--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kieppupentu, Myrskyklaani
28.10.2013 19:52
"Ih." pieni pentu vingahti ja kierähti selälleen pitäen suussaan omaa pitkää häntäänsä. Kolli avasi silmänsä ja alkoi killittää Kultakukkaa. Kultakukka hymyili lempeästi ja nosti Kieppupennun vatsansa viereen. Kieppupentu liittyi veljensä seuraan ja alkoi juoda maitoa.
"Et saisi järsiä hännänpäätäsi, rakas Kieppupentu." Kultakukka kehräsi. Keppupentu nosti hieman päätään ja niiskautti. Kolli aterioi edelleen. Kieppupennun kaksikasvoinen veli joi toimivalla suullaan maitoa, mutta lopetti pian Kieppupentua aijemmin. Kieppupentukin noisi pian ja venytteli. Samalla tämän valkealle rinnalle vierähti pieni maitopisara, joka oli vierähtänyt pennun suupielestä. Kieppupentu pyyhkäisi sen pois.
"Minun pienet luonnonoikkuni." Kultakukka kehräsi ja pökki kuonollaan pieniä pentuja.
"Emo." Kieppupentu vingahti. "Kerro satu."
"Nytö?" Kultakukka kysyi.
"Juu!" Kieppupentu vaati ja asettui emonsa kyljen viereen. Kultakukka nosti Kimalaispennunkin viereensä ja näytti empivän.
"Mistä haluatte kuullla?" Kultakukka maukaisi.
"No siitä mitä tulee lumen jälkeen.." Kieppupentu ehdotti ja pennun häntä vääntelehti.
"Vuodenajoista?" Kultakukka totesi ja molemmat pennut nyökuttelivät.
"Vaikka.." mumahti Kimalaispentu.
"Nyt on lehtisateen aika. Kaikki alkaa kylmälä viimalla, se puita heiluttaa ja jäseniä ravistaa. Jatkuu aika se sateella ja kylmenevällä ilmalla. Kun tarpeeksi on vilpoisaa viimaa ja vuotavia neniä, vaihtaa joku taas keliä. Lunta sataa hiljalleen, se kylmää on ja sitä paljon kertynee." Kulkakukka luritteli ja katseli pentujaan, jotka selvästi odottivat jatkoa.
"Kun lehtikato lankeaa, lisää lunta tupruttaa. On kymää ja huvin koleaa, pimeääkin riittää vaan. Riistaa vähän ja paleltaa 'Tulisi jo hiirenkorvan aika!' sitä toivotaan. Hiirenkorva lähestyy, lumi sulaa ja aurinko rulaa. Kylmä on maa, mutta lämpenee se. Riistaa kertyy enemmän ja lisääntyy määrä lämpimän." Kultakukka kehräsi ja nuolaisi molempaa kuuntelevaa pentua.
"Viherlehti tulee taas ja se on jokaisen mielestä mahtavaa! Aurinko paistaa ja linnut laulaa ja ne linnut myöskin riistasi maittaa. On vesikin lämmintä, eikä kylmät oo yöt ja maittaa soturillekkin työt." Kultakukka päätti kertomuksensa.
"No mitä sitten?" Kieppupentu kysyi.
"No, sitten on taas lehtisade." Kultakukka selitti.
"Koska minä saan syödä linnun?" Kimalaispentu kysyi.
"Ja minä!" Kieppupentu huudahti.
"Kaikki ajallaan, pikkuiset..."

//kauhee pätkä//

Vastaus:Ihana tarina, ja Kultakukka kertoi hienon sadun! :D Saat 17 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteratassu, Jokiklaani
28.10.2013 19:11
//Tästä ei tule kovin pitkä, mutta en tartte kun enää 3 kp:tä soturiksi ;)//

Heräsin aikaisin aamulla. Minua väsytti aivan hirveästi vielä, mutta kuitenkin pakotin itsen nousemaan tassuilleni. Ulkona satoi kaatamalla ja minua ei huvittanut mennä pihalle. Lihaksiani särki, kun olin nukkunut märällä turkilla ja muutenkin eiliset harjoitukset tekivät ihmeitä lihaksille. Annoin katseeni kiertää ympäri pesää. Muutama oli jo herännyt, mutta suurin osa nukkui vielä. Joku oppilaista nousi ylös, mutta kääntyi kannoillaan, kun oli työntänyt tassunsa ulos pesästä ja huomasi että satoi. Katsoin epätoivoisesti ulos pienesta raosta, jonka olin vasta huomannut pari päivää sitten, vaikka olin nukkunut jo paikalla koko oppilas elämäni. Huokaisin syvään ja menin uudelleen maahan makaamaan. Olisin halunnut tänään kovasti mennä johonkin, mutta tyhmä sade pilasi tämänkin päivän. Suljin silmäni ja yritin nukkua vielä hetken. En saanut kuitenkaan enää nukuttua, vaikka minua väsytti vielä aivan hirveästi! Nousin ylös ja talsin ulos pesästä. Katsoin ympärilleni. Kaikkialla oli isoja lammikoita, enkä nähnyt Jäämyrskyä missään. Menin tuoresaaliskasalle odottamaan tämän heräämistä.
/Ei tullut yhtään pitkäää... Mutta ihan sama... Kirjoitan huomenna uuden./

Vastaus:Onneksi olkoon, sinusta tulee soturi! Saat 5 kp:tä.

~Varpunen

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
28.10.2013 18:27
Katsoin kaikkia neljää pentuani. Kaikki olivat kasvaneet hurjaa vauhtia ja pian palaisin sotureihin.
"Voidaanko me tänään syödä tuoresaalista?" Ruotooentu kysyi ja heilautti häntäänsä pesän suuaukkoa päin.
"Kyllä voidaan jos olette kunnolla" naukaisin. Hopeapentu oli nyt vahva ja pian valmis oppilaaksi. Pudistin päätäni ja naurahdin mielessäni.
"Voidaanko nyt?" murahti Gepardipentu ja katsoi anovin silmin minua. Uteliaasti.
"Käydään pian. Ei herätetä muita" naukaisin hiirenhiljaa toivoen etteivät muut pennut nousisi ylös. Katsoin neljää pentuani joista Hopeapentu ja Punapentu nukkuivat. Menin itsekin nukkumaan.

"Hopeapentu..." kuului kuiskaus jonka kuulin hiljaisena. Avasin silmäni ja huomasin olevani Tuuliklaanin leirissä. Katsoin kysyvästi eteen päin.
"Hopeapentu" kuului uudelleen ja voimakkaampana. Huomasin emoni lähestyvän minua surullinen katse silmissään. Mielessäni kaikui vain sana Hopeapentu.
"Emo? M-mitä asiaa sinulla on H-h-hopeapennusta?" änkytin ja katsoin emoani.
"Taistelijat saapuvat metsään" hopeinen emoni naukaisi ja heilautti häntäänsä ylväästi. Emoni oli tähtiklaanissa ja vain öisin tai jopa päivisin naaras ilmestyi näköpiiriini.
"Ketkä Taistelijat?" murahdin ja katsoin emoani silmiin.
"Huurresulka on oikeassa" kuului toinen naukaisu, ja sysimusta kolli ilmestyi kuin tyhjästä. Sitten tiesin sen olevan isäni.
"M-m-mitä sinä täällä teet?" naukaisin hiljaa ja katsoin kysyvästi isääni joka katsoi minua surullisesti. Vastausta en saanut, sillä kumpikin kissa alkoi kadota. En voinut sitä estää, joten suljin silmäni harmissani. Miksi sain tähtiklaanilta, emoltani aina niin epäselviä viestejä?

Kaikki neljä pentua seurasivat minua innokkaasti kun johdatin heidät tuoresaaliskasalle.
"Mitä kukakin haluaa?" kysyin ja katsoin Hopeapentua.
"Haluan... Haluan maistaa hiirtä!" Hopeapentu nuoleskeli huuliaan ja katsoi tyytyväisenä kun nostin pentuni kokoisen hiiren naaraan nenän eteen.
"Jänis" Gepardipentu irvisti ja istui edessä odottaen suurta jänistä. Annoinkin pienen ruipelon jäniksen josta riitti helposti kahdellekin pennulle syötävää. Huomasin Gepardipennun hassun ilmeen ja naurahdin.
"Me halutaan syödä tuota" Ruotopentu ja Punapentu osoittivat yhdessä rusakkoa joka näytti suurelta ja herkulliselta.
"Annan teille hieman pienemmän" naukaisin ja heilautin häntääni pienemmän rusakon suuntaan. Itse valikoin hiiren ja aloin syömään pulskaa eläintä. Hiiren liha maistui hyvältä ja raitis ulkoilma oli juuri sitä mitä tarvitsin. Gepardipentu oli syönyt omasta jo puolet ja Hopeapentu söi viimeisetkin hiiren jäänteet. Katsoin ylpeänä pieniä pentujani joista pian tulisi oppilaita. Ei kauankaan.

Juttelin Vatukkavarjon kanssa sillä välin kun pennut leikkivät iloisesti. Hopeapentu tömähti kylkeeni ja katsoin hieman pentuni suuntaan. Tiesin että oli aika päästää Hopeapentu kävelemään omin jaloin. Enään Hopeapentu ei tarvinnut minun tukeani kovasti. Kuulin kun naaras yskäisi eikä saanut henkeä.
"Haen Sinisiiven" naukaisin ja menin täyttä vauhtia pois pesästä. Pian palasin Sinisiiven kanssa takaisin päin mutta kompastuin kiveen. Sinisiioi kiiruhti pesälle ja minä menin naaraan perässä hurjaa vauhtia mutta hidastin pentutarhan suuaukolla.
"Hän hengittää taas" Sinisiipi kehräsi hiukan. Siltikin parantaja antoi hieman yrttejä Hopeapennulle. Punatassu katsoi minua ja sitten Hopeapentua. Pudistin päätäni ja ajattelin # älä anna Hopeapennun kuolla, tiedän että hän on jo vahva mutta silti#. Heilautin häntääni ja kävin makuulle Hopeapennun lähelle. Nukahdin.

//kökkö tarina. Kirjoitin puhelimella, kuten kaikki muutkin//
Vastaus:Mitäköhän tuo Tähtiklaanin mystinen enne tarkoittaa... O.o Mahtava tarina, saat 17 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkotassu, Jokiklaani
28.10.2013 18:15
Ruskea juovikas naaras vääntelehti unissaan.
Tämän keho alkoi täristä kauttaaltaan.
Naaras näki unta, tai oikeastaan painajaista. Taivas näytti tummalta, maata ei tässä unessa ollut, kuin hän olisi kävellyt ilmassa. Unessa tämän eteen ilmestyi musta hahmo. Sillä oli valtavat, valkoiset silmät, ja se virnuili ja katsoi ylöspäin sivulle, kuin juuri hyvän idean saanut.
Se ei räpyttänyt silmiään. Sen pupillit olivat mustat ja viiruina. Se käänsi salamannopeasti katseensa ruskeajuovikkaaseen naaraaseen. Sen tehdessään kuvatus ei liikkunut yhtään, eikä se räpäyttänyt vieläkään silmiään. Yhtä nopeasti se jälleen käänsi katseensa ylös, sivulle.
Sen ilme ei ollut muuttunut piiruakaan.
Kaikki musteni ja naaras sävähti hereille.
Hän huohotti silmät selällään ja katseli muita vierellään olevia nukkuvia oppilaita.
’’Valkotassu.’’ kuului hieman epäselvä huikkaus pesän suulta. Ruskea naaras lipaisi nopeasti valkoiset käpälänsä puhtaaksi ja nousi pesästä. Teerenlento katsoi tätä ja siirsi suussaan olevat maustekirvelit poskihampaisiin.
’’Opetan sinulle pesässä pari yrttiä, sitten minun täytyy käydä yrtinhakureissulla, jolloin sinä jäät pesään.’’ Teerenlento selitti, otti yrtit taas suunsa etuosaan ja viittasi hännällään oppilasta seuraamaan.
Valkotassuksi kutsuttu ruskea naaras seurasi mestariaan parantajan pesään. Parantaja istahti, laski maustekirvelit suustaan pesän seinämissä oleviin kuoppiin ja otti samalla muutaman yrtin tassujensa eteen.
Hän osoitti yhtä kasvia.
’’Tiedätkö mitä tuo on?’’ Teerenlento kysyi. Valkotassu nuuhki kasvia ja sulki vihreät silmänsä ajatellakseen. Sen Valkotassu oli nähnyt ja haistanut ennenkin. Nyt ei vain muistanut.
’’En muista, Teerenlento.’’ Valkotassu sanoi alakuloisesti.
’’Se on timjamia.’’ musta, täplikäs naaras selitti.
’’Tuleekohan minusta ikinä klaanille hyvää parantajaa, kun en muista edes timjamia?’’ ruskea naaras huokaisi.
Teerenlento nosti tassullaan oppilaansa päätä.
’’Tottakai tulee. En minäkään neljässä päivässä kaikkea oppinut, höpsö karvapallo. Mutta muistat mihin timjamia käytetään, eikö vain?’’
Valkotassu piristyi hieman.
’’Shokkiin ja hermostuneisuuteen.’’ oppilas vastasi.
Teerenlento kehräsi ja nytkäytti korviaan hyväksyvästi.
’’Kyllä. Entäpä mikä tuo on?’’ parantaja sanoi osoittaen jonkinmoista juurta.
’’Olen nähnyt sinun laittavan tuota rotanpuremiin. Mutta et ole koskaan näyttänyt sitä minulle.’’ Valkotassu vastasi mietteliäänä.
’’Se on takiaisenjuurta, kuten sanoit, se auttaa rotanpuremiin, oikein hyvä.’’ Teerenlento kehui ja työnsi esiin korkean keltakukkaisen kasvin.
’’Tätä en ole näyttänyt sinulle aiemmin, se on…’’
’’Päivänselvä kultapiisku. Käytetään pureskeltuna hauteena parantamaan haavoja.’’ Valkotassu näpäytti.
Teerenlento katsoi häntä hiljaa.
’’Mistä tiesit sen?’’ parantaja kysyi.
Valkotassu mietti. Ei hän kyllä olut koskaan nähnytkään tuota kasvia, hän vain…tiesi.
’’Ööh, olen nähnyt sinun käyttävän sitä.’’ Valkotassu luiskautti pienen harvinaisen hätävalheen. Parantaja nyökkäsi.
’’Selvä. Mutta nyt menen hakemaan yrttejä, sikäli kun niitä vielä löytyy. Pysy täällä, jos jotain vaikka sattuu.’’ Teerenlento naukui ja nilkutti siksakkia pois pesästä. Valkotassu katseli tämän perään ja noukki sitten yrtit takaisin paikoilleen. Naaras tuijotti yrttejä ja nappasi vahapintaisen, vihreähkön oksan, josta killui marjoja.
’’Se ketunläjä Tuuliklaani!’’ kuului sihahdus ja Valkotassu käänsi säikähtäneenä päätään.
Pesän suuaukolla seisoi tummanruskea, takkuturkkinen kolli, jonka toinen korva oli revennyt ja kaulasta vuosi verta.
’’Mitä tapahtui, Oravavarjo?’’ Valkotassu mumisi marjankorren välistä.
’’Rajatappelu. Tuuliklaani varasti riistaamme.’’ ärtynyt kolli sylkäisi ja asettui sammalpedille.
Valkotassu vilkuili ympärilleen. Mitä hänen nyt pitäisi tehdä? Tämä äkkäsi kultapiiskun, joka oli juuri mukana opetuksessa ja nappasi sen. Naaras pureskeli sitä kunnes se oli tahnana. Hän sylkäisi sen hieman inhoten tassulleen mutta levitti sitä sitten Oravavarjon haavalle.
Hän otti puhtaalla tassullaan hämähäkinseittitukon ja painoi sen tahnan päälle ja kietoi kollin korvan seittiin.
Naaras astui taaksepäin ja tarkasteli työn tulosta.
’’Voit mennä.’’ oppilas sanoi ja kipitti joelle pesemään tassujaan. Valkotassu katsoi mustana kuohuvaa vettä.
Tuuli taivutti naaraan korvia ja vettä roiskahti rannalle.
Naaras kastoi tassunsa veteen ja heilutteli niitä.
’’Hei!’’ kuului iloinen mourahdus kun jokin, tai joku, hyppäsi Valkotassun selkään. Naaras lennähti veteen.
Oppilas polski hädissään voimakkaassa virrassa ja tämän pää painui nopeasti mustana kuohuvan veden alle.
Naaras tiesi ajautuvansa kauemmas tippumiskohdasta joten hän ui nopeasti takaisinpäin. Vesi oli hyytävän kylmää ja tunkeutui nopeasti oppilaan iholle lyhyen karvan läpi. Sillä hetkellä naaraasta tuntui että hän ei olisi jokiklaanilainen.
Valkotassu sai päänsä pinnalle ja ui rantaan. Vesi oli jälleen imaisemassa tätä mukaansa, kun joku tarttui häneen ja veti kuivalle maalle. Valkotassu yskähti ja ravisteli sitten turkkiaan kuin koira. Tämän edessä seisoi noin kahdeksan kuun ikäinen valkoinen kolli, jonka turkkia koristivat mustat läikät. Valkotassu nyrpisti kuonoaan.
’’Et ole klaanikissa!’’ ruskea naaras puhahti.
’’En olekaan.’’ mustavalkoinen kolli myönsi.
’’Mitä sitten teet jokiklaanin reviirillä?!’’ parantajaoppilas murahti ja viskasi päätään sivulle.
’’Pelastan sinut hukkumiselta?’’ kolli vastasi vitsikkäästi.
’’Olisin minä selvinnyt itsekin, olenhan Jokiklaanilainen.’’ Valkotassu mutisi kollin pyöräyttäessä silmiään.
’’Mutta joo, nimeni on Magpie, voit sanoa Mag, vaikka mieluiten Magpie.’’ kolli höpötti.
’’Olen Valkotassu, Jokiklaanin parantajaoppilas. Mistä sinä tulet? Sinun ei kuuluisi olla täällä.’’ Valkotassu naukui jo vähän rennommin.
’’Äh, olen tavallinen kulkukissa, kerjään ruokaa pystykulkijoilta, asun milloin missäkin, kujilla kenties, tai pystykulkijoiden rappujen alla.’’ Magpie selosti oranssit silmät innosta hehkuen, kun joku kerrankin kuunteli tätä.
’’Kaksijalkojen.’’ Valkotassu oikaisi.
’’Hä?’’
’’Kaksijalat, niin me puhumme pystykulkijoista.’’ Valkotassu selitti. Magpie nyökkäsi.
’’Mutta sinä pelastit minut vedestä, kun itse kumosit minut sinne!’’ parantajaoppilaan viikset väpättivät närkästyneesti.
’’Anteeksi.’’ Magpie pyysi, kumartui hieman, ja otti niin mahdollisimman surullisen ja suloisen ilmeen kasvoilleen kuin vain pystyi. Valkotassua alkoi huvittaa kollin ilme. Tämän suupielet nykivät ja lopulta tämä purskahti nauruun. Magpie näytti tyytyväiseltä. Kukaan ei arvatenkaan koskaan ennen viihtynyt hänen seurassaan. Valkotassu lopetti nauramisen ja katsoi Magpieta.
’’Mutta sinun täytyy poistua reviiriltämme joka tapauksessa…’’ naaras naukui. Magpie luimisti surullisena korviaan.
’’Täällä on niin hyvin riistaa, ja nyt sain ensimmäisen ystäväni.’’ kolli mutisi haikeasti. ’’Mutta en halua tunkeilla. Tuletko saattamaan minut?’’
Valkotassu mietti hetken.
’’Mestarini kyllä käski minun pysyä täällä, mutta kaipa tämä on tarpeeksi hyvä syy poistua.’’ naaras vastasi lopulta ja loikki saattamaan kollia.

’’Minä menen nyt.’’ Magpie naukui ja siirtyi ei-kenenkään-maalle.
’’Nähdään, Magpie.’’ Valkotassu vilkutti tälle ja jolkotti kohti leiriään.
Pian hän kuuli takaansa rapinaa.
’’Magpie, sinäkö se olet?’’ Valkotassu hätääntyi.
’’Tuo ei ole hauskaa!’’
Valkotassua pelotti, mutta pian esiin asteli tuttu oranssin, mustan, ja valkoisenkirjava naaras
’’Mitä sinä täällä teet? Enkös käskenyt sinun pysyä leirissä.’’ Teerenlento torui. Valkotassu katsoi käpäliään.
’’Anteeksi, saatoin vain kulkukissan pois reviiriltämme.’’ parantajaoppilas vastasi rehellisesti. Teerenlento katsoi oppilastaan hetken silmiin, ja nyökkäsi sitten.
’’Hyvä on. Mennään nyt kumminkin leiriin takaisin. Toivottavasti mitään vakavaa ei ole tapahtunut.’’ parantaja naukui, otti yrtit suuhunsa ja lähti linkkaamaan leiriä kohden. Valkotassu hidasti pysyäkseen naaraan vierellä ja vilkaisi tämän takajalkaa. Häntä huvitti kysyä, olisiko Teerenlento jatkanut soturina jollei tämän jalka olisi vammautunut, mutta hän ei kehdannut. Mitä enemmän hän toisteli kysymystä mielessään, sitä epäkohteliaammalta se tuntui.
’’Mikä…mikä on ollut vaikein tehtäväsi parantajana ollessasi?’’ Valkotassu keksi puheenaiheen. Teerenlennon tummanvihreät silmät sumenivat miettimään asiaa. Valkotassu epäili jo hetken parantajan unohtaneen kysymyksen, kunnes Teerenlento havahtui.
’’Se oli kyllä varmastikin, kun yritin hoitaa sisäistä verenvuotoa.’’ parantaja sanoi. ’’En kyllä onnistunut siinä, mutta ei Mutaturkki sitä koskaan opettanut, eikä sitä varmaan voi hoitaakaan.’’
Valkotassu nyökkäsi hiljaa. Oliko tuokin ollut hieman epäkohtelias kysymys?
’’Ööö…’’ Valkotassu mietti kysymystä. ’’Mihin karhunvatukkaa käytetään?’’
Teerenlento päästi ”mrrau” naurahduksen ja pamautti oppilastaan hännällään hellästi lapaan.
’’Ampiaisenpistoksiin, ja ne ovat muutenkin tosi hyviä.’’ tämä sanoi nuolaisten huvittuneesti huuliaan.
’’Jaksatko vielä opettaa pesällä minua?’’ Valkotassu kysyi.
’’Että jaksanko? Tottakai jaksan, mukavaa kun on noin innokas oppilas!’’ Teerenlento kehräsi ja nilkutti sisäänkäynnistä leiriin. Ruskeajuovikas naaras seurasi tämän perässä ja loikki jo edellä parantajanpesään.
’’Tahdon tietää lisää yrttejä!’’ Valkotassu sanoi innoissaan ja istahti kasvien lähelle. Teerenlento järjesteli yrtit seinämäkoloihin ja otti sieltä pari opiskeltavaa yrttiä istahtaen Valkotassun eteen. Hän osoitti hännällään purppuraisia marjoja.
’’Oletko nähnyt näitä ennen?’’ parantaja kysyi. Valkotassu ravisti päätään.
’’Ahaa, noh, ne ovat katajanmarjoja.’’ Teerenlento selitti. ’’Rauhoittaa mahakipua, antaa voimia ja helpottaa vaikeutunutta hengittämistä. Se pureskellaan ensin, ja syödään sitten.’’
Valkotassu sanoi ’’ahaa’’ ja nyökkäsi.
Parantaja työnsi toisen yrtin Valkotassun tassuihin.
’’Tämä on metsäkortetta. Se auttaa tulehtuneisiin haavoihin.’’ hän sanoi.
’’Juu, sitä olen nähnyt kerran.’’ Valkotassu sanoi. Hän vilkaisi runsaasti kerättyä vadelmaa, jossa oli lehtiä.
’’Vadelmanlehtiä.’’ hän sanoi osoittaen niitä.
Teerenlento nyökkäsi ja virnisti.
’’Pidätkös vadelmista?’’ parantaja kysyi.
’’Juu, siinä missä muutkin. Pidän muutenkin marjoista.’’ Valkotassu vastasi hämillään kysymyksestä.
’’Noh, tarvitsemme vadelmista vain lehdet…’’ Teerenlento kehräsi ja otti vielä hyväkuntoisia, mehukkaita vadelmia heidän eteensä.
’’Joten pieni herkutteluhetki on suvaittu.’’
Valkotassun korvat nousivat pystyyn ja hän nuolaisi huuliaan painautuen mestarinsa kylkeen herkuttelemaan vadelmilla. Parantajaoppilas pureskeli marjoja iloisena. Ei sitä kenen tahansa mestari jakanut vadelmia oppilaansa kanssa salaa. Valkotassu kehräsi ja katsoi Teerenlentoa silmiin. Hän oli onnellinen, että hänellä oli tuollainen mestari, kuin Teerenlento.

//Anteeksi että näin pätkä, tein ekaa kertaa tarinan kännyllä DX kauhee lyhkäne.

Vastaus:Vai pätkä, tämähän on todella pitkä, ja hyvä! Saat 30 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteratassu, Joiklaani
28.10.2013 16:52
"No niin. Voimme lopettaa tältä päivältä." Jäämyrsky sanoi huohottaen. Meillä oli ollut rankat taisteluhairjoitukset ja nyt me olimme molemmat aivan väsyneitä. Nyökkäsin helpottuneena. Olin oppinut tänään niin paljon, että ihan päähän sattui.
"No niin. Mitä haluaisit tehdä?" Jäämyrsky kysyi.
"Mennä nukkumaan." sanoin väsyeenä. Jäämyrsky katsoi minua huvitueena. Hän oli vastaamassa jotain, mutta sitten lintu lensi puskasta ylös säikyttäen meidät. Katsoin säikähtäneenä ympärilleni, mutta jatkoin kuitenkin matkaani, Jäämyrskyn perässä. Jatkoimme matkaa puhumatta, kunnes saavuimme leiriin. Mahani kurisi nälästä, mutten voinut syödä ennen kuin olisin saalistanut itse.
"Onko nälkä?" Jäämyrsky kysyi. Nyökkäsin.
"Tuletko kanssani saalistamaan?" hän jatkoi.
"Okei." Käännyin takaisin saapumissuuntaamme ja pian olimmekin jo joella. Aloimme kalastamaan ja pian olimmekin jo kalastaneet kylmästä vedestä pari kalaa. Kylmä tuuli puhalsi järveltä päin. Oli muutenkin kylmä päivä ja pilvet muutenin uhkuivat tulevasta sateesta. Vähän ajan päästä Jäämyrsky ehdottaa
"Mennään jo leiriin. Kohta rupeaa satamaan." Katsoin pilviä. Jääkynsi oli oikeassa, kohta rupeaisi satamaan.
"Odota vielä hetki. Kalastan vielä yhden kalan." Jäämyrsky nyökkäsi. Pian olinkin saanut kalani ja nostin saaliini suuhun. Lähdimme kävelemään leiriin päin, mutta sitten alkoi satamaan kaatamalla. Juoksimme täysiä leiriin, mutta sitte liukastuin. Metsä oli parissa sekunnissa kastunut niin pahasti, ettei siellä voinut juosta ilman liuastumista. Ravasimme nopeasti lähimmän saniaispuskan alle suojaan sateelta. Alkoi satamaan kaatamalla. Vähän ajan päästä sade hellitti hetkeksi, mutta sitten alkoi satamaan rakeita. Huokaisin. Tyhmät rakeet! Työnsin tassuni ulos pusikosta, rakeet tekivät kipeää, kun osuivat tassuuni. Jäämyrsky oli kääriytynyt viereeni pikkuiseksi, harmaaksi palloksi. Hän oli käskenyt herättämään minut, kun sade lakkaisi. Toivottavasti se loppuisi pian. Painoin pääni tassujeni päälle ja suljin heteksi aikaa silmäni. Pian kuitenkin avasin ne jaa huomasin, että sade oli lakannut. Tökin Jäämyrskyä hereille ja hän nosti päänsä ylös.
"Vihdoinkin!" Hän mutisi herättyään. Nousin ylös ja venyttelin makeasti. Nostin kalat maasta ja odottelin hetken aikaa pensaan ulko puolella Jäämyrskyä. Lähdimme varovasti talsimaan kohti leiriä. Leirissä laskin kalat tuoresaaliskasaan ja ravistelin turkkiani. Se oli ällön märkä, vaikka olimmekin suojassa saniaisten alla. Otin yhden kalastamani kalan ja menin oppilaidenpesän lähelle syömään sitä. Sen jälkeen suin turkkini ja menin oppilaidenpesään. Turkkini oli vieläkin kostea, mutten antanut sen häiritä uniani.
Vastaus:13kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeapentu, Tuuliklaani
28.10.2013 16:20
Ajattelin kauhuissani saapuvaa vaaraa.
"Oliko Se Taistelija, jonka haistoin metsässä? Ja oliko sen pelon ja veren omistaja pieni pentu?" kysyin vahingossa ääneen. Siskoni Punapentu tuijotti minua hölmistyneenä.
"Mitä sinä sekoilet?" tämä kysyi ja rapsutti korvaansa. Nolostuin hieman, kun tajusin että olin puhunut ääneen.
"Öh... Taidan olla levon tarpeessa." sanoin siskolleni. Tämä nyökkäsi. Arvaan että nyt hän puhuu jotain näsäviisasta.
"Niin. Olet todellakin levon tarpeessa." hän sanoi ja kipitti pois. Onneksi. Jos hän olisi epäillyt jotain niin apua! Tassuttelin sammalvuoteelleni. Ummistin silmäni ja yritin nukahtaa. Vaikka kuinka yritin, en saanut unta. Avasin silmäni. Mutta en ollut turvaisassa pentutarhassa, vaan synkässä ja varjoisassa metsässä.
"Missä minä olen?" kysyin ja tuijotin varjoihin. Sama pelko valtasi minut. Sama, minkä tunsin metsässä.
"Missä olet?" sanoin. Maistelin ilmaa. Aistin suuren kollin. Kissa lähestyi minua. Se tuijotti niskanahkaani.
"Kas kas. Saavuit luokseni, Hopeasydän..." kissa sanoi. Pörhistin karvani ja olin valmis taistelemaan. Mutta silloin ajattelin.
"Kuka Hopeasydän?" kysyin kollilta. Kissa naurahti. Tämän silmissä roihusi tuli. Tämä oli pienelle pennulle suuri uhka.
"Tapaamme pian..." kolli naukui ja alkoi kadota.
"Hei odota! Oletko Taistelija?" kysyin kissalta kun tätä ei melkein enää nähnyt. Kolli nyökkäsi.
"Kyllä. Kyllä minä olen Taistelija." kissa sal sanotuksi ja katosi kokonaan. Silloin heräsin kylmään pentutarhaan keskellä yötä. Leiri oli täynnä sumua. Erotin vartiosta sisarukset Leijonasydämmen ja Tiirajuovan. Kipitin heidän luoke.
"Yritätkö taas karata leiristä?" Leijonasydän kysyi minulta pieni pilke silmissään.
"En ole nyt menossa minnekään. Mutta tulin kysymään että voisinko olla koko loppu ajan kanssanne vartiossa?" kysyin suurilta sotureilta. Nuo vaihtoivat katseita. Lopulta Tiirajuova nyökkäsi. Hyppelehdin innoissani Tiirajuovan vierelle. Silloin näin sotureiden pesän edustalla venyttelevän Varpussiiven. Tiirajuova tuijotti tätä ja huokaili. Tuijotin suurta kollia ihmeissäni.
"Oletko sinä rakastunut?" kysyin Tiirajuovalta. Kolli katsoi minua ihmeissään. Soturi ei vastannut. Mutta tämän pikkusisko Leijonasydän vastasi nyökkäämällä veljensä puolesta.
"Kyllä hän on." tämä kuiskasi. Nyökkäsin ymmärtävästi. Tiirajuova katsoi siskoaan, ja hymähti jotain epämääräisesti. Silloin Varpussiipi tuli paikalle. Hän vapautti soturit ja minut vartiosta. Naaras soturi katsoi minua kirkkailla silmillään iloisesti.

Kipitin pentutarhaan, jossa emoni jo odottikin minua. Koska olin jo tarpeeksi vanha, pystyin syömään riistaa. Näykin suurta hiirtä, minun kokoistani. Lopulta käperryin emoni viereen nukkumaan...
Vastaus:10kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Minkkipentu, Myrskyklaani
27.10.2013 22:21
Prologi
Harmaa häntä pöläytti kuuraista maata ja sai aivan ohuen lumikerroksen leijumaan ilmaan. Hännän omistaja, harmaa kolli meripihkanvärisillä silmillä, vilkuili ympärilleen päätään käännelleen. Hänen takanaan seisoi vihersilmäinen, vitivalkea nuorempi naaras, joka vaikutti huolestuneelta.
"Oletko varma, että jänis juoksi tänne?" harmaa kolli kysyi ja vilkaisi valkoista naarasta. Naaras ei vastannut. "Valkotassu? Maa kutsuu Valkotassuaa..."
Valkotassuksi kutsuttu naaras ravisti päätään kuin heräten jonkinlaisesta horroksesta. "Kuule Harmaaraita..." hän aloitti vastaamatta kysymykseen. "Eikö Saarniturkki olekin ollut jo melkoisen kauan poissa? Mitä jos hänelle on sattu-"
"Pff" naurahti Harmaaraita keskeyttäen nuoren kissan. "Hän on ihan kunnossa, varmasti on. Vaikka ei hänen olisi pitänyt lähteä jahtaamaan sitä ruipeloa hiirtä. Ymmärrän kyllä oikein hyvin, että riista on tähän aikaan erittäin tärkeää, mutta tuskin sillä otuksella edes kissanpentua ruokitaan."
Valkotassu avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta juuri silloin pensaikosta kuului rapinaa, ja sieltä pongahti vaaleanharmaa täplikäs kolli. Kollin leukojen välissä roikkui laihahko, kalpea hiiri.
"Saarniturkki!" Valkotassu hihkaisi. "Sinä sait sen!"
"Mikä kesti?" Harmaaraita kysyi haukotellen ja vältti hiiren tuijottamista.
Saarniturkki laski kuolleen hiiren maahan ja väpäytti korvaansa. "Tämä olikin yllättävän vikkelä hiiri", hän selitti. "Ja huolestuin hieman rajalla. Siellä haisi kissan veri ja jokin muukin omituinen haju."
Harmaaraidan pitkä turkki nousi piikkeinä pystyyn. "Kissan veri? Meidän täytyy käydä tarkistamassa asia."
Saarniturkki nyökkäsi ja lähti näyttämään tietä Harmaaraidalle. Valkotassu oli lähdössä heidän peräänsä, kunnes huomasikin hiiren, jonka Saarniturkki oli unohtanut maahan. Naaras nosti sen suuhunsa ja pinkaisi kaksikon perään.
Tuuli riepotteli Saarniturkin lyhyehköä turkkia tuon juostessa kohti reviirin rajaa. Harmaaraidan ja Valkotassun askeleet kuuluivat selkeästi hänen takanaan. Kolli katsoi nopeasti ympärilleen tarkistaen, oliko varmasti menossa oikeaan suuntaan. Hän näki haljenneen kiven, jonka vierestä hän oli viimeksikin kulkenut. Hän räpäytti sinisiä silmiään tyytyväisesti. Ilmassa haisi nyt veri, joten he olivat perillä. Saarniturkki pysähtyi.
Harmaaraita maisteli katkeraa ilmaa. Veren haju ei ollut läheskään yhtä vahva kuin eräs toinen haju. Sairauden haju.
"Lähellä on varmaan haavoittunut, sairas kissa", hän totesi ääneen. "Yritetään pysyä hiljaa, täällä voi olla vaarallista."
Valkotassu kipitti hiiri suussaan lähemmäs vanhempia kolleja vilkuillen varovasti ympärilleen. Harmaaraita tönäisi hellästi Saarniturkkia ja otti johtopaikan itselleen. Kolli käveli hitaasti ja varovasti kohti hajun tulosuuntaa.
Haju vahvistui, ja harmaa kissa haistoi nyt uuden hajun. Naaras kissan.
"Se on täällä päin!" sihahti Saarniturkki ja juoksi kovaa vauhtia Harmaaraidan ohitse.
Vaaleanharmaa juovikas kolli pysähtyi yhtä nopeasti kun oli lähtenyt juoksemaankin. Hänen edessään makasi vereen tahriutunut kissa. Naaras lemusi joltain sairaudesta ja hengitti raskaasti. Sen kyljen vieressä oli kaksi pientä, elotonta nyyttiä. Saarniturkki tunnisti ne kahdeksi, kuolleeksi pennuksi. Mutta naaraskissa oli vielä elossa. Harmaaraita ja Valkotassu astelivat juovikkaan kollin viereen. Sairaan kissan verisen kehon alta paljastui vaalean punertava turkki. Kylkiluut pistelivät inhottavasti karvapeitteen läpi, ja joistakin kohti turkkia puuttui karvatuppoja. Naaras oli varmasti ollut joskus hyvin kaunis, mutta nyt häntä ei voinut ihan kauniiksi kutsua. Kasvot olivat arpien täyttämät ja turmeltuneet. Harmaaraita oli aikeissaan tökätä naarasta, mutta tuon tummanvihreät silmät rävähtivät auki ennen kuin kolli ehti tehdä mitään. Naaras silmäili väsyneesti terveitä kissoja.
"Oletko kunnossa?!" Valkotassu huudahti huolestuneena.
Vieras kissa hymyili suullisesti. "Minä..." hän maukui käheällä äänellä sylkäisten hieman verta suustaan. "Epä...onnistuin."
"Valkotassu!" Harmaaraita ärähti. "Anna hiiri hänelle ja kipaise äkkiä leiriin hakemaan Vaahtokukka!"
Valkotassu laski hiiren kissan eteen ja lähti juosten pois. Kissa silmäili hiirtä ja klaanikissoja vuoronperään. "En minä tätä tarvitse", hän kähisi. "Enkä mitään muutakaan... Aikani on... Ohitse..." Naaras nosti vaivalloisesti päänsä etujalkojensa päältä, ja hänen jalkojensa suojasta ilmestyi vielä kolmas pentu. Tämä pentu oli elossa, eikä se ollut verinen taikka sairas kuten muut. Saarniturkki henkäisi.
Sairas naaras päästi pätkivää, heikkoa kehräystä. "Tehkää hänestä soturi. Hän ei muista mitään eikä ollut tarkoitettu tähän, mutta", kissa maukui, ja kyyneleet virtasivat tuon poskille. "Olkaa niin kilttejä, kasvattajaa hänestä soturi, kuin muista ei siihen ole."

Luku 1; Minkkipentu

Kuin muista ei siihen ole, kuin muista ei siihen ole, kuin muista ei siihen ole...
Sanat kaikuivat ärsyttävästi nuoren naaraan päässä. Minkkipentu avasi silmänsä.
"Hei, unikeko", vaaleanharmaa, sumea hahmo maukui. "Johan sinä heräsit."
Tumma naaraspentu hahmotteli hieman. Hänen herättäjänsä oli Lehväpilvi, naaras, joka hoiti häntä. Miksi häntä pitikään taas kutsua, sijaisemoksi? Minkkipentu ummisti silmiään ja yritti muistaa. Se olikin vaikeampaa miltä vaikutti. Muistaminen. Hän oli kuullut olevansa viiden kuun ikäinen, mutta muisti eläneensä vain yhden kuun. Eikö se ollut jo tarpeeksi omituista? Ja vielä hetki sitten hän oli leikkinyt seinän kanssa sammalpallolla, ja nyt hän makasi jo pedillä sijaisemonsa vieressä. Minne aika tapahtumien välillä hävisi?
"Nukahdit taas", Lehväpilvi selitti hieman surullisena ja nuolaisi pennun otsaa. "Sinulla taisi jäädä leikki kesken."
Niin, ajatteli Minkkipentu. Hän nukahti. Se oli normaalia, hänhän nukahteli aina vähän väliä. Ja siksi hän hyppäsi lyhyiden aikojen yli, koska nukahti aina. Mutta sekään ei selittänyt sitä, miksei hän muistanut elämänsä ensimmäisiä neljää kuuta.
"Hei friikit!" joku pennuista huusi. Minkkipentu käänsi päätään unisena. Huutaja oli joku vaaleanruskea raidallinen kolli. Kuka hän taas olikaan? Kolli huusi kuitenkin kahdelle kullankeltaiselle kollille. Heidän nimensä Minkkipentu kuitenkin muisti. He erottuivat hyvin tavallisten kissojen joukosta. Kimalaispennulla oli kaksi naamaa, joista vain toinen toimi. Kieppupennulla taas oli omituinen, rottamainen häntä. Huutavan käyttämä nimitys "friikit" oli tietenkin hänestä oikein hyvä ja osuva nimitys, mutta Minkkipentu ei pitänyt siitä. Eiväthän Kimalaispentu ja Kieppupentu mahtaneet mitään ulkonäöilleen. Naaras ei kuitenkaan tahtonut mennä väliin, hänkin vain joutuisi nimitellyksi.
Mutta ei hänen tarvinnutkaan.
"Kuono tukkoon, senkin ketunjätös!" sähisi harmaan ja valkean kirjava kollipentu. Minkkipentu muisti, että tämän nimi oli Routapentu. "Ei sinulla ole oikeutta haukkua toisia noin!"
Kiusaaja luimisti korviaan ja murisi hieman.
"Koivupentu", Lehväpilvi tiukkasi. "Tulepas tänne."
Ai niin. Koivupentu oli hänen nimensä. Hän oli Lehväpilven oma pentu, eli... Minkkipentu oli hänen kasvatti siskonsa? Naaras pyöräytti silmiään. Eeehkä... Ei.
Koivupentu löntysti emonsa luo.
"Minähän olen sanonut sinulle monen monta kertaa, ettei toisia vaikuta noin", Lehväpilvi torui. "Häpeäisit."
Vaaleanruskea kolli mutisi itsekseen ja hivuttautui Minkkipennun viereen.
"Ärsyttää", hän ärisi. "Ihan kuin minun pitäisi palvoa noita... Vammaisia!"
Minkkipentu värähti. Oliko hänkin vammainen, kun hänellä oli jokin nukahtelutauti?
Koivupentu kääntyi hänen puoleensa. "Minkkipentu", hän miukui. "Leikitäänkö? Jos et siis tahdo leikkiä noiden vammaisten kanssa. On se Routapentukin niin tyhmä."
Minkkipentu julkaisi Kieppupentua, Kimalaispentua ja Routapentua, jotka leikkivät keskenään iloisesti. Olisi väärin jättää Koivupentu yksin, vaikka hän osasikin olla pisteliäs. Kaikki tarvitsivat leikkikaverin.
"No voin minä olla hetken kanssasi", hän päätti. "Mutta en aio kiusata ketään."
Koivupentu virnisti. "No leikkimäänhän minä kutsuin, en kiusaamaan!" Kolli pomppasi jaloilleen ja repi sammalpedistä palasen. "Heitellään tätä!"
Minkkipentu nousi etukenossa pystyyn ja haukotteli. Toiset nokkaunet kyllä maistuisivat, hän mietti. Naaras pysähtyi seisaalleen ja sulki silmänsä.
Jokin läpsäytti häntä lapaan. Hän avasi silmänsä ja vilkuili ympärilleen ihmeissään.
"Nukahdit seisaallesi!" Koivupentu valitti. "Oletpas sinä kova nukkumaan!"
Minkkipentu räpytteli silmiään. Lehväpilvi oli siirtynyt toiselle puolelle pentutarhaa Kultakukan luo, ja vaikutti siltä, kuin heidän keskustelunsa olisi jo melko pitkällä menossa.
"Kuinka pitkään..." Minkkipentu ihmetteli ääneen. "...minä nukuin?"
"No niin pitkään, että olisin voinut juosta päällikön pesälle ja sieltä takaisin ainakin viisi kertaa!" Koivupentu maukui. "En ole kyllä ennen nähnyt seisaallaan nukkuvaa kissaa..."
Minkkipentu hinkkasi tummanvihreitä silmiäänsä pehmeällä käpälällään. "No leikitäänkö me vai ei?"
Koivupentu tarttui sammalpallosta kiinni kynsillään ja heilautti sen naaraalle. Pallo lensi niin korkealla, että sitä tuskin pentu saisi kiinni. Minkkipentu loikkasi leikiten pallon korkeudelle ja pamautti sen maahan. Pentu laskeutui jaloilleen ja katseli, kun Koivupentu pinkoi karkaavan pallon perään. Kolli tuli takaisin pallo suussaan.
"Hyvin lyöty!" kolli kehui ja pudotti pallon maahan. Hän potkaisi sitä käpälällään ja se liukui Minkkipennun eteen. Naaras potkaisi sitä takajalallaan ja se liisi täysin toiselle puolelle pesää.
"Hups." hän maukui.
Pallo putosi Kieppupennun viereen, joka nappasi sen suuhunsa innoissaan.
"Äsh!" Koivupentu huudahti. "Se meni vammaisten nurkkaan. Ja ne vielä ottivat sen! Nyt kyllä..." kolli lähti tallustelemaan pahantuulisena kohti kolmea pentua, jotka nyt heittelivät palloa toisilleen. Minkkipentu tassutti nopeasti tuon eteen.
"Anna minä haen sen", hän naukui. "Aiheutat vain hämminkiä."
"Ihan sama. He ottivat sen ihan tahallaan!" Koivupentu marisi ja istahti odottelemaan. Minkkipentu huokaisi ja kipitti Kimalaispennun, Kieppupennun ja Routapennun luo. Routapentu huomasi hänet ja asetti pallon käpäliensä väliin kuin omiensa sen.
"Voisitko antaa sen?" Minkkipentu kysyi. "Tiedät kyllä, että se on meidän."
Lehväpilvihän oli myös Routapennun emo, joten Koivupentu ja Routapentu olivat veljeksiä. He eivät kyllä vaikuttaneet veljeksiltä. Tai, ainakin heillä oli sama emo...
Harmaan ja valkean kirjava kolli siristi silmiään ja sihahti tuskin kuiskausta kovempaa "Minkkipentu, miksi sinä kaveeraat tuon kanssa? Hän on niin alhainen, kun haukkuu sellaisia, jotka eivät voi itselleen mitään! Tulisit leikkimään meidän kanssamme."
Minkkipentu liikautti korvaansa väsyneesti. "Ei hänkään voi itselleen mitään, kun se on hänen luonteensa", naaras selitti haukotellen. "Voin leikkiä teidän kanssanne joskus toiste, mutta antaisitko pallon nyt?"
Routapentu mietti hetken, ja tönäisi pallon sitten naaraalle. Pentu nosti sen hampaillaan ja heilautti pöyheää häntäänsä kiitokseksi.

Vastaus:30kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeapentu, Tuuliklaani
27.10.2013 20:21
Tuijotin veljeäni Ruotopentua.
"Hopeapentu, tule leikkimään!" kuulin kuinka veljeni kutsui minua. Pudistin päätäni. Siskoni Punapentu kipitti luokseni.
"Mikä sinun on, kun et tahdo leikkiä?" siskoni kysyi. Huokaisin harmissani.
"En jaksa. En pysty kunnolla hengittämään." valehtelin. Sydäntäni riipaisi, kun näin siskoni säikähtäneen ilmeen. Olin valehdellut siskolleni. Punapentu juoksi emomme Ruostepuron luoksi. Emoni katsoi minua säikähtäneenä. Tämä ryntäsi ulos pentutarhasta. Huokaisin helpottuneena. Mutta silloin, kun yritin vetää henkeä, en saanut sitä. Olin tukehtua ja Punapentu kyynelehti vierelläni. Aloin muuttua siniseksi koska en saanut happea. Silloin kaikki sumeni. Viimeinen näkemäni asia oli vierelläni itkevä Punapentu.

Hypähdin ilmaan, kun Ruotopentu tuijotti minua silmillään suoraan kuononi edessä.
"Emo, hän heräsi!" kolli kiljaisi ja ryntäsi pois näköpiiristäni. Tuijotin pentutarhan kattoon.
"Oletko kunnossa Hopeapentu?" kuulin kissan kysyvän. Se oli Sinisiipi. Käänsin päätäni, ja näin Sisisiiven vierelläni.
"Voin ihan hyvin" sanoin lopulta ja haukottelin. Minua väsytti todella paljon. Käperryin sammalvuoteelleni ja nukahdin.

--Seuraavana aamuna--

"Herää Hopeapentu, nukuit melkein kuun ajan." kuulin vitsailevan äänen. Se oli Gepardipentu. Loin tähän hieman varoittavan katseen. Naurahdin ja nousin ylös.
"Mennäänkö metsälle?" Kysyin Gepardipennulta. Veljeni pudisti päätään.
"Emme me voi poistua leiristä ilman soturia, etenkään sinä." veljeni naukaisi mukamas viisaammin. Pudistin päätäni.
"Minua ei aina tarvitse vahtia. Selviän kyllä itse." naukaisin itsevarmasti ja pompin pois pentutarhasta. Juoksin pentutarhan taakse ja juoksin metsään. Olin vapaa. Maistelin ilmaa. Siinä leijaili herkullinen tuoksu.
>>Varmasti riistaa!<< ajattelin toiveikkaana. Pudottauduin maahan. Näin puun juurella hiiren. Se tuijotti minua, mutta ei liikkunut minnekkään.
"Mith- Sehän on jo kuollut." sanoin. Näin sen kyljessä verisiä haavoja. Noukin minun kokoisen hiiren suuhuni ja aloin raahata sitä leiriin päin. Silloin kuulin puhetta.
"Mitä pelkureita te olette. Painajaskuu, käyttäydy, kuin toisten kissojen paianjainen." naaras sähisi.
>Samat kissat jotka näin leirissä!< ajattelin. Sydän hypähti kurkkuuni. Katsoin lähestyviä kissoja. Piilouduin hiiren kanssa pusikkoon. Kissat kävelivät ohitseni.
"Olemme pahoillamme Hohtoterä. Ei tule toistumaan." Painajaiskuuksi kutsuttu naaras sanoi ja tuijotti maahan.
"Hyvä. Nyt menemme hakemaan hiiremme, jonka minä syön. Menkää saalistamaan oma ruokanne." Hohtoterä sanoi ja kulki kissat kintereillään puiden varjoihin. Menin niin kovaa leiriin kuin pääsin. Silloin haistoin tuntemattoman hajun. Siihen sekoittui vallanhimo, pelko, veri, ja kuolema... Tärisin pelosta, kun hiivin varjoisassa pusikossa. Kun erotin piikiihernetunneli joka oli Tuuliklaanin leirin sisäänkäynti, hidastin tahtiani. Hölskytin leiriä kohti. Silloin hiiri alkoi liikkua. Näin emoni Ruostepuron ryntäävän minua päin. Mutta hiiri eli edelleen. Emoni oli aivan lähellä, niin pamautin hiiren kuolleeksi tassullani. Silloin emoni nosti minut ilmaan. Nurisin tylsistyneenä. Vatukkavarjo noukki hiiren mukaansa. Tuijotin koko ajan hiirtä, joka oli aivan vieressäni. Niin lähellä, mutta niin kaukana...
"Miksi sinä karkasit?" Ruostepuro naukaisi huolestuneena.
"Halusin, että olisin yhtä voimakas ja vanha selviämään ilman soturia." naukaisin surullisena.
"Ja reviirillämme on tunkeilija!" kiljaisin, kun muistin pelon, jonka aistin retkelläni.
"Mene heti kertomaan päälikölle, kaikki!" emoni sanoi ja nosti minut hampaisiinsa.
"Osaan minä itsekkin kävellä!" kiljaisin. Emoni laski minut maahan. Tassuttelin kohti päälikön pesää. Pujahdin Seittitähden pesään. Emoni ei seurannut minua. Nielaisin jännityksestä.
"p-päälikkö?" naukaisin. Näin tumman hahmon. Seittitähti istui pedillään.
"Mitä asiaa?" tämä kysyi ja kääntyi minua kohti. Olin erottavinani hieman ivaa tämän katseessa.
"Havaitsin retkelläni tunkeilijan. Siihen sekoittui kissan haju, pelon haju, vallanhimo ja veren haju..." naukaisin hiljaa. Seittitähden silmät suurenivat.
"Hän on siis palannut..." tämä naukaisi.
"Mikä niin?" kysyin peloissani. Tiesiko Seittitähti, kenet olin tunnistanut metsäretelläni.
"Hän on... Taistelija. Hän etsii aina neljän vuoden ajan välein pientä pentua aina eri vuosina eri klaaneista. Jos oikein muistan, nyt on Tuuliklaanin vuoro." Seittitähti sanoi ja kävi nukkumaan. Poistuin tämän pesästä.
>Olenko minä se pentu?<

//Joo tiedän, ihan surkea pätkä//
Vastaus:20 Kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
27.10.2013 19:34
Hopeapentu nukkui vierelläni ja vaikutti normaalilta. Olin edelleen siltikin huolesta sekaisin sillä Hopeapentu oli edelleen hiukan heikko. Nuolaisin pentuni päälakea ja kehräsin hiljaa.
"Emo" kuului naukaisu takaani. Tunnistin äänen Ruotopennun ääneksi.
"Mitä, Ruotopentu?" kysyin hiljaa ja käänsin päätäni nähdäkseni sokealla puolellani olevan pentuni kokonaan.
"Missä Gepardipentu on?" Ruotopentu kysyi ja kallisti päätään hieman. Sitten ajattelin. #missä Gepardipentu on?# heilautin häntääni ja nousin ylös. Pentue en nähnyt missään.
"katso Hopeapentua sillä aikaa kun kirkkaan ulkoa" naukaisin ja työnsin pääni ulos pesästä.
"Tule heti tänne, Gepardipentu!" komensin kun näin kollin vaeltamassa pesän ulkopuolella.
"Täällä on niin hauskaa" kehräsi Gepardipentu ja hymyili leveästi.
"Mene heti pesään tai annan sinulle arestia" naukaisin varoittavasti ja katsoin kollia joka istui päättäväisesti paikoillaan.
"Sitten voidaan myös pitkittää oppilaaksi tuloasi myös" naukaisin välinpitämättömäksi ja nostin pennun pentutarhaan mököttämään. Gepardipentu oli selvästi saanut tarpeeksi ulkoilmasta. Menin heti Hopeapennun vierelle. Naaras heräili jo hieman.
"Millainen on vointisi?" kysyin huolestuneena ja katsoin Hopeapentua.
"Ihan hyvä" naukui aika iloisesti naaras ja yskäisi. Kuulin kun Gepardipentu asteli ulos leiristä.
"Etkä sinä karkaa" huokaisin ja nappasin kollin niskasta kiinni varovaisesti. Nostin pentuni vierelleni jotta voisin vahtia tätä.
"Tylsää" Gepardipentu murahti ja pyöritteli silmiään. Pudistin päätäni ja kehräsin hiljaa.
"Nyt on jo aika myöhä joten mennään nukkumaan" naukaisin kun huomasin Vatukkavarjonkin nukahtaneen.

Sinitassu tuli luokseni.
"Terve" tämä naukaisi kohteliaasti ja katsoi pentujani.
"Kuka tuo on" osoitti Sinitassu jännällään Gepardipentua.
"Gepardipentu. Tuo on Hopeapentu, tuo on Ruotopentu ja tuo on Punapentu" luettelin. Punapentu nosti päätään ja katsoi oppilastani jolla oli nyt väliaikaismestari.
"Kuka tuo on?" kysyi töykeästi, mököttäen Gepardipentu. Pudistin päätäni ja loin varoittavan silmäyksen kolliin. Heilautin häntääni ja nuolaisin Hopeapentua. Pieni naaras oli nukahtanut taas. Huokaisin ja katsoin Sinitassua joka jätti pienet hyvästit minulle ja pennuille. Sitten nukahdin.
Vastaus:17kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
27.10.2013 18:50
Kuu heijastui kimaltelevalle nurmikolle kauniisti, kun asetuin kukkulan laelle vartioon. Olin juuri saanut soturinimeni, olin nyt Kuupilvi! Myös toinen opilas oli saanut soturinimensä, Kotkatassu! Ei, anteeksi, siis Kotkasielu. Ilta oli ollut jännittynyt ja iloinen, sillä ainahan on hyvä saada lisää sotureita klaaniin. Jotkut tulivat hyvästelemään meitä vielä tilaisuuden loputtua. Kotkasielu tuli virelleni ja meni samaan asentoon kuin minäkin. Hymyilin hänelle, mutta käänsin pääni takaisin leirin ulkopuolelle. Halusin puolustaa klaaniani, olla paras mahdollinen soturi. Joten, valvoisin kunnialla tämän yön.

-Aamulla-

Aamulla havahduin kirkkaaseen auringonvaloon. Olin näemmä nukahtanut. Vieressäni kotkasielu naurahti hilpeästi ja alkoi sukia turkkiaan. Minä haukottelin. #No niin, tänään soturin tehtäviä. Hmm... Taidan lähteä saalistamaan.# Kävelin alas kukkulalta leirin aukiolle. Hieman kauempana varapäällikkö, sekä entinen mestarini, Kastanjahäntä järjesteli metsästys- ja aamupartioita. Loikin hänen luokseen ja mau'uin iloisesti;

"Minä voin lähteä metsästyspartioon."

"Hmm..." Kastanjahäntä sanoi pilke silmäkulmassaan. "Kyllä se käy. Mukaasi tulee... Mustahaukka ja Kaislatassu." Mustahaukka asteli vireeni; Hän oli komea tummanharmaa kolli. Mustahaukka murahti jotain tervehdykseksi, mutta piti katseensa varapäällikössä.

"Voitte lähteä." Kastanjahäntä maukui, ja niin me kolme lähdimme matkaan.

Kiisimme ohi puiden ja pensaiden, kunnes olimme sopivalla aukiolla, joosa tuoksui tuore jäniksen tuoksu. Sitten näin valkoisen otuksen heinänkorsia järsimässä. #Jänis!# Katsahdin muihin kissoihin. Näin juuri, kuinka Kaislatassu katsoi kysyvästi mestariaan. Mustahaukka nyökkäsi ja niin oppilas loikkasi innoissaa jäniksen kimppuun. Hän sai siitä kynsillään otteen. Jänis meinasi päästä vapaaksi, mutta Kaislatassu panoi sen maata vasten ja tappoi. Naaras toi iloisesti riistan suussaan mestarinsa eteen ja hautasi sen maahan. Minä hymyilin, mutta väkinäisesti, sillä minua nolotti. Olin aikonut saalistaa riistan oppilaan nenän edestä. Mustahaukka kumminkin kääntyi ja jatkoimme matkaa kohti Myrskyklaanin rajaa. Oikeastaan rajalla oleva joki oli minun lempipaikkani, se oli niin rauhallinen ja kaunis. Siellä kuului vain tuulen humina, veden solina, sekä lehtisateen rapisevat lehdet. Istahdin joen viereen. Muut haistelivat ilmaa ja yrittivät paikantaa saaliseläimiä. Yhtäkkiä vedessä näkyi jokin tumma. Kala!

"Hei, kalastetaan!" Huudahdin ja pian he tulivat viereeni.

"Emme ole Jokiklaanilaisia, emme osaa kalastaa." vastasi Mustahaukka.

Minä en kuunnellut vaan huitaisin köäpälälläni tummaa hahmoa vedessä. Sitten se tapahtui. Horjahdin eteenpäin, ja kaaduin hyytävään veteen.

"Krääh! apua" huusin ryöppyävän veden alta. Virta vei minua yhä enemmän ja enemmän kohti suurta järveä, jonne voisin hukkua. Sitten näin tummanharmaan vilahduksen. Mustahaukka otti niskanahastani kiinni ja veti minut kuiville juuri ennen kuin syöksyin järveen. Minä makasin Mustahaukan vierellä ja katsoin hänen silmiinsä. Huohotimme molemmat ja Mustahaukkakin oli saanut osansa veden roiskeista. Tuijotin vieläkin hänen silmiään. Ne olivat niin syvän keltaiset, ne lumosivat minut. Ja olipa hän komea. Yhtäkkiä havahduin lumouksesta. Mustahaukka oli noussut ylös ja katsoi minua kummastuneena. Pomppasin ylös ja mutisin kiitokset. Kaislatassu katsoi meitä hieman yllättyneinä, mutta ei sanonut sanaakaan. Astelimme takaisin klaaniin syvässä hiljaisuudessa, mutta saalistimme vielä. Minä sain oravan ja laihan hiiren, Mustahaukka kaksi jänistä ja hiiren, Kaislatassu hiiren sen jäniksen lisäksi. Kun olimme elkein leirissä, muistin Kaislatassun jäniksen.

"Minä voin käväistä hakemassa sen jäniksen, joka unohtui." maukaisin pikaisesti ja säntäsin takaisin aukiolle. Hidastin vauhtiani, jotta pystyin ajattelemaan. Mitä minulle oli tapahtunut? Mikä minuun meni kun Mustahaukka katsoi minuun? Kun jatkoin matkaani päähäni pälkähti vielä yksi ajatus;

#Olinko minä rakastunut Mustahaukkaan?#
Vastaus:Kaunista ;u; Saat 24 kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeri, Kotikisu
27.10.2013 18:13
Aurinko paistoi lämpimästi kun makoilin kotiväkeni pihalla.
"Että on ihanaa" kehräsin ja pistin silmät kiinni hiitaasti. Makoilin maassa kuolleen näköisenä, mutta elävänä kuitenkin. Avasin toista silmääni ja huomasin omistajani kutsuvan minua sisälle. Nousin ylös nopeasti ja hyppelin nopeasti sisälle. #Ruoka on varmaan jo kupissa# ajattelin ja menin katsomaan. Kävelin rennosti ja haistoin herkullisen tuoksun.
"Kiitoksia" naukaisin hiljaa ja nuolin huuliani. Tiesin että tänään saisin jotain herkullista ruokaa joten reippaasti aloin kävelemään kohti ruokakippoja. Punainen kippo oli täynnä jotain uutta ruokaa.
"Saat olla koemaistaja uudelle kissanruualle" omistajani puhui. Kuuroille korville. Maistoin ruokaa ja tunsin kun herkullinen maku levisi suussani.
"Tämähän on hyvää" kehräsin ja hotkaisin tyytyväisesti loputkin ruuat pois. Käännyin omistajaani päin ja nuolin huuliani vielä hetken. Katsoin oikein anovasti, jospa hän antaisikin lisää ruokaa?
"Ei Tiikeri, jos haluat syötävää lisää niin odota tai mene saalistamaan" omistajani naurahti. #saalistamaan vai? No kaipa sekin käy# ajattelin ja lähdin kävelemään ulos päin. Vastaani tuli kissanluukku josta pujahdin raittiiseen ulkoilmaan.

Hyppäsin suuren, erittäin pulskan myyrän päälle ja tapoin eläimen yhdellä puraisulla. Aloin leikkimään kuolleella saaliillani ja läimäisin eläintä niin kovaa että Se paiskautui aitaan pahki.
"No triplakuollut sitten" naukaisin ja otin myyrän suihini. Voisin viedä sen sisälle. Lähdin tassuttelemaan sisälle juuri kun omistajani avasi oven. Minua hän ei huomannut joten pujahdin myyrä suussani sisälle.
"Hei, Tiikeri! Tule heti tänne!" omistajani alkoi suuttumaan. Piilotin hiiren ruokakippoon mutta silloin omistajani ottikin ruokakuppini ja heitti myyrän ulos.
"Sisälle et sitä elukkaa tuo" omistajani sanoi yhä hieman ärtyneellä. #samapa tuo# ajattelin ja lähdin ulos syömään myyrääni.
Vastaus:13 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aurinnotassu
27.10.2013 18:10
Olin pesässäni.
En ollut tyytyväinen kun siskoni lähti.
"Terve Aurinkotassu!"Kuulin tutun äänen.
"Ai hei Kolibritassu!"kehräsin.
"Toin ruokaa meille molemmille."Naaras laittoi leuoistaan maahan pulskan jäniksen.
Vesi nousi kielelleni ja aloin syömään innolla sitä.
"Tuletko metsään kanssani?"Kolibritassu kysyi.
"Kyllä!"kehräsin parhaalle ystävälleni.
"No mennään nyt."Kolinritassu huikkaisi ja juoksi metsään,minä takanaan.
"Missä olemme?"kysyin Kolibritassulta.
"En tiedä."Naaras vapisi pelosta.
"Ai te luuseritkin olette täällä."kuului nauru.
"Niin justiinsa!"kuului toinen räkätys.
"Ja klaanilaisiakin, yök!" kuului kolmas ääni.
"Ka vieläpä toinen on SISKONI!"ensimmäinen karjui.
"Hyökätään!"Naaras jatkoi ja hyppäsi päälleni.
"Luna, olen siskosi et voi tappaa minua."välisin.
"Olen painajaiskuu!"Painajaiskuu murisi ja heitti minut ja Kolibritassu maahan.
"tytöt viekää nämä luolaan!"Naaras jatkoi.
Sitten meidät heitettiin luolaan.
Huomasin kun sielä oli paljon muita kissoja kuin me
"Miten me selviämme?"kuiskasin järkyttyneenä.
//Lyhyys ja kökkö
Vastaus:5kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeapentu, Tuuliklaani
27.10.2013 18:02
Hengitin raskaasti. Emoni Ruostepuro katsoi huolestuneesti.
"Vatukkavarjo, voisitko hakea Sinisiiven? Hopeapennun tila huononee koko ajan." emoni naukaisi. Toinen kuningatar nyökkäsi ja vilahti ulos pentutarhasta. Yskäisin ja kurkkuuni pisti ilkeästi. Emoni katsoi minua huolestuneena. Tämän silmiin heijastui pelko. Pelko menettää oma pentu. Silmäni alkoivat sumeta pikku hiljaa. Näin sumeasti, kun Sinisiipi juoksi vierelleni suu täynnä joitain lehtikääröjä. Lopulta näin vain mustaa.

Heräsin kun aurinko paistoi heikosti silmiini. Räpyttelin silmiäni ja katselin pentutarhaa. Kaikki olivat poissa. Mutta kuulin pientä puhetta. Olin vielä hieman unessa, mutta kuulin pientä ääntä. Nousin vaivihkaa seisomaan tassuilleni. Hiivin hiljaa pentutarhan suuaukolle. Näin leirin keskellä kaksi kissaa.
>Keitä nuo kaksi oikein ovat?< kysyin itseltäni ja tuijotin melkein mustaa naarasta. Tuijotin myös liekin väristä naarasta. Silloin kuulin piikkiherne tunnelin luota luita kylmäävää naurua. Katsoin nauravaa naarasta.
"Olette jääneet loukkuun vai?" naaras hekotti ja asteli lähemmäs kaksikkoa. Tuijotin naarasta silmät suurina. Kissa katsoi välillä puhuessaan sivusilmällä minua. Kukaan ei onneksi ollut vielä huomannut minua.
"Teidän pitäisi taistella ja vallata tämä klaani, eikä täristä kauhusta kun nuo kissat sähisevät teille." hopeanharmaa naaras sanoi. Kissa oli kuin minun kaksoisolentoni. Mutta paljon suurempi. Ja varmasti vahvempi.
"Teidän kahden pitäisi ottaa minusta mallia." naaras naukaisi ja syöksyi minua kohti kunnianhimo silmissään.
"Hopeapentu!" Ruostepuro, emoni kiljaisi, kun näki minun roikkuvan naaraan hampaissa. Yritin rimpuilla kissan otteesta, mutta turhaan. Olin voimaton tuon suuren harmaan naaraan rinnalla. Kun kiepuin kissan hampaissa niin, että katseemme kohtasivat. Otin pienet kynteni esille. Naaras ei huomannut mitään, niin pamautin tätä kynsillä päin näköä. Naaras sähisi vihaisesti, kun tämän silmistä vuoti verta. Nyt hän ei koskaan unohtaisi minua.
"Liekkiturkki ja Painajaiskuu, seuratkaa." kissa naukaisi ja heitti minut rajusti kiveä päin. Kolmikko pakeni sotureiden saattamina.

Emoni ryntäsi luokseni. Näin emoni silmissä huolestuneen katseen. Sinisiipi ryntäsi vierelleni huohottaen. Tällä oli suussaan todella monta lehtikääröä. Niistä tämä työnsi hyvälle tuoksuvan käärön kuononi eteen. Emoni avasi käärön. Siellä oli pieniä siemeniä.
"Syö ne, niin olosi helpottuu, ja kipu laantuu." Ruostepuro naukaisi ja tökkäsi kääröä lähemmäs minua. Nuolin siemenet vastahakoisesti lehti kääröstä. Oloni oli heti parempi. Mutta pian minua alkoi nukuttaa. Haukottelin väsyneesti ja painoin kuononi emoni pehmeää Turkkia vasten. Nukahdin nopeasti. Tunsin unissani, kuinka hengitykseni rahisi.

Olin suurella aukiolla. Näin varjoissa nuoren kissan.
"Kuka sinä olet?" kysyin ja jännitin pienet lihakseni, kun varjoista astui vaalea naaras.
"Olen Pölyturkki. Olen Tähtiklaanista. Mutta tulin tuomaan sinulle viestiä." Pölyturkki naukui ja istahti. Tämä kietoi häntänsä tassujensa ympärille ja höristi korviaan. Mutta pian hän katsoi minua lempeästi.
"Tulet kohtaamaan suuren vaaran. Kukaan ei voi auttaa sinua. Sinusta on kiinni pian koko klaanisi tulevaisuus..." Pölyturkki sanoi ja alkoi kadota.
"Pölyturkki, odota! Mitä tuo oli tarkoittavinaan?!" kiljuin naaraan perään. Mutta oli jo myöhäistä. Tunsin, kun joku tökki minua kylkeen.
"Herää Hopeapentu! Oletko kunnossa? Huusit unissasi." kuulin emoni huolestuneen äänen.
"O-olen kunnossa." naukaisin nopeasti. Ruostepuro katsoi minua epäilevästi. Mutta pian hän meni Punapennun perään, kun tämä oli mennyt Seittitähden luokse. Huokaisin helpottuneena.
>Mitäköhän Pölyturkki tarkoitti?< ajattelin. >Onko minun määrä pelastaa koko klaani?<

Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
27.10.2013 14:06
Katsoin Hopeapentua joka oli ollut paikallaan jo pitkän ajan. Huolestuin enemmän ja enemmän.
"Hei voisiko joku käydä ilmoittamassa Sinisiivelle että Hopeapentu on huonossa kunnossa?" kysyin. Katsoin kaikkia pentuja ja muita kuningattaria.
"Minä voin käydä" tarjoutui joku kuningattarista. En katsonut tätä yhtään mutta nyökkäsin. Katseeni oli kiinni Hopeapennussa. Huokaisin syvään ja pudistin päätäni. Hopeapentu joko selviäisi tai ei. Piani naaras oli muutenkin niin huonossa kunnossa. #en halua menettää ketään# ajattelin hieman rauhallisemmin. Kolme muuta pentua hengittivät normaalisti mutta Hopeapentu hengitti raskaammin kuin muut.
"Onko Hopeapennulla jokin hätänä?" kuului naukaisu pesän suulta. Näin siellä Sinisiiven joka katsoi minua ja pentujani.
"Se on ollut ihan liikkumatta j hengittääkin raskaasti" naukaisin ja katsoin huolestuneena pentuani.
"Anna kun minä katson" parantaja naukaisi ja pian naaras olikin tarkastamassa pientä pentuani.
"En huomaa mitään, mutta annan hieman tätä" naukaisi Sinisiipi ja antoi jotain yrttiä pennulleni. Hopeapentu avasi heikosti silmänsä kun Sinisiipi antoi jotain yrttiä.
"Tarkkaile sen vointia niin voin tarvittaessa tulla auttamaan" naukaisi vielä kerran Sinisiipi ja lähti pois pesästä. Hopeapentu oli hereillä ja katsoi minua hämmentyneenä.

Heräsin kun Gepardipentu kiljahti:
"Tule leikkimään, Ruotopentu!" katsoin terveellä silmälläni suurikokoista kollia joka hyppeli innokkaana paikoillaan. Vielä pieni Gepardipentu kuitenkin pelkäsi taistella suurempia pentuja vastaan eikä kolli tykännyt varmaan edes taisteluista kokonaan. Leikki oli Gepardipennun mieleen.
"Minulla on nälkä" kuului pienen pennun ääni. Käänsin päätäni ja huomasin Hopeapennun siinä. Naaras alkoi juomaan maitoa ja meni makaamaan maahan.
"Ruostepuro" kuului naukaisu pesän suuaukolta ja heräsin puoliunestani.
"Hei Vaahteravirta" kehräsin kun näin vanhan mestarini. Vaahteravirta piti toista etujalkaansa ylhäällä.
"Mitä sinulle on käynyt?" naukaisin kun Vaahteravirta istahti maahan.
"Kylkiluuni on murtunut ja siksi en pysty varaamaan painoa lainkaan tälle jalalleni" selitti naaras ja heilautti häntäänsä. Sitten Vaahteravirta näki neljä pentuani.
"Mitä? Oletko saanut pentuja?" hämmästeli Vaahteravirta. Sitten naaras katsoi Hopeapentua. Pudistin päätäni huolestuneena.
"Hän ei saata selvitä" nau'uin surullisesti ja katsoin Hopeapentua joka nukkui. Pienikokoinen naaras hengitti hieman raskaasti mutta tilanne ei ollut yhtä huolestuttava kuin viimeksi.
"Mitkä ovat heidän nimensä?" naukaisi naaras varovasti minuun katsoen.
"Tämä on Punapentu" osoitin punaruskeaa ja vahvaa naaraspentua. Punapentu katsoi minua hämmentyneenä mutta sulki taas silmänsä.
"Tämä on Ruotopentu" naukaisin ja heilutin häntääni vaaleanharmaata kollipentua päin.
"Tämä on Gepardipentu" nukaisin ja osoitin kullankeltaista kollia jolla oli mustia läiskiä. Viimeisenä katsoin Hopeapentua huolestuneena.
"Ja tuo on Hopeapentu" naukaisin hieman surullisen kuuloisena ja katsoin pentuani.
"Olen varma että jokainen selviää" lohdutti Vaahteravirta katsoen minua rohkaisevasti. Sain siitä lisää voimaa ja kehräsin iloisesti. Sitten Vaahteravirta lähti ja naukaisi vielä kerran:
"Olen ylpeä sinusta"
Vastaus:20kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltopentu, Jokiklaani
27.10.2013 13:38
Suuret, tähdenmuotoiset lumihiutaleet leijuivat maata kohti rauhalliseen tahtiin. Vaikka olikin jo sydänyö, ja pimeääkin, saattoi erottaa edes jotain edessään, kiitos lumen ja kirkkaat tähdet. Kuu oli päättänyt piiloutua ohuen sumupilven taakse, mutta loisti silti taivaalla.
Kylmä tuuli ujelsi pienokaisen korvissa, kun tämä asteli pienin, mutta päättäväisin askelin polkua pitkin. Liikkeet kiihtyivät, höyrypilvet lentelivät taukoamatta pienestä suusta, ja neulaset ikään kuin pistelivät keuhkoja. Pienokainen pysähtyi joen eteen ja yritti saada hengityksensä tasaiseksi. Kun keuhkoihin ei enään käynyt niin paljon, tämä vilkaisi ympärlleen, ja katsoi pitkään taakseen. Partion olisi pitänyt mennä tämän kohdan aika vasta, joten aikaa hänellä olisi tarpeeksi.
Lumi teki työnsä, peittäen pienet tassunjäljet nopeasti. Pentu hymähti itsekseen ja kääntyi juoksemaan jyrkästi vasemmalle. Vähän väliä hän yritti ohittaa pienet jäänpalaset, jonka virta vei mukanaan. Pysähdyttyään, pienokainen kaatui uupuneena lumeen. Keuhkoja poltti niin, että hengittäminen oli raskasta ja tuskallista, muttei hän halunnut luovuttakaan. Pennun tyhmä ylpeys pakotti pysymään kasassa, ja jos hän nyt luovuttaisi ja kääntyisi takaisin, hän olisi heikko kuten muutkin pennut. Muttei hän ollut, eihän?
Tärisevin tassuin pienokainen jatkoi matkaa. Liikkeet olivat jo hitaat ja raskaat, hampaat kalisivat kylmyydestä. Toivoen että voisi suojata itsensä edes jotenkin kylmältä, pentu pörhisti turkkiian, ja kävelessään näytti hassulta karvapallolta. Lumi leijui edelleen tasaiseen, rauhalliseen tahtiin, mutta tuuli oli muuttunut kovemmaksi. Edessä näkyi jo iso pesä, josta hänelle oli puhuttu. Pienokainen huokaisi helpotuksesta ja jatkoi jo onnellisesti matkaansa juoksemalla. Yht`äkkiä hän pysähtyi, perääntyen peloissaan pari askelta. Tästä eteenpäin ei kukaan ollut vielä kävellyt, ei todennäköisesti partiokaan. Pentu tuijotti epätoivoisesti eteensä, ja kokeili tehdä askelen. Yksi, kolmasosa tassusta upposi pehmeään lumeen. Kaksi, toinen tassu upposi lumeen melkein puoleksi. Kolme, tassu upposi olkapäähän saakkaa, ja jäi kiinni. Pienokainen puristi huulensa yhteen, ja sulki hetkeksi silmänsä.
"Ei syytä panikkiin" hän rauhoitteli itsensä ja yritti hengittää mahdollisimman syvään. Mitä enemmän pentu yritti vetää tassuaan lumesta, sitä enemmän hän itse sinne upposi. Nyt pienokainen tosiaan alkoi panikoida. Hän kompuroi, hakkasi toisella tassullaan lunta toisen tassun ympäriltä, takatassuillaan yrittäen kiskoa itsensä ylös. Kun kaikki tuntui epäonnistuvan, hän kaatui mahalleen lumeen ja painoi kasvonsa tiukasti pehmeisiin hiutaleisiin. Hän ei huutaisi apua, ei itkisi, ei alkaisi panikoimaan... kaikki olisi heikkouden merkki. Oliko hän mennyt liian pitkälle? Ehkä.
- Viiltopentu? kuiskaus. Pienokainen nosti ihmeissään päätään, ja katsoi ylös. Lumikuopan reunalla seisoi toinen pentu. Hänen turkkinsa oli valkoinen, mutta oli muuttunut hieman hopeammaksi. Kirkkaat silmät tuijottivat tyynesti pienokaista, joka käänsi katseensa nopeasti pois.
- Mitä teet täällä tähän aikaan? Mene pois!
Viiltopennuksi kutsuttu pienokainen murisi kiukuissaan. Hampaiden kalina ja pieni tärinäaalto paljasti toiselle pennulle, kuinka kylmä hänellä oli. Pentu puri huultaan ja yritti päästä vapaaksi, mutta upposi entistä enemmän pehmeään lumeen.
"Kuinka syvää täällä oikein on?!" Viiltopentu ajatteli kauhuissaan ja lyyhistyi maahan. Eikö hän pääsisikään tästä pois? Hänestä olisi pitänyt vahva soturi.. vielä joskus. Ja hän jäisi nyt tähän?
Kolli oli kokonaan unohtunut reunalla istuvan pennun, joka tarkkaili kiinnostuneen näköisenä Viiltopennun epätoivoisia yrityksiä päästä vapaaksi. Naaras istahti, kääri hännällään tassunsa ja pörhisti hänkin turkkiaan. Lumisade oli loppunut.
- Ajattelin vain auttaa sinut pois sieltä.
Pentu kuiskasi hiljaa, muistuttaen Viiltopentua että oli yhä täällä. Kolli katsoi häntä hetken olkansa takaa.
- Sinähän olet Laulupentu? hän kysyi siristäen hieman silmään ja aivastaen hassusti. Täplikäs pentu nyökkäsi ja odotti Viiltopennun vastausta. Kolli yritti vielä viimeisen kerran vetäistä tassunsa pois, mutta kun se ei tuottanut tulosta, hän sihisi hiljaa:
-Voisitko auttaa minua...Laulupentu?

/Lyhyt, mutta toivottavasti kelpaa Varpuselle x3/
Vastaus:20kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteravirta, Tuuliklaani
27.10.2013 13:32
Uudet luvut

Luku 2; Mestarin ylpeys

" Vaahteravirta! " Pieni, hiljainen naukaisu kaikui veden vallassa ailehtivan naaraan korvissa. Tuuliklaanilainen soturi kiepahti veden virtauksessa pintaa kohden, mutta alkoi jälleen upota. Tajuamatta mitään, tajuttomana, Vaahteravirta kellui sinne, minne vesi hänet tahtoi.
" Vaahteravirta! Herää! " Sama naukaisu kuului toisenkerran, paljon voimakkaampana, mutta nimeltä mainittu kissa ei herännyt. Hänen turkkinsa aaltoili kevyesti vedessä ja naaraan silmät olivat suljetut.
" Vaahteravirta! Jos et nyt herää, usutan kaikki maailman kirput ja punkit kimppuusi! " Ääni ärähti jälleen ja yllättäen Vaahteravirta säpsähti hereille. Naaras väännähti suoraksi avaten silmiään, tajuten ollessaan yhä vedessä. Nopeasti Tuuliklaanilainen alkoi kiskomaan itseään vedestä kohti pintaa ja hänen päänsä rikkoessa pinnan herkän kalvon, alkoi naaras puuskuttamaan ja köhimään vettä.
" Ketunläjät sentään! " Naaras sähisi ja yskäisi hieman vettä suustaan. Hän veti kerran henkeä, ennenkuin vilkuili ympärillensä. Taivas oli tumma, melkeimpä musta, mutta tähdet ja Hopeahäntä jahtasivat siellä toisiaan kirkkaina. Veden pinnassa näkyi kirkkaita, hieman epätasaisia heijastuksia hohtavista tähdistä. Kun Vaahteravirta heilautti itsensä vedessä, huomasi hän että oli naaras vain parinkymmenen ketunmitan päässä Tuuliklaanin puoleiselta rannalta. Ranta näytti samalta miltä ennenkin; siinä oli suuret, rosoiset seinämät, kapea hiekkaranta ja kapea polku ylös nummille.
" Kuinkas minä ylös pääsen? " Naaras mumisi. " Toivottavasti en tipu."
Tämän jälkeen tulipunainen, mustanlaikukas naaras lähti uimaan kevyesti kohti rannikkoa, mutta kesken matkan hän tunsi nousevan. Yllättäen kylmä puhuri alkoi tuulemaan ja oli jäädyttää Vaahteravirran korvantaustat.
" Hiirenpapaanat sentään..." Naaras mumisi ja yllättäen yksi suuri, ehkä kolmen ketunmitan korkuinen aalto iski kalliota.
# Jaa, tuon takia minä nousin niin korkealle.# Vaahteravirta ajatteli ja katsoi taaksensa. Kylmän ja napakan puhurin takia herkkä veden pinta oli muuttunut aaltoilevaksi myrskynsilmäksi. Jälleen yksi, äskeistä suurempi, aalto nostatti sen päälle uivan Vaahteravirran ylös, sitten alas ja Tuuliklaanilainen vain tuijotti kuinka vahvasti aalto iskeytyi rosoiseen seinämään. Naaras nielaisi kerran ja tuijotti lähentyvää rantaa pehmeän mantelinsävyisillä silmillään.
" No, syteen tai saveen. " Naaras naukaisi itsepäisesti ja lahti uimaan rantaa kohti, silmissään palava tuike. Yllättäen hän tunsi jo hiekkapohjan tassujensa alla ja tuntui kuin häntä olisi vedetty rannasta. Vesi virtasi nopeana purona naaraan tassujen vierestä.
" Mitä ihm-" Naaras oli kysymässä, kunnes katsoi taaksensa. Suuri, melkein kahdeksan kertaa Vaahteravirran kokoinen aalto lähestyi naarasta. Tuuliklaanin soturi nielaisi kuuluvasti ja tuijotti aaltoa silmät pelkkinä ohuina viiruina. Aalto paiskautui kohti naarasta ja kun se oli kohdalle, veden raju virtaus nykäisi Vaahteravirran maasta kuin minkäkin heikon lehden ja iski tämän seinämään. Kipu tuli yllättäen ja niin suurella voimalla, että Vaahteravirta oli mennä tajuttomaksi. Soroinen kiviseinä oli iskeytynyt suoraan hänen kylkeensä ja kipu oli niin hirveä, että naaras näki pikkuisia tähtiä ympärillään ja jatkuvasti kipuaalto vyöryi hänen ylitsensä.
" Ghhh... " Vaahteravirta haukkoi henkeään ja koetti olla pyörtymättä. Aalto vetäytyi lopulta pois ja Vaahteravirta huomasi makaavansa vain kahden hiirenmitan päästä reunasta, josta pääsisi nummille. Vaahteravirta koetti nousta seisomaan ohuella lohkareellansa, mutta kipu vyöryi taas hänen läpinsä ja naaras lyyhistyi maahan haukkomaan henkeä. Mutta ei Vaahteravirta antanut periksi. Naaras puri hammastansa, nousi pystyyn tärisevin tassuin ja kipusi pienen kumpareen ylitse. Kun naaras tunsi hennon, kuuraisen nurmen allaan, hän huokaisi ja kaatui mahalleen sen päälle. Naaras haukkoi henkeä paikoillaan, kunnes käänsi tassunsa eteen.
" Ei kai se- " Naaras naukui, kunnes värähti kivusta. " Ei kai se haittaa, jos lepään hetken. " Hän naukui ja sulki väsyneet silmänsä kiinni. Hänen märkä turkkinsa oli liimautunut naaraan ihoon kiinni, oli kylmä ja hänellä oli epämukava nukkumapaikka, mutta kuitenkin, hän sai unesta kiinni ja nukahti jättäen kaiken tietoisuutensa...

-------------------------------------------------- ---------------------------------------

" Au, au au! " Vaahteravirta sähisi, kun Sinisiipi asetteli hänen kylkeensä jonkinlaista yrttisekoitusta. Pitkäkarvainen, harmaa parantaja naksautti paheksuvasti kieltänsä ja katosi pesänsä pimeään nurkkaan. Sitten naaras palasi suussaan hämähäkinseittiä ja istuuntui takaisin Vaahteravirran viereen. Parantajan pesä oli kivinen pesä, jossa oli kamalan voimakas yrtin tuoksu ja muutamia sairasmakuualustoja. Vaahteravirta istui aivan pesän suuaukon vieressä, tuijottaen kylkeään.
" Au! " Naaras kähisi, kun parantaja kiristeli hämähäkin seittiä.
" Olisit jo maukumatta kuin pieni pentu! Olet murtanut kylkiluusi, jonka takia se sattuu, mutta vähän vähemmän draamaa, kiitos" Sinisiipi naukui kiukkuisena ja kiskoi hämähäkin seitin vielä kerran Vaahteravirran ylitse. Soturi tuhahti kerran, ennenkuin nousi. Hän oli herättyään möngertänyt klaania kohti, kunnes yrttejä etsinyt parantaja oli löytänyt hänet.
" Saanko minä nyt mennä? " Vaahteravirta kysyi huokaisten, kun parantaja oli itse noussut ja astunut askeleen taaemmas. Sinisiipi heilautti häntäänsä ja astui syvemmälle pesään.
# Tuo taisi tarkoittaa kyllä? # Vaahteravirta ajatteli ihmeissään ja lähti kävelemään varovasti pesästä. Hän ei voinut laskea painoa vasemmanpuoliselle etujalalleen, koska se aiheutti suunnattoman kipureaktion naaraan kylkeen. Hitaasti kävellen, hän pääsi aukiolle ja istuuntui huokaisten keskelle sitä. Aukion hiekkaisa maa oli lämminnyt ensimmäistä kertaa kuihin auringon vuoksi, vaikka siellä täällä näkyi hieman lunta. Klaani oli yhä samanlainen kuin ennenkin, mistä naaras kiiti. Kaikki olivat vielä heräilemässä, vaikkakin aurinko oli jo herännyt ja tullut auringon pesästään.
" Mitäs minä tekisin..." Vaahteravirta mietti ja kuuli nau'untaa kuningattarien pesän suunnalta. " Tuonne siis. " Naaras naukui ja nousi varoen pystyyn, lähtien linkkaamaan kohti kuningattarien pesää. Vaahteravirralla ei ollut enää minkäänlaista muistikuvaa omasta pentu ajastaan, mutta päästessään pesän suuaukolle, imelä maidontuoksu herätti ne kaikki muistot. Vaahteravirta veti syvää henkeä ja työnsi päänsä kuivien, roikkuvien sammaleiden läpi. Hän tuijotti hetken hämärää pesää, kunnes huomasi siellä tutun, mustan kissan. Yllätys sai naaraan silmät suurenemaan yllätyksestä ja hän lähti linkkaamaan nopeasti kissan luo.
" Ruostepuro? " Naaras kysyi ihmeissään ja sai nukkuvan, mustan kuningattaren nostamaan päätänsä.
" Vaahteravirta! " Musta naaras kehräsi iloisesti.
" Mitä...oletko saanut pentuja? " Vaahteravirta naukaisi yllättyneenä ja siirtyi hieman sivummalle nähdäkseen neljä, pientä karvapalloa. Kolme pentua näyttivät terveiltä ja vahvoilta, mutta yksi pentu jäi parhainten Vaahteravirran mieleen. Pikkuinen, hopeinen pentu hengitti raskaammin kuin muut. Ruostepuro katsoi myös pikkuista pentuaan ja huokaisi.
" Hän ei saata selvitä..." Naaras naukui hiljaa ja suki kevyesti hopeisen pennun päätä. Vaahteravirta tunsi palan nousevan kurkkuunsa.
" Mitkä...mitkä ovat heidän nimensä? "
Ruostepuro katsoi hetken pentujaan, ennenkuin vastasi.
" Hän on Punapentu. " Kuningatar naukui ja osoitti punaruskeaa naarasta.
" Hän on Ruotopentu. " hän sanoi ja osoitti nyt vaaleanharmaata kollia.
" Tämä on Gepardipentu. " hän painoi kuononsa kullankoltaisen, mustan laikukkaan kollin päälaelle. Viimeinen, hopeinen pentu oli jäljellä ja Ruostepuro veti kerran väristen henkeä.
" Hän on Hopeapentu. "
Vaahteravirta katsoi hetken kaikkia pentuja, ennenkuin nyökkäsi ja naukui. '' Vahvoja nimiä...olen varma että kaikki selviävät ja saavat hyvää aikaan. "
Ruostepuro kehräsi kevyesti ja Vaahteravirta kääntyi lähtemään. Hän nilkutti pesän suuaukolle, mutta ennenkuin hän pujahti ulos, hän katsoi entiseen oppilaansa.
" Olen ylpeä sinusta. "
Sitten Vaahteravirta nilkutti pesästä ja istuuntui taas aukiolle huokaisten.
" Huhhuh, johan on kummaa kun oppilas saa ennen mestariaan pentuja! " Naaras naukui naurahdellen ja päästi kevyen kehräisyn. Sitten hän vain jäi istumaan ja katselemaan kullansinistä taivasta, jolla vaelsi hattaraimaisia, puhtaanvalkoisia pilviä.
" Vaahteravirta! " Kuului yllättäen naukaisu monen hetken päästä ja kun Vaahteravirta käänsi päätänsä huudon perään, näki hän Kastanjahännän. Ruskea kolli juoksi nopeasti Vaahteravirtaa kohti ja naaraan sisällä leimahti. Hänen silmiinsä ilmestyi ilonkyyneleet ja naaras päästi kehräyksen. Kolli pääsi nopeasti Vaahteravirran luo ja tökkäisi kuononsa suoraan liekinpunaisen, mustalaikukkaan naaraan kuonoon.
" Olet kunnossa? Olen ollut niin huolissani! " Kolli naukui surullisesti ja hieroi kuonoaan. Vaahteravirta nyökkäsi kevyesti, veti kuononsa kollin kuonosta, saaden Kastanjahännän näyttämään surulliselta ja laittoi päänsä kollin leuan alle. Hän pysyi siinä hetken, ennenkuin nuolaisi kollin korvaa kehräten.
Vaahteravirta unohti kaikki kipunsa ja synkimmät ajatuksensa, olihan hänellä Kastanjahäntä
" Olen kunnossa. Ainakin nyt. "

// lyhyt ja aika tönkkö mutta tarina kuitenki : D Ja se alussa ollut ääni oli sit Vaahteravirran emon, Oravatulen ääni.
Vastaus:25 kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Gepardipentu, Tuuliklaani
27.10.2013 12:15
Heräsin siihen kun emoni nuolaisi minua.
"Lopeta" vikisin ja yritin avata silmäni mahdollisimman suuriksi. Luovutin ja katsoin vain niin miten pystyin.
"Ruotopentu, tule tänne" emoni naukaisi ja katsoi veljeäni. Katsoin Hopeapentua, minun pientä siskoani joka kyyhötti paikallaan.
"Nukkukaa" emoni naukaisi ja katsoi meitä sinisellä silmällään. Hänen harmaa silmänsä oli kammottava.
"En halua" päätin ja katsoin emoani leikkisästi. Sain silmäni aika hyvin avattua ja katsoin hieman sumeita hahmoja jotka nukkuivat kauempana.
"Hopeapentu, tule sinäkin" naukui emoni huolestuneen kuuloisena ja otti siskoani lähemmäs.
"Minulla on nälkä" valitin ja katsoin emoani joka näytti lempeältä. Pudistin päätäni. Huomasin valkoisen pennun joka tuli lähemmäs minua. Siristin silmiäni hieman hämmentyneenä kun valkoinen pentu katsoi minua.
"Olen Lumipentu" naaras naukaisi leikkisästi ja lähti leikkimään mustavalkoisen kollin kanssa. Pudistin päätäni hieman ja katsoin valkoista naarasta joka katsoi leikkiviä pentuja. Sitten nukahdin. Avasin silmäni ja huomasinkin olevani jossain erilaisessa paikassa. Tilaa oli niin paljon ja huomasin kun joku lennähti ylhäälläni päästäen outoa ääntä. Otin varovaisesti yhden askeleen ja sitten toisenkin. Huomasin jonkun pienen olennon joka söi maasta jotain. Läimäisin vain tassullani sitä ja Se kuoli. Pian avasin silmäni ja huomasin olevani taas pesässä emoni vierellä. En ajatellut enempää vain nukahdin uudelleen

//Oli pakko kirjoittaa Gepardipennulle//
Vastaus:10kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuuratassu, Myrskyklaani
27.10.2013 11:57
Minut oli eilen nimitetty oppilaaksi ja Leppäläiskä oli mestarini. Olin odottanut innokkaasti eilistä päivää, mutta olisin halunnut kokea sen veljeni kanssa. Minulle oli kerrottu, että veljeni oli ollut pikimusta kolli ja äitini taas ihan saman näköinen kuin minäkin. Kunpa he voisivat olla täällä kanssani elävinä, mutta aina yöllä voin nähdä heidät kirkkaina tähtinä. Mietin joskus oliko isäni kuollut tai tunsinko hänet. Mutta se taitaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.
Oravatassu sekä muutama muu oppilas pesivät itseään auringonpaisteessa. Jotkut uniset nukkuivat vielä, mutta hiljalleen klaani heräili tavallisiin toimiinsa. Päällikkö Hopeatähti istui juttelemassa varapäällikkö Tulikukalle.
"Valmiina uuteen päivään?" säpsähdin ajatuksistani Leppäläiskän tullessa vierelleni.
"Joo." vastasin.
"Lähdetään metsään." Leppäläiskä naukaisi ja lähti kulkemaan aukean läpi. Seurasin nopeasti perässä ja yritin olla jäämättä naaraan jälkeen. Leppäläiskä eteni nopeasti kunnes pysähtyi järven rantaan muinaisen tammen alle. Rannasta näki vastarannalle Jokiklaaniin.
"Mukavan viileää." Leppäläiskä naukaisi ja pörrötti turkkiaan. Nyökkäsin vastaukseksi ja kääntelin päätäni kovasti nähdäkseni kaiken.
"Kohta tulee lehtikato ja se ei ole enää kovin mukavaa. Toivottavasti täällä riittää silloinkin saalista..."
"Haistan jotain!" naukaisin innoissani keskeyttäen Leppäläiskän.
Soturi haisteli ilmaa ja kehräsi sitten: "Sinulla on hyvä hajuaisti. Se on hiiri. Katso ja opi."
Leppäläiskä kumartui saalistusasentoon ja odotti hiljaa paikallaan. Hänen edessään heinät liikkuivat ja muutaman sekunnin päästä naaras hyppäsi saaliin kimppuun. Kun Leppäläiskä kääntyi oli hänen suussaan keskikokoinen hiiri.
"Kohta sinäkin saalistat yhtä hyvin." tämä virnisti ja alkoi peittää hiirtä lehdillä. Maa oli jäässä eikä kuoppaa voinut kaivaa.
"Kierretään vielä pieni lenkki ja mennään sitten aamupalalle." Leppäläiskä naukaisi ja seurasin häntä rantaa pitkin joelle, ylitimme joen ja olimme lähellä Varjoklaanin rajaa. Mestari haisteli ilmaa ja kuiskasi: "Orava."
Pian ruskea otus vilisti puun runkoa pitkin alas ja Leppäläiskä ei enää hidastellut vaan hyppäsi oravan kimppuun. Leppäläiskä ei ollut kunnolla osunut ja orava yritti vielä pakoon, naaras oli kuitenkin nopeampi ja orava oli pian kuollut.
"Voitaisiin kääntyä takaisin kotiin, minulla on jo nälkä. Haluatko kantaa oravan leiriin?" Leppäläiskä kysyi.
"Haluan!" vastasin innostuneesti. Mestari tipautti oravan tassuihinii ja otin siintä tukevan otteen hampaillani. Kävimme vielä hakemassa hiiren ja sitten tassuttelimme reipasta vauhtia leiriin.

Leiriin saapuessamme Leppäläiskä kertoi että harjoittelisimme pian saalistamista ja joitakin taistelujuttuja. Sitten mestari kehotti ensin viemään oravan klaaninvanhimmille, jonka jälkeen saisin itse hakea ruokani kasasta. Vein mielelläni klaaninvanhimmille tuoresaalista, koska olin viettänyt jo pentuna heidän kanssaan aikaa ja rakastin heidän tarinoitaan.
Vastaus:20 kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumipentu, Tuuliklaani
27.10.2013 11:55
Katsoin kysyvästi siskoni, Ruostepuron pentua jonka nimi oli Punapentu.
"Tulkaahan tänne kaikki!" Ruostepuro kutsui pentujaan jotka tulivat siskoni luokse. Pennut eivät edes vielä kunnolla nähneet mitään.
"Gepardipentu, älä lähde!" naukui Ruostepuro taas. Naaras pudisti päätään huvittuneena. Katsoin vain sinisillä silmilläni siskoani.
"Ruostepuro" aloitin. Siskoni vilkaisi minua.
"Olenko minä tarpeeksi iso oppilaaksi?" kysyin ja odotin. Pian huomasin vaaleanharmaan, sinisilmäisen naaraan kurkistavan pesään.
"Ruostepuro?" oppilas kysyi ja katsoi mustaa siskoani.
"Niin mitä?" Ruostepuro kysyi. En välittänyt heistä lopuksi ja lähdin muiden pentujen luokse.
"Lumipentu, tule leikkimään!" naukui Varispentu innokkaasti ja katsoi minua. Lähdin kollia päin ja hyppäsin tämän kimppuun. Leikimme hetken aikaa.
"Tule tänne, Varispentu" Valkohäntä, Varispennun emo kutsui pentuaan.
"Menen" naukaisi Varispentu hieman surullisesti mutta tämän katse kirkastui ja pentu lähti emoaan päin.

//sori, tuli lyhyin ja surkein tarina Lumipennulle//
Vastaus:5kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
27.10.2013 10:24
Kävelin pentutarhaa päin. Sinisiipi oli käskenyt minun mennä penturarhan asukkaiden joukkoon sillä pentuni kuulemma syntyisivät milloin vain. Astelin pesään jossa oli paljon leikkiviä pentuja.
"Ruostepuro, mitä täällä teet?" kysyi Lumipentu joka oli vierelläni istumassa ja kallisteli päätään.
"Sinisiipi käski minut tänne" kehräsin lempeästi ja katsoin sinisellä silmälläni siskoni sinisiä silmiä. Vatukkavarjo viittoi hännällään minua luokseen. Lähdin kävelemään naarasta kohti kun tunsin pienen potkaisun mahassani. Sitten ei tuntunut mitään, joten jatkoin matkaani.
"Saatko sinä pentuja?" kysyi Vatukkavarjo hieman hämmästyneenä. Naaras ei ollut selvästikään kuullut asiasta.
"Saan, en tiedä vielä milloin. Sinisiipi käski minut tänne" irvistin hieman ja katsoin pieniä ja hieman suurempiakin pentuja jotka leikkivät. Sitten tunsin lujemman potkaisun ja kaaduin maahan.
"Pennut, ne syntyvät" naukaisin hiljaa. Joku kuningattarista lähti pois pesästä hakemaan Sinisiipeä avuksi. Yritin nousta pystyyn mutta en pystynytkään.
"Pysy paikallasi" naukui Sinisiipi lempeästi. Pian tunsin kipuaallon.
"Kolli" naukui parantaja. Valkohäntä antoi minulle ensimmäisen pennun joka oli vaaleanharmaa kolli. Aloin nuolemaan pentuani nopeasti ja tunsin pian toisenkin kipuaallon.
"Naaras" Sinisiipi ilmoitti ja Valkohäntä antoi pennun minulle. Tunsin taas kipuaallon kehossani.
"Kolli" naukui Sinisiipi vielä. Valkohäntä antoi kullankeltaisen, mustaläikkäisen kollin minulle. Tunsin heikon potkaisun.
"Vielä on yksi" naukaisin hieman huolestuneena. Sinisiipi ja Valkohäntä vsihtoivat katseitaan hieman huolestuneina. Sitten tunsin pahimman kipuaallon.
"Naaras" naukui Sinisiipi ja Valkohäntä antoi viimeisenkin pennun minulle.
"Se oli viimeinen" totesi Sinisiipi ja katsoi minua ja pentuja. Muut pennut vikisivät jo, mutta viimeinen ja surkean pienikokoinen naaras oli yhä hiljaa ja hengittämättä. Yritin saada pennun hengittämään epätoivoisesti mutta Se taisi olla turhaa. Sitten kuului pieni vingahdus ja pentu alkoi vaivoin hengittämään.
"Se ei kuollut" huokaisin helpottuneena ja katsoin muitakin pentujani. Hieman huolestuneena vilkaisin parantajaa.
"Se on heikko" naukaisin. Pennut alkoivat juomaan maitoa.
"Syntyivätkö pennut jo?" kysyi Takiaiskorva pesän suussa ja katsoi minua ja pentujani. Nyökkäsin hitaasti ja aloin kehrätä.
"Mikä tuon vaaleanharmaan kollin nimeksi tulee?" kysyi kumppanini ja katsoi minua.
"Olisiko Ruotopentu hyvä?" kehräsin. Takiaiskorva nyökkäsi ja nuolaisi kollia joka oli siis Ruotopentu.
"Tuo voisi olla Punapentu" naukui Takiaiskorva mietteliäänä ja katsoi punaruskeaa naarasta. Naaras vikisi hieman.
"Tämä on Gepardipentu" kehräsin ja katsoin odottavasti kumppaniani joka nyökkäsi hyväksyvästi.
"Ja tämä olkoon Hopeapentu" kehräsin ja nuolaisin hellästi heikkoa pentuani.
"Gepardipentu, Punapentu, Ruotopentu ja Hopeapentu" naukaisi Takiaiskorva ja nuolaisi minua. Kehräsin.
"Neljä ihanaa pentua" nau'uin ja katsoin pieniä ja suloisia pentuja.

//lyhyt?//
Vastaus:Onnea Ruostepuro ja Takiaiskorva!
18kpeetä

-Emu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
27.10.2013 09:15
"Saat pentuja" naukaisi Sinisiipi hiljaa. Katsoin silmät suurina Sinisiipeä joka katsoi minua lempeän näköisenä.
"P-pentuja?" änkytin ja katsoin tyhmän näköisesti parantajaa. Takiaiskorva hiipi pesään ja katsoi minua kysyvästi. Pysyin hiljaa ja heilautin häntääni hieman hämmentyneenä. #saanko minä pentuja...?# ajattelin ja katsoin Takiaiskorvan liekinvärisiä silmiä. Kumppanini katsoi kysyvästi Sinisiipeä ja parantaja nyökkäsi että sain lähteä pois. Menin hiirenhiljaa ulos pesästä ja katsoin kun leiri oli täynnä kissoja.
"Mitä Sinisiipi sanoi?" Takiaiskorva kysyi ka istahti eteeni. Katsoin kumppanini silmiä ja odotin hieman.
"Sinisiipi sanoi että saamme pentuja" kehräsin lopulta. Näin kun Takiaiskorva hämmästyi ja katsoi suurilla silmiä minua. Kolli kehräsi.
"P-p-pentuja?" änkytti kolli kuten minäkin olin hetki sitten. Takiaiskorvan korvat kääntyilivät ja kuuntelivat ympärillä olevia ääniä mutta sitten kumppanini keskittyi taas täysin minuun.
"Ihanaa" sai kolli sanottua ja katsoi minua iloisesti. Vastasin katseeseen katsomalla pitkään hänen silmiään.
"Ruostepuro, Ruostepuro! Mennään harjoittelemaan!" hyppi luokseni innokas Sinitassu jonka siniset silmät loistivat. Katsoin lempeästi oppilastani.
"Mennään vain" nau'uin ja katsoin Takiaiskorvaa. Kolli ymmärsi tilanteen ja nyökkäsi iloisesti.
"Mitä tänään harjoitellaan?" kysyi Sinitassu innokkaasti ja katsoi tervettä silmääni.
"Käydäänkös rajat läpi?" kysyin. Sinitassu pudisteli päätään ja katsoi anovasti minua. Sinitassu halusi luultavasti metsästää tai harjoitella taisteluliikkeitä.
"Harjoitellaan sitten" annoin periksi ja naukaisin. Kävisimme kuitenkin myöhemmin Sinitassun kanssa rajat läpi.

"Olen oppinut hieman uutta joten olen haasteellisempi vastus sinulle" naukaisin ja katsoin oppilaani silmiä.
"Mutta saatpas nähdä" kehräsi oppilaani innokkaasti ja katsoi lempeästi minua.
"Hyökkää" käskin ja siristin silmiäni. Oppilas hyppäsi kimppuuni mutta potkaisin tämän pois päältäni. Näin pienen oppilaan hölmistyneen katseen kun Sinitassu nousi ylös maasta.
"Vau" tämä naukaisi varovasti ja katsoi minua.
"Ja nyt ajattelen että olisin oikein paha vihollinen" naukaisin vielä ja siristin silmiäni. Sinitassu alkoi vaanimaan ja hyökkäsi kimppuuni varoen minun iskujani. Oppilas joutuikin itse kohteeksi kun läimäisin tätä hieman tassullani. En viitsinyt vahingoittaa oppilastani mutta tämän piti opetella taistelemaan. Sinitassu hyppäsi selkäni päälle ja puraisi niskastani.
"Hei, lopeta" sähähdin mutta oppilaani ei lopettanut. Se tiesi että jos lopettaisi niin saisi iskun. Tömähdin kyljelleni ja käännyin selälleni. Sinitassu tietenkin päästi irti ja puuskutti.
"Mahtavaa" oppilas naukui hengästyneenä ja katsoi minua. Tämän silmät loistivat.
"Voitin" kehräsi Sinitassu voitonriemuisesti ja katsoi minua edelleen. Olin saanut oppilaan melkein heti sen jälkeen kun soturiksi nimittäminen oli käynyt.
"mennään nyt katsomaan ne rajat" naukaisin lopulta ja heilautin häntääni siihen suuntaan mihin meidän pitäisi mennä.

//Sori lyhyys, en vaan jaksanu kirjoittaa enempää! :(//
Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuohutassu, Tuuliklaani
27.10.2013 08:36
Avasin silmäni unisena ja katsoin ympärilleni. Kaikki muut oppilaat nukkuivat vielä sikeästi lukuunottamatta Tammitassua, joka valmistautui lähtemään metsälle mestarinsa kanssa. Uppouduin hetkeksi muistoihini ja huokaisin. Minut oli vain pari päivää sitten nimitetty soturioppilaaksi. Mutta ikävä kyllä, olin saanut mestarikseni Mutakynnen. Irvistin pienesti. Ei Mutakynnessä muuten mitään pahaa ollut, hän oli kyllä ihan hyvä soturi mutta.. Mielestäni surkea mestari. Seurasin katseellani, kuinka Tammitassu poistui pesästä ja nyökkäsi minulle tervehdykseksi. Vastasin tervehdykseen heilauttamalla häntääni. Vilkuilin tylsistyneenä ympärilleni etsien jotain tekemistä. Kun en keksinyt mitään, irrotin sammalpallon pedistäni ja pyörittelin sitä tassuissani. Huokaisin taas, tällä kertaa tylsyydestä ja nousin ylös. Muistelin ärsyyntyneenä, kuinka Mutakynsi oli sanonut.
"Oppilaiden on oltava pesässä niin kauan, että heidän mestarinsa tulevat hakemaan heitä." Matkin Mutakynttä oudolla äänellä. Muutamat oppilaat tirskahtivat, sitten pesään laskeutui syvä hiljaisuus.
>> Aivan sama repiikö Mutakynsi korvani irti. >> Päätin ja suin nopeasti turkkini. Hiivin pesästä hiljaa, ettei kukaan nähnyt minua ja kipitin suoraan tuoresaaliskasalle. Aivan lähelläni partio valmistautui lähtemään matkaan. Seurasin mielenkiinnolla sotureiden juttelua.
"Käymme katsomassa sitä ketunpesää lähenpää." Yksiviiksi, joka ilmeisesti johti partiota naukui. Muut soturit nyökkäsivät ja niin he lähtivät. Ennen kuin ehdin ottaa kasasta mitään, sain mielestäni hyvän ajatuksen. Hiivin vatsa maata viistäen pensaiden takana seuraten partiota, joka kulki määrätietoisesti eteenpäin. Pian saavuimme pieneen laaksoon, jonka keskellä virtasi puro. Vähän purosta kauenpana kasvoi kitukasvuinen puu. Aivan puron äärellä oli kuitenkin se kolo, joka löyhkäsi pahasti ketulle.
"Kettu on kyllä aika hiirenaivoinen, jos se rakentaa pesänsä noin. Sehän kastelee aina tassunsa, kun tulee ulos!" Vitsailin. Siinä samassa astuin kuivan oksan päälle. Kauhukseni kuului "Räks!" ja se oli katki. Hiukkasen lamaantuneena horjahdin ja kaaduin pensaaseen, jossa olin piilotellut. Kuului läheneviä askelia, sitten Takiaiskorvan ääni, joka maukui:
"Tule esiin, Kuohutassu. Tiedän että se olet sinä."
Tassuttelin nolona esiin tassujani katsoen.
"Mitä sinä täällä teet?" Punarintasiipi tiukkasi. Avasin suuni kertoakseni, kun Yksiviiksi keskeytti aikeeni.
"Muistaakseni Kastanjahäntä ei käskenyt minun ottaa sinua mukaan." Yksiviiksi naukui vihaisesti.
"Minulla oli tylsää ja päätin tulla partioon." kerroin kärsivällisesti. Takiaiskorvan suu loksahti auki.
"Pidätkö sinä sitä noin itsestäänselvyytenä? Mutakynsi repii sinulta viikset!" kolli murahti varoittavaan sävyyn. Kohautin lapojani.
"Yrittäköön."
Silloin kettu pisti päänsä ulos kolosta ja valtava eläin lipoi huuliaan. Kiljahdin
peloissani ja katsoin muita. Yksiviiksi viittoi hännälläön meitä seuraamaan.
"Juoskaa!" soturi huusi. Seurasin vanhenpaa kissaa kuuliaisesti, miten teen
harvoin. Tämä nyt oli kuotenkin eriaisia. Hetken kuluttua ravasimme etsien
turvapaikkaa, jota ei oikein löytynyt. Jalkani alkoivat jo väsyä, mutta pelko
joutua tuoresaaliiksi piti ne liikkeellä. Jossain edessäni kasvoi korkeita puita.
Sitten tajusin niiden olevan myrskyklaanin reviirillä. Karvani nousivat
automaattisesti pystyyn. Yksiviiksi ja Takiaiskorva, jotka olivat nopeimpia
kiipesivät yhteen puuhun ja neuvoivat meitä tekemään samoin. Punarintasiipi
kintereilläni ponnistin loikkaan ja hyppäsin korkealle oksalle muiden sotureiden
luo. Läähätin väsyneenä, mutta huojentuneena ja katsoin kettua, joka pällisteli meitä alhaalta.
"Ketunläjät!" Kiljahdin eläimelle. Yksiviiksi naurahti hyvittunut pilke silmässään.
"Voit kyllä olla varma, että Mutakynsi nylkee sinut elävältä kunhan pääsemme leiriin." kolli naurahti. Nyökkäsin totisena. Se oli totta.

// Hiirenpapanat! Tajusin juuri, että olin kirjottanu Yksiviiksestä vaikka se on kuollut! Toivottavasti ei haittaa. //
Vastaus:Ei haittaa. Voidaan vaikka sopia että Yksiviiksi ei koskaan kuollutkaan. Ja saat 25 kp:eetä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Puropentu,Tuuliklaani
27.10.2013 07:03
Pieni naaras joi emostaan maitoa.
Hän oli niin pieni että kun hän on 4kuuta hän on hiirenkokoinen.
Maara katsoi pentutarhasta ulos.
Pieni lumikerros korosti maan kauniiksi.
"Puropentu Sinisiipi tulee kohta tarkastamaan sinut."Pennun emo sanoi.
"Mitä se tarkastaa?"Puropentu kysyi.
"Kun olet niin pieni,et varmaan kestä talvea niin Hän tarkastaa sinut siksi."Puropennun emo sanoi.
"Aa pikku puropentu on niin pieni että pitää tarkastaa."Keskikokoinen kolli asteli Puropennun eteen.
Puropentu vikisi pelosta kun Kolli kiusasi tätä.
"Huurepentu!"Puropennun emo sanoi.
"Niin äiti?"Huurrepentu huokasi.
"Älä kiusaa siskoaai vaikka hän on pieni."Emo sanoi.
"Ketunleipäjalkaa,toin ruokaa!"Pieni naaras asteli tarhaan jänis leuoissaan.
"Kiitos siskoni Kissanminttutassu."Ketunleipäjalka kehräsi.
"Pennut tässä on tätinne Kissanminttutassu."Ketunleipäjalka ilmoitti pennuilleen.
"Oho oletpas suuri Huurrepentu."Kissanminttutassu katsoin melkein saman kokoista kollia.
"Mistä tiedät nimeni!"Huurrepentu sähisi.
"Näin teidät ihan pieninä pentuina ...
//Lyhyys tein tietenkin kännyl=]
Vastaus:11 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kissanminttutassu,Tuuliklaani
27.10.2013 06:43
Uni

Olin mennyt nukkumaan.
Ajattelin kuinka ihana Tuulitassu on.
Kun nukahdin näin mustaa tähtitaivasta.
Huomasin kun minun näköinen naaras tuli eteeni.
"Emo oletko se sinä?"kuiskasin
"Kyllä on pentuni."Emoni sanoi.
"No mitä asiaa?"Kysyin onnenkyyneleet silmissä.
"Sinulle aikuisena tulee olemaan paha vaara."emoni sanoi ja rupesi kadota.
"Mikä vaara?Mikä vaara?"kiljasin emolleni mutta tämä oli jo kadonnut..
Aloin virota unestani.
"Hyvää huomenta Kissanminttutassu!"Kirvelitassu toivotti.
"Tuletko partioon?"
"No vaikka."sanoin unisena ja rupesin venyttelemään.
"Huomenta oppilaat."Seittitähti tuli oppilaiden pesään.
"Hei Seittitähti."Sanoin mestarilleni.

"Näin ihmeellisen unen."kuiskasin Kirvelitassulle.
"No minkä?"Kirvelitassu kysyi uteliaana.
"Siinä näin kuolleen emoni joka kertoi että minulle aikuisena tulee olemaan paha vaara."vapisin pelosta
"Oho onpa outo uni."Kirvelitassu ihmetteli.
"Niin tosiaan outo uni"Susitassu,Tammitassu ja Kaislatassu sanoivat.
"Voitte vaan kertoa oppilaille,ei sotureille taikka muille."murisin.
"Ok"Oppilaat sanoi at yhtä aikaa.
//Tosi lyhyt ja kökkö

Vastaus:eihän tämä nyt kökkö ollut. Saat 10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mesisydän,jokiklaani
26.10.2013 22:18
Makasin pentutarhan suuaukolla ottaen aurinkoa. En ollut edes ajatellut pentujen nimiä. Vatsaani alkoi sattua pian ja sitten tiesin, pennut syntyisivät! Pyysin vieressä olevan kuningattaren hakemaan parantajan ja näin kun hän juoksi Teerenlennon pesälle. Pian pentu potkaisi taas, mutta kovempaa. Pistin silmäni kiinni kivusta ja pian kipu laantui. Teerenlento tuli onneksi pian paikalle.
”Kolli” Teerenlento sanoi ja tuuppasi pennun eteeni.
Pian minulle tuli uusi kipuaalto ja kynteni upposivat maahan. Tunsin kivun helpottuvan ja aloin nuolla ensimmäistä pentua.
”Ja tämä toinen on naaras” Teerenlento sanoi ja toi pennun luokseni.
”E-eikö muuta?” Kysyin Teerenlennolta helpottuneena ja nuolin molempia pentuja vuorotellen.
”Ei” Teerenlento maukui ja katsoi pentuja.
Pian Valkoraita juoksi luokseni ja yllättyi kun näki pennut.
”Syntyikö ne jo?” Hän kysyi hämmentyneenä.
”Miltä näyttää?” Kysyin pilke silmässä.
”Olen miettinyt nimiä…” Valkoraita sanoi hiljaa.
Katsoin häntä odottavasti.
”jos tuo kolli olisi Pihkapentu?” Valkoraita kysyi odottaen hyväksyntääni.
Nyökkäsin ja katsoin Pihkapentua lempeänä.
”Ja sitten hänen siskonsa olisi Mahlapentu” Sanoin katsellen pentuja.
Valkoraita nyökkäsi iloisena ja istahti viereeni.
”Pihkapentu ja Mahlapentu..” hän huokaisi tyytyväisenä ja painoi päänsä minua vasten.

//Pienen pieni tarina :3

Vastaus:7 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Routapentu, Myrskyklaani
26.10.2013 21:40
ESINÄYTÖS

Ukkonen jyrähti vihaisesti Myrskyklaanin yllä, herättäen yhden soturin makeasta unestaan. Sade rummutti vihaisesti maata, saaden sen muuttumaan hetkeksi sitkeäksi ja liukkaaksi mudaksi. Kukaan täysi järkinen ei olisi ulkona tälläisena hetkenä, mutta Myrskyklaanin aukiolla seisoi yksi kissa.
" Kuurasydän! Kuurasydän, missä olet? " Kolli huusi epätoivoisesti ja rynnisti kuin tulessa aukiolta sisäänkäynnin läpi. Hän juoksi kohti metsikköä. Hetken tämän jälkeen jokin liikahti suuressa karhunvatukka pensaassa ja kaunis, sirorakenteinen harmaa tabby naaras astui pensaan suojista. Sade kasteli nopeasti naaraan lyhyen turkin, saaden hänet näyttämään laihalta ja voimattomalta.
" Idiootti. " Naaras sähisi tuijottaen metsään, minne kolli oli kadonnut.
" Juoksee suoraan mäyrää kohti. Onneksi pääsin sentään hänestä eroon. " Naaras naukui kylmästi ja heilautti pitkää häntäänsä. Yllättäen kuului pikkuinen vinkaisu ja hopeinen naaras kääntyi katsomaan pensaikkoon.
" Ainiin. Sinähän se jäit sinne. " Naaras naukui yhä kylmällä äänellään ja tunki päänsä pensaikkoon. Kun hän nosti päänsä sieltä, roikkui naaraan hampaissa pikkuinen, harmaa pentu. Yhtäkkiä metsästä jonne Myrskyklaanin kolli oli juossut, kuului kamala, korviahyytävä kuolinhuuto, mutta se peittyi kamalan jyrähdyksen alle. Hopesen naaraan korva väpähti kuuntelemaan huutoa, ennenkuin naaras hymähti ja lähti juoksemaan leirin ulkopuolen viereltä. Hopeinen kuningtar naurahteli juostessaan, mutta päästyään kuningattarien pesän taakse, hän hiljentyi. Sade rummutti kevyesti naaraan päätä ja hän tuijotti lasittuneesti kuningattarien vahvaa, paottua takaseinämää. Sade valui kimmeltävästi naaraan turkkia pitkin ja pikkuinen, harmaa kolli päästi kevyen vinkaisun.
# Lehväpilvi...mikä kestää? # Hopeinen kunigatar ajatteli hermostuneesti ja alkoi huitoa suurella hännällään ympärilleen, niin että vesi lensi hänen hännästään. Yllättäen pesästä kuului rapsahdus ja hopeinen tabby pomppasi taaksepäin, pienen kiven taakse. Hän oli kaatua mutaan, mutta pysyi kuitenkin pystyssä. Kuningattarien pesästä astui esiin vaaleanharmaa juovikas, vihersilmäinen Myrskyklaanin kuningatar. Juovikas kuningatar haukotteli ja katseli rankkasateeseen silmät pelkkinä viiruina.
" Kuurasydän? " Kissa naukaisi epäuskoisena siristettyään silmiään ja nähdessään pienen vilauksen hopeista naarasta. Kuurasydämmeksi kutsuttu kissa pomppasi kiven takaa aivan juovikkaan naaraan luokse ja ravisti turkkiaan kuin koira ikään. Vettä lensi yllättävän paljon Kuursydämmen turkista, riittävästi kastelemaan Lehväpilvenkin. Myrskyklaanin ehkä kokenenin kuningatar pörhisti turkkiaan kylmältä ja heilautti häntäänsä.
" Sinulla on kenties jotain asiaa? " Lehväpilvi kysyi totisena ja tasoitti hieman turkkiaan, heilauttaen häntänsä etutassujen eteen. Kuurasydämmen vasen korva alkoi heilahdella villisti yhden pisaran mennessä sinne, mutta naaras laski silti hytisevän, märän ja uikuttavan pennun ohuelle maakaistaleelle, joka oli vielä kuiva. Lehväpilvi katsahti yllättyneesti ja hieman huolehtivasti kollipentuun, mutta sitten siristi silmiään ja mulkaisi Kuurasydäntä.
" Ei! En aio hoitaa sinun tahrimaasi pentua! " Lehväpilvi naukui raivokkaasti ja hänen niskakarvansa pomppasivat pystyyn. Kuurasydän tuijotti hetken edessään istuvaa kuningatarta, kunnes nousi ylös ja loikkasi sanaakaan sanomatta rankkasateeseen. Lehväpilvi nytkähti ja katsoi naaraan perään.
" Omapa on syysi sitten. " Hän kuuli Kuurasydämmen hyytävän naukaisun sateesta. Lehväpilvi tuijotti järkyttyneenä sateeseen, ennenkuin ravisti päätänsä ja katsoi pieneen kolliin. Kuningatar heilautti häntänsä pois etutassujensa edestä, paljastaen kokoajan esillä olleet kyntensä ja marssi kollin eteen. Hän laski käpäläänsä kohti pikkuista, harmaata kollia...

Luku 1; Kimalaispentu, ystävä?

" Emo, emo! Katso mitä minä löysin! " Routapentu naukui ja pomppi pikkuinen häntä pystyssä kohti Lehväpilveä. Vaaleanharmaa, juovikas kuningatar oli päiväunilla, eikä kuullut poikansa huutoja. Harmaavalkoisen kirjava kolli loikki iloisesti kohti emoaan, suussaan täysin pyöreä, sileä kivi. Yllättäen kivi luiskahti Routapennun suusta ja kolli kompastui siihen. Kipeästi hiekkamaalle tömähdettyä Routapentu katsoi ihmeissään ympärilleen, ennenkuin loikkasi takaisin pystyyn. Kolli katsoi ympärilleen punastellen, tarkastaen ettei kukaan nähnyt. Onneksi kaikki klaanin kissat olivat kääntyneitä häneen ja Routapntu päästi innokkaan vinkaisun.
" Banzai! " Kuului yhtäkkiä yllättävän tuttu naukaisu ja Routapentu automaattisesti laski päätänsä alemmas. Jokipentu vilahti kollin ylitse tömähtäen maahan, yllättynyt ilme kasvoillaan.
" Hahahha! Olisitpa nähnyt ilmeesi! " Routapentu käkätti iloisesti ja pomppasi yhdellä kömpelöllä pompulla siskonsa paljastetun mahan päälle. Siniharmaa naaras päästi tuskaistuneen tuhahduksen veljensä hypättyään hänen mahalleen, mutta sai vääntelehdittyä tämän alta. Routapentu näytti siskolleen kieltänsä ja lähti pomppimaan vielä lyhyillä jaloillaan päästäen kummallistä naurun ääntä.
" Hihhii! " Kolli kikatti ja pomppi silmät ummessa hetken, ennenkuni törmäsi johonkin itsensä kokoiseen. Törmätessään kolli lensi selälleen ja hän kuuli, että se toinenkin kaatui. Routapennun pää kolahti maahan ja tämä ähkäisi.
" Auauauau...." Kolli valitti selällään ja kierähti mahalleen puuskahtaen. Pieni ja ohut, lämmin verijana kulki tämän päästä ja kolli kiepahti pompahtaen pystyyn. Hänen lyhyen puolinen häntä sojotti ilmaa kohti ja Routapennun pikkuiset, vielä langanohuet kynnet olivat esillä. Pian hän kuitenkin veti kyntensä sisään ja katsoi ihmeissään henkilöä, johon törmäsi. Toinen kissanpentu oli kullankeltainen, mustanjuovikas ja muistutti kimalaista. Routapentu tuijotti silmät suurina ihmestyksestä kimalaismaista kollipentua ja asteli tämän toiselle puolelle. Routapentu hätkähti huomatessaan että pennulla oli toiset kasvot!
" Wouw! " Harmaavalkoinen Routapentu henkäisi ja katsoi hieman lähempää kellertävän kollin toisia kasvoja. Yhtäkkiä pentu vävähti hereille ja tämän silmä, joka liittyi toisen kasvon silmään, aukesi. Routapentu ähkäisi karvat pystyssä ja pomppasi hiirenmitan päähän. Kellertävän kollin toinen silmä oli haaleanvihertävä ja jopa ketunläjä voisi sanoa, ettei tuo silmä nähnyt hyvin.
" Vau! En ole koskaan nähnyt mitään tuollaista! " Routapentu naukaisi innokkaasti ja kurotti kaulaansa katsomaan kollin toista päätä, mutta mustanjuovikas pentu käänsi oikean päänsä sen tielle. Routapentu lopetti kurottelemisen ja astui hieman eteen, istahtaen sitten.
" Hei, olen Routapentu! Kuka sinä olet? " Kolli naukui pirteästi. Kellertävä kolli oli hetken hämillään, ennenkuin nielaisi kerran ja esittäytyi tärisevällä äänellä.
" O-olen Kimalaispentu..." Hän mumisi.
" Hei Kimalaispentu! " Routapentu naukaisi iloisesti, saaden Kimalaispennun säpsähtämään. Routapentu oli nähdä Kimalaispennun otsalla pientä hikeä, mutta ei Kimalaispentu häntä pelännyt.
" Hei friikki! Kakskasvoinen läjä! " Kuului kimeä naukaisu aivan Routapennun takaa. Koivupentu seisoi ylimielinen virne kasvoillaan, vieressään Loimupentu. Kummallakin kollilla oli liian veikeä ilme ja Routapentu huomasi, että kaksikon kynnet olivat esillä. Jokin napsahti nuoren Myrskyklaanilaisen päässä ja tämän langanohuet kynnet valahtivat ulos.
" Menkää pois siitä kiusaamasta! Ihmeen homehtuneita läjiä molemmatkin! Eikö teillä ole mitään muuta elämää kuin esittää olevanne isojakin? Hä! " Kolli rähisi ja lähti pomppimaan kohti kaksikkoa. Koivupentu tuijotti ihmeissään Routapentua, mutta saadessaan kynnestä kuonoon, kummatkin kollit pötkivät pakoon häntä koipien välissä. Routapentu pomppi, sähisi ja huuteli rivoja vertauskuvia kaksikkoon, kunnes he katosivat kuningattarien pesän uumeniin. Routapentu mulkaisi pesään ja kääntyi Kimalaispentuun päin. Kellertävä kolli säpsähti.
" Älä satuta..." Kimalaispentu uikutti. Routapentu asteli tönkkä jaloilla nuoremman kollin luo ja töytäisi tätä kuonollaan.
" En minä sinua satuta. Ystäviä? " Routapentu kysyi hiljaa ja ojensi etukäpäläänsä. Kimalaispentu tuijotti hetken toisella, kirkkaammalla silmällään harmaan kollin käpälää, ennenkuin laski siihen omansa.
" Ystäviä. "
Vastaus:30 kp:eetä 8>

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kimalaispentu, Myrskyklaani
26.10.2013 21:30
Esinäytös.

Sade sulatti ohutta lumikerrosta maasta ja samaisesti myös kasteli Myrskyklaanin reviirillä astelevan kulkukissanaaraan kullanruskean raidallisen turkin. Taivas oli harmaa, eikä mistään näkynyt valonpilkahdustakaan. Naaras istahti ja huokaisi. Tämä kaivoi leveän kuopan ja nyhti viereisestä pensaasta muutaman, suuren lehden ja asetteli ne kuoppaan kuin pesän pehmusteeksi. Naaras nousi, asteli okapensaikon juureen ja nosti sieltä yhden velton pennun, jonka turkki oli kilpikonnakuvioinen. Kissa laski pennun ruumiin kuoppaan hellästi ja kävi hakemassa toisenkin, kuolleen pennun. Hän laski pennun toisen viereen ja nouti surun sumentamin silmin kolmannen. Se kosketti jokaisen pennun päätä kuonollaan ja hautasi sitten ne. Naaraan vierestä kuului vingahdus. Kaksi hengissä selvinnyttä pentua hytisivät vierekkäin.
’’Tiedän, ilma on huono.’’ aikuinen naaras maukui. Pennut olivat miltei juuri syntyneitä, ja pienet pullukat hytisivät vierekkäin kullanruskeat karvat pystyssä. Toinen niistä oli erilainen. Voisi suoraan jopa sanoa, outo. Sen turkki oli kullanruskeaa ja mustaraitaista, kuten kissanpennulla olla voi normaalistikin. Mutta sillä oli kaksi naamaa. Vasen puoli ei liikkunut, mutta oikea puoli taas vinkui hätääntyneenä ja korva liikkui. Toimivan naaman vasen silmä oli sulautunut miltei yhteen toimimattoman naaman oikean silmän kanssa. Kaksinaamainen pentu oli kokonaisuudessaan suloinen, mutta tuo syntymävika näytti siltä, että pentu ei eläisi kauaa. Pennun veli vinkaisi. Kulkukissanaaras asteli heidän lähelleen.
’’Voi kullat…’’ naaras naukui ja puski elossa olevia pentujaan päällään. ’’Ette te enää selviä. Kuolette kuten muutkin…’’
Pennut vingahtivat ja kaksinaamainen kissa availi toimivan naamansa suuta.
’’Minun on pakko jättää teidät nyt. Kuolette kumminkin, enkä halua olla paikalla silloin.’’ pentujen emo kuiskasi hiljaa ja kääntyi lähteäkseen.
’’Hyvästi.’’
Kissa loikki kohti omia asuinsijojaan jättäen pennut kyhjöttämään sateeseen pensaikon suojaan. Toinen, normaali pentu, jolla itse asiassa oli kummallinen häntä, painautui veljensä kylkeen. Kaksikasvoinen pentu yskäisi toimivalla suullaan ja niiskautti. Kuolisivatko he todella?
’’Tuoksu tulee täältä.’’ kuului äkkinäinen ääni ja pennut vinkaisivat äänekkäästi.
Pensaasta työntyi musta naaras, jonka turkkia koristivat kellanpunaiset juovat.
Samalla hänen perässään tuli hopeanharmaa vihreäsilmäinen naaras.
’’Hopeatähti, katso.’’ musta naaras naukui ja osoitti pentuja.
’’Kuka on hylännyt pentunsa näin kylmään?!’’ Hopeatähdeksi kutsuttu naaras ulvahti.
’’Ei, vaan katso.’’ musta kissa toisti painokkaasti. ’’Tuon toisen naama.’’
Hopeatähti vilkaisi mustaraitaista pentua ja kavahti.
’’Mutta…ei tuo voi olla mahdollista, Tulikukka, ei voi.’’ päällikkö naukui hämmentyneenä ja asteli nuuhkimaan pentuja.
’’Olen kuullut näistä…’’ Tulikukka mutisi. ’’Se on erittäin harvinainen syntymävika.’’
Hopeatähti nyökkäsi. ’’Ei tämänkään häntä ole ihan kunnossa.’’ hän sanoi viitaten kuonollaan tummemman pennun häntään. Ei se ollut todellakaan normaali. Se oli kuin…rotalla.
’’Haisee kulkukissalta.’’ Tulikukka sanoi. ’’Se on hylännyt ne.’’
’’Mitä te löysitte?’’ kuului lopun partion kysymys pensaan toiselta puolen.
Hopeatähti nosti tummemman pennun suuhunsa.
’’Aiommeko viedä ne leiriin?’’ Tulikukka kysyi ja nosti kaksikasvoisen pennun.
’’Aiomme.’’ Hopeatähti maukui pennun tumman kullanruskeiden karvojen lomasta. He työntyivät lopun partion luokse pennut suussaan.
’’Kenen ne ovat?’’ yksi sotureista kysyi.
’’Jonkun kulkurin. Mutta leiriin päästessämme ne ovat Kultakukan, onko selvä?’’ Hopeatähti sanoi.
’’Mikä tuon toisen hännässä on?’’ harmaa soturi töksäytti. ’’Vai metsästittekö kullanruskean rotan?’’
Hopeatähti sihahti ja luimisti korviaan.
’’Anna olla. Häntä se on kumminkin.’’
’’Entäs tuon naama!?’’ ruskea naaras kiljahti tuijottaen kaksinaamaista pentua. ’’Ihan hirveä!’’
’’Tarkoitat kai NAAMAT?’’ harmaa kolli ilkkui käyttäen monikkoa. Tulikukka läiskäisi hännällään kollia kasvoihin ja partio jatkoi leiriin.

’’Kultakukka?’’ Hopeatähti kysyi pesän suulta. Kellanpunainen naaras nosti katseensa päällikköön.
’’Niin, Hopeatähti?’’ kuningatar kysyi. Hopeatähti viittoi Tulikukan tulemaan perässään ja asteli Kultakukan luo. Päällikkö ja varapäällikkö laskivat pennut maahan.
’’Voisitko kasvattaa heitä?’’ Tulikukka aneli. ’’Kulkuri oli hylännyt ne.’’
Kultakukka tutki pentuja eikä näyttänyt pahemmin kavahtavan heidän syntymävioistaan.
’’Vaikka toisen häntä on outo ja toisella on hirveä synnynnäinen naamavika he varmasti-’’ Hopeatähti aloitti.
’’Minun pentujani ei haukuta hirveiksi!’’ Kultakukka sähähti merkitsevästi ja auttoi pennut vatsansa viereen. Hopeatähti näytti huojentuneelta.
’’Riittääkö sinulla maitoa?’’ päällikkö kysyi.
’’Riittää.’’ Kultakukka mumisi. ’’Edellisen pentueeni menetyksestä on vielä ihan vähän aikaa.’’
Hopeatähti nyökkäsi. Kaksinaamainen pentu alkoi imeä maitoa toisen naamansa suulla.
’’Entä nimet?’’ Tulikukka huomautti. Kultakukka hätkähti.
’’Niin, nimet.’’ kuningatar sanoi. Hän katseli tummemman pennun rottamaista häntää, joka kieppui ja kiemurteli hauskasti pennun juodessa maitoa.
’’Kieppupentu.’’ hän päätti ja katsoi kaksikasvoista pentua.
’’Kimalaispentu.’’ Kultakukka sanoi ja haukotteli onnellisesti.
Hopeatähti näytti hetken kummastuneelta. Hän oli varmaankin odottanut jotain pennun kasvoihin viittaavaa. Tulikukka ja Hopeatähti hymyilivät poistuen pesästä. Kaksinaamaisen pennun toimivalle naamapuoliskolle tuli lempeä, onnellinen hymy. Kimalaispentu.

Vastaus:27 kp:eetä

-Mustahaukka-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ilvespentu, Jokiklaani
26.10.2013 17:45
Luku: 2 Kaksijalka

Tummat pilvet lipuivat hitaasti siniselle taivaalle ja peittivät sen kokonaan. Pilvien takaa ei näkynyt enää lainkaan taivasta ja ensimmäinen raskas sadepisara putosi raskaasti maahan. Sitten toinen ja kolmas.
Tummanpuhuva hahmo vaelsi yksin rankkasateessa. Hahmon jokainen askel tuntui vain entistä raskaammalta. Tuo hahmo olin minä.
Olin karannut Jokiklaanista vain päivä sitten ja olin hyvin nälissäni ja kylmissäni. Tuijotin tyhjä katse silmissäni suoraan eteenpäin mutta olin niin väsynyt etten enää kyennyt pitämään edes silmiäni kunnolla auki.
Läpimärkä turkkini tarrautui kiinni kylkiini ja paljasti esille laihan kehoni. Silmissäni pyöri ja mailma ympärilläni sumeni. Lopulta kaaduin maahan voimattomana ja elottomana. Hengitykseni oli raskasta ja oloni oli muutenkin sekava.
Kuulin hitaita askeleita jostakin läheltä. Nostin hitaasti pääni ylös märästä maasta ja maistelin ilmaa tarmokkaasti.
>Jokiklaanin kissoja!<parkaisin ajatuksissani.
Yritin hivuttautua tassuilleni mutta olin liian heikko. Sitten kuulin kuinka oksa räsähti äänekkäästi läheisessä pensaassa ja kuulin hiljaista puheensorinaa.
“Älä ole niin huolissasi Karviaisvirta. Kyllä Ilvespentu löytyy.”yksi kissoista naukui.
Tunnistin puhujan Myrskyturkiksi. Sitten valkoisen naaraan pää työntyi pensaasta. Tämä tuijotti minua hetken silmät selällään.
“Ilvespentu?”naaras henkäisi.
“Hunajatassu?”vastasin kun tunnistin naaraan.
“Hän on täällä! Minä löysin hänet!”nuori oppilas huusi innoissaan.
Samassa oranssinruskea kolli juoksi pensaan takaa ja tuijotti minua huojentunein silmin. Säpsähdin kun tajusin että kolli oli Karviaisvirta. Vähillä voimillani ponkaisin tassuilleni ja peräännyin pari askelta. Oletin että tämä oli minulle erittäin vihainen sillä olinhan minä karannut. Mutta Karviaisvirta katsoi minua vain kummaksuen.
“Miksi näytät noin pelästyneeltä?”Hunajatassu kysyi kummissaan.
En vastannut mitään vaan tuijotin isääni. Tämä kuitenkin otti vain pari askelta minua kohti ja alkoi nuolla minua nopein vedoin. Katsoin tätä kummaksuen. Olin odottanut isältäni paljon muuta kuin lempeitä nuolaisuja.
“Karviaisvirta on kaivannut sinua kovasti. Olisitpa nähnyt hänen ilmeensä kun hän sai tietää että olit kadonnut. Hän lähti heti etsimään sinua. Oletan että odotit saavasi vain rangaistuksia. Etkö vain?”Myrskyturkki naukui hilpeästi.
“Kyllä... Odotin että saisin paljon, paljon rangaistuksia.”naukaisin vastaukseksi hieman vaiteliaasti Myrskyturkille.
Karviaisvirta oli lopettanut nuolemiseni ja katsoi minua sädehtivin, sinisin silmin. Painoin pääni tämän tomunruskeaan rintaan ja hengitin syvään isäni lämmintä tuoksua.
“Minäkin kaipasin sinua...”kuiskasin hiljaa isälleni.
Kolli pökkäisi minua lempeästi päälaelle. Jälleennäkemisemme kuitenkin keskeytti kova pamaus joka kuului melko läheltä. Säpsähdin ja katsahdin siihen suuntaan josta pamaus oli kuulunut. Sitten suuri kaksijalka asteli esiin ja tuijotti hetken meitä. Kaksijalan olalla roikkui jokin kiiltävä, pitkulainen metalliesine joka muitutti käärmettä. Kaksijalka laski sen maahan ja yritti ottaa meidät kiinni. Pääsimme kuitenkin kaikki karkuun. Mutta sitten huomasin Hunajatassun jonka kaksijalka oli juuri saamassa kiinni.
En voinut vain katsella sivusta joten loikkasin kiinni kaksijalan toiseen jalkaan ja aloin raapia ja purra sitä kaikin voimin. Kaksijalka ulvaisi kovaa ja unohti näköjään Hunajatassun joka pinkoi jo kohti Myrskyturkkia ja Karviaisvirtaa. Irrotin itsekin otteeni kaksijalasta ja olin lähdössä juoksuun kohti muita kissoja. Mutta jalat pettivät juuri sillä hetkellä altani ja jäin makaamaan voimattomana maahan. Yritin pyristellä itseni ylös mutta voimani eivät riittäneet.
Kaksijalka tarrasi karvattomalla kourallaan kiinni niskastani ja alkoi raahata minua jonnekin. Olin liian voimaton tehdäkseni mitään.
“Isä! Auta! Minua pelottaa!”huusin Karviaisvirralle viimeisillä voimillani.
Isäni juoksi tiiviisti kaksijalan perässä muttei selvästikään voinut tehdä mitään.
Pienen hetken kuluttua kaksijalka sulloi minut hirviön kyytiin ja lukitsi minut jonkinlaiseen laatikkoon jonka pohjalla oli jokin kangaspala. Käperryin laatikon taaimmaiseen nurkkaan ja inisin hiljaa.
>Missä minä olen?<ajattelin itsekseni.
Hirviö mörähti äänekkäästi käyntiin ja alkoi selvästikin liikkua. Laatikko vapisi uhkaavasti. Lopulta se kaatui ja huomasin olevani hirviön perässä jossakin suuressa, avoimessa tilassa. Huomasin ylempänä ikkunan.
Aloin tarmokkaasti loikkia kohti ikkunaa mutten kuitenkaan yltänyt siihen. Taapersin vain laatikkoon ja käperryin niin pienelle kerälle kuin kykenin. Muuta minulla ei ollut enää tehtävissä. Uikutin hiljaa itsekseni mutta hirviön kova möly peitti allensa hiljaisen ääneni. Minne minä nyt oikein joutuisin?
Vastaus:25 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susitassu,Tuuliklaani
26.10.2013 16:09
Istuin pentutarhassa häntä vispaten.Minä hetkenä hyvänsä Seittitähti kutsuisi klaanin ja minusta tulisi oppilas.Saarnijalka istui vieressäni.
"Emosi ja isäsi olisivat ylpeitä"Harmaa naaras kuiskasi.En katsonut Saarnijalkaa ja kaiho nousi sydämmeeni.Emo ja isä eivät olisi rinnallani kun minusta tulisi oppilas.
"Olemme lähempänä kuin uskotkaan"Lämmin ääni kuiski.Hiekkaturkin haalea hahmo istui vierelläni ja Tihkukynsi istui toisella puolellani.Kukaan muu ei huomannut kahta soturia.
"Emo isä"Vinkaisin.Kurotin kaulaani koskettaakseni emoni kuonoa kuonollani mutta kaaduin maahan.
"Jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä saapukoon suurkivelle klaanikokoukseen"Seittitähti mourusi.Loikkasin jaloilleni ja ryntäsin aukiolle.Seittitähti seisoi ylväänä klaanin edessä.Leijonasydän,Lummesydän,Kermatassu ja Tiirajuova olivat jo paikalla.
"Onnea"Lummesydän muodosti sanan ääneti.Nyökkäsin tädilleni kiitokseksi ja astelin Seittitähden eteen parin ketunmitan päähän.Varpussiipi asteli aukiolle ja TIirajuova asteli kauniin naaraan luokse ja istui tuon viereen.Kehräsin hiljaa hilpeästi.Nyt en tarvinnut mitään erikoisia kykyjä nähdäkseni että Tiirajuova oli korviaan myöten rakastunut.Punarintasiipi mulkoili nuorta paria murhaavasti.Pyöräytin silmiäni.Aikuinen kissa herran jestas!Kaislatassu loikki vierelleni.Kullankeltainen naaras pomppi hiukan jännittyneenä paikoillaan.
"Mitä tapahtuu?"Naaras maukaisi kysyvästi.
"Sittempä näet"Virnistin ystävälleni.Kaislatassu katsoi minua kysyvästi.
"Susipentu astu eteenpäin"Seittitähti maukui.Astuin päällikön eteen.
"Susipentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi.Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Susitassuna.Mestariksesi Leijonasydän.Toivon että Leijonasydän välittää sinulle kaiken oppimansa."Seittitähti veti henkeä.
"Leijonasydän olet valmis ottamaan oppilaan.Olit saanut loistavaa koulutusta Tiirajuovalta ja olet osittanut olevasi lojaali ja uskollinen.Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Susitassulle."Seittitähti naukui pilke silmäkulmassa.SIsareni asteli luokseni silmät säihkyen.Kosketin kilpikonnakuvioisen naaraan kuonoa omallani ja koko klaani huusi:
"Susitassu!Susitassu!Susitassu!"Astelin Leijonasydämmen kanssa Tiirajuovan,Lummesydämmen,Varpussiiven,Kermatassun ja Kaislatassun luokse.
"Onnea!"Lummesydän kehräsi.Puskin tätiäni ja katsoin Kaislatassua ja Kermatassua.
"Teistä tuli ennen minua oppilaita mutta minusta tulee ennen tietä soturi"uhkailin vitsikkäästi.
"No sait aineskin hyvän mestarin joka on saanut MAINIOTA koulutusta"Tiirajuova nauroi.
"No tietenkin kun sinä olit minun mestarini"Leijonasydän kehräsi.Varpussiipi nojasi Tiirajuovaa vasten ja Punarintasiipi asteli meitä kohti vihaisen näköisesti.Kun tuijotin naarasta silmiin sain tuon aikeet selville.AStelin karvat pörhössä soturia kohti.Vaalean ruske anaaras mulkoili minua hyytävästi.
"Anna olla aikuinen kissa"Sätin kokenutta soturia.Kaislatassu ja Kermatassu astelivat vierelleni irvistäen.Punarintasiipi tuhahti ja kääntyi kannoillaan.Murahdi ylimielisesti ja astelin Leijonasydämmen luokse.
"Mitä teemme?"Kysyin pirteästi
"Kierrämme rajat"Leijonasydän vastasi pikaisesti,Loikin jo leirinsisäänkäyntiä kohti.
"No tuletko?"Kiljahdin riemuissani ja sujahdin ulos leiristä.Pysähdyin kuin seinään leirin eteen.Nummimaisemaa peitti ohuen ohut harso kerros.Vedin henkeä ihastuksissani.Leijonasydän seisoi vierelläni.
"Mennään!"Naaras huikkasi ja juoksi eteenpäin.Juoksin siskoni perään ja rapa lensi.
"hidasta"Puhisin ja läähätin.Leijonasydän ei kuullut joten ponnistin mestarini selkään.Leijonasydän päästi tukahtuneen huudon mikä loppui kun Leijonasydämmen kuono tunkeutui lumeen.Kierähdin pois siskoni selän päältä nauraen,Leijonasydän nosti päätään ja mulkoili minua "vihaisesti".
"Hihii....Minähän....hehee....sanoin pysähdy!"Nauroin ja kellahdin kumoon.
"Tästä saat"Leijonasydän huudahti ja loikkasi päälleni.Rimpuilin voimattomana mestarini alla ja siskoni nappasi lunta tassuuna.
"Pesun aika arvoisa Susitassu!"Leijonasydän nauroi ja tiputti lumet naamalleni.KIljahdin ja pyyhin kylmää lunta tassuillani naamaltani.
"Nyt riitti leikki.Mennään"Leijonasydän käski.Nyökkäsin ja nousin ylös.Juoksin Leijonasydämmen kanssa kanervien sekaan........................................
//Loppu vähän lyhyeks kun loppui koneaika..........//
Vastaus:Saat 23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuutassu, Tuuliklaani
26.10.2013 10:56
"Kuutassu! Kuutassu! Herää jo!" Kuulin jonkun kimittävän ajatusteni ulkopuolella. Nostin pääni äkillisesti, ja kokoiseni hahmo pomppasi taaksepäin. Tunnistin hahmon pesätoverikseni, Kuohutassuksi.

"Kierit taas koko yön." tuhahti Kuohutassu ja alkoi verryttelemään. Hän kuitenkin jatkoi: "Oletko kuullut uutiset? Ruostepuro ja Vaahteravirta ovat kadonneet." Minä käänsin katseeni hänen silmiinsä ja näin, että hän ei valehdellut. "Miten? Miksi? Milloin?" Ja nämä sanat sain suustani ulos. ystäväni kohautti olkapäitään. Minä loikin aukiolle turkki vielä pöhössä, sillä en ollut ehtinyt sukia sitä. Useimmat nukkuivat vielä ja jotkut olivat aamupartiossa. #Toivottavasti Kastanjahäntä ei ole partiossa# ajattelin. En ollut kävellyt kuin muutaman askeleen kohti sotureiden pesää, kun minut pysäytettiin. Edessäni seisoi yksi uusimmista oppilaista, Kotkatassu. "Mitä etsit?" hän kysyi melko ystävällisesti, mutta silti ujosti. Emme olleet aiemmin puhelleet ja hän yritti varmaankin hieroa ystävyyttä. "Mestariani vain." vastasin. Kolli nyökkäsi ja minä heilautin häntääni hyvästiksi. Kipitin siis sotureiden pesään. Kurkkasin viileään katokseen, ja muutamia sotureita tuhisi vielä unissaan. Heidän joukossaan ei näkynyt Kastanjahäntää. Yhtäkkiä tunsin, kuinka varjo tuli viereeni. "Hei, anteeksi, mutta unohdin sanoa sinulle jotain." pomppasin ympäri ja näin taas edessäni Kotkatassun. Hän katsoi minua hieman nolosti, mutta silti ryhdikkäästi. "Heräsin aamulla ja näin että aamupartio katosi metsään. Näin pilkahduksen mestarisi vaaleanruskeaa turkkia. Hän taisi mennä aamupartioon." Nyökkäsin kiitollisena, kunnes tajusin, että aikaisemmin olin häipynyt hänen luotaan niin nopeasti, ettei hän ollut ehtinyt kertoa asiaansa. "Kiitos. Mmmhh.... Tulisitko syömään kanssani?" Sanoin kollille. Tuon silmät näyttivät syttyvän kiitollisena ja lähdimme kohti tuoresaaliskasaa.
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
26.10.2013 09:37
Hetken tauon jälkeen jatkoimme partiota. Ilta alkoi jo hämärtyä, kun saavuimme kotiin, tuuliklaanin leiriin. Kun astuimme leirin suuaukosta sisälle, Seittitähti tuli minua vastaan kysyvä ilme kasvoillaan. Pudistin surullisena päätäni arvaten jo mitä tuo halusi tietää ja huokaisin turhautuneena.
"Ei mitään. Emme löytäneet jälkeäkään Vaahteravirrasta ja Ruostepurosta." kuiskasin ahdistuneena. Seittitähden karvat nousivat hetkeksi pystyyn ja kollin silmissä kimmelsi suru.
"Tähtiklaani, missä he ovat?" päällikkö kuiskasi niin hiljaa, että sitä tuskin kuuli. Luimistin korvani ja kävelin sotureiden pesän edustalle häntä riipuksissa. Uteliaat katseet polttivat turkkiani.
"Ettekö löytäneet heitä?" Vinhapuro maukaisi hiljaa ja asettui eteeni niin, etteivät muut nähneet minua. Pudistin päätäni murheellisena.
"Mitä minä olen tehnyt tähtiklaanille, kun se vieminulta rakastamani kissan jo
toistamiseen?" kysyin puoliksi itseltäni, puoliksi Vinhapurolta. Naaras pudisti
päätään.
"Mutta löysithän sinä Vaahteravirran viimeksikin. Mikset löytäisi nyt?" Vinhapuro ehdotti varovasti ilmeisesti odottaen suuttumistani. Toivonkipinä syttyi rinnassani. Kenties, tähtiklaani antaisi minun löytää kumppanini nytkin? Vinhapuro näytti huomanneen reaktioni ja nuolaisi päälakeani. Pomppasin pystyyn ja nuolaisin ystäväni korvia.
"Kiitos!" kuiskasin tuon korvaan. Vinhapuro punastui korviaan myöten eleeni takia ja kykeni vain nyökkäämään. Pompin kuin pikku pentu sotureiden pesälle. Minun oli vain odotettava keskiyötä ja suunnitelmani lähtisi käyntiin.

Soturit ympärilläni tuhisivat, kaikki nukkuivat. Aivan hiljaa nousin sammal vuoteeltani ja hiivin ulos pesästä. Kuu kumotti kylmänä pimeällä taivaalla ollen ainoanana valonlähteenäni. Loikin hiljaa leirin suuaukolle. Olin pujahtamassa sisään, kun liiankin tuttu ääni puhkeai puhumaan.
"Minnekäs olet matkalla?" ääni kysyi tiukasti. Käännyin ympäri ja huomasin oppilaani Kuutassun, joka seisoi edessäni silmät minuun naulittuna.
"Minäkö?" kysyin, mikä oli tyhmästi tehty.
"Sinä sinä. Vai näetkö täällä muita varapäälliköitä yrittämässä livahtaa leiristä?" oppilas naukui terävästi ja siristi silmiään.
"Olen menossa metsälle." vastasin ja käännyin ympäri. Tunsin edelleen Kuutassun teräskatseen niskassani, mutta mitä sitten?

Juoksin avarilla nummilla. Ainoastaan muutamat reviirimerkit kertoivat, että olin menossa kohti tuuliklaanin ja jokiklaanin välistä rajaa. Kylmä tuuli leikki turkillani ja haistoin vanhojeb partioiden jäljet. Niihin sekoittui myös jotain muuta... Henkeni oli salpaantua tunnistaessani Vaahteravirran ja Ruostepuron tuoksut. Kummankin sotin hajuun sekoittui pelkoa. Vedin järkyttyneenä henkeä ja kävlin notkoa eteenpäin. Maa oli suistunut veteen jyrkänteen alapuolella. Lyhistyin maahan ja kyynelvirta vuoti poskeltani.
Olinko menettänyt naaraan, jota rakastin? Menettänyt Vaahteravirran.
Vastaus:17 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hohtoterä,luopio
26.10.2013 08:58
Olin kolossani.
Tuntui pahalta kun Roihukynsi oli kuollut.
"Hei tuutko syömään?"Siskoni Liekkiturkki huusi.
En sanonut mitään ja tulin pesästäni ulos.
"Menen metsälle!"sanoin nololle siskolleni.
Kun olin ollut metsässä tunti,kuului rapinaa.
"Kuka siellä!"Huusin
Sitten joku kävi kimppuuni.
Päälleni loikkasi pikimusta kolli jolla oli liekin värisiä juovia.
"Verenkatse? Oletko se sinä?"kuiskasin niin hiljaa kuin pystyin
"Hohtoterä?"kolli kuiskasi myös.
"Miten olet täällä?"Kysyin melkein kyyneleet silmissä.
Kun olimme vielä myrskyklaanissa ,olimme kumppanit mutta kun Verenkatseesta tuli luopio meidän tiemme erosi.
"Olen etsinyt sinua kaikkialta Hohtoterä."Verenkatse kehräsi.
"Niin minäkin sinua."sanoin.
"Minä rakastan sinua."naukaisin tälle.
"Niin minäkin sinua."Verenkatse sanoi.
"Tule meille asumaan ja siellä on sitten myös Liekkiturkki omaa sukuaan Liekkitassu."Kysyin.
"Hyvä on."Kolli mourusi.
"Yritämme vallata klaanit."naukaisin
"Hyvä idea."Veren katse nuoli minua.
Sitten menimme kotiin.
//Lyhyys tein kännyl ja piti mennä rannalle.
Voitteko laittaa Verenkatseen kirjanhahmoon ja laittaa kumppaniksi Hohtoterän?
:D
Vastaus:10 kp:eetä. Ja lisään Verenkatseen

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova,Tuuliklaani
25.10.2013 23:42
Kuuntelin ärtyneenä ja kyllästyneenä Punarintasiiven jutustelua.Naaraan häntä silitti hellästi selkääni ja vetäydyin kauemmaksi naaraasta.Punarintasiipi näytti loukkaantuneelta mutta jatkoi puhelua.Kurkottelin kaulaani ja vilkuilin ympärilleni nähdäkseni Varpussiiven.Kirjavaa naarasta ei näkynyt harmikseni missään, mielluummin olisin Varpussiiven kuin Punarintasiiven kanssa.
"Anteeksi nyt vain"Keskeytin Punarintasiiven tarinan hitusen töykeästi."Mutta minulle on ollut aika rankka kuu"Viittasin jalkaani joka oli mahassani kiinni,naamaani ja muuhun kehooni.Punarinta siipi siristi silmiään ja huiskautti häntäänsä.
"Selvä nähdään aamulla"Naaraan ääni oli sointeikas ja tuo yritti kiertää häntämme yhteen.Sivuutin sen nopeasti ja nilkutin kolmella jalallani sotureidenpesään.Siristin silmiäni hämärässä pesässä ja näin Varpussiiven hahmon pesän perällä.Astelin omalle sammalpedilleni joka oli kaukana Varpussiiven pedistä ja aloin raahata omaani lähemmäksi.Kun väliä oli enään jäniksen mitta jätin sammaleet paikoilleen.
"Hei?"Nauin hiljaa.Varpussiipi nukkui tai oli valveilla mutta ei vastannut.Viimeinen vaihtoehto vaikutti todennäköisemmältä koska naaraan korva värähti hiukan kun puhuin.Huokasin ääneti ja lysähdin sammalpedilleni.Laskin pääni kpälieni päälle ja kiedoin häntäni kuononi ympärille.Katselin lempein silmin Varpussiiven hahmoa.Pääni painui hiukan.Pidin naaraasta mutta tuo ei näyttänyt pitävän minusta.Punarintasiipi hivuttautui yhä lähemmäksi minua ja mulkaisin naarasta äkäisin.Suljin silmäni ja vaivuin lohduttavaan uneen.Hitaasti kaikki epätoivo katosi ja seisoin Tuuliklaanin nummella.Hiekkaturkin leimuava hahmo seisoi edessäni.
"Emo"Naukaisin iloisesti.Hiekkaturkki hymyili pienesti.
"Elämässä on yksi ja ainoa oikea.Mistä puhun?"Naaras kysyi arvoituksellisesti.Kallistin päätä hieman ihmeissäni.
"Mitä?"Kysyin.
"Elämässä on yksi ja ainoa oikea.Mistä puhun"naaraas ei irrottanut lehdenvihreitä silmiään minusta.Vastaus välähti mieleeni kun ajattelin Varpussiipeä.
"Tosi rakkaus"Nauin itsevarmasti.Emoni hymyili ja nyökkäsi.
"Olen osa sinua,en taivu enkä lannistu.Kukaan ei saa liekkiäni sammumaan.Mikä olen?"Naaras jatkoi.
"Raukkauteni Varpussiipeä kohtaan"vastasin yhtä varmasti kuin aiemmin.
"Olen liekki joka roihuaisi mutta jokin yrittää tukahduttaa minut,Mikä?"Naaras kysyi kolmannen kerran,Jäin pohtimaan.
"Se kun en uskalla myöntää tunteitani"Kuiskasin.Hiekkaturkki hymyili rakastavasti.Avasin silmäni hämärässä pesässä.
"Ymmärrän"Kuiskasin.Aamulla kertoisin Varpussiivelle että rakastin häntä.Yritin nukahtaa uudelleen mutta en enään nukahtanut.Avasin silmäni turhautuneena ja stelin pesän suuaukolle.Kuu alkoi laskea hitaasti taivaanrantaan.Kuulin kahinaa viereltäni ja näin Varpussiiven.Naaras ei edes vilkaissut minua vaan katsoi laskevaa kuuta.
"Varpussiipi"Nauin hermostuneena.naaras katsoi minua kiillottomin silmin.
"M-minä r-rakastan s-s-sinua"Änkytin hiljaa, katse maahan luotuna.Varpussiipi painautui hellästi minua vasten kehräten.
"Niin mi-"Varpussiipi aloitti mutta sitten Punarintasiipi asteli sihisten meitä kohti.
//Lyhkänen kun tuli koneelt häätö//
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
25.10.2013 10:00
Istuin suuren kiven päällä ja odotin että aurinko alkaisi paistaa. Pudistin mustaa päätäni ja huokaisin hiljaa.
"Jos en näekään enään Tuuliklaania enään ikinä?" kysyin itseltäni ja hyppäsin kiven päältä pois. Päässäni kaikui koko ajan emoni sanat.
"Varo tulevaa Vaaraa" kuului takaani hiljaa. Käännähdin nopeasti ja huomasin emoni joka hymyili minulle ensin. Sitten tämän kasvoille tuli suru.
"Usko mitä sanoin" hopeanhohtoinen naaras naukui ja katsoi minua. Emoni silmistä näki hieman surua ja sitten myös jotain, jotain mitä en tunnistanut.
"Mutta sinun on ensin sutettava tuota laumaa" heilautti emoni häntäänsä sinne päin mistä olimme tulleet.
"Mutta miten voin varoa sekä auttaa heitä kun minun pitäisi karkottaa Vaara pois täältä" nau'uin surullisesti ja silmistäni huomasi pelon. Emoni pudisteli päätään ja alkoi kadota. Tiedon sen että emoni katoaisi aina huonon hetken sattuessa eikä palaisi takaisin samana päivänä.
"Kuka tuo on?" sähähti Salamakukka takanani ja yritti hyökätä emoni kimppuun mutta naaras hyppäsikin emoni lävitse.
"Emoni" nau'uin ja katsoin Salamakukan silmiin. Naaras oli aivan ällistynyt.
"E-emosi? Onko hän kuollut?" katsoi Salamakukka minua. Nyökkäsin. En halunnut muistella erakko aikojani vaan halusin nyt voittaa Vaaran. Minut oli ennustettu tänne voittamaan Se, enkä enään aikoisi perääntyä. En voinut, sillä näin heidän epätoivoiset ilmeet. Pennut ilman emoaan.
"Jatketaan matkaa" naukaisin ja lähdin kävelemään kauemmaksi yöpaikastamme.
"Mutta jos Vaara iskee?" kysyi Salamakukka hieman epätoivoisesti.
"Sitten minä voitan hänet" naukaisin ja heilautin häntääni jotta Salamakukka olisi jatkanut matkaa kanssani.

Oli aurinkohuipun hetki ja lumi suli nopeasti auringon paisteessa. Lehtisateen aikana satoi lunta yleensä kuulemma aina melkein samaan aikaan mutta joskus Se ainakin vaihteli.
"Tuolla" sähähti Salamakukka hiljaa ja katsoi minua varoittavasti. Siristin silmiäni ja huomasin suuren, ruskean kollin jonka silmät näyttivät liekeiltä.
"Piiloon" ulvahdin kun Vaara lähti juoksemaan meitä päin. Jäin paikoilleni kun Salamakukka ehti turvaan. En halunnut vaarantaa tämän henkeä. Korvani värähti ja hätäni viuhtoi edes takaisin koska olin jälleen kerran ärsyyntynyt. Paljastin terävät hampaani ja otin kynnet esiin. Vaara sähähti minulle ja näyttihän Vaara hieman älyttömältä. Tämän kasvot näyttivät olevan täynnä vihaa ja halua tappaa.
"Et voi voittaa minua" Vaara ulvahti niin että korvani särkyivät. Korvani olivat luimussa ja kynteni esillä jotta olisin valmis hyökkäämään. Aivan milloin vain. #Tähtiklaani, auta!# ajattelin mutten voinut katsoa minnekään muualle kuin Vaaraa päin. Pyörimme hetken ympyrää ja sitten hyökkäsin kynnet esillä. Tein saman tempun kuin Vaahteravirralle oppilasaikoinani eli hyppäsin ensin toiseen suuntaan mutta hyppäsinkin sinne suuntaan mihin Vaara väisti. Raapaisin kollin silmää mutta sitten kolli löi minua suurella tassullaan. Vaikka kollin kynnet eivät olekaan esillä niin Se sattui hurjasti.
"Pakene Salamakukka!" rääkäisin kun huomasin naaraan tulevan auttamaan minua. #ei hän usko minua# ajattelin kun tämä lähestyi taistelua.
"Mielummin suuri kuin ruipelo" naurahti Vaara ja hyökkäsikin Salamakukan kimppuun. Vaara puraisi naaraan lavasta kovasti. En voinut katsoa sitä vaan hyppäsin Vaaran selän päälle ja raatelin tämän selkää. Kuvittelin että taistelin Vitsauksen kanssa joten sain jostain lisää voimaa taistelemiseen. Vaara ulvahti ja yritti saada minua pois selästään. Upotin kynteni Vaaraan ja kolli rääkäisi niin että putosin alas. Selälleni. Kolli tuli minua päin uhkaavasti ja kun Vaara oli kimpussani, potkaisin takajaloillani lujaa tämän mahaa. Vaara ei siitä välittänyt vaan jatkoi minun kanssa tappelua. Seuraavaksi raapaisin kovasti kollin mahaa ja siitä Vaara ulvahti ja lysähti maahan. Salamakukka tuli nilkuttaen paikalle.
"Tassuni" naaras naukaisi hiljaa. Tämän tassussa oli kynnenjälki josta vuosi verta ja kovasti. Sitten mieleeni juolahti ajatus. #hämähäkinseittiä#.
"Mene hakemaan hämähäkinseittiä, näin sitä tuolla" heilautin häntääni ja keskityin taas Vaaraan. Kolli hengitti raskaasti ja tämän silmästä heijastui samaan aikaan koston halu ja pienmuotoinen pelko.
"Et enään koskaan aio tappaa ketään, lähde pois!" sähähdin kuuluvasti ja raapaisin vielä pitkän viillon tämän takajalkaan jotta kolli muistaisi aina että kannattaisi vältellä kissoja.
"Tätäkö?" kuului kysymys takaani. Näin siellä Salamakukan joka piteli tahmeaa hämähäkinseittiä tassuissaan.
"Juuri sitä" naukaisin hiljaa nyökäten. Vaaraa ei enään ollut, oli vain pelkkä pelokas kolli joka toivoi pääsevänsä pian pakoon. Sähähdin vielä korvat luimussa kollille ja tämä lähti nilkuttaen pakoon.
"Siitäs sai" murahdin ja asettelin hämähäkinseitit paikoilleen Salamakukalle. Lähdimme tassuttelemaan naaraan laumaa kohti.

"Näin nopeasti?" kuului ääni pensaikon takaa ja sieltä ilmestyi Hirviö.
"Kyllä, luikki pakoon kuin mikäkin pikkupentu" nau'uin voitonriemuisesti. Haavoistani vuosi verta edelleen mutta ei niin paljon.
"Onnea" naukui Ukkonen joka tassutteli luoksemme.
"Ja lupauksesi" muistutin naaraalle joka nyökkäsi iloisesti. Kaksi pentua hyppelehti luokseni ja katsoivat kiitollisina minua. Olin voittanut Vaaran. Ukkonen ja Hirviö lähtivät saattamaan minua kotia kohden. Tuuliklaania kohti.
"Vaara on voitettu" naukaisin äänettömästi.
Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
25.10.2013 08:30
Hyppäsin kiveltä kivelle turhautuneena.
"Vesi on syvää" naukui minua hieman isompi naaras. Murahdin tuolle Salamakukalle jotain ja hyppäsin veteen ja uin eteen päin. Salamakukka kauhistui ja yritti saada minut kiinni kun menin kauemmaksi hänestä tarkoituksella.
"Ei kannata ottaa kiinni" nau'uin voitonriemuisesti.
"Mitä katsoit?" kysyin huolestuneena kun naaras katsoi selvästi ohitseni jotakin. Salamakukka siristi silmiään ja katsoi jotain. Käännyin ympäri ja näin suurikokoisen kissan rannalla juomassa. Kolli oli ehkä vähän suurempi kuin Hirviö oli ollut kun tappelimme. Kissan silmät olivat liekinväriset eikä tuo taatusti antaisi armoa.
"Vaara" kajahti huuto Salamakukan suusta joten uin nopeasti rantaan.
"Nyt vauhdilla" sähähdin ja lähdin nopeaan vauhtiin. Raskasraskenteisempi naaras ei halunnut juosta vaan mielummin taistella. Hädin tuskin Salamakukka pysyi perässäni. Kuulin pienen tömähdyksen kun märkä, suuri ja vaarallinen kolli hyppäsi rantaan.
"Tulkaa vain, en tee teille pahaa" sähähti häijysti kolli jonka nimi oli Vaara.

olimme kalastaneet niin paljon kalaa ja metsästäneet niin paljon jäniksiä ettemmd jaksaneet syödä melkein mitään! Kävelin juomaan pienestä purosta ja katsoin kun minikokoinen kala ui vastavirtaan mutta vaihtoi suuntaansa. Naurahdin hieman.
"Missä Se Vaara asuu?" kysyin naaraalta joka asteli vierelleni.
"Ei missään. Vaara hyökkää kun yö on pimein" naukui surullisena Salamakukka ja katsoi minun sinistä silmääni. Sitten naaras yritti kalastaa mutta veli oli 'liian kylmää' hänen mielestään. Nukahdin siihen paikkaan enkä nähnyt enään mitään muuta kuin pienen unen.

//sori, oli ihan sikalyhyt :(//
Vastaus:Ei mitään, vaikka oli lyhyt. Toivottavasti Ruostepuro ja Salamakukka ei joudu Vaaran kynsiin. Saat 11 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkankiito, Jokiklaani
24.10.2013 21:03
Viimeinen luku

Kotkankiito säpsähti hereille. Kollin turkki oli kiillotonta ja hieman pörröistä ja Kotkankiidon silmien alla oli tummat jäljet. Hän ei saanut nukuttua koska jatkuvat painajaiset pitivät kollia hereille. Yleensä uniin liittyi hänen isänsä ja kuinka hän loikkasi käärmeet kaulassaan raatelemaan Kotkankiidon silmiä ja lopulta hänen isänsä repi kollin mahan auki. Ruskea soturi säpsähti, kun Sirpalesydän astui pesään noin vain. Saniaiset vaalean juovikkoon kollin perässä heilahtivat taaksepäin ja kahisivat kuuluvasti yhteen. Kotkankiito nyrpisti kuonoaan, kun kolli astui eteenpäin. Hän löyhkäsi voimakkaasti ketulle.
" Kotkankiito, minulla on sinulle tehtävä. " Vaaleanharmaa kolli tuijotti hetken itseään, nähdessään tummemman kollin ilmeen, mutta huokaisi lopulta ja jatkoi. " kuten sanoin, tehtäväsi on johdattaa ketunretale reviiriltämme. "
Kotkankiito tuijotti hetken Sirpalesydäntä ennenkuin loikkasi seisomaan.
" Missä se kuvottava läjä on? " Kotkankiito murisi paljastetuiden hampaidensa takaa ja heilautti pörhentynyttä häntäänsä. Sirpalesydän hätkähti hieman.
" Sinun ei siis tarvitse tapattaa sitä, mutta voisitko ajaa sen mahdollisimman kau'as täältä? " Kolli naukaisi. Kotkankiito nyökkäsi kevyesti ja asteli kollin ohitse pörröettäen häntäänsä. Ruskea tabby marssi suoraan sotureiden pesän himmeästä loisteesta aukiolle lämpimän ja kirkkaan valon syleilyyn, mutta hän ei totutellut silmiään valossa vaan marssi automaattisesti kohti leirin sisäänkäyntiä. Yllättäen jokin kierähti hänen käpäliinsä ja päästi kevyen naukaisun. Kotkankiito pomppasi hiirenmitan taaksepäin ja alkoi hullunlailla räpyttämään silmiään, nähdäkseen mihin oli törmännyt. Hetkessä kaikki kirkastui ja Kotkankiito huomasi tuijottavan suoraan Kirjopennun silmiin. Pikkuinen, kirjava naaras tuijotti hetken kollia silmiin ennenkuin päästi iloisen vinkaisun ja tarttui pienillä, pörröisillä käpälillään Kotkankiidon kuonosta. Ruskean kolli hymähti ja veti kasvonsa nuoren siskon tyttären luolta, pompatan tämän jälkeen hänen ylitse.
" Heippa pikku Kirjopentu. " Kolli hymisi kehräten ja juoksi nopeasti leirin suuaukosta lävitse. Pehmentenyt polku suuaukosta nopeutti kollin matkaa ja pian hän jo juoksi aukosta reviirille. Hieman puuskahtaen kolli katseli ympärilleen. Taivas oli kirkas, sininen ja pilvetön ja maata peitti aivan ohuenohut luminen kerros. Kotkankiito tuijotti hieman hämillään lunta.
# Ei sitä ainakaan leirissä ollut...# kolli tuumaili, mutta kohotti katseensa kuullessan kummallisen koiramaisen ulvahduksen. Lumen avulla soturi huomasi nopeasti pienen, oranssipunaisen läiskän jahtaamassa pientä saalista aivan joen lähettyvillä. Kotkankiidon kuonon varsi nousi kun hän paljasti hampaansa.
" Kettu..." kolli murisi ja syöksähti vauhtiin. Kaareutuvat puut tiputtivat lunta Kotkankiidon juostessa niiden ohitse, mutta eipä se estänyt suuttunutta kissaa pysähtymään. Tämä kaahasi aivan joelle ja huomasi ketun joka mutusti rauhassa lintua. Kolli niskakarvat nousivat pystyyn nopeasti ja tämä loikkasi eteenpäin, esille puiden varjoista. Kettu oli tuskin häntä suurempi ja kollin loikatessa eteen, kettu kohotti katseensa ja päästi kevyen vinkaisun.
" Hus! Matkoihisi senkin mäyrän syömä jätös! " Kotkankiito sähisi ja pomppasi yhdellä vahvalla loikalla ketun nulikan selkään ja puraisi punaoranssin otuksen niskaa. Kirpeän suolainen veri roihahti kollin suuhuun ja kettu päästi kummallisen, koiramaisen ulvahduksen, lähtien juoksemaan. Kotkankiito roikkui ketun niskassa näykkien tämän lihaa ja puristaen pitkiä kynsiä hänen turkkiinsa. Kettu lähti loikkimaan villisti pensaikoiden halki uikuttaen kuin pikkuinen pentu, mutta Kotkankiito pysyi kiinni kuin inhottava takiainen. Pensaikoiden piikikkäät oksat piiskoivat kollin turkkia, mutta hän piti kiinni, vaikka yksi oksa sivalsi kollin silmän ylle pahan haavan. Veri vuoti kollin silmään ja hänen piti pärjätä yhdellä silmällä. Kun loppujen lopuksi pusikot ja puut loppuivat, yllättyi kolli ketun nopeudesta. He olivat aivan Tuuliklaanin rajalla ja ketun voimat alkoivat hiipua. Kotkankiito tuhahti ja irrotti otteensa, pompaten maahan. Kettu päästi ulvahduksen ja heittäytyi selälleen hieroen kipeää niskaansa. Kotkankiito sylkäisi paakkuntuneen veren suustansa ja sähähti uudelleen ketulle. Nyt oranssipunainen yökötys katsoi kissaan peloissaan ja lähti juoksemaan.
" Voi, luulitko että lopetin jo? " Kotkankiito naukui ivallisesti ja porhalsi ketun perään.
# Tuskin Tuuliklaanilaiset piittaavat. # Kolli tuumasi ja irvisti hieman oksien repimien haavojen auetessa. Vaikka Jokiklaanin soturi oli todella huonossa jamassa, hän saavutti kettua helposti. Yllättäen kettu haistoi ilmaa suipolla kuonollaan ja pysähtyi suuret korvat hörössä.
# Mitä tuokin tekee? # Kotkankiito ajatteli nyrpeästi ja hölkkäsi hieman hitaampaa tahtia. Kettu nuuhkaisi ilmaa, päästi eriskummallisen kurahduksen ja pomppasi kuin mikäkin jänis sivulle. Kotkankiito jarrutti ja katsoi suoraan eteenpäin, minne kettu oli katsonut silmät selällään. Yllättäen suuren pensaikon takaa nousi kaksijalka, jolla oli päällään tummanvihreä turkki ja tällä oli kummallinen, epämuodostunut hopeinen käärme käsissään. Yhtäkkiä käärmeen suusta kuului kuin ukkosen jyrähdys ja jokin kivi lensi sen sisältä. Kotkankiito pysähtyi. Jokin kirvelsi hänen rinnassaan ja kun kolli katsoi sitä, haavasta purskahti roiskahtaen verta. Kotkankiito tärisi hillittömästi ja tuijotti vuotavaa haavaansa. Kolli alkoi köhimään ja veri nousi jopa hänen suuhunsa. Hän kaatui mahalleen maahan ja alkoi kouristella rajusti.
# Ei! Mitä tämä on? # kolli ajatteli, ennenkuin hänen silmistään katosi elämän kiilto ja kollin jalat lopettivat liikkumisensa. Kotkankiito veti viimeisen kerran ilmaa keuhkojensa täydeltä, ennenkuin hänen sielunsa katosi Tähtiklaanin pariin, Pikkusulan, Sisiliskovarjon, Pihkapennun, Aaltojuovan, Ruskolehden ja Rikkovarjon luo saalistamaan.

// Joo eli kotkankiito kuoli nyt :I Kaksijalka ampu sen vahingossa, kun se tähtäsi siihen kettuun ja tulos on tämä :I Voitte poistaa hänet Jokiklaanista. Tarina on aika nopeasti hutaistu, mutta tuskin se haittaa c:
Vastaus:Voih... Kotkankiitoa tulee kyllä ikävä. :c Poistan sen tiedot.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ohdakepentu, Jokiklaani
24.10.2013 18:55
Paluu

Ohdakepentu hätkähti, kun tunsi liikettä vierellään. Hän kyyhötti syvässä kolossa hevospaikan pihalla, jossa oli viettänyt pari päivää. Elämä klaanien ulkopuolella kävi jo tylsäksi. Ranta matalikko nousi huterasti jaloilleen kollipennun vieressä. Naaraskettu hahmotteli komeasti. Se oli nukkunut edellisen yön Ohdakepennun kanssa hevospaikan lähellä, vaikka yleensä se joutui oleskelemaan kauempana, kaksijalat eivät nimittäin oikein pitäneet ketun hajusta ja jätöksistä, tai yleensäkään ketjusta. Rantamatalikon syvänsiniset silmät hehkuivat pimeydessä, ja niistä kuvastui yksi ainoa asia: Ruoka.
"No mene nappaamaan jotain", Ohdakepentu maukui. "Minulla on jo ikävä sitä maidonlemuista pentutarhaa..."
Rantamatalikko uikahti peloissaan.
"Mitä? Onko muka väärin, että tahdon jo palata klaaniin? Minulla on tylsää."
Naaraskettu luimisti korviaan ja julkaisi ulos kolosta kirkkaalle tähtitaivaalle. Maata peitti aivan ohut lumikerros, mutta se oli niin ohut, että se luultavasti ehtisi sulaa vielä pois, ennen kuin tulisi pysyvä lumi.
"Mutta jos palaan Jokiklaaniin..." vaaleanruskea kolli mietiskeli. "Mitä teen sinun kanssasi? Minä hän lupasin, että löytäisit jonkun mukavan urosketun ja pysyisit turvassa kaksijaloilta ja klaanikissoilta." Niin hän oli todellakin luvannut päivä sen jälkeen, kun oli karannut klaanistaan. Tiikerijuova, Huminapilvi ja Ohdakepennun sisarukset olivat varmaan mahdottoman huolissaan. Jos hän päättäisi palata, hän väittäisi, että kaksijalka oli napannut hänet. Sillä eihän kukaan uskoisi häntä, jos hän välttäisi karanneensa ketun kanssa.
"No sinähän voisit jäädä tänne, voin tulla katsomaan sinua silloin tällöin." nuori kolli ehdotti.
Rantamatalikko päästi haukahtavaisen äännähdyksen ja räpytti silmiään.
"Käykö se siis sinulle?"
Kettu nyökkäsi. Ohdakepentu nousi pitkille jaloilleen ja kausi ylös kolosta. Hänelläkin oli nälkä, joten hän voisi syödä jotain. Hän oli oppinut itse metsästämään jo, ja se oli melko helppoakin. Rantamatalikko änkesi hänen perässään. Taivaanranta punoitti oranssina, mutta muuten taivas oli vielä tumma. Ohdakepentu maisteli ilmaa ja asteli hieman lähemmäs hevospaikkaa. Tuuliklaanin reviirillä kulki aamupartio, mutta he olivat sen verran kaukana, etteivät he huomanneet häntä. Kolli oli muutenkin käynyt metsästämässä kaksi päivää sitten heidän reviirillään nuoren jäniksen, eikä häntä oltu huomattu. Ohdakepentu haistoi vesimyyrän. Hän heilautti lyhyttä häntään merkiksi Rantamatalikolle. Hän oli kehitellyt ketun kanssa hyvän metsästys taktiikan, jolla voisi saada suuremmankin eläimen kiinni. Rantamatalikko kyykistyi ja lähti hiipimään mollin perässä. Ohdakepentu huomasi pienen vesilätäkön vieressä suurikokoisen rusakon. Vesi oli osaksi jäässä, mutta riistaeläin pystyi juomaan sitä kuitenkin. Jokiklaanilainen pentu kaarsi pensaikon suojassa lätäkön toiselle puolelle, kun Rantamatalikko pysytteli toisella puolella. Rusakko ei huomannut kumpaakaan, vaan joi rauhassa vettä. Ohdakepentu nosti häntänsä pystyyn merkiksi, ja Rantamatalikko ryntäsi kohti rusakkoa sen takaa. Rusakko kääntyi, huomasi ketun, ja yritti pomppia pakoon. Ohdakepentu kuitenkin loikki tuon eteen, niin ettei se päässyt pakoon. Kissa sähisi ja hyökkäsi kohti rusakkoa, iskien hampaansa sen niskaan. Rusakko vajosi maahan, mutta ei kuollut. Se sätki paikoillaan ja yritti nousta pystyyn, mutta Rantamatalikko hyppäsi kohti sitä ja puraisi sitä niskasta, samasta kohdasta josta Ohdakepentu oli puraissut aiemmin. Ketun leukavoimat olivat vahvemmat kuin nuoren kollikissan, joten se pystyi vääntämään rusakolta niskat. Eläin liikahti viimeisen kerran ja jäi paikoilleen.
Ohdakepentu liikautti hyväksyvästi korviaan Rantamatalikolle, mutta ei siltikään hymyillyt, eihän hän yleensäkään hymyillyt. Kettu taasen hymyili ja tarttui rusakkoa selästä.
"Syödään tämä, sitten minä lähden", kolli maukui. Rantamatalikko vaikutti hieman surulliselta. "Ei mahda mitään. Mutta tulen kyllä tapaamaan sinua, lupaan sen."
Kettu päästi masentuneen äännähdyksen ja alkoi raahaamaan rusakkoa kohti heidän yöpymispaikkaansa.

Rantamatalikko vetäisi suuren suullisen rusakon lihaa sen kyljestä. Veri roiskui ympäri kolon kivilattiaa. Ohdakepentu sihahti itsekseen ja nousi ylös. Hän oli nyt täynnä. "Minä menen nyt", hän maukui. "Tulen sitten kahden päivän päästä katsomaan sinua, ellei tule esteitä. Ole kunnolla." Nuori kolli kiipesi kolosta ulos. Aurinko oli nyt jo korkeammalla. Ohdakepentu kipitti kovaa vauhtia hevospaikan luo. Pihalla seisoi pitkä kaksijalka, joka sähläsi jotain hevosen kanssa. Kollipentu liukui suureen ääneen aidan vierellä niin, että kaksijalka huomasi hänet. Ohdakepennun turkki nousi pystyyn, mutta kolli pysyi paikoillaan. Kaksijalka käveli kohti häntä ja pysähtyi silittämään kissan turkkia. Pentu hieroi päätään kaksijalan jalkoihin. Hän ei olisi tahtonut tehdä sitä, mutta pakko oli. Kaksijalka nosti hänet syliinsä ja rapsutti hänen niskaansa. Kolli yritti kehrätä, mutta hän tunsi olonsa erittäin epämukavaksi. Lopulta hän pyristeli irti kaksijalan sylistä ja putosi jaloilleen maahan. Ohdakepentu heilautti häntäänsä ja pinkaisi kohti Jokiklaanin reviiriä lemuten kaksijalalta.
Ei kestänyt kauankaan, kun hän jo kuuli joen solinan, ja tiesi olevansa lähellä leiriä. Kolli pinkoi eteenpäin pitkillä jaloillaan pysähtymättä. Hän haistoi partion. Kauempana leiriin johtavalla himmeällä polulla käveli kolme kissaa. Ohdakepentu tunnisti yhden Sirpalesydämeksi, mutta kahta muuta hän ei tuntenut, ei hän nimittäin ollut koskaan oppinut tuntemaan aivan kaikkia sotureita.
"Ohdakepentu?" Sirpalesydän kysyi suureen ääneen ja saavutti suurikokoisen pennun. "Missä sinä olet ollut?! Perheesi on ollut hulluna huolesta!"
Ohdakepentu pysähtyi läähättäen. "Ka-kaksijalat... Sieppasivat minut..."
"No siltä haiseekin!" huudahti tummanharmaa soturi nyrpistäen nenäänsä.
"Tule, vien sinut leiriin." Sirpalesydän kehotti ja sipaisi pentua hännällään lapaan.

//Kirjoitin kännykällä, joten tuli lyhyt sössö jossa on varmasti kauheesti kirjoitusvirheitä. Ohdakepennun voi lisätä takaisin Joki klaaniin.
Vastaus:ok, ja saat 26 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
24.10.2013 08:30
Luku 5. Ennustus

Katsoin peloissani ruskeaa kollia jonka nimi oli Hirviö.
"Ja katsoin että hän pysyy siinä!" naukaisi varoittavasti hopeinen naaras jonka nimi oli Ukkonen.
"Kyllä kyllä" naukui Hirviö rauhallisemmin ja loi minuun varoittavan silmäyksen. Tuijotin Hirviötä ja katsoin tätä tarkemmin. Ruskea kolli teroitti kynsiään puuta vasten mutta mielestäni Se oli aivan turhaa.
"Lähdetäänkö ennen kuin kaikki partiot tulevat etsimään?" kysyi Hirviö ja katsoi Ukkosta.
"Lähdetään" sähähti naaras ja lähti astelemaan varovasti eteen päin. Hirviö nosti minut hampaisiinsa ja lähti viemään minua jonnekin.

Menimme pimeään metsään jossa ei nähnyt jäniksen loikkaakaan pidemmälle. Kuulin rasahduksen ja olisin puolustautunut jos voisin.
"Tuotteko hänet?" kuului kysyvä naukaisu ja heti perään toinen kissa sähähti.
"Kyllä tuomme" naukui Ukkonen päällikkömäisesti. Tuijotin silmiä jotka tuijottivat minua. Hirviö kantoi minua niskanahastani kiinni joten en voinut rimpuillakaan pakoon. #Tai entä jos voisin...?# ajattelin mutta ne keskeytti Ukkonen sähähtämällä.
"Lauma, löysimme kissan joka täyttää ennustuksemme!" naukui joku toinen, musta ja punasilmäinen kissa. Katsoin mutta en nähnyt mitään.
"Hirviö, tuo hänet tänne!" naukui Ukkonen ja odotteli. Kolli kantoi minut pienen mutta vanhan puun kestävälle oksalle ja Ukkonen jatkoi.
"Tämä kissa täyttää ennustuksen, jonka edellinen ennustajamme Luukissa ennusti tulevan" naukui Ukkonen ja katsoi minua. Naaras hipaisi hännällään kylkeäni josta näki selvästi että olin todella laiha. Sitten alkoi kuulua ulvahduksia jotka olivat voitonriemuisia. Kuului nau'untaakin mutta Se ei ketään luultavasti haitannut. Tuijotin silmät suurina kissalaumaa mutten nähnyt kun lauman ainut valkoinen kissa istahti vierelleni. Olin hieman paniikissa.
"Tämä kissa tuli ennustuksen mukaan tänä päivänä ihmisien rajalle ja etsi saalista. Löysimme hänet ja hän oli puolisokea musta kissa kuten ennustettiin" Ihmettelin heti, mitä olivat ihmiset. #luultavasti uusi laji josta klaanikissat eivät tiedä yhtään mitään# ajattelin. Heilautin häntääni ja kuuntelin mitä kaikki naukuivat.
"Pelastaako hän meidät oikeasti Vaaralta?" kuului kysyvä naukaisu tummien kissojen joukosta. #mikä ihmeen vaara?# ajattelin.
"Kyllä, tämä kissa pelastaa meidät Vaaralta. Vaara on nimensä mukaisesti erittäin vaarallinen kissa joka tappaa meitä" naukui Ukkonen mutta loppuosan enemmän minulle kuin muille kissoille. Korvat luimussa katsoin kissoja jotka katsoivat toiveikkaana minua.
"En vaaranna henkeäni vieraille kissoille!" sähähdin niin lujaa että kaikki varmasti kuulivat sen siinä metsässä missä olimme. Siniset- tai oikeastaan sininen ja harmaa silmäni näyttivät vihaisilta ja uhkaavilta. Sitten huomasin valkoisen kollin joka katsoi minua liekinvärisillä silmillään. #Takiaiskorva...?# mieleeni juolahti ajatus kumppanistani mutta tiesin että kolli ei ollut luonani auttamassa. Huomasin muutaman anovan katseen kun katsoin kissoja jotka tuijottivat minua. Huomasin muutaman pennun ilman emoaan.
"Anna meille toivo elää" naukaisi säälittävän pieni pentu joka katsoi silmät suurina minua. Sitten tuli mieleeni.
"Jos autan teitä nyt, lupaattehan viedä minut takaisin sinne mistä minut on tuotu?" nau'uin ja katsoin vierelläni seisovaa Ukkosta.
"Lupaan" tämä naukui. Nyt kaikki tuntui olevan rauhallisempaa eikä sähähdyksiä kuulunut mistään. Sen sijaan kissat ulvoivat ja naukuivat voitonriemuisesti.
"kuka Se Vaara on?" kysyin hiljaa valkoiselta kollilta mutta tämä vain oli hiljaa. Kuka minun pitäisi voittaa ja milloin pääsisin takaisin Tuuliklaaniin?
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mesisydän,jokiklaani
23.10.2013 20:13
Olin Teerenlennon pesällä, sillä minulla oli ollut paha olo jo pari päivää.
”Jep, olen aika varma mistä tuo voisi johtua” Teerenlento naukaisi.
”No, kerro?” sanoin kiireisesti.
”Saat pentuja, onnittelut” Parantaja onnitteli ja alkoi lajitella yrttejään.
Olin hetken paikallani järkyttyneenä. Mietin että pitäisikö minun olla iloinen vai surullinen. Sitten mieleeni juolahti; En saisi enää olla niin paljon metsässä ja joella! Karistin ajatukset pois mielestäni ja menin hakemaan tuoresaaliskasasta vesimyyrän rauhoitukseksi. Näykin vesimyyrää miettien tulevia pentuja.
# Mitä jos niitä tulisi ihan hirveästi? Tai vain yksi ja sekin kuolisi? E-entä jos pentu haluaisi vaihtaa klaania tai ei uskoisi tähtiklaaniin? Tai pahinta; Hänestä tulisi luopio?#
Niskakarvani nousi ylös vain pelkästä ajattelemisesta. Pian Valkoraita tuli leiriin ja tiputti tuoresaaliskasaan kiinni saaneet eläimet.
”Terve Mesisydän!” Hän hihkaisi ja juoksi luokseni.
#Minun pitää kertoa hänelle pennuista!# huokaisin ja katsoin Valkoraitaa silmiin.
”Öömm… Valkoraita.. Saamme pentuja.” sanoin hiljaa.
Valkoraita pomppasi pystyyn ja hyppelehti ympärilläni kuin pieni pentu. Naurahdin hieman ja aloin nuolla tassuani.
#Mistä lähtien Valkoraita on alkanut tykätä pennuista?# ihmettelin ja hymyilin.
”Ihan OIKEITA pentujako?” Valkoraita naukui kysyvästi.
”Ihan oikeita” Vastasin hänelle lempeästi.
Pian Valkoraitaa kutsuttiin ja hän hyppi innoissaan sotureiden luokse. Toivoin vain, ettei hän kertoisi kaikille tästä uutisesta. Katsoin kun puun lehtiä tipahteli eteeni, ne olivat hyvin kauniin värisiä ja pirteitä. Minua ei itse asiassa harmittanut tuleva lehtikato. Se on kivaa aikaa ja lumessa on ihanaa makailla vain itsekseen. Tietenkin tulee hirveän pimeää, mutta kyllä nyt ainakin meidän klaanimme näkee pimeässä. Näin kun muut klaanilaiset juoksivat omiin pesiinsä nopeasti. Kuulin taivaalta kimeän äänen ja katsahdin ylös, mistä ääni kuuluikin. Yläpuolellani leijaili suunnattoman suuri lintu, jolla oli hyvin pitkät kynnet ja nokka. Ihailin hetken suurta petoa ja sitten heräsin taas todellisuuteen. Aloin juosta soturien pesää päin ja tunsin ilmavirran yläpuolella läpsättävistä siivistä. Tunsin linnun koskettavan turkkiani mutta pääsin juuri ja juuri pesään turvaan isolta linnulta.
”Mikä tuo on?!” kysyin hätäisesti.
”Kotka, mutta niitä ei ole täällä yleensä” kuulin kuin Pääskyhäntä maukui
Kotka pyöri hetken aikaa leirissä ja sitten se päästi turhautuneen äänen, joka kuulosti kiljaisulta ja lensi pois.
”Se oli täpärällä, Mesisydän!” Valkoraita maukui.
”Niin” Naukaisin hämmentyneenä katsoen vielä sinne, minne kotka oli kadonnut.
”Mu-mutta se oli mielestäni niin upean näköinen ja ylväs!” Maukaisin rohkeana
”Niin se onkin, mutta älä ikinä, siis IKINÄ mene lähelle kotkaa jos näet sellaisen, ne ovat ystävällisyyden vastakohta” Pääskyhäntä naukui.
Ihailin kotkaa niin paljon, etten edes kuunnellut Pääskyhäntää. Katsoin taivaalle, jos näkisin kotkan, mutten nähnyt. Kissat alkoivat kävellä pesistään ulos ja loikoilivat auringossa. Kuulin taivaalta tutun kimeän äänen ja katsoin taivaalle. Hämmästyksekseni kotka oli palannut ja lensi suoraan leiriä päin.
”Varokaa! Se tulee takaisin! Kotka tulee takaisin!” Rääkäisin hätääntyneenä ja juoksin takaisin piiloon.
Luulin, että vieressäni olisi kaikki muut, muttei vieressäni ollut ketään.
”Kotka tulee!” Rääkäisin niin kovaa, että kurkkuuni sattui.
Nyt kissat katsoivat minua hämmentyneenä, ihan kuin olisin puhunut eri kieltä kuin he. Kuulin kotkan kimeän äänen ja silloin kissat huomasivat kotkan ja heidän naamoilleen levittyi pelokas ilme. Yritin mennä auttamaan muita, mutta olin niin shokissa, etten edes pystynyt liikkumaan. Katsoin kissoja silmät kauhusta suurina.
”Menkää suojaan!” kiljaisin.
Olin niin jännittynyt, että minua alkoi huimata. Silmissäni alkoi sumeta ja kaaduin maahan.
”Varokaa! Kotka tulee!” yritin huutaa viimeisen kerran, mutten saanut ääntä enää kurkustani.
Kuulin Valkoraidan äänen, mutta sitten näin vain mustaa.

// Toivottavasti ei tullut lyhyt! =D

Vastaus:21 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunajapentu,Jokiklaani
23.10.2013 19:31
Istuin silmät suurina kun kuuntelin sotureiden keskustelua.
"Joku oli epinyt Multapennun palasiksi ja......HEI!"Pääskyhäntä karjahti kun kolli huomasi minut.Loikkasin jaloilleni ja vipelsin pentutarhaan häntä pystyssä.Emoni Tuiskutuuli katseli pää käpäliensä päällä kun muut leikkivät.Mantelipentu kyhjötti Haapasydämmen kyljen vieressä ja Laulupentu jutteli sisarensa kanssa.Muu pentutarha riehui täysin hereillä ja muut kuningattaret tiuskivat pennuilleen jotain.Lopulta Tiikerijuova nousi jaloilleen ja karjui melskeen yli:
"Nyt Yöpentu,Meripihkapentu ja Kaurapentu tänne!"
Kolme pentua vipelsivät pettyneenä emonsa luokse.Pikku hiljaa muutkin pennut alkoivat jo rauhoittua.Iltapentu,Päästäispentu ja Kastepentu vipelsivät emonsa Kielonkasteen luokse.Punapentu,Harakkapentu ja Kirjopentu loikkivat emonsa Pajupuron luokse ja jäljelle jäivät siskoni ja Mistelipentu.Loikin heidän luokse äänettömin askelin.
"Hei!"Nauin.Karpalopentu ja Kirsikkapentu heilauttivat häntäänsä tervehdykseksi katseet maahan luotuina.
"Mitä siellä on?"Kysyin uteliaana.Kurkotin kaulaani ja näin pikkuuisen sisiliskon.
"Sisilisko....."Mistelipentu vingahti."varjo"Kolli jatkoi hennommin.Minun mielialani painui pohjaan kuin kivi jokeen.Minun oli ikävä Sisiliskovarjoa.Kolli oli kertonut mahtavia tarinoita.Mistelipentu nyyhkäisi hieman.
"Minä menen nyt nukkumaan"Mistelipentu naukui ja taapersi emonsa Haapasydämmen luokse.Laahustin häntä maata viistäen emoni Tuiskutuulen viereen.
"Mikä on?"Emoni kysyi.
"Minulla on ikävä Sisiliskovarjoa"Niiskaisin.Tuiskutuuli nuolaisi hennosti päälakeani.
"Niin koko klaanilla on"Tuiskutuuli kuiskasi korvaani.
"Käy nukkumaan"Tuiskutuuli kuiskasi korvaani.Laskin pääni pikkuruisille käpälilleni ja suljin silmäni.karpalopentu ja Kirsikkapentu astelivat pian emoni viereen nukkumaan ja pian koko pentutarha tuhisi unissaan.Vaikka yritin kuinka nukahtaa en saanut unta.Avasin siniset silmäni.Nousin hitaasti istumaan ja katselin sisiliskoa joka vipelsi pentutarhassa.Astelin sen luokse ääneti ja nostin sen ilmaan varovaisesti hännästään.
"Sisilisko pysy paikoillasi vien sinut ulos!"Mauin toruvaan ääneen.Vingahdin säikähtäneenä kun sisilisko tipahti tassulleni.Päästin irti hännästä joka pyöri kuin hyrrä.
"Voi ei"vinkahdin ja juoksin hännättömän sisiliskon perään.Sislisko juoksi karkuun kovaan ja livahti pentutarhan seinämän läpi ulos.Katselin sisiliskon häntää joka oli yhä pentutarhan lattialla.
"Voi se unohti häntänsä"nauin surkeana.Nostin pienen hännän suuhuni ja vein sen pentutarhan suuaukolle.
"Se tulle varmasti hakemaan sen"Nauin iloisempana ja loikin takaisin emoni luokse.Nyt käperryin emoni viereen ja nukahdin melkein heti.

----------Aamulla--------------

Avasin siniset silmäni ja rynnistin suoraan katsomaan oliko sisilisko hakenut häntänsä.Pientä häntää ei näkynyt.Kehräsin iloisena.
"Se haki sen!"Kuiskasin hiljaa.Silloin kuulin pentujen sorinaa.
"Miltä se maistui Yöpentu?"Kaikki naukuivat.
"mikä?"Kysyin.
"Sisiliskon häntä"Mistelipentu vastasi.Katsoin Yöpentua kauhistuneena.
"Mistä llysit sen?"Kysyin kauhistuneena.
"Pentutarhan edestä"Yöpentu maukui ylpeästi.
"Mutta sisiliskon piti hakea se takaisin eikä sinun syödä sitä"Parkaisin.Yöpentu katsoi minua huvittuneena.
"Oletko tosiaan niin hölmö että uskoit sen muka hakevan sen?"Yöpentu nauroi.Pidättelin kyyneleitä ja juoksin emoni luokse.Tuiskutuuli katsoi minua huolestuneena.
"Mikä on hätänä?"Emoni kysyi huolissaan.
"Vein sisiliskon hännän pentutarhan eten jota se hakisi sen mutta Yöpentu söi sen"Niiskutin.Tuiskutuuli kehräsi hilpeästi.
"Sisilisko kasvattaa aina uuden hännän"Emoni kertoi.Katsoin tätä hämmästyneenä.
"Eli sisilisko ei olisi edes hakenut häntäänsä?"Kysyin pettyneenä.Tuiskutuuli ravisti päätään.
"Turhan takia koko homma"Marisin.Tuiskutuuli kehräsi hilpeästi.
"No onneksi se kasvattaa sentään uuden hännän"Mauin.
"Mutta ei Yöpnnun olisi silti tarvinnut sitä syödä"Naukaisin.
"No ehkäpä ei mutta mene leikkimään muiden kanssa"Emoni tuuppaisi minua tassullaan.Kosketin emoni kuonoa omallani ja säntäsin muiden pentujen luokse.....
Vastaus:Höpsö Hunajapentu♥ Saat 19 kp:eeta. Ja onnea, olet oppilas! Mestarisi olkoon Karviaisvirta.

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova,Tuuliklaani
23.10.2013 19:02
Kävelin laahaavin askelin Tuuliklaanin reviiriä kohti.Tunnistaisikohan kukaan minua tässä kunnossa?Naurahdin kolkosti.Olin melkein jäänyt hirviön alle,juossut päin "lasia" kuten Reika sitä kutsui ja nyt vielä sain uusia arpia kylkeeni ja naamaani kulkurilta.Kasvojani halkoi nyt neljä uutta syvää arpea jotka olin saanut Myrsky nimiseltä kulkurilta ja kyljessäni oli myös samalta kissalta arpia.Turkkini oli muuttunut veren väriseksi ja jalkojani särki.Olin kävellyt pitkän matkan ja voimani tuntuivat loppuvan siihen paikkaan.Pakotin itseni vielä jatkamaan.
"Ei enään pitkä matka Tiirajuova"Mutisin itselleni.Jalkani tuntuivat siltä kuin ne olisivat voineet lähteä alta seuraavan askeleen kohdalla ja etenin kuin etana Tuuliklaanin nummia kohti.
>Mitenköhän Susipentu jakselee?<Pohdin.Tuuliklaanin tuoksu leijui ilmassani ja huomasin rajamerkit.Kiristin hiukan tahtia.Tuntui kuin olisin löytänyt jjostain lisää voimia ja jopa juoksin hiukan.Veren kitkerä haju tunkeutui kuonooni.Pysähdyin korvat höröllä.
>Ei kai vaan taistelu?<Mieleeni pilkahti kuva verisestä taistelusta.Hölkytin veren hajun perässä.Juovatassun verinen ruumis makasi aukiolla ja tuon edessä istui veljeni Tunturituuli.
"Juovatassu....."Kuiskasin hiljaa.Tunturituulen pää pongahti ylös ja kollin ilme vääntyi ilkeään virnistykseen kun hän tunnisti minut.
"parahin veliseni"Tunturituulen ääni oli pehmeä ja kavala.
"Miksi oikein tapoit isämme?"Tunturituuli kysyi "surullisella" äänellä.
"Sen takia koska hän oli juuri kuin sinäkin paattumaton murhaaja joka ei ansaitse elää!"Karjuin.Veri kuohui suonissani ja raivo hakkasi sydämmessäni.
"Mutta ansaitsiko hän silti niin kauhean kohtalon?"Tunturituuli murisi.
"ANSAITSI"Karjuin korvat luimussa.
"Nyt minä tapan sinutkin vielä julmemmin kuin sinä tapoit Roihukynnen"Tunturituuli sähisi ja loikkasi minua kohti.Olin liian uupunut väistämään ja Tunturituuli sai painettua minut helposti maahan.Kolli laski suuren käpälänsä kaulani päälle.Tunturituulen silmistä kiilui syvä viha minua kohtaan.Silloin ilmaa rikkoi kissan sotahuuto.Kirjava naaras syöksyi aukiolle suoraan päin Tunturituulta.
"Varpussiipi"Naukaisin yllättyneenä.Naaras törmäsi sähisten päin Tunturituulta.Tunturituuli lensi pois päältäni.Varpussiipi tuijotti kollia uhkaavasti.
"Häivy tai tapan sinut"Naaras ärisi.Tunturituuli katsoi kylmästi Varpussiipeä ja katsoi sitten minua.
"Voisin tappaa teidät molemmat tähän paikkaan.Mutta tämä on parempi kosto.Kaikki lähimmäisesi kuolevat ympäriltäsi Tiirajuova ja sitten minä tapan sinu"Tunturituuli nauroi ja katosi kanerviin.Lysähdin maahan.Tunturituulen sanat kaikuivat päässäni.Varpussiipi oli kumartunut puoleeni.
"Oletko kunnossa?"naaraan äänestä kaikui huoli.Nyökkäsin hiukan.Varpussiipi kampesi minut pystyyn.
"Mitä se Varjoklaanilainen halusi sinusta?"Varpussiipi kysyi.
"Hän haluaa kostaa minulle kun tapoin isämme Roihukynnen"Huokaisin.Varpussiiven silmät suurenivat.
"Mutta eikö isäsi ole Tihkukynsi?"Naaraan äänestä kaikui hämmentyneisyys.Ravistin hiukan päätäni.
"Isäni oli luopio ja murhaaja.Veljeni on myös murhaaja.Minustakin tulee varasti sellainen"Huokaisin surullisesti.Varpussiipi ravisti jämäkästi päätään.
"Isäsi saa olla mikä haluaa mutta emosi oli uskollinen Tuuliklaanin soturi.Sinusta kasvaa varmasti samanlainen kuin emostasikin"Varpussiipi lohdutti.Katsoin naaraan lempeitä silmiä ja hymyilin tuolle kiitokseksi.Tukeuduin naaraan lapaan ja Varpussiipi otti hellästi Juovatassun ruumiin leukoihinsa.
"Kaikki lähimmäisesi kuolevat ympäriltäsi"Mutisin hiljaa.
"Lummesydän,Susipentu,Taivaspentu,Kermatassu ja Leijonasydän"Mauin huolestuneena.
"Kuka Susipentu?En tunne kuin vain Susitassun"Varpussiipi vitsaili.Piristyin hiukan.Sisarestani oli tullut oppilas.
>Ja Varpussiipi<Ajattelin hennosti.Naaras oli minulle läheinen.Kehräsin hiljaa hieman ja Varpussiipi katsoi minua hitusen yllättyneenä.Käänsin katseeni nolona pois...........
//PäääätkääääääääXD//
Vastaus:25 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
23.10.2013 18:39

Olin nähnyt oudon unen.
"Mikä sinun on?" kysyi kumppanini Takiaiskorva ja katsoi minun liikkuvia korvia.
"Näin oudon unen" nau'uin ja katsoin kumppanini silmiä. Takiaiskorva katsoi minua ihmeissään. Kolli kuunteli kun useimmat soturit nukkuivat sikeästi omilla makuusijoillaan. #menen metsästämään myöhemmin# ajattelin ja aloin puhdistamaan mustaa turkkiani. Takiaiskorva katsoi minua mutta katse ei ollut mitenkään epämiellyttävä.
"Mennäänkö metsästämään?" kehräsin hiljaa ja odotin myöntävää vastausta Takiaiskorvalta.
"En ehdi nyt" naukaisi Takiaiskorva pahoittelevasti ja oikeasti tämä näytti surullisemmalta. Katsoin kumppanini liekinvärisiä silmiä ja nyökkäsin. #ei sille mitään voi# ajattelin.
"Lähden sitten yksin metsälle ja saalistan jotain" kehräsin ja heilautin mustaa häntääni. Kuuntelin takanani tulleita ääniä mutta kuulin vain kun soturit nukkuivat.

Hyppelin yksin. Lumeen jäivät tuoreet tassuni jäljet mutta Se ei minua haitannut. Pysähdyin ja jäin haistelemaan ilmaa. Silmät kiinni astuin yhden askeleen eteen päin.
"Kettu" nau'uin hämmästyneenä mutten haistanut mitään. Kettu voisi mennä leiriin ja viedä ihania pentuja pois leiristä kuolemaan! Yritin haistaa ketun uudestaan mutta tunnistin sen olevan jo vanha. Yritin haistaa jotain riistan hajua mutta muuta en haistanut. #inhottavaa# nyrpistin nenääni. Päätin lähteä hieman Tuuliklaanin reviirien ulkopuolelle seikkailemaan.
"Ehkäpä löytäisinkin muutaman hiiren?" naukaisin melkein äänettömästi ja siristin silmiäni. Aloin juoksemaan matalana kohti hevostalleja. Tuntui kuin olisi mennyt ikuisuus mennä hevostalleille.

"Mitä kuvittelet tekeväsi, hiirenaivo?" kuulin äkäisen murahduksen. Käännyin ja näin suurikokoisen, ruskean kollin.
"Metsästän, mitäpä muutakaan?" murahdin tälle vihaisesti. Kolli katsoi minun sokeaa silmääni ja tervettä silmääni vuorotellen.
"Et metsästä enään mitään" kolli sähähti. Otin kynnet esille ja nousin pystyyn jotta näyttäisin suuremmalta. Jättikokoinen kolli oli siltikin hieman suurempi. Korvani menivät luimuun ja löin ilmaa voimakkaasti. Suuri kolli vain naukui jotain.
"Minä metsästän missä huvittaa" murahdin ja seisoin tavallisesti. Korvani olivat edelleen luimussa ja olin milloin vain valmis pinkaisemaan pakoon. Kollin pelottavista, meripihkan värisistä silmistä heijastui pahuus. Sitten tunnistin tämän. Juuri tätä kollia emoni oli kehittänyt välttää...
"Varo tulevaa vaaraa" nau'uin äänettömästi ja tuijotin tyhjyyteen. #Tähtiklaani, auta!# ajattelin hädissäni. Kolli näytti vaarallisemmalta kuin alussa. Sitten tunsin kipua lavassani ja ulvahdin.
"Mene pois!" sähähdin ja puraisin kollin tassua ja lujaa. Kolli ärähti ja lähti kauemmas. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja hyppäsin kollin kimppuun.
"Ukkonen, auta!" rääkäisi kolli kun puraisin tämän kaulaa. #mistäköhän ukkosesta kissa höpisee?# ajattelin. Sitten huomasin pienikokoisen naaraan jolla oli kaulapanta. Katsoin harmaata naarasta joka tuli uhkaavasti lähemmäs sähisten. Kiinnitin huomioni vain naaraaseen ja kaulapantaan, en kolliin joka taisteli kanssani.
"Tämä kissa on täysi hiirenaivo" sähähti kolli naaraalle ja kääntyi ympäri. Päästin irti kollista ja huohotin. #ei kai loppuni ole tässä?# ajattelin. Huomasin naaraan naukuvan kollille jotain pikaisesti. Ruskea kolli näytti hämmästyneeltä ja katsoi minua. En nähnyt sitä kun kumpikin oli sokealla puolellani.
"Puolisokea?" naukui kolli selvästi.
"Tietenkin, Hirviö!" sähähti naaras ja katsoi minua. #onko loppuni tässä?# ajattelin ja käänsin päätäni kahta kissaa päin nähdäkseni mitä he aikoivat. Suuri kolli oli kadonnut ja käänsin päätäni jotta näkisin myös sokealta puoleltani. Se oli jo myöhäistä kun kissa upotti suuret kyntensä minuun kiinni ja puraisi lujasti. Rääkäisin kovaa. Sitten kaaduin velttona, puoli kuolleena maahan. Kuulin selvästi kun naaras sähisi kollille.
"Ei sinun sitä pitänyt tappaa, hiirenaivo" kuulin.
"En tappanutkaan sitä, näethän kun hän hengittää vielä?" murahti kolli Ukkoselle.
"Hirviö, nyt meidän pitää raahata Se kotiin" naukui hieman pehmeämmin naaras jonka nimi oli Ukkonen. Hirviö otti luultavasti niskanahastani kiinni ja vei jonnekkin minua. #älkää viekö minua kauas# toivoin.

//Ruostepuroa ei saa siirtää erakkoihin, sillä Se vain on napattu/
Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
23.10.2013 17:52
Heräsin parantajan pesästä. Teeranlento puuhasteli jotain vierelläni. Räpytelin silmiäni.
"Mitä minä täällä teen" Kysyin Teerenlennolta.
"Tuota keskellä yötä usvajalka ilmoitti että sinä et hengitä" Teerenlento naukui. Tuijotin perantajaa tyrmistyneenä
"En hengitä" huudahdin.
"En tiedä tilasi oli vakava joten toin sinut tänne. Näytät olevan jo paremmassa kunnossa" Teerenlento maukui "Saat kyllä olla täällä jonkin aikaa" Hän lisäsi.
Nyökkäsin. Olo tuntui kyllä hieman väsyneeltä. Lehväkasvo tiputti eteeni kalan.
"Syö" Tämä käski. Söin hieman halutomasti. Päivä eteni hitasti päivän koho kohta ja jännitävin tapahtuma oli se kun rastatähti kävi kysymässä vointiani ja uteli teerenlennolta millon voin palata soturitehtäviini. Muuten en oikein tehnyt mitään nukuin ja söin. Ja välillä teerenlento antoi joitain yrttejä. Illan hämärtyessä teerenlento päästi minut soturipesään nukkumaan ja ilmoitti että jos oloni pahenee niin minun tulisi tulla takaisin. Tassutelin soturipesälle ja käperryin makuualustalleni. Pari soturia vilkuili minua kuin olisin ollut vieras mutta en välitänyt siitä. Yritin nukahtaa mutta en vain saanut unta rupesin mietimään mistä yöinen tapahtuma olisi voinut johtua. Itse en ollut tajunnut mitään. Lopulta uni otti vallan. Vaivuin sikeään uneen.

Aamulla sentään heräsin soturipesästä. Katselin ulos. Siellä leijaili pari lumihiutaletta. Nousin jaloilleni ja lähdin kävelemään kohti oppilaspesää.
"Vaahteratassu" Kutsuin oppilastani. Vaahteratassu oli vielä nukkumassa mutta äänen kuultuaan avasi silmät ja tassuteli luokseni.
"Niin" Hän kysyi.
"Lähdemme pian harjoitelemaan tule kohta leirinsisäänkäynnin luona minä mene jo sinne" Käskin.
"Selvä" Vaahteratassu nyökkäsi lähdin leirinsisäänkäynni luo ja istahdin odotamaan. Pari lehteä leijaili puusta ja lumisadekkin heikkeni. Lopulta Vaahteratassu tuli luokseni.
"Uinti harjoitukset" Julistin. Vaahteratassu nyökkäsi. Lähdimme purolle kohtaan mikä oli tyyni. "
Eli uinnissa on tärkeää olla rauhallinen ja kauhoa kunnolls vettä käpälillä. Minä näytän ensin sitten sinä saat kokeilla" Nauuin. Vaahteratassu katsoi tarkasti kun aloin uida vedessä. Lopulta palasin kuivalle maalle.
"Koita vain" Ehdotin. Vaahteratassu käveli rohkeasti veteen kävelin tämän vierelle ja nyökkäsin rohkaisevasti. Vaahteratassu lähti kauhomaan verrä nostin tätä niskasta jotta tämä ei painuisi veden alle.
"Koita uudellen" Kehoitin. Sitten Vaahteratassu onnistui jo hyvin ja hieman harjoiteltuaan tämä ui jo aika sujuvasti.
"Hyvä palataan nyt leiriin" Sanoin lopulta.
"Jo nyt" Vaahteratassu hämmästyi.
"Nyt. Ehkä voimmevielä harjoitella jotain ennen auringon laskua pitää miettiä tule nyt" Käskin. Lähdimme kävelemään kohti leiriä.
Vastaus:16 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kylmätähti, erakko
23.10.2013 17:48
Luku 3. Unihäiriköt

"Hmm.." mumisin itsekseni. Tami katsahti minuun kysyvästi.
"Mikä on?" tämä kysyi.
"Se uni..." mutisin. Siinä pentu raahattiin pois. En jaksanut enää yhtään arvoitusta.
"Antaa olla." sanoin lopulta. Taivas alkoi vaihtaa väriä. Korvani värähti. Haukottelin äänettömästi. Nukahdin. Samoin Tami. Tuhisin hiljaa yön kääntyessä aamuun. Tuli ja Tuulenvire alkoivat heräillä. Onni ryntäsi pesästä täynnä tarmoa.
"Herää Kylmätähti! Miksi nukut ulkona? Hei, herää!" tämä huusi ja juoksi päältäni. Nostin ärtyneesti päätäni.
"Väsyttää.. Anna nukkua.." mumisin ja suljin uudestaan silmäni. Juuri kun olin nukahtanut uudestaan, Tuulenvire tökki minua.
"Hei, pitäisi mennä metsästämään."
"Antakaa minun nukkua!" karjaisin ja raahasin itseni pesään. Huokaisin helpotuksesta ja painoin pääni käpälieni päälle. Juuri kun olin sulkenut silmäni Tuli tuli sisään ja ravisteli minua.
"Älä ole tylsä! Ylös ulos ja saalistamaan! On nälkä!" tämä huusi.
"Tuoresaaliskasassa on ruokaa.." ärisin.
"Ai.. Joo... Sori!" Tuli huikkasi ja häipyi.

Olin hyvin väsynyt. En saanut nukkuttua silmällistäkään. Piti mennä saalistamaan, syömään, peseytymään jne. Lopulta ärjäisin:
"Nyt annatte minun nukkua! Valvoi koko yön, ja tahdon nukkua!" Kaikki hiljenivät ja nyökkäsivät. Kiitin hiljaa ja astelin pesälleni ihanan pitkille nokosille.

//Tiiän on sairaan lyhyt! Mutta mut häädettiin koneelta joten en voi jatkaa!
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteratassu, Jokiklaani
23.10.2013 15:54
// Voiko joku yp:istä vaihtaa sittenkin Liljapennun Myrskyklaaniin? Muuttelin sen klaania vähän väliä ja päädyin lopulta Myrskyklaaniin, mutta unohin laittaa klaanit kohtaan Myrskyklaanin... Kiitos!//

"No niin, Valotassu! Hyökkää Vaahteratassun päälle, kun tämä puolustaa itseään. Otetaan kohta toisin päin." Pääskyhäntä sanoi. Annoin valkoisen naaraan hyökätä päälleni ja puolustin parhaani mukaan. Sitten Valotassu teki virheen ja käytin Pääskyhännän opettamaa taisteluliikettä. Hyppäsin valkoisen naaraan päälle ja töytäisin tätä tassullani kylkeen. Hyppäsin pois edestä, ennen kuin Valotassu ehti hipaistakkaan minua, kynnettömällä tassullaan. Loikkasin kevyesti maahan, ehkä liian lähelle Valotassua ja tämä loikkasi päälleni ja kaatoi minut maahan. Kaaduin hämilläni maahan ja makasin siinä, Valotassun alla.
"No niin. Vaahteratassu hyvin meni, mutta liian lähelle päästit vastustajasi. Valotassu okein hyvä. Alussa oli hieman kohmeista. Ei muuta. Noin voimme vaihtaa puolia." Pääskyhäntä maukui. Asetuin Valotassua jäniksen loikan päähän ja odottelin, että Pääskyhäntä antaisi luvan hyökätä. Pääskyhäntä maukaisi ja aloin hiipimään lähemmäs Valotassua. Vilkaisin Pääskyhäntää ja hyökkäsin Valotassun päälle. Vähän ajan päästä, huomasin että nyt olikin niin, että minä olin voittanut. En ollut kai niin hyvä puolustaja, kun hyökkääjä.
"No niin. Voimme lopettaa tältä päivältä. Mennän saalistamaan." Pääskyhäntä sanoi. Nyökkäsimme nopeasti Valotassun kanssa ja lähdimme seuraamaan tummanruskeaa naarasta. Kuljimme joelle ja kuulin jo kaukaa sen kutsuvan pauhun. Aloimme kaikki kolme kalastamaan. Emme saaneet paljon saaliiksi käyvää, kun moni saamistamme kaloista oli niin pieniä, että kala menisi yhdellä haukulla. Mutta saimme kolme isoakin kalaa, mutta siitä ei rittäisi koko klaanille saalista. Toivottavasti muut olisivat saaneet enemmän saalista, kuin me.
"Milloin muuten on seuraava kokoontuminen?" Valotassu kysyi paluu matkallamme, suu täynnä kalaa..
"Itse asiassa, en muista milloin on seuraava kokoontuminen. Kysy päälliköltä" Pääskyhäntä vastasi mietteliäänä. Ruskea naaras ja nosti uudelleen kalat maasta ja lähti talsimaan leiriin. Ilmassa leijui lehtikadon tuoksu ja arvelin kohta satavan lunta, ja edessä oli lumiset pilvet. Juuri, kun olimme päässeet leiriin alkoi satamaan hissuksiin lunta ja pian sitä tulikin kauheana myrskynä. Menin nopeasti oppilaidenpesään ja tutisin kylmästä. Pian kaikki oppilaat olivat pakkautuneet pesään, suojana kylmyydeltä. Pesän täytti lämpö ja toisten kissojen turkit. Aloin rauhallisesti sukimaan turkkiani. Minua alkoi väsyttää sen jälkeen, mutten uskaltanut nukkua. Entäs jos uni tulisi taas takaisin. Mutta silmäluomeni alkoivat painaa tonnin ja pian nukahdinkin uupumuksesta.

Räpsäytin silmäni auki. Luulin että olisin hereillä, mutta paikka oli liian outo, Jokiklaanin oppilaidenpesäksi. Katselin hämillani ympärilleni ja näin tuntemattomia kissoja, jotka keskustelivat jostain. Paikalla oli kaksi pentua, jotka näyttivät pelokkailta. En tiennyt mikä paikka oli, mutta se näytti ihan oudolta. Sitten katseeni kiinnittyi luukasaan, jonka päällä istui suuri kokoinen ruskearaidallinen kolli ja hänen vieressään kullan värisen naaraan. Tunnistin hänet yhdeksi päälliköksemme, Leobarditähdeksi. Olin kuullut paljon juttua entisestä leiristämme metsässä, ennen kuin kaksijalat tulivat hirviöiden kanssa sinne. Sitten upposin pimeään luolaan. En tiedä missä olin, mutta minua pelotti olla pimeässä ja yksin. En ollut tajunnut ollenkaan untani, mutta se oli ollut ihan seko. En nähnyt ympärilleni mitään, mutta tunsin jonkun otuksen lähelläni.
"Kuka siellä! Tule esiin, ettei minun tarvitsisi tulla etsimään sinua ja puremaan sinulta häntää katki!" huusin pimeyteen, mutta ääneni petti. Mitään ei tapahtunut, ennen kuin heräsin tutussa oppilaidenpesästä.

//Juu ei tullut oikein inspaa ja kirjoitin nyt ton unen tököksi ja päättyi aika nopeasti muuten....//
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susipentu,Tuuliklaani
23.10.2013 11:29
Avasin nyrpeästi silmäni.Sisarestanikin oli tullut jo oppilas ja jopa minua nuoremmasta Kaislatassusta oli tullut oppilas ja minä kykin yhä pentutarhassa.Nousin pienille tassuilleni.Yöllä oli satanut ja lumi oli muuttunut sohjoksi.Virnistin hiukan.Nyt saisi Huurrepentu ansaitsemansa herätyksen.Kasasin sohjoa palloksi ja pyörittelin sitä käpälilläni.Työnsin sen tassuillani pentutarhaan,lähelle Huurrepennun nukkumapaikkaa.Nostin pallon etukäpälilläni ilmaan ja viskasin sen Huurrepentua päin.Pallo lässähti suoraan Huurrepentua päin ja kolli pentu loikkasi kiljaisten jaloilleen.Nauroin maha kippurassa.Huurrepentu nousi karvat pystyssä syvästi muristen.Katsoin tuota ylimielisesti mutta kollin jäänsininen katse oli raivoa tulvillaan.Kiljahdin hiukan peloissani ja säntäsin Huurrepentu muristen kannoillani ulos pentutarhasta.Pienyyteni ja ketteryyteni ansiosta liuin sivuttain loskaa pitkin ja Huurrepentu lensi kuonolleen.Pinkaisin klaaninvanhimpien pesää kohti.Huurrepentu oli kirinyt taakseni ja kolli ponkaisi loikkaan.Tuo osui kynsillään minua lapaan ja kierin suoraan klaaninvanhimpien pesään.Huurrepntu loikkasi päälleni muristen.Vikisin peloissani kun Huurrepentu kohotti käpäläänsä lyödäkseen minua.Silloin yhtä voimakas ja syvä murina kuin Ukkospolun hirviöiden karjunta kiiri takaamme.Lummesydän tuijotti Huurrepentua murhaavasti karvat pystyssä.
"Päästä irti omaksi parhaaksesi"Lummesydän ärisi.Huurrepentu sihahti tälle ja pamautti minua kynsillään otsaan.Lummesydän karjahti ja ponnisti kolmella jalallaan meitä kohti.Naaras iski hampaansa pennun niskanahkaan ja nosti tuon ilmaan.Lummesydän riepotteli pentua puollta toiselle.
"Lummesydän!"Kauraviiksi mourusi.Lummesydän viskasi Huurrepennun kauemmaksi.Naaras veti minut jalkojensa taakse suojaan.
"Mitä tapahtui?"Lummesydän kysyi minulta suojelevaisesti.Kauraviiksi ja Aamukukka lähtivät kiikuttamaan Huurrepentua pentutarhaan.
"Minä halusin kostaa vain Huurrepennun ilkeuden ja heitin häntä loskapallolla sitten hän kävikin kimppuuni"Nyyhkytin.
"Et saisi kiusata muita.Mutta kyllä Huurrepentu oli sen ansainnutkin"Lumesydän maukui hitusen toruvaan ääneen pilke silmäkulmassa.Nyökkäsin arasti.
"Varoitakkin häntä että jos hän koskee sinuun tassullansakkaan sinuun hän saa katua."Lummesydän murisi.Nyökkäsin hiukan pirteämpänä ja loikin ulos klaaninvanhimpien pesästä.Tuulenpuuska lennätti minut loskaan ja kierin siellä kuin lumipallo.Törmäsin johonkin ja kissa vinkaisi.Makasimme Kaislatassun kanssa turkit loskassa.
"Anteeksi!"Vingahdin.
"Ei sattunut!"Kaislatassu puhisi ja ähisi kun hän nousi ylös.Naurahdin hiukan kun Kaislatassun viiksistä roikkui loskaa.Pamautin ne tassullani pois.
"Kaislatassu partioon!"Huusi Kastanjahäntä Tuuliklaanin varapäällikkö.Häntäni laskeutui loskaan.Kaislatassu näytti myös pettyneeltä.
"Nähdään"Naaras mutisi ja laahustin partion luokse.Katsoin kaihoten ystävääni ja tassuttelin pentutarhaan.Astelin pelotta Huurrepennun eteen ja kolli sähähti minulle.
"Lummesydän sanoi että jos kosket tassullasikaan minuun saat maksaa"Nauin.Huurrepentu irvisti ja murisi.Astelin Saarnijalan luokse.Ja painauduin sijaisemoni kylkeä vasten.Laskin pääni tassujeni päälle ja suljin silmäni.

Avasin silmäni mutta en ollut enään pentutarhassa.Vingahdin säikähtäneenä kun huomasin Ukkospolun ihan silmieni edessä.Hirviö karjui ja kuului kissojen rääkäisyä.Juoksin ääniä kohti ja pysähdyin tassut liukuen.Hirviö seisoi Ukkospolulla sivuttain ja tiellä makasi oranssinruskean kissan.
"TIIRAJUOVA!"Kiljuin.Yritin juosta veljeäni kohti mutta juoksin paikoillani.Kaikki ympärilläni alkoi kadota, myöskin heikosti hengittävä Tiirajuova.Maisema vaihtui kauniiseen aidattuun alueeseen.Kaksijalkojen pesä kohosi kuin vuori edessäni.Silloin huomasin aukon edessä kaksi tummaa kissan hahmoa.Toinen ponnisti aukosta ulos mutta törmäsi johonkin mikä pirstoutui palasiksi.Tiirajuovan turkille alkoi levitä verta mutta kolli säntäsi matkaan.Juoksin aavemaisen hiljaa veljeni perässä ja Tiirajuova puikkelehti sivukujalle.Käännyin sinne myös.Tiirajuova seisoi kuin patsas paikoillaan.Paikka huokui pahuutta mutta se ei tunkeutunut uniini.Taas kaikki sumeni.Nyt kaikki alla oli vain mustaa.Kaksi hahmoa erottui selkeästi edessäni.Tiirajuova joka piti valkoista kollia kaulasta kiinni.Kollin liike loppui ja tuo valahti veltoksi.Tiirajuova tiputti ruumiin suustaan.
"Minun pitää päästä pian kotiin"Lause kaikui loputtmasti.Tiirajuova oli elossa ja tulossa takaisin!
//Tämmönen tönkö pätkä//
Vastaus:Onnea olet nyt oppilas!

22 kpeetä

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
23.10.2013 09:24
Luku 3. Outo uni

"mennäänkö metsästämään?" kuului Sinitassun iloinen naukaisu. Katsoin leiriä vielä hetken aikaa.
"mennään" kehräsin ja viitoin hännälläni leirin uloskäyntiä päin. Arpeutuneet haavani eivät käyttäneet kauhean mukavilta ja puolikas korvanikin näytti tosiaan inhottavalta. Kävelimme rauhassa lumista leiriä pitkin ja katsoin tdrveellä silmälläni tuoresaaliskasaa, joka ei ollut mitenkään kehuttava.
"mennään jo" naukaisi Sinitassu kärsimättömästi.
"Tullaan tullaan" #Sinitassu on reipas, ehkä liiankin" naurahdin mielessäni. Vaaleanharmaa naaras loikki minä perässään ulos leiristä. Pysäytin oppilaan ja katsoin nummia jotka olivat lumen peitossa.
"Yritetään metsästää mahdollisimman paljon saalista" naukaisin ja siristin silmiäni. Missään ei näkynyt riistaa! En haistanut mitään riistan hajuakaan.
"Sain vainun, tosin heikon* naukaisi Sinitassu ja katsoi toiseen suuntaan kuin minä.
"Mikä eläin Se on?" kysyin. Se oli rotta. Mistäköhän rottakin oli tänne päässyt? Tai sitten haistoin väärin.
"Onko Se... R-rotta?" mumisi Sinitassu epäselvästi mutta kuulin kuitenkin. #Rotat ovat kyllä aika vaarallisia mutta saisimmepahan ainakin jotain syötävää lisää# ajattelin.
"Pysy sinä lähellä, käyn nappaamassa rotan" nau'uin ja lähdin hiipimään hajun suuntaan. Nuuhkaisin uudestaan mutta en haistanutkaan mitään vaikka siinä joku olisi haissut vaikka rotta olisikin lähtenyt.
"outoa" murahdin. Ei sille voinut mitään joten lähdimme etsimään Sinitassun kanssa jotain saalista edes.

Sinitassu ja minä kävelimme yhden hiiren kanssa leiriin. Kaikki katsoivat laihaa hiirtä jonka pudotin tuoresaaliskasaan.
"Valitan, melkein saimme rusakon mutta se oli liian nopea" tuntui inhottavalta kantaa vain yhtä laihaa hiirtä leiriin. Loin lohduttavan katseen Sinitassuun.
"Ei Se mitään" vaaleanharmaa naaras naukui ja lähti tassuttelemaan hieman pois päin. #minun on pakko käydä vielä metsästämässä jotain# ajattelin.

aurinko alkoi paistaa ja eläinetkn luultavasti tulisivat ulos piiloistaan. Haistoin rusakon. #varmasti Se sama rusakko # ajattelin ja lähdin hiipimään. Ajatukseni osuivat oikeaan, rusakko oli juuri Se pulska jonka näimme Sinitassun kanssa. Menin miltei äänettömästi ja hyppäsin rusakon kimppuun. En ollut kuin yhden kerran oppilaana napannut pienen rusakon mutta olihan sekin jotain. Puraisin eläimen kaulasta ja raatelin sitä samalla kynsilläni. Rusakko hyppi ja loikki minä, pienikokoinen soturi purin niin lujaa rusakon selässä kuin pystyin. Läimäisin tätä isoa saalistani tassullani.
"Kuole" huudahdin ja katsoin toisella silmälläni kun rusakko hyppeli avuttomasti sinne päin. Verta roiskui kun rusakko yritti paeta. Tiesin että voittaisin rusakon! Suuren saaliini kunto heikkeni eikä tämä enään liikkunut vaan yritti puraista minua keltaisilla hampaillaan.
"Älä edes kuvittele" naukaisin ja läimäisin rusakon päätä kynnet esillä. Rusakko kaatui maahan kuolleena ja verta lojui ympäriinsä. Voitonriemuisesti aloin raahaamaan saalistani leiriä päin. Sitten mieleeni juolahti ajatus emostani. #tule tänne ja kerro oikeasti mitä tarkoitat# toivoin mutta tietenkään toiveeni ei toteutuisi. Otin uudestaan kiinni rusakosta ja aloin raahaamaan sitä leiriin.

menin sotureiden pesään omalle makuusijalleni ja menin nukkumaan. Suljin hitaasti silmäni. Kuulin sitten jonkin äänen ja avasin silmäni yllättäen enkä ollutkaan sotureiden pesässä. Huomasin olevani saarella mutta en tutulla saarella joka oli lähellä. Huomasin suuren, laihan ja ruskean kollin suoraan edessäni ja Se näytti uhkaavalta.
"k-kuka sinä olet?" takeltelin hiljaa ja katsoin kollin silmiin. Sitten yhtäkkiä emoni oli kollin tilalla. Räpyttelin silmiä ja katsoin vain.
"Varo" kuului emoni suusta.
"Varo tulevaa vaaraa" naukui hopeinen naaras vielä kerran. Mitä hän tarkoitti?
"älä lähde" nau'uin säälittävästi, aivan kuten pentuna usein erakkona. Emoni katosi yhtäkkiä ja avasin silmäni. Olin edelleen sotureiden pesässä ja yritin nukkua, jälleen kerran.
Vastaus:Ketäköhän Ruostepuron pitää varoa? O.o

19 Kpeetä

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkapentu, Tuuliklaani
22.10.2013 22:23
Avasin silmäni ja aurinko paistoi tiheän oksakaton seasta suoraan silmilleni.Nostin pääni ja katsoin ympärilleni, huomasin että kaikki nukkuivat sikeästi.Minulla oli kova nälkä, mutta emo oli sanonut etten saa ottaa tuoresaalista enempää. (Kotkapentu oli ymmärtänyt asian väärin.) Siinä samassa hän keksi:>>Jos saalistan itse hiiren en syö tuoresaaliskasan riistaa.<< (Kotkapentu ei tunne soturilakia vielä.)Hän nousi hiljaa sammaleiden päältä ja tassutteli pentutarhan suu aukolle.Päästyään pesästä ylos hän huo asi klaanin varapäällikön ja muutaman soturin.>> Voi ei miten ohitan heidät ?<< Sitten huomasin että pentutarhan takana oli polku mistä pääsi pois leiristä, voisin juuri ja juuri päästä kulkemaan siitä niin etteivät soturit huomaisi mitään. Hiivin nopeasti ja hiljaa pentutarhan vierustaa sen taakse.Soturit eivät huomanneet mitään.Pentutarhan takaa lähdin juoksemaan kohti nummia.

//jatkuu//
Vastaus:Aikas lyhyt

7 kpeetä

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
22.10.2013 19:55
Luku 2. Emo?

Lumi satoi hiljalleen maahan ja minä vain katsoin. En huomannut kun Juovatassu tassutteli sokealle puolelleni mutta haistoin tämän.
"Se Vitsaus saa kyllä maksaa tämän" murahdin ja käänsin päätäni Juovatassua päin. Naaras katsoi minua lempeän näköisesti ja loi minuun silmäyksen joka rauhoitti minua hieman. Juovatassu istui edelleen hiljaa. Tuli pitkä hiljaisuus ja kuulin kun tuuli ujelsi. #pian tulee aamu# ajattelin.
"Miten pärjäät silmäsi kanssa?" kysyi Juovatassu varovasti ja katsoi minua.
"Ihan hyvin" vastasin aika töykeästi ja kaduin sitä heti.
"Ihan hyvin Joo" naukaisin hieman kohteliaammin ja katsoin katuvasti Juovatassua. Naaras nyökkäsi. Nousin ylös sanaakaan sanomatta ja tassuttelin sotureiden pesään. Tassunjälkeni näkyivät selvinä valkeassa lumessa. Tunsin kun Juovatassu katsoi minua huolestuneen näköisenä ja kuulinkin piqn myös kun naaras lähti parantajan pesään harjoittelemaan.
"Mikä on?" naukaisi Vaahteravirta kun menin sotureiden pesään. Katsoin tätä terveellä silmälläni mutta menin omaan petiini nopeasti ja hiljaa.
"Ruostepuro, mikä on" naaras toisti ja katsoi minua. En tietenkään nähnyt sitä sillä Vaahteravirta oli selkäni takana. #miksi minun pitää nähdä ne kauheat unet?# murahdin mielessäni ja katsoin kun Mustahaukka alkoi venytellä. Soturi lähti pois pesästä ulos. Mielessäni oli paljon erilaisia ajatuksia mutta sitten päätin lähteä pois pesästä. En halunnut olla leirissä kun kaikki heräisivät ja tulisivat kyselemään mikä on.
"Ehei" ajattelin puoliääneen ja nousin pois pediltäni. Lähdin pois vauhdilla leiristä ja katosin lumisateeseen.

-----Tuuliklaanin leirissä-----
Vaahteravirta meni heti lähistöllä olevan Takiaiskorvan vierelle.
"Ruostepuro on kadonnut" naaras naukaisi hiljaa ja hänen silmistään huomasi tämän olevan hieman peloissaan. Ei paljoa, vain vähäsen.
"Mutta kun heräsin niin hänhän uinui sikeästi" tämä naukaisi huvittuneena mutta lopetti.
"Mihin hän on voinut mennä?" valkoinen kolli naukaisi ja katsoi Vaahteravirtaa. Kumpikin oli hieman säikähtänyt. Vaahteravirrsn liekinvärisessä Turkissa oli mustia läikkiä mutta pian turkki näytti halkoiselta kun lumi hiljalleen peitti naaraan turkin.
"Lähetetäänkö partio etsimään tätä?" naukaisi Vaahteravirta ja katsoi Takiaiskorvaa.
"Luultavasti Ruostepuro on lähtenyt vain metsästämään" naukui Takiaiskorva lopulta ja katsoi rauhoittavasti liekinväristä naarasta.
"Niin, en ajatellut sitä yhtään" Vaahteravirta tokaisi ja sitten tämä näytti iloisemmalta.

------Ruostepuro------
Päätin kääntyä takaisin sillä muuten olisin jäätynyt lumen sekaan. Tärisin jo hieman kylmästä. Lunta oli jo aika paljon joten minun joutui kahlata lumihangessa. #onpa kylmä# ajattelin ja yritin nähdä eteen päin. Partioita ei näkynyt missään. Mihin nekin olivat hävinneet?
"Ruostepuro" kuului pehmeä ja rauhallinen ääni. Se oli varmasti kissa mutta ääni kuulosti hieman erikoiselta. Käänsin päätäni. Vaaleanharmaa, kuvankaunis ja solakka naaras istui aivan takanani. Katsoin tämän jäänsinisiä silmiä ja yritin muistella missä tämän olin nähnyt.
"Emo" naukaisin melkein äänettömästi silkasta hämmästyksestä. Tuijotin terveellä silmälläni vaaleanharmaata naarasta.
"Ruoste, varaudu pahimpaan" naaras naukaisi ja tämän silmistä heijastui pelko. Säikähdin hieman.
"E-en ole enään Ruoste, vaan Ruostepuro. Ja mitä tarkoitat?" naukaisin mutta emoni alkoi haihtua pois.
"Älä lähde" naukaisin mutta enään kuulin vain kuiskauksen.
"Varo" tuijotin silmät suurina tassunjälkiä jotka kuuluivat emolleni, joka taas oli seissyt juuri vasta siinä kohdassa. #mihin minun pitää varautua?# ajattelin mutta sitten mieleeni juolahti ajatus Vitsauksesta.# Ei kai hän...?# ajattelin hiukan peloissani.
"Ruostepuro!" korviasärkevä naukaisu keskeytti ajatukseni. Katsoin taakseni ja huomasin tummanharmaan kissan lähestyvän minua.
"Täällä!" naukaisin kovaa kun huomasin kissan olevan Mustahaukka. Mustahaukka tuli kaksi muuta soturia perässään joita en heti huomannut.
"Olemme olleet huolesta sekaisin" Mustahaukka naukaisi ja pyöritteli silmiään.
"Tullaan" naukaisin ja lähdin nopeasti leiriä päin kolme soturia perässäni. #Mitäköhän emoni tarkoitti?# ajattelin. Voi ei, mitäköhän vielä tapahtuisi?
Vastaus:Hmm... Mitäkön Ruostepuron emo tarkoitti? En malta odottaa jatkoa. Onkohan Vitsaus asiasta vastuussa? Saas nähdä. Saat 23 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkapentu
22.10.2013 19:33
//jatkoa//

Emoni käänsi päänsä ja nuolaisi hellästi Kermapentua.Ensin tämä vain liikahti hieman, mutta pikku hiljaa hän avasi silmänsä ja nosti päätään.
”Mitä nyt äiti?” Tämä kysyi unisella äänellä.
”Herää Kermapentu, on aamu.”Emo selitti.
Kermapentu rupesi nuolemaan turkkiaan.Emo käänsi katseensa Susipentuun joka oli jo herännyt.
”Tänään maistatte ensikerran tuoretta lihaa.” Emo kertoi.
”Oikeastikko?? Olen odottanut sitä niin!!” Huudahdin.
”Onko pakko?”Kermapentu kysyi.
”Kyllä Kermapentu teidän on korkea aika oppia syömään tuore saalista.”
Susipentu nyökkäsi innokkasti ja hypähti pystyyn.
”Mitä me odotamme, mennään jo!!” Susipentu innoitsi.
Nousin ylö ja kävelin rivakkaa tahtia Susipennun perään. Päästessämme ulos pentutarhasta juoksimme tuoresaaliskasalle ja istahdimme odottamaan emoa ja Kermapentua.Katselin kuinka kissat heräilivät ja kävelivät tuoresaaliskasaa kohti.
”No niin haluetteko maistaa hiirtä vaiko varpusta?”
”Haluan maistaa varpusta.”Kermapentu sanoi.
”Minä haluan hiirtä.”Susipentu tokaisi.
”Entä sinä Kotkapentu?” Emo kysyi.
”Haluaisin maistaa hiirtä.”
Emo poimi tuoresaaliskasasta kaksi hiirtä ja kaksi varpusta.Ja ojensi nämä meille.Otin Pullean hiiren ja kävin mukavaan asentoon.Ensin tutkin hieman sitä ja leikin sillä, mutta sitten päätin puraista palan.Hiiri tuoksui taivalliselta ja vesi nousi kielelleni.Puraisin hitasti ison palasen, lämmin maukas maku levisi suuhuni.Maku oli huumaavan hyvää, niin hyvää että olin hotkaissut hiiren hetkessä.
”Saako lisää??”Kysyin innokkaasti.
”Ei pentuni kaikille pitää riittää.”
Huokaisin harmikseni.
”Haluatteko ottaa lyhyet unet vai leikittekö?”Emo kysyi.
”Mennään nukkumaan!!” Huusimme yhteen ääneen.
Lähdimme koko porukka kävelemään pentutarhaa kohden.Ahtauduimme yksi kerrallan sisään.Sisällä käperryin emoni vatsakasvoihin ja vaivuin syvään uneen.
Vastaus:10 kp:eetä. Mutta muista se klaanisi perään, siis Kotkapentu, Tuuliklaani, vai oliko Kotkapentu Tuuliklaanissa? Huonomuistinenkunolen

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tähtipentu, Jokiklaani
22.10.2013 19:15
Olin onnistunut pääsemään jo aika pitkälle matkallani kohti Tuuliklaania. Tiesin, että emoni olisi huolesta sokea, kun tajuaisi, että olin lähtenyt leiristä. Suurimman huolen hänessä ehkä aiheuttaisi se, että olin sokea. Kaikki nimittäin ajattelivat, etten ollut läheskään yhtä nopea tai muutenkaan yhtä älykäs kuin muut. Se oli haaveajattelua. Olin nopeampi kuin siskoni ja vikkelämpikin. Sitä ei kylläkään kukaan muu ollut vielä huomannut, että olin vähän nopeampi kuin muut. Se oli ehkä ihan hyvä, vai oliko sittenkään? Olisiko minua arvostettu klaanissa enemmän, jos olisin jo alussa näyttänyt taitoni muille? Sitä oli aivan turha enää miettiä. Olin lähtenyt enkä enää palaisi takaisin. Sen olin päättäny. Jos minua ei otettaisi vastaan Tuuliklaanissa ajattelin jäädä erakoksi. Jokiklaaniin en enää palaisi, vaikka se olisi viimeinen vaihtoehto.

Takanani rasahti. Olin edelleen Jokiklaanin reviirillä. En kylläkään edes tiennyt missä rajat menivät,mutta eiköhän sen sitten haista. Taas.. Takaani kuului toinen rasahdus. Käännyin ja astin jonkin eläimen edessäni. Ilmeisesti se oli kissa. Hyppäsin sen kimppuun ja raatelin sitä, kunnes tunsin sen lopettavan hengittämisen. Jäin seisomaan ja haistelin ilmaa. Tuore veri tuoksui hyvältä muiden tuoksujen joukossa. Haistoin eläintä ja tajusin, että se oli yksi pentutarhan pennuista. Minua se ei toki haitannut, jos joku saisi minut joskus kiinni pennun tappamisesta voisin sanoa, että en tiennyt kuka se oli. Enhän kerran nähnyt mitään. Haistelin vielä hetken kissaa, jonka jälkeen join sen veren maasta. Se maistoi hyvältä. Puhkaisin vielä kissan silmät, jotta saisin enemmän verta. Päätin levittää kissan raapaleet lähistölle. Saisvatpahan soturit jotain tekemistä, kuin iän ikuiset partiot.

************
Samaan aikaan leirissä...
"Missä pentuni on?" tummanruskea ja solakka naaras karjahti pentutarhalta. Hänen luokseen ryntäsi heti klaanin varapäälikkö ja muutamia sotureita.
"Mikä hätänä?" Jokiklaanin varapäällikkö Haukkahalla kysyi hieman liian rauhallisesti tilannetta ajatellen.
"Multapentu on kadonnut", tuo tummanruskea naaras sanoi hätäisesti. Hänen häntänsä viuhtoi villisti edestakaisin.
"Onko muita pentuja hävinnyt?" Haukkahalla kysyi mietteliäänä.
"On", kajahti naukaisu pentutarhan takaa. Kissa oli nimeltään Tuiskutuuli. Tähtipennun emo siis. Tämä näytti hieman aralta ja toisaalta taas itsevarmalta.
"Mikä pennuistasi? Anna kun arvaan, Tähtipentu", Haukkahalla naurahti ja katsoi Tuiskutuulta. Tämä näytti tyrmistyneeltä.
"Kuinka voit vitsailla tälläisessä tilaanteessa?" Tuiskutuuli tivasi ja antoi vihaisen katseen osua suoraan Haukkahallaan. Haukkahalla ravisti itseään lujasti.
"Olen pahoillani... Lähden heti partion kanssa etsimään pentujanne", Haukkahalla lupasi ja viittoi noin kuutta soturia seuraamaan.
***************

Istuin hiljaa pienen kiven päällä ja pohdiskelin seuraavaa siirtoani. En ollut oikein varma lähtisinkö sittenkään Tuuliklaaniin. Saisin toteuttaa verisiä suunnitelmiani rauhassa ilman huolen häivää siitä, että joku klaanitovereistani, jos heitä siksi voi sanoa, huomaisi suunnitelmani. Yksinään metsässä asuminen oli taas aika ikävää ja ehkä vähän masentavaa. Ei ollut kivaa istua hiljaa päivästä toiseen pohdiskelemassa seuraavaa murhaa. Ja miten edes pääsisin Tuuliklaanin leiriin, jos en tietäisi missä se sijaitsi? Paras vaihtoehto oli lopulta se, että yrittäisin päästä Tuuliklaaniin. Saisin paljon säälipisteitä siitä, kun olin sokea. Kuulin äkillistä nau'untaa jostain takaani. Hyppäsin alas kiveltä ja menin yhden pensaan sisään piiloon. Päässäni pyörivät ajatukset siitä, jos he haistaisivat minut. Sillä ei olisi väliä löytäisivätkö he sen pennun raapaleet vai ei, mutta kunhan he eivät pääsisi minun jäljille. En todellakaan halunnut takaisin Jokiklaanin leiriin.
"Katsokaa!" kuului kauhistunut naukaisu takaani. Se ei ollut niin lähellä, että olisi nähnyt minut, mutta kumminkin aika lähellä. Tiesin samantien, mitä he olivat löytäneet. Sen pennun raapaleen tai pari.
"Multapennun.." lause tukahtui muutamaan kyyneleeseen. Tajusin, että huutaja oli multapennun isä. Erotin pienen nyyhkytyksen ääntä.
"Mikä on voinut tehdä tälläistä?" erotin Haukkahallan huolestuneen äänen muiden henkäysten joukosta. Hykertelin ilosta. Oli mukavaa aiheuttaa hämmennystä murhien avulla. Lisäksi kissan veri on oikein hyvän makuista. Tiedän, olen aika raaka kissa. Jotkut eivät varmaan heti syytä minua jostain murhasta Tuuliklaanin sisällä, koska ne ajattelevat, ettei sokeasta kissasta ole murhaajaksi.
"Miten joku on voinut saada tälläistä aikaan? Tuolla kauempana on Multapennun raapaleita enemmän. Näyttää siltä, että se joka pentuni on raadellut joi myös Multapennusta suurimman osan verta", kuulin Multapennun isän pähkäilevän. Minun teki vain nauraa ääneen. Tästä lähtien Jokiklaani joutuisi pelkäämään henkensä vuoksi ainakin seuraavan kuun. Toivoin ainakin, että kuun ehkä kauemminkin. Kumpa tieto ei joutuisi Tuuliklaaniin asti. Olin kuullut tarinoita Tuuliklaanin uudestä pääliköstä Seittitähdestä. Hän oli kuulemma erittäin fiksu. Toivottavasti hänen päättelykykynsä ei kumminkaan ole kauhean hyvä. Muuten saatan olla pulassa jo silloin, kun saavun Tuuliklaanin reviirille. Keskityin taas kuuntelemaan ääniä ja tajusin, että eräs kissoista oli miltein puskan vieressä. Pidätin hegitystäni ja hivuttauduin lähemmäs puskan oksiston alkukohtaa. Kuuntelin tarkkaan ja tajusin, että kissa haisteli ilmaa kiivaasti. Päässäni vilisi sellaiset ajatukset, että jos jäisin kiinni niin mitä sitten tapahtuisi. En todellakaan halunnut joutua sellaiseen ristikuullusteluun siitä, miksi olin lähtenyt jälleen leiristä. Haistoin kissan vielä lähempänä, mutta se ilmeisesti huiskaisi vain hännällään pensasta ja käveli pois. Jos se oli huomannut minut, se oli ainakin päättänyt olla paljastamatta minua. Vähän kauempaa kuului selvä ääni siitä, että partio nosti Multapennuksi nimetyn pennun raapaleita maasta. Askeleet loittonivat ja loittonivat. Pian niitä ei kuulunut ollenkaan.

Aurinko oli jo alkanut laskea. Olin onnistunut pyydystämään yhden pienen hiiren, jonka olin sitten aterioinut nopeasti ja jatkanut matkaa. Kylmyyskin oli alkanut jo tulla. Ravistelin itseäni vähän väliä, jotta saisin huurteen pois turkistani. Olin aiemmin pulahtanut "uimaan" lätäkköön, jossa oli mutaa ja jotain yrttejä, jotka haisivat erittäin voimakkailta. Uskoin niiden peittävän tuoksuni miltein kokonaan. Jokiklaanin tuoksumerkit olivat jääneet jo taakse ja olin nyt Tuuliklaanin reviirillä. Siinä kävellessäni eteeni osui mukava keskikokoinen kivi, jonka alla oli pieni kolo, johon mahduin hyvin. Istuin kivelle ja nau'uin siinä hetken mielipuolisesti, ennen kuin pujahdin koloon...

// Pian Tähti liittyy Tuuliklaaniin ;33 //
Vastaus:26 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Saniainen,Erakko
22.10.2013 19:02
Lumi leijaili hiljalleen maahan ja aurinko vetäytyi pilvien taakse suojaan kylmältä.Kylmyyden tunne tunkeutui syvälle uniini ja herätti minut raikkaudellaan.Avasin meripihkan väriset silmäni.Virnistin hiukan.Sade,Lumi ja pimeys olivat parasta mitä tiesin.Ne suojelivat,ne naamioivat, niiden avulla selviän hengissä.Nousin jaloilleni.Olin vasta pentu,tuskin yli 6kk vanhempi.Olin karanut emoni Korpinkynnen ja sisaruksieni luota koska kukaan ei uskonut kykyihini.Mutta vielä jonain päivänä Korpinkynsi saisi olla ylpeä pienimmästä pennustaan, minusta Saniaisesta.En aikoisi olla kuten emoni.En raaka tai julma.Hän saisi olla ylpeä kun minusta kasvaisi vahva.Olisin selvinnyt itse vaikka olisin tarvinnut vielä emoa.Hiivin vanhasta mäyrän kolosta ulos.Aurinko pilkotti hieman pivien takaa.Sähähdin pahantuulisena.Pimeässä oli parasta metsästää.Huono näköiset saaliit eivät huomanneet kissaa joka lähestyi niitä askel askeleelta.Mutta ei oinut mitään minun pitäisi saada ruokaa.Lumi alkoi hiljalleen muuttaa maan valkoiseksi ja näkyvyys oli aika huono lumen takia.Haistoin hiukan ilmaa ja tuuli kannatteli jostain metson tuoksua.Nuolaisin huuliani innoissani.Metsot olivat suuria lintuja ja sellaisella eläisin aineskin päivän!Aloin juosta pitkillä jaloillani hajua kohti.Eräällä aukiolla seisoi kaksi metsoa.Ne mulkoilivat toisiaan ja kiljuivat ja kävivät toistensa kimppuun.Sulat pöllysivät ja lumi peitti näkymää.Katsoin miellenkiinnolla kun isompi metso teki pahoja haavoja toiseen metsoon.
>Ehkäpä saan helpon aterian<Pohdin iloisesti.Lpulta toinen metso kiljaisi ja kaatui maahan.Isompi levitti siipiään ja kiljui.Isompi metso lensi pois ja jätti vastustajansa virumaan maahan puolikuolleena.Pienempi metso kömpi vaivalloisesti jaloilleen ja läpytteli siipiään päästäkseen lentoon.Hiivin metson taakse ja loikkasin sen selkään.Metso kiljui voimattomana kun revin sen kaulan auki.Veri purskahti metson kaulasta ja pian iso lintu makasi maassa kuolleena.Huohotin hieman ja katsoin haavaa jonka metso oli repinyt kylkeeni nokallaan.Siitä norui verta.Nappasin metson leukoihini ja aloin vaivalloisesti raahaamaan sitä pesääni kohti.Raahasin metson pesäni varjoihin ja lysähdin pedilleni.Nuolaisin haavaa pari kertaa ja sitten aloin repimään nälissäni metsosta sulkia.Pian puoliksi kaluttu metso retkotti luolan toisella puolella ja joka puolella oli mustia höyheniä.Vedin niitä tassullani lmakuusijalleni pehmikeeksi.Silloin vieraan kissan haju tunkeutui kuonooni.Kohotin katseeni ja näin suuren harmaan kollin jonka tuman siniset silmäät kiiluivat nälästä.
"Pois minun pesästäni!"Nauin.Kolli naurahti kylmästi.Kolli asteli metson luokse ja alkoi repiä siitä paloja.
"Senkin karvakasa!"Ulvahdin ja loikkasin kollia kohti.Myrkky heilautti suurta tassuaan ja kollin kynnet osuivat minua kylkeen.Mätkähdin maahan muristen.Myrkky jatkoi metson syömistä minua huomioimatta.Iskin hampaani Myrkyn korvaan.Kolli karjahti ja painoi minut maata vasten.
"Tuo oli kyllä viimeinen temppusi!"Kolli karjui ja iski hampaansa lapaani.Minä iskin teräät hampaani taas kollin kaulaan.Myrkky nosti minut ilmaan ja kiristi otettaan lavastani ja alkoi repiä minua irti.Kipu oli melkoinen mutta minäkin kiristin otettani.Lopulta Myrkky repäisi niin lujaa minua että revin kollin kaulan auki kun en irrottanut otettani.Kolli vavahteli hetkeen ennen kuin kaatui kuolleena maahan.Juoksin kauhuissani ulos pesästäni lumisateeseen....
//Loppu vähän tyhmästi kun ajatukseni lähti omille teilleen ja inspi katos//
Vastaus:13 kp:eetä

-Mustahaukka-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapentu, Jokiklaani
22.10.2013 18:57
Pihlajapentu hyppi lumessa, ja Mantelipentu kiirehti niin lujaa kuin pystyi tämän perässä.
’’Tule, Mantelipentu!’’ Pihlajapentu vinkaisi ja pysähtyi odottamaan sokeaa naarasta. Kolli piti tassussaan lumipaakkua.
’’Tämä ehtii pian sulaa!’’
’’Tulen tulen!’’ Mantelipentu huohotti ja pääsi vihdoin Pihlajapennun ohi.
’’Älä törmää pesän seinään!’’ Pihlajapentu parkaisi ja Mantelipennun onnistui pysähtyä juuri ennen kuin tämä törmäsi. Pihlajapentu auttoi sokea naaraan pentutarhaan ja meni itse perässä.
’’Mene pois vain!’’ kuului Sumeakukan vihaa uhkuva sähähdys. Mustakasvo, Pihlajapennun isä sähisi ja asteli miltei Pihlajapennun yli paukauttaen tätä puolivahingossa hännällään. Pihlajapentu vinkaisi ja pyörähti muutaman hiirenmitan maassa. Sumeakukka ärisi vielä kollin perään. Pihlajapennun sisar luikki veljensä luo.
’’Mitä on tekeillä?’’ Pihlajapentu kysyi hämillään ja ravisteli hiekan pois turkistaan.
’’Isä ja emo riitelevät…tuli paha riita.’’ Tuhkapentu vinkaisi häntä koipien välissä.
’’Pihlajapentu ja Tuhkapentu, tänne.’’ Sumeakukka käski.
’’Pitää mennä.’’ Pihlajapentu naukui Mantelipennulle ja mustavalkea kolli luikki sisarensa kanssa emonsa luo.
Sumeakukka huokaisi.
’’Minun on paras selittää tilanne.’’ kuningatar naukui ja kääri häntänsä tassujensa ympärille.
’’Minulle ja isällenne tuli paha riita.’’ hän kertoi. ’’Emmekä… emmekä enään tahdo olla kumppaneita.’’
Pihlajapentu perääntyi askeleen. Mitä tämän emo oli juuri sanonut? Tuhkapentu puolestaan seisoi silmät ammollaan emonsa edessä.
’’Mutta…kai te silti olette yhdessä?’’ Pihlajapentu kysyi. ’’Oltaisiin perhe.’’
Sumeakukka pudisteli päätään.
’’Ei, pikkuinen. Minä ja Mustakasvo emme enään ole yhdessä. Vaikka hän on isänne, emme ole enään yhdessä perhe. ’’ kuvankaunis kuningatar selitti ja veti pentunsa etukäpäliensä suojiin.
Tuhkapentu kiepsahti selälleen ja nojasi emonsa harmaaseen käpälään.
’’Mutta kun se on meidän isi…’’ naaras kuiskasi hiljaa.
’’Niin on, tiedän. Ei teidän isänne vaihdu, emme vain enään ole yhdessä, emme kumppaneita. Hän on vain klaanilainen muiden joukossa.’’ Sumeakukka naukui ja tämä näytti selvästi muistelevan riitaa silmät leimuten. Tuhkapentu vaikeni ja katsoi tassujaan. Pihlajapentu ryömi ahtaassa tilassa emonsa käpälien välissä aivan Sumeakukan rintaan kiinni. Sumeakukka nuolaisi kollipentunsa korvaa.
’’Eli perhe on siis hajalla…’’ Pihlajapentu mutisi ja vilkaisi emoaan oliivinvihreillä silmillään.
’’Voi kullannuput, ei se teidän vikanne ole!’’ Sumeakukka huudahti ja nuoli muutaman kerran voimakkaasti kummankin pennun turkkia.
’’Se oli ihan Mustakasvon vika, ei tämä liity teihin. Emme me tarvitse Mustakasvoa, emmehän? Olemme yhdessä perhe.’’ kuningatar mourusi äänekkäästi.
Pihlajapentu heilautti mustaa häntäänsä ja painautui emonsa turkkiin.
’’Ehkäpä niin.’’ hän mutisi.

Oli mennyt noin kuu Sumeakukan ja Mustakasvon eroamisesta, eikä tapaus järkyttänyt enää niin pahasti Pihlajapentua. Tuhkapentu taas oli hieman vaisumpi.
’’Ala laskea, sulje silmät!’’ Pihlajapentu käski tohkeissaan Mantelipentua.
’’Eikä saa kurkkia.’’
Mantelipennun kasvoille vääntäytyi kyllästynyt ´´yritätkö ärsyttää?´´ -ilme.
’’Öh, eikun, ihan miten vain.’’ Pihlajapentu korjasi nolona ja lähti etsimään piilopaikkaa.
’’Hetkinen, SEIIS!’’ Mantelipentu huudahti ja Tuhkapentu ja Pihlajapentu pysähtyivät kummissaan.
’’En minä voi etsiä, älkää nyt olko ihan hiirenaivoisia.’’ Mantelipentu marisi.
’’No minä voin etsiä?’’ ehdotti Tuhkapentu.
’’Ehkä ei leikitäkään tätä.’’ Pihlajapentu naukaisi ja Tuhkapentu sekä Mantelipentu nyökkäsivät.
’’No mitä sitten voisimme?’’ Mantelipentu kysyi ja hieraisi sokeita silmiään. Sokea ja heikko tai ei, mutta Pihlajapennun mielestä Mantelipentu oli erittäin sievä.
’’Polttavaa hiirtä.’’ Pihlajapentu naukaisi.
’’Mitä se on?’’ Tuhkapentu hämmästeli.
’’Ettekö tiedä?’’ Pihlajapentu kysyi, vaikka keksi leikin mielessään pari sekuntia sitten. Hän tassutti tuoresaaliskasalle ja kaivoi sieltä hiiren. Kolli palasi ystäviensä luo.
’Eli siis.’’ Pihlajapentu aloitti. ’’Tämä hiiri on ensin Tuhkapennulla. Sitten istun hänen eteensä, ja Mantelipentu lauleskelee jotain. Tuhkapentu ja minä vaihtelemme hiirtä toisillemme, ja kun laulu loppuu, se, kelle hiiri jää, häviää.’’ kolli selitti. Mantelipentu näytti pitävän tehtävästään ja selvensi kurkkuaan valmiiksi. Tuhkapentu istui veljeään vastapäätä ja piti käpälissään hiirtä.
’’On järvellä laskevan auringon, linnut lentää ja lallallaaa…’’ Mantelipentu rallatteli. Tuhkapentu ja Pihlajapentu heittelivät hiirtä toisilleen. Mantelipentu lopetti laulunsa äkkiarvaamatta, ja pihlajapentu oli juuri heittänyt hiiren Tuhkapennun käpäliin.
’’Voi hiirenpapanat…’’ Tuhkapentu nurisi. Pihlajapentu alkoi nauraa.
’’Ehheehe! Näkisit ilmeesi! Lu-luulit että hiiri jää, hahaa, minulle, mutta, hihihi, se tulikin juuri sinulle!’’ kolli nauroi niin, että kaatui kumoon.
’’Väistäkääs, pennut.’’ kuului tuttu murahdus ja mustavalkoinen käpälä hätisteli pentuja sivummalle. Pihlajapennun nauru loppui kuin seinään. Hänen oma isänsä, Mustakasvo, käveli kylki kyljessä vaaleanruskean, viirullisen naaraan kanssa. Naaraan vihreät silmät katsoivat umpirakastuneesti Mustakasvoa.
’’Ettekö kuulleet?’’ Mustakasvo murahti kovaäänisemmin ja mulkaisi Pihlajapentua jäätävästi.
’’Minä ja Perhosturkki yrittäisimme kulkea tästä.’’
Tuhkapentu peruutti sivummalle. Hän tuijotti järkyttyneesti silmät selällään Perhosturkkia ja Mustakasvoa. Kaksikko oli kietonut häntänsä yhteen ja he nojailivat toisiinsa kosketellen toistensa kuonoja vähän väliä. Suru sumensi Tuhkapennun vihreänsiniset silmät ja hän katsoi alas tassuihinsa peittääkseen katseensa muilta. Mantelipentu peruutti varovasti ja yritti olla kompastelematta.
Mustakasvo tuijotti Pihlajapentua. Pihlajapentu vastasi tuijotukseen ja vilkaista ruskeaa naarasta. Hänen isällään oli uusi kumppani. Pihlajapentu kierähti vatsalleen ja nousi hitaasti pystyyn. Hän vilkaisi vielä isäänsä ja peruutti Mantelipennun vierelle.
’’Kiitos.’’ Mustakasvo tuhahti ja asteli pentujen äskeisen olinpaikan yli nojaten Perhosturkkiin. Kolli veti häntänsä Perhosturkin selän päälle. Pihlajapentu seurasi noiden kahden menoa. Hän oli menettänyt isänsä.

Vastaus:26 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkusulka, Tähtiklaani
22.10.2013 13:20
// Alan ebinisti kirjoittaa Pikkusulalla : D

Luku 1; Sisiliskovarjo

" Mummi! Mummi! Sain kiinni jonkin kummallisen vihreän otuksen! " Pihkapentu naukui silmät laajoina yllätyksen kiihkosta, juosten kohti punertavaa, mustaraitaista naarasta. Pikkusulka virnisti hieman ja katseli kuinka hänen hieman kömpelö, tyttären poika juoksi innokkaasti pehmeällä, kimmeltävällä nurmella.
" Kuulostaa sammakolta. Missä se otus sitten on? " Pikkusulka naukui hivenen kehräys äänessään ja atseli kuinka täplikäs kolli liukui nurmen yli aivan hänen etutassujen luo.
" Olin juuri sanomassa, että...arvaa mitä! Omenanuppu varasti sen minulta! " Pihkapentu puhisi ja irvisti hieman naukuessaan. Pikkusulka tuijotti hetken pentua, ennenkuin töppäisi suuren ja pehmoisen käpälänsä tämän päälle. Pihkapentu vinkaisi yllättyneenä, mutta antoi vanhan kuningattaren hieroa päätään.
" Oletko varma, että se sammakko oli vielä elossa? " Pikkusulka kysyi hellästi puristen ja nousi istumaan, paljastaen tassullaan selällään köllivän Pihkapennun. Kolli tuijotti hetken Pikkusulkaa, ennenkuin tuhahti. " Olen todella varma, että se oli vielä elossa! " Tämä naukui ja käännähti kömpelösti mahalleen.
" Oletko aivan varma? " Pikkusulka naukaisi ja tökkäisi kevyesti pörröisellä käpälällään pentua. Tämä oli kaatua uudelleen, mutta piti tasapainonsa.
" No...se ei kyllä liikkunut vaikka purin sitä..." Pihkapentu mumisi hiljaa ja käänsi päätänsä korvat niskassa. Pikkusulka katsoi pikkuruista pentua ja nuolaisi tämän päätänsä hellästi karhealla kielellään. Pihkapentu päästi kevyen kehräyksen tapaisen äännähdyksen ja katsoi pikkuinen hymy punertavaa kuningatarta.
" Noniin. Käyppäs pyytämässä anteeksi Omenanupulta. " Pikkusulka kehräili kevyesti ja työnsi pikkuista kollia eteenpäin. Pihkapentu lähti kuin tykistä juoksemaan pehmeän, hopeisen nurmen yllä ja katosi nopeasti haaleanvihreän, kukkivan pensaikon lävitse. Pikkusulka haukotteli kevyesti ja tuijotti kaunista näkymää. Hän makoili aivan eräänlaisen reunaman vierellä, josta oli komea näkymä Tähtiklaani alueille. Hän näki aivan jyrkänteen alla olevan kirkkaasti lainehtivan järven. Sen tasaisilla hiekkareunukoilla köllötti kymmeniä kissoja, paistatellen komeasti paistavan auringon alla. Kun katsoi tarkkaan, näki järven reunasta pitkän, komean nummimaan ja sitten suuren havu-.lehtimetsän. Pikkusulka ei voinut kertoa miltä metsä näytti, sekun oli liian kaukana.
# Vielä jonain päivänä minä tuonne menen. # Naaras päätti ja antoi etutassujen liukua pehmeän nurmen ylitse, niin että naaras makoili mahallaa lämpöisellä nurmellä. Pehmoinen nurmi tuntui liiankin dilkkiseltä ja ennenkuin Pikkusulka huomasikaan, tämä torkahti rennosti makoillen maahan. Mutta eipä naaras kauaa saanut nukkua, kun jokin tömähti hänen selkäänsä. Naaras ei hätkähtänyt, vaan avasi kevyesti silmiään ja käänsi päätänsä nähdäkseen pikkuisen Pihkapennun jälleen.
" Mitä nyt Pihkapentu? " Naaras kysyi päästäen pikkuisen tuhahduksen naukaistuaan. Pihkapentu makoili Pikkusulan selälle päätä pidellen ja päästäen kummallista ulinaa.
" Olin puussa..." Kolli mumisi ja piti pienen välin, " Kunnes Omenanuppu tuli ja rikkoi oksan. " hän marmatti ja kääntyessään vyöryi Pikkusulan selältä aivan hänen vierelleen. Pikkusulka tuijotti hetken kollia, ennenkuin vilkaisi ylös. Yksinäisen koivun oksat todellakin kaartuivat naaraan yläpuolelle ja yksi oksista oli selvästi mennyt poikki. Lisäksi naaras näki Omenanupun aivan katkenneen oksan tyvessä tuijottaen reunan ylitse järveen.
" Anteeksi! " Punertava, nuori naaras naukui alas ja Pikkusulka vääntäytyi katsomaan rotkon reunalta alas. Ensin kuningatar ei nähnyt mitään, mutta sitten veden pintaan nousi koivun oksa, rikkoen veden hennon pinnan. Naaras naurahti kevyesti ja nousi seisomaan.
" Omenanuppu, tulisitko alas kultaseni? " Naaras kehräsi ja yhtäkkiä hento, mutta voimakas Omenanuppu loikkasi puusta. Tämä näytti hieman pahoittelevalta, mutta Pikkusulka näki hänen silmissään iloisen virneen. Pikkusulka päästi kevyen kehräyksen ja istui alas.
" Tulkaa tänne pikkuiset, niin kerron teille tarinan. " Naaras kehräsi. Pihkapentu loikki pirteästi hymyillen mumminsa luo ja Omenanuppu tassutteli tämän perässä. Pikkusulka odotti hetken, kunnes kaksikko oli istuuntunut, ennenkuin aloitti.
" Tämä tarina, nuoret kissat, on kaikkien klaanien alkujen alku. Tämä tarina kertoo siitä, kuinka Nelipuut syntyivät! " Pikkusulka heilautti pörröistä häntäänsä niin nopeasti ilmaan, että muutamat korret lensivät ilmaan. Pihkapentu tuijotti silmät suurina ja Pikkusulka oli nähdä pienen kuolatahran pennun suupielessä. Omenanuppu tuijotti herkeämättä ja innokkaana kuin kuvitellen tarinaa päässään. Pikkusulka hymähti ja katsoi taivasta.
" Kun maa oli vielä peittynyt vain kovaan kiveen, sillä astelivat ylväimmät otukset joita maa kantaa. Suuret kissat. Oi! Niin kutsutuilla Leijonakaaneilla oli tuuheat, paksut lisäkarvapeitteet kauloillaan. He olivat suuria, lihaksikkaita ja ylväitä. He hallitsivat sitä aluetta, jossa oli eniten kalliota jossa nukkua, ruokaa jota saalistaa ja muutamia puita joiden takana piileskellä. Toinen kivimaalla asteleva, suuri peto oli nimeltään Tiikeri. Heidän kaaninsa oli epämääräisin. Kaikki kaanilaiset asuivat toisistaan erossa, pysyen piilossa raitojensa avulla. Heidän maina toimi kaikki maat metsiköstä suojaisiin ruohikoihin. Tiikerikaani tunnetaan raidoistaan ja vahvoista leuoistaan. Kolmas kaani oli Gepardikaani. Pilkulliset, solakat kissat olivat viekkaimpia ja juoksivat paljon lujempaa kuin Tuuliklaanilaiset! Heitä ei päihittänyt kaksijalkakaan. Heillä oli suurin alue tasaista, kuivaa maata, jossa he juoksivat päivät pitkät saalistellen. Ja vihoviimeisin kaani oli mystinen Pantterikaani. He piileksivät mustilla turkeillaan ja loikkasivat armottomasti vihollisen kimppun. Mutta nyt koko tarinaan; Olipa kerran pieni Tiikerikaanin pentu, nimeltään Tjuge. Tjugella oli suuren suuret käpälät ja todella vahva leuka. Hänen maansa kuhisi riistaa kuin järvet vettä, mutta jokin vei Tjugea kauemmas tästä maasta. Tuntui kuin hän olisi ollut henkien riivaama. Niimpä hänet karkoitettiin. Tiikeri marssi päiviä, kuita eteenpäin syömättä taikka juomatta. Ainoana seuralaisena varjo ja suru. Lopulta, hän löysi pienen kukkulan. Kukkula oli aika tasainen ja hän näki selvästi muiden kaanien rajat. Yllättäen jokin loikkasi Tjugen niskaan ja kolli lensi kasvot edellä maahan. Kun pentu sai nostettua päätänsä, hän näki edessään seisovan paahtuneen hiekan värisen Leijonakaanin pennun. Pennulla ei ollut vielä suurta harjasta, mutta se oli hieman suurempi Tjugea.
“ Kuka olet? “ Thuge kysyi leijonalta.
“ Olen Seramiê. “ Leijonakaanin pentu esittäytyi kuono pystyssä ja häntä kiekurassa. Yllättäen jokin musta vilahti kukkulan tasaisessa ruohikossa. Kaksikko kääntyi katsomaan tulijaa, mutta näkivät vain mustan olennon, säihkyvien, sinisten silmien kera.
“ Olen Jôkira. Mitä teette täällä? “ Otus sähisi ja Tjuge tunnisti tulijan Pantteriklaanilaiseksi. Musta kissaeläin hohkui mustaa, mystistä voimaa. Mutta eipä hän voinut ihmetellä kauaakaan kun jokin suhahti nopeasti kuin kotka Leijonakaanin Seramiên ohitse. Leijona pomppasi pystyyn kuin tuli hännän alla ja kompastutti tulijan vihaisesti sähisten. Hoikka otus kaatui kevyesti ja lennähti suuressa pompussa selälleen. Viimeinen tulija oli Gepardikaanilainen.
“ Hahahahahah! Näittekö tuon? “ Gepardikaanilainen nauroi maassa ja kiepsahti ylös heilauttaen pitkää häntäänsä.
“ Ja kukas sinä olet? “ Seramiê kysyi tuhahtaen ja selvästi hieman vihaisena. Mutta se ei haihduttanut Gepardikaanilaisen nauravuutta pois.
“ Olen Sephêrmeny! “ Kissa naukaisi iloisesti ja pomppi muiden sekaan. Tjuge katsoi ihmeissään solakkaa, pilkullista naaras kissaa. “ Pikkusulka naukaisi ja veti hetken raikasta ilmaa keuhkoihinsa. Ennenkuin Pihkapentu kerkesi sanoa mitään, naaras jatkoi jo.
“ Näin nelikko tutustui hetki hetkeltä paremmin. He sopivat tapaavansa aina joka päivä samassa paikassa, pienellä kukkulalla. Heidän ystävyys kasvoi kasvamiseltaan ja ennenkuin he huomasivatkaan, kaikki neljä olivat jo aikuisen kokoisia. Mutta kauhukseen he saivat tietää, että heidän kaanilaisensa olivat kuulleet heidän ystävyydestä. Ja sen ajan kaikista hirvein asia oli liittoutuminen muiden kaanien aikaan. Näin kaanit yhdistyivät ja piirittivät nuoret kukkulalle. Vaikka kuinka he taistelivat, ainoa veri joka roiskui nurmelle, oli heidän. Kun nuori nelikko oli veren tahrimat, muut lähtivät jättäen heidät kuolemaan verenhukkaan.
“ Tjuge, minua...minua väsyttää...” Sephêrmeny kuiskutti hiljaa, kyyneleet silmissään.
“ Niin minuakin..” Tjuge vastasi hiljempaa kuin öinen tuuli.
“ Minne menemmekin...olemme...olemme aina yhdessä. Vai mitä? “ Jôkira naukui hennosti ja vaihtoi tukalasti asentoaan. Seramiê nyökkäsi kevyesti. Pikkuhiljaa, taivaan kirkas valtakunta veti heidän sielujaan ikuiseen turvaan. Mutta tiesittekö, että kun heidän sielunsa katosivat, he kuolivat täydellisessä neliössä? Heidän kuoleman jälkeen, nelikön kuolinpaikoilta kasvoi neljä suurta tammea. Lopulta kaanilaiset häpesivät tekojaan ja alkoivat kokoontua puilla kunnioittaen ensin urheiden, voimakkaiden, iloisten ja vaatimattomien nuorien kohtaloa, mutta pikkuhiljaa he kokoontuivat sinne puhumaan kaaninsa asioista kunnioittaen heidän keksimän Tähtiklaanin alle. “ Pikkusulka lopetti tarinansa ja huokaisi syvään. Omenanuppu tuijotti herkeämättä, lasittunein katsein eteensä, ennenkuin säpsähti ja naukaisi syvään. Pihkapentu nukkui. Kolli oli käpertynyt kerälle ja nukkui hiljaa tuhisten, ohut kuolavana aukinaisen suun reunasta. Pikkusulka naurahti kevyesti ja nousi ylös venytellen pitkään ja hartaasti. Naaras venytteli jokaista varvastakin ja päästi kyntensä hetkiseksi ulos. Omenanuppu heilutti hartioitaan ja venytteli itsekkin.
“ Olipas se pitkä tarina! “ Soturinalku naurahti kevyesti ja loikkasi pirteästi ilmaan. Pikkusulka suki kerran pörröistä rintaansa ennenkuin katsahti Omenanuppuun.
“ Olen kuullut että olet aika villi ja uhkarohkea? Olenko oikeassa? “ Naaras kysyi virne kasvoillaan ja kiepsahti nuoren soturin ympäri. Omenanuppu tuijotti tätä ihmeissään mantelinvärisillä silmillään ja nyökkäsi kevyesti. Pikkusulka hymähti ja tassutti reunalle, niin että siitä irtosi kevyt pala maalohkoa, joka tippui veteen roiskahtaen.
“ Uskaltaisitko hypätä tästä alas? “ Pikkusulka kysyi tuijottaen alas. Hän nosti hieman päätänsä ja katsoi, kuinka Omenanuppu asteli tämän vierellä kurkaten alas.
“ En! Se olisi mielipuolista! “ Naaras naukaisi äänekkäästi ja siirtyi reunalta. Pikkusulka kurkkasi vielä kerran katsomaan alas kirkkaasti hohtavaan järveen, ennenkuin astui yhden askeleen taakseppäin.
“ Kutsu sitten minua mielipuoleksi tämän jälkeen. “ Naaras naukaisi ja virnisti leveästi. Ennenkuin Omenanuppu edes tajusi mitä entinen kuningatar sanoi, tämä loikkasi kevyesti maasta ilmaan, reunan ylitse ja antoi itsensä pudota. Ilma veti rajusti naaraan turkkia erilleen ja silkkä adrenaliini sykki tämän korvissa. Naaras kiepautti itsensä hieman parempaan asentoon, etutassut kohti vettä. Hän kuuli ainoastaan veren pauhunnan korvissaan, ei mitään muuta. Veden säkenöivä pinta lähestyi lähestymistään ja pian naaraan etutassut lumpsahtivat sen heikon pinnan läpi, loppu keho perässä. Pikkusulan mahaa kihelmöi polttava kipu veteen räiskähtämisen takia ja hän oli nipistänyt silmänsä kiinni. Naaraan polttava kipu tykytti hetken kipupaikoissa, ennenkuin se laantui inhottavaksi kutinaksi. Pikkusulka uskalsi raottaa silmiään ja ensin vesi näytti sumealta kuin olisi tuijottanut liian läheltä kiveä. Sitten kaikki kirkastui niin nopeasti, että Pikkusulka nipisti silmänsä kiinni. Muutamat ilmakuplat karkasivat hänen suustaan ja kun naaras avasi silmänsä, oli hän järkyttyä veden kauneudesta. Vesi oli kirkkaampaa kuin taivas, sen pohja oli houkuttelevan punertava, jonne naaras olisi voinut mennä piiloon, kymmenet kalat uivat kilpaa ja ne eivät selvästi välittäneet kissasta.
# Vau...# Pikkusulka ajatteli ja alkoi vetämään itseään pintaan. Vesi oli ''pehmeää'' ja tuntui kuin naaras olisi saanut kiinni siitä. Pian hänen päänsä rikkoi veden heikon pinnan ja pienet aallot loiskuivat rantaan, herättäen Rikkovarjon. Harmaa kolli sävähti kun kylmä vesi kosketti hänen kuonoaan.
“ Agh! “ Kolli kähäisi ja pomppasi pystyyn, siirtyen veden reunalta kauemmas. Kolli mumisi jotain itsekseen, ennenkuin huomasi Pikkusulan pään vedessä.
“ Pikkusulka? Hyvää päivää! “ Kolli naukui kunnioittavasti ja istuuntui rannalle. Pikkusulka lähti uimaan heiluttaen korvaansa kuin riivattu, koska sitä kutitti niin vietävästi. Nopeana uimarina Pikkusulan tassut koskettivat pian jo hiekkaista pohjaa ja hän loikkasi vedestä maalle yhdellä suurella pompulla. Pisarat lensivät kirkkaasti hänen turkistansa ja hohtivat hetken ennenkuin tippuivat roiskahtaen maahan. Naaraan pörröinen turkki oli hieman läsähtänyt kasaan, mutta onneksi Jokiklaanilaisena, se ei kastunut niin että turkki olisi imeytynyt hänen ihoonsa. Naaras asteli kevyesti entisen varapäälikön luo ja alkoi sukimaan liikavettä turkistaan karhealla kielellään.
“ Miten päiväsi on mennyt? “ Rikkovarjo kysyi kehräten hieman. Pikkusulka suki hetken rintaansa, ennenkuin katsoi kollliin hymyillen.
“ Kerroin Omenanupulle ja Pihkapennulle tarinan nelipuiden synnystä ja hyppäsin melkein kymmenen ketunmitan korkeudelta veteen. Aika hyvin siis. “ Naaras naukui kehräten ja hymähti hieman. Rikkovarjo tuijotti hetken naarasta, kunnes ilmaan kaikui hiljainen kuiske.
“ Hyvät Tähtiklaanin kissat! On aivan kuuhuipun hetki.” Puhujana toimi tänään Hopeavirta. Hänen sanoessaan Kuunhuipun hetki, Pikkusulka katsahti ylös ja huomasi yllätyksekseen että taivashan oli tummunut pari astetta.
“ Mutta toivotamme tänään kaksi uutta Tähtiklaanilaista tänne.” Naaras jatkoi. Pikkusulka kuunteli hetken jatkaisiko naaras, mutta hän ei jatkanut. Pikkusulka alkoi etsimään paikkaa jossa Hopeavirta puhui ja katsahdettuaan paikkaa josta kuningatar oli hypännyt, näki hän Hopeavirran istuvan korjaantuneen koivun oksan päällä. Naaras kääntyi kunnolla katsomaan Hopeavirtaa ja lopulta hohtavan kaunis naaras jatkoi.
“ Otamme avosylin vastaan nuoren Hiutaletassun Tuuliklaanista. “ Naaras naukui ja esiin astui todella nuoren näköinen, valkoisen hohtava naaras oppilas, jolla oli tummanvihreät silmät ja sinisenharmaita juovia.
“ Toinen avosylin vastaan ottamamme on Jokiklaanista. Hänen nimensä on Sisiliskovarjo. “ Naaras kehräsi ja loikkasi puusta, jolloin hän katosi. Hiutaletassun vierelle astui hieman tummanvihreän värinen, tummaraitainen komea, solakka kolli. Sisiliskovarjo. Nimi poukkoili vain pari millisekuntia Pikkusulan mielessä, ennenkuin hän hätkähti tajutessaan. Hänen kumppaninsa, rakas Sisiliskovarjo, oli siirtynyt Tähtiklaaniin? Kyyneleet valuivat naaraan tahtomatta hänen punaoranssille poskille ja tämä henkäisi kerran.
# Ei...ei ollut vielä hänen aikansa! # Naaras uikutti mielessään.
# Miksi? #

// Koska Pikkusulka. Joo tein tätä jo alusta asti muistellen että tänne sai vielä laittaa Tähtiklaanin tarinoita, sitten sain tietää että ei saisi, muttalaitoin kuitenkin tämän tänne :D
Vastaus:http://warriorcatssrope.suntuubi.com/?cat=200

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova,Tuuliklaani
22.10.2013 12:21
Avasin silmäni luonnottomasta unesta.Hetken aikaa kaikki pyöri ja utuinen ääni yritti tavoittaa minut.
"Kuka olet?"Ystävällinen ääni maukui.Edessäni seisoi musta naaras jonka siniset silmät tuikkivat.Naaraan kaulan ympärillä oli vihreä panta jossa oli laatta jossa oli kaksijalkojen raapustusta.
"Kuka sinä olet?"Tiuskahdin."Ja missä olen?"
"Älä tiuski ja kysyin ensin"Naaras murahteli päättäväisenä.
"Olen Tuuliklaanin soturi Tiirajuova!"Nauin ylpeästi ja hiukan kopeasti.Naaas ei välittänyt äänen sävystäni vaan silmäili minua.
"Minun nimi on Reika"Naaras maukui ystävällisesti.
"Kuulin vähän kaksijalkojen jutustelusta ja sinulta oli mennyt sijoiltaan nikama mikä katkaisi yhteyden jalkoihisi ja häntääsi.Sinulla oli aikamoinen tuuri Tiirajuova!"Naaras naukui."Selvisit vähin vammoin.Miksi ihmeessä edes rynnistelit keskellä Ukkospolkua?"Naaraan ääni oli hiukan toruva.
"Koska jos en olisi juossut sinne sisareni olisi jäänyt hirviön alle!"Murisin.Loikkasin pikaisesti jaloilleni.
"Miten pääsen pois?"Kysyin silmäillen kaksijalan pesää.
"Ei kannata lähteä lehtokato alkaa pian olet paremmassa turvassa täällä"Reika maukui ja mutusteli kaksijalkojen haisevaa ruokaa.
"Olen parhaimmassa turvassa klaanini ja ystävieni luona"Korjasin Reikan väitettä.Reika pyöräytti silmiään ja tuhahti:
"Tule"Astelin naaraan perässä.Reika loikkasi jollekkin tasolle ja siitä istui ikkunan eteen.
"Vapaus!"Hihkaisin ja loikkasin kaaressa eteenpäin.Törmäsin johonkin näkymättömään mikä pirstoutui kun törmäsin siihen.Reika ulvahti ja minä tipahdin maahan kaksijalkojen pesän ulkopuolelle, vapauteen.Turkilleni norui verta haavoista jotka terävät piikit olivat aiheuttaneet.En kumminkaan tuntenut kipua vaan tuuli hyväili turkkiani,metsä kuiski ja sydämmeni alkoi hakata sitä rytmiä johon olin jo tottunut pienestä lähtien.Vapauden rytmiä.Ulvahdin riemuissani ja rynnistin matkaan.Juoksin pois kaksijalkojen pihasta mutta sitten vastaani tuli Ukkospolku jonka takana oli loputtomasti kaksijalkojen pesiä.
"Voi hiirenpapanat!"sihahdin ja loikin nopeasti Ukkospolun ylitse.Jostain kaukaa kuului hirviön karjunta.Pinkaisin pienelle sivukujalle joka lemusi.Hirviöt jyräsivät ohitse ja katsoin eteenpäin pimeälle kujalle.
>Palaa taakse päin Tiirajuova<Käskin itseäni.Jalkani eivät kumminkaan liikkuneet.Astuin pienen askeleen eteenpäin ja kylmä tuuli iski päin kasvojani.Painuin maata vasten korvat luimussa.Pimeys tuntui syvenevän entisestään eikä missään näkynyt valoa.Nostin katsettani enkä nähnyt Hopeahännän tuikkivia tähtiä.Pahuus tuntui leijuvan ympärilläni kuin sakea, eksyttävä sumupilvi.Aloin panikoida.Suljin silmäni hetkeksi ja kuvittelin paremman paikan.Pentutarha missä emoni makoili Leijonasydän,Susipentu,Kermatassu ja Taivaspentu vierellään.Tihkukynsi kuiski lempeitä sanojaan kumppanilleen ja kaikki oli hyvin.Kun avasin silmäni pimeys ei tuntunut enään niin eksyttävälle.
"Emo näytä valoa polulleni"Pyysin hiljaa ja astelin eteenpäin pimeydessä.Itsevaruuteni kasvoi joka askeleella eikä mikään estänyt minua.Kuja ei näyttänyt enään uhkaavalta mutta pahuus tuntui yhä.Yhtäkkiä kuja levisi aukioksi.Siellä seisoskeli tummia kissan varjoja.Niiden silmissä ei välähdellyt elämän voimaa vaan silmät olivat elottomat.Laihat kissat katselivat kuivuneen suihkulähteen päälle, jossa seisoi iso valkoinen kolli jonka kasvot olivat taisteluiden arpeuttamat.Kollin jäänsininen katse kääntyi minuun.
"KUKA SIELLÄ?"Kollin ääni kiiri aukiolla kuin tappaa tauti ja se oli täynnä myrkkyä.Kollin silmissä paloi musta tuli eikä niissä palanut merkkiäkään Tähtiklaanin valosta.Seisoin katse jähmettyneenä kollin katseeseen.
"Piirittäkää se!Älkää päästäkö sitä pakoon!"Kolli karjui.Laihat kissat liikkuivat nopeasti.Ne näyttivät vain haamuille jotka eivät pystyisi satuttamaan ketään.Kissat olivat langan laihoja ja niiden hoitamattomien turkkien alta näkyi kumminkin lihaksia.Katseet olivat vieläkin elottomia.Sisintäni kylmäsi kun valkoinen kolli asteli minua kohti.Kolli ei ollut yhtä laiha kuin muut kissat ja tuon takkuisen turkin alla väreilivät lihakset.
"Kuka olet?"Kollin ääni tuntui tunkeutuvan mieleeni.
"Olen Tiira"Nauin.En antanut äänestäni kaikua pelkoa joka oli vallannut sydämmeni.
"Mitä teet minun Myrskyn alueella!"Kollin ääni rääkyi.Luimistin korviani.
"Etsin tietä metsään ja eksyin"Nauin.Kohotin katseeni.
"Nyt reissusi päätepysäkki on tässä.Sinulla on kaksi vaihtoehtoa.Liity joukkoihini tai kuole"Myrskyn ääni kertoi että kolli oli tosissaan.Ensiksi meinasin huuta että kuolen mieluummin mutta järki sai minut olemaan hiljaa.Jos kuolisin nyt kuka kostaisi Tunturituulelle?Jos kuolisin nyt en näkisi ikinä Leijonasydäntä tai muitakaan.Kumarsin Myrskylle.
"Liityn joukkoihisi"Mauin kunnioitavasti.Ällötin omaa maireuttani mutta pysyin roolissani.
"Sen näkee silmistäsi.Et olisi uskollinen.KELLE OLET USKOLLINEN!?"Myrsky karjui.Viha leimahti sisälläni.Nousin seisomaan suoraan vastapäätä kollia.Myrskyn jäänsiniset silmät tuijottivat minun tummanvihritä silmiäni.
"Olen uskollinen Seittitähdelle ja Tuuliklaanille!Nimeni on Tiirajuova!"Murisin.Myrsky murisi hampaat esillä.Kolli loikkasi minua kohti.Käännyin seläleni ja otin kollin takajaloillani vastaan.Myrsky tömähti takajalkojani vasten ja viskasin kollin ilmaan.Myrsky oli vahva mutta hätiköi.Kolli iskeytyi maahan ja räväytti iskun päin kasvojani.Terävät kynnet repivät kolme uutta arpea kasvoihini ja sihisin kollille.Loikkasin tuon selkään ja kierähdin kyljeltä alas ja jäin maahan.Kun Myrsky kääntyi ympäri loikkasin tämän paljaaseen kaulaan kiinni.Myrsky kiljahti ja potki minua kylkeen.Kynnet repivät nahkaani mutta en päästänyt irti.Hitaasti alkoi Myrskyn rimpuilu hiipua ja lopulta kolli valahti veltoksi.Päästin irti ja Myrsky tippui maahan.Kulkurit väistivät minua kun astelin kujalta pois päin.Minun pitäisi päästä kotiin pian......
//Tämmönen pätkä....//
Vastaus:25 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
22.10.2013 10:56
Luku 1. Pelko

Sinisiipi tutki minun arpeutuneita haavojani. Katsoin tätä.
"Voit jo ihan hyvin harjoitella Sinitassun kanssa taistelulikkeitä" tämä naukaisi. Kehräsin ja lähdin pois parantajan pesästä. Ulkona oli paljon kissoja, vain Sieittitähteä en nähnyt leirissä. #luultavasti lepäämässä# ajattelin ja pudistin päätäni. Lähdin kävelemään leirin uloskäyntiä päin kun joku hyppäsi selkeäni päälle pikkuiset kynnet esillä.
"Sinitassu" ehdin vain nähdä pienet silmät ennen kuin tömähdin maahan.
"Mitä asiaa?" tämä naukui ja alkoi kehrätä. Heilautin häntääni leirin uloskäyntiä päin.
"Mennäänkö harjoittelemaan" katsoin vaaleanharmaata, kaunista naarasta kysyvästi. Tämä mietti hetken ja odotteli. Haistoin Pöllötassun.
"Terve" tämä naukaisi ja katsoi hymyilevin silmin minun silmiäni. Huokaisin kun tämän silmissä näkyi myös ripaus surua.
"Mikä sinulla on?" nau'uin kysyvästi ja katsoin oppilasystävääni.
"No ei mikään" tämä naukui ja näytti reippaammalta.
"Mennään harjoittelemaan" Sinitassu naukaisi kärsimättömästi ja katsoi minua odotellen. Nyökkäsin ja heilautin häntääni Pöllötassulle hyvästiksi. Kävelin rauhallisesti leirin läpi Sinitassu vierelläni. Oppilas halusi lähteä jo heti harjoittelemaan koska oli ihan innoissaan.
" Muista ettet saa raapia minua hengiltä" varoitin ja katsoin naarasta lempeästi yhdellä silmälläni. Tämä nyökkäsi varovasti ja sitten naaraan kasvoille tuli iloinen ilme.
"Miten toisesta silmästäsi tuli sokea?" naukui Sinitassu varovasti. Katsoin naarasta ja pudistin päätäni. Ei tehnyt yhtään mieli kertoa siitä nyt heti.
"Mennäänkö nyt sinne harjoittelemaan?" naukaisin reippaammin ja lähdin menemään hurjaa vauhtia sinne, missä minä ja Vaahteravirta olimme harjoitelleet yleensä. Hidastin äkisti vauhtiani ja nuuhkaisin ilmaa. #aivan kuin olisin haistanut kaksijalkoja# ajattelin mutta en haistanutkaan mitään.
"Harjoitellaanko" naukui kysyvästi Sinitassu sokealla puolellani. Käänsin päätäni äänen suuntaan ja käännyin kokonaan jotta näkisin naaraas paremin.
"Nyt yritä hyökätä kimppuuni" nau'uin ja katsoin Sinitassun silmiä. Sinitassu selvästi yritti mennä sokealle puolelleni joten käännyin varovasti. En ollut opetellut taistelemaan sokean silmäni kanssa mutta nyt olisi oiva hetki opettaa Sinitassua ja opetella taistelemaan puolisokeana! Sinitassu hyökkäsi kimppuuni ja väistin tätä.
"Odotit lian kauan, sinun pitäisi yrittää hyökätä nopeammin" naukaisin ja katsoin oppilastani. Minulla oli ollut sama ongelma Vaahteravirran kanssa. Sinitassu hyökkäsi sokealle puolelleni ja onnistui hyvin.
"Hyvä" kehuin tätä ja yritin huomata tämän. Sitten Sinitassu hyökkäsi juuri toiselta puolelta kun yritin kiinnittää huomioni sokealle puolelle. Säikähdin ja yritin väistää kun oppilas hyökkäsi vauhdikkaasti kimppuuni. Sinitassu katsoi minua voitonriemuisesti ja istui maahan.
"Miten meni?" tämä naukui ja kallisti päätään. Istuin itsekin ja katsoin mustaa turkkiani.
"Hyvin, sinun pitää käyttää silti enemmän voimaa. Muuten et koskaan pärjäisi edes keskivertaiselle soturille" nau'uin ja tuijotin tämän silmiä. Naaras vastasi tuijotukseeni mutta yritti välttää sokean silmäni katsomista.
"Mutta eikö sinulle satu?" tämä naukui kysyvästi ja alkoi epäröidä.
"Hyökkää" naukaisin päättäväisesti ja heilautin häntääni sen merkiksi että olin valmis.
"Mutta..." tämä naukaisi mutta katsoin tätä.
"Sanoin hyökkää" toistin. Sitten Sinitassu luovutti ja meni pensaikkoon piiloon. Kuulin kun oksa katkesi joten osasin varautua. Pensaikosta hyppäsi vaaleanharmaa naaras joka tömähti maahan.
"Kuvittele että metsästäisit jänistä" naukaisin rohkaisevasti. En edes huomannut minne naaras meni enkä kuullut mitään. Haistoin tämän kuitenkin mutta en kovin tarkasti. Käännyin pensaita päin ja yritin huomata oppilaan. Äänettömästi Sinitassu kulki. Sitten tömähdin täysillä maahan ja Sinitassu käytti tällä kerralla enemmän voimaa.
"Voit lopettaa jo" sähähdin tälle kun naaras oli jo turhan kauan käyttänyt voimiaan.
"Okei" tämä naukaisi. Sitten Sinitassu lähti leiriä päin minä perässä.

"odota vain niin näet" kuulin nau'untaa jostain. Olin samassa metsässä kuin viimeksi. Veren haju oli kauhea. Huomasin vaalean kissan joka oli ainoa vaalea kohde metsässä. Minua alkoi pelottaa ja tuntui kuin olisin ollut pikkuriikkinen pentu.
"ei" kuulin rääkäisyn ja sitten kaikki oli hiljaista. Jähmetyin paikoilleni. #miksei kukaan tule pelastamaan minua?# ajattelin kauhuissani. Huomasin sokealla puolellani heti kun käänsin päätäni, suuren kasan luita. Luut olivat suuria eivätkä ne näyttäneet jäniksenkään luilta.
"Koirien luita?" sähähdin. Jotenkin pystyin juoksemaan pakoon mutta tuntui kuin en olisi päässyt ketunmittaakaan eteen päin. Minua alkoi pelottaa ja tömähdin maahan. Sitten vain maa katosi altani ja putosin tyhjyyteen!
"Apua" naukaisin hiljaa ja potkaisin vierelläni ollutta Leijonasydäntä.
"Mitä riehut?" Leijonasydän katsoi minua kun näytin säikähtäneeltä.
"En mitään" naukaisin rauhallisemmin. Valehtelin ehkä vähän. #eikö tämä voisi jo loppua?# ajattelin surullisena ja katsoin sotureita jotka nukkuivat rauhallisina. Mikä minuun oli mennyt?
Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
21.10.2013 21:51
Huomasin kun lumihiutaleita alkoi leijailemaan hiljalleen maahan. Katsoin kun Vinhapuro hyppeli luokseni vauhdikkaasti. Katsoin kysyvästi naarasta.
"Mennäänkö metsästämään?" tämä naukui ja heilautti häntäänsä leirin uloskäynnin suuntaan. Mietin hetken. Suljin silmäni ja istahdin.
"Lupasin kyllä jo Sinitassulle että menisimme harjoittelemaan" nau'uin. Vinhapuro katsoi minua ja nyökkäsi.
"Entä jos ottaisit hänet mukaan?" naukui naaras aika pitkän hiljaisuuden jälkeen. Tämä katsoi kysyvästi minua ja mietin hetken ennen kuin nyökkäsin.

"Tule Sinitassu" nau'uin kun en ollut vieläkään löytänyt vaaleanharmaata, sinisilmäistä naarasta. Etsin katseellani Sinitassua mutta en huomannut tätä.
"Minuako etsit?" naukui takanani oleva naaras. Katsoin äänen suuntaan ja huomasin reippaan näköisen oppilaan. Tämä katsoi kun lumihiutale leijaili hänen eteensä.
"Haluaisitko lähteä minun ja Vinhapuron kanssa metsästämään?" katsoin Sinitassun sinisiä silmiä kun tämä mietti. Musta turkkini näytti melkeinvalkoiselta kun lumihiutaleet leijailivat siihen.
"Lähdetään" oppilaani naukui pian innoissaan ja meni etsimään Vinhapuroa. Yritin pysyä Sinitassun perässä jotenkuten. Lumihiutaleet leijailivat turkiltani maahan äkkilähtöni takia ja olin siitä iloinen. Näin pian Vinhapuron.
"Sinitassu, pysähdy" nau'uin naaraalle joka kääntyi heti. Tämä tuli nopeasti minun ja Vinhapuron luokse. Ajattelin että antaisimme Sinitassun mennä kokeilemaan saalistustaitojaan lähelle hevostalleja ja me Vinhapuron kanssa katsoisimme tämän saalistustaitoja.
"Saat mennä koettamaan yksin" nau'uin heti kun olin selittänyt ideastani Vinhapurolle. Odotimme kunnes Sinitassu oli häipynyt leiristä ja pinkaisimme juoksuun Vinhapuron kanssa.
"Mennään hevostalleille kun käskin hänen mennä sinne" nau'uin ja katsoin vaaleanharmaa raidallista naarasta. Tämä nyökkäsi ja hiljensi vauhtiaan. Tein samoin.

Sinitassu yritti haistaa riistan tuoksua muttei onneksi haistanut meitä. Sen sijaan oppilas nyrpisti nenäänsä ja katsoi pensaikkoa päin missä me olimme.
"Mikä täällä löyhkää" tämä valitti ja katsoi toiseen suuntaan. Olimme Vinhapuron kanssa pyöriskelleet inhottavan hajuisten kasvien päällä jotta Sinitassu ei tunnistaisi meitä. Nyrpistin itsekin nenääni mutta haistoin myös lähistöllä jäniksen.
"Jänis?" naukui hieman ymmällään Sinitassu ja haistoi uudelleen. Tämä lähti hiljaa mutta vauhdikkaasti hajun suuntaan. Katsoin Vinhapuroa ja lähdimme seuraamaan tätä. Pian kuitenkin Vinhapuro pudisti päätään.
"Menen metsästämään jotain" nyökkäsin ja jatkoin Sinitassun seuraamista. Jänis ei ollut kuullut ketään ja Sinitassu lähestyi pahaa aavistamatonta jänistä päin. Naaras otti kynnet esille ja hyökkäsi pienen mutta lihavan jäniksen kimppuun. Jänis oli melkein valkoinen. Sinitassu puraisi jänistä ja jänis yritti lähteä pakoon turhin yrityksin. Sinitassun silmissä näkyi hieman voitonriemua ja pian jänis makasi velttona maassa.
"Hienoa työtä" nau'uin ja tulin esiin piilostani. Sinitassu säpsähti hieman mutta tunnisti minut.
"Missä olit?" tämä katsoi uteliaasti sinisiä silmiäni. Heilautin häntääni pensaikkoon jossa olin piileksinyt. Musta turkkini ei ollut näkynyt pensaikosta läpi. Katsoin Sinitassua ja kehräsin iloisesti.
"Olet taitava" nau'uin iloisesti. Heilautin häntääni ja katsoin toisella silmälläni vain oppilastani. Olin kuitenkin yhä edelleen murheellinen eikä sitä voinut parantaa. Toinen silmäni oli varmasti sokeutunut iäksi. Sinitassu nyökkäsi mutta en nähnyt sitä.

"Miten meni?" naukui varapäällikkö Kastanjahäntä iloisesti.
"Hyvin, Sinitassusta tulee taitava metsästäjä taatusti" nau'uin iloisesti ja katsoin iloisen näköisenä Kastanjahäntää. Sokea harmaa silmäni näytti pelottavalta mutta terve silmäni loisti ilosta. Kehräsin ja väläytin ylpeän katseen lähellä olevalle Vaahteravirralle. #ihanaa kun kaikki ovat näin ystävällisiä ja mukavia# ajattelin ja heilautin mustaa häntääni. Kävelin pois päin varapäälliköstä kohti sotureiden pesää. Oli jo ilta.

Heräsin siihen kun kuulin korviasärkevän naukaisun. Reväytin silmäni auki ja katsoin ympärilleni. #missä olen?# ajattelin kun näin hirviön. Se tuli hurjaa vauhtia minua päin ja huomasin maassa meripihkan väriset, ilkeät silmät. Ne katsoivat minua raa'asti ja ne tuntuivat nauravan minulle.
"Mitä haluat?" naukaisin äänettömästi. Hirviö tuli yhä kovempaa luokseni mutta tuntui kestävän ikuisuuden ennen kuin Se tuli luokseni. Sitten Se meni lävitseni kuin haamu. Katsoin sanattomana taakseni mutten enään halunnutkaan katsoa eteeni. Tiesin että siellä olisi vielä jotain pelottavaa. Kuulin yhtäkkiä vertahyytävän rääkäisyn ja katsoin metsään. Sieltä tuijotti verinen, musta kissa joka naukui jotain epäselvästi.
"Odota vain niin näet" kuulin selvästi tämän nau'unnan. Avasin silmäni taas ja huomasin olevani sotureiden pesässä.
"En kestä tätä" sähähdin todella hiljaa itselleni ja kurkistin ulos. Oli kuuhuipun hetki.
Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaislapentu, Tuuliklaani
21.10.2013 19:29
Kaislapentu makasi mukavasti sammalleisella makuusijallaan. Ketunleipäjalka ja muut pennut nukkuivat vähän matkan päässä. Kaislapentu ei kuitenkaan saanut unta. Hän haki mukavaa asentoa ja nousi välillä istumaan viikset väristen.
"Näytät aika hassulta kun toikkaroit noin koko ajan", kuului huvittunut ääni. Kaislapennun pieni pää kiepahti ympäri. Se oli Susipentu.
"En vain saa unta. Ulkona on liian hiljaista. Ei edes lintujen laulua", hän valitti. Susipentu naurahti ja suki harmaata turkkiaan.
"Ei se minua haittaa. Mennäänkö vilkaisemaan", naaras kysyi ja pomppasi jaloilleen. Kaislapentu ei olisi millään halunnut nousta lämpimältä makuusijaltaan.
"No hyvä on, mutta nopeasti", hän murahti lopulta ja nousi pikkuisilla tassuilleen. Hän loikki Susipnnun edellä ulos. Häikäisevä valkeus sokaisi hänet hetkeksi. Se ei ollut pelkästään kuun valoa, vaan paksu valkoinen matto, joka kimalsi kuunloisteessa. Valkoisia hiutaleita leijui alas taivaalta. Kaislapentu vingahti, kun Susipentu törmäsi häneen takaapäin ja törkkäsi hänet suoraan va voiseen aineeseen. Se oli pehmeää kyllä, mutta hyytävän kylmää. Kaislapennun tassut upposivat siihen melkein puoleen väliin jalkaa.
"Tämä on kylmää!" Hän kiljaisi ja raivasi tiensä pentutarhan oviaukolle. Susipentu naurahti.
"Saarnijalan kertoi lumesta. Tämä on lunta", hän maukui. Kaislapentua hytisytti. Ulkona oli ilman luntakin hyytävän kylmä.
"Mennään takaisin sisälle. Minua palelee", hän vinkui. Susipentu pörhisti pitkää harmaata turkkiaan.
"Hyvä on", hän huokaisi. Kaislapentu liukui helpottuneena takaisin lämpimään pentutarhaan. Naaras värisi sulavasta lumesta. Susipentu ravisti turkkiaan ja asettui makuusijalleen.
"Hyvää yötä", hän mumisi. Kaislapentu peseytyi ja painautui emoaan vasten ja nukahti.

Kaislapentu heräsi, kun Ketunleipäjalka töykki häntä lempeästi.
"Tulehan. Yöllä satoi lunta", hävettäisi ja nuoli sammalrippeitä tyttärensä turkista.
Muita pentuja ei näkynyt.
"Muut ovat jo ulkona", emo maukui. Kaislapentu pomppasi tassuilleen ja säntäsi ulos. Lumipeite oli entistä paksumpi, ja naaraan vatsa hipoi en pintaa. Kaislapentu loikki eteenpäin, ja hän upposi yhtäkkiä lumeen kuonoaan myöten.
"Umph!" Hän naukaisi tukahtuneesti. Ketunleipäjalka nosti hänet ylös ja ravisteli pontevasti.
"Täällä on kylmä. Olemme täällä vain hetken. Sinun olisi jo parasta palata tarhaan. Olet niin pieni joten et kestä kylmyyttä kauan", hän maukui ja kantoi turhautuneen Kaislapeennun pentutarhalle ja työnsi oviaukon sisäpuolelle. Huurrepentu loikki hänen sisaruksiensa kanssa aivan tarhan edustalla. Kaislapentu ärisi. Hän oli ihan yhtä hyvä kuin muutkin. Miksi kukaan ei uskonut häntä. Hetken kuluttua muutkin tulivat sisään, ja Ketunleipäjalka kaappasi ensimmäisenä-kuem odottaa saattoi- Kaislapennun etukäpäliensä päälle ja alkoi tarmokkaasti nuolla sulavaa lunta tämän Turkista. Kaislapentu rimpuili irti ja marssi kauemmas makuusijalleen emonsa makuusijan lähistölle. Hän nukkui yleensä yksin, koska muuten emo saattaisi pitää häntä käpäliensä valissä koko yön. Kullankeltaisen naaras katseli pesän oviaukolle, josta tihkui lehtisateen myöhäisen ajan heikkoa valoa, jota lumi voimisti. Naaras huokaisi ja tiiraili pesän toiselle laidalle nähdäkseen Susipennun. Naaras telmi Kermapennun kanssa Saarnijalan valvovan katseen alla. Kaislapentu huokaisi.
"No, oliko kivaa? Sinun pitäisi pysyä sisällä, tai muuten saatat hukkua lumeen!" Huurrepentu naljaili hänelle. Kaislapentu nosti huultaan ja kääntyi selkä veljeensä päin. Miksi kaikilla tuntui olevan aina jotain häntä vastaan?
Vastaus:18 kokemuspistettä.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultatassu, Tuuliklaani
21.10.2013 18:28
- Tervettuloa, tuuliklaanin oppilas. Olemme odottaneet sinua pitkään.
Vaalea kolli tuijotti epäuskoisena eteensä. Edellisen yön tapahtumat ikään kuin painoivat hartioita alas, ja nyt tämäkin.. tuntui ettei hän kestäisi enään kauaa. Miksi, miksi he olivat odottaneet häntä?
"Miksi juuri minua, tavallista tuuliklaanin oppilasta? Emmehän ole koskaan tavannetkaan!" Kultatassu ajatteli.. suruissaan? Hän ei osannut kuvailla tunteitaan. Ei, kiukuissaan hän ei ainakaan ollut, vaikka sydän löikin rinnassa hullua tahtia. Tuuliklaanilainen tuijotti lätäkköä edessään, katsoi lumoutuneena kun sadepisara tipahti siihen, ja pieniä pisaroita lensi maahan. Hän ei kuullut mitään muuta kun sydämmensä, joka ei tahtonut rauhottua. Hän ei tuntenut muukalaisten huolestunutta katsetta selässään, ei siirtänyt katsettaan täplikkääseen naaraaseen, joka hyppäsi hänen viereensä ja huusi pelokkaana jotain toisilleen.
- Kultatassu, katso minua, älä sulje silmiäsi!" naaraan ääni tärisi kun lehtisateen aikana oleva lehti. Oppilas siirsi sumuisen katseensa muukalaiseen ja tuijotti. Pelottavin, tyhjin silmin. Ennen kirkkaat merinpihkaiset silmät olivat nyt tyhjät. Niissä ei ollut enään toivoa, jonka naaras näki viime yönä.
"Järkytys?" naaras ajatteli ihmeissään ja huitasi tassullaan, osuen oppilaan kasvoihin. Kollin pää kääntyi äkisti oikealle, poskella tuntui polttavalta. Kultatassu räpytteli hetken silmiään, ja kääntyi hitaasti muukalaisen päin. Kollin turkki sojotti hassusti, silmät olivat suurentuneet, viikset värisivät, mikä sai naaraan tirskahtamaan ääneen.
- Käykö sinulle usein noin? erakko kysyi ja hymyili ystävällisesti. Muut erakot heidän ympärillään odottivat jännittyneinä vastausta, sillä näkivät tälläista harvoin. Usein se johtui jonkun läheisen henkilön kuolemasta, tai jostain isosta tapahtumasta. Mutta tälläisessä tapauksessa he näkivät tämän ensimmäisen kerran, ja näin nuorella kissalla.
- Ei.. ei ole koskaan käynyt.
Kultatassu sai vastattua, ja nuolaisi likaista turkkiaan. Siellä täällä olivat isoja takkuja, jotka saivat hänet näyttämäät hassulta, heiveröiseltä pennulta. Poskessa tuntui edelleen, muttei oppilas uskaltanut kysyä siitä mitään. Muukalainen nyökkäsi ja istahti parempaan asentoon, häntä itsensä ympärillä ja selkä ylpeänä suorassa.
- Minun nimeni on Doky, ja nämä ympärillä.. Naaras katsoi kaikki ympärillä olevia vuorollaan:
- Ovat ystäviäni. Kaikki, jotka ovat minun ystäviäni, ovat myös sinun ystäviäsi.
Oppilas nyökkäsi ahdistuneena, kun kaikki tuijottivat häntä herkeämättä. Hän raapi hermostuneena kynsillä maata, kuin yrittäen maastoutua tai piiloutua, kunhan pääsisi johonkin turvaan. Vaikka Doky kuinka ystävällisesti ja lempeästi puhuikaan, kolli ei voinut uskoa häntä. Hyvä on, hän pelasti hänet sinä yönä, mutta mitä sitten?
"Hän vain käyttää minua hyväkseen.." Kultatassu totesi mielessään ärtyneenä. Oppilas vilkaisi hieman oikealle, katsoen muitakin erakkoja. Isokokoisia, lihaksikkaita ja pelottavia. Erakot olivat muodostaneet pienen ympyrän, jonka keskellä hän, ja Doky istuivat.
"He hyökkäävät heti, kun hän käskee.. ja minusta ei jää mitään. Ei yhtään mitään." kolli ajatteli pistäen hampaansa tiukasti yhteen, jottei alkaisi huutamaan apua. Naaras oli hetken hiljaa kuin miettien jotain, ja jatkoi lempeästi:
- Tiedän, että olet väsynyt, ja tarvitset lepoa. Mutta ennenkuin haemme riistaa ja näytämme lepopaikan, meidän on näytettävä sinulle jotain. Seuraa minua!
Kultatassu oli kiitollinen kuullessaan ensimmäiset sanat, mutta voihkaisi hiljaa kuultuaan lopun. Keho oli yllättävän raskas, silmät eivät halunneet pysyä auki, mahassa tuntui inhottava tyhjyys ja kuului murinaa. Nielaistuaan, oppilas seurasi erakoita. Hänen lyhyet, väsyneet tassut eivät olleet mitään erakoiden lihaksikkaiden ja nopeiden käpälien kanssa. Matka tuntui kestäneen monta tuntia, puut vaihtuivat nopeasti harmaaseen, pieneen polkuun. Kultatassu katsoi ihmettyneenä korkeaa, tummanoranssia seinää edessään. Doky seisoi hänen viereensä, ja katsoi ympärilleen. Oli hiljaista, aurinko oli vasta nousemassa. Yht`äkkiä maa alkoi hieman täristä, pikkukivet heiluivat ja lentelivät hassusti. Kulman takaa paljastui iso hirviö. joka juoksi ulvoen ja muristen heitä päin. Doky huusi varoituksen ja töni oppilasta lähemmäs aitaa. Kultatassu katsoi olkansa taakse ja hänen silmänsä muuttuivat hieman suuremmaksi. Hirviö ajoi hänen nenänsä edestä ohi, ja jatkoi matkaansa edelleen muristen ja sihisten. Naaras henkäisi helpotuksesta, ja hyppäsi nokkelasti seinän päälle. Se ei ollutkaan niin ohut, kuin kolli oli luullut. Kolli hyppäsi erakon viereen ja yritti kömpelösti pysyä tasapainossa.
- Näetkö tuon pesän tuossa? Doky kuiskasi hiljaa ja osoitti nenällään komeaa kaksijalkojen pesää. Oppilas nyökkäsi aavistuksen verran, ja katsoi hänkin pesää. Sieltä kuului vaimeaa huutoja, ja isoista ikkunoista näkyivät itse pesän omistajat, kaksijalat. Kolli käänsi epäluotettavan katseensa Dokyyn, joka tuijotti edelleen pesää.
- Miksi toit minut tänne? tuuliklaanilainen sihisi hiljaa, ja yritti saada turkkinsa sileäksi. Hän oli kuullut paljo kaksijaloista emoltaan ja klaanivanhemmiltaan, ja suurin osa tarinoista oli todella.. huonoa? negatiivistä?
Naaras ei vastannut vaan tuijotti tassujaan, ja hänen häntänsä heilui kovaa. Korvat värisivät hassusti, eikä Kultatassu tajunnut miksi.
"Hän toi minut tänne, ja nyt pysyy hiljaa!" oppilas murisi mielessään, mutta pakotti itsensä olemaan hiljaa. Hän muisti hyvin Dokyn "ystävät", jotka istuivat pensaiden ja puiden suojassa hieman taaempana. Pesästä tulevat äänet muuttuivat suorastaan kirkunnaksi ja huudoiksi, ja ovi aukeni yllättäen. Kolli perääntyi hieman, mutta tunsi vain tyhjää ilmaa ja käänsi jälleen katseensa Dokyyn.
- Pysy paikallasi! naaras sähisi ja istui tyynesti paikallaan. Kaksijalka lähestyi, nosti valtavan käpälänsä ja yritti koskettaa tuuliklaanilaisen päälakea, mutta hän perääntyi vihaisesti sähisten. Kaksijalka karjaisi jotain ja astui askelen taakse.
- Rauhoitu! Doky murisi ja katsoi kylmästi kollia. Kultatassu ravisteli päätään, ja perääntyi oikealle. Hän ei antaisi koskea itseensä! Erakko nousi täyteen pituutensa ja otti yhden askelen kohti oppilasta.
- Älä lähesty! En suostu tähän! Kultatassu kiljui ja katsoi kauhuissaan pakotietä. Yht`äkkiä aita katosi jalkojen alta, hänet nostettiin ilmaan ja painettiin kaksijalan löyhkäävää rintaa vasten. Kolli huotoi tassuillaan, kiljui niin kovaa kun pystyi, mutta kaksijalka vei häntä yhä lähemmäs pesää.. ja yhä kauemmas vapaudesta.
- Auttakaa joku minua! kissa huudahti avuttomana, ennenkuin kaksijalka hänen kanssaan astui pesään, ja sulki perässään oven.

//Kultatassua ei tarvitse siirtää erakoihin tai muihin ainakaan vielä. Ja oli joskus sellainen erakko kuin Dokyn, muttei hänestä kuulla enään, antakaa anteeksi hänestä :c//
Vastaus:Selevä! Saat 23 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän, Jokiklaani
21.10.2013 16:58
Luku 3. -Petturi paljastuu

Nojasin Rastastähden turkkiin lohduttavasti. Päällikkö ei liikahtanutkaan, vaan tuijotti surun sumentamin silmin isänsä turkkia. Pajupuro nuolaisi vielä pari kertaa Sisiliskovarjon kylmää kehoa, ja tämän silmistä tippui muutama kyynel. Rastastähti meni makuulle ja painoi kuononsa isänsä turkkiin pidellen käpäliään tämän keholla. Yritin lohduttaa kumppaniani nuolaisuin, mutta tämä tuntui olevan ihan muualla, vaikka oli siinä. Olihan se toki selvää, juurihan hänen oma isänsä oli kuollut. Symbolihäntä nojasi Pajupuroon ja nuolaisi Sisiliskovarjon vihertävänharmaata korvaa.
’’Hän pääsi emon luo.’’ Pajupuro kuiskasi itkuisena. Rastastähti hieroi päätään Sisiliskovarjon lyhyeen turkkiin ja kyyneliä valui vanhuksen turkille. Tiesin, että minun ei pitäisi olla siinä, kaikki läheisimmäthän olivat. Mutta Rastastähden isän kuolema oli varmasti nuorelle päällikölle raskasta ja satutti paljon, joten yritin parhaani mukaan lohduttaa kumppaniani.
’’Hän pääsi hyvään paikkaan.’’ nau’uin lohduttaakseni.
’’Hänellä ei ole enään kylmä eikä nälkä, ja hän näkee kirkkaammin kuin on ikinä nähnyt.’’ Symbolihäntä jatkoi.
Rastastähti nosti katseensa viimeinkin.
’’Haluan olla hetken yksin.’’ hän takelteli, nousi, ja asteli hitaasti omaan pesäänsä. Jäin katsomaan tämän perään ja siirryin ruumiin luota. Rastastähdelle tämä oli ollut kova isku, mutta haukkahalla näytti nauttivan tilanteesta. Vaikka Sisilisko varjo ei ollut Haukkahallalle mitenkään läheinen, luulisi jokaisen olevan surullinen klaanitoverinsa menetyksestä. Maata peitti ohut lumikerros, joka oli satanut eilen, ja auringonhuipun aikaankin oli hieman pyryttänyt. Lehtikato tulisi ihan miltei muutaman neljännesosakuun päästä, ja siihen pitäisi varautua. Kalaa riittäisi, kunhan joki ei jäätyisi ihan umpeen. Mietin Haukkahallaa, kunnes nostin yhtäkkiä pääni. Tarkkailin leiriä, eikä varapäällikköä näkynyt missään. Ponnahdin pystyyn. Hän voisi olla joko metsällä tai…
Leveät käpälänjäljet lumessa johtivat päällikönpesälle. Sisuskaluni olivat muljahtaa sijoiltaan. Voi ei… Juoksin salamana päällikönpesälle ja tungin pääni sammalverhon läpi. Haukkahalla hyppäsi juuri valtavan loikan, joka kohdistui Rastastähteen.
’’Vien vaikka kaikki kahdeksan elämääsi kerralla, jos tarve on!’’ varapäällikkö murisi. Sisälläni leimahti ja loikkasin kohti ilmassa olevaa Haukkahallaa. Kuin ihmeellä onnistuin osumaan tähän ja tipuimme maahan. Haukkahalla ärjyi ja tämän jäänsiniset silmät näyttivät loimuavan vihasta. Raapaisin tätä ja upotin hampaani kollin kaulaan. Rastastähti loikkasi vierelleni ja riipoi Haukkahallan kylkeä.
’’Petturi.’’ hän sihisi ja puri hampaitaan muristen raivokkaasti. Haukkahalla sätki valtavat, Tiikeritähdeltä perityt kynnet ulkona. Mottasin tätä kynnet paljastettuina naamaan ja raavin tätä kaulaan. Haukkahalla tuntui heikkenevän ja veri tahri pesän seiniä ja lattiaa. Kun Haukkahallan liikkeet alkoivat heiketä, hyppäsimme kauemmas. Haukkahalla yski ja kompuroi ulos pesästä, mutta rojahti muutaman ketunmitan päähän Suurkivestä.
Rastastähti loikki silmät leimuten ulos pesästä ja kiipesi suurkiven päälle. Kissoja ei tarvinnut edes käskeä, kun kaikki jo astelivat kiven juurelle hämmästellen kauhuissaan varapäällikköä, joka makasi haavoittuneena maassa kynnet ulkona.
’’Haukkahalla on pettänyt klaanin.’’ Rastastähti naukui ja tämän äänestä kuulsi pettymys ja saatoin haistaa tämän hennon pelkotuoksun. Kissat alkoivat mouruta ja kaikkialta kuului järkyttyneitä kohahduksia.
’’Hän hyökkäsi kimppuuni pesässäni.’’ Rastastähti jatkoi. ’’Sirpalesydän auttoi minua kaatamaan hänet.’’ Kissat jatkoivat naukumistaan, ja päällikkö vaiensi heidät hännänheilautuksella.
’’Haukkahalla ei ansaitse kuulua Jokiklaaniin. Tästä hetkestä lähtien hän olkoot erotettu ikuisesti Jokiklaanista. Älä yritä tulla takaisin, ja jos sinut löydetään reviiriltämme, jokainen saa tappaa sinut. Lähde, äläkä palaa.’’ Rastastähti mourusi. Haukkahalla nousi huterasti ja irvisti päällikölle. Kolli kääntyi ja juoksi ulos leirin sisäänkäynnistä. Hengitin väristen. Petturi oli vihdoin poissa.

/TADAA loppuhuipennus, vähän lyhyt tosin :D//
Vastaus:Täydellinen loppu! Haukkahalla on paha! Saat 21 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkapentu/Tuuliklaani
20.10.2013 23:11
Heräsin vienoon vikinään.Nousin lämpinältä pediltä ja huomasin että ääntä piti sisareni Kermapentu. Tökkäsin hänen kylkeään tassullani, mutta hän vain jatkoi vikisemistä.>>Näkee varmaan unta, antaa nukkua<<Hänen toisella puolellaan Susipentu nukkui sikeästi.Sarnijalka (Kotkapennun vara emo) puolestaan katsoi Kotkapentua.
"Mitä mietit pentuni?"Tämä kysyi hymyillen.
"Katselin vain miten muut nukkuvat"
"Mikset muuten itse nuku enää?"
"Heräsin kun Kermapentu vikisi unissaan."
"Minäkin heräsin siihen, näkeeköhän hän painajaisia."
"En tiedä."

//Tekasin nyt tommosen mut pitää ruveta nukkuu ni jää vähä lyhyeks mut jatkoa tulossa//
Vastaus:Ei haittaa vaikka lyhyt. Ja laita mieluusti tuohon nimeen Kotkapentu, Tuuliklaani. Mutta ei haittaa! Saat 5 kokemuspistettä.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapentu, Jokiklaani
20.10.2013 20:28
Pihlajapentu, Mantelipentu ja Pihlajapentu istuivat Varjoturkin edessä odottavaisina.
’’Kerro nyt.’’ vaati Laulupentu.
’’En, ei ole kerrottavaa, kaikki on kerrottu! Sisiliskovarjo kertoi eilen viimeisen tarinan.’’ Varjoturkki kivahti ja yritti piilottaa päänsä harmaan häntänsä alle.
’’Muttakun Sisiliskovarjoa ei ole enään…’’ Mantelipentu huomautti hiljaa. Varjoturkin lihakset jännittyivät hetkeksi, mutta vanhus ei vastannut mitään.
’’Minä kerron.’’ kuului Kurnumahan karhea maukaisu ja pennut pinkaisivat kollin luo.
’’Tätä te ette ole kuulleet.’’ Kurnumaha raakkui. ’’Joten kuunnelkaa tarkoin.’’
Pennut nyökkäsivät ja Laulupentu käänsi väärään suuntaan istuvan Mantelipennun oikein päin.
’’Kauan sitten metsä oli villi ja kesyttämätön. Kissat asuivat täällä ilman rajoja ja lakeja. He taistelivat alituiseen, ja monia kissoja kuoli. Kerran, heidän esi-isiensä sielut puhuivat heille, ja viesti oli selkeä. Yhdisty tai kuole. Näin syntyivät klaanikissat. Myrskyklaani, raju ja vahva. Ja Tuuliklaani, nopea ja lojaali. Jokiklaani, nokkela ja voimakas. Sekä Varjoklaani, ovela ja ylpeä. Joka klaani seurasi enteitä, elivät lain mukaan, ja niin he tekevät yhä.’’ Kurnumaha lopetti kertomuksensa. Pihlajapentu katsoi silmät ymmyrkäisinä vanhusta.
’’Noinko on oikeasti!?’’ mustavalkea kollipentu hämmästeli ja pystyi sielunsa silmin näkemään joka hetken.
’’No en kai minä muuten sitä olisi kertonut. Totta joka sana.’’ vastasi Kurnumaha ja käänsi merkitsevästi selkänsä keskustelun päättymisen merkiksi.
’’Se oli jänskä tarina.’’ Mantelipentu myönsi sievä hymy täplikkäillä kasvoillaan.
’’Niin oli! Mieti, minäkin voin olla jotain sukua suurelle, merkittävän legendaariselle klaanipäällikölle1’’ Laulupentu naurahti ja potkaisi leikillään Kurnumahan häntään. Vanhus ei sanonut mitään, koska näytti, ja kuulosti nukkuvan.
’’Minä en voisi olla… olen aivan liian heikko olemaan sukua sellaiselle.’’ sanoi Mantelipentu hiljaa. Pihlajapentu pukkasi tätä lapaan.
’’Ethän ole! Tule, mennään ulos täältä vanhuksilta haisevasta pesästä.’’ kolli naukaisi ja johdatti Mantelipennun ulos. Laulupentu loikki perässä. He istahtivat hetkeksi pälpättämään tarinasta ja syntyperistä, kun äkkiä Laulupentu ja Pihlajapentu hiljenivät.
Mantelipentu puhui vielä pari sanaa mutta hiljeni sitten.
’’Ke-keskeytinkö jotain?’’ pieni naaras vinkaisi ja räpytteli sokeita silmiään.
’’Et.’’ Pihlajapentu sanoi nopeasti. He ihastelivat maahan tippuvaa valkoista, hieman karvatupon näköistä, kimaltelevaa juttua. Niitä alkoi hetken päästä tulla lisää ja lisää.
’’Mitä tuo on!?’’ Laulupentu kiljahti ja hypähti taaksepäin.
’’Mikä on mikä? Hä?’’ Mantelipentu tahtoi saada tietää ja pyöri ympyrää. ’’Etanako?’’
Varjoturkki kurkkasi ulos.
’’Se on lunta.’’ vanhus raakkui. ’’Se tulee aina lehtisateen lopulla ja sitä on paljon enemmän lehtikadolla.’’
’’Lunta?’’ Pihlajapentu makusteli uutta sanaa suussaan.
’’Minä…’’ Mantelipentu aloitti, mutta tämän kuonolle tippui lumihiutale. Pihlajapentu tajusi, että naaras ei nähnyt tietenkään lunta.
’’Se on pehmeää.’’ Pihlajapentu selitti.
’’Juh, se tuntuu pehmoiselta.’’ Mantelipentu naukaisi ja pyyhkäisi kuonoaan.
’’Se on myös kylmää.’’ Jatkoi Pihlajapentu.
’’Juu, tuntuu kylmältä.’’
’’Ja se on valkoista. Tiedäthän, miltä valkoinen näyttää?’’ Pihlajapentu kysyi.
’’Maito on valkoista.’’ Mantelipentu inahti. Pihlajapentu kehräsi.
’’Juuh, sellaista on lumi.’’

//pidennän sen pentuaikaa//
Vastaus:21 kp:eeta!

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
20.10.2013 19:57
"No, varapäällikköni. Iltapartio pitäisi lähettää matkaan." Seittitähti naukui hymyillen. Nyökkäsin määrätietoisesti.
"Aivan. Johdan partiota itse ja otan mukaani Tiirajuovan, sekä Kuutassun." Päätin ääneen ja odotin, mitä mieltä Seittitähti oli. Päällikkö nyökkäsi hyväksyvästi.
"Ruostetassun ja Vaahteravirran olisi jo pitänyt palata.." Kolli mietti ääneen. Huoli lävisti sydämeni, kun muistin Vaahteravirran. Kumppanini oli lähtenyt oppilaansa kanssa metsälle, eikä kummastakaa ollut näkynyt jälkeäkään nimitysten jälkeen. Pudistin päätäni unohtaakseni pahat aavistukset, jotka hiipivät sydämeeni.
"Voimme pitää heitä silmällä, jos haluat." Lupasin päällikölle.
"Hyvä." Seittitähti maukui jämäkästi ja huiskaisi hännällään ilmaa. Kumarsin päällikölleni ja tassuttelin ulos pesästä. Suuntasin suoraan aukiolle ja huomasin oppilaani Kuutassun, joka aterioi muiden oppilaiden kanssa oppilaiden pesällä. Kutsuin oppilaan luokseni hännänheilautuksella, ja naaras juoksi paikalle.
"Lähdemme partioon. Hakisitko Tiirajuovan? Hän on luultavasti sotureiden pesässä." Komensin ja katsoi, kuinka Kuutassu viiletti pää kolmantena jalkana pesälle ja astui sisään etsimään Tiirajuovaa. Hetken päästä nuoremman soturin pää pilkistikin sotureiden pesästä ja kaksikko tassutteli luokseni. Tosin Kuutassu juoksi.
"Lahdemme kuulemma partioon." Tiirajuova naukui ja heilautti iloisena korviaan. Nyökkäsin.
"Mennään jo!" Kuutassu hoputti ja polki maata tassuillaan. Kohautin lapojani ja lähdin johtamaan partiota kohti myrskyklaanin rajaa.

"Ei jälkeäkään Vaahteravirrasta, tai Ruostetassusta.." Mumisin itsekseni ja haistoin ilmaa. Kuutassu ja Tiirajuova seurasivat esimerkkiäni.
"Haistan jäniksen!" Kuutassu hihkaisi ja loi minuun anovan katseen.
"Emme ole metsästyspartiossa joten.. Hyvä on." Myönnyin. Kuutassu nosti häntänsä pystyyn ja katosi pensaikkoon.
"Vatsani kurnii. En ehtinyt syödä mitään." Tiirajuova mutisi itsekseen.
"Saalista sitten." Kehotin ja lähdin itsekin vaanimaan hiirtä. Paikansin sen aivan läheltä ja vaanin sitä kohti kuin "leijuen" ilmassa, aivan kuten Varistähti oli minulle aikoinaan opettanut, kun olin ollut vielä oppilas. Ponnistin loikkaan ja tapoin hiiren nopealla puraisulla niskaan. Saaliseläin valahti veltoksi ja nostin sen voitonriemuisesti hihkaiste ylös. Kannoin hiiren samaa paikkaan, jossa Tiirajuova ja Kuutassu jo söivätkin ja aloin syödä omaa eläintäni.

// Tämmönen nopeesti tehty pätkä.. Loppu tyhmään kohtaan ku pitää mennä koneelta...:(
Vastaus:18 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
20.10.2013 15:52
"Herää" Haukkahalla huusi korvaani. Räväytin silmäni auki.
"Vihdoin klaani ei tarvitse tuollaisi jotka nukuu melkein auringonhuipun hetkeen saakka" Haukkahalla marisi. Käänsin katseeni häneen.
"Vaikka olet varapäällikkö ei sinun tarvitse autaa minua kuuroutumaan" Sähähdin. Korvaani koski vieläkin haukkahallan äräsyttävän kuuloinen ääni oli viimeisimpiä asioita johon halusin herätä.
"Olin kahdessa partiossa eilen ja yksi niistä palasi vasta auringonnousun aikaan joten minä haluan nukkua välillä" Sanoin.
"Älä marise vaan mene opetamaan vaahteratassua" Haukkahalla käski ja marssi pois. Tuhahdin ja nousin neljälle tassulle. Lähdin tassutelemaan kohti oppilaspesää. Erotin Vaahteratassun sen edustalla juttelemassa parille muulle oppilaalle.
"Anteeksi keskeytää mutta vaahteratassu lähdetään harjoitelemaan" Mau`uin.
"Voinko tulla mukaan" Aaltotassu kysyi ja tapitti minua.
"Mitä mestarisi siihen sanoo" Huomautin.
"Voin kysyä häneltä. Tietääkseni mestarini menee partioon" Aaltotassu kertoi.
"Menään kysymään mestariltasi itse jos hän suostuu niin minäkin suostun" Vastasin. Aaltotassu lähti loikimaan kohti soturipesää.
"Odotamme sinua leirin uloskäynnin luona" huusin aaltotassun perään. Lähdin vaahteratassu jäljessäni kohti leirin uloskäyntiä.
"Miten eiliset harjoitukset sujui" Kysyin.
"Ihan hyvin Pääskyhäntä opetti pari uutta liikettä ja auttoi parantamaan entisiä" Vaahteratassu kertoi. Nyökkäsin.
"Tänäänkin voisimme harjoitella taistelua sillä aaltotassu on mukana joten sinulla olisi saman tasoinen vastustaja" Nauui. "Ja voisit näytää mitä pääskyhäntä opetti" Vaahteratassu nyökkäsi. Erotin kauempaa Aaltotassun joka rynnisti meitä kohti. Tämä sai juuri ja juuri jarrutetuksi.
"Se käy" Hän vastasi.
"Hyvä. Mennään" Käskin ja johdatin oppilaat hyvälle aukealle paikalle.
"Näytäkäänhän mitä osaatte" Käskin. Katselin kun oppilaat painivat keskenään oikein taidokaasti. Kuulin ääntä pensaikosta.
"Seis" Käskin oppilaita jotka lopetivat ja kääntyivät katsomaan uteliaina ääntä kohti. Haukkahalla rymisteli pensaasta. tämä ravisteli oksat itsestään ja tajusi vasta sitten että minä ja kaksi oopilasta tuijotimme tätä.
"Mitä" Tämä sähähti.
"M;itä teet pensaikossa" Utelin.
"Metsästän" Tämä murisi. "Jatkakaa" Hän käski ja lähti. #Outoa# Mietin.
"Jatkakaa vain" Sanoin. Vaahteratassu loikkasi Aaltotassun päälle.
"Aaltotassu käytä takajalkoja" Ohjeistin. Lopulta oppilaat lopettivat. Aaltotassu kuiskasi jotain Vaahteratassun korvaan ja vaahteratassu nyökkäsi. Yllätäen oppilaat hyppäsivät kimpuuni.
"Apua" Huudahdin kun hukauin khaden oppilaan alle. Onnistuin silti voitamaan heidät vaikka se ei ollut helppoa
"No nyt kun kaikki olemme harjoitelleet voimme palata leriin syömään jotain" Nauuin. Vaahteratassu ja Aaltotassu loikkivat edelläni. Leirissä annoin heidän mennä ja itse menin tuoresaaliskasalle. Otin pääskyn ja asetuin syömään sitä.
Vastaus:19 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumipentu, Tuuliklaani
20.10.2013 15:39
Katsoin kun Huurrepentu nukkui. Huurrepentu oli ilkeä kolli joka kiusasi muita. Tönäisin tätä ja menin nopeasti yleiseen nukkuma-asentooni ja suljin silmäni. Huurrepentu ei herännyt heti mutta avasi toisen silmänsä.
"Olitko Se sinä, Lumipentu?" sähähti pikkuisen Huurrepentu ja hyppäsi minua päin. Esitin että nukuin mutta pian oikeasti nukahdin. Huurrepentu tönäisi minua niin kovasti että vingahdin hieman.
"Mitä te teette?" kuului kysyvä naukaisu kun tömähdin Saarnijalan selkään.
"A-anteeksi Saarnijalka. Huurrepentu sen aloitti" nau'uin ja katsoin sinisillä, lempeillä silmilläni kuningatarta.
"Et saisi olla niin ilkeä, Huurrepentu" naukui joku kuningattarista mutta en välittänyt kuka Se oli. Valkoinen ja lyhyt turkkini näytti kiiltävämmältä kuin oikeasti oli. Olin tottunut jo maidon tuoksuun kun asuin vielä pentutarhassa.

"Leikitään" naukui leikkisästi joku pennuista ja hyppäsi kimppuuni. Valkoinen turkkini näkyi helposti pentujen keskeltä.
"Tulkaa" naukui toinen pentu ja pian melkein kaikki pennut leikkivät yhdessä. Pysähdyin ja katsoin Mantelipentua joka kyyhötti emonsa vierellä. Säälin tuota sokeaa pentua mutta pian jatkoin taas peuhaamista muiden kanssa.
"Lumipentu?" kuului kysyvä naukaisu oven suusta.
"Ruostepuro" naukaisin kovaa ja hyppelin puolisokean siskoni vierelle. Siniset silmäni loistivat! Ruostepuron toinen silmä oli muuttunut harmaaksi koska Se oli sokea. Musta naaras katsoi minua terveellä silmällään ja alkoi kehrätä.
"Sinä hiirenaivo" naukaisi Huurrepentu ja hyökkäsi kimppuuni aivan yllättäen ilman syytä. Ruostepuro väisti meitä.
"Mitä minä tein?" nau'uin hätäisesti ja katsoin kollin jäänsinisiä silmiä. Luimistin hieman korviani ja lähdin pakoon päin.
"Huurrepentu, ethän sinä tuolla lailla saa käyttäytyä" naukui yksi kuningattarista.
"Joo Joo..." katsoin Huurrepentua joka naukui aivan kuin ei olisi kuullutkaan mitään. Istahdin päättäväisesti maahan mutta kun huomasin Puropennun lähestyvän, aloin kehrätä.
"Tule" nau'uin Puropennulle joka tuli luokseni.
"Tämä tässä on isosiskoni Ruostepuro" nau'uin taas ja heilautin pientä häntääni mustaa siskoani päin.
"T-terve Ruostepuro" naukui Puropentu ja katsoi Ruostepuroa silmiin. Tämä kauhistui hieman nähdessään Ruostepuron sokean silmän. Sitten hyökkäsin leikkisästi pennun kimppuun ja leikimme jonkin aikaa.

//joo surkea ja lyhyt tarina... //
Vastaus:Ei ollut surkea! Saat 18 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
20.10.2013 11:20

Heräsin syvästä unestani mutten avannut vielä silmiäni. Joka paikassa tuntui kipua joten yritin pysyä paikoillani.
"Tuo minulle hämähäkinseittiä, Juovatassu" kuulin kun Tuuliklaanin parantaja naukui. Raotin hieman silmiäni mutta kauhukseni en nähnyt toisella silmälläni kunnolla mitään. Näin kun Juovatassu tuli minua ja Sinisiipeä päin. Yritin nukahtaa uudestaan jotta kipu ei tuntuisi niin sietämättömältä mutta epäonnistuin. Avasin silmäni taas ja näin parantajan.
"Sinisiipi" nau'uin miltei äänettömästi. Sekin riitti hiljaisessa parantajan pesässä sillä parantaja katsoi oitis minua.
"Heräsitkö?" kuului Juovatassun utelias naukaisu. Avasin silmäni isommalle ja katsoin.
"R-ruostepuro, tiedätkö mitä toiselle silmällesi on käynyt?" naukui hieman hämmästyneenä Juovatassu joka katsoi toista silmääni. Sinisiipi asetteli ensin hämähäkinseitit minulle ja sitten tuli tutkimaan kiireesti silmääni.
"Tässä toisen silmän aivan vieressä on pieni naarmu mutta en usko toisen silmän sokeutuvan niin pienestä" naukui Sinisiipi hieman mietteliäästi ja katsoi vielä silmääni.
"Mutta miten Se on sitten voinut sokeutua?" naukui kysyvästi Juovataddu ja katsoi minua.
"En kai sokeudu aivan täysin?" nau'uin hiirenhiljaa. Sitten lavassani ollutta haavaa alkoi sattua enemmän. Parantaja kehotti ottamaan unikonsiemenen sillä Se auttaisi.

Heräsin taas jälleen kerran. Haavoihini ei enään sattunut niin paljon sillä Sinisiipi oli hoitanut niitä. Avasin kummatkin silmät. En nähnyt kun Sinisiipi katsoi minua hieman huolestuneen oloisena, mutta haistoin hänet. Sinisiipi oli juuri sokealla puolellani.
"Miten Ruostepuro voi? Kuulin nau'untaa. Käänsin puolikkaan korvani sinne suuntaan mistä Se kuului ja yritin nähdä jotain sokealla silmälläni..
"Terve Kastanjahäntä" kehräsin hieman mutta sitten ilmeeni synkkeni. Kastanjahännän mukana oli joku muukin.
"Vinhapuro?" sitten haistoin vielä kolmannenkin kissan.
"Lumipentuko?" käänsin päätäni ja siellä kaikki kolme olivat. Lumipentu tuli lähemmäs ja katsoi sinisillä silmillään minua.
"Sisko?" naukui Lumipentu ja katsoi minua päättäväisen näköisenä. Lumipennun silmistä huomasi myös hieman säikähtäneen katseen. Lumipentukin siis huomasi sokeutuneen silmäni, jonka Juovatassu kertoi olevan harmaa.
"En ole siskosi, Lumipentu" nau'uin hellästi ja pudistin päätäni. Tuon itsepäisen pennun katse oli yhä minussa kiinni.
" Emo... Uni" tämä naukui surullisen vaimeasti. #Uni? Emo? Mistä tämä tiesi unestani?# sitten kaikki oli selvää.
"Lumi" nau'uin kun muistelin menneitä.
"Mikä sinulla on, Ruostepuro?" naukui kysyvästi lähelläni oleva Kastanjahäntä. Sitten tämä ymmärsi kaiken. #Lumi... Lumipentu... Siskoni oli vielä niin pieni, ei hän olisi voinut selvitä sellaisesta# ajattelin ja katsoin Lumipennun sinisiä silmiä.
"Muistan sinut" nau'uin ja kasvoilleni levisi iloinen katse. Jos Lumipentukin oli nähnyt samaa unta kanssani, Se oli varmaa että olimme sisaruksia. Minulla oli ollut sisko, ja oli edelleen.

//jatkuu :D, surkea tarina oli...//
Vastaus:Eikä ollut surkea♥ Saat 19 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Murskyklaani
20.10.2013 11:10
Tulikukka katseli tähtitaivasta aukion laidalla. Hiekkamyrsky oli pahoin haavoittunut, kun kettu mursi hänen jalkansa. Hopeatähtikään ei ollut leirissä. Yhtäkkiä lämmin naukaisu yöilmassa keskeytti hänen ajatuksensa. Se oli Tuhkamarja.
"Hiekkamyrsky itse myöntää, ettei hän voi olla varapäällikkö enää. Tiedän itsekin, kuinka raskasta haavoittuminen oli. Hän nimittää itselleen seuraajan. Hopeatähti on kadonnut, joten hän pitää itse tilaisuuden", parantaja maukui hiljaa ja surullisesti. Tulikukka nyökkäsi raskaasti. Hiekkamyrsky kompuroi pian esiin kömpelösti hoippuroiden Vaahtotassun tukemana Suurkiven juuren.
"Jokainen oman riistasta metsästämään kykenevä saapukoon Suurkivelle klaanikokoukseen", hän kajautti. Klaani rämpi unisena pesästään.
"Olen hyvin surullinen ilmoittaessani, etten enää voi toimia varapäällikkönäonnettomuuteni takia, joten minun on nimitettävä itselleni seuraaja. Lausun nämä sanaan Tähtiklaanin edessä, jotta se voisi kuulla ja hyväksyä valintani", naaras maukui. Kolin oli järkyttynyt, mutta Tulikukka aisti jännityksen tunnun. Naaras kohotti katseensa taivaalle. Kenestä tulisi uusi varapäällikkö?
"Myrskyklaanin uusi varapäällikkö on Tulikukka", Hiekkamyrsky maukui. Tulikukka laski päänsä nopeasti ja tuijotti Hiekkamyrskyä äimistyneenä. Klaani onnitteli häntä kovalla äänellä.
"Hiekkamyrsky, sinua parempaa varapäällikkönä ei olekaan, ja teen kaikkeni täyttääkseni tassunjälkesi. On kunnia palvella Myrskyklaania sen varapäällikkönä", Tulikukka sai viimein nau'utuksi ja kumarsi.
"Hyvä Tulikukka!" Vaahtotassu ulvoi riemuissaan ja hyppi silkasta innosta Tuhkamarjan vieressä. Parantaja vilkaisi oppilastaan pehmeästi.
"Onnea, rakkaani", kuiskasi uusi ääni. Tulikukka jäykistyi täysin ja kääntyi hitaasti ympäri. Joukon reunamilla seisoi lihaksikas punaruskea kolli, jonka vihreät silmät säteilivät.
"Pu-punahaukka!" Tulikukka kiljaisi. Kolli asteli Hänen viereensä ja pinoi kuononsa naaraan turkkiin.
"Voi Punahaukka! Missä olet ollut! Minä rakastan sinua!" Tulikukka maukui hiljaa ja kehräsi niin kovaa että sanoista oli vaikea saada selvää. Vaahtotassu ja Jokipentu katselivat isäänsä hämmentyneenä.
"Oletko sinä isämme?" Vaahtotassu kysyi ja asteli Tulikukan viereen. Punahaukka kehräsi.
"Olen", hän maukui.
"Minäpä olen klaanin parantajaoppilas", Vaahtotassu julisti. Punahaukka kehräsi entistä kovempaa ja nuoli Jokipentua ja häntä. Tulikukan kaikki toiveet olivat käyneet toteen.
Tulikukka hillitsi riemunsa ja kääntyi kohdatakseen klaanin.
"On ilo toivottaa takaisin kadonnut jäsenemme", hän maukui. Klaani puhkesi iloisiin huutoihin.
"Nyt minun on hankittava teille ruokaa. Ratamohalla, ota pari soturia mukaasi ja lähde metsästämään, te sinä sama, Leppäläiskä", Tulikukka jatkoi. Kaksi soturia nyökkäsivät.
"Auringonnousun aikaan rajapartion lähtee Punahaukka, Tomuturkki ja Surutassu", naaras maukui. Oli huojentavaa tuntea taas olevansa osa klaania.
"Te muut voitte mennä lepäämään."
Tulikukka asteli Hiekkamyrskyn luokse.
"Olen sinulle ikuisesti kiitollinen", hän maukui ja kumarsi.
"Autan sinua tehtävässäsi. Nyt meidän on löydettävä Hopeatähti", hiekkamyrsky maukui.
"Voin järjestää heti etsintäpartion. Johdan sitä itse. Otan mukaani Vatukkakynnen ja Saarniturkin", Tulikukka maukui. Itseluottamus loi häneen voimaa. Kaksi soturia astelivat Tulikukan luo.
"Saarniturkki, mene sinä etsimään Varjoklaanin rajalta ja etene Vatukkakynnen kanssa kohti leiriä. Minä menen järvelle ja rotkon lähelle metsään", naaras ohjeisti nopeasti. Hän lähti suoraa päätä ulos leiristä ja suuntasirfotkon lähelle. Naaras oli huolissaan päälliköstä. Yhtäkkiä hänen sieraimiinsat ulvahti veren haju, ja hän näki jonkun mustan roikkuva kurkusta puun oksassa. Se oli Roihulynsi. Tulikukka pysähtyi. Roihukynsi? Naaras kääntyi ympäri. Roihukynsi! Kolli oli...kuollut. Julmalla mustalla kissalla ei ollut yhtä käpälää, ja turkki oli ammottavien haavojen peitossa, ja silmät raavittu sokeiksi. Hän oli toden totta kuollut. Tulikukka oli yökätä julmasta tavasta ottaa kolli hengiltä, ja jatkoi matkaa. Aivan metsän rajassa hän kompastui veriseen hahmoon. Ei kai taas? Tulikukka räpiköi pystyyn. Mitä ihmettä metsässä tapahtui. Sitten hän erotti aavistuksen tutusta tuoksusta. Hopeatähti!
Vastaus:Odotan innolla jatkoa! Saat 20 Kp:eeta!

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sisiliskovarjo, Jokiklaani
19.10.2013 22:59
Tuijottelin sokeasti tähtitaivaalle, kuin toivoen, että näkisin tähdet. Mutta en nähnyt mitään, en sitten mitään, vaikka vielä pari kuuta sitten olin pystynyt erottamaan pieniä valoja. Näköni oli mennyt huonoon suuntaan, en voinut enää erottaa edes valoa ja varjoa toisistaan, vaikka se oli onnistunut aiemmin. Nyt olin siis näemmä kokonaan sokea. Haukottelin ja nousin huterille jaloilleni, maistellen ilmaa. Ilmaa maistellen. Pystyin tunnistamaan parin kissan tuoksut, jotka vielä olivat hereillä. Aurinko oli laskenut vasta vähän aikaa sitten, mutta suurin osa klaanista oli ollut sen päivän ajan suurentamassa pentutarhaa, joka nyt pursusi pennuista ja kuningattarista. Kaikki olivat väsyneitä, joten työssä mukana olleet olivat jo nukkumassa. Ohjasin itseni kuulon avulla klaaninvanhimpien pesälle, jossa Kurnumaha kuorsasi kovaan ääneen, kuten tavallisestikin. Pentujen iloiset mau'unnat kuuluivat pentutarhasta päin. Tuskin kukaan pennuista nukkui. Nehän valvoivat yleensäkin myöhään, vaikka niiden emot kielsivätkin niitä. Niinhän Pajupuro ja Rastastähtikin olivat tehneet pieninä pentuina. Naurahdin hieman. Kotkankiito, Ruskolehti ja Aaltojuova taas olivat nukahtaneet yleensä melko aikaisin. Astelin pitkähköillä jaloillani eteenpäin, jotka Tuuliklaanilaissyntyiseltä isältäni olin perinyt. Työnnyin sisälle klaaninvanhimpien pesään. Kurnumahan kuorsaus oli kuulunut kovaäänisenä leirin toiselle puolellekin, ja se oli nytkin suorastaan korviasärkevää.
”Ärsyttävä vetelys”, murahti Varjoturkin karhea ääni. Suunnistin äänen perusteella omalle pedilleni. ”Nukkuu päivät ja yöt pitkät, eikä anna muille vanhimmille rauhaa. Kunpa voisin tukkia tuon ärsyttävän, kuolaavan suun nyt tässä heti, ehkä loppuisi kuorsauskin.”
”Ei se niin helposti loppuisi”, maukaisin vanhalle naaraalle. ”Kyllähän sinun pitäisi olla jo tottunut, olet sen verran pitkään asunut tässä pesässä.”
”No niin, niin, mutta ei se muuta asiaa.”
Vilautin äänen suuntaan ystävällisen hymyn, ja kuulin Varjoturkin hymähtävän jotain. Laskin pääni käpälieni väliin ja suljin jo sokeat silmäni, kun jostakin kuului kimeää miukumista.
”Hei”, kuului nuoren pennun ääni pesän suulta päin. ”Meitä ei nukuta, ja tahtoisimme kuulla tarinan. Emo ei jaksa kertoa mitään, kun hän tahtoisi nukkua.”
Haistoin kolmen pennun tuoksut, ja tunnistin nämä Haapasydämen pennuiksi, Laulupennuksi, Mistelipennuksi ja Mantelipennuksi. Ilvespentu ei näemmä ollut mukana.
”Kyllä se minulle käy, ellei Kurnumaha häiritse”, märisi Varjoturkki.
Kaksi pentua kiljahti innoissaan ja tunsin, kuinka kaikki kolme kipittivät kevyesti maata pitkin luoksemme.
”Mistä tahtoisitte kuulla?” kysyin pennuilta, kun ne olivat ottaneet mukavat asennot.
”Ihan sama, kunhan ei taas Tiikeritähden kuolemasta! Se on ihan liian raaka!”
”En tahdo kuulla enää muinaisista klaaneista, emo kertoo niistä ihan jatkuvasti!”
Varjoturkki murisi hieman. ”No mistä te tarkalleen siis haluatte kuulla? Onko mitään tiettyä tarinaa?”
Oli hetken hiljaista.
”Mitä sinä tahtoisit kuulla, Mantelipentu?” kysyin pienimmältä pennulta, joka oli minun tapaani sokea. Vaikka minä kylläkin olen sokeutunut vanhuuteni mukaan, ja hän taas ei.
”E-en minä vain tiedä...” pieni pentu vingahti. ”I-i-ihan sa-sama...”
”Kertokaa jostain sellaisesta, mistä ette ole koskaan ennen kertoneet!” Laulupentu toivoi.
Aloin mietiskelemään. Mistä en ollut koskaan ennen kertonut pennuille? Olin ollut jo niin pitkään klaaninvanhin, että olin kertonut suunnilleen joka ikisen tarinan, jonka itse olin kuullut aikoinaan.
”Oletteko kuulleet Leoparditähdestä?” Varjoturkki kysyi, kun olisi saanut mahtavankin idean.
”No joo-o!” ärähti Mistelipennun ääni. ”Kuulimme siitä ihan vasta, ehkä kaksi päivää sitten. Joko sinä unohdit sen?”
”Älä valita!” Varjoturkki kivahti.
”Hillitsepä nyt itsesi”, mau'uin hänelle tyynesti. ”Kyllä on jotakin, mistä pennut eivät ole kuulleet.”
”Niin mitä?” Laulupentu kysyi.
”No, hmm...”
”No niin, Sisiliskovarjo”, Varjoturkki raakkui. ”Kerro vaikka itsestäsi, jos et muuta keksi. Minä en jaksa kertoa yhtään mitään, kun ei minua näköjään kunnioiteta täällä.”
Niskani kuumeni. Itsestäni?
”Juu!” Mistelipentu ja Laulupentu maukaisivat samaan ääneen.
”Käykö se sinulle, Mantelipentu?” kysyin sokealta pennulta.
”Kai....”
En ollut koskaan ennen kertonut itsestäni. Se ei ollut siis tuttua puuhaa, mutta minä jos kuka tiesin parhaiten mitä elämäni aikana oli tapahtunut. Kysymys vain oli, mistä kohdasta elämästäni kertoisin?
”Hei, kertoisitko vaikka siitä ajasta, kun olit vielä pentu, kuten mekin?” Laulupentu kysyi innoissaan. ”Jos siis muistat, siitähän on varmasti tooooosi pitkä aika!”
Ei se niin pitkältä tunnu, totesin itselleni. ”Voinhan minä vaikka.”

Aurinko poltteli lyhyttä turkkiani, kun makasin auringonpaisteessa pentutarhan ulkopuolella. Kaikkialla oli lämmintä, se oli nimittäin erittäin kuuma viherlehden aika. Varmaan kuumin sellainen, mitä olen kokenut. Veljeni, Varjopentu nimeltään, nukkui kylkeni vieressä. Hänen tummat kylkensä kohoilivat hitaasti ylös alas. Vilkaisin häntä, ja nousin jaloilleni. Tapitin suurilla silmilläni ympärilleni Jokiklaanin leiriin. Aukiolle oli juuri saapunut metsästyspartio, johon kuului kaksi vaaleaa kollia, jotka olivat tietääkseni veljekset, sekä klaanin nuori päällikkö Sulkatähti. Hän oli ollut vain vähän aikaa päällikkönä, tuskin edes kuuta, ja olikin saanut yhdeksän elämäänsä vasta kaksi auringonnousua sitten. Hän oli nuorin kaikkien klaanien päälliköistä, eikä kovin kokenutkaan, mutta hänellä oli erittäin vahva kysy tehdä oikeita päätöksiä, ja oli kuin syntynyt päälliköksi. Kuulin, kuinka hän puhui varapäällikön kanssa, joka oli häntä itseään paljon vanhempi ja kokeneempi. Veljeni tahtoi jonakin päivänä tulla päälliköksi, kuten muutkin pentutarhan pennut. Minä en tahtonut olla päällikkö. Sehän tietäisi kauheaa vastuuta, ja loputonta työtä. En pitänyt sellaisesta, enkä todellakaan tahtonut, että kun joskus päällikkö valitsisi uutta varapäällikköä, hän sanoisi minun nimeni.
”Hei, Sisiliskopentu!” kuului ystävällinen ääni takaani, joka keskeytti mietiskelyni. Käännyin ympäri, ja tunnistin tulijan Pikkupennuksi, punertavaksi, pienikokoiseksi, pitkäkarvaiseksi naaraaksi, jolla oli mustia raitoja ja valkoinen, kuono sekä etujalat. Minun mielestäni hänen vihreät silmänsä olivat erittäin sievät. ”Mitä sinä teet?”
Räpytin oliivinvihreitä silmiäni. ”En mitään erikoista. Miksi niin?”
”Minulla on hieman tylsää... jos me kaksi voisimme vaikka leikkiä?”
Leikkiä? Pikkupennun kanssa? Pikkupennusta pitivät todella moni, niin pennut, oppilaat ja soturitkin. Kaikki toivoivat hänestä hyvää soturia, niin minäkin. Itse en ollut kovinkaan suosittu, kun isäni oli Tuuliklaanista kotoisin. Hän kuitenkin oli muuttanut Jokiklaaniin, jotta ei joutuisi olemaan erossa kumppanistaan ja pennuistaan. Pikkupentu oli minua hieman alle kuun vanhempi, mutta ei käyttäytynyt yhtään isottelevasti. Ei hän koskaan isotellut, hän kunnioitti jokaista muuta kissaa Jokiklaanissa, myöskin muiden klaanien kissoja.
”Käyhän se, mutta otammeko myös Varjopennun mukaan? Tai Kosteapennun?”
Kosteapentu oli vasta puolentoista kuun vanha naaraspentu, mutta hän piti leikkimisestä.
”Näh”, Pikkupentu mumisi. ”Jos vain me kaksi. Kosteapentu nukkuu, ja niin tekee näemmä
Varjopentukin.”
Nyökkäsin lyhyesti, enkä ehtinyt edes aloittaa uutta asiaa, kun Pikkutassu olikin jo taas äänessä.
”Mennään klaanin ulkopuolelle!”
Karvani nousivat pystyyn. ”Mi-mitä?”
”Kyllähän sinä kuulit. Mennään nyt, maailma siellä on varmasti paaaljon suurempi!”
Epäröin hieman. En ollut leikkinyt aiemmin yksin Pikkupennun kanssa, yleensä veljeni oli ollut mukana. En edes tiennyt tätä puolta Pikkupennusta. Luulin hänen olevan sääntöjä kunnioittava pentu, mutta näemmä asiat eivät olleetkaan aivan kuin luulin. Pikkupennullakin oli oma rasavilli puolensa.
”En usko, että saisimme...” minä mau'uin hiljaisesti. ”Eihän niin saa tehdä.”
”Kuka niin sanoo?” Pikkupentu kysyi, ja hänen vihreät silmänsä laajenivat kahdeksi suureksi ympyräksi. ”Mennään jo, tai minä kuolen tylsyyteen!”
Hätkähdin hieman, sillä en tahtonut, että Pikkupentu kuolisi. Otin sen tietenkin ihan tosissani, kun en tajunnut tilannetta vielä silloin. Aloin nyökkäilemään hätiköiden, ja punertava naaraspentu johdatti minut vaivihkaa ulos leiristä niin, ettei kukaan näkisi. En koskaan ollut käynyt leirin ulkopuolella, ja paikka suorastaan yllätti minua. Ei se ollutkaan niin erilainen. Yllättävää. Se oli juuri sellainen, kuin olin luullutkin. Puut olivat korkeita ja niiden lehdet olivat kirkkaanvihreitä, saman sävyisiä kuin Pikkupennun silmät. Tassutin naaraan perässä, joka meni aika vinhaa vauhtia eteenpäin, kuin olisi tiennyt tarkkaan, minne mennä. Aloin hieman epäilemään erästä asiaa, kun huomasin, kuinka päättäväinen hän oli.
”Olet käynyt ennenkin leirin ulkopuolella, eikö niin?” kysyin ivallisesti ja virnistin hieman.
Pikkupennun silmät olivat jälleen suuret ja pyöreät. ”Miten niin?” hän kysyi viattomasti, mutta tiesin kyllä, että hän valehteli.
En jatkanut siitä aiheesta enempää, vaan hiljenin kuuntelemaan metsän ääniä. Pysähdyin, ja niin teki Pikkupentukin. Suljin silmäni, ja katseeni sumensi pimeys. Se pimeys ei ollut samanlaista, mitä nykyään koin. Se oli paljon mukavampaa pimeyttä, paljon avarampaa ja avautuvampaa. Kuulin selvästi kaiken ympärilläni tapahtuvan, myöskin Pikkupennun nopean hengityksen. Sävähdin, kun kuulin vihlovan huudon. Silmäni rävähtivät auki, ja näin taivaalla liitelevän suuren linnun. En ollut nähnyt sellaista aikaisemmin, mutta uskoin sen olevan haukka.
”Piiloudutaan, äkkiä!” Pikkupentu sihahti, ja oli varmasti huomannut haukan itsekin. Naaras pinkoi pensaikon suojiin, ja menin hänen peräänsä. Pensaan oksat räpsähtelivät naamalleni, kun Pikkupentu vetäytyi niiden välistä. Päästin pieniä älähdyksiä, mutta yritin olla hiljaa. Ehkä haukka ei ollut edes huomannut meitä, ja tuskinpa se nyt edes tulisi meitä etsimään. Mehän olimme vain kaksi, pientä pentua. Pystyin kuulemaan haukan siipien lepatuksen, kun se laskeutui maahan. Olin jäykistynyt paikoilleni, ja kurkistin varovaisesti lehtien välistä. Haukka käveli ympäriinsä nokkien maata. Mitä se teki? Luulin, että haukat söivät vain hiiriä, ja sen sellaista. Sekä kissanpentuja, tietenkin.
”Psst”, Pikkupentu piipitti. ”Katsopas tänne!”
Katsoin uteliaana Pikkupentua, joka oli kaivanut maahan pudonneiden lehtien alta jotain. Se oli heinistä ja oksista tehty linnunpesä! Olin nähnyt niitä puissa aiemmin. Mutta tämä oli maassa. Miksi?
”Se on varmaan pudonnut puusta...” Pikkupentu päätteli. ”...Mutta...”
Pesän sisällä oli jotain. Ei, ei linnunmunia, vaan kimmeltäviä esineitä. Poimin suuhuni kultaisen, kovan ja kimmeltävän renkaan. Pieni käpäläni melkein mahtui sen läpi, mutta paremmin se sopi häntään. Pikkupentu otti pesästä hopeisen lätyskän, jossa oli kaiverruksia.
”Mitä nämä ovat?” kysyin ihmeissäni, ja heilutin häntääni, jossa kultarengas säihkyi.
”Veikkaisin, että kaksijalkojen juttuja!” Pikkupentu hihkaisi. ”Tämä on varmaan harakanpesä, kuulin nimittäin yhdeltä klaaninvanhimmalta, että ne pitävät kimmeltävistä asioista.”
Tutkiskelin hopearengasta ja nuolaisin sitä. Paha, metallinen maku. Pärskähdin ällöksyen. Pikkupentu hihitti hieman ja sitoi hopealaatan kaulansa ympärille siinä roikkuvan nauhan avulla.
”Onko se haukka vielä siellä?”
Katsoin ulos, enkä nähnyt mitään. ”Ei, kai. En voi olla varma, ehkä meidän pitäisi odottaa viel-”
Mutta en ollut ehtinyt edes sanoa asiaani loppuun, kun Pikkupentu pompahteli ulos.
”Hei!” älähdin tuon perään. ”Tuo on vaarallista!”
Naaras asteli auringonvaloon ja kallisti päätään uteliaana. ”Ei täällä mitään ole”, mutta juuri sillä hetkellä jokin tarttui häntä niskasta ja kiskaisi ylös. Huudahdin peloissani ja ryntäsin ulos pensaan suojista rengas hännässäni heiluen.
Näin, kuinka suuri haukka lepatteli ylöspäin kiljuva Pikkupentu kynsissään.
”Pikkupentu!” älähdin ja pompin niin korkealle kuin pystyin, mutta enhän minä tietenkään yltänyt haukkaan, joka oli minua varmaan kolme kertaa suurempi ja lensi vauhdilla yhä ylemmäs. En voinut tehdä muuta kuin vain katsoa, kuinka haukka kiikutti Pikkupentua ylemmäs. Mutta naaraspentu ei ollut vielä luovuttanut, näin nimittäin, kuinka hän tarttui hampaillaan hopealaatasta ja hakkasi sillä haukan jalkaa. Tiesin sen olevan erittäin vaarallista, sillä jos haukka päästäisi irti, Pikkupentu putoaisi monen ketunmitan korkeudesta. Siitä huolimatta toivoin sisimmässäni, että haukka irrottaisi otteensa. Pikkupentu löi haukkaa jo kolmatta kertaa jalkaan, ja siihen tuli pieni, haava, josta purskahti ikävästi verta. Veri putosi vauhdilla naamalleni, enkä nähnyt kunnolla, mitä seuraavaksi tapahtui. Kuulin haukan kiljahtavan. Hinkkasin hädissäni silmiäni, ja kun vihdoin taas näin, haukka oli pudonnut kaksi ketunmittaa alemmas, ja heilutti Pikkupentua hullusti, kuin olisi tahtonut saada tuon irti. Ja niinhän se tahtoikin, Pikkupentu nimittäin piteli sen jaloista tiukasti kiinni. Ymmärsin, mitä hän aikoi tehdä, ja pinkaisin takaisin pensaan sisälle. Nappasin kiinni harakanpesästä ja raahasin sen ulos. Haukka oli taas alempana, nyt tuskin kahden ketunmitan korkeudessa, mutta en tietenkään yhäkään yltänyt tuohon. Vedin harakanpesän suunnilleen räpyttelevän haukan alle, ja vilkaisin Pikkupentuun toiveikkaasti. Naaras huomasi minut ja päästi irti haukan jalasta. Naaras putosi silmänräpäyksessä pesään. Haukka liihotteli tiehensä, ja katsoin pudonneeseen Pikkupentuun toivoen, että kaikki oli kunnossa. Pienikokoinen pentu nauroi itsekseen ja makasi selällään pehmeällä pesällä.
”Idiootti!” sähähdin hänelle. ”Senkin hiirenaivo, olit juuri kuolemanvaarassa, mutta siinä sinä vain naurat!”
Pikkupentu ei lopettanut, vaan pyöriskeli hysteerisesti pesässä. ”Se oli niin kivaa!” hän maukui nauraen. ”Olisitpa tuntenut sen! Ihanan pehmeä pudotus!”
Hymyilin hieman, mutta en voinut poistaa huolestunutta, vihaista katsetta silmistäni. Lopulta Pikkupentu nousi pesästä yhä hieman tirskuen.
”Se sitten tältä päivältä”, hän miukui. ”Mennään takaisin leiriin, ja näytetään mitä löysimme! Lyön vetoa, ettei kukaan muu pentutarhan pennuista ole ennen nähnyt tällaisia aarteita!”

En nähnyt pentujen ilmeitä, mutta pystyin kuulemaan heidän henkäisynsä, kun lopetin tarinan.
”Se oli tosi hieno tarina!” Laulupennun ääni kajahti. ”Olet hyvä tarinankertoja!”
”Minäkin pidin siitä!” Mistelipentu maukui.
”Se oli tosi kiva.” Mantelipennun äänestä kuvastui tuon iloisuus.
Vilautin pennuille nopean hymyn. Kuulin Varjoturkin hiljaisen tuhinan vierestäni, ja tiesin, että tuo oli nukahtanut jossakin välissä.
”Niin ja muutes”, Mistelipentu naukui hyväntuulisesti. ”Missä se tarinan Pikkupentu on nykyään?”
Kuulin pennun äänensävystä, ettei tuo ollenkaan tajunnut, kuka tämä Pikkupentu oli. Eiväthän he tienneet, että kyseinen Pikkupentu, Pikkusulka, oli Jokiklaanin päällikön, Rastastähden, kokeneen soturin, Kotkankiidon ja heille tutun kuningattaren Pajupuron emo, sekä monen muun kissan varaemo. Ja minun oma kumppanini. Eivät he tietäneet, kuka hän oli, tai missä hän oli, enkä voinut syyttää heitä. Eiväthän he voineet tietää.
”Hän on turvallisessa paikassa”, kehräsin karheasti. ”Teidän kannattaisi mennä nyt, emonne varmasti odottaa.”
”Niin!” Laulupentu naukui. ”Kiitos tarinasta! Mennään nyt, Mistelipentu ja Mantelipentu. Maukaisin pennuille näkemiin. Mietin hetken, pitäisikö minun mennä heidän mukaansa, mutta tiesin, että kyllä he mieluummin menisivät ihan kolmestaan, ja varmasti löytäisivätkin pentutarhaan, eivät he minnekään muualle menisi.
Haukottelin ja käperryin väsyneenä pedilleni. Olin nyt tavallista väsyneempi, enkä tiennyt siihen oikein syytä. Suljin raskaat silmäni ja uppouduin uneen.

”Hei, kulta”, pehmeä ääni kutsui minua. Avasin silmäni, ja näin edessäni Pikkusulan tähtikirkkaan, raidallisen turkin. ”Kuulin, kuinka kerroit niille pennuille tarinan. Muistan sen itsekin.” Hän hymyili.
Tiesin olevani unessa. Puskin pääni Pikkusulan turkkiin ja päästin ulos hellää kehräystä. ”Miksi sinä nyt tulet minua tapaamaan?”
Pikkusulan kasvoilla oli hieman surullinen hymy. ”Luulen kyllä, että tiedät, miksi.”
Kohotin hieman kulmiani, ja tunsin itseni omituisen nuoreksi ja vahvaksi jälleen.
”Mennään, Sisiliskovarjo.”

Esinäytös
Haukkahallan pisteliäs äänensävy herätti Symbolihännän. Hän raotti meripihkanvärisiä silmiään, ja huomasi onnekseen, että väliaikainen varapäällikkö ei puhunut hänelle, vaan Mesisydämelle.
”Partioon siitä!” tummanruskea kolli ärisi. Symbolihäntä katsoi myötätuntoisesti Mesisydäntä, joka nousi turkki pystyssä pediltään.
”Mennään, mennään!” nuori soturi sihisi ja läksi ulos pesästä. Symbolihäntä siristi silmiään ja mulkoili Haukkahallaa. Hän ei kyllä tajunnut, miksi Rastastähti oli valinnut Haukkahallan Tuiskutuulen tilalle. Haukkahallahan ei muuta tehnyt kuin vain pomotteli. Symbolihäntä katseli, kuinka leveälapainen kolli käveli kuono pystyssä leirinaukiolle.
Kullanruskea, kilpikonnakuvioinen kolli venytteli jalkojaan ja nousi istumaan. Hän hinkkasi poskeaan käpälällään ja heilautti lyhyttä töpöhäntäänsä. Soturi askelsi ulos pesästä aamukasteiseen ilmaan. Pennut olivat jo hereillä, vaikka aamupartiota vasta koottiin. Symbolihäntä tunnisti kumppaninsa, Pajupuron pentutarhan edustalta pentujen luota. Hän ajatteli mennä viemään kumppanilleen ruokaa tuoresaaliskasasta, mutta kun hän pääsi sinne, Haukkahalla tulikin hänen eteensä.
”Käy herättämässä klaaninvanhimmat ja vie heille ruokaa.” Kolli käski.
Symbolihäntä mulkaisi tuota ”ei voisi vähempää kiinnostaa”-ilmeellä. ”Se on oppilaiden työtä, ja minä olen kyllä ollut soturina jo melko pitkään.”
”Älä väitä vastaan!” Haukkahalla ärähti. ”Mene nyt, niin et joudu hankaluuksiin. Vain siksi koska olet Rastastähden tärkeä ystävä ei tarkoita sitä, etteikö sinua voitaisi rangaista.”
”Anteeksi?” Symbolihäntä kysyi vihaisesti. Hän ei viitsinyt katsoa varapäällikköä silmiin, mutta otti kuitenkin kasasta kaksi kalaa ja vei ne klaaninvanhimpien pesälle. Hän meni sisälle suureen pesään, jossa kaikki nukkuivat yhä.
”Herätys!” hän murahti tylsistyneesti. ”Ellette herää nyt, Haukkahalla tulee ja pieksii teistä viimeisetkin voimat.”
Varjoturkki murisi jotain puoliunessa ja avasi silmänsä. ”Mene pois tieltä, olet ihanan auringonpaisteen tiellä.” vanha naaras maukui pahantuulisesti.
”Huomenta vain sinullekin”, Symbolihäntä maukui hänelle yrittäen hymyillä hillitysti. ”Kurnumaha ylös, samoin Sisiliskovarjo.”
Kurnumaha pomppasi heti jaloilleen. ”Missä palaa? Kuka hyökkää?”
”Ei kukaan”, kilpikonnakuvioinen kolli huokaisi. ”Sisiliskovarjo, nousepas sinäkin.”
Sisiliskovarjo oli käpertynyt pedilleen selkä häntä kohti. Symbolihäntä käveli kollin luo, joka oli löyänyt hänet ja hänen veljensä Nokkospolun haavoittuneina kuun ikäisinä pieninä pentuina Jokiklaanin reviiriltä, ja tuonut klaaniinsa, ollut heidän sijaisisänsä. Kokenut soturi tökkäisi klaaninvanhinta varovasti kylkeen, ja tunsi sen olevan kylmä.
Symbolihäntä jäykistyi paikoilleen, silmät pelkkinä viiruina. Kylmä hiki kasteli hänen niskansa. Hän käänsi vanhan kollin hitaasti selälleen.
Varjoturkki oli kokoajan höpissyt jostain eilisestä tarinankertomisesta, mutta hiljeni heti.
”Voi ei”, naaras kuiskasi. ”Mutta... hänhän oli vielä eilen illalla kertonut niin iloisesti sitä tarinaa.
Symbolihännän silmät kostuivat, ja hän kääntyi ympäri. ”Pitää kertoa Rastastähdelle. Toivottavasti hän ei nyt saa sydänkohtausta...” Hän ei tiennyt ollenkaan, miten kertoisi sen Pajupurollekin. Miksi juuri hänen täytyi? Kolli pyyhkäisi silmiään pehmeällä käpälällään ja käveli päällikönpesälle korvat luimussa, silmät surun sumentamina.

//Ette voi arvatakaan, kuinka paha olo mulla tuli tätä kirjoittaessa, mutta eihän kukaan elä ikuisesti. Sisiliskovarjo eli pitkän, hyvän elämän, ja lähti pois rauhassa vanhan iänsä takia. Nyt hän metsästää Tähtiklaanissa kuolleiden rakkaidensa kanssa. Sisiliskovarjon voi poistaa liittyneistä nyt. Se oli mun eka hahmo täällä, joten oli erittäin vaikeaa tappaa se, mutta nyt se on päässyt rauhalliseen, turvalliseen paikkaan.
Vastaus:Tähtiklaani kunnioittaa Sisiliskovarjon muistoa. Ja uskon, että oli rankkaa. Olisin antanut 30 kp:eeta. Mutta nyt, poistan hahmosi tiedot.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mantelipentu, Jokiklaani
19.10.2013 21:42
Mantelipentu heräsi siskonsa vaimeisiin töytäisyihin. Laulupentu huhuili Mantelipennun nimeä ja Mantelipentu kääntyi selälleen avaten sokeat silmänsä.
"Emo lähtee hakemaan pian ruokaa ja isä vahtii! Ollaan nopeita." Laulupentu sihahti ja auttoi siskonsa ylös.
"Emo lähti! Karviaisvirta on surkea vahti. Odota sinä niin minä haen pihlajapennun ja sitten mennään!" Laulupentu maukui innoissaan ja kipitti hakemaan Pihlajapentua. Mantelipentu muisti viimeöisen juttutuokion kolmenkesken. Hän ja Laulupentu lupasivat tehdä jotain kivaa Pihlajapennun kanssa ja päätyivät metsäretkeen. Mantelipentu kuuli, kuinka tämän sisko ja ystävä talsivat jutustellen Mantelipennun luo. Laulupentu pukkasi Mantelipentua päällään.
"Eteenpäin! Mennään pentutarhan taa ja sieltä metsään!" Laulupentu kuiskasi. Mantelipentu käveli siskonsa pukkiessa oikeaan suuntaan ulos pesästä sen taa.
"Noniin. Minneppäin sitten?" Pihlajapentu kysyi epäröiden.
"Mennäänkö kalastuspaikalle?!" Laulupentu ehdotti.
"Juu!" Mantelipentu hihkaisi.
Laulupentu lähti taas kulkemaan ohjastaen Mantelipentua oikeaan suntaan ja Pihlajapentu käveli naaraiden edellä.
"Missäköhän se on..?" Pihlajapentu tuumi ääneen ja loikkasi kömpelösti kannolle.
"Tuolta kuuluu solinaa!" Mantelipentu hihkaisi ja osoitti ääntä kohti.
"Sinulla on mahtava kuulo!" Pihlajapentu kehui. "Tuonne siis!" kolli miukui ja osoitti samaan suuntaan minne Mantelipentukin. Mantelipentu hymyili kauniisti ja tämän sisko auttoi taas hänet oikeaan suuntaan. Pennut kulkivat tiiviisti yhdessä pienen taipaleen ja pysähtyivat sitten uuvuksissa lepäämään. Tauko päätettiin pitää, kun Mantelipentu alkoi hoippuroida ja kaatui lopulta maahan. Kolme kissaa lepäsivät pienessä ja matalassa loivareunaisessa kuopassa.
"Uu! Mustikoita!" Laulupentu sanoi iloisena. "Mantelipentu, haluatko?"
"Oletko varma, että ne ovat mustikoita?" Pihlajapentu kysyi.
"Olen. Emo on opettanut tunnistamaan ne." Laulupentu vastasi ja tarjosi mustikoita Mantelipennulle. Mantelipentu sai nypättyä varvusta yhden marjan. Mantelipentu maisteli marjaa.
"Ei tämä paljoa maistu.." Mantelipentu arvioi. "Voimmeko jatkaa matkaa?"
"Juu." Pihlajapentu myöntyi. Jokainen pentu nousi (Mantelipentu siskonsa avustuksella) ja he jatkoivat matkaa.
"Minäkin kuulen jo solinaa!" Pihlajapentu naukaisi iloisena ja huiskautti mustaa häntäänsä.
"Samoin." Laulupentu kertoi hänkin ja tuuppasi taas siskoaan kevyesti eteenpäin. Kolmikko taapersi eteenpäin hyvin hitaasti lyhyillä pennunjaloillaan, varsinkin, kun Mantelipentu horjui ja hoippui, eikä nähnyt mitään.
"Waau! Tulkaa katsomaan! Tai siis... No tulkaa nyt vain!" Pihlajapentu kehotti. Laulupentu ja Mantelipentu talsivat Pihlajapennun perässä ja pysähtyivät kollin viereen.
"Mikä siinä on?" Mantelipentu kysyi vienosti.
"Etana. Aivan jättisuuri!" Pihlajapentu kertoi.
"Minä ehdin nähdä vain pieniä etanoita..." Mantelipentu mumisi haikeana. Laulupentu katsoi myötätuntoisena siskoaan.
"No, Mantelipentu, ei tuo ole kuin pientä etanaa isompi. Voin nostaa tassusi sen päälle, jos hauluat kokeilla, kuinka iso se on tassuissa?" Laulupentu ehdotti.
"En minä edes pidä etanoista. Hyi." Mantelipentu miukui ja hymyili leveästi. Laulupentu nyökkäsi.
"Jatketaan taas, ettei metä löydetä ja saada kiinni."
Purot olivat jo ihan lähellä ja matka oli paljon sujuvampaa, sillä metsä väheni ja maasto muuttui helpommaksi. Pian puro alkoikin jo siintää edessäpäin ja solina kuului vaimakkaammin.
"Tule, Mantelipentu! Olemme melkein perillä!"
Mantelipentu yritti kulkea nopeammin, mutta ei pystynyt, vaan kompuroi yhä enemmän. Pian Mantelipentu pysähtyi ja haisteli ilmaa. Naaras tunsi lehdet tassujensa alla ja tuulen ympärillään. Kauempaa puista kuului lintujen sirkutusta.
"Puro kuulostaa kivalta." Manelipentu miukui. "Mutta minulla tuli tosi kova nälkä tuosta kävelemisestä."
"Niin minullakin. Ei kyllä jakseta takaisin." Laulupentu myönsi.
"Joo." Pihlajapentu sanoi tylsistyneenä.
"Öö.. Mitä me nyt tehdään?" Mantelipentu vingahti. "Minä kuooolen nälkään, enkä jaksa kävellä."
"Odotetaan?" Pihlajapentu kysyi ja katsoi vuoroin Mantelipentuun ja Laulupentuun.
"Odotetaan partiota. Ne voi kantaa meidät leiriin!" Laulupentu päätti. Mantelipentu huokaisi huolissaan ja meni maahan makaamaan. Naaras niiskautti nenäänsä surkeana. Pennut jutustelivat mukavia, keksivät arvoituksia ja etsivät kiviä aikansa kuluksi. Laulupentu tunsi, kuinka Pihlajapentu käveli tämän luo.
"Kokeile, kuinka pyöreän kiven minä löysin!" kolli ehdotti ja antoi pienen pyöreän kiven Mantelipennun tassuihin. Mantelipentu tunnusteli sitä.
"Kiitos, se oli todella kiva." Mantelipentu miukui ja ojensi kiven takaisin sinneppäin, mistä oli sen saanutkin. Kivi hävisi Mantelipennun käsistä, Kun Pihlajapentu otti sen takaisin.
"Shh! Kuunnelkaa!" Laulupentu sähähti ja pennut seisahtuivat kuuntelemaan. Puolikuolleesta kaislikosta kuului vaimea mau'unta.
"Odota, Kiviturkki! Tällä on joitakuita!" Kaisloista nousi esiin Jokiklaanin soturi. Huminapilvi katseli pentuja huojentuneena.
"Teitä on etsitty hyvin kauan. Haapasydän ja Sumeakukka ovat huolesta soikeita. Tulkaa." Huminapilvi maukui. "Kiviturkki, Pääskyhäntä! He olivat täällä!" kolli huusi taakseen metsään. Mantelipentu haparoi kohti Huminapilven ääntä, mutta joku nappasi häntä niskanahasta.
"Pääskyhäntä?" Mantelipentu kysyi epäröiden.
"Kyllä. Pääskyhäntä naurahti lempeästi."

Leirissä nousi myrky, kun pennut vietiin emojensa luo.
"Voi hyvä Tähtiklaani!" Haapasydän parahti, kun Laulupentu ja Mantelipentu tuotiin pentutarhaan. "Mitä heille tapahtui? Kaapattiinko teidät?! Kuka kaappaa pieniä pentuja saa vastata siitä suoraan minulle!!!" Haapasydän rääkyi.
"Me oltiin retkellä." Laulupentu vinkaisi ja hymyili leveästi.
"Ilman kaappaajaa!" Mantelipentu tähdensi ja virnuili maireasti.
"Ja on nälkä!" Laulupentu lisäsi.
"Laulupentu, miten saatoit lähteä sokean siskosi kanssa huviretkelle!!?" Haapasydän mylvi.
"Emo.. Ei sillä ole mitään väliä, jos minä en näe mitään.!" Mantelipentu vastusteli.
"Voit joutua vaaraan!" Haapasydän kiljaisi. "Olet niin pieni ja heikko!"
"En minä Laulupennun tai Pihlajapennun kanssa joudu!" Mantelipentu selitti.
"Ja meillä on nälkä!"
Haapasydän pyöritteli silmiään ja päästi kaikki pennut juomaan maitoa. Ruokaillissaan Mantelipentu kuunteli, kun Sumeakukka rähjäsi Pihlajapennulle. "Huomenna maistattekin sitten kiinteää ruokaa." Haapasydän huokaisi.

//:) Pidennän jonkinverran Mantelin pentuaikaa. :)//
Vastaus:Kiva hupiretki kolmikolla! Oli ilo lukea tätä tarinaa! Saat 23 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostepuro, Tuuliklaani
19.10.2013 19:15
"Menen metsästämään" nau'uin Takiaiskorvalle ja katsoin tämän liekinvärisiä silmiä.
"mene vain ja tuo minullekin syötävää" kolli vitsaili ja heilautti valkoista häntäänsä. #taidan tuoda paljon riistaa# ajattelin kun lähdin ulos leiristä yksin. Tassuttelin aika rauhallisesti Tuuliklaanin reviiriä pitkin mutten haistanut mitään harmikseni. Musta turkkini näytti likaisemmalta kuin Se oli kun pilvet kerääntyivät auringon eteen.
"Voih" naukaisin ja katsoin taivasta kun viimeinenkin auringon säde katosi. #nyt ei aurinkokaan lämmitä# ajattelin hieman happamasti ja irvistin. Sitten sain vainun, Se oli luultavasti rusakko tai jänis. Ravasin hiljaa ja pysähdyin haistelemaan.
"rusakko" nau'uin mutta haistoin toisenkin hajun.
"Verta?" säikähdin ja yritin haistaa rusakon uudelleen. Veren löyhkä tulvi ympärilläni ja katsoin. Missään ei näkynyt verta. Kuulin tömähdyksen edestä päin mutten nähnyt mitään.
"Saanko esitellä, Vitsaus on nimeni" joku kissa naukui kauempana. Tämä tuli pian vastaani verinen rusakko hampaissaan.
"M-mi-mitä?" nau'uin hätääntyneenä kun huomasin Vitsauksen ilkeän keltaiset silmät jotka tuijottivat minua pelottavasti. Valkoinen kolli sähähti minulle ja hyökkäsi oitis kimppuuni. Väistin tämän liikettä mutta Vitsaus sai lyötyä minua kynnet esillä. Ulvahdin kivusta ja rojahdin maahan.
"sinä et voita minua" naukui Vitsaus pelottavan häijysti ja hyökkäsi uudestaan kimppuuni. Minua suurempi kolli tarttui niskaani kiinni ja puraisi niin kovaa kuin pystyi.
"Aiii" ulvahdin uudestaan. Pian musta turkkini oli täysin verinen. #sinun loppusi ei saa olla tässä, Ruostepuro# ajattelin ja katsoin mihin Vitsaus oli häipynyt. Pian tunsin painon selälläni ja pian valkoinen kolli raapi hullusti selkääni. En päässyt liikkumaan ja pystyin vain puraisemaan Vitsauksen häntää jolloin tämä lopetti raapimisen.
"ja sitä aletaan oikein rohkeaksi, vai?" naukui kolli ja hänen silmänsä olivat pelottavat. Vitsaus katosi jonnekin joten nousin nopeasti ylös. Olin aikalailla valmiina uuteen hyökkäykseen. Olin myös aika lähellä hevostalleja joten luultavasti Vitsaus oli siellä pusikossa piilossa. Kuulin oksan katkeavan ja väistin kollin hyökkäystä. Sen sijaan hyökkäsin tämän kimppuun viimeisillä voimillani ja puraisin niin kovaa kuin pystyin vielä.
"Taidat olla kova tyyppi" naurahti Vitsaus hyytävästi ja löi minut maahan.
"Kohtalosi on kuolla nyt" kauhistuin ja yritin lähteä pakoon mutta Vitsaus esti sen. Minua suurempi kolli läimäisi minua ja rojahdin maahan. #ET SAA KUOLLA# huudahdin mielessäni mutta tiesin kylläkin että loppuni saattaisi olla tässä. Olin puolustuskyvytön. Vitsaus raapaisi minua uudelleen ja ulvahdin kivusta, niin kovaa että luultavasti joka ikinen kuuli sen.
"sinä" kuului kylmä naukaisu ja tiesin sen olevan Seittitähti. Verta lojui kaikkialla kuin pieninä, punaisina jokina. Vitsaus sähähti näille ja läimäisi minua niin kovaa että joku soturi lopetti heti Vitsauksen puuhat.
"Sinä et tapa ketään" sähisi luultavasti Mustahaukka. Lojuin velttona maassa kuolleen näköisenä mutta ainoa elonmerkkini oli kun hengitin vaivoin.
"Minä vien Ruostepuron leiriin!" naukui selvästi Vaahteravirta. Hän otti varovasti niskanahastani kiinni ja lähti viemään minua nopeasti leiriin. Vaahteravirran turkki oli verinen kun avasin silmäni. Se oli minun vertani! Säikähdin. Olin varmasti menettänyt liikaa verta.
"Sinisiipi! Sinisiipi!" naukui kovaan ääneen Vaahteravirta. Entinen mestariani laski minut maahan kun kuulin jo Sinisiiven ja Juovatassun tulevan paikalle.
"mitä on tapahtunut?" naukui Sinisiipi ja katsoi minua. #älä kuole# ajattelin mielessäni. Ajatukseni olivat kuitenkin sekavia ja hengitin raskaasti. Enään en kuullut mitään muuta kuin epämääräistä muminaa ja pian kaikki pimeni.

//Mitähän seuraava tarina tuo tullessaan? Kuoleeko Ruostepuro vai ei? Sen saatte nähdä. ;)//
Vastaus:En malta odottaa jatkoa!
Saat 20 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
19.10.2013 18:31
Riistan haju tulvi nenääni. Johdin metsästyspartiota. Vaahteratassu ja karviaisvita oli mukanani.
"Mitä haistat" Kysyin Vaahteratassulta.
"Hiiren" Tämä vastasi nopeasti.
"Oikein hyvä koita metsästää nyt jotain. Karviaisvirta mene sinä tuohon suuntaan. Itse menen vaahteratassun mukaan" Naukaisin. Karviaisvirta lähti näytämääni suuntaan. Lähdin etsimään vaahteratassua joka oli lähtenyt otamaan hiirtä kiinni. Lopulta saavutin hänet.
"Se pääsi karkuun" Vaahteratassu naukaisi.
"Ei se mitään kukaan ei onnistu aina täydellisesti" Mau`uin. Mietin hetken.
"metsästä tuo orava jonka hajun haistan" Nauuin.
"Mistä minä tiedän mitä sinä haistat" Vaahteratassu vastasi.
"no metsästä joku orava jonka haistat" Naurahdin. Vaahteratassu nyökkäsi ja lähti vaanimaan. Katselin kun tämä onnistui tappamaan oravan.
"Hyvä. metsästetään kumpikin jotain ja menään sitten etsimään karviaisvirta" Ehdotin. Metsästin itse peiposen ja vaahteratassu hiiren.
"haudataan ne tähän haetaan kohta" Ehdotin. Hautasimme saaliit.
"ETsihän sitten karviaisvirta" Käskin Vaahteratassu lähti johdatamaan minua. Tassutelin vaahteratassun perässä. Lopulta erotin karviaisvirran oranssinruskean turkin.
"Karviaisvirta" Naukaisin. "Palataan leiriin. Haetaan ensin vain kaikki saaliit"
Karviaisvirta nyökkäsi ja otti omat saaliseläimensä.
"Voit mennä edeltä jos tahdot" Ehdotin. karviaisvirta nyökkäsi ja lähti tassutelemaan pois. Haimme saalistamamme eläimet ja lähdimme vaahteratassun kanssa leiriin.
"saat nyt vapaata hetken. Tavataan auringonlasku aikaan leirin sisäänkäynnin luona" Maukaisin.
"Selvä" Vaahteratassu vastasi ja pinkoi sitten pois.

Käännyin erotin haukkahallan marssivan luokseni.
"Saitteko saalista? Haistoiteko mitään epäilytävää" Haukkahalla tivasi.
"Kyllä ja ei" Vastasin.
"Menet kuunhuipun hetken partioon. Sirpalesydän johtaa sitä" Haukkahalla määräsi.
"Mutta menen harjoitelemaan vaahteratassun kanssa" Vastasin.
"Menet siihen partioon. Ota vaahteratassu mukaan tai jätä hänet leiriin mutta sinä menet siihen partioon" Haukkahalla tiuskaisi. En viitsinyt enää vastata vaan marssin tieheni.
"Onko selvä" Haukkahalla sähähti.
"On selvä en ole kuuro" Vastasin. Kävelin oppilaspesälle.
"Vaahteratassu tule käymään" Käskin. Vaahteratassu asteli luokseni.
"Haukkhalla käski minut kuunhupun hetken partioon joten emme voi harjoitella. Haluatko tulla mukaan vai tahdotko että kysyn pääskyhännältä voiko hän harjoitella kanssasi" Kysyin.
"Sinä olet mestarini sinä päätät" Vaahteratassu vastasi.
"Mene pääskyhännän kanssa hän menee nimitäin valotassun kanssa harjitelemaan sanoin hänelle että otaa sinut mukaan" Vastasin. Vaahteratassu nyökkäsi. Poistuin ja lähdin etsimään pääskyhäntää lopulta tavoitin hänet syömästä.
"Pääskyhäntä voitko ottaa vaahteratassun mukaan harjoituksiis minun pitää mennä kuunhuipun hetken partioon" Nauuin
"Selvä tietysti otan emme kyllä viivy kauaa mutta otan kyllä hänet mukaan" Pääskyhäntä lupasi.
"Kiitos" Nauuin isuuntasin sitten askeleeni soturipesälle jossa rupesin nukumaan.
Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän,jokiklaani
19.10.2013 16:24
Makasin kerällä levottomana sotureidenpesässä. Minua hermostutti enemmän kuin minua oli ikinä hermostuttanut. Sain kiittää Tähtiklaania, ettei Haukkahalla ollut juuri samassa pesässä. Tosin, saattoi Mustatähti olla kieltäytynyt Haukkahallan pyynnöstä. Mutta arvatenkin ei. Tummanruskea soturi oli varmaan lahjonut Mustatähden ja tämän soturit, lupaamalla heille hieman riistaa omalta puoleltaan, joka oli toki tarpeellista näin lehtikadon aikaan, joten miksipä Varjoklaanin päällikkö olisi kieltäytyt moisesta.
''Sirpalesydän.'' kuului takaani ja olin hypähtää karvoistani. Rauhoituin huomatessani sen olevan vain Pajupuro. Naaraan ametistinväriset silmät tarkkailivat pesää.
''Onko Symbolihäntä täällä?'' naaras kysyi ja nuolaisi valkoisia suupieliään.
Vilkuilin muutaman kerran sivuilleni.
''Ei taida olla...rajapartioon hän taisi lähteä.'' vastasin ja nuolaisin muutaman kerran rintaani. Pajupuro nyökkäsi ja katosi pesän suulta.
Rauhoituin ja laskin päänsi käpälieni päälle. Hengitin syvään ja kuuntelin ääniä.
''Metsästämään.'' kuului äkäinen murahdus ja ponnahdin pystyyn silmät selälläni. Haukkahalla mulkoili minua.
''Metsästämään, minä sanoin! Et voi lorvia pesän varjoissa koko päivää, klaani tarvitsee ruokaa!''
Yritin olla mahdollisimman normaali.
''Enkö voisi kalastaa?'' kysyin varovasti. Haukkahalla heilutteli häntäänsä kärsimättömänä.
''Et. Metsästämään.'' Haukkahalla toisti ja kääntyi pois pesän suulta. varjoisesta pesästä.Nousin varovasti pediltäni ja astelin ulos. Haukkahalla seisoi muutaman ketunmitan minusta kauempana ja arvatenkin tarkkaili minun lähtöäni. Päätin totella ja juoksin metsään.

Vaanin myyrää, joka kaivoi maasta löytämäänsä siementä. Se nosti pientä kuonoaan ja nuuhkaisi pari kertaa. Se alkoi jyrsiä siementä ja käänteli korviaan kuulostellakseen. Pelkäsin kokoajan väijytystä enkä oikein osannut keskittyä metsästykseen. Loikkasin kohti myyrää ja tassuni pamahtivat sen selkään. Hieman haavoittuneena se yritti kompuroida eteenpäin, ja niin yritin minäkin. Läpsin sitä kuin kokematon pentu ja lopulta sain poikkaistua sen niskat käpälälläni. Myyrä vingahti ja kaatui sitten hervottomana maahan. Kaivoin pienen kuopan ja tungin myyrän sinne. Henkäisin ja aloin nuuskia saniaismätästä, joka oli kellastunut lehtikadon ajan vuoksi pahoin. Tallasin mättään päälle, sieltä kuului vingahdus, ja mättäästä vipelsi kirjava tammihiiri joka luikahti suoraan puun juurakkoon. Istahdin turhautuneena. En siinä kauaa ehtinyt istua, kun jokin painava mäiskähti selkääni. Se haisi selvästi Varjoklaanilta. Ulvoin ja puraisin kissaa jalkaan. Se oli valkoinen oranssitäpläinen naaras, ja tämän perässä tuli vielä vaaleanruskea mustaraitainen kolli ja kilpikonnakuvioinen naaras, jonka tunnistin Huuhkajakasvoksi. Tämä kuusi kuuta sitten saanut pennut, Korppipennun ja Kivipennun, joista oli kokoontumisessa ilmoitettu. Korppipentu, musta valkohäntäinen kolli oli arvatenkin nyt Korppitassu, ja Kivipentu, siniharmaa viirullinen naaras Kivitassu. Oranssitäpläinen naaras mourusi taisteluhuudon ja alkoi raapia kaulaani. Sähisin tälle ja sivalsin tätä vatsaan takajaloillani. Sen jälkeen pukkasin tätä leuasta saaden tämän tasapainon horjumaan. Luikahdin pois soturin alta ja peruutin karvat pystyssä puun juurelle.
''Minun vuoroni, Perhosturkki!'' mustaraitainen kolli ulvaisi ja syöksyi minua päin. Loikkasin vaistonvaraisesti ilmaan ja pamautin kollia ylhäältä päähän. Soturi mäiskähti maahan. Tuon tekniikan oli Kiviturkki minulle opettanut. Tartuin kollin jalkaan ja yritin heittää tätä. Soturi oli kumminkin liian painava ja hän vain hankautui hetken maata vasten. Kolli ärjäisi ja potkaisi minua naamaan. Otteeni irtosi ja lennähdin ketunmitan taaksepäin. Huuhkajakasvo hyökkäsi vuorostaan minua päin. Hän raapi lapaana ja kylkiäni ja sivalsi arpiseen korvaani jälleen yhden loven lisää. En jaksanut enää taistella, joten päätin käyttää yhtä tekniikkaa. Huohotin hetken aikaa äänekkäästi, hengitin syvään ja lopahdin veltoksi maahan.Pidätin hengitystäni enkä antanut itseni liikahtaa vähääkään. Huuhkajakasvo töykkäsi vielä poskeani kerran ja viittoi sitten muut mukaansa.
''Hoideltu on.'' hän mourusi tyytyväisesti. Minua alkoi jo ahdistaa hengityksen pidättely, mutta kun askeleiden ääni kaikkosi, avasin silmäni ja haukoin henkeä. Haavani eivät onneksi olleet syviä. Mutta olin varma, että Haukkahalla oli nämä varjoklaanilaiset minun kimppuuni lähettänyt. Nousin huterasti pystyyn ja hoipertelin leiriin.

Haukkahalla mulkaisi minua ja näin tämän silmissä selvää ärtyneisyyttä. Häntä varmastikkin ärsytti, että olin yhä hengissä.
''Mitä sinä täällä teet!? Sinunhan pitäisi olla... erhm saaliin kanssa tuoresaaliskasalla.'' varapäällikkö murahti.
''Niin, sain minä myyrän, mutta unohdin sen... jouduin nimittäin varjoklaanilaisten hyökkäyksen kohteeksi...'' kerroin, vaikka tiesin, että sen Haukkahalla jo tiesi.
''No lähetän pari kissaa vaikka hakemaan sen.'' Haukkahalla mourusi eikä maininnut sanallakaan hyökkäyksestä. Katsoin tämän kääntymistä silmät viiruina. Niin se vain oli.
Rastastähden ja itseni henki oli vaarassa niin kauan kuin tuo oli klaanissamme.

Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostetassu/puro, Tuuliklaani
19.10.2013 16:18
Joku tökki minua mutta en välittänyt. Uinuin sikeästi.
"Herätys Ruostetassu!" rääkkyi Pöllötassu korvani vierellä. Avasin silmäni salamannopeasti ja katsoin muka vihaisena Pöllötassua.
"Senkin hiirenaivo, miksi rääkyt siinä?" sähähdin. Kuulin pesän ulkopuolella ääniä.
"Onko jo aamu?" nau'uin ja kurkistin ulos. Kissoja kerääntyi Seittitähden ympärille. Siniset silmäni katsoivat leiriä.
"Tulehan, on aika nimittää uusi soturi" naukui Yksiviiksi, klaanin varapäällikkö. Tuijotin tätä hetken ja katsoin muita. #minustako soturi jo nyt?# ajattelin. Seittitähti viittoi hännällään että tulisin Pöllötassun kanssa pois pesästä. Menin kaikkien kissojen ohitse ja Seittitähti aloitti
"Minä, Seittitähti, Tuuliklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Ruostetassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?"
"Lupaan" nau'uin. Minua jännitti kovasti.
" Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Ruostetassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Ruostepurona. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja rohkeuttasi, ja hyväksymme sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi!" kun Seittitähti lopetti, niin kaikki alkoivat maukua
"Ruostepuro, Ruostepuro, Ruostepuro!" katsoin entistä mestariani, Vaahteravirtaa joka oli myös mukana todistamassa soturinimityksiäni.
"Hyvä että heräsit" tuli Pöllötassu vierelleni ja kehräsi.
"Kiitos kuuluu sinulle" nau'uin tälle ja katsoin kissoja jotka onnittelivat edelleen. Luokseni tuli Vaahteravirta.
"Onnea, Ruostepuro" entinen mestarini naukui. Tönäisin tätä hieman ja aloin kehrätä.

"Nyt sinun pitää jäädä yöksi vartioimaan, ja sinun pitää olla hiljaa" naukui Vaahteravirta. Tämän silmät loistivat.
"Okei" vastasin tälle. Siniset silmäni kiiluivat hämärässä. Vaihdoimme hetken aikaa kieliä ja sitten Vaahteravirta lähti pois. #nyt on pitkä yö# ajattelin ja katsoin kuuta. Elämä meni nopeasti. Kuulin vain kun tuuli ujelsi hiljaa leirissä.

"Mitä yöllä tapahtui?" naukui kysyvästi Pöllötassu. Katsoin tätä.
"Ei kummallista" nau'uin väsyneenä. Minulla oli kova nälkä joten menin tuoresaaliskasalle ja valikoin suuren jäniksen joka näytti myös herkulliselta. Maistoin sitä ja kehotin Pöllötasduakin ottamaan syötävää.
"Mennäänkö saalistamaan jotain?" kuulin kysyvää nau'untaa. Katsoin taakseni ja näin siellä Kastanjahännän.
"Mennään vain, tuletko sinäkin Pöllötassu?" naukaisin ja aloin kehrätä.
"Totta kai tulen" kehräsi Pöllötassu iloisesti.
Vastaus:14 kp:eetä. Onnea Ruostepurolle!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahtotassu, Myrskyklaani
19.10.2013 15:23
Vaahtotassu tuijotti suu auki Surutassua. Mitä?!
"Sinä... Rakastat... Minua?" Hän änkytti sanattomana, mikä oli jo aika suuri harvinaisuus. Surutassu katseli käpäliään. Vaahtotassu hillitsi järkytyksensä. Hänkin piti kollista, muttei millään olisi kehdannut myöntää sitä, mutta mihbnkäänmuuhun ei tainnut olla varaa.
"No tuota.... Minäkin....taidan... Rakastaa sinua", hän änkytti jatkatkos suoraan kollin silmiin. Rakkaus pyyhki yllättäen järkytyksen tiehensä. Surutassu kehräsi ja painautui hetkeksi Vaahtotassun kaunista hopeankirjava kylkeä vasten.
"Todellako? Pelkäsin, että kynsistään minut palasiksi", hän maukui hetken kuluttua.
"No.. Minun oli pitänyt sanoa se, mutta olen parantajaoppilas.... Minulla ei saisi olla kumppania", Vaahtotassu vastasi hiljaa. Sjrutassun ilme muuttui huolestuneeksi.
"En minä halua sinulle vaikeuksia. Minä... Vain halusin sanoa sen", kolli mumisi. Vaahtotassu pieirstyi ja läimäisi Surutassua leikkisästi.
"Pidän sinusta silti, hölmö!" Hän kehräsi.
"No mitä teemme?" Surutassu maukui.
"No...en minä tiedä", Vaahtotassu maukui. Surutassu katseli häntä pehmeästi.
"Keksimme kyllä jotain", hän vakuutti. Vaahtotassu katseli taivaalle.
"Tavataan järven rannalla huomenna keskiyöllä", hän maukui hiljaa. Samassa Lehtikadon ajan metsä muuttui keväiseksi lehdoksi. Vaahtotassu näki itsensä ja Surutassun istumassa vierekkäin järven rannalla, ja heidän vieressään istui kaksi pentua. Vaahtotassu räpäytti silmiään, ja hän huomasi Surutassun tökkivän häntä.
"Ööh, Vaahtotassu? Onko kaikki hyvin?" Hän kysyi.
"Tietenkin on! Tavataan sitten!" Vaahtotassu tiuskaisi ja jätti hölmistyneen näköisen Surutassun yksin. Naaras harppoi leiriä kohti ja keräsi muutaman sormustinkukan mukaansa, ja sukelsi aukiolle. Tuhkamarja aterioi yksin parantajan pesän suulla. Vaahtotassu otti itselleen hiiren ja asettui tämän viereen. Sormustinkukat hän vei yrttivarastoon. Tuhkamarja vilkaisi oppilastaan.
"Oltiinhan sitä poissa pitkään. Missä olit?" Parantaja maukui, ja hänen silmissään häilähti hetken tiukka katse. Vaahtotassusta tuntui, että tämä tiesi enemmän kuin piti.
"Olin vain ajatuksissani. Istuin kauan järven rannalla; ei muuta", hän maukui ja haukkasi palan hiirestään.

-------------keskiyöllä------------

Vaahtotassu asteli kuun hohteessä järven rannalle turkki loimuten. Hän näytti miltei aavemaiselta, kuin olisi ollut jo jonkin aikaa Tähtiklaanina maailmassa.
"Surutassu!" Naaras huhuili. Kolli hiipi hieman pelokkaasti esiin silmät šelällään.
"Hei", hän maukui.

//jatkoo emu?//

Vastaus:15 kp:eetä

-Mustahaukkka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteravirta, Tuuliklaani
19.10.2013 14:20
Uudet luvut : D

Luku 1; Kuollut?

" Vaahteravirta! Vaahteravirta! Vaahteravirta! " Klaani raikui iloisesti ja suurin osa näytti lepattavan jopa lentoon. Vaahteravirraksi nimitetty soturi istui kaikkien keskellä, turkki sileäksi ja kiiltäväksi suittuna ja hieman hövelösti tuijotellen klaanilaisia.
# En muistanut että heitä oli näin paljon! # Hän tuumasi ja tuijotteli ympärilleen. Kissojen turkkien koreus peitti näkymän, vaikka naaras kuinka kuikki nähdäkseen edes pienen läntin jotain muuta. Taivas oli tumma kuin öinen varjo joka ennusti sitä, että Vaahteravirran pitäisi kohta jäädä vartioimaan leiriä.
" Onnittelut. " Kuului yksinäinen lausahdus. Vaikka koko klaani raikui kuin mikäkin laululintu, Vaahteravirta kuuli sen yhden äänen tarkemmin kuin minkään. Hän kiepsahti ympäri vain nähdäkseen kaiken sen ihanuuden mitä oli odottanut koko aikansa. Kastajahäntä.
" Sinuahan tässä pitäisi onnitella. Varapäälikkö peräto. " Naaras sanoi virnistäen ja tuijotteli Kastanjahännän ihania, kirkkaita silmiä. Kolli hymähti kerran, astui naaran luo ja sipaisi häntä korvasta. Vaahteravirta heilautti häntäänsä ja nuolaisi kollia kuononpäästä.
" Hei! Ei me olla millään kuherruskuukaudella! " Yllättäen Kuutassu mumisi aivan Kastanjahännän takaa. Kolli kääntyi oppilaansa luo ja kuiskutti jotain hänen korvaansa. Sitten kolli käänsi päänsä ja katsoi hieman surullisesti Vaahteravirtaa. " Anteeksi, pitänee mennä. " Hän naukaisi ja sinä samassa katosi väkijoukon sekaan. Liekinloimuava naaras tuijotti kollin perään, kunnes Seittitähti loikkasi kiveltänsä alas ja ajoi klaanilaiset pesiinsä. Kollin tökkäistessä Vaahteravirtaa naaras säpsähti ja katsoi taaksensa.
" Pärjäätkö? " Seittitähti kysyi tuijottaen tarkasti naaraan silmiä. Nuori soturi nyökkäsi ja virnisti hieman. Seittitähti hymähti ja jolkotti oman pesänsä suojiin. Yllättäen aukiosta tuli inhottavan hiljainen ja autio. Nopeasti ympärille katsottuaan Vaahteravirta asteli hieman kohmettuneen hiekkamaan ylitse ja asettui makoillen aivan leirin suuaukon eteen. Kylmä tuuli puhalsi suuaukon roikkuvat saniaiset sivulle ja viilensi naaraan kasvoja. Hän heilautti hännänsä nuppia ja tuijotti ärtyneesti saniaisia. Yllättäen jokin loikkasi tömähtäen naaraan päälle. Se tuli niin yllätyksenä, että Vaahteravirta loikasi suoriltaan pystyyn ja heilautti kynnet esillä tassunsa kohteen pään ylle. Ruostetassu tuijotti häntä suurilla, kirkkaan sinisillä silmillään. Vaahteravirta hymähti, veti kyntensä tassun sinään ja laskeutui taas mahallaan. Ruostetassu oli naaraan ensimmäinen oppilas. Oppilaalla oli pahanhajuinen, takkuisan musta turkki, arpia siellä täällä ja lumoavan siniset silmät. Soturi laski päätänsä tassujensa väliin ja viittoi hännällään selällään olevaa oppilasta lähemmäs. Sen nähtyään oppilas pomppasi pystyyn ja ravasi kiitäen mestarinsa eteen.
" Mitä sinä täällä teet? " Oppilas kysyi. " Eikö olisi parempi nukkua sisällä? "
Vaahteravirta virnisti ja kurotti etutassuaan nappaamaan oppilaan. Naaras veti yllättyneen oppilaan luoksensa ja yllättäen alkoi sukia tämän takkuista ja nuhjuista turkkia. Eipä Ruostetassu pakoon koittanut ja niin kului sekin yö. Vaahteravirta suki hiljaa kylmässä yössä oppilaan turkkia ja yllättäen, kohotettuaan katsessaan ylös, huomasi naaras että oli aamu. Taivas oli sinisen kirkas ja aurinko oli jällään tullut esiin pesästään. Varovasti naaras siirsi tassujaan oppilaan alta ja Ruostetassu tömähti kevyesti hiekalle torkkuen hiljaa. Naaras heilautti häntäänsä ja laski päänsä oppilaan vierele.
" Herätys pikku unikeko. " Vaahteravirta kuiskutti ja Ruostetassu avasi hiljalleen silmiään. Sitten oppilas pomppasi kuin tuleen sytytetty pystyyn. " Voi ei! Nukahdinko minä? " Naaras naukui ja tuijotteli Vaahteravirtaa.
" Ei se haittaa. " Soturi sanoi ja pokkasi oppilasta kuonoon.
" Mennään metsästämään. "

-----------------------------------------------Nummilla---------- --------------------------

" Hyvä Ruostetassu! " Vaahtravirta huusi nähdessään oppilaansa pulska, valkoturkkinen pupu suussaan. Vaikka kaksikko oli aloittanut saalistus harjoitukset lähellä leiriä, olivat he jotenkin päätyneet aivan järven lähettyville.
" En tiennyt että olet noin nopea! " Naaras puuskutti hölkätessään oppilaansa luo kahisevien lehtien ylitse. Ruostetassu virnisti jänö suussaan ja heilutteli häntäänsä tyytyväisenä. Vaahteravirta hymähti ja kyyristyi itsekkin heinikon päälle maistellen ilmaa suu raollaan. Ruostetassu katsahti tähän ihmetellen.
" Annas kun näytän kuinka minä nappaan jänöjä " Soturi kuiskutti ja nappasi ilmasta tuoreen jäniksen tuoksun, joka kierti pusikon takaa jonnekkin järven reunalle. Vaahteravirta lähti hiipimään hissukseen eteenpäin, kiertäen pensaikon ohitse. Aivan reunalla oli pullea jänönen joka mussutti ruohonkortta.
# Harmi vain, että syöt viimeistä ateriaasi. # Vaahteravirta ajatteli ja kyyristyi hieman jännittäen takajalkojensa lihakset. Jänis kohotti katsettaan hieman ja nuuhki ilmaa kuono väpättäen. Vaahteravirran silmät siristyivät ja hän loikkasi äkkiarvaamatta kohti jänistä. Kynnet esillä Vaahteravirta lensi jänön päälle puristaen kyntensä sen ohuen turkin lävitse. Veri roiskahti suihkumaisesti jänön haavasta ja lopulta otus retkahti liikkumattomaksi. Vaahteratassu nappasi jäniksen hampaidensa väliin ja viskasi sen ketunmitan päähän, paikalle saapuneen Ruostetassun jalkojen juureen. Vaahteravirta virnisti, mutta hänen hymynsä hyytyi kun hänen tassujensa alla räksähti. Naaraan silmät siristyivät ja hän katsoi kuinka ohut viiva kiersi räksyen kiersi Ruostetassun ympäriltä. Iloinen oppilas ei tajunnut. Hän ei kuullut! Paniikki täytti Vaahteravirran sydämmen ja kun viiva pääsi reunaan asti, kuului kamala räksähdys ja maa ''lautta'' alkoi valumaan järveä kohti.
" Juokse Ruostetassu, juokse! " Vaahteravirta karjui, mutta oppilas vain tuijotti järkyttyneenä liikkuvaa maata. Vaahteravirta puhkui ja juoksi liukuvan maan ylitse oppilaan luo, tarttui tätä niskasta ja viskasi toiselle puolelle tasaista maata. Vaahteravirta tuijotti oppilasta, kunnes lautta luiskahti irti ja mureni palasiksi. Naaraan alla ollut maa rikkoontu ja Vaahteravirta vain oleskeli ilmassa, ennenkuin tömähti veteen. Veden kylmä herätys sai naaraan valpastumaan ja hän alkoi vetää itseään pinnalle. Mutta tuuliklaanilaisen tuuhea turkki kastui ja alkoi painamaan häntä pohjaan. Naaras katseli kuinka maa murikat iskeytyivät veteen ja kuinka niitä seurasi pitkä vana kirkkaita ilmakuplia. Vaahteravirta tuijotti vettä yllänsä ja kuinka kivenmurikka halkoi sen siron pinnan. Nyt kivi syöksyi kohti naarasta. Vaahteravirta yritti vääntäytyä niin nopeasti kuin kykeni kiven alta, mutta ennenkuin hän sai vedettyä yhtäkään vetoa, kivi iski naarasta päähän. Kaikki sumeni siinä hetkessä ja valkoinen purkaus täytti soturin näkymän. Hän tunsi kuinka kiven jättämä kohta hänen päässään tykytti ja kun purkaus tasoittui, näki naaras kuinka hänen viimeiset happikuplat kiirivät pintaan ja kuinka veri hänen päästään sekoittui sakean veden seuraan. Näkymä sumentui hiljaa naaraan päässä ja hän sulki silmänsä jättäytyen veden kylmään syleilyyn.

// Kuoleeko Vaahtera? Ehei : D Jännitystä elämään tuo Ffrostyh
wut

Vastaus:27 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mantelipentu, Jokiklaani
19.10.2013 13:42
1. luku, Pentupalveri

Pentutarhassa oli hämärää. Tasainen tuhina kuului kaikkialla pesässä. Kissojen kyljet kohoilivat hengityksen tahdissa. Kaikki pennut ja emot pesääsä nukkuivat. Niin, patsi yksi pieni pentu. Mantelipentu. Mantelipentu makasi selällään silmät kiinni ja varmasti näytti nukkuvan, mutta ei nukkunut. Ei Mantelipennulla ollut erityistä syytä, miksi ei saanut unta. Ei vain nukuttanut juuri silloin. Ei naaras ajatellutkaan mitään, mutta ei myöskään nukkunut. Yön äänet kuuluivat paljon kovepina hiljaisuudessa ja Mantelipentu kuunteli niitä. Viimeiset puiden lehdet kahisivat tuulessa ja osa tipahteli alas. Tuuli lakaisi maata ja siirteli pieniä neulaskasoja. Mantellipentu keskittyi kuuntelemaan kaikkia ääniä. Mutta yhtäkkiä yön pimeydestä kuului ääni. Kamala ulvahdus. Mantelipentu inahti peloissaan ja vääntelehti lähemmäs emoa, kuin olisi halunnut piiloutua. Ulvahdus jäi kuin väristen ilmaan rikkomaan rauhaa. Mantelipentu tärisi.
"Mantelipentu? Miksi sinä siihen vääntäydyit?" Laulupentu ähkäisi. "Takapääsi on melkein kiinni Ilvespennun naamassa.." Laulupentu tirskui. Mantelipentu nousi istualleen ja luimisti korvansa. Laulupentukin istui ja katsoi siskoaan.
"Mikä nyt on?" Laulupentu kysyi.
"Metsästä kuului ihan kamala ääni..." Mantelipentu kuiskasi. "Joku ulvaisi."
"Mistä se kuului?" Laulupentu uteli.
"N-no.. Metsästä kai. Ihan läheltä." Mantelipentu kuiskasi ja painoi päänsä emonsa hännän alle. "Pelottaa."
"Hrr.." Leulupentu mumisi ja värisi hänkin. Laulupentu liittyi siskonsa seuraan Haapasydämmen hännän alle.
"Mistäköhän se ääni tuli?" Laulupentu mietti.
"Kettu?" Mantelipentu ehdotti. "Kuulin niistä Huomenkukalta.."
"Koira?" Laulupentu kuiskasi.
"Tai kissa?" Mantelipentu tuumi ja käpertyi entistä pienemmälle kerälle.
"Jos jotkut vaikka tappeli?" Laulupentu miukui pelokkaana ja siirtyi lähemmäs siskoaan. Sisaret kyyhöttivät jännittyneinä toisiaan vasten.
"Mistäs te puhutte?" joku maukui.
"Uik!" Mantelipentu vingaisi ja sätki hädissään, kun joku asteli heitä kohti.
"Öö...?" kysyjä naurahti vaivautuneena. "Minä se vain."
Laulupentu alkoi nauraa.
"Ei hätää, Mantelipentu. Pihlajapentu se vain!"
Mantelipentu yski häpeissään.
"Hei."
"Joo Hei. Mistäs te puhuitte? Kuulitteko tekin sen mahtavan ulvaisun." Pihlajapentu miukui reippaana. Naaraat nyökyttelivät.
"Mutta minusta se ei ollut mahtava ulvaisu!" Laulupentu sanoi. "Se oli kettu tai koira."
"Tai uhri.." mumisi Mantelipentu. Tuli pieni hiljaisuus, kun Laulupentu ja Pihlajapentu katsoivat kummissaan Mantelipentua.
"No siis... Uhri. Tiedättehän.." Mantelipentu sanoi.
"Minusta se ei ollut uhrin huuto." Pihlajapentu sanoi. "Se oli voitonhuuto!"
"No eipäs ollut!" Laulupentu väitti.
"Olipas!"
"Ei!" Laulupentu nuosti kuononsa pystyyn.
"Shhh! Emo ei tykkää, kun emme nuku." Mantelipentu muistutti. Pennut hiljenivät. Haapasydän vaihtoi asentoa ja huokaisi raskaasti, mutta nukkui yhä.
"Huoh." Pihlajapentu pihahti. "Jos lähdettäisiin etsimään äänen aiheuttajaa? Ei edes häirittäisi ketään!?"
"Eikä varmana mennä! Emo suuttuu hirveästi, jos huomaa meidän kadonneen, samoin oma emosi! Enkä minä aijo viedä Mantelipentua pois luvatta. Emo halvaantuisi huolesta!" Laulupentu sähisi.
"Me emme halua tulla." Mantelipentu ilmoitti ja käänsi päänsä pois Pihlajapennusta.
"Miksi muka? Eikä Mantelipennussa ole mitään sellaista vikaa, ettei hän voisi tulla!" Pihlajapentu väitti.
"Mantelipentu ei jaksa edes juosta leiriä ympäri ja on sokeakin. Kyllä sinä sen tiedät. Emmekä me halua olla mukana." Laulupentu tiuskaisi.
"Plääh.." Pihlajapentu marisi. "Teitä vain pelottaa.."
Pennut mulkoilivat toisiaan vuoronperään. Mantelipentukin, vaikkei mitään nähnytkään, yritti katsoa pahasti.
"No, mennäänkö päivällä tekemään jotain kivaa?" Pihlajapentu kysyi. "Mantelipentu? Laulupentu?"
Mantelipentu punastui turkkinsa alla ja nyökkäsi ujosti.
"Juu."
(jatkuu)
Vastaus:24 kp:eetä :'3

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkoraita, jokiklaani
19.10.2013 12:04
Katsoin Mesisydäntä lempeästi ja vaihdoimme samalla kieliä. Kauniin naaraan turkki kiilsi auringossa.
"Mennään joelle!"Mesisydän naukaisi riemuissaan.
Lähdimme kävelemään joelle kahdestaan. Puista tippuivat lehtiä ja jotkut puista olivat jo lehdettömiä.
Kuulin jo joen solinan ja menimme pusikon läpi joelle. Mesisydän pujahti veteen innoissaan kylmyydestä välittämättä.
"Tule sinäkin Valkoraita!"hän huusi minulle.
epäröin hetken veden rajalla ja sitten hyppäsin, enhän minä halunnut Mesisydämmen tietävän, että vihasin vettä yli kaiken.
Vesi oli jäätävää, mutta onneksi Mesisydän lähti pian vedestä, niin että minäkin pääsin takaisin maalle.
Mesisydän alkoi kalastaa, mutta minä nuolin ensin turkkini vedestä ja sitten jäin makaamaan lämpimään aurinkoon.
Pian Mesisydän huomasi laiskotteluni ja hiipi hiljaa luokseni. En jaksanut herätä, vaikka Mesisydän raahasi minua.
"Lopeta Mesisydän" mumisin.
"Hyvä on, mutta herääppäs sitten!" Mesisydän tirskui.
Avasin silmäni ja huomasin olevani melkein vedessä. Sitten Mesisydän työnsi minut veteen ja kastuin litimäräksi.
"MESISYDÄN TUO OLI LIKAINEN TEMPPU!" Karjaisin naaraalle, mutta aloin pian nauramaan.
Hekotimme hetken kahdestaan ja sitten aloimme kalastaa. Kuulimme takaata askelia ja Myrskyturkki asteli pensaikosta.
>Miksi hänen piti juuri nyt tulla?!< sähisin itsekseni.
"Hei...Myrskyturkki" Mesisydän maukaisi.
"Löysimpä teidät! Rastastähti haluaa teidät mukaan partioon kun ette ole olleet pitkään aikaan partiossa mukana" Myrskyturkki maukaisi. Katsoimme toisiamme hetken ja seurasimme Myrskyturkkia.
"Ääh! Kuolen tylsyyteen!" Mesisydän kuiskasi minulle.
"Muista vaan, ettei kuolemaa pidä pelätä!" Maukaisin hänelle vitsiksi.
"Älä pelkää sitä, mikä tulee olemaan edessäsi..." Mesisydän mumisi.
Parin askeleen jälkeen Mesisydän pysähtyi, eikä hänen viiksensäkään liikahtanut. Näin hänen silmänsä, jotka katsoivat kauhun vallassa kaukaisuuteen.
"Mesisydän..onko kaikki hyvin?" kysyin äkkiä.
"Ei, ei ole!" Mesisydän parkaisi ja lähti juoksemaan pois päin kyyneleet valuen hänen poskillaan.
"Mesisydän! Odota!" huudahdin ja lähdin juoksemaan Mesisydämmen perään.

//minitarina :D *toivoo saavansa ainakin 9 kp:tä*

Vastaus:Saat 13 kp:eetä ^^

-Mustahaukka-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mesisydän, jokiklaani
19.10.2013 12:04
"Miksi nukut tässä?" Kuulin pennun kysyvän.
Avasin silmäni ja näin Pajupennun tapittavan minua silmät suurina. En jaksanut nousta ylös, joten huokaisin vain ja vaihdoin kylkeä.
"Olit aika äkäinen meille aamulla" Pentu jatkoi varomatta sanojaan.
Pyöritin silmiäni niin, ettei Pajupentu huomaisi ja nousin ylös. Ravistelin hiekat pois turkiltani ja venyttelin. Sitten katsoin hetken pentua.
"otin vain nokoset ja toiseksi...se ei kuulu sinulle" sanoin ilmeettömästi
Pajupentu huokaisi, katsoi minua hetken ja lähti takaisin pentutarhaan. Katsoin hetken Pajupennun menoa ja aloin siistiä turkkiani. Aloin miettiä, ketkä olivat ne kaksi kissaa unessani. Valkoraita käveli vierelleni ja nuolaisi lapaani.
"Hei Valkoraita" maukaisin tyynesti ja nuolaisin käpälääni.
Jäin istumaan ja Valkoraita istahti viereeni hiljaa.
"Kuulin, että olit tuonut pentupartion takaisin leiriin, hienosti tehty!" Mesisydän maukaisi.
Valkoraita ei sanonut mitään, hän vain nyökkäsi. Valkoraita oli muuttunut paljon oppilasajoilta. Hän oli rauhallisempi, eikä ollut enää itsekäs pieni riiviö. Olin alkanut pitää Valkoraidasta, olin jopa ihastunut häneen ja vaikka yritin peitellä sitä, jokainen klaanissani tiesi minun ja Valkoraidan suhteesta.
"nuo pennut ovat kyllä kivoja" Naukaisin katsoen pentujen leikkiä.
"Niin, olen miettinyt..jos mekin perustaisimme joskus perheen...." Valkoraita naukaisi.
Haukoin henkeäni, mutta olin samaa aikaa onnellinen. Aloin kehrätä ja nojasin Valkoraitaan.
"Katsotaan" Maukaisin lempeästi.
Valkoraita alkoi kehrätä ja nuoli päälakeani.

//pienen pieni tarina sen takia että Mesisydän saisi kp:itä niin paljon että voisi saada pentuja =)

Vastaus:12 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuohupentu, Tuuliklaani
19.10.2013 10:11
Emoni Vatukkavarjo pisti päänsä ulos pentutarhasta ja katsoi yllättyneenä minua ja isääni. Mulkaisin uhmakkaasti emoani ja rimpuilin pois isäni otteesta.
"Mitä on tapahtunut? Kuohupentu, sinua on etsitty! Missä olit?!" Vatukkavarjo raivosi ja nosti minut hampaisiinsa.
"Sain hiiren!" Piipitin ja ravistin piskuista saaliseläintä hampaissani.
"Huomaan." Emoni huokaisi. Vatukkavarjo laski minut maahan ja katsoi Seittitähteä.
"Ja missä pentuni oli?" Emo kysyi isältäni tiukasti. Seittitähti katsoi minua vihaisesti ja vastasi:
"Ilmeisesti metsällä. Löysimme hänet partion kanssa läheltä jyrkännettä."
Vatukkavarjo käännähti kohti minua ja alkoi nuolla mutaista turkkiani.
"Olethan kunnossa? Et olisi saanut lähteä omille teillesi!" Emo naukui huolta äänessään nuolaisujen välistä.
"Yäk.. Ei kaikkien nähden!" Kivahdin tuolle ja loin kumpaankin uhmakkaan katseen. Vatukkavarjo naurahti huvittuneesti ja katsoi sitten Seittitähteä tovin.
"Hän ansaitsee rangaistuksen." Emoni huomautti ja katsoi kumppaniaan kuin odottaen tämän sanovan jotain. Viiemin isäni nyökkäsi ja mittaili minua hetken katseellaan.
"Mielestäni meidän pitäisi viivyttää hänen oppilaaksi tuloaan." Seittitähti naukui kylmästi ja loi kysyvän katseen emooni.
"Ei! Et voi!" Ulvoin avuttomana ja katsoin vuoroin emoani ja isääni. Vatukkavarjo pudisti päätään. Huokaisin helpotuksesta.
"Ei. Vaikka Kuohupentu onkin tehnyt väärin, niin ankaraa rangaistusta hänkään ei ansaitse." Emo kieltäytyi ja laski häntänsä suojelevasti eteeni. Nuolaisin emoni kylkeä ilahtuneena ja odotin isäni reakstiaota. Seittitähti todella näytti avuttomalta. Siniharmaan kollin häntä viuhtoi ympäriinsä ja tuo siirteli jatkuvati painoaan etujaloilta takajaloille.
"No hyvä on." Päällikkö myöntyi ja nuolaisi emoni korvaa. Vatukkavarjo loi kiitollisen katseen kumppaniinsa ja kääntyi minun puoleeni.
"No niin, Kuohupentu. Sanohan, mikä on kunnollinen rangaistus tottelemattomalle pennulle." Vatukkavarjo kehotti ja pukkasi lapaani.
"Öääh.. Ainakin tottelemattomasta pennusta voisi tulla nyt heti paikalla oppilas ja etuajassa soturi ja sitten parantaja ja sitten varapäällikkö ja sitten päällikkö ja sitten se tottelematon pentu saisi syödä aina niin paljon kuin haluaa, jopa lehtikadonaikana ja ja..." Selitin mielestäni sopivan rangaistuksen. Vatukkavarjo nyökkäsi hitaasti. Tulkitsin tuon eleen myöntymisenä ja lähdin kipittämään kohti oppilaiden pesää.
"Tule takaisin, Kuohupentu." Emoni komensi. käännyin turhautuneena ja juoksin emoni luo.
"Tuo voi olla sinun mielestäsi hyvä rangaistus, muttei minun. saat hoitaa koko päivän klaaninvanhimpia, putsata heidän punkkinsa ja vaihtaa heidän makuualusensa." Vatukkavarjo päätti.
"Punkkeja!" Henkäisin järkyttyneenä. Emoni nyökkäsi.
"Eivätkö he voi itse puhdistaa ketunläjän punkkejaan?!" Kysyin uhmakkaana.
"Eivät!" Vatukkavarjo tiuskaisi ja katsoi klaaninvanhimpien pesälle päin. Seurasin hänen katsettaan ja näin Aamukukan, joka loikoili pienessä auringon läiskässä.
"Miksi?" Kysyi ja irvistin.
"Ehkäpä siksi, että he ovat klaaninvanhimpia?" Emoni ehdotti.
"He voivat sitä paitsi kertoa sinulle tarinan.. Menehän jo, Sinisiivellä riittää varmasti hiirensappea sinullekin." Vatukkavarjo naukui kärsimättönä. Nyökkäsin nopeasti ja riensin parantajan pesälle.
>> Teen tämän vain ja ainoastaan tarinoiden takia! << Päätin ja kiihdytin vauhtiani.
Vastaus:21 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostetassu, Tuuliklaani
19.10.2013 09:59
"Käyn joella" nau'uin ja katsoin Pöllötassua.
"Tulenko mukaan?" kehräsi Pöllötassu ja heilautti häntäänsä. Katsoin kun tämän silmät loistivat joten nyökkäsin.
"Lähdetään" nau'uin innoissani ja pinkaisin juoksuun. Lähdimme nopeaa vauhtia leiristä pois. Musta turkkini oli kasvanut hieman ja Se liehui tuulessa kuin tuli. Menin vähän matkaa Pöllötassun edelle mutta kolli kiri nopeasti. #hauskaa# ajattelin kun hyppäsin suuremman kiven yli. Jäin hieman jälkeen.
"Tuletko sinä?" naukui Pöllötassu hieman läkähdyksissään jo. Olimme juosseet jo aika pitkän matkan ja järven ranta oli vieläkin aika kaukana.
"Miksi menemme rannalle?" kysyi Pöllötassu kun hidastimme vauhtia. Katsoin tämän korvia.
"Tykkään välillä peseytyä" nau'uin ja heilautin mustaa häntääni. Pysähdyin haistelemaan. #kaksijalkoja" mieleeni juolahti ajatus ja siristin silmiäni. En kuitenkaan nähnyt mitään. Pöllötasdun raidallinen turkki käytti hienommalta kuin minun musta turkkini.
"Haistatko sinäkin kaksijalkoja?" naukui Pöllötassu hieman kummastuksissaan. Nyökkäsin hiljaa.
"Mennään nyt nopeasti rannalle" nau'uin. Pöllötassu nyökkäsi ja lähti seuraamaan minua.

"Sain kalan!" kehräsin. Kala oli aika liukas joten heitin sen kuivalle maalle.
"Oletkohan sukua Jokiklaanille?" naukui Pöllötassu hämmästyneenä. Kaverini meni kauemmas kalasta joka hyppeli maalla. Kala oli hieman harmahtava.
"En tiedä" nau'uin ja heilautin häntääni. Hyppäsin veteen ja uin syvemmälle. Tai en vielä oikeastaan uinut, kahlasin vain. Pöllötassu katsoi minua ja siristi silmiään.
"Etkö pelkää yhtään vettä?" Katsoin kaveriani ja aloin kehrätä.
"En pelkää, en vain niinkään välitä siitä" suljin silmäni ja avasin ne uudestaan.
"Syötkö oman kalasi?" kysyi Pöllötassu. Nyökkäsin ja kävelin maan pinnalle. Haukkasin kalasta palasen heti kun Se oli kuollut.

Kävelin edelleen hieman kosteana Tuuliklaanin leiriin ja aloin kehrätä.
"Miten olet noin märkä?" kummasteli Vaahteravirta.
"Kävin joella" nau'uin ja katsoin sinisillä silmilläni mestariani. Vaahteravirta katsoi minua pitkään, mutta naukui lopulta heilauttaen häntäänsä
"Mennäänkö tänään harjoittelemaan?" innostuin heti ja hyppelin paikoillani.
"Lähdetään heti" käskin ja lähdin kävelemään leiristä pois päin. Vaahteravirta seurasi perässäni.
"Harjoitellaan tänään vielä hyökkäystä ja väistämistä" mestarini naukui ja hänen silmistään arvasi kuka tahansa, että hän oli iloisella tuulella. Kävelimme rauhassa harjoittelupaikalle ja valmistauduin.
"Hyökkää" käski Vaahteravirta ja hyökkäsin. Läimäisin tätä tassullani mutten liian kovaa jotta en olisi vahingoittanut tätä.
"Hyvä, kokeile hieman kovemmin" naukui Vaahteravirta joten läimäisin tätä hieman kovemmin kun seuraavan kerran hyökkäsin.

//huono ja aivan liian lyhyt tarina, ainakin luulen niin...//
Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kolibritassu,Myrskyklaani
19.10.2013 09:06
Avasin silmäni pirteänä.Uusi päivä uudet kujeet.Nousin hiljaa tassuilleni ja pujottelin ulos oppilaiden pesästä.Aurinko alkoi vasta hitaasti nousta ja aukio oli hiljainen.Ainoat äänet olivat lintujen laulu ja puiden lehtin kahina kun ne tippuivat maahan ja lentelivät tuulen mukana.Hiippailin sotureidenpesän luokse ja kurkistin sisään.Kaikki soturit nukkuivat.
>Hyvä!<Nuolaisin huuliani ja loikin tuoresaaliskasalle.Nappasin sieltä pulskimman eläimen minkä löysin ja se oli pulu.Ahmin sen nopeasti ennen kuin kukaan heräsi.
>Minä metsästän kumminkin reilusti tuota pulua enemmän ruokaa joten tarvitsen energiaa<ajattelin.Nappasin pulun jäänteet mukaani ja loikin ulos leiristä.Hautasin pulun jäänteet kauemmaksi leiristä, vain siltä varalta että niitä ei löydettäisi.Kohotin sitten kuonoani ja haistelin ilmaa.Tuulen puuska toi mukanaan jäniksen tuoksua.Inahdin innoissani ja lähdin liikkeelle.Vääntelin korviani ja yritin paikantaa jäniksen mutta en kuullut jäniksen juoksuaskeleita tai mitään.Haistoin uudelleen ilmaa ja nyt jäniksen hajun lisäksi haistoin muutakin.Verta,kaksijalkoja ja hirviöltä tuoksuvan asian mutta se poikkesi kumminkin siitä.
PLAM!PLAM!PLAM!
Kajahdukset kaikuivat ilmassa.Sujahdin salaman nopeasti pensaan alle ja kyyristyin sinne piiloon.Kaksijalkojen innokkaat huudahdukset saivat minut kohottamaan hieman päätäni.Hivuttauduin hitaasti eteenpäin.Katseeni osui jänikseen joka makasi velttona maassa.Pidätin henkeäni kun hiivin vielä hitusen eteenpäin.Jäniksella oli reikiä kyljessä joista valui verta ja kaksijalat nojailivat johonkin keppeihin.Kun siirsin jalkaani astuin oksan päälle.Se katesi rasahtaen ja kaksijalat huomasivat minut.Ne kohotiivat keppinsä.
PLAM!
Ääni rikkoi taas hiljaisuuden.Ulvahdin kivusta kun jokin osui takajalkaani.Loikkasin lähimmäistä puuta vasten ja aloin kiivetä sen runkoa pitkin ylöspäin.
PLAM PLAM PLAM!
Äänet pamahtelivat.Kiipesin suojaan oksien väliin ja kaksijalat alkoivat huudella jotain.Takajalastani valui runsaasti verta.Ulvahdin kivusta kun nuolaisin haavaa.Iskin hampaani haavan ympärille yrittäen saada verenvuodon lakkaamaan.Silloin huomasin jonkin mustan jalassani.Iskin hampaani siihen ja irkisin kivusta.Kipu oli huumaava mutta en päästänyt irti.Vedin mustan jutun pois jalastani.Tiputin sen leoistani ja se osui yhtä kaksijalkaa päähän.Naurahdin hieman ja aloin puhdistaa haavaa.Siihen ei sattunut yhtä pljon nyt kun sain sen piikin pois.Nousin hitaasti jaloilleni ja aloin hiipiä oksaa pitkin niin että kaksijalat eivät huomanneet.Oksan päässä jännitin toista takajalkaani ja loikkasin mahdollisimman pitkän loikan kuin kykenin.Sain iskettyä etujalkani kynnet oksaan mutta hyppyni jäi liian lyhyeksi ja otteeni lipesi.Tipuin ulvoen alemmaksi.Osuin kuusen oksaan ja sen neulaset reivät turkkiani.Koivun lehdetön oksa löi minua maahan ja monet muuta oksat osuivat minuun.Lopulta kolahdin maahan.Ilma pakeni keuhkoistani ja haukoin henkeä.Törmäykset oksiin olivat hidastaneet vauhtiani enkä kuollut.Kun yritin nousta lyyhistyin kasaan.Kirkaisin äänettömästi ja ponnistin jaloilleni.Tärisin kauttaaltani ja otin yhden askeleen.Jalkani pettivät altani ja kaaduin maahan.
>TÄNNE MINÄ EN KUOLE<Karjuin mielessäni ja nousin viimeisen kerran jaloilleni.Lumihiutale laskeutui kuonoleni.
"Ei hyvä!"huudahdin.En selviäisi kauaa kylmässä tälläisessä kunnossa.Otin varovasti askeleen ja en kaatunut.Hoipuin hittasti eteenpäin verta vuotaen.Näin jo leirinsuuaukon kun jalkani pettivät.Lyyhistyin kasaan.
"APUA!"huusin mutta ääneni ei kuulunut.En päässyt ylös vaikka yritin.
"Niin lähellä,en voi kuolla"Kähisin ja yritin raahautua eteenpäin.Silmissäni alkoi sumeta ja tärinäni lakkasi.Se ei ollut hyvä merkki.Saattan kuolla kylmyyteen.Silloin suttuinen hahmo astui ulos leiristä.
"KOLIBRITASSU!"Mestarini Vatukkakynsi huusi.Päässäni pyöri ja kaikki pimeni.
//eii kuollu;) //
Vastaus:26 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaislapentu, Tuuliklaani
19.10.2013 08:26
Kaislapentu kyyhötti maassa ja sulattele kuulemaansa. Susipentu oli ihan kiva kaveri-vaihteeksi. Kaikki tuntuivat koko ajan olevan huolissaan nuoren naaraan pikkuisessa koosta.
"Kaislapentu, tuletko? Vien teidät kuuntelemaan klaanivanhimpien tarinoita", Ketunleipäjalan ääni kajahti Kaislapennu. Takaa. Pikkuinen naaras kääntyi ja vipelsi emonsa luokse. Hän oli juuri astumaisillaan aukiolle johtavaan tunneliin, kun emo otti häntä niskanahasta kiinni ja kantoi ulos muiden pentujen jäljessä.
"Heiiii!" Kaislapentu vinkaisi ja yritti rimpuilla vapaaksi.
"Miksen saa kävellä itse", hän kirkaisi.
"Olet niin pieni", Ketunleipäjalka huokaisi. Suuttumus läikähti Ksailapennussa. Hän oli ehkä pieni mutta osasi hän yhtä kaikki kävellä niinkuin muutkin pennut.
"Osaan kävellä itsekin. Olen aivan yhtä vanha kuin muutkin", naaras marisi. Ketunleipäjalka vilkaisi häntä huolissaan ja laski klaanivanhimpien pesän suuaukolle. Kaislapentu tepasteli pesään pää ja häntä pystyssä. Muut pennut kuuntelivat jo Lummesydämen satua hurjasta Veriklaanista. Kaislapentua ei vähääkään kiinnostanut kauan sitten tapahtuneet taistelut. Hän halusi pois pentutarhasta, oppilaaksi. Naaras vilkaisi aukiolle. Ketunleipäjalka makoili pentutarhan suulla ja keskusteli Saarnijalan kanssa. Kaislapentu hiipi nopeasti aukion halki heidän ohitseen ja pujahti pentutarhaan pienestä aukosta, josta normaalikokoinen pentu mahtuisi vain juuri ja juuri änkeämään ulos. Kaislapentu asteli suoraan Susipennun luo ja töykki tämän hereille.
"Mitä nyt?" Pentu marisi.
"Mennään ulos leiristä", Kaislapentu sihisi ja pujahti pienestä raosta takaisinpihalle aivan leirin reunaan. Susipennun rimpuili ulos hänen jäljessään.
"Oliko sinulla jotain asia?" Hän kysyi. Soturit vartioivat leiri. Suuta, joten he eivät päässeet ulos. Kaislapentu istahti maahan.
"Oletko huomannut että minä olen aika pienikokoinen? Normaalikokoisia pentuja kaksi kertaa pienempi", naaras maukui kullankeltaiset juovikkaan karvat pystyssä.
"No juu.. Mutta ei siitä mitään haittaa ole", Susipentu myönsi ja yritti rohkaista Kaislapentua.
"Emoni vähättelee minua kokosi tähden, eikä sisarukseni puhu minulle melkein yhtikäs mitään. Olen muka syntynyt liian aikaisin", Kaislapentu murisi. Susipentu nuolaisi naaraan korvia ystävällišesti.
"Olenhan minä ystäväsi vielä", hän maukui. Kaislapentu kehräsi hetken.
"Tiedän. Mutta kukaan ei tunnu ymmärtävän että osaan jo huolehtia itsestäni. Emoni pesee minut aina pakolla, vaikka muut pennut pesevät jo itse itsensä", hän jatkoi.
"Jaahas. Taidat olla tuskin kahta muutakaan kokosi perusteella. Ihme jos osaat puhua", kuului ääni heidän takaansa. Susipentu oli onnekseen varjoissa joten Paikalle saapuva Tuuliklaanin varapäällikkö Kastanjahäntä ei huomannut häntä.
"Tulehan, Emosi on varmasti huolissaan", kolli maukui ja nosti Kaislapennun leukoihinsa. Kaislapentu marisi.
"Osaan kävellä itsekin!"
"Olet tuskin niin vanha että jaksat nousta makuusijaltasi", Kastanjahäntä murisi. Naaras päästi murinaa syvältä kurkustaan.
"Olen yli kolme kuuta vanha hiirenaivo!" Hän kajautti, kun varapäällikkö laski hänet Ketunleipäjalan tassujen eteen. Naaras silmäili pentuaan ankarasti.
"Et olisi saanut harhailla yksiksesi! Kettu olisi voinut tulla ja napata noin pikkuisen pennun. Tarhaan siitä!" Hän murisi. Kaislapentu laahusti mieli maassa pentutarhaan. Eikö kukaan ottanut häntä vakavasti?
Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumipentu, Tuuliklaani
19.10.2013 08:15
Käperryin pieneen kasaan lämmittääkseni itseäni. Avasin suuret silmäni ja yritin kuunnella toisella korvallani ääniä. Huomasin pieniä valkoisia hiutaleita leijailevan maahan mutta sitten sade loppui.
"Kylmä" nau'uin. Olin luultavasti jossain yksin. Valkoinen, lyhyt turkkini ei pidätellyt kylmyyttä eikä kosteutta. Kuulin oksan rasahtavan edessäni ja siristin silmiäni hieman. #mäyrä# mieleeni juolahti ajatus joten nousin vaivoin ylös ja lähdin kävelemään taakse päin. Sieltä tuli kaksi kissaa, toinen oli täysin musta ja toisella oli liekinvärinen turkki ja mustia laikkuja.
"älkää tehkö minulle pahaa" ulvahdin ja katsoin kahta kissaa jotka tuijottivat minua.
"Mitä sinä täällä teet?" naukui liekinvärinen naaras. Minua pelotti niin paljon etten pystynyt kuin vaan tuijottamaan sinisillä silmilläni. Musta kissa tuijotti minua ja luultavasti arvioi. Sitten musta kissa otti minut niskanahasta kiinni ja vei jonnekin.

Heräsin siihen kun joku tökki minua. Valkoinen naaras katsoi minua yllättyneenä.
"kuka olet?" keräsin rohkeutta ja katsoin tätä rohkeammin.
"O-olen Lumi" nau'uin. Pentu katsoi minua kummastuksissaan.
"Nyt olet Lumipentu" naukui isompi naaraskissa lempeästi. Pelästyin ja tönäisin vahingossa valkoista pentua.
"ja itse olen Koivupentu" naukui valkoinen pentu. Koivupentu katsoi minua.
"Leikitäänkö?" pudistin pikkuruista päätäni että halusin olla rauhassa. Menin pieneen nurkkaan ja nukahdin sikeään uneen.
Emoni kantoi minua, pientä pentua hampaissaan ja lähti jotakin pakoon. Huomasin minua muutaman kuun isomman, mustan naaraskissan.
"Tule Ruoste" naukui emoni nopeasti. En voinut avata vielä kunnolla silmiäni joten kuuntelin vain. Toisella korvallani en kuullut mitään joten avasin silmäni niin isoiksi kuin pystyin. Huomasin kun meitä seurasi iso hirviö ja Ruoste jäi jälkeen.
"R-ruoste" vingahdin. Huomasin että isäni otti Ruosteen hampaisiinsa ja kummatkin yritti pelastaa meitä. Avasin silmäni ja olinkin taas pentutarhassa.
"Ruoste?" nau'uin. Huomasin juuri tämän näköisen kissan aamulla ja hän kantoi minua. #onko hän siskoni?# ajattelin. Mitähän huominen toisi tullessaan?
Vastaus:12 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susipentu,Tuuliklaani
19.10.2013 08:01
Katselin pentutarhan varjoista mieli synkkänä kun muut pennut leikkivät.Eipä heitä voinut syyttää.Kaikki heidän elämässään oli hyvin.Vain Kermapentu ymmärsi.Olihan tietenkin Varispennulla ja Kotkapennulla sijaisemot mutta he eivät varmaan edes tunteneet emojaan.Kohotin katseeni pentutarhan kattoon.Maidon lemu alkoi käydä jo sietämättömäksi minunkin nenässäni.Nousin hitaasti jaloillleni ja laahustin varjojen suojassa pentutarhan suulle.
"Lummesydän kyllä ymmärtää"Jupisin puoliääneen.
"Ymmärtää mitä?"Pennun ääni vinkaisi.Katsoin lapani ylitse ja näin Kaislapennun.
"Suruani ja tuskaani koska hän tuntee samoin"Murahtelin ja astelin ulos pentutarhasta.
"Mitä on tapahtunut?"Kaislapentu kysyi.Pysähdyin kuin seinään ja ajatukseni juoksivat taaksepäin.Emon ja isän kuolema.Tiirajuovan lähtö tappamaan Roihukynttä,Leijonatassu joka lähti hänen mukaansa ja Taivaspntu joka menetti muistinsa ja elää nyt kahden entisen Tuuliklaanilaisen kanssa erakkona.
"Kaislapentu"Ketunleipäjalka mourusi varoittavasti.Räpäytin kosteita silmiäni ja astelin kankeasti klaaninvanhempien pesään.Pesässä oli pimeää ja kesti hetken ennen kuin näin kunnolla.Aamukukka nosti päätään.
"Ai hei Susipentu!Tulitko tarinaa kuuntelmaan?"naaras kysyi haukotellen.Kauraviiksi nukkui omalla pedillään kääntyillen ja isäni sisar makoili yhdellä sammaleella.Sipsuttelin Lummesydämmen luokse ja istahdin tämän eteen.
"Lummesydän!"Kuiskaisin naaraan korvaan.Lummesydämmen korva värähti mutta naaras ei herännyt vieläkään.Tökkäsin naarasta kylkeen ja lopula naaras nosti päätään unisena.
"Mitä!?"Tuo ärähti.Hätkähdin hieman.Lummesydämmen silmistä paistoi turhautuminen,suru ja viha.
"E-ei minä vaan halusin puhua...."Änkytin mutta ääneni hiipui.Lummesydämmen katse pehmeni.
"Emostasi ja isästäsi?"Naaraan ääni oli kipua ja kaipausta täynnä.Nyökkäsin.
"Heidän tekemistä tempuista?"Naaras kysyi ja nyt tuon silmissä välähti iloakin joka vaihtui melkein heti suruksi.Istahdin Lummesydämmen viereen ja naaras kohottautui kolmelle jalalleen.
"Tihkukynsi ja minä synnyimme kulkukissalle joka kuoli johonkin tautiin.Eräänä päivänä kun olimme käymässä liian heikoiksi veli lähti hakemaan ruokaa eikä palannut."Lummmesydän piti tauon ja laittoi silmät kiinni.
"Luulin että kettu tai joku oli syönyt hänet ja olin lähellä jo nälkäkuolemaa kun Jäävrta löysi minut ja vei minut Jokiklaaniin.Kasvoin siellä ajatellen veljeäni kunnes yhtenä päivänä törmäsin Hiekkaturkkiin silloin kun hän oli vielä oppilas.Hiekkaturkki puhui minulle Tihkutassusta ja silloin tajusin sen.Veljeni oli päätynyt Tuuliklaaniin"Lummesydän naukui.
"Aloin tapaamaan häntä yhä useammin ja useammin ja lopulta minut häädettiin Jokiklaanista kun kaikki luulivat että Tihkukynsi oli minun kumppanini muka"Lummesydän ärähteli.
"Sen jälkeen tapahtui kaikenlaista"Lummesydän naukui.
"Tihkukynsi jäi melkein koiran tappamaksi kun hän yritti saada ne kauemmaksi leiristä mutta onneksi Hiekkaturkki oli käynyt hakemassa partion."Naaras oli hetken hiljaa.
"He olivat rohkeita ja uskollisia kissoja"Lummesydän maukui surullisena.
"Sinun kannattaa olla ylpeä"Lummesydän kävi taas makuulle.
"Nähdään pian!"Naukaisin ja kosketin tätini lapaa hännälläni lempeästi.Tassuttelin ulos klaaninvnhempien pesästä.Lummesydän ei voinut puhua hirmu kauaa emosta ja isästä koska hän suri molempian yhtä paljon kuin silloin kun he kuolivat.
>Ehkä minunkin pitää puhua Kaislapennulle<Pohdin.Astelin pentutarhaan ja etsin katseellani Kaislapentua.Kullankeltainen naaras kökötti emonsa vieressä.
"Kaislapentu"Huikkasin.Naaras loikkasi jaloilleen ja kipitti luokseni.
"Halusin puhua Lummesydämmelle emostani ja isästäni"Naukaisin.
"Ai Saarnijalasta ja-"
"Ei vaan minun oikeista vanhemmistani.Tihkukynnestä ja Hiekkaturkista"Keskeytin Kaislapennun.Naaras katsoi minua silmät suurina.
"He kuolivat kulkureiden hyökkäyksessä...Saarnijalasta tuli sijaisemomme.Meitä oli viisi yhteensä ja ensin lähtivät Tiirajuova ja Leijonatassu tappamaan.....siis he vain katosivat"MUrahdin.
"Taivaspentukin katosi"Valehtelin.en voisi kertoa Kaislapennull minne he kaikki oikeasti menivät.
"Jäljellä olemme enään minä ja Kermapntu ja tätini Lummesydän."Katsoin maahan.
"Ole onnellinen kun sinulla on emosi ja isäsi vielä"Kuiskasin ja laahustin häntä maassa laahaten Saarnijalan luokse.Painauduin Kermapentua vasten ja tunsin vielä ennen nukahtamista Kaislapennun katseen niskassani.
/Inspi lopahti nii tuli vähän pätkä:( //
Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunajapentu,Jokiklaani
18.10.2013 21:42
Kiljahtelin hurraahuutoja Mantelipennulle.Mantelipentu oli paljon mukavempi kuin veljeni Tähtipentu.Veljeni oli kadonnut mikä ei kyllä haitannut minua yhtään.Tuhahdin hieman ja astelin pentutarhan suuaukolle.Katselin pilveetöntä taivasta.Silloin joku tökkäsi minua kylkeen.Laulupentu istui vieressäni silmät suurina.
"Tule leikkimään"Laulupentu naukui.Vilkaisin ielä kerran taivasta mutta loikin Laulupennun kanssa muiden pentujen luokse.Taino niiden jotka olivat jalkeilla.Mantelipentu makoili Haapasydämmen etujalkojen välissä ja Haapasydän katseli pentuaan rakastavasti.Omat sisarukseni makoilivat emomme luona ja katselivat muit pentuja uteliaana.Kaikkilla muilla pennuilla näytti olean tekemistä mikä oli harmillista.Porukassa oli kiva leikkiä.Silloin huomasin pienen sammalpallon.Loikkasin sitä kohti ja pamautin sitä pienellä tassullani.Se lensi kaaressa Laulupennun naamalle.Naaras tuijotti minua häkeltyneenä ja alkoi naurattaa kun tuon viiksistä roikkui sammalia.
"Mikä naurattaa?"Laulupentu kysyi hämmästyneenä.Nauroin maha kippurassa ja kierin maassa.Lauluoentu ravisti hölmistyneenä päätään ja silloin tämä huomasi sammaleet viiksissään.Laulupentu kiskoi ne pois viiksistään ja naaras painui maata vasten.
"Nyt minä sinulle näytän!"Laulupentu mourusi innoissaan.Naaras loikkasi sulavasti minua kohti mutta väistin täpärästi.Läppäsin tuota kylkeen tassullani mutta Laulupentu ei ollut moksiskaan vaan painoi minut maata vasten.
"Pois päältäni senkin karvakasa"Nauroin.Laulupentu kiljahteli iloisesti ja pinkaisi karkuun.Loikkasin jaloilleni ja olin juuri rynnistämässä Laulupennun perään kun Tuiskutuuli heräsi.
"Älä luulekkaan"Emoni ääni oli käskevä ja pysähdyin liukuen.Katsoin emoani ärtyneenä.Loikkasin kumminkin liikkeelle ja pyyhälsin ulos pentutarhasta.
"HUNJAPENTU!"Emoni karjahti.Juoksin entistä kovempaa.Olin näkevinäni Laulupennun vaalea turkin leirin sisäänkäynnin luona ja juoksin sinne.Laulupentu livhti ulos leiristä ja minä olin ihan tuon kannoilla.Ponnistin uureen loikkaan ja kaadoin Laulupennun maahan.Naaras sylki suustaan hiekkaa ja läppäisi minua korvalle.
"O-ou!"Huudahdin kun isäni Pisaraturkki marssi vihasena minua kohti.Pomppasin liikkeelle mutta isäni nappasi minua niskanahasta kiinni.Huudahdin ja yritin riuhtoa pois tämän oteesta mutta kolli piti tiukasti kiinni.
"Ala tulla!"Pisaraturkki tiuskahti Laulupennulle.Naaras sipsutteli alistuneena isäni perässä ja minä sähähtelin tuolle.Pisaraturkki kiikutti minut pentutarhaan.Kolli laski minut maahan ja Tuiskutuuli tuijotti minua raivostuneena.
"MITÄ SINÄ OIKEIN LUULIT TEKEVÄSI!"Emoni kiljui.
"Minä vain halusin leikkiä Laulupennun-"Inahdin mutta Tuiskutuuli vaiensi minut mulkaisulla.
"Sinä et poistu pentutarhasta ennen kuin sinusta tulee oppilas!"emoni sihisi myrkyllisesti.Katsoin emoani epäuskoisena.
"Ei ole reilua!"Kiljuin.Tuiskutuuli oli jo kuitenkin laittanut silmänsä kiinni eikä ottanut huutojani kuuleviin korviinsa.
"Sinä senkin ketunraato!"Kiljuin raivoissani ja marssin häntä pörhöllä pentutarhan pimeimpään kulmaan.Murisin siellä äkäisesti ja mulkoilin jatkuvasti emoani.Lauluentu asteli luokseni.
"Tuiskutuuli hermostui kunnolla"Laulupentu kuiskasi myötätuntoisena.Nyökkäsin happamana ja Laulupentu asteli sisaruksiensa viereen ja kävi nukkumaan.
>Epäreilua!<Marisin mielessäni ja kävin vihaisena nukkumaan....
//Tämmönen täl kertaa....//
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ilvespentu, Jokiklaani
18.10.2013 20:17
Luku: 1 Karkulainen

Maistelin raikasta ilmaa. Juoksentelin ympäriinsä metsässä. Jahtasin pientä hiirtä joka vipelsi suoraan minun edessäni. Oloni oli ihanan vapaa. Kukaan ei käskenyt mitään, ei ollut sääntöjä ja sain tehdä mitä sitten ikinä mielinkään. Hento tuuli pörrötti raidallista turkkiani kun vipelsin pienillä pennun tassuillani hiiren kannoilla. Olin juuri saamassa sitä kiinni ja loikkasin ilmaan vahvoilla takajaloillani. Sitten jokin nuolaisi minua ja hiiri pääsi karkuun. Se jokin nuolaisi minua uudelleen ja havahduin todellisuuteen.
>Ääh... Se olikin vain unta...<ajattelin pettyneesti.
“Hyvää huomenta unikeko.”naukaisi emoni Haapasydän lempeästi.
Tuhahdin tälle vain jotain tylsistyneesti ja asetuin parempaan asentoon. Minun teki niin mieli lähteä ulos leikkimään muttei Haapasydän antanut siihen lupaa. Kierähdin selälleni ja katselin haikeasti pentutarhan suuta.
“Tules nyt syömään sieltä Ilvespentu.”Haapasydän kutsui minua.
Laahustin hitaasti emoni vatsan viereen ja aloin imeä maitoa suuria suullisia. Sisareni Laulupentu, Mistelipentu ja Mantelipentu olivat jo melkein syöneet. Minulla ei tuntunut kuitenkaan niinkään olevan nälkä vaan halusin lähteä seikkailemaan.
Katsahdin nopeasti Haapasydäntä joka oli juuri pesemässä Laulupentua. Nyt olisi tilaisuuteni karata. Asetuin lähtövämiiksi ja säntäsin niin kovaa kuin pienillä pennuntassuillani pääsin kohti pentutarhan suuta.
Kiihdytin vauhtiani hetki hetkeltä ja tuntui että melkein lensin ulos pesästä. Suljin nopeasti silmäni kun ryntäsin pesän suun lävitse. Avasin ne vasta ulkopuolella ja katselin haltioituneena ympärilleni. Aloin hiljentää vauhtiani vaikka jarruttamisen kanssa tulikin ongelmia ja tömähdin päin tuoresaaliskasaa niin että tuoresaaliit lentelivät sinne tänne.
Nostin hieman häkeltyneenä pääni ylös. Nousin hitaasti vapiseville tassuilleni ja hoipertelin eteenpäin hieman sekaisen oloisena. Olin kuitenkin pian aivan entiselläni ja katselin hieman ympärilleni. Huomasin vieressäni makaavan kuolleen kalan. Kala oli melko pieni mutta se tuoksui jotenkin vastustamattoman hyvältä.
>Nam... Tuo näyttää ja tuoksuu hyvältä... Jos maistaisin ihan vähäsen.<ajattelin melko nälkäisenä sillä en ollut syönyt aiemmin juuri mitään.
Laskin pääni alas ja nuuhkaisin pitkään kalan lämmintä tuoksua. Sitten upotin siihen pienet, valkoiset hampaani ja haukkasin oikein ison palan. Kala maistui taivaalliselta. Aivan toiselta kuin maito jota pennut aina joivat. Puraisin toisen palan. Kala oli niin hyvää etten voinut lopettaa. Sitten kuulin uhkaavia askeleita.
Nostin pääni ylös ja näin isäni Karviaisvirran. Nielaisin kalanpalasen alas kurkustani nopeasti. Isäni katsahti edessäni olevaan puolisyötyyn kalaan ja sitten minuun. Tämä veti kalan pois edestäni tassullaan.
“Hei! Minä söin sitä!”marisin tälle.
Karviasivirta pudisti vain päätään ja osoitti tassullaan kohti pentutarhaa.
“EI! Minä en mene sinne!”huudahdin tälle ärsyyntyneesti.
Isäni vain huokaisi syvään ja otti kiinni niskastani. Tämä alkoi kantaa minua takaisin pentutarhalle. Pyristelin jotta pääsisin pois tämän vahvojen leukojen otteesta.
“Päästä minut!”huusin tälle.
Karviaisvirta ei kuitenkaan kuunnellut vaan jatkoi edelleen matkaa. Pyristelin edelleen itseäni irti mutten onnistunut. Kun pääsimme pentutarhalle niin Haapasydän juoksi suinpäin meitä vastaan ja katsoi minua huojentuneena.
“Luojan kiitos olet kunnossa. Minä pelästyin kun katosit noin vain.”emoni sanoi minulle kuin kivi olisi juuri pudonnut tämän sydämmeltä.
Mutisin itse vain jotakin epämääräistä ja istahdin hiekkaiselle maalle pentutarhan eteen.
“Tulepa nyt Ilvespentu. On ruoka-aika ja sitten menette sisarustesi kanssa nukkumaan.”Haapasydän hoputti minua.
“EN TULE!”huusin tälle turhautuneena.
“Ja miksihän et?”Haapasydän kysyi minulta lempeästi.
“Minä en halua maitoa! Haluan kalaa! Se on niin hyvää!”huusin tälle niin kovaa kuin pystyin.
“Ka-ka-kalaa?! Sinähän olet aivan liian nuori syömään kalaa! Mistä muka edes tiedät että se on niin hyvää?”Haapasydän sanoi minulle ankaran oloisesti.
“Koska minä maistoin sitä ja se on satatuhatta kertaa parempaa kuin maito. Minä haluan kalaa!”vaadin täyttä kurkkua Haapasydämmeltä.
“Sinäkö siis söit kalaa?!”Haapasydän parkaisi.
“NIIN SÖIN!”vahvistin tälle.
“Mutta... Mutta... Ethän sinä voi...”Haapasydän änkytti.
“Kylläpäs voin!”karjaisin tälle.
“Onko se totta?”Haapasydän kysyi hiljaa tuijottaen Karviaisvirtaa.
Kolli nyökkäsi vastaukseksi.
“Siinä tapauksessa olet koko seuravan kuun arestissa! Et saa astua tassullasikaan ulos pentutarhasta!”Haapasydän naukui minulle kylmästi.
“Epäreilua!”sanoin tälle pettyneen oloisena.
“Eipäs ole! Nyt tule ja menet nukkumaan. Ilman ruokaa! Onko selvä?!”Haapasydän karjaisi minulle vihoissaan.
“Hyvä on... Ilonpilaaja...”mutisin itsekseni työntyessäni pentutarhaan.
Tassuttelin hiljaisin askelin pesän pimeimpään nurkkaan ja asetuin sinne nukkumaan ja mutisin samalla jotakin itsekseni.
“Yön tullen karkaan etsimään seikkailuja...”sanoin vaisusti ennen kuin suljin silmäni.

-------------kuun huipun hetkellä--------------

Nostin pääni sammaleelta ja haukottelin syvään. Nousin tassuilleni ja katselin ympärilleni pimeässä pesässä. Huomaisin että Haapasydän tuhisi sisarusteni vierellä hieman kauempana minusta. Nyt olisi tilaisuuteni paeta.
Otin ensimmäisen, hitaan askeleeni eteenpäin ja aloin hiipiä höyhenenkevyesti kohti pesän suuakkoa toivoen hartaasti ettei kukaan heräisi. Hitaasti etenevä hiipimiseni tuotti kuitenkin tulosta ja olin pian pesän suulla.
Pahaksi onnekseni kuitenkin huomasin suuaukon edessä makaavan Tiikerijuovan pentuineen. Nyt minulle tuli mutka matkaan. Aloin hitaasti kiertää naaras yrittäen pitää hyvin vähän ääntä. Pääsin kuin pääsinkin tämän ohitse ja työnnyin ulos pesästä raikkaaseen yöilmaan. Hento tuuli pörrötti oranssinruskean turkkini.
>Olen vapaa!<ajattelin riemuissani.
Sitten vatsani kurisi äänekkäästi ja muistin että minulla oli hirveä nälkä. Maistelin ilmaa. Haistoin vienon riistan tuoksun ja huomasin että tuoresaaliskasassa oli vielä lintu ja minun puoliksisyömä kala jäljellä. Hiippailin riistan luokse ja upotin hampaani kalaani ja söin sen nopein haukkausuin. Sitten käännyin linnun puoleen.
Ruokaa ei ollut hirveästi mutta riitti täyttämään pienen pennun vatsan. Nuoleskelin vielä viimeiset muruset pois viiksistäni. Riistaa parempaa ruokaa sai hakea. Sitten käänsin katseeni kohti leirin suuta ja aloin sännätä kohti vapautta.
Pääsin nopeasti leirin suulle. Kuitenkin jokin ääni sisälläni käski minun kääntyä takaisin. En kuitenkaan välittänyt siitä vaan työnnyin leirin ulkopuolelle. Minulla oli edelleen sellainen tunne sisälläni että minun olisi palattava. En kuitenkaan edelleenkään ottanut sitä vakavasti vaan juoksin yön pimeyteen.
>OLEN VAPAA! OLEN VAPAAAAA!<ajattelin iloisena juostessani sinne tänne metsässä.
Minne kohtalo minut nyt kuljettakaan?
(jatkuu...)

//Tälläinen tönkkö tarina nyt ekaksi Ilvekselle mutta toivottavasti kelpaa. >:3//
Vastaus:Loistava ja pitkä aloitustarina! c: Saat 30 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkoraita, jokiklaani
18.10.2013 17:14
>Mrrh! Haistan taas varjoklaanin hajun reviirillämme< irvistin pahan hajun vuoksi.
Tällä kertaa haistoin vain yhden kissan, mutta sekin sai jo minut raivostumaan. Puunlehdet suhisivat tuulen takia kovaa, mutta erotin takaatani pieniä askelia, jotka kuuluivat kissalle. Mietin vielä hetken, että olinko kuullut harhoja ja sitten käännyin. Pieni tummanruskea pentu hyppeli iloisesti jokea kohti huomaamatta minua.
"Pajupentu?" Kysyin hiljaa hämmentyneenä.
Sitten kuulin lisää pienien tassujen ääniä ja huomasin neljä muuta pentua ,jotka seurasivat Pajupentua riemuissaan silmät suurina. Hiivin pusikoissa ja seurasin pentuja huvittuneena. Pian he olivat loikkineet jo joen luokse.

"Nyt näytän miten, AMMATTILAISET kalastavat" Pajupentu korosti ylpeänä ja istahti joen reunalle. Hän katseli vettä kaloja odottaen ja paikalle ui pieni särki. Pajupentu otti pienet kyntensä esille ja kahmaisi vettä. Pian maalla sätki hopeanharmaa pieni kala.
>kappas vain! Hänhän sai ihan itse kalan kiinni!< ihmettelin ja jatkoin pentujen vakoilemista.
Muut pennut olivat piirittäneet Pajupennun ja ihailivat hänen taitojaan. Pajupentu ylpeili kalallaan, heitteli sitä ja otti taas kiinni. Muut juoksivat Pajupennun perässä ihaillen häntä.

"Seuraavaksi näytän miten varjoklaanilaisia rökitetään!" Pajupentu ulvahti ja kaivoi kuoppaa kalaa varten.
Heti kun hän oli haudannut kalan hän alkoi pomppia varjoklaanin reviirille muut pennut perässään. Nyt minun oli aika tulla esille ja hyppäsin Pajupennun tielle. Pajupentu katsoi minua uhkaavasti ja sähisi minulle. Muut pennut murisivat Pajupennun takana.
"Pois edestä senkin iso isotteleva karvakasa!" Pajupentu sähisi ja näytteli hampaitaan.
Sanaakaan sanomatta nostin Pajupennun niskanahasta ja näytin muille pennuille varoittavan katsahduksen.
"Hei! Päästä IRTI!" Pajupentu rääkyi ja kiemurteli hampaissani.
Aloin kävellä kohti leiriä pajupentua raahaten ja muut pennut seurasivat minua, sillä olin ottanut kiinni heidän oman pikku partionsa johtajan.

"Miksi pitää mennä leiriin?" kuulin kun muutamat pennut kuiskivat toisilleen.
"Siksi, että ette saa olla näin pieninä vielä metsässä yksin, ja ota sinä tuo kala mukaan" osoitin vaaleaa pentua hännälläni ja lähdin taas kävelemään. Pentu otti suuhunsa särjen ja alkoi seurata muita.
"Irti siitä kalasta! Se on MINUN!" Pajupentu kiljui ja yritti raapia minun rintaani.
"Se on sinun mutta sinä et sitä saa nyt pitää" Vastasin Pajupennulle tyynesti.
Pajupentu ei luovuttanut, vaan jatkoi viuhtomista tassuillaan ja sähisi näyttäen hampaitaan.

Vilkaisin vähän väliä taakseni laskeakseni kaikki pennut.
"Yksi, kaksi, kolme" laskin äänen ja jatkoin kävelemistä.
Pajupentu sähisi vieläkin, mutta oli jo uupunut paljon riehumiseltaan.
"KOLME!" Huudahdin äkkiä.
" Missä Kirjopentu on?" Kysyin hätääntyneesti.
Aloin haistella ilmaa ja pennut matkivat minua. Kaikki nuuhkivat ilmaa, jopa Pajupentu joka roikkui vieläkin suussani.
"KIRJOPENTU!" Huusin kovalla äänellä ja katselin ympärilleni.
Pian kuulin lähellä olevasta pusikosta rapinaa ja Kirjopentu hyppäsi takaisin viereeni. Jatkoimme kaikki matkaa leiriin.

----Leirissä----

Pajupentu oli jo nukahtanut matkalla ja laskin hänet pentutarhaan. Siinä samassa hän heräsi ja kyseli jo kiinni ottaneesta särjestään. Tiputin särjen maahan ja Pajupentu otti sen itselleen. Sitten hän juoksi klaaninvanhimpien pesälle ja antoi sen niille.
Sitten hän hyppelehti takaisin emonsa luokse ja nukahti siihen paikkaan. Minuakin alkoi väsyttää ja ravasin sotureiden pesän luokse, kellahdin kumoon ja otin pienet nokoset.
Vastaus:Hyvä tarina, onneksi Valkoraita sai kaikki pennut leiriin turvallisesti! c: Saat 26 kp:tä.

~Varpu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän,jokiklaani
18.10.2013 14:40
Tuijotin tarkkaavaisesti veteen. Joki soljui kylmänä ja kirkkaana, eikä hiljaisuutta rikkonut kuin sen solina.Aloin turhautua. Ei kalan kalaa, ei sitten missään. Sitten huomasin kirkkaassa vedessä minua kohti uivan ahvenen. Nostin käpäläni valmiina iskuun. Läimäisin vettä, ja kala lennähti, mutta ei minun ansiostani. Vain ketunmitan päässä Rastastähti nappasi saaliinsa suuhunsa ja vilkaisi minuun huvittuneesti.
''No tuo oli kyllä epäreilua.'' marmatin leikilläni. ''Sinä olet mestarikalastaja, ja koko metsän parhain uimari.''
Rastastähti kehräsi karheasti ja tiputti kuolleen kalan suustaan.
''No mikset metsästäisi vesimyyriä? Siinä olet aika haka.'' päällikkö ehdotti. Astelin lähemmäs tätä ja nuolaisin muutaman kerran naaraan kylkeä.
''Ehkäpä minä voisinkin.'' nau'uin ja hyppäsin veteen. Vesi oli kylmää ja roiskui kastellen koko turkkini täysin. Rastastähti otti kalansa ja siirtyi päällikön tehtäviinsä. Kauhoin voimakkain vedoin virrassa ja kosketin kuonollani kristallinkirkasta vettä. Nautin veden kosteudesta kuonollani ja nousin vastarannalle ravistellen turkkini kuivaksi. Nuuhkin hetken aikaa ilmaa ja petyin, kun vesimyyrän tuoksusta ei ollut häivähdystäkään.
>Metsässä voisi olla jotain muuta..< ajattelin ja astelin metsään.

Kirkkaansiniet silmäni siristyivät, kun huomasin hiiren vanhan karhunvatukkapensaan varjossa. Paljastin kynteni ja hiivin entistä lähemmäksi. Loikkasin hiiren kimppuun kömpelösti, ja se vilisti karkuun piikkipensaan suojiin. Olin jo ulvaisemassa turhautumistani kun kuulin askelia. Pinkaisin saniaismättään suojiin ja tarkkailin sieltä. Suuri tummanruskea raidallinen kolli hiipi pensaikossa.
>Mitä hän täällä? Juoniiko hän jotain?< sysäsin hölmöt ajtukset päästäni. Hänhän oli arvatenkin vain metsästämässä... Päätin kumminkin seurata tätä. Kuljin ääneti tämän takana ja piilouduin pensaaseen, kun Haukkahalla pysähtyi ja istahti. Pidätin hengitystäni, kun tätä vastapäätä istui valkoinen, suuri kolli, jolla oli mustat käpälät ja meripihkasilmät.
''Tulithan sinä, Mustatähti. Johan kesti.'' Haukkahalla mourusi ja viuhtoi häntäänsä kiireellisenä maata pitkin. Pidätin hengitystäni. Tuo ei ollut kyllä pelkästään kahden ystävän rauhaisa tapaaminen. Mustatähti ei näyttänyt välittävän Haukkahallan sanomisista.
''Miksi kutsuit minut, Haukkahalla? Asian on paras olla tärkeä.'' Varjoklaanin päällikkö naukui vastaukseksi ja rapsutti korvantaustaansa.
''Se on. Minulla olisi ehdotus.'' Haukkahalla mourusi.
Sydämeni sykki epätahtiin hermostuksesta. Entä jos jompikumpi huomaisi minut? Olisin variksenruokaa.
Mustatähti katsoi Haukkahallaa odottavasti.
''Sinä ja soturisi täytyisi hoidella eräs kissa pois tieltäni. Jokiklaanilainen.'' Haukkahalla murahti.
Olin alkaa kiljua. Haukkahalla todella oli petturi.
''Ja kuka hän on?'' Mustatähti kysyi.
Haukkahalla virnisti.
''Sirpalesydän.''
Pakokauhu valtasi minut täysin. Olisin halunnut pyörtyä siihen paikkaan.
''Hän on harmaa juovikas kolli, ette voi erehtyä. Erityistuntomerkkinä on erittäin pöyheä häntä.'' Haukkahalla jatkoi.
''Ja miksi tämä Sirpalesydän pitäisi päästää pois päiviltä?'' Varjoklaanin päällikkö kysyi epävarmana ja venytteli selkäänsä. Haukkahalla virnisti omahyväsesti.
''Kun Sirpalesydän on kuollut, Rastastähti on helpompi murskata.''
Se oli viimeinen pisara. Pakokauhun vallassa hivuttauduin pois ja juoksin pakoon. Minun täytyisi kertoa Rastastähdelle. Ei, en voinut. Haukkahalla voisi nopeuttaa tehtäväänsä. Minun olisi pysyttävä hiljaa.
Vastaus:Hui, toivottavasti Sirpalesydän pystyy estämään Haukkahallan ilkeät suunnitelmat... OnO Saat 24 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mesisydän, jokiklaani
18.10.2013 14:38

Kökötin sotureiden pesässä katsoen kaukaisuuteen. Olin saanut viestin Tähtiklaanilta, mutta olin herännyt kesken lauseen ja olin sen takia ihmetellyt jo päivän, mitä viesti olisi saattanut tarkoittaa. Näin kun klaanin pennut leikkivät ja huusivat leirin aukiolla.
"Voisitteko olla hiljaa senkin rääpäleet?!" Karjaisin pennuille kovaan ääneen ja he pomppivat peloissaan takaisin pentutarhaan.
"Huono päivä ,vai?" kuulin kun Myrskyturkki kysyi takaatani rauhallisella äänellä.
"Älä sinä tähän asiaan puutu!" Sähisin korvat luimussa Myrskyturkille.
Myrskyturkki nyökkäsi rauhoittelevasti minulle ja käveli sotureiden pesästä pois jättäen minut rauhaan.

Katsoin hetken muita klaanilaisia, jotka vaihtoivat kieliä toisiensa kanssa. Sitten nousin, venyttelin ja ryömin aukiolle. Kaikki jähmettyivät paikoilleen ja olivat hipihiljaa. En kuullut pihaustakaan. Kaikkien silmät osoittivat minuun ja kuningattaret kahmaisivat pentunsa hännän avulla heidän lähelleen. Heti kun olin lähtenyt leiristä kaikki alkoivat taas puhua. En välittänyt siitä, että muut reagoivat minuun noin. jatkoin matkaa lempipaikalleni eli joelle.

-----Joella------

Tuuli suhisi kaisloissa ja vesi oli jäätävän kylmää. Hyppäsin kuitenkin veteen piristyäkseni. Se todellakin tepsi ja pian olin taas oma itseni. Siistin hetken aikaa turkkiani ja sitten jäin makaamaan aurinkoon. Aurinko lämmitti turkkiani ihanasti ja nukahdin hetkeksi siihen paikkaan. Unessa olin joella, katsoin veteen ja näin siellä silmäparin.
"Älä pelkää sitä, mikä tulee olemaan edessäsi" kuulin, kuinka joku kuiskasi minulle.
"Tule esiin! Haluan tietää kuka olet!" Maukaisin

Sitten heräsin unesta. Ihmettelin hetken aikaa, mutta sitten muistin.
"Älä pelkää sitä, mikä tulee olemaan edessäsi" sanoin itselleni päättäväisesti ja siitä sanasta minulle tuli turvallisempi olo.

Aloin kalastamaan ja sain heti kiinni suuren ahvenen. Hetken aikaa yritin saada kaloja kiinni, mutten onnistunut. Tylsistyneenä lähdin takaisin leiriin. Matkalla huomasin, että olin unohtanut kalan joelle ja lähdin juoksemaan takaisin päin. Kuulin varisten ääniä läheltä jokea ja juoksin nopeampaa uteliaisuuden vuoksi.
"VOI HIIRENPAPANA!!" huudahsin kun huomasin varisten syövän kiinni ottamaani kalaa.
Juoksin varisten keskelle ja varikset lensivät karkuun.
"No,turha minun on enää ottaa tuota kalanraatoa mukaan" mumisin ja lähdin kävelemään leiriin päin.
Vastaus:18 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuikkatassu/siipi, Varjoklaani
18.10.2013 13:55
Astelin eteenpäin oppilaiden pesältä. Aurinko pilkisti harmahtavien pilvien takaa. Pien tulisi lehtikato ja lumi sataisi maahan. Mustatähti hyppäsi suurkivelle ja kajauttu kokoontumiskutsun klaanille. Klaani kerääntyi suurkiven ympärille. Mustatähti odotteli jonkin aikaa.
"Sotureiden joukkoon liittyy tänään uusi jäsen." valkoinen kolli aloitti. Vilkuilin ympärilleni hiukan. Kuka se mahoi olla?
"Kuikkatassu tule tänne." Mustatähti sanoi. Jähmetyin paikoilleni ja tuijotin eteenpäin. Ylös suurkivelle jolla Mustatähti seisoi. Nousin sitten jaloilleni ja astelin hitaasti suurkiven eteen. Istahdin kiven varjoon.
" Minä, Mustatähti, Varjoklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Kuikkatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?" mustatähti lausahti kiveltä. Tuijotin hetken tuon meripihkan värisiin silmiin.
"Lupaan." sanoin hiukan ääniväristen.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Kuikkatassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kuikansiipenä. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja rohkeuttasi, ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi!" tuo sanoi ja kosketti kuonollaan päätäni. Nuolaisin kunnioittavasti lapaan.
"Kuikansiipi!" klaani huudahti muutaman kerran. Katsahdin Yösiipeen joka nyökkäsi pienesti. Vilautin hänelle lyhyen hymyn.

"Nyt saat puhua." Yösiipi sanoi kun saapui luokseni.
"Vihdoin!" sanoin helpottuneena ja hyppäsin jaloilleni ja venyttelin kylmiä jalkojani ja muutenkin itseäni. Astelin hiukan kankeasti sotureiden pesälle jossa kävin makaamaan pedille jossa ei ollut ketään. Venyttelin itseäni nopeasti ja kävin nukkumaan. Olihan tämä oikeastaan aika yllätys ollut. Käperryin kerälle ja nukahdin. Kylmä tuulen vire kuitenkin välillä herätti.

//Lyhkäne tarina soturiksi nimittämisestä.
Vastaus:Hyvä tarina.Saat 10kpeeta.
-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostetassu, Tuuliklaani
18.10.2013 11:25
Istuin taas kerran samalla paikalla kuin viimeksi. Oli viileä ja huomasin ensimmäisen valkoisen hiutaleen leijuvan maahan. Pian olisi aamu ja harjoittelisin ahkerasti Vaahteravirran kanssa. Pian tulisi kylmä, eikä riistaa löytyisi tarpeeksi. Kuulin kun tuuli ujelsi. Musta turkkini oli suittu hienoksi mutta en tiedä miksi tein niin. Suljin silmäni ja yritin haistaa jotain.
"Pöllötassu?" kysyin kun haistoin hänet. Käänsin pääni hitaasti pientä ja raidallista kissaa kohti. Tiesin että hän oli hieman yllättynyt.
"Niin, mitä teet täällä?" kysyi kolli. Hän heilautti häntäänsä pesään päin.
"Halusin hieman olla rauhassa" nau'uin. Pöllötassu oli hiljaa ja naukui
"kohta on aamu" nyökkäsin ja aloin kehrätä. Siniset silmäni katsoivat kuitenkin pian taakse päin. #ei siellä mitään ole# heilautin häntääni ja katsoin Pöllötassua päin. Kollia ei näkynyt missään, ja pian tunsinkin kyljelläni painon.
"Lopeta senkin hiirenaivo!" sähähdin Pöllötassulle joka katseli minua viattoman näköisenä.
"Mitä minä muka tein?" hän naukui. Aloin kehrätä
"mitä te täällä teette?" kuului naukaisu ja paikalle ilmestyi Lumikkotassu.
"Ollaan vaan" vastasin. Siniset silmäni näyttivät aika suurilta ja arpeutunut kuononi näytti inhottavalta. #miksei tulisi jo aamu?# ajattelin kun katsoin aurinkoa joka nousi niin hitaasti.

"Harjoitellaan tänään hyökkäystä" naukui Vaahteravirta jonka silmät sädehtivät.
"Hyökkää" odotin hetken ennen kuin hyökkäsin ja sitten hypähdin Vaahteravirtaa päin. Mestarini väisti minua.
"kannattaa olla nopeampi" tämä naukui. Seuraava yritys meni taas pieleen mutta kolmas meni hyvin. Hyppäsin Vaahteravirran selän päälle ja hyppäsin pois.
"Eikö ollutkin mahtavaa?" nau'uin voitonriemuisesti. Siniset silmäni katsoivat liekinväristä naarasta ehkä hieman uteliaasti.
"nyt oli jo parempi hyökkäys" kehui mestarini.
"Muutama samanlainen vielä" hän naukui. Katsoin sopivaa hyökkäyspaikkaa ja yritin huijata mestariani. Meinasin hypätä yhteen paikkaan ja Vaahteravirta ehti väistää, mutta hyppäsin salamannopeasti toiseen suuntaan ja hyökkäsin tämän kimppuun. Vaahteravirta katsoi minua hämmästyneenä.
"Hienoa!" hän kehui. Mustaläikkäinen, liekinvärinen naaras kehräsi.
"Otetaan vielä kaksi ja sitten lopuksi muutama väistämisharjoitus" nyökkäsin ja valmistauduin. Hyppäsin tahallani ohi ja hyökkäsin mestarini selän takaa. Musta turkkini liehui tuulessa kun harjoittelin.
"Apuaa" naukui Vaahteravirta samalla kun kaatui maahan. Katsoin mestariani ja hän alkoi naukumaan
"Hyvä hyökkäys!" voitonriemuisena hypähdin ilmaan ja maahan laskeuduttuani aloin kehrätä.
"nyt pitäisi ottaa kai niitä väistämisharjoituksia?" naukui Vaahteravirta ja katsoi taivasta.
"Pitäisi myös käydä saalistamassa" katsoin mestariani ja halusin ensin ainakin muutaman väistämisharjoituksen. Mestarini tajusi sen joten hän aloitti. Yritin katsoa tarkkaan, että mihin hän tähtäsi. Vaahteravirta lähti vauhtiin ja hyökkäsi kimppuuni. Vaahteravirta antoi tarkemmat ohjeet joten aloin onnistumaan paremmin. Pian alkoi tulla ilta.
"Nyt lähdetään saalistamaan jotain" naukui Vaahteravirta kun lopettelimme. Nyökkäsin ja siniset silmäni loistivat innostuksesta.

Leiriin toimme yhden aika suurenrusakon ja yhden pienen jäniksen.
"Miten meni?" tuli Pöllötassu kysymään.
"Hyvin" kehräsin. Haistoin Lumikkotassun ja Varjotassun lähistöllä. #on pakko kertoa rusakosta Pöllötassulle# mieleeni juolahti ajatus. Mustat korvani liikkuivat edes takaisin kun kuuntelin ääniä.
"Tiedätkö mitä? Sain rusakon itse kiinni!" nau'uin lopulta. Pöllötassu katsoi minua silmät suurina ja nyökkäsi lopulta. Pöllötassu halusi kuulla lisää.
"minä haistoin siis aluksi rusakon ja aloin vaanimaan. Sitten hyppäsin sen selän päälle ja purin niin kovaa kuin pystyin! Rusakko oli hirmuisen vahva ja Se hyppeli edelleen. Sitten otteeni irtosi ja minun piti ottaa uudestaan hampaillani kiinni siitä. Sitten sain sen!" nau'uin ylpeänä. Pöllötassu nyökkäsi ja katsoi takanani olutta rusakkoa.
"Vau" hän vielä naukui. Huomaamattani muutama oppilas oli tullut kuuntelemaan ja soturikin. Mutta soturi lähti pian pois.
"Hänkin kuunteli tarinaasi" naukui Lumikkotassu. Aloin kehrätä ja aloin istumaan.
"Tiedän" alkoi hämärtää ja musta turkkini näytti aika likaiselta. Katsoin kun Piikkihernehäntä tuli luokseni
"Lähtisitkö minun, Lovikorvan ja Vaahterakynnen kanssa partiokierrokselle?" katsoin soturia suurin silmin ja nyökkäsin. #ensimmäinen partioreissu# ajattelin. Tarkkailin hetken kun kolme soturia lähtivät kauemmas minusta.
"Odottakaa minua" nau'uin ja juoksin kolmen kissan perään.
"Menemme reviirimme rajalle tarkistamaan" kehräsi Vaahteravirta. Katsoin ympäristöä hieman. #Piikkijernehäntä oli ensimmäinen jonka tunsin täältä, tai ainakin tiesin nimen# ajattelin samalla kun heilautin mustaa häntääni. Katsoin kun avoin alue houkutteli juoksemaan. Tassuttelin rauhassa eteen päin muiden perässä.
"Täällä on käynyt joku" naukui Lovikorva ja haisteli ilmaa.
"Totta" totesi Piikkihernehäntä hiljaa. Haistoin itsekin sen.
"Mutta siitä on jo aikaa" nau'uin hiljaa. Vaahteravirta nyökkäsi.

Kissanminttutassu nukkui vierelläni. En saanut unta joten olin hereillä. #onpa mukavaa kun asuu klaanissa# ajattelin. Haukottelin ja suljin silmäni jotta saisin unta.
"Ruoste" kuului ääni. Avasin silmäni ja olinkin yllättäen oudossa metsässä. Paikka oli aika samanlainen kuin Tuuliklaanin reviiri mutta Se oli erilainen. Hirviö meni ohitseni hiljaa.
"Missä olen?" nau'uin säälittävästi. Näin hopeanhohtoisen kissan joka kantoi pientä mustaa pentua. Hän lähti pakoon jotakin.
"Auta" katsoin pentua joka näytti todella pieneltä. Naaraskissa ei huomannut minua vaikka yritinkin kiinnittää hänen huomion. #missä olen?# mieleeni juolahti kysymys. Katsoin kissaa joka meni pakoon isoa koiraa. Koiran perässä juoksi kaksi kaksijalkaa ja kauhistuin. Juoksin koiran perään ja hyppäsin tämän selkään. Koira katosi yhtäkkiä jonnekin ja putosin tyhjyyteen.
"Apua!" ulvoin mutta kukaan ei tullut auttamaan. Avasin silmäni ja potkaisin Kissanminttutassua.
"Ruostetassu, mitä riehut?" mustavalkoinen kissa naukui hieman moittivasti.
"Näin unta" vastasin tälle. Turkkini oli hieman kostea. #mitäköhän tästäkin seuraa# ajattelin. Suljin silmäni ja nukahdin uudestaan.

//sori, tuo loppu oli aivan surkea...//
Vastaus:Ei todellakaan ollut surkea! Saatt 25 kp:eeta!

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteratassu, Jokiklaani
18.10.2013 11:08
Pyörin pedilläni levottomasti. Näin taas sitä samaa unta, kuin olen nähnyt ennenkin. Tällä kerralla juoksin vielä kovempaa ja vähän matkan päästä kaaduin. En kaatunut tavalliseen, kuin puunjuureen, vaan kaaduin kissan ruumiiseen.
"Ei, ei!" vaikeroin. Kolli oli sama, joka oli yleensä juossut vierelläni, pakoon jotain pahaa. Hiivin taakse päin hitaasti, katse kollissa. Kollille oli jäänyt kasvoilleen mielipuolinen ilme ja hän näytti hymyilevän. Näin kuitenkin hänen silmissään pelkoa ja väärryyttä. Taivaalla välkehti salamoita. Nosin nopeasti ylös ja lähdin taas juoksemaan, tällä kerralla menin vain nopeammin. Saavuin pian metsään. Pysähdyin ja käännyin katsomaan taakse päin. Huomasin ison varjon tulevan minua kohti. Lähdin taas juoksemaan.
"Sinä et voi pysähtyä! Joudut ikuiseksi kiertolaiseksi, kuten ystäväsikin." kuului taivaalta ja sen perään mielipuolista naurua. Olin kuullut äänen jossain, mutten muista missä. Mutta yhdestä olin ainakin varma. Kukaan metsän kissoista ei ole turvassa...

Säpsähdin hereille. Olin hiestä aivan märkä ja joka lihastani särki mahdottomasti, kuin olisin juossut koko metsän halki ja takaisin. Auringon säteet värittivät taivaan punaiseksi ja pilvet värjääntyivät samalla värillä. Nousin istumaan ja suin punaoranssia turkkiani.Vieressäni oleva kissa nousi istumaan.
"Pidit yöllä kauhean serenadin." Kivitassu valitti.
"Anteeksi, Kivitassu." vastasin pahoitellen. Kivitassu tuhahti ja nousi ylös venyttelemään. Päässänni pyöri kokoajan uneni ja säikähdin sitä, kun Katajatassu sanoi'
"Huomenta" Katsoin valkoista naarasta säikähtäneenä ja tämä nauroi. Venyttelin nopeasti ja lähdin ulos pesästä. Kaduin sitä heti, kun pihalla oli niin kylmä. Pesässä oli ollut ihanan lämmin ja ei melkein kukaan ollut hereillä. Huokasisin ja istahdin kylmään maahan. Ruohikossa oli jäätyneitä vesipisaroita. Pian näin Jäämyrskyn sotureidenpesän suuaukolla. Kävelin hänen luokseen ja toivotin hänelle hyvät huomenet.
"Huomenta vain. Tänään menemme harjoittelemaan taisteluliikkeitä" Jäämyrsky sanoi. Nyökkäsin ja lähdimme yhdessä pois leiristä.
Vastaus:11 kokemuspistettä!

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, erakko
18.10.2013 10:20
Juovasulka makasi puoliunessa pesätunnelin suulla. Hänen vatsansa oli ollut kipeä koko päivän. Omasta rankasta kokemuksestaan Naaras tiesi mitä se merkitsi. Hän saattaisi odottaa jälleen pentuja. Kuura oli kuitenkin metsästämässä, joten Juovasulka ei voinut kertoa tälle vielä mitään.
Naaras katsahti Lehtikadon ajan taivaalle. Viimeiset lehdet alkoivat putoilla puista.
"Hei Juovasulka! Olet masentuneen näköinen", Kuura Maukui ja havahdutti Juovasulan mietteistään. Naaras vilkaisi lempeästi kollia.
"Luulen että odotan pentuja", hän maukui. Kuura jäykistyi täysin.
"Pe-pentujako?" Hän änkytti äimistyneenä. Juovasulka kehräsi kousoittelevasti.
"Niin. Taidat olla niiden isä", hän maukui. Kuura päästi karheaa kehräystä syvältä kurkustaan.
"Minustako tulee isä", hän maukui. Juovasulka nyökkäsi. Kuura pompsahti ilmaan ja heitti kuolleen oravan suustaan ja ulvoi riemusta.
"Olen aina toivonut että saan kumppanin ja pentuja", hän hihkaisi. Juovasulka katsoi kollia pehmeästi.
"Pennut voivat olla myös haitaksi. Olen menettänyt liian monta pentua muistaakseni sen", hän maukui. Kuura tuskin kuuli. Hän nuoli Juovasulan korvia ja kehräsi yhä. Naaras ei voinut olla hymyilemättä.
"Olet onnekas kulkukissa", hän kehräsi.
Samassa julma ärinä rikkoi hiljaisuuden. Suuri kulkukissa hiipi esiin.
"Puhuiko joku pennuista?" Hän murisi hullunkiilto silmissään. Kuura paljasti hampaansa.
"Ei se sinulle kuulu!" Hän sähisi.
"Vai ei? Sieppaam pentuja ja niiden emoja kasvattamaan joukkoani. Kolleja minulla on jo ihan tarpeeksi.0!" Kulkukissa sihisi pahaenteisesti. Juovasulka kompuroi pystyyn ja perääntyi karvat pystyssä. Kulkukissa asteli lähemmäs.
"Noniin. Ilmoitit olevasi tiineenä. Saat olla hyödyksi!" Se murisi. Kuura karjaisi ja heittäytyi kulkurin selkään. Suuri kolli kumartui nopeasti, ja Kuura loikkasi kaaressa tämän yli suoraan jäiseen maahan ja jäi makaamaan henki salpautuneena. Kulkukissatarttui salamannopeasti Juovasulan niskanahkaan.
"Päästä irti ketunraato!" Naaras rääkyi. Kuuran päästä vuosi verta, ja hän pystyi vain katsomaan, kun Juovasulka vietiin pois. Kulkuri kiikutti rimpuilevaa Juovasulan entiseen Jokiklaanin leiriin. Siellä oli monia ruokkoamattomia ja hurjan näköisiä erakoitia, nuoria pentuja, mutta missään ei ollut yhtään naarasta. Kulkuri heiti Juovasulan pieneen tunnelin, ja naaras liukui pieneen onkaloon.
"Tuliko tänne taas joku?" Kuului pelokas ääni. Juovasulka vilkuili villisti ympärilleen. Missä hän oli?

///väsääm pentuhakemuksen sit ku kerkiän//
Vastaus:10 kokemuspistettä.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuutassu, Tuuliklaani
18.10.2013 10:12
Nostin katseeni kimmeltävän joen pinnasta. Pensaat kahisivat, kun Kastanjahäntä palasi. "Jatketaan lammen reunaa pitkin hevospaikan rajalle." mestarini kertoi ja lähti johtamaan minun edelleni. Hän kertoili minulle mukavia tarinoita jokaisen paikan historiasta ja välillä pysähdyimme saalistamaan. Minä innostuin. #Saisin ehkä vihdoinkin hiiren!# Kastanjahäntä kysyi: "Haistatko mitään?" Minä avasin suuni ja maistelin ilmaa. "Hmm... Se haisee.. jollekkin riistalle? Hiiri?" Kastanjahäntä nyökkäsi ilahtuneena. Minäkin olin yllättynyt. Miten pystyin tunnistamaan hiiren hajun jos en ollut edes maistanut sitä? Myhäilin itsekseni. Sitten ponnahdin säikähdyksestä pystyyn; Pensaikossa rapisi jokin. Se oli varmaankin se hiiri. Yritin hiipiä jännityksestä ja tärisemisestä huolimatta niin hiljaa kuin suinkin pystyin. Mutta se oli jo liian myöhäitä. Hiiri oli kuullut pompahdukseni ja se vilisti jo kohti Myrskyklaanin rajaa. Minä kiihdytin juoksuun. #Tämä on melkeni kuin minun unessani.# mietin. Mutta kun olin hetkeksi kääntänyt ajatukseni johonkin muuhun, hiiri oli jo kadonnnut. Kuulin kauempaa Kastanjahännän huudon. Lähdin löntystämään kohti ääntä. Kun olin mestarini luona, älähdin: "En saanut sitä." Kastanjahäntä nyökkäsi melko lohdullisesti ja jatkoimme matkaa.

"Ja tämä on hevospaikka." kuulin Kastanjahännän sanovan. Olin väsyksissäni hiirijahdista ja koko matkasta. Nyökkäsin vain hiljaa vastaukseksi mestarille. Hän näköjään huomasi sen; "Oletko noin väsyksissä? Voimme lähteä jo leiriin." Minä vastasin kiitollisena: "Kyllä, kiitos." Niin me tassuttelimme leiriin.

Leirissä oloni oli väsynyt. Olin ihan turta. Kipitin nappaamaan tuoresaaliskasasta jäniksen ja menin oppilaiden pesän eteen rouskuttamaan sitä. aterioinnin jälkeen suin turkkiani. Siihen oli tartunut kuivia lehtiä matkalta. Tunsin kuinka kylmiä pisaroita alkoi tipahdella kuonolleni. Alkoi sataa. Huokaisin. Köpöttelin sisään oppilaidenpesän suuaukosta ja lösähdin omalle makuupaikalleni. Viimeinen näkyni ennen unen maailmaa oli, että jääkylmät pisarat täyttivät pahaenteisesti koko tuuliklaanin leirin.
Vastaus:Kivasta metsästysretkestä kirjoitit, ja ei se haitannut, vaikka Kuutassu ei saanutkaan mitään kiinni. :3 Saat 13 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruostetassu, Tuuliklaani
18.10.2013 07:20
Haistelin raikasta ilmaa ja ihailin yötä. Suljin silmäni ja annoin turkkini liehua tuulen mukana. Kuuntelin silti tarkkaavaisesti ääniä.
"Mitä teet ulkona?" kuulin äänen. Katsoin taakseni ja huomasin siinä seisovan mestarini, Vaahteravirran.
"olen vain" vastasin ja suljin silmäni uudelleen. Oppilaaksi en riehunut kaikkea aikaa vaan nautin mielummin kuin kuluttaisin turhaan energiaani. Tykkäsin myös harjoitella ja metsästää. Avasin silmäni ja huomasin muutaman auringonsäteen.
"Mennäänkö harjoittelemaan kun muu klaani on alkanut heräilemään?" kysyi Vaahteravirta ja katsoi minua odottavasti. Mietin hetken ja siristin silmiäni.
"Tietenkin, hyvä idea" nau'uin lopulta ja katsoin jäänsinisten silmin Vaahteravirtaa. Pian kuului toisen kissan ääni
"Mitä teette?" käännyin ja katsoin. Pieni, raidallinen kolli istui ja katsoi uteliaasti minua päin.
"Sinähän olet Se Ruostetassu" naukui pieni kolli. Kuuntelin kun Vaahteravirta naukui
"Tämä on Pöllötassu" Pöllötassu katsoi minua ja tuli lähemmäs. Kehräsin hieman ja heilautin häntääni. Pian tuli lisää kissoja ja näin pian sen jälkeen kaikki kissat leirissä.
"Mennäänkö nyt harjoittelemaan?" katsoin Vaahteravirtaa.
"Mennään vaan!" nau'uin innoissani ja aloin seuraamaan mestariani. Katsoin kauniita maisemia jossa olisi hyvä saalistaa nopeita jäniksiä ja muita pikkueläimiä. Muita kissoja di ollut tullut meidän perässämme. Ainakaan vielä.
"Tämä on hyvä harjoittelupaikka" naukui Vaahteravirta ja osoitti hännällään paikkaa joka todellakin oli hyvä paikka harjoitteluun! Siniset silmäni tarkkailivat aluetta.
"Mitä pitää tehdä?" istahdin maahan kuuntelemaan.
"Harjoittelemme tänään sitä, että miten nappaat riistaa" katsoin Vaahteravirtaa aivan kuin mikäkin hullu kissa!
"osaan jo saalistaa" nau'uin ja katsoin edelleen kissaa.
"Näytä sitten taitosi" naukui päättäväisesti Vaahteravirta mutta näin ilonpilkahduksen hänen silmässään. Heilautin häntääni ja ajattelin #ensin pitää saada vainu, sitten vaania ja hyökätä#. Sain miltei heti vainun aika läheltä. Seurasin sitä ja näin jäniksen! Menin vaanima-asentoon ja hiivin. Siniset silmäni tuijottivat jänistä. Mutta harmikseni jänis meni hurjaa vauhtia pois.
"Mitä tein väärin?" nau'uin ja katsoin takanani olevaa Vaahteravirtaa.
"Näytänkö minä?" Vaahteravirta naukui ja heilautti häntäänsä jänistä kohti jota en saanut kiinni. Hieman ärsyyntyneenä menin istumaan ja katsoin miten Vaahteravirta toimisi. Kissa lähestyi ääneti jänistä päin. #miksi en voisi olla vielä soturi?# ajattelin. Silmäni näyttivät kirkkailta auringon valon takia.
"Sain sen" kuului naukaisu ja käänsin siihen suuntaan mustan pääni. Tuijotin ensin jänistä ja sitten Vaahteravirtaa.
"Sinun pitää lähestyä jänistä hiirenhiljaa" naukui mestarini sen jälkeen kun oli laskenut jäniksen maahan. Nyökkäsin ja yritin saada vainua.

Palasimme leiriin kahden jäniksen kanssa, minä vain surkean pienen.
"hyvinhän Se meni" naukui Vaahteravirta. #ihan hyvin Se kai meni# ajattelin ja heilautin häntääni. Istahdin maahan ja aloin nuolemaan turkkiani. Musta turkkini oli hieman likainen.
"Saako rannalla käydä?" kysyin mutta harmikseni huomasinkin että Vaahteravirta oli kadonnut. #sitten jää peseytyminen vedessä pois käytöstä# ajattelin. Takanani seisoi raidallinen oppilas johon en ollut tutustunut.
"kuka olet" nau'uin ja katsoin oppilasta.
"Pöllötassu" naukui pieni kolli. Katsoin Pöllötassua ja nau'uin
"olen Ruostetassu" siniset silmäni tutkivat Pöllötassua.
"Minulla on nälkä" nau'uin heti perään. Pöllötassu oli samaa mieltä niin otimme itsellemme saalista. Pöllötassu otti suuren jäniksen joten päätimme syödä samasta ettei turhaan kuluisi kaikki hukkaan.
"Hyvää" nau'uin. Suljin silmäni ja maistoin herkullisuuden jäniksen lihassa. #herkullista tämä jänis# ajattelin ja haukkasin uuden palan.
"Syö itsekin pian tai jäät ilman" Pöllötassu varoitti. Avasin silmäni ja aloin syömään jänistä.
//sori, oli kai edelleen paljon paranneltavaa??//
Vastaus:17 kpeetä

-Sarppa