukaan ei koskenut silmääni, ja kipu laantui hieman. Näin maassa paljon verta. Veriset tassun jäljet katosivat avaralle nummelle. Laitoin toisen silmäni kiinni, en nähnyt mitään. Vasen silmäni oli sokea. Silloin kuulin paikalle juoksevia askelia.
-Vaahtotassu, oletko kunnossa? Tiirajuova huusi. Erotin hänen rinnalla juoksevan Lumitassun.
-Näimme maassa veriset tassu- Lumitassu sai sanotuksi, kun huomasi sokean silmäni.
-Vaahtotassu, mitä sinulle oikein on tapatunut? Tiirajuova huudahti kauhuissaan. Terve silmäni alkoi sumentua.
-Lumitassu, mene äkkiä hakemaan Sinisiipi. Vaahtotassulle tuli verenhukka, johon hän voi jopa kuolla! Tiirajuova huudahti. Näin sumeasti kun Lumitassu ravasi pois luotani. Sen jälkeen en kuullut enää mitään, ja katseeni sumeni. Tunsin, kuinka joku painoi jotain silmääni, ja minua alettiin raahata johonkin...

/Jatkoa. Voiko Vaahdon tietoihin lisätä että vasen silmä on sokea, ja silmä on aivan valkoinen.//
Vastaus:20Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltopentu - tassu Jokiklaani
13.11.2013 19:27
Ruskeaturkkinen pentu makoili hieman sivumalla kuopasta, ja tuijotti poissaolevasti klaanivanhempien touhua. Jokiklaaniin päällikkö oli antanut hänelle luvan osallistua Huomenkukan hautajaisiin, vaikka tiesikin pennun olevan täysin hyödytön. Rastastähti yritti suostutella vanhuksia olla välittämättä Viiltopennusta lainkaan, mutta se oli erittäin hankalaa. Suuret, tyhjät tummanvihreät silmät suorastaan porasivat kissojen kehossa reiän katseellaan, mutta kaikki pysyivät silti vaiti. Kuolleen kuningattaren vaaleanharmaa oli mutainen ja epäsiisti, muttei kukaan välittänyt siitä. Huomenkukan keho vaipuisi ikuiseen unen rauhaan sotkuisena ja takkuisena, muttei pentu mahtanut sille mitään. Multaa ja hiekkaa putoili epämääräisesti nuorukaisen kuolleen emon ruumille, klaanivanhempien jatkaessaan kaivamista. Viiltopennun silmät liikahtivat hieman, ja katse kiinnittyi tulevaan hautaan.
"Pian siitä tulee tarpeeksi iso yhdelle ruumiille", kolli ajatteli synkästi ja käänsi kasvonsa hieman oikealle. Hän ei enään tuntenut vasenta tassuaan, minkä päällä hänen päänsä lepäsi, muttei valittanut tai siirtänyt asentoaan mieluummin mukavempaan. Yksinäinen lumihiutale leijui pennun kuonon päälle, ja suli nopeasti. Pieninpieni vesipisara valui alas, ja kolli tunsi epämiellyttävää kylmyyttä siellä, missä vesi oli liukunut. Hän aivasti kerran, ja sitten toisenkin, eikä se jäänyt huomaamatta vanhuksilta. Hyvin tummaturkkinen naaras, Varjoturkki kääntyi nuorukaisen puoleen ja katsoi tätä rasittuneesti. Kuin mitään ei olisi tapahtunut, Viiltopentu nousi tassuilleen ja venytteli tyynesti etutassujaan. Kipinät lävistivät sitä tassua, jonka päällä hänen päänsä oli ollut, ja pentu tuhahti melkein huomaamattomasti. Hän tarkkaili hetken, kuinka vaaleanharmaa kuningatar vedettiin hautaan ja kuuli tämän tömähtävän kovaan maahan. Nuorukainen oli jo valmis kääntymään takaisin, kun tunsi lavassaan jonkun kosketuksen. Viiltopennun viikset värähtivät hieman, kun hän ei nähnytkään ketään vieressään. Hieman hämmentyneenä pentu kuitenkin kääntyi ja hitain askelin alkoi lähestyä leiriä. Aurinko oli jo laskemassa, ja taivas muuttui kauniin punertavaksi.
"Mikäköhän sekin oli?" nuorukainen ajatteli kummastuneena, astuessaan leiriin.

- Viiltopentu, Rastastähdellä on sinull asiaa, solakka, vaaleanharmaaturkkinen naaras naukui, ja ravisteli pentua hieman tassullaan. Viiltopennuksi kutsuttu räpytteli hetken silmiään, tottuen pimeään ja nyökkäsi. Noustuaan sammalpediltään, pentu oli kaatua uudestaan, mutta pystyi silti pystyssä. Unen jälkeen tassut eivät totelleet ja tuntuivat vanalta tai joltain.. oudolta kumminkin. Takaa hän saattoi kuulla kuinka Kirjopentu valitti emolleen haavoistaan, ja kuinka olisi jo valmis oppilaaksi. Astuen pentutarhasta ulos, pentu huomasi suuren osan klaanista olevan edelleen hereillä. Hän tuhahti hieman, ja kipitti ripeästi soturin perään päällikön pesään. Jäämyrsky tarkisti että pentu oli hänen takanaan, ilmoitti jo ennen pesään astumista päällikölle että he tulivat ja astui nopeasti sisään. Viiltopentu epäröi hieman mutta astui soturin perässä sisään. Pimeässäkin saattoi huomata pitkiä raitoja päällikön tummanharmalla turkilla, ja nuorukainen unohti hetkeksi kaiken muun. Tekoyskintä kuitenkin herätti hänet ajatuksistaan, ja hän nosti hieman hämmästyneet kasvonsa korkealle, mahdollisimman suorassa istuen. Ihan kuin hän olisi jäänyt jostain kiinni. Rastastähti seurasi huvittunut pilke silmässään tilannetta, ja päästi kurkustaan pienen naurahduksen. Toinen naaras hymyili hieman, mutta oli silti vaiti.
- Tiedätkö miksi olen kutsunut sinut? päällikkö aloitti, ja istuutui mukavasti soturin viereen. Viiltopentu päätti olla rehellinen, joten pudisti päätään. Naaras nyökkäsi ymmärtäväisesti ja jatkoi: - Olet melkein kuudenkuun ikäinen, ja on aika nimettää sinut oppilaaksi. Ilmoitan tämän siksi, että ehdit valmistautua.. kunnolla. Pane merkille myös ulkonäkösi, Rastastähti neuvoi ja kehräsi lempeästi. Nuorukainen nyökkäsi aavistuksen verran, ja tuijotti edelleen ihmeissään vuoroin perään päällikköä ja soturia.
"Minusta.. tulee oppilas." pentu ajatteli surullisesti, ja tämän päähän alkoi käydä. Pitkät kynnet ilmestyivät esiin pehmeistä tassuista, ja vaistomaisesti kolli raapi maata. Tumma katse kohosi hitaasti maasta kahteen naaraaseen, jotka juttelivat kiivaasti jostain. Viiltopentu aukaisi suunsa, muttei saanut sanaakaan suustaan.
- Saanko nyt mennä? pentu sai sanotuksi ja laski katseensa tassuihinsa, kuin löytäen näissä jotain todella kiinnostavaa. Rastatähti hymyili ja nyökkäsi, antamalla tälle luvan, ja Viiltopentu perääntyi pesästä niin nopeasti kuin pystyikään. Nuorukainen seisoi hetken paikallaan ja tuijotti tummaa taivasta ja höyrypilviä, jotka kohosivat ilmaan ja katosivat piakkoin.
"Huomenkukka, sinun olisi pitänyt kestää yksi päivä.. näetkö minut tänään?" kolli kysyi mielessään ja tassutteli pentutarhalle. Sisälle hän ei kuitenkaan mennyt, sillä ei halunnut kohdata toisten pentujen katseita tai kuulla itsestään jotain uutta hölynpölyä.
Tarkistettuaan, ettei turkissa näkynyt takkuja ja että tämä oli puhdas, pentu hyppäsi pystyyn ja vilkuili jännittyneenä ympärilleen. Kaikki olisi pian valmista.
Rastastähti oli jo ilmestynyt pesästään, mutta Viiltopentu ei kiirehtinyt paikalle. Pentutarhasta asteli Kirjopentu, tämän turkki sojotti hassusti ja ilme oli erittäin synkkä. Vanhempi pentu käveli tämän ohitse ja siveli hännällään tämän kuonoa, irvistäen olkansa takaa voitonriemuisena. Kirjopentu tuhahti ja käveli ylpeästi muiden pentujen luokse, ja heitti Viiltopentuun viimeisen raivoisan katseen. Nuorukainen vastaisi näyttäen hieman kieltään ja hyppäsi muutamalla loikalla päällikön viereen. Rastastähti nyökkäsi hyväksyvästi ja katsoi hetken aikaa klaaniaan. Viiltopennun yllätykseksi myös Kirjopentu käveli päällikön viereen toiselle puolelle, ja paljasti ruskealle kolli hampaitaan.
" Tämä ei ole reillua!" nuorukainen puristi hampaitaan yhteen ja raapi maata kynsillään. Kirjopentu, joka huomasi tämän, yritti olla nauramatta, mutta tirskahti pari kertaa.
- Viiltopentu ja Kirjopentu, olette pian kuuden kuun ikäisiä, ja on teidän aika päästä oppilaiksi. Tästä päivästä alkaen teidät tunnetaan nimillä Viiltotassu, päällikkö piti pienen tauon ja kallisti päätään ruskeaan kolliin päin. - ja Kirjotassu, kunnes saatte soturinimenne. Kirjopentu, sinun mestarinasi toimii Sulkahäntä. Viiltotassu, sinun mestariksesi tulee Jäämyrsky.
Molemmat soturit lähestyivät omia oppilaitaan, mutta pysähtyivät päällikön eteen. Viiltopentu vilkaisi nopeasti siroa naarasta vieressään. Tulisiko hänestäkin joskus voimakas, nokkela ja ketterä soturi?
- Sulkahäntä ja Jäämyrsky, olette valmiit ottamaan oman oppilaan, ja toivon että välitätte näille oppilaille kaiken oppivanne.
Kummatkin soturit nyökkäsivät ja koskettivat hellästi oppilaidensa kuonoja. Viiltotassu säpsähti hereille ajatuksistaan ja kosketti nopeasti takaisin mestarinsa kuonoa. Jäämyrsky tsokaisi kielellään (jokin "tsot" ääni, arhg en ole hyvä selittämään :c), mutta hymyili silti. Joka puolelta kuului uusien oppilaiden nimiä, ja nuorukainen vilkaisi etsiskellen klaanista yhden ainoan. Korvat laskeutuivat hieman, kun hän muisti päivän tapahtuman. Oppilas kuitenkin ravisteli päätään, ja yritti olla antamatta pahojen ajatuksien vallata mieleensä.
"Emo on varmasti ylpeä minusta!" Viiltotassu hymähti ja käveli Kirjotassun rinnalla muiden oppilaiden luokse.
- Katsotaanko, kumpi pääsee nopeammin soturiksi? Kirjotassu irvisti iloinen pilke silmässään.
- Älä turhaan rehki, minusta tulee soturi nopeammin, ruskeaturkkinen vastasi irvistäen ja naurahti hieman, kun oppilas hänen vieressään tönäisi häntä kyljellään. Kirjotassu lähetti nuorukaiselle vielä viimeisen innostuneen hymyn ja katosi oppilaiden sekaan. Viiltopentu tuijotti hetken muita, mutta päätti etsiä nopeasti oman sammalpesän. Hän ei halunnut nukkua kylmässä lähellä pesän reunoja, vaikka tiesikin että nuoremmat yleensä reunoihin joutuivat. Oppilas haisteli muutamia sammalpesiä, ja huomatessaan tarpeeksi mukavan, laskeutui ja valmistautui menemään unen valtakuntaan.
- Se oli kylläkin minun sammalpesäni, jokin naurahti hiljaa, ja oppilas aukaisi rasittuneesti silmäänsä. Meni hetken, ennenkuin nuorukainen tajusi tilanteen ja nousi salamannopeasti sammalpesältä. Ruskeassa turkissa näkyi pieniä sammaleen palasia, mutta ne jäivät huomioimatta.
- Anteeksi, en lainkaan tiennyt.. oppilas murahti yhtä hiljaisesti kuin toinenkin oppilas, ja yritti katsoa tätä suoraan silmiin. Kasvot olivat kylläkin tutun, muttei kolli siltikään muistanut hänen nimeään.
- Laulutassu, naaras lausui kuin olisi lukenut nuorukaisen ajatuksen ja hymyili hieman. - Onnea vielä kerran, Viiltotassu. Vieressäni on vapaa paikka, haluaisitko nukkua siinä?
Viiltotassu vilkaisi Laulutassun viittomaan suuntaan ja nyökkäsi kiitollisena. Ajatuksiin iski yht`äkkiä ajatus, ja oppilas suorastaan lensi oppilaspesästä. Ennekuin hän kuitenkaan poistui sieltä, hän heilutti naaralle anteeksipyytävästi häntäänsä ja pinkaisi leiristä. Muutamat klaanilaiset istuskelivat edelleen juttelemassa, muttei kukaan kiinnittänyt huomiotaan ruskeaturkkiseen kolliin. Nuorukainen juoksi välillä hyppiän puun juurien päältä ja pysähtyi tuoreen pikku mäen viereen. Hän hengitti hieman kylmää ilmaa suun kautta keuhkoisinsa, ja käveli mäen ympäri, kunnes laskeutui maahan. Lumi oli peittänyt valkoisella peidollaan haudan, muttei se haitannut kollia yhtään. Lempeästi tämä kosketti haudan valkoista pintaa ja mumisi jotain, mutta tuulenhumina peitti hänen äänensä alleen. Viiltotassu ei ollenkaan huomannut, kuinka joku seurasi häntä katsellaan puiden varjoista, ja laski päänsä tassujensa päälle, valmistuen nukkumaan tämän yön emonsa ruumiin vieressä, saattan tämän tähtiklaaniin.

Elikkäs voiko Viillon mestariksi laittaa Jäämyrskyn sekä Kirjopentu siirtää oppilaisiin? Ajatelin tehdä heistä ikuiset viholliset-ystävät, joten voisko pyyntöni mitenkään toteuttaa? ;3
Vastaus:Ihana tarina, 26 kp:tä. Lisään molemmat oppilaisiin. c:

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salamapentu, Tuuliklaani/erakko
13.11.2013 18:36
Oli kestänyt jo muutama kuu, ja oli kuuhuipun hetki. Huokaisin syvään, ja tein päätökseni. Lähtisin pois klaanista, sillä en ollut vieläkään löytänyt omaa paikkaani monien kissojen joukosta. En, vaikka jo kolme kuuta olinkin klaanissa ollut. Eli syntymästäni lähtien. Viileä maa ei ollut kovin mukava tassujeni alla, mutta minun oli pakko mennä pois. Sydämeni johdatti minut pois klaanin luota, siitä olin varma. Nousin hitaasti ylös, hiirenhiljaa jottei kukaan heräisi. Vilkaisin taakseni, ja emoni Ruostepuro nukkui kolme muuta pentua vierellään.
"Hyvästi koti..." naukaisin äänettömästi, ja aloin tassuttelemaan hiljaa pois pentutarhasta, emoni luota. Sydäntäni särki, kun ajattelin kuinka surullinen emoni olisi minun kadottua. Mutta minä seurasin vain sydämeni ääntä, en emoni kehotuksia. Työnsin pääni ulos pentutarhasta, ja näin nukkuvan leirin. Haistoin kylläkin muutamia tuoreita kissojen hajuja, mutten välittänyt siitä vaan kipitin nopeasti mutta varovaisesti leirin sisäänkäynnille joka oli aika suuri minulle. Niin juuri. Mutta varmasti sopiva isommillekin kissoille. Huokaisin ja astuin askeleen eteen päin, rohkeana astuin toisenkin ja pidin silmäni kiinni koko ajan peläten, että joku huomaisi.

Olin jo järvellä. Huokaisin, ja aloin juomaan kylmää vettä jonka päällä ei jäätä vielä ollut. Tai ainakaan enään, varmasti joskus oli ollut. #millaistakohan jää on?# mietin ja kohotin katsettani ylös päin, tähtiin. Kaunis taivas avautui juuri silmieni edessä ja minun oli pakko henkäistä, ja räpyttelin silmiä useamman kerran ennen kuin uskoin kaiken todeksi. Todella monta tähteä, tähtiklaanin soturia olivat siellä ylhäällä ja näkivät kaikki, mitä tein ja missä olin. Heikko tuulenvire leikki turkillani, ja yritin pitää silmäni auki tähtien loistaessa. Silmissäni näkyi selvästi, että olin onnellinen ja rauhallinen. Astuin askeleen eteen päin, ja kylmä vesi tuli minua vastaan tyyneenä kuin rauhallisin kissa. Musta turkkini ei ollut täysin musta, sillä minulla oli salaman näköisiä juovia pitkin kehoani. Ne olivat lähes kokonaan keltaisia, erikoinen värini oli useille kissoille outo eikä moni siksi kovin tykännyt minusta. Tai sitten vain kuvittelin kaiken.

.::Aamulla::.

kuulin joitain ääniä ja heräsin siis siihen. Raotin silmiäni, ja huomasin edelleen olevani järvellä josta minut varmana löydettäisiin.
"Hiirenpapanat" mumisin ja nousin kipeillä tassuillani vaivihkaa ylös, ja heilautin häntääni. Oli luultavasti jo aamu, sillä aurinko alkoi jo nousta nopeaa tahtia.
"Pitää jatkaa näemmä matkaa" murahdin, salaa hymyillen. Kuulin ääniä leiriltä päin, joten päätin lähteä karkuun mahdollisimman nopeasti.

//nyt siis sen Salaman saa siirtää erakkoihin :3//
Vastaus:Hyvä tarina, ja selvä, lisään sen. 20 kp:tä. ;3

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadetassu, Tuuliklaani
13.11.2013 17:23
"Siis kuulinko oikein?" Nau'uin ällistyneenä, ja tuijotin harmaan väristä pitkäkarvaista naarasta. 
"Kyllä kuulit oikein. Olet maannut siinä tasan kuun." Naaras toisti. Minua rupesi pyörryttämään. >Kokonainen kuu kuu! Ei minkään laisia rajoja. Ja missä edes olen? Ainakaan nämä kissat eivät ole vihamielisiä. Henki olisi jo lähtenyt aikojasitten. < Hätkähdin ajatuksistani hereille, ja kaksi kissaa ilmeisesti ne jotka olivat hoitaneet minua tuijottivat. Se tuntui painostavalta ja se poltti keuhkoihin, kun pidänkin hengitystä. 
"Tapaat kohta päällikkön seittitähden. Hän päättää mitä teemme sinun kanssasi." Vanhempi naaras naukui. Istahdin aloilleni katselin ympärilleni. Seinien rakoihin oli upotettu yrttejä, ja eri nurkissa makasi kissoja, jotka jotkut näyttivät vuotavat vähän verta, tai hengittävät raskaasti. Vähän ajan päästä tummanharmaa raidallinen kolli asteli sisään häntä ja leuka pystyssä. Arvelin heti, että Hän on hoitajani mainitsema Seittitähti, eli päällikkö. >Pitäisikö minun kumartaa?< Epäröin hetken, mutta kumminkin kumarsin syvään ja jäin odottamaan. Se tuntui hirveältä, kuka tahansa ei noin vain paljastaisi omaa selkärankaansa. Seittitähdellä olisi ylivoima juurisillä hetkellä, jos hän päättäisi hyökätä. Huomasin hoitajaksi liikahtavan levottomasti, kun mitään ei tapahtunut. Lopulta Seittitähti liikahti, ja maukui hitaasti ja selkeästi.
"Mistä sinä olet? Oletko toisesta klaanista, kulkukissa vai kotikisu." Nousin ylös ja haparoin oikeita sanoja. Lopulta naukaisin.
"Sinä taidat kyllä tietää mikä olen, mutta keitä te olette?" Seittitähti nyökäytti päätään hoitajiani kohti.
"Hän on Sinisiipi tuuliklaanin parantaja." Hän maukui, ja osoitti hännällään vanhempaa kissaa. 
"Ja hän on Kamomillatassu tuuliklaanin parantajaoppilas." Jolloin seittitähti osoitti nuorempaa kissaa. Siirryin vähän sivulle, ja näin muita kissoja, jotka olin jo aikaisemmin haistanut.
"Entäs nuo?" Kysyin nopeasti, ja rupesin epäilemään, että olen jäänyt ansaan. Seittitähden silmät muuttuivat pieniksi viiruiksi. Peräännyin nopeasti pariaskelta.
"He ovat tuuliklaanin jäseniä, mutta ne sinä opit kyllä tuntemaan pikkuhiljaa. Haluaisitko liittyä tuuliklaaniin?" 

"Jade olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaa Jadetassuna. Mestariksesi tulee Kultamyrsky. Toivon, että Kultamyrsky välittää sinulle kaiken oppimansa." Seittitähti naukui ja piti pienen tauon ja kiersi katseellaan kissasta toiseen. 
"Kultamyrsky olet valmis Ottamaan oppilaan. Olet saanut loistavaa koulutusta Punarintasiiveltä ja olet osoittanut olevasi nopea ja uskollinen soturi. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Jadetassulle." Seittitähti päätti ja viittasi hännällään minulle pienesti Kultamyrskyä kohden. Pienen epäröinnin jälkeen tassuttelin nopeasti koskettamaan Kultamyrskyn nenää. 
"Se meni hienosti Kultamyrsky kuiskasi korvaani." Kavahdin ääntä ja vetäydyin kauemmaksi. Hitaasti ja epäröiden jotkut kissat rupesivat naukumaan.
"Jadetassu, Jadetassu, Jadetassu!!..." Tunsin kuuluvani sinne, tunsin että elämäni odotti siellä, ja nyt löysin sen. 
 
//Yritän päästä jonkin laiseen alkuun, niin on sit helpompi keksiä jotain, joten nää ensimmäiset tarinat on vähän kököjä.//
Vastaus:Ihan hyvä tarina tämä oli, 17Kp:tä

-Emu

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultamyrsky, Tuuliklaani
12.11.2013 20:16
- Kultamyrsky, mene auttamaan kuningattaria ja vanhuksia, ruskea kolli viittasi soturia lähemmäs ja antoi tälle käskyn. Kultamyrsky nyökkäsi heti, ajatuksissaan jo huokaisten helpotuksesta. "Kunhan hän ei tule viereeni" vaaleaturkkinen mumisi hiljaa.
- Kenestä puhut? Mutta kerro tuon myöhemmin, luotan siihen että kaikki myrskyklaanilaiset pääsevät ehjinä leiriimme, Kastanjahäntä maukui ja katosi omien soturien kissajoukkoon. Kävelessään klaanilaisten läpi, nuorukainen pisti merkille kuinka suuren vahingon tulipalo oli näille aiheuttanut. Lukuiset palovammat, arvet ja haavat, lannistuneet ja masentuneet kasvot, tuhkan aiheuttama likainen ja musta turkki, pentujen epätoivoinen valitus ja itku. Kaikkein pahin oli silti edessä, mutta soturi ravisteli ajatuksen päättäväisesti päästään. Hänen olisi huolehdittava vieraistaan, se oli tärkeintä nyt.
Klaaninvanhempien joukko löytyi nopeasti, kuningattaret lepäsivät hieman sivummalla. Kultamyrsky seisoi hieman paikallaan, mutta päätti silti yrittää puhua vanhuksien kanssa. Kuten sanottiin, se kuka ei yritä, ei eläkkään.
- Onko kenenkään sattunut vakavasti? kolli kysyi hieman arkana ja odotti kärsivällisesti kissojen vastauksia. Kaksi kissaa vilkaisivat nopeasti toisiaan ja toinen heistä, vaaleaturkkinen kolli vastasi käheästi: - Vakavia vammoja emme saaneet, mutta jano meillä kylläkin on.
Kultamyrsky nyökkäsi vakavan näköisenä ja riensi etsimään sammalta. Hän tiesi hyvän paikan lähettyviltä, ja lumen alla oleva sammal olisi varmasti kostea ja märkä. Siitä riittäisi ainakin myrskyklaanin klaaninvanhimmille. Palatessaan, soturi pani myös merkille toisen kissoista, joka ei juurikaan puhunut. Tämä naaras oli tarpeeksi nuoren näköinen, mutta sokea. Nuorukainen nielaisi ajattelessaan, että pian hänkin voisi joutua sinne. Partion aikana hän oli päättänyt olla välittämättä yököttävästä mausta suussaan, muttei kauan pystyisi pidättelemään tätä.
Kun vesi oli turvallisesti viety kissoille, soturi jatkoi matkaansa kuningattarien luokse. Kolme naarasta lepäsi laiskasti maassa ja juttelivat hiljaisesti. Kaikki kolme kuitenkin seurasivat tarkasti pentujaan, etteivät nämä pääsisi karkaamaan. Kultamyrsky kysyi ystävällisesti heidän vointiaan, ja kun hänen apuaan täällä ei kaivattu, siirtyi suuresta kissajoukosta hieman syrjään. Jos hän ei pian avaisi suutaan ja sylkäisi veren pois, tätä alkaisi varmasti valua suusta. Tuntui epämiellyttävältä tuijottaa oman veren valuavan suusta tiheään vauhtiin, tällä kertaa häntä ei edes yskittänyt. Tummanpunainen neste vain valui hitaasti valkoiseen lumeen, sotkemalla tämän.
- Jatkamme matkaa leiriin asti. Huomaan, että Sinisiipi todellakin oli oikeassa, varapäällikkö lausui mietteliäästi, tyynesti tuijottaen kuinka veri valui maahan. Nuorempi soturi hymyili anteeksipyytävästi ja tassutteli toisen kissan rinnalla joukon luokse. "Toivotaan, ettei kukaan muu tule huomaamaan tuota", kolli ajatteli synkästi ja viittasi omaa joukkoaan lähemmäs.

Kuunhuippu oli jo lopussa, kun vaaleaturkkinen kolli viimein laskeutui pehmeälle sammalpedilleen. Jopa sana "uni" maistui maukkaalta nyt, mutta ensin oli peseydyttävä. Myrskyklaani oli vihdoin onnistunut ruokkimaan itsensä ja kaikki olivat löytäneet oman nukkumapaikan. Kukaan kissoista ei valittanut eikä kiistellyt, mikä oli hyvä molemmille klaaneille.
- Noniin, haluan kuulla kaiken, vaaleaturkkinen nuorukainen säpsähti hieman, kun kuuli tutun äänen ja nuolaisun selässään. Kolli vilkaisi nopeasti varapäällikköä olkansa takaa, ja jatkoi keskittyneesti peseytymistä. Miten hän kertoisi varapäällikölle mitään? Tosin tämä oli kylläkin nähnyt tämän yskävän, mutta miten hän selittäisi siitä mitään, kun ei itsekään kunnolla osannut sanoa tilannettaan?
- En ole varma mistä aloittaisin, Kultamyrsky kuiskasi lopulta ja kääriytyi mukavasti pesälleen. Kastanjahäntä tuijotti soturia hetken vihreillä silmillään ja käpertyi hänen viereensä.
- Voithan sinä yrittää. En halua että näet minussa pelkän varapäällikön, haluan että näet minussa myös ystävän, vanhempi soturi rikkoi hiljaisuuden ja kuunteli hetken kissojen unisia kuiskauksia ja kehräystä. Kultamyrsky liikutti häntäänsä hermostuneena ja tosiaan yritti noudattaa soturin neuvoa, nähdä tässä ystävän. Kastanjahäntä oli luotettava ja rohkea nuori soturi, jolla oli paljon ystäviä. Ei ihmekkään, kun tämä pääsi varapäälliköksi.
- Kaksijalat, vaaleaturkkinen sai vastatuksi ja tuijotti hetken taivasta. Tähdet olivat kauempana kuin koskaan, myös täysikuu alkoi hiljattain hiipui tiehensä. Kastanjahäntä nyökkäsi ja odotti lisää selityksiä. Kultamyrsky, yht`äkkiä tuntiessaan tulevan kohtauksen hyppäsi pesästään ja juoksi metsään päin niin pitkään kunnes tassut alkoivat pettää, ja soturi kompastui lumeen. Yskäkohtauksen aiheuttamana tämän keholla kulki kipuaalto, joka jätti jälkeensä tärinän koko kehossa. Kurkku oli kipeä, ja ilma satutti jokaisella hengityksellä enemmän ja enemmän. Merinpihkaiset silmät aukenivat suureksi, kun happi ei hetken ajan mennytkään keuhkoihin.
- Kultamyrsky, yritä saada hengityksen tasaantumaan! hätääntynyt ääni käski takaa, ja Kultamyrsky pikemminkin aisti kuin näki vieressään tuuliklaaniin parantajan. Hän teki työtä käskettyä, mutta kipu heltynyt eikä yskä edelleenkään loppunut. Sinisiipi painoi hieman tassuillaan soturin rintaa ja tarkkaili tämän muuttunutta ilmettä. Yskä oli vihdoin loppunut, ja kipu lähtenyt nuoresta kehosta. Vaaleaturkkinen nousi nopeasti ja meinasi lyyhistyä takaisin, mutta naaras ehti saada tästä otteen.
- Älä tee äkkiliikkeitä. Uskotko nyt, ettet ole kunnossa?
Kultamyrsky tuhahti ja käänteli päätään oikealta vasemmalle, pienesti hymyillen. Sinisiipi huokaisi väsyneesti, mutta pieni hymy tarttui häneenkin. Kissat seisoivat hetken paikallaan, soturi raskaasti huohottaen ja parantaja kärsivällisesti odottaen. Kollin nyökäistyä he alkoivat hitaasti kävellä kohti leiriä, jossain välissä pitäen pieniä taukoja. Nuorukainen tunsi liiankin hyvin toisen kissan turkin lämmön, tämän tuoksun ja huomasi tämän katseen hyppivän hänestä lumeen. Sinisiipi näytti niin suloiselta nyt, että kollin teki kertoa hänelle kaikki, tässä ja nyt. Mitä hän oli tuntenut, mitä kokenut. Mutta voisiko hän kertoa parantajalle?
"Tietenkin! Parantajat parantavat ja auttavat, hölmöläinen!" vaaleaturkkinen nielaisi ja hidasti muutenkin hitaita askeliaan. Naaras heitti tähän kysyvän katseen, mutta päätti ollaa vaiti ja seurasi kiinnostuneena höyrypilviä, jotka lentelivät heidän suista.
- Sinisiipi, soturi henkäisi ja sulki hetkeksi silmänsä, ankarasti keskittyen. Parantaja nyökkäsi aavistuksen verran, muttei katsonut häneen. - Minulla.. minulla on kipeä.
- Mikä? Sinisiipi pysähtyi äkisti ja vihreät silmät kohtasivat merinpihkan väriset, täynnä epätoivoa katseen. Katsekontakti kesti niin pitkään, kunnes naaras käänsi hämmentyneet kasvonsa pois. Nuorukainen huokaisi pettymyksestä, ja kokeili uudestaan.
- Sinisiipi.. katso minua.. soturi pyysi ja kallisti hieman kasvojaan. Sinisiipi ei vastannut, mutta hieman värähtäneet korvat paljastivat hänet. Kolli puraisi hetkeksi hampaansa yhteen.
"Hän ei halua katsoa sinuun", sisäinen ääni kuiskasi, ja sydän teki tempun ja sielu huusi epätoivoudesta.
- Pyydän, katso minua.. anelen, Kultamyrsky sai kähistyä hampaidensa läpi ja pakotti itsensä rennoksi. Hetkeen ei tapahtunut mitään, vain lumi alkoi leijua kovaa vauhtia taivaalta. Siniharmaa naaras tuijotti keskittyneesti tassujaan, mutta säpsähti viimeisen lauseen kuultuuan. Parantaja epäröi, soturi näki sen selvästi jännittyneistä lihaksista ja korvista, jotka värisivät herttaisesti. Kuitenkin Sinisiipi näytti voittavan epäröintinsä, ja käänsi hieman jännittyneet kasvonsa. Heidän nenänsä melkein koskivat toisiaan, ja Kultamyrsky nielaisi. Nuorukaisen silmissä paloi tahto, toivo ja epäröinti. Niin kauan sisällä olevat sanat pursuaisivat pian, ihan hetken päästä hänen suustaan, ja maailma muuttuisi huonompaan suuntaan. Tai parempaan, eihän sitä tietäisikään.
- Sinisiipi, minun sydämeni on kipeä... vaaleaturkkinen piti pienen tauon, ja huomasi epätoivoisesti, kuinka parantaja alkoi perääntyä. Vihreät silmät aukenivat, soturi jopa näki pienen pisaran toisessa silmässä. Melkein huomaamattoman, niin pienen.. Hän astui lähemmäs, niin nopeasti ja nuolaisi naaraan silmänurkasta läpinäkyvän pisaran pois.
- Sinun takiasi, Sinisiipi.. sinä satutat sydäntäni, nuorukainen päätti ja kosketti parantajan kuonoa omallaan.

Vastaus:Ui, Ompas söpöä^.^ 25Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadetassu, Tuuliklaani
12.11.2013 19:01
Brologi

Kuu loisti himmeänä, ja loi kirkkaan kuvajaisensa järven pintaan. Veden pinta oli tyyni, lukuun ottamatta pieniä tuulen puuskia välillä. Pienikissa noin 5 kuun ikäinen pentu laahusti raskain askelin eteenpäin sateen kostuttamassa mudassa. Kissanpennun käpälät olivat aivan mudasta likaiset ja hänen hengityksensä oli raskasta ja vinkuvaa. Syömis kertojen väliin jättäminen näkyi kissan ulkonäössä. Turkki oli kiilloton ja kylkiluut törröttivät selvästi näkyviin turkin alta. Vähän matkan päästä toinen noin 10-15 Kuuta vanha kissa vaani jänistä. Jänis oli hyvin syönyt ja terveen näköinen. Kissa hiipi hitaasti jänistä kohti, mutta jänis haistoi kissan, ja rynnisti juoksuun. Ei kestänyt kauankaan, kun kissa saavutti jäniksen ja puraisi siltä nopeasti niskat poikki. Silloin kaukana, mutta samalla tarpeeksi lähellä valkoinen kissanpentu kaatui tajuttomana maahan. Vain vaivoin isompikissa erotti kissanpennun ruumiin mudan seasta. Kissa nosti varovasti hänen pienen ruumiinsa hampaisiinsa, ja kantoi tätä nopeasti leiriin päin. Matka tuntui loputtomalta kissanpennun mielestä, se tuntui kestävän kauaan. Siinä kissanpentu taisteli elämästä ja kuolemasta. Hengittäminen rupesi tuntumaan tuskallisen vaikealta, kun kissanpennun hengitys hidastui isompikissa lisäsi vauhtia. Lopulta pienenkissan sielu nousi pois ruumiista. Hän näki kun häntä raahattiin kohti leiriä yhä nopeammin ja nopeammin. Kissa aivan tuntematon melkein näkyläpimätön ilmestyi kuin tyhjästä pennun viereen. 
" Jade aikasi on lopussa. Nyt sinun pitää päättää kumman tahdot valita? Kuoleman, joka ei tunnu miltään pääset vaeltamaan taivaisiin, vai taisteletko kipua vastaan ja elät, tai kuolet jos et onnistu." Kissa naukui. Jade rupesi hätääntymään eihän hän ollut vielä valmis päättämään. Paniikin partailla hän vain huudahti.
"Haluan elää, vaikka se sattuisikin!" Samalla kun Jade sanoi sen hän katui sitä mitä sanoi. Isokissa rupesi hälvenemään.
"Sinä teit rohkeasti valitessasi niin, mutta nyt joudut vielä kestämään kivun." Kun hän oli sen sanonut kissa katosi kokonaan. Hirveä kipu raasti Jaden keuhkoja sitä kesti niin pitkään siinä välissä Jade ehti ntoivoa monesti valinneensa toisin. Kipu hellitti lopuksi pikku hiljaa ja hengittäminen helpottui. Ääni hänen päässään sanoi >Jade nyt sinun on aika avata silmät kärsimys on ohi.<

//Joo tiedän aika kökkö eka tarina. Ja niin haluan muuten vielä muistuttaa, että minulla on luki-häiriö. Ja sitten vielä lyhyt ja Jadetassun kotikisu nimi oli sitten Jade.//
Vastaus:10kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
12.11.2013 18:24
Tulikukka kyyristyi murtuneena kuolleen kumppaninsa viereen, ja tämän veri tahri naaraan käpälät.
"Punahaukka... Rakkaani", Tulikukka kuiskasi Punahaukan korvaan. Kauhukseen kollin silmien kuopissa oli vain verta. Mikä kauhea olento voisi tehdä tälläista? Tulikukka kohotti katseensa tummenevalle taivaalle.
"Oletko siellä? Auta minua suojelemaan klaaniani", hän pyysi hartaasti. Naaras oli nähnyt vain yhden samantapaisen onnettomuuden. Tuulenkahinan raatelu. Oliko asialla sama kissa? Tulikukka pudisti päätään ja hautasi kuononsa Punahaukan kylmenevän turkkiin ja antoi kaiken pyyhkiytyä mielestään.

"Tulikukka!" Tulikukka säpsähti ja räpäytti sameita silmiään. Myrskyklaanin partion tuoksu tavoitti naaraan sieraimet. Hopeatähti laukkasi paikalle.
"Sinua on etsitty kaikkialta. Et saisi kadot- mitä on tapahtunut?" Päällikkö maukui typertyneenä. Tulikukka nielaisi. Hänen poskilleen ei valunut kyyneleitä.
"Taas hyökkäys. Tuulenkahina oli onnekas kun selvisi", varapäällikkö maukui ääni särähdellen surusta.
"Otan osaa, Tulikukka. Viedään hänet leiriin", Hopeatähti naukaisi surullisesti. Tulikukka ei antanut surun musertaa häntä. Oli oltava valmiina uhkia vastaan
N, etenkin nyt, kun metsäpalon aiheuttama riistapellot heikensi klaania entisestään, ja uusi verenjanoisena kissa oli saapunut metsään.
"Ole vahva, Tulikukka..." Tulikukka höristi korviaan. Punahaukan ääni kuului tuulessa ja pörrötti hänen turkkiaan. Uusi voima virtasi varapäällikön suojiin, ja hän tassutteli ylväästi partion perässä leiriin. Punahaukka suojelisi häntä nyt Tähtiklaanista käsin. Saapuessaan leiriin Tulikukka antoi katseensa liukua taas Punahaukan ruumiiseen, kun kolli laskettiin aukion keskelle. Vaahtokukka tassutteli ulos parantajan pesästä puhuen samalla jotain Lunikkotassulle. Haistaessaan veren ja isänsä hajun naaraan pää kiepsahti ympäri.
"Punahaukka!" Parantaja kiljaisi ja heittäytyi soturin viereen. Surusade painautui Vaahtokukkaa vasten lohduttavasti. Tulikukka huokaisi syvään ja kumartui sukimaan kumppaninsa veristä poskea.
"Minä pidän rakastamastasi klaanista huolta, rakkaani. Lupaan sen. Nähkäämme vielä ennen loppua" , naaras kuiskasi ja kohotti päätään.
"Kotkaa metsästyspartio. Nokiturkki, johda sinä sitä. Tomupilvi, Vatukkakynsi, Minkkitassu ja Yötassu, vartioikaa leirin ulkomuuria", hän määräsi ja yritti pitää äänensä tasaisena. Soturit ja oppilaat nyökkäsivät ja poistuivat leiristä. Vaahtokukka kohottautui istumaan isänsä pään viereen ja katseli syttyviä tähtiä. Tulikukka istahti hänen vierelleen.
"Hän suojelee meitä aina", Vaahtokukka kuiskasi etäisesti, ja hänen silmänsä kiilsivät. Tulikukka painoi päänsä. Vaahtokukan turkki nytkähti äkisti.
"Mitä nyt?" Tulikukka kysyi. Vaahtokukka värähti hiukan.
"Ei mitään.."

Tulikukka istui neljän valtavan tammen varjostamana aukiolla. Ruoho suhisi ja lehdet värisivät tuulessa. Oli Vihrelehden aika Nelipuulla, klaanien entisellä kokoontumispaikalla. Tulikukka haistoi tuttuakin tutumman tuoksun, ja näki Punahaukan astelevan luokseen tammen varjosta. Kollin punaruskea turkki hehkui, ja hänen käpälänsä jättivät ruohoon kuraisia jälkiä. Tulikukka puhkesi kehräämään. Punahaukka painoi poskensa naaraan poskea vasten.
"Ei kai se sattunut?" Tulikukka kuiskasi. Punahaukka silmäili häntä lempeästi.
"Kuoleminen ei loppujen lopuksi satu. Huomat sen kyllä. Älä sure minua, sillä vain ruumiini kuoli, mutta elän aina näillä taivailla. Seuraan ja varjelee sinua ja tyttäriämme", kolli maukui pehmeästi. Tulikukka kehräsi.
"Minä menen nyt. Varo verijälkiä, tai ne tuhoavat sinut ja sielusi!" Punahaukka maukui. Tulikukka avasi silmänsä omalla makuusijallaan. Naaraan läpi kävi väristys. Mitä Punahaukka tarkoitti? Tulikukka venytteli ja pujahti aukiolle. Sitten hän muisti kissan, jonka oli nähnyt kumartuneena kuolleen Punahaukan ylle. Hunter? Tuulenkahina oli maininnut kissan nimen. Tulikukka muisti vain hirvittävän pitkät ja kammottavat veriset kulmahampaat...
Vastaus:;_; Nyyh voi Punahaukka-rukkaa.... 18Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinisiipi, Tuuliklaani
12.11.2013 18:07
Sinisiipi oli järjestelemässä yrttejä, kun Näätäpentu loikki sisälle parantajanpesään. Parantaja heilautti häntäänsä tervehdykseksi.
"Öhm. Olisi asiaa." Näätäpentu sanoi katsellen Sinisiipeä. Naaras kääntyi katsomaan pentua ja nyökkäsi, kuin pyytäen tätä jatkamaan.
"Kas. Mikä sinut tänne tuo?" Hopeanharmaa naaras kysyi hymyillen.
"No tuota. Voisitko tarkistuttaa Kultamyrskyn? Hän ei taida olla ihan kunnossa.." Näätäpentu mumisi hiljaa. Sinisiipi nyökkäsi hitaasti ja naaraan katse muuttui hiukan hämmästyneeksi.
"Kultamyrskyn? Mikä hänellä on hätänä?" Naaras kysyi.
"No öh. Kun seurasin häntä ja harjoittelimme hän yski niin.." Pentu kertoi ja tuon ilmeestä saattoi päätellä kollin puhuneen sivusuunsa. Sinisiipi katsoi vaihaisesti Näätäpentua ja odotti hyvää selitystä sille, miksi pentu oli karannut soturin mukana.
"Seurasit häntä? Milloin? Miksi?" Parantaja lateli kysymyksiä.
"No kun.." Näätäpentu aloitti. Naaras näki pennun ahdistuneen ilmeen ja kääntyi tuon puoleen.
"Pidetään tämä vaikka meidän välisenä asiana." Sinisiipi kuiskasi. Näätäpentu nyökkäsi huojentuneen näköisenä.
"Mutta kerrohan. Mitä yskästä?" Parantaja kysyi. Näätäpentu kertoi, kuinka Kultamyrsky oli saanut yskänpuuskan ja yskinyt verta. Sinisiipi katsoi pentua vakavana ja paimensi tuon sitten pentutarhaan.
"Vai että on Kultamyrsky yskinyt verta.." Sinisiipi huokaisi mietteliäänä. Veren yskiminen oli hyvin epätavallista ja yleensä se johtui sisäisestä verenvuodosta. Naaraan sisintä hyysi tämän ajatellessa Kultamyrskyä kuolleena. Tämä kun oli juuri päässyt soturiksikin. Parantaja uppoutui hetkeksi omiin ajatuksiinsa ja nousi sitten ylös. Ei kai hänellä ollut muutakaan vaihtoehtoa, kuin tutkia kullanvärinen kolli. Hopeaturkkinen naaras tassutteli verkkaisesti aukiolle ja suuntasi ensimmäiseksi sotureiden pesälle. Pesän edustalla Kastanjahäntä ja tämän kumppani Vaahteravirta aterioivat vieretysten, turkit toisiaan hipoen. Sinisiipi nyökkäsi varapäällikölle ja astui sotureiden pesään. Pesän sisällä Ruostepuro nuoli Takiaiskorvan turkkia kollin nukkuessa. Parantaja koetti olla välittämättä kissoista ja meni suoraan asiaan.
"Onko Kultamyrskyä näkynyt?" Sinisiipi kysyi vilkuillen ympärilleen, mutta turhaan. Ruostepuro pudisti päätään.
"Hän lähti hakemaan Jadetassua metsälle." Takiaiskorva mumisi nostaen unisena päätään. Sinisiipi muisti kollin uuden oppilaan ja nyökkäsi kiitokseksi. Lähtiessään pesältä Sinisiiven valtasi outo tunne. Jokin sellainen, jota tuo ei ollut ikinä tuntenut. Olihan hän aina rakastanut tehtäväänsä, mutta nyt hänet valtasi outo tunne. Sinisiipi tunsi itsensä yksinäiseksi.

Kun naaras saapui oppilaiden pesälle, hän näkikin jo komean kultaisen kollin tassuttelevan oppilaiden pesästä Jadetassu vanavedessään.
"Minun pitäisi tarkistaa sinut.." Sinisiipi kertoi yrittäen epätoivoisesti keksiä selitystä tarkastukselle paljastamatta Näätäpentua. Kultamyrsky nyökkäsi hitaasti.
"Kun olit niin heikko matkalla." Parantaja keksi ja katsoi pahoittelevasti Jadetassua.
"Anteeksi, Jadetassu. Mutta mestarisi voi varmasti viedä sinut myöhemminkin metsälle." Sinisiipi lohdutti. Jadetassu nyökkäsi, mutta näytti kuitenkin masentuneelta.
"Minä voin kyllä ihan hyvin." Kultamyrsky naukui siristäen silmiään. Samassa kolli alkoi yskiä kovasti, verta. Jadetassu astui muutaman askeleen järkyttyneen näköisenä taaksepäin.
"Parantajan käsky." Naaras sihahti vihaisesti, kun kolli ei ollut aiemmin totellut. Kultamyrsky nyökkäsi vaiteliaana ja käveli parantajan perässä tämän pesälle.

Sinisiipi istahti maahan ja kietoi häntänsä siististi käpäliensä ympärille. Hän ei voinut olla huomaamatta, kuinka Kultamyrsky vältteli hänen katsettaan ja näytti hiukan ahdistuneelta.
"Kauanko olet yskinyt verta?" Parantaja kysyi tiukasti katse tiiviisti kollissa. Soturi aukaisi suunsa, mutta sulki sen sitten ilmeisesti tietämättä mitä vastata. Sinisiipi huokaisi raskaasti ja sulki hetkeksi silmänsä.
"Veren yskiminen on usein merkki sisäisestä verenvuodosta. Joskus kyse voi toki olla muustakin. Ottaisin sinut mielelläni tänne joksikin aikaa tarkkailtavaksi, jos sopii." Naaras selosti ja aukaisi silmänsä. Kultamyrsky tuijotti lattiaa, eikä sanonut sanaakaan. Sinisiipi nousi ylös ja haki muutaman yrtin, jotka tämä antoi soturille. Kultamyrsky huokaisi ja pyreskeli irvistellen lehdet.
"Onko Kultamyrsky täällä?" Kuului Kastanjahännän kysymys ja samassa kolli ryntäsi sisälle. Sinisiipi kurtisti kulmiaan ja nyökkäsi.
"On, kai sinä sen näet itsekin. Ja tarkistan häntä parhaillani, joten hän ei voi lähteä metsästyspartioon." Parantaja maukui pisteliäästi vilkaisten Kultamyrskyyn.
"Löysimme tuoretta myrskyklaanin tuoksua reviiriltämme ja tarvitsemme kaikki kunnossa olevat soturit partioon." Varapäällikkö vastusti ja katsoi anellen Kultamyrskyä.
"Kultamyrsky ei ole kunnossa!" Sinisiipi älähti.
"Olen kunnossa ja tulen mielelläni partioon." Soturi mumisi. Kastanjahäntä nyökkäsi tyytyväisenä.
"Hyvä. Tule sinäkin, Sinisiipi." Parantaja huokaisi, mutta suostui lähtemään mukaan.

Partio juoksi avoimilla nummilla, Sinisiipi perässään. Partioon valitut kissat näyttivät varautuneilta. Tämä saattaisi johtaa ongelmiin ja ehkä jopa taisteluun. Naaras veti syvään henkeä ja katsahti ympärilleen. Mutta miksi myrskyklaani tahtoisi tuuliklaanille pahaa? Kahden klaanin välit olivat jo kauan olleet läheiset, tai ainakin läheisemmät kuin yleensä. Yht'äkkiä savun voimakas tuoksu tunkeutui Sinisiiven kuonoon. Parantajan karvat nousivat pystyyn, tämä muisti vallan hyvin tuuliklaanin metsäpalon, josta ei ollut kauaa. Hopeinen naaras siristi silmiään nähdäkseen paremmin järvelle ja erotti tulta, jonka lieskat nuolivat kolmen muun klaanin reviiriä armotta. Sinisiiven sydän jätti lyönnin väliin. Kuinka muiden klaanien oli mahtanut käydä? Ja kuinka moni kissa oli kuollut?
Sitten voimakas myrskyklaanin tuoksu täytti koko paikan. Tuoksuun sekoittui vahvaa pelkoa ja pian myrskyklaanin väsynyt joukko astui esiin. Sinisiipi saattoi vain katsoa silmät kauhusta lasittuneina myrskyklaanin kissoja, jotka olivat rähjäisiä ja huonommassa kunnossa kuin koskaan.

Vastaus:20Kp:tä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlaja,erakko
12.11.2013 16:47
Aurinko oli nousemassa taivaalle, pieni tumma kissanpentu kipitti reippaasti aukiolla pellolla eteenpäin. Hänen unelmansa oli tulla klaanikissaksi ja päästä Varjoklaaniin. Edessäpäin ruohoja rapisteli pieni hiiri. Pihlaja otti pienet kyntensä esille ja alkoi vaania päivän saalista. Hiiri ei kuullut pientä pentua takanaan ja Pihlaja upotti kyntensä hiiren niskaan. Pihlaja iloitsi hiirestään ja alkoi syödä sitä ylpeästi. Eihän se vetänyt vertoja Korppitassun ladossa oleviin pulskiin hiiriin, mutta se sai nyt kelvata. Pihlaja venytteli raajojaan ja jatkoi matkaansa kohti klaaneja.

Ilma täyttyi kitkerästä hajusta ja Pihlaja nyrpisti nenäänsä. Hän näki pian metsässä leijuvan tumman savupilven, jonka takia Pihlajaa alkoi kirvellä silmistä. Kissojen pelkotuoksun haistoi savun läpi ja Pihlaja juoksi äkkiä metsää päin. Hän alkoi erottaa liekit, jotka sivelivät puita samalla kuin tuhosivat metsää. Pian hän hahmotti joen lähellä olevat kissat ja hän juoksi kissojen luokse.
"Mitä täällä tapahtuu?" Pihlaja yski savun takia ja katsoi hopeanharmaata kissaa.
"Kuka sinä olet?" Tummanharmaa kolli kysyi ja paljasti kyntensä.
"Pihlaja ja haluan olla metsäkissa!" Pihlaja maukaisi ylpeästi.
Kollin vieressä istui hopeanharmaa naaras, joka katsoi Pihlajaa ilmeettömästi.
"Oletko varma?" Naaras kysyi kylmällä äänellä."Täällä ei ole paljoa saalista tulipalon takia"
"Olen täysin varma!" Pihlaja naukaisi ja yritti näyttää mahdollisimman totiselta.
kolmas harmaa kolli katsoi hopeanharmaata naarasta ihmeissään.
"Hopeatähti, oletko varma, että päästät tuon tuntemattoman kissan tähän klaaniin?" Kolli kysyi sähähtäen.
Hopeatähdeksi kutsuttu kissa nyökkäsi vastaukseksi ja kuulutti koko klaanin kokoon.
"Pihlaja, on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Tuulitassuna!"
"Tuulitassu! Se on uusi nimeni!" kuiskasin itsekseni niin, ettei kukaan muu kuulisi

//Eli siis Pihlajan voisi siirtää Myrskyklaaniin ja vaihtaa sen nimeksi Tuulitassu =D
Vastaus:8kp:tä ja lisään Tuulitassun Myrskyklaaniin:3

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Minkkitassu, Myrskyklaani
11.11.2013 21:19
Luku 6

Viimeinen asia, joka piirtyi Minkkitassun mieleen, oli liekkien pauhaaminen ja Lumikkotassun järkyttynyt katse.
Seuraavaksi, kun naaras taas avasi silmänsä, hän olikin aivan eri paikassa. Sielläkin haisi vahvasti savu, ja ympärillä kuului liekkien korinaa. Mutta hän ei ollut enää leirissä. Oppilas ravisti päätään ja nousi varovasti jaloilleen. Missä Lumikkotassu oli? Tuo oli luultavasti vienyt hänet pois leiristä, mutta nyt parantajaoppilasta ei näkynyt. Minkkitassu katseli ympärilleen, ja havaitsi liekkien ja pudonneiden oksien keskellä jotain valkoista. Tumma naaras juoksi hädissään liekkien sekaan välittämättä polttavasta kivusta lavassaan, josta vuosi verta kuin loputtomasta joesta. Lumikkotassu oli lyyhistyneenä liekkien keskellä. Tuon ennen niin valkoinen ja puhdas turkki oli nyt joistakin kohdista tuhkanharmaa. Sieltä täältä puuttui karvatuppoja ja kollilla oli ikäviä palovammoja. Minkkitassu meni vaanimisasentoon tietäen, että ilma olisi puhtaampaa alempana. Tuo väisteli palavia kohtia mustassa nurmikossa ja kierteli sulavasti ystävänsä luo. Oppilas tarttui vanhempaa kissaa rivakasti niskanahasta ja alkoi raahata kauemmas. Naaraan lapaan alkoi kuitenkin sattumaan entistä enemmän, ja nyt kun hän vihdoin uskalsi katsoa siihen, hän näki valtavan ja verisen palovamman. Minkkitassu rääkäisi ja irrotti vahingossa otteensa Lumikkotassusta. >Älä ajattele sitä<, naaras toisteli itselleen ja otti parantajaoppilasta uudelleen niskasta kiinni.
”Minkkitassu!” joku huusi käheällä äänellä. Tumma kissa vilkaisi taakseen liekkien toiselle puolelle, jossa seisoi toinen valkoinen hahmo. Valkotassu. Tuo oli juossut leiristä pois heti sen jälkeen, kun Minkkitassu ja Lumikkotassu olivat pelastaneet hänet. Nyt naaras oli tullut takaisin. Valkotassu vaikutti huomaavan, ketä Minkkitassu raahasi, ja juoksi sutjakkaasti tuon luo.
”Anna minä autan”, kokeneempi oppilas maukui opettavaisesti ja heilautti Lumikkotassun selkäänsä. Minkkitassu katsoi häntä ihailevasti ja meni edeltä etsien sopivan tien liekkien läpi. Hän nilkutti kivuliaasti kolmella jalalla eteenpäin, mutta yritti olla miettimättä kipua. Valkotassu tuli nopeasti hänen perässään järven rantaan, jossa valkoinen naaras laski Lumikkotassun alas.
”Selviätkö yksin nyt?” oppilas kysyi käheästi. ”Suuntaa Tuuliklaanin reviirille, yritä päästä toiselle puolelle virtaa. Osan klaanista pitäisi jo odottaa siellä. Minun täytyy mennä nyt takaisin auttamaan kuningattaria pentujen paimentamisessa, osa ei ole vielä turvassa.” Kuuntelematta vastalauseita Valkotassu juoksi takaisin roihuavaan metsään. Minkkitassu katsahti pyörtyneeseen Lumikkotassuun, ja hänestä Varjoklaanin reviirille. Sielläkin paloi. Naaras nielaisi. Kuinka suuri tämä metsäpalo oli? Jopa toisella puolella järveä, Jokiklaanin reviirillä paloi. Vain Tuuliklaanin reviiri oli säästynyt liekeiltä. Nummilla näkyi liikettä, ja Minkkitassu pystyi erottamaan kissojen hahmoja järven rannasta ja lähempänä virtaa. >Toivottavasti Tuuliklaani antaa meidän tulla heidän reviirilleen metsäpalon ajaksi.<
Minkkitassu asetti katseensa takaisin tuhkantahrimaan Lumikkotassuun. Tulen ääni kuului nyt selvempänä, ja kun naaras kääntyi katsomaan taakse, liekit lähestyivät häntä. Oppilas tunsi kuuman hien valuvan hänen paksua turkkiaan pitkin. Tuli lähestyi rantaa ja lähempänä virtaa se oli jo päässyt veden äärelle. Olisi mahdotonta päästä virralle ilman että joutuisi matkaamaan liekkien läpi, eikä se onnistuisi mitenkään Lumikkotassu selässä. Minkkitassu ähkäisi ja vilkuili ympärilleen. Varjoklaanin reviirille menemisessä ei olisi mitään järkeä, kun sielläkin paloi, eikä Tuuliklaanin reviirille ei päässyt. Ainoa vaihtoehto oli mennä eteenpäin. Järveen. Minkkitassu huomasi noin kahdeksan ketunmitan päässä rannasta liukkaalta vaikuttavan, litteän kiven. Jos hän onnistuisi uimaan sinne Lumikkotassu selässään, hän voisi jättää kollin kivelle. Silloin tuo olisi ainakin väliaikaisesti turvassa. Minkkitassu heilautti kollin selkäänsä samoin kuin Valkotassu oli tehnyt aiemmin. Lumikkotassu oli kevyempi miltä vaikutti, ja se oli vain hyväksi. Tumma naaras nielaisi. Hän ei ollut koskaan pitänyt vedestä... mutta nyt ei voinut mitään. Oppilas asteli varovaisin askelin veteen. Vesi oli ihanan viileää verrattuna kuumaan metsään. Minkkitassu kahlasi niin syvälle kuin pystyi, ja pian hänen käpälänsä eivät enää yltäneet pohjaan. Lumikkotassu painoi yhtäkkiä entistä enemmän; tuon pitkä turkki tietenkin keräsi vettä ja muuttui painavammaksi. Tumman ja valkean kirjava naaras ähkäisi kivuliaasti, kun vesi uppoutui hänen palovammaansa ja sai sen kirvelemään. Hänen suunsa alkoi uppoilemaan pinnan alle ja hän joutui hengittämään vaivalloisesti kuonollaan. Ranta oli jäänyt jo kauas ja hän oli enää vain kahden ketunmitan päässä kivestä. Minkkitassu potki vahvoilla takajaloillaan ja pääsi kivelle. Hän nosti Lumikkotassun kivelle ja polskahti itse veden alle painon hävitessä. Naaras nousi kuitenkin heti pintaan ja yskäisi vettä suustaan.
”Jäät vielä velkaa”, hän mutisi, vaikka tiesi, että Lumikkotassu ei kuulisi.
Hän käännähti kohti rantaa pitäen kivestä kiinni kynsillään. Tuli nuoli rantakaislikkoa, mutta ei uskaltanut tulla veteen. Minkkitassu naurahti ja tunsi kylmän väreen kulkevan pitkin ruumistaan. Keskellä järveä oli ohut jääkerros, mutta rannassa se oli sulanut pois kuuman metsän takia. Vesi oli silti hyytävän kylmää, ja pian naaras jo toivoi olevansa takaisin lämpimien liekkien luona. Oppilas seurasi jonkin aikaa liekkien tanssimista. Hän pystyi näkemään virralle, jossa Hopeatähden hopeinen hahmo puhui jollekulle tummanharmaalle hahmolle, luultavasti Seittitähdelle. Minkkitassu hymyili nähdessään, että suurin osa klaanista oli siellä turvassa. He tuskin näkivät häntä. Naaras hytisi hieman ja alkoi uida ympyrää pysyäkseen lämpimänä.
”Herää nyt”, hän maukui epätoivoisesti paikallaan lepäävälle Lumikkotassulle. Jos tuo heräisi, he voisivat yhdessä uida virralle. Minkkitassu ei yksin voinut sinne uida, Lumikkotassu saattaisi vaikka lipsahtaa kiveltä ja hukkua. Tumma oppilas huokaisi. Ainakaan hänen lapaansa ei enää sattunut. Se oli aivan tunnoton. Itseasiassa hänen koko jalkansa oli tunnoton. >Pakko päästä pois täältä!< Jokiklaanin puolella järveä kissat uivat oikein sulavasti ja tottuneesti katsoessaan heidän reviirinsä tuhoutumista. Varjoklaanin kissoista ei näkynyt jälkeäkään, joten Minkkitassu ei ollut varma, minne he olivat menneet. Hevospaikan pihalta taasen kuului hevosten hirnuntaa. Luultavasti kaksijalat kutsuisivat pian paikalle jotain ihmehirviöitä sammuttamaan metsäpalon, heillähän oli vastaus kaikkeen... Hehän pystyivät korjaamaan mitä vain.
Hänen vierestään kuului henkäisy ja kovaa yskintää. Minkkitassu hätkähti ja ui kiven ympäri nähdäkseen Lumikkotassun auki ammottavat eriväriset silmät.
”Oli jo aikakin!” Minkkitassu tiukkasi. ”Minä jäädyn tänne!”
Lumikkotassun katse oli hetken aikaa ihmettelevä, kunnes tuo ymmärsi tilanteen. ”Pelastitko sinä minut?”
”Valkotassu kantoi sinut liekkien läpi rannalle”, tumma naaras selitti kauhoen käpälillään lopettamatta. ”Mutta minä toin sinut tänne kivelle, joten parasta olla kiitollinen!”
”Olen enemmän kuin kiitollinen!” valkoinen kolli henkäisi. ”Minä-”
”Aletaan mennä jo”, Minkkitassu nau'ahti päälle. ”Tuuliklaanin reviirille. Siellä muutkin ovat, me emme vain päässeet sinne. Äkkiä nyt, kuolen tänne.”
Lumikkotassu nyökkäsi ja nousi seisomaan kivelle.
Minkkitassu avasi suunsa varoittaakseen. ”Varo se on liu-”
Parantajaoppilas lipsahti kiveltä ja molskahti veteen.
”-kas.”
Valkoisen kollin pää nousi pinnalle ja tuo räpiköi hädissään. ”En osaa uida, apua! APUA!”
Tumma naaras ui lähemmäs tuota. ”Rauhoitu nyt! Se on vain vettä.”
”Vain vettä?” Lumikkotassu älähti. ”Minähän sulan.... se on niin märkää...” kollin liikkeet alkoivat hidastumaan, ja tuo alkoi taas upota veden alle.
”Yritä edes”, Minkkitassu yritti rauhoitella ja veti kollin veden puoleksi kivelle. ”Emme me pääse minnekään jos et voi uida. Tai sitten meidän täyt- ei, ei meidän. Sinun täytyy jäädä odottamaan tähän kivelle metsäpalon odottamista, kun minä uin virralle. En kestä enää ympäri uimista.”
Lumikkotassu vaikutti rauhoittuvan. ”Anteeksi. Minä yritän.” Parantajaoppilas laskeutui uudelleen veteen ja irvisti.
”Potki jaloillasi”, Minkkitassu neuvoi. ”Kuin juoksisit, mutta vedessä. Pidä pää veden pinnalla, niin kyllä se siitä.”
Valkoisen kollin potkivat jalat näkyivät epäselvästi veden läpi. ”Taidan osata nyt.”
”Hyvä niin”, tumma naaras mumisi. ”Mennään.” Hän potkaisi eteenpäin vahvoilla takajaloillaan ja lähti uimaan kohti Tuuliklaanin reviiriä. Lumikkotassun ähkiminen kuului takaa, mutta aika läheltä, joten tuo pysyi mukana. Minkkitassun kaikki jalat olivat nyt aivan tunnottomia, samoin oli tuon häntä. Naaraan hampaat kalisivat yhteen ja tuota väsytti hirvittävästi, mutta tuo yritti olla paljastamatta sitä Lumikkotassulle.
”Kuka sinulle uimisen opetti?” valkoinen kolli kysyi hänen takaansa.
Nyt kun hän alkoi sitä ajattelemaan, hän ei osannut vastata. Joku oli opettanut sen hänelle, mutta hän ei muistanut kuka. Yhtäkkiä naaraan mieleen piirtyi kuva joesta. Joesta ja leikkivistä kissoista. Hän näki hymyilevät, raidalliset kasvot, jotka muuttuivatkin nopeasti vihaisiksi, kun joku toinen huusi jotain.
Enempää ei näkynyt.
Minkkitassu tajusi pysähtyneensä vasta, kun Lumikkotassu oli ohittanut hänet.
Parantajaoppilas räpytti silmiään ihmeissään. ”Mikä on?”
Tumma naaras pudisti päätään. ”Ei mikään. Ajattelin vain, että kuinkahan paljon kissoja oli vielä leirissä sen jälkeen kun me lähdimme.”
Lumikkotassu kohautti olkiaan. ”En minä vain tiedä. Sinun pitäisi lopettaa siitä ajattelu, kyllä joka ikinen kissa pääsi varmasti pois sieltä. Ja ei se maailmanloppu ole, jos joku jäikin sinne.” Valkoinen kolli läpsäytti toisen etukäpälänsä suulleen ymmärtäen, että oli maukunut hieman huonot sanat. Tuo alkoi taas räpiköimään vedessä huudellen ”Anteeksi!”.
Minkkitassu mulkoili tuota ja ohitti hänet parilla potkaisulla. ”Luulisi parantajaoppilaalta hieman myötätuntoa.” Naaras ei vaivautunut katsomaan takaisinpäin, miten Lumikkotassulla meni. ”Ja ei se ole maailmanloppu, jos joku jäikin sinne” sanat porautuivat nuoren kissan mieleen, eikä hän voinut olla unohtamatta niitä. Se oli liian julmasti sanottu, vaikka se olisikin ollut vain lipsahdus.
Lumikkotassun räpiköivä ääni ei enää kuulunut, mutta tuo ei ollut hukkunut, Minkkitassu nimittäin kuuli yhä takaansa pahoittelevaa ”anteeksi” muminaa.
Naaras potki kovemmin ohittaessaan virran ja siitä pulppuavan veden, joka yritti työntää häntä keskemmäs järveä. Kun hän pääsi rannalle, hän ravisti pöyheää häntäänsä niin kovasti, että ainakin yksi vesipisara osuisi Lumikkotassuun. Hän ansaitsi sen.
”Minkkitassu!” Kimalaistassu henkäisi ja juoksi hänen luokseen. ”Ja Lumikkotassu! Luulin, että olitte kuolleet!”
Minkkitassu hymyili nopeasti kaksikasvoiselle kollille mutta hymy pyyhkiytyi nopeasti hänen naamaltaan, kun hän näki kaikki Myrskyklaanin kissat, jotka olivat kerääntyneet virran vierelle. Melkein kaikilla oli palovammoja, parilla kissalla oli turkissa kohtia, joista karvat olivat palaneet pois, sekä kaikki näyttivät erittäin kärsineiltä. Vaahtokukka paikkaili kissojen haavoja jonkun harmaan kissan kanssa, jonka Minkkitassu päätteli olevan Sinisiipi, Tuuliklaanin parantaja. Tumma oppilas pysähtyi ikävän kivun viiltäessä hänen lapaansa, ja hän istahti maahan. Lumikkotassu vipelsi hänen viereensä.
”Tarvitsetko apua?” parantajaoppilas kysyi turkki märkänä.
”En”, Minkkitassu murahti paheksuvasti. ”En ainakaan yhtä paljon kuin nuo toiset tuolla, ja ne, jotka jäivät leiriin kuolemaan!”
Lumikkotassu ei vastannut, vaan pinkaisi mestarinsa luo.
Kimalaistassu laski päänsä hitain liikkein nuoren naaraan eteen ja vilkaisi tuota ja Lumikkotassua vuoronperään.
”Älä kysy”, tumma naaras ärähti. Kimalaistassun toimivan naaman suu väännähti alaspäin, ja Minkkitassu ymmärsi pahoittaneensa tuon mieltä. ”Äh, ei se sinun vikasi ole. Lumikkotassu vain ei ymmärtänyt sulkea suutaan ajoissa.”
”Ahaa”, Kimalaistassu mutisi ja silmäili naaraan lapaa. ”Tuo palovamma vaikuttaa aika pahalta. Sinun olisi kannattanut hyväksyä Lumikkotassun apu, jos tuo tulehtuu niin siitä voi jopa kuolla!”
Minkkitassu katseli taivaalle ja päätti vaihtaa puheenaihetta. ”Alkaa sataa vettä pian”, hän päätteli tummista pilvistä.
”Tai lunta”, Kimalaistassu katsoi surullisena heidän reviirilleen, joka yhä pauhusi liekeissä. ”Kuinkakohan monta elämää tämäkin metsäpalo vei mukanaan?”
Vastaus:Pitkä ja loistava tarina! :3 30 kp:tä.

~Varpunen