--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Luna,erakko
29.09.2013 18:42
Katselin tähtitaivasta.
Onko tähtiklaani hylännyt minut jo pentuna?Itkin
Muistlin että Aurinkotassua hemmoteltiin pentuna ja minua ei hemmoteltuvaan syrjittiin.
en voi uskoa että miksi minua hylättiin koko ajan. Sen syy on varmaan merkistäni joka on kaulassani.Ajattelin
Aion vielä kostaa kikille klaaneille.huusin.
Vai kostoa.Kuulin takaatani äänen.
Olemme valmiita auttamaan sinua pikkuinen.naaras kertoi.
Juuri niin.toinen naaraista sanoi.
Liekkipentu oletko se sinä?kysyin katsoen penertavaa naarasta.
Siis Liekkitassu.Naaras mulkoili.
Muistat varmaan minutkin,Hohtoterän.Musta naaras kysyi.
Kyllä.minä huudahtin.
Hyvä koska me teemme sen yhdessä.Hohtoterä nauroi.
Minkä teemme yhdessä.Liekkitassu kysyi hiirtä mussuttaen
Miten sinä voit olla noin tyhmä Liekkitassu.Hohtoterä sähisi siskolleen.
Milloin lähdemme matkaan?kysyin.
Huomenna ennen auringon nousua.Tapaammme täällä samalla paikalla.Hohtoterä sanoi.
Selvä.minä sanoin.
//tämmöne tönkkö ja urkea tarina//
Vastaus:10 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nokitassu,Varjoklaani
29.09.2013 11:57
"heräsin omalla sammalpedilläni"
"Riekkotassu oletko hereillä?" kysyin oppilaalta joka nukkui vieressäni"
"Kyllä olen"Riekkotassu vastasi ja haukotteli.
"Mennäänkö metsälle"hän lisäsi.
"Selvä,mutta voisimmeko vielä ottaa mukaan Haukkatassun?"minä kysyin.
"Ihan varmasti otetaankin"Riekkotassu hihkaisi
"Haukkatassu tuletko meidän kanssa metsälle?"minä kysyin.
Kun Haukkatassu meinasi vastata,Tunturituuli tuli ja sanoi "Ei. Hän ei voi tulla koska menemme harjoittelemaan"
"Selvä"minä ja Riekkotassu sanoimme yhteen ääneen.
"En käsitä miksi aina kun pyydämme Haukkatassua,Tunturituuli sanoo että me menemme harjoittelemaan"Sähisin raivokkaasti.
"Hei tuolla on jänis"Riekkotassu huudahti.
Menin mahan ja lähestyin jänistä.
Lopulta sain jäniksen.
Vautsi. "Sain ihan ekaa kertaa jäniksen"Ihmettelin.
"Niin justiin"Riekkotassu naurahti
Sitten lähdimme leiriin.
Vastaus:Hieno, vaikka hieman lyhyt.
Saat 14 kokemuspistettä.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekkimyrsky,erakko
29.09.2013 11:09
Avasin silmäni ja näin sumeasti Korpinkynnen hahmon edessäni.
Naaras puhdisti kielellään pientä haavaa päälaellani.
Se kirveli mutta en kuitenkaan vastustellut. Päätäni jomotti vielä kovasti, olihan Hopeamyrsky antanut minulle aimo tällin, sen kyllä kostaisin vielä joku päivä, mutta nyt ei ollut aika miettiä kostoa.
Kömmin hieman huojuen pystyyn, kumppanini tuki minua aluksi hieman lavallaan, mutta hetken päästä pystyin jo kävelemään aivan omin avuin.
Kävelimme tiheähkössä metsässä, ympärillämme oli paljon kuusia, joiden paksut ja neulasista pörröiset ja pisteliäät oksat hipoivat maata ja keinuivat hiljalleen tuulessa.
Yhtäkkiä Korpinkynnen keho alkoi kouristella ja tuo kaatui maahan aivan yhden suuren kuusen juurelle ja raahautui piiloon kuusen isojen, matalalla roikkvien oksien alle.
"Korpinkynsi?" parahdin hätääntyneenä.
"Pennut! Ne syntyvät!" naaras kähisi oksien takaa, olin aikeissa mennä katsomaan, mutta Korpinkynsi kielsi sen ehdottomasti.
"Mitä minä sitten teen?" maukaisin hädissäni.
Korpinkynsi ei vastannut, minun olisi itse päätettävä, mitä tekisin ja päätin rientää hakemaan Myrskyklaanin parantajan, Tuhkamarjan apuun.
Kiidin tuhatta ja sataa suoraan Myrskyklaanin leirin eteen ja olin suorastaan törmätä Tuhkamarjaan, joka jäi tuijottamaan minua epäluuloisena.
Selitin tilanteen vanhalle naaraalle nopeasti, nyt oli kyse sydmmen lyönneistä.
Tuhkamarja suostuikin heti tulemaan mukaani ja juoksin naaras kintereilläni paikalle, jonne olin kumppanini jättänyt.
Kun pääsimme perille viitoin Tuhkamarjaa menemään naaraan luokse, parantajalla oli joitain yrttejä suussaan, jotka tuo oli kiireellä hakenut pesästään.
Jäin hermostuneena odottamaan ulkopuolelle. Aika venyi pitkäksi ja tuntui kuin olisin odottanut siinä yksikseni monta kuuta.
Mutta pisinkin odotus päättyy joskus, ja pääsin näkemään minun ja Korpinkynnen niin kauniit pennut.
"Voi Korpinkynsi! Ne ovat niin kauniita!" henkäisin.
Naaras oli selvästi uupunut kovan ponnistelunsa jälkeen, mutta tässä oli palkinto siitä.
Vastaus:Ihana!<3
Saat 17 kokemuspistettä.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeamyrsky,erakko
28.09.2013 19:44
Pelko kaiheirsi mieltäni.Nukkuminen ei enää onnistuinen.Loikkasin jaloilleni jännittyneenä.Loikin pitkin askelin ulos kolostani.Pysähdyin kuin seinään suuaukon eteen.Kuusen oksien toisella puolella liikkui tumma hahmo.Painuin maata vasten.Hiivon okisia kohti hiljaa.Tämä pesä oli tappelun arvoinen.Se suojasi kylmältä,sitä ei nähnyt.En luopuisi tästä pesästä.Silloin veren haju tunkeutui kuonooni.Hahmo hoippui ympäriinsä ja kissan pelkotuoksu levisis ilmaan.Tiirailin oksien läpi tunkeilijaa.Se oli minun kokoiseni tumman ruskea kolli joka oli haavoilla.Kollin katse oli täynnä kauhua.Yhtäkkiä ilmoille kajahti Roihukynnen huuto.
"Ottakaa se petturi kiinni!"Roihukynnen ääni huusi.Kolli henkäisi kauhuissaan.Loikkasin kissa niskaan.Tämän katseessa välähti syvä kauhu.
"Ole hiljaa!"Murisin tälle.Kolli katsoi minua hämmästyneenä.Työnsin oksia pois edestä.Kolli katsoi minua kiitollisena ja livahti oksien alle.Seurasin tätä pikaisesti.Viitoin tätä pesääni.Kolli livahti pesääni horjuen.Ohjasin tämän kolon perälle ja aloin pyörittää aika suurta kiveä aukon eteen.Roihukynnen äänet kaikuivat jo läheltä.Ensin potkin pienen kerroksen maata muuriksi ja työnsin kiven niiden taakse.Nyt pesääni ei löytäisi.Kolli makasi sammalpedilläni.Murahdin tälle hiljaa ja talsin toiseen kulmaan.Katsoin kollia varuillani.Tämä yritti nuolla verta vuotavia haavojaan mutta veren tulo jatkui.Nousin tassuilleni.
"Odota hetki"Murahdin kollille.Ruskea kolli katsoi minua meripihkan värisilkä silmillään.Tämän pitkä häntä roikkui velttona käpälien ympärillä.Tassuttelin seinämän viereen johon olin kaivanut pienen kolon.Kurottelin käpäliläni sinne ja vedin esiin tukon hämähäkin seittiä.Onneksi olin viihtynyt Lumisydämmen kanssa kun oli Myrskyklaanissa kun olin kiinnostunut yrteistä.Huokaisin raskaasti.Lempeälle parantajalle oli tapahtunut jotain kun en ollut nähnyt tätä.Palasin kuitenkin tähän hetkeen ja raahasin hämähäkin seitin kollin luokse.Tämä katsoi minua epäluuloisena.En kehdannut katsoa kollia vaan painoin hämähäkin seittiä tämän haavoille.Kolli värähti hieman kun lopetin.Kuulostelin hieman että olivatko kulkurit vielä lähellä.Kun en kuullut mitään vieritin kiven pois suuaukon edestä.Työnsin pääni pesän ulkopuolelle ja katsoin ympärilleni.Kulkureita ei näkynyt.Nappasin kuusen oksia ja revin sammaletta pesääni.Kasasin siitä makuualustan toiseen kulmaan.
"Käyn metsällä"Mutisin kollille.Tämän katseesta kiilsi nälkä ja hän nyökkäsi.Kävelin hillitysti ulos kolostani.Kiristin vähän vauhtia kun pesä katosi näkyvistä.Pysähdyin hetken päästä pienen polun keskelle.Kuulostelin hetken riistaeläimiä.Hiiren rapistelu kiinnitti huomioni.huomaisn pienen ruskean eläimen puun juurella.Pudottauduin maata vasten ja hiivin hitaasti hiirtä kohti.Se oli selkä minua päin joten se ei nähnyt minua.Nuolaisin huuliani ja jännitin lihaksiani.Häntäni heilahti puolelta toiselle ja ponnistin loikkaan.Purin hiirtä niskaan.Se valahti heti veltoksi.Hiiren herkullinen tuoksu sai veden kielelleni.Kaivoin kuitenkin kuopan ja hautasin hiiren mahani vastaväitteistä välittämättä.Jatkoin ripeästi matkaani.Eikä aikaakaan kun näin jo pulskan pääskysen joka oli lähdössä varmaan pian pois.Laskeuduin nopeasti maahan ja aloin hiipiä herkullista lintua kohti.Ponnistin ilmaan.Vaikka kurotin kuitenkin etukäpälilläni niin pitkälle kuin ylsinkin niin kynteni vain hipaisivat lintua.Pääskynen rääkäisi ja pyrähti lentoon.Katsoin turhautuneena kun se katosi taivaan rantaan.Heilautin häntääni ja se pölläytti ilmaan kellastuneita lehtiä.Silloin kuulin syvää murinaa takaani.Käännähdin ympäri.Edessäni seisoi Liekkimyrsky.Tämän silmät olivat täynnä vihaa.
"miksi löit minua?!"Kolli murisi.
"Anteeksi mutta...."Yritin selittää mutta kolli loikkasi minua kohti.Yritin väistää mutta kollin terävät kynnet repivät kylkeäni.Tasapainoni meni ja kaatusin maahan.Liekkimyrsky loikkaisi uudelleen minua kohti.Murisin tälle ja yritin sivaltaa tätä kasvoihin mutta kolli puri minua käpälästä.Kiljahdin ja potkaisin kollia mahaan.Liekkimyrsky perääntyi ja kompuroin pystyyn.Murisin kollille hampaat irvessä ja kynnet esillä.Karvani olivat pörhössä jolloin näytin suuremmalat.Liekkimyrsky löi minua jalkoihini mutta väistin iskun.Silloin kolli loikkasi selkääni.Ulvahdin kun kolli potki kylkiäni.Painuin Liekkimyrskyn painoin alla maata vasten.Kiljuin kivusta kun kollin terävät kynnet repivät kylkiäni.Silloin ilmaa halkoi raivoisa ulvonta ja pensaista syöksyi ruskea kolli.
>Seurasiko se minua?<Paino katosi yhtäkkiä päältäni.Kompuroin pystyyn horjuen veri valuen.Veri pisaroita tippui maahan alleni.Ruskea kolli murisi Liekkimyrskylle.Liekkimyrsky oli saanut ilkeän viilon etukäpäläänsä.
"Älä enään kajoa tuohon naaraaseen jos olen hänen kanssaan"Ruskea kolli murisi.Liekkimyrsky mulkoili kollia.Ruskea kolli huitasi kollia vielä kerran naamaan ennen kuin Liekkimyrsky juoksi pensaisiin.
"Kiitos"Kähisin kun kolli asteli viereeni ja tuki minua lavallani.
"Olen muuten Hopeamyrsky"Esittäydyin hiljaisella äänellä.
"Minä olen Pyynsulka"Kolli vastasi kohteliaasti.Nyökkäsin vähän.Kolli haki pian pienn hiiren ja näytin tälle paikan johon olin haudannut hiiren.Etenimme hitaasti pesälleni.Nilkutin sisään ja lysähdin sammalpedille.Pyynsulka siirsi varovasti oman petinsä minun oman viereen.
"Kiitos kun päästit minua tänne"Kolli katsoi minua kiitollisena.
"Eipä mitään"Mauin hieman nolona.
"Sinulla on hieno pesä"Pyynsulka maukui ja katseli pesääni.Kehräsin kiitokseksi ja aloin syödä hiirtä.Parilla haukkauksella oli jo syönyt sen.Pyynsulka lopetteli omaa ateriaansa.Kolli nuolaisi viiksiään.
"Haittako jos olen täällä yötä?"Kolli kysyi.
"Ei"Maukaisin.Pyynsulka katsoi minua.
"Mistäs sinä olet tullut"Pyynsulka katsoi minua.
"Myrskyklaanista"Vastasin välttelevästi.
"Olen kuullut niistä klaaneista.Miksi lähdit?"Pyynsulka uteli.Nielaisin.En voisi kertoa että tapoin oman veljeni.
"Ei sillä ole väliä"Mutisin.Pyynsulka nyökkäsi.
"minä tulen vuorten takaa mutta jäin niiden kulkureiden kynsiin"Pyynsulka tuhahti.Pian kolli jo tuhisi vieressäni.Vilkaisin kollia.Pyynsulka nukkui rauhallisesti.Huokaisin.
>Kumpa minäkin voisin nukkua rauhassa<Ajattelin katkerana.
----------------Jos sain kaukana heikoilla jäillä-------------------------
Seisoin kylmällä lumisella maalla.Tuuli ulvoi ympärilläni.Lumi pyryn takia en nähnyt eteeni.
"Missä olen?!"Ulvoin.Tuuli jatkoi ulvomistaan eikä missään näkynyt ketään.Silloin näin mustan hahmon kaukana.
"Varjotassu!"Huusin riemuissani.Veljeni meripihkan väriset silmät välähtivt.Huomaisin että veljeni silmistä tuli mieleen Pyynsulka.Lähdin juoksemaan veljeäni kohti.Vaikka juoksin kuinka kovaa veljeni ei lähentynyt.Näin kuinka tämän ilme muuttui kauhuiseksi.Tämän suu likkui ja tämä ilmiselvästi huusi jotain mutta en kuullut.Silloin altani kuului räsähdys.Pysähdyin.Jää allani rakoili.Silloin jää petti.Tipuin jäätävään veteen.Pulpahdin pinnalle villisti polskien.Tuntui kuin olisin valunut pohjaan.Pian olin uppeluksissa.Näin sumeasti pienen valon joka tuli sieltä mistä olin tippunut.Yhtäkkiä jokin tarttui niskaani.Pyynsulka oli tullut auttamaan.Kolli potki valtavilla vedoilla pintaa kohti.
"Sinulla on yksi johon voit luottaa"Ääni kuiski.Silmäni sulkeutuivat.Pimeys valatasi minut.Raotin vähän silmiäni.Olin vielä siellä missä nukahdinkin.Pyynsulan kyljessä kiinni.Kehräsin hiljaa ja suljin taas silmäni...
/Outoo?:D//
Vastaus:27 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Korpinkynsi, luopio
28.09.2013 18:52
Hetki sitten olin noussut jaloilleni ja mulkoillut kasvien sekaan kadonneen kissan perään. Nyt puhdistin Liekkimyrskyn otsassa olevan haavan ja huokaisin helpotuksesta kun tuo avasi silmänsä hitaasti ja nousi sitten varovasti seisomaan. Hämmästyneenä katselin hetken kun kolli huojui paikoillaan mutta sai sitten paremmin jalkansa alleen. Naurahdin pienesti.
"Tule. Mennään pikku kävelylle." sanoin ja lähdin hitaasti kulkemaan eteenpäin.Liekkimyrsky hitaasti perässä. STämä oli Myrskyklaanin reviiriä. Jalkani kuljettivat minua jostain syystä leirin suuntaan mutten voinut kääntyäkkään. Kuljin kuusten alitse. Muutamia sellaisia kuusia joiden oksat ulottuivat maahan asti oli matkanvarrella. Kun hölkkäsin sellaisen yhden ali iski kehooni valtava puistatus ja kipu. Käpristyin maahan ja aukaisin suuni äänettömään huutoon. Liekkimyrsky näytti huolestuneelta. Kävin mahalteni makaamaan.
"Pe-pennut." ähkäisin ja tunsin taas kivun iskeytyvän ja mahassani kipristelevän. Liekkimyrsky näytti neuvottomalta.
"Mitäs minä teen?" tuo kysyi neuvottomana. Ähkäisin ja katsoin häntä.
"Ihan ensimmäiseksi.."" irvistin kesken lauseen.
"Voisit mennä pois kiitos." sanoin. Kolli tuntui epäröivän hetken mutta nyökkäsi ja asteli pois. Kuulin hänen askeltensa loittonevan. Ulvahdin kivusta ja tunsin veren valuvan ja kuinka ensimmäinen pentu tulisi pian. Otin läheisen oksan ja purin sitä ja työnsin pentua ulos samalla. Kohta kuului muks ääni ja tnnun tulleen ulos. Tavoittelin sitä nopeasti etukäpälälläni ja sain sen. >Kolli.< ajattelin kun katsoin liekin väristä kollia käpälissäni. Aloin nuolla sitä. Kohta se lämpeni ja tunsin veren alkavan kiertää. Tunsin toisen pennun tulevan ja työnsin senkin ulos.
>Naaras.< ajattelin nyt. Se oli minun näköiseni. Kuulin askelia ja oksien läpi astahti Myrskyklaanin parantaja Tuhkamarja. Sähähdin pienesti mutta tunsin sitten kuinka kolmas pentu tuli. Naaras työnsi eteeni katajan marjoja. Vilkaisin nniitä nopeasti epäluuloisena mutta avasin suuni ja söin ne nopeasti. Kolmas pentu putkahti nyt ulos. Tämä ei ollut yhtä kivuliasta kuin äskeiset. >Kolli.< ajattelin
kun Tuhkamarja työnso sen eteeni. Nuolin sen nopeasti. Se oli Liekinvärinen ja
sillä oli minunnäköiseni mutta sillä oli myös liekin väriä turkissaan.. Neljäs pentu tuli kohta. Tämäkään ei ollut niin kivuliasta. Työnsin sen nopeasti ulos ja kohta kuului pienen pieni muksahdus. Se oli naaras. >Kaksi naarasta. Kaksi kollia. Ja minun pentuni!< ajattelin ylpeänä.
"Liekkimyrsky. Voit tulla nyt sisään." Tuhkamarja sanoi ja antoi vielä purasruohoa minulle. Liekkimyrsky asteli sisään. Kiedoin häntäni juuri pentujeni ympärille . Huokaisin pienesti kun ne alkoivat imeä maitoa yhtäaikaa. Liekkimyrsky silmäili niitä kiinnostuneena. Huvituin hänen katseelleen. Neljäs pentu oli ruskea ja sillä olo jonkinverran liekinväristä turkissaan. Tuhkamarja nilkutti pois. Liekkimyrsky asettui viereeni ja nuolaisi päälakeani. Vastasin siihen puskemalla tuota kylkeen ja kävin makaamaan maahan.

//Liekki? :3Sori kun ehk vähä lyhyt ja sekava muht kännykällä twhty.. Xd
Vastaus:Onnea pentujen johdosta!
Saat 19 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekkimyrsky,erakko
28.09.2013 12:42
Raahasin mehukasta kania hampaissani.
Kun pensaikosta kuului rapinaa ja Korpinkynsi astui esiin.
Näytin hämmästyneeltä, mutta samaan aikaan iloiselta.
"Terve Korpinkynsi!" Tervehdin ja pudotin kanin hampaistani.
"Mutta mitä teet täällä? Näin kaukana rotkosta, et yleensä tule näinkään kauas."
"Samaa voisin kysyä sinulta." kaunis naaras näpäytti ja istahti alas katsoen minua lempeästi, vasta nyt katseeni kiinnittyi tuon pulskaan vatsaan.
"Sen kuin metsästin kanin tai pari Tuuliklaanilta." mumisin ja vilkaisin merkittävästi naaraan vatsaa.
"Oletko kenties lihonut?" kysyin varovasti, naaraat loukkaantuivat helposti, jos heidän ulkonäköään haukkui jotenkin.
"Ehen, hupsu karvapallo!" naaras naurahti ja käveli aivan viereeni ja nuolaisi hellästi korvaani.
"Odotan pentuja." tuo kuiskasi ääni jännityksestä väreillen.
Silmäni sädehtivät hyvistä uutisista, mutta mieleeni juolahti kysymys.
"Kuka on isä?" maukaisin.
>Varmaan Roihukynsi.< ajattelin ja se sai aikaisemmin niin korkealle kohonneen häntäni valahtamaan alas.
"Mitäs luulet?" naaras maukui viehkosti häntäänsä heilauttaen vihjaavasti minun suuntaani, en kuitenkaan tajunnut vihjettä.
"Ro-roihukynsi?"
Naaras pudisti hieman turhautuneena päätään ja loi minuun läpitunkevan katseen.
"Mi-minäkö?" sopersin häkeltyneenä.
"Sinä juuri rakkaani." naaras kuiskasi lempeästi ja oli juuri painautumassa kylkeäni vasten kehräten, kun muistin saalistamani kanin.
"Onko sinulla nälkä?" kysyin lempeästi ja otin muutaman askeleen kohti läheisiä pensaita, joiden lähettyville olin kanin laskenut.
"Vielä kysyt, näännyn kohta nälkään!" naaras vitsaili ja ummisti silmänsä kehräten kovaan ääneen.
Nyökkäsin ja livahdin pensaikkoon. Kumarruin kanin ylle nostaakseni sen suuhuni, kun silmiini osui jotain mustavalkoista pensaikossa vähän matkan päässä minusta, vasemmalla puolellani.
Hiivin lähemmäs ja huomasin mäyrän joka lönkytti ärähtäen poispäin, se oli selvästi taistellut juuri, jotakin tai jotakuta vastaan revitystä turkista ja syvistä haavoista päätellen.
Kävelin pensaikon läpi ja näin harmaan,mustan ja valkoisen kirjavan naaras kissan aukiolla, kävelin hänen luokseen ja tökkäsin häntä käpälälläni, tuo hengitti ja olisi siis elossa.
Naaras avasi silmänsä ja sihahti.
"Liekkitassu!"
"Liekkimyrsky!" korjasin muristen.
"Etko ole Myrskyklaanissa?" naaras maukui ja vilkuili sivummalle.
"Se ei kuulu sinulle Hopeatassu!" sähähdin ja painoin naaraan kunnolla maata vasten, jos tuo vaikka uhkaisikin minua.
"Hopeamyrsky!" naaras korjasi ärsyyntyneenä.
"En ole klaanikissa enää ja heidän typerät lakinsa eivät merkitse tai minulle mitään, ne eivät myöskään kosketa minua!" naaras sihahti, luuliko tuo muka että olin yhä klaanissa?
>Luuleeko hän minua klaanikissaksi?< ajattelin hivenen hölmistyneenä.
"Liekkimyrsky, päästä minut! En halua joutua Roihukynnen kynsiin, hän tappaisi minut!" naaras maukui surullisesti ja näin tuon silmistä, ettei itku ollut kaukana.
"En halua tapella!" Naaras anoi.
"Oikeasti, usko minua! En halua myöskään kuolla!"
Epäröin hieman, klaanittomiahan tässä me molemmat olimme, joten höllensin otettani ja nousin pois naaraan päältä.
"Anteeksi Hopeamyrky." pahoittelin ja käännyin lähteäkseni, aavistamatta, mitä Hopeamyrsky tekikään.
Pian tunsin kuinka jokin kova kolahti päähäni täydellä voimalla, ulvahdin kivusta ja riuhtaisin pääni sivulle, ehdin sumeasti nähdä Hopeamyrskyn terävä reunainen puupalikka hampaissaan, palikan yksi reunoista oli hieman verestä punainen.
"Anteeksi Liekkimyrsky.."
Tunsin jyskyttävää kipua päässäni ja muutama helkanpunainen veripisara valui otsalleni.
Haava päässäni ei tainnut olla syvä, mutta yhtä lailla koski siihen kovasti.
Silmissäni sumeni ja kaaduin kyljelleni maahan ja vaivuin tiedottomuuteen.

Vastaus:Saat 25 kp:eeta!

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Luna, erakko
28.09.2013 10:01
Katselin nousevaa aurinkoa.
Huokaisin. Miksei ikinä tapahdu mitään jännittävää?
"Luna?" kuulin jonkun naukaisevan.
"Aurinkotassu!" sähisin siskolleni.
"Mitä sinä täällä teet?" siskoni kysyi minulta ja tuli noin hiirenmitan päähän minusta.
"Olen metsästämässä. Mitä sinä teet täällä?" Aurinkotassu kysyi ja puski minua iloisena.
"Samaa kuin sinä, mutta en todellakaan halunnut törmätä sinuun!" minä sähisin ärsyyntyneesti ja astuin taaksepäin.
"Tule takaisin klaaniin!" Aurinkotassu pyysi ja katsoi minua anovasti.
"En!" naukaisin vihaisesti ja otin terävät kynteni esille. Karvani nousivat pystyyn. Aurinkotassu perääntyi pari hiirenmittaa.
"Toivottavasti emme tapaa enää pitkään aikaan!" sähisin ja juoksin syvemmälle metsään. Aloin etsiä sopivaa pesäkoloa. Löysin juuri sopivan, vanhan ketun kolon. Haistoin ketun, mutta haju oli valju, joten Se oli oli hylännyt pesänsä.
Menin saalistamaan. Maistelin ilmaa. Haistoin jäniksen. Olin Tuuliklaanin reviirillä. Näin nummella jäniksen. Katselin ympärilleni. Tuuli kuljetti kuonooni tutun hajun.
>Kissanminttutassu.< ajattelin kun erotin nummella Tuuliklaanin oppilaan. En välittänyt hänestä. Vaanin jänistä. Tapoin sen nopeasti. Kannoin sen Kissanminttutassua kohti.
"Luna!" naaras hihkaisi.
"Mukava nähdä!"
"Niin on Kissanminttutassu!" naukaisin ja puskin iloisesti hyvää ystävääni. Katsoin hänen tassuillaan makaavaa kuollutta hiirtä. Ruipeloa sellaista.
"Eikö ole oikein hyvä metsästyspäivä?" kysyin leikkisästi. Kissanminttutassu katsoi hieman kateellisena jänistä joka oli maassa.
"Ei ainakaan sinulla." hän sanoi ja katsoi jänistäni.
"Ei niin!" naukaisin ylpeänä.
"Minun pitää mennä, ennen kuin Seittitähti huolestuu!" Kissanminttutassu sanoi ja otti saamansa hiiren hampaisiinsa ja lähti kohti Tuuliklaanin reviiriä. Nostin jäniksen hampaisiini ja lähdin itse kohti pesääni. Saavutin ketun kolon, lopultakin. Pujahdin pimeään luolaan jänis suustani roikkuen.
Haukkasin ruuastani palan. Suuhuni virtasi veren herkullinen maku. Söin jäniksen hyvillä mielin. Kun olin saanut syötyä, käperryin maahan lepäämään. Suljin silmäni. Lopulta nukahdin pehmeään uneen.

//jatkuu//
Vastaus:Kiva!
Saat 14 kokemuspistettä!

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
28.09.2013 09:21
"Herää." kuiskasin lempeästi Vaahteratassun korvaan. Oli aamu ja meidän pitäisi jo lähteä taivaltamaan pois vuorilta. Vaahteratassu aukaisi silmänsä ja jälleen kerran, näin nuo kauniit ja suloiset silmät. Tunsin kehräyksen nousevan kurkustani ja nuolaisin oranssinpunaisen naaraan päälakea. Vaahteratassu hymähti ja nousi jaloilleen. Hetkeksi vain kiersin häntämme yhteen ja lähdimme hiipimään kohti Vinhapuron luolaa. Luolaa peittivät sammaleet, ihan kuin meidänkin luolassamme.
"Vinhapuro!" kutsuin hiljaa naarasta. Vinhapuro nosti päänsä ja kampesi itsensä pystyyn. Noin. Nyt piti vain päästä pois leiristä... Mikä oli helpommin sanottu kuin tehty. Kolmisin hiivimme vatsa kivilattiaa viistäen kohti suuaukkoa. Juuri kun olin pääsemässä pois muiden edellä, kuulin takaani huomiota herättävän risauksen. Käännähdin nopeasti ympäri ja näin Vinhapuron. Naaras oli vahingossa astunut kepin päälle ja se oli mennyt katki painavan kissan alla.
"Mitä siellä tapahtuu?" kuului uusi ääni ja suuri, lihaksikas harmaa kolli astui esiin yhdestä luolasta. Vinhapuron silmät laajenivat säikähdyksestä ja naaras katsoi minua tärisevä Vaahteratassu vierellään.
"Me tuota... Me menemme metsälle." sanoin takellellen ja peräännyin askeleen. Kolli mittaili meitä kolmea hetken katseellaan, kunnes murahti hyväksyvästi ja katosi sinne mistä tulikin. Vaahteratassu huokaisi helpotuksesta ja tassutteli viereeni. Oppilas painoin kuononsa lavalleni ja saatoin kuulla tuon hennon kehräyksen.
"No niin, eiköhän mennä." Vinhapuro naukui ja otti paikkani. Nyökkäsin ja katsoin Vaahteratassua. Naaraan silmistä paistoi jännitystä ja puhdasta rakkautta. Kehräsin hiljaa ja astui ulos vesiputouksen takana olevasta luolasta.

Vinhapuro johti meitä sumuisilla vuorilla. Olimme jo päässeet aika kauas leiristä ja jalkoihini alkoi jo hieman sattua. Pysähdyin hetkeksi venyttelemään. Ensin etujalka, toinen, takajalka... Valkoinen hiutale tipahti kuonolleni. Hetkessä tunnistin sen lumihiutaleeksi. Jätin venyttelyn kesken ja otin toiset kiinni.
"Alkaa sataa lunta." ilmoitin tähystellen taivaalle. Vaahteratassu nyökkäsi hiukan kauhistuneena. Naaraalla ei ollut parhaita mahdollisia muistoja tuosta valkoisesta hötöstä.
"Jatketaan matkaa vähän nopeammin. Kohta pitää etsiä suoja.. Pääsemme pian pois vuorilta." Vinhapuro naukui huolta äänessään. Olin jo vähän helpottuneenpi, kun kuulin pääseväni pois vuorilta. Pelko kouraisi vatsaani muistaessani heimokissat ja mahdolliset takaa-ajajat. Nyt ei auttanut muu kuin laittaa tassua toisen eteen. Ei kulunut kauaakaan, kun jo juoksimme lumipyryssä. Lunta satoi jo aika sankasti - pitäisi etsiä suoja.
"Tulkaa tänne!" tuttu ääni kutsui. Käänsin päätäni ja näin Vaahteratassun, joka nyökkäsi kohti lahoa puunrunkoa. Naaraalla oli pulska jänis suussaan. Nyökkäsin innoissani ja talsin Vinhapuron edellä runkoon. Lysähdin makuulle kylmän puupinnan päälle, Vaahteratassun kylkeen. Pian Vinhapurokin asettui makuulle ja alkoi repiä pieniä paloja jäniksestä.
"Voi olla, että joudumme odottaa hetken..." huomautin. Naaraat nyökkäsivät ja Vaahteratassu alkoi pestä toista kylkeäni.

// Pakko jättää tähän. Tein kännykällä ja akku loppuu...
Vastaus:Hieno!
Saat 23 kokemuspistettä.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeamyrsky,erakko
27.09.2013 22:20
Läähätin rytmikkäästi juostessani.Mäyrän ärinä kuului takaani.Korvani olivat luimussa.
>Vielä vähän!<Kehotin itseäni jatkamaan.Lopulta pääsin aukiolle jolla oli hieman taaksepäin kallistunut puu.Loikkasin sitä vasten ja ponnistin taaksepäin.Kun käännyin ilmassa näin mäyrän suipon kuonon ja terävät kynnet jotka tähtäsivät naamaani.Kun räpäytin kipu vihloi kasvojani.Rääkäisin ja suljin silmäni.Kääntyminen jatkui kumminkin ja iskeydyin mäyrän selkään.Upotin kynteni pedon nahkaa raivosta ulvoen.Raavin mäyrän selkää.Iso peto murisi kivusta ja tämän hampaat louskahtivat yhteen vain parin sentin päähän naamastani.Sihisin mäyrälle ja huitaisin sitä naamaan.Onnekseni mäyrän isku ei ollut osunut silmiini.Veri valui silmilleni ja en nähnyt hetkeksi mitään ja mäyrä rynnistikin eteenpäin.Otteeni kirposi ja tipuin maahan lapa edellä.Irvistin kun tömähdin maahan.Lapaan vihloi ilkeästi.Jokin painoi minut maata vasten.Yritin pyristellä painon alla mutta kissa upotti kyntensä kylkeeni.Ärähdin ja käänsin katsettani hyökkääjää kohti.Ravistin verta pois silmieni edestä.Silmäni rävähtivät auki kun tunnistin kissan.
"Liekkitassu"Henkäisin.
"Liekkimyrsky!"Kolli murisi.
"Etkö ole Myrskyklaanissa?"Kysyin ja katseeni valui maahan.Lähelläni oli puunpalikka jolla voisin tainnuttaa Liekkimyrskyn.
"En ja mitä se sinulle kuuluu Hopeatassu"Kolli sihisi.
"minä olen Hopeamyrsky!"Ärisin vihaisesti.
"Enkä ole klaanikissa joten heidän lait eivät määrää minua!"Huusin tälle.Tämä näytti hieman hölmistyneeltä.
"Liekkimyrsky päästä minut.En halua tapella ja jos päädyn Roihukynnen kynsiin hän tappaa minut"Katsoin Liekkimyrskyä anovasti.Kolli näytti epäröivän.
"Ole kiltti en voi kuolla ennen kuin olen maksanut teoistani"Kyyneleet kihosivat silmiini.Veljeni hervoton ruumis ja aukinaiset silmät tulvivat mieleeni.Veri joka oli valunut veljeni auki revitystä haavasta.Veri käpälissäni.
Ei.En voisi jäädä Roihukynnen tassuihin.Katsoin Liekkimyrskyä vielä kerran anovasti.Kolli ravisti päätään.
"Anteeksi!"Tuo mutisi.Kyyneleet valuivat poskilleni ja heilautin päätäni.Hampaani osuivat puun palikkaan.
"Anteeksi Liekkimyrsky!"Katsoin kollia surullisena.Kolli huudahti kun puu osui tätä päähän.Kolli hoippui hetken kunnes tämä kaatui tajuttomana maahan.Silloin kuulin pensaasta rapinaa.Esiin astui vaalean ruskea naaras.Jähmetyin.
"Korpinkynsi"Vavahdin.Nyt jos milloin olin pulassa.Naaraan katse roihusi.
"MITÄ SINÄ TEIT KUMPPANILLENI!"Tuo karjui.Peruutin askeleen.Naars rynnisti minua kohti.
>Minun vuoroni<Ääni sisälläni murisi.Yritin pyristellä pimeyttä vastaan.Viimeksi veljeni kuoli sen takia.Kun Korpinkynnen kynnet repivät kylkeäni mustuus peitti silmäni kuin verho.
----------Pienen hetken päästä-----------
Nyt näin taas kirkkaasti.Korpinkynsi oli allani.Olin painanut naaraan etutassujeni varassa maahan ja tämän otsassa oli haava jossa valui verta.
>mitä minä tein taas<Kauhu täytti sydämmeni.Korpinkynsi saattoi olla luopio mutta en halunnut tappaa ketään.Silloin näin pensaassa jäänsiniset silmät.Valtava musta kolli asteli varjoista.
"Roihukynsi"Mauin kylmästi.
"Hopeatassuhan se siinä"Kolli maukui pilkallisesti.
"Hopeamyrsky"Mauin kollille.
"ihan miten vain lähetän sinut Tähtiklaanin kostoksi Hopeatähdelle"Kolli nauroi.
"En ole enään Myrskyklaanilainen etkä sinä minua lähetä minnekkään"Ulvoin.Roihukynsi rynnisti minua päin.Nostin Korpinkynnen ilmaan niskanahasta ja pyörin ympäri.Mulkaisin Roihukynttä ja päästin irti Korpinkynnnestä.Naaras lensi päistikkää Roihukynttä päin.Nauroin ja juoksin metsään.Roihukynnen vihainen ulvonta kaikui mutta ei suuri kolli minua kiinni enään saisi.Olin paljon nopeampi kuin hän.Taas epävarmuus hiipi sydämmeeni.
>Mikä se ääni oli?<Pohdin.Suuntasin uuteen pesääni.Pian näin suuren kuusen.Livahdin sen tiheiden ala oksien ali ja sen juurelta pieneen onkaloon.Se johti kuivaan ja pieneen luolaan jonka kulmassa oli pieni hiiri ja sammalpeti.Ahmin hiiren nopeasti ja kävin sammalpedille makaamaan.Kuulin kun kylmä tuuli ulvoi.Minulla oli lämmin.Kehräsin onnellisena.
>Tätä paikkaa en vaihda<Päätin ja suljin silmäni.
--------------------Jossain kaukana-----------------------
Pelkkää pimeyttä.En nähnyt mitään.Sydämmeni hakkasi ja poskeni oli kosteat.Kuulin kissan kivun huudahduksen joka loppui kuin seinään.Sydämmeni pysähtyi.Taas sama kuvajainen.Nyt se oli haalea.Veriset kyyneleet laskeutuivat maahan kun itkin veljeni ruumiin vieressä.Minun tappamani veljeni ruumiin luona.
"Veri peitti taivaan silloin joskus ja nyt se haalistuu ja tähdet pääsevät valaisemaan polkusi"Ääni kaikui ympärilläni.Katsoin hämmästyneenä ympärilleni.Silloin tukehtumisen tunnen valtasi minut.Kiemurtelin ja haukoin henkeäni.Kurkkuani kuristi.Silmissäni alkoi sumeta.

Avasin silmäni säikähtyneenä.Hengitin nopeasti ja sydämmeni hakkasi rinnassani.Makasin yhä pesässäni enkä ollut kuristumassa.
>Se oli vain unta.Se oli vain unta<Toistin itselleni.Silti päässäni kaikui unen sanat.
"Veri peitti taivaan silloin joskus ja nyt se haalistuu ja tähdet pääsevät valaisemaan polkusi................
Vastaus:Mielenkiintoista!
Saat 18 kokemuspistettä.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Korpinkynsi, Luopio
27.09.2013 21:26
Heräsin kylmään ilman väristykseen. Nousin jaloilleni ja venytin etukäpääni. Ynähdin kun kankea ilma pureutui haavoihin. Astelin ulos pesätä. Hiljaista. Nälkä kurni vatsassani ja lähdin ylös rotkosta koska ruokaa ei näyttänyt olevan. Hetken talsimisen jälkeen saavuin Myrskyklaanin reviirille. Haistoin häivähdyksen Liekkimyrskyn tuoksua. Loikin eteenpäin. Tunsin että vatsani oli nykyään painavempi. Ärähdin ja mietin hetken. Pysähdyin ja istahdin maahan. Pentuja. Voisivatko ne olla syynä? Ei siihen muutakaan selitystä löytynyt. Pusikosta kuului kahinaa. Huomasin lehtien seasta tulevan Liekkimyrskyn joka raahasi jänistä mukanaan. Kohta tuo huomasi minut.
"Mitä sinä täällä teet?" tuo kysyi hiukan hämmästyneenä.
"Sitä samaa voisi kysyä sinulta." vastasin ja vilkaisin jänistä
"Kävinpähän metsällä." tuo sanoi ja tarttui jänikseen ja alkoi raahata sitä mukanaan. Katsoin hetken hänen peräänsä. Lähdin sitten jäniksen tuoksua pitkin ja saavutin pikkuhetken kuluttua tuon raahaamassa jänistä. Kolli vilkaisi mahaani.
"Oletko kentiees lihonut?" tuo sanoi hiukan varovasti. Vilkaisin häntä ja sitten mahaani. Naurahdin pienesti.
"Ei suinkaan. Taidanpa saada pentuja." vastasin ja kohautin lapojani. Liekkimyrsky pysähtyi ja nosti päänsä jäniksestä.
"Arvaappa kuka on niiden isä." sanoin ja talsin tuon ohitse. Annoin hännänpääni liukua tuon selkää pitkin ja jatkoin astelemista rotkoa kohti. Tunsin vielä Liekkimyrskyn hiukan hämmästyneen katseen selässäni.

//Anteekshi näi lyhyt pätkä mutta kellonaika ja vanhemmat... xdd
Vastaus:Ei haittaa! Saat 15 kokemuspistettä!

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekkimyrsky,erakko
27.09.2013 21:12
Kiikutin tiedottoman Korpinkynnen kulkukissa "parantajalle", joka toimi rotkossa parantajana.
Kissa loi minuun kysyvän katseen, viestittäen sillä: "Mitä tapahtui?"
Väistin polttavan katseen ja ärsyyntyneenä häntääni vispaten maukaisin:
"Myrskyklaanin partio!"
Sitten kävelin pois, oli ärsyttävää, kun Korpinkynsi ei pysynyt erossa Myrskyklaanista, toisaalta minä rakastin häntä, eikä minulla ollut oikeutta haukkua häntä, jokaisellahan on se oma paha tapansa.
Ummistin silmäni ja avasin suuni nautinnolliseen haukotukseen, aurinko meni juuri pilveen ja päivät alkoivat olla kylmempiä ja kylmempiä, lehtikato kolkutteli jo ovella, saisi nähdä miten rotkon kulkukissat selviäisivät.
Vatsassani kurni nälkä, joka oli muun häslingin alle unohtunut, mutta nyt tekemisen loputtua se kurni armottomasti vatsassa. Käänsin pääni toiveikkaana kohti paikkaa, jossa yleensä oli muutama saaliseläin.
Korvani heilahtivat toiveikkaasti, kun käänsin katseeni, mutta kun näin ettei paikalla ollut mitään syötävää tunsin itseni pettyneeksi.
Komea kilpikonnakuvioinen kolli käveli luokseni, se oli täplä.
"Olen pahoillani, söin juuri viimeisen hiiren Roudan kanssa." kolli naukui pahoittelevasti ja viittasi hännällään kauniiseen lumenvalkeaan naaraaseen.
"Äsh.."mumisin ja heilautin hyväntuulisena häntääni.
"Ei se mitään, minun on vain sitten saalistettava jotakin itselleni, ei sen kummempaa!"
Täplä nyökkäsi ja suuntasi Roudan luokse häntä pystyssä.
Nuolaisin hieman hiekkaista etukäpälääni ja nousin ylös, suuntasin kohti Tuuliklaanin reviiriä, nyt nimittäin maistuisi pulska kani jos toinenkin, voisin viedä rotkolle muille kulkureillekkin hieman ruokaa.
Ennen kuin huomasinkaan, olin Tuuliklaanin laakeilla nummimailla ja haistelin ilmaa, tästä oli hetki sitten kulkenut partio jossa oli noin neljä kissaa, mutta se tuskin palaisi enää takaisin päin, joten voisin olla rauhassa, kunhan muistaisin varovainen olla.
Nummilla puhalsi hyytävä tuuli, jolta eivät heinät ja muutama kivi tarjonneet juurikaan suojaa. Pörhistin turkkiani suojaksi kylmältä ja vainusin pian kanin. Tuoksu oli aivan tuore, töpöhännän olisi oltava aivan lähistöllä.
Nuolaisin huuliani, nälkä olisi pian tyydytetty.
Hiivin heinikossa hipihiljaa ja saatoin erottaa edessäni isohkon kanin, joka mussutti jotain vsrpuja. Sen korvat liikkuivat koko ajan, se oli alati varuillaan, mutta olin varma että saisin sen silti napattua kiinni.
Hiivin vielä paljon lähemmäs saalistani ja tuijotin ahneesti kania, siinä olisi paljon rvitsevaa lihaa, jolla tyydyttäisin nälkäni.
Tuulessa taipunut heinän korsi kutitteli nenäänsä ja tunsin aivastuksen lähestyvän.
"Aaa-aaaa-aaa.." tunsin kuinka nenääni kutitteli ja kova aivastus teki tuloaan, se säikyttäisi kanin varmasti pois.
Loikkasin sillä sydämmen lyönnillä kania kohti.
"Aaaatsuuuuuuuuh!!"
kuului kun pärskäytin ilmassa kunnon aivastuksen, kani kuuli sen ja yritti pinkaista juoksuun, mutta liian myöhään, putosin sen niskaan ja muutama kunnon puraisu ja saalis oli minun.
Kävin suojaisaan pensaikkoon aterioimaan ja pian oli kanista jäljellä enää luuta ja muutama karvatukko.
Nuolin kylläisenä huuliani ja lähdin lompsimaan takaisin Myrskyklaanin reviirille, kun olin metsässä kuulin jostain lähistöltä pensaikosta mäyrän murinaa ja kissan sähinää, joku oli tainnut juuri joutua ongelmiin näiden seutujen äkäisen vanhan mäyrä herran kanssa...
Vastaus:Hieno tarina!
Saat 21 kp:eeta

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
27.09.2013 18:57
Tulikukka astui ulos leiristä. Hän oli päättänyt lähteä tekemisen puutteessa metsästämään. Kivet ja kasvit olivat kuuran peitossa. Soturi nuuhki raikasta ilmaa ja yritti havaita tuoresaaliin tuoksun. Naaras toden totta tunnistaminen väljähtäneen oravan tuoksun. Tulikukka hiipi hajun perään. Vanha hajujälki saattaisi johtaa oravan pesälle. Ja oravat valitsivat pesäkseen yleensä suuret kuuset, ja kuusien juurakkssa voisi hyvällä onnella olla muutama hiiri. Eikä aikaakaan, kun Tulikukka haistoi oravan lisäksi tuoreen hiiren tuoksun. Naaras painautui matalaksi hyistä maata vasten ja hiipi taiten eteenpäin. Pieni ruskea otus nakersi tammenterhoa. Tulikukka nuoli huuliaan, mutta hillitsi nälkänsä. Klaanille oli saalistettava ensin. Naaras heilautteli verkkaisesti häntäänsä puolelta toiselle ja valmistautui loikkaan. Juuri silloin hiir haistoi hänet, ja yritti ehtiä koloonsa turvaan. Tulikukka sihahti ja syöksyi hiiren päälle ja tappoi sen nopealla puraisulla niskaan.
"Kiitos Tähtiklaani", hän mutisi kantaessaan hiirtä leiriä kohti. Häntä vastaan asteli aamupartio, jota johti Leppäläiskä Tulikukka heilautti viiksiään tervehdykseksi ja sukelsi leiriin. Tuoresaaliskasa oli vielä säälittävän pieni, eikä Tulikukan tuoma hiiri juuri lihottanut varastoa.
"Lähetin juuri metsästyspartion, mutta olisi hyvä, jos lähtisit vielä uudelleen", Hiekkamyrsku maaukui ja asteli paikalle. Tulikukka nyökkäsi.
"Lehtikadon aika ei ole enää kaukana", hän myönsi synkästi. Hiekkamyrsky vilkaisi taivaalle.
"Me selviämme siitä, jos pysymme vahvoina", hän maukui. Tulikukka kumarsi ja suuntasi takaisin metsään. Hän päätti lähteä järven suuntaan. Siellä saattaisi olla vielä riistaa. Naaras nuuhki ilmaa Vaahtotassun ja Tuhkamarjan varalta. Kaksikko palaisi Kuulammelta hetkenä minä hyvänsä. Kaksikon sijaan Tulikukka haistoi vesimyyrän, ja havaitsi ruskean otuksen lähellä järven rantaa. Nälkä pakotti Tulikukan loikkaan ajattelemattakaan vaanimista. Vesimyyrä vinkaisi ja puikki pois. Tulikukka oli arvioinut hypyn väärin ja molskahti hyytävän kylmään rantaveteen korviaan myöten.
>tämä tästä vielä puuttuikin< Tulikukka ajatteli. Hän ei kyennyt hengittämään. Onneksi hänen jalkansa tapasivat pohjan, ja Tulikukka raahautui rannalle. Hänen oli hyytävän kylmä, ja jäsenet tuntuivat lyijynraskailta. Naaras hoippuroi pystyyn. Hän tunsi olonsa kylmäksi ja väsyneeksi. Tulikukka halusi silti saada ennen leiriin palaamista vielä saalista, ja nuuhki ilmaa. Hänen onnekseen tuulenvireessä mukana kantautui voimakas jäniksen tuoksu. Naaras asteli kevyesti hajujäljen alkulähdettä kohti. Valkoinen eläin kaivoi ahkerasti pesäkoloa. Tulikukkaa hyytyi märkä kylmyys, joka imeytyä hänen turkkiinsa. NAaras loikkasi jäniksen kurkkuun ja tappoi sen. Tulikukka heilautti korviaan karistaakseen niihin jääneen järviveden.
"Tähtiklaani sentään! Oletko käynyt uimassa?" Kuului huolestunut ääni. Tulikukan jalat notkahtivat helpotuksesta. Se oli Tuhkamarja, joka palasi Vaahtotassun kanssa Kuulammelta. Oppilaan silmät olivat riemukkaat viirut.
"Olen nyt oikea parantajaoppilas!" Hän julisti. Iloinen ilme vaihtui, kun hän näki emonsa läpimärän Turkin.
"Mitä kävi?"
"Ei tässä mitään, liukastuin järveen", Tulikukka vastasi.
"Palataan leiriin. Et varmastikaan haluaisi vilustua", Tuhkamarja maukui.
"Selväähän se", Tulikukka mumisi ja tarttui jänikseen. Hän seurasi parantajaa takaisin leiriin. Vaahtotassu seurasi tarkasti, kuinka Tuhkamarja opasti häntä iilimatojen varalta tarkastamisessa. Tulikukan helpotuksesksi hänessä ei ollut yhtäkään iljettävää matoa kiemurtelemassa.
"Tarvitset kunnon yöunet, et muuta", Tuhkamarja maukui lopulta. Tulikukka nyökkäsi. Hän halusi antaa mahdollisimman paljon voimiensa klaanin palvelukseen, mutta parantajan käsky oli asia erikseen. Hän asteli varman näköisenä takaisin aukiolle.
"Oletko kunnossa?" Hiekkamyrsky kysyi.
"Tarvitsen vain lepoa", Tulikukka ilmoitti piti tarkoituksella häntäänsä korkealla. Hiekkamyrsku nyökkäsi hilpeästi.
"Mene vain lepäämään. Voit johtaa rajapartiota auringonlaskun hetkellä.
Vastaus:Mukava tarina!
Saat 20 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vitsaus, Luopio
27.09.2013 16:34
Vitsaus sähisi turhautuneesti. Miten hän olikaan saattanut antaa Tiirajuovan karata.
’’Metsästämään lähtö oli huono idea!’’ tämä huusi kumppanilleen. Oravahäntä näytti paheksuvalta.
’’Sinä LÄHDIT mukaan! Älä yritä saada virhettäsi minun syykseni! ’’Oravahäntä naukui.
Vitsaus puuskahti ja tömisteli takaisin pesään.
Oravahäntä kurkottautui puoliksi sisään.
’’Entä saaliit?’’ tämä kysyi.
Vitsaus luimisti korviaan ja käänsi kylkeään.
’’Varpunen ja myyrä…mitä niillä tekee…saa sitä ruokaa toistekin…’’
Oravahäntä huokaisi ja poistui pesästä. Vitsaus nurisi itsekseen ja vispasi häntäänsä edestakaisin maata pitkin vihaisena. Varjoklaanin hajua oli löytynyt Tiirajuovan karkauspaikalta, ja sitten sekä Tiirajuova että varjoklaanilainen olivat hävinneet. Kuului rasahdus ja Oravahäntä puoliksi putosi, puoliksi liukui pesän sisään. Naaras roikotti varpusta siivestä. Tämä asteli Vitsauksen viereen laskien ruskeasulkaisen linnun maahan.
’’Entä se myyrä?’’ Vitsaus kysyi.
’’Se oli kadonnut. Klaanikissat varmaan vieneet.’’ Oravahäntä vastasi ja alkoi nyhtää sulkia varpusesta.
Vitsauksen musta häntä pörhistyi.
’’Klaanikissat vievät ruokanikin!’’
Oravahäntä kehräsi huvittuneesti.
’’Äsken sillä ruoalla ei ollut mitään väliä.’’ naaras naukui ja pukkasi kynittyä varpusta kumppaniinsa päin.
’’Etkö itse syö?’’ Vitsaus kysyi mutta veti varpusen itselleen.
’’En, söin minulla tallessa ollutta riistaa jo hetki sitten.’’ Oravahäntä vastasi.
’’Miksi sitten lähdimme metsälle, jos ruokaa kerran oli!?’’ Vitsaus tiuskaisi ja tämän suusta lennähti lihanpaloja.
Oravahäntä silitti tämän pystyynnousseita mustia karvoja tasaiseksi.
’’Kaikki loppuu aikanaan, kotikisunruoka ei milloinkaan.’’ Oravahäntä runoili huvittuneesti.
’’Mutta Tiirajuova karkasi ja…!’’
’’Tiirajuova ja Tiirajuova!’’ Oravahäntä äyskäisi.
’’Emme tarvitse ketään tuuliklaanilaista! Mieti, jos valloitat klaanit, osa joutuu kuulumaan tuuliklaanilaiselle!’’ hän sylkäisi sanan ´´tuuliklaanilaiselle´´.
Vitsaus oli hetken vaiti ja nyökkäsi. Hän söi varpusen loppuun, teroitti sen luihin hieman kynsiään ja pureskeli luita hieman. Hän työnsi luut pois ja laski päänsä käpäliensä varaan. Oravahäntä painautui kumppaninsa kylkeen kiinni ja alkoi nuolla tämän korvaa karhealla kielellään. Vitsaus huokaisi ja antoi kumppaninsa nuolaisujen rauhoittaa tämän uneen.

Kolli näki unta. Unta menneisyydestään.
Kettutassu hyppi ja loikki kohti veljeään Nokitassua.
Punertava valkeakasvoinen kolli kaatoi veljensä ja he pyörivät leikin melskeessä suurkiven alla. Kettutassu juoksi Vitsauksen, silloisen Synkkäsydämen luo.
’’Mitä me teemme tänään?’’ kollin ääni oli kaikuva ja etäisen tuntuinen.
’’Taistelemme.’’ Vitsaus vastasi ja loikki oppilaansa kanssa metsään. He taistelivat hetken, kunnes Kettutassu oli aivan uupunut. Vitsaus kaatoi tämän ja painoi kyntensä tämän kurkulle.
’’Tämä ei ole hauskaa enään, lopetetaan jo…’’ Kettutassun lause kaikui ja toistui yhä selvemmin. Vitsaus säpsähti hereille. Se oli onneksi vain uni. Musta kolli venytteli ja sulki jälleen liekinväriset silmänsä.

Vastaus:Saat 20 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mesitassu,jokiklaani
27.09.2013 15:40
Aurinko oli vasta nousemassa. Olin kävelemässä kaksijalkalaan päin suutuksissani. Kuulin takaatani askelia. ”Mesitassu, antaisit anteeksi!” Kuulin Valkotassun anovan. ”Miksi nyt haluat pyytää anteeksi, kun vielä eilen vihasit minua?” tiuskaisin, mutta äänestäni tunnisti surullisuuden. ”Koska ymmärsin, että minulla ei ole muita kavereita kun sinä” Valkotassu naukui hiljaa. Pidimme pitkän hiljaisen tauon, jonka rikkoi koiran haukunta. ”KOIRA!” Kiljaisin ja hyppäsin puuhun. Valkotassu ei ensin huomannut mitään mutta sitten hän hyppäsi puuhun. ”Huh olipa tipalla” Nau’uin. Sitten huomasin, että Valkotassu alkoi luisuta puusta alas. ”Valkotassu!” huudahdin ja yritin pitää hänestä kiinni. Koira oli päässyt puun luokse ja haukkui meille kovalla äänellä. ”Pidä kiinni!” Huusin Valkotassulle hädissäni. Näin kuitenkin Valkotassun silmissä surullisuuden ja äkkiä Valkotassu irrotti otteensa tassustani. ”EI!” Huudahdin. En voinut muuta kuin katsoa kun koira ravisteli Valkotassua suussaan, en pärjäisi sille.

Kuulin kaukaata hyvin kimeän äänen ja koira katsoi sinne suuntaan, mistä ääni tuli. Sitten koira kääntyi takaisin ja jatkoi Valkotassun ravistelemista. Pilli soi uuden kerran ja tällä kertaa koira tiputti Valkotassun maahan ja lähti juoksemaan ääntä kohti. ”Valkotassu!” Hyppäsin puusta alas ja huomasin, että Valkotassu eli. ”Ei, käyn hakemassa apua!” mau’uin hätääntyneenä ja aloin juosta leiriin päin. Juoksin niin lujaa kuin vain voin, mutta matka tuntui liian pitkältä. Vihdoin olin perillä ja huusin apua. Paikalle tuli Pisaraturkki ja Teerenlento. Aloin juosta kärjessä paikkaan, jossa Valkotassu oli. Takanani juoksi Pisaraturkki päättäväinen ilme naamallaan ja tämän vieressä Teerenlento, jolla oli suussaan hämähäkinseittiä ja unikonsiemeniä. Laskeuduimme pientä mäkeä alas ja näimmekin jo puun alla makaavan tumman oppilaan. Parantaja laittoi kaikkiin vakaviin haavoihin hämähäkinseittiä ensin ja sitten hän laittoi pienempiin haavoihin. ”Valkotassu, mitä ikinä tapahtuukin, Annan anteeksi sen, mitä sanoit minulle!” sanoin itkien. Aloimme kantaa Valkotassua leiriin päin. Itkin koko matkan, että jos Valkotassu ei selviäisi.

Kun olimme leirissä, makasin Valkotassun vierellä kokoajan parantajan pesässä. ”Mesitassu, sinun pitäisi lähteä, olet vähän tiellä” kuulin parantajan sanovan. #Niinpä! Valkotassu oli oikeassa olen kaikkien tiell # ajattelin ja lähdin pää alhaalla oppilaiden pesän luokse. ”Hei, Mesitassu, olen pahoillani tapahtuneesta, mutta lähdetkö kanssani harjoittelemaan taisteluliikkeitä?” Pisaraturkki kysyi. ”En, tee mitä haluat, älä anna minun pilata päivääsi harjoituksilla” naukaisin ja menin oppilaiden pesän sisälle. ”Mutta..” kuulin kuin Pisaraturkki yritti sanoa jotain, mutten kuunnellut.

Vastaus:Voi Mesitassua...Ja olet muuten soturi!
Onnea! Saat 18 kp:eeta.

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valkotassu,jokiklaani
27.09.2013 13:57
”Äh! minä vihaan näitä lehtiä!” Murisin äkäisesti. ”Älä nyt, Valkotassu. Säikytät kaikki eläimet rähinälläsi” Saniaisraita naukui. ”Mrrh! Mene sinä pois! Häiritset minua!” sähisin mestarilleni ja hän lähti kävelemään poispäin. #Noniin. Nyt voin keskittyä metsästämiseen!# Kuulin rapinaa eräästä puskasta ja tiesin sen olevan vesimyyrä. Hyökkäsin sen kimppuun ja tapoin sen nopeasti. Hautasin vesimyyrän ja lähdin etsimään lisää saalista. Huomasin yhdessä puussa pullean varpusen ja yritin ottaa sen kiinni, mutten onnistunut. ”Mrr.. Yksi vesimyyrä saa luvan riittää!” Naukaisin vihaisena itselleni
.
”Hei, Valkotassu! Haluatko tulla kanssani kalastamaan?” Kuulin, kun Mesitassu maukui iloisena. ”No hyvä on” naukaisin vastenmielisenä ja lähdimme kävelemään joelle. ”Tiedätkös, että meinasin saada viikko sitten valtavan hauen?” Mesitassu leveili. ”Joo, kuulin, mutta olit liian heikko” ivasin Mesitassulle. Olin huomannut näiden viikkojen aikana, että Mesitassu halusi olla kovasti kaverini, mutten itse tykännyt Mesitassusta pätkääkään. Olimme joen luona ja Mesitassu alkoi tuijottaa vettä. #Nyt olisi tilaisuus päästä Mesitassusta eroon# Ajattelin ja hiivin Mesitassun luo. Kun olin tarpeeksi lähellä, tönäisin Mesitassun virtaavaan veteen. ”Apua! Valkotassu mitä sinä teet? Oletko ihan sekaisin?!” Mesitassu huusi minulle kauhuissaan. En sanonut Mesitassulle mitään, vaan lähdin takaisin leiriä päin.
Leiriin oli enää hyvin pieni matka ja kiihdytin vauhtia. Pian olinkin jo leirissä. ”Hei, Valkotassu! Missä Mesitassu on? Meidän pitäisi mennä harjoittelemaan hyökkäyksiä” Pisaraturkki kysyi. ”Hän jäi kalastamaan vielä” Nau’uin Pisaraturkille. Menin oppilaiden pesään lepäämään. Hymyilin itsekseni, kun ajattelin jokiklaania ilman Mesitassua. En tuntenut yhtään sääliä Mesitassua kohtaan.

Pian huomasin pesän aukolla litimärän Mesitassun sähisevän minulle kiukkuisesti. ”OLETKO IHAN SEKAISIN?! Meinasin kuolla!” Mesitassu sähisi. ”En, en ole sekaisin. Ajattelin vain klaanin parasta” Sanoin kiukkuisesti, sillä Mesitassu oli elossa. ”Klaanin parasta?! Miten voit ajatella noin?” Kysyin hämmentyneenä. ”Niin juuri. Kukaan ei halua, että olet täällä, olet vain riesana ja kaikkien edessä! Tuot epäonnea!” Sähisin Mesitassulle. ”miten voit sanoa noin?” Näin Mesitassun silmistä, että hän alkaisi pian itkeä. ”Et kai ala itkeä kuin pentu?” Tiuskaisin Mesitassulle ja esitin nukkuvani.

Seuraavana aamuna heräsin ja lähdin jolkuttelemaan metsää päin. Kuulin pian jonkin pienen eläimen rapistelevan puun lehtiä. Menin lähemmäs ja huomasin, että siellä oli orava. Menin vaanimis asentoon ja lähestyin puuta. Sitten hyppäsin oravan kimppuun. Orava yritti paeta, muttei onnistunut. Lähdin ylpeänä leiriä kohti orava suussa.

Leirissä tiputin oravan tuoresaaliskasaan ja katselin muita kissoja. Jokin tuntui oudolta, leiristä puuttui jotain. Mietin hetken aikaa, että mikä se voisi olla ja sitten minulla välähti, Mesitassu ei ollut luonani eikä ollut edes katsonut minua sen jälkeen kun olimme riidelleet. Yhtäkkiä ymmärsin, että en olisi saanut tehdä niin Mesitassulle. Lähdin etsimään Mesitassua leiristä, mutten löytänyt häntä. Sitten menin joelle ja huomasin, että mesitassu istui veden vieressä. ”Öh, tuota Mesitassu, olen pahoillani, että sanoin sinulle niin ja tein niin” huokaisin surullisesti. Mesitassu kääntyi ja katsoi minua sitten, mutta hänen ilmeensä muuttui surullisesta vihaiseksi. ”Mene pois! En halua nähdä sinua enää!” Mesitassu kiljaisi minulle ja juoksi kaksijalkalaa päin.

//Valkotassun tietoja ei ole vielä lisätty jokiklaaniin//
Vastaus:Valkotassu on ilkiä >:D Saat 20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Luna,Erakko
26.09.2013 19:20
Luku 1
Heräsin keskellä päivää ahtaassa jäniksen kolossa.
Mahani kurnii.ajattelin nälkäisesti.
No eipä muukaan auta kun mennä metsästämään.mutisin itselleni.
\\myöhemmin\\
Huomasin yhden vanhan kolon luona hiiren.
Samalla haistoin tutun hajun.
Hopeatassu.murisin.
Hopeatassuuu. Tule esiin senkin karvakasa.sähisin.
En enään ottanut riistaan huomiota vaan yritin löytää vanhan rasittavan klaanitoverin
Siis Hopeamyrsky.Hopeamyrsky murisi.
Menin Hopeamyrskyn kimppuun ja yritin saada mahdollisemman monta haavaa.
Hopeamyrskykin yritti aiheuttaa minulle haavoja.
Silloin kuulin taakaani murinaa.
Mäyrä.kiljaisin
Missä muka. Hopeamyrsky murisi.
Sitten hän huomasi mäyrän ja pinkaisi pakoon.
Kun olin jo myrskyklaanin rajalla huomasin että Hopeamyrsky oli menossa toiseen suuntaan kuin minä.
Menin myrskyklaanin rajan sisäpuolelle.
Huomasin että sieltä käveli valkoinen naaras.
Aurinkotassu.tyhmä siskoni.ajattelin ja lähdin pois
Luna odota.Aurinkotassu huusi.
Miksi.nauin ja purskahdin itkuun.
Tiedän että sinulla oli huono lapsuus mutta voisitko edes tulla takaisinklaaniin.aurinkotassu kysyi.
En ikimailmassa tulisi!itkin
Hyvä on Luna mutta pidä varasi.Aurinkotassusanoi ja lähti.
Ei minulla ole onnea kuin hänellä.sanoin ja lähdin surullisesti pois
Vastaus:Voi luna raukkaa!<3
Saat 16 kokemuspistettä!

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vitsaus, Luopio
26.09.2013 18:40
Vitsaus käänsi katseensa pesän nurkkaan. Tiirajuova oli jo herännyt, mutta hän oli edelleen pyörryksissä.
’’Olit hyvä apu. Viisi tuuliklaanilaista on hoideltu.’’ Vitsaus kehui pilaillen. Tiirajuova sylkäisi.
’’Et voi tuhota klaaniani.’’ soturi kähisi nuollen haavojaan.
’’Ai en? Se nähdään.’’ Vitsaus murahti kaivaen hämärässä hiekasta esiin hiiren, jonka hän oli haudannut saalistettuaan sen. Neljästä kaatuneesta kuusesta oli muodostunut oiva ja suojaisa pesä, vaikka valoa tihkuikin vain vähän oksien raoista. Tiirajuovan korvat käännähtivät kiinnostuneesti, kun Vitsaus asteli muutaman ketunmitan päähän tästä hiiri suussaan. Vitsaus kumminkin istahti ja puraisi itse hiirestä lihaa.
’’En aio ruokkia sinua kuin kaksijalat koiriaan. Sinun täytyy itse hankkia oma ruokasi.’’ Vitsaus naukui repien lisää lihaa laihasta hiirestä. Tiirajuova luimisti korviaan.
’’No päästä minut saalistamaan.’’
Vitsaus naurahti huvittuneesti.
’’Mrrauh, luuletko, että olen niin tyhmä? Sinähän pakenisit ja kertoisit rakkaille ystävillesi minusta.’’
Oravahäntä nosti närkästyneesti päätään pesän varjoista.
’’…ja kumppanistani.’’ Vitsaus jatkoi lausettaan.
Tiirajuova murahti mutta pysyi sitten vaiti.
Vitsaus nousi ja veti esiin suuren luun.
’’Minkä luu se on?’’ Tiirajuova kysyi.
’’Kissan. Oli minulla koirankin, mutta se katosi, kun lumi satoi muutama päivä karkotukseni jälkeen.’’ Vitsaus kertoi ja alkoi teroittaa kynsiään luuhun. Samalla hän pukkasi hiirensä rippeet Tiirajuovalle. Soturi puuskahti mutta alkoi kaluta viimeisiä lihanrippeitä.
Hiljaisuutta rikkoi vain kynsien rapina vanhaa luuta vasten. Vitsaus tarkasteli kynsiään ja jatkoi niiden teroittamista.
’’Mietit varmaan, miksi teen tätä. Ja miksi kaikki klaanivanhimpien vanhuudenhöperyydessä sepitetyt tarinat kertovat niin monesti murhaajista. Koska meitä on. Kaikilla on pohjimmiltaan murhaajan sielu. Se täytyy vain päästää vapaaksi. Kun niin tekee, tuntee ensin kylmyyttä, sitten luulee sen tunteen kaikkoavan, mutta mitä enemmän sydämesi kylmenee, sitä enemmän tahdot olla kaltaiseni. Lopulta hyväksyt tuon kylmyyden, ja olet vihdoin sillä tiellä, mikä tuo sinulle voiman. Kunnian. Vallan. Kaiken, mistä vain voi haaveilla. Pimeys on hyvästä’’ musta luopio naukui jatkaen kynsiensä teroittamista. Tiirajuova näytti kuuntelevan, joten Vitsaus jatkoi.
’’Pimeys on meidän valtakuntaamme. Se on kotimme. Kun menet niin pimeään paikkaan, jossa ei näy muuta kuin mustaa, ei valon häivähdystäkään, olet juuri oikeassa paikassa.’’ Vitsaus räpäytti pimeässä hohtavia liekinvärisiä silmiään.
’’Nimittäin sydämessäsi. Mustuuden täyttämässä sellaisessa.’’
Tiirajuova puhahti ja työnsi hiiren luut sivuun.
’’Puhut kauhean dramaattisesti, koeta nyt vain elää. Vaikka et sinä hiirenaivo voi sitä käsittää. Ei elo ole pelkkää murhaa ja verta.’’
Vitsauksen silmät leimahtivat. Hän painoi käpäläänsä Tiirajuovan niskalle.
’’Olet väärässä.’’ tämän äänestä kuulsi kireys.
’’Veri tarkoittaa kaikkea.’’

Vastaus:20 kp:eeta, taas!

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Usvatassu,Varjoklaani
26.09.2013 18:18
"Tule Usvatassu!"Pihljakynsi mourusi.Huokaisin hiljaa.Mestarini ei pitänyt minusta ja möhlin kaikessa.Että oppilaana olo oli vaikeaa.Nousin tssuilleni ja kävelin Pihljakynnen luokse.Kolli mulkaisi minua hieman.
"harjoittlemme taistelua tänään"Kolli maukui kumeasti.Huokaisin hieman alistuneesti.Siinä jos missäkin olin surkea.Talsin Pihljakynnen perässä harmistuneena.Kävelimme kuivalle kohdalle.Pihlajakynsi kääntyi minua kohti.
"Käy kimppuun"Kolli murahti.Nyökkäsin hitusen ja aloin kaarrella mestariani.Katseeni kiinnittyi mestarini niskaan.Kun ponnistin loikkaan.Mestarini jyräsikin minua päin.Valtava kolli törmäsi mahaani ja lensin mutaan.Keuhkoista karkasi ilmat ja makasin maassa henkeä haukkoen.
"Usvatassu ei kai sattunut?"Pihljakynsi maukui huolestuneena.
"Au!"Valitin hiljaa.
"Pystytkö enään jatakamaan?"Mestarini kysyi.Ravistin päätäni kyyneleet silmissäni ja kömmin vaivalloisesti jaloilleni.Pihlajakynsi tuhahti hieman.Silloin jokin räsähti sydämmessäni.Kyyneleet valuivat poskilleni ja juoksin itkien pois.
"Usvatassu!"Pihlajakynsi huusi.Tassuni lennättivät kosteaa multaa ilmaan.Kyynelten läpi en nähnyt mihin juoksin ja kompastuin puunjuureen.Menin kuono edellä taas mutaan.Nousin viel tassuillani.
>Tarvitsisin hetken rauhaa<Ajattelin ja juoksin pois Varjoklaanin alueelta.
---------------------Illalla----------------------
"Ja taas mokasin!"Mutisin itselleni.Olin eksynyt.
"Voi upeaa Usvatassu!"Sätin itseäni mutta ääni pensaikon takaa sai minut sulkemaan suuni.Hiivin hiljaa pensaiden alle ja kurkkasin niiden alta aukiolle.Musaturkkinen kolli ja ruskea naaras raahasivat oransinruskeata kollia neljän kuusen muodostaneeseen koloon.
>Tiirajuova!<Sydämmeni loikkaisi kun tunnistin Tuuliklaanin kissan.Mutta kahta muuta en tuntenut.
"Vitsaus?"Ruskean naaraan ääni maukui kolosta.
"Niin Oravahäntä?"Kolli ärisi.
"Mennäänkö metsälle?"Oravahäntä maukui hiljaa.
"Mennään vain"Vitsaus murisi.Pian kaksi kissaa katsosivat pensaisiin.Nyt minun piää häipyä.
>Mutta en vo jättää Tiirajuovaa noiden käpäliin<Emmin.Lopulta hiippailin hiljaa aukiolle pesää kohti.
>Nyt jos ne palaavat olen pulassa<Sydämmeni hakkasi lujaa.Tuntui kuin ikuisuus olisi kulunut kun olin jo kolon suuaukolla.Se oli sysipimeä enkä tiennyt mikä siellä odottaisi.Vedin syvään henkeä ja livahdin pimeyteen.Kolon perällä näin oranssin ruskean hahmon jonka kyljestä valui verta.
"Tiirajuova!"Ärähdin hiljaa.Kolli nosti hieman päätä.
"Kuka?"Kolli mutisi tokkurassa.
"Pitää paeta!"Mauin hätäisesti.Kollin katse näytti kirkastuvan ja tämä kömpi jaloilleen.
"Nopeasti nyt!"Hoputin kun työnnyin ulos pesästä.Tiirajuova hoippui kannoillani.Juoksin pensaisiin.Pain ketunmitan päässä vilkaisin taakseni.Tiirajuova juoksi hitaasti perässäni.Silloin kuulin karjaisun.
"Tiirajuva on karannut!"Vitsaus karjui raivoisasti.Sydämmeni tuntui pysähtyvän.
"Nopeasti!"Patistin Tiirajuovaa yhä enemmän.Kolli hoippui mahdollisimman nopeasti perässäni.Säntäsin juoksuun mutta minun piti pysähtyä odottamaan kollia.Lopulta pääsimme Varjoklaanin rajalle.Joku oli uusinut hajumerkin vastikään.Kuulin Vitsauksen ja Oravahännän rymistelevän pensaikossa.Silloin huomasin rajamerkin lähellä olevan lahon puun.
"Tänne!"huudahdin hiljaa.Tiirajuova loikkasi puunsisään ja minä loikkasin valtavalla loikalla tämän perään.Painuin maata vasten korvat luimussa.
"Nyt hiljaa!"Kuiskasin jännittyneenä.Kuulin kun Vitsaus ja Oravahäntä astelivat Varjoklaanin rajalle.
"Minne ne katosivat!?"Vitsaus murisi.
"Ne ovat aivan varmasti lähellä"Oravahäntä rauhoitteli kollia.Huomasin että pidätin hengitystäni.
>Älkää huomatko meitä<Rukoilin mielessäni.SYdämmeni löi niin kovaa että luulin että he kuulivat jo sen.
"Josa he menivät tuonne päin"Oravahäntä maukui.Vitsaus murahti jotain epämääräistä ja kissojen askeleet loittonivat.Lopulta en enään kuullut niitä.Huokaisin hiljaa helpotuksesta.
"Nyt voimme lähteä"Mauin Tiirajuovalle.Kolli ei liikahtanutkaan.
"Tiirajuova"Tökkäsin kollia kylkeen.Tämän hengitys oli rahiseva ja kylki kohoili vähän.
"Apua!"Huudahdin.Loikkasin puun sisältä ulos ja aloin juosta niin kovaa kuin käpälistäni pääsin leiriä kohti.
>Tirajuova tarvitsee parantajaa!<
>Pidä kiirrettä Usvatassu!<Sydämmeni hakkasi rinnassani.
Tiirajuovan elämä olisi minun nopeudestani kiinni.....
Vastaus:Voi Miten Tiirajuovalle käy?
Ja oli hieno tarina!
Saat 20 kokemuspistettä!

-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Yösulka,Erakko
26.09.2013 17:46
//Hahmoani ei ole vielä lisätty mutta sarppa antoi luvan jo kirjoitaa

Nousin ylös sammalpediltäni ja venytelin. Kuunhuipun hetki oli mennyt ajat sitten mutta aurinko ei ollut vielä noussut. Minulla oli aika monta pesää missä saatoin nukkua. Melkein joka klaanin alueella yksi. mutta eniten aikaa vietin myrskyklaanin ja jokiklaanin rajojen lähellä olevassa pienessä suojaisassa alueessa jossa oli yksi vanha ketunkolo joka oli yllätävän tilava. Kukaan partio tai klaanikissa ei koskaan ole sinne tullut rauhaani häiritsemään. Työnnyin ulos kolosta. Minulla oli aivan kauhea nälkä. #Myrskyklaanin partio ei liiku näihin aikoihin nelipuun lähellä# Hoksasin. Voisin hakea rauhassa pienen hiiren aamupalakseni. Juoksin nelipuulle.

Haistelin ilmaa. Saaliin tuoksu leijaili ilmassa. Aurinkokin oli jo nousemaisilaan joten minun tuli olla nopea. Pudotauduin vaanimis asentoon ja aloin vaania pientä kottaraista. Päästyäni lähellä loikkasin sen kimpuun ja tapoin. Nostin saaliin suuhuni. #Ei ole hyvä jäädä tänne metsästyspartio voi huomata minut# Ajatelin joten päätin loikkia ukkospolun yli varjoklaanin puolelle. Sen maaperä oli kylmä. Varjoklaanin partiosta ei olisi huolta ainakaan hetkeen. Istuuduin syömään syötyäni päätin kierrellä hieman varjoklaanin rajoja. Ehkä voisin käydä kuukivellä. Kävelin hiljaa eteen päin. Kuulin ääntä edestä päin ja pysähdyin.
"Häivy täältä tämä on minun alueeni" Pensaasta ilmestyi kissa joka sähisi minulle. Seisoin pakallani rentona.
"Tämä metsä kuuluu minulle häivy täältä" Kissa murisi,
"Minä en mene minnekään" Vastasin.
"Kyllä menet tai kuolet" Kissa sähisi ja loikkasi minua kohti. Väistin sivulle joten kissa tömähti maahan.
"Täällä ei ole juuri nyt turvallista" Naukaisin ja pinkaisin juoksuun.
Tuuli ehtisi peitää tuoksuni ennen varjoklaanin partion paluuta. palasin aukiolle. Matka kuukivelle saisi odotaa vielä. Ainakin hetken. #Mitäköhän sillekin kissalle kävi# Ajatelin.Tuuli pörrötti turkkiani. Menin koloon ja istahdin paikalleni.
"APUA" Kuului huuto. Huokaisin juuri kun ei jaksaisi. No parempi mennä ainakin katsomaan. Kävlin huutoa kohti. Kissa jonka aijemmin olisin jo tavannut oli jäänyt jumiin. Kaulapannasta. #onko se kotikisu# Hämmästyin.
"Auta äläkä seiso minä tukehdun" Kissa kähisi.
"Vaiti tai kuolet ihan oikeasti" Käskin.kävelin kissan vierelle. "Kaulapantasi on mennyttä" Vastasin ja katkaisin pannan kynneläni.
"Häivy nyt metsästä metsä ei kaipaa surkeita kotikisu rääpäleitä" Käskin. Kissa sähähti ja marssi matkoihinsa. #Ihan turhaa. mitä hyötyä tuostakin oli# Mietin.
Huokaisin ja päätin mennä lepäämään.
Vastaus:Saat 16 kokemuspistettä
-Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vitsaus, Luopio
26.09.2013 17:44

Vitsaus pudotti kellanruskean ruumiin leuoistaan.
’’Kas noin.’’ hän virnuili. Äkkiä Oravahäntä sähähti ja Tiirajuova syöksyi vitsauksen kimppuun. Vitsaus iski kyntensä soturin kylkeen ja murisi. Tiirajuova sähisi kumeasti ja puri vastustansa käpälää. Vitsaus ulvaisi ja rääkäisi irrottaen käpälänsä. Luopio iski Tuuliklaanin soturia takajalkoihin niin, että tämä kaatui rähmälleen maahan. Vitsaus painoi käpälänsä soturin kaulalle ja tämän liekinväriset silmät leiskuivat raivokkaasti.
’’Kuinka helposti tästä sinut voisinkaan tappaa.’’ hän sihisi.
Mutta Vitsaus keksi paremman idean. Hän mojautti Tiirajuovan tajuttomaksi. Tiirajuova ähisi ja tämä piteli päätään, mennen sitten tajuttomaksi. Vitsaus repi tämän kylkeen haavan, josta pulpahti verta. Hän viittoi Oravahäntää seuraamaan ja rynnisti kanervaryteikön sekaan. Hetken odotettuaan hän näki odottamansa. Tuuliklaanin neljän kissan partion. Kissat henkäilivät ja luulivat kai Tiirajuovaa kuolleeksi.
’’Haistan kaksi kissaa…’’ liiankin tuttu ääni sanoi. Vitsauksen musta karva nousi pystyyn. Se oli Punakukka, Vitsauksen entisen oppilaan, Kettutassun, emo. Kettutassu oli kylläkin kuollut, Vitsauksen ansiosta.
Vitsaus syöksyi Oravahäntä rinnallaan partion kimppuun.
Partiossa mukana ollut tummanruskea oppilas kiljaisi, kun Oravahäntä repi hänen kaulansa auki.
’’Punakukka, varo!’’ harmaankirjava täplikäs soturi rääkäisi kun Vitsaus syöksyi kollin kimppuun. Harmaankirjava kolli ähisi ja viilsi Vitsauksen leukaa. Sitten tämän tummankeltaiset silmät värähtivät.
’’Synkkäsydän?’’
’’En ole. En enää.’’ Vitsaus sihahti juuri ja juuri kuuluvaan ääneen ja tappoi sitten kollin.
Hän katsoi taakseen. Punakukka painoi Oravahäntää maata vasten kynnet riipien tämän rintaa. Punertavan naaraan katse oli pelosta villiintynyt.
’’Punakukka.’’ Vitsaus sähisi. Punertava soturi käänsi päätään. Naaraan silmissä leimahti.
’’Synkkäsydän. Sinut karkotettiin, et kuulu Tuuliklaanin reviirille. Et tähän metsään. Tähtiklaani ei katso perääsi enään’’ Punakukka murisi karheasti.
’’En ole Synkkäsydän enään. Ja minä kuljen missä haluan. Olet oikeassa, Tähtiklaani ei katsele minua enää. Mutta sinä saat katsella Tähtiklaania.’’ Vitsaus nauroi hullusti ja syöksyi Punakukan kimppuun. Oravahäntä räpiköi sillä aikaa pystyyn. Vitsaus katsoi kylmästi kauhuissaan sätkivää Punakukkaa. Hänen silmiinsä kuvastui punertava, valkokasvoinen oppilas, jonka vihreät silmät olivat pelokkaat ja anovat.
’’Tämä ei ole enään hauskaa. Lopetetaan jo…’’ Kettutassun viimeiset sanat kaikuivat Vitsauksen päässä. Vitsaus ravisteli päätään ja painoi käpäläänsä Punakukan kurkulle.
Naaras haukkoi henkeä. Vitsaus ei hellittänyt, ja lopulta punertava naaras tukehtui.
’’Pian. Veren haju ja meteli on varmasti kantautunut jo leiriin.’’ Oravahäntä mourusi ja otti tajuttoman Tiirajuovan hampaisiinsa raahaten tämän kohti pesää. Vitsaus seurasi tätä vilkaisten vielä ruumiiden ja veren täyttämälle aukiolle.

Vastaus:Hurjaa!:)
Saat 17 kp:eeta.

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vatukkavarjo, Tuuliklaani
Kotisivut: http://auroriopisto.wordpress.com/
26.09.2013 17:23
Astelin hitaasti sotureidenpesästä. Aurinko ei ollut vielä edes noussut kunnolla. Aukion pinnalla leijaili läpikuultavaa usvaa. Kylmät väreet kiisivät selkääni pitkin, kun ajattelinkin talvea. Pennuillekin kylmä talvi saattaisi olla haitaksi. Toivoin tulevasta talvesta mahdollisimman lämmintä ja lumetonta. Astelin tuoresaaliskasalle ja poimin sieltä pulskemman puoleisen hiiren. Menin syömään sitä kiven taakse, jossa oli Seittitähti.
"Oletko jo herännyt?" Seittitähti kysyi. Näytin ilmeisesti aika säikähtäneeltä, koska hän katsoi minua kummissaan.
"Äääshh.. En saanut enää unta, mutta mitä sinä täällä teet? Eikö sinun kuuluisi olla päällikönpesässä eikä aterioida täällä kylmässä?" Kysyi ja tuijotin häntä kummastuneena. Seittihäntä naurahti ja nousi seisomaan.
"Tiesin, että tulet tänne syömään, siksi päätin varmistaa, etten missään nimessä anna sinun syödä täällä", hän sanoi ja näytti jotenkin hilpeältä.
"Mit-" tukahdutin vastalauseeni ja lähdin kävelemään Seittitähden perässä. Hän poikkesi tuoresaaliskasalla ja otti sieltä jäniksen. Olin aivan hämmentynyt hänen käytöksestään. Seurasin siltin perässä, kun hän käveli kohti päällikönpesää. Hän sujahti pesään ja seurasin perässä.

Pesässä oli ihanan lämmin. Ei ollut kylmää usvaa, joka laittaisi ihon värehtimään eikä vesipisaroita tippunut turkkiin. Seittitähti jätti jäniksen keskelle pesää ja meni pesän yhteen kulmaan sammaleen päälle. Jäin hölmistyneenä seisomaan paikoilleni ja toljotin Seittihäntää.
"Tule tänne syömään", Seittihäntä vinkkasi ja viittoi hännällään sammalta hänen vieressään. Astelin sammaleen päälle ja aloin syömään hiirtä. Se oli aika kitkerän makuinen.
"Onko sinulla jotain mielessäsi, kun käyttäydyt noin omituisesti?" tivasin ja katsoin Seittitähteä mittailevasti.
"Itseasiassa on", Seittihäntä sanoi salaperäisesti. Olin aivan pihalla siitä, mitä hän ajoi takaa. Päätin siis pysyä vaiti ja kuunnella mitä hänellä oli mielessään.
"Tänään on sinun viimeinen päiväsi, jonka saat viettää soturina aina siihen asti, kun pennut nimitetään oppilaiksi", hän ilmoitti iloisena ja katsoi minua silmät sädehtien.
"Nytkö jo?" kysyin hämmästyneenä ja katsoin mahaani. Se oli kyllä kieltämättä jo aika iso. Seitijalka katsoi minua onnellisesti ja nuolaisi korvaani.
"Kyllä ja siksi ajattelin, että lähtisimme pian yhdessä metsään", hän sanoi ja katsoi minua odottavasti. Pohdiskelin hetken asiaa ja nyökkäsin.
"Kyllä se käy, mutta pidäkin huoli siitä, ettei Kissanminttutassu änkeä mukaamme", painotin viimeisiä sanoja niin, että varmasti Seittihäntä tajuaisi, etten halunnut sitä ylikilttiä oppilasta mukaamme. Ei hänessä mitään muuta vikaa ollut, mutta hän vain oli aivan liian kiltti.
" Pidän siitä huolen", Seittitähti sanoi ja lisäsi nopesti:
"Haluatko veilä jäniksestä osan, jotta jaksat sitten metsällä?" Minulla oli kyllä vielä harvinaisen kova nälkä. Tuo yliläski ja sitkeä hiiri kelpasi juuri ja juuri syötäväksi.
"Teitenkin", naukasin ja nuolasin huuliani. Seittitähti nousi sammalilta ja raahasi jäniksen sammalkasan eteen, jossa makasimme. Jänis tuoksui herkulliselta. Upotin ahnaasti hampaani sen maukkaaseen lihaan. Se maistui miltein taivaalliselta sen hiren jälkeen, jonka olin juuri pakottautunut syömään.

Kun olimme syöneet jäniksen päätimme lähteä metsään. Heti päällikönpesästä ulos päästyämme luoksemme pomppi Kissanminttutassa. Pohdiskelin, että enkö ollut vieläkään saanut taottua hänen kalloonsa, että vihasin häntä. En ilmeisesti. Hän pomppi iloisen näköisenä luoksemme. Huokaisin ja tuijottelin jalkoihini samalla kun oppilas naukaisi:
"Oletteko lähdössä jonnekkin?" tunsin hän katseensa viivähtävän harvinaisen kauan Seittitähdessä. Murahdin hiljaa ja loin moittivan silmäyksen oppilaaseen.
"Olemme, mutta tänään on Vatukkavarjon viimeinen päivä soturina, joten haluamme mennä kahdestaan", Seittitähti sanoi erittäin päättäväisellä äänellä. Oppilas nyökkäsi ja poistui pää painuksissa.
"Mutta saat tänään auttaa klaaninvanhimpia. Mene suoraan heidän pesälleen ja kysy tarvitsevatko he apua!" Seittitähti huusi hänen peräänsä. Oppilas nosti välittömästi päänsä ja kipitti klaaaninvanhimpien pesään.
"Piti sitten sekin hänelle ilmoittaa", murahdin ja katsoin Seittijalkaa niin kylmällä katseella, kuin vain onnistuin.
"Älähän nyt hän on ollut vasta oppilas niin vähän aikaa", Seittitähti sanoi ja loi haikean silmäyksen sinne suuntaan, jonne nuori naaras oli juuri kadonnut.
Mulkoilin häntä vielä hetken, mutta nyökkäsin kumminkin. Lähdimme rinta rinnan ulos leiristä.

Vähän matkan päässä leiristä törmäsimme Yksiviiksen partioon. Hänen mukanaan oli jokunen oppilas ja kolme soturia. Yksiviiksi katsoi meitä kysyvästi.
"Leiri on sinun vastuullasi tämän päivän, joten kehotan teitä kiruhtamaan takaisin leiriin", Seittitähti sanoi ennen kuin Yksiviiksi oli ennättänyt kysyä mitään. Yksiviiksi nyökkäsi ja partio pyrähti juoksuun.

"Haistan jäniksen..." sanoin Seittitähdelle ja haistelin ilmaa.
"Haluatko koittaa napata sen?" Hän kysyi ja katseli minua odottavasti.
"Mmmm.. En oikein tiedä. En varmaan saisi sitä edes kiinni", sanoin hieman harmistuneena. Seittitähti katsoi minua kummastuneena. Olin hieman nolostunut puheistani, mutta jalkoin siltin:
" Ei tämän mahan kanssa enää mitään jäniksiä jahdata", naurahdin ja katsoin Seittitähteä suoraan silmiin.
"Yritä edes ei se haittaa vaikka et saisikaan sitä kiinni",Seittitähti naukui rohkaisevasti.Nyökkäsin myöntävästi ja avasin leukani haistellakseni ilmaa. Jäniksen haju kantautui aivan lähimpien puiden takaa. Hiivin aluksi hiljaa niin, että näin jäniksen. SItten pudottauduin maahan ja hiivin oikein hitaasti. Toivoin, ettei se kuulisi minua. Olin vajaan ketunmitan päässä jäniksestä. Hyppäsin korkealle ilmaan suoraan jäniksen päälle ja iskin sen maahan. Se räpiköi hetken, kunnes sain sen kaulan katkaistua. Sen ruumis herpaantui välittömästi. Seittitähti juoksi luokseni.
"Ai et saa sitä kiinni vai?" Seittitähti naurahti iloisesti ja tuli luokseni. Hautasin jäniksen maahan ja lähdimme kohti klaanin itäistä rajaa. Tarkoituksenamme oli kiertää kaikki klaanin rajat.

Olimme kävelleet jo yli puolet klaanin rajoista. Aurinkohuippu oli mennyt jo hetki sitten ja metsässä oli alkanut hitaasti hämärtyä. Oli lehtisateen aika. puista varisi lehti, jotka kahisivat tassujen alla.
"Minulla on nälkä", nau'uin Seittitähdelle. Hän kääntyi minua kohti.
"Odota siinä ja jos suinkin viitsisit hakea meille sopivan taukopaikan", Seittitähti sanoi ja rynnisti heinikkoon. Huomasin, että olimme kävelleet sänkipellolle tai ainakin melkein sänkipellolle. Siinä oli puolet lyhyttä viljaa ja toinen puoli veilä leikkaamatonta viljaa. Yleensä kaksijalat leikkasivat viljaa aina lehtisateen aikana isoilla hirviöillä, jotka pitivät kovaa meteliä ja olivat vaarallisia. Katselin pellon reunoja ja yhdessä reunassa oli iso kuusi, jonka alaoksat muodostivat mukavan näköisen suojapaikan. Juoksin paikalle niin nopeasti, kuin pääsin.

Kuusen alla oli aika mukavaa kumminkin neulaset pistelivät ja päätin hakea vähän sammalta pehmikkeeksi. Minun ei tarvinnut kumminkaan kaukaa etsiä. Kuusen takana oli iso sammalmätäs. Poimin siitä suuhuni paljon sammalta ja kannoin sen kuusen alle. Puristin sammalista vedet pois, ennen kuin asetin ne kuusenoksien alle. Kun olin saanut hommani valmiiksi näin Seittitähden, joka kantoi suussa neljää hiirtä. Ne ei ollut kauhean pulskia vaan juuri sopivia. Heilautin häntääni, jotta hän tajuaisi tulla luokseni.
"Löysitpäs mukavan paikan", Seittitähti naukui päästyään luokseni. Hän laski hiiret kuusen alle ja ryömi itsekkin kuusenoksien alle. Menin hänen perässään. Asetuimme vierekkäin aterioimaan. Hiiret olivat paljon parempia, kuin yksikään hiiri minkä olin ikinä syönyt.

"Meidän pitää jo lähteä, jos haluamme ehtiä ennen pimeää takaisin leiriin", Seittitähti maukui. Olin ilmeisesti nukahtanut. Ynpärillämme oli jo aika pimeää.
"Palataanko samaa reittiä takaisin?" ehdotin ja katsoi Seittitähteä toiveikkaana. Hän nyökkäsi. Lähdimme tassuttelemaan samaa reittiä takaisin. Poimimme vuorotellen saaliita, joita olimme tulomatkalla saalistaneet. Emme puhuneet paluumatkalla juurikaan mitään.

"Kumpi ottaa jäniksen?" kysyin Seittitähdeltä.
"Jos laitan Kissanminttutassun hakemaan sen?" hän kysyi. Nyökkäsin.
"Mutta hän ei saa syödä sitä", sanoin tiukasti. Seittitähti nyökkäsi uudelleen.
Raahasimme saaliimme leiriin, tuoresaaliskasalle. Kissanminttutassu pomppi samantien luoksemme.
"Voinko auttaa jossain?" hän kysyi miltein ilosta hihkuen. Katsoin häntä kummastuneena. Hän on aivan ylivilkas. Totesin ja pyöräytin silmiäni.
"Voit. Sinun täytyy hakea haudattu jänis leirinläheltä, mutta et saa syödä sitä", Seittitähti painotti viimeisiä sanoja. Kissanminttutassu nyökkäsi ja pinkaisi juoksuun.
"Nyt sinun on aika siirtyä pentutarhalle muiden kuningattarien luokse",Seittitähti sanoi lempeästi. Nyökkäsin ja lähdin tassuttelemaan pentutarhalle...
Vastaus:Hieno ja pitkä tarina;
Saat 27 kokemuspistettä.

~Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeamyrsky,Erakko
26.09.2013 16:11
Ensinäytös
"Hopeatassu!"Huuto herätti minut.
"Mitä?"Mumisin unisena.
"Lähdetään metsästämään Varjotassun kanssa"Mestarini maukui.Silmäni rävähtivät auki.Metsästämään veljen kanssa.
"JOO!"Kiljaisin ja loikkasin pystyyn.
"Älä herätä kaikkia!"Mestarini maukui tuimasti mutta tämän silmissä oli ilkikurinen pilke.
"En Vatukkakynsi"Kuiskasin tälle hiljaa ja työnnyin ulos oppilaiden pesästä.Oli vielä hiukan utuista mutta kyllä sää paranisi varmasti.
"Mennään Hopeatassu!"Varjotassu maukui jännittyneenä.Puskin veljeni mustaa lapaa ja tämä nuolaisi päälakeani.Sujahdimme Vatukkakynnen perässä ulos leiristä.Sumua roikkui matalalla.En nähnyt edes omia tassujani vaikka kuin ka niitä tuijotin.Veljeni meripihkan väriset silmät välkkyivät usvassa mikä näytti aika hassulle.
>Leijuvat silmät<Tirskahdin hiljaa ja juoksin mestarini ja veljeni perään.
"Menkää te tuonne"Vatukkakynsi sanoi ja viittoi ilmeisesti hännällään suuntaa mutta enhän minä sitä nähnyt.Vilkaisin veljeäni joka katsoi minua yhtä hölmistyneenä.Kohautin lapojani ja jolkuttelin johonkin suuntaan.
"Juostaanko kilpaa!?"Veljeni kysyi.
"En nyt tiedä..."Mauin epävarmana.
"No mennään nyt!"Veljeni kehotti.Katsoin tätä hieman epävarmana.
"mennään sitten"Maukaisin ja säntäsin juoksuun.Varjotassu hihkaisi riemuissaan ja juoksi perääni.Varjotassu kiri ohitseni.Kun tämä oli hiirenmitan päässä minusta.Minua alkoi pyörryttää.
>VÄISTÄ!<Ääni sisälläni karjui ja valuin pimeyteen.
--------------Myöhemmin----------------
Avasin silmäni.Seisoin jaloillani.Poskeni olivat märät ja yksittäinen kyynel tippui niistä.Katseeni osui tummaan möykkyyn.Möykkyn alla maa oli värjäytynyt veren väriseksi.
"Varjotassu!"Kiljaisin kun näin veljeni aukinaiset silmät.
"EI!"Kiljuin.Kyyneleet valuivat valmiiksi märiltä poskiltani.Silloin huomasin veren tassuissani.
>Olinko minä....?<Minua oksetti.
>Tapoinko minä Varjotassun?<Nielaisin oksennuksen joka pyrki kurkkuuni.Käännyin.Jos tapoin veljeni en voisi jäädä tänne.
"Anna anteeksi"Itkin hiljaa.Juoksin utuiseen metsään vilkaisematta taakseni.
-----------------Paljon paljon myöhemmin-------------------
Avasin uupuneena siniset silmäni.
>Mitä järkeä uloskään on enää nousta<Huokaisin.elämäni oli lähtenyt alamäkeen.Uneni olivat muuttunu pimeyksi ja raskaiksi.
"Ylös Hopeamyrsky!"Mélkein karjuin itselleni.Väännyin istumaan ja nuolaisin pari kertaa rintaani.Nousin tssuilleni ja työnnyin pienestä väliaikais pesästäni ulos.Vaihtelen joka kuu paikkaani vältelläkseni luopioita.Pahinta olisi jos törmäisin Roihukynteen tai Korpinkynteen.Molemmat olivat entisiä Myrskyklaanilaisia ja he tunsivat minut.Kävelin metsään.Nuolaisin viiksiäni nälkäisenä.Nyt pitäisi löytää ruokaa.Liikuin metsässä kuin varjo.Siniset silmäni siivilöivät metsää riistan toivossa.Silloin kuulin oravan säksätyksen yläpuoleltani.Pysähdyin kuin seinään ja katsoin ylös.Oravahan se sielllä,söi käpyä puunoksalla.Nyt ei voisi moata.Hiivin puunrungon viereen ja aloin kiivetä sitä hitaasti ja hiljaa ylöspäin.Orava ei ollut kuullut,haistanut tai nähnyt minua mutta pian se huomaisi minut kun se olisi syönyt kävyn.Polkaisin takajaloillani vauhtia oksaa kohti.Orava alkoi säksättää ja tiputti kävyn pienistä tassuistaan.Se pinkaisi oksaa pitkin karkuun mutta nappasin sitä hännästä kiinni.Tapoin sen nopeasti ja laskeuduin alas.Kehräsin tyytyväisenä ja laskin oravan maahan syödäkseni sen.
"Se orava tänne tai tapan sinut!"Kylmä ääni murisi.Pensaista ilmestyi yhtä laiha naaras kuin minä.Valkoisen kissan silmät roihusivat.Ruoka oli vähissä joten sitä yritettiin varastaa muilta.
"Älä luulekkaan!"Sähisin ja nousin ylös.Naaras tuijotti minua jäätävästi ja alkoi murista.Minä murisin takaisin.Naaras loikkasi minua kohti.Väistin täpärästi mutta sain lapaani ilkeän haavan.
"Minä varoitin sinua!"Naaras murisi.Ärähdin tälle ja olin loikkaavinani tämän selkään mutta huitaisin tämän jalat alta.Se oli yksi Vatukkakynnen opeista.Naaras kaatui maahan ja löin tätä kylkeen.Naaras rääkäisi tuskasta ja juoksi pensaisiin kiljahdellen.Irvistin hieman kun saamaani haavaa tykytti.Tärkein sääntö oli että vain pesässään sai syödä ruokaa.Totta kai muut lähellä olevat kissat haistoivat riistan.
>Olen tyhmä<<Ajattelin kun hain oravan ja nilkutin pesääni kohti.Sujahdin pian sananjalkojen alle ja lysähdin maakuupaikalleni.Nuolaisin haavani pari kertaa ja irvistin kun sitä kirveli.Söin oravan nopeasti ja katsoin haavaa.
>Mitä minä teen?<Pohdin.Silloin huomasin hämähäkin seittiä.Kurottelin sen tassullani ja painoin sitä haavaa vasten.Kiedoin sen karvoihin ja nousin ylös.Nyt se pysyisi paikoillaan eikä haittaisi liikkumistani.Nilkutin ulos pesästäni.Jalka oli hieman kankea mutta kyllä se siitä.Yhtäkkiä kuulin pensaista rapinaa ja menin piiloon puuntaakse.Pesäni eteen asteli musta kissa.
>Luna!<Murisin ajatuksissani.Naaraan silmät menivät pienemmiksi kun hän haistoi tuoksuni.
>Taas pitää vaihtaa pesäpaikkaa<Ajattelin harmistuneena.Liikuin pensaisiin nopeasti nnen kuin Luna näkisi minut.....
//Eka tarina Hopeamyrskyle♥//
Vastaus:Voi tuota Hopeamyrskyn elämää!
Saat 21 kokemuspistettä.

~Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjatassu, Jokiklaani
26.09.2013 15:32
>Missä minä olen? Mitä minä täällä teen? Miten päädyin tänne?< Kysymyksiä pyöri päässäni, mutta yksi nousi muita korkeammalle. >Kuka minä olen?< Se kyllä olisi tosi kiva tietää kuka on. Katselin ympärilleni hämmästyneenä. Lehtiä, marjoja ja kaiken laisia erilaisia kasveja oli lajitteltu huolellisesti ympäriinsä. Pesä oli hämärä ja ainoa valo tuli katosta. Kuulin tassujen ääntä takaani käännyin, niin nopeasti kuin pääsin ympäri ja painauduin maata vasten. Silloin huomasin, että olin yltä päältä mudassa. Pudistelin multaa, mutta se i kuivunut turkkiini kiinni. Muta tuntui epämukavalta, joten yritin hinkata sitä maata vasten. Sitten muistin kissan, joka oli juuri vähän aikaa sitten tullut paikalle. Kissalla oli Mustaturkki, jossa oli oransseja ja valkoisia täpliä.
"Kastanjatassu mitä sinä teet?" Naaras naukui huvittuneena. Käänsin pienesti päätäni kummissani. >Kastanjatassu? Ei mikään hullumpi nimi.<
"Sekö on minun nimeni?" Naukaisin naaraalle. Silloin paikalle tassutteli toinen kissa kirjavan värinen naaras. Pakitin pari askelta ja olin tuskallisen tietoinen, siitä että olin nurkassa ilman pako reittiä. Täplikään naamaan ilme muuttui vakavaksi kuultuaan minun kysymyksen.
"Kyllä se on sinun nimesi. Tiedätkö missä olet?" Naaras naukui huolestuneena. Pakitin pari askelta taakse päin, mutta seinä tuli vastaan.
"En muista mitään mistään, paitsi hämärästi, että kaaduin." Naukaisin varuillaan korvani liikkuivat huolestuneena puolelta toiselle, ja haistelin koko ajan varmuuden vuoksi ilmaa. Täplikäs naaras kuiskasi jotain toisen kissan korvaan. Erotin juuri ja juuri sanat. Ilmeeni muuttui heti kuultuani sanat. Mutta silloin jo kolli asteli paikalle huolestuneena.
"Muistako minut?" Kolli naukaisi. Pudistin turhauteena päätäni. Kolli astui lähemmäs, mutta kun huomasin, että tärisin niin hän pakitti pari askelta takaisin.
"Olet menettänyt muistisi." Naaras naukaisi.
"Tämä on sinun veljesi Pisaraturkki ja minä olen Teerenlento." Naaras jatkoi huolimatta siitä, että näytin siltä etten uskoisi sanaakaan.
"Tule näytön leiriä ja kerron kaiken, joka on sinulta päässyt unohtumaan." Kolli naukui ja lisäsi vielä.
"Teerenlento huolehditko Mesitassusta?" Sitten Pisaraturkki lähti johdattamana minua pois pesäsätä. Näin sammalpedillä nukkuvan kissan, joka hengitti raskaasti ja yski välillä vettä suustaan.
"Voimmeko käydä joella?" Mau'uin. Hämärän muisti kuvan avulla muistin tien joelle. Kahlasin veteen rohkeasti ja yritin saada lian irtoamaan. Pisaraturkki katsoi minua, kun ei olisi ennen nähnyt joessa peseytyvää kissaa. Kun nousin ylös ravistelin turkistani kaikki vedet, jotka lähtivät.

Illalla olin saanut pika muistin virkistys kurssin, ja Pisaraturkki ohjasi minut oppilaiden pesään. Muistin kaiken tosi hämärästi, mutta koulutusta ja lähiaikoina tapahtunutta, siis ne muistin hyvin. Kiersin pari kertaa ympäri ja laskeuduin mahalleen makaamaan. Mesitassu makasi parin sammalpedin päästä minusta. Tämä näytti parantuneen hyvin, kun taas minun oikean silmä kulman päällä oli ohut pitkä ja syvä viilto, jota jomotti.

//Tämmönen kielioppi virheinen pikatarina ja vielä sen lisäksi lyhyt!//
Vastaus:Oli ihan mukava tarina.
Saat 20 kp:eeta.
Ja onnea, olet soturi!

~Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupentu, Tuuliklaani
26.09.2013 14:16
//Jatkuu//

Yritin olla rapistamatta makuusammalta, kun lähdin hiljaa kipittämään aukiolle. Ilmassa tuoksui vain raikkaus, sekä häivähdys hiiren tuoksua, joka oli peräisin unesta. Käänsin päätäni. Siinä se oli: Leirin suuaukko, salaperäinen ja kutsuva. otin pieniä askelia kohti sitä. Kun olin ihan sisääntulon kohdalla, outo kylmyys riepotteli sisintäni. Se ei ollut ennen tuntunut minussa ja se tuntui inhottavalta. Kylmyys painoi eniten sydämen kohdalla. Mietin Valkohännän opetuksia ja kertomuksia. Omatunto! Omatunto painoi rintaani kylmästi, kuin kivenmurikka siellä olisi lojunut. Sydäntäni kivisti, mutta päätin: #Ei kai yksi pieni hiirensaalistusreissu haittaa? En mene kauas ja tulen heti takaisin...# Niinpä otin ensimmäisen askeleen tuntemattoman metsän puolelle.

Metsässä omatunnon kylmyys sekoittui vielä kylmään säähän. Yritin pörhistää turkkiani lämmittääkseni itseäni, mutta turhan; se laskeutui aina takaisin. Haisoin ilmaa. Missään ei tuoksunut hiireltä. Olin juuri pinkaisemassa juoksuun etsimään hiiriä, kun kuulin murahduksia kauempaa. Nyt turkkini nousi pystyyn. Näin jonkun paksuturkkisen olennon tulevan pensaiden takaan. Ryntäsin siitä niin kauas kuin pystyin ja yritin etsiä piiloa. Lopulta huomasin suuren kiven alla juuri minunkokoiseni kolon ja pujahdin siitä sisään. Kolossa ei ollut muita eläimiä. Huohotin hiljaa. En ollut tunnistanut eläintä, mutta en ollut nähnyt edes niin isoa eläintä. Tärisin pelosta. En uskaltaisi palata leiriin. #Jään tänne nukkumaan#ajattelin peloissani. Etsin kolosta jäkälää, sammalta, lehtiä ja risuja pieneen makuualustaan. Kun se oli valmis, käperryin ja aloin hyräillä rauhoittavaa sointua. Sointu tukahtui, kun viimein sain unen päästä kiinni.

Vastaus:Nyt sain tarkistettua! Ja mikä se Kuupentuun törmännyt peto oli?
Saat 16 kokemuspistettä!

-Sarppa

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 




--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mesitassu,jokiklaani
25.09.2013 20:53
”Pysy paikallasi!” jokiklaanin parantaja käski. Olin loukannut jalkani, sillä mäyrä oli hyökännyt minun kimppuuni. "noin, nyt voit lähteä, mutta älä mene kauas leiristä äläkä rasita jalkaasi!” Parantaja naukui kun lähdin parantajan pesästä ulos. ”No, tuleeko sinusta enää koskaan soturia?” Pisaraturkki kysyi huolestuneena. ”Et voi olla noin hiirenaivo! Ei nyt yksi mäyränpurema estä minua tulemasta soturiksi!” Sanoin leikkisästi. ”Ainoa huono asia on, että en voi harjoitella mitään pariin päivään” huokaisin. ”No, sillä aikaa voimme tehdä jotain muuta, mikä ei rasita takajalkaasi, esimerkiksi kalastamista!” Pisaraturkki lohdutti. ”Niin! Rakastan kalastamista!” hihkaisin iloisesti. Hain tuoresaaliskasasta pienen särjen, hotkaisin sen nopeasti ja lähdin Pisaraturkin kanssa joelle päin. Päivä oli kaunis ja oli piristävää kävellä joelle päin, kun tiesi että pääsisi kalastamaan. Olimmekin jo perillä ja aloitimme kalastamisen. Huomasin vedessä suuren hauen, joka ui pahaa-aavistamattomasti. Nappasin hauen kiinni. Kuitenkin hauki oli liian voimakas ja potkaisi pyrstöllään. Tipahdin kylmään veteen, enkä pystynyt kunnolla uimaan virtaavaa vettä vastaan, sillä jalkaani alkoi sattua kun liikutin sitä. ”Pisaraturkki! AUTA!” kiljuin vedessä ja pääni upposi vähän väliä vedenpinnan alle. Pisaraturkki ei ollut huomannut, että olin tippunut veteen ja vasta nyt, kun hän oli kuullut avunhuutoni hän alkoi juosta luokseni. ”Sinnittele Mesitassu! Olen tulossa” Kuulin Pisaraturkin huutavan minulle. Yritin pitää pään veden yläpuolella, mutta en onnistunut. Silmissäni maisema alkoi mustentua silmissäni ja en enää nähnyt yhtään mitään. Pisaraturkki oli loikannut veteen ja yritti saada minut rannalle. Vihdoin Pisaraturkki sai minut raahattua tarpeeksi kauas vedestä ja alkoi raahata minua leiriin päin.

Aloin herätä pyörtymisen jälkeen ja hätkähdin aluksi, että missä olin mutta sitten huomasin, että olin parantajan pesässä. Mieleeni tulvi kaikki, mikä oli tapahtunut joella ja nousin ylös. ”Hei! Mihin sinä olet menossa?” kuulin takanani parantajan äänen. ”Voin hyvin ei minun tarvitse jäädä lepäämään!” Tiuskaisin haastavasti. ”Et voi! Pyörryit ja sitä ennen vielä tipahdit jääkylmään veteen!” Parantaja sanoi” Käy lepäämään”
Huokaisin kiukkuisesti ja menin makuulleni. Hetken aikaa olin hereillä, mutta sitten nukahdin. Näin unta siitä, kun mäyrä käveli metsässä, se näytti etsivän minua. Sitten uni vaihtui joelle, jossa kalastin pisaraturkin kanssa. Tipahdin veteen ja näin Pisaraturkin Juoksevan luokseni. Sitten hän veti minut kuiville. Hätkähdin unesta ja huomasin, että oli yö. Lähdin vaeltamaan oppilaiden pesän suuntaan. #Pisaraturkki vaaransi henkeni takiani! Minusta ei koskaan tule niin hyvää mestaria kenellekään, en saisi edes itseäni pelastettua!# Huokaisin pettyneenä ja käperryin omalle nukkumapaikalleni.
Seuraavana aamuna aurinko herätti minut, sillä en juuri voinut tehdä mitään. ”Hei, Mesitassu!” Kuulin Pisaraturkin naukuvan. Hän oli odottanut minua pesän ulkopuolella. ”Hei Pisaraturkki! Kiitos, että pelastit minut eilen” nau’uin. ”Eipä mitään. Pakko sanoa, että olet onnettomuusaltis kissa” Pisaraturkki vitsaili. Minäkin aloin hymyillä.

Vastaus:Voi pikku Mesitassua!
Saat tästä 20 kp:eeta!

~Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatassu,Varjoklaani
25.09.2013 18:32
Tuhahdin hiljaa.
>Minun pitää totella Tunturituulta tai soturiksi tuloni pitenee<Sähähdin hiljaa.
>Oppilaan olo on muutenkin tyhmää!Olen jo soturin tasoinen muutenkin<Talsin vihaisena ulos oppilaiden pesästä.
"Haukkatassu!"Yösiipi huudahti.Kävelin varapäällikön luokse.
"Mitä nyt?"Mauin kohteliaasti.
"Menet Unikonvarren,Ruosteturkin,Riekkotassun ja Rapatassun kanssa partioon"Varapäällikkö osoitti hännällään neljää kissaa jotka odottivat minua.Nyökkäsin ja hölkkäsin näiden luokse.
"Mennään"Ruosteturkki maukui ja poistuimme leiristä.
"Minne menemme?"Kysyin Unikonvarrelta.Tämä kääntyi Ruosteturkin puoleen ja alkoi jutella hiljaa.
>Emmekö me voi muka olla mukana valinnoissa kun olemma oppilaita!?<Ajattelin närkästyneenä.
"Myrskyklaanin rajalle"Unikonvarsi maukui pian.Virnistin hiukan.Annoin kynsieni valua välillä ulos ja sisään.
>Kumpa törmäisimme Myrskyklaanilaisiin.Olisi mukava näyttää tappelutaitoni.Rajaa lähstyessämme haistoin jo Myrskyklaanin.Haju oli tuore.Jännitys virtasi kehooni ja lihakseni alkoivat jo jännittyä tapelua varten.
"Myrskyklaanilaisia!"Ruosteturkki sihahti vihaisesti.Nyt minäkin näin ne.Ne olivat meidän puolella rajaa.
"Käydään kimppuun!"Huudahdin hiljaa.Unikonvarsi mulkoili Myrskyklaanilaisia.Naaras nyökkäsi.SOturit päästivät sotahuutonsa.Syöksyin näiden eteen hurjasti ulvoen.Myrskyklaanin joukossa oli Vatukkakynsi,Nokiturkki,Tulisydän,Harmaaraita,Okakynsi ja naaras jota en tunnistanut.Syöksyin naarasta päin.Tämä sihisi minulle ja huitaisi minua kasvoihin.
"Hyvä Leppäläiskä!"Kuulin jonkun Myrskyklaanilaisen ulvovan.katsoin likaisen valkoista naarasta.
>Soturiko muka?<Naarashan oli minua pienempi!Murisin tälle ja ponnistin valtavaan loikkaan.Leppäläiskäksi kutsuttu naaras väisti sivuun ja raapaisi minua kylkeen.Ärisin tälle hampaat irvessä ja paljastin terävät kynteni.
"Nyt teen sinusta silppua!"Ulvahdin voitonriemuisena ja purin naarasta hännästä.Leppäläiskä kiljahti ja potkaisi minua rintaan.Ähkäsin ja huitaisin naarasta terävillä kynsilläni kylkeen.Haava oli syvä ja siitä valui runsaasti verta.Naaras kiljahti kivusta ja loikkasi minua kohti.Annoin naaraan painaa minut maata vasten ja sitten potkaisin tätä mahaan.Leppäläiskän verta valui päälleni.Naaras lysähti maahan ja loikkasin tämän kimppuun.Hakkasin tätä terävillä kynsilläni.Leppäläiskä kirkui kivusta.
"Haukkatassu riittää!"Ruosteturkki karjui.Mutt en lopttanut.Naaraasta repi kouristukset.Silloin jokin tarttui minua lavasta.Terävät hampaat vihloivat lapaani.Näin Vatukkakynnen suuren hahmon kun kolli viskasi minut Tulisydämmelle.Tulen värinen kolli iski hampaansa etujalkaani.Rääkäisin kivusta.Ruosteturkki repi Tulisydämmen irti minusta ja Raahsi minut Varjoklaanin reviirille.Näin kun Harmaaraita raahasi Leppäläiskä varjoihin ja Myrskyklaanilaiset lähtivät.Kömmin tassuilleni.
"Minä käskin sinua perääntymään!"Ruosteturkki huusi minulle raivoissaan.Käänsin katseeni muualle.Silloin pensaista ilmestyi Tunturituuli.
"Mitä tapahtui?"Mestarini maukui tuimeasti.
"Tuli tappelu Myrskyklaanin kanssa ja tuo taliaivo ei perääntynyt kun käskin ja melkein tappoi Myrskyklaanilaisen!"Ruosteturkki murisi.Tunturituuli katsoi minua vihaisesti.
"Menkää edeltä!"Tunturituuli ärähti.Kun muut hävisivät näkyvistä Tunturituuli virnisti minulle ilkeästi.
"Mainota Haukkatassu oletkin paljon viisaampi kuin oletin"Kolli kehräsi kylmästi.Katsoin tätä ylpeänä.Tunturittuuli lähti kävelemään leiriä kohti.Kävelin tämän perässä häntä pystyssä mutta epäilys kaihersi mieltäni.
>oliko Tunturituuli paha?<...........
//jatkuuuuuuuuu//
Vastaus:Jännittävä taistelu!
Saat 21 kp:eeta!
Hieno tarina!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
25.09.2013 17:24
Kylmät väreet kulkivat pitkin turkkiani en voinut lakata ajatelemasta ääntä. Ravistin itseäni. #Lopeta tuollainen# Käskin itseäni mielessä.
"Jäämyrsky" Pääskyhäntä naukui.
"Niin" Kysyin ja käänsin katseeni Pääskyturkiin.
"Tuiskutuulen mukaan sinä johdat auringonhuipun partiota. HÄn käski tulla ilmoitamaan" Pääskyhäntä kertoi.
"Selvä. Tiedätkö yhtään keit minun tulee otaa mukaan" Mau`uin.
"En sitä sinun tulee kysyä ihan itse" Pääskyhäntä naukui.
"Kiitos kuitenkin tiedosta" Vastain ja kävelin etsimään Tuiskutuulea. Erotin tämän syömässä kalaa parin muun soturin kanssa. Tuiskutuulen katsellessa ympärileen viitoin hännällä häntä tulemaan luokseni. Hän jätti ateriansa ja asteli keveästi luokseni.
"Kuinka voin autaa" Hän kysyi.
"Ketkä otan mukaan partioon" Naukaisin.
"Mukaasi lähtevät Sulkahäntä ja Aaltotassu. Lähdette seuraavan partioin tullessa. Minun pitää mennä" Tuiskutuuli vastasi. Nyökkäsin ja jäin katselemaan Tuiskutuulen kulkua. Vilkaisin sitten taivaalle. Taivas oli pilvetön. Aurinko ei ihan hetkeen saavutaisi huipuaan. Päätin palata soturipesälle kun kuulin ääntä oppilaspesän suunalta. Käänähdin ja erotin Pöykkitassun ja Kivitassun. Kumpikin sähisivät toisileen joten päätin ujutautua lähemmäksi.
"Olet ihan hiirenaivo" Pöykkitassu sähisi.
"Itse olet" Kivitassu puollustautui. Päätin puuta riitaan,
"Nyt loppu" Käskin tiukasti. Kumpikin vaikeni mutta mulkoilivat toisiaan.
"Mistä on kyse" Tivasin oppilailta.
"Tuo väitti minua hiirenaivoksi kun kerroin Aaltotassulle yhden jutun" Kivitassu kertoi.
"Sinä et olisi saanut kertoa sitä" Pyökkitassu huusi.
"Nyt lopeta sen huutaminen. Kivitassu mitä sinä kerroit ei Pyökkitassu voi noin vain suuttua" Maukaisin.
"No että..." Kivitassu aloitti.
"Et kerro muuten koko klaani saa tietää sen" Pyökkitassu sähisi.
"Saatte luvan sopia ja pian. Klaani ei tarvitse riitoja" Vastasin kylmästi ja tuijotin oppilaita.
"KYllä me sovitaan!" Kivitassu maukui.
Nyökkäsin ja kävelin soturipesään.Kuulin taas äänen.
"Pian tiedät sen mitä pitää älä pelkää näemme kyllä" Emoni ääni sanoi.
"Mitä" Maukaisin.
"Oletko kunnossa" Teerenlento kysyi kun tämä kulki ohitseni.
"Olen kuvitelen omiani. Taitaa olla nälkä" Naukaisin ja loikin tuoresaaliskasalle.

/Jatkuu
Vastaus:Hauskaa!=)
Saat 20 kp:eeta

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Okatassu, Jokiklaani
25.09.2013 16:36
"Mitä sinä oikein ajattelit!?" Sirpalesydän karjui silmät selällään Okatassulle. "Valehtelit hyökkäyksestä ja haavoittumisesta ja.. KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!" Soturi jatkoi. Okatassu väänsi naamaansa rasittavasti ja maukaisi:
"Enkai ajatellut mitään.."
"NO ET TOSIAANKAAN!" Sirpalesydän ärisi. Kylmä tuuli puhalsi, kun Sirpalesydän kertoi Okatassulle rangaistukseen;
"Parantajanpesässä on sammalia ja hiirenvirnaa. Nyt sinä menet sinne." Sirpalesydän naukui ja painotti, kuin jälkeenjääneelle. "Otat sammalia ja hiirenvirnaa. Sitten menet vanhusten luo, tervehdit kohteliaasti ja kerrot tulleesi auttamaan. Sitten vaihdat heidän petiensä sammalet."
"Eikä! En varmana!" Okatassu vastusti ja puristi kyntensä maahan. Punerva turkki nousi aavistuksen pystyyn.
"Kyllä." Sirpalesydän murahti ja tuuppasi Okatassua parantajanpesää kohti. "Minä tarkkailen sinua, mutta en auta."
Okatassun naama vääristyi.
"Kai minun sitten on pakko.."

Auringon viimesäteet paistoivat taivaanrannasta. Okatassu huokaisi ja kääntyi mestarinsa puoleen.
"Saanko mennä?" naaras voihkaisi.
"Saat." Sirpalesydän naukui ja siristi silmiän. "Hoidit tehtäväsi hyvin. Mene nyt syömään jotain pientä, sitten voit tehdä jotain mikä nyt sappuukin huvittamaan, mutta älä poistu leiristä ja pidä tassut maan pinnassa."
Okatassy nyökkäsi ja loikkasi muutamalla sulavalla loikalla turesaaliskasalle. Kissa valitsi pienehkön kalan ja vei sen oppilaspesään, petinsä viereen. Okatassu olisi halunnut vaitaa mielummin oman petinsä sammalet parempiin, mutta ei viitsinyt petien kanssa sählätessään valittaa. Naarasoppilas nyhkäisi viereiseltä pediltä pehmusteita ja asetti ne iloisena omalleen. Okatassu alkoi syödä ja nautti joka suupalasta kalan loppuun asti. Aaltotassukintuli pian pesään.
"Hei." Tämä maukaisi tervehdyksen ja tassutteli omalle pedilleen. Aaltotassu katsoi kummissaan petiaan Okatassun vierellä, sillä siitä selvästi puuttui pehmusteita. Kolli ei välittänyt vaan laskeutui ja alkoi rupatella. Okatassu alkoi pestä kylkeään Aaltotassun kysyessä:
"Tuletko iltapartioon."
"En tiedä." Okatassu totesi. "Kai, kun jäi vähän harjoitustuokio kesken.."
Aaltotassu nyökkäsi "Selvä," ja alkoi putsata korvantaustaansa. Tuli hiljaista. Pentuja viuhui suuaukon ohi, kun ne leikkivät hippaa.

Sirpalesydän ilmestyi pesän suuaukolle ja nau'ahti:
"Te kaksi, partioon."
Aaltotassu ja Okatassu nyökkivät ja katsahtivat iloisina toisiinsa. Okatassu näytti pienestä koostaan johtuen yhä pienemmältä, kun tämä tepasteli Aaltotassun ja Sirpalesydämmen kanssa pesästä pois. Rastastähti hymyili sirpalesydämmelle ja huusi:
"Ottakaa vielä Jäämyrsky mukaanne!"
"Selvä!" Sirpalesydän vastasi ja viittoi Jäämyrskyn mukaan. Jäämyrsky tuli ja neljä kissaa lähtivät metsään partiolle.

Vastaus:22 kp:eetä Okatassulle

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
25.09.2013 15:36
Tuuli kuiski hiljaa ympärilläni ja painauduin entistä tiiviimmin kiinni Vaahteratassun kylkeen. Hengitin rauhallisesti naaraan ihanaa tuoksua, joka sai minut muistamaan kodin. Tuuliklaanin avaran reviirin, Haukkatähden, kaikki rakkaat kissat ympärilläni... Voi, miten kovasti tahdoinkaan nousta aamulla partioon, kouluttaa oppilasta ja illalla tuhista sotureiden pesässä. Jälleen kerran huomasin soturina olon hienouden. Mutta silti tiesin, etten saisi rauhaa, ennenkuin olin selvittänyt outojen unieni tarkoituksen. Eikä Tiikeritähti odota. Vaahteratassu räväytti silmänsä auki ja katsoi minua läähättäen. Kurkustani nousi ilahtanutta kehräystä ja aloin nuolla naaraan lumista turkkia. Vaahteratassu näytti hieman säikähtäneeltä, ja tuo alkoi nuolla hämmentyneenä rintaansa.
"Mene Kuusi luo." Vaahteratassu naukui hiljaa peitellen kyyneliä. Pudistin kunnolla päätäni ja kosketin kuonollani Vaahteratassun kuonoa.
"En ikipäivänä!" Sanoin huolettomasti. Vaahteratassu näytti hetken hämmentyneeltä ja nyökkäsi sitten hitaasti.
"Mutta... Tehän saatte pentuja." Naaras naukui kurtistaen kulmiaan. Naurahdin lempeästi ja pudistin taas päätäni.
"Ehei."
Vaahteratassu näytti huojentuneelta ja huokaisi helpotuksesta. Kehräsin huvittuneena katsoen naarasta.
"Minä rakastan sinua." Kuiskasin Vaahteratassulle. Naaras alkoi kehrätä onnellisena ja suki turkkiani. Noin, nyt se oli tehty. Olin kertonut Vaahteratassulle tunteistani.
"Minäkin sinua." Hän naukaisi silmät säkenöiden. Nyökkäsin hyväksyvästi ja nuolaisin Vaahteratassun toista korvaa.
"Tule. Lähdetään." Kuiskasin ja nousin ylös. Puskin Vaahteratassun lapaa ja odotin, että naaras nousi.

Tassuttelimme kylki kyljessä vesiputousta kohti. Alkoi olla jo ilta ja viimeiset auringonsäteet loistivat kultaisella taivaalla. Vaikka alkoikin jo hämärtää, meidän pitäisi vielä kertoa Vinhapurolle huomisesta matkasta.
"Mitä Vinhapurolle kuuluu?" Vaahteratassu kysyi rikkoen hiljaisuuden. Yritin epätoivoisesti keksiä jotakin sanottavaa. Enhän ollut käynyt katsomassa häntä vähään aikaan... Olin nimittäin ollut Vaahteratassun ja Kuun kanssa.
"En tiedä... Hyvää kai." Sanoin rauhoittelevanpaan sävyyn katsoen muualle. Vaahteratassu nyökkäsi mietteliäänä, muttei sanonut mitään.

"Mitä sinä täällä teet?" Puro sähähti minulle siristäen silmiään.
"Tulimme kertomaan pari asiaa. Huomenna, aamunkoitteessa lähdemme matkaan." Kerroin hiljaa.
"Mutta sinun pitää pitää se salassa. Meitä ei muuten päästetä.." Vaahteratassu kuiskasi ja huiskaisi merkitsevästi hännällään. Vinhapuron silmät kirkastuivat.
"Todellako? Olenkin jo pitkään halunnut päästä täältä pois." Naaras sanoi nyrpistäen nenäänsä. Nyökkäsin ymmärtäväisenä. Enhän minäkään tästä paikasta oikein pitänyt.
"Mutta mitä teemme sitten, kun tulemme takaisin?" Vinhapuro kysyi mietteliäänä.
"Löydämme varmasti jonkin yöpymispaikan matkalta." Vakuutin rauhoittavasti. Vinhapuro nyökkäsi ja käänsi katseensa Vaahteratassuun.
"Voit näemmä jo paremmin." Hän huomautti mittaillen naarasta katseellaan.
"Aivan." Vaahteratassu sanoi iloisesti.
"Kastanjahäntä oli aivan epätoivoinen, kun et ollut her-"
"Mennäänkö? Huomisesta tulee pitkä matka." Huomautin keskeyttäen Vinhapuron. Vaahteratssu nyökkäsi ja kipitti edelläin kohti luolaa.
Kaikki oli hyvin, eikä Vinhapurokaan ollut aiheuttanut ongelmia.
Tai ainakaan vielä...
Vastaus:24 kp:eetä :)

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mesitassu, jokiklaani
24.09.2013 21:41

Juoksin henkeni hädässä suurta koiraa pakoon. #Eihän koirien pitänyt olla vapaana aamulla!# mietin hädissäni. Hyppäsin lähimpään puuhun ja sain hetken levähtää, kunnes huomasin, että puu oli liian kapea ja koira sai sen kaadettua. Aloin taas juosta vinhaa vauhtia koiraa karkuun ”Tähtiklaani! Mitä olen tehnyt, että saan tällaisen kohtalon?” huusin ja samalla katsoin taivaalle.

Olin nyt levännyt puussa jonkin aikaa, sillä aurinko oli jo laskenut. Vihdoin koira lähti jolkuttelemaan muualle päin ja lähdin juoksemaan lujaa vauhtia kotiin. Kävin hakemassa hautaamani vesimyyrän ja lähdin leirin suuntaan. Yö oli todella hiljainen kuulin vain kaukaisuudessa naksahtavia oksia ja tuulen suhinaa.

”Missäs sinä olet ollut?” Kysyi Pisaraturkki kun palasin leiriin. ”no..tuota…Ei tässä valeet mene läpi” huokaisin. ”Niin, mutta missä olit näin myöhään? En nähnyt sinua aamulla?” Pisaraturkki maukui huolestuneena. ”Kun minua ei ole päästetty moneen viikkoon partioihin mukaan, päätin seurata aamupartiota salaa. Kadotin partion kuitenkin, kun nappasin vesimyyrän kiinni. Sitten lähdin kaksijalkalaan päin ja törmäsin siellä koiraan. Odotin sitten puussa koko päivän, että koira lähtisi pois” Mau’uin surkeana.
”No, vie tuo vesimyyrä tuoresaalis kasaan, ota sieltä itsellesi syötävää ja mene nukkumaan. ” Pisaraturkki komensi. Tein niin kuin käskettiin ja hain kasasta todella pienen kalan, sillä muuta syötävää ei ollut jäljellä, koska vesimyyräkin vietiin heti, kun se osui maahan. Söin sitten ahvenen turhautuneena ja lähdin oppilaiden pesän suuntaan.

Seuraavana päivänä menin mestarini kanssa metsästämään. Olin saanut jo kolme vesimyyrää. Pisaraturkki oli kauempana metsästämässä. Yhtäkkiä haistoi varjoklaanin hajun ja näin, että tuttu hahmo ilmestyi pusikosta. ”Hei! Miksi olet täällä?!” sähisin kuiskaten. ”Halusin vaan jutella. Nimeni on Savutassu, entä sinun?” Musta oppilas maukui.
”Mesitassu, mutta sinun on pakko lähteä! Mestarini on vähän kauempana ja haistaa kyllä sinut!” Kuiskasin nopeasti
”Hyvä on, toivottavasti pääset ensi kokoontumiseen!” Savutassu kuiskasi ja lähti kohti varjoklaanin reviiriä.
Katsoin hetken Savutassun perään ja jatkoin metsästämistä.

Lähdin kävelemään harjoituspaikalle, sillä sovimme Pisaraturkin kanssa, että tapaamme siellä. Pisaratassu odottikin jo minua. Hänellä oli suussaan kuusi saalista, joista neljä oli lintuja ja kaksi vesimyyrää. Lähdimme viemään niitä leiriin päin ja pian olimmekin leirissä. Tiputin saaliini tuoresaaliskasaan ja lähdin joelle kävelemään. Päivä oli niin kuuma, että menin kastelemaan käpäläni veteen, mutta vesi oli jääkylmää. Sitten menin aurinkoon lekottelemaan. Koko loppupäivä minulla oli vapaata aikaa. Äkkiä nenääni leijaili ihan uusi haju, jota en tiennyt. #Hmm. Se voisi olla Tuuliklaani tai myrskyklaani# Ajattelin. En vielä tiennyt Myrsky –ja Tuuliklaanin hajuja. Sitten näin edessäni mustavalkoisen otuksen, joka tuli minua kohti. Aloin juosta pakoon, sillä tiesin, että se oli mäyrä ja tiesin myös sen, että ne voivat tappaa soturin. Juoksin mäyrää pakoon, ja olinkin paljon sitä johdolla, sillä mäyrät olivat hitaita. Sain mäyrän eksymään ja tassuttelin leiriin päin.

Leirissä kävin hakemassa tuoresaaliskasasta varpusen ja aloin syödä sitä. Huomasin, että partio oli lähdössä ja että sen johdossa oli Pisaraturkki, joka tuli minun luokse. ”Haluaisitko tulla mukaan partioon? Oppisit ehkä tuntemaan muiden klaanien hajut paremmin” Pisaraturkki sanoi. Nyökkäsin ja lähdin partion mukana takaisin metsään. Kaikki oli mennyt hyvin, kunnes haistoin taas mäyrän hajun. ”Mäyrä! Haistan mäyrän!” huudahdin Pisaraturkille. ”Sepä outoa. Eivät mäyrät yleensä päivällä liiku” Pisaraturkki ihmetteli.
Samalla pusikosta hyppäsi mäyrä suoraan kimppuuni, se varmaan oli haistanut minut ja alkanut seurata jälkiäni.
”Mesitassu!” kuulin Pisaraturkin huutavan. Mäyrä roikotti minua vasemmasta jalasta ja ulvoin kaikin voimin, sillä Mäyrällä oli terävät hampaat, jotka olivat uponneet syvälle jalkaani. Pian kaikki partion kissat olivat mäyrän kimpussa ja vihdoin mäyrä alkoi perääntyä. ”Sammalturkki, sinä saat johtaa partion loppumatkan, menen Mesitassun kanssa leiriin” Pisaraturkki sanoi kiireisesti. Minua alkoi hävettää, sillä Pisaraturkin piti luopua partiovuorostaan takiani. Lähdin ontuen kävelemään leiriä päin.

Vastaus:25 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valotassu, Jokiklaani
24.09.2013 17:39
Luku 3
Makasin pesässäni. Mietin edelleen Pääskyhäntää. Liittyikö uneni jotenkin Pääskyhännän ongelmaan? Pelkäsikö hän että joku kuningatar saisi liian monta pentua? Yhtäkkiä joku töykkäsi minua lapaan. Se oli Raitatassu. ”Tiedän että sinua vaivaa jokin” hän aloitti varovasti. ”Kerro vain mikä”. Asia painoi sydäntäni kuin painava kivi, ja teki mieli kertoa. Vedin syvään henkeä ja puhuin: ”Pääskyhäntä…hänellä on varmasti jokin huoli. Eilenkään hän ei päässyt opettamaan minua. Näin jopa mestarista unta! Putosin unessa jokeen ja Pääskyhäntä sanoi että koko klaani kuolee ja…” Raitatassu keskeytti minut. ”Ehkä voit kysyä häneltä suoraan” hän maukui varovasti. Minä nyökkäsin ja sanoin: ”Kyllä. Kysyn Pääskyhännältä heti huomenna.”

Seuraavana päivänä Pääskyhäntä tuli herättämään minut. Mietin missä vaiheessa voisin kysyä asiaa. ”Tänään harjoittelemme taistelu liikkeitä” mestarini maukui. ”Minulla olisi ensin kysyttävää” mauin hiljaa. Pääskyhäntä nyökkäsi kuunnellen tarkkaavaisesti. En viitsinyt mainita unestani, mutta kysyin mikä hänellä oli hätänä. ”Ennen kuin aloitamme oppitunnin, näytän jotain…” mestarini vastasi. Seurasin Pääskyhäntää joelle. ”Huomaatko näkymässä jotain erilaista?” hän kysyi. Katsoin jokea ja mietin kiperästi, oliko siinä jotain eroa. Pääskyhäntä selitti, että joen pinta oli noussut. ”Pelkäätkö, että tulee tulva?” kysyin. ”En tietenkään, mutta sekin voisi olla yksi vaihtoehto” Pääskyhäntä melkein sähähti vastauksen. ”Pitäisikö kertoa päällikölle?” minä ehdotin. ”Ei” mestarini vastaus oli lyhyt ja terävä. ”Menemme jatkamaan oppituntia”

Toimme paluu matkalla tuoresaalista. ”Mitä ääniä leiristä kuuluu” kysyin Pääskyhännältä. Syöksyimme leiriin. Leiri oli täynnä kamppailevia joki ja tuuliklaanin kissoja.

Vastaus:10 kp:eetä. Jäipä jännään kohtaan!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova,Tuuliklaani
24.09.2013 17:36
Sähisin ja murisin Vitsaukselle kunnes tämä katosi näkyvistä.
"Minä en auta teitä tuhoamaan mitään!"Raivosin.Kun vastausta ei kuulunut murahdin hiljaa.Vedin Vitsauksen tuoman hiiren lähemmäksi ja hotkin sen nopeasti suuhuni.Nuolaisin viiksiäni.Olin väsynyt mutta en voisi nukkua kun Vitsauksen kaltainen murhaaja olisi täällä.Silmäni alkoiva lupsahdella kumminkin kiinni.Yritin pitää ne auki mutta pian ne jo sulkeutuivat ja nukahdin.
--------Yöllä--------------
"Herää senkin karvakasa!"Vitsaus potkaisi minua terävillä kynsillään.Ähkäisin ja katsoin kollia vihaisena.
"Nyt mennään!"Kolli murisi.Sihahdin tälle ja kömmin hitaasti jaloilleni.Laahustin Oravahännän ja Vitsauksen perässä.Huomasin että suuntasimme Tuuliklaanin reviiriä kohti.
"Ei!"huudahdin ja pysähdyin.Vitsaus syöksyi taakseni ja puri minua hännästä.Huudahdin kivusta ja loikkasin eteenpäin.
"Liikettä!"Kolli murisi aavistuksen hiljempaa.Ärisin tälle mutta jatkoin hitaasti matkaa.Pian saavuimme jo Tuuliklaanin rajalle.
"Mene edeltä!"Vitsaus murisi.Laahustin hitaasti eteenpäin ja Vitsaus ja Oravahäntä seurasivat piilosta minua.
"Tiirajuova!"Kuulin huudon.Kanervista ilmestyi Ruohotassu.Naaras katsoi minua iloisena.
"Tulit takaisin!"Kellertävä naaras maukui.Kuulin Vitsauksen ja Oravahännän liikeet pensaissa.
>Ne tappavat Ruohotassun!<Ajattelin kauhuissani.
"Juokse mene!"Karjuin oppilaalle.Tämä katsoi minua hölmistyneenä.Vitsaus ja Oravahäntä syöksyivät naarasta kohti.
"EI!"Ulvoin ja loikkasin Ruohotassun eteen.Vitsaus löi minua poskeen terävillä kynsillään ja lensin ketunmittojen päähän.ravahäntä otti niskanahastani kiinni.
"Ruohotassu!"Ulvoin kun Vitsaus nosti nuoren naaraan ilmaan kaulasta.
"Tiirajuova auta!"Naaraan katseessa oli pelkoa.
"AUTA"Tämä kiljaisi peloissaan kun Vitsaus repäisi tämän kurkun auki.
"EI"Ulvoin.Potkaisin Oravahäntää vatsaan ja rynnistin Vitsausta kohti.Kollin kynnet repivät rintaani mutta purin tätä etukäälästä.Vitsaus murisi minulle ja iski kynsillään kylkeeni kiinni.Irvistin polttavasta kivusta.Kolli oli kova tappelija mutta minulla oli Roihukynnen ja Hiekkaturkin taidot.Väistin ketterästi ja löin kollia jalkoihin jolloin tämä kaatui maahan.Hyppäsin tämän äälle ja upotin terävät kynteni kollin mahaan.Vitsaus huusi tuskasta.Kolli potkaisi minua terävillä kynsillään mahaan ja lensin ilmaan.Paiskauduin maahan.Vitsaus painoi minut maata vasten.Murisin tälle.Vitsaus laittoi etukäpälänsä kaulani päälle.
"Kuinka helpposti minä sinut tästä voisinkaan tappaa"Kolli murisi uhkaavasti.Sihisin tälle raivoisasti.
//Tiira ei kuole//
Vastaus:20 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mesitassu, jokiklaani
24.09.2013 17:21
Oli kulunut viikko siitä, kun löysimme varjoklaanin partion reviiriltämme. Rastastähti oli määrännyt joka päiväksi ylimääräisiä partioita varjoklaanin varalta. ”Ole kiltti Mustakynsi! Haluan mukaan!” Marisin Mustakynnelle, joka johti iltapartiota. ”Viimeisen kerran, ei! Olet liian nuori ollaksesi jokaisessa partiossa mukana! Sitä paitsi otamme tänään sinun tilallesi Perhonsiiven, hän ei ole ollut sinun takiasi pitkään aikaan mukana!” Mustakynsi murahti ja lähti hölkkäämään leiristä ulos partionsa kanssa. #Höh! olisin halunnut niin kovasti mukaan!# Ajattelin ja lähdin pää alhaalla kohti oppilaiden pesää. ”Hei, Mesitassu! Haluaisitko tulla harjoittelemaan metsästystä nyt?” kysyi Pisaraturkki, joka oli huomannut minut masentuneena.
”Tietenkin! Miten voisinkaan kieltäytyä!” maukaisin iloisesti ja lähdimme kohti harjoituspaikkaa.

”Noniin näytä paras vaanimisesi” Pisaraturkki maukui. Menin vaanimisasentoon ja lähdin kävelemään hiljaa eteenpäin. Kuulin jonkun rapisevan edessä olevassa puskassa, joten kävelin vielä hetken ja hyökkäsin sen kimppuun. Kun tulin puskasta esiin suussani roikkui lihava vesimyyrä. ”Hienoa, Mesitassu! Löysit oikeaa syötävää!” Pisaraturkki kehui. Kaivoin maahan kuopan ja hautasin vesimyyrän sinne. ”Metsästys puoli onkin jo hallinnassa, joten mennään kertaamaan reviirin rajoja” Pisaraturkki sanoi. Hölkkäilimme rajojen kohdalla ja olimme samalla tarkkoja, jos löytäisimme varjoklaanin hajua.

Kun olimme puolessa välissä reviiriä, kuulimme koiran haukuntaa, joka läheni kokoajan. ”Mesitassu hyppää puuhun!” Kuulin kun Pisaraturkki huusi. Hyppäsin lähimpänä olevaan puuhun ja näin toisessa puussa Pisaraturkin. Pian koira tuli puiden luokse ja alkoi haukkua villisti minulle. Pian paikalle saapui kaksijalka, jolla oli hihna kädessään. Hän puhui koiralle jotain, joka kuulosti torumiselta. pian hän lähti koiran kanssa kävelemään poispäin. ”Hyppäsin pois puusta, kun Pisaraturkki antoi luvan ja lähdimme leiriä päin.

Seuraavana aamuna huomasin, että aamupartio oli lähdössä. En enää viitsinyt pyytää tulla mukaan, sillä vastaus olisi kuitenkin Ei. Mieleeni juolahti kuitenkin mielestäni hyvä idea; Lähdin kaikkien huomaamatta vakoilemaan partiota. Pysyin kauempana muista, ettei he huomaisi minua. Kuitenkin nenääni leijaili vesimyyrän tuoksu ja en voinut vastustaa kiusausta napata sitä kiinni. Hyökkäsin vesimyyrän kimppuun ja tapoin sen nopeasti. Hautasin sen maan alle, jotta voisin hakea sen paluumatkalla. Kun käännyin takaisin partion suuntaan, en nähnyt sitä enää. Lähdin uteliaana kaksijalkalaa päin.

”Hah! Tämäkö on niin pelottava paikka?” mau’uin itselleni rohkeana. Yhtäkkiä kuulin koiran haukuntaa läheltä ja huomasin koiran lähestyvän minua. ”Ei, tähtiklaani auta!” huudahdin ja lähdin juoksemaan pakoon.

//jatkuu :D//

Vastaus:22 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
24.09.2013 16:45
"Vaahteratassu! Eii.. Odota!" Huusin rakastamani naaraan perään. Vaahteratassu ei kuullut, tai - mikä pahempaa - hän ei halunnut kuulla minua. Käänsin salamoivan katseeni vahingoniloisena virnisteleviin kissoishin.
"Te ketunläjät..." Murisin syvälät, syvältä kurkustani. Ellen olisi jotenkin onnistunut hillitsemään itseäni, olisin varmasti kiinni kissojen kurkuissa. Nyt tyydyin vain murisemaan ja sähisemään syvältä sisältäni.
"Kuinka uskallatte pilata hetkeni!" Sähisin. Kuu näytti hieman säikähtäneeltä ja tassutteli luokseni.
"Anteeksi, olen pahoillani Kastanjahäntä." Naaras naukui hiljaa ja yritti haudata päänsä turkkiini, mikä onnistui aika kehnosti. Vetäydyin nimittäin pois Kuun luota ja paljastin naaraalle uhkaavasti hampaani.
"Sinä koiranlöyhkä, ketunraato... pysy kaukana minusta!" Murisin ja vedin kynteni ulos. Olin valmis hyppäämään Kivistänäkijän kimppuun, kun kolli loi minuun halveksivan katseen.
"Uskallatkin! Lopeta tuo!" Kivistänäkijä sihahti ja otti askeleen minua kohti. Siristin kollille silmiäni vihaisesti ja käännyin pois. Juoksin pois päin kissoista ja jäljitin samalla Vaahteratassun tuoksua. Missä hän oli...
"Vaahteratassu!" Huusin naarasta. Vastausta ei kuulunut. Kaikki luonto ympärilläni oli hiljaa. Aivan kuin se olisi odottanut jotain... Kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni. Karvani nousivat kuin itsestään pystyyn. Äh, mikä minua vaivasi? Jokin kammottava... Kammottavaakin kammottavanpi oli kitenkin syynä outoon käytökseeni. Huomaamattani hiivin etsien pieniäkin merkkrjä Vaahteratassusta. Kunhan naaras olisi turvassa, kaikki olisi hyvin. Pian huomasin liekinvärisen kissan, joka oli lyhistynyt maahan. Hetkessä tunnistin kissan Vaahteratassuksi. Tein äkkirynnäkön naaraan luo ja vedin kuonooni hänen ihanaa tuoksuaan hukuttaen pääni oppilaan turkkiin.
"Anteeksi, en tahtonut sitä. En tahdo pentuja Kuun kanssa, koska minä... Minä.. Minä rakastan sinua, Vaahteratassu." Nyyhkytin. Joo, tiedän, etteivät kollit yleensä itke, mutta noh. Onko se muka niin vakavaa?
Jokin tärisytti maata allani ja sai karvani nousemaan pystyyn. Kuulin kirkaisun jostain lähempää ja painauduin maata vasten toivoen, ettei se joku, mikä ikinä olikaan huomaisi minua. Huomasin täriseväni, ja painauduin lähemmäs Vaahteratassua. Suunnattoman suuri varjo lankesi johonkin viereeni. Kului hetki ja toinen.. Ja kuulin eteneviä askelia. Se joku oli häipynyt. Nousin täristen, silmät selällään ylös ja tartuin Vaahteratassun ruumiiseen alkaen raahata sitä turvaan.
Mitä/mikä se oli?
Vastaus:18 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupentu, Tuuliklaani
24.09.2013 16:29
Luku 2

Olin unessa. Puiden korkeat varjot lankesivat. Kun kipitin pari hännänmittaa eteenpäin, lämmittävä ja turvallinen päivänvalo pilkisti latvuston raoista. Hetken päästä se levisi jo koko laaksoon, jossa olin. Oloni oli kuitenkin hieman epävarma tuntemattomassa metsässä, ilman Valkohäntää tai muita pentuja. Yhtäkkiä huomasin lähellä minua pienen, harmaaturkkisen olennon. Siitä lähti herkullinen tuoksu. #Se taitaa olla ruokaa.# mietiskelin. Olin kyllä kuullut pienestä harmaasta saaliseläimestä. Sitä kutsuttiin nimellä.....Hii....Hiiri? Kyllä, se se oli. Hiiri livahti pensaikkoon. Hypähdin yllätyksestä. Lähdin jäljittämään riistaa. Kiihdytin kevyet askeleeni juoksuun. Jalkani takoivat maata,kuin olisin ollut vahva soturi. Näin hiiren ihan käpälieni juurissa.Loikkasin sen päälle ja yhtäkkiä hiiri oli tapettu. Ennen kuin otin hiiren suuhuni pysähdyin ajattelemaan: #Miten sain hiiren kiinnni näin nopeasti ja osasin vielä tappaakkin sen vaikka olinkin vasta pentu?#

Sitten heräsin. Uni oli ollut hauska, mutta melko epätodellinen. Hiiren maku oli houkuttanut minua ja metsä veti minua puoleensa. Katsahdin taivaalle. Taivaalla näkyi kelmeä mollukka, kuu. Oli siis vielä yö. Katsoin tyhjälle aukiolle ja mietin jonkin aikaa. Sitten päätin.

#Taidanpa lähteä pienelle retkelle.....#
Vastaus:14 kp:eetä. En muuten löytänyt tietojasi... o.O En siis voi lisätä kp:eita

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuulitassu,Myrskyklaani
24.09.2013 15:52
Hiiren haju tunkeutui kuonooni.Vesi herahti kielelleni ja painuin maata vasten.Askel askeleelta.Ei hötkyilyä tai se kuulisi minut.Pian näin ja suuren hiiren.
>Tuollaisia näkyy nyt enemmän kun ne keräävät ruokaa lahtikata varten<Nuolaisin huuliani.Loikkasin suurella loikalla hiiren niskaan.Hiiri livisti käpälieni välistä karkuun mutta viskasin sen ilmaan ja napasin sen leukoihini.Nopea puraisu.Hiiri muuttui veltoksi.
"Kiitos Tähtiklaani tästä hiirestä"Kiitin samalla kun peitin hiiren.Jatkoin matkaa.Suunnittelin menevän leirin lähettyville ja vajosin ajatuksiini ja pian huomasin kun jalkani olivat vieneet minut Tuuliklaanin rajalle.Pysähdyin äkisti.Huokaisin hiljaa.Ajatukseni karkasivat kauniiseen Tuuliklaanin oppilaaseen.
"Ei siitä ikinä tule mitään"Mutisin itselleni hiljaa harmissani.Yhtäkkiä kuulin rapinaa heinikosta.Pinkaisin puun taakse.Kurkkasin rungon takaa.Siellä käveli mustavalkoinen naaras ja *klunk* Tuuliklaanin päällikön Seittitähden!
"Haistatko mitään Kissanminttutassu?"Tuuliklaanin päällikkö maukui karhealla äänellä.
"Myrskyklaanin ja se on tuore"oppilas raportoi.
"Se kissa!"maukaisin äänen.Pujahdin nopeasti puun taakse.
>Tyhmä tyhmä!<Moitin itseäni.
"Kuulitko jotain Seittitähti?"Kissanminttutassu maukui hieman pelokkaana.
"En"Seittitähti rauhoitteli.
"Voit jäädä tänne metsästämään mutta älä Myrskyklaanin puolelle"Seittitähden ääni määräsi.
"Selvä Seittitähti!"Kissanminttutassu maukui.Kuulin kun Seittitähti asteli heinikkoon.Katsoin taas puun takaa.Kissanminttutassu haisteli ilmaa keskittyneenä.Huokaisin ihastuneena.
>Hän on kaunis<Kehräsin hiljaa.Silloin Kissanminttutassu katsoi minua.Kasvoilleni nousi puna ja rynnistin pensaisiin.
"Odota!"Kissanminttutassu huusi mutta en kuullut sitä.Juoksin melkein leiriin asti ja pysähdyin huohottamaan.
"Se hiiri!"Silmäni rävähti auki.Minun pitäisi hakea se.Hölkytin hitaasti sitä paikkaa jonne olin haudannut hiiren.Livahdin pensaan ali siihen kohtaan missä hiiren piti olla.Siitä oli vain riekaleet jäljellä.
"Ketunläjä!"Huusin kiukkuisena.Silloin haistoin toisen hajun.Vieraan kissan ja....Surutassu!Seurasin hajua.
"Siis olet emoni veli?"Surutassun ääni maukui.Pysyin hiljaa.
"Niin"Vieras ääni huokaisi.
"Pitää olla varovainen se koira voi olla lähellä.Emme voi mennä alas"Ääni jatkoi.Jähmetyin.
>Koira!<Ajattelin kauhuissani.Vedin nopeasti henkeä.Tuntui kuin kylmät silmät olisivat tuijottaneet minua.Kiljahdin ja juoksin kauhuissani puuhun.iras kolli seisoi koivun oksalla karvat pörhöllään ja hampaat irvessä.Surutassu katsoi minua silmät suurina.
"Tuulitassu?"Tämä maukui hämmästyneenä.
"Missä on koira!?"Karvani olivat pelosta pystyssä.
"Tuolla!"Vieras kolli sihisee.Käänsin katseeni puiden alle.Pikimusta valtava- ei vaan suunnaton koira murisi puun alla.Sen veren väriset silmät tuijottivat kissoja murhanhimoisesti.Nielaisin hermostuneena.
<miten pääsemme pois?<Pelko kouri vatsaa.Saatoin tunta koiran kieroutuneen mielen ja voimat jotka piilivät sen turkin alla...
(Jatkuu)
//Noin Misu;)Tuli pätkä//
Vastaus:19 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mesitassu, jokiklaani
23.09.2013 21:25

Kun olin syönyt vesimyyrän lähdin takaisin metsästämään. Kuuntelin tarkkaan, että kuuluisiko minkäänlaista eläimen ääntä, mutten kuullut sellaista, joten lähdin pyydystämään kaloja, mikä olikin lempipuuhaani jo pentuna.

Olin kävelemässä leirille päin 5 kalaa suussani, joista kolme oli ahvenia ja kaksi särkeä. Leirin suuaukolla odottikin jo Pisaraturkki. "missä olet ollut? Meidänhän piti mennä harjoittelemaan, kun olet syönyt." hän kysyi. Mieleeni juolahti vasta nyt se, että meidän piti mennä hiomaan vielä niitä hyökkäyksiä.
”Olen pahoillani Pisaraturkki, unohdin sen täysin!” mau’uin ja vein kalat tuoresaaliskasaan.
”No, mennään nyt sitten harjoittelemaan niitä hyökkäyksiä” Pisaraturkki sanoi ja lähdimme ravaamaan harjoituspaikalle päin.

Kun olimme perillä Pisaraturkki asettui puolustusasentoon ”Noniin! Hyökkää!”
Nyt lähdin juoksemaan täyttä vauhtia Pisaraturkkia päin ja kun hän oli väistämässä estin sen menemällä hänen eteen. Seuraavaksi pomppasin edestä hänen päälleen ja aloin raapia hänen selkäänsä. Hyppäsin alas selästä ja lopetin näytöksen kamppaamalla Pisaraturkin maahan. ” Vau! Olet kehittynyt aivan suunnattomasti! Nyt tiesit mitä teit, etkä jäänyt miettimään ” Pisaraturkki naukui iloisesti.
Olin itsekin iloinen , sillä osasin vihdoin hyökätä kunnolla, enkä enää kompastunut omiin tassuihini.

Kun lähdimme kävelemään leiriin päin haistoin tutun hajun ilmassa hetken aikaa mietin, että mikä se voisi olla, mutta sitten muistin sen; varjoklaani! ” Öö …Pisaraturkki, haistan varjoklaanin” Sanoin hiljaa hätääntyneenä. Hyppäsimme lähimpään puskaan ja kuulin kun Pisaraturkki sanoi minulle ” Mene pyytämään muita tänne, varjoklaanin kohdalla tästä voi tulla taistelu!” Lähdin juoksemaan leiriä kohti ja kun vihdoin olin siellä menin sanomaan ensin asiasta Rastastähdelle ja hän meni hakemaan sotureita kokoon.

Juoksimme paikalle, missä haistoimme varjoklaanin ja pian näimmekin he jo. Varjoklaanin jäseniä oli paikalla kahdeksan ja jokiklaanin kuusi. ”Mitä te täällä teette?” Rastastähti sähisi.
”Ei se teille kuulu!” Sylki varjoklaanin päällikkö.

Kuin silmänräpäyksessä klaanilaiset olivat vihollistensa kimpussa ja vaikka jokiklaanilaisia oli kaksi kissaa vähemmän he olivat kuitenkin johdolla. Huomasin, että varjoklaanin mukana oli yksi oppilas. Hetken aikaa katsoin häntä uhmakkaasti ”Et aio hyökätä, niinkö?” kysyin häneltä helpottuneena. ”En” oppilas sanoi lyhyesti. ”Huh! Olisin muuten ollut melko paljon tappiolla” naukaisin ystävällisenä. Rastastähti käveli ohitsemme ja hyökkäsimme äkkiä toistemme kimppuun ja esitimme taistelevamme. Heti kun Rastastähti oli kauempana meistä, aloimme taas jutella. Pian varjoklaanin jäseniä oli enää jäljellä yksi, joka oli oppilas varjoklaanista,hän lähti juoksemaan muiden mukana omaan leiriinsä. Hyvästelin oppilaan hännän heilautuksella ja lähdin muiden jokiklaanilaisten kanssa leiriimme.

Vastaus:Hienoa Mesitassu!
Saat 21 kp:eeta!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
23.09.2013 20:39
Tulikukka katseli leppoisasti, kuinka klaani valmistautui yöpuulle. Leppäläiskä istui valppaana keskellä aukiota. Vaahtotassu ja Tuhkamarja eivät olleet vielä palanneet. Vatukkakynsi naukaisi tervehdyksen Tulikukalle ja haukotteli.
"Rankka päivä, vai mitä? Olet varmasti ylpeä oppilaastasi", soturi maukui. Huoli Kollin keltaisissa silmissä sai Tulikukan valpastumaan.
"Mikä hätänä?"
"Kotkansulka. Häntä ei ole näkynyt pariin päivään-eikä Linnunlauluakaan", Vatukkakynsi maukui hiljaa.
"Tiedä kyllä, miltä sinusta tuntuu. Punahaukkaakaan ei ole näkynyt", Tulikukka rauhoitteli. Vatukkakynsi huokaisi ja nousi käpälilleen.
"No, hyvää yötä"m hän huikkasivat ja katosi sotureiden pesään. Tulikukka väräytti viiksiään ja nosti katseensa kirkkaalle yötaivaalle. Punahaukka eiollut edes nähnyt pentujansa. Naaras huokaisi ja pujahti pesään. Hän laskeutui makuusijalleen ja haisteli kumppaninsa vaimeam tuoksua tämän makuusijalta.
"Missä olet, rakkaani?" Hän kuiskasi.

-------aamulla-------

Tuöikukka avasi vihreät silmänsä. Aurinko ei ollut vielä noussut, ja oli hämärää. Naaras peseytyi rivakasti ja venytteli. Oli selvää ettei hän enää saisi unta. Naaras astui aukiolle ja istahti maahan häntä siististi yönmustien käpälien ympärillä. Leppäläiskä vilkaisi mestariaan kysyvästi. Tulikukka heilautti korviaan. Hän kuuli etäisiä ääniä parantajan pesältä.
"Ja sitten unikonsiemeniä kipuun. Ensimmäiset yrtit ovat aina ne eniten käytetyimmät. Tässä vaellusyrttisi", Tuhkamarjan ääni kähisi. Tulikukka tassutteli pienelle aukiolle. Vaahtotassu istui hämärässä valkokirjava turkki hohtaem.
"Kuulammelleko sitä ollaan menossa?" Naaras kysyi lämpimästi. Vaahtotassu hätkähti ja nilelaisi yrttiensä nopeasti.
"Ai sinä Tulikukka! Lähdemme aivan pian!" Vaahtotassi kimitti kun pentu. Tulikukka kehräsi ja nuolaisi pentunsa päälakea.
"Meidän täytyykin tästä lähteä", Tuhkamarja maukui.
"Voin saattaa teidät järvelle", Tulikukka tarjoutui.
"Kiitos!" Vaahtotassu maukui. Tuhkamarja nyökkäsi.
"Tyttäreksi on lahjakas. Hän tuntuu tietävän kaiken ihan itsestään", naaras maukui. Tulikukka kehräsi. Kolmikko ravasi aukion halki ja sujahti metsään. Kuura oeittikiviä, ja keltaiset lehdet sirottelivat heidän ympärilleen kultaisen meren.
"Lehtisateen on saapunut",Tuhkamarja maukui synkästi.tulikukka nyökkäsi. Vaahtotassu asteli vaitonaisena emonsa vierellä.
"Onko Lehtikadon aikaan kylmä?" Hän kysyi.
"Silloin sataa lunta", Tulikukka maukui.
"Mitä lumi on?" Vaahtotassu maukui.
"Kylmää, valkoista ainetta, joka peittää kaiken maailman", Tuhkamarja selitti. Vaahtotassun siniset silmät levisivät.
"En minä pelkää kylmää!" Hän maukui terävästi.
"Olisi syytä. Pienet kissat voivat kuolla kylmään", Tulikukka maukui. Vaahtotassun niskakarvat nousivat.
"En ole mikään pieni!" Hän sähis. Tulikukka pyöritteli silmiään. Tuhkamarja pysyi tyynenä. Vaahtotassu oli yhtä pisteliäs kuin aina. Pian he saapuivat järven rantaan. Aurinko oli jo nousemassa. Vaahtotassu silmäili järveä silmät suurina.
"En ole koskaan käynyt täällä asti", hän maukui.
"Kuulammelle on silti vielä pitkä matka. Tulehan", Tuhkamarja naukui ja ontui eteenpäin.
"Olkaa varovaisia", Tulikukka maukui. Vaahtotassu vilkaisi Tulikukka turhautuneena ja jatkoi matkaansa. Tulikukka kehräsi. Hänen tytärtään odotti loistava tulevaisuus.

"Joo vähän pätkä//
Vastaus:Kiva tarina, eikä lyhyys haitannut!
Saat 20 kp:eeta!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Okatassu, Jokiklaani
23.09.2013 20:30
Puiden varjot täplittivät kissojen turkkeja. Isompi kissa oli harmaa ja raidakas ja toinen, pieni kissa oli punainen ja harmailla merkeillä. Kuivuneet neulaset tipahtelivat puista alas maahan, kissojen turkeille, kiville, kannoille ja alemmille oksille. Tuuli puhalsi neulasia ja lehtiä sinne tänne ja huojutti puiden latvoja.

"En halua sinne.." Okatassu valitti.
"Kierrämme rajat." Sirpalesydän ärähti.
"Haluan tehdä jotain muuta! Metsästetään!" Okatassu ehdotti ja hypähti taaemmas. Sirpalesydän murahti jotain typeryydestä, oppilaasta ja koulutuksesta, mutta Okatassu ei ollut saanut selvää ja kysyi asiasta. Sirpalesydän pysyi vaiti.
"Rajat, rajat rajat, paapaapaa..." Okatassu mumisi tympääntyneenä ja siristi silmiään. Okatassu ei pitänyt tälläisestä tuulesta ja olisi viettänyt koulutustunnin paljon mielummin toimien ja sapuskaa nappaillen, kuin rajoja tutkimalla, hajujen tunnistelulla ja maastoa tutkailemalla.
"Haistatko?" Sirpalesydän kysyi tovin kuluttua ja nyrpisti nenäänsä.
"Varjoklaani." Okatassu totesi ja irvisti. "Miksi on klaaneja? Mikä on sen tarkoitus?" naarasoppilas kysyi yhtäkkiä. Mutta se ei tätä oikeasti kiinnostasnut. Se oli puijausta. Ja Sirpalesydän meni lankaan. Kolli alkoi kertoa näin:
"Minä olen kokenut paljon näiden klaanien kanssa ja sanoisin tätä jonkinlaiseksi sympioosiksi. Sienet ja puut elävät sympioosissa ja kai myös me klaanikissat. Se on luonnon kierre. Kiertokulku..-" ja puhe keskeytyi. Okatassu oli häipynyt. Soturi pyöri hetken ympäriinsä etsien, kunnes tajusi, ketä oli nyt puijattu.
"Okatassu! Okatassu!" Sirpalesydän huuteli.
Sillä välin Okatassu koikkelehti leiriä kohti. Naarasoppilas hihitti itsekseen ja varoi pitämästä ääntä. Kuiva lehti rasahti tassun alla ja oksa napsahti.
"Okatassu, mikäs sinulla? Missä Sirpalesydän on?" Jäämyrsky naukaisi. Aluksi okatassu jähmettyi, mutta sitten keksi mainoin idean.
"Voi! Sotureita minä etsinkin!" Okatassu inahti ja yritti näyttää huolestuneelta.
"Mitä on sattunut?!" Jäämyrsky voihkaisi.
"Sirpalesydän.. öö.. Sirplalesydän haavoittui! Jalassa haava!" Okatassu sepitti hieman liiankin innokkaasti. Jäämyrsky näytti epäilevän ja naaras sitten ihmettelikin ääneen, että miksi kokenut soturi nyt noin vain oli haavoittunut. Okatassu mietti mahdollisimman pienen hetken kunnes naukaisi:
"Varjoklaanin soturi hyökkäsi! Ainakin vaikutti siltä! Niitä oli vain yksi, joka haisi varjoklaanilta!"
Jäämyrskyyn meni täydestä ja naaras lähti hakemaan muita. Okatassu jatkoi matkaa.

(jatkamme tästä...)

//Soti tönkkölyhyys//
Vastaus:Voi pikku Okatassua!

Saat 19 kp:eeta!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mesitassu, Jokiklaani
23.09.2013 19:59
"Näytäppä nyt, miten hyökätään!" komensi Pisaraturkki.
Valmistauduin hyökkäämään ja ponnistin Pisaraturkkia kohti. Pisaraturkki oli kuitenkin liian nopea ja tömähdin vatsalleni maahan. "valmistelit hyökkäyksen hyvin, mutta et osannut aavistaa, että väistäisin" Maukui Pisaraturkki
"Niin unohdin sen" tunnustin nolona. "No mutta koetetaan uudestaan!" Mestarini maukui rohkaistaakseen. "Valmistauduin hyökkäämään uudestaan, mutta Pisaraturkki väisti iskun helposti. "hmm...Ehkäpä olet liian hidas. Koeta uudestaan!" Pisaraturkki maukui. Tällä kertaa menin pari askelta taakseppäin ja sitten lähdin juoksemaan Pisaraturkin viereen, Pisaraturkki väisti toiseen suuntaan ja silloin vaihdoin suuntaa ja ponkaisin Pisaraturkin selkään. Pysyin siellä sitkeästi, mutta sitten lennähdin maahan ja tömähdin lähellä olevaa puuta päin. "Mesitassu? Miten kävi?" Pisaraturkki kysyi hiljaa. "Mesitassu?"
"Shh! älä puhu tai alan nauraa, olen kuollut!" Sähisin leikkimielisesti Pisaraturkille. "Nouse ylös!" Pisaraturkki komensi päättäväisesti, mutta ystävällisesti. Nousin ylös ja ravistelin kaiken mullan turkistani. " jatketaan metsästämisen harjoituksilla" Pisaraturkki päätti. Menin vaanimis asentoon ja ajattelin, että maassa oleva käpy oli hiiri. Kun olin tarpeeksi lähellä, hyökkäsin sen kimppuun. " Ei hullumpaa!" Pisaraturkki sanoi iloisesti. " mennään nyt takaisin leiriin" hän maukui. Kun olimme leirissä kävelin tuoresaaliskasan luo, otin sieltä vesimyyrän ja etsin Kastanjatassua, kunnes muistin, että hän oli kompastunut juureen ja lepäsi nyt tajuttomana parantajan pesällä. Huokaisin hiljaa ja aloin näykkiä vesimyyrää tylsistyneenä.
Vastaus:Hieno tarina!
Saat 17 kp:eeta.

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
23.09.2013 19:12
Metsä oli hiljainen ja kuun valo valaisi maata. Kuun kylmä ja hopeinen valo peitti maata. Istuin yksin hiljaa kiven päällä. En ollut saanut jostain syystä unta joten olin livahtanut metsään.
"Hei taas" Ääni takaani kuului. Hätäkähdin ja katsoin tulijaa. Kuu oli värjännyt tämän hohtavan hopeaksi. Kadehdin jopa tulijan turkkia sillä se oli sen värinen melkein normaalistikin.
"Hei" Vastasin hiljemin. Tulijana oli siskoni Pisara "Miksi olet metsässä tähän aikaan" Kysyin.
"Jokin sai vain minut tulemaan tänne" Pisara naukui rauhaliseen ääneen.
" entä miksi sinä olet täällä" Hän uteli.
"En saanut unta joten tulin tänne" Selitin.
"Lehtisateen aika on tulossa" Pisara huomautti. Katsahdin puihin. Ne tosiaan olivat alkaneet vaihtaa väriä. Nyökkäsin. Huomasin Pisaran tuijotavan hopeahäntää.
"Mitä mietit" Kysyin.
"Emoamme" Pisara vastasi lyhyesti eikä irroitanut katsetta hopeahännästä.
"Ehkä minäkin pääsen tuonne joskus. Mutta vain ehkä kukaan ei tiedä sitä kun olen nyt kulkukissa" Siihen en osannut vastata.Pisara oli hetken hiljaa ehkä jopa pelotavan hiljaa. #Häntä vaivaa jokin# Ajatelin. Tyrkäsin häntä hellästi kylkeen.
"Onko kaikki hyvin" Kysyin. Pisara käänti siniset silmänaä minuun.
"On. Mietin vain" Hän huokaisi.
"mitä" Paloin halusta tietää.
"Ei mitään ihmeelistä" Pisara naukui nousi ylös ja lähti astelemaan pois. "Minun täytyy mennä. Älä huoli" Tämä naukui lempeästi ja katosi sumuun.
Istuin jähmetyneenä oli siinäkin outo tilanne ensin hän ilmestyy tyhjästä ja katoaa yhtä nopeasti. En enää jaksanut istua paikoillani. Kylmä tuuli ujelsi metsässä ja pian olisi kuunhuipun hetki. Nousin ja lähdin kohti leiriä. Astelin hitaasti kylmällä maaperällä. Halusin äkkiä soturi pesän lämpöön. Jokin tuossa sisareni tapaamisessa jäi vaivaamaan joten ajatuksissani olin kävellä päin puuta.

Saavuin leiriin. Sen aukio oli tyhjä ja hiljainen vain haukkhalla istui vastiossa hiljaa tuijotaen jähmetyneenä eteen päin. Livahdin soturipesän suojiin ja käperryin makuualustani päälle ja suljin silmäni . Vaivuin uneen.

Unessa saatoi kuulla emoni äänen.
"Tapaamme pian. minulla on kerrotavaa sinulle ja siskolesi" Hänen lempeä äänensä sanoi. Minua kylmäsi. Mitä sanat tarkoitivat. Emoni ääni oli lempeä joten toivon sen tarkoitavan sitä että hänellä ei olisi mitään vakavaa asiaa. Voin vain odotaa tiedän etten saa tietää sitä enne kuin on aika. Oliko tämä samainen uni ollut siskollani siksikö hän oli ollut niin outo.
Räväytin silmäni auki. Aurinko oli nousemaisilaan. Mitä asiaa hänellä olisi. Se oli ainoa kysymykseni...

//Jatkuu
Vastaus:Saat 20 kp:eeta!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
23.09.2013 18:47
Tulikukka nukkui sotureiden pesässä Kuulammelle vaelletun retken väsyttämänä. Hän ruusu vastahakoisesti, kun Hiekkamyrskyn käpälä ravisteli hänet hereille.
"Ylös Tulikukka! Kohta on Aurinkohuippu. Saat johtaa metsästyspartiota. Ota mukaasi oppilaasi ja Saarniturkki", varapäällikkö maukui. Tulikukka kömpi pystyyn ja sai itsenä viimein hereille. Hän tassutteli herättämään Saarnoturkin, joka nukkui pesän toisella laidalla.
"Herätys! Tulet kanssani metsästyspartioon", Tulikukka maukui. Harmaa läikikäs soturi nosti päätään.
"Selvähän Se", hän mumisi ja nousi jaloilleen. Tulikukka jätti Kollin peseytymään ja harppoi ulos pesästä. Leppätassu oli jo hereillä, oppilas oikoi yön jäljiltä sotkuista turkkiaan. Yhtäkkiä Tulikukkaa huusi Hopeatähti. Naaras marssi hänen luokseen.
"Olen tullut siihen päätökseen, että Leppätassusta on aika tehdä soturi. Tarkkaile hänen taitojaan nyt, kun hän on kanssasi metsästämässä. Nimitystilaisuus on illalla", päällikkö maukui. Tulikukan häntä heilahti mielihyvästä.
"Selvä, Hopeatähti", hän vastasi ja kumarsi. Sitten naaras jatkoi oppilaiden pesälle.
"Hei Tulikukka! Mitäteette tänään teemme?" Leppätassu kysyiinnoissaan ja pomppasi jaloilleen.
"Lähdet metsästys partioon minun ja Saarniturkin kanssa", Tulikukka maukui lämpimästi. Oppilaan into alkoi tarttua häneenkin. Samassa Saarniturkki tassutteli sotureiden pesältä heidän luokseen.
"No, lähdetäänkö? Riista ei odota", soturi maukui. Tulikukka nyökkäsi ja viittasi joukkoa seuraamaan. He astuivat aamuraikkaaseen metsään. Tulikukka oli kieltämättä vaikuttunut oppilaansa metästystaidoista. Nuori naaras sai helposti kiinni siementä järsivän hiiren. Hän oli pienintäkään epäilystä vaille valmis soturiksi. Tulikukka kehräsi hiljaa. Pian partio oli saanut jo niin paljon saalista, että heidän oli pakko palata viemään tuomisesta leiriin. Tulikukka raahasi isoa jänistä, ja Leppätassu kantoi kahta hiirtä. Saarniturkki asteli joukon jatkeena oravaa kantaen. Kun he sukelsivat leiriin, Hopeatähti ilmestyi pesästään.
"Näemmä metsästysonni on ollut myötä", hän kehräsi. Tulikukka laski jäniksen tuoresaaliskasaan.
"Kyllä vain. Leppätassu sai aivan hurjasti saalista"m hän vastasi. Hopetähti nyökkäsi ja viittoi poistumismerkin. Tulikukka tassutteli parantaja pesälle. Vaahtotassun kirkkaan valkoinen turkki erottui pian. Hän kuunteli korvat höröllä Tuhkamarjaa, joka neuvoi, miten piikki poistetaan käpälästä.
"Ja tartuta siihen vain hampaillasi ja kiskaiset. Haavasta tulee melko varmasti verta, joten käsket silloin potilasta nuolemaan käpälää. Hoitoon ei tarvitse edes hämähäkinseittiä", vanha parantaja maukui. Vaahtotassu viuhtoi hännällään.
"Tervehdys", Tulikukka maukui hilpeästi ja astui varjoista kaksikon viereen.
"Emo!" Vaahtotassu naukaisi ilahtuneena. Parantajaoppilaan silmissä ei näkynyt häivääkään tavallisesta töykeydestä.
"Huomenna on puolikuu. Vaahtotassusta tulee silloin oikea oppilas", Tuhkamarja kehräsi karheasti. Vaahtotassu nyökkäsi siniset silmät Leiskuen innosta.
"Mutta asiasta toiseen. Vaahtotassu, meidän täytyy täydentää yrttivarastoja vielä tänään", Tuhkamarja jatkoi. Tulikukka naukaisi näkemiin ja asteli takaisin aukiolle. Hän oli ylpeä tyttärestään. Vahtotassun pitäisi tosin oppia kuuntelemaan muitakin kuin häntä Ja Tuhkamarjaa.
"Aurinko alkaa laskea, Tulikukka. Aiottiin pitää salaisuuden nimitysmenoista"", Hopeatähden kiusoitteleva ääni maukui. Tulikukka kääntyi päällikön puoleen ja kumarsi.
"Hän ansaitsee kunnon yllätyksen", hän vastasi.
"No, kohta saat nähdä, kuka nauraa", Hopeatähti naurahti ja kajauttikutduhuudon. Klaani soljui varjoista päällikön ympärille. Leppätassu istahti Vaahtotassun viereen. Kahdesta oppilaasta oli tullut ystävät, vaikka he olivat riidelleet palavasti vain pari päivää aiemmin.
"Leppätassu, tule eteen", Hopeatähti määräsi. Leppätassu nousi säikähtäneenä tassuilleen ja asteli päällikön eteen.
"Leppätassu, sinun on aika saada soturinimesi", Hopeatähti kuulosti ja kohdisti katseensa Hopeahännän kirkkaampaan tähteen. Leppätassun leuka loksahti auki.
"Leppätassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania; jopa henkesi uhalla?"
"Lupaan", Leppätassu vastasi silmät säihkyen.
"Siinä tapauksessa annan sinulle soturinimesi; Leppätassu, tästä lähin sinut tunnetaan Leppäläiskänä. Tähtiklaanin kunnioittaa voimaasi ja urheuttasi, ja hyväksyy sinut täydeksi soturiksi", Hopeatähti julisti ja kosketti kuonollaan tuoreen soturin päälakea. Leppäläiskä nuolaisi Hopeatähden lapaa ja vetäytyi Tulikukan vierelle. Klaani hurrasi.
"Perinteiden mukaan Leppäläiskän tulee vahtia leiriä puhumatta yön yli", Hopeatähti lisäsi.
"Muistakin pysyä hereillä!" Tulikukka sihahti lempeästi. Leppäläiskä kehräsi hyväntuulisesti.
"Onneksi olkoon, Leppäläiskä!" Vaahtotassu huudahti ja pujahti ystävänsä viereen. Leppäläiskä kehräsi.
"Menehän siitä. Jos aiotte ennen auringonlaskua keräämään yrttejä, on pidettävä kiirettä!" Tulikukka hätisteli.
"Haluatko tulla mukaan, Leppäläiskä?" Vaahtotassu kysyi. Leppäläiskä pudisti päätään ystävällisesti.
"Taidan olla liian väsynyt", hän maukui. Tulikukka läpäisi Vaahtotassua korville, ja kaunis naaras loikki aukion halki Tuhkamarjan luo.
"No, haluatko syödä kanssani?" Tulikukka jatkoi. Leppäläiskä nyökkäsi.
"Mielelläni", hän maukui. Tulikukka nousi tassuilleen ja poimi tuoresaaliskasasta hiiren. Leppäläiskän lisäksi hänen seuraansa liittyi Hiekkamyrsky.
Varapäällikkö nyökkäsi uudelle soturille.
"Onnea. Partio taisi mennä hyvin", varapäällikkö naukui. Leppäläiskä nyökkäsi ja haukkasi rastaastaan. Tulikukka kääntyi kellanpunaisen naaraan puoleen.
"Onko yksikään kissa nähnyt Punahaukkaa?" Hän kysyi. Hiekkamyrsky näykki pulua ja pudisti myötätuntoisena päätään.
"Punahaukka on vahva soturi. Hän pärjää kyllä", varapäällikkö naukui. Tulikukka nyökkäsi ja haukkasi hiirestään palan. Missä hänen kumppaninsa oli?
Vastaus:Tarinaasi oli ilo lukea!Kiitos siitä!
Saat 28 kp:eeta!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteratassu, Tuuliklaani
23.09.2013 17:32
Luku 6; Surun syöverit

Vaahteratassu tuijotti tuimasti Kastanjahäntää. Kolli oli kertonut juuri kummallisimman asian, jonka naaras oli ikinä kuullut.
" Jaa että kuvajaisesti vain puhkui puhumaan? " Naaras toisti jo kymmentä kertaa, hännänpäätä viskoen. Kastanjan ruskea kolli huokaisi ja räpäytti silmiään.
" Niin " Tämä sanoi huolettomasti ja hieman kyllästyneenä. Liekinleimuava naaras tuhahti ja mulkoili maata. Jokin oli saanut naaraan erittäin ärtyneeksi, eikä hän itsekkään tiennyt miksi. Johtuikose Kuusta? Jokin siinä naaraassa oli häiritsevää ja tuntui kuin hän vetäisi Kastanjahäntää pois Vaahteratassulta. Naaras paljasti hieman suunpieltänsä ja sähisi hiljakseen.
" Vaahteratassu? " Kastanjahäntä yllättäen kysyi, jolloin Tuuliklaanin oppilas melkeimpä säihkähti. Hän katsahti silmät sirissä kollia ja hymähti hieman.
" Miten se ennustus meni? " Naaras kysyi, ennenkuin laskeutui mahalleen lumeen.
Kastanjahäntä näytti iloiselta kun Vaahteratassu osallistui viimein hänen toimintoihinsa ja kolli kehräsi hieman. Se sai Vaahteratassun silmät kostumaan ja hymyn nousemaan naaraan kasvoille. Mutta kun kolli alkoi puhumaan, hänen äänensä vaihtui selvästi häiriintyneen pelokkaaksi.
" Pimeä varjo peittää alleen putouksen ja loistavan kuun. Tulee kauhua ja hirvitystä, mutta valo peittää sen alleen. "
Vaahteratassu mietti pari minuuttia, läpsien hännällään lunta niin että sitä lensi melkein jokapuolelle. Arvoitus ei ollut kovinkaan hankala, ainakaan muutamasta kohdasta.
" Jopa pentu voisi ratkaista tuon. " Naaras tuhahti ja siirsi laihaa tassuaan sivummalle.
" Veikkaan että pimeä varjo tarkoittaa yötä, jolloin loistava kuu katoaa. Silloin jokin kapinen kattikasa rynnii taistelemaan, mutta lopulta joko aamu taikka jokin kissa/kissa lauma tulee pelastamaan heidät. " Naaras tokaisi ja suki tyytyväisenä tassunsa huonokuntoista turkkia. Kastanjahäntä tuijotti hetken eteensä, ennenkuin säpsähti kuin unesta heräten ja loikkasi kiljahtaen pystyyn. Vaahteratassu lopetti tassunsa sukimisen ja tuijotti närkästyneenä mielittyään. Ennenkuin naaras kerkesi mitään sanoa, kolli vilkaisi häneen niin pelottavan totisesti, että oppilas tunsi yllättäen pelkoa ja raahautti itsensä kasaan. Kollin silmät leimusivat, ennenkuin hän alkoi naukumaan.
" Meidän täytyy varoittaa heitä "
" Keitä ? " Naaras piipitti ja sai osakseen vihaisen katseen.
" KUOHUVAN VEDEN HEIMOA TIETYSTI ! " Kolli sihahti vihaisen ärtyneesti ja tuijotti paheksuvasti nuorempaa naarasta. Jonkin ihmeen takia Vaahteratassun silmiin nousi kylmiä kyyneleitä jotka noruivat kevyesti hänen huonostihoidetun poskiturkin päältä, samalla kun naaras alkoi tärisemään. Jokin tuon kollin äänensävyssä oli murtanut nuoren naaraan sydämmen täysin.
" Miksi sinä huudat minulle...? " Naaras kysyi kuin kuiskuttaen ja niin epätoivoissaan. Yllättäen kollin ilme muuttui hätäiseksi ja tämä loikkasi naaraan luokse kyyryyn. Kolli kiepautti häntänsä Vaahteratassun hännän ympäri ja suki pehmeästi naaraan päätä.
" Shhh. Olen pahoillani. Olen ollut niin yksin... Etten muista kuinka käyttäydyn. " Kolli rauhoitteli itsekkin hädissään ja kerran hän nappasi naaraan korvasta, mutta sitten punastuneena käänsi päänsä pois. Vaahteratasu tuijotti hetken maata, väristen, kunnes nosti päänsä katsoakseen punastelevaan Kastanjahäntään. Kolli tuijotti syvä puna kasvoillaan naarasta ja sitten Vaahteratassu teki sen mitä sydemmessää tunsi. Naaras tökkäsi kuononsa kollin kuonoa vasten. Hän veti suunsa täyteen kollin houkuttelevaa tuoksua ja veti päänsä kollin pään alle.
" Rakastan sinua " Naaras sai sanottua ja samassa kaikki se ärtyneisyys haihtui pois. Juuri kun Kastanjahäntä oli vastaamassa, kuului pensaista rapinaa ja esiin hyppäsi kolli, jota Kastanjahäntä oli nimittänyt Kivistänäkijäksi. Kolli mulkoili heitä niin vihaisesti ja turtuneena, että se yllätti naaraan täysin.
" Mitä tämä on Kastanjahäntä?! Et kertonut tästä minulle! " Kolli jylisi. Vaahteratassu mulkaisi vihaisesti kollia, koska hän oli pilannut ehkä naaraan elämän ihanimman hetken. Laiha Tuuliklaanilainen nousi kärsivällisesti pystyyn, harppoi pehmeän lumen ylitse häntä vinhasti heiluen ja jäi parin hiirenmitan päähän mulkoilemaan kollia.
" Kertonut mitä? " Naaras tokaisi vihaisesti äristen ja laiha kissa liu'utti hieman tylsistyneet kyntensä lumeen. Kivistäjänäkiä tuijotti hetken nuorempaa kattia, kunnes tuhahti ja vilkaisi taaksensa, kirkkaan vihreään pensaikkoon, josta hyppäsi esiin Kuu. Jo naaraan näkeminen nostatti Vaahteratassun ärtymystä ja kissa oli valmis kynsimään tuolta otukselta silmät päästä.
" Kuun ja Kastanjahännän on tarkoitus hankkia jälkeläisiä. " Kivistänäkijä tuhahti. Vaahteratassun päässä sirahti ja hän horjahti. He kaksi, pentuja? Mutta eihän niin voisi olla! Heiveröinen naaras horjui sivulle ja oli liukastua lumeen, mutta piti itsensä pystyssä. Hän vilkaisi Kastanjahäntään, jonka suu oli selkosen selällään, ennenkuin ryhdistäytyi.
" Vai niin. " Naaras tokaisi mahdollisimman vahvasti, mutta suru hänen sisällään mursi hänet. Naaras puhkesi itkemään täyttä kurkkua. Hän vuodatti niintä epätoivon kyyneleitä, kaiken mitä hän tunsi kollia kohtaan valui kuin vesi järveen. Naaras lähti tepastelemaan poispäin. Lumi upotti hänen tassujaan ja kyyneleet tuntuivat jäätyvän kiinni hänen poskiinsa. Naaras kuuli kuinka Kastanjahäntä huusi hänen nimeään, mutta naaras ei pysähtynyt. Hän huokaisi ääni väristen ja uskalsi kohottaa päätänsä hieman. Naaraan silmät olivat kyyneleistä kosteat ja kirkkaat ja hänen posket olivat tummuneet muutaman asteen kyyneleistä.
" Haluan että tämä on unta... " Naaras uikutti ja yskäisi. Hänen laihoihin kylkiin pisti ilkeästi ja naaras liukastui märän lumen yllä, tömähtäen suureen lumikasaan. Kyyneleet alkoivat jälleen norua naaraan poskia pitkin. Hän sulki silmänsä hitaasti, tuijottaen tummansinistä taivasta, kunnes pimeys kietaisi naaraan petolliseen maailmaansa.

" Vaahteratassu...minullakin oli tuollainen nimi joskus " Joku tokaisi. Vaahteratassu raotti hieman silmiään ja näki edessään likaisen ruohikon, jonka kortta kiipesi kokonaan musta koppakuorianen.
# Minähän olin äsken lumessa? # Naaras mietti, ennenkuin avasi silmänsä kokonaan. Hänen edessään istui kilpikonnakuvioinen naaras, jolla oli petollisen viekkaat silmät. Kun Vaahteratassu vilkaisi sivuilleen, näki hän uhkaavan tummia, kallistuvia puita, jotka tuntuivat siirtyvän lähemmäksi ja lähemmäksi.
" Kuka olet? " Oppilas kysyi ääni värähtäen naaraalta, joka naurahti kuivasti.
" Olen Vaahteravarjo "

// Mitäs tämä on x3 Jotain kummaa loikitaan vain eteenpäin tapahtumissa niin ollaan onnellisia.
Vastaus:Pitkä ja selkeä tarina! Ja sitä oli ilo lukea!
Ja nimesi on siis Vaahteravirta, vai?
Ja saat siis 28 kp:eeta!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjatassu, Jokiklaani
23.09.2013 17:26
"Harjoittelemme tänään taistelua." Mustakynsi naukui, kun tuli ulos oppilaiden pesästä. Nopealla vilkaisulla leiri näytti vielä aika hiljaiselta. Sotureiden pesän suulla Juovasulka makasi nuolee samalla vasenta etutassuaan. Oppilaat melkein kaikki nukkuivat, tai olivat lähteneet aikaisin harjoittelemaan mestareidensa kanssa. Mustakynsi odotti minua leirin uloskäynnillä kun minä vitkastelin matkalla.
"Minua väsyttää." Nau'uin Mustakynnelle, mutta mestarini jätti minun typerän valituksen huomiotta ja kääntyi metsään päin. Haukottelin vielä kerran ennen kuin lähdin mestarini perään. Hölkkäsin mestarini kiinni laiskasti. Kun Mustakynsi huomasi minut hän nopeutti vauhtiaan, enkä millään saanut häntä kiinni. Tuuli pörrötti mukavasti turkkiani juostessani metsän halki Mustakynnen perässä. Siinä juostessa rupesin pikku hiljaa heräämään, ja kun lopulta saavuimme perille olin aivan pirteä.
"No mistä aloitamme?" Kysyin läähätyksestäni huolimatta. Mestarini pudisti päätään pettyneenä.
"Jos vastustaja sallii sinulle lepotauon, vaikka on itse aivan pirteä kannatta levätä ainakin vähän aikaan." Mustakynsi torui.
"Ai jaa. No Lepäsin jo tarpeeksi aloitetaan." Sanoin nopeasti, mutta siihen vastaukseen mestarini ei ollut iloinen. Katselimme vähän aikaa toisiamme, kunnes rupesin kiertämään Mustakynttä tavoitteena saada aurinko taakseni, niin että mestarini sokaistuisi hetkeksi.Omaperäisestä yrityksestäni huolimatta mestarini keksi mitä aijoin, joten hän jäi paikalleen seisomaan. Kun minä kielsin häntä ympäri ja vahingossa kompastuin juureen joka törrötti maasta.
"Hiirenpapanat piksi mun piti just nyt kompastua!" Huudahdin turhautuneen, jolloin Mustakynsi hyppäsi päälleni ja painoi maahan.
"Uudestaan." Hän maukui, joten nousin ylös. Nyt loikkasin tämän päälle, mutta mestarini väisti ja minä törmäsin vain mutaiseen maahan ja liukastuin. Kun olin nousemassa ylös Mustakynsi loikkasi selkääni ja minä pamahdin mutaiseen maahan naama edellä.
"Epäreilua." Mökötin mestarilleni, kun olin noussut ylös seisomaan. Maali niin liukas, että kun yritin loikata taas mestarini kimppuun käpäläni lipsuivat, ja kaaduin taas mutaiseen maahan. En unohda koskaan Mutakynnen ilmettä minut oli nöyryytetty kunnolla! Kun olin vihdoin päässyt pois mudasta keksin hyvän keinon voittaa mestarini, edes kerran. Rupesin kiertämään häntä ja Mutakynsi astui lankaan hän astui Liiukaaseen kohtaan ja kaatui vatsalteen. Minä hyppäsin ketterästi hänen päälleen ja läimäytin pehmeästi mestariani päähän.
"Nouse nyt karvapallo joskus edes minun päältäni!" Mutakynsi tiuskaisi. Loikkasin maahan kauas mudasta.
" Nyt joudun pesemään itseni uudestaan." Mustakynsi valitsi. Pidättelin nauru ryöppyä, joka oli tulossa, mutta en pystynyt pidättelemään leveää hymyäni. Mestarin kumminkin huomasi minun ilmeeni, joka paljasti tällä kertaa paljon.
" Sinä varmaan ilahdut pienestä metsästys retkestä, joten voit nyt käydä metsästämässä samalla klaanivanhimmille." Mestarini naukui. Suuni loksahti auki, mutta tällä kertaa en voinut sanoa mitään. Nyt Mutakynsi hymyili minulle leveästi. Häntä pystyssä käännyin ja tassuttelin metsään. Kun varmistin, ettei mestariksi seurannut minua pudottauduin vaanimis asentoon. Korvani värähtivät lehtien kahisusta oikealla puolellani. Käännyin hitaasti ja haistoin metsähiiren tuorean tuoksun. Huivin lähemmäs, ja näin kunnolla pienet korvat jotka kääntyilivät nopeasti puolelta toiselle. Hyppäsin sulavasti ja hiljaa saaliini päälle ja punaisin niskat katki yksin kertaisesti. Nostin velton ruumiin ylös maasta ja lähdin juoksemaan kohti leiriä. Puut vilisivät näkökenttäni laidoilla ja tuuli vinkui korvissa. Mutta sitten taas petollinen puun juuri ilmestyi, kuin tyhjästä ja minä kaaduin ja kolautin pääni. >Ei taas.< Ehdin ajatella, kunnes putosin mustaan tiedottomuutteen.

Jatkuu...

// Taas kerran anteeksi kirjoitus virheistä. Niin siis kiitos, kun ette poistaneet Kastanjatassua! Ja kiitos, että saan olla täällä! Nyt kirjoitan taas aktiivisesti!!!//
Vastaus:Mukavaa saada tarinoitasi!
Saat 20 kp:eeta!
Ja onnea uudelle soturille!
Ilmoitatko soturinimesi vierskirjaan, kiitos!
-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
23.09.2013 16:59
Vedin syvään, järkyttyneenä henkeä. Mitä äskeinen oli mahtanut tarkoittaa? Olinko minä tain heimo vaarassa? Tai Vaahteratassu? Sydämeni alkoi jyskyttää huolesta. Eikai Vaahteratassu voinut olla vaarassa? Peräännyin paikkaa kammoksuen pois ja käännyin. Juoksin vatsa maata viistäen kohti paikkaa, jossa Vaahteratassu saalisti. Minun oli pakko saada tietää, että naaras oli turvassa. Huoli varjosti inhottavasti sydäntäni, kun kurkistin suuren, tiheälehtisen pensaan takaa. Vaahteratassu hautasi parhaillaan riistaa. Syösyin naaraasn luokse ja hukutin tämän nuolaisuihin.
"Olet turvassa!" naukaisin iloisesti ja jatkoinnuolemista.
"Tuota... Ööh.. Kastanjahäntä, mitähän sinä teet?" Vaahteratassu kysyi hieman oudoksuen. Naaraan kylmä äänensävy sai minut kavahtamaan ja perääntymään taaemmas.
"Ai, ööh... Anteeksi, olen pahoillani." takeltelin surullisena ja käännyin pois päin. Vaahteratassu tuijotti minua edelleen oudoksuen, kaivoi riistansa ja lähti kuono pystyssä leiriä kohti.
"Tule." Vaahteratassu sanoi hyytävästi ja lähti matkaan.

Tassuttelin pää painuksissa vesiputouksen takana olevan luolan sisällä sijaitsevaa leiriä kohti. Vaahteratassu oli ilmeisesti päättänyt olla puhumatta minulle. Voi miten onnistuinkaan sotkemaan kaiken näin erinomaisesti!
Vilkaisin sivusilmällä Vaahteratassua. Naaras kulki pää ja hänt pystyssä. Hän oli pyytänyt hyvin riistaa, vieraasta paikasta huolimatta. Olin ylpeä Vaahteratassusta. Yhtäkkiä sydämeni alkoi hakata lujenpaa ja lujenpaa...
Kunnes suunnilleen läähätin. Katsoin häpeissäni Vaahteratassua. Naaras ei onnekseni ollut huomannut omituista käytöstäni.
> Niin vihainen hän on minulle! > ajattelin surkeana ja painoin jälleen pääni. En tiennyt, mikä minut sai tuolla tavalla reagoimaan. Jälleen kerren ennustus pyöri päässäni. "Pimeä varjo peittää alleensa putouksen ja loistavan kuun. Tulee kauhua ja hirvitystä, mutta loistava valo peittää sen alleen."
Nostin katseeni ja näin kissajoukon edessäni.
"Hienoa. Lisää saalista ei ole pahitteeksi." Kivistänäkijä maukui meille, mutte en voinut olla huomaamatta, ettei kolli vilkaissutkaan Vaahteratassua. Raivo kohisi suonissani. Miksei hän vonut huomata naarasta, jota rakastin?!? Murahdin jotain epämääräistä vastaukseksi ja tiputin saaliini kasaan, johon muutkin ne veivät. Väsymys painoi luita ja lihaksiani ja tassuttelin haukotellen Vaahteratassun perässä luolaan.

"O-oletko minulle vihainen?" Kysyin varovasti Vaahteratassulta. Naaras pudisti päätään, muttei vilkaissutkaan minua. Huoli alkoi jälleen kerran kaivaa kuoppaa sydämeeni.
"Onko kaikki hyvin?" Kysyin katsoen tassujani. Vaahteratassu nyökkäsi ja painoi päänsä tassuilleen. Huokaisin raskaasti.
"Anteeksi, jos olen tehnyt jotain." Nau'uin hiljaa katse maassa. Vaahteratassu nosti päänsä ja katsoi minua.
"Mitä sinä muka olet tehnyt?" Naaras kysyi epäuskoisena. Katsoin häntä ällistyneenä.
"Enkö muka..." Naukaisin ihmeissäni. Vaahteratassu pudisti päätään.
"Et. Minä tässä olen käyttäytynyt huonosti. Anteeksi." Vaahteratassu kuiskasi ja nuolaisi hellästi korvaani. Sisältäni kumpusi lämmintä kehräystä ja vastasin nuolaisuun puskemalla Vaahteratassun lapaa.
"Meidän täytyy jatkaa huomenna matkaa." Sanoin totisemmin, mutten voinut olla lopettamatta hymyilyä. Vaahteratassu nyökkäsi ja kysyi:
"Milloin lähdemme?"
"Hmm.. Auringonnousun aikaan, luulisin. Toivottavasti Vinhapurolle sopii." Sanoin mietteliäästi. Oikeasti minun olisi tehnyt mieli jättää naaras vuorille, mutten tehnyt sitä, vaikka kuinka olisinkin tahtonut. Vaahteratassu nyökkäsi ymmärtäväisenä. Laskin pääni rennosti naaraan lavalle.
> Voi kuinka sinua rakastankaan! > ajattelin onnellisena.
Huomisesta tulisi raskas ja pitkä päivä.
Mutta ailti olin varma, että jaksaisin sen Vaahteratassun, rakkaani seurassa.
Vastaus:Hieno tarina!
Saat siitä hyvästä 24 kp:eeta!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovatassu, Tuuliklaani
22.09.2013 20:41
Katsoin nousevaa aurinkoa. Huokaisin. Miksi parantajan elämä pitää olla niin tylsää.
"Juovatassu, mennään hakemaan yrttejä!" kuulin Sinisiiven naukaisevan.
"Tietysti! Odota hetki!" huusin ja juoksin parantajan luokse.
"Minne menemme yrttejä keräämään?" kysyin parantajalta kun nelistimme ulos leiristä.
"Ukkospolun luokse!" Sinisiipi vastasi ja kiihdytti vauhtiaan.
"Vihdoin jotain jännittävää!" hihkaisin iloisesti.
"Mutta must olla varovoinen. Ukkospolku on todella vaarallinen!" mestarini sanoi ankarasti.
"Kyllä minä muistan!" sanoin ja nyökkäsin. Pian haistoin kamalan katkun.
>Ukkospolku!< ajattelin. Kun Sinisiipi alkoi kerätä kasveja, menin haistamaan ukkospolkua.
"Yöh!" naukasin. Hyppäsin haisevalle, mustalle ja leveälle polulle.
"JUOVATASSU!" mestarini huusi. Silloin tunsn jalassani jotain todella kipeää. Kun katsoin takajalkaaani, siitä oli enää puolet jäljellä. Pyörryin keskelle polkua. Tunsin kuinka Sinisiipi alkoi raahata minua pois paikalta ja antavan minulle yrttejä.

---Leirissä---
Avasin silmäni.
"Juovatassu!" Sinisiipi hihkaisi vierelläni.
"m-mitä minulle tapahtui?" kysyin ihmeissäni.
"Toisesta takajalastasi lähti puolet!" Sinisiipi sanoi. Katsoin jalkaani. SE oli totta! En nähnyt muuta kuin verisen jalantyngän.
"Voit edelleen olla parantajaoppilas, mutta sinun nimitykseesi voi mennä kauemmin, mutta ei sinusta mitään soturia tulisi." Sinisiipi maukaisi. Katsoin klaanin vanhimpien pesään.Se karmi minua.
"Haluan olla vielä parantajaoppilas, vaikka mikä olisi!" päätin lopulta. Sinisiipi nuolaisi minua pari kertaa.
Käperryin pedilleni lepäämään. Sinisiipi antoi minulle hieman yrttejä. Nukahdin iloisesti, vaikka minulla oli enää kolme ja puoli jalkaa.

//Eli siis nyt Juovatassun nimitykseen kestää niin kauan että sillä 200 kpeeta koska nyt toi sen jalka...//
Vastaus:Voi miten kamalasti pikku Juovatassulle kävi! D: Saat tästä 12 kp:tä.

-Varpunen-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
22.09.2013 20:19
Vaahteratassu lepuutti päätään lavallani, kun söin tuoresaaliin rippeitä. Nuolaisin vähän väliä naaraan korvaa ja kehräsin. Tunkkainen ja paksu ilma alkoi tuntua kyllästyttävältä ja väsyttävältä.
"Lähdettäisiinkö metsälle? Täällä on unettavaa." Vaahteratassu huomautti, kuin lukien ajatukseni. Nyökkäsin myöntäväksi vastaukseksi ja haukottelin.
"Mennään vain."
Nousin hitaasti ylös istumaan ja katsoin Vaahteratassua, joka teki samoin.
"Tulahan sitten!" Naaras hihkaisi ja kipitti ulos luolasta. Seurasin Vaahteratassua kiltisti, kuin pieni pentu emoaan, mikä sai minut tukahduttamaan naurahduksen.
"Mitä nyt?" Vaahteratassu kysyi kurtistaen kulmiaan. Pudistin päätäni ja jatkoin matakaa naaraan perässä, kunnes saavuimme vesiputouksen taakse. Kohiseva vesi peitti suurimman osan äänistä alleen, enkä kuullut muuta. Kuulin jonkun sanovan nimeni ja pysähdyin kuin seinään. Käännyin ympäri ja näin Kuun, joka tassutteli luoksemme hymyillen.
"Minne olette menossa?" Kuu kysyi iloinen pilke silmässään. Vaahteratassu hiipi vierelleni, kiinni kylkeeni.
"Kuka tuo on?" Naaras kysyi paheksuen, mutta mielenkiinto paistoi hänen silmistään.
"Kuu, tämä tässä on Vaahteratassu. Vaahteratassu, tässä on-" Kuu keskeytti lauseeni.
"Olen Kuu Joka Nousee Taivaalle. Sano Kuu vain." Naaras sanoi huolettomasti ja iski Vaahteratassulle silmää.
"Ööh, mukava tavata Kuu." Vaahteratassu sanoi hiukan hämmentyneenä. Kuu nyökkäsi.
"Mennään jo.." Vaahteratassu kuiskasi minulle kärsimättömästi ja huiskaisi ilmaa hännällään.
"M-me-meidän täytyy mennä." Takeltelin ja loin anteeksi pyytävän katseen heimokissaan.
"Ai.. No, h-hei sitten." Kuu naukui hiukan hämmästyneenä ja jäi katsomaan peräämme, kun lähdin Vaahteratassun johtamana pois naaraan luota.
"Mitä hän oikein yritti?!?" Vaahteratassu jupisi itsekseen, kuin olisi unohtanut minun olevan vieressään. Murahdin jotain epämääräistä ja vaivuin ajatuksiini.
> Kuu loukkaantui selvästi Vaahteratassun käytöksestä.. Mutta en voi soimata siitä häntä, koska rakastan Vaahteratassua... > ajattelin huolissani. Miksi kaiken piti olla niin.. Niin sekavaa? Kuu ja Vaahteratassu.. Vaahteratassu ja Kuu..
"Kastanjahäntä?" Vaahteratassu huhuili tuimasti. Naaraan hermot näyttivät olevan kireällä...
"Niin?" Kysyin hämmentyneenä ja käänsin katseeni häneen.
"Saalistammeko me vai emme?" Naaras tiuskaisi. Avasin suuni myöntävään vastaukseen, mutta ennen kuin ehdin sanoa miään, Vaahteratassu juoksi hiiren luo ja otti sen nopeasti kuoliaaksi.
"Hienoa!" Kehuin nuorta kissaa. Vaahteratassu näytti siltä kuin ei olisi kuullut tai edes nähnyt minua ja hautasi hiiren maahan. Huokaisin raskaasti. Olinko jo epäonnistunut näin hyvin? Oliko Vaahteratassu minulle vihainen heti, kun sain hänet hereille? Kuulin hiljaista rapinaa pensaikosta ja hiivin hiljaa sitä kohti. Jo kaukaa haistoin sen oravaksi ja hyppäsin sen päälle. Tapoin eläimen ja hautasin sen tyytyväisenä maahan. Yhtäkkiä huomasin, että olin tullut jäisen lammen rannalle ja kurkistin varovasti lampeen. Lammen jäisestä pinnasta heijastui oma kuvajaiseni, joka kuiskasi:
"Pimeä varjo peittää alleen putouksen ja loistavan kuun. Tulee kauhua ja hirvitystä, mutta valo peittää sen alleen."
Lammen pintaan ilmestyi kuva puusta, kastanjapuusta, jonka kastanjat loistivat kuin kirkkain hopeahännän tähdistä.

// Joo, tästä tuli tosi outo. Toivottavasti ei haittaa... //
Vastaus:Mukava tarina!:D
Saat 24 kp:eeta!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuiskutuuli,Jokiklaani
22.09.2013 20:19
Maassa makasi verinen ruumis. Hän oli Sulkatassu.

"Sinä ruma karvakasa tapoit oppilaani!" naaras rääkäisi ja hyppäsi ko'okkaan kollin niskaan.

"Mitä hän oli sinulle muka tehnyt?" naaras kysyi kumppaniaan ikävöiden. Hänen poskille vierähti pieni kyynel.

"Kuule. Minä tapan kaikki jotka tulevat tielleni, eiätkä väistä suosiolla!" kolli sanooi ja raapaisi naarasta kylkeen. Siihen tuli ikävän syvä ja kipeä haava. Nuori naaras rääkäisi kivusta.

"Aijotko nyt tappaa minutkin?" tämä kysyi kun kolli oli painanut tämän maata vasten.

"En tahdo sinua. Hän ansaitsi sen. Se kuului hänelle!" kolli sähisi ja nousi naaraan päältä.

"Miksi?" naaras kysyi.

"Kuule Tuiskutuuli, hänen isänsä oli sen velkaa!" kolli sanoi.

"Mistä tiedät nimeni, Roihukynsi?" Tuiskutuuli kysyi metsään juoksevalta kollilta.

"Mietippäs sitä!" Roihukynsi sanoi ja juoksi metsään. Pian Tuiskutuulen takaa kuului rapinaa.

"Tuiskutuuli, mitä sinä täällä teet?" juuri paikalle saapunt kolli kysyi hengästyneenä.

"Ei ole hätää, Pisaraturkki!" Tuiskutuuli sanoi lempeästi.

"Mikä tuo sitten on?" Pisaraturkki kysyi naaraalta ja osoitti tämän lavassa olevaa syvä veristä haavaa.

"Tapasin Roihukynnen." Tuiskutuuli huokaisi.

"Mitä?" Pisaraturkki kysyi ja katsoi ihmeissään varapälikköään.

"Niin. H-hän tappoi S-sulkatassun!" naaras rääkäisi ja purskahti itkuun.

"E-ei hätää! Nappaamme kyllä hänet, ja silloin hän saa kärsiä!" nuori soturi sanoi rohkaisevasti.

"Kiitos Pisaraturkki!" varapäälikkö naukaisi ja katsoi nuorta soturia tämän syviin silmiin. Mutta sitten hän ravisti päätään.

"I-ihan kuin m-minä..." Tuiskutuuli änkytti.

"Vaikka sinun kumppanisi kuoli juuri hetki sitten, taidan... Olla r-rakastnut sinuun!" Pisaraturkki sanoi ja nuolaisi Tuiskutuulta korvien välistä. Heidän molempienn sydän sykki kiivaasti. He kulkivat rinnatusten leiriin.

"Tuiskutuuli, Pisaraturkki...Mutta missä on Sulkatassu?" Ratastähti, Jokiklaanin päälikkö kysyi ihmeissän kun hän ryntäsi sotureita vastaan.

"He törmäsivät Roihukynteen ja hän t-tappoi Sulkatassun!" Pisaraturkki sanoi.

"Otan osaa Tuiskutuuli!" Rastastähti sanoi lempeästi.

"Kiitos Rastastähti." Tuiskutuuli sanoi hiljaa päälikölle ja nyökkäsi kunnioittavasti.

"Juovasulka ja Peiponlento, menette Tuiskutuulen mukaan hakemaan Sulkatassun ruumista!" Rastastähti naukaisi ja katsoi kahta soturia. Sitten hän meni omaan pesäänsä.

"Tulkaa." Tuiskutuuli huokaisi ja lähti kohti paikkaa, jossa Roihukynsi oli murhannut hänen kumppaninsa.
Pian kolmikko tuli verisen ja velton ruumiin luoke.
Tuiskutuuli huokaisi, kun kaksi soturia ottivat hänen entisen oppilaan karvoista kiinni, ja alkoivat raahata tätä kohti leiriä.
Kun he sapuivat leiriin, oli aurinko jo laskenut.

"Klaanimme yksi jäsen on kuollut," Rastastähti aloitti.
"ja nyt on meidän vuoro kunnioittaa tämän rohkeutta ja klaanilleen uskollisuutta!" tämä jatkoi.

"Valvokaamme jokainen joka pystyy hänen vierellään, jolloin hän voi rauhassa mennä Tähtiklaaniin!"

Tuiskutuuli meni Sulkatassun viereen. Tämä nuolaisi tätä ja kuiskasi tämän korvaan.
#Kerro emolleni terveisiä Tähtiklaanissa. Ja muista minut.#

#Niin muistankin!# Sulkatassu sanoi Tähtiklaanissa.
Tuiskutuuli ei halunnut valvoa yötä kuolleen oppilaansa ja kumppaninsa vierellä. Hän kävi makuulle sammalvuoteelleen ja sulki silmänsä.

"Tuiskutuuli!" joku huusi. Tuiskutuuli avasi silmänsä.

"K-kuka siellä?" Tuiskutuuli kysyi pelokkaana.

"Minä, Sulkatassu!" kolli naukaisi astui esiin.

"Sulkatassu!" Tuiskutuuli sanoi iloisena, ja ryntäsi kollin luokse.

"Tiedän että rakastat nyt Pisaraturkkia!" kolli sanoi.
"Älä jää murehtimaan minua. Haluan että olet onnellinen!" kolli sanoi ja alko haihtua.

Kiitos..." Tuiskutuuli kuiskasi silloin hän heräsi sotureiden pesästä aamulla. Hän katsoi eteensä. Hän näki siinä kissan ääriviivat.

>Kiitos!< tämä kuiskasi mielessään kun hahmo katosi kokonaan. Hän juoksi partioon, jossa oli Pisaraturkki.

"Heräsithän sinä!" kolli naukasi.

"Pitihän minun sinun kanssa aamupartioon keritä!" Tuiskutuuli sanoi ja nuolaisi soturia poskea.

//Jatkuu ylläpitäjien tarinoissa! R.I.P Sulkatassu! Aika ei riitä! Yhyy!!!//
Vastaus:Surullinen tarina. :'( Mutta onneksi Tuiskutuuli sai jonkun, joka voi lohduttaa häntä ja jolle voi kertoa surunsa. c: Saat 17 kp:tä.

-Varpunen-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirvelitassu, Tuuliklaani
22.09.2013 16:23
Pyyhkäisin sammaltukon pois kuononi vierestä. Se lennähti kauniisti noin hiirenmitan päähän, ja naurahdin innostuneena. Sisäinen pentuni sai vallan ja loikkasin sammaltukon päälle heitellen sitä ympäriinsä. Pian kuulin rasahduksen ja rykäisyn takaani. Käännähdin hätkähtäen ympäri ja näin eilen mestarikseni nimitetyn naaraan, Jääkai'un. Naaras hymyili minulle ja virnistin takaisin.
"No, joko menemme, metsästämään, harjoittelemaan taistelua va-" Jätin lauseeni kesken kun mestarini rupesi nauramaan.
"No sinähän olet innoissasi! Vedä henkeä välillä, menemme metsästämään." Naaras hihkaisi ja nyökkäsin hieman. Olin odottanut tätä päivää.

Olimme lähteneet tassuttelemaan ulos leiristä. Nuuhkin ilmaa ja kääntelin korviani. Pian pysähdyin ja Jääkaiku loi minuun katseen jonka olin nähnyt ennenkin vakoillessani muiden oppilaiden harjoituksia.
"Tiedän mitä aiot kysyä, ja minun on pakko vastata että en haista mitään." Tokaisin tietäväisenä ja pörhistin rintaani ylpeänä. Harva oppilas varmaan tiesi mitä mestari meinasi kysyä. Mestarini naurahti ja heilautti häntäänsä sipaisten sillä ylpeänä kylkeäni.
"En minäkään haista mitään vielä, mutta kumarrupas hieman." Naaras kehotti ja tottelin tätä. Kumartuessani kuonooni kiiri metsähiiren haju, olin haistanut sen monesti ennenkin. Hihkaisin hiljaa erittäin innostuneena ja loikkasin pystyyn.
"Hys, älä innostu liikaa tai se karkaa." Jääkaiku kehräsi ja virnistin.
"Selvä sitten."
"Muista keveät askeleet, ja kierrä kuivat lehdet ja risut kaukaa." Naaras kuiskasi vielä perääni, kun hiivin kohti hiiren tuoksua. Nyökkäsin ja astelin aivan ääneti kohti pientä eläintä, joka nakersi auringonkukansiemeniä puun juurella. Hämmästyin itsekin, kuinka hiljaa astuin koko ajan lähemmäksi metsähiirtä. Pidätin hengitystäni ja ponnistin loikatakseni, mutta hiiri vinkaisi ja sujahti juurten väliin. Nostin pääni ärtyneenä.
"Mitä minä muka tein!?" Karjaisin ja kuulin mestarini ilmestyvän taakseni puskista. Hän tallusteli viereeni ja katseli ymmällään koloa, jonne hiiri oli kadonnut. Naaras pudisti hitaasti päätään, suu hämmästyksestä raollaan.
"En ymmärrä mitä tapahtui... Kaikki oli juuri valmiina ja sitten se vain katosi!" Yritin selittää hädissäni mutta Jääkaiku hymyili ymmärtäväisesti.
"Ei se sinun vikasi ollut, en itsekään tiedä mitä nyt kävi. Seuraavalla kerralla sinua kyllä onnistaa!" Naaras kannusti ja tökkäsi minua piristävästi kuonollaan. Hymähdin hieman ja nyökkäsin.

"Selvä, kokeilen uudestaan." Sanoin tyynesti ja aloin nuuhkia taas ilmaa. Pian räväytin silmäni auki ja käännyin katsomaan Jääkaikua.
"Mikä tuo tuoksu on?" Kysyin silmät ymmyrkäisinä. En ollut ikinä haistanut mitään samankaltaista, paitsi ehkä tuoresaaliskasassa.
"Se on rusakko, todella hyvä saalis suoraansanottuna", hän virnisti, "ehkä olisi parasta että minä haen sen. Varmuuden vuoksi." Naaras selosti ja vilkaisi minua. Nyökkäsin hyväksyvästi ja jäin katsomaan kun hän katosi puskaan.

Kului hetki, ja toinenkin. Olin odottanut jo aivan liian kauan -minun mielestäni- ja aloin jo huolestua. Pian nostin pääni kun kuulin rapinaa. Kääntelin korviani ja paikansin äänet edestäni. Kääntyessäni näin suurikokoisen rusakon, joka pinkoi kovaa vauhtia pusikosta Jääkaiku kintereillään. En kerennyt edes miettiä, kun jo loikkasin rusakkoon kiinni. Kierin siinä kiinni sydämenlyönnin, kunnes osuimme puunrunkoon. Raavin ja purin sitä minkä kerkesin, vaikka rusakko olikin minua isompi. Pian se valahti aivan veltoksi, ja näin mestarini nappaavan sen suuhunsa.
"Hyvää työtä!" Hän hihkaisi ja vilkaisi minua. Hymyilin ylpeänä ja röyhistin rintaani.
"Emme kuitenkaan palaa vielä leiriin, mene sinä etsimään tuonne lisää saaliseläimiä." Jääkaiku neuvoi ja tottelin. Loikin muutaman ketunmitan päähän, ja haistoinkin jo uuden tuoksun. Käänsin hitaasti päätäni ja näin pienikokoisen variksen. Lipaisin huuliani ja kyyristyin maahan. Aloin hiipiä aivan ääneti lintua kohti. #Tämä on aivan liian helppoa...# Mietiskelin ja loikkasin suoraan eteenpäin.

Olimme jo palanneet leiriin. Pudotin variksen tuoresaaliskasaan ja nostin katseeni. Olimme olleet koko päivän metsästämässä, ja aurinko oli laskeutumassa pesäänsä. Hymähdin ja istuin alas jääden katsomaan auringonlaskua.

//Tämmöinen tylsähkö tarina, mutta inspiraatio loppui heti alun jälkeen. \: Toivottavasti kuitenkin kelpaa!\\
Vastaus:Ei ollut tylsä, ja kelpasi aivan mainiosti!

Saat 21 kp:eeta!

-Sarppa-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Linnunlaulu, Myrskyklaani
22.09.2013 15:48
Linnunlaulu katseli kauhun vallassa, ku. Kotkansulan käpälä vilahti näkyvistä, ja ulvaisu kaikui rotkon seinämistä. Sitä seurasi pahaenteinen hiljaisuus.
"Taidat kerjätä kuolemaa seuraavaksi!" Sähisi ääni aivan Linnunlaulun takaa. Naaras kiepahti ympäri oksalla. Roihukynsi istui hänen edessään silmät kimmeltäen.
"En ikinä!" Linnunlaulu sähähti ja paljasti kyntensä. Roihukynsi naurahti.
"Olet Kirsikankukan pentu, eikö vain!" Hän sihisi. Linnunlaulu nyökkäsi.
"Kappas. Kirsikankukka taisi olla ensimmäinen uhrini. Niitä onkin ollut jo niin monta, etten enää muista kaikkia", Roihukynsi vinoili. Linnunlaulun silmät avautuivat tyrmistyksestä. Sitten naaras sähisi entistä lujemmin.
"Taidan kostaa Kotkansulan ETTÄ emoni puolesta", hän sihisi. Roihukynsi ei tiennyt hänen suunnitelmaansa. Kun suuri kolli loikkasi hänen kimppuunsa, pienempi Linnunlaulu väisti ketterästi ja säntäsi nopeasti kohti rotkoa. Roihukynsi jarrutti ja jäi tuijottamaan suu auki, kun Linnunlaulu heittäytyi alas rotkoon. Naaras näki silmänräpäyksen ajan Kotkansulan ruumiin terävässä kivikossa, ennenkuin jysähti aivan hänen viereensä. Linnunlaulun päässä musteni. Sitten hän näki hämärästi, kuinka Kotkansulan katse tarkentui. Meripihkankeltaiset silmät olivat tulvillaan rakkautta.
"En voinut jättää sinua", Linnunlaulu kähähti. Hänen näkönsä heikkeni. Kotkansulka räpäytti silmiään.
"En minäkään. Toivoin vain, että joku vie ruumiini emoni luo. Juovasulka ei ansaitsisi tätä tuskaa", Hän vastasi hyvin hiljaa.
"Pidän huolen siitä, että Juovasulka saa nähdä teidän kummankin ruumiit", Roihukynsi vinoili. Kolli seisoi heidän vieressään kehräten kylmästi. Linnunlaulu käänsi katseensa taas Kotkankynteen.
"Yhdessä?"
"Yhdessä", Kotkansulka kuiskasi.

//oli pakko harventaa vähän hahmoja );//
Vastaus:Harmi, että hahmojasi piti harventaa.

Koska Tähtiklaani osio on poistettu, niin poistan heidät vain pois klaaneistaan!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkatassu, Jokiklaani
22.09.2013 14:31
Katselin usvaista leiriä. Ajattelin veljeäni, joka oli Varjoklaanissa.
"Hei Sulkatassu, mennään nyt heti aamusta harjoittelemaan!" Tuiskutuuli huusi takaani. Käännyin katsomaan luokseni tulevaa, kaunista naarasta.
"Mennään vain!" naukaisin ja juoksimme ulos leiristä.
"Hyökkää kimppuuni, kuin olisin joku luopio!" mestarini sanoi ja kyyristyi vatsa maata viiltäen. Hyppäsin ilmaan. Astuin pehmeästi maahan noin hiiren mitan päähän Tuiskutuulesta. Kun olin hyppäämässä tätä kohti, näin hänen silmissään pelkoa. Silloin tunsin viiltävää kipua niskassani. Joku oli upottanut siihen terävät hampaansa. Rääkäisin tuskasta. Näin, kuinka Tuiskutuuli hyppäsi kissaa kohti.
"Kuka sinä olet?!" kumppanini rääkäisi.
"Olen Roihukynsi!" kolli sanoi ja katkaisi niskani. Yhtäkkiä, kipu katosi. Mutta sitten olin pimeässä metsässä.
"K-kuolinko minä?" kysyin ihmeissäni.
"Kyllä kuolit." kuulin lempeän naukaisun.
"Emo!" huudahdin, kun näin edessäni kauniin naaraan.
"Tervetuloa Tähtiklaaniin, poikani." naaras naukaisi ja osoitti syvenevään pimeyteen.
"Tule!" hän naukaisi.
"Selvä, emo!" sanoin, ja juoksin emoni rinnalla aina vain kauemmaksi.
>Hyvästi, Tuiskutuuli!< ajattelin kun mieleeni heijastui ihana varapäälikkö.
>Hyvästi ainiaaksi!<

//Nyt Siis Sulkatassu kuoli!//
Vastaus:Nyyh! Ihana tarina, mutta kamalaa kun Sulkatassu kuoli. DD: Tuiskutuulen sydän varmasti murtuu.

-Varpunen-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vitsaus, Luopio
22.09.2013 13:09
Vitsaus pyyhki verta tippuvia kynsiään. Hänen edessään makasi kullanruskea kissa, jolla oli lasittunut katse ja pää luonnottomassa asennossa. Hänen vierellään istuva Oravahäntä irvisti, ja raapaisi ruumiin silmää.
’’Haisee Tuuliklaanilta’’ naaras murisi ja tämän karvat pörhistyivät.
’’Nimenomaan. Jos tätä tahtia jatkuu, saan vallattua koko metsän!’’ Vitsaus nauroi mielipuolisesti. Oravahäntä näpäytti tätä muhkealla hännällään lapaan.
’’Saamme vallattua, tarkoitit kai?’’
’’Niin, toki.’’ Vitsaus puhahti ja jätti vielä selvän hajumerkkinsä kullanruskean ruumiin päälle.
Oravahäntä loikki tämän edellä kohti Myrskyklaanin reviiriä. Vitsaus haisteli ilmaa ja pujotteli avoimessa nummimaastossa kasvavien pikkupuiden ohi.
’’Saanko minä yhden kissan, jos niitä tulee vastaan?’’ Oravahäntä pyysi ja näytti mahdollisimman anovalta.
’’Tottakai.’’ Vitsaus vastasi. Pian maasto muuttui metsäisemmäksi ja kaksikko tiesi ylittäneensä rajat.
’’Haistan mäyrän, mutta haju on jo väljähtynyt. Mutta-’’ Oravahäntä haisteli uudelleen ilmaa.
’’Kaksijalkoja! Mitä ne täällä tekevät!?’’ Oravahäntä ulvaisi. Pian metsästä kuului rymistelyä ja kaksikko piiloutui. Kaksijalkojen mölinä otti korviin, ja edellä hyppi kaksijalan pentu, selässään kummallinen möykky, joka oli eri sävyä kuin sen turkki. Kaksi muuta kaksijalkaa seurasivat kasveista kiinnostunutta pentuaan, selässään samanlaiset möykyt. Kaksi aikuista kaksijalkaa istuivat sammaleen päälle ja parahtivat pennulleen. Pentu lakkasi jahtaamasta sammakkoa ja juoksi kummallisesti kitisten emonsa luo. Kaksijalat ottivat möykyt selästään ja avasivat ne. Ne kiskoivat sieltä jotain ruoalta haisevaa ja alkoivat mutustaa. Kaksijalan pentu hotki ruokaansa ja tutki ötököitä.
’’Ei heistä ole vaaraa. Tule.’’ Vitsaus murahti ja lähti kävelemään tarkistamatta tuliko tämän kumppani perässä.
Äkkiä kaksijalkapentu kiljaisi ja harppoi tarttumakäpälät ojossa kohti Vitsausta. Vitsaus sähisi ja huitaisi kynsillään ilmaa. Kaksijalka kuitenkin kaappasi Vitsauksen syleilyynsä. Pennun kaksijalkaemot mölisivät jotain.
Vitsaus raivostui ja sivalsi pennun kummallista naamaa. pentu ulvahti, tiputti kollin ja juoksi itkien vanhempiensa luo. Uroskaksijalka nousi ja harppoi Vitsausta kohti potkien maata takajaloillaan raivoisasti. Vitsaus murisi ja pinkoi pensaikkoon. Hän ei nähnyt kumppaniaan missään. Kolli kurkisti pusikosta ja näki kauhukseen oravahännän kaksijalkojen luona. Olennot pitelivät käpälässään ruokansa palaa. Oravahäntä nuuhkaisi kaksijalan kättä ensin epävarmasti ja söi sitten kaksijalan kämmenellä olleen ruoan. Kaksijalka kohotti kättään silittääkseen Oravahäntää, mutta naaras sähähti ja juoksi samaan pensaaseen kuin Vitsaus.
’’Oletko ihan hiirenaivoinen!? Menit syömään kaksijalan käpälästä!’’ Vitsaus raivosi.
’’Oli nälkä, ja se tuoksui hyvälle. Mutta se oli kuivaa. Mennään.’’

Vitsaus tuijotti oranssinruskeaa juovikasta kollia joka makasi maassa.
’’Keitä te olette!?’’ kolli ärisi. Vitsaus asteli kolin viereen ja tämän liekinväriset silmät hohtivat pimeässä.
’’Kuka sinä olet?’’ Vitsaus kysyi vastaan.
’’Minä kysyin ensin!’’ maassa makaava klaanikissa sähisi hampaat irvessä.
’’Mutta minä kysyn nyt.’’ Vitsaus ilkkui ja ravisteli kynsiään.
’’Olen Tuuliklaanin soturi, Tiirajuova!’’ soturi ärisi.
Vitsaus tunsi vihan piston sisällään.
’’Kuulitko, Oravahäntä?’’ musta luopio kysyi.
’’Kyllä kuulin, kultaseni.’’ Oravahäntä naukui virnuillen.
"Sinusta saattaisi olla hyötyä Tuuliklaanin kukistamisessa" Vitsaus maukui julmasti. Hän nappasi Tiirajuovan leukoihinsa hyvään otteeseen ja raahasi tämän Oravahännän kanssa ulos.
’’Vitsaus, onko tämä hyvä idea?’’ Oravahäntä kuiskasi. Naaraan karvat olivat jännityksestä pörhössä.
’’Aivan varmasti on.’’ Vitsaus nauroi juovikkaan turkin takaa. He suuntasivat pesälleen, joka muodostui neljästä kaatuneesta kuusesta. Vitsaus raahasi Tiirajuovan oksien läpi pesän sisälle ja heitti tämän nurkkaan.
’’Mitä te tahdotte?’’ Tuuliklaanin soturi sihisi voimattomasti.
’’Tuhota. Tappaa. Omistaa.’’ Vitsaus nauroi ja pukkasi tiirajuovan eteen hiiren.
’’Mutta juuri nyt voisit olla hyvä lisä Tuuliklaanin tuhoamiseen…’’

Vastaus:23 kp:eeta.

~Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova,Tuuliklaani
22.09.2013 12:46
"Kotkansulka!"Ulvoin.Myrskyklaanin soturi putosi rotkoon.Ulvaisin kivusta kun terävät hampaat upposivat häntääni.Huurre veti minut pois Roihukynnen selästä.Kolli käänsi minut selälleen yrittäen repiä mahani auki.Polkaisin rajusti takajaloillani kollia naamaan.Kynteni upposivat Huurteen kasvoihin.Huurre rääkäisi ja kompuroi kauemmaksi.Nousin ketterästi jaloilleni ja huitaisin tumman harmaata naarasta kylkeen.Musta kolli iski hampaansa lapaani.Kun käännyin puremaan kollia valkoinen kissa otti niskanahkastani kiinni.Tumman ruskea naaras nappasi minua etujalasta kiinni.Ulvoin tuskasta kun naaras puri lujaa käpälääni.Kissat painoivat minut maata vasten.Potkin jaloillani sokeasti mutta osuin vain tyhjään.Roihukynsi asteli pilkallisesti eteeni.
"Kas vain sehän on Tiirajuova"Kolli maukui ilkeästi.Sihisin kollille.
"En uskonut ttä oma poikani olisi noin huono tappelia"Roihukynsi tuhahti.Nykäisin rajusti itseni ylös ja kulkureiden ote kirposi minusta.Huitaisin Roihukynttä pitkillä kynsilläni naama kohtija kynteni upposivat kollin otsaan.Roihukynnen otsasta puskahti verta ja kolli rääkäisi.Veri valui tämän silmille eikä hän nähnyt minua.
"Laittakaa se ulvomaan!"Roihukynsi huusi raivoissaan.Kulkurit syöksyivät minua kohti.Huidoin kynsilläni sokkona ja tunsin kun kynteni repivät kulkureita.Silloin joku íski hampaansa selkääni ja kaatoi minut nurin.Toinen kissa iski hampaansa mahaani mutta potkaisin tätä naamaan.Joku iski hampaansa niskani ja yritin kiermurrella irti.Silloin kissa jonka hampaat olivat selässäni kiristi otettaan..Ulvoin kivusta.Toinen kissa repi kynsillään kylkeäni ja kolmas puri minua takajalasta.Kipu koveni koko ajan ja ulvoin tuskasta.Sílmissäni musteni.Veri valui turkilleni ja muutti sen kovaksi.
"Viekää se luolaan!"Roihukynsi komensi.Minut raahattiin rotko kohti.Pikkukivet polulla repivät turkkiani ja hiekka tunkeutui haavoihini.Irvistin.Lopulta minut paiskattiin kylmään luolaan.Ähisin ja yitin nousta.
"Ti-tiirajuova?"Hento ääni vikisi luolan perukoilta.
"Leijonatassu!"Ulvahdin.Sisareni hoippui luokseni.
"Tiirajuova"Naaras kimitti kyyneleet silmissä.
"Ei minulla ole hätää"Rauhoittelin siskoa.Leijonatassu nuolaisi pari kertaa veristä turkkiani.
"Mitä me teemme?"Naaras kysyi pelokkaana.
"Roihukynsi teki virheen kun hän toi meidät täne"Mutisin.
"Keräämme voimia ja tapamme Roihukynnen"Mauin uhmakkaana.Leijonatassu raahasi minut luolan perukoille ja painautui minua vasten.Silmäni tutkiat luolaa tarkasti.Haukottelin.Silmäni alkoivat sulkeutua pakosti.Pian nukahdin.

Kylmä tunne valtasi minut.Räväytin silmäni auki.Luolan suuaukolla seisoi kaksi kissa.Toinen pikimusta ja toinen ruskea.
"Keitä olette!?"Murisin.Koetin nousta mutta kaaduin maahan.Musta kolli asteli viereeni.
"Kukas sinö olet?"Kollin ääni oli kylmä.
"Minä kysyin ensin!"Ärisin.Kipu vihloi poskeani.
"Mutta minä kysyn nyt"Kolli murisi ilkeästi ja ravisti kynsistään verta.
"Olen Tuuliklaanin soturi Tiirajuova!"Murisin.Kollin silmissä välähti.
"Kuuliko Oravahäntä"Kolli maukui pilkallisesti.
"Kyllä kuulin kultaseni"Oravahäntä maukui ja virnisti.
"Sinusta saattaisi olla hyötyä Tuuliklaanin kukistamisessa"Kolli maukui julmasti.Sihisin tälle mutta kolli nappasi minut leukoihinsa.Ot oli kova ja olin lähellä huutaa kivusta.
"Kumpa he eivät huomaisi Leijonatassu"Mutisin niin hiljaa että kissat eivät kuulleet.Onneksi kissat lähtivät luolasta.
"Vitsaus onko tämä hyvä idea?"Oravahäntä kuiskasi kollille.
"Aivan varmasti on"Vitsaus nauroi kylmästi...
//Vitsaus jatkoo//
Vastaus:23 kp:eeta.

~Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Surutassu,Myrskyklaani
22.09.2013 12:06
Istuskelin aukiolla.
>Että on tylsää<huokaisin.Harmaaraita oli partiossa,Kolibritassu halusi nukkua ja Tuulitassu oli lähtenyt yksin metsälle.
"No kai minäkin lähden metsälle"Murahdin.Loikin ulos leiristä.Sujahdin aluskasvillisuuden sekaan.Höristin korviani jotta kuulisin paremmin riistaeläinten äänet.Mutta kuulin jotain muuta.Jokin repi jotain.Hiivin hitaasti eteenpäin maha maata viistäen.Ääni lähestyi mutta en nähnyt vielä mitään.Juuri kun olin työntymässä pienelle metsäaukiolle eteeni ilmestyi kissa.Se oli minun väriseni ja sillä oli valkoinen läiskä kyljessä.Pysähdyin.
"Älä mene sinne.Se on sydämmestään paha ja se on vaarallinen"Naaras kuiski hiljaa.
"Kuuntele minua"naaras maukui hätäisesti ja katosi.
"odota!"Sihahdin mutta kissa oli jo kadonnut.Sydämmeni hakkasi rinnassani ja korvissani humisi.
>Pitäisikö kuunnella sitä kissaa?<Emmin.Lopulta otin askeleen eteenpäin.Sydämmeni tykytti nopeasti rinnassani.Kuulin todella selvästi repimisäänet.Jännitin lihaksiani ja ponnistin puunrungon yli.Aukiolla oli valtava musta koira.Sen jalkojen juuressa makasi kuollut kissa.Koiran suuri pää kääntyi minua kohti.Sillä oli veren punaiset silmät ja sen hampaat olivat veressä.Siitä huokui pahuus.Luimistin korviani ja peräännyin askeleen.Koira syöksähti minua kohti.Se oli nopea.En ehtiny väistää vaan koira painoi minut maata vasten.Ulvahdin ja löin koiraa kuonoon.Siitä purskahti verta mutta koira ei välittänyt.Se nuolaisi veren pois.Se iski hampaansa kaulani ympärille ja nykäisi minut ilmaan ja heitti maahan.Silmissäni musteni.Koira otti minut leukoihinsa ja sen ote kiristyi.
>En saa henkeä!<Yritin vetää epätoivoisesti henkeä.Silmissäni alkoi sumeta.
>Kuolen<Näin sumeasti kun valkoinen kissa jolla oli tummanharmaa läiskä silmässä syöksyi metsästä.
"Hampaat irti siskoni pojasta!"Kolli ulvoi.
>Siskoni pojasta?<Ajatukseni liikkuivat kuin tervassa.Koiran hampaat irtosiva kaulani ympäriltä ja tipuin maahan.Vedin henkeä keuhkoihini.Silloin taas hampaat iskeytyivät niskanahkaani.Mutta nyt ne eivät olleet koiran.Vaan vieraan kollin.Mustan koiran käpälät tömisyttivät maata.Se ajoi meitä takaa.Sen silmistä paistoi hullluus.Kolli ei pääsisi minä mukanaan karkuun.
>Pitäisikö minun uhrautua?<............
//Tuli tyhmä eka oli parempi mut en jaksanu enää kirjottaa sitä uudellee:/ //
Vastaus:21 kp:eeta.

~Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupentu, Tuuliklaani
22.09.2013 11:36
Luku 1

Katselin pieniä tuikkivia tähtiä sijaisemoni Valkohännän ja muiden pentujen nukkuessa. Se oli Tähtiklaanilaisten rivistö, Hopeahäntä, niin kuin minulle oli opetettu. Huokaisin. Siellä olisi myös emoni, Pölyturkki. Kimalteleva kyynel vierähti poskelleni. Pyyhkäisin sen nopeasti tassullani pois ja kävin makuulle. Painoin kuononi Valkohännän turkkiin, lohduttaakseni itseäni. Silmäluomeni kävivät raskaiksi, ja pian ne vajosivat alas. Syvä, hento, väsyttävä tunne, alkoi keinuttaa minua kohti unen maailmaa.

Aamuauringon ensi säteet pilkottivat pentutarhan raoista. Nousin ylös, ja venyttelin kömpelösti jäseneni, niin kuin olin joskus nähnyt sotureiden tekevän. Muksahdin ruohikolle, ja nauroin. Oravapentu ja Varispentu kiiruhtivat luokseni kikattaen. Varispentu ojensi tassunsa ja sanoi:

"Anna tassusi, nostan sinut ylös." Niin tartuin hänen käpäläänsä, ja Oravapentu työnsi minua selästä ylöspäin. Yhtäkkiä kuitenkaan heidän lämmin kosketus ei tuntunutkaan kehossani. #he päästivät irti!# ajattelin. Kaaduin uudestaan maahan ja kolautin pääni.

"Auts!" huudahdin. Kuulin heidän ilkikurisen naurunsa, ja silmäni vetistyivät. hiomasin että Valkohäntä puhui heille varoittavaan sävyyn ja sitten hän kääntyi minun puoleeni :

"Sattuiko sinuun, Kuupentu?" Pudistin päätäni mutta vastasin:

"Ei enää niin kauheasti, mutta voinko silti käydä Sinisiiven luona?" sanoin. Valkohäntä nyökkäsi ja loikin aukiolle. Näin Kastanjahännän syömässä muiden sotureiden kanssa, ja silmäni loistivat. Halusin Kastanjahännän mestarikseni. Hän oli esikuvani, yksi klaanin urheimmista sotureista. Katselin sotureita hetken, kunnes vipelsin kompuroiden parantajanpesälle. Näin kuinka Juovatassu lajitteli kiireesti yrttejä, mitä Sinisiipi hänelle lateli. Astelin ylväästi sisälle, kunnes parantaja huomasi minut. #Hän on minun sisareni!# ajattelin ylpeänä. Sinisiipi puski minua lempeästi ja sen jälkeen hyppäsin hänen niskaansa leikkisästi. Läpsin käpälälläni iskuja, jotka kylläkin menivät ohi. Parantaja kiepautti minut ymppäri ja sai minut kiinni. Hymyilin. Vaikka Sinisiipi oli jo parantaja, leikimme hänen kanssaan yhä niin kuin hän olisi ollut pentu.

"Sinisiipi, kaaduin ja pääni kolahti. saisinko jotain siihen?" sanoin.

"Hmm.. Siihen taitaa olla vain yksi lääke. Hellyys ja rakkaus." Hän sipaisi päälakeani pari kertaa. Nyökkäsin hänelle ja huikkasin terveiset molemmille kun lähdin.

"Täällä taas" kuiskasin itselleni ääneen. Varispentu ja Oravapentu nukkuivat ja päätin mennä leikkimään muiden pentujen kanssa. Kun olin kulkemassa heitä kohti, tunsin karvaisen hännän käpälissäni. Se oli valkohännän häntä. Katsoin viereeni ja hänhän se oli estänyt minua hännällään.

"Älä mene enää leikkimään. Tule nukkumaan muiden kanssa." Valkohäntä kuiskasi. Kävelin alistuneena Oravapennun ja Varispennun luo ja käperryin heidän viereensä. molemmat tuhisivat jo tasaiseti ja minäkin kävin nukkumaan.

//Kuupennun ensimmäinen tarina =)//
Vastaus:Ihana tarina! :) Saat 17 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valotassu, Jokiklaani
22.09.2013 09:25
Luku 2
Huomasin herätessäni, etten ollutkaan oppilaiden pesässä vaan joen rannalla. >>Mitä oikein teen tässä?<< minä hämmästelin mielessäni. Kuulin rapinaa vierestäni ja näin Pääskyhännän: ”Pääskyhäntä!” Mestarini katsoi minuun: ”Jos tuot liikaa simpukankuoria pesääsi, pesän reunat eivät kestä.” hämmästyin. ”Jos kuningatar synnyttää liian monta pentua, siitä ei seuraa hyvää.” Pääskyhäntä jatkoi. ”Pääskyhäntä, mitä sinä…” puhuessa asetin käpäläni aivan joen reunaan, kunnes liukastuin ja putosin jokeen. ”Pääskyhäntä, auta!” minä huusin. ”Ei voi enää mitään.” mestarini vastasi. ”Koko klaanimme kuolee”. Mitä enemmän kauhoin ja yritin selvitä, sitä nopeammin vajosin pohjaan. Tunsin kuinka kiviset piikit raastoivat tassujani ja happeni loppui.

Räväytin silmäni auki. Nyt olin taas oppilaitten pesässä. Katsoin käpäliäni, mutta ne näyttivät olevan kunnossa. Turkkini oli yhtä kuiva kuin oli mennessäni nukkumaan. >>Taisin nähdä unta…<< ajattelin. Noustessani pesästä, näin Myrskyturkin. ”Minä opetan sinua tänään” hän maukui. En uskaltanut kysyä miksi. ”Pääskyhäntä ei pysty opettamaan sinua tänään” Myrskyturkki selvensi. Sitten Myrskyturkki lähti herättämään Raitatassun. >>Mikä ihme Pääskyhäntää vaivaa? Ja miksi hän ilmestyi uneeni?<< kysyin mielessäni.

”Tänään tutustumme klaanien rajoihin.” Myrskyturkki maukui. Mietin edelleen Pääskyhäntää. Näkemäni uni teki minut huonovointiseksi. ”Onko jokin hätänä?” Raitatassu kysyi varovasti. ”Ei…tietenkään ei…” nauin hiljaa. Myrskyturkki pysäytti meidät: ”Tästä alkaa myrskyklaanin raja. Haistatteko myrskyklaanin?” Nuuhkimme ilmaa. Haistoimme molemmat myrskyklaanin tuoksun. ”Selvä, jatketaan matkaa” Myrskyturkki sanoi. ”Tämä tässä ei ole kenenkään reviiriä” hän naukui vähän ajan päästä. ”Tuosta sitten alkaa tuuliklaanin raja.” Minä ja Raitatassu haistoimme tuuliklaanin. Samalla haistoimme hiiren. ”Tuolla on hiiri” Myrskyturkki kuiskasi. ”Minä nappaan sen” minä vastasin. Loikkasin hiirtä kohti, ja sain taitettua siltä niskat. Kuulin kuinka Myrskyturkki ja Raitatassu syöksyivät oman saaliinsa kimppuun. Astuin ulos pusikosta roikottaen hiirtä suussani. Näin myös Raitatassulla hiiren suussa. ”Haistan tuuliklaanin vahvemmin” Raitatassu kuiskasi. Kuulin heinikosta rapinaa ja näin pari kissaa. ”Ovatko nuo tuuliklaanilaisia?” kysyi Raitatassu. Minä sähisin. ”Ole rauhassa Valotassu” Raitatassu rauhoitteli. ”Tämä ei ole kenenkään reviiriä, joten he saavat olla täällä”

Vastaus:Mitäköhän Valotassun mystinen uni tarkoitti?? :O Jään innolla odottamaan jatkoa, saat tästä 13 kp:tä. :3

-Varpu-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkansulka, Myrskyklaani
21.09.2013 10:52
Kotkasulka asteli Linnunlaulun kanssa aamuraikkaassa metsässä. Kolli oli jo osittain tottunut siihen, Että Juovasulka oli Jokiklaanissa. Linnunlaulu oli tukenut häntä jatkuvasti.
"Oletko kunnossa?" Linnunlaulu kysyi lempeästi. Kotkansulka raotti suutaan vastatakseen, mutta nyökkäsi vain.
"Hölmö karvapallo, tunnen sinut tarpeeksi hyvin tietääkseni, että sinua painaa jokin", Linnunlaulu kehräsi ja painautui Kotkansulkaa vasten. Kotkansulka tunsi pienoista lohtua hänen turkkinsa lämmöstä.samassa he astuivat metsästä nummille. Kotkansulka siristi silmiään, kun erotti rotkon reunan. Roihukynnen johtama luopiojoukko asui siellä.
"Minusta ei ole ollut apua klaanille sen enempää kuin keturaadosta. Haluan tehdä jotain", hän maukui. Linnunlaulu seurasi hänen katsettaan.
"Roihukynsi nylkee sinut elävältä", Linnunlaulu sihahti hätääntyneesti. Kotkansulka painoi kuononsa lohduttavasti kumppaninsa turkkiin.
"Tiedän, etten enää palaa leiriin", hän kuiskasi. Linnunlaulu värisi.
"Jos sinä et palaa, en palaa minäkään", hän maukui ääni väristen. Kotkansulka kehräsi vaimeasti. Kaksikko asteli nummelle.
"En pyydä sinua mukaani", hän sihisi, kun kurkisti varovasti rotkon reunan yli. Heidän vieressään kasvavan ainoan paksun tammen lehdistön varjo Täplätassulle heidän turkkejaan. Puu oli ainoa metsän jälkeen. Linnunlaulu henkäisi väristen.
"Minä tulen mukaasi", hän sihahti.
"Kiipeä sinä tuohon puuhun, niin minä käyn vilkaisemassa", Kotkansulka maukui. Pilvet alkoivat kasaantua auringon eteen. Pian puhkaisi sade. Linnunlaulu kohtasi pitkäksi aikaa Kotkansulan meripihkankeltaisen katseen.
"Ole varovainen. Minä rakastan sinua", Hän maukui ja ponkaisi puuhun. Hänen ruskeankirjava turkkinsa sulautui täydellisesti oksistoon. Kotkansulka kurkisti uudestaan rotkon reunan yli. Rotko näytti harvinaisen autiolta.
"Taidat kuvitella, ettei minulla olisi vakoojia", kuului sihahdus. Kotkansulka kiepahti ympäri. Hetkeen hän ei nähnyt mitään, ja isoja pisaroita läiskähteli hänen ympärilleen. Sitten hän erotti metsän rajasta erkanevam mustan, suuren hahmon. Roihukynnen jäätävän siniset silmät porautuivat häneen. Kollin takaa astui pitkä rivi resuisia kulkureista. Lihakset väreilivät mäkien turkkiin alla. Roihukynsi nosti huultaan julmaan irvistykseen.
"Kotkansulka!" Linnunlaulun ääni kajahti kauhistuneena.
"Pysy piilossa!" Kotkansulka sihahti. Hän astui askeleen taaksepäin, ja maa rapisi hänen jalkojensa alla rotkoon. Sade voimistui. Roihukynsi lähestyi pitkät valkoiset kynnet paljaina. Kotkansulka kyyristyi hampaat uhmakkaasti irvessä. Kulkukissat piirittivät hänet. Tammi jäi juuri ja juuri piirin ulkopuolelle.
"Aika heikentää Myrskyklaania jälleen yhdellä kissalla", Roihukynsi murisi julmasti ja astui Kotkansulan eteen. Kotkansulka huitaisi häntä kynnet ojossa. Roihukynsi virnisti ja törkkäsi häntä lapaan. Kotkansulka huojui huomaavan pudotuksen partaalla. Kolli keskitti voimansa ja siskosi itsensä Roihukynnen kimppuun. Hän raapi mustan Kollin kylkeä. Roihukynsi läimäisi hänet kauemmaksi.
"Antaa heittää!" Hän sähisi ja työnsi Kotkansulka taaksepäin. Kotkansulka ulvaisi hädissään, kun hänen takakäpälänsä tapasivat pelkkää tyhjää. Roihukynnen Musta turkki kiilsi märkänä sateessa. Kotkansulka piti etutassuillaan kaikin voimin kiinni. Roihukynsi virnisti. Hän iski kyntensä toiseen Kotkansulan etukäpälistä. Kotkansulka ulvaisi kauhuissaan, kun toinen tassu luisui pois. Yksi tassu kiinni partaassa hän roikkui rotkon yllä sateen kastellessa tämän Turkkia.
"Sano terveiset Tähtiklaanille!" Roihukynsi sähisi. Yhtäkkiä Kotkansulka haistoi Tuuliklaanin tuoksun. Hetkeä ennen kuin hänen käpälänsä irtosi, Tiirajuova loikkasi Roihukynnen selkään. Kotkansulka putosi ulvaisten, ja iskeytyi rotkon pohjalle kivikkoon.

//sori, ei aika riittäny. Kotkansulka oli kiva hahmo ;(//
Vastaus:Nyyh ;___; poistan Kotkansulan

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
21.09.2013 07:48
Nuolin kiintyneesti Vaahteratassun turkkia. Yritin epätoivoisesti unohtaa Kuun sanat, vaikka se olikin todella hankalaa. Vaahteratassu kehräsi kyljessäni onnellisena ja vilkuili samalla luolaa, jossa olimme.
"Tähtiklaanin kiitos olet hengissä!" kyiskasin katsoen kattoa. Katossa oli pieniä reikiä, joista siivilöityi pienoista valoa muuten hämärään luolaan. Vaahteratassu nyökkäsi vastaukseksi ja painoi päänsä tassuilleen. Kun naaras lopetti kehräämisen, huomasin, ettei kaikki ollut hyvin. Sisälle luolaan asteli Kivistänäkijä. Ensin kissa katsoi minua hyväksyvästi ja nyökkäsi Vaahteratassulle. Pahat ajatukset olivat tiessään ja viimein saatoin luottaa siihen, ettei hän tekisi mitään Vaahteratassulle.
"Kastanjahäntä, löysimme Vinhapuron. Hän oli aikeissa palata kotiin." Kivistänäkijä naukui ja nyökkäsi luolan suulla kököttävän naaraan suuntaan. Kissan turkki oli takussa - hän oli varmaan yrittänyt panna vastaan vartijoille, jotka olivat häntä etsineet. Nyökkäsin kohteliaasti Kivistänäkijälle. Hyvä että Vinhapuro oli palannut... Vaikka toisaalta olisin aina jatkaa matkaa kaksin Vaahteratassun kanssa. Kivistänäkijä kääntyi ja lähti saattamaan Vinhapuroa kohti naaraan omaa pesää.
"Kastanjahäntä, mikä Vinhapurolla on?" Vaahteratassu kysyi ja nuolaisi rintaansa.
"Mmrh... Äh, ei mikään." sanoin kiertelevästi katsoen muualle.
"Jaahas..." naaras sanoi selvästi ärsyyntyneenä. Luolaan laskeutui syvä hiljaisuus. Liiankin syvä ja painostava hiljaisuus.
"Salaat minulta jotain. En ole aivan tyhmä." Vaahteratassu sanoi tiukasti katse kiinni minussa. Murahdin jotain epämääräistä katse lattiassa.
"Onko nälkä? Voisin tuotah.. Hakea meille syötävää." ehdotin ja nuolaisin Vaahteratassun korvaa. Naaras alkoi jälleen kehrätä ja sai minut ilahtumaan; Vaahteratassu oli ilmeisesti unohtanut äskeisen sanaharkan.
"Mm.. Voisin syödäkin." hän naukaisi ja nuolaisi huuliaan. Nyökkäsin ja nousin ylös jäykille lihaksilleni. Livahdin oviaukosta ulos ja astelin rennosti tuoresaaliskasalle. Nappasin sieltä pulskan jäniksen ja raahasin sen takaisin luolaan, jossa Vaahteratassu odottikin. Vasta nyt huomasin, kuinka laiha naaras olikaan. Tiputin eläimen Vaahteratassun nenän eteen ja lysähdin maahan naarasta vastapäätä. Katsoin huolestuneena Vaahteratassun luisevaa kehoa.
> Voi kestää hetki, ennen kuin pääsemme lähtemään... > ajattelin ahdistuneena ja haukkasin palan jäniksestä.

// Sori tämmönen surkea pätkä //
Vastaus:16 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatassu,Varjoklaani
20.09.2013 22:13
>Hohhoijaa kun väsyttää!<Haukottelin ja käperryin oppilaidenpesään nukkumaan.Virnistin.Tunturituuli ei ollut suostunut lähtemään harjoittelemaan joten olin lähtenyt yön turvin metsälle.Mahani oli mukavan täynnä siitä pulskasta hiirestä jonka olin saanut.Nuolaisin huuliani.
"ja pitäisi ensin ruokkia klaaninvanhimmat"Tuhahdin.Laskin kuononi häntäni alle ja suljin silmäni.
----------aamulla----------
"Haukkatassu herätys"joku tökki kylkeäni.Sihahdin ja avasin meripihkan väriset silmäni.Hopeanharmaa naaras jossa oli valkoisia läiskiä katseli minua erivärisillä silmilläni.
"Mitä Usvatassu!?"Ärisin.
"Tunturituuli ja Pihlajakynsi vievät meidät harjoittelemaan"Naaras mutisi ja perääntyi hieman.
"Sano sille karvakasalle että en ole tulossa!"Sihisin ja käänsin selkäni Usvatassulle.Naaras asteli ulos.Huokaisin hiljaa ja suljin taas silmäni.
"Ala tulla"ääni murisi selkäni takaa.
"Turha vaiva!"Nyrpistin nenääni ja huiskaisin häntääni ärtyneenä.SIlloin tunsin kun hampaat iskeytyivät niskanahkaani.Silmäni rävähtivät auki ja yritin lyödä Tunturituulta kuonoon mutta olin jo ilmalennossa.Laskeuduin ketterästi jaloilleni ja murisin mestarilleni.
"Miksi noin teit!?"Ärisin vihaisena.Tunturituuli mulkaisi minua ja viittoi hännällään seuraamaan.Mutisin hiljaa kirouksia mestarilleni mutta seurasin tätä laahustavin askelin.Talsimme Usvatassun ja Pihljakynnen kanssa ulos leiristä.Usvatassu katsoi uteliaana korvani joka oli päästä lohjennut.
"Mitä tuijotat?"Ärisin pahantuulisena.Usvatassu hätkähti ja käänsi katseensa minuun.Jokin tämän katseessa oli outoa.Se johtui varmaan vain erivärisistä silmistä.
"Mietin vain että mistä tuo lovi on tullut korvaasi?"Usvatassu maukui vähättelevästi.Yleensä olisin keksinyt päästä jonkin hurjan tarinan mutta nyt en jaksanut.
"Se on pitkä tarina.En jaksa kertoa"Mutisin.Usvatassu nyökkäsi ja loikki Tunturituulen ja Pihlajakynnen luokse.Tuhahdin.
>Ei näiden ketunläjien kanssa jaksa olla<pyöräytin silmiäni kun Usvatassu läpäisi Pihlajakynttä korvalle tassullaan.Pysähdyin.
>Miksi minun heidän kanssaan muka pitäisi olla?<Pohdin.Käännähdin ympäri ja marssin tulosuuntaan.Enään minua ei väsyttänyt.
>Jospa metsästäisin<keskityin hetkeksi kuuntelemaan.Kuulin liskojen ja sammakkojen ääniä.
"Ne saavat kelvata muulle klaanille minähän en niitä syö"Murahdin hiljaa ja painuin maata vasten.Pian näin ison ja todella limaisen rupikonnan.Irvistin.Tuo maistuu varmasti ihan karmealle.Aloin hiipiä hiljaa rupikonnaa kohti.Meripihkan väriset silmäni olivat nauliintuneet saaliiseeni.Hiivin vaanimisasennossa sitä kohti.Kun olin tarpeeksi lähellä heilautin kynsiäni ja tapoin rupikonnan.
"Kehtaako tuota edes ottaa suuhun"mutisin hiljaa mutta tartuin kuitenkin siihen ja nostin sen ilmaan.Se oli liukas ja en saanut pidettyä sitä otteessani mutta en aikonut ottaa parempaakaan otetta siitä.Olio roikkui velttona hampaissani.Tassuttelin leiriin ja yllätyksekseni Tunturituuli istui tuoresaaliskasala odottamassa.Kolli käänsi tumman siniset silmänsä minua kohti.
"Mihin sinä lähdit?"Tunturituuli murisi.
"Ei kuulu sinulle"Äyskäisin ja viskasin rupikonnan tuoresaaliskasaan.Mestarini astui eteeni.
"Sinun kuuluu totella minua!"Kolli sihisi.
"No empäs tottele!"Murisin ja huitaisin kynsilläni kollia kohti.Tunturituuli väisti ketterästi ja löi minua kylkeen.
"Totelet minua!"Kolli huusi korvaani.Luimistin korviani ja pamautin hännälläni Tunturituulta naamaan ja ryntäsin ulos leiristä.Jalkani takoivat soista maata.En tiennyt seurasiko Tunturituuli minua enkä välittänytkään.Nyt pitäisi päästä vain hetkeksi rauhoituumaan.Kynteni työntyivät pakosti käpälistäni esiin.
"Minulla on kyllä todella tyhmä mestari"Huusin.Tunturituuli olisi kuullut sen jos hän seurasi minua.Virnisti hitusen ja juoksin vielä kauemmaksi.Pysähdyin yhden suuren jalavan juurella.Sen rungossa oli kynsimisjälkiä.Nousin kahdelle jalalle ja aloin mäiskiä puuhun lisää jälkiä.Löin voimieni takaa.Ennen kuin huomasinkaan kuu oli alkanut kohota taivaalle,.
"Kai minun pitäisi palata leiriin"Mutisin ja laahustin ärtyneenä leiriä kohti.
Vastaus:27 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Taivaspentu,Tuuliklaani
20.09.2013 17:45
Avasin hiukan silmiäni.Kylkiäni vihloi inhottavasti mutta päähäni sattui kaikkein eniten.Katsoin koloa jossa olin.
>Missä olen?<Kömmin pelästyneenä jaloilleni.Silloin huomasin kolme kissaa.
"Keitä te olette!?"Murisin hiljaa mutta kissat eivät huomanneet minua.
>Kuka minä olen?<Painoin korvani luimuun.Silloin pieni pentu katsoi minua.
"Taivaspentu olet elossa!"Tämä kiljaisi ja juoksi luokseni.
>Taivaspentu?Sekö nimeni on?<Tuijotin pientä naarasta hämmästyneenä.
"Hyvä että olet hengissä"punaruskea kolli maukui.Hopeanharmaa naaras istuskeli kauempana.
"Minä olen Jääkyynel!"Naaras mourusi.Tämä tuijotti minua meripihkan värisillä silmillä.
"Lähdetään kotiin!"harmaa naaras maukui.
"Koti mikä koti?"Kysyin hieman ärtyneenä.
"Ja kuka sinä edes olet!?"Mauikaisin hieman vihaisesti naaraalle.
"Taivaspentu älä pelleile!Olen siskosi Susipentu!"Naaras kimitti peloissaan.
"Sisko?"Hämmästyin.Naaras katsoi minua peloissaan.
"Routapilvi mitä tämä on!?"Jääkyyneleeksi kutsuttu naaras tiuskaisi.Kolli katsoi minua.
"Muistinmenetys"Kolli maukui hiljaa.
"MUISTINMENETYS!?"Susipentu kiljahti.
"Taivaspentu et sinä ole voinut unohtaa meitä!Sinun on pakko muistaa emo ja isä!Tai Leijonatassu,Kermapentu tai Tiirajuova!"Susipentu itki.Ravistin päätäni.
"Anteeksi"Maukaisin hiljaa.Susipentu vapisi.
"Susipentu ei ole järerkevää viedä häntä takaisin.Jos hänen muistinsa palaa hän tulee takaisin"Jääkyynel maukui.Susipennun jäänsinisistä silmistä valui kyyneleitä.
"kai se on niin parasta"Susipentu itki.Jääkyynel katsoi tätä myötätuntoisena.
"Routapilvi vie Susipentu Tuuliklaanin rajalle"Naaras maukaisi.Kolli nyökkäsi.
"Mennään Susipentu"Kolli maukui hiljaa.Susipentu käänsi epätoivoisen katseensa minuun.
"Ole kiltti ja muista"Naaras vikisi.Käänsin katseeni.Susipentu huokaisi ja Routapilvi ja hän kävelivät pois.Jäin yksin Jäkyyneleen kanssa.
"Odotas haen sinulle ruokaa"naaras maukaisi.Nyt olin yksin kolossa.Huokaisin raskaasti.Tiesin nyt että minulla oli sisko ja minun nimi oli Taivaspentu.
>Mutta keitä Tiirajuova,Leijonatassu ja Kermapentu ovat?<Tunsin oloni pieneksi ja yksinäiseksi.Jääkyynel palasi pieni hiiri suussaan.
"Siinä"Jääkyynel tiputti hiiren eteeni.Katsoin sitä epäilevästi.
"Syö se"Jääkyynel komensi.Maistoin hiirtä.Sen maku tunkeutui kieleeni.Jokin tuntui syttyvän hiiren takia.Vihreöt silmät ja vaalean ruskea turkki.Ravistin päätäni.
>Mitä tapahtui?<Käänsin katseeni hiireen jotta Jääkyynel ei näkisi hämmentynyttä katsettani.Söin hiiren eikä outoja kuvajaisia enään näkynyt.
"Mennäänkö ulos?"Jääkyynel kysyi.Nyökkäsin ja tassuttelimme ulos.Taivaalla tuikki paljon pieniä valoja.
"Tuo tuolla on Hopeahäntä"Jääkyynel maukui ja katsoi hassun muotoista tähtikuviota.
"Hopeahäntä?"Kysyin.
"Sinne kaikki hyvät klaanikissat päätyvät kuollessaan,Tähtiklaaniin"Jääkyynel maukui hiljaa.Vilkaisin tätä oudoksien.
"Jos muistisi palaa ja palaat Tuuliklaaniin sinun pitää olla klaanikissa"Jääkyynel katsoi minua.En tiennyt mikä Tuuliklaani oli ta mikä klaanikissa on mutta en jaksanut vaivautua kysymään.Nostin katseeni taas "Hopeahäntään".Ikään kuin kaksi tähteä olisi loistanut muita kirkkaampana.
>Mitä?<Räpäytin silmiäni.
"Mennäänkö nukkumaan?"Kysyin pikaisesti.Jääkyynel nyökkäsi ja loikin koloon.Käperryin pikaisesti sammalpetiin.Päässäni pyöri Susipennun silmät ja kaikki mitä tänään oli tapahtunut.Huokaisin raskaasti.SUljin silmäni ja vaivuin uneen.
Vastaus:23 kp:eeta!
Mitäköhän Taivaspennulle tapahtuu? Ja palautuukohan hänen näkönsä?
Jään innolla odottamaan jatkoa!

~Sarppa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Valotassu, Jokiklaani
20.09.2013 14:41
1.luku

Auringonsäteet paistoivat oppilaiden pesään. Raotin hitaasti silmiäni. Venyttelin ja nousin. Työnsin pääni ulos pesästä ja nuuhkin ilmaa. "Hei, Valotassu" mestarini Pääskyhäntä tervehti. "Huomenta!" minä hihkaisin. Pääskyhäntä viittasi hännällään seuraamaan. "Menemme tänään metsästämään" hän sanoi minulle. Maukaisin innoissani: "Olen valmis vaikka mihin!". "No intoa sinulta ei ainakaan puutu" vastasi Pääskyhäntä. Äänensävystä oli vaikea päätellä, sanoiko Pääskyhäntä äskeisen kohteliaisuuksena vai oliko se torumista. >>Toivottavasti pärjään hyvin metsästäessä<< minä tuumin. >>Pääskyhäntä vaikutti tervehtiässä jotenkin kireältä<<

Perillä haistoin samantien hiiren. Hiivin pehmein ja hiljaisin askelin kohti hiirtä joka nakerteli jyviä heinikossa. Päästyäni sopivalle etäisyydelle, loikkasin ja iskin hampaani hiireen. Sain nopesti tapettua sen. Hautasin hiiren maahan että voisin noutaa sen palattuani. >>Olen nähnyt pari pientä saaliseläintä, mutta nyt vasta sain jotain kiinni<< minä ajattelin. Päätin mennä katsomaan, missä mestari oli ja oliko hän saanut jotain kiinni. >>Tietysti hän on<< naurahdin mielessäni. >>Pääskyhäntähän on mestarini ja on varmasti saanut tosi monta saalista<<

Matkalla sain vielä napattua vesimyyrän. Haistoin kissan ja näin Pääskyhännän. Hän istui rantakaislikon lähellä. "Pääskyhäntä..." mauin hiljaa. "Painu takaisin metsästämään!" hän sähähti. "Vai oletko niin huono oppimaan, ettet ole saanut yhtään saalista?" Hätkähdin. >>Olinko sanonut jotain väärää?<< Tassuttelin pois ja vilkaisin vielä taakseni. Pääskyhäntä istui liikkumattomana ja katseli kaukaisuuteen. En kerinnyt haistaa yhtäkään saaliseläintä, kun Pääskyhäntä tuli luokseni ja sanoi: "Lähdetään". Kävin noutamassa saaliini. >>Aamulla kireänä...myöhemmin poissaoleva...sitten ärtynyt...sanoessaan äskeisen jotenkin...dramaattinen.<<
>>Mikä Pääskyhännällä on?<<
Vastaus:Hyvä tarina, vaikka olikin hieman lyhyt. Jään innolla odottamaan jatkoa. Saat 11 kp:tä. :3

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
19.09.2013 21:54
"Mitä?"kysyin ällistyneenä tuijottaen Kuuta. Naaras nuökkäsi apeana, nousi ja lähti. Katsoin järkyttyneenä naaraan perään ja kasasin ajatuksiani. Minun olisi tehnyt mieli juosta Kuun perään ja sanoa hänelle, että tämän täytyi olla joku väärinkäsitys. Kuitenkin istuin vain paikoilleni jähmettyneenä odottaen minuuttejen kulumista.
"Mitä teet?" Pilvi kysyi minulta silmät suurina. Vasta nyt hiomasin pennun, joka oli istunut eteeni ja kallisti päätään.
"Minä.. Öh.. Minun pitää mennä.." mumisin ja nousin lähteäkseni. Pilven mieliala laski huomattavastija pentu käveli pois. Tassuttelin pää painuksissa luolan suulle ja katsoin sisään. Vaikka tiesin, ettei Vaahteratassu olisi hereillä, odotin silti naaraan tutkivan pesää. Mutta jälleen kerran jouduin pettymään. Vaahteratassu makasi paikallaan. Ryntäsin naaraan luokse ja töytäisin häntä hellästi käpälälläni. Vaahteratassu kuitenkin oli - ja pysyi paikallaan. Huokaisin raskaasti ja hengitin Vaahteratassun ihanaa tuoksua. Sisään, ulos, sisään, ulos, sisään..
Lopetin kesken kaiken, kun huomasin Kuun astuvan luolaan. Naaras roikotti väsyneenä päätään ja hän lysähti maahan. Juuri sillä hetkellä en viitsinyt välittää Kuusta, vaan aloin merkitsevästi sukia Vaahteratassun takkuuntunutta turkkia. Kuu huokaisi lannistuneena.
"Et voisi koskaan rakastaa minua sillä tavoin, kuin häntä." Kuu sanoi hiljaa. Nyökkäsin vastaukseksi. Ehkäpä se oli totta. En koskaan - koskaan voisi rakastaa ketään niin paljon kuin Vaahteratassua. Pian Vaahteratassu alkoi hengittää nopeasti, mikä sai minut hätääntymään.
"Älä luovuta." oli ainoa dana, joka kykenin sanomaan. Aloin olla jo paniikissa. Kuu lähti mieli maassa pois luolasta häntä maata laahaten. Mutta nyt minulla oli muutakin tekemistä, kuin miettiä sitä. Yht'äkkiä Vaahteratassu alkoi köhiä ankarasti. Kuiskailin naaraan korvaan lohduttavia sanoja yrittäen pysyä tyynenä, mutta se oli helpommin sanottu, kuin tehty. Silloin Vaahteratassu aukaisi silmänsä haukkoen henkeään. Katsoin ällistyneenä kissaa, jota rakastin. Hän oli juuri herännyt ja tullut luokseni. Tullut luokseni. Tullut... Luokseni.
"Vaahteratassu." kuiskasin hiljaa ja pienoinen onnenkyynel tipahti silmäkulmastani sammaleelle. Vaahteratassu hymyili hiljaa. Voi kuinka ihanaa olikaan nähdä jälleen tuo hymy. Hymy, jota rakastin.
"Kastanjahäntä.." Vaahteratassu kuiskasi heiveröisellä ja miltei olemattomalla äänellä.
"Tulit luokseni." naukaisin onnellisena. Vaahteratassun suulle levisi hymy, kun kerroin, kuinka olin tämän pelastanut.
"Tiesin että pelastaisit minut.." Vaahteratassu kehräsi ja räpytteli kyyneleitä silmistään. Katsoin naarasta ja kosketin hänen kuonoaan omallani. Vaahteratassun silmät alkoivat säkenöidä, enkä voinut olla ajattelematta kuinka kaunis hän oli.
> Voi Vaahteratassu. Kuinka kertoisin sinulle, että Kivistänäkijä haluaa minun saavan pentuja Kuun kanssa..? >
Vastaus:Todella hyvä ja jännittävä tarina! Odotan innolla jatkoa. :3 Saat tästä 17 kp:tä.

~Varpu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kiurutassu, Varjoklaani
19.09.2013 20:54
1. Luku

Katsoin huokaisten oppilaiden pesästä. Auringon ensisäteet leikkivät vaalealla turkillani, ja aukaisun suuni haukotukseen. Pitkät hampaani välähtivät valon osuessa niihin. Räpyttelin silmiäni vielä unisesti, kunnes varjo siivilöitti valoa.
"Loistavaa, oletkin jo hereillä." Tummaharmaa kolli naukui. Tunnistin hänet mestarikseni Setrisydämeksi. Ponkaisin hymyillen ylös neljälle käpälälle ja lähdin sievästi seuraamaan kollia ulos pesästä.
Aukiolla olikin jo touhukasta; muutamia sotureita oli oppilaidensa kanssa lähtemässä ilmeisesti metsästämään taikka harjoittelemaan taistelua. Kummankohan osan minä tälle päivälle saan?
"Olen päättänyt, että tänään," Setrisydän aloitti "Sinä saat vaihtaa klaaninvanhimpien sammaleet." Kolli jymäytti aivan yllättäen. Katsoin tuota silmät ympyröinä.
"Mutta- mutta.." Aloitin, mutta tummanharmaa kolli keskeytti minut.
"Ei muttia, se on tänään sinun tehtäväsi. Menemme huomenna metsälle." Hän sanoi kylmästi ja lähti välittömästi kävelemään kohti sotureiden pesää.
Katsoin ärtyneenä hänen perässään, ja tunsin kuinka kynteni vilahtivat ulos pehmeistä käpälistäni.
*Ei tämän näin pitänyt mennä, meidän piti mennä metsälle?* Karjuin mielessäni. Olin täysin pettynyt. Olin odottanut niin innoissani ensiimäistä oppilaspäivääni, ja tässä olisi sen tulos.
"Minähän en vaihda klaaninvanhimpien sammalia, ja sillä selvä!" Tuhahdin ja käännyin ympäri. Etsin katseellani sopivaa varjoisaa paikkaa, ja huomasin oppilaiden pesän takana sellaisen. Kipitin ripeästi sinne, ja vilkuiltuani ympärilleni aloin kaivamaan oppilaan menevää reikää leirin seinämään.
*Minua ei estä ketään!*

// Sori pätkä, tuli hiukan kiire :S //
Vastaus:18 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekkimyrsky,erakko
19.09.2013 20:06
Kävelin Myrskyklaanin reviirillä hiljakseen Korpinkynnen tuoksujälkeä seuraten, olin varma ettei naaras pystyisi pysymän erossa Myrskyklaanilaisista, jos heitä kohtaisi, olin siksi hänestä hieman huolissanikin.
Epäilykseni vahvistuivat, kun naaraan hajuun sekoittui vahvoja Myrskyklaanin kissojen tuoksuja, kissoja Myrskyklaanista oli useampia ainakin kolme Korpinkynnen lisäksi.
>Tiesin ettei se karvapallo voi pitää kuonoaan erossa Myrskyklaanilaisita.< ajattelin ja kurkistin pensaikosta.
Näin maassa tajuttomana makaavan Korpinkynnen ja tuon ylle kumartuneen Saarniturkin. Sivummalla seisoivat Vatukkakynsi, Saniasturkki ja joku oppilas.
>Voi tuota hiirenaivoista kattia!< ajattelin ja tuumin mitä tekisin, muistelin mitä emo oli aikoinaan opettanut.
>Älä mene perässä jos jahtaamasi riista juoksee jokeen tai tekee jotakin tyhmää< ajattelin.
>Mutta koskeeko se myös tyttöystävän hölmäilyä< ei varmaankaan, ja siksi loikkasin esiin pusikosta ja karjuin Myrskyklaanilaisia irroittamaan otteensa naaraasta.
"Irti!"
"Kas, kas, kas kukas se sieltä kehtasi tulla? Ei kai vain itse Liekkimyrsky, joka rikkoi ikivanhaa ja pyhää tapaa?"
Sihahdin vain vastaukseksi ja mulkoilin Myrskyklaanin kissoja epäluuloisena. >Anna Korpinkynnen mennä edeltä, tule itse perässä.< ajattelin mielessäni ja paljastin kynteni, jos nuo taistelua halusivat, sitä he saisivat.
Samassa Saniaisturkki syöksähti kimppuuni Saarniturkki aivan perässään. "Epäreilua taistelua vai? Häh?" sihisin suu täynnä Saarniturkin turkkia.
Raapaisin syvän haavan Saniaisturkin kuonoon, siihen jäisi varmasti komea arpi minusta muistuttamaan.
Mutta Saniaisturki raapaisi syvän haavan kostoksi kylkeeni ja siitä alkoi hetimmiten tihkua verta maahan. Saarniturkki puolestaan keskittyi kynsimään pehmeää vatsaani, kun olin suureksi erheekseni käännähtänyt selälleni, karistaakseni Saniaisturkin kimpustani, kolli olikin lentänyt muutaman ketunmitan poispäin, mutta kolli lähestyi uhkaavasti ja minulta alkoi puhti loppua.
Sitten pensaikosta kuului rapinaa ja tunnistin kulkukissan tuoksun, tunnisten sen Punaksi, joka asusti myös rotkossa.
>Apujoukkoja kaipasinkin.< ajattelin helpottuneena, ja pian yllättynyt Puan tempaistiin mukaan taistelun tiimellykseen.
Minä kynsin Saarniturkkia minkä ehdin ja Saniaisturkki oli Punan kimpussa. Pian kuulin Saniaisturkin voiton riemuista mouruamista, kolli oli hetimmiten painanut itseään rutkasti pienikokoisemman kollin maata vasten ja lähestyi uhkaavasti tuon kaulaa, ärähdin ja sinkosin Saarniturkin viimeisillä voiman rippeilläni päin puuta ja kolli pökertyi hetkeksi.
Loikkasin Saniaisturkin kimppuun ja vapautin Punan tuon otteesta ja tuo kipitti metsään kiireen vilkkaa.
Saniaisturkki perääntyi ja viittoi oppilasta seuraamaan, Saniaisturkki "heitti" tiedottoman Saarniturkin selkäänsä ja perääntyi sihisten ja sähisten pensaikkoon. "Tämä ei jä tähän." kolli murisi hampaitaan paljastellen.
Murisin vihaisesti ja noiden mentyä kävelin tiedottoman korpinkynnen luokse hymähdin ja suin lempeästi naaraan sotkeentunutta turkkia.
Sitten lähdin kantamaan tuota kohti rotkoa päivitellen itsekseni miten vallaton Korpinkynsi olikaan.
Vastaus:Olipa hurja taistelu! Tarinasi oli todella hyvä laatuinen, ja sitä oli ilo lukea. :3 Ansaitset tästä 21 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Korpinkynsi, Luopio
19.09.2013 19:24
Sateen töminä kuului ulkoa. Se tömisytti paljon maata ja osa vedestä valui makuupaikalleni. >Ketunläjät!< ajattelin kun katsoin vedessä lilluvia luita ja sammalta. Astelin ulos luolasta rotkoon jossa sade oli tehnyt pienen tulvan. Se ei kuitenkaan onneksi ollut iso. Ylhäältä näkyi jo kuinka aurinko pilkotti harmaiden pilvien takaa. Astelin ulos ja lähdin kävelemään kohti metsää.
"Mihin kummaan olet menossa?" kuului Liekkimyrskyn ääni kun tuo pujahti sisältä ulos.
"Älä sinä siitä huolehdi!" murahdin tuolle ja lähdin askeltamaan nopeasti poispäin.

Saavuttuani ylhäälle rotkon reunalle otin suunnan kohti Myrskyklaania. Reviiriltä löytyisi paremmin jotakin syötävää. Sadekkin loppui kun olin päässyt jo jonkin matkaa klaanin reviirille. Pudistelin vedet turkistani ja astelin reviiriä pitkin korvat höröllä. Täällä oli jotenkin kumman hiljaista. Nuuhkaisin ilmaa ja erotin sateen ja veden joukosta häivähdyksen kissan tuoksua. Vilkuilin ympärilleni. En nyt erottanut ketään aluskasvillisuuden seassa. Hyppäsin varmuuden vuoksi puunrungolle ja lähdin kiipeämään nopeasti sitä pitkin. Alimmalle oksalle saavuttuani pysähdyin ja hyppäsin sille. Jäin lehtien seasta tarkkailemaan maanpintaa. Alhaalla maassa -paikassa jossa olin hetki sitten ollut- seisoi likaisen valkea naaras jolla oli läiskiä turkissaan. Katsoin hetken ja hiljaa hiivin oksaa pitkin. Hyppäsin oksalta alas tuota kohti. Tömähdin pienen matkan päässä tuosta maahan. Naaras ilmeisesti kuuli sen sillä tuo kääntyi ympäri. Se huomasi minut ja nosti karvansa pystyyn pieneksi hetkeksi ja katsoi sitten minua tarkastellen. Istahdin maahan ja kiedoin häntäni tassujeni peitoksi ja peitin pitkät kynteni jotka tulivat jo esiin tassuistani vaikka pidinkin niitä ulkona.
"Oletko kenties Myrskyklaanista?" äyskäisin pienesti. Naaras ei vastannut mutta nyökkäsi aavistuksen verran.
"Ja mikä onkaan nimesi?" kysyin hiukan ivallisesti. Tuo mulkaisi minua musta rentoutui sitten ja uskalsi istua mutta näytti varovaiselta.
"No?" kysyin ja katselin tuota. Kohta naaras jo avasikin suunsa.
"Leppätassu." tuo naukaisi ylväästi.
"Kappas sattumaa." sanoin ja nousin seisomaan. Tuo nousi äkkiä pystyyn ja paljasti nopeasti kyntensä.
"Minunkin nimeni oli Leppätassu." sanoin ja vilkaisin pusikkoon. Istahdin sitten uudestaan.
"Sitten Leppälehti mutta lähdin klaanista. Liian typerää meininkiä. Korpinkynsi sopii paremmin nimeksi." sanoin ja paljastin jo hyvinkin pitkät isot kynteni. Oppilas kavahti taaksepäin.
"Leppätassu?" kuului huhuilu pusikosta. Esiin astui musta naaras. Tuon karvat nousivat pystyyn.
"KOrpinkynsi..." tuo murisi. Kohta tuon takaa asteli kolme muuta kissaa. Tunnistin nuo Saniasturkiksi, Saarniturkiksi ja Vatukakynneksi. Noidenkin turkit nousivat aavistuksen verran pystyyn.
"Kappas. Ketkäs ne siinä. Myrskyklaanin urheimmat soturit." sanoin pilkkaavasti. Vatukkakynsi alkoi murista. Käännyin ja aloin rauhassa tepastella kohti rotkoa.
"Älkää päästäkö häntä menemään!" Vatukkakynsi murahti. Hetkessä tunsin painoa selässäni. Tömähdin maahan ja tuntui siltä kuin jokainen luuni olisi katkennut muttei sentään.
"Ylös senkin pallo!" sähädin ja koitin pyristellä vapaaksi. Saarniturkin ote kuitenkin piti. Hetkessä kuitenkin tunsin kipua päässäni ja koitin pysyä tajuissani.
"Vieläkö olet tajuissasi?" Saarniturkki sähähti ja löi uudestaan. Nyt näin pelkkää mustaa...

//Jatkoo iha vaa joku joka on Myrskyklaanis tai Liekkmyrski? :3 Sorkke lyhyys...
Vastaus:Loistava tarina! :3 Toivottavasti Korpinkynnelle ei käy pahasti Saarniturkin kynsissä... Saat tästä 19 kp:tä.

~Varpunen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leppätassu, Myrskyklaani
19.09.2013 18:54

Leppätassu heräsi käpälän kevyeen töytäisyyn.
"Herää, unikeko. Tulikukkaa repii korvasi irti ellet ole kohta ylhäällä", sihisi Oravatassun hilpeä ääni hänen korvansa juuresta. Leppätassu haukotteli ojentautui pitkään venytykseen. Sitten naaras loikkasi jaloilleen.
"Hyvää matkaa vain", Oravatassu toivotti. Leppätassu kehräsi ja työntyi aukiolle. Auringon ensimmäiset säteet kohosivat taivaalle, mutta leiri oli vielä härmän peitossa. Viileä usva imeytyä Leppätassun turkkiin.
"Tulehan, haetaan matkayrttejä", Tulikukka maukui hänen vierestään. Leppätassu vinkaisi innosta ja loikki mestarinsa edellä parantajanpesälle. Tuhkamarja istui pienen aukion keskellä yrttikääröt jalkojensa välissä. Vaahtotassu istui ryhdikkäänä hieman taempana, ja oppilaan silmissä kiilui jännitys.
"Olkaa varovaisia", Tuhkamarja varoitti. Leppätassu popsi jo yrttejä. Tulikukka kehräsi huvittuneesti ja kumartui naaraan viereen pureskelaan yrttejä.
"Milloin aiot viedä Vaahtotassun Kuulammelle", Tulikukka kysyi ja suoristautui.
"Neljän auringonnousun kuluttua on puolikuu. Lähdemme silloin", Tuhkamarja vastasi ja vilkaisi huvittuneesti nuorta valkoisenkirjavaa naarasta, joka kerrankin pysyi hiljaa. Leppätassu vilkaisi Vaahtotassua. Parantajaoppilaan mulkaisu kertoi, että eilinen riita ei ollut unohdettu. Leppätassu kohautti lapojaan ja asteli takaisin pääaukiolle. Tulikukka jolkutti hänen edellään suuaukon kautta aamuraikkaaseen metsään.
"Onko Kuulampi kovin kaukana?"Leppätassu kysyi, kun kaksikko sai näkyviinsä järven.
"Meidän pitää kiertää järvi. Sen jälkeen šeuraamme Tuuliklaanin rajaa. Olemme auringonlaskun aikoihin perillä. Vietämme yön Kuulammen lähistöllä ja palaamme seuraavana päivänä", Tulikukka kertoi lapansa yli ja loikkasi kevyesti puunrungon yli. Leppätassu räpiköi hänen peräänsä. Maa käpälien alla oli kovaa ja jäistä. Lehtisateen aika lähestyi. Leppätassu näki oikealla puolella vilauksen muinaisen tammen mahtavasta rungosta. Kun kaksikko matkasi järven reunoja pitkin, aurinko alkoi kavuta taivaalle.

Auringonhuopunhetken aikoihin Leppätassu saattoi haistaa ensimmäiset Tuuliklaanin rajamerkit. Tulikukka huokaisi tyytyväisenä ja istahti maahan.
"Tästä eteenpäin seuraamme Tätä rajaa aina Kuulammelle saakka", hän ilmoitti ja kumartui pikaisella pesulle. Leppätassu näki edessään nummet, joista pari ensimmäistä kukkulaa olivat vielä Myrskyklaanin puolella. Hänen edessään avautui Tuuliklaanin avoimet metsästysalueet. Tulikukka ravisteli käpäliään ja nousi tassuilleen.
"No niin ,jatketaanko sitten. Aikaa on vähän, ja Kuulammelle on vielä matkaa", naaras maukui."ei kai kylkesi satu enää", hän lisäsi. Leppätassu pudisti päätään. Hän asteli Mestarinsa perään, kun tämä suuntasi rajaa pitkin. Pian maa alkoi viettää loivasti ylöspäin. Leppätassun selkä tuntui liekehtivän, kun aurinko porotti kirkkaalta lehtisateen ajan taivaalta. He kipusivat puuskuttaen kukkulan huipulle. Samalla, kun Leppätassu tasasi hengitystään, hän katseli ympärilleen. Hän näki jo suojaisan pienen laakson, jossa Kuulampi oli. Sinne oli kuitenkin vielä vähän matkaa. Aurinko alkoi kallistua jo iltaa kohden, joten kaksikolla ei ollut kovinkaan paljon aikaa levätä. He jatkoivat pian, ja juoksivat mäen alas. Tulikukka asteli varmoin askelin rajaa pitkin eteenpäin, mutta Leppätassulla alkoi jo olla vaikeuksia pysyä suuremman soturin tahdissa.
"Tulikukka, em jaksa enää", hän puuskutti.
"Onko sinulla nälkä? Voimme pysähtyä metsästämään. Emme kuitenkaan ole parantajia", Tulikukka kysyi. Leppätassu pudisti päätään, ja pakotti jalkansa uudelleen liikkeelle.

Ilta hämärtyi, kun Tulikukka viimein johti Leppätassu suojaisaan laaksoon. Leppätassu haukotteli, ja naaraan maha murisi kuuluvasti, vaikka hän olikin syönyt ennen lähtö vahvistavia yrttejä.
"Haluat varmasti metsästää", Tulikukka kehräsi ja istahti nuuskimaan ilmaa. Kuulammen välke leikki sitä ympäröivillä kivillä. Leppätassu nyökkäsi.
"Ole täällä ennen kuunnousua", mestari komensi. Leppätassu nyökkäsi toistamiseen ja säntäsi metsikköön. Riistan tuoksut täyttivät ilman. Leppätassun sydän hypähti, kun hän haistoi jäniksen. Oppilas painautui välittömästi maata vasten ja hiipi eteenpäin kevyesti. Yhtäkkiä jäniksen takakäpäliem rummutus halkoi ilmaa. Otus oli ollut oletettua lähempänä. Leppätassu sihahti ärtyneenä. Väsymys oli vienyt parhaan terän tämän metsästystaidoista. Kuu alkoi jo nousta, kun hän palasi Kuulammen luo pulska hiiri hampaissaan. Tulikukka ahmi paraikaa mustarastasta kiven varjossa, ja heilautti viiksiään tervehdykseksi. Leppätassu ahmi hiiren muutamalla ahneella hotkaisulla. Naaraan vatsa tuntui mukavan täydeltä, ja hän tunsi olonsa uneliaaksi.
"Voimmeko vilkaista Kuulampea tarkemmin", hän mumisi. Tulikukka keskeytti häntänsä sukimisen.
"Mennään vain. Sen jälkeen saat luvan käydä nukkumaan", Hän vastasi ja tassutteli eteenpäin. Leppätassu kipitti hänen perässään. Oppilaan suu avautui ällistyksestä, kun hän kiersi kiven ja saapui Kuulammen rantaan
Lampi välkehti valkeana kuun ja tähtien paisteessa, ja heijasti valoaan kiville. Paikka näytti niin Tähtiklaanin tassujen tekemiltä, että Leppätassu jo luuli olevansa unessa. Tulikukka silmäili paikkaa ihaillen. Kotvan kuluttua hän äkkäsi kivenkolon, ja sujahti sisään.
"Leppätassu, täällä on tilaa hyvin meille molemmille", soturin ääni kaikui. Leppätassu pujahti hänen peräänsä. Lattia tassujen alla tuntui pehmeältä ja hiekkaiselta. Tulikukka kiersi kehää ja laskeutui makuulle.
"Täällä olemme ainakin turvassa aamuun asti", hän mumisi ja ummisti vihreät silmänsä. Leppätassu haukotteli ja rojahti oikosenaan onkalon lattialle.

----------aamulla--------

Leppätassu heräsi auringonsäteisiin, jotka tunkeutuivat onkaloon. Aurinko oli selvästi nousemassa. Oppilas venytteli ripeästi ja asteli valoon. Päivästä oli tulossa lämmin, mutta kivet olivat kuuran peitossa. Pieni ratina sai Leppätassun säpsähtämään, mutta Se oli vain Tulikukka, joka työntyi ulos turkki aivan Sikin sokin.
"Metsästämme jotain matkalla. Meitä aletaan kaivata, ellemme ole ennen yötä leirissä", hän maukui ja harppoi samantien kivien taakse. Leppätassun teki mieli metsästää rauhassa, mutta Tulikukka oli oikeassa. Heitä kaivattaisiin jo leirissä. Hän loikki nopeasti mestarinsa perään. Tulikukka oli istahtanut odottamaan oppilastaan ja suki itseään. Leppätassu pani merkille, että hänen oma turkkinsa oli aivan takussa ja sotkuinen. Oppilas kohautti lapojaan. Hän peseytyisi leirissä.
"Jos hyvin käy, olemme ylittäneet kukkulat aurinkohuippuin mennessä. Meidän täytyy kumminkin kiiruhtaa", Tulikukka maukui ja jolkutti kohti Tuuliklaanin rajaa. Leppätassu asteli hänen peräänsä. Kaksikko ravasi nopeasti eteenpäin, ja kukkulat peittivät näkymät pian. Leppätassu huokaisi väsähtäneesti ja alkoi astella loivaa rinnettä ylös.

Leppätassu läähätti. He olivat tulleet alas nummilta, ja hänellä oli karmiva nälkä. Tulikukankin häntä roikkui väsyneenä.
"Voimmeko metsästää?" Leppätassu kysyi ja viittoi järven rantametsikköä, joka jo näkyi heidän edessään.
"Hyvä ajatus, Leppätassu", Tulikukka myöntyi ja kiristi vähän tahtiaan. Pian kaksikko sukelsi puiden viileään varjoon. Tulikukka sai nopeasti kiinni vesimyyrän, ja Leppätassun onnistui pyytää rastas. Kun he nauttivat tuoresaalistaan, Leppätassu oli haistavinaan tuoretta Myrskyklaanin tuoksua.
"Tuolla kulkee partio! Mennäänkö tervehtimään heitä, Tulikukka?" Leppätassu kysyi innoissaan ja hautasi linnunrippeet. Tulikukka nyökkäsi. He nelistivät partion perään. Tulikukka ulvaisi. Partiossa oli Hiekkamyrsky, Kotkansulka ja Vatukkakynsi.
"Kappas, miten matka sujui", varapäällikkö kysyi huvittuneesti.
"Vallan mainiosti, olemme juuri palaamassa leiriin", Tulikukka vastasi. Hiekkamyrsky nyökkäsi.
"Olette kunnon yöunen tarpeessa", hän myönteli. Leppätassu tassutteli jo vähän matkaa edelle. Hän paloi halusta juosta leiriin ja käydä makuulle hänen omalle makuusijalleen. Pian Tulikka seurasi häntä.
"Oletpa kärsimättön", hän kehräsi huvittuneesti. Leppätassu vilisti hänen edellään leiriin.
"Hei Leppätassu! Miten matka sujui?" Surutassu ulvaisi oppilaiden pesältä.
"Mahtavasti. Kuulampi oli upean näköinen!" Leppätassu hihkaisi ja istahti oppilaan viereen. Hänen selityksensä keskeytyi haukotukseen.
"Olet varmasti väsynyt, mene nukkumaan", Surutassu maukui. Aurinko alkoi jo painua mailleen. Leppätassu nyökkäsi ja työntyi uupuneena, mutta läpeensä tyytyväsienä oppilaiden pesään ja lysähti makuupaikalleem.
Vastaus:28 kp:eetä. Hieno ja pitkä tarina! :D

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susipentu,Tuuliklaani
19.09.2013 17:57
Avasin silmäni.Taivaspentu kurkki pentutarhasta ulos.
"Mitä sinä teet!?"Sihahdin veljelleni.Suuri liekin värinen kolli käänsi vaalean vihreät silmänsä minua kohti.
"Leijonatassukin pääsi seikkailuun ja minäkin lähden sellaiselle!"Kolli julisti ylpeänä.
"älä ole hullu!"Mutisin veljelleni.Tämä vain heilautti häntäänsä ja marssi ulos.Huokaisin ja nousin ylös.Harmaa turkkini oli vähän pörröllään.Loikkasin äänettömästi Kermapennun yli.Hiivin ulos.Lovikorva istui vartiossa.Näin kun Taivaspentu hiipi aukion varjoissa.
>Ei hän voi päästä Lovikorvvan ohi eihän?<Toivoin.Hiivin kuitenkin veljeni perään.Kolli pysähtyi Lovikorvasta parin ketunmitan päähän ja minä taas hänestä hiiren mitan päähän.Kolli heilautti korviian,hän tiesi että olin hänen takanaan.Maassa oli pieni kivi jonka veljeni sinkosi aukiolle hännällään.Lovikorva käännähti ääntä kohti ja me juoksiimme ääneti ulos leiristä.Taivaspentu ei pysähtynyt vaan juoksi yhä nopeammin.
"Odota!"Huusin peloissani.Veli alkoi hidastaa ja pysähdyimme kanerviin.
"Seikkailu kutsuu!"veljeni maukui riemuissaan.
"Eikä me menemme takaisin leiriin!"Mauin päättävästi.Taivaspentu mulkaisi minua.
"Minä en mene takaisin mutta mene sinä!"Kolli maukui.Tiesin että sitä hän juuri halusi.
"Älä luulekkaan en voi päästää sinua yksin sinne"Mauin kärkkäänä.Taivaspentu tuhahti ja tassutteli eteenpäin häntä pystyssä.Loikin hermostuneena veljeni perään.Kuu oli kohonnut taivaalle ja huuhkaja huhuili.Karvani nousivat pakosti pystyyn.Jäänsiniset silmäni laajenivat.Kuulin kun pöllön siivet lehahtivat ja se lähti syöksyyn.Vain pari hetkeä ja suuri lintu oli iskenyt kyntensä Taivaspenun kylkiin.
"APUA!"veljeni huusi.Ponnistin ilmaan ja iskin hampaani linnun siipeen.Huuhkaja kiljahti ja päästi Taivaspennun irti.Kolli tippui maahan.Irrotin hampaani linnusta.Laskeuduin maahan ketterästi ja lintu lensi pois.
"Taivaspentu!"Mauin.Veli ei liikahtahtanutkaan.Tämän kylki kohoili heikosti ja tämän turkki alkoi muuttua veren punaiseksi.
"Apua!"huusin.Ääneni kaikui synkässä metsässä.Veli kuolisi jos hän ei saisi apua.Yhtäkkiä kuulin räsähdyksen takaani.Käännähdin.Pensaissa välkähtivä meripihkan väriset silmät ja hopeanharmaa kissa työntyi aukiolle.
"Kuka olet!?"Murisin.
"olen Jääkyynel"Naaras maukui.
"Kuulin avunhuutosi"
"Veli kuolee!"Vingahdin.Naaras käveli Taivaspennun luokse ja nappas tämän leukoihinsa.
"Tule Routapilvi osaa auttaa häntä"Jääkyynel maukui ja asteli pensaisiin.Seurasin naarasta nopein askelin.Pian saavuimme ketunkolon eteen.Me menimme sen siään.Kolo oli laaja ja siellä oli kaksi sammal petiä.Punaruskea kolli nukkui toisessa.
"Routapilvi!"Jääkyynel huusi.Kolli kohotii päätään.
"Mit...Keitä nuo ovat?!"Routapilvi maukui.Jääkyynel laski veljeni kollin eteen.
"Ymmärrän.Autan häntä"Kolli maukui.Jääkyynel nyökkäsi ja ohjasi minut sammal pedille.
"Käy nukkumaan Routapili kyllä pelastaa hänet"Jääkyynel maukui hellästi.Suljin väsyneenä silmäni ja pian vaivuin uneen.
//Tönkkä pätkä//
Vastaus:23 kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
19.09.2013 17:32
Miten kauheaa oli herätäkään siihen kun yksi pieni oppilas herätää koko soturipesän huutamallaan minua.
"HERÄÄÄ JÄÄMYRSKY" Oppilaan huusi. Makuupaikani oli lähellä soturipesän suuta joten kuulin sen todella hyvin.
"Älä herätä kaikkia" Nauuin hiljaa.
"Anteeksi" Oppilas naukui. Katselin oppilasta ja tajusin tämän Kivitassuksi. Katsoin nopeasti soturipesää. Siellä oli vain pari soturia jotka yrittivät vaipu taas uneen.
"Tule jutelaan muualla antaa noiden nukkua" Maukaisin ja kävelin keterästi Kivitassun ohi. Kivitassu loikki perässäni,
"Noniin mikä on asiasi" Kysyin.
"Haukkahalla sanoi että sinä toimit mestarinani tämän päivän kun oma mestarini on poissa" Kivitassu julisti iloisesti. Tämä tuijoti minua riemuisaan.
"Tule" Vastasin ehkä liian masentavasti kun Kivipennun katse laantui.
"Lopeta murehtiminen vauhtia et ikinä opi tuolaa asenteella mitään" Naukaisin. Tiesin että olin ehkä hieman erillainen mestari en antanut kehuja ja vielä harvemmin edes koulutin oppilaita.
"Olet tylsä" Kivitassu mutisi. Käänsin katseeni häneen.
"Kiitos kun kerroit mutta opetele pitämään nuo tiedot itselläsi ja yritä edes kunnioitaa muita" Käskin. Kivitassu nyökkäsi vastauksen.
"Joku on noussut väärällä tassulla" Sammalturkin hyvän tuulinen kehräys kantautui kauempaa.
"No niin kai sitten kun eräs kiljuu korvaani" Tuhahdin.
"Piristystä" Sammalturkki käski. "Kannataa käydä kalassa tänään on hyvä kala onni" Hän lisäsi. "minun pitää mennä hei ja hyviä harjoituksia"
"Mitä harjoitelemme" Kivitassu uteli. Mietin hetken. Jotenkin rentouduin enkä tuntenut oloani väsyneeksi tai kiukuiseksi.
"Nämä on erillaiset harjoitukset. Harjoitelaan kestävyyttä" Mauuin. "idea on todella yksinkertainen. Seuraa minua ja tee perässä. Oletko valmis"
"Olen" Kivitassu vastasi reipaasti ja tämän siniset silmät tapitivat minua.
Pinkaisin juoksuun Kivitassu perässäni. Valitsin reitin missä oli esteitä. Kaatuneita puita ja kivia. Tietenkin jouduin harkitsemaan että riitäisiko Kivitassun ponnistus voima. Jouduin hieman hidastamaan koska hän oli jäädä jälkeen. Ylitin ja alitin kaaatuneita puita ja pujotelin kivien välistä. Lopulta hidastin kivitassun vierelle ja lopulta pysähdyin.
"Palataan leriin nyt" Nauuin.
"Voidaanko käydä joen luona haluan uimaan on niin kuumakin" Kivitassu aneli.
"Osaatko uida" Kysyin.
"Osaan. Mestarini sanoi että minusta tulee mahtava uimari" Kivitassu kestoi innoisaan
"Jaa" Vastasin. "Menään harjoitukset sujuivat ihan hyvin. Mutta väitit että osaat uida niin toivotavasti osaat ellet sitten halua sukeltaa" Lähdin kohti jokea kivitassu perässäni. Annoin tämän uida mutta hän nousi äkkiä pois vedestä.
"Se on kylmää" Hän naukui.
"Se on melkein aina" Vastasin. "nyt palaamme leiriin" Käskin ja lähdin marsimaan kohti leiriä.

Leirissä Kivitassu lähti muualle ja minä suuntasin askeleeni tuoresaaliskasalle. Otin pienen kalan ja asetuin syömään sen kauemas. Erotin Tuiskutuulen joka jakoi partioita. Sekä huomenkukan joka paimenti pentujaan sisälle. Söin kalan ja jäin istumaan paikoileni.Kaukaa kuului ukkosen jyrinää. Pian erotui jo salalama. Sujahdin soturipesän sisään.
Vastaus:24 kp:eetä sinulle. :33

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Karviaisvirta, Jokiklaani
19.09.2013 16:57
Karviaisvirta nytkäytti korviaan kuullessaan meteliä, mutta ei jaksanut vaivautua avaamaan silmiään. Kun sama jatkui, kolli räpytteli siniset silmänsä auki. Parantaja pyyhälsi tämän ohitse yrttejä suussaan ja paineli muiden potilaiden luo. Hän tuputti yrttejä Kaurapennulle, joka kärsi pentuyskästä.
’’En syö. Se maistuu pahalle!’’ naaraspentu vinkui.
’’Et ole aiemmin maistanutkaan, syö nyt.’’ Teerenlento käski ja Kaurapentu nieli osan.
’’Se on silti pahaa.’’ Kaurapentu nurisi ja Teerenlento tepasteli Symbolihännän luokse
’’Lehvätassu, hoida sinä Mustakynttä ja Huurreturkkia.’’ parantaja käskytti ja tunki Symbolihännän suuhun kissanmintun lehden. Lehvätassu totteli ja alkoi hoitaa Huurreturkkia. Karviaisvirta katseli heitä hetken ja venytteli sitten levittäen samalla kyntensä. Oranssinruskea soturi nuolaisi muutaman kerran sekaisin olevia tomunruskeita rintakarvojaan. Hän katseli hetken Teerenlentoa ja tämän oppilasta. Karviaisvirta puhalsi nenänsä kautta ilmaa tuhahdukseksi. Kun Teerenlento ei reagoinut, hän tuhahti vielä pari kertaa vielä hieman närkästyneemmin.
’’Kyllä minä tiedän sinun olevan hereillä, mutta kuten huomaat, tässä on muutakin tekemistä! Typerä lehtisateen aika…’’ Parantaja mourusi ja sulloi Sisiliskovarjon kurkkuun hunajaa ja pari lehteä. Karviaisvirtaa alkoi ärsyttää. Olihan hänkin sairas, vaikka olo tuntuikin jo levon ja ruoan jälkeen paremmalta. Kolli nousi ylös ja yllättyi siitä, kuinka jäykät hänen lihaksensa olivat. Parin venyttelyn jälkeen hän asteli pois pesästä. Kollin oppilas istui surkeana oppilaspesällä.
>Mikäs hänellä on…?’’ Karviaisvirta pohti ja asteli oppilaansa viereen. Soturi näpäytti Pisaratassua hännällään lapaan ja katsoi tätä kysyvästi.
’’Muut oppilaat tulevat sotureiksi ennen minua. He kaikki ovat jo harjoittelemassa, mutta sinä olet toipilaana ja minä en siten voi harjoitella…’’ Pisaratassu huokaisi.
Karviaisvirta katsoi mustavalkoista oppilastaan.
Voisihan nuori oppilas harjoitella, mutta jonkun toisen soturin seurassa tällä kertaa kenties. Mutta oikeastaan, liikunta voisi tehdä hyvää…kyllä sitä parantua ehtisi myöhemminkin. Karviaisvirta pukkasi oppilastaan kylkeen ja osoitti kuonollaan metsään. Pisaratassun hännänpää koukistui innokkaasti ja tämän silmät kirkastuivat.
’’Minusta tulee paras soturi ikinä, ja ennen kaikkia muita!’’ oppilas kerskui onnellisena ja karviaisvirta joutui juoksemaan pysyäkseen tämän perässä metsään asti.

Pisaratassu heilutteli vimmaisesti häntäänsä kykkiessään karhunvatukkapensaan alla, josta marjat olivat jo kuolleet. Karviaisvirta seurasi tarkkaavaisesti oppilaansa liikkeitä ja hätkähti aina, kun tämä teki äkillisen liikkeen.
>Saa se kiinni. Älä anna sen huomata sinua.< Karviaisvirta ajatteli mielessään. Jos Pisaratassu saisi tuon myyrän kiinni, oppilaan itsetunto kohenisi. Karviaisvirta toivoi olevansa hyvä mestari nuorelle kollille. Äkkiä Pisaratassu hyppäsi eteenpäin ja karviaisvirta sulki jännityksestä silmänsä, kuului hätäinen vinkaisu ja ärähdys, ja lopulta oranssinruskea kolli avasi silmänsä. Pisaratassu piteli vastatapettua myyrää suussaan ja roikotti toista etukäpäläänsä ilmassa. Myyrä oli kuolleena harvinaisen ruma, sen hampaat tursottivat sen pienestä suusta ja silmät olivat lasittuneet ja pieni, lätyskäinen kieli ulkona ja veressä. Karviaisvirta olisi halunnut kehua oppilastaan, mutta nyökytteli vain hymyillen päätään ja vilkaisi sitten tämän käpälää.
’’Se puri minua.’’ Pisaratassu sihahti ja myyrä tippui tämän suusta. Karviaisvirta nosti sen suuhunsa tarjoutuen näin kantamaan sitä.
’’Ei, tahdon kantaa sen itse, niin muut huomaavat kuinka hyvin osaan saalistaa.’’ Pisaratassu selosti ja nappasi myyrän leukoihinsa. Karviaisvirta katseli kävellessään oppilastaan. Hän oli jo melkein yhtä suuri kuin mestarinsa itse, ja Karviaisvirrasta tuntui, että Pisaratassu olisi ansainnut nimensä jo aikaa sitten. He työntyivät leiriin ja astelivat tuoresaaliskasalle. Kasa koostui enimmäkseen pikkukaloista ja päästäisistä, ja Pisaratassu pudotti myyränsä sinne.
’’Vieläkö harjoittelemme?’’ oppilas kysyi. Karviaisvirta pudisti päätään. Hän olisi halunnut vielä kouluttaa oppilastaan, mutta huono olo valtasi jälleen hänet. Pisaratassu mutristi suutaan mutta kipitti sitten oppilaspesälle. Karviaisvirran vatsassa murisi ja väänsi, hän otti kalan ja paineli parantajalle.

’’Et sinä olisi saanut ulos lähteä! Ja vielä metsään oppilasta kouluttamaan! Oletko ihan hiirenaivoinen!? Pääsi on täynnä mehiläisiä! Mene nyt siihen makaamaan, syö, juo, ja ole hiljaa!’’ teerenlento raivosi ja pudotti yrttinsä. Parantaja manasi yrttien ’liian liukasta pintaa’ ja alkoi huhtoa ympäri pesää. Ei Teerenlento yleensä ollut tuollainen, ei läheskään. Hän oli normaalisti aivan erilainen. Mutta potilaita oli nyt niin paljon lehtisateen aikaan, kiire oli kova ja yrtit vähissä. Kai se pistäisi jokaisen parantajan raivostumaan.
Karviaisvirta sulki silmänsä ja rauhoittui. Hän kuvitteli veden solinaa ja rauhallista linnun laulua. Ötököiden surinaa ympäri metsää. Lehtien läpi kajastuvaa valoa…
’’NO VOI SUN! Painukaa Pimeydenmetsään kehäkukat!!!!!!’’

Vastaus:Hieno:)
Saat 22 kp:eeta!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova,Tuuliklaani
19.09.2013 16:29
Pääsäni humisi.En nähnyt muuta kuin vain pimeyttä.
>Olenko kuollut?<Ainenkin ajatus juoksi.Nousin hitaasti tassuilleni.Hiekka pisteli polkuanturoita mutta en nähnyt hiekkaa missään.Silloin huomasin kaksi tähteä.Toinen loimusi tulta vaalean ruskeana ja toinen oli valkoinen.Ne liikkuivat oudosti.Ne hivuttautuivat minua kohti hiljalleen kuin kissa vaanisi jänistä.Niin juuri.Tähdet liikkuivat kuin jänistä vaanisi.Siristin silmiäni.Silmäni rävähtivät auki.EIvät ne olleet tähtiä vaan kissoja!Katsoin tarkemmin kissoja.oinen oli valkoinen jonka musta häntä laahasi maata.Toinen oli vaaleanruskea naaras jonka häntä heilui puolelta toiselle.
"EMO,ISÄ!"Kiljahdin kuin pentu ja juoksin kissojen luokse.Hiekkaturkki kehräsi minulle lempeästi.Kylmyys ja kipu tuntui kaikonneen, ja puskin emoni rintaa.
"Olenko kuollut?"Kysyin avistuksen peloissani.
"Et"Emoni vastasi helisevällä äänellä.
"Mitä minä täälä sitten teen?"Kysyin.
"Onko Leijonatassu täällä?"Mauin peloissani.Emoni katse muuttui vakavaksi.
"Emme näe Leijonatassua mutta hän ei ole täällä"Hiekkaturkki kuiskasi.Tihkukynnen ja Hiekkaturkki alkoivat haihtua.
"Älkää menkö!"Ulvoin.
"Me katsomme teitä aina"Emoni haalea hahmo kuiskasi.
Avasin silmäni.Loikkasin jaloilleni.Virtaus kulki aivan vieressäni.Olin ajautunut rantaan.
>leijonatassu,Leijonatassu...<Sisareni täytti ajatukseni.Loikkasin hyytävään jokeen.Nyt annoin virran viedä.Katseeni kiinnittyi vastakkaisella rannalla oleviin kissan karvoihin.Aloin uida vastavirtaan.Eteni hitaasti rantaa kohti.Lopulta tassuni tavoittivat maata ja vedin itseni ylös.Haistoin karvatuppoja.
"Leijontassu!"Huudahdin.Naaras oli siis selviytynyt rantaan mutta missä hän oli?Huomasin raahausjäljet.
"Kulkukissat!"Ärisin.Hiivin hiljaa metsän laitaan.Haju oli hieman laimea mutta ne voisivat olla vielä lähellä.Kiipesin ketteräti koivuun.Kävelin paksun oksan päätyyn.Se huojui vaarallisesti ja maahan oli pitkä matka.Katsoin männyn hataraa oksaa.
>Kestäisikö se painoani?<Nyt pitäisi luottaa siihen.Ponkaisin hurjasti ilmaan ja laskeuduin oksalle.Se taipui painoni alla ja näin kuinka se alkoi katketa.Juoksin nopasti oksaa eteenpäin.Silloin astuin huti oksasta ja löin leukani oksaan ja aloin tippua.Iskin etutassuni kynnet puuhun ja yritin vetää itseni niillä ylös.
"Hiirenpapanat!"Ärisin.
>Tämä ei voi muuttua pahemmaksi!<Ajattelin.Silloin alapuoleltani pesaista astelivat Roihukynsi ja joku kulkuri.
>Ei nyt!<Halusin ulvoa taivasta kohti.Oksa alkoi pettää.Se rusahti ikävästi.Roihukynsi kohotti katseensa ja silloin oksa petti.Ulvoin tippuessani yhä alemmas ja alemmas.Ummistin silmäni ja odotin hetkeä kun osuisin maahan ja kuolisin.Osuin johonkin mutta en maahan.Kierähdin nopeasti kyljelleni ja siitä jaloilleni.Vaalea kolli makasi kuolleena maahan.Olin tippunut kissan niskaan ja tämä oli kuollut.Roihukynsi oli naulinnut jäätävän katseensa minuun.Mulkaisin kollia.
"Missä Leijonatassu on!"ärisin.
"Ai se ketunläjä?Luolassa nälkiintymässä!"Roihukynsi murisi.Painoin korvani luimuun.Heilautin kynsiäni ja Roihukysi väisti ja syöksähti minua kohti.Väistin täpärästi mutta terävät kynnet olivat tehneet ilkeän haavan kylkeeni.Käännyin hitaasti kohtaamaan kollin.Tuli roihusi sydämmessäni.Paljastin kynteni ja hampaani.Murisin kovaa ja ponnistin valtavaan loikkaan.....
//Roihu jatkoo;)//
Vastaus:Hieno!:)
Saat 20 kp:eeta!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salamatassu, Varjoklaani
19.09.2013 15:14
1 luku

Raotin silmiäni oppilaiden pesän suuaukon läpi siivilöityvän valon häikäisemänä.
”Missä minä..? Ai niin, olen nyt oppilas…” mutisin ja suljin taas silmäni, mutta pian joku kuitenkin tuli ravistelemaan minua pystyyn.
”Salamatassu, nouse ylös! Oppitunnit alkavat”, kuulin Savutassun ystävällisen äänen. Raotin silmiäni ja ponnistin lihaksikkaan, jäntevän kehoni seisoma-asentoon.
”Vou… Heräättekö te aina näin aikaisin?” kummastelin raahautuessani ystäväni perässä kohti oviaukkoa. Savutassu nyökkäsi hypähtäessään ulos.
”Jep. Älä huoli, siihen tottuu”, kolli lohdutti. Käärmehäntä istui leirin suulla ja heilutti minulle häntäänsä tervehdykseksi. Väsymys ikään kuin suli pois, ja juoksin leveästi hymyillen uuden mestarini luo.
”Huomenta vaan, Salamatassu. Tänään opetan sinulle soturilain, pääset tarkastelemaan minua kun metsästän, ja saat ehkä kokeilla itsekiin, jos osoitat pystyväsi keskittymään.” Käärmehäntä kertoi kun kävelimme sateen jäljiltä kosteaa polkua pitkin syvemmälle metsään. En ollut useinkaan ennen käynyt siellä, ja vatsaani kipristi silkasta jännityksestä.
”Kuulostaa upealta,” huokaisin innoissani ja lähdin juoksemaan pysyäkseni mestarini tahdissa. Saavutin hänet voimakkaitten jalkojeni avulla nopeasti.
”Huomenna näytän sinulle paikkoja ja opetan rajat. Sitä pitää ehkä jatkaa ylihuomiseen, sillä Varjoklaanin reviiri on iso”, harmaa, erittäin pitkähäntäinen kolli jatkoi kertomistaan. Nyökkäilin innoissani, ja ennen kuin huomasinkaan, olimme saapuneet jonkinlaiselle purolle.
”Tässä voisin opetta sinulle soturilakia. Ensinnäkin, puolusta klaaniasi, tarpeentullen jopa hengelläsi..." Kallistin päätäni ja kuuntelin tarkkaan Käärmehännän selostusta painaen mieleeni jokaisen piirron soturilaista.

”Yöh,” mutisin ja vilkaisin märkiä käpäliäni. Käärmehäntä murahti ja tönäisi kylkeäni.
”Saat kiittää onneasi siitä, ettet ole Jokiklaanissa”, tuo kertoi. Olimme kävelleet jo kauan, ja aloin jo ihmetellä, mihin olimme menossa, kun saavuimme suuren, vanhan näköisen kuusen luo.
”Sinä kiipeät tuonne oksalle, ja katsot silmä kovana, miten minä tämän teen, okei? Ja ole hiljaa”, Mestarini tähdensi. Nyökkäsin ja tartuin kiinni kaarnaan ja hyppelehdin tieni oksalle, muutaman ketunmitan korkeuteen. Käärmehäntä näytti sieltä katsottuna jotenkin pieneltä, mutta kyse taisi olla siitä per… Perskte… Perspetk… Perspektiivi-hommelista, josta olin kuullut.
Tarkastelin korkeuksista, kuinka harmaa kolli raotti suutaan ja imi ilmaa kitalakeensa. Kolli laskeutui matalaksi, pudottautui tuulen alapuolelle ja lähti ryömimään eteenpäin sananjalkojen kätköissä hiljaa kuin hiiri. Tuo pysähtyi parin metrin päähän maassa jököttävästä linnusta, heilutti takaruumistaan valmiina loikkaan, jäykisti lihaksensa ja ponnisti. Kolli syöksyi saaliinsa niskaan ja puri elon pois lintusen kehosta ennen kuin raukkaparka ehti edes tajuta mitään.
”Vou,” ynähdin ja hyppäsin alas.
”Tuleeko minustakin joskus noin hyvä?” kysyin innoissani. Seurasin katseellani Käärmehäntää joka hautasi saalistaan maahan.
”Jos jaksat harjoitella. Yritätkö nyt vai myöhemmin,” raidallinen kolli kysyi. Nyökkäsin iloisena ja painauduin maata vasten, kuten olin nähnyt Mestarini tekevän.
”Älä jännitä takatassujasi noin paljon. Laske lantiosi alemmas ja anna eteen enemmän painoa. Äläkä heiluta häntääsi viirinä ylhäällä, sehän näkyy Myrskyklaaniin asti”, Käärmehäntä ohjeisti ja oletti minun pääsevän oikeaan asentoon. Ei se kovin mukavan tuntuinen ollut, mutta kyllä kai siihen aikanaan tottuu. Raotin suutani ja annoin ilman virrata kitalakeeni. Etsin sitä samaa, ihanaa tuoksua joka ilmassa oli leijaillut silloin, kun Käärmehäntä oli metsästänyt.
Tunsin vasemmalla vieraan, mutta hyvin herkullisen tuoksun. Käännyin hitaasti ja ryhdyin hiipimään hiljaa tuoksua kohti. Menoni ei kyllä ollut läheskään yhtä sulavaa ja hiljaista aluskasvillisuuden seassa pujottelua kuin Käärmehännällä, mutta kelpasi siihen hätään.
Edestäni kuului oravan säksätystä, kun tuo arvatenkin nautti päivällistään. Näin pensaan lomasta pilkottavan ruskean turkin ja nuolaisin. Heilutin ruumistani vauhdin keräämiseksi, jännitin takajalkani ja työnsin itseni syöksyyn. Orava kääntyi, vinkaisi ja yritti sännätä pakoon, mutta sekunnin sadasosan liian myöhään. Iskin kynteni eläimen häntään, vedin itseni tuon luo ja purin saalista suoraan niskaan. Säpsähdin maistaessani oravan veren suussani, mutta unohdin sen pian, kun tajusin, että olin juuri pyytänyt ensimmäisen saaliini ikinä.
”Muuten ihan hyvä suoritus, mutta pidit niin kovaa mekkalaa, että metsästyspartio ei varmaan löydä enää mitään, kun säikäytit kaikki eläimet reviirillämme piiloihinsa”, Käärmehäntä torui. Nolona kannoin saaliini tuon luokse.
”Palataanko jo leiriin?” ihmettelin kun Mestarini ryhtyi kaivamaan pyytämäänsä lintua mullasta. Kolli nyökkäsi ja ryhtyi kävelemään minä mukanaan takaisin.
"Et tee noin enää toista kertaa," tuo murahti, nyökkäsin vaitonaisena.

”Huhuu, onko ketään kotona..?” huhuilin työntäessäni pääni sisään Pentutarhaan. Konnapentu ryntäsi intoa puhkuen luokseni.
”Salamatassu!” tuo kiljaisi ja pysähtyi eteeni.
”Oi, toit ruokaa!” tuo henkäisi ja nappasi ruoan itselleen.
”Metsästin sen itse”, kerroin. Konnapennun pää pysähtyi puolimatkassa.
”Itse? Ilman apua? Vou,” Pentu hihkaisi ja ryhtyi syömään kahta innokkaammin.
”Jep. Onnistuin ensimmäisellä yrityksellä! Olen niin ylpeä itsestäni…” intoilin. Konnapentu hymyili suu täynnä.
”Odotahan vaan, kun minä pääsen Oppilaaksi! Sitten minusta tulee vielä parempi kuin sinusta!” pieni ystäväni uhosi ja laskeutui haukkaamaan päivällisestään toisen palasen.
”Sen kun näkisi…” vastasin, virnistin ja astelin ulos pentutarhasta. Satuin kääntämään katseeni oppilaiden pesää kohti, ja sieltä ulos astelevaan vaaleaan kissaan. Sydämeni jätti yhden lyönnin välistä. Se oli Kiurutassu, kyllä vain, mutta en ollut koskaan nähnyt tuota niin.. Kauniina. Nyt vasta huomasin sen. Naaras oli niin kovin siro ja kaunis rakenteeltaan, tällä oli vaalea, täplikäs turkki. Askeleet olivat sirot ja keimailevat, tuon häntä heilahteli niiden tahdissa. Ja Kiurutassun silmät. Ne olivat kauneimman turkoosin sävyiset, mitä olin ikinä nähnyt. Olisin voinut tuijottaa niihin ikuisesti. Naaras näytti niin hauraalta. Niin viattomalta. Olisin halunnut juosta hänen luokseen, mutta hillitsin itseni ja käänsin katseeni pois. Lumous haihtui, mutta sydämeni tuntui sykkivän oudon lämpimästi. Mitä juuri äsken oli tapahtunut?

//eka tarinaah~

Vastaus:Hieno ja pitkä tarina näin ensialkuun!
Saat 28 kp:eeta!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteratassu, Tuuliklaani
18.09.2013 21:34
Luku 5; " Epätoivoa pimeydessä, kunnes sinä ilmestyt kirkkaana tähtenä luokseni "

Vaahteratassun päätä jomotti. Tai oikeastaan se tuntui samalta, kuin jokin olisi kaivautumassa niskastasi pääsi sisään. Naaras pyörähti sivullensa ja raotti hieman silmiään, vain nähdäkseen pimeyden. Äkkiä hänen niin tasaisesti tykyttänyt sydämmensä tuntui pysähtyvän. Mahtipointisen loimuavan liekin leimuava Tuuliklaanin nopeajalkainen oppilas nousi kuin ketterä jänis jaloilleen ja tuijotti eteensä. Kevyt tuuli puhalsi hänen kasvojaan, muttei vienyt sitä tunnetta joka naarasta vaivasi, pois.
" Olen...olenko minä...kuollut? " Viimeisen sanan naaras kuiskutti tuulelle samalla kun kylmä, yksinäinen kyynel vierähti hänen poskelleen.
" Kastanjahäntä...olen niin pahoillani...niin hirveän pahoillani. " Vaahteratassu naukui ääni väristen ja lyyhistyi väristen itkien. Hän itki rakkaudensa puolesta, vuodatti kyyneleitä siitä kaipuusta, joka verhosi naarasta ja koetti kuristaa hänet. Kyyristellen maassa Vaahteratassu ei nähnyt, kuinka hänen edessään olevaan pimeyteen raottui pienenpieni kelmeää, valkoista hohtava tähti. Oikeastaan hohka kimmelsi hieman punertavana ja näytti kuin se olisi leimunnut hohkan päällä. Tuuliklaanin siro oppilas kohäisi kerran ja hieroi pikimustalla käpälällään kasvojaan, mutta jähmettyi huomatessaan loimuavan tähden. Naaras tuijotti kirkkaanleimuavaa tähteä, nousi pystyyn ja hiippaili kevein askelein lähemmäs kummallista tähteä. Kun hän oli enään väin ketunmitan päässä, tähti pamahti. Kirjaimellisesti. Koko se loimuava kauneus rikkotui pieniksi säröiksi, jotka tippuivat kilisten pimeyteen, unohduksiin. Vaahteratassu tuijotti melkeimpä järkyttyneenä eteensä, kuinka tähden paikalle ilmestyi kirkkaasti säkenöivä, siro naaras. Kissan ruuminrakenne viittoi Tuuliklaaniin ja muutenkin naaras oli liiankin Vaahteratassun näköinen.
" Hei taas pikkuinen. " Naaras kehräsi kerran ja istuuntui kevyesti pimeyteen. Naaraan liekinloimuava turkki näytti oikeasti leimuavan ja tämän mantelin väriset silmät olivat liiankin tutun näköiset.
# Kuin katsoisi peiliin, ilman mustia kohtia. # Vaahteratassu tajusi hämmentyneenä.
" Niimpä " Naaras tokaisi yllättäen, että Vaahteratassu säpsähti kevyesti, silmät niin sirissä, että pupillia tuskin näkyi.
Automaattisesti, siro naaras kyyristyi hiukkasen ja kiersi kaaressa hieman lähemmän toista kissaa.
" Kuka olet? " Vaahteratassu kuiskutti hiljaa, samalla kun heilautti hermostuneena häntäänsä edestakaisin. Naaras vilkaisi Tuuliklaanin nuoreen oppilaaseen sivusilmällä, virnisti ja korjasi ryhtiään.
" Ennen sitä saat kokea yhden asian "
Ennenkuin Vaahteratassu kerkesi tehdä mitään, suurempi naaras hyppäsi kevyellä, mutta pitkällä loikalla aivan hänen eteensä ja iski päänsä Vaahteratassun päähän. Vaikka tuo identtinen kissa oli yhtä hennonpuoleinen kuin Vaahteratassu itse, oli isku inhottavan voimakas ja oppilas kaatui selälleen. Yllättäen hänen silmänsä sumentuivat ja naaras katosi muihin maailmoihin.
Oravatuli istuuntui pentunsa eteen ja nuolaisi tätä kyyneleet silmissään.
" Anteeksi. "
Vaahteratassu säpsähti hereille niin rajusti, että oli melkein tippua pieneltä kivikorokkeeltansa. Mutta mistä kivi oli tullut? Kun hän siirsi katsettaan, oli naaraan sydän pysähtyä. Hän oli suuressa kivikko kolossa jossa oli jättimäinen suuaukko. Suuaukon ulkona oli jättimäinen, kirkkaasti säkenöivä vesiputous, joka salpasi hengen. Mutta mikään ei ollut yhtä ihanaa ja sydäntäpysäyttävää kuin Kastanjahäntä. Vaahteratassu päästi vahingossa pienen kiljahduksen ja hänen silmänsä kostuivat. Mutta juuri kun naaras oli kipuamassa alas, Kastanjahännän viereen istui toinen naaras. Kissa oli selvästi tämän paikan, koska hänellä ei ollut pitkiä jalkoja, vahvaa kehoa taikka selvästikkään kunnon tasapainoa. Kissa nuolaisi Kastanjahännän poskea ja Vaahteratassu horjahti.
" Kastanjahäntä...kuinka saatoit? " Hän vinkui silmät siristyessä. Kyyneleet kihosivat karvaina hänen silmien nurkkaan, kun katajanruskea kolli sipaisi kissan kuonoa omallaan. Mustatäpläinen naaras horjahti ja kaatui, tuijottaen paria. Hän painoi päänsä kiveen ja alkoi riipiä ohuilla, terävillä kynsillään kiveä, niin että lopulta hänen kynnet menivät poikki.
" Haluan tämän painajaisen lopppuvan... " Siro naaras kuiskutti.
" Anteeksi, mutta näin käy jos et kävele valoon. En välitä kuinka paljon se sattuisi, mutta älä pysähdy! " Kuului voimakastahtoinen kuiske Vaahteratassun päässä ja jälleen maisema vaihtui, vaikkakaan naaras ei itse sitä huomannut. Kun lopulta hän uskalsi kohottaa katseensa, oli hän jälleen pimeässä ja edessään kirkas, puhtaanvalkoinen tähti. Liekinleimuava naaras oli yhä kyyryssä, vain toljottaen kirkasta tähteä. Sitten hän nousi, hieman epäilevä katse kasvoillaan ja otti yhden askeleen. Tähden luo oli n. 10 ketunmittaa. Kun naaraan jalka koski maata, jokin värisytti hänen polkuanturaansa. Vaahteratassu ei sitä välittänyt vaan loikkasi kunnon hypyn, joka oli melkeimpä jo ketunmitan pituinen. Kun oppilaan tassut koskivat maata, oli hän horjahtaa. Jälleen kylmät väreet kiersivät hänen ympärillään kuin nälkäiset käärmeet.
" Mitä? " Hän tokaisi kummissaan ja vilkaisi tassuaan. Ei mitään. Vaahteratassy kohautti hartioitaan ja loikkasi uudelleen. Tällä kertaa hän äyskäisi astuessaan maahan, koska se oli porannut hänen polkuanturaansa haavan.
" Mitä ketunläjää tämä on? " Naaras äyski, mutta jatkoi itsepäisesti eteenpäin. Joka askel toi uuden kivun, mutta naaras jatkoi tietäen jossain sydämmensä uumenissa, että kun hän jatkaisi, näkisi hän jälleen Katajahännän. Nimi kihotti naaraan silmiin kyyneleet, mutta onneksi se äskeinen painajainen oli jo pyyhkiytynyt hänen mielestään. Tähti oli vain ketunmitan päässä, kun Vaahteratassu kaatui. Hän huohotti raskaasti ja lipaisi kerran polkuanturaansa, joka oli kokonaan veressä, kuten myös muut polkuanturat ja myös naaraan suusta ja korvista norui verta.
" Katajahäntä, Katajahäntä, Katajahäntä " Naaras toisti itsepäisesti, koska se nimi auttoi häntä jatkamaan. Mikään muu ei ollut niin tärkeää. Tuuliklaanin oppilas veti kerran henkeä ja nousi pystyyn hoiperrelleen. Varovaisesti, hän jännitti lihaksensa ja loikkasi. Se hyppy oli viimeinen puristus ja jos se ei kantaisi tarpeeksi kauas, ei Vaahteratassu tiennyt mitä tekisi. Onneksi hänen tassunsa kosketti kirkkaan tähden siroa pintaa ja se imäisi hänet sisäänsä. Vaahteratassu pyöri valossa, piti silmiään kiinni ja yllättäen paiskautui maahan. Naaras veti henkeä raskaasti ja räpäytti silmänsä auki täristen ja hikoillen. Yllättäen hän tunsi pehmeän sammaleen allansa ja haistoi taas. Hän korottautui ylös ja näki Kastanjahännän. Mikään sana ei kuvannut sitä tunnetta mitä naaras nyt tunsi.
# Olen rakkaani luona. #
Vastaus:Hieno ja pitkä tarina! Saat 30 kp:eeta!
Lisään koneeella!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahtotassu, Myrskyklaani
18.09.2013 19:12
Vaihtopentu istui ylpeänä Tulikukan rinnalla Suurkiven varjossa. Eilen Tuhkamarja oli itse tullut hänen luokseen ja kysynyt, haluaisiko tämä parantajan koulutuksen. Sen lisäksi yöllä hän oli jälleen nähnyt Täplälehden. Samassa Hopeatähti ilmestyi pesästään. Kuun valo kimalteli päällikön turkillaan, kun tämä loikkasi kiven päälle ja kajauti kutsuhuudon. Klaani alkoi välittömästi kokoontua hänen ympärilleen. Tuhkamarja istui Hopeatähden vieressä.
"Myrskyklaanin kissat", hän aloitti, "kuten tiedätte, en ole joukpssanne ikuisesti. Minun on aika ottaa koulutukseeni oppilas. Seuraava parantajana tulee olemaan Vaahtopentu."
Klaanista raikui hyväksyviä huutoja. Hopeatähti viittoi hiljaisuutta.
"Vaahtopentu, hyväksytkö paikkasi parantajaoppilaana", hän kysyi. Vaahtopentu nyökkäsi silmät säteillen.
"Siinä tapauksessa annan sinulle oppilasnimesi. Tästä lähtien sinut tunnettakoon Vaahtotassuna. Sinun täytyy matkata puolenkuun aikaan Kuulammelle, jotta Tähtiklaani voisi hyväksyä sinut parantajien joukkoon. Klaanin onnentoivotukset kulkevat aina mukanasi", Hopeatähti julisti. Vaahtotasu asteli ylpeästi eteenpäin, ja Tuhkamarja kosketti oppilaansa kuonoa omallaan.
"Olet nyt oppilaani. Oletko varma että haluat parantajaksi? Muistathan, etteivät parantajat saa saada pentuja?" Tuhkamarja kuiskasi hänen korvaansa.
"Haluan olla parantaja. Voimmeko aloittaa heti", Vaahtotassu kimitti innostuneena.
"Huomenna. Voin näyttää sinulle silti jokusen yrtin, ja nukkumapaikkasi", Tuhkamarja myöntyi ja ontui pesälleen. Vaahtopentu hyöpelehti hänen peräänsä.
"Nukut tuolla saniaisten alla. Minä nukuin samassa paikassa oppilaana. Tiedät varmaan, että pesäni on tuolla kivenkolossa. Siellä on myös yrtit", parantaja maukui. Vaahtotassu asteli uteliaasti nuuskimaan uutta nukkumapaikkaansa.
"Kuu laskee jo, hyvää yötä", Tuhkamarja toivotti ja vetäytyi pesäänsä. Vaahtotassu katseli vielä hetken kirkkaalle taivaalle. Kuun valo sai hänen turkkinsa hohtamaan. Hän kuuli kaukaista kuisketta. Tästä lähin hän kulkisi lähempänä Tähtiklaania. Oppilas tuntui hetkeksi unohtaneen pisteliäosyytensä muita klaanin jäseniä kohtaan.
"Olen ylpeä puolestasi", kuului Tulikukan ääni pesän suulta. Vaahtotassu kiepahti ympäri ja hautasi kuononsa emonsa turkkiin.
"Hyvää yötä, emo", hän kuiskasi. Tulikukan rinnasta jyrisi pehmeää kehräystä.
"Nuku hyvin, rakkaani", hän maukui hiljaa ja asteli pois. Vaahtotassu asteli hiljaa uudelle nukkumapaikalleen ja kävi kerälle saniaisten alle. Mikään ei olisi voinut saada naarasta silloin yhtä onnelliseksi.
Vastaus:15 kp:eeta.
Onnea uudelle paratajaoppilaalle!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leppätassu, Myrskyklaani
18.09.2013 15:37
Leppätassu säpsähti, kun Tuhkamarja paineli päättäväisesti Hämähäkinseittiä hänen kyljessään olevaan haavaan.
"Sinun on parasta levätä loppupäivä", parantaja ilmoitti. Leppätassun korvat lerpahtivat pettymykšestä, mutta hän nyökkäsi.
"Hyvä on. Kai voin palata huomenna koulutukseen", hän kysyi toiveikkaasti.
"Se riippuu siitä, tulehtuuko haava", Tuhkamarja vastasi. Leppätassu nyökkäsi toistamiseen ja kääntyi palatakseen aukiolle. Astuessaan saniaisten varjoista hän näki Vaahtopennun istuskelemassa yksikseen pentutarhan edessä, puoliksi varjoissa. Pennun hohtavan valkea turkki hopealäiskineen hohti kuin lumipalloja varjojen keskellä.
>hänen pitäisi olla pentutarhassa< Leppätassu mietti närkästyneenä. Vaahtopentu oli toinen Tulikukan pennuista.
"Vaahtopentu, eikö sinun pitäisi olla pentutarhassa", Leppätassu kysyi ja asteli naaraan luokse. Vaahtopentu heilautti korviaan ja liikahti. Hän oli selvästi ollut omissa ajatuksissaan. Sitten naaraan siniset silmät alkoivat loimuta.
"Älä puutu asioihini!" Hän sähähti.
"Sinusta voidaan olla huolissaan", Leppätassu huomautti.
"Osaan pitää huolen itsestäni! Älä kohtele minua kuin olisin oppilaasi!" Vaahtopentu murisi ja nosti huultaan paljastaakseem hampaansa. Leppätassu huokaisi ärtyneesti. Pentu oli itseppäisin mitä hän oli koskaan tavannut, ja yhtä ärsyttävä.
"Mene nyt vain tarhaan", hän pyysi ja yritti hillitä turhautumistaan.
"Et ole mestarini!" Vaahtopentu sähisi vihaisesti.
"Mutta olen oppilas ja sinua vanhempi!" Leppätassu ulvaisi malttinsa menettäneenä. Vaahtopentu pomppasi jaloilleen hopeankirjavat karvat pystyssä ja kynnet esillä. Vaikka pentu oli vielä pieni, hän oli jo sisukas.
"Osaan pitää huolen itsestäni, hiirenaivo!" Hän murisi ja huitaisi häntä kynnet esillä. Leppätassu väisti täpärästi ja irvisti.
"No no! Mitäs täällä tapahtuu?" Kuului uusi ääni. Vaahtopentu kiepahti ympäri ja veti kyntensä sukkelasti sisään ja antoi kasvojensa laskeutua. Naaraan emo Tulikukka oli palannut partiosta, ja soturin jalkojen edessä oli vastatapettu rastas.
"Olet oikea kiusankappale, Vaahtopentu. Alahan laputtaa tarhaan, toin sinulle ja Jokipennulle juuri tuoresaalista", Tulikukka naukui tiukasti. Vaahtopentu nakkasi päätään Leppätassulle ja tepasteli pentutarhaan. Tulikukka seurasi pentuaan. Leppätassu istahti alas. Hän arveli odottaneensa jo hyvän aikaa, ennenkuin Tulikukka ilmaantui taas aukiolle. Naaraan silmät loistivat iloisesti, ja Leppätassu höristi uteliaasti korviaan.
"Se siitä. Niin Leppätassu, olen päättänyt, että sinulle on aika näyttää Kuulampi. Jos olet huomenna kunnossa, lähdemme ennen auringonnousua. Matka on pitkä. Käväisen Tuhkamarjan luona", Tulikukka vastasi. Leppätassusta tuntui, että Tulikukalla oli parantajamme muutakin asiaa, ja seurasi tätä vaivihkaa.
"Vaahtopentu kertoi minulle oudoista unista. Hän kertoi Täplälehden ilmestyneen ja ilmoittaneen, että hänet on valittu tärkeään tehtävään klaanin palveluksessa. Mitä luulet?" Leppätassu kuuli Tulikukan maukuvan. Hän kurkisti oksien läpi, ja näki Tuhkamarja mietteliäänä ilmeen.
"Olen nähnyt samantapaisia unia silloin, kuin oli vielä toipilaana Keltahampaan luona. Ne unet veivät minut parantajan polulle. Olen melko varma, että Vaahtopennusta tulee oppilaani", Vanha parantaja maukui. Leppätassu kehräsi. Ehkä Vaahtopennusta tulisi oppilaana siedettävältä seuraa. Oppilas perääntyi ja asteli hieman arastellen haavaansa oppilaiden pesälle ja pujahti sisään.
Vastaus:22 kp:eeta!

-Sarppa-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky, Jokiklaani
18.09.2013 14:40
Huokaisin hiljaa. Päivä oli lämmin ehkä jopa liiankin kuuma minun mielestäni. Klaanimme varapäällikk Rikkovarjo oli vast ikään kuollut ja hänen tilaleen oli noussut Haukkahalla. Ei minulla häntä vastaan mitään ollut mutta hiljaa mielessäni toivonin joskus pääseväni varapääliköksi. En kuulunut Haukkahallan suosikeihin eikä hän minun. Nousin hitaasti ylös.
"Minä voin johtaa seuraavaa partiota" Nauuin Haukkhallalle vähän matkan päästä.
"Ei käy sitä johtaa usvajalka menet hänen mukaan" Haukkahalla käski.
"Selvä" Myönnyin ja marssin matkoihini,
"Vosit käydä metsästämässä" Haukkahalla huikkasi perääni.
"Lähden heti" Vastasin ja suuntasin askeleeni kohti metsää.

Metsän varjoissa oli varjoisampaa ja viileämpää. Pesaasta kuului rapinaa ja haitoin ilmassa tuoksun joka ei kuulunut sinne.
"Kuka siellä" Mauuin kuuluvaan ääneen.
Pensaasta astui esiin kaunis siro naaras jonka siniset silmät tuijotivat minua. Näin rohkeutta tämän silmissä. Väriltään tämä oli haalean harmaa hieman hopeahohtoinen ja turkissa oli mustia raitoja. Vatsa oli valkea.
"En pelkää sinua" Naaras maukui rohkeasti ja asteli tyynesti eteeni. Tämä katseli minua.
"Muistuta jotenkin minun siskoani" Naaras naukui. Vasta sitten muistin että minulla oli sisko olisiko tämä edessä seisova naaras siskoni. Hän näytti minulta tai jos raidat ja valkea vatsan alus otetaisiin pois ja sitten häntä olisi tuuheampi.
"Sinä muistutat minua" Huomautin. Naaras mietti hetken.
"Onko nimesi kenties sanalla jää alkava" Hän uteli
"On" Vastasin hieman hölmistyneenä. "Jäämyrsky"
Naaraan katse muuttui ystävällisemmäksi.
"Sisko" Tämä naukui lähes kuulumatomalla äänellä. Tuijotin tätä suoraan silmiin.
"Oletko sinä siskoni" Kysyin tiukasti.
"No muistutat ainakin siskoani ja nimesi alkaa sanalla jää ja olet jokiklaanissa" Naaras maukui. "Olin Pisarapentu ennen elin jokiklaanissa" Naaras selvensi. "Nykyään olen Pisara" Muistin kuinka minulla tosiaan oli joskus pentuna sisko joka sitten juuri soturiksipäästyään päätti lähteä pois.
"Miksi lähdit" Kysyin.
"Koska klaanielämä ei sovi minulle. Olen tottunut nyt tähän elämään mitä elän. En ole silti jättänyt tähtiklaania" Pisara naukui.
Meillä riitti puhutavaa ehjkä liikaakin sillä auringonhuipun hetkellä siskoni huomautti.
"Pian Jokiklaanin partio tulee joten minun täytyy mennä. Hei sitten" Siskoni katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

"Mitä sinä seisot eikö sinun pitänyt olla kalastamassa. Ja täällä haisee kulkukissa" Varjoturkki hämmästyi. Varjoturkki partioineen oli ilmestynyt taakseni.
"Tapasin kulkukissan se oli harmiton oli vain eksynyt tänne. Ja oli huono kala onni päätin vaihtaa paikaa kun alopin seurata tätä tuoksua" Mauuin viileästi.
"Selvä" Varjoturkki maukui ja siristi silmiään. #toivotavasti ei epäile mitään# Toivon mielessäni.
"Menen tästä vielä jatkamaan kalastusta palaan auringonlaskuun mennesssä leiriin jotta ehdin partioon" Mauuin ja juoksin tieheni. Minua hymyilytti. Olin tavannut siskoni jonka olin jo melkein unohtanut.
Vastaus:19 kokemuspistettä!
Mukavan oloinen tarina!

-Sarppa-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
18.09.2013 14:02
Raikas tuuli sai turkkini väreilemään ja hohtamaan auringonvalossa. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta lämpimästi ja tuoreen riistan hajut leijailivat kuonooni. Näin vain edessäni nummea silmänkantamattomiin. Ihan kuin kotona...
"Tule jo!" tuttu, kirkas ääni naukaisi. Käänsin päätäni ja näin Vaahteratassun seisovan vieressäni turkki hohtaen kuin liekki. Tutut, suloiset silmät katsoivat minua lempeästi, silmät joita olisin voinut katsella loputtomiin.
"Vaahteratassu..." kuiskasin ajatuksissani. Naaras kallisti kysyvästi päätään. Hetken päästä kuului syvä huokaisu. Katsoin yllättyneenä Vaahteratassua, joka tuijotti minua tympääntyneenä. Nuolaisin nopeasti naaraan korvaa ja lähdin juoksemaan eteenpäin. Jonkin ajan kuluttua tutut maisemat lähenivät ja saatoin haistaa Tuuliklaanin rajamerkit. Vaahteratassu viiletti ohitseni ja seurasin häntä. Juoksimme nummilla vatsa maata viistäen ja häntä perässä liehuen. Kohotin katseeni kauniiseen naaraaseen ja Hengitin hitaasti syvään.
"Vaahteratassu... Minä rakastan sinua." sanoin ja katsoin odottavasti naarasta. Ensin Vaahteratassu näytti häkeltyneeltä, sitten hänen silmänsä kostuivat. Silmät kirkkaana onnesta ja rakkaudesta hän syöksyi luokseni hukuttaen minut lempeisiin nuolaisuihin. Sisälläni roihusi villi tuli, jota mikään ihme ei voisi sammuttaa. Se palaisi aina ja mitä ikinä tapahtuisikin, se roihusi villinä ja vapaana. Nuolin tarmokkaasti Vaahteratassun turkkia. Hetken kuluttua kaikki alkoi sumentua. Vaahteratassu... Koti...
"Vaahteratassu, älä jätä minua!" huusin ja yritin löytää naaraasta jotain merkkiä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja pian aukaisin silmäni luolassa.

"Vaahteratassu... Vaahteratassu..." kuiskailin hiljaa. En voinut olla unohtamatta suurta rakkautta, joka kuvastui naaraan lempeistä silmistä. Vasta nyt huomasin, kuinka kova ikävä minulla oli Vaahteratassua ja kotiani. Voi kuinka kaipasinkaan avoimia nummia ja klaania. Tuuliklaania. Suru sumensi silmäni. Tämä on tuomioni... Mutta mitä minä olen tähtiklaanille tehnyt, kun se kohtelee minua näin? Vaahteratassun makoili liikkumatta paikallaan. Hänen kauniit silmänsä olivat kiinni, enkä voinut olla varma, näkisinkö niiden hohdetta enäö koskaan.
"Kastanjahäntä?" joku kuiskasi luolan suulta. Kohotin katseeni Kivistänäkijään, joka katsoi minua körsivällisesti. Loin kolliin kysyvänbkatseen odottaeb hänen kysymystään
"Voisitko vahtia pentuja? Tekisit minulle palveluksen..." Kivistänäkijä selitti ja nyökkäsi kohti pentuja, jotka telmivät iloisina aukiolla. Nyökkäsin Kivistänäkijälle ja hölkkäsin pentujen luo. Savunharmaa kolli pentu juoksi päälleni katsomatta eteensä ja muksahti nurin. Kolli kompuroi nopeasti pystyyn ja istahti eteeni.
"Hei. Olen Pilvi Joka Peitti Auringon. Mikä on nimesi?" kolli kysyi tapittaen minua sinisillä silmillään.
"Kastanjahäntä." vastasin ja sisältäni kumpusi kehräystä.
"Oletko riistanpyytäjä... Vai vartia? Minusta tulee isona vartija." Pilvi kertoi ja nosti päänsä pystyyn.
"Olen soturi. Tuuliklaanin soturi." selitin istuen ryhdikkäänä pennun edessä.
"Mikä on soturi?" Pilvi kysyi silmät sädehtien. Nopeasti selitin innokkaalle pennulle klaanielämästä ja soturina olosta. Pentu tuijotti minua silmät ymmyrkäisinä ja nyökkäsi sitten. Hymähdin huvittuneena ja katsoin pentujen leikkejä.
"Minä voitan sinut! Olen urhea vartija ja haastan kaikki, ketkä uhmaavat kästyjäni!" Pilvi huusi ja heittäytyi toisen pennun päälle. Naaras pentu vingahti ja potkaisi veljensä pois päältään.
"Et voita minua ikinä!" naaras kimitti ja paljasti pienet kyntensä. Pentu suhoi kynsillään haroen ilmaa, muttei osunut veljeensä.
"Suloisia, eikö?" joku naukui takanani. Tunnistin äänen Kuuksi ja nyökkäsin pienesti.
"Kenties, ehkä minäkin saan vielä joskus pentueen..." Kuu naukui haikeana ja hymyili pennuille. Käänsin yllättyneenä katseeni naaraaseen, joka nuoli tarmokkaasti etutassuaan.
"Kenties." sanoin hiljaa katse kiinni pennuissa.
"Tiedätkö miksi minun pitää vahtia heitä?" kysyin nyökäten pentujen suuntaan. Kuu käänsi katseensa tassuihinsa.
"Hmmmh..." naaras mutisi kuin miettien mitä vastaisi.
"Mmh... Arvasin että kysyisit tuota. En saisi kertoa mutta... Noh, et ainakaan pidä siitä." Kuu mumisi ja ja nosti katseensa minuun.
"Jotain josta en usko sinun pitävän."
Vastaus:27 kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahtopentu, Myrskyklaani
18.09.2013 07:31
Vaahtopentu liikehteli levottomasti Pentutarhassa. Hän oli viime aikoina nähnyt paljon outoja unia. Jokipentu nukkui hänen vieressään harmaankirjava turkki nousten ja laskien. Samassa Lehväpilvi työntyi tarhaan.
"Kappas! Eikös sinun pitäisi olla nukkumassa, Vaahtopentu. Aurinkokaak ei ole vielä noussut", harmaa kuningatar kysyi lempeästi.
"En.. En saa unta", Vaahtopentu vastasi ja nuolaisi kaunista hopeankirjavaa turkkiaan. Lehväpilvi töytäisi häntä.
"Söitkö liikaa?" Hän kysyi.
"En.. Minä vain.. Olen nähnyt outoja unia tähtiturkkisista kissoista ja...", Vaahtopentu käänsi päätään nolostuneena.
"Tähtiturkkisista kissoista?", Lehväpilvi ihmetteli. Vaahtopentu muisti kuunnelleensa Tuhkamarjan tarinan siitä, kuinka hän oli nähnyt samantapaisia unia ollessaan Keltahampaan hoidossa. Nyt harmaa naaras oli parantaja.
"Menen nukkumaan", naaras mumisi ja käpertyi kerälle Jokipennun viereen.
"Nuku hyvin", Lehväpilvi kehräsi ja asettui heidän viereensä omalle makuusijalleen. Vaahtopentu kaipasi emonsa mielipidettä hänen unistaan. Sen lisäksi hän ja Jokipentu eivät koskaan olleet nähneet heidän isäänsä, Punahaukkaa. Tulikukka oli monesti kertonut tästä. Vaahtopentu huokaisi ja sulki silmänsä.

-------------unessa-----------

Vaahtopentu havahtui seisomasta neljän suunnattoman tammen keskellä. Tämän täytyi olla Nelipuu, klaanien kohtaamispaikka entisillä reviireillä. Samassa hän kuuli pehmeän tupsahduksen, ja Tammien varjoista astui esiin kaunis kilpikonnakuvioinen kissa.
"Hei, pikkuinen!" Naaras maukui lempeästi.
"Oletko sinä Täp- Täplälehti?", Vaahtopentu änkytti.
"Olen. Et taida tietää, miksi näet sellaisia outoja unia", entinen parantaja vastasi. Vaahtopentu pudisti päätään.
"Tähtiklaani on valinnut sinut tärkeään tehtävään klaanin palveluksessa", Täplälehti ilmoitti. Vaahtopentu kohotti katseensa yllättyneenä.
"Mi-minutko? Minkälaiseen tehtävään?" Hän kysyi.
"Kaikki käy selväksi... Tapaamme pian uudelleen", Täplälehti maukui. Nelipuu ja parantaja alkoivat haihtua ilmaan, ja Vaahtopentu huomasi makaavansa omalla makuusijallaan pentutarhassa. Jokipentu töykki häntä hereille.

//joo vähän pätkä//
Vastaus:22 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Karviaisvirta, Jokiklaani
17.09.2013 21:12
Karviaisvirran silmissä oli tyhjä katse. Silmät seisoivat kasvoissa ja tuijottivat. Harmaa käpälä vilahti soturin nenän edessä, se sai tämän säpsähtämään.
"Kunnossa..?" Sirpalesydän kysyi.
Karviaisvirta nyökkäsi. Sirpalesydän nyökkäsi. Sirpalesydän väläytti vielä hymyntapaisenkin, muutta Karviaisvirta vain siirsi katseensa tassuihinsa. Karviaisvirrasta näytti siltä, että oranssi turkki aaltoilisi. Kolli räpäytteli silmiään ja nosti katseensa. Pesän seinämät houppuivat ja ilmaa oli raskasta hengittää. Karviaisvirtaa etoi taas. Sama oli tapahtunut aamulla, mutta nyt se oli pahempaa. Karviaisvirta kyökkäsi.Sirpalesydän hätkähti ja katsoi Karviaisvirtaa huolestuneesti.
"Tule." Harmaa soturi maukui. "Vien sinut parantajan luo."
Aluksi Karviaisvirta hoippui, mutta otti lopulta tukea Sirpalesydämmen lavasta ja pääsi parantajanpesälle asti. Karviaisvirta nyökkäsi kiitoksen ja lähti omin tassuin ottamaan askelta Teerenlennon pesän uumeniin. Hoikka kolli kaatui maahan. Teerenlento linkkasi ulos ja oli kompastua oranssiin kissan.
"Hyvä tähtiklaani!" Teerenlento parahti ja töppäsi kuonollaan Karviaisvirtaa. Kasviaisvirta huokaisi ja käänsi kylkeään.
"Voi, kuinka pelästyin.." Teerenlento päivittelin. "Luulin, että tassut olivat jo reippaasti otavaa kohden.."
Sirpalesydän katsoi kysyvästi ystäväänsä.
"No kuolleelta näytti!" Teerenlento huokaisi ja meni pesäänsä. "Vaikuttaa ylirasituksen, nälän ja janon vaikutuksesta. Tai sitten pilaantunutta ruokaa..."
Karviaisvirta jäi maahan makaamaan. Silmät ummessa kolli kuvitteli kelluvansa mustassa vedessä ja uivansa kalojen kanssa sekä..-
"Tässä. Pesässä on sinulle myös vettä ja kalaa. Syö ne ja lepää." Teerenlento ohjeisti ja lähti muihi puuhiin. Karviaisvirta nosti kuonoaan, avasi silmän sä ja näki pienen katajanmarjakeon edessään. Vieressä oli pieniä lehtiä. Karviaisvirta nuolaisi marjat vastahakoisesti ja söi sitten lehdet. Vihreät lehdet olivat kirpeitä ja karvaita ja saivat Karviaisvirran irvistämään. Kolli nieli jälleen. Teerenlennon pesässä tosiaan oli pieni kala ja vettä kuperilla kaarnoilla. Karviaisvirta latki yhden kaarnan tyhjäksi ja näykkäisi muutaman kerran kalaa. Heti oli parempi. Karviaisvirta asettui kippuraan hiirenvirnalla pehmusttuu potilaspetiin. Se oli mukavampi, kuin kylmä maa ja pehmeämpikin. Loput kalasta syötyään Karviaisvirta nukahti.

//Sori lyhyys..//
Vastaus:18 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vitsaus, Luopio
17.09.2013 18:31
Vitsaus heräsi, kun joku tökki hänen poskeaan.
Kolli irvisti ja räpytteli liekinväriset silmänsä auki.
’’Vitsaus.’’ Oravahäntä kuiskasi ja vilkuili ympärilleen neljän kaatuneen puun muodostamassa pesässä.
’’Vitsaus.’’ naaras toisti.
’’Älä toista, olen jo hereillä!’’ Vitsaus murahti ja siristi silmiään.
’’Miksi herätit minut?’’
Oravahäntä vilkuili ympärilleen hädissään.
’’Ulkona on joku.’’
Vitsaus mäiskähti takaisin makuulle ja käänsi kylkeä.
’’Oi, metsässä on joku, miten yllättävää.’’ kolli sihahti ja kääri häntänsä kuononsa eteen.
’’Mitä jos se on joku kissa?’’ Oravahäntä kysyi.
’’Tapamme sen.’’ Vitsaus vastasi.
’’Mäyrä?’’
’’Tapamme sen.’’
Oravahäntä pörhisti karvojaan ja läiskäisi Vitsausta naamaan. Kolli räpiköi vihaisena pystyyn.
’’Jos siellä sitten on joku niin mene!’’ Oravahäntä sähisi.
Vitsaus nyrpisti kuonoaan ja kiipesi ulos pesästä.
Siinä seisoi valkoinen kissa, joka ahmi tammihiirtä minkä ehti. Välillä se vilkaisi taakseen ja jatkoi sitten syömistä. Kollin turkki oli surkeassa kunnossa ja kylkiluut paistoivat läpi.
’’Tulit väärään paikkaan.’’ Vitsaus naureskeli.
Valkoinen kolli säikähti ja katsoi silmät selällään Vitsausta.
’’Minä…minä…nokun… oli kauhea nälkä…’’ kolli änkytti hädissään.
’’Ei minua kiinnosta jos varastat klaanikissoilta, mutta jos tulet minun pesäni lähelle, tai minun lähelleni, se haittaa!’’
Vitsaus murisi naureskellen ja paljasti kyntensä.
’’Anteeksi!’’ kolli vinkaisi ja juoksi pakoon jättäen hiiren rippeet maahan. Vitsaus ei viitsinyt lähteä hänen peräänsä, sillä oli liian väsynyt. Hän poimi hiirenrippeet ja palasi pesään.
’’Kuka siellä oli?’’ Oravahäntä kysyi.
’’Joku kulkuri.’’ Vitsaus vastasi ja heitti puoliksi syödyn hiiren kumppanilleen.
Oravahäntä ei sanonut enää mitään vaan söi hiiren loppuun.
Vitsaus asettui mukavasti varjoisaan pesän kulmaan ja sulki silmänsä.

Vastaus:15 kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leppätassu, Myrskyklaani
17.09.2013 16:03
Leppätassu raahusti uupuneena sammalmättäälle ja nuoli haavaansa muutaman kerran. Sitten naaras nousi pystyyn ja nuuhki ilmaa saaliin varalta. Mäyrän äänekäs käynti oli kuitenkin säikyttänyt kaikki eläimet pois.
>mikä tuuri! Nyt täytyy raahautua toiselle puolelle reviiriä!< Leppätassu ajatteli pettyneenä ja lähti asetelmaan kohti Varjoklaanin rajaa. Sieltä saattaisi hyvällä tuurilla löytyä riistaa.

-----hetken kuluttua-----

Leppätassu haistoi jo Varjoklaanin rajamerkit, ja ilmestyi pian pienelle kallioläntille. Se oli juuri ja juuri Myrskyklaanin puolella, ja kallion toinen pääty hipoi rajaa. Leppätassu pusytteli aukion reunan varjoissa ja nuuski tarkkaavaisesti ilmaa. Hän erotti väljähtäneen hiiren tuoksun, ja -Leppätassun sydän tykytti jännittyneenä- jäniksen tuoreen hajujäljen. Naaras painautui aivan maata vasten ja hiipi hyvin kevyesti kohti tuoksun alkulähdettä. Pian Leppätassu näkikin harmaanruskean,pitkäkorvaisen otuksen. Oppilas jännitti lapansa ja ponnisti vikkelästi ilmaan. Jäniksen askeleet rummuttivat maata, kun Se säntäsi karkuun. Leppätassu säntäsi jäniksen perään ja katkaisi sen niskan. Herkullinen tuoresaaliin tuoksu tavoitti Leppätassun sieraimet, mutta naaras hillitsi nälkänsä. Klaani täytyisi ruokkia ensin. Punainen juomu mäyrän kynnestä tykytti kipeästi. Leppätassu tarttui jänikseen ja alkoi raahata sitä kohti leiriä.

Kun Leppätassu saapui leiriin, Tulikukka asteli oppilaansa luokse.
"Onpa hieno jänis. Voit syödä, kunhan olet vienyt sen klaanivanhimmille. Sen lisäksi puhuin Hiekkamyrskyn kanssa. Hän ottaa sinut mukaansa auringonnousun partioon huomenna. Muistakin olla silloin hereillä", mestari maukui hyväksyvästi. Leppätassu heilautti häntäänsä iloisesti. Sitten Tulikukan katse siirtyi Leppätassun kylkeä halkovaan naarmuun.
"Mitäs sinulle kävi?"
"Oksa raapaisi, ei sen kummempaa", Leppätassu maukui vältellen.
"Käy parantajan luona", Tulikukka ehdotti ja asteli nopeasti pois. Leppätassu raahasi jäniksen aukion halki klaanivanhimpien pesälle. Pitkähäntä ja Haukansiipi keskustelivat rattoisasti saniaisten varjoissa.
"Ja juuri kun oli saanut jäniksen otteeseeni, Se alkoi raapia naamaani. Lopulta sain sen tapettua, mutta silti Se sotkeutti minut", Pitkähäntä kertoi vaaleanruskealle naaraalle.
"Oli varmasti rankkaa menettää näkö", Haukansiipi maukui myötätuntoisesti.
"Terve! Toin teille ruokaa!" Leppätassu mumisi suu täynnä jänistä. Haukansiipi kääntyi ja kehräsi.
"Onpa upea jänis, nuori Leppätassu!" Hän kehui. Leppätassu kumarsi ja vilisti tiehensä. Aukiolle saavuttuaan hän päätti käydä vielä Tuhkamarjan luona.
Harmaa naaras järjesteli yrttejään.
"Tuhkamarja, voisinko saada jotain tähän haavaan kyljessäni", Leppätassu kysyi. Tuhkamarja kääntyi.
"Tottahan toki. Odotahan hetki", parantaja maukui ja katosi pesäänsä. Leppätassu istahti auringon lämmittämällä Aukiolle.
Vastaus:18 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuiskutuuli, Jokiklaani
17.09.2013 08:25
Katselin sotureiden pesästä suurkivelle. Mietin.
>Mitäköhän Sulkatassu puhui päälikölle?< kysyin mielessäni.
"Tuiskutuuli, tule metsästämään!" Rastastähti huusi päälikön pesältä.
"Tottakai, Rastastähti!" huudahdin ja juoksin päälikön luokse. Olin ihmeissäni. Haukkahalla tuijotti minua hieman kateellisesti. Menimme joelle.
"Tiedätkö mitä oppilaasi eilen puhui kanssani?" Rastastähti kysyi lopulta kun olimme molemmat saaneet hieman saalista.
"Hän sanoi että ette mitään erikoista, kun kysyin sitä häneltä." vastasin.
"Halusitko kulla?" päälikkö kysyi minulta.
"Tottakai!" minä huudahdin jännittyneenä, että mitä oppilaani oli päälikön kanssa jutellut.
"Hän sanoi että Haukkahalla on huono varapäälikkö." Rastastähti sanoi ja katsoi minua miettivästi.
"N-niinkö?" kysyin ihmeissäni.
"Kyllä vain. Hän sanoi että sinä olisit parempi varapäälikkö, ja että Haukkahalla on epäystävällinen muille klaanin jäsenille." Rastastähti selitti.
"Selvä!" sanoin ja otin saamani kalat suuhuni. Lähdin leiriä kohti.
"Mutta minä sanoin että harkitsen asiaa." päälikkö huusi kun huomasi minun olevan menossa pois.
"N-niinkö?" kysyin ihmeissäni ja käännyin. Juoksin takaisin päälikön luokse.
"Totta. Mutta haluan sinun olevan hieman kokeneempi." Rastastähti sanoi lähdimme nelistämään leiriä kohti vieritysten. Puhuimme tärkeitä asioita leirissä, ja sovimme että emme kerro muille, mitä puhuimme.
"Kiitos metsästys-seurasta!" Rastastähti huusi ja iski silmää,
"Samoin!" huusin ja iskin takaisin.
"Mistä puhuitte?" Sulkatassu kysyi minulta.
"Emme mistään tärkeästä!" naukaisin ja iskin kumppanilleni silmää. Kävin makaamaan sotureiden pesään ja nukahdin.

//Jatkuu!//
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
17.09.2013 05:26
Luku 16. Vielä on toivoa...

Hengitin rauhallisesti Vaahteratassun tuoksua keuhkoihini, samalla kun kasasin ajatuksiani. Naaras oli alkanut jo olla eloisanpi ja luonnollisemman näköinen, mutta edelleen Vaahteratassun silmät olivat kiinni. Ajatus huolestutti minua ja sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiissäni. Nielaisin hermostuneena ja annoin katseeni kiertää luolaa. Maa oli päällystetty sammaleella ja seinissä oli pieniä aukkoja. Oikeastaan luola oli aika kotoisa. Silmiini osui Kivistänäkijän antama hiiri ja töytäisin sitä kuonollani. Minun ei ollut nälkä. Huoli Vaahteratassusta oli vienyt nälän mennessään. Huokaisin tuskastuneena ja uppouduin hetkeksi omiin ajatuksiini. Kuuntelin samalla Vaahteratassun tasaista hengitystä, joka kumma kyllä, rauhoitti ja sai oloni turvalliseksi. Siinä samassa ajatukseni ajautuivat kotiin. Klaanissa kaikilla oli turvallista olla, eikä tarvinut hytistä kylmästä aina kun käy ulkona pesästä. Huomaamattani tartuin hiireen ja söin sen muutamalla hotkaisulla. Katsoin lempeästi Vaahteratassun haurasta kehoa ja aloin nuolla naaraan turkkia puhtaaksi. Vasta nyt muistin, etten ollut nähnyt Vinhapuroa vähään aikaan. Naaras oli tosiaankin minulle vihainen... Miten saankin kaikki aina vihaamaan minua?
Tähtiklaanikin tuntui hylänneen minut ikiajoiksi. Kenties emme pääsisi koskaan pois vuorilta? Tai kuolisimme kaikki? Kehoni alkoi yhtäkkiä väristä oudosti. Jokin oli pielessä. Mutta en voinut jättää Vaahteratassua yksinkään. Saatoin vain toivoa Vinhapuron olevan kunnossa. Miksi minä sellaista toivon...?!? Eihän sellaisessa ole mitään järkeä. Joka tapauksessa, en jättäisi Vaahteratassua. Tapahtuipa mitä hyvänsä. Silti epäilykset karmivat minua.
"Kyllä hän on kunnossa..." sanoin itselleni. Painoin pääni hellästi Vaahteratassun turkille ja saatoin kuulla naaraan sydämen lyönnit. Kyyneleitä alkoi jälleen sataa maahan ikävästä.
"Onko kaikki hyvin?" lempeä ääni luolan suulta kysyi.
"On." sanoin ja nielaisin loput kyyneleeni. Kuu katsoi minua kummissaan ja kurtisti kulmiaan.
"Uskon että hän on vain tajuton. Monelle kissalle on
käynyt noin." naaras huomautti ja lähti. Veden pauhunta
yltyi ja se oli rauhoittavaa.
"Vielä on toivoa..." heleä ääni kaikui hiljaa luolan seinistä. Vielä oli toivoa, mutta ei kauaa. Mitäs jos se kaikki oli jo menetetty?
Kenties, ehkä kaikki järjestyisi. Kyllä Vinhapuro tulee takaisin. Mutta millään ei ollut väliä, jos Vaahteratassu ei selviäisi.

//Tämmönen pikkuinen pätkä
Vastaus:saat myös 12 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leijonatassu, Tuuliklaani
16.09.2013 21:53
Suuren kallioonkalon lähellä oli joki. Siellä oli jokin vaalea, liikkumaton möykky. Nimittäin nuori naaras kissa nimeltä Leijonatassu. Hän ei jaksanut uida ja oli melkein hukkunut. Mutta koska hän pamahti kiveä vasten, hän oli menettänyt tajuntansa.
"Eivät he kauaksi voineet keritä!" joku huusi puiden takaa. Pian joelle ilmestyi kissalauma, jota johti suurikokoinen kolli.
"Etsikää heidät!" kolli huusi muille kissoille vihaisesti.
"Kyllä Roihukynsi!" arpinen naaras sanoi johtajalleen, jonka nimi oli Roihukynsi.
"Hei, täällä on jotain!" nuori kolli huusi.
"Väistä Tunturituuli!" Roihukynsi sanoi soturille ja loikkasi möykyn luokse.
"Tämä on Se... Se...Leijonapentu!" Roihukynsi sanoi ja otti velttoa naarasta niskanahasta kiinni.
"Viekää hänet turvaan, ja yrittäkää auttaa häntä!" Roihukynsi tiuskaisi ja lähti syvemmälle metsään.

---Jonkin ajan kuluttua---

"Missä minä ole?" Leijonatassu kysyi ja vilkuili ympärilleen.
"Roihukynsi, hän heräsi!" luolan sulla oleva kolli naukaisi. Suurikokoinen kolli asteli rivakkaasti paikalle.
"Sinäkö siis tapoit isäni?" Leijonatassu sähisi Roihukynnelle.
"Kyllä taisin, jos isäsi oli Tihkukynsi?" Roihukynsi kysyi nuorelta naaraalta.
"Ja poikasi tappoi emoni?" nuori oppilas sähisi ja yritti nousta ylös, mutta hänen jalkansa pettivät.
"Tunturituuli tappoi samalla oman emonsa!" Roihukynsi naurahti.
"Oletko sinä Tiirajuovan isä?" nuori Naaras kysyi epäluuloisena.
"Kyllä Tunturituulikin on veljesi, samalla lailla kuin Tiirajuova." Roihukynsi naukaisi ja työsi oppilaalle hiiren.
"Syö!" hän käski.
"Mitä jos en?" nuori oppilas kysyi ihmeissään.
"Sitten sinä kuolet nälkään." Roihukynsi sanoi välinpitämättömästi. Leijonatassu söi ruipelon hiiren ja yritti nukahtaa.
>Voi Tiirajuova, missä olet?< tämä kerkesi ajatella juuri ennen kuin tämä nukahti.

//Lyhyys tein kännyllä ja aika myöhään!//
Vastaus:12 kokemuspistettä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
16.09.2013 21:22
Luku 15. Ikävä

Painauduin maata vasten turhankin tietoisena siitä, että tärisin ja katsoin pelokkaasti Kuuta. Musta naaras seisoi ylväästi leuka koholla ja katsoi yllä liitelevää kotkaa. Kotka läheni lähenemistään, eikä kulunut kauaakaan, kun kuulin tihenevien siipien iskut. Oli hetken hiljaista, sitten kuulin jonkun rääkäisevän. Nostin katseeni ja näin Kuun takertuneena kotkaan. Kotka rääkyi ja läpytti surkeana siipiään. Peto parkaisi vielä kerran ja sitten kuului tömähdys. Tömähdystä seurasi painostava hiljaisuus, jonka rikkoi Kuun iloinen kiljaisu. Nousin ylös maasta hieman häpeissäni ja astelin naaraan luo.
"Olit urhea." sanoin ja Nuolaisin Kuun päälakea. Kissa kehräsi tyytyväisenä kehuihin ja jähmettyi paikoilleen. Katsoin naarasta kummissani ja sitten näin pienen eläimen juoksevan johonkin koloon. Olin jälleen kuolla häpeään. Olin pelottanut hiiren tiehensä. Vilkaisin anteeksi pyytävästi Kuuta, kuin odottaen naaraan suuttuvan minulle. Kuu kuitenkin vain naurahti huvittuneesti ja nosti kotkan maasta.
"Lähdetäänkö? Vai haluatko vielä saalistaa?" naaras kysyi.
"Lähdetään." naukaisin ja nostin maasta laihan jäniksen ja hiiren. Kuu haki omat saaliinsa ja lähti johdattamaan minua kohti vesiputousta.

"Hienoa!" Kivistänäkijä kehräsi ja nyökkäsi kohti pientä tuoresaaliskasaa. Nielaisin nälkäni pois ja kävin tiputtamassa eläimet kasaan.
"En taida syödä tänään..." mutisin itsekseni. Tunsin pehmeän hännän sivaltavan kylkeäni ja näin Kuun myötätuntoisen katseen.
"Vuorikissan elämä.. on erillaista kuin klaanikissan. Joudumme valitettavasti näkemään nälkää.."Kuu sanoi ja huokaisi.
"Toisinaan ajattelen, etten kuulu tänne." naaras kuiskasi. Katsoin häntä myötätuntoisesti.
"Sinä kuulut tänne." naukaisin lohduttavasti. Kuu kohautti lapojaan ja väläytti minulle puolihymyn. Käännyin lähteäkseni, kun kuulin tutun äänen takanani.
"Sinulla taitaa olla nälkä." Kivistänäkijä totesi mittaillen minua katseellaan. Nyökkäsin aavistuksen ja häpesin heti elettäni.
"Mutta... ensin pentue-emot ja vanhimmat." huomautin. Kivistänäkijä näytti punnitsevan sanojani ja antoi minulle hiiren.
"Syö. Vaahteratassu tarvitsee sinua." Kivistänäkijä huomautti. Suoristin ryhtini kuullesani sanan "Vaahteratassu" ja nappasin hiiren. Kiikutin sen suussani kohti luolaa, jossa Vaahteratassu oli. Kun kurkistin sisään, kuulin tasaista hengitystä ja näin Vaahteratassun hennosti kohoilevan kyljen. Helpotuksen aalto vyöryi ylitseni ja ryntäsin kumppanini luo. Töytäisin hellästi Vaahteratassun kylkeä kuonollani. Naaras oli kuitenkin liikkumatta. Suru lysähti niskaani, kuin takiainen, joka ei halunnut päästää irti. Toivoin koko sydämestäni Vaahteratassun heräävän, mutta mitään ei tapahtunut.
"Herää. Vaahteratassu kiltti...!" kuiskasin hiljaa. Luolaan laskeutui syvä hiljaisuus. Kului hetki ja toinenkin, kun kuuntelin tasaista hengitystäni ja sydämeni jokaista lyöntiä. Pieni kyynel tipahti poskelleni. Ikävä oli kova. Jokainen sekunti odotin paikoilleni jähmettyneenä Vaahteratassun heräävän, mutta turhaan. Turhaa, turhaa... kaikki oli turhaa... Elämäni ilman Vaahteratassua... Turhaa. Olisinpa vain voinut hypätä alas kallionkielekkeeltä... tai nukahtaa ikuiseen uneen. Mutta mitä se hyödyttäisi? Olin hyödytön. Hyödytön ilman Vaahteratassua. Silmäni kostuivat kyynelistä ja Painauduin lohtua ja lämpöä hakien naaraan pehmeään turkkiin.
"Herää. Minulla on niin ikävä sinua..." kuiskasin miltei äänettömästi. Jos elämäni tulisi olla tällaista... Miksi olen olemassa? Mikä on tehtäväni? Mitä teen jos Vaahteratassu... kuolee?
Silti olin varma, että kun olin saanut aarteen elämääni, tuota aarretta en päästäisi käsistäni koskaan. Vaikka minun olisi kuoltava Vaahteratassun puolesta, teen sen jos se hänet pelastaa.
Vastaus:26 kp:eetä. Ihana tarina ;u;

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova,Tuuliklaani
16.09.2013 20:10
Hiiren hiljaa.En voi päästää ääntäkään.Muuten minä sekä Leijonatassu olisimme vaarassa.Silloin se tapahtui.Kohtalokas virhe.Astuin oksan päälle ja se katkesi napsahtaen.Suuri musta varjo jolla oli jäänsiniset silmät syöksyi pensasita.Väistin ketterästi mutta silloin varjo iskeytyi Leijonatassuun.Veri purskahti.
"LEIJONATASSU!"Rääkäisin kun naaras valahti veltoksi.
Säpsähdin hereille.Huohotin ja vilkuilin ympärilleni.Olimme yhä vanhassa ketunkolossa ja Leijonatassu nukkui vieressäni.Huokaisin helpotuksesta.Silloin painajaisen kauhuidet tulvivat mieleeni.
>Tarkoittiko se että kun otin Leijonatassun mukaan ohjasin hänet kohtaloaan kohti?<Pelko lävisti minut.Olin luvannut emolleni että en antaisi hänelle tapahtua mitään.Nousin tassuilleni.Katsoin sisartani erityisen lämpimästi.Matka oli vahvistanut meidän sidettä.
"Tulen kyllä takaisin"Kuiskasin Leijonatassun korvaan.Naaras ei herännyt.Nousin tassuilleni ja astelin yöilmaan.Kuu oli kohonnut taivaalle.Silmäni kiiluivat pimeässä.
"Tänä yönä minä tapan Roihukynnen"Mutisin ja astelin metsään.Puiden varjot lankesivat turkilleni.Liikuin kuin varjo metsässä.Nyt on Roihukynnen aika kuolla.Näin jo rotkon suun.Siristin silmiäni.Nyt en saisi moata.Pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan.En kuullut kulkukissojen ääniä.Pujahdin kapealle polulle joka vei rotkoon.Mitä enemmän etenin sitä enemmän aloin epäröimään.Silloin kuulin Roihukynnen huudon.Jähmetyin.Kun näin rotkoon hämmästyin.Kulkukissoja oli ihan liikaa.Ne seisoivat Roihukynnen edessä ja kuuntelivat tarkasti mitä kolli tiuski.
"Hiirenpapanat!"Ärähdin.Tajusin että olin sanonut sen ääneen.Kulkukissat käänsivät katseensa minuun.
"Ottakaa hänet kiinni!"Roihukynsi ulvoi.Käännähdin ympäri ja rymistelin takaisin päin.
>Nopeammin nopeammin nopeammin!<Patistin itseäni.Juoksin puiden välissä nopeasti ja hiljaa.
"Pitikin moata!"Marisin.Pian näin ketunkolon jossa Leijonatassu nukkui.
"Ala tulla!"Ulvoin.Leijonatassu ilmestyi pian kolosta hämmästyneenä.Silloin kulkukissat huusivat sotahuutojaan.Leijonatassu pinkaisi edelleni.Juoksimme pimeässä metsässä.Aloin pikku hiljaa hidastamaan vauhtiani.
>Pitäisi päästä karkuun<Pohdin.En jaksaisi juosta ikuisuuksia.Pian kuulin jossain joen äänen.Se ei ollut Jokiklaanin joki.Pian mutainen koski tuli näkyviin.
"Hyppää sinne!"Ulvoin Leijonatassulle.Naaras loikkasi epäröiden jokeen.Mutainen vesi näytti imaisevan naaraan aaltoihiinsa.Loikkasin jokeen.Kylmä vesi tunkeutui karvojeni läpi ja sai minut värisemään.Näin kun Leijonatassu kauhoi epätoivoisesti vettä ja yritti pysyä pinnalla.Uin naarasta kohti mutta silloin virtaus tempaisi minut mukaan.Aalto painoi minut veden alle.
"Tiirajuova!"Kuulin kun Leijonatassu huusi veden pauhun yli.
>Veden pauhun?<Kun pääni nousi pinnalle nöin kosken.
"Voi ketun...."Kerkesin huutamaan kun painuin taas veden alle.Nyt painuin phjaa kohti.Virtaus heitteli minua ympäriinsä.Terävät kivet repivät turkkiani.Yritin takertua kiviin mutta otteeni luiskahti aina.Silloin ajauduin koskeen.Pääsin pintaan ja vedin pikaissesti henkeä kun painuin taas uppeluksiin.Nyt en päässyt enään pintaan.Kylmä vesi sai minut tärisemään ja jalkani olivat kangistuneet.Virtaus heitteli minua kuin räsynukkea.Silmissäni alkoi sumentua.
>Näinkö minä kuolen?<Yhtäkkiä kynteni tavoittivat maata.Iskin kynteni hiekkaan.OLin ajautunut rantaan,Yskin vettä ja raahuduin rannan penkareelle.Katsoin henkeä haukkoen jokea.
>Missä Leijonatassu on?<Kauhistuin.Oliko nuori naaras hukkunut?
"Leijonatassu"kähisin.En nähnyt sisartani misään vain mutaisen kosken.
//Leijona jatkoo?:)//
Vastaus:28 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuiskutuuli,Jokiklaani
16.09.2013 19:53
Katselin aurinkoa, joka kiipesi taivaalle.
"Mikä sinulla on?" Sulkatassu kysyi minulta.
"Nyt olen Haukkahallan mielestä luopio koska rakastan entinstä Varjoklaanilaista." kuiskasin kumppanilleni.
"Ja haluaisit enemmän arvostusta!" Sulkatassu huudahti. Katsoin liikkumattomaan jokeen.
"Niin." huokaisin ja katsoin taivaalle jossa aurinko oli jo nousemassa.
"Sinulle kuuluisi minun mielestä olla Haukkahallan tilalla!" Sulkatassu sanoi rohkaisevasi.
"Niin, mutta Haukkahalla on minua paljon kokeneempi soturi!" sanoin kumppanilleni ja nuolaisin tätä.
"Mutta sinä olet kaikille mukava!" Sulkatassu sanoi rohkaisevasti.
"Olet kai oikeassa. E pidä Haukkahallasta!" sanoin ja nousin ylös.
"Mennään leiriin!" sanoin ja lädin kohti leiriä.

---Leirissä---

En nähnyt Sulkatassua missään. Hän oli varmaan jossain partiossa.
"Tuiskutuuli, mene harjoittelemaan Sulkatassun kanssa!" Haukkahalla sanoi kun tuli partiosta.
"Hän on itse jossain partiossa!" minä vastasin kollille.
"Ei ole, koska nyt ei ole yhtään partiota liikkeellä!" Haukkahalla sanoi ihmeissään.
"Missäköhän hän on?" kysyin peloissani.
"Varmaan mennyt takaisin Varjoklaaniin!" Haukkahalla sanoi halveksuvasti.
"Ei varmasti ole!" minä kiljaisin varapäälikölle.
"Usko mitä uskot!" Haukkahalla sanoi ja kipitti sotureiden pesälle.
Pian näin päälikön pesästä tulevan Sulkatassun, Ratastähti vierellään. He keskustelivat jostain, mutta Rastastähti näytti olevan ihan oikeasti kiinnostunut, mitä kumppanini selitti.
"Selvä, katsotaan miten asiat kuluvat." kuulin päälikön sanovan ja menevän juuri lähtevään partioon.
"Mitä sinä pälikölle oikein olet mennyt puhmaan?!" kysyin Sulkatassulta jännittyneenä.
"No, en mitään erikoista..." tämä kuiskasi ja meni nukkumaan.

//Jatkuu. Sori kun tulii tällainen tyhmä ja lyhyt pätkä!//
Vastaus:23 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipäjalka,Tuuliklaani
16.09.2013 17:58
//Nyt jos VIHDOIN saisin tarinan tehtyä ilman et kone tai kännykkä sekoo eikä suostu lähettään sitä :'D //

Lösähdin sammalvuoteelleni erittäin väsyneenä. Päivä oli ollut rankka. Olimme olleet kumppanini kanssa metsästämässä ja pitämässä hauskaa. Pakotin itseäni pitämään silmänim auki. Eteeni lennähti kellertävänpunainen lehti.
>Lehtisateen aika...< ajattelin. Silmäni lurpahtivat kiinni.

Oli pilkkopimeää. Tai... ei sittenkään? Näin ... valoja. Hyvin outoja valoja. Hetkenpäästä huomasin, etteivät ne olleetkaan pelkkiä valoja. Niistä muodostui hahmoja. Tarkalleen ottaen... kaksi kissaa! Ne näyttivät iloisilta jahdatessaan lehtiä, jotka muodostuivat myös valosta. Niiden ympäristö alkoi hahmottua myös. Sekin tosin valosta. Valoa tuli kokoajan vain lisää ja asioista selvempiä. Ei aikaakaan, kun ne eivät enää olleetkaan valoja. Eivät ollenkaan. Nyt se oli jo erittäin tarkka. Se oli eräänlainen liikkuva kuvajainen. Kaksi kissaa jahtaamassa lehtiä metsässä. Yhtäkkiä se kuitenkin loppui. Tuli taas aivan pimeää ja mustaa. Tajusin vaipuneeni syvään levolliseen uneen. En jälkeen ei enää näkynyt mitään. Tai jos näkyi, en ainakaan tajunnut.

//Toi oli jänskä valo/kuva jutska oli siis uni jos joku ei älynnyt :3// jatkuu ensi jaksossa B3//

Vastaus:5 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leppätassu, Myrskyklaani
16.09.2013 15:07
Leppätassu istui leirin ulkopuolella. Aurinko nousi puunlatvojen yläpuolelle, kun Tulikukka ilmestyi leiristä.
"Hienoa Leppätassu", Tulikukka maukui. Leppätassu kumarsi innoissaan.
"Kuten sanoin, metsästät tänään yksin. Minä lähden partioon. Palaa kuitenkin ennen auringonlaskua", naaras maukui vakavasti ja katsoi alas Leppätassuun.
"Selvä, Tulikukka", Leppätassu vinkaisi innoissaan ja vipelsi puiden joukkoon. Viherlehden aika oli päättymäisillään, ja metsä oli täynnä riistaa. Leppätassu suuntasi järven rannan vehmaaseen kasvillisuuteen. Leppätassun astellessa kohti järveä hänen kuononsa tavoitti väkevä haju. Leppätassun sydän jätti lyönnin väliin. Mäyrä!
Samassa julma ärinä sai hänet säpsähtämään. Likaisenvalkoinen oppilas kiepahti ympäri, ja valtava mustavalkoinen eläin asteli esiin pensaikosta.
"Oi ei", Leppätassu mumisi. Mäyrä ärisi vihaisesti ja löntysteli eteenpäin tylpät kynnet maata raapien. Leppätassu murisi uhmaavasti ja loikkasi kynnet esillä. Hän raapi mäyrän selkää. Mäyrä ärähti ja vikuroi vapaaksi, Leppätassu perääntyi huohottaen. Sitten hän syöksyi taas eteenpäin ja veti pitkän viillon otuksen kylkeen.
"Mäyrä murisi ja huitaisi häntä käpälällään. Leppätassu ähkäisija nilkutti sivummalle. Mäyrä alkoi jo perääntyä, ja löntysteli rymistellen pois.Leppätassu nuolaisi haavansa muutaman kerran. Mäyrä säikyttäisi varmasti kaiken riistan lähitienoolta, ja hänellä oli yhä tehtävä täytettävänä.
Vastaus:10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuuskutuuli,Jokiklaani
16.09.2013 08:20
Sulkatassu juoksi vierelläni kohti Jokiklaania. Olin paljastanut että tuo Varjoklaanin, entinen oppilas oli Jokiklaanin soturin kumppani. Se kuulosti aika hauskalta.
"Missä Se raja alkaa?" kumppanini marisi kun kesti todella kauan päästä
"Olemme kyllä pian perillä. Älä huoli!" naukaisin ja ponkaisin puskaan.
"Tämä on oikotie!" sanoin kun olin varma että Sulkatassu oli pysynyt perässäni.
"Hienoa! Toivottavasti klaanisi ei vihaa minua ja pidä minua luopiona!" kumppanini rääkäisi kun näimme joen joka oli Jokiklaania.
"No minä selitän heille!" minä sanoin luotettavasti.
"Toivottavasti, koska en halua tulla nyt jo erakoksi?" Sulkatassu murisi kun näimme läheisen aamupartion.
"No niin, oletko jo valmis Jokiklaanilaiseksi?" kysyin Sulkatassulta ja katsoin tätä.
"Hyvä on, huoh...Mennään!" Sulkatassu huokaisi ja seurasi minua vierelläni.
"Tuiskutuuli, sinä palasit!" Juovasulka huudahti kun näki minun hyppäävän jokeen.
"Tuiskutuuli, kuka tuo oppilas on, hän haisee Varjoklaanille?" Haukkahalla kysyi minulta ja tutki vihamielisesti Sulkatassua.
"Hän on kumppanini, joka sai lähdön Varjoklaanista, ja jos hän ei rakastasi minua, olisin jo kuollut!" minä sanoin ja katsoin kumppaniani hellästi.
"Miten niin et olisi elossa?" Haukkahalla kysyi miettivästi.
"No, jos hän ei rakastaisi minua, hän olisi tappanut minut taistelussa!" sanoin suoraan varapäälikölle.
"Hyvä on. Mutta sinusta tulee hänen mestari!" Haukkahalla sanoi lopulta ja lähti takaisin leiriin.
"Hienoa!" minä naukaisin ja lähdin Haukkahallan perään.
Sulkatassu seurasi minua hieman jännittyneenä.
"Tämä on hieman jännittävää..." Sulkatassu kuiskasi minulle.
"No ainakin minulle tulee ihana oppilas..." naukaisin ja nuolaisin kumppaniani.
"Tuiskutuuli, tule kumppanisi kanssa päälikön pesään.
"Selvä Haukkahalla!" sanoin ja katsoin Sulkatassua. Hän muodosti sullaan sanan'Apua!'.
Menimme vieritysten päälikön pesään.
"Tuiskutuuli, olet kuulema löytänyt uuden rakkaan?" Rastastähti kysyi viekkaalla äänellä.
"Kyllä olen, Rastastähti!" minä vastasin.
"No, oletko hänen mestari?" Rastastähti kysyi.
"Kyllä, jos Se teille käy..." sanoin päälikölle.
"Menköön Se sitten niin!" hän sanoi ja asteli minun ja Sulkatassun mukana leiriin.
"Olemme saaneet uuden oppilaan, Sulkatassun!" päälikkö julisti. Kaikki hurrasivat hänelle.
//Tuiskutuulesta tulos sulan mestari ja sulka jokiklaaniin, kiitos!//
Vastaus:18 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamotassu, Myrskyklaani
15.09.2013 22:16
Esinäytös:

Oli varhainen lehtisateen aikainen aamu ja ilma oli hieman kolea. Siristin pieniä pennun silmiäni ja nousin huojuville tassuilleni. Venyttelin unet pois jäsenistäni ja säntäsin suoraan kohti pentutarhan suuakkoa. Olin täynnä energiaa ja intoa sillä tänään minusta tulisi oppilas. Olin melkein suuaukkolla kun kuulin äänen takaani.
”Minnekäs sitä ollaan menossa?”kuului Lehväpilven huvittunut ääni.
”Ööö... Ulos...”sanoin vähän arastellen.
”Et mene.”kuului sijaisemoni Kultakukan käsky.
”Miksen?”marisin tälle.
”Sinun pitäisi olla vielä muutenkin nukkumassa. Hyvä että aurinko on noussut.”Kultakukka saarnasi minulle.
”Ääh... Ihan tosi... Minusta tulee tänään oppilas...”marisin tälle entisestään.
”Päätökseni pitää. Sinä et mene.”Kultakukka naukui ja viittasi hännällään seuraamaan.
Laahustin sijaisemoni perässä vastahakoisesti maristen samalla jotakin epämääräistä. Kultakukka loi minuun tuiman katseen joten nopeutin hieman vautiani. Kierähdin kuningattaren vatsan viereen maristen kokoajan.
”Ole jo hiljaa Ratamopentu.”Kultakukka sihahti.
”ENKÄ OLE!”huusin tälle ja nousin tassuilleni.
”Anna hänen mennä... Ei tämä ole niin vakaavaa.”kuului Lehväpilven lempeä ääni.
”Mutta... Mutta...”Kultakukka änkytti.
Tiesin ettei tämä suostunut antamaan helpolla periksi joten en voinut muuta kuin odottaa suostuuko tämä päästämään minut vai ei. Näin Kultakukan kasvoilla hieman vakavan ja samalla vaivaantuneen ilmeen. Naaras näytti olevan melko kriittisessä pisteessä. Lopulta tämä kuitenkin huokaisi ja katsahti minua.
”No mene sitten...”tämä naukaisi.
”Jippii!”huusin innoissani.
Kultakukka loi minuun kuitenkin vielä ankaran katseen mutta asettui kuitenkin makaamaan Kaikupennun ja Tunturipennun viereen. Minä puolestani säntäsin pää kolmantena jalkana ulos pentarhasta leiriin joka kylläkin jo kuhisi elämää. Tassuttelin ympäri leiriä ja katselin sitä innoissani. Juoksin kuitenkin nopeasti oppilaiden pesälle ja työnsin pääni pesään. Pian minäkin olisin oppilas.
”Ratamopentu?”kuului ääni takaani.
Säpsähdin ja näin kuinka Oravatassu seisoi edessäni.
”Hauska nähdä Oravatassu.”nau´uin tälle ystävällisesti.
”Samoin mutta mitä sinä kurkit oppilaiden pesään? Et ole vielä oppilas.”naaras naurahti minulle leikkisästi.
”Niin VIELÄ. Muistat kai että minusta tulee tänään oppilas.”naukaisin tälle huvittuneesti.
”Kuinka voisin unohtaa kun sinä toitotit sitä eilen koko päivän.”oppilas naurahti minulle lempeästi.
Jäin hetkeksin vaihtamaan kieliä Oravatassun kanssa. Juttelumme keskeytti kuitenkin paikalle saapunut Hopeatähti.
”Oravatassu. Mestarisi odottaa sinua. Menette kuulemma metsästämään.”päälikkö naukui naaralle ystävällisesti.
”Hyvä on.”tämä vastasi ja lähti hölkkäämään kohti mestariaan.
”Tylsää että hänen piti mennä...”marisin puoliääneen.
”Äläpäs nyt... Kohta olet itse samanlainen kun tulet oppilaaksi.”Hopeatähti naukui ja iski minulle lempeästi silmää.
Hopeatähti suuntasi kohti Suurkiveä ja minä seurasin tätä kuin varjo. Olin varma että minusta tulisi pian oppilas. Saavutin pian Hopeatähden ja tassuttelin tämän rinnalla. Katsoin naarasta lempeillä vaaleansinisillä silmilläni.
”Onko kiva olla päälikkö?”kysyin tältä.
”No miten sen nyt ottaa.”Hopeatähti vastasi.
”Miten niin?”vinkaisin tälle.
”No päälikkönä olo on välillä raskasta mutta välillä se tuottaa myös suurta iloa.”Hopeatähti naukui minulle.
”Tuleeko minusta muuten piankin oppilas?”kysyin tältä nopeasti.
”Yritäpä arvata.”Hopeatähti sanoi viekkaasti.
”KYLLÄ!”huusin innoissani.
”Juuri niin.”Hopeatähti naukui ja nuolaisi päälakeani lempeästi.
Kehräsin tälle samalla kun päälikkö loikkasi Suurkivelle.
”Saapukoot jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen.”kaikui Hopeatähden ääni aukiolla.
Suurin osa kissoista oli jo paikalla mutta kun päälikön ääni kaikui aukiolla niin viimeisetkin pujahtivat koloistaan ja liittyivät muiden kissojen joukkoon. Minä istuin melko takana ja seurasin asioita sivusta.
”On aika nimittää uusi oppilas. Ratamopentu, astuisitko eteenpäin?”Hopeatähti naukui.
Tassuttelin varmoin askelin kohti Suurkiveä. Olin sukinut turkkini nopeasti suoraksi kun olin istunut odottamassa että klaani kokoontuisi. Kermanvalkoinen rintani hohti puhtauttaan ja hiekanvärinen turkkini oli suittu kauniisti taakse. Hopetähti loikkasi alas Suurkiveltä ja asteli minun luokseni.
”Ratamopentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Ratamotassuna. Mestariksesi tulee Hiekkamyrsky. Toivon, että Hiekkamyrsky välittää sinulle kaiken oppimansa.”Hopeatähti naukui.
Sitten päälikkö loi pitkän katseen uuteen mestariini Hiekkamyrskyyn.
”Hiekkamyrsky olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Valkomyrskyltä ja olet osittanut olevasi uskollinen ja rohkea. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Ratamotassulle.”Hopetähti naukui lopuksi.
Astelin Hiekkamyrskyn luo ja kosketimme toistemme kuonoja. Juoksin sen jälkeen Kultakukan luokse ja naaras nuolaisi minua lempeästi. Olin niin innoissani etten tiennyt pysyisinkö enää nahoissani. Juoksin oppilaiden pesälle ja tervehdin Oravatassua. Aloin taas vaihtaa kieliä naaraan kanssa.
”Onneksi olkoon Ratamotassu.”kuului Hopeatähden ystävällinen ääni takaani.
”Kiitos.”nau`uin tälle nopeasti.
Katsoimme hetken Hopeatähden kanssa toisiamme silmiin. Minusta tuntui että pidin pääliköstä jotenkin enemmän kuin ystävänä. Ja aivan kuin olisin nähnyt hänet joskus aikaisemmin, paljon aikaisemmin. En vain saanut päähäni että missä.
”Sinulla on kumppanini silmät.”Hopetähti huokaisi.
”Miten niin? Hänellähän oli vihreät silmät?”kysyin tältä kummissani.
”Niin... Mutta kun sinunkin ovat täynnä iloa, rakkautta ja avuliasuutta niinkuin hänen. Kaipaan häntä niin.”Hopetähti sanoin apean oloisena.
Tassuttelin tämän viereen ja hengitin syvään tämän lämmintä tuoksua. Se muistutti minua jostakin suuresti. Huokasin syvään ja painauduin Hopetähden kylkeen. Naaras katsoi minua ensin vähän kummaksuen mutta hymyili sitten. Tämä nuolaisi päälakeani ja aloin kehrätä tälle rauhallisesti. Suljin silmäni sillä olin väsynyt. Nukahdin päälikön viereen muttan tunsin kuinka tämä hellävaroin kantoi minut oppilaiden pesään ja asetti nukkumaan. Menin pienelle kerälle makaamaan kehräten samalla kovaa. Minusta tuntui jotenkin hyvältä juuri nyt.
(jatkuu...)
Vastaus:30 kp:eetä! Aww, suloisia kohtauksia Hopeatähden kanssa :'3

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuiskutuuli, Jokiklaani
15.09.2013 22:03
Heräsin synkässä kaksijalkojen pesässä.
"Mirage, mitä nuo kikkareet oikein ovat?" kysyin naaraalta alapuolellani ja osoitin laatikkoa jossa oli jotain kaksijalkojen pöperöitä.
"Ne ovat todella hyviä, sen voin sanoa!" Mirage sanoi ja alkoi nakertaa hänen herkkujaan.
"Kai minä niitä hieman voin maistaa... " sanoin ja otin suuhuni palan ruokaa, joka oli ainoata mitä sain.
"Ei tämä niin pahaa olekkaan!" totesin ja otin lisää kaksijalkojen ruokaa.
"Mutta ei tämä tuoresaalille kyllä vedä vertoja!" sanoin kun ajattelin herkullista lihaa.
"Jaa. Minulle tämä riittää oikein mainiosti!" Mirage sanoi ja alkoi mässyttää lisää papuja.
"Miksemme pääse ulos?" kysyin Miragelta kun katsoin ikkunasta paistavaa aurinkoa.
"En minä tiedä!" Mirage vastasi ja katsoi ikkunasta sisään tulvivaa valoa.
"Minä tahdon Sulkatassun luokse!" maukaisin kun haistoin vienon Varjoklaanin.
"Rakastat häntä, ystäväni!" Mirage sanoi ja tuijotti minua ymmärtäväisesti.
"Niin. Olin menossa hänen luokse kun tuo kaksijalka kaappasi minut!" sähähdin kun ajattelin rumaa eliötä joka oli kaapannut minut.
"Karataan!" minä keksin ja yritin väkertää lukkoa auki.
"Minä olen yrittänyt. Ei ole pakokeinoa!" Mirage sanoi ja huokaisi.
"Minä keksin!" huudahdin ja kuiskasin asiani Miragelle. Ensin hän katsoi minua ihmeissään, mutta pian hänen kasvoilta paistoi luottamus ja toivo.
"Hyvä on ystävä, tehdään niin!" Mirage sanoi ja nyökkäsi. Kävimme makuulle häkkeihimme. Kun kaksijalka tuli antamaan meille lisää ruokaa, näyttelimme kuolleita. Kaksijalka puhui omaa kieltään ja otti meidät hellästi ulos häkeistämme. Iskimme Miragen kanssa molemmat silmää. Sitten hyppäsimme pois kaksijalan otteesta. Se lähti juoksemaan meidän perään muttei saavuttanut kuitenkaan meitä. Juoksimme Varjoklaanin reviirille, jossa kohtasimme taistelu valmiin rajapartion.
"Mitä nyt tehdään?" Mirage kysyi minulta peloissaan.
"E-en tiedä!" sanoin kun kissat piirittivät meidät.
"Mitä te teette reviirillämme?" Orapihlajatähti kysyi meiltä muristen.
"Tulin tapaamaan kumppaniani kun kaksijalka sieppasi minut, sieltä pelastin tämän naaraan!" sanoin vihaiselle Varjoklaanin päälikölle.
"Kukas tämä sinun kumppanisi on?" Tunturituuleksi tunnistamani kolli kysyi ivallisesti.
"Sinun oma oppilaasi, jo olet Tunturituuli!" sanoin jämäkästi.
"Ai Sulkatassu muka?" hän kysyi ja katsahti minua epäluuloisesti.
"Hänpä tietenkin!" minä sanoin kollille.
"Oppilaani on klaanilleen uskollinen!" Tunturituuli tiuskaisi ja veti pitkät ja terävät kyntensä esiin.
"No miksi hän ei tappanut minua taistelussa vaan tunnusti minulle rakkautensa!" minä tiuskaisin Tunturituulelle.
"Hakekaa Sulkatassu!" Tunturituuli rääkäisi.
"Onko tuo muka sinun kumppani?" tämä kysyi oppilaaltaan kun hänet oli tuotu paikalle. Hän katsoi minua ja vastasi.
"Kyllä hän on!"
"Et ole tosissasi?!" kumppanini mestari huusi.
"Kyllä minä olen!" Sulkatassu Sanoi.
"Siinä tapauksessa saat klaanista lähdön!" Orapihlajatähti sanoi ja lähti partion kanssa takaisin leiriin.
"Kiitos!" Sulkatassu sanoi ja lähti Jokiklaania kohti.
"Ole hyvä!" minä vastasin, ja seurasin kumppaniani.
Vastaus:20 kp:eetä. Lisään Sulkatassun Varjoklaaniin, mestariksi Tuiskutuulen~

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuiskutuuli,Jokiklaani
15.09.2013 20:51
Katsoin Jokea. Minä kaipasin kumppaniani Sulkatassua. Kuulin, että kaksi kulkukissaa oli uhannut tappaa kumppanini. Helpotuin kun kuiteskin kuulin että Sulkatassu oli kunnossa. Katsoin laskevaa aurinkoa.
"Ajattelet Sulkatassua!" kuulin Juovasulan sanovan selkäni takana.
"Niin ajattelenkin!" sanoin ja huokaisin.
"Miksi meidän pitää olla eri klaaneissa?" kysyin huomaamattani ääneen.
"Koska teidän molempien elämä o eri klaaneissa, mutta kumppanit toisessa." naaras naukaisi vierelläni ja istähti viereeni. Katsoin Hopeahäntää ja tunsin kuinka Juovasulka nuoli minua päälaelta.
"Minun on nähtävä rakkaani!" sanoin jämäkästi ja nousin ylös.
"Et ole tosissasi!" JUovasulka sanoi ihmeissään.
"Kyllä minä olen!" sanoin ja hhyppäsin jokeen.
"Odota!" ystäväni sanoi kun nousin vastakkaiselle rannalle.
"Minä tulen mukaan!" hän sanoi.
"Ei, minun on mentävä yksin!" sanoin ja katsoin ystävääni.
"lupaan, että palaan!" sanoin ja juoksin kohti Varjoklaani. Koska en nähnyt paljon pimeässä. Eksyin vahingossa Kaksijalkojen reviirille. Kuulin Puun takaa rapinaa.
"jäancnöwen-he" kuulin jonkun sanovan.
>Kaksijalkoja!< ajattelin kun näin pelottavan hahmon joka nosti minut ilmaan.
"Päästä irti!" huusin hädissäni kaappajalleni. Yritin rimpuilla irti sen otteesta mutta se ei auttanut. Väsähdin tyystin. Kaksijalka vei minut pesänsä.
>Tähtiklaani, pelasta minut!< ajattelin kun nukahdin uupumuksesta. Heräsin seuraavana aamun kun aurinko paistoi silmiini.
"Mitäh?" kysyin kun en oikein muistanut mitään.
"Ai niin, olen täällä vankina!" huudahdin tylsistyneenä ja lysädin maahan.
"Kuka sinä uusi olet?" kuulin äänen kysyvän altani.
"Olen Jokiklaanin soturi Tuiskutuuli!" vastasin alla olevalleni naaraalle.
"Minä olen Mirge." naaras sanoi ystävällisesti.
"Olen kulkukissa!"
"Mukava tavata Mirage!" sanoin ja tuijjoti alleni avautuvaa häkkiä.
"Mikä tämä paikka on?" kysyin Miragelta kun katsoin ympärilleni.
"En minä tiedä, mutta täälä ei aineskaan ole nälänhätä!" Mirage sanoi ja söi kaksijalkojen papuja.
"Yöh, tuotahan minä en suuhuni pane!" sihahdin ja työnsin niitä kauemmas.
"No omahan on nälänhätäsi!" Mirage tokaisi ja tunki kuononsa takaisin kuppiinsa.
"yök!" sanoin ja yritin nukkua vaikka mahani murisi tyhjyyttään.
>Nuku Tuiskutuuli, nuku...< ajattelin ja nukahdin synkkään ja pimeään uneen.

//Jatkuu! Kirjoitan Tuiskutuulelle vaikka 1000 tarinaa kunhan siitä tulee varapäälikkö!//
Vastaus:19 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varpustassu,Varjoklaani
15.09.2013 20:29
Katsoin Sulkatassua joka vilahti huomaamattomasti ulos leiristä.
"Sulkatassu, minne sinä olet menossa?" kysyin kollilta kun olin juossut hänen luokse.
"Metsästämään!" hän vastasi jymäkästi.
"Tulisitko auttamaan minua keräämään yrttejä?" kysyin toiveikkaana.
"En nyt valitettavasti kerkiä." veljeni sanoi ja juoksi ulos leiristä.
"Ei sitten..." huokaisin kun veljeni häntä katosi varjoihin.
"Minä voin tulla mukaasi!" kuulin jonkun naukaisevan takaani.
"Kiitos Riekkotassu!" sanoin iloisesti ja lähdin kohti uloskäyntiä.
"Kiitos kun tulet auttamaan minua!" sanoin kun olimme hidastaneet kun löysimme tarvitsemani yrtit.
"On aina mukava auttaa toisia." oppilas naukaisi ja otti yhden kasvin juurineen irti maasta.
"Nämä taitavat riittää!" sanoin kun suuni oli täynnä yrttejä. Riekkotassulla näytti olevan sama pulma.
"Hymhä!" Riekkotassu sanoi suu täynnä yrttejä. Lähdimme nelistämään Varjoklaanin leiriä kohti. Kun pysähdyimme hetkeksi metsästämään, puskasta alkoi kuulua epäilyttävää rapinaa.
"Kuolkaa te klaanirontit!" nuori naaras rääkäisi ja hyppäsi päälleni.
"Liekkitassu, älä tapa heitä...vielä!" toinen naaras sanoi ja katsoi meitä tutkailevasti.
"Mistä klaanista olette?" hän kysyi lopulta.
"O-olemme Varjoklaanista!" minä sanoin hädissäni.
"Anna Hohtoterä minun tappaa nuo pennut!" toinen naaras mankui.
"Liekkitassu, sinä kuuntelet minua!" naaras sähäti siskolleen..
"Hmmp..." Liekkitassu tuhahti ja alkoi vaania hiirtä.
"Juokse!" minä kiljaisin ja lähdin juoksemaan leiriä kohti.
"Kulkukissat hyökkäsivät kimppumme!" huusin leiriin päästyäni puolet yrteistä suussani roikkuen.Pian leiriin saapui kaksi todella uonokuntoista naarasta.
"Ai nuoko?" Tunturituuli kysyi ja naurahti.
"Nuohan häviäisivät jopa hiirelle kaksintaistelussa.
Hohtoteräksi kutsuttu naaras lyyhistyi Sulkatassun taakse. Yhtäkkiä hän suureni ja oli elämänsä kunnossa. Hän otti esille terävät kytensä ja laittoi sen viiltovalmiiksi veljeni kurkulle.
"Te tottelette minua tai hänelle käy vielä huonosti!" Hohtoterä sähisi ja katsoi järkyttyneitä kissoja ja heidän katseita.
"Mitä tahdot?" minä sähisin.
"Minä tahdon tuhota Myrskyklaanin, Jokiklaanin ja Tuuliklaanin, Ja te saatte auttaa meitä heidän tuhoamisessa!" hän sanoi vikkaasti.
"Minä teen mitä vain veljeni hengen puolesta!" min naukaisin ja stuin hieman eteen päin.
"No?" Liekkitassu sanoi ja katsoi muita klaanilaisiani silmät suurina.
"Hyvä on!" Orapihlajatähti sanoi ja astui eteenpäin.
"Hienoa!" Hohtoterä sanoi kun muut klaanin jäsenet tulivat aina vain lähemmäs. Hiivimme aina vain lähemmäs. Lopulta en kestänyt jännitystä. Hyppäsin naarasta päin ja viilsin kynsilläni hänen kylkeä. Taistelimme kulkukissoja vastaan, ja lopulta saimme heidät perääntymään.
"Tämä ei jää tähän!" Hohtoterä sanoi suutuksissaan.
>Ei varmasti!< huokaisin mielessäni ja menin parantajan pesään. Käperryin pehmeälle vuoteelleni ja nukahdin.

//Jatkuu! Voisiko Varpustassun ja Sulkatassun tetoihin laittaa että ne on veljekset, kiitos!//
Vastaus:17 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinitassu/Sinisiipi, tuuliklaani
15.09.2013 14:38
"Mitä Myrskyklaani tekee tuuliklaanin reviirillä?" Punarintasiipi murisi vihaisesti. Vilkaisin peloissani Kaarnakasvoa, joka oli painautunut kyyryyn - valmiina kohtaamaan vihollisen. Lähelläni Kultatassun kurkusta kohosi hienoista murinaa. Punarintasiipi huiskaisi hännällään merkin pysyä paikoillaan ja hiipi vatsa maata viistäen eteenpäin, kohti myrskyklaanilaisten vienoa tuoksua.
> Mitä teen? En osaa taistella! > ajattelin paniikissa ja peräännyin askeleen. Oksa rasahti painoni alla. Saman aikaisesti joukko myrskyklaanin kissoja teki rynnäkön luoksemme. Silmiini osui solakka, kellanpunainen naaras, jonka vaivatta saatoin tunnistaa myrskyklaanin varapäälliköksi, Hiekkamyrskyksi. Naaras asteli rauhallisesti luokseni ja raapaisi terävillä kynsillään lapaani. Olin kauhusta kankeana, enkä kyennyt liikkumaan suuntaan enkä toiseen.
"Kas kas. Onko soturioppilas peloissaan? Etkö osaa taistella?" Varapäällikkö ilkkui siristäen silmiään. Hiekkamyskyn iva sai raivon kihisemään suonissani ja loikkasin naaraan selkään. En ehkä osannut taistella, mutta mitä sitten? Kuolen ainakin kunniallisesti klaanini puolesta! Kynsin kaikin voimin Hiekkamyrskyn selkään ja iskin hampaani naaraan niskaan. En irrottanut otettani, ennen kuin saatoin maistaa lämpimän veren. Kiskaisin hampaani irti varapäällikön niskasta. Hiekkamyrsky onnistui vetämään syvän viillon otsaani ja veri alkoi pulputa silmilleni. Kuitenkin, tapahtui ihme ja sain myrskyklaanin varapäällikön painettua maata vasten.
"Olen parantajaoppilas, ellet tiennyt!" sähähdin ja päästin rimpuilevan naaraan vapaaksi. Hän oli jo menettänyt paljon verta ja Hiekkamyrsky ryntäsi kohti omaa leiriään. Syljin solvauksia naaraalle, enkä kerennyt reagoida ajoissa suureen kolliin, joka iskeytyi minuun kuin salama. Ulvoin ja raavin epätoivoisesti ilmaa, saamatta otetta suuresta soturista. Kolli raastoi terävillä kynsillään vatsaani. Olin jo luovuttamassa, valmiina kohtaamaan tähtiklaanin, kun paino päältäni katosi. Sumein silmin näin Kultatassun kamppailevan urheasti soturia vastaan. Kollin turkkia oli revitty ahkerasti, mutta sekään ei vetänyt vertoja Kaarnakasvolle. Parantaja kieri maassa kahden oppilaan kanssa, mutta vaikka hän oli selvästi väsynyt ja voimaton, taistelun halu paloi hänen silmissään.
"Sinitassu! Hae apua! He yrittävät päästä leiriin!" kuulin Punarintasiiven kuiskauksen ja hetkeä myöhemmin naaras paiskattiin maahan. Kauhu klaanin puolesta valoi lisää voimaa lihaksiini ja sai ne liikkumaan eteenpäin. Hyppäsin ylös ja lähdin kohti leiriä.

Vatsa maata viistäen ja häntä perässä hulmuten juoksin kohti kotia. Partio tuli minua vastaan, mutten käyttänyt turhaan voimiani puhumiseen, vaan nyökkäsin heitä seuraamaan. Leiri häämötti edessäpäin ja jo kaukaa saatoin kuulla etäiset ulvaisut ja parkaisut, jotka kuuluivat kahden soturin ja oppilaan taistelusta. Ravasin kiihdyttäen vauhtia leirin sisään käynnistä aukiolle. Kissat tuijottivat minua ihmeissään, aivan kuin olisin tullut tähtiklaanista heitä tapaamaan.
"Mitä tämä on?" Haukkatähti kysyi terävästi mittaillen minua katseellaan. Vedin syvään henkeä ja nau'uin:
"Myrskyklaani hyökkää!"
"Mitä? Missä he ovat?" päällikkö kysyi ja keräsi sotureita kokoon.
"E-en tiedä... Mutta he aikovat hyökätä leiriin. Olemme pahasti alakynnessä ja-" Haukkatähti keskeytti keromukseni ja alkoi jakaa partioita.
"Lähtekää!" päällikkö ulvaisi ja siirsi katseensa minuun.
"Missä Kaarnakasvo on?" päällikkö kysyi lempeästi.
"Hän... Hän.. Kaarnakasvo jäi taistelemaan." takeltelin. Haukkatähti nyökkäsi ja kokosi hetken ajatuksiaan.
"Sitten sinun täytyy ottaa hänen paikkansa parantajana. Vaikka mitä tapahtuisikin, sinun on täytettävä vastuusi ja olla tuuliklaanin arvoinen parantaja!" päällikkö naukui ja nuolaisi päälakeani. Nyökkäsin ja lähdin kohti parantajan pesää.

Kuulin, kuinka Myrskyklaani raivasi tiensä leiriin. Kuulin kissojen hätäiset naukaisut ja surun ulvaisut. Mutta kaikkea sitä ympäröi omituinen rauha. Rauha, jota eivät rikkoneet mitkään iskut, eivät ystävien kuolemat. Kuin yhteisestä sopimuksesta kissoja alkoi virrata pesään. Onneksi olin osannut varautua ja ottaa kaiken ajoissa esille. Hoidin kissan toisensa perään ja sitten tuli hiljaista.
"Sinitassu?" arka ääni kysyi.
"Täällä Kultatassu, tule vain." kehotin kollia. Siinä samassa ruhjottu Kultatassu ilmestyi pesään. Huokaisin järkyttyneenä. Kollin kaunis, juovikas turkki oli veren peitossa. En ollut koskaan nähnyt yhtä veristä kissaa.
"Sinähän olet ollut taistelemassa." sain sanottua. Kolli nyökkäsi ja tassutteli luokseni. Aloin painella oppilaan haavoja hämähäkin seittitukolla. Se ei saanut aivan veren vuotoa loppumaan, mutta nyt hän sentään näytti paremmalta.
"Miten klaani voi?" kysyin painaessani seittiä Kultatassun lapaan.
"Paremmin. Suurin osa myrskyklaanista on jo paennut." kolli kertoi. Se oli lohduttava tieto. Astuin askeleen eteenpäin ja horjahdin vahingossa Kultatassun päälle painaen kuononi oppilaan kuonolle. Kultatassu näytti hämmentyvän, - samoin minä, kunnes huomasin virheeni.
"Ööh... Mitä Kaarnakasvolle kuuluu..?" kysyin takellellen.
"Tuota... Olen pahoillani mutta..." Samaan aikaan Punarintasiipi raahasi hampaissaan veristä ruumista, joka kuului parantajalle.
"Ei! Ei..." kuiskasin ja ryntäsin mestarini luo. Kolli hengitti vielä heiveröisesti. Jokainen minuutti oli kullanarvoinen. Jokainen minutti oli kallis, jokainen hengenveto saattoi jäädä vanhan parantajan viimeiseksi. Otin vierestäni tukon hämähäkin seittiä ja aloin painella sillä parantajan heiveröistä kehoa.
"Ei.. Anna minun lähteä rauhassa tähtiklaanin luo." parantaja kuiskasi rahisten.
"Mutta en.. En osaa olla parantaja!" suorastaan huusin. Silmäni kostuivat kyynelistä ja Sumein silmin katsoin parantajaa. Painoin pääni Kaarnakasvon veriseen turkkiin ja kuulin kollin hennon kehräyksen.
"Sinusta tulee loistava parantaja. Sinusta tulee Sinisiipi, tuuliklaanin pelastaja. Tulet pitämään siipiesi suojassa vielä monta sukupolvea. Lähden nyt, koska se on tähtiklaanin tahto, mutta tapaamme vielä unissasi." Kaarnakasvo kuiskasi ja laski päänsä. Sillä sekunnilla kollin hengitys pysähtyi ja hän jäi paikoilleen. Nyyhkytin onnettomana parantajan pesässä. Taistelun äänet olivat tyyntyneet ja koko leiri kylpi hiljaisuudessa. Yht'äkkiä tuttu ja lämmin tuoksu tulvahti kuonooni. Nostin päätäni ja Sumein silmin tunnistin kissan. Emokseni.
"Älä sure. Hän on luonamme ja sinusta tulee vielä parantaja, jonka koko tuuliklaani muistaa. Olen niin ylpeä sinusta." Pölyturkki naukui ja hukutti minut nuolaisuihin.
"Emo." kehräsin onnellisena ja painoin pääni emoni turkkiin.
"Sinitassu. Taistelun aika ei ole ohi. Se on vasta tulossa ja tulet huomaamaan erään... Jonka kanssa pelastat tuuliklaanin." Pölyturkki kuiskasi korvaani. Sitten emoni alkoi haalistua, kunnes katosi kokonaan. Olin toivoton, mutta vielä ei ollut aikaa surra. Olin nyt tuuliklaanin parantaja ja kuten Pölyturkki oli ennustanut; Taistelun aika ei ole ohi. Se on vasta alussa. Jonkun on määrä pelastaa tuuliklaani. Ja se joku olin minä.
Vastaus:30 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatähti,Myrskyklaani
15.09.2013 10:15
Avasin silmäni hämärässä.
Näin kaiken sumeana ja kaikki kieppui hieman ympärilläni. Suljin silmäni uudelleen ja ravistin hieman päätäni saadakseni ajatukseni raiteilleen.
Tunsin päässäni jyskyttävää kipua Roihukynnen antaman aim tällin jälkeen.
Avasin silmäni uudelleen ja näin kaiken selvästi ja kirkkaasti, tai niin kirkkaasti, kun pimeässä nyt vain voi nähdä. Erotin jykevät kiviset seinät ympärilläni ja kaarevan luolan katon.
Yhtäkkiä kuulin jotakin, en tunnistanut ääntä, sillä en ollut kuullut sitä kunnolla. Höristin korviani, kuullakseni paremmin. Ääni toistui ja toistui. Arvelin äänen olevan lähestyviä askeleita, mutta ääni oli liian tiheä ja vetisen kuuloinen.
Kampesin itseni väkisin jaloilleni, vaikka jokaikinen lihaksistani huusi vastalauseitaan. Jääkylmä kivilattia tuntui mukavan viileältä ja kostealta tassujen alla.
Näin edessäni pienen tippukiven, josta pisaroi vettä kivelle, pieneen lätäkköön. Pieniä kristallinkirkkaita pisaroita tippui lätäkköön rikkoen pinnan hetkeksi ja kun pinta oli taas selkeä, tuli uusi pisara ja rikkoi uudestaan pinnan.
Istahdin alas ja kumarruin juodakseni, kun kuulin vaimeita ääniä, kuin todella hentoja kuiskauksia kiviseinien sisästä.
Kohotin pääni ylös ja ketsilin ympärilleni, luolassa ei minun lisäkseni ollut ketään muuta. Höristelin korviani jos äänet kuuluisivat uudelleen.
Katse valppaana luolan seinistä ja katosta, sekä lattiasta lätäkköön kimpoillen yritin etsiä toista kissaa, joka olisi jossain luolan perällä kuiskinut jotakin hiljaa.
Ääntä ei kuulunut enää.
Kumarruin uudestaan lätäkölle ja juuri sillä samaisella sydämmen lyönnillä, kun hailakan kirkaan pinkki kieleni kosketti viileää ja kristallin kirkasta vettä, päälaelleni putosi kristallin kirkas vesipisara.
Tunne jonka pisara sai aikaan oli niin voimakas, että kaaduin kumoon sen voimasta.
Jäätävä kylmyys valtasi koko kehoni ja näin sieluni silmin kuvan hopeanharaasta elottomasta hahmosta mustan kollin edessä. Sitten tunne oli tipotiessään, kuulin vielä vaimeita kuiskauksia varjoista.
"Älä pelkää, se ole hetkesi viimeinen.." äänet kuiskivat hiljaa varjoissa ja vaimenivat olmattomiin.
Yrittikö Tähtiklaani kertoa, että olin kenties suuressa vaarassa?
Vastaus:18 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultatassu, Tuuliklaani
14.09.2013 23:36
Kultapentu nautti Lehtisateen ajasta. Hän piti myrskyisestä säästä. Kaukana näkyvien puiden oksat ojentelivat oksiaan kuin venytellen pitkän levon jälkeen, ja ilma oli täynnä lentäviä kirkkaita lehtiä. Lyhyt ruoho Tuuliklaanin alueella tuntui heräävän henkiin, kun tuuli puhalsi oikein kovaa.
Kolli venytteli jännittyneenä lihaksiaan, vilkaisi vielä maisemaa ympärillään ja haisteli ilmaa. Ilmassa tuoksui vahvasti kosteus, tuuliklaani, sekä heikosti joku Kultapennulle tuntematon haju. Pentu kääntyi kiinnostuneen näköisenä katsomaan oppilaspesää, johon pääsisi kuun noustessa taivaalle nukkumaan. Pesän edessä istui vanhin oppilaista Lumikkotassu, joka katsoi tylsistyneen näköisenä johonkin itään. Soturipesän edessä taas istuivat Vinhapuro ja Vaahteranvirta, jotka supittelivat jotain toisilleen.
Uteliaan pennun kasvot kääntyivät nyt kohti matalaa kalliota. Juuri tuolta tuuliklaanin päällikkö ilmoittaisi, että hänestä tulisi oppilas, juuri tuolta hänet ilmoitetaa tulevaisuudessa soturiksikin. Kultatassu nuolaisi kuivia huuliaan ja tunsi tassuissaan pienen värinän, joka kulki hännänpäähän asti.
"Kaikki koolle!"
Kolli hätkähti kuullessaan Haukkatähden pehmeän, mutta kaikkialle leiriin kantautuvan äänen. Leiri muuttui yhtäkkiä melkein elottomasta elolliseksi, kaikkialla kuului puhetta ja supinaa.
Pentu nuolaisi hermostuneena rintaansa. Huomatessaan että Haukkatähti viittoi häntä luokseen, kolli tassutteli ripeästi päällikön luokse. Pikainen vilkaisu ympärille, ja häntä alkoi oikeasti hermostuttaa. Mahassa jännitti niin, että kävi melkein kipeää. Kaikki tuijottivat häntä ja päällikköä. Hän oli huomion keskipiste, ja se hermostutti. Kaikki hiljenivät yhtä nopeasti, kuin olivat ilmestyneetkin.
"Kultapentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi."
Kultapentu puri alahuultaan, ja nosti rivakasti katseensa päällikön kasvoihin. Heidän katseensa kohtasivat, ja naaras jatkoi hieman virnistellen:
"Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Kultatassuna. Mestariksesi tulee olemaan Punarintasiipi. Toivon että Punarintasiipi välittää sinulle kaiken oppimansa."
Joukosta astui vaaleanruskea naaras, jonka silmät olivat siniset, ja pysähtyi oppilansa eteen. Kultatassu tuijotti uteliaana uutta mestariaan, ja tämä hymyili hänelle takaisin. Haukkatähti kääntyi myös soturin päin ja jatkoi puhettaan:
"Punarintasiipi, olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Seittijalalta, ja olet osittanut olevasi hyvin rohkea ja uskollinen klaanilleen. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Kultatassulle."
Haukkatähden nyökäytettyä, Punarintasiipi astui askelen eteenpäin ja kosketti hellästi Kultatassun nenää. Oppilas katsahti hieman taaksepäin, mutta kosketti sitten nopeasti mestarinsa nenää.
Siinä samassa tuuliklaani alkoi tervehtiä uutta oppilasta huutamalla tämän uutta nimeä ja onnittelemaan häntä. Kultatassu tajusi sumeasti kuinka kaikki tapahtui: Kaikki tuntui olevan kuin unessa. Hän oli pitkään haaveillut tulevan oppilaaksi, ja nyt hän oli viimein Kultatassu, eikä Kultapentu.
"Aijon tulla klaanin parhaaksi soturiksi!" Kultatassu ilmoitti mestarilleen vakava ilme kasvoillaan, mikä sai Punarintasiiven naurahtamaan.
"Kuitenkin et herää huomenna tarpeeksi ajoissa ja myöhästyt ensimmäisestä oppitunnista!" soturi vastasi virnistäen iloisesti. Hänellekin tämä oli onnen hetki: ensimmäinen oppilas.
Kultatassu murahti jotain epämääräistä ja riensi muitten oppilaiden luokse oppilaspesälle, missä häntä jo odotettiin.
Loput päivästä tuntui menevän parissa minuutissa (Miten soturikissat minuutteja oikein kutsuvatkaan...) . Kultatassu sai tietää paljon uutta: ainakin sen että Lumikkotassu piti nukkumisesta, mutta oli yleensä huomion keskipiste (hän todennäköisesti myös nautti huomiosta :D) , Pöllötassu oli hiljainen ja rauhallinen, Varjotassu taas oli välillä hiljainen, välillä taas puhui enemmän kuin muut. Punarintasiipi ilmoitti että huomenna käytäisiin tuuliklaanin reviirin läpi.
Kuuhuippu. Kaikki alkoivat valmistautua levolle, huomenna olisi uusi päivä. Lehtisateen aikana riistaa alkoi olla vähemmän, joten oppilaat opetettaisiin metsästämään ensimmäisenä, ainakin niin kolli päätteli. Oppilaspesässä kuului vielä hiljaista supinaa, mutta sekin hiljentyi hetken kuluttua. Leiri tuntui taas olevan eloton. Kultatassulle tämä näky oli tuttu: kaikkien nukkuessa pentu oli joskus katsonut leiriä pentutarhasta. Väsymys kuitenkin voitti todella pian, ja pieni pentu nukahti sikseen.
Kultatassu nuolaisi kuivia huuliaan ja venytti lihaksiaan. Uni ei vain halunnut tulla, vaikka hän kuinka yrittäisi. Tai turha olisi edes yrittää, se ei kkuitenkaan tulisi nyt. Tuorekasasta oli jäänyt yksi neljäsosa, ja vaikkei kolli ollut syönyt yhtään mitään illalla, hänen ei ollut nälkä.
Oppilas hätkähti pienesti, kun tunsi vieressään jotain pehmeää. Kultatassu hengitti marjojen ja joittenkin kasvien makeaa tuoksua ja huokaisi helpottuneesti. Sydän löi tasaiseen tahtiin, mutta mahassa oleva jännitys ei kadannut mihinkään.
" Onnea" hiljainen, pehmeä ääni kuiskasi. Kolli käänsi hieman kasvojaan, kosketti vahingossa naaraan pientä korvaa ja hengitti uudestaan makeaa tuoksua keuhkoihinsa. Kultatassu nyökkäsi pienesti, näyttämällä että kuuli onnittelun ja sulki silmänsä hetkeksi kuin nauttien tästä hetkestä.
" Punarintasiipi ilmoitti että autat minua ja Kaarnakasvoa keräämään huomenna yrttejä." naaras kuiskasi uudestaan jonkun ajan kuluttua. Kultatassu nyökkäsi jälleen ja nosti nenänsä irti parantajaoppilaan korvasta. Oppilaiden katseet kohtasivat, kunnes naaras käänsi sen nopeasti pois ja katsoi kuuhun. Kolli liikutti hieman etutassujaan, ja tunsi jälleen kylmän värinän tassuissaan.
Hiljaisuuden rikkoi vain tuulen ujellus. Vaikka leiri oli hyvin suojettu tuulelta, Kultatassu tunsi kuinka tuuli puhalsi kovaa hänen kasvojaan.
"Nähdään huomenna" naaras kuiskasi ja lähti tassuttelemaan kohti parantajanpesää. Oppilas katsoi hetken hänen peräänsä, nousi ja ravisteli turkkiaan. Hänenkin pitäisi mennä nukkumaan, jottei hän myöhästyisi oppitunnista.
"Mitä Punarintasiipi sanoikaan ensimmäisestä tunnista? Taidan todellakin tulla myöhässä..."
"En ole myöhässä.. Ehdin vielä jos kiirehdin.." toisti Kultatassu juostessaan mäestä alas. Edessä näkyivät jo Punarintasiipi, Kaarnakasvo ja Sinitassu. Oppilas kiihdytti vielä hieman vauhtiian, mikä oli väärin; kolli meinasi törmätä parantajaan, mutta ehti pysähtyä just ennen törmäystä. Kaarnakasvo murahti jotain oppilaiden käytöksestä Punarintasiivelle, joka nyökkäsi ja katsoi terävästi uutta oppilastaan.
"Aloitamme menemällä polkua pitkin. Seuraa minua ja yritä pysyä mahdollisimman hiljaisena. Jos haistat riistan, ilmoita minulle tai Kaarnakasvolle."
Kultatassu nyökkäsi ja yritti tasata hengityksensä, mikä onnistui surkeasti.

Matka sujui perin hyvin. Punarintasiipi sai matkalla jäniksen kiinni, myös Sinitassu sai myyrän ja Kultatassu myös ensimmäisen myyränsä. Oppilas peitti ylpeänä riistansa maalla, ja kissat jatkoivat matkaansa, Punarintasiipi kertoi mikä oli myrskyklaanin haju, missä heidän reviirinsä on, Kaarnakasvo esitteli kollille muutamia yrttejä ja marjoja, mitkä sattuivat tulemaan matkan varrella. Kuinka Kultatassu yrittikin kohdata Sinitassun katseen, kun naaras kääntyi heti puhumaan mestarinsa kanssa tai ilmoitti löytävänsä jonkun tärkeän yrtin, mihin kolli vain murahti jotain epämääräistä.

"Kultatassu, haistatko mitään?" oppilas haisteli hetken ilmaa ympärillään ja nuolaisi huuliian. Ilmassa tuoksui makea riistan tuoksu, luultavasti jänis. Mutta oli jokin toinenkin haju.. tuttu, mutta miksi hän ei kuitenkaan ei muistanut sitä kunnolla?
"Luultavasti jänis.. ja haistan jotain muutakin. Hieman tuttu tuoksu, mutten silti muista sitä kunnolla." kolli vastasi hetken kuluttua ja vilkaisi maisemaa ympärillään. Soturi nyökkäsi tyytyväisen näköisenä.
"Kyllä, haistat myrskyklaanin. Olemme todella lähellä myrskyklaanin reviiriä, ilmeisesti heidän partionsa kävi lähistöllä vähän aikaa sitten. Ja sanoit jäniksestä aivan oikein. Muista, tärkeintä on liikkua nopeasti mutta äänettömästi, ja olla huomaamaton."
Oppilas nyökäytti hieman päätään, meni matalaksi, ja alkoi hiipiä uhrinsa luokse. Tuuliklaanin reviiri oli melkein kokonaan pelkästään avointa maastoa, mutta sieltä löytyi paljon pieniä mäkiä ja kumpuja. Myös Kultatassulle kävi sellainen tuuri. Mäen päällä istunut jänis oli kääntänyt selkänsä kollille, joten ei ollut mikään vaikeus saada uhrin kiinni. Kultatassu jäi kuitenkin viimeisellä hetkelle hieman epäröimään, joten jänis aisti hänet, ja pinkaisi juoksuun. Oppilas nousi ja juooksi uhrinsa perään, kunnes valitsi oikean hetken ja hyppäsi tämän päälle, kaatamalla uhrin maahan ja puremalla kaulasta. Jänis liikahti vielä hieman Kultatassun alla, kunnes elukan pää laskeutui raskaasti maahan. Kolli tunsi veren maun kielellään, nuolaisi pikaisesti huulensa ja huokaisi helpotuksesta. Oppilas tarttui hampaillaan kiinni riistaan, ja alkoi vetää tätä takaisin muiden luo. Kunnes näki sen, minkä ei olisi halunnut nähdä näin mitään. Jänis tippui elottomana maahan, kun Kultatassu kiihdytti vauhtiaan juostessaan muiden luokse. Saapuessaan melkein mestarinsa viereen, hän saattoi kuulla tämän vihaisen murinan:
"Mitä myrskyklaani tekee tuuliklaanin reviirillä?!"

//Jatkuu huomenna.. toivottavasti ei tullut hirveän huonoa (kirjoitusvirheitä löytyy, jouduin kirjoittamaan pimeässä!) >.<//

Vastaus:Hyvä tarina! :D Saat 30 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Peippostassu,Jokiklaani
14.09.2013 21:04
Avasin silmäni laaksossa nelän jykevän tammen ympäröimänä, ne loivat suuret tummat varjonsa ylleni ja niiden vehreät lehdet suhisivat hiljaa tuulessa.
Hopeinen usva leijui ilmassa ja kätki neljä isoa ja massiivista tammea kimmeltävään vaippaansa, joten puista erotti vain tummat hahmot.
Nousin häkeltyneenä jaloilleni, missään päin kehoani ei näkynyt merkkiäkään, puun alle jäämisestä, ei yhden yhtäkään ruhjetta haavaa tai murtumaa.
Loin katseeni taivaalle ja hetken ajan näytti siltä, kuin Hopeahäntä olisi kurkotellut minua kohti, ajattelin kuvittelevani koko jutun, mutta Hopeahännän tähden näyttivät todellakin olevan nyt lähempänä kuin ennen.
Ehdin katsella tätä näkyä vain hetken, sillä ennen kuin ehdin silmääkään räpäyttää, oli vierelleni ilmestynyt kolme hopeisena hohtavaa, tähti turkkista Tähtiklaanin kissaa. Katselin kissoja tovin kummissani, tunnistin kuitenkin yhden niistä Ruskolehdeksi, kuolleeksi mestarikseni ja kaksi muuta kissoja näyttivät tuntemattomilta. Päättelin kumminkin nokkelasti toisen kissan olevan mahdollisesti Leoparditähti, sillä tuon turkista saattoi erottaa kellertävää sävyä ja railakasta täplikästä kuviota. Kolmatta kissoista en millään tunnistanut.
"Tervehdys Peippostassu." lausahti Leoparditähdeksi arvelemani kissa kohteliaasti.
Ruskolehti käveli luokseni ja nuolaisi korvaani tervehdykseksi, sisimmässäni pidin tuon kuolemaa edelleen omana syynäni.
Samalla kolli kuiskasi hiljaa korvaani: "Se ei ollut syytäsi."
Nyökkäsin ja pieni hymyn tapainen kareili huulillani.
Sitten kissat asettuivat riviin eteeni ja katsoivat minua pitkään.
"Olenko kuollut?" naukaisin arasti hiljaisuuden jälkeen.
"Et ole, ei ole vielä aikasi, sinulla on vielä paljon nähtävää ja tehtävää elämässäsi." tuntematon kissoista naukui. "Minä olen muuten Täplälehti."
"Entä.." aloitin kysyäkseni jäisikö minulle pysyviä vammoja, kuten Sulkaturkin takaraajat olivat halvaantuneet.
"Älä pelkää nuorukainen, Tähtiklaani on suojellut sinua sen verran, että sinusta tulee vielä joskus soturi." Ruskolehti maukui ja loi minuun ylpeän katseen.
Nyökkäsin ja maisema alkoi haihtua ilmaan.
"Ei älkää menkö viälä! Minulla on niin hurjan paljon kysyttävää!!" huusin hädissäni, mutta puut ja laakso olivat jo vaihtuneet pimeyteen...

Vastaus:Kiva tarina. c: Saat 19 kp:eetä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Käärmetassu, Varjoklaani
14.09.2013 18:08
Käärmetassu potkaisi Keltaturkkia kasvoihin ja kiepahti ympäri. Kilpikonnakuvioinen soturi raapaisi kollia kylkeen. Keltaturkin mustan ja ruskean kirjava turkki oli sekaisin ja naarmuilla. Käärmetassu pysähtyi ja nuolaisi haavojaan.
’’Hienoa. Mutta nyt voisimme metsästää, tuoresaaliskasa on miltei olematon. Ja Höyhenpilvi tarvitsee ruokaa, onhan hänellä pian pentuja ruokittavina.’’
Käärmetassu nyökkäsi ja haisteli ilmaa Keltaturkin kuulostellessa. Tämä kyyristyi yllättäen ja paljasti kyntensä. Naaras nuolaisi huuliaan ja tuijotti oksalla istuvaa varista, joka pyyhki nokallaan siipiään. Käärmetassu seurasi Keltaturkin keikuntaa ja vaanintaa, ja kyykuvioinen kolli kyllästyi odotteluun. Oppilas hyppäsi ja nappasi variksen leukoihinsa suoraan Keltaturkin nenän edestä.
’’Oliko pakko?!’’ Keltaturkki sähisi.
Käärmetassu oli hetken hiljaa ja nyökkäsi.

Käärmetassu kurkisteli vähän väliä onton tammen sisäänkäynnistä. Peippostassua ei näkynyt missään, vaikka tapaaminen oli sovittu. Käärmetassu laski kukan hampaistaan ja kurkisteli ulos tutkien joka ikistä pienen pientäkin liikahdusta.
Mutta ei mitään.
Oliko naaras jättänyt hänet?
Käärmetassun sydäntä vihlaisi ja tämän silmät vaihtoivat kylmään, sorrettuun katseeseen.
Kolli tallasi kukan liiskaksi ja juoksi sydän kovettuneena omalle reviirilleen.
//pätkähhh/
Vastaus:10 kp:eetä. Onnea, olet muuten soturi! :D

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
14.09.2013 15:55
"Herää, Vaahteratassu! Herää!" kutsuin Vaahteratassua nimeltä odottaen naaraan avaavan silmänsä. Oppilas oli kuitenkin paikoillaan. Jälleen. Tuntuin kuin kylmä nuoli olisi lävistänyt sydämeni, kun seisoin paikoilleni jähmettyneenä tuijottaen kaunista liekin väristä naarasta. Huokaisin syvään ja tassuttelin pää painuksissa ulos luolasta, jossa meidä piti nukkua. Sivusilmällä näin Vinhapuron murtuneen katseen, joka tuijotti minua katsomatta muualle. Mulkaisin naarasta vihaisesti. Kaikkein vähiten kaipasin häntä. Irvistin ja istuin paikoilleni. Annoin katseeni kiertää luolassa. Sammaleilla vuoratuissa kuopissa makoili kissoja, jotka puhuivat toisilleen. Muutama pentu kieriskeli kovalla kivipinnalla turkit mudasta ruskeina hohtaen. Vinhapuro oli kääntänyt päänsä ja puhui parhaillaan jonkun toisen naaraan kanssa. Luolaan astui ryhmä kissoja, jotka kantoivat suussaan tuoresaalista. Joukon viimeisenä pieni kolli raahasi oravaa ja korppia suussaan. Mutaturkkisen kissan silmistä huokui ylpeys, kun hän työnsi korpin muiden saaliiden joukkoon.
"Hienoa! Olen niin ylpeä sinusta!" eräs pentue-emoista naukui ja alkoi pestä pentuaan rivakkaan tahtiin. Katsoin kissoja haikeana. Oli niin vaikeaa olla outo... Tunsin pitkästä aikaa oloni yksinäisemmäksi kuin koskaan. Pieni kyynel vierähti silmäkulmastani poskelle... sitten kivilattialle tehden siihen huomaamattoman pienen lätäkön.
"Hei. Näytät yksinäiseltä." ääni takanani sanoi. Käänsin päätäni ääntä kohden ja näin solakan naaraan, joka istui takana. Käännähdin ympäri ja painoin pääni.
"Ai hei... En minä.. En ole yksin.." takeltelin katsoen tassujani.
"Ai et vai? En kyllä näe tässä ketään." kissa huomautti ja näpäytti hännällään lapaani.
"Olen lähdössä saalistamaan. Tuletko mukaan? Silloin sinun ei ainakaan tarvitsisi istua yksinäsi ja leikkiä puhuvasi jonkun kanssa." naaras huomautti terävästi. Olin näkevinäni pilkkeen kissan silmäkulmassa, kun naaras käänsi päätään odottaen vastaustani.
"Hyvä on." myönsin kohauttaen lapojani.
"Selvä." naaras naukaisi ja tassutteli edelläni kohti luolan suuaukkoa.

"Minä olen muuten Kuu Joka Nousee Taivaalle. Sano Kuuksi vain." naaras kertoi, kun vaelsimme valkeassa hangessa.
"Selvä, hauska tavata. Minä on Kastanjahäntä. Olen Tuuliklaanin soturi." kerroin kohottaen ylpeänä leukaani. Kuu näytti ajatteleva hetken, mitä sanoisi seuraavaksi, sitten hän aukaisi suunsa.
"Mitä sinä ja ystäväsi teette täällä?" Kuu kysyi siirtäen katseensa minuun. Ja jo ennen kuin olin huomannutkaan, olin jo selittänyt kuulle kaiken unistani ja siitä, kuinka olimme päässeet vuorille.
"Ai." hän sanoi hämmentyneenä. Kuun sanoja seurasi pitkä ja ahdistava hiljaisuus, kunnes hän jatkoi.
"Kun totta puhutaan, en ole oikeasti heimokissa." Kuu sanoi katse maassa.pysähdyin ja katsoin naarasta järkyttyneenä.
"Tule, etsitään suoja niin selitän." Kuu mumisi ja loikki kohti kaatuneen puun lahoa runkoa. Solakka naaras luikahti helposti rungon sisälle ja viittoi minulle hännällään käskyn tulla. Kohautin lapojani ja työnnyin sisälle runkoon. Yllätyksekseni puu oli päälystetty pehmeillä sammalilla ja sanajaloilla. Asetuin makuulle ja siirsin katseeni Kuuhun, jonka hännänpää vääntyili ahdistuneesti.
"Synnyin Jokiklaaniin. Isäni oli suuri soturi Aamurusko ja emoni oli klaanilleen uskollinen naaras, Kiurunvire. Synnyin ainoanapentuna ja nimekseni annettiin Kuupentu. Jo pennusta lähtien minua pilkattiin suurten korvieni takia..." Kuu kertoi ja hiljeni.
"Kun minusta tuli oppilas, Kuutassu, mestarini oli Kotkanvarjo. Pidin häntä suurena soturina, kuten koko klaani, mutta pian sain tietää Kotkanvarjon tappaneen Kiurunvireen. Kukaan muu klaanissa ei tiennyt sitä silloin ja kun kerroin päällikölle, hän käski minun olla hiljaa. Muserruin täysin... Kukaan klaanissa ei enää uskonut tai edes luottanut minuun. Minua pidettiin luopiona. Siispä olin allapäin. Minulla ei ollut enää annettavaa klaanilleni, kun oma emonikin, - ainoa joka olisi uskonut minua - oli murhattu. ajan saatossa minusta tli soturi, Kuukukka ja näin unen, jossa minun käskettiin lähteä. Syynä oli Kotkanvarjo, joka oli uhannut tappaa minut. Unessa minulle näytettiin kuva lumihangista ja niinpä päätin tulla tänne." Kuu kertoi ja nuolaisi rintaansa.
"O-oletkokoskaan halunnut palata?" kysyin takellellen. Kuu nosti katseensa minuun ja hänen silmissään salamoi.
"En ikipäivänä!" hän sähisi ja loikkasi ulos puun sisältä.
"Mu-mutta..." yritin.
"Olen uskollinen Kuohuvan Veden Heimolle ja se riittää. Tuletko jo? Meidän piti metsästää..." Kuu naukaisi lempeämmin. Luikahdin ulos puusta ja riensin naaraan vierelle.
Olin edelleen hämmentynyt.
Tämä naaras, täysin heimokissan oloinen, oli oikeasti klaanikissa. Turkkiani kihelmöi, kun muistin Kotkanvarjon. Oliko soturi ahdistellut Kuuta naaraan unissa?
Silti tiesin, että olin saanut kuulla salaisuuden, jota Kuu ei olisi kertonut lähimmille ystävillekään.

Vastaus:Saat 20 kpeeta ^^ Lisään koneel

~Sulkis

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän, Jokiklaani
14.09.2013 15:13
Pörhistin harmaan turkkini suojaksi kylmältä.
Aamu oli hyvin viileä, aurinko ei ollut edes vielä noussut. Sumu peitti leiriä kauttaaltaan. hain lohtua kumppanini lämpöisesti kyljestä ja hengitin tämän tuttua tuoksua.
Olin nukkunut tämän vieressä päällikönpesässä.
Tai…ei hän siitä tiennyt. Nimittäin hiivin yön turvin naaraan luo, koska sotureidenpesä oli meluisa. Entinen mestarini Kiviturkki potkaisi minua unissaan kuonoon, Tuiskutuuli oli vääntelehtinyt ja vaihdellut asentoja useaan otteeseen, Kotkankiito valitti kuinka säätila oli näin kylmä, ja Yöpentu oli tullut keskellä yötä puraisemaan Huminapilveä nenästä herättääkseen tämän. Haukottelin ja painauduin lähemmäs Rastastähden tummanharmaata, juovikasta turkkia. Mitä tekisinkään ilman häntä?
Äkkiä ulkoa kuului askelia, jotka lähestyivät päällikön pesää. Pusersin säikähtäneenä kumppanini käpälää niin, että hän heräsi säikähtäneenä. Naaras mulkaisi minua, mutta sitten Teerenlento työntyi sisään siristellen tummanvihreitä silmiään. Kun parantajan silmät olivat tottuneet pimeään, tämä tuli kokonaan sisään ja vilkaisi minuun. Rastastähti haukotteli ja pukkasi minua sivummalle.
’’Mikä hätänä, Teerenlento? Ei ole vielä edes auringonhuippu.’’ päällikkö kysyi haukotellen samalla.
’’Kissanminttu on kokonaan loppu.’’ Teerenlento sanoi ja pyyhkäisi kuonoaan.
’’Symbolihäntä sairastaa viheryskää, Usvajalka valkoyskää, ja Pajupennulla on pentuyskää. He eivät selviä ilman kissanminttua.’’ naaras jatkoi.
Rastastähti katsoi tätä huolestuneesti ja nyökkäsi.
’’Aion lähteä hakemaan sitä.’’ Teerenlento naukui ja linkkasi lähemmäs seinämää ottaakseen siitä tukea.
Rastastähti tuijotti tätä ja ravisti rajusti päätään.
’’Ei missään nimessä! Meillä ei ole varaa menettää parantajaa. Etkä…etkä tuolla jalalla juoksisi karkuun.’’ Rastastähti sanoi. Teerenlento ei sanonut mitään.
Rastastähti käänsi katseensa minuun ja tutkaili minua katseellaan. Olin juuri saanut nuolaistua kielelläni nenääni, ja jättänyt kieleni siihen. Virnuilin pösilösti kieli nenälläni.
Rastastähti painoi käpälänsä otsalleen.
’’Tulen vielä katumaan tätä…’’ päällikkö mutisi itselleen katsellen maata käpälä otsallaan. Tämä veti syvään henkeä.
’’Sirpalesydän, saat tehtäväksesi lähteä hakemaan kaksijalkalasta kissanminttua.’’
Kieleni lerpahti kuonoltani. Minä?
’’Miksi juuri minä?’’ kysyin kirkkaansiniset silmät ammollani.
’’Olet ollut kaksijalkojen seurassa silloin, kun sinut kaapattiin, tiedät siis niistä. Olet kuollut jo kerran JOTEN MENE JO!’’
Vinkaisin alistuvasti ja poistuin pesästä.
Kaksijalkalaan. Tämmöisessä sumussa?! No, eikun matkaan. Juoksin joelle uiden hyytävän virran yli. Jatkoin matkaani metsään.

Loikin kaislojen seassa kiveltä kivelle kun kostea, sammaleinen maa tirskahteli alla.
Pian lähellä olisi hevospaikka, joten myös kaksijalkala häämötti. Pian kuulin hirnuntaa ja huomasin hevospaikan ulkopuolella rymistelevät hevoset. Joutuisin menemään niiden aitauksen läpi, koska en halunnut joutua tuuliklaanin reviirille. Hevoset rynnivät sinne tänne, kai lämmitelläkseen. Niiden aitauksessa oli kummallisia lankoja. Niistä huokui sähköisyys, joten päätin olla koskematta niihin. Ryömin niiden ali aitauksen hevospuolelle. Hevonen laukkasi ohitseni. Hiivin nopeasti kohti aitauksen toista päätä. Äkkiä seisahduin. Hevonen oli noin ketunmitan päässä minusta ja juoksi edelleen. Rääkäisin kimeästi ja painauduin refleksinomaisesti maahan. Vieressäni tömähti, kun suuri olio hyppäsi ylitseni ja hörähti. Nousin jäykästi pystyyn ja juoksin loppumatkan katsomatta taakseni. Suorastaan liu’uin sähkölangan ali ja juoksin kaksijalkalan puolelle.
’’Krrrnauh.’’ kuului naukaisu oikealta puoleltani ja kohotin katseeni. Siinä seisoi mahdottoman lihava oranssi juovikas kolli. Tämä oli niin lihava, että jalat olivat niin lyhyet, että niillä ei olisi pystynyt juoksemaan millään. Kotikisu pystyi vain taapertamaan tai pyörimään.
’’Mitä täältä haet?’’ kysyi kotikisu.
’’Itse asiassa etsin kissanminttua.’’ vastasin.
Kolli purskahti nauruun.
’’Kissanminttua?! Tähän aikaan, älä ole hupsu, taidat pilailla, kissanminttupensaat ovat kuolleet jo tähän vuodenaikaan ulkoa!’’ kolli nauroi. Häntäni valahti.
’’Eikö? Mutta se on elintärkeää!’’ nau’uin.
Lihava kolli painoi lyhyenlännän tassunsa suulleen.
’’Voisin auttaa sinua…kotiväkeni kasvattaa sitä korkeassa astiassa tuolla sisällä.’’
Pomppasin ilmaan.
’’Niinkö? Voisitko tuoda sitä minulle, ole kiltti!’’ sanoin riemuissani. Kolli nyökkäsi ja palasi pihalleen mennen pesän ovelle. Ovessa oli kissanluukku, suurempi ja leveämpi kuin olin koskaan nähnyt, mutta kolli juuttui silti siihen kyljistään.
’’On se kumma, kun nämä tehdään näin pikkuriikkisiksi.’’ kuulin kotikisun mutinan ja kun tämä vihdoin sai itsensä irti, katosi hän pesän syövereihin.
Aika kului. Odotin ulkopuolella. Tuntui kuluneen ikuisuus, kun vihdoin kotikisun lihava pää työntyi kissanluukusta, suussaan suuri tukko huumaavantuoksuista kasvia. Kolli ahtautui ulos ja tiputti kasvit eteeni.
’’Anteeksi kun kesti. Söin siinä samalla.’’ kolli, jonka kaulapannassa luki Matias, vastasi.
’’Sitä olet tainnut tehdä aika usein.’’ vastasin ja otin kissanmintut suuhuni. Räpäytin kotikisulle kiitollisena silmiäni ja lähdin kohti kotia.
Vain kylmä ilma lievensi minttujen tuoksua niin, etten itse hotkinut niitä suihini.

Työnnyin parantajan pesään, jossa Rastastähti oli katsomassa kolmea potilasta.
Rastastähden ilme oli niin yllättynyt, että ajattelin, millaisena epäonnistujana hän minua oikein pitää.
Annoin kissanmintut Teerenlennolle ja poistuin pesästä Rastastähti mukanani.

Vastaus:19 kpeeta. Lisään koneel

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkatassu,Varjoklaani
14.09.2013 11:00
Katsoin kaukana siintävää jokea. Klaanitkin olivat aamupartioissa.
"Sulkatassu, missä sinä olit?!" mestarini Tunturituuli kysyi ärsyyntyneesti
"O-olin metsästämässä." sanoin suurelle kollille.
"Hmp..." soturi tuhahti.
"No nyt me menemme harjoittelemaan." hän sanoi lopulta ja käveli parin hiirenmitan päähän.
"Kuvittele, että olen Se Jokiklaanilainen naaras jonka kanssa taistelit eilen." hän sanoi ja kyyristyi valmiiksi hyökkäykseen. Epäröin. En voisi mitenkään kertoa että rakastan sitä Jokiklaanilaista.
"Mikä kestää, vai pelkäätkö että voitan sinut?" Tunturituuli naurahti huvittuneesti. Suutuin. Hyppäsin mestarini niskaan kynnet esillä. Taistelimme siinä hetken. Lopulta mestarini heitti minut maahan ja painoi minua tassullaan maahan.
"Sinulla meni aika hyvin!" mestarini kehui minua. Pörhistin rintaani ylpeästi.
"Metsästetään jotain ja mennään leiriin." Tunturituuli sanoi ja kyyristyi vaanimaan hiirtä. Maistelin ilmaa. Haistoin valjun variksen ruuan, ruohon, ukkospolun katkun ja Jokiklaanilaisen.
"Jokiklaanilainen!" sihahdin. Kuulin läheisestä pusikosta epäilyttävää rapinaa. Pian sietä ulos tuli rakas Tuiskutuuli.
"Tuiskutuuli." sanoin ja huokaisin helpottuneesti.
"Mitä sinä täällä teet?" kysyin kumppaniltani.
"Tulin tietenkin katsomaan sinua höpsö!" hän vastasi ja katsoi minua silmiin lempeä ilme kasvoillaan.
"Meidän piti tavata vain nelipuulla kokouksissa!" minä sanoin naaraalle.
"Etkö sinä halua nähdä minua?" rakkaani kysyi surullisesti.
"Tottakai tahdon, mutta en haluaisi häätöä klaanista ensimmäisenä oppilaskuunani." sanoin Tuiskutuulelle.
"Mene piiloon!" sihahdin kumppanilleni kun kuulin rapinaa takaani.
"Sulkatassu, joko sait saalista?" puskasta pujahtanut Tunturituuli kysyi hiiri ja pieni Varis suussaan.
"Mene sinä jo leiriin niin yritän saada saalista vielä hetken aikaa." sanoin ja osoitin lähellä olevaa rottaa.
"Selvä!" soturi nyökkäsi ja lähti takaisin leiriin.
"Sinä valehtelit!" Tuiskutuuli sanoi kun oli ahtautunut pois viereisestä pusikosta.
"Oli hieman pakko koska hän oli mestarini ja aika vahva ja klaanilleen uskollinen!" sanoin hieman ärsyyntyneesti.
"Anteeksi kulta." kumppanini naukaisi."Minä menen takaisin Jokiklaaniin, niin nähdään kokouksissa."
"Hyvä on,näkemiin!" minä sanoin kun nuori soturi kipitti kohti Jokiklaanin reviirejä.
>Tähtiklaani, anteeksi kun valehtelin!< pyysin kun kävin vaanimaan läheistä rottaa. Tapoin sen nopealla tassunheilautuksella.
Tassuttelin leiriin ja vein rottani riistakasaan muiden sekaan ja menin oppilaiden pesälle.
"Saitko vain yhden?" Tunturituuli kysyi minulta kun oli tullut luokseni kun hän oli huomannut että toin vain yhden rotan.
"Muut pääsivät karkuun murahdin ja suljin silmäni. Nukahdin.
"Saat anteeksi!" joku sanoi vierelläni. Avasin silmäni nopeasti ja näin hohtava turkkisen naaraan.
"Sisko!" huudahdin.
"Saat anteeksi koska ymmärrämme että olet rakastunut, ja haluat puolustaa kumppaniasi." hän sanoi ja katosi. Kun avasin silmäni olin oppilaiden pesällä. Taivaalla hohti Hopeahäntä ja täysikuu.
"Kiitos..." kuiskasin ilmaan. Lähdin metsälle. Hiivin varjoissa niin ettei kukaan nähnyt minua. Haistoin edelleen valjun Jokiklaanin. Aloin vaanimaan päästäistä. Hyppäsin sen päälle ja taoin sen. Kaivoin nopeasti kuopan ja hautasin saaliini. Haistoin rotan. Seurasin hajua. Silloin näin kissoja.
>Tuuliklaanilaisia!< sihahdin kun tunnistin kissojen hajun. He vaanimat minun havaitsemaani rottaa. Nuorempi naaras pamautti rotalta tajun pois ja katkaisi sen niskat. Naaras työnsi sitä suurelle kollille. Hän näytti aivan Tunturituulelta.
"Kiitos!" kolli naukaisi ja he jakoivat rotan. Se herautti veden kielelleni. Hiivin kohti lävellä olevaa hiirtä. Pamautin siltä niskat poikki. Söin sen hyvillä mielin. Metsästin vielä pari hiirtä ja rastaan, ja vein ne leiriin.
"Sulkatassu, missä sinä olet ollut?" mestarini kysyi.
"Olin metsällä!" vastasin kun sain heitettyä saaliini riistakasaan.
"Hienoa, mutta miksi et kertonut että lähdet?" Tunturituuli kysyi kun otti saamani hiiren ruuakseen.
"Aurinko ei ollut edes nousemassa niin en saanut unta enkä halunnut herättää ketään." vastasin kun käperryin vuoteelleni.
"Selvä, nyt voit levätä." soturi naukaisi ja lähti rajapartioon. Nukahdin hyvillä mielin ja ajattelin Tuiskutuulta ja hymy tuli itsestään kasvoilleni.

//Jatkuu. Tuli tyhmä pätkä, anteeksi siitä.//
Vastaus:Saat 25kpeeta. Lisään koneella.

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuiskutuuli,Jokiklaani
13.09.2013 21:25
Heräsin aamulla kun auringon säteet paistoivat silmiini.
>Voi ei, olenko jo myöhässä?< ajattelin hätäisesti kun muistin ihanan Sulkatassun, joka minun oli määrä nähdä aamunsarastaessa.
"Voih!" huokaisin kun juoksin joelle. Haistoin joella tutun hajun.
"Sulkatassu!" sihahdin. Läheisestä pusikosta alkoi kuulua rapinaa. Pian sieltä tuli ihana Varjoklaanilainen oppilas.
"Tulithan sinä!" hän sanoi. Hyppäsin jokeen ja uin toiselle puolelle.
"En olisi voinut jättää tulemattakaan." kehräsin nuorelle kollille.
"Minne menemme?" hän kysyi.
"Emme voi vielä lähteä minnekkään!" naukaisin ja katsoin Jokiklaanin reviirille.
"Kun ensimmäinen oppilaani on tullut soturiksi, oletko silloin valmis?" Sulkatassu kysyi ja katsoi minua.
"Kyllä olen." sanoin ja nuolaisin kumppaniani päälaelta.
"Silloin minä olen valmis." sanoin taas.
"Minä lähden nyt, mutta näemme aina kokouksissa." kumppanini sanoi. Hän veti häntänsä kuononi vierestä. Sitten hän nelisti nopeasti tiehensä kun kuuli takaani rapinaa.
"Tuiskutuuli, mitä sinä täällä teet näin aikaisin?" Pisaratassu kysyi minulta kun näki minut joen toisella puolella.
"T-tulin metsästämään!" naukaisin äkkiä uteliaalle oppilaale.
"Selvä!" hän sanoi ja juoksi takaisin saniaisiin.
"Huh, Se oli lähellä." sanoin hiljaa.
"Tuiskutuuli, mitä sinä täällä teet?" Juovasulka kysyi.
"Olin metsästämässä!" sanoin. Ei kai pieni valkoinen valhe mitään haittaa.
"Minä rakastan Varjoklaanilaista." kuiskasin.
"Mitä?!" Juovasulka kysyi järkyttyneenä.
"H-hänkin rakastaa minua ja olemme kumppanit." sanoin hiljaa.
"Et ole tosissasi?!" naaras naukaisi hieman epäuskoisesti.
"Totta Se on!" sanoin ja rynnistin leiriin.
//sori lyhyys tein kännyllä!ja voisko noille molemmille kyyhkyläisille laittaa toisensa kumppaneiksi?//
Vastaus:Saat 20kpeeta. Lisään koneella.

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinitassu, Tuuliklaani
13.09.2013 19:36
Avasin silmäni vehreällä niityllä. En tunnistanut paikkaa, mutta tiesin, ettei se ollut ainakaan minkään klaanin reviirillä. Otin pienen askeleen eteenpäin ja metsän salaperäiset tuoksut tulvahtivat kuonooni sekoittaen kaikki aistini.
> Missä ihmeessä olen...? > ajattelin kummissani. Eteeni tuli kaarnan palanen, joka lahosi ensin hitaasti, sitten nopeasti. Jostain läheltä sininen perhonen liiteli kevyesti kaarnan päälle ja kaarana hajosi ja katosi kokonaan. Vedin syvään henkeä. Mitä tämä oli? Kuulin suruaan muoruavien kissojen ääniä...

Räväytin silmäni auki parantajan pesässä. Uni oli saanut koko kehoni tärisemään ja vedin väristen henkeä. Uni oli ollut varmasti tähtiklaanilta. Mutta miksi kaarna oli hajonnut ja sen paikalle oli tullut... Perhonen. Kavahdin tajutessani sen olevan ennustus tähtiklaanilta. Ensimmäinen ennustukseni. Edelleen täristen nousin ylös ja hoipun ulos pienestä kolostani. Kävelin karvat pystyssä Kaarnakasvon luo. Kolli lajitteli ajatuksissaan yrttejä ja mumisi jotain.
"Sinitassu! Tulitkin jo!" Kaarnakasvo naukaisi iloisesti ja nyökkäsi kohti kaislapinoa.
"Kaisla on lopussa. Voisitko käydä hakemassa sitä?" Parantaja kysyi ja pureskeli samalla jotain yrttiä.
"Tottakai!" Vinkaisin kohauttaen lapojani.
"Hyvä. Kaislaa kasvaa lähellä jokiklaanin reviiriä... Löydät sen kyllä." Kaarnakasvo selosti. Nyökkäsin innoissani ja pinkaisin matkaan.
"Minne olet menossa?" Varispentu kysyi hölkätessäni aukiolla.
"Läheden hakemaan kaislaa." Kerroin ja kohotin ylpeänä leukaani. Oli kunnia olla parantajaoppilas.
"Ai, selvä." Veljeni sanoi ja näytti haikealta.
"Mikä on?" Kysyin.
"Huoh. Minusta ja Oravapennusta ei tule ikinä oppilaita!" Kolli valitti ja painoi päänsä.
"Varmasti teistä tulee oppilaita ihan pian. Tiedän sen!" Sanoin rohkaisevasti ja nuolaisin veljeni päälakea.
"Mistä sinä sen tiedät?" Varispentu kysyi silmät suurina.
"Parantajat tietävät aina." Selitin ja kallistin päätäni.
"Ihanko totta? Ihmeellistä!" Veljeni naukaisi jo hiukan iloisenpana ja käveli kohti pentutarhaa. Naurahdin iloisesti ja jatkoin matkaani ulos leiristä.

Ei kestänyt kauaakaan, kun olin saanut kohtalaisen suuren kasan kaislaa ja nostin sen suuhuni. Sitten kuulin kovia mylväisyjä ja näin horisontissa jokiklaanin partion tulevan uhkaavasti minua kohti. Pinkaisin nopeaan juoksuun kaislat suussani. Mitäs jos partio näkisi minut? Jokiklaani ja tuuliklaani kun eivät olleet tällä hetkellä ihan parhaita ystäviä... Kun olin jo juossut jonkin aikaa, vilkaisin taakseni. Partio oli jo mennyt menojaan ja aurinko alkoi laskea. Astuin sisään leiriin ja tassuttelin kohti parantajan pesää. Kaarnakasvo oli jo nukkumassa ja kolli nosti unisena päätään ja hymyili minulle.
"Hienoa. Laske ne siihen." Parantaja mumisi ja laski päänsä käpälilleen. Hymähdin ja tiputin kaislat maahan. Kävelin väsyneenä pedilleni ja lysähdin selälleni.
> Voi kuinka upeaa onkaan olla parantajaoppilas... Katsovatkohan emo ja isä minua tähtiklaanissa? > ajattelin sulkiessani silmäni.
Vastaus:Hieno tarina! Pidän siitä :3 Saat 25 kpeeta!

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjahäntä, Tuuliklaani
13.09.2013 18:56
Kylmä tuuli hyysi sisuskalujani, kun kyyhötin luolan edessä Vaahteratassun kyljessä. Naaras oli edelleen kylmä ja vähän väliä nuolaisin rakastamani kissan korvaa. Luola alkoi tuntua mukavan houkuttelevalta, joten nousin ylös. Venytin pitkään kankeita lihaksiani ja tartuin Vaahteratassun niskanahkaan terävillä hampaillani. Pienoinen lumihiutale leijaili rauhallisesti kuonolleni. Aloin raahata Vaahteratassun laihaa, punertavaa ruumista. Silloin tällöin olin tuntevinani naaraan liikahtavan, mutta kun katsoin häntä, hän oli aivan liikkumatta. Vedin Vaahteratassun lumisen ruumiin sisälle luolaan ja otin vastaan hämmästyneet ja jotkin vihamielisetkin katseet. Kivistänäkijä käveli luokseni katsoen minua tiiviisti.
"Mikä tuo on?" Hän kysyi ja irvisti. Tukahdutin sähähdyksen ja onnistuin jotenkin hillitsemään itseni.
"Vaahteratassu. Löysin hänet... Hän... Hänet on saatava lämpimään." Kuiskasin ja nuolaisin hellästi Vaahteratassun kylkeä.
"Tunnetko sinä tuon?" Kivistänäkijä kysyi terävästi ja huiskaisi naarasta hännällään.
"Minä... Minä ra-rakastan häntä.." Takeltalin odottaen Kivistänäkijän seuraavaa reaktiota. Kolli tuijotti hetken Vaahteratassua ja hänen katseensa lämpeni hieman.
"Hyvä on. Tule." Kivistänäkijä kuiskasi ja lähti johdattamaan minua. Kannoin urhoollisesti pää pystyssä Vaahteratassua, joka oli kuin kuollut jänis. Pian saavuimme pienen onkqlon oviaukolle. Astuin sisään luolaan tutkiakseni sitä. Lämpimän maidon tuoksut tulvahtivat nenääni, kuin pentutarhassa. Kivinen lattia oli päälystetty sammaleella ja pehmeillä sanajaloilla, jotka painuivat niillä kävellessä.
"Täällä oli yksi pentue-emoistamme. Saatte nukkua täällä." Kivistänäkijä naukaisi ja raahasi Vaahteratassun sisälle luolaan. Otin naaraan hänen otteestaan ja laskin hänet pehmeälle pedille. Vaahteratassu näytti hyvin pieneltä, pentuakin pienemmältä.
"Kiitos." Kuiskasin ja lysähdin Vaahteratassun kylkeen. Aloin nuolla naaraan takkuuntunutta turkkia ja pian Kivistänäkijäkin lähti. Onkaloon laskeutui syvä hiljaisuus, jonka rikkoi vain pentujen vikinä jossain kauenpana. Muistot kodista ja tuuliklaanin reviiristä palasivat mieleeni. Samaan aikaan jokin vieressäni liikahti. Käänsin päätäni kohti Vaahteratassua.
Olikohan hän sittenkin elossa?

// Tosi huono. Jatkoa, Vaahtera? :3
Vastaus:Ei ollut huono! Saat 21 kpeeta!

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuiskutuuli,Jokiklaani
13.09.2013 18:14
Katselin pitkälle Myrskyklaanin reviirlle joen törmällä.

>En pidä kenestäkään Myrskyklaanilaiselta, mutta jokin sanoo että minun pitäisi mennä joen toiselle puolelle jonnekkin, jota en tiedä.< ajattelin, kun sydämmeni hakkasi.
"Mitä sinä täällä haaveilet?"Juovasulka kysyi minulta ja istuutui viereeni.
"Jokin vetää minua pois Jokiklaanin reviireiltä..." naukaisin ystävälleni ja katsoin häntä.
"Taidat olla rakastunut..." naaras naukaisi hieman vihjaavasti.
"En tiedä yhtään, mikä siellä niin houkuttaa." sanoin Juovasulalle.
"Mennään nukkumaan, niin huomenna on uusi päivä." Luovasulka sanoi ja nousi seisomaan.
"Niin kai sitten." vastasin ja nyökkäsin ja nousin pystyyn.
>Toivottavasti huominen tuo minulle vastauksen kysymykseeni.< sanoin hiljaa ja kävin makuulle soturireiden pesälle pehmeälle sammalvuoteelleni. Juovasulka kävi makuulle viereeni.
>Toivottavasti...<huokaisin ja suljin silmäni.
Heräsin varapäälikön hätähuutoon:"Varjoklaani hyökkää!" hän maukaisi ja hyppäsi taistelemaan Varjoklaanin soturia vastaan.Räväytin simäni auki ja nousin pystyyn.Näin leirin täynnä likaisia Varjoklaanilaisia kissoja.
>Onko tämä se vastaus?< ihmettelin mielessäni ja kallistin hieman päätäni ihmeissäni.Näin, kuinka sotureiden pesään alkoi tulla monta suurta soturia.
"Hoidelkaa tuo pieneksi jäänyt naaras." tumma kolli naukaisi käskyttävästi ja hyppäsi takaisin taisteluun. Hyökkäyspartion kärjessä oli nuori oppilas.
"Sulkatassu, hoitele tuo niin me hoitelemme loppuklaanin!" eräs kolli sanoi ja käsk muiden kissojen tulla peräänsä.
"Sinäkö meinasit soturin nujertaa, vai?" kysyin ivallisesti oppilaalta. Kolli syöksyi minua päin.
"Miten noin pieni voi olla noin nopea?" ulkatassuksi kutsuttu kolli kysyi läähättäen.
"No miksi sinulla sitten on niin hidas äly?" kysyin pilakallisesti ja hyppäsin oppilasta päin. Kolli syöksy sivullem mutta minä astuin pehmeästi maahan.
"Ärsyttävä rontti!"Sulkatassu sanoi ja syöksyi minua kohti.Hän hyppäsi minun päälleni. Taistelimme pesän nurkkaan asti kunnes kukaan ei edes huomannut meitä.
"Mikä sinun nimesi oikein on?" Sulkatassu kysyi.
"Olen Tuiskutuuli!" naukaisin ylpeästi ja katsoin nuorta kollia silmiin.
"T-tuiskutuuli..." oppilas sanoi.
"Niin?" kysyin häneltä.
"M-minä taidan olla r-rakastunut sinuun!" oppilas sai sanotuksi.
>Kiitos!< sanoin mielessäni ja ajattelin Tähtiklaania.
"Niin minäkin sinua!" naukaisin lopulta ja nuolaisin oppilasta kuonoon. Nuolimme toisiamme hetken.
"Minun pitää valitettavasti lähteä pian!" hän sanoi ja katsoi minua lempeästi.
"Tule huomenna auringon noustessa joelle, tavataan siellä!" naukaisin ja nuolaisin rakastani korvan takaa ja heilauin häntääni tyytyväisenä.
"Selvä!" oppilas sanoi ja nousi. Hän kipitti pian klaaninsa jäsenien luokse.
"Nähdään siellä..." sanoin hiljaa kun kolli katosi näkyvistä.
//Tuiskutuulen ensimmäinen tarina minulla. Anteeksi lyhyys ja tylsyys.//
Vastaus:Ei lyhyys haittaa, saat 25kpeeta! Lisään tiedot yms kun pääsen koneelle. Teethän uuden ulkan ja luonteen?

EDIT// Lisäsin

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kissanminttutassu,Tuuliklaani
13.09.2013 17:29
Hopeahäntä loisti kirkkaasti silmiini
Kissanminttutassu.mitä sinä teet keskellä yötä?
Kermapentu kysyi ja tassutteli vierelleni.
En mitään ihmeellistä.vastasin tyynesti.
Ajattelin vain Tuulitassua johon minä oli rakastunut.
Kermapentu,mitä sinä teet täällä keskellä yötä minä kysyin.
No minä en saa unta.hän kuiskasi.
Ymmärrän,en minäkään.vastasin väsyyneesti.
Olen muistelemassa kaikkia tuntemiani kissoja jotka ovat kuolleet.lisäsin surullesti.
Muisteletko minun äitiäni ja isääni.Kermapentu kysyi.
Kyllä Kermapentu mutta mennään jo nukkumaan.sanoin jaa menin oppilaiden pesälle.
Hyvää yötä Kermapentu.huusin taakseni ja menin nukkumaan
Vastaus:Mukava tarina! I Like It! Saat 14kpeeta! Lisään kun pääsen koneelle

EDIT// Lisäsin

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leppätassu, Myrskyklaani
13.09.2013 15:15
Leppätassun avasi silmänsä oppilaiden pesässä. Tämä oli hänen ensimmäinen päivänsä oppilaana. Naaras ravisti sammalet turkistaan ja pujahti vielä viileältä aukiolle. Hänen karvansa sojottivat joka suuntaan. Häntä jännitti kaksi kertaa enemmän, kun ajatteli mestariaan. Tulikukka oli Tiikerivarjon-Luopion- tytär. Naaraaseen luotettiin nyt täysin, mutta oppilasaikoinaan Tulikukkaan ei luotettu oikein millään.
"Taidat ollakin jo valmis päivän koulutukseen", lämmin naukaisu keskeytti Leppätassun ajatukset. Nuori naaras kiepahti ympäri. Tulikukka istui hänen edessään yönmusta karva kiiltäen, ja liekinvärisiä juovat meripihkanvärisinä hehkuen.
"Mitä teemme tänään", Leppätassun kysyi innoissaan ja ponkaisi jaloilleen.
"Näytän sinulle reviiriimme rajat, ja matkan varrella harjoittama metsästystaitojasi", Tulikukka naukui ja nousi jaloilleen. Leppätassu vinkaisi jännityksestä.
"Seuraahan minua", naaras maukui. Leppätassu säntäsi mestarinsa perässä metsään. Aamun viileys alkoi hiljalleen haihtua kaksikon sunnatessa rajalle.
"Menemme ensin järven rannalle. Sieltä löytyy tähän aikaan paljon saalista", Tulikukka huikkasi lapansa yli. Leppätassun vilkuili jatkuvasti ympärilleen. Hän ei ollut koskaan käynyt näin kaukana leiristä. Pian hän erotti kimmeltävää vettä puiden lomasta.
"Onko tuo Se järvi?" Leppätassu kysyi.
"Shhh! Säikäyttää äänelläni riistan pois", Tuöikukka sihisi. Leppätassu sulki suunsa. Samassa tuore hiiren haju tavoitti hänen sieraimensa. Tulikukka viittasi oppilastaan pysymään aloillaan. Naaras laskeutui väijymisasentoon. Leppätassu seurasi, kuinka soturi hiipi varjoissa kohti Hoirtä. Pieni olento ei edes aavistanut Tulikukkaa, ennenkuin naaras oli jo tappanut sen.
"Tämä on helppoa, kun sen oppii. Muista, että astu varovasti väijyessäsi. Nyt on sinun vuorosi" Tulikukka ilmoitti ja laski hiiren maahan. Leppätassu nousi jaloilleen ja nuuhki ilmaa. Hän tavoitti oravan tuoksun, joka kantautui jostain aivan läheltä. Leppätassun painautui maahan, ja hiipi keveästi eteenpäin. Kun hän oli iskuetäisyydellä, naaras loikkasi ja katkoi oravan niskat ripeästi.
"Hyvä. Sinusta tulee mahtava metsästäjä, kunhan vähän kasvat", Tulikukka kehui.
"Kierretään loput rajat. Sen jälkeen voit mennä viemään saaliisi klaanivanhimmille", hän jatkoi ja hautasi hiiren maahan. Leppätassu seurasi esimerkkiä, ja lähti seuraamaan taas mestariaan.

---------------illemmalla----------

Leppätassu kompuroi väsyneenä leiriin. Miten Tulikukka jaksoi tuskin väsymättä kiertää noin suuren kierroksen? Leppätassu ravisti päätään ja raahasi Oravanmarja klaanivanhimpien pesän suuntaan. Haukansiipi makasi pesän edustalla.
"Leppätassu! Onpa hieno orava", naaras maukui. Leppätassu kumarsi ja laski oravan Haukansiiven eteen.
Vastaus:saat tästä 23kpeeta! Lisään kun pääsen koneelle ;3

EDIT// Lisäsin

~ Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leijonatassu,Tuuliklaani
12.09.2013 19:57
Taivaalla hohti Hopeahännän tähdet ja täysikuu.
"Minua pelottaa..."sanoin hiljaa veljelleni.
"Älä pelkää!" Tiirajuova naukaisi ja puski minua kylkeen.
"Etkö sinä pelkää?" kysyin veljeltäni ihmeissäni.
"Kyllä me kaikki jotain pelkäämme!" veljeni sanoi tietävästi.
"Mutta pian tiellämme ei enää ole Roihukynttä!" minä naukaisin ja piristyin hieman.
"Hyvä! Tuollainen asenne on hyvä!" veljeni naukaisi rohkaisevasti.¨
"Sinä olet maailman paras veli!" naukaisin ja nuolin rivakkaasti veljeni märkää päälakea.

"Sinäkin olet todella mukava sisko!" Tiirajuova naukaisi ja katseli taivaalle jossa pilvet siityivät kauemmaksi.

"Tapaammekohan Roihukynnen milloin?" kysyin veljeltäni.

"Toivottavasti pian, jotta voin nirhata sen rontin!" Tiirajuova naukaisi.
"Älä tule saman laiseksi kuin hän!" naukaisin pelokkaasti.

"En en!" Tiirajuova sanoi ja tuijotti taivaalle. Seurasin veljeni katsetta. Näin siellä tutun silmäparin.Emoni.

"Minulla on ikävä emoa..." naukaisin veljelleni.

"Niin minullakin..." veljeni vastasi.

"Katsovatkohan he meitä tuolta ylhäältä juuri nyt?" kysyin veljeltäni.

"Varmasti!" hän naukaisi.

"Minä tapan sen rontin!" minä naukaisin ja katsoin menosuuntaamme.

"Niin minäkin ajattelin, mutta meidän pitää ajatella, mitä teemme!" Tiirajuova sanoi ja katsoi maahan. Kävimme hiljaa makaamaan kovalle maalle. Käperryin veljeni viereen.

"Sinua minä en aijo menettää..." kuiskasin hiljaa.

"En minäkään sinua..." veljeni vastasi ja laski päänsä tassuillensa ja sulki silmänsä. Silmäluomeni alkoivat painaa joten ne menivät kiinni itsestään. Nukahdin pian veljeni viereen.

"Minä pidän sinusta ja Tiirajuovasta aina huolta." kuulin tutun äänen sanoivan. Räväytin silmäni auki, ja näin tutun naaraan.

"EMO!" kiljaisin ja ryntäsin emoni luokse. Hän nuoli minua rivakkain vedoin.

"Kiitos!" emoni naukaisi pian.

"Mistä sinä minua kiittelet?" kysyin emoltani.

"Siitä että pidit lupauksesi." emoni vastasi.

"Ai että tapan Roihukynnen?" kysyin.

"Niin!" emoni sanoi ja katosi.

"Emo?" sanoin kun heräsin siellä missä nukahdin

"Näitkö untä?" veljeni kysyin.

"Kyllä, emostamme!" vastasin ja katsoin taivaalle, jossa aurinko alkoi jo nousta.

"Lähdetään!" veljeni naukaisi ja nousi pystyyn.

"Hyvä on, lähdetään!" sanoin ja nousin ylös. Lähdimme kulkemaan kohti Roihukynnen rotkoa.

//Tiira jatkoa?//
Vastaus:Mukava tarina tämäkin ^^~Saat 20 kp!

~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinitassu, Tuuliklaani
12.09.2013 19:53
"Tämä tässä on hämähäkin seittiä. Sitä käytetään haavojen veren tyrehdyttämiseen." Kaarnakasvo selitti ja työnsi tukon seittiä nenäni eteen. Nuuhkaisin sitä ja työnsin sen takaisin kollille. Olin ensimmäisellä oppitunnillani, ja olin oppinut jo kamalasti yrttejä. Olin oikeastaan hämmästynyt, että niitä oli noin paljon.
"Sinitassu, sinun täytyy oppia tunnistamaan kasvit, jotta sinusta voi tulla parantaja. Mitä ihmettä tuuliklaani tekee parantajalla, joka ei tunnista yrttejä?" mestarini maukui hiukan toruvaan sävyyn. Nyökkäsin ja painoin pääni.
"Mutta niitä on niin paljon!" valitin häntäni huiskiessa ilmaa. Mistä olisin voinut tietää tämän olevan näin vaikeaa?
"Ei sillä ole mitään väliä!" Kaarnakasvo murahti vihaisesti. Murahdin jotain epämääräistä ja aloin luetella.
"Hämähäkin seittiä veren vuotoon, kehäkukkaa rauhoittaakseen hermoja, vai miten se meni? Lepän kaarnaa hammassärkyyn, kaislaa murtuneisiin niveliin..." latelin ulkomuistista. Huokaisin syvään ja lysähdin maahan makaamaan.
"Hyvä. Sinulla on vielä rutkasti opeteltavaa, etkä luetellut alle puoliakaan tänään opettamistani kasveista." Kaarnakasvo sanoi ja katsoi minua arvioiden.
"Hiirensappea punkkeihin,-" aloitin, mutta parantajan hännän heilautus vihjaisi minua lopettamaan.
"Eiköhän tässä ole tarpeeksi. Saat loppupäivän vapaata." parantaja naukaisi hilpeästi hymyillen. Nyökkäsin innoissani ja sukelsin ulos parantajan pesästä. Kävelin suoraan tuoresaaliskasalle ja valikoin sieltä itselleni nopeasti hiiren. Kiikutin sen oppilaiden pesän eteen etsien seuraa.
"Hei." ääni naukaisi takaani. Käänsin päätäni ja näin Pöllötassun hymyilevät kasvot.
"Miten parantajan urasi etenee?" kolli kysyi mittaillen minua katseellaan.
"Hyvin kai. En minä tiedä..." mumisin ja haukkasin palan hiirestä.
"Miten niin et tiedä?" Pöllötassu kysyi minlta. Kohautin lapojani ja menin hautaamaan tuoresaaliini rippeet. Pöllötassu jäi hölmistyneen näköisenä katsomaan perääni.
> Taidan sittenkin mennä töihin... > ajattelin ja kipitin Kaarnakasvon luo. Kolli järjesteli parhaillaan yrttejä ja katsoi minua hämmästyneenä.
"Miksi olet täällä?" hän kysyi ja mittaili minua katseellaan.
"Tulin hakemaan tekemistä. Onko jotain tehtävää?" kysyin ja tunsin, kuinka uuttaa tarmoa tuli lihaksiini.
"Hmm... Klaaninvanhimpien punkit voisit käydä irrottamassa." Kaarnakasvo naukaisi ja kehräsi hilpeästi. Hän oli varmaankin nähnyt hyytyvän hymyni ja ojensi minulle kepin, jonka päässä oli tukko pahan hajuista sammalta.
"Hyvä on Kaarnakasvo." oli ainoa sana, jonka sain suustani ulos. Tartuin keppiin hampaillani ja lähdin kiikuttamaan sitä kohti klaaninvanhimpien pesää. Irvistellen kuljin aukiolla ja katsoin oppilaiden ja pentujen virnistyksiä.
> Seuraavalla kerralla mietin kahdesti, mitä pyydän. > ajattelin ja työnnyin sisään klaaninvanhimpien pesään.
Vastaus:Mukava tarina ;) Saat 23 kp!

EDIT// Olet parantaja :3 Ilmoitatko nimesi viekkuun?
~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vitsaus, Luopio
12.09.2013 18:59
Musta, solakka kolli kulki pitkin metsän rajaa. Tämän perässä oli ruskea naaras, jolla oli vaaleanruskea rinta, kuononympärys ja vatsa.
’’Emmekö voi jo pysähtyä?’’ naaras valitti.
’’Menemme liian lähelle klaaneja ja heidän reviirejään.’’
Musta kolli mulkaisi tätä.
’’Hiljaa, Oravahäntä. Se on tarkoituskin.’’ tämä sihahti.
Oravahännäksi kutsuttu naaras paukautti möyheällä hännällään kollia kylkeen.
’’Taasko näitä sinun valtausjuttujasi? Melkein toivon olevani yhä tuuliklaanissa.’’ Oravahäntä puuskahti ja näytti heti katuvan sanojaan.
’’Miksi sitten lähdit kuita sitten mukaani?! Ja vaihtaisit jo nimesi, et ole klaanikissa enää.’’ musta kolli murahti hypäten kaatuneen puun yli.
’’Kannan tätä nimeä siksi, koska se on kaunis. Mieti itse, Vitsaus. Vaihtaisitko näinkin kauniin nimen johonkin hölynpölyyn?’’ naaras naurahti ja räpytteli keimailevasti silmiään Vitsaukselle.
Kolli pyöräytti meripihkasilmiään ja asteli klaanin reviirille.
’’Tiedäthän, että täällä on niitä kulkukissoja siellä kuilussa, tiedäthän?’’ Oravahäntä kysyi huolissaan.
’’Juuri sinne me menemme, muruseni.’’ Vitsaus sanoi virnistäen. Oravahäntä hätkähti mutta seurasi kumppaniaan tiiviisti. Äkkiä puusta hypähti suuri musta kolli, jolla oli jäänsiniset silmät.
’’Roihukynnen reviirille ei tule kukaan!’’ kolli murisi.
’’Ja sinäkö se olet?’’ Vitsaus ilkkui.
’’Olen, joten parempi häipyä täältä! Teistä tulee variksenruokaa!’’ Roihukynsi murisi uhkaavasti ja paljasti vankat, valkoiset kyntensä. Vitsaus virnisti ja vain musta suhahdus jäi jälkeen tämän kadottua.
’’Tämä on piakkoin minun reviiriäni.’’ Vitsaus naukui yllättäen Roihukynnen takaa. Roihukynsi kääntyi ja veti huulensa irvistykseen.
’’Nyt kuolet!’’ kolli ulvaisi ja Vitsaus sivalsi tämän naamaan syvän arven ja suhahti tämän jäntevän kehon ali raapaisten tätä kylkeen. Suuri kolli horjui ja sohi käpälillään vain raapaisten pienen pintahaavan Vitsauksen lapaan.
Yksi kissa, joka oli selvästi Roihukynnen joukoista, juoksi paikalle ja hyppäsi rääkyen Vitsauksen kimppuun.
Vitsaus pysyi paikallaan ja kohotti käpälänsä kynnet paljastettuina. Kissa hyppäsi suoraan tämän käpälää päin ja sai syvän haavan kurkkuunsa. Kissa jysähti maahan koristen ja kouristellen, kunnes kuoli lopulta. Roihukynsi nousi maasta verta tippuen ja murisi.
Vitsaus nuolaisi verta kynsistään ja kääntyi muualle.
’’Mikä metsänvaltaaja on se, joka tarvitsee toisia kissoja avukseen?’’ Vitsaus kurahti miltei leikkisästi ja hölkytti Oravahännän kanssa pois.

’’Mikset tappanut sitä Roihukynttä?’’ kysyi Oravahäntä, joka makasi selällään kolmen suuren kaatuneen kuusen muodostamassa luolassa.
’’Halusin pitää hänet hengissä. Tästä tulee hauskaa.’’ Vitsaus vastasi ja tarkasteli kynsiään.
’’Sinulla ei ole ikinä aikaa minulle…’’ Oravahäntä kuiskasi hiljaa.
’’Mitä?’’
’’Kun teet tuota…mitä nyt ikinä teetkään, et ole minun kanssani, vaikka olen kumppanisi. Onko minussa jokin vikana? Meistä voisi tulla vaikka mitä!’’ Oravahäntä naukui. Vitsaus kierähti selällään olevan Oravahännän päälle ja kosketti tämän kuonoa. Oravahännän ruskean turkin alla näkyi punastus.
’’Kun olen saanut metsän haltuuni, saat huomiota monien kuiden edestä.’’ Vitsaus lupasi ja siirtyi etäämmälle jälleen suunnittelemaan hirveitä juoniaan.

Vastaus:27 kp:eetä! :D

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
12.09.2013 18:56
Tassutelin partion kärjessä ripasta vauhtia. Aurinko oli poissa ja tilalla oli tummat pilvet. Hiljalleen pisara toisensa jälkeen tippui maahan.
"Tulee myrsky"Peiponlento naukui hiljaa.
"Niin tulee ja siitä tulee raju" Vastasin vakaalla äänellä ja jatkoin sateesta välittämättä matkaa.
"Minä kastun" Haukkahalla murisi.
"Vaiti. Olet jokiklaanissa me uimme uidessakin kastuu." Tuhahdin, Haukkahalla mulkaisi minua vihaisesti mutta pysyi vaiti. Pian sade yltyi kaatosateeksi. Kauempaa kuului ukkosen ääntä.
"Voisimmeko palata leiriin tai kiristää tahti. Sanoit että myrskystä tulee raju. Olen samaa mieltä ei ole välttämättä turvallista olla kauaa täällä" Peiponlento naukui rauhallisesti.
Mietin nopeasti.
"Jatketaan matkaa. Lisätään vauhtia ehdimme ennen ukkosta leiriin" Mau`uin. Peiponlento ja Haukkahalla vilkaisivat taivaalle.
"selvä" Peiponlento naukui ja tassuteli rinnalleni. Haukkahalla jäi taaksemme mutta kiri pian meidät kiinni. Kävelimme vielä hieman rajoja kun päätin että palaisimme leiriin.
"Mennään takaisin" Käskin.
"Pelkäätkö nyt ukkosta" Haukkahalla kysyi ivallisesti.
"En mutta myrsky saattaa olla raju ja rajat on jo kierretty. En halua riskeerata teidän henkiänne siihen että kävelemme takaisin virralle jonka kerran jo tarkistimme" Selitin rauhallisesti. Lähdin kulkemaan leiriä kohti.

Leiriin päästyämme peiponlento ja haukkahalla katosivat omille teileen.
"Kaikki on kunnossa. Palasimme hieman aijemmin takaisin myrskyn takia" Nauuin Rikkovarjolle. Tämä katseli taivasta.
"Olisitte saataneet ehtiä" Tämä naukui tietävästi.
"Tiedän mutta en halua riskeerata turhaan henkiä siihen ettö kävelemme alueelle jonka jo käytännössä tarkistimme" Maukaisin tiukasti. Rikkovarjo silmäili minua.
"Selvä, mutta muista harkita ennen kuin teet päätöksiä" Tämä naukui.
"Kyllä" Vastasin ja kumarsin ja loikin sitten tuoresaalis kasalle. Otin pienen kalan mutta jostain syystä minulla ei ollut nälkä. Palelin ja olo tuntui kuin olisin uinut kokonaisen päivän. Sade jatkui eikä tuntunut hellitävän. Ukkonen kuului nyt huomatavasti kovempaa. Hotkin kalan ja juoksin soturipesän suojiin. Aivastin.
"Ehkä olisi hyvä käydä Teerenlennon luona" Mustakynsi naukui.
"En ole vilustunut" Vastasin ja asetuin makuulleni.
"Sinä voisit käydä ties vaikka pian tulee kuinka paha tauti ja sitten sairastutat kaikki soturit" Mustakynsi tivasi.
"Voitit. Hyvä on en kai muuten voi olla rauhassa" Huokaisin ja palasin takaisin ulos. Erotin taivaalla salaman.
"Hei Jäämyrsky. Kuinka voin auttaa" Teerenlento kysyi.
"mustakynsi käski minut tänne koska aivastin. Hän sanoi että siitä voi tulla kuume" Selitin.
"Kuumetta sinulla ei ainakaan ole" Teerenlento selitti ja penkoi yrtejään.
"Tässä syö. Mene sitten lepäämään ne auttavat.." Teerenlento käski loput hänen sanoistaan hukkui salaman lyödessä maahan ja valaistessa pimeän parantajan pesän. Söin ne kiitin ja menin pois. Erotin huomenkukan paimentavan pentuja pentutarhan suojiin. Itse halusin vain nukkumaan.

Käperryin sammalalustalleni ja suljin silmät. Kuuntelin sateen ropinaa ja parin muun soturin rauhallista tuhinaa. Hitaasti vajosin uneen.

Vastaus:26 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova,Tuuliklaani
12.09.2013 16:12
Nousin hiljaa tassuilleni.Vilkuilin sotureita ympärilläni.Kukaan ei ollut herännyt.Hiivin hitaasti ulos.Kuu paistoi leiriin ja sai turkkini hohtamaan hopeana.Suunnistin leirin suuaukkoa kohti.
"Tiirajuova!Minne olet menossa!"Joku maukaisi takaani.Katsoin taakseni.Susipentu tapitti minua jäänsinisillä silmillään ja oppilaani Leijonatassu istui pennun vierellä.
"Tulen pian takaisin"Sanoin.
"Olet menossa tappamaan Roihukynnen ja Tunturituulen vai mitä?"Susipentu maukaisi hiljaa.Pysähdyin.
>Mistä hän vo isen tietää?<Katsoin naarasta.Tämän jäänsinisissä silmissä paistoi outo valo.
"Niin olen menossa"Sanoin.
"Minä tulen mukaasi!"Leijonatassu julisti.
"Ethän tule!"Intin.
"Sinun pitää vahtia sisaruksiasi!"Murahdin.
"Minä osaan pitää itsestäni huolta ja vahdin myös Taivaspentu ja Kermapentua"Susipentu naukui pää pystyssä.Huokaisin.
"No mennään!"Ärähdin äkäisesti Leijonatassulle.
"Tiirajuova"Susipentu kuiskasi.Katsoin naarasta.
"Tulkaa takaisin"Naaras naukui.Nyökkäsin aavistuksen verran.Juoksin hiljaisin askelin ulos leiristä Leijonatassu kannoillani.Kanervat huojuivat kylmässä yötuulessa ja huuhkaja huhuili.
>Roihukynnen lähelle ei ole helppo päästä niin kauan kun hän on rotkossa.Hänen tappamiseen vaaditaan kärsivälisyyttä<Ajattelin.Veljeni olikin sitten taas eri asia.Tunturituuli oli ovela,nopea ja vahva.Hän ei varmasti tulisi pois Varjoklaanin alueelta ja saattaisin Tuuliklaanin vaaraan tunkeutumalla Varjoklaanin alueelle.Hidastin juoksuaskeleitani.Pitäisi olla varovainen.Vaara saattaa olla lähellä.Leijonatassu oli niin tohkeissaan että hän ei haistanut epämiellyttävää hajua.Mäyrän hajua.
"Piiloon!"Huusin Leijonatassulle.Naaras livahti kanervien alle.
"Mene metsään ja kiipeä johonkin puuhun etsin sinut myöhemmin!"Katsoin tarkkaan kanervia ja yritin haistaa taai kuulla mistä mäyrä aikoi hyökätä.Leijonatassu juoksi metsää kohti.Naaraan askeleet lakkasivat kuulumasta.Tuli hiljaista.Liian hiljaista.Ei kuulunut huuhkajan huhuilua,ei mäyrän askelia.Tuulikin oli lakannut.Ainut mitä kuulin oli hengitykseni ja rinnassani hakkaava sydän.
"Missä sinä hiirenläjä olet!?"Murisin.Katseeni kiersi kanervia.Yhtäkkiä näin mustan varjon kanervissa.Kaksi keltaista silmää kääntyivät minua kohti.Loikkasin ilman halki.Kynteni iskeytyivät mäyrän selkään.Mäyrä ulvahti ja karisti minut pois.Väistin veitsen teräviä kynsiä ja huitaisin mäyrän rumaa naamaa.Veri valui ja tällä kertaa mäyrä pakitti hieman.Kiersin sen ja Tuuliklaanin alueen väliin.
"Ala laputtaa tai muuten tulee lisää haavoja!"Sihisin ja väläytin teräviä kynsiäni kuunvalossa.Mäyrä murisi minulle mutta lähti.Huokaisin helpottuneena.Juoskin mtsää kohti.Puiden pitkät varjot tekivät metsästä etistä pelottavemman.Sílloin kuulin räsähdyksen takanani.Käännähdin salaman nopeasti silmät sirillä ja kynnet esillä ääntä kohti.Leijonatassu asteli pensaasta.
"Nonniin j eikun tappamaan Roihukynsi!"Leijonatassu murisi kynnet esillä.Luimistin korviani.
"Luuletko sen olevan niin helppoa!?"Tiuskahdin.Leijonatassu hätkähti.
"Rotkossa on monta kymmentä kissaa!"Jatkoin paasaamista.
"Siis meidän pitä odottaa?"Leijonatassu kysyi epäuskoisesti.
"Juuri niin!"Totesin hyvilläni siitä kun siskoni näytti pettyneelle.
"Voin aamulla opettaa sinut metsästämään.Olen kumminkin mestarisi."Jatkoin ystävällisemmällä äänellä.Leijonatassun katse kirkastui.
"Mahtavaa!"Naaras hihkaisi.Silloin salama halkoi taivasta.Alkoi sataa vettä.Painuin maata vasten.Vihasin ukkosta.Minä vihaan sitä.Maata vasten painautuneena lähden hiipimään eteenpäin.leijonatassu seurasi minua.
"Pitää löytää suojaa!"Ulvoin ukkosen yli.Silloin näin ketunkolon.
"Kumpa tuolla ei olisi kettua"mutisin.Haju oli laimea onneksi.Leijonatassu livahti pesään ja nyt minun pitäisi saada jotain syötävää.Niin paljon kun vihasinkin ukkosta vielä pahempaa olisi nälän näkeminen.Ihme kyllä pieni rastas noukki jotain maasta kuusen alla.Painuin maata vasten ja hiivin sitä kohti sulavasti.
>Lintu ei edes ehdi tajuta mikä siihen iski<Kehräsin mielessäni.Heilautin kynsiäni.Huti.Lintu räpytteli lentoon mutta loikkasin sen perään.Ja sain sitä siivestä kiinni.Taoin sen nopeasti.
>Pitää keskittyä paremmin<Se ei saisi enään tapahtua noin likeltä.Raahasin linnun ketun koloon.Leijonatassu katsoi lintua nälkäisenä ja jaiomme sen.Nuolaisin viiksiäni.
"Se oli herkullinen"Mauin.Leijonatassu kehräsi ja painautui minua vasten.Laskin pääni käpäieni päälle ja suljin silmäni.
//Leijona jatkoo ja älä mee nyt viel heti tappaa Roihuu!;)/
Vastaus:27 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sinitassu, Tuuliklaani
12.09.2013 07:36
Kosketin Kaarnakasvon kuonoa omallani ja klaani puhkesi hurraa huutoihin. Minut oli juuri nimitetty oppilaaksi, parantajaoppilaaksi. Turkkiani kihelmöi oudosti, kun katsoin ympärilleni kerääntyneitä kissoja.
"Sinitassu! Sinitassu!" he huusivat niin että korvia särki. Mutta miksimuka olisin välittänyt? Olin oppilas! Millään muulla ei ollut väliä. Varispentu ja Oravapentu katsoivat minua hiukan paheksuen, mutta kumma kyllä, ymmärsin heitä. Olin oppilas, he eivät. Kipitin innoissani uuden mestarini luo. Kaarnakasvo istui katsellen minua lämpimästi ja kun tulin lähemmäksi, huomasin kollin kehräävän.Vinkaisin innoissani ja istahdin mestarini viereen.
"Milloin aloitamme? Saanko oppia kaikki yrtit? Pääsenkö hoitamaan sairaita? Mikä on kehäkukka? Mitä me teemme?" kyselin antamatta Kaarnakasvolle puheenvuoroa. Kolli naurahti ja katsoi minua huvittuneena.
"Aloitamme huomenna." hän naukaisi. Suuni loksahti auki.
"Mitä? Huomenna?" kysyin aivan ymmälläni. Miksei nyt heti? Kaarnakasvo nyökkäsi.
"Voit mennä tutustumaan muihin oppilaisiin." hän vihjaisi ja nyökkäsi kohti oppilaiden pesää.
"Ahaa!" kiljaisin ja samassa silmäni kirkastuivat. Eihän se olisi yhtä kivaa, kuin yrttien opettelu, mutta noh. Ainakin kaikki oppilaat saisivat tietää minusta.
"Hyvä on, menen heti." sanoin kohauttaen lapojani ja lähdin kohti pesää. Aurinko porotti kuumasti niskaani ja tihensin vauhtiani. Pian saavuin oppilaiden pesälle ja kurkistin sisään. Muutama oppilas nukkui omilla paikoillaan ja kaksi kierivät leikki tappelun tiimellyksessä.
"Hei!" miukaisin suloisesti ja istuin tappelijoiden eteen.
Kissat lopettivat kierimisen ja kääntyivät katsomaan minua.
"Olen Sinitassu, parantajaoppilas." sanoin ja asetin häntäni
siististi tassujeni ympärille. Kollit nyökkäsivät ja esittelivät
itsensä Pöllötassuksi ja Lumikkotassuksi. Olin saanut uusia
ystäviä. Nyökkäsin innoissani ja tunnistin samalla yhden
nukkuvista karvanyyteistä Leijonatassuksi. Hiekkaturkin pentu oli ollut entinen pesätoverini pentutarhassa.
"Leijonatassu!" kiljaisin ja kipitin kissan luo. Kolli nosti päätään väsyneenä ja murahti tokkurassa:
"Mitä?"
"Olen oppilas, oppilas, parantajaoppilas ja nimeni on Sinitassu nykyään!" laulelin ja hyppelin ympäriinsä.
"Ai, selvä. Onnea!" Leijonatassu onnitteli ja painoi päänsä etutassuilleen. Naurahdin hiljaa ja haukottelin. Vasta nyt huomasin olevani todella väsynyt ja käperryin pieneksi keräksi yhdelle sammal pedeistä.
Vastaus:Parantajaoppilaat nukkuvat parantajan pesästä. Ja 19 kp:eetä

-Mustahaukka-