--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkoraita, jokiklaani
17.10.2013 22:21
"Hei Mesisydän" maukaisin iloisena.
"Ai...hei...Valkoraita.." Mesisydän sanoi hämmentyneenä ja lähti kävelemään pois päin.
"Ajat tulevat muuttumaan..." kuulin, kun Mesisydän mutisi itsekseen.
"ööh..Mesisydän...onko kaikki hyvin?"kysyin Mesisydämmeltä.
"kyllä...kaikki on hyvin.." hän vastasi ja jatkoi kävelemistään.
Katsoin hetken Mesisydämmen kävelemistä ja sitten menin leiristä ulos metsästämään. Pian alkoi sataa ja turkkini meni liiskaksi. Olin hyvin turhautunut, sillä vihasin vettä vaikka olinkin jokiklaanilainen. Jatkoin kävelyä joelle päin, jossa olisi eniten saalista. Kuulin edestäni rapinaa ja haistoin jäniksen hajun, se oli harvinainen saaliseläin reviirillämme. Ponnistin jäniksen kimppuun ja jänis alkoi pomppia karkuun.
"Voi hiirenpapana! Pysy paikoillasi!" sähisin jänikselle vihoissani.
Vihdoin sain jäniksen elävältä ja raahasin sen joen viereen. Kun olin saanut jäniksen peitettyä, aloin etsiä muuta riistaa. Pian huomasin joen toisella puolella vesimyyrän, joka rapsutti itseään. Olin hyökkäämässä, kunnes huomasin, että edessä oli joki. Ponnistin joen toiselta puolelta yrittäen päästä joen toiselle puolelle kastumatta. En todellakaan onnistunut tavoitteessani ja tipahdin jääkylmään veteen. Olin jähmettyä veteen, mutta pinnistelin pääsemistä takaisin maalle. Kun olin päässyt joen toiselle puolelle, nuolin turkkiani hetken kuivaksi. sitten aloin vaania vesimyyrää kohti. Hyppäsin vesimyyrän kimppuun ja tapoin sen heti.
"Nyt vielä pari kalaa niin klaani olisi kiitollinen minulle" maukaisin itselleni ja uin takaisin joen toiselle puolelle.
Hautasin vesimyyrän maan alle ja kuulin sivultani rapinaa. Näin eläimen jo, se oli pullea hiiri, joka oli varmasti matkalla pois kaksijalkojen talolta. Aloin jahdata hiirtä, mutta kompastuin juureen.
"mrrh! Saan sinut vielä kiinni!" Murisin ja lähdin juoksemaan hiiren perään.
Katsoin pelkkää hiirtä, enkä huomannut tulleeni varjoklaanin reviirille. Pian törmäsinkin varjoklaanin partioon. Pelästyin nähdessäni lihaksikkaat soturit, jotka katsoivat minua vihaisena. *klumps* aloin juosta takaisin jokiklaanin reviirille niin nopeasti kun vain pystyin. Heti kun pääsin jokiklaanin katsoin taakseni ja näin varjoklaanilaisten jääneen heidän omalle reviirilleen. Huokaisin helpotuksesta ja menin takaisin joelle. Sinne olikin jo tullut vesimyyrä ja hyökkäsin heti sen kimppuun. Vesimyyrä ehti inahtaa ja sinne meni toivoni saada lisää saalista, joka eläisi maalla. Hautasin vesimyyrän ja kävelin veden ääreen. Pian mäinkin jo vedessä uivan kalan ja otin sen nopeasti kiinni. Otin vielä yhden kalan kiinni ja lähdin takaisin leiriin päin. raahasin jänistä perässäni ja muut saaliit roikkuivat suussani myös. Sade loppui ja aurinko alkoi paistaa. tuuli tiputtinlehtiä pois puista, ja osa oksista olivat jo ihan tyhjiä lehdistä. Minua alkoi jo paleltaa pelkästä lehtikadon ajattelemisesta ja toivoin, että lehtikato olisi myöhässä.

Leirissä tiputin saaliit kasaan ja Myrskyturkki käveli luokseni.
"Oho! Jänis on epätavallinen löytö jokiklaanin reviiriltä!" Myrskyturkki sanoi.
"Et kai vaan varastanut sitä tuuliklaanilta?" Hän vitsaili.
Otin yhden vesimyyrän tuoresaaliskasalta ja aloitin syödä sitä.
"Älä edes yritä, huijari!" kuulin kuin klaaninvanhin sanoi napakasti ja tönäisi minut tieltään.
"En ole vielä syönyt! Ja eikös säännöt ole ne, että soturit syö kaikkien jälkeen?" hän tiuskaisi.
"No syö sitten!" sähähdin kissalle ja istahdin alas odottamaan.
"Ei ole oikein nälkä" Vanhus maukui ja yritti saada minut ärsyyntymään ja siinä hän onnistuikin.
"Kuule jos sinä hiirenaivo et nyt syö niin minä syön sinut!" Huusin nälkäisenä.

//toivottavasti ei tullut lyhyt :D
Vastaus:15 kpeetä!:D Lyhyys ei haittannut.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Karviaisvirta, Jokiklaani
17.10.2013 21:47
Karviaisvirta pökki kuonollaan nukkuvann Haapasydämmen kylkeä. Ruskea naaras havahtui hätkähtäen ja katsoi unisena kumppaniaan. Karviaisvirta hymyili ja katsoi pentuja, jotka änkesivät nälkäisinä emonsa kyljelle.
"Ai. Nälkä taas." Haapasydän naurahti ja päästi pennut juomaan maitoa. "Kuvittele, pian pentumme syövätkin jo kiinteää ruokaa." Haapasydän huokaisi Karviaisvirralle. Karviaisvirta nyökytteli ja katsoi huolestuneena Mantelipentua ja taas Haapasydäntä. Kolli siirsi pienen naaraspentunsa Haapasydämmen nisälle. Haapasydänkin vakavoitui.
"Entä Mantelipentu?" Haapasydän sanoi hiljaa. Karviaisvirta pudisteli onnettomana päätään. Pennut olivat näköjään saaneet tarpeekseen maidosta, sillä ne alkoivat nousta taas leikkimään. Mantelipentu jäi vielä hetkeksi nisälle, kunnes ponnisteli emonsa käpälien väliin. Laulupentu, ILvespentu ja Mistelipentualkoivat leikkiä hippaa ja juosta ympäri pentutarhaa.
"Ottakaa toki siskonnekin mukaan." Haapasydän huomautti. Lauluepntu katsoi emoaan ja kipitti sitten tämän ja Mantelipennun luo.
"Mantelipentu tule leikkimään!" Laulupentu kiekui. Mantelipentu nosti kuonoaan ja katsoi arasti veljeään. Karviaisvirta mulkaisi Laulupentua.
"Siis.. Mantelipentu? Tulisitko leikkimään." Laulupentu kysyi kauniimmin. Harvinainen hymynkare ylmestyi Mantelipennun kauniille kasvoille.
"Juu." naaras miukui ja nousi hitaasti seisomaan. Karviaisvirta ja Haapasydän katsoivat Mantelipentua, kuin ihmettä pennun hymyillessä, puhuessa jo noustessa ylös ennätysajassa. Karviaispentu värisi ja katsoi henkeään pidätellen, kun Mantelipentu alkoi kävellä. Mutta Mantelipentu ei kävellyt oikeaan suuntaan. Naaras hapanoi poispäin siskostaan. Karviaisvirta ihmetteli, mitä pentu teki.
"Laulupentu?" Mantelipentu inahti. "Minne menit?" Haapasydämmen ja Karviaisvirran katseet lasittuivat. Laulupentu oli vain muutaman ketunmitan päässä Mantelipennusta. Mantelipentu oli jo törmätä pesän senään, kun Karviaisvirta nousi ja haki pennun.
"Vietkö hänet Teerenlennolle?" Haapasydän henkäisi. Karviaisvirta nyökkäsi ja Mantelipentu ulahti.
"Minää tulen mukaan!" Haapasydän parkaisi ja pongahti pystyyn. "Pajupuro, vahdi pentujamme!" naaras maukui ja juoksi Karviaisvirran perään.
Karviaisvirta odotti jo Haapasydäntä parantajan pesässä.
"Mikä on hätänä?" Teerenlento tiukkasi ja käski laskea Mantelipentu maahan.
"Mantelipentu näkee yhä huonommin! Hän kävelee ja hymyileekin ja puhelee hieman enemmän, mutta näköä haittaa..." Haapasydän puuskutti ja oli purskahtaa itkuun. Karviaisvirta siveli lohduttavasti kumppaninsa lapaa, mutta tuijotti yhä tiiviisti Mantelipentua. Teerenlento katseli Karviaisvirran ja Haapasydämmen pentua huolissaan ja miettelijäänä. Parantaja syötti pennulle yrttejä ja maukui sitten;
"Mantelipentu, kosketa käpälääni." Teerenlento asetti käpälänsä Mantelipennun viereen. Mantelipentu näytti epäröivän ja Karviaisvirta tunsi Haapasydämmen tärisevän vieressään. Mantelipentu kahmaisi ilmaa edessään.
"Muttakun en minä näe hyvin!" Mantelipentu inahti äkkiä kirkkaalla äänellä ja 'katsoi' tassuihinsa. Teerenlento henkäisi ja Haapasydän purskahti nyyhkeeseen.
"Hän on niin pieni..!" Haapasydän nikotteli. "Hän.. Hän onn pieni, eikä tee pahaa kenellekkään ja.." naaras jatkoi. "Voi pientä!"
Karviaisvirta katsoi järkyttyneenä parantajaan. Oliko Mantelipennun sokeus jotenkin yhteydessä häneen? Karviaisvirta oli mykkä ja Mantelipentu sokea.. Vikaa isässä, vikaa pennussa..? Karviaisvirtaakin suretti, mutta kolli pudisteli sellaiset ajatukset pois ja yritti rauhoitella Haapasydäntä.
"Emo.. Haluan pentutarhaan.." Mantelipentu niiskaisi. Haapasydän nyökytteli ja nosti pennun niskanahasta.
"Ei. Antakaa pennun kävelllä itse. Se kehittää ja voimistaa jalkoja." Teerenlento neuvoi. Haapasydän laski pennun maahan. Karviaisvirta lähti seuraamaan kompuroivaa pentuaan ja pennun tahdissa kävelevää kumppaniaan.
Vastaus:Voi Mantelipentua!20 Kpeetä

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteratassu, Jokiklaani
17.10.2013 21:09
"Moi" kuulin takaani sanovan. Käännyin taakse päin ja Sammalturkin. Kilpikonnakuvioinen naaras katsoi minua tutkivaksi ja sitten nyökkäsi, kun hyväksyen että olen normaalin näköinen kissa.
"Hei" vastasin hänelle. Sitten naaras lähti kävelemään sotureidenpesälle. #Olipas outoa# mietin. Olin tuoresaaliskasan lähellä, odottamassa mestarini saapumista. Joku oli nähnyt naaraan juoksevan auringonnousun aikaan pois leiristä ja kukaan ei ole nähnyt tätä sen jälkeen. Pian näin hopeaturkkisen naaraan tulevan leirin suuaukolta päin, kantaen hiirtä suussaan. Menin häntä vastaan ja kysyin
"Missä sinä olet ollut? Olen odottanut sinua vaikka kuinka kauan!"
"En missään ihmeellisessä paikassa." En udellut lisää, vain otin Jäämyrskyltä hiiren suustaan ja kannoin sen tuoresaaliskasaan. Huminapilvi istui samalla paikalla, jossa olin ollut äsken. Tervehdin kollia iloisesti häntääni heiluttaen. Oli taas sateinen päivä ja koko aamu oli satanut. Nyt sade oli kyllä lakannut hetkeksi. Ruohossa olevat sadepisarat kutittivat tassujani. Vein Jäämyrskyn tuoman hiiren tuoresaaliskasaan ja menin sitten hopeanharmaan naaraan luokse.
"Mitä me seuraavaksi teemme?" kysyin innoissani.
"No sinä voit mennä metsästämään. Minä menen nukkumaan." Jäämyrsky maukaisi. Harmistuin. Olin kuvitellut, että menisimme hajoittelemaan taisteluliikkeitä.

Ravasin yksikseni metsässä. Minulla oli tylsää ja ajattelin mennä joelle kalastamaan. Toivoisin tapaavani jonkun leikki toverin, vaikka sammakkon tai perhosen. Istuin joen rannalle ja työnsin tassuni veteen. Jäämyrsky oli edellisenä päivänä opettanut kalastamaan ja olin jo aika hyvä siinä, vaikka itse sanonkin. Olin saanut yhden kalan ja laitoin taas tassuni veteen, kun näin liikettä joen toisella rannalla. Sieltä tuli esiin musta kolli, jolla oli ruskea maha.
"Hei!" huusin. Kolli käänsi säikähtäneenä katseensa minuun, mutta näytti rauhoittuneen nähdessään minut.
"Hei vain." kolli vastasi ja käänsi katseensa takaisin maahan, kuin etsisi jotain.
"Mitä sinä teet?" kysyin.
"Etsin."
"Mitä?" utelin.
"Juttua." Annoin jutun olla ja keskityin uudestaan kalastamiseen. Lopulta kun katsoin toiselle puolelle taas, en nähnyt kollia enää. Tai minulle se oli ihan sama. Ei näyttänyt, että kolli olisi ollut hyvä leikkikaveri. Olin saanut minusta tarpeeksi kaloja. Kolme keskikokoista ja yhden pienen. Moni oli mennyt minulta ohi, kun olin ollut mietteissäni. Haukoittelin. Nyt vasta tajusin, kuinka paljon minua väsytti. Yölliset äänet olivat pitäneet minua valveilla ja jotenkin minua pelotti nukahtaa. Olin nähnyt parina yönä samaa, pelottavaa, unta. Siinä olin ollut pimeässä. Juoksin aivan täysiä johonkin. Tähdet olivat tuikkineet taivaalla. Haistoin vettä, mutten nähnyt missään puroa tai jokea. Säikähdin aina viereeni tullutta, pelottavaa, isoa ja lihaksikasta kollia. Kolli näytti säikähtäneen jotakin ja juoksi samaan paikkaan johon olin itsekkin menossa. Jonnekkin pimeään. Kolli juoksi hyvin nopeasti ja minä vaivoin pysyin tämän perässä. Kuulin taivaalta ukkosen jyrinää ja salama iski läheiseen puuhun. Tulen kylmä hehku näytti minulle ympäristöni. Se oli täynnä kissojen ruumiita.
Havahduin. Pelkkä ajatteleminenkin toi minulle kymät väreet. Otin suuhuni kaikki kalastamani kalat ja lähdin mietiskellen takaisin leiriin. Kuulin ympärilläni luonnon ääniä ja pikkuisten riista eläinten viimmeisiä ääniä, ennen lehtikatoa. Toivottavasti joku olisi kiitollinen tuomiini kaloihin.

//Ehdin nyt kirjoittamaan tämän ja ehkä huomennakin ehdin kirjoittamaan jonkun, jos jaksaa ;)
Vastaus:19 kpeetä

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huminapilvi, Jokiklaani
17.10.2013 21:08
Joku oli selvästikin tökkinyt Huminapilven kylkeä jo useamman hetken ajan, mutta kolli vain jatkoi hiljaista nukkumistaan. Hän ei nähnyt unta, nukkui vain, ja sikeästi nukkuikin. Kun tökkiminen ei vieläkään loppunut, punertava soturi käänsi kylkeään ja tarrasi halvaantuneesta hännästään kiinni.
”HERÄÄ JO!” joku karjaisi hänen suippoon korvaansa niin lujaa, että kollin herkkä tärykalvo melkein puhkesi. Huminapilven kapeat, ruskeat silmät avautuivat hetkessä ja soturi loikkasi kiljaisten kahdelle jalalle valmiina iskemään kyntensä hänen herättäjäänsä.
Lehväkasvo istui hänen vieressään heilutellen häntäänsä nopeaan tahtiin. ”Olen yrittänyt herätellä sinua jo vaikka kuinka pitkään! Ole onnellinen että täällä oli muita vielä nukkumassa jonkin aikaa sitten, muuten olisin karjaissut jo heti.”
Huminapilven naama kuumeni ja hän veti kynnet sisäänsä ja laskeutui neljälle jalalleen. ”Anteeksi.”
Kirjavan parantajaoppilaan ilme pehmeni ja tuo hymähti ”Ei se mitään. Mutta mitäs jos mentäisiin keräilemään yrttejä? Sinähän autoit minua silloinkin, kun olit vahingoittunut ukkospolulla ja jouduit olemaan parantajanpesässä. Olit hyvä yrtinetsijä.”
Punertava kolli haukotteli ja venytteli raajojaan. ”No kai minä voin tulla, mutta käyn ensin katsomassa Tiikerijuovaa ja pentuja.”
Lehväkasvo pyöräytti silmiään ja loikki ulos pesästä. Huminapilvi katseli tuon perään hieman hämmennyksissään. Miksi Lehväkasvo käyttäytyi aina kuin Huminapilvi ei voisi muusta puhuakaan kuin Tiikerijuovasta ja pennuista? He olivat hänelle erittäin tärkeitä, tietenkin hänen piti puhua heistä. Ehkä parantajaoppilas oli kateel-
”Mitä minä oikein höpisen?” soturi älähti ääneen. ”Lehväkasvo on tuleva parantaja.” >Parasta nyt mennä sinne pentutarhaan, tai uppoudun ajatuksiini niin, etten enää voi keskittyä nykyiseen tilanteeseen!<
Kolli tepasteli ulos pesästä ja halki aukion pentutarhan luo. Hän oli heti hyvällä tuulella tuntiessaan raikkaan, kosteahkon ulkoilman. Pian maidon paksu tuoksu kuitenkin peitti sen kaiken alleen, kun hän kurkisti pentutarhaan. Pentutarha oli nyt aivan täynnä pentuja ja kuningattaria, joten siellä oli melko ahdasta. Pennut kuitenkin vaikuttivat pitävän siitä, koska niillä oli lämmintä ja mukavaa leikkiä kuningattarien ympärillä pienessä tilassa.
”Isi!” Kaurapentu huudahti ja hyppäsi ”isänsä” kimppuun. Pentu oli kasvanut paljon, ja oli jo melkein oppilaan kokoinen. ”Isi, isi, minä ja Yöpentu pidetään leppäkertulle ja hämähäkille hautajaiset!”
Huminapilvi naurahti. ”Vai niin?”
”Ei siinä ole mitään nauramista!” Yöpentu vingahti loukkaantuneena ja tökki liiskaantuneita hämähäkin ja leppäkertun jäännöksiä. ”Ne olivat viattomia! Mutta Meripihkapentu tappoi ne!”
”Meripihkapentu?” soturi kaiutti ja vilkaisi nurkassa makaavaa punaruskeaa pentua. ”Mites siinä nyt niin kävi?”
”Siis kun-” Yöpentu aloitti.
Kaurapentu avasi suunsa ja möläytti suurella äänellä veljensä päälle ”Minä ja Yöpentu yritettiin saada leppäkerttu irti hämähäkinseitistä, mutta ei saatu! Sitten Meripihkapentu tuli ja sanoi: 'Pois tieltä senkin idiootti, minä olen sinua niiiiin paljon voimakkaampi ja saan tuon leppiksen irti paljon nopeammin!' Ja hän sanoi sen niin ilkeästi, melkein huusi ja minä ja Yöpe-”
”En minä noin sanonut!” Meripihkapentu sähähti. ”Ohdakepentukin oli parempaa seuraa kuin te kaksi.”
”Milloin Ohdakepentu tulee takaisin? Hänellä on aika pitkään kestävä huviretki.” Yöpentu miukui hiljaa.
”Hiirenaivo!” Meripihkapentu murisi matalasti. ”Ei Ohdakepentu tule takaisin. Kettu söi hänet. Sillä siisti, siihen pitää tottua, ei mahda mitään, ei ole minun vikani, loppu.”
Huminapilvi katsoi pentua hieman huolissaan. Ei Ohdakepentu ollut kuollut. Ei voinut, luultavasti tuo oli vain väliaikaisesti kateissa, vaikka olikin ollut kateissa jo monta päivää. ”Jatkaisitko sitä asiaasi, Kaurapentu?”
Ruskea naaraspentu päästi kimeän ”ving!” äännähdyksen ja jatkoi tohdissaan ”Niin siis, Meripihkapentu sanoi että 'Pois tieltä senkin idioot-'”
”ENKÄ SANONUT; JA KERROIT SEN JO!”
”Ai, niinpäs kerroinkin. Siis, minä ja Yöpentu peräännyttiin, ja Meripihkapentu meni sen seitin luo ja tarttui siihen hampaillaan! Sitten hän repäisi sen irti, pudotti maahan ja talloi sen päälle! Minä ihan kuulin, kuinka leppäkerttu ja hämähäkki itkivät ja huusivat armoa, mutta Meripihkapentu ei ollut kuulevinaankaan, vaikka aivan varmasti kuuli, etkös kuullutkin?”
”No en.”
”Niin, niin, tietenkin kuulit, sitähän minäkin. Ja kun minä ja Yöpentu päätettiin tönäistä Meripihkapentu pois, leppis ja hämis olivat jo kuolleet! Olimme aivan myöhässä, ja niiden kuolemat olivat aivan meidän syitämme! Tähän Meripihkapentu sitten vain vastasi 'Minähän sanoin että saan leppäkertun irti paljon nopeammin.' Vaikka kyllä se leppis oli yhä kiinni seitissä...”
”Kuono tukkoon!” punaruskea pentu ärähti ja paljasti kyntensä. ”Sano vielä yksikin sana niin viillän kurkkusi auki, vedän typerän kielesi sitä kautta irti ja syön sen, jotta et enää koskaan voisi puhua!”
”Lopettaisitteko jo?” Tiikerijuova kysyi väsyneesti. ”Minulle tulee paha olo, kun kuuntelen teidän jatkuvaa riitelyänne. Perheen täytyy pitää yhtä...”
”No mutta kun emme voi!” Meripihkapentu tuhahti itsepäisesti. ”Ohdakepentua ei ole enää, perhe on hajalla. Nyt, jättäkää minut rauhaan.” Kollipentu kääntyi päin nurkkaa ja murisi jotain itsekseen.
Kaurapentu ja Yöpentu näyttivät tuolle kieltä, ja Huminapilvi läpsäytti kumpaakin pentua kevyesti takaraivoon käpälällään.
”Tuo ei auta asiaa ollenkaan. Pyytäkääpäs anteeksi.”
”Ei onnistu!” Yöpentu mourusi. ”Meripihkapentu on loukannut minua niin monta kertaa, ja on jopa väittänyt, että ötököillä ei ole muka sielua! Nekin ovat eläviä olentoja, senkin ilkimys!”
”En minäkään tahdo pyytää anteeksi”, Kaurapentu mumisi. ”Meripihkapennun tässä pitäisi, hän aloitti.”
Tiikerijuova nousi pystyyn ja veti vastaan pistävän Meripihkapennun sisarustensa luo.
”Päästä irti!”
Oranssinvalkea naaras ei kuunnellut, vaan veti pentunsa muiden kahden luo. Kuningatar istahti sen jälkeen Huminapilven vierelle ja huokaisi.
”Ei teistä koskaan tule oppilaita, ellette osaa edes pyytää anteeksi. Nyt kaikki hautaavat yhdessä hämähäkin ja leppäkertun, sitten sovitte asian.” naaras katsahti Pajupuroon kysyvänä. ”Voisitko pitää heitä silmällä, kiltti? Minun täytyy hoitaa eräs asia Huminapilven kanssa. Ja sinähän tiedät, millainen rangaistus pennuille tulee, jos he alkavat taas tappelemaan?”
”Ei maitoruokintaa! Tuoresaalis on parempaa!”
”Emo kiltti, ei! Me ollaan jo tarpeeksi vanhoja syömään tuoresaalista!”
Pajupuro hymyili ilkikurisesti. ”Tottahan toki.”
Tiikerijuova hätisti kumppaninsa ulos pesästä. Huminapilven häntä laahasi maata, ja tuo yritti pysytellä naaraan perässä, kun kuningatar meni leirin poikki kulkevan puron luo. Punertava soturi räpytteli silmiään ja istui kumppaninsa vierelle. ”Mikä on?”
”Ohdakepentu”, Tiikerijuova miukui vaimeasti. ”Minulla on kaikean aikaa niin paha olo, kun pennut tappelevat kokoajan. Eivät he niin tehneet, kun Ohdakepentu oli heidän kanssaan. Meripihkapentu purki vihaansa häneen ihan vain leikkisästi kiusaten, mutta nyt tuo tapa jolla Meripihkapentu kiusaa Yöpentua ja Kaurapentua ei ole ollenkaan leikkiä.”
Huminapilvi kosketti naaraan kuonoa myötätuntoisesti. ”Kyllä Ohdakepentu vielä löytyy. Lupaan sen. Etsin hänet vaikka omin tassuin, jos muuten ei onnistu. Katson jokaiseen paikkaan, enkä lopeta ennen kuin hän on täällä.”
Raidallisen kuningattaren jäänsinisistä silmistä paistoi kiitollisuus. ”Kiitos kaikeasta. Kiitos, että olet tukenani kaiken aikaa. En tiedä mitä tekisin ilman sinua.”
Huminapilvi hymyili hieman, mutta hän oli yhä huolissaan.
”Huminapilvi!” Lehväkasvon huuto kuului kauempaa. Parantajaoppilas hyppeli leirin uloskäynnillä. ”Tuletko jo?”
”Minne te olette menossa?” Tiikerijuova kysyi oudoksuvalla ilmeellä.
”Lehväkasvo ja minä menemme keräämään yrttejä”, Huminapilvi selitti. ”Nyt kun vielä on joitain kasveja jäljellä, niitä kannattaa poimia.”
”Olisi hyvä jos pennutkin voisivat auttaa”, kuningatar naukui. ”Olisi heistäkin jotain hyötyä.”
”He vain luulisivat kuolonmarjoja katajanmarjoikasi ja kupsahtaisivat.”
”Älä vitsaile sillä!” Tiikerijuova sihahti. ”Senkin torvelo.”
Huminapilvi nauroi ja nuolaisi kumppaninsa korvanpäätä, ennen kuin meni Lehväkasvon luo.
//Ois muuten kivaa jos Huminapilvi sais joskus oppilaan, kun se on ollu niin pitkään soturina...
Vastaus:26 kpeetä ja katsotaan

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän,jokiklaani
17.10.2013 17:50
Luku 1- Epäilyjä

Kirkkaansiniset silmäni hohtivat pimeässä kuin lammikot, johon tähdet heijastuvat.
Päällikönpesä oli hämärä, itseasiassa erittäin hämärä. Katsoin vieressäni nukkuvaa Rastastähteä, joka oli sullonut naamansa möyheään häntääni. Hymy karehti kasvoilleni ja nuolaisin kumppanini korvantaustaa nousten samalla pystyyn. Venyttelin jokaista raajaani yksi kerrallaan ja hämmästyin lihasteni jäykkyyttä.
Taivutin etujalkojani eteenpäin kynnet ulkona ja haukottelin. Nostin häntäni päällikön kasvojen alta pois ja venyttelin sitäkin samalla heiluttaen sitä kuin koira ikään. Istahdin ja aloin siistimään harmaata turkkiani. Jokainen karva suoristui hiljalleen ja aloin pestä paksujuovikasta kylkeäni. Rastastähti heräsi silläaikaa ja tämän tummansiniset silmät hohtivat erittäin kirkkaasti naaraan raotettua ne.
''Minne menet?'' päällikkö mumisi unisena ja varoi avaamasta suutaan liikaa aran poskensa vuoksi. ''Ei vielä ole aamu.''
Nuolaisin häntääni vielä pari kertaa ja käänsin huvittuneen katseeni Rastastähteen. Tassuttelin pesän suulle ja raotin sammalverhoa. Valo tulvi räikeästi sisään ja päällikkö joutui siristelemään silmiään.
''Mitä? Eikai ole auringonhuippu?'' Rastastähti kysyi puoliksi parahtaen, puoliksi hämmentyneenä. Työnsin pääni ulos pesästä. Kissoja hyöri omissa tehtävissään ja Teerenlento näytti jälleen etsivän Lehväkasvoa. En halunnut sanoa sitä ääneen, mutta mielestäni Lehväkasvo ei ollut hyvä parantajanoppilas. Hän oli aina muualla, eikä ollut aktiivinen.
''Juu, on kyllä.'' nau'uin vastaukseksi Rastastähdelle ja tämä ponnahti pystyyn, mutta ähkäisi samalla varoen toista etukäpäläänsä.
''Eikä! Entä partiot?'' Rastastähti älähti ja asteli nopeasti viereeni.
''Ei näytä olevan.'' sanoin ja pukkasin kuonollani päällikköä lapaan. Naaras murisi ja pinkoi hieman nilkuttaen Haukkahallan luo. Päällikkö näytti oppilaalta valtavan, tummanruskean raidallisen kollin edessä. Rastastähti naukui jotain terävää ja Haukkahallan jäänsiniset silmät pysyivät ilmeettöminä tämän nyökätessä. Jo niin kaukaa näin kumminkin, että Haukkahalla olisi halunnut hyökätä Rastastähden kimppuun siltä seisomalta. Suuri kolli kääntyi hitaasti ja keräsi mukaansa Myrskyturkin, tämän oppilaan Raitatassun ja Raskasjalan. Sitten Haukkahallan jäänsininen katse pyyhki aukiota ja säpsähdin tämän katseen kiinnittyessä minuun. Hieman vastahakoisesti soturi viittoi minut luokseen. Juoksin Haukkahallan luo nopeasti.
''Tulet mukaan partioon. Metsästäkin sitten, Tähtiklaanin lellikki.'' Haukkahalla murisi viimeisen lauseen minulle hiljaa, ja tämän jäänsinisissä silmissä välähti viekkauden pilke. Nyökkäsin ja liityin mukaan metsästyspartioon.

Haukkahalla nuuhki ilmaa silmät kiinni.
''Meidän on parasta hajaantua.'' kolli mourusi äänellä, jolka ei suvainnut ainuttakaan vastaväitettä.
''Miksi?'' Raskasjalka kysyi. ''Partiona löydämme helpommin riistaa...''
Haukkahalla mulkaisi vaientavasti raidallista soturia.
''Kysyinkö sinulta? Minä olen varapäällikkö, ja minua tottelette.'' tummanruskea kolli ärähti vihaisena.
''Vain väliaikaisesti.'' minä huomautin. ''Kun Tuiskutuuli pääsee pentutarhasta, hän nousee taas paikalleen.''
Haukkahallan jäänsinisissä silmissä leimahti. Osuin arvatenkin arkaan paikkaan. Ennenkuin ehdin tajutakkaan, kolli pamautti minua päähän kynnet paljastettuina. Rojahdin hiekalle ja yritin selventää näkymää.
''Haukkahalla, lopeta. Hänhän vain huomautti .'' Myrskyturkki naukui vakavalla äänellä. Haukkahalla veti kyntensä sisään.
Raitatassu kipitti luokseni ja nuuhkaisi osumakohtaa.
''Oletko kunnossa?'' vaaleanruskea naaras kysyi.
''Olen minä.'' vastasin ja kosketin käpälälläni niskaani. Käpälääni tihkui hieman verta ja nousin pystyyn. Raskasjalka tuki minua lavallaan.
''Älä määräile minua, puoliverinen!'' Haukkahalla sähisi Myrskyturkille.
''Älä aloita! Ei sinulla ole oikeutta mätkiä ketä haluat vain, koska olet väliaikainen varapäällikkö!'' Myrskyturkki murisi takaisin ja pörhisti tummanruskean turkkinsa. Haukkahalla paljasti kyntensä ja veti ylähuulensa taakse paljastaen terävän hammasrivistönsä. Kumpikin murisi hetken toisilleen, mutta Haukkahalla veti äkkiä kyntensä sisään ja nousi jatkaen matkaa, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vaihdoimme hämmentyneitä katseita Myrskyturkin ja Raskasjalan kanssa. Raskasjalka pukkasi Raitatassua ja he lähtivät seuraamaan Haukkahallaa minä mukanaan. En voisi luottaa Haukkahallaan, enkä ollut koskaan luottanutkaan. Jo uusille reviireille matkaamisen aikana en ollut koskaan luottanut tuohon Tiikeritähden poikaan. Ei, ei Tiikeritähdellä voisi olla pelkästään klaanilleen uskkollisia, kunnollisia pentuja. Keltaturkki ja Vatukkakynsi olivat luotettavia, Perhonsiipi myös, mutta Tiikeritähdellä ei ikinä, IKINÄ voisi olla vain ja ainoastaan kunnollisia pentuja. Aina oli oltava yksi. Yksi hänen itsensä kaltainen. Nytki aavistelin, että Haukkahalla juonisi jotain pääni menoksi. Tai kenties Rastastähden. Mielestäni Myrskyturkki olisi oivallisin varapäällikkö jos kuka.
Olin törmätä Raskasjalkaan tämän pysähtyessä äkisti. Haukkahalla vaani pientä, pulskaa talitiaista, joka hyppi kuuraisella metsänpohjalla etsien ruokaa. Haukkahalla loikkasi linnun kimppuun ja sai sen pyrstöstä kiinni. Lintu piipitti hädissään ja pyristeli kollin otteesta jättäen Haukkahallan kynsien alle vain pari keltaista sulkaa. Raitatassu hyppäsi kumminkin kiinni lintuun ennenkuin se ehti karata, ja painoi sen nopeasti maata vasten tappaen sen.
''Hienoa!'' Myrskyturkki kehui. ''Ensimmäinen saaliisi!''
Haukkahalla kumminkin vain murahti ja pukkasi valtavilla kynsillään linnun oppilaan tassujen eteen.
''Minä sen kyllä aluksi nappasin, mutta miten vain, jos tuollainen oppilaanpahainen siitä ilahtuu...''
Raitatassun häntä valahti ja tuo katsahti mestariinsa. Myrskyturkki hymähti ja kuiskasi oppilaalleen, että saalis oli kyllä kokonaan Raitatassun. Raitatassu hymyili hennosti, hautasi saaliinsa ja ryhtyi erkanemaan vähitellen joukosta seuraten myyrän hajua Myrskyturkki perässään.
''Sirpalesydän.'' Haukkahalla murahti. ''Tuonne juoksi rusakko, nappaa sinä se.''
Niimpä tietenkin. Rusakot olivat paljon suurempia ja voimakkaampia kuin pienet, pyöreät jänikset, joten kas vain, jouduin minä nappaamaan sen.
Nyökkäsin myöntyvästi ja hiivin Haukkahallan osoittamaan suuntaan.
''Älä kuole matkalla! Tai, eihän sillä väliä ole, kun palaat tänne joka tapauksessa, tähtilaanin oma pikku lelu.'' Haukkahalla nauroi vielä ivallisesti takaani. Luimistin arpeutuneita korviani ja jatkoin rusakon hajun seuraamista. Olisipa edes Raskasjalka tullut mukaani, mutta tuokin jäi Haukkahallan kanssa. Pysähdyin äkkiä ja kyyristyin karhunvatukkapensaan alle. Tuo rusakkohan oli valtava! Se oli jopa hieman auurempi kuin minä, ei ihme, että Haukkahalla tahtoi minun yrittävän napata se. Mutta ei mitenkään kehuakseen metsästystaitojani. Rusakolla oli pidempi kuono ja koiramaisemmat piirteet kuin jäniksellä, ja sen käpälätkin olivat erilaiset. Se laskeutui syömään ruohon viimeisiä jäänteitä. Sen korvat kumminkin heiluivat tarkkailevasti edestakaisin.
´´Hiiret tuntevat, jänikset kuulevat´´ kaikui mielessäni entisen mestarini Kiviturkin sanat. Hiivin hiljaa ja hitaasti eteenpäin asettaen käpäläni mahdollisimman pehmeästi maahan. Vedin syvään henkeä ja hyökkäsin. Iskin hampaani rusakon selkään ja se rääkäisi korviasärkevästi pidin kynteni siinä kiinni, kun se pyristeli hullunlailla. Se heittäytyi yllättäen selälleen ja pääni iskeytyi kuuraiseen maahan. Puraisin rusakkoa sen harmaanruskeaan selkään niin hyvin kuin litistettynä pystyin, ja se nousi rääkyen pystyyn. Otteeni irtosi, mutta nousin pystyyn nopeasti. Rusakko meinasi pinkaista pakoon, mutta tartuin sen kummalliseen takajalkaan. Rusakko kääntyi ja potki voimakkailla jaloillaan minua otsaan. Toivoin ettei minulle kävisi samoin kuin Pitkähännälle, Myrskyklaanin entiselle soturille, joka joutui klaanivanhimpiin jäniksen raapiessa tämän silmät. Puraisin rusakon jalkaa nivelen kohdalta, ja se näytti suuttuvan pahasti. Äkkiarvaamatta se iski etuhampaansa kuonooni, joka oli jo valmiiksi pahoin arpeutunut. Se sattui valtavasti. Veri valui pitkin kuonoani ja ulvoin kivusta. Potkaisin rusakon pois ja pitelin kuonoani. Rusakko rääkyi ja polki jaloillaan maata. Se oli pinkaisemassa pakoon, mutta sitten raivostuin. Tahdoin näyttää Haukkahallalle taivaan merkit. Hän käski metsästää rusakon, joten metsästän sellaisen. Rysähdin rusakon selkään ja tartuin sen niskaan purren valtavalla voimalla sitä. Rusakko loikki sinne tänne ja puraisin entistä kovempaa. Sitten kuului rusahdus ja rusakko rojahti maahan. Huohotin ja katsoin sitä. Vihdoin. Olin ylpeä itsestäni. Nappasin rusakon mukaani. Verta tuli edelleen kuononi päältä, mutta en jaksanut välittää siitä. Raahasin saalistani eteenpäin ja päässäni vilisi ajatuksia, mitä Haukkahallan tapainen kissa voisi tästä sanoa. Kai kolli olisi sentään hieman ylpeä? Joki virtasi edessäni. Paransin otettani rusakkoon ja hyppäsin veteen. Virta ei ollut kovin vahva, mutta vesi oli kylmää, saisi nähdä, milloin lumi sataa. Kauhoin yvemmälle veteen ja tuntui hyvältä uida eteenpäin syvässä kohtaa. Rusakon alaruumis oli vedessä, mutta se ei nyt kauheasti tuntunut haittaavan. Nousin vastarannalle ja ravistelin turkkiani. Märkänä rusakko oli entistä painavampi, ja minua alkoi ahdistaa. Jolkotin leiriin ja etsin Haukkahallan silmiini. Tämä oli vaihtamassa kieliä sisarensa kanssa. Tiputin rusakon kollin eteen. Varapäällikkö tuijotti sitä hetken.
''Jaa. Tähtiklaani näköjään auttoi lellikkiään. Vie se kuningattarille.'' Haukkahalla murahti välinpitämättömästi ja jatkoi jutusteluaan Perhonsiiven kanssa. Silmissäni leimahti ja loppasin Haukkahallaa korvalle kääntyen mitäänsanomatta pentutarhalle. Kuonoani kirveli edelleen. Tiputin rusakon keskelle pentutarhaa.
''Emo, mikä tuo on?'' Punapentu kysyi. Kollipentu näytti huomattavan paljon Pikkusulalta.
''Se on rusakko.'' Pajupuro selitti. Haapasydän asteli syömään sitä.
''Hyvä saalis! Juuri tällaista tarvitsen palavasti.'' kuningatar vilkaisi huolestuneena yhteen pentuunsa, Mantelipentuun. Naaraspentu oli heikkona Karviaisvirran kellanpunaisten käpälien edessä.
Karviaisvirta pukki kuonollaan Mantelipentua. Naaraspentu inahti heikosti ja kaatui kumoon vetelänä. Karviaisvirta nosti pentunsa ylös, mutta pentu kaatui jälleen avaten suunsa heikkoon maukaisuun.
Poistuin pesästä ja jolkotin suoraan parantajalle, jossa Teerenlento tunki hämähäkinseittiä kuonolleni. Suljin silmäni.
Jotain Haukkahalla juoni.
Mutta mitä?

Vastaus:Jäin tosiaan miettimään, että mitä se Haukkahalla juonii... Odotan innolla jatkoa, saat tästä 27 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipäjalka,Tuuliklaani
17.10.2013 17:41
//Ennen kuin pennut synty/
Makasin pentutarhassa.
Vatukkavarjo vartio että jos saan pennut niin hän voi kutsua parantajan.
Sitten kipuaalto tuli kehooni
"Ne syntyvät!"Vatukkavarjo huudahti.
Valkohäntä vei pennut ulos synnytyksen ajaksi
"Kutsun parantajan."Vatukkavarjo sanoi ja lähti etsimään Sinisiipeä.
Hetken kuluttua Vatukkavarjo tuli Sinisiiven kansa luokseni.
Myöskin kumppanini tuli hätääntyneenä.
"Oletko kunnossa, kulta?"Piikkihernehäntä kysyi ja tuli viereeni.
"Kyllä olen."Sanoin ja tunsin toisen kipuaallon.
"Ponnista!"Sinisiipi huusi.
Ponnistin niin lujaa kuin pystyin.
Sain juuri ja juuri pennun ulos.
"Kolli."Sinisiipi sanoi ja jatkoi:" Piikkihernehäntä voisitko nuolla pennun?"
"Kyllä voin.kolli naukasi ja rupesi nuolemaan pentua.
Tunsin taas kipuaallon.
Tunsin kun toinen pentu putkahti ulos.
"Kolli."Sinisiipi naukasi.
"Juovatassu!" Sinisiipi naukasi."Voitko nuolla pentuja?"
"Kyllä voin."naaras naukasi ja nuoli pientä kollia
"Ponnista!"Sinisiipi karjaisi.
"Huoh eikö tämä koskaan lopu!?"Kiljaisin kun tunsin kipuallon.
"Ei mitään hätää, olen turvanasi."Piikkihernehäntä sanoi ja lakkasi nuolemasta ja työsi pennun vierelleni.
"Ponnista!!"Sinisiipi kiljaisi.
Tunsin taas kun pentu tuli.
"Naaras."Sinisiipi naukasi ja ojensi Piikkihernehännälle valkoisen naaraan.
Tunsin taas kipu aallon.
Kiljaisin kun kipuaalto oli niin pha kuin ennen.
"ei mitään hätää, ei mitään hätää."Kumppanini yritti rauhoitella minua.
Tunsin kun silmissäni sumni koska meinasin pyörtyä.
"Älä vielä, kestät kyllä!"Piikkihernehntä huusi.
Sitten tuli neljäs pentu.
"Naaras."Sinisiipi sanoi ja antoi kullankeltaisen pennun jossa oli juovia, Juovatassulle.
"En kestä enään!!Kiljuin ja olin pyörtymässä.
Sitten tuli viimeinen pentu.
"Naaras" Piikkihernehäntä kehräsi ennen Sinisiiven sanotessa.
"Onko vielä?Huohotin epätoivoisesti.
"Ei ole." Sinisiipi naukasi.
"Mitkä on pentujen nimet?"Kumppanini kehräsi.
"No olisiko Toulle isolle kullankeltaiselle kollille Huurrepentu.
ja tuon punertavan nimi olisi Tammipentu."Naukasin
"Ne ovat hyviä.Ja tuolle valkoiselle naraalle voisi olla Pilvipentu ja tuon Kullankeltaiselle jolla on juovia voisi olla Kaislapentu."Piikkihernehäntä sanoi
"Ne käy."sanoin
Ja viimeisén pennun nimi on Puropentu!"Minä ja Piikkihernehäntä huusimme saman aikaan.
"Me olemme nyt onnellinen perhe."Kehräsin

//Ranta ja Sarppa jatkoo?
Vastaus:Onnitteluni Ketunleipäjalalle ja Piikkihernehännälle!
15Kpeetä
-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova,Tuuliklaani
17.10.2013 17:35
Kävelin laahaavin askelin kohti ukkospolkua.Minun pitäsi ylittää ukkospolku että pääsisin joskus kotiin.Päässäni kieppui ja korvissani humisi.Olin tappanut Roihukynnen ja kollin ruumis roikkui varmasti siellä minne se jäikin.Puun oksaan roikkumaan.Irvistin kun kuulin hirviöiden karjunnan ja haistoin niiden kitkerän hajun.Onnuin hitaasti ukkospolun luokse ja pysähdyin pensaiden taakse.Auringon valossa luonnottomasti kiiltävät hirviöt kulkivat ohitseni karjuen.Niiden silmät kiiluivat ja langettivat valoa.Niiden kova vauhti sai karvni sojottamaan pystyyn.Jos jäisin hirviön alle niin....
>Älä ajattele sitä!<Komensin itseäni ja nousin hitaasti jaloilleni.Pikimusta valtva hirviö jyrsi ohitseni mutta sitten se mustat tassut yrittivät pysäyttää vauhdin.Katseeni sinkoutui kilpikonnkuvioiseen kissaan joka seisoi pelosta jähmettyneenä tiellä.
"LEIJONATASSU!"Karjaisin.Rynnistin sen pitemmälle ajattelematta Leijonatassua kohti.Ohitin hirviön joka lähestyi vääjäämättä Lejonatassua.Ponnistin ilmaan ja trmäsin koko kehoni voimalla sisareeni.Tuo lensi monta ketunmittaa taksepäin lentäen pensaikkoon.Helpotus pyyhki ylitseni mutta sitten Hirviön säkenöivät silmät osuivat minuun.Hirviö tuli suoraan kohti.En ehtisi väistää.Suljin silmäni tiukasti kiinni.
"emo ja isä auttakaa!"Parkaisin.Luiden rutina kun ne hajoivat hirviön karjunta ja oma huutoni kivusta repivt ilmaa.Lensin ilmaan kun hirvi osui minuun.Lysähdin ukkospolun kovalle pinnalle.Olin elossa yhä mutta kipu oli huumaava.Lapaani koski kamalasti ja en tuntenut takajalkojani enkä häntääni.Kaksijalkojen huudot kajahtivat ilmaan ja kaksi naaraspuolista kaksijalkaa kumartuivat ylleni.Luimistin korviani ja sihisin näille ja yritin huitaista toista kynsilläni.Kaksijalka nappasi minua niskanahasta ja nosti minut ilmaan.Sihisin raivokkaasti ja yritin riuhtoa tseni irti mutta en pystynyt liikkumaan.Kaksijalka kantoi minut pieneen häkkiin ja asetteli minut siihen.Kiljahdin kivusta kun lapaani vihloi.Hirviö jyrähti eloon ja se lähti nytkähtäen liikkeelle.Irvistin kun hirviö käntyi yllättäen ja häkkini kolahti kulmaan.Pian hirviö pysähtyi ja kaksijalka kaappasi häkkini mukaansa ja nousi pois hirviön vatsasta.Kaksijalka vei minut suuren vaaleaan luolaan jossa oli paljon kaksijalkoja.Muiden kissojen,koirien ja jäniksien ja hiirien haju leijui ilmassa.Kaksijalka kiikutti minut pienempään valkoiseen luolaan jossa seisoskeli uusi kaksijalka.Se mörähteli jotain ja kaksijalka laski minut pehmelle alustalle.Sihisin raivokkaasti kun kaksijalka lähestyi minua.Se ei pelnnyt minua vaan piti minut aloillaan.Toinen kaksijalka kosketti lapaani ja kiljaisin pakolla kivusta.Sitten se nosti häntäni ylös ja näytti puristavansa siitä niin kovaan kuin se psytyisi mutta en tuntenut mitään.Kaksijalat mölisivät jotain ja toinen haki jonkin piikin.Irvistin kaksijallalle ja sitten se työnsi piikin niskaani.Ulvoin ja kirmultelin ja kaksijalka pääti minusta irti.Murisin tuolle uhkaavasti mutta sitten minua alkoi väsyttää.Murisin vielä silloinkin kun en nähnyt enään muuta kuin mustaa mutta lopulta valuin sunkkään ja levottomaan uneen.
Yhä uudelleen ja uudelleen.Ne karmeat hetket kun Roihukynsi tappoi Tihkukynnen ja kun veljeni tappoi emomme Hiekkaturkin.Veri valui maahan ja kahden urhoollisen soturin elämä päättyi.Sitten Tunturituulen kylmä katse ja halu murhata Tunturituuli sai veren kohisemaan suonissani.Sttten Leijonatassu joka oli melkein hukkunut takiani ja nyt saattoi viru kuolleena jossain.Sydäntäni kylmäsi ja kaikki pimeni taas.....
//Huono mut sainpahan jotain tehtyy.....//
Vastaus:21kpeetä

-Sarppa

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 




--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuikkatassu, Varjoklaani
17.10.2013 09:45
Katselin ympärilleni. Oli tylsää eikä minulla muutenkaan ollut mitään tekemistä.
"Kuikkatassu." kuulin Yösiiven äänen. Käänsin päätäni ja katseen häneen.
"Lähtisitkö metsästämään?" tuo kysyi.
"Yksinkö?" innostuin. Ajatus kuulosti mukavalta ja houkuttelevalta. Musta naaras nyökkäsi.
"Menehän jo." tuo sanoi ja hymyili. Hyppäsin jaloilleni ja loikin metsään. Suuntasin vain johonkin ja hetken pyörin paikallani koittaen saada tuoksun jostakin. Kohta haistoin hiiren hajun. Pudottauduin asentoon ja hiivin sitä kohti. Kohta huomasin sen puun alla. Heilautin häntääni matalalla ja hyppäsin sitä kohti. Hiiri vinkaisi pienesti. >Pahus. Nyt se ehti varoittaa muita eläimiä.< Ajattelin turhautuneena ja hautasin sen maahan. Jatkoin matkaani toiseen suuntaan. Kohta haistoin erikoisen tuoksun. Se taisi olla jänis. Hiivin hiljaa sitä kohti. Ruskea, aika iso jänikseksi, otus makasi pitkällään ja mussutti jotakin. Tuon täytyi olla rusakko. Hiivin hiljaa sitä kohti ja hyppäsin. Rusakko huomasi minut vasta kun olin sen selässä. Se rynnisti metsän läpi kohti Myrskyklaanin reviiriä. Purin sitä minkä jaksoin. Juuri ennen toisen klaanin reviiriä sain riistan hengiltä. Otin sen hampaisiini ja aloin raahata sitä hitaasti metsän halki. Vähän ennen leiriä huomasin pusikossa toisen rusakon. Mutta tämä ei ollut rusakko vaan pienehkö jänis. >Tähtiklaanin kiitos mikä saalis minulle tulee jos saan tuon vielä kiinni.< Ajattelin ja hiivin sitä kohti. Hyppäsin jäniksen kimppuun ja purin sen mahdollisimman nopeasti hengiltä. Se ehti loikata muutaman kerran ja valahti sitten veltoksi. Raahasin sen rusakon ja hiiren viereen jonka olin äskettäin hakenut. >Miten ihmeessä saan nämä leiriin?< Ajattelin turhautuneena. Pusikosta kuului rapinaa. Käännyin katsomaan ja huomasin Yösiiven astuvan pusikosta esiin. Tuo katseli hetken minua.
"Hyvä saalis. Saithan tuon kaiken itse?" hän kysyi. Nyökkäsin ja katselin hetken häntä.
"Ota sinä tuo rusakko niin minä kannan jäniksen ja hiiren." Yösiipi sanoi. Tartuin rusakkoon kun Yösiipi lähti leiriä kohti jänis ja hiiri hampaissaan.

Loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen sain rusakon leiriin raahattua.
"Veisitkö tuon klaaninvamhimpien pesälle?" Yösiipi kysyi. Nyökkäsin ja raahasin rusakon sinne. Kohta tulin takaisin ja venyttelin itseäni. Yösiipi asteli taas luokseni ja tiputti jalkojeni juureen jäniksen ja hiiren.
"Vie nämä Pikkupilvelle ja Pyytassulle." tuo sanoi. Nyökkäsin ja tartuin kiinni jäniksestä ja raahasin sen Pikkupilven pesälle. Parantaja järjesteli yrttejä. Tuo huomasi minut ja asteli luokseni.
"Toitkos nämä meille?" hän kysyi. Nyökkäsin ja tiputin jäniksen suustani.
"Juuh." vastasin sitten ja hiirikin tipahti. Parantaja rupesi silmäilemään selkääni.
"Mistäs tuo tuli?" hän kysyi.
"Ai mikä?" vastasin ja katsahdin taakseni. Huomasin vasta siinä vaiheessa selässäni pitkähkön haavan josta vuoti verta. Ei niin pahasti.
"Kirveleekö siihen?" kolli kysyi kun haki hiukan hämähäkin seittiä.
"No nyt kirvelee." vastasin kun kolli oli huomauttanut siitä.
"Et olisi huomauttanut tai huomannut sitä. Nyt siihen sattuu!" sanoin ja katselin leikkisän vihaisena Pikkupilveä. Kolli naurahti ja asetti hämähäkin seittiä siihen.

//Lyhkäne ehk. xd
Vastaus:14 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaislapentu, Tuuliklaani
17.10.2013 06:55
Kaislapentu avasi syvänvihreät silmänsä pentutarhan lämpimässä hämärässä. Kaikki näytti aivan uudelta ja vieraalta. Hänen emonsa Ketunlepäjalka nukkui muut Kaisaloennun sisarukset vierellään. Pikkuinen naaras vilkuili valppaasti ympärilleen. Kukaan ei ollut hereillä. Kaislapentu halusi kuumeisesti nähdä miltä Tuuliklaanin leiri näytti. Naaras nousi haparoivasti tassuilleen ja hiipi kohti kapeaa sisäänkäyntiä. Yhdestä asiasta hän oli ylpeä. Koostaan. Vaikka Tuuliklaanilaiset olivatkin pienikokoisia ja vikkeliä, Kaislapentu oli vieläkin pienempi ja hyvin nopea. Naaraan astui hämärään kuunvaloon pikkuruiset tassut väristen jännityksestä. Aurinko oli juuri nousemassa. Muutama oppilas ryömi ulos pesästään, ja mestarit patistivat heidät heti metsästämään. Kaislapentu kallisti uteliaasti päätään.
"Kaislapentu!" Kuului huuto pentutarhasta, ja toinen kuningatar Vatukkavarjo ilmestyi ulos.
"Emosi huolestuu jos karkailee noin!" Naaras torui lempeästi ja töykkäisi kullankeltaista naarasta takaisin sisään.
"Mutta kun haluaisin nähdä leirin!" Kaislapentu vinkaisi, kun Vatukkavarjo töytäisi häntä taas ja naaras kierähti takaisin kammioon.
"Olet aivan liian pieni ja nuori lähtemään pentutarhasta", Vatukkavarjo maukui ja laskeutui takaisin makuusijalleen. Ketunleipäjalkakin alkoi heräillä.
"Saiko pikku Kaislapentu rangaistuksen karkaamisesta?" Kuului ivaava ääni. Naaras kiepahti ympäri. Se oli hänen veljensä Huurrepentu. Kaislapentu tuhahti.
"Äläpäs nyt Huurrepentu. Kaislapentu, Sovin että vien sinut Sinisiiven arkistukseen tänään", Kerunleipäjalka maukui. Kaislapentu nurisi.
"Taasko? Miksi?" Hän kysyi ärtyneenä.
"Koska pikkuinen Kaislapentu saattaa muuten kuolla!" Huurrepentu ivasi. Ketunleipäjalka heitti poikaansa tiukan katseen.
"Olet liian pieni, normaalit pennut ovat sinuakin isompia. Sinisiipi on huolissaan voinnistasi", hän vastasi. Kaislapentu vinkaisi nyreästi, kun emo tarttui häntä niskanahasta ja kantoi aukion halki parantajan pesälle. Sinisiipi odotti heitä pesänsä suulla.
"Hei Kaislapentu! Mikä on vointisi?" Parantaja kysyi.
"Ihan hyvä", jupisi Kaislapentu, kun Ketunleipäjalka laski hänet maahan. Sinisiipi nuuhki juovikasta naarasta tarkasti kuonosta hännänpäähän.
"Juovatassu pitää sinulle hetken seuraa. Keskustelen emosi kanssa", naaras maukui. Kaislapentu ynähti vastaukseksi, kun Juovatassu ontui esiin ja töytäisi hänet kuuloetäisyyden päähän.
"Hei Kaislapentu! Olen Juovatassu", naaras maukaisi. Kaislapentu hivuttautui kauemmas.
"Hei", hän naukui.
"Juovatassu, antaisitko jotain hampaisiini, kun niitä vihloo. Ihanfhirveästi", klaanivanhin tassutteli pesään. Juovatassu kääntyi ja nyökkäsi. Kaislapentu hivuttautui takaisinpäin. Hän kuuli Sinisiiven ja hänen emonsa keskustelun.
"Ymmärrän kyllä, että Tuuliklaanilaiset ovat pienikokoisia,mutta Kaislapentu on sitäkin pienempi", Ketunleipäjalka maukui.
"Hän selviää kyllä. Kaislapentu on elämäniloinen kissa", Sinisiipi rauhoitteli.
"Hän on liian pieni kestämään lehtikatoa", Ketunleipäjalka parkaisi.
"Rauhoitu, hän selviää kyllä", Sinisiipi maukui. Kaislapentu hiipi emonsa jalkojen juureen.
"Voidaanko me nyt mennä takaisin pentutarhaan?" Hän aneli. Ketunleipäjalka nyökkäsi ja nuolaisi tyttärensä korvantaustoja.
Vastaus:16 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamotassu/halla, Myrskyklaani
16.10.2013 21:51
Paluu menneisyyteen osa: 3

Aloin hitaasti heräilemään syvästä unestani. Kylkeni liikkui raskaasti ja nostin vaivalloisesti pääni pehmeältä sammaleelta. Katsahdin kylkeäni joka oli peitetty hämähäkinseitillä. Nousin vaivalloisesti istuma-asentoon ja katselin hetken ympärilleni. Olin parantajan pesässä. Samassa kuulin askelia. Säpsähdin hieman mutta sitten huomasin tulijan olevan Vaahtotassu. Tämä katseli minua sädehtien taivaansinisillä silmillään.
”Sinä heräsit.”hän sanoin innoissaan.
”Niin heräsin. Entä sitten?”naukaisin vastauksen.
”Tule nyt! Kaikki odottavat sinua.”Vaahtotassu naukui iloisesti.
”Minua? Miksi?”kysyin ymmälläni.
”Koetapa arvata.”naaras vastasi näsäviisaasti.
Huokaisin hieman ja astelin hieman verkkaisin askelin ulos parantajan pesästä. Kaikki tosiaan odottivan minua ja Hopeatähti istui suurkivellä ylvään näköisenä. Astelin muiden kissojen joukkoon hieman hämilläni.
”Nyt on aika nimetä uusi soturi. Ratamotassu, astuisitko eteenpäin?”Hopeatähden ääni kaikui aukiolla.
>Minustako soturi? Nytkö?!<ajattelin hämmentyneesti.
”Menen nyt.”Vaahtotassu hoputti ja tökkäsi minua kuonollaan.
Astelin hitain askelin suurkiven juurelle ja katsahdin kysyvästi Hopetähteä. Tämä ei kuitenkaan välittänyt siitä.
“Minä, Hopeatähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Ratamotassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?”Hopeatähti naukui minulle luoden minuun pitkän katseen
Nielaisin hieman ja avasin suuni ääni väristen ja sanoin: “Lupaan.”
“Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Ratamotassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Ratamohallana. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi!”Hopeatähti naukui juhlallisesti.
“Ratamohalla! Ratamohalla!”klaani ulvoi uutta nimeäni.
Tassuttelin hitain askelin kissajoukon läpi leirin keskelle jossa vartioisin koko yön leiriä. Istahdin hiekkaiselle maalle ja katsahdin tähtiin.
Muut klaanista olivat jo menossa nukkumaan. Vain minä valvoin.
Tuijotin haikeasti tähtiin ja mietin samalla syntyjä syviä. Olin nyt soturi.

//Lyhyt! Oli pakko kirjoittaa Ratamon soturinimityksestäkin. x3 No Ratamon soturinimi oli siis Ratamohalla. :)//
Vastaus:15 kp:eeta.

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamotassu, Myrskyklaani
16.10.2013 21:28
Paluu menneisyyteen osa: 2

Kova rankkasade hakkasi kiivaasti selkääni. Painavat vesipisarat vierivät selkääni pitkin pudoten lopulta maahan. Jokainen askeleeni tuntui aina vain entistä raskaammalta ja lopulta pökerryin uupumuksesta maahan. Hengitin nopeasti ja odotin että kuolisin. Olin järkyttynyt ja peloissani sillä olin juuri saanut tietää että olin elänyt joskus aikaisemminkin maan päällä. Olin uudelleensyntynyt ja se pelotti minua.
Suuret kyyneleet valuivat poskiani pitkin pudoten lopulta maahan. Tuijotin kaukaisuuteen ja mietin elämän tarkoitusta. En kuitenkaan keksinyt sille enää mitään merkitystä. Elämäni oli muuttunut tuolla ainoalla sekunnilla kun sain tietää olevani uudelleensyntynyt. Sade hakkasi kylkeäni ja raskaat vesipisarat vyöryivät alas kylkeäni.
Yhtäkkiä ukkonen jyrähti ja kuulin että jokin risahti. Sitten takanani puu kaatui maahan. Käänsin hitaasti pääni ja katsahdin puuta. Se oli vielä hieman kiinni kannossa joka siitä oli jäänyt. Se oli märkä ja sade hakkasi sitä samoin kuin minua.
En jaksanut liikahtaa minnekään. Mutta mielestäni minun ei olisi tarvinnutkaan. Odottaisin vain nopeaa kuolemaan. En enää tiennyt mitä muutakaan oli tehtävissä. Suljin hitaasti silmäni ja vaivuin tiedottomuuden tilaan.

-------pienen hetken kuluttua-------

Makasin edelleen maassa elottoman oloisena. Kylkeni kohoili hajanaisesti ja kostea turkkini oli pienen roudan peitossa. Avasin silmäni hyvin hitaasti ja katsahdin ympärilleni. Aluksi kaikki oli sumeaa mutta sitten näköni selkeni.
Minua palelsi joten nousin istumaan. Aloin pestä mutaista turkkiani puhtaaksi mutta sitten kuulin hyvin hennon äänen jostain kaukaan. Ponkaisin ylös maasta ja katselin nopeasti ympärilleni. En nähnyt mitään tai ketään. Sitten oksa räsähti läheisessä puskassa. Astuin pelokkaana askeleen taaksepäin.
Eteeni asteli vaaleanruskea naaras jonka kehossa oli erivärisiä läiskiä. Tämän smarakdin vihreissä silmissä kiilui jokin odottamaton voima. Naaras virsinisti minulle ilkeästi ja paljasti pitkä, valkoiset kyntensä.
”Sinun ei pitäisi olla täällä.”naaras sähähti verenhimoisesti.
”Ku-ku-kuka si-sinä olet?”änkytin tälle peloissani.
”Olen Korpinkynsi ja sinä... Murrr.... Olet pian kuollut...”naaras murahti minulle vallanhimoisesti ja loikkasi minua kohti.
Koska olin naaraasta jonkin verran pienempi tämä sai minut helposti kaadettua. Korpinkynsi upotti veitsenterävät hampaansa niskaani ja puri kaikin voimin. Ulvaisin kivusta ja pyristelin tämän painon alla jotta pääsisin pois.
”Turha yrittää... Olen sinua vahvempi pentu!”Korpinkynsi sihisi.
Korpinkysi upotti kyntensä kylkeeni ja veti minulle syvät arvet. Ulvoin valtavasta kivusta mutten voinut tehdä mitään. Korpinkynsi puri ja raapi minua kokoajan enemmän ja enemmän. Maa allani oli muuttunut punaiseksi minun verestäni.
Mietin kuumeisesti mitä minun tulisi tehdä ja käytin viimeistä mahdollisuuttani ja paljastin Korpinkynnelle pehmeän vatsani. Tätä naaras ei osannut odottaa joten sain heitettyä tämän pois päältäni melko helposti.
Korpinkynsi lensi komeassa kaaressa päin suurta kiveä. Sen jälkeen naaras putosi kiven juurelle ja makasi siinä elottomana. Tämän keho kuitenkin liikkui joten tämä ei ollut kuollut. Ponkaisin itse ylös vähillä voimillani. Korpinkynsi teki samoin ja tuijotti minua murhaava pilke smaragdin vihreissä silmissään.
”Murrauh... Tuon saat kyllä maksaa... Ja kalliisti...”tämä uhosi minulle loikaten taas kimppuuni.
Korpinkynsi löi minua suurella tassullaan. Kuitenkin lyönti meni sen verran ylös että tämä sai vain osuttua minua toiseen korvaan. Korvaan avautui iso lovi josta alkoi tulvia verta. Ulvaisin kivusta samalla kun Korpinkynsi valmistautui uuteen iskuun.
Naaras veti pitkän arven silmäni päältä. Hyvä ettei silmäni puhjennut. Avasin verisen haavan peittämän silmäni. Olin menettänyt liikaa verta. Voimani hupenivat ja kaaduin maahan voimattomana. Korpinkynsi vain nauroi vierestä ivallisesti. Sitten kuulin hentojen tassujen askelia jostakin läheltä.
Sitten kuulin kuinka Korpinkynsi rääkäisi ja lähti juoksemaan pakoon jotakin. En enää jaksanut olla hereillä joten suljin silmäni.
”Ratamotassu?! Oletko sinä kunnossa? Sano jotain!”kuulin Hopeatähden vaimean ääne kaikuvan pääni sisällä.
>Olen kyllä kunnossa...<ajattelin hiljaa mielessäni.
”Älä jätä minua taas!”Hopeatähti parkaisi.
”En jätä...”sanoin niin hiljaisella äänellä että hyvä kun sen kuuli.
Sitten jokin tarrasi kiinni niskastani ja alkoi raahata minua jonnekin. En tiennyt sen enempää sillä vaivuin tiedottomuuden tilaan.
Kuolisinko minä nyt? Ken tietäisi?
(jatkuu...)

//Seuraavassa tarinassa Ratamo sit nimitetään soturiksi. :)//
Vastaus:12 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Meisydän, jokiklaani
16.10.2013 19:47

”Ajat tulevat muuttumaan, Mesisydän” kuulin maukumista, mutten nähnyt missään muita kissoja.
”Ku-kuka sinä olet?” Mesisydän maukui rohkealla äänensävyllä, mutta hänen äänestään tunnisti myös pelon.
”Olen entinen jokiklaanin soturi” kissa maukui.
Aloin nähdä kissan paremmin. En nähnyt hänen turkin väriään, sillä hän hohti kuin kuu pakkasyönä.
”Miksi olet täällä ja miten niin ajat tulevat muuttumaan?” Kysyin hohtavalta kissalta.
”Tulin sanomaan, että sinun...”
Säpsähdin hereille kun vieressäni oleva kissa potki minua.
”Pääskyhäntä!” sähisin ruskealle kissalle
Pääskyhäntä ei herännyt, vaan jatkoi uniaan sikeästi.
”Sinä senkin…Kostan tuon kun olet hereillä!” sähisin Pääskyhännälle, vaikka hän ei kuullut mitään.
>Noniin, toivottavasti näkisin sen unen taas< mietin päässäni ja nukahdin.
Mutta tällä kertaa en nähnyt ketään. Näin vain pimeän metsän, jossa suhisi tuuli. Heräsin uudelleen, kun yritykseni oli mennyt pilalle.
>Antaa olla, kaipa minun on noustava< olin turhautunut, sillä olin nähnyt juuri unen, jonka tähtiklaani oli minulle lähettänyt.
Nousin ylös ja lähdin pois soturien pesästä.
”Ajat tulevat muuttumaan…” toistin itselleni sitä lausetta.
”VOI HIIRENPAPANAT! Miksi Pääskyhännän piti juuri herättää minut?” Sähisin.
”Mikäs sinua ottaa päähän?” Teerenlento kysyi ja pysähtyi kohdalleni.
”Ei..mikään” Yritin peitellä raivoani.
”Ai, minulla on tänään huono päivä, lehväkasvo oli vienyt vanhat kaislat pesästäni, eikä ollut muistanut ottaa uusia tilalle! Minun piti nukkua kovalla maalla koko yön” Teerenlento sanoi kitkerästi ja jatkoi matkaansa.
”Ajat tulevat muuttumaan…Ajat tulevat muuttumaan” mumisin itsekseni ja katsoin kaukaisuuteen.
Pian näin näyn, jossa oli mäyrä, joka vaelsi metsässä. Sitten näin kaksi tuntematonta kissaa, josta toinen oli musta ja toinen vaaleanruskea. He olivat peloissaan ja katsoivat molemmat samaan kohtaan.
Sitten palasin taas todellisuuteen.
”Mi-mitä tuo merkitsi?” Kysyin hämmentyneenä.
>Minun pitäisi kertoa parantajalle..< ajattelin ja lähdin kävelemään Teerenlennon luokse.
”Ömm..Teerenlento, minulla olisi vähän kysyttävää…”
”Juu, ihan pian!” Teerenlento sanoi ja järjesteli yrttejä.
Odotin parantajan pesän ulkopuolella kauan, kunnes Teerenlento tuli ulos.
”Niin että…”
”Odota hetki! Haen lisää yrttejä!” Teerenlento sanoi nopeasti ja juoksi pois leiristä.
Odotin taas ja katselin kun aurinko laski laskemistaan.
”Antaa olla, ei tästä ole mitään hyötyä!” Sähähdin ja menin syömään.
Kuulin, kun joku huusi minua hätääntyneenä. Katselin ympärilleni, mutten nähnyt ketään, joka olisi huutanut.
Kaipa olin vain kuullut harhoja.

Vastaus:10 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jalotassu, Jokiklaani
16.10.2013 18:06
"Mahtavaa, jos oltaisin jo sotureita!" hihkaisin Piikkitassulle. Paras ystäväni nuolaisi käpäläänsä. "Totta, ja minä olen kohta soturi." hän maukui ylpeänä. Luimistin korviani hänelle. "No sitä en usko. Olen sinua parempi uimari, kiipeilijä, metsästäjä, ketterämpi, taistelija ja juoksija." mauin sähisten ja nostin sitten ylpeänä kuononi pystyyn. Piikkitassu ponnahti pystyyn ja maukui: "Testataan sitten!" Ryntäsimme ulos leiristä. "Voimme kilpailla joella!" Minä ehdotin ja Piikkitassu nyökkäsi. Yhtäkkiä näin Valotassun juoksevan kohti leiriä vesimyyrä hampaissaan. Jarrutimme juuri viimetipassa kunnes valkoinen naaras horjahti ja kaatui päälleni. Nostin itseäni kaikin voimin käpälillä ja pudotin Valotassun päältäni. Valotassu irvisti nolona ja juoksi leiriin. "Juoksukilpailu joelle! Paikoillanne valmiit hep!" hihkui Piikkitassu ja pinkaisi juoksuun. Itse en ollut läheskään valmis."Varaslähtö!" sähähdin hänelle ja säntäsin hänen peräänsä. Juoksin Piikkitassun rinnalle ja Piikkitassu näytti ihmettelevän, miten olin saavuttanut hänet. Otin loppukirin ja pinkaisin kollin edelle. Juoksin täysiä katsomatta taakseni. Iskin kynteni maahan että saisin jarrutettua. Nostin käpäläni joen ylle ja laskin sitä hitaasti kohti veden pintaa. Enhän ollut vielä koskenut veteen! Näin Piikkitassun säntäävän luokseni. Hän venytti käpälänsä taakse päin ja oli iskemässä sen veteen, kunnes mäiskäisin tassuni veteen ja loiskautin vettä ystäväni päälle. Kolli lysähti maahan ja maukui huohottaen: "En jaksa enää...sinä voitit...ensimmäinen piste sinulle juoksemisesta..." nauraa räkätin hänelle kuin harakka. "Siinäs näit! Minusta tulee aikaisemmin soturi kuin sinusta!" Piikkitassu sähisi minulle.
//Tämmönen kökkö pätkä vaan...//
Vastaus:Hyvä tarina, vaikka olikin lyhyt. Saat 7 kp:tä.

~Varpu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruoste, erakko
16.10.2013 17:14
Hyppäsin suurelle kalliolle. Aurinko paistoi täydellä voimalla ja olin paahtua.
"Missä olet?" kysyin. Katsoin suurin silmin pelokkaasti tyhjyyteen, joka avautui edessäni. Korvani olivat luimussa. En pystynyt liikkumaan hetkeen, mutta uskalsin hypätä pois kalliolta takaisin maan pinnalle.
"Missä olet?" nau'uin. Katsoin ukkospolkua joka oli aivan tyhjillään.
"Olen täällä, Ruoste!" kuului vaimea ääni tien toiselta puolelta. Siristin silmiäni ja huomasin kauniin, vaaleanharmaan naaraskissan jolla oli siniset silmät. Hänen vierellään huomasin mustan kollikisssn jolla oli myös siniset silmät. Tunnistin heidät heti ja olisin halunnut lähteä heti heidän luokseen. Jalkani olivat kuitenkin kuin juurtuneet maahan kiinni.
"Tule tänne!" musta kolli naukui. En pystynyt edelleenkään liikkua. Pian huomasin yhden jättimäisen koiran joka tuli hurjaa vauhtia meitä päin. Huomasinkin, että koira suuntasi kahden kissan suuntaan.
"Vanhempani" nau'uin mutta en mielestäni edes tiennyt sitä. Katselin kauhistuneena ja yritin hyökätä koiran kimppuun joka jarrutti.
"EIII!" koira ei kuullut minua ja hyökkäsi harmaan kissan kimppuun. Koira raateli tätä mutta musta kissa luikki pakoon.
"Isä, pelasta hänet" Kissa ei kuitenkaan kuullut vaan jatkoi matkaa. Yhtäkkiä koira vaihtoikin saalista, ja harmaa naaras luikki pakoon. Koira tuli minua päin mutta minä en pystynyt edelleenkään liikkumaan. Kaikki pimeni ja näin vain koiran joka tuli koko ajan lähemmäs minua.
"Eiii!" nau'uin kovaa ja heräsin. Silmät suurina hyppäsin pois piilostani ja menin niin kovaa kuin pääsin. Jonnekin. Turkkini oli kostea mutta siitä en välittänyt sillä luulin koiran edelleen jahtaavan minua. Hidastin vauhtiani pian.
"Mitä Se tarkoitti?" Jalkani tärisivät ja istahdin maahan. Aamu aurinko sarasti ja toi lämpöä. #He ovat elossa...# ajattelin. Kuuntelin että tuliko ketään ja lähdin nopeasti takaisin päin.
"Ehkä Se oli joku näky?" Haistoin hiiren jossakin mutta en nähnyt sitä.
"Ehkä voisinkin mennä asumaan Tuuliklaanin reviirille?" En ehtinyt kauaan naukua sillä haistoin jo lähellä Tuuliklaanin kissoja. #Menen nopeasti sinne# ajattelin ja heilautin häntääni ennen kuin lähdin kauheaa vauhtia Tuuliklaanin reviiriä päin. Haistoin edelleen kissoja kauempana, mutta menin silti niin nopeaa kuin pentuna pääsisin. Musta turkkini oli kostea vielä.
"Mikä tuolla on?" kuului Tuuliklaanilaisen ääni. Melusin aika paljon ja luultavasti kaikki lähistöllä olevat huomasivat sen. Olin edelleen järkyttynyt unestani mutta halusin mielummin asua jossain klaanissa kuin koko elämäni yksin erakkona! Pian olin Tuuliklaanin reviirin rajalla ja vastaani tuli kolme kissaa.
"Mitä täällä teet?" naukui raidallinen kolli. Vaalean ruskea naaras jolla oli siniset silmät, nyökkäsi. En osannut arvioida yhtään, olivatko he suuttuneita tai iloisia. Sitten kellanruskea kolli kysyi
"Mitä teet täällä?"
"H-haluaisin tulla... Liittyä teidän klaaniinne..." takeltelin ja katsoin suurin, pelokkain silmin kolmea suurempaa kissaa. Olin vasta 8kk ikäinen nuori kissa.
"Mitä mieltä olet, Piikkihernehäntä?" kuulin kun raidallinen kolli kysyi kellanruskealta kollilta. En maininnut siitä mitään, mutta ajattelin ensiksi toisen kissan olevan se Piikkihernehäntä.
"Tule mukaamme" naukui lempeämmin vaalean ruskea naaras. Kaksi muuta kissaa kuitenkin tulivat takanani ja kuin olisivat vahtineet etten karkaisi. Katsoin maisemia, enkä nähnyt yhtään puuta joka olisi luultavasti ollut Tuuliklaanin reviirillä. Hiiriä ei alueella ollut yhtään, luultavasti.
"Minne menemme?" kysyin. Kukaan ei vastannut joten minäkin olin lopuksi ihan hiljaa. Siniset silmäni vilkuilivat uutta maisemaa ja paikkoja. Huomasin yhden kissan hieman kauempana. #He vievät minua varmasti leiriinsä# ajattelin. Yhtäkkiä tuntui siltä, että olisi pakko päästä pois. Kävelin hieman nopeammin. Kohta näin uteliaita kissoja jotka tuijottivat minua mutta jotkut lähtivät muualle. Aurinko paistoi aika kuumasti mutta jatkoin silti siihen asti kunnes kolme kissaa pysähtyi. Vaalean ruskea naaras naukui
"Seittitähti, tämä pieni kissa löytyi harhailemassa reviirillämme ja hän haluaisi liittyä klaaniimme" Katsoin hieman pelokkaasti päällikköä jonka nimi luultavasti oli siis Seittitähti.
"Vai niin. Mikä on tämän kissan nimi?" kysyi Seittitähti ja katsoi minua.
"Nimeni on Ruoste" naukuin mutta olin nyt rohkeampi. En enään ujostellut vaan naukuin aika rohkeasti. Tummanharmaa raidallinen päällikkö katsoi minua ja maukui
"Miksi haluaisit liittyä laumaamme?" Mietin hetken ja nau'uin
"Olen vielä pieni ja yksinäinen" Tuntui hieman epämiellyttävältä kun muutamat kissat tuijottivat minua. Ruskearaidsllinen kolli istahti Seittitähden viereen. Muutamat soturit kuiskuttelivat toisilleen ja vilkuilivat päällikköään. Minä vain katsoin ja odotin. Odotin jotain.

//sori, oli hieman lyhyt kai?? Ja Ruoste tosiaan nyt liittyi tuonne Tuuliklasniin, merkkaisitkos että on nyt siellä? //
Vastaus:Saat 14 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky, Jokiklaani
16.10.2013 15:40
Jäämyrsky:

Olin nukahtaa heti jos seisoin hetkeäkään paikallani joten suuntasin askeleeni soturipesään. Asetuin sammaltenpäälle ja suljin silmäni. Nukahdin nopeasti.
Unessa olin puron luona siellä kauempana seisoi hohtava läpinäkyvä kissa. Jokin pakotti minut tämän mystisen kissan luo. Ennen kuin huomasinkaan tuijotin sitä jo silmiin.
"Tulit viimein" Kissa kehräsi. Katsoin kissaa ymmärtämättä mistään mitään.
"Kuuntele tarkaan ja noudata ohjeitani" Kissa käski. Nyökkäsin.
"Tule tähän paikaan lähde matkaan heti kun heräät" Kissa käski.
"Miksi" Kysyin.
"Näet sitten" Kissa vastasi ja katosi. Puron pinta alkoi nousta uhkaavasti ja räväytin silmäni auki siinä vaiheessa kun puro oli muuttunut jo joeksi. Nousin ylös. #Heti kun heräät# Muistelin kissan sanoja. #Eli nyt# Livahdin ulos leiristä ja juoksin kohti puroa. Jarrutin vasta kun pääsin siihen paikalle missä olin unessani. Istuuduin. Vilkuilin ympärilleni oli hiljaista. Lopulta haiston jotan. #Kissa# Ajatelin. Se oli totta tuoksu läheni ja läheni. Lopulta edessäni oli siskoni.
"Mitä teet täällä" Kysyin.
"Näin unta" Pisara tunnusti.
"Minäkin näin" Vastasin ja sen enempää emme ehtineet jutella kun aukion täytti kirkas valo. Se pakotti minut sulkemaan silmät ja kun avasin ne uudelleen edessäni istui kaunis kissa. Se tuntui loistavan kirkasta valoa mutta erotin silti tämän vaaleanharmaan turkin ja valkoiset tassut.
"Ihana nähdä teitä pienokaiseni" Kissa naukui. Tämä päästi kuuluvaa kehräystä.
"Emo" Pisaran henkeisi. Vilkaisin siskoani.
"Miksi kutsuit meidät tänne" Kysyin.
"Jotta näkisin teidät ja te näkisitte minut. Voisin esitellä teille sukuamme" Emoni maukui. "Tahdoteko?"
"Totta kai" Pisara vastasi. Nyökkäsin. #Tietysti haluan# Ajatelin riemuissani.
"Tai no niitä ketkä pystyvät tänne tulemaan katsokaas kun kaikki ei ole täällä tähtiklaanissa" Emoni nakui rauhallisesti.
"Missä sitten" Kysyin.
"Jossain mutta ne eivät ole ansaineet tulla tähtiklaaniin" Emoni maukui synkemmin.
"No minun nimeni on hiutalekukka" Emoni naukui.
"Entä isä" Pisara kysyi. Hiutalekukka vaikeni.
"Hän.. Hän ei ole tähtiklaanissa" Hiutalekukka maukui.
"Eikö hän ansainnut liittyä sinne" Hämmästyin. #Mikä suku minulla on# Kauhistuin.
"Tuota noin.. Ei" Hiutalekukka maukui. "Haukkavarjo oli hyvä soturi kunnes lähti klaanista ja alkoi vallata itselleen reviiriä. Hän lähti enne kuin te edes synnyitte" Emoni selvensi.
"Jos hän on kuollut missä hän on" Pisara naukui ajatuksensa ääneen.
"En tiedä onko hän kuollut vai ei. Mutta hän ei tuloe koskaan kuulumaan tähtiklaaniin" Hiutalekukka maukui terävästi. "No istukaahan niin jatkan kertomista"
Istuuduin pisaran viereen. Oli jännitävää kuulla millainen oli sukuni sillä emonikin kuoli kun pääsin oppilaaksi. Pisara taisi olla aino hengissä oleva kissa joka on minulle sukua.
"Isoisänne eli vielä minunkin ollessa kunigatar. Hän eli pitkään ja onnellisena klaanivanhuksissa. Hän kuoli vanhuuteen. Hänen nimensä oli harmaakorva. Ja isoäitinne kuoli taistelussa varjoklaania vastaan hänen nimensä oli jokihäntä" Hiutalekukka maukui. Sitten emomme vilkaisi taivaalle.
"Aika menee niin äkkiä. No kerroin teille sen mikä oli tärkeintä. Minä pidän teitä silmälle hei sitten" Hiutalekukka naukui.
"Mikä oli tärkeää" Huusin emoni perään mutta kirkasvalo soikaisi taas minut joten suljin silmäni tiesin että kun avaisin ne emoni oli poissa.
"Jokin oli tärkeää. Kiva tarina tuoki mutta minä lähden nyt hei sitten sisko" Pisara naukui ja pyyhälsi ohi. Jäin istumaan yksin. #Mitä tuossakin oli tärkeää# Mietin.
"Jäämyrsky mitä sinä täällä metsässä istuskelet" Karviaisvirta uteli.
"Olin metsällä mutta tuota jäin ajatelemaan asioita" Nauuin hätäisesti. Karviaisvirta siristi silmiään mutta nyökkäsi lopulta ja jatkoi myrskyturkin ja mesisydämmen kanssa partiokierrosta. Itse etsin hiiren jotta tarinani olisi uskottava. Tassutelin sitten takaisin leiriin.

/aika surkea tarina.
Vastaus:Ei ollut yhtään surkea tarina. ;3 Mutta muista muistaa, että Karviaisvirta on mykkä, eli se ei voi puhua. Saat 25 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkoraita, jokiklaani
16.10.2013 15:16
”Mikä tuo on?” Valkoraita naukui ivallisesti
”Tuo koirahan on pienempi kuin minä!” Mesisydän jatkoi ja hyppäsi puusta alas.
Koira säikähti Mesisydäntä ja juoksi pakoon. Valkoraita naurahti ja hyppäsi puusta alas myös. Mesisydän ja Valkoraita alkoivat taas kalastaa. Pian Valkoraita näki kalan vedessä ja nappasi sen kiinni.
”Hahaa! Nyt ollaan tasoissa!” Valkoraita huudahti innoissaan.
”Ei olla kauan!” Mesisydän huudahti ja nappasi kalan vedestä.
”Valkoraita etsi hetken aikaa kaloja ja sitten nappasi yhden kalan. Hän katsoi Mesisydäntä pilke silmässä ja molemmat jatkoivat kalastusta. Ilta alkoi pian hämärtyä, ja kaksikko oli vieläkin kisaamassa kalastustaidoillaan.
”Ehkä pitäisi jo lopettaa, Mesisydän?” Valkoraita naukui uupuneena.
”Okei, lasketaan nyt kalat!” Mesisydän maukui.
”Tasapeli!” Valkoraita huudahti.
”Eipäs! M Sinun kalasi ovat pienempiä kuin minun!” Mesisydän huudahti.
Valkoraita huomasi, että Mesisydän oli oikeassa, eikä halunnut väittää vastaan.
”Niin, sinä voitit. Mutta lähdetään nyt” Valkoraita maukui.
He juoksivat kilpaa leiriin kalat suussa roikkuen, tiputtivat kaikki muut kalat tuoresaaliskasaan ja pitivät yhdet itsellään.
>Nyt kun olen soturi, mikään ei voi estää minua ja Mesisydäntä olemaan yhdessä!< Valkoraita ajatteli samalla kun nojasi Mesisydämmeen ja söi kalaansa.
Valkoraita oli lopen uupunut, mutta pian hän meni nukkumaan ja Mesisydän seurasi häntä.

¬¬—Aamulla—

Valkoraita oli ensimmäinen klaanissa, joka oli hereillä. Pian Sotureiden pesästä tuli ulos myös Usvajalka ja Myrskyturkki. Valkoraita ei jaksanut liikahtaakkaan, vaan makasi lämpimässä auringossa. Rastastähti käveli Valkoraidan luokse.
”Valkoraita, Sinä johdat aamupartiota, ota kaksi muuta soturia mukaasi” hän maukui.
Valkoraita nyökkäsi ja haki Usvajalan ja Myrskyturkin partioon mukaan. Pian he lähtivät leiristä pois kiertämään jokiklaanin reviiriä. Valkoraita pysähtyi matkan keskikohdassa.
”Myrskyklaani!” Hän huudahti.
”Se on vanha haju, eivät he täällä enää ole” Myrskyturkki huomautti
Partio jatkoi matkaa ja he olivat pian oppilaiden harjoituspaikalla. Valkoraita näki siellä kellanpunaisen naaraan oppilaansa kanssa, ne olivat Mesisydän ja Neilikkatassu. Valkoraita ajatteli sitä, kun hän saisi oman oppilaansa ja hän olisi tuolla harjoittelemassa oppilaansa kanssa. Pian Valkoraita säpsähti todellisuuteen ja alkoi juosta partiota kiinni. He olivatkin jo melkein leirissä. Leirissä Valkoraita kellahti auringon lämmittämään hiekkaan ja otti kaiken ilon irti auringosta, sillä pian alkaisi lehtikato, jolloin maa olisi lumessa ja joki olisi jäässä. Valkoraita ei halunnut ajatella sitä kylmyyttä vielä, vaan jäi makaamaan hiekalle.

//sori jos tuli lyhyt :/
Vastaus:Loistava tarina, eikä ollut ollenkaan lyhyt! :D Saat 23 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuutassu, Tuuliklaani
16.10.2013 12:17
Kipitin mestarini perässä metsään. Aamupäivän aurinko loisti kikkaasti ja turkkimme säkenöivät valossa. Pysähdyin katselemaan kellertäviä lehtiä, jotka hiljalleen leijalivat alas puista. Huidoin yhtä lehteä käpälälläni sitä samalla seuraten. Muks! Kaaduin. Hieroin päälakeani ja katsoin mihin olin kompastunut. Näin maassa ylös sojottavan puunjuuren. "Ärrhh..." murahdin. Vasta sitten muistin että Kastanjahäntä katseli minua huvittuneen näköisenä puuhun nojaten. Pyyhin ärtyneen katseeni naamaltab´ni ja pomppasin ylös. "Jatketaan." huikkasin mestarilleni ja niin jatkoimme matkaa.

"Kierretään ensin Myrskyklaanin raja." mestarini sanoi ja kääntyi.

Minä nyökkäsin ja pian olimmekin siinä rajalla. Veden solina kuului heikosti. Virtaus oli jo vähän jäätynyt kylmästä pakkasesta. Latkin jääkylmää vettä. #hrr...# mietin. Kurkkuani kivisti, kun vesi oli ollut niin kylmää. Kun join, Kastanjahäntä kävi merkkaamassa rajan. Mietin tulevaa vuodenaikaa."Lehtikato, lehtikato..." mumisn ääneen. Mitä tuleva kylmyys tuo tullessaan?
Vastaus:Hyvä tarina oli, vaikkakin lyhyt. Saat 4 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteratassu, Jokiklaani
16.10.2013 11:55
// Mulla oli muuten viimme tarinassa Karviaisvirta naaraana ja puhuvana... Anteeksi!//

Suin turkkiani. Jäämyrsky antoi minulle tänään vapaapäivän, ja jo aamulla minulla oli tylsää. Mietin pitäisikö minun mennä harjoittelemaan metsästystä, mutta se suunnitelma särkyi siihen, ettei oppilaat saaneet mennä yksin pois leiristä. Oli pilvinen, mutta lämmin päivä. Pilvet riippuivat niin alhaalla, että luulisi kohta satavan. Minun teki mieli pyytää, joku oppilas minun kanssani metsästämään, mutta kaikilla oli jotain tekemistä. Sitten päätin mennä kysymään jotakin soturia. Kotkakiito meni vähän matkan päästä. Juoksin hänen luokseen ja kysyin:
"Lähtisitkö kanssani metsästämään?" Kolli katsoi minua kummissaan, mutta nyökkäsi. Olin innoissani.
"Otetaanko pikku kisa?" Kotkakiito kysyi, kun olimme poistuneet leiristä. Nyökkäsin innoissani ja lähdin juoksemaan täyttä häkää eteenpäin. Onnistuin hetken aikaa pitämään sijani, mutta Kotkakiitto ohitti minut helposti. Juoksimme joelle. Kun viimmein saavuimme sinne, olin ihan läkähtynyt. Kotkakiito kysyi hetken päästä, tasattuaan hengitysensa
"No, metsästetäänkö me?", nyökkäsin, vaikka minua hengastytti vielä. Kotkakiito lähti eri suuntaan, kuin minä. Olin saanut vainun myyrästä. Pian saavuin putouksille. Vaanin yhäkin myyrää. Pian näinkin valtavan myyrän edessäni ja loikkasin sen päälle. Voi kissanviikset! Myyrä pääsi pakoon ja päästi mennessään päätä särkevän äänen. Kirosin myyrän, itsekseni mutissen. Olin melkein metsässä ja haistoin jotain. Oravan! Kiitokset Tähtiklaanille! En olisi voinut mennä klaaniin ilman saalista. Haistelin uudestaan ilmaa ja näin puissa liikettä. Siellä minuun saaliini meni. Tassuttelin sen perään ja näin harmaantuvaa turkkia. En ollut ikinä saalistanut oravaa, mutta kerta se on ensimmäinen. Orava tuli alas ja kiitin taas Tähtiklaania. Menin saalistusasentoon ja aloin hiipimään tätä kohti. Aina kun orava keksi katsoa ympärilleen, olin liikkumatta. Kun oli mielestäni tarpeaksi lähellä, lähdin juoksemaan oravaa takaa. Olin ehkä vähän liian aikaisin lähtenyt, kun orava ehti juosta pakoon. Se kiipesi puuhun päin, mutta tartuin juuri vähän ennen sitä, sen pörröiseen häntään. Eläin ulvahti ja yritti raapia minua kuonoon. Samalla se yritti kiivetä ylös päin. Jouduin kiipeämään osittain puuhun, mutta minulla oli tiukka ote kynsilläni karnaan. Väsytin oravan väsyneeksi ja se päästi kyntensä pois puusta. Se kuitenkin yritti vielä päästä puuhun, mutta aloin hitaasti peruuttaa alas. Lopulta tärisevät tassuni osuivat maahan ja tapoin väsyneen oravan. Sen tuuheasta hännästä oli lähtenyt paljon karvaa suuhuni, ja yskin ja köhin loppu koko loppumatkan Kotkakiidon luokse. Kolli odotti samalla paikalla, jossa olimme eronneet, kahden pulsan hiiren vieressä ja vielä harakan kanssa. Minua hiukan nolotti, kun hän oli saanut niin paljon saalista, mutta minä olin saanut vain oravan. Hän kuitenkin kehui minua oravan nappaamisesta. Tunsin lehahtavani punaiseksi. Juoksimme kilpaa takaisin leiriin. Tällä kertaa minä voitin, kun Kotkakiidolla oli niin paljon tuoresaalista.

//Tuli kökkö tarina.... Ja en pääse loppu viikkoon kirjoittelemaan.
Vastaus:Hyvä tarina oli, ei yhtään kökkö! c: Ja selvähän se. Saat tästä 16 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkoraita, jokiklaani
16.10.2013 11:41
"Onnittelut Valko....raita! Olet soturi!" Mesisydän hihkaisi innoissaan.
Valkoraita nyökkäsi ja istahti leirin keskelle, sillä nyt hänen pitäisi vartioida leiriä koko yön. Taivas alkoi tummeta ja klaanikissat menivät nukkumaan omiin pesiinsä.
"Valvon leiriämme koko yön ja en jätä yhtäkään nurkkaa tarkistamatta!" Valkoraita maukui itselleen.

"Noniin. Nyt voit lähteä vartioimasta." Myrskyturkki naukaisi ja lähti aamupartionsa kanssa pois leiristä. Valkoraita haukotteli ja lähti kävelemään pesänsä luokse.
"Öö.. Valkoraita. Olet menossa oppilaiden pesälle" Mesisydän hihitti.
Valkoraita nolostui ja lähti kävelemään oppilaiden pesältä pois.
Heti kun hän oli löytänyt makuupaikan, joka ei ollut kenenkään, hän rojahti maahan ja nukahti saman tien.
Valkoraita ei tiennyt, mitä unessa tapahtui. Siinä näkyi tuuliklaanin reviirillä oleva pelto. Taivaalla näkyi eri värejä jonossa ja ne lainehtelivat samaan tahtiin. Takaata kuului kissojen ääniä jotka toistivat "Valkoraita! Tule takaisin!" Valkoraita kuuli kokoajan sitä samaa.
"Valkoraita! Herää" Mesisydän maukui.
Valkoraita hätkähti ja nousi ylös.
"Mitä nyt?" Valkoraita kysyi unisena.
"Mennään kalastamaan! Tuoresaaliskasa on melkein tyhjä." Mesisydän naukui.
Valkoraita lähti Mesisydämmen kanssa leiristä ulos ja he juoksivat joelle.
"Otetaan kilpailu, se joka saa eniten kalaa voittaa" Mesisydän maukui.
Valkoraita otti haasteen vastaan ja molemmat alkoivat kalastamaan.
Valkoraita kuuli Mesisydämmen tassun loiskahtavan veteen ja hän sai ahvenen.
>mrrh..kyllä minäkin saan pian kalan! < Valkoraita sanoi itselleen päässään, sillä ei halunnut, että Mesisydän kuulee.Pian Valkoraita näki kalan lähenevänhäntä. Mutta juuri kun hän oli laskemassa tassuaan veteen, hän kuuli koiran haukunnan, joka läheni heitä.
"Mesisydän! Mene puuhun!" Valkoraita huusi ja molemmat hyppäsivät lähimpänä olevaan puuhun.
Vastaus:Toivottavasti Valkoraita ja Mesisydän selviävät!O.o
10Kpeetä
-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuohupentu, Tuuliklaani
16.10.2013 11:08
Kipitin puhisten pois parantajana pesästä. Emo ei saisi nähdä minua.. Hiivin hiljaa pentutarhan taakse. Kaikki tiesivät, että siellä oli "salainen käytävä", jonka kautta pääsi pois leiristä. Työnnyin sisään ja astelin pois leiristä vatsa maata viistäen. Pian tunneli loppui ja edessäni avartuivat avoimet nummet, sekä varmasti maailman sinisin taivas, aivan kuten olin oppilailta kuullut. Huokaisin ihastuksissani ja otin pienen askeleen eteenpäin. Miksi näin upea paikka oli pennuilta kielletty? Tasainen ja vehreä nurmikko levittäytyi edessäni ja taivaalla leijaili muutama pilvenhattara. Pieni perhonen laskeutui eteeni ja levitti kauniin värikkäät siipensä. Kohotin pikkuruisen käpäläni ja kohotin sen perhosen yläpuolelle. Perhonen huomasi minut kuitenkin ja lensi vähän matkan päähän. Hiivin sen perässä ja yritin hypätä sen päälle. Ihmeellinen olento lensi kuitenkin taas pois, minä kävelin sen perässä. Tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes kuulin joen äänekkään kohinan ja näin edessäni jyrkänteen. Kävelin sen reunalle ja kurkistin alas. Vesi kohisi alas pelottavan näköisenä ja näky sai karvani pystyyn. Peräännyin muutaman askeleen ja pomppasin pois jyrkänteeltä. Vähän matkan päästä kuului hiljaista rapinaa. Hiivin hiljaa sitä kohti ja saatoin nähdä pienen karvamöykyn. Häntäkin heilahti innostuksesta, kun huomasin sen olevan hiiri. Painauduin maata vasten ja mietin hetken mitä oikea soturi tekisi. Hypähdin eteenpäin ja onnistuin painamaan hiiren maata vasten. Lähimmäisiäni sitä oikealla käpälälläni ja siinä samassa eläin muuttui veltoksi. Päästin ajattelemattani riemunkiljahduksen ja nostin hiiren maasta. Piskuinen eläin suussani kipitin nurmikolla. Hetken päästä kuulin läheneviä askeleita. En ehtinyt piiloutua, kun näin jo isäni Seittitähden harmaan pään.
"No mutta Kuohupentu. Mitäs sinä teet leirin ulkopuolella?" Isäni kysyi kuristaen kulmiaan.
"Olin tuota noin.. Metsällä. Aivan niin, metsällä." Selitin piipittään ja vilkaisin pelokkaasti muita sotureita, jotka olivat tulleet paikalle hetki sitten.
"Palataan leiriin. Ja mitä sinuun tulee.. Voi olla, että joudun venyttämään oppilaaksi tuloasi." Isäni sanoi minulle ja nosti minut hampaisiinsa.
"Et kyllä voi! Sain tämän hiirenkin!" Huusin uhmakkaasti ja heilutin hiirtä hampaissani.
"Voinpas, olen päällikkö." Seittitähti naukui sitkeästi ja katsoi hiirtäni. Mutristin huuliani ja käänsin pääni pois isästäni.
>> Vai päällikkö? Ja pah. Miksi Tuuliklaani hyväksyy päälliköksi tuollaisen ilkeän... Ilkeän rotan! Minun oppilaaksi tuloanihan ei venytetä! >> päätin mielessäni ja katsoin uhmakkaasti isääni.
Vastaus:14 kp:eeta.

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
16.10.2013 10:32
Pyörittelijöitä tassuani maassa ja odotin, miten Seittitähti reagoisi kertomukseeni. Olin juuri selittänyt päällikölleni, miksi olin vain kadonnut leiristä Vinhapuron ja Vaahteratassun kanssa. Seittitähti mittaili minua hetken katseellaan, sitten hän nyökkäsi hitaasti.
"Mietin kertomustasi.. Mutta ainakaan en aio erottaa sinua klaanista." Seittitähti päätti ja nyökkäsi merkiksi poistua. Tukahdutin helpotuksen huokaisin ja peruutin kunnioittavasti päällikön pesästä.
"Tule takasin, Kastanjahäntä." Seittitähti kehräsi huvittuneesti. Tassuttelin kulmat kurtussa takaisin pesään. Seittitähti istui samassa paikassa, kuin äskenkin, eikä ilmeisesti ollut liikahtanut paikaltaan suuntaan eikä toiseen. Loin kysyvän katseen päällikköön ja istahdin kollin eteen.
"Kuupentu on täyttänyt kuusi kuuta ja on siis valmis soturioppilaaksi. Ajattelin sinua hänen mestarikseen." Seittitähti naukuu juhlallisesti. Suuni varmaan loksahti auki tai jotain, koska päällikkö näytti hetken huvittuneelta. Nyökkäsin hitaasti. Minulleko oppilas? Olihan se suuri kunnia saada päällikön luottamus, oma oppilas. Mutta.. Olinko muka valmis siihen? Lehtitassusta tosin oli jo aikaa.
"Mutta.. Mutta minähän en ole ollut leirissä! En ansaitse sellaista kunniaa." Vastustelin äimistyneenä. Seittitähti nyökkäsi tyynesti.
"Aivan. Olet kuitenkin osoittanut ansaitsevasi kunnioitusta klaanissa. Huolehdit hyvin Vaahteratassusta vuorilla, samoin Vinhapurosta. Siksi olen päättänyt sinun olevan juuri oikea kissa Kuupennun mestariksi." Päällikkö naukui. Nyökkäsin. Oli aivan turhaa ruveta kinaamaan Seittitähden kanssa tällaisista asioista. Peruutin pois päällikön pesästä ja tassuttelin oppilaiden pesän edustalle, jossa Vaahteratassu aterioi muiden oppilaiden seurassa. Nuolaisen kumppanini päälakea ja asetuin makuulle naaraan viereen. Vaahteratassu päästi yllättyneen, mutta iloisen vinkaisun ja kohotti katseensa.
"Mitä Seittitähti sanoi?" Hän kysyi hiljaa ja haukkasi pienen palan hiirestään.
"Ei mitään ihmeellistä." Kerroin tyydyttävästi ja otin palan Vaahtertassun hiirestä.
"Hyvä. Hei, hae oma tuoresaalisi, äläkä syö minun ruokaani!" Naaras kilahti ja nyökkäsi vihjailevasti kohti tuoresaaliskasaa.
"Ei minun ole nälkä. Seittitähti sanoi, että saan oppilaan. Kuupennun." Kerroin vaivautuneena ja vilkaisin pentutarhaa. Vaahteratassun silmät suurenivat aavistuksen verran.
"Todellako? Sehän on hienoa!" Vaahteratassu kehräsi ja painoi kuononsa turkkiini. Nyökkäsin kumppanilleni. Samalla hetkellä tuttu kutsuhuuto kantautui korviini ja nousin ylös. Suin nopeasti turkkiini ja kiirehdin kissajoukon sekaan. Vaahteratassu seurasi perässäni. Vilkuilin ympärilleni ja viimein löysin Kuupennun, joka pomppi innoissaan ympäriinsä. Naaraan turkki oli suittu huolella ja hänen kasvattiemonsa Valkohäntä istui ryhdikkäänä katsellen pentuaan ilmeisen ylpeänä. Seittitähti tuli pesästään ja asteli pää pystyssä kissajoukon eteen. Päällikkö nyökkäsi Kuupennulle merkiksi astua eteenpäin ja niin tilaisuus alkoi.

Kosketin Kuutassun kuonoa omallani ja klaani puhkesi hurraahuutoihin. Kuupentu oli ilmeisesti suosittu klaanissa - jopa klaaninvanhimmat näyttivät tyytyväisiltä, kun nuoresta naaraasta tuli viimein oppilas. Klaani onnitteli hetken Kuutassua ja lähti sitten omille teilleen. "Kuutassu!"-huudot kaikuivat edelleen hiljaisina aukiolla ja tuuli kuiski ympärilläni. Kaikki tuntui jotenkin oudon taianomaiselta. Kuutassun silmät kimmelsivät onnellisina ja huomasin naaraan tassuttelevan luokseni. Katsoin edessäni olevaan vesilätäkköön, mutta kumma kyllä, sieltä katsoi jonkin toisen kissan kasvot. Varistähden kasvot. Varistähden, mestarini ja vanhan päällikköni kasvot.
"Tähtiklaani kutsuu sinua, Kastanjahäntä." Kuollut päällikkö kuiskasi.

//Tämä nyt oli tämmöinen surkea, autossa kirjoitettu pätkä, mutta silti... *rukoilee silmät suurina ainakin 25 kokemuspistettä, jotta Kastanjasta voisi tulla varapäällikkö*//
Vastaus:25 kpeetä onnittelut olet varapäällikkö nyt!

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruoste, erakko
15.10.2013 20:57
Heräsin siihen kun sadepisara putosi kuonolleni. Pudistin päätäni ja katsoin rannalle päin
"Missä olen, ja miksi?" kysyin. Sitten muistinkin että olin uinut itse saarelle jonne päätin mennä asumaan. Kuuntelin paikoillani aamun ääniä. #Miksi en asuisi vain laumassa?# ajattelin. Venyttelin ja sen jälkeen nousin ylös. Minulla oli nälkä
"Pitäisi saalistaa jotain" nau'uin ja katsoin saarelta muiden klaanien reviireitä. Lähdin kiertämään aika pientä saarta ja löysinkin aika paljon tuoresaalista. #eikä minun pidä jakaa ruokaa kenenkään kanssa# ajattelin ja katsoin onnellisena ylös päin. Aloin liikkua ja yritin etsiä sopivaa paikkaa pienelle kodilleni joka tulisi saarella olemaan. Katsoin pientä koloa maassa joka luultavasti oli mäyrän vanha koko, sillä lähistöllä ei haissut mikään. Koko oli aika iso joten mahduin sinne helposti. Kävelin alemmas mutta pian minut pysäytti muta joka liukastutti kuopan seinämät.
"Apua!" sähähdin ja lähdin takaisin päin saaren pinnalle.

"Mikä kurjuus!" sähähdin itselleni. Halusin kovasti mielummin olla klaanissa muiden kanssa ja vaihtaa kieliä. Hyppäsin veteen ja lähdin uimaan. Vain sillä tavalla pääsisin Myrskyklaanille saakka. Musta turkkini oli märkä mutta jatkoin uimista silti. #En ole enään sekä, olen muuttunut!# ajattelin rohkeasti. Olin nyt rohkea mutten edelleenkään mikään kaikista rohkein. Tunsin pian tassujeni alla pohjan ja kahlasin lopun matkan rauhallisesti ottaen.
"Minä menen Myrskyklaanin puheille" maukaisin ja katsoin hevostallia päin. Kahlasin päättäväisesti vedessä, sillä eihän Se oikeastaan kuulunut kenellekkään vaan kaikille kissoille. Ja ihmisetkin käyttivät järveä usein!
"Mitä sinä siellä teet?" kuului ääni. Käännähdin ympäri ja huomasin pienen kaksijalkaisen joka katsoi minua. Sähähdin ja meinasin melkein hypätä sen kimppuun mutta Se ehti jo juosta pakoon.
"Ja ihmiset vaarallisia? Pah! tuskimpa!" heilautin häntääni ja lähdin kahlaamaan vedessä. #ensin tuuliklaani ja sitten...# ajattelin mutta sitten
"Ääh, on jo pimeä!" Huokaisin ja katsoin taivasta jossa näkyi jo yksi ja kirkas tähti.
"Tähtiklaani, esi-isämme... Taitaahan minussakin olla jotain klaanisukua mutta ei paljon. En edes tuntenut vanhempiani!" taivas alkoi täyttyä tähdistä ja päätin mennä nukkumaan. Löysin kivan ja suojaisan paikan jossa pystyin nukkua rauhassa.
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastähti, Jokiklaani
15.10.2013 20:44
Luku 43; Kyyneloireita

Rastastähteä nolotti. Häntä nolotti erittäin paljon. Naaras makasi pesässään kuivuneella kaislapedillään kääntyneenä vasten seinää. Pesässä oli kylmää. Sirpalesydän oli partiossa, ja päällikkö oli aivan yksin. Piikkikynnen tuottamat haavat eivät olleet vielä parantuneet, eikä ihmekään. Eihän tuon kuolemasta ollut kulunut kuin vasta vähän aikaa. Rastastähden vasenta naamanpuoliskoa päittivät hämähäkinseitillä kiinnitetyt lehdet, jotka piti vaihtaa joka päivä. Hänen etukäpälänsä oli yhä sidottu kaislalla ja lehdellä, ja sekin piti puhdistaa joka ikinen päivä. Joka. Ikinen. PÄIVÄ. Päällikkö tunsi itsensä pikku pennuksi, josta piti kokoajan pitää huolta. Aivan kun hän olisi heikko. Hän oli kaikkea muuta kuin heikko, ja kyllähän Teerenlennonkin olisi pitänyt tuo tietää. Ja kyllähän parantaja tiesikin, mutta hän tahtoi vaan pitää huolen siitä että Rastastähti ei menettäisi yhtäkään kahdeksasta elämästään. Jos kumpi tahansa haava tulehtuisi pahasti, tulehdus voisi levitä ja viedä monta elämää. Haukkatähti oli kuollut niin. Rastastähti muisti Haukkatähden hyvin, tuo oli loistava päällikkö. Paljon parempi mitä hänen edeltäjänsä, Varistähti. Mutta Haukkatähti oli ollut suurin piirtein saman ikäinen kuin Rastastähtikin, siitä huolimatta tuo oli menettänyt kaikki jäljellä olleet elämänsä yhden tulehtuneen jalan takia. Se ajatus ei oikein houkutellut Jokiklaanin päällikköä, mutta naaras inhosi sitä, kun häntä jouduttiin hoitamaan kuin pentua. Hän muisti kyllä pentuaikansa. Se oli ollut hyvää ja rauhallista aikaa. Klaanit olivat elelleet sulassa sovussa ja Sulkatähti oli johtanut Jokiklaania. Sittä huolimatta Rastastähti oli inhonnut pentutarhaa monestakin syystä. Sen maidonhajuisesta lemusta, pentujen meluamisesta, liian kuumasta ilmapiiristä... Eikä hän yhäkään pitänyt pentutarhasta, se oli aivan liian painostava paikka. ”Kyllä minä ainakin vietän yöni mielummin lämpimässä ja lempeäntuoksuisessa pesässä kuin kylmässä, lumisessa pakkasen kovertamassa metsässä”, Pikkusulka oli kerran sanonut, kun Rastastähti oli valittanut pentutarhassa asumisesta. ”Sinun pitäisi olla kiitollinen, että saat asua täällä. Asiat voisivat olla toistekin. Ja usko minua, jonakin päivänä, kun olet kokenut ja vanha soturi, toivot, että olisit yhä tässä haisevassa pentujen täyttämässä pesässä.”
Sitä hän kyllä toivoikin. Naaraalle tuli yhtäkkiä valtava ikävä hänen emoaan. Suloista, huolellista Pikkusulkaa... Joka oli lähtenyt niin hiljaisesti, mutta niin nopeasti. Rastastähti tunsi kylmän kyyneleen oikealla poskellaan. Jostakin syystä oikea, lehtien alle jäänyt silmä ei vuodattanut kyyneliä. >Pitäisikö mainita Teerenlennolle?< tummanharmaa naaras pohti. >Ei, antaa olla. Enkä minä edes viitsi astua ulos tämän näköisenä. Heikkona.<
”Saanko tulla sisään?” kuului hiljainen ääni pesän suulta. Rastastähti hätkähti, pyyhkäisi oikeaa poskeaan ja siirtyi tunteettomaan ja viileään persoonaansa. Kuka ikinä suuaukolla oli, hän ei saisi nähdä päällikköä itkeskelemässä. Naaras kääntyi päin suuaukkoa ja nousi jaloilleen.
”Kuka siellä?”
Ruskean naaraan kasvot pilkistivät esiin pesäaukosta. Rastastähti tunnisti heti tulijan tuon uniikkien, ametistinsävyisten silmiensä ja pehmeän tuoksunsa perusteella.
”Ai, hei”, päällikkö maukaisi hieman helpottuneesti, kun huomasi kissan olevan vain hänen siskonsa Pajupuro. ”Onko asiaa?”
Pajupuro heilautti päätään epäileväisenä. ”Oletko sinä taas itkeskellyt yksiksesi?”
Rastastähden niskakarvat nousivat pystyyn. Hänen sisarensa todellakin näki hänen lävitsensä! ”En. Oliko sinulla jotain tärkeää asiaakin?”
”Sinä itkit”, Pajupuro maukaisi vastaamatta kysymykseen. ”Mikäs on nyt vikana? Eikö sinulle koskaan kelpaa mikään, kun tarvitsee aina valittaa kaikesta? Oikea tyytymättömyyden perikuva.”
Jokiklaanin päällikkö siristi silmiään eikä hymyillyt. ”Ha-ha. Kakista nyt ulos! Mikä on?”
”Minä vain ajattelin kysyä”, ruskea kuningatar naukui kehrääväisesti. ”Siis jos arvostettu päällikkö siis viitsii, että mentäisiinkö yhdessä metsästämään?”
”Yhdessä?” Rastastähti toisti. Luultavasti hän näytti siskonsa silmissä typerykseltä, koska Pajupuro vilautti ”Niinhän minä sanoin” mulkaisunsa.
”Nii'in.”
”Siis kalastamaan?”
”Ei, senkin pöhelö! Minä sanoin että metsästämään, ei kalastamaan.”
Rastastähti puri huultaan. Joskus hänen teki mieli sitoa Pajupuron pitkät, väpättävät viikset yhteen, jotta tuo voisi olla edes välillä tekemättä pilkkaa siskostaan. Luultavasti hän oli vain kateellinen, kun hänen siskonsa oli paljon tunnetumpi ja vielä päällikkökin.
”Tiedät paremmin kuin kukaan muu, että en pidä tavallisesta metsästyksestä.”
”No siinähän se hyvä juttu onkin! Saan vihdoinkin päihittää sinut jossakin”, Pajupuro mourusi ja virnisti leveän hymyn. ”Älä nyt viitsi! Tule jo, näytät siltä kuin olisit yhtä kuihtunut kuin kaislapetisi, kun vaan mökötät täällä 'mahtavassa yksityispalatsissasi'!” Naaras tarttui tummanharmaata päällikköä hännästä ja alkoi hinaamaan ulos pesästä, vaikka Rastastähti pistikin vastaan.
”Päästä irti!” pienikokoinen päällikkö sähisi ja tarttui kynsillään kiinni kivilattiasta niin, että kynnet vetivät siihen pysyvät jäljet.
”Senkin kuihtuva vetelys!” Pajupuro kehräsi energisesti. ”Sinunkin täytyy nähdä aurinko välillä, tai pian sinua ei enää tunnistakaan kylmän pesäsi varjoista.”
Lopulta Rastastähti luovutti ja antoi siskonsa vetää hänet ulkoilmaan. Auringonpaiste häikäisi päällikön tummia silmiä, ja hän muistikin, ettei todellakaan ollut nähnyt aurinkoa pariin päivään. Naaras huokaisi ja nousi pystyyn. Hänen etukäpälänsä oli yhä hieman arka, joten hän piteli sitä varmuuden vuoksi ilmassa. Nyt taisi Pajupurokin tajuta sen.
”Ai niin”, kuningatar mumisi. ”Noh, saat sitten metsästää kolmella jalalla, sillä mehän kyllä menemme metsästämään, sillä sipuli!”
Rastastähti avasi suunsa jotta voisi väittää vastaan, mutta Pajupuro loikki jo kauemmas. Päällikkö katseli hetken siskonsa perään. Hän katseli varovaisesti ympärilleen siltä varalta, ettei kukaan näkisi häntä. Hän ei todellakaan ollut kovinkaan innostunut näyttämään koko klaanilleen itseään siinä kunnossa. Hän käänsi päänsä niin, että vasen, lehtien ja seittien peittämä kasvonpuolisko oli poispäin kissoista, ja asteli odottelevaa Pajupuroa kohten vaivalloisesti neljällä jalalla. Pajupuro hymyili leveästi, mutta tuosta näki, kuinka turhaantunut hän oli.
”Ei sinun tarvitse kokoajan esittää mitään haavoittumatonta ja tunteetonta sankaria.” kuningatar muistutti.
”En minä esitä”, Rastastähti sihahti ja melkein menetti tasapainonsa astuessaan kipeälle jalalleen. ”En vain tahdo näyttää heikolta muiden kissojen silmissä.”
”Et sinä näytä heikolta minun silmissäni”, Pajupuro maukui. ”Et ole koskaan näyttänyt. Jokainen on heikko jollakin tavoin, ja jos sinä et näytä sitä muille, voit näyttää oudolta heidän silmissään. Sinähän et ole koskaan tahtonut olla päällikkö, etkös muista? Älä sitten käyttäydy päällikkömäisesti, vaan aivan normaalisti. Olet ihan tavallinen kissa, mutta hieman kestävämpi vain. Lopeta esittäminen ja keskity siihen mitä oikeasti olet, mutta ei sekään tarkoita sitä että sinun pitäisi alkaa käyttäytymään kuin mikäkin puolikuollut jänis.”
Rastastähti räpytteli silmiään. Hän oli vastaamassa sisarelleen, mutta ei taaskaan ehtinyt edes aloittaa, kun sotahuudon tapainen kiljahdus kajahti aukiolla. Naaras katsahti kiljauksen tulosuuntaa kohti, ja näki kaksi leikkivää pentua pentutarhan suulla. Toinen pennuista, luultavasti se, joka oli päästänyt kiljahduksen, hyppäsi toisen päälle.
”Minä olen mahtava Rastastähti!” se miukui. Rastastähti kuuli jokaisen sanan, vaikka pentu ie puhunutkaan niin suureen ääneen. ”Kuole, senkin katala Piikkikynsi!”
Toinen pentu, joka nyt oli maassa ja luultavasti leikki Piikkikynttä, läpsäytti seisovaa pentua kuonoon. ”Minähän en ikinä kuole!”
”Ai et vai? No sehän nähdään!” seisova pentu läpsi toista pentua leikkimäisesti mahaan. ”Antaudu! Antaudu!”
Piikkikynttä leikkivä inahti, kuin se olisi kuollut, ja jäi makaamaan maahan kieli ulkona.
”Hahaa!” Rastastähteä leikkivä huudahti. ”Siitäs sait! Vihdoinkin sinä kuolit! Hahahahaaa!!”
Rastastähti tunsi kylmien väreiden liikkuvan läpi hänen ruumistaan. Olivatko klaaninvanhimmat taas väärennelleet tarinoita, vai tisekö nuo pennut olivat saaneet kaiken päähänsä? Nehän leikkivät aivan väärin, ei Rastastähti ollut ollut iloinen tapettuaan Piikkikynnen. Ei iloinen, vaan vihainen. Vihainen itselleen, vihainen Piikkikynnelle. Vihaa täynä, mutta ei iloa. Tietenkin pennut luulivat aina liikoja, mutta tämä meni jo yli päällikön ymmärryksen. Ei hän koskaan olisi iloinen tappaessaan. Ei sitten koskaan.
”Huuhuuu!” Pajupuro huhuili ja heilutteli käpäläänsä Rastastähden naaman edessä. ”Maa kutsuu Jokiklaanin mahtavaa yksinvaltiasta.”
Rastastähti ravisti päätään kuin heräten jonkinlaisesta horroksesta ja käänsi päätään niin, että hänen kuononsa töksähti Pajupuron leukaan. Pajupurohan oli häntä hieman suurempi, joten tuon kuno oli ylempänä.
Pajupuro päästi pitkän huokauksen. ”Älä viitsi vain tuijotella ympäriksi kuin vastakuoriutunut pöllö, sinun kuuluisi katsoa klaaniasi kuin päällikkö!”
Rastastähti tunsi loukkaantuvansa. Mitä hänen siskonsa muka päällikkönä olemisesta tiesi? Pyh. Kateellinen vain.
”Mennään jo!” ruskea kuningatar hehkutti kuin olisi juuri nimitetty klaanin uusimmaksi oppilaaksi. ”Hituri.”
”Anteeksi?” tummanharmaa naaras tivasi suu pienessä hymyssä. ”Ketä sinä nimitit hituriksi, senkin hidas etana?”
”Sinua!” Pajupuro nauraa räkätti ja ryntäsi vauhdilla ulos leiristä. Jokiklaanin päällikkö pinkaisi kolmella jalalla tuon perään, ja huomasi sai sisarensa melko nopeasti kiinni, vaikkei käyttänytkään kaikkia jalkojaan. Tietenkin, Pajupurohan oli viettänyt monta kuuta pentutarhassa hoivaamassa pentuja, ei hänellä kovinkaan paljon ollut aikaa juoksennella ympäriinsä. Toivottavasti tuo ei ollut unohtanut, kuinka metsästetään. Rastastähti juoksi ruskean naaraan ohitse ja hipaisi tuon kylkeä hännällään.
”Älä yhtään mielistele!” Pajupuro ärähti ja kiihdytti äkkinäisesti. Päällikkö ei ehtinyt ajatellakaan, kun hänen siskonsa jo kamppasi hänet etujalallaan. Pienehkö naaras lensi kaarella eteenpäin, mutta laskeutui jaloilleen, vaikkakin pyörryksissä ja hoiperrellen. Pajupuron naurahdus kuului jostakin. Rastastähti selvitteli ajatuksiaan silmät kiinni.
”Noniin, jatketaan jo.”
Hänen oikea silmänsä oli kostunut naaraan pelästyessä, mutta toinen ei ollut taaskaan reagoinut yhtään. Hän raotti lehtiä vasemman silmän edessä, sulki oikean silmän ja katsoi vasemmalla eteenpäin. Hän liikutteli sitä, katseli ympärilleen. Kyllä se toimi, ja sillä näki ihan hyvin, mutta se kuivempi kuin oikea silmä. Se oli jo hieman huolestuttavaa.
”Onko jokin vikana?” Pajupuron ääni kysyi ja kuningatar istahti päällikön viereen. Ruskea naaras vaikutti huolestuneelta. ”Satutinko sinua?”
Rastastähti tirskahti. ”Hiirenaivo. Tietenkin satutin minua, ei päällikköä kuulu kampata!” Hän nauroi ja tönäisi Pajupuroa niin, että naaras kaatui. Tummanharmaa kissa päätti olla ajattelematta nyt hänen silmästään, hän kertoisi siitä Teerenlennolle palatessaan leiriin.
”Mennään nyt jo metsästämään, jooko?”

”Kyllä se minun mielestäni ihan terveeltä näyttää”, Teerenlento totesi tutkiessaan Rastastähden silmää. Häneltä oli myöskin otettu pois lehdet ja seitit vasemman posken kohdalta, joten poski ammotti ikävästi auki ja paljasti kaikki poskihampaat. ”Ja reagoi myös valoon ihan niin kuin pitäisikin. En minä ennen ole mistään tällaisesta kuullut. Ehkä se on ohimenevää.” Parantaja maukui. Päällikkö oli tullut hetki sitten metsästysreissultaan. Pajupuro oli napannut hiiren, vesimyyrän ja kottaraisen, kun päällikkö itse oli saanut kiinni vain yhden pienen ja vanhan hiiren, joka tuskin oli kävellyt nopeampaa kuin etana. Kyllähän sen ymmärsi, kun hän joutui käyttämään vain kolmea jalkaansa, yhtä silmää ja oli muutenkin surkea maalla metsästyksessä.
Rastastähti räpytteli silmiään. ”Voinko tehdä sille mitään?”
”Noh, sinähän osaat sukeltaa silmät auki, joten voisit tehdä niin. Se saattaisi ehkä auttaa hieman, mutta jos se sattuu, niin älä jatka. Jos se sattuu vain vasempaan silmään, kerro minulle.” Teerenlento kertoi samalla kun laittoi päällikölle uusia lehtiä posken suojaksi. Hän sitoi ne tahmealla hämähäkinseitillä kiinni ja haukotteli hinkaten naamaansa. ”Mutta minä menen nyt nukkumaan. Lehväkasvo on tietääkseni tekemässä terveystarkastusta pennuille, jos sinulla on joitain huoleita niin kerro hänelle. Öitä.” Täplikäs naaras heilautti häntäänsä hätistellen pitkäaikaisen ystävänsä pois. Rastastähti poistui parantajanpesästä. Oli jo melko pimeää. Aurinko oli laskenut jo jonkin aikaa sitten, mutta moni kissa oli yhä hereillä. Päällikkö silmäili leiriä ja huomasi Sirpalesydämen, joka puheskeli hyväntuulisesti Symbolihännän ja Kotkankiidon kanssa. Naaras nilkutti pidellen etukäpäläänsä ilmassa kumppaninsa luo.
”Hei, Rastastähti.” Sirpalesydän maukui.
”Iltaa.”
”Moi systeri.”
”Liitytkö mukaan keskusteluun?” harmaa juovikas kolli kysyi ja nuolaisi päällikön repaleista korvaa.
”Ei kiitos”, Rastastähti mutisi. ”Taidan mennä nukkumaan. Oli pitkä päivä.” Kuuntelematta enempää hän livisti pesäänsä. Joku oppilaista oli käynyt vaihtamassa hänen petiinsä uusia kaisloja ja sammalta, lisäksi siinä oli pehmeitä, valkoisia linnunhöyheniä. Päällikkö taputti petiään sidotulla etukäpälällään ja meni mukavaan nukkuma-asentoon. Jonkin ajan päästä Sirpalesydän astui pesään ja meni kerälle kumppaninsa vierelle. Rastastähti tarrasi kiinni Sirpalesydämen pörhöiseen häntään ja nukahti siihen.

//Voisikos tuonne Klaaneihin&Liittyneisiin nyt vihdoinkin merkitä tuon * merkin Sirpalesydämen ja Rastastähden nimien eteen, kun se poistettiin sieltä ajat sitten ja unohdettiin näköjään laittaa takaisin.
Vastaus:27 kp:eetä, ja voi

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tähtipentu, Jokiklaani
15.10.2013 19:29
Heräsin aamulla siihen, että turkilleni tippui muutamia vesipisaroita. ärähdin ärtyneesti ja nousin seisomaan. Jalkani olivat hieman puutuneet kylmästä. Lehtisateen aika oli edennyt ja aika pitkälle. Miltein joka päivä oli satanut ainakin vähän. Vihasin yli kaiken sadetta. Se pääsi inhottavasti turkin läpi ja aiheutti kylmiä väreitä. Olin aika kauan miettinyt Jokiklaanin jättämistä. Toisaalta tänään olisi siihen hyvä hetki. Jokiklaani oli jotenkin aika rajoittunut klaani. Olin monia kertoja kuullut muista klaaneista ja halusin päästä Tuuliklaanin. Eräs soturi oli kertonut Tuuliklaanin tapahtumista ja kuulemma siellä oli eräs naaras noin kaksi kuukautta sitten saanut pentuja. Hän olisi minulle varmaan hyvä sijaisemo. Astelin kehää pentutarhassa ja pohdiskelin miten pääsisin Tuuliklaaniin. Jokiklaanin ja Tuuliklaanin välillä oli metsäkaistale, jonka yli en helpolla pääsisi. Se ei kuulunut millekkään klaanille, mutta siellä oli vaikea liikkua sokeana. Siinä matkassa menisi aivan liian kauan. Ei se siinä mätännyt ettenkö saisi ruokaa vaan se, että olin vielä aika pieni, enkä osannut edes reittiä Tuuliklaaniin. Mieleeni tuli lukuisia ideoita, mutta mikään niistä ei tuntunut turvalliselta vaihtoehdolta. Olin miettinyt esimerkiksi sitä, että kysyisin jotain soturia saattamaan minut Tuuliklaanin reviirille. Siinä oli ongelmana se, että suostuisiko joku sotureista oikeasti saattamaan minut? Vastaus oli selvä ei. Yksi vaihtoehto oli myös se, että etsisin siltä metsäkaistaleelta jonkun luopion tai erakon, joka avustaisi minut Tuuliklaanin reviirille. Tässä suunnitelmassa oli taas se ongelma, että mahdollisuus löytää erakko tai luopio oli yksi sadasta. Parhaassa tapauksessa se luopio tai erakko johon törmäisin tappaisi minut. Ainut tämän hetkinen vaihtoehtoni oli se, että lähtisin omin avuin ylittämään sitä metsäkaistaletta. Se oli tietenkin aivan hiirenaivoinen idea. Suurimmaksi osaksi siksi, että olin sokea ja vasta pentu. Ei, en kumminkaan aikonut enää kauaa viipyä Jokiklaanissa. He eivät uskoneet kykyihini, vaan joutuisin muuttamaan klaaninvanhimpiin heti, kun olisin kuuden kuun vanha. Kävin uudestaan makaamaan, mutta tällä kertaa emoni kylkeen. Minulla oli nimittäin aika kylmä. Turkkini oli paikoittain erittäin märkä ja Jokiklaanin kissat muka pitivät vedestä. Pahh...

Heräsin uudestaan siihen, että joku tökki minua. Haistoin heti, että se mikä minua tökki oli Hunajapentu.
"Mene siitä senkin hiirenaivo", tiuskaisin ja huitaisin kynsilläni ilmaa. Vihasin sitä, kun joku herätti minut ennen kuin itse halusin herätä. Haistoin hänessä lievöö hämmennystä.
"Täytyykö sinun olla noin ilkeä?" Hunajapentu kysyi ja seisoi vierelläni edelleen. #Painuisi jo jonnekkin#, ajattelin samalla, kun suljin silmäluomeni ja vedin kynteni sisään. Toivoin, että siskoni jättäisi minut rauhaan ja niin hän jättikin. Huokaisin tyytyväisenä ja kierähdin kyljelleni.
"Tähtipentu", jonkun moittiva ääni kutsui. Haistoin ilmaa ja tajusin puhujan olevan emoni. Tiesin jo mitä oli tulossa, mutta en siltinkään avannut silmiäni. Eihän siitä olisi edes mitään hyötyä en olisi muutenkaan nähnyt yhtään mitään.
"Vastaa, kun sinulle puhutaan", emoni tiuskaisi ja tökkäsi minua tassullaan.
"Toivottavasti asiasi ei koska sitä mitä sanoin Hunajapennulle", sanoin tyynesti ja se taisi hämmästyttää emoani suuresti. Yleensä ikäiseni pennut eivät puhuneet niin fiksusti kuin minä.
"Kyllä se koskee", emoni sanoi. Haistoin myös Hunajapennun hänen vieressään. Muita siskojani en haistanut. Olin salaa tyytyväinen, etteivät he olleet tulleet.
"Jos sinusta on niin väärin tiuskaista Hunajapennulle, jos tämä tulee herättämään minut niin olet aika hiirenaivoinen", sanoin emolleni. Pidin yhe visusti silmäluomeni kiinni. Kuulin askelia ja hoksasin, että eräs toinen naaras kuningattarista oli tullut emoni luokse. Huitaisin jälleen kynsilläni ilmaa.
"Kuinka kehtaat puhua emollesi noin?" se naaras kysyi, joka oli tullut emoni luokse. Naurahdin mielessäni. Miten minun käytökseni häntä liikutti.
"Hyvin, en minä välitä siitä mitä puhun. Eräät taitavat ottaa puheeni liian tosissaan", vastasin ja koitin pitää ääneni mahdollisimman tyynenä.
"Älä sinä puutu tähän", emoni tiuskaisi toiselle naaraalle, joka poistui takasiin pentujensa luokse.
"Sinun sietäisi hävetä pentuasi" naaras vielä huikkasi, enne kuin johdatti pentunsa ulos pesästä.
"Nyt saa riittää. Ei tuollainen käytös ole oikein. Saat tästä hyvästä olla koko päivän pesässä", emoni selosti ja kuopi samalla maata. Minä nimittäin kuulin ja tunsin sen. Aistini olivat vahvistuneet entisestään. Uskoin, että Tuuliklaanissa minusta tulisi etevä taistelija. Nyökkäsin emolleni ja jäin odottamaan tämän poistumista. #Nyt tai ei koskaan" ajattelin. Pesässä ei ollut ketään,joten nyt olisi hyvä aika lähteä Jokiklaanista. Minun piti vain muistaa, että kukaan ei saanut nähdä minua. Jos joku sotureista näkisi minut olisin varmasti saanut sellaisen läksytyksen emoltani, etten halua sitä sen tarkemmin ajatella.

Hiivin hiljaa pesän uloskäynille ja haistelin ilmaa. Haistoin tuoreita kissojen hajuja, mutta en kuullut tai tuntenut yhdenkään kissan askelia. Hivuttauduin ulos pesästä ja lähdin hiipimään leirin uloskäyntiä kohti. Hiivin aivan leirin reunoilla, jotta välttyisin mahdollisilta katseilta. Toivon mielessäni,että tähtiklaani antaisi minun lähteä leiristä. Kävelin niin hitaasti kuin mahdollista. Yht'äkkiä kuulin aivan läheltäni askelia. Ne olivat hiljaisia eikä läheskään sellaisia, kuin sotureilla. Haistelin ilmaa ja tajusin sen olevan Hunajapentu. Käännähdin ja aloin huitoa villistä ilmaa kynsilläni. Kuulin kuinka Hunajapentu peruutti, kääntyi ja lähti juoksemaan pois. Tajusin, ettei minulla ollut paljoa aikaa päästä ulos leiristä. Säntäsin juoksuun ja haistelin koko ajan ilmaa. Vihdoin hännälläni puolelta toiselle, jotta tuntisin mahdolliset esteet. En ollut todellakaan varma pääsisinkö leiristä ulos. Siinä samalla tajusin, että edessäni oli leirin uloskäynti. Pujahdin ulos leiristä ja kuulin emoni huutavan nimeäni leirissä.

Löysin pian pahalta haisevan kasvin. En tiennyt mikä se oli, mutta uskoin sen peittävän tuoksuni. Kieriskelin ensin kasvissa, jonka jälkeen otin tassullani muutamia lehtiä ja hieroin niillä turkkiani...

// Nyt on sitten Tähti lähtenyt Jokiklaanista. Sitä ei saa laittaa vielä erakoksi, mutta sen teitoihin voi kirjoittaa, että matkalla Tuuliklaanin reviirille... :) //
Vastaus:Okei, saat 22 kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipäjalka, Tuuliklaani.
15.10.2013 18:42
Olin yksin metsässä
>Että on huono olo!<Huuhdahtin mielessäni.
Teki mieli mennä Sinisiivelle tarkastukseesn mutta nyt pitää ottaa ainakin joku riista.
Olin ollut 1 kuun sitten poissa leiristä Piikkihernehännän kanssa.
Sitten tunsin kovan potkaisun vatsassani.
Katsoin mahaani ja huomasin että se ol paksu.
Rupesin juoksemaan niin kovaa kuin pystyin Sinisiivelle.
"Ai hei Ketunleipäjalka."Sinisiipi tervehti ja lajitteli samalla yrttejä."Mikä hätänä?"
"No kun olin metsässä,Tunsin potkaisun vatsassani ja huomasin että se oli PAKSU!!!"Huusin niin kovaa kuin pystyin.
"Aaa,nyt ymmärrän."Sinisiipi nauahti."Odotat pentuja."
Silmäni repesivät ammolleen.
"MITÄ!!ODOTANKO MINÄ PENTUJA!!!"Kiljahdin ja tulin hulluksi.
"Kyllä." Siisiipi sanoi ja jatkoi:"Ne syntyvät kuun päästä.
"NIIN IHANAA!!"huusin ja menin kertomaan Piikkihernehännälle.
"ARVAA MITÄ.sanoin kumppanilleni."SAAMME PENTUJA!!.
OIKEASTI?Piikkihernehäntä kysyi.
"JOO JOO."Sanoin.
Piikkihernehäntä rupesi nuolemaan minua hirveästi.
>Olen niin onnellinen<Ajattelin

//Tämmöne surkea ja lyhyt.
Vastaus:10 kp:eetä.

~Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruoste, erakko
15.10.2013 15:41
Kävelin hevostallien lähellä peläten että joku tulisi ja löytäisi minut. Heilautin häntääni ja kuuntelin. #täällä ei taida olla mitään eikä ketään ainakaan nyt# tuumin. Kävelin lähemmäs jokiklaanin rajaa ja ajattelin mennä sieltä jonnekkin.
" Minne muka pitäisi mennä, ei ole mitään muutakaan paikkaa kuin tämä ja tämäkin on täynnä kaksijalkoja! Tuhahdin. Kävelin varovasti jokiklaanin reviirin rajalle ja kuuntelin tuliko ketään. Kun jatkoin hieman eteen päin haistoin aika tuoreen tuoksun jokiklaanin kissoista. Silmäni suurenivat ja sähähdin hiljaa. Olin milloin vain valmis säntäämään pakoon, jos tarve vaatisi. Kuuliin kuitenkin vain kun joki virtasi joten rentouduin hieman. Jatkoin eteen päin mutta pysyin matalana. Harmikseni lintu oli lähellä, ja pulskakin sellainen jota en tohtinut napata. #jos jokiklaanin soturit huomaisivat tai kuulisivat minut, he silppoisivat minut varmasti palasiksi tai veisivät leiriin ja pitäisivät vankina minua raukkaa# ajattelin. Kävelin järven rantaa pitkin ja heilautin häntääni ärtyneesti.
"miksi minä en vain lähtisi pois vaikeuksista?". Kysyin itseltäni. #Kotikisunakin olisi varmasti ollut turvallisempaa!# ajattelin ja maastouduin. Kuulin jonkun kissan maukaisun ja menin piiloon. En tykännyt yhtään vedestä! #mutta ei taitaisi olla muutakaan vaihtoehtoa jos kissa huomaisi minut# ajattelin. Kuulin kun kissa lähestyi minua ja ajattelin mennä veteen.
" Ei täällä mitään ole" sanoi kissa. Sitten huomasin toisenkin kisssn joka nyökkäsi. Kumpikin lähti toiseen suuntaan ja rentouduin hieman. #Pitäisi kai opetella paremmin uimaan jos halusi joskus pysyä elävänäkin# tuumin ja heilautin häntääni. Karvani olivat nousseet pystyyn ja sille en voinut mitään.
" nyt jatkan matkaa" maukaisin ja lähdin kävelemään. Menin varjoklaanin reviiirin puolelle ja katsoin järvessä olevia kaloja.
" nyt mikä vain käy" nau'uin ja hyppäsin veteen. Turkkini oli märkä josta en tykännyt yhtään. Käpäläni alla räpiköi kala joka pääsi kuitenkin jotenkin karkuun.
" onko siellä joku?" kuului puiden takaa. Katsoin silmät suurina metsään ja tajusin olevani todella lähellä Varjoklaanin lajaa. #hyvä minä, mitä teen nyt?# ajattelin hätääntyneenä ja katsoin turkkiani. Se oli aivan läpimärkä!
" Kuka siellä on?" kuului hieman nuoremman kissan ääni. Katsoin pelästyneenä ja sähähdin hiljaa. #minun ei pitäisi olla täällä# tuumin. Katsoin kun kaksi kissaa tulivat näkyviin. Toinen niistä sähähti ja aikoi häätää minut pois, toinen vain katsoi minua kylmästi.
" Anteeksi, ei ollut tarkoitus" mau'uin säälittävästi. Lähdin pakoon päin ja menin vauhdilla jokiklaanin rajan läheltä. Turkkini oli aivan läpimärkä. #toista kertaa en enään mene tuonne!# ajattelin ja painoin korvani luimuun. Juoksin niin kovaa kuin jaloistani pääsin mutta pelko ei hellittänyt. Hidastin vauhtia kun huomasin olevani jo hevostallien lähellä.
" ja eipäs täällä olekaan mitään saalista" totesin pettyneesti. Näin yhden kaksijalan kävelemässä joten menin piiloon. #tuollahan on Se pieni saari, voisikohan siellä asua?" tuumin ja katsoin saarta joka ei ollut kaukana. Saarella ei ollut asutusta ja pystyisihän sinne sinne tehdä pienen kodin jossa asua. Hevoset katsoivat minua ja ihmettelivät mutta en välittänyt niistä. Lintu lennähni ohitseni ja säikähdin niin että hyppäsin uudestaan veteen.
" Hyi!" katsoin lintua joka jatkoi vain matkaansa. #ainakin saari on lähellä# ajattelin ja kuuntelin ääniä.
" Nyt pitäisi kuitenkin siis opetella uimaan ennen kuin mitään saarta edes voi kuvitellakaan!" maukaisin ja menin veteen yhä syvemmälle. Pian jalkani eivät enään koskettaneet maata ja huomasin että pysyin pinnalla jotenkin. Pian aloin uimaan eteen päin mutta upposin syvemmälle joten käännyin rantaan päin.
" tämä on toivotonta" maukaisin ja katsoin läpimärkää turkkiani. Päätin yrittää vielä kerran joten menin taas eteen päin. Kahlasin vedessä mutta siltikin vain tuntui etten osaa. #tämä elämä on muuten ihan toivotonta jos en pääse edes uimalla pakoon!# ajattelin. Menin niin syvälle että oli pakko alkaa uimaan mutta en pysynyt kunnolla pinnalla. #älä luovuta# ajattelin.
" Älä luovuta, Ruoste" toistin itselleni. Uin eteen päin ja huomasinkin, pysyväni pinnalla mutta vain vaivoin. Musta turkkini oli märkä mutta puhdistui liasta joka oli ollut ennen uintiharjoituksiani. Jos Jokiklaanin kissa olisi auttanut minua niin olisin oppinut ne nopeasti.
"minä osaan!" yritin kehrätä mutta kehräys kuulosti aika kauhealta. Vesi oli syvää enkä enään halunnut palata takaisin, vaan mennä saarelle asti. Pian pohja tuli vastaan ja pystyin kahlata vedessä. Pian olin jo kuivalla maalla ja katsoin turkkiani.
" Mistäköhän löytäisi kaikki tarvittavat tarvikkeet kodin tekemiseksi?" kysyin itseltäni. Oli kylmä ja märkä turkki liimautui ihoon kiinni. #ehkä tuohon olisi hyvä tehdä pieni koti?# ajattelin. Minua väsytti sekä minulla oli nälkä sillä en koko päivänä ollut saalistanut. Näin maassa pienen hiiren joten aloin vaanimaan. Pian tapoin hiiren ja nautin pikkuruisen aterian.
" Löytyyköhän täältä lisää elämää?" nuolin huuliani ja katsoin yhden puun latvaa. Siellä saattoi olla lintu, mutta säikyttäisin sen varmasti kiipeämällä puuhun. Yritin etsiä saalista mutta en saanut mitään muuta kuin yhden hiiren.
" Jos ei löydä täältä nyt ruokaa, pitää varmaan mennä nukkumaan" nau'uin ja katsoin taivasta.

//Oli kai liian lyhyt?//
Vastaus:Ei ollut yhtään liian lyhyt! ^^ Saat tästä tarinasta 25 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kylmätähti, erakko
15.10.2013 15:03
"Sain sen!" Onni huusi ja tömähti maahan orava hampaissaan.
"Hienoa!" huudahdin ja otin oravan suuhuni. Tiputin oravan muiden tuoresaaliskasaan. Tuulenvire ja Tami toivat kasaan kaksi hiirtä ja kolme vesimyyrää.
"Meillä on hyvin paljon riistaa." sanoin. Odotimme Tulea pitkän aikaa, ennen kuin tämä tuli suussaan ainakin viisi hiirtä, kaksi vesimyyrää ja neljä oravaa. Suuni loksahti auki.
"Miten sinä.."
"Anteeksi että kesti. En saanut melkein kannettua niitä tänne, kun ne tippuilivat koko ajan suustani." Tuli sanoi ja tiputti saaliit kasaan. Onni katseli kasaa haltioituneena.
"Syömään! Joka iikka syömään!" huusin. Ketään ei tarvinnut kahdesti käskeä. Kaikki ottivat kasasta niin paljon kuin jaksoivat.

Painoin pääni ihanan pehmeään sammaleeseen. Nyt uni olisikin tarpeen, kun oli rankka päivä takana. Onni makasi Tuulenvireen kyljessä kiinni. Tuli ja Tami nukkuivat jo. Lopulta minäkin nukahdin.

Tunnit kuluivat. Korvani olivat menneet luimuun, ja kynteni olivat olleet tulleet esille. Näin painajaista.
"En tahdo!" joku nuori pentu huusi kipakasti, kun naaraskissa raahasi häntä pois.
"Nyt hiljaa!" naaras huusi ja läimäytti pentua. Katselin sitä sivusta. Yritin juosta apuun, mutta jalkani olivat liimautuneet maahan.
"Ei! Hei! Seis!" huusin kaukaisuuteen, johon pentu ja kissa hävisivät. Avasin silmäni niin äkisti, että tulin samalla raapaistua Tamia.
"Mitä sinä teet?" Tami kysyi niin hiljaa, ettei muut heränneet. Huohotin vähän aikaa.
"Näin painajaista." vastasin ja nousin ylös. Kävelin ulos Tami perässäni. Taivas oli ihan sysimusta.
"On yö.." Tami tokaisi. Nyökkäsin hiljaa. Pieni tuulenvire kulki ohitsemme. Turkkini liikkui tuulen mukana, ihan niinkuin Taminkin. Katsoin taivaalle, ja kuin tyhjästä, sinne ilmestyi pilviä. Laskin katseeni alas ja huokaisin.
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, erakko
14.10.2013 14:56
Juovasulka nukkui tuoksuvassa heinäsirkka Korppitassun ladossa. He olivat saapuneet perille eilisiltana. Ohra ei ollut paikalla, joten Korppitassu antoi Juovasulan jäädä yöksi.
Hiljainen nau'unta herätti Juovasulan syvästä unesta, ja naaras avasi vihreät silmänsä. Korppitassu keskusteli iloisesti mustavalkoisen tanskan kolligkanssa.
"Huomenta Juovasulka!" Veera tervehti ja pujahti esiin ulkoa hiiri suussaan. Korppitassu ja Mustavalkoinen erakko kääntyivät.
"Ai, olet jo hereillä. Tässä on Ohra", Korppitassu esitteli. Juovasulka venytteli ja tervehti Ohraa. Hän oli jo osittain toipunut väsymyksestä. Naras pesytyi nopeasti ja nousi tassuilleen.
"Haluatko nähdä klaanien vanhat reviirit?" Veera kysyi ystävällisesti.
" haluan, kiitos. Mutta menen yksin", Juovasulka vastasi ehkä vähän töykeästi.
"Selväpä se. Olet aina tervetullut tänne", Korppitassu maukui. Juovasulka työntyi ulo ladon oven alta viileään aamuilmaan. Hän oli törmätä kuuranharmaaseen kolliin.
"Hei, varo vähän!" Kolli tuhahti.
"Anteeksi, en huomannut sinua", Juovasulka mumisi.
"Hmph! Kuka olet?" Kolli kysyi ehkä hieman rauhallisemmin.
"Olen Juovasulka. Oletko matkalla latoon?" Juovasulka vastasi.
"Olen. Nimeni on Kuura", kolli maukui. Juovasulka heilautti häntäänsä kyllästyneenä ja lähti hyvää vauhtia poispäin. Kollista ei olisi apua enempää kuin ketunraadosta. Päästyään Ukkospolun toiselle puolell hän hidasti tahtiaan. Uudemman Ukkospolun katkut värväsivät edelleen ilmaa. Juovasulka tunsi taas mielalansa romahtavan. Hän laahusti entiselle Myrskyklaanin reviirille ja suunnisti entiseen leiriin. Se oli hiljainen ja tyhjillään.
Yhtäkkiä hänen selkäänsä paiskautui paino, joka heti hänet vielä kipeiltä tassuillaan.
"Hei!" Juovasulka murisi ja nousi ylös tomuisena. Hänen edessään seisoi jälleen Kuura.
"Onko sinulla joku ongelma vai minkä takia säikyttelemään muita!" Juovasulka murisi ärtyneesti. Kuuran ravisti vesipisaroita kosteista turkistaan.
"Ajattelin seurata sinua. Kävin joessa uimassa", kuura kehräsi huvittuneesti. Juovasulan oli pakko myöntää että kolli oli ystävä, vaikka häne liki. Aika ärsyttävä.
"No onko minussa jotain erityistä vai?" Hän vinoili.
"Olet uusi. Ajattelin että ehkä haluaisit neuvoja ja tukea", kuura mumisi ja kohautti lapojaan kiusaantuneena. Juovasulan silmiin syttyi hiljalleen ja melkein naaraan tietämättä ystävällinen pilke.
"No, voisit kenties vähän näyttää tätä leiriä ja muita entisiä paikkoja", hän maukui ja heilautti häntäänsä ystävällisimmin. Kuura näytti hetken hämmentyneeltä, mutta suoristautui sitten.
"Tuo lohkare on Suurkivi. Sen päällä klaanipäällikköä puhui klaanilleen", hän maukui ja osoitti kiveä. Sitten hän tassutteli nokkospuskion luokse.
"Täällä oli sotureiden pesä. Olen nukkunut siellä kerran", Kuura muisteli kaihoisasti.
"Ja tuo karhunvatukkapensaan oli pentutarha. Koko leirin suojaisia paikka. Jos aito jäädä tänne, se on hyvä nukkumapaikka", hän jatkoi. Juovasulka näki hänen kasvoillaan surullisen ilmeen.
"Minä synnyin täällä kauan sitten. Silloin leiri oli jo hylätty", hän kuiskasi. Tietämättä mitä teki Juovasulka tassutteli tämän viereen ja nuolaisi kollin poskea. Kuura värähti.
"Tuolla lahonneen puun luona oli klaanivanhimpien pesänä sen toisessa päässä on käytävä parantajan aukiolle", hän jatkoi hiljaa.
"Tämä oli hyvä leiri. Miksi Kaksijalkojen piti mennä tuhoamaan metsää", Juovasulka kuiskasi. Ajatus sai taas hänet muistamaan Kotkansulan, ja naaraan pää painui.
"Menetin melkein kaikki pentuni paitsi kaksi... Pakenin klaaneista", hän tunnusti. Kuura kääntyi häntä kohti.
"En ole tavannut ketään kaltaisiasi klaanikissaa, Juovasulka. Ymmärrät enemmän erakoiden elämää kuin kukaan tapaamani", hän maukui. Juovasulka yritti piristää itseään.
"Olen ollut paljon yksin. Pentuni ovat kaikki poissa..." Hänen äänensä petti. Kuura aisti selvästi että Juovasulka oli hermoromahduksen partaalla. Hän antoi naaraan tukeutua lapaansa.
"Tule, mennään väliaikaiseen pesääni joen rantaan", hän maukui lempeästi. Juovasulka perääntyi.
"En halua enää... En halua enää elää", hän mumisi täysin sekavana. Kuura katsoi häntä huolestuneena. Lopulta kolli saattoi hänet entiseen pentutarhaan ja kantoi hänelle pienen hiiren.
Vastaus:20 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
14.10.2013 12:08
Heräsin kun yksinäinen lehti leijailli kuonolleni. Räpyttelin silmiäni. Aurinko oli nousemaisillaan. Tuuli oli viileä. #Pian on paljaslehden aika# Mietin. Astelin kohti oppilaspesää. Vilkaisin sisälle. Oppilaat nukkuivat sikeästi. #En viitsi vielä herätää# Ajatelin. Tassutelin istumaan kiven päälle. Katselin ympärilleni.
"Mitä teet" Vaahteratassu uteli. Käänsin päätäni. Oppilaani istui vieressäni,
"Odotan auringon nousua" Naukaisin.
"Miksi" Vaahteratassu tapitti minua.
"Kunhan katson" Vastasin. "Mutta kuule miltä kuullostaisi jos lähtisimme jo nyt harjoitelemaan"
"Mahtavaa" Vaahteratassu maukaisi. Naurahdin.
"Mennään sitten" Nosuin ylös.
"Sirpalesydän ilmoita haukkahallalle että lähdimme sitten kun hän herää" Naukaisin sirpalesydämmelle joka istui vartiossa. Tämä nyökkäsi vastauksen.
"Mitä tahtoisit tehdä" Utelin.
"Ihan sama kaikki käy" Vaahteratassu naukaisi.
"No harjoitella paria taistelu liiketta" Ehdotin. Vein vaahteratassun hyvälle harjoitus paikalle.
"Minä olen vihollissoturi hyökkää" Käskin. Vaahteratassu ei epäröinyt kauaa vaan loikkasi minua kohti.Väistin tätä sivulle.
"Hyvä mutta näen mihin sinä hyökäät. Ota huomioon kokoni olen sinua suurempi" Naukaisin. Vaahteratassu onnistui toisella kerralla paljon paremmin.
"Tuo oli hyvä näytän sinulle liikeen mikä voi olla hyödyllinen" Sanoin. Aika kului nopeasti. Aurinko nousi ja pian oli jo auringonhuipun hetki.
"Hienoa lopetetaan tähän käydään metsästämässä jotain ennen kuin palaamme leiriin" sanoin. Johdatin vaahteratassun hyvälle metsästys paikalle.
"Mitä haistat" Kysyin.
"Hiiren ja oravan" Vaahteratassu naukui.
"Hienoa koita nyt metsästää jokin eläin" Katselin kun vaahteratassu pudotautui metsästys asentoon. Yämä eteni hiljaa kohti pensasta jonka suojissa lymyili hiiri. Sitten vaahteratassu loikkasi hiirtä kohti ja tappoi sen.
"Hyvä" Nyökkäsin. "Metsästän itsekkin jotain ja sitten voimme palata leiriin" Haistelin ilmaa haistoin nopeasti oravan. Pudotauduin saalistusasentoon ja väijyin oravaa loikkasin tämän kimpuun ja tapoin.
"Voimme palata" Sanoin.

Leirissä tiputimme saaliit tuoresaaliskasaan.
"Saat pitää nyt vapaata jos tulee tylsää voit kysyä tarvitseeko parantaja tai klaanivanhuksen apuasi" Maukaisin. Vaahteratassu nyökkäsi ja pinkoi omille teilleen. Itse menin valikoimaan saaliin. Valitsin juuri pyytämäni oravan. Otin sen suuhuni ja tassutelin sitten myrskyturkin ja mesisydämmen luoksen. Istuuduin aterioimaan heidän kanssa.
Vastaus:18 kp:eeta.

~Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Oka, Luopio
13.10.2013 21:29
Oka lepäsi vasten Ironin pehmeää kylkeä. Iron kehräsi ja suki Okan turkkia lempeästi. Ironin rannalla kuiskaama vastaus kaikui yha Okan mielessä. 'Oka, minäkin pidän sinusta enemmäin kuin kukaan osaa kuvitellakkaan..' Niin Iron oli sanonut ja painanut poskensa vasten Okan poskea. Oka havahtui taas siihen hetkeen ja katsoi ylös Ironin oransseihin silmiin. Iron katsoi Okaa ja hymyili. Oka ja Iron kietoivat häntänsä yhteen. Kissojen sydämmet löivät samaan rauhalliseen rytmiin. Ja kaiken keskeytti tämä pieni huuto;
"Waa! Se kuolee!"
Virsaus roikotti jäniksen raatoa saapuessaan pesään, mutta ei ollut päästänyt ääntä. Jänis roikotti käpälässään pientä pentua. Tai no, pentuhan sen raadon käpälässä roikkui. Kosto raahautui raadon mukana pesään.
"Kun kasvat, muista iskeä vastustajan kaulaan." Vitsaus ohjeisti ja näytti.
"Tuohon, iske tuohon." Vitsaus käski, osoitti tassullaan jäniksen kaulaa ja laski sitä alemmas. Kosko katsoi jänistä.
"En minä yllä.." se miukui ja kurotti jäniksen kaulaa kohti. Vitsaus tuhahti ja laski jänistä vielä. Pentu pukkasi pitkäkorvan kaulaa ja kaatui selälleen.
"Eiköhän lopeteta tältä päivältä.." Oravahäntä puuskahti ja kävi hakemassa pennun niskanahasta makuupaikalleen. "Kosto on nälkäinen."
Oka naurahti kevyesti katsellessaan tuoreen perheen touhuja. Oravahäntä katsoi Virsausta paheksuvasti ja imetti pentuaan. Vitsaus ärisi jotain itsekseen.
"Suloista." Oka naurahti ja katsoi taas Ironia. Iron katsoi Okaa ja nyökkäsi.
"Millaisiakohan me olisimme tuossa asemassa?" Iron kehräsi ja hipaisi hännällään Okan lapaa.
"Miten niin..?" Oka naukui ääni täristen. Turkkia kihelmöi, vatsaan pisti ja sydän hakkasi hurjaa vauhtia.
"Kai mekin voisimme hankkia pentuja?" Iron kysyi ja hymyili autuaan onnellisina. "Perhe."
Oka tärisi ja pelkäsi Ironin tuntevan sen.
"Pentuja.. Koska?" Oka henkäisi. Iron katsoi Okaa veikeästi.
"Nyt?"

//lyhyys//
Vastaus:Saat 19 kp:eeta.<3

~Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiurupentu, Jokiklaani
13.10.2013 21:13
1. Luku

”Herää jo, hiirenaivo!” joku karjaisi korvaani. Murahdin vastahakoisena ja tyydyin kääntämään kylkeäni, toivoen herättäjäni luovuttavan. Se toive oli kuitenkin liikaa toivottu. Kyseinen henkilö alkoi ravisuttaa minua oikein olan takaa ja aukaisin ärtyneenä silmäni.
”Mitä!” parkaisin. Hain unesta sumealla katseella minut herättänyttä kissaa ja tunnistin tämän Mantelipennuksi. Hiekanvärinen naaras virnisti minulle.
”Sainhan sinut hereille!” tuo naurahti, ”Nukuit kuin tukki nimittäin.”
Näytin kieltäni naaraalle ja kömmin haukotellen pystyyn. Venyttelin hartaasti jokaisen lihaksen kehossani, jonka jälkeen aloin pesemään itseäni.
”Mennään ulos leikkimään! Minä olen Rastastähti.” Mantelipentu innostui ja loikki edestakaisin. Katsoin tyrmistyneenä häntä.
”Sinä olit viimeksi Rastastähti, nyt on minun vuoroni.” ilmoitin itsevarmana. Hiekanvärisen naaraan ilme venähti. Tuo painoi korvansa luimuun ärtyneisyydestä.
”Entä sitten? Minä haluan olla Rastastähti.”
Murahdin ärtyneenä ja lopetin sukimisen. Tällä kertaa en antaisi Mantelitassulle periksi.
”On minun vuoroni olla Rastastähti ja sillä selvä.” ilmoitin niin tyynesti kuin pystyin. Mantelipentu nyrpisti kuonoaan ja pudisti päätään.
”Minä haluan olla päällikkö!” pentu kiljaisi ja loikkasi kimppuuni. Yllättyneenä en kerinnyt vastata tuohon, vaan tömähdin kipeästi vasten hiekkaa. Kylkeäni alkoi jomottaa ikävästi ja irvistin sen voimasta. Se sai kuitenkin raivoni roihahtamaan.
”Vai aloit sinä leikkiä rohkeaa.” sanoin uhmakkaana. Vaikka Mantelipentu olikin pieni, oli tämä silti minua suurempi ja voimakkaampi. En kuitenkaan aikonut perääntyä tästä tilanteesta, en mistään hinnasta.
Valmistauduin loikkaamaan naaraan kimppuun kun kuulin jykevän äänen.
”Lopettakaa nyt heti!” emoni Sädemieli karjahti. Käännyin nuristen ympäri ja aloin valittamaan.
”Mantelipentu ei antanut minun olla Rastastähti! Hän on ollut aina, enkä minä kertaakaan.” murahdin ja vilkaisin sivusilmällä myhäilevää, hiekanruskeaa naarasta. Sen jälkeen katsoin jälleen emoani, joka pudisteli päätään.
”Antakaa olla viimeinen kerta, kun näen tällaista..” kyllästyneenä Sädemieli tokaisi ja kääntyi ympäri. Annoin huomaamattani nousseiden karvojeni tasaantua, ennen kuin käännyin taas Mantelipennun puoleen. Nuori naaras vilkaisi minua nenänvarttaan pitkin ja huiskautti häntäänsä hyvästiksi. Pyöräytin kyllästyneenä silmiäni.
*Voiko hän olla enää tuon dramaattisempi?* ajattelin tuskastuneena.
Käännyin ympäri ja aloin astelemaan tylsistyneenä kohti emoani. Sädemielen kermanvalkea turkki kohosi hengityksen mukana tasaiseen tahtiin, kun tämä nukkui. Kohautin olkiani ja painauduin itse häntä vasten ja annoin silmieni luisua kiinni. Olin aivan kamalan väsynyt vieläkin, ja juuri sillä hetkellä kaipasin vain emoni läheisyyttä.

Vastaus:21 kokemuspistettä.

~Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteratassu
13.10.2013 21:12
Haukottelin makeasti. Katselin ympärilleni. Minut oli eilen nimitetty oppilaaksi ja minua jännitti ensimmäinen päivä oppilaana. Tutkin ekaa kertaa oppilaidenpesää kunnolla. Se oli hienosti koristeltu ja oikein mukava. Minulle oltiin oltu oikein mukava muutettuani tänne. Vennyttelin makeasti. Pari oppilasta vielä nukkui pesässä, mutta suurin osa oli jo mennyt ulos. Aloin nopein vedoin sukimaan turkkiani. Sen jälkeen menin pihalle pesäsätä ja etsin käpäliini Jäämyrskyn. Hopean harmaa naaras jutteli kellanpunaiselle naaraalle ja tunnistin tämän Mesisydämmeksi.
"Hyvää huomenta!", sanoin iloisena.
"Hyvää huomenta sinullekkin vain, Vaahteratassu!", Jäämyrsky tervehti minua. Mesisydän nyökäsi. Samalla näin Nelikkatassun tulevan meitä kohti. Hänkin tervehti mestariaan ja meitä iloisena. Oli kaunis ja lämmin viherlehden aamu. Linnut lauloivat ja taivas oli pilvetön ja kaikki näyttivät iloisiltä.
"Joko me mennään?", kysyin Jäämyrskyltä.
"No mennään vaikka heti!" Hyvästelimme muut ja lähdimme kohti leirin suuaukkoa. Seurasin kiltisti Jäämyrskyä kohti niittyä, jossa harjoittelisimme metsastystä. Jäämyrsky pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua.
"Mitä sinä haistat?", Jäämyrsky kysyi. Haistelin ilmaa. Tästä oli juuri mennyt hiiri.
"Hiiren."
"Hienoa. Mihinkä päin se meni?" Olin aikeissa vastata, mutta päätin sittenkin näyttää sen hänelle. Emoni oli opettanut minulle metsästämisen jalon taidon jo kun olin pentu, joten osasin joten kuten metsästää. Kuljin saniaisten ohi ja pysähdyin. Jääkynsi tuli viereeni ja osoitin hännälläni hänelle missä hiiri olisi. Naaras alkoi hiipimään kohti osoittamaani puskaa ja loikkasi sinne mahtavalla loikalla. Pian hän tuli takaisin kantaen suurta ja pulskaa hiirtä.
"Oikeassa olit! Hienoa!", Jäämyrsky kehui. Olin tyytyväinen itseeni. Päätin, että nyt olisi minun vuoroni. Menin Jäämyrkyn äsken näyttämään asentoon, mutta se oli yllättävän haastavaa. Kellahdin melkein heti kumoon, mutta onneksi Jäämyrsky auttoi huikkaamalla:
"Koukista hiukan polviasi." Koukistin ja se onnistu! Haistelin ilmaa ja haistoin myyrän. Menin hajua kohti ja pian näin ruskean pikku otuksen edessäni. Hyppäsin ilmaan sulavasti ja tömähdin suoraan myyrän päälle. Myyrä ehti inahtaa, ennen kuin tapoin sen. Jäämyrsky tuli luokseni hymyillen.
"Nyt ei taida täällä metsästämisestä mitään, kun annoit myyrän elää liian kauvan ja se ehti kertoa koko metsälle meistä!", Jääkmyrsky sanoi virnistäen.
"Eikö Jokiklaanilaisille ole tavallisempaa kalastaa, kuin metsästää?", kysyin.
"Totta turiset! No mennäänkö kalastelemaan?" Aloimme kaapimaan hiekkaa saaleittemme päälle ja juoksimme sitten kilpaa joelle. Se kimmelteli kauniisti auringonvalossa. Otin Jäämyrskystä mallia ja laitoin käpäläni viileään veteen. Jäämyrsky kertoi pari vinkkiä kalastamisessa ja pian minulla oli jo kaksi suomukasta vieressäni. Oikein hyvä saalis vaikka itse sanonkin.

Illan hämärtyessä menimme takaisin leiriin. Olimme saaneet roiman kasan saalista ja Jäämyrsky käski minun viedä kalani klaaninvanhimmille. Tottelin käskyä ja ryntäsin klaaninvanhinten pesälle. Menin sisälle ja annoin Sisiliskovarjolle isoimman kalan ja annoin vähän mienemmät Kurnumahalle ja Varjoturkille. Juttellimme hetken aikaa ja sitten päätin mennä nukkumaan oppilaidenpesään. Päivä oli ollut opettava, mutta minua väsytti sen takia todella paljon. Onneksi. En olisi huomenna jaksanut nousta.
Vastaus:18 kp:eeta!

-Sarppa-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkotassu,jokiklaani
13.10.2013 20:08
”Kotkakiito? Milloin pääsen soturiksi?” Valkotassu kysyi turhautuneena Kotkakiidolta.
”Ihan pian varmasti!” Kotkakiito rauhoitteli Valkotassua.
Valkotassu huokaisi , lähti hakemaan ruokaa tuoresaaliskasasta ja laskeutui alas syömään vesimyyrää, tai no ei se syömiseltäkään näyttänyt. Mesisydän ja Myrskyturkki tulivat oppilaidensa kanssa metsästä ja kaikilla oli runsaasti saalista suussaan. Valkotassu katsoi ryhmän kulkua hetken ja alkoi taas näykkiä vesimyyrää ärsyyntyneenä. Mesisydän kävi viemässä tuoresaaliskasalle kiinni saamansa saaliit ja jätti hampaisiinsa yhden peipposen. Sitten Mesisydän käveli Valkotassun viereen ja alkoi syödä lintua.
”Hei Valkotassu, et kai suuttunut siitä, kun menin Myrskyturkin ja oppilaiden kanssa saalistamaan?” Mesisydän kysyi ystävällisenä.
”Ei, ei yhtään. Ymmärrän täysin, ettet halua olla minun kanssani. Olen vasta oppilas, joka luulee liikoja. Sinä ja Myrskyturkki kuulutte yhteen” Valkotassu huokaisi pettyneenä.
”Mitä? Miten niin yhteen? Olemme vain kavereita senkin hiirenaivo!” Mesisydän naurahti.
”Ai.. Luulin että…” Valkotassu jätti lauseensa kesken, kun huomasi Mesisydämmen lempeän ilmeen.
katsoimme toisiamme pitkään, mutta sitten Kotkakiito rikkoi tämän hiljaisen hetken puheellaan.
”Valkotassu, menisitkö saalistamaan ruokaa klaanillemme?” Kotkakiito kysyi.
”Mitä? Ai..Joo” Valkotassu heräsi muista maistaan ja nousi ylös.
Hän vilkaisi kerran kellertävänpunaista naarasta ja lähti juoksemaan leiristä ulos.
>Noniin, keskity!< Valkotassu ajatteli itsekseen ja yritti erottaa saaliiden tuoksun.
Valkotassu haistoi pienen eläimen puussa ja alkoi kävellä puuta kohti nenä pystyssä. Pian hän olikin jo puun luona ja huomasi siellä oravan.
”Noniin orava, olet minun nyt!” Valkotassu naukaisi ja ponkaisi oravan kimppuun.
Hän tappoi oravan yhdellä puraisulla ja hautasi sen maahan. Seuraavaksi hän suuntasi joen suuntaan ja näki joen vieressä vesimyyrän, joka siisti itseään. Valkotassu vaani pitkään ja ponkaisi vesimyyrän kimppuun. Vesimyyrä ehti puraista Valkotassua tassuun ja pääsi juoksemaan pakoon, mutta valkotassu ponkaisi kuitenkin vesimyyrän kimppuun ja sai sen tapettua.

Pian Valkotassulla oli suussaan kuusi saalista ja hän käveli leiriin sisälle. Valkotassu meni tiputtamaan saaliinsa tuoresaaliskasaan ja sen jälkeen hän alkoi pomppia Kotkakiitoa kohti.
”Kävin jo saalistamassa, joten saanko mennä lepäämään?” Valkotassu kysyi Kotkakiidolta, joka makasi leirissä pienellä auringonläiskällä lämmittelemässä.
”Tietenkin!” Kotkakiito naukui, nousi ylös ja käveli Rastastähden pesän luokse.
>Hmh..Mitäköhän hän tuolla tekee? No, eipä kuulu minulle ja en jaksa ottaa siitä selvääkään< Valkotassu ajatteli ja meni oppilaiden pesään.

Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipäjalka,Tuuliklaani
13.10.2013 19:37
Katsoin kumppaniani.
"Voih haluaisin kovasti pentuja"Sanoin Piikkihernehännälle.
"Niin minäkin kulta"Piikkihernehäntä naukaisi ja nuoli minua lohduttavasti.
"Piikkihernehäntä!"Seittitähti naukasi ja jatkoi "Voisitkotulla metsästämään,Yksiviiksen,lovikorvan ja p kanssa?
"No hyvä on"Piikkihernehäntä vastasi surullisesti ja kääntyi minun puoleen.
"Anteeksi kulta,mutta minun pitää mennä."Hän sanoi
"Ei mitään."sanoin.
Sitten Piikkihernehäntä lähti.
>Milloin edes saan olla hänen kanssa?<ajattelin
"Ja sinä Ketunleipäjalka,ruokit klaanin vanhimmat ja kuningattaret.
"Hyvä on."sanoin.
Sitten hain tuoresaaliskasalta hiiriä.
Kun menin klaaninvanhempiepesän sanoin"Täällä on ruokaa!
Sen jälkeen menin kuningatarten pesään.
Vein ensiksi Vatukkavarjolle hiiren.
"Tässä on ruokaa."naukaisin ja siirsin hiiren tämän viereen.
"Kiitos."Vatukkavarjo hymyili.Sitten vein muille kuningatarille.
"Voih haluasin paljon pentuja."voohkaisin hiljaa ja menin nukkumaan.
"Tunsin yöllä kun Piikkihernehännän turkki osui minuun
"Mitä asiaa."Kysyin kumppaniltani.
"Olen koko päivän metsästämässä huommenna."hän sanoi.
"Hyvä on."sanoin ennen kun kyynel tuli.
>Miksi päälikkö on niin ilkeä!"Nyyhkin.

//Tämmöne lyhyt. Ketunleipä jalka saa sitten pentuja kun sillä on ainakin 300kpeeta.
Vastaus:10 kp:eetä :3

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
13.10.2013 19:23
Luku 15. Kotiin...

// Joo, tässä olen kirjoittanut mooonta pätkää, jotka eivät olleet lukuja... //

>>Vielä vähän...<< Uskottelin itselleni ja kiristin vauhtia saadakseni toiset kiinni. Olimme taivaltaneet jo hetken Kuohuvan veden heimon reviirillä, mutta silti jaloissani tuntui siltä, kuin niillä olisi kävelty vuosia. Olimme nousseet aikaisin ylös ja hyvästelleet Ohran. Erakko oli ollut aavistuksen vaivautunut, kun kiitimme tätä, mutta sen kyllä ymmärsi. Ohra oli elänyt yksin, eikä ollut tottunut muiden kuin Korppitassun seuraan. Vinhapuro ja Vaahteratassu hölkkäsivät vähän matkan päässä päät määrätietoisesti pystyssä, enkä ollut löytänyt kummastakaan väsymyksen merkkejä. Huokaisin syvään ja juoksin toiset kiinni. Vain vähän makan päässä naaraista kompastuin suurikokoiseen oksaan ja lensin vatsalleni. Kuului kohtalaisen kova tömähdys ja sen jälkeen läheneviä askeleita, kun Vaahteratassu ja Vinhapuro tulivat luokseni. Vaahteratassu alkoi heti hössöttää ja kysellä ärsyttävästi, että sattuiko minuun. Kyllähän minä sen ymmärsin. Olin nimittäin itse aivan vastikään ollut huolesta soikeana, kun Vaahteratassu ei ollut herännut.
"Mitä tapahtui? Oletko kunnossa?" Naaras tivasi huolestuneen kuloisena. Naurahdin hieman.
"Kaikki on hyvin. Kompastuin vain tuohon.." Selitin ja osoitin hännälläni oksaa, johon olin kompastunut. Vaahteratassu nyökkäsi ja alkoi nuolla rivakasti poskeani. Nousin hitaasti kankeille jaloilleni ja nostin jokaista jalkaani vuorotellen ilmaan. Kun nostin oikeaa etutassuani, päästin hienoisen pihahduksen kivusta. Katsoin tassuani ja huomasin, että siitä tuli verta. Punaiset pisarat tipahtelivat puhtaan valkoiselle lumelle värjäten sen punertavaksi.
"Tassustasi tulee verta." Vinhapuro huomautti ja loi minuun myötätuntoisen katseen. Nyökkäsin naaraalle ja nuolaisin tassuani.
"Se näyttää kipeältä. Voithan varmasti jatkaa matkaa?" Vaahteratassu kysyi huolestuneena ja katsoi jalkaani.
"Voin minä, ei tämä haittaa." Vakuutin ja heilutin tassuani. Sitä kirpaisi, mutta sinnittelyllä onnistuin pysymään hiljaa.
"Hyvä. Jatketaan matkaa." Vinhapuro naukui ja lähti hölkkäämään minun ja Vaahteratassun edellä. Kohautin lapojani ja huokaisi. Tämä tulisi tekemään kipeää.. Silti lähdin Vinhapuron perään. Ainoa asia nimittäin, joka piti minut liikkeellä, oli kiinni jäämisen pelko. Heimokissat eivät luultavasti kyselisi, mihin olimme kadonneet, vaan kävisivät suoraan kiinni kurkkuihimme. Irvistin ajatuksesta ja kiristin vauhtia. Meillä ei olisi varaa jäädä kiinni. Minusta, Vaahteratassusta ja Vinhapurosta ei varmastikaan riittäisi vastusta edes partiolle. Heimo oli tottunut liikkumaan kylmässä lumessa, sitä paitsi partio olisi täysissä voimissaan. Mielikuvat terävistä kynsistä ja hampaista saivat minut värähtämään. Lumi paakkuuntui inhottavasti jalkoihini hidastaen vauhtia. Edessäni kulkeva Vinhapuro pysähtyi kuin seinään ja nuuski ilmaa. Näky sai aistini valloilleen ja toistin naaraan esimerkin. Ilmassa leijui tuore turhankin tuttu tuoksu, joka valitettavasti kuului Kuohuvan veden heimolle. Vaahteratassun karvat nousivat naaraan haistaessa heimon ja tuon kurkusta nousihienoista murinaa. Saatoin vain toivoa mielessäni, että tämä olisi väärä hälytys..
>>Voi kiltti tähtiklaani.. Älä anna meidän joutua ongelmiin!<< anelin mielessäni ja kohotin katseeni kohti sinistä taivasta, jolla oli muutama pilvi. Kuulikohan tähtiklaani edes toivettani? Seurasiko se minua, Vaahteratassua ja Vinhapuroa, vaikka olimme poissa kotoa? Jos.. Jos tähtiklaani ei olisi kanssamme, kuinka meidän kävisi? Kuolisimmeko kaikki?
"Tulkaa!" VInhapuro sihahti ja hiipi eteenpäin. Hiivin vanhemman soturin perässä eteenpäin. Vinhapuro pysähtyi ja katsoi minua surullisesti.
"Luulenpa, ettet pidä tästä." naaras naukui ja viittasi eteenpäin kuonollaa. Hän oli oikeammassakaan, kuin luulikaan. Maassa, aivan edessäni makasi nimittäin Kuu.
Ja mkä pahinta, kuolleena.

"E-ei.. Ei." Kuiskasin yltä päältä järkyttyneenä. Tuntui kuin taivas olisi tipahtanut suoraan niskaani, ehei, tämä oli pahenpaa. Kuu makasi jalkojeni juuressa hopeinen turkki verisenä. Miten tämä saattoi olla mahdollista? Enhän minä Kuuta rakastanut, hänhän oli ollut minulle vain ystävä. Hyvä ystävä. vai oliko? Olinko minä silti tuolla jossain rakastanut tätä naarasta? Ajatukset sekoittivat pääni. Sekoaisin varmasti pian. Vilkaisin järkyttyneena taakseni. Vinhapuro tuijotti Kuuta ilmeellä, jota oli mahdotonta tulkita. Vaahteratassu taas oli kauhistuneen näöinen, mutta silti varautunut. Enkä tiennyt miksi. Kuuhan oli minulle vain ystävä, tai niin minä ainakin itselleni väitin. Kuun kuolema li minulle yksinään jo kova asia, muttei sentään niin kova kuin mahdolliset tunteeni naarasta kohtaan.Mutta.. Mutta minähän rkastan Vaahteratassua, joten mitä minä oikein ajattelen?
"Kastanjahäntä, meidän on jatkettava matkaa. Olemme pian kotona." Vinhapuron painostava ääni huomautti. Nyökkäsin ymmärtäväisesti. Vaikka ikävöinkin Kuuta, saattaisin meidät kaikki vakavanpaan vaaraan, kuin koskaan jäämällä hyvästelemää hänet. Nuolaisin naaraan poskea ja kuiskasin tälle hiljaa:
"Anteeksi, minun olisi pitänyt olla parempi ystävä. Et uskokaan kuinka tärkeä olet minulle, yksi parhaimmista ystävistäni. Voi kumpa tietäisin kuka tämän teki - voisit olla varma, että kostaisin kuolemasi. Mutta nyt, hyvää matkaa. Ikuisen metsästuksen heimo ottakoon sinut kunnialla vastaan."
Loin viimeisen, haikean katseen Kuuhun ja käännyin kohti ystäviäni, jotka katsoivat minua myötätuntoisena. Minä en kuiten kaan surrut. Nyt ei ollut sen aika.
"Jatketaan matkaa." naukaisin määrätietoisena ja lähdin kotia kohti. Hyvästi Kuu, hyvästi Kuohuvan veden heimo. Täältä tullaan koti.

Juoksimme vatsat maata viistäen kohti lähenevää tuuliklaanin reviiriä, kotia. Kyyneleet täyttivät silmäni ajatellessani rakkaita klaanitovereita, partioita, tuoresaalista, joka ei ole jäätynyttä, metsästyspartioita... Pysähdyin käpälät liukuen jäisellä pinnalla ja katsoin ympärilleni. Edessäni oli kirkas puro, joka virtasi sinisenpänä, kuin taivas. Puron vierellä oli puu, jonka vihreät lehdet saivat hengen salpaantumaan. En voinut kuin huokaista. Vieressäni Vaahteratassu ja Vinhapuro katselivat hämmästyneinä ympärilleen. Naaraiden katseet olivat näkemisen arvoisia, mutta niin varmasti myös minun. Tassuttelin hitaasti puron luo ja kurotuin juomaan. Aivan kuin sisälleni olisi virrannut uutta voimaa, aivan kuin kaikki tähtiklaanin voimat olisivat kohdistuneet minuun. Henkäisin hämmästyksestä. Outoa. Myös Vinhapuro ja Vaahteratassu joivat vettä ja näyttivät olevan voimissaan. Hymähdin hiljaa ja nuolaisin Vaahteratassun korvaa. Naaraan sisältä kumpusi lämmintä kehräystä ja hänen kauniit silmänsä tuikkivat rakkaudesta. Kosketin kuonollani naaraan kuonoa ja kiedoin häntämme yhteen.
"Jos vain viitsisitte lopettaa tuon söpöilyn ja jatkaa matkaa, olisin iloinen." Vinhapuro kommentoi ja lähti jatkamaan matkaa. Huokaisin ja kohautin Vaahteratassulle lapojani. Vanha kunnon Vinhapuro.

Olimme kulkeneet jo suunnilleen ikuisuuden. Tai no, siltä se ainakin tuntui.
"Koti." Vinhapuron ääni kuiskasi. Naaras pysähtyi edessäni ja katseli silmiään siristäeen tuuliklaanin avaria nummia. Tosiaankin. Pitkä ja vaikea matkamme oli saapunut päätökseensä. Nyt, viimein olimme kotona. Vaahteratassu lähti juoksemaan kohti leiriä ja Vinhapuro käänsi katseensa minuun. Katsoin naarasta hieman kysyvästi. Naaras pudisti päätään ja pinkaisi Vaahteratassun perään. Hymyilin onnelisena.
"Kiitos tähtiklaani. Kiitos, kun tuit minua loppuun asti." kiitin ja katsoin siniselle taivaalle. Lähdin naaraiden perässä leiriä kohti. Kostea nurmi kutitteli tassujani, ja toisin kuin lumi, se oli lohduttavaa. Pian saavuin leirin suuaukolle, jonka edessä Vaahteratassu ja Vinhapuro olivat piilossa. Nyökkäsin heitä seuraamaan ja astuin sisälle leiriin. Päät työntyivät ulos pesistä ja kuulin henkäyksiä ympärilläni.
Olin kotona.

// Tämmönen kökkönen..

Vastaus:28 kp:eetä :3

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, erakko
13.10.2013 18:42
JUovasulka laskeutui viimeiset kiviset rinteet. Hänen edessään aukeni kaksijalkojen kesyttämät seudut. Naaras huokaisi nälissään ja hoippuroi nurmelle. Hän haistoi hiiren tuoksun. Juovasulka painautui maata asten ja maisteli ilmaa saaliin paikantamiseksi. Haju tuli läheisestä kivenkolosta. Juovasulka nuoli nälkäisenä huuliaan ja kouraisi kivenkoloa. esiin lennähti pulska hiiri. Juovasulka tappoi sen yhdellä puraisulla ja ahmi nälkäsesti.
"Terve, muukalainen!" hihkaisi uusi ääni. Juovasulka kohottautui muristen. Hän tiedsi näyttävänsä resuiselta ja nälkään nääntyvältä. Se oli kilpikonnakuvioinen naaras, jonka silmät loistivat ystävällisesti.
"Kuka olet?" Juovasulka murisi.
"Halla- voit sanoa Minua Veeraksi, se on oikea nimeni", naaras vastasi ja istahti alas. Juovasulka silmäili yhä nälkäisenä Veeraa.
"Olen Tulikukan ystävä. Tunnetko Tulikukan? Tai PUnahaukan?" Veera jatkoi.
"Tunnen", Juovasulka murahti.
"Mikä sinun nimesi on?" Veera kysyi.
"Juovasulka", Juovasulka vastasi.
"Minne olet menossa. olet kaukana klaaneista?" Kilpikonnakuvioinen naaras uteli.
"Olen matkalla etsimään vanhoja reviirejä tai edes Ohraa ja Korppitassua", Juovasulka mumisi.
"Olen matkalla takaisin klaanien reviireille, mutta voinhan minä opastaa sinut vanhoille reviireille. sinne on ehkä seitsemän päivän marssi jos kuljemme nopeasti", Veera tuumi. Juovasulka rentoutui. naaras olisi joka tapauksessa ystävä.
"Olen nälkäinen ja väsynyt, lähdetään huomenna", hän mumisi ja kietoutui mutaiseksi keräksi ja ummisti silmänsä.

"Herää Juovasulka!" Veera huusi ja töykkäisi varovasti Juovaulan lapaa. Naaras heräsi yhä uupuneena ja kompuroi pystyyn.
"Peseydy, jooko? olet yhtä likainen kuin ketunkolo! Toin sinulle saalista", Veera jatkoi ja pudotti jäniksen Juovasulan käpälien eteen. Naaras kumartui itse syömään oravaa. Juovasulka peseytyu verkkaisesti ja väsyneesti. Jäniksestä nousevat herkulliset tuoksut vain lisäsivät hänen nälkäänsä. Muutamalla ahneella hotkaisulla hän oli jo syönyt puolet. Veera venytterli ja peseytyi hänen vieressään. Kun molemmat olivat valmiit, Veera osoitti suunnan ja maukui: "tuonnepäin me menemme."
Juovasulka raahusti naaraan perään. He vaelsivat koko päivän halki peltojen, ja niittyjen, joilla laidunsi lehmiä tai lampaita. Illansuussa Juovasulka oli nääntymäisillään.
"Pysähdytään, en jaksa enää", hän puuskutti. Veera tuki häntä ystävällisesti.
"Jatketaan vielä. Tällä seudulla on liikaa koiria ja kettuja. Emme olisi enää huomenna elossa", hän kehotti.
"Ja sekös olisi huono asia", Juovasulka mutisi. Veera ei kuullut. Hän tassutteli taas yhden vaaleankultaisen pellon laidalle ja nuuhki ilmaa.
"Kuljin tästä muutama päivä sitten. Toisella puolen on koivikko ja runsaasti riistaa ja suojaa", hän maukui ja palsi Juovasulan luo. Naars huokaisi ja lähti jälleen matkaan Veeran tukemana.

Kuu oli jo huipussaan, kun kaksikko saavutti koivikon. Juoasulka ei enää jaksanut nostaa enää tassujaan, vaan kompuroi erään jurikkoisen puun alle ja lysähti maahan. Veera nappasi nopeasti pari hiirtä ja kiikutti ne Juovasulalle.
"En jaksa.. emmekö voisi vain jäädä tänne?" Juovasulka valitti kun oli hotkinut hiiret. Veera, joka oli kumartunut syöm'än rastasta, nosti päätään.
"Olet vain väsynyt ja aliravittu. Kun pääsemme Ohran ladolle, saat vatsasi täyteen. Arvioin muuten matkan väärin. Vielä kaksi yötä ja olemme perillä", hän vastasi rohkaisevasti. Juovasulka huokaisi väsyneesti ja peseytyi kuonosta hännänpäähän. Sitten hän nukahti syvään ja unettomaan uneen.

Juovasulka avasi silmänsä. oli vielä hämärää, ja paksu sumu peitti näkymät. Hän haistoi lähestyvän sateen. Veera liikuskeli jo lähistöllä.
"Olet jo herillä? Hyvä. voimme lähteä!" naaras hihkaisi. Juovasulka nousi kipeille tassuilleen. Hänen ei tehnyt mieli jatkaa matkaa tänään. Muttta naaras pysyi hiljaa ja seurasi vaiti Veeraa pois suojasta. Juovasulka ravisti kastepisaroita korvistaan, kun he rämpivät taas erään niityn laitaa.
"Olemme oikeassa suunnassa. Jos jatkamme tätä tahtia, saavumme illalla Korkokiville ja Emonsuulle", Veera maukui läiskytellessään erään puron poikki. Juovasulka asteli hänen peräänsä. He jatkoivat taivaltaan vaiti.
"Luuletko, että tapaamme Korppitassua tai ohraa ennen iltaa?" Juovasulka kysyi uneliaasti.
"Luulen että tapaamme. Korppitassu sanoi olevansa täällä lähistöllä sailtä varalta että muutin mieleni", Veera vastasi. Samassa läheisestö pensaasta ilmestyi lihaksikas musta kolli.
"Kas, Veera. Kenet tuot mukanasi?" Korppitassu kysyi.
"Tämä tässä on Juovasulka. hän etsii uutta elämää erakkona. ajattelin että olisit mainio avustaja", Veera kehräsi.
"Päivää, Juovasulka. lato on ihan tässä lähellöä. Jos aito tavata Tulikuka, Veera, voit lähteä. Opastan Juovasulan oerille", Korppitasssu maukui.
"Taitaa olla minun sisäinen tutkani sekaisin. Luulin, että olisimme vasta huomenaamuna perillä. Ei, tulen mukaaan", Veera vastasi. Juovasulka tunsi elämänhalun virtaavan taas kirkkaaana suonissaan.
Vastaus:25 kp:eeta!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
13.10.2013 17:31
Tassutelin hitaasti kohti parantajan pesää.
"Hei Jäämyrsky" Teerenlento naukui. "Miten voin autaa"
"Tarvitsisin jotain kurku kipuun" Nau`uin. Teerenlento lopetti yrtien tutkimisen ja alkoi etsiä jotain.
"Siinä se on hunajaa. Sen pitäisi autaa" Teerenlento naukui. Söin hunajat. Se maistui makealta.
"Kiitos" Nousin ja lähdin pois.
"Ilmoita jos tunnet olosi sairaaksi. En halua että koko klaani on kohta sairas" Teerenlento huusi perääni.
"Selvä" Huikkasin lapani yli ja menin tuoresaalis kasalle. Valikoin itselleni mehukaan näköisen kalan. Asetuin kauemmas syömään sen.
"Kelpaako seura" Usvajalka kysyi. Vilkaisin usvajalkaa,
"Toki"
Usvajalka istuutui syömään ateriaansa viereeni. Vilkaisin entistä mestariani.
"Etkö ole vielä saanut oppilsta" Usvajalka naukui kuin aloitaakseen edes jonkin laisen keskustelun.
"Ei" Vastasin lyhyesti.
"Tahtoisitko oppilaan" Usvajalka uteli.
"En tiedä" Huokaisin. "Rastatähti näkee kyllä milloin olen valmis saamaan oppilaan"
"Niin mutta haluatko sinä edes oppilasta" Usvajalka tivasi.
"En tiedä" Huokaisin. Usvajalka naurahti ja söin hiirensä lopuun. Itsekkin söin kalan nopeasti.
"Minun pitää lähteä kokoamaan partioni" Usvajalka naukui.
"Hei sitten" Hyvästelin usvajalan ja lönkytelin sitten soturipesälle. Kipahdin nukkumaan omalle makuualustalleni.

"Ylös nyt" Haukkahallan ääni oli turhautunut.
"Mitä nyt. palaako leiri" Uteli kun sain itseni hereille.
"Ei pala mutta sinulle on töitä" Haukkahalla julisti.
"Saat mennä kivitassun mukaan metsälle. Hänen mestarinsa ei pääse" Haukkahalla naukui.
"Hyvä on" Huokaisin. Haukkahalla tuhahti kääntyi ympäri ja marssi tiehensä. Tuhahdin. Ei auttanut kuin nousta ulos ja mennä etsimään Kivitassu.
"Kivitassu" Nau`uin oppilaspesän edessä. Kolli tuli ulos.
"Mitä nyt" Tämä uteli ja tuijotti minua.
"Lähdemme harjoitelemaan" Selitin. Kivitassu huokaisi. Tämä vaikutti hieman poissa olevalta.
"Minne menemme" Hän lopulta kysyi.
"Puron luo. Haukkahalla käski että meidän tulee hankkia klaanille ruokaa" Sanoin ja käännyin. Kivitassu seurasi minua.

Saavuimme purolle. Kivitassu tuijotti halutomasti veden pintaa.
"Mikä sinuun on mennyt" Kysyin. Kivitassu oli normaalisti eloisa ja iloinen niin kuin kaikki oppilaat.
"Ei ole mikään hirveän hyvä olo" Kivitassu valitti. Silmäilin kivitassua pitkään. Yhtä äkkiä tämä alkoi yökkäillä. #Mitä ihmettä# Mietin mielessäni. Haitelin ilmaa. Kivitassu tarivtsisi parantajaa. Ilmassa haisi vain sairauden haju. Erotin vaimeasti partioin hajun.
"Pysy tässä äläkä liiku" Käskin ja pinkaisin partion hajun perään. Erotin partiossa olijat.
"Usvajalka,Kotkakiilto" Huusin toistamiseen. Lopulta sain vastauksen.
"Mikä hätänä" Usvajalka naukui ja rymisti puskasta.
"Kivitassulla ei ole kaikki hyvin hän oksentaa" Mauuin.
"Myrskytukki mene jäämyrskyn mukaan minä ja kotkankiilto jatkamme kahdestaan" Usvajalka naukui käskyt. Myrskyturkki nyökkäsi.
Pinkaisin juoksuun ja takaisin purolle. Jossa kivitassu oli voimatoman näköisenä.
"Kuulin että teerenlento lähtee tähän aikaan etsimään yrttejä varastoonsa eli hän ei ole leirissä" Myrskyturkki naukui.
"Missä sitten. En voinut lähteä leiriin ja jätää kivitassu metsään yksin" Maukaisin
"Ymmärrän. Mutt aolihan hän tuonkin ajan yksin" Myrskyturkki huomautti.
"Ei yhtä pitkään kuin olisi ollut jos olisin mennyt leiriin" Sähähdin.
"Minä etsin lehväkasvon tai teerenlennon" Myrskyturkki lupasi ja pinkoi pusikoon. Käännyin kivitassun puoleen.
"Parantaja tulee pian millainen on olosi" kysyin.
"Kauhea" Kivpentu kähisi.
Odotaminen tuntui ikuisuudelle ja kivipentu suorastaan kuoli silmieni edessä. Hätäännyin sillä tämän olo tila paheni hetki hetkeltä. Pian pensaikosta rynnisti kissa kolmikko Myrskyturkki,Teerenlento ja lehväkasvo
Väistin Teerenlennon ja lehväkasvon tieltä sillä he ryntäsivät autamaan kivitassua.
"He olivat puolisillan lähellä teerenlento haki leiristä yrttejä" Myrskyturkki kertoi.Nyökkäsin. lopulta autoimme Teerenlento ja lehväkasvoa viemään kivitassun leiriin.
"Hän paranee kyllä" Teerenlento lupasi. Nyökkäsin. Jätin Kivitassun parantajanpesään ja kävelin itse päällikön puheille. Selitin tilanteen Rastatähdelle. Menin sitten soturipesälle.
Vastaus:20 kp:eeta.

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punapentu, Jokiklaani
13.10.2013 17:13
Luku 1; Rastastähti-täti

Punapentu tuijotti korvaa heilauttamatta Jokiklaanin aukiota. Aukiolla oli kirkasta, vaikka oli jo lehtisateen aika. Kauniisti leirin ylle kaareutuvien koivujen lehdet olivat kauniin punertavan oransseja ja maa oli kirjoitunut lehtien kauniista kuoresta. Taivasta täplitti hajanaisten, kylmän valkoisten pilvien sekoitus eikä Punapentu tiennyt mistä pilvi alkoi ja mihin loppui. Kun kolli siirsi katsettaan hieman alemmas, näki hän suuren ryppään Jokiklaanilaisia, jotka kylpivät ehkä viimeisemmässä auringon loisteessa. Ainoat jotka eivät olleet läjässä olivat Haukkahalla, Tiikerijuova, Rastastähti ja Punapentu itse. Punertava kolli tunnisti jopa isänsä Symbolihännän ja emonsa Pajupuron muiden joukosta ja hän näki jopa Harakkapennun ja Kirjopennun. Kaksikko oli kiivennyt Symbolihännän kirjavan pään päälle. Pakostakin nuori kollin retale naurahti. Isoveljenä olo oli siten rankkaa, että piti katsoa ettei harmaa kolli tapattanut nuorempaa siskoa ja toisin päin. Punapentu heilautti pörröistä häntäänsä ja kyyristyi hyppäämään. Hän oli makoillut puolilahon tammen tukin päällä ja Punapentu halusi vaihtaa paikkaa, koska rungosta oli tihkunut jotain kosteaa ja limaista. Yhdellä pienellä loikalla kolli tömähti yhden suuren vaahteranlehden päälle. Lehden ympäriltä tulvahti hieman vettä ja nuori pentu loikkasi pois toisen lehden päälle. Yhtäkkiä jokin iski pentua takaraivoon ja Punapentu kaatui maahan uikuttaen. Kipu nipisteli kollin niskaa ja valkoiset tähdet täyttivät hänen näkymän. Pikkuinen kolli nousi ylös ja tuijotti tahmaista verijuovaa, joka valui hänen poskeaan pitkin takaraivon luota. Tahmainen ja kuuman punainen veri tippui kevyesti kollin vieressä olevalle lehdelle. Punapentu kiepsahti ympäri ja huomasi tuijottavansa jäänsinisiin silmiin.
" Olit tiellä. " Haukkahalla sihisi valkoiset hampaat yhdessä ja astui punertavanoranssin kollin vierestä.
" Senkin ketunläjä, hiirenaivo, mädäntynyt mäyrän jätös... " Punapentu mumisi ja heilautti korvaansa.
Yllättäen Haukkahalla pysähtyi ja kääntyi katsomaan pentua vihainen ilme kasvoillaan.
" Mitä tuli sanottua?! " Kolli sihahti. Punapentu näytti isomalle soturille kieltä ja pinkaisi pakoon. Lehtien päällä hyppien pentu juoksi pakoon takanaan rynnivää kollia.
# Ompa hän nopea! # Punapentu ajatteli surullisesti nähtyään kuinka lähellä kolli oli. Mutta huomatessaan olevansa aivan Jokiklaania ympäröivän pensaikon luona Punapentu virnisti. Hänen edessään oli pikkuinen reikä, josta pentu varmasti mahtuisi sujahtamaan. Kolli otti muutaman askeleen, heittäytyi mahalleen ja sujahti kolosta. Risut repivät pennusta pieniä karvatukkoja, mutta Haukkahalla ei ainakaan saanut häntä kiinni.
Punapentu luikahti kolosta ja liukui kevyesti märän ruohikon yli.
" Hahahahha! " Kolli naureskeli pysähdettyään. Hän nousi ylös ja aukaisi silmiään.
" Vau... " Kolli henkäisi. Ulkona leiristä taivas kirjoitui kauniiseen punakeltaiseen loistoon ja sitä täplittävät pehmoiset hattarapilvet olivat niin...pöyheisen näköisiä. Ruohikko kimalsi kirkkaan auringon avulla ja järvi. Järven vesi kimmelsi komeasti ja kolli erotti selvästi kaikki ne pienet yksityiskohdat veden särkyvässä pinnassa. Puiden rungot olivat paksumman näköisempiä ja lehtiä oli kymmenittäin!
# Uskomatonta..# Punapentu henkäisi mielessään ja otti yhden askeleen eteenpäin. Mutta ennenkuin hänen jalkansa hipaisikaan maata, kajahti ilmaan huuto, joka säikytti linnut lentoon.
" Punapentu! Minne olet menossa!? "
Nuori kolli kiepautti päätänsä ja huomasi harmiksensa vain Sirpalesydämmen. Kollilla oli vihainen, melkeinpä äkäinen ilme ja tämä harppoi puhisten kollin luo. Punapentu tuijotti soturia hieman äkäisesti itsekkin, mutta antoi hänen ottaa itsensä kiinni. Sirpalesydän otti kollia niskanahasta ja kuljetti takaisin klaaniin.
# Harmi että hän tuli...# Punapentu ajatteli äkäisesti.

----------------------------------------------------I llemmalla ------------------------------------------------

" Harakkapentu! Viet kaiken tilan! " Punapentu raivosi ja puski pikkuveljeään takajalallaan. Harakkapentu puraisi isoveikkaansa varpaasta ja sai suuren potkun kasvoihinsa.
" Punapentu! Häpeäisit! " Pajupuro valitti ja nappasi Punapentua niskasta, tipauttaen kollin maahan. Punapentu oli jo väittämässä vastaan, mutta ruskea naaras mulkaisi häntä vaientaen kollin. Mumisten Punapentu laahautui kauemmas tyhmästä perheestään ja lyyhistyi maahan. Harakkapennun näyttäessä hänelle kieltä, teki kollin mieli puraista pikkuveljensä kieli irti. Punapentu sulki kirkkaan vihreät silmänsä ja hengähti.
# Tyhmä perhe # Hän ajatteli ja käänsi katseensa jättäytyen unien mustaan verhoutumaan. Oli kulunut varmaan vain muutama minuutti, kun kylmääkin kylmempi tuuli ulkoa herätti Punapennun tylysti. Hän säpsähti hereille ja pörhötti turkkiaan. Mumisten kolli käänsi päätänsä perheensä puoleen. Harakkapentu nukkui kuorsaten emonsa vieressä, selälleen ja välillä potkien ilmaan. Kirjotassu nukkui hiljaa käppyrässä Pajupuron etutassujen välissä. Punapentua harmitti, että hänen sisarukset veivät kaiken tilan. Nyt hän joutui nukkumaan kylmällä ja kohmealla maalla, hyytävän tuulen alla. Yllättäen yksi villi idea pulpahti kollin nuppiin ja hän nousi ylös.
# Toivottavasti se sopii heille # Hän mietti kun taapersi lyhyillä tassuillaan pesän suuaukkoa kohti. Kylmä viima pörhötti kollin turkkia hänen tunkeutuessaan pesäiköstä. Pikkuinen kolli siristi silmiään tuulelta ja näki päälikön pesän. Punapentu lähti harppomaan sitä kohti häntä pystyssä. Onneksi pesä ei ollut kaukana ja pian kolli jo huokaisi helpotuksesta päästessään sisään päälikön pesään. Pesässä oli pimeää ja kolkkoa, mutta kolli tiesi että Rastastähti nukkui pesän nurkassa, yleensä Sirpalesydämmen kanssa. Punapentu tepasteli lyhyillä tassuillaan kolisevan maan ylitse pesän nurkkaukseen. Ensin hän ei erottanut tädinsä tummaa turkkia, mutta huomatessaan hänen häntänsä valkoisen alueen, Punapentu hymyili. Hän loikki eteenpäin ja törmäsi pieneen seinukseen. Nenä kipeänä kolli kiipesi ähisten ja puhisten ylös ja lyyhistyi hetkeksi haukkomaan henkeä. Mutta pian kolli oli taas jaloillaan ja tepasteli jo emonsa siskoa, päälikköä, kohti. Kolli käppäili naaraan pään luokse ja tökkäisi hellästi päälikköä korvaan. Korva heilahtaen kylmänsiniset silmät aukesivat pilkkopimeässä pesässä. Naaras tuijotti Punapentua.
" Rastastähti, saanko nukkua luonasi? " Punapentu kysyi hiljaa. Tummaharmaa naaras ei vastannut, mutta siirsi päänsä etukäpäliltään. Nuoren pennun kasvoille levisi helpotus ja hän möyri päälikön pehmoisten etutassujen väliin.
" Kiitos Rastastähti-täti " Punapentu kuiskutti ja pyörähti kyljelleen. Rastastähdellä oli todella pehmoinen ja lämmin turkki eikä kestänyt kauaakaan kun nuori kolli jo nukahti sikeään uneen.

// Nopeasti ja hutiloidusti kirjoitettu on. menen häpeämään nurkkaani.
Vastaus:Oiiih!
Saat 23 kp:eeta!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Oka, Luopio
13.10.2013 13:06
Oka istui sammaloituneella kannolla ja katseli pienen Kosto-pennun liikkeitä.
”Mistä klaanista sinä nyt olitkaan tullut?” Vitsaus kysyi.
”Jokiklaanista.. Miten niin?” Oka murahti ja mulkaisi vitsausta.
”Osaat kalastaa…” Vitsaus myhäili ja katsoi merkitsevästi Okaa.
”Niin osaan.” Oka totesi ja hyppäsi alas kannolta. ”Ja mitenköhän se sinuun vaikuttaa?” naaras murisi.
”Sinä voit kalastaa meille. Riistaa ei kannata hassata kokoajan, jos joukossamme on kalastajakin?”
”Ehei. Ei tosiaankaan.” Oka sähähti ja painoi kyntensä mutaiseen maahan. Ensimmäistä kertaa Oka näki Vitsauksen katseella suoraa hämmennystä.
”Tarvitsemme ruokaa ja sinä saat hakea sitä. Jär-ves-tä.” Vitsaus ärisi. Oka viuhautti häntäänsä.
”En mene sinne, ainakaan yksin.” Oka tiuskaisi.
”Mene kaksijalkalan kautta rantaan. Iron tulee mukaasi.” Vitsaus naukui. ”Menkää.”
Oka ihmetteli, mistä Vitsauksen kalavimma oli iskenyt, vai oliko tämä vain järkeillyt ruuan säästämisessä. Iron lähti seuraamaan Okaa Tuuliklaanin rajaa pitkin.

”Miksiköhän Vitsaus haluaa kalaa?!” Oka ihmetteli Ironille. ”Se on mielestäni niin kylmäverinen, että voisi syödä nälässään vaikka toisen meistä.”
”Kalasta riittää paljon syötävää kaikille. Eikä Vitsaus kissoja syö. Se säilyttää arvokkuutensa viimeistä pisaraa myöten.” Iron maukui. Oka nyökkäsi. Kissat jatkoivat matkaansa. Kaksijalkalan kohdalla Oka seisahtui ja kyyristyi.
”Tässä kulkee joskus kaksijalkoja ja hirviöitä. Kannattaa olla varovainen.” Oka sihahti.
”Ei hätää, olen entinen kotikissa.” Iron maukaisi huoleton virne kasvoillaan ja tepsutteli halki kaksijalkojen pihan. Oka pällisteli kollia epäuskoisena ja kiiruhti pihan halki. Iron tassutteli rauhallisesti Okan luo.
”Ei vaaraa.” kolli vakuutteli. Oka tuhautti nenäänsä ja alkoi taas johtaa heitä rantaan. Kissat hyppelivät kiveltä toiselle, kun maa alkoi soistua ja pian oltiin jo ihan veden äärellä.
”Haluan kuollakseni nähdä, kuinka kalastat.” Iron kertoi avoimesti. Oka asetti tassunsa veden ylle ja paljasti terävät kyntensä. Pieni ahven ui Okasta varsin epätietoisena kohti. Naaras kahmaisi tassullaan vettä ja sai kalan kynsiinsä. Oka otti kalan suuhunsa ja viskasi sen Ironille.
”Odota vielä!” Oka maukui, kun Iron oli jo tekemässä lähtöä. ”Ei yhdellä kalalla mitään vielä tee!”
Iron jäi rannalle odottamaan, kun Oka jatkoi vetistä saalistustaan. Naaras otti mukaansa kolme kalaa. Kissa hyppeli taas kiveltä toiselle ja pudotti vahingossa saaliistaan yhden kurakkoon.
”Äh..” Oka tuhahti ja nosti kalan pyrstöstä takaisin itselleen.
”Nyt Vitsaus saa olla tyytyväinen tai repäisen siltä korvat irti..” Oka mumisi.
”Sen päivän kun näkisi.” Iron maukui. ”Mitä voin ottaa niistä kaloista yhden.” kolli tuli ja kumartui Okan puoleen. Kissojen kuonot koskettiat ja Oka punastui turkkinsa alla.
”Oho..” Iron ähkäisi ja nosti kuonoaan tarttuen Okan kolmanteen kalaan. Iron lähti nolona talsimaan eteenpäin.
”Odota, Iron!” Oka maukui. ”Iron. Minä sanon tämän nyt, kun olemme vielä ihan kahdestaan.” Oka henkäisi. Iron kääntyi silmät iloisina kiiluen.
”Niin?”
”Iron, minä pidän sinusta, kovasti..”

Vastaus:Ihana:)
Saat 21 kp:eeta!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pyytassu,Varjoklaani
12.10.2013 21:38
Istuskelin Varjoklaanin aukiolla.Pikkupilvi oli lähtenyt keräämään yrttejä.
>Missä hän viipyy?<vaihtelin painoa toiselta käpälälle toiselle turhaantuneena.Aurinko loi viimeisiä valonsäteitään maahan ja ilta alkoi pimentyä hitaasti.Muut klaanit alkaisivat varmasti jo käydä lepoon mutta Varjoklaani näytti vain vilkastuvan.
"Hyökkäämme kuulemma Myrskyklaaniin!"Kuulin Haukankatseen maukuvan.Haukankatseen seurassa olivat myös Setrisydän ja Tammiturkki ja kaikki supisivat innoissaan.Silmäni näyttivät varmasti siltä että ne olisivat lentäneet ulos päästäni.
>Pikkupilvi on jossain ulkona ja nämä typerykset aikovat mennä tappelemaan!<Kiljuin mielessäni.OLin juuri säntäämässä ulos leiristä etsimään mestariani mutta Mustatähti ilmestyikin pesästään Yösiipi ja Ruosteturkki perässään.Valkoinen kolli silmäili klaaniaan.
"Klaanikokous!"Mustatähti huusi lyhyesti.Kaikki kokoontuivat Mustatähden eteen ja laahustin muiden luokse.
"Hyökkäämme pian Myrskyklaaniin!"Mustatähti ulvoi.
"Miksi?"Höyhenpilven kysyvän naukaisun.Kuningatar istui pentutarhan ulkopuolella Sirupentu vierellään.
"Partio näki Myrskyklaanin Leppälehden alueellamme!"Mustatähti kajautti.
"Mutta hän tuoksui kulkukissalta"Kiurutassu protestoi.Oppilas ei pitänyt tappeluista sen enempään kuin minäkään.
"Joidenkin pitää jäädä leiriin vahtimaan kuningattaria,pentuja ja vanhimpia"Mustatähti naukui ja katsoi klaania odottavasti.
"Minä jään"Tunturituulen ääni maukui.Katsoin suurta mustaa soturia äimistyneenä.Tunturituuli piti tappeluista miksi tämä halusi jäädä leiriin?
"Minäkin jään"Unikonvarsi naukaisi.
"Ja minä!"Savutassu miukaisi.Mustatähti nyökkäsi.Päällikön katse siirtyi minuun.
"Tarvitsetteko sinä ja Pikkupilvi apua?"Päällikkö kysyi matalla äänellä.
"S-siis kai me?"änkytin.
"No?"Mustatähti sanoi ja katsoi minua kysyvästi.SUljin hetkeksi silmäni ja vedin syvempään henkeä.Avasin silmäni.
"Usvatassu,Sumutassu ja Kuikkatassu saavat auttaa"Mauin varmemmalla äänellä.Mustatähti nyökkäsi hyväksyvästi.
"Valmistautukaa.Lähdemme pian"Mustatähti karjahti.Klaani hajaantui.Päällikkö asteli pesäänsä kohti.
"Mustatähti!"Naukaisin ja juoksin kollin perään.Valkoinen kolli katsoi minua.
"En tiedä missä Pikkupilvi on!"Naukaisin.Päällikkö katsoi minua hetken.
"Kyllä sinä pärjäät!Eikä vastaväitteitä"Mustatähti murahti.HUokaisin ja tallustelin kolmen oppilaan luokse jotka odottelivat minua.
"Tulkaa"Murahdin ja talssin parantajanpesään.Kolme naarasta seurasivat minua.Tutkin tarkasti erilaisia yrttejä.
"Hmmmm.....Hämähäkin seittiä tarvitsemme aineskin!"Nauin itsekseni ja otin lehden jonka sisällä oli tahmeaa verkkoa.Ojensin sen Sumutassulle ja naaras pyöräytteli sen tassujensa juureen.
"Kultapiiskua......Pajun kaarnaa......Unikonsiemeniä.....EI"Huudahdin unikonsiemenien kohdalla.
"Unikonsiemeniä ei ole tarpeeksi"Maukaisin vihaisena.Nyt jos milloin olisin Pikkupilveä tarvinnut.
"Viekää nämä yrtit joillekkin muille oppilaille ja sanokaa että eivät ota niitä vielä suuhun"Määräsin kolmelle oppilaalle.He veivät yrttejä ulos muille vahdittaviksi ja minä katsoin vihaisesti yrttejä.
"Tämä nyt tästä vielä puuttui"ärähdin.Aloin kaivella yrtti pinoja ja viskoin niitä ympäri pesää.
"Nokkosen sieminiä....Ei...........Katajan marjoja..........Ei...........HAAA!"Ulvahdin riemuissani kun näin Voikukan varsia.Loikkasin niitä kohti ja nappasin ne suuhuni.Vilkaisin pesää.
"Hohho"Olin levitellyt yrttejä ympäri pesää.Keräsin vielä maustekirveliä ja hitusen jopa kamolmillaa.Nappasin kääreet suuhuni ja loikin ulos.Varjoklaanilaiset olivat jo valmiina,vain minua odoteltiin.Sumutassulla oli suussaan hämähäkinseitti,Usvatassulla oli unikonsiemenet ja voikukan varret ja Kuikkatassulla oli kultapiiskua ja muita yrttejä oli muilla oppilailla.Mustatähti viittoi kaikkia liikkeelle hännällään ja Varjoklaanin soturit pujahtivat yöhön.Poikkelehdin suurien sotureiden lomassa ja yritin nähdä jossain Pikkupilven.Raidallista kollia ei näkynyt missään ja minua alkoi jo hirvittää.En ollut niin taitava että voisin hoitaa yksin loukkantuneita sotureita.Lähellä Myrskyklaanin leiriä kaikki alkoivat liikkua varovaisemmin ja enemmän piiloissa.Minut jätettiin erään suuren tammen ja pensaan luomaan suojaan Usvatassun,Sumutassun ja Kuikkatassun kanssa.Laskin yrtit maahan ja aloin purkaa yrttejä.Käpäläni tärisivät jännityksestä.Varjoklaanin sotahuuto kajahti ilmaan ja Myrskyklaani vastasi kaikuun ulvomalla.Kissojen huutoja kaikui ilmassa ja eräs ääni lähestyi.Setrisydän juoksi kivusta ulisten pensaista ja tämän selkään loikkasi Okakynsi.
"Hah nyt tapan sinut!"Kullanruskea kolli sihisi.Usvatassu ja Sumutassu ryntäsivät kollia päin ja Okakynsi sai vastaansa kaksi raivokasta oppilasta.Setrisydän hoippui luokseni.Kollin kyljessä oli syvä haava ja tuon toinen korva oli revennyt ja tämä ontui.Osoitin kollille hännällä paikkaa johon käydä makaamaan.Kolli lysähtyi kyljelleen niin että kylki jossa haava oli oli minua kohti.Veri valui haavasta.Nappasin kultapiiskun suuhuni ja jaustin kitkerän kasvin muussiksi.Syljin sen käpälääni ja levitin sitä Setrisydämmen haavalle.Kolli säpsähti ja irvisti hieman.Kun olin levittänyt kultapiiskun haavalle peitin sen vielä hämähäkinseitillä.
"Älä liiku"komensin kollia.Kääräisin vähän tuon kollin korvaan hämähäkin seittiä vähäsen ja seuraava kissa saapuikin jo.Haukkatassu oli surkeassa kunnossa.Kolli oli yltä päältä veressä en vain tiennyt oliko se hänen vai vihollisen.Haukkatassun katseesta näki että tuo ei olisi halunnut tulla tänne.Ohjasin kollin varovaisesti Setrisydämmen viereen ja huomasin että kolli kääntyili tuskissaan.Loikkasin yhdellä pompulla kollin luokse ja työnsin tämän eteen unikonsiemeniä.Kolli nappasi suuhunsa mustat siemenet ja nielaisi ne.Kun Setrisydämmen kipu näytti laantuvan käännyin Haukkatassun puoleen.Valtava oppilas irvisteli hiukan kun Usvatassu tutki tämän vammoja.
"Pyytassu tämä taitaa olla pahin"Usvatassu maukui huolestuneena.Loikin naaraan luokse ja katsoin kohtaa jota Usvatassu osoitti.Haukkatassun takajalassa oli syvä viilto josta valui runsaasti verta.Katsoin kauhistuneena kun huomasin veren läpi joain valkoista.Haava oli luuhun asti.Pyörähdin keterästi ympäri ja nappasin paljon hämähäkin seittiä.Painoin sitä haavaa vasten mutta veri jatkoi valumistaan.Vaikka kokeilin kaikkia yrttejä mitä tiesin veri ei pysähtynyt.Haukkatassu makasi maassa pinnallisesti hengottäen.
"Pyytassu mitä tämä tarkoittaa?"Kuulin kissan äänen maukuvan.Pikkupilvi seisoi edessäni.
"Haukkatassulla on syvä haava enkä saa verentuloa loppumaan"Huudahdin.Parantaja juoksi oppilaan luokse ja nuuhkaisi jalkaa.Tuo vilkuili ympärilleen ja huomasi kultapiiskujen seassa suuren lehden.Parantaja nappasi sen suuhunsa ja pureskeli sen mössöksi.Minä otin sen sijaan voikukan varren ja laitoin sen Haukkatassun eteen.
"Syö se"nauin kollille.Haukkatassu otti yrtin hitaasti suuhunsa ja pureskeli sitä hiukan.Kollin naamalle levisi irvistys ja tuo yritti sylkeä voikukan varren ulos.
"EI EI"Huudahdin.Kolli kumminkin yritti sulkea yrtin suustaan.Vedin Haukkatassun kuonon taivasta kohti ja pidin tämän asennossa josta hän ei voisi sylkeä yrttiä pihalle.Haukkatassu nielaisi lopulta yrtin ja vapautin tämän otteestani.Kolli mulkoili minua vihaisesti.
"Anteeksi"Mauin pahoittelevasti.Katsoin kun Pikkupilvi teki nopeasti yrttikäärön jonka tuo kääri Haukkatassun jalan ympärille.
"Tuo yrtti jota käytin oli raunioyrtti"Pikkupilvi mourusi.Nyökkäsin vähän.
"Mitä annoit Setrisydämmelle?"Pikkupilvi kysyi katsoen lepäävää kollia.
"Kultapiiskua kyljessä olevaan haavaan,korvanpäähän ja kylkeen hämähäkinseittiä ja unikonsiemeniä"Luettelin pikaisesti.Pikkupilvi kehräsi hiljaa.
"Hieno"Pikkupilvi naukaisi mutta silloin pahasti ontuva Yösiipi asteli paikalle.
"Lähdemme takaisin"Naaras mourusi.
"Mustatähti antaa hetken aikaa haavoittuneille aikaa paeta"Yösiipi jatkoi ja laahusi Varjoklaanin aluetta kohti.Pikkupilvi auttoi Usvatassun kanssa Haukkatassun jaloillensa ja Kuikkatassu ja Sumutassu auttoivat minua saamaan Setrisydämmen jaloilleen.Haavoittunut kolli laahustin etanaakin hitaammin eteenpäin mikä sai minut huolestumaan.Varjoklaanilaisia alkoi juosta ohitseni mutta onnekseni Salamakynsi otti Setrisydämmen leukoihinsa ja juoksi haavoittunutta kollia mukanaan raahaten.Kuikkatassu ja Sumutassu juoksivat muiden kissojen mukana ja juoksin kahden oppilaan perään.Kun ohitin Varjoklaanin rajamerkin soinen maa katosi.Seisoin pienessä pimeässä luolassa jossa leijui veren haju ja kissojen pelkotuoksu.Näin vitivalkoisen naaraan jonka turkki oli veren tahrima ja tuon kylki ei enään kohoillut.
"EMO"Kolme pientä vikisevää ääntä piipitti.
"Olkaa hiljaa"Kollin raivoisa ääni karjui.Räjähtävä kipu vihloi toista silmääni ja veri peitti näkökenttäni.Pian kipu lakkasi ja seisoin taas soisella maalla.
>Ei en palaa siihen aikaan enää<Ajattelin mutta sydämmeni veti minut takaisin raakaa näkyä kohti.
>Ei<Päätin ja juoksin muiden perään.
//EKa tarina;) //
Vastaus:30 kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kylmätähti, erakko
12.10.2013 21:23
Luku 2. Vaara

"Se on sitten päätetty." sanoin. Pieni Onni-pentu katseli meitä kaikkia suurilla suloisilla silmillään.
"Sisko.." tämä naukui. Korvani värähtivät.
"Muuten, minun täytyy tutkia tunnenko sitä kollia. Otan mukaani tutkimaan Tamin." mau'uin. Tami nousi seisomaan.
"Selvä.." Astuin pesästä ulos. Aurinko porotti kuumana taivaalla. Haistelin maata. Veren haju oli vielä siinä. Seurasin hajua Tami perässäni ja pian löysinkin ruumiin. Astuin askeleen taaksepäin korvat luimussa. Tami katsahti minuun kysyvästi.
"Mikä on?" Nielaisin.
"Tuli on tehnyt sen, mitä kukaan kissa ei ole vielä tällä reviirillä tehnyt." pystyin sanomaan. Ihmettelin, miten en ollut tunnistanut kollia heti.
"Tuohan on.. Oksa.." änkytin.

Minua karmi. Oksa. Tuo kauhea kissa. Muistot löivät päätäni.
"Sinä senkin.. Sinun piti olla kuollut!" huusin ruumiille.
"Mitä ihmettä sinä huudat?" Tami keskeytti hepulini. Ärjäisin hänelle:
"Tuo kuollut kirppukasa on joka ikisen täysjarkisen kissan kauhu!" Tami astui askeleen taaksepäin.
"Anteeksi. Tuo vain.. Muistot.." kuiskasin. Lysähdin maahan.
"Mennään kotiin." Tami sanoi lopulta. Nyökkäsin ja nousin ylös. Kävelimme pois. Pesälle.

//Lyhyt
Vastaus:6 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mesisydän,jokiklaani
12.10.2013 19:53

Kävelin Myrskyturkin ja muiden sotureiden kanssa metsässä. En ollut kertonut kenellekään varjoklaanin nappauksesta, enkä itsekkään tiennyt, miksi minut edes otettiin vangiksi. No mutta siitä ei ollut enää murehdittavaa, olin taas omalla reviirilläni. Pian menimme paikan ohi, jossa oppilaat harjoittelivat. Näin Pisaraturkin ja Silkkitassun harjoittelevan siellä ja mieleeni tuli oma oppilasaikani, jolloin Pisaraturkki oli minun mestarini. Sisälläni oli outo tunne…Oliko se iloisuus, että näkee Pisaraturkin harjoittelemassa uuden oppilaansa kanssa? Ei! Se oli mustasukkaisuutta. Kuin silmänräpäyksestä pinkaisin Pisaraturkin ja oppilaan luokse.

”Häivy! Pisaraturkki on MINUN mestarini!” sähisin Silkkitassulle.
Silkkitassu katsoi minua ja sitten astui pari askelta taaksepäin.
”Mesisydän? Mitä teet?” Pisaraturkki kysyi ihmeissään
Pian minä huomasin, mitä olin tehnyt.
”Anteeksi, ei ollut tarkoitus… Jatkakaa vain harjoittelemista” Kuiskasin hiljaa, kävelin taaksepäin pari askelta, käännyin ja aloin juoksemaan poispäin.
>Tyhmä!Tyhmä!TYHMÄ! Mitä minä oikein tein!?< Ajattelin ja tulin partion luokse, jossa kaikki pitivät minua outona.
”Jatketaan matkaa” Maukaisin kylmästi ja aloimme kävellä jokiklaanin rajaa pitkin.
”Tuollaisia ne nuoret soturit ovat” Kuulin takaatani kuiskintaa.
Katsoin suoraan eteenpäin, kun en olisi kuullut mitään. Viereeni tassutteli Myrskyturkki.
”Mitäs tuo äskeinen oli?” Myrskyturkki kysyi naurahtaen.
”Kateutta” sanoin surullisella sävähdyksellä.
”Pisaraturkki oli hyvä mestari, enkä olisi halunnut luopua niistä harjoitus ajoista. Opin häneltä paljon asioita” Huokaisin.
”Voit tulla minun kanssani harjoittelemaan, jos haluat” Myrskyturkki maukaisi Pilke silmässään.
”En nyt sentään, mutta mennään vaikka joku päivä joelle kalastamaan” hihkaisin iloisesti.
Aloimme juosta lujempaa leiriin päin ja kilpailimme, että kumpi olisi nopeampi juoksemaan. Tunnelman rikkoi se, kun takaatani rääkäistiin.
”Voisitte odottaa meitäkin!” Usvajalka naurahti.
Hidastimme vauhtia ja aloimme ravata leiriin päin.

Leirin sisäänkäynnillä Valkotassu odotteli minua.
”Mesisydän! Mennään kalaan” Valkotassu huudahti.
”Ei nyt, Menen Nelikkatassun ja Myrskyturkin kanssa harjoittelemaan” naukaisin.
”Miksi Myrskyturkki saa tulla mukaan?” Valkotassu kysyi haastavasti ja irvisti Myrskyturkille.
”No, tuota hän tulee mukaan Raitatassun kanssa!” Sanoin nopeasti
”Mitä? Enhän…” Tukin Myrskyturkin suun ja potkaisin häntä takajalallani.
”Niin, harjoittelemme yhdessä” Myrskyturkki sanoi.
Valkotassu katsoi alakuloisena minua, mutta sitten hän irvisti.
”Selvä! Pitäkää te hauskaa! Ja minä en pääse mukaan, sillä olen vasta oppilas!” Valkotassu sähisi ja juoksi oppilaiden pesälle.
>olinkohan liian tyly, kun en ottanut häntä mukaan?< Ajattelin hetken, mutta pian Nelikkatassu ja Raitatassu tulivatkin jo paikalle ja lähdimme pois leiristä.

Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Roihukynsi, luopio
12.10.2013 18:57
Roihukynsi tarkkaili riemuissaan, kuinka Hopeatähden keho nyki, ja jäi paikoilleen.
"Vihdoin", hän murisi tyytyväinen ilme naamallaan.
"Huurre, auta minua viemään tuo ketunraato Myrskyklaanin reviirille", hän jatkoi. HArmaavalkoinen kolli asteli esiin. Roihukynsi tarttui Hopeatähden veriseen ruumiiseen ja alkoi raahata sitä ylös rotkosta. Hän kihisi halusta hyökätä Myrskyklaaniin ja kaapata sen päälikkyus. Kolli kuitenkin hillitsi itsensä ja astui puidentfuomaan varjoon. Hän heitti Hopeatähden ruumiin pieneen kuoppaan. Hopeatähti äänähti viimeisen kerran-tai niin Roihukynsi ainakin luuli. Roihukynsi kääntyi takaisin ja loikki nopeasti pois. Huurre oli pitänyt vahtia Metsän rajassa, ja sanoi lähtevänsä vielä saalistamaan. Roihukynsi juoksi rajaa pitkin silkasta riemusta, ja kääntyessään takaisin hän oli törmätä vieraaseen kissaan. Viime hetkellä hän jarrutti ja loikkasi puun oksalle. Se oli Tiirajuova. Roihukynsi irvisti. Kolli näytti keskustelevan jollekin ,mutta ketään ei näkynyt. Kolli loikkasi hiljaa maahan ja hiipi kohti soturia.
"Henkien kanssako keskustelet, vai onko yläpäässä jotain vikaa?" Hän irvaili ja astui esiin. Tiirajuova kääntyi muristen.
"He eivät olisi kuolleita ilman sinua tai Tunturituulta! Nyt kohtaat sinä viimein hyvin ansaitsemasi lopun!" Hän ärisi ja sinkosi itsensä Roihukynnen kimppuun. Kolli ulvaisi.
"Et voita minua, hiirenaivo!" Hän murisi ja sivalsi Tiirajuovaa kynsillään. Tiirajuova ulvaisi ja kynsi Häntö entistä lujempaa. Roihukynsi karjui ja kouraisi käpälällään Tiirajuovan kaulaa. Ilmaan purskahti verta, mutta haava ei ollut syvä. Roihukynsi sähisi pettyneenä ja kynsi poikaansa. Tiirajuova rääkyi muttei suostunut antautumaan.
""Jos olet poikani niin sinun ei pitäisi olla tuollainen taistelija!"Roihukynsi murisi vinoillen. Tiirajuova ärisi matalasti
"EM ole sinun poikasi vaan Tihkukynnen ja Hiekkaturkin!" Hän karjui isälleen päin naama ja loikkasi tämän selkään.roihukynsi ravisti tämän alas, mutta sitten Tiirajuova tarttui vahvoilla hampaillaan ja pitkillä kynsillään tämän jalkaan ja kynsi ja puri. Roihukynsi kiljaisi. Liha näkyi Tiirajuovan kynsimistä haavoista, joita oli tiheään jalan puolivälissä. Roihukynsi yritti karistaa kollia pois. Tinajuovan kynsi vielä kovempaa, ja Roihukynsi rääkäisi tuntiessaan luurasahtavan Tiirajuovan painon alla. Kuului räsähdys ja veren kammottava pulputtaa ääni. Tiirajuova kieri kauemmas puolikas raaja kynsissään.
"Tämä oli Lummesydämen puolesta!" Hän karjui. Roihukynsi rääkäisi. Kipu oli hirvittävä, mutta hän kompuroi jaloilleen ja yritti vielä hyökätä Tiirajuova kimppuun. Tiirajuova hyökkäsi hänen kimppuunsa hurjasti ja upotti kyntensä hänen vatsaansa. Roihukynsi yritti tempuilla vapaaksi Tiirajuovan otteesta, mutteionnistunut. Pitkä syvä haava levisi hänen vatsassaan, ja siitä pulppusi vuolaanaan verta. Verenpuute ja kipu huimasivat Roohukynnen päätä. Hän ei kuullut enää Tiirajuovan sanoja, kun kolli iski häntä silmiin. Terävät kynnet näkyivät hetken raadelleet Roihukynnen silmiä, ja sitten kaikki pimeni. Roihukynsi vaikeroi kammottavasti ja hoiperteli ympäriinsä, kunnes lysähti maahan. Hän tunsi kuinka Tiirajuova viskasi hänet ilmaan. Sitten Roihukynsi jysähti raskaasti päin puuta. Terävä oksankärki upposi syvälle Roihukynnen kurkkuun. Roihukynsi kirkaisi viimeisen kerran kammottavasti.
Vastaus:Poistan Roihukunnen

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ilta,Erakko
12.10.2013 18:52
Istuin hiljaa paikoillani. Luulin yösulan olevan nukkumassa mutta tosi asiassa tämä tuijotti minua pesästään. En huomannut sitä. Nousin jaloilleni. Vilkuilin taivaalle. #Onko se tähtiklaani tuolla# Mietin. Yösulka ei ollut kertonut vielä paljoa tähtiklaanista. Minulla oli nälkä joten lähdin pois pesän suojista. Yösulka ei pitäisi siitä mutta mitä väliä. Jokin vain pakotti minut metsään. Loikin iloisesti metsään. #missä metsästäisin# Mietin. Hidastin vauhtiani ja lopulta kävelin.
"Nuoren kissan ei kuuluisi olla täällä" Ääni takaani sanoin. Käännyin nopeasti ympäri. Hahmolla oli haaleanruskea turkki jossa oli ruskeita juovia.
"Sinun ei kuuluisi olla jokiklaanin reviirillä" Kissa naukui.
"En tiennyt" Vastasin.
"Oletko uusi metsässä" Kissa uteli.
"Emoni hukkui vast ikään" Naukaisin. En luottanut tulijaan.
"Harmillista. Olethan kuitenkin vasta oppilaan ikäinen" Kissa maukui ystävälisesti.
"Minulla on joku joka huolehtii minusta" Vastasin
"Sepä hyvä. Mutta kuule mene pois täältä partio voi löytää sinut silloin et ole enää vältämästtä elossa" Kissa naukui.
"Lakaa selittelemästä tarinoita" yösulan ääni takaani sanoi.
"Yösulka" Naukaisin nopeasti.
"Kas hei" Kissa naukui rauhallisena.
"Hei ja hyvästi" Yösulka tuhahti. Kissa naurahti
"Olet ilmeisesti kulkukissa" Tämä naukui.
"Kukapa muukaan" Yösulka vastasi. Hän oli selvästi jo rauhoitunut.
"Oli hauska tavata mutta klaanini tarvitsee minua hei sitten" Kissa sanoi ja loikki pois.
"Tule" Yösulka käski ja johdatti minut takaisin pesälle.
"Sinun ikäisesi ei ole hyvä vaellella yksin klaanien rajoilla" Yösulka naukui.
"Olen pahoillani mutta minulla oli välkä" Sanoin. Yösulka hymähti.
"Kuule saat huomisen jälkeen liikkua missä lystää opetan sinulle kaiken tarpeellisen" Yösulka naukui vakaasti. Nyökkäsin.
"Se ei tarkoita että et saisi nukkua täällä" Yösulka lisäsi,
"Selvä on" Huokaisin hiljaa. Käperryin pehmeälle maalle ja suljin silmäni.

Heräsin enne yösulkaa. Aurinko oli vasta nousemaisillaan. Tönin vieressäni tuhisevaa mustaa möykkyä.
"Huomenta" naukaisin.
"Huomenta vaan" Yösulka vastasi ja alkoi pestä turkiaan.
"Metsästetään ensin jotain sitten aloitetaan" Hän sanoi kun oli lopultakin valmis.
Metästin hiiren ja yösulka pääskyn.
"Näin unen" Yösulka aloitti.
"Minkä laisen" Tiedustelin.
"Tapasin myrskyklaanin entisen parantajan täplälehden. Hän sanoi jotain joka liittyy aika varmaan sinuun" Yösulka naukui.
"Mitä" Hämmästyin silmäni suurenivat varmaan aika lailla kun yösulka muuttui kiusaantuneeksi.
"No tuota noin... Näin punertavan taivaan ihan kuin olisi ilta" Yösulka maukui vakaasti. "parantajat sanoivat että on aika lähteä kun on sen aika" Tuijotin yösulkaa.
"Niin milloin pitää lähteä" Kysyin.
"Mistä minä tiedän ei tähtiklaani kerro sitä ikinä suoraan" Yösulka murahti.
"Hirveän haastavaksi tehty" Mutisin.
"Tule nyt vai jäätä ihailemaan tätä maisemaa koko päiväksi" Yösulka käski.
Yösulka opetti minulle klaanien eri hajut.
"No nyt kun tiedät miltä eri klaanit haisee voisimme kerrata taistelu liikeitä" Yösulka naukui. HYppäsin suoraa päätä yösulan kimpuun. ja onnistuin panamaan tämän maata vasten.
"Hienoa mutta nouse päältäni pois en saa happea" Yösulka kähisi.
"Ai. Anteeksi" Maukaisin nopeasti.
"Tämä selvä saat liikkua yksin metsässä mutta olekin varovainen" Yösulka naukui.
"KIvaa. Mutta kai saan silti olla kanssasi" Kysyin.
"Saat toki" Yösulka maukui. "minä menen nyt pesälle" Hän lähti en seurannut. #Jännää# Mietin. Katselin ympärilleni mitä tekisin. Haitelin ilmaa ja erotin uuden tuoksun ihan läheltä. Se ei kuulunut mihinkään klaaniin. #parasta piiloutua# Mietin. Loikin pensaan suojiin tuuli oli onneksi puolellani tulija ei voisi haistaa minua mutta minä tulijan. Katselin pensaan suojista kun musta kissa marssi pensaan ohi. Tämän ilme oli synkkä ja katseessa oli vihaa joten näin parempana pysytellä suojissa. Valitettavasti lähdin pensaasta liian aikaisin ja liian äänekäästi. Kissa sähähti ja kääntyi. Enhdin juuri ja juuri pois tämän näköpiiristä.
Normaalisti en ollut pelokas mutta jokin sanoi että tuon kanssa ei kannata törmätä. Unohdin pian kissan kun saavuin pesälle. Yösulka nukkui. Tämä tuoksui juuri syöneeltä. Itselläni ei juuri ollut nälkä joten istuuduin ja aloin pestä itseäni.
Vastaus:18 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, Jokiklaani/erakko
12.10.2013 18:16
Juovasulka istuskeli järven rannalla ja tiiraili veteen kalan toivossa. Hän näki kalan hopeavälöhdyksen sijaan jonkun mustan piirtävän veteen. Juovasulka kiepahti ympäri. Se oli Roihukynsi, naaras kyyristyi valtavanfkollin edessä ja sähisi.
"Hahaa, tällä kertaa sinulla ei ole syytä pelätä tappoa, toin näet sinulle pari vierasta", Roihkynsi nauroi julmasti ja viittasi hännällään. Suuri hArmaavalkoinen kolli ja kellanpunainen naaras ilmestyivät pensaasta. Kummallakin roikkui suussa kissan veltto ruumis. He heittivät ruumiit Juovasulan tassujen eteen. Naaras murisi Roihukynnelle.
"No? Katsoppa tarkkaan, tai saatan harkita kynsiini käyttöä", Roihukynsi murisi. Juovasulka käänsi katseensa vastahakoisesti alaspäin. Samassa hän loikkasi taaksepäin silmät kauhua ja tuskaa ammollaan.toinen ruumiista oli pieni ja ruskeankirjava, ja emmottavat haavat täplittävät sen Turkkia. Linnunlaulu. Toinen oli jykevä, tummanruskea raidallinen, jolla oli tupsut korvissa.
"Kotkansulka, ei", Juovasulka kuiskasi. Hänen ilmeensä vääntyi tuskasta. Roihukynsi nauroi ja hävisi siinä silmänräpäyksessä tovereidensa kanssa. Juovasulka tuijotti poikaansa. Kotkansulka oli poissa. Juovasulka muisteli, kuinka Linnunlaulu oli pelastanut hänet kaksijalkalasta. Suru oli musertava, ja se suomensi Juovasulan järjen. Hän oli menettänyt kaiken paitsi kaksi pentuaan. Pisaraturkin ja Kielkosteen. Edes heidän pitäisi saada elää rauhassa ja onnellisina. Juovasulka pudisti päätään suunniltaan surusta ja tarttui Linnunlaulun ja Kotkansulkaan ja alkoi hitaasti raahata heitä kohti Jokiklaanin reviirin vastakkaista puolta.

-----Aurinkohuipun hetkellä--------

Juovasulka raahasi kaksi ruumista vihdoin ja viimein klaanin rajojen ulkopuolelle. Hän oli kuumissaan ja erittäin väsynyt, muttei lopettanut. Suuren kiven varjoon hän kaivoi matalan haudan, johon hän laski hellästi poikansa ja Linnunlaulun rinnakkain. Juovasulan kyyneleet kastelivat Kotkansulan Turkin, kun tämä kumartui jättämään viimeiset jäähyväiset pojalleen. Sitten naaras nousi hitaasti ja peitti haudan.
"Mitä olenkaan tehnyt ansaitakseni kaiken tämän?" Juovasulka vaikeroi. Mistään ei kuulunut vastausta. Juovasulka kyyristyi haudan ääreen ja jäi siihen iltaan asti.

Naaras havahtui pöllön kirkaisuun, ja nousi nuutuneena istumaan. Oli melkein yö. Juovasulka nousi tassuilleen ja vilkaisi Jokiklaanin reviirille.
"Ei ole enää minun kohtaloni asua klaanissa", hän mumisi ja raahusti hitaasti poispäin ja suuntasi kohti vuoria. Naaras tuskin huomasi asioita ympärillään. Hän lähtisi kauas klaaneista ja tästä paikasta. Vanhojen klaanien reviireillä tuskin olisi ainakaan kovin paljon ketään. Hyvällä tuurilla hän voisi tavata jonkun, kenties joka Korppitassun tai Ohran, joka ohjaisi hänet uudelle polulle. Juovasulka ei siltikään osannut ajatella positiivisesti, ja rojahti pieneen painaumaan.

//tiiän, vähän tönkkä ja tapahtumat etenevät aika vauhdilla. Tää on siis vielä sillon ku Roihukynsi eli//

Vastaus:Voi Juovasulka raukkaa<3
Saat 20 kokemuspistettä.

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Korpinkynsi, Luopio
12.10.2013 13:30
Pennut olivat jo aikaa sitten syntyneet. Nyt olimme jo palanneet rotkoon. Hetkeksi aijoin ainakin jättää pennut sijaisemon haltuun. Se naaras oli menettänyt jossakin omat pentunsa ja sillä riitti ainakin pennuille syömistä. Astelin ensin Myrskyklaanin rajalle. Siitä vain yli ja yhä syvemmälle alueelle. Haistoin hiiren. Pudottauduin vaanimisasentoon ja loikkasin sitä kohti. Se ei ehtinyt liikahtaakaan kun jo olin ottanut sen suuhuni. Nyt söin sen nopeasti ja jätin kaiken syömättömän siihen. Yllättäen haistoin ilmassa kissojen sekoittuvan tuoksun. Käännyin ympäri ja huomasin Myrsklyklaanin partion juuri syömäni hiiren luona. Neljä kissaa katsoivat suoraan kohti minua. Irvistin ja läähdin rauhallisesti kohti Varjoklaanin rajaa. Kuulin partion askeleet takanani. Pinkaisin juoksuun. Hetken ajan takaani ei kulunut mitään mutta kohta kuulin askeleita jotka tulivat nopeasti kohti. Vilkaisin taakseni ja näin jo Vatukkakynnen hahmon joka pikkuhiljaa saavutti jo. Pysähdyin äkisti kun törmäsin kyljelleni puunrunkoon. Olin huomannut sen äsken mutta hiukan myöhään jarruttanut. Haukoin henkeä. Varjoklaanin kitkerä tuoksu sai kuitenkin minut jaloilleni. Nousin nopeasti ja hyppäsin juuri Vatukkakynnen alta pois kun kolli hyppäsi kynnet ojossa minua kohti. Varjoklaanin reviirin rajan ylittämisen jälkeen Myrskyklaanin partio pysähtyi ja jäi toiselle puolelle. Jatkoin matkaani kunnes tunsin veren pistävän tuoksun kuonossani. Irvistin ja astelin varovasti eteenpäin. Puiden takana odotti kaamea näky. ROihukynsi riippui liikkumattomana kaulasta lävistettynä suoraan edessäni. JÄhmetyin paikoilleni enkä edes varmaan olisi huomannut jos joku olisi repinyt korvat irti. Käännyin nopeasti kohti rotkoa ja juoksin sinne niin nopeasti kuin pääsin. Rotkoon tultuani juoksin nopeasti pesääni ja jäin siihen tasoittamaan hengitystäni. Astelin luolan toiselle puolelle omalle puolelleni ja lysähdin siihen. Pennut ryömivät luokseni. Kiedoin hännän niiden ympärille ja jäin tuijottamaan luolan seinään.

//Lyhkäne. xd
Vastaus:13 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkotassu,jokiklaani
12.10.2013 12:41

>Missä Mesisydän on?< Mietiskelin turhautuneena leirissä.
”Myrskyturkki, tiedätkö Mesisydämmestä mitään?” Kysyin soturilta, joka oli kävelemässä leiristä ulospäin partionsa kanssa.
”En, miten niin?” Tummanharmaa kolli kysyi ja katsoi minua hämmentyneenä.
”E-ei sitten mitään” Huokaisin ja menin oppilaiden pesälle.
”Hei Valkotassu!” kuulin Kivitassun huutavan takaatani.
Käännyin ja katsoin taakseni tekohymy naamallani.
”mitä nyt?” kysyin ja yritin pitää mahdollisen iloisen ilmeen naamassani.
”Mennäänkö kuuntelemaan klaaninvanhimpien tarinoita?” Kivitassu kysyi.
”mennään vaan” Huokaisin kyllästyneenä ja lähdin raahautumaan klaaninvanhimpien pesälle.

”Noniin, mistä kertoisin” Kurnumaha kähisi.
”Aloita jo!” sähisin vanhukselle.
”Älä sinä pieni pentu minua pomottele, olen sinua vahvempi” Kurnumaha tiuskaisi
”Hah! Olet niin heikko, ettet pystyisi edes kaatamaan yhtä hiirtä, et edes hiirenpapanaa!” ivasin.
”Valkotassu! Älä ole ilkeä klaaninvanhimmille!” kuulin takaatani tiukan äänen, joka oli tuttu.
”Mesisydän! Missä olet ollut?!” kysyin äkkiä ja loikin klaaninvanhimpien pesästä pois.
”puhutaan siitä myöhemmin, mutta nyt menen syömään, jos sopii” Mesisydän maukaisi.
Hain myös oman osani ruoasta tuoresaaliskasasta ja menin Mesisydämmen viereen syömään.
Nyt kaikki huolet olivat varisseet pois ja minun ei tarvinnut kuulla enää klaaninvanhimpien turhanpäiväistä höpötystä. Pian Rastastähti tuli paikalle.
”Mesisydän, menetkö partioon? Ota kolme muuta kissaa mukaan” Hän naukui ja meni hakemaan ruokaa.
”Mesisydän! Haluan mukaan” inisin.
”Ei nyt, Valkotassu” Mesisydän sanoi ja lähti kävelemään sotureiden luokse.
Mesisydän kävi hakemassa ensin Mustakynnen, sitten Usvajalan ja viimeisenä Myrskyturkin, joka oli tullut hetki sitten partiosta. Ihme, ettei hän valittanut asiasta, sillä hän ei ollut vielä syönyt mitään. Mesisydän käveli leiristä ulos Myrskyturkki vieressään ja he juttelivat keskenään.
>Ei kai Mesisydämmellä ja Myrskyturkilla ole suhdetta?< Niskakarvani nousi ylös edes sellaisen ajattelemisesta.
>Ei, he vain juttelevat, ei muuta!< rauhoittelin ja menin oppilaiden pesälle.

Vastaus:16 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova,Tuuliklaani
12.10.2013 12:34
Pikkupilvi juoksi edelläni.Usvatassu oli hämännyt Tunturituulta,veljeäni.Viha sykki sisälläni ja peitti alleen musertavan kivun joka oli tullut Vitsauksen kovasta käsittelystä.
"Vielä minä sinut tapan"Mutisin puoliääneen.Pikkupilvi vilkaisi minua säikähtäneenä.
"En tarkoittanut sinua!"Huudahdin ja katsoin parantajaa silmiin.Pikkupilvi nyökkäsi aavistuksen ja jatkoi hieman ripeämmin matkaa.Hölkytin parantajan perässä ja Varjoklaanin soinen maa alkoi muuttua metsäksi.Myrskyklaanin tuoksu tulvahti kuonooni.
"Sinä voit jo palata takaisin"Murahdin Pikkupilvelle.Parantaja pysähtyi hetkeksi ja jäi empimään.Raidallinen kolli nyökkäsi hiukan ja jolkotteli toiseen suuntaan.Jäi yksin hetkeksi.Vedin syvään henkeä ja minuun alkoi sattua enemmän.Ei fyysisesti vaan henkisesti.Kun ajattelin Tunturituulta ja miksi vihaan tätä niin muistoni palasivat siihen karmeaan hetken.Emoni Hiekkaturkin tuskaa täynnä oleva katse.Ei tuskaa kivusta vaan tuskaa pentujen surusta.
"Pidätkö huolta heistä?"Emoni kysyi käheällä äänellä.
"Kyllä!"Olin vastannut itkien.Mutta olin pettänyt heidät.Taivaspentu oli kadonnut.Leijonatassu oli teillä tietämättömillä.
>Anteeksi<Kyyneleet virtasivat juovikkaille poskilleni.Painoin kuoni maata vasten ja peitin silmäni käpälilläni.Itkin ääneti.
"Ei ole mitään anteeksipyydettävää"Lämmin ääni kuiskasi.Nostin pääni assujeni alta ja katsoin eteeni.Haalea kissan hahmo seisoi edessäni.Naaraan vihreätt silmät tuikkivat ja vaaleanruskea turkki hohti tähtien valoa.
"Emo!"Kuiskasin hämmästyneenä.Hiekkaturkki asteli aavemaisen hiljaa luokseni.Ojensin päätäni ja kosketin emoni kuonoa.Päästin käheää kehräystä.Emoni ei tarvinnut sanoa mitään.Hänen katse oli tulvillaan rakkautta.
"Kiitos!"Kehräsin kun emoni alkoi haihtua.Emoni tuoman lämpimän tunteen sijalle kylmyys tunkeutui sydämmeeni.Haistoin ilmaa hiukan ja liiankin tuttu haju tunkeutui kuonooni.
"Roihukynsi!"Murisin hiljaa.Kuulin kollin kylmän kehräyksen.Valtava musta kolli asteli metsiköstä.
"Henkien kanssako juttelet"Kolli kysyi viattomalla äänellä ilkeä virne naamalla.Karvani nousivat pystyyn.
"He eivät olisivat kuolleita ilman sinua ja Tunturituulta"Sihisin myrkyllisesti hampaideni välistä.Sydämmestäni virtasi uutta voimaa ympäri kehoani.Emoni rakkaus pentujaan kohtaan ja loputon viha Roihukynttä kohtaan.Tihkukynnen rohkeus ja oikeudetunto.
"Tule Roihukynsi ja kohtaa loppusi"Murisin uhkaavalla äänellä.
"Tuuliklaanin Tiirajuova rankaisee sinua teoistasi"Silmäni paloivat roihuavaa tulta.Roihukynnen jäänsiniset silmät eivät enään jähmettäneet minua.Valtava kolli polkaisi suurella loikalla minua kohti.Väistin sivuun mutta Roihukynnen kynnet osuivat kylkeeni,hipoen vain mutta kaaduin maahan.Roihukynsi yritti lyödä kaulaani tappavan iskun mutta kierähdin maassa pois tämän käpälien ulottuvilta.Ponnistin jaloilleni.Roihukynnen kynnet välähtivät auringossa ja seuraavaksi kuonostani purskahti verta.Ravistin päätäni niin että vesipisaroita lensi läheitsen puiden runkoihin.Erään puun jonka oksa oli matalalla ja se oli katkennut terävä pää sytytti ajatuksen päässäni.Siirryin vaistomaisessti Roihukynttä kohti sivuttain.
"Jos olet poikani niin sinun ei pitäisi olla tuollainen taistelija!"Roihukynsi naurahti ilkeästi.
"En olekkaan sinun poikasi vaan Tihkukynnen ja sen takia en olekkaan sinun kaltaisesi taistelija vaan parempi!"Sihahdin.Roihukynsi löi minua etujalkoihini enkä yrittänytkään väistää.Kaaduin kumoon mutta kun kolli oli painamassa minut maata vasten kierähdin toisen kylkeni kautta taas jaloilleni.Roihukynsi loikkasi minua kohti mutta nyt väistin salaman nopeasti.Iskin hampaani kiinni kollin etujalkaan ja purin hampaani tiukasti yhteen.Roihukynsi karjui niin että koko metsä raikui ja kollin veri valui suuhuni.Se maistui kitkerälle mutta en päästänyt irti.Roihukynsi kohotti toisen etukäpälänsä iskuun ja kolli nousi takajaloilleen jolloin potkaisin tätä mahaan ja repäisin tuon etujalan irti.Roihukynsi kiemurteli maassa ja yritti pysäyttää vernvuodon.
"Tuo on Lummesydämmen puolesta"Murisin murhaavasti ja tiputin kollin etukäpälän maahan.Raivo tuntui nsin ottavan vallan mutta pidin sen aisoissani.Pidin itseni järjissäni ja astelin Roihukynttä kohti.Kolli nousi kolmelle jalalleen raivoisasti muristen.Loikkasin kollin selkään.Liuin toiselta kyljeltä pois ja iskin hampaani kollin mahaan.Roihukynsi karjui taas kivusta ja kääntyi selälleen ja potkaisi minua kylkeen terävillä kynsillään mutta en päästänyt irti.
"Tämä on Kirsikankukan puolesta"Murisin ja repäisin rajusti.Haavasta purskahti verta ja Roihukynsi kolautti minua jalkoihin käpälällään.Kolli oli kuitenkin heikeentynyt joten isku ei kaatanut minua.Löin kollia suoraan silmiin.
"Tuo on Kuunkajon ja Kotkansulan puolesta"Karjuin kollin korvaan.Roihukynsi katsoi ympärilleen.Olin puhkaissut kollin silmät.Raahasin tuon puun rungon lähelle.
"Tämä on taas Tihkukynnen ja kaikkien niiden puolesta jotka olet tappanut"Karjuin ja nostin kollin ilmaan.
"Roihukynsi sinä lähdet nyt Pimeyden metsään"Huusin ja paiskasin kollin kohti puuta.Kuului karmea kirkaisu kun oksa lävisti kollin kurkun.Roihukynsi sätki rajusti kun veri valui tämän kaulasta.Kolli roikkui oksasta yhä.Katsoin surkeasti pihisevää ja yhä heikommin sätkivää Roihukynttä.
"Hyvästi Roihukynsi!Aikasi on tullut päätökseen!"ulvoin.Kolli yritti vetää viimeisen kerran henkeä ja kouristus repi tämän kehoa ja kolli retkahti veltoksi.Roihukynnen musta ja verinen hahmo roikkui oksasta,verta yhä kaulasta valuen.Se värjäsi rungon punaiseksi ja maahan kasaantui iso veri lammikko.
"Sinun vuodattava veri maksettiin sinun verelläsi!"Ulvoin voitonriemuisena.Jätin Roihukynnen ruumiin oksaan.Otin Roihukynnen verisen käpälän suuhuni ja lähdin juoksemaan Varjoklaanin rajaa kohti.Rajalla tiputin Roihukynnen käpälän maahan.Tunturituuli näkisisen varmasti.Palasin vielä hetkeksi sinne missä Roihukynnen ruumis oli.Tunsin jopa hieman haikeutta.Kaikki kauna mitä olin kantanut kollia kohtaan oli maksettu.Roihukynsi oli kuollut kuten myöskin Piikkikynsi.Kaksi luopiota olivat lähteneet yhtä matkaa Pimeuden metsään ja siellä he pysyisivät.Kohotin katsettani.Aurinko kohosi taivaalle loistaen.Uusi aamu oli valjennut.Linnut lauloivat ihan kuin riemuiten Roihukynnen kuolemaa.Viileä aamu tuuli pörrötti turkkiani.
Tästä alkaisi uusi aika.............
//Roihu kuoli ja olin sopinut sen Rannan kanssa//
Vastaus:Aika raaka kuolema Roihulla.. :S Mutta eep, saat 29 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuikkatassu, Varjoklaani
12.10.2013 12:12
Astelin nopeasti Yösiiven perässä. OIkeastaan juoksin. Vieläkin minua mietitytti se kumma haju. Se hassu tuoksu mikä oli tuoksunut metsässä. Leiriin päästyämme Yösiipi juoksi nopein askelin Mustatähden pesälle. Sieltä kuului sanoja joista en saanut selvää. Kohta päällikkö kuitenkin hyppäsi suurkivelle ja kutsui kaikki koolle. Kissat alkoivat tulle ulos pesistään ja kerääntyivät suurkiven ympärille. Varovaiseen tapaan astelin muiden taakse ja aukion reunalle katselemaan.
"Yösiipi kertoi uutisia." Mustatähti aloitti suurkiven päältä.
"Reviirillä on havaittu kettu. Teidän kannattaa olla varovaisia metsästys ja partio kierroksilla. Joten olkaa kaikki varovaisia. Täälläkin täytyy olla varovainen. Ketut ovat vaarallisia. Pennut pysyvät leirissä eivätkä saa lähteä leiristä missääntapauksessa ulos. Oppilaat liikkuvat vain mestariensa kanssa. Onko asia selvä?" Mustatähti varmisti. Kaikki nyökkäilivät ja supisivat jotain.
"Kokous on päättynyt." valkoinen kolli sanoi ja hyppäsi alas kiveltä. Yösiipi askelsi luokseni ja katsoi sitten hiukan pääkallellaan. Kohta hän kääntyi ja askelsi tiehensä. Katselin hänen menoaan hetken ja sitten käännyin oppilaiden pesälle.

//Tupla lyhyt. Mutta kun pitää lähtee koneelta. D:
Vastaus:Saat 5 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Oka, Luopio
11.10.2013 22:03
Oka tuijotti Oravahäntää, joka tuijotti Vitsausta, joka tuijotti Kostoa, joka tuijotti Okaa. Oravahännän ilme oli närkästynyt ja ruskea naaras kietaisi häntänsä uudelleen nuoren poikasna, Koston eteen.
"Vitsaus.. Hän on vasta pieni pentu. En pidä siitä, että sanoit.. Noin." Oravahäntä mumisi turhautuneena.
"Minäkin opin hyvin nuorena." Vitsaus tiuskahti ja katsoi kumppaniinsa silmät loimuten. Oka huokaisi hyvin kyllästyneenä ja maukui:
"Menen metsälle."
Vitsaus nyökkäsi. Oka nousi ja poistui pesästä metsään metsästämään. Punervaturkkinen naaras huiskautti häntäänsä tylsistyneenä ja haistoi riistan tuoksua, jota alkoi seurata. Pian pienikokoinen kissa alkoi vaania tammihiirtä. Se rapisisteli jo lähes lehdettömässä mustikkapensaassa ja vipelsi pian poispäin. Oka hyökkäsi yhdellä sulavalla loikalla ja tappoi hiiren, jonka hautasi. Toinen saalis oli kottarainen. Oka kiikutti kottaraista siivestä, kun haki hiiren ja lähti sitten pesälle päin. Naaras tepsutteli kaatuneiden puiden suojaan ja antoi tamihiiren Oravahännälle.
"Se on sinulle. Häipyikö vitsaus?" Oka naukui ja katseli ympärilleen.
"Vitsaus meni etsimään jänistä... Syö sinää vaan se kottarainen." Oravahäntä huokaisi.
"Mitä se muka jäniksellä?" Oka naurahti ja laski kottaraisensa paikalleen. "Kuulostaa siltä, että et tarkoita syömistä?"
"Vitsaus haluaa näyttää pojalle, kaulan repimistä jäniksellä. Hän haluaa kostosta seuraajansa." Oravahäntä hertoi ja nuoli poikansa turkkia.
"Ahaa..." Oka mumisi suu täynnä tuoretta lihaa. Naaraan silmät seurasivat Vitsauksen liikkeitä, kun kolli palasi pesään roikottaen suussaan kuollutta urosjänistä.
"Vitsaus..." Oravahäntä voihkaisi. "Onko tuo nyt viisasta."
"ON." Vitsaus sanoi järeästi.
"Odota, Kosto syö ensin." Oravahäntä tiuskaisi. Oka seurasi pienen pennun ateriointia. Oka sai ajatuksen. >Iron...<

//lyhyys//
Vastaus:15 kp:eeta. Ja ei lyhyys haitannut!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunajapentu,Jokiklaani
11.10.2013 21:50
Tapitin suurilla jäänsinisillä silmillä pentutarhan suuaukkoa.Kissojen sotahuudot kaikuivat ilmaan ja ilmassa leijui jokin pisteliäs haju.13 pentua rynnisteli paniikissa pesässä ja 7 kuningatarta yrittivät rauhoitella näitä.
>Nyt pääsisin taistelemaan<Ajattelin riemuissani.Hiippailin pesän suuaukolle ja nyt haistoin jo vielä kitkerämmän hajun.Haju oli tuttu.Olin saanut pienen viillon polkuanturaani leikeissä ja siitä oli valunut verta jonka haju leijui nyt ilmassa.Kurotin kaulaani ja kurkistin ulos.Olin tuskin hiirtä suurempi mikä ärsytti minua suuresti,koska olin paljon muita pentuja pienempi.Jokin tumma välähti näkökentässäni.Pikimusta kissa juoksi ihan ohitseni ja jähmetyin.Kun naaras oli mennyt astelin hitaasti varjoissa eteenpäin.Kolme kissaa tappelivat raivokkaasti Jokiklaanilaisia vastaan ja yksi juoksi minun suuntaani vaikka kissa ei ollut varmastikkaan nähnyt minua.Painuin maata vasten korvat luimussa.Kun punertava naaras oli kohdallani loikkasin kiljaisten tätä kohti.Naaras pysähtyi äkisti ja tipuin mahalleni tuon eteen.Loikkasin jaloilleni ja heilautin pientä tassujani ja kynsiäni.
"Minä Hunajapentu tapan sinut!"Julistin piipittävällä äänelläni ylpeästi.Punertava naaras katsoi minua jäätävästi.
"Sinä muka älä naurata!"Naaras käkätti ja loikkasi minua kohti kynnet esillä.Jokiklaanin soturit eivät huoanneet tapahtumia.
"HUNAJAPENTU!"Tuiskutuuli kiljahti kun naaras törmäsi minuun.Lensin kaaressa maahan ja kylkeäni jomotti.Näin vilauksen syvästä haavasta ennen kuin Liekkiturkki repi minut ilmaan.Tämän leuat puristuivat kurkkuni ympärille.
"En saa henkeä"Pihisin.Sätkin jaloillani mutta naaraan ote ei hellittänyt.Liekkiturkki viskoi minua puolelta toiselle.
>Hunajapentu senkin ääliö!<Ajatukseni kulkivat hitaasti ja silmissäni sumeni.
>Esitän kuollutta<Ajatus tavoitti mieleni ja retkahdin veltoksi.Pidätin hengitystäni ja yritin rauhoittaa hakkaavaa sydäntäni.Liekkiturkki ravisti vielä hiukan minua ja tiputti minut maahan.Lapani kolahti maahan ja olisin halunnut kiljaista tuskasta.Pidin mölyni kumminkin mahassani.Taistelun äänet alkoivat hiljentyä.
"Hunajapentu!"Tuiskutuuli itki.Tunsin kuinka emoni nuoli karhealla kielellään veristä turkkiani.Naaraan kyyneleet tipahtelivat turkilleni.
"VÄISTÄKÄÄ!"Teerenlennon käskevä ääni maukaisi.Naaras klenkutti luokseni ja alkoi tutkia minua.Räväytin siniset silmäni auki.
"Hän elää"Teerenlento ilmoitti tyynesti ja työnsi jotain mustia siemeniä eteeni.
"Syö ne niin kipu helpottaa"Teerenlento komensi.Katsoin epävarmasti siemeniä mutta lipoin ne suuhuni.Kipu alkoi hellittää ja minua alkoi väsyttää.Pian vaivuin levolliseen uneen.
//Sori loppu lyhyeen kun äiti hääs koneelt:( //
Vastaus:Jännittävä taistelu noin pienelle pennulle!
Saat 15 kokemuspistettä.

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Karviaisvirta, Jokiklaani
11.10.2013 17:21
Karviaisvirta painoi poskensa hellästi Haapasydämmen poskea vasten kyhjöttäessään tämän vierellä.
"Haluaisin kovasti nähdä, miltä pentumme näyttävät." Haapasydän huokaisi ja katsoi onnellisena vatsaansa ja sitten kumppaniaan. Karviaisvirta nyökytteli näyttääkseen olevansa samaa mieltä. Yhtäkkkiä Haapasydän jännittyi taasm kivuista.
"Enkä usko, että meidän tarvitsee enää sitä odottaa!" Haapasydän voihkaisi. "Karviaisvirta! Ne syntyvät!" Karviaisvirtä jahmettyi järkyttyneenä. >NYTKÖ JO! MINUSTA TULEE ISÄ! APUAA!< kollin mielessä pyöri.
Tiikerijuova katsoi Haapasydäntä ja Karviaisvirtaa.
"Nytkö?!" naaras kysyi. Karviaisvirta nyökytteli tohkeissaan. Tiikerijuova tuijotti veljeään.
"Mitäs täällä?" Teerenlento maukui yhtäkkiä pesän suulta. "Onko jokin hätä?"
"Oi, Teerenlento! Sinua tässä juuri tarvittiinkiin! Pentuni syntyvät!" Haapasydän voihki. Karviaisvirta hengitti raskaasti ja siirteli hädissään oransseja käpäliään.
"NJAAAA!" Teerenlennon suusta pääsi hätäisenä äännähdyksenä. Naaras klenkkasi mahdollisimman nopeasti hakemaan hieman yrttejä ja hämähäkinseittiä. Karviaisvirta väisti, kun Teerenlento jylisti kolmella jalalla takaisin paikalle, kuin hirviö. Karviaisvirta katsoi, kun Teerenlento kälätti jotain Haapasydämmelle ja sivusilmällä kolli näki, kuinka Kaurapentu, Yöpentu ja Meripihkapentu pällistelivät synnyttävää kuningatarta Emonsa viereltä. Penrjen silmät olivat laajentuneet lumpeen kokoisiksi ja Tiikerijuovakin taisi huomata sen.
"Anteeksi.." naaras kuiskasi ja pökki pennut pois pällistelemästä. Karviaisvirta väläytti nopeasti hymyntapaisen. Haapasydämmen ilmeestä näki, että ensimmäinen pentu syntyisi millä hetkellä hyvänsä. Karviasvirran korvissa jyskytti ja ensimmäinen pentu syntyi. Haapasydän alkoi nuolla sitä. Pentu oli pieni naaraspentu. Sen turkissa oli läiskiä. Toinen pentu oli pian saatu Haapasydämmen hännän alta ja Karviaisvirta nuoli sitä. Kolli nuoli pentua, jonka oranssi turkki oli raidallinen. Tämä pentu oli kolli. Haapasydän oti heikkona toisenkin pennun itselleen.
"Kolmas pentu!" Teerenlento maukui. "Olet menettänyt liikaa verta.." naaras huohotti. Kolmas pentu oli kolli, jonka Karviaisvirta otti vastaan, nuoli ja antoi Haapasysämmelle. Se oli harmahtava ja raidallinen. Kollin hännänpää oli kermanvaalea. Haapasydän siveli heikosti pentuja kuononpäällään.
"Pysy tajuissasi!" Teerelento ulisi. "Neljäs tulossa!!"
Haapasynämen kulmat kurtistuivat ja silmät ummistuivat pikkuhiljaa. Karviaisvirta töytäisi kumppaniaan monta kertaa ja nuoli naaraan poskea. Haapasydämmen pää laski.
"Pidä hänet tajuissaan!" Teerenlento parkaisi. "Vielä yksi pentu! Hän menettää verta liikaa! Pentu ja Haapasydän voivat molemmat kuolla!"
Se sai Karviaisvirtaan vauhtia. Hänen perhettään ei kukaan tuhoaisi enempää. Kolli puski Haapasydäntä holtittomasti. Neljäs pentu saatiin ulos ja juuri, kun Karviaisvirta oli ottaa pennun, Teerenelento alkoi nuola sitä. Karviaisvirta tiesi mitä se voisi tarkoittaa. Pentu oli kuolemaisillaan.
"Anna nuo lehdet Haapasydämmelle!" Teerenlento käski. Karviaisvirta otti lehdet Teerenlennon tassuista. Oranssi kolli tunki ne kumppaninsa suuhun ja Haapasydän nieli ne hitaasti. Karviaisvirta katsoi viimeistä pentua. Pientä, avuttoman pientä, kermanvaaleaa pentua, jonka kasvoissa oli ruskeita pilkkuja. Pennun raajat olivat myös ruskeat. Karviaisvirta nosti pienen pennun Haapasydämmelle, joka katsoi sitä kuin ihmettä.
"Onko se elossa?" Haapasydän pingahti. Karviaisvirta nyökkäsi. Haapasydämmen kurkusta nousi voimatonta kehräystä.
"Se on niin pieni..."

//Sori lyhyys, mutta VIHDOIN! :3//

Vastaus:Ihanaa, että vihdoin ne pienet pentuset syntyivät. <3 Kyllä Haapa urheasti ne ulos sai, vaikka edessä oli vähän esteitä. xD Saat 19 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupentu, Tuuliklaani
11.10.2013 14:51
Aamuauringon peitti utuinen usva. Vain pieniä hentoja säteitä pilkotteli sieltä täältä, joten maa oli läikikäs. Minä katsoin noita säteitä. Olin oppilaidenpesässä ja muut nukkuivat. En ollut saanut unta, koska minua jänitti niin paljon. Saisin ehkä tänään hiiren! Kuulin yhtäkkiä tassuttelua. Pari soturia oli jo noussut, joten minäkin päätin nousta ylös. Sipsutin keveästi aukiolle ja istahdin odottamaan Kastanjahäntää. #Sieltä hän tulee!# ajattelin silmät innosta pyöreinä. Hän nyökkäsi minulle ja tuli luokseni.

"No niin, Kuutassu. Aloitamme tänään kiertämällä rajat. Saatamme myös harjoitella saalistamista. Oletko valmis ensimmäiseen päivääsi oppilaana?"

"Olen. Voisimmeko aloittaa hiiren saalistamisesta?"

Kastanjahäntä naurahti. "Voimmehan me, mutta katsotaan ensin rajat."

Nyökkäsin ja kipitin mestarini perässä metsään. Kuljimme kauan ja yhdessä vaiheessa huomasin sen pienen kivenkolon, jonne olin pentuna pujahtanut piiloon. "Pyh." tuhahdin ääneen. Ne ajat olivat menneitä ja nyt keskittyisin vain tulevaan, soturinimitykseeni.

//Jatkuu :)//
Vastaus:Hieno tarina, odotan innolla jatkoa. :33 Saat 7 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mesisydän,jokiklaani
10.10.2013 21:44
Olin kylmässä ja pimeässä kammiossa. Katsoin seinän läpi kaukaisuuteen ja ajattelin olevani omassa leirissäni Valkotassun kanssa. Vatsaani sattui, sillä en ollut syönyt mitään moneen päivään. Tunsin syyllisyyttä, että edes olin puhunut ikinä Savutassun kanssa, hän oli johtanut minut vaivihkaa varjoklaanin kynsiin.

Käänsin kylkeä ja suljin silmäni. Näin unta mäyrästä, joka käveli metsässä itsekseen ja näytti etsivän jotain. Hätkähdin hereille ja näin edessäni pienen solakan kollin.
"mitä sinä haluat!" sähisin kissalle ja olin valmiina hyökkäämään.
"Vauhtia! tule tänne!" kissa huusi.
Aloin seurata kollia ja hän lähti juoksemaan pois leiristä. Viimein haistoin raikasta ilmaa, missä ei ollut varjoklaanin hajua. Märät aamukasteessa olleet lehdet osuivat vatsaani ja sai minut virkistymään. Pian kolli pysähtyi ja näin hänet kunnolla, hän oli Pikkupilvi.
"Odota siinä" Pikkupilvi komensi ja lähti ravaamaan pusikoita päin.
Katselin Pikkupilven häviämistä ja mietin hetken, että lähtisinkö omalle reviirilleni.
Nousin ylös valmiina juoksemaan pois, kunnes kuulin Pikkupilven askeleet takanani. Hän kantoi suussaan pientä hiirtä. hiiri lennähti eteeni ja katsoin sitä hetken. Sitten muistin Pikkupilven, joka katsoi minua hämmentyneenä.
"Mitä, Eikö ruoka kelpaa?" hän kysyi.
Nyökkäsin ja aloin syödä hiirtä. Oli hyvin kiusallista syödä, kun vihollisklaanilainen katsoo vieressä jokaikistä liikettä. Pian olin kuitenkin syönyt hiiren ja nousin ylös. Pikkupilvi huomasi ja nousi myös ylös.
"Noniin. Nyt saat mennä" hän sanoi kiltisti.
Katsoin Pikkupilveä hetken hämmentyneenä, mutta sitten nyökkäsin. Lähdin juoksemaan jokiklaanin reviirille päin, olin ikionnellinen.

//Sori jos tuli lyhyt :/ //
Vastaus:Onneksi Mesisydän pääsi Varjoklaanin kynsistä pois! :3 Hyvä tarina, saat tästä 13 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento, Jokiklaani
10.10.2013 20:37
Teerenlento katsoi tylsistyneenä ja huokaisi raskaasti.
"Syö." naaras käski ja siirsi kamomillamytyn uudelleen lähemmäs Tiikerijuovan tassuja.
"Een." Tiikerijuova maukui ja otti kamolillat käpäliinsä, siirtäen ne pois.
"Syö." Teerenlento maukui hieman käheytyneellä äänellä.
"E'ei. Enpäs syö." Tiikerijuova kieltäytyi ja nyrpisti kuonoaan.
"Syö!" Teerenlento äyskähti silmät pullottaen.
"En."
"Varmasti syöt!" Teerenlento ärisi. "Se on vain avuksesi. Minun vevollisyyteni on huolehtia, että-"
"En halua!" Tiikerijuova marisi ja huiskautti juovikasta häntäänsä. Teerenlennolle riitti. "NO ÄLÄ SITTEN!" tämä karjaisi ja alkoi klenkata pois. Savun saattoi kuvitella nousevan Teerenlennon korvista, kun naaras sihahti Huminapilvelle:
"Minä en sitä enää yritä syöttää!" ja lähti pois. Musta ja läikikäs naaras linkkasi pesälleen ja huikkasi:
"Lehvkasvo, lääkitse pennut!" ja parantaja astui sisään. Lehväkasvoa ei näkynyt. Musta naaras kurkki ulos pesästä ja haravoi kissajoukkoa tarkalla katseellaan. Lehväkasvo ei ollut siellä.
"Se kelvoton..." Teerenlento ärisi. "Syön suuni täydeeltä hiirenpapanoita, jos se älyää tulla takaisin ennen auringonlaskun aikaa." naaras sihahti itsekseen ja alkoi taas lastata yrttejä.
Vasta, kun aurinko heijasti viimeiset säteensä ja muutti pilviä oranssin ja vaaleanpunaisen kirjaviksi, Teerenlento pääsi syömään hiiren. Kylmähkö tuuli puhalsi ja lehtiä varisi puista. Parantaja katseli pentujen leikkejä.
"Ei, ei, ei, ei, ei!" Teerenlento voihkaisi. "Kauas niistä sienistä! Ne ovat myrkyllisiä!" parantaja kiljahti. Pennut säikähtivät ja juoksivat emonsa hoteisiin pentutarhaan. Teerenlento hautasi luut ja nuosi. Tuttu kissa pyyhälsi ohi parantajan pesään.
"Missäs sinä olit?!" Teerenento kivahti Lehväkasvolle.
"Tuolla vain.." Lehväkasvo mumati.
"Ahah..." Teerenelnto kivahti. >Eipä tarvitse syödä niitä hiirenpapanoita..< Parantaja mulkaisi oppilastaan.

//Pätkätarinatönkkö//
Vastaus:Hieno tarina, eikä mikään pätkätönkkö! Teerenlennolla taisi olla huono päivä, kun ei mikään onnistunut. Onneksi ei sentään joutunut syömään niitä hiirenpapanoita! :D Saat 15 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirsikkapentu,Jokiklaani
10.10.2013 20:03
Pieni naaras tuhisi toisen naaraan vierellä.
"Äiti,minulla on huono olo."pentu vinkaisi.
"Voi sinua kulta.
Olet vasta 2 kuuta.se on vielä rankkaa sinulle."Naaras sanoi pennulleen.
"Mutta mene leikkimään Karpalopennun,Hunajapennun ja tähtipennun kanssa."Naaras sanoi pennulleen.
Sitten jnuori kolli tuli pentutarhaan ja juoksi naaraan vierelle.
"Tuiskutuuli,piiloita pennut. On ongelma.
"Mikä ongelma?"Tuiskutuuleksi kutsuttu naaras kysyi.
"Kaksi Luopiota ja Painajaiskuu ovat valtaamassa leirin!"Kolli huudahti.
Sitten Tuiskutuuli ulvaisi kuningattarille:" Luopiot ja Painajaiskuu hyökkää!"
Haapasydän keräsi pennut ja vei ne piiloon.
Yksi pentu yritti mennä Tuiskutuulen luokse.
"Kirsikkapentu mene muiden pentujen kanssa tuonne!"Tuikutuuli sanoi ja viittoi hännällään Haapasydämmeä.
"No hyvä on."Kirsikkapentu sanoi ja meni Pentujen luokse.
"Hei Kirsikkapentu!"pennun sisko Karpalopentu sanoi.
"No hei vaan!"Kirsikkapentu tiuskaisi ja istuitui hänen eteen.
"Hän ei ole enää kiltti.!Karpalopentu sanoi toiselle siskolleen Hunajapennulle.

tämmönen tönkkö ja mailman surkein.Voittelaittaa kpeeks vaan 1
Vastaus:Toivottavasti pennut selviävät luopioiden ja Painajaiskuun hyökkäyksessä. :O Saat 10 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vatukkavarjo, Tuuliklaani
Kotisivut: http://auroriopisto.wordpress.com/
10.10.2013 19:48
Oli kulunut vasta muutama päivä oudosta unestani. Se ei juurikaan ollut minua vaivannut, kunnes näin omituisen näyn. Näyssä Haukkatähti ilmestyi eteeni ja lausui sanat "Sinä olet koko klaanin toivo, jos petät meidät emme hyväksy sinua takaisin klaaniin enää ikinä" hänen äänensä ei ollut kylmä ja vihainen vaan jotain aivan muuta. Lempeä, mutta samalla usvainen ja kaukainen. En sinäänsä pelännyt mitä tuleman piti, mutta aavistelin jotain vaikeaa ja vaarallista. Tuo näky oli tuntunut jotenkin niin todelliselta ja ehkä hieman huvittavalta. En oikein tiennyt miten siihen suhtautua. Pentuni nukkuivat vieläkin vieressäni, vaikka aurinko oli jo miltein noussut. Olin salaa helpottunut, koska en halunnut Koivupennun huomaavan huoliani. En ollut kertonut näystäni edes Seittitähdelle. En kumminkaan pitänyt sitä tarpeellisena, koska en halunnut huolestuttaa häntä enempää. Hänellähän oli vastuu koko klaanista ja uskoin, että hänelläkin oli omia murheita.

Kuulin lehtien rahinaa pentutarhan ulkopuolelta. Joku oli ilmeisesti tulossa. Askeleet voimistuivat ja pian näin uloskäynnin luona Seittitähden, joka näytti erittäin huolestuneelta. Hänen tummanharmaa turkkinsa näytti sukimattomalta ja takkuiselta. Huokaisin raskaasti ja katsoin surullisesti Seittitähteä. Oliko päällikkyys saanut tuon aikaan? pohdiskelin ja katsoin mittäilevasti Seittitähteä.
"Miksi näytät noi väsyneeltä?" kysyin häneltä. Seittitähti katsoi minua suoraan silmiin...
"En ole nukkunut muutamaan yöhön ollenkaan. Olen vain miettonyt klaanin tulevaisuutta ja niitä kaikkia unia ja enteitä" Seittitähti sanoi hiljaisella äänellä. Nyt kun tarkemmin katsoin hän todella näytti väsyneeltä.
"Sinun on pakko nukkua ellet halua, että klaanisi kärsii unettomuutesi takia" sanoin ja yritin kuulostaa mahdollisimman järkevältä, mutta se oli vaikeaa, koska säälin Seittitähteä. Tunsin äkillisen potkaisun takajalkaani ja äkkäsin Koivupennut sekä Peurapennut taistelevan pentutarhassa. Näin perhaaksi viedä pennut ulos, jotta ne eivät häiritsisi Saarnijalkaa tai Valkohäntää. Nousin ylös ja viitoin pentuja seuraamaan. Myös Seittitähti tuli ulos.

Istuuduin litteän kiven päälle katsomaan pentujen leikkimielistä taistelua. Seittitähti istui myös viereeni ja näin hänen silmissään jotain mitä en ennen ollut huomannut. Selvää kaipuuta. #Oliko hän ennen rakastanut jotain toista kissaa?# ikävä tunne sai minussa vallan. Seittitähti taisi huomata sen, koska olin huomaamattani alkanut kynsiä kiveä.
"Tuonko sinulle tuoresaalista?" Seittitähti kysyi. Nyökkäsin hänelle. Seittitähti nousi ja käveli raskain askelin tuoresaaliskasalle leirin toiselle puolelle. Hän oli edelleen komea kolli, vaikkei hän näyttänyt niin siistiltä ja hyvin suitulta kuin ennen. Käänsin katseeni takaisin pentuihin. He tökkivät tassullaan sammaltukkoa, joka kellui lammikossa. Yht'äkkiä näin roiskuvan veden ja pian huomasin, että Koivupentu oli kaatunut vesilätäkköön. Kehräsin iloisesti, kun katsoin ravistelevaa oranssia kollia.
"Yök", kuulin hänen sanovan samalla, kun tämä meni makaamaan maahan. Ilmeisesti hän yritti kuivata turkkiaan makaamalla pienessä aurinkoläiskässä.

"Tässä sinulle" Seittitähti sanoi ja tiputti jalkojeni eteen herkullisen näköisen rastaan. Nuolaisin huuliani ja iskin hampaani sen lämpimään lihaan. Sivusilmällä tarkkailin Seittitähteä ja huomasin, ettei hän ollut ottanut itselleen mitään.
"Sinunkin pitäisi syödä jotain" sanoin Seittitähdelle. Tämä näytti säpsähtävän hieman.
"Ei minulla ole nälkä" Seittitähti huokaisi ja tökki tassullaan pientä kiveä.
"Sinun on pakko syödä jotain" sanoin lempeästi ja tyrkkäsin hänen eteen sitä rastasta, josta olin jo aiemmin ottanut palan. Seittitähti iski vaivautuneena hampaansa lihaan.
"Kun olet syönyt haet sitten parantajalta unikonsiemeniä" sanoin hieman tiukempaan sävyyn. Seittitähti lähti saman tien parantajan pesälle....

// Tää oli taas tällänen lyhyt kun ei oikeen inspaa kirjoittaa siitä, kun Vatukka on kuningatar..//
Vastaus:28 kp:eetä

-Mustahaukka-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinisiipi, Tuuliklaani
10.10.2013 19:11
"Sinisiipi?" Heiveröinen ääni kaikui uneeni. Nostin väsyneenä päätäni ja vilkuilin ympärilleni.
"Kuohupentu, sinäkö?" Kysyin unisena ja nousin ylös. Venyttelin nopeasti ja peseytymättä tassuttelin pienen pennun luo, joka nyökkäsi.
"Mitä tapahtui?" Kysyin ja kurtistin kulmiani. Vilkkaan pennun viimeisestä käynnistä ei ollut kuin muutama päivä..
"Tassussani taitaa olla tikku!" Kuohupentu selitti silmät suurina. Nyökkäsin hitaasti ja mittailin pentua katseellani.
"Näytähän sitä."
Pentu antoi kiltisti minun katsoa jalkaansa, omituista kyllä, hän ei edes pannut vastaan.
"En minä näe mitään." Totesin. Kuohupentu näytti ensin hiukan säikähtäneeltä, sitten pienen naaraan kasvoille levisi hämmentynyt ilme.
"Ai. Se on varmaan tullut ulos itsestään." Tuo sanoi ja kohautti lapojaan.
"Kenties." Naukaisin ja odotin, kunnes vilkas Kuohupentu vipelsi omille teilleen. Pudistin hyväntuulisena päätäni. Haukottelin makeasti ja muistin, etten ollut kerennyt pestä turkkiani. Siispä aloin nuolla sitä, kunnes karvani olivat kunnolla ojennuksessa.
"Huomenta!" Iloinen ääni naukaisi. Kkänsin päätäni ja näin edessäni Juovatassun. Nuori oppilaani oli sai minut aina hyvälle tuulelle. Nyökkäsin oppilaalleni, kuten mestarina yleensä tein ja astelin ulos pesästäni. Taivas oli harmaa ja täynnä pilviä.
"Ei mikään paras mahdollinen sää yrttien keräämiseen." Huomautin. Juovatassu nyökkäsi totisena. Naaraan jalasta oli vain vähänaikaa sitten lähtenyt puolet ukkospolulla. Tapaturma oli ollut minulle tietysti kauhistus, olihan hän oppilani. Juovatassu oli kuitenkin toipunut hyvin ja tottunut jalkaansa, harvinaista kyllä.
"Olisiko sinulla minulle jotain tehtävää?" Juovatassu kysyi kallistaen päätään. Mietin hetken.
"Eipä oikeastaan.." Vastasin hetken kuluttua.
"Ai, selvä." Juovatassu sanoi tylsistyneenä.
"Ainahan sinä voit auttaa klaaninvanhimpia. Aamukukan raajoja on kolottanut ja Kauraviiksi valittaa punkeista. Lummesydänkin voisi kaivata piristystä." Ehdotin. Juovatassu nosti päänsä pystyyn ilahtuneen näköisenä.
"Kiitos, hyvä idea!" Naaras myöntyi ja poistui pesästä. Hymähdin hiljaa. Voi noita nuoria.. Mieleeni tuli hetkeksi kuva Kultatassusta. En ollut nähnyt kollia vähään aikaan. Olihan oppilaalla kaikki hyvin?

(Jatkuu..)
Vastaus:15 kp:eeta.

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tähtipentu, Jokiklaani
10.10.2013 17:54
Makasin kyljelläni pentutarhassa. Kukaan ei ollut vielä huomannut erästä asiaa. Nimittäin olin sokea. En nähnyt yhtään mitään. Kukan ei ollut sitä vieläkään huomannut vaikka olin jo kaksi kuinen pentu. Muiden pentujen kanssa leikkiessä olin vain käyttänyt kaikkia muita aistejani paitsi näköä. Tunto ja hajuaistini olivat erittäin tarkkoja. Tänään ajattelin kumminkin näyttää sen muille. Ajattelin näyttää sen muille kävelemällä harhaan ja, jos pystyisin saamaan jonkun pennun leikkimään kanssani niin voisin yrittää esittää, etten nähnyt mitään. Toisaalta enhän minä nytkään nähnyt mitään. Huokaisin. Kaikki muut pentutarhassa nukkuivat. En halunnut herättää heistä ketään, joten painoin silmäni kiinni ja yritin nukahtaa uudelleen.

Heräsin uudelleen siihen, kun joku tökki minua. Se oli yksi siskoistani. Huiskautin hänelle laiskasti häntääni ja laskin pääni takaisin sammaleelle.
Pentu tökkäsi minua uudelleen. Katsoin häntä, vaikka en itse nähnyt mitään tiesin, että hän huomasi katseeni.
"Me saamme pentunimet tänään" naaras hihkui ja hyppi paikallaan. Nyökkäsin hänelle ja yritin laskea pääni sammaleeseen. En haluaisi vielä leikkiä siskoni kanssa, koska emomme ei vielä ollut hereillä. Sen sijaan päätin lähteä pentutarhan ulkopuolelle. #Jospa hakisin oikein mehevän eläimen tuoresaaliskasalta.# pohdiskelin samalla, kun tassuttelin hipi hiljaa kohti pesän suuaukkoa. Viitoin siskolleni hännällä, jotta hän pysyisi hiljaa. Häneen ei voinut täysin luottaa, mutta kannatti edes yrittää hiljentää hänet.

Hiivin hiljaa leirin laitamia pitkin. Tuoresaaliskasa sijaitsi melkein toisella puolella leiriä. Sieltä kantautui herkullinen riistan tuoksu. Vesi herahti kielelleni, vaikka olinkin vasta muutaman kuukauden rakastin siltin tuoresaalista. Se maistui mielestäni paljon herkullisemmalta kuin emoni maito. Olin jo kyllästynyt siihen. Viimeksi, kun olin syönyt tuoresaalista, eläin oli jäänyt emoltani lojumaan, kun hänen oli pitänyt mennä komentamaan siskojani.

Haistelin ilmaa ja heiluttelin häntääni, jotta tuntisin sivuillani olevat esteet. Kuljin lähes koko ajan kuono maassa kiinni. En muuten osannut suunnistaa eteenpäin. Jostain kuului raksahdus. Se tuli suoraan takaani. Käännähdin ja haistoin siskoni hajun. Murisin siskolleni, koska hän oli seurannut minua vaikka olin varta vasten hännälläni viestinyt, etten halunnut hänen seuraavan minua.
"Mihin olet menossa?" tämä kysyi, jos olisin nähnyt hänet olisin luultavasti ollut vielä vihaisempi. Tuntui ehkä hieman oudolta, etten nähnyt mitään. Voisin vain kuvitella miltä maailma näyttäisi, jos näkisin edes jotain. Huokaisin...
" Äääsh.. palaa takaisin tarhalle ja mene vaikka valittamaan emollemme, kunhan et tule mukaan!" murisin vihaisesti ja heilutin häntääni ärsyyntyneesti. Kissa vaikutti ärtyneeltä.
"Enkä mene!" tämä äyskähti. Nyökkäsin hänelle, vaikken tiennyt miksi. Jatkoin matkaani, vaikka tiesin siskoni seuraavan minua.

Pääsin perille tuoresaaliskasalle ja aloin etsimään sieltä hiirtä. Pian haistoin tuoreen hiiren tuoksun. Kaivoin sen kasasta ja laskin sen eteeni. Sen tuoksu oli vastustamaton. Iskin hampaani sen niskaan ja aloin raatelemaan sitä. Se tuntui jotenkin hyvältä, kun sain raadella, jotain mikä oli joskus elänyt.
"Mi-mitä sinä teet?" siskoni kysyi säikähtäneenä.
"Miltäs vaikuttaa?" kysyin ilkeästi ja jatkoin hiiren syömistä ja raatelemista.
"Mitä te täällä teette?" kuului vieras ääni takaani. Haistelin ilmaa ja äkkäsin aivan liian nopeasti, että puhuja oli Jokiklaanin päällikkö Rastatähti. Hän oli kuulemma tummanharmaa ja raidallinen. Haistoin siskoni lievän pelkotuoksun.
"Minulle tuli nälkä", vastasin tyynesti ja nostin katseeni kohti Rastastähteä. Jos sitä edes katseeksi voi kutsua.
" Eikö emosi ruoki sinua?" Rastastähti kysyi. Liikautin hieman oikeaa etujalkaani ja vastasin:
"Kyllä, mutta pidän enemmän riistasta."
"Ilmeisesti tykkäät myös raadella ruokasi?" Rastastähti kysyi. Hoksasin vasta nyt, että olin jättänyt raadellut hiiren palaset maahan.
"Äässhh.." murahdin ja lähdin kävelemään pentutarhalle. #Nyt tai ei koskaan. Minun on nyt näytettävä, että olen soke# siskoni lähti seuraamaan minua, mutta pysähtyi pian. Aloin tahallaan törmäillä joihinkin kiviin ja kompastelemaan lehtiin ja ruohoihin, jotka olivat maassa.
"Etkö osaa enää edes suoraan kävellä?" Rastastähti kysyi kummastuneena. Jatkoin vain törmäilemistä. Kuulin Rastastähden askelten rasahtelua takaani. Haistelin ilmaa ja hoksasin, että olin lähtenyt väärään suuntaan.
"Seis", Rastastähti sanoi. Hän käveli eteeni ja pyysi minua nostamaan katseeni maasta. Hän tunki kuononsa erittäin lähelle silmiäni.
"Tule, vien sinut Teerenlennon luokse" Rastastähti sanoi huolestuneesti ja otti niskastani kiinni. Hän kantoi minut suoraan parantajan pesälle.

"Teerenlento, täällä olisi yksi pentu" Rastastähti kailotti sen jälkee, kun oli tiputtanut minut parantajan pesän pohjalle. Kuulin Teerenlennon askeleita.
"Voisitko ystävällisesti viedä tuon pennun takaisin pentutarhalle ja ilmoittaa tämän pennun emolle, että tulee tänne?" Teerenlento kysyi. Rastastähti nyökkäsi ja sanoi:
"Epäilen, että hän on sokea." Teerenlennon häntä kuultavasti laskeutui maahan. Hän oli ilmeisesti järkyttynyt uutisesta.
"Annappas, kun katson silmiäsi", Teerenlento sanoi. Hän tökkäsi kuonoani hellästi tassulla. Juuri silloin pesään tuli emoni. Tunnistin hänet heti tuoksusta.
"Mikä hänellä on hätänä?" tämä kysyi hätääntyneellä äänellä.
"Hän on sokea", Teerenlento vastasi mahdollisimman tyynesti.
"Sokea", emoni toisti järkyttyneenä. Hän katsoi minun silmiäni ja ilmeisesti huomasi sen itsekkin.
"Mitä voit tehdä?" emoni kysyi selvästi surullisena. Hän ilmeisesti tiesi, ettei mitään ollut tehtävissä,mutta halusi kumminkin kysyä.
"En mitään. Hän on syntynyt sokeana. Omituista kyllä huomasit tai siis Rastastähti huomasi sen vasta nyt", Teerenlento vastasi.
"Hänellä on ilmeisesti erittäin hyvä tunto sekä hajuaisti. Hänestä ei kumminkaan voi tulla soturia eikä sen paremmin parantajakaan" Teerenlento vielä sanoi.
"Harmillista, onneksi hän ja muut pentuni saavat tänään sentään pentunimensä" emoni huokaisi surullisena.

"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä aukiolle klaanikokoukseen!" Rastastähti mylvi ison kiven päältä keskeltä aukiota. Emoni ilmeisesti tiesi mitä oli tulossa, sillä hän oli sukinut meidät kiiltäviksi ja puhtaiksi. Astelimme emomme perässä lähelle sitä kiveä, jolla Rastastähti seisoi.
"Täänään joukkoomme saapuu uusi soturi.
Minä, Rastastähti, Jokiklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Pimeystassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania jopa henkesi uhalla?" Hän kysyi arvokkaalla äänellä joltain oppilaalta. En tietenkään nähnyt minkä näköinen tämä oli, joka harmitti minua vähän.
"Lupaan" oppilas vastasi.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Pimeystassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Pimeysturkki. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja rohkeuttasi, ja hyväksymme sinut Jokiklaanin täydeksi soturiksi!" Rastastähti lopetti. Koko klaani alkoi hokemaan uuden soturin nimeä.
"Lisäksi haluan vielä antaa virallisen nimen muutamalle pennulle" Rastastähti lisäsi. Emoni alkoi tökkimään minua ja siskojani lähemmäs kiveä.
"Tästälähtien sinut tunnetaan nimellä Hunajapentu" RAstastähti ilmoitti. Hän tarkoitti ilmeisesti sitä pentua, joka oli seurannut minua aiemmin tänään.
"Sinut taas tunnetaan nimellä Karpalopentu", Rastastähti sanoi pienimmälle pennulle.
"Sinä taas olet Tähtipentun. Sokeudestasi huolimatta olet Jokiklaanin täysi jäsen ja saaat asua klaanissamme" Rastastähti julisti. Kissajoukosta kuului kohahtelua. He olivat ilmeisesti yllättyneitä sokeudestani.
"Viimeisenä sinut tunnetaan nimellä Kirsikkapentu" RAstastähti ilmoitti viimeiselle siskoistani. Klaani sanoi muutaman kerran meidän jokaisen nimen, jonka jälkeen klaanikokous oli ohi...

// Tällänen outo tai pikemminkin oudohko aloitustarina xD //
Vastaus:Hieno ekaksi tarinaksi!
Saat 28 kp:eeta.

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Surutassu,Myrskyklaani
10.10.2013 17:30
Kehräsin hiukan ja loikin pitkillä hypyillä tuoresaaliskasalle.Nappasin pienen hiiren ja tassuttelin rauhallisemmin Vaahtotassun luokse.Kävin syömään ihan naaraan viereen,niin lähelle että karvamme osuivat toisiinsa.Vaahtotassu siirtyi vähän kauemmaksi mutta ei ärissyt minulle kuten tuo olisi ennen tehnyt.
"Mistäs nyt tuulee?"Virnistin naaraalle.Vaahtotassu luimisti minulle ja sihahti vähän.Mutta huomasin että naaraan katse ei ollutkaan minussa vaan sinkoutui taakseni.Vilkaisin lapani yli ja näin Leppäläiskän joka jutteli Okakynnen kanssa.Naaraan eleistä näki kuinka tuo yritti vietellä Okakynttä.Kolli ei itse sitä näyttänyt huomaavan vaan jatkoi jutustelua hiirtä ahmien.
"Mokoma karvakasa"Vaahtotassu ärähteli.Tiesin että Vaahtotassun ja Leppäläiskän välit olivat olleet huonot mutta en tiennyt että ne olivat niin huonot.
"Kuule taidan lähteä metsästämään"Mutisin kun Vaahtotassu näytti hermostuvan entisestään.Naaras vilkaisi minua ja nousi ripeästi jaloilleen ja talssi parantajan pesälle.
>En kai loukannut hntä?<Vaahtotassu oli mukava.Laahustin leiristä ulos häntä maata laahaten ja pää painuksissa.
"Hei Suutassu!"Okakynnen ääni kajahti ilmaan.Katsoin taakseni ja näin Okakynnen jolkottelevan minua kohti.Leppläiskä kulki ihan kollin takana.Turhautuminen paistoi naaraan silmistä.
"Mennäänkö metsästämään?"Kolli kysyi pirteästi.
>Kaipa seura tekisi hyvää<Ajattelin.
"Mennään vaan"Yritin kuulostaa iloiselta ja pirteältä mutta väsymys kuulsi varmaan äänestäni.Okakynsi loikki järven suuntaan ja jättäydyin Leppäläiskän rinnalle.
"Oletko rakastunut Okakynteen?"Kysyin niin hiljaa ettei Okakynsi kuullut.Leppäläiskä katsoi minua surullisena.
"Olen mutta Okakynsi ei tajua sitä vaikka kuinka yritän kertoa.Mutta en uskalla joten olen vain antanut vinkkejä mutta hän ei edes tunnu huomaavan minua"Naaras näytti olevan itkun partaalla.
"Jospa minä puhun hänelle"Ehdotin varovasti.Naaraan katse oli sinkoutunut kullanruskeaan kollin.Tämä nyökkäsi aavistuksen verran.Hölkytin kollin vierelle.
"Kuule Okakynsi"Aloitin.Kolli katsoi minua uteliaana.
"Oletkos huomannut Leppäläiskän käytöksen viime aikoina?"Kysyin.Leppäläiskä katsoi toiveekkana meitä kohti.
"Minkä käyttäytymisen?"Okakynsi katsoi minua oudoksuen.
"Me olemme ystäviä mutta ei siitä sen enempää.Nyt muihin asioihin....."Kolli alkoi pälättämään.
"Minä menen tuonne metsästämään"Leppäläiskän itkuinen ääni maukui.Leppäläiskä juoksi kyyneleet silmissä pois mutta Okakynsi ei tajunnut sitä.
"Okakynsi senkin typrä karvapallo"Huusin.Kolli katsoi minua hämmästyneenä.
"Etkö sinä ole huomannut että Leppäläiskä on rakastunut sinuun?"Ulvahdin.Kollin silmät laajenivat.
"L-leppäläiskä rakastunut minuun?"Kollin ääni oli hämmästystä tulvillaan.
"Minäkin rakastan häntä"Kolli henkäisi.Katsoin tuota tyrmistyneenä.
"No mene perään ja kerro se!"Huudahdin.Okakynsi nyökkäsi ja juoksi sinne minne Leppäläiskä oli kadonnut.Ravistin päätäni.Miten hölmöä.Kukaan ei uskaltanut myöntää raukkaantaan koska he pelkäävät että tunne ei ole molemmin puoleinen.Mutta jos ei myönnä saattaa menettää hetkensä.
>Kuten sinäkin<Ääni sisälläni kuiski.
>Vaahtotassu on parantaja mutta et voi padota kaikkia tunteitsi häntä kohtaan<Ääni sanoi toruvalla äänellä.Sydämmeni loikki rinnassani.Oli totta että olin rakastanut Vaahtotassuun.Mutta hän oli parantaja.
"Mikä Tähtiklaanilainen sinä olet kun se on kiellettyä"Mauin äkäisesti.Ääni oli vaiti.
>En kuullukkaan Tähtiklaanin poikani<Ääni kuiskasi ja katosi.Yllättäen lämmin tunne virtasi ylitseni.Se nipisteli varpaitani,kuumotti poskiani ja sai sydämmeni hakkaamaaan yhä nopeammin.Niin suuri oli rakkauteni Vaahtotassua kohtaan.Se oli pohjaton.Sen lämmöllä pärjäisin yksin jopa jäätävän lehtikadon ylitse.Se oli rajaton.Juoksin leiriä kohti.Vaahtotassu tuli erään puun rungon takaa ja törmäsin naaraaseen.Lensimme kuusen oksien alle.
"Mitä ihmettä sinä ryntäilet!?"Naaras karjahti.
"Vaahtotassu minä rakastan sinua"Naukaisin.
//Elikkä siis jos Leppäläiskän kumppani vois olla Okakynsi?Ja joo lyhyt....//
Vastaus:Saat 25 kp:eetä! Ihana tarina! <3

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kylmätähti, erakko
10.10.2013 17:03
Tuijotin hetken eteeni sanomatta mitään. Hengitin hiljaa, lähes äänettömästi. Sitten pudistin päätäni. Edessäni makasi kuollut kissa, kolli. Vähän kauempana oli nuori, jotain kuusi kuuta oleva pentu kuolleena. Tuli istui hieman kauempana kuolleesta pennusta ja piti suussaan elävää pentua, joka sätki ja huusi.
"Tuli.. Mitä tämä on? Miksi olet tappanut pennun ja tuon kollin ja olet tappamassa vielä yhtä?!" kysyin vihaisesti ja astuin askeleen eteenpäin. Tuli katsahti minua.
"Minä selitän sinulle.." Tuli aloitti. Hyppäsin hänen päällensä. Peitin hänen suunsa.
"Anna se pentu minulle!" huusin. Tuli ojensi minulle pennun, joka rauhoittui heti kun otin sen suuhuni. Tulin pois Tulen päältä.
"Plöääh! Painat liikaa!" Tuli sähähti ja veti ilmaa keuhkoisinsa.
"Voisitko kuunnella, mitä tein pennulla?" Tuli kysyi ennen kuin olin ehtinyt häipyä.
"Ei kiinnosta! Tule pesälle kun olet miettinyt tarpeeksi tekoasi. Olen pettynyt sinuun." sähisin ja katsahdin vihaisesti Tulea.
"No, ei sitten. Minä satuin vain pelastamaan tuon pennun." Tuli murahti. Pysähdyin kuin seinään.

Istuuduin hyvin sammalpesälleni. Tami ja Tuulenvire istuivat omilla paikoillaan, ja Tuli omallaan. Pentu oli kaikkien keskellä.
"Yöllä. kun nukuin, minua tartuttiin äkkiä niskasta ja alettiin raahaamaan pois. Tyyppi oli reppäissyt minulle pienen haavan, josta lähti verivana." Tuli kertoi. Tami keskeytti.
"Kuka tyyppi oli?"
"En tiedä, hän hoki vaan kokoajan: 'Pennut ja isä yhdessä.. Pennut ja isä yhdessä..' Se oli outoa." Tuli vastasi. Kurtistin kulmiani.
"No, hän vei minut paikkaan, jossa oli kaksi pentua. Kolli nauroi ja sähisi: 'Nyt minä tapan teidät kaikki!' Hyökkäsin kollin kimppuun mutta hän oli ehtinyt napata yhden pennun. Kun puri kollin niskaa, hän veti pennun kaulan auki. Sain tapettua kollin, ja kun olin nostanut toisen pennun suuhuni, sinä tulit." Tuli lopetti ja katsahti pentuun.
"Pidetään hänet!" Tuulenvire naukui. Nyökkäsin.
"Ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Hmm.. Sinä selvisit täpärästi. Nimesi on siis.." aloitin, mutta Tami ehti sanoa sen ensin.
"Onni!"
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahtotassu, Myrskyklaani
10.10.2013 15:49
Vaahtotassu muisteli edellisenä päivänä oppimiaan yrttejä. Tuhkamarja oli avustanut häntä valmistamaan puhdistavaa salvaa, ja sitomaan murtuneita raajoja kaislalla. Tuhkamarja puuhaili pesässään.
"Hei Vaahtotassu, hakisitko minulle lepänkuorta, unikonsiemeniä, kehäkukkaa ja kortetta, ne kaikki kun ovat lopussa", parantaja kysyi.
"Mennään mennään"m Vaahtotassu sihahti ärsyyntyneenä ja tassutteli aukiolle ja sen läpi metsään. Leppiä kasvoi vain järven tuntumassa, joten Naaras päätti suunnata ensimmäiseksi sinne.
"Hei, tarvitsetko apua?" Tuulitassu maukui oppilaiden pesältä. Kaunis valkoinen naaras vilkaisi kolliin.
"Kiitos", hän maukui. Tuulitassu ponkaisi samantien jaloilleen ja seurasi häntä.
"Minne menemme?" Hän kysyi.
"Järven rantaan. Sieltä löytyy lepänkuorta", Vaahotassu vastasi yllättävän tyynesti. Tuulitassu hämmästyi naaraan äänensävystä. Hän oli kaikkien muiden tavoin tottunut kuulemaan nokkaan näsäviisaan vastauksen.
Kaksikko pysähtyi jonkin ajan kuluttua, kun Vaahtotassu kumartui nuuhkimaan tarkasti kehäkukkarykelmää polun vieressä.
"Mitä vielä odotat? Auta minua kaivamaan nämä ylös!" Naaras tiuskaisi terävästi ja nyyhti kukkia maasta. Tuulitassu kumartui vaiti hänen viereensä. Kun he olivat kasanneet kukkia tarpeeksi, Vaahtotassu nappasi ne mukaansa. Järvi oli aivan lähellä. Sieltä hän saisi Unikkoa ja Lepänkuorta. Kortetta kasvoi nyt joka paikassa, joten Vaahtotassu päätti jättää sen takasijalle.
"Onko tuo tuolla unikkoa?" Tuulitassu kysyi varsin pian. Vaahtotassu siirsi katsettaan ja näki pitkävartiset kasvit.
"On. Hyvä juttu. Käy keräämässä niitä niin minä etsin lepänkuorta", naaras maukui ja tassutteli eteenpäin. Hän oli näkevinään ihailevan pilkkeen Ttulitassun silmissä ennen kuin kääntyi puiden taakse. Vaahtotassu ravisti päätään ärsyyntyneenä ja haki katseellaan leppää.

"Vaahtotassu! Oli jo aikakin; ja toit kaikki mitä tarvitsin", Tuhkamarja kehui kun Vaahtotassu tallusti hänen pesäänsä suu täynnä yrttejä.
"No mitä muuta odotit?" Vaahtotassu tiuskaisi ja kääntyi nuolemaan sotkeentunutta rintaansa. Tuhkamarja kehräsi hyväntuulisesti ja vei yrtit pesäänsä.
"Voit mennä syömään jos haluat. Koko muu klaani on jo aterioinut", hän maukui. Vaahtotassu kääntyi terävästi. Hän ei pitänyt että häntä käskytettiin koko ajan. Naaras nappasi tuoresaaliskasasta oravan ja raahasi sen rauhalliseen paikkaan leirin nurkkaan. Hän oli haukkaamaisillaan palan ruoastaan, kun hänen viiksensä osuivat johonkin. Se oli Tuulitassu. Vaahtotassu oli ärähtämäisillään hänelle, kun näki kollin silmien ystävällisen pilkkeen.
"Vaikutit yksinäiseltä. Haluatko seuraa?" Hän kysyi. Vaahtotassu kohtasi kirkkaansinisillä silmillään oppilaan katseen.
"Kiitos", hän mumisi.

//jatkoo emu?//
Vastaus:21 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani/Yösulka erakko
10.10.2013 14:49
Yösulka:

Haistoin hiiren ilmassa. #Ruokaa# Ajatelin innoisani. Olin kuolla nälkään ja sain olla vihdoin ja viimein yksin. Pudotauduin vaanimis asentoon ja hiivin kohti hiirtä. Loikkasin sen luo ja tapoin. Palasin hiiri suusani pesälle jossa ilta istui pesemässä itseään. Asetuin syömään hiirtä.
"Mistä olet saanut tuon haavan" Ilta uteli ja katsoi jalkaani.
"Taistelusta" Murahdin. Ilta nyökkäsi.
"Pidetään tänä iltana taisteluharjoitukset" Maukaisin.
"Selvä" Ilta sanoi
"Lepää nyt sillä olemme siellä vielä kuunhuipun hetkelläkin" Murahdin. Ilta ei vastustellut vaan kiepahti kerälle ja nukahti. #Hankkisi edes makuualustalle sammalta# Ajatelin. Ilta nukkuin pehmeällä maaperällä. Itsekkin kiepahdin nukumaan sammalten päälle.

Heräsin siihen kun tuoreen salliin tuoksu leijaili nenääni. Räpytelin silmiäni ja näin edessäni hiiren
"Syö" Ilta ehdotti.
"Mistä sinä hiiren löysit" Hämmästyin. Ilta tuijoitti maahan mutta nosti katseen sitten minuun.
"Seurasin sinua kun metsästit" Ilta tunnusti nyökkäsin.
"Selvä. Se oli ajatelematonta mutta ei siitä haitaakaan ollut" Vastasin ja hotkin hiiren. "Tule perässä ole varovainen yöllä liikku paljon kissoja" Nau`uin.
"Kerro keitä ja mihin aikaan" Ilta uteli. Tuhahdin istahdin maahan ja ilta istui eteeni.
"No yleensä myrskyklaanin partio lähtee kuunhuipun hetkenä matkaan jokiklaani sitä hieman aikaisemmin varjoklaani vasta myrskyklaanin jälkeen ja tuuliklaani auringonlaskettua. Opit kyllä jossain vaiheessa" Lupasin.
"Entä muut kulkukissat" Ilta uteli
"Niitä tallustaa joka yö täällä jossain. Varo erityisesti Vitsausta hänet tavatuasi et ole elossa. Mutta muutenkin ole varovainen" Käskin ja lähdin ulos.

Menimme lähelle nelipuuta.
"Hyökää" Käskin. Ilta loikkasi suoraa päätä kimpuuni ja olin jäädä alimmaksi mutta lopulta sain illan voitettua. #hänestä tulee hyvä taistelia# mietin.
"Hyvä ajan myötä opit uusia liikeitä ja osaat ajatella taistelussa. Katso nyt tarkaan" Nau`uin. Opetin illalle pari liikettä ja annoin hänen kokeilla.
Kuunhuipun hetki läheni.
"Voimme lähteä" Naukaisin. "Myrskyklaanin partio voi olla lähellä"
Palasimme pesälle.
"Rupea pian nukumaan" Käskin ja itse käperryin jo sammallelleni.
"Ja voit kyllä ensi yöksi hankkia sammalta" LIsäsin ja suljin silmäni. Uni ei tullut. Raotin hieman silmääni ja erotin illan istumassa ulkona. hymähdin mutta suljin silmäni ja vaivuin hiljaa uneen.

Jäämyrsky:

Lehdet putoilivat puista. Iloiset pienet pennut loikkivat lehtien seassa. Minua vaivasi vieläkin se enneuni jonka sain. Siitä oli aikaa mutta en koskaan ole saanut uutta. #Se oli kai tavallinen uni# Ajattelin. Haukkahalla marssi luokseni
"Johdat auringonhuipun partiota" Tämä naukui. Nyökkäsin j käännyin ympäri. En ollut sydänystävä Haukkahallan kanssa mutta tulin kuitenkin toimeen. Otin tuoresaaliskasasta pääskyn ja revin sen kappaleiksi ja söin riekaleet suuhuni.
"Jokiklaanin alueella on ollut tunkeilijoita" Haukkahalla naukui vieressäni.
"Tiedän kyllä" Vastasin.
"Olkaa tarkoja" Haukkahalla urahti ja kääntyi pois
Söin pääskyn lopuun ja aloin siistiä turkkiani.
"Voimmeko lähteä" Myrskyturkki uteli.
"Voimme" Vastasin. "Keitä muita tulee mukaan"
"En tiedä" Myrskyturkki tunnusti.
Haukkahalla oli kadonnut jäljetömiin.
"Lähti metsästämään" Varjoturkki kertoi kun kävelin klaaninvanhimpien pesän ohi. Nyökkäsin kiitokseni ja juoksin soturipesälle.
"Peiponlento tule" Naukaisin. Peiponlento nyökkäsi.
"Voisimme otaa Kivitassun myös mukaan" Peiponlento ehdotti.
"Käy hakemassa hänet odotan myrskyturkin kanssa leirin ulkopuolella" Käskin ja kävelin ulos.
"Mitäköhän haukkahalla tästä sanoo" Myrskyturkki mietti ääneen.
"Hän ei kertonut keitä tulee mukaan ja peiponlento lupautui lähtemään mukaan joten haukkahallalle saa kelvata" Sanoin. Rajat olivat kunnossa eikä mitään vieraita tuoksuja ollut. Palasin leiirn ja menin kertomaan haukkahallalle.
"Emme haistaneet mitään. Otin peiponlennon ja kivitassun mukaan koska unohdit kertoa keitä muita olisi tullut minun ja myrskyturkin lisäksi"
"Selvä" Haukkahalla vastasi ja meni tiehensä. Tassutelin soturipesälle ja istuuduin makuualustalleni.
"Nähdään pian" ääni sanoi. Katselin ympärilleni mutta en nähnyt ketään kelle ääni olisi kuulunut eikä kukaan muu sitä näyttänyt kuulevan.

Vastaus:Hyvä keksintö pistää tarinat samaan viestiin! Jäämyrsky saa 20 kp:eeta, ja Yösulka 23 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuohupentu, Tuuliklaani
10.10.2013 14:12
Avasin pienet silmäni auki ja vilkuilin ympärilleni pentutarhassa. Koivupentu ja Peurapentu nukkuivat emomme Vatukkavarjon kyljessä. Naurahdin pienesti. Minua huvitti ajatus, että vilkaat veljeni olivat noin rauhallisia. Tiirailin jälleen ympärilleni etsien tekemistä. Se oli kuitenkin helpommin sanottu, kuin tehty.
> Taidanpa lähteä seikkailemaan.. > päätin mielessäni. Nousin hitaasti ylös ja käännyin kohti Peurapentua.
"Herätys!" Kuiskasin kollin korvaan ja odotin tuon heräävän. Peurapentu nukkui kuitenkin niin sikeästi, että tuskin kuuli ääntäni. Huokaisin kyllästyneenä ja tassuttelin Koivupennun luo.
"No herää sinä edes!" Sihahdin ja nuolaisin Koivupennun lapaa.
"Mitä sinä luulet tekeväsi?" Koivupentu kysyi pälyillen ympärilleen.
"Tule!" Kuiskasin ja nyökkäsin kohti pentutarhan oviaukkoa. Koivupentu kurtisti kulmiaan, mutta seurasi kuitenkin kiltisti perässäni. Kurkistin ulos tarhasta ja näin muutaman oppilaan makoilevan pienissä auringonläikissä. Yksiviiksi työntyi ulos sotureiden pesästä muutama soturi kannoillaan.
"Lähtevät partioon.." Mutisin hiljaa. Minäkin halusin partioon. Se olisi varmasti paljon kivenpaa, kuin istua pentutarhassa. Juuri, kun olin astumassa ulos, tuttu ääni alkoi puhua takanani.
"Ja mihinkäs te kaksi olette matkalla?" Emomme kysyi ja silmäili minua ja Koivupentua. Katsoin Vatukkavarjoa uhmakkaasti.
"Minä lähden seikkailemaan!" Ilmoitin ja marssin ulos pentutarhasta. Kuulin askelia takaani ja kiihdytin juoksuun. Hetken kuluttua jokin tarttui kiinni niskaani. Yritin rimpuilla vastaan, mutta sehän oli turhaa.
"Pentutarhaan siitä!" Emo komensi. Luimistin korvani ja kipitin kiltisti sisälle. Koivupentu ja Peurapentu katsoivat minua myötätuntoisina. Tottakai. Tiesinhän minä itsekin, että saisin pian kunnon läksytyksen.
"Kuohupentu, mitä sinä oikein luulit tekeväsi? Tiedät hyvin, että et saa lähteä haahuilemaan omine nokkinesi! Seikkailut ovat kiellettyjä ilman lupaani. Aina joko minä, isäsi tai jonkn muun soturin täytyy olla mukana." Emoni läksytti.
"Mutta-" Yritin, mutten voinut muuta, kuin alistua.
"Ei mitään muttia. Olet arestissa koko loppupäivän." Varukkavarjo naukui ja asettui makuulle. Pyöräytin silmiäni. Kyllä minä vielä keksisin keinon päästä ulos.

"Tylsää, tylsää, tylsää, tylsää..." Hoin vain ärsyttääkseni emoani ja kierin maassa. Peurapentu ja Koivupentu olivat lupautuneet viettämään kanssani tylsän päivän. Todella ajattelevaista. Olimme jo hetken leikkineet Tulitähteä, joka tappaa pahan Ruoskan, Veriklaanin päällikön.
"Nyt on minun vuoroni olla Tulitähti!" Kiljaisin ja hyppäsin Peurapennun päälle. Sohin pienillä tassuillani ilmaa, kynnet piilossa. Minua ja veljiäni oli kielletty käyttämästä kynsiä leikeissä. Kesken leikin sain idean päästä pois pentutarhasta.
"Aijai! Sattuu!" Kiljuin ja heilutin toista etutassuai ilmassa.
"Mitä täällä tapahtuu?" Vatukkavarjo kysyi ja asteli eteeni. Heilutin edelleen tassuani ilmassa yrittäen näyttää mahdollisimman säälittävältä.
"Au.. Tassussani taitaa olla tikku." Selitin silmät suurina. Emo nuolaisi päälekeani ja nyökkäsi kohti parantajan pesää.
"Käyhän Sinisiiven luona kysymässä, olisiko hänellä jotain siihen." Vatukkavarjo neuvoi. Nyökkäsin pienesti ja kipitin ulos pentutarhasta suunnaten parantajan pesälle.
"Tiesinhän, että keksisin jotain!" Kuiskasin virnistäen ja astuin sisälle parantajan pesään.

// Tosi huono ja loppu surkeeseen kohtaan..
Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastähti, Jokiklaani
10.10.2013 00:21
Luku 42; Luopion kuolema

Sirpalesydämen pehmeä kehräys kantautui suoraan päällikön korvan juuresta hurisevana kuin vasta herännyt kaksijalkojen hirviö. Rastastähti teki nopean vilkaisun kumppaniinsa, joka nojasi häntä vasten ja näytti nukkuvalta. Hän varmaankin oli juuri nukahtamaisillaan, sillä kehräys vaimeni pikkuhiljaa. Jokiklaanin päällikkö hivuttautui hitaasti pois Sirpalesydämen vierestä, ja kollin pää vajosi hitaasti vasten päällikönpesän kivilattiaa. Naaras oli nukkunut viimeyön kollin vierellä. Herättyään he olivat puhuneet oppilaiden koulutuksesta ja partioista. Rikkovarjo oli kuollut. Rastastähden rakas serkku ja varapäällikkö. Tuo oli kuollut jo aikoja sitten, mutta se kaiveli päällikköä yhä. Piikkikynnen hajua oli löytynyt edellisen varapäällikön ruumiin viereltä, joten oli varmaa, kuka oli tappanut tuon. Uusi varapäällikkö oli Tuiskutuuli, mutta hän taas oli vähän aikaa siteen siirtynyt kuningattarien pariin, joten VARA-varapäällikkö oli nyt Haukkahalla. Rastastähti olisi muuten valinnut Symbolihännän, mutta Haukkahalla oli paljon vanhempi ja voimakkaampi soturi, johon suurin osa klaanista luotti. Sitä paitsi jos päällikkö olisi valinnut Symbolihännän Pajupuro olisi tietenkin alkanut taas mököttää, olihan tuo mököttänyt silloinkin kun Rastastähdestä oli tullut varapäällikkö. Tummanharmaa naaras ei itse oikein ollut varma, pystyikö hän kuitenkaan luottamaan Haukkahallaan. Olihan tuo Tiikeritähden poika. Mutta oli väärin aliarvioida Haukkahallaa, eihän se ollut hänen vikansa, että hänen isänsä oli ollut yksi koko klaanien historian kauheimmista kissoista. Siitä huolimatta Rastastähti puhui näistä asioista mielellään Sirpalesydämen kanssa, sillä tuon tassuihin hän voisi antaa vaikka kaiki kahdeksan elämäänsä. Niin, hän oli menettänyt ensimmäisen elämänsä pelastaessaan Haapasydäntä likaantuneesta järven vedestä Varjoklaanin hyökkäyksessä. Nuori soturi oli selvinnyt siitä vammoitta, mutta Rastastähti oli saanut henkeensä liikaa likavettä, ja oli myöhemmin tukehtunut siihen päästessään leiriin. Nyt järven vesi oli kuitenkin taas puhdasta, rankkasateet olivat puhdistaneet sen jo monta kuuta sitten.
Rastastähti sipaisi Sirpalesydämen lapaa hännänpäällään ja poistui pesästään. Ulkona oli kylmä, paljon kylmempi kuin hänen pesässään. Hänellä olikin ollut lämmin yö kumppaninsa vieressä ja kiviseinät pitivät lämmön sisällä. Heikko usva vallitsi leirissä ja ilma oli kostea. Päällikkö piti siitä, hänen paksulle turkilleen sää oli juuri sopiva. Haukkahalla järjesteli aamupartiota keskellä leiriä. Vain pari kissaa oli hereillä, ja periaatteessa kaikki olivatkin lähdössä partioon. Kissat olivat Kotkankiito, Jäämyrsky ja Mesisydän sekä tuon oppilas Neilikkatassu. Rastastähti tavoitti Haukkahallan katseen ja nyökkäsi hieman. Hän ja Haukkahalla eivät koskaan oikein puheskelleet kauheasti. Päällikkö asteli nopeasti ulos leiristä. Hän ei ollut oikein juttutuulella, joten tassutti aivan muulle reitille kuin aamupartio. Naaras tahtoi nyt omaa rauhaansa, sillä jostakin syystä hän ei voinut hyvin. Saattoi olla että pian alkaisi ukkostaa, koska se sai hänet yleensä huonolle tuulelle. Mutta hänestä ei kuitenkaan ihan tuntunut siltä. Päästessään tarpeeksi kauas leiristä päällikkö pysähtyi ja veti syvään henkeä. Hän haistoi omituisen tuoksun. Hän oli haistanut sen aiemminkin, mutta viimeisestä kerrasta oli hyvin, hyvin pitkä aika. Naaras tiesi, kuka lähestyi häntä. Mutta hän tiesi myös, että lähestyjä ei aikonut hyökätä, koska ei voinut. Rastastähti kääntyi ja näki himmeän, valkokasvoisen harmaan kollin.
”Ohdakekynsi.” päällikkö sihahti.
Ohdakekynnen ilmettä ei voinut lukea. Tuo vain seisoi paikoillaan kuin mikäkin patsas.
”Rastastähti”, kolli vastasi lopulta. ”Siitä on aikaa.”
Naaras silmäili Ohdakekynnen himmeää turkkia. Hän oli vain haamu. Pelkkä henki, joka ei voisi vahingoittaa ketään. Tuskin kukaan muu edes näki häntä kuin vain Rastastähti. Sittenhän naaras puhui ilmalle. Ohdakekynsi pystyi vahingoittamaan häntä vain Pimeydenmetsässä, ja sinnehän päällikkö ei ollut palaamassa. Ei ikinä.
”Mitä sinä täällä teet?” naaras kysyi muristen. Hän ei vaivautunut paljastamaan kynsiään, niistä ei olisi hyötyä.
Ohdakekynsi kohautti olkiaan. ”Tulinpahan vain katsomaan.” Kolli siristi meripihkasilmiään ja virnisti. ”Et ole yhtään suurempi kuin silloin pienenä rääpäleenä, kun valitsin sinut oppilaakseni Pimeydenmetsään. En voi sanoa varmasti, teinkö oikean vai väärän valinnan. Sinusta tuli vahva soturi, mutta jätit meidät. Olisit voinut olla hyödyksi.”
Rastastähti päästi matalaa murinaa syvältä kurkustaan. ”Minä ainakin valitsin oikein, kun lopetin.”
”Ehkäpä.”
Tummanharmaa naaras otti askeleen eteenpäin ja nosti ylähuultaan paljastaen kellertävät hampaansa. ”Et sinä tullut tänne vain voivottelemaan. Tiedät että en palaa. Sano nyt suoraan, mitä oikein tahdot?!”
Ohdakekynsi ei hätkähtänytkään, vaan jatkoi virnistelyä. ”Satuin huomaamaan, että rakkaan klaanisi reviirillä on tunkeilija, joka on aamupartion kierroksen varrella. Ellet tahdo lisää ruumiita, sinun kannattaisi tehdä asialle jotakin.”
Rastastähden mielessä välähti. Tunkeilija? Ei kai vain...?
”Hopi hopi.” Ohdakekynsi hoputti kuin puhuisi pienelle oppilaalle. Rastastähti mulkaisi Pimeydenmetsäläistä.
”Missä päin tarkalleen?”
”Voi, mistä minä tietäisin... Olisiko lähellä jotain suurta vesilammikkoa...? Vai olisiko sittenkin nummien rajalla...? Vaiko-”
Rastastähti tajusi menettävänsä vain aikaa ja käänsi Ohdakekynnelle selkänsä, ennen kuin tuo ehti jatkaa lausettaan. Naaras vilkaisi vielä taakseen ja huomasi kollin kadonneen. Päällikkö pyöräytti silmiään ja pinkaisi kohti leiriä.
Aamupartion hajujäljet johtivat Tuuliklaanin reviirille päin. Toivon mukaan he olivat olleet hitaita, ehkä metsästäneet hieman ja jääneet merkkaamaan rajoja... Tai sitten ei. Rastastähti juoksi niin kovaa kuin pääsi lyhyehköillä, mutta voimakkailla jaloillaan. Naaraan paljastettuihin kynsiin takertui pudonneita lehtiä, mutta hän ei välittänyt. Hän oli teroittanut kyntensä juuri sitä kissaa varten jonka tulisi tapaamaan. Kotkankiidon puhe kuului läheltä ja päällikkö pysähtyi. Ei kauhunhuutoja. Hän asteli pienelle metsänaukiolle, jossa Kotkankiito ja Jäämyrsky puhuivat sillä aikaa kun Mesisydän opetti Neilikkatassulle jotain.
”Kotkankiito!” Rastastähti huudahti pikkuveljelleen. Ruskea kolli käänsi päätään ihmeissään.
”Mitä?”
”Oletteko haistaneet mitään erityistä?” päällikkö kysyi tiukasti. Hänen veljensä näytti hämmentyneeltä.
”Emme...? Onko jokin vialla?”
Rastastähti huokaisi. ”Olkaa varuillanne. Minun täytyy varmistaa yksi asia.” Hän jätti aukion taakseen ja juoksi järven rannalle.
Ei jälkeäkään. Mutta hän tiesi, että tunkeilija oli täällä. Hän pystyi aistimaan sen murhaajan vaikka kuinka pitkän matkan päästä. Mutta minkä takia tuo oli tullut Jokiklaanin reviirille? Ihan vain ärsyttääkseen, vai oliko tuolla jokin suunnitelma? Rastastähti ei välittänyt. Hän muisti, että vihollinen osasi kiipeillä, koska tuo oli viettänyt jonkin aikaa Myrskyklaanissa. Päällikkö siirsi katseensa ylöspäin. Puissa ei näkynyt mitään erikoista. Naaraan korva värähti, kun hän kuuli pienen äänen. Hän käännähti salamannopeasti ja tunnisti mustan hahmon. Hahmo tajusi tulleensa huomatuksi ja loikkasi valtavalla loikalla kohti Jokiklaanin päällikköä, mutta naaras oli nopeampi ja ehti pois alta. Siitä huolimatta jokin tarttui häntä hännästä ja vetäisi valtavalla voimalla takaisinpäin. Naaras ähkäisi ja tunsi, kuinka vihollinen pasikasi hänet päin puuta. Rastastähti avasi tummansiniset silmänsä ja otti ilmassa kyntensä esille. Oli kuin aika olisi hidastettu, kun hän lennähti päin puuta, mutta tömähtäessään siihen hän painoi kyntensä syvälle kaarnaan ja jäi kiinni puun runkoon niin, että hän riippui siinä pää alaspäin. Vaikka vihollinen olikin nyt ylösalaisin, hän ei voinut koskaan unohtaa noita viirusilmiä, jotka joskus olivat ojentaneet hänelle marjoja, kuolonmarjoja. Hän pystyi muistamaan, kuinka vakavassa tilassa oli jo valmiiksi silloin kun sairasti viheryskää, ja vielä kuolonmarjat päälle. Nyt hän oli paremmassa tilassa, pystyi taistella vastaan ja tiesi, kuka oli vastassa.
Piikkikynsi naurahti ivalliseen sävyyn. ”Olipas hieno liike! Mutta ei kovinkaan omaperäinen. Rikkovarjo käytti samaa ennen kuolemaansa.”
Rastastähti laskeutui alas puusta hampaat ja kynnet paljastettuina. ”Älä yhtään naureskele siinä.”
Piikkikynsi vain jatkoi nauramista. ”En voi lopettaa, kun näen arpiset kasvosi! Näytät aina siltä kun suusi olisi virneessä. Se on huvittavaa.”
”Minun arpiset kasvoni ovat viimeinen asia mitä näet ennen kuolemaasi!” Rastastähti sähisi ja heittäytyi kohti suurikokoista kollia. Piikkikynsi väisti juuri ja juuri, mutta ei voinut väistää sitä kun Rastastähti potkaisi tuota takajalan nilkkaan ja veti kollilta jalat alta. Tumma kolli kaatui mahalleen päästäen pienen ”Uff-!!” älähdyksen. Naaras kävi taas heti toimeen ja käänsi Piikkikynnen selälleen. Päällikkö raapaisi tuolle syvän arven otsaan, ja siitä valuva veri sokaisi luopion hetkeksi. Rastastähti upotti hampaansa kollin kurkkuun ja puri niin kovaa kuin pystyi. Piikkikynsi oli jo selvittämässä näkökykyään, mutta Jokiklaanin päällikkö ehti motata tuota vahvalla käpälällään kuonoon niin että kolli ähkäisi ja tuon kuonosta alkoi valua verta. Rastastähti muisti erään liikkeen, jonka Ohdakekynsi oli hänelle kerran opettanut Pimeydenmetsässä. Naaras siirtyi äkkiä Piikkikynnen käpälän luo pitäen kollia kiinni maassa takajaloillaan, kun hän vasemmalla etukäpälällään piteli luopion etujalkaa paikoillaan ja oikealla etukäpälällään sivelsi paksuja viiltoja tuon polkuanturaan. Piikkikynsi karjaisi kivusta, kun hänen anturaansa sivallettiin monen monta kertaa veitsenterävillä kynsillä. Yhtäkkiä Piikkikynsi työnsi Rastastähden päältään ja päällikkö lensi kauemmas. Musta kolli pääsi jaloilleen, mutta kaatui heti kun kosketti etujalallaan maata. Oli varmasti kiduttavan pahan tuntoista astua verisellä, viilletyllä polkuanturalla. Piikkikynsi pääsi uudelleen nopeammin ylös kuin Rastastähti, ja tällä kertaa tuo käytti vain kolmea jalkaa. Rastastähti yritti pyristellä karkuun, kun häntä tuplasti suurempi kolli paiskautui hänen päälleen. Naaras teki kynsillään pahaa jälkeä maahan, kun hän yritti epätoivoisesti päästä irti Piikkikynnen otteesta, mutta kolli ei helposti luovuttanut. Luopio käänsi naaraan selälleen ja kävi naaraan etukäpälän kimppuun aivan samoin kun päällikkö oli tuolle tehnyt. Rastastähti pidätteli kiljausta, kun hän tunsi kauhean kivun polkuanturassaan. Kuin se olisi syttynyt palamaan ja revitty miljoonaan eri osaan. Eikö kukaan kuullut tappelun ääniä? Ei edes aamupartio? Rastastähti kuitenkin tiesi, että ei tahtonut apua. Tämä oli hänen ja Piikkikynnen välinen taistelu, ei kenenkään muun. Naaras sähähti ja potkaisi kovalla voimalla Pikkikynttä vatsaan takajaloillaan. Musta kolli putosi kolmelle jalalleen ja samalla Rastastähtikin pääsi vihdoin pystyyn. Hän ei voinut käyttää toista etukäpäläänsä, kuten ei voinut Piikkikynsikään. Musta kolli rynnisti kohti häntä terävät hampaan paljastettuina, mutta Rastastähti kääntyi ympäri ja nosti alavartalonsa ylös vain yhden etujalan varassa juuri sillä hetkellä, kun Piikkikynsi oli tarpeeksi lähellä. Naaraan vahvat takajalat iskeytyivät suoraan kollin päähän torjuen hyökkäyksen. Kolli näytti karmealta; hänen naamansa oli aivan verinen ja moneen kertaan motattu. Vaikutti siltä että tuon kuono oli murtunut, koska se vaikutti olevan vinossa ja myöskin hieman lytyssä. Rastastähteä suorastaan oksetti se, mitä pystyi saamaan aikaan. Hän yritti olla katsomatta Piikkikynttä naamaan, mutta kolli oikein havitteli heidän katseidensa kohtaamista
”Tahdotko tietää miten tapoin Vaahterakukan?” tuo kysyi käheällä äänellään. Rastastähti ei vastannut, vaan kaarteli vihollistaan kolmella jalalla kuin leijona saalistaan. ”No, revin hänen sydämensä irti. Se olikin aivan mukavaa, ja usko pois, se näytti paljon pahemmalta kuin naamani! Älä pelkää sitä mitä saat aikaiseksi, senkin pelkuri!” Luopio rysähti painavasti päin päällikköä ja painoi hampaansa tuon kurkkuun. Naaras ei kuitenkaan antanut kollin tehdä sitä, mitä tuo aikoi, vaan löi tuota vielä kerran naamaan. Piikkikynsi ei ollut moksiskaan, vaan roikotti Rastastähteä yhä tuon kaulasta. Päällikkö hakkasi tuota vielä pari kertaa naamaan ja kolli päästi irti. Piikkikynsi ei alkanut taas odottelemaan vaan käytti heti kynsiään ja raapaisi niillä auki Rastastähden vanhan poskihaavan. Juuri sen haavan, jonka avulla naarasta pystyi kaikista eniten kiduttamaan fyysisesti. Naaras kiljaisi ja painoi haavoittuneen etutassunsa poskelleen. Se oli taas aivan auki korvaan asti. Piikkikynnen kynnet olivat myös osuneet hänen kieleensä, joten siinäkin oli pieni haava, jota kirveli erittäin inhottavasti. Päällikkö tunsi olevansa nyt kovin heikko. Pian hän saattaisi menettää jälleen uuden elämän. Piikkikynnellä elämiä oli vain yksi, joten olisi suorastaan naurettavaa, jos Piikkikynsi riistäisi Rastastähdeltä kaikki elämät ja silti pysyisi itse elossa. Kolli kyllä vaikutti olevan myöskin heikko ja väsynyt. Mikään ei auttanut. Piikkikynsi osasi samat liikkeet kuin hän, Piikkikynsi oli vahvempi kuin hän, Piikkikynsi oli suurempi kuin hän, Piikkikynsi oli nopeampi kuin hän. Mutta oli yhä yksi asia, jossa Rastastähti pystyi päihittämään melkein kaikki metsän kissat. Naaras nilkutti rantaan siinä toivossa, että luopio seuraisi häntä. Piikkikynsi oli joko liian tyhmä muistaakseen Rastastähden erikoiskyvyn, tai sitten tuo ei välittänyt, sillä tuo seurasi kyllä perässä. Rastastähti linkkasi kylmään veteen. Vesi tuntui ihanalta vasten hänen haavojansa. Piikkikynsi tirskahti.
”Ja nytkö aiot päihittää minut kilpauinnilla? Typerys, minähän osaan uida! Olen entinen Jokiklaanilainen, ellet sattunut muistamaan senkin hiirenaiv- HEI!” Jokiklaanin päällikkö juoksi luopion luo nyt käyttäen kaikkia jalkojaan, vaikka se sattuikin. Naaras nappasi kollia niskasta ja raahasi veteen, vaikka tuo pistikin vastaan. Rastastähti ei välittänyt. Ainoa asia, mitä hän nyt tahtoi oli tappaa tuo luopio, joka oli riistänyt niin monta elämää. Piikkikynsi huitoi kynsillään ympäriinsä, kun Rastastähti veti tuon syvemmälle mukanaan ja veti syvään henkeä.
Jokiklaanin päällikön ja entisen soturin päät painuivat pinnan alle. Naaras avasi silmänsä ja pystyi näkemään Piikkikynnen pahasti vahingoittuneet kasvot sumeassa vedessä. Kollin suu oli kiinni ja tuo näytti pidättelevän henkeä. Mutta Rastastähti osasi pitää henkeä paljon pitempään kuin muut Jokiklaanin kissat. Siitä huolimatta hän nosti Piikkikynnen pään veden pinnalle ja tuo alkoi pärskimään.
”Tämä on emoni puolesta!” Rastastähti sähisi suhisevalla äänellä kielihaavansa takia. Hän paukautti Piikkikynttä niskaan ja painoi tuon veden alle. Hetken päästä hän nosti tuon pään ylös taas.
”Ja tämä Näätätassun ja Vaahterankukan puolesta!” Piikkikynnen pää vajosi taas pinnan alle.
”Ja tämä vielä Rikkovarjon, ja niiden kaikkien muiden, jotka olet tappanut, puolesta!” Piikkikynnen pää painui viimeisen kerran veden alle. Tuo huitoi ympärilleen hetken ajan. Sitten tuon liikkeet hidastuivat ja lopulta loppuivat. Rastastähti päästi kollista irti ja katsoi, kuinka tuo jäi kellumaan pinnalle mustana, verisenä möykkynä.
Piikkikynsi oli kuollut.
Tuo oli kuitenkin ollut elävä kissa, ja varmasti joskus hyvä, joten Rastastähti veti pitkäaikaisen vihollisensa ruumiin rantaan, eikä jättänyt sitä kellumaan veteen. Hän ei ollut varma, pitäisikö ruumista haudata. Naaras päätti tehdä sen kuitenkin myöhemmin, nyt hänen täytyi päästä leiriin.

Sumu oli hälventynyt jo jonkin aikaa sitten, ja metsässä oli nyt kirkasta. Rastastähti hoippui nilkuttaen leiriin, jossa oli jo enemmän kissoja hereillä.
”Ra-rastastähti!” hän kuuli Sirpalesydämen huudon. Raidallinen, harmaa kolli juoksi hädissään kumppaninsa luo. ”Mi-mitäh o-oikein t-ta-tapahtui?” tuo änkytti. Tummanharmaa naaras ei kehdannut vastata, eikä jaksanutkaan. Hänen suussaan maistui veri. Haava kielessä esti kunnollisen puhumisen, eikä avattu poskikaan ollut yhtään parempi. Naaras kuitenkin piti kasvoillaan määrätietoisen ja lasittuneen ilmeen. Hän ei tahtonut, että klaani luulisi hänen olevan heikko. Naaras kieltäytyi avusta taluttamiseen, joten Sirpalesydän ja pari muuta soturia saattoivat hänet parantajanpesään. Teerenlento oli yhtä shokissa kuin kaikki muutkin. Hän oli nähnyt, kuinka Mutaturkki oli aikoinaan hoitanut Rastastähden, silloisen Rastastassun posken kuntoon, joten luultavasti osasi tehdä samoin. Parantaja kääri hänen viillellyn polkuanturan johonkin lehteen, jonka sisälle tuo laittoi viilentävää voidetta. Poskeen hän laittoi suuren vaahteranlehden, joka sidottiin hämähäkinseitillä kiinni. Rastastähti tunsi itsensä tyhmäksi, kun hän oli pian täynä hämähäkinseittiä, voiteita ja lehtiä. Kielihaavaan Teerenlento ei keksinyt muuta, kuin että päällikkö purskuttaisi suutaan kylmällä vedellä. Osoittautui, että aamupartio ei ollut kuullut tappelua koska nuo olivat haistaneet ketun ja kadonneen pennun, Ohdakepennun täysin vastakkaisella puolella reviiriä, ja he olivat lähteneet ottamaan asiasta selvää. Piikkikynnen ruumista ei tuotu leiriin, koska Rastastähti ei enää koskaan tahtonut nähdä sitä. Se haudattiin reviirin ulkopuolelle. Rastastähti ei ollut varma, olisiko hänen pitänyt olla iloinen.
Nyt hänen pahin vihollisensa oli kuollut, mutta juuri se kaivelikin häntä. Miksi Piikkikynsi edes oli ollut Jokiklaanin reviirillä, ja miten Ohdakekynsi sen oli edes saanut selville?

//Kauheen pitkä ja väkivaltanen tarina xD Jaaa koska nyt siis tietääkseni sain luvan tappaa Piikkikynnen (kun sitä nyt ei oltu vielä toistaiseksi tapettu?) niin didididii. Kirjoitusvirheitä löytyy luultavasti, olin tosi väsynyt kun tein tätä mutta en voinut vaan lopettaa xD
Vastaus:30 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kylmätähti, erakko
09.10.2013 22:58
Luku 1. He vai minä?

Tuulenvire juoksi ensimmäisenä pesälle. Häntä seurasi Tami ja Tuli. Kävelin poissaolevana pesälle, ja matkalla meinasin kaatua mutalätäkköön. Tuli katsoi minuun kysyvästi.
"Mikä on Kylmätähti?" hän kysyi. Nostin päätäni väsyneenä.
"En oikeastaan tiedä." vastasin ja horjahdin. Tuulenvire tuli tueksi.
"Onko se jotain vaarallista?" Pudistin päätäni. En halunnut huolestuttaa ystäviäni, joten vastasin:
"Minä olen vain väsynyt siitä metsästysreissusta! Se oli rankkaa." Tuli katsahti merkitsevästi Tamiin. Tami vastasi katseeseen.
"Eihän me saatu kuin kaksi vesimyyrää. Ei edes tullut kuoppia vastaan." Tami sanoi. Hymyilin viekkaasti.
"Si-Siis tarkoitin että.." yritin sanoa mutten keksinyt tekosyytä. Sitten välähti.
"Minä.. Tuota.. Käyn joella! Kamala jano.." sanoin ja hävisin joelle. Kun olin varmistanut että kaikki olivat pesässä ja nukahtaneet, huokaisin. Joen pinnasta heijastui väsynyt kissa.
"Ketä minä yritän huijata? Kaipaan seikkailua. Vaikka yritän pysyä kaikelta vaaralta poissa, teen sen ystävieni tähden." huokaisin uudestaan. Sitten uppouduin muistoihini ja lopulta nukahdin siihen paikkaan.

Heräsin Tuulenviren töytäisyyn. Nostin päätäni väsyneenä.
"Onko jotain sattunut?" kysyin ja nousin istumaan. Nuolaisin pari kertaa takkuista turkkiani. Tuulenviren vierelle juoksi Tami. Hän näytti samalta miltä Tuulenvire.
"Mitä on tapahtunut?" tiukkasin. Tuulenvire ja Tami vaihtoivat katseita.
"No, aamulla huomattiin että Tuli oli hävinnyt ja..." Tuulenvire aloitti.
"Ja että Tulen paikalta lähti verivana..." Tami lopetti.
"Että mitä!?" sähädin. Tiedän, toivoin seikkailua mutta en tällaista.
"Huoh.. Lähdetään etsimään sitä.." huokaisin. Tami ja Tuulenvire nyökkäsivät. Lähdin seuraamaan verivanaa syvemälle metsään. Tuulenvire ja Tami seurasivat perässä.
#Tuli senkin typerys! Jos vahingoitut, se on oma vikasi!# ajattelin ja kiristelin hampaita kun juoksin eteenpäin. Yhtäkkiä verivana loppui.
"Mitä nyt?" Tuulenvire kysyi kun pysähdyin äkisti.

"Minne suuntaan nyt?" Tami kysyi. Vaihtelin katseellani suntia.
#Tuonne.. Vai tuonnekko..# Yhtäkkiä kuului karjaisu. Sitten sähinää ja lopulta vertahyytävä kiljaisu.
"Mi-Mikä se oli?" Tami kysyi peloissaan. Haistoin hänen pelkotuoksunsa.
"Ääni tuli tuolta." sanoin. Lähdin äänen suuntaan. Pysähdyin äkisti.
"Mitä.."
Vastaus:19 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Piikkitassu, Jokiklaani
09.10.2013 20:15
Juoksin puiden ja pensaiden lomassa. Loikkasin juurien ja kantojen yli. Haistoin vaimeasti oravan ja pysähdyin nuuskimaan ilmaa. Näin ruskean turkin vilahtavan pensaiden takaa. Säntäsin juoksuun ja kipusin oravan perässä puuhun. Yhtäkkiä ympärilläni pimeni. En enää haistanut riistaa tai kuullut tuulen suhinaa korvissani. Tunnustelin käpälälläni tyhjyyttä. Käpälieni alla tuntui kovaa maata, mutta koko ajan minua pelotti että putoan jonnekin tyhjyyteen. Tassuttelin eteenpäin ja nopeutin askeliani kunnes lopulta juoksin, koska halusin löytää pois tästä pimeydestä. Yhtäkkiä kuulin lempeän kaksijalan äänen, saman jonka kuulin ollessani kotikisu. Haistoin kotikisujen ruuan. En tiennyt miksi, mutta tunsin olevani uupunut ja nälkä kouristi vatsaani ihan kuin en olisi syönyt moneen kuuhun. Avasin suuni ottaakseni suuni täyteen kotikisun ruokaa, kunnes kuulin jonkun kutsuvan minua. ”Ku-kuka siellä? Kuka kutsui?” mauin hiljaa. ”Piiikkitassuuu…” nyt erotin äänen kuuluvan Rastastähdelle. ”Piikkitassu!” ääni sähähti. ”Rastastähti, kuuntelen kyllä vaikken näe sinua” mauin vaikka en tiennyt mistä ääni tulee. Eteeni ilmestyi kuollut vesimyyrä. Sen jälkeen minulle tuli sellainen kammottava tunne, ihan kuin minun pitäisi päättää kahden ruuan välillä.

”Puhutko sinä unissasi?” jonkun naaraan ääni kysyi. Raotin silmiäni. >>Huh, se olikin vain unta.<< huokaisin mielessäni. ”Kuka olet?” kysyt oppilaalta jonka äänen kuulit. ”Olen Silkkitassu. Ja sinä olet se uusi kissa Piikkitassu.” nyökkäsin Silkkitassulle. ”Ei ole edes aamu, ja sinä näit vain unta. Nuku nyt.” Silkkitassu maukui. Nyökkäsin ja painoin silmäni kiinni.
//Tämmönen lyhyt…//

Vastaus:14 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuikkatassu, Varjoklaani
09.10.2013 20:06
Katsahdin Yösiipeen. Tuo irvisti pienesti.
"Seuraavaksi oikeaa saalistusta." musta naaras naukaisi. Nyökkäsin ja lähdin tuon perään. Hetken askellettuamme Yösiipi haistoi ilmaa.
"Odotas. Haistatko?" naaras kysyi. Haistelin ilmaa. Sieltä tosiaankin tuli kuonooni pieni häivähdys hiirestä. Yösiipi pudottautui vaanimisasentoon ja hiipi. Eteenpäin. Kohta tuon suussa oli hiiri joka velttona roikkui mustan kissan suusta.
"Sinun vuorosi." Yösiipi sanoi kun oli haudannut hiiren. Haistelin ilmaa ja huomasin hiiren tuoksun ilmassa. Melkein hyppäsin jo sitä kohti kunnes tajusin että en saisi mitään kiinni jos niin hyppäisin. Hiivin kohta hiljaa sitä kohti ja kohta hyppäsin. Ärähdin kun en saanutkaan sitä kiinni.
"Älä huoli!" Yösiipi nauroi.
"Ei aina ensimmäisellä yrityksellä voi onnistua." naaras jatkoi. Astelin eteenpäin Yösiiven perässä. Kohta haistoin jonkin pistävän tuoksun. Yösiipikin näytti jännittyvän.
"Mikä tuo on?" kysyin ja katsoin Yösiipeä. Musta kissa peitti suuni hännällään.
"Tule. Mennään nopeasti." tuo sanoi ja lähti juoksemaan nopeasti kohti leiriä. Mietin hetken. Mikä kumma saattoi olla tuo hassu tuoksu?

// Lyhyt. xd
Vastaus:5 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamotassu, Myrskyklaani
09.10.2013 19:21
Paluu menneisyyteen osa: 1

Tummat pilvet kerääntyivät taivaalle peittäen alleen koko auringon. Ensimmäinen raskas sadepisara putosi hitaasti maahan. Tuuli suhisi puiden latvoissa ja heilutteli rauhallisesti puiden lehtiä. Kuu pilkisti juuri ja juuri tumman pilviverhon takaa luodakseen valoaan maanpäällä matkustavalle yksinäiselle kulkijalle. Tumma hahmo liikkui rauhallisesti varjoissa mutta tämän askelissa saattoi tuntea epävarmuuden sekä pelokkuuden. Olennon pehmoinen turkki oli ruskean mudan peitossa ja tämän vaaleansinisissä silmissä paloi suuri viha ja rohkeus.
Olento kulki pimeissä varjoissa jotka kätkivät tämän koko olemuksen. Kuitenkin saattoi tajuta olennon olevan kissa. Pimeydessä matkaava kissa joka oli matkannut pitkän matkan. Kissa hengitti raskaasti mutta kuitenkin oli melko rauhallinen. Lämmin lehtisateen aikainen tuulenvire pörrötti hahmon turkin.
Tuo hahmo olin minä. Olin eksyksissä jossakin missä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt ja pelko valtasi mieleni. Jokainen askeeleeni tuntui aina vain raskaammalta kunnes kuulin jostain kaukaa hiljaisen kuiskauksen.
”Ratamotassu...”'ääni sanoi melko epäselvästi.
Jatkoin kuitenkin matkaa. Olin uuvuksissa ja tunsin että tassuni pettäisivät kohta altani. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi taivallusta pimeässä. Jokin vahva voima veti minua eteempäin ja rohkaisi minua jatkamaan.
Mustaakin mustempi sammal litisi tassujeni alla. Juuri alkanut rankkasade hakkasi selkääni ja tunsin että voimani olivat aivan lopussa. Sitten eteeni lennähti kirkas valo. Valo leijaili suoraan edessäni ja hiljaiset sanat lävistivät minut kuin terävä kynsi.
”Ratamotassu... Ratamotassu...”ääni sanoi minulle.
”Mitä haluat?”sanoin ääni kähisten.
Sitten valo lennähti ilman halki suoraan pienen luolan juureen. En tiennyt mitä se halusi mutta viimeisillä voimillani pinnistelin luolan suulle. Olin juuri astumassa luolaan kun kuu katosi taivaalta ja maa katosi pimeyden syövereihin. Petollinen pimeys seurasi minua. Työnnyin nopeasti luolaan saadakseni levähtää hetki. Katselin ympärilleni luolassa. Se oli valoisa ja kodikas. Luolan perälle oli asetettu kaksi sammalpetiä valmiiksi. Epäröin hetken ennen kuin astuin uuden askeleen syvemmälle luolaan.
Siinä samassa se valo lennähti edessäni olevien sammalpetien ylle ja alkoi muuttumaan joksikin olennoksi. Aluksi pelästyin ja otin pari askelta taaksepäin. Valmistauduin juoksemaan luolasta ulos mutta luolan suuaukko oli kadonnut. Suljin nopeasti silmäni ja jäin odottamaan pahinta mitä voisi nyt sattua.
”Älä pelkää nuorukainen. En tee sinulle pahaa.”sanoi edessäni seisova hahmo.
Avasin silmäni hitaasti ja näin kauniin siniharmaan naaraan.
”Si-si-sinitähti?”änkytin naaraalle.
”Juuri niin. Kutsuin sinut tänne koska minulla on sinulle tärkeää asiaa.”Myrskyklaanin muinainen päälikkö naukui vakava sävy äänessään.
”Millaista asiaa?”nau`uin pieni pelonväre äänessäni.
”Tulisitko tänne? Haluan näyttää sinulle jotakin.”naaras naukaisi ja viittoi minulle hännällään.
Nyökkäsin ja otin muutaman haparoivan askeleen kohti Sinitähteä. Jokin sisälläni kuitenkin sanoi minulle ettei minulla olisi hätää. Joten otin muutaman juoksuaskeleen ja pysähdyin Sinitähden viereen. Istahdin pehmeän sammaleen päälle ja nuolaisin hieman rintaani.
Sinitähti viittasi hännällään kohti pientä lätäkköä. Käänsin katseeni kohti lätäkköä mutten nähnyt mitään erikoista muuta kuin oman peilikuvani. Loin kysyvän katseen Sinitähteen joka vain hymyili hieman.
”Näetkö mitään?”tämä kysyi kuin olisi jo tiennyt vastauksen.
”En... Pitäisikö sitten nähdä jotain?”kysyin tältä.
”En tarkoittanut ihan tuota. Tarkoitin että näetkö oman peilikuvasi vedenpinnasta?”Sinitähti naurahti minulle hieman.
”Tietysti.”sanoin varma sävy äänessäni.
”Näetkö siinä mitään outoa?”naaras kysyi minulta viekkaasti.
”En.”sanoin tälle nopeasti.
”Katsopa uudestaan.”Sinitähti kehotti minua.
Katsahdin taas lätäkön pintaa ja huomasin että minussa tosiaan oli jotain erillaista. Minulla oli vihreät silmät ja turkkini oli harmaata.
”Mi-mitä t-tämä o-oikein ta-ta-tarkoittaa?”änkytin Sinitähdelle.
”Tuossa on sinun aiempi olomuotosi. Sinä olet nimittäin Tähtiklaanin tahdosta uudelleen syntynyt sillä Hopeatähti rakasti sinua niin paljon.”Sinitähti selosti minulle.
”Hopeatähti? Rakastaa? Minuako? Olenko hänen poikansa tai jotain?”aloin kyselemään nopeasti Sinitähdeltä.
”Ei... Ei... Ei sinne päinkään. Olet hänen edesmennyt kumppaninsa Ratamolehti.”naaras naukui minulle ja pökkäsi minua lapaan.
”To-todellako?”kysyin ääni väristen Sinitähdeltä.
”Kyllä. Hopeatähtikin näkee tätä samaa unta tälläkin hetkellä. Täplälehti lupautui kertomaan hänelle tästä.”Sinitähti naukui.
”Unen? Onko tämä siis unta?”sanoin tuijottaen naarasta.
”Kyllä... Ja nyt minun on aika mennä. Näkemiin Ratamotassu. Hopeatähti varmaan odottaakin jo sinua.”päälikkö naukui.
Naaraan hahmo alkoi haalistua haalistumistaan kunnes yhtäkkiä kaikki ympärilläni muuttui pelkäksi mustaksi pimeydeksi.
”Sinitähti! Odota Sinitähti! ODOTAAAAAA!”huusin kurkku suorana kun pimeys imi minut lopulta sisäänsä.
Sitten tunsin voimakkaan tökkäyksen kyljessäni. Sitten toisen ja kolmannen kunnes havahduin takaisin todellisuuteen.
”Hyvää huomenta vain...”kuului kylmä ääni vierestäni.
Käänsin pääni hitaasti ja näin vieressäni istuvan Liekkitassun jonka meripihkanvärisissä silmissä paloi viha.
”Onko liikaa pyydetty että kun herra untennäkijä näkee unta niin hän myös näkee unta eikän ala elämöidä täällä niinkuin mikäkin hiirenaivoinen ketunläjä!”liekinvärinen naaras karjui minulle vihaisesti.
Käänsin katseeni muihin oppilaisiin jotka hekin katsoivat minua kylmästi.
”A-anteeksi... E-ei tule toistumaan. Lupaan sen.”änkytin naaraalle ja laskin pääni alistuvaisena tassujeni päälle.
”Paras olisikin...”naaras sanoi vaisusti ja suuntasi taas omalle makuupaikalleen.
Kuulin tämän jupisevan vielä jotakin vihaista itsekseen.
Samassa katsahdin oppilaiden pesän suulle ja mietin untani. Olin siis uudelleensyntynyt ja Hopeatähti oli kumppani. Ääh... En kestänyt enää! Lähes loikkasin tassuilleni ja säntäsin ulos oppilaiden pesästä niin että sammaleet lentelivät. Juoksin suoraan kohti leirin suuakkoa. Tunsin kuinka kyyneleet valuivat tasaista vauhtia samaan aikaan poskiani pitkin kastellen myös kermanvalkean rintani.
Yhtäkkiä tömähdin päin jotakin ja lensin komeassa kaaressa taaksepäin. Haparoin nopeasti tassuilleni ja katsahdin edessäni olevaa hopeanharmaata möykkyä. Kissa nosti päänsä ylös ja tuijotti minua pienen hetken.
”Hopetähti!”parkaisin kovaan ääneen.
”Ratamotassu!”naaras vastasi kyyneleet silmissä.
”Ei! Ei! Ei!”huusin kovaan ääneen ja säntäsin taas kohti leirin suuakkoa.
”RATAMOTASSU!”kuulin Hopeatähden huutavan perääni.
>EI! Ei enää yllätyksiä!<ajattelin mielessäni ja työnnyin ulos leirin suuakosta.
Suuntasin juoksuni kohti järveä. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin enkä voinut enää pysähtyä. Elämäni oli juuri kääntynyt ylösalaisin. En kestä enää! Jatkoin vain hiljaisesti juoksua jonnekin kauas. Tunsin niskassani että minua seurattiin mutten välittänyt niinkään siitä. Jatkoin vain päätöntä juoksuani kohti tuntematonta...

(jatkuu...)
Vastaus:26 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupentu/Kuutassu, Tuuliklaani
09.10.2013 18:48
Kolkko kuunvalo valaisi luolaan. Avasin siniset silmäni. Kylmä ilma puistatti minua, mutta nousin ylös. Sammalpetini oli kostea, yöllä oli näköjään satanut ja kosteus oli tunkeutunut sisään luolaan. Hiivin luolan ahtaalle suuaukolle ja työnnyin raikkaaseen yöilmaan. Kastepisarat nurmikossa kutittelivat käpäliäni. Nostin katseeni kuuhun. Yhtäkkiä huomasin sen tulevan lähemmäs, ja se heijasti kalseaa valoaan pensaikkoon. #Yrittääkö se näyttää minulle tietä...?# mietin. Seurasin kuun valaisemaa polkua pitkin pensaikkoon. Ohittelin puita ja piikkipensaita kunnes havahduin. Kuulin rapinaa heinänkorsien seasta. Hiiri! Vihdoinkin se, jota lähdin etsimään. Yritin hiipiä niin hiljaa kuin pystyin saaliseläimen perässä. Suuntasin katseeni heiluvaan ruohikkoon, mutta yhtäkkiä päässäni kumahti. #Voi ei!# Olin ajatuksissani kävellyt kohti puuta. Päätäni jomotti niin että kaaduin. Minä pyörryin.

Heräsin kirkkaassa valossa. Nojasin puunrunkoon, mutta en siihen samaan, johon olin törmännyt. Aurinko paistoi, ja ympärilläni oli kolme kissaa. Kaksi lähti pois ja se, joka jäi jäljelle, sanoi:

"Tervehdys, Kuupentu. Olet saapunut Tähtiklaaniin." Naaraan turkki oli kerman valkoinen, ja sitä peitti hiekanväriset läikät.

"O-olenko minä kuollut?" kysyin hämmästyneen. Naaras näytti tutulta, vaikka en ollut ikinä ennnen nähnyt häntä.

"Et, sinulla on vielä elämä edessäsi. Muuten, unohdin esitellä itseni. Olen Untuvahöyhen. Mutta asiaan. Törmäsit vain puuhun, joka oli sopiva aika antaa ennustus." Nyökkäsin silmät kiiluen. Kunnioitin tätä kissaa. Hän oli ylväs ja varmasti elniaikoinaan ollut uljas soturi. Ajatteluni keskeytti kuitenkin Untuvahöyhenen puhe:

"Kuu heijastaa katseensa uuteen arvoon..." Loppua en kuullut, sillä naaraan keho ja kasvot alkoivat haalistua tämän puhuessa.

"Mitä tuo tarkoittaa?" voihkaisin.

"Nähdään pian." Untuvahöyhen kuiskasi ja katosi näkyvistä. Myös paikka, jossa olin, katosi. Sitten päässäni sumeni taas ja oli pimeää.

Tunsin kivun takaraivossani. "Uhh...." voivottelin. Näin puunrungon, ja kasteisen nurmikon jalkojeni alla. #Taas täällä.# myhäilin. Aurinko oli täälläkin alkanut pilkottaa taivaanreunasta. nousin ylös ja yritin pitää kiirettä. Kuukin oli vielä taivaalla, joten sen valo johdatti minua edelleen leirin suuntaan. Minua väsytti, ja kun viimein oln leirin edessä, melkein lysähdin maahan. Kissat leirissä olivat heräilleet. Yksi sotureista tuli luokseni ja huusi: "Löysin hänet! Hän on täällä!" Siitä huudosta kissoja ryntäili aukiolle, minun luokseni. Tunnistin Valkohännän, varaemoni, kaappaavan minut syliinsä ja alkavan sukia turkkiani terävin vedoin. Sitten hän veti itsensä taaksepäin ja katsoi leimuavasti silmiini:

"Kuupentu, missä sinä olet ollut? Olen ollut hirveän huolissani sinusta ja koko klaani on etsiyt sinua. Etkö tajua sitä?"

"M-minä...minä..." änkytin, enkä saanut suustani mitään selvää puhetta aikaiseksi.

"Äh, antaa olla. Kuulustelen sinut sitten myöhemmin rauhassa. Mutta onneksi palasit." Valkohäntä totesi. Myös Varispentu tuli luokseni. Hän kuiskasi:

"Hei, Kuupentu. Kerro sitten kaikki seikkailustasi." Hänen silmänsä olivat uteliaat, mutta niissä oli häivähdys huolta.

Nyökkäsin, ja pujahdin kissojen välistä Valkohännän ja varispennun kansa pentutarhaan. "Kotona." kuiskasin ilmaan ja sana jäi leijumaan tuuleen.n otin hyvän asennon ja aloin kertoa seikkailustani varaemolleni ja veljelleni.

Ilta kului. Leikin muiden pentujen kanssa, kunnes Valkohäntä tuli keskeyttämään.

"kuupentu, sinulle on tärkeää asiaa."

Huikkasin muille lähdöstäni ja kipitin hänen peräänsä. Huomasin, että pentutarhan oviaukon edessä seisoi itse päällikkö, Seittitähti. Suuni loksahti auki ja olin tervehtimässä häntä, muttä hän aloitti:

"Hei vain, Kuupentu. Tulin ilmoittamaan, että sinä olet valmis soturioppilaaksi. Nimityksesi pidetään huomenaamulla." Sitten hän pujahti ulos ja jäin ymmäläni istumaan Valkohännän viereen. "Oikeasti? Oikeasti? Minusta oppilas?" kiljaisin. Valkohäntä nyökkäsi ja hänkin tepasteli omiin toimiinsa. Minä olin onnesta sokeana. Huomenna, minusta, kuupennusta, tulisi soturioppilas.

Aurinko levitti säteitänsä pitkin leiriä ja popin ensimmäisenä aukiolle. Muut klaailaiset seurasivat perässä, ja viimeisenä saapui Seittitähti. Hän nousi eteemme ja lausui:

" Kuupentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja on sinun vuorosi päästä soturioppilaaksi. tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi, sinut tunnetaan nimeltä kuutassu. Mestariksesi tulee Kastanjahäntä. Toivon,etää Kastanjahäntä välittää sinulle kaiken oppimansa.
Kastanjahäntä, olet valmis saamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Varistähdeltä, ja olet osoittanut olevasi rohkea ja älykäs. odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Kuutassulle." Sitten Kastanjahäntä, joka oli kokoajan ollut lähelläni, kosketti nenääni nenällään. Olin onnekas, sillä olin saanut Kastanjahännän mestarikseni. Kuulin kissojen joukosta huutoja. "Kuutassu! Kuutassu! Kuutassu!" loikin Valkohännän luo ja kehräsin kovaa. Tämä oli kuin uusi alku elämälleni, kuin uusi sivu käännettäisiin. Päätin ottaa tästä kaiken irti, vaikka mikä olisi.

// Voiko Kuutassu tulla soturiksi vaikka 130 kokemuspisteisenä, jotta se ei olis heti soturi?//
Vastaus:selvä on! Ja saat 24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerijuova, Jokiklaani
09.10.2013 18:43
-Tigerbrindle's sorrow-

Tiikerijuova itki erittäin kuuluvasti pedillään.
’’Ei Ohdakepentu voi olla kadonnut!’’ naaras ulvoi. Huminapilvi istui kuningattaren luona ja lohdutti tätä nuollen samalla tämän sekalaista turkkia. Meripihkapentu oli kerrankin hiljaa ja istui häpeävänä Kaurapennun ja Yöpennun takana. Tiikerijuova ulvahti taas.
’’Vai muka sotureita! HAH, sanon minä! Eivät edes pentua löydä, kotikisukin löytäisi!’’ oranssi naaras ponnahti pystyyn ja kirkui pentutarhan suulta.
’’MILLAISEN KOULUTUKSEN OLETTE SAANEET SENKIN HYÖDYTTÖMÄT KARVAPALLOT, TE LÖYDÄTTE PENTUNI TAI SE ON NISKAT POIKKI JOKAISELTA!!!!!!!!!!!!’’ nuori naaras ulvoi ja räyhäsi niin, että Huminapilvi joutui kiskomaan tämän takaisin pedilleen.
’’Rauhoitu nyt Tähtiklaanin tähden! Ohdakepentu löytyy kyllä.’’ kollin ääni oli rauhoittava. Tiikerijuova ei siitä kumminkaan rauhoittunut, vaan jatkoi korviasärkevää ulvomistaan.
’’Ei tähtiklaania ole, jos olisi, pentuni olisi löytynyt!’’ Tiikerijuova räyhäsi ja potkaisi edessään olevan hiiren Pajupuron päälle. Tiikerijuova asteli pentutarhan suulle.
’’Älä mene.’’ Huminapilvi käski. ’’Et voi lähteä etsimään.’’
’’Minä menen JUOMAAN!’’ Tiikerijuova raivosi ja tämän jäänsiniset silmät leiskuivat. Hän tallusti joelle ja kastoi naamansa veteen. Hän nosti päänsä ja laski sen taas.
’’Kukkuu.’’ hän naukui nostaessaan päänsä, ja laski sen taas.
’’Kukkuu.’’ hän toisti, ja dippasi päänsä jälleen veteen.
Hän jatkoi tuota hetken, kunnes tunsi kosketuksen selässään. Karviaisvirta katsoi häntä kysyvänä. Tiikerijuovan sisällä kiehui.
’’Mitä sinä siinä mulkoilet senkin mätänevältä sieneltä löyhkäävä takku, joka ei saa sanaa suustaan!? SINÄ sentään saat pennut rakastamasi henkilön kanssa, ETKÄ ole menettänyt niistä vielä yhtään. Paitsi että hihihi, eihän, hihihi, ne eivät ole edes syntyneet, hihihihi.’’ Tiikerijuova haukkui veljensä, ja tämän silmät lipsahtivat kieroon tämän jatkaessa hihitystä. Karviaisvirta näytti ensin loukkaantuneelta, sitten kysyvältä, ja sitten huolestuneelta, Veli osoitti parantajan pesää.
’’Hush!’’ Tiikerijuova sihahti ja käänsi katseensa taas veteen. Hän tunsi veljensä lähtevän ja katsoi kuvajaistaan. Hänellä oli surusta punertuneet silmät, ja viikset sojottivat joka suuntaan. Naaras valpastui veden alkaessa soljua, Tämän kuvajainen muuttui hieman… se näytti…Tiikeriltä!
Aidolta tiikeriltä. Oranssinruskealta mustine juovineen ja päättäväisine silmineen. Tiikerijuova nuuhkaisi ilmaa. Sama, tuttu tuoksu, jo pentuajoilta. Tiikerijuova rauhoittui.
’’Kiitos, emo.’’ hän kuiskasi ilmaan, ja toivoi, että Aaltojuovan henki kuulisi sen.

Vastaus:13 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän, Jokiklaani
09.10.2013 18:19
Näin painajaista. En uskonut, että mitään niin hirveää voisi ikinä nähdä. Sisuskaluni olivat muljahtaa sijoiltaan kun näin sen. Se ei Tähtiklaanin kiitos ollut totta, mutta en voisi kuvitellakaan, että on olemassa sellaisia unia. Siinä olin aukiolla, normaalisti. Kissat nauroivat ja vaihtoivat kieliä auringonläikissä, jakaen kalat ja muun riistan.
Mutta Rastastähteä en nähnyt. Kuvittelin hänen makailevan Suurkiven päällä antaen tuulen pörröttää tummanharmaata turkkiaan. Mutta ei. Tavoitin tämän lempeän tuoksun ja aloin seuraamaan tätä. Pian kurkistin karhunvatukkapensaasta. Järkytyksekseni näin Rastastähden ja vieraan kollin.
He olivat kietoneet häntänsä yhteen, huh, en ollut uskoa sitä, mutta ei unia kannata uskoakaan. Unen kolli nuolaisi lempeästi päällikköä ja puski tämän poskea vasten.
’’On niin ihanaa, että saamme pentuja. Niistä tulee varmasti kauniita.’’ unen kolli mourusi ja pukkasi nenällään lempeästi Rastastähteä vatsaan. En siinä vaiheessa tajunnut sen olevan unta. Minulta meinasi suoraan sanoen lentää laatta. Kolli jatkoi jotain yltiösiirappista, ja Rastastähti sen kuin kehräsi taukoamatta. Päällikkö kumminkin käänsi katseensa minuun.
’’Kas Sirrrpalesssydän.’’ naaraan ääni särisi ja tämä näytti välillä välkkyvän osaksi näkyvistä pois. Tämän silmät rävähtivät meripihkankeltaisiksi ja hän hyökkäsi kimppuuni. Naaraan hampaat repivät karvatukkoja sieltä täältä ja hän potki minua takajaloillaan vatsaan, kynnet ulkona. Ähisin ja raapaisin tälle naarmun poskeen.
Naaraan hampaat osuivat rintaani ja hän alkoi purra sitä yhä lujempaa ja lujempaa. Ulvoin tuskasta ja yritin mätkiä tätä, mutta minua heikotti liikaa. Kuului ällöttävä rusahdus, ja kaikki musteni.
Silloin heräsin, ja kirkkaansinisissä silmissäni oli kauhusta villiintynyt katse. Karviaisvirta pukkasi minua takajalallaan lapaan ja näytti närkästyneeltä. Myrskyturkki mulkoili minua ja näytti juuri herätetyltä. Toivoin maan nielaisevan minut nyt heti. Olin pemoittanut koko petini ympäri pesää, ja herättänyt miltei kaikki soturit.
’’Ehhehheh…errr…’’ mutisin häpeissäni ja virnistin nolostuneena. Aloin kerätä sammalia ja kasata niitä jälleen pediksi. Istuin pesän perimmäiseen nurkkaan, kauas muista, johon olin sammaleeni uudelleen kasannut.

´´They think you’re grazy. They think you’re mad. They call you stupid, worthless, tell you, you’re not worth it…Now you’re going back, the place you call home. But you feel so alone…The same hurtful hits. It’s your darker place…´´

Kylmä kivi allani tuntui epämiellyttävältä. Oli auringonhuippu, istuin erilläni muista. Katsoin valkeita käpäliäni. Mitä hyötyä minusta oli. Olin kouluttanut oppilaan, siitä olin ylpeä, mutta hänkin lähti klaanista heti soturinimensä saatuaan. En tajunnut itseäni. Nostin katseeni taivaalle. Hopeahäntää ei näkynyt, oli liian valoisaa, mutta tiesin katsovani suoraa siihen. Käärin häntäni käpälieni eteen. Eivät muut minusta pitäneet. Sotkin kaiken, en osannut keskittyä…klaani ei tällä hetkellä tuntunut perheeltä. Se tuntui kuin monien kissojen ringiltä ympärilläni. Eivätkä ne kissat katsoneet minua ystävällisesti. Kaikista eniten minua järkytti oma itseni. Millainen soturi olinkaan! Laskin katseeni taivaasta purren hampaitani yhteen.
Lisäksi…
’’Olen kuollut jo kerran…’’

//joo, outo lopetus Dx viä 2 tarinaa...
Vastaus:25 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Yösulka erakko
09.10.2013 18:02
Heräsin siihen kun joku tyrkki minua.
"Herää" Ilta naukui. Räpytelin silmiäni. Muistin samassa että olin luvannut yö sijan pennulle jonka emo hukkui.
"Huomenta" Mumisin. Nousin ylös ja katselin pentua tarkemmin nyt vasta kiinnitin huomiota hänen hämmästyttävän kauniiseen turkiinsa jonka hän oli lmeisesti juuri pessyt. Se oli tumma kilpikonna kuvioinen.
"Kiitos kun sain olla yötä" Ilta maukui.
"Ei mitään. Ei sinua metsäänkään voi jätää. Odota ulkona niin tuon meille syötävää" Sanoin. Ilta meni ja itse kaivoin esille hiiren ja pääskyn. Tassutelin ulos mutta pysähdyin kun kuulin illan puhuvan.
"Miten minulle käy nyt" Hän huokaisi. Tassutelin hänen taakseen.
"Mitä huolit" Kysyin. Ilta käännähti
"En voi jäädä tänne" ilta murehti
"Kuka niin sanoi" Tuhahdin.
"Niin mutta minusta on vain vaivaa" Ilta surkuteli
"Lakaa valitamasta! Saat jäädä tänne minä voin opetaa sinulle tarvitavia taitoja katsotaan sitten tulevaisuutasi" Naukaisin.
"Kiitos" Ilta hihkuin ja puski minua.
"Syö nyt" Käskin ja tyrkkäsin pääskyn tämän eteen ja aloin itse syödä hiirtä.
"Auringon huipun hetkellä menemme metsästämään" Selitin.
"Sillävälin tee mitä lystää mutta älä mene kauas ettet joudu partion kynsiin" Maukaisin. Ilta poimi maasta sammal pallon ja heitteli sitä. Hymähdin.
"Menen virralle tuletko mukaan" Kysyin.
"tulen" Ilta hihkaisi ja jätti sammalpallon huomiotta. Kävelimme kohti virtaa.
"Opetan sinut kalastamaan" Maukaisin. Näytin miten kalastetiin. ja annoin sitten illan yritää. Hän koitti- Kala lennähti ilmaan mutta tipahti takaisin jokeen.
"Yritä uudelleen" Käskin. Lopulta ilta onnistui saamaan kalan.
"Hyvä sitten mennään jokiklaanin partio voi tulla pian" Mauuin. Ilta seurasi minua.
"Saat syödä sen" Naukaisin kun pääsimme pesälleni.
"Pysy täällä minä käyn hakemassa oman ruokani" Käskin ja lähdin.

//Jatkuu
Vastaus:14 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
09.10.2013 17:52
Tulikukka istuskeli yövartiossa leirin keskellä ja katseli ylös kohti Hopeahännän tuiketta. Naaras toivoi, että Punahaukka oli turvassa ja kunnossa, ehkä matkalla kotiin.
"Tähtiklaani, kerro, onko hän turvassa", Tulikukka huokaisi. Kuin vastaukseksi terävä kivun lavassaan, joka sammui yhtä nopeasti. Liittyikö kaikki Yhdeksään. Hän näki vilaukselta edessään Punahaukan hahmon, joka makasi verisenä maassa, ja hänen ylleen kumartui musta varjo. Tulikukka vavahti ja melkein yllättyi istuessaan taas rauhallisella, kuun valaisemalle aukiolla. Tulikukka yritti ajatella jotain muuta kuin kadonnutta kumppaniaan. Vaahtotassu edistyi hyvin kolmena ensimmäisenä koulutuskuunaan. Hän oppi nopeasti yrttejä ja oli omaksunut Parantajan tehtävän täydellisesti. Jokipentukin nimitettäisiin pian oppilaaksi. Tulikukkaa painoi silti huoli. Hopeatähti oli poissa. Hiekkamyrsky yritti pitää klaanin mielentilan korkealla ja estää hätääntynyttä paniikkia leviämistä. Klaanille ei voinut olla parempaa varapäällikköä. Tulikukka huokaisi ja laski päänsä. Häntä kasvoi huoli yhdeksästä. Sekä myös Roihukynnestä. Hän oli varma, että Kolilla oli käpälänsä pelissä.
"Kaipaatko seuraa. Näytät yksinäiseltä", kuului lämmin ääni. Leppäläiskä asteli hänen luokseen. Tulikukka kehräsi nähdessään entisen oppilaansa. Hänestä oli tullut hieno soturi.
"Kiitos", hän maukui hiljaa.
"Haluatko lähteä metsälle? Voin jäädä vartioon", likaisenvalkoinen naaras tarjoutui.
"Ei. En voisi pyytää sinulta sellaista", Tulikukka vastasi ja kannatti leukaansa korkealla. Leppäläiskä tönäisi häntä.
"Senkin ylpeä ketunraato! Olet pahassa univajeessa. Mene nukkumaan!" Hän maukui. Tulikukka silmäili häntä hetken. Naaras tiesi etää Leppäläiskä oli oikeassa, vuotta ei olisi halunnut mennä.
"Menen metsälle. Haluan olla hereillä", hän maukui lopulta. Hän harppoi nopeasti ulos leiristä. Hän antoi häntänsä valahtaa heti leirin ulkopuolella. Naaras hillitsi epätoivooaan ja yritti keskittyä saalistamiseen. Hän ei kuitenkaan onnistunut vainoamaan yhtikäs mitään. Tulikukka vaelteli ympäriinsä Myrskyklaanin reviirillä, kunnes yhtäkkiä, Varjoklaanin rajalla, hän kuuli puhetta.
"Olet onnistunut hyvin pitämään roolisi, Tunturituuli. Jatka vain samaan malliin", kuului pelottavan tuttu ääni. Roihukynsi. Tulikukka kurkisti hyvin varovasti ulos pensaasta ja näki kollin hahmon. Sitä vasta päätä, varjoissa, seisoi valtava musta varjo, jonka tummansiniset silmät hehkuivat kuin liekkiin leimahtavat hiilet. Kissat muistuttivat kaikin tavoin toisiaan.
>onko Roihukynnellä sukua VARJOKLAANISSA?< Tulikukka ajatteli kauhuissaan ja perääntyi varovasti. Järkyttyneenä hän astui vahingossa kuivan oksan päälle, ja se rasahti terävästi. Samassa hän näki Tuntuirtuulen hahmon edessään.
"Jahas, kukas tuli vaikoilemaan puuhiani?" Hän murisi silkipehmeästi hampaat irvessä. Tulikukka tiesi ettei järkyttyneensä mielentilassaan hänestä olisi vastusta soturille, joka ei suostunut soturilain kahleisiin. Hän kääntyi ja juoksi nopeasti poispäin. Tunturituulta ei näkynyt, mutta yhtäkkiä kauhea paino jysähti hänen selkäänsä, ja naaras kompastui maahan. Tunturituulen silmät paloivat suoraan hänen kuononsa edessä. Varjoissa metsässä vaikutelma oli melkein ylivoimaisen pelottava.
"Luuletko olevasi ainoa, joka osaa pari temppua vai! Roihukynsi kertonut sinusta. Pakenit, eikö niin? No, minä vien sinut takaisin!" Kolli myrisi. Tulikukka kiemurteli ja potki. Hän oli jo leirin lähellä.
"En suostu menemään enää haiseviin luoliin! Et tunne Roihukynttä, hän pettää sinut!" Tulikukka sähisi.
"Tunnen isäni aivan yhtä hyvin kuin sinä Puumanloikan!" Tunturituuli murisi.
"Ja mitä pettämiseen tulee, sen hoidan minä!"
Tulikukka jähmettyi. Oliko Roihukynsi todella tämän julman kollin ISÄ?
"Päästän sinut nyt. Mutta varo, äläkä unohda katsoa ylöspäin!" Tunturituuli murisi ja hävisi kuin tuhka tuuleen. Tulikukka oli näkevinään mustan varjon, joka kiisi oksalta toiselle pois näkyvistä. Hän nousi täristen pystyyn. Hän oli kuullut Hiekkaturkista, Tuuliklaanin kuolleesta naaraasta, joka oli ollut kauan vankinaRoihukynnen luolissa. Sitten hänet oli vain päästetty pakoon. Oliko Hiekkaturkki kenties Tunturituulen emo? Oli yleisesti tiedossa, että Hiekkaturkin pentu Tiirajuova eli edelleen Tuuliklaanissa. Tulikukka ravisti päätään ärtyneenä. Kysymyksiä oli aivan liikaa. Naaras päätti mennä itse kysymään asiaa Tiirajuovalta.

Tulikukka hyppäsi lätäkön yli ja saapui Tuuliklaanin rajalle. Sade kasteli Tulikukan turkin, ja aurinko nousisi pian. Naaras ylitti varovaisesti rajan, ja yritti löytää suojaa sateelta. Samassa hän kuuli askeleita ja haistoi Tuuliklaanin hajun.
"Kuka olet! Olet Tuuliklaanin reviirillä ja liiæn lähellä leiriä minun makuuni!" Kuului murina. Tulikukka kiepahti ympäri ja näki ruskean juovikkaan soturin yläpuolellaan kummalla. Oliko se Tiirajuova.
"Olen Tulikukka, Myrskyklaanista", hän maukui vakaasti.
"Se on jo tiedossa ihan tarpeeksi hyvin!" Soturi ärisi.
"Oletko Tiirajuova?" Tulikukka jatkoi koittaen olla välittämättä kollin vihamielisestä äänensävystä.
"Olen", soturi murisi.
"Oliko emosi Hiekkaturkki?"
Tiirajuova antoi karvojensa laskeutua ja silmäili Tulikukkaa kiinteästi.
"Oli, miten niin?" Hän maukui.
"Onko veljesi Tuntuirtuuli", Tulikukka tivasi. Tiirajuova veti hampaansa irveen.
"On", hän sihahti.
"Sittenhän Roihukynsi on isäsi!" Tulikukka huudahti järkyttyneenä. Tiirajuova vain tuijotti häntä.
"OLI. Aion hankkiutua hänestä eroon", kolli murisi. Tulikukka heilautti häntäänsä.
"Anteeksi... En saisi olla täällä... Mutta kyllä ymmärrän sinua, onhan minun isäni Tiikerivarjo", hän maukui. Tiirajuova värähti.
"Roihukynnen entinen kaveri vai?"
"Hän kertoi Roihukynnelle kaiken klaaneista. On isäni vika, että hän on nyt täällä", Tulikukka kertoi. Tiirajuova sihahti.
"Sinun on parasta lähteä. Partiointi muut jäsenet saapuvat aivan pian", hän sihahti. Tulikukka nyökkäsi pikaisesti ja tassutteli poispäin kummun taakse. Naaras istahti maahan heti Myrskyklaanin puiden suojassa ja sulattele kuulemaansa. Roihukynnellä oli jälkikasvua kahdessa klaanissa. Tiirajuova vaikutti ainakin uskolliselta klaanilleen, mutta Tunturituuli aikoi ilmiselvästi jotain. Tulikukasta tuntui, että vaikeat ajat olisivat vasta alkamassa. Naaras tunsi auringon ensimmäiset säteet selässään. Hän saalisti nopeasti jäniksen ja suuntasi takaisin leiriin.

"Tulikukka! Leppäläiskä kertoikin, että olet metsässä!" Hiekkamyrsky maukui Tulikukan saapuessa leiriin.
"Pitää paikkansa", Tulikukka mumisi jänis suussaan ja laski saaliinsa tuoresaaliskasaan.
"Olet näemmä aivan omissa ajatuksissasi. Tuhkamarja oli vakavissaan sanoessaan että tarvitset lepoa. Alahan laputtaa", Hiekkamyrsky jatkoi lempeästi. Tulikukka kumarsi ärsyyntyneenä ja sujahti sotureiden pesään. Hän laskeutui tiukaksi keräksi ja ummisti silmänsä.

"Tulikukka! Tulikukka herää nyt!" Kuului ääni. Tulikukka avasi silmänsä. Oli pimeää. Liian pimeää nähdä mitään.
"Vaahtotassu- hän on kuollut", Tuhkamarjan ääni kaikui. Tulikukka ponnisti seisomaan ja säntäsi pesästä aukiolle. Valkoinen naaras makasi tähden lailla hohtavaan hahmona sen keskellä. Tulikukka oli tuskin ehtinyt syöksyä pentunsa viereen, kun kaksi varjoa syöksyi pensaista ja raetelivat Vaahtotassun ruumiin palasiksi. Tulikukka ulvoi surun murtamana ja heittäytyi päin hyökkääjiä. Hänet iskettiin maahan. Tumma varjo kohosi hänen yläpuolelle mustat kynnet valmiina iskemään.
"Tulikukka, Hiekkamyrsky määräsi sinut partioon!" Huusi uusi ääni. Tulikukka avasi silmänsä ja puuskutti. Se oli vain unta. Aurinko oli jälleen nousemassa. Naaras nousi jaloilleen täristen ja kaikkea muuta kuin virkeänä.
"Onko kaikki hyvin?" Pilvihäntä tiedusteli.
"Olen vain vähän uupunut, ei sen kummempaa", Tulikukka mumisi masentuneena ja laahusti ulos. Hiiriturkki odotti häntä Vatukkkakynnen kanssa.
"No jopas kesti!" Naaras tuhahti ja jolkutti hyvää vauhtia ulo leiristä. Tulikukka jaksoi tuskin nostaa käpäliään. Tuhkamarja ilmestyi pesästään.
"Taasko sinulle on sattunut jotain!" Parantaja päivitteli.
"Näin pahaa unta...", Tulikukka vastasi. Hiiriturkki huuto kajahti metsästä. Tulikukka oli lähtemäisillään perään.
"Et huomaisi edes kettua kuononsa edessä. Katajanmarjan ja kunnon ateria auttavat. Et ole syönyt kunnolla moneen päivään. Sen jälkee muutama unikonsiemen ja takaisin nukkumaan. Vaahtotassu, hae katajanmarjoja ja unikonsiemenia", Tuhkamarja maukui pehmeästi ja esti häntä hännällään. Tulikukka sihahti uupuneena ja seurasi parantajaa tämän pesälle. Mitä vielä oli tulossa?
Vastaus:30 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hohtoterä
09.10.2013 17:52
Katsoin kaunista niittyä.
Katsoin kun Liekkitassu mussutti ahnaasti jänistä.
"Voisit sinäkin syödä." Liekkitassu aneli.
"En todellakaan tota jänistä jota on jo syöty!"Sähisin siskolleni
"Mutta nyt menemme tapaamaan Painajaiskuuta."jatkoin tyynesti.
"En." Liekkitassu sanoi ja jatkoi:"Minun pitää saada mnulle oikea nimi."
"No minkälaisen nimen neiti haluaa?"Murisin hiljaa.
"Haluan semmoisen nimen joka on.... Liekkiturkki.liekkitassu naukasi.
"No täten julistan sinut Liekkiturkiksi." Sanoin hermortuneena.

//myöhemmin//
"Noniin,Nyt kokoonnuimme tänne koska meidän täytyy laatia suunitelma."Painajaiskuu naurahti.
"Eli minkä valtaamme?"Liekkiturkki kysyi.
"No vaikka jokiklaanin."Vastasin Liekkiturkille.
"Se sopii."Painajaiskuu naurahti

//Ei voitteko laittaa Liekkitassun nimeks Liekkiturkki ja Lunan nimeks Painajaikuu?ps.painajaiskuu on sitten vai vähän aikaa.
Vastaus:Voin laittaa niin~ ja saat 7 kp:eeta

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapentu, Jokiklaani
09.10.2013 17:42
Pihlajapentu hytisi ja pörhisti mustavalkean turkkinsa suojaksi kylmyydeltä. Hän ei jaksanut avata silmiään, vaan painautui emonsa kylkeen entistä tiiviimmin.
Aamut eivät olleet ikinä olleet näin kylmiä.
’’Emo…’’ Pihlajapentu kuiskasi ja raotti vihreitä silmiään.
Sumeakukka käänsi väsyneesti päätään pentuaan kohti.
’’Niin, Pihlajapentu?’’ kuningatar kysyi.
’’On hirveän kylmä.’’ mustavalkoinen kollipentu mourusi ja takertui tiukemmin emonsa harmaaseen turkkiin.
Sumeakukka avasi suutaan sanoakseen jotain, mutta nosti korviaan, kun kuuli askelia pentutarhan suulta. Kuningatar nosti päätään korvat kiinnostuneesti pystyssä. Aukion hämärästä asteli pesän sisään Teerenlento. Musta naaras pukkasi kuonollaan Tuhkapennun sisään. Parantaja ravisteli täplikästä turkkiaan ja parahti turhaantuneesti.
’’Surkea ilma. Eikä ole edes auringonhuippu.’’ parantaja mutisi. Tuhkapentu loikki iloisena veljensä ja emonsa luo. Sumeakukka kehräsi ja nuolaisi naaraspennun päälakea.
’’Hän on siis nyt terve?’’ kuningatar varmisti nostaen katseensa parantajaan.
’’Kyllä on. Hän vain söi jotain lievästi myrkyllistä sientä. Hänet oli vaikea, mutta jokseenkin nopea parantaa. Nyt kukaan tämän pentutarhan pennuista ei syö mitään myrkyllistä, tai tulen hulluksi!!!!!!!!!!!!!’’ naaras karjaisi niin, että pennut ja emot heräsivät sillä sekunnilla silmät selällään. Parantaja nilkutti ulos pesästä manaten työnsä määrää ja vaikeutta. Pihlajapentu kääriytyi kerälle ja tunsi Tuhkapennun lämmön kyljessään. Hän kuunteli hetken pentutarhassa kaikuvaa vikinän, kiljunnan, itkennän ja hyssyttelyn sekä hämmennyksen ääniä, mutta keskittyi sitten vajoamaan itse rauhalliseen uneen.

//1 tarina kirjoitettu, 3 jäljellä D:
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Yösulka erakko
08.10.2013 14:59
//Siitä on aikaa kun viimeksi kirjoitin...

Yösulka:

Kuulin surkeaa naukumista ulkoa. Yritin kuunnella jotta saisin tarkemmin selvää sanoista. Lopulta erotin sanat.
"APUA" Joku kiljui kaukaa. Paras mennä katsomaan. Pujahdin ulos ja juoksin ääntä kohti. Se voimistui ja tajusin paikan minne olin menossa virralle. #Jokiklaanin partio saa5taa nähdä minut# Mietin mutta en hidastanut. Ääni voimistui ja kuullosti entistä hätääntyneemmältä.
"Autakaa joku" Ääni kiljui.
Pääsin paikalle erotin nuoren kissan sekä toisen joka oli virran mukana ja yritti epätoivoisesti kauhoa pakoon voimakasta virtaa.
"Auta" Rannalla oleva kissa naukui.
"Vaiti tai hälytät jokiklaanin partioin tänne" Käskin.
"AUTA MINUA! En jaksa" Virtaa pakeneva kissa hätäili ja käytti kaiken voimansa siihen. Katsoin vieressäni kyyhötävää kissaa se oli ehkä juuri 6 kuuta vanha.
"Autathan" Pienen kissan katse oli surullinen. Kävelin veteen. Se oli kylmää. #Tähtiklaani auta# Anelin ja lähdin kauhomaan kohti kissaa joka muuttui koko ajan veltommaksi ja alkoi upota. #Ei onnistu en saa häntä kiinni ja jos saan kuolemme molemmat# Ajatelin. Uin kohti rantaa ja nousin kuivalle maalle.
"Ei en voi onnistua" Vastasin. Nuori kissa tuijotti jähmetyneenä minua hetken ja jäi tuijotamaan vanhemman kissan räpiköintiä. Hetki hetkeltä tämä upposi virran mukana. tassutelen virran vierustaa eteenpäin sillä kissan ruumis huuhtoutuisi pian rantaan jos tuuri käy. Nuori kissa katseli surullisin silmin vettä.
"Tule tänne" Pyysin kun erotin ruumiin vedessä. Uin hakemaan sen ja pudotin nuoren kissan eteen.
"Hyvästi emo" Pieni kissa naukui ja kosketti kissan ruumista.
"Ei olisi ikinä pitänyt tulla tänne" Pieni kissa mumisi.
"Miksi edes tulitte" Kysyin.
"Kun emoni lupasi opetaa minua uimaan mutta jkoutui virran mukaan ja.." Pieni kissa naukui säälitävästi.
"Jokiklaanin partio on tulossa" Sanoin ajatukseni ääneen. Katsoin pientä kissaa se oli kuin eloton karvamytty maassa. #Ei häntä tännekään voi jättää# Ajatelin. Nostin ruumiin hampaisiini ja viitoin pientä kissaa seuraamaan. Tämä tassuteli mukanani pesälleni.

"Täällä olemme turvassa" Mau`uin.
"Miten voin elää ilman emoani" Pieni kissa sääliteli.
"En tiedä" Vastasin väliinpitämätömästi ja tyrksin pennun eteen hiiren.
"Syö jotta et kuole" Käskin. Pentu tuijotti minua mutta säi hiiren hyvällä ruokahalulla.
"Kiitos" Pentu vastasi.
"Haudataan emosi" Maukaisin.
"Tännekö" Pentu tuijoti minua epäuskoisena.
"ellet halua mennä jokiklaanin partion luokse" Vastasin ja aloin haudata ruumista.
Pentu auttoi minua.
"Sinun on paras levätä" Mauuin.
"Saanko" Pentu hämmästyi
"Saat toki" Vastasin ja ahjasin hänet kolooni.
"Parempaa paikkaa ei ole mutta kuule kerro itsestäsi" Nauuin
"Tämä kelpaa" Pentu sanoi ja silmäili ympärileen. "No hän kenet hautasimme oli emoni Aurinko. Isäni kuoli jo ennen syntymääni jäätyään hirviön alle ja veljeni on kotikisu. Ja nyt kun emoni kuoli minä en varmaan itsekään selviä ja kotikisuksi en aijo" Pentu vastasi,
"Mikä on nimesi" Utelin.
"Ei minulla ole nimeä" Pentu vastasi.
"Ei nimeä. Kai sinä itseäsi joksikin kutsut" Hämmästyin. Pentu pudisti päätään.
"Olen yösulka olen entinen klaanikissa mutta elän nykyään kulkukissana. Uskon yhä tähtiklaaniin vaikka olenkin erakko" Esitelin itseni.
"Tähtiklaani" Pentu tapitti minua kysyvänä.
"Se on klaani jonne menee kuoltuaan jos on ollut hyvä" Kerroin. "Sinulle tulee keksiä nimi" Mauuin
"Keksi sinä. TEhdään niin kuin klaanikissat sinä vastaat päälliköä jooko" Pentu hyppi.
"Hyvä on" huokaisin.
"Tästä lähtien sinua kutsutaan Ilta" Nauuin.
"Olen ilta" Pentu riemuitsi.
"Voinko saada joskus pitemmän nimen niin kuin soturit" Pentu uteli.
"Joskus mutta ei nyt. Nyt saat nukkua" *Sanoin. Katsoin kun pentu nukahti ja hymisi tyytyväisenä. Jostain syystä pidin tästä pennusta siinä oli jotain erikoista mutta en tiennyt mitä
Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Silkkitassu,Jokiklaani.
07.10.2013 20:57
Pieni naaras katsoi pentutarhasta ulos.
<<Milloin itse pääsen oppilaaksi.>>naaras ajatteli.
"Silkkipentu!"Nuori kolli sanoi pennulle.
"Niin?"Silkkipentu kysyi.
"Sinut nimetään oppilaaksi!"kolli naukaisi ja rupesi nuolemaan Silkkipentua.
"Älä isi!En halua että nuolet!"Silkkipentu murahti ja lähti tallustelemaan päällikönpesää.
Kun hän meni päälikön eteen, päällikkö sanoi:"Silkkipentu olet täyttänyt kuusi kuuta,ja on aikasi päästä oppilaaksi.Tästä päivästä,kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Silkkitassuna.Mestariksesi tulee Pisaraturkki.
Toivon, että Pisaraturkki välittää sinulle kaiken oppimansa.
Pisaraturkki olet valmis ottamaan oppilaan.Oli saanut loistavaa koulutusta mestariltasi ja olet osoittanut hyvä metsästämään ja taistelemisessa.
Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Silkkitassulle."
Minä ja Pisaraturkki kosketimme neniämme yhteen.
"Silkkitassu!Silkkitassu!Silkkitassu!"
Kaikki huusivat.
Menin tapaamaan isääni Haukkahallaa.
"Hyvä etää olet nyt oppilas,tyttäreni."Haukkahalla kehräsi puski minua kuonollaan.
"Niin."Kehräsin.
Vastaus:Hyvä tarina! :D Saat 15 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kettu, erakko
06.10.2013 19:43
1.Luku

Nuori kolli katseli nuorta klaanikissaa innoissaan. Hän halusi saman laisen elämän kuin he, jotka elivät mukavien ystävien seurassa.
>>Minä menen heidän luokse ja kerron että tulen heidän klaaniin.<< kolli ajatteli päättäväisesti.
Juoksin kissoja kohti. Olin noin kolmen hiiren mitan päässä kissoista, kunnes lysähdin vaanimisasentoon. Hiivin lähemmäs kissa parivaljakkoa.
"Hienoa Nelikkatassu!" naaras naukaisi oppilaallen kun tämä nappasi hiiren.
"Kiitos Mesitsydän!" naaras naukaisi ja nuolaisi tassuaan.
"Anteeksi. Olen Kettu. Saisinko liittyä klaaniinne?" kysyin lopulta kun astuin esiin kissojen näkyviin.
"Hei Kettu. Minä olen Nelikkatassu!" nuori oppilas hihkaisi innoissaan. Silmiini syttyi iloinen tuike. Tunsin sydämmessäni uuden tunteen. Mutta en välittänyt siitä.
"Mesisydän oletan." naukaisin ja osoitin nuorta soturia kunnioittavasti. Mesisydän nyökkäsi, muttei sanonut mitään.
"Oletan että viette minut klaaniinne päälikönne nähtäväksi." kysyin ihmeissäni, kun kissat vain tuijottivat minua sanattomina.
"Niin tietysti!" Nelikkatassu sanoi innoissaan ja nousi seisomaan. Tämä puski minua kylkeen. Taas tunsin sydämmessäni oudon tunteen. Katsoin pientä oppilasta, jonka silmät säkenöivät innostukseta.
"Nelikkatassu... Sinä olet minun ainoa ystävä..." naukaisin hätäisesti. Naaras katsoi minua ihmeissään. Sitten tämä nuolaisi minua otsasta.
"Pian sinulla on todella monta ystävää!" Nelikkatassu sanoi ja katsoi minua silmiin. Tämän silmät säkenöivät innoistuksesta.
"M-Minä taidan rakastaa sinua." nielaisin. Nelikkatassu katsoi minua. Tämä juoksi mestarinsa vierelle, muttei sanonut tälle mitään. Huokaisin. Ei olisi pitnyt heti kun tapasimme!
Mutta pian Nelikkatassu jättäytyi hieman Mesisydämmen vauhdista ja tuli rinnalleni.
"Niin minäkin sinua." tämä kiskasi korvaani ja nuolaisi arpista korvaani. Pian hän kiihdytti takaisin mestarinsa rinnalle. Tämä käänsi päätään ja katsoi minua. Hymyilimme toisillemme onnellisesti. Kiihdytin Nelikkatassun vierelle. Nelistimme Jokiklaanin leiriin melkein koko ajan toisisiimme tuijottaen.

//Jatkuu. Voiko Ketun laittaa Jokiklaaniin? Ja nimeksi Kettutassu? Ihan sama kuka mestariksi. Ja sori heti eka tällainen surkee pätkä!//
Vastaus:10 kp:eeta.

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jalotassu, Jokiklaani
06.10.2013 19:41
”Miksi Valotassun piti huomata tulviva joki eikä minun?” mumisin ääneen. >>Tänä yönä minun on tehtävä jotain erityistä. Jotain, joka tekee minusta sen sankarin<< Hipsin ulos leiristä herättämättä ketään. Kuulin nukkuvien kissojen tuhinan. Leirin ulkopuolella mietin mitä voisin tehdä. >>Jospa kaksijalka hyökkäisi leiriin ja säikyttäisin hänet tiehensä…ei, en saisi millään kaksijalkaa ulos pesästään<< Haistoin koiran. Tuoksu oli vahva, se koira on ihan lähellä. Ei-kenenkään-maan päädyssä näin koiran sidottuna aidantolppaan. Tuuliklaanin reviirillä on kaksijalkojen paikka, ja hevosten paikka. Hevoset olivat niitä nelijalkaisia eläimiä, joiden selässä kaksijalat istuivat ja hakkasivat hevosia kepeillä. Klaanin vanhimmat olivat kertoneet niistä. Mutta tosiaan, se koira. Hiivin sitä kohti, kunnes koira haistoi minut ja alkoi haukkua. Juoksin sitä kohti ja loikkasin aidalle ennen kuin koira ehti purra. Nauroin koiralle joka nojasi aitaa vasten ja haukkui minkä pystyi. Mutta typerä rakki ei saanut minua kiinni. Paljastin kynteni ja väläytin niitä koiran silmien edessä. Koira ei ollut moksiskaan. Mietin mitä tehdä että saisin hämättyä sitä. Kävelin aitaa pitkin ja koira seurasi. Kallistin päätäni ja koira teki samoin. Ravistin päätäni puolelta toisin, kunnes koira teki sen ihan väärässä rytmissä. Kurotin pääni koiran leuan alle ja puraisin kaikin voimin sen etukäpälää. Koira vinkaisi ja lysähti neljälle jalalle. Sitten paljastin kynteni, loikkasin, ja liuuin pitkin koiran selkää. Koira ulvoi ja lysähti maahan. ”Loppuiko energia? Miten ihmeessä jo nyt?” härnäsin koiraa. Koira alkoi taas haukkua. Puikahdin sen jalkojen välistä ja iskin hampaani köyteen, mutta sehän oli kivi kovaa! Loikkasin äkkiä aidalle etten jäisi koiran hampaisiin. Hyppäsin aidan toiselle puolelle. Miten ihmeessä saisin koiran irti jos köysi oli tuollaista? Yhtäkkiä kuulin kaksijalan karjaisevan jotain, jolloin koira uikahti ja asettui makaamaan. Koira murisi hiljaa ja tiiraili minua aidan raosta. Katsoin aidan kohtaa, johon oli kiinnitetty vahva koukku. Siitä koukusta roikkui se kova köysi ja köyden toinen pää oli koiran pannassa. Raavin hitaasti aitaa ja siitä irtosi pieniä suikaleita. Ilahduin siitä, koska saattaisin saada koukun irti aidasta. Saisin sen hyvällä onnella aamuksi valmiiksi.

Raotin silmiäni. Olinko nukkunut! Tällä menolla en saisi ikinä työtäni valmiiksi. Katsoin aitaa, mutta siitä en ollut saanut edes puolia revittyä. Kynsieni alla oli tikkuja ja puu hippuja. Nuolin käpäliäni ja syljin puuta ulos suustani. Hätkähdin kun kuulin rapinaa ja puikahdin kaksijalkojen pesän taakse. Se kaksijalka toi ruokaa koiralle. >>Miksi he mättävät tuolle ärsytykselle ruokaa?<< nurisin mielessäni. Yhtäkkiä näin jotain, joka auttaisi suunnitelmaa, yhtä paljon kuin kaikilla maailman kissoilla on karvoja! Kaksijalka meni taluttamaan koiraa! Hiivin hiljaa kaksijalan ja koiran perässä. Sitten hyökkäsin kaksijalan niskaan. Kaksijalka ulvoi ja päästi irti koiran hihnasta. Koira juoksi karkuun ja minä koiran perään. Kaksijalka juoksi peräämme mutta nehän ovat tunnetusti hitaita. Koira räksytti ja ohjasin sen kohti leiriä. >>Suunnitelma toteutuu! Häädän, koiran ja olen sankari!<< Pian olin leirissä ja mourusin: ”Koira leirissä! Koira leirissä!” Kaikki kissat mourusivat ja kuningattaret hätistivät pentujaan pentutarhaan. Klaanin vanhimmat matelivat hitaasti kohti pesiään soturien tukemana. Juuri kun meinasin hyökätä koiran kimppuun, soturit tulivat, tönivät minut pois tieltä ja hätistivät koiran tiehensä. >>Äsh, suunnitelma olisi onnistunut elleivät soturit olisi tulleet tielle!<< ”Jalotassu, missä olit koko yön ja aamun?” Rastastähti kysyi. ”Oppilaat sanoivat että olit lähtenyt jonnekkin keskellä yötä.” >>Voi ei! Joku oli huomannut että lähdin!<< ajattelin. Koko klaani oli ympärillä kuulustelemassa. ”No…halusin olla sankari joten houkuttelin koiran tänne…en sitten onnistunutkaan…” mauin nolona. Rastastähti katsoi minua vihaisena: ”Jalotassu, huolehdit neljäsosakuun ajan vanhuksista!” >>Voi ei!<<

Vastaus:Saat 21 kokemuspistettä.

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ohdakepentu, Jokiklaani
06.10.2013 16:41
Luku 1; Ystävä?

Nuoren kollin meripihkasilmät kiiluivat pentutarhan suulta. Ulkona satoi kaatamalla ja kaikki Jokiklaanin kissat olivat suojassa pesissään lukuunottamatta paria yövartijaa. Pentutarhassa vain harva kissa nukkui; pennut leikkivät yhdessä ja kuningattaret pitävät niitä silmällä. Ohdakepentu makasi pesän suulla ja seurasi tylsistyneenä sisarustensa ja muiden pentujen temmeltämistä. Häntä ei kiinnostanut mennä mukaan, ei sitten ollenkaan. Miten jotkut edes pystyivät olemaan niin leikkimielisiä ja pentumaisia, vaikka olivatkin pentuja? Ohdakepentu pudisti päätään ja painoi kuononsa pehmeiden käpäliensä väliin. Meripihkapennun kovaääninen mau’unta kuului kaikien muiden pentujen miukumisen takaa erittäin selvästi. Ohdakepentu raotti vasenta silmäänsä ja mulkoili huonokäytöksistä, punaruskeaa veljeään. Hän ei ymmärtänyt sitä, miten pystyi olemaan tuollaisen kissan veli. Yöpentu ja Kaurapentu leikkivät rauhassa sammalpallolla. He olivat tavallisia sisaruksia, mutta Meripihkapentu oli aivan erilainen. Häntä pystyi kuvaamaan vain yhdellä sanalla. Hiirenaivo. Ja kaiken lisäksi hän oli vielä Ohdakepennun “isovelikin”. Se jos mikä otti päähän, kun punaruskea pentu sai rehennellä vain koska oli hiukan vanhempi kuin muut pennut samasta pentueesta.
“Eiköhän mennä nukkumaan nyt...” Tiikerijuova, Meripihkapennun, Ohdakepennun, Yöpennun ja Kaurapennun emo, maukui varovaan äänensävyyn. Ohdakepentu tuhahthi välinpitämättömästi. Pelkäsikö hänen emonsa omia pentujaan? Kyllähän kaikki näkivät, kuinka säikkyvästi tuo aina puhutteli Yöpentua, joka oli pentueen ainoa harmaa pentu. Huminapilvi oli punertavansävyinen ja Tiikerijuova oranssinvalkea. Kuulemma Yöpentu oli perinyt ulkonäkönsä Huminapilven emolta, Huomenkukalta, joka oli myös yksi pentutarhan kuningattarista. Niinhän se luultavasti olikin, mutta miksi Tiikerijuova sitten säikkyi Yöpentua? Ohdakepentu ei jaksanut miettiä enempää.
“Ei nukuta!” Meripihkapentu märähti nokkavaisesti vasten emonsa kuonoa. “Olemme pian oppilaita, ei meidän tarvitse mennä nukkumaan jos ei nukuta!”
Tiikerijuovan karvat nousivat pystyyn ja tuo yritti selvästikin pysyä tyynenä. “Oppilaiden täytyy olla reippaita ja mennä ajoissa nukkumaan, että jaksaa seuraavana aamuna tehdä tehtäviään. Kaikki muutkin ovat menossa nukkumaan, jopa soturitkin.”
Kaurapentu ja Yöpentu tepastelivat väsyneinä emonsa vierelle sammalpedille. Kaurapentu haukotteli hiljaisesti ja pörhisti häntäänsä. Meripihkapentu pyöritteli silmiään äreänä.
“Tylsää”, tuo murisi mutta meni kuitenkin emonsa viereen. “Nukkuminen on niin tyhmää.”
Ohdakepentu hivuttautui lähemmäs perhettään mutta ei kuitenkaan mennyt aivan kylki kylkeen heidän viereensä vaan jäi sivummalle nukkumaan.

“Pssssst.” Joku kuiskasi Ohdakepennun korvaan keskellä yötä. Pentu ei vaivautunut avaamaan silmiään vaan käänsi kylkeään.
“PSSSSST.” Ääni toistui paljon kovempaan ja jokin puhalsi kollin korvaan. Ohdakepentu avasi silmänsä päästäen hiljaista murinaa ja tunnisti Meripihkapennun edessään.
“Niin mitä?” vaaleanruskea pentu kysyi hiljaa sihahtaen veljeltään.
Meripihkapennun tummat silmät loistivat pimeydessä kuin kaksi kuuta. “Mennään ulos.”
Ohdakepentu kohotti kulmiaan. “Anteeksi?”
“Ulos, metsään! Minua ei nukuta. Siellä sataa yhä, mutta eihän se haittaa!” punaruskea pentu kuiski.
Vaaleanruskea kolli kallisti päätään. “Pyydä jotakuta muuta. Minä tahdon nukkua.” Tuo maukui ja sulki jälleen silmänsä. Oli hetken hiljaista. Sitten Meripihkapentu tarttui häntä niskasta kiinni ja alkoi raahaamaan ulos. Ohdakepentu päästi vihaisen ärähdyksen ja pyristeli irti isoveljensä otteesta.
“Jätä minut rauhaan!” hän sihisi.
“Nössö”, Meripihkapentu mourusi. “Nööösssiiiis.”
“Kuono tukkoon.”
“Pelottaako pikku Ohdakepentua? Oiii~ Eihän nössöistä voi tulla oppilaita, saati sotureita, ei ikinä. Pelkäätkö metsää?”
“Hiljaa....”
“Niin, niin. Tietenkin pelkäät. Siksihän sinä et edes astu ulos tästä pesästä kuin vain kerran kuussa. Lahoat ja vanhenet äkkiä niin kovasti että kun meidät muut nimitetään oppilaiksi, sinä joudut klaaninvanhimpien pesään. Kaikki hyljeksivät sinua, ja kuolet yksin... Yksin ja hyljeksittynä... ikuisena nössönä.”
“HILJAA!” Ohdakepentu ärisi kovaan ääneen. Tiikerijuova hymähti jotain unissaan mutta ei herännyt. Meripihkapentu vain virnuili.
“Noh, tuletkos?”
Ohdakepentu huokaisi. “Tämän. Kerran.”
Punaruskea kolli pomppasi iloisesti ulos sateeseen ja huiskutti tuuheaa häntäänsä. Vaaleanruskea kolli löntysteli tuon perään pitkillä raajoillaan. Ohdakepennun kiharainen turkki liimautui hänen nahkaansa vasten sateen kastellessa sen. Kolli mutisi itsekseen jotain ja tajusi, että Meripihkapentu oli jo menossa leirin suulla. Vaaleanruskea pentu vilkaisi tuota kysyvänä. Eikö hän välittänyt ollenkaan yövartijoista? Vartiossa istuivat Sirpalesydän ja klaanin varapäällikkö Tuiskutuuli. He vaikuttivat puhuvan toisilleen, eivätkä edes huomanneet kahta pentua, jotka vaivihkaan poistuivat leiristä. Ohdakepentu juoksi nopeasti veljensä perään ja jarrutti niin että kura lensi. Meripihkapentu nyrpisti kuonoaan ja ravisteli mutaisia tassujaan.
“Noniin”, tuo maukui. “Ehkä löydämme jotain syötävää.”’
Ohdakepentu pysähtyi. “Lähdit tänne siis vain metsästääksesi?”
“Entä sitten?”
“Tuskin riista tällä säällä on ulkona.”
Meripihkapentu katsoi nuorempaa veljeään tuimasti. “Äläs yhtään viisastele siinä! Kun minä sanon, että riista on ulkona, niin riista on ulkona!”
Ohdakepentu kohautti olkiaan. “Selvä. Mutta älä unohda että varoitin.”
Punaruskea kolli kirosi mutisten ja jatkoi matkaa päämääräisesti. Ohdakepentu pörhisti turkkiaan kylmän viimaan puhaltaessa hänen ja hänen veljensä lävitse. Yhtäkkiä Meripihkapennun häntä nousi kohtisuoraan ja tuo jämähti paikoilleen.
“Mikä nyt?”
“Minä haistan hiiren!” pentu maukaisi innostuneella äänensävyllä, joka oli tuolle outoa. “Ihan oikean hiiren!”
“Vautsi vau. No etsi se.”
Meripihkapentu oli avaamassa suutaan, kun ilman täytti valtava melu. Kummatkin pennut säikähtivät ja katselivat valppaina ympärilleen, kun puiden seasta ilmestyi kaksi loistavaa valoa, jotka muistuttivat kahta aurinkoa.
“Hirviö!” Meripihkapentu huudahti ja valmistautui kiipeämään puuhun, mutta ei ehtinyt, kunhirviö sujahti jo heidän ohitseen. Ohdakepentu oli kuullut hirviöiden olevan valtavia, mutta tämä oli paljon pienempi, mitä hän oli kuullut. Sillä oli kuitenkin myös kiiluvat silmät ja neljä pyöreää jalkaa, kuten hirviöillä pitikin olla. Sen selässä ratsasti kaksijalka, joka oli hukuttanut päänsä jonkin suuren kiven sisään. Hirviö meni vauhdilla ohi ja katosi taas metsän siimekseen, mutta sen perässä tuli vielä kolme tai neljäkin samanlaista hirviötä, Ohdakepentu ei voinut pitää niistä lukua. Vahva tuulenpuuska, joka tuli hirviöiden perässä, sai kummatkin pennut lennähtämään taaksepäin. Meripihkapentu katosi jonnekkin puskien sekaan ja sai luultavasti pehmeän laskun, mutta Ohdakepentu lennähti vasten kiveä, josta hän kimposi valtavan puunjuuren alla sijaitsevaan koloon. Kollin käpälä jäi näkyviin kolosta, mutta se oli niin mutainen ettei sitä voinut kunnolla erottaa likaisesta maasta. Meripihkapennun huuto kaikui yössä, ja Ohdakepentu kuuli askelten tulevan hänen suuntaansa. Kolli yritti vaivalloisena nousta kolosta, mutta oli lyönyt päänsä niin pahasti ettei jaksanut liikkua. Hän näki Meripihkapennun kauhistuneen ilmeen kolon yläpuolella.
“Odota siinä!” punaruskea kolli sähähti. “Minä haen apua leiristä.” Ja tuo hävisi pimeyteen. Ohdakepentu ärähti vihaisesti. Typerä Meripihkapentu! Eihän tuo muistaisi, missä päin metsää hänen veljensä odottaisi. Mitkään hajujäljetkään eivät säilyisi kaatosateessa, ja ulkona kaikki suunnat näyttivät samanlaisilta. Ohdakepentu antoi itsensä vajota syvemmälle koloon, jossa oli kuivaa ja lämmintä. Siellä haisi lievä kettu. Kolli yritti nähdä pimeässä eteensä ja ymmärsi kolon olevan tavallista suurempi. Lattia oli pehmeä ja hiekkainen. Nuoren kissan päätä särki kovasti ja hänen askeleensa olivat huteria sekä horjuvaisia. Hän ei nähnyt enää eteensä taikka haistanut mitään, vaan käpertyi kerälle jonkin pehmeän ja lämpimän viereen.

Aamulla Ohdakepentu heräsi siihen, kun kylmä vesipisara tipahti hänen kuonolleen. Kollin päätä ei särkenyt enää niin paljon. Sadekin vaikutti loppuneen. Hennot auringonsäteet kajastuivat kolon suulta ja valaisivat kolon kirkkaaksi. Ohdakepentu tökkäsi kuononsa pehmeää makuualustaansa vasten. Ja tunsi sen hengittävän. Kolli päästi kimeän huudahduksen ja ponnahti ainakin hännänmitan taaksepäin huomatessaan, että oli nukkunut koko yönsä ketun vierellä. Ketulla oli tyypillinen punertava turkki, ja kooltaan se oli vain hieman Ohdakepentua suurempi. Hajun perusteella se oli naaras, eikä se haissut miltään muulta kuin itseltään, eli luultavasti sillä ei ollut emoa tai sisaruksia. Ketun omituiset, syvänsiniset silmät ammottivat auki, ja niissä oli utelias katse. Se ei vaikuttanut lainkaan vihamieliseltä. Tai sitten se vain esitti.
“Ööh”, Ohdakepentu mumisi. “Olit pehmeä tyyny.”
Kettu päästi iloisen haukahduksen tapaisen äänen ja haukotteli paljasten valtavan kitansa. Aivan kuin se olisi sanonut “Kiitos samoin”.
Ohdakepentu mittaili kettua läpitunkevalla katseellaan. “Missä emosi on?”
Kettu tapitti kissaa suurilla silmillään.
“Eikö sinulla ole emoa?”
Hiljaisuus.
Ohdakepentu huokaisi. “Niinpä niin. Olet vain kettu. Et sinä minua ymmärrä.”
“Ymmärrä!” kettu kaiutti vinkaisten.
Kollipentu jäätyi. Hän ei ollut varma, oliko kettu juuri toistanut hänen sanomansa, vai kuvitteliko hän vain.
“Ymmärrä!” se toisti uudelleen.
Jokiklaanin pentu hymyili hieman. “Minun nimeni on Ohdakepentu. Onko sinulla nimeä?”
“Ohdakepentu!” kettu vingahti.
“Niin, minä olen Ohdakepentu. Entä sinä?”
“Ohdakepentu!”
“Näemmä sinulla ei sitten ole nimeä...” kolli mietiskeli. “Tuskin sinua haittaa jos kutsun sinua vaikka Rantamatalikoksi? Se on kuin soturinimi, ja sopii sinisiin silmiisi.”
“Rantamatalikko!”
Ohdakepennun kasvoille piirtyi pienen pieni, harvinainen hymy. “Ohdakepentu ja Rantamatalikko.”
Sitten hän palasi todellisuuteen ja pyyhki hymynsä. “Se siitä sitten. Minä palaan leiriin. Hei-hei.”
Kolli kääntyi noustakseen pois kolosta.
“Ohdakepentu!” Rantamatalikko vingahti.
Ohdakepentu ei kuunnellut vaan työntyi pois kolosta. Missään ei näkynyt jälkeäkään Meripihkapennusta. Ehkä tuo ei ollut edes löytänyt leiriin, tai sitten kukaan ei ollut jaksanut lähteä etsimään kadonnutta pentua. Kollin päätä pisteli taas siitä kohdasta, joka oli osunut kiveen. Se oli Meripihkapennun vika. Hän oli aivan liian uhkarohkea ja tyhmä. Hiirenaivo. Ja hän ansaitsi opetuksen. Siitä Ohdakepentu sai idean ja kurkisti takaisin koloon.
“Ei ole turvallista olla klaanin reviirillä harhailemassa”, hän maukui nurkkaan käpertyneelle naarasketulle. “Mitä jos saattaisin sinut pois täältä? Saisin itsekin hieman omaa aikaa ja vapautta klaanielämästä.”
Rantamatalikko päästi jälleen haukahduksen tapaisen äänähdyksen ja nousi jaloilleen.
Ohdakepentu perääntyi taaksepäin ja kettu tuli hänen vierelleen. Kolli vaihtoi tuon kanssa pari sanaa, vaikkei uskonut sen ymmärtävän häntä, ja lähti sitten ketun kanssa poispäin Jokiklaanin reviiristä.

//Jaksoin nyt vihdoinkin kirjoittaa tarinan c: Ohdakepennusta tulee nyt erakko, ainakin väliaikaisesti. Saa sitten nähdä, palaako se Jokiklaaniin. Ja ois kiva, jos sen tota pikaulkonäköinfoa muokattas tälläseks: Pitkäraajainen, kirjava vaaleanruskea kolli.
Vastaus:30 kp:eetä, ja joo, voin muokata

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vitsaus, Luopio
06.10.2013 12:44
Vitsaus nukkui Oravahännän kyljessä kiinni. Mikään ei pitänyt ääntä. Hiljaisuus valtasi pesän. Äkkiä Oravahännän lihakset jännittyivät.
’’Vitsaus.’’ tämä naukui hätäisesti. ’’Ne syntyvät.’’
Vitsaus ponnahti pystyyn.
’’Mitä?! Nytkö?!’’ Vitsaus rääkäisi.
Oravahäntä ei vastannut vaan puristi silmiään kiinni hampaat irvessä.
’’Iron ja Oka, tänne!’’ Vitsaus ulvoi. Punertava naaras löntysti pesän varjoista perässään Iron.
’’Oka, nuole pennut kun ne tulevat!’’ Vitsaus määräsi ja vilkaisi huolissaan kumppaniaan, joka kouristeli pedillään.
Oka nyrpisti nenäänsä ja astui taaksepäin.
’’En.’’
Vitsauksen silmät leimahtivat.
’’Kylläpä! Nuolet tai kuolet!’’ kolli raivosi kynnet paljastettuina. Oka sulki silmänsä ja ravisti päätään.
’’En.’’ naaras nälvi.
Vitsaus kihisi vihasta.
’’No Iron sitten! Ei vastaväitteitä!’’ musta luopio murisi ja kääntyi kumppaninsa puoleen.
’’Ei satu, ei satu, ei satu...’’ Oravahäntä toisteli itselleen ja puristi kynsiään pesän pehmeää pohjaa vasten. Veri värjäsi tämän hännänalustaa. Vitsaus hermoili ja suki Oravahännän suklaanruskeaa turkkia minkä ehti.
’’Nyt sattuu!’’ Oravahäntä ulvaisi ja puraisi hädissään Vitsausta hännästä. Vitsaus rääkäisi, mutta huomasi sitten tummanharmaankirjavan pennun pyörähtävän sammaleelle.
Hän kiskaisi salamannopeasti Ironin pennun eteen ja käski nuolla. Iron nielaisi ja nuoli rivakasti pennun verisen turkin kuivaksi ja pörröiseksi. Oravahäntä veti henkeä.
’’Vain yksi. Yksi kollipentu. Ei enempää.’’ naaras kehräsi ja siirsi pennun lähemmäs vatsaansa. Vitsaus potkaisi Ironin sivummalle ja ihaili vastasyntynyttä poikaansa.
’’Sinun avullasi kostan muille klaaneille.’’ hän murisi villi kiilto silmissään.
’’Nimesi olkoot siis Kosto.’’

Vastaus:7 kp:eetä

-Mustahaukka-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valotassu, Jokiklaani
06.10.2013 12:36
Vettä satoi kaatamalla. Kuulin vesipisaroiden äänen kun ne tipahtelivat lehdille ja lätäköihin. >>Tätä se lehtisateen aika tuo tullessaan<< minä ajattelin. >>Sateita ja lehtien tippumista<< Lempi vuodenaikani ovat hiirenkorvan aika ja lehtisateen aika. Hiirenkorvan aikana kaikki kasvit kasvavat, voi tuntea kutittavan ruohon käpälissään. Lehtisateen aikana kaikki lehdet putoavat ja voi katsella upeaa väriloistoa. Voi kuulla myös sateen ropinan. Tunsin jotain märkää käpälissäni ja säikähdin: "Mit...ai, se olikin vain vettä. Miksi säikähdin pientä lätäkköä?" minä naurahdin. Katsoin jokea jonka pinnalle tipahteli pieniä vesipisaroita. >>Hetkinen...miksi huomasin vasta nyt että joki on noussut?<< hämmästelin. Mietin sitä hetkeä, kun Pääskyhäntä oli miettinyt joen tulvimista. Silloin olin tuskin nähnyt että joki oli korkeammalla kuin aikaisemmin, mutta nyt...pudistin päätäni. Säntäsin juoksemaan kohti leiriä. Tuuli humisi korvissani. Joka askeleella käpälän pohjissa tuntui märkä tunne, koska ruohikko suorastaan uiskenteli vedessä. Saapuessani leiriin upotin kynteni maahan niin että lopulta pysähdyin. "Joki alkaa tulvia!" minä mourusin. Kaikki kissat tulivat ulos pesistään. Päällikkö loikkasi puhujankiven päälle ja maukui kovaan ääneen: "Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!" kissat ajelehtivat kohti suurkiveä minä mukaan lukien. "Valotassu, mitä näitkään?" Rastastähti kysyi. Tasasin hengitystä ja sanoin: "Jo-joki oli p-pitemmällä kuin ennen...ss-se saattaa vaikka tu-tu-tulvia." Rastastähti silmäili klaania, "Kuka menisi Valotassun kanssa tarkistamaan tilanteen?" Pääskyhäntä lupautui ja tassutteli kanssani joelle. Mestarini lihakset jännittyivät, kun hän näki joen. "Olet oikeassa,Valotassu. Se tosiaan saattaa tulvia jos sade jatkuu." Palasimme leiriin ja kerroimme näkemästämme päällikölle. Rastastähti kuulutti sen koko klaanille. Kissojen joukosta alkoi kuulua hätäisiä maukaisuja. "Rauhoittukaa, tilanne ei varmasti ole niin paha miltä näyttää." Rastastähti yritti rauhoitella. >>"Ei ole niin paha miltä näyttää"! Miten hän voi sanoa noin?<< sähähdin mielessäni.

Makasin pesäsäni saamatta unta. Astuin ulos pesästä ja katselin hopeahäntää. >>Tähtiklaani, auta meitä!<< korvani vääntyilivät ja kuulin rapinaa takaani. Se oli Jalotassu. Kolli istui viereeni. Yhtäkkiä minulle tuli kuuma ja vatsaani alkoi sattua. >>Olenko sairas?<< minä ajattelin. "Tulin vain haukkamaan happea..." selitin Jalotassulle. Jalotassu kääntyi ja lähti lepäämään. Menin parantajan pesälle. Ehkä saisin jotain yrttiä mahakipun. "Teerenlento!" maukaisin hiljaa. "Teerenlento!" Teerenlento venytteli ja kysyi: "Onko joku loukkaantunut?" "Minä taidan olla...äsken tuli kuuma ja maha oli kipeä..." Teerenlento astui lähemmäksi. "Milloin se tunne oli?" naaras kysyi. "Astuin haukkamaan happea ulos pesästä, kunnes Jalotassu tuli istumaan hetkeksi viereeni. Silloin se tunne tuli." seliti hänelle. Teerenlento hymyili ja vastasi lempeästi: "Olet rakastunut"
Vastaus:Ihana loppu ^____^ saat 13 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Usvatassu,Varjoklaani
05.10.2013 20:23
Sydämmeni löi tuhatta ja sataa kun rynnistin soisella maalla.
>Tiirajuova.....Tiirajuova.....Nopeasti<Ponnistin voimieni takaa.Yhtäkkiä osuin johonkin.Tumma varjo väisti sivuun mutta kylkeni osui kissaan ja tasapainoni petti ja lensin kaaressa kuono edellä maahan.Terävät hampaat tarttuivat niskanahkaani.
"Mitä ihmettä sinä kaahailet katsomatta eteesi!?"Tunturituulen ääni murisi.Käännähdin nopeasti soturia kohti.
"E-en mitään"Änkytin.Musta soturi tuijotti minua sinisillä silmillään.
>Tunturituuli on komea<Ääni nousi pakosti sisältäni mutta onneksi se jäi pääni sisään.Huomasin että kehräsin hiljaa ja puna nousi poskilleni.Jatkoin nopeasti matkaa.Minua nipisti rinnasta ja puuskutin juostessani.Olin ihan loppu mutta pakko jatkaa.Melkein törmäsin Pikkupilveen joka keräili yrttejä puun takana.
"Hei Usvatassu!"Pikkupilvi virnisti.
"Pikkupilvi....Tarvitsen apuasi"Läähätin.Parantajan leppoisa ilme katosi ja ilme muuttui vakavaksi.
"Mitä on tapahtuntu?"Parantaja kysyi.OLin juuri avaamassa suuni kun tajusin ettäjos panikoin änkytin ja puhuin niin nopeasti että parantaja ei olisi ymmärtänyt mitä sanoisin.
"Autoin Tuuliklaanin Tiirajuovan pakoon luopiolta mutta sitten menimme piiloon ja nyt hän on kuolemaisillaan!"Hätäilin,.
"Missä?"Parantaja kysyi melkein heti kun lopetin.
"Siellä lahonneessa puussa rajan tuntumassa"Puuhahdin.Pieni raidallinen kolli lähti kuin kettu liikkeelle.Jäin tuijottamaan kollin perään suu auki kunnes rynnistin tämän perään.Vaikka olin Pikkupilveä hitusen isompi en saanut kurottua kollia kiinni.Pikkupilvi väisteli puita sulavasti.Minä jouduin hidastamaan ja löin pääni matalaan oksaan.
"AU!"Huudahdin ja heilautin kynsiäni oksaa kohti.Kynteni katkesi ja haavaa kirvelsi.
"AI ai ai!"Kiljahtelin ja juoksin taas kollin perään.Pikkupilvi oli jo lahonneen puun luona ja katseli Tiirajuovaa huolestuneena.
"Etsi hämähäkin seittiä"Parantaja murahti minulle.Nyökkäsin ja vilkuilin ympärilleni seittiä etsien.Pian huomasin vaaleata seittiä ja loikkasin sen luokse yhdellä loikalla.Käärin sen tassuni ympärille ja nilkutin parantajan luokse.Pikkupilvi nappasi sen sanomatta sanaakaan ja paineli sitä Tiirajuovan haavoille.Oranssinruskean soturin katse oli sumea.
"Missä olen?"Kollin ääni oli hatara.
"Ei hätää olet Varjoklaanin rajalla"Pikkupilvi rauhoitteli.Pikkupilvi tuki valtavaa kollia lavallaan ja Tiirajuova nousi hoippuen pystyyn.
"Autan sinut Tuuliklaanin rajalle"Pikkupilvi mourusi äänellä joka ei suvaitsenut vastaväitteitä.Silloin kuulin syvää murinaa takaani.Pensaissa tuijotti kaksi tumman sinistä silmää syvää vihaa roihuten.Tunturituuli asteli eteeni.
"Tiirajuova!"Kolli sähisi.
"Tunturituuli"Tiirajuova maukui tasaisella äänellä mutta tämän katse roihusi yhtä syvää vihaa.
"Nyt minä tapan sinut"Tunturituuli sähisi.Loikkasin kollin eteen.Nyt tartun viimeiseen oljenkorteen.
"Tunturituuli......Minä rakastan sinua"Katsoin kollia suoraan silmiin.Tunturituuli näytti jähmettyneen ja tämän katse jähmettyi minun katseeseeni.Pikkupilvi ohjasi nopeasti Tiirajuovaa pois päin kun Tunturituuli oli jäänyt tuijottamaan minua.
>Kohat hän varmaan nauraa<......
//Ranta jatkoo//
Vastaus:15 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
05.10.2013 20:00
Lumisadetta oli jo jatkunut hetken, kun Vaahteratassu huokaisi raskaasti. Loin kumppaniini myötätuntoisen katseen. Oli tottakai tylsää vain maata ahtaan puunrungon sisällä..
"Lumentulo lakkasi, lähdetään." Vinhapuro naukaisi ja nousi ylös. Seurasin naaraan esimerkkiä ja kampesin itseni jäykille jaloilleni. Venyttelin hetken ja työnnyin ulos puunrungon sisältä. Vinhapuro mittaili hetken minua ja Vaahteratassua katseellaan, sitten hän nyökkäsi hitaasti ja lähti edellämme jatkamaan matkaa. Vilkaisin kysyvästi Vaahteratassua etsien tietoa Vinhapuron oudosta käytöksestä. Naaras kuitenkin vain kohautti lapojaan ja hölkkäsi Vinhapuron rinnalle.
> Jokin on huonosti.. > ajattelin itsekseni ja rypistin otsaani. En voinut olla huomaamatta, että Vaahteratassukin vilkuili välillä hiukan oudoksuen Vinhapuroa. Lumihiutaleet alkoivat jälleen leijailla siniseltä taivaalta. Juoksin toiset kiinni ja katsoin huolestuneesti Vinhapuroa.
"Jos olemme nopeita, ehdimme pois vuorilta, ennen kuin lumisade sankkenee.." Vinhapuro kertoi. Naaras oli ilmeisesti arvannut kysymykseni.
"Hyvä." Naukaisin huojentuneena. Valkoinen lumi alkoi paakkuuntua inhottavasti tassuihini ja kylmyys alkoi myös jäykistää lihaksiani inhottavasti. Pakotin kuitenkin jalkani liikkeelle; emme saisi nyt hidastella. Olimme jo niin lähellä! Jokin riemuitsi sisälläni, kun ajattelin Korppitassun lämmintä latoa, josta minulle oli pentuna kerrottu. Lato oli kuulemma pullollaan lihavia hiiriä.. Nuolaisin ahneesti huuliani.
"Mrau, taidat ajatella Korppitassun ladon hiiriä." Vaahteratassu naurahti ja virnisti. Nyökkäsin naaraalle.
"Niitä ei ole montaa, kunhan olen iskenyt kynteni niihin." Huomautin ja huiskaisin ilma hännälläni.
"Se on totta. Lyödäänkö vetoa, että nappaan enemmän riistaa kuin sinä!" Vaahteratassu haastoi.
"Tottakai, muttä älä sitten ole harmissasi, kun voitan!" Härnäsin ja huiskaisin hännälläni Vaahteratassua korville. Naaras pyöräytti silmiään ja hyppi muutaman askeleen eteenpäin.
"Älkää pelleilkö, tai emme pääse ikinä pois vuorilta!" Vinhapuro sihahti kärsimättömästi ja luimisti korvansa.
"Eihän meillä mitään kiirettä ole. Heimo ei varmaan edes ole huomannut katoamistamme." Vastasin tyynesti ja nyökkäsin kohti suuntaa, josta olimme tulleet.
"Eikä haittaa, jos he eivät huomaisikaan." Vaahteratassu totesi ja pörhisti niskakarvansa. Vinhapuro nyökkäsi totisena. Häntäkään ei selvästi haluttanut jäädä kiinni karkaamisesta. Jatkoimme matkaa hiljaisina, kunnes vuoret alkoivat jäädä taakse, samoin lumipyryt...

"No, ukkospolku." Totesin ja irvistin. En ollut kaivannut hirviöiden kotia, vaikka klaania ja kotimetsää olinkin kaivannut. Suuri ja leveä, harmaa maa kulki suoraan jalkojemme juuresta.
"Onpa ukkospolku hiljainen.." Vaahteratassu ihmetteli ja hypähti kovalle pinnalle. Juuri silloin alkoi maa järistä ja suuri hirviö ilmestyi korkeiden puiden takaa. Hirviön tassut olivat suuremmat kuin hirviöillä yleensä ja mustat, kuin lehtikadon ajan synkkä yö. Hirviön silmät hohtivat valoa kammottavalla tavalla ja sen kiiltävä turkki hohti kalvakkaanpana kuin kuu. Näky sai todella kauhistumaan. Vaahteratassu oli jähmettynyt kauhusta ukkospolulle, suoraan hierviön tiellä.
"Vaahteratassu!" Parkaisin ja hyppäsin polulle naaraan luo. Vaahteratassun silmistä paistoi järkytys; naaras oli liian kauhistunut liikkuakseen. Aloin kiskoa punertavaa naarasta kohti turvaa, jossa Vinhapuro katsoi silmät suurina tapahtumaa.

"Oletteko kunnossa?" Vinhapuro kysyi silmät selällään. Vaahteratassu nyökkäsi kankeasti ja nuolaisi lapaani kiintyneesti. Olimme hetki sitten ylittäneet ukkospolun, heti kauhean tapahtuman jälkeen. Katsoin hetken ympärilleni. Olimme suuren pensaan alla, johon olimme vain sekunti sitten piiloutuneet hirviöiltä. Aurinko alkoi jo laskeutua taivaanrantaan.
"Meidän täytyy jatkaa matkaa." Vinhapuro painosti pitkän hiljaisuuden jälkeen. Nyökkäsin myöntävästi ja vilkaisin kysyvästi Vaahteratassua.
"Jatketaan." Naaras sanoi ja nousi ylös. Hetken päästä olimme juoksimme jo vatsat maata viistäen Vinhapuron näyttämällä tiellä. Ei varmaan enää paljoa..
"Tuolla!" Vinhapuro huudahti innokkaasti ja osoitti suurta latoa.
"Olemme perillä!" Vaahteratassu kiljaisi iloisesti ja kääntyi puoleeni.
"Eikö olekin hienoa?!?" Naaras naukaisi ja lähti kipittämään rakennusta kohti.
"On, on hienoa!" Huudahdin ja vilkaisin Vinhapuroa. Naaras oli selvästi yhtä innoissaan, kuin minä ja Vaahteratassu.
"Täällä voi olla koiria, joten olkaa varovaisia." Naaras varoitti vakavasti ja lähti Vaahteratassun perään. En tiedä miksi, mutta jokin sisälläni käski minun olla paikoillani. Seisoin ryhdikkäänä ja katsoin, kuinka naaraat lähestyivät latoa. Tuuli kuiski hiljaa lähelläni ja riepotteli turkkiani.
"Tähtiklaani kutsuu sinua, Kastanjahäntä." Jokin kiskasi korvaani. Hätkähdin ja katsoin säikähtäneenä ympärilleni. En kuitenkaan nähnyt mitään erikoista. Hiukan hämmentyneenä juoksin toisten luo. Vaahteratassu ja Vinhapuro keskustelivat kiivaasti jonkin toisen kissan kanssa.
"Korppitassu ei ole täällä!" Vaahteratassu ilmoitti selvästi ärsyyntyneenä.
"Korppitassu lähti klaanien luo. Hän ei tule vähään aikaan takaisin.." Vieras kissa kertoi ja vilkuili Vaahteratassua ja Vinhapuroa pelokkaana.
"Meillä.. Tarkoitan minualla on asiaa Korppitassulle. Meidän ei kuitenkaan ole järkeä jäädä tänne, kerran Korppitassu ei täällä ole." Selitin vaivaantuneena.
"Voitte jäädä tänne yöksi. Minulta liikenee hiiri tai pari ja teidän on helpompi jatkaa huomenna matkaanne vatsat täysinä. Olen muuten Ohra." Ohra kertoi. Nyökkäsin ja samassa muistin Ohran klaaninvanhimpien tarinoista.
"Otamme tarjouksesi vastaan, kiitos. Minä olen Kastanjahäntä ja tässä ovat klaanitoverini Vinhapuro, sekä Vaahteratassu." Kerroin ja kumarsin Ohralle.
"Tulkaa vain peremmälle." Ohra kehotti ja tassutteli edellämme sisälle latoon.
"Tähtiklaani kutsuu sinua, Kastanjahäntä..." Ääni kuiskasi taas.
Vastaus:24 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
05.10.2013 19:45
Tunturituuli nuoli suuria käpäliään Varjoklaanin leirin varjossa. Häntä kertakaikkiaan otti päähän Haukkatassun piittaamaton käytös. Valtava kolli pa jasti hivenen hampaitaan ja antoi kyntensä liukua esiin. Tunturituuli piti matalaa profiilia ja keskittyi parantamaan asemaansa klaanin uskollisena soturina. Totta tosiaan Orapihlajatähti näytti viimein pitävän häntä varjoklaanilaisena.
"Tunturituuli! Järjestän tässä rajapartiota. Haluatko johtaa sitä?" Yösiipi naukaisi jonkin matkan päässä, ja asteli Tunturituulen luo.
"Mielelläni, Yösiipi", Tunturituuli maukui matalasti ja nyökkäsi muka kunnioittavasti. Yösiipi heilautti häntäänsä.
"Ota mukaasi Pihlajakynsi ja Keltaturkki. Oppilaasi lähtee metsästyspartioon", Varapäällikkö naukuija tassutteli pois. Tunturituuli heilautti korviaan ja nousi pitkille jaloilleen.hän näki kuinka Haukkatassun hännänpää katosi metsään. Valtava kolli oli päättänyt kerrankin säikyttää oppilaansa. Partio lähtisi vasta auringonlaskun hetkellä. Tunturituuli asteli metsään ja loikkasi puuhun. Hän kiisi oksia pitkin. Haukkatassun oli jäänyt jälkeen ja kantoi hiirtä. Tunturituuli hiipi alimmalle oksalle ja hipaisi pitkällä hännällään oppilaan korvia. Kun Haukkatasuu vilkaisi ärtyneenä taakseen nähdäkseen kutittajan, Tunturituuli sieppasi alas lasketun hiiren ja läimäisi silmänräpäyksessä oppilaan valtavan, jykevän taskunsa alle. Haukkatassu ulvahti, kun Tunturotuulen käpälä painoi hänen niskaansa.
"Kuka ketunraato uskaltaa hyökätä kimppuuni!" Oppilas murisi, muttein
Nhyt tummaa valtavaa hahmoa päällään.
Tunturituuli naurahti mielessään ja sieppasi hiiren hampaisiinsa. Ennenkuin Haukkatassu ehti nousta, kolli oli syöksynyt varjoisan kastanjapuun latvaan. Oppilas näki vilaukselta vain tumman varjon, joka kiisi oksien pitkin poispäin. Tunturituuli nauroi hiljaa ja hartaasti ja tupsahti leirin eteen. Hän asteli sisään ja laski hiiren saaliskasaan.
"Ihmettelinkin, mihin häivyit", Keltaturkki naukui sotureiden pesältä.
"Kävin vain pikaisesti metsässä ennen partiota", Tunturituuli maukui.
"Siitä puheenollen on aik lähteä. Haepa Pihlajakynsi", hän jatkoi ja istahti odottamaan. Hän suki nopeasti sysimustaa rintakarvaansa. Pian kellanpunainensoturi ilmestyi Keltaturkki aivan kannoillaan.
"No niin, lähdetään", Tunturituuli maukui.
Vastaus:10 Kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Oka, Luopio
05.10.2013 18:29
Okapiikin vatsaa väänsi nälän tunteesta ja silmät lupsuivat väsymyksestä. Oli kulunut muutama päivä tämän lähdöstä pois Jokiklaanista. Naaras oli harhaillut viimepäivät Jokiklaanin ja Tuuliklaanin rajojen lähettyvillä ja ei-kenenkään-maalla. Auringon viimesäteet laskeutuivat taas taivaanrannan taa ja olivat päättämässä tätä päivää. Okapiikki romahti heikkona maahan. Tajunnan rajoilla okatassu kuuli tuttua hyräilyä. Emo oli laulanut sitä laulua Okapiikille ennen kuolemaansa. Okapiikki käänsi kylkeään ja vaipui tajuttomuuteen.

Okapiikki heräsi vieraassa paikassa jäsenet kipeinä.
"Missä minä olen..?" naaras kähisi.
"Minun luonani, kaunokainen." joku kuiskasi. Okapiikki nousi salamana pystyyn, mutta horjui unisesti.
"KUKA SINÄ OLET?!" Okapiikki karjui.
"Iron." vieras kollikissa maukui epäröimättä. "Entä sinä, söpöliini?"
"ÄLÄ SANO MINUA SÖPÖKSI!" Okapiikki mourusi.
"Selvä. Kuka olet." Iron myöntyi ja toisti kysymyksensä. Okapiikki mietti. >En halua sanoa klaaninimeäni..< Okapiikki ajatteli ja maukui sitten päättäväisesti huiskauttaen samalla häntäänsä kevyesti:
"Nimeni on.. Oka." Okapiikki päätti, että se olisi hänen uusi nimensä.
"Kaunista." Iron maiskautti.
"Lopeta! Et sano enää kertaakaan minua kauniiksi, kiitos?!" Oka ärisi. Naaras inhosi siitä, että oli joidenkin mielestä söpö.
"Miten vain." Iron tokaisi ja työnsi Oan eteen jäniksen ja käski syödä. Oka alkoi syödä, tarkkaillen samalla kokoajan tuota ruskeaa vierasta kollia. Oka oli pian jo syönyt ja nökötti sitten kollin vierellä hetken katsellen 'pesää', jossa oli. Se oli vanha mäyrän kolo.
"Minun on kai aika lähteä." Oka tokaisi ja venytteli. "Kiitos ja hyvässti."
Iron katsoi Okaan ivallisesti.
"Sinä et mene minnekkään, ennenkuin olen vienyt sinut Vitsaukselle." Kolli sähähti. "Toin sinut tänne vain syömään ja lepäämään, että heräät."
"Mitä?! Kuka on Vitsaus!?" Oka parahti, kun Iron kiskoi tätä perässään.
"Vitsaus on minun päällikköni, jonka reviirillä sinä olit, löytyessäsi pyörtyeenä. Vitsaus on kissa joka haluaa vallata metsän ja tuhota klaanit yhdessä minun ja kumppaninsa kanssa. Hänen reviirilleen ei pyörryskellä tuosta vain." Iron selitti ja piti Okaa niskanahasta. Oka raahautui maata pitkin, eikä yrittänyt kään kävellä.
"Minäkin haluan tuhota klaanit!" Oka sähähti.
"Päällikkö saattaa pitääkkin sinusta." Iron naurahti. Iron raahasi Okaa vielä hetken ja päästi sittenn okan seisomaan omille jaloille.
"Iron, kuka tuo on?" kuului ilkeä murahdus. Oka katsoi suoraan tummaan kolliin ja tämän meripihkasilmiin.
"Olen Oka. Uskollisen noutajasi vanki." Oka sylkäisi.
"Iron, löytyikö tuo MINUN reviiriltäni?" tumma kolli sähisi kiristellen hampaitaan. "Se haisee klaanikissalta."
Iron nyökkäsi.
"Olen luopio, Jokiklaanista ja pakenin niitä niljakkaita suomuaivoja." Oka murisi ja paljasti kyntensä. Yht'äkkiä tumma kolli paiskasi käpälänsä Okan kasvoille. Oka huohotti vihaisesti.
"Vitsaus..." kuului kollin takaa ja Oka näki kauniin naaraskissan. Vitsaus löi Okaa taas. Oka tulistui ja huusi:
"Voisitko mitenkään pitää käpäläsi erossa, ehkä VIELÄ kauniista naamastani, ennenkuin teen sinusta variksenruokaa!"
Vitsaus nauroi ja oli lyödä taas, mutta tällä kertaa Oka pläjäytti käpälänsä Vitsauksen naamaan.
"Älä naura minulle!!!" Oka kiljaisi. Vitsaus näytti typertyneeltä, mutta maukaisi:
"Sinusta voi olla hyötyä.. Tarkkailen sinua. Iron, saat näyttää hänelle paikat."
Oka vapisi, myttä lähti seuraamaan Ironia.

//Eli Okatassu/ Okapiikki Jokiklaanista luopioihin ja nimeksi Oka.//
Vastaus:Tuleekohan Ironin kehuista mitään suhdetta..? Saat 20 kp:eeta.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vitsaus, Luopio
05.10.2013 16:53
Oli kulunut muutama kuu Vitsauksen ja Oravahännän keskusteluista, ja Vitsaus hykerteli innoissaan.
Hän saisi pojan. Paitsi…entä jos se on naaras? Tai jos niitä tulisi monta?! Kollia alkoi ahdistaa ajatus siitä, että monet pikkupennut kiipeilisivät tämän ympärillä ja kiljuisivat sotkien samalla koko pesän. Vitsaus raapi toisella käpälällään vanhaa jäniksen kalloa. Tai…entä jos pentuja ei tulisi? Entä jos Oravahännän vatsa olisi normaali? Kolli itse ei ollut seurannut tämän vatsaa mitenkään erityisesti.
Hän havahtui ajatuksistaan, kun ruskeankirjava kolli tiputtautui pesään hiiri suussaan. Kolli oli Iron, Vitsauksen muutama auringonkierto sitten mukaansa ottama kissa.
’’Anna se Oravahännälle.’’ Vitsaus käski. Ironin oranssit silmät hohtivat pimeässä epävarmasti.
’’En ole nähnyt häntä.’’ Iron tunnusti ja tiputti saaliinsa käpäliensä eteen. Vitsauksen niskakarvat nousivat pystyyn.
’’No mene etsimään! Ei, älä mene, minä menen!’’ Vitsauksen äänestä kuulsi hätääntyneisyys. Hän oli jo lähtemässä pesästä, kun oksien välistä laskeutui muhkeahäntäinen naaras, joka kantoi suussaan harmaanruskeaa myttyä. Vitsaus oli kiljumaisillaan, mutta tunnisti sitten mytyn vain vesimyyräksi.
’’Mikä hätänä?’’ Oravahäntä kysyi vihreä katse huvittuneesti hohtaen.
’’Et sinä saa lähteä pesästä ilman lupaani!’’ Vitsaus älähti.
’’Olen aikuinen kissa, en tarvitse lupaa.’’ Oravahäntä näpäytti ja suki rintaansa.
’’Sinä mikään aikuinen….!’’ Vitsaus aloitti mutta sitten tämän silmät laajenivat. Oravahäntä kellahti kyljelleen paljasti pulleanpuoleisen vatsansa.
’’O-o-o-odotatko sinä pentuja!?’’ Vitsaus miltei kiljaisi, ja tämän silmät sädehtivät kuin tähdet sysipimeällä taivaalla. Oravahännän nyökättyä Vitsaus syöksyi kumppaniaan kohti ja painoi naamansa tämän vatsaa vasten. Oravahäntä työnsi tämän kauemmas.
’’Onko siihen kauan? Ovathan ne minun?’’ Vitsaus kyseli.
’’Ei enää kuin muutama päivä. Ja sinun ovat.’’ Oravahäntä vastasi tyynesti. Vitsaus tunsi Ironin tuijottavan selkäänsä.
’’No anna se hiiri nyt hänelle!!!!!!!!!!’’ Vitsaus sähähti julmasti hampaat irvessä. Iron nyökytti nopeasti niskakarvat pystyssä ja heitti hiiren Oravahännän luo.
’’Ei noin!’’ Vitsaus karjaisi ja läiskäisi Ironin ruskeita kasvoja.
’’Kauniille naaraalle tarjoillaan ruoka KAUNIISTI.’’ Vitsaus painotti ja osoitti merkitsevästi hiirtä. Iron haki hiiren ja laski sen uudelleen Oravahännän eteen.
’’Ole hyvä.’’ Iron sanoi kireyttä äänessään. Vitsaus mulkaisi tätä jäätävästi ja irvisti. Iron puri hammasta ja työnsi hiirtä lähemmäksi.
’’Olkaa hyvät, toivottavasti maistuu.’’ hän vilkaisi Vitsaukseen. Musta kolli pyöritti käpäläänsä jatkamisen merkiksi. Iron sihahti ja pörhisti häntäänsä.
’’Olkaatten hyvät, toivottavasti maistuu. Nauti, ansaitsisit enemmän.’’ sitten ruskea kolli perääntyi ja lönkytti mutisten pesän nurkkaan karvat pystyssä nöyryytyksestä.
Vitsaus painautui aterioivan kumppaninsa kylkeen ja nautti toisten simputtamisesta.

Vastaus:Vitsauksen pentuhuolet.. xD Saat tästä tarinasta 23 Kp:eeta.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vatukkavarjo, Tuuliklaani
Kotisivut: http://auroriopisto.wordpress.com/
05.10.2013 16:29
Oli aikainen aamu. Lehtisateen aika oli jo miltein puolessa välissä. Seittitähdestä oli tullut muutama kuu sitten päällikkö Haukkatähden kuoltua. Seittitähden päällikkyys harmitti minua suuresti, vaikka Tuuliklaanin varapäälikkö Yksiviiksi olikin luotettava ja auttoi Seittitähteä mielellään. Seittitähdellä ei siltinkään ollut kauheasti aikaa pennuille. Pennut olivat vasta vähän alle kuun ikäisiä. Kestäisi siis vielä kauan, enne kuin saisin palata takaisin soturiksi. Minulla oli ehkä hitusen ikävä soturin elämää. Pentutarhassa ei koskaan tapahtunut mitään.

Hätkähdin rajusti, kun vieressäni tuijotti silmäpari. Olin ilmeisesti nukahtanut. Koivupentu tuijotti minua kummastuneena. >Oliko hän kenties huomannut huoleni<. Kuohupentu ja Peurapentu taistelivat leikkisästi keskenään pentutarhan nurkassa. Valkohäntä katseli pentujani vihaisesti ja ymärsin hyvin miksi. Aurinko ei ollut vielä kunnolla edes noussut. >Voisinkohan mennä pentujen kanssa Seittitähden luokse< pohdiskelin, kun katselin Peurapennun ja Kuohupennun leikkimielistä taistelua.
"Olkaa vähän hiljempää", murahdin pennuille ja menin takaisin maahan makaamaan. Suljin silmäni ja yritin nukahtaa uudelleen. Se ei kuitenkaan onnistunut. Lopulta päädyin siihen tulokseen, että halusin puhua tai edes nähdä Seittitähden.
"Peurapentu, Koivupentu ja Kuohupentu lähdetään päällikönpesälle", sanoin niin hiljaa kuin suinkin pystyin. En halunnut häiritä muita pesässä asuvia kuningattaria. He olivat jo tänään heränneet Peurapennun ja Kuohupennun leikkien takia. Huokaisin ja viitoin hännälläni pentuja seuraamaan.

Astelin tuoresaaliskasalle, jonka luona Peurapentu nyrpisti nenäänsä. Haistoin pian saman kuin hän. Pilaantunutta tuoresaalista.. Ajattelin mielessäni ja aloin haistelemaan kasaa. Löysin pian kasasta täysin pilaantuneen myyrän. Katsoin sitä hämmästyneenä. >Miten tuollainen voi olla tuoresaaliskasassa ja miltein päällimmäisenä. Otin sen suuhuni ja pyysin pentujani kantamaan yhdessä ison oravan. Koivupentu esitteli taitojaan ja leikki, että orava oli elävä. Hän koitti pyydystää sitä. Naurahdin ja katsoin lempeästi pentua.
"Älkää liatko oravaa ennen kuin isänne edes ehtii nähdä sitä", sanoin huvittuneena. Koivupentu nyökkäsi ja nuokki oravan maasta. Koivupentu oli vain hitusen koivupentua pienempi, mutta se ei pentua haitannut. Johdin pennut päällikönpesälle.
"Seittitähti", Koivupentu naukaisi ennen kuin olimme edes pesän suuaukolla. Seittitähden uninen pää putkahti pesän sammalverhon takaa. Hän näytti erittäin hämmästyneeltä.
"Mi-mitäh? Miksi olette täällä?" Seittitähti kysyi ja katsoi minua kysyvästi. Katsoin tassuihini ja vastasin:
"Minun oli pakko tulla luoksesi." Seittitähden silmät suurenivat, kun hän katseli minua mittailevasti.
"Tulkaa sitten sisään", Seittitähti sanoi ja katsoi pieniä pentuja iloisena.
"Me toimme sinulle oravan", Kuohupentu ilmoitti ylpeänä. Seittitähti katsoi häntä lempeästi ja nuuhkaisi oravaa.
"Kiitos, se tuoksuu herkulliselta", Seittitähti sanoi ja haukkasi palan hiirestä. Menin hänen viereensä ja vedin jalat eteeni. Nuolaisin muutaman kerran nolosti lapaani, enne kuin uskalsin puhua.
"En vain tiedä, miksi halusin nähdä sinut", sanoin nolona ja katselin kynsiäni. ?eittitähti kallisti päätään ja katsoi minua tutkailevasti.
"Johtuuko se unesta, jonka tähtiklaani sinulle näytti?" Hän kysyi lempeästi. Haukuin hiljaa henkeäni. > Mistä hän tiesi? Yleensä klaanin päällikötkään eivät tienneet toisten kissojen unista. <
"Mi-mistä sinä tiesit?" kysyin ja katsoin Seittitähteä terävästi. Unessa oli ollut kokoontuminen, jossa minä olin seissyt muiden kissojen vierellä puhumassa muille klaaneille. Olin nähnyt omassa olemuksessani suurta surua. Kyynel vierähti maahan, kun ajattelin unea.
"Kyllä, tiedän mitä unessasi tapahtui ja uskon, että se käy toteen. Tähtiklaani on näyttänyt unen myös klaanimme parantajalle, Se oli kumminkin hieman erillainen. Hänelle oli ilmestynyt Haukkatähti, joka oli vienyt hänet katselemaan kokoontumista. Kuten varmaan huomasit unessasi kokoontumispaikka oli tavallinen, mutta ilmassa oli jotakin outoa... AIvan se merkitsee synkkiä aikoja tähän metsään, mutta haukkatähti oli sanonut, että siihen on vielä monta kuuta aikaa sinulla ei siis ole vielä mitään hätää. Meillä on yhteistä aikaa vielä monia kuita", Seitttähti puhui hitaasti ja hänen katseessaan kuulsi ymmärrys. Katsoin häntä surullisena. Nuolin hitaasti hänen likaista kylkeään ja hengitin hänen tuoksuaan........

// Tää oli tällänen lyhyt.. //
Vastaus:Jännittävä loppu!
Saat 20 kp:eeta.

~Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuikkatassu, Varjoklaani
05.10.2013 12:22
Tummanharmaa naaras nukkui rauhassa emonsa vieressä pienellä kerällä. Se tuhisi hiljaa, haukotteli ja avasi sitten silmänsä. Keltaiset silmät kiilsivät pimeässä. Auringon noustessa tuo nimitettäisiin oppilaaksi. Ensimmäiset säteet vilkkuivat jo korkeiden puiden takaa. Pentu nousi ja asteli ulos pesästä. Se haukotteli uudestaan. Naaras istahti odottelemaan pentutarhan eteen ja pikkuhiljaa auringon ensisäteet tulvahtivat leiriin korkeide puiden latvojen ja oksien välistä. Sotureiden pesästä kuului pieniä ääniä ja sitten sieltä tuli muutama soturi ulos. Samoin oppilaiden pesästä. Kohta Mustatähti, tuo valkoinen suuri kolli jolla oli mustat käpälät, asteli ulos pesästään ja hyppäsi suurkivelle. Päällikkö kajautti kokoontumiskutsun. Aukiolle alkoi ilmestyä kissoja lisää. Kohta kaikki olivat kerääntyneet suurkiven ympärille ja harmaa naaras kissa asteli suurkiven varjoon.

"Kuikkapentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Kuikkatassuna. Mestariksesi tulee Yösiipi. Toivon, että Yösiipi välittää sinulle kaiken oppimansa." katsahdin varapäälikköön joka asteli luokseni kevein askelin.
"Yösiipi olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta ja olet osittanut olevasi uskollinen ja rohkea. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Kuikkatassulle." kurkotin kohti Yösiiven nenää ja kosketimme sitten. Klaanissa puhkesi onnittelu huutoja.
"Kuikkatassu! Kuikkatassu!" kuului hetken. Se kaikui metsässä ja nuolaisin tassuani hiukan nolona.

"Tulehan. Aloitetaan koulutuksesi heti paikalla!" Yösiipi sanoi kun klaani oli hajaantunut. Hyppelin naaraan perässä. Musta naaras lähes katosi metsänpimentoon. Juoksin tuon nopasti kiinni.
"Mitä me ensin?" kysyin innoissani.
"Käydään ensin rajat ja muutama paikka." Ensin kävimme Myrskyklaanin rajalle. Seurasimme sitä ja Yösiipi näytti minulle viherlehden kaksijalkalan. Sitten hän näytti kaksijalkojen pesän ja pienen ukkospolun jonka toisella puolella oli Jokiklaanin reviiri. Uudet tuoksut olivat jännittäviä ja hauskoja. Olihan tämä ensimmäinen kerta leirin ulkopuolella. Aurinkohuippu oli juuri tullut kun menimme lähelle leiriä harjoittelemaan saalistusta.
"Noniin. Katsohan. Kun saalistetaan hiirtä, pitää olla tälläisessa asennossa." Yösiipi sanoi ja pudottautui matalaksi. Hän hiipi hiljaa ja loikkasi sitten kukan kimppuun ja nosti sen suuhunsa ja pudotti maahan.
"Tällä tavalla. Valitse joku kasvi ja kuvittele sen olevan hiiri ja hyökkää sen kimppuun sitten." Yösiipi sanoi.
"Näinkö?" kysyin ja pudottauduin asentoon matkien mahdollisimman hyvin Yösiipeä. Musta naaras tarkkaili hetken minua.
"Noin juuri. Laske kuitenkin häntääsi alemmaksi. Ethän halua että annat hiirelle merkin lähteä karkuun." Yösiipi sanoi. Laskin häntäni alas ja jatkoin.
"Hyvä juuri noin. Loikkaappa nyt tuon kasvin kimppuun." naaraan sen sanoessa olin jo loikannut kukan kimppuun ja rappinut sitä kuin hiirtä. Heitin sen käpälälläni kauemmas ja tuhahdin pienesti.

//Lyhkäne...
Vastaus:Hieno tarina!
Saat 19 kp:eeta.

~Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Okatassu/Okapiikki, Jokiklaani
05.10.2013 12:18
Okatassu seisoi päällikön arvoivan katseen alla melkein hengittämättä, jännityksestä tiristen. Kissat kokoontuivat ympärille ja Sirpalesydän mau'ahti muutaman rohkaisevan sanan. Rastastähti hymyili hieman ja maukui kuuluvasti:
"Jokainen oman riistansa kykenevä metsästäjä saapukoon Jokiklaanin klaanikokoukseen!"
Okatassu yritti hengittää tasaisesti odotellessaan palavasti soturinimeään.
"Minä, Rastastähti, Jokiklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Okatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?" Rastastähti naukui koko klaanin edessä. Nyt olis siis Okatassun vuoro vastata.
"Lupaan." Okatassu huo'ahti, vaikka ei ollutkaan varma klaanin puollustamisesta henkensä uhalla.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Okatassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan.." Rastastähti selosti ja piti tässä kohtaa pienen tauon. "Okapiikkinä."
Okapiikin silmät laajenivat ylpeydestä. Okapiikki...
"Tähtiklaani kunnioittaa päättäväisyyttäsi ja lujaa tahtoasi, ja hyväksymme sinut Jokiklaanin täydeksi soturiksi!" julisti Päällikkö.
"Okapiikki! Okapiikki! Okapiikki!" muu klaani kiekui. Okapiikki asteli fiinisti klaanilaisten läpi.
"Onnea!" Kuului matala ääni.
"Kiitos, isä." Okapiikki töksäytti. Onnitteluja satoi puolin, toisin ja Okapiikki kiitteli.

Joku tömähti metsässä vasten Okapiikkiä.
"Onnea!" Aaltotassu huohotti, en ehtinyt onnitella aijemmin. "Kiva nimi. Ja anteeksi törmäys.."
"Kiitos."
"On varmaan mahtavaa saada soturinimi!" Aaltotassu hihkui. Okapiikki nyökkäsi ja irvisti ilkeästi. "Muu onkin se ja sama.." naaras mumisi lähes kuulumattomasti.
"Nyt saat puollustaa ikuisesti klaaniamme ja metsästää yksin klaanille ja olla täysi soturi Jokiklaanin riveissä!" Aaltotassu hehkutti kateellisesi.
"Puollustaa sydämmelläni? Ikuisesti? Metsästää klaanille? Seisoa riveissä?" Okapiikki tuhahti. "Ehei, sitä en tee!" Okatassu irvisti pahansuovasti ja ootti kyntensä ulos. Okapiikki oli juuri tajunnut, millaista soturielämä olisi. >Niin, liian orjuutettua..< Okatassu ajetteli. Aaltotassun ilme vääristyi ja kolli perääntyi. Aaltotassu vapisi. Taivaskin tuntyi synkkenevät luonnottoman nopeasti. Okapiikki irvisti julmasti.
"Voi rakas Aaltotassu.. Minä pidän sinusta kovasti ja tulen aina pitämään, mutta nyt särjen pikku sydämmesi." Okatassu murisi ääni väristen. Aaltotassu perääntyi edelleen.
"Aaltotassu, minulla on petturin luonne." Okapiikki sähisi ja hipaisi paksulla hännällään Aaltotassun alaleukaa. "Hyvästi."
Okapiikki kääntyi ja jätti Jokiklaanin taakseen ilkeä virne naamalla ja petturimaiset kalvamissuunnitelmat mielessä.
Vastaus:Ilkeä Okapiikki. Ja onnea sorurille.
Saat 17 kp:eeta.

~Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mesisydän, jokiklaani
04.10.2013 22:45
Kun pentutarhasta päässeet kissat oli kaivettu toiselta puolelta ulos, menin vaihtamaan kieliä Valkotassun kanssa.
”Onneksi pääsitte sieltä pois!” Maukaisin iloisesti.
Kävimme hakemassa tuoresaaliskasasta pienet kalat, sillä myrsky oli lennättänyt suurimman osan saaliista pois. Kalassa ei ollut melkein yhtään lihaa, vaan siellä oli pelkästään ruotoja. Aloin nuolla tassujani ja sitten lähdin metsään päin. Valkotassu ontui takaisin oppilaiden pesälle.

Kuulin puskassa jonkun eläimen rapistelevan ja valmistauduin hyökkäämään sen kimppuun. Hyppäsin ilmaan ja juuri kun olin saamassa linnun kiinni eteeni loikkasi tumma varjoklaanin oppilas. Lensin oppilaan päälle ja peräännyin äkkiä pari askelta.
”Hei…Mesisydän” musta kolli maukui.
”Äh! Savutassu! Olin saamassa linnun kiinni!” Sähisin oppilaalle.
”Rauhoitu, tulin vain katsomaan, että onko kaikki kunnossa. Näittekö tekin sen kamalan myrsky aallon?” Savutassu maukui.
”Joo, nähtiin ja se vei meidän kaikki saaliit mukanaan ja olin saalistamassa äsken ainokaista ruokaamme joka oli se lintu, jonka SINÄ pelästytit!” syljin varjoklaanin oppilaalle.

Kuulin takaatani askelia ja haistoin Savutassun lisäksi muita varjoklaanin kissoja.
”Hei, Savutassu miksi täällä on muita varjoklaanin kissoja?!” Kuiskasin Savutassulle hätääntyneesti.
En kuitenkaan enää nähnyt Savutassua, joten aloin juosta leiriä kohti hätääntyneesti. Tunsin kuitenkin niskassani viiltävät hampaat. Katsoin taakseni ja näin Setrisydämen katseen.
”Muista yksi juttu, Mesisydän. Älä koskaan luota varjoklaaniin” Kuulin Savutassun naukaisevan ja tunsin terävien kynsien iskeytyvän naamaani.

”Mrrh..Missä minä olen?” Maukaisin ja pian haistoin Varjoklaanin kitkerän hajun.

Aloin kävellä kolon uloskäynnille, enkä huomannut kissoja, jotka vartioivat koloa. Pian minut kampattiin ja raahattiin takaisin luolaan.
”Päästä irti!” Sähisin raivokkaasti ja yritin raapia kissaa, joka vei minua luolaan.

”Tammiturkki! Älä anna hänen käyttäytyä noin!” kuulin takanani kissan äänen.
”Selvä, Mustatähti” Pieni kolli sanoi ja alkoi raahata minua.
Jatkoin rimpuilemista vapauteen, mutta pian ulvaisin tuskasta. Mustatähti puri lapaani ja minua sattui niin paljon, etten pystynyt kunnolla enää hengittämään.
”Hiljaa!” Tammiturkki sähisi ja jätti minut luolan perälle.
Tammiturkki jätti minut luolan perälle ja jäin siihen mököttämään.

”Hei, jos kerran pidätte minua täällä vankina, kai minä saan ruokaakin?!” Olin sentään säilyttänyt yhden asian itsessäni oppilasajoilta; Marisemisen.
Eteeni lennähti luikerteleva kastemato.
”siinä! Hyvää ruokahalua” Tammiturkki ilkkui ja lähti ulospäin.
”En minä nyt tällaista variksenruokaa voi syödä!” Nau’uin surkeana.
Minua raivostutti niin paljon, että teki mieli vain marssia omalle reviirilleni ja heittää kaikki varjoklaanilaiset tieltä pois.
Pian huomasin, että Savutassu tuli luolaan.
”Sinä, sinä olet pian variksenruokaa!” huusin ja hyökkäsin oppilaan kimppuun.
”Ei, vaan sinä!” Savutassu hekotti ja alkoi ulvoa.

Pian paikalle saapui varjoklaanin sotureita, jotka Savutassu kutsui.
”A-anteeksi” änkytin peloissani ja peräännyin luolan nurkkaan.
Pian yksi sotureista hyökkäsi kimppuuni ja piti kynsiään kaulallani.
”Etkö ymmärrä, ettet saa tehdä mitään typerää?” kuulin kissan sihisevän.
Suljin silmäni valmiina iskuun, mutta mitään ei tapahtunut. Kissat olivat lähteneet kävelemään poispäin. Jäin itse paikoilleni sanaakaan sanomatta.

Vastaus:Toivottavasti Mesisydän pääsee pian vapaaksi Varjoklaanilaisten kynsistä... O__o Hyvä tarina, saat 19 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Misu
04.10.2013 20:40
Tuli tylsäks tarina

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Luna/Painajaiskuu,erakko
04.10.2013 20:36
"Hahhahahahahahaa!"Nauroin synkästi.
"Mennään jo valtaamaan Tuuiklaani."Sanoin Hohtoterälle ja Liekkitassulle.
Kun olimme Tuuliklaanin leirissä,tuli taistelu.
Huomasin Kuningataren joka yritti peittää pentuaan heiltä.
"Hei tuo punertava naaras tappoi äitimme Valkohäntä."Pentu sähisi.
Sitten hyppäsin Kuningattaren päälle.
"Anna pentu tai kuolet."Sähisin.
"Hyvä on."Naaras kähisi ja jatkoi:Saatte myöskin Oravapennunkin.
"Vai tätä."Liekkitassu purskahti nauruun ja ojensi Valkohännälle verisen ruumiin.
"Eiiiii!" Valkohäntä purskahti itkuun.
"Te saatte vielä koston!"Valkohäntä itki.
"Tule pentu sinä tulet vielä pahuuden tielle."Naukaisin kollille joka halusi nähtävästi jäädä.
"Tule senkin rakki!!!"sihisin.
"Selvä."Varispentu nyyhkytti.
Vastaus:Hyvä tarina oli, vaikka oli hieman lyhyt. Kannattaa kuitenkin kuvailla enemmän, mutta kehityt koko ajan. ;3 Saat 6 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Okatassu, Jokiklaani
04.10.2013 20:00
Okatassu venytti kehoaan yhdellä ainoalla aaltomaisella liikkellä ja nosteli tassujaan yksi kerrallaan. Oppilaspesästä pois asteltuaan naarasta ympäröi sumu, jota moni muukin ihmetteli. Okatassu loikki leiriä ympäri ja alkoi haaveilla soturinimestä. >Okaturkki.. Tylsä. Okaviiksi... Tylsä. Okaraita... Tylsä. Haluan jonkunainutlaatuisen nimen!< Naaras ajatteli. Okatassu venytti takatassuaan ja nuolaisi takkuista kylkeään.
"Okatassu?" kuului Sirpalesydämmen maukuna. Kolli oli pysähtynyt aivan Okatassun eteen, meinattuaan törmätä naaraaseen. Okatassu hätkähti ja katsoi niska kenossa ylös mestariinsa.
"Kerro, Sirpalesydän." Okatassu naukui päällepäsmärin tyylillään.
"Koulutustuokio alkaa ihan näyllä näpäytyksillä. Lähdemme leirin uloskäynniltä, odotan siellä." harmaankirjava kolli kertoi ja nytkäytti päätään leirin uloskäyntiä kohden.
"Äh.. Selvä.." Okatassu mumisi ja suki itseään. "Tulen pian sinne."

Okatassu talsi leirin uloskäynille.
"Vihdoin." Sirpalesydän murahti. "Olin jo lähdössä hakemmaan sinua."
Okatassu nposti kuononsa pystyyn ja huiskautti ylenpalttisesti häntäänsä.
"Mitä tänään?" Okatassu kysyi.
"Arvioin sinua hieman ja harjoitellaan lisää tarvittaessa." Sirpelesydän maukui.
"Nyt jo arviointi! Emmehän me ole edes taistelleet paljoa tai-" Okatassu änkytti. Naaraan silmät kiiluivat ilostuksesta
"Edistyt nopeasti. Taistelua ei tarvitse enää harjoitella, sillä sinulla on lahjoja." Sirpalesydän kertoi ylpeänä. "Olenhan minä hyvä kouluttaja ja kaikkea. Olet onnekas, että minä olen mestarisi ja, että-" Sirpalesydän ylvästei ja röyhisti vaaleanharmaata rintaansa.
"Vau! Olen siis jo tosi lahjakas!" Okatassu henkäisi väliin. "Mahtavaa!"
Kaksi kissaa pysähtyivät keskele sumua, virran vierelle. Harmaa kissa mittaili vettä katseellaan.
"Kalastappa minulle kala." Sirpalesydän käski ja katsoi oppilastaan rauhallisin ilmein.
"Äläs ala vanhus määräilemään minua!!" Okatassu karjui. "Eikun.... se taitaa olla tehtäväni harjoituksissa.." Okatassu tajusi. "Oho."
Naaras otti vahvat kyntensä esiin ja nosti tassunsa virran yläpuolelle. Virta solisi ja vesi virtasi, mutta kaloja ei näkynyt. Jokin tumma sujahti ohi. Okatassu jännittyi. Mutta ei, ei se ollut kala. Pala kuivunutta kaislaa kulki leppoisasti virran mukana. Okatassu jatkoi toiveekkaana virtaan tuijottamista. Sieltä uiskenteli leppoisan näköisenä aika suurikin kala. Okatassu iski tassunsa kalaan. Naaras kääntyi saalis suussaan mestarinsa puoleen.
"No?" Okatassu tivasi. "Menikö hyvin?!"
"Et valittanut, pysyit järjissäsi ja onnistuit hyvin. Eli siis hyvä juttu sinulle." Sirpalesydän naukui. "Siirrytään seuraavaan asiaan."
//Tuli kiire, jatkuu//
Vastaus:Hihi, hauska tarina. Okatassu on kyllä huvittava persoona. Tällaisesta hyvästä tarinasta ansaitset 17 kp:tä. ^^

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vitsaus, Luopio
04.10.2013 19:45
Vitsaus hohotti ja siirtyi pois jokiklaanilaisen ruumiin luota.
Oravahäntä hänen vieressään katsoi veristä myttyä kuono nyrpistyneenä.
’’He uivat kuin saukot mutta he eivät kuulu tähän metsään!’’ Vitsaus murisi naurahtaen.
’’Minun metsääni.’’ hän jatkoi.
Oravahäntä loi pisteliään katseen kumppaniinsa.
’’Meidän metsäämme, siis.’’ Vitsaus korjasi ja nuolaisi mustaa turkkiaan.
’’Tuuliklaanilaisia on vähentynyt roimasti, eikö vain? Se on hyvä juttu.’’ Oravahäntä naukui ja potki ruumiin päälle hiekkaa.
’’Ja lisää ruumiita tulee! Ja metsä on meidän! Hallitsen tätä paikkaa! Omistamme riistat, omistamme joka ikisen mustikanvarvun ja lätäkön täällä! Saan kostaa klaaneille, etenkin tuuliklaanille!’’ hän nauroi ja upotti kyntensä puuhun raapaisten sitä. Hän sähähti ja katsoi kynsiään. Yksi oli katkennut.
’’Mitä aiot tehdä sitten?’’ Oravahäntä kysyi.
”Miten niin sitten?’’ Vitsaus ärähti ja ravisteli käpäläänsä, josta kynsi oli katkennut.
’’No…kun olet valloittanut metsän?’’ Oravahäntä jatkoi arasti. Vitsaus tuhahti ja nuolaisi kolmesti käpäläänsä.
’’Elelen herroiksi.’’ hän naukui. ’’Mitäs muutakaan.’’
Oravahäntä asteli lähemmäs kumppaniaan ja nuolaisi lempeästi tämän mustaa poskea.
’’Mutta kuka saa metsän sinun jälkeesi? Klaanikissatko?’’
Vitsaus loi viileän mulkaisun ruskeaturkkiseen kumppaniinsa.
’’Minä omistan metsän aina.’’ hän painotti viimeistä sanaa.
’’En minä sitä kenellekään lahjoita.’’
Oravahäntä pyöräytti vihreitä silmiään.
’’Mutta sinun jälkeesi.’’ hän intti. ’’Et sinä ikuisesti elä.’’
Vitsaus jähmettyi paikoilleen. Tämä kipristeli häntäänsä mietteliäänä.
’’Et kai vain vihjaile, että antaisin sen sinulle?’’
’’En.’’ Oravahäntä sanoi, mutta hänen äänestään kuulsi närkästys. Hän silitti kumppaninsa kylkeä hännänpäällään.
’’Mieti nyt.’’
Vitsaus sulki silmänsä ja mietti hetken. Mitä Oravahäntä sönkkäsi? Sitten Vitsauksen karvat nousivat pystyyn.
’’Niinpä!’’ tämä sihisi ja ponnahteli hätääntyneenä ympäriinsä. Oravahäntä seurasi puolisonsa koikkelehtimista kaikessa rauhassa.
’’Tarvitsen pojan! Sellaisen, joka ottaa paikkani minun jälkeeni! Joka painaa käpälänsä tassunjälkiini!’’ Vitsaus hätäili. Hänestä alkoi tuntua nuorelta ja kömpelöltä. Kuin hän olisi oppilas, joka ei ollut valmistautunut kysymykseen, miten vesimyyriä on parhain metsästää.
’’Niin juuri.’’ Oravahäntä myötäili. ’’Ja olen kumppanisi.’’
Vitsaus pysähtyi viimein.
’’Mutta en minä ole vielä valm…hän aloitti. Oravahäntä painoi rauhoittavasti poskensa kumppaninsa lapaa vasten.
’’En minäkään, älä hätäänny.’’
Hän katsoi kumppaniaan lempeä pilke silmissään.
’’Joskus vielä, kultaseni.’’

Vastaus:Ihana tarina. Pidän Vitsauksesta paljon, vaikka hän onkin pahis. ^^ Saat 20 kp:tä.

~Varpu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mesisydän,jokiklaani
04.10.2013 18:40
”Hyökkää!” huusin Nelikkatassulle.
Katsoin kun Nelikkatassu valmistautui hyökkäämään kimppuuni ja aloin arvioida, että minne suuntaan minun pitäisi väistää. Olin omissa ajatuksissani hetken ja sitten tömähdin maahan.
”Hahaa! Yllätin sinut!” Nelikkatassu riemuitsi.
Olin huomauttamassa, että olin ajatuksissani, mutten halunnut, sillä oppilas pettyisi jos sanoisin niin.

Kun olimme harjoitelleet hetken, menimme kalastamaan. Istuimme joen luona ja odottelimme kalaa. Näin tumman hahmon vedessä ja nappasin sen kiinni. Se oli hauki, samankokoinen hauki, joka potkaisi minut oppilasajoillani veteen, silloin kun Pisaraturkki oli vielä mestarini. Tällä kertaa kuitenkin sain hauen maalle, jossa hauki sätki kokoajan.
”Vau! onpas iso kala!” Nelikkatassu huudahti
Hän oli saanut neljä ahventa.

Lähdimme kävelemään leiriä päin. Kävelymatkalla olisin halunnut olla Nelikkatassu, sillä hänen ei tarvinnut raahata mukanaan isoa haukea, vaan hänen suussaan roikkui ahvenia. Sää oli kaunis, muttei kauan aikaa, sillä taivaalle kertyi tummia pilviä.
”Kiirehditään! Kohta alkaa sataa ja kunnolla” sanoin Nelikkatassulle ja aloimme juosta leiriin päin.

Emme kuitenkaan ehtineet ajoissa, joten kastuimme läpimäriksi leirin lähellä. Puista alkoi tippua lehtiä alas ja yhtäkkiä salama iski vieressämme olevaan koivuun ja se leimahti liekkeihin.
”Ei hyvä juttu!” Maukaisin ja veimme kalat tuoresaaliskasaan.
Heti kun käännyimme palavaa puuta päin, tuli oli sammunut.
”Tähtiklaanin kiitos, että sataa!” huokaisin helpottuneena.
Salamat välkähtelivät taivaalla ja kaikkialla jyrisi, ääni kuulosti ihan kuin sivullani olisi ollut iso koiralauma. katsoin sivulle ja näin jonkun oudon sakean jutun, joka tuli leiriämme kohti.
”Mikä tuo on?” henkäisin ja juoksin parantajan pesän luokse, missä makasi Valkotassu.
”Valkotassu herää! Sinun on pakko mennä Pentutarhaan!” Huusin kauhistuneena.
Juoksin klaaninvanhimpien pesälle, josta aloin viedä heikoimpia kissoja suojaan Pentutarhaan, sillä se oli turvallisin paikka. Kun kaikki heikoimmat olivat turvassa, menin Rastastähden pesälle ja näytin hänelle lähestyvän vaaran.
Rastastähti alkoi määrätä muita kissoja menemään sotilaiden pesään, sillä se oli turvallisin paikka heti pentutarhan jälkeen, joka oli jo täynnä kissoja. Kun kaikki olivat turvassa menin itse turvaan ja kuulin oppilaiden naukuvan hätääntyneesti.

Kuulimme kun tuuli ulvoi leirin aukiolla. Vilkaisin pesän aukolta ulos ja huomasin ulkona jonkin ihmeen pyörivän tuulipallon.
”Mikä ihme tuo oikein on?” Ihmettelin ja menin takaisin sisälle.
kuulimme kun jokin jysähti maahan, muttemme uskaltaneet mennä katsomaan. Pian kuitenkin Auringonvalo alkoi paistaa ja kissat ryntäsivät ulos. Aloin etsiä Valkotassua, kunnes muistin, että hän oli pentutarhassa. Menin pentutarhaan päin sanomaan siellä oleville, että voi tulla jo ulos. Järkytyksekseni huomasin, että pentutarhan suuaukolle oli kaatunut suuri puu. ”Apua! Päästäkää meidät ulos!” erotin Valkotassun äänen muiden maukumisesta.

//Sori jos tulee liian harvoin tarinoita, meillä on nyt koulussa tulossa koeaalto :D//
Vastaus:Hyvä tarina! Toivottavasti Valkotassu ja muut pentutarhassa olleet saadaan pelastettua! :O Saat 20 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatähti,Myrskyklaani
04.10.2013 17:51
Makasin riutuneena kylmän luolan lattialla.
Turkkini oli resuinen ja takussa.Joissain kohti turkkiani oli muutama vanha haava,jotka olivat umpeutuneet jo jonkin aikaa sitten.
Näkisinkö enää päivän valoa klaanistani nyt puhumattakaan?
Yhtäkkiä kuulin jotakin. Ne olivat askeleita. Aavistelin pahaa ja tunsin kuinka sydämmeni nousi kurkkuuni. Hengitykseni kiihtyi ja sydämmeni löi yhä lujempaa, ikään kuin olisin lähtenyt kovaan juoksuun, suorastaan lentoon. Luimistin korvani kun tunnistin lähestyvien kissojen hajut, tästä ei voisi seurata mitään hyvää.
Lähestyviä kissoja oli ainakin viisi, tunnistin kaksi surullisen tuttua tuoksua,Roihukynsi ja Piikkikynsi.
Ummistin epätoivoisena silmäni ja tunsin jo Roihukynnen jäätävän katseen niskassani.
"Ylös siitä ketunraato!" kuului kova karjaisu.
Heilautin vain laiskasti korvaani ja teeskentelin välin pitämätöntä.
>Tähtiklaani varjele minua!< kuiskasin äänettömän rukouksen juuri kun suurikokoinen musta kolli astui eteeni.
"Eikö sana kuulu! Liikettä!" kolli sihahti.
Nyrpistin kuonoani ja luimistin korviani. Sihahdin pienesti ja kampesin itseni istumaan.
Roihukynnen kärsivällisyys oli selvästi lopussa, kolli loikkasi päälleni kaataen minut kumoon.
"Et selvästikkään pidä minusta." kolli maukui ovelasti.
Mieleni teki kynsiä kollin kurkku auki, mutta hillitsin itseni, sillä tiesin, että Roihukynsi voisi tappaa minut yhdellä terävällä käpälän huitaisulla nyt saman tien. Tyydyin siis vain mulkoilemaan vihoissani kollia.
"Tänään pääset eroon minusta, ikuisesti!" kolli murisi ja tuon huulille levisi leveä ja pahantahtoinen hymy.
"Täplä ja Puna!" Roihukynsi maukaisi ja käänsi päänsä kahden varjoissa kököttävän luopion puoleen. Kaksi lihaksikasta luopiota astui varjoista esiin.
"Kantakaa tämä ketunläjä puhujankiven eteen, luvassa on pientä hupia!" kolli nauroi jäätävään sävyyn.
Kaksi pahansuovasti virnistelevää kissaa nyökkäsivät ja vaihtoivat merkittäviä katseita, sitten he kävelivät luokseni ja tarttuivat minusta kiinni lähtien raahaamaan ulos luolasta.
Varjoista tuli esiin myös harmaan musta kolli, joka tuli auttamaan kantamisessani. Yritin vastustella, mutta olin liian heikko. Nälän heikentämänä en edes kunnolla jaksanut rimpuilla.
Pian tulimme suuren kiven eteen, joka oli keskellä rotkoa. Olin huojentunut nähdessäni auringon ja tuntiessani tuulen turkillani. Kuulin puiden kahinaa ja lehtien havinaa, se oli kuin hunajaa korvilleni.
Minut laskettiin kovakouraisesti maahan ja ähkäisin hieman kivusta.
Piikkikynsi ja Roihukynsi loikkasivat kivelle ja toinen heistä ulvaisi ilmoille jonkin laisen kokoontumis kutsun ja samassa suuri lauma klaanittomia kissoja piiritti minut ja kiven, jolla joukon kaksi johtajaa istuivat.
Olin näkevinäni kissajoukossa veljeni, Liekkimyrskyn tutut kasvot, jotka olivat todella huolestuneet, mutten ollut varma olinko nähnyt oikein.
Roihukynsi hiljensi kissat yhdellä terävällä ulvaisulla, kissajoukossa oli aiheuttanut paljolti supinaa, kun he näkivät minut maahan painettuna kiven edessä.
"Nyt on tullut aika ottaa pois päiviltä tämä sitkeä vihollisemme, Hopeatähti!" Piikkikynsi ulvahti ja kissajoukosta kuului voiton riemuisia ulvahduksia ja myönteistä supinaa.
"Siispä, pitemmittä puheitta, tappakaamme tuo ketunläjä!" Roihukynsi murahti ja loikkasi suoraan päälleni, vartiat peruuttivat väkijoukkoon ja kissat ulvahtelivat innoissaan.
Yritin taistella vahvaa kollia vastaan, mutta nälän riuduttamana en ollut aivan täydessä terässä ja pian olin maata vasten painettuna selälläni ja näin vain Roihukynnen jäätävän siniset silmät.
"Nyt on aika." kolli sihisi ja kohotti toisen etukäpälänsä. Kollin veitsenterävät ja pitkät kynnet kiilsivät verisinä auringon paisteessa.
Sitten kolli läimäisi suurella voimalla käpäläänsä alaspäin. Tunsin viiltävää kipua kurkussani, tunsin kuinka veri pulppusi. En saanut henkeä.
Loin anovan katseen Roihukynteen.
Mutta kolli vain nauroi voitonriemuisesti.
"Öglplöl..." mongersin epäselvästi yrittäen puhua.
Kehoni alkoi kouristella ja tunsin, että kuolema oli lähellä.
Kamala kammo tukehtumisesta painoi mieltäni, kun kouristukset saivat kehoni liikkumaan, sitten kaikki vain musteni. Tunsin vielä hetken ajan vain polttavaa tuskaa ja hirveän tukehtumisen tunteen.
Hetken ajan saatoin vielä aistia Roihukynnen jäätävänsinisten silmien voitonriemuisen kimaltelun ja nähdä hänen silmänsä, ne painuivat viimeisenä mieleeni....

//Hopee siis menetti ensimmäisen henkensä.
Vastaus:Hyvä tarina! Kuvailua löytyi mukavasti, enkä löytänyt tarinastasi virheitä. :3 Toivottavasti Hopeatähti pääsee pian Roihukynnen kynsistä pois, eikä menetä muita henkiään... Saat 23 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Oravapentu,Tuuliklaani
04.10.2013 16:04
Heräsin veljeni vierestä.
"Valkohäntä?Voinko mennä ulos."kysyin.
"Tottakai vit mennä mutta ole varovainen.
"Selvä."sanoin ja lähdin.
kuulin kun jossain kuului rapinaa.
Sitten joku hyppäsi päälleni.
tunnistin naaraan Lunaksi.
Hänen takanaan oli kaksi muuta naarasta.
Tunnistin punertavan naaraan.
Hän oli tappanut emoni.
Hän oli Liekkitassu.
Ja toinen oli "klup" Hohtoterä.
"No niin Luna tapa hänet.Hohtoterä murisi.
Huomasin kun naaraan silmistä valui kyynel.
"Anteeksi kun teen tämän."Luna kuiskasi ja itki.
Sitten hän viilsi kurkkuni auki.
Huomasi éttä Luna rupesi nauramaan ja sanoi:Painajaiskuu on tullut.haahahahaa.
Huomasin myös että vaikka hän olisi pimeässä,hänen simät olivat viirut.
Sitten mailma pimeni.
Huomasin pimeydessä tutun hahmon.
Äiti!Huusin ja tarauduin emooni.
Tervetuloa tähtiklaaniin.emoni naukaisi.
//Sori mut aika ei riittäny.:(
Vastaus:Hienoa! :D käytit jo " merkkejä. Harmi että Oravapentu kuoli. :c poistan hahmon tiedot

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Taivaspentu,Tuuliklaani/erakko
02.10.2013 17:26
Avasin vihreät silmäni.Hetkeen en muistanut míssä olin mutta silloin näin Jääkyyneleen vaalean hahmon.Routapilvi makoili naaraan lähttyvillä tuhisten.Muistin elävästi Susipennun anovan katseen ja pohjattoman surun joka paistoi tämän silmistä.Ravistin päätäni.En edes tuntenut naarasta.Hän sano iettä hän on minun sisko mutta ei minulla ole takuita siitä.
>Ja keitä Tiirajuova,Kermapntu ja Leijonatassu ovat?<Mietin närkästyneenä.Ajatukseni juoksivat kehää kuin koira jahtaisi omaa häntäänsä.
>Turha sitä vatkata!<Ajattelin ja loikin ulos kettunkolosta.Aamu alkoi jo sarastaa ja auringon valoa alkoi näkyä horisontissa.Katsoin tähtiä jotka loistivat vielä kirkaasti taivaalla.Huomasin Hopeahännän, sen tähtikuvion josta Jääkyynel oli kertonut.Tähdet tuntuivat olevan lähellä.Ravistin päätäni ja suuntasin polulle josta pääsi pienelle lammelle.Halusin oppia kalastamaan.Polkua varjostivat jättimäiset puut joiden varjot pitenivät entisestään kun aurinko nousi ylöspäin.Pian polku laajeni ja se johti pikkuruiselle lammelle.Loikin innoissani järven rantaan.Kun katsoin järveen yllätyin.Vaalean vihreät silmäni olivatkin tumman vihreät ja kuvajaiseni alkoi muuttua valkoiseksi.Kun edessäni seisoi valkoinen kolli jonka tuman vihreät silmät välkkyivät sydämmeni tuntui pysähtyvän.
"Hyvästi pentuni"Ääni maukui hiljaa ja murheellisena.Tunsin hännän hennon kosketuksen pääni päällä.
"Vahditko heitä Vatukkavarjo?"Äänen suru oli myös täynnä päättäväisyyttä.
"Minne menet?"Susipennun utelias ääni maukui.
"Tuletko pian takaisin?"Nuo sanat tulivat minun suustani.Vastausta ei tullut vaan kissan askeleet loittonevivat.Yhtäkkiä kuulin taistelun ääni.Kissat rääkyivät.Tunsin kuin jokin liikahti vierelläni.
"EI!"Ääni kiljui ulkona.Susipentu,minä ja joku kolmas juoksimme pois maidon tuoksuisesta pesästä.Sumeissa silmissäni alkoi hahmottua aukio jolla oli paljon verta.Kilpikonnakuvioinen naaras itki ja potki isomman kissan hampaissa.
"Emo isä!"Susipennun suttuinen hahmo kiljahti sanat muututuivat sekalaisiksi enkä saanut niistä mitään järkevää.katseeni sinkoutui aukiolle jolla makasi vaalean ruskea hahmo ja valkoinen hahmo.Sydämeni jähmettyi.
"EMO ISÄ!"Tuuli tuntui tempovan sanat enkä kuulut mitä huusin.Oranssin ruskea hahmo oli kyyryssä ruskean hahmon pään vierellä.
"Pidäthän heistä huolta Tiirajuova?"Naaraan kipua tynnä oleva ääni kähisi.
"Tota kai"Kolli vastasi.
"Sitten voin lähteä rauhassa....rauhassa.....rauhassa......"ääni kaikui ja hiljeni.Räpiköin kauemmaksi järvestä.Karvani sojottivat joka suuntaan ja sydämmeni löi tuhatta ja sataa.
"Mitä se oli?"ääneni kuulsi järkyttyneisyyttä.
>Ehkä jättäisin kalat järveen<Ajattelin.Hiirikin kelpaisi.Se kyllä ei ollut se syy miksi en jahdannut kaloja.En halua tuntea enään sitä tunnetta.Kuuntli htken riista eläimiä mutta metsä tuntui hiljeneen.
"Katso uudeleen"ääni kehotti sisälläni.Painuin maata vasten ja hiivn järveä kohti ja venytin kaulaani.Järven pinnalla ei ollut valkoista kollia vaan omat pelosta aukinaiset silmäni ja tulenvärinen turkkini.Huokaisin helpottuneena.Käännyin ja juoksin polulle.Tästä pitäisi kertoa Jääkyyneleelle.Kun juoksin polkua pitkin outo tunne valasi minut.Ihan kuin joku vahtisi minua.Pysähdyin hetkeksi ja katselin ympärilleni.En nähnyt missään ketään.
"Jääkyynel?Routapilvi?"Naukaisin peloissani.Silloin kuulin syvää murinaa yläpuolelltani.Katsoin ylöspäin ja puun lehtien välistä näin keltaiset silmät jotka tuijottiat minua murhaavasti.Eteeni laskeutui yllättäen pikimusta kolli.Katsoin tätä peloissani.
"Jääkyyneltä ja Routapilveä minä tässä etsinkin.He ovat entisiä Tuuliklaanilaisia ja aion tappaa heidät"Kolli käkäti mielipuolisesti.Kolli haistoi ilmaa ja tämä katsoi minua silmät leimuten.
"Sinäkin olet Tuuliklaanilainen..Haistan sen"Kolli murisi.
>Kuka tuo on?Mieti nyt<En antanut katseeni liikahtaakkaan kollin katseesta.
>Vitsaus<Kolli paljasti terävät kyntensä ja asteli minua kohti uhkaavasti.Aloin pakitta peloissani mutta pian olin jo puuta vasten.Vitsaus jännitti lihaksensa loikkaan.Kolli huudahti ja ponnisti ilmaan.Kiljahdin ja rutistin silmäni kiinni odottaen että kaikki olisi ohi.Mutta silloin kuulin tömähdyksen eikä Vitsaus upottanutkaan teräviä kynsiään kurkkuuni.Vitsaus oli painanut Routapilven maata vasteen.
"Sinun ei olisi kannattanut pelastaa tuota pentua!"Kolli murisi.Routapilvi sihisi Vitsaukselle.Vitsaus nosti kyntensä ilmaan ja iski ne Routapilven kaulaan.
"Ei!"Huusin kauhuissani kun Rutapilvi valahti veltoksi.Kolli oli kuollut pelastaessaan minua!Vitsaus käänsi loimuavan katseensa minuun mutta Jääkyynel loikkasi kollin selkään.Jääkyynel kiljui ja raapi terävillä kynsillään Vitsauksen kylkiä.
"Pakene Taivaspentu!"Jääkyyneleen katse kertoi että tämä ei selviäisi.Rynnistin metsään.Kuulín kun Jääkyynel kiljui tuskasta mutta se loppui kuin seinään.Juoksin kauhuissani pois päin.EI vitsaus tulisi perääni.Aínenkaan toivottavasti ei.....
Vastaus:26 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkotassu, jokiklaani
02.10.2013 15:24

Oli kulunut pari päivää siitä, kun koira oli hyökännyt kimppuuni. Makasin vieläkin parantajan pesällä tylsistyneenä. Jalkoihini oli tullut pari isoa arpea ja niskastani puuttui vielä turkkia, mutta se kyllä kasvaisi takaisin. Olimme myös Mesisydämmen kanssa kavereita, parhaita kavereita. Odottelin, että Mesisydän toisi minulle tuoresaaliskasasta jotain syötävää, sillä minulla oli ihan hirveä nälkä. ”Hei Valkotassu! Toin sinulle vesimyyrän!” Mesisydän huudahti iloisesti ja työnsi vesimyyrän eteeni. ”Kiitos Mesisydän! Minulla onkin ihan hirveä nälkä!” Naukaisin ja aloin syödä vesimyyrää. ”Nuo arpesi näyttävät hyvin pahoilta” Mesisydän naukui huolestuneena. ”Ei, ei ne edes ole kipeitä!” yritin vaikuttaa mahdollisimman urhealta. ”No jos kerran niin sanot” Mesisydän huokaisi helpotuksesta. Mesisydän laskeutui vierelleni makaamaan ja katsoimme muita klaanilaisia. Olin alkanut kiintyä enemmän ja enemmän Mesisydämmeen.

Mesisydän meni metsästämään ja minä jäin taas yksin parantajan pesän suuaukolle. Katselin hetken maisemia ja sitten sieraimiini levisi kitkerä haju, VARJOKLAANI! Nousin ylös ja lähdin ontumaan Rastastähden luokse kertomaan asiasta. Rastastähti tuli kiireisesti ulos pesästä ja alkoi ulvoa hätäkutsua. Parantaja tuli paikalle ja määräsi minut menemään pentutarhaan katsomaan pentuja, ettei kukaan varastaisi niitä. Aloin kiirehtiä pentutarhaa kohti ja ryömin pentujen luo. Pennut vikisivät kauhuissaan ja yritin rauhoitella niitä, mutten pystynyt siihen. Rukoilin Mesisydämmen puolesta, ettei varjoklaani olisi huomannut häntä ja hyökännyt hänen kimppuunsa. Kuulin kissojen sähinää ja ulvomista ulkopuolelta, kun he tappelivat. Minua harmitti hyvin paljon se, etten saanut osallistua taisteluun. Kuitenkin jätin pennut ja hyökkäsin lähimmän soturin päälle. Soturi ulvaisi ja nappasi niskastani kiinni. Aloin purra hänen lapaansa kunnes soturi juoksi pakoon. ”Valkotassu! Sanoin, ettet saa taistella! Olet loukkaantunut!” kuulin parantajan sähisevän minulle. Katsoin häntä hetken vihaisesti ja sitten käänsin pääni eteenpäin ja lähdin kävelemään pentutarhaan.

Pian varjoklaanilaiset alkoivat kadota ja kissoja kävi parantajan luona. Lähdin juoksemaan metsään päin, mutta ennen kuin pääsin leirin uloskäynnin kohdalle kuulin takanani parantajan naukuvan napakasti ”Mihin sinä olet menossa Valkotassu? Ja et pysynyt katsomassa pentuja, mitä jos joku olisi varastanut yhden niistä”

Huokaisin ärsyyntyneenä ja pyysin anteeksi. Katsoin kun Teerenlento meni takaisin pesälleen ja lähdin nopeasti etsimään Mesisydäntä. Juoksin tuulta vastaan, mutten pysähtynyt vaan jatkoin Mesisydämmen etsimistä. Katsoin ympärilleni, jos näkisin Mesisydäntä edes vähän ja sieraimiini tulvahti kalan haju. Aloin kävellä kalanhajua kohtaan ja kuulin varjoklaanin kissojen ääniä. Menin piiloon ja katselin sieltä, kun varjoklaanilaiset sähisivät Mesisydämmelle. ”Mesisydän!” kuiskasin hiljaa itsekseni ja katsoin varjoklaanilaisia. Mesisydän teki hännällään merkin ja pieni tumma varjoklaanin oppilas alkoi puhua ”Haistan enemmän jokiklaanilaisia! Meidän pitäisi lähteä” tumma hahmo sanoi ja varjoklaani lähti omalle reviirilleen. Musta oppilas jäi Mesisydämmen luo ja he juttelivat jotain. Sitten oppilas lähti ja odotin vielä hetken, ettei hän nähnyt minua. ”Mesisydän! Mitäs tuo oli?” Kysyin pettyneenä. ” Tapasimme kerran, kun varjoklaani oli reviirillämme. Kumpikaan meistä ei halunnut tapella, joten menimme piiloon juttelemaan. Hän on vain tuttava, ei muuta” Mesisydän naukui. Nyökkäsin ja lähdimme kävelemään leiriin päin. Mesisydämmellä oli suussaan 3 kalaa. Hän oli oikea mestari kalastamisessa. Kävelimme leiriin sisälle ja huomasin Teerenlennon katsovan minua kiukkuisesti, sillä en olisi saanut mennä metsään loukkaantuneella jalallani.

Vastaus:25 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nelikkatassu, Jokiklaani
01.10.2013 20:15
"-Sisko, mennäänkö metsälle?" Metsotassu kysyi siskoltaan.
"-Mennään vain!" Nelikkatassu nyökkäsi. Sisarukset nelistivät joelle.
"-Kumpi saa nopeammin neljä kalaa?" Metsotassu kysyi ja alkoi heti vaanimaan kahta kalaa.
"-Minä tietysti!" Nelikkatassu naurahti, ja meni vaanimaan kalaa veden törmälle. Naaras pujautti tassunsa pian veteen. Pian hänen kynsissä pyristeli suuri kala.
"-MIten sinä tuon teit?" Metsotassu kysyi siskoltaan hämmäntynennä.
"-Mesisydän opetti!" Nelikkatassu naukaisi ylpenä ja ajatteli mukaavaa mestariaan.
"-Hei, haenko Jalotassun kanssamme metsästämään?" Nelikkatassu kysyi innoissaan.
"Hae vain. Sillä välin minä yritän saada saalista." Metsotassu sanoi ja alkoi vaania veden pintaa keskittyneenä.
"Selvä!" Nelikkatassu sanoi ja nelisti kohti Jokiklaanin leiriä. Jo pitkän matkan päästä nauttivan laihasta hiirestä.
"-Jalotassu, tuletko minun ja Metsotassun kanssa kalaan?" Nelikkatassu kysyi oppilaalta innoissaan.
"-Voin, laihat hiiret ovat jo käyneet hermoilleni!" oppilas sanoi ja nousi ylös innoissaan.
"-Metsotassu odottaa meitä joella varmasti suuren kalasaaliin kanssa!" naurahdin ja osoitin hännälläni kutsuvati.
"-Mitä me tässä vielä teemme?" Jalotassu sanoi ja nuolaisi huuliaan ajatteleen herkullista kalaa.
Kaksi oppilasta juoksivat kilpaa joelle. Mutta kun he tulivat paikalle, he eivät nähneet ketään mailla halmeilla.
"-Missä tämä suuri kalakasa ja Metsotassu ovat?" Jalotassu kysyi ihmeissään.
"-En tiedä!" Nelikkatassu sanoi ääni pelosta väristen kun huomasi maassa veritäplän.
"-Joku on hyökännyt hänen kimppuun." Jalotassu sanoi peloissaan.
"-Mennään leiriin kertomaan!" Nelikkatassu sanoi.
"-Te ette mene minnekkään!" tuttu ääni Nelikkatassulle sanoi.
"-Synkkäturkki!" Nelikkatassu sähisi vihaisena.
"-Se ei ole nimeni, enää. Mutta jos kerrot kenellekkään, rakas veljesi kuolee." kolli uhkasi.
"-Ja ole tiedoksesi, nykyisin minua saa kutsua Sydämmettömäksi." kolli sanoi.
"-Nelikkatassu, kuka tuo kolli on?" Jalotassu kysyi peloissaan kun hänen poskelle vierähti kyynel.
"-Hän on isäni, ja kumppaninsa, eli minun emoni murhaaja!" Nelikkatassu sähisi ja tuijotti isäänsä tämän jään kylmiin ja raakoihin silmiinsä.
"-Ja niin on pian veljesikin siellä hiivatin Tähtiklaanissa!" tämä maukui ärsyyntyneenä.
"-Tule tänne poika!" Sydämmetön naukaisi. Pian puskasta ilmestyi nuori kolli, nimittäin Metsotassu.
"-Veli?" Nelikkatassu kysyi pelokkaalta veljeltään.
"-Älkää välittäkö minusta." tämä sanoi. Juuri sillon paikalle tuli Jokiklaanin partio.
"-Sano, hei hei rakkalle veljellesi!" Sydämmetön naurahti. Tämä otti kyntensä esille. Niillä hän viilsi Metsotassun kurkun auki. Metsotassun entinen mestari, Jäämyrsky, tuijotti Syämmetöntä silmät vihasta loimuten.
"-Hyvästi, vie terveiset emolle..." Nelikkatassu kuiskasi. Sydämmetön perääntyi Myrskyklaanin reviirille.
Kun koko kissajoukko olivat päässeet leiriin ja kertoneet kaikille, mitä oli tapahtunut niin Nelikkatassu meni nukkumaan.
>Vielä minä olen isäni tiellä!< hän ajatteli, kun nukahti pelokkaaseen ja synkkään uneen. Unessaan Nelikkatassu näki maassa makaavan kuolleen naaran, ja oman isänsä. Hän kerkisi juuri tajuta, ennen kuin heräsi, että naaras oli hän itse-kuolleena.

//Jatkuu!//
Vastaus:20 kp:eeta!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valotassu, Jokiklaani
01.10.2013 19:40
>>Mitä järkeä...<< minä ajattelin. "Miksi tuuliklaani on leirissämme?" Kysyin Pääskyhännältä. "Jaahas..." mestarini maukaisi. "Mitähän me olemme tällä kertaa tehneet?" Tiesin että tuuliklaani hermostuu helposti...en olisi uskonut että jotain tälläistä. Päällikkömme astui sivummalle taistelusta ja ulvaisi kovaa. Kaikki hiljenivät. "Miksi te tuuliklaanilaiset hyökkäätte leiriimme?" Rastastähti kysyi. Kysymys oli osoitettu kaikille tuuliklaanilaisille. "Pari klaaninne kissaa on varastanut riistaa reviiriltämme!" yksi tuuliklaanin sotureista sähisi. "Ne olivat nuo kolme!" Säpsähdin, kun tajusin että kynsi osoitti minua. "Eli Valotassu, Raitatassu ja Myrskyturkki...onko se totta?" Rastastähti kysyi. "Ei" maukaisi Myrskyturkki. "Tuuliklaanin ja jokiklaanin välissä on maata jota kukaan ei omista. Metsästimme siinä" Yksi tuuliklaanin sotureista sähisi: "Mutta nyt se on tuuliklaanin maata, ja sillä selvä" hän vastasi. "Se ei ole totta!" Minä huusin. Kaikki henkäisivät kun kuulivat ääneni. "Ette voi omia maata tuosta vain! Eikö niin, Pääskyhäntä?" minä mauin, ja Pääskyhäntä nyökkäsi päättäväisesti. "Miten noin pieni oppilas kehtaa uhmata minua?`" soturi kysyi. Hän tassutteli lähemmäs minua. "Sinä et uskalla!" mestarini sähisi. Soturi nauroi: "Voi, kyllä!" Ensin soturi huitaisi Pääskyhännän pois, ja sitten minunkin tajuni pimeni.

Raotin silmiäni. Olin parantajan pesässä. Näin klaanin parantajan Teerenlennon. "Sait aika tällin päähäsi, oletko kunnossa?" Teerenlento kysyi. Nyökkäsin, vaikka käpäläni oli kipeä. Kävelin ontuen kohti oppilaitten pesää. "Oletko kunnossa?" Pääskyhäntä kysyi."Olen, oletko itse?" kysyin. Mestarini naurahti: "Pieni haava lavassa, ei sen kummenpaa. Pelästyin kun et heti noussut" Sitten menin lepäämään, mutta muistin reviiri asian. Onnuin päällikön pesälle. "Niin, Valotassu?" Rastastähti kysyi. "E-emme oikeasti tienneet että olimme toisen klaanin reviirillä. Luulin että siinä ei ole kenenkään..." "Valotassu, mene lepäämään. Selvitämme asian seuraavassa kokoontumisessa." Rastastähti käski.

//Kirjotin sitten Jalotassun ja Valotassun tarinat yhteen putkeen. Ai, niska parka...//
Vastaus:Saat 5 kp:eetä! Mukava minitarina :3

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jalotassu, Jokiklaani
01.10.2013 19:02
Uinuin pesässni. En ollut varma nukuinko, vai olinko hereillä. No oli miten oli, mielessäni pyörivät eiliset ajatukset. Olin karannut typerästä kaksijalkalasta ja olin nyt soturioppilas jokiklaanista. Ennen olin sisälle vangittu kotikisu, joka söi kaksijalkojen hankkimia papanoita, mutta enpä ollut enää. Nyt syön kalaa ja ihanaa tuoresaalista! En enää haise kaksijaloilta ja kaulassani ei ole typerää nauhaa. Nimeni ei ole enää Misse! "Mitäs kotikisu tekee täällä?"kuulin tutun naaraan äänen takaani. >>Valotassu!<< minä sähisin mielessäni. "Minäpä hyvinkin" Valotassu naukui minulle. Ihan kuin hän olisi lukenut ajatuksiani, tai sitten olin sanonut ne ääneen. Tapasin tuon valkoisen naaraan ensimmäisenä klaanista, koska hän oli mestarinsa kanssa metsällä. Valotassu ei koskaan sähissyt minulle, mutta hän tuntui motkottavan jatkuvasti "sinä et kuulu klaaniin" ja "sinä olet kotikisu". Olisin voinut repäistä häneltä suun irti. "Et kuulu tänne, suosittelen palaamaan kaksijalkalaan. Sanoin äskeisen ys...klaanitoverina. Mutta ei enää kauaa..." Valotassu maukui. "Selvä" maukaisin. "Jos en kerran enää sovi tänne, niin palaan kaksijalkalaan" "Et kai pahoittanut mieltäsi?" Valotassu huusi perääni. >>Ensin käskee minun häipyä, ja nyt pyytelee anteeksi! Uskomatonta...<<

Saavuin kaksijalkalaan. Kuoppa jonka kaivoin aidan ali oli edelleen siinä. Astuin kuoppaan ja luikahdin kotipihaan. Astuin sisään kissanluukusta. Kaksijalat häärivät tavalliseen tapaansa ja eivät kiinnittäneet huomiota minuun. Toinen kaksijaloista vain tuli kiinnittämään typerän nauhan kaulaani! Menin taas kerran ulos ja katsoin kaivamaani kuoppaa. Repäisin nauhan kaulasta uudelleen irti ja tassuttelin kuopan toiselle puolelle. Pinkaisin juoksuun, taas metsässä.

Saapuessani leiriin näin taas kerran Valotassun. Valotassu ainakin yritti naukua pilkallisesti minulle: "Palasit sitten takaisin. Minun oli paljon helpompi päättää klaanin ja kotikisun elämän välillä kun...hups..." Naurahdin Valotassulle ja vastasin: "Niin tietysti, "Kisu"" "Ah, tarkoitin tietysti että minun OLISI ollut helpompi päättää kuin sinun...jos olisin koskaan elänyt kotikisu elämää..." hän maukui takaisin.
Vastaus:13 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nelikkatassu, Jokiklaani
30.09.2013 20:12
Esinänäytös

"-Varjoklaani hyökkää!" Tuiskutuuli huusi.
"-Pennut, menkää piiloon!" nuori kuningatar sihahti kahdelle pennulleen. Pienet pennut vinkuiat peloissaan. Heidän äänet hermostuttivat heidän emoa. Tämä tökki pentuja kohti luolan kaukaisinta aukkoa.
"-Keitäs täällä on?" viekkaan kollin ääni naukaisi. Nuori kuningatar painautui lähemmäki kahta pentuaan.
"-Kuka sinä olet?" tämä sähisi vihaisena. Naaraan häntä heilui aika rivakkaa tahtia.
"-Sillä ei ole väliä, kun te olette kuolleita!" kolli naukaisi ja otti terävät kyntensä esille. Niistä näki heti, että niitä oli hoidettu hyvin. Luolan varjoista tuli auringon valoon joku muu kuin Varjoklaanin soturi.
"-S-Synkkäturkki..." naaras naukaisi. Silloin soturi hyppäsi naaraan niskaan. Pennut perääntyivät varjoihin piiloon. He säikähtivät, kun seinälle roiskahti verta. Heidän emonsa verta.
>Isä?< toinen pennuista, pienempi, ja naaras ajatteli, kun muisti, kuka tuo kolli oli. Pian maahan lysähti verinen kissan ruumis.
"-E-emo?" Silloin tämän ja hänen isän katseet kohtasivat. Synkkäturkki mulkaisi poikaansa ja hyppäsi taistelun vilskeeseen ja väitti, että ei tiennyt mitään kumppanisna kuolemasta. Nelikkapentu ja Metsopentu tökkivät emoaan. Nelikkapennun poskelle vierähti kyynel.
"-Hän on kuollut..." tämä kuiskasi hiljaa veljelleen. Hän painoi kuononsa emonsa veriseen turkkiin. Tämä itki siihen surren kuollutta emoaan. Pian luolaan pujahti nuori oppilas.
"-Apua, kuningatar on murhattu!" kolli huudahti. Pian luolaaan tuli Jokiklaanin päälikkö Rastastähti.
"-Kiitos Pisaratassu!" päälikkö naukaisi ja ryntäsi kuollutta kuningatarta kohti.
"-Teerenlento, nyt äkkiä tänne!" päälikkö naukaisi. Pian pesään pujahti Jokiklaanin parantaja.
"-Hän on kuollut." hän totesi lopulta kun oli hetken tutkinut naarasta. Pennut katsoivat silmät suurina veristä emoaan.
"Tulkaa pennut. Tämä ottaa teille koville, mutta teidät nimitetään tänään oppilaiksi." Rastastähti sanoi ja tuli luolan suuaukolle.
"-Tuletteko?" hän kysyi ja katsoi pentuja. Pennut katsoivat toisiaan ja lopulta nyökkäsivät. He kipittivät pää maata kohti roikkuen päälikön perässä suurelle aukiolle. Klaanin jäsenet katsoivat pentuja surullisen näköisenä.
"-Otan osaa." he naukuivat kun pennut kulkivat heidän ohi. Pennut nyökkäsivät kiitokset.
"-Vaikka nyt on aika paljon surua, olemme saaneet kaksi uutta oppilasta." Rastastähti aloitti.
"-Nelikkapentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä siihen saakka, että saat soturinimesi, sinua kutsuttakoon Nelikkatassuksi. Mestariksesi tulee Mesisydän. Toivon että Mesisydän välittää kaiken oppimansa sinulle." Rastastähti aloitti.
"-Mesisydän, olet valmis saamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Pisaraturkilta ja osoittanut olevasti taitava taistelija ja olet klaanillesi uskollinen. Odotan sinun mestarina välittämään kaiken oppimasi Nelikkatassulle." Rastastähti puhui ja lopulta lopetti. Mesisydän ja Nelikkatassu koksttivat toistensa kuonoja omillaan. Sama seremonia toimitettiin Metsotassulle. Seuraavana päivänä uudet mestarit ja oppilaat menivät metsälle. Nelikkatassu sai ensimmäisen hiirensä, ja sen päivän Nelikkatassu muisti vielä pitkään...

//Jatkuu//
Vastaus:11 kokemuspistettä.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Yösulka,Erakko
30.09.2013 17:14
//pääsinkin koneelle paljon aikaisemmin kuin ilmoitin

Hämärä laskeutui metsään.En saanut enää unta. Päätin lähteä metsään kävelemään ulos. Kuu valaisi maan hopean väriseksi. Tuuli pörrötti turkkiani. #Lehtisateen aika on pian# Ajatelin. Mietin minne menisin ja missä ei olisi vaaraa partioista. #Tuuliklaani# Ajatelin. #Jänis kyllä maistuisi# Ajateus ruuasta sai minut lähtemään. Tuuliklaanin rajan ohitettuani minusta tuntui etten olisi yksin. Vilkaisin taakseni mutta en nähnyt ketään. Sitten erotin vieraan kissan tuoksun. #Se ei ole klaanikissa# Ajatelin.
"Haistan sinut" Nauuin.
"Täällä ei ole turvallista tähän aikaan" Ääni sanoi.
"Kuka ensinäkin olet" Utelin.
"Entä itse" Nyt erotin jo äänen lähteen kissa joka käveli luokseni.
"Yösulka" Vastasin tajusin kissan olevan minua vanhempi.
"Olen Pisara" Kissa vastasi. "Kuten sanoin täällä ei ole turvallista. Tule mukaan niin selitän ja voimme tutustua" Siristin silmiäni epäuskosta.
"Näen että epäröit et vain sano sitä ääneen. Luota nyt minuun" Pisara naukui rentona. Huokaisin ja lähdin seuraamaan tätä. Tämä johdatti minut ilmeisesti hänen pesäänsä.
"Onko tämä pesäsi" Kysyin.
"On" Pisara vastasi.
"Miksi on vaarallista liikkua ulkona" Utelin.
"Oletko uusi" Pisara kysyi.
"En olen elänyt koko elämäni täällä metsässä" Vastasin.
"Ai. No kuitenkin Tuuliklaanin alue ei ole yöisin turvallinen. Huhu kertoo että Vitsaus liikkuu siellä ja tuuliklaanin partioitakin on nykyään tiheämpään" Pisara selitti
"Osaan kyllä varoa partioita mitä vaaraa yhdestä kissasta on"Kysyin. "Liikun täällä tosiaan harvoin joten en tiennyt partio jutusta" Kerroin,
"Sinulla ei taida olla montaa kulkukissa ystävää? Ne ovata tarpeen ne auttavat sinua tarvitaessa ja kuulet heiltä tietoa. Ja mitä Vitsauksen tulee hän on kulkukissa mutta hyvä taistelia. Suuret ajatukset hänellä. Samoin parilla muulla mutta varoitan ennen kuunhuipun hetkeä tuuliklaanin alueella tulee olla varuilaan" Pisara naukui. "muista nyt nämä. Tiedät missä asun joten voit tulla käymään jos tarvitset apua mene nyt" Pisara käski.
#Kuka tuokin oli# Mietin ja loikin pois.
Kai metsässä oli muitakin kun se kerta jotain parista muustakin selitti. Jätin mystisen kissan taakseni päätin palata pesääni. En tahtonut tavata tänä yönä enää ketään.

//lyhyt ja laitoin tarinaan mukaan jäämyrskyn siskonkin.

Vastaus:15 kokemuspistettä.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kissanminttutassu,tuuliklaani
30.09.2013 13:51
"Odota"sanoin kollille joka juoksi pusikkoon.
"Hei se oli myrskyklaanin Tuulitassu"ajattelin ihastuneena.
"No ei tässä mitään mutta haluaisin kertoa hänelle että olen häneen ihastunut."Huoh ei siitä mitään tule.Ajattelin.
Yht äkkiä kuulin haukuntaa ja murinaa.
"Menin katsoomaan ja mitä näinkään.
Koira oli jahdannut Tuulitassun,Surutassun ja jonkun muun kissan.
"Tuulitassu."huusin kauhistuneena
"Sinä senkin karvapallorakki."huusin ja takerruin koiran selkään.
"Kissanminttutassu lähde me selviämme kyllä."Tuulitassu huusi kauhistuneena.
"En lähde."Sanoin ja puraisin koiraa niskaan.
Sitten kun yritin puraista koiraa kaulasta koira lähti ja ulisi kovaa kuin mikä.
"Kiitos Kissanminttutassu kun pelastit meidät" Tuulitassu kiitti.
"Meiltäkin kiitokset."Surutassu sanoi
"Olkaa hyvä"sanoin ujostellen.
"Minulla on sinulle asiaa."Tuulitassu sanoi
"No mitä." kysyin uteliaana
"Rakastan sinua"Tuulitassu sanoi.
"Niin minäkin sinua!"Kiljahdin ja painoin kuononi hänen kuonoon.
"No me nyt lähdemme."Tuulitassu sanoi.
"Selvä." minä sanoin ja lähdin leiriä kohti.
Vastaus:Romanttista<3
Saat 13 kp:eeta.

-Sarppa

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultatassu, Tuuliklaani
29.09.2013 20:20
Tuuli ujelsi korvissa. Pikku vesipisarat tipahtelivat kaatamalla pilvistä alas maata kohti.
Kultatassu venytti etutassujaan, ja tuntiessaan kipua olkapäässä, hän puristi hampaansa tiukasti yhteen. Kolli nousi istuma-asentoon ja parahti kauheasta päänsärystä.
"Mitä minulle tapahtui?" oppilas mietti ja katsoi viimein ympärilleen. Hetken ajan Kultatassu tuijotti eteensä eikä halunnut uskoa silmiään; hän oli myrskyklaanin reviirillä, joen toisella puolella, ja mikä pahinta, hän oli yksin vihollisten reviirillä. Kolli kosketti varovaisesti vedenpintaa hännäpäällään, ja laski päänsä tassujensa päälle. Myrskyklaanin partio löytäisi hänet pian, ja eilisen taistelun jälkeen hän luultavasti joutuisi vangiksi, tai mitä pahempaa, hänet "hoidettaisiiin" sellaiseen kuntoon, ettei hän pärjäisi omillaan edes pari päivää.
"Joka tapauksessa tänne on vaarallista jäädä" Kultatassu ajatteli ja ravisteli vesipisaroita turkistaan.
"Minun on päästävä takaisin Tuuliklaaniin!"

Sää oli muuttunut vielä surkeammaksi, onneksi sentään tuuli laantui hieman. Sade sen kuin jatkoi satamistaan, mutta se ainakin peitti hajun. Kultatassu jatkoi kävelemistään kuraisella maalla, tietämättä lainkaan mihin oli menossa. Hän käveli aivan joen vieressä, ja katsoi aika ajoin metsään päin. Kolli oli varma, että seuraavalla minuutilla myrskyklaanin partio huomaisi hänet, mutta niin ei onneksi käynyt. Tuuliklaanin partiotakaan ei näkynyt, mikä sai oppilaan epätoivoseksi. Pääsisikö hän edes kotia ennekuin viholliset huomaisivat hänet? Hän ei tiennyt.
Tuuliklaanilainen ei tiennyt, paljonko oli mennyt aikaa. Taivas oli pimeä, eikä tähdet tai kuu valaisseet hänelle tietä. Raskaat pilvet peittivät hänen ainoan valonlähteen. Vesi räiskyi joesta, ja Kultatassu jäi hetkeksi kokonaan veden alle. Kolli takertui maahan kynsillään ja puristi hampaansa tiukasti yhteen.
"Sehän on vain vettä" hän ajatteli ja ravisteli päätään. "Ei hän minua tuohon jokeen vedä mukanaansa." ainakin oppilas päätti niin ja jatkoi matkaansa pimeyteen. Lihaksia väsytti, oli kylmä ja maha kurisi nälästä. Kultatassu aivasti kun vettä lensi hänen kasvoilleen, ja katsoi hetken ajan peloissaan metsää kohti. Hän yritti kuunnella, mutta veden kohina ja tuulen ulina peittivät kaikki muut äänet. Hajuaististakaan ei ollut nyt paljonkaan apua.
Kolli pinkaisi juoksuun, yrittäen samalla lämmittää jotenkin itseään. Maa oli liukas ja kurainen, ja kun vielä vettäkin roiskui joesta suurin määrin, hän liukastui ja kaatui veteen. Puoliksi vedessä Kultatassu yritti vetää itseään maahan, mutta maa oli liian liukas ja lihakset kipeät. Virta vei hänet nopeasti eteenpäin, ja oppilas joutui veden alle. Aina kun hän palasi vedestä ja yritti hengittää, vettä roiskui hänen kasvoilleen ja hän joutui taas veden alle.
Kultatassu nousi taas pintaan, hengitti raskaasti ja takertui maahan kiinni tassuillaan. Voimat olivat vähissä, hän ei kunnolla edes tuntenut lihaksiaan. Jokin sisällä kuitenkin pakotti vetää itseään ylöspäin, vaikka mikä olisi. Oppilas pinnistä, puri kovasti huultaan ja pääsi viimein maahan. Tuuliklaanilainen ei jaksanut nousta, vaan antoi häntänsä ja toisen takatassunsa jäädä vedenpinnalle.
Viimeinen, minkä Kultatassu näki ennen pimeyttä, oli kirkas salama.

Kultatassu tunsi kylmää ilmaa kasvoillaan ja liikahti hieman. Aukaistuaan silmänsä, hän kohtasi lämpimän, vaaleanvihreän katseen. Kolli ei uskaltanut siirtää katseensa, eikä myöskään olento hänen edessään siirtänyt katsettaan pois. Tuuliklaanilainen nuori melkein saattoi tuntea kasvoillaan olennon kuuman hengityksen. Sydän hakkasi rinnassa niin kovaa, että oppilas pelkäsi olennon kuulevan tämän. Kun silmät tottuivat pimeyteen, kolli erotti pienet kasvot, epätavallisen isot korvat ja täplikkään turkin.
"Hän luultavasti pelasti minut" Kultatassu ajatteli ja nielaisi. Oleva heilautti häntäänsä, ja kolli kirosi mielessään. Hänet oli pelastanut kissa. Hajun perusteella hän ei kuulunut mihinkään klaaniin. Hän voisi olla erakko, mutta turkki oli epätavallisen puhdas ja hän tuoksui.. yrteiltä. "Hän ei voi olla myöskään kotikisu, hänellä ei ole kaksijalan antamaa pantaa" Kultatassu totesi mielessään ja katsoi taas kissan silmiin. Tämä ei nimittäin liikkunut, eikä kolli päässyt edes istuma-asentoon, kun tämä seisoi suoraan sanottuna hänen päällään.
- Kuka sinä olet? Ja voisitko jotenkin mennä pois päältäni? oppilas kysyi pitkän hiljaisuuden kuluttua, ja odotti hermostuneena vastausta. Kissan silmät siristyivät, suu aukeni niin että terävät hampaat näkyivät, mutta muukalainen kuitenkin perääntyi ja asentui istumaan kollin viereen. Kultatassu pääsi nousemaan viimein istuma-asentoon, ja hengitti keuhkoihinsa raikasta ilmaa. Hän pääsi viimein katsomaan ympäristöään paremmin; he olivat jonkinlaisessa luolassa. Ulkona ei enään satanut, ensimmäiset aurinkosäteet pilkistivät pilvien takaa. Taivas oli kauniin punainen.
- Mennään ulos.
Kolli melkein unohti pelastajansa, ja nyökkäsi kiireisesti. Hän olisi halunnut tietää kuka hänen pelastajansa on, miksi hänet pelastettiin, mitä hänelle nyt tapahtuisi, missä hän oli... hirveesti kysymyksia mutta oppilas päätti pitää suunsa kiinni, ainakin vielä.
Muukalainen ei tuntenut rasittuvan hiljaisuudesta, vaan käveli johonkin eteenpäin. Vasta nyt Kultatassu äkkäsi pian, missä oli. Myrskyklaanin haju oli kaikkialla. Hänen olisi jo puista päätellen arvata missä hän oli. Kolli tuijotti hermostuneena ympärilleen, mutta seurasi muukalaista. He kävelivät ripeästi, mutta täydessä hiljaisuudessa. Maa oli kylmä, siellä täällä oli kuralätäköitä.
Aurinko oli jo korkealla, kun muukalainen viimein pysähtyi. Kultatassu vilkaisi eteensä ja ei uskonut silmiään; kaksijalkala. Tuuli ujelsi vapaasti sen sisällä, jotkut puut näyttivät niin huterilta, että ne kohta tippuisivat maahan. Seinät näyttivät ehjiltä.
- Tule. Äläkä sano mitään, kerron kaiken kun saavumme perille.
Kolli nyökkäsi, ja jatkoi ripeää kävelyä kissan perään. Äänen perusteella tämä oli naaras. Nyt kun oli aikaa, oppilas päätti tutkia muukalaista paremmin. Lyhyt, valkoinen turkki jossa oli oransseja läiskiä, pitkä häntä ja isot korvat. Rakenneltaan siro ja pienikokoinen, melkein Kultatassun kokoinen.
Kultatassu pysähtyi äkisti ja katsoi hetken taakseen. Hän tunsi varjoklaanin tuoksun heikosti. Hän oli menossa pois kotoa päin, hän menee ihan väärään suuntaan.
- Odota!
Naaras käänsi kasvonsa ja pysähtyi. Ilmen perusteella hänelle ei kannattanut väittää vastaan, mutta oppilas jäi paikalleen seisomaan. Muukalainen nyökkäsi, näyttämällä että kuuntelee.
- Minun pitää päästä kotiin, se on ihan toisessa suunnassa.
Kultatassu sanoi ja sulki silmänsä valmiiksi, jottei näkisi muukalaisen raivokohtausta. Hän oli tehnyt niin aina, pennusta saakkaa. Kun sulki silmät, ei nähnyt sitä, mitä ei halunnut nähdä. Muukalainen siristi silmiään, turkki nousi pelottavasti pystyyn.
- Jos haluat joutua klaanikissojen vangiksi, siitä vaan! naaras sihisi ja jatkoi matkaansa puolijuoksuna. Kultatassu aukaisi yhden silmän, ja huomattuaan että muukalainen jo loikki vikkelästi poispäin, lähti juoksemaan hänen peräänsä.
"Paremmin hänen kanssaan kuin myrskyklaanissa" oppilas ajatteli synkästi ja yritti keskittyä hengittämiseen.

Kultatassu ei ollut enään yhtään varma, missä hän oli. He olivat käyneet varjoklaanin reviirillä, melkein joutuneet yhteen partion kanssa, mutta naaras osasi näyttää toisen tien. Lihakset olivat kipeät jo edellisestä yöstä, mahan kurina kuului todella selvästi.
- Melkein perillä! muukalainen kuiskasi niin, että kolli hädin tuskin kuuli mitään. Hän ei kunnolla nähnyt enään eteensä, hengitys oli ajat sitten muuttunut raskaaksi, ja keuhkot tuntuivat räjähtäneen hetkellä millä tahansa. Ajatus siitä että he olisivat kohta perillä tuntui epätodennäköiseltä, mutta Kultatassu ravisti päätään kuin heittäessään "huonot" ajatuksensa pois. Vilkaistuaan muukalaista hän totesi synkästi, ettei tähän välttämättä voi edes luottaa. Hän voisi joutua vaikeuksiin jos naaras olisikin myrsky- tai varjoklaanista. Ehkei hän vain haistanut sitä saden vuoksi.
He saapuivat harmaalle, leveälle polulle, ja sieltä heidän matkaansa jo jatkui juoksulla. Naaras juoksi yllättävän nopeasti, ja Kultatassu hädin tuskin ehti hänen peräänsä.
- Kerro jo, mihin olemme menossa! kolli puuskutti kun pääsi vihdoin naaraan tasolle ja katsoi tätä kysyvästi. Täplikäs kissa vain hymyili salamyhkäisesti ja jatkoi juoksemistaan, kunnes kääntyi jälleen kapeammalle polulle. Polku vei metsään, muttei täällä enään tuoksunut varjoklaani niin voimakkaasti. Ihan heikosti vain..
"Olenko tosiaan näin kaukana kotoani?" Kultatassu kysyi itseltään ja vilkaisi hetkeksi taakseen. He olivat korkealla, joten kolli saattoi nähdä alhaalla myrskyklaanin metsän, varjoklaanin kuuset ja tuuliklaanin yksinäisen maaston. Sydän alkoi hakata jälleen nopeasti, niin että alkoi taas käydä kipeää. Pääsisikö hän koskaan kotiinsa? Kolli ei antanut kyyneleiden vuotaa silmistään, vaan kääntyi nopeasti ja jatkoi matkaansa naaraan perään.
Kolli juoksi polkua pitkin, kunnes polku muuttui karheaksi hiekaksi ja mullaksi. Kolli laskeutui matalaksi ja puoliksi kompuroi, puoliksi käveli ahtaasta tunnelista läpi, ja tunsi kuinka oksat sotkeutuivat hänen turkkiinsa. Kun oppilas viimein pääsi tunnelista ulos, hän joutui siristämään silmiään auringolta, kun puut eivät enään suojanneet varjoillaan. Hän oli saapunut isolle alueelle, joka oli ympäriltään suojaantunut pensailla. Keskelle aluetta oli valtava kallio, jonka edessä muukalainen istui. Kultatassu huomasi hermostuneena, että muukalaisen vieressä oli pari muutakin kissaa; he kaikki tuijottivat häntä kuin odotellen jotain, mutta kolli ei käsittänyt mitä. Viimein naaras aukaisi suunsa, odotti hetken ja kuiskasi jotain isokokoisen kollin korvaan. Kolli nyökkäsi ja vilkaisi nopeasti tuuliklaanilaista, sitten kuiskasi jotain takaisin. Täplikäs naaras katsoi ympärillä olevia kissoja ja kun he kaikki nyökkäsivät tai näyttivät jonkin muun eleen, naaras kääntyi oppilaan päin.
- Tervettuloa, tuuliklaanin oppilas. Olemme odottaneet sinua pitkään.

Vastaus:Vähänkö hieno ja pitkä tarina!
Saat ehdottomasti 30 kp:eeta!!!

-Sarppa