--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salamapentu, Tuuliklaani
11.11.2013 20:50
//kirjoitan Salamalla vaikka sitä ei olla Viel linkitetty, käyhän? :3//

Tunsin lämpimän turkin vierelläni, ja painauduin siihen kiinni lämpöä toivoen, mutta turhaan. Hytisin kylmästä, mutta minusta valui hikeä. Outo olo tunkeutui läpi koko kehoni ja kadotin pääni emoni pitkään ja lämpimään Turkkiin. Tunsin muutamia katseita selässäni mutta en välittänyt niistä, vaan vikisin hieman kaipaen lisää lämpöä, jota en siltikään saanut.
"Salamapentu, nyt hiljaa senkin ketunläjä" kuului sähähdys takaani mutta en tiennyt kuka Se oli, sillä en ollut vielä avannutkaan silmiäni. Pudistelin päätäni ja yritin nukahtaa mutta uni ei tullut. Ei sitten varmasti milloinkaan.
-------Seuraava aurinkohuipun hetki-------

Heräsin kun joku alkoi tökkimään minua kylkeen hennosti.
"Hui" inahdin ja kompuroin emoni turkkini suojaan kissaa, joka oli äsken ollut lähelläni.
"Anteeksi Salamapentu, ei ollut tarkoitus säikäyttää" kuului ääni jostain läheltä. Lempeä, mutta hieman leikkisä ääni joka oli myös pahoillaan.
"K-k-kuka siellä o-on?" vikisin ja yritin raottaa silmiäni hiukan, mutta sain nähtyä vain punaruskeaa. Siinä oli varmasti Se kissa.
"Nimeni on Punapentu" pentu naukaisi itsevarmasti ja luultavasti istahti maahan eteeni, ainakin huomasin sen jotenkin. Ja kuulin äänen. Tai en ollut varma.
"Aaaa" Yritin katsoa Punapentua päin, mutta näinkin edessäni jotain vaaleanharmaata. Pudistin päätäni ja vilkaisin taakseni vaikka tiesinkin ettei siellä ketään olisi ollut. Ainakaan minun mielikuvissani mutta olihan siellä jokin musta jättiläinen.
"Hui" säikähdin ja tömähdin maahan kovalla vauhdilla ja yskisin samalla pentumaisesti.
"Pelkäävätkö kaikki minua noin paljon? Salamapentu, minä tässä" edestäni kuuluva ääni oli lempeä ja iloinen, ja tajusin sen olevan emoni joka luultavasti katseli minua huvittuneena siitä kuinka säikähdin.
"Emo?" kysyin vaikka tiesinkin siinä olevan emoni. Huokaisin ja yritin nähdä jotain, mutta näin vain pienestä raosta jonka verran pystyin avaamaan silmiäni. Pudistin päätäni ja aivastin, kun jonkun kissan häntä hipaisi kuonoani.

//sori tarina, vaikka Salamaa ei taideta ees olla lisäilty, kirjoitin haan ajan kuluksi. Ja Salaman saa siirtää erakkoihin, sillä Se... No ensi tarinassa näettekin :3
Vastaus:No, kai se käy, mutta en vielä laita Salamaa erakkoihin. 17 kp:tä

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
11.11.2013 19:23
Heräsin, mutta outo kylmä tunne levisi turkkiini. Nostin päätäni ja vilkaisin ympärilleni. #Ai niin, Mustahaukka lähti jo aamupartioon.# mietin kaihoisasti. Olin vain yön aikana tottunut hänen turkkinsa lämpöön. Sitten näin tummanharmaan hännän vilahduksen, ja yhtäkkiä kissa seisoi soturien pesän oviaukolla.

"Huomenta Kuupilvi." Mustahaukka sanoi. "Lähdetkö aamupartioon?" Minä mietin hetken, mutta lopulta pudistin päätäni.

"Ei kiitos, ei tällä kertaa." sanoin, ja nousin ylös venyttelemään. Mustahaukka näytti pettyneeltä, sekä hivenen pelästyneeltä. Yhtäkkiä tajusin, mistä se johtui.

"En ole vihainen." nau'uin lempeästi. "Haluan vain levätä aamun. Menisin mielelläni illalla metsästyspartioon." Mustahaukka nyökkäsi. Hän nopeasti hipaisi kuonollaan poskeai, ja katosi sitten Kastanjahännän luo valmiina partioon. Minä hymyilin. Mustahaukka osasi sitten olla ihana. Välillä terhakas kuin pieni pentu ja joskus taas vakava, totinen kissa. Tepastelin ulos, heilautin häntääni Mustahaukalle, kun hän katosi leirin suuaukosta ulos, ja suuntasin sen saman puun luo, jolla olimme Mustahaukan kanssa eilen illalla aterioineet. Kiipesin etukäpälilläni niin ylös rungoa, kuin pystyin, mutta takakäpäläni pysyivät maassa. Työnsin kynnet esiin ja aloin teroittaa niitä. Kun ne olivat sopivan terävät, laskin tassuni alas ja kipitin kenenkään vaivihkaa takaisin unille. En halunnut herättää huomiota, sillä kuitenkin joku hakisi minut metsästämään tai jonnekkin. Nyt halusin vain uneksia ja haaveilla omassa pedissäni, kunnes illalla, pääsisin rakkaani kanssa metsästämään.

// Mjaah, kait ihan ok.//
Vastaus:11 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiepputassu, Myrskyklaani
11.11.2013 19:08
Kiepputassu heräsi epämukavuuden tunteeseen. Kolli nosti hieman päätään unisena ja katseli ympärilleen. Samassa kamalat muistot palautuivat kollin mieleen. Hirviö oli pysähtynyt vasta pitkän ajan päästä pilkkopimeällä ja kissat oli vain nakattu tähän huoneeseen. Huonessa oli omituisia hökkeleitä, joissa usea kissa oli kiipeillyt. Huoneessa oli myös niitä punaisia laatikoita ja sammaleen kaltaisia värikkäitä mättäitä, joilla osa nukkui. Kaksijalat olivat tehneet jotain Jänistassulle ja Kiepputassulle ja oppilaat olivat vain vaipuneet syvään uneen.
"Mikä on olo?" Kuului lempeä ääni. Suuri ruskea naaras katsoi ystävällisesti Kiepputassua.
"M- mikä tämä paikka on?" Kiepputassu änkytti pelokkaana. "Keitä te olette?"
"Voi sinua! Tulehan tänne! Me selitämme sinulle ja ystävällesi nyt kaiken." naaras maukui. "Minä olen Angela."
Angela johdatti Kiepputassun muiten kissojen luo ja kaikki asettuivat rinkiin. Kissoja oli hyvin paljon. Jokaisen silmät punoittivat, kylkiluut paistoivat ja turkki oli likainen ja takkuinen. Angela alkoi puhua;
"Kukaan meistä ei ole täällä omasta tahdostaan. Meidät kaikki on kaapattu tänne kotipihoiltamme, kujalta tai metsästä. Nuo kaksijalkaiset ovat pitäneet meitä täällä hyvin kauan. Ne teettävät pentuja, vievät meitä pois, antavat meitä pois ja kaappaavat tänne aina lisää. Saamme niukasti ruokaa ja virikketä. Emme tiedä, miksi olemme täällä, mutta haluamme pois." Angela selitti.
"Mitä ne tekivät meille silloin, kun me yhtäkkiä nukahdimme?" Kiepputassu kysyi arasti ja näpräsi pitkää häntäänsä.
"Niin.. tämä on varmaan teille hyvin outoa. Oletan teidän olevan metsästä." Angela sanoi. "Se oli nukutus. Ne antoivat teille piikit, jonka aine tekee uniseksi."
"Me olemme metsäsätä. Myrskyklaanista." Jänistassu kertoi rohkeasti.
"Multaturkkikin on kaapattu klaanikissa. Tiedämme teistä klaanilaisista paljon." eräs kolli maukaisi.
"Minä kuuluin Tuuliklaaniin." pitkäraajainen, musta kolli murahti masentuneena. "Klaani oli koko elämäni."
Angea nyökkäsi harmissaan.
"Tehdäänkös esittelykierros?" joku kysyi.
"Niinkuin aina. Minä aloitan." Harmaankirjava ja pienikokoinen kolli naukui. "Olen Harry."
"Minä taas olen Ellen." Keltainen naaras naukui.
"Dust." nuori vaaleanruskea pentu sanoi. Pieni punaruskea naaras katsoi arasti muita.
"Cinder." tuo sanoi.
"Olen Steven. Terve!" aika lihaksikas, oranssi raidallinen kolli.
"Minä olen Kasandra." kehräsi ruskea, mustajuovainen ja luppakorvainen naaras.
"No minä olin se Multaturkki, jos muistatte." Multaturkki huokaisi.
"O-olen Bathman.." Mustaharmaa kolli naukui arkana.
"Rainbow." naukui pieni valkean, mustan ja oranssinkirjava naaras.
"Ja minä siis olen Angela." Angela naukaisi. "Kertokaa te siis vielä nimenne."
"Jänistassu." Jänistassu maukui.
"Kiepputassu." Kiepputassu kertoi, kohensi ryhtiään ja katseli muita kissoja. Kolli nuoli vaaleaa rintaansa muutaman kerran.
"Olkaatte huoleti. Etsikää mukava nukkumapaikka. Luotan siihen, että muut esittelevät teille paikkoja." Angela julisti. Naaras vaikutti olevan joukkioon puheenjohtaja ja kokenein, sillä vasta Angelan rentouduttua ja kiivettyä yhden hökötyksen päälle, muut kissat hajaantuivat ringistään. Kiepputassu katseli hämillään ympärilleen. Kolli huokaisi ja luuli, ettei kukaan tulisi hänen luokseen esittäytymään tai mitään esittelemään. Kuului tumpahdus. Ellen loikkasi yhden punaisen kopan päältä ja alkoi arasti tassutalle kohti Kiepputassua. Kiepputassun sydän sykähti, kun tämä kohtasi Ellenin vihreät silmät.
"Hei!" Elllen huikkasi hieman kauempaa ja juoksahti loppumatkan melkein törmäten Kiepputassuun. "Onko kukaan esitellyt sinulle paikkoja?" naaras hihkaisi, kuin ei ujostelisi ollenkaan.
"Eei.." Kiepputassu mutisi.
"Hyvä! Olen aina halunnut esitellä paikkoja. Olen entinen kotikisu, joten tiedän näistä jutuista paljon. En ole vain voinut koskaan esitellä paikkaa, sillä teidän jälkeenne olen uusin täällä." Ellen selitti.
"Selvä." Kiepputassu naukui ja hymyili iloisesti. "Sinähän olit Ellen?"
"Jep. Noh, tules tänne." Ellen naukaisi ja jodatti Kiepputassun pienten hökötysten luo.
"Nyö ovat kiipeilypuita. Niissä kiipeillään ja leikitään." Ellen selosti.
"KiipeilyPUITA!? Ei voi olla! N-noissa ei ole lehtiäkään.. ei kaarnaa..." Kiepputassu ulvahti hädissään. >Mihin minä olen joutunut?! Täällä puissakaan ei ole enää kaarnaa.< kolli ajatteli.
"Shh.. Höpsö!" Ellen nauroi. "Eiväthän nuo oikeita puita ole! Niissä vain kiipeillään ja, koska puissa on hyvä kiipeillä niinkuin noissakin on nimi kiipeilypuu. Ja, koska tänne ei voi hankkia oikeita puita, on tuollaisia sisäkorvikkeita." naaras selitti ja huiskautti häntäänsä. Kiepputassu tajunnut oikeastaan mitään, mutta antoi olla.
"Entä tuo?" kolli kysyi ja viittasi pitkällä hännäällään kummallista aukkoa seinässä. Siitä näki ulos, mutta ei päässyt ulos.
"Ikkuna." Ellen kertoi.
"Selvä. Mitäs nuo olivat?" Kiepputassu maukaisi ja alkoi innostua.
"Kantolaatikoita. Meitä kujetetaan niillä tänne ja täältä pois. Jokaiselle on omansa ja niissä me yleensä nukumme. Ja aina, kun kaksijalat tulevat, muista pinkaista omaan laatikkoosi." Ellen maukui ja kuulosteli ympäristöä. Kiepputassu muisti, kuinka oli päätynyt punaiseen laatikkoon, hirviön vatsaan ja tähän paikkaan. Kolli huokaisi.
"Selvä."
Ellen pysyi pitkään hiljaa. Naaras katseli tassujaan ja vääntelehti kiusaantuneena. Kiepputassu tuijotti -sitä- ikkunaa ja sen taka tuulessa heiluvaa puuta. Kun Ellenilläkään ei näyttänyt olevan enää asiaa, Kiepputassu tassutti pääätään riiputtaen ikkunan alle ja hyppäsi siihen kiinnitetylle tasolle. Tämä paikka oli niin outo. Katsoessaan ylös ei nähnyt taivasta, tuttua oppilaspesän katoa tai puiden latvuksia. Tämän pesän katto oli suora ja valkea. Seinät olivat kellanvaaleat ja lattia kova ja ruskea. Täällä ei tuoksunut metsä, eikä ruokana ollut riistaa vaan mössöä.
"Mitä minä teen..." Kiepputassu kuiskasi ääneen.
Vastaus:Mihin seikkailuun Kiepputassu joutuikaan? OuO 29 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltopentu, Jokiklaani
10.11.2013 21:35
- Kuinka sinulle näin kävi? täplikäs naaras kysyi lempeästi ja painoi hellästi hämähäkinseittiä pennun oikeaan silmään. Tummanruskea kolli kohautti lapojaan ja tuijotti tiivisti tassujaan, mikä teki Teerenlennon työn hankalemmaksi, muttei parantaja valittanut. Pieni osa jokiklaanista tunsi sääliä tätä pentua kohti, loput syrjivät ja puhuivat hänestä kuin uudesta sairaudesta, joka levisi koko ajan. Vaikka Viiltopentu tiesikin tämän, hän ei yrittänytkään muuttaa klaanilaisten mieltä, eikä onnistuisikaan vaikka kuinka yrittäisi. Viimeuutinen siitä, että Haukkahalla oli yrittänyt murhata Rastastähden, oli nopeasti levinnyt leirissä. Hän, entisen varapäällikön poika joutui syrjityksi ja kiusan kohteeksi, ainakin nuoremmilla kissoilla. Huomenkukka oli edelleen pienessä transissa, eikä mahdannut sille mitään. Viiltopennun ainoa tuki oli poissa, eikä hän lainkaan tiennyt kenen puoleen kääntyä. Parantaja kallisti hieman päätään, kuin yrittäen katsoa onko pennun tassuissa jotain vikaa, mutta Viiltopentu yht`äkkiä nousi ja kiittämättä avusta tassutteli pois paikalta. Teerenlento huokaisi avuttomasti, ja jatkoi yrttien sekoittamista. Oli mahdotonta ajatella, mitä tämän pennun päässä liikkuikaan.
Viiltopentu tallusteli hitaasti leirissä, ja pysähtyi pentutarhan eteen. Jos hän ei menisi sinne pian, tulisi joku klaanivanhin tai soturi, huutelemaan hänet pentutarhaan. Pentutarhassa taas oli paljon pentuja, ja pentu oli todella varma, ettei löytäisi emoaan sieltä. Kun muutakaan ei keksinyt, nuori kolli asteli varovaisesti pentutarhaan ja etsi katseellaan sammalpesäänsä. Tavallisesti se olisi ollut pesän nurkassa, muttei sitä ollut. Viiltopentu vilkaisi ihmeissään ympärille, muttei löytänyt mistään omaa pesäänsä. Oman pesänsä hän tunnistaisi helposti, se oli erilainen. Haukkahalla oli itse etsinyt sen, ja auttanut kokoamaan. Siitä tuli hieman erilainen kuin muiden ja kömpelön näköinen, mutta pentu oli todella pitänyt siitä. Jopa tietäessään että Haukkahalla oli petturi, Viiltopentu piti kovasti isästään. Hän ei välittänyt tämän uskollisuudesta, vaan ajatteli tämän hyviä puolia. Kuinka paljon hyviä asioita varapäällikkö oli ehtinyt tehdä ennen luopioksi joutumista?
Kirkkaat vihreät silmät löysivät pian sen, jonka oli tämän ongelman aiheittanut. Kirjopentu istui ylpeästi muiden pentujen joukossa ja piteli suussaan sitä, mitä Viiltopennun sammalpedistä oli jäänyt jäljelle. Tummanruskea kolli tuijotti epäuskoisena vanhempaa pentua ja astui uhkaavasti sihisten tätä kohti. Kirjopentu sylkäsi sammalta suustaan ja irvisti voitonriemuisesti, nähdessään Viiltopennun raivostuneena.
"He haluavat vain pilkata sinua, sinun ei kuuluisi raivostua tuollaisesta" sisäinen ääni kuiskasi, mutta tummanruskea kolli vain murisi sille ja hyppäsi Kirjopentuun kiinni. Muut pennut tekivät ympyrän tappelevien ympärille ja kannustivat innokkaasti Kirjopentua, ja kuningattaret eivät kiinnittäneet siihen mitään huomiota. Viiltopennun silmistä alkoi nopeasti valumaan pieniä kyyneleitä, ja hän alkoi vielä nopeammin ja voimakkaammin raapia ja purra vihollistaan. Ainoa muista hänen isästään oli mennyttä. Siinä se, noin vain meni. Kirjopentu murisi kivusta ja viilsi Viiltopennun silmässä olevan haavan auki. Tappelu pysähtyi hetkeksi, kun veripisaroita alkoi valumaan pitkästä haavasta. Muut pennut haukkoivat peloissaan henkeä ja perääntyivät hieman.
- Emo! Kirjopentu huudahti kauhuissaan ja yritti rimpuilla Viiltopennun otteesta. Vaaleanruskea kuningatar kiinnitti viimein huomionsa tappeluun ja äänekkäästi muristen heitti Viiltopennun Kirjopennun päältä. Kolli lensi hieman ja vieri loput matkasta pentutarhan nurkkaan. Pajupuro tuijotti sihisten Viiltopentua, joka oli jo nousemassa pienille tassuilleen.
- Älä lähesty pentuani! kuningatar sihisi ja nosti ison tassunsa ilmaan varoitukseksi. Viiltopentu sihisi heikosti vastaan, ja hänen karvansa nousivat pystyyn. Pentu ei niinkään välittänyt pienistä haavoista, kun auenneesta haavasta silmän kohdalla. Pentutarhaan alkoi tulvia jokiklaanilaisia, jotka tuijottivat vuoroin pentuja, vuoroin kuningatarta. Rastastähti, joka saapui paikalle viimeisenä, käveli Pajupuron viereen ja kuiskasi tämän korvaan jotain. Kuningatar rauhoittui, ja alkoi tarkastella Kirjopentua. Tämä tuijotti onnellisesti Viiltopentua, ja antoi emonsa nuolla selkäänsä. Pieni kolli siirsi katseensa päällikköön, mutta laski sen nopeasti. "Et olisi saanut suuttua tuollaisesta" hän saattoi miltei kuulla Rastastähden kylmän äänen, ja perääntyi pentutarhan pesään kiinni. Pieni keho vapisi pelosta ja nöyryydestä. Viiltopentu etsi katseellaan emoaan, muttei löytänyt häntä ja yritti pysäyttää lopettaa pieniä kyyneleitä, jotka valuivat jokena ulos hänen silmistään. Klaanilaiset alkoivat vihdoin hajaantua ja palata omiin tehtäviinsä, ja Viiltopentu antoi Rastastähden viedä itsensä Teerenlennon luokse. Parantaja tuhahti, mutta alkoi jälleen huolehtia samasta haavasta, mistä oli huolehtinut aamullakin. Päällikkö istui hieman taaempana, mutta seurasi tarkasti pentua. Viiltopentu säpsähti, kun kohtasi naaraan katseen. Siniset silmät olivat täynnä surua.. ja sääliä? Ei! Viiltopentu tuhahti ja käänsi kasvonsa pois päällikön puolelta. Hän ei halunnut sääliä itseään kohtaan, ei koskaan. Kun Teerenlento oli tehnyt työnsä loppuun, parantaja ilmoitti joutuvansa auttamaan klaanivanhempia. Hymyillen hyvästiksi, täplikäs naaras katosi kissajoukkoon, ja pentu jäi kahden päällikönsä kanssa. Viiltopentu istui vaiti, ja piteli silmässään hämähäkinseittiä, kuten Teerenlento oli kehoittanut. Rastastähti tuijotti hetken tassujaan, ja nosti sitten kasvonsa.
- Viiltopentu, olen todella pahoillani.. mutta Huomenkukka menehtyi tänään auringonhuipun aikana.
Viiltopentu tunsi kehonsa säpsähtävän, ja kääntyi päällikön puoleen. Naaras laski päätään, kuin yrittäen piilottaa kasvonsa, ja pentu tunsi kuinka kyyneleet valuivat poskia pitkin maahan.
"Tämä ei ole totta.. tämä ei voi olla totta!"
Vastaus:Nyyh, surullinen tarina. :c 25 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
10.11.2013 20:05
//nyt syntyy Se Salamapentu//

pientä kipua tuntui joka ikisessä haavassani, kun nousin varovasti ylös. Olin nukkunut yön huonosti ja minua väsytti kovin paljon.
"Terve Ruostepuro" kuului pentutarhan suuaukolta ääni. Ensin en reagoinut siihen, mutta sitten raotin silmääni ja kohotin katsettani.
"Mi-mitä Kultamyrsky?" nau'uin unisena silmä puoliksi kiinni. Sammalpetini oli lämmin kun olin nukkunut siinä yhden huonosti nukutun yön, ja siihen oli pinttynyt minun hajuni.
"Tulin vain katsomaan miten voit" kolli naukaisi ja yskäisi hieman, mikä mielestäni oli ihan normaalia. En vain tiennyt.
"Oletko nähnyt Takiaiskorvaa?" kysyin nopeasti katsoen Näätäpentua joka katsoi Ruotopentua. Huokaisin ja katsoin taas Kultamyrskyä.
"Ei ole näkyillyt" kolli vastasi, kohautti lapojaan ja tuntui ulos pentutarhasta. Pudistin päätäni ja naurahdin. Gepardipentu tömähti maahan sähähtäen.
"Mitä siellä tapahtui?" kuului Valkohännän kysyvä naukaisu, ja naaras tuli katsomaan kolmea pentua.

Tunsin potkaisun mahassani, ja tiesin että pentuni tulisivat varmasti pian. Siitä olin varma. Nousin ylös, ja lähdin nopeasti pois pentutarhasta kohti parantajapesää päin

"Terve Ruostepuro, mikä sinut tänne kiidättää?" parantaja naukaisi heti kun huomasi minut kokonaan.
"Luulen että pentuni syntyvät pian" naukaisin ja katsoin tassujani. Takiaiskorva ei tiennyt että saisin ehkä pennut tänään jo.
"No hyvä että tulit sitten tänne" parantaja kehräsi ja meni asettelemaan yrttejä, ja huomasinkin kaikenlaisia yrttejä joista en edes kaikkea tunnistanut.
"Tuo taitaa olla Kamomilla...?" kysyin kun parantaja oli laittamassa kamomillan näköistä yrttiä paikalleen.
"Onhan Se, mistä tiesit?" parantaja naukaisi kysyvästi kun katsoin yrttejä mietteliäänä.
"Kamomillatassu kertoi" naurahdin ja katsoin Sinisiipeä, joka katsoi minua huvittuneella ilmeellä.
"No tietenkin" naaras naurahti ja katsoi oliko kaikkia yrttejä varmasti tarpeeksi.

"Pentuni taitavat syntyä" naukaisin kun tunsin potkaisun mahassani, kovempana vain kuin edellisellä kerralla.
"Mitä?" parantajan pää ilmestyi jostain, mutta en katsonut tarkasti mistä. Tuijotin tassujani ja tiesin että pennut syntyisivät aivan pian.
"Pentuni syntyvät pian" ulvahdin ja tunsin kipuaallon kehossani. Sinisiipi kiirehti nopeasti luokseni.
"naaras" parantaja naukaisi ja antoi minulle pienen,pennun nuoltavaksi. Katsoin pienokaista, ja aloin nuolemaan tätä ripeästi.

Pieni pentu hengitti ja alkoi imemään maitoa. Hymyilin hieman.
"Ei enempää" parantaja naukaisi ja katsoi pientä mustaa pentua, jolla oli kellertäviä, salaman näköisiä juovia.
"Kutsuisitkos Takiaiskorvan tänne ja nopeasti?" kehräsin katsoen pienokaistani joka inahti jotain.
"Tietenkin" parantaja kehräsi, ja häipyi nopeasti paikalta.

Takiaiskorva katseli pienokaista, joka nukkui saatuaan pikkuisen mahan täyteen maitoa.
"Mikä sen nimeksi?" kysyin katsoen pennun erikoista väriä. Musta ja keltainen sävy eivät olleet tavallinen väri.
"Miten olisi Salamapentu?" Takiaiskorva kysyi miettien, katsoen pentuani. Salamapentu oli ihana nimi, joten nyökkäsin iloisesti. Pieni Salamapentu, kaunis naaras joka oli myös erikoisen värinen.

//loppu tyhmään kohtaan
Vastaus:Onnea Ruostepurolle Salamapennusta! :3 16 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Näätäpentu, Tuuliklaani
10.11.2013 20:04
Ruskea pieni kolli pomppi lumessa Kultamyrskyn perässä. Tuo haisteli välillä ilmaa kun tarpoi lunta pitkin. Kultamyrsky katosi vähän väliä tuon näkökentästä mutta näytti aina palaavan. Jossakin vaiheessa Kultamyrsky taas katosi eikä enää tullut näkyville. Siitä huolimatta pentu jatkoi eteenpäin pieni häntä heiluen. Kultamyrsky kuitenkin asteli kohta yllättäen tuon eteen. Näätäpentu tuhahti.
"Minä tahdon oppilaaksi! Tahdon metsästämään!" Näätäpentu sanoi ja pomppi pienesti. Kultamyrsky nosti tuon lumihangesta. Ruskea pieni pentu sätki ja raapaisi vahingossa soturia kuonosta.
"En vie sinua takaisin jos lupaat olla kiltisti. Voin hieman opettaa sinua." Kultamyrsky sanoi mietteliäästi. Tuo laski Näätäpennun maahan ja kehotti pennun haistelemaan ilmaa. Näätäpentu haisteli ja erotti tietenkin Tuuliklaanin tuoksun ja sellaisen kuin tuoresaalis.
"Miten muuten pääsit tänne asti? Etkai seurannut koko matkaa?" Kultamyrsky kysyi huvittuneen kuuloisesti. Näätäpentu käänsi päätään ja mietti hetkisen.
"Seurasin sinua. Minulla oli tylsää kun kaikki nukkuivat enkä muutenkaan saanut unta!" Näätäpentu valitti pienesti.
"Haistan selvästi Tuuliklaanin ja sellaisen joka tuoksuu tuoresaaliilta. Myyrä?" tuo kysyi ja katseli Kultamyrskyä. Kultamyrsky nyökkäsi ja näköjään aikoi sanoa jotakin mutta sitten hän alkoikin yskiä. Näätäpentu säikähti ja perääntyi muutaman askeleen.
"Olen kunnossa. Kaikki hyvin." tuo sanoi kohta. Näätäpentu ei ollut aivan vakuuttunut.
"Tähän aikaan voi sairastua valkoyskään." Kultamyrsky jatkoi. Näätäpentu katseli hiukan huolestuneesti soturia. Kuuhuipun jälkeen tuo opetteli vielä jonkin aikaa Kultamyrskyn kanssa ja nukahti matkalla leiriin.

Seuraavana aamuna~

Näätäpentu heräsi ja loikki ulos pentutarhasta. Tuo asteli Sinisiiven pesälle. Parantaja järjesteli yrttejä.
"Öhm. Olisi asiaa." Näätäpentu sanoi ja katseli parantajaa. Naaras kääntyi katsomaan pentua.
"Kas. Mikäs sinut tänne tuo?" parantaja kysyi hymyillen.
"No tuota. Voisitko tarkistuttaa Kultamyrskyn. Hän ei taida olla ihan kunnossa..." pieni kolli pentu mumisi. Sinisiiven ilme muuttui hiukan hämmästyneeksi.
"Kultamyrskyn? Mikä hänellä on hätänä?" naaras jatkoi.
"No. Öh. Kun seurasin häntä ja harjoittelimme ja hän yski niin..." Näätäpentu tajusi puhuneen sivusuunsa. Sinisiipi muuttui äkäisen näköiseksi ja kurtisti kulmiaan.
"Seurasit häntä? Milloin? Miksi?" parantaja lateli kysymyksiä.
"Nokun..." Näätäpentu aloitti. Parantaja kumartui pennun puoleen.
"Pidetään tämä vaikka meidän välisenä asiana." tuo kuiskasi. Näätäpentu nyökkäsi.
"Mutta kerroppa. Mitä yskästä?" Näätäpentu selosti vähän kuinka Kultamyrsky oli saanut yskän puuskan ja samalla yskäissyt verta. Sinisiipi katsoi vakavana ja paimensi sitten Näätäpennun takaisin pentutarhaan.
Vastaus:18 kp:tä. c:

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultamyrsky, Tuuliklaani
10.11.2013 19:18
Siitä oli mennyt viisi vuorokautta. Päivät matelivat löysästi eteenpäin, kun kiusataakseen nuorta soturia. Vaaleaturkkinen kolli puraisi laihasta hiirestä palasen ja puri kankeaa lihaa mietteliäänä. Taivaalta putoili taukoamatta lumihiutaleita, mikä ei edistänyt leirin rakennustöitä. Kollin katse käveli pentutarhasta klaanivanhempien pesän kautta aina päällikön pesään. Seittitähti oli kokoajan mukana rakennustöissä, ja teki töitä kaksikertaisesti enemmän kuin hänen kuuluisi. Kukaan muu kuin Sinisiipi ei voinut kuitenkaan käskeä päällikön levolle, ja parantajalla oli muutenkin paljon asioita. Kun ajatukset pysähtyivät nuoreen parantajaan, soturi puraisi rasittuneena uuden palasen ruoaastaan. "Hän on parantaja" Kultamyrsky toisteli itselleen, muttei sydän hyväksynyt sitä, vaan alkoi lyödä hulluun tahtiin pelkästään siitä, kun kolli jo näki hopeaturkkisen naaraan. Soturin poissaoleva katse siirtyi jälleen pentutarhaan, ja hän muisti onnellisesti että Näätäpentukin oli saanut turvallisesti oman paikansa Tuuliklaanista. Ruostepuro ilmoitti jälleen odottavansa pentuja, ja lupasi huolehtia Näätäpennusta. Kukaan Tuuliklaanilaisista ei kiusannut tai syrjinyt pentua, vaikka haju paljastikin tämän olevan jokiklaanin reviiriltä. Kultamyrskyn oli myönnettä, että jossainvälissä pennun olisi palattava takaisin omaan kotiinsa, eikä uuteen kokoukseen olisi pitkää aikaa. Hän vain ei halunnut myöntää sitä, halusi suojella ja kasvattaa Näätäpennusta Tuuliklaanilaisen soturin.
"Hänellä avautuisi pian silmätkin" hän ajatteli surullisesti ja nuolaisi tassuaan. "Jos kaikki olisi tosin, olisin voinut jopa olla hänen mestarinsa."
- Oletko jotenkin poissaoleva viime aikoina. Menet Kotkasielun, Punarintasiiven ja Lovikorvan kanssa yöpartioon. Pärjäät kai?
Kultamyrsky nyökkäsi, muttei katsonutkaan varapäällikköön. Kastanjahäntä seisoi hetken paikallaan, kunnes käveli kollin ohitse antamaan muille käskyjä. Aterian syötyä, kolli nuolaisi huuliaan ja tuijotti pitkään pentutarhaa. Hän ehtisi käydä vilkaisemassa Näätäpentua ja Ruostepuroa ennen partiota. Soturi tassutteli paikalla ja vilkaisi varovaisesti pentutarhaan. Ruostepuro näytti nukkuvan sikeästi, samoin Näätäpentu. Kultamyrsky hymyili onnellisesti, ja nuolaistuaan hellästi pennun päänlakea lähti paikalta, päättämällä ettei näitä kahta kannattaa herättää.
- Lähdetäänkö? Kaikki odottavat sinua! Lovikorva maukui kysyvästi, kun vaaleaturkkinen kolli asteli hänen eteensä. Soturi nyökkäsi, ja tassutteli vanhemman soturin perässä muiden luokse.

- Kultamyrsky, vastaa! nuorukainen nosti tyhjään katseensa Punarintasiipeen ja tuijotti tätä poissaolevasti. Vanhempi soturi tutki hetken entisen oppilaansa kasvoja ja huokaisi rasittuneesti.
- Et vastaa kysymykseeni ja katsot koko ajan maata. Katseesi on tyhjempi kuin koskaan aiemmin. Onko jotain pahaa tapahtunut?
Kultamyrsky nyökkäsi aavistuksen verran, ja mietti keskittyneesti, miten kertoisi tilanteen. Tai miten kysyisi asiasta, sillä ei ollut väliä. Hän ei voinut enään olla hiljaa, muttei voinut kertoakaan kenelle tahansa asiasta. Lähin ystävä oli Ruostepuro, mutta tämäkin oli nyt kaukana, ja Kultamyrskyn oli avauduttava nyt jollekulle. Nyt heti, hän ei kestäisi enään pitkään tätä tietämättömyyttä.
- Punarintasiipi, mitä minun kuuluu tehdä jotta sydämmeni ei olisi näin kipeä? hän kysyi kuiskaten ja laski katseensa valkoiseen maahan. Vanhempi soturi oli hetken ilmeetön ja vaiti, kunnes naaras hymyili lempeästi ja kosketti hännällään varovaisesti kollin lapaa.
- Siihen eivät yrtit tai marjatkaan auttaisi. Sinun on itse löydettävä vastaus.
Vanhempi soturi vastasi lempeästi ja hyppäsi nokkelasti mäenpäältä alas. Kultamyrsky tuijotti kauan entisen mestarinsa perään ja mietti tilannettaan. "Sinun on itse löydettävä vastaus" oli Punarintasiipi sanonut. Melken samoin oli sanonut tähtiklaanin soturi. Vaaleaturkkinen soturi tassutteli hitaasti mäenhuipulta alas. Maa oli kuitenkin niin liukaista, että kissan tassut liukuivat, ja tämä laski kasvot edellä mäeltä vinkuen alas. Kultamyrsky sylki luntaa suustaan ja kirosi lehtikadon ajan, minkä jälkeen päätti kiertää reviirinsä rajat aina järveen saakkaa. Hän tarvitsisi miettimisaikaa ja hiljaisuutta.
Askeleet. Lumen rapina. Pieni vapina ja äänekäs hengitys. Tuon jokaisen Kultamyrsky kuuli takanaan, muttei kääntänyt kasvojaan vaan jatkoi kävelemistään. Hän tiesi, että hänen kulki Näätäpentu, tiesi, että pentu saattaisi olla suuressa vaarassa, tiesi, että Näätäpentu saattaisi sairastua, ja tiesi myös rikkovansa soturilakea. Muttei hän välittänyt, vaan jatkoi tätä huvittavaa leikkiä. Hän tekee tien, ja Näätäpentu seuraa. Soturi hyppäsi ketterästi lumikasan ylitse, ja istuutui tämän taakse odottamaan. Kasa oli niin iso, että piilotti hänet kokonaan, eikä pentu todennäköisesti huomaisi häntä. Näätäpentu olisi niin pieni että uppoaisi pian lumeen, täällä oli hänelle liian syvää. Kultamyrsky vilkaisi nopeasti lumikasan sivusta, ja hymy levisi hänen kasvoilleen. Lumi oli yltänyt pennulle melkein lapoihin asti, mutta tämä jatkoi sinnikkäästi kävelyään. Lyhyt häntä heilui hieman, silmät loistivat innokkuutta. Soturi ei jäänyt enään odottamaan, vaan tassutteli pennun luokse ja istahti tämän eteen. Näätäpentu tuhahti äänekkäästi ja siristi hassusti silmiään.
- Minä haluan oppilaaksi. Tahdon metsästämään, pentu valitti rohkeasti ja katsoi soturia suoraan silmiin. Kultamyrsky hymyili ja tarttui pentua niskakarvoista, nostaen tämän paksusta lumesta. Pienehkö kolli alkoi rimpuilla yllättävän aktiivisesti ja viilsi terävillä kynsillään vahingossa suuremman kissan nenää. Soturi sähähti hampaiden välistä ja puristi niitä tiukemmin, kunnes pentu rauhoittui.
- En vie sinua takaisin, jos lupaat olla kiltisti. Voin hieman opettaa sinua, kolli vastasi mietiskellen ja laski pennun varovaisesti maahan. Näätäpentu heilutti innoissaan häntäänsä ja odotti Kultamyrskyn näyttävän tälle jotain jännittävää. Soturi haisteli hetken ilmaa, ja kehotti pennun tekevän samoin. Näätäpentu totteli esimerkkiä ja veti kuononsa hieman eteenpäin, sulkien silmänsä ja keskittyen kokonaan hajuaistiinsa.
- Miten muuten pääsit tänne asti? Etkai seurannut minua koko matkaa? Kultamyrsky kysyi huvittuneena ja tarkkaili pennun hassuja yrityksiä löytää erilaisia hajuja. Näätäpentu käänsi kasvonsa soturiin päin ja mietti hetken.
- Seurasin sinua. Minulla oli tylsää, kun kaikki nukkuvat enkä saanut unta, pienehkö kolli vastasi ja jatkoi: - Haistan selvästi tuuliklaanin ja jonkin muun hajun, kuten tuorekasalta. Myyrä?
Soturi nyökkäsi hyväksyvästi ja oli aikeissaan sanoa jotain, kun yskäkohtaus valtasi hänet. Näätäpentu seurasi huolestuneena kollin yskimistä, ja yritti astua lähemmäs.
- Älä lähesty minua, tai yskä tarttuu sinuunkin! Kultamyrsky huudahti ja alkoi yskimään uudestaan. Näätäpentu pysähtyi pelästyneenä paikallaan, ja seurasi kauhistuneena katsellaan kun soturin suusta lenteli syljen mukana myös tummanpunaista nestettä. Verta. Pienehkö kolli perääntyi pari askelta, tämän pieni suu aukeni ja silmät laajenivat hieman pelosta. Soturi pakotti itsensä nielaisemaan yököttävän liman ja hengitti hetken suullaan ilmaa, tuijottaen tiukasti maahan.
- Olen kunnossa, kaikki hyvin. Tähän aikaan kissat voivat sairastua valkoyskään, kolli selitti väsyneesti hymyillen, ja jatkoi opettamista. Näätäpentu rauhoittui hieman ja seurasi kiinnostuneena Kultamyrskyä, kun tämä näytti miten hiivitään, hyökätään ja puolustaudutaan. Nuori soturi yritti näyttää mahdollisimman pirteältä, ja toivoi että Näätäpentu unohtaisi äskeisen mahdollisimman pian.
"Valkoyskän mukana ei tule verta" kolli ajatteli synkästi. Kuunhuippu oli jo aikaa sitten jäänyt taakse, ja "harjoitukset" jatkuivat yhä. Kultamyrsky odotti kärsivällisesti, ja nähdessään pennun liikkeissä väsymystä, hymähti voitonriemuisesti. Ajatus pehmeästä sammalpedistä oli todellakin miellyttävä, ja aamupartiokin alkaisi tulla pian.
- Näätäpentu, riittää. Palaamme leiriin! kolli lausui, ja katsoi terävästi pentua en-halua-kuulla-valitusta katseellaan. Näätäpentu tuhahti ja antoi soturin kantaa itseään matkan ajan. Matka sujui täydessä hiljaisuudessa, muttei kukaan valittanut. Näätäpentu nukahti vähän ennen leiriin tuloa, mistä Kultamyrsky oli perin onnellinen. Ties mitä tämä pentu vielä keksisi! Uni oli valtanut leirin, sieltä täältä kuului hiljaista kuorsausta. Nuorukainen tassutteli väsyneesti pentutarhaan ja laski pienehkön kollin varovaisesti Ruostepuron viereen. Nuolaistuaan hellästi tämän päälakea, Kultamyrsky tassutteli soturipesään päin, mutta uusi yskäaalto valtasi tämän. Vaikka kuinka hän yrittikään peittää suutaan, yskäys tuntui olevan liian äänekäs. Veri valui leukaa pitkin, ja soturi tuijotti kauhuissaan verilätäkköä edessään. Kun kohtaus oli loppunut, kolli peitti tummanpunaisen nesteen nopeasti lumella, ja laskeutui soturienpesässä viimein rapisevalle sammalpedilleen. Se ei ollutkaan niin pehmeä, kun hän oli toivonut. Kurkussa tuntui edelleen veren maku ja yököttävä lima, muttei Kultamyrsky halunnut enään herättää ketään askeleillaan.
"Tämä lähtee huomenna" Kultamyrsky ajatteli ja vaipui nopeasti uneen.
Vastaus:Toivottavasti Kultamyrskyn valkoyskä parantuu. :c 26 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
10.11.2013 18:08
Makasin maassa. Ajatukseni olivat sekavia, ja veri valui haavoistani noroina.
"Ruostepuro, mitä tapahtui?" Seittitähti ilmestyi uudelleen, kun silmässäni sumeni. Yritin haukkoa henkeä, ja kurkussani olevasta haavasta valui verta paljon.
"Ruostepuro?" kuului Takiaiskorvan ääni, ja näin silmäkulmassani myös harmahtavan kotikisun joka lähestyi minua vilkuillen ympärilleen.
"Missä Hunter on, hänhän oli kuollut?" Seittitähti naukaisi ja vilkuili myös ympärilleen hämillään. En huomannut sitä, mutta Sinisiipi tuli luokseni aika vilkasta tahtia.
"Kuuletko Ruostepuro?" kuului ääni, ja henkäisin. Onneksi Se ei ollut viimeinen kertani, vaan pääsin nousemaan taas ylös.
"Kuulen minä, miksei kukaan enään usko minua?" sähähdin ja etsin katseellani Takiaiskorvaa joka aina uskoisi minua, kolli oli varmaankin soturipesässä juuri silloin.
"Miten niin emme uskoneet?" Seittitähti naukaisi kysyvästi.
"Hunter oli elossa!" rääkäisin ja tuijotin pimeyteen, jonne kamala kissa oli kadonnut. Nousin ylös ja katsoin Kamomillatassua, joka toi Sinisiivelle hämähäkinseittiä, jota parantaja paineli haavoihini.

//lyhyys, jälleen kerran x3//
Vastaus:3 kp:tä, toivoisin vähän pitempiä tarinoita, koska muutaman rivin tarinaa ei voi oikein sanoa tarinaksi. ;3

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunter, Luopio
10.11.2013 17:57
Jysähti päin Ruostepuroa ja kynsin verenjanoisena tämän kylkeä. Pienempi naaras kiljui vertahyytävästi.
"Paina tämä mieleesi. Vien ennen kuolemasi sinulta vielä toisenkin silmäsi!" Hunter ärjyä ja huomautti iskun kynsillään. Ruostepuro horjahti. Huner upotti kulmahampaansa tämän kaulaan. Naaras kiljaisi ja rimpuili vapaaksi.
"Olet keskellä leiriämme, et pääse pakoon", ruostepuro sylki verta suustaan. Hunter painoi Ruostepuron maata vasten ja viilteli tätä mielensä mukaan. Kiljunta täytti leirin. Hunter nappasi heikosti rimpuilevaa naaraan suuhunsa ja viskasi tämän kivenkoloon (päällikön pesään, mutta eihän hunter sitä tiedä). Luopio kuuli sotureiden heräävän. Kolli viilsi kynsillään maahan pitkät veriset viillot, heitti päänsä taakse ja ulvoi hirveällä äänellä. Sitten kolli valahti maahan kuin kuollut. Hunter oli kuitenkin yhä elossa. Hänen silmänsä tuntuivat tuijottavan tyhjää. Hän antoi vastustajansa luulla olevansa kuollut. Kolli antoi häntänsä veltostua ja jäsenensä rentoutua. Verisine turkkineen ja tyhjien katseineen hän näytti aivan kuolleelta. Hunter kuuli ääniä nyt joka puolelta. Hän näki silmillään Ruostepuron kömpivän ulos toinen kissa kintereillään.
"Tapoitko hänet?" Toinen kissa kuiskasi Ruostepurolle.
"En tappanut, Seittitähti", Ruostepuro vastasi ääni väristen. Verta vuori naaraan haavoista. Kissoja alkoi ilmestyä aukiolle. Voitonriemu paisui Hunterin sisällä, mutta hän pakottautui tuijottamaan eteenpäin ilmeetömänä, mutta pito huolen että hänen hampaansa näkyivät koko kauheudessaan.
"Tähtiklaani sentään! Katsokaa tuon kissan hampaita!" Joku huusi.
"Jokin on pielessä", Ruostepuro maukui.
"Kuka hänet olisi tappanut?"
"Hänellä on haava kaulassaan, se voi olla kuolinsyy", huusi joku. Huner melkein nauroi ääneen. Jokin tökki hänen kylkeään. Kolli osasi hengittää miltein huomaamattomasti, joten elämää ei voinut mitenkään huomata.
"Hän on kuollut, tao sitten juuri kuolemassa. En ollut varma tunsinko hengitystä", naaraan ääni kuului.
"Sinisiipi, hän on hengenvaarallinen. Hän ei ole kuollut", Ruostepuro vänkäsi. Kissoille tuli äkisti kiire takaisin pesiinsä.
"Seittitähti, eikä häntä pitäisi vartioida", Ruostepuro maukui.
"Vahdi sinä. Hän on luultavasti jo kuollut", päällikkö mumisi.
>kyllä minussa vielä henki pihisee< Hunter ajatteli. Kun Ruostepuro kääntyi katsomaan vielä seittitähden kulkua pesäänsä, Luopio nousi ääneti ja jämähti istualleen silmät alas luotuina. Ruostepuron pää kääntyi taas Hunterin puoleen, ja kirkaisi säikähtäneenä.
"Luulitko että olen mennyttä, pikku kisumirri", Huner ärisi.
"Aloin oikeasti uskoa että kuolit!" Ruostepuro murisi. Naaras loikkasi uudestaan kollin kimppuun, vaikka haavat heikensivät häntä.
"Nyt riitti! Ala painua!" Hunter ärjäisi ja huomautti kynsillään Ruostepuron pään sivulle ja heitti tämän maahan. Sitten kolli loikkasi piikihernemuurin yli ja pakeni yöhön.

//lyhyt ja tönkkö//
Vastaus:Hui, Hunter on kyllä oikea kauhu kissojen keskuudessa. o3o 21 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
10.11.2013 17:31
Näätäpentu nukkui sikeässä unessa ja oli aika myöhä. Minulla oli nälkä joten päätin hakea pikaisesti jonkun pienen hiiren, ennen kuin tulisi täysin pimeää. Nousin varovasti ylös, mutta tiesin etujalkani parantuneen jo melkein täysin. Sinisiipi oli sanonut että enään oli vain pientä jäykkyyttä. Tassuttelin hitaasti pentutarhan suuaukkoa kohti, ja vilkuilin ympärilleni ettei kukaan varmasti näkisi. Kurkistin pian pois pentutarhasta, ja näin ensimmäisenä yhden hiiren tuoresaaliskasan vierellä. #Mitään ei hukkaan# ajattelin nuoleskellen huuliani, ja lähdin hiipimään kohti tuoressliskasaa, hiirtä kohti oikeastaan nälkäisenä.

Nostin hiiren hampaisiini ja puraisin nopeasti palasen, ja tunsin katseen selässäni. Samanlainen tunne, kuin silloin, kun tapasin Hunterin. Karvani nousivat pystyyn ja söin nopeasti hiireni, kun käänsin päätäni taakse päin. Ensin en nähnyt mitään, vaikka kuinka siristelin silmiäni. Sitten näin suuren kissan varjon, ja aivan kuin olisin nähnyt myös tummanoranssit silmät jotka tuijottaisivqt minua. Suuni loksahti auki ja tuijotin siis suu auki leirin suuaukkoa päin. Menin sanattomaksi, mutta sitten karjaisin kovaäänisesti
"HUNTER" kukaan ei ensin tullut, ja Hunter hiipi vieläkin lähemmäs minua. Naurahtaen pahaenteisesti.

//jatkoo Tiikeri?
Vastaus:7 kp:tä. ;3

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Minkkitassu, Myrskyklaani
10.11.2013 17:26
Luku 5

“Mistä tiedät nimeni?” Minkkitassu kysyi ja yritti olla paljastamatta pelkoa äänestään.
Hierakkasydämeksi esittäytyneen kissan viikset väpättivät huvittuneesti. “Satuin näkemään sinut tänään, ja kuulin nimesi.”
Myrskyklaanin oppilas otti varovasti askeleen eteenpäin ja tutkiskeli Hierakkasydämen juovikkaita kasvoja. “Siirsitkö sinä minut tänne? Miksi en ole leirissä?”
Vaaleanruskea raidallinen naaras kohotti kulmiaan. “Miten niin et ole leirissä?”
“Ei tämä ole leiri. Minne sinä veit minut?”
“Älä vielä ala syyttämään, en ole siirtänyt sinua minnekään. Siirryit itse.”
Minkkitassu siristi silmiään. Tarkoittiko Hierakkasydän unissakävelyä? Mutta silloin hänen olisi täytynyt kävellä unissaan melko pitkä matka, koska tällaista ympäristöä ei Myrskyklaanin reviiriltä löytynyt. Naaraas mielessä valkeni. Tämä pystyi tarkoittamaan vain yhtä asiaa...
“Näenkö minä unta?” hän kysyi toiveikkaasti.
Hierakkasydän hymyili ja nyökkäsi. “Kyllä.”
“Mutta mitä sinä teet minun unessani?” tumma oppilas mietiskeli. “Oletko vain mieleni kuvitelmaa, vai oletko kenties... Tähtiklaanista?”
Raidallinen kissa naurahti. “Tähtiklaanista? Uskotko sinä Tähtiklaaniin?”
Minkkitassu kallisti päätään kysyvänä. Millainen kysymys tuo nyt oli? Jokainen klaanikissa uskoi Tähtiklaaniin.
“En kysynyt, uskovatko muut klaanikissat Tähtiklaaniin”, Hierakkasydän huomautti kuin lukien nuoren naaraan ajatukset. “Kysyin, uskotko sinä. Kyllä vai ei?”
Oppilas ummisti silmänsä. Kyllähän hän uskoi. Tai siis, ei hän ollut koskaan nähnyt Tähtiklaanin kissaa, mutta miten muuten päälliköt saisivat yhdeksän elämää ja parantajat saisivat viestejä esi-isiltä? Tietenkin Tähtiklaani oli olemassa.”
“Kyllä”, Minkkitassu vastasi. “Uskon. Oletko sinä Tähtiklaanista?”
Hierakkasydän huokaisi ja asteli kevyesti nuoren kissan luo koskettaen hännällään pehmeästi tuon niskaa. “Ei. En ole Tähtiklaanista. En usko Tähtiklaaniin, en koskaan uskonut. Olen toisesta taivaasta.”
“Pimeydenmetsästä?” Minkkitassu sähähti ja paljasti nopeasti kyntensä. Hän oli kuullut klaaninvanhimmilta Pimeydenmetsästä, Tähtiklaanin kaltaisesta paikasta, jonne pahat kissat joutuivat kuollessaan.
“Ei”, vaaleanruskea naaras naurahti. “En minä Pimeydenmetsästä ole. Pimeydenmetsän kissat ovat pahoja, minä en ole. En vain usko Tähtiklaaniin, joten en asusta siellä.”
Minkkitassu rauhoittui hieman, mutta ei siltikään vetänyt kynsiään piiloon. Jotenkin hän pystyi aavistamaan, että Hierakkasydän puhui totta, mutta ei sitä koskaan tiedä. “Mitä sinä sitten teet minun unessani?”
“Kuten jo aiemmin mainitsin”, Hierakkasydän naukui. “Katselin sinua tänään. Ja minä tiedän sinun ongelmasi. Voin auttaa sinua pääsemään soturiksi, niin että sairautesi ei ole tiellä.”
Myrskyklaanin oppilas katsoi suurta naarasta tutkien tuon ilmeettömiä silmiä ja lempeitä kasvoja. “Ja mitä haluat vastapalvelukseksi?”
Hierakkasydän oli kierrellyt ympyrää oppilaan ympärillä, mutta nyt tuo pysähtyi. “En mitään. Tämä on vastapalvelus.”
Minkkitassu ei ymmärtänyt nyt yhtään, missä oltiin menossa. Tuo tuijotti epäuskoisesti vierasta kissaa tajuamatta tuon puheita. “Tunnenko minä sinut?”
“No kyllä sinä nimeni tiedät”, Hierakkasydän nuolaisi käpäläänsä ja vilkaisi oppilasta salaperäisesti. “Mutta siis. Olen täällä auttaakseni sinua, joten aion siis auttaa.”
Minkkitassu hiljeni kuuntelemaan vanhempaa naarasta.
“Sairautesi on heikkoutesi. Se on parantumaton, eikä sitä vastaan voi taistella. Sen kanssa täytyy vain elää, ja niinhän sinä oletkin tehnyt.”
Tumma naaras tuli hieman huonovointiseksi kuullessaan tuon, mutta pysyi hiljaa.
“Joten”, kaunis kissa kehräsi. “Sinun täytyy opetella sellaisia taisteluliikkeitä, jotka sopivat sinulle. Esimerkiksi, jos oppisit jotain sellaista, jota ei voisi välttää, voisit päihittää vastustajasi yhdellä iskulla, etkä nukahtaisi.”
“Mutta”, Minkkitassu miukui. “Miten aiot opettaa minulle mitään? Tämähän on uni, ja unissa... voi tapahtua mitä vain? Eli voin päihittää sinut, mutta se voisi olla hyvinkin helppoa, jos niin ajattelisin. En oppisi mitään.”
“No mutta”, Hierakkasydän sävysti. “Ilman minua et edes näkisi tätä unta. En minä ole vain sinun ajatuksiesi tuotosta, olen minäkin ollut joskus elossa. Kyllä sinä tulet oppimaan vaikka mitä uutta, usko pois.”
Minkkitassu räpäytti silmiään, ja paikka alkoi pimenemään. “Hierakkasydän!” hän huudahti pimeyteen. “Älä mene!”
Hierakkasydämen kirkas silmäpari katseli vielä hetken pimeydestä, ja sitten nekin hävisivät.
“Herää jo!” joku kivahti.
“Älä sano noin”, kuului hieman epäröivämpi ääni. “Minähän kerroin jo, että hän ei herää.”
Jokin pukkasi Minkkitassua kylkeen, ja naaras avasi heti silmänsä kynnet esillä, valmiina hyppäämään hyökkääjän kurkkuun. “Hyökkääjä” oli Myrskyklaanin nuori oppilas, Yötassu, jonka kasvoilla oli erittäin äreä ilme. Minkkitassu hengähti ja piilotti kyntensä.
“Heräsihän se”, Yötassu mutisi. “Oli jo aikakin.” Nuorempi naaras käveli kauemmas.
Kimalaistassu istui Minkkitassun vierellä, epämiellyttävä ilme kummallakin kasvollaan. “Sinua huhuiltiin aamupartioon, mutta et herännyt. Yötassu heräsi huhuiluun ja päätti ottaa homman omiin tassuihinsa.”
“Siltä vaikutti”, Minkkitassu maukui unisena ja nousi sammalpediltään. “Eikö kukaan kertonut hänelle, että en herää huhuiluun? Ja kuka minut tahtoi aamupartioon? Sillekkin kissalle pitäisi tiedottaa.”
Kimalaistassu mutristi vasemmanpuollista suutaan. “Kyllä minä yritin Yötassulle sitä selittää. Ja Vatukkakynsi tahtoi sinut partioon.”
“Miksei hänelle ole kerrottu...” tumma naaras mumisi ja kipsutti ulos pesästä ohittaen Yötassun, joka vaikutti yhä äreältä.
Vatukkakynsi odotti vain keskellä aukiota Leppäläiskän ja Kuuratassun kanssa. Raidallinen, tummanruskea kolli huomasi Minkkitassun ja heilautti häntäänsä. “Heräsithän sinä vihdoin.”
“Eikö kukaan kertonut sinulle, että en herää tuosta vain?” Minkkitassu murahti yrittäen säilyttää pinnansa. Eiköhän huhu ollut jo sen verran levinnyt, että jokainen siitä jo tiesi...
“Hä?” Vatukkakynsi kysyi ja kohautti olkiaan. “Ihan sama, lupasin Saniasiturkille että pitäisin sinusta huolta tänään, koska hänellä on omia hommia. Pääset oppimaan samoja asioita kuin Pesukarhutassu, mutta nyt menemme partioon.”
Minkkitassu pyöräytti silmiään ja lähti kolmen muun kissan kanssa partioon.

//Piti tulla pidempi mutta alkoi laiskottaa <__>
Vastaus:27 kp:tä, tämähän on todella hyvä ja pitkä! c:

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
10.11.2013 17:12
Kannoin pienen karvanyytin pentutarhaan päin, ja tunsin kuinka pikkuinen alkoi rimpuilla ja kovasti. Pieni, ruskehtava kolli kuitenkin heti haistettuaan maidon hajun, lopetti rimpuilun, joten laskin tämän maahan lempeästi ja hitaasti etten satuttaisi sitä. En tiennyt kollin nimeä edes, eikä tämä edes viitsinyt avata silmiä. Kai pentu oli vielä niin pieni.

Pieni ruskehtava pentu alkoi heräilemään vierelläni ja tunsin kuinka tämä liikahti vierelläni hieman. Punapentu istui pienokaisen edessä ja tuijotti ehkä hieman töykeän näköisenä pientä pentua joka yritti avata silmänsä nähdäkseen jotain.
"Mikä sinun nimesi on?" Punapentu kysyi heti pieneltä pennulta, joka pudisteli päätään ja sqi silmänsä avattua jotenkin.
"M-mitäh?" pentu inahti ja vilkuili ympärilleen aivan kuin ei olisi uskonut näkemäänsä.
"Mikä sinun nimesi on?" kysyi punaruskea naaras, Punapentu uudestaan ja kallisti hieman päätään. Itse kuuntelin vain.
"M-minun ni-nimeni on N-näätäpentu" kolli takelteli varovasti hieman hämmästyneen näköisenä, aivan kuin ei olisi uskonut näkemäänsä edelleenkään. Näätäpentu vilkaisi minua ja tämä siristeli hieman, ja säikähtyi yksisilmäisyyttäni. Pudistin päätäni ja nuolaisin pennun päälakea hellästi jotta tämä ei säikähtyisi kovasti.

//lyhkänen//
Vastaus:9 kp:tä, hyvä tarina vaikka olikin lyhyt.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeri, kotikisu
10.11.2013 16:58
Heräsin ja huomasin raidallisen kissan vartioivan minua etten karkaisi.
"Lovikorva, nyt on minun vuoroni" kuului naukaisu ja huomasin vaalean kollin jonka liekinväriset silmät sädehtivät. Olin vain normaali kotikisu, ja halusin vain syödä jotain mutta olinkin ollut syömättä koko yön.
"Ja sinä pysyt siinä kunnes Seittitähti päättää kohtalosi" kolli naukaisi rennosti ja piti minua silmällä, kuin jotain vaarallista eläintä. Huokaisin, ja tunsin kuinka nälkä yllätti minut.

"Kuka olet, ja mistä tulet?" kajahti tummanharmaan raidallisen kollin ääni ilmassa kun kyyhötin tämän edessä. Hiirenhiljaa maata katsoen.
"Minä olen Tiikeri, kotini on hevostallien takana kotiväkeni luona" naukaisin suhteellisen kovaäänisesti ja tarkkailin kollia joka seisoi edelleen edessäni, ruskehtava kolli vierellään.
"Vai kotikisu? En ainakaan uskoisi niin" kuului ääni, luultavasti pienen pennun. Tai ei pienen, aika suurenkin varmasti. Vilkaisin äänen suuntaan ja näin kullankeltaisen kollin, joka oli täynnä pieniä, mustia läiskiä.
"Voisit olla paremminkin kamala, ketunläjä katti" kuului uudestaan, ja tiesin sen olevan Se sama pentu. Tai mikä olikaan, sisua sillä ainakin oli.
"Gepardipentu, nyt hiljaa" tummanharmaa kolli naukaisi rauhallisesti tuijottaen minusta ohi, Gepardipennuksi kutsuttua kollipentua.

//jatkuu//
Vastaus:9 kp:tä.

~Varpu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Näätäpentu, Tuuliklaani
10.11.2013 16:50
//Eli siis Näädän voi siirtää Joesta Tuuleen.

Ensin oli aivan hiljaista, lämpöistä ja mukavaa. Yhtäkkiä kuitenkin kylmää ja viileää eikä ketään paitsi oranssi otus. Ruskea kolli pentu pyristeli voimattomasti. Tuo vikisi ja koitti rimpuilla otuksen otteesta pois. Pentu kaipasi emonsa lämpöä ja ajatteli kuolevansa jo nyt. Eihän hän edes ollut nähnyt maailman valoja ja muita. Jos noita muita oli olemassa eikä tuo ollut ajatellut koko juttua. Yllättäen tuo kuuli jonkun äänen. Ei kuitenkaan kuullut mitä ääniä vain joitakin hentoja. Äänet kovenivat ja tuo tunsi veren valuvan jostakin selän ja niskan alueelta. Yhtäkkiä pentu tipahti maahan ja jäi siihen pieneksi möytyksi ja täysin tajuttomaan tilaan.

Pentu avasi silmänsä. Se erotti tuskin mitään ja sulki silmänsä lähes samantien ja alkoi mönkiä eteenpäin. Joku tarrasi yllättäen siitä hellästi kiinni ja kantoi johonkin. Pentu ajatteli sitä taas pahaksi otukseksi ja koitti rimpuilla irti. Jokin rauhoittava ääni kuitenkin rauhoittu pennun ja se lakkasikin rimpuilemasta. Pennun kuonoon tulvahti lämmin ja maidollinen tuoksu. Tuo haisteli ilmaa pienellä nenällään. #Tuoksuu samalta.# pentu ajatteli kuin muisteli miltä oli tuntunut ennen kuin tuo oli viety kylmään. Se tunsi kuinka se laskettiin maahan ja alkoi ryömiä kohti lämmintä maidontuoksua.

//Mini tarina. xd Eij oikee inspannu.
Vastaus:7 kp:tä, ja lisään.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruotopentu, Tuuliklaani
10.11.2013 16:20
Katseeni osui emooni, Ruostepuroon joka oli ilmoittanut illalla saavansa pentuja. Hopeasydän, siskoni oli jo soturi, ja minä vasta pentu. Painoin hampaani tiukasti yhteen kiinni ja suljin silmäni pidätelläkseni pientä murahdusta, en halunnut herättää koko pentutarhaa. Minulla oli myös nälkä, ja halusin syödä jotain. En kuitenkaan uskaltanut yksin, sillä emoni kohdannut Hunter voisi olla jossain piilossa ja repiä minunkin silmät päästäni. Minua puistatti ajatus kaameasta Hunterista, ja pystyin vain kuvitella kissan jättikynnet ja hampaat. Ja verinen turkki, joka olisi muuten valkoinen. Pudistin päätäni karkoittaakseni karmeat kuvat mielestäni pois ja avasin silmäni. Minun olisi pitänyt olla jo nukkumassa aikoja sitten!

Heräsin kun heikko valonsäde pilkotti silmääni, enkä pystynyt enään olla samassa kohdassa.
"Heräsit viimein" Gepardipentu murahti ja katsoi minua hassusti.
"Miten niin viimein?" naukaisin kysyvästi, ja katseeni vaelsi pentutarhaa pitkin. Kaikki nukkuivat vielä sikeästi.
"Minulla on nälkä" veljeni murahti ja vilkuili ympärilleen sen näköisenä, kuin olisi suunnitellut jotain. Katsoin hämmentyneellä katseellani suurempaa veljeäni.
"Mutta emme me voida mennä ulos, ajattele jos Hunter hyökkää" parahdin hiljaa ja vilkuilin ympärilleni. Muuten oli hiirenhiljaista.

//sori, inspistä ei löytynyt Nii lyhyt tarina
Vastaus:7 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultamyrsky, Tuuliklaani
10.11.2013 14:12
- Kultamyrsky, tuletko minun ja Vaahteravirran kanssa metsästämään? varapäällikkö kysyi ystävällisesti hymyillen. Nuori soturi vastasi hymyyn ja nyökkäsi, vaikka tiesikin metsästävänsä yksin. Kultamyrsky seurasi katsellaan kuinka Kastanjahäntä kertoi kumppanilleen tulevasta metsästyspartiosta ja painoi omaa poskeaan naaraan poskeen. Vaaleaturkkinen kolli käänsi nopeasti päänsä pois ja päätti odottaa muita jäseniä tuuliklaanin leirin ulkopuolella. Raikas tuulenvire kutitti nenää ja sai nuorukaisen aivastamaan hassusti. Kissa juoksi nauttien tuulta vastaan ja hyppäsi nokkelasti pienehkön mäen huipulle. Hän oli saapunut tarpeeksi ylös, jotta näkisi leirin melkein kokonaan. Hän oli ihan vasta saanut kuulla tulipalosta, joka vei tuuliklaanilaisilta heidän edellisen leirinsä. Rakennustyöt olivat meneillään kovaan vauhtiin, ja kohta heillä olisi jälleen turvallinen ja suojaisa leiri. Kultamyrsky haisteli hetken ilmaa ja totesi iloisesti, ettei haistanut muita klaaneja revirillään. Jos joku hyökkäisi heidän revirilleen juuri nyt, kaikki olisivat suuressa vaarassa. Soturi tuijotti hetken leiriä ja kehräsi huomattuaan, että pentutarha, oppilaiden ja klaanivanhempien pesä oli jo suojaavan näköinen. Soturit olivat päättäväisesti ilmoittaneet, että valmistaisivat ensin muiden pesät, ennenkuin aloittaisit oman rakentamisen. Sitä ei tietenkään hyväksytty, ei päällikkö, parantaja eikä muutkaan. Oppilaita tulisi pian lisää, ja Ruostepurokin pääsi takaisin soturin arkeen. Nuorukainen oli nopeasti ystävystynyt tämän naaraan kanssa, eikä välittänyt tämän ulkonäöstä yhtään, kuten varmaankin kaikki tuuliklaanilaiset.
- Kultamyrsky? Maa kutsuu!
Soturi käänsi ihmeissään kasvonsa, huomasi varapäällikön ja tämän vieressä nuoren naaraan. Kultamyrsky hymyili anteeksipyytävästi ja haisteli ilmaa. Kaksijalassa oltuaan hän oli miltei unohtanut riistan tuoksun, kun siellä sitä ei ollut. Varapäällikkö vilkuili hetken ympärilleen ja nyökkäsi tyytyväisesti. Vaikka oli jo lehtikadon aika, lumi oli satanut paksuina kerroksina maahan ja kylmyys tuntui selvästi turkin alla, riista tuoksui ihmeellisen selvästi.
- Kultamyrsky, sinä menet vasemmalle, aina järveen saakkaa. Vaahteravirta, katso miltä oikealta löytyy ja minä menen ylöspäin.
Kissat nyökkäsivät ja kukin alkoi hajaantua omaan suuntaansa. Varapäällikkö tuijotti vielä pitkään nuoren kollin juoksua, ja huokaisi raskaasti.
- Älä löydä itsellesi jälleen hankaluuksia, Kastanjahäntä toivotti vaikka tiesikin ettei Kultamyrsky kuulisi tätä.

Vaaleaturkkinen kolli juoksi innoissaan tuulta vastaan ja oli jo unohtaa, miksi edes tuli tänne. Milloin hän oli viimeksi saanut juosta näin vapaasti ja tuntea vastatuulen vinkuvan korvissa?
"Minusta tuli vihdoin soturi" Kultamyrsky hymyili ja pysähtyi haistelemaan ilmaa. Lähistöllä liikkui jänis, ilmeisesti pieni. "Ja todennäköisesti laiha" soturi lisäsi ajatuksissaan ja meni matalaksi. Lumi painui syvemmälle maahan ja ohuet jäät menivät rikki kollin painon alla, kun tämä hiipi eteenpäin. Ei mennyt paljon aikaa, kun soturi jo näki edessään jäniksenpoikasen. Laihan, kuten hän oli ajattelukin.
- Parempi kuin ei mitään, kissa kuiskasi ja jännitti lihaksiaan. Riista oli niin lähellä, että hän pystyisi tappamaan sen hyppäämälläkin. Nuorukainen nuolaisi huuliaan ja nielaisi. Riistan tuoksu tulvi hengityksen kautta suuhun, ja sai syljen valumaan ohuena norona suusta. Poikasen isot korvat värähtivät hieman, ja tämä päätti kääntyä katsomaan äänen tuottamaan suuntaan. Soturi ehti juuri nähdä pienet tummat silmät, ennenkuin hyppäsi ja painoi poikasen maahan. Yrittäen tehdä kaiken mahdollisimman nopeasti, hän puraisi riistansa kaulasta ja alkoi peittää tätä nopeasti lumella. Veri valui makeana tämän leukaan ja alas puuhtaan lumeen. Nuorukainen ravisteli päätään, ja jatkoi metsästystä. Jotta kaikille riittäisi, riistaa pitäisi metsästää paljon. Edessä aukeni kaunis maisema. Aurinko oli hiljattain laskemassa metsän taakse, tummat aallot nuolivat hitaasti maata ja takaisin. Kultamyrsky kosketti hellästi nenänpäällään vedenpintaa ja joi. Hän tunsi selvästi, kuinka kylmä vesi valui kurkusta alas mahaan.
Yht`äkkiä jostain kuului rapina. Soturi vilkaisi ympärilleen, muttei nähdessään mitään erikoista jatkoi juomista. Rapina voimistui, ja tämän mukana nuorukainen kuuli myös heiveröistä vinkuntaa. Kultamyrsky tassutteli vähän matkaa sinne, mistä ääni kuului, ja tunsi inhottavan tuoksun nenässään. Pelko valtasi hetkeksi nuoren kehon, mutta hän jatkoi silti eteenpäin. Pentuna ollessaan kolli oli usein, monenmonta kertaa kuullut emoltaan tarinoita liekinturkkisesta pedosta, ketusta. Ääni alkoi kuulumaan lähempää, ja kissan askeleet muuttuivat nopeammaksi. Kultamyrsky pysähtyi pensaan taakse, vaikka tiesikin tämän olevan turhaan ja tarkkaili hetken petoa. Suussaan tällä oli pieni ruskea karvakasa, joka yritti rimpuilla irti. Soturi paljasti hampaansa ja astui oksien lomasta pedon eteen, nostaen uhkaavasti tassuaan. Kettu tuijotti hetken kissaa lainkaan piittaamatta rimpuilevasta pennusta. Pörröinen häntä heilui nopeasti vasemmasta oikealle, ja hampaat puristivat tiukemmin vankia. Pentu kiljaisi pienellä äänellään ja roikkui avuttomasti pedon suusta. Nuorukainen hyökkäsi sihisten kettua kohti, raapien, purien ja sylkien. Ketun iskut olivat voimakkaita, mutta hitaita, Kultamyrskyllä taas toisenpäin. Soturin iskut eivät olleet tarpeeksi kovia, eivätkä kynnetkään auttaneet yhtään, sillä ketun turkki oli erikoisen paksua. Pentu roikkui edelleen tämän suussa, luultavasti hän oli menettänyt tajunsa. Ainakin soturi toivoi niin. Kettu osui käpällään soturin kasvoihin juuri kun tämä sai purtua petoa kaulasta, ja taistelu jatkui. Kissa lennähti hieman kauemmas, eikä liikkunut hetkeen. "Häntä" soturi ajatteli ja tarkkaili pörröistä, pitkää häntää. Nokkelasti torjuen vielä yhden iskun, soturi tarttui pedon häntään ja puraistuaan, alkoi vetää sitä itseensä päin. Peto sähähti ilkikurisesti ja päästi vahingossa pennun suustaan. Pieni karvaksa putosi pehmeästi maahan, muttei Kultamyrsky ehtinyt kiinittää siihen enempää huomiota. Kettu viilsi terävillä kynsillään soturin kasvoja ja voimakkaalla käpälällään heitti tämän ilmaan. Suusta lensi veripisaroita, ja myös silmiin valui verta, eikä soturi nähnyt mitään. Sokeasti kissa yritti torjua uuden ja uuden iskun, kunnes tunsi kylmän veden tassuillaan. "Järvi!" soturi ajatteli kauhistuneena ja ravisteli päätään, jotta näkisi edes jotain. Kettu seisoi hieman taaempana, ilmeisesti valmistuen uuteen hyökkäykseen. Kolli liikahti epäröiden taaksepäin, ja tajusi yht`äkkiä jotain. " Jos saan hänet järveen, minulla on toivoa!" soturi totesi iloisesti ja astui vielä askelen taaemmas. Kettu luuli ilmeisesti että kissa yritti paeta, päätti tappaa tämän, mutta tekikin virheen. Kultamyrsky astui hieman sivummalle, ja kun kettu ei sitä aavistanut, juoksi suoraan tämän ohitse. Vesi hidasti liikkeitä, mutta kissa viilsi käpällään pedon kasvoja, ja sai tämän perääntyvän vielä hieman. Vesi oli nyt soturille miltei kaulaan asti, tumma vedenpinta peitti melkein kokonaan ketun selän. Kultamyrsky ponnisti hieman takatassujaan, käveli vedessä hieman oikealle ja tarttui tassuillaan nokkelasti kiinni liekinvärisestä selästä. Peto sihahti kivusta kun kynnet upposivat turkin ja osui käpälällään soturin kylkeen, mutta tämä jatkoi kiipeämistä ja pääsi nopeasti pedon selän päälle. Kultamyrsky puristi hampaansa voitonriemuisesti yhteen ja painoi tassuillaan ketun päälakea kohti vettä. Tosin hän ei aavistanut, että menisi itsekin osittain vedenpinnan alapuolelle. Nuorukainen puristi tassunsa tiukemmin pedon kaulalle, ja piti tämän päätä niin kauan vedenpinnan alla, kuinka jaksoi. Kun happi alkoi tosiaan loppua, kissa palasi veden alta ja hengitti nopeasti ilmaa keuhkoihinsa. Kettu hänen allaan ei enään liikahtanut, ja liekinturkkinen ruumis alkoi vajota kohti pohjaa. Kissa hyppäsi tämän selän päältä kohti rantaa, ja ravisteli vettä turkistaan. Varmistuaan siitä, ettei kettu enään palaisi, soturi muisti pienen karvakasan, joka löytyi varsin nopeasti.
- Sinisiipi, Kultamyrsky kuiskasi ja tassutteli ripeästi leiriä kohti pienehkö pentu suussaan. Kolli huomasi ilahtuneena että pentu edes hengitti, vain menetti tajun. Verikään ei valunut enään kaulasta, mutta soturi yritti olla koskematta hampaillaan siitä, mistä kettu oli vankiaan pitänyt.

Kuu kirkasti jo taivaan, kun vaaleaturkkinen soturi viimein palasi leiriin. Ensimmäinen, mitä hänen olisi tehtävä, olisi vietävä pentu Sinisiiven luokse. Kun parantajaa ei löytynyt pesästään, soturi alkoi tosiaan huolestua. "Missä hän on nän myöhään?" kolli ajatteli laskiessaan pennun sammalpedille ja nuolaistuaan tämän selkää. Pieni pentu liikahti hieman, ja vaipui takaisin uneen. Kultamyrsky huokaisi helpotuksesta ja päätti viimein tarkistaa missä kaikki olivat. Kissat olivat keräntyneet leirin keskelle, ihmeellistä, muttei soturi huomannut heitä ollenkaan tultuaan. Kissojen joukosta Kultamyrsky näki myös Ruostepuron, ja tassutteli nopeasti tämän viereen.
- Mitä tapahtuu? nuorukainen kysyi kuiskaten ja yritti nähdä jotain kissojen takaa. Nuori naaras käänsi kasvojaan soturiin päin ja paljasti hampaitaan.
- Kotikisu meidän reviirillä. Missä olet itse ollut?
- Minä..
- Kultamyrsky! nuori soturi säpsähti ja käänsi hämmentyneet kasvonsa varapäällikköön. Kastanjahäntä tuijotti häneen terävästi ja odottaen selitystä, ja Kultamyrskyn oli pian kääntävä katseensa pois.
- Kastanjahäntä, ensin minun on löydettävä Sinisiipi. Löysin reviiriltä ketun, ja hän oli varastanut pennun.. Nyt se pentu on parantapesässä, mutta hän on haavoittunut.
Kastanjahäntä kuunteli tarkasti ja nyökkäsi. Hetken päästä parantaja jo tassutteli pesäänsä, ja kolli hymyile väsyneesti.
- Sinunkin on käytävä Sinisiiven luona. Huomaan että sinäkin olet haavoittunut, ja veri vuotaa yhä haavoistasi. Joku muu soturi hakee riistasi.
Varapäällikkö maukui huomatessaan soturin epäilevän ja katosi kissojen joukkoon. Nuorukainen heilutti häntäänsä vielä Ruostepurolle hyvästiksi ja käveli hiljaisesti parantapesään. Sydän päästi lyönnin välistä, kun kolli huomasi Sinisiiven tuijottaen surullisesti pentua. Kultamyrsky astui parantajan viereen, ja nuolaisi kevyesti tämän lapaa.
- Onko hän kunnossa? soturi kuiskasi ja vilkaisi suurilla silmillään parantajaa. Sinisiipi nyökkäsi aavistuksen verran ja painoi päätään hieman soturin kaulaan. Kultamyrsky käänsi kasvojaan aukkoon päin, ja katsoi silmät siristen muita klaanilaisia. "Kotikisu, niinkö?" kissa kysyi itseltään. Naaras säpsähti hieman, ja vihreät silmät kääntyivät nopeasti pennusta soturiin.
- Sinähän olet haavoittunut! Mikset sanonut minulle? parantaja sihisi ja tassutteli etsimään hämähäkinseittiä. Kolli kohautti lapojaan ja antoi naaraan painaa hämähäkinseittiä otsalleen.
- Näytit niin surulliselta, soturi vastasi ja tarkkaili, kuinka Sinisiiven kasvot muuttuivat ensin suuttuneiksi, sitten väsyneiksi.
- Kultamyrsky, menen lepäämään, se on parantajan käsky! harmaaturkkinen naaras lausui huvittuneena ja nuolaisi hyvästiksi kollin poskea, ennenkuin katosi pesästään. Kultamyrsky tuijotti hämmentyneenä aukkoa, ja muisteli viime hetkeä. Parantajan tuoksu leijui edelleen tämän nenässään. Kun mitään muutakaan tekemistä ei ollut (oikeastaan oli..), kolli totteli hänelle annettua käskyä ja kääriytyi soturipesässä sammalpedilleen. Harmahtava naaras edelleen leijui hänen muistissaan, ja soturi painoi kasvonsa sammaleeseen. Sydän hakkasi hulluun tahtiin. "Mitä tämä on?" nuorukainen kysyi itseltään ja vaipui hitaasti uneen.
Vastaus:Hyvä ja pitkä tarina! 30 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeri, kotikisu
10.11.2013 13:21
Kehräsin tyytyväisenä sohvalla. Omistajani kutsui minua syömään. Syömään
Kissanmuonaa.
"Tiikeri, tule tänne" omistajani huudahti. Huokaisin, ja nousin ylös. En saanut nukkua edes päiväunia rauhassa! Hyppäsin pois sohvalta jossa hetki sitten olin lokoillut ja tassuttelin paikkaan, jota kotiväkeni kutsui keittiöksi.
"Tässä sinulle" pikkuomistajani sanoi ja laski minulle herkullista, lihaisaa ruokaa eteeni. Tai ainakin luulin, mutta ne olivatkin normaaleja kissannappuloita. En kovin tykännyt niistä, vaan kyllä nekin kelpasivat paremmin kuin ei mikään. Maistoin, ja luulin maistavani ensin normaalin maun, mutta minun oli pakko sylkäistä Se ulos.
"Hiirenpapanat, mitä tämä on?" murahdin ja haistoin ilmaa. Huoneessa haisi epätavallisen huono haju.
"Se on uutta ruokaasi, halvempaa kuin edellinen" omistajani sanoi mutta en kuunnellut. Ei hän ymmärtänyt minua koskaan. Pudistelin päätäni ja päätin mennä ulos, saisin varmasti kermaa pian. Elleivät sitten kotiväkeni olleet suuttuneet. Mahduin juuri pienestä kissanluukustani ulos puutarhaan, jossa kasvoi kaikenlaisia kukkia jotka tuoksuivat myös ihanilta. Minun mielestäni.

Hyppäsin aidan päälle. En ollut vieläkään saanut kermaa, joten menin metsästämään. En halunnut varmasti sitä ruokaa mitä kupissani oli ollut! Laskeuduin sulavasti sisältä alas ja haistoin heti hiiren hajun, myös hevosen.
"Hiiruli, tulehan tänne" nau'uin hennosti ja vilkuilin ympärilleni. Päätin mennä hevostallien taakse, sillä siellä varmasti olisi ollut jotain syötävää. Hiippailin aukealla paikalla ja haistoin tuoreen hiiren tuoksun, joka oli kulkenut eteen päin. Sinne, minne minäkin olin menossa. Haistoin tuoreen kissan hajun, mutten välittänyt siitä vaan yritin haistaa vielä hiiren. En kuitenkaan enään saanut vainua, vaikka kuinka yritin.

Avoimet nummet avautuivat edessäni, ja haistoin edelleen kissojen hajuja.
#Se Ilvestassuhan puhui joistain klaaneista# muistelin kun oppilaaksi sanonut Ilvestassu oli kertonut klaaneista.
"Se yksi oli Jokiklaani, luultavasti takanapäin... Toinen oli Tuuliklaani, jossain... Kolmas oli Varjoklaani ja neljäs taisi olla Myrskyklaani" muistelin yrittäen samalla saada vainua. Haistoinkin jäniksen, ja pian jänis juoksi hurjaa vauhtia ohitseni. Saalistusvaistoni heräsi ja lähdin kiitämään suurikokoisen jäniksen perään. Joku kissan haju tulvi ympärilläni, mutta juoksin silti vain lujempaa päästäkseni jäniksen kimppuun. Kotikisuna oli kivaa, mutta halusin myös välillä olla villi ja vapaa. Kynnet esillä kiihdytin vauhtiani ja olin aivan jäniksen takana, kun Se pinkoi karkuun. Muttei päässyt. Hyppäsin loikan, ja sain pupun kynsittäväkseni, mutten reagoinut tarpeeksi nopeasti sillä Se pääsi karkuun.

Raapaisin saalistani viimeisen kerran ja huokaisin helpotuksesta. Kani oli ollut hankala saalis mutta siitä riittäisi syötävää varmasti. Otin kuolleen jäniksen käpälästä kiinni ja yritin raahata sitä takaisin kotipihalleni, mutta kuulin sähähdyksen. Vilkaisin äänen suuntaan ja siellä seisoi valkoinen kolli, vaaleanharmaa raidallinen naaras sekä täplikäs, tummanruskea kolli.
"Miksi tunkeuduit Tuuliklaanin reviirille, ja varastat arvokasta riistaamme?" kajahti valkoisen kollin ulvaisu ilmassa. Pitkä turkkini nousi pystyyn.
"Reviirillenne?" sähähdin ja jätin jäniksen raadon rauhaan. Joksikin aikaa. Kolme kissaa tuijottivat minua. Kynteni tulivat esiin ja avasin suuni, varoittavasti että osasin kyllä taistella.
"Tämä kuuluu minulle, saalistin tämän itse" sähähdin varoittavasti ja nostin jäniksen suuhuni. Vaalean harmaa naaras hyökkäsi kimppuuni, joten päästin irti saaliistani ja taistelin vastaan. Yritin puolustautua parhaani mukaan mutta olin hieman alakynnessä.
"Saalis kuuluu meille" joku kolleista sähähti ja valmistautui hyökkäykseen.

Heräsin jossain, missä oli paljon kissoja.
"Miksi tunkeuduit reviirillemme?" kajahti huuto, jonkun kissan ääni.
"Metsästän missä haluan" kuiskasin hyökkäysvalmiina, pieniä arpia siellä täällä. Kissat alkoivat kuiskuttelemaan, ja pahaenteinen tunne valtasi minut.

//sori loppui tyhmään kohtaan//
Vastaus:21 kp:tä. Ei loppunut tyhmään kohtaan ollenkaan. ;3

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
10.11.2013 12:38
Matelin pentutarhaan jälleen kerran. Kun olin käynyt Sinisiiven luona, sain tietää että saisin milloin vain pentuja, TAAS.
"Tulitko kertomaan tarinoita, Ruostepuro?" Ruotopentu tuli vinkumaan eteeni silmät suurina.
"En tullut, mutta saat ehkä muutaman pikkusiskon tai veljen lisää" kehräsin ja nuolaisin pentuni päälakea. Gepardipennun silmät suurenivat kuten viimeksi tarinan kertoessa.
"Saanko minä pikkusiskon tai veljen?!" suurikokoinen kolli naukaisi aivan kuin ei olisi uskonut.
"Totta joka sana" kallistin päätäni ja laitoin silmäni kiinni. Kaikki olivat hieman hämillään. Vain kuningattaret olivat kohteliaita.
"No suuret onnittelut, Ruostepuro!" Valkohäntä, kolmen pentuni sijaisemo naukaisi ja nuolaisi minun korvantaustaani onnellisena. Tein samoin, mutta vain kehräten.

Mieleeni juolahti ajatus. Entä jos maito loppuisi kuten edellisellä kerralla Gepardipennun, Punapennun ja Ruotopennun kanssa? Hopeasydän oli jo oppilas silloin, ja nousi soturiksi. Aika uskomatonta se oli!
"Terve Ruostepuro, saatko taas pentuja?" kuului Vaahteravirran lempeä naukaisu, ja vilkaisin nähdäkseni hänet.
"Kyllä saan, aika hassua" kehräsin. Sinisiipi oli sanonut että voisin saada vaikka viisi pentua ja silloin maito ei varmasti riittäisi kaikille. Toivoinkin pientä pentumäärää, vaikka rakastinkin pentuja.
"No siinä tapauksessa suuret onnittelut" entinen mestarini kehräsi ja kosketti kuonollaan lapaani.
"Kiitos kovasti" vastasin liekinsävyiselle naaraalle jolla oli myös mustia läiskiä. Hymy nousi kasvoilleni, ja samoin Vaahteravirralle.
"Vaahteravirta, tule partioon" kuului naukaisu naaraan takaa, jolloin tämän joutui lähtemään pois.
"tule joskus käymään" naukaisin vielä kerran, ennen kuin vilkaisin Ruotopentua.
"Mitä?" suurikokoinen kolli naukaisi hämmästyksestä ja meni kauemmas minusta, kuin ei olisi tehnyt mitään.
"Käyttäydy" murahdin ja vilkaisin Valkohäntää.
"Pidän heistä huolta" naaras naukaisi ja katsoi minua lempeällä katseellaan.
Vastaus:13 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
10.11.2013 11:28
//Jatkuu//

Minä, Mustahaukka, sekä Kirvelitassu kannoimme kahta hiirtä ja yhtä jänistä takaisin leiriin. Päässäni hyöri ajatuksia, joskin onnellisia sellaisia. Kuljin koko matkan Mustahaukkaan painautuneena.

-Leirissä-

Kirvelitassu pujahti het omille teilleen, muiden oppilaiden luo. Minä ja Mustahaukka astelimme tuoresaaliskasalle ja tiputimme saaliit sinne. Sen jälkeen valitsimme omat tuoresaaliseläimemme; Minä otin vesimyyrän, Mustahaukka hiiren. Löysimme juuri sopivan aterioimispaikan erään lehdettömän puun juurelta, parantajanpesän viereltä. Mustahaukka käpertyi ensin makuulle, ja minä painauduin hänen kylkeensä. Aloimme samaan aikaan rouskuttamaan tuoresaalista. Söimme ja kehräsimme, katselimme toisiamme silmiin. Me molemmat tiesimme, ettei ollut mitään syytä sanoihin, vaan oli hyvä näin. Sain vesimyyrän syötyä ja lipaisin huuliani. Nostin katseeni tähtiin. Siellä monet tähdet vilkuilivat minua, kuin kysyäkseen; "Onko tuo todella sinun tulevaisuutesi?" Minä rauhoituin, ja mietin asiaa mielessäni, hetken kuluttua vastasin tähdille; "Kyllä, tämä on tulevaisuuteni."

"Mitä sanoit?" kysyi ruokailuaan lopetteleva Mustahaukka.

"En mitään. Tule, mennään nukkumaan." vastasin rauhallisesti. Mustahaukka sipaisi korviani, ja aloimme tallustelemaan kohti soturien pesää. Pesässä pyysin Vinhapuroa vaihtamaan paikkaa kanssani, sillä hän nukkui Mustahaukan vieressä. Ensin naaras suhtautui tähän epäilevästi, mutta lopulta suostui. Laskeuduin mahalleni uudelle pedilleni, Mustahaukan viereen. Oikeastaan jaoimme kaksi petiä, sillä nukuimme vierekkäin.

"Hyvää yötä." murahti Mustahaukka.

"Hyvää yötä." vastasin.
Vastaus:11 kp:tä, ihana tarina. ♥

~Varpunen

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinisiipi, Tuuliklaani
10.11.2013 11:02
"Sinitassu, minä palasin!" heiveröinen kuiskaus kuului Sinisiiven viereltä. Hopeanharmaa naaras käänsi epäuskoisena päätään äänenen suuntaan ja tuijotti ihmeissään edessään olevaa näkyä. Parantajan vieressä makaava kullan värinen kolli katsoi tätä väsynein silmin, mutta niistä paistoi myös jotain tuttua. Innokkuutta. Sinisiiven sydän heitti voltin tämän nähdessä nuoren kollin elossa.
"Kultatassu.. Sinä.. Sinä elät. Sinä elät." Parantaja kuiskasi puoliksi hämmentyneenä, puoliksi ilahtuneena. Kultatassu nyökkäsi aavistuksen verran nuolaisi lumihiutaleen nenänpäältään. Äkillinen riemu valtasi Sinisiiven ja tämän olisi tehnyt mieli hukuttaa oppilas nuolaisuihin, kuin emo pienen pentunsa. Sitä naaras ei kuitenkaan voinut tehdä, olihan hän parantaja. Lumipyry sankkeni entisestään ja Sinisiipi painautui maata vasten Kultatassun vierelle.
"Meidän on päästävä suojaan!" Hopeanharmaa naaras huudahti ja etsi katseellaan paikkaa, jossa kissat voisivat pysytellä suojassa lumipyryltä. Sinisiiven näkökentässä ei näkynyt muuta, kuin kaksijalanpesä, josta naaras oli pelastanut Kultatassun. Pesä oli pimeä, eikä kaksijalkaa näkynyt. Naaras kääntyi katsomaan vierellään kyyhöttävää oppilasta, joka hytisi huultaan purren. Parantaja mittaili kollia katseellaan; tuo ei välttämättä jaksaisi kaksijalan pesälle saakka. Mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Olisi siinäkin parantaja, jättäisi heikon kissan kuolemaan. Oli vain yritettävä. Kultatassun väsynyt ja pelokas meripihkan värinen katse miltei musersi Sinisiiven. Naaras rohkaisi mielensä ja aukaisi suunsa puhuakseen.
"Tuonne! Näetkö? Ei pitkä matka." Parantaja naukui vinkuvan tuulen yli. Sinisiipi seurasi katseellaan, kuinka Kultatassu nousi vaivalloisesti ylös. Kaksikko alkoi taivaltaa kohti kaksijalan pesää, väsyneinä huohottaen.

Matka tuntui pidemmältä, kuin Sinisiipi oli arvellut. Vähän väliä jonpi kumpi kompastui tai upposi lumeen. Ja koska myrsky oli edelleen kova, he eivät nähneet eteensä kuin muutaman hiiren mitan. Tuuli riepotteli kahden lumisen kissan turkkeja. Sinisiipi kuuli takaansa hennon äänen ja naaras kääntyi ympäri. Kultatassu oli väsymyksestä lysähtänyt maahan ja huohotti äänekkäästi. Parantaja käveli oppilaan luo ja puski tämän ylös antaen Kultatassun nojata lapaansa. Kului hetki ja toinenkin. Kaksijalan pesä häämötti vain vähän matkan päässä, mutta sekin tuntui olevan liikaa kaksikolle. Sinisiipi astui epäröivän askeleen eteenpäin ja upposi kaulaansa myöten lumeen. Kylmyys alkoi hyytää nuoren naaraan lihaksia, kun tämä yritti epätoivoisesti päästä ylös. Kultatassu alkoi viimeisillä voimillaan kaivaa hopeanharmaata kissaa ylös, mutta turhaan. Uusi lumi satoi samantien sinne, mistä oppilas oli kaivanut. Sinisiipi luuli jo tuon antaman periksi; Kultatassun turkki oli lumen peitossa ja kolli hytisi kauttaaltaan. Sitten Sinisiipi näki pilkahduksen kilpikonnakuvioisesta turkista. Parantaja siristi silmiään nähdäkseen paremmin: kyllä. Joku kaivoi vinhaa vauhtia Sinisiipeä pois lumesta. Naaras vilkaisi kummissaan Kultatassua, mutta oppilas vain pudisti hämmentyneenä päätään. Sinisiipi katseli hetken naarasta ja yritti päätellä, kuinka oli mahdollista, että tuo oli tullut juuri oikeaan aikaan. Muutakaan vaihtoehtoa ei ollut; kissa oli tähtiklaanin lähettämä. Soturiensiensä klaanista tuo ei kuitenkaan ollut, siitä Sinisiipi oli varma. Uusi toivo kipinöi naaraan silmissä, kun tämä katseli muukalaisen rivakkaa kaivamista. Eikä kulunut kauaakaan, kun parantaja pääsi irti lumesta. Hopeanharmaa naaras kiitti muukalaista ja tuo nyökkäsi.
"Tännepäin!" Vieras mourusi ja lähti vatsa maata viistäen kaksijalan pesää kohti. Sinisiipi pinniseteli pysyäkseen muukalaisen tahdissa ja sivusilmällä naaras huomasi Kultatassun irvistävän miltei jokaisella askeleellaan.

Kolme kissaa astuivat kaksijalan pesään ja tähyilivät pelokkaina ympärilleen. Mutta kaksijalkaa ei näkynyt. Pesä oli lämmin, aivan samanlainen kuin silloin kun Sinisiipi oli pelastanut Kultatassun. Kultatassun karvat kohosivat aavistuksen kollin tunnistaessa paikan ja tämä haistoi ilmaa varmistaakseen kaksijalan olevan poissa.
"Ei hätää nuorella kissalla. Lähti jo nelijalkainen." Muukalainen maukui oudosti kimeällä äänellä. Sinisiipi kallisti päätään.
"Mikä on nelijalka?" Parantaja kysyi hämillään ja tutki vierasta kissaa katseellaan. Muukalainen näytti yllättyneeltä.
"Te tiedä ette mikä nelijalka on?" vieras kysyi ja jatkoi:
"Se joka seisoen kulki. Nelijalka oli se." Kultatassu ja Sinisiipi nyökkäsivät hitaasti.
"Meilläpäin niitä kyllä sanotaan kaksijaloiksi." Kultatassu kertoi varautuneena karvat edelleen pystyssä. Muukalainen siristi silmiään ja tutki kaksi vierasta kissaa.
"Keitä te olla? Nimeni Frans on." Frans kertoi röyhistäen rintaansa. Sinisiipi tukahdutti naurahduksen.
"Olen Sinisiipi ja tämä on Kultatassu. Tulemme metsästä." Parantaja esitteli ja kissojen ylle laskeutui syvä hiljaisuus. Tai se oli hiljaisuus, kunnes Frans räjähti nauruun.
"Te hölmöjä olla! Te hölmöjä olla kun väittää metsäkissa!" Frans nauroi hysteerisesti.
"Sano minua vielä kerran hölmöksi nin.." Kultatassu sihahti paljastaen hampaansa. Fras ei näyttänyt huomaavan lainkaan ja näytti tietä klaanikissoille.
"Tänne tulkaa. Täällä lämmin on." kolli ohjeisti ja sukelsi pimeyteen.

Sinisiipi ja Kultatassu olivat metsästäneet muutaman ruipelon hiiren ja syöneet ne ahnaasti. Frans katsoi heitä huvittunut pilke silmässään ja kertoi kaksikolle elämästään erakkona.
"Niitä kissoja mennä ja tulla. Yöpyä moni täällä." Erakko kertoi ja huiskaisi ilmaa hännällään. Kultatassu nyökkäsi ja käpertyi kerälle ladon nurkkaan. Sinisiipi otti mallia oppilaasta ja nukahti miltei heti. Frans tuskin huomasi nukkuvia kissoja ja jatkoi jaaritteluaan muukalaiskissoista.

"Tule ennen kuin Frans herää!" Kultatassu kuiskasi äänekkäästi. Sinisiipi nosti unisena päätään ja mittaili hetken oppilasta katseellaan.
"Jaksatko varmasti? Minusta meidän pitäisi kiittää Fransia." Parantaja mumisi, mutta nousi kuitenkin ylös.
"Äh, en ole mikään pentu! Vai haluatko kuulla uuden saarnan vieraista kissoista?" Kultatassu kuiskasi kärsimättömästi ja huiskaisi ilmaa hännällään. Sinisiipi ei vastannut vaan tassutteli hiljaa Kultatassun edellä kaksijalan pesään. Saapuessaan ulos kumpikin huokaisi helpotuksesta; he olivat päässeet ulos herättämättä Fransia.
"Päästiinhän siitä vanhuksesta eroon!" Kultatassu kiljahti iloisena. Juuri silloin kilpikonnakuvioinen pää pilkisti kaksijalan pesästä.
"Joko te lähdette?" Frans huudahti ja loikki klaanikissojen luo.

Ikuisuudelta tuntuneen puheen jälkeen Sinisiipi ja Kultatassu pääsivät vihdoin jatkamaan kotimatkaa. Kultatassu puhahteli ja kieriskeli lumessa. Lumipyry oli loppunut yön aikana ja nyt metsä jälleen kimmelsi kauniin valkoisena. Tutut maamerkit tulivat näkyviin ja muoret kissat kiisivät nummien halki leiriin.

"Te palasitte!" Kamomillatassu kiljahti ensimmäisenä. Muutkin kissat tervehtivät kahta kateissa ollutta ilahtuneina. Seittitähti pisti päänsä esiin pesästään ja nyökkäsi merkitsevästi Kultatassun mestarille Punarintasiivelle. Sitten päällikkö asteli aukiolle ja kutsui koko klaanin koolle. Istuin Kamomillatassun viereen ja Kultatassu tuli istumaan toiselle puolelleni.
"Kuten varmaan olettekin jo huomanneet, Sinisiipi ja Kultatassu ovat palanneet." Seittitähti aloitti.
"Olemme yhdessä Punarintasiiven kanssa tulleet siihen tulokseen, että Kultatassu on valmis soturiksi. Astuisitko eteenpäin, Kultatassu?" Seittitähti pyysi hymyillen. Sinisiipi nuolaisi nopeasti kollin otsaa ja pukkasi tuota lempeästi. Kultatassu asteli hämmentyneenä näköisenä klaanin eteen.
"Minä, Seittitähti, tuuliklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?"
"Lupaan." Kultatassu vastasi itsevarmasti.
"Siinä tapauksessa, tähtiklaanin voimien kautta annan soturinimesi. Kultatassu, tästä eteenpäin sinut tunnetaan Kultamyrskynä. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja uskollisuuttasi ja hyväksymme sinut tuuliklaanin täydeksi soturiksi." Seittitähti lausui juhlallisesti. Sinisiipi katsoi ihaillen vasta nimitettyä soturia. Kultatassu oli ansainnut todella soturinimensä.
"Kultamyrsky! Kultamyrsky!" Nuori parantaja huusi koko sydämestään.
Vastaus:30 kp:tä. Hyvä ja pitkä tarina! :3

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
10.11.2013 10:17
Tulikukka asteli leiriä ympäri silmät huolestuneesti kimmeltäen. Punahaukka oli jälleen kadonnut. Mitä pitäisi tehdä? Lähteä etsimään? Ajatus houkutti naaraan mieltä kuin tuoresaalis, mutta hän oli nyt varapäällikkö, eikä voisi lähteä ties minne harhailemaan. Tulikukka pudisteli päätään toivottomana. Hän oli saanut rutkasti lisää huolia viimeaikaisten tapahtumien jälkeen. Tuulenkahina oli raadeltu, eikä Vaahtokukka voinut vieläkään olla varma, paranisivat soturi koskaan, ja ennenkaikkea voisiko kolli jatkaa soturin elämää menetettyään toisen silmänsä. Tulikukka kallisti korvaansa kohti parantajan pesää. Hän kuuli Vaahtokukan rauhoittavat naukaisut. Tuulenkahina oli ilmeisesti viimein palannut tajuihinsa. Sitten Lumikkotassu pölähti aukiolle ja vilisti kohti leirin sisäänkäyntiä.
"Minne menet?" Tulikukka huusi. Lumikkotassu pysähtyi ja vilkaisi nopeasti lapansa yli.
"Lisää hämähäkinseittiä", oppilas selitti, "Tuulenkahinan haavat alkoivat vuotaa."
Tulikukka nyökkäsi, ja parantajaoppilas jatkoi kiireesti matkaansa. Aurinko alkoi hiljalleen kivuta taivaalle.
"Pitäisi alkaa järjestää partioita", Tulikukka mumisi ja marssi aukion halki sotureiden pesälle.
"Ylös unikeot!" Hän huudahti. Hetkisen kuluttua Saniaisturkki ryömi ulos.
"En oikein saanut nukutuksi jostain syystä", kolli murahti. Tulikukka kallisti hieman päätään.
"Jaksatko johtaa partiota?" Hän kysyi. Saniaisturkki vilkaisi oppilaidenpesää.
"Aioin viedä oppilaani taisteluharjoituksiin", hän tunnusti.
"No vie ihmeessä. Klaani tarvitsee uusia sotureita enemmän kuin koskaan. Pyydän jonkun muun johtamaan partiota", Tulikukka maukui ystävällisesti. Saniaisturkki kumarsi ja harppoi oppilaidenpesälle. Tulikukka ei ollut vielä tottunut olevansa muuta klaania ylempänä, ja värähti kiusaantuneena. Naaras ravisti päätään ja sukelsi sotureiden pesään. Nopsavarjo oli juuri heräilemässä.
"Nopsavarjo, johda sinä aamupartiota. Ota mukaasi soturi ja oppilas", Tulikukka määräsi. Nopsavarjo höristi korviaan ja nyökkäsi.
"Ja Surusade, johda metsästyspartio. Ota Tihkuviiksi ja Kolibrinlento mukaasi", Tulikukka jatkoi. Surusade kompuroi pystyyn ja kumarsi puoliunessa. Tulikukka nyökkäsi ja pujahti takaisin aukiolle. Nyt hänen olisi käytävä katsomassa vielä Tuulenkahinan tila, ja hän voisi kenties lähteä etsimään Punahaukkaa. Varapäällikkö harppoi aukion halki ja kurkisti parantajanpesään johtavaan tunneliin. Sen päässä näkyi Vaahtokukan hopeankirjava turkki. Tulikukka kehräsi hieman. Hän oli hyvin ylpeä tyttärestään, ja tämän parantajantaidoista. Naaras asteli sisään ja istahti Vaahtokukan viereen.
"Tulikukka! Huomenta sinullekin", Vaahtokukka maukui vilkaisten lämpimästi emoonsa ja käänsi kirkkaansinisten katseensa taas Tuulenkahinaan. Kolli makasi sammalpedillä naamansa näkevä puoli heihin päin. Kollin haavoista tihkui verta.
"Kun poistin hämähäkinseitiä tänä aamuna, haavat repesivät. Ne olivat odotettua syvemmät", Vahtokukka maukui huolestuneesti.
"Tulikukka?" Tuulenkahina kähähti. Tulikukka nyökkäsi tervehdykseksi.
"Et ole tainnut nähdä sitä kaikkein pahinta vielä vai mitä?" Soturi jatkoi. Tulikukka kallisti hieman hämmentyneenä päätään. Tuulenkahina korahti, aivan kuin olisi yrittänyt naurahtaa, ja käänsi päänsä kokonaan varapäällikköön päin. Tulikukka vavahti ja oli vähällä yökätä. Kollin toisen silmän tilalla oli vain verinen kuoppa, ja sen päällä kulki pitkä viilto.
"Mikä ihme tuon teki?" Tulikukka maukui hiljaa. Samassa Lumikkotassu palasi valtava tukko hämähäkinseittiä mukanaan. Vaahtokukka vilkaisi oppilasta kiitollisena ja ryhtyi kiireesti asettelemaans eittiä Tuulenkahinan haavoille.
"AI että mikä? Näin jälkikäteen en ole varma oliko se edes kissa", Tuulenkahina murisi.
"Klaanin on saatava tietää jotta voimme varautua että se iskee uudelleen", Tulikukka huomautti. Tuulenkahinan ainoa silmä laajeni hieman tuskasta ja pelosta.
"Lähdin saalistamaan yksin. Olin juuri saanut hiiren, ja olin astelemassa järveä kohti menevää polkua. Tiedätkö sen ison kivenlohkareen sen reunalla? Yhtäkkiä tunsin silmät niskassani, ja käänsin päätäni. Se oli ehkä elämäni hirvein hetki. Siinä seisoi suuri, lumenvalkoinen kolli - jos se nyt olik kissa - ja sillä oli tummanoransseja juovia, sekä erittäin tummanoranssit, miltein punaiset silmät. En antanut niiden pelottaa itseäni, mutta tunnetta oli vaikea salata. Ja tämä asia saa minut epäilemään onko se muka kissa ollenkaan. Hänellä oli hirvittävän pitkät kulmahampaat, jotka näkyivät varmaan puoliksi, kun suu oli kiinni. Sen lisäksi kynnet olivat niin pitkät, etteivät näyttäneen menevän sisään. Hiiri putosi suustani. Sitten se kolli vain ärjäisyjä ja huitaisi minua kynnet esillä. Väistän täpärästi, mutta....", Tuulenkahinan ääni vaimeni.
"Me.. Me taistelimme, mutta jouduin alakynteen ja hän... Hän ojensi yhden etukäpäläänsä kyntensä ja... Ja upotti sen toisen silmäni taakse..."
Tulikukka nielaisi. Vaahtokukka oli kuunnellut hiljaa vierestä, ja Lumikkotassun silmät olivat pelosta selällään.
"Se kolli oli jo valmiiksi veren peitossa", Tuulenkahina murisi.
"Minkälainen hänen hajunsa oli?" Lumikkotassu avasi yllättäen suunsa.
"Verinen..." Tuulenkahina mumisi. Lumikkotassu ponkaisi pystyyn.
"Haistoin sellaisen hajun hakeakseni hämähäkinseittiä järven rannalta. Näin syviä verisiä kynnenjälkiä maassa. Minua pelotti, joten lähdinkin pois", oppilas maukui peloissaan. Tulikukan mieleen iski hirveä ajatus. Punahaukka! Naaras pakotti hillitsemään itsensä.
"Minun täytyy nyt mennä", hän maukui mahdollisimman vakaasti ja harppoi takaisin aukiolle.
"Nokiturkki, lähden metsälle, jos joku kysyy minua", Tulikukka naukaisi nokiturkille! joka oli ahmimassa vesimyyrää. Kolli nyökkäsi. Tulikukka ryntäsi täyttä vauva leiristä ja suuntasi järvelle. Hän oli haistavinaan veren hajun ilmassa, ja kiihdytti tahtiaan. Oliko Punahaukka joutunut tuon hirveän kissan kynsiin? Samassa Tulikukka näki kynnenjälkiä maassa. Naaras pysähtyi. Verinen tuoksu oli käynyt äkisti voimakkaammaksi, ja hän kyyristyi maata vasten.
Tulikukka hiipi eteenpäin, mutta pysähtyi kuin seinään. Pienellä aukiolla hän näki lehvien suojasta vilaukselta verisen suuren kissan, jonka hirvittävät kulmahampaat välkkyivät punaisina auringossa.
"No niin, pikku kisu, saat tuntea Hunterin kynnet silmäkuopissasi", kuului hirvittävä ääni. Tulikukka pakottautui hiipimään eteenpäin, vaikka kissa hirvitti häntä yli kaiken. Kauhukseen hän näki myös toisen kissan makaavan velttona ja niin verisenä maassa, että hänen turkkinsa oikeaa väriä oli vaikea erottaa.
"Ei..." Kuului vaikertava ääni, ja Tulikukan vatsassa muljahti. Punahaukka!
Vastaus:25 kp:tä. Kauheaa, kun Tulikukka löysi kumppaninsa verisenä ja kuolleena. :c

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
10.11.2013 09:34
Takiaiskorva oli lähdössä juuri pois parantajan pesästä kun raotin silmääni hitaasti.
"Takiaiskorva..." ehdin naukaista ennen kuin kolli katosi kokonaan ulos josta ei varmasti kuulisi minua.
"Niin mitä?" ilmestyi vaalea kollin pää näkyville. Huokaisin helpotuksesta ja viitoin hännälläni kollia tulemaan lähemmäs. Kipeä jalkani oli sidottu kaislalla. Tai ainakin niin Sinisiipi oli sanonut viimeksi.
"Saan ehkä aurinkohuipun hetkellä palata takaisin soturipesään" kehräsin tyytyväisesti ja nuolaisin kumppanini päälakea hennosti.
"Et kai huijaa minua?" kolli kysyi ja kallisti päätään kysyvä katse molemmissa silmissään.
"No en tietenkään, senkin hiirenaivo" naukaisin ja nousin ylös, varoen hieman etujalkaani. Huokaisin ja katsoin Takiaiskorvaa silmiin.
"Minäpäs vielä käyn kysymässä" kolli pudisteli päätään ja alkoi etsimään katseellaan Sinisiipeä. Mutta hän ei nähnyt naarasta missään.

"Missä Sinisiipi on?" Takiaiskorva kysyi ja yritti etsiä vielä Sinisiipeä.
"Sinisiipi vai? Hän on keräämässä yrttejä Kamomillatassun kanssa" naukaisin ja katsoin kumppania joka luovutti heti.
"Tuonko sinulle sillä aikaa hiiren?" kolli kysyi ja odotti myöntävää vastausta
"Ei, haluaisin pienen jäniksen" irvistin ja katsoin Takiaiskorvaa joka huokaisi.
"Hyvä on, pieni jänis..." kolli kehräsi ja pujahti ulos parantajan pesästä. Hakemaan pientä jänistä minulle.

Sinisiipi ja Takiaiskorva kohtasivat toisensa, kun kumppanini oli lähdössä pois pesästä. Ensin parantaja katsoi kollia silmät suurina, sitten naaraan katse oli lempeä ja kiltti.
"Miten Ruostepuro voi?" parantaja kysyi ja yritti vilkuilla sisään.
"Hyvin" Takiaiskorva kehräsi ja väistyi parantajan sekä Kamomillatassun tieltä, jotka pujahtivat samaan aikaan pesään.

Sinisiipi oli hetki sitten päästänyt minut pois pesästään joten menin heti pentutarhaa päin.
"Terve Valkohäntä" tervehdin kohteliaasti ja kurkistin pentutarhan kuningatarta.
"Terve Ruostepuro, kiva että käyt täälläkin" naaras tervehti ja pian olinkin kolmen pennun ympäröimänä. Kaikki kolme, Gepardipentu, Punapentu ja Ruotopentu painautuivat kiinni minuun ja katsoivat minua, minua jonka toinen silmä oli lähtenyt irti päästä.
"Kerro tarina miten silmäsi lähti päästäsi!" Ruotopentu keksi ja istahti kohteliaasti aloilleen, samoin tekivät kaksi muutakin pentua.
"Miksi?" kysyin hieman hämilläni. En halunnut edes muistella enään tapahtumaa.
"Kerro jo" ulvahti Gepardipentu harmissaan ja tuijotti minua, siristi hieman silmiään. Maidon tuoksu leijaili ympäri pentutarhaa.
"No kerron sitten" naukaisin lopulta, kun kaikki kolme pentua olivat saaneet tahtonsa läpi. He tykkäsivät selvästi tarinoista.
"Aloitanpas ensin vaikka..." aloitin hieman mietteliäänä. En päättänyt kertoa koko tarinaa.
"... Oli kuuhuipun hetki, ja halusin mennä uimaan järveen. No sitten menin sinne järvlle uimaan, ja siellä oli kaunista kun kuu paistoi kirkkaana ja hohti järvessä. Turkkini oli aivan märkä jo, kun olin uimassa rantaa päin. Rannalla kuulin outoa ulvonnan tapaista ääntä joka ei kuulunut sudelle eikä koiralle. Se kuului jollekin, jonka varmasti arvaatte tarinan loppuessa. Olin hieman peloissani, kun kuulin jo toisen kerran saman äänen. Sitten aivan kuin olisin nähnyt kissan varjon, ja lähdin seuraamaan sitä." nau'uin tarinan alkuosan.
"Ja mitä sitten tapahtui?" Puropentu kysyi silmät suurina. Kaikki pentutarhan asukkaat olivat tulleet kuuntelemaan tarinaa.
"Sitten lähdin siis seuraamaan varjoa, mutten nähnyt kunnolla kun minulla oli sokea silmäkin. Hiivin hiirenhiljaa, mutta siltikin aina Se kissa huomasi minut. Se tiesi, että seurasin sitä. Oli jo hieman valoisampaa, kun yhtäkkiä käännähdin ja näin vaalean, suuren kollin jonka kynnet olivat pidemmät kuin minun, kulmahampaat näkyivät selvästi niiden pituuden takia ja silmät olivat melkein punaiset" keskeytin, kohottaakseni jännitystä hieman.
"Ja...?" Ruotopentu kysyi ja tuijotti minua silmät suurina.
"Kissan nimi oli... Hunter, ja Hunter hyökkäsi kimppuuni vahingoittaen minua. Taistelin vastaan, ja siltikin olin alakynnessä. Hunterin kaareva kynsi lähestyi silmääni, ja sitten suuri vaalea kolli repäisi silmäni pois. Minut pelastettiin viime hetkellä, ennen kuin toinen silmäkin olisi lähtenyt irti" lopetin tarinan ja enkä naukunut enempää.
"Mikä mahtava tarina!" Gepardipentu kehui ja tuijotti minua silmät suurina sillä jännitys oli ollut aika suuri.
"Ihan oikeastiko sinulle kävi niin?" Puropentu kysyi ja katsoi minua uteliaana.
"No sehän taitaa selittää tämän?" osoitin hännälläni pientä kuoppaa, jossa silmäni oli ollut. Kaikki pennut alkoivat kuiskimaan toisilleen jännityksen vallassa ja katsoivat minua.
"Se oli upea tarina" Valkohäntä naukaisi ja nyökkäsi päätään. Nyökkäsin takaisin. Olinko muka niin hyvä kertomaan tarinoita?

Takiaiskorva oli kuunnellut pentutarhan suuaukon takana minun tarinaani ja kehräsi kun pujahdin ulos.
"Onneksi pahempaa ei ehtinyt käydä" kolli kehräsi ja painautui kylkeeni kiinni, minua katsoen.
"Onneksi" naukaisin hiljaa. Sidoimme häntämme yhteen ja vaihdoimme kieliä.

//Joo, loppuosa surkee//
Vastaus:20Kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskatassu, Varjoklaani
10.11.2013 08:44
"Hiirenaivo! Tuolla tavalla et saa ikinä saalista!" Mustatähti tuhahti. Huokaisin syvään ja yritin uudestaan. Tällä kertaa asetin painoni paremmin ja mahani hipoi maata.
"Paljon parempi" mestarini naukui. "Mutta nyt palataan leiriin"
Kipitin Mustatähden vieressä; nyt olisi tilaisuuteni kysyä.
"Mustatähti mikä oli pentusi nimi?" kysyin.
Mustatähti pysähtyi kuin seinään ja näytti hämmentyneeltä.
#Hienoa Ruska et voinut sitten poaremmin aloittaa!#
"Tuota, mitä sinä tiedät tästä asiasta?" mestarini vastasi kysymykseen kysymyksellä.
"Hopeasul..Ei kun!" mau´uin.
"Hopeasulka! Missä sinä hänet olet nähnyt!?" Mustatähti raivosi.
"Tuota, täällä Varjoklaanin reviirillä ja hän kertoi kaiken" sopersin ja katsoin maata. Oli pitkään hiljaista. Mustatähti näytti punnitsevan puhuuko vai ei.
"Kielopentu oli tosiaankin pentuni" Mustatähti rikkoi hiljaisuuden.
"Hopeasulka sanoi olevansa pahoillaan" mutisin.
"Siitä ketunläjästä ei enään puhuta!" hän sihisi ja jatkoimme matkaa kohti leiriä.

/Sori tää lyhyys...
Vastaus:6Kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultatassu, Tuuliklaani
09.11.2013 20:48
Oppilas raotti hieman silmiään, ja tuijotti pitkään taivaalle. Merinpihkaisen silmään oli sekoittunut hieman punaista nestettä, joka näkyi silmässä ohuina viivoina. Taivas oli pienien tähtien peitossa, ja kuu paistoi kirkkaana kuin koskaan taivaalla. Kuunhuippu. Kolli rennoitti hetkeksi lihaksiaan ja hengitti nautiskellen kylmää ilmaa keuhkoihinsa. Isot höyrypilvet leijuivat taivasta kohti kunnes katosivat, ja kurkkuun alkoi pistää hieman. Kultatassu vilkaisi ympärilleen, vaikka tiesikin ettei ketään ollut. Hän oli yksin.
- Yksin.. kolli toisti kuiskaten ja noustuaan ravisteli lumihiutaleita turkistaan. Maa oli kokonaan valkoinen, liukas mutta mukavan pehmeä. Kultatassu hymyili onnellisesti, tajutessaan että tämä oli hänelle ensimmäinen lehtikadon aika. Lumi sateli rauhallisesti maahan ja kolli aukaisi suunsa, veti kielensä hieman ulos ja yritti saada lumihiutaleita kiinni. Maultaan ne olivat kylmiä, ja sulivat nopeasti suussa. Pitkän tovin kuluttua Kultatassu viimein rauhottui, ja tuijotti eteensä mietteliäästi. Hän oli varma, että oli nähnyt jonkun vähään aikaa sitten. Ei, ei kaksijalan. Kissan.
"Hopeanharmaa turkki, vihertävät silmät.." oppilas muisteli, kunnes tunsi valtavaa päänsärkyä. Kissa lyyhistyi raskaasti maahan ja painoi kasvonsa kylmään lumeen. Turhaan, hän ei tulisi muistamaan mitään.
- Ilmeisesti en tule koskaan saamaan selville kuka tai mikä hän oli.. Kultatassu lausui tyhjyyteen ja painoi tassunsa lähemmäs rintaa. Kylmyys alkoi vihdoinkin tuntua. Lumi peitteli hitaasti kultaisen turkin, mutta merinpihkaiset pysyivät silti auki. Silmien entinen kirkkaus oli ikään kuin hävinnyt, katse oli nyt välinpitämätön ja tyhjä.
- Kultatassu.
Oppilas mumisi jotain epämääräistä ja kietoi häntänsä kehonsa viereen. Vasen korva värähti, mutta kolli ajatteli kuulevansa harhoja eikä liikahtanut. Taivas ei ollut muuttunut yhtään, kuunhuippu pysyi edelleen paikallaan.
- Kultatassu!
Kissa vilkaisi vaivihkaa olkansa taakse, muttei nähtyään siellä ketään päätti yrittää nukkua. Lepoa, sitä hän tarvitsisi nyt heti. Harhojen kuuleminen ei merkitsenyt mitään hyvää.
"Olenko niin yksinäinen?" oppilas kysyi itseltään ja sulki silmänsä. Kun enempää ei kuulunut, kolli huokaisi helpotuksesta ja vieri hetken lumessa. Ääni oli kummallisen tuttu, muttei hän silti pystynyt muistamaan sitä. Uni alkoi viedä voiton, ja kissa oli jo vaipua uneen. Kunnes jokin lämmin ja kostea putosi poskelle. Kultatassu nousi salamannopeasti ja etsi katsellaan jotain ympäriltään. Suussa maistui jonkin pahanmakuinen yrtin maku, kissa muisti sen hyvin jo pentuajoiltaan. Poskissa tuntui edelleen jotain lämmintä ja kosteaa, korviin kantautui hiljainen kuiskaus.
-Sinitassu! kolli murisi ja etsi naarasta avuttomasti katseellaan. Lumisade oli muuttunut voimakkaaksi, joten hän ei nähnyt paljon yhtään eteensä. Kultatassu kirosi kaiken minkä näki ympärillään ja yritti keskittyä kuuloaistiin. Ja niin, hän tosiaan kuuli. Heikosti, melkein äänettömästi mutta hän kuuli sen. Punaiset viivat alkoivat hitaasti levitä merinpihkaisissa silmässä, kun raivo valtasi nuoren tajun. Ääni alkoi kuulua selvästi, nyt nuorukaisen ei tarvinnut kuin kääntää päätään. Mutta hän istui selin, pelokkaana siitä mitä tai minkä näkisi. Hän olisi voinut juosta pois, mutta tassut eivät suostuneet tottelemaan. Kultatassu vilkaisi nopeasti olkansa taakse, ja järkytys sumensi hetkeksi näön. Hän makasi elottomana maassa. Ei hengittänyt. Oppilas puristi hampaansa tiukasti yhteen ja yritti rauhoittaa hengitystään. Vaikka hän oli peloissaan, hän ei tuntenut sydämmenlyöntiä.
"Ei, minä en ole kuollut." hän toisteli itselleen ja yritti tuntea sydäntään. Turhaan. "Se en voi olla minä."
Oppilas käveli varovaisesti makaavan ruumiin luokse ja tuijotti tätä epäuskoisena. Ruumis ei hengittänyt, kaulan kohdalta turkki oli tummaa veren aiheuttamana. Kolli käänsi jo tyhjään katseensa harmaaseen kissaan ja kallisti hieman päätään. Tämä naaras hengitti tyynesti, mutta kyyneleet valuivat melkein huomaamattomasti tämän silmistä. Oppilaan kasvoille levisi surullinen hymy.
- Sinitassu, sinusta on varmasti tullut Tuuliklaanin parantaja.. kolli kuiskasi ja nuolaisi lempeästi nuoren kissan korvaa. "Olet varmasti jo unohtanut minut melkein kokonaan" hän ajatteli hymähtäen ja katsoi elottomaa ruumistaan. Tuulenvire leikki kissojen turkilla, ja oppilas tunsi suurta tahtoa koskettaa omaa kehoaan. Nenäänpäällä hän kosketta ruumiinsa korvaa, siveli hieman poskea. Keho oli kylmä, elottoman tyhjä ja ilmeetön.
- Minusta olisi voinut tulla soturikin.. Kultatassu huokaisi mietteliäänä ja laskeutui maahan. Naaras oli rauhoittunut, eikä enään itkenyt. Minkälainen ilme hänellä tulisi olemaan, kun hän huomaisi että tuuliklaanin entinen oppilas oli kuollut?
- Haluatko niin tähtiklaaniin, että luovut noin vain kaikesta? matala ääni kuiskasi sielun edessä, ja Kultatassu huomasi hopeaturkkisen soturin. Siitä että kissa oli tähtiklaanin soturi, oppilas oli hyvin itsevarma. Vaikkei hän tiennytkään miksi, mutta hän uskoi siihen. Hän tuijotti omaa ruumistaan, kuin etsien siitä vastausta. Hän on aina toivonut tulla soturiksi, saada ystäviä ja puolustaa klaaniaan..
- Onko minulla muka valinnanvaraa? nuorukainen hymähti ja vilkaisi soturia. Kissa seisoi edelleen paikallaan, kuin läpinäkyvä patsas. Lumisade oli muuttunut entistä kovemmaksi, ja oppilaan katse hyppeli soturista eläviin kissoihin ja takaisin. Lumi peitti heidät nopeasti, muttei hän mahdannut sille mitään.
- Jos uskot pystyväsi, löydät kyllä vastauksen, kissa hymyili salaperäisesti. Tuulen mukana soturin kehosta alkoi hävitä pienenpieniä palasia, jotka leijuivat hitaasti taivaaseen. Kultatassu yritti pysäyttää tämän, mutta suusta ei tullut mitään sanoja, ja hänen ja soturin välissä oli ikään kuin jokin näkymätön seinä. Kun kissa lopulta katosi, oppilas (kiroten kaiken) käännähti ja katsoi itsevarmasti hopeanharmaata naarasta.
- Tähtiklaani, anna minulle toinen mahdollisuus, niin näytän mihin pystyn. Lupaan puolustaa kaikkia niitä, jotka ovat minulle tärkeitä, ja tulla kaikkien aikojen mahtavammaksi soturiksi! Kultatassu murisi ja kuuli oman äänensä kaikun. Taju alkoi sumentua, kissa tunsi jo tutun heikkouden kehossaan ja lyyhistyi oikean ruuminsa eteen. Silmät sulkeutuivat ja hengitys lakkasi kokonaan.

Merinpihkaiset silmät raottuivat hieman, ja oppilas kohtasi ystävänsä katseen.
- Sinitassu, minä palasin! kolli kuiskasi ja nuolaisi onnellisesti tuuliklaanin parantajan korvaa.
Vastaus:28kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
09.11.2013 20:18
Sinisiipi katsoi minua, kun nousin parantajan käskystä ylös.
"Hyvältä näyttää, pian pääset takaisin soturipesään" parantaja naukui ja arvioi hetken vielä minua, ennen kuin vilkaisi Kamomillatassua.
"Kamomillatassu, tuo..." kuulin Sinisiiven lauseen alkuosa, mutta sitten kuulin taas Takiaiskorvan kehräyksen
"Terve Ruostepuro" vilkaisin terveellä silmälläni kumppaniani joka odotteli parantajan pesän ulkopuolella.
"Terve Takiaiskorva" naurahdin iloisesti ja nilkutin kollin luo joka piteli varista suussaan.
"Haluaisitko syötävää?" kolli naukaisi hiljaa katsoen minua lämpimästi.
"Tietenkin" kehräsin. Takiaiskorva laski variksen, mustan linnun maahan ja katsoi minua. Minun päässäni olevaa tyhjää kuoppaa, jossa ennen olisi pitänyt olla silmä.
"Milloin Ruostepuro pääsee pois täältä?" kuului kysyvä naukaisu patantajan pesän suuaukolla, joten käännähdin kokonaan varoen toista etujalkaani.
"Luultavasti huomenna" Kamomillatassu naukaisi ja katsoi minua reippaan oloisena. Pieni parantajaoppilas oli mukavaa seuraa aina kun oli tylsää, mielestäni ainakin.
"Liian pitkään menee..." mumisin ja lähdin menemään kohti pientä sammalpetiäni.

//Sorry, toooosi lyhyt tarina. Oli pakko keksii jotain tekemistä x3//
Vastaus:5kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Minkkitassu, Myrskyklaani
09.11.2013 18:48
Luku 4

Pöly lennähti ilmaan Minkkitassun kaatuessa maahan. Naaras hengähti ja yski hiekkaa keuhkoistaan. Kullanruskea hahmo hänen päällään muutti hymyilevän ilmeensä huolestuneeksi.
“Oletko kunnossa?” Saniaisturkki kysyi. Kolli yritti selvästikin olla tyynenä ja kannustavana, mutta tuon äänestä kuulsi turhamaisuus.
Minkkitassu yskäisi vielä kerran ja nousi jaloilleen niin nopeasti kuin pystyi. Hänen etujalkaansa sattui, mutta oppilas piilotti kivun mestariltaan ja pysytteli vaivoin pystyssä.
“Kaikki hyvin”, nuori naaras maukui kirkkaasti, kuin haluaisi kovastikin vielä jatkaa taisteluharjoitusta.
Saniaisturkki tutkaili oppilastaan “en uskoisi niinkään”-katseella ja hänen suunsa kaartui pienehköön hymyyn. “Kyllä tämä tästä vielä. Olet nuori oppilas, ei sinun tarvitsekaan osata vielä kaikkea.”
Tumma oppilas nyökkäsi vahvasti. “Niin kai.” Hän tahtoi uskoa siihen, koska ei ollut sitä tyyppiä jotka vähättelevät itseään, mutta ei silti ollut aivan varma, että tulisi olevaan mikään kovinkaan hyvä taistelija.
“Pidetään tauko fyysisesti harjoituksesta”, kullanruskea soturi istui maahan ja heilautti häntäänsä. “Ja käydään läpi hieman teoriaa. Yleensä opetetaan vain tavallisia liikkeitä ja sen sellaista, mutta hyvän soturin täytyy osata myös kehitellä omia taktiikoita ja liikkeitä. Keskitytään nyt sinuun. Missä olet hyvä?”
Minkkitassu meni lukkoon. “Öömm...”
“Kiipeät hyvin, hypit loistavia hyppyjä ja nappailet lintuja”, Saniaisturkki luetteli. “Osaat käyttää päätäsi. Sinulla on vahvat takajalat, aloitetaanpas niistä. Vahvoilla takajaloilla voi saada pahaa jälkeä, sillä aina ei tarvitse käyttää hampaita tai kynsiä taistellakseen. Paha potku vatsaan, päähän, kaulan ympärille, selkään ja moneen muuhunkin paikkaan voi jopa aiheuttaa kuoleman. Minä en opeta sinua tappamaan ketään, koska parhaat soturit eivät tapa, paitsi silloin kuin useiden kissojen henki on vaarassa.”
Tumma naaras nyökytteli ja kuunteli tarkasti mestarinsa puhetta. Teoria oli mukavempaa kuin taistelu.
“Kokeillaanpa yhtä helppoa liikettä, joka opetetaan joka klaanissa.” Soturi nousi jaloilleen ja viittoi oppilastaan tekemään samoin. Kolli kaatoikin yhtäkkiä Minkkitassun ympäri niin, että naaraan selkä oli maata vasten.
“Potkaise minut pois”, kolli selitti. “En minä kuole.”
Minkkitassu teki hieman epäileväisenä työtä käskettyä, keräsi kaikki voimansa ja potkaisi mestarinsa pois päältään takajaloillaan. Saniasiturkki lennähti ainakin kahden ketunmitan päähän ja hyppäsi nopeasti jaloilleen.
“Hyvä!” tuo kehui. “Erittäin hyvä. Vahvempi potku voi lennättää vastustajan vielä kauemmas ja satuttaakin tätä. Tehdään niin, että opetan joka päivä uuden liikkeen, ja miten sen voi väistää. Nyt sinä kaadat minut, yrität hyökätä päälleni ja väistää potkuni. Selvä?”
“Selvä”, Minkkitassu mutisi ja pudottautui vaanimisasentoon. Vain kahden sydämenlyönnin jälkeen hän heittäytyi kohti mestariaan ja kaatoi tuon selälleen. Painaessaan suuremman kollin maahan oppilasta alkoi huippaamaan.
“Ei nyt”, hän ähkäisi hiljaa. “Ei...”
Jostain kuului puhetta. Valkea kuunvalo täytti pimeyden. Minkkitassu raotti silmiään. Hän makasi sammalpedillä lämpimässä pesässä. Ympärillä tuoksuivat yrtit. Parantajanpesä. Tumma naaras kohotti varovasti päätään ja tunnisti kaksi kissaa, jotka puhuivat pesän suuaukon edessä.
“...Ei hän sille mitään mahda!” Lumikkotassun ääni ärähti.
“Puhuin siitä jo Hopeatähden kanssa”, Vaahtokukka puhui. “Tiedän, että sille ei voi mitään, mutta ei kenestäkään sellaisesta ole soturiksi, joka ei edes valveilla pysy. Hän on vaaraksi koko klaanille, mutta sitä asiaa ei voi parantaa.”
Minkkitassu kavensi silmiään. Puhuivatko he hänestä?”
“Mutta se on niin epäreilua! Hän ei ole ollut vielä edes kuuta oppilaana, on aivan liian aikaista alkaa arvostelemaan! Jos hänestä ei ole soturiksi, minä voin antaa parantajaoppilaan paikkani hänelle. Ei se haittaa.”
“Mutta Tähtiklaani valitsi sinut. Ei häntä. Ei se onnistu.”
Parantaja ja tuon oppilas jatkoivat kiistelemistä, ja Minkkitassu huomasi kuolleen vesimyyrän sammalpedin vieressä. Se oli vielä lämmin, ja luultavasti hänelle tarkoitettu. Naaras iski hampaansa sen lihaan. Vesimyyrä oli aika ruipelo verrattuna viherlehden ajan riistaeläimiin, mutta kuitenkin tarpeeksi pulska täyttämään nuoren kissan vatsan.
“Minkkitassu!” Lumikkotassu henkäisi. Naaras irroitti katseensa vesimyyrästä ja katsahti valkoiseen kolliin. “Olet hereillä. Et kai kuullut äskeistä?”
“Kuulin”, Minkkitassu mumisi ja otti toisen suullisen. “Mutta kyllä minä ymmärrän. Minun tapaiseni kissa on vain haitaksi klaanille, ei minua silloin tarvitse kouluttaa soturiksi. Voin kyllä hoitaa klaaninvanhimpiakin loppuelämäni ajan, jos se auttaa klaania.”
“Et saa olla noin kireä itseäsi kohden!” parantajaoppilas älähti.
“Kireä?” tumman ja valkean kirjava oppilas ihmetteli. “Ei se ole sellaista. Kyllä minä voisin klaaninvanhimpienkin hoidosta nauttia, mutta eihän minun mielipidettä kysytäkään. Kohtelen itseäni aivan kuin muitakin, enkä ruikuta. Jos minusta ei voi tulla soturia, silloin ei tule. Se täytyy vain hyväksyä.”
Lumikkotassu pysyi hiljaa ja vilkuili nuorempaa kissaa huolissaan. “Minä kyllä keksin jotain”, hän maukaisi nopeasti. “Sinusta tulee soturi. Lupaan sen.” Kolli huiskautti pitkäkarvaista häntäänsä ja häipyi päättäväisesti ulos pesästä.
Minkkitassu käänsi vielä katseensa tuon perään, mutta parantajaoppilasta ei näkynyt. Naaras nuolaisi huuliaan ja otti jälleen uuden palan vesimyyrästään.

“Kuulin, että nukahdit koulutuksen aikana”, Kimalaistassu maukui sympaattisesti. “Ei se mitään, parannut tuosta nukahdushommastasi vielä.” Kolli luimisti korviaan. “Toisin kuin minä...”
Minkkitassu kosketti hännällään kaksinaamaisen oppilaas lapaa. “Ei sinun tarvitse hävetä itsesi takia. Tärkeää ei ole ulkonäkö, vaan sisin. Ja sinulla on vahva sydän, usko pois.”
Kimalaistassu vaikutti hämmästyneeltä. Kolli heilutti häntäänsä kiusaantuneena. “Ki-kiva, jos sanot niin.”
Minkkitassu nuolaisi käpäläänsä ja katseli ympärilleen oppilaidenpesässä, jossa hän oli ollut jo jonkin aikaa. Kaikki muut oppilaat olivat jo nukkumassa, paitsi hän ja Kimalaistassu. Oli jo myöhäinen yö, mutta Kimalaistassu oli herännyt painajaisen takia.
Minkkitassu haukotteli.
“Olenko tylsä?” Kimalaistassu kauhistui. “Anteeksi! Yritän olla kiinnostavampi.”
“Eei”, tumma naaras mutisi. “Väsyttää vain.”
“Ai. No sitten minä taidan mennä nukkumaan, koska minuakin väsyttää”, raidallinen kolli hätiköi. “Hyviä unia!”
Kimalaistassu käpertyi pedilleen. Minkkitassu jäi katsomaan tuota kadehtien. “Hyviä unia” ei ollut sopiva toivotus, mutta eihän Kimalaistassu sitä tiennyt.
>Miksi minä en voi nähdä unia?< Minkkitassu mietti ja painoi kuononsa käpäliensä suojaan. >Elämä olisi kiinnostavampaa, näin vain eläminen on tylsää. Jos näkisin unia nukkumiseni aikana, ei olisi aina niin tylsää.<
Naaras huokaisi ja kääri häntänsä käpäliensä ympärille.
Seuraavan kerran, kun naaras avasi silmänsä, ympärillä oli pimeää.
>Mitä tämä on?< Minkkitassu ihmetteli. >Olenko nukkunut vain hetken, vai niin pitkään, että on jo seuraava yö?< Kolea ilma puhalsi oppilaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Nyt kun hän oli jo tottunut pimeyteen, hän pystyi erottamaan puita ympärillään. Hän ei ollut enää oppilaidenpesässä. Oliko joku siirtänyt hänet uuteen paikkaan naaraan nukkuessa?
Minkkitassu kuuli ääntä takaansa ja vilkaisi sinne.
Vaaleanvihreät, kapeat silmät tuijottivat pimeydestä. “Tervehdys”, maukui pehmeä ääni, ja puiden seasta käveli esiin vaaleanruskea, raidallinen, kaunis solakka naaras, jolla oli valkoinen kuono ja vatsa.
“Nimeni on Hierakkasydän”, naaras esittäytyi lempeästi. “Ja sinä olet Minkkitassu.”
Minkkitassun karvat nousivat pystyyn. Mitä tämäkin nyt oli?

//jatkoa tulossa huomenna. luultavasti. :U
Vastaus:26Kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajatassu, Jokiklaani
09.11.2013 18:45
Pihlajatassu heräsi kaksijalan pesän lattialta. Hän ei aluksi tajunnut missä oli, mutta muistikin sitten kaiken. Niin, hänet oli kaapattu. Kolli nousi ylös ja venytteli. Hän ei ollut vielä päässyt ulos. Oppilas siistiytyi pikaisesti ja irvisti nälissään. Kissankipossa oli kotikisujen papanaruokaa.
>Pako kai se on, ettei nälkään kuole.< Pihlajatassu ajatteli ja alkoi hampaat irvessä syödä kotikisumoskaa.
>Hirveää…< mietti Pihlajatassu ja latki hieman vettä. Se oli metallisen makuista ja lämmintä.
’’Hyi!’’ kolli sähähti ja perääntyi kipoilta. Äkkiä pesän sisäänkäynniltä kuului koputus. Uroskaksijalka, Pihlajatassun kaappaaja, päästi tulijan sisään. Sisään tepasteli pikkukaksijalka siniset silmät innosta säihkyen.
Ne mölisivät toisilleen jotain, ja kaksijalan pentu kiljahti innoissaan rynnäten kohti Pihlajatassua. Pihlajatassu pörhisti karvansa ja sähähti. Hän ei totta vie halunnut pennun koskevan itseensä. Pentu kiljui jotain ja takertui sitten väkisin kiinni Pihlajatassuun. Pihlajatassu murisi ja yritti rämpiä irti pennun otteesta. Kolli pääsi irti pennun otteesta ja oli juoksemassa karkuun, kun pentu nappasi tätä hännästä. Pihlajatassu raivostui, kääntyi ja sivalsi ajattelemattaan syvän viillon kaksijalan pennun poskeen. Olento parahti, päästi irti Pihlajatassusta ja alkoi itkeä huutaen äänekkäästi. Toisesta huoneesta juoksi se sama uroskaksijalka pentunsa luo ja pyyhki pennun verta tihkuvaa poskea. Pihlajatassu jähmettyi. Tuosta kaksijalka kyllä suuttuisi varmasti. Kaksijalka ohjasi pentunsa toiseen huoneeseen, oli siellä hetken tämän kanssa ja löntysti raivoisasti Pihlajatassun luo. Kolli pörhisti häntänsä varoittavana vetäen kyntensä sisään. Kaksijalka ei siitä paljon välittänyt, vaan otti kollia niskasta kiinni ja paiskasi uuteen laatikkoon. Pihlajatassu katseli järkyttyneenä ilmarei’istä kuinka kaksijalka vei hänet taas hirviön vatsaan ja he lähtivät jonnekkin.

Hetkisen päästä hirviö pysähtyi yskähtäen ja kaksijalka otti laatikon, missä Pihlajatassu oli. Kolli kurkisti ilmareiästä.
He kulkivat valtavaan, valkoiseen pesään, jonka sisäänkäynnin yläpuolella oli suuri laatta, jossa komeili kissa ja koira, ja jokin hiirentapainen lihava otus.
Kaksijalka kiikutti Pihlajatassua laatikossa pesän sisään ja mutkitteli monia kulkukäytäviä kunnes hypähti viimein yhteen huoneeseen. Siellä se laski laatikon pöydälle ja alkoi mölistä jotain toiselle kaksijalalle, joka nyökytteli, veti käpäliinsä jotkin läpinäkyvät turkit ja avasi laatikon. Pihlajatassu oli turhan järkyttynyt liikahtaakseen, ja antoi kaksijalan nostaa tämä laatikosta pöydälle. Uroskaksijalka lähti huoneesta ja toinen otti jonkinmoisen kummallisen, epämuodostuneen kulhon tapaisen jutun, jossa oli kiinni jokin letku. Se laittoi sen Pihlajatassun kuonoon kiinni. Oppilas yritti rimpuilla äitelänmakuisesta ilmasta pois, mutta kaksijalka esti sen. Pihlajatassu alkoi rauhoittua ja kaksijalka otti toiselta pöydältä jotkin kummalliset klipsuttimet. Pihlajatassua alkoi väsyttää tuo omituisentuoksuinen ilma. Viimeinen muistikuva ennen kollin nukahtamista oli kaksijalan tarttuminen tämän käpälään ja kynsien väkisin ulospaino.

Paljon myöhemmin Pihlajatassu alkoi heräillä. Hän räpytteli oliivinvihreät silmänsä auki ja nosti päätään hieman. Kaksijalka käänsi katseensa kolliin ja älähti jotain tullen oppilaan luo. Pihlajatassun kaappaaja kysyi jotain toiselta kaksijalalta ja nosti sitten unisen Pihlajatassun takaisin laatikkoon. Pihlajatassu makoili laatikon pohjalla kunnes laatikko keikahti jälleen liikkeelle. Hän virkosi pikkuhiljaa ja kompuroi vatsalleen.
>Hahaha, kynsin tämän laatikon puhki ja karkaan, sinä hiirenaivoinen otus.< Pihlajatassu ajatteli ja painoi kynsiään ulos. Kynnet eivät kuitenkaan tulleet.
Pihlajatassu ravisteli käpäläänsä ihmeissään yrittäen paljastaa kyntensä, tuloksetta.
Pian hirviö pysähtyi ja kaksijalka vei laatikon sisälle.
Se avasi sen ja Pihlajatassu pongahti ulos sieltä. Kaksijalka tarttui kollin käpälään ja painoi sitä. Olento myhäili tyytyväisenä.
’’Niin, ei ole kynsiä, minne sinä ne veit!?’’ Pihlajatassu murisi vaikka tiesi, ettei olento ymmärtänyt. Kaksijalka lyllersi ovelle ja avasi sen. Pihlajatassu katsoi hetken epäluuloisena, mutta pinkaisi sitten ulos. Kolli yritti kiivetä aidalle, mutta ilman kynsiä se oli turhaa. Muutaman yrityksen jälkeen oppilas luovutti ja lyyhistyi aidan eteen.
Kaksijalat olivat hirveitä. Veivät nyt toisten kynsiä…
’’Heippa!’’ kuului iloinen maukaisu ja Pihlajatassu ponnahti pystyyn.
’’Oi, olet uusi täällä! Vau, uusi kissa, kivaa! Saanen esittäytyä, olen Nalle!’’ esittäytyi yllättäen Pihlajatassun eteen tullut naaraskotikisu. Sen turkki oli vaalean kermanvalkoista, mutta häntä oli musta, samoin kuono ja etujalkojen käpälät ja korvat.
Mustien kohtien yläpuolella tosin oli valkoista. Naaraan silmät olivat kirkkaansiniset ja ruumiinrakenne hento sekä solakka.
’’Anteeksi kuinka?’’ kysyi Pihlajatassu hämillään.
’’Nalle.’’
Pihlajatassu nyökkäsi hitaasti. Nalle-niminen kissa. Ei sitä kehdannut sanoa, mutta nimi kuulosti naurettavalta.
’’Kuka sinä olet?’’ kysyi Nalle.
’’Pihlajatassu…’’ oppilas vastasi.
’’Hä? Pihlajatassu? Mitä se ”tassu” siinä tekee?’’ Nalle hämmästeli. ’’Eikä! Olet varmaan jotain erikoista rotua, niin tietty! Itse olen rodultani Seychellien lyhytkarva. Entä sinä?’’
Pihlajatassu avasi suutaan kertoakseen olevansa aivan tavallinen villikissa, mutta Nalle ehti puhumaan ensin.
’’Singapura et voi olla, et näytä siltä. Turkkilainen van sinä et ole, mutta et todellakaan näytä Snowshoelta. Ha, Venäjänsininen on kaukana sinusta! Mh, Tonkineesiksi et ole oikean värinen, Kartusiaani ei sovi, Maine cooniksi olet turhan mustavalkea.’’ Nalle selosti ja tutki Pihlajatassun hampaita ja korvia.
’’Näytäpä kyntesi.’’
Pihlajatassu huokaisi.
’’Anna minun puhua nyt!’’ kolli karjaisi ja Nalle vaikeni.
’’En ole minkään rotuinen, olen villikissa. Synnyin metsässä. Ja toiseksi, minulla ei ole kynsiä, kaksijalka vei minut…’’
’’Kynnenpoistajalle!’’ Nalle henkäisi. Pihlajatassu tuijotti kotikisua hiljaa.
’’Menetit kyntesi loppuiäksesi, valitan, Pihlajatassu.’’ Nalle selitti. ’’Minun pari ystävääni kissanäyttelyissä olivat myös joutuneet kynnenpoistajalle. Sieltä heiltä poistetaan kynnet ja ne eivät tule kasvamaan takaisin.’’ Nalle sanoi pahoitellen. Pihlajatassu nyökkäsi hitaasti. Elämä ilman kynsiä…Ei kynnetön kissa pärjäisi metsässä.
’’Vau, pitää kertoa Busolalle!’’ Nalle hihkaisi. Pihlajatassu nosti päätään.
’’Busola?’’
Nalle nyökytteli.
’’Niin, Busola asuu viereisessä pesässä. Hän on siamilainen.’’ kotikisu kertoi ja rapsutti kaulapantaansa.
Sitten hän pompahti pystyyn innoissaan.
’’Sinun täytyy tavata hänet!’’ naaras vingahti ja kiipesi aidan päälle.
’’Tule perässä!’’
Pihlajatassu irvisti.
’’No en voi. Ilman kynsiä ei kiivetä.’’ kolli nurisi.
’’Ainiin…’’ Nalle maukui. ’’No minä haen hänet sinun pihallesi!’’
Nalle loikki aitaa pitkin toiselle pihalle ja katosi.
>Minun pihalleni…Pah, en minä ole kotikisu.< Pihlajatassu ajatteli ja suki rintaansa. Pian Nalle loikki takaisin ja tömähti kaulapannan kulkunen helähtäen pihalle. Tämän perässä sipsutti siro, vaalea naaras, jolla oli tummat kasvot, häntä ja korvat. Silmät olivat siniharmaat ja katsoivat hieman kieroon. Se hypähti kevyesti pihamaalle ja tarkasteli Pihlajatassua kierohkoilla silmillään.
’’Villikissaksiko tätä sanoit? Ja minut hänen luokseen ilman syytä kannoit?’’ Busola naukui hauskalla, jokseenkin suloisella korostuksella.
’’No eikös se ole aivan erikoista, villikissa metsästä asti, eikä hänellä ole edes kynsiä!’’ Nalle vouhotti.
’’Olen oikeastaan enemmänkin joen lähellä, järven rannassa.’’ Pihlajatassu korjasi. ’’Klaanini asuu siellä.’’
Busola siristi silmiään.
’’Vai että klaani? Mikä on sana tuo, yhtä kummallinen kuin parsakaali.’’ siamilainen naaras naukui.
Pihlajatassu ei tajunnut, mitä parsakaali tarkoitti, mutta jätti asian kysymättä.
’’Klaani on sellainen suuri joukko, kuin lauma, joka elää yhdessä, uskoo tiettyihin asioihin ja muuta.’’ kolli selitti. Busolan silmiin tuli pilke ja tämä nauraa kurnutti hauskasti.
’’Olet ylen hupsu, ja kummia puhut, ovat valetta olleet villikissoista huhut.’’ naaras naukui. Pihlajatassu hymyili hieman. Hänkö muka puhui hauskasti? Entäs Busola itse.
Nalle näytti hieman poissaolevalta.
’’Hei Nalle!’’ Busola naukui. ’’Näytät kovin poissaolevalle.’’
Nalle ravisteli päätään.
’’Ah, anteeksi. En saanut yöllä nukuttua.’’ Nalle naukui.
’’Njää, tiedän tunteen, mutta, menetkö yöksi kotiin vaipumaan uneen?’’ Busola kysyi huolissaan.
’’Kaipa.’’ Nalle vastasi.
’’Äh, et pääse mourujaisiin, yön parhaisiin bileisiin.’’ Busola huokaisi. Pihlajatassu kallisti päätään kysyvänä.
’’Etkö ole ollut sellaisissa? Kai nyt joka kissa on käynyt mourujaisissa!’’ Busola huudahti.
’’Emme me metsässä.’’ Pihlajatassu selitti naaraalle.
Busola pongahti pystyyn.
’’Sitten hän sinä tulet kanssani! Olet minun oma kavaljeerini!’’
Pihlajatassu nyökkäsi vaivaantuneena.
’’Hei kuule, syötkös kuivaruokaa? Yök, se on pahaa, tuonkos sinulle hieman kalaa?’’ Busola mourusi ja liikautti etäällä olevia korviaan.
’’Kalaa? Jos vain haluat tuoda. Kyllä minulle kala käy, klaanissani se on pääasiallista ruokaamme.’’ mustavalkea kolli vastasi ja Busola juoksi omalle pihamaalleen. Pihlajatassusta tuntui mukavalta. Busola vaikutti oikein mukavalta. Pian Busola hipsutteli aitaa pitkin ja tiputti kalan kollin eteen. Se ei näyttänyt juuri kalastetulta, mutta kala kumminkin.
’’Se sinulle on, nautihan, sopeutumaan auttaa sinua haluan.’’ Busola naukui ja Pihlajatassu kumartui syömään kalaa. Se oli maukasta, tosin jokseenkin rasvaista.
’’Kas niin, syötyä sait, nyt valmistaudut mourujaisiin kait?’’ siamilaiskissa kysyi.
’’Öö, miten sellaisiin valmistaudutaan?’’ Pihlajatassu sanoi hämillään.
’’Ylen hölmö sä oot, sen huomaan kyllä, juhliin ei mennä takkuturkki yllä.’’ Busola maukui ja vilkaisi merkitsevästi Pihlajatassun sekaista turkkia.
’’Äh, vai niin.’’ Pihlajatassu naukui ja alkoi siistiä turkkiaan.
’’Et selkääsi sinä ikinä yllä, mutta älä huoli, avustan kyllä.’’ Busola sanoi ja Pihlajatassu kavahti tämän alkaessa sukia oppilaan selkää. Siistiydyttyään Busola tutki kieroilla silmillään lopputulosta.
’’Kyllä juhliin taidat kelvata, joten hei hei, tulen hakemaan sinut illalla.’’ Busola kehräsi ja loikki omalle pihalleen.
Pihlajatassu tuijotti hetken tämän perään ja alkoi raapia kaksijalan pesän ovea. Pian kaksijalka avasi oven ja Pihlajatassu luikahti sisään.
Kaksijalka kumartui silittämään kollia. Pihlajatassu irvisti ja hypähti pois kaksijalan käden alta. Hän ei halunnut silityksiä, ei ollenkaan.

’’Hei Pihlajatassu? Missä olet, senkin hassu?’’ kuului nau’unta ulkoa ja Pihlajatassu kohotti päätään. Ilta oli laskeutunut. Oppilas kipitti ovelle. Se oli hieman raollaan, joten Pihlajatassu luikahti helposti ulos. Busolan kirkkaansiniset silmät hohtivat hämärässä.
’’Valmiina mourujaisiin? Tule, tämä tie johtaa juhliin.’’ naaras naukui ja kiipesi aidalle.
’’En pääse sinne.’’ Pihlajatassu sanoi. Äkkiä Busola nappasi kollia niskavilloista ja veti vaivoin aidan päälle.
’’Nyt pysyt aidalla, en nosta sinua toisella kerralla.’’
Pihlajatassu nyökkäsi varoen ja lähti seuraamaan Busolaa. Oppilas ei edes huomannut, että hän olisi voinut päästä nyt kotiin ja karkuun. Pian Busola hyppäsi matalan pesän katolle ja kääntyi kohti Pihlajatassua.
’’Kai sinä nyt hypätä osaat ilman kynsiäkin? Ei se ole asia maailman vaikein.’’
Pihlajatassu nyökkäsi ja loikkasi Busolan viereen.
’’Varovasti, katto on liukas. Eikä katto romahda, vaikka onkin raskas.’’ Busola ohjeisti ja tepasteli Pihlajatassu perässään katonharjalle. Siellä oli paljon muita kissoja.
’’He ovat rotukissoja, fiinejä sellaisia. Jos suututat heidät, vastaa en seurauksista.’’ Busola kuiskasi.
Valkoinen, möyheähäntäinen naaras nosti kuononsa kohti taivasta ja naukui. Pari kissaa yhtyi kuoroon, ja pian miltei kaikki mourusivat täyttä kurkkua. Se kuulosti ensin sekameteliltä, mutta alkoi sitten kuulostaa hauskalta.
Pihlajatassukin mouraisi varovasti, ja alkoi sitten maukua muiden mukana. Kaksijalkojen pesiin syttyi valoja ja jokin räsähti katonreunaan. Kissat sähähtivät ja vaikenivat hetkeksi.
’’Oi, katsopas kuka täällä. Ettei olisi ihan naapurimme kaunokainen Busola.’’ kuului naukaisu ja äkkiä Pihlajatassu näki ryppyisen, karvattoman kollin, joka oli arvatenkin rotukissa. Busola hymähti ylimielisesti ja käänsi katseensa muualle.
’’Tule tuonne kulman taakse vain, kahdestaan.’’ karvaton kolli maanitteli ja kosketti nahkaisella hännällään Busolan leukaa.
’’En.’’ Busola murahti ja painautui lähemmäs Pihlajatassua.
’’Tulet, kun minä sanon!’’ kolli ärähti ja painoi äkkiä Busolan kattoa vasten.
’’Irti, sinä karvaton kummajainen!’’ siamilaisnaaras ulisi.
Kolli hyssytti ja alkoi nuolla imelästi Busolan korvaa. Pihlajatassun sisällä roihahti ja hän hyökkäsi karvattoman kollin kimppuun. Kotikisu ulvahti ja kompuroi pystyyn.
Pihlajatassu nosti ylähuultaan ja sähisi. Karvaton kolli murisi ja yritti hyökätä, mutta Pihlajatassu kouluttautuneena ehti ensin ja potkaisi kotikisun alas katolta. Pihlajatassu sylkäisi kollin perään ja meni sitten Busolan luo.
’’Onko kaikki hyvin?’’ oppilas kysyi huolissaan.
’’Kyllä on. Ritarillinen olit, kun minut pelastit. Vähän kyllä hävettää…Himskatit!’’ Busola vastasi ja nousi pystyyn ravistellen turkkiaan.
’’Eivät mourujaiset pelkkää ulvomista ole. Kuuta katsomaan kanssani tule.’’ siamilaisnaaras kehräsi ja tepasteli hieman syrjemmälle muista. Pihlajatassu seurasi tätä ja istahti naaraan viereen. Täysikuu sai kissojen turkit kimaltamaan, ja Pihlajatassu ehti unohtaa, että tänään olisi klaanien keskuudessa ollut kokous. Kummatkin olivat hiljaa. Busolan häntä laskeutui varoen Pihlajatassun hännän päälle. Pihlajatassu värähti hieman, mutta ei päästänyt irti.

//juu, jotain pientä söpöä x3 Mutta Pihlaja pysyy edelleen jokiklaanissa, joten älkää siirtäkö sitä!
Vastaus:30 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
09.11.2013 18:23
Sinisiipi tassutteli ulos parantajan pesästä Takiaiskorvan luokse joka odotti.
"En usko, että hän selviää. Yritän silti parhaani" parantaja naukaisi surumielinen katse silmissään ja katsoi vaaleaa kollia joka istui paikoillaan. Takiaiskorvan silmät suurenivat ja karvat nousivat hiukan pystyyn.
"E-et kai tarkoita oikeasti että...että Ruostepuro...Ruostepuro k-kuolee?" valkoinen kolli änkytti ja tuijotti harmaata parantajaa liekinväriset silmät suurina.
"Sanoin jo, että yritän parhaani. En voi olla kuitenkaan varma, että selviääkö hän" parantaja naukaisi ja katsoi lohduttavasti kollia jonka katse oli kiinnittynyt hänen omiin tassuihinsa.
"Takiaiskorva, voi olla että hän saa selviääkin" parantaja tyynnytteli vakaalla äänellä mutta katseesta saattoi nähdä pientä epävarmuutta. Vaaleanharmaa naaras juoksi nopeasti Takiaiskorvan rinnalle, ja kysyi jotain kollilta.
"Ruostepuro... En... En tiedä että selviääkö hän" kolli naukui surullisesti pää alhaalla. Pieni oppilas katsoi sinisillään silmillään surullisen näköisenä ensin soturia, sitten parantajaa.
"Mutta hänen on pakko selvitä" ulvahti Sinitassu, vaaleanharmaa oppilas parantajalle joka katosi omaan pesäänsä. Katsomaan Ruostepuroa. Sinisiipi käveli heti ensin oppilaansa luokse
"Miten hän voi?" naaras kuiskasi hiirenhiljaa pesässä jossa oli vain kolme kissaa, Kamomillatassu, Sinisiipi ja puolikuollut Ruostepuro.
"Hän ei ole vielä herännyt mutta hän hengittää edelleen" Kamomillatassu vastasi pieni surunhäivähdys silmäkulmassaan. Sitten kahden naaraan takaa kuului ääniä

Reväytin yhden ainoan silmäni auki kun kuulin kirkaisun. Kipua tuntui etujalassani kun säikähdyksessäni hyppäsin pois pesältäni.
"Ruostepuro, lopeta!" joku kissa sähähti kun selkääni tippui joitain yrttejä. Olin selvästi parantajan pesässä ja kuului raksahdus, niin tömähdin maahan.
"Mitä siellä tapahtuu?" Takiaiskorvan pää työntyi parantajan pesän sisäpuolelle heti kun kuului melua.
"Ruostepuro, miten kävi?" Kamomillatassu tuli luokseni ja katsoi minua. Etujalkaani sattui kamalasti, ja kipu tuntui ärsyttävän kovalta.
"I-ihan hyvin tässä..." murahdin jotenkin sekavan oloisesti ja yritin nousta ylös ja hoiperrella takaisin sinne mistä olinkin lähtenyt.
"Nyt Ruostepuro paikka!" kuului sähähdys ja takanani oli varmasti Takiaiskorva. Pysähdyin ja ajatukseni olivat sekavia. Vilkaisin valkoista kollia joka katsoi minua päättäväisesti ja vakaasti.
"M-mitä...?" naukaisin ja katsoin kumppaniani joka seisoi paikallaan edelleen.
"Yritä pysyä paikallasi, olet kuolemanvaarassa" Sinisiipi naukaisi minulle, ja osoitti hännällään pientä sammalpetiä joka oli ollut minulla. Maassa oli verta hieman. Sitten aloin muistamaan taas, tiesin miksi olin täällä. Hunterin takia. Hunter. Tunsin raivoa tuota kauheaa, kuolemanvaarallista kollia kohtaan. Kuin jos söisi kuolonmarjoja, ehkä pahempaakin. Pahempi kärsimys, varmasti.
"mene lepäämään" Kamomillatassu kehräsi ja osoitti hännällään sammalpetiäni, ja alkoi saattamaan minua. Jouduin nilkuttamaan. Käperryin nopeasti pedilleni, ja huomasin kuinka Takiaiskorva lähti pois pesästä.

Kastanjahäntä tuli luokseni, jo ties monentena vieraana minulle. Huokaisin ja käperryin kokoon, sillä halusin olla rauhassa.
"Hei Ruostepuro, onhan kaikki hyvin?" kolli naukaisi lempeästi ja katsoi minua. Ilmeettömästi.
"Joo joo..." nau'uin välinpitämättömästi mutta katsoin siltikin varapäällikköä. Välinpitämättömällä katseella.
"Tiedän että on varmasti turhauttavaa olla vain täällä, Se on varmasti inhottavaa" varapäällikkö naukaisi ymmärtäväisesti ja kehräsi hieman.
"Ja mitä muuta?" naukaisin ja pyörittelin silmääni sillä olin myös väsynyt.
"E-ei mitään muuta. Toin sinulle hiiren" Kastanjahäntä naukaisi ja osoitti pientä mutta pulskaa eläintä. Minulla oli kyllä nlkä, sillä tuntui etten ollut syönyt kokonaiseen kuuhun.
"Kiitos..." naukaisin ja katsoin nälkäisenä hiirtä jonka varapäällikkö työnsi lähemmäs. Hymyilin hiukan kiitollisena ja maistoin hiirestä palasen. Herkullinen veren maku tulvahti suuhuni, tai oikeastaan herkullinen lihan maku. Haukkasin toisen palasen, ja Se maistui aina vain paremmalta.

//surkea tarina jälleen kerran//
Vastaus:22 kp:eetä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ilvestassu, Varjoklaani
09.11.2013 16:41
Tuijotin sumein silmin eteenpäin näkemättä mitään. Ei, ei näin ole voinut käydä. Vapisin, kuin haavan lehti tuulessa, mutta kukaan ei tullut auttamaan. Kylmä tuuli kulki lävitseni katsoessani kahta eniten rakastamaani naarasta, siskoani ja emoani. Heidän verisiä ruumiitaan ja silmiä, jotka eivät enään nähneet. Mitä oli tapahtunut?

Aamu oli alkanut hyvin. Oikeastaan paremmin kuin hyvin. Oli ja on edelleen ensimmäinen päiväni oppilaana. Olin siskoni kanssa odottanut tätä päivää, kuin kuuta nousevaa. Edellisenä iltana meidät oli nimetty oppilaiksi. Ututassu ja minä. Olimme menneet jännittyneinä nukkumaan, emmekä olleet tietenkään saaneet kunnolla unta. Ja aamun ollessa vasta aluillaan olimme odottaneet mestareitamme. Ututassun mestari oli sairastunut flunssaan, joten emomme oli nyt väliaikaisesti hänen mestarinsa. Yleensä sitä ei sallita, mutta emomme on hyvä suostuttelija. Joten tänä aamuna emoni ja Ututassu ja mestarini Rosohammas ja minä lähdimme kiertämään rajoja. Sovimme, että tapaisimme järven rannalla, sillä Rosohammas halusi kulkea minun kanssa kahdestaan. Ja se sopi minulle. Kaikki meni hyvin ja sain jopa hiiren kiinni. Rannalle tultaessamme emme kuitenkaan nähneet Ututassua tai Tiikerinloikkaa. Emoni nimi oli siis Tiikerinloikka. Jatkoimme kuitenkin matkaa asiaa sen enempää kummastelematta. Äkkiä haistoimme ketun. Rosohammas oli heti valmiina taistelemaan. Minusta taas tuntui, että joka soluani kihelmöisi. Olin aina halunnut nähdä ketun, vaikka se hieman idioottimaiselta kuulostikin. Mutta äkkiä kaikki muuttui. Ilmassa alkoi leijua veren haju. En ollut koskaan nähnyt kenenkään liikkuvan niin nopeasti, kun näin Rosohampaan liikkuvan. Näin vain raidallisen kollin vilauksen, ennen kuin hän katosi näkyvistä. Jouduin tekemään kaikkeni, että pysyisin hänen perässään. Mutten pysynyt. Pian olin kadottanut mestarini hajun. Ennen niin ihanalta näyttänyt metsä vaikutti nyt synkältä ja pelottaavalta. Enemmän onnen, kuin taidon avulla löysin pienen aukean ja siellä seisovan Rosohampaan. Siellä oli se kettu, jonka olin aina halunnut nähdä. Mutta jälkeenpäin en muistanut siitä mitään. Ainut mikä päähäni sillä hetkellä mahtui, oli emoni ja siskoni makaamassa liikkumattomana verilammikossa. Rosohammas sai häädettyä ketun pois - mutta liian myöhään. Kävelin turtana naaraiden luokse ja tökkäsin ensiksi emoani. Hänen kylkensä ei kohoillut. Hän oli kuollut. Kavahdin hieman kamalaa purujälkeä hänen kaulassaan. Siitä pulppusi vielä verta. Seuraavaksi tönäisin siskoani. Hän liikahti ja avasi sitten hitaasti silmänsä. Ette uskoisi kuinka iloinen olin sillä hetkellä. Mutta hänen katseensa murskasi minut. Se oli täynnä tuskaa ja piinaa.
"Nouse ylös. Viemme sinut Pikkupilven luokse. Hän parantaa sinut!" anelin. Siskoni ei reagoinut sanoihini ja makasi velttona maassa.
"Älä. Minä haluan kuolla" hän sanoi vaivalloisesti. Ne sanat soivat minulla yhä päässä. En vuonut kuin katsoa, kun henki siskoni ruumiista hiljalleen häipyi ja jätti vain tyhjän kuoren taakseen. Koko elämäni oli sortunut yhden päivän aikana. Sydämmeni oli pirstaleina, mutten pystynyt itkemään. Olin kokonaan turta ja ainut mikä sai minut tietämään olevani elossa oli se tuska, jonka tunsin.
"Tule, viedään heidät leiriin" Rosohammas naukui. Kohottaessani katseeni, näin hänenkin silmissään samaa tuskaa, mitä minä tunsin. Nyökkäsin ja tartuin siskoani niskasta. Suuni täytti hetkessä ällöttävä veren maku, mutten välittänyt siitä.

Leirissä kaikki tulivat katsomaan. Hetkessä meidät ympäröi hirveä hälinä. En kuitenkaan erottanut sanoja. Sanat sekoittuivat toisiinsa, enkä saanut selvää kuka edessäni seisoi tai kuka sanoi mitä. Ja auringon laskiessa jäin valvomaan siskoni ja emoni viereen. Jotkut tulivat pahoittelemaan menetyksestäni. En tiennyt ketkä ne sanoivat tai miten, sillä en välittänyt. Pahimmisakaan painajaisisssani en osannut odottaa tälläistä. Halusin turkin, johon voisi painautua ja jonkun, jolle puhua. Mutta ketään sellaista ei ollut. Olin vain minä. Yksin.
Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
09.11.2013 14:00
Ravistin turkkiani, ja yritin saada hymyn naamalleni. En aikonut näyttää kärsimystäni Mustahaukalle. Kuljimme verkkaisesti kohti Myrskyklaanin rajaa. Kirvelitassu innoissaan tutki ympäristöä ja nappasi hiiren, jos toisenkin. Minulla itselläni ei ollut mitään halua saalistaa. Huidoin hännälläni ilmaa. Aamu-usva leijui vieläkin taivaalla, joten pidimme kaikki aistimme valppianpina kuin koskaan.

Tuuli pörrötti karvaani, kun olimme perillä. Myrskyklaanin kitkerä tuoksu leijui ilmassa joen toisella puolen. Astelin vastakkaiseen suuntaan kuin muut kissat. Merkkasdin Tuuliklaanin rajan parista kohtaa, jotta sen erottaisi. Kuulin puhetta kauempaa;

"No niin. Mitä haistat?" se oli Mustahaukan ääni.

"Hmm... Haistan Tuuliklaanin hajumerkit ja myöskin Vaimeana Myrskyklaanin hajumerkit. He ovat käyneet aikaisemmin partiossa. Sekä... Riistaa!" kuului Kirvelitassun ääni.

"Oikein hyvä. Tarkenna vielä, mitä riistaa?"

"Jänis. Tai oikeastaan kaksi." vastasi oppilas taas.

"No saalistappas sitten." Mustahaukka sanoi.

Minua hymyilytti kollin lempeys. Puistelin kuitenkin pääni noista ajatuksista, kun kuulin takaani askelia.

"Kuupilvi." kuiskasi hempeä, mutta matalasävyinen ääni minulle.

"Niin, Mustahaukka?" naukaisin välinpitämättömästi.

"Olen pahoillani... Siitä. Siitä että lähdin pois.... En vain ollut pitkään aikaan saanut kuulla mitään tuollaista. Ymmärräthän." sanoi kolli takellellen.

Nyt minä vihdoin käännyin ja katsoin tummanharmaata kollia syvälle silmiin häkeltyneenä. Otin askelen eteenpäin, että kuonomme melkein hipaisivat toisiansa. Mustahaukka jatkoi;

"Minäkin taidan.....tiedäthän, rakastaa sinua." kolli murahti hyväntahtoisesti. Hän kiersi häntänsä häntäni ympärille ja katselimme toisiamme silmiin. Hiljaisuuden rikkoi innostunut kiljaisu:

"Katsokaa, sain näin suuren jäniksen!" kirkui Kirvelitassu. Minä ja Mustahaukka purskahdimme nauruun. Kirvelitassu katoi meitä hetken ihan hämillään, kunnes nosti häntänsä pystyyn valmiina lähtemään. Kun autoimme oppilasta kantamaan saalistaan, minä mietin.

#Tätä on onnellinen elämä.#
Vastaus:14 Kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
08.11.2013 20:06
Kuulin vain kissojen ääniä, kun ne nukkuivat. Soturipesässä oli muuten aivan hiljaista. Näin kun kuun valo heijastui turkkiini. Takiaiskorva nukkui edelleen vaikka nousinkin ylös.
"Menen hiukan ulos" naukaisin äänettömästi, luultavasti ehkä enemmän ajatuksissani ja katsoin valkoista, komeaa kumppaniani. Takiaiskorvaa. Takiaiskorvaa, joka nukkui sikeästi, varmaan sikeämmin kuin Ruotopentu joka nukkui jopa kovan melun yllättäessä!
"Hei hei, lähden" naukaisin vielä kerran ja vilkaisin hiljaista soturipesää. Halusin mennä uimaan, aivan hiukan.

Hiljainen, nukkuva leiri oli jäänyt taakseni. Olin jo hyvässä vauhdissa eikä matkaakaan enään ollut paljoa järvelle. Tassujeni alla kylmä ruoho kutitteli jokaisella askeleellani polkuanturoita, ja nuuhkaisin raikasta yöilmaa. Varjoklaanin soturit saattoivat olla liikkeellä, mutta Se ei minua haitannut. Varjoklaani ei ollut Tuuliklaanin naapuri. Hento tuulenvire tuntui viileältä mutta ei niin vooleältä, kuin oikeasti oli. Paksun turkkini ansiosta kylmä ei,päässyt tunkeutumaan turkkini läpi, ja olin iloisen. Kuu oli upea, näytti olevan suurempi kuin koskaan ennen enkä halunnut lähteä kuun kimmeltävältä valolta pois. Haistoin vain raikkaan ilman joten jatkoin matkaani rannalle asti, hitaasti kävellen.

Katsoin veden pintaa, josta jää oli sulanut jo pois. Vain joissain paikoin rantaa oli jäätä, mutta muuten Se oli sulanut kokonaan pois. Vesi oli kaunista ja kimmelsi kuun hempeässä valossa kauniimpana kuin koskaan, kurkistin että näkyikö minun peilikuvani vedestä. Ojensin hiukan päätäni, pitäen tassuni kuitenkin maan pinnalla tukevasti kynnet maassa kiinni. Huokaisin ilahtuneesti kun näin puolisokean, mustan naaraan tuijottavan minua. Turkilleni tipui vesipisara, joten pörhistin hieman sitä. Pieni hymy nousi kasvoilleni ja huomasin peilikuvani tekevän samoin. #Tietenkin, hölmö# irvistin itselleni iloisen oloisesti ja katsoin veden pintaa vielä hetken. Ihana tunne valtasi minut, ja minun oli pakko päästä uimaan. Kylmä vesi olisi parasta mitä tietäisin, pikkuisen juoksulenkin jälkeen! Ojensin tassuani hiukan mutta varovasti eteen päin, jotta olisin voinut koettaa vettä tassullani oliko Se kylmää vai ei. Yritin vetää pitkät kynteni sisään, mutta en saanut niitä kunnolla siltikään vaikka vasta olin teroittanut ne. #Vai onkohan siitä jo yksi kuu aikaa...?# ajattelin taivaalle katsoen.

Kylmä vesi kasteli turkkini läpikotaisin, kun hyppäsin kylmään veteen. Vettä roiskahti ympäri järveä kun vielä ehdin vain ulvahtaa jotain. Pudistelin päätäni ja tunsin pienen voiman joka yritti vetää minua taakseni päin. Tiesin sen olevan pikkuputouksien jotka olivat silti vaarallisia. Tai mitkä ne olivatkaan. Kauhoin tassuillani eteenpäin ja tunsin kun kelluin helposti vedessä, jossa monet Tuuliklaanilaiset eivät edes selviäisi. Tai Ruotopentu tykkäsi kovasti vedestä, ihme Se oli. Tai ei ihme, sillä pentuni tykkäsi vedestä kuten minäkin. Hymyilin hiukan ja uin eteen,päin sulavaliikkeisesti, ja hiljaa. Ainakin hiljempaa kuin Ruotopentu ensimmäisellä kerrallaan. Minua nauratti Se yhä, sillä pikkuinen pentu oli yrittänyt uida ilman apuani ja räpiköinyt märkänä rannalla, leikkien että uppoaisi. Pian tunsinkin jo tassujeni alla pehmeän rantahiekan joka muuttui epämukavaksi.

"Mikä Se oli?" naukaisin hiljaa kun kuulin jostain karmean, ulvonnan tapaisen rääkäisyn. Tai mikä lie ääni Se olikaan, Se kuulosti pahaenteiseltä. Tai sitten Se oli Varis joka ei osannut rääkkyä kunnolla. Vaikka turkkini olikin märkä, ja takajalkani vedessä vielä, pysähdyin kuuntelemaan kuulisinko saman äänen uudelleen. Korvani olivat pystyssä mutta en kuullut muuta kuin sen, kun hännästäni tipahteli vesi järveen. Pysyin paikoillani siltikin. Kuuhuipun hetki oli mennyt ohi hetki sitten, joten minulla ei ollut kiire takaisin leiriin. Jokin wisälläni käski kuitenkin palata nopeasti leiriin. Ennen kuin olisi liian myöhäistä. Hengitykseni tiheni hiukan jännityksestä. Sitten kuului taas. Se sama ääni, kuin aiemminkin. Tällä kertaa kaksi kertaa. Olin jopa huomaavinani jonkun tumman varjon kauempana, mutta luultavasti kuvittelin vain omiani. Tai sitten jos en... Kuului vielä kerran sama ääni jonka kuulin aiemminkin.
"Kuka siellä on, tule esiin!" sähähdin kovaäänisesti, varoen silti herättämästä kaikkia klaaneja.

Hiirenhiljaista. Ei ääntäkään kuulunut sen jälkeen kun olin sähissyt jotain. Ei edes sitä, kuinka tuuli heilutteli pensaita. Ilma oli vaarallisen tyyni, ja minua hiukan alkoi pelottaa. Kuu oli peittynyt pilvien sekaan hetki sitten, eikä valoa tntunut tulevan melkein mistään. Järvi näytti kuin kuoleman järveltä, ei samalta lumoavalta järveltä jossa olin uinut vasta aiemmin. Haistoin aika tuoreen kissan hajun, joka meni läheltä kohti hevostalleja päin. Lähdin seuraamaan nopeatempoisesti vainua ja annoin johdattaa sen tuntemattoman kissan luokse. #Olisikohan pitänyt ensin mennä ilmoittamaan jollekin soturille?# ajattelin mutta päätin seurata vainua, vaikka Se kylläkin oli tyhmin idea. Kuulin jonkun pienen äänen vain, ja olin heti valppaana. Kissa ei varmasti pysyisi kauan piilossa. Ehkäpä kissa oli Jokiklaanilainen tai kotikisu? Mutta hajuun sekoittui muutakin kuin klaanihaju, jokin vaarallinen tuoksu leijaili ympäriinsä ja huomasin verta edessäni. Minua alkoi pelottaa hiukan, mutta päätin jatkaa siltikin matkaani. Luultavasti joku oli vain metsästänyt jotakin...

Huomasin jossain jotain kiiluvaa, kiinnostuin hiukan. Jos Se olisi vaikkapa Se kissa? Samalla minua kyllä pelotti hiukan. Kurkistin pensaaseen, missä luultavasti kissa olisi voinut olla.
"Höh, ei mitään" murahdin. Tunsin kuitenkin polttavan katseen selässäni. En halunnut kääntää jostain syystä päätäni, ja sisälläni ääni sanoi että olin mennyttä. Vilkaisin taakseni, ja huomasin kynnenjäljet maassa. Kuka kissa alkaisi pelleilemään minun kanssani? Vaikka olinkin puolisokea, olin taitavampi kuin hän luulisi! Aurinko alkoi nousta jo hiukan, ja pian olisi qqmu. Halusin edelleen leikkiä piilosta siltikin kissan kanssa, joka voisi olla tuleva loppuni. Uhraisin mielelläni itse oman henkeni kuin klaanini hengen! Kuulin oksan katkeavan sokealla puolellani, ja käännähdin salamannopeasti. Vaalea kissa tuijotti minua jäätävästi. Minua suurempi kolli... Sydämeni alkoi hakata kovaa kun ajattelin millaiseen vaaraan itseni olin ajanut. Kollin suuret kynnet olivat pidemmät kuin minun, eivätkä nekään menneet kunnolla sisään. Vaalean kissan kulmahampaatkin olivat hirvittävät, todella pitkät. Melkein punaiset, todella tummanoranssit silmät tuijottivat minua murhaavasti. Kissan naamalle tuli ilme, joka oli enemmän uhrin viimeinen näkemä, kaamea irvistys kuin lempeä irvistys jonka Mutakynsi oli näyttänyt minulle viimeksi. Minua alkoi pelottaa, että selviäisinkö minä. Verta oli kollin vaaleissa jaloissa, ja oranssihtavat korvat kääntyilivät tarkkaavaisesti.
"Terve pikku kissimirri, oletkos eksynyt? Nimeni on Hunter ja autan sinua pääsemään vaivoistasi" Hunterin niminen kissa naurahti jäätävästi minulle arvioiden katseellaan minua, ja minun sokeaa silmääni. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitäni. Miten minulle kävisi?

Suuri kolli hyökkäsi kimppuuni yllättäen ja puraisi minun etujalkaani niin kovaa että tunsin kun kipu yllätti minut, valahdin melkein heti veltoksi ja lysähdin maahan. Vain Hunterin yksi puraisu oli niin valtava, mihin muuhun tämä pystyisi?
"Tiesitkös, että minulla on tapa kaivaa kaikkien uhrieni silmät päästä, olipa hän elävä tai kuollut" Hunter naukaisi hyytävästi, aivan kuin vastauksena. #Silmät päästä...?# ajattelin kauhuissani ja yritin nousta ylös. Jalkani, mistä Hunter oli puraissut, ei toiminut. Siihen sattui kovasti jos edes yritin liikuttaa sitä, mutta yritin silti taistella. Raapaisin Hunterin lapaa, mutta kolli ei tuntunut välittävän siitä vaan läimäisi minua todella pitkät kyntensä esillä. Rojahdin maahan, ja kuulin jonkun kissan henkäisyn. En vain ehtinyt ajatella enempää vaan tunsin Hunterin painon päälläni. Olin totisesti Hunterin uhri, ja kolli kaivaisi vielä silmäni päästä! Yritin rimpuilla pakoon, mutta turhaan. Etujalkani ei toiminut enään enkä tuntenut siinä mitään kipua, en tuntenut mitään sillä jalallani! Läimäisin Hunterin pois päältäni vapaalla olevalla tassullani kovaa kynnet esillä, ja kolli hyppäsi päältäni pois eikä tullut enään hetkeen takaisin. Kuulin nopean hengitykseni vaan, mutta sitten kuulin myös Hunterin askeleet. En ollut edelleenkään siis yksin! Kuulin kun Hunterin takaa kuului nau'untaa. Näkökenttääni ilmestyi Piikkihernehäntä, Punarintasiipi, Jääkaiku ja Mustahaukka. Takiaiskorvaa ei näkynyt missään, mutta olin iloinen että edes he neljä olivat paikalla. Näin enään vain Hunterin suuren tassun joka laskeutui nopeasti mutta varovaisesti sokeaa silmää, ja tunsin kuinka pitkä ja kaareva kynsi työntyi silmäni sisälle. Tai en välittänyt, mihin Hunter kyntensä työnsi mutta rääkäisin vertahyytävästi kun tunsin kamalaa kipua silmäni takana. Hengitykseni tiheni, ja Hunter repäisi tassunsa takaisin. Tunsin kuinka silmäni irtosi jotenkin, mutta tunsin vain kamalaa kipua. Terve silmäni suureni ja hengitykseni tiheni entisestään, ja karjaisin korviasärkevästi. Verta valui edellisen silmäni paikalta, ja tunsin vain kauheaa kipua. Yritin vääntyillä pois Hunterin ison tassun alta, mutta sitten paino yhtäkkiä hävisi ja kuulin tömähdyksen. Huomasin terveellä silmälläni Takiaiskorvan ja Vaahteravirran jotka taistelivat urheasti erittäin vaarallista luopiota vastaan. Tai mikä erakko Se katti olikaan... Sinisiioi ilmestyi luokseni, ja naukaisi nopeasti jotain. Piikkihernehäntä alkoi raahata minua jonnekin, mutta silmissäni, tarkoitan silmässäni sumeni. Tuntui kuin olisin menettänyt järkeni, kun minua raahattiin jo monetta kertaa Sinisiipi perässä leiriin. Ajantajuni hävisi, enkä tajunnut enään mistään mitään. Ruumiini oli velttto, ja hengitin vain enään vähän. Niin vähän, että olin jo tosiaan kuoleman vaarassa. Hunter oli kamalampi vaara kuin Vitsaus, sitä mieltä olin.

//Jatkuu//
Vastaus:30kp:eetä!

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
08.11.2013 18:52
Oli kulunut jo monta päivää siitä, kun olin tunnustanut rakkauteni Mustahaukalle. Olin kulkenut monta päivää kuin unessa. Kunnes tänään, minut herätti unestani aamupartio. Aamupartio, johon Mustahaukka haki minut. Hän haki myös Kirvelitassun, joten hän ei varmaankaan halunnut hirveästi keskustella. Mustahaukka kurkisti sisään soturienpesän ovelta kysyi kainosti minua metsästyspartioon. Nousin tuhahtaen ylös ja löntystin laiskasti hänen peräänsä. Odotin, kunnes Kirvelitassukin oli mukana ja lähdimme matkaan. Mustahaukka pysytteli Kirvelitassun lähellä opettaen oppilaalle metsästystaitoja. Kolli kuitenkin vilkuili välillä minua hieman nolostuneena, luulisin. #Mitähän tästäkin partiosta tulee?# mietin turhautuneena.

// Lyhyt ja Pätkä//
Vastaus:5kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rajupentu, Jokiklaani
08.11.2013 13:05
Avasin silmäni auringon valossa.
"Huomenta Rajupentu!" siskoni Lehväpentu kiljui silmieni edessä. Ärähdin tälle. Emomme Karpalokaste tuli paikalle.
"Lehväpentu, älä kiusaa veljeäsi. Hän ei varmasti pidä siitä." emo naukaisi. Nyökkäsin vakaana, kuin pennun kuuluisi. Mutta kun emomme oli antanut siskolleni rangaistuksen, irvistin tälle ja näytin kieltä.
"Emo, Rajupentu irvistelee minulle ja näyttää kieltä!" Lehväpentu kiljaisi. Arvasin sen. Kun emomme katsoi minua, silmiini tuli kyyneleitä.
"Sisko valehtelee. Itse hän uhkasi tehdä minusta sokean kun sinä poistuisit paikalta!" kiljuin. Emo uskoi kaiken. Kurkustani tuli hentoa tyytyväisyyden kehräystä, kun sisko oli joutunut menemään auttamaan oppilaita pesemään klaaninvanhimpia.
"Rajupentu, haluatko tutustua päällikköön?" kuului pieni ääni. Kirsikkapentu oli siinä. Naaras ei hievahtanutkaan. Ajattelin hetken.
"Mennään ennemmin metsään harjoittelemaan taistelua." maukaisin. Naaras nyökkäsi ja seurasi minua leiriin.
"Miten pääsemme Pisaraturkin ja Ilvestulen ohi?" Kirsikkapentu kysyi, ja osoitti molempien omia isiä.
"Seuraa vain minua, niin kukaan ei huomaa meitä." vastasin itsevarmasti. Kirsikkapentu nyökkäsi, ja hiipi perässäni. Hiivimme sotureiden taakse. Olin Kirsikkapentua paljon isompi. Minun oli vaikea olla huomaamaton.
"Tule. Menemme joelle kalastamaan." sihahdin naaraalle, kun pääsimme sotureiden ohi. Naaras nyökkäsi, mutta ei edes avannut kuonoaan.
Saavuimme joelle. Jäisessä ja virtaavassa vedessä ui todella moni kala. Tein kynnellä jäähän ympyrän muotoisen reiän. Painoin siitä tassullani, ja jää upposi kylmään veteen. Tassuni sukelsi kylmään veteen, ja kynsiini osui todella suuri kala. Vedin sen ylös, ja raahasin maalle.
"Olet melko taitava pennuksi." Kirsikkapentu maukaisi. Nyökkäsin vastaukseksi. "Kyllä minä sen nyt tiesin." naukaisin. Hymy nousi Kirsikkapennun kasvoille. Silloin kuulin takaani rapinaa.
"Rajupentu, missä olet?" ääni huusi. Se oli emoni. "Kirsikkapentu, missä olet?" Tuiskutuuli huusi. Huokaisin ärsyyntyneesti. Kirsikkapentu nousi seisomaan.
"Mennään." hän huokaisi. Otin kalaani pyrstöstä irti, ja kannoin sen äänen luokse. "Rajupentu! Mihin sinä katosit? Olin todella huolissani sinusta!" emoni sähähti. Kirsikkapentu käveli emonsa rinnalla joka kantoi saamaani kalaa.
"En ole mikään avuton pikku pentu!" kiljaisin vihaisena. Emoni vain tiukensi otettaan mutta ei vastannut.
"No leiki sitten mykkää. Laske minut edes maahan. Kyllä minun tassuni kestävät kävellä." mau'uin. Emoni laski minut hellästi maahan. Tassuttelin tämän edellä pää ylväästi pystyssä leiriin. Isäni Ilvestuli juoksi luokseni. Kirsikkapennun isä Pisaraturkki juoksi tämän perässä kohti omaa tytärtään.
"Enää ette karkaa." Pisaraturkki murahti. Kirsikkapentu nyökkäsi. Karpalonkaste katsoi minua.
"Isä, milloin minusta tulee soturi?" pentu kysyi ja katsoi isäänsä. "En tiedä." soturi sanoi vastaukseksi. Emoni kantoi minut pedilleni nukkumaan. Nukahdin nopeasti pimeyden uneen...

//Jatkoa!//
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
07.11.2013 22:05
"Herätys, Kastanjahäntä." tuttu ääni soi korvissani. Nostin unisena päätäni ja näin Vaahteravirran, joka oli kumartunut herättämään minua. Katsoin kummastuneena kaunista, liekinväristä naarasta.
"Mikä on hätänä? Paloiko leiri uudelleen?" kysyin haukotellen kumppaniltani. Vaahteravirta pudisti päätään ja vilkaisi nopeasti ympärilleen.
"Ehei, ei mitään sellaista. Ajattelin vain herättää sinut. Vaikka oletkin varapäällikkö, se ei anna sinulle oikeuksia nukkua vahtivuoron aikana." tuo naurahti huvittuneesti ja nuolaisi korvaani. Pomppasin sillä sekunnilla ylös ja aloin tähyillä ympärilleni.
"Kauanko nukuin? Eihän kukaan nähnyt?" kysyin Vaahteravirralta huolissani. Naaras katsoi minua hetken mietteliäänä ja vastasi sitten.
"Vain minä. Enkä usko sinun nukkuneena kovin kauaa." liekinvärinen soturi naukui ja siveli rauhoittavasti hännällään lapaani. Huokaisin ääneen helpotuksesta ja katsahdin taivaalle. Aurinko nousi ja hopeahännän himmeät valot loistivat vielä taivaalla. Vaahteravirta silmäili minua veikeästi ja naurahti, kun loin tähän hämillisen, kysyvän katseen.
"Aiot kai vielä joskus pestä turkkisi? Se on käytännössä musta." Vaahteravirta totesi. Vilkaisin turkkiani huolestuneena ja huokaisin jälleen.
"Totta tosiaan. Palaakohan leiri enää koskaan ennalleen?" lausuin ajatukseni ääneen. Vaahteravirta nosti kummastuneen katseensa nokisesta turkistani.
"Totta kai palaa! Ensi viherlehden aikaan kaikki on jälleen ennallaan. Usko pois. Kaikki kasvaa takaisin vahvenpana." kumppanini maukui kuin emo pennulleen. Kallistin päätäni ja muistelin vanhaa, rakasta leiriä. Se olikin ollut hyvä ja suojaisa. Kuinka voisi olla mahdollista, että kaikki kasvaisi ennalleen? Käänsin katseeni takaisin Vaahteravirtaan ja rikoin hetken kestäneen hiljaisuuden.
"Milloin sinusta on tullut noin viisas?" kysyin kiusoitellen. Vaahteravirta hymähti hiljaa.
"Silloin kun sinusta tuli noin hiirenaivoinen!" kumppanini vastasi. Pyöräytin silmiäni ja läimäisin hännälläni hellästi Vaahteravirran korvia. Sotureiden pesästä asteli tummanharmaa kissa, Mustahaukka. Viitoin soturin luokseni ja aloitin keskustelun.
"Mustahaukka, ota mukaasi pari kolme muuta ja käykää tarkistamassa myrskyklaanin puoleinen raja ja vahvistakaa hajumerkit." käskin. Mustahaukka kumarsi ja haki Kuupilven, sekä Kirvelitassun. Nyökkäsin hyväksyvästi ja käännyin Vaahteravirran puoleen.
"Mitä sinuun tulee, sinullekin on tehtävä." kerroin töytäisten hännälläni kumppanini lapaa.
"Ah, arvon varapäällikkö. Mitä voin tänään tehdä hyväksesi? Johdanko kenties Metsästyspartiota?" Vaahteravirta kysyi. Pudistin päätäni.
"Tänään sinun tehtäväsi on viihdyttää minua." selostin näykäten veikeästi kumppanini korvaa. Vaahteravirta pyöräytti silmiään.
"Mielelläni." tuo mumisi viekkaasti ja käpertyi kylkeeni. Nuolin rauhallisesti Vaahteravirran turkkia katsellen samalla heräilevää klaania.

//Pätkä
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sädetassu, Myrskyklaani
07.11.2013 17:06
Katselin leirissähälvenevää sumua. Huokaisin tylsistyneenä. Silloin kuulin rapinaa takaani.
"Aih, huomenta Lumikkotassu." naukaisin kun huomasin puolikuuron parantajaoppilaan. Tämä nyökkäsi vastaukseksi.
"Samoin sinulle Sädetassu. Onko olosi jo parempi?" oppila kysyi. Huokaisin.
"Jos et tarkoita, missä kunnossa sydämmeni on, niin oloni on mahtava." maukaisin ja nousin seisomaan. Venyttelin hieman jäätyneitä lihaksiani.
"Eikö sinulla ja Saniaisturkilla mene oikein hyvin?" tämä kysyi. Pudistin päätäni. "Olen vain ollut täällä niin kauan että minulla on ikävä häntä! Häntäänikin kutittaa aina kun herään täällä."maukaisin surullisena.
"Lepää, niin saat vastauksia. Et ole tainnut nukkua yöllä kunnolla." Lumikkotassu maukaisi ja tassutteli makuupaikkansa viereen. Pian hän kanoi sieltä hiirtä, ja työnsi sen kuononi eteen.
"Syö. Se auttaa aina." Lumikkotassu naukaisi ja osoitti hiirtä. Nyökkäsin. Oppilas tassutteli pois. Haukkasin palan tuoreesta riistasta. Veren imelä maku tulvi suuhuni. Nielaisin sen tyytyväisenä.
"Huomenta kaunokainen." kuulin äänen naukaisevan edestäni. Nostin katsettani ja näin edessäni Saniaisturkin.
"Sinua minä olen tässä jo kaipaillut." naukaisin iloisena. Saniaisturkki puski minua lapaani ja nuolaisi minua haavan kohdalta.
"Milloin pääset pois täältä?" Saniaisturkki kysyi. Haukkaisin palan hiirestäni. "Tänään" naukaisin iloisesti. Saniaisturkin naamalle levisi tyytyväinen virne.
"Hienoa. Sitten varmasti tulet kanssani metsälle, kahden, vai?" Saniaisturkki naukaisi ja iski silmää. Nousin seisomaan, ja hypähdin kumppanini vierelle. Tassuttelimme leiriin. Siellä näin kaikki suurkiven ympärillä. Hopeatähti puhui.
"Kuten kaikki jo tietävätkin, klaaniimme on ilmestynyt vanki. Häntä pidetään tyhjässä luolassa siihen asti, että tämä kertoo, miksi on täällä." Hopeatähti mourusi. Kissajoukko supisi jotain. Paikalle raahattiin hopeainen kissa. Aivan Hopeatähden näköinen.
"Varmaan joku oppilas." sihahdin Saniaisturkille, mutta kolli ei vastannut mitään.
"Kerrohhan, tunkeilija, kuka olet, ja mistä tulet." Hopeatähti naukaisi. Naaras värisi pelosta.
"O-olen Hopeasydän, ja tulen Tuuliklaanista." naaras sai sanotuksi. Silloin Kultatassu astui esiin-
"Sinähän olet se..." tämä naukaisi, mutta lopetti lauseensa kesken. "Kerro meillekkin Kultatassu, kuka hän on?" Okakynsi kysyi. Katosoin oppilasta jännittyneenä.
"Tuo naaras on se, joka toi sen ketun leiriimme." Kultatassu sanoi ääni väristen. Tulikukan, Myrskyklaanin varapäälikön kurkusta kuului murinaa.
"Jos tuo rontti toi sen pedon leiriimme, eikö hän ansaitsisi kuolla?" naaras kysyi. Hopeasydämmen silmiin syttyi pelko.
"En tuonnut sitä tänne tahallani! Ja minut raahattiin reviirillenne!" Hopeasydän kiljaisi.
"Teljetkää hänet halkeamaan. Okakynsi ja Tulikukka olevat ensimmäisesä vartio vuorossa." Hopeatähti maukaisi, ja hyppäsi alas kiveltä. Tämä kipitti omaan pesäänsä lepäämään.
"Tule Sädetassu, mennään nyt metsälle." Saniaisturkki maukaisi. Katsoin kollia, ja Hopeasydäntä. Nyökkäsin. Ravasimme iloisina ulos leiristä. Mutta minua edelleen painoi, puhuiko Hopeatassu todella totta? Jos puhui, kuka tässä valehteli?

(Jatkoa tulossa! Sori nyt tällainen surkea pätkä!)
Vastaus:15 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kylmätähti, erakko
06.11.2013 23:21
Venyttelin ihanan pitkien nokosieni jälkeen. Olo oli vähän sumea vielä, joten päätin syödä jotain. Kävelin tuoresaalis kasalle ja odotin sen olevan täynnä.
"Kuka on syönyt kaiken?!" huusin raivoissani.
"Öhööö.. Sinä sanoit että siinä oli ruokaa.." Tuli mumisi. Pudistin hetken päätäni raivostuneena.
"Oletko tyhmä? Jos riista loppuu, saalistetaan lisää!" huusin.
"Painu metsästämään siitä! Haluan syödä tänään lintua!" karjaisin Tulen perään kun tämä häipyi. Asetuin makamaan mukavasti maahan ja jäin odottamaan Tulea. Viimein tämä saapuikin, mukanaan kottarainen, mustarastas ja talitiainen.
"Kiitos!" sanoin ja iskin hampaani kiinni kottaraiseen. Söin sitä pitkään.

"Missä muut ovat?" sanoin kuin muita ei tosiaan näkynyt. Ei Tamia, Tuulevirettä tai Onnia.
"En oikeastaan.. Tiedä.." tämä mumisi.
"Aijoo! He lähtivät tuonne vähän kauemmaksi saalistamaan. Silloin kun nukuit." Tuijotin hyvin pitkään sinne. Lopulta sieltä saapui kolme kissaa.
"Vihdoinkin te tulette!" sanoin.
"Anteeksi vähän kesti, mutta Onnin jalka juuttui puunkoloon ja Tuulenvire tahtoi väkisin saalistaa vielä kaksi hiirtä, ja sitten meillä meni kantaa ne saaliit tänne, ja minä kaaduin matkalla.." Tami selitti. Haukoittelin. Yhtäkkiä tuli kauhea sumu.
"Äääh.. Lehtisateen aika.." Tuli marisi. En nähnyt kunnolla eteeni.
"Tuli? Tami? Onni? Tuulenvire?" kysyin, mutta se hävisi sumuun.
"Kylmätähti? Oletko täällä?" kuulin Tulen äänen.
"Tuli!" huusin. En nähnyt mitään muuta kuin kuononi. Yhtäkkiä Tuli loikkasi sumun läpi eteeni.
"Missä muut?"
"Kunpa tietäisin.. Täällä ei näy kuonoa pidemälle.." mumisin. Jäimme istumaan paikoilleen kunnes sumu hälveni.
"Missä te muut olette?" Tuli huusi.
"Olen täällä!" Onni huusi puun takaa.
"Missä Tami ja Tuulenvire?" kysyin.
"En tiedä.. Juoksin puun taakse kun sumu tuli etten eksy.." Onni sanoi. Taasko lisää päänvaivaa? Kaksi kissaa kadonnut-Olisikohan se jo sadastuhannesmiljoonas kerta?!
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
06.11.2013 18:10
// Vaikkka edellisessä tarinassa kuupilvi oli tavallisessa leirissä, nyt olisi tulipalon päätös. Käyhän se?//

Katseeni kiersi mustuneessa leirissä. Suojaiset punoskatokset, pehmeät ja tuoreet sammalpedit. Kaikki palaneet poroksi. Otin ensimäosen askeleeni leiriin ja tuhka pöllysi turkkiini. Sitten vilkaisin klaaniani. He olivat yhdessä kokeneet koko hirvittävän tapahtuman, toisiaan auttaen. Etsin klaanista yhtä kissaa. Ruskeita,, punaisa, ja oransseja turkkeja vilahteli siellä täällä näkökenttääni. #Missä hän on?# aloin jo huolestua. Ei kai hänelle ole sattunut mitään? Sitten näin varapäällikön takaa pujahtavan tummanharmaan turkin. #Mustahaukka! Siinähän sinä olet!# teki mieleni kiljua. Hivuttauduin lähemmäs näkemääni kollia, ja lopulta tepastelin hänen vierelleen. Kehoani kihelmöi, kun minun vaalea turkkini ja Mustahaukan tumma turkki hipaisivat toisiaan. Mustahaukka kääntyi katsomaan minua ihanilla, keltaisilla silmillään. Hän kohotti päätään kysyvästi.

"Lähtisitkö metsästämään?" kysyin kainosti.

Mustahaukka katseli taivaalle, ja mutisi jotain. "Voinhan minä tulla. Otan Kaislatassun mukaan."kolli sanoi. Hän oli jo ottamassa ensimmäistä askelta hakeakseen oppilaansa, kunnes minä keskeytin.

"Ei, kun ajattelin vain että me kaksi. Sinä ja minä." Mustahaukka kääntyi takaisin minun puoleeni yllättyneenä, ja taisin ehkä nähdä hieman punastusta. Hän nyökkäsi vaiti, jä lähti edelleni ilmoittamaan asiasta Kastanjahännälle.

"Hyvä, tarvitsemmekin tällä hetkellä riistaa." sanoi varapäällikkkö nopeasti, sillä hänellä oli paljon tehtävää leirin korjausvuorojen jakamisessa. Ravasin Mustahaukan vierelle ja lähdimme auringonlaskiessa metsästämään.

Menimme ensin kaksijalkojen rajan lähelle metsästämään. Pusikossa rapisi saaliseläin. Vaihdoin painoa lavalta toiselle kunnes hyppäsin. Tein pitkän kaaren loikatessani. Sain hiiren kynsiini. se tipahti maahan, jolloin tein kuoloniskun sen kurkkuun. Sain vielä kaksi hiirtä lisää, ja Mustahaukka sai jäniksen ja kaksi hiirtä. Hautasimme saaliit ja lähdimme kulkemaan Myrskyklaanin rajaa kohti. Pysähdyimme lempipuroni luokse. Se kimmelsi kauniisti ja siihen heijastui vielä niin himmeä hopeahäntä. Mustahaukkakin katseli puroa miettiväisenä. Minun mieleeni palasivat muistot, kun kolli pelasti minut purosta. Laskeuduin vatsalleni viileälle kalliolle. Tunsin, kuinka vierelläni tummanharmaa turkki laskeutui myöskin kalliolle. Olimme siinä hiljaa ja kuuntelimme tuulen huminaa, lehtien rapinaa, kunnes rikoin hiljaisuuden.

"Mustahaukka...." sanoin, mutta en odottanutkaan vastausta. "Minä.. minä taidan rakastaa sinua..."

Kolli hypähti ylös ja tuijotti minuun, kimaltelevilla silmillään. Hän käänteli päätään hetken kummastuneena siitä, olinko tosissani. Sitten hän käännähti ja ravasi leirin suuntaan. Katsoin hänen peräänsä ja nousin ylös. "Mitä tein väärin?" kuiskasin ilmaan.

Löntystin leiriin raskain mielin. Mustahaukkaa ei näkynyt missään. Sitten muistin saaliit jotka jätimme leirin ulkopuolelle. Olin jo lähtemässä takaisin kun kuulin äänen;

"Minne sinä menet?" maukui Kastanjahänän ääni.

"Haen riistan, jonka unohdin hakea takaisin." vastasin.

"Mustahaukka haki sen jo. Voit syödä ja mennä nukkumaan." varapäällikkö sanoi ja tepasteli toimiensa pariin.

#Mokomakin kunnollinen soturi.# ajattelin. Olin katkera. Hän ei ollut sanonut mitään vaan lähtenyt täyttä päätä takaisin leiriin, tai oikeastaan hakemaan sen riistan. Kielletäänkö soturilaissa puhumasta. #Tai, no mitäpä tässä häntä syyttää.# mietin. Olin itse varmaankin ollut liian tunkeileva. Huokaisin, ja tassutin hakemaan ruokaa tuoresaaliskasasta. Otin ison, pullean jäniksen, helpottamaan oloani. Hotkin sen, mutta oloni vain huononi. Painuin parantajanpesälle etsimään Sinisiipeä, rakasta siskoani.

"Sinisiipi!" kaikui huutoni pesässä. En nähnyt naarasta, mutta hänen sijaan eteeni kipitti Kamomillatassu.

"Niin? Sinisiipi on metsässä. Varmaankin keräämässä yrttejä."

"Mikä auttaa sydänsuruihin?" kysyin epätoivoisena.

Parantajaoppilas naurahti. "Ei mikään, pelkästään lepo."

Huokaisin ja sanoin terveiset Sinisiivelle. Kipitin omalle makuupaikallei ja nukahdin samantien.
Vastaus:Ähh minunkin pitäisi kirjottaa mustiksellani, mutta olen niin laiska että en jaksa D: mutta annan sinulla 23 kp:eetä ^^ Ja sitten Mustahaukka toki rakastaa myös Kuupilveä ;)

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
06.11.2013 17:12
Tunturituuli palasi hiljempaa tahtia leiriin. Kollin suussa roikkui orava, joten hän ei palannut tyhjin tassuin. Roihukynnen neuvot askarruttivat hänen mieltään. Uusikuuna kuulammellako? Jos joku mestari olisi viemässä oppilastaan Kuulammelle, Tunturituuli voisi yrittää lyöttäytyä mukaan. Kolli sukelsi leiriin ja laski saaliinsa tuoresaaliskasaan.
"Huomenta Tunturituuli!" Tammiturkki toivotti sotureiden pesältä.
"Hyvää huomenta Tammiturkki, minulla olisi eräs kysymys", Tunturituuli maukui ja nyökkäsi.
"Anna tulla, minun pitää mennä kertomaan Nokitassulle eräs uutinen. Aion viedä hänet Kuulammelle huomenaamuna", Tammiturkki maukui.
"Asiani koskee juuri sitä. Pääsenkö mukaan varmistukseksi. Kohtasimme muutamia vaaranpaikkoja, joten voin neuvoa ne teille", Tunturituuli vastasi kiertäen hieman totuutta. Tammiturkki nyökkäsi.
"Ilman muuta. Lähdenkin tästä kertomaan Nokitassulle.
"Lähdemmekö uuttakuuta edeltävänä aamuna?" Tunturituuli kysäisi.
"Kyllä, huomenna on uusi kuu", Tammiturkki huikkasi. Tunturituuli seurasi soturin askelia oppilaiden pesälle ja pujahti sitten sotureiden pesään. Hän oli uupunut. Kolli tuskin oli levännyt Kuulammelle vaelletun retken jälkeen, ja huomenna se pitäisi tehdä uudelleen. Aamuaurinko alkoi paistaa sisään. Samassa Tuntuirtuuli nousi pystyyn ja kohotti korvansa aivan suoriksi.
"Hiirenaivo! Ehtisimme sinne jo tänään!" Hän sihahti itselleen. Kolli luikahti aukiolle. Hän oli törmätä takaisinpalaavaan tammiturkkiin.
"Mitä nyt?" Soturi kysyi.
"Ajattelin, että voisimme matkata Kuulammelle jo tänään. Parempi hoitaa asia kerralla pois alta", Tunturituuli maukui. Tammiturkki näytti pohtivaiselta.
"Kaipa sekin käy. Kenties olet sopinut huomenna tapaamisen Usvatassun kanssa!" Hän kehräsi hilpeästi lopulta. Tunturituuli siristi silmiään ärtyneenä.
"Mene jo edeltä metsään", Tammiturkki maukui ja loikki takaisin oppilaiden pesälle. Tunturituuli pakotti kipeät lihaksensa liikkeelle ja ryömi ulos leiristä. Jatkuva ramppaaminn siellä täällä kulutti jopa hänen voimiaan. Hetkisen kuluttua Nokitassulle ilmestyi silmät loistaen hänen vierelleen ja Tammiturkki aivan perässään.
"Pistetään vauhtia", Tunturituuli hoputti.
"Minulla on pieni kilpailumuotoinen ehdotus", Tammiturkki kehräsi vilkaisten Nokitassuun.
"No?" Tunturituuli murahti.
"Jos olet niin nopea ja kestävä kuin väitetään, pystytkö ehtivän Kuulammelle tänäiltana. Aiomme yöpyä jossainpäin metsää sillä haluan Nokitassun oppivan jotain muutakin. Saavumme Kuulammelle noin auringonhuipun aikaan huomenna. Jos ehdit käydä Kuulammella ja tulla meitä vastaan ennen sitä, menen Kaksijalkojen pesän suulle", Tammiturkki jatkoi hilpeästi. Tunturituuli naurahti.
"Selvä. Metsästetään ja aloitetaa tämä "kilpailu" sitten"m hän myöntyi. Tammiturkki nyökkäsi ja hävisi aluskasvillisuuteen.

Tunturituuli nuoli viimeiset hiirenrippeet viiksistään. Aurinko oli melkein jo kokonaan taivaanrannan yläpuolella.
"Saat vähän aikaa etumatkaa. Voit lähteä", Tammiturkki ilmoitti. Tunturituuli syöksyi metsikköön ja loikkasi heti näköetäisyyden päässä lähimpään puuhun. Hän kuuli Tammiturkin ja Nokitassun äänet takanaan. Kolli jännitti lihaksensa ja loikkasi seuraavaan puuhun ja niin edelleen, kunnes saapui Myrskyklaanin reviirille ja seurasi järven rantaa. Hiljalleen hän ei enää kuullut Kahksikkoa takanaan ja laskeutui maahan. Kolli hiipi nopeasti kasvien kätköissä mutta hiljensi tahtiaan. Aurinkohuipun hetki lähestyi, ja hänen pitäisi olla Kuulammella auringonlaskun aikaan. Tuntuirtuulen voimat alkoivat olla kuitenkin vähissä.
"Saisipa kissan Turkkia nyljettäväksi!" Hän tuhahti ja kiristi tahtiaan. Avoimet nummet avautuivat pian hänen edessään tuulisia ja kylminä. Kolli asteli pois puiden suojasta ja joutui ponnistelemaan vastatuuleen. Aurinko alkoi jo uhkaavasti vajota taivaalla. Tunturituuli pörhisti turkkiaan ja asteli tuimana eteenpäin. Hän näytti entistä suuremmalta pitkä turkki pörrössä. Oli jo pimeää, kun hän saapui Kuulammelle.
Vastaus:20 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinisiipi, Tuuliklaani
06.11.2013 15:32
Nousin ylös tilapäiseltä sammalpediltä ja huoksin raskaasti. Pyörittelin toista etutassuani nokisessa maassa. Suljin silmäni hetkeksi ja uppouduin muistelemaan parin viimeisen päivän tapahtumia. Näin sieluni silmin Vatukkavarjon, erään soturin hätääntyneen katseen ja omat, järkyttyneet silmäni jotka paistoivat naaraan omista silmistä. Sitten näin edessäni liekit, jotka nuolivat leiriä ja lähestyivät pikku hiljaa kohti sekaista klaania. Kuulin pienten pentujen vikinää ja klaaninvanhimpien ja oppilaiden kauhistuneita kiljahduksia. Rahisten vedin syvään henkeä ja katsoin ympärilleni. Vain vähän tulipalon jälkeen klaani oli palannut takaisin kärventyneeseen leiriinsä. Tuttu tuoksu tulvahti kuonooni ja näin uuden oppilaani Kamomillatassun hyppelevän luokseni. Nyökkäsin hymyillen oppilaalleni ja naukaisin tervehdykseni.
"Onko jotain erityistä tehtävää?" Kamomillatassu kysyi silmät kimmeltäen. Pudistin päätäni.
"Sinulla on parina seuraavana päivänä tiedossa ainoastaan klaanin auttamista." Totesin ja katsoin oppilaani vaihtelevia ilmeitä.
"Ai." Naaras naukui lannistuneena ja katsoi minua anoen.
"Eikö mitään, varmasti?" Kamomillatassu kysyi vielä, mutta kun pudistin päätäni, oppilaan häntä laski ja tuo murahti jotain epämääräistä masentuneena.
"No, menehän siitä." Kehotin naarasta huiskaisten hännälläni hänen korviaan. Kamomillatassu nyökkäsi pienesti ja kipitti pois pesästä. Huokaisin huvittuneena, mutta väsyneenä. Oppilaat. Päätin mielessäni tarvitsevani raitista ilmaa ja tassuttelin ulos parantajan pesästä. Klaani oli työn touhussa, eikä kukaan näyttänyt tarvitsevan apuani, joten lähdin metsälle.

Kuljin päätäni pudistellen mustilla nummilla ja istahdin paikoilleni. Kuinka kauan menisi, että kaikki palaisi ennalleen? Vilkaisin taivaalle. Aurinko nousi ja loi ensimmäisiä säteitään vaaleansiniselle taivaalle. Muutama pilvi purjehti kilpaa parien laulavien lintujen kanssa, jotka liitelivät ilman halki.
"Voisinpa olla lintu. Voisin vain lentää pakoon - kauas kaikista ongelmista ja velvollisuuksista." Mau'uin haaveillen ja vedin kosteaa ilmaa keuhkoihini. Kuljin tassujeni viemänä eteenpäin, tietämättä lainkaan minne olin menossa. Yht'äkkiä tuntui aivan kuin lentäisin tuulen viemänä. Jonkin ajan kuluttua avasin silmäni ja huomasin seisovani punertavan kaksijalan pesän edessä. Huvin vuoksi kiipesin pesää ympäröivälle aidalle katsomaan pesää lähenpää. Pesän seinässä oli ikkuna. Ikkuna, joka oli auki. Siritin silmiäni nähdäkseni paremmin ja näin palan kultaista turkkia. Turkin palan vieressä oli samanvärinen möykky ja sen vieressä hörähteli kaksijalka. Luimistin korviani. Oliko kaksijalalla jotain tekemistä tuon karvakasan kanssa? Loikkasin ikkunalaudalle ja käperryin kokoon katsomaan tapausta lähenpää. Kultainen turkki näytti jotenkin tutulta.. Aivan kuin olisin nähnyt sen joskus aieminkin. Sitten, kuin salamaniskusta tunnistin kissan. Kultatassuksi. Lamaannuin täysin unohtaen vaaran ja katsoin sähisten kaksijalkaa. Karvani olivat nousseet pystyyn säälistä kissaa kohtaa ja vihasta kaksijalkaan. Vaistomaisesti, kun kaksijalka lähti pesästä hiiviin Kultatassun luo. Kolli hengitti tuskin ollenkaan ja tämän silmät olivat kiiinni. Mittailin hetken kauhuissani kollia katseellani. Kultatassu veteli viimeisiä hengenvetojaan sitkeästi. Silti vastasyntynyt pentukin olisi voinnut tajuta oppilaan olevan mennyttä. Ravistin päättäväisesti päätäni ja tartuin Kultatassun niskanahkaan. Olin parantaja ja tehtäväni oli auttaa, vaikka kaikki toivo olisi jo mennyttä. Raahasin tuuliklaanin soturioppilaan pois pesästä ja laskin hänet henkeäni haukkoen tiheän pensaan suojaan. Lähellä kasvoi tuskin yhtään kasvia, jolla olisin voinut parantaa kuolevan kissan. Sellaista tuskin oli olemassakaan. Kuonooni tulvahti uusi tuoksu, jokin, jota en ollut koskaan haistanut. Klaanikissat tuskin tiesivät sitä edes. Jokin sisälläni kuitenkin käski minua poimimaan sen ja syöttämään Kultatassulle. Paniikki huokui ylitseni, kun nyhdin kasvia hampaillani. Yrtti oli sitkeää, ja vaati puhtia repiä se pois maan alta. Voitonriemuisena kuitenkin nostin hampaissani kasvin ja kiirehdin Kultatassun luo. Käytännössä tungin yrtin oppilaan suuhun ja istuin tämän eteen odottamaan hiljaa. Aika kului ja kului. Meni hetki ja toinenkin. Kultatassun ruumis tuskin liikkui lainkaan, tosin enemmän kuin ennen yrtin syöttämistä. Katselin odottavasti kollin heikkoa ja vahvaa ruumista. Muistelin Kultatassun meripihkan värisiä silmiä, jotka olivat aina loistaneet innosta. Nyt nuo silmät olivat kiinni. Uskomatonta että vasta nyt huomasin, että kolli oli harvinaisen komea. Tuon järkkämätön uskollisuus olisi hyvä vahvistus tuuliklaanille. Miksi, oi tähtiklaani miksi.. Miksi annoit tapahtua niin? Pienoinen kyynel vierähtin Kultatassn poskelle ja käperryin lohtua hakien kollin kylkeen. Hitaasti aloin nuolla oppilaan sotkuista turkkia. Yritin estää kyynelvirtaa valumasta poskelle, mutta turhaan.
>> Voi tähtiklaani.. Miksi annat tämän tapahtua? >> kysyin ajatuksissani vilkaisten taivaalle.

//Kauanpa lomani kesti. xD No joo.. Lomailen edelleen, kirjoitin nyt vain tällasen tarinan. Ja Kullalle sellaiset terveiset, että Kultatassuhan ei kuole. Sini vaikka lentää tähtiklaaniin hakemaan sen takaisin maan päälle. Piste.
Vastaus:20 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ranta
06.11.2013 14:58
Toi oli siis sovittu Emun kanssa, eikä Tuulenkahina kuole
Vastaus:Okei. :)
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunter, luopio
06.11.2013 14:57
Kaksijalkojen hevospaikan varjoisalle reunalla vilahti kuun kalmankirkkaassa hohteessä punaisen ja valkean kirjava hahmo. Hunter nuuhki uutta ympäristöä varuillaan. Verta tippui puoliksi näkyvistä kulmahampaista.
"Se kulkukissa oli liian heikko", kolli mumisi ja ravisteli veristä käpäläänsä ja veti kyntensä ainakin suurimmaksi osaksi sisään, niin pitkälle kun ne menivät. Hunter tassutteli järven rantaan ja sukelsi taas metsään. Hänen varjonsa näytti kammottavalta, kun kulmahampaat erottuivat siitä. Yhtäkkiä kolli pysähtyi. Hän haistoi oravan tuoreen tuoksun. Vaikka hän oli jonkinlaisen klaanin reviirillä, ei se estäisi häntä saalistamasta. Kolli painautui maata vasten ja hiipi eteenpäin. Hän loikkasi oravan kimppuun ja tappoi sen yhdellä iskulla.
"No niin, en oikein pidä pikku veitikasta silmät päässä, korjataanko asia", Hunter murisi ja ojensi yhden kammottavan pitkän kyntensä ja työnsi sen suoraan elikon silmään ja kaivoi sen ulos. Hän heitti silmän näkyvän kiven päälle, ja seuraavaksi toinen.
"Parempi", Hunter murisi ja ahmi saaliinsa. Sitten hän jatkoi matkaansa ja tunsi pian ylittäneensä rajan ja saapuneessa toisen klaanin reviirille.
"Ja hiirenpapanat! Nyt riitti!" Hän ärisi ja pulahti veteen. Kolli ei erityisemmin pitänyt vedestä, mutta ui vahvoin vedoin pienen matkan. Taas uusi reviiri. Tällä kertaa ilmassa leijui tuore kissan tuoksu. Ravistin turkkiin kuivaksi ja hiivin eteenpäin. Kissa oli tulossa tännepäin pientä polkua pitkin. Kuu alkoi laskea. Hunter seisahtui kiven varjoon, ja polku kulki sen ohi. Kolli höristi punertavia korviaan kuullakseen hiljaisten tassujen äänet maaperää vasten. Se oli klaanikissa. Kolli. Hunter nosti huultaan. Hänen valtavat kulmahampaaansa näkyivät kokonaan. Sitten vieras kissa tassutteli näkyviin kiven toiselta puolelta. Aluksi hän ei näyttänyt huomaavan Hunteria, sitten kissan pää kääntyi äkisti, ja siinä roikkunut hiiri putosi maahan. Hunterin kammottavan pitkät kynnet välähtivät esiin, ja hän paljasti hirvittävän virkistyksen. Vieraan kissan silmät laajenivat kauhusta, mutta hänkin irvisti.
"Mikä ihme sinä olet?" Hän sihisi. Hunter murisi ja huitaisi valtavalla käpälällään pitkät kynnet ojossa. Soturi kyyristyi sähisten.
"No, ollaanpa sitä kohteliaita. Olen Tuulenkahina", hän sylkäisi. Hunter karjaisi ja syöksyi suoraan Tuulenkahinan selkään ja kynsi sitä väkevillä takajaloillaan. Tuulenkahina kierähti vatsalleen, ja ilma puristautui kollin keuhkoista.
"En ole avuton!" Tuulenkahina murisi. Hunter potkaisi kollin päältään iski kyntensä tämän kylkeen. Hän tunsi niiden kalahtavan luihin asti. Tuulenkahina rääkäisi ja huitaisi pitkän haavan Hunterin jalkaan. Kollin verta putoili pisaroina Luopion turkille. Hunter latasi kaiken voimansa ja kalasti käpälänsä Tuulenkahinan pään sivulle. Kolli yritti väistää, muttei ollut kyllin nopea. Hunter repäisi hänet paikoiltaan päin kiveä, ja Tuulenkahina hoippuroi miltein tajuttomana taaksepäin ja yritti huitoa Hunteria.
"Tiedätkö mitä? Minulla on sellainen tapa kaivaa uhrini silmät päästä, oli hän sitten elävä tai kuollut. Ja vain tapettavat kissat saavat kuulla ääneni!" Hunter murisi hirveällä äänellä. Tuulenkahina äänähti ja yritti rimpuilla heikosti.
"Pelottaako pikku kisumirriä?" Hunter sylkäisi ja ojensi etukäpäläänsä kynnen ja upotti sen Tuulenkahinan toisen silmän taakse. Kolli kiljaisi vertahyytävästi. Hunter repäisi, ja silmä putosi maahan, ja Tuulenkahinan päähän jäi vain verestä täyttyvä aukko. Kolo vaikersi korviavihlovasti. Hunter oli juuri iskemässä kynsiään toiseen silmään, kun kauempaa kajahti ulvaisu, ja neljä kissaa ilmestyi kiven takaa. He pysähtyivät tyrmistyneinä tuijottamaan ensin Hunteria, joka ei näyttänyt olevan kissa ollenkaan, ja sitten Tuulenkahinaa. Hunter virnisti miltei varmana ettei kolli selviäisi, ja liukui varjoihin.
Vastaus:20 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiepputassu, Myrskyklaani
06.11.2013 14:15
Kiepputassu nakkasi hiiren tuoresaaliskasaan ja venytti lihaksiaan yhdellä aaltomaisella liikkeellä.
"Ensimmäinen koulutustuokiosi sujui hyvin, Kiepputassu." Nokiturkki kehui. "Tuosta on hyvä jatkaa huomenna."
"Niin." Kiepputassu naukaisi. Kolli suki muutaman kerran luunvalkeaa rintaansa.
"Voit syödä nyt tuon saalistamasi hiiren." Nokiturkki sanoi. Kiepputassu hymyili, kiitti ja nosti hiiren takaisin itselleen. Kolli tassutteli leirin laitamille syömään saalistaan. Pian leiriin palasi metsästä tuttu hahmo mestarinsa kanssa. Kiepputassu katsoi kateellisena, kuinka Jänistassu kuljetti kahta kottaraista ja hiirtä mukanaan. Kiepputassu ei halunnut tulla huomatuksi ja popsi hiiren loppuun, nousi ja luikahti nopeasti oppilaspesään. Sitten vasta kolli tajusi, ettei välttyisi Jänistassulta millään. Tottakai Jänistassu tulisi myös oppilaspesään ja, jos ei vielä tulisi, nukkuisi siellä ainakin yhtä aikaa Kiepputassun kanssa. Kiepputassu huokaisi ja laski päänsä tassuilleen. Jänistassu oli nyt vain välttämätön paha. Samalla tavoin kuin kylmä lehtikadon aika, välttämätön paha.
"Miksi huokaat?" Kimalaistassu kysyi ja haukotteli leveästi.
"Kohta näet." Kiepputassu murahti ja sulki silmänsä. Ja pian Jänistassu saapui, ylimielinen ilme naamalla.
"Kas, kas." Jänistässu murahti nähdessään vejekset ainoina muina oppilaina pesässä. "Onko perhekriisiä vai mikä tekee noin vakavaksi? Onko emoa ikävä?" Jänistassu nälvi.
"Kuono kiinni." Kiepputassu äyskähti ja katui sitä heti.
"Mitä sanoit?" Jänistassu murisi. Kiepputassun lävistivat kylmänväreet.
"Sanoin, että.. että.. no, kuono kiinni." Kiepputassu änkytti.
"Ja minuahan ei määräillä." Jänistassu kuiskasi, painoi tassunsa Kiepputassun selälle ja ujutti kyntensä ulos. Jänistassu raapaisi syvät jäljet Kiepputassun selkään terävillä kynsillään.
"Auts!" Kiepputassu sähähti. Kimalaistassu nukkui, eikä ollut nähnyt mitään.
"Kannattaa olla varoivainen, itikka. Minä nitistän sinut missä vain." Jänistassu kähähti.
"Sehän nähdään!" Kiepputassu uhosi ja katui taas suurta suutaan.
"Niin nähdään." Jänistassu kuiskasi, virnisti ja tönäisi Kiepputassun lapaa. Kiepputassu sähähti ja katsoi inhoten Jänistassua. Jänistassu virnuili autuaan onnellisen näköisenä ja Kiepputassu nousi pystyyn.
"Tapellaan auringon laskettua hylätyllä ukkospolulla." Kiepputassu ehdotti. Kimalaistassu nukkui edelleen.
"Mielelläni." Jänistassu mourusi. Oppilaat tuijottivat murhaavasti toisiaan.

Aurinko alkoi laskea ja Kiepputassun mahaa väänsi. Kyllmänväreet viilsivät kehoa ja mieltä. Kiepputassu ei pystynyt kuvitella, miten oli uskaltanut haastaa Jänistassun tappelemaan. Jänistassu oli isompi, ilkeämpi, vanhempi, vahvempi, teräväkyntisemi ja kokeneempi. Kiepputassun kynnet olivat pelvät neulaset verrattuna Jänistassun kynsiin.
"Näytät kovin huolestuneelta?" Lumikkotassu naukaisi. "Onko kaikki kunnossa?" Kiepputassu katsoi valkeaa parantajanoppilasta.
"K- kaikki on täysin kunnossa." Kiepputassu pingahti.
"Oleko kipeä. Tuolla on yrttejä, jos tarvitsen ja-" Lumikkotassu aloitti.
"Ei. Ei kiitos." Kiepputassu sanoi kireästi. "Minun on nyt mentävä."
Kiepputassu tunsi Lumikkotassun tuijotuksen, kun katosi metsään. Kolli juoksi pitkää kiertotietä kohti hylättyä ukkospulkua. Aurinko oli laskenut. Kiepputassun sydän pamppaili. Jos kolli lähtisi nyt pois, Jänistassy nitistäisi tämän yllättäen jossain muualla. Mielummin Kiepputassu taisteli varutuneena. Jänistassu näytti tyyneltä ja rauhalliselta, kun Kiepputassu saapui. Vain kollin kynnet olivat uhkaavasti ulkona.
"Oletko valmis päätymään Tähtiklaaniin?" Jänistassu kysyi ja valmistautui hyökkäykseen.
"Ehkä joskus, mutta sinä et sinne pääsekkään. Sinä kuulut pimeydenmetsään, jos jonnekkin." Kiepputassu sihisi. Jänistassun levollinen ilme suli. Kiepputassukin valmistautui hyökkäämään. Mutta kaiken tuon keskeytti kummallinen mylväisy. Pyöreä kaksijalkauros katseli kissoja muutaman ketunmitan päästä. Kiepputassu jähmettyi kauhusta.
"Kaksijalkoja!" Jänistassu mouraisi, mutta kuulosti iloiselta.
"Älä mene sinne! Ne ovat vaarallisia!" Kiepputassu rääkäisi, kun Jänistassu kipitti kehräten kaksijalkojen luo.
"Senkin hullu!"
"Älä nyt, nössö! Nämä ovat kilttejä ja antavat herkkuja!" Jänistassu maukui ja kierähti selälleen. Kiepputassu perääntyi, katsellessaan, kuk kaksijälkä rapsutti Jänistassun vatsaa. Pian kauempaa juoksi naaraskaksijalka.
"Ne haluavat sinut tänne!" Jänistassu maukui rohkaisevasti.
"Vain kuolleen ruumiini yli!" Kiepputassu karjaisi. Kolli kuuli takaansa hyvin pahaenteistä rapinaa. Kiepputassu katsoi ylös. Suuri kaksijalan käpälä tarttui oppilaan niskanahkaan. Kiepputassu sähisi, kiemurteli, mourusi, raapi ja yritti purra. Kaksijalka nosti Kiepputassun pieneen laatikkoon ja sulki sen. Laatikon kannessa oli reikiä, joista Kiepputassu näki, kuinka jänistassu laitettiin samanlaiseen punaiseen laatikkoon. Kiepputassu sähisi ja raapi laatikkoa, kun se keinahteli kaksijalan askelten tahdissa.
"Sinä sanoit ettei mitään hätää!" Kiepputassu karjui, kun Jänistassun sisältävää laatikkoa kantava kaksijalka oli lähellä.
"En voinut tietää!!" Jänistassu mourusi. "Meidän pitää hankkiutua pois täältä!"
Kiepputassu henkäisi hätääntyneenä, kun näki hirviön, johon kaksijalat heitä raahasivat.
"Ne vievät meidän pois metsästä hirviöllä! Meidän täytyy keksiä jotain!" kolli maukui ahdistuneena. Jänistassu ei sanonut mitään. Kaksijalat nakkasivat laatikot vastakkain hirviön sisään ja nousivat itsekkin sen kyytiin. Hirviö alkoi likkuua ja juosta pitkin möykkyistä ukkospolkua. Kiepputassu värähti ja katseli hädissään ympärilleen.
"Mitä me nyt teemme?!"
Vastaus:20 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
06.11.2013 07:40
Tunturituuli istuskeli yksinään sotureiden pesän edessä yhtenä valtavana varjona. Aamu alkaisi pian sarastaa. Tunturituulen teki mieli livahtaa leiristä riipi,ään muutaman karvatukon Tiirajuovan Turkista mutta pakottautui pysymään aloillaan. Samassa metsästä kuului pöllön kiljaisu. Ääni sai Tunturituulen korvat värähtämään.
"Poikani...."
Tunturituuli jäykistyi, kun tuuli kuiski oksissa. Se tuntui kantavan Hieklaturkin ääntä.
"Uudenkuun aikaan Kuulammella...."
Tunturituuli vilkuili ympärilleen. Nyt ääni tuntui kuuluvan itselleen Roihulynnelle. Tunturituuli nousi tassuilleen. Uusi kuu olisi parin kolmen päivän päästä. Kolli ravisteli päätään. Hän tassutteli oppilaiden pesälle ja kurkisti sisään nähdäkseen oliko Usvatassu jo hereillä. Naaraan silmät kimalsivat hämärässä. Hänkään ei nukkunut. Tunturituuli peruutti pois ja suoristautui. Hänen valtava hahmonsa heitti maahan suuren, tumman varjon. Sitten Usvatassu työntyi ulos. Kylmä luun loiste kimalsi hänen turkillaan.
"Tunturituuli!" Hän hihkaisi ääni epävarmuudesta ja kylmyydestä täristen, kuin ei olisi varma oliko Tunturituuli todella pyytänyt häntä mukaan. Tunturituuli heilautti häntäänsä.
"Lähdetään", hän maukui ja tassutteli ulos kylmään metsään. Kuura kimalsi kivillä. Usvatassu henkäisi.
"Onpa täällä kaunista", hän kuiskasi. Tunturituuli jatkoi matkaa äänettömin askelin. Hän luuli kuulevansa koko ajan heidän hiljaisten askeleidensa lisäksi jotain muutakin.

Kaksikko saapui jonkin ajan kuluttua järvelle. Jääpeite sai sen pinnan. Kimaltamaan, ja auringon ensisäteet heijastuivat sen pinnasta. Tunturituuli istahti alas kurasta kimaltelevaan ruohikkoon ja Usvatassu istui hänen vierelleen. Yhä Valtava kolli sattui kuulla hiljaiset askeleet, jotka tuntuivat hänen mielestään tahallisen äänekkäiltä. Usvatassu katseli lumouksen vallassa järveä.
"Tunturituuli, minä ihan oikeasti pidän sinusta", oppilas kehräsi hiljaa. Tunturituuli pakottautui nuolaisemaan oppilaan päälakea.
"Meitä aletaan pian kaivata leirissä", hän maukui hiljaa. Usvatassu kääntyi huokaisten.
"Olet oikeassa. Mennään", hän naukaisi.
"Jään vielä hetkeksi. Haluan hieman omaa aikaa", Tunturituuli ilmoitti. Usvatassu naukaisi hilpeästi ja jolkutti pois. Tunturituuli kääntyi takaisin järveen päin. Yhtäkkiä sen pinnalla hän näki mustan leveälapaisen hahmon, joka asteli häntä kohti. Miten se oli mahdollista? Jää ei kantanut viel kissaa. Sitten hän jähmettyi. Hän tunnisti omat piirteensä. Še oli Roihukynsi.
"Tervehdys, poikani!" Kolli maukui. Tuntuirtuuli nyökkäsi.
"Tähtiklaaniin sinut luokseni lähetti", hän murisi.
"En minä Tähtiklaanosta tullut. On olemassa muistankin taivaita joita se ei tunne, ja muita alueita, jotka se on unohtanut", Roihukynsi vastasi. Tunturituuli murahti.
"Vai niin."
"Älä seuraa minua pois klaaniasi luota. Esitä uskollista ja soturilaille omistautunutta. Vastaa Usvatassun kiintymykseen. Niillä asioilla pääset klaanissa niin korkealle kun haluat. Päälliköksi", Roihukynsi jatkoi.
"Mitä teen Tiirajuovan kanssa?" Tunturituuli mutisi.
"Esitä hyvää veljeä", Roihukynsi naurahti. Tunturituuli murisi.
"Lähde nyt, poikani. Tiirajuova saatta vielä kuolla käpäliesi kautta", Roihukynsi jatkoi ja hävisi. Tunturituuli tuijotti järveä mitäännäkemättömin silmin. Jos Roihukynsi oli kerta antanut neuvoja, kai niitä piti noudattaa.
Vastaus:20 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
05.11.2013 19:47
Katsoin järveä, ja heikkoa jäätä joka kimalteli kauniisti veden pinnalla. Kylmä maa oli tassujeni alla. Huokaisin ja katsoin jäätä, jossa näkyi musta, epämääräinen hahmo jonka sininen ja harmaa silmä tuijottivat minua. Olin nähnyt emoni viimeksi näkemässäni unessa ja emoni, Sulkakynsi oli käskenyt minut jostain syystä tänne, höpötellen lopuksi jostain uudesta tilaisuudesta. Tunsin pientä kaipuuta ja surua, sillä emoni oli kuollut hyvin nuorena. Lumitassu oli juuri ja juuri selvinnyt mutta siskoni ei muistanut siitä yhtikäs mitään. Suljin silmäni ja tunsin pienen kyyneleen valuvan poskelleni hitaasti. Hengitykseni nopeni hiukan ja tunsin kun muutama kyynel valui lisää poskelleni. Jääkylmä maa tuntui hieman kylmemmältä, sillä lunta satoi hiljalleen. Tunsin melkein jokaisen hiutaleen joka laskeutui turkilleni, ja pörhistin turkkiani pitääkseni minut lämpimämpänä. Kuulin pienen rasahduksen edessäni, mutta yritin niellä kyyneleeni ensin. Pudistelin päätäni, ja päässäni kulki sekavia ajatuksia emostani jään päällä. Kuulin taas rasahduksen, ja kohotin hiukan katsettani. Huomasin hieman likaisenhopean, sinisilmäisen naaraan joka yritti pysyä jään päällä. Kuulin myös ääntä takaani, mutta tuijotin van hopeista naarasta joka näytti aivan Hopeatass- siis Hopeasydämeltä. Sitten tajusin kissan olevan emoni.
"Kuka tuo on?" kuului sähähdys takaani, joka kuulosti varsin tutulta. Silmät suurina ja korvat luimussa käännähdin kokonaan ja tassunjälkeni paunautuivat lumeen. Takiaiskorva seisoi taistelu valmiina, siltikin varuillaan. Vilkaisin emoani nopeasti, joka näytti pelokkaalta kun heikko jää alkoi hiljalleen sortua keskikokoisen naaraan painon alla.
"Apua!" kajahti korviasärkevä rääkäisy ja näin, kuinka jää petti emoni tassujen alla. Tiesin, että aikaa ei ollut paljoa. Varsinkaan kun vesi oli jäätävää ja hetkessä voisi kuolla jos ei pääsisi nopeasti pois.
"T-tule heti apuun!" sähisin Takiaiskorvalle peloissani, joka taas tuijotti lamaantuneena hopeista naarasta,
"Nyt tule tai menen yksin!" rääkäisin ja vilkaisin emoani. Sydämeni hakkasi kovaa vauhtia ja emoni oli monta ketunmittaa rannalta. Takiaiskorva epäröi hetken, mutta tämän liekinvärisistä silmistä tuli yllättäen rohkea ja ylväs katse. Kumppanini pysähtyi kuitenkin uudestaan, sillä jää ei kestänyt jomean ja kookkaan kollin painoa vaan sortui aika nopeasti. Jähmetyin niille sijoilleni ja tiesin mitä oli tehtävä tai emoni kuolisi pian.
"Hae Sinisiipi ja joku soturi leiristä" naukaisin peloissani, katsomatta lainkaan valkoista kollia. Takiaiskorva hyppäsi eteeni silmät suurina, tietäen ajatukseni.
"Et voi, voit kuolla!"
"Hae nyt joku edes, emoni voi kuolla" karjaisin ja käännähdin takaisin järveä päin. Takiaiskorva odotteli hetken, mutta pinkaisi pian juoksuun.

Kuului naukaisu rannalta, kun olin jo ketunmitan päässä emostani. En tohtinut vilkaista, sillä heikko jää melkein petti minunkin pienikokoisen ja kenävyen ruumiin alta. Astuin yhden askeleen hitaasti ja tunsin kuinka jää alkoi sulaa lämpimän tassuni alla. Emoni yritti räpiköidä vedessä henkensä edestä, ja huomasin tämän pysyvän erinomaisesti pinnalla. Sulkakynsi, eli emoni yritti tehdä kulkuväylää jotta olisi päässyt uimaan rannalle. Lähestyin hitaasti vaikka hopeinen ja läpimärkä naaras sähisikin minulle pelko silmissään palata takaisin. En halunnut menettää emoani taas, sillä Se olisi varmasti ollut elämäni inhottavin tapahtuma. Vaikken ollutkaan nähnyt emoani elävänä koskaan, ilman että naaras katoaisi. Olin jo niin lähellä, että pystyin tarttumaan emostani kiinni ja luultavasti olisin pystynyt raahaamaankin hänet rantaan, mutta jää alkoi pettää tassujen alla.
"Älä Ruostepuro, tule nopeasti rantaan!" Takiaiskorva naukaisi hiljaa, mutta kuulin sn silti. En vain halunnut jättää emoani. Yritin raahata Sulkakynnen, eli emoni rantaa päin tuntien jokaisella askeleellani jään murtuvan hieman. Emoni alla jää sortui ja siksi tämä olikin vedessä myös koko ajan. Kuulin että joku kissa tuli rannalle hengästyneen oloisena ja kysyi jotain paikalla olevalta parantajalta, Sinisiiveltä. En välittänyt että kuka Se oli, raahasin vain emoani uhkarohkeasti heikon jään ylitse rantaa päin. Sitten tunsin sen, mitä en koskaan olisi halunnut tuntea. Jää alkoi sortumaan allani ja takatassuni upposi jäiseen veteen, samoin toinenkin. Kuulin emoni henkäisevän ja räpiköivän nopeasti lähimmälle jäälle. Tunsin, kun turkkini kastui ja jääkylmä vesi yritti upottaa minut syvyyksiin.

//Jatkoa tulossa//
Vastaus:20 kp:ta.
~Haukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 


• Alku
• Infopiste
• Liity
• Kissoille
• Tarinat
• Tapahtumat tarinassa
• Yhteys
 

Erotusuhka! Lisää infoa blogipäivityksessä tautiepidemiasta!

 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
05.11.2013 17:00
Tunturituuli heräsi. Oli miltein pimeää. Aika lähteä partioon. Kolli heilautti korviaan ja nousi istumaan venytellen, ja sujahti aukiolle. Partion muut jäsenet odottelivat häntä leirin suuaukolla.
"Hei Tunturituuli!" Usvatassu kehräsi.
"Piristy vähän. En ole koskaan kuullut sinun kehräävät!" Tammiturkki naukaisi. Tunturituuli hymähti ja harppoi leiristä.
"Minne menemme?" Usvatassu kysyi.
"Kierrämme kaikki rajat. Aloitamme järveltä ja tavoitteemme on olla leirissä Kuuhuipun hetken maissa", Tunturituuli vastasi ytimekkäästi.
"Sitten meidän on aika kiirehtiä", Pihlajakynsi huomautti. Tunturituuli nyökkäsi.
"Olet monin verroin itsesi ikäistä soturia kokeneemman näköinen. Ymmärrät klaanin tarpeet ja toimit yhtä hyvin kuin Tösiipi. Sitä on vaikea kuvitella keneltäkään muulta", Tammiturkki maukui kehuvasti. Tunturituuli jatkoi matkaansa. Hän näki Usvatassun silmien kimaltavan ihailevasti. Tunturituuli yritti työntää syrjään tunteensa oppilasta kohtaan. Kolli pysähtyikin imartelevaa järven rannalla.
"Kaunista!" Usvatassu huokaisi ja painautui Tuntuirtuulen kylkeen, vaikka oppilaan pää hädin tuskin ylsi soturin lapaan. Tunturituuli vilkaisi naarasta kiusaantuneena.
"Jatketaan, vielä on pitkä matka edessä", hän maukui vakaasti. Kolme kissaa seurasi häntä takaisin metsään rajaa pitkin.
"Käännyimme Kaksijalkojen pesän kohdalla", Tunturituuli ilmoitti. Usvatassu syöksähti yhtäkkiä lehtipuuhun ja koukkasi kynsillään pörröinen oravan. Naaras laskeutui puuskuttaen elikko mukanaan.
"Hyvin napattu!" Pihlajakynsi ylisti. Tuntuirtuuli nyökkäsi hyväksyvästi.
"Totta", hän myönsi.

Tunturituuli joklkotti leiriin. Kuu alkoi jo laskea. Usvatassu räpiköi leiriin hänen perässään ja sitten Pihlajakynsi ja Tammiturkki. Yösiipi asteli heitä vastaan varjoista.
"Oliko kaikki hyvin?" Varapäällikkö tivasi.
"Ei ongelmia", Tunturituuli maukui.yösiipi nyökkäsi.
"Menkäähän lepäämään, aamulla uusi päivä", hän maukui ja tassutteli pois. Tunturituuli viittasi Usvatassun seuraamaan. Kaksi muuta soturia jäivät vielä keskustelemaan aukiolle. Tunturituuli ei tiennyt, mikä osa hänessä halusi tätä, mutta kai niin vain tapahtui.
"Usvatassu, mitäs sanoisit jos lähtisimme aikaisin aamulla partioon - ihan vain kahdestaan?" Hän kysyi. Naaraan silmät loistivat.
"Se olisi mahtavaa. Ihan aikaisin... Mennään järvelle katsomaan auringonnousua!" Oppilas hihkaisi. Tunturituuli kehräsi ensimmäistä kertaa eläessään.
Vastaus:15 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
05.11.2013 16:31
" hei kuka siellä!" Kuului huuto metsästä, ja Myrskyklaanin tuoksu lehahti Tunturituulen kuonoon. Hän päästi irti veljestään ja loikkasi puun oksalle ja loikki niitä pitkin kohti Varjoklaanin reviiriä. Oli jo Aurinkohuippu. Tuntuirtuuli ylitti rajan ja oli törmätä omaan oppilaaseensa, ja paraikaa nosti jänistä maasta.
"Varo vähän!" Haukkatassu murisi. Tuntuirtuuli huitaisi oppilastaan korville varoittavasti.
"Hae saaliisi ja palaa leiriin!" Tunturituuli murahti ja harppoi kohti Varjoklaanin reviirin sydäntä.
"Tunturituuli?" Kuului ääni, ja Usvatassu astui esiin varpunen suussaan. Tunturituuli meinasi melkein jo kynsiä oppilaan kappaleiksi, mutta päätti, että olisi järkevämpää pysyä leikissä mukana. Usvatassun ääni oli lempeä.
"Onko jokin hätänä?"
Tunturituuli istahti alas ja nuolaisi valtavaa käpäläänsä.
"Ei. Tulen juuri metsästämästä. Tarkkailin Haukkatassua", kolli murisi vaimeasti. Usvatassu heilautti häntäänsä iloisesti.
"Voimme palata samaa matkaa!" Oppilas naukaisi. Tunturituuli pyöräytti sinisiä silmiään tämän huomaamatta ja seurasi naarasta leiriin. Pihlajakynsi istuskeli sotureiden pesän edustalla. Kollin viikset alkoivat väpättämään hilpeästi, kun hän näki leiriin saapuneen kaksikon. Tunturituuli jätti Usvatassu viemään saaliistaan tuoresaaliskasaan, ja tassutteli pesälleen.
"Taitaa joku olla ihastunut sinuun!" Pihlajakynsi kehräsi huvittuneesti, kun hän saapui kuuloetäisyydelle. Tunturituuli tunsi haluamatta yhtäkkiä pienen lämpimän tunteen Usvatassua kohtaa. Kolli luimisti hieman korviaan. Ei hän halunnut kumppania saati pentuja!
" hei älä viitsi, joka kissa jolla on silmät päässä näkee sen. Usvatassu on todella rakastunut sinuun!" Pihlajakynsi jatkoi ja hipaisi Tuntuirtuulen leveää lapaa hännällään. Soturi värähti.
"Ehkä. Taidan mennä lepäämään hieman ennen auringonlaskun partiota", hän maukui.
"Yösiipi antaa sinun päättää ketkä otat mukaasi. Pääsenkö?"Pihlajakynsi huikkasi.
"Tule vain, ota Tammiturkki ja Usvatassu mukaan", Tuntuirtuuli murahti ja ei edes yrittänyt olla kuulostamatta liikaa varapäälliköltä. Pihlajakynsi naurahti. Tunturituuli ahtautui pesään sisälle ja laskeutui makuusijalleen. Häntä kalvoivat ajatukset Usvatassusta. Naaras oli kieltämättä mukava, eikä Tunturituuli voinut salata pientä ihastumista häneen. Entä jos Usvatassu saisi tietää mitä kaikkea Tunturituuli oli tehnyt. Kolli pudisti päätään. Ei Usvatassu häntä mitenkään voisi muuttaa. Vai voisiko?
Vastaus:12 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlaja, Erakko
04.11.2013 20:10
"Nyt saan sinut kiinni!"Tummanharmaa naaras maukaisi ja hyökkäsi lihavan hiiren kimppuun.
Pihlaja oli lämpimässä,olkien ja hiirien täyttämässä ladossa. Hän oli käynyt katsomassa lähellä olevaa metsää, missä haisi vanhat kissojen hajut. Ladossa asuskeli kaksi kissaa, Korppitassu joka väitti olevansa entinen soturi ja Ohra joka väitti olevansa entinen veriklaanilainen. Pihlaja oli päättänyt ottaa erityisen haasteen vastaan; Löytää klaanit! Hän halusi hyvin paljon olla kuin soturit, eikä hän mielestään sopinut erakoksi. Pihlaja käveli Ohran luokse kertomaan uutisensa. Ohra nyökkäsi vastaukseksi ja meni luultavasti kertomaan sen Korppitassulle. Pihlaja söi vielä yhden hiiren ja sitten hän lähti ladosta ulos. Ulkona oli kylmää ja Pihlaja pörhistytti turkkinsa ja sen takia hän näytti pulleammalta.
>Toivottavasti lunta ei ala vielä tulemaan hetkeen. En halua vaeltaa kylmässä ilman saalista< Pihlaja toivoi ja alkoi ravata "Korkokiville" niin ainakin Korppitassu oli sanonut kivenlohkareita. Vastatuulessa ravaaminen oli epämukavaa ja Pihlaja alkoi epäillä klaaniin pääsyään. Pian korkokivet alkoivatkin jo häämöttää ja tuulikin hiljeni. Pihlaja kiihdytti vauhtiaan ja hyppelehti korkokivien luokse.
>Mitkä ne klaanit olikaan?< Pihlaja pinnisti muistaakseen.
"Jokiklaani oli yksi. Toinen taisi olla Myrskyklaani. Kolmas oli Varjoklaani ja neljäs.....Neljäs on Tuuliklaani!" huudahdin.
"Haluaisin Tuuliklaaniin....Mutta myös Jokiklaaniin." Pihlaja surkutteli.
Pihlaja pudisti päästään kaikki klaanihöpötykset ja jatkoi matkaansa. Hän päätti kiertää vuoret, jolloin matka ei olisi niin raskas mutta samalla matka pitenisi. Ilta alkoi jo hämärtyä mutta Pihlaja jatkoi matkaansa vielä hetken, sitten hän etsi sopivan turvaisan paikan ja meni makuulleen.
"Varjoklaani, sinne minä kuulun" hän huokaisi ja nukahti.

//lyhyys!! D:
Vastaus:10 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sädetassu, Myrskyklaani
04.11.2013 19:14
Sädetassun häntä heilui innostuksesta. Tämä oli menossa Tomupilven kanssa pian harjoittelemaan ja metsästämään.
"Tule jo Sädetassu. Tahdon olla viimeistään auringon laskun aikaan takaisin leirissä." Tomupilvi nurisi oppilaalleen. Nuori naaras kiipitti vaisusti mestarinsa perässä. He saapuivat varmaan metsän suurimman tammen luokse.
"Mitä haistat?"Tomupilvi kysyi oppilaaltaan. Sädetassu maisteli ilmaa mietteliäänä. Tämä ei kuitenkaan uskaltanut sanoa sanaakaan mestarilleen.
"No?" Tomupilvi kysyi jo kärsimättömänä. Sädetassu nypräsi tassujaan pelokkaana koska tämä pelkäsi omaa mestariaan jo ensimmäisenä päivänä oppilaana.
"O-oravan..?" tämä maukaisi vaisusti. Tomupilven kasvoille tuli tyytyväinen ilme. "Se meni oikein. Haistatko jotain muuta?" tämä kysyi tohkeissaan nuorelta oppilaalta. "Veden, linnun ja jonkun..." Sädetassu sanoi mutta pysäytti lauseensa kesken. "Mikä se on?" Tomupilvi kysy ja maisteli itse ilmaa. "Totta. Ilmassa on pedon haju. Seurataan sitä." Tomupilvi sanoi ja alkoi jäljittää hajua. Sädetassu seurasi mitään sanomatta mestariaan.
"Hajuun sekoittuu Tuuliklaani." Sädetassu naukaisi yllättäen. Tämän mestari katsoi tätä ihmeissään. Tämä haisteli hetken, ja totesi, että tämän oppilas oli oikeassa. "Hienoa Sädetassu! Olet todella loistava haistelija!" tämä kljaisi. Tämän oppilas nolostui ja alkoi nyprätä tassujaan nolona. Kaksikko jatkoi matkaa mitään sanomatta. Sitten he saapuivat suuren luolan luokse.
"Minä en muista tätä paikkaa. Onkohan kalloi romahanut ja tehnyt luolan. Haju päättyy tähän." Tomupilvi naukaisi ihmeissään. Sädetassu silmäisi luolaa. "Se kissa on tuolla. Ja siellä on myös kettu." tämä naukaisi. Tomupilvi tuijotti oppilastaan.
"Olen saanut todella hyvän oppilaan." Tomupilvi sanoi ja meni luolan vierelle. Sieltä kuului pientä jupinaa.
"HALOO!" Tomupilvi karjaisi luolaan. Silloin läheltä kuului tassujen pauketta. "Tuuliklaani." Sädetassu sihahti. Tämän mestari oli todella äimistynyt. He hiipivät pusikkoon. Paikalle saapui kaksi soturia.
"Hopeasydän, oletko varma, että Lumipentu on täällä?" kolli kysyi ystävältään. "Kyllä, olen aivan varma Kotkasielu." naaras vastasi. He hiipivät luolaa kohti. Juuri kun he olivat astumassa sisään, puskasta astui suuri olento. "KETTU!" Sädetassu kiljaisi. Tämä ei jäänyt pelosta paikoilleen vaan hyppäsi suoraan kettua kohti. Tämän mestari seurasi perässä. Silloin puskasta kuului rapinaa.
Saniaisturkki, Okakynsi ja Kultatassu tuli paikalle. He olivat olleet metsästyspartiossa, ja kuulleet melun. Okakynsi hyppäsi ketun niskaan. Kettu karjaisi kivusta, kun Sädetassu hyppäsi tämän pään päälle, ja raapi tätä silmiin. Saniaisturkki hyppäsi ketun häntään kiinni. Tuuliklaanilainen pentu tuli ulos luolasta. Tämä ryntäsi Kultatassun luokse. Kettu heilautti rajusti hänätäänsä, ja heitti Saniaisturkin kiveä päin. Sädetassu säikähti. Kettu käänsi päätään ja tuijotti Saniaisturkkia. Kettu paljasti terävät hampaansa ja murisi kollille. Sädetassu tunsi pienen iskun sydämmessään. Tämä päästä irti ketun päästä, ja syööksyi Saniaisturkkia kohti. Kettu puri soturin sijaan pientä oppilasta. Kettu ärisi vihaisena, heitti Sädetassun maahan ja talsi pois paikalta. Saniaisturkki ryntäsi Sädetassun luokse.
"Pelastit henkeni..." tämä naukaisi. "Kiitos."
"En voinut antaa sinulle tapahtua mitään." Sädetassu sanoi ja haukkoi henkeään. Tämä voisi jopa kuolla veren hukkaan.
"Mikset? Jokainen meistä kuolee joskus." Saniaisturkki maukui. Sädetassu katsoi tätä kirkkailla silmillään.
"Minä taidan..." tämä naukaisi ja haukkoi taas kovasti henkeä. Tämä oli pian leirissä.
"Mitä Sädetassu?" Saniaisturkki kysyi jännittyneenä. "Saniaisturkki, minä rakastan sinua koko sydämmestäni!" Sädetassu kiljaisi. Tämän mestari Tomuturkki tuijotti naarasta. Saniaisturkki nyökääsi. "Niin minkin sinua." tämä vastasi pian.
"Viekää Sädetassu pian Vaahtokukalle." Tomupilvi naukaisi Okakynnelle ja Kultatassulle. "Saniaisturkki haluaa varmasti mennä mukaan." Tomuturkki maukaisi ja iski silmäänsä. Kolli nyökkäsi ja meni parantajan pesälle Sädetassun perään.
"Voi Sädetassu. Sinä et saa kuolla ikinä." Saniaisturkki naukaisi, kun Vaahtokukka meni hakemaan yrttejä.
"En minä sinua aijo jättää. Älä sinäkään jätä minua koskaan." Sädetassu maukaisi. Saniaisturkki nyökkäsi.
"Sädetassu, jää muutamaksi päiväksi kanssani tänne. Vaikka uskon, että sinulla ei ole mitään vakavaa, en halua että Saniaisturkki menettää sinua." Vaahtokukka naukaisi ja pujahti varjoihin. Kaksikko kosketti vielä toistensa kuonoja hyvästiksi.
"Tulen heti auringon nousun aikaan takaisin." Saniaisturkki maukaisi juuri ennen lätöään.
"Odotan sitä. Ja etenkin sinua." Sädetassu vastasi ja sulki silmänsä. Tämä nukahti melko nopeasti. Vaahtokukka laittoi vielä hämähäkinseittiä verisiin haavohin.
Seuraavana aamuna Sädetassu nousi jo ennen kuin aurinko nousi. Kun aurinko oli melkein korkeimmillaan, Saniaisturkki ryntäsi parantajan pesään. Sädetassu kehräsi, kun näki kumppaninsa tulleen. He nuolivat toisiaan ja vaihtoivat kieliä. Saniaisturkki haki vielä heille riistaa. Mutta pian Saniaisturkin piti mennä kouluttamaan oppilastaan, ja Sädetassu jäi katsomaan, kun Vaahtokukka ja Lumikkotassu hoitivat Kultatassun haavoittunutta lapaa. Pian hän alkoi rauhassa levätä. Pian hän nukahti ja kehräsi onnellisena. Hän ajatteli, että olisi maailman onnellisin kissa, jolla olisi maailman parhain kumppani.♥

//Jatkoa?//
Vastaus:Ihana tarina! Saat 25 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liljapentu, Myrskyklaani
04.11.2013 18:01
"Kultakukka, saanko mennä vähäksi aikaa ulos petutarhasta?" kysyin. Kultakukka katsoi minua. "Et saa mennä kun olet vielä pentu" Katsoin häntä anelevasti.
"No mene ihan hetkeksi. Tulen kohta perässä." Kehräsin hiljaa kiitokseksi ja tassuttelin pentutarhan suuaukolle. Työnsin tassuni ulos ja henkäisin syvään ja menin pihalle. Totuttelin hiukan auringon paisteeseen ja lopulta katselin ympärilleni vihreällä ja sinisellä silmilläni. Lähdin kiertelemään ympäri leiriä. Olin ollut vain kerran ulkona, kun minut oltiin tuotu tänne paikkaan. Silloin oli ollut sateinen ja kylmä päivä. Nytkin oli tietysti kylmä, mutta aurinko paistoi täydeltä terältä. Näin tummanharmaan kollin ja tunnistin tämän kolliksi joka oli tuonut minut leiriin. Tihkuviiksi, muistin. Kolli jutteli jonkun toisen kollin kanssa ja päätin mennä johonkin piilloon ettei nämä huomaisi minua, kuun menisin heidän ohi. Menin läheiseen puskaan, joka kasvoi lähellä kallion seinää. Hiivin sitä kautta eteen päin, mutta joku keskeytti aikeeni mennä piilossa eteen päin ja tormäsin johonkin isoon, mutta pehmeään. Inahdin säikähdyksestä ja katsoin hädissäni ympärilleni. Mitä nyt tekisin. Entäs jos muukalainen tahtoisi jotain pahaa minualle, mutta onnekseni huomasin tämän olevan vain joku kissa. Valkoinen naaras, jolla oli kellanpunaisia läiskiä. Mutta kun hän käänsi katseensa minuun säikähdin vielä enemmän, koska hänen kasvonsa olivat puoliksi poissa. Hänen vihreät silmät tutkailivat minua lempeästi. Olin kangistunut pelosta. En ollut ikinä nähnyt naarasta, mutta hän vaikutti oikein mukavalta. Nielaisin kuuluvasti.
"Hei pentu! Mistäs sinä siihen tupsahdit? Eikö sinun pitäisi olla emosi luona?" hän jutteli minulle. Mutisin jotain vastaukseksi, mutta tujjotin vain tämän silmää, jota ei ollut. Tiesin tuntteen, kun kaikki tujjottaa itseään ja miten mukavaa se ei ollut. Irroitin katseeni naaraasta ja hän näytti helpottuneelta.
"Minun täytyy nyt mennä" mutisin ja juoksin pois. Juoksin suoraan päätä pentutarhaan ja törmäsin Kultakukkaan, joka oli tulossa juuri pihalle. Kupsahdin kumoon ja tunsin kissojen katseet selässäni. Luikin nopeasti Kultakukan jalkojen alta pentutarhaan ja menin suorinta tietä painaumalleni, jonka olin tehnyt edellisenä päivänä, Kultakukan lähelle, kun olin halunnut ja hautasin pääni tassujeni alle. Minua pelotti että naaras olisi vihainen minulle, kun olin tujjottanut tätä ja varmasti koko klaani nauraisi minulle ihmeellisestä lennostani taakse päin. Kuulin askeleita ja nostin hiukan tassuani nähdäkseni kuka saapui. Huokaisin helpotuksesta, kun se oli vain Koivupentu. Kolli ei näyttänyt huomaavan minua vaan tassutteli emonsa luokse. Mietin hetken aikaa ja minusta tuntui että silmä luomeni olisivat painaneet ainakin tonnin. Yritin nukahtaa ja kun nukahdin hetkeksi aikaa, näin sellaista unta että kaikki nauraisivat minulle ja osoittelivat minulle, ja että olisin aivan yksin. Kukaan ei auttaisi minua. Sitten heräsin ja nukahdin pian syvään uneen.

//Mmm... Tulipas huono tarina, mutta ihan sama..
Vastaus:Lyhyt ja ytimekäs, ei ollenkaan huono! Hmm..saat vaikkapa 10kp:ta! c:
~Riekko yp

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajatassu, Jokiklaani
04.11.2013 16:46
Pihlajatassu tuijotti silmät viiruina hiirtä, joka nakersi pähkinää minkä ehti.
’’Muista, astele varovasti.’’ Huminapilvi neuvoi kuiskaten.
Pihlajatassu nyökkäsi.
’’Kyllä minä osaan.’’
Kolli hiipi hiljaa kohti hiirtä varmoin mutta äänettömin askelin ja paljasti kyntensä. Hiiri nosti kuonoaan ja tiputti pähkinän epävarmana maahan. Pihlajatassu kyyristyi ja loikkasi nopeasti eläimeen kiinni ja hiiri valahti veltoksi nopealla puraisulla niskaan.
’’Hyvä. Olet taitava metsästäjä. Luulisi aivan joksikin muun klaanin kissaksi.’’ Huminapilvi naukui huvittuneena.
’’Mhhf.’’ Pihlajatassu vastasi hiiren harmaanruskeiden karvojen välistä.
’’Voisimme käydä tuolla.’’ Huminapilvi ehdotti ja osoitti tassullaan suuntaa.
’’Ja hautaa se, haemme myöhemmin.’’
Pihlajatassu kuopsutti hieman maata ja hautasi saaliinsa sinne.
Huminapilvi heilautti korviaan seuraamisen merkiksi ja Pihlajatassu alkoi juosta tämän perässä.
’’Kaksijalkojen viherlehtipaikassa on varmaan jotain saalista, nyt kun kaksijalkoja ei siellä ole.’’ tämän mestari selitti ja kurkisti puolisillalta veteen. Tämä tarkkaili vettä hetken, kunnes huomasi kalan vilahtava ohi.
’’Tule vain, täällä on kalaa.’’ Huminapilvi mourusi ja nosti käpälänsä ylös valmiina iskemään kalaa.
Pihlajatassu istahti mestarinsa viereen. Hän ei erityisemmin kalastuksesta piitannut, vaikka aivan normaali jokiklaanilaisena sen osasikin. Huminapilvi liikahti salamannopeasti, upotti tassunsa veteen ja kiskaisi kalan ylös. Se lensi kauniissa kaaressa ja välähti auringossa, mutta tipahtikin sitten lätsähtäen puolisillalle.
Huminapilvi nosti kalan suuhunsa ja laski viereensä.
’’Yritä sinä. Muista, varjosi ei saa osua veteen, ja nopeus on tärkeintä.’’ soturi ohjeisti ja katseli, kun tämän oppilas odotti kalan lipuvan paikalle.
Juuri kun Pihlajatassu huomasi kalan, jokin voimakas tarttui oppilaan niskavilloihin ja kiskaisi ylös.
’’Pihlajatassu!’’ Huminapilvi parkaisi ja Pihlajatassu ymmärsi vasta nyt, että tämän nappaaja oli kaksijalka.
Huminapilvi yritti hyökätä olennon kimppuun, mutta kaksijalkauros oli suuri ja se ojentui kohti Huminapilveä. Huminapilvi sähisi hurjasti mutta joutui perääntymään kaksijalan ajaessa tätä puolisillan päähän. Pihlajatassu sähisi ja sylki, mutta ei onnistunut irtautumaan kaksijalan otteesta. Huminapilven oli pakko hypätä puolisillalta veteen ja soturi alkoi uida pakoon. Tuo katsahti hätääntyneesti oppilastaan ja tuota roikottavaa kaksijalkaa.
’’Tulen takaisin!’’ Pihlajatassu ulvoi.
Kaksijalka kiikutti tämän hirviön vatsaan ja siellä olevaan koppaan.
>Siis jos pystyn…<

//kauhee pätkä D:

Vastaus:15 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
04.11.2013 07:16
Kastanjahäntä tassutteli ripeään tahtiin minun ja Takiaiskorvan luokse.
"Lähden partioon teidän kanssa" varapäällikkö naukaisi ilmeettömästi mutta lopuksi hymyili hieman. Nyökkäsin vastaukseksi ja astuin yhden askeleen. Maa tuntui mukavan viileältä lumisateen jälkeen. Sitten mieleeni juolahti ajatus Sinitassusta.
"Voisiko Sinitassu tulla mukaamme myös?" kysyin Kastanjahännältä ehkä hieman anovan näköisenä. Varapäällikkö nyökkäsi nopeasti ja istahti kun lähdin hakemaan Sinitassua.

Palasimme takaisin Sinitassun kanssa juuri kun Takiaiskorva oli lähdössä etsimään minua pieni virne naamalla.
"Mennään jo, mennään jo" Sinitassu naukui kärsimättömästi ja pudisteli päätään. Tunsin pienen vesipisaran putoavan turkilleni hiljaa mutta nopeaa, ja huomasin kun Takiaiskorva kutsui minua luokseen. Lähdin tassuttelemaan leirin sisäänkäyntiä kohti nopeasti.

Kastanjahäntä johdatti meidät todella lähelle hevostalleja, missä oli Se tulipalo syntynyt.
"Pysytään hieman kauempana" Takiaiskorva naukaisi ja nuuhkaisi vielä kerran ilmaa. Tein samoin mutta vain pieni, kitkerä haju tulvi ympärillämme. Suljin silmäni kiinni ja aivan kuin silmässäni olisi ollut jotain. Pudistelin päätäni ja räpyttelin silmiäni hetken aikaa, kunnes oloni oli helpottunut. Takiaiskorva odotteli minua, samoin Kastanjahäntä. Sinitassu oli vilkkaalla päällä ja halusi koko ajan lähteä kaikkialle. Astuin yhdes askeleen ja tunsin kuinka viileä ruoho kutitti tassujeni alla mukavasti. Kaikki kolme kissaa lähtivät edelläni kulkemaan, kun olivat huomanneet minunkin lähtevän perään.

//sori, inspistä ei nyt vaan löydy. Seuraavalla kerralla paljon parempi//
Vastaus:7kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatassu, Tuuliklaani
04.11.2013 06:43
Katsoin surullista Lumipentua. Kauraviiksi oli kuollut aamulla aivan yllättäen. Tassuttelin masentuneen pennun luokse.
"Hei Lumipentu. Ymmärrän surusi, ja haluan piristää sinua." maukaisin ja katsoin lumen valkoista pentua.
"Hyvä on." tämä huokaisi. "Mitä me teemme?"
"Menemme metsästämään. Saat harjoitella tarvittavia taitoja,jo nyt pentuna!" maukaisin iloisena. Lumipentu nyökkäsi hieman innossaan.
Tassuttelimme pois leiristä. Lumipentukin oli jo hieman paremmalla tuulella. Haistelin ilmaa riistan varalta. Haistoin hiiren. Se istua kökötti puun vieressä. Vesi herahti kielelleni. Hyppäsin hiirtä kohti. Katkaisin siltä nopeasti niskat.
"Helppo saalis!" mourusin innoissani. Sitten katsoin ympärilleni. Näin vain valkoista lunta. En valkoista pentua.
Ryntäsin leiriä kohti. En nähnyt valkoista pentua missään. Ryntäsin takaisin metsään. Näin hangessa pieniä tassunjälkiä. Mutta pian siihen sekoittui suuremmat jäljet.
"Kettu!" karjaisin kun tunnistin tassun jäljet... Silloin kuulin vertahyytävän kiljaisun. Se oli Lumipentu!

//Sori lyhyys tein minipätkän kännyllä!//
Vastaus:Mitenköhän Lumipennulle käy?O.o 4kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ilvestuli, Jokiklaani
03.11.2013 22:37
Luku; 8 Pentuja!

Minut oli nimitetty pari päivää sitten soturiksi. Nukuin rauhallisesti uuden kumppanini Karpalokasteen kyljessä. Pian auringon esisäteet tunkeuivat pesään ja valaisivat kasvoni. Havahduin unesta ja katsahdin Karpalokastetta. Naaraan kullankeltainen turkki näytti kimaltelevan kauniisti auringonvalossa. Naaras nosti siron päänsä ylös ja katsahti minuun jäänsinisillä silmiillään. Nuolaisin tämän poskea ja naaras kehräsi minulle lempeästi. Nousin istumaan ja aloin siistiä sekaista, oranssinruskeaa turkkiani. Karpalokastekin alkoi pestä omaa turkkiaan. Loin kumppaniini pitkän katseen. Tämä näytti siltä kuin olisi pulskistunut hieman. En kuitenkaan viitsinyt kertoa siitä jos Karpalokaste olisi vaikka lihonut hieman.
“Mennäänkö metsästämään?”tämä kysyi.
Nyökkäsin ja tassuttelimme peräkanaa pesän suulle. Karpalokaste vipelsi edellä ja minä tämän vanavedessä. Katselin naaraan vatsaa kuitenkin edelleen kysyvästi. Tämä tosiaan oli hieman pulleampi kuin normaalisti. En kuitenkaan vieläkään kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota vaan jatkoin juoksua tämän perässä. Pian työnnyimme ulos leiristä raikkaaseen tuuleen joka pörrötti meidän molempien turkit.
“Mennäänkö metsästämään virralle?”Karpalokaste ehdotti.
“Mennään vain.”naukaisin vastauksen.
Säntäsimme molemmat kohti virtaa. Yhtäkkiä kuonooni leijaili outo tuoksu. Hidastin hieman vauhtiani ja maistelin rauhassa ilmaa.
“Mitä nyt?”kumppanini kysyi huolissaan.
“Etkö sinä muka haista?”vastasin melko hiljaa.
Karpalokaste nosti kuononsa ylös ja maisteli ilmaa. Selvästikin hänkin haistoi jotain. Tämä katsahti kysyvästi minua.
“Mikä tämä haju voisi olla?”kumppanini naukaisi.
“Empä tiedä... Otetaanko selvää?”naukaisin tälle viekkaasti.
“Kysytkin vielä.”tämä vastasi paljastaen valkoiset hampaansa.
Juoksimme vierestysten hajun osoittamaan suuntaan. Pian huomasimme että suurehko kolo oli kaivettu maahan lähellä järveä. Pian kolosta kömpi hitaasti esiin nuoren oloinen mäyrä. Se ei ollut vielä järin kookas mutta saattoi silti olla erittäin vaarallinen. Mäyrä nuuski ilmaa hieman. Oliko se huomannut meidät? Se ei selvästikään nähnyt päivänvalossa juurikaan eteensä. Nyt olisi hyvä hetki tappaa se.
“Me-mennään ke-ke-kertomaan Ra-rastastähdelle.”Karpalokaste änkytti.
“Eikö meidän pitäisi ensiksi koittaa häätä tuo otus.”naukaisin verenhimoisesti.
“Mi-minä en a-ainakaan uskalla.”kumppanini naukui ääni väristen.
“Minä voin koettaa. Pysy sinä piilossa.”naukaisin tälle.
Karpalokaste ei ehtinyt sanoa mitään saati estää minua kun jo roikuin kiinni mäyrän niskassa. Eläin kaatui helposti maahan sillä se ei osannut selvästikään odottaa iskua. Raavin ja purin tätä kaikin voimin. Mäyrä ulvoi kovaa kivusta. Harmaa otus oli kuitenkin minua vahvempi ja sai heitettyä minut päin läheistä puuta.
“Ilvestuli!”Karpalokaste parkaisi.
“Ei mitään hätää.”naukaisin ja hoipertelin takaisin tassuilleni.
Loikkasin taas kiinni mäyrään. Raapaisin tämän toista silmää. Mäyrä ulvaisi kivusta. Loikkasin pois sen niskasta. Mutta sitten karpalokaste ilmestyi pensaasta ja alkoi tömistellä maata. Mäyrä alkoi kävellä kohti Karpalokastetta.
“Varo!”huusin tälle.
“Ei mitään hätää...”naaras naukaisi ja ampaisi juoksuun mäyrä perässään.
Aloin itsekin juosta Karpalokasteen ja mäyrän perässä. Olimme lähellä Virtausta ja tajusin Karpalokasteen suuntaavan sinne. Mitä hän oikein aikoi? Olimme pian Virran luona ja Karpalokaste juoksi edelleen kovaa vauhtia kohti virtaa. Mutta aivan virran vieressä naaras hillitsi vauhtinsa ja kääntyi toiseen suuntaan. Puolisokea mäyrä ei osannut aavistaa tätä ja putosi suoraan Virtaan. Mäyrä pyristeli juuri ja juuri vedenpinnan yläpuolla. Tämä ei kuitenkaa pystynyt surkealla uimataidollaan taistelemaan virran kovaa virtausta vastaan vaan painuin pohjaan. Mäyrä taatusti hukkui siinä rytäkässä.
“Mitäs sanot? Eikö ollut hieno suunnitelma?”Karpalokaste naukaisi ylväästi.
“Todellakin! Miten ihmeessä keksit tuon?”naukaisin tälle ihaillen.
“No kaikkihan tietävät että mäyrät eivät ole maailman parhaita uimareita.”kumppanini naurahti vastausken.
Naaraan turkki oli hieman mutainen ja kostea taistelun jäljiltä. Tämän kullanruskea turkki liimaantui tämän kylkiin paljastaen tämän pullean vatsan. Ajattelin että olisi parempi kertoa että tämä taisi olla vähän lihonut.
“Tuota Karpalo...”naukaisin mutta Karpalokaste keskeytti lauseeni.
“Metsästetään nyt!”tämä naukui hilpeästi.
“Hyvä on mutta...”en taaskaan saanut lausettani loppuun.
“Tule nyt!”kumppanini hihkaisi.
Huokaisin syvään ja ajattelin että olisi parempi vain seurata. Aloimme metsästää ja saimmekin hieman riistaa kiinni. Karpalokaste oli juuri hautaamassa hiirtä kun tassuttelin tämän luokse hieman hymyillen.
“Tuota minun piti kertoa sinulle eräs asia...”naukaisin tälle.
“Ja mikähän se on?”Karpalokaste kysyi.
“No... Tämä on vähän kiusallista, mutta oletko hieman lihonut?”kysyin nolostuneena.
Naaras katsahti vatsaansa kummissaan.
“Olenhan minä hieman lihonut... En kyllä muista syöneeni kovinkaan paljoa.”naaras naukui huolestuneesti.
“Kannattaisikohan puhua Teerenlennolle?”kysyin melko hiljaa.
“Olet oikeassa. Palataan leiriin.”tämä naukaisi.
Nyökkäsin tälle vastauksen. Haimme matkalta vielä mukaamme metsästämme saaliit ja säntäsimme kohti Jokiklaanin leiriä. Pian olimmekin jo perillä ja työnnyimme leiriin. Veimme saaliimme tuoresaaliskasaan ja marssimme muitta mutkitta Teerenlennon luokse.
“Päivää nuorukaiset. Kuinka voin olla avuksi?”parantaja kysyi lempeästi.
“Tuota... Minä olen vähän lihonut... Onhan se normaalia?”Karpalokaste naukaisi huolestuneena.
Teerenlento silmäili hetken Karpalokastetta ja mumisi jotakin itsekseen mutta lopulta katsahti kumppaniani silmät sädehtien.
“Sinä odotat pentuja!”Teerenlento ilmoitti.
Sillä hetkellä tuntui että olisin voinut pyörtyä. Kumppanini odotti pentuja. Minä saisin omia pentuja!
“Mitä?!”Karpalokaste parkaisi.
“Totta se on. Ja kukahan onnellinen on isä?”Teerenlento kysyi.
“Minä.”naukaisin kumppanini takaa.
“Lämpimät onnittelut teille. Ja Karpalokaste. Tule aina välillä tervehtimään minua niin katsotaan kauanko pentujen syntymiseen enää on aikaa.”parantaja naukui kumppanilleni.
Tämä nyökkäsi vastauksen ja tassutteli luokseni.
“Voi Ilvestuli... Olen niin onnellinen...”tämä kuiskasi ja hukuttautui turkkiini.
“Niin minäkin rakkaani.”kuiskasin tämän korvaan.
Olin niin onnellinen että olisin voinut haljeta. Minä saisin pentuja. Rakastamani kissan kanssa. Mutta mitä sanoisin Haapasydämmelle ja Karviaisvirralle. Päätin olla murehtimatta sitä nyt ja päästin pienen kehräyksen kurkustani.

//Vähän oudoti tää mun tarina Ilvekselle edistyy. Vastahan siitä tuli soturi ja se myönsi rakkautensa Karpalolle. Mutta nyt ne siis odottaa pentuja. <3//
Vastaus:Sama juttu kuin Kanjonitassun tarinassa.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kanjonitassu, Myrskyklaani
03.11.2013 20:38
Luku; 1 Mistelipentu

Tassuttelin Myrskyklaanin reviirillä. Mestarini Tulikukka oli päästänyt minut yksin metsästämään. En ollut saanut vielä muuta kiinni kuin pari hiirtä ja jäniksen. Maistelin ilmaa tarkasti saaliin varalta mutta sitten kuonooni tulvahti jokin ihan uusi tuoksu. Pysähdyin kuin seinään ja maistelin ilmaa tarkkaavaisesti. Havaitsin Jokiklaanin tuoksun.
>Tunkeilijoita... Arvasin!<ajattelin ja aloin seurata tuoksua.
Tassuttelin rauhallisesti eteenpäin tuoksun johdattelemana. Tajusin sen leijuvan kuonooni suuren pensaan takaa. Tassuttelin pensaan läpi varmoin askelin ja näin kuinka vaaleanruskea pienehkö kolli vain tepasteli Myrskyklaanin reviirillä.
>Taidampa hätistää tuon kollin matkoihinsa.<ajattelin ja hiivin kollia kohti kermanvalkea vatsani maata viistäen.
Olin pian vain muutaman hännänmitan päässä kollista kun loikkasin tämän niskaan. Kolli hätkähti hieman mutta sain tämän silti kaadettua helposti maahan.
”Päästä minut!”kissa ulisi.
”Häh? Oletko sinä vielä pentu?!”parkaisin kummissani.
”Olen... Nimeni on Mistelipentu.”kolli esittäytyi.
”Anteeksi... Luulin sinua oppilaaksi. Minä olen muuten Kanjonitassu.”esittäydyin tälle.
”Hauska tutustua.”Mistelipentu vinkaisi.
”Olet tullut Jokiklaanista. Etkö oletkin? Turkkiisi on pinttynyt Jokiklaanin tuoksu.”naukaisin Mistelipennulle.
”Niin olenkin. Inhottavaa olla pentu... Siskoni ovat oppilaita ja isoveljeni jo soturi.”Mistelipentu naukui surullisen oloisena.
Tassuttelin pennun viereen ja nojauduin tähän.
”Kyllä sinustakin tulee pian oppilas.”naukaisin tälle hiljaa.
”Niin kai...”pentu vastasi synkästi.
Sitten kuulin tuttuja askeleita lähistöltä.
”Kanjonitassu! Missä olet?”kuulin mestarini Tulikukan huutavan.
Pian tämän musta pää ilmestyikin jo pensaasta.
”Tervehdys Tulikukka.”naukaisin hermostuneesti.
”Kanjonitassu, kuka tämä on?”mestarini kysyi osoittaen Mistelipentua.
”Hän on Mistelipentu. Hän tulee Jokiklaanista.”naukaisin tälle hieman arasti.
”No varapäälikkönä minun on häädettävä hänet. Joten Mistelipentu. Ole hyvä ja palaa takaisin Jokiklaaniin ennenkuin pakotan sinut menemään.”Tulikukka sähähti.
”Näkemiin Mistelipentu.”naukaisin tälle.
”Nähdään Kanjonitassu.”pentu vastasi ja vipelsi suuntaan jossa Jokiklaanin reviiri sijaitsi.
Tulikukka viittoi hännällään minua seuraamaan. Seurasin hitain askelin mestarini vanavedessä hieman apean oloisena.
”Montako kertaa minun on sanottava ettei vihollisklaanin jäsenien kanssa veljeillä. Ei ainakaan jos he tunkeutuvat meidän reviirillemme.”Tulikukka naukui ankarasti.
”Anteeksi mestari.”naukaisin arasti.
Syvä kaipuu pisti rinnassani kun vain ajattelinkaan Mistelipentua. Olinko minä rakastunut häneen? Taisin olla.
”Toivottavasti tämä oli sinulle opiksi.”Tulikukan ääni havahdutti minut ajatuksistani.
”Joo... Kyllä oli... Varmasti...”nau'uin tälle.
”Hienoa.”musta naaras lisäsi.
Minun oli kuitenkin tavattava Mistelipentu uudelleen. Mutta miten? Mietin hetken kuumeisesti ja sain päähäni vain yhden ajatuksen. Ensi yönä minä menisin Jokiklaanin reviirille. Ajatus puistatti minua sillä se tiesi menemistä toisen klaanin reviirille. Ei kuitenkaan ollut enää muita vaihtoehtoja. Jokin sisälläni sanoi että se oli pakko tehdä. Jatkoin hitaasti mestarini perässä miettien samalla pakosuunnitelmaa Myrskyklaanin leristä ja matkaa Jokiklaanin reviirille.
(jatkuu...)
Vastaus:En anna kp:ta koska hahmo on minun ja olen yp. :3
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kieppupentu/tassu, Myrskyklaani
03.11.2013 19:46
Kieppupentu makasi veljensä vierellä pentutarhassa. Kimalaispentu oli sulkenut silmänsä ja laskenut päänsä tassuilleen. Kieppupentu katseli ympärilleen pää pystyssä. Sitten Hopeatähti kajautti kokoontumiskutsun. Kieppupentu ja Kimalaispentu ponkaisivat pystyyn.
"Mennään." Kultakukka kehräsi iloisesti. Kieppupennun vatsassa muljahti, kun Kultakukka saattoi heidät suurkiven juurelle. Kuningatar perääntyi muidden kissojen sekaan ja jätti pentunsa odottamaan nimitystä. Kieppupentu ja Kimalaispentu vilkuilivat innokkaasti toisiinsa. Hopeatähti odotti täyttä hiljaisuutta, kunnes aloitti nimittämisen. Päällikkö katsoi Kimalaispentuun. Kieppupentu arvasi, että Kimalaispentu nimitettäisiin ensin.
"Kimalaispentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Kimalaistassuna. Mestariksesi saat Kirkassydämmen ja toivon, että Hän välittää sinulle kaiken oppimansa." Hopeatähti julisti. Päällikkö piti pienen tauon ja katsoi sitten Kirkassydäntä.
"Kirkassydän, olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta mestariltasi ja olet osoittanut olevasi kärsivällinen ja hyvä soturi. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi uudelle oppilaallesi, Kimalaistassulle." Hopeatähti lausui. Kimalaistassu virnisti oimivalla naamallaan. Kirkassydän epäröi hetken ja kosketti sitten kollin molempia neniä ja hymyili. Hopeatähti taukosi taas ja siirsi katseensa Kieppupentuun. Kieppupentu katsoi arkana tassujaan.
"Kieppupentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Kiepputassuna. Mestariksesi saat Nokiturkin ja toivon, että Nokiturkki välittää sinulle kaiken oppimansa." Hopeatähti jatkoi ja katsoi Kimalaispentua suoraan silmiin. Tauon jälkeen päällikkö naukui:
"Nokiturkki, olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta mestariltasi ja olet osoittanut olevasi lahjakas ja viisas soturi. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Kiepputassulle."
Kiepputassu kieputti siimahäntäänsä ja kosketti Nokiturkin nenää omallaan. Sitten Kultakukka ja moni myy ryntäsi onnittelemaan Kimalaistassua ja Kiepputassua. Kiepputassu kehräsi onnellisena.
"Onnea. Pääsit vihdin oppilaaksi. Ihme ja kumma." Kuului tuttu, lipevä ääni. Kiepputassu mulkaisi Jänistassua ja kääntyi taas veljensä puoleen. Kimalaistassu katsoi hieman kummissaan Jänistassua ja Kiepputassu pyöritteli merkitsevästi silmiään.
"Rääpäle." Jänistassu murahti ja käveli pois. Kieppupentu yritti olla piittaamatta ja otti onnitteluja vastaan.
"Pitääkin nukkua tuon kanssa samassa pesässä.." Kiepputassu huokaisi.
"Jänistassun vai? Mikä vika hänessä on?" Kimalaistassu naukui.
"Oletko koskaan tavannut häntä kunnolla?" Kiepputassu kysyi veljeltään.
"Oikeastaan en.." Kimalaistassu myönsi.
"Voih.. Toivottavasti et tapaakkaan." Kiepputassu murahti.
"Se on väistämätöntä." Kimalaistassu huokaisi.
"Taidat olla oikeassa..." Kiepputassu maukui.
Vastaus:Onnea uudelle oppilaalle. Saat 15 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkoraita,jokiklaani
03.11.2013 19:26
Valkoraita katsoi joessa olevaa pientä kohtaa, missä ei ollut vielä jäätä. >Olen tehnyt päätökseni!< Valkoraita päätti, osti kuononsa ylös ja lähti kävelemään leiriin. Ilmassa oli karu hiljaisuus ja maassa rapisi huurteiset lehdet. Hiljaisuuden rikkoivat pieni ininä joka läheni Valkoraitaa.
”Isi! Isi! Me löydettiin sisilisko! Onkohan se karannut varjoklaanista? Jos on niin heillä on vähemmän ruokaa lehtikadon aikana, sillä ME syödään sisilisko!” Mahlapentu ja Pihkapentu huusivat yhteen ääneen.
Valkoraitahuokaisi, mutta hymyili kuitenkin.
”Ei noin saa ajatella toisista klaaneista, mutta saatte kuitenkin pitää sen”
Pennut hyppivät leiriin ja Valkoraita tuli heidän jälkeen. Valkoraita katsahti pentutarhalle, missä Mesisydän oli makaillut, mutta nyt suuaukko oli tyhjä. Valkoraidan sydäntä riipaisi kun hän ajatteli tapaa, millä Mesisydän oli kuollut. Kuolema oli oikeastaan ollut Mahlapennun syy, mutta Valkoraita ei halunnut sanoa sitä pennulle. Valkoraidalla ei ollut paljoa seuraa, sillä hän ei ollut tutustunut paljonkaan keneenkään muuhun kun hän oli ollut pelkästään Mesisydämmen kanssa. >En kuulu tähän klaaniin!< Valkoraita huusi itselleen ajatuksissaan. Hän juoksi Rastastähden pesälle ja odotti lupaa tulla sisälle. Rastastähti katsoi Valkoraitaa ja odotti Valkoraidan puhuvan.
”Anteeksi jos häiritsen, Rastastähti” Valkoraita naukaisi hiljaa tassujaan katsoen.
Rastastähti nyökkäsi ja Valkoraita alkoi taas puhumaan.
”Sanon suoraan, en kuulu tähän klaaniin. Aijon lähteä klaanista” Valkoraita sanoi kylmästi.
”Hyvä on, omapa oli valintasi. Tähtiklaani kääntäkööt katseensa sinuun!” Rastastähti huokaisi ja kipitti aukiolle.
Sitten hän kutsui klaanin kokoon.
”Hyvä soturimme, Valkoraita on päättänyt kulkea omia polkujaan. Hän lähtee klaanista tänään.
Kissoista erotti kaksi pentua, jotka katsoivat Valkoraitaa hämmentyneinä. Valkoraita katsoi pentujaan hetken ja sitten käveli heidän luokseen.
”Olen pahoillani, minun on mentävä. Tähtiklaani on valinnut minulle tämän kohtalon, hyvästi” valkoraita naukui kylmästi ja juoksi pois leiristä.
”Mutta isi!” kuulin takaatani vikinää ja kiihdytin vauhtia.
”Hyvästi, pennut” kuiskasin ja juoksin hevospaikkaa päin.

//Valkoraidan voi siirtää erakoihin
Vastaus:12 kp:ta. Ja lisään Valkoraidan erakoihin (jos sitä ei ole vielä lisätty).
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
03.11.2013 19:18
Tunturituuli poistui Mustatähden luota ja harppoi ylpeinä askelin oppilaiden pesälle. Usvatassu heräili, ja Haukkatassu ahmi hiirtä.
"Haukkatassu, lähdemme metsästämään", Tuntuirtuuli ilmoitti ja astui esiin kulman takaa. Oppilas mulkaisi häntä.
"Mitä me muka teemme?" Hän tuhahti.
"Varmistan että olet oppinut metsästystekniikat", Tunturituuli murisi. Haukkatassu mulkoili häntä edelleen.
"Mitä me sitten odotamme?" Hän ärisi hiljaa. Tuntuirtuuli paljastelihiemn kynsiään, ja kääntyi kohti leirin suuaukkoa. Haukkatassu loikki hänen perässään. Heti suojamuurin toisella puolella Tuntuirtuuli pysähtyi.
"No niin. Saat aikaa auringonlaskuun. Metsästä niin paljon kuin voit", hän ilmoitti.
"Ja sinä saat laiskotella vai?" Haukkatassu naljaili.
"Tarkkailen sinua, nuori hiirenaivo!" Tunturituuli sähisi ja loikkasi puunoksalle niin nopeasti, että Haukkatassu jäi vain pöllämystyneenä tuijottamaan. Sitten oppilas kohautti lapojaan ja hiipi aluskasvillisuuteen. Tunturituuli naurahti ja loikkasi seuraavan puun oksalle ja hiipi aivan sen kärkeen. Hän näki vilauksen oppilaastaan, joka vaani hiirtä. Tunturituulen teki mieli pilata näsäviisaan oppilaan ensimmäinen saalistusmahdollisuus, mutta hillitsi itsensä. Hän seurasi, kuinka nuori kolli ponkaisi hiiren päälle ja tappoi tämän yhdellä iskulla.
"Ainakin hän osaa metsästää", Tunturituuli mumisi synkästi. Hänen kynsiään kihelmöi päästä taas tappamaan. Kohteena olisi kenties taas Tiirajuova, mutta suuri kolli työnsi ajatuksen mielestään. Hänen olisi keskityttävä nykyhetkeen. Sitten ajatus pälkähti Tunturituulen päähän. Auringonlaskuun olisi vielä pitkä aika, joten hän ehtisi käydä jättämässä parit jäljet veljensä turkkiin. Kolli kääntyi ja hyppi oksalta toiselle kohti Nummia. Hän sai pariin otteeseen vainun oravasta, mutta oli liian keskittynyt välittääkseen siitä. Verenjano hohti kollin haaleansinisissä silmissä. Tunturotuulen varjomaosten hahmo piti tuskin ääntäkään syöksyessään lehdettömältä oksalta toiselle. Lopulta hän jarrutti suuren tammen paksulla oksalla niin, että siihen jäi kynnenjäljet. Kollin edessä aukeni kolea nummi. Hän loikkasi maahan ja hiipi jäätynyttä maata pitkin hiljakseen kohti Tuuliklaanin reviiriä. Tunturituulen häntä heilui verkkaisesti.
Yhtäkkiä hänen kuonoonsa leijui Tuuliklaanilaisen tuoksu, ja nummien halki vilisti pieni kissa jäniksen perässä. Jänis rääkäisi ja loikkasi komeassa kaaressa Tuntuirtuulen yli, mutta kissa törmäsi suoraan valtava kollin mustaan kylkeen. Törmäys sai Tuntuirtuulen tuskin värähtämään. Kissa näytti kokonsa puolesta pikkuiselta pennulta, mutta ilmeisesti oli jo oppilas. Tuntuirtuuli läimäisi naaraan maahan valtavalla tassullaan.
"Kerropa nimesi pikku höyhenaivo", hän murisi silkipehmeästi.
"O-olen Kaislatassu", kissa vikisi kauhuissaan.
"Kohta saat luva hakea sellaisen kissan kuin Tiirajuova. Ennen sitä taidankin leikitellä sinulla hieman", Tunturituuli murisi ja viilsi haavan Kaislatassun lapaan. Naaras yritti avuttomana rimpuilla kollin painon alla.
"Riittikö muka? Tästä saat!" Tuntuirtuuli jatkoi julmasti ja puri terävillä hampaillaan Kaislatassun korvaa. Lopulta naaras vapisi verisenä ja kauhuissaan maassa.
"No, ala laputtaa. Haluan tavata Tiirajuova", Tuntuirtuuli murisi. Kaislatassu hoiperteli pystyyn turkki veren tahrimana ja juoksi kompuroiden poispäin. Naaraan tassut jättivät veriset jäljet maahan. Tuntuirtuuli nauroi häijysti. Hän asteli hiljakseen seuraten oppilaan jälkiä. Pian hän kuuliaskelia, ja juovikas kolli loikki täyttä päätä nummien yli.
"Sinä!" Tiirajuova henkäisi raivoissaan.
"Tervehdys, Tiirajuova", Tunturituuli maukui koleasti.
"Kaislatassu oli todella pahasti haavoittunut. Hän ei välttämättä edes parane. Miten sinä saatoit. Ensin Varpussiipi, sitten hän!" Tiirajuova karjui ja iskeytyi veljensä kylkeen. Tunturituuli väisti.
"Hän tuli sopivasti välittämään viestin", hän maukui ja loikkasi seisomaan kivelle. Tiirajuovan silmittömän raivokas katse pyyhki häntä.
"Miksi sinun piti syntyä!" Hän murisi.
"Miksipä ei, rakas veliseni. Ajattelin että haluat kuulla suunnitelmani", Tuntuirtuuli naukaisi. Tiirajuova mulkoili häntä.
"Ensinnäkin, aion tuhota Hopeatähden. Sen jälkeen olet vuorossa sinä ja Tuuliklaani", Tunturituuli jatkoi kopeasti. Kauhu täytti Tiirajuova katseen, ja sitten raivo.
"Luopio!" Hän rääkyi ja heittäytyi kivelle ja työnsi veljensä maahan. Tunturituuli jysähti maahan, ja Tiirajuova iskeytyi hänen päälleen. Kolli riipi hänen mustaa selkäturkkiaan. Tunturituuli potkaisi hänet päin kiveä.
"Et voita minua", kolli murisi julmasti hekottaen ja ryntäsi kohti puurajaa. Tiirajuova karjaisi ja säntäsi hänen peräänsä. Mutta ei tarpeeksi nopeasti. Tunturituuliloikkasi oksalle ja ponnisti siitä vielä Tiirajuovan päähän. Hänen veljensä pää kolahti puuhun, ja hän valui tajuttomana maahan.
"No... Tappaisinko sinut?"
Vastaus:Uuu... Jännittävä tarina. 25 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumipentu, Tuuliklaani
03.11.2013 17:46
//Eli siis sain tämän hahmon//

Luku. 1

Katsoin ulos pentutarhasta. Ulkona oli jotain valkoista ainetta. Sitä oli kertynyt pieneki kinokseksi ulos. Näin ulkona siskoni Ruostepuron. Kipitin iloisesti tämän luokse.
"Oletpa sinä aiknaisin hereillä." siskoni naukaisi. Nyökkäsin tälle.
"Tiedätkö sinä, mitä tämä aine on?" kysyin siskoltani. Tämä nyökkäsi vastuakseksi.
"Mutta haluaisitko kuulla sen ennemmin klaaninvanhimmilta?" siskoni kysyi yllättäen. Nyökkäsin innoissani. Tassuttelin siskoni perässä klaanin vanhimpien pesälle. Näin Aamukukan pesän edessä.
"Huomenta Aamukukka. Tulin kuuntelemaan tarinoita!" maukaisin iloisesti ja kohteliaasti.
"Mukavaa että tulit." Aamukukka naukaisi. "Mistä haluat kulla tarinan?"
Katsoin siskoani Ruostepuroa. Tämä nyökkäsi.
"Voisitko kertoa minulle, mitä tämä aine on? Ja muuttaa sen tarinaksi?" kysyin naaraalta. Tämä nyökkäsi ja istuutui vuoteelleen. Istahdin tämän eteen Ruostepuroo vierelleni.
"No, tuo valkoinen aine on lunta." Aamukukka maukaisi. Katsoin naarasta. Tämä aine oli tehty minusta!
"En minä ole tuota valkoista ainetta!" kiljaisin pelokkaasti. Aamukukka ja Ruostepuro naurahtivat.
"Lumi on Lehtikadon ajan tulon merkki. Se on kylmää ainetta, joka sataa taivaalta." Aamukukka naukaisi. Huokaisin helpotuksesta.
"Vai kerrotaan täällä tarinoita lumesta. Voinko minä tulla mukaan?" kuului ääni pesän perältä. Varjoista ilmestyi toinen klaanin vanhin nimeltä Kauraviiksi. Kolli istahti Aamukukan viereen. Nyökkäsin innoissani.
"Aamukukka, kerrommeko suuresta lumitaistelusta?" Kauraviiksi kysyi ystävältään. Vanha naaras nyökkäsi.
"Kerran kun me kaksi olimme tuoreita sotureita, Jokiklaani hyökkäsi kimppuumme." Kauraviiksi aloitti.
"Maa oli täynnä lunta. Taistelimme molemmat henkemme edestä taistelussa. Taistelin Jokiklaanin soturia vastaan. Naaras oli suunnilleen meitä kuusi kuuta vanhempi. Taistelu kävi nummella, lähellä suurta rotkoa." Aamukukka jatkoi.
"Edessämme kohosi suuri kivirykelmä. Hypääsin sinne ketterästi. Jokiklaanin soturi seurasi minua. Kivien toisella puolella oli vuolas vesiputous. Kukaan kissa ei selviäisi sieltä hengissä, jos sinne tippuisi." Aamukukka naukui. Jännityin. Mitä Aamukukalle ja Jokiklaanin soturille tapahtui.
"Näin, kuinka Jokiklaanilainen oli tönäisemässä Aamukukan putoukseen. Raapaisin vastustajaani kylkeen, ja syöksyin kaksikkoa kohti." Kauraviiksi jatkoi. Karvani pörhistyivät jännityksestä.
"Raapaisin soturia varoittavasti poskelle. En tahtonut että tämä kuitenkaan kuolisi. Mutta tämä vain ärsyyntyi..." Aamukukka naukaisi. Näin, kuinka pieni kyynel valui tämän poskelle.
"Hyppäsin kissaa kohti. Tappelimme hetken, ja olimme aivan rotkon reunalla." Kauraviiksi maukaisi. Jännitin lihakseni.
"Onneksi tartuin Kauraviiksen jalasta kiinni. Jokiklaanilainen tippui kylmästi rotkoon. Melkein Kauraviiksikin. Jos en olisi saanut tätä kiinni." Aamukukka naukaisi. Huokaisin helpotuksesta.
"Mutta soturi ei ollut tippunutkaan rotkoon. Tämä oli takertunut kallioeinstä törröttävään juureen kiinni. Hän kiipesi ylös verisenä." Aamukukka jatkoi. Kiljaisin äkillisestä kauhun puuskasta. Ruostepuro loi minuun rauhoittuvan katseen. Annoin karvojeni laskeutua.
"Tuoreeseen lumeen painautui veriset tassun jäljet. Olimme niin keskittyneitä taisteluun, että emme huomanneet soturia." Kauraviiksi maukui. Vereni tuntui kylmältä kuin jää. Jännitin mitä tapahtuisi.
"Onneksi huomasin soturin, ennen kuin tämä tuli lähelle Aamukukkaa." Kauraviiksi mourusi.
"Kauraviiksi hyppäsi päin soturia, ja tönäisi tämän juuri ajoissa kalliota vasten." Aamukukka naukui hieman vaitonaisena.
"Se oli oikein hänelle. Vaikka hän oli siskosi, Aamukukka." Kauraviiksi naukaisi. Aamukukka nyökkäsi. Juuri ennen kuin avasin suuni, Ruostepuro heilautti häntänsä kuonolleni. Pysyin hiljaa.
"Kallio romahti kissan päälle. Muutama meidänkin klaanista jäi alle. Myös muutama muukin Jokiklaanilainen. He metsästävät nyt Tähtiklaanissa." Kauraviiksi selitti.
"Mutta myöhemmin emoni, kun hän oli kuolemaisillaan, kertoi, että alle jäänyt soturi oli minun oma siskoni." Aamukukka naukaisi. Olin hämilläni. Oliko Kauraviiksi tappanut Aammukukan siskon?
"Emoni kuoli sinä samana päivänä. Veri siskoni tassuista oli jäänyt lumeen koko loppu Lehtikadon ajaksi. Joka kerta, kun tuli se aika, kun siskoni oli kuollut, kävin kivikasan luona. Emomme haudattiin samaan paikkaan." Aamukukka huokaisi. Ajattelin, miltä tuntuisi menettää oma emo, ja sisko! En antaisi ikinä anteeksi itselleni, jos Ruostepuro kuolisi.
"Tässä tämä tältä kertaa. Tule Lumipentu toki useamminkin kuuntelemaan tarinoita. On mukavaa, kun on seuraa meillä vanhoillakin." Kauraviiki naukaisi ja nousi ylös. Nousin tassuilleni ja kumarsin klaanin vanhimmille. Tassuttelin Ruostepuron rinnalla pentutarhaan.
"Käy nyt lepäämääm sisko." Ruostepuro maukaisi. Pustin tätä lapaan ja tassuttelin pentutarhan kulmaan omaan petiini. Kiersin hetken aikaa kehää ja lopulta kävin siihen makaamaan. Kehräsin onnellisena. Menisin huomenna kuuntelemaan uutta tarinaa.
"Hyvää yötä Lumipentu." Ruostepuro maukaisi. En vaivautunut avaamaan silmiäni, mutta nyökkäsin. Olin todella väsynyt. Nukahdin todella nopeasti.

Heräsin seuraavana aamuna siihen, että Punapentu siskoni yksi pentu tökki minua hereille.
"Olet pitänyt kaikkia hereillä koko yön!" tämä kiljui korvaani. Avasin silmäni. Katsoin punertavaa naarasta.
"Kuinka niin?" kysyin hieman hämilläni.
"Olet kehrännyt koko yön kun olet nukkunut." tämä sähisi. Siskoni katsoi minua ja tytärtään. Nolostuin hieman. Nosin tassuilleni ja kipitin leiriin. Siellä näin Hopeatassun, Ruostepuron yhden pennun, josta oli tullut hieman etu ajassa oppilas.
"Huomenta Hopeatassu!" hihkaisin iloisena. Naaras nyökkäsi. Hypähtelin klaaninvanhimpien pesälle.
"Huomenta Aamukukka, Kauraviiksi ja Lummesydän!" hihkaisin iloisesti. Lummesydän astui varjoista. Tätä seurasi Aamukukka. Mutta en nähnyt Kauraviikseä. Hän ei kai ollut vielä noussut. Odotin hetken, mutta kollia ei näkynyt.
"Missä Kauraviiksi on?" kysyin lopulta. Aamukukka huokaisi surun murtamana.
"Kauraviiksi ei saanut yöllä kunnolla henkeä." Lummesydän takelteli. "Kutsuimme muutamman soturin kantamaan tämä Sinisiiven pesälle. Voit mennä kysymään lisää Sinisiiveltä." Naaras maukaisi. Sydämmeeni tuli pieni pelko. Ryntäsin nopeasti parantajan pesälle.
"Missä Kauraviiksi on?" kysyin pelokkaana Sinisiiveltä. Naaras huokaisi. Tämän silmissä oli suru.
"Kauraviiksi kuoli tänään kun aurinko oli nousemassa." tämä maukaisi lopulta. Tuijotin parantajaa kauhistneena.
"Hän elää sydämmissämme ikuisesti. Nyt hän metsästää Tähtiklaanin kanssa." Sinisiipi naukaisi surullisena. Kyyneleet valuivat poskilleni. En enää koskaan kuulisi Kauraviiksen tarinoita. Tassuttelin kyyneleet silmissä pentutarhaan. Ruostepuro katsoi minua ymmärtäväisesti. Käperryin sammalvuoteelleni nukkumaan. Suljin surullisena silmäni...
Tämä kuolema ei ollut normaali. Joku vaara, on täällä...
Vastaus:23 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
03.11.2013 17:46
Tunturituuli istahti sotureiden pesän eteen matkan jäljiltä vähän uupuneena. Jalassa oleva haava olin miltein umpeutunut, eikä sitä särkenyt enää. Usvatassu ratkotti uupuneena pesänsä edustalla, ja Haukkatassu oli jo nukahtanut.
"Oliko hyvä reissu?" Keltaturkki kysyi ja työntyi ulos.
"Nuo kaksi ainakin saivat kokemusta", Tunturituuli vastasi.
"Mitä tapahtui?" Keltaturkki jatkoi.
"Kohtasimme ketun menomatkalla ja paluumatkalla mäyrän", Tunturituuli murahti.
"Oho! Ajettiinpa teidät pakoon?" Pihlajakynsi kysyi ja istahti paikalle.
"Ei tietenkään. Kettu taitaa maata siellä vieläkin kaula auki, ja mäyrän taisin raapia sokeaksi", Tunturituuli murisi ja heilautti mustaa häntäänsä.
"Miten sinä sen teit?" Keltaturkki ällistyi.
"Senkun roikuin ketun selässä ja upotin hampaani sen kaulaan. Ei sen vaikeampaa", Tunturituuli maukui ja nosti huultaan. Pihlajakynsi naurahti.
"Sinua ei sitten pysäytä mikään!" Hän vitsaili.
"Vai että ollaan täällä tarinaa kertomassa?" Yösiipi naukaisi hyväntuulisesti.
"Kuulitko mitä Tunturituuli kertoi?" Keltaturkki kysyi.
"Kuulin. Hyvin tehty, nuorukainen", Yösiipi vastasi ja nyökkäsi kunnioittavasti Tunturituulelle. Kolli tunsi pienen ylpeyden hän ähdyksen, ja nuolaisi valtavaa etukäpäläänsä.
"Mutta nyt taas töihin. Keltaturkki, johda sinä rajapartio Aurinkohuipun hetkellä. Pihalajakynsi mene metsästämään. Tunturituuli, parasta että menet vähän lepäämään", Yösiipi jatkoi. Tuntuirtuuli väräytti korviaan.
"En ole väsynyt", hän murisi. Yösiipi heilautti korviaan kyllästyneenä.
"Olet sinäkin jääräpää. Mene sitten Rajapartioon. Keltaturkki, ota hänet mukaasi", varapäällikkö maukui ja tassutti pois.
"No, otetaan vielä Tammikuuksi ja Salamakynsi mukaamme", Keltaturkki maukui ja sukelsi sotureiden pesään. Tunturituuli nuoli kuivuneen veren pois takajalkansa haavasta ja nousi tassuilleen. Samassa Keltaturkki palasi muut soturit mukanaan.
"Lähdetään", hän ilmoitti ja ravasi leirin sisäänkäynnille. Tuntuirtuuli seurasi häntä. Kolli palautti mieleensä viimeaikojen tapahtumat. Hän oli tappanut Juovatassun, ja miltein Varpussiiven, mutta Tiirajuova oli pahaksi onneksi tullut väliin. Tunturituuli nosti huultaan. Hän vihasi veljeään yli kaiken, ja antaisi mitä tahansa, jos saisi kynsiä tämän kappaleiksi.
"Tunturituuli, haistatko tuon hajun?" Tammiturkin ääni palautti kollin mietteistään. Hän kohotti kuonoaan ja nuuhki ilmaa.
"Jänis", hän murisi, " siinä on jotain outoa", kollin lisäsi. Keltaturkki siristi huolestuneesti silmiään. Tunturituuli kiersi kiven ympäri ja näki raadon. Siinä ei näyttänyt olevan ulkoisia haavoja, vain pieni verinen aukko kaulassa.
"Onko tämä Kaksijalkojen työtä", Salamakynsi arveli. Tunturituuli sihisi.
"Sitä on ammuttu niilla kepeillä, joista lähtee näkymättömiä ammuksia", hän murisi. Tammiturkki nuuhki jänistä.
"Olet oikeassa. Meidän pitäisi palata leiriin ilmoittamaan Mistatähdelle", Tunturituuli maukui. Keltaturkki nyökkäsi.
"Kierretään nopea kierros rajoilla ensin. Tämä ei ole välitön uhka", hän maukui vakaasti. Muut nyökkäsivät hyväksyvästi.
"Tämä on vaara kaikille. Voin palata leiriin, ilmoittaa Mustatähdelle ja ottaa teidät kiinni", Tuntuirtuuli ehdotti. Keltaturkki empi.
"Hyvä on. Jää kuitenkin leiriin", hän päätti lopulta. Tunturituuli puri hammasta ja loikki nopeasti pois näköetäisyydeltä.
"Mikä oikeus sillä nilkillä on määrätä minua?" Hän murisi ja ponkaisi vahvoilla jaloillaan puuhun ja viiletti oksalta toiselle kohti leiriä. Lopulta hän jysähti maahan sisäänkäynnin ulkopuolella ja syöksyi sisään. Mustatähti keskusteli paraikaa Yösiiven kanssa.
"Mustatähti, minulla on kerrottavaa!" Tunturituuli maukui ja kumarsi ärtyneenä.
"Kerro vain", päällikkö maukui. Yösiipi höristi korviaan.
"Missä ovat muut partiosi jäsenet?" Hän kysyi.
"He jatkoivat kierrosta. Ei ole mitään hyötyä keskeyttää partiota", Tunturituuli vastasi ja kääntyi Mustatähden puoleen.
"Löysimme Kaksijalkojen AMPUMAN jäniksen. Sillä alueella reviiriä kannattaisi mielestäni olla varuillaan. Löysimme sen hylätyn pesän lähistöltä" , Tunturituuli selitti. Mustatähti selitti silmiään.
"Olen samaa mieltä", hän päätti lopulta ja nyökkäsi poistumiskäskyksi.
Vastaus:20 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
03.11.2013 17:29
Haistoin heikon hiiren hajun. Vilkaisin kolmea, sikeästi nukkuvaa pentuani ja työnsin pääni ulos pentutarhasta hiljaa ja varovasti.
"Voidaanko mennä metsästämään?" kuului lempeä ja hiljainen naukaisu sokealta puoleltani, ja tiesin siellä olevan Takiaiskorvan.
"M-mutta entä p-pennut?" änkytin ja vilkaisin kollia joka seisoi paikallaan vaikka huomasikin minun sokean silmäni.
"Sano jollekin kuningattarelle että huolehtisi niistä" Takiaiskorva kehräsi hiljaa ja hipaisi hännänpäällään minun kylkeäni.
"Okei, Valkohäntä saa vaikka kunnian" kehräsin hiljaa ja hivuttauduin takaisin pesään ja etsin katseellani pientä, vaaleaa naarasta. Huomasin Valkohännän nukkuvan Varispentu vierellään. Tönäisin tassullani naaraan valkoista Turkkia ja huomasin kun kuningatar avasi toisen silmänsä.
"Mitä Ruostepuro?" kuningatar naukaisi väsyneen oloisena ja katsoi pesän suuaukkoa päin.
"Voisitko vahtia Punapentua, Gepardipentua ja Ruotopentua sillä välin kun käyn Takiaiskorvan kanssa metsällä? Kaipaan liikuntaa" kuiskasin hiiren hiljaa ja odotin hetkeä, milloin kaikki pennut heräisivät.
"Tottahan toki" naaras kehräsi ja katsoi kolmea pentuani. Valkohäntä nosti Varispennun lähemmäs kolmea pentuani ja laski pienokaisen maahan.
"Pidän heistä huolta" naaras hymyili ja nuolaisi tassuaan kerran. Hymyilin takaisin, ja lähdin kävelemään. Tunsin pientä jäykkyyttä jaloissani mutta ajattelin #kyllä Se on hyvä välillä liikkua#. Työnsin pääni ulos pentutarhasta ja etsin katseellani Takiaiskorvaa joka hetki sitten oli pyytänyt minua metsälle.
"Lähdetkö matkaan vai et?" kuulin naukaisin ja siristin silmiäni. Huomasin valkoisen kollin odottamassa minua leirin suuaukolla. Tunsin kylmän maan tassujeni alla ja murahdin turhautuneena kun tömähdin kiveen ja sain vesipisaroita turkkiini. Suljin silmäni ja avasin ne uudelleen ja haistoin ilmaa. Enään haistoin vain Takiaiskorvan sekä pientä palaneen käryä, sillä leiri oli puoliksi palanut. Huokaisin syvään ja lähdin tassuttelemaan huurteisella maalla kohti kumppaniani joka odotteli. Odotteli minua leirin suuaukolla lähtövalmiina. Ravasin hitaasti ja tunsin jokaisella askeleellani kylmän maan joka jäädytti polkuanturani. Kiihdytin vauhtiani ja tunsin kompastuvan johonkin.
"Anteeksi, en huomannut" naukui oikeasti pahoillaan Takiaiskorva joka siirsi tassunsa nopeasti pois altani.
"Mennään nyt vaan sinne metsästämään ennen kuin koko klaani herää" nau'uin ja katsoin Takiaiskorvan liekinvärisiä silmiä kiltisti ja rohkeasti. Suljin silmäni ja tönäisin valkoista kollia hennosti päälläni.
"M-mennään Joo" kolli kehräsi ja viittoi hännällään minulle. Nyökkäsin hitaasti ja katsoin minua suurempaa kollia lempeästi mutta varmasti, ja hivuttauduin pois leiristä. Raikas ilma täytti keuhkoni ja en enään välittänyt kylmästä maasta. Tunsin hennon tuulenvireen turkillani ja tunsin myös kun Takiaiskorva painautui kylkeeni kiinni.
"Metsästetään jotain" kolli naukaisi rauhallisesti ja alkoi tassuttelemaan eteen päin hitaasti. Seisoin paikallani ja annoin kylmän tuulenvireen leikkiä turkillani.
"Tuletko sinä?" kuului edestäni hiljainen kehräys. Hihkaisin vastaukseksi jotain josta itsekään en saanut kunnolla selvää, ja lähdin laiskasti juoksemaan vaaleaa kollia kohti iloinen katse terveessä silmässäni. Minun oli pakko pitää melkein aina sokea silmäni kiinni sillä muuten en nähnyt kunnolla mitään. Tunsin taas kylmän maan tassujeni alla ja pieniä kivenmurikoita tassujeni alla myös. Huokaisin hiljaa ja katsoin vielä hieman pimeää taivasta. Muutama tähti loisti vielä taivaalla ja näky sai minut lumoihinsa. Ja aivan kuin olisin myös kuullut kissojen iloista nau'untaa. Takiaiskorva kohotti myös katseensa ylös ja nyökkäsi iloisesti. Katsoin vaalean kollin liekinvärisiä silmiä ja sitten aloin kehrätä oikein hiljaa mutta varmasti. Kiedoimme häntämme yhteen mutta sitten Takiaiskorva kuuli jotain.
"Jänis" naukaisin kun taistelun hetken aikaa ilmaa. Takiaiskorva nyökkäsi ja tämän kasvoille nousi iloinen hymy. Haistoin taas jotain: Toinen jänis! Takiaiskorva meni vaanimisasentoon ja alkoi maha maata viistäen hiipiä kohti kahden jäniksen tuoksua. Kuono ylhäällä kuljin ja hiivin hieman nopeampaa tahtia jotta olisin ohittanut kumppanini. Tunsin oksan etujalkani alla mutta tunsin sen ajoissa, eikä mitään ääntä tullutkaan kun väistin oksaa hiipien. Kuulin jopa, kun eläimet mutustelivat ruohoa! Kuulin kun Takiaiskorva astui liian kovaäänisesti yhdellä tassullaan ja kompastui. Huomasin kun kaksi vaaleaa pupua hyppivät hurvas vauhtia nummien läpi, ja saalistusinto heräsi minussa. Silmäni sädehtivät ja hyppäsin suurella loikalla ja aloitin jänisten takaa-ajon. Takiaiskorva oli tullut nopeaa vauhtia perääni yrittäen ottaa toista jänistä kiinni. Pienet mutamöykyt lennähtivät naamalleni kun jänis epätoivoisesti juoksi lujempaa ja lujempaa, koko ajan heikentyen. Kuulin kun Takiaiskorva murahti jotain, sitten tunsin upean tunteen. Halusin vain metsästää jäniksen. Tuntui kuin olisin liidellyt maanpunnan yläpuolella, sillä tassuni eivät koskettaneet lainkaan maata. Tai ainakin tuntui siltä ja kovasti. Siristin silmiäni ja kynteni olivat esillä. En kuullut muuta kuin oman hengitykseni ja tuulen äänen korvissani, yleensä olisin jo siinä vauhdissa täysin läkähtynyt mutta vauhtini meni metri metriltä nopeammaksi, kunnes kompastuin jänikseen. Takiaiskorva meni ohitseni ja sitten tuntui kuin olisin juossut pitkän matkan täyttä vauhtia, kuten vasta teinkin. Jänis räpiköi ylös mutta tarrasin kynsilläni kiinni pienen otuksen kaulastani. Pehmeä turkki lämmitti tassujani ja puraisin saaliini niskasta. Huomasin pupun kauhistuneet silmät ja tunsin kun eläin räpiköi henkensä edestä toivoen että pääsisi pakoon. Pudistin hitaasti päähäni ja puraisin eläimen niskasta ja tunsin kun saaliini ruumis valahti veltoksi.
"Saitko mitään?" kuului lempeä kysymys takaani. Laskin velton jäniksen maahan ja vilkaisin taakseni.
"Sain jäniksen"

Ruotopentu tuli hyppien vastaan kun kävelin pentutarhaan. Huomasin pennun mustan kuonon ensimmäisenä kun menin väsyneenä mutta onnellisena makuulle. Maidon tuoksu leijaili ympäri pesää ja olin jo hetken aikaa tottunut ihanaan ilmaan. Raikkaaseen ilmaan. #En jättäisi pentujani koskaan yksin# ajattelin tyytyväisenä mielessäni ja näin mielessäni myös kaikki pentuni urheina sotureina. Kehräsin tyytyväisenä ja heilautin häntääni huomaamattani sitä, että Gepardipentu heräsi takiani. Kuului lyhyt inahdus ja huokaisin hiljaa. Tunsin kun joku kaatui tassulleni ja huomasin Ruotopennun joka vilkaisi minua anteeksiantavasti, mutta alkoi tuijottaa Gepardipentua hiukan murhaavasti. Iloinen tunne levisi ympäri pentutarhaa niin pystyin siis onnellisena ja rauhallisena nukahtaa. Viimeinen asia jonka kuulin, oli kun Gepardipentu murahti jotain kovaäänisesti.
Vastaus:Hieno tarina. Saat 20 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
03.11.2013 17:08
Tunturituuli piti päänsä ylväästi pystyssä. Hiekkaturkki, Tohkukynsi ja Kuukajo katselivat minua, eikä Usvatassun silmien tuijotus herännyt. Sitten Hiekkaturkki nousi jaloilleen ja asteli valtavan kollin luokse.
"Pimeyden varjo estää minua näkemästä tulevaisuuttasi, poikani", naaras maukui. Raivokas henkäys sihisi Tunturituulen terävien hampaiden takaa, mutta hän pakottautui olemaan hiljaa. Sitten sumuinen usva pyyhki heidän editseen, ja Tähtiklaani olio poissa. Kuu teki laskuaan. Usvatassu ja Haukkatassu istuivat erillään kuin olisivat riidelleet jostakin.
"No niin, lähdetään", Tunturituuli murisi.
"Emmekö muka jää lepäämään", Haukkatassu kysyi arvostelevasti.
"Emme. Ala tulla!" Tunturituuli ärisi. Usvatassu näytti uupuneelta, mutta kolli päätti olla välittämättä ja harppoi pois pienestä laaksosta, kaksi oppilasta seurasivat. Jonkin matkan päässä Tunturituuli pysähtyi kuin seinään. Läheltä kuului ärinää.
"Montako petoa on matkalla oikein tapettava", Tunturituulim urisi. Ketun veren karvas maku maistui yhä hänen suussaan. Mustavalkoinen eläin löntysteli esiin.
"Mäyrä!" Usvatassu kiljahti.
"Kuono umpeen, ja menkää suojaa!" Tunturituuli sihahti ja paljasti vankat mustat kyntensä. Kerrankin Haukkatassu totteli ja loikkasi puuhun Usvatassun jäljessä. Mäyrä kohotti käpälänsä Iskeäkseen Tunturituuleen.valtava kolli loikkasi puunrungon ja ponkaisi siitä suoraan Mäyrän selkään.
"Toista kertaa et tämän kissan eteen astu!" Tunturituuli murisi. Hän oli kuulevinaan Usvatassun vaikuttaneen henkäisyn. Kolli kynsi syviä haavoja mäyrän selkään. Hän piti otteensa, vaika mäyrä potki ja rimpuili. Veri virtasi. Olento onnistui iskemään Tunturituulen takajalkaan, johon tuli syvä haava. Kolli karjaisi ja pureutui mäyrän kaulaan ja kynsi sen silmiä. Mäyrä urahti ja hoippuroi perääntyen. Sen silmät olivat veriset ja sokeat.
"No niin. Tapat itse itsesi!" Tunturituuli sähähti ja kääntyi nuolemaan pistelevät haavaansa.
"Voin hakea siihe Hämähäkinseittiä ", Usvatassu maukui hieman pelokkaasti.
"Ei, jatkamme matkaa", Tunturituuli ilmoitti.
"Olet aivan uskomaton! Sokeutit mäyrän sen lisäksi että tappiot ketun!" Usvatassu jatkoi silmät loistaen.
"Jatketaan matkaa. Aurinko nousee pian, ja haluan olla Aurinkohuipun hetkellä Varjoklaanin leirissä", Tunturituuli maukui välittämättä oppilaan ihailusta, ja jatkoi nopeasti matkaa pitkin Tuuliklaanin rajaa.

Vastaus:15 kp:ta.
~Haukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajatassu, Jokiklaani
03.11.2013 13:46
Pihlajatassu nuokkui mestarinsa Huminapilven vierellä.
’’Haloo?’’ Huminapilvi naukui ja töytäisi oppilastaan. Pihlajatassu nosti päätään unisena.
’’Oho, anteeksi, himmeni vähän…’’ oppilas mutisi ja päästi leveän haukotuksen. Hän oli valvonut todella myöhään, koska oli jutellut siskonsa Tuhkatassun kanssa.
’’Ehkä on paras lopettaa tältä päivältä.’’ sanoi Huminapilvi ja Pihlajatassu nyökkäsi kiitollisena. Leirissä mustavalkea oppilas otti tuoresaaliskasasta ahvenen ja istahti pentutarhan lähistölle syömään. Kolli maiskutteli kalan oranssia lihaa ja säpsähti, kun varjo lankesi tämän ylle.
’’Hei Pihlajatassu.’’ suuri mustaläikikäs kolli mourusi.
’’Hei, isä.’’ Pihlajatassu mutisi. Vaikka hän oli jo päässyt yli isänsä kumppaninvaihdosta, häntä vaivasi se hieman edelleen. Mustakasvo istahti tämän viereen.
’’Missä Tuhkatassu on?’’
’’Koulutuksessa.’’ Pihlajatassu vastasi eikä viitsinyt katsoa isäänsä silmiin. ’’Missä Perhosturkki on?’’
Mustakasvo näytti hieman vaivaantuneelta ja tämä paineli tassujaan maahan.
’’Pentutarhassa…’’
Pihlajatassu ei tiennyt miten reagoida. Hänen päässään kieppui erilaisia ajatuksia ja tunnetiloja, mutta hän ei tiennyt minkä niistä valitsisi.
’’Tuota noin, miksi?’’ oppilas sanoi kömpelösti kun ei muuta keksinyt.
’’Hän…hän odottaa pentuja…’’ Mustakasvo sanoi ja kääri häntänsä tassujensa ympärille. Pihlajatassua sekä häiritsi asia, mutta hän oli myös iloinen isänsä puolesta…
’’Kuka niiden isä on, isä?’’ Pihlajatassu kysyi merkitsevästi.
’’Äh, no olen hänen kumppaninsa ja…no minun ne ovat.’’ Mustakasvo takelteli. ’’Saat puolisisaruksia.’’
Mustavalkea oppilas nyökkäsi hitaasti ja kurkisti pentutarhaan. Perhosturkki nukkui makuusammaleellaan ja tämän vatsa todella oli pyöreä.
’’
//outo inspitön pätkä
Vastaus:Ei ollut outo, ihan mukava tarina vain lyehkö:3 10kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ilvestassu/tuli, Jokiklaani
03.11.2013 13:26
Luku; 7 Soturinimitys

Mestarini Usvajalka oli päästänyt minut tänään jostain kumman syystä vapaalle. Minulle oli kuitenkin tullut tylsää oppilaiden pesässä joten olin lähtenyt sisareni Laulutassun ja tämän mestarin Tiirajuovan kanssa metsälle. Tiikerijuova oli ottanut minut hieman haluttomasti mukaan mutta oli kyllä mukavaa olla jonkun muun kanssa metsällä kuin oman mestarinsa.
“No niin. Kohta saatte mennä metsästämään kahdestaan mutta näyttäkääpä ensin minulle vähän metsästystaitojanne.”naaras opasti meitä.
Laskeuduimme Laulutassun kanssa molemmat maahan ja aloimme hiipiä eteenpäin hitain mutta äänettömin askelin. Tiikerijuova katseli meitä mielissään. Lopulta lopetimme ja katsahdimme kysyvästi oranssinruskeaa naarasta.
“Se meni hienosti. Nyt saatte mennä metsästämään kahdestaan.”Tiikerijuova naukaisi.
Nyökkäsimme Laulutassun kanssa vastaukseksi. Ja juoksimme kohti puolisiltaa. Kostea sammal litisi tassujemme alla kun juoksimme kohti puolisiltaa. Kuitenkin Laulutassu pysähtyi kesken matkan ja tuijotti suurta, ruskeaa kasvia joka pisti esiin sammaleen keskeltä.
“Mikä tuo on?”sisareni kysyi ihmeissään.
“Olen kuullut noista klaaninvanhimmilta. Niitä kutsutaan sieniksi. Niitä ilmestyy aina lehtisateen aikaan.”kerroin tälle.
“Lyön vetoa ettet uskalla maistaa tuota.”Laulutassu yllytti minua.
“Ai en vai?”naukaisin hieman ärsyyntyneesti.
“No maista sitten!”Laulutassu jatkoi.
“Hyvä on!”maukaisin tälle.
Haistoin sientä ensin hieman inhoten mutta purin siitä kuitenkin ison palasen. Maistelin palaa suussani. Se maistui kuvottavalta. Nielin se kuitenkin väkisin. Laulutassu katsoi minua silmät suurina.
“Sinä tosiaan maistoit sitä...”tämä sanoi yllättyneesti.
“Niif maishoin...”sanoin hieman sekavasti.
“Ööö... Ilvestassu... Oletko nyt aivan kunnossa?”Laulutassu kysyi huolestuneena.
“Olefhan dinä. Miden fiin?”sanoin epäselvästi sisarelleni.
“Meidän on parempi palata takaisin leiriin että Teerenlento voi hoitaa sinut kuntoon.”Laulutassu naukui huolestuneena.
“Olefn kudnossa.”naukaisin samalla kun silmissäni alkoi hieman sumeta.
“Olet kaikkea muuta kuin kunnossa. Mitä jos se sieni oli myrkyllinen?!”Laulutassu parkaisi ja alkoi työntää minua kohti leiriä.
Askeleeni horjuivat milloin mihinkin suuntaan ja oloni oli muutenkin sekava. Kun olimme matkalla leiriin tapasimme myös Tiikerijuovan joka katseli meitä kummissaan.
“Joko te palasitte? Ettekö saaneet tosiaan mitään kiinni?”oranssi naaras kysyi.
“Ilvestassu maistoi vahingossa sientä ja nyt hän on sekavan oloinen.”Laulutassu naukui mestarilleen hätääntyneesti.
“Sitten on päästävä leiriin ja nopeasti!”Tiikerijuova ulvaisi ja nappasi minua kiinni niskasta.
Tiikerijuova säntäsi kohti Jokiklaanin leiriä Laulutassu perässään niin nopeasti kuin pääsi. Minä vain roikuin avuttomana naaraan suussa. Pääsimme kuitenkin pian leirin suulle ja Tiikerijuova työntyi sisälle. Tämä raahasi minut heti Teerenlennon luokse. Parantaja juoksi nopeasti meitä vastaan.
“Mitä on tapahtunut?”Teerenlento kysyi hätääntyneen oloisesti.
“Laulutassu voi varmaan selittää.”Tiikerijuova naukui kylmästi laskettuaan minut maahan.
Sisareni tassutteli arasti mestarinsa takaa.
“Ilvestassu maistoi vahingossa sientä ja hänestä tuli sekava.”Laulutassu kertoi Teerenlennolle.
Parantaja silmäili minua hetken kunnes huokaisi helpotuksesta.
“Sieni ei onneksi ollut myrkyllinen. Hän tarvitsee vähän yrttejä ja lepoa. Sitten hän on taas kunnossa.”Teerenlento naukaisi helpottuneesti.
Teerenlento auttoi minut pesään ja laittoi minut nukkumaan pehmeälle sammaleelle. Naaras kävi vielä hakemassa joitakin yrttejä. Söin ne nopein haukkausuin ja nukahdin siltä seisomalta. Kuulin kuinka Teerenlento huokaisi vielä helpotuksesta.

------------muutaman tunnin kuluttua-------------

Aurinko paistoi minua lämpimästi kasvoihin ja siristin hieman silmiäni. Huomasin että Laulutassu istui vieressäni huojentuneen oloisena.
“Mikä on vointisi?”naaras kysyi lempeästi.
“Ihan hyvä. Päätäni vain kivistää.”naukaisin lempeästi.
“Aahaa... Oletkin jo herännyt.”kuulin Teerenlennon äänen pesän perältä.
Käänsin katseeni ensin Teerenlentoon ja sitten Laulutassuun.
“Mitä minulle oikein tapahtui?”kysyin sisareltani.
“Ylitin tavanomaisen tyhmyytesi ja maistoit sientä. Siinä samassa sinusta tuli täysin sekava ja jouduimme Tiikerijuovan kanssa raahaamaan sinut leiriin.”Laulutassu naukaisi mutta hiljeni heti sen jälkeen.
“Onko sinulla vielä jotakin sanottavaa?”kysyin tältä.
“Oikeastaan se taisi olla minun syyni että ylipäätään maistoit sientä. Kun minähän sinua siihen yllytin...”naaras naukui hiljaisena.
Ennenkuin ehdin sanoa mitään Karpalotassun kullankeltainen pää pisti esiin parantajan pesän suuaukosta.
“Kaikki odottavat sinua Ilvestassu.”naaras naukaisi tuijottaen
“Hyvä on... Mutta miksi?”kysyin Karpalotassulta.
“Meistä tulee sotureita!”tämä huusi innoissaan.
“So-so-sotureita? Eikö se voisi vähän odottaa? Päätäni särkee edelleen.”maanittelin Karpalotassulta.
“Ei varmaan.”naaras naukaisi.
Tunsin että poskeni alkoivat hieman punoittaa. Karpalotassu oli vain niin kaunis. En tiennyt miksi mutta taisin pitää hänestä enemmän kuin ystävänä. Nousin hitaasti tassuilleni ja tassuttelin Karpalotassun luokse. Naaraan silmistä näkyi heti että tämä oli innoissan. Juoksimme molemmat Suurkiven juurelle odottamaan Rastastähteä. Päälikkö saapuikin pian ja loikkasi Suurkivelle. Hän katsahti meihin ja loikkasi eteemme.
“Jokiklaanin kissat. On aika nimittää kaksi uutta soturia. Minä, Rastastähti, Jokiklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa näihin oppilaisiin. He ovat opiskelleet kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on heidän vuoronsa tulla sotureiksi. Ilvestassu ja Karpalotassu, lupaatteko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkenne uhalla?”Rastastähti naukui meille.
“Lupaamme.”lausuimme yhdestä suusta.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan teille soturinimenne. Ilvestassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Ilvestulena. Karpalotassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Karpalokasteena. Tähtiklaani kunnioittaa teidän uskollisuuttanne ja rohkeuttanne ja hyväksymme teidät Jokiklaanin täysiksi sotureiksi!”Rastatähti julisti.
“Ilvestuli ja Karpalokaste! Ilvestuli ja Karpalokaste!”klaani ulvoi uusia nimiämme.
Tassuttelimme Karpalokasteen kanssa peräkanaa vahtipaikallemme keskelle leiriä. Tähdet alkoivat jo syttyä taivaalle. Istahdimme vieretysten lerin keskelle ja katselimme kun muut klaanista lähtivät jo nukkumaan. Katsahdin sitten Karpalokastetta.
“Tiedän ettei meidän ole sallittu puhua mutta minun on pakko sanoa sinulle eräs asia. Minä rakastan sinua.”naukaisin hieman ujosti.
Karpalokaste katsahti minua kummissan mutta näytti sitten todella onnelliselta.
“Minäkin rakastan sinua.”tämä kuiskasi.
Tuntui kuin sydän olisi hypännyt kurkkuuni sillä hetkellä. Painauduimme toisiamme vasten ja kehräsimme hiljaa. Kiedoimme häntämme yhteen ja odottelimme rauhassa aamua. Taisin olla nyt maailman onnellisin kissa.

//Ilveksestä tuli siis soturi Ilvestuli. Sen voi lisätä sotureihin. Ja tuosta kirjanhahmo Karpalokasteesta (ent. Karpalotassu) tuli Ilveksen kumppani. Ilveksen tietoihin voi lisätä Karpalon Ilveksen kumppaniksi. Sovittiin täsätä jo Varpusen kanssa. ;D//
Vastaus:Oikein hieno tarina! Tälläistä tekstiä oli mukava lukea ja kerronta oli mielestäni sujuvaa, löysin vain yhden pienen virheen, nimittäin sieni ei ole kasvi, vaan se on sieni.(: Saat 20kp:ta!
~Riekko yp

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kieppupentu, Myrskyklaani
03.11.2013 11:53
Kieppupentu roikkui Kultakukan takakäpälässä. Kultakukka seisoi ja tuijotti ankarana Kieppupentua.
"Miiiksei?" Kieppupentu marisi ja naulitsi oman ankaran katseensa Kultakukkaan.
"Pysyt täällä, kun emo käskee. Nyt minä käsken; Pysy täällä." Kultakukka naukui tiukasti ja ravisteli Kieppupentua irti käpälästään.
"Miksi en saa mennä leiriin tai metsään leikkimään?!" Kieppupentu vinkui ja tupsahti selälleen.
"Yksinkö?" Kultakukka tiukkasi. Kieppupentu katseli ympärillään joko nukkuvia, syöviä tai leikkiviä pentuja.
"Joo.." Kieppupentu myönsi ja kipristeli varpaitaan.
"Mikset leiki muiden kanssa?" Kultakukka kysyi ja nuolaisi pentunsa päälakea.
"En halua! Enkö nyt vain saisi mennä pois pesästä? Kyllä minä osaan, sillä minusta tulee pian oppilaskin!" Kieppupentu inisi. Kultakukka huokaisi.
"Mene sitten piieneksi hetkeksi. Haen sinut pian." naaras sanoi.
"Jihuu!" Kieppupentu kiljahti ja loikki pesän suuaukolle.
"Mutta.." Kultakukka naukui. "Älä mene metsäään."
"En, en!" Kieppupentu huikkasi ja katosi pesästä.

Kieppupentu katseli sotureihin ja oppilaisiin, jotka vaihtoivat kieliä, söivät ja keskustelivat. Kieppupentu juoksenteli iloisena ympäriinsä ja soturit katselivat häntä, jotkut paheksuen, jotkut lempeästi. Kieppupentu ei voinut olla hymyilemättä. Kävellessään sotureiden pesän ohi, kolli kurkkasi sinne.
"Heippa!" Kieppupentu hihkaisi kaikille siellä majaileville ja jatkoi matkaansa. Ajatuksissaan ja taivaalle katsellessaan Kieppupentu ei huomannut kävelevänsä päin jotakuta oppilasta.
"Anteeksi." Kieppupentu pyysi, peruutti ja oli kääntymässä pois.
"Hetkonen? Minne sinä olet menossa?" Oppilas murisi.
"Tuota.. tuota.. Muualle kai.. Luulisin?" Kieppupentu änkytti ja peruutti nopeasti taakseppäin. Ohut häntä kiusaantuneena kipristellen.
"Jaa.. Sinä ole se ruma rottahäntä-änkyttäjäfriikki, jolla on se ruma kaksikasvofriikki- veli, vai?" oppilas nauroi. Kieppupentu katsoi vihaisena, mutta pelokkaana vaaleanruskeaa ja jykevää kollia. Kieppupentu yritti istua häntänsä päälleen piilottaankseen sen. Oppilas tyrkkäsi Kieppupentua. Kieppupentu inahti ja ryömi kauemmas.
"Olet kamalan säälittävä!" Suuri kolli sylkäisi ja irvisti inhottavasti. "Ei sinusta voi tulla edes oppilasta, jos et kestä tätä!" Kolli ärähti ja pamautti Kieppupentua rintakehään.
"Miksi olt minulle ilkeä!?" Kieppupentu inahti ja käpertyi sykkyrälle odottaen uutta iskua.
"Koska olet hyödytön friikki, etkä edes klaanisyntyinen!" Oppilas äyski. "Sinun on lähdettävä lätkimään, ennenkuin aiheutat vaikeuksia."
"Minä.. Olen klaanisyntyinen! Nimeni on Kieppupentu ja se on klaanikissan nimi, jonka minun emoni Kultakukka minulle antoi!" Kieppupentu ärisi ja nousi pystyyn niin uhmakkaasti kuin suinkin pystyi.
"Ja minä olen Jänistassu ja oikeasti klaanisyntyinen." Oppilas tiuskaisi, huiskautti häntäänsä ja lähti ilkeä virne naamallaan pois. Kieppupentu jäi tuijottamaan Kollin perään pahoilla mielin ja kyyneleet silmissä.
>Minun häntäni on kyllä pisin ja hienoin kissanhäntä ikinä!"< Kieppupentu ajatteli, otti hännänpäänsä suuhunsa ja kuopaisi tassullaan pehmeää maata. Ja hetken päästä siinä oli jo aikamoinen kuoppa.
"Kieppupentu?" Kuului lempeä ääni. "Mitäs puuhaat?"
Kieppupentu kääntyi hymyilemään Kultakukalle.
"Teen kuoppaa!"
"Kuoppaa... Siis et mitään muuta, kuin kuoppaa?" Kultakukka hämmästeli.
"Kiersin jo leirin." Kieppupentu ilmoitti ja kuopi tassuillaan kuoppaa suuremmaksi.
"Voi Kieppuseni, miksi kaivat vain kuoppaa?" Kultakukka kehräsi.
>Että Jänistassu katkaisee koipensa astuessaan siihen.< Kieppupentu ajatteli surkeana, mutta ei sanonut sitä ääneen.
"Kaivan kuoppaa, koska se ooon kivaa.." Kieppupentu mumisi.
"No tules nyt." Kultakukka naurahti ja lähti kohti pentutarhaa. Kieppupentu loikkasi pitkän loikan emonsa perään ja juoksi edeltä pentutarhan suuaukolle. Kieppupentu katsoi vielä ulos pesäsätä ja näki ilkeän Jänistassun purevan hiireltä päätä irti. Kolli luikahti pesään emonsa kanssa.
"Olikos sinulla hauskaa?" Kultakukka kysyi.
"O-oli." Kieppupentu mumisi.
Vastaus:20kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruotopentu, Tuuliklaani
03.11.2013 11:37
Emoni nukkui vierelläni hiljaa. Raotin toista silmään ja näin Tuuliklaanin leirin, joka oli palanut puoliksi. Tärisin kylmästä joten käperryin kokoon lämmittääkseni itseäni. Kuulin kun Gepardipentu haukotteli ja tassutteli lähemmäs emoa.
"Milloin leiri on kokonaan valmis?" kysyin ääni väristen. Minua pelotti hieman.
"Leiri saadaan varmasti aika pian valmiiksi" emoni tyynnytteli ja kehräsi sininen silmä kiiltäen. Terve silmä kiiltäen... Huomasin kun Gepardipentu potkaisi Punapennun kylkeä lujasti, ja kuulin kun Punapentu ulvahti. Tunsin kun muutama valkoinen juttu leijaili turkilleni.
"Se on lunta" Lumipentu kehräsi ja katsoi siskoaan. Lumipentu oli ollut jo tarpeeksi iso oppilaaksi jo kauan, mutta ei vieläkään ollut nimitetty. #outoa# ajattelin ja kohautin lapojani. Hopeatassukin oli jo oppilas ennen minua. Kuulin Huurrepennun naukaisevan jotain Puropennulle ja nauravan. Käänsin päätäni sinne, missä Huurrepentu oli ja säikähdin kun kolli tuijotti jäänsinisillä silmillään, kynnet esillä. Kolli hivuttautui koko ajan lähemmäksi ja löi minua naamaan.
"Lopeta heti" sähähdin ja loikkasin kullankeltaisen kollin kimppuun yhdellä suurella loikalla.

Emoni Ruostepuro oli lähtenyt minä, Punapentu ja Gepardipentu mukanaan auttamaan leirin valmistamisessa.
"Onko pakko?" Gepardipentu murahti ja katsoi emoa suurilla silmillään anovasti. Tuhahdin ja aloin tekemään minulle tarkoitettuja töitäni. Klaanivanhimpien hoitamista.
"Tule auttamaan senkin hiirenaivoinen ketunläjä" murahdin ja katsoin vihaisesti veljeäni joka yritti vapautus työstään. Gepardipentu huokaisi ja lähti tassuttelemaan klasnivanhusten pesää päin, missä minä ja Punapentu teimme töitä.
"En jaksa enään" Punapentu istui ja puuskutti kuuluvasti. Olin myös aivan väsynyt mutta Gepardipentu oli koko ajan vain kiukutellut emolta vapaata.
"Gepardipentu, menet auttamaan klaanivanhuksia nyt tai saat olla oppilas vasta kun minä kuolen" Emoni sähähti ja työnsi kollin pesän suulle.
"Eieiei" Gepardipentu ulisi ja katsoi vielä kerran minua ja Punapentua uhkaavasti mutta hassusti.
"Käykää hakemassa riistaa" emomme naukaisi ja heilautti häntäänsä tuoresaaliskasaa päin jossa oli muutama herkullinen jänis.
"kisataan" naukaisin Punapennulle. Naaras kuitenkin pudisti päätään ja lähti hakemaan pientä hiirtä itselleen. Menin hakemaan itse pienen kanin ja emolle suuremman kanin.
"Älä viitsi, en jaksa" Gepardipentu murisi ja vilkaisi meitä kahta kun tulimme emon ja Gepardipennun luokse.
"Ota sinäkin nyt tuolta joku hiiri" emo naukaisi lopulta ja pyörityeli väsyneesti silmiään.

//sorry, ei ollut kauheena inspistä//
Vastaus:15kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskatassu, Varjoklaani
03.11.2013 10:29
Tassuttelin iloisesti pois harjoituspaikalta. Mustatähti oli opettanut minulle taistelemista ja huomenna olisi luvassa metsästystä. Hyppelin leikkisästi ja harjoittelin mielikuvitus kissaa vastaan. Mustatähti oli antanut minulle loppupäivän vapaata. Pysähdyin ja haistelin ilmaa; jospa saisin tuoresaalista, vaikka minua ei ole opettu vielä. Kuvittelin mielessäni Mustatähden ylpeän ilmeen. Haistoin jonkin liskon tai oikeastaan variksenruuan ja sairauden; Hopeasulka!
Viha vellosi sisälläni, en tiennyt mitä tuo naaras oli tehnyt, mutta sen tiedän että Mustatähti vihaa häntä todella paljon. Tiesin että en pärjäisi kokenutta soturia vastaan yksin, joten päätin kulkea mahdollisimman nopeasti ja varovaisesti. Oksa rusahti takanani ja samalla sekunnilla joku hyppäsi kimppuuni. Voihkaisin kivusta kun hampaat loksahtivat kylkeeni. Riuhtaisin itseni irti ja loikkasin kauemmas.
"Ai sinä!" Hopeasulka tuhahti ja istui ketun mitan päähän minusta. Istahdin itsekkin ja kiedoin häntäni huolellisesti tassujeni ympärille. Uteliaisuuteni pakotti minut kysymään:
"Miksi sinut karkotettiin Varjoklaanista?".
"Pitkä tarina" harmaa naaras huokaisi ja olin erottavani äänestä kaipuun tuntua.
"Olen valmis kuuntelemaan sen silti" tivasin.
"No hyvä on" Hopeasulka naukaisi ja vaihtoi asentoaan. Odotin innokkaana että hän jatkaisi.
"Kaikki alkoi siitä kun olimme Mustatähden kanssa oppilaita. Olimme parhaita ystäviä, kunnes Mustatähti rakastui toiseen. Heille syntyi yksi ainoa pentu. O-olin niin kauhean vihainen ja minä minä ta-tapoin sen pennun. Annoin kuolonmarjoja. O-olen nin pahoillani" Hopeasulka maukui surullisena ja katuvana.
"Tapoit!? Kuka on niin ilkeä!?" sähähdin. Naaras kavahti ja oli vamis pakenemaan hetkenä minä hyvänsä.
"Häivy tai Mustatähti kuulee sinusta!" huudahdin niin vihaisena kuin pystyin. Hopeasulka vilautti minulle vielä anteeksipyytävän ilmeen ennenkuin katosi pensaikkoon oksat viuhuen. Lähdin nelistämään kohti leiriä. Ymmärrän varsin hyvin miksi Mustatähti vihaa Hopeasulkaa. Kuka on niin julma että tappaa pienen pennun? Ilmeisesti Hopeasulka.
Vastaus:13kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
03.11.2013 10:26
Tassuttelin takaisin leiriin varjojen saattelemana. Viskasin jäniksen tuoresaaliskasaan, ja nappasin itselleni sopivan peipon. Menin viileään nurkkaukseen, saniaismättään suojaan. Yritin pysytellä kaukana Mustahaukasta, en halunnut tuottaa enää hämmennystä itselleni, taikka hänelle. Kuulin askelia takaani ja käännähdin.

"Hei Kuupilvi!" huudahti oppilaani Hopeatassu.

"Hei vain, Hopeatassu. Tuletko syömään?" vastasin. En oikeastaan silloin halunnut juttuseuraa, mutta halusin olla ystävällinen, varsinki oppilaalleni. Hopeatassu nyökkäsi ja haki itselleen vesimyyrän. Hän istui viereeni ja aloimme molemmat rouskuttamaan riistaa. Syömisen lomassa oppilaani kysyi;

"Lähtisimmekö me metsästämään?"

Mietin hetken. Ei, olisin aivan liian väsynyt.

"Olen pahoillani, mutta en tänään enää millään jaksa." Oppilaani näytti pettyneeltä, joten jatkoin, "Tule kuitenkin huomenna aamunkoitteessa tähän tuoresaaliskasan eteen, niin lähdemme." Hopeatassun häntä nousi, ja hän hymyili. Minä hymyilin takaisin. Otin viimeisen suupalan ja nielaisin sen. Hyvästelin Hopeatassun ja pianuin suoraan sotureiden pesään. Olin ainoa siellä ja olin siitä tyytyväinen. Saisin unen päästä kiinni. Käperryin omalle makuusammaleelleni, ja nukahdin.
Vastaus:5kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ilvestassu, Jokiklaani
02.11.2013 22:30
Luku; 6 Ystävä vai vihollinen?

Tassuttelin aamuvarhaisella Jokiklaanin reviirillä mestarini Usvajalan vanavedessä. Vieno tuuli suhisi reviirin yllä ja heilutteli puiden oksia. Linnut lauloivat ensimmäisiä laulujaan ja aamuaurinko oli vasta nousemassa. Olimme lähteneet Usvajalan kanssa aikaisin aamulla harjoittelemaan. Hänen mielestään näin saisimme paljon enemmän aikaan. Haukottelin syvään mutten viitsinyt valittaa väsymystäni mestarilleni. Tämä oli tullut väkisin kiskomaan minut ylös ja selitti että näin saisin seuraavana aamuna nukkua pidempää. Tuskimpa vain. Jos tälläistä on soturioppilaskoulutus toivoisin että olisin edelleen pentu tai pääsisin sentään soturiksi. Ajatuksiini upputuneena jatkoin matkaani mestarini perässä. Pian tämä pysähtyi kuin seinään. Havahduin tosielämään ja oli törmätä mestariini.
“Kuunteletko sinä?”Usvajalka sanoi kylmän viileästi.
“Ööö... Totta kai... Miksen seuraisi?”sanoin hieman hämilläni.
“No kerropa mitä äsken yritin selittää sinulle?”mestarini naukaisi viekkaasti.
Aloin panikoimaan pääni sisällä. Enhän minä ollut seurannut. Mietin pääni puhki mitä sanoisin nyt Usvajalle.
“Ööö... Puhuit jotain reviiristä ja taistelusta...”keksin nopeasti.
“Väärin! Puhuin sinulle metsästystekniikoista. Oletin kyllä oppilaani kuuntelevan neuvoni hieman tarkemmin.”Usvajalka naukui jäätävästi.
“Anteeksi...”naukaisin ja laskin pääni alas.
“No kuuntele vastaisuudessa tarkemmin. Lupaatko minulle?”Usvajalka naukaisi jo hieman ystävällisemmin.
“Minä lupaan.”vannoin tälle päättäväisesti.
“Hyvä. Nyt saat esitellä minulle hieman metsästystaitojasi.”Usvajalka julisti.
Nyökkäsin ja laskeuduin maahan. Aloin hitaasti hiipiä eteenpäin varmoin askelin. Usvajalka seurasi minua katseellaan tarkkaavaisesti. Hiivin suuren puun luokse ja nousin tassuilleni. Katsoin sädehtien mestariani joka näytti yllättyneeltä.
“Se meni täydellisesti. Taisit sittenkin kuulla jotain mitä minä sanoin.”Usvajalka naukui äimänkäkenä.
“No ei se siitä johdu. Kun olin kadoksissa sain hiukan opetusta eräältä ystävältä.”tunnustin Usvajalalle hämilläni.
“Niinkö? Keneltä?”naaras naukui hieman innostuneen oloisena.
“Hänen nimensä on Pumpuli. Hän on erakko ja asuu lähellä jokea kauempana täältä.”kerroin mestarilleni.
“Ahaa... Olisi varmaan mukava tavata hänet.”Usvajalka naukaisi.
“Mutta mitä nyt teemme? Menemmekö metsästämään?”kysyin silmät sädehtien.
“Kyllä menemme metsästämään. Tapaamme täällä Auringonhuipun hetkellä.”Usvajalka julisti.
“Tapaamme?”kysyin kummissani.
“Niin. Saat mennä yksin metsästämään.”mestarini naukaisi.
“Mutta eikö Haapasydän ole käskenyt sinun vahtia minua? Etten taas karkaisi tai tekisi jotain muuta typerää?”kyselin tältä ihmeissäni.
“Ei ole. Enkä suostuisi mihinkään tuollaiseen. Sinä ole fiksu oppilas ja en usko sinun karkaavan toista kertaa. Eikö vain Ilvestassu?”Usvajalka naurahti.
“Todellako?”oli ainoa joka pääsi suustani.
“Todella. No menetkös siitä? Ei meillä sentään ole kokonaista kuuta aikaa metsästää.”mestarini hihkaisi minulle.
“Hyvä on. Näemme siis täällä Auringonhuipun hetkellä?”varmistin vielä mestariltani.
Tämä nyökkäsi minulle vastauksen ja alkoi tassutella kohti virtaa. Minä puolestani suunnistin kohti järveä. Ajattelin että sieltä löytysi tähän vuodenaikaan paljon riistaa. Säntäsin suoraan kohti järveä mutta sitten haistoin oudon tuoksun. Pysähdyin hetkeksi haistelemaan. Haju ei ollut peräisin mistää klaanista vaan pikemminkin vieraasta kissasta. Haju leijaili luokseni läheisen pensaan takaa. Päätin ottaa selvää mistä se tuli.
>Tämä ei ole klaanikissan tuoksu. Parempi varmaan ottaa selvää, mikä se on.”ajattelin itsekseni ja hiivin kohti pensasta.
Kurkotin pääni pensaan ylitse ja näin kuinka harmaakirjava, hieman pulleahkon oloinen kolli tassutteli mistään välittämättä Jokiklaanin reviirillä.
>Kotikisu... Olisi pitänyt arvata...<ajattelin itsekseni.
Kolli tassutteli kumman rauhallisesti. Eikö se muka tiennyt missä se oli. Sitten kuulin kuinka kaksijalka huusi jotakin. Kissa havahtui ja alkoi sännätä äänen suuntaa. Pyöritin vain silmiäni hieman turhautuneesti.
>Nyt se menee syömään kaksijalkojen pöperöitä. Hyi, yök! Kuinka sitä moskaa muka voi niellä kurkustaan alas?<ajattelin inhoten.
Päätin kuitenkin seurata kissaa ihan vain mielenkiinnosta. Aloin hiipiä vatsa maata viistäen eteenpäin pitämättä vähääkään ääntä. Seurasin kollia lyhyen matkan kunnes huomasin kaksijalan pesän. Pieni kaksijalka toi kissalle kulhollisen jotakin valkoista nestettä. Kurkotin kaulaani nähdäkseni mitä se on. Hiivin pari askelta eteenpäin mutta sitten toisen takatassuni alla rasahti oksa kahtia.
>Hiirenpanat!<kirosin mielessäni
Kotikissa hätkähti ja nosti päänsä kulhonsta. Tämä tähyili hetken ympärilleen liekinvärisillä silmillään.
“Ku-ka siellä?”kolli änkytti ja paljasti valkeat kyntensä.
Tassuttelin eteen tuijottaen kotikisua suurilla, merensinisillä silmilläni. Olin huomattavasti suurempi kuin kotikisu ja huomasin tämän pelkäävän hieman. Mutta siinä samassa kolli loikkasi niskaani ja puri minua niskaan. Ulvaisin hieman. Sain heitettyä kotikisun selästäni sillä oli huomattavasti tätä vahvempi. Kolli lensi komeassa kaaressa vihreälle nurmikolle.
“En tullut tänne taistellakseni sinua vastaan.”sanoin tälle lempeästi.
“No miksi sitten tulit? Ja kuka sinä edes olet?”tämä sähähti ja pyristeli itsensä jaloilleen.
“Olen Ilvestassu ja tulen Jokiklaanista. Seurasin sinua sillä olin klaanini reviirillä.”selitin tälle ystävällisesti.
“Ai... Anteeksi... Mutta kertoisitko mikä on Jokiklaani?”kolli naukaisi pieni kiinnostuksen sävy äänessään.
“No voin kertoa mikä on Jokiklaani mutta sinä saat ensin kertoa minulle nimesi.”naukaisin tälle viekkaasti.
“Olen Tiikeri.”kolli esittäytyi huomasin tämän katsovan empien sokeaa silmääni.
“Taidat miettiä mitä toiselle silmälleni on käynyt.”arvasin.
“En tai siis kyllä. Mutta ei sinun ole pakko kertoa.”Tiikeri naukaisi minulle.
“Silmäni vahingoittui kun olin vasta pentu. Taistelin kulkukissoja vastaan.”kerroin tälle.
Tiikerin silmät suurenivat. Päätin vaihtaa kuitenkin nopeasti puheenaihetta.
“No mutta nyt kerron sinulle mikä on Jokiklaani. No Jokiklaani on yksi neljästä klaanista joka asuu tuolla järven luona. Muiden klaanien nimet ovat Myrskyklaani, Varjoklaani ja Tuuliklaani. On myös Tähtiklaani joka elää tähdissä ja suojelee maanpäällä eläviä klaaneja. Uskotaan että klaanikissat pääsevät kuoltuaan Tähtiklaaniin. Tähtiklaanissa on paljon iloa ja naurua ja kaikki ovat siellä toistensa ystäviä. On myös Pimeydenmetsä jonne joutuu jos on tehnyt elämässään paljon pahaa. Se on ankea ja pimeä paikka jossa ei ole lainkaan iloa tai naurua.”kerroin Tiikerille.
Tiikeri kuunteli minua silmät suurina.
“Vau! Klaanikissan elämä on varmaankin hienoa!”tämä totesi heti.
“No välillä kyllä ja välillä ei. Mutta päivääkään elämästäni en vaihtaisi mistään hinnasta pois.”naukaisin lempeästi.
“Haluatko maistaa kermaa? Minulla on tuolla kokonainen kulhollinen.”naukaisi Tiikeri ja osoitti tassullaan kippoa jonka kaksijalka oli tuonut.
“No... Voinhan minä vähän maistaa...”sanoin hieman empien.
Tassuttelin Tiikerin vanavedessä kipon luokse ja haistoin hieman valkoista nestettä. Laskin pääni alemmas ja join pari kulausta.
“No? Eikö olekin hyvää.”Tiikeri naukui minulle.
“Maistuu aika rasvaiselta.”naukaisin tälle vastauksen.
“Se siinä juuri parasta onkin. Haluatko lisää?”Tiikeri kysyi minulta.
“Öh... Ei kiitos.”sanoin hieman inhoten.
“No jääpä minulle enemmän.”tämä vastasi ja alkoi juoda kermaa hyvällä halulla.
Tiikeri oli selvästikin juonut kermaa usemminkin. Tämä oli nimittäin melko pulska. Sitten mieleeni pilkahti idea.
“Hei Tiikeri.”naukaisin aluksi.
“Mitä?”Tiikeri vastasi nostaen päänsä ylös kermakiposta.
“Oletko koskaan maistanut hiirtä?”kysyin tältä viekkaasti.
“Empä taida olla.”tämä sanoin kasvot tahrittuna kermaan.
“No se asia on aika korjata.”naukaisin tälle.
Aloin tarmokkaasti maistella ilmaa. En kuitenkaan löytänyt hiiren hajua. Haistoin puolestaan oravan tuoksun. Katselin hetken ympärilleni näkevällä silmälläni. Näin paksun puun juurella kaksi oravanpoikasta. Laskeuduin alas ja aloin vaania niitä tarkkavaisesti. Kaksijalkojen puutarhassa ei ollut kuitenkaan paljoa piilopaikkoja joten heti kun sain hyvän etäisyyden oraviin loikkasin ilman halki komeassa kaaressa niiden kimppuun. Purin niiltä nopeasti niskat poikki ja nappasin ne suuhuni. Tassuttelin oravat suussani Tiikerin luokse.
“Vau! Tuo minun on pakko oppia!”tämä naukui silmät suurina.
“Jos haluat voin opettaa sinua.”naukaisin tälle.
“Todellako?!”Tiikeri kysyi silmät suurina.
“Kyllä. No niin aloitetaan oppitunti. Ala aluksi hiipimään kohti tuota puuta.”ohjeistin uutta “oppilastani”.
Tiikeri alkoi hiipiä puuta kohti. Tosin melko huterassa asennossa mutta näin että kolli sai aseteltua tassunsa juuri oikeisiin paikkoihin. Pian tämä pysähtyi ja katsahti minuun kysyvä sekä innostunut ilme liekinvärisissä silmissään.
“Se meni hienosti. Vaikka oletkin kotikisu sinusta tulisi hyvä soturi klaaniin.”kehuin Tiikeriä.
“Mitä teen nyt?”tämä kysyi innoissaan.
“No koeta napata tuo västäräkki.”ohjeistin tälle.
Kolli nyökkäsi ja laskeutui alas. Tämä alkoi hiipiä lintua kohti mutta västäräkki huomasikin Tiikerin ja lensi pois.
“En saanut sitä...”kolli naukui pettyneesti.
“Koeta uudestaan.”kehotin tätä.
Tiikeri nyökkäsi ja alkoi hiipiä pientä kyyhkyä kohti joka nokki jotakin maasta läheisen pensaan edessä. Tiikeri loikkasi sen niskaan ja puri sen nopeasti hengiltä.
“MINÄ SAIN SEN! MINÄ SAIN SEN!”Tiikeri ulvoi voitonriemuisena.
Tiikeri asettui heti syömään saalistaan.
“Hienoa.”naukaisin tälle.
Sitten käänsin katseeni taivaalle. Pian minun olisi määrä tavat Usvajalka.
“Mitä sinä mietit?”Tiikeri kysyi minulta suu täynnä pulua.
“Minun on lähdettävä. Usvajalka odottaa minua varmaan jo.”naukaisin ja nappasin vierestäni nappaamani oravat suuhuni.
“Näkemiin!”naukaisin nopeat hyvästit.
Tiikeri ei ehtinyt sanoa edes mitään kun jo juoksin kohti tuttua Jokiklaanin reviiriä. Matkalla kohti kohtaamispaikkaa nappasin vielä vesimyyrän, päästäisen ja pari linnunpoikasta. Pian olinkin jo kohtauspaikalla. Usvajalka odotti minua jo.
“Siinähän sinä olet. Mietin jo että minne katosin.”mestarini naukui minulle.
“Anteeksi että minulla kesti.”pahoittelin mestarilleni.
“No ei sen väliä. Tule palataan leiriin.”naaras naukaisi ja ampaisi juoksuun.
Nappasin maahan lasketut saaliini ja ampaisin mestarini perään.
Vastaus:Hyvä tarina, Ilvestassu opetti hienosti Tiikeriä metsästämään. c: Saat 25 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mesisydän, jokiklaani
02.11.2013 21:02

Leirin aukiolla juoksenteli kaksi pentua ympäriinsä, katselin heidän leikkiään iloisena ja kiitollisena siitä, että Mahlapentu oli taas Jokiklaanissa. Pennut olivat löytäneet heinäsirkan ja matkivat sen hyppyjä. Ensin pennut menivät maahan kiinni, ponkaisivat ilmaan ja oikaisivat takajalat. Sitten he laskeutuivat maahan takaisin samaan asentoon mistä he olivat aloittaneet hypyn. He hyppelivät leirin halki ja ohjailivat heinäsirkkaa hyppimään heidän edessään. Kysyin viereiseltä kuningattarelta pitää pentujani silmällä sillä aikaa kun kävisin joella. Kuningatar nyökkäsi ja lähdin ravaamaan pois leiristä. Maa oli huurteessa ja puissa ei ollut enää lehtiä. Lehdet rapisivat tassujeni alla, joten saalistaminen olisi turhaa. En tykännyt yhtään näin kylmästä säästä, mutta jatkoin kuitenkin matkaani.

Kun olin tullut joelle huomasin veden päällä olevan ohuen jääkerroksen. Rikoin jäähän pienen reiän ja join hetken jääkylmää vettä. Nautin hetken hiljaisuudesta ja sitten päätin nousta ylös ja kävellä leiriin. Haistoin mäyrän hajun ja aloin seurata sitä. Hajun seuraaminen sai minut pakokauhun valtaan. Mäyrän haju johti leiriin päin. Kiihdytin vauhtia juoksuun ja pian olin leirin suuaukolla. Kissat olivat omissa pesissään piilossa ja heidän silmistään heijastui kauhu. Kuulin kaksi tuttua ääntä.
"Tule veli! Häädetään tuo mäyrä pois!" Mahlapentu huudahti.
Sisarukset kipittivät leirin keskelle ja sähisivät mäyrälle. Mäyrä nousi seisomaan ja huitaisi käpälällään ilmaa. Pennut väistivät, mutta mäyrä sai Pihkapennun hampaisiinsa.
"Pihkapentu! Ei! En halua olla huono emo!" Rääkäisin ja hyökkäsin mäyrän kimppuun.
Kuulin pentujen vikinää takaatani.
"Menkää suojaan! Kyllä minä selviän!" huusin pennuilleni ja raavin mäyrän selkää.
Pennut eivät lähteneet minnekkään, vaan pysyivät paikoillaan. Hyppäsin maahan ja raahasin Mahlapennun pentutarhaan. Sitten hain Pihkapennun ja vein hänet Mahlapennun luokse. Sitten käännyin taistelemaan mäyrää vastaan, mutta silloin oli jo liian myöhäistä . Mäyrä raapaisi minua niin, etten voinut liikkua kivun takia. Sitten mäyrä raapaisi minua toisen kerran. Kuulin partion tulevan leiriin ja he järkyttyivät nähtyään mäyrän. Kuulin kun he hyökkäsivät mäyrän kimppuun ja sitten silmissäni pimeni.

Heräsin hetken päästä vikinään, joka lähti pennuistani. Valkoraita ilahtui nähtyään minut hereillä.
"Valkoraita" yritin saada kurkustani ääntä kuuluviin.
Valkoraita tuli lähemmäs, että kuulisi sanomani. Pennutkin tulivat lähemmäs kuuntelemaan.
"O-olen pahoillani Mahlapentu...Olin liian heikko pelastaamaan sinut silloin kun olit Varjoklaanissa. Ja Pihkapentu, pidä huolta siskostasi" Maukaisin hiljaa ja yritin saada hymyn kasvoilleni.
"Mitä oikein tarkoitat?! Ei! Et sinä kuole!" Pihkapentu ulvaisi korvia särkevästi.
"Hyvästi" kyyneleet valuivat poskilleni ja sitten näin pelkkää pimeää, elämäni oli ohi.
Vastaus:Nyyh, kuoliko Mesisydän? :c Lisään sen Tähtiklaaniin.

~Varpunen

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Minkkipentu/tassu, Myrskyklaani
02.11.2013 19:26
Luku 3

Aamuaurinko poltteli Minkkipennun tummaa turkkia. Hän raotti silmiään ja tajusi olevansa parantajanpesässä. Edellisenä päivänä hän oli tuntenut itsensä sairaaksi ja mennyt pyytämään apua klaanin parantajaoppilaalta, Lumikkotassulta. Kollin antama kissanminttu oli näemmä toiminut, koska naaraan kurkkuun ei enää sattunut, mutta hän oli nukahtanut illalla parantajanpesään. Lehväpilvi on varmaan huolissaan, pentu ajatteli. Hän julkaisi viereensä, ja tajusi, että Lumikkotassu nukkui hänen vierellään. Tai ainakin oli nukkunut hänen vierellään, nyt parantajaoppilas makasi jokainen raaja eri suuntiin sojottavana kivilattialla omituisessa asennossa. Minkkipentu nousi jaloilleen ja veti kollin varovasti sammalpedille. Naaras haukotteli ja pomppi ulos pesästä. Kimalaispentu ja Kieppupentu leikkivät leirin keskipisteessä miukuen kovaan ääneen. Minkkipentu ohitti kollipennut ja käveli pentutarhaan. Lehväpilvi suki Koivupennun turkkia nopein vedoin sammalpedillään.
"Hei", Minkkipentu tervehti hiljaisesti.
"Minkkipentu!" Lehväpilvi kiljaisi. "Missä sinä olit viime yön?!"
"Tunsin itseni sairaaksi illalla ja menin parantajanpesään pyytämään parannusta, ja nukahdin sinne", naaras selitti väsyneesti. "En tahtonut häiritä sinua."
"Eivätkö Vaahtokukka tai Lumikkotassu tuoneet sinua takaisin?" vaaleanharmaa kuningatar tivasi. "En kyllä muistanut, että olisin opettanut pojalleni sellaisia tapoja!"
Hetken mietittyään Minkkipentu tajusi, että Lumikkotassuhan oli Lehväpilven ja Tomupilven pentu. Naaraspentu tassutti hiljaisena kuningattaren luo ja hieroi päätään tuon turkkiin. Lehväpilvi kehräsi hieman ja siirsi Minkkipennun Koivupennun viereen. Kollipentu tapitti naaraspentua uteliaana.
"Mitä yrttiä sinä sait maistaa?" hän kysyi innoissaan.
"Kissanminttua", Minkkipentu kertoi ja hymyili hieman.
"Nami! Oliko hyvää?"
Tumma naaras nuolaisi huuliaan ja räpäytti silmiään. "Arvaa! Mutta se kyllä auttoi nopeasti."
Koivupentu hihitti hieman ja virnisti. "Missäköhän Vaahtokukka säilyttää kissanminttua? Tuskin hän huomaisi, jos-"
"Koivupentu!" Lehväpilvi ärähti. "Älä yritäkään! Liiasta yrttien käytöstä voi tulla sairaaksi, ja jos menet ahmimaan kissanminttua, joku toinen kuolee vielä viheryskään!"
Koivupentu kohautti olkiaan. "Kyllähän kissanminttua aina lisää löytää. Sehän ihan kasvaa puissa."
"Eikä kasva..." Minkkipentu huomautti hiljaa.
"No niin, pikku Koivuseni", Lehväpilvi hyssytti ja nosti Koivupennun käpäliensä väliin ja nuolaisi pentujaan taas pari kertaa päälaelle. "Jatketaan peseytymistä."
Koivupentu päästi pari pahantuulista ärähdystä ja antautui emonsa nuolaisuille. "Miksi Minkkipennun ei pidä peseytyä?"
"No, kultaseni, Minkkipentu on sinua vanhempi ja osaa pitää itsestään huolta. Ei hänen turkkinsa edes ole likainen, toisin kuin sinun. Että, onpa takkuinen!" Lehväpilvi rapsutti pentujaan pehmeästi kynnellään, ja tuon kynsiin tarttui jokin kasvi. "Miksi sinä olet tällaisissa pyörinyt? Höpsö."
Minkkipentu haukotteli. Oliko hänenkin emonsa joskus hoivannut häntä noin? Naaras yritti muistaa, miltä hänen emonsa näytti. Mitään ei muistanut mieleen.
"Huhuu", kuului ääni pesän suulta. Minkkipentu nosti päätään nähdäkseen klaanin parantajan, Vaahtokukan, Kimalaispennun, Kieppupennun ja Lumikkotassun.
"Pieni terveystarkastus vain", parantaja maukui ja tuli peremmälle pesään. "Pitkähännällä ja Tulisydämellä taitaa olla valkoyskä, joten kaikki pennut ja kuningattaret täytyy tarkistaa."
Minkkipentu katsahti Lumikkotassuun, jonka takkuinen ja sekava turkki kertoi, että kolli oli herännyt aivan vasta, eikä ollut ehtinyt edes valmistautua.
Vaahtokukka asteli ensin Puumanloikan ja tuon pentujen luo. Minkkipentu katseli hetken heidän peräänsä, kunnes tunsi jonkun katselevan häntä. Naaras kääntyi ja hänen sekä Lumikkotassun katseet kohtasivat. Lumikkotassun korvat nousivat pystysuoraan ja tuo näytti hämmentyneeltä.
"Om", parantajaoppilas mumisi ja tuli lähemmäs naaraspentua. "Tuntuuko vielä sairaalta?"
Minkkipentu heilautti paksua häntäänsä välinpitämättömästi. "Tuntuu ihan tavalliselta. Paljon paremmalta mitä eilen."
"Hyvä niin", Lumikkotassu maukui hymyillen leveästi.
"Lumikkotassu!" Vaahtokukka mourusi. "Tarkista Lehväpilvi ja hänen pentunsa!"
Se tarkoittaa varmaan minuakin, Minkkipentu ajatteli. Lumikkotassu hymyili hänelle taas oikein säteilevästi ja viittoi Lehväpilveä ja tuon pentuja, myös kasvattipentuja lähemmäs.
"No niin", kolli aloitti. "Vilkaisen jokaisen teistä nopeasti, ja vastatkaa oikein kaikkeen mitä kysyn. Selvä?"
"Selvä!" pennut huudahtivat kuorossa.
"Aloitan nyt sinusta", Lumikkotassu maukui Minkkipennulle. "Koska sinulla oli valkoyskä vielä eilen. Saa nähdä, auttoiko kissanminttu."
Parantajaoppilas istahti nuoren naaraan eteen. Valkoisen kollin eriväriset silmät tutkailivat pennun tummaa katsetta.
"Mmh, avaa siksi suureksi ja sano 'aa'", kolli kehotti.
"Aaaaaaa", Minkkipentu ähisi ja avasi suunsa niin suureksi, kuin pystyi.
"Hyvä, hyvä", Lumikkotassu naukui. "Nyt voit laittaa kiinni."
Minkkipentu teki työtä käskettyä. Pentu haukotti ja räpäytti silmiään.
"Herätyyyys!" joku kiljaisi hänen vierestään. Minkkipentu oli ehtinyt vain sulkea ja avata silmänsä, ja hän tuijotti vieressään seisovaa Koivupentua ihmeissään.
"Mitä?" naaras kysyi unisena.
"Nukahdit taas seisaallesi, pöhlö", kollipentu liukui huolestuneena. "Mikä sinun on?"
Minkkipentu painoi käpälänsä päänsä päälle. Miksi muut kissat eivät nukahdelleet samalla tavalla? Oli erittäin inhottavaa, kun ei edes tajua nukahtavansa, kun vain räpäyttää silmiään.
Lumikkotassu ei näköjään ollut jäänyt odottamaan hänen heräämistään, vaan oli jo siirtynyt tutkimaan Routapentua ja Aurinkopentua.
"Mitä tapahtui?" Minkkipentu kysyi Koivupennulta.
"Lumikkotassu pyysi sinua hengittämään syvään, mutta sinä vain seisoit siinä paikoillasi, silmät kiinni", vaaleanruskea pentu selitti. "Teitkö sinä sen tahallesi?"
"E-en...", Minkkipentu naukui hiljaa ja käpertyi kerälle sammalpedille.
"No, Lumikkotassu tuli siihen tulokseen, että olet ihan terve", Koivupentu jatkoi. "Vaikka et sinä minun mielestäni... Terveeltä... Vaikuta..."
Minkkipentu siristi silmiään ja puristi häntäänsä. Nytkö Koivupentu alkaisi kutsua häntäkin vammaiseksi? Naaras vilkaisi Lumikkotassuun, joka nyt käski Aurinkopentua avaamaan suunsa. Minkkipentu kallisti päätään ja painoi sen etujalkojensa väliin. No, jos parantajaoppilas oli hänet terveeksi todennut, silloinhan siihen piti luottaa.
"Menetkö nukkumaan?" Lehväpilvi kysyi häneltä pehmeästi.
Minkkipentu nyökkäsi hitaasti.
"Hyvää yötä", kuningatar kehräsi ja kietoi häntänsä pennun suojaksi. "Huomenna on uusi, suuri päivä..."

"Nouseppas", Lehväpilven ystävällinen ääni kehotti. "Yritä ainakin."
Minkkipennun katse kirkastui. Lehväpilven vaaleanharmaa naama hymyili hänelle. Minkkipentu huokaisi. Ei vieläkään unia... Ei vieläkään...
"Tänään on tärkeä päivä", kehräsi Lehväpilvi. "Arvaas, kenestä tulee tänään oppilas!"
Minkkipennun silmät laajenivat kahdeksi, suureksi tummanvihreäksi ympyräksi. "Oppilas...?" Hän oli luullut, ettei hänestä tulisi koskaan oppilas. Toki hän oli vanhin pentu pentutarhassa, mutta hän oli luullut, että Hopeatähti ei tekisi hänestä oppilasta. Hänestähän olisi vain haittaa. Nukahtaisi vain kesken taistelun ja vaarantaisi jonkun muun hengen.
"Minustako oppilas?" pentu kysyi.
"Niin! Eikös olekin hienoa?"
Minkkipentu katseli muita pentuja. Routapentu ja Aurinkopentu nukkuivat. Koivupentukin oli makaamassa paikoillaan, mutta tuon korvat olivat niin pystyssä, että paljastivat hänen vain leikkivän nukkuvaa.
"Kai se on hienoa", Minkkipentu naukui lopulta.
Lehväpilvi nuolaisi pennun turkkia. "Pitää näyttää hyvältä, kun pääsee koko klaanin eteen. Mutta sinulle hän se ei ole vaikeaa, kun turkkisi on jo valmiiksi puhdas ja takuton."
Minkkipentu siisti pöyheää häntäänsä pienillä etukäpälillään. Pian häntä oli sileä ja ihanan pehmeä. Lehväpilvi rupesi herättämään muita pentuja.
Minkkipentu katseli pentutarhaa. Seuraavan yön hän nukkuisikin jo oppilaidenpesässä. Aivan uudenlaisessa, toisessa pesässä. Erilaisessa pesässä ilman ystäviä. Mutta pian muutkin pääsisivät oppilaiksi, hän oli varma.
"Pian Hopeatähti kutsuu klaanin koolle", Lehväpilvi maukui. "Mennään jo ulos."
Hopeatähden kutsuhuuto kaikui leirissä. Klaani kerääntyi Suurtasanteen alle kuuntelemaan päällikköään.
Minkkipentu käveli nopeasti sijaisemonsa vierellä Suurtasanteen juurelle.
"Minkkipentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi." Hopeatähti puhui suureen ääneen, ja hänen hopeinen turkkinsa kimalsi lehtisateen ajan auringossa. Minkkipentu tunsi kylmien väreiden kulkevan turkkinsa läpi.
"Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Minkkitassuna. Mestariksesi tulee Saniaisturkki. Toivon, että Saniaisturkki välittää sinulle kaiken oppimansa."
Minkkitassu katsahti kokeneeseen, kullanruskeaan soturiin. Hän vaikutti hyvältä mestarilta.
"Saniaisturkki, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut loistavaa koulutusta Harmaaraidalta ja olet osittanut olevasi harkitsevainen ja päättäväinen. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Minkkitassulle."
Saniaisturkki asteli nuoren naaraan luo ja he koskettivat toistensa kuonoja.
"Minkkitassu! Minkkitassu!" klaani hurrasi, ja Minkkitassun läheisimmät kissat kerääntyivät hänen ympärilleen onnittelemaan.
"Onnea Minkkitassu", Lumikkotassu kehräsi.
Minkkitassu kavensi silmiään ja vilautti parantajaoppilaalle pienen hymyn.

//Kirjoitusvirheitä luultavasti löytyy kun taas kirjoitin kännyllä.
Vastaus:Ihana ja pitkä tarina! Kyllä heti huomaa, että Lumikkotassu on hieman ihastunut Minkkitassuun. <3 Saat 27 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mahlapentu, jokiklaani
02.11.2013 19:12
”Päästä irti!” kiljaisin ja yritin raapia suurta kissaa, joka kantoi minua.
Hän meni jonnekkin paikkaan, mikä näytti ihan leiriltä. Sitten hän laski minut maahan.
”Rosohammas, miksi toit tänne pennun? Jokiklaanista?” kilpikonnakuvioinen naaras kysyi ihmeissään.
”Haluan kotiin!” Vinkaisin ja katsoin naarasta.
”Kyllä sinä pääset kotiin” Naaras rauhoitteli ja katsoi tiukasti Rosohampaaksi kutsuttua kissaa.
Naaras antoi merkin seurata häntä ja hän lähti kävelemään pois leiristä.
”Kuka sinä olet?” Kysyin naaraalta hämmentyneenä ja juoksin hänet kiinni.
”Keltaturkki” Naaras vastasi, eikä katsonut edes minua.
Nyökkäsin vain ja yritin pysyä Keltaturkin vauhdissa mukana. Aloin jo haistaa Jokiklaanin hajun ja juoksin eteenpäin. Keltaturkki pysähtyi ja katsoi minua hetken.
”Minä jään tässä”
Katsoin Keltaturkkia ihmeissään.
”Mutta…En osaa vielä reittiä leiriin” Ruikutin epätoivoisena.
Keltaturkki katsoi tassujaan, huokaisi ja sen jälkeen katsoi minua.
”Hyvä on. Tulen mukaasi”
Hypähdin iloisesti ja aloin seurata Keltaturkkia taas. Haistoin lähellä vesimyyrän hajun. Nostin kuononi ylös ja aloin haistelemaan ilmaa tarkemmin. Seurasin hajua niin kauan, kunnes näin jonkun rapistelevan kaisloja. Menin vaanimisasentoon ja lähestyin vesimyyrää hiljaa. Sitten ponkaisin vesimyyrän päälle. Raapaisin vesimyyrää pienillä kynsilläni, mutta vesimyyrä alkoi juosta pakoon. Juoksin vesimyyrän perään, mutta eteeni hyppäsi Keltaturkki. Hän hyppäsi vesimyyrän päälle ja otti sen hengiltä. Tulin vesimyyrän luokse ja haistoin sitä.
”Meinasit saada sen kiinni! Hieno yritys. Ota se mukaan klaaniisi” Keltaturkki neuvoi ja tönäisi vesimyyrän luokseni kuonollaan.
Jatkoimme matkaa leiriin päin ja pian näinkin jo leirin suuaukon. Kiitin Keltaturkkia ja Keltaturkki nyökkäsi minulle. Sitten Keltaturkki kääntyi ja aikoi juosta omalle reviirilleen, mutta Valkoraita ja Myrskyturkki hyppäsivät naaraan eteen.
”Jaahas, siinä on kissa siitä klaanista, joka varasti pentuni? Aijotko varastaa nyt Pihkapennunkin?!” Valkoraita sähisi.
”Olen pahoillani, en tiedä mihin Rosohammas on nyt sekaantunut, joten aijoin palauttaa pennun” Kuulin Keltaturkin naukuvan kohteliaasti.
”Ja missä Mahlapentu sitten on?” Valkoraita sähisi Keltaturkille vieläkin.
”Täällä!” Vinkaisin ja kipitin nolona isäni luokse.
”Hyvä on, pääset tällä kertaa lähtemään, mutta älä tule enää takaisin!” Valkoraita naukaisi.
Katsoin Keltaturkkia hetken ja sitten naaras hävisi pensaikkoon. Sitten katsoin Valkoraitaa.
”A-anteeksi” Maukaisin.
”Saat pyytää Mesisydämmeltä anteeksi. Nyt lähdetään leiriin” Valkoraita sanoi lempeästi ja käveli leiriin.
Otin vesimyyrän maasta ja aloin seurata Valkoraitaa ja Myrskyturkkia

Vastaus:Onneksi Mahlapentu pääsi pakoon takaisin Jokiklaaniin. Saat 15 kp:tä. c:

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatassu, Tuuliklaani
02.11.2013 14:35
Hyppäsin suuressa kaaressa ilmaan. Nappasin ilmassa leijuvan lehden kynsiini. Sitten revin sen riekaleiksi. Kurkustani kantautui tyytyväistä kehräystä.
"Hieno hyppy." kuulin naukaisun takaani. Mestarini Kuupilvi oli tullut paikalle. Nolosuin hieman kehuista. Ajattelin pimeyttä...
"Mennäänkö harjoittelemaan. Klaani tarvitsee sotureita." mestarini naukaisi. Katsoin tätä kirkkailla silmilläni. Toivon että pääsisin pian soturiksi. Nyökkäsin ja tassuttelin riista kasalle. Noukin siitä pienen hiiren. Nostin sen hampaisiini. Menin mestarini luokse.
"Menemmekö kahden, vai?" kysyin ja ajattelin Kotkasielua.
"Menemme valitettavasti nyt aivan kahden. Vaara ei kuitenkaan ole ohi. Voisimme vaikka ottaa Kotkasielun mukaan." Kuupilvi sanoi ja kohautti lapojaan. Nyökkäsin innoissani.
"Minne päin me oikein ollaan menossa?" kysyin tyynesti. Halusin lähelle Myrskyklaania.
"Menemme lähelle ukkospolkua, eli Varjoklaania kohti." mestarini naukaisi. Nyökkäsin harmistuneena.
"Miksemme lähelle ukkospolku..?" mutisin itsekseni ja jatkoin hiiren syömistä. Näin kuinka Seittitähti tuli minua kohti.
"Oletteko menossa metsälle?" tämä kysyi. Nyökkäsin vastaukseksi.
"Muistakaa edelleen vaara. Olet taitava oppilas,enkä tahdo menettää sinua." tämä sanoi ja asteli pois. Olin hieman ihmeissäni.
"Minäkö taitava? Olen juuri ja juuri hiiren kokoinen!" naukaisin. Seittitähti ja Kotkasielu tuijottivat minua. Nolostuin hieman. Ole rauhassa. Älä kiihdy.
"Minä voin tulla mukaanne metsästämään. Kotkasielu voi mennä partioon." Seittitähti sanoi. Olin harmissani. Olisin halunnut niin mennä Kotkasielun kanssa metsälle. Tassuttelin mestarini perässä nummelle.
"Seittitähti on tyhmä..." nurisin itsekseni. Tajusin, että minua ei vahdittu. Odotin oikeaa hetkeä, ja hyppäsin pusikkoon. Seittitähti ja Kuupilvi jatkoivat matkaa.
>Vihdoin!< ajattelin ja hyppäsin pois piikikkäästä pensaasta. Silloin kuulin takaani rapinaa. Käänsin päätäni, kun varjo lankesi ylleni. Eläin murisi minulle.
"KETTU!" kiljaisin niin kovaa kuin kurkustani sain. Aloin Juosta Myrskyklaania kohti. Hyppäsin heidän leiriin suurella loikalla kielekkeeltä. Lensin suoraan sammaleen päälle. Mutta satutin kuitenkin takatassuni. Nousin ylös, mutta takajalkani petti. Yritin kävellä oppilaiden pesään suojaan kolmella jalalla. Kettu oli löytänyt tien Myrskyklaanin leiriin, ja sillä oli nälkä. Näin oppilaiden pesän takana nuoren naaraan. Tällä oli karvat pystyssä ja huuli irvessä.
"Miksi toit tuon pedon leiriimme?" tämä sähisi vihaisena. Mietin, mitä sanoisin. Oppilas oli minua aika paljon isompi.
"A-anteeksi, ei ollut tarkoitus..." takeltelin tälle. Naaras katsoi minua kirkkailla silmillään. Sitten tämä katsoi kipeää jalkaani.
"Onko tassusi kovin kipeä?" tämä kysyi vaihtaen puheen aihetta. Katsoin tassuani, joka oli todella kipeä.
"Kun hyppäsin alas, se pamahti kipeästi maahan." sanoin oppilaalle. Tämä nyökkäsi. Tämä ei tainnut olla mikään parantaja...
"Mikä on nimesi? Minä olen Kultatassu." naaras naukaisi. Tuijotin tätä suurilla silmilläni.
"Minä olen Hopeatassu." naukaisin tälle. Tämä nyökkäsi. Silloin näin paikalle ryntäävän Kotkasielun. Hän oli tullut pelastamaan minut! Heilautin häntääni Kultatassulle hyvästiksi. Ryntäsin kolmella jalalla kollia kohti. Tämä taisteli toista soturia vastaan. Kotkasielu otti niskanahastani kiinni ja alkoi raahata minua Tuuliklaania kohti.
"Älä enää ikinä tee noin!" tämä sähähti. Aivan, kuin olisin nähnyt hänen silmissään pelkoa.
"En. Sen minä lupaan." sanoin. Kotkasielu kantoi minut leiriin. Siellä minua jo odotteli huolissaan oleva Kuupilvi ja Seittitähti. Mitään sanomatta, tassuttelin kohti Sinisiiven pesää. Sinisiipi laittoi hämähäkin seittiä kipeään tassuuni, ja antoi minulle unikon siemeniä. Kävelin väsyneenä oppilaiden pesälle. Käperryin nukkumaan omalle sammalvuoteelleni nukkumaan. Nukahdin melko nopeasti synkkään uneen...
Vastaus:18kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kimalaispentu, Myrskyklaani
02.11.2013 12:58
Kimalaispentu liikahti Kultakukan vierellä. Kolli näki unta ja hymyili unissaan. Tassut vasemman puoleisen naaman kuonon alla tyynynä tämä uneksi…
Hän oli siinä. Mutta isompana ja vahvempana. Seisomassa Suurtasanteella… Pennun häntä heilui tämän nähdessä unta. Seisomassa suurtasanteella, niin, olisihan se upeaa. Mutta hän olisi…päällikkö. Kimalaistähti. Pentu heräsi Kultakukan pukatessa tätä kuonollaan. Kimalaispentu nosti unisena päätään ja käänsi toimivan naamansa emoaan kohti. Kultakukka hymyili.
’’Näitkös unta?’’
Kimalaispentu nyökkäsi ja haukotteli toimivalla suullaan.
’’Ja olisin halunnut nähdä vähäsen pitempäänkin.’’ kolli myönsi ja hieroi unisena silmiään.
’’Mutta et voi nukkua koko päivää. Hop, ylös.’’ Kultakukka käski ja Kimalaispentu nousi.
’’Kieppupentu, älä syö häntää!’’ Kultakukka murahti ja töytäisi Kimalaispennun veljeä. Kieppupentu tuhahti tuskastuneena ja alkoi kaivaa. Kultakukka huokaisi ja alkoi sukia Kimalaispennun mustaraitaista turkkia. Kimalaispentu tunsi olevansa jo tarpeeksi puhdas ja kiepsahti pois Kultakukan otteesta.
’’Älä kaiva, Kieppupentu!’’ Kultakukka käski. ’’Takaisin, Kimalaispentu!’’
’’Muttakun minulla on tylsää!’’ valitti Kieppupentu.
’’Muttakun minä olen jo ihan puhdas ja likaannun vielä kumminkin!’’ puolustautui Kimalaispentu.
Kultakukka huokasi syvään ja painoi silmänsä puoliumpeen.
’’No, menkää sitten leikkimään.’’
Kieppupentu mutisi ja luimisti korviaan.
’’En minä halua leikkiä.’’
’’No mene klaanivanhimpien luo kuuntelemaan tarinoita.’’ ehdotti Kultakukka. Kieppupentu innostui.
’’Joo!’’
Kimalaispennun veli pinkaisi klaanivanhimpien pesään, mutta Kimalaispentu ei jaksanut innostua vanhusten jorinoista. Sen sijaan hän etsi Routapentua. Mutta hän ei olut pesässä. Koivupentu ja Minkkipentu nukkuivat Lehväpilven kyljessä kiinni. Kimalaispentu huokaisi ja asteli ulos pesästä.
Vatukkakynsi lähti juuri johtamaan partiota, ja pari oppilasta telmi pesän ulkopuolella. Kimalaispentu ryhdistäytyi ja kipitti häntä pystyssä heidän luokseen.
’’Saanko tulla leikkimään?’ pentu kysyi rohkeasti, mutta katui heti. Kysymys kuulosti todella lapselliselta.
’’Err…enpä tiedä.’’ Oravatassu sanoi vaivaantuneen näköisenä ja vilkaisi Lukkitassuun kuin apua pyytääkseen.
Musta kolli liikautti korviaan sen merkiksi, ettei ottanut osaa keskusteluun.
’’Sinä olet vasta pieni.’’ Oravatassu sanoi. ’’Tämä leikki voi olla liian kovaotteinen sinulle.’’
Kimalaispentu luimisti korviaan. Johtuiko se oikeasti hänen iästään? Vai…hänen kasvoistaan?
’’Joo…’’ Kimalaispentu huokaisi ja tassutti keskemmäs leiriä. Kukaan ei kiireiltään näyttänyt huomaavan kollia.
’’Ratamohäntä.’’ pentu vingahti ja yritti saada kilpikonnakuvioisen naaraan huomion. Ratamohäntä ei kumminkaan huomannut, vaan tassutti Saniaisturkin viereen nuolaisten tätä korvannipukasta. Kimalaispentua alkoi itkettää. Eihän kukaan edes halunnut huomata häntä. Tosin…Kukapa kaksinaamaista kummajaista tahtoisi katsoa. Kyynel vierähti pitkin Kimalaispennun toimivia kasvoja. Hän juoksi takaisin pentutarhaan, jossa huomasi Minkkipennun olevan hereillä. Kimalaispentu meinasi jo ilahtua, mutta huomasi sitten Lumikkotassun astelevan tämän luo. Parantajaoppilas oli Kimalaispennun mielestä turhan kiinnostunut Minkkipennusta, mutta kaksinaamainen pentu kääntyi eikä kehdannut katsoa ketään. Oliko hän oikeasti koko loppuelämänsäi outo ja hyljeksitty?

Vastaus:18kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskatassu, Varjoklaani
02.11.2013 10:51
Kipitin ulos leiristä kiireen kaupalla, kohti sovittua tapaamispaikkaa. Kylmä lehtisateen ajan tuuli kahisutti paljaita puita. Oksat ja kuivat lehdet rapisivat tassujeni alla. Aurinko nousi verkkaisesti maalaten taivaan rannan punaiseksi. Istahdin suuren kiven viereen odottamaan mestariani Mustatähteä. Erotin valkoisen turkin vilahtavan pusikossa ja hetkeä myöhemmin Mustatähti tallusteli luokseni. Perhoset lentelivät mahassa, sillä oli ensimmäinen päiväni oppilaana.
"Huomenta Ruskatassu" Mustatähti naukaisi ja nuolaisi pikimustaa tassuaan.
"Huomenta Mustatähti" mau´uin kärsimättömänä, sillä miksi aikaa pitäisi tuhlata turhiin höpinöihin.
"Tänään kierrämme Varjoklaanin reviirin rajat" Mustatähti aloitti. Kampesin itseni ylös ja olin lähdössä jo matkaan kunnes Mustatähti murahti:
"Jotta tuollaiset pikku oppilaat eivät eksyisi!"
Erotin mestarini silmässä iloisen pilkkeen. Pysähdyin ja annoin Mustatähden siirtyä johtoon.

"Mitä haistat?" Mustatähti kysyi, kun olimme ohittaneet Jokiklaanin ja Varjoklaanin reviirien rajan. Haistelin ilmaa tarkasti ja erotin riistaa; sammakko.
"Sammakon" vastasin.
"Hienoa, se oli sammakko" Mustatähti maukaisi. Jatkoimme matkaa kohti Myrskyklaanin ja Varjoklaanin välistä rajaa. Pääni oli täynnä erilaisia tuoksuja ja hajuja.
#Miten ikinä muistan kaiken#

Mustatähti jätti pari hajumerkkiä rajalle. Vastapuolella huo,asin pensaikossa liikettä.
"Kappas kappas, Mustatähtihän se" harmaa naaras sanoi ivallisesti ja astui esiin piilostaan. Naaras haisi variksenruualle, eikä Myrskyklaanille. Mustatähti paljasti hampaansa ja sähisi:
"Hopeasulka sinut on karkoitettu metsästä!"
Hopeasulka sähisi hurjasti ja loikkasi Mustatähden kimppuun. En ajatellut mitään, vaan heittäydyin luopion kimppuun. Kynsin niin kovasti kuin osasin. Emme olleet vielä harjoitelleet mitään, joten Hopeasulan oli helppo päästä voitolle. Naaras painoi minua maata vasten minkä jaksoi.
"Hyödytön oppilas!" Hopeasulka huudahti voiton varmana. Sanat soivat korvissani. Potkaisin kaikin voimin naarasta mahaan. Tämä ulvaisi kivusta ja onnistuin luikertelemaan ulos tämän otteesta. Mustatähti puraisi Hopeasulkaa häntään. Naaras luikki pakoon minkä käpälistään kerkesi. Mustatähdellä ei ollut kuin yksi syvän näköinen viilta lavassa. Huomasturkkini olevan veren tahrima ja siinä näkyi kyljessä pari syvää viiltoa.
"Hienosti taisteltu" Mustatähti naukui. Olisin halunnut kysyä Mustatähdeltä lisää tuosta Hopeasulasta, mutta päätin jättää asian myöhemmäksi. Raahustimme väsyneinä leiriin. Kun Mustatähti oli antanut luvan poistua, kipitn parantajan pesälle.
Vastaus:10kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
02.11.2013 10:16
Avasin toisen silmäni ja tunsin että sain vain vaivoin henkeä. Katsoin Sinisiipeä joka yritti pitää muita kissoja loitommalla jotta saisi tehtyä työnsä paremmin.
"S-s-sinisiipi" sain sanottua hiljaa. Katsoin parantajaa joka katsoi minua yllättyneen näköisenä.
"Sinä melkein kuolit" parantaja naukui yllättyneenä ja katsoi minua oudosti. Hengitin raskaasti mutta varmasti eikä minulla ollut tarkoituskaan kuolla enään. Sinisiipi antoi jotain yrttejä eteeni ja söin ne heti nälissäni, tunsin ällöttävän maun suussani kuitenkin ja yritin yskäistä yrtit suustani.
"Syö ne, niin paranet hieman nopeammin" parantaja käski joten nielaisin yrtit nopeasti.

Ruotopentu, Gepardipentu, Punapentu ja Lumipentu katsoivat minua silmät suurina, luultavasti ilosta. Makasin kylmässä maassa hiljaa ja kuulin sisareni, Lumipennun kehräävän iloisesti ja pehmeästi vierelläni. Katsoin valkoisen pennun silmiin ja kehräsin iloisen vastauksen. Ruotopentu painautui kylkeeni kiinni, samoin Gepardipentu ja Punapentu. Tunsin pentuni ruumiit vierelläni ja kehräsin tyytyväisesti.
"O-onneksi et k-k-kuollut" änkytti Ruotopentu kyyneleet silmissä ja painautui minuun kiinni lujasti.
"Älä edes ajattele että luovuttaisin" kehräsin kyyneleet silmissäni ja suljin ne pikaisesti. En voinut estää kuitenkaan pienen pientä kyyneltä joka vierähti poskelleni.
"Ruostepuro, selvisit" kuului iloinen naukaisu. Vilkaisin taakseni ja näin Vaahteravirran tulevan minua kohti onnellisena. Yritin nousta huterilla jaloillani ylös ja yskäisin samalla.
"Kuulin Sinisiiveltä että olit hengittänyt aivan liikaa savua" naaras naukaisi ja katsoi surullisesti Tuuliklaanin leiriä päin. Sitten sydämeni löi ylimääräisen lyönnin. #Tuuliklaanin leiri on...# ajattelin kauhuissani kun muistelin tapahtumia, kun huomasin tulen leviävän leiriä päin.
"M-minun on käytävä leirissä" nau'uin ja lähdin hieman huterilla jaloillani leiriä päin. Tunsin jokaisella askeleellani kovan maan ja muutamia pikkukiviä tassujeni alla mutta minulla ei ollut aikomustakaan hidastaa. Pentuni seurasivat minua hitaasti mutta melkeinpä nopeammin kuin minä. Mutta vain melkein. Pudistin päätäni epätoivoisesti ja lähdin juoksemaan hitaasti jotta ehtisin leirille ennen kuin tulisi ilta. Siristin silmiäni ja hidastin tahtiani kun kuulin takaani askeleita.
"Tulen mukaasi" valkoinen kolli tuli vierelleni ja hipaisi hännällään minua lempeästi. Tein samoin, mutta haistoin hieman palaneen käryä. Ilmeeni synkkeni.
"Juuri niin, leiri paloi melkein kokonaan. Hirviö pelasti meidät, vettä jotenkin tuli yhtäkkiä ja huomasimme tulen sammuneen" Takiaiskorva selitteli, mutta kuuntelin vain puolella korvalla. Olin onnellinen, kun edes osa leiristä jäi entiselleen mutta taas surullinen kun puolet leiristä oli melkeinpä tuhoutunut. Kuulin askelten ääniä ja näin vieraan kissan luultavasti, joka lähti pois.

Sinisiipi oli vasta käynyt tutkimassa minua vielä varalta jotta varmasti olisin ollut kunnossa. Pudistin päätäni ja katsoin Hopeapentua joka kehräsi edessäni.
"Meidän pitää aloittaa leirin rakentaminen" Seittitähti naukaisi ja kaikki kissat alkoivat kuunnella päällikköään.
"Emmehän me voida elää tässäkään pelkästään" päällikkö naukaisi ja katsoi kaikkia kissoja odottavasti. Pudistin päätäni ja naukaisin kovaan ääneen
"Entä kuningattaret ja pennut, auttavatko he?" kysyin. Näin Seittitähden hiekkaan ilmeen.
"Vain jos he haluavat" päällikkö naukaisi.

//sori, surkee tarina D://
Vastaus:15kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mistelipentu, Jokiklaani
02.11.2013 09:48
Mistelipentu avasi meripihkanväriset silmänsä ja haukotteli. Pentutarhassa osasikin sitten olla tylsää. Kolli nousi istumaan ja suki vaaleanruskeasta raidallisesta turkistaan sammaleet pois.
>mitä jos käväisisin leirin ulkopuolella< ajattelin hetken ja ponkaisin jaloilleni. Vilkaisin emoni ja sisaruksiani, jotka nukkuivat vielä. Into täytti nuoren kollin mielen, ja hän hipsi hiljakseen pentutarhasta leiriaukiolle. Hän ei nähnyt ketään, joten säntäsi nopeasti sisäänkäynnille ja putkahti metsään. Kolli hengitti raikasta ilmaa täysin rinnoin ja tassutti muutaman askeleen eteenpäin. Mistelipentunuuhki tarkkaavaisesti ilmaa. Hän haistoi hiiren tuoreen tuoksun.
"Saisinkohan sen kiinni", kolli mumisi ja painautui maata vasten. Hiipimisasento oli hieman virheellinen, mutta kolli oli sentään vielä nuori. Kissa huomasi pian pienen ruskean olennon narskuttamassa siementä. Mistelipentu keinutti lonkkiaak edestakaisin ja ponnisti. Hiiri ehti livistää hänen ulostyönnettyjem kynsiensä välistä. Kolli sihahti ärtyneenä ja juoksi hiiren perään. Lähistöllä kasvoi vain nuorta Vesakkoa, joten sillä ei ollut piilopaikkoja. Mistelipentu loikkasi saadakseen hiiren kiinni, mutta se ehti sukeltaa ensimmäisen suuren puun juurakkoon.
"Pahus!" Kolli karjaisi. Yhtäkkiä hän kohotti uudestaan kuonoaan. Hän oli juossut hiiren perässä aina Myrskyklaanin rajalle, ja seisoi nyt pari hännänmittaa sen reviirillä.
"Kauan sinulla kesti huomata että olet täällä?!" Kuului ärähdys, ja vaaleanruskea salama iskeytyi Mistelipennulla selkään. Pentu vinkaisi.
"Anteeksi! En huomannut! En ihan totta!" Hän rääkyi ja kynsi vihollisensa jalkaa.
"Aha! Ja mikä nimesi mahtaa olla!" Kuului taas sähinä.
"Olen Mistelipentu!" Mistelipentu rääkäisi. Yhtäkkiä häntä painanut vastus katosi.
"Oletko pentu....", ääni kuului. Ensimmäistä kertaa Mistelipentu näki hänet selvästi. Vaaleanruskea kirjava naaras, joka silmäili häntä nyt hieman ystävällisimmin.
"No minä olen Kanjonitassu", naaras esittäytyi.
"Kanjonitassu, mihin sinä katosit?" Kuului ulvaisu, ja kaunis, solakka yönmusta juovikas naaras astui esiin.
"Ja kuka tämä on?" Hän murisi.
"Hän on Mistelipentu, Tulikukka", Kanjonitassu vastasi.
"Klaanin varapäällikkönä minun on hätyyttettävä hänet takaisin Jokiklaanin reviirille", Tulikukka maukui ankarasti. Mistelipentu perääntyi hiukan. Kanjonitassu vilkaisi häntä oudon lempeästi.
"Alahan laputtaa!" Tulikukka naukaisi uudestaan ja töykkäisi häntä mustalla käpälällään. Mistelipentu vilisti rajan taakse.
"Nähdään taas!" Kanjonitassu kuiskasi ja seurasi Tulikukkaa aluskasvillisuuteen. Merkillinen kaipuu syttyi Mistelipennun rinnassa.
"Mistelipentu! Mitä ihmettä sinä täällä teet?" Kuului ääni, ja Jäämyrsky harppoi luokseni.
"En minä tiedä", mumisin ja tuijotin kohtaa, minne Kanjonitassu oli kadonnut. Jäämyrsky pudisti päätään ja tarttui kollia niskanahasta ja kiikutti tätä kohti leiriä.
Vastaus:10kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultatassu, Tuuliklaani
01.11.2013 22:31
Komea vaalea kolli aukaisi merinpihkan väriset silmänsä. Kevyt tuulenvire puhalsi hänen kasvoilleen. Hitaasti kissa hengitti kylmää ilmaa nenän kautta sisään, ja suun kautta ulos. Tämä keino rauhoittu tehokkaasti sydäntä, joka hakkasi liian kovaa kun kollin katse katsahti metsään. Ajatuskin klaanistaan ja klaanilaisista sai hengityksen epätasaiseksi. Kissa venytti lihaksiaan ja maistoi tyhjää ilmaa. Puunoksat eivät suojanneet sadepisaroilta, jotka tippuivat nopeasti maahan ja imeytyivät ripeästi maahan. Kolli tuijotti parin sekunnin ajan taivaalle ja antoi kylmien pisaroiden laskeutua rauhallisesti kasvoilleen. Samalla tavalla kuin pentuajoillakin, kolli aukasi leveästi suunsa ja yritti saada kiinni pisaroita kielellään. Vesi maistui ihanan raikkaalta ja hieman suolaiselta, ei siltä mitä kaksijalat hänelle antoivat. Kolln katse synkeni, kun mielen palautuivat hänen "omistajansa". Kaksijalat antoivat hänelle kaiken muun, paitsi vapauden. Kultatassu sulki silmänsä uudestaan ja antoi pisaroiden laskeutua luomien päälle.
"Vapautta minä kaipaankin eniten" kolli hymähti surullisesti. Korvat värähtivät hieman, kun hän kuuli koiran haukuntaa. Ilmeisesti kaksijalat olivat palanneet pesäänsä. Pian joku huutaisi hänet sisällä, ja hän tottelevaisesti tassuttelisi sisälle, söisi kaiken minkä hänelle annettiin ja antoi silittää keskipitkää turkkiaan. Suuret silmät avautuivat äkisti, ja hän katsoi avuttomana pitkää seinää. Pitkä, punainen kiviseinä, jota pitkin hän ei osannut kiivetä. Kynnet olivat edelleen kipeät viimeisestä pakoyrityksestä, milloin hän ei päässyt edes puoleenväliin seinää. Valtavan esteen vieressä oli mutakuoppa, jonka kolli oli joskus kaivannut. Sekään yritys meni pieleen, sillä seinä jatkui jopa maan alla. Kultatassu tutki myös mahdollisen ympäristönsä, muttei seinän vieressä kasvanut tarpeeksi pitkää ja tukevaa puuta. Tosin oli pari pensasta, muttei niistä ollut hyötyä kuin piiloutumiseen.
- Kis-kis-kis... kolli katsoi olkansa yli kaksijalkaa, joka veti käpälään häneen päin. Hän paljasti hampaansa ja viilsi ilmaa kynsillään, yrittäen puolustaa edes jotenkin itseään. Kaksijalka veti käpälänsä ripeästi pois ja nousi koko pituutensa, mumisten ja sylkien jotain. Kolli ei saanut sanoista selvää (eihän hän muutenkaan tajua heidän puheestaan mitään! > <) ja perääntyi sähisten kohti pensaikkoa. Piikit pistelivät kipeästi lihaksia ja turkki takkuuntui, eikä kolli päässyt enään liikkumaan. Kaksijalka löntysti kömpelöillä jaloillaan häntä kohti ja yritti yhdellä käpälällään tarrata kollia niskasta, mutta Kultatassu puolustautui viiltämällä tämän käpälää kynsillään. Kaksijalka parahti ja työnsi pensaikkoon nyt toisenkin kädensä. Kolli sihisi, sylki, viilsi kynsillään ja puri hampaillaan puolustamalla itseään, mutta lopulta kaksijalka sai tästä otteen. Kultatassu yritti rimpuilla vihollisensa vahvasta otteesta, mutta se oli mahdotonta. Kaksijalka huitasi käpälällään ja osui keuhkoihin, ja kolli kiljahti peloissaan. Seuraavaksi hän tunsi kuinka kaksijalka otti toisella kädellään tämän toisesta korvasta ja peti sitä taaksepäin, niin, että heidän katseensa kohtasivat. Kaksijalka karjaisi jotain, ja heitti kollin päin punaista, jykevää seinää. Pää osui kovaan kiveen, ja kolli kiljaisi heikosti kivusta. Hän liusui maahan ja yritti nousta tassuilleen, mutta voimat jättivät hänet, ja taju halusi karkata kehostaan. Kultatassu pinnisti ja puri huultaan, viimeisillä voimillaan yrittäen olla menettämättä tajuntaansa. Jostain päälaen kohdalta valui ohuena norona verta kaulaa pitkin maahan, ja sai lumen muuttumaan kirkkaan punaiseksi. Kaksijalka tallusti kömpelösti kissan luokse ja nosti tämän niskasta ylös, hieman ravistaen. Kultatassu voihkaisi ja yritti heikosti päästä vapaaksi otteesta, mutta hänet vietiin jo pesään. Kolli pakotti silmänsä vielä hetkeksi ja katsoi metsää, ennenkuin ovi sulkeutui hänen takanaan.

Suuret silmät aukenivat hiljattain. Jokin kirkas paistoi suoraan silmiin. Se oli niin kirkasta, että Kultatassun oli pakko hetkeksi siristää silmiään, ennenkuin hän tottui tuohon kirkkauteen. Kun näköaisti palautui normaaliin kuntoon, kolli vilkaisi ympärilleen. Hän makasi selällään jonkin valkoisen päällä, ja hänen kaikki neljää tassuaan olivat tiukasti kiinni jollain narulla. Kolli yritti heikosti vapauttaa etutassunsa, mutta narut vain alkoivat painaa enemmän rannetta. Hän yritti ja yritti uudelleen, mutta vain pahensi tilannettaan. Narut tiukentuivat automaattisesti mitä enemmän hän yritti vapautua niistä. Ilma värähteli, ja hikipisara valui pitkin kollin otsaa alas. Hän pakotti itsensä rennosti, ja lapsellisesti luuli, että pääsisi helposti vapaaksi. Narut kuitenkin olivat tarpeeksi tiukalla, muttei ainakaan ranteisiin sattunut niin paljon. Ovi paukahti, ja huoneeseen astui kaksijalka, joka paiskasi hänet seinään. Raivo valtasi entisen oppilaan ja hän yritti vielä rivakkaammin rimpuilla vapaaksi, sihisten, sylkien ja kiroten tämän kaksijalan. Hän ei pätkääkään välittänyt päänsärystä ja haavasta, joka aukeni nopeasti ja josta alkoi norua jälleen kirkkaanpunaista nestettä. Kaksijalka nauroi katsoen kollin epätoivoisia yrityksiä, ja kosketti jollain metallilla tämän rintaa. Värinäaalto kulki kissan koko kehon läpi, ja kolli painoi huulensa tiukasti yhteen. Kuuman ja kylmän kontrakti sai kollin haukkomaan ihmeissään henkeä, vaikka hän yrittikin puristaa huulensa tiukasti lukkoon. Kaksijalka vaelteli kylmällä metallisauvalla kollin keholla, piirtämällä jotain ihmeellisiä viivoja ja kuvioita. Kultatassu sulki silmänsä ja yritti rimpuilla irti, mutta toivo hiipui joka sekunnilla.
"Olisi pitänyt kuunnella järkeä ja olla luottamatta erakoihin" kolli toisti virkettä kerta toisensa jälkeen, yrittämällä kääntää huomionsa johonkin muualle kylmästä metallista. Kaksijalka veti metallisauvan pois ja kolli näki heikosti, että tämä laittoi käpälinsä päälle jotkut suojavarusteet, jotka peittivät käpälän ranteen asti. Kaksijalka kyyristyi etsimään jotain lattialta, ja entinen oppilas saattoi viimein hengäistä rauhassa. Ilma oli muuttunut raskaaksi ja lihaksiin ikään kuin työnnettiin heikosti ohuita piikkejä. Näkö sumentui hieman, veri valui edelleen ohuena norona kaulaa pitkin valkoiselle matolla. Lihakset olivat väsyneet ja kankeat siitä, ettei niitä pystynyt liikuttamaan. Kolli yritti etsiä kaksijalkaa, mutta ei nähnyt juuri mitään muuta, kuin turkinpöhkön tämän päässä.
"Ihmeellistä, että heillä kasvaa turkki vain päälaella.. ainakin useammalla" kolli tunsi itseänsä typeräksi, kun ajatteli tuollaista tässä tilanteesta. Hän ei tuntenut paniikkia, ei raivoa eikä kiukkua. Keho hyväksyi asemansa ja rentoutui, mutta sydän ja sielu taistelivat yhä vapaaksi. Kultatassu kohotti hieman päätään ja vilkaisi oikeaa etutassuaan. Vaaleat kynnet ilmestyivät esiin, ja hipaisivat hieman narua. Kolli pinnisti ja siristeli hassusti kulmiaan, yrittäen repiä kynsillään narua. Paksuimmasta narusta alkoi irrota ohuita naruja, ja kolli tunsi kuinka ilma kulki vapaasti narun alta ja hipaisi hieman tassua. Ihana tunne, muttei ollut aikaa jäädä miettimään. Kun tassu oli vihdoin vapaa, Kultatassu vilkaisi hermostuneena lattialle. Kaksijalka etsiskeli keskittyneesti jotain lattialta, ja tuntui unohtavan kollin kokonaan. Kolli raapi toisenkin narun irti ja alkoi ripeästi raapia kynsillään takatassujaan irti narun tiukasta otteesta.
"Tähtiklaanin kiitos!" entinen oppilas kiitteli ja etsi katsellaan pakoreittiä. Ovi oli hieman raollaan, jos hän vain hiipisi äänettömästi.. kolli vilkaisi olkansa yli edelleen kyyryssä olevaa kaksijalkaa, ja hypähti nokkelasti korkealta matolta alas. Tassut pettivät hieman, ja kissa horjahti hieman, mutta sai tasapainonsa nopeasti takaisin. Hän oli jo melkein ovella, kun kaksijalka tarrasi hänen hännästään kiinni ja alkoi vetää voimalla kissaa taasepäin. Kolli sähähti kivusta ja yritti päästä vapaaksi, mutta teki vain kipeää itselleen. Hän käännähti ja tähtäsi kaksijalan valtavaan käpälään, mutta horjahti ja kaatui kumoon, jolloin kaksijalka nosti hänet niskasta ylös. Kolli jatkoi rimpuilemistaan, kunnes kaksijalka painoi kissaa valkoiseen mattoon ja piti tämän kaulasta kiinni. Kultatassu iski kyntensä vihollisensa käteen, ja kuuli tämän voihkaisun. Kollin sydän päästi lyönnin välistä, kun kissa huomasi kaksijalan toisessa kädessä jonkun pullon, jossa oli kiinni pitkä, ohut neula. Oppilas alkoi vimmoissaan vieriä kaksijalan käden alla, raapimaan ja puremaan tätä mihin vain ylettyi, muttei tämän ote hellinyt yhtään. Neula lähestyi uhkaavan nopeasti kollin kaulaa. Kissa ei aluksi tuntenut mitään, jatkoi vain taistelua elämästään. Neula kosketti hellästi kollin turkkia, kunnes kaksijalka painoi sitä kovemmin, ja noin neljäsosa neulasta piiloutui kissan lihakseen. Kultatassu unohti hetkeksi kaiken muun, ja katsoi peloissaan kaksijalkaa. Neula meni vielä syvemmälle.
- Lopeta.. ota se pois! kolli kiljui ja tämän silmistä tahtoamatta alkoi virrata kyyneleitä. Neulasta alkoi virrata jotain nestettä tähän, ja kollin keho rentoutui. Keho ei enään totellut omistajaansa. Kultatassu yritti saada henkeä keuhkoihin, yritti vielä heikoin liikkein työntää kaksijalan käpälää pois. Toisella käpälällään kolli kosketti varovaisesti neulaa, joka törrötti hänen lihassaan, ja yritti heikosti ja kömpelösti vetää sitä pois. Silmissä alkoi sumentua, happi ei tullut keuhkoihin, ja keho ei enään kuunnellut häntä enään. Aistit ja taju alkoivat hitaasti jättää tämän kehon. Tassut liukuivat maahan, silmät sulkeutuivat ja rinta ei enään noussut niin ylös. Häntä värähti vielä pari kertaa, ennenkuin lysähti maahan.

//Kirjoitan Kullalle vielä ainakin yhden tarinan, häntä siis ei poisteta vielä. Ja mitä hänelle tapahtuikaan.. saatte miettiä, se selviää ensitarinassa.
Anteeksi, Ansu.//
Vastaus:O.o 30Kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ilvespentu/tassu, Jokiklaani
01.11.2013 17:35
Luku; 5 Iloinen kotiinpaluu... ...vai onko sittenkään?

Aurinko porotti tuona päivänä taivaalta erityisen kuumasti vaikka olikin jo lehtisateen ajan loppupuoli. Lunta ei ollut vielä onneksi maassa mutta tuntui tuskaiselta kävellä ilman ruokaa ja vettä kuuman auringon alla. Oranssi turkkini tuntui olevan liekeissä. Kieleni oli varmasti yhtä kuiva kuin autiomaa ja nälkä kurni vatsassani aina vain entistä enemmän. Sitten tummanpunaiseen kuonooni leijaili tuttu Jokiklaanin tuoksu.
>Olen pian perillä!<hihkaisin ajatuksissani.
Nopeutin askeleeni juoksuksi ja juoksin vähillä voimillani aina tutulle Jokiklaanin reviirille asti. Aloin juosta innoissani metsässä enkä välittänyt enää mistään muusta.
>Olen kotona! Olen kotona!<huusin ajatuksissani.
Hidastin vauhtiani ja jäin läähättämään paikalle janoisena. Nostin pääni ylös ja katselin ympärilleni. Olin lähellä järveä.
>Taidan mennä järvelle juomaan.<ajattelin nopeasti.
Hölkkäsin hitaasti järven rannalle. Hento tuuli pörrötti turkkini. Astelin veteen tottunein askelin niin että vatsani kastui hieman. Join monta suullista raikasta vettä.
>Tämä on ihan toisenlaista kuin kaksijalkojen ällöttävä vesi.<ajattelin mielissäni.
Nostin pääni kuitenkin pian vedestä niin että raskaat vesipisarat tippuivat leukani alta veteen ja saivat aikaan väreitä. Sitten kuulin henntoja askelia takaani. Höristin hieman korviani ja käänsin katseeni taaksepäin. Oranssinruskea kolli tuijotti minua rannalla suurin silmin. Tujotin tätä takaisin samanlaisesti.
“Isä...”kuiskasin itsekseni.
Näin tämän silmistä että tämä oli täynnä onnea. Juoksin isäni luokse niin että vesi roiskui ympäriinsä. Karviaisvirta istahti maahan. Törmäsin melkein tätä päin. Hukuttauduin isäni pehmeään tomunruskeaan rintaan ja kehräsin onnellisena. Karviaisvirta nuoli minua lempeästi päälaelle. Samalla kun ilonkyyneleeni kastelivat isäni turkin.
“Minäkin kaipasin sinua. Niin kovasti kun sinua kaipasin.”kuiskasin isälleni lempeästi.
Tämä pökkäsi minua hellästi päähän.
“Lähdetäänkö nyt leiriin?”kysyin tältä silmät sädehtien.
Isäni nyökkäsi ja aloimme hölkätä molemma tuttua reittiä kohti Jokiklaanin leiriä. Vatsani kuitenkin murahti yhtäkkiä todella kovaa. Isäni katsoi minua viekas ilme kasvoillaan.
“Älä katso minua noin... Tiedetään, tiedetään... En ole syönyt mitään vähään aikaan.”nau´uin tälle.
Isäni viittoi tassullaan kohti metsää.
“Ai pitäisikö mennä metsästämään?”kysyin tältä.
Karviaisvirta nyökkäsi tyynesti. Nyökkäsin takaisin ja juoksin etsimään saalista. Maistelin ilmaa tarkkaavaisesti. Haistoin oravan tuoksun. Katselin hetken näkevällä silmälläni ympärilleni ja havaitsin ruskean eläimen nököttävän puun juurella. Laskeuduin alas ja hiivin oravan luokse vaaleampi vatsani maata hipoen.
>Nyt tarkkana. On pidettävä kieli keskellä suuta. No niin Ilvespentu. Muista mitä Pumpuli opetti.<ajattelin itsekseni.
Olin pian vain ketunmitan päässä oravasta kunnes loikkasin ilmaan vahvoilla jaloillani ja lensin komeassa kaaressa oravan päälle. Eläin yritti aluksi pyristellä irti otteestani mutta purin tältä nopeasti niskat poikki. Tassuttelin orava suussani Karviaisvirran luokse ja laskin sen maahan. Isäni katsahti minua kummissaan.
“Syö sinä se. Sinullakin on varmaan nälkä. Metsästän itselleni jotakin muuta.”nau'uin tälle lempeästi.
Karviasvirta pudisti päätään ja työnsi oravan takaisin minulle.
“Etkö halua sitä? Ota nyt vain.”maanittelin tälle.
Kolli pudisti taas päätään.
“No hyvä on.”naukaisin hieman pettyneesti ja laskeuduin maahan.
Upotin terävät, valkoiset hampaani oravan pehmeään lihaa. Kirpeä veri tulvahti suuhuni. Puraisin oravasta oikein ison palan. Söin sen nopein, suurin haukkausuin ja nuolin vielä rippeet mustilta viiksiltäni.
“Jatketaanko nyt matkaa?”kysyin kärsimättömästi.
Isäni nyökkäsi ja ampaisimme molemmat nopeaan juoksuun.
“Kisataanko kumpi on ensin leirissä?”ehdotin Karviaisvirralle.
Kolli nyökkäsi ja ampaisi edelleni. Saavutin kuitenkin tämä. Me molemmat kiihdytimme kokoajan vautia kunnes huomasin jo Jokiklaanin leirin häämöttävän horisontissa. Saavuimme yhtäaikaa Karviaisvirran kanssa leirin suulle. Läähätimme molemmat hengästyneinä.
“Tasapeli.”julistin.
Karviaisvirta nyökkäsi hieman läähättäen samaanaikaan. Työnnyimme peräkanaa leiriin jossa monta uteliasta katsetta tuijotti meitä. Sitten kuulin tutu äänen;
“Ilvespentu!”huutaja oli Haapasydän.
Vaaleanharmaa naaras juoksi suoraan minua kohti ja oli kaataa minut kumoon. Emoni alkoi kehrätä ja nuolla turkkiani lempeästi.
“Missä olet ollut? Olin niin huolissani... Älä enää koskaan tee tuollaista... Säikäytit minut kunnolla.”Haapasydän naukui onnellisen oloisesti.
Pyristelin itseni pois Haapasydämmen otteesta ja katsoin tätä lempeästi.
“Ei hätää. Olen nyt kotona ja kunnossa.”kuiskasin tämän korvaan.
Samassa emoni katsahti vasenta silmääni ja näytti järkyttyneeltä.
“Mi-mitä va-vasemmalle silmällesi on ta-tapahtunut?”Haapasydän kysyi ääni väristen.
“Jouduin taisteluun kulkukissojen kanssa kun karkasin kaksijalan kynsistä. Siinä taistelussa se vahingoittui. Mutta ei hätää. Toinen silmäni toimii vielä ihan hyvin.”nau'uin tälle rohkaisevasti mutta silti äänessäni oli hieman epävarmuutta.
“Mitä?! Oletko taistellut kulkukissoja vastaan?!”emoni parkaisi.
“Niin. Entä sitten. Olen kuitenkin kunnossa eli kaikki on ihan hyvin.”sanoin vastalauseen emolleni.
“Vai muka kunnossa?! Nyt tulet ja kerrot minulle kaiken. Etkä enää pääse vahtimatta ulos leiristä jos se johtaa tälläiseen!”Haapasydän huusi minulle.
“Tuon takia juuri karkasin! Olet inhottava emo joka asettaa pennuilleen liikaa sääntöjä! Tiedän etten ole mikään unelmien täyttymyt mutta kuulen silti huutamatta. Etkä sinä minua enää käske! En ole enää se pikku pentusi joka joskus olin! Olen kohta varmaankin soturin iässä joten saan päättä itse asioistani! Tuliko selväksi?!”karjaisin emolleni.
“Ku-kuinka vo-voit sa-sa-sano mi-mi-minulle no-noin?”Haapasydän änkytti.
“Kyllä voin jos haluan.”sähähdin tälle.
Samassa Myrskyturkki asteli meitä kohti arvokkaan oloisena.
“Mitä asiaa sinulla on?”sähähdin hieman vihaisena.
“Anteeksi jo hetki on hieman väärä mutta kaikki odottavat sinua Ilvespentu.”Myrskyturkki naukaisi minulle.
“Odottavat minua? Miksi?”kysyin kummissani.
En saanut kuitenkaan vastausta sillä Myrskyturkki oli jo kadonnut jonnekin. Katsahdin Rastastähteä joka seisoi ylväänä Suurkiven päällä. Päälikkö viittoi minua tulemaan luokseen. Astelin huterin askelin kohti suurkiveä. Pian Rastastähti loikkasi eteeni ja katsoi minua lempein silmin. Tuijotin tätä kummissani.
“Jokiklaanin kissat. On aika nimittää uusi oppilas. Ilvespentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Ilvestassuna. Mestariksesi tulee Usvajalka. Toivon, että Usvajalka välittää sinulle kaiken oppimansa.
Usvajalka olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta (soturin mestarilta) ja olet osittanut olevasi uskollinen ja rohkea. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Ilvestassulle.”Rastastähti naukui juhlallisesti.
Tassuttelin rauhallisesti Usvajalan luokse ja kosketimme toistemme kuonoja.
“Ilvestassu! Ilvestassu!”klaani huusi uutta nimeäni.
Pieni ylpeydenpistos tulvi mieleeni. Olin nyt oppilas. Tasuttelin rauhallisin asekelin Karviaisvirran, Haapasydämmen, Mistelipennun, Laulupennun ja Mantelipennun luokse. Olin onneni kukkuloilla tuolla hetkellä.
"Onneksi olkoon isoveli."Laulupentu vinkaisi minulle.
"Kiitos."vastasin tälle ja nuolaisin pennun päälakea.
Mantelipentu oli selvästi tulossa luokseni mutta harhailikin jonnekin muualle. Katsoin pientä sisartani huvittuneesti ja tassuttelin tämän luokse. Otin tämän hellästi suuhuni ja kannoin Haapasydämmen eteen.
"Kiitos ja onnea Ilvestassu."emoni naukaisi ja nuolaisi poskeani.
Nuolaisin hieman Mantelipennun päälakea ja tämä vinkaisi vähäsen. Mistelipentu ja Laulupentu olivat menneet leikkimään keskenään.
"Lähdenkin tästä nukkumaan. Olin kauhean väsynyt."sanoin unisesti.
"Ymmärrän. Nähdään sitten huomenna."Haapasydän kehräsi minulle.
Haukottelin vielä syvään ja aloin tassutella kohti oppilaiden pesää. Toiset oppilaat olivat vielä harjoittelemassa. Valitsin itselleni hyvän paikan ja aloin nukkua.
//Ilveksen soturinimitys sitten lykkääntyy. Kun se palasi takaisin Jokiklaanin sillä oli jo tarvittavat kp:t soturiksi nousemiseen. Musta olisi ollut vähän outoa nimittään pentu joka ei vielä ole ollut edes oppilas niin soturiksi. Et soturimitys viivästyy noin 150 kp:seen asti. :)//
Vastaus:27kp:eetä!

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
01.11.2013 16:52
Tulikukka raotti vihreitä silmiään ja katsahti ympärilleen. Kaikki soturit nukkuivat vielä, eikä aurinko ollut noussut. Lehtikadon aikaan se kuitenkin merkitsi että se tulisi esiin vasta Aurinkohuipun aikaan. Naaras venytteli ja peseytyi ripeästi. Sitten hän asteli tökkimään Kolibrilentoa hereille.
"Hei unikeko! Jos jaksaisit nousta, saat johtaa aamupartiota!" Tulikukka murisi ja tökki soturia. Kolibrilentoa ponkaisi pystyyn.
"Mitä? Partio, juu käy se!" Hän sopersi puoliunessa. Tulikukka naurahti.
"Ala sitten laputtaa, ja ota Surusade, okakynsi ja nokiturkki mukaasi", naaras määräsi. Kolibrilento kumarsi tallusti herättämään sotureita. Tulikukka tönäisi Pilvihäntä.
"Johda sinä metsästyspartioo. Ota mukaasi kaksi soturia ja oppilas", hän maukui ja pujahti aukiolle. Hänen perässään Kolibrilento ja muut aamupartioon valitut soturit.
"En löytänyt Surusadetta mistään", soturi maukui. Tulikukka siristi silmiään. Samassa kolli ilmestyi parantajan pesästä. Tulikukan mielestä hän vietti aivan liikaa aikaa siellä.
"Aamupartio", varapäällikkö murahti soturille. Surusade nyökkäsi silmät loistaen jostain muustakin kuin pelkästään innosta. Tulikukka väräytti korviaan ja harppoi parantajan pesälle. Vaahtokukka suki paraikaa sammalta turkistaan, ja Lumikkotassu latelu yrttejä hänen edessään.
"Ja unikonsiemeniä kipuun. AI niin, ja katajanmarjan antavat voimaa", oppilas maukui. Tulikukka naukaisi tervehdyksen, ja Vaahtokukka nosti pääätään.
"Aivan oikein, Lumikkotassu. Hei Tulikukka", naaras tervehti. Tulikukka kosketti tyttärensä kuonoa omallaan.
"Tulin vain tervehtimään", hän maukui. Vaahtokukka kehräsi ja kääntyi Lumikkotassun puoleen.
"Tiedätkö mukulaleinikin? Sitä käytetään silmien parantamiseen ja moneen muuhunkin. Miten on, voitko hakea muutaman?" Hän kysyi. Lumikkotassu näytti epävarmalta.
"En ole varma", hän vastasi. Vaahtokukka nappasi yhdestä yrttipinosta kasvin.
"Tämä on mukulaleinikki", hän neuvoi. Lumikkotassu nuuhki kasvia tarkasti ja kumarsi.
"Selvä. Lähden heti", hän naukaisi innoissaan ja loikki kohti aukiota.
"Sinulla on jotain asiaa, tiedän sen", Vaahtokukka maukui kiusoittelee emolleen. Tulikukka nyökkäsi kehräten.
"Onko Surusateella joku vaiva, vai miksi hän käy täällä koko ajan. Häntä tarvittaisiin muuallakin", hän vastasi vakavammalla äänellä. Hän oli erottavinaan Vaahtokukan kirkkaansinisissä silmissä hermostuneen välähdyksen. Sitten naaras kohautti lapojaan.
"En minä vain tiedä. Käy yleensä tuomassa tuoresaalista ja muuten vain tervehti,ässä", hän vastasi vakaalla äänellä. Tulikukka siristi silmiään mutta nyökkäsi.
"Minun täytyy mennä nyt", hän maukui ja kääntyi aukiolle päin. Klaani oli hänen poisssaollessaan alkanut jo heräillä uuteen aamuun.
"Hyvää huomenta!" Kuului ystävällinen ääni klaanivanhimpien pesältä. Tulikukka kääntyi ja näki puolisokean Haukansiiven.
"Hyvää huomenta sinullekin, Haukansiipi", naaras vastasi lämpimästi.
"Olet omaksunut varapäällikön aseman viimeistä piirtoa myöten. Muistan sinut silloin, kun olit pikkuinen pentu", Haukansiipi jatkoi räpyttäen silmiään. Samassa Routapenru ja Kimalaispentu syöksyivät pentutarhasta.
"Haukansiipi, kerro meille tarina!" He naukuivat. Tulikukka kehräsi huvittuneesti.
"Ilmeisesti minulle tuli juuri taas tekemistä", Haukansiipi naurahti. Tulikukka nyökkäsi. Hän vilkuili ympärilleen ja tassutteli päällikön pesälle. Hopeatähti ei ollut tullut ulos pesästään vielä tänään. Tulikukka huudahti tervehdyksen ja asteli pesään. Hopeatähti peseytyi paraikaa.
"Kas, Tulikukka!" Päällikkö tervehti varapäällikköään. Tulikukka kumarsi.
"Olen lähettänyt metsästys-ja aamupartiot matkaan", hän ilmoitti. Hopeatähti nyökkäsi hyväksyvästi.
"Erinomaista. Minulla on muuten sinulle kysymys. Lähtisitkö kanssani metsästämään?" Naaras maukui. Tulikukka väräytti korviaan.
"Ilomielin, Hopeatähti", hän vastasi iloisesti ja antoi päällikön mennä edellään ulos aukiolle.
Vastaus:18 kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
01.11.2013 16:37
Kylmä tuuli puhalsi ja pörrötti turkkiani kun kävelin hiljaa kohti puroa. Olin jättänyt vaahteratassun leiriin. Tahdoin vain jostain syystä olla yksin. Aikani kuluksi mietin millaista olisi käydä kuulammella. #tunskin tulen siellä käymään koskaan# Mietin. Huomasin kauempana pienen ja siron kissan jolla oli kaunis kilpikonnakuvioinen turkki. Kissa keräsi suuhunsa yrttejä eikä tainnut tajuta mitä ympärillä tapahtui. Tassutelin pari askelta lähemmän. Kissa tiputti yrtit maahan ja katsoi minua.
"Mitä teet jokiklaanin reviirillä" Kysyin.
"Kerään yrttejä" Kissa vastasi. Sen verran osasin tämän ilmettä lukea että tämä mietti voisiko luotaa minuun.
"Sinun ei pitäisi liikkua klaanienreviireillä" Annoin varoituksen mieleni ei tehnyt hyökätä tuon pienen nuoren kissan päälle.
"Olen kuullut tuon ennenkin" Kissa myönsi. "Mutta minun täytyi hakea yrttejä varastoon" Tämä jatkoi ja näytti rentoutuvan hieman.
"Ymmärrän mutta voisit kyllä löytää muitakin alueita" Huokaisin.
"Ei se vaan käy" Kissa vastasi. En kysellyt enempää
"Kuule olet noin nuori enkä halua että menetät henkeäsi turhaan mutta ei ole turvallista liikkua täällä" Kerroin rauhallisesti. Tassutelin taas hieman lähemmäs
"Ymmärrän että te klaanikissat ette pidä siitä joten minä lähden. Oli mukava tavata" Kissa naukui ystävällisesti.
"Mikä on nimesi nuori kulkukissa" Kysyin kun kissa jo lähti kulkemaan pois päin.
"Ilta entä itse" Tämä uteli ja katsoi minua.
"Jäämyrsky" Vastasin. Kissa nyökkäsi kohteliaasti ja lähti sitten pois yrtit mukanaan. Jatkoin matkaani purolle.

Saavutuani istuin puron reunustalle jua katselin peilikuvaani vedestä. Metsässästä kuului puiden kahina tuulen ravistellessa niitä. Tuuli yltyi koko ajan. Vesi alkoi virrata. Pian tajusin että minun tulisi hakeutua suojaan. Katselin ympärilleni ja haistelin. Erotin vanhan ketun kolon ja sujahdin sinne

/jatkuu/
Vastaus:10 Kp:eetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
31.10.2013 21:14
//jatkoa edellisestä//
Tuli levisi nopeaa tahtia ja huomasin yhden hevosen laukkaavan koko klaania päin. Kukaan ei tuntunut kuitenkaan huomaavan suurta eläintä joka oli selvästi peloissaan. Tuli levisi leiriä päin ja Seittitähti naukui rauhoitellakseen kaikkia kissoja
"Selviätte kyllä, poistukaa nopeasti mutta hiljaa leiristä ettei kukaan varmasti jää tänne" Monet kissat kuiskivat toisien korviin jotain ja kuului pelokkaita naukaisuja. Joka puolelta. Astuin yhden askeleen ja maa tuntui märältä. Lumi oli sulanut pois kuumuuden taka. Vilkaisin Punapentua, Ruotopentua ja Gepardipentua päin varmistaakseni että kolmikko olivat varmasti mukana. Takiaiskorva painautui kylkeeni kiinni ja katsoi minua silmiin rohkaisevasti. Lämmin, liekinvärinen katse rauhoitti minua enkä huomannut sokealla puolellani roihuavaa tulta. Kiedoimme häntämme hetkeksi yhteen.
"Tulkaa heti" Kastanjahäntä naukui leirin valmiina lähtemään. Tämä vilkuili liekkejä jotka lähestyivät hurjaa vauhtia. Takiaiskorva ja minä havahduinne todellisuuteen ja valkoinen kolli otti nopeasti Ruotopennun joka oli todella peloissaan. Otin Gepardipennun suuhuni sillä tämä oli jäänyt vain tuijottamaan liekkejä. Yskäisin ja keuhkoissani tuntui inhottavalta kun pistävä haju tulvi kuonooni. Punapentu yski aika kovasti joten nappasin pienen naaraankin mukaan ennen kuin pinkaisimme juoksuun. Tunsin kun liu'uin liukkaalla maalla hetken, melkein kaaduin. Takiaiskorva tönäisi minut pystyyn nopeasti ja ilahduin tuntiessani tämän valkoisen, pehmeän turkin. Pelko valtasi minut joten pinkaisin juoksuun. Tuli oli jo leirissä sotureiden pesää polttamassa! Pistimme kiirettä, yskien ja köhien tulimme ulos leirin suuaukosta. Suljin silmäni ja yskäisin kuuluvasti. Yritin hengittää raikkaampaa ilmaa, mutta ilmassa oli edelleen savua ja paljon. Yritin vetää kunnolla henkeä mutta oloni meni jokaisella pienellä hengenvedollani aina vain huonommaksi. Huohotin raskaasti ja lysähdin maahan melkein kuolleen näköisenä. Punapentu tuli vierelleni itku kurkussa ja käpertyi vierelleni surullisena. Pelkäsin kovasti ja ympärilleni kerääntyneet kissat katsoivat minua huolestuneena. Takiaiskorva ei ollut hengittänyt paljoa savua mutta yski kumppanini siltikin. Sitten en saanut henkeä ollenkaan, Hopeatassu tuli myös vierelleni kyyneleet silmissä. Yritin vetää henkeä hätäisin vedoin mutta en saanut henkeä. Hetki tuntui kauhealta.
"Tuli leviää" kuului jonkun kissan ulvahdus. Silmissäni sumeni ja enään näin pimeyttä. Olin kuin kuollut, en saanut vieläkään henkeä enkä nähnyt silmilläni mitään. Ajantajuni hävisi ja lyyhistyin kasaan Hopeatassun ja Punapennun viereen. Kuulin kun neljä pentuani, Hopeatassu, Punapentu, Gepardipentu ja Ruostepentu nyyhkyttivät vierelläni toivoen etten kuolisi. Enään en tuntenut mitään, suljin luultavasti viimeisen kerran silmäni.

Avasin ensin sokean, sitten terveen silmäni. Huomasin kauniin metsän ja suuren puron. Nummet avautuivat avoimena kuten Tuuliklaanin reviirillä ja metsät antoivat suojaa paahtavalta auringolta. Kuulin ystävällisen naukaisin mutten saanut selvää.
"Ruostepuro, et voi..." kuului taas naukaisu. Käänsin päätäni äänen suuntaan ja huomasin emoni siinä. Kaunis hopean harmaa turkki näytti kiiltävältä ja upealta auringon valossa.
"Mikä paikka tämä on?" kysyin heti kun huomasin emoni olevan todella siinä. Katseeni vaelsi pitkin upeita maisemia. Kaikki näytti niin upealta. Samassa sydämeni hakkasi ylimääräisen lyönnin. Muistin taas kaiken.
"M-minä olin t-tulipalossa ja..." änkytin hiljaa. Muistin kaiken taas kunnolla. Olin varmaan melkein kuolemaisillaan silloin, kun kaikki sumeni. Olin hengittänyt kai liikaa savua ja muita höyryjä.
"Sinä olet kuolemaisillaan, siksi olet täällä" vieras, mustavalkoinen kissa selitti ja heilautti häntäänsä. Astuin yhden askeleen, ja huomasinkin että maa oli pehmeää ja siinä oli todella mukava kävellä. Pudistin päätäni.
"Olisiko mitenkään mahdollista palata takaisin?" kysyin pelokkaana. Emoni mietti hetken ja katsoi mustavalkoista kollia hieman anovasti.
"Olet ehkä liian heikkona sitten, mutta voit selvitä hyvin. Olen seurannut sinua ja sinun elämääsi, ja olet sekä rohkea että päättäväinen. Sinun täytyy mennä HETI ellet halua jäädä tänne" kolli naukui ja näytti tietä, että minne menisin. Astelin toivoa täynnä sinne minne kolli osoitti ja odotin. Ehtisinkö kuolla ennen kuin edes ehtisin sanoa Takiaiskorvalle ja pennuilleni vikmeiset sanat, vai jäisinkö henkiin?
Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatassu, Tuuliklaani
31.10.2013 08:22
Auringon säteet paistoivat silmiini. Menisimme tänään partioon.
"Herätys unikeko. Lähdemme aamupartioon." ääni naukaisin luolan suulta. Näin siinä mestarini Kuupilven.
"Minne päin me oikein lähdemme?" kysyin innoissani. Näin kuinka Kotkasielu tuli ulos sotureiden pesältä.
"Menemme Kaksijalkalaa päin." tämä sanoi. "Kotkasielu tulee mukaamme."

Ajattelin hurmaavaa soturia. Sitten ravistin päätäni.
>Olisinko minä?< ajattelin. Mutta silloin kuulin taisteluhuudon.
"Varjoklaani hyökkää!" kuulin jonkun kiljaisevan. Näin taistelujoukon edessä naarasoppilaan.
"Tuon minä sentään nyt voitan." sanoin. Naaras katsoi ympärilleen, ja mietti, kenen kimppuun hyökätä. Hän ei ollut vielä tavoittanut minua katseellaan. Hyppäsin kissan selkään.
"Päästä irti pikku pentu!" naaras kiljui. Upotin kynteni kissan niskanahkaan, aina vain syvemmälle.
"Käske joukkojesi perääntyä!" sähisin tälle. Tämä yritti kovasti rimpuilla irti, mutta en päästänyt.
"Olen vasta oppilas Usvatassu, ja minulla ei ole valtaa päättää klaanin asioista!" tämä sähisi. Ajattelin hetken. Hyppäsin irti kissasta ja kurkustani kuului murinaa.
"APUA!" kuulin kiljaisun. Se oli emoni Ruostepuro! Juoksin pentutarhaan niin kovaa kuin pääsin. Näin suuren kollin hampaissa roikkuvan Punapennun.
"Päästä pentu vapaaksi, ja katoa silmistäni." murisin vihaisena. Kolli katsoi jäätävän kylmillä silmillään minua.
"Et sinä minua voita. Olet itsekin vasta pentu." kolli nauroi ja tönäisi minut helposti syrjään. Tämä oli nyt veljeni Ruotopennun edessä suuri tassu isku valmiina. Hyppäsin tämän selkään. Kolli kiljaisi kivusta. Punapentu tippui maahan. Punapentu ja Ruotopentu juoksivat emomme luokse. Kolli yritti rimpuilla irti. Pidin tämän nahasta kiinni kynsin ja hampain... Silloin Varjoklaanilaisten päällikkö antoi perääntymiskutsun. Kolli heitti minut pesän seinää vasten ja juoksi pois. Selkälääni sattui hirveästi. Sinisiipi ryntäsi pentutarhaan. Silmissäni sumeni...
Vastaus:10kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ilvespentu, Jokiklaani
30.10.2013 22:07
Luku; 4 Muukalainen

Suuri pimeys oli ympäröinyt minut. Tärisin pelosta. Olinko minä kuollut? Sitten näin suuren valon pimeyden keskeltä. Aloin juosta huterin askelin sitä kohti. Olin jo melkein sen luona kun se imaisi minut sisäänsä. Saavuin kultaisena hohtavalle niitylle. Nousin huojuville tassuilleni ja tuijotin ympärilleni lumoutuneena. Sitten kuulin hentoja tassunaskelia. Käännähdin ja näin kaksi kissaa joiden turkit kimalsivat kuin tähdet.
“Tervehdys Ilvespentu.”toinen kissoista naukaisi kauniilla äänellä.
“Olenko minä kuollut?”oli ainoa jota sain suustani sillä hetkellä.
“Voi et todellakaan. Minä ole Ruskolehti ja tässä hyvä ystäväni Sisiliskovarjo. Päädyit tänne koska olit jo vähällä kuolla. Mutta jos jäät kauaksi aikaa voit kuolla oikeasti. Saat päättää itse. Jäätkö tänne vai palaatko elämään? Vastaa nopeasti. Aikaa ei ole paljoa.”Ruskolehti naukui melko vakavalla äänellä.
Katsahdin ensin Sisiliskovarjoa ja Pikkusulkaa. Sitten katsahdin suuntaan jossa valo oli jonka kautta olin tähän paikkaan saapunut.
“Tänne olisi kyllä varmasti mukava jäädä, mutta... Olen vasta nuori. Minulla on koko elämä edessäni. Haluan nähdä mitä se tuo tullessaan. Haluan seikkailla ja kokea hurjia asioita.”naukaisin Sisiliskovarjolle päättäväisesti.
“Toivoinkin että sanoisit noin. Menehän nyt. Maanpäällä oleva ruumiisi heikkenee hetki hetkeltä enemmän ja kohta et kykyne enää palaamaan.”Sisiliskovarjo hoputti minua.
“Hyvä on... Niin ja kiitos. Vaikka näimme vain hetken ajan olette opettaneet minulle elämän tärkeyden. Mutta menen nyt. Tapaammehan vielä joskus?”nau´uin kollikaksikolle hieman haikea sävy äänessäni.
“Totta kai tapaamme. Enhän minä nyt omaa lastenlastani hylkäisi.”Ruskolehti naukaisi minulle lempeästi.
“Lastenlasta?!”toistin Ruskolehden sanat.
“Niin. Ruskolehti on isäsi Karviaisvirran isä. Mutta nyt sinulla alkaa jo tosissaan olla kiire. Kohta et pääse enää pois täältä.”Sisilikovarjo hoputti.
Nyökkäsin ja ampaisin nopeaan juoksuun. Kuulin vielä takaani kuinka kaksi kollia puhuivat jotakin keskenään.
“Hän muistuttaa sinua nuorena.”kuulin Sisiliskovarjon ystävälliset sanat.
En kuitenkaan kuullut muuta kun valo imaisi minut taas sisäänsä. Kului hetki ja säpsähdin hereille sammalpedin päältä. Katselin ympärilleni. Olin entisessä ketun pesässä. Saatoin haistaa ketun pinttyneen hajun kolosta. Miten oikein pääsin tänne? Säpsähdin hieman kun kuulin vienoja askelia pesän ulkopuolelta. Sitten lempeä vaaleanharmaa pää pisti esiin pesän suuaukolta. Kissa hymyili minulle leveästi. Esiin asteli kaunis vaaleanharmaa naaras jonka turkissa oli hopeanharmaita läiskiä. Naaraalla oli valkoinen vatsa sekä rinta. Sekä hyvin kauniit, huomiota herättävät merensiniset silmät.
“Oletkin jo herännyt.”kissa naukaisi lempeästi.
“Niin olen. Mutta kuka sinä olet?”naukaisin hieman epävarmasti.
“Ai minä? Nimeni on Pumpuli. Entä sinun?”Pumpuli naukaisi lempeästi.
“Olen Ilvespentu. Tulen Jokiklaanista.”esittäydyin.
“Hauska tavata. Onko silmäsi jo kunnossa?”Pumpuli kysyi yhtäkkiä.
“Silmäni?”kysyin kummissani.
Sitten vasta tajusin että vasemman silmäni ympärille oli kiedottu iso tukku hämähäkinseittiä. Kosketin sitä tassullani hieman. Silmääni kirpaisi kovaa.
“Katsotaampa. Anna kun otan hämähäkinseitit pois.”Pumpuli naukaisi.
Tämä alkoi kietoa seittiä hellävaroin pois silmäni ympäriltä. Pian hän oli saanut kaikki pois. Avasin hitaasti silmäni ja katselin hieman ympärilleni.
“No onko se kunnossa?”Pumpuli kysyi huolestuneen oloisena.
“E-en näe kunnolla! Onko silmästäni tullut sokea?!”parkaisin kauhuissani.
Pumpuli katseli silmääni hetken mietteliäänä kunnes huokaisi syvään.
“Kyllä. Valitettavasti sitä ei voi enää parantaa. Näetkö sillä olleenkaan?”Pumpuli varmisti minulle epäilykseni.
“Näen kaiken sumeasti mutten saa siitä silti selvää.”kerroin tälle.
“Onneksi sentään molemmat silmäsi eivät ole loukkaantuneet. Kyllä sinä pärjäät.”Pumpuli kannusti minua.
“Tuo taitaa olla totta.”naukaisin tälle.
“Tule nyt metsästämään minun kanssani.”Pumpuli naukui lempeästi.
“En tiedä onko se hyvä ajatus.”sanoin hieman vastahakoisesti.
“Jos pelkäät silmäsi puolesta niin ei hätää. Kyllä sinä pystyt!”Pumpuli naukui kannustavia sanoja.
“Mutta... Mutta... Kun en ole koskaan metsästänyt... Enkä ole varma osaanko...”naukaisin ujon oloisesi.
“No mitä te siellä klaanissa sitten teette?”Pumpuli naukui epäuskoisena.
“No kun olin vasta pieni pentu kun kaksijalat nappasivat minut.”sopersin tälle.
“Ai... No minä voin opettaa sinua.”Pumpuli naukaisi.
“Mitä?!”huusin kummissani.
“Minä opetan sinua. Menikö perille? Tulepas nyt!”Pumpuli naurahti.
“Hyvä on...”naukaisin hieman epävarmasti.
Pumpuli tassutteli ulos pesästä minä vanavedessään. Tämä johdatti minut suuren orapihlajapensaan luokse jossa kuonooni leijaili pehmeä riistan tuoksu.
“No niin. Harjoitellaan ensiksi vaanimista.”Pumpuli naukaisi ja laskeuti maahan niin että tämän valkoinen vatsa viilsi maata.
Katselin tarkkaan naaraan liikehdintään. Tämä liikkui melko nopeasti mutta silti hallitsi askeleensa hyvin. Pumpuli ei päästänyt ääntäkään hiipiessään eteenpäin. Lopulta tämä nousi ja katsahti minua sinisillä silmillään.
“Nyt on sinun vuorosi.”tämä naukaisi.
Nyökkäsin ja laskeuduin samanlaiseen asentoon kuin Pumpuli. Aloin hiipimään eteenpäin tosin aluksi hieman horjuen. Ajan myötä löysin tassuille oikeat asennot ja kykenin hiipimään ääneti eteenpäin.
“Hienoa. Tuo meni lähes täydellisesti.”Pumpuli kehui.
“Kiitos.”sanoin tälle nopeasti.
“No nyt mennään metsästämään. Seuraa minua.”Pumpuli naukaisi ja viittoi hännällään seuraamaan.
Tassuttelin hitain askelin naaraan vanavedessä. Kävelimme vähän matkaa eteenpäin kunnes saavuimme joen rannalle.
“Metsästämme täällä. Voit etsiä saalista kaikessa rauhassa.”Pumpuli ilmoitti.
Nyökkäsin ja maistelin ilmaa. Haistoin rusakon pehmeän tuoksun. Näin heti kuinka pieni, ruskea, pitkäkorvainen eläin istuin puunjuurella kaivamassa jotakin maasta. Laskeuduin vaanimisasentoon ja aloin vaania pahaa aavistamatonta eläin. Olin pian vain hännämitan päässä rusakosta kunnes astuin vahingossa oksan päälle ja se räsähti poikki.
>Voi ketunläjä.<ajattelin vihoissani.
Rusakko höristi korviaan ja katsoi suoraan minua silmiin. Salamannopeasti eläin alkoi juosta karkuun. Juoksin sen perään ja edessä oli hurja takaa-ajo. Rusakko pääsi kuitenkin karkuun metsän pimentoon.
“Hiirenpapanat...”mutisin itsekseni.
“Älä välitä. Aina ei voi onnistua.”kuulin Pumpulin sanat takaani.
“Niin. Ja tämä silmä vaivaa hieman.”sanoin harmissani.
“Haluatko ottaa syötävää? Sain juuri kiinni oravan ja hiiren. Jos haluat saat ottaa toisen.”Pumpuli naukaisi.
“Ei kiitos. Metsästän itse oman ruokani.”sanoin vastahakoisesti.
“Ymmärrän.”naaras vastasi ja asettui itse aterioimaan.
Minä puolestani tassuttelin joelle. Kahlasin veteen aina niin syvälle että vatsani hipoi vedenpintaa. Huomasin veden alla uivat kalat. Nostin tassuni ilmaan ja iskin sen kiinni yhden kalan kylkeen niin että kala kuoli.
“MINÄ SAIN SEN!”huusin innoissani.
“Onneksi olkoon.”Pumpuli onnitteli.
Tassuttelin kala suussani rannalle ja asetuin aterioimaan. Upotin hampaani kalan pehmeään lihaan ja haukkasin oikein ison palan. Söin riistani nopein haukkausuin ja nuolin vielä viimeisetkin rippeet viiksiltäni.
“Kyllä tähän yksisilmäisyyteen alkaa jo tottua.”naukaisin iloisesti.
“Minähän sanoin. Mennäänkö nyt takaisin kololle?”Pumpuli naukui.
Pudistin päätäni ja katsoin kaihoisasti suuntaan jossa tiesin Jokiklaanin leirin olevan.
“Minun pitää kyllä lähteä.”naukaisin vaisusti.
“Miksi?”Pumpuli kysyi surullisen oloisena.
“Klaanini odottaa minua jo. Ja emoni on varmasti huolissaan.”nau´uin surullisena.
“Ymmärrän täysin. No oli kiva tutustua sinuun Ilvespentu. Tapaammekohan enää koskaan?”Pumpuli kysyi surullisena.
“Ties vaikka polkumme taas kohtaisivat. Mutta nyt minun on mentävä. Kiitos kaikesta ja näkemiin Pumpuli.”naukaisin hyvästit
“Hyvästi!”Pumpuli huusi minulle kun olin mennyt jo hieman kauemmas.
Tästä alkaisi matkani kotiin. Toivottavasti osaisin sinne. No yrittänyttä ei laiteta. Ties mitä minulle vielä tapahtuu.
(jatkuu...)
Vastaus:27kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
30.10.2013 20:18
Kuulin kun Ruotopentu kehräsi hiljaa. Todella hiljaa. Avasin silmäni ja katsoin ylös päin. Muutama valon säde osui turkkiini. Suljin silmäni hiljaa.
"Emo?" kuului takaani ja salamannopeasti käänsin päätäni äänen suuntaan. Huomasin Punapennun.
"Niin mitä?" kehräsin. Punapennun ja minun katseeni kohtasivat.
"Ei mitään, halusin vain tietää oletko hereillä" naukaisi naaraspentuni iloisesti. Hipaisin hännälläni Punapennun kasvoja kun tämä hymyili iloisesti. Jokin vain oli vialla. Silmäni tuijottivat pentutarhan pesän seinää. Tuijotin enkä lopettanut.
"Onko jokin vialla, Ruostepuro?" kuului jonkin kuningattaren lempeä naukaisu. Heilautin korvaani äänen suuntaan ja nielaisin.
"M-m-minä luulen että kaikkia odottaa suuri v-vaara" takeltelin. Istuin maahan ja katsoin kolmea pentuani huolestuneena. #Jos jollekin kissalle sattuu täällä jotain, en anna ikinä itselleni anteeksi# ajattelin päättäväisenä. Olin kyllä kuningatar mutta myös taitava soturi.
"Ruostepuro" kuului taas naukaisu. Käänsin päätäni äänen suuntaan hieman surullisen näkösesti. Vatukkavarjo katsoi minua ymmärtäväisesti.
"Ei minulla ole mikään" naukaisin ja näytin pikkuisen hymyni naaraalle.

Juoksin lujaa avoimella nummella. Kesäinen, ihana maisema avautui suoraan edessäni ja juoksin vain lujempaa. Jokaisella askeleella en edes tuntenut maata, sillä hipaisin vain vähän pintaa. Tuntui kuin lentäisin! Olo tuntui terveeltä ja huomasin kun riistaa oli joka puolella. Nuuhkaisin ilmaa ja hidastin vauhtiani jolloin menin kevyttä ravia. Haistoin jotain...
"Jänis!" naukaisin innoissani. Seurasin vainua ja hiivin hiljaa. Kuuntelin ääniä mutta kuulinkin jäniksen äänien sijaan jotain aivan muuta. Jotain murinaa. Ensiksi ajattelin kissaa ja heilautin häntääni varovaisena. Sitten haistoin sen, MÄYRÄ! Peräännyin hieman. Haistoin uudestaan ja mäyrähän Se siellä. Haistoin myös muutakin. Sitä en vain tunnistanut. Näin mäyrän pään ja sitten Se murahti jotain. Aivan kuin mäyrä olisi puhunut jotain. Tunsin kipeän tökkäisyn kyljessäni ja avasin uudelleen silmäni.
"Emo, voidaanko me käydä syömässä tuoresaalista?" Ruotopentu aneli silmät suurina. Mietin hetken ja nyökkäsin erittäin hitaasti.
"Voidaan käydä heti kun Gepardipentu ja Punapentu ovat heränneet" naukaisin ja osoitin hännälläni kahta nukkuvaa pentua.
"okei..." murahti Ruotopentu jotain vastaukseksi ja sulki silmänsä. Naurahdin hiljaa ja hymyilin iloisesti.

Katsoin kun kolme pentua söi iloisesti ja reippaasti laihaa mutta suurta rusakkoa. Itse otin laitan ja pienen hiiren sekä aioin syödä rusakon lopuksi jos pennut eivät sitä olisi jaksaneet.
"Hyvää" mumisi Gepardipentu ja söi niin paljon ettei enään kovinkaan jaksanut. Hymyilin hiukan ja jatkoin aterioimistani kaikessa rauhassa. Vaahteravirta tuli vastaani toista jalkaansa ylhäällä pidellen.
"Miten on mennyt?" naaras kysyi iloisesti mutta ärähti kun jalka osui maahan.
"Ihan hyvin. Hopeapentu on oppilas jo mutta Gepardipentu, Punapentu ja Ruotopentu jatkavat pentutarhassa olemista. On aika tylsää joka päivä, mutta mukava nähdä kun pennut kehittyvät päivä päivältä" kehräsin ja heilautin häntääni kolmea pentuani päin. Haistoin Hopeatassun lähellä. Vaihdoin kieliä Vaahteravirran kanssa kun Hopeapentu hihkaisi iloisesti
"Terve Ruostepuro" pieni naaras tarkoitti minua ja katsoin hilpeänä pentuani joka oli jo oppilas. #upea saavutus häneltä# ajattelin itsekseni ja hymyilin. Taas.
"Terve Hopeatassu, haluatko ottaa tuoresaalista?" kysyin kun naaras katsoi minua miettivästi.
"Olen jo ottanut" murahti Hopeatassu leikkisästi ja heilautti häntäänsä tuoresaaliskasaa päin. Katsoin hiirtäni jossa oli vain muutama lihapala enään jäljellä.
"En enään jaksa" naukaisi Gepardipentu hieman epäkohteliaasti ja hymyili ilkikurisesti Hopeatassulle. Pyörittelin silmiäni ja tönäisin Gepardipentua tarkoituksella.
"Okei okei" Gepardipentu naukui kohteliaammin. Punapentu ja Ruotopentu söivät vielä viimeisimpiä palasia rusakon raadosta mutta pian kumpikin oli sitä mieltä etteivät he jaksaneet.
"Miten siskollani ja veljilläni on mennyt?" naukui Hopeatassu uteliaasti ja leikkisän kuuloisesti. Sitten naaras yskäisi kovaa ja näytti ettei oppilas saanut henkeä kunnolla.
"M-menen Sinisiiven luo" Hopeatassu yski ja lähti parantajan pesää päin nopeasti ravaten. Huokaisin ja aloitin rusakon syömisen.
"Saammeko me mennä tuonne?" Punapentu naukui ja osoitti sotureiden pesää päin.
"Ette ilman lupaani" murahdin hiljaa ja hipaisin hännälläni naaraan päätä. Hymyilin ja sain suloisen, aurinkoisen hymyn vastaukseksi. Käänsin katseeni Vaahteravirtaa päin joka jutteli Ruotopennun kanssa. #Kertooko hän tarinoita...?# ajattelin ja katsoin kahta kissaa. Ruotopentu kuunteli kiinnostuneena ja kallisti päätään.

Heräsin kun kuulin äänen.
"Mitä...?" kysyin kun raotin hiukan tervettä silmääni. Hetken kuuntelin vain ääniä mutta menin istuma-asentoon nopeasti sillä alkoi ärsyttämään pelkästään maassa makaaminen. Katsoin sammalverhoa joka peitti pesän suuaukon. Kuulin kiljahduksen ja karvani nousivat pystyyn. Sitten alkoi kuulua vaimeaa ääntä. Tunsin kun sydämeni hakkasi lujempaa. Katsoin ulos ja huomasin savua hevostalleilla päin. Siristin vielä silmiäni jotta näkisin paremmin. Sitten huomasin, liekkejä! Olin kuullut kun vanhoilla reviireillä missä kaksijalat nyt asuvat, oli Myrskyklaanille syttynyt metsäpalo. Tuli kuitenkin pystyi leviämään nopeasti avoimilla nummillakin sillä monissa paikoissa oli pidempääkin ruohoa ja pensaita. Liekit voimistuivat ja sähähdin hiljaa. Nyt oli vain ajasta kiinni.
"Tulta!" rääkäisin lujaa ja kaikki pentutarhan asukkaat katsoivat minua oudosti. Pian Vatukkavarjo nyrpisti nenäänsä.
"Totta hän puhuu, täällä haisee savu!" naukaisi Ketunleipäjalka hieman pelokkaasti mutta katsoi minua kysyvästi. Kaikki pennut olivat tiukasti emojensa vierellä ja omatkin kolme katsoivat pelokkaasti minua.
"Nyt on vain ajasta kysymys, herättäkää klaani" nau'uin ja käskin pentujani lähtemään ulos. Gepardipentu jäi paikoilleen maahan tuijottaen, hieman pelokkaana.
"Kaikki ulos" naukaisin vielä kerran ja otin Gepardipennun niskanahasta kiinni. Pentuani en jättänyt. Ensin kävin sotureiden pesässä joka oli lähellä. Valkohäntä meni herättämään Seittitähden.
"Missä palaa?" Takiaiskova vitsaisi mutta tämän katse jähmettyi kun tunsi pistävän hajun keuhkoissaan. Takiaiskorva karjaisi lujaa vielä nukkuville kissoille
"Herätkää, tulipalo!" Vinhapuro säikähti ja nousi ylös karvat pystyssä, silmät suurina. Soturit lähtivät ulos pesästä nopeasti.
"Sinisiipeä ei olla vielä varoitettu" nau'uin ja lähdin juoksemaan parantajan pesää päin. Takiaiskorva silmät suurina lähti perääni. Katsoin kun lähestyin parantajan pesää. Nopeasti, kuin lentäen lähenin parantajan pesää. Kolme pentuani yrittivät pysyä perässäni ja hyvinhän pysyivät. Hengästyneenä hidastin vauhtia ja katsoin parantajan pesään.
"Sinisiipi, herää! Hevostalleilla palaa ja palo leviää tänne päin" naukaisin kuuluvasti ja huohotin hetken paikallani. Sinisiipi nosti päätään ja katsoi minua hämmästyneenä. Parantaja kuitenkin tuli luokseni nopeaa tahtia ja katsoi hevostalleja päin. Huomasin Sinisiiven ilmeessä jotain mitä en tunnistanut.
"Onko kaikki hereillä?" kuului takaani. Ruotopentu, Punapentu ja Gepardipentu käänsivät päätään ja huomasivat päällikön seisovan ylväänä takanamme.
"Ovat" naukaisin ja nyökkäsin vielä varmistukseksi. Siristin silmiäni ja nuuhkaisin kitkerää hajua keuhkoihini. Huomasin, että tuli levisi aika kovaa vauhtia. Vilkaisin pentujani ja otin Gepardipennun sekä Punapennun.
"Otan Punapennun" Takiaiskorva naukaisi ja nyökkäsi punaruskeaa naarasta kohti.
"En tarvitse apua" Punapentu sähähti joten päätimme antaa Ruotopennun ja Punapennun tulevan perässämme. Gepardipentu räpiköi ja halusi myös kulkea jalkeilla. Katsoin vielä leirin läpi ja menin muiden kissojen joukkoon kun Seittitähti rauhoitteli heitä. Kuului paljon pelokkaita naukaisuja. Sitten kuului myös muutakin, jotain jyminää. Melkein kuin ukkosta mutta taivas näytti vain pilviseltä. Aurinko pilkotti hieman. Käänsin päätäni ja huomasin hevosen. Se tuli hurjaa vauhtia kaikkia klaanilaisia päin joten kaikki väistivät suurta eläintä. Olisiko tulipalo Tuuliklaanin loppu?
//oli surkea//
Vastaus:Ei ollut ;) 25 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valotassu, Jokiklaani
30.10.2013 18:12
Raavin maata käpälilläni. "Tylsäää!" mauin ja kallistin päätäni taaksepäin. Melkein kaaduin taaksepäin, mainitsinkohan jo että on tylsää? Olin siis joella, kunnes näin jokiklaanin partion lähenevän. Heittäydyin äkkiä piirrosteni päälle, joita oli tehnyt kynsilläni maahan. Olin kuitenkin niin reunalla että humpsahdin jokeen. "Mitä teet, Valotassu?" Pääskyhäntä kysyi. "En mitään...lähdenkin tästä leiriin." mauin ja aloin juosta kohti leiriä. >>Typerä Jalotassu...jos hän ei olisi tullut jokiklaaniin, en olisi...no, piirrellyt sydämiä hiekkaan.<< mutisin mielessäni. Onneksi en ollut sanonut sitä ääneen koska Jalotassu oli edessäni. Tervehdimme toisiamme, ja painoin heti katseeni maahan. Seisoimme siinä hetken, mutta juoksin pian pois. Typerä Jalotassu...typerä typerä Jalotassu!

//huono on//
Vastaus:Ei ollut, mutta voisit tehdä vähän pitempia tarinoita ;) Saat tästä 8 kp:eetä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihkapentu,jokiklaani
29.10.2013 22:27
”Veli! Me mennään tänään Mesisydämmen kanssa metsään!” Mahlapentu hihkaisi innoissaan.
Nyökkäsin vain vastaukseksi ja aloin tuijottaa tassujeni edessä olevaa otusta. Mahlapentu näki, että olin löytänyt jotain ja hyppeli innoissaan luokseni.
”Mitä sinulla on?” Hän kysyi ja tunki päänsä eteeni niin, etten nähnyt muuta kuin siskoni takaraivon.
”E-en tiedä... Se on ainakin elävä, sillä se liikkuu ja syö” Vastasin ja tönäisin siskoni pois edestäni.
Mahlapentu hyppi klaaninvanhusten pesälle ja alkoi jutella Varjoturkin kanssa. Vähänväliä Mahlapentu osoitti hännällään minua ja jatkoi taas jutteluaan vanhuksen kanssa. Hetken päästä Mahlapentu hyppeli luokseni Varjoturkki perässään. Hän pysähtyi kohdalleni ja kosketti nenällään pientä maassa tallustelevaa otusta. Varjoturkki siristi silmiään nähdäkseen pienen olennon.
”Se on leppäkerttu! En ole noitakaan aikoihin nähnyt!” vanhus huudahti yllättyneenä.
”Leppäkerttu? Miksei se ole mielummin mustatäplä tai punapohjamustatäplä? ” Mahlapentu kysyi ihmeissään.
Vanhus naurahti ja käveli tuoresaaliskasalle. Näin tutun naaraan kävelevän luoksemme.
”No, mennäänkös nyt joelle?” Naaras naukaisi.
”Tietenkin!!” Mahlapentu naukui ja alkoi hyppelemään leirin uloskäynnille päin.
Mesisydän katsoi minua lempeästi ja alkoi kävellä uloskäynnille. Juoksin Mesisydämmen viereen enkä sanonut sanaakaan. Ulkopuolella oli paljon tilaa leiriin verrattuna. Mahlapentu hyppeli innoissaan edellämme ja hyräili jotain laulua, joka ei kuulostanut edes laululta. Enemmänkin pelkältä huudolta. Mahlapentu kiihdytti vauhtiaan ja pian hän katosi näkyvistä.
”Mahlapentu!” Mesisydän kiljaisi hädissään.
Tunsin jonkun kitkerän hajun nenässäni ja minun oli pakko irvistää.
”Hyi! Mikä tuo haju on? Ei ihme, että Mahlapentu juoksi sitä karkuun!”valitin.
Mesisydän haisteli ilmaa ja näin hänen silmissään syttyi viha.
”Varjoklaani!” Mesisydän huusi.
”Pihkapentu! Mene leiriin ja etsi Valkoraita!” Mesisydän huudahti ja lähti juoksemaan varjoklaanin reviiriä päin.
Juoksin niin lujaa kun vain pystyin leiriin päin ja etsin Valkoraidan.
”Sinä jäät tänne!” Hän huusi minulle.
”Ei! Ei käy, en jätä siskoani yksin!” Kiljaisin ja juoksin Valkoraidan perässä.
Olin kyllä aika pahasti jäljessä ja Valkoraitakin huomasi sen. Hän juoksi luokseni ja nosti minut niskanahasta. Sitten hän lähti juoksemaan varjoklaanin reviiriä päin. Huomasin Mesisydämmen hahmon samalla kun Valkoraita jäi vaanimaan kanssani pusikkoon. Olin huutamassa Mesisydäntä, mutta Valkoraita esti. Mesisydän jutteli ison ruskean kissan kanssa. Pinnistelin kuullakseni ja vihdoin erotin sanoja.
”Päästä pentu pois!” Mesisydän karjaisi.
”En” Varjoklaanin soturi sanoi ja piti Mahlapentua suussaan.
Mesisydän alkoi murista ja hän valmistautui hyökkäykseen. Kuin silmänräpäyksessä varjoklaanin kissa oli poissa. Huokaisin helpotuksesta, kunnes kuulin tuttua vikinää.
”Mahlapentu!” Ulvaisin kauhuissani.
Varjoklaanin kissa oli vienyt siskoni mukanaan!

Vastaus:Jännää... saat 20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kieppupentu, Myrskyklaani
29.10.2013 21:23
Kieppupentu kaivoi pientä kuoppaa pentutarhan nurkassa, jossa maa oli kosteaa ja pehmeää. Kollin tassut olivat hiekkaiset ja turkistakin varisi hiekkaa.
"Kieppupentu, ehkä sinun olisi jo aika lopettaa." Kultakukka sanoi lempeästi ja katsoi pentuaan hellästi. "Leiki vaikka muiden kanssa."
Kieppupentu aprikoi ja katsoi ympärilleen; Minkkipentu nukkui, Kimalaispentu leikki Routapennu kanssa ja muiden kanssa Kieppupentu ei edes välittänyt leikkiä.
"Ei. Kaivan mielummin kuoppaa." Kieppupentu vingahti päättäväisesti. Kultakukka huokaisi ja nousi pediltään. Naaras nosti pennun pois kaivuutöistä sivummalle. Kieppupentu yritti taapertaa kohti kuoppaa, mutta Kultakukka kiepautti takajalallaan Kieppupennun selälleen ja täytti pennun kaivaman kuopan.
"Emo! Ei saa!" Kieppupentu kiljui, kun Kultakukka oli täyttänyt kuopan. Kieppupentu alkoi mököttää ja otti taas hännänpäänsä suuhunsa.
"Älä syö häntää!" Kultakukka sihahti. Kieppupentu antoi häntänsä pudota suustaan ja käpertyi kerälle mököttämään muuten vaan. Kultakukka oli pahoillaan ja mietti hetken sopivaa hyvitystä.
"Haluaisitko kuulla uuden jostaikin kertomuksen?" Kultakukka maukui lempeästi ja kohotti tassullaan Kieppupennun päätä.
"Mistä muka?" Kieppupentu sähähti. Kultakukka pohti jotain erikoista, mistä kertoisi Kieppupennulle.
"Haluaisitko kuulla hevosista?" Kultakukka kysyi muistaessaan eläimen nimen.
"H- hevosista?" Kieppupennun kiinnostus heräsi. Kollipentu mietti aikansa ja nyökkäsi.
"No, hevoset ovat aika kummallisia eläimiä. Olen nähnyt niitä muutaman kerran. Ne ovat myös kovin isoja ja-" Kultakukka odotti, kun kolme muuta pentua kerääntyi kuuntelemaan.
"Kuten sanoin ne ovat niin isoja, että voisivat helposti talloa tämän pesän jalkoihinsa.." Kultakukka kertoi ja pennut katsoivat kuningatarta lamaantuneina.
"Hevosilla ei ole kunnollista nenää, tassuja tai häntää. Niiden kuonoa sanotaan turvaksi ja tassuja ei tosiaan ole. Tassujen tilalla on vain.. jotain. En tiedä itsekkään, sillä en ole päässyt enkä uskaltanut kovin lähelle niitä. Hännän tilalla on vain pelkkiä pitkiä katvoja ja samanlaista karvaa on myös kaulalla ja selässä. Ne ovat usein usean yksilön laumoissa ja syövät heinää." Kultakukka selitti ja katsoi pentujen reaktioita. Pennut haukkuoivat henkeään ja katsoivat hämmentuneinä toisiaan.
"Heinääkö?!" Kimalaispentu ihmetteli.
"Montako silmää niillä on?" Kieppupentu kysyi uteliaana ja kallisti päätään. Tuli pieni hiljaisuus.
"Kaksi tietenkin, höpsö!" Kultakukka naurahti.
"Raaar! Olen hevonen!" Routapentu karjaisi leikkisästi. Kieppupentu nousi pystyyn.
"Epäreilua! Minä halusin olla hevonen!" Kolli vinkui ja tömisti maata vihaisena.
"Ole sinä vaikka mäyrä!" Routapentu ehdotti.
"Joo! Emo on jo kertonut niistäkin!" Kieppupentu hihkaisi. "Murr!" Olen mäyrä.
"Minä olen.. minä olen.. Lintu." Minkkipentu miukui, kun ei muuta keksinyt. "Piupiupiu!"
"No sitten minä olen toinen mäyrä." Kimalaispentu maukaisi ja loikkasi veljensä viereen. Pennut ryhtyivät leikkieläintaisteluun. Kokoajan jostain kuului Raaar, Murr tai Piupiupiu, kun pennut lisäsivät ääniefektelä leikkiin. Kultakukka katsoi nauraen pentujoukkoon.

Yöllä:
Kieppupentu pyöriskeli emonsa vierellä levoottomana ja yritti saada unta. Pesässä oli piemää ja vain kuunsirppi kimmelsi taivaalla. Kieppupennulla oli kylmä. Pentu oli myös peloissaan ja halusi turvaan. Kollia jopa itketti. Kultakukka avasi toisen silmänsä kuullessaan pennun nyyhkeen.
"Nukuppas nyt, että jaksat huomennakin leikkiä." Kultakukka kehotti lempeästi.
"En saa unta.. Minua pelottaa! Ja on hylmäkin." Kieppupentu vinkui. Kultakukka voihkaisi ja painoi pientä pentua itseään vasteen.
"Mikä sinua pelottaa?" Kultakukka kysyi.
"Entä, jos hevoset tuevat ja tallovat pesän ja sitten me jäämme jalkoihin! Mitä sitten meille käy?" Kieppupentu nyyhki.
"Voi rakas pienokainen! Eivät hevoset tänne tule!" Kultakukka rauhoitteli. "Ne eivät tee meille pahaa. Sinun on turha huolia!"
"Mutta.. mutta silti.." Kieppupentu nyyhki.
"Shh.. Älä pelkää.." Kultakukka kuiski ja nuoli Kieppupennun päälakea. Kieppupentu oli hyvin kauan aivan hiljaa. Vain tuulen hiljainen kuiske kuului pesän ulkopuolelta.

"No.. Jos ei ole hätää, niin enkai minä pelkää enää.." Kieppupentu mutisi vihdoin ja painoi päätän vasten Kultakukkaa.
"Hyvä. Nyt on aika nukkua. Voin vaikka laulaa sinut uneen." Kultakukka kehräsi.
"Ei tarvitse laulaa.." Kieppupentu sanoi ja haukutteli. "Minä yritän vain nukkua."

Vastaus:25 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Minkkipentu, Myrskyklaani
29.10.2013 20:31
Luku 2; Uneton

"Älä hakkaa minua!" Koivupennun ääni kajahti pentutarhassa. "Senkin idiootti, mene nukkumaan sinne vammaisten ystäviesi luo!"
Minkkipentu raotti silmiään. Hän makasi Koivupennun vieressä vasten Lehväpilven vatsaa. Koivupentu näemmä huusi Routapennulle, joka oli hivuttautunut lähemmäs heitä, joko vahingossa tai tahalleen ärsyttääkseen.
"Älä huuda", Minkkipentu mutisi ja painoi päänsä pehmeään sammaleeseen.
"En minä huuda!" Koivupentu karjui. "Minä vain korotin ääntäni--!!"
Lehväpilvi läpsäytti häntänsä Koivupennun suulle. "Hys, teidän kuuluisi nukkua."
"Mutta on auringonhuipun hetki!" vaaleanruskea pentu älähti. "Ei meidän kuulu nukkua päivällä!"
"Tätä kutsutaan päiväuneksi, höpsö."
Koivupentu hiljeni ja jäi makaamaan paikalleen naama sammalpetiä vasten. Minkkipentu kohotti päätään ja julkaisi Routapentua, joka taasen tuijotti häntä.
"Minä vain näin unta ja potkaisin häntä vahingossa", harmaankirjava pentu selitti hiljaa.
Minkkipentu räpytti tummanvihreitä silmiään. "Näit... Unta?"
Routapentu näytti hämmentyneeltä. "Niin, unta. Kyllähän sinäkin joskus näät unia? Kaikki näkevät."
"Mikä on uni?"
Kolli kallisti päätään ihmeissään. "Etkö sinä todellakaan ole koskaan nähnyt unia? Siis, silloin kun kissa nukahtaa, hän yleensä saattaa nähdä jotain outoja asioita, ja vaikka luulla metsästävänsä tai tappelevansa. Minä näin painajaista, jossa suuri mäyrä jahtasi minua, ja kun aloin juosta pakoon, potkaisin Koivupentua vahingossa ja hän aloitti huutaminen."
"Mikä on painajainen?"
"Äm, painajainen on paha uni."
"Ai", Minkkipentu maukui. "Mikä on mäyrä?"
Routapentu avasi taas suunsa selittääkseen jotain, mutta ei ehtinyt sanoa mitään, kun Koivupentu aloitti taas huutamisen.
"Aina kun yritän nukkua, minut herätetään!" hän ärisi ja nosti päänsä sammaleesta kääntyen kohti Minkkipentua palavin silmien kera. Naaraspentu sävähti.
"Nukkumaan nyt", Lehväpilvi kehotti ja asetti häntänsä Koivupennun päälle niin, ettei kukaan kolmesta pennusta huomannut toisiaan.
Minkkipentu haukotteli tavalliseen tapaansa. Ei hän ollut koskaan nähnyt unia. Hänelle nukkuminen oli sitä samaa, silmien sulkemista ja niiden avaamista. Ja siinä välissä olikin sitten tapahtunut vaikka ja mitä, eikä hän huomannut edes sitä. Pentu painoi kuonoaan pehmeällä käpälällään ja nukahti.
Minkkipentu avasi silmänsä. Hän katsahti ulos pesästä. Ulkona oli jo paljon pimeämpää. Kuinka paljon aikaa oli nyt kulunut? Lehväpilvi oli kadonnut jonnekin, eikä häntä näkynyt missään. Koivupentukin oli poissa, mutta Routapentu ja Aurinkopentu nukkuivat yhä samalla pedillä. Minkkipentu luimisti korviaan surullisena. Miksei hänkin voinut nähdä unia? Routapennun jalat vispasivat hulluina ja tuo vinkui hieman. Näkikö hän taas... Painajaista? Minkkipentu nousi huterasti jaloilleen ja tassutti ulos pentutarhasta. Hän ei ollut käynyt kovinkaan monta kertaa ulkona leiristä, koska piti enemmän lämpimässä pesässä nukkumisesta. Pari Myrskyklaanin soturia vaihtoivat kieliä aukiolla. Minkkipentu katseli ympärilleen. Leiri todellakin oli suuri. Ja pienellä Minkkipennulla oli nälkä. Hän oli jo hieman liian vanha juomaan maitoa, ja pystyi syömään tuoresaalista. Naaras käveli nopeasti tuoresaaliskasalle. Se oli suuri, täynnä hyvältä tuoksuvia riistaeläimiä. Minkkipentu katseli ympärilleen. Ehkä minun pitäisi pyytää lupa, pentu ajatteli. Hän nuuhkaisi kasaa ja vetäisi yhden hiiren melko alhaalta. Kasa horjahti pelottavasti, mutta ei kaatunut. Naaras henkäisi ja lähti raahaamaan hiirtä kohti pentutarhaa, mutta päästessään vain yhden pennun askeleen verran eteenpäin, hänen takaansa kuului ryminää ja pentu nukahti äkkinäisesti.

Jokin painoi hänen selkäänsä. Nuori naaras raotti silmiään, mutta näki vain pimeyttä. Eihän ulkona näin pimeää voinut olla? Minkkipentu veti ilmaa keuhkoihinsa, mutta ei saanut sitä niin paljon kuin oli odottanut saavansa. Hän haistoi verta. Sitä oli hänen kuonollaan, mutta se ei ollut hänen omaa vertansa. Ehkä hän näki painajaista! Se teki pennulle sekä huonon olon että hyvän. Painajaiset hän olivat pahoja unia, mutta jos hän näki sellaista, sehän tarkoitti sitä, että hän pystyisi sittenkin näkemään unia! Minkkipentu nuolaisi huuliaan ja maistoi ensimmäistä kertaa veren maun. Se oli kovin karvas ja pistävä, melkolailla paha haju. Mutta jotenkin hänestä tuntui siltä, ettei se ollut hänen ensimmäinen kerta maistaessaan verta. Minkkipentu aivasti ja liikautti käpäläänsä, mutta se ei liikkunut. Se oli jumissa. Naaras hätääntyi. Hän oli loukussa, jumissa. Ahtaassa tilassa. Hän ei pääsisi pois, ei ikinä. Hätäiset shokkiajatukset valtasivat nuoren kissan mielen, mutta hän pyyhkäisi ne pois. Pitäisi pysyä rauhallisena. Se oli vain paha uni, eihän unissa voisi kuolla? Minkkipentu nielaisi. Entä jos voisikin? Mutta aina oli toivoa, ei hän nyt vain voisi kuolla. Hän tuli selviytymään, varmasti. Täytyi vain uskoa siihen, ei hän voisi vielä niin nuorena kuolla.
Mustavalkoisen pennun veriset kasvot uppoutuivat hänen mieleensä. Mistä ne tulivat? Se oli muisto. Hän muisti. Hän muisti huolestuneet, veriset, mustavalkoiset kasvot.
"Aina on toivoa."
Missä hän oli nähnyt tuon kissan ja kuullut nuo sanat? Hän ei muistanut, ei, vaikka kuinka yritti. Muisto oli hänelle aikalailla uusi asia. Hänellä oli muistoja vain hieman yli kuun ajalta, vaikka oli elänyt paljon pidempään.
"Minkkipentu!" Lehväpilven ääni huusi. "Minkkipentuu! Pitää mennä nukkumaan! Missä olet?"
Mitä hän oikein tarkoitti? Minkkipentuhan nukkui jo. Naaras henkäisi ja potkaisi pimeyttä takajalallaan. Sekin oli jumissa, mutta pääsi liikkumaan jalan vahvuuden ansiosta. Kaikkialla haisi riista.
Naaraan päässä heräsi ajatus. Entä jos se ei ollutkaan unta? Jos kaikkialla haisi riista, silloinhan se tarkoitti että...
"Lehväpilvi!" Minkkipentu huusi niin kovaa kuin pystyi. Hän kuuli askelia. Joku tuli lähemmäs, mutta hän ei voinut tietää, kuka se oli. Se joku kaapu jotainh hänen yläpuolellaan. Minkkipentu keräsi kaikki voimansa ja nousi vahvoille takajaloilleen työntäen kaiken painon päältään pois.
"Ah!" valkoinen hahmo kiljaisi. Kuu paistoi taivaalla.
"Minkkipentu?" se oli Valkotassu, Myrskyklaanin oppilas, joka oli pari kertaa leikkinyt Minkkipennun kanssa. "Mitä sinä tuoresaaliskasassa teit?"
Minkkipentu ei viitsinyt kertoa totuutta. Häntä hän luultaisiin oikeaksi tunariksi, jos kaikki tietäisivät, että tuoresaaliskasa oli kaatunut hänen päälleen.
"Menin sinne nukkumaan", pentu haukotteli hinkaten silmiään. "Nukutti niin kovasti."
Valkotassu hymyili ja naurahti. "Hassu Minkkipentu. Ei tuoresaaliskasa niitä parhaimpia nukkumapaikkoja ole. Tulepas nyt, Lehväpilvi on huolesta sokea."
Oppilas tarttui pentua niskasta ja kantoi takaisin pentutarhaan.

Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ilvespentu, Jokiklaani
29.10.2013 20:00
Luku; 3 Eläinlääkäri

Säpsähdin hereille kun kaksijalan hirviö pysähtyi äkisti. Sitten kuulin kuinka kaksijalka lähestyi paikkaa jossa olin. Tämä avasi suuren luukun ja otti minun väkisin syliinsä. Raavin tätä kaikin voimin mutta tämä suorastaan raahasi minut johonkin kaksijalan pesään. Suuri ovi narahti auki vaivalloisesti ja kirkkaat valot loistivat pesän katosta. Sisällä odotti toinen kaksijalka valkoinen takki yllään ja jotkin valkoiset kuminpalaset kädessään. Kaksijalka ojensi minut toiselle kaksijalalle mutta puraisin kaksijalan karvatonta kättä ja tämä pudotti minut maahan. Aloin juosta hoipertelevin askelin. Kaksijalat lähtivät perääni mutteivat saaneet minua kiinni. Oloni oli kuitenkin hieman sekava joten törmäilin pesän seiniin ja lopulta pesän oveen joka olikin kiinni. Valkotakkinen kaksijalka nappasi minut käteensä ja kantoi johonkin huoneeseen jossa oli kirkas valo ja kumman näköinen pöytä. Kaksijalka laski minut pöydälle joka tuntui kylmältä tassujani vasten. Sitten kaksijalka haki jotakin toiselta pöydältä. Se oli kuin pitkä käärme jossa oli kaksi haaraa. Toisessa päässä esinettä oli suuri pyöreä esine ja toista päätä en nähnytkään. Kaksijalka asetti sen jutun kaulalleen ja laittoin pyöreän pään vatsani alle. Värähdin hieman peloissani. Kaksijalka kuitenkin vain mutisi jotakin tyytyväisen oloisena ja vei esineen pois. Sitten tämä palasi jonkin oudon laitteen kanssa jonka päästä tuli valoa. Olin kuullut joskus sen nimen ja pinnistin ankarasti muistiani. En saanut sen nimeä kuitenkaan päähäni.
>Lamppu! Se oli lamppu!<hihkaisin kuitenkin hetkenpäästä ajatuksissani.
Sitten kaksijalka tarttui kiinni suuhuni ja avasi sen väkisin. Rimpuilin kovaa mutta kaksijalka ei päästänyt irti. Hän silmäili lampullaan suuhuni ja mumisi jotakin outoa. Lopulta kaksijalka laski lampun pöydälle ja nappasi minut syliinsä. Tämä käveli pienen matkan jonkin oudon laitteen luo jonka kyljessä vilkkui hetken numeroita. Sitten kaksijalka painoin nappia ja numerot katosivat kuin taikaiskusta. Säpsähdin hieman mutta sitten kaksijalka asetti minut laitteen päälle ja silmäili kohtaa jossa numerot olivat olleet ja mutisi taas jotakin itsekseen. Tämä nosti minut takaisin pöydälle ja alkoi silmäillä papereitaan. Tuon jälkeen hän käveli toiseen huoneeseen ja jätti minut yksin. En kuitenkaan jaksanut karata. Olin liian heikko. Asetuin makaamaan kylmälle pöydälle ja suljin hitaasti silmäni.

--------------Pienen hetken kuluttua-------------

Kotvan kuluttua kaksijalka palasi mukanaan kaksi kulhoa. Toisessa kulhossa oli kotikissujen ruokaa ja toisessa kaksijalkojen vettä. Nyrpistin kuonoani niille ja käännähdin poispäin niistä. Kaksijalka kuitenkin työnsi ne taas eteeni. Ruoan laimea tuoksu leijaili hiljaa kuonooni ja nuolaisin huuliani nälkäisenä.
>Se haisee oudolta mutta ei kai se tarkoita että se on pahaa.<ajattelin samalla kun nuolin huuliani nälkäisenä.
Nuolaisin ruokaa hieman epävarmasti. Maistelin pientä palaa suussani pienen hetken. Mieleni teki oksentaa se ulos.
>YÖK! Miten joku voi syödä tuota moskaa?<ajattelin ja katsoi ruokaa hieman inhoten.
Tassuttelin kauemmas ruoasta mutta sitten kaksijalka nappasi minut syliinsä ja alkoi ahtaa ruokaa väkisin kurkustani alas. Ähkin ja puhkin mutta mikään ei auttanut. Yritin pyristellä vapauteen mutta kaksijalka ei irrottanut otettaan. Tämä tunki aina vain lisää pahanmakuista kotikissojen ruokaa suuhuni ja minun oli pakon edessä nieltävä se. Lopulta kaksijalka päästi minut vapauteen. Yskin ja tuntui kuin pian minulta tulisi oksennus. Sitten katsahdin vesikippoa. Juoksin sen luokse ja join sen melkein tyhjäksi toivoen ruoan maun katoavan.
>Vesikin on kitkerän makuista? Miten kotikisut voisvat kestää tälläistä.<ajattelin tuskastuneena.
Sitten katsahdin kaksijalkaan. Tämä oli syventynyt omiin ajatuksiinsa. Nyt olisi tilaisuuteni paeta täältä. Asetuin hyvään asentoon ja loikkasin pehmeästi lattialle niin ettei kaksijalka edes tuntunut huomaavan. Hiivin pehmein askelin ovelle ja livahdin nopeasti toiseen huoneeseen. Juoksin kohti pesän ovea josta pääsi ulos. Pahaksi onnekseni se oli edelleen tukevasti kiinni. Hätäännyin hieman. Jos ovi ei olisi auki en pääsisi pois. Pyörin hetken hermostuneesti ympyrää ja mietin mitä voisin nyt tehdä. Takaisin kaksijalan luokse en ainakaan palaisi. Mietin kuumeisesti mitä muutakaan voisin enää tehdä. Sitten vieno tuulenvire pörrötti hieman oranssia turkkiani. Hetkinen! Tuulenvire! Käänsin katseeni ylöspäin ja huomasin yhden ikkunoista olevan hieman raollaan. Tassuttelin sen edessä olevalle pöydälle ja valmistauduin loikkaamaan.
>Viimeinen mahdollisuuteni.<ajattelin nopeasti ja loikkasin sulavasti pöydälle.
Tassuttelin hitaasti ikkunan luokse. Rako oli kuitenkin liian pieni minulle. Tönäisin ikkunaa hieman tassullani ja se narasti kokonaan auki. Sitten kuulin kuinka toisesta huoneesta kuului iso pamaus ja kaksijalan askelia. Kohta kaksijalan karvaton naama ilmestyi oven takaa. Pörhistin turkkini nopeasti ja asetuin ikkunalaudalle.
>Nyt tai ei koskaan!<olivat viimeiset ajatukseni ennen kuin hyppäsin.
Putosin hieman huterasti tassuilleni hiekkaiselle maalle ja aloin heti juosta pois päin kaksijalan pesästä. En tiennyt kuitenkaan minne olin menossa. Mielessäni vain pyöri se ajatus joka käski minun juosta niin pian kuin tassuistani pääsin. Kaksijalka raakui perääni jotakin muttei se saanut minua pysähtymään. Olin vapaa tuosta vankilasta! Viimeinkin täysin vapaa!

-------------hetken kuluttua--------------

Olin juossut pienen ikuisuuden ja tassujani jomotti kovaa. Hengitykseni taukoili hieman ja oloni oli muutenkin hyvin voimaton. Tassuttelin hitain, raskain askelin kapeilla kaksijalkalan kujilla ja joka puolella tuoksui variksenruoka. Sitten kuulin askelia. Säpsähdin hieman ja pysähdyin kuin seinäään. Sitten takkuturkkinen, suuri musta kolli asteli eteeni outo virne naamallaan. Pörhistin likaisen turkkini ja tuijotin kollin jäätävänsinisiä silmiä.
“Tulkaas katsomaan veljet mitä meidän reviirillemme on eksynyt.”kolli mourusi verenhimoisen kuuloisesti.
Samassa varjoista asteli esiin suuri tummanruskea kolli jolla oli tummempia raitoja sekä kilpikonnakuvioinen kolli joka oli huomattavasti kahta muuta pienempi.
“Tiedätkös että jos astuu tassullakaan meidän reviirille on tuhon oma.”kilpikonnakuvioinen kissa mourusi äänekkäästi.
“Ke-keitä te olette?”kysyin ääni väristen.
“Ai anteeksi. Olemmepa epäkohteliaita. Totta kai uhrin on saatava tietää tappajiensa nimet. Minä olen Takkusulka tuo tummanruskea kissa on Risu ja tuo pienin on Painajainen. Me olemme näiden kujien valtiaat. No kukas sinä olet?”Takkusulka mourusi välinpitämättömästi.
“O-o-olen I-ilvespentu...”naukaisin ääni väristen.
“Ilvespentu? Mikä nimi se muka on?”Painajainen naukaisi.
“Se on minun nimeni! Entä sitten!”sanoin jo hieman rohkeammin.
“Katsokaa. Pennulla onkin sisua. No ei kauaa.”Risu naukaisi ja paljasti hohtavan valkoiset kyntensä.
“Niin.”Painajainen naukui paljastaen myös omat kyntensä.
Takkusulka nosti suuren käpälänsä ja iski minua suoraan toiseen silmään. Kissat alkoivat raadella minua kuin mitä tahansa saalista. Hyvä kun olin enää tajuissani verenhukan vuoksi. Sitten kuulin hyvin pehmeitä askelia.
“Kohta hän on takuulla kuollut.”Risu naukaisi verenhimoisesti.
“Empä olisi niin varma.”kuului kaunis ääni jostakin.
“SINÄ!”Takkusulka karjaisi ja selvästi perääntyi pari askelta.
Tajusin jotenkin että kolme kollia lähtivät pakoon. Sitten jokin tarttui minua niskasta kiinni ja alkoi raahata jonnekin. Pian kuitenkin pökerryin verenhukan vuoksi. Vaivuin tiedottomuuden tilaan. Miten minun mahtaakaan käydä?
Vastaus:27 kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, erakko
29.10.2013 17:45
Juovasulka makasi puoliunessa pimeässä onkalosssa. Sama ympäristö oli jo turruttanut hänen aistinsa. Sieppauksesta oli kulunut jo kuu. Satunnaiset kissat toivat hänelle ruokaa, mutta Juovasulka halusi vain epätoivoisesti vapaaksi. Pentujen syntymään oli enää joitakin päiviä, ja hänen vatsansa oli paisunut merkittävästi. Askelten ääni havahdutti Juovasulan mietteistään. Oli keskiyö. Naaras nosti päätään sähisten. Sitten hänen suunsa loksahti auki.
"kuura", hän kiljaisi.
"Hiljaa! Ujuttauduin sen ketunraadon joukkoihin. Ala tulla, tai jäämme kiinni!" Kuura sihahti ja auttoi Juovasulan pystyyn kuonollaan. Naaras onnahteli kumppaninsa perässä kapeaa käytävää ylös. Kuura vilkuili ympärilleen ennenkuin astui aukiolle. Missään ei näkynyt heidän onnekseen liikettä. Juovasulka seurasi kollia varovasti ja pujahti ulos kasvuston aukosta. Silloin kuului raivokas ulvaus.
"Se naaras karkaa!"
Kuuran silmät välähtivät hätääntyneesti. Kuu loi vain vähän valoaan tiheään metsään.
"Äkkiä!" Hän sihisi. Juovasulka juoksi niin kovaa kuin pääsi ja suuntasi joelle. Sen toisella puolella avautui Myrskyklaanin vanha reviiri.
"Pennut painavat liikaa! En pysty uimaan!" Juovasulka parahti.
"Yritä, minä autan!" Kuura ulvaisi ja työnsi hänet veteen. Kylmä vesi ryöpsähti Juovasulan yli, ja hän polki kuumeisesti vettä. Kuura nosti hänen päänsärkyä pinnalle ja kannatteli häntä lavallaan. Juovasulka haistoi jo takaa-ajajat. Hän räpiköi vastarannalle ja suunnisti notkoon.
"Emme pääse yli! Joki on liian korkealla!" Joku ulvaisi.
"Ei kannata! Saamme ne jos yrittävät vielä palata!" Toinen kajautti. Kuura ei pysähtynyt edes ravistamaan turkkiaan kuivaksi. Juovasulka kompuroi notkoon ja lysähti onkalon sisäänkäynnin viereen. Vatsakipu yltyi siinä samassa.
"Pennut tulevat", Juovasulka maukui yllättävän tyynesti. Pakokauhu välkähtivät Kuuran silmissä.
"Älä.. Mene metsästämään", Juovasulka huokaisi ja irvisti, kun kouristus repi hänen kehoaan.
"En voi olla tekemättä mitään!" Kuura parahti.
"Et voi tehdä mitään! Mene nyt!" Juovasulka kivahti. Kuura perääntyi hitaasti, ja lopulta katosi metsään. Kouristukset repivät Juovasulan kehoa.
"Ponnista nyt... Olet tehnyt tämän monta kertaa", Naaras sihisi ja puri hammasta.

Juovasulka huokaisi hiljaa. Hän oli saanut neljä pikkuista pentua. Sitten Kuura hiippaili hiljaa leiriin.
"Nel-neljä pentua?" Kolli änkytti. Juovasulka kehräsi.
"Autatko keksimään nimet?" Hän kysyi. Kuura kehräsi ja nuolaisi kutakin pentua.
"Tälle sopisi nimi Puuma", Juovasulka maukui hiljaa. Pikkuinen naaras näytti aivan häneltä. Kuura nyökkäsi vielä ehkä hieman pelokkaana.
"Tämä voisi olla Hiekka", hän ehdotti ja osoitti vaaleanharmaata naarasta.
"Tuon nimi on sitten Pihlaja", Juovasulka päätti.
"Entä viimeinen? Se voisi olla Tilhi", Kuura täydensi ja laskeutui makaamaan ja katselemaan pentujaan.
Vastaus:15Kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruotopentu, Tuuliklaani
28.10.2013 21:19
Katsoin Hopeapentua joka asteli ylpeän näköisenä luokseni.
"Hei hopeapent- tarkoitan Hopeatassu. Miltä tuntuu olla oppilas?" kysyin ja kallistin päätäni. Emoni oli ylpeänä minun, Punapennun ja Gepardipennun vierellä. Jopa Gepardipdntu oli ylpeä Hopeatassusta!
"Me menemme pentutarhaan" naukaisin. Hopeapentu ei kuullut luultavasti mutta menimme siltikin.

Läimäisin Gepardipentua kuonolle ja kolli pudisteli päätään.
"Miksi noin teit?" tämä sähähti ja katsoi minua kuin mitäkin hullua. Siristin silmiäni ja katsoin hieman uhkaavasti veljeäni. Lopetimme heti kun kuulimme Seittitähden äänen aukiolla. Emo vilkaisi meitä hieman pelokkaasti ja lähti ulos pentutarhasta. Me kaksi pentua hänen perässään.
"Klaaniamme on uhkaamassa suuri vaara" Seittitähti aloitti ja meni mukavampaan asentoon. Kuiskasin Gepardipennun korvaan jännittyneenä "Mitäköhän Seittitähti tarkoitti?" sain vastaukseksi jännittyneen naukaisun.
"Joten nyt nuoret pennut, oppilaat ja soturit ovat suurimmassa vaarassa. Älkää lähtekö missään nimessä pois leiristä ilman vanhempaa soturia" päällikkö naukaisi ja tämän katse vaelsi kissoissa jotka olivat nuorimpia.
"Tahdomme suojella klaanin jäseniä. Vanhimmat taitavat muistaa kai Taistelijan?" Seittitähti naukaisi ja katsoi yhtä klaanivanhinta. He nyökkäsivät ja Hopeatassu katsoi edessäni jännittyneenä.
"Hopeatassu on suurimmassa vaarassa" päällikkö naukui uhkaavan oloisesti. Katsoin Hopeatassua joka oli huomion keskipisteenä. Huokaisin ja katsoin pelokkaasti päällikköä. Emo, Ruostepuro oli vielä aika nuori. Jos hän kuolisi? Sitten kuolisin kai minäkin. Laahustin pentutarhaa päin.
//lyhyys//
Vastaus:Mitäköhän vaaroja Hopeapentu joutuu kohtaamaan? :O Saat 13 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatassu, Tuuliklaani
28.10.2013 20:38
Minut oli nimitetty hetki sitten oppilaaksi. Mestarini oli Kuupilvi. Menisimme huomenna harjoittelemaan ensimmäistä kertaa. Mutta nyt minun pitäisi hyvästellä emoni ja pentutarha. Joudun muuttamaan pois pentutarhasta. Mutta veljeni Ruotopentu ja Gepardipentu jäisivät vielä emoni luokse. Minut ja siskoni Punapentu oli jo nimitetty oppilaiksi.

Olin unohtanut kokonaan oudon unen. Olin iloinen että olin oppilas, mutta surullinen, etten saisi nukkua enää kuin yhden yön emoni kanssa. Raahasin oppilaiden pesälle omaa sammalta. Se painoi todella paljon, ja en jaksanut kunnolla hengittää. Pysähdyin ja laskin sammalet maahan. Hengähdin tovin. Mestarini Kuupilvi ryntäsi paikalle, kun näki että en voinut hyvin.
"Oletko kunnossa? Haenko Sinisiiven?" soturi kysyi htäisesti. Hengitin raskaasti.
"Nyt ensialkuun voisit vaikka raahata nämä sammalet uuteen pesääni." naukaisin ja tönäisin makuusammaliani mestariani kohti.
"Eikö muuta?" tämä kysyi. Nyökkäsin vastaukseksi ja kipitin takaisin pentutarhaan.
"Hopeapen- siis Hopeatassu, eikö sinun pitäisi olla mestarisi Kuupilven kanssa harjoittelemassa?" kuulin emoni Ruostepuron kysyvän. Katsoin emoani. Tämä katsoi minua kysyvästi terveellä silmällään.
"En pystynyt kunnolla hengittämään kun raahasin sammaliani. Tulin tänne hyvästelemään teidät." naukaisin rauhallisesti. Emoni näytti huolestuneelta, mutta rauhoittui, kun tajusi, että tämän tytär oli kunnossa.
"Menettekö huomenna harjoittelemaan Kuupilven kanssa?" tämä kysyi vaihaten puheen aihetta.
"Juu. Menemme nummelle harjoittelemaan ja saalistamme klaanille." naukaisin ylpeästi. Emoni nyökkäsi ja nousi seisomaan. Tämä lähestyi hiljaa minua. Hän nuolaisi minua ylpeänä päälaelta. Kehräsin onnellisena.

Kun menin ulos, klaani oli kokoontunut päälikön ympärille. Seittitähti näytti todella vakavalta. Tungin kissojen sekaan ja istuuduin siskoni Punatassun viereen.
"Eli klaaniamme on uhkaamassa suuri vaara." päälikkö aloitti. Kissajoukosta kohosi jännittynyttä supinaa. Seittitähti jatkoi.
"Joten nyt eniten nuoret pennut, oppilaat ja soturit ovat vaarassa. Älkää lähtekö yksin metsälle missään nimessä." päälikkö sanoi. Punatassu murahti tylsiintyneenä.
"Tahdomme suojella nuoria. Vanhimmat klaanin jäsenet taitavat muistaa Taistelijan?" Seittitähti kysyi. Klaanin vanhimmat soturit nyökkäsivät myöntyvästi.
"Erittäinkin Hopeatassu, sinä olet suurimmassa vaarassa." päälikkö sanoi uhkaavasti. Koko klaani tuijotti minua.
>Taistelija, minä voitan sinut, kuka ikinä oletkin.<

//Ihan surkea tarina multa taas kerran!//
Vastaus:Älä surkuttele itseäsi! Hyvä tarina, toivottavasti Hopeatassulle ei käy mitään vakavaa. 18 kp:tä.

~Varpunen