--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kielonkaste,Jokiklaani
23.07.2013 17:20
Istuin tasaiselle maalle katsomaan Myrskyklaanin reviirille.Huokaisin murheellisesti ja päätin,että oli pakko kalastaa.Kuuntelin veden rauhallista solinaa ja se sai minut pirteämmäksi.Silmäilin järveä tarkkaavaisena ja pian huomasin kalan.Kouraisin vettä käpälälläni ja lennätin hopean kalan ilmaan.Huitaisin sen rannalle jonne se jäi sätkimään.Hymähdin tyytyväisenä ja tapoin kalan nopealla iskulla.Otin kalan ja päätin viedä sen klaanilleni.Tassuttelin Jokiklaanin reviiriä pitkin leiriin ja heti saapuessani sinne kuulin järkyttyneitä ulvaisuja ja murinaa.
>Mitä on tapahtunut.<mietin huolissani ja astelin sisään leirin suuaukosta.Saatoin jo haistaa veren kitkerän hajun.Silmäni suurenivat järkytyksestä,kun näin Ruskolehden selässään verinen varapäällikkö Rikkovarjo.
"Piikkikynsi teki tämän!"Rastastähti maukui vihaisena.Lysähdin maahan,kun tajusin että Piikkikynsi oli entinen klaani toverini.
>Eikai hän tehnyt tätä minun takiani? Aikooko hän kostaa?!<ajattelin järkyttyneenä.Tuijotin Rikkovarjon veristä ruumista jonka Teerenlento kantoi varovasti Ruskolehden avustuksella parantajanpesälle.Katsoin surullisena näiden perään ja nousin sitten pystyyn.
"Onko kaikki hyvin?"kuulin Varpusenlennon huolestuneen äänen.
"Ei oikeastaan."mau'uin hiljaa.Varpusenlento kallisti kysyvästi päätään.Pysyin aivan hiljaa,sillä en tahtonut tämän tietävän mitä ajattelin.
"Minä taidan mennä kalastamaan."mau'uin vaivaantuneena.Varpusenlento nyökkäsi hämmentyneen näköisenä.Juuri nyt en jaksanut puhua kenellekkään en edes rakkaalle kumppanilleni.Tassuttelin surullisena pois leiristä.
>Mitä sitten tapahtuu jos Rikkovarjo kuolee?"ajattelin järkyttyneenä.Toivoin juuri nyt että veljeni,emoni,isäni ja siskoni olisivat täällä.Juovasulka oli varmasti järkyttynyt samoin kuin Kotkansulka,Apilapentu,Ruusutassu ja Vatukkakynsi.Nielaisin pienen kyyneleen,joka vierähti poskeltani.Laahasin häntääni perässäni ja pidin päätäni alhaalla.Yhtäkkiä haistoin tuntemattoman kissan tuoksun.Karvani nousivat samantien pystyyn ja kynteni liukuivat ulos.Lähdin hiipimään tunkeilijan tuoksua kohti ja pian näin mustan kollin.
"Häivy Jokiklaanin reviiriltä tunkeilija!"sähisin,mutta karvani laskivat välittömästi,kun tajusin kollin olevan Myrskyklaanilainen.
"Olet Myrskyklaanista miten Juovasulka ja Kotkansulka voivat?"kysyin innoissani.Kollin ilme muuttui jokseenkin ivalliseksi ja tämä irvisti.
"Juovasulka on kadonnut ja Kotkansulka alkaa muistuttaa entistä enemmän Tiikeritähteä."kolli maukui.Ilmeeni muuttui järkyttyneeksi ja kollin kynnet liukuivat ulos tämän tassuista.
"Sano terveisiä Tähtiklaanille!"musta kolli maukui ja alkoi raapia valkoista turkkiani verille.Oloni alkoi todella heikentyä kaikesta veren menetyksestä ja pian näin vain sumeasti.
"Voi hiirenläjät!"kolli sähisi ja lähti päältäni.Vapisin avuttomana ruohikolla ja kouristelin kivusta.
"Kielonkaste!"kuulin Varpusenlennon kauhistuneen äänen.Avasin suuni mutta sieltä ei tullut muuta kuin veren lorinaa.
"Äkkiä hän on loukkaantunut!"Kotkankiito huusi ja tunsin kuinka joku otti niskanahastani kiinni.Veri tihkui haavoistani ja oloni tuntui siltä,että olisin voinut oksentaakkin,sillä veren haju oli niin voimakas ja kitkerä.
"Koita jaksaa olemme pian lerissä."kuulin Varpusenlennon rauhoittavan äänen.Se auttoi minua rauhuittumaan ja lopetin vapisemisen.
>Selviänhän minä Tähtiklaani?<ajattelin.Soturit tassuttelivat ja keskustelivat kiivaasti minusta.
"Tiesin,että hänestä koituisi vain harmia!"Raskasjalka sähisi.
"Suu kiinni hiirenaivo!"Varpusenlento sähähti.
>Älä tee klaanilaisistasi vihollisia vain minun tähteni.<ajattelin ja suljin hitaasti silmäni.Hengitykseni oli raskasta ja tuskallista.
"Melkein perillä!"Varpusenlento maukui.Yritin jaksaa,mutta tuskani tuntuivat loputtomilta.Pian tunsin,että olimme leirissä kuulin järkyttyneitä ulvaisuja ja jotkut kissat kerääntyivät ympärillemme hälisemään.
"Teerenlento!"Kotkankiito maukui.Kuulin parantajan askeleet ja tämä mumisi jotain Kotkankiidolle.Minut laskettiin pehmeälle sammalpedille ja Teerenlento alkoi paikata haavojani.
"Tässä ota unikonsiemeniä."Teerenlento maukui.Huomasin unikonsiemenet edessäni ja kurotin ottamaan ne.Söin ne ja silmäni sulkeutuivat hitaasti uneen.

Muutaman päivän päästä:

Tassuttelin Jokiklaanin reviiriä pitkin ja näin yhtäkkiä kissan,joka ei kuulunut Jokiklaaniin.Karvani nousivat pystyyn
>Nyt puollustan itseäni,vaikka mikä olisi.<ajattelin.
Loikkasin kynnet ojossa kissan päälle ja kaadoin naaraan.
"Kielotassu!"naaras maukui.
"Olen Kielonkaste!"sihisin vihaisena.
"Olen emosi etkö muista Kielonkaste!"naaras maukui.Se todella oli emoni Juovasulka tuosta punaruskeasta kilpikonnakuvioisesta turkista ei voinut erehtyä.
"Emo?"mau'uin ja päästin Juovasulan altani.
"Olet tiineenä!"mau'uin.
"Vie minut leiriinne.Liityn Jokiklaaniin"Juovasulka maukui.Katseeni muuttui hieman pelokkaaksi,mutta en voinut kieltäytyä.
"Rastastähti ei kyllä ilahdu,mutta kyllä klaanille kelpaisi kuningatar pentuineen."mau'uin ja lähdimme Jokiklaanin leiriä kohti.
Astelimme sisään käynnistä ja kohtasimme Rastastähden jäätävän katseen.
"Kerropa Kielokaste,mitä Myrskyklaanilainen tekee täällä"naaras maukui.Kumarsin kunnioittavasti.
"Hän haluaa liittyä Jokiklaaniin,Rastastähti. Hän on emoni"selitin.Rastastähti siristi silmiään.
"Miksi hyväksyisimme hänet tänne?"Rastastähti kysyi haastavasti.
"Myrskyklaani ei ole enää minun klaanini.Siellä ei ole enää ketään,mistä välittäisin hiirenhännän vertaa", Juovasulka maukui.Ja tunsin pienen järkytyksen pistoksen eikö emoni välittänyt enään Vatukkakynnestä tai Kotkansulasta?
"Ja onhan Kielokastekin hyväksytty"emoni lisäsi.Rastastähti heilautti häntäänsä.
"Minun on kutsuttava klaani koolle.Kielokaste hae Rikkovarjo"hän määräsi.
Tassuttelin soturien pesään ja huomasin siellä tumman soturin.
"Rastastähdellä on asiaa."mau'uin.Kolli nousi pystyyn ja tassutteli kanssani pois pesästä.
"Kutsuit,Rastastähti"Rikkovarjo maukui ja nyökkäsi.Rastastähti supisi jotain varapäällikön korvaan ja he alkoivat keskustella kiivaasti.Lopulta Rastastähti kääntyi emoni puoleen.
"Minä ja Rikkovarjo olemme päättäneet, että voit liittyä Jokiklaaniin", päällikkö maukui.Nuolaisin emoani onnellisena.
Rastastähti ilmoitti asiansa klaanille ja pian emoni jalat pettivät.
"Teerenlento!"joku Sammalturkki huusi.Parantaja nilkutti emoni luokse joka mumisi jotain pennuista.
"Selviäähän hän!?"kysyin peloissani.Teerenlento ei sanonut mitään vaan auttoi emoni pesään.

Jonkin ajan kuluttua:

Tassuttelin emoni luokse pesään.Tämä näytti väsyneeltä ja tämän vatsan vierellä makoili kaksi suloista pentua.
"Ne ovat kauniita!"henkäisin ja puskin emoani.
"Niin ne ovatkin."Juovasulka kehräsi ja nuolasi mustan pennun päälakea.
"Saisinpa minäkin joskus pentuja."huokaisin.Emoni ei sanonut mitään vaan piti katseensa kahdessa pikkuisessa pennussa.
Ne olivat kauniita,mutta jotenkin minusta tuntui että niissä oli jotain erikoista.
"Minun pitää mennä Varpusenlento pyysi minua aterioimaan kanssaan."mau'uin ja nyökkäsin emolleni.Tassuttelin pois pesältä ja juoksin kumppanini luo.Nuolaisin tätä rakastavasti.
"No mennemmekö syömään?"kolli kysyi hymyillen.
"Tietenkin olen todella nälkäinen!"mau'uin.Tassuttelimme tuoresaaliskasalle ja otimme yhdet kalat sieltä.
Vastaus:30 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
23.07.2013 16:44
Tulikukka nuolaisi lempeästi Punatassun korvaa.
"Olen tässä miettinyt, että.... Kun klaani ei enää voi luottaa meihin, voisimme... Voisimme lähteä pois joksikin aikaa... Ja olla yhdessä. Ajattelin, että Tammitähti ottaisi meidät hyvin vastaan", hän maukui varovasti. Punatassun vihreät silmät syttyivät.
"Se olisi varmaan hyvä ajatus-", hän aloitti, mutta keskeytti. He istuivat varjoissa, mutta jokin hohti aivan lähellä kalpeaa ja kylmää valoa. Siinä samassa Tulikukkaa kouraisi pelko. Punatassun silmät kiinnittyivät naaraan lapaan.
"Tulikukka - Se haava... Yhdeksän...", Kolli änkytti. Tulikukan turkki nousi pystyyn.
"Meidän on päästävä Tammitähden luo", Tulikukka kähisi. Vanhaa haavaa alkoi poltella. Naaras kampesi itsensä pystyyn ja pakotti jalkansa juoksemaan. Punatassu säntäsi hänen peräänsä. Jonkin ajan kuluttua he sukelsivat nummelle. Tulikukka näki jossain kaukana mustia pisteitä.
"Ne tulevat!" Hän henkäisi. Punatassu kiihdytti vauhtia. He kiilsivät pian laakson rinnettä alas ja kiven ohi. He näkivät jo edessään mustan pienen aukon. Yhtäkkiä Tulikukan jalkapetti. Hän kaatui maahan.
"En pysty", hän sihahti. Hän näkijoliiankin selvästi lähestyvät hahmot. Julmat silmät paloivat ja valtavat kidat paljastivat jättimäiset hampaat. Ilmaa raastoi jo liiankin kammottava ulina.
"Ei... Ei minua", Tulikukka vikisi. Yhtäkkiä hampaat tarttuivat Naaraan niskasta ja vetivät hänet suuaukkoon. Tulikukka käänsi katseensa ja näki Punatassun hahmon. Kirkaisu halkoi ilmaa.
"Mitä-", kuului katkonainen henkäisy, ja Tulikukka tunnisti vaivoin yhden Tammitähden taistelijoista. Se oli Lehtisiipi, raidallinen naaras, jolla oli siniset silmät.
"Lehtisiipi!" Tulikukka ähkäisi.
"Missä Tammitähti. Tulikukka ei pääse luolaan asti tuossa kunnossa!" Punatassu tivasi. Lehtisiiven takaa kuului syvä ääni.
"Olen tässä. Keitä olette ja mitä teette?" Tammitähti murisi ja astui esiin. "Miksi toitte takaisin Yhdeksän?" Kollin ääni oli kylmä, eikä hän selvästikään tunnistanut ystäviä.
"Tammitähti, minä Se olen, Punatassu, ja tässä on Tulikukka", Punatassu kähisi. Tammitähden ilme muuttui,
"Nyt teidät tunnistan. Lehtisiipi, auta Tulikukka Portaitten putouksille", hän heilauttihilpeästi häntäänsä Punatassua kohti, "sinä voit tulla mukaan." Tulikukka katsoi taakseen. Tunnelissa toi valoa vain hänen heikosti hohtava haavansa.
"Ne ovat entistä kauheimpia nyt, kun niiden johtaja on kaksinkertainen vahvempi", Tammitähti maukui synkästi. Jonkin ajan kuluttua he saapuivat Kuukristallin valaisemaan luolaan. Tulikukka ontui vieläkin. Kipu alkoi hiljalleen heiketä. Tammitähti vei heidät Portaitten putousten luolaan, jonka yksi seinä oli vain putoavaa vettä. Punatassun huolestunut ilme paljasti, kuinka peloissaan hän oli Tulikukan puolesta. Tammitähti auttoi Tulikukan sammalpedille ja kasteli tukon sammalta vesiputouksessa.
Päällikkö voiteli haavaa sillä, ja Tulikukka henkäisi helpottuneena, kipu katosi. Mutta haava loi edelleen ympärilleen Kalvakkaa valoa.
"Tammitähti, meillä olisi eräs pyyntö", Punatassu maukui samalla, Kun Tammitähti valeli uudelleen sammalta vedessä.
"Kerro vain", kolli kehotti nostamatta katsettaan.
"Haluaisimme jäädä tänne joksikin aikaa klaaniasi kanssa-jos Se vain käy päinsä." Tammitähti vilkaisi punaruskeaa kollia.
"Kyllä Se käy. Sillä tavalla voin hoitaa Tulikukan haavaa", hän maukui. Tulikukka huokaisi helpotuksesta, kun tunsi taas viileän veden imeytyvän turkkiinsa.
"Kiitos Tammitähti. Olemme sinulle henkemme velkaa", naaras maukui kiitollisena kuullessaan myöntävän vastauksen. Hän nousi istumaan ja kurkotti kaulaansa koskettaakseen Punatassun kuonoa.
"Kiitos, kun veti minut turvaan."
"Rakastan sinua, Tulikukka. Mitä muuta olisin voinut?" Punatassu kehräsi. Tulikukka painoi kuononsa tämän punaruskeaan turkkiin.
"Minäkin rakastan sinua."
Vastaus:Saat vaikkapa 23 kp:eetä ovo

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punatassu,Myrskyklaani
23.07.2013 15:51
Auringonloiste otti minua niskanahasta ja kiikutti minut oppilaspesälle.
"Miksi et anna minun olla hänen kanssaan?!"kysyin vihaisesti.Auringonloiste ei vastannut vaan tassutteli pois pesästä.
"Voi pientä."kuului Oravatassun ivallinen ääni.
"Kuono umpeen senkin ketunläjä!"sähisin.Oravatassu vain naurahti häijysti.Murahdin ärsyyntyneenä ja tassuttelin ulos oppilaspesältä.
"Siinä hän sinä oletkin."kuulin Kotkansulan äänen.Nyökkäsin vain hajamielisesti ja astelin tämän kanssa leirin suuaukolle.
"On aika harjoitella taistelua."Kotkansulka maukui astellessamme ulos leirin suuaukosta.Juuri nyt harjoittelu ei huvittanut olisin mielummin ollut Tulikukan kanssa metsällä.Haukottelin tylsisyneenä ja astelin ärtyneenä mestarini perässä.Kotkansulka ei näyttänyt huomaamaan pahan tuulisuuttani.Pöllytin tassuillani tomua ilmaan oloni oli niin välinpitämätön,että olisin voinut purkaa sitä ihan mihin tahansa.Kotkansulka tassutteli edelläni hyvän tuulisesti,kun minä ärähtelin tämän takana turhautumuksesta ja vihasta.
"Auringonloiste käy hermoilleni."mumisin itsekseni.Kotkansulka höristi korviaan ja käännähti hieman hämmentyneenä suuntaani.
"Mikäs sinulla on?"kolli kysyi.
"Auringonloiste ei anna minun tavata Tulikukkaa!"sähisin.
"Emosi taitaa vain huolehtia sinusta ja oikeastaan aika hyvä,sillä hän voisi vaikka viiltää kurkkusi auki onhan hän sentään luopion tytär!"Kotkansulka maukui sylkäisten viimeiset sanat.
"Mitä hän on teille tehnyt!?"sähähdin.Mestarini säpsähti puhdasta vihaa äänessäni.
"Mitäs jos menisimme nyt vain harjoittelemaan."kolli maukui tyynesti.
"Miten vain."mutisin tyytymättömänä.Kotkansulka jatkoi matkaa ripein askelin,kun minä taas hidastelin tahallani.
"Kuule hidastelu ei auta,vaikka oletkin ärtynyt."Kotkansulka murahti.Näytin tälle kieltä ja jatkoin matkaa mukisematta.Olimme pian harjoittelu paikallamme.
"No niin hyökkää kimppuuni!"kolli maukui.Asettauduin vaanimis asentoon ja loikkasin kynnet hitusen esillä Kotkansulan kimppuun.Kolli osasi odottaa iskuani ja väisti niin,että tömähdin maahan.Tomu tahri punaruskean turkkini ruskeahkoksi.Nousin ärtyneenä ylös ja aloin ravistella turkkiani.
"Älä katso sinne minne tähtäät."Kotkansulka neuvoi.
Murahdin turhautuneesti ja palasin takaisin paikkaan josta piti hyökätä.Nyt pidin huolen siitä,että onnistuisin iskussani silmäni sinkoilivat tämän ruumiinosasta toiseen.Hymyilin tyytyväisenä ollessani päättänyt hyökkäyksen kohteen.Ponkaisin tämän kimppuun ja takerruin tämän niskaan.Kotkansulka yritti heilauttaa minut irti itsestään,mutta se ei onnistunut sillä otteeni oli tiukka.Yhtäkkiä Kotkansulka kaatui selälleen ja liiskasi minut.Ilmat pakenivat keuhkoistani ja potkaisin mestarini päältäni.
"Hyvin tehty!"Kotkansulka kehui.
"Kiitos."mau'uin hymyillen.
"No niin oletko valmis,sillä minä hyökkään!"Kotkansulka maukui.Tämä asettautui vaanimis asentoon ja loikkasi päälleni.Olin silmät apposen auki tämän alla hieman hämmentyneenä.
"Olit liian hidas."Kotkansulka maukui.
"No nyt olen valmis."mau'uin.Kotkansulka nousi päältäni ja palasi asemiin.Nyt ehdin väistää tämän iskua tämän hyökätessä kimppuuni.Mestarini oli nopea joten tämä takertui kiinni häntääni.Parahdin hieman ja yritin saada soturia kimpustani.Yritin liiskata tämän selkäni alle,mutta soturi oli nopea ja irrotti otteensa.
"Hyvä yrittys,mutta sinun on tehtävä kovemmin töitä."Kotkansulka maukui.
"Yritänkö taas uudestaan."mumisin.Kotkansulka nyökkäsi.
"Hyvä on."huokaisin.Kotkansulka palasi asemiinsa jälleen ja asettautui vaanimis asentoon.Nyt olin valmis tunsin sen sisälläni.Kotkansulka loikkasi.Liu'uin tämän alta päästen tämän taakse.Loikkasin mestarini niskaan kaataen tämän.
"Hyvä!"Kotkansulka maukui.Vihreissä silmissäni kiilsi ylpeys.
"Nyt voisimme palata leiriin."Kotkansulka maukui.Nyökkäsin ja lähdin mestarini vierellä pois harjoittelu paikalta.
"Psst Punatassu!"kuulin kuiskauksen.
>Tulikukkka!<ajattelin ja vilkuilin ympärilleni.
"Minä öhm haittaako jos jään metsästämään?"kysyin mestariltani.
"Ei tietenkään senkun jäät."kolli maukui.Kun Kotkansulka oli tarpeeksi kaukana aloin vilkuilla ympärilleni.
"Täällä ylhäällä senki hupsu karvapallo!"Tulikukka naurahti.Käänsin katseeni lähimpään koivuun ja huomasin Tulikukan liekinväriset raidat.
"Miten pääsit pois salaa?"kysyin ihmeissäni.
"Menin salareittiämme."naaras maukui ja loikkasi vierelleni aloin puskea kumppaniani onnellisena ja tämä nuolaisi korvaani.Kumppanini silmissä heijastui suru ja tunsin itseni syypääksi siihen olihan emoni melkein hyökkännyt kumppanini kimppuun.
"Kaikki muuttu vielä paremmaksi lupaan sen."mau'uin ja painauduin vasten Tulikukan mustaa turkkia.
Vastaus:24 kp:eetä! :D

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hiekkatassu,Tuuliklaani
23.07.2013 14:56
>Missä Tihkutassu on?<Hiekkatassu katseli leiristä mutta hänen ei nähnyt kumppaniaan.Hän käveli oppilaidenpesän eteen."Missä muut ovat?"Hiekkatassu kysyi kun vain Pöllötassu ja Lumikkotassu olivat siellä."No Tummatassu ja Käpytassu lähtivät Mustahaukan ja Haukkatulen kanssa harjoittelemaan."Pöllötassu sanoi unisena."Ja Varjotassu on tuolla"Pöllötassu osoitti klaaninvanhempien pesän suunnalle menossa olevaa tumman harmaata naarasta."Missä Kipinätassu ja Tihkutassu ovat?"Hiekkatassu kysyi.Pöllötassu räpäytti silmiään."He lähtivät aikaisin aamulla jonnekkin."Hän sanoi."Mistä tiedät sen?"Hiekkatassu kysyi."Näin kun he lähtivät.Kävin nukkumaan kun ajattelin että he tulevat pian takaisin.Aamulla heitä ei näkynyt."Pöllötassu kertoi silmät suurina."No minä etsin ne kaksi!"Hiekkatassu sanoi uhmakkaasti."Älkää kertoko tästä sotureille.Jos Tammikynsi,Ketunleipäjalka tai Takiaiskorva kysyvät missä me olemme niin sanokaa että olemme metsästämässä."Hiekkatassu selosti."Selvä"Pöllötassu sanoi.Hiekkatassu juoksi ulos leiristä.Hän seisoi nummella ja yritti löytää Tihkutassun ja Kipinätassun tuoksun."Mitä etsit?"Hiekkatassu käännäähti ympäri.Siinä seisoi hänen mestarinsa Tammikynsi."Minä...Tuota...Noin..."Hiekkatassu änkytti.Tammikynsi siristeli silmiään."Kakaise ulos vain"Tammikynsi kehotti."Etsin Tihkutassua ja Kipinätassua"Hiekkatassu sanoi hiljaa ja katsoi maata hermostuneena."No etsi tään heidät sitten."Tammikynsi sanoi ja etsi heidän hajua.Hiekkatassu katsoi mestariaan suu auki."No mitä siinä seisoskelet?Tule etsimään!"Tammikynsi käski.Hiekkatassu alkoi etsiä Kumppaninsa hajua.Hän haistoi tutun tuoksun."Täällä on Tihkutassun hajua!"Hiekkatassu huusi ja alkoi juosta.Hän näki kun Tammikynnen vaalea karva liikkui kanervikossa.Tuuliklaanin rajalla Tammikynsi pysähtyi."EI PIDEMMÄLLE!"Hän karjahti.Hiekkatassu pysähtyi liukuen."Miksi ei?"Hiekkatassu kysyi."Tämä ei ole enään Tuuliklaanin aluetta.Tule tänne palaamme leiriin.Hiekkatassu käveli masentuneena Tammikynttä kohti.Hän pysähtyi.>Tottelenko häntä ja luovutan Tihkutassun etsimisen muille sotureille vaiko jatkan etsimistä itse?<Hiekkatassu pohti.2Tule"Tammikynsi maukaisi kärsimättömänä.Hiekkatassu kääntyi ja juoksi metsää kohti."HIEKKATASSU!Tule takaisin!"Hän kuuli kun hänen mestari mourusi.Hiekkatassu juoksi kovempaa kuin koskaan ennen.Kaatunut puu hyppy yli.Hän vilkaisi taakseen ja näki Tammikynnen vaalean karvan.Tammikynsi kuroi väälimatkaa umpeen.He pysähtyivät aukiolle.Kipinätassu katsoi hitä yllättyneenä
Pian:
Kipinätassun selostuksen ja sen toteamisen että kivet eivät liiku kaikki odottiat Tihkutassua.>Toivottavasti hän tulee pian<Hiekkatassu ajtteli.
Jatkuu...
Vastaus:22 kp:eetä Hiekkatassulle

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, Myrskyklaani
23.07.2013 11:33
Lumisydän tallusteli Myrskytassu vierellään kohti pentutarhaa. Välillä pieni pentu vinkaisi tai päästi jonkun muun äänen. Kun Lumisydän ja Myrskytassu olivat pentutarhan ulko puolella esiin pöllähti kaksi pentua leikki tappelun timmellyksessä. Kaksi pentua pyörivät ympäriinsä ja näykkivät toisiaan. Silloin Auringonloiste astui ulos pentutarhasta ja istui vahtimaan kahta pentuaan.
" Miten Juovasulka voi?" Lumisydän kysyi. Auringonloiste käänsi päätään ja nau'kui hiljaa.
" Lumisydän hän ei ole tällä leirissä. " Auringonloiste käänsi päänsä takaisin pentuihin ja Lumisydän ei enään saanutminkään laista katse kontaktia kuningattaren. > Miten niin ei ole leirissä. Hänen pentunsa voivat syntyä milloin tahansa. < Lumisydän tiuskaisi itselleen, ja käänty sitten Myrskytassun puoleen.
" Etsisitkö leiristä häntä? Jos minä etsin häntä Myrskyklaanin reviiriltä." Lumisydän naukaisi yhtäkkiä. Myrskytassu nyökkäsi ja lähti hölkäämään kohti sotureiden pesää.
" Ja Myrskytassu ilmoitatko Hopeatähdelle asiasta?" Lumisydän huikkasi perään. Myrskytassu heilautti kerran häntäänsä myöntymisen merkiksi ja jatkoi matkaa sotureiden pesälle. Lumisydän lähti kohti metsää. Hän etsi joka paikasta ihan joka paikasta.
>Kokoontuminen on tänään ja Juovasulka on kateissa!< Lumisydän ajatteli surullisena. Silloin hänen kitalakensa hajustimiin tulvahti tuttu haju. >Juovasulka!< Lumisydän hihkaisi ja seurasi vainua aina Joklaanin reviirin rajalle asti.
" Hän on lähtenyt Jokiklaaniin." Murisin hiljaa. Takanani kuului lehtien kahinaa ja käännähdin nopeasti. Hetken Lumisydän ei pystynyt hengittämään, mutta varjoita astuiesiin Vatukkakynsi.
" Kuka?" Tämä kysyi. > Voi Vatukkakynsi sinua olisin kaivannut viimeisenä kaikista.< Lumisydän voihkaisi.
" Juovasulka." Kuiskasin hiljaa tälle. Vatukkakynsi valahti istumaan.

// | Tästä välistä alas päin ei arvostella//
Hopeatähti ilmoitti, että Myrskyklaani lähtisi aikaisin kokoukseen. Hän ei sanonut syytä, mutta arvata han aina voi. >Hän haluaa keskustella Jokiklaanin päällikön kanssa.< Lumisydän veikkasi Myrskytassu istui hänen vieressään odottamassa lähtöä. Lopulta Hopeatähti heilautti häntäänsä ja lähti juoksemaan kohti metsän syvyyksiä. Lumisydän ja Myrskytassu seurasivat Myrskyklaanin pällikköä muiden kokoontumiseen lähtiöiden kanssa. Puut vilisivät ohi näköpiirin molemmilla sivuilla ja kuu loisti taivalla valaisten metsää. Aukion laidalla Hopeatähti hidasti ja kaikki muutkin joutuivat jarruttaa. Lumisydän kurkotti nähdäkseen jotain, mutta hän oli niin lyhyt ettei se onnistunut. Kun kissat lähtivät alas laaksoon Lumisydämmen hajustimiin tunkeutui monta tuoksua. Jokiklaanin tuoreen tuoksun. Tuuliklaanin valjumman ja Varjoklaanin tuoremman. Hopeatähti ja muut kissat hävisivät kissa joukkoon.
" Tutustu mahdollisimman moneen kisaan ja puhu vain jos sinun on pakko." Naukaisin Myrskytassulle, joka nyökkäsi ja lähti, myös kissa joukkoon. Lumisydän tallusti Varjoklaanin ja Jokiklaanin parantajaien seuraan ja rupatteli heidän seurassaan kokoontumisen alkuun asti.

// Oliks tänään kokoontuminen? Jos ei niin |. Kiitos, mutta jos kokoontuminen siis oli niin kaikki arvosteltavaksi vaan. (:
Vastaus:Joo on tänään kokoontuminen. Saat 16 kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tihkutassu,Tuuliklaani
23.07.2013 10:04
Tihkutassun sydän jyskytti.Hän ei nähnyt muuta kuin pimeää.Pieni valon välähdys takoi hänen sydämmeen toivoa.Hän juoksi valoa kohti mutta sitten eteen tuli jotain kovaa.Kiviä.Kivet ovat tukkineet ulos pääsy tien.Hän haistoi siskonsa ja hänen pelkotuoksunsa ja kuuli kun hän huusi apua."Tihkutassu herää"Joku sanoi lempeästi.Tihkutassu avasi silmänsä ja näki Hiekkatassun.Hän kömpi istualteen."Mikä sinun on?"Hänen kumppaninsa kysyi häneltä."Ei mikään"Tihkutassu vastasi."Sinua vaivaa nyt jokin"Hiekkatassu sanoi."Se oli vain unta"Tihkutassu mutisi ja kävi kerälle.Hiekkatassu pudisti päätään ja huokaisi ja kävi nukkumaan.Kun Hiekkatassu nukahti Tihkutassu nousi ja hiipi ulos oppilaiden pesästä.Hän istahti hetkeksi aukiolle."Mitä sinä teet"Kipinätassu kysyi.Tihkutassu kääntyi ympäri."Haukaan vain happea"Tihkutassu valehteli.Tihutassu juoksi mahdollisimman nopeasti Kipinätassulta karkuun mutta suurikokoinen ja todella nopea oli jo pian hännen rinnallaan.Kipinätassu loikkasi Tihkutassun eteen."Mikä ihme sinulla on"Kipinätassu tiuskaisi."Minun pitää auttaa Lummetassua"Tihkutassu vastasi muristen."Sitä Jokiklaanin oppilasta"Kipinätassu sanoi ihmeissään."Miksi?"."Koska hän on minun..."Tihkutassu sulki suunsa."Koska hän on sinun mikä?"Kipinätassu painosti Tihkutassua.Tihkutassu melkein kertoi jo mutta sitten näki vaalea karvaisen kissan."Maraturkki!"Kipinätassu katsoi suu auki Tähtiklaanin soturia.Marjaturkin turkki hohti ja hän katsoi heitä ja juoksi pois Tuuliklaanin reviiristä."Odota!"Tihkutassu huusi ja juoksi Marjaturkin perään.Hän kuuli takanaan Kipinätassun nopeat askeleet.Pian Marjaturkki saavutti Tuuliklaanin rajan ja juoksi kohti metsää.Tihkutassu huohotti mutta jatkoi silti.Pian Marjaturkki katosi näkyvistä.He etsivät häntä."Tihkutassu täällä!"Kipinätassu huusi ja Tihkutassu juoksi hänen luokse.Marjaturkki istui ketunkolon päällä jonka suu aukolla oli kiviä.Marjaturkki alkoi haihtua.Tihkutassu käveli kivien luo ja huusi:"Lummetassu!"."Tihkutassu!"Lummetassu maukui epätoivisena."Auta!".Tihkutassu alkoi vääntämään kiviä Kipinätssun kanssa.Ne eivät hievahtaneetkaan."Kipinätssu jatka yrittämistä ja älä jätä Lummetassua yksin,minä haen apua."Tihkutassu sanoi ja lähti juoksemaan.>Jokiklaani on lähempänä<Tihkutassu ajatteli ja suuntasi sinne.
Jatkuu...
Vastaus:18 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Puronkukka, Myrskyklaani
22.07.2013 18:54
Pelkää mustaa, pelkää mustaa silmän kantamatomiin. >Missä minä olen< Minä nyyhkytin hiljaa pimeydessä. Joka puolelta kuului supinaa, mutta mitään ei kuulunut. Pelkää pimeää pelkää. Minä olin tolaltani, en ymmärtänyt missä olin, ja tiesin, että molemmat vanhempani olivat kuolleet. Yhtäkkiä minun ylleni vajos tyhjyys ja yksinäisyys. >Onhan minulla vielä Linnunlaulu.< Hain lohtua siitä tiedosta ja lopulta rauhoituin. Tyhjyys ja yksinäisyys kaikkosi yltäni vähän ja minulla oli parempi olo. Hengitin hitaasti sisään ja ulos. Pimeys muuttui harmaaksi ja erotin puita edessäni paljon korkeita ja pelottavia puita. Ja juuri silloin joku ravisteli minut hereille. Linnunlaulu tökki kynelään minun kylkeäni. Huomasin hiljattain, että poskilleni oli valunut kyyneliä ja maassakin oli niitä. Linnunlaulun ilme oli melkein yhtä masentunut, mutta ei niin paljon kuin minun. Minä olin maahan lytätty ja tallattu hiiri joka kitui maassa. Kärsin vain eri kivusta. Linnunlaulu katsoi minua silmiin pitkään.
" Tuletko minun kanssa metsästämään?" Hän naukaisi lopulta. Minun katseeni harhaili ulos ja kattoon.
" Tietenkin minä tulen sinun kanssasi, mutta kauaanko olen nukkunut oikein?" Mau'uin karhealla äänellä. Linnunlaulu katsahti myös ulos ja naukui.
" Nyt on auringon huipun hetki." >Mitä! Kauanko olen nukkunut!!!???< Ajattelin kauhuissani.
" Miksi annoitte minun nukkua niin kauaan." Nau'uin hiljaa. Linnunlaulu huokaisi ja istui sammalpedileen. Minäkin nousin nopeasti ja hiljaa pystyyn ja olin valmiina kuulemaan vastauksen.
" Koska... Koska ajattelimme sinun tarvitsevan lepoa." Linnunlaulu huokaisi. > Mitä nyt sinä valehtelet!< Ajattelin vihaisena.
" Selvä. Mutta lähdetäänkö sinne metsästämään?" Minä kähisin. Linnunlaulu epäröi ja mietti näköjään, jotain josta minulla ei ollut hajuakaan.
" Pitäisikö sinun käydä Lumisydämmen luona, koska äänesi kuulostaa, niin käheältä." Linnunlaulu naukui hiljaa. Silloin ymmärsin miltä ääneni varmaan kuulosti, koska en ollut puhunut kahteen päivään.
" Käyn, mutta menemmehän sitten metsästämään?" Minä kysyin myös hiljaa.
" Tietekin." Linnunlaulu hiljensi ääntään entisestään ja erotin juuri ja juuri sanat. Nousin ylös ja tassuttelin kankein jäsenin kohti parantajan pesää. Lumisydän makasi auringossa Myrskytassun vieressä.
" Äänen on vähän käheä." Ilmoitin hiljaa, ettei äänen särisisi. Lumisydän havahtui mieteistään ja nousi ylös.
" No anna kun katson." Lumisydän naukaisi. Seurasin Lumisydäntä parantajan pesään ja annoin tämän tutkia minut.
" No niin valmista. Äänesi palautuu ennalleen pikkuhiljaa." Lumisydän ilmoitti minulle. Huokaisin ja nyökkäsin parantajalle kiitollisena. Käännyin ja tassuttelin Linnunlaulun luokse pääsisäänkäynin eteen.
" No menemmekö vai meinammeko vain?" Nau'uin Linnunlaululle. Hän päästi pienen kehräyksen ja lähti juoksemaan metsään. Minä seurasin vikkelästi perässä tuuli pörrötti turkkiani. Käntä seurasi perässä viuhuen. Linnunlaulu hidasti juoksun hölkkään, ja lopulta pysähtyi kokonaan. Rotin suutani ja haistoin valjun metsähiiren hajun. Lunnunlaulukin haistoisen ja naukaisi.
" Se on päivän vanha." Nyökkäsin tälle myöntävästi. Jatkoimme matkaa hiipien varjoklaanin rajan tuntumassa, pitäen kumminkin neljä hännän mitaa väliä varjoklaanin rajasta. Vilkaisin Myrskyklaanin suuntaan ja näin silmäparin, joka tuijotti heitä, mutta Linnunlaulu ei nähnyt eikä haistanut vierasta, niin kuin minä. Jatkoin silmäparista huolimatta matkaa. Metsästimme pitkälle päivään, ja palasimme runsaan saaliin kanssa.

// Tämmönen pikkuinen kait, oli tylsää pakko kirjoittaa.//

Vastaus:Saat tästä 21 kp:eetä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, Myrsky/Jokiklaani
22.07.2013 17:31
Juovasulka raotti toista silmäänsä ja tiiraili muita kuningattaria. Kaikki nukkuivat. Juovasulka nousi varovasti tassuilleen ja tunsi taas vihlaisun vatsassaan. Illalla Lumisydän oli käynyt hänen luonaan ja sanonut että kantoaika oli jo käymässä vähiin.
Naaras kosketti kevyesti Haukansiiven kuonoa omallaan.
>hyvästi emo< hän ajatteli ja antautui aukiolle. Hän vappui sotureiden pesälle ja kurkisti sisään. Kotkansulka ja Vatukkakynsi nukkuivat eri puolilla pesää.
>hyvästi, rakkaani< Juovasulka ajatteli ja veti päänsä ulos. Hän asteli aukion halki ja pujahti metsään. Hän huokaisi. Vatukkakynsi ei toivon mukaan saisi koskaan tietää että hän ei ollut pentujen isa. Naaras jolkutti kohti järveä ja Jokiklaanin rajaa. Jos hän ei voisi jäädä Myrskyklaaniin, hän menisi tyttärensä luokse Jokiklaaniin. Juovasulka pysähtyi rajalle ja nuuhki kosteaa yöilmaa, ja aivan oikein! Hän haistoi tuoreen Kielotassun tuoksun. Juovasulka otti askeleen rajan yli, ja samassa voimakkaat käpälät tönäisovät häne maahan, ja painoivat häne vatsaansa.
"Mitä teet Jokiklaanin reviirillä!" Kuului tuttu ääni.
"Kielotassu!"
"Olen Kielokaste!" Ääni sihisi.
"Olen emosi, etkö muista, Kielokaste!" Juovasulka maukui. Hänen syntymättömät pentunsa olivat ehkä pyöristäneet hänenvatsaansa, mutta kyllä Kielokasteen pitäisi hänet tuntea.
"Emo?" Kielokaste maukui ja päästi Juovasulan nousemaan.
"Olet tiineenä!"
"Vie minut leiriinne. Liiton Jokiklaaniin", Juovasulka ähkäisi. Kielokasteen katse muuttui pelokkaaksi.
"Hyvä on. Rastastähti ei kyllä ilahdu. Mutta kyllä klaanille kelpaisi kuningatar pentuineen", hän maukui ja kääntyi syvemmälle Jokiklaanin reviirille. Pian he pujahtivat leiriin. Ketään ei ollut näkyvissä, mutta kun Kielokaste työnsi Juovasulkaa edemmäs, varjoissa ilmestyi pienikokoinen naaras.
"Kerropa Kielokaste, mitä Myrskyklaanilainen tekee täällä", naaras maukui. Kielokaste kumarsi.
"Hän haluaa liittyä Jokiklaaniin, Rastastähti. Hän on emoni", hän selitti. Rastastähti siristi silmiään.
"Miksi hyväksyisimme hänet tänne?" Päällikkö kysyi haastavasti.
"Myrskyklaani ei ole enää minun klaanini. Siellä ei ole enää ketään, mistä välittäisin hiirenhännänvertaa", Juovasulka maukui.
"Ja onhan Kielokastekin hyväksytty", hän lisäsi. Rastastähti heilautti häntäänsä. Minun on kutsuttava klaani koolle. Kielokaste, hae Rikkovarjo", hän määräsi. Valkoinen naaras hävisi varjoihin. Pian paikalle ilmestyi tumma kolli.
"Kutsuit, Rastastähti", hän maukui ja nyökkäsi. Rastastähti supisi jotain varapäälliköt korvaan, ja he keskustelivat pian erittäin kiivaasti. Lopulta Rastastähti kääntyi Juovasulan puoleen.
"Minä ja Rikkovarjo olemme päättäneet, että voit liittyä Jokiklaaniin", päällikkö maukui ja ulvaisi. Klaani soljui esiin pesistä unenpöppörössä. Jotkut vilkaisivat Juovasulkaa.
Kun Rastastähti ilmoitti päätöksensä klaanille, juuri kukaan ei puhunut. Muutama mumisi. Yhtäkkiä Juovasulkaa iski kauhistuttava kipu, ja hän kouristukset maahan.
"Teerenlento!" Joku huusi. Juovasulka viuhtoi maassa.
"Pennut! Pennut tulevat!" Hän henkäisi. Läikikäs närästää ilmestyi esiin ja veti Juovasulan pesään.
"Olen Teerenlentp", kissa naukaisi. Muuta Juovasulka ei kuullutkaan. Hän kouristeli edelleen. Teerenlento häärivät hänen ympärillään.
"Kestä vielä, Se on pian ohi", parantaja maukui ja laski hänen viereensä musta pienokaisen, jonka hännänpää, rinta, vatsa ja käpälät olivat valkoiset.
"Sinä oletkin Pisarapentu", Juovasulka henkäisi. Hetken kuluttua kipu laimeni, ja Teerenlento laski vielä toisen pennun, vaaleanruskean raidallisen, hänen viereensä.
"Sinusta tulee Kastanjapentu", Juovasulka kehräsi. Hän alkoi toipua jo kivusta, ja hengitti syvään. Hän nuoli pentuja saadakseen veren kiertämään. Sitten hän muisti taas Täplän. Nämä olivat hänen pentujaan. Rastastähti pujahti pesään Rikkovarjo perässään.
"Vaikka klaanini on vastahakoinen hyväksymään sinut, he tietävät, ettet voi enää lähteä. Haluatko todella olla Jokiklaanilainen?" Päällikkö kysyi terävästi.
"En voi enää palata, enkä haluakaan", Juovasulka sihahti. Päällikkö nyökkäsi.
"Siispä jäät."

//joo ei mikään parhain tarina//
Vastaus:Hyvähän tämä oli! :) Saat tarinasta 25 kp:eetä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
22.07.2013 16:02
Raotin hieman silmiäni. Aurinko paistoi kirkaana taivaalla. Kömmin ylös ja raahauduin ulos soturipesästä. Venytelin. Lihakseni oli jumissa. #Johtuikohan eilisetä# mietin. Olin eilen käynyt uimassa mutta ajautunut voimakaaseen virtaan josta juuri ja juuri pääsin rantaan ilman apua. #Lähellä oli etten hukkunut# Ajattelin.
"Hei Rikkovarjo" Tervehdin varapäälliköä joka käveli luokseni.
"Voitko johtaa auringon huipun partiota" Rikkovarjo kysyin.
"Tietesti" Lupasin. Rikkovarjo nyökkäsi ja marssi pois. #Minulla olisi siis hetki aikaa valmistautua# tajusin.
"Ketkä otan mukaani" Huusin Rikkovarjon perään.
"Myrskyturkin ja Usvajalan sekä Usvajalan oppilaskin tulee mukaan" Rikkovarjo huikkasi lapansa yli.
Tassutelin jo leirin uloskäynnille odotamaan muita. PIan Usvajalka ja hänen oppilaansa saapui.
"odotetaan vielä myrskyturkki hän tulee pian" Usvajalka naukui. Nyökkäsin. Näin kuinka myrskyturkki juoksi luoksemme soturipesästä.
"Anteeksi meni hetki" Myrskyturkki maukui.
"Lähdetään" käskin ja tassutelin eteenpäin. Kiersimme rajoja ja Usvajalka kyseli oppilaaltaan kaiken laista. Rajoilla ei ollut liikkunut kukaan muu kuin jokiklaani. Palasimme myöhemmin päivällä leiriin.
"Ei mitään outoa" Huikkasin Rikovarjolle ja menin sitten soturipesään. Haistoin mehukkaan varpusen hajun sillä minulla oli kauhea nälkä. #minun pitäisi kyllä metsästää jotain" muistutin itseäni joten nousin ylös ja palasin metsään. Menin joelle ja asetuin kalastamaan. Katselin lainehtivaan veteen. Odotin ja odotin kalaa. Hetken kuluttua pieni kala ui ohitseni. Kauhaisin vettä ja lennätin kalan ilmaan. Se räiskytti vesipisaroita sinne tänne. Otin sen suuhuni ja tapoin. #pieni mutta kelpaahan tuokin# ajattelin. Kalastin vielä hetken enne kuin palasin leiriin.
"Saitko saalista" Usvajalka uteli. "kolme piantä kalaa" Naukaisin. VEin ne tuoresaaliskasaan ja otin yhden kalan itselleni. Söin sen nopeasti ja menin sitten soturipesään. KIetouduin kerälle ja nukahdin.
Vastaus:15kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Puronkukka, Myrskyklaani
22.07.2013 15:12
Heräsin aamulla aikaisin, tai niin ainakin luulin. Nostin päätäni laiskasti. Linnunlaulu ,siskoni, makasi vieressäni. Hän hegitti tasaistatahtia. >Nukuukohan hän vielä?< Minä ihmettelin, koska luulin, että aamu olisi jo pitkällä. Silloin huomasin myös muiden nukkuvan sotureiden pesässä.
>Miksi he nukkuvat vielä.< Minä ihmettelin yhä uudestaan ja uudestaan. Nousin kokonaan istumaan, ja näin Linnunlaulun vieressä, tämän kumppanin Kotkansulan. Hänkin näytti nukkuvan. Venyttelin, ja lähdin sotureiden pesästä. Aukiolla ei ollut ketään. Istahdin aukiolle sotureiden pesän suuaukolle ja odotin nousevaa aurinkoa. Kun olin odottanut jo pitkäksi käyneen tovin, ja kukaan ei ollut herännyt. Auringon ensi säteet loistivat puiden lomasta ja saivat minut räpyttelemään silmiäni. Odotin ja odotin, eikä kukaan herännyt. Minä rupesin käymään levottomaksi, kun kukaan ei herännyt. Lopulta nousin ylös ja tassuttelin takaisin sotureiden pesään. Yritin herätää Linnunlaulua, mutta turhaan hän nukkui kui tukki. Minua rupesi pelotamaan.
>Mitä jos he eivät enään koskaan herää! Miksi aina minä!!!! ENSIKSI MÄNTYLEhti.....< Minun ajatuksen himmentyivät ja juoksin ulos ja huusin täyttä kurkkua. Tai ei sitä huutamiseksi voi kutsua, itse asiassa minä ulvoin surusta!
" MÄNTYLEHTI OLI ISÄNI JA HÄN KUOLI!!!!" Ulvoin.
" JA EMONI OLI KIRSIKANKUKKA JA HÄNKIN KUOLI!!!!!" Jatkoin. Lopulta en enään kestänyt leiriä lähdin juoksemaan kohti mäetsää. Pysähdyin ja lösähdin istumaan. Kyynel vieri poskeani pitkin maahan asti. Kun olin rauhoittunut lähdin juoksemaan. Juosta viiletin avointa niittyä, kunnes törmäsin tyhjästä ilmestyneeseen puuhun. Menetin tajuntani ja vajosin pimeään syvyyteen.

//Elikkä Puronkukka näkee unta. Tästä tuli kait aika lyhyt en tiedä, kun en näe.//
Vastaus:Puro-parka, 12kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, Myrskyklaani
22.07.2013 12:41
Lumisydän havahtui seisomasta usavisella nummella. Mustat pilvenriekaleet peittivät tummaa taivasta, ja usva pyörteili valkoisen naaraan käpälissä. Hän huomasi usvan seasta pilkistävän varjoisan puurivin.
>Ei kai tämä ole Pimeydenmetsä?< hän ajatteli ja perääntyi askelen. Yhtäkkiä puiden seasta ilmestyi kissa. Kammottavan hetken ajan Lumisydän luuli suurta kollia Tiikeritähdeksi. Kissalla oli sama tummanruskea raidallinen turkki, ja samat meripihkanväriset silmät, mutta Lumisydän erotti helpotuksekseen tutun tuoksun.
"Kotkansulka!" Hän henkäisi. Kollin silmät olivat kauhusta selällään, eikä hän tuntunut huomaavan parantajaa ollenkaan. Lumisydän astui pari askelta Kotkansulan suuntaan. Samassa soturi nosti katseensa. Hänen silmistään kuvastuu tuskaa ja suurta murhetta.
"Ne käskevät minun murhata Linnunlaulun", Kotkansulka kuiskasi tuskin kuuluvalla äänellä. Yhtäkkiä maisema häipyi, ja Kotkansulan hahmo liukeni ilmaan. Lumisydän huomasi makaavansa omalla makuusijallaan parantajan pesässä. Kuuhuipun hetki oli jo takana, ja ohut sirppi katosi puiden latvojen taakse. Lumisydän ravisteli sammaleet turkistaan ja nousi istumaan. Jotenkin hän vaistosi ettei unesta olisi tiedossa mitään hyvää. Parantaja pujahti tyhjälle keskusaukiolle. Hänen silmänsä harhailivat jatkuvasti sotureiden pesän suuaukolle. Hän näki siellä liiankin selvästi meripihkankeltaisen silmäparin, jotka kiiluivat toivottomina varjoissa. Lumisydän käänsi katseensa yllä loimottavaan Hopeahäntään.
>mitä minun pitäisi tehdä?<

Lumisydän tarkasteli yrttien riviä otsa rypyssä. Hän oli lähettänyt Myrskytassun hakemaan kirveliä metsästä. Yhtäkkiä hän kuuli takaansa askelia, ja huomasi yllätyksekseen Kotkansulan - ja Juovasulan! Kotkansulka vilkaisi Lumisydäntä kysyvästi. Parantaja pudisti pahoittelevasti päätään. Juovasulka istahti alas ja silmäili ympärilleen hämmentyneenä. Kotkansulka poistui hiljaa paikalta.
"No niin, asetuhan tuonne, niin tutkin sinut", Lumisydän maukui naaraalle ja ohjasi tämän sammalpedille. Parantaja kampasi Juovasulan kilpikonnakuvioista Turkkia käpälällään punkkien varalta, mutta paineli vähän väliä naaraan vatsaa.
>hän on tiineenä< Lumisydän ajatteli yllättyneenä.
>mutta miten Se on mahdollista?< Juovasulka ei ole edes nähnyt Vatukkakynttä moneen monituiseen kuuhun. Yhtäkkiä vastaus pälkähti hänen päähänsä salaman lailla. Oliko Juovasulalla toinen kumppani?! Hän loi ankaran katseen Juovasulkaan.
Olisiko Se mahdollista, että Juovasulka pettäisi Vatukkakynttä?

// joo, eli minä, Tiikeri siis kirjoitin tämän, mutta Lumisydän sanoi mitä kirjoitetaan//
Vastaus:18kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka(Selja)
22.07.2013 09:58
Kotikisusta takaisin klaaniin ja klaanista toiseen

äKäpälä ravisteli Juovasulan hereille. Naaras nosti voimattomasti päätään, ja havaitsi yllätyksekseen olevansa metsässä, muistavansa edessä olevan kissan nimen.
"Linnunlaulu!" Hän henkäisi. Ruskeankirjava naaras nyökkäsi.
"Muistatko klaanit? Saisiko muistaisi takaisin", hän tivasi ja nojautuivat eteenpäin.
"Minä muistan Myrskyklaanin... Ja Vatukkakynnen, sekä Kotkansulan, Kielotassun, Apilapennun ja Ruusutassun",Juovasulka maukui takellellen. Linnunlaulu kehräsi. Yhtäkkiä Juovasulka muisti myös Täplän viimeiset sanat, ja hänen sisustaan kylmäsi. Oliko hänellä pentuja kahden kissan kanssa.
"Entä muistatko kuka itse olet?" Linnunlaulun ääni keskeytti Juovasulan ajatukset.
"Muistan, Tähtiklaanin kiitos", Juovasulka mutisi.
"Olemme melko lähellä leiriä. Palataan sinne. Tiedän eräitä, jotka ilahtuisivat paluustaan.
"Niin tottavie tiedät!" Mourusi syvä ääni aivan Juovasulan takaa. Naaras kiepahti ympäri, ja näki suurikokoisen tummanruskean raidallisen kollin, ja tunnisti poikansa Kotkansulan meripihkankeltaisen katseen.
"Kotkansulka!" Hän henkäisi.
"Emo!" Kotkansulka huudahti ja hautasikuononsa emonsa turkkiin. Juovasulka kehräsi.
"Palataan leiriin. Isä haluaa kuollakseen nähdä sinut", Kotkansulka maukui hetken päästä. Hänen katseensa vilahti Juovasulan vatsaan.
"Näytät ihan kotikisulta."
"Älä viitsi, Kotkansulka, palataan leiriin", Linnunlaulu tiuskaisi, mutta myös naaraan katse häilähti hetkeksi Juovasulan vatsaan. Juovasulka ravisti päätään ja ravasi pää ja häntä pystyssä kolmikon kärjessä kohti leiriä, jota hän ei ollut nähnyt kuihin.
Sukeltaessaan aukiolle, hän kuuli Vatukkakynnen ulvaisun, ja raidallinen kolli syöksähti kumppaninsa vierelle. Juovasulka katsoi maata avuttomana. Hän oli pettänyt Vatukkakynttä.
"Juovasulka, Tähtiklaanin kiitos että olet palannut", Vatukkakynsi kehräsi. Myös muut klaanilaiset alkoivat soljua aukiolle, ja onnittelivat Juovasulkaa paluusta.
"Mennään Lumisydämen luokse", Kotkansulka maukui ja saattoi emonsa saniaisten varjoon. Saapuessaan parantajan pesään Kotkansulka loi Lumisydämeen kysyvän katseen. Parantaja pudisti myötätuntoisesti päätään, ja jotenkin Juovasulasta tuntui, että he jatkoivat keskustelua, joka oli aloitettu jo jonkin aika sitten. Kotkansulka poistui häntä roikkuen.
"No niin", Lumisydän jatkoi Juovasulalle.
"Asettuvan tuonne." Parantaja ohjasi naaraan sammalmättäälle, ja alkoi tutkia tätä. Useammin kuin kerran parantajan käpälä paineli Juovasulan vatsaa kivuliaasti.
"No niin, olen onnellinen puolestasi. Olet tiineenä. Mutta et ole ollut Vatukkakynnen kanssa kuihin, joten miten Se on mahdollista..", parantaja ilmoitti ja loi Juovasulkaa ankaran katseen. Juovasulka tiesi että parantaja oli arvannut hänen ja Täplän suhteen, vaikka kolli olikin kuollut. Juovasulka painoi päänsä.
"Menen pentutarhaan", hän maukui ja tallusti ulos pesästä. Hän tunsi Lumisydämen vihreiden silmien katseen aukion toiselle laidalle asti.
>en voi jäädä tänne. Kun Vatukkakynnelle selviää,ettei hän ole pentuja isä....< Juovasulka ajatteli pujahtaessaa pentutarhaan. Hän nyökkäsi emollem Haukansiivelle.
"Olen palannut", hän maukui ja lysähti makuusijalle. Hän tarvitsi unta. Yöllä ei ollut enää hänen vuoronsa levätä.
Vastaus:Juovasulka-parka :c Saat tästä 20kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lummetassu,Jokiklaani
22.07.2013 07:48
Lummetassu käveli takaisin Jokiklaanin reviirille.Hän pysähtyi joen varrella.>Saisinkohan minä kalan<Lummetassu mietti.>En osaa kalastaa vielä kunnolla.<Lummetassu katsoi kaloja.>Pieni,keskiverto,iso...Aha<Lummetassu ajatteli kun huomasi todella suuren kalan.Hän loikkasi jokeen ja tarttui kalaan.Mutta sitten joku puri häntä hännästä ja hän kiljahti ja päästi irti kalasta.Hän kömysi maalle ja huomasi vaalean kissan jolla oli jäänsiniset silmt.>Ne silmät!<Lummetassu ajatteli kauhuissaan."No alahan kalastaa minulla on nälkä."Kolli sanoi ja tuijotti Lummetassua.Lummetssu ei hievahtanutkaan vaan tuijotti tunkeilijaa."Häivy Jokiklaanin alueelta Tuuliklaanilainen"Lummetassu sanoi uhmakkaasti kun tunnisti tutun tuoksun."En ole enään Tuuliklaanilainen.Minut karkotettiin kun tapoin yhden soturin."Kolli paljasti."Mutta se ei minua estä tulemasta metsän johtajaksi."Kolli sanoi ja ponnisti Lummetassua kohti.Lumetassu väisti sivuun jja potkaisi Ruoskatassua kylkeen.Ruoskatassu lennähti jokeen ja Lummetassu loikkasi sähisten perään.Hän painoi Ruoskatassun veden alle mutta kolli kiemurteli pois.Kipu leimahti Lummetassun kyljessä kun Ruoskatassu upotti kyntensä siihen.Lummetassu kääntyi ja huitaisi Ruoskatassua kasvoihin.Kolli perääntyi tuskasta huutaen.Silloin Lummetassu huomasi mihin hän osui.Ruoskatassun silmään."ketunläjä""Ruoskatassu sihahti.Ruoskatassu painoi Lummetassun veden alle ja vaikka kuinka Lummetassu räpiköi hän ei päässyt pintaan.Hänen katse alkoi sumeta ja pian pimeys ympäröi hänet.
Lummetassu heräsi.>Missä minä olen?<Hän ajatteli kauhuissaan.Oli pimeää.Lummetassu käveli johokin suuntaan ja huomasi valoa.Hän juoksi valoa kohti.Ainut ulos käynti oli tukittu kivillä."Apua!"Lummetassu huusi voimiensa takaa mutta kukaan ei kuulllut.
Jatkuu...
//Tämmönen tarna taas.Ruokatassu on vauhdis.Sori kirjotusvirheet jos niit on meil on uus kone ja sen näppäimii pitää paina kovempaa...//
Vastaus:Selvä, saat 15kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hiekkatassu, Tuuliklaani
21.07.2013 16:15
Hiekkatassu heräsi.Hän katsoi vierelleen.Tihkutassu ei ollut enään nukkumassa.Hiekkatassu nousi ylös ja venytteli.Hän tassuotteli ulos.Aurinko lämmitti hänen turkkiaan.Tihkutassu asusteli hänen luokse."Siinä" Tihkutassu sanoi ja tiputti jäniksen Hiekkatassu eteen."Kiitos" Hiekkatassu sanoi ja alkoi hotkia jänistä nälissään.Tihkutassu keräsi ja lähti hakemaan toisen jäniksen.Tihkutassu istui Hiekkatassun viereen ja alkoi syödä."Mennäänkö metsästämään?"Hiekkatassu kysyi Tihkutassulta."Hiekkatassu!! Tule!" Hänen mestarinsa Tammikynsi huusi.Hiekkatassu näytti pettyneenä."Mennään sitten myöhemmin" Tihkutassu sanoi ja tassutteli Kipinätassun luokse.Hiekkatassu juoksi mestarinsa luokse ja he poistuivat leiristä."Tänään harjoittelemme taistelemista"Tammikynsi sanoi."Käy päälle" hän sanoi.Hiekkatassu ponnisti ilmaan tähdätään Tammikynnen selkään.Mutta Tammikynsi heittäytyi selälleen ja otti Hiekkatassun vastaan takajaloilleen.Hiekkatassu lensi kaaressa kanervikkoon."Yritä uudelleen"Tammikynsi sanoi.Hiekkatassu nousi ylös ja juoksimestariaan kohti ja piti katseensa mestarinsa katseessa kiinni.Viime hetkellä hän ponnahti sivuun kaatoi mestarinsa nurin."Hienoa" Tammikynsi sanoi ja kömpi ylös."Riittää tältä päivää"Tammikynsi sanoi.Hiekkatassu juoksi leiriin.Hän tassutteliTihkutassun luokse." Meidän pitää kertoa Varistähdelle Ruoskatassusta."Tihkutassusanoi.Hiekkatassu nyökkäsi vakavana.He tassuttelivat päällikön pesän ulkopuolelle.Hiekkatassu vilkaisi Tihkutassu ja he menivät sisään.
Jatkuu...
//sori jouduin tekee tän tarinan uudelleen kunkonejätti viimeksi osan pois....//
Vastaus:15 kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka(Selja)
21.07.2013 12:28
Juovasulka heräsi äkisti Kasksijalan puutarhassa. Hän oli loikoillut puun oksalla, kun äkkiä oli häilähtänyt varjo hänen päänsä editse.
"Onko siellä joku?" Naaras kysyi varovasti ja räpiköi alas maahan. Aurinko oli peittynyt paksun pilviverhon taakse, ja Juovasulka aisti sateen tuoksun tuulenvireessä. Naaras vilkuili varuillaan ympärilleen. Yhtäkkiä kova kipu vatsassa viskasi hänet käpäliltään. Se ei ollut onneksi vihollinen, sillä kivut olivat alkaneet jo reilu neljänneskuu sitten. Juovasulka ähkäisi ja nousi istumaan. Samassa joku pyyhkäisi hänen kylkeään. Naaras käännähti ja näki vieressään luisevin mustavalkoisen kollin, joka silmäili häntä vihreillä silmillään.
"Selja, oletko kunnossa?" Kolli kysyi ja hipaisi Juovasulan pulska vatsaa.
"Olen - tai sitten en. Vatsaani sattuu aika ajoin", naaras vastasi. Kolli hymähti ja vilkaisi Kaksijalkojen pesää.
"Näin, kun sinut vietiin hirviöön muutama päivä sitten. Mihin kotiväkesi vei sinua?" Hän jatkoi.
"En oikeastaan tiedä, Täplä. He veivät minut isoon pesään, jossa oli monta pienempää onkaloa. Koko paikka tuoksui kaksijaloilta. Joku vieras sellainen asetti minut jollekin alustalle, ja tökki vatsaani", Juovasulka vastasi ja värähti, " Se sattui. Sitten Se mölisi jotain kotiväelle, ja ne... Sanoisinko ulvoivat riemusta. En kyllä tiedä miksi. Sitten minut vain tuotiin tänne. Minulle kyllä tuputetaan entistä enemmän ruokaa, ja täällä käy useammin vieraita kaksijalkoja." Täplä silmäili Juovasulkaa mietteliäästi.
"Muistatko Helmin?" Hän kysyi yllättäen. Juovasulka muisti hopeanharmaan Kotikisun, joka asui pesässä aivan lähellä.
"Kyllä, hän tulee usein käymään", hän vastasi.
"Helmi on ollut kerran tiineenä, mutta hän joutui luopumaan pennuistaan, koska Kaksijalat veivät ne toisille", Täplä kertoi ja kiersi häntänsä rakastavasti Juovasulan hännän ympärille.
Juovasulka kehräsi ja painautui Täplä luisevaa kehoa vasten.
He olivat hiljaa pitkän aikaa ja katselivat tummaa pilvikattoa.
"Minulla on sinulle näytettävää", Täplä sanoi lopulta jo nousi seisomaan. Juovasulka nousi myös tassuilleen, vaikka vatsassaa muljahti taas.
"No?" Naaras kysyi tukahtuneella äänellä. Täplä viittasi häntä seuraamaan, ja pujahti aidanraosta ulos puutarhasta. Juovasulka puristautui hänen peräänsä, ja hänen edessään aukeni kapea kuja. Täplä jolkutti jo kulman taakse. Juovasulka säntäsi hänen peräänsä. He kiersivät koko pesän, kunnes saapuivat sen etupuolelle. Kaksijalat häärivät pihalla ja lastasivat laatikoita jättimäisen hirviö vatsaan.
"Te muutatte pois", Täplä vastasi murheellisesti.
"Nyt sinun on valittava. Valitsetko Kaksijalat vai minut?" Juovasulka painoi kuononsa rakastavasti Täplän mustavalkoisen turkkiin.
"Valitsen sinut", hän vastasi hiljaa. Hänen sanojaan korosti ukkonen, joka räjähti keletaisena kyntenä alas taivaalta. Alkoi sataa kaatamalla, ja Juovasulan karvat litistyivät ihoa vasten.
"Saatan sinut takaisin puutarhaan", Täplä maukui ja kääntyi takaisin tulosuuntaan. Pian he pujahtivat puutarhaan. Yhtäkkiä sateen läpi alkoi kuulua syvää murinaa, ja Rasta asteli esiin pensaikosta. Sateen katselevat musta karva kiilsi räikeästä valossa. Juovasulka avasi suunsa selittääkseen.
"Jahas. Rakastat siis tuota kulkuria", Rasta sähisi meripihkan väriset silmät salamoiden.
Täplä asteli esiin Juovasulan takaa.
"Minä rakastan häntä, samaa ei voi sanoa sinusta. Oletko tyytyväinen, kun murhasit siskoni ja emoni? Sitten luikit tänne kaksijalkalaan hakemaan turvapaikkaa, ja nyt elät lokoisammat elämää muistellen veritöitäsi!" Hän sihahti ja syöksähti kohti Rastan kaulaa. Kotikisu ei ehtinyt väistää hyökkäystä, enenkuin mustavalkoinen kolli oli jo repäissyt hänen kurkkunsa auki. Rasta korahti ja yritti vielä vastata iskuun, ja upotti viimeisillä voimillaan hampaansa Täplän kurkkuun. Sitten Rasta kaatui maahan hengettömänä. Täplä rojahti suoraan kauhusta kankein Juovasulan päälle ja kaatoi hänet suoraan kiveä kohti. Juovasulka iski päänsä kive, ja kuuli vielä Täplän sanat aivan korvansa juuressa.
"Hyvästi, rakkaani. Pidä huolta pennuistamme."
Vastaus:En ihan tajunnut tarinaa, koska en ole lukenut Seljan aikaisempia uvu Mutta saat 29 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hiekkatassu,Tuuliklaani
21.07.2013 11:12
Hiekkaassu heräsi.Tämä katsoi vierelleen.>Missä Tihkutassu on?<Hiekkatassu mietti kun hänen ystävä ei ollut enään hänen vieressä.Hiekkatassu nousi ylös venytteli ja asteli ulos oppilaidenpesässä.Aurinko lämmitti hänen karvaansa.Tihkutassu käveli Hiekkatassun luoks."Siinä"Tihkutassu sanoi "Yritä uudelleen"Tammikynsi sanoi.Hiekkatassu nousi kanervikosta ja syöksyi mestariaan kohti.Hän piti katseensa kiinni Tammikynnen katseesta.Viime hetkellä Hiekkatassu ponkaisi sivuun,tönäisi Tammikynnen kylkeä ja kaatoi hänet."Hienoa"Tammikynsi puhisi.Hiekkatassu nousi pois mestarinsa päältä ja hän nousi ulos."Riittää tältä päivää"Tammikynsi sanoi.He lähtivät kävelemään leiriä kohti.Hiekkatassu löysi Tihkutassun juttelemassa Kipinätassun kanssa.Tihkutassu nousi ja käveli hänen luokse."Kerrotaan Ruoskatassusta Varistähdelle"Hän kuiskasi.Hiekkatassu oli kertonut Tihkutassulle mitä hän oli nähnyt.Hiekkatassu nyökkäsi vakavana.He kävelivät päällikön pesää kohti.Hiekkatassu vilkaisi Tihkutaasua ja he työntyivät pesään.
Jatkuu...
Vastaus:5 kp:eetä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tihkutassu,Tuuliklaani
20.07.2013 20:07
Tihkutassu oli päässyt pois parantajan pesästä.Hän oli käynyt mestarinsa Ketunleipäjalan kanssa uusimassa tuoksumerkit.>Mitäs nyt tekisi<Hän mietti.Hän kiinnitti katseensa Hiekkatassuun joka oli syömässä oppilaiden pesän edessä.Hän tassutteli Hiekkatassun luokse.Hän ja Hiekkatassu koskettivat toistensa kuonoja."Eräs haluaa tavata sinut"Hiekkatassu kuiskasi Tihkutassulle."Kuka?"Tihkutassu kysyi uteliaana.Hiekkatassu nousi ylös ja tassutteli ulos leiristä.Tihkutassu seurasi häntä kuin varjo.He jouksivat nummien yli.He pysähtyivät vasta Tuuliklaanin rajalla.>Mitä me täällä teemme?"Tihkutassu ihmetteli."Tihkutassu"Joku kehräsi iloisesti.Mustavalkoinen naaras ilmestyi kanervikosta."Lummetassu!"Tihkutassu maukaisi iloisesti.Hänen sisko käveli hänen luokse ja nuolaisi hänen poskeaan."Mitä sinä teet täällä?"Tihkutassu kysyi siskoltaan."No...Minä näin unta jossa olit loukkaantunut.Se uni ei jättänyt minua rauhaan joten päätin tulla katsomaan miten voit."Lummetassu katsoi veljeään silmiin."Mutta onneksi olt kunnossa."Hän kehräsi.Tihkutassu päätti että ei näytä haavaansa Lummetassulle.>Hän huolestuu vain liikaa<Tihkutassu ajatteli."Miten Jokiklaanissa menee?"Tihkuttassu vaihtoi aihetta."Hyvin.Minusta tulee pian soturi Jäävirran opetuksilla"Lummetssu vastasi iloisesti."Se on mukavaa.Mutta sinun pitää mennä.Olet pulassa jos törmäät partioon."Tihkutassu sanoi."Olet oikeassa.Toivottavasti näemme kokouksissa"Lummetassu sanoi hiljaa."Oli mukava tavata"Hän sanoi Hiekkatassulle.Hiekkatassu nyökkäsi hänelle ja Lummetassu lähti.Ääneti Hiekkatassu ja Tihkutassu kävelivät leiriin.He livahtivat oppilaidenpesään.Muut oppilaat nukkuivat jo.Tihkutassu ja Hiekkatassu kävivät vierekkäin nukkumaan."Rakastan sinua"Tihkutassu sani Hiekkatassulle ja nuolaisi hänen korvaa.Hiekkatassu huokaisi onnellisena ja vastasi:"Niin minäkin sinua"Pian molemmat oppilaat nukkuivat jo.
Vastaus:Saat 12 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipäjalka,Tuuliklaani
20.07.2013 17:56
//Huhhuh! Pitkästä aikaa kirjottamassa täällä. :) olen vähän lomaillut ja olipa mukava huomata etää Letunleipäjalka on saanut oppilaan :D

#mitä sitä tekisi?# mietin.
#Lähtisinkö kouluttamaan oppilastani?# ajattelin. Toisaalta mielessäni oli vieläkin oudot uneni ja Piikkihernehännän tunnustus.
#Onneksi vielä ei ole puolikuu.# ajattelin helpottuneena.
#Mitäköhän silloin tapahtuu?# mietin pienessä mielessäni ja ylhäisessä yksinäisyydessäni sotureiden pesässä. Päätin mennä kouluttamaan oppilastani joten lähdin tassuttelemaan oppilaiden pesälle. Siellähän Tihkutassu jo odottelikin minua. Aivan valmiina lähtöön.
"Ajattelin että voisimme mennä uusimaan tuoksumerkit Myrskyklaanin rajalta. Yksiviiksi sanoi ,että ne ovat vanhentuneet." Mau'uin oppilaalleni. Lähdimme matkaan lähes saman tien.

-----myöhemmin-----

Olimme käyneet Tihkutassun kanssa uusimassa tuoksumerkit. Minulla oli tylsää. päätin mennä etsimään Piikkihermehännän. Etsin ja etsin ,mutta en löytänyt häntä. Aloin jo huolestua ,mutta sitten näin kun hän pujahti leiriin sisään. Juoksin hänen luokseen ja kehräsin iloisesti.
"ehdin jo hulestua." Sanoin helpottuneesti.
"Ei olisi tarvinnut." Piikkihernehäntä kehräsi takaisin.

//juuh eli semmoisen pätkä joka tuli tänne vain kaikkien riesaksi 8D kyllä ,se oli vähän tönkkö
Vastaus:13 kp:eetä c:

-Mustahaukka-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento, Jokiklaani
20.07.2013 17:10
"Se joka ei ole nähnyt pimeää, ei tiedä myöskään mitä on valo."

Säpsähdin hereille hämärästä pesästäni, kun kuulin ulkoa kauheaa möykkäämistä. Inhoan mellakkaa, mutta yöllinen enteeni, minkä näin oli nyt tärkeämpi. Muistin eläväisti, kuinka harmaankirjavan soturin hahmo laskeutui tähtitaivaalta ja juoksi leiriimme. Nousin ja venyttelin. Sitten linkkasin nopeasti aukiolle ja vähääkään ajattelematta kiljaisin:
"Rastaanvire! Rastaanvire! Näin unen, jossa Sirpalesydän palaa luoksemme!"
Liian moni silmäpari kääntyi katsomaan ja alkoi hieman hävettääkkin. Mutta sitten.. Sirpalesydän astui kissajoukon keskeltä ja käveli luokseni.
"Mhh.. Ja se toteutui aika nopeasti." kolli maukaisi ja tervehti minua pienellä kumarruksella. En ollut uskoa silmiäni tai korviani.
"S-sirpalesydän... Olet palannut!" Kiljaisin.
"Niin olen. Kiitos Tähtiklaanille."
"Oli niin ikävä!"
"Niin oli." Sirpalesydän myönsi. "Ihana tuntea oikea maaperä tassujen alla."
Nyökkäsin.
Painoin poskeni ystäväni turkkiin ja kuivasin siivä sivussa onnenkyyneleet. Sirpalesydän nyökytteli.
"Miten on sujunut?" kolli kysyi ja osoitti rampaa jalkaani.
"Ihan hyvin." huokaisin.
"Pajupuro.. hän kaipaa Pihkapentua.." Sirpalesydän mumisi, kuin syyllisenä. Katsoin ympärilleni. Naarasta ei näkynyt.
"Missä hän on?"
"Pesässä." harmaa kissa sanoi ja osoitti kuningatarpesää.
"Menes nyt takaisin kumppanisi luo. Käyn juttelemassa Pajupurolle. Jutellaan myöhemmin." sanoin ystävällisesti Sirpalesydämmelle. Kuolleista herännyt ystäväni nyökkäsi ymmärtäväisesti.

Tassuttelin kohtti kuningatarpesää. Olin häkelttynyt. Uneni oli osoittautunut todeksi heti herättyäni, oikeastaan jope ennen heräämistäni. Pajupuro pesi itseään kuningatarpesässä.
"Mikä on olo?" kysyin hiljaa.
"No.. olen ehkä hieman shokissa. Mutta iloinen, mutta silti surullinen, kun Pihkapentu.. Miksi Sirpalesydän palasi, muttei hän? Miten juuri Sirpalesydän?!" Pajupuro voihkaisi. "Miksei Pihkapentu?!"
"Sirpalesydämmestä välitettiin paljon ja ööh..-" aloitin.
"Väitätkö, ettei Pihkapennusta välitetty paljoa?!" Pajupuro sihahti puheeni päälle.
"En."
"No hyvä!"
"Onhan se ihme miksi juuri Sirpalesydän.. Miksei vaikka isäni tai joku muu?" mietin ääneen.
"Nii'in!" Pajupuro tokaisi. Nousin pystyyn.
"Haluatko jotain parantajanpesästä? Voin tuoda jos vain tarvitset?" Kysäisin.
"En."
"Selvä."

//Jooenkeksinymuuta.fi//

Vastaus:23 kp:eetä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lehvätassu, Jokiklaani
20.07.2013 15:20
Alotan TAAS alusta xd koska huono muisti

Luku 1; Kuka etsii Lehvätassua?

Lehvätassu säpsähti hereille hikoillen ja vääntyillen nopeasti. Tämä oli nähnyt hirveää unta, kuinka suuri, pikimusta koira oli iskenyt suuret, paksut hampaansa naaraan niskaan ja viskannut tämän kauas veteen, jonne Lehvätassu sitten hukkui. Mutta ei, naaras ei nyt ollut vedessä. Tämä aukaisi silmiään hiljaa ja varoen, yllättyen auringon lämpimästä ja kirkkaasta valosta, joka huuhtoi pelon tunteen pois noin vain.
# Olenko kotona? Oliko se kaikki vain pahaa unta? # Kirjava naaras ajatteli toivekkaasti, mutta räpäyttäessään silmänsä auki nähdäkseen parantajan pesän kivisen pesän, Teerenlennon ja haistaakseen viileyden ja raikkaiden, huumaavien yrttien tuoksun, Lehvätassu näki korkean, puisen esineen ja kummallisia kasveja. Kasvit olivat pieniä ja niissä kaikissa oli kukat latvoissa. Kukat olivat kummallisen suojan takana turvassa kenties ja niiden suoja oli reikiä täynnä ja kiilteli valkoisen raikkaana. Parantajaoppilas tuhahti inhosta ja vääntäytyi venytellen pitkästi ylös, pyyhkäisten kerran hännällään maata. Maa oli ruohon peittämä, mutta se oli tasaista jokapaikasta ja se ei tuonut minkäänlaista vaanimissuojaa. Lehväpilvi paljasti karhean kielensä ja suki kevyesti rintaansa, saaden lyhyitä ruohon tupsuja irtoamaan, mutta yhtäkkiä kuului pieni kilahdus, oka säikäytti naaraan. Kirjava Lehvätassu pomppasi taaksepäin, kilinä seuraten ja lopulta tämä ääni vain pysähtyi.
" Eieieieieieieieieiei, älä vain sano että minulla on kotikisujen merkki kaulassani! " Naaras uikutti hiljaa, Tähtiklaanilta anoen, mutta kun hän heilautti kaulaansa, tuuhean, valkoisen turkin alta paljastui vihreä, kotikisujen kummallinen esine ja siihen kiinnitetty hopeinen kilisevä esine. Parantajaoppilas uikutti hätäisenä, samalla kun yritti kynsin repiä esinettä irti, mutta joka ei lähtenyt vaikka kuinka naaras sitä repi. Pitkä esine kiersi hänen kaulansa ja hohti kasteen kirkkaana vihreänä ja pieni kulkunen oli värjätty kauniin hohtavaksi, värinä hopea. Lehvätassu yritti kääntää päätänsä niin, että voisi puraista nauhan, tai siksi hän sitä nyt kutsui, irti terävillä hampaillaan, muttei aivan yltänyt. Kun kirjava naaras kyllästyi ja heilautti harmistuneena pöyheää häntäänsä tasaisen nurmikon päällä, kuului kummallinen klip ääni. Lehvätassu kiepautti päätänsä ja näki kuinka takanaan tulevasta, kirkkaan loistavan valkoisesta pesästä astui esiin kaksijalan pentu. Lehvätassu sähähti ja pomppasi ylös kuin tuli hännän alla. Naaras sähisi pelokkaasti seisoen, mutta kaksijalan pentu ei pysähtynyt vaan jopa nopeutti kummallisen vaappumisensa tahtia.
# Aika lähteä Lehvätassu # Kuului vaimea, hiljainen vinkaisu Lehvätassun päässä. Naaras kiepsahti ja lähti juoksemaan tuuli mukanaan, turkki hulmuten ja viikset vääntyen melkein poskien reunoihin. Jättimäinen, puinen este kohosi korkeuksiin, mutta Lehvätassupa ei ollut sellainen, joka jättäisi asiansa kesken. Nopeasti, juosten naaras kumartui valmiiksi niin että hänen mahansa laahasi maassa. Lopulta puu este oli tarpeeksi lähellä, joten Lehvätassu hidasti tassut liukuen ja loikkasi nopeasti ilmaan. Lämmin ilma virta pyyhki naaraan pehmeää turkkia ja lopulta kirjava parantajaoppilas tömähti mahalleen puisen esteet päälle. Kivulias alastulo vei naaraalta ilmat keuhkoista ja Lehvätassu nyt vain haukkoi ilmaa. Lehvätassun keuhkoja särki, mutta naaras ei antanut periksi vaan hengitti tasaisesti sisään ja ulos, pikkuinen kaksijalan pentu itkien aidan toisen puolen ja juosten pehmeällä nurmella takaisin pesäänsä. Lehvätassu veti väristen henkeä ja nousi tärisevin jaloin ylös, vaikka oli jo kaatua. Upottaen ohuet kyntensä tiukan puu esteen ''lihaan''. Täristen yhä, kirjava oppilas veti kyntensä takaisin piiloon ja otti yhden askeleen. Valkoisen hohkavasti kaksijalkojen pesästä kuului kummallista vinkunaa ja pesän ovi aukesi paukahtaen ja ulos ryntäsi vanhempi kaksijalka uros. Uros heilutti villisti jotain pitkää narua käsissään ja karjui raivokkaasti katsoen Lehvätassua. Pienehkö naaras säikähti ja lähti juoksemaan aitaa pitkin. Lehvätassun sydän sykki täristen tämän rinnassa ja yritti repiä pakotietä. Puinen aita heilui välillä toisen puolen uhkaavasti, mutta onneksi Lehvätassulla on hyvä tasapaino ja naaras pysyi jotenkuten tärisevän aidan päällä. Kun naaras katseli ympärilleen, näki hän vain lisää ja lisää kaksijalkojen puhtaita pesiä ja hyvin huollettuja pihoja. Monia Ukkospolkuja oli lähellä pesiä ja ilmaa halkovat äänet olivat kuin kuolemaa Lehvätassun kaltaiselle. Kirjava naaras katseli ympärilleen, etsien vaikka puuta, jonne mennä piiloon, mutta missään ei näkynyt minkäänlaista piiloa. Toinen huono uutinen oli se, että aita loppui kohta. Lehvätassu huokaisi syvään ja loikki muutamin hypyin aivan aidan nokkaan asti. Kova puu seisoi odottaen naaraan alla, kun tämä kurkki aidan yli. Alhaalla oli jonkinlaisia, seisovia, hopeisia esineitä, joista kuului välillä rapinaa. Lehvätassun pupillit suurenivat ja tämä kurotteli yhtä vitivalkoista käpäläänsä koskemaan hopeista esinettä. Jännittyneenä Lehväpilvi kuuli kuinka veri kohisi tämän korvissa ja kuinka tämän sydämmen syke alkoi sykkimään nopeammin. Juuri hiirenmitan päässä oleva hopeinen esine oli niin kirkkaasti loistava, ettei Lehvätassu kuullut enää mitään.
" Vain pari senttiäh..." Naaras naukaisi hiljaisen jännittyneenä. Yhtäkkiä, jokni vain iski naaraan kylkeä kipeästi. Aivan yhtäkkiä vain. Lehvätassu horjui ja kaatui alaspäin. Tömähtäessään maahan kirjava naaras rääkäisi kivusta, kun hirveä kipuaalto vyöryi naaraan lävitse ja aiheutti hirveän, tärisevän tunteen. Lehvätassu pystyi juuri ja juuri kääntämään päätänsä, nähdäkseen suuren pikimustan kollin, jonka jäätävän vihreät silmät katsoivat armottomasti pienempää Lehvätassua. Kolli, se oli selvästi kolli, irvisti julmasti ja alkoi vain raapimaan vihaisesti ja verenhimoisesti Lehvätassua. Kirjava parantajaoppilas vinkaisi hätäisesti ja tunsi kuinka monista kohdista kynnet uursivat kipeitä arpia tämän nahan lävitse lihaan asti. Veri roiskui haavoista suolaisena ja höyryävänä. Lehvätassu oli kauhun vallassa ja nyt vain sähisi ja aneli apua peloissaan. Naaras tärisi, valitti, itki ja huusi apua, yrittäen kynsiä välillä isoa kissaa, muttei yltänyt. Monet haavat kipeyttivät Lehvätassua joka paikasta ja Lehvätassau uikutti, kun joka paikkaa nyt kolotti niin kipeästi. Veri oli tahrannut Jokiklaanilaisen pehmoisen turkin ja vienyt tunnusomaisen hajun. Nyt kirjava naaras tuoksui vain vereltä, ei eää ihanan yrttimäiseltä ja kalalta. Eikä kollikissa ollut lopettamaan päin. Verta oli jo valunut niin paljon, että Lehvätassun silmissä sumeni pehmeästi ja tämä nyt roikotti päätänsä ja lopulta se tömähti äänekkäästi epätasaisen, likaisen ruohon päälle.

--------------------------------------

" Missä minä olen? " Lehvätasu naukaisi pökertyneen puolisena ja nosti heiveröisesti päätänsä. Hän näki edessään Ukkospolun tumman ja tunkkaisen polun, josta leijui kirpeää ja savuista tuoksua. Nostaessaan katsettaan Lehvätassu huomasi olevansa jonkinlaisen ruskean, ohuen laatikon sisällä, jossa oli koloja muutamissa nurkissa. Ei ollut enää päivä, joten kirkas aurinko ei edes yrittänyt näyttäytä, se oli mennyt nyt nukkumaan aurinkopesäänsä. Mutta Lehvätassu ei ollut varma olisiko edes yö. Hopeahäntä ei loistanut taivaalla kirkkaasti, vaan taivas oli tunkkaisen mustanharmaa, eikä näkynyt yhtään tähteäkään. Paitsi yksi. Taivaalla loisti kaunis, pieni, hieman punertava tähti.
" Pikkusulka...katsotko sinä minun perääni ? " Lehvätassu kuiskutti hiljaa kähisten, kyynel silmäkulmassaan. Yhtäkkiä pienen punertavan tähden luo ilmestyi kirkkaana loistava, hennosti pihkana loistava aivan pienoinen tähti. Pala juuttui Lehvätassun kurkkuun eikä hän voinut sanoa mitään.
# Kiitos Pihkapentu. Kiitos # Kirjava naaras kuiskutti hiljaa mielessään, mutta oli varma että pieni laikukas kollipentu kuuli sen Tähtiklaaniin asti. Lehvätassu veti kähisten henkeä ja nuuhkaisi kerran ilmaa, haistaen kirpeän veren ja ukkospolun tunkkaisuuden. Kääntämällä päätään kirjava oppilas näki hirveät, verestävät ja tulehtuneet haavat kyljessään, lavassaan ja jaloissaan. Parantajaoppilas ähkäisi, mutta lipaisi muutamaa haavaansa, puhdistaen sen liasta ja verestä. Vaikka veri oli kuivunut, siinä oli yhä inhottava suolainen maku.
" Ai, heräsit jo! " Kuului pirteä naukaisu kummallisen, ruskeanvärisen suojen suuaukolta. Suuri, harmaan ja valkoisen kirjava kolli, jonka sinisten silmien välistä kulki vanha arpi. Lehvätassu katseli ihmeissään tuota kollia ja pientä, roikkuvaa hiirtä tämän leukojen välissä. Kolli laski tyytyväisenä ruskean hiiren maahan ja heilautti häntäänsä istuen.
" Missä olen? " Lehvätassu kysyi kähisten ja nousi huterasti ylös. Arvet alkoivat vuotamaan verta ja saivat Lehvätassun katumaan nousemistaan. Suuret arvet aiheuttivat kivun vääristyksiä ,mutta silti parantajaoppilas pysyi tanakasti ja urheasti pystyssä.
" Sinun kannattaisi levätä hetki, nuo arvet eivät ole leikin asia! Mutta joo, olen Paris ja sinä olet pahvilaatikossa " Kolli naukui kehräten ja heilautti häntäänsä tyytyväisenä itseensä. Kirjava naaras katsoi tätä kirkkaan meripihkan värisillä silmillään ja hieroi hännällään yhtä kivuliasta haavaa lonkassaan. Nyt vasta Lehvätassu muisti kuinka nälkäinen naaras oli, jonka takia tämän katse siirtyi väkisin hiireen, joka makasi maassa kuin odottaen syöjäänsä. Paris selvästi huomasi sen, koska kolli ojensi tassuaan ja löi sen liukuen aivan verisen naaraan luo.
" Syö vain! Minä olen syönyt jo tarpeeksi tänään " Kolli naukaisi ystävällisesti ja heilautti korviaan tyytyväisesti. Lehvätassu hymyili ja nappasi kiinni hiirestä. Hiiren maku ei ollut lähelläkään Jokiklaanin reviiriltä löytyvien mehukkaampien ja täyteläisimpien hiirten nautinnollisen ihanaa makua, mutta sai tämä kaksijalkojen pesäiköstä löytyvä, hieman pölylle maistuva hiiri nyt kelvata. Lehvätassu soi ahnaasti hiiren pala palalta ja jätti vain luut kirkkaan valkoisina hohtamaan naaraan eteen. Yhä seisova kissa kohotti täristen tassuaan ja suki sitä hiirenrasvasta karhealla kielellään. Paris katsoi tyytyväisesti ja heilautti häntäänsä.
" Kiitos Paris. Tähtiklaani kiittää sinua! " Lehvätassu naukaisi hihkuen uutta voimaa, vaikka haavat saivat naaraan hyvän olon horjumaan hiukkaisen välillä.
" Mikä klaani? Aaaaa...olet klaanikissa, no olisihan se pitänyt tietää kun kerta taivaalle tuijotat! " Paris naukaisi tyytyväisesti ja loikkasi pirteästi ylös seisomaan. Lehvätassu katsoi iloisesti tuota kollia, kuin hän olisi pelastava Tähtiklaanin apuri.
" Muuten olisiko täällä yhtään hanhikkia? Siis sellaista keltaista kukkaa kuivilla paikoilla? Tarvitsisin sellaisen juuria " Lehvätassu kysäisi yllättäen ja Paris katsoi tätä ihmeissään. Sitten kolli alkoi selvästikkin miettiä kuumeisesti, ennenkuin nyökytti päätään ja syöksyi ulos pahvilaatikoksi kutsutusta laatikkomaisesta suojasta. Lehvätassu kehräili ja istahti, vaikka se saikin aikaan kivuliaan kipuaallon, joka kiersi naaraan koko kehon. Parantajaoppilas äyskäisi nopeasti kivusta, mutta toipui sitten, kun Paris syöksyi takaisin pahvilaatikkoon, suussa roikkuen keltakukkaisia hanhikkeja juurineen. Kasvien tunnusomainen, yrttimäisen kirpeä tuoksui leijui laatikossa ja sai harmaavalkoisen kollin nyrpistämään kuonoaan. Kirjava naaras taasen vain naurahti ja raahautui haavojen tuskallisen pistelyn seuraaman kollin luo. Naaras nappasi kasvin hampaisiinsa ja alkoi nopeasti jäystämään sen yhä multaisen makuista juurta suussaan. Paris katsoi silmät suurina ja ihmeissään vinkuen, kuinka Lehvätassu jauhoi hirveän makuista juurta suussaan. Tasainen kahina täytti laatikon ja lopulta kirjava naaras käänsi päätänsä ja sylkäisi vihreäruskean kasan haavoillensa.
" Paris, voisitko auttaa minua? Hiero tuota juurimössöä haavoihini? " Lehvätassu kysyi hiljaa ja hymyili kirkkaasti. Harmaavalkoinen kolli asteli hiljaa ja varoen naaraan luo, nostaen tassujansa ilmaan. Pian kolli alkoi hieromaan juurista jauhottua mössöä kaikkiin haavoihin ja arpiin. Lehvätassu huokaisi raikkaasti ja värähti ihanasta tunteesta, kun juuren ''liemi'' vei haavoista kivun ja auttoi myös puhdistamaan turkkia niin, että pian Lehvätassun pajunvärinen turkki paljastui juovineen päivineen. Paris hieroi yrtti uutetta hymyillen veikeästi ja kehräillen välillä. Yhtäkkiä kolli säpsähti rajusti. Lehvätassu katsoi ihmeissään kollia, jonka katse oli suuntautunut naaraan turkkiin.
" Hetkonen! Onko nimesi Lehvätassu? Oletko Jokiklaanista? " Kolli naukui isoon ääneen ja nousi seisomaan innosta puhkuen. Lehvätassu katsoi yllättyneenä tuota kollia, tämän sinisiä silmiä, jotka loistivat intoa. Hitaasti, ruskean kirjava naaras nyökkäsi ja sai harmaavalkoisen Parisin loikkaamaan ilmaan.
" Ala tulla nyt! Eräät ovat etsineet sinua! Hop hop! " Kolli naukui ja ryntäsi kuin päätön kana ulos. Lehvätassu pomppasi itsekkin ylöspäin ja asteli kollin perässä viileään ulkoilmaan. Oli yhä yö, varmaan kuunhuippu, mutta hopeahäntää ei näkynyt ja Pikkusulan ja Pihkapennun tähdet olivat piilossa tummien, mustien pilvien takana. Lehvätassu huokaisi ja juoksi nopein askelin kovaksi muuttuneen, tumman ruohon yllä kohti Parisia. Kollin häntä viuhtoi villisti ja tämä johdatti naarasta hiljaa, askel askeleelta, varmuudelta ettei parantajaoppilaan haavat alkaisivat aueta. Kolli hymyili kirkkaasti ja kehräili matkalla, mikä oli Lehvätassusta kummallista. Naaras vain käveli kollin perässä eikä painanut mieleen mitään maisemista.
# Ketkä he? Ketkä olivat etsineet minua? # Naaras tuumaili ihmeissään mielessään, mutta loikki yhä Parisin perässä. Yhtäkkiä harmaavalkoinen kolli pysähtyi ja Lehvätassu oli törmätä tämän selkään. Paris käänti päätänsä ja katsoi kirkkaan sinisillä silmillään hymyillen Lehvätassua. Hän viittoi hännällään että ruskea kirjava naaras astuisi tämän vierelle. Lehvätassu teki työtä käskettyä ja astui harmaan kollin vierelle.
" Nämä kaksi etsivät sinua " Kolli naukaisi, mutta Lehvätassu ei kuullut. Hän näki kuinka punertava, pitkäkorvainen kolli pötkötti kaksijalkojen turkkien päällä, selkä tänne päin.
# Huminapilvi tuli etsimän minua ! #
Vastaus:30 Kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Käärmetassu, Jokiklaani
20.07.2013 15:18
"Aamupartio toi minulle tiedon, että lähellä Aurinkokiviä, Jokiklaanin rajan puolella on koiran jätöksiä, hajujälkiä, sekä jäniksen raatoja."

Rastastähden ääni kantautui kissojen korviin, ja tieto herätti hälinää soturieden joukossa.

"Pyydämme jokaista partiota olemaan varuillaan, niin joen läheisyydessä kuin muuallakin. Aamu- ja iltapartiot tarkistavat aina joen rannan koiran varalta. Partioita tulee myös järjestää enemmän." Päällikkö lopetti puheensa, ja loikkasi alas suurkiveltä. Kaikki soturit ja oppilaat hajaantuivat ryhmiin puhelemaan tästä tiedotteesta. Kaikki paitsi Käärmetassu. Oppilas tassutti takaisin sille samalle lötköttelypaikalle paistattelemaan aurinkoa.
#Vai koiria... Klaani on varmasti nyt täydessä touhussa...# Käärmetassu mietiskeli. #Kun pitää klaanille hankkia riistaa ja partioita on nyt rutkasti enemmän kun on koiria havaittu.# Oppilas kiepahti kyljelleen, ja katseli klaanin tohinaa. #Kukaan ei varmasti huomaa mitään...#

Käärmetassu kiepahti pystyyn, ja tassutteli tuoresaaliskasalle, ja valikoi sieltä pulleahkon hiiren. Hän tassutteli takaisin sille samalle auringonläiskälle, lysähti maahan ja haukkasi palan hiirestään. Hiiren ja veren maku tulvahti Käärmetassun suuhun. #Voisin varmaan lähteä pian.# Hän haukkasi toisen palan hiirtä, ja nielaisi sen kurkustaan alas. Oppilas söi loput parilla suurella haukulla, ja nousi sitten istumaan.
Käärmetassu suki hieman turkkiaan ja lähti sitten tassuttelemaan kohti saniaistunnelia. Kuten yleensä, tätä laihaa ja sukkelaa kollia ei yleensä huomata, tai häneen ei kiinnitetä oikein huomiota. Kuten ei nytkään. Saniaistunnelin edessä tämä vilkaisi, ettei kukaan vain huomaa tai seuraa, ja livahti sitten äkkiä ulos leiristä.

Kolli pinkoi kovaa vauhtia kohti jokea, ja pysähtyi sen rantaan. Joessa uiskennellut kala piiloutui kiven taakse.

Joen rannan mudassa näkyi koiran jättimäinen tassunjälki. Koko jono tassunjälkiä johdatti sillan suuntaan. Joen vedessä lillui jotakin, jotakin punaista... verta!

Veri johdatti samaan suuntaan kuin tassunjäljet. Käärmetassu epäröi hetken, katseli ympärilleen, ettei kukaan ollut lähistöllä. Lopulta hän lähti seuraamaan tassunjälkiä. Ne jatkuivat ja jatkuivat, ja verivana lillui vieläkin vedessä, ja seurasi kokoajan tassunjälkiä. Välillä mudassakin näkyi verijälkiä. Käärmetassu ajatteli kokoajan untaan, jonka näki viimeyönä. Hän ajatteli jatkuvasti, mitä hän löytäisi veri- ja tassuvanan toisesta päästä. Hän seurasi ja seurasi tassunjälkiä.

Silta häämötti jo edessä, ja sen alla kyhjötti jokin musta. Käärmetassu kovensi vauhtiaan, hän tunsi veren kuohuvan korvissaan. Nyt hän oli kyllin lähellä nähdäkseen mikä siinä sillan alla oli. Käärmetassu haukkoi henkeä, ja oli kellahtaa kumoon nähdessään sen. Alla makasi kuollut jänis, jonka yläpuolelle oli kumartunut suuri, musta ja suurihampainen koira...
Vastaus:Hui! Jäipäs jännään kohtaan. Saat 20 kp:eetä! Muista kuitenkin, että ollaan uusilla reviireillä ;)

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, Myrskyklaani
19.07.2013 20:58
Lumisydän kantoi leuoisaan katajanmarja terttua. Taivasta peitti paksu pilvi kerros, ja aurinko ei paistanut. Sää ei ollut mikään kehuttava. Viileä tuuli pörrötti Lumisydämmen pitkää valkoista turkkia. Ja Myrskytassu tassutteli Lumisydämmen takana ja hänkin kantoi katajanmarjoja. Myrskytassu oli kehittynyt todella paljon, siitä lähtien kun oli ollut Lumisydämme oppilaana. > Hänestä tulee taitava parantaja, kun on valmis.< Lumisydän kehräsi hiljaa.
" Onko varasto jo täynnä, vai tarvitsemmeko vielä jotain täydennystä?" Myrskytassu mutisi.
" Ei, emme tarvitse enään mitään." Lumisydän vastasi. Leiriin saavuttuaan Lumisydän otti katajanmarja tertun Myrskytassulta.
" Saat loppu päivän vapaata, lepää kunnolla ja syö jotain. " Lumisydän mau'kui. Myrskytassu hölkkäsi tuoresaalis kasalle päin ja Lumisydän jatkoi Parantajan pesälle. Hänen vatsaansa kouraisi nälästä, mutta parantajan tehtävät kutsuivat.

Illalla Lumisydän viimein pääsi syömään tuoresaalista. Hän tassutteli kevein askelin tuoresaaliskasan luokse ja nappasi kolmesta jäljelle jääneestä metsähiirestä yhden. Veltto ruumis roikkui Lumisydämmen hampaissa, kun hän tassutteli takaisin parantajan pesälle. Lumisydän oli niin väsynyt, että hänen häntänsä laahasi maassa. Kun Lumisydän sitten saapui takasin parantajan pesälle hän lösähti kasaan maahan parantajan pesän eteen, ja rupesi näykkimään saaliista laiskasti pieniä palasia. Kun hän lopulta oli syönyt kaiken hiirestä hän nukahti ja nukkui sikeästi, kunnes joku tökki häiritsevästi hänen kylkeään.
" Mitä???" Mumisi Lumisydän unen pöppörössä.
" Minä tässä Kotkansulka, ja........." Hän epäröi.
" Ja mitä?" Lumisydän mau'kui närkästyneenä.
" Haluaisin puhua sinun kansa." Kotkansulka nau'kui. Lumisydän kohotti päätään ja yritti parhaansa mukaan salata hämmennyksensä.
" No tule sisälle." Lumisydän nau'kui levottomana. Kotkansulka asteli parantajan pesään kepein askelin, kun taas Lumisydän kampesi itsensä pystyyn ja hiljaisuudesta ei ollut kysymyskään.
Kotkansulka istuutui ja Lumisydän myös. > Mitäköhän asiaa Kotkansulalla on minulle.< Lumisydän ihmetteli, kunnes lopulta rikkoi hiljaisuuden.
" No?" Lumisydän kallisti pienesti päätään ja katsoi vihreillä silmillään Kotkansulkaan. Kotkansulka käänsi päänsä pois ja katsoi juurista ja multaista kattoa. Lumisydäntä hämmästytti Kotkansulan, Vatukkakynnen ja Tiikeritähden yhden näköisyys, mutta Lumisydän ei piitannut miltä kissa näytti vaan oliko hän paha, vai hyvä. Nämä määrittivät nykyään hänen ystävänsä. Vaikka kyllä Lumisydän hoitaisi ketä vain, kun han toisen ei vain tarvinnut kärsiä. Lopulta Kotkansulka rikkoi pitkäksi venyneen hiljaisuuden.
" Näin unta..." Hänen äänensä hiipui olemattomiin.
" Niin näit unta." Lumisydän mau'kui lempeästi.
" Näin unta pimeydenmetsästä." Kotkansulka kertoi kaiken unestaan, ja kun hän oli kertonut, niin Lumisydän ajatteli. > Miten ihmeessä...< Lumisydän oli ihan pihalla, Eikä hän ajatellut selkeästi.
" Kiitos Kotkansulka kun kerroit. Kerron, jos keksin jotain, jotain joka auttaisi, ehkä pulmassasi." Lumisydän yritti keksiä jotain järkevää sanottavaa, mutta ei enään pystynyt ajattelemaan. Kotkansulka nousi ja nau'kui jotain, josta Lumisydän ei kuullut mitään. Lopulta hän vaipui omiin ajatuksiinsa. > Pitäsikö Kotkansulan kertoa Hopeatähdelle. Vai, no ei tai jos....<

//Tosi sekava, ja silleen en keksinyt mitään ja ranta ehdotti, että Kotka kertois sen unesta, niin kirjoitin jotain sotkuista. Sori kirjoitus virheistä. (: Ja saiko tarinoita nyt kirjoittaa, jäi mulle vähän hämäräksi.//
Vastaus:Joo, saa niitä nyt kirjoittaa, kun vanhoihionkin on vastattu. Kerrotaan sitten erikseen, jos ei saa kirjottaa uvu Mutta saat tästä tarinasta 22 kp:eetä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pajupuro, Jokiklaani
19.07.2013 19:30
Aloitan alusta luvut c:

Luku 1; " Miksi sinä palasit, muttei hän!? "

Pajupuro nuoli karhealla kielellään pehmoisen pörröistä käpäläänsä, siirsi sen sitten korvansa taa ja hieroi sitä siihen. Naaraan maha pullotti jo toisesta pentueesta ja nyt kun ruskea naaras oli kokeneempi, hän varmisti ettei kukaan tämän pennuista kuolisi. Vaikka Pajupuro oli laihtunut huomattavasti siitä päivästä kun Lehvätassu katosi ja naaraan turkki oli menettänyt kiiltonsa, Kotkankiito ja Symbolihäntä tyrkyttivät tälle melkein joka hetki ruokaa. Paitsi että Kotkankiito oli nyt jossain tuolla ulkona, joka huoletti Pajupuroa. Naaras lopetti korvantaustansa hieromisen ja suki kosteudesta pörhöntynyttä turkkiaan tasaiseksi. Ruskealla naaraalla oli nyt oppilas, mutta pian tämä joutuisi takaisin kuningattarien luo, joka rauhoitti Pajupuron mieltä. Veden kastelema, tallottu mutainen maa peitti koko aukion ja nuoret pikku pennut olivat työntyneet ulos emojensa kanssa ja läpsivät nyt vingahtaen kylmää ja kirkasta vettä. Pajupuro hymyili lempeästi pienille pennuille, kun kirkkaat vesipisarat lensivät ilmassa ja pennut uikahtivat jännittyneinä. Leppoisa, lämmin tuuli pyyhki aukiota yrittäen vähäisin voimin kuivattaa tahmaisen mutaista maata. Rastastähti oli pysytellyt pesässään koko aamun ja Pajupuro pelkäsi jo, että tämän sisko oli tukehtunut tuoresaaliiseen tai jotain. Mutta onneksi pienikokoinen päälikkö nyt työnsi päänsä pesänsä kosteiden, riippuvien sammal ''oven'' lävitse, mutta kiskoi päänsä nopeasti sisän, kun kylmän viileät pisarat valuivat hänen niskaansa. Ruskea naaras kiepautti korvansa eteenpäin ja kuunteli tarkasti. Hän sai kuultua Rastastähden ärtyneen naukumisen ja sitten kuului tasaista kahinaa, josta päätellen naaras suki vetistä niskaansa. Pian kuitenkin päälikkö työnsi päänsä uudestaan ulos, mutta meni sammalsuojansa ali niin matalasti, ettei vahingossakaan koskenut yhdelläkään karvalla vetiseen sammaleeseen. Pajupuro naurahti kepeästi ja nousi ylös venytellen erittäin hartaasti ja makeasti, kunnes hän loikkasi suurella ja pitkällä pompulla mahdollisimman kuivalle kohdalle. Silti mutaa roiskahti ilman halki ja tahrasi hieman ruskean soturin mahaa. Mutta eipä se haitannut tätä kissaa, vaan hän jatkoi tyytyväisesti matkaa kohti sisartansa ja samalla päälikköään. Muta roiskui joka askeleella naaraan ympäri ja tippui muualle löysästi löpsähtäen. Pajupuro saapui sisarensa vierelle, joka tuijotti edessään olevaa suurta höyhentä, varmaan pohtien koristelisiko sillä petiään. Hänen tummansiniset silmät katsoivat tarkasti höyhentä, mutta niissä oli kummallinen, epätavallinen tuijotus. Pajupuro laski päätänsä hiljaa ja nappasi sisarensa korvasta tiukasti kiinni. Yllättynyt Rastastähti uikahti ja kiskoi itsensä irti, kaatuen taaksepäin suureen mutalammikkoon. Ruskea, tahmainen muta lensi komealla kaarella kauas eri suuntiin ja muutama suuri tippa tippui Pajupuron kuonolle. Ruskea naaras nuolaisi karhealla kielellään pehmeän mudan kuonoltaan ja sylki sen sitten maahan takaisin. Tummanharmaa Rastastähti vääntäytyi mutalammikostaan ja tämän selkä oli aivan kurainen ja liimautunut päälikön ihoon kiinni.
" Pajupuro, sinä senkin..." Tämä naukui muka vihaisesti ja mulkoili hymyillen itseään suurempaa siskoaan. Pajupuro naukaisi lempeästi mmrrauu, asteli mudalla sisarensa taa ja alkoi sukia tasaisesti tämän mudan peittämää turkkia. Muta maistui kiviselle ja tunkkaiselle, mutta ruskea naaras jatkoi sukimista ja välillä sylki mutaista kuolaansa maahan. Loppujen lopuksi Rastastähden selkä oli puhdas, mutta törrötti joka ilman suuntaan.
" Oho, anteeksi! " Pajupuro naukaisi nolosti ja suki muutaman pahasti törröttävän karvan takaisin sileäksi.
" Jaa, eipä tuo mitään. " Rastastähti naurahti ja suki mudan peittämää etutassuaan ja hieroi sitä sitten korvan taakse.
" Mites etsinnät? Tiedätkö missä Lehvätassu on? " Pajupuro naukaisi nyt paljon hiljempaa ja synkemmin, ikävä kun kuristi tämän kurkkua. Tummanharmaa päälikkö ravisti turkkiaan ja suki valkoista rintaansa.
" Ei. Tiedämme vain että kaksijalka nappasi heidät. Mutta älä huoli, olen varma että hän tulee takaisin, hänellähän on Huminapilvi apuna aina " Hän supatti itsekkin ja nousi pehmeästi.
" Olipa mukavaa jutella taas. Toivottavasti synnytät kunnon pentueen " Juovikas naaras sanoi ja lähti loikkimaan kohti Rikkovarjoa, tummaa varapäälikköä joka asteli mudalla nostaen jalkojaan mahdollisimman paljon. Pajupuro naurahti ja lähti itse vain kävelemään viilentävällä mudalla. Yhtäkkiä, ilman että kukaan arvaisi, leirin suuaukosta ilmestyi harmaa, juovikas kolli. Kukaan ei välittänyt, kaikki kun olivat keskittyneet varomaan suurimpiä muta läiskiä, mutta Pajupuro tuijotti järkyttyneenä tuota harmaan juovikasta kollia, jonka siniset silmät etsivät tiettyä kissaa. Sirpalesydän. Naaraan sydän jätti monet iskut välistä ja lopulta koko klaani tajusi kuka tuo kolli oli. Monet kissat ryntäsivät mudan roiskeesta välittämättä kollin luo ja Rastastähti kohotti katseensa. Hän oli tyrmistynyt. Hitaasti, Pajupuro vaappui kohti klaaninvanhimpien pesää automaattisesti ja hiljentämättä askeliaan. Muta roiskui tasaisesti tämän ympärille ja naaraan sydän heitti voltteja ja rummutti niin nopesti että se tuntui repivän aukon hänen rintaansa. Pian naaras saavutti tiensä klaaninvanhimpien pesään ja steli jäykästi raidallisen, takaruumiinsa halvauttaneen naaraan luo.
" Hmm...Ai Pajupuro! Mitäs sinä tänne tulit? " Naaras kysyi yllätyneenä ja kohotti päänsä hymyillen iloisesti. Ruskea naaras takelteli ja tämän ametistiset silmät olivat suurentuneet pyöreiksi. Sulkaturkki katsoi kauhustuneena tämän hurjaa ilmettä.
" Sirpalesydän..H-hän on elossa! " Pajupuro sai sanottua ja kyynel vierahti raivaten tämän poskiturkista tien. Sulkaturkki veti itseään hieman eteenpäin ja katseli tyrmistyneenä harmaata komeaa kolli, jolta kysyttiin kysymyksiä, ja jos niihin ei vastattu, kaikki yrittivät väkisin nyhtää tältä tietoja.
" Kuinka hän voi olla elossa? Oksa oli lävistänyt kaulan ja...Ja hänet haudattiin! " Harmaa naaras älähti yllättyneesti ja tuijotti lasittenuin silmin kollia. Pajupuro nyökkäsi hiljaa ja muisti vain veren kirpeän tuoksun. Tämä ei voinut katsoa kuollutta Sirpalesydäntä silloin.
" Auttaisitko minut ulos täältä? " Sulkaturkki naukaisi rikkoen väijyvän hiljaisuuden. Pajupuro nyökytti nopeasti ja kiskoi ystävänsä ulos raikkaaseen ulkoilmaan. Pian, saatuaan Sulkaturkin ulos, Pajupuro kääntyi ja juoksi. Hän juoksi ulos leiristä ja sai vastaan hyytävän viileän, melkein kylmän tuulenvireen. Tämän tunteet poukkoilivat naaraan sisällä villisti kuin napatun linnun siivet.
# Eikö minun pitäisi olla iloinen? Ei olen tyrmistynyt. # Pajupuro kävi nopean keskustelun päässään ja jäi katsomaan pientä kirkasta ja täydellisen pyöreää vesipisaraa kirkkaan ja raikkaan vihreän lehden päällä. Yhtäkkiä naaras tunsi hännän sipaisevan hänen selkäänsä. Nopeasti ruskea naaras kiepsahti ympäri, huitaisten hännällään kirkkaan pisaran lehdeltä ja aiheuttaen kylmiä väreitä selkäänsä, kun pisara lensi naaraan niskaan, monet muut pisarat mukanaan. Ametistin värisillä, kirkkailla silmillään tämä tuijotti eteensä tullutta, komeaa, harmaan juovikasta kollia, jonka kiltit siniset silmät tuijottivat naarasta.
" Hei Pajupuro. Huomasin kuinka juoksit pois " Kolli sanoi hiljaa ja heilautti pöyheää häntäänsä pehmeästi ystävyyden merkiksi.
" Älä yrittäkkään. Olet jo kuollut kerran! Kuolleet kuuluvat Tähtiklaanin käpäliin nykyään, miksi sinä tulit takaisin? " Pajupuro napautti töykeästi ja vihaisesti harmaalle kollille. Sirpalesydämmen silmät suurenivat yllätyksestä ja tämä katsoi järkyttyneesti ystäväänsä.
" Etkö ole onnellinen? " Tämä kysyi hiljaa ja surullisesti.
" En tiedä! Mutta yhtä asiaa en käsitä; Miksi sinä tulit takaisin ja HÄN ei?! " Pajupuro sähisi sylkien ja turkki nousten pörhöön. Tämän häntä oli pörröinen ja noussut suoraksi ylös. Sirpalesydän katsoi ihmeissää naarasta ja peruutti varmuudelta muutaman askeleen.
" Kuka hän? " Tämä kysyi hiljaa ja pehmeästi, selvästi yrittäen hillitä ruskean soturin tunteita.
" Tarkoitan pentuani! Pihkapentua! Miten sinä voit tulla takaisin, mutta hän ei?! Ja jos et voi vastata, lähde näköpiiristäni NYT HETI! " Naaras sähisi niin raivokkaasti, että melkein räjähti. Naaraan kynnet olivat uhkaavasti esillä ja tämä irvisti sähisten selkä kaaressa ja pörhössä. Sirpalesydän peruutti hiljaa ja pujahti sisään leiriin. Pajupuro jäi sähisten paikoilleen.

// Jotaib randomia
Vastaus:30 kp:eetä :'3

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Honey, Erakko
19.07.2013 18:43
1. Luku

Vielä vähän, vielä vähän... Kuljin eteenpäin vatsakarvat maatahipoen. Herkullinen vesimyyrän tuoksu helli hajuaistiani. Nuolaisin nälkäisenä huuliani ja jatkoin matkaa kevein askelin.
Pian kuulin rouskuttavaa ääntä ja näin saaliseläimen syömässä. Kuinka ironista. Peto syö toisen, kun tämä on syömässä.
Valmistauduin voimakkaaseen loikkaan ja loikkasin. Päästin kynteni esille ja osoitin ne suoraan kohti vesimyyrää. Se huomasi minut, mutta aivan nanosekunnin liian myöhään. LAskeuduin sen päälle ja puraisin sen niskan poikki. Inhottava räsähdys kuului ja katsoin taivaalle.
"Tähtiklaanille kiitos tästä." Kuiskasin ja laskin katseeni saaliiseen. Aloin nälkäisenä haukata suuria palasia siitä suuhuni, eikä kestänyt kauaakaan kun olin jo syöny sen.
Kaivoin vierelleni pienen kuopan ja laitoin vesimyyrän jäänteet sinne. Sen jälkeen täytin sen ja nuolaisin viimeisen rippeet huuliltani. Nälkäni oli laantunut rutkasti ja nousin neljälle jalalle.
Samassa kuulin nopeita juoksuääniä ja säikähdin tuhottomasti. Jotkut tulivat minua kohti!
"Tulkaa, haistan sen!" Joku huusi. Se sai minuun vauhtia ja rutkasti. ALoin juoksemaan niin kovaa kuin suinkaan pystyin ja lähestyin jokea.
Vilkaisin hätääntyneenä ympärilleni ja mietin mitä ihmettä tekisin.
Jäänkä minä kiinni?

//Sori toosi huono pätkä mut joudun taas menee pois koneelta

Vastaus:Saat 10 kp:eetä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki, Jokiklaani
19.07.2013 14:17
1. Luku

Katsoin kauhusta kankeana Pajupuroa, joka takelteli silmät suurena minulle.
"Sirpalesydän... H-hän on elossa!"
Vilkaisin hämilläni pesän ulkopuolelle ja totta se oli; tuo harmaa raidallinen kolli seisoi rentona muiden sotureiden luona. Jokaisella muulla oli kauhistunut ja jokseenkin pelokas ilme, jopa Rastastähdellä, hänen kumppanillaan.
"Kuinka hän voi olla elossa? Oksa oli lävistänyt kaulan ja... Ja hänet haudattiin!" Älähdin. Muistin kuin eilisen sen kammottavan näyn, kun Sirpalesydän makasi elottomana maassa kaula oksan lävistämänä. Pajupuro nyökkäsi ilmeettömänä, aivan kuin hänkin olisi ajatellut sitä näkyä. Miksipä ei? En usko, että ketään olisi voinut unohtaa sitä.
"Auttaisitko minut ulos täältä?" Kysyin naaraalta. Enhän minä pystynyt kävelemään, kun takajalkani olivat halvaantuneet. Pajupuro nyökkäsi ja auttoi minua raahautumaan pois klaaninvanhimpien pesästä, jossa asuin sillä hetkellä.
Koko klaani oli kerääntynyt Sirpalesydämen ympärille ja hänelle heitettiin ksymyksiä joka lähtöön. Katsoin sivummalta päällikköämme ja tunsin surun pistoksen sydämessäni. Rastastähden ilme kertoi syvästä järkytyksestä ja kauhusta.
"Oletko kunnossa?" Kuiskasin naaraan korvaan. Tämän silmät katsoivat tyhjyyteen ja katsoin häntä myötätuntoisena.
"Tietenkin olen. Hän on nyt täällä." Hän huokaisi.
Katsoimme kumpikin vaitonaisena elävien kirjoihin palannutta kollia.

//Jatkuu kohta kännyllä, sillä äiti hääsi koneelta
Vastaus:Saat 13 kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lummetassu,Jokiklaani
19.07.2013 08:21
Lummetassu seisoi Tuuliklaanin nummella.Tämä loikki iloisesti etenpäin.Kuvottava veren haju täytti hänen kuononsa.Hän katsoi kauhuissaan kun veri levisi nummille.Lummetassun käpälät olivat veren peitossa.>Tuho on vasta alkanut<Jokin kuiskasi hänen sisällään.Hän näki mielessään jäänsiniset silmät,Raa´asti murhatun naaras kissan ja veljensä Tihkutassun joka oli pahasti loukkaantunut.>Varo< ja kipu leimahti Lummetassun kyljessä.Jokin painoi hänet maata vasten.Hän ei nähnyt ketään mutta hän näki jäänsiniset silmät.Se pureutui hänen kaulaansa ja hän tunsi kun veri valui.
"Lummetassu herää!"Jokin sihahti.Lummetassu avasi silmänsä.>Se oli vain unta<Hän tunnusteli kaulaansa mutta siinä ei ollut mitään.Tiikeritassu mulkoili häntä.Lummetassu heilautti korviaan ja hoippui ulos oppilaidenpesästä.Kuvottava tunne velloi Lummetassun sisällä.Hän joi vähän aamukastetta ja se pyyhki tunteen pois.>Missä minä ne silmät olen nähyt?<Lummetassu mietti hämmillään.Hän pudisti päätään ja käveli ulos leiristä.Hän seisoi hetken hiljaa ja huomasi vesimyyrän joka touhusi kaislikossa.Lummetassu valui vaanimisasentoon ja alkoi lähestyä pahaa-aavistamatonta vesimyyrää.>Mitenköhän Tihkutassu voi?<Lummetassu mietti.Vesimyyrä nosti päänsä kun se huomasi mahdollisen vaaran ja juoksi karkuun."Pahus"Lummetassu murahti.Sama toistui vielä pari kertaa.>Minun pitää tavata Tihkutassu<Lummetassu päätti.Hän nousi ylös ja juosi joelle.Virtaava joki oli jo pian hänen edessä.Hän molskahti veteen ja ui voimakkailla vedoilla sen yli.Hän ravisti turkinsa kuivaksi ja kulki Tuuliklaanin reviiriä kohti.Hän alkoi juosta nopeammin ja nopeammin.Lummetassu tunsi koko reviirin.>Täällä minä synnyin<Lummetassu mietti.yhtäkkiä hän törmäsi vaalean naaraaseen."Häivy tunkeilija Tuuliklaanin reviiriltä."Naaras sihisi Lummetassulle karvat pystyssä."Anteeksi mutta minun pitää tavata Tihkutassu.Minun nimi on Lummetassu."Lummetassu puhui rauhallisesti.Naaras näytti hämmästyneeltä."Miksi sinä Tihkutassun haluat tavata"Naaras kysyi."Minä olen Hiekkatassu"Naaras lisäsi.Lummetassun sydän tykytti.>Olisiko aika paljastaa että Tihkutassu on veljeni?<
jatkuu...
//Tihkutassun ja Lummeassun emo oli kulkukissa joka kuoli synnytykseen.Jäävirta oli löytänyt Lummetassun ja vienyt hänet Jokilaaniin.Ketunleipäjalka oli taas löytänyt Tihkutassun ja vienyt hänet Tuuliklaaniin.Kukaan muu ei tiiä että ne on sisaruksia aitsi ne itse.//
Vastaus:Kiva kiva c: saat tästä tarinasta 20 kp:eetä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Siitepöly, erakko
18.07.2013 22:00
Luku 4.
Siitepöly nuuhki ympäristöä. Naaras kuuli liikettä, ja alkoi juosta pakoon. Hän törmäsi puuhun, ja pyörtyi. Tämän päässä sumeni. Pian naaras avasi silmänsä, ja alkoi valittaa.
”Ai, ai, ai...”, tämän päähän sattui. Siitepöly katsoi lammikosta itseään, ja huomasi verta päässään. Tämä säikähti pahasti. Siitepöly astui veteen varovasti. Hänen päänsä oli kokonaan vedessä, ja kun naaras otti sen pois, lammikko oli veren täyttämä. Siitepöly pelästyi kauheasti. Pian hän kuuli erikoisia ääniä.
”Kuka siellä?”, Siitepöly maukui. Tämä katsoi ympärilleen, eikä nähnyt ketään.
”Onko siellä joku?”, jokin ääni vastasi. Naaras mietti, kuka siellä olisi.
”Tule esiin!”, Siitepöly sanoi kovaäänisesti, että se jokukin tuli piilostaan esiin. Siitepöly näki kollin.
”Kuka olet!?”, naaras kysyi.
”Rauhoitu, hyvä kissa. Olen kissa, niin kuin sinä.”, kolli naurahti.
”Lopeta!”, Siitepöly murisi.
”Olemmeko tavanneet ennemminkin?”, Kolli sanoi. Pian Siitepöly muisti kollin. Tämähän oli Kuolema! Miten hän oli selvinnyt?-- Ja miksi hän oli täällä?
”Taidat muistaa minut, eikö?”, kolli naurahti. Mitä Siitepöly tekisi?
”Oi, Siitepöly. Mitä sinä täällä teet?”, Kuolema nauroi. Siitepöly ei vastannut, ja käänsi päänsä pois. Pian naaras hyppäsi oksalle, ja hyppi oksalta oksalle, nopeaa tahtia.
”Älä yritäkään päästä karkuun!”, Kuolema huusi, ja juoksi Siitepölyn perässä alhaalla. Naaras hyppäsi toiselle puolelle, jossa Kuolema ei juossut. Pian kolli hävisi näkyvistä, ja Siitepöly juoksi täyttä vauhtia vasemmalle. Hän hyppäsi suuren kuopan yli, ja terävien kivien yli. Pian Siitepöly ei kuullut mitään ääniä, ja tämä näki pian kaksijalkojen pesän. Siitepöly oli iloinen päästessään turvaan Kuolemalta. Nuori naaras hyppäsi hiljaa puuhun, ja kiipesi puun latvaan. Sieltä näkyi kauas, ja Siitepöly nautti näköalasta. Pian tuli kuitenkin myöhä, ja häntä alkoi nukuttaa. Siitepöly meni makuulleen, ja sulki silmänsä. Aamu tuli, ja aurinko oli jo noussut. Pienet kaksijalat leikkivät lähistöllä, ja nämä melusivat kovaan ääneen.
”Kauheaa kidutusta! Kaksijalkojen pennut meluavat kauheasti!”, Siitepöly sanoi, ja laskeutui varovasti puusta alas. Pian eräs kaksijalka antoi Siitepölylle kermaa, ja naaras oli iloinen.
”Ihanan makuista!”, Siitepöly maukui, mutta lähti pian pois. Hän näki ukkospolun, ja juoksi äkkiä sen yli, samalla kun pienet kaksijalat menivät sen yli. Hän näki edessään pienen puiston, ja tämä hymyili. Koko paikka kuhisi oravia, hiiriä sekä koiria. Siitepöly juoksi varovasti puistoon, ja näki jo edessään oravan. Naaras hyppäsi väärään aikaan, sillä orava ehti mennä juuri pois.
”Eikä!”, Siitepöly aivasti. Hän katseli ympärilleen, ja kuuli oravia sekä hiiriä. Niitä oli todella monta, ja ne olivat samassa kasassa. Siitepöly hiipi lähemmäksi, ja näki yhteensä kolme oravaa, sekä kolme hiirtä, jotka olivat kaikki pulskia. Naaras hiipi vieläkin lähemmäksi, ja tämä hyppäsi. Yksi laiha hiiri pääsi karkuun, mutta pulskat oravat ja hiiret eivät olleet yhtä nopeita. Siitepölyllä oli kauhea nälkä, ja tämä hotkaisi hiiret, ja pian oravatkin olivat poissa.
Naaras nuoli huuliaan, ja tätä alkoi väsyttää, ja heikottaa. Siitepölyn päässä alkoi pimetä, ja tämä nukahti maahan. Hän heräsi jonkin ajan päästä, ja alkoi valittaa.
”Ai, ai. Päähän sattuu..Mahaankin sattuu...”, naaras vaikeroi. Hän kiipesi nopeasti puuhun, ja yritti rauhoittaa itseään. Siitepöly painoi päänsä lehtiä vasten,ja sulki silmänsä. Naaras tipahti hetkessä alas, ja kiljaisi että oravat ja hiiret pelästyivät. Siitepölyn päässä sumeni, ja tämä pyörtyi maahan. Naaras heräsi kaksijalkojen pihalla, ja hänen olonsa oli mainio. Tämä kauhistui, kun näki että oli kaksijalkojen reviirillä. Siitepöly hyppäsi lyhyen aidan yli, ja juoksi täyttä vauhtia eteenpäin. Tämä ei huomannut ukkospolkua, ja hän pysähtyi keskelle sitä. Naaras kuuli hirviön murinaa, ja käänsi päänsä. Hirviö tuli häntä kohti. Siitepöly ei kyennyt tekemään mitään, vaan seisoi hirviön edessä. Kävi vain hetki ja – kuului kiljuntaa, ja veri lensi.
//Phh, taas tarinaa :3
Vastaus:Jännää... saat 24 kp:tä! : DDD

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän, Jokiklaani
18.07.2013 18:45
Katselin alas Hopeahännältä. Oli aamuyö, kissat nukkuivat vielä. Kylmänpuoleinen aurinko valaisi maata, Jokiklaanin leiriä, jossa en tällä hetkellä ollut.
Tuijotin entistä kotiani sekä päällikön pesää.
Siellä nukkui tällä hetkellä kumppanini, Rastastähti, joka ei ollut se sama Rastastassu tai Rastaanvire kuin ennen. Hän oli erilaisempi, mutta minulle niin kovin tärkeä, vaikken ollut hänen luonaan. Huiskautin pörröistä häntääni tervehdykseksi emolleni, joka asteli luokseni hopeanvärinen turkki tähtiä kimmeltäen.
’’Kuules.’’ naaras aloitti ja istahti viereeni.
Höristin korviani katse kumminkin yhä kiinni maassa.
’’Et tunnu viihtyvän täällä…’’ emoni sanoi.
Ravistin päätäni anteeksipyytelevänä.
’’Anteeksi, en vain…tuntuu etten kuulu tänne…kotini on monta ketunmittaa alempana, tuolla, Jokiklaanin leirissä, siellä ovat kumppanini, entinen oppilaani, ystäväni…’’
Kirkasvirta nousi ylös ja tämän vierelle tuli muutamia muita kissoja. Katsoin heitä hämilläni.
’’Olemme päättäneet antaa sinulle elämäsi takaisin. Saat ruumiisi, ehjänä.’’ Kirkasvirta naukui. Säikähdin, kun Hopeahännän reunalta leijui tuttu, liikkumaton hahmo, minä. Sen kaula oli ehjä, ja turkki kunnossa.
Hetken kaikki tuntui pyörryttävältä, kuin olisin joutunut veren varaan, putouksen alle.
En nähnyt enää ruumistani, koska olin nyt siinä.
Katsoin epäuskoisena käpäliäni. Kyllä, se oli minun ruumiini.
’’Kuinka voin ikinä kiittää?’’ kuiskasin onnellisena. Kirkasvirta nyökkäsi ja hymyili.
’’Riittää, kunhan näen sinut onnellisena, poikani. Menehän nyt.’’
Jokin laski minut alas Hopeahännältä. Nopeasti, mutta tömähtäessäni maahan, minua ei sattunut.
Räpiköin pystyyn ja katsoin ympärilleni. Kotimetsä.
Ruoho tassujeni alla kutitteli mukavasti.
Meno ei ollut enää yhtä leijailevaa, minun täytyi kävellä itse. Se tuntui ihanalta, vedin tuttuja tuoksuja keuhkoihini samalla kun lähestyin leiriä.
Saavutin sisäänpääsyn. Mitä seuraavaksi tapahtuisi?
Mitä sanoisin minun kuolemani jälkeen syntyneille kissoille.
’Joo älkää välittäkö, heräsin vain tässä äsken kuolleista.’
Mutta nyt en jankkaisi sitä. Menisin. Sukelsin sisään leiriin ja katsoin ympärilleni. Oranssinruskea kolli istui aterioimassa. Virnistin kävellessäni hänen luokseen.
’’Mitäs entinen oppilaani?’’
Ruskolehti nosti katsettaan ja tämän meripihkan väriset silmät pyöristyivät suunnattoman kokoisiksi.
’’Mitä-etkös sinä…se oksahan- hautasi….’’ kolli änkytti.
’’Se on pitkä tarina. Mutta olen nyt taas täällä, anteeksi, mutta nyt on pakko mennä kumppanini luo.’’ mau’uin ja porhalsin päällikön pesän edustalle.
’’Kop kop, Rastastähti.’’ sanoin veikeästi.
Hetken oli hiljaista, kuulin nopeaa hengitystä.
Työnsin sammalverhon syrjään. Rastastähti tuijotti minua preussinsiniset silmät säihkyen.
’’Sirpalesydän?’’ tämä naukui.
’’Minähän se…palasin…elävien kirjoissa jälleen!’’ kehräsin vastaukseksi ja hieroin päätäni kumppanini niskaa vasten. Nuolin tämän pehmeää, tummaa karvaa. Siirsin valkean tassuni Rastastähden käpälän päälle ja kiedoin pitkäkarvaisen häntäni tämän hännän ympärille. Tämän takia olisin tehnyt mitä vain, mutta sain koko elämäni ilmaiseksi takaisin.
’’Muistathan kun annoin sinulle seremoniassa rakkautta?’’
Rastastähti nyökkäsi.
’’Nyt saat sitä jälleen.’’

//Lol, ei yhtään pervo loppu : D//
Vastaus:Joo mitään pervoa ei tapahdu tässä välissä... <.< Mutta saat tästä tarinasta 26 kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Käärmetassu, Jokiklaani
18.07.2013 17:37
Sade purkautui pilvistä ja satoi metsän ylle. Joki virtasi ja kuihusi ja ukkospolun jyrinä kaikui koko laaksossa. Joessa virtasi verivana, joka johti sillalle päin. Vanaa seurasi kermanruskea pentu, joka oli hädin tuskin 9 kuuta vanhempi. Tuuli pörrötti sen turkkia niin, että näytti kuin pentu voisi lähteä lentoon tuulen mukana hetkenä minä hyvänsä. Ei, se seurasi rohkeasti jokea, ja joessa virtaavaa verivanaa. Sitten pentu pysähtyi kuin naulittuna kun alkoi tuulla kovempaa. Sitten, kuin jokin toinen, näkymätön kissa olisi tönäissyt tätä, pentu jatkoi matkaa. Pian kaksijalkojen silta häämötti edessä päin. Pentu kovensi vauhtiaan tuulesta ja sateesta huolimatta, ja saapui lähemmäs siltaa. Sillan alla rannassa kyyhötti jokin punertava möykky. Kun pentu saapui lähemmäs, nyt tuo punertava möykky oli selvästi kissa. "Omenatassu!" kerman värinen kissa henkäisi, ja kyyristyi verisen Omenatassun viereen. "Käärmetassu" Omenatassu mutisi, ja toisti tämän nimeä. Käärmetassu tunsi töykkimistä kyljessään.

Oppilaan silmät rävähtivät auki, ja tämä näki yläpuolellaan mestarinsa Aaltojuovan. "Käärmetassu nouse ylös. On melkien auringonhuippu" Soturi tökkäsi Käärmetassua vielä kerran, ja lähti sitten ulos oppilaiden pesästä huikaten peräänsä: "Tulet kanssamme metsästyrpartioon" ja sitten hän katosi päivänvaloon. Käärmetassu istui siinä hetken aivan hiljaa äskeisestä unesta. Sitten oppilas suki nopeasti turkkinsa, ja saapui leirin touhun keskelle. Häntä odotteli saniaistunnelilla aamupartio, johon kuului Aamujuova, Haukkahalla ja Myrskyturkki. Käärmetassu pinkoi heidän luokseen, ja viisikko katosi saniaistunnelista. He pinkoivat kohti jokea, ja pysähtyivät sitten.

"Mitä haistat, Käärmetassu?" Aaltojuova maukui, ja katsoi odottavasti Käärmetassua. "Hm... Jäniksen, laimean oravan ja... Ketun. Sen tuoksu on jo vanha, ainakin pari päivää vanha." Käärmetassu tuhahti. "Hyvä." Aaltojuova naukaisi hilpeästi. Heidän edessä oleva pusikko rapisi, ja sieltä ilmestyi jänis. Se pinkoi kovaa vauhtia pois. Käärmetassu jännitti lihaksensa, valmiina pinkomaan perään ja hyppäämään sen niskaan; mutta Haukkahalla ehti ennen. Hän pinkoi kova vauhtia jäniksen rinnalle, ja loikkasi sen kimppuun ja upotti hampaansa sen pehmeään niskanahkaan. Jänis rimpuili ja yritti päästä vapaaksi, mutta Haukkahalla piti pintansa. Pian jänis makasi elottomana maassa, ja Haukkahalla oli hautaamassa sitä.

"Hienosti sait sen kiinni." Aaltojuova kehräsi. #Olisin minäkin sen voinut napata...# Käärmetassu murisi mielessään. Häntä ärsytti, kun ei saanut tilaisuutta näyttää taitojaan mestarilleen.
He liikkuivat joen vierustassa, kunnes Käärmetassu äkkäsi uudelleen saalista: Pulleahko vesimyyrä puuhaili omiaan veden rajassa, eikä näyttänyt huomaavan lainkaan kissoja.
Käärmetassu pudottautui vaanimisasentoon, ja hiipi kohti mitään arvaamatonta vesimyyrää. Käärmetassu jännitti lihaksensa, ja loikkasi kohti vesimyyrää. Se yritti epätoivoisesti karkuun, mutta Käärmetassu taittoi sen niskat, ja palasi muiden luokse ylpeänä saaliistaan.
"Hyvin saalistettu, Käärmetassu!" Aaltojuova naukaisi.
"Hienoa." Myrskyturkki yhtyi, mutta Haukkahalla mutisi vain jotain "Mahtavaa" tyylistä.
He hautasivat vesimyyrän, ja jatkoivat saalistusta.

Myöhemmin leiriin palattuaan heillä oli mukanaan jänis, se muhkea vesimyyrä ja pari kalaa. He tiputtivat saaliit tuoresaaliskasaan, ja syventyivät sitten omiin puuhiinsa. Käärmetassu tyytyi loikoilemaan auringonpaisteessa lähellä oppilaiden pesää.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikokoukseen!" Ääni kaikui pitkin leiriä. Kissat kokoontuivat sinne mistä ääni kuului, Käärmetassu mukaan lukien. Rastastähti pyyhki katseellaan kaikkia, ja kun jokainen oli saapunut klaanikokoukseen, hän aloitti...

// Joo sori tää on tämmöne lyhyt alotustarina :DD
Vastaus:Saat tästä 29 kp:eetä! ovo

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Siitepöly, erakko
18.07.2013 16:50
Luku 3.

Siitepöly katseli kaunista, sinistä taivasta. Hän istahti nurmikolle. Naaras maukui itsekseen:
”Miten ihana ilma...” Siitepöly kuuli veden pulputusta. Naaras nousi nurmikolta, ja käveli veden ääntä päin. Hän näki matalan puron. Vaalea naaras nuoli puhdasta vettä. Hän tuumi: >Menisinkö kahlaamaan?< Siitepöly asteli viileään veteen. Hänen tassunsa ylsivät juuri ja juuri pohjaan. Tämä oli iloisella päällä. Hän nautti tästä. Siitepöly kahlasi hieman kauemmaksi. Yhtäkkiä kauhea virta tarrasi Siitepölyyn. Vaalea naaras yritti ”uida” pois virrasta, mutta se ei onnistunut, sillä hän ei osannut uida laisinkaan. Siitepöly vajosi vähitellen veden alle. Hän haukkasi henkeä, ja upposi veden alle. Naaras yritti saada kiinni kivistä, mutta kivet olivat liian liukkaat. Siitepöly alkoi hätääntyä. Hän kuolisi pian, mutta voisiko hän pelastua? Vaalea naaras näki puun, joka oli kaatunut veteen. Siitepöly sai otteen kaatuneesta puusta, ja kapusi sen päälle. Hän hengähti, ja hyppäsi jo pian ruohikolle. Naaras oli iloinen, että oli päässyt pälkähästä. Hän näki kauniita kukkia edessään, ja oli jo haistelemassa niitä. Siitepöly näytti siltä, ettei olisi tapahtunutkaan mitään. Hänen painava turkkinsa ärsytti naarasta, mutta tämä ei siitä välittänyt. Siitepöly kuuli kaksijalkojen ääntä, ja hyppäsi salamannopeasti puuhun. Naaras kiipesi ylemmäs. Kaksijalat talloivat kukkien päälle, ja tönivät toisiaan. Mukana oli myös nuori kaksijalka, joka näytti surulliselta.
”He menivät ohi..” Siitepöly huokaisi. Naaras kuuli pian kauheaa melua, ja tämä katseli ympärilleen. Hän näki takanaan kaksijalkojen hirviön, ja pelästyi. Siitepöly putosi puusta, kun säikähti. Tämä pörhisti turkkinsa, mutta hirviö tuli vieläkin lähemmäs, eikä se piitannut Siitepölystä. Naaras juoksi pakoon hirviötä.
”Mitä ihmettä tuo on tekevinään!?”, Siitepöly kiljaisi, ja juoksi täyttä vauhtia eteenpäin. >Luovuta, luovuta...<, tämä toivoi. Hirviö pysähtyi, ja vaalea naaras hyppäsi sivulle, ennen kuin hirviö liikkuisi taas.
”Juoskaa henkenne edestä!”, Siitepöly kiljaisi. Kaikki muut erakot, sekä kotikisut lopettivat puhumisen, ja tuli äärettömän hiljaista. Nyt naarasta nolotti. Mitä hän oli mennyt sanomaan...Mutta sepä ei auttanut tässä tilanteessa, sillä hirviö oli Siitepölyn takana.
”Oi, oi..”, oli täpärä tilanne. Pian kissat pelästyivät hirviön ääntä, ja kaikki juoksivat pakoon, jopa Siitepöly, joka ei halunnut kuolla! Pian kuului kimeä kiljahdus. Siinä välissä kissat pysähtyivät. Siitepöly ihmetteli, miksi he pysähtyivät. Naaras käänsi päänsä, ja näki nuoren kissan, joka oli jäänyt hirviön alle.
”Voi ei...”, Siitepöly sanoi. Kissa kitui verisenä maassa. Hirviö ajoi pois. Kissa kiljui maassa.
”Apua, apua, auttakaa minua!”, verinen kissa kiljui. >Mitä minä teen, entä mitä minun pitäisi tehdä?<, mietti Siitepöly. Muut kissat kävelivät varovasti pois.
”Hiirenaivot! Ettekö tee mitään?!”, Siitepöly kiljui. Kissat käänsivät päänsä Siitepölyä päin.
”Emme me VOI tehdä mitään.”, eräs kolli sanoi. Siitepöly menetti malttinsa, ja juoksi päin kollia.
”Et vai!?”, Siitepöly karjui vihaisena. Naaras paljasti hampaansa. Tämä juoksi kituvaa naarasta päin. Siitepöly näki haavat, ja pelästyi.
”Haavasi...ne ovat todella pahat...”, Siitepöly sanoi.
”En voi auttaa..”, Siitepöly jatkoi.
”Ei se haittaa, juokse, etteivät nuo tee sinustakin tuollaista...”, kituva naaras sanoi, ja hymyili Siitepölylle. Siitepöly nyökkäsi, ja juoksi kissajoukkoa päin. Kun vaalea naaras oli hyvin lähellä kissajoukkoa, ne vihdoinkin siirtyivät. Hän muisteli nuoren kissan sanoja, samalla kun juoksi. Siitepöly hyppäsi puuhun, ja kiipesi ylemmäs. Hän takertui oksaan kiinni, ja kietoi tassunsa oksan ympäri, ja katseli maisemia. Naarasta väsytti, ja tämä sulki silmänsä, ja nukahti.
Siitepöly heräsi aamulla, ja aukaisi silmänsä. Tämä haukotteli varovasti, ja näki, että kissat olivat poissa. Hän hyppäsi alas oksalta, ja meni metsästämään lähimpään metsään. Aurinko oli nousemassa. Siitepöly tunsi itsensä voimakkaaksi. Hän kuuli läheltä koiran haukkumista, ja juoksi hyvällä päällä ympyrää. Naaras kuunteli oravan ääntelemistä. Siitepöly otti vauhtia, ja hyppäsi oksalle, jossa orava istui. Orava yritti päästä ensiksi karkuun, mutta kun tämä putosi, niin se kuoli. Siitepöly hyppäsi oravan perään, ja hotkaisi sen nopeasti. Lopuksi naaras nuoli huuliaan, ja suki itseään. Siitepöly oli todella, todella tyytyväinen. Mutta hänellä oli vieläkin nälkä. Tämä käveli iloisesti, ja kuuli pian hiirten liikehdintää. Naaras valmistautui tappelemaan. Pian hiiret tulivat esiin, ja Siitepöly tappoi molemmat nopeasti. Siitepöly söi hiiret hetkessä – ja tämä oli nyt täynnä.
//Phh, oli pakko tehä jotain x3
Vastaus:Jee, pitkästä aikaa tarina! Saat vaikkapa 30 kp:eetä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hiekkatassu,Tuuliklaani
18.07.2013 13:21
Hiekkatassu istui oppilaiden pesän edessä.Tämä oli todella huolissaan Tihkutassusta.>Jos hän kuolee tapan sen joka tappoi hänet<Hiekkatassu lupasi itselleen vihaisesti.Muut oppilaat keskustelivat silmät suurina asiasta mutta Hiekkatassu oli pistänyt merkille Ruoskatassun käytöksen.>Hän ei näyttänyt edes säikähtäneeltä<Hiekkatassu pohti.Hänen mestari Tammikynsi oli vartiossa joten hän päätti lähteä metsästämään.Hän loikki ulos leiristä ja pysähtyi hetkeksi.Hän haistoi kolme eri hajua.>Marjatukki<Hän haisteli<Ruoskatassu ja...<hän pinnisteli>Verta<"Verta!"Hän kiljahti ja alkoi seurata juosten veren hajua."Aah!"Hän huudahti kun näki Marjaturkin velton ruumiin.>Ei voi olla totta!<Hiekkatassu nieleskeli ja tärisi.Hän kääntyi ympäri ja juoksi niin kovaa kuin tassuista pääsi.Jänikset juoksivat häntä karkuun mutta hän ei pysähtynyt.Hän näki jo leirin sisäänkäynnin ja juoksi niin kovaa kuin pääsi.Sitten jokin tömähti hänen selkäänsä.Se painoi hänet maata vasten.Kun Hiekkatassu tunnisti hänen kimppuunsa käyneen kissan, hän järkyttyi."Jos huudat revin kurkkusi auki tähän paikkaan"Ruoskatassu murisi."Ja myös Tihkutassun"hän jatkoi."Jos kerrot minusta jollekkin minä tapan sinut."Ruoskatassu uhkasi.
"En kerro!"Hiekkatassu lupasi kauhuissaan.Ruoskatassu naurahti ja käveli leiriin.>Kyllä minä vielä sinut ketunläjä tuhoan<Hiekkatassu murisi kiukuspäissään.Tämä nousi ylös.Hän käveli oppilaiden pesään.>Anteeksi Marjaturkki<Hiekkatassu kuiskasi.>Minä kostan sinun puolesta vielä<Hiekkatassu jatkoi ja viha välähti hänen silmissään.Hän kuuli kun joku huusi Marjaturkista ja leirin kohu nousi.>Jos minun ei pitäisi tappaa häntä oisin jo kertonut hänestä<Hiekkatassu ajatteli surullisena.Hänen silmänsä alkoivat mennä kiinni ja pian hän nukkui jo sikeästi
Jatkuu...
Vastaus:Onkos Hiekkatassun ja Tihkutassun välillä ihastuksenpoikanen? :3 Saat tästä tarinasta 18 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatassu, Myrskyklaani
Kotisivut: http://warriorforest7.suntuubi.com/
18.07.2013 12:27
Hopeatassu nuoli voimakkain vedoin rintaansa. Aamu valkeni metsän yllä lämpöisenä, ja ensimmäiset auringonsäteet siivilöityivät korkeiden ikimäntyjen lävitse leiriin.
"Huomenta, Hopeatassu", Lukkitassu toivotti kömpiessään oppilaiden pesästä ulos.
"Huomenta", Hopeatassu maukaisi ja siirtyi nuolemaan käpäliään.
Lukkitassu istahti Hopeatassun viereen ja alkoi sukia tämän korvantaustaa. Hopeatassu värähti mielihyvästä.
"Tänään Tulisydän ja Okakynsi lupasivat viedä meidät hiekkakuopalle", Lukkitassu kertoi silmät säihkyen.
"Niinkö? Mahtavaa!" Hopeatassu innostui ja loikkasi sorjasti pystyyn.
Hopeatassun lempihetkiä olivat muunmuassa mestarinsa kanssa hiekkakuopalla harjoitteleminen - samoin Lukkitassun.
"Tule, mennään herättämään Tulisydän ja Okakynsi", Hopeatassu virnisti ja lähti loikkimaan sotureiden pesää kohti Lukkitassu kannoillaan.
Kaksi kaverusta hiipivät hipihiljaa sotureiden pesään. Hopeatassu yritti askeltaa mahdollisimman äänettömästi, jottei kukaan muu heräisi.
"Tulisydän, herää!" Hopeatassu töyttäisi kellanpunaista mestariaan kuonollaan kylkeen.
Lukkitassu oli hipsinyt oman mestarinsa, Okakynnen punkan ääreen. Hänkin näytti koskettavan Okakynttä tassullaan.
"Mrh?" Tulisydän murahti ja avasi silmänsä kapeiksi viiruiksi.
"Lupasit tulla tänäaamuna hiekkakuopalle minun, Lukkitassun ja Okakynnen kanssa", Hopeatassu kuiskutti.
"Ai niin", Tulisydän kohottautui pediltään ja hypähti äänettömästi sotureiden pesän lattialle.
Lukkitassu oli saanut myös Okakynnen herätetyksi, ja pian kaikki neljä lähtivät tassuttelemaan leirin halki kohti hiekkakuoppaa.
"Mitä me tehdään?" Hopeatassu kysäisi Tulisydämeltä.
"Noo, ajattelin, että harjoittaisimme vaanimisasentoa ja taistelutaitoa", Tulisydän naukaisi mietteliäästi.
"Vaanimisasento on pentujen leikkiä!" Lukkitassu huudahti ja virnisti kaupan päälle.
"Niin on", Hopeatassu myönsi ja pudottautui matalaksi hiipien hiljaa eteenpäin muiden rinnalla.
"Sitä on silti hyvä harjoittaa", Okakynsi huomautti ja heilautti häntäänsä sen merkiksi, että oltiin perillä.
Hopeatassu kehräsi hieman ja syöksyi hiekkakuopan pohjalle Lukkitassu kannoillaan.
"Taistellaan!" Hopeatassu ulvaisi ja syöksyi Lukkitassun kimppuun.
Oppilaat painivat ketterästi hiekkakuopan pohjalla. Lukkitassu kaatoi Hopeatassun maahan, Hopeatassu kiepahti kannoillaan ja loikkasi Lukkitassun yli.
"He ovat hyviä", Tulisydän sanoi Okakynnelle.
Okakynsi nyökkäsi ja laskeutui Tulisydämen kanssa oppilaiden seuraan.
"Noniin! Otetaanpa vaanimisasento", Tulisydän kuulutti ja näytti mallia.
"Helppoa", Hopeatassu kerskaili ja lähti hiipimään äänettömästi Tulisydämen perään.
Myös Okakynsi ja Lukkitassu tekivät samoin.
"Hyvää työtä", Okakynsi kehaisi.
Tulisydän myönsi saman ylpeänä.
"Hopeatassu, tulehan tänne", Tulisydän kehotti.
Hopeatassu loikkasi Tulisydämen luokse ja jäi odottamaan intoa puhkuen.
"Kun vihollinen hyökkää, mitä teet?" Tulisydän tiedusteli.
"Raatelen siltä-" Lukkitassu kailotti kentän laidalla.
Okakynsi vaiensi hänet hännän heilautuksella.
"Kiepahdan selälleni ja potkaisen vihollisen pois", Hopeatassu ilmoitti.
"Juuri niin. Nyt minä olen vihollinen, ja yritän hyökätä kimppuusi", Tulisydän maukui.
Tulisydän kyyristyi matalaksi ja loikkasi kohti Hopeatassua. Hopeatassu kierähti ketterästi selälleen, ja otti Tulisydämen hyökkäyksen vastaan joustamalla jalkojaan. Sitten hän potkaisi mestarinsa pois päältään.
"Hyvä!" Tulisydän puuskahti ja kohottautui seisomaan.Hopeatassu nuoli voimakkain vedoin rintaansa. Aamu valkeni metsän yllä lämpöisenä, ja ensimmäiset auringonsäteet siivilöityivät korkeiden ikimäntyjen lävitse leiriin.
"Huomenta, Hopeatassu", Lukkitassu toivotti kömpiessään oppilaiden pesästä ulos.
"Huomenta", Hopeatassu maukaisi ja siirtyi nuolemaan käpäliään.
Lukkitassu istahti Hopeatassun viereen ja alkoi sukia tämän korvantaustaa. Hopeatassu värähti mielihyvästä.
"Tänään Tulisydän ja Okakynsi lupasivat viedä meidät hiekkakuopalle", Lukkitassu kertoi silmät säihkyen.
"Niinkö? Mahtavaa!" Hopeatassu innostui ja loikkasi sorjasti pystyyn.
Hopeatassun lempihetkiä olivat muunmuassa mestarinsa kanssa hiekkakuopalla harjoitteleminen - samoin Lukkitassun.
"Tule, mennään herättämään Tulisydän ja Okakynsi", Hopeatassu virnisti ja lähti loikkimaan sotureiden pesää kohti Lukkitassu kannoillaan.
Kaksi kaverusta hiipivät hipihiljaa sotureiden pesään. Hopeatassu yritti askeltaa mahdollisimman äänettömästi, jottei kukaan muu heräisi.
"Tulisydän, herää!" Hopeatassu töyttäisi kellanpunaista mestariaan kuonollaan kylkeen.
Lukkitassu oli hipsinyt oman mestarinsa, Okakynnen punkan ääreen. Hänkin näytti koskettavan Okakynttä tassullaan.
"Mrh?" Tulisydän murahti ja avasi silmänsä kapeiksi viiruiksi.
"Lupasit tulla tänäaamuna hiekkakuopalle minun, Lukkitassun ja Okakynnen kanssa", Hopeatassu kuiskutti.
"Ai niin", Tulisydän kohottautui pediltään ja hypähti äänettömästi sotureiden pesän lattialle.
Lukkitassu oli saanut myös Okakynnen herätetyksi, ja pian kaikki neljä lähtivät tassuttelemaan leirin halki kohti hiekkakuoppaa.
"Mitä me tehdään?" Hopeatassu kysäisi Tulisydämeltä.
"Noo, ajattelin, että harjoittaisimme vaanimisasentoa ja taistelutaitoa", Tulisydän naukaisi mietteliäästi.
"Vaanimisasento on pentujen leikkiä!" Lukkitassu huudahti ja virnisti kaupan päälle.
"Niin on", Hopeatassu myönsi ja pudottautui matalaksi hiipien hiljaa eteenpäin muiden rinnalla.
"Sitä on silti hyvä harjoittaa", Okakynsi huomautti ja heilautti häntäänsä sen merkiksi, että oltiin perillä.
Hopeatassu kehräsi hieman ja syöksyi hiekkakuopan pohjalle Lukkitassu kannoillaan.
"Taistellaan!" Hopeatassu ulvaisi ja syöksyi Lukkitassun kimppuun.
Oppilaat painivat ketterästi hiekkakuopan pohjalla. Lukkitassu kaatoi Hopeatassun maahan, Hopeatassu kiepahti kannoillaan ja loikkasi Lukkitassun yli.
"He ovat hyviä", Tulisydän sanoi Okakynnelle.
Okakynsi nyökkäsi ja laskeutui Tulisydämen kanssa oppilaiden seuraan.
"Noniin! Otetaanpa vaanimisasento", Tulisydän kuulutti ja näytti mallia.
"Helppoa", Hopeatassu kerskaili ja lähti hiipimään äänettömästi Tulisydämen perään.
Myös Okakynsi ja Lukkitassu tekivät samoin.
"Hyvää työtä", Okakynsi kehaisi.
Tulisydän myönsi saman ylpeänä.
"Hopeatassu, tulehan tänne", Tulisydän kehotti.
Hopeatassu loikkasi Tulisydämen luokse ja jäi odottamaan intoa puhkuen.
"Kun vihollinen hyökkää, mitä teet?" Tulisydän tiedusteli.
"Raatelen siltä-" Lukkitassu kailotti kentän laidalla.
Okakynsi vaiensi hänet hännän heilautuksella.
"Kiepahdan selälleni ja potkaisen vihollisen pois", Hopeatassu ilmoitti.
"Juuri niin. Nyt minä olen vihollinen, ja yritän hyökätä kimppuusi", Tulisydän maukui.
Tulisydän kyyristyi matalaksi ja loikkasi kohti Hopeatassua. Hopeatassu kierähti ketterästi selälleen, ja otti Tulisydämen hyökkäyksen vastaan joustamalla jalkojaan. Sitten hän potkaisi mestarinsa pois päältään.
"Hyvä!" Tulisydän puuskahti ja kohottautui seisomaan.
"Saanko näyttää liikkeen, jonka opin Lukkitassun kanssa?" Hopeatassu kysyi.
"Toki", Tulisydän vastasi ja valmistautui ottamaan iskun vastaan.
Hopeatassu keskitti katseensa Tulisydämen rintaan. Niin oli helppo hämätä vastustajaa. Sitten Hopeatassu ponkaisi ilmaan, kohti Tulisydämen rintaa. Tulisydän kohotti käpäläänsä valmiina läimäisemään Hopeatassun pois, mutta Hopeatassu muuttikin äkkiä kurssiaan ja syöksyi Tulisydämen jalkoihin kampittaen tämän maahan.
"Haa!" Hopeatassu huudahti voitonriemuisesti, kun hypähti pois mestarinsa päältä.
"Hieno liike!" Okakynsi kehaisi hiekkakuopan reunalta.
Tulisydän sanoi olevansa samaa mieltä. Ylpeyden aalto pyyhkäisi Hopeatassun ylitse, kun hän ja Tulisydän kipusivat kuopan laidalle Okakynnen ja Lukkitassun harjoittelun aikana.
Hopeatassu vaipui mietteisiinsä ja huudahti silloin tällöin "Hyvä Lukkitassu!" kun hänen ystävänsä onnistui selättämään Okakynnen. Aurinko oli korkeimmillaan; Aurinkohuipun hetki oli käsillä. Pian Okakynsi ja Lukkitassu liittyivät Hopeatassun ja Tulisydämen seuraan.
"Mennäänkö metsästämään?" Okakynsi ehdotti.
"Joo!" Hopeatassu huudahti ja katsoi vetoavasti Tulisydäntä.
"Mennään vain", Tulisydän naukui hilpeästi ja lähti loikkimaan kohti piikkihernetunnelia.
"Lähdemme metsästämään", Hopeatassu ilmoitti leirin suulla norkoilevalle Hiekkamyrskylle.
Kaikki neljä kissaa poistuivat iloisina leiristä.
"Kannattaa lähteä Nelipuun suuntaan, siellä on aina paljon riistaa", Tulisydän järkeili ja lähti loikkimaan kohti Nelipuuta.
"Hei! Haistan oravan!" Lukkitassu huudahti ja raotti suutaan.
"Hys! Tuota menoa se kuulee tulomme", Okakynsi torui leikillään.
"No, me lähdemme Nelipuulle. Seuratkaa te oravan tuoksua", Tulisydän ilmoitti ja lähti matkaan Hopeatassu rinnallaan.
Kun he olivat lähellä Nelipuuta, Tulisydän pysähtyi.
"Mitä voit haistaa?" Tulisydän kysyi hiljaa Hopeatassulta.
"Haistan Tuuliklaanin tuoksun, mutta se on jo vanha, ainakin kaksi päivää. Tuuliklaanin rajahan kulkee tuossa ihan lähellä", Hopeatassu ilmoitti haisteltuaan ilmaa.
"Hyvä. Entä muuta?" Tulisydän tenttasi.
"Vesimyyrä! Haju on ihan tuore", Hopeatassu värähti ja pudottautui vaanimisasentoon.
Tulisydän seurasi oppilaansa perässä hiiren hiljaa. Hopeatassu äkkäsi puun alla touhuilevan vesimyyrän, joka oli niin keskittynyt puuhaansa, ettei haistanut tai kuullut lähestyvää vaaraa. Hopeatassu loikkasi ketterästi ja nappasi vesimyyrän käpäliinsä. Sitten hän puraisi otusta nopeasti niskaan ja kiikutti tuoresaaliin Tulisydämen luo.
"Hienosti tehty. Katsotaanpa, saanko minä mitään matkalla leiriin", Tulisydän kehui.
Hopeatassu lähti loikkimaan edeltä kohti Myrskyklaanin suuaukkoa. Päivästä oli tulossa hieno, ja Hopeatassu tunsi, että hän oli askeleen lähempänä soturin arvonimeään.

//Juupsista, tällainen tylsähkö perustarina :D//
Vastaus:Toi alku oli kaksi kertaa :o Mutta hyvä tarina, kuvailit hyvin. Siispä saat 25 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Karviaistassu, Jokiklaani
18.07.2013 12:09
Karviaistassu nosti kuonoaan soraisesta ja ruskeasta maasta. Kolli kierähti selälleen ja haukkoi syvään henkeä. >Pitää saada raitista ilmaa!< Tämä ajatteli ja nousi pystyyn. Kolli ei paljoa ehtinyt nähdä, ennenkuin takajalat pettivät ja kissa rojahti maahan. >Ainiin.. Ollaan ansassa niiden kirpputurkkien ansiosta.< Kissa muisti. Karviaistassu värähti ja karvat nousivat pystyyn, kun kettu asteli yhdestä tunnelista sisään ansapesään.
"Eikö ole kiva kitua? Ketut voittaa." se murisi. "Kissat kärsiä. Paljon kipua ja tuska kova. Ketut sitten nauraa suureen ääneen ja julistaa voitto." kettu sanoi ylimielisesti. Karviaistassy pyristeli taaemmas, ketun astuessa lähemmäs. "Pelkoa? Hyvä." kettu naurahti hymyssä suin.
"Olette väärässä.. Te ketut ette mahda meille mitään..!" Kotkankiito kähisi pesän nurkasta. Kettu hyppäsi Karviaistassun yli Kotkankiidon luokse. Karviaistassu irvisti. Kettu astui Kotkankiidon ilmeisesti murtuneen etujalan päälle ja kotkankiito parkaisi suureen ääneen. Soturi hiljeni alistumisen merkiksi, mutta kuitenkin murhaava ilme kasvoillaan. Kettu nauroi epämääräisesti ja poistui sitten takaisin tunneliin, mistä oli tullutkin.
"Minä inhoan kettuja entistäkin enemmän.." kähisi tajuihinsa tullut Omenatassu. "Vaikka luulinkin, ettei niitä voisi vihata enempää, kuin ennen vihasin, mutta voi niitä.." Karviaistassu nyökytteli, ilmaistakseen olevansa samaa mieltä.
"Pitää päästä pois.." Kotkankiito ärisi. Karviaistassu nyökytteli jälleen.
"Karviaistassu ei tarvitse nyökytellä kokoajan, sillä tiedän ja uskon, että olet samaa mieltä. Tuskin kukaan tänne haluaa kitumaan jäädä. Ja soran rahina pääsi alla on ärsyttävän kuuloista." Omenatassu tokaisi. Syntyi hetken hiljaisuus.
"Äh, anteeksi.. Olen vain kovin kimpaantunut, kun olemme ansassa toimintakyvyttöminä." Omenatassu sanoi nopeasti.
"Me kaikki haluamme pois ja olemme kimpaantuneina ja hätäisiäkin, mutta kyllä meidät löydetään.. ehkä.." Kotkankiito maukaisi. Ne olivat kehnot lohdutukset, mutta se oli totta. Toivoa tuskin enempää oli.. Karviaistassu ponnisti itsentä taas jalkeille. Kolli otti hieman tykea pesän seinämästä
"Mitä sinä teet!" Omenatassu sihahti. Karviaistassu mulkaisi tätä ja haisteli käytäviä, jotka johtivat pesästä pois. Toinen löyhkäsi yhä enemmän ketuilta ja vereltä. Samoin toinen. Mutta Karviaistassu tunsi ilmavirran. >Jossain on vielä tie ulos! Jossain lähellä!< Oppilas tajusi ja tätä alkoi hymyilyttää.
"Pelkkiä kettuja ja lisää verta." Kotkankiito mumisi. "Turha yrittää..." Karviaistassu pudisti päätään ja viittoi käpälällään muita lähemmäs.
"Jalka murtui.. En voi kävellä.." Kotkankiito vastusteli. Omenatassu nousi vaivalloisesti pystyyn.
"Mitä siellä muka on..?" naaras kähisi. Karviaistassu nuuhki ilmaa ja käveli sisemmäs käytävää.
"Älä mene sinne!" Omenatassu ärisi. "Liian vaarallista!" Karviaistassu pyöritteli silmiään ja osoitti käytävään. Omenatassukin astui sisemmäs.
"Voi hiirenläjät... Ilmavirta! Jossain on tie ulos!" Omenatassu tajusi. Kotkankiito katsoi kahteen oppilaaseen.
"Oikeasti?" Kotkankiito kysyi. Oppilaat nyökyttelivät.

Myöhemmin:

Karviaistassu katseli Haapatassua. Naaras nytkähti ja avasi silmänsä.
"Mjähhn.." Haapatassu mumisi ja sylki suustaan hiekkaa. Naaraan katse pyyhki luolaa.
"Mikä nyt noin hymyilyttää?" Kissa kysyi. Karviaistassu kehräsi ja nyökkäsi Omenatassulle. Omenatassu selitti:
"Karviaistassu huomasi toisessa tunnelissa selvän ilmavirtauksen ja kuuli tuulen äänet. Jossan lähellä on siis vielä uloskäynti, josta aijomme paeta!"
Haapatassun silmät pyöristyivät.
"Ehkätuosta pääsee?" Naaras myönsi ja viittasi katonrajaan. Karviaistassu katsoi naarasta hölmistyneenä, kunnes huomasi aukon katonrajassa. Syntyi hiljaisuus.
"MITÄ!? Oletko huomannut tuon kokoajan, mutta et kertonut meille?! Olisimme voineet poistua ajat sitten ja-" Omenatassu rähisi.
"Huomasin vasta äsken.." Haapatassu sanoi. "Ei ole minun vikani, jos SINÄ et ole huomannut sinä aijemmin." Tämä tokaisi. Karviaistassu käveli Haapatassun luo ja asettui tämän viereen makaamaan. Haapatassu luimisti korvansa kiusaantuneena ja kolli toivoi, ettei ollut tehnyt mitään väärää. Mutta Haapatassu hymyili ja painoi tassunsa Karviaistassun tassuille. Karviaistassun sydän lähti villiin laukkaan ja hänkin hymyili. Ja kehräsi. Uusi toivonkipinä syttyi tään sydämmeen. he pääsisivät pois. Yhdessä.

//Hieman lyhyt..//
Vastaus:Saat 26 kp:tä :-D

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruoskatassu,Tuuliklaani
18.07.2013 08:21
Ruoskatassu nuoli tyytyväisenä tassujaan.Hän oli testannut voimiaan Tihkutassuun eikä hänestä ollut mitään vastusta.Hän kävi maaten ja laski päänsä käpäliensä väliin.>On vain yksi tapa miten minusta tulee metsän voimakkain että voin hallita sitä<Ruoskatassu ajatteli ja virnisti.
Ruoskatassu seisoi pimeäsä.>Se onnistui<Ruoskatassu ajatteli kun alkoi tulla valoisempaa.Hän seisoi nummella jossa leijui usva.Valkoinen kissa alkoi lähestyä Ruoskatassua."Tervetuloa Pimeydenmetsään.Minä olen Lumimätäs."Valkoinen kolli sanoi.Ruoskatassu katsoi Lumimättään arpea."Minä olen uusi mestarisi"Lumimätäs sanoi kolkolla äänellä mutta vinisti myös."No mitä teen ensimmäiseksi"Ruoskatassu kysyi silmät kiiluen."Tapa Marjaturkki"Lumimätäs sanoi vahvalla äänellä ja sitten Ruoskatassu heräsi.>Marjaturkki.Hmmm...<Ruoskatassu katsoi kaunista Marjaturkkia joka jutteli Jääkaiun ja Seittijalan kanssa.Vaalea karvainen solakka naaras kääntyi lähteäkseen metsästämään.Ruoskatassu odotti että hän menee sisäänkäyntiin ja seurasi sitten perässä.Vaalea karva liikkui kanervikossa.Ruoskatassu käveli Marjaturkin luo joka oli saanut jäniksen."Ai hei Ruoskatassu.Tulitko sinäkin metsästämään?"Marjaturkki kysyi pirteästi."Tulin kyllä metsästämään ja tappamaan mutta en riistaa."Ruoskatassu vastasi silmät verenhimoisesti kiiiluen."Mitä tarkoitat?"Marjaturkki kysyi hämillään.Hän alkoi vetäytymään taakse päin."Sinä olet mitätön uhraus kun Pimeydemetsän koulutuksen jälkeen saan koko metsän valtaani"Ruoskatassu sanoi muristen ja loikkasi Marjaturkkia kohti.Marjaturkki hyppäsi Ruoskatassua kohti.Kissat iskivät toisiinsa kiinni.Marjaturkki löi kynsillään Ruoskatassua kuonolle."Sinä ketunläjä"Ruoskatassu sihahti ja iski hampaansa tämän kurkkuun.Hän puri niin lujaa että hän tunsi veren maun suussaan.Hän päästi irti Marjaturkin kaulasta.Kissan ruumis lysähti maahan.Ruoskatassu kääntyi ympäri ja jolkotteli leiriin.Kunhan tuli aukiolle hän huomasi muiden oppilaiden säihkähtäneet katseet.Hän käveli Kaislatassun luose ja kysyi:"Mitä täällä on tapahtunut?" "Tihkutassu on loukkaantunut.Kaarnakasvo sanoi että hän selviää.Soturit etsivät nyt Tihkutassun satuttajaa"Kaislatassu sanoi silmät suurina.Ruoskatassu pysyi tyynenä ja käveli oppilaiden pesään.>Miten hän voi elää?<Ruoskatassu kysyi itseltään täynnä vihaa.Tämä meni kerälle ja nukahti.
Ruoskatassu istui nummella.Lumimätäs istui ryhdikkäästi häntä käpälien ympärillä."Hyvin tehty"Hän sanoi.Ruoskatassu suoristi ryhtiään."Seuraavaksi voit hankkia liittolaisia Myrskyklaanista."Lumimätäs sanoi viekkaasti."Etsi Roihukynsi ja Piikkikynsi"Hän sanoi nauraen ja katosi.Ruoskatassu heräsi>.Roihukynsi ja Piikkikynsi.Selvän teki<Ruoskatassu ajatteli ja juoksi ulos leiristä.Hänen suunta oli myrskyklaanin leiri.
jatkuu...
Vastaus:Aww, Lumimätäs <3 Hyvä ensitarina! Saat 23 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkansulka, Myrskyklaani
17.07.2013 15:25
Kotkansulka vapisi raivosta. Tiikeritähti irvisti ja heilautti häntäänsä, ja esiin astui erittäin tummanharmaa mustaraitainen kolli.
"Tässä-", Tiikeritähti aloitti, ", on Mustaraita." Kolli asteli hiirenmitan päähän Kotkansulasta.
"Tervetuloa Pimeydenmetsään, Kotkatassu, olen uusi mestarisi", Mustaraita irvaili ja läimäisi häntä kynnet esillä ja painoi maata vasten.
"Suostutko koulutukseen?"
"EN!" Kotkansulka maukui ja rimpuili raivoisasti. Surusta huolimatta hän ei koskaan rupeaisi petturiksi. Mustaraita kohotti käpälänsä iskeäkseen.
"Onko kiva, kun sinut huomataan kuolleena pesässäsi, ja kumppaniasi syytettäisiin murhastasi", kolli murisi. Kotkansulka sähisi.
"En halua sitäkään!"
"Siinä tapauksessa kannattaisi suostua", Mustaraita kivahti. Kotkansulka siristi silmiään pelokkaasti. Jos hänet tapettaisiin täällä, Linnunlaulua syytettäisiin murhasta, mutta jos hän suostuisi koulutukseen, hänestä tulisi luopio ja murhaaja. Hän voisi yhtä hyvin olla piittaamatta koulutuksesta.
"Suostun!" Hän sihahti. Mustaraita virnisti ja töytäisi hänet pystyyn.
Hän nyökkäsi Tiikeritähdelle ja kohdisti kylmän katseensa taas Kotkansulkaan.
"Kotkatassu, murhaa Linnunlaulu."
Vastaus:Kotkansulka joutuu vaikean päätöksen eteen. Saat tästä 15 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Roihukynsi, Myrskyklaani
17.07.2013 10:19
Roihukynsi loikkasi valtavalla loikalla rajan yli ja jäi puuskuttamaan Myrskyklaanin reviirille. Onneksi Jokiklaanin partio oli jäänyt valkøisen naaraan luokse niin, että hän pääsi livistämään.
"No, oliko hauskaa?" Kuului murahduksen hänen takaansa. Musta kolli kiepahti kannoillaan siniset silmät leimuten. Hän rauhoittui, kun tunnisti veljensä Piikkikynnen meripihkanväriset silmät ja mustan kehon.
"Harvinaisen hauskaa, kiitos kysymästä, mutta partio ehätti hätiin juuri sillon, kun oli vetämässä sen kissan kurkun auki", hän vastasi nopeasti ja veti huulensa irvistykseen. Piikkikynsi hykersi pehmeästi.
"No, eipä sen puoleen, palataan leiriin", hän murisi lopulta ja kääntyi kohti metsän syvintä osaa. Roihukynsi veti kyntensä sisään ja seurasi soturia. He taivalsivat vaitonaisina metsän läpi, ja saavuttivat pian leirin suuaukon. Roihukynsi sukelsi ensimmäisenä aukiolle ja tassutteli peremmälle. Piikkikynsi murahti tyytyväisesti ja suuntasi kohti tuoresaaliskasaa. Roihukynsi oli aikeissa šeurata tätä, kun kuuli partion äänet takaansa.
"Ehkä Hopeatähdelle pitäisi kertoa siitä, kettu voi tehdä pahojaan pentutarhalle", maukui Tihkuviiksi, joka johti Linnunlaulua Ja Kotkansulkaa leiriin. Tumma raidallinen kolli näytti riutuneelta.
"Hopeatähdelle?" Roihukynsi murahti.
"Niin", kuului kylmä ääni aivan hänen takaansa. Roihukynsi kääntyi ympäri ja pysähtyi kuin naulittuna. Pienikokoinen hopeanharmaa naaras seisoi hänen edessään.
"Mustatähti on kuollut, mikäli sinua kiinnostaa", Hopeatähti maukui. Roihukynsi toljotti uutta päälikköä siniset silmät Valkeaa tulta roihuten. Hänen kurkustaan kohosi syvää murinaa.
"No niin, aluksi voisit pysyä leirissä, kunnes kerrot muutaman Salatun asian", päällikkö murisi. Roihukynsi töytäisi häntä ohimennessään ja sukelsi sotureiden pesään.
>jos joku haluaa kerjätä tappamista, Se olet juuri sinä, Hopeatähti< hän murisi ajatuksissaan kun kävi makuulle.
Vastaus:Ei saa tappaa Hopetähteä. >:3 Saat tästä vaikkapa 17 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tihkutassu,Tuuliklaani
17.07.2013 09:45
Tihkutassu makoili oppilaidenpesän edessä.Kipinätassu tassutteli hänen luokseen ja istahti."Takiaiskorva on aika vaativa mestari"Tihkutassu huomautti kun Kipinätassu näytti väsyneeltä."se on vain hyvä!Minusta tulee soturi jo ennen sinua kun sinä vain löhöilet"Kipinätassu naukaisi ilkikurinen pilke silmissään.Tihkutassu kömpi jaloilleen ja läppäisi Kipinätassua kuonolle."Heikkoa.Annas kun minä näytän miten tapellaan"Kipinätassu sanoi riemuissaan ja loikkasi Tihkutassun päälle.Tihkutassu kävi vastahyökkäykseen ja hetken päästä molemmat olivat jo puhki."Onhan sinusta vielä vastusta" Kipinätassu kehräsi.Kylmä väre kulki Tihkutassun läpi.Hän etsi sen aiheuttajaa.Tämän katse kohtasi Ruoskatassun jäänsinisen katseen.Väreet kulkivat tämän läpi.Ruoskatassu käänsi halveksuvan katseensa Tihkutassusta.Ääni Tihkutassun sisällä kuiskasi älä luota häneen.Joku tökkäsi häntä kylkeen.Tihkutassu hätkähti ja katsoi Kipinätassua."mitä nyt" Hän kysyi ja Kipinätassu osoitti Ketunleipäjalkaa joka odotti Tihkutassua leirin sisäänkäynnillä.Tihkutassu heilautti häntäänsä Kipinätassulle ja loikki mestarinsa luo.Nämä lähtivät leiristä ulos.Tihkutassu seisoi nummella kun tuuli pörrötti tämän turkkia.Tämän mielssä toistui lause älä luota häneen ja Ruoskatassun jäänsiniset silmät."Metsästämme tänään."Ketunleipäjalka sanoi ja katseli nummimaata."Tule tänne sitten kun olet valmis" Ketunleipäjalka sanoi ja juoksi kanervoihin.Tihkutassu jolkotteli toiseen suuntaan.Tämä pysähtyi kuin seinään kun huomasi jäniksen kanervikossa.Tämä painui matalaksi vaanimisasentoon ja alkoi hiipiä jänistä kohti.Ääni tämän sisällä sanoi varo ja kylmät väreet kulkivat taas tätä pitkin.Tämä näki vaalean turkin vilahtavan ja jänis pakeni.Ruoskatassu asteli heinikosta."Senkin hiirenaivo!Etkö ole kuunnellut Yksiviikseä miten jäniksiä metsästetään."Tihkutassu tiuskaisi tälle.Ääni tämän sisällä vaimeni mutta paha tunne pysyi.Virne levisi Ruoskatassun naamalle."kyllä minä osaan jäniksen tappaa ilman apua ja sinutkin" Hän sanoi ja loikkasi Tihkutassua kohti.Hän painoi Tihkutassun kyljelleen ja kauhu täytti Tihkutassun."Tervemenoa Tähtiklaaniin"Ruoskan ilkeä ääni sanoi.Ja kipu räjähti Tihkutassun kyljessä.Ruoskatassu kohotti käpälänsä iskuun ja Tihkutassu tunsi kun veri alkoi valua hänen kaulastaan.Ruoskatassu kääntyi ja lähti.Tihkutassun oli kauhusta kankea."minä kuolen"Tihkutassu ajatteli."Ei en voi liittyä vielä Tähtiklaaniin!"Toinen puoli Tihkutassusta sanoi.Hän kokosi viimeiset voimansa ja hoippui sinne missä Ketunleipäjalka häntä odotti."Tihkutassu mitä on tapahtunut"Ketunleipäjalka kiljahti ja juoksi oppilastaan kohti."Ruoskatassu" hän sanoi ennen kuin vaipui tajuttomaksi.
Tihkutassu seisoi nummella.Oli sumuista.Tihkutassu tunsi Tähtiklaanin läsnäolon."Mene takaisin.Ei ole vielä sinun aikasi"Hento ääni sanoi.Pimeys laskeutui Tihkutassun ympärille ja tämä oli helpottunut."en kuole"Tämä hoki itselleen ja kävi kerälle nukkumaan pimeyteen.
Jatkuu...
//Sori eka tarina saattaa vähän ontuu.Se ei sit kuollu;)Toivottavasti kirjotin oikeeseen paikkaan//
Vastaus:Ruoskatassu heti kimpussa D: Saat 20 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkansulka, Myrskyklaani
07.07.2013 12:43
Kotkansulka oli surun murtama. Hän ei klaanin nähden näyttänyt suruaan emoaan, veljeään, ja siskoaan kohtaan, mutta yksin hän itki katkerasti. Ei edes Linnunlaulun lohduttavat naukaisut auttaneet häntä. Hän olisi voinut avautua Hopeatähdelle, entišelle mestarilleen. Heidän välillään oli ollut erityinen side aina siitä päivästä lähtien, kun he yhdessä tappoivat Tiikerivarjon. Mutta avautuminen merkitsisi sitä, että hänen täytyi tunnustaa, ettei luottaisi Tulikukkaan ja Puumatassuun, Tiikerivarjon pentuihin. Kotkansulka pudisti päätään. Ruustassu ja Apilapentu olivat hänen ainoat sukulaisensa klaanissa Vatukkakynnen lisäksi. Kolli paljasti mustat kyntensä ja kouri niillä maata. Mitä hänen pitäisi tehdä?
"Kotkansulka, senkin höpsö karvapallo, missä ihmeessä olet ollut?" Kuului Yhtäkkiä Kotkansulan takaa, ja kolli tunnisti isänsä, Vatukkakynnen.
"Siellä sun täällä", hän vastasi. Vatukkakynsi kosketti poikansa kuonoa omallaan,.
"Tiedän, että sinua surettaa emosi, siskosi ja veljesi menetys. Niin minuakin. Mutta sinulla on yhä Ruusutassu, Apilapentu ja minä", hän kehräsi.
"Sinulla on myös minut, Kotkansulka", kuului uusi ääni, ja solakkaruskeankirjava naaras, jolla oli jäätävän siniset silmät, asteli Vatukkakynnen rinnalle.
"Linnunlaulu!" Kotkansulka kehräsi. Naaras nyökkäsi.
"Vatukkakynsi, kumppanisi on turvassa, Kaksijalkalassa", Hän maukui pahoittelevasti Vatukkakynnelle. Kotkansulka värähti.
"Mitä minulle ei ole kerrottu?" Vatukkakynsi kysyi ja vilkaisi Kotkansulkaa.
"Linnunlaulu seurasi Juovasulan jälkiä Kaksijalkalaan, ja hän löysi kyllä hänet, mutta...", Kotkansulan ääni petti. Linnunlaulu silitti hännällään hänen lapaansa.
"Hän sai ilmeisesti iskun päähänsä, ja menetti muistinsa. Hän on nyt kotikisu, ja... Hänellä on toinen... Toinen kumppani", Linnunlaulu takelteli. Vatukkakynnen silmät salamoivat.
"Miten hän saattoi!" Hän kuiskasi.
"Juovasulka ei muista mitään sinusta, tai pennuistanne, saati sitten omasta emostaan Haukansiivestä. Minusta hänelle pitäisi kertoa", Linnunlaulu maukui tyynesti.
"Ei kuitenkaan vielä. Mennään leiriin, ja Kotkansulka, voisit vaikka kertoa asiasta Hopeatähdelle", Vatukkakynsi huomautti ja katsoi Kotkansulkaa. Kolli nyökkäsi avuttomana. Kolmikko suuntasi leiriin.

-------illalla------

Kotkansulka istui pää painuksissa sotureiden pesässä. Hopeatähti oli ottanut hyvin vastaan Kotkansulan kertomuksen ja lohduttanut häntä rohkaisevilla sanoilla. Mikään ei kuitenkaan auttanut soturin tuskaan. Lopulta hän nukahti Linnunlaulun kylkeen.
Kotkansulka avas silmänsä suvaitsemaan nummella. Hänen edessään aukeni musta metsä. Pimeydenmetsän varjot lankesivat Kotknasulan raidalliseen turkkiin.
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Roihukynsi, Myrskyklaani
06.07.2013 19:50
Roihukynsi taivalsi kaukana Auringonloisteen ja Nopsavarjon jäljessä. Hän käänsi silloin tällöin korvansa taaksepäin kuulostellen veljeään. Eräänä päivänä hän kuuli kuin kuulikin askeleita, ja Piikkikynsi ilmestyi näkyviin kummun takaa.
"No tultithan sinä viimein", Roihukynsi maukui ja hipaisi Piikkikynnen korvaa.
"Olen tässä mietiskellyt, että voisimmepa käydä vierailulla entisessä klaanissani", kolli maukui häijysti. Roihukynsi punnitsi ajatusta mielessään. Nopsavarjon ja Auringonloisteen ohittaminen ei kävisi helposti. Mutta jos heidät ohittaisi yön pimeydessä...
"Mennään, kohta tulee yö", hän maukui. Piikkikynsi nyökkäsi. He hiipivät hiljakseen laskevan auringon valossa kuin mustat varjot. Kohta koitti jo pimeä. Hiljalleen syttyivät tähdet heidän yllään kaareutuvaan mustaan kattoon. He nopeuttivat tahtiaan, ja pian nelistivät häntä viuhuen pimeydessä tasankojen halki kohti metsää. Yhtäkkiä Roihukynsi näkiedessään hiljalleen astelevat hahmot.
Hän viuhahti yllättyneiden Nopsavarjon ja Auringonloisteen ohi.

-----aamulla--------

Roihukynsi läähätti.
"Hengitä. Se on tärkeintä. Hengintä", hän puhisi. Hän kohotti katseensa ja pysähtyi kuin seinään. Piikkikynsi oli vähän aika sitten kääntynyt toiseen suuntaan. Hän oli huomaamattaan juossut aina järven rannoille asti. Hänen edessään seisoi valkoinen naaras karvat pystyssä ja vihreät silmät salamoiden.
"Häivy Jokiklaanin reviiriltä, tunkeilija!" Naaras sähisi. Roihukynsi tuijotti naarasta kylmän viileästi jäänsinisillä silmillään. Sitten valkoisen kissan katse pehmeni.
"Olet Myrskyklaanista", hän maukui.
"Miten Juovasulka, Vatukkakynsi ja Kotkansulka ja muut voivat?" Naaras jatkoi. Roihukynnen kiinnostus heräsi.
"Mikä on nimesi?" Hän kysyi.
"Kielotassu", naaras vastasi.
"Juovasulka on kadonnut, ja Kotkansulka alkaa muistuttaa liiaksi Tiikeritähteä", Roihukynsi maukui virne naamallaan. Kielokasteen ilme muuttui uteliasta kauhistuneeksi.
"Mitä?" Hän huudahti. Roihukynsi hymyili julmasti.
"Sano terveisiä Tähtiklaanille", hän murisi ja paljasti kyntensä. Hän hyökkäsi salamana lamaantuneen soturin kimppuun. Hän oli vetämässä naaraan kurkun auki, kun kuului villi rääkäisy. jokiklaaninpartio hyökkäsi esiin. Roihukynsi sähähti turhautuneesti ja nykäisi kyntensä irti naaraan kyljestä. Hän loikki kohti Myrskyklaanin reviiriä.
"Pahus. Se ketunaivoinen naaras olisi kyllä ollut hyvä saalis", hän murisi.

//sori, tuli vähän kömpelö//
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Närhipentu,Myrskyklaani
06.07.2013 18:26
Avasin siniset pennun silmäni auringon pakottaessa minut hereille.Nousin pystyyn ja venyttelin jäseniäni.Tunsin emoni tasaisen hengityksen kun tämä nukkui Varispentu aivan kiinni turkissaan.
>Nyt minulla on hyvä mahdollisuus käydä katsomassa miltä Myrskyklaanin reviiri näyttää.<
ajattelin innoissani.Varmistin vielä,että Haukansiipi,Lehväpilvi ja Kultakukkakin nukkuisivat ja ollessani tietoinen siitä,että olin ainoa hereillä hipsin äänettömin askelin ulos pentutarhasta.Muualla Myrskyklaanin leirissä ei tuoksunut maidon lämmintä tuoksua vaan kaikkialla tuoksu vahva kissojen tuoksu.Tassuttelin riistakasan vierestä niin että kylkeni hipaisi roikkuvaa oravaa.Riista putosi melkein päälleni,mutta ehdin väistää.Huokaisin helpottuneena ja jatkoin leirin suuaukolle.Tassuttelin leirin suuaukosta ulos innoissa ja melko peloissani samaan aikaa.Metsän raikkaat tuoksut tulvivat sieraimiini.Aloin juosta innoissani sillä tunsin oloni niin vapaasti Auringonloiste ei ollut käskemässä minua nukkumaan sain olla vapaana,vaikka minun pitikin palata vielä kotiin.Tuuli leikitteli hopeaharmaa raidallisella turkillani ja siniset silmäni loistivat innokkuutta.Pysähdyin hetkeksi katselemaan ympärilleni ja huomasin putoavan lehden vaistomaisesti yritin napata lehden ilmasta mutta tuuli kuljetti sen kauemmas.Yritin jahdata lehteä,mutta kompastuin kiveen.Tomu tahri turkkini ja nousin harmistuneena pystyyn.Aloin ravistamaan tomuja pois turkistani ja sain aikaani valtavan suuren tomunruskean pilven.Katsahdin kirkkaan siniselle taivaalle jota pitkin lipuivat valkeat pilvet.Katsoi pyöreillä sinisillä silmilläni innokkaasti edessä aukeavaan suureen varjoisaan metsään jonka perältä näkyi pienoinen valopilkku.Juoksin innokkaana varjoisaan pimeään metsään.Siellä ei ollut lainkaan riistaa ja linnut eivät visertäneet siellä.Jotkut puista vaikuttivat kuolleilta ja tuuli humisi niiden haurailla oksilla.Selkäpiitäni karmi tämä paikka,mutta en voinut vastustaa kiusausta selvittää mikä tuo valopilkku oli.Kuolleet lehdet ja oksat rapisivat tassujeni alla.Katselin ympärilleni tassutellen samalla hitaasti metsikössä.Pian huomasin,että valopilkku tuntui levenevän kokonaan.Pinkaisin juoksuun,sillä tahdoin mahdollisimman nopeasti valoon.Siristin silmiäni jotta voisin nähdä kunnolla valossa.Näin luolan ja siellä saatoin erottaa kaksi sammalpetiä ja sitten huomasin riista kasan kuin klaanilla.
>Missä olen?<ihmettelin ja katselin ympärilleni.Paikka näytti leiriltä,mutta vaikutti kuitenkin paljon pienemmältä.Astelin pari askelta eteenpäin.Paikassa oli vahva kissan tuoksu,mutta tuoksu ei kuitenkaan kuulunut kenellekkään minun tuntemalle kissalle.Paikassa oli myös veren kitkerän haju.Silmäni suurenivat järkytyksestä kun huomasin kuivuneita veriläikkiä ympäri paikkaa.Huomasin verisiä tassun jälkiä ja kääntäessäni hieman katsettani ulvaisin kauhusta yhdelle paikalle oli asetettu luukasa jossa oli kissan luun kokoisia luita.Se joka täällä asui ei ilmeisesti sietänyt vieraita.Nielaisin peloissani ja peruutin muutaman askeleen,mutta osuin johonkin karvaiseen ja saatoin tuntea kissan kuumanhengityksen niskassani.Käännyin peloissani ja huomasin harmaan suuren kollin,jonka turkkia halkoivat monet arvet.Kollin pistävän keltaiset silmät suorastaan salamoivat ja tämän hampaat olivat irvessä.
"Mitä teet täällä pentu?"kolli kysyi sähisten.
"Minä eksyin."vikisin pentumaisella korkealla äänellä.
"Tiedätkö mitä käy pennuille jotka tulevat minun reviirilleni."kolli maukui uhkaavasti.Kolli kaatoi minut helposti.Vingahdin peloissani ja yritin rimpuilla kolli otteesta,mutta tämä oli suuren soturin kokoinen.
"Pikkuinen oletko valmis siirtymään sinne Tähtiklaaniin!"kolli naurahti.
>Hetkinen mistä tuo kolli tietää Tähtiklaanista onko hän luopio?<ajattelin vielä pelokkaammin.Kolli oli juuri tekemässä iskua minuun,kun yhtäkkiä tämä vain pysähtyi.Huokaisin helpottuneena ehkä tämä kolli ei ollutkaan niin julma.Kolli siristi silmiään ja tunki kasvonsa aivan lähelle omia kasvojani.Tämä töllötti minua keltaisillä silmillään ja oloni oli ahdistava.
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäävirta,Myrskyklaani
06.07.2013 15:02
Ruumis?
Luku 2
Kun vastausta ei kuulunut päätin jatkaa Jokiklaanin leirin etsimistä. Otin muutaman askeleen poispäin hiekkaakuopasta, mutta jokin sisälläni sanoi, että minun pitäisi jäädä siihen vastausta odottamaan toviksi jos toiseksikin.
Hiljensin kuitenkin äänen sisälläni ja astelin poispäin hiekkakuopasta. Katsoin vielä lapani yli sitä ja huokaisin.
En oikein tiennyt mitä minun pitäisi tehdä. Päätin kuitenkin vain jättää hiekkakuopan taakseni ja jatkaa Jokiklaanin leirin etsimistä.
Nyt olin tullut Jokiklaanin reviirillä paikkaan, jossa metsä kävi hieman tiheämmäksi kuin aiemmin.
Astelin pelotta eteenpäin ja tähyilin yläpuolellani pahaenteisesti raakkuvaa varista.
Koska astelin eteenpäin katse varikseen naulittuna, en yhtään huomannut veristä ja kylmää karvamyttyä maassa. Astelin vain eteenpäin, kunnes tunsin tassujeni koskettavan jotakin pehmeää ja kylmää.
Kompastuin siihen myttyyn.
"Auts!" henkäisin hiljaa, ikään kuin vain pienenä muistutuksena itselleni, että olin kompastunut.
Olisin varmaankin vain jäänyt siihen aloilleni hiljaa makaamaan, jos olisin ollut Myrskyklaanin reviirillä, mutta nyt en ollut.
Kömmin ylös ja nuolaisin hieman sotkeentunutta rintaani.
Sitten vasta käännähdin katsomaan mihin olin kompastunut.
Silmäni pullistuivat epäuskosta. En millään uskonut näkemääni todeksi.
>Ei voi olla..< ajattelin kauhuissani.
Vilkuilin ympärilleni pelokkaasti ja käänsin sitten taas katseeni maassa makaavaan kissan veriseen ruumiiseen.
Katsoin järkyttyneenä kuolleen kissan lasittuneisiin silmiin.
Tutkailin ruumista hieman.
Ensiksi huomasin, että kuollut kissa oli naaras ja, ettei tätä näyttänyt tehneen kettu tai mäyrä.
Sillä ilmassa leijui tämän kuolleen kissan hajun ja veren lisäksi hento toisen kissan tuoksu. Tunnistin tuoksun kuuluvan eräälle myrskyklaanilaiselle.
Piikkikynnelle nimittäin.
Nielaisin peloissani.
Ensin aijoin ottaa ruumiin mukaani ja kantaisin sen Jokiklaanin leiriin, mutta yrittäessäni nostaa ruumista, huomasin, että kissan toinen takajalka oli kiinni kettuansassa.
Kettuansa terävät hampaat olivat pureutuneet syvälle naaraan takajalkaan ja tiesin, etten voisi kantaa kissan ruumista mukanani, koska en saisi kettuansaa millään irti maasta ja mitä Jokiklaanilaiset sanoisivat, kun tulisin leiriin suussani Jokiklaanilaisen naaraan ruumista kantaen.
Kaikki syyttäisivät takuulla minua kissan kuolemasta ja sitten minut tapettaisiin. Niin siinä varmasti kävisi.
Jätin siis ruumiin niille sijoilleen ja päätin kertoa siitä, jos jostakusta kadonneesta Jokiklaanilaisesta kysyttäisiin.
Kiihdytin äkkiä juoksuun ja juoksin sydän lujaa pamppaillen kauas paikasta, josta olin ruumiin löytänyt.
Hengästyneenä pysähdyin hetkeksi vetämään henkeä, kun näin edessäni Jokiklaanin leirin.
Astelin sisään leiriin ja kaikki kääntyivät katsomaan minua epäluuloisina. Nielaisin peloissani ja kyyristyin niin pieneksi kuin vain suinkin pystyin ja toivoin maan nielevän minut. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, minkä itsekkin hyvin jo ennalta tiesin.
Joku Jokiklaanilainen melko pienikokoinen naaras asteli luokseni. Arvelin naaraan olevan klaanin päälikkö. En tosin ollut varma.
"Kuka sinä olet?" naaras kysyi tiukasti epäluuloisesti minua mulkoillen.
"Olen Jäävirta ja.." inisin peloissani, mutta joku Jokiklaanilainen keskeytti minut karjaisemalla:
"Se on Myrskyklaanilainen ja haisee hieman verellekkin!"
Pelästyin sen kuulttuani, en nimittäin ollut lainkaan tajunnut, että kuolleen naaraan haju olisi voinut tarttua turkkiini.
"Minä tuota..." sopersin peloissani ja jos minulla ei olisi ollut turkkia niin olisin sillä hetkellä ollut aivan punainen hännänpäästä korviin asti.
"Haisetkin hieman Vaahterankukalle. Missä hän on?" naaras edessäni tivasi hermostuneen oloisena.
"Minä tuota löysin hänen.." aloitin, mutta minut keskeytettiin taas.
"Älä usko häntä Rastastähti! Hän varmasti murhasi Vaahterankukan!" Joku murisi.
Klaanista kuului myötäilevää mutinaa. Rastastähti ei korvaansa lotkauttanut vaan katsoi tuimasti minua.
"Jatka." tui maukui ilmeettömänä. Oli mahdotonta päätellä Rastastähden ilmeestä, mitä tuo minusta ajatteli.
"Minä löysin Vaahterankukaksi kutsumanne naaraan ru-ruumiin keskeltä me-metsää.." sopersin peloissani.
"Vai niin. Näytäppä meille paikka." päälikkö maukui ja otti mukaansa muutaman soturin.
Johdatin Jokiklaanilaiset ruumiin luo ja he kauhistuivat näystätä.
Minä istuin syrjemmällä toivoen heidän uskoneen minua.

Jatkuu..
Vastaus:hyvä, 30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjopentu, Tuuliklaani
05.07.2013 12:28
Heräilin jostain. En tiennyt missä olin, Pian aloin hahmottaa kahden kissan hahmot. Toinen oli emoni Valkohäntä, toista en tuntenut. Pian aloin nähdä kaiken selvästi.
"Missä olen?" kysyin pökerryksissä.
"Tämä on parantajan pesä", kissa, jota en tuntenut, maukui.
"Kuka olet?" kysyin kissalta. Emoni Valkohäntä otti askeleen eteenpäin.
"Hän on klaanimme parantaja, Kaarnakasvo", emo naukui ja osoitti kissaa. Kolli nyökkäsi vahvistukseksi.
"Oletko kunnossa?" Valkohäntä varmisti. Nyökkäsin ja nousin seisomaan.
"Olen kunnossa", mau'uin. Kaarnakasvo nyökkäsi ja päästi minut menemään. Seurasin emoani Valkohäntää pentutarhaan.
"Valkohäntä, voisinko vähän tutkiskella leiriä?" kysyin. Valkohäntä näytti hiukan epäilevältä. Sitten hän kuitenkin nyökkäsi. Valkohäntä meni itse pentutarhaan, ja minä jäin tutkimaan leiriä. Olin ainut pentu koko klaanissa. Joku oppilas tuli luokseni. Se oli kellanpnainen kolli.
"Hei, olen Lumikkotassu", kolli esittäytyi minulle. Istuin ryhdikkäästi hänen edessään.
"Olen Varjopentu", kerroin. Lumikkotassu nyökkäsi.
"Kuka on emosi?" Lumikkotassu kysyi.
"Valkohäntä", naukaisin. Lumikkotassu hymyili.
"Muuten, milloin sinusta tulee oppilas? Voisimme silloin harjoitella yhdessä", kolli kysyi.
"Umm... Tuota... Minusta tulee pian oppilas", nau'uin, vaikka en tiennyt tosissaan oliko se totta. Lumikkotassu hymyili.
"Voisin näyttää sinulle leiriä", Lumikkotassu maukui ja hymyili viehättävästi.
"K-kiitos...", mumisin hämilläni. Lumikkotassu kehotti seuraamaan. Seurasin kollia. Hän ei tuntunut kovin vanhalta oppilaalta. Ensiksi Lumikkotassu esitteli oppilaiden pesän. Sinne pääsisin seuraavaksi. Sitten hän näytti soturien pesän. Sitten menimme päälikön pesää katsomaan.
"Täällä on klaanin päällikkö", Lumikkotassu kertoi. Nyökkäsin. ,Sitten menimme klaanivanhinten pesälle, jonka jälkeen menimme katsomaan parantajan pesää.
Kaarnakasvo heilautti häntäänsä tervehdykseksi. Sitten palasimme pentutarhan luo.
"Voisin kertoa sinulle kaikkea jännää", Lumikkotassu ehdotti. Nyökkäsin. Lumikkotassu alkoi kertomaan minulle paljon asioita klaaneista ja soturilaista, paljon enemmän mitä emoni oli kertonut. Sitten hän kertoi oppilaan tehtävistä ja mestareista. Ihailin Lumikkotassun viisautta ja kiltteyttä.

//jatkuu, tuleeko tästä pian oppilas?//
Vastaus:juu, siitä voisi tulla nut, lisään sen oppilaisiin ja mestariksi tulee... niin kuin tuolla lukeekin, Piikkihernehäntä, ja 30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
04.07.2013 20:57
"Jihuu!" huusin. Olimme tehneet sen. Olimme löytäneet Paratiisin. Katselin paikkoja haltioissani.
"Onko tämä se uusi kotimme?" Oksa kysyi. Karveni nousivat pystyyn. Hyppäsin äkisti ja kaadoin Oksan kumoon.
"Luuletko, että voisit tappaa meidät kaikki? Tulemmalla minun ryhmääni? Myönnä pois. Sinä olet Musta surma." karjaisin. Kylmätähti ja Hopea tuijottivat kauhuissaan.
"Hyvä on. Minä olen Musta surma. Minä pihistin Teräkärjen ja tein ne haavat Minttuun." Oksa myönsi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
"Mutta miksi?" Kylmätähti kysyi.
"Olin vakoillut teitä jo pidemmän aikaa. Halusin kostaa Murheelle. Hän on niin ärsyttävä!" Oksa karjaisi viimeiset sanat. Laskin hiljaa käpäläni Oksan kaulalle. Sitten, kaikki oli ohi.

Puistelin verta kynsistäni. Oksa oli ennen kuolemaansa kuiskannut:
"Minä.. Palaan.." Se kammotti minua. Heitin pelokkaan katseeni muihin.
"Lähdetään hakemaan muut." sanoin. He nyökkäsivät.

//Sori kun tämmönen pätkä ja etten oo kirjottanut aikoihin.
Vastaus:10 kp:eetä ja ei haittaa
~Vaahto

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänloikka,Myrskyklaani
04.07.2013 19:57
Älä kuole isä!
Luku 3

"Voi Kärpänloikka...emosi.." soturi aloitti, mutta keskeytin tuon lauseen puolitiehen.
"Isä, tiedän kaiken. Tapasin emoni, Säteen juuri..ja hän kertoi minulle." mauin kyyneleet silmissäni. Itku ei todellakaan ollut kaukana.
"Kyyhkyseni, älä sure.." Rajusielu lohdutti.
"Vien sinut Lumisydämmen luo ja hän kyllä hoitaa sinut kuntoon." mauin ja kyynel vieri poskelleni.
Uskottelin itselleni lujasti, että isä selviäisi kyllä, eikä hänellä olisi hätää.
"Älä minusta huolehdi. On tullut minun aikani. Kohtaloni kolkuttaa nyt ovellani ja se on jo nostanut säpin sisään astuakseen." isä maukui tyynen rauhallisesti. "Et voi tehdä enää mitään hyväkseni." tuo kuiskasi vielä hiljaa.
Nielaisin palan kurkustani. Tuntui kamalalta vain katsoa siinä vieressä mitään edes tekemättä, kuinka elämä pakeni verkkaisesti, yhtä verkkaisesti kuin veri virtasi haavoista, omasa isästäni.
"Mutta isä sinä selviät.." aloitin itku kurkussani.
"Ei Kärpänloikka-kulta, nyt on minun aikani." Isäni maukui ja huomasin, että hetki hetkeltä tuon hengittäminen hidastui ja hidastui huomattavasti.
"En anna sinun kuolla!" kuiskasin vihaisesti ja nostin isäni selkääni.
"Tyttäreni, tuo on turhaa.." kolli kuiskasi hiljaa ja voimattoman kuuloisesti selässäni.
>Ei ole! Niin kauan kuin elät!< ajattelin itsepintaisesti ja aloin juosta Rajusielua vaivalloisesti selässäni kantaen kohti leiriä.
>Et kuole!< hoin mielessäni lakkaamatta, yhtä soittoa ja lopulta jopa itsekkin uskoin vahvasti, isäni selviävän hengissä.
Pian leiri jo häämöttikin edessäni.
Tunsin selässäni lämpimän karvanyytin, joka kohoili vaivalloisesti.
"Älä huoli isä. Olet hyvissä käpälissä!" kuiskasin ja jolkutin eteenpäin.
"Hyvästi.." kuulin vaimean kuiskauksen, josta en tosin saanut selvää.
"Isä? Mitä? Mitä sanoit?" kysyin moneen kertaan, mutta vastausta ei kuulunut.
Tunsin selässäni isän vielä lämpimän, mutta hiljalleen kylmenevän kehon.
>Hetkinen!!
Kylmenevän??< kiljuin kauhuissani mielessäni.

Jatkuu..
Vastaus:.O. jännää 20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
04.07.2013 11:59
Tulikukka istui pää painuksissaleirin nurkassa. Hopeatähti ei luottanut häneen, Auringonloiste piti hänet erossa Punatassusta. Samassa Puumatassu astui hänen vierelleen.
"Mikä on?" Hän kuiskasi. Tulikukka pudisti päätään. Hän kuuli askelia, ja nosti päätään. Hopeatähti asteli esiin Puumatassun takaa.
"Tule Puumatassu, menemme taisteluharjpituksiin. Tulikukka, mene Linnunlaulun ja Kirkassydämen kanssa metsästämään", päällikkö sanoi kylmästi. Tulikukka kohtasi Hopeatähden katseen.
"Tulin vasta partiosta", hän maukui. Hopeatähti heilautti häntäänsä.
"Mene metsästämään. Se on käsky", hän murisi. Tulikukkka huokaisi raskaasti.
"Hyvä on"m hän maukui hiljaa ja laahusti ulos leiristä. Kaikki, joiden ohi hän käveli, tuijottivat häntä pahansuovasti.
"Katso Oravatassu, pikku petturihan Se siinä", hän kuuli Lukkitassun pilkkaavan. Tulikukka sulki korvansa ja loikki metsään.
>ehkä Tammikuu auttaa< hän ajatteli ja suuntasi kulkunsa kohti Nummea. pian hän näk metsän Euran edessään. Hän astui aukealle maalle ja kulki nopeasti laakson suulle.
"Tulikukka!" Kuului yllättynyt ääni. Valkolehti seisoi siinä.
"Valkolehti! Missä Tammikuu on?" Tulikukka maukui ja nuolaisi naaraan korvaa ystävällisesti.
"Tässä", kuului syvä ääni, ja Tammikuu asteli esiin kiven varjosta.
Hänen ilmeensä oli synkkä.
"Mitä on tapahtunut?" Tulikukka kysyi.
"Yhdeksän", Tammikuu kuiskasi.
"Putousklaani on aina elänyt niiden uhan alla, mutta nyt ne etsivät teitä vuorilta, ja monet klaanikissat ovat tapettu", Valkolehti maukui murheellisesti. Hän sipaisi arpea Tulikukan lavassa. Se hohti.
"Ne etsivät sinua", Tammikuu maukui. Tulikukka värähti. Häneen hiipi kauhu.
"Kirottu haava ei parane koskaan", Tammikuu jatkoi. Tlikukka tärisi.
"Entä kuka johtaa nyt Putousklaania kun olet täällä", hän kysyi.
"Vihersilmä, varapäällikköni", Tammikuu vastasi.
"Minuun ei enää luoteta Myrskyklaanissa, kuten ei Punatassuunkaan. He luulevat meitä pettureiksi", Tulikukka tunnusti katkerana.
"Ystävä hyvä, me olemme aina täällä kun tarvitsette tukea", Tammikuu maukui lohduttavasti. Tulikukka nyökkäsi.
"Minua pitää mennä", hän maukui. Nau'uttuaan hyvästit hän kiipesi pois laaksosta ja loikki metsään. Hän oli törmätä Hopeatähteen ja Puumatassuun.
"Jahas, mitä täällä tapahtuu?" Päällikkö murisi. "Et näytä olevan metsästämässä, ja turkkiisi on pinttynyt vieraiden kissojen haju", hän lisäsi. Puumatassu katsoi avuttomana siskoaan. Tulikukka katsoi käpäliään.
"Saat tästä lähtien pysyä leirissä", Hopeatähti jatkoi. Tulikukka nielaisi vastalauseen ja nelisti pois. Kun hän saapui leiriin. Punatassu loikki häntä vastaan.
"Olit laaksossa", hän arvasi, "mitä Tammikuu sanoi?" Hän jatkoi. Tulikukka ei ehtinyt vastata, kun Auringonloiste loikki heidän väliinsä.
"Häivy!" Hän sähisi Tulikukalle.
"Emo älä...", Punatassu maukui. Tulikukka sai kynnenjäljet kylkeensä. Hän ontui leirin nurkkaan. Häntä pidettiin luopiona.
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punatassu,Myrskyklaani
04.07.2013 11:25
Tassuttelimme kaikki vieretysten kotia kohti.Puumatassu oli aivan kiinni sisarensa turkissa.Olin huomannut,että naaras oli usein mulkoillut minua kylmästi ja joskus tuntui,että tämä olisi hyökännyt kimppuuni.Tulikukka ei tuntunut huomaavaan mitään tämä vain jutteli pirteästi Puumatassun kanssa.Oloni oli tylsisitynyt ja ehkä hieman mustasukkainen,sillä oisin tahtonut olla Tulikukan kanssa kahdestaan.Tuoksut alkoivat jo tuntua tutuilta ja horisontissa näkyi metsää.Imin keuhkoihini raikasta ilmaa.Tulikukka ja Puumatassu näyttivät olevan innoissaan siitä,että olimme melkein kotona.Kiihdytimme vauhtiamme ja lopulta suorastaan juoksimme kohti metsää.Yhtäkkiä näin kellertävän välähdyksen.Teimme äkki jarrutuksen ja katsoin paikkaa jossa olin nähnyt välähdyksen enää en nähyt mitään.
"Mikä se oli?!"Puumatassu henkäisi.Kohautin lapojani ja katsoin ihmeissäni ja hieman peloissani ympärilleni.Sitten taas näin sen saman välähdyksen ja hiekka pöllysi päällemme.Ravistelin tomua turkistani ja vilkaisin muita.He tuijottivat eteenpäin.Käänsin katseeni ja kohtasin häijyn meripihkanvärisen katseen.Suuni loksahti auki kun tajusin,että edessäni seisoi emoni.
"Emo?"kysyin hämmentyneenä.Auringonloisteen karvat olivat pystyssä ja tämän silmissä oli hullu kiilto.Emoni katse oli suoraan kohti Tulikukkaa ja Puumatassua.Naaras oli jännittänyt lihaksensa kuin valmiina loikkaan.
"Mikä sinua vaivaa!?"kysyin ja loikkasin tämän eteen.Auringonloiste siirsi katseensa minuun.
"Tulin pelastamaan sinut noilta he suunnittelivat tappavansa sinut!"emo sähisi.
"Ei eivät he mitään aijo!"parahdin.
"He ovat luopion tyttäriä ja he aikovat yhteis tuumin tappaa sinut!"Auringonloiste maukui.
"Minä rakastan Tulikukkaa ja tiedän ettei hän ikinä satuttaisi minua!"sihisin.Auringonloiste ei ottanut sitä korviinsa vaan jatkoi sähinäänsä.Tämän silmissä oli outo hohto ja tunsin voiman kasvavan emoni kehossa.
"Me menemme takaisin leiriin ja sinä et ikinä enää edes puhu noille!"emoni karjaisi.Säpsähdin emoni äänensävyä ja luimistin korviani.
Emoni viittoi meitä seuraamaan ja katsoi koko ajan silmä tarkkana etten menisi lähellekkään rakastani.
>Mikä häntä oikein vaivaa?<ajattelin ja tunsin pientä pelkoa emoani kohtaan.Emoni otti valtavia askelia niin pieneksi kissaksi ja minun oli vaikea pysyä tämän tahdissa.
Vilkaisin takanani olevaa Tulikukkaa ja mieleni teki mennä tämän vierelle ja kietoa häntäni tämän hännän ympärille.Myrskyklaanin leirin täytyi jo olla lähellä,sillä saatoin kuulla hälinää ja ilmassa tuoksui vahva kissojen tuoksu.Auringonloiste asteli entistä nopeammin askelin ja pian tuntui kuin tämä olisi juossut.
"Perillä."Auringonloiste maukui ja asteli leirin suuaukosta.Nielaisin äänettömästi ja astelin tämän perässä Myrskyklaanin keskus aukiolle.Siellä saimme vastaamme kissojen hämmentyneet katseet.
"Mitä tämä on?"kuulin Hopeatähden kirkkaan äänen.Käännyin katsomaan päällikköä.Hopeatähden vihreistä silmistä oli vaikea päätellä mitä tämä ajatteli.
"Löysin nämä kolme karkulaista."Auringonloiste maukui.Nopsavarjo katsoi hämillään minua.
"Punatassu ja Tulikukka olette ollut vähän liiankin usein poissa."Hopeatähti maukui epäilevään äänen sävyyn.
>Hän epäilee uskollisuuttamme!<ajattelin järkyttyneenä.
"Oletteko uskollisia Myrskyklaanille?"Hopeatähti kysyi.
"Olemme."mau'uimme kuorossa.
"Sitten ette enää karkaa muistakaa pidän teitä silmällä."Hopeatähti maukui.
>Nyt koko klaani epäilee uskollisuuttamme.<ajattelin ärsyyntyneenä.
Auringonloiste nuolaisi päälakeani ja palasi sitten pentutarhaan Varispennun ja Närhipennun luo.
"Voisimmeko nyt kenties aloittaa koulutuksesi?"kuulin Kotkansulan äänen.
"Tietenkin!"hihkaisin ja seurasin tummanruskea raidallista soturia.
"Mitä me teemme tänään?"kysyin.
"Opetan sinua metsästämään."Kotkansulka maukui.Nyökkäsin mestarilleni ja seurasin tätä innoissani.
"No niin mitä haistat?"Kotkansulka kysyi.Haistelin tarkasti ilmaa.
"Haistan vesimyyrän,rastaan ja hiiren."mau'uin.
"Hyvä koita nyt saada jotain kiinni."mestarini kehotti.Lähdin varovaisesti seuraamaan vesimyyrän tuoksunjälkeä.Näin pienen otuksen parin hiirenmitan päässä minusta.Asetuin vaanimis asentoon ja pidin askeleeni höyhenen kevyinä sitten loikkasin kynnet ojossa tämän niskaan ja tapoin tämän nopeasti.Nuolaisin otuksen veret huuliltani ja hautasin tyytyväisenä saaliini.
"Hienoa jatka samaan malliin."Kotkansulka maukui.Nyökkäsin ja haistelin uudelleen ilmaa sain kuonooni hiiren hajun ja lähdin seuraamaan tätä tuoksua.Pikkuruinen otus jyrsi jotain siementä joten se ei huomannut minua.Hyppäsin hiiren kimppuun ja taitoin sen niskat.Kiikutin sen ylpeänä mestarilleni.Tämä nyökkäsi ja kehotti minua jatkamaan.

Myöhemmin:

Olimme molemmat saaneet paljon saalista ja nyt oli aika palata leiriin.Pidin saalistani tiukassa otteessa ja seurasin Kotkansulkaa riista kasalle.
"Voit ottaa itsellesikin."Kotkansulka maukui.Nyökkäsin kiitollisena ja otin vesimyyrän jonka olin saalistanut.Menin aterioimaan muiden oppilaiden luokse.Tunsin Puumatassun katselevan minua.Vilkaisin naarasta ja näin tämän silmissä puhdasta vihaa.Söin vesimyyrän ahnein haukkaisun ja menin sitten sammalpedilleni nukkumaan.
Vastaus:25 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sumupentu, Varjoklaani
Kotisivut: http://edre.blogit.fi/
03.07.2013 16:49
Pentutarhassa käy kuhina, kun emoni on lähdössä hetkeksi jaloittelemaan.
”Ota minut mukaan.”
”Tulethan kohta takaisin?”
”Ethän mene kauas?” Sisarukseni kyselevät ja pyörivät emomme ympärillä. Minä en jaksa mennä mukaan riehumaan, sillä minua väsyttää.
”Virtakukka katsoo peräänne sillä aikaa kun olen poissa, enkä todellakaan viivy kauaa. Käyttäytykäähän kissoiksi sen aikaa”, emomme tokaisee, ja siihen on jokaisen tyydyttävä. Hymähdän hieman ja alan sukia turkkiani. Sisarukseni riehuvat Virtakukan pentujen kanssa, mutta minua väsyttää. Ja palelee, vaikka onkin lämmin päivä. Tassuttelen aurinkoon ja käyn siihen pitkäkseni. Suljen silmäni ja nautin auringon lämmöstä turkissani.
”Sumupentu, tule leikkimään”, muut kutsuvat. Mumisen jotakin epämääräistä vastaukseksi ja torkahdan.

Havahtuessani hereille on pimeää. Katselen ympärilleni pimeässä pentutarhassa, ja kävelen sitten hiljaa pois emoni ja sisarusteni joukosta. Mietin uskaltaisinko käydä kurkkaamassa miltä pentutarhan ulkopuolella näyttää. Emo on kyllä kieltänyt sen, mutta... Täytyy sitä joskus rikkoa sääntöjä noin huvin vuoksi, mietin. Sitä paitsi, mitä pahaa voisi tapahtua, jos vain nopeasti kurkkaan? kysyn itseltäni ja tassuttelen hiljaa ulos pentutarhasta.

Ulkopuolella kaikki on aivan valtavaa. Katselen lumoutuneena ympärilleni, ja kuljen kauemmas pentutarhasta kuin olen ajatellut. Törmään kuljeksiessani Arpitähteen.
”Sumupentu, mitä sinä täällä kuljeksit?” päällikkö tivaa epäystävälliseen sävyyn.
”Minä vain... En saanut nukuttua ja tulin kurkistamaan miltä täällä näyttää”, maukaisen hieman hätääntyneenä.
”Pienten pentujen ei ole järkevää tai turvallista vaeltaa kuuhuipun aikaan muualla kuin pentutarhassa, ymmärrätkö?” Arpitähti sanoo tiukasti.
”Ymmärrän”, sanon.
”Hyvä. Nyt minä saatan sinut takaisin pentutarhalle ja sinun olisi parempi pysyä siellä auringon nousuun asti”, päällikkö tokaisee ja lähtee kävelemään pentutarhalle. Lähden seuraamaan tätä.

Päästyäni takaisin pentutarhalle, menen emoni ja sisarusteni luo ja käyn pitkäkseni maahan. Minua ei väsytä yhtään, mutta muut nukkuvat, enkä halua herättää heitä. Tuijotan tylsistyneenä eteeni, ja toivon että jotakin tapahtuisi. Mutta, kuten on jo todistettu, toiveet harvoin toteutuvat. Nostan katseeni taivaaseen ja katselen siellä tuikkivia Hopeahännän tähtiä hiljaisen mietteliäisyyden vallassa. Kyllästyn kuitenkin tähtien tuijotteluun ja alan sukia turkkiani. Jossain vaiheessa, aivan huomaamattani nukahdan.

//Lyhyehkö, kömpelö ja tökkö. Mut oon taas remmissä mukana jonkun aikaa. Ja khyll, kommentoin aina omat tarinani tekstin jälkeen.
Vastaus:25 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Fasaanitassu, Varjoklaani
02.07.2013 21:18
// Sori tosta puuttu alku! D:

ESINÄYTÖS
Tapahtuma alkaa Lehtikadon aikaan. Lumi oli satanut maahan viime kuunhuipun aikaan ja maa oli peittynyt lumen höttöiseen vaippaan. Puut joiden oksat kohottivat itseään koskettaakseen aurinkoa, nuokkuivat nyt lumenpainosta melkein maassa kiinni. Yksikään tuulen virtaus ei kulkenut alueen läpi, ei edes hiukkaisen puhaltanut. Tällä hetkellä oli auringonhuipun aika ja aurinko paistoi kirkkaammin kuin ennen, johtuen varmaan heijastavasta lumesta. Lumi kiilsi auringon syleilyssä kuin kymmenet kaksijalkojen kirkkaat ja pienet esineet joita silloin tällöin löytyi. Nukkaisen tyylisessä lumessa oli monien riistojen jälkiä, jotka olivat kiinnittäneet Varjoklaanilaisten huomion. Tänä päivänä he saavat hyvän aterian. Mutta lumessa näkyi myös surun merkkejä. Kaukana, melkein kaksijalkojen kesäpaikan vierestä kulki kaunis naaras kissa. Tämän laikukas turkki oli takkuinen niistä muutamista kohdista ja veren peittämä. Naaraan jalanjäljet näkyivät selvinä painautumina Myrskyklaanin reviirilta johtaen. Varjoklaani oli taistellut Myrskyklaania vastaan ja hävinnyt kirvelevän tappion. Naaraan vihreät silmät olivat kyyneleistä kirkkaat ja punertavat ja tämä tärisi painonsa alla. Hän kantoi suurta, veristä kissaa selässään. Kolli hänen selässään ei enää hengittänyt Varjoklaanin tuoksua, vaan nyokkui kuolleena ja vaarattomana. Ennen niin voimakas ja vaarallinen mustansinertävä kolli makasi nyt voimattomana ja vaarattomana kumppaninsa selässä. Laikukas naaras nyyhkytti hiljaa ja jatkoi matkaansa Varjoklaanin reviirillä.
" Minnes matka Raparperikatse? " Kuului möreä ääni naaraan takaa. Raparperikatseeksi kutsuttu laikukas naaras kiepsahti niin nopeasti kuin vain pystyi paksussa hangessa ja ruumis selässään. Veri oli tahrinut hänen kumppaninsa tunnistamattomaksi ja nyt musta päälikkö tuijotti ihmeissään veristä kissaa.
" Arvon Arpitähti, kuljetan selässäni teidän soturia, Syvännesielua " Raparperikatse naukui kähisten ja kurkkuaan selvittäen. Musta Arpitähti katseli mulkoillen kissaa ja hän astui Raparperikatseen vierelle, niin että voisi vetää kollin hänen selästään. Päälikkö tarttui kiinni kollin suolaisen veriseen etujalkaan ja kiskoi tämän Raparperikatseen laikukkaasta selästä. Kuului tasainen tömähdys, kun suuri kolli mätkähti lumeen. Hänen kumppaninsa uikahti hieman, muttei sanonut enää mitään. Arpitähti asteli häntä pystyssä pehmeässä lumessa ja tökki välillä entistä valiosoturiaan.
" Kuollut kuin kivi " Arpitähti sanoi nyrpeänä ja iski käpälällään kollia kasvoihin. Ennekuin Raparperikatse kerkesi sanoa mitään, tai edes liikkua, päälikkö jatkoi.
" Ala tulla Raparperikatse. Jos Varjoklaanilainen kuolee noin helposti, ei hän ansaitse hautaamista " Arpitähti sanoi inho äänessään. Laikukas naaras yritti sanoa jotain, mutta kolli vaiensi tämän vihaisella mulkaisulla. Niimpä kumppaninsa menettänyt lähti seuraamaan päälikköään. He kävelit hiljaa pehmeässä ja höttöisessä lumessa, sanomatta mitään. Kummatkin surivat sisimmässään.
---------------------------------------------------------- ---

Raparperikatse itki. Hän vuodatti tahmeita, suolaisia ja karvaita kyyneleitä kuningattarien pesässä. Naaras oli piilottanut kasvonsa tassujensa väliin ja vältteli nyt muiden kuningattarien tuimeita katseita. Ei, kukaan ei säälinyt häntä eikä yrittänyt lohduttaa. Sellaista oli Varjoklaanilaisten elämä. Naaraas laikukkaan ja siistityn kehon vieressä istui pienoinen, sironpuolinen kilpikonnakuvioinen naaras, jonka sinisen ailahtelevat silmät katsoivat ihmeissään emoaan.
" Emo, miksi sinä itket? " Pentu kysyi hiljaa ja katsoi emoaan vieläkin surullisesti, hällä itselläkin oli kyyneleitä silmäkulmissaan, vaikkei tiennyt miksi emo itki. Raparperikatse kohotti siron päänsä ja katsoi surullisen lempeästi pentunsa syvänsinisestä taivaan vaaleuteen ailahtelevia silmiä.
" Isäsi kuoli, sitä minä vain itken. Mutta ei hätää, hän varmaan katselee meitä juuri nyt " Laikukas naaras naukaisi hiljaa ja veti pentunsa tassujensa lämpimään syleilyyn. Hän laski kuononsa pentunsa pään ylle ja suki tämän silkinpehmeää, untuvanpuoleista päätänsä karhealla kielellään. Naaras pentu hyräili hiljaa pehmeällä äänellään. Raparperikatse lopetti sukimisen ja vilkaisi kerran sivulleen. Kukaan ei katsonut. Laikukas naaras laski sironmallisen päänsä pentunsa korvan juurelle.
" Kuuntele tarkkaan Fasaanipentu. Sinusta ei saa tulla tappajaa. Isäsi ei halunnut enkä minäkään. Kanna ystävällisyyttäsi mukanasi elämäsi loppuun asti, pyydän " Naaras naukui pennullensa juurija juuri tuulen virettä kuuluvammin. Fasaanipennuksi nimetty kilpikonnakuvioinen naaras nyökkäsi.

Luku 1; Kuolonmarjoja ja saalistusta.

" Fasaanitassu, vieläkö sinä nukut? Enkö minä sanonut sinulle että aloitamme heti auringonnousun jälkeen! " Kuului raivokas sähinä. Kilpikonnakuvioinen Fasaanitassu säpsähti hereilleen ihanasta unestaan, jossa hän oli saanut leikkiä Jokiklaanilaisten kanssa. Se oli ollut hauskaa. Vasta nimitetty oppilas haukotteli makeasti ja hitaasti, nousi ylös ja venytteli pehmeästi lämpimän sammalpesänsä yllä. Fasaanitassu katseli sinertävän kauniilla silmillä mestariaan, jonka kiukkuiset kasvot tuijottivat tätä.
" Anteeksi! " Naaras naukaisi ja pomppasi eteenpäin pyöreänpuolisilla kasvoillaan iloinen ilme. Hänen lyhyenpuolinen häntä piiskoi ilmaa kun siro naaras loikki nukkuvien oppilaiden ylitse ja oli kompastua Käärmetassun pitkään häntään. Fasaanitassu pysähtyi hetkeksi maahan ja katsoi oppilasta ja tämän sahalaitaisia kuvioita.
# Hänpä on hauskan näköinen # Hän ajatteli tyytyväisenä ja sai jonkin syttymään hänen sisällään. Fasaanitassu tahtoi tietää enemmän tuosta yrpeästä ja röyhkeästä oppilaasta.
" Tuletko sinä!? " Kuului murahduksen tyylinen sähähdys oppilaiden pesän suuaukolta ja Pihlajakynsi tuijotti vihaisesti oppilastaan. Laikukas naaras katsoi mestariaan vinonpuolisilla silmillään ja hymyili hermostuneesti. Kellanpunainen kolli katosi pois näkyvistä ja Fasaanitassu huokaisi kerran, mutta hymyili hiukan ja loikki suuaukkoa kohti. Kuului tasaista tömähdyksiä kun oppilaan tassut tömähtivät maahan. Pian hän saapui jo suuaukon luo ja pujahti keveästi sen lävitse. Aurinko ei paistanut, joten siihen tottumiseen ei mennyt aikaa. Aukiolla oli yhä samanlainen, tylsistynyt ja vihainen tunnelma. Kissat sähisivät välillä toisilleen ja mumisivat jotain käsittämätöntä. Ainoa poikkeus oli parantaja, erittäin pieni raidakas Pikkupilvi, joka oli aina kiltti. Se toi mieleen Fasaanitassun itsensä. Naaras pysähtyi hetkeksi vain katsomaan kuinka Pikkupilvi kehräili tyytyväisenä pesänsä edessä ja sanoi jotain oppilaalleen, Myrskytassulle. Myrskytassu oli komea tummanharmaa raidakas kolli, jonka turkki oli suittu ja näytti pehmoiselta. Hän kelli mestarinsa vieressä ja näpräsi tassujensa edessä yrttejä. Lopulta kilpikonnakuvioinen siro naaras sai katseensa vedettyä kollista ja loikki kevyesti mestarinsa perään, joka seisoi ärtyneesti Varjoklaanin leirin suuaukon luona, häntä vihaisena ilmaa piiskoen.

---------------------------------------------------------- ---

Pihlajakynsi asteli edessä ja raivasi tietä ylikasvaneessa metsikössä. Alukasvillisuuskin oli kasvanut tiheäksi ja hankala kulkuiseksi röykkiöksi. Melkeimpä ruostuneen värinen Pihlajakynsi ähki raivoissaan ja raivasi mylläten tietä, kun taas hänen oppilaansa Fasaanitassu, joka kulki kollin vierellä, sujahteli solakkana pensaikkoiden välistä ja asteli tyytyväisenä eteenpäin.
" Mmm...Marjoja! " Naaras hihkaisi huomatessaan sinertäväntummia, pehmeän puolisia marjoja. Lisäksi niiden vieressä oli punertavia marjoja, joita naaras ei tuntenut. Kilpikonnakuvioinen naaras aukaisee suunsa ja nappaa nopeasti hampaidensa väliin sinertäviä marjoja. Hän rikkoi niiden ohuen kuoren ja nautti pehmeän kirpsakasta mausta, joka suli hänen kielellensä.
" Mmm! Ompas maukkaita! " Tämä naukui tyytyväisenä ja napsi muutamia marjoja lisää, myös niitä punaisia. Fasaanitassu söi mustansiniset marjat ja työnsi kielellään punertavan marjan hampaiden väliin ja puristi hampaansa tiukasti yhteen. Punaisen marjan kuori oli paksumpi, mutta se rikkoontui melko helposti ja kirpeän tahmainen sisälmys paljastui kuoren alta. Kilpikonnakuvioinen naaras irvisti ja sinisen ailahtelevissa silmiin ilmestyi muutama karvas kyynel kirpeän marjan takia. Fasaanitassu irvisti ja nappasi suuhunsa pehmeitä sinimustia marjoja. Naaras pujotteli kasvien seasta ja katsahti mestariinsa. Pihlajakynsi oli katsonut koko ajan oppilaansa touhuja ja katseli nyt epävarmasti kiiltäviä, sileitä punaisia marjoja.
" Mitä marjoja nuo ovat? " Hän kysyi ja ojensi tassunsa osoittamaan punaisia marjoja. Fasaanitassu kohotti hartoitaan ja hymähti pudistaen päätään. Kellanpunainen kolli ulvahti ja alkoi raivata tietä marjojen luo. Pensaikot olivat sitkeitä ja tällä kesti aikansa ennenkuin sai iskettyä ne maan tasalle ja kuljettua niiden ylitse. Koli laski päätänsä, nuuhki marjoja ja tutki niitä ihmetellen. Kilpikonnakuvioinen Fasaanitassu taasen istuuntui männynneulasten päällystämälle maakaistaleelle ja suki karhealla kielellään valkoista rintaansa pitkin nuolaisuin.
" Kuolonmarjoja! " Kuului Pihlajakynnen karjaisu ja Kilpikonnakuvioinen oppilas säpsähti rajusti. Tämä katsoi ihmeissään mestariaan joka kirjaimellisesti rynni takaisin ja juoksi niin että maa tärisi Fasaanitassun luo. Naaras ei tajunnut mitä tuo kolli nyt sähelsi, ennenkuin hänen päässään alkoi suhista ja naaraan suupielistä alkoi valua kellertävän valkoista vaahtoa. Pihlajakynsi kohotti käpäläänsä ilmaan ja alkoi iskeä oppilastaan selkään,yrittäen saada tämän köhimään marjat ulos. Siinä kesti aikansa ja ilman täytti iskujen töminä ja vaikeroivien lintujen laulu. Sitten lopulta laikukas siro naaras oksensi suustansa marja mössöä, sinimustan ja kirkkaanpunaisen sekoitusta. Kellanpunainen kolli huokaisi helpotuksesta ja kohotti katsettaan.
" Eikai sisääsi jäänyt enää tuota marjaa? " Kolli kysyi nyrpeän puolisesti ja osoitti marjamössössä olevaa kirkkaan veren väristä läiskää. Fasaanitassu katsoi nyrpeästi mestariaan. Naaras oli kyyryssä ja tämän suunpielestä valui kuolavana.
" Jos vielä isket minua, oksennan sisuskaluni ulos " Hän sanoi hiljaa ja nyrpeästi.
He lepäsivät hetken ja Pihlajakynsi piti vihaisen puheen siitä, kuinka ei saanut syödä jokaista naaman eteen ilmestyvää marjaa. Fasaanitassu huokaisi ja pahoitteli kovaan ääneen aina kun kolli edes sanoi '' Se oli..". Kaksikko jatkoi matkaansa, tällä kertaa niin että kilpikonnakuvioisen naaraan piti kysyä kaikesta lupa. Pihlajakynsi raivasi yhä tietä ja Fasaanitassu käveli nyt hiljaa ja häntä maassa laahaten kollin perässä. Pian kellertävänpunertava kolli pysähtyi ja huokaisi syvään, mutta jatkoi matkaansa. Kilpikonnakuvioinen oppilas huokaisi kevyesti ja asteli tämän perään uudelleen. Yhtäkkiä jokin kiinnitti naaraan huomion ja hänen oli pakko nostaa katseensa maasta. Reilun ketunmitan päässä istuskeli tyytyväisenä kani. Valkoinen, pullea, pehmeä turkkinen ruohoa mutustama kani! Naaraan silmät syttyivät ja tämä hymyili leveästi, pudottautuen hiipimisasentoon, jonka oli oppinut jo pentuna. Naaras lähti hiipimään hissukseen pahasti kasvaneessa aluskasvillisuudessa, jättäen Pihlajakynnen jatkamaan matkaa. Fasaanitassun korvat kieppuivat eteen ja taakse tämän kuullostellessa, muttei kuullut mitään, mikä voisi häiritä saalistusta. Siro naaras lähestyi lähestymistään ja oli enää vain neljän hiirenmitan päässä, suuren pensaan takana. Nopeammin kuin kukaan ajattelisi, naaras jo loikkasi pahasti räsähtäen pensaikon lävitse ja koppasi kanin tassujensa väliin. Valkoinen otus loikki ja yritti karistaa pelokkaasti saalistajan niskastaan, mutta oli liian hidas ja Fasaanitassu upotti jo terävät, ohuet hampaansa kanin niskaan, rikkoen tämän niskat. Fasaanitassu hymyili veikeästi ja päästi irti kanin niskasta.
Vastaus:hyvä, 30 kp:eetä, ja poistin sen toisen
~Vaahtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Käärmetassu, Varjoklaani
02.07.2013 20:18
’’Ylöös!’’ kirkas ääni maukuu ja jokin töykkii Käärmetassua otsaan. Kyykäärmekuvioinen oppilas huitaisee käpälällään ilmaa ja hautaa kasvonsa ylipitkän häntänsä suojiin.
’’Muuten tungen muurahaisia korvaasi.’’
Käärmetassu avaa silmänsä ja huomaa Fasaanitassun.
’’Mitä nyt?’’ kolli äyskäisee.
’’Meidät valittiin partioon.’’ Fasaanitassu selittää nopeasti.
Kilpikonnakuvioinen naaras huiskauttaa häntäänsä kutsuvasti ja laahautuu ylös pesästä. Käärmetassu venyttelee noustessaan ylös ja seuraa siron naaraan perässä muiden partioon lähtevien luo.
’’Mennään.’’ Mustajalka murahtaa ja partio lähtee metsään.
>Blaablaa partio partio…koikkelehditaan tosiaan metsässä ja vedetään keuhkoihimme kattien hajuja, kun olisi muutakin tehtävää.< Käärmetassu miettii. Yösiipi kohottaa kuonoaan.
’’Haistatteko? Myrskyklaanin ja Salamasielun hajua… seurataan.’’ musta naaras naukuu ja odottamatta vastausta partion johtajalta, tämä lähtee seuraamaan hajua. Muut seuraavat perässä.
Pian, lähellä Myrskyklaanin rajaa, musta, valkoraidallinen kolli istuu joku vieressään. Ja se joku on Myrskyklaanista!
’’Salamasielu!’’ Mustajalka sähähtää. Salamasielu kääntää katseensa säikähtäneenä ja etsii hätääntyneenä syytä kehräillä Myrskyklaanilaisen naaraan kanssa kylki kyljessä.
’’Mitä hiirenaivoista!? Miksi tuot Lumikkosydämen varjoklaanin rajalle!?’’ Yösiipi murisee ja tönäisee kollin pusikkoon.
Partio hyökkää Myrskyklaanilaisen naaraan kimppuun ja riipii tätä. Fasaanitassu kiskoo naaraan jalkaa, Mustajalka raapii tämän vatsaa. Lumikkosydän viiltää mustakäpäläistä kollia lapaan.
Yösiipi repii tämän Lumikkosydämen selkää. Mitä yksi naaras mahtaisi neljälle kissalle, jotka on luota tappaviksi? Ei mitään.
Soturi tärisee maassa haavoittuneena silmät kivusta selällään.
Käärmetassu viuhtoo piiskamaisesti valtavan pitkää häntäänsä ja astelee kituvan naaraan luo.
’Soturina autan jopa muiden klaanien kissoja…’ Käärmetassun pentuajan lause kaikuu kollin päässä. Oppilas katsoo kylmästi naarasta ja tarttuu hampaillaan tätä kurkusta.
’’Phäästgä…’’ Lumikkosydän kähisee veren tulvahtaessa tämän suusta. Käärmetassu puraisee kaikin voimin ja veri purskahtaa Myrskyklaanilaisen kaulasta. Lumikkosydämen silmät kääntyvät ympäri ja tämä valahtaa hervottomaksi. Käärmetassu irrottaa otteensa ja perääntyy muiden Varjoklaanilaisten luo. Mustajalka nuolaisee tyytyväisenä veret huuliltaan mutta Käärmetassu ei.
Hän ei voi. Partio kääntyy takaisin ja Käärmetassu vilkaisee taakseen, Lumikkosydämen verisen ruumiin luo.

//sori pätkä, muutes Käärmeen soturinimeks haaveilin Käärmehäntää, tämän pitkän hännän kunnianosoitukseksi :3
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
02.07.2013 18:32
Tulikukka katsahti Kuvastajan tyyneen pintaan, ja jähmettyi.
"Punatassu!" Hän sihahti. Kolli tuli hänen rinnalleen.
"Katso", Tulikukka maukui ja osoitti järven pintaan. He eivät nähneet jälkeäkään omista kuvajaisistaan, vaan kissoja, vieraita kissoja, jotka kaivoivat kalliota. Luola oli sama missä Tulikukka ja Punatassu nyt istuivat. Tulikukka vilkaisi taakseen. Luola oli kuotenkin tyhjä. Kissat toivat kivilohkareita syvänteestä, joka näytti olevan järven toisella puolella. Yhtäkkiä kuului rynminää, ja Tulikukka näki monien kissojen hautautuvan tunnelin suulle romahtaneet kivikasan alle.
"Tuo Se on, Salattu kammio", Punatassu kuiskasi. Yhtäkkiä ilmaa jalkoi kirkaisu.
"Tulikukka, Tulikukka!" Tulikukka käännähti ja tunnisti siskonsa Puumatassun.
"Puumatassu! Mitä sinä täällä teet!" Hän huudahti ja syöksyi siskonsa luokse.
"Minä -tuota- ", hän vilkaisi murhaavasti Punatassua, "tulin perässäsi. En halunnut jättää sinua", hän lopetti. Tulikukka hukutti hänet nuolaisuihin.
"Minun kai täytyy kertoa sinulle koko juttu", hän maukui iloisesti. Punatassu istahti hänen viereensä, ja yhdessä he vuolsivat koko seikailun. Puumatassu kauhistui silminnähden, kun Tlikukka kertoi takellellen illasta pienessä notkossa. Naaras näytti valkoista arpea lavassaan.
"Ja sitten Tammikuu sanoi, ettei Se koskaan parane kunnolla. Aina kun Yhdeksän ovat lähellä, Se säteilee kipua, ja ilmeisesti hohtaa.
Minusta tuntuu, että meidän pitäisi jäädä Putousklaanin luokse vielä ainakin neljänneskuuksi. Olemme kaikki ruoan ja levon tarpeessa", Tulikukka kertoi ja lausui muutamia haparoivaa sanoja ja vaikeni. Puumatassu vilkaisi häntä huolestuneesti.
Punatassu jatkoi kertomuksen loppuun. Puumatassu tuijotti kylmästi nuorta kollia.
"Tehtävämme on siis löytää ne ruumiit, että ne pääsevät vapaiksi", hän varmisti. Tulikukka nyökkäsi.
"Näin kivisortuman jossain järven toisellapuolella. Seurataan luolan reunia", Punatassu arveli ja asteli järven rantaa pitkin häviten pimeyteen.
"Tule", Tulikukka maukui Puuumatassulle ja sipaisi tämän korvaa kielellään. He astelivat Punatassun perään. Pian he huomasivat, että järven pinta näytti säteilevät omaa valoaan. Sen valossa he näkivät kivisortuman.
"Tuossa Se on", Puumatassu naukui. Kuin merkistä kivisortuman juurelle ja päälle ilmestyi kissoja. Tulikukka pusähtyi.
"Tämän maan omistavat kuolleet", he sanoivat.
"Eivät enää. Teidän ruumiiden on vankin tuolla. Me tulimme vapauttamaan teidät", Tulikukka vastasi. Valkeat, läpikuultavaa hahmot ikään kuin vetäytyivät luolan kiviseinän sisään.
"Meidän kai pitää kaivaa tuo sortuma pois", Pu tassu naukui ja vieritti pois pari isoa kiveä. Tulikukka nyökkäsi.
"Varmaankin, Tulen Puumatassu!" Hän maukui ja rupesikaivamaan sortuma auki.

-------päivän päästä-----

Tulikukka puhisi. Viimeinen kivi oli vieritetty pois. He näkivät tomuisessa luita pitkin lattiaa.
"Olette nyt vapaita", Punatassu huusi. Kuului pitkä, laahaava huokaus, ja sitten oli hiljaista. Samassa vajrjpt hyökkäsivät esiin ja pakenivat sitten. Valokiila hohti järven pohjassa.
"Se on täytetty. Tehtävämme. Meidän pitäisi palata kiireesti kotiin"m Tulikukka maukui. Punatassu ja Puumatassu nyökkäsivät. He tapasivat matkalla ylös vievälle tunnelille Tammikuun.
"Tähtiklaani kertoi, että Kuvastaja on nyt vapaa! Te teitte sen!" Hän maukui. Sitten pieni mista kissa viittasi heitä seuraamaan. He seisoivat taas sortuman edessä.
"Perimätiedon mukaan tämä käytävä vei ulos vuoren kylkeen", hän maukui ja katosi tunnelin mutkan taakse. Tulikukka, Puumatassu ja Punatassu seurasivat häntä. Mutkan takana heitä odotti kirkas valo. He seisoivat sen saman polun vieressä, mitä he olivat tulleet ylös. Samassa sama avuton kauhu kouraisi Tulikukkaa, mikä oli häneen iskenyt notkon pohjalla. Hänen haavansa hehkumoi kalpea valoa, ja Se säkenöi kipua.
"Yhdeksän!" Hän ähkäisi. Samassa kuului raastava ulvonta, ja esiin astui valtava mista susi. Yhdeksän johtaja. Tulikukka kompuroi taakse päin. Muut pakenivat minkä kerkeisivät, mutta Puumatassu ja Punatassu vetivät Tulikukkaa sisään. Samassa kuului ryminää, ja auringonvalo peittyi. Susi hukkui kivivyörymään. Tammikuu ulvoi heitä seuraamaan. Pian he istuivat hänenluonaan Portaitten putouksilla.
"Kuolikin Se?" pUumatassu kysyi väristen.
"Ei. Yhdeksän eivät ole kuolevansa lihaa. Se saa pian entistä kauheammin muodon", Tammikuu vastasi synkästi..
"Meidän on palattava mahdollisimman nopeasti muiden klaanien luo metsään", Punatassu maukui. Tammikuu nyökkäsi.
"Meillä on käytävä siihen laaksoon, mistä puhuitte. Syökää, niin saatamme teidät sinne. Matka on pitkä tunnelin suulta laaksoon, ja joudutte asetelmaan monta päivää pimeydessä", hän maukui.

--------hetken kuluttua-------

Tulikukka ja muut olivat syöneet, ja seisoivat musta suuaukon edessä.
"Tulkaa tervehtimään, kun ehditty. Saatatte tavata myös minun taiselijoitani siellä. He ilahtuivat kun saavat kuulla teidän olevan elossa. Tulen sinne itse ja kutsun teitä", Tammikuu maukui hyvästejä huudellen. Kolmikko sukelsi tunneliin nau'uttuaan hyvästit.
"No niin koti, tulossa ollaan!" Tulikukka maukui. Valkoinen arpi ei enää tuntunut kipeältä.
Vastaus:25 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjopentu, Tuuliklaani
02.07.2013 17:48
.:Ensimmäinen haaste:.

Havahduin hereille. Kuulin jylinää. Painauduin lähemmäs emoani, Valkohäntää.
"Mitä tapahtuu?" kysyin. Vahingossa liu'utin kynteni ulos ja puristin emoa. Emo älähti pienesti.
"Anteeksi", mumisin. EMo katsoi minua ymmärtäväisenä.
"Ei se haittaa"; hän kuiskasi ja nuolaisi otsaani. Hän laittoi häntänsä vierelleni ämmittämään minua.
"Tuo on Ukkonen", Valkohäntä selitti. Nyökkäsin ihmeissäni.
"Tuleeko ukkonen kun Tähtiklaanin kissat ovat vihaisia?" kysyin. Valkohäntä katsoi minua ihmeissään mutta alkoi sitten kehrätä.
"Ei, Tähtiklaani ei ole vihainen", hän kehräsi. Nyökkäsin.

Kun avasin silmäni taas, olin pimeydessä. Edessäni seisoi Valkohännältä, emoltani näyttävä kissa, mutta ei ihan samanlainen.
"Voi ! Löysin kadonneen pentuni!" kissa maukui ja vuodatti kyyneleitä. Katsoin hämilläni häntä. Hän katsoi taakseni. Käännyin katsomaan mitä takanani oli. Näin pentutarhan. Siellä makasi emoni Valkohäntä ja... Minä! Mutta minähän olin tässä.
"Löysin pienen pentuni..", hahmo toisti itsekseen. Katsoin ensin kissaa, sitten minua. Tai sitä minua joka nukkui emoni kanssa.
#Eikö hän nää minua?# ajattelin. Olisiko se mahdollista? Ei, ei se voinut olla. Valkohäntä oli minun emoni, eikä kukaan muu. Käänsin selkäni kissalle, ja hyppäsin pentutarhaan. Samassa katosin jonnekin pimeyteen.

Räväytin silmäni auki. Olin taas pentutarhassa, siinä samassa paikassa missä olin nukahtanutkin. Se oli ollut vain pahaa unta. Ehkä Ukkonen sai mielikuvitukseni lentämään. Tunsin kylmyyttä. Ensiksi ajattelin, että se oli vain kylmästä tuulesta johtuvaa, mutta sitten huomasin, että Valkohäntä oli poissa. Nousin ylös ja katsoin ympärilleni. Näin vain Saarnijalan
"Emo?!" mau'uin. En kuullut vastausta.
"EMO??!" Huusin. En kuullut siltikään vastausta. Muutama kyynel vierähti poskelleni.
#Emo..# ajattelin. Näin valkoisen kissan astelevan luokseni. Tunnistin sen emokseni, Valkohännäksi. Olin helpottunut, mutta samassa silmissäni sumeni.
"Varjopentu??!!!" Valkohäntä maukui ennen kuin menetin tajuni. Tipuin takaisin pimeyteen. Tällä kertaa olin yksin ja makasin pimeydessä. En jaksanut nousta ylös, eikä voimani riittäneet mihinkään liikkeeseen. Maukaisin vaimeasti, mutta sekin tuntui liian vaikealta. Makasin vain pimeässä paikassa, odottaen että palaisin takaisin emoni luo. Suljin silmäni hämmentyneenä.

//lyhyt, tää pyörty.//
Vastaus:hyvä tarina :33 25 kp.eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Puumatassu, Myrskyklaani
02.07.2013 15:26
Heräsin pimeällä ja usvaisella nummella. Kylmä tuuli vihloi ilmassa, ja tiesin heti missä olin: Pimeydenmetsässä. Auringottomalla taivaalla leijui mustia pilviä, jotka saivat paikan näyttämään vielä synkemmältä. Karvani nousivat pystyyn, kun huomasin isäni Tiikerivarjon, joka marssi esiin sumusta. Tämän kasvot olivat ilmeettömät.
’’Mitä sinä haluat? Sanoinhan, etten aio ottaa Pimeydenmetsän koulutusta vastaan!’’ Sähähdin, ja vedin pitkät kynteni esille. Tiikerivarjo ei hievahtanutkaan.
’’Tulin puhumaan Tulikukasta.’’ Isäni mourusi yhä ilmeettömänä. Tämän tulenoranssit silmät katsoivat minua. Silmäni suurenivat. Juuri soturiksi nimitetty siskoni oli kadonnut muutama auringonnousu sitten, niin kuin klaanin uusin jäsen Punatassukin. Kauan kadonneet kissat Auringonloiste ja Nopsavarjo pentuineen olivat palanneet pitkältä matkaltaan, ja sanoivat, että tulivat leiriin heidän kanssaan. Heti kuitenkin leiriin saavuttua kaksikko oli kadonnut, ja partiot olivat yrittäneet etsiä näitä turhaan.
’’T-tiedätkö missä hän on?’’ Änkytin yhä karvat pystyssä, mutta vedin kynteni sisään. Tiikerivarjo nyökkäsi, ja tämän suupieleen ilmestyi pieni hymy.
’’Tulikukka lähti Tähtiklaanin tahdosta matkalle…’’ Isäni naukui, mutta lopetti lauseensa kesken. En tiennyt tekikö hän sen oikeasti, vai vain kiusatakseni minua.
’’Niin?’’ Yllytin yhä silmät suurina.
’’…mutta valitettavasti hän ei ikinä palaa. Punatassu tappaa hänet.’’ Tiikerivarjo kuiskasi, ja kosketti hännällään varovasti lapaani. Hengitin raskaasti, ja päässäni pyöri.
’’Sinä olet hänen ainoa toivonsa. Mene, ennen kuin on liian myöhäistä.’’ Isäni jatkoi vielä. En voinut liikkua. Tuntui kuin jalkani olisivat jäätyneet lattiaan, ja kuin kurkkuni olisi ollut niin tukossa, etten pystynyt hengittämään enkä puhumaan.
’’M-miten l-löydän h-hänet?’’ Sain lopulta änkytettyä tuskin kuuluvana. Tiikerivarjon hahmo alkoi haalistua, ja Pimeydenmetsä alkoi kadota, eli olin heräämässä. Aloin hätääntyä, juuri nyt en saisi herätä!
’’Vaistosi löytävät kyllä oikean tien…’’ Tiikerivarjo huikkasi vielä, ennen kuin katosin pimeyteen. Heräsin oppilaiden pesässä. Oli kuunhuipun hetki ja kuu loisti kirkkaana taivaalla, valaisten metsän hohteellaan. Unen tapahtumat pyörivät päässäni kuin pyörremyrsky, ja minulla kesti hetki kootakseni niitä. Muut oppilaat nukkuivat sikeästi, eikä heitä näyttänyt häiritsevän mikään. Astelin hiljaa kohti oppilaiden pesän suuaukkoa, ja jäin ihailemaan hetkeksi kuuta. En tiennyt mitä tekisin, olin uskollinen klaanilleni ja tahdoin suojella sitä henkeen ja vereen, mutta en tahtonut menettää ehkä ainoaa sukulaistani. Jos lähtisin pelastamaan tätä, klaani luulisi minua petturiksi. Mutta… Minun oli pakko. En voinut elää ilman Tulikukkaa. Hän oli minulle rakkain koko tässä maailmassa. Klaani sai luulla minua miksi tahansa. Kun palaamme, kerron kaiken. Vedin vielä kerran syvään henkeä, ennen kuin kipitin hiljaa oppilaiden pesästä alas aukiolle. Aukiolla ei ollut ketään, kaikki olivat nukkumassa omissa pesissään. Juoksin aukion poikki, puiden siimekseen. Vilkaisin vielä kerran Myrskyklaanin leiriä – kotiani. En näkisi sitä pitkään aikaan, jos enää ollenkaan. >>Hei sitten. Hopeasulka, palatessani olet varmasti Hopeatähti. Pidä huolta Myrskyklaanista.<< Nau’uin äänettömästi, ennen kuin ryntäsin metsään. >>Tulikukka, olen tulossa.<<

Siristin silmiäni auringon paistaessa niihin. Kivikkoinen maasto sai lihakseni entistä kankeimmiksi. Ja jouduin venyttelemään niitä tovin. Anturani olivat verillä loputtomasta matkanteosta. Olin etsinyt Tulenkukkaa ja Punatassua jo neljänneskuun verran, ja voimani alkoivat olla lopussa. Loputon vuorikiipeily oli tosiaan vienyt voimani. Avasin kitalakeni haistaakseni riistaa. Vatsani huusi nälästä. Haistoin myyrän hajun, ja tunsin, kuinka vesi tulvahti kielelleni. Näin saaliin pian haistelemassa ilmaa, ja menin vaanimisasentoon. Turkkini väri oli huono vuoristossa maastoutumisessa, mutta tällä kertaa minulla oli onnea, eikä myyrä huomannut minua. Loikkasin niin korkealle, kuin uupuneilla jaloillani pääsin, ja sain kuin sainkin saaliin kynsiini. Ahmin myyrän parilla hotkaisulla, ja nuolin ruoanrippeet huuliltani. Aurinko paistoi turkkiini lämmittäen sitä. Nousin seisomaan, ja jatkoin matkaani kylläisenä. En ollut nähnyt muutamiin auringonnousuihin Tulikukasta ja Punatassusta jälkeäkään, mutta tiesin, että löytäisin heidät. Minun oli pakko löytää. Selkäpiitäni karmi ajatus, kun ajattelin Punatassua surmaamassa sisartani. He olisivat varmasti kävelemässä ihan rauhassa, kun tyhjästä Punatassu hyökkäisi Tulenkukan kimppuun, ja raapaisisi tämän kurkun auki. Vedin pitkät kynteni esiin pelosta, että tulisin liian myöhään. Niin ei voisi tapahtua. En antaisi sitä ikinä itselleni anteeksi. Hätkähdin ajatuksistani todellisuuteen. En edes ollut huomannut, minne olin kulkenut. Olin kiipeämässä jyrkkää vuorta ylös. Koko metsä näkyi näin korkealta, ja näytti todella kauniilta. Huokaisin, minulla oli todellakin ikävä kotiin. Mutta minun oli pakko pelastaa Tulikukka Punatassulta. Saatoin melkein haistaa siskoni ihanan makean hajun, jota sain nenääni aina, kun olin siskoni lähellä… Hetkinen? Jähmetyin salamana paikoilleni, ja avasin kitalakeni haistaakseni paremmin. Vuoristoisesta hajusta erottui pieni häivähdys Tulikukan makeaa hajua, kuin myös Punatassunkin hajua. Nenäni ei siis valehdellut! Ryntäsin vuorta alas hajun perään, enkä välittänyt rättiväsyneistä jaloistani. Minun oli pakko nähdä Tulikukan sysimustat kasvot tulenvärisillä juovilla, ja tämän lehdenvihreät silmät. Alempana vuorta näin pienen luolan. Astelin varovasti sitä kohti. Pilvet peittivät auringon, ja taivas tummeni. Kurkistin luolan suuaukosta sisään. Se oli pilkkopimeä, mutta näin sen johtavan alaspäin. Haistoin Tulikukan ja Punatassun hajut siellä selvästi. Epäröin hetken, ennen kuin menin luolaan sisään. Astelin sokeasti eteenpäin tietämättä minne menen. Terävät kivet luolan lattialla sai anturani verille, ja saatoin tuntea veren valumisen. En tiennyt kuinka kauan kuljin vain eteenpäin. Tulikukan haju voimistui kuonooni entisestään, ja sai minut kiristämään tahtiani. En niin malttanut odottaa, milloin sain nähdä sisareni viimein. Olin kulkenut luolaa eteenpäin uupumukseen asti, kun näin valoa, joka tarkoitti varmaan, että olen kohta perillä. Jouduin siristämään silmiäni valon kirkkaudesta, ja jatkoin hitaammin eteenpäin. Luolan toinen suuaukko oli pienempi, kuin toinen, ja kurkistin siitä varovasti ulos. Kuulin veden solinan, joka tarkoitti, että lähellä oli varmasti järvi tai joki. Silmäni eivät olleet vielä tottuneet valoon, minkä takia en nähnyt mitään. Jouduin ahtautumaan suuaukosta ulos, ja tunsin, kuinka suuaukon katto riipi selkääni. Katselin ympärilleni. Nyt näin vasta selvästi. Olin suuressa kammiossa, jota peitti hohtava järvi. Järven hohto valaisi koko kammion niin, että näin sen kokonaisuuden selvästi. Kammion katossa roikkui jättimäisiä lohkareita jotka voisivat tippuessaan tappaa suurimmankin villieläimen. Seinissä ja maassa oli kiinni hohtavia timantteja ja kristalleja. Kuljin kammiota varovasti eteenpäin. Haistoin todella selvästi Tulikukan ja Punatassun hajut. Jähmetyin, kun huomasin heidät järven rannalla. Molemmat katsoivat sen pintaa tarkastin. Räpytin silmiäni. Näinkö minä unta? Tämä ei voi olla totta, tuo on liian hyvä ollakseen totta. Suljin silmäni, ja avasin ne uudestaan. Kyllä, en ollut unessa, tämä oli totta. Punatassu ja Tulikukka olivat siinä, näin oikein. Löysin Tulikukan vihdoin, niin kauan olin etsinyt tätä. Juoksin niin kovaa kuin jaksoin parin luokse, enkä voinut muuta kuin kiljua:
’’Tulikukka!!!’’

//Tässä nyt Puumalle tarina. ;3 Anteeks etukäteen kirjoitusvirheet, en jaksanut lukea läpi tätä tarinaa. xD

Vastaus:uu, 25 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
02.07.2013 14:12
Tulikukka näki mustaa unta. Ensin siihen vilahti Puumatassu villi kauhu silmissään, sitten yhdeksä mustaa hahmoa, sitten Punatassu makaamassa maassa, kynnennäljet halkoivat hänen turkkiaan.
"Ei!" Hän kirkaisi ja nosti päätään. Punatassu, joka oli nukkunut hänen vieressään ponkaisi pystyyn. He olivat vuoren juurella.
"Jatketaan", Tulikukka maukui ja vääntäytyi kivuliaasti pystyyn. Etujalka levitti kalman kylmyyttä.
"Et pysty kävelemään tuossa kunnossa", Punatassu maukui topakasti ja nuolaisi Tulikukan lapaa. Naaras huojahti ja kaatui maahan.
"Minä vien sinut turvaan", kolli maukui ja tarttui hellästi Tulikukkaa niskasta. Hän raahasi naarasta pienen polun juureen, joka kiemurteli ylös vuoren huipulle.
"Kuka tuon polun on tehnyt", Punatassu mumisi ja veti naarasta ylöspäin.
"Ei Punatassu", Tulikukka maukui lempeästi, "minä kävelen, en voi pyytää sinua kantamaan minua", hän lisäsi.
"Jos haluat", Punatassu maukui. Tulikukka horjui jaloillaan, mutta hoippuroi eteenpäin. Elotonta jalka hidasti hänen kulkuaan.

--------parin päivän päästä-----

Tulikukan askeleet kävivät entistä hitaimmiksi. He olivat jo vuoren puolessa välissä, missä kulki kapea sola. Yhtäkkiä Tulikukka henkäisi. Sola päättyi kuin seinään, ja he seisoivat jyrkänteellä katsomassa alas vuoren toista puolta.
"Pääsimme yli", hän huokaisi ja huojui. Punatassu tuki häntä.
"Nyt pitäisi sitten kai löytää reitti alas. Mutta siinä runossa sanottiin 'syvyyksiin luolien ikionkaloiden' eli meidän kai pitäisi päästä vuoren sisään. Aurinko nousee kohta, jäämme sen valossa paremmi..", Tulikukka ei kuullut enempää. Hän kaatui maahan ja vajosi tajuttomuuteen.

Herää Tulikukka!" Kuului Punatassun hätääntynyt ääni. Tulikukka avasi silmänsä ja sulki ne uudelleen.
"Katso!" Punatassu sihisi. Tulikukka kohotti päätään. Heidän edessään istui kolme pientä kissaa, oppilaan kokoisia, ja jopa Tuuliklaanilaisiakin pienempiä.
"Keitä olette", yksi maukui syvällä, matalalla äänellä. Tulikukka sähähti uupuneesti.
"Olemme tulleet metsän klaaneista Tähtiklaanin neuvojen johdolla", hän maukui. Punatassu astui Tulikukan eteen suojelevasti.
"Kimppuumme käytiin, ja hän sai oudon haavan. Emme ole vihollisia", hän maukui. Ensimmäiseksi puhunut pieni musta kolli nyökkäsi.
"Nimeni on Tammikuu, ja olen heimoni päällikkö. Keitä te olette?" Hän maukui.
"Olen Punatassu ja hän on Tulikukka", Punatassu maukui.
"Tähtiklaani on kertonut tulostanne. Vauhtia, sillä Nimettömät voivat saada meidät kiinni. Seuratkaa", Tammikuu maukui. Kaksi muuta kissaa tarttuivat Tulikukkaan ja kantoivat tätä. Punatassu seurasi huolestuneena Tammikuuta. Pian he saapuivat pienelle aukolle.
"Me mahdu,me kävelemään, mutta sinun, Punatassu, on kuljettava matalana. Pieni kokoama auttaa Nimettömiltä piiloutumisessa", hän maukui. Tulikukka ähkäisi.
"Nimettömät?" Hän kysyi. Tammikuu heilautti häntäänsä, ja he sukelsivat koloon. Tulikukka siristi silmiään pimeydessä. Tunneli jatkui sileänä ja tasaisena kohti vuoren sydäntä. Punatassu käveli kumarassa hänen edessään. Pian alkoi erottua himmeätä valoa. Tulikukan etujalka heilui velttona ja kuolemankylmänä. Pian he ilmestyivät suureen luolaan. Hyvin suureen. Niin suureen, ettei seiniä erottanut, saati kattoa. Mutta luolan keskellä hohti jättimäinen pyramidinmuotoinen kappale.
"Mikä paikka tämä on?" Punatassu henkäisi. Tammikuu ei vastannut, vaan tuijotti tarkasti Tulikukan etujalkaa.
"Vihollinen on täällä, viekää hänet Portaitten putouksille", Tammikuu käski.
"Haluan tulla hänen mukanaan", Punatassu maukui. Tammikuu viittasi eräälle kissalle.
"Tässä on parantajamme Valkolehti. Valkolehti hoida hänet kuntoon", hän maukui. Valkoinen naaras viittasi Punatassua seuraamaan. Tammitäht seurasi Tulikukkaa, jota kannettiin luolan läpi pienempään. Tulikukka henkäisi. Yksi pienen onkaloon seinistä oli vettä, putoavat vettä.
"Menkää", Tammikuu maukui ja kaksi kissaa lähti.
"No niin, Tulikukka, olet nyt Portaitten putouksilla. Tämä on minun pesäni. Mikä sinua on satuttanut", kolli maukui.
"Yhdeksän", Tulikukka ähkäisi. Tammikuu horjahti.
"Ovatko ne liikkeellä? Olen suuri parantaja, mutta minunkin taitoni joutuvat nyt koetukselle", hän maukui. Kolli otti suuren hopeisen lehden ja kasteli sen putouksessa. Hän mumisi kok ajan jotain.
"Tämä on nimeltään Hopeahaude. Se parantaa toivottavasti mustan taudin, mutta Se ei kokonaan koskaan tule paranemaan", Tammikuu maukui ja liu'utti lehteä Tulikukan etujalkaa ja kylkeä pitkin. Tulikukka huokaisi syvään. Kipu hellitti. Tammikuu kosketti lehdellä pientä valkeaa arpea, joka oli haavasta jäänyt, ja pudotti siihen yhden pisaran vettä.
"Tämä", hän laski Tulikukan eteen mustan kynnenpalan, ", vei sinua kohti varjojen maailmaa. Tämä kuului Yhdeksän johtajalle, kirotulle sudelle", hän maukui. Tulikukka pystyi taas liikuttamaan jalkaansa.
"Kun Yhdeksän lähestyvät sinua, haavaan alkaa taas koskea", Tammikuu neuvoi. Tulikukka nousi pystyyn.
"Mikä tämä paikka on? Keitä te olette?" Hän kysyi.
"Olemme Putousklaani. Luolassa, jota valaisee Kuukristalli, joka on vanginnut sisäänsä tähtien valon. Tähtiklaani on kertonut teistä minulle ja Valkolehdelle", Tammikuu maukui. Samassa luolaan ilmestyi Punatassu.
"Siunatkoon! Tulikukka, olet kunnossa!" Hän kiljahti ja hautasi kuononsa Tulikukan turkkiin.
"Tammikuu paransi minut. Yhdeksän ovat sitä mitä pelkäsin. Mustia varjoja", Tlikukka maukui. Punatassu kumarsi.
"Kiitos", hän maukui.
"Päällikkömme saavat Tähtiklaanilta yhdeksän henkeä ja ottavat nimekseen 'kuu'. Parantajan saavat nimen 'lehti'. Harjoittelijay taas ottavat nimekseen 'taivas'", Tammikuu selvensi.
"Meidän klaanissamme, Myrskyklaanissa, saavat päällikön myös yhdeksän henkeä, mutta parantajien ei ole pakko ottaa nimeä lehti, ja oppilaat saavat nimen tassu", Punatassu maukui. Tammikuu nyökkäsi.
"Teille on annettu neuvot, mitkä?" Hän tiukkasi.
"Yli kylmien sumuisten vuorien noiden, syvyyksiin ikiluolien, onkaloiden, matka jatkua saa, ennenkuin sarastaa, luokse lumotun järve kammioiden", Tlikukka maukui.
"Tulkaa siis, Kuvastajan vesi odottaa", Tammikuu naukui ja sukelsi käytävään, sen onkaloon vieressä, mikä johti isoon luolaan. Tlikukka ja Punatassu seurasivat. He kävelivät kauan alaspäin.

"Nyt pysähdyn. Minun ei ole lupa astua Kuvastajan kammioon", Tammikuu maukui. Tulikukka ja Punatassu jatkoivat. Hetken, ja saapuivat laajaan luolaan, jota peitti melkein kokonaan hohtava järvi.
"Kuvastaja", Tulikukka maukui. Punatassu henkäisi. Heitä kohti liukui järven yli valkea hahmo. Sama, jonka he olivat nähneet nummella.
"Kukaan ei tänne ole tullut, koska olemme täällä, mutta te olette vihdoin uskaltaneet. Kirous häviää", hahmo sanoi.
"Mitä meidän pitää tehdä?" Punatassu maukui.
"Löytää suljettu kammio", hahmo sanoi ja katosi.
"Suljettu kammio", kaikui ääni luolassa. Tulikukka nosti korvansa pystyyn.
"Täällä Se varmasti on, etsitään", hän maukui kirkkain silmin.
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
02.07.2013 13:04
Jatkuu....

Palatessaan tajuihinsa Tulikukka henkäisi.
"Mitä tapahtui?" Hän kähisi. Punatassu ilmestyi hänen vierelleen. Kolli oli haavoille ja ruhjeumilla. Kuullessaan hänen puhuvan hän ilahtui niin, ettei pystynyt vastaamaan heti.
"Kerro nyt!" Tulikukka ähkäisi. Ja yritti nousta istumaan..
"Kun Se olento syöksyi päällesi, sinä kaaduit, ja Se iski sinuun valtavat hampaansa. Siten Se nosti päätään. Hui kamala! Se oli aivan valtava, musta susi, jolla oli repaleinen turkki ja valtavat leuat. Tuntui, että pystyin näkemään sen sisään. Se oli niinkuin.. Kirottu. Se ehti vain iskeä minua, ja sitten Se kohotti päätään. Vereni hyytyi, kun korahti ja päästi kamalan huudon. Sitten kaikki yhdeksän hävisivät kuin tuhka tuuleen. Luulin haistaneeni häivähdyksen siskostasi", Punatassu kertoi takellellen.
"Luulin, että menetin sinut", hän kuiskasi.
"No pian menetätkin, ellen saa jotain tähän haavaan. En pysty liikuttamaan toista etujalkaani. Še on ihan kylmä", Tulikukka maukui voipuneesti. Yhtäkkiä he jäykistyivät. Kaukaa kuului karmiva ulvonta.
"Meidän pitää mennä. Jos ne palaavat, olemme pulassa", Punatassu maukui ja vääntäytyi jaloilleen.
"Mutta minne?" Tulikukka kähisi. Hän oli liian heikko nousemaan pystyyn.
"En tiedä", Punatassu tokaisi. Tulikukan katse alkoi taas sumentua.
"Kuulitko ne sanat? Yli sumuisten vuorien kylmien noiden, syvyyksiin ikiluolien, onkaloiden, matka jatkua saa, ennenkuin sarastaa, luokse lumotun järve kammioiden. Pyritään vuorille", hän maukui.
"Kuulin. Mutta pystytkö kävelemään?" Punatassu maukui huolestuneesti. Tulikukka hoippuroi jaloilleen. Punatassu antoi hänelle tukea lavastaan.
"Jotenkuten", naaras vastasi. Hän ontui pahasti. Kaksikko eteni hitaasti tasangolle kohti vuoria. Aamuaurinko nousi pian taivaalle. Pian Tulikukka pysähtyi. Kuolemankulmyus levisi etujalasta kylkeen. Hän ei pystynyt liikuttamaan sitä.
"Etujalka on ihan tunnoton ja kylmä", hän valtti ja kompuroi eteenpäin Punatassun tukemana. He astelivat hitaasti lähenevien vuorien varjoon.
"Siinä runossa sanottiin että yli kylmien sumuisten vuorien noiden. Älä sano että meidän pitää kiivetä nuo huiput ylös", Punatassu voihkaisi. Tulikukka siirsi sumean katseensa vuoriin.
"Siinä sanottin myös: syvyyksiin ikiluolien, onkaloiden, matka jatkua saa, ennenkuin sarastaa, luokse lumotun järven kammioiden", hän kuiskasi kivuliaasti. Punatassu vilkaisi häntä levottomasti.
"Sinun pitää levätä", hän maukui. Tulikukka pudisti päätään.
"Vuorille, siellä on suojaa ja koloja, jonne Yhdeksän eivät mahdu", hän ähkäisi ja ontui hitaasti eteenpäin. Punatassu katsoi häntä syvä huoli silmissään.
Vastaus:uu, odotan innolla jatkoa, 20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikkosydän, Myrskyklaani
02.07.2013 10:33

Juoksin leiriin. Ja tuuli humisi korvissani. Vedin syvään henkeä juuri ennen kuin sukelsin leiriiin. Ilta oli alkanut jo hämärtyä. Päätin mennä nukkumaan sotureiden pesään, niin jaksaisin huomenna paremmin.

Raotin silmiäni . Oli kulunut muutama päivä salamasielun tapaamisesta. Loikin Kärpänkäpälän luokse.
"Hei."
"Hei." Hän vastasi. "Mennäänkö vaikka metsästämään? voisin pyytää Kärpänloikan mukaan?"
"Olen ollut jo melko paljon metsällä eilen, mutta miksi ei? Mennään vain." Vastasin. Kärpänkäpälä nyökkäsi ja lähti hakemaan Kärpänloikkaa.
Pian hän palasikin, ja me lähdimme loikkimaan kohti metsikköä.

Huomasin hiiren aluskasvillisuuden seassa. Lähdin hiipimään sitä kohti todella varovaisesti. Hiivin niin, että vatsani osui maahan aivan hiukan. Sitten loikkasin hiiren päälle, ja tapoin sen käpälän iskulla.
"Hyvin napattu." Muut huudahtivat.
"Kiitos." Murahdin kuopiessani maata sen päälle. Seuraava saaliini oli jänis, mutten ehtinyt saada sitä, kun se jo luikki koloonsa. Kärpänkäpälä ja Kärpänloikka olivat saaneet saalista runsaasti. JOten lähdimme leiriin saaliit mukanamme...
Vastaus:15 kp:eetä, hyvä
~Vaahtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
01.07.2013 22:31
Tulikukka pakotti itseään siirtämään käpäliään eteenpäin.
"Tuolla on notko, Leiriydytään sinne loppuyöksi", Punatassu äsähti hänen vieressään. He olivat vaeltaneet koko päivän aina siitä asti, kun Tulikukka oli rynnännyt kohti vuoria. He liukuivat notkon pohjalle ja lysähtivät kuopan alimpaan ja suojaisimpaan nurkkaan. Illan varjot alkoivat langeta ja ilma kylmeni. He tajusivat äkkiä että heillä oli kova nälkä; he eivät olleet syöneet mitään koko päivänä. Nyt he olivat kuitenkin liian väsyneitä metsästääkseen. Edessä olevat seudut olivat autioita ja siellä liikkui vain lintuja, ne olivat ankeita alueita ja kaikkien kissoje hyljeksimiä. Kulkurit pistäytyovät siellä silloin tällöin. Pimeä laskeutui, ja ilma kylmeni entisestään. Kurkistaessaan kuopan yli Tulikukka ei nähnyt muuta kuin harmaan maiseman, joka nopeasti pimeni. Taivas oli pilvetön, ja verkalleen syttyi yhä useampia tuikkivia tähtiä. Punatassu ja Tulikukka kyyhöttivät toinen toistaan vasten. Yö kului. Äkkiä ilmestyi heitä varjostavan kukkulan huipulle kalpea valo. Kasvava kuu kiipesi hitaasti taivaalle.
"Kuu nousee", Punatassu kuiskasi. Tulikukka katsahti ylös. Siinä samassa hän näki nousevan kuun hohdetta vasten kukkulan huipulla jotain pientä ja mustaa. Se oli ehkä vain suuri kivi tai törröttävät kieleke jonka kalpea valo paljasti.
"Menen tutkimaan lähiympäristöä", Punatassu huikkasi ja poistui paikalta. Tulikukka istui hiljaa. Hän katseli herkeämättä sinne missä kuu valaisi kukkulaa. Kauhu hiipi häneen jostain syystä. Juuri silloin tuli Punatassu takaisin juoksujalkaa kuopan reunalta,
"En tiedä mikä Se oli", hän sanoi, "mutta äkkiä minä pelkäsin. En kyllä uskaltaisi mennä pois tästä kuopasta mistään hinnasta; minä tunsin että jokin hiipi ylös rinnettä."
"Näitä sinä mitään", kysyi Tuöikukka sännäten jaloilleen.
"Luulin nähneeni - tuolla toisella reunalla, tasaisella maalla, kuun valossa, siinä missä kukkuloiden varjot loppuvat, luulen että siellä
Monta mustaa hahmoa. Ne tulevat tännepäin", hän maukui väristen. Tulikukka vilkuilu ympärilleen.
"Odotetaan", hän sihahti ja paljasti kyntensä, mutta pelko yltyi hänessä. Henkeään pidätellen he seisoivat siinä hiljaisina ja valppaina, ja kukin tuijotti ympäröiviin varjoihin. Mitään ei tapahtunut. Yössä ei liikkunut eikä kuulunut mitään. Tulikukka liikahti, hänestä tuntui että hänen täytyi murtaa hiljaisuus: hän halusi huutaa ääneen. "Shh! Mikä tuo on?" Punatassu henkäisi. He pikemminkin tunsivat kuin näkivät, miten notkon reunalle vuorenseinää vastapäätä kohosi varjo, monia varjoja. He siristivät silmiään, ja varjot ikään kuin kasvoivat. Pian asiasta ei ollut epäilystäkään: monta valtavaa mustaa hahmoa seisoi tuolla rinteellä heidän yläpuolellaan. Ne olivat niin mustia, että ne näyttivät mustista rei'iltä takanaan olevaa syvää varjoa vasten. Tulikukka oli kuulevinaan myrkyllisen hengityksen heikon sihinän ja kylmä väristys kävi hänen lävitseen. Sitten hahmot alkoivat lähestyä. Kauhu kouraisi Tulikukkaa, ja hän painautui maahan. Punatassu heittäytyi hänen viereensä. Yhtäkkiä kuu ponkaisi kokonaan taivaalle, ja hahmot muuttuivat hirvittävän selviksi. Tulikukka pystyi näkemään niiden mustien verhojen alle. Niitä oli yhdeksän valtavaa olentoa. Niiden hirveissä kasvoissa paloivat tarkat, armottomat silmät. Niiden katse osui Tulikukkaan ja Se lävisti hänet kun ne ryntäsivät heitä kohti. Epätoivoissaan Tulikukka paljasti kyntensä. Punatassu silmäili hahmoja silmät kauhusta selällään. Kahdeksan hahmoista pysähtyi. Yhdeksäs oli muita suurempi. Se loikkasi eteenpäin ja hyökkäsi heidän kimppuunsa. Silloin Tulikukka heittäytyi eteenpäin maahan. Samalla hän iski kyntensä vihollisen jalkoihin. Kimeä huuto lävisti yön hiljaisuuden. Samassa häntä vihlaisi kipu, kuin myrkytetty jäähammas olisi lävistänyt hänet. Vielä vajotessaan tajuttomuuteen n näki kuin pyörteisen sumun läpi, kuinka hahmot seisoivat pitkinä ja hiljaisina.

//Tulikukka ei siis kuollu//
Vastaus:selvä, 20 kp:eetä
~Vaahtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huminapilvi, Jokiklaani
01.07.2013 19:02
Epävarmuus

Narsissikukka nuolaisi etukäpäläänsä ja hieroi sitä korvansa taakse. Huminapilvi istui yhä tämän kanssa pusikon vierellä.
”Joko olet valmis? Minut huomataan pian ja viedään sinne, minne lie, Leikkaajalle”, punertava kolli mumisi hieman epävarmasti.
Kullankeltainen naaras tarttui pitkästä hännästään kiinni ja nuolaisi sitä. ”En ole valmis ikinä jos jatkat valittamista. En muistanutkaan, että klaaneissa ei pesty turkkeja. Ai niin, ettehän te niitä pese, kalakissat.”
Huminapilvi huokaisi raskaasti ja katseli vaivalloisena peseytyvää Narsissikukkaa. ”Mitä jos pistäytyisit jossain läheisessä lammikossa, pulahtaisit vain veteen ja se olisi sitten siinä.”
”Ei tule kuuloonkaan”, Narsikkikukka maukui. ”Hei, en yllä mitenkään selkääni. Et sinä viitsisi auttaa?”
”Ai nuolisin selkääsi? Unohda koko juttu.”
Narsikkikukka yritti taivuttaa päätään selkäänsä kohti ja ähisi epäselvästi. ”Ei me koskaan päästä minnekkään! Klaanitoverit auttavat toisiaan, eikös niin?”
”Taidat unohtaa, että emme ole klaanitovereita.” Jokiklaanilainen murisi.
”Auta jo!” Tuuliklaanilainen kivahti.
Huminapilvi kohautti olkiaan, astui lähemmäs Narsissikukkaa, nuolaisi etukäpäläänsä ja hieroi sitä naaraan samettisen pehmeään, pilkulliseen selkään.
”Ei tuo noin etene, pehmeät anturasi ehtivät imeä kaiken kosteuden ennen kuin tyrkkäät sitä selkääni.” Naaras valitti kimeästi.
Punertava kolli huokaisi jälleen ja nuoli sitten karhealla kielellään Narsissikukan selkää.
”Nooooin, nyt on jo paljon parempi!” Hetken päästä naaras pongahti jaloilleen.
”Nyt mennään, minne ikinä mennäänkin!”
Narsissikukka lähti kipittämään kohti kaksijalkalan läpi kulkevaa ukkospolkua. Huminapilvi tuli hetken tämän perässä, mutta pysähtyi sitten epäroiden. Naaras huomasi sen, ja pysähtyi hänkin.
”Aurinko laskee auringonpesää kohti”, Kolli maukui. ”Ja järvi on lähellä auringonpesää. Aurinko on nyt laskemassa tuonne päin”, Hän osoitti hännällään suuntaa kohti, ”Ja me kuljemme aivan toiseen suuntaan. Olisiko sinulla suunnistus hieman hakusessa?”
”Meidänhän piti etsiä se kalakaverisi”, Narsissikukka huomautti. ”Se Lehvätassu.”
Huminapilvi oli aivan unohtanut kirjavan parantajaoppilaan. ”Ai niin! Tiedätkö, kuinka suuri tämä kaksijalka on?”
”Melko suuri.”
”Sittenhän yhden pienen kissan löytäminen on sula mahdottomuus!”
Narsissikukka virnisti. ”Ei, jos kyseessä on klaanikissa. He erottuvat katukissojen joukosta. Voin kysyä parilta ystävältäni, jos he ovat nähneet häntä.”
”Oi kiitos!” Punertava kolli ilahtui.
”Jäät palveluksen velkaa, kalapojuli.”

Tuuliklaanilainen asteli päättäväisesti kostealle kadulle, jossa haisi mätä ruoan haju. Huminapilvi tuli tämän takana ja irvisti astuessaan kalanruodon päälle. Narsissikukka naurahti ja löi kollia hellästi kuonoon ohuella hännällään. Kolli ärähti mutta hiljeni sitten kuullessaan kissojen mau'untaa. Pimeällä kujalla vilahteli parin kissan kiiluvat silmät, mutta vaikka ne huomasivat kaksi tulijaa, ne vain jatkoivat loputonta pälpätystä. Narsissikukka pysähtyi jonkin harmaan, kovan kannon viereen.
”Mikä se on?” Huminapilvi kysyi.
”Roskapönttö. Pystykulk- Kaksijalat siis laittavat niihin ylimääräistä ruokaa, likaa sun muuta.” Naaras selitti ja koputti roskapöntön kantta. Siitä kuului ontto, metallinen ääni. Sen sisältä kuului omituista mutinaa, ja sisältä tuli valkoinen tassu joka nosti kannen pois. Pöntöstä kapusi harmaan ja valkoisen kirjava, suuri kolli, jonka sinisten silmien välissä kulki pitkä arpi.
”Narsissikultasein'!” Kolli huudahti. ”Luulin etten näkisi sinua enää! Mutta kukas tämä kaveri on?” Hän nuuhkaisi Huminapilveä, joka nyrpisti kuonoaan ja astui taaksepäin.
”Iltaa, Paris. Hän on Huminapilvi, eräs ystäväni joka tarvitsee apua, sillä hän on hieman hukassa.” Narsissikukka esitteli.
”En ole hieman hukassa”, Huminapilvi marisi. ”Olen täysin eksyksissä!”
Paris hymyili ymmärtäväisesti. ”Niinpä tietenkin. Tuleeko hänkin sieltä kotijärveltäsi?”
”Kyllä tulee”, Tuuliklaanilainen vastasi. ”Mutta hänet kaapattiin sieltä, ja hänen ystävänsä. Tämä kyseinen ystävä on kateissa, ja Huminapilven täytyy löytää hänet ennen kuin he voivat palata kotiinsa. Voitko auttaa?”
”Tietenkin voin!” harmaavalkoinen kolli kehräsi. ”Miltä kyseinen ystävä näyttää?”
”Hän on... noin minun ikäiseni, kirjava naaras. Turkin pohjaväri on ruskea, mutta hänellä on mustia ja pihkanvärisiä kuvioita. Kuono ja rinta ovat lumivalkoista karvaa... Ja silmät ovat meripihkanväriset. Hän tuoksuu hieman kalalta ja metsältä.” Huminapilvi kuvaili. ”Ja hänen nimensä on Lehvätassu.”
Paris mutristi suutaan. ”Klaanikissat pitäisi olla helppo tunnistaa, mutta kaduilla liikkuu paljon samanvärisiä kissoja. Onko ystävässäsi vielä jotain erikoisempia kuvioita tai piirteitä, naukuuko hän jollain murteella...?”
”Noh...” Punertava kolli yritti palauttaa Lehvätassun kuvan mieleensä. ”Hän... hänellä on hieman erikoinen, valkoinen häntä, jossa on mustia raitoja. Ja hän saattaa haista myös hieman yrteille.”
”Selvä. En ole minä ainakaan nähnyt häntä, mutta voin kertoa hänestä parille ystävälleni, jos he sattuvat näkemään.” Paris kehräsi. ”Narsissikukka, teidän kannattaisi etsiä häntä kaupungin pohjoisosasta. Jos me täällä satumme näkemään hänet, voimme sitten tulla kertomaan teille sinne.”
Narsissikukka nyökkäsi. ”Tehdään niin. Kiitos vielä avusta.”
Paris heilautti häntäänsä ja katseli, kun kaksi kissaa lähtivät kävelemään poispäin.
”Varmasti me löydetään Lehvätassu”, Narsissikukka vakuutti Huminapilvelle. ”Tunnen paljon kissoja täällä, ja kun tuntee paljon kissoja, ei tämä kaup- kaksijalkala niin isolta vaikutakaan.”
Huminapilvi mutisi jotain vastaukseksi.
”Hoi, Narsissikukka!” Parisin ääni kuului kujalta.
Kullankeltainen naaras kääntyi ympäri. ”Mitä?!”
”Tulee pimeä, eikä silloin ole turvallista kulkea ympäri kaupunkia! Voisitte jäädä tänne täksi yöksi, ja jatkaisitte etsintöjä sitten aamummalla!”
Narsissikukka katsahti Huminapilveen. ”Miten on?”
Punertava kolli haukotteli. ”Hyvä on sitten.”
Kaksi klaanikissaa juoksivat takaisin kadulle, jossa Paris oli hypännyt ulos roskapöntöstään ja säteili piristävää hymyään. ”Pystykulkijat ovat heittäneet ikkunansa alapuolelle pehmeitä vaatekappaleita, joiden päällä on hyvä nukkua. Voitte mennä sinne!”
Narsissikukka kiitteli Parisia, joka johdatti heidät kaksijalkojen pesän vierelle, jossa sijaitsi roskapöntöillä ja muilla omituisilla kaksijalkajutuilla ympäröity tila, jossa oli suuri kasa ”vaatekappaleita”. Paikka näytti oikein mukavalta yöpymiseen.
”Volá!” Paris nau'ahti. ”Parasta jota löytyy. Mihin aikaan tahtoisitte herätyksen?”
”Auringonnousun aikaan, kiitos.” Narsissikukka tirskahti. Paris nyökytteli ja palasi takaisin roskapönttönsä luo, jossa tuo kiipesi sen sisälle ja nosti kannen päälle.
Tällä ajalla Narsissikukka oli ehtinyt mennä kerälle vaatekappaleiden päälle, ja kehräsi kutsuvasti.
”Tule nyt, Huminapilvi!” tuo nauroi. ”Ei sinun tarvitse pelätä nukkumista.”
Huminapilvi epäröi, mutta lopulta asteli varovasti pehmeiden kappaleiden päälle. Ne olivat pehmeitä, ja tuntuivat melkein samalta kun kotoisat sammal- sekä kaislapedit kotona Jokiklaanissa. Vain veden virtaava ääni ja tuhisevien klaanitovereiden kuorsaus puuttui taustalta, sen korvasi nyt hirviöiden ulina ja murina, sekä katukissojen loppumaton marttakerho. Kolli etsi sopivaa paikkaa, mihin nukahtaa, ja laskeutui siihen sitten lepäämään. Hän tarttui hampaillaan kiinni halvaantuneesta hännästään ja siirsi sen tassujensa suojaksi. Vieressä nukkui Narsissikukka, joka itseasiassa vain leikki nukkuvansa. Huminapilvi sulki vinot, ruskeat silmänsä ja antoi hengityksensä tasaantua. Sitten tämä kuuli hiljaista hihitystä.
”Irti, Narsissikukka! Jätä häntäparkani rauhaan.”
Narsissikukan hihitys loppui, mutta tuo kierähti lähemmäs punertavaa kollia. Niin lähelle, että heidän viiksensä koskettivat toisiaan. Kullankeltaisen naaraan viikset värähtivät huumorintajuisesti.
”Eiväthän kaikki Jokiklaanin kissat ole noin vakavia kaiken aikaa?” Hän kysyi hiljaa nauraen.
”Eivät”, Huminapilvi mutisi. ”Mutta vieraiden keskuudessa kyllä.”
”Enhän minä niin vieras ole sinulle enää?” Narsissikukka kysähti.
Huminapilvi ei vastannut.
”Onko sinulla muuten kumppania? Tai tyttöystävää edes?” Tuuliklaanilainen uteli.
”Ei. Ole.” Punertava kolli naukui hampaat irvessä. ”Eikä taida tullakaan.”
Narsissikukka kävi hiljaiseksi. Huminapilvi tunsi, kuinka tuon hengitys tasaantui, joten kolli päätti voivansa nukkua nyt.
Kuitenkin hetken päästä Narsissikukka oli taas lähempänä, häntä kierrettynä kollin hännän ympärillä.
”Irti.”

Vastaus:30 kp:eetä, mahtavaa
~Vaahtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulikukka, Myrskyklaani
01.07.2013 18:29
Tulikukka katseli tähtiä Punatassun vieressä laakson rinteen yläpäässä. He olivat umpikujassa. Mitä heidän oli määrä tehdä, ja missä.
"Kuule, minusta tuntuu, että meidän pitää palata leiriin", hän huokaisi Punatassulle.
"Ehkä saamme siellä lisää ohjeita", Punatassu maukui ja nuolaisi naaraan korvaa.
"Minua kyllä huolestuttaa Kotkansulan reaktio", hän isäsi vielä. Tulikukka naurahti.
"Älä välitä. Minä autan sinua. Mutta Aurinko nousee jo, lähdetään, olemme Aurinkohuipun hetkellä leirissä", hän maukui. Punatassu nyökkäsi. He nousivat pystyyn, ja jäivät hetkeksi katsomaan nousevaa aurinkoa. Sen valossa välkähti hetkeksi tummia, kaunaa olevilta kivistä näyttäviä pisteitä.
"Mitä nuo ovat, emme nähneet niitä eilen", hän mutisi, ja tunsi kauhunkouroisun, vaikka ei tiedä miksi.
"Mennään", hän sanoi ääneen. Punatassu loikki hänen rinnallaan.
"Vaivaako sinua jokin, äsken suorastaan kalpenit", hän kysyi. Tulikukka pudisti päätään.
"Ei mitään, ei mitään", hän mumisi. Punatassu painoi turkkinsa hänen kylkeään vasten.
"Haistatko?" Hän henkäisi. He olivat vasta muutaman Puunmitan päästä metsän reunasta. Tulikukka haistoi vieraan, mutta jollakin tavalla tutun tuoksun.
"Puuhun!" Hän sihahti. Punatassu vilahti läheiseen koivuun, ja Tulikukka seurasi häntä. Pian he näkivät sanajalkojen heiluvan kauempana, ja hetken ajan vilahti jotain kellanpunaista.
"Nyt!" Punatassu ulvahti ja heittäytyi alas oksalta. Tulikukka syöksyi hänen peräänsä. He törmäsivät kahden kissan selkään.
"Tulitassu?" Kuului epäröidä ääni. Tulikukka veti kyntensä sisään hämmästyneenä.
"Auringonloiste? Nopsavarjo?" Hän maukui. Nopsavarjo nyökkäsi helpottuneena.
"Isä? Emo?" Kuului Punatassun ääni Tulikukan takaa.
"Punapentu!" Auringonloiste kiljahti ja syöksyi nuolemaan Punatassua.
"Emo lopeta! En ole enää vauva! Ja nimeni on muuten PunaTASSU", hän naukui.
"Onnea, poikani", Nopsavarjo kehräsi.
"Kiitos isä", Punatassu maukui.
"Ja minun nimeni on Tulikukka", Tulikukka maukui ja nyökkäsi Nopsavarjolle.
"Sain soturinimeni hiljattain", hän lisäsi. He keskustelivat hetken ja Auringonloisteen kaksi muuta pentua tervehtinyt Punatassua riemuissaan. Lopulta he lähtivät opastamaan Nopsavarjoa ja Auringonloistetta pentuineen leiriin. Yhtäkkiä leirin suuaukolla Rulikukka seisahtui. Tuulensuhina hänen korvissaan oli muotoutunut sanoiksi.
"Yli sumuisten vuorien kylmien noiden, syvyyksiin ikiluolien, onkaloiden, matka jatkua saa, ennenkuin sarastaa, luokse Salatun järven kammioiden", ääni kuiski. Samassa hänelle selvisi, mitä piti tehdä.
"Tule Punatassu! Nyt mennään!" Hän ulvoi ja kiepahti kannoillaan ja syöksyi kohti metsää. Punatassu loikkasi hänen peräänsä.
"Mitä-", hän ulvahti.
"Vuorille! Sinne meidän pitää mennä!" Tulikukka vastasi silmät loistaen.
Vastaus:Hyvä, 20 kp:eetä
~Vaahtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Jokiklaani
01.07.2013 14:59
Tiikeritassu istui keskellä aukiota.
’’Ei miiiitään tekemistä, mykkiskin on jossain, Haapatassua ei näy, Oravatassu on partiossa…’’ naaras marisi ja nuolaisi valkoista rintaansa. Rastastähden kokouskutsu kajahti suurkiveltä. Tiikeritassu löntysti kissojen perässä kiven alle.
>Kas.< oranssi oppilas ajatteli kun Saarnitassu, Tuhkatassu, että Pilvitassu istuivat aivan kiven juurella ylvään näköisinä.
’’Minä, Rastastähti, Jokiklaanin päällikkö…’’ Rastastähti aloitti kolmen kollin soturinimityksen. Tiikeritassu kuunteli vain lopun.
’’…teidät tunnetaan nimillä Tuhkasulka, Pilvikorva ja Saarniraita! Hyväksymme...’’ Rastastähti nimitti kollit loppuun. Pian ilman täyttivät huudot:
’’Tuhkasulka, Pilvikorva, Saarniraita! Tuhkasulka, Pilvikorva, Saarniraita!’’ Tiikeritassu toisti vain Tuhkasulan ja Pilvikorvan nimeä. Kissat levittäytyivät milloin minnekin. Symbolihäntä tuli oppilaansa luo.
’’Saat tämän päivän vapaata, voit mennä metsästämään jos tahdot.’’ kolli naukui ja loikki Pajupuron luo.
>Koska Huminapilvikin on kadonnut niin eipä minulla muuta tekemistä ole…< Tiikeritassu tuumi ja porhalsi metsään. Linnut visersivät laulujaan oksistossa.
Naaras oli juuri nappaamassa yhden, kun jokin rysähti tämän selkään. Saarniraita. Juovikas soturi siirtyi Tiikeritassun eteen käpälä tämän niskalla.
’’Mitä hiirenaivoista hyökkäät oman klaanilaisesi kimppuun??!!’’ Tiikeritassu murisi ja sylkäisi suustaan hiekkaa. Saarniraita irvisti.
’’Tiedän, ettet rakasta minua.’’
’’No en tietenkään! Eikö tullut jo viimekerralla selväksi, en ole osoittanut sinulle mitään, mikä osoittaisi että pitäisin sinusta edes viiksikarvan verran!’’ Tiikeritassu sähisi.
Saarniraita katsoi kylmästi juovikasta oppilasta.
’’Odota vain, kun olet soturi. Pakotan sinut rakastamaan minua. Saamme kivan pikku perheen…’’ kolli murisi ja painoi käpäläänsä lujemmin Tiikeritassun niskalle.
’’Ja jos kerrot tästä kellekkään, saamme sen kivan pikku perheen jo ennen nimitystäsi.’’
Tiikeritassu oli kangistunut kauhusta. Miten hänen oma klaanilaisensa uhkaili noin? Naaras huomasi toivovansa Huminapilven olevan täällä.
’’Aiotko kertoa?’’ Saarniraita kysyi kylmästi.
Tiikeritassu murisi.
’’Sietäisit tippua rotkoon…’’ naaras ärjyi. Saarniraita peruutti hänen taakseen.
’’Et vastannut kysymykseeni.’’
Tiikeritassu ajatteli mitä sanoa, mitä hän voisi tehdä? Saarniraita nappasi oppilasta niskasta.
’’Enkerroenkerroenkerroenkerro!!!!’’ Tiikeritassu ulisi ja sätki pystyyn Saarniraidan nostaessa käpälänsä tämän niskalta. Kolli katosi metsikköön ja tiikeritassu jäi hämmentyneenä istumaan keskelle saniaisia.

Vastaus:HYYYYIIIIIIII miten jännä, tämä pätkä sai minut himoitsemaan jatkoa *Q* 20 kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Käärmetassu, Varjoklaani
01.07.2013 14:16
Esinäytös

Lumituiskun läpi sujahtaa läiskikäs hahmo. Sen kilpikonnakuvioinen turkki on miltei lumen peitossa.
Naaras siristää silmiään nähdäkseen lumisateen läpi,
Varjoklaanin leiri lähestyy kissan loikkiessa eteenpäin.
Naaraan ilmeestä huomaa pienen helpotuksen tunteen tämän työntyessä sisäänkäynnistä leirinsä suojiin.
Tassunjälkiä risteilee maassa, suurin osa johtaa pesiin.
Kissoja on ulkosalla vain muutamia, jotkut hakemassa syötävää, toiset etsimässä oppilaitaan tai kumppaneitaan.
Kilpikonnakuvioinen naaras astelee lumen peittämällä maalla pentutarhaan ja ravistelee lumen kasteleman turkkinsa.
’’Ei tainnut ’pikku jaloittelu’ sittenkään onnistua. Sanoinhan, että tuolla lumipyryssä on turha yrittää minnekään, Karpalojalka.’’ yksi kuningattarista naukuu ja antaa hennon huvittuneisuuden kuultaa äänestään.
Karpalojalaksi kutsuttu naaras mumisee näreissään jotain epäselvää ja rojahtaa sitten pedilleen. Pieni tummanharmaa raidallinen pentu pinkaisee tämän luo uskomattoman pitkä häntä viuhuen.
’’Emo! Olitpa kauan poissa! Tiedätkö mitä, emo? Kuulin tänään maaahtavan sadun Järkäleeltä! Se oli jännittävä!
Sitten arvaa mitä, emo? Autoin oppilaita sammaleen vaihdossa, ihan huvikseni vain ja sitten autoin parantajaa ja ja….emo? Emo? Emo?’’ Sahalaitaraidallinen pentu vikisee innoissaan, tummanvihreät silmät sädehtien. Karpalojalka huokaisee väsyneesti.
’’Juujuu. Kyllä kyllä, mutta emo on nyt väsynyt, voisitko olla hiljaa?’’ Pentu nyökkää hiljaa ja menee makuulle emonsa vatsan viereen. Hiljaisuus vallitsee, kunnes pentu avaa taas suunsa: ’’Minusta on niin mukava auttaa, autan huomennakin. Soturina pelastan jopa muiden klaanien kissoja...’’ Karpalojalan niskakarvat nousevat ja naaras pongahtaa pystyyn.
’’Nyt lopetat! Olet Varjoklaanista, ja siellä syntyneet EIVÄT auta vapaaehtoisesti, saat luvan muuttua, tai en halua enää sanoa olevani emosi! Vain ne pilalle hemmotellut klaanit kuten…’’ kuningatar näyttää harkitsevan tarkasti seuraavaa lausettaan. ’’Kuten Tuuliklaani auttaa!’’ Karpalojalka sähähtää lauseensa loppuun ja kääntää selkänsä pennulleen.
Pentu vaikenee ja kuiskaa jotakin itselleen, jotakin, mitä eivät muut voi kuulla.
’’Etkö todella aio kertoa Käärmepennun isää kellekään?’’ yksi kuningatar kysyy varovasti tilanteen rauhoituttua.
’’En.’’ Karpalojalka naukaisee purren hampaitaan yhteen.
’’Kuningattarella on oikeus pysyä vaiti.’’

Luku 1.

’’Käärmetassu.’’ Keltaturkki naukuu oppilaspesän suulta etsien oppilastaan pesän nurkasta. Tummanharmaa pää nousee sammalpediltä käpälien välistä.
’’No?’’ kyykäärmekuvioinen kolli vastaa tylysti.
Keltaturkki ravistaa korvaltaan sammalta.
’’Aika mennä harjoittelemaan.’’
Käärmetassu nousee pediltään ja venyttelee solakoita raajojaan. Tämä loikkaa nukkuvan Särötassun yli ja pujahtaa ulos pesästä. Käärmetassu huitoo ylipitkää häntäänsä ilmassa tympeä katse tummanvihreissä silmissään.
’’No älä sitten siinä seiso vaan mennään.’’
Keltaturkki nyökkää ja oppilas ja mestari astelevat metsään.
’’Mitä haistat?’’ kilpikonnakuvioinen naaras kysyy katse tiukasti oppilaassaan.
’’Miksis minulta kysyt? Oletko menettänyt hajuaistisi? No, haistan märän sammaleen ja liskon.’’ Käärmetassu vastaa tylysti ja pudottautuu vaanimisasentoon.
’’No saalistapa se lisko sitten.’’ Keltaturkki naukuu närkästyneenä ja istuu odottamaan.
Käärmetassu hiipii äänettömästi ja laskee huippupitkän häntänsä alas, ettei se näkyisi helposti. Tämä väijyy ruskeanvihreää liskoa joka lekottelee pienessä auringonläikässä. Tummanharmaa oppilas hyökkää saaliin kimppuun ja nostaa suuhunsa saatuaan sen hengiltä.
’’Hienoa. Mutta saisit laskea enemmän painoa lavoillesi, tällä tavoin.’’ Keltaturkki neuvoo ja näyttää mallia.
Kyykäärmekuvioinen oppilas tuhahtaa ja pyöräyttää silmiään. Keltaturkki katselee leiriin päin ja sitten taivaalle.
’’Kyllä on tummia pilviä…sateessa on paha harjoitella, palataan leiriin ennenkuin sade alkaa, vaikkemme paljoa ehtineet harjoitellakaan.’’ naaras naukuu ja viittoo hännällään oppilastaan seuraamaan. Käärmetassu makustelee suussaan juuri saalistamaansa liskoa.
>Haha, kiusaanpas Keltaturkkia.< Käärmetassu ajattelee pirullisesti, jännittää lihaksensa ja pinkaisee juoksuun kuin mikäkin Tuuliklaanilainen.
’’Hei! Odota!’’ Keltaturkki ulvoo vihaisesti ja juoksee oppilaansa perään. Solakan muotonsa ansiosta Käärmetassu juoksee paljon nopeammin kuin mestarinsa, ja lopulta jättää naaraan jälkeensä. Kolli pujahtaa leiriin tuoresaaliskasan luo, pysähtyy ja jää istuksimaan kasvoillaan se sama, tympeä ilme. Hetken päästä Keltaturkki palaa huohottaen leiriin vihreä katse vihaisesti loimuten.
’’Mitä järkeä tuossa nyt oli?’’ naaras tiuskaisee astellen oppilaansa luo.
’’Porhalsinpa vaan. Mieti, jos olisit ollut vihollinen. Olisin säästänyt henkeni.’’ Käärmetassu tuhahtaa takaisin.
’’Saanko nyt syödä, neiti mestari neiti?’’
Keltaturkki nyökkää kyllästyneenä ja astelee huomaamattomasti sotureidenpesään. Käärmetassu tarttuu kasassa olevaan kyyhyn, jonka kuviointi ja väri sulautuvat yhteen kollin turkin kanssa. Arpinen kilpikonnakuvioinen naaras aterioi muutaman ketunmitan päässä sammakkoa.
Käärmetassu luimistaa tummanharmaita korviaan nähdessään emonsa. Karpalojalka nostaa päätään ja katsoo pentuaan silmiin.
’’Hei.’’ naaras sanoo tylysti. Käärmetassu vastaa yhtä tympeästi. Karpalojalan suupieleen ilmestyy pieni, miltei huomaamaton hymy, kun kuulee poikansa äänensävyn.
Käärmetassu laskee katseensa ja alkaa syödä käärmettä.
Taivaalta tipahtaa vesipisara. Sitten toinen. Kolmas. Sitten alkaa sataa ja kissat menevät suojaan. Käärmetassu sujahtaa oppilaspesää suojaavien saniaisten läpi ja laskeutuu sammalpedilleen. Ajatukset vellovat kyykäärmekuvioisen kollin päässä. Vaikkei itse edes tiedä, mitkä ajatukset. Jotkut vaan. Sade yltyy ja taivasta halkoo salama. Miltei heti sen perään kuuluu korvia raastava jyrähdys ja rätinä.
>Jossain varmaan kaatui puu…< Käärmetassu pohtii ja viuhtuu ylipitkää häntäänsä osuen sillä vahingossa Pimeystassua kasvoihin.
’’Hei! Varo vähän tuon ketunmitan pituisen häntäsi kanssa!’’ oppilas sähisee. Käärmetassu mulkaisee tätä.
’’Mene itse kauemmas!’’ tummanharmaa kolli murisee ja painaa päänsä sammaleelle. Ulkoa valuu pieni vesinoro pesän lattialle muodostaen kirkkaan lätäkön.
Käärmetassu vilkaisee sivusilmällä sitä. Tämä tuijottaa omia vedestä kuvastuneita kasvojaan. Ei jykevät, ei niin kuin muilla Varjoklaanilaisilla.
>Ihan sama miltä näytän…olen silti varjoklaanilainen…<
Rauhallinen tuhina alkaa täyttää pesää sateen rummuttaessa ulkosalla. Jyrinä alkaa vaimeta ja välähdykset harvenevat.
Lopulta Käärmetassuakin alkaa nukuttaa ja tämä painaa tummanvihreät silmänsä kiinni nukahtaen miltei heti.

//anteeks vähä tönkkö :/
Vastaus:Ei haittaa :3 25 kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikkosydän, Myrskyklaani
01.07.2013 10:23

Loikin ukkospolun yli varjoklaanin Reviirille. Olin menossa tapaamaan Salamasielua. Häntä Ei Kuitenkaan näkynyt sovitulla paikalla, ja arvelinkin ettei hän ollut päässyt. Luikin äkkiä takaisin Myrskyklaanin reviirille. Saalistin matkalla muutaman hiiren. Sitten kävelin Loppumatkan leiriin varsin rauhallisesti.

Kun astelin leiri Aukiolle, näin heti Kärpänloikan, ja Kärpänkäpälän. Sitten mieleeni muistui rakas siskoni lieskatassu. Hän oli kuollut muutama neljänneskuu sitten. Nyt minulla olisi enää veljeni, myrskytassu. Hän oli parantajaoppilas.
Tassuttelin paatsamanlehden luokse aterioimaan toista hiirtäni. Toisen olin heittänyt tuoresaalis kasaan.
"Hei." Paatsamanlehti sanoi.
"Hei." Vastasin. Puhuimme samalla kun aterioimme, ja Vaihdoimme kieliä. Sitten lähdin takaisin metsälle. Jäin istumaan myrskyklaanin ja varjoklaanin väliselle rajalle, ja odotin. Odotin.
Lopultakin näin Salamasielun tumman turkin pensaikossa.
"Salamasielu!" Huudahdin.
"Shhh, partio on vähän matkan päässä! Kulkevat sentään toiseen suuntaan." Salamasielun lause muuttui lopussa pelkäksi muminaksi. Nuolaisin kollin korvaa. Hän Kehräsi hiljaa. Sitten kuulimme valrjoklaanin partion ääniä. Ne tulivat lähemmäs. Silmäni Laajenivat, Ja syöksyin omalle reviirilleni piiloon. Ja juuri ajoissa. Sillä samalla hetkellä varjoklaanilaiset loikkasivat esiin.
"Salamasielu, Mitä sinä täällä teet?"
"Öö. Etsin sammakoita tämän pensaan alta..." yksi sotureista nyökkäsi kumppanilleni, Ja partio jatkoi Matkaa, Salamasielun kanssa.
Huokasin, ja luikin syvennälle myrskyklaanin reviirille.

//sori huono laatu ku kirjotin tabletilla, Ilman Näppistä, ja me lähetään Mökille jossain vaiheessa Viikkoa, ja ollaan siel Joku, Kuukausi, Niin en pääse kirjoittelemaan. Yritän Sen jälkeen kirjoittaa useammin.//
Vastaus:15 kp x3
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nopsavarjo, Myrskyklaani
30.06.2013 22:05
Luku: 17 Takaisin kotiin

Elämä tuntui sillä hetkeltä pelkästään tuskalta. Punapentu oli kadonnut ja Liekkipentukin oli karannut.
Voisiko enää pahempaa sattua? Olin juuri etsimässä Liekkipentua kun näin jonkin vilahtavan pensaassa.
Otin pari askelta eteenpäin ja työnsin pääni pensaaseen. Näin edessäni Auringonloisteen huolestuneet kasvot.
Naaraan takaa ilmestyi tuttu kissa. Kissan kasvoilla oli katuva ilme. Hymyilin hieman ja käänsin katseeni takaisin kumppaniini.
”Minä löysin Liekkipennun mutta Punapennusta ei ole jälkeäkään...”naaras sopertaa.
”Ei hätää kyllä hän löytyy.”tyynnyttelin kumppaniani.
”Lähdetään kotiin... Olemme jo tehneet kaiken voitavamme... Sitä paitsi klaani on takuulla huolissaan meistä.”Auringonloiste naukuu.
Ajatus kotiin palaamisesta tuntui minusta hullulta. Miten me muka selittäisimme sen missä olimme olleet ja kenen luvalla.
”Olet oikeassa. Mennään kotiin.”sain viimeinkin sanottua.
Vaitonaisena aloimme kävellä kumppanini ja Liekin kanssa kohti tuttua tietä kotiin. Oman klaanin turviin.

---------hyvin pitkän ajan päästä---------

Olimme kävelleet koko päivän ilman taukoja. Katsahdin ympärilleni. Tunsin kuinka vatsani kurisi.
Katsahdin hieman itseäni. Kylkiluuni pistivät jo esiin. En ollut saanut päiviin kunnon ateriaa eikä myöskään Liekki tai Auringonloiste.
Huomasin jotakin kimmeltävää edessäni ja aloin sännätä sen luokse viimeisillä voimillani. Sitten näin edessäni jotakin satumaista.
”Olemme Kuulammella...”sanoin hiljaa.
Näin edessäni jo Myrskyklaanin reviirin. Olo alkoi tuntua jo turvallisemmalta sillä olimme nyt todellakin kotona.
Juoksimme Auringonloisteen kanssa perätysten Myrskyklaanin reviirille. Maistelin tuttua tuoksua joka leijui ilmassa.
Aloimme tassutella rauhallisesti klaanimme reviirillä kunnes kaksi hahmoa loikkasi nikaamme.
Pyristelin toisen kissan alla ja sain lopulta heitettyä tämän niskastani. Nousin nopeasti tassuilleni.
”Häipykää!”sihisi toinen kissa.
Tuijotin puhujaa. Hänessä oli jotakin tuttua.
”Tulitassu?”kysyin hieman epäröiden.
Musta naaras tuijotti minua. Tämän turkki laskeutui rauhallisesti alas.
”Nopsavarjo? Auringonloiste?”tämä naukui.
Nyökkäsimme kumppanini kanssa.
”Isä? Emo?”kuului ääni Tulitassun takaa ja sieltä ilmestyi punaruskea kolli.
”Punapentu!”Auringonloiste kiljaisi ja loikkasi tämän luokse.
Kumppanini alkoi nuolla kollia nopein vedoin.
”Emo! Lopeta! En ole enää mikään vauva! Ja minun nimeni on Punatassu!”kolli huusi Auringonloisteelle.
”Onnea poikani.”sanoin samalla kun ylpeydenpistos kävi lävitseni.
”Kiitos isä.”kolli naukui.
”Ja minun nimeni on Tulikukka. Sain soturinimeni hiljattain.”Tulikukka naukui.
”Onnea sinullekin.”kumppanini naukaisi.
Siinä samassa Varispentu ja Närhipentu syöksyivät takaani.
”Punatassu!”kaksikko kijaisi ja juoksi veljensä luokse.
Nämä syleilivät toisiaan ja siinä samassa Liekkipentu astui esiin takaamme.
”Kuka TUO on?”Tulikukka naukaisee.
”Ainiin tässä on Liekki. Hopeasulan kadonnut veli.”kumppanini naukuu.
”Mutta selittäkääpä meille ensin yksi asia. Missä ihmeessä oikein olitte näin kauan?”Tulikukka alkoi kuulustella.
”No selitämme sen leirissä. Näytättekö tietä?”nau`uin hilpeänä.
Tulikukka nyökkäsi ja lähdimme seuraamaan tätä.

---------leirin suuaukolla---------

Työnnyimme leiriin ja näin ympärilläni paljon hämmästyneitä katseita. Kuulin kuinka jotkut kuiskuttelivat jotakin.
”Päälikkö tahtoo varmaan nähdä sinut.”Tulikukka naukui.
Nyökkäsin tälle. Aloin tassutella kohti päälikön pesää samalla kun koko klaani tuijotti minua aivan ihmeissään.
Maistelin päälikön pesän edessä hieman ilmaa. Ilmassa ei tuoksunut tuttu Mustatähden tuoksu vaan jokin aivan muu.
Työnnyin pesään nopeasti sillä kissojen katseet olivat alkaneet hermostuttaa minua. Katsahdin vielä taakseni ja näin kuinka hopeinen kissa makasi vähän matkan päässä minusta.
”Tule peremmälle.”kissa kehotti.
Astuin muutaman askeleen eteenpäin. Sillä sekunnilla tunnistin kissa. Aloin tuijottamaan tätä silmät suurina.
”Hopeasulka?”kysyin hiljaa.
”Nopsavarjo?! Oletko se todella sinä?”emoni kiljaisi ja nousi nopeasti tassuilleen.
”Mi-missä Mustatähti on?”sopersin hiljaa.
”Hän kuoli ja muutti Tähtiklaaniin.”emoni sanoi haikeana.
Nielaisin hieman ja käännyin pois päin emostani. Aloin juosta pesän suulle ja työnnyin nopeasti ulos.
Hopeatähti selvästi seurasi minua. Rynstäsin klaanikissojen lävitse ja juoksin ulos leiristä nopein askelin.
”NOPSAVARJO!”kuului huuto takaani.
En välittänyt siitä. Jatkoin vain rivakasti juoksua ja juoksin yhä syvemmälle Myrskyklaanin reviirille.
En kestänyt enää yllätyksiä. Tiesin että minua oli alettu jahtaamaan mutten suostunut pysähtymään vaikka voimani olivat vähissä.
Yö alkoi laskeutua reviirin ylle samalla kun minä juoksin yksin jonnekin kauas... En edes tiennyt minne menisin mutta oliko sillä enää väliä?

(Jatkuu...)
Vastaus:Hui! 26kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipäjalka,Tuuliklaani
30.06.2013 15:01
//juu eli jatkan :)//

Herättyäni sotureiden pesästä olin peseytynyt nopeasti ja tassutellut ympäri leiriä etsien Piikkihernehäntää. Minun olisi kerrottava hänelle unestani.
#Missä ihmeessä se Piikkihernehäntä luuraa? Mitä se kissa tarkoitti? Minun on kerrottava Piikkihernehännälle.#ajattelin. Kun haistoin ilmaa pystyin tuntemaan voimakkaan sateentuoksun joten pian alkaisi sataa. Huomasin klaanin varapäällikön Yksiviiksen astelevan sotureiden pesän edustalla. Menin hänen luokseen ja kysyin
"Tiedätkö missä Piikkihernehäntä on? Minulla on hänelle tärkeää asiaa." Mau'uin Yksiviikselle.
"Lähetin hänet aamupartioon mutta kyllä hänen pitäisi palata pian." Yksiviiksi sanoi.
"Hyvä on. Odotan häntä. Käyn sillä aikaa viemässä vaikka tuoresaaliskasasta ruokaa kuningattarille." Sanoin vähän mieli maassa.

Kun olin vienyt tuoresaalista kuningattarille menin taas etsimään Piikkihernehäntää. Ja onnekseni löysin hänet.
"Luojan kiitos löysin sinut!" Kehräsin iloisesti juostessani Piikkihernehännän luo.
"No mikä nyt on? Olin vain aamupartiossa." Hän kehräsi takaisin leikittelevästi.
"Minulla on sinulle tärkeää asiaa." Mau'uin.
"No? Mikä nyt on noin tärkeää?" Hän kysyi ihmeissään.
"Odota. Kuiskaan sen korvaaasi." Sanoin.
"Näin unen. Tulethan silloin puolenkuun aikaan?" Kuiskasin juuri niinkuin Yuki oli neuvonut minulle unessa
"Sinäkin siis näit sen unen." Hän sanoi minulle takaisin vastaukseksi.
"Kyllä, minä tulen." Hän maukui vielä.
"Kuule Ketunleipäjalka...... minun täytyy kertoa sinulle yksi asia..." hän piti pienen tauon ja jatkoi
"Tuota minä... minä rakastan sinua." Piikkihernehäntä maukui.
"Minäkin rakastan sinua." Kehräsin hänelle.

// juuh eli tällästä. Jatkoa on tulossa.//
Vastaus:7kp :3
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varjopentu, Tuuliklaani
30.06.2013 13:30
Nostin pääni tassujeni päältä. Minua katsoi kaksi silmäparia. En ollut varma missä olin, mutta tunsin jonkun lämmittävän minua. Katsoin taakseni, ja näin valkoisen naaraan katsovan minua ystävällisesti ja iloisesti. Vinkaisin heikosti.
"Hei pikkuinen." Edessäni seisova, savunharmaa kolli maukui. Katsoin häntä suu ammollani.
"Mikä on nimesi?" Toinen, harmaa naaras kysyi. Avasin suuni.
"Ei minulla ole." myönsin. Valkoinen naaras kenen vierellä makasin, painoi minua lämpimää vatsaansa vasten.
"Minä olen Tuuliklaanin päällikkö, Varistähti. Tämä tässä on Saarnijalka." Kolli esittäytyi, ja osoitti hännällä harmaata naarasta. Nyökkäsin.
"Ja minä olen Valkohäntä. Olen emosi." Valkoinen naaras takanani maukui. Nyökkäsin. Jotenkin hän tuntui silti vieraalta.
"Jätän sinut nyt Valkohännän hoiviin." Varistähti-niminen kolli maukaisi ja kääntyi. Sitten hän lähti. Saarnijalaksi kutsuttu naaras makasi sammaleesta tehdyllä pedillä. Emoni, Valkohäntä alkoi sukimaan minua. Minusta tuntui että hän ei ollut emoni. Kuitenkin, kun olin hetken epäillyt, aloin tottua ajatukseen.
#hän on emoni# ajattelin. Niin sen täytyi olla. Puskin emoani kiintyneesti, ja aloin juomaan maitoa. Emoni siirsi häntänsä vierelleni lämmittämään minua. Hänellä oli niin pehmeä ja lämmin turkki. Vinkaisin onnellisena.
"Emo, kerro minulle tästä paikasta." pyysin, Emoni katsoi minua iloisena.
"Mukavaa että tahdot tietää tästä klaanista." hän kehräsi.
"klaanista?" toistin. Emoni nyökkäsi.
"Metsässä elää neljä klaania; Myrskyklaani, Jokiklaani ja Varjoklaani, sekä meidän klaanimme, Tuuliklaani. On myös viides klaani, Tähtiklaani, joka on kuolleiden kissojen klaani. Sinne me menemme kun kuolemme. Noudatamme esi-isiemme säädöksiä, ja niitä kutsutaan soturilaiksi." Emoni kertoi. Nyökkäilin.
"Muuten... Kuka on isäni? Entä... mikä on nimeni?" kysyin. Emoni katsoi minua.
"Isäsi....." emoni mumisi ja näytti olevan hiukan paniikissa.
"Isäsi on.... Seittijalka..." Emo naukui. Katsoin häntä ihmeissäni. //Eli siis Valkohäntä valehteli, sillä se ei oo tän oikee emo eikä tiedä tän isää, mut oikeesti seittijalka onkin tän isä.//
"Miksi minulla ei ole nimeä?" kysyin. Emoni Valkohäntä katsoi minua ymmärtäväisesti ja nuolaisi otsaani.
"Annan sinulle nimen... Nimesi voisi olla... Varjopentu." emoni päätti. Nyökkäsin. Se kuulosti täydelliseltä.
"Se on ihana nimi!" kiljaisin ja painauduin emooni. Kuulin emoni kehräystä. Aloin itsekin kehrätä. Painauduin emoni lämpimään ja pehmoiseen turkkiin, ja aloin nukahtaa emoni tasaisen kehräyksen tuudittamana.

Vastaus:Hyvä ensi tarina! 20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Roihukynsi, Myrskyklaani
30.06.2013 09:16
Roihukynsi vaelteli metsässä. Nopsavarjo oli pyytänyt häntä etsimään jotain kissaa, jonka nimi oli Liekki. Muiden huudot kaikuivat taempana. Yhtäkkiä hän haistoi vahvan veren hajun. Kolli loikkasi kevyesti puunrungon yli. Samassa hän huomasi olevansa vastakkain mäyrän kanssa. Elukan hampaat olivat veressä, eli Se oli vastikään tainnut joutua tappeluun. Roihukynsi murisi läimäisi mäyrän naamaa. Nyt Se vasta tuntui huomanneen hänet. Mustavalkoinen eläin murahti ja yritti tavoittaa häntä käpälillään. Roihu naurahti ja puikki mäyrän puolelta toiselle näykkien ja raapien sitä. Silloin hänen jalkansa juuttui puunjuureen, ja kolli mätkähti maahan. Mäyrä kohosi hänen yläpuolelleen ja veti käpälänsä taakse iskeäkseen häntä. Kipu räjähti hänen kylkeensä. Raivo antoi Roihukynnelle tarpeeksi voimaa, ja hän kiemurteli irti juuresta. Hän loikkasi Mäyrän niskaan ja puri kaikin voimin. Mäyrä kiemurteli ja yritti tavoittaa hän kynsikkään. Roihukynsi ähkäisi ja putosi maahan. Hän kompuroi jaloilleen ennenkuin Mäyrä ehti iskeä, ja upotti kyntensä syvälle sen kurkkuun. Mustavalkoinen eläin korahti kummasti ja hoiperteli taaemmas. Roihukynsi jätti sen siihen ja syöksyi puiden lomaan seuraten Mäyrän hajujälkeä takaisinpäin. Ja pian hän näkikin pienessä hiekkakuopassa makaavan kellanpunaisen hahmon. Roihukynsi veti huulensa taakse ja paljasti hampaansa. Hän asteli kissan eteen ja asetti käpälänsä tämän kurkulle. Hänen kyntensä liukuivat esiin.
"Roihukynsi Lopeta! Hän on Liekki!" Kuului Nopsavarjon huuto ja kolli ponkaisi esiin.
"Sinäkö tuon teit?" Hän murisi nähdessään Liekin haavat.
"En suinkaan, taisin pelastaa hänet mäyrältä", Roihukynsi vastasi ja veti kyntensä sisään. Samassa kuului ryskettä, ja mäyrän kompuroi esiin. Se horjahti kuopan reunalla, ja putosi Liekin viereen kuolleena.
"Siitäs näet. Vedin siltä kurkun auki", Roihukynsi nauroi tökkäsi mäyrää.
"Viedään Liekki leiriin. Kun hän paranee, voimme lähteä", Nopsavarjo maukui ja nosti pennun hampaisiinsa. He kantoivat sen leiriin, missä Auringonloiste odotti heitä pentujensa kanssa.
"Liekki! Mitä sinulle on käynyt!" Auringonloiste huudahti.
"Mäyrä", Roihukynsi maukui ja kohautti lapojaan.
"Me tarvitsemmehämähäkinseittiä", Nopsavarjo huomautti ja kääntyi Roihukynteen päin.
"Hakisitko sitä!" Roihukynsi nyökkäsi ja kääntyi.
>miten jotkut voivat sietää tätä! Olisin vetänyt koko sakilta kurkut auki jo aikoja sitten!< hän ajatteli ja kääri metsästä ison tupon seittiä ja palasi leiriin. Nopsavarjo asetteli seitit Liekin haavoihin ja syötti tälle muutaman katajanmarjan. Pian pentu yskäisi ja avasi silmänsä.
"Sinää!" Hän huudahti Roihukynnelle.
"Minä", Roihukynsi tokaisi.
"Se oli väärinkäsitys. Liekki, jaksatko kävellä?" Nopsavarjo ärähti. Roihukynsi vetäytyi varjoihin.
"Jaksan", Liekki vastasi. Auringonloiste katsahti Roihukynteen.
"Meidän pitäisi lähteä sitten. Jos Tämä Tulikukka on luopio, niin en halua, että Punatassu on hänen kanssaan", hän maukui ja ponkaisi pystyyn.
"Lähteä minne?" Liekki uteli.
"Kotiin", Nopsavarjo maukui. Roihukynsi virnisti. Häneen siis toistaiseksi luotettiin.
Vastaus:15kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäävirta,Myrskyklaani
29.06.2013 18:31
Klaanista lähtö
Luku 1
Tunsin etten ollut turvassa Myrskyklaanissa, joten olin päättänyt vaihtaa klaania johonkin toiseen.
Ehkä Tuuliklaaniin tai Jokiklaanii..En ollut vielä päättänyt.
Seisoin leirin suuaukolla luultavastikkin viimeistä kertaa.
Astuin ulos leiristä haikein mielin.
Katsoin vielä lapani ylitse takaisin leiriin. Tuota kaikkei minä en enä ikin varmaankaan näkisi. Mutta halusin olla turvassa ja Leppälehti, ei osaisi varmaankaan etsiä minua Jokiklaanista tai Tuuliklaanista.
En nimittäin halunnut Varjoklaaniin, sillä Varjoklaaneillahan oli paha maine, että he olivat ilkeitä.
Mutta Jokiklaanilaisia sanottiin lempeiksi, joten ensiksi suuntaisin Jokiklaaniin, en tosin teinnyt tottuisinko koskaan kalan syöntiin ja uimiseen, mutta yritettävä oli.
"Hyvästi koti. Ehkä jonakin päivänä palaan." kuiskasin hiljaa ja lähdin ylittämään hiljaista Varjoklaanin reviiriä.
Oli nimittäin ilta ja yö laskeutui pimeänä reviirien ylle.
Tiheä metsä ympärilläni oli hiukan aavemainen, mutta en välittänyt, sillä jos oikein yrittäisin, voisin jopa onnistuakkin pyrkimyksissäni ja minut voitaisiin hyväksyäkkin Jokiklaaniin, mutta ehkä joutuisin olemaan aluksi oppilas.
Oppilaana olemisen ajatteleminen ei oikein miellyttänyt, mutta en halunnut jäädä Leppälehden saaliiksikaan, kuin kuin pahainen hiiri.
Astelin yöisen ja synkän Varjoklaanin reviirin halki ja saatoin jo haistaa Jokiklaanin hajun edessäni.
Pian tulin jo aivan Varjoklaanin rajalle, joka erotti Varjoklaanin ja Jokiklaanin reviiristä.
Täältä jostakin Kärpänkäpäläkin oli sitten tullut Kärpänloikan kanssa.
Ylitin rajan ja astuin Jokiklaanin reviirille.
>Nyt mennään!< ajattelin ja astelin halki Jokiklaanin kostean reviirin.

---Pian---

Yhtäkkiä kuonooni tulvahti kirpeä veren haju.
Se tuli jonkin laiselta hieakkakuopalta, jossa näytti olevan kolo, jonka ketut juuri sulkivat.
Kuopalla oli kolme kettua ja kolo jonka ketut juuri sulkivat, taisi olla jonkin lainen vankila, sillä sieltä kantautui kirpeä veren haju ja myös vahva Jokiklaanin haju. Siellä oli siis sisällä ainakin enemmän kuin yksi kissa. Arvelin.
En oikein tiennyt mitä tekisin.
Ketut puhuivat jotakin. Hämmästyin, kun ne osasivatkin kissojen kieltä.
"Me tappaa kaikki kissat! Ne ei voida ketuille mitään!" yksi ketuista riemuitsi veren himoisesti.
"Kissat olla meidän! Kaikki kuolla!" toinen sanoi ja sitten ketut näyttivät lähtevän.
Astelin juuri tukitulle kololle ja huhuilin hiljaa:
"Huhuu! Huhuu! Onko siellä joku?" huhuilin hiljaa ja jäin odottamaan vastausta.

Haapatassu,Omenatassu,Karviaistassu,Kotkankiito jatkoa? :) Sotkin nyt Jään tähän. xD
Vastaus:20kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänloikka,Myrskyklaani
29.06.2013 17:57
Elämä on julmaa
Luku 2

Näky edessäni oli kauhea.
Läpi tunkemattoman voimakas veren haju velloi ympärilläni, peittäen alleen muut hajut. Maassa oli siellä täällä pieniä verilätäkköjä ja muutamassa puussakin oli veri jälkiä, mikä tarkoitti, että Myrskyklaanilainen oli lentänyt ketun selästä muutamaan otteeseen puuta päin.
Edessäni levittäytyi pieni metsäaukio, jonka maa oli multaa ja siellä täällä oli muutama terävä kivi.
Aukion keskellä seisoi huohottaen ja verta vuotavana punertava otus, kettu, kettu näytti olevan melko hunossa kunnossa.
Mutta kettu oli suorastaan loisto kunnossa verattuna Myrskyklaanin soturiin, joka makasi ketunmitan päässä ketusta maassa raskaasti hengittäen.
En veren löyhkän takia tunnistanut soturin hajua, tuon ulkomuodostakaan en tunnistanut tuota, sillä soturi oli niin veren peitossa, ettei tuon kehosta voinut mitään tunnistaa tai päätellä.
Tajusin heti, ett Myrskyklaani menettäisi soturin, jos en pian rientäisi tuon avuksi. Päätin tappaa ketun, minkä ei pitäisi olla kovin vaikeaa, sillä kettu oli jo melko uupunut ja haavoittunutkin se oli melko pahasti.
Jännitin lihakseni ja loikkasin ketun selkään taidokkaasti ja kettu ulvaisi hämmästyneenä.
Minä taas en jäänyt mitään kummastelemaan vaan aloin kynsiä ketun jo ennestään kynsittyä selkää. Ketun selkä oli jo aika verillä, mutta minä en siitä välittänyt, sillä minusta sen selkä oli aivan liian veretön.
Kynsin ketun selkää ja vilkaisin sivusilmällä maassa makaavaa Myrskyklaanin soturia. Soturi makasi selkä minuun päin. Tuon korvat vain heilahtelivat laiskasti välillä ja kylki kohoilo raskaasti ja hitaasti.
Huokaisin hiljaa ja keskityin taas taisteluun.
Kettu ravisteli itseään saadakseen minut pois selästään, muttei onnistunut siinä. Minä pysyin otuksen selässä kuin liimattuna.
Seuraava kohteeni oli ketun silmät, niin se olisi vähemmän vaarallisempi. Soturi oli jo kynsinyt ketun kasvot pahasti verille, mutta kuin ihmeen kaupalla silmät olivat säästyneet raapaisuilta, mutta nyt olisi ketun silmienkin aika saada maistaa kynsiä!
Etenin ketun selkää pitkin kynsieni avulla siinä yhä pysyen ja pian olin ketun niskan kohdalla.
Nousin takajaloilleni ja upotin kynteni ketun päälakeen. Kettu ulvoi tuskissaan ja huitoi vimmatusti päätään. En välittänyt, vaan huidoin kynsilläni ketun kasvoja sokkona kohteena sen silmät.
Raastoin kunnolla ketun kasvoja siitä kohti missä arvelin sen silmien olevan ja pian kettu ulvaisi pelästyneenä, kun olin saanut sen molemmat silmät kynsittyä puhki.
Loikkasin alas ketun selästä ja katsoin kettua. Se oli laiha ja nälkiintyneen näköinen, vaikka viherlehden aika nyt olikin.
Ketun kaulassa oli Myrskyklaanilaisen tekemiä syviä haavoja ja otuksen selkä oli pahiten verillä. Sen kasvot olivat täynnä haavoja ja nyt se oli myös sokea.
Kettu huitoi sokeasti käpälillään ympäriinsä yrittäen löytää minut.
Olin kuitenkin taiava väistelemään ja kettu ei osunut minuun, mutta sen onnistui raapaisemaan muutama pieni pintanaarmu selkääni.
Olin nyt aivan ketun edessä ja loikkasin sen rintaa vasten terävät kynteni esillä ja upotin ne syvälle ketun rintaan.
Kettu uikahti hädissään, kun se tunsi viiltävää kipua rinnassaan.
"Älä huoli se on kohta ohi." kuiskasin ja raapaisin todella syvän haavan ketun rintaan oikeaan kohtaan ja kettu lyyhistyi maahan.
Se hengitti vaivalloisesti vielä ja kitui selvästikkin. En halunnut jättää otus parkaa kitumaan, joten annoin sille armon iskun ja kettu oli kuollut.
Käännyin huohottaen Myrskyklaanin soturin viereen. Tuo hengitti vielä, mutta vaivalloisesti.
Astelin karvanyytin luokse koska halusin tietää kuka se olisi.
Henkäisin järkyttyneenä tajutessani kuka siinä maassa verisenä makasikaan.
Soturi oli minulle rakas ja tuo ehkä kuolisi kohta.
"Et saa kuolla.." kuiskasin hiljaa, "Isä."
Siinä maassa nimittäin makasi isäni, Rajusielu...
Vastaus:20kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipäjalka,Tuuliklaani
29.06.2013 17:32
// jooh ja taas mie jatkan xp//

"Itseasiassa jäljellä olemme enää minä Yuki, hän Nori" valkoinen naaras piti pienen tauon ja osoitti pientä mustaa kollia nurkassa.
"Ja Mei joka on juuri nyt saalistamassa. " hän jatkoi hetken päästä. Silmäni olivat hämmästyksestä ammollaan. En ollut osannut kuvitella että maanalaisessa luolassa Tuuliklaanin reviirin alla olisi kissoja.
#Miksi minun pitäätietää tämä kaikki?#ajattelin. Ja kuin tilauksesta valkoinen naaras joka kutsui itseään Yukiksi alkoi taas puhua minulle.
"Sinut on valittu pelastamaan meidät suurelta tuholta." Hän sanoi.
"Keitä te olette? Miksi asutte Tuuliklaani reviirin alla luolassa?" Utelin Yukilta.
"Malta vähän nuori neiti. " hän maukui kärsivällisen kuuloisesti. Hän nyökkäsi kissalle joka näytti tulevan metsästämästä sillä hänellä oli kuollut lintu suussaan.
#Tuon täytyy olla se hänen mainitsemansa Mei.# päättelin.
"Seuraa minua." Yuki maukui ja lähti kävelemään kohti suurta kivikasaa. Menin hänen peräänsä. Kun olimme kivikasan toisella puolella huomasin siinä olevan aukon. Yuki meni aukosta sisään ja minä seurasin perässä. Sisällä oli vähän pimeää mutta pystyin kuitenkin näkemään. Huomasin että yhdellä luolan sivullaoli yrttejäkauniisti pinoissa. Pienessä luolassa näytti olevanmyös kolme makuusijaa.
"Tämä on meidän pesämme." Hän maukui. Hän jäi siihen pälpättämään jotain turhanpäiväistä kun huomasin jotain erittän erittäin outoa.
#Miksi täällä on kokoajan niin valoisaa ja outoa?# mietin.
#Olenhan ollut täällä jo varmsti monia tunteja.# pähkäilin päässäni.
"Olet jo tainnut huomata ettet ole täällä oikeasti." Yuki maukui.
"Sinun on jo aika herätä. Mutta tämä ei jää tähän. Tule tänne reviirillänne olevan kukkulan korkeimpaankohtaan seisomaan ystäväsi Piikkihernehännän kanssa" hän maukui salaperäisesti.
"Hän tietää kyllä ,kun kerrot hänelle näin: Näin unen. Tulethan sillon puolenkuun aikaan?" Hän maukui salaperäisesti.
"Mutta nyt on jo korkea aika herätä." Yuki maukui vielä. En ehtinyt edes kunnolla kuulla lausetta loppuun kun jo heräsin sotureiden pesässä.

Vastaus:10kp :D
-Rikkovarjo

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekki,Erakko
29.06.2013 17:02
Vaaroja kerrakseen
luku 2

Iso mustavalkoinen otus seisoi edessäni muristen kähestä julman ilkeä katseensa minuun luotuna.
Vilkuilin hädissäni pakopaikkaa, mutta ympäristö ympärilläni oli pelkkiä kaksijalkojen peltoja ja niittyjä, jotka levittyivät jokapuolella ympärilläni.
Ainoastaan edessäni oli metsää, mutta mäyrä tukki tieni.
Olin aivan lamaantunut pelosta ja seisoin siinä jähmettyneenä mäyrää silmiin tuijottaen. Mäyrä kohotti ison käpälänsä valmiina iskuun.
Olin suorastaan liimattu paikoilleni enkä voinut liikkua, vaikka kuinka halusinkin.
Mäyrä läimäisi minua käpälällään ja lensin ilman halki komeassa kaaressa.
Mäyrä oli kouraissut minut ilmaan, kuin Jokiklaanilainen kalan joesta.
Lensin suoraan ainoan kiven päälle ja kolautin ikävästi toisen etutassuistani siihen.
Kuului ikävä raksahdus, mikä taisi merkitä, että etutassuni oli nyt murtunut.
Kömmin pystyyn ja aioin uhmata mäyrää viimeiseen saakka.
Mäyrä huitaisi uudelleen. Ohi meni.
En epäröinyt hetkeäkään vaan kävin kynsin ja hampain kiin mäyrän käpälään ja purin ja raastoin sitä kynsin hampain.
Otuksen käpälästä pulppusi vuolaasti verta, sainhan minä nimittäin terävillä kynsilläni ja hampaillani pahaa jälkeä aikaiseksi.
Mäyrä ravisteli käpäläänä ulisten kipuaan.
En välittänyt mäyrän armon anelusta tippaakaan, päinvastoin.
Mitä enemmän mäyrä huusi, sitä lujempaa purin ja kynsin.
Mäyrä ulisi tuskissaan ja ravisteli käpäläänsä.
>Hei! Tuo ei ole reilua!< aattelin vihoissani ja osoittaakseni sen mäyrälle raapaisin naarmun tuon rintaan.
Siitäkös mäyrä vasta innostui huitomaan enemmän.
Otteeni alkoi livetä ja pian se lipeäisikin jos mäyrä ei pian lopettaisi.
"Lo-lo-lopeta-taa!!" kiljuin ääni täristen, mikä johtui mäyrän riehumisesta.
Mäyrä van karjahti vastaukseksi ja tunsin samassa, kuin kynteni alkoivat luisua.
>Voi ei! Tästä ei hyvää seuraa!< ajattelin, eikä siitä hyvää todellakaan seurannut.
Otteeni lipesi ja nyt roikuin pelkkien hampaitteni avulla mäyrän käpälästä.
>Ei saa luovuttaa!< hoin mielessäni ja en luovuttanut mutta näytti pahasti siltä, että tässä taistelussa mäyrä veisi voiton.
Sillä en jaksanut kauaa pidellä kiinni hampaillani ja lensin kaaressa ilman halki.
Olimme taistelleet pienellä kukkulalla metsän reunassa ja min mätkähdin kiviseen rinteeseen ja kierin sitä vauhdikkaasti alas.
Ilman mäyrän ilkimystä ja teräviä kiviä se olisi ollut oikein mukavaa ja suurta lystiäkin, mutta nyt ei ollut.
Tästä oli hauskuus kaukana.
Terävät kivet raastoivat ihoani ja mäen loputtua olin aivan verinen joka paikasta.
Minussa ei tainnut olla yhtään kohta, jossa ei olisi ollut verta.
Taistelu oli vienyt voimani ja siksi jäin vain makaamaan voimattomana mäen juurelle.
Onnekseni mäyrä luuli minun kuolleen ja se löntysti pois ja jätti minut rauhaan.
Epäonnekseni olin aivan verillä ja haavoilla ja kohta varmaan kuollutkin, jos minua ei löydettäisi.
Liekin värinen turkkini oli nyt punainen kuin ketulla ja lähes joka paikassa kehossani oli joissan kohdissa syvempiä ja joissain kohdissa vähemmän syviä haavoja ja naarmuja.
Ympärilleni alkoi muodostua verilätäkkö, joka kasvoi koko ajan melkoisella vauhdilla, sillä haavoistani vuosi vuolaasti verta.
Olin hädin tuskin enää tajuissani, kun näin kissan hahmon kukkulalla aivan yläpuolellani.
"Liekkii! Liekkii!" kuuluivat Auringonloisteen ja muiden huudot kaukaisuudesta.
Harmi vain, että olin liian väsynyt päästääkseni pihaustakaan, joten muiden olisi löydettävä, minut ilman äänimerkkejä.
"Olen täällä!" sain kähistyä vaivalloisesti, sillä kaulassani oli monta melko syvää haavaa. Verilätäkkö ympärilläni oli jo huomattavan suuri. Huutoni oli pelkkä hiljainen kuiskaus joka tuskin kantaisi edes muutaman hännänmitan päähän minusta.
Kukkulalta lähti laskeutumaan joku kissa. En haistanut kuka se oli, sillä veren voimakas ja rautainen löyhkä velloi ympärilläni liian voimakkaan, haistaakseni mitään muuta.
Olin sitäpaitsi myös hädin tuskin tajuissani, sillä kaikki ympärilläni alkoi sumentua.
Kissa joka oli lähtenyt tulemaan luokseni alas kukkulalta kumartui yläpuolelleni. En erottanut kunnolla kissan kasvoja, sillä kaikki oli jo mennyt niin sumeaksi näkökentälläni.
Kissa, joka oli ylleni kumartuneena nosti hämmästyksekseni käpälänsä kurkulleni ja paljasti pitkät kaarevat kyntensä.
>Kuka sinä ole? Mitä sinä teet?< ajattelin voipuneena mielessäni ja viimeisenä näin vain kissan häijyt kasvot sumeasti tosin ennen kuin kaikki sitten vain pimeni ja vaivuin tiedottomaan tilaan.

Roihu jatkatkos? :)
Vastaus:20kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka/-tähti,Myrskyklaani
29.06.2013 13:08
Ratamolehti? Mustatähti älä kuole..

Luku 1

Juoksin metsään päälikön kanssa keskusteltuani. En ollut vielä valmis pääliköksi! En todellakaan ollut! Miten muka osaisin johtaa klaania? En mitenkään.
Olinko minä edes hyvä varapäälikkö?
En ollut aivan varma.
>Nyt Mustatähti teki kyllä hätiköidyn johtopäätöksen. En ole hyvä varapäälikkö.< ajattelin.
Kävelin ajatuksiini uppoutuneena läpi kostean metsän. Oli nimittäin juuri satanut, hiukan. Kosteat ruohotupsut taipuivat anturoitteni alla, kun kävelin eteenpäin.
En tiennyt minne olin menossa, mutta olin melko lähellä varjoklaanin rajaa, joka erotti Varjoklaanin ja Myrskyklaanin toisistaan.
Olin vieläkin täysin ajatuksissani. Ajatukseni pyörivät lähestyvässä päälikkyydessä. Nyt päälikkyys kolkutti jo ovellani ja halusi päästä sisään.
Havahduin täysin ajatuksistani, kun päälleni tuli oikea vesisade, kun tuuli heluttu suurehkoa ja tuuheaa kuusen oksaa yläpuolellani, siinä olleet vedet tulivat oikeana ryöppynä pääälleni ja kastelivat turkkini lähes kokonaan.
>Inhaa.< ajattelin ja ravistin kylmän veden turkistani. Koko päivän oli ollut pilvistä, mutta nyt aurinko kurkisti paksun ja harmaan pilviverhon takaa luoden maahan muutamia lämpimiä säteitään.
Pieni tuulenvire keinutteli puiden oksia ja ripotteli niissä olleet vesipisarat maahan. Ravistin turkkiani oikein kunnolla, mutta se jäi edeleenkin hieman märäksi.
Hetken ajan olin haistavinani hienoisen ja todella hennon ja kaukaata kantautuvan veren hajun, mutta voimakas tuulenpuuska tempoi juuri sillä hetkellä puide oksia ja vei veren hienoisen löyhkän mennessään.
Ajattelin vain kuvitelleeni veren löyhkän nenässäni ja aioin palata leiriin.
Lähdin kävelemään kohti leiriä. Sinne olisi melko pitkä matka, sillä olin tulut jo melko kauas leiristä.
Pikku hiljaa pilviverho taivaalla alkoi rakoilla ja taivas kirkastua. Aurinko tuli pian esiin ja koko metsä tuntui jälleen heräävän eloon, sillä riista oli sateen ajan pysytellyt koloissaan ja onkaloissaan sateelta suojassa, mutta nyt sateen tauottua ja auringon tultua esiin, alkoi riista kömpiä esiin ja linnut alkoivat visertää puissa.
Sitten haistoin sen taas, veren löyhkän ja se oli aivan tuoretta. Veren hajuun sekoittui Varjoklaanin ja mäyrän vahvat ja aivan tuoreet hajut.
Taistelua käytiin siis aivan lähellä minua.
Karvani nousivat pystyyn, reviirilläni oli tunkeilija Varjoklaanista ja sen lisäksi mäyrä. Oli miten oli Varjoklaanilaista oli autettava.
Hiivin vatsa maata kevyesti viistäen kohti veren löyhkän alku lähdettä. Edessäni oli iso pensas jossa oli liiloja todella voimakkaan hajuisia kukkia.
Nyrpistin hieman kuonoani pensaan kukkien hajulle. Oli sanomattakin selvää että taistelua käytäisiin aivan tuon puskan lehtimuurin takana.
Huokaisin syvään ja valmistauduin syöksymään hopeisena salamana mäyrn kimppuun. Tungin itseni ensin pensaan läpi ja avasin silmäni. (Olin pitänyt ne kiinni, kun olin tunkenut itseni pensaan läpi)
Ja mitä vihreät silmäni näkivätkään?
Varjoklaanilaisen harmaankirjavan pennun taistelemassa itseään moninkertaisesti suurempaa mäyrää vastaan.
Emon vaistoni heräsi ja jännitin lihakseni ja ampaisin pelkkäni hopeisena nopeana salamana mäyrän selkään.
Käytin aina nopeuttani hyödyksi jok ikisessä taistelussa, sillä nopeudellani korjasin pienikokoisuuteni lähes täydellisesti.
Näin sivusilmällä, kuinka pentu perääntyi hiukan hetkeksi mutta kävi sitten mäyrän etujalkaan kiinni.
>Höpsö pikku pentu! Menettää vielä henkensä tuolla tavalla!< ajattelin ja keskityin taas taisteluun. Halusin pelastaa tuon pennun.
Kynsin mäyrän selkään syviä haavoja, joista pulppusi verta päälleni. Valkoinen vatsakarvani oli jo aika punainen, samoin kuin käpäläni ja suunympärykseni.
Kynsittyäni aikani mäyrän selkää siirryin sen pään lähelle ja aloin kynsiä elikon silmiä vallan vimmatusti. Otus pääsi karmeita tuskan valitus huutoja, mutta minä upotin kynsiäni vain syvemmälle mäyrän ilkimyksen kasvoihin.
Raapaisin vielä todella syvän haavan mäyrän kuonoa halkomaan, ennen kuin mäyrä huitaisi valtavaa hengenvaarallista ja terävä kynsistä käpäläänsä minua kohti.
Olin saanut tähän mennessä vain muutamia pinta naarmuja, joista tirskui vain muutama tippa verta, mutta mäyrän iso käpälä osui suoraan vatsaani ja teki aivan todella syvän haavan siihen, josta alkoi pulputa suurena ryöppynä verta.
Mäyrän käpälä teki syvän haavan vatsaani ja lennätti minut isoa kiveä päin. Ehdin juuri nähdä kuinka mäyrä juoksi pois. Päähäni oli tullut ikävä haava, josta norui verta kasvoilleni ja silmilleni.
Sitten näkökenttäni meni kokonaan pimeäksi ja vaivuin tiedottomuuteen.

----unessa----

Näin unta, jossa oli se sama aiemmin pimeydenmetsässä näkemäni hopeinen naaras, jonka selkää halkoivat mustat juovat. Tuo oli epäilemättä sama Jokiklaanilainen naaras. En vieläkään tiennyt tuon nimeä.
Mutta nyt naaras oli erinäköinen. Tuon takatassut ja koko alaosa kehosta oli halvaantunut.
"Mitä oikein on tapahtunut?" kysyin hieman arastellen.
Naaras ei vastannut mitään katsoi minua vain lempeästi sinisillä silmillään.
"Tapaamme vielä joskus." tuo kuiskasi hiljaa ja naaraan äni jäi kaikumaan ympärilleni hetken ajaksi.
Sitten naaras alkoi haalistua ja sitten tuo haihtui kokonaan pois.

Avasin silmäni uneliaana ja näin harmaan kollin huolestuneet kasvot.
"Ratamolehti! Voi,Ratamolehti olenko minä Tähtiklaanissa?" mauin lempeästi kollille, jota luulin kumppanikseni.
Kolli näytti hölmistyneeltä ja hetken hiljaisuuden jälkeen tuo naukui:
"Et ole Tähtiklaanissa."
Heti sen kuulltuani tajusin kuin salaman iskusta, ettei tuo kolli sitten ollutkaan kumppanini.
Sitten vasta muistin haavani. Katsoin vatsaani ja siinä se edelleenkin oli, syvä ja kivulias haava, josta vuosi edelleenkin verta vuolaasti.
Naamanikin oli veren tuhrima, sillä en ollut ollut kuin vain pienen hetken tajuttomana, joten haavat vuosivat vielä, lukuun ottamatta niitä pieniä pinta naarmuja.
Mutta nyt minua väsytti rankka taistelu ja päätin nukkua hiukan. Tuskin pieni lepo pahitteeksikaan olisi.
Suljin silmäni ja vaivuin rauhalliseen unettomaan uneen. En siis nähnyt mitään unia pelkkää rauhoittavaa pimeyttä.

---Pian---

Säpsähdin hereille, kun Varjoklaanilainen pentu nuoli veristä turkkiani.
"Kuka sinä olet?" kysyin väsyneenä, väsymykseni johtui veren menettämisestä.
Kömmin vaivalloisesti tassuilleni ja tarkastelin pentua suurilla ja vihreillä silmilläni päästä aina hännänpäähän asti. Tajusin heti, että pentu muistutti Ratamolehteä aivan todella paljon. Aina päästä hännänpäähän asti kolli oli kuin Ratamolehti, mutta vain pienempi. Oliko Ratamolehdellä ollut kenties kadonnut veli Varjoklaanissa, josta tuo ei ollut itsekkään tiennyt? Mietin miksi pentu oli niin saman näköinen kuin edesmennyt kumppanini.

"Mikä on nimesi?" Toistin kysymykseni hieman erilaisena.

"Minä olen Ratamopentu ja sinä olet Hopeasulka, eikö totta?" kolli naukui ja nuolaisi hieman rintaansa.
Olin aivan pöllämystynyt, kun kolli tiesi nimeni.
"Mistä tiedät nimeni?" kysyin jopa hieman epäluuloisena.
"Sinitähti kertoi sen minulle unessani." kolli kertoi varman oloisena.
>Sinitähti? Eikö pentu olekkaan Varjoklaanilainen?< ajattelin hämmästyneenä.
"Mistä klaanista tulet?" kysyin, sillä oli erittäin outoa, että pentu haisi Varjoklaanilta sangen voimakkaasti ja näki silti unia Sinitähdestä.
"Tulen Varjoklaanista. Emoni on Virtakukka." kolli maukaisi.
>Virtakukka..Virtakukka..< ajattelin nimeä ja mietin olinko joskus tavannut naaraan, mutta nimi ei sanonut minulle mitään.
"Ratamopentu..Muistutat erehtymättömästi edesmennytt kumppaniani Ratamolehteä ja nimienne alutkin ovat samat." mauin.
>Sinitähti on tainnut kertoa jotakin muutakin.< ajattelin ja uteliaisuuteni oli herännyt.
”Tuota... Kun näin Sinitähden unessani tämä kertoi minulle että...”kolli sanoi hiljaa, mutta lopetti lauseensa kesken.
"Sanoi mitä?" kysyin uteliaana. Halusin tosiaankin tietää.
”No hän sanoi minun olevan uudelleen syntynyt Ratamolehti.”kolli sai viimein sanottua.
"Ahaa! Se selittää nimienne alut ja yhdennäköisyytenne!" mauin ja silmissäni välähti palava rakkaus.
Mutta miten oli mahdollista että Ratamolehti oli nyt siinä edessäni pentuna vain, mutta kuitenkin se oli Ratamolehti.
Tuijotin edessäni istuvaa kollia kuin, puulla päähän lyötynä. Olin sanaton.
Pentu istahti eteeni ja alkoi tuijottaa minua.
”Ra-ra-ratamolehti...”änkytin änkytti. Sydämmeni sykki aivan ylikierroksilla.
Ratamopentu oti muutaman askleen kohti minua ja painoi pänsä minun hopeiseen ja pehmeään turkkiini. Kolli hengitti sisänsä lämmintä tuoksuani ja minä hengitin hänen tuoksuaan, siinä tosiaan oli jotakin tuttua.
Nyt aloin jo todellakin uskoa tämän kollin olevan Ratamolehti. Annoin kollin tutun tuoksun pinttyä turkkiini.
Nuolaisin hellästi kollin päälakea ja tunsin rakastuvani.
Suimme toistemme turkkeja hellästi, kuin ennen.
samalla kun aurinko laski mailleen ja yö levittäytyi Myrskyklaanin reviirin ylle viileänä ja hieman tuulisena.
Tuuli pörrötti hieman turkkejamma, mutta meillä ei ollut kylmä, rakkautemme ja turkkimme toisiamme vasten lämmittivät meitä.
Se hetki tuntui satumaiselta ja toivoin, ettei se satumaisen ihana hetki ikinä päättyisi, mutta päättyihän se.
Olin kokonaan unohtanut syvät haavani päässäni ja mahassani, joten muistin ne vasta, kun minua alkoi huimata liiasta veren menettämisestä.
"Ra-ratamopentu..minua huimaa.." mauin ja tunsin kuinka maailma kieppui ympärilläni.
Pentu katsahti minuun huolestuneena.
"Et ollutkaan hylännyt minua, vaan syntynyt uudestaan." mauin hetkeä ennen, kuin kaaduin maahan ja näkökenttäni alkoi sumeta.
"En ikinä hylkä siua!" Kolli kiljahti.
Sitten kaikki pimeni ympärilläni ja kollin sanat jäivät soimaan päähäni.

---unessa---

Näin unta jossa yötaivaalla loisti musta iso tähti, joka himmeni hetki hetkeltä ja näytti sammuvan pian.
Ja niin kävikin tähti sammui ja hetken oli aivan pimeää kunnes taivaalle syttyi suuri hopeinen tähti, joka loisti jopa kirkkaammin, kuin musta tähti.
Sitten kaikki pimeni jälleen.
Yhtäkkiä seisoin metsässä ja näin ketun.
Kettu vaani jotakin.
Kiisin noin viisi ketunmitttaa eteenpäin ja näin rajapartion jossa oli viisi kissaa.
Kaikkien kossojen kasvojen kohdalla oli usvaa paitsi yhden. Yhden kissan naaman kohdalla näin taas mustan tähden.
Sitten kettu syöksyi jostain ja musta tähti alkoi himmetä.
Ja taas kaikki ympärilläni katosi ja jäin vain kellumaan mustaan tyhjyyteen tiedottomana.

//Ratamo jatkatkos :)
Vastaus:30kp :D
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipäjalka,Tuuliklaani
29.06.2013 13:02
//ja jatkuuh :)//

En antanut hetkellisen sokaistumiseni häiritä. Kuljin valoa kohti niin vakaasti kuin pystyin. Lopulta huomasin ettei valo
enää sokaissut minua. Pystyin taas näkemään eteeni. Ja oi! Mitä silmäni näkivätkään! Se oli eräänlainen tippukiviluola jollaisista olin kuullut klaaninvanhimpien tarinoissa pentuaikanani. Luola ei kuitenkaan ollut pimeä ja kolkko millaista olin kuvitellut vaan valoisa ja kotoisa. Siellä virtasi vesi ja kasvoi ruohoa ja pensaita. Kun haistelin vähän saatoin erottaa jopa riistan tuoksun. Sitten jostain tuli esiin kissa. Sitä oli kyllä vaikea kissaksi erottaa mutta kissa se oli. Se oli puhtaan valkoinen. Aivan kokonaan ja sen silmät hohtivat meripihkan värisinä. Sen häntä oli paljon pidempi ja tuuheampi kuin kissalla yleensä. Sen korvatkin olivat todella isot. Koko kissan turkki oli muutenkin niin tuuhea että ihmettelin miten se pystyi olemaan näin lämpimässä ilmassa.
"Olet saapunut pyhälle maalle." Se julisti minulle.
"Miten niin pyhälle?" Kysyin ihmeissäni sillä tiesin olevani Tuuliklaanin reviirin alla.
"Tämä on muinaisen kissa kansan koti." Outo kissa vastasi.
"Kutsumme tätä luolaa pyhätöksi." Hän jatkoi. Kuuntelin ihmeissään mitä hän kertoi minulle.
"Meitä ei ole enää paljoa jäljellä." Hän lausui minulle alakuloiseen sävyyn.

//Jatkuu. Sori katkasin tän taas tosi ärsyttävästi ja thmästi ja tuli lyhyt kun pitää lähteä Kuopioon :D//
Vastaus:5kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huminapilvi, Jokiklaani
28.06.2013 23:49
Kaukana kodista, vierailla kaduilla

Huminapilvi katseli kauhuissaan, kuinka kaksijalka piteli kuppimaista, puista välinettä Lehvätassun päällä. Kaksijalka hymyili ja katsahti pörröiseen, punertavaan kolliin.
”Kiltti kisu”, Huminapilvi erotti sanoja kaksijalan hyminästä. Kaksijalka kohotti pelottavasti tassuaan, ja hetken Huminapilvi luuli, että se aikoi lyödä häntä, mutta suuri olio käänsikin kättään alemmas ja silitti sillä soturin päälakea. Lehvätassun vaikerointi oli loppunut, ja kolli aisti, että oppilaalle oli käynyt jotain. Jos hän kävisi kaksijalan kimppuun, se varmaankin ottaisi Lehvätassun mukaansa ja poistuisi paikalta. Senpä takia Huminapilvi alkoi kehrätä tavalliseen tapaansa, humisevasti ja hinkata päätään kaksijalan kylkeen. Kaksijalka huokaisi ihailevasti ja silitti kollia lisää. Huminapilvi tunsi olonsa erittäin epämukavaksi, mutta näin homma pysyisi kasassa. Ehkä kaksijalka jättäisi Lehvätassun metsään ja ottaisikin Huminapilven tuon puolesta, kolli löytäisi kaksijalkojen ymmärtämisen kyvyllä paremmin pois kaksijalkalasta kuin Lehvätassu, joka ei tajunnut otuksen puheesta sanaakaan. Kaksijalka pysytteli hiljaa ja rapsutteli Huminapilveä tämän pitkän korvan takaa kuin mitäkin koiraa. Sitten pitkä olento nousi seisomaan ja käänsi Lehvätassun päällä olleen korin ympäri. Kirjava naaras oli pökertynyt.
”Kilpparikuvioinen kaverisi nukahti.” Kaksijalka sanoi, nosti Lehvätassun korin sisälle ja otti korin syliinsä. ”Onkohan se vain yhteensattumaa, että kaupungissani on tämännäköinen kissanpentu hukassa?”
Huminapilvi hätkähti ja päästi hiljaista murinaa syvältä kurkustaan. Kaksijalka olikin aikeissa viedä Lehvätassun! Punertava soturi loikkasi lähemmäs kaksijalkaa karvat pystyssä. Kaksijalka pelästyi, ja otti askeleen taaksepäin.
”Etkö tahdo että vien kaverisi? Te kummatkin näytätte nääntyvän tänne nälkään, kun olette niin laihoja.” Kaksijalka näytti huomaavan jotain, ja katsahti Huminapilven halvaantuneeseen, maata laahaavaan häntään. ”Voi sinua raukkaa! Mitä teille on tapahtunut!”
Se tarttui suurella, vaaleanpunaisella tassullaan Huminapilven niskanahasta kiinni ennen kuin kolli ehti tajutakaan tilannetta, ja otti syliin. Soturi pyristeli ja yritti päästä pois suuren olennon otteesta, mutta kaksijalka ei hellittänyt otettaan.
”Sinut täytyy viedä eläinlääkärille. Voi, kuka onkaan ollut niin paha että on jättänyt kissaparan metsään, ja vielä vammaisena.”
Huminapilvi mulkaisi kaksijalkaa. ”Vammaisena?! Sinä se täällä vammainen olet, senkin suuri, karvaton olento! Luulet olevasi ovelakin, mutta minä olen ovelampi!” Kolli paljasti kyntensä ja sohi niillä ympärilleen, tuloksetta. Kaksijalka se vain nauroi kepeästi ja lähti viemään kahta kissaa kohti ukkospolkua. Lähellä hevospaikkaa lepäsi suuri, musta hirviö. Se oli nukkumassa, mutta kaksijalka tuli sen luo ja avasi sen vatsan. Huminapilvi parkaisi ja yritti taas paeta.
”Herää, Lehvätassu!” hän ravisti parantajaoppilasta, joka vain torkkui. ”Emmehän me kaksijalkalaan tahdo- eikös niin?”
Lehvätassu ei vastannut ja käänsi kylkeä korissa. Vasta nyt Huminapilvi huomasi naaraan päässä jotain, verta. >Hän on lyönyt päänsä!< Kolli katsahti päin kaksijalkaa, joka para-aikaa työnsi kissoja istumaan hirviön sisälle.
”Tämä on sinun syytäsi! Jos luulet olevasi hyödyllinen, päästä meidät pois niin voin kysyä apua Teerenlennolta, hän on meidän parantajamme ja todella taitava sellainen! Hän ei ehkä voinut parantaa häntääni, mutta siihen ei pystyisi kukaan, ei edes sinun tyhmä 'eläinlääkärisi'! Tiesitkö muuten, olet erittäin ärsyttävä kaksijalka, kun et viitsi edes kuunnella. Tiedän ettet ymmärrä, mutta pitäisi sinun minua sääliä kun kuuntelen sinun jatkuvia jaarituksiasi, etkä sinä kuuntele minua! Vihaan sinua, vihaan kaikkia kaksijalkoja, vihaan...”
Kaksijalka ei kuunnellut vaan hymyili ja puuhasi jotakin, kunnes kuului omituinen murina. Huminapilvi lopetti maukumisen, ja kuunteli ympärilleen. Hän oli kuullut tuon murinan ennenkin, silloin ukkospolulla. Hereillä olevat hirviöt pitivät sitä ääntä.
”Hetkinen nyt!” Kolli murisi. ”Jos luulet voivasi viedä minut jonnekin tämän typerän hirviösi vatsassa, olet täysin väärässä! Olen tappava soturi, ja voin tappaa sinut nyt heti, ellet päästä minua ja Lehvätassua menemään, kuulitko?!”
Kaksijalka hyräili ja piteli tassujaan ympyränmuotoisella, litteällä esineellä pyöritellen sitä samaan aikaan kun hirviö kääntyi. Huminapilvi huomasi tämän, ja siristi silmiään.
”Tuollako sinä hirviötäsi ohjaat? Mitä jos hyppään sen päälle ja tapan meidät? Oletko sitten onnellinen, häh?”
Hirviö nytkähti ja Huminapilvi horjahti. Hän kaatui pehmeälle pehmustalle, jolla hän oli seissyt, ja nousi sitten ylös katsomaan korissa lepäävää Lehvätassua. Pieni naaras nukkui yhä, hiljaa tuhisten. Kolli hymyili vaisusti ja näki syrjäsilmällä aukon hirviön vatsan seinässä. Aukosta näkyivät metsän puut, kun hirviö liikkui kohti kunnollista ukkospolkua. Huminapilvi hyppäsi Lehvätassun korin yli kohti aukkoa. Hän ei tuntenut ilmavirtaa, mutta tuosta oaukosta pääsisi ulos. Hän kääntyi kohti nukkuvaa Lehvätassua.
”Haen leiristä apua.” Hän maukui ja jännitti lihaksensa hyppyyn. Kolli ponnisti ja hyppäsi päin aukkoa metsään, aukkoa vapauteen, aukkoa turvalliselle reviirille, jossa kaikki olisi hyvin, jossa hänen ystävänsä odottaisivat häntä, sieltä hänen olisi haettava apua, kotoisasta kotimetsästä, turvallisesta... ja niin edespäin. Huminapilvi oli luullut pääsevänsä läpi, mutta tämä törmäsikin johonkin näkymättömään muuriin. Kuului epämiellyttävä kopsahdus, kun hän löi päänsä siihen, mikä se ikinä olikaan. Kaksijalka henkäisi ja naurahti. Huminapilvi kaatui pehmeälle alustalle ja jäi siihen miettimään, mikä ihme tuo näkymätön seinä oli.

Jostakin kajasti lämmin valo, ja kaikkialta kuului erilaisten eläinten ääniä. Huminapilvi räpytteli väsyneesti silmiään ja löysi itsensä oudosta, pienestä kopista. Häntä ympäröivät kolme seinää, ja neljännessä oli outo ristikko, ja siitä näki ulos. Kolli ryömi ristikon vierelle ja katsoi ulos. Häntä ilmeisesti kannettiin, ja niin kannettiin muitakin eläimiä, jotka olivat samanlaisissa kopeissa. Huone, jossa kaikki kaksijalat kantelivat eläinkoppejaan, oli valkoseinäinen, ja sen katosta kajasti lämmin valo, joka muistutti aurinkoa. Osa kaksijaloista istuivat joillakin kantomaisilla esineillä, osa seisoi ja osa käveli. Lehvätassusta ei näkynyt jälkeäkään. Huminapilvi katsoi hätäisesti ulos ja etsi Lehvätassua.
”Minne te olette vieneet hänet!” Kolli sähisi ja paiskoi itsensä kohti ristikkoa, mutta se ei antanut periksi.
”Älä hakkaa sitä, ei se mitään auta”, läheisessä kopissa makaava, pulska mustavalkoinen kotikisu mumisi. ”Onko sinullakin matka Leikkaajalle? Näytät vähän siltä, että olisit sen tarpeessa.”
”Anteeksi mitä?” Huminapilvi sähähti. ”Minä en ole menossa minnekään muualle kuin kotiin!”
”Sinulla on peruskäyttäytyminen. Älä huoli, ei se satu.”
”En kuulu tänne, tahdon pois! En ole kotikisu, olen Jokiklaanin soturi!” Huminapilvi raivosi ja hakkasi ristikkoa.
Mustavalkoinen kotikisu huokaisi. ”Hullut ne yleensä Leikkaajalle menevät. Ehkä pääsi selvenee sen jälkeen, sinua käy sääliksi...”
Huminapilvi murisi ja tönäisi kaikin voimin ristikkoa. Se antoi periksi. Ristikko avautui, ja punertava kolli putosi valkoiselle kivilattialle. Kaksijalat päästivät henkäisyjä ja huutoja, kun Huminapilvi juoksi kohti huoneesta pois johtavaa aukkoa, mutta ei päässyt kovinkaan nopeaa, kun painava häntä laahasi lattiaa ja lattia oli liukas kuin jää, kollin tassut lipsuivat sillä.
”Hei-hei hullu, ehkä pääsetkin karkuun!” mustavalkoisen kollin huuto kuului takaa. Kaksijalat tulivat Huminapilven eteen, ja estivät tältä pakomatkan. Mutta soturi ei luovuttanut. Tämä vilkuili kahden sekunnin ajan ympärilleen, ja keksi sitten tavan paeta, tai ainakin yrittää sitä. Hän kiihdytti vauhtiaan ja antoi liukkaan lattiaan luistaa. Kolli luisui suuren, puisen esineen alle ja jäi kyyryyn sen alle niin pitkälle, minne hän ei olettanut kaksijalan tassujen yltävän. Kaksijalat lähestyivät häntä, ja kun kaikki olivat kauempana suuaukosta, kolli juoksi sen luo niin kovaa kuin pystyi. Hän luisui kaksijalkojen pitkien jalkojen välistä suuaukolle, ja sieltä seuraavaan pesänosaan. Kaikki kaksijalat olivat siirtyneet äskeiseen osaan pesästä, joten tämä osa oli tyhjä, ja sen suuaukko häämötti vain parin ketunmitan päässä. Huminapilvi tunsi lämpimän ilmavirran tuulevan suuaukosta, joten sieltä pääsisi ulos. Ellei siinäkin olisi näkymätöntä muuria. Hän ei jäänyt ottamaan selvää, vaan juoksi kohti suuaukkoa ja loikkasi ulkoilmaan. Kolli kääntyi nopeasti ja pakeni pesän puutarhassa seisovaan puskaan siinä toivossa, ettei häntä löydettäisi.
Kaksijalkojen ääniä kuului kauempaa.
”Jo toinen tänään karannut kissa!”
”Miksi päästitte sen karkuun?! Minun piti näyttää sen halvaantunutta häntää lääkärille!”
Kaksijalat kiistelivät ja riitelivät. Huminapilvi huokaisi helpottuneena, kun ne palasivat pesään, lukuunottamatta kylläkin sitä yksilöä, joka oli kantanut häntä kopissa. Se jäi etsiskelemään toiselta puolelta puutarhaa.
”Katso minne astut, melkein huitaisit minua hännälläsi!” kuului sihahdus kollin viereltä, ja se sai hänet pelästymään.
Huminapilvi kääntyi ja erotti pensaikon pimeydessä keltaisen silmäparin.
”Ömh, anteeksi. En mahda hännälle mitään, kun en voi ohjata sitä.” Soturi pyyteli anteeksi.
”Vai et voi ohjata!” kissa murahti. Tuo käveli esiin varjoista ja osottautui pieneksi, kullankeltaiseksi naaraaksi jolla oli selässä liekinvärisiä pilkkuja, ja tuon käpälät sekä vatsanalus olivat valkoiset. Naaras silmäili Huminapilveä ja hymähti.
”Kuulin, kuinka sait kaksijalat mölyämään. Et taida olla tavallinen kotikisu, vai kuinka?”
Huminapilvi ärähti väsyneesti. ”Näytänkö minä todellakin kotikisulta? En ole kotikisu, asun järven rannalla eräässä... Äh, unohda koko homma, et sinä tajuaisi.”
Kullankeltainen naaras kuitenkin näytti kuuntelevan häntä kiinnostuneesti. ”Jatka vain, ehkä tajuankin.”
Punertava kolli rykäisi. ”Olen siis, tuotaah, yhdestä klaanista, jonka nimi on Jokik-”
”OLETKO KLAANIKISSA?” Naaras kysyi kimeästi hihkaisten.
Huminapilvi sähähti hyssyttelevästi. ”Älä hälytä koko maailmaa tänne! Ja kyllä, olen klaanikissa. Tiedätkö jotain klaaneista?”
”No, minä...” naaras takelteli. ”Satuin kuulumaan Tuuliklaaniin oppilaana, mutta eksyin tänne enkä ole vieläkään löytänyt pois.”
”Ai, jännä..” Huminapilvi mutisi, eikä ollut edes yllättynyt tuosta, sillä hän tiesi että naaraassa oli jotain Tuuliklaanimaista, kuten pieni koko, pitkät jalat ja lyhyt turkki...
”Etkö aio esittäytyä, kalapoju?” Tuuliklaanin kissa naurahti ja pyyhkäisi kollin kuonoa pitkällä, laihalla hännällään. ”Minun nimeni on Narsissikukka, itseasiassa olin tänne tullessani oppilas, mutta pidin itselleni nimitystilaisuuden.”
”Minä olen Huminapilvi..” Huminapilvi esittäytyi mutisten ja liikahti kauemmas Narsissikukasta.
”Älä pelkää, en minä pure.” Narsissikukka maukui. ”Mites järvellä on mennyt?”
”Varistähti terrorisoi Tuuliklaania, tappoi Sulkatähden ja sitä rataa.” Kolli kertoi.
”Ovatkos meidän klaanimme siis vihollisia?”
”No ei Rastastähti vaikuta kovinkaan mieltyneeltä Tuuliklaaniin.”
Narsissikukka tuhahti. ”Jokiklaani on outo. Kissojen ei ole tarkoitus uida ja syödä kalaa.”
Huminapilvi murahti varoittavasti. ”Älä sano pahaa klaanistani. Tuuliklaanihan se tässä outo on, näyttelette jotain hevosia ja juoksentelette niityllä kaikkien näköpiirissä.”
Tuuliklaanilainen päätti olla jatkamatta, ja aloitti uuden puheenaiheen. ”Mitäs jos etsittäisiin yhdessä kotometsä? Voisit olla miellyttävääkin matkaseuraa...” Naaras painautui lähemmäs Huminapilveä ja räpytteli silmiään.
”Ähm... minun on löydettävä ensin Lehvätassu.”
”Jaah.. kukas se sellainen on...?” Narsissikukka kopsautti päänsä Huminapilven päätä vasten.
”Ystäväni... ja klaanin parantajaoppilas. Jouduimme erillemme ja... Miksi käärit häntääsi minun häntäni ympärille?” Huminapilvi tiuskaisi huomatessaan, kuinka Narsissikukan pitkä häntä kiertyi hänen halvaantuneen häntänsä ympärille.
”Tahdoin vain tarkistaa, kauanko sinulla menee huomatessa, mitä hännällesi tapahtuu.” Naaras vastasi kehräten.
”Voisitko pysyä kauempana?” Punertava kolli sihahti. ”En tahdo että hajusi pinttyy turkkiini.”
”Mitä se sinua haittaa?” Narsissikukka maukui lumoavasti. ”Emme me täältä ihan päivässä pääse.”
Huminapilvi kiskaisi itsensä irti naaraan vierestä ja asteli pensaikosta auringonvaloon. ”Olen tavannut sinunlaisiasi naaraita, Narsissikukka, ja tiedän pysyä kaukana.”
”No mutta mitä sinä kaukana haluaisit pysyä? Olemme samalla puolella tässä sopassa, sinun täytyy luottaa minuun jotta voimme matkata yhdessä.”
”Niin, mutta minäpä en matkaakaan kanssasi.” Huminapilvi murisi.
”Niin mitä?!” Narsissikukka sähisi ja loikkasi pensaikosta. ”Anteeksi, siis, miksi et?”
”Olet väärää tyyppiä, enkä voi luottaa sinuun tuosta vain. Voit aivan hyvin valehdella siitä, että kuuluit Tuuliklaaniin. Minä löydän Lehvätassun, ja matkaan hänen kanssaan metsään. Sinä saat itse löytää tiesi perille, ellet voi todistaa sitä että kuulut Tuuliklaaniin.” Huminapilvi murisi.
”Kyllä minä sinulle voin sen todistaa!”
”Jaa, mitenköhän?”

//Voiskohan Huminan ulkonäköinfoon lisätä: Kollin häntäluu on poikki, jonka takia häntä on halvaantunut, joten hän ei voi tuntea tai liikuttaa sitä.
Vastaus:30kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamopentu, Varjoklaani
28.06.2013 22:57
Luku: 1 Hopeasulka

Makasin oppilaiden pesässä. Oli helteinen viherlehden ajan päivä. Aurinko porotti taivaalta kuumasti.
Vesi oli jo alkanut loppua ja Arpitähti oli hyvin huolissaan. Emoni Virtakukka näytti huolestuneelta samalla kun nuoli minua.
”Emo... Kestääkö tämä kuivuus vielä kauan? On niin kuuma...”vinguin emolleni.
”En tiedä kulta. Toivotaan parasta.”Virtakukka naukui.
Katsahdin vieressäni makaavaa Sumupentua. Valkoinen naaras oli myös läkähtymässä. Katsahdin taivaalle.
Toivoin että alkaisi sataa mutta turhaan. Laskin pääni tassujeni päälle ja suljin silmäni. Vaivuin hiljalleen uneen.

-------------Tuntien kuluttua-------------

Nostin pääni sammaleelta ja haukottelin syvään. Oli ilta ja ilma oli hieman viilennyt. Oloni tuntui raukkaalta kun hento tuuli tuiversi pentutarhaan.
Katsahdin nukkuvaa emoani ja sitten pentutarhan suuta. Nousin tassuilleni ja aloin rohkeasti kävellä kohti suuaukkoa.
Työnnyin ulos pesästä ja näin kuinka aurinko oli laskemassa mailleen. Katselin ympärilleni. Huomasin leirin suuaukon.
Jokin veti minua kohti suuaukkoa. Jokin voima. En tiennyt mikä mutta jotakin leirin ulkopuolella oli ja halusin selvittää että mitä.
Aloin kävellä varmoin askelin kohti leirin suuaukkoa. Varmistin samalla ettei kukaan huomaisi minua.
Työnnyin nopeasti ulos leiristä. Leirin ulkopuolella tuuli meinasi kaataa minut kumoon mutta sain säilytettyä tasapainoni.
Ilta hämärtyi kokoajan ja aloin juosta kohti jotakin mutta en tiennyt mitä. Aivan kuin jokin vaisto ohjaisi minua oikeaan suuntaan.
Pysähdyin hetkeksi ja maistelin ilmaa. En haistanut juuri mitään. Aloin taas kävellä eteenpäin ja saavuin jollekin polulle.
>Pieni ukkospolku.<ajattelin mielessäni.
Vanhemmat oppilaat olivat kertoneet klaanien reviireistä ja tiesin tästä alkavan Myrskyklaanin reviiri.
Karvani nousivat pystyyn. Mutta jotakin vetovoimaista Myrskyklaanin reviirillä oli. Katsahdin hieman taakseni ja sitten taas Myrskyklaanin reviirille.
Peruutin hieman. Otin hieman vauhtia ja loikkasin ukkospolun ylitse sen toiselle puollle. Loin vielä viimeisen katseen Varjoklaanin reviiriin ennen kuin katosin tuntemattomalle reviirille.
Tassuttelin rauhallisesti Myrskyklaanin reviirillä. Puistatus kävi lävitseni kun katselin ympärilleni. Kuulin kuinka pöllö huhuili jossain.
Sitten kuulin matalan mörähdyksen. Jähmetyin paikoilleni. Sitten suuri mustavalkoinen olio löntysti pensaasta.
>Mäyrä!<huusin ajatuksissani.
Olin kuullut tarinoita kuinka mäyrä oli tappanut kissan. Yritin juosta pakoon mutta tassuni eivät kantaneet.
Sitten aivan kuin taikaiskusta kaunis hopeanharmaa hahmo loikkaa takaani mäyrän kimppuun. Tuijotan taistelua silmät suurina.
Kuka tuo kissa oikein oli? Loikkasin nopeasti kiinni mäyrän toiseen takatassuun. Mäyrä ulvaisi kivusta ja yritti riuhtoa minut irti.
Mäyrä sai heitettyä minut pois. Hoipertelin tassuilleni ja näin syvän arven toisessa lavassani. Loikkasin takaisin taisteluun.
Tunsin kuinka voima jylläsi sisälläni kun katsahdinkin hopeanharmaata kissaa. Purin mäyrän toisesta korvasta palan pois.
Mäyrä ulvaisi taas ja näin kuinka hopeinen kissa raapi tämän silmiä. Nyt mäyrä olisi sokea. Tämä kuitenkin sai heitettyä hopeisen kissan päin suurta kiveä.
Loikkasin pois mäyrän kimpusta. Näin kuinka mäyrä alkoi löntystää poispäin. Olin saanut siltä syviä arpia mutten välittänyt.
Kävelin nopeasti hopeisen kissan luokse. Huomasin että tämä hengitti. Nuolaisin tätä poskelle hellästi ja kissa liikahti hieman.
Tunnistin että kissa oli naaras mutten vieläkään tiennyt tämän nimeä. Kissa raotti hieman silmiään ja loi pitkän katseen minuun.
”Ratamolehti! Olenko minä Tähtiklaanissa?”naaras naukui hieman epäselvästi ja tämän pää kellahti taas maahan.
>Ratamolehti? Kuka kumman Ratamolehti?<ajattelin mielessäni.
Hopeinen kissa oli alkanut nukkua. Käperryin tämän viereen ja suljin silmäni.

--------Ratamopentu näkee unta--------

Säpsähdin hereille. Olin hopeisella niityllä joka kimmelsi kauniisti. Edessäni seisoi kaunis siniharmaa kissa.
Kissa katseli minua lempeillä silmillään. Tuijotan tätä ihmeissäni. Kissa loistaa aivan kuin kirkkain tähti.
”Tervehdys Ratamolehti.”kissa naukuu.
”Ratamolehti?”toistan kummissani.
”Niin se on sinun nimesi tai oikeastaan oli.”kissa naukuu.
”Miten niin oli? Ja kuka muuten sinä olet?”kysyn kummissani.
”No minä olen Sinitähti. Entinen Myrskyklaanin päälikkö. Sinun nimesi oli edellisessä elämässäsi Ratamolehti. Ja tuo kissa jonka tapasit on Hopeasulka. Sinun kumppanisi.”Sinitähti naukuu.
”Edellisessä elämässäni?”toistan taas.
”Niin. Seuraa minua. Näytän sinulle jotakin.”kissa naukuu ja osoittaa hännällään seuraamaan.
Alan kävellä Sinitähden perässä. Saavumme pian suurelle lammelle.
”Katso lampea niin näet mitä on tapahtunut.”naaras naukuu.
Kurkkaan hieman lampeen ja näin itseni. Hieman isompana kuitenkin. Kamppailin suurta kollia vastaan.
”Olenko tuo minä?”kysyn Sinitähdeltä.
”Juuri sinä. Tuossa kamppailet Tiikerivarjoa vastaan. Katalaa petturia joka murhasi sinut.”naaras naukuu vakavana.
”Miksen muista tuosta mitään?”kysyn Sinitähdeltä mutta tämä alkoi pikkuhiljaa kadota.
Yhtäkkiä säpsähdin hereille ja näin Hopeasulan vieressäni. Aloin nuolla tämän veristä turkkia ja tämä säpsähti hieman.
”Oletko kunnossa?”kysyn Hopeasulalta.
Naaras nousi tassuilleen. Hopeasulka käänsi katseensa minuun ja tuijotti minua suurilla silmilllään.
”Kuka sinä olet?”naaras sai sanottua.
”Olen Ratamopentu ja sinä olet Hopeasulka. Eikö totta?”naukaisen vastauksen.
”Ku-kuinka tiedät nimeni?”naaras änkyttää.
”Sinitähti kertoi sen minulle unessani.”nau`un varman kuuloisena.
”Sinitähti... Mistä klaanista sinä tulet?”Hopeasulka kysyy hiljaisena.
”Olen Varjoklaanilainen. Emoni nimi on Virtakukka.”maukaisen Hopeasulalle.
”Muistutat aivan edesmennyttä kumppaniani Ratamolehteä.”hopeinen naaras naukuu.
Siinä samassa muistin mitä Sinitähti oli kertonut minulle. Loin Hopeasulkaan pitkän katseen ja katselin tätä kuonosta hännänpäähän. Jotakin tuttua tuossa soturissa oli.
”Tuota... Kun näin Sinitähden unessani tämä kertoi minulle että...”sanoin hiljaa mutta lopetin lauseeni kesken.
”Kertoi mitä?”Hopeasulka uteli.
”No hän sanoi minun olevan uudelleen syntynyt Ratamolehti.”sain viimein sanottua.
Hopeasulka alkoi tuijottaa minua kuin puulla päähän lyöty. Istahdin maahan ja tuijotin tätä myös. Sitten yhtäkkiä muistin jotakin.
Se oli kai edellisestä elämästäni mutta muistan kuinka suuri kellanpunainen kolli oli syöttänyt minulle kuollonmarjoja ja sitten Hopeasulka oli saapunut...
Oliko Hopeasulka tosiaan ollut minun kumppanini? Olin nyt asiasta varma että olin tavannut hänet aiemmin.
”Ra-ra-ratamolehti...”Hopeasulka änkytti.
Otin pari askelta eteenpäin ja painoin pääni naaraan pehmeään turkkiin ja hengitin syvään tämän lämmintä tuoksua.
Tuoksu tuntui erityisen tutulta. Se oli turvallinen ja tunsin kuinka rakastin Hopeasulkaa. Naaras nuolaisi päälakeani.
Aloimme nuolla toistemme turkkeja samalla kun aurinko laski mailleen ja yö levittäytyi Myrskyklaanin reviirin ylle...
Vastaus:20kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipäjalka,Tuuliklaani
28.06.2013 19:04
//En oo nyt hetkeen kirjottanut kun en oo jaksanu mutta nytten taas täällä :)//

Olin hiipimässä erittäin pitkässä ja märässä ruohikossa. Olin siellä ,siilä seurasin outoa hajujälkeä. Se olisi varmasti kissan jälki ,mutta en tunnistanut siitä mitään klaania. Se ei ollut myöskään siskoni tuttu haju. Sitten jälkeen liittyi toinenkin haju. Sekin oli kissan haju mutta se oli tutumpi! Tuntui että olisin haistanut sen aiemminkin. Sekään ei kuitenkaan haissut millekkään klaanille eikä muullekkan tutulle kissalle. Mutta jotain tuttua siinä oli. Nämä kissaat olivat selvästi tulleet vuorilta. Hiivin lähemmäs heitä. Molemmat olivat aivan pikimustia. Toinen oli naaras ja toinen kolli. Kolli oli se jota olin jäljittänyt ensin ja naaras oli liittynyt seuraan vasta myöhemmin. He puhuivat jotain mistä en saanut selvää mutta kun oikein yritin pystyin kuulemaan kun he sanoivat
"Oletko järjiltäsi! Nämä kllnikissat ovat mitä uskollisimpia! Emme memillään ssa heitä mukkan!" Naaras maukui kiukkuisesti kollille ja he juoksivat pois. Päätin olla läähtemättä perään joten lähdin leiriin. Kuljettuani vähän matkaa huomasin maassa oudon kuopan. Katsoin sinne sisälle. Senäytti olevan tunneli. Menin sinne sisään. Ensin se oli ahdasmutta sitten se avartui. Sen toisesta päästä kajasti valo. Valo joka oli niin kirkas että sokaistuin hetkeksi.

//jooh anteeks tästä tuli nuyt tosi tönkkö pätkä . :( mutta jatkan sitten joskus koska netti kaatkee ihan just//

Vastaus:Juu, ei haittaa, 5 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka,Myrskyklaani
28.06.2013 18:36
Keskustelu päälikön kanssa...

Astelin leiriin suu täynnä tuoresaalista vierelläni Puumatassu, jolla oli myös suu täynnä vasta itse saalistettua herkullista riistaa.
Tuoresaalis suussani kirvoitti väkisinkin veden kielelleni ja mahani murahti äänekkäästi.
Pudotimme saaliimme tuoresaaliskasaan. Annoin oppilaalleni luvan syödä. Puumatassu otti oitis kasasta oravan ja meni oppilaspesän edustalle syömän hyvin ansaittua oravaansa.
Olin ylpeä Puumatassusta. Hän todella edityi ja minä todella olin kiintynyt häneen ja pidin hänestä ja jopa luotinkin häneen jo, mutten vielä aivan täysin, en suinkaan.
Otin itselleni rastaan kasasta ja kannoin sen sotureidenpesän eteen syötäväksi.
Olin aloittamassa syömään lintuani, kun päälikkö, Mustatähti asteli luokseni hiiri suussaan.
Päälikkö laski hiiren suustaan ja naukaisi minulle:
"Hopeasulka, tulisitko pesäni edustalle syömään kanssani." Mustatähti maukui.
"Totta kai!" vastasin ja nostin rastaan suuhunsa ja menimme päälikön pesän edustalle aterioita mukanamme kantaen.
Pesän edustalla laskin oitis rastaani maahan ja Mustatähti teki samoin ja aikoi selvästikkin sanoa jotakin. Olin aivan oikeassa sillä pian tuo aloitti puhumaan.
"Hopeasulka, tiedäthän, etten ole enää mikään nuori.." Päälikkö aloitti.
Olin häkeltynyt, tiesin toki olevan varapäälikkö, mutta en ollut valmis pääliköksi, vielä.
"Mutta.." aloitin.
"Äläs nyt, tiedän, että sinusta tulee mainio päälikkö. Rehellinen ja ylväs." tuo jatkoi ja haukkasi pienen palan hiirestään.
"Mustatähti, tuosta tulikin mieleeni että minulla on ikävää kerrottavaa.." aloitin vaisusti.
"Ai, arvaan jo, se liittyy Kirsikankukan kuolemaan." Mustatähti maukui ja tuon äänestä erottui pienoinen suru.
"Kerrohan!" tuo kannusti minua sitten.
"No kun minä satuin vain näkemään silloisena iltana, kun Roihu tuli klaaniin, kun tuo viilsi Kirsikankukan kurkun auki." mauin ja painoin pääni, odotin päälikön vastausta.
Mustatähti oli hetken hiljaa.
"Hopeasulka, uskon, että Roihukynsi tappoi Kirsikankukan olethan sinä varapäälikköni. On ikävää, kun tälläistä sattuu." päälikkö maukui ja pureskeli hiiren luuta.
Nyökkäsin vaitonaisena ja haukkasin oikein ison ja mehevän palan ravitsevaa rastaan lihaa.
"Niin Hopeasulka, minä olen jo aika vanha ja luulen, että pian koittaa aikani. Halusin vain jutella kanssasi tästä, ennen aikaani matkata Tähtiklaaniin." Mustatähti maukui ja palasi aiheeseen.
Silmäni pyöristyivät sen kuultuani epäuskosta.
"Et kai sinä vain tarkoita?" kysyin.
"Kyllä vain.." Mustatähti naukui.
"Mutta en ole valmis.." aloitin.
"Tiedän, että olet. Olen siitä aivan varma." tuo naukui.
Nuolin ateriani rippeet viiksistäni.
"Saanen kysyä monettako henkäe elät?" kysyin arasti kiusallisen hiljaisuuden jälkeen.
"Tämä on viimeiseni ennen Tähtiklaaniin siirtymistä." Mustatähti maukui.
Nielaisin hiukan hermostuneena.
"Minun on nyt mentä." mauin pikaiset hyvästit.
"Ymmärrän kyllä, sinun on hiukan sulateltava asiaa." päälikkö maukui ja siirtyi mukavan viileään pesäänsä.

//Elääk se Mustatähti nyt vikaa elämäänsä? :o En tienny ni laitoin nyt vaan noin ja täst tuli aika pätkä ja tönkkö. :(
Vastaus:Elää. Ei tämä nyt niin huono ollut, 27 kp >:D Onnea uudelle päällikölle!
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Omenatassu, Jokiklaani
28.06.2013 16:19
Luku 2; ”Omena ihmemaassa”

Omenatassu heräsi keskellä kaunista, kukkien täyttämää niittyä. Hän tunsi jotain uutta. Mutta ei niin uutta, hän oli tuntenut sen joskus toistekin. Aiemmin.
Hän tunsi olevansa pirteä. Naaras ei pitänyt siitä.
”Jotakin on pielessä”, oppilas mumisi itsekseen. ”Missä olin viimeksi, ja... Miten jouduin tänne?”
Punertava kissa venytteli jäseniään ja kellahti kylelleen pitkälle nurmelle. Taivas oli sininen, siellä täällä oli pieniä, valkoisia pilvenhattaroita. Painaessaan päänsä pehmeään maahan, Omenatassu tunsi vihlovan, kauhistuttavan kivun kaulassaan ja muisti jotain.
Nyt hän muisti kaiken. Hän oli päättänyt ajaa kaksi kettua tiehensä Jokiklaanin reviiriltä, ja olikin saanut avukseen Haapatassun ja Karviaistassun... Mutta sitten kaikki ei ollut mennytkään aivan kuten suunniteltiin. Ketut olivat näemmä eläneet reviirillä jo kuita, ilman että niitä oli huomattu. Ne olivat oppineet puhumaan kissojen kieltä. Ketut osoittuivat aggressiivisiksi. Ne olivat käyneet kolmen oppilaan kimppuun, ja viimeinen asia jonka Omenatassu oli tuntenut ennen vajoamista tietämättömyyteen oli ollut raastava kipu.
Omenatassu irvisti kivuliaasti ja painoi kurkkuaan hellästi. Hän tiesi, että hänen ketulta saamansa haava kaulaan oli tappava, joten kysymys oli, oliko hän kuollut?
”Onko tämä Tähtiklaani? Luulin jo että joku olisi tullut hakemaan minua tänne...” Naaras nielaisi. >Mutta kuka minut olisi tullut hakemaan? Yksikään perheenjäseneni ei ole kuollut... Vain Pihkapentu on ystäväni, joka on kuollut, mutta emme me nyt niin läheisiä olleet.<
Naaras nousi varovasti jaloilleen mutta kaatui heti. Hänen takajalkaansa sattui kauheasti. Se oli varmaan murtunut. Mutta missä kaikki veri oli? Hänen kaulassaan kuuluisi olla nyt syvä haava, kun siihen niin paljon sattuikin. Muutenkin hänen täytyisi olla aivan arvilla, muttei ollut. Omenatassu vaikeroi, nousi vielä varovaisemmin kolmelle terveelle jalalleen ja nilkutti kohti jotakin suuntaa. Niitylle ei näkynyt loppua, ja kaikki näytti samanlaiselta.
>Tämän on oltava vain unta. Tähtiklaani ei näytä tältä, olen varma.< Omenatassu nuuhkaisi ja maisteli ilmaa. Lämmin, kevyt tuulenhenkäys viiletti häntä ja sai hänet tuntemaan terveemmältä. >JOS tämä on unta, kuten luulen, minun on nautittava tästä. Kerrankin uni, joka ei ole vielä toistaiseksi muuttunut painajaiseksi. Jos nyt nukun pitkään ja levollisesti, unettomuuteni varmaan loppuu, ja samoin painajaiseni. Pääsen soturiksi!< Oppilas hihkaisi viimeiset sanat ääneen.
Hän räpäytti silmiään ja heräsi vaivalloisesti sammalpedillä. Näemmä parantajanpesässä. Hän ei nähnyt ketään muuta, ja totesi olevansa yksin. Hän katsoi kaulaansa, ja näki että haavan päällä oli sievästi asetettu hämähäkinseittiä ja lehtiä tyrehtyttämään verenvuodon.
”Päivää.” Kuului kimeä ääni lähistöltä. Omenatassu hätkähti ja käänsi päätään kohti ääntä. Ketunmitan päässä istuskeli pieni, ruskea eläin.
”Hiiri?” Omenatassu älähti. Hiiri kallisti päätään ja siristi pieniä, mustia silmiään.
”Mitä sinä täällä hihkut? Herätät ruumiit, toope!” se piipitti.
”Hiiri.” Omenatassu toisti ja katsoi puhuvaa riistaa ihmeissään. ”Mistä lähtien hiiret ovat puhuneet?”
”Opimme puhumaan jo yli neljäkymmentä vuodenaikaa sitten, punakissa”, hiiri selitti, kuin se olisi ollut itsestäänselvää.
”Häääh?” punertava oppilas sähähti.
”Oli sinun jo aikakin herätä. Olet nukkunut koko sen ajan yli!” riistaeläin vikisi vakavasti.
”Mitä?”
”Olet nukkunut neljäkymmentä vuodenaikaa, Ruusunen! Olihan se jo aika herätä, vaikka herättämässä olikin hiiri prinssin sijasta.”
Omenatassu ravisti päätään. ”Ruusu..mikä?”
Hiiri pyöritteli silmiään ja läimäytti itseään päähän.
Punertava oppilas kääntyi kunnolla kohti hiirtä. ”Missä klaanikumppanini ovat?”
”Mitkä klaanikumppanit? ...Aaaaaiii, puhut niistä kissoista. He kuolivat, kun me opimme puhumaan. Eivät kestäneet sitä että pystyivät juttelemaan saaliilleen.”
Omenatassu katsoi mykkänä hiirtä. Lopulta hän aukaisi suunsa. ”Jaa.”
”Ei se ole vain 'jaa', prinsessa hyvä.” hiiri ärähti. ”Tämä on vakavaa. Nyt kun olet herännyt, voitkin tulla kanssani hiirikuninkaan luo. Sinun on surmattava lintukäärme!”
”Mitä?”
”Lintukäärme.”
Omenatassu töllötti tyhjyyteen. ”AHAA, tajusin! Tämä onkin vain unta, ei lintukäärmeitä ole olemassa. Eikä myöskään puhuvia hiiriä ja hiirikuninkaita.”
Hiiri ei edes räpäyttänyt silmiään, vaan katseli ilmeettömästi Omenatassua.
”Hyvä vitsi, hiirulainen. Noniin, minun olisi aika herätä, olen varmaan kuolemanvaarassa...”

Veri tunkeutui naaraan sieraimiin. Hän tunsi itsensä jälleen väsyneeksi ja heikoksi. Hän räpytteli sumeita silmiään ja yritti erottaa jotain maastosta, mutta näkökenttä oli liian sumea ja vasemman silmän päälle valui lämmintä verta jostain. Lämmin veri tarkoitti siis sitä, että hän ei ollut nukkunut pitkään. >Näin pitkästä aikaa unta, mutta millaista?< Hän ei muistanut mitään siitä. Taistelu kettuja vastaan piirtyi tarkempana hänen päähänsä, ja hän muisti nyt pienetkin yksityiskohdat. Toinen ketuista oli heittänyt hänet päin seinää ja... häneltä oli irronnut toinen kulmahammas. Hienoa. Naaras ei viitsinyt avata silmiään enää, ja sulki ne. Hän maisteli ilmaa, ja erotti heikon ketun hajun kaiken veren takaa. Mutta ketut eivät enää olleet täällä, ne olivat lähteneet. Olivatko Haapatassu ja Karviaistassu yhä elossa? Omenatassu ei pystynyt haistamaan heitä veren rautaisen hajun takaa. Mutta naaras aisti, että lähistöllä oli vielä neljäs kissa, joka oli lähellä kuolemaa, mutta kuitenkin yhä elossa. Hän ei tiennyt kuka tuo kissa oli, mutta tuo oli näemmä tullut ja pysäyttänyt ketut, jotta oppilaat olisivat yhä elossa. Tai ainakin Omenatassu oli elossa. Hän ei pystynyt ajattelemaan sitä, että kaksi klaanilleen tärkeää ja uskollista oppilasta olisi kuollut hänen takiaan. Hän oli heistä vanhin, hänen olisi pitänyt käskeä heidät pois ennen kuin mitään vakavempaa olisi sattunut. Mutta nyt se oli jo liian myöhäistä. Toisaalta, nyt kun kettujen iskuvoima oli saatu selville, jos Karviaistassu, Haapatassu, ja neljäs kissa eivät olisi tulleet auttamaan, Omenatassu olisi varmasti kuollut. Naaras veti syvään henkeä, mutta yski sitten kovaan ääneen. Hengittäminen oli liian vaikeaa, kun henkitorvi oli pahasti vahingoittunut. Veri sotkeutui hänen hengitykseensä ja levisi keuhkoihin. Hän oli selvinnyt tähänastisesta, mutta siinä hän nyt makasi ja kitui odottaen tukehtumista tai kaiken veren menettämistä. Apua pitäisi saada pian. Omenatassu yski vielä vähäsen ja tunsi veren valuvan suustaan. Hän raotti hellästi toista silmäänsä, jota veri ei ollut tahrinut. Hän erotti vihdoinkin verisen ketunpesän. Vain parin hiirenmitan päässä makasi Haapatassun vaalea, verinen ruumis. Oppilas hengitti hitaasti, ja tälläkin näytti olevan lieviä hengitysvaikeuksia. Omenatassun katse kiersi luolaa, ja hän näki liikettä. Hän yritti tarkentaa katsettaan, ja erotti kuin erottikin Karviaistassun, joka oli hereillä. Tämä oli näköjään yrittänyt herätellä heitä jo jonkin aikaa, mutta ei mykkänä ollut voinut maukua mitään, eikä haavojensa takia pystynyt liikkumaankaan kunnolla. Kollilla oli takaraivossa syvä haava, josta vuosi pahasti verta. Omenatassu parkaisi kähisten ja veti itsensä etujaloillaan kollin vierelle. Tämä yritti kertoa jotain, mutta oli liian väsynyt viittomaan sitä. Omenatassu tajusi, että apua tarvittaisiin heti. Haapatassu ei ollut hereillä, eikä myöskään neljäs kissa... Karviaistassu oli mykkä, joten Omenatassun täytyisi huutaa apua. Hän ei voinut pahasti vahingoittuneella takajalallaan mennä minnekkään, eli oli siis todellakin huudettava, jos joku lähellä pyörivä partio vaikka kuulisi. Punertava naaras keräsi rohkeutta, ja käänsi päänsä kohti pesän suuaukkoa.
”Apua!” Hän kähisi, mutta se oli vain pieni kuiskaus, jota tuskin kuulisi edes parin hännänmitan päähän. Hän korotti ääntään. ”Apua!” Naaras jatkoi samaa niin pitkään kunnes alkoi yskimään hillittömästi verta. Veri tukki hänen äänitorvensa, eikä oppilas voinut enää päästää pihaustakaan. Hän oli nyt yhtä hyödytön kuin kaikki muutkin pesän sisällä olevat kissat. Toivon mukaan lähellä oli joku kissa, joka oli kuullut hänet... Mutta naaraan toivo alkoi hupenemaan, kun ulkoa kuului vain hiljaista heinäsirkkojen siritystä ja lintujen laulua. Taivas oli muuttumassa pikkuhiljaa tummemmaksi, ja oli tulossa yö. Eikö kukaan ollut huolissaan kolmesta kadonneesta oppilaasta ja yhdestä soturista? Miksei heitä etsitty? Omenatassu tasasi hengitystään ja sylki suustaan suurimman osan verestä, jotta voisi hengittää paremmin, vaikka se kävi hetki hetkeltä vaikeammaksi. Karviaistassu oli jälleen pökertynyt, eikä Omenatassu viitsinyt herättää tuota. Odotus tuntui kestävän ikuisuuden, kun läheltä alkoi kuulumaan askeleita. Punertava oppilas odotti niiden tulevan ulkoa, mutta ne tulivatkin yhdestä kettujen kaivamasta tunnelista, joka johti syvemmälle maan alle. Suippo, punaruskea kuono työntyi esiin tunnelista ja toinen ketuista veti itsensä suuren pesän sisälle. Sen turkki oli likainen, tahrainen ja arpinen, mutta se oli nuori ja voimakas yksilö, joka ei hevillä luovuttaisi. Sen takaa, toisesta tunnelista tuli toinen ketuista, joka näytti myös kovia kokeneelta. Ketut silmäilivät pesässä makaavia kissoja, ja huomasivat senkin että Omenatassu oli hereillä.
”Punainen kissa heräsi!” ensimmäisenä tullut kettu sähähti.
”Kissa ei mahda ketuille mitään, ketut voitti.” toinen murisi.
Omenatassu oli aikeissa vastata niille, mutta hänen köhinänsä peitti sanat.
”Kissat kuolee.” ensimmäinen kettu nurisi. ”Kissat tappo kettujen emo ja jätti ketut alle maan. Ketut kostaa kissoille ja tappaa kaikki.”
”Mistä te puhutte?” Omenatassu sai kähistyä yskimisen läpi.
”Me suljetaan pesä ja jätetään kissat kitumaan kuten te teki meille.”
”Ette te niin voi tehdä!” Punertava oppilas ärähti ja sylki verta. ”Leirighh- leiri on täynnä viattomia kissoja, ja pentuja! Ette voi tappaa heitä. Teitä on vain kaksi!”
”Kyllä ketut voi.” toinen ketuista irvisti pahaenteisesti. ”Ketut tappaa yksi kerrallaan, ketut sulkee kissat alle maan kuten nyt. Kissaklaani sortuu hetki hetkeltä. Kun kissoja vähäsen ja kaikki heikkoja, ketut tulee leiriin ja tappaa loput.”
”Ketut luuli pentuina kissat hyviä. Mutta tummakissa ja harmaakissa tappo kettujen emo ja jätti ketut kuolemaan. Ketut vihaa kissoja!” ensimmäinen sihisi. ”Vaikka kissat selviäisi, kissat jäisi alle maan. Täällä ei hiiriä, ei kaloja, ei ruokaa! Kissat kuolee nyt tai myöhemmin nälkään.” Ne alkoivat rikkomaan tunneleiden kattoja niin, että multakatot sortuivat. Lopulta oli vain yksi tie ulos, se joka johti hiekka-aukiolle ja jota pitkin kissat olivat tulleet pesään. Ketut kävelivät määrätietoisina kohti viimeistä uloskäyntiä ja kulkivat Omenatassun ohi. Naaras nappasi hampaillaan toista takajalasta, mutta koska oppilaalla ei ollut enää toista kulmahammasta ja ote oli hutera, kettu tarttui häneen ja heitti kauemmas. Omenatassu löi päänsä pesän lattiaan ja tunsi avuttomana kuinka veri valui hänen suustaan ja kaulan haavasta. Hän ei enää saanut kunnolla henkeä ja vajosi hitaasti pyörryksiin. Hän näki vielä ulkoa kajastavan kuunvalon, mutta se hävisi kun ketut sulkivat onkalon.

//Kotka, Haapa tai Karviainen jatkoa? Kyllä ne tuolt jotenki pääsee. c:
Vastaus:Huu... Jännittävää, kuinka he pääsevät pois :O 30 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkankiito, Jokiklaani
27.06.2013 22:38
Joku randomi luku

Luku ?; Pelastaja

Ilma oli nihkeän kuuma. Kuumuus leijaili ainakin Jokiklaanin reviirillä ja suurin osa kissoista pysyttelikin pesissään, jonne kuumuus ei leijaillut. Muutamat leirissä oleskelijat taaseen olivat lyhyt turkkisia ja he nauttivat auringonvalosta. Klaaninpäälikkö Rastastähti pysytteli viileässä pesässään, vilkuillen välillä leirin aukiota ja sen suuaukkoja, mutta muuten pienikokoinen harmaanraidakas naaras pysyi viileässä pesässään. Hänen varapäälikkönsä taasen oli parantajanpesässä, eikä tällä ollut hätää, parantajanpesässä kun on aina niin viileää. Vaikkakin, kyllähän se hädäksi lasketaan kun Teerenlento on jo hieman vanha, ja tämän oppilas taasen napattiin. Teerenlento kaipasi oppilastaan, kuten myös Kotkankiito. Lehvätassu oli Kotkankiidon siskon poika ja tälle rakas. Sääkään ei ollut mikään ihanainen. Eilis kuunhuipun aikaan oli satanut runsaasti ja niin paljon, ettei nähnyt viiksiään pidemmälle. Leirin ulkopuolen oli kirkasta ja yhtä kuumaa kuin muuallakin, ehkä hieman viileämpää joen luona. Maa oli koste ja vetinen ja ruohojen korsia koristivat auringossa helmeilevät vesipisarat. Käyrät puun oksat kohosivat taivasta kohden ja niiden lehdet nuokkuivat veden painosta, tiputtaen välillä pisaroita maahan. Kotkankiito venytteli tylsistyneenä, paljastaen käyränpuoliset, auringossa kiiltelevät harmaat kyntensä. Sitten kolli ravisteli turkistansa sadepisarat ja nousi kosteata ruoholta. Noustuaan ruohosta, kollin kylkiluut näkyivät. Tämä oli menettänyt melkein puolet painostansa menetettyään pentunsa. Kotkankiito esitti urheaa, mutta hän suri sisäisesti ja ulkoisesti kun kukaan ei huomannut. Tämän vihreänkellertävät silmät olivat punertuneet kaikesta itkemisestä ja tämän turkki oli menettänyt kiiltonsa ja alkoi takkuuntua. Kotkankiito haukotteli ja lähti astelemaan vesisellä maalla. Hiljaa, ruskea soturi käveli kohti jokea. Ilman täytti raikas ja viileä veden raikas tuoksu ja veden kohina. Mutta jokin kiinnitti hänen huomionsa vielä pahemmin; ilmassa oli vieno rautaisen veren tuoksu. Väsynyt elämään oleva Kotkankiito ei edes huomannut kääntyvänsä. Jokin kollin viimeisistä seikkailunhalun ja uteliaisuuden rippeet pakottivat hänet kävelemään kohti veren tuoksua. Veren raitainen ja suolainen tuoksu voimistui ja ruskea Kotkankiito nyrpisti nenäänsä. Hän ihmetteli kuinka oli kävelly monia jäniksen loikkia eteenpäin joen rantaa pitkin. Hän oli saapunut jättimäisen hiekkakuopan luo, joka oli kaukana joesta. Veri löyhkäsi ja siihen sekoittui variksen ruoka ja ketun vieno tuoksu. Kotkankiito sähähti. Kettuja! Hän paljasti kyntensä, vaikka olikin liian laiha taistelemaan, kolli hyppäsi hiekkakuopan pohjalle. Hiekkainen pohja pisti kollin polkuanturoita, mutta eniten kollia särki lavoissaan pistävä kipu.
" Hng, pitää varmaan alkaa liikkumaan enemmän " Kolli pohti kun hänen lapansa kivulias paino oli kaataa hänet vasten hiekkaista maata. Hiekka ei ollut kuumaa, koska viereiset puiden varjot viilensivät hiekkaa, Vaivallollisesti ruskea kolli nousi ylös ja juoksi kohti kettujen suuaukkoa. Hän horjui kun maa liukui tämän tassujen alta ja veren haju senkuin voimistui samaten kettujen tuoksu. Päästyään onkaloon, Kotkankiito alkoi horjua hieman, koska onkalo myöskin vääntyi tämän silmissään. Ehkä se johtui veren tuoksusta. Hän oli oikeassa; ilma oli sakeanaan veren kirpeää tuoksua. Mullaksi vaihtunut maa tarttui kollin jalkoihin ja hidastivat hieman tämän tahtia. Sitten onkalo viimein suureni ja ruskeavalkoinen soturi juoksi luolaan. Multaisesta katosta tippui pieniä paakkuja ja onkalossa kaikui viimeiset Kotkankiidon tassujen töminät. Tämän tuijotti edessään olevien kettujen häntiä. He eivät olleet isoja, mutteivat pentujakaan. Kun Kotkankiito siirtyi hieman sivummalle, hän huomasi maassa makaavat oppilaat; Karviaistassu, Omenatassu ja Haapatassu. He kaikki makasivat verisinä maassa. Kotkankiidon sisimmässä syttyi pitkästä aikaan vihan roihu ja tumma kolli toivotti sen mielellään vastaan. Vaikka hän olikin laiha, kolli ei pelännyt vaan alkoi urist hiljaa kynnet esillä. Ketut kiepsahtivat ympäri ja heidät ruskeat, vihaisen verenhimoiset silmät tuijottivat ruskeaa soturia. Ketut urahtivat toisilleen ja kääntyivät kunnolla kohti Kotkankiitoa.
" Täällä vielä yksi. Sinäkin kuolet. Me tappaa heidät, nyt sinut " Toinen kettu urisi Kotkankiidolle selvästi vaikeasti puhumisen takia.
" Te satutitte klaaniani ja TYTÄRTÄNI ! " Kotkankiito sähisi raivokkaasti ja painoi korvansa niskaansa. Hän kyyristyi ja jännitti ne vähäiset lihakset joita kolli vielä omisti. Ketuista toinen urahti melkein nauraen ja astui eteenpäin. Tämä pinkoi juoksuun ja juoksi aivan kohti Kotkankiitoa. Ruskea kolli loikkasi komeasti ilmaan ja ojensi tassunsa eteen. Kotkankiito sujahti ketun pään ylitse, raapaisten tämän silmien päältä. Kuului suuri ketun uikahdus joka riipi korvia ja tämän jälkeen kuului liplotusta kun kirpeän suolainen veri loiskui multaan. Kettu kaatui maahan uikuttaen ja toinen hyökkäsi takaapäin. Kotkankiito ei kerennyt väistää, joten kettu koppasi tämän hampaidensa väliin. Onneksi niinpäin, että ruskea soturi ylsi raapaisemaan ketun suurta, harmaanmustaa kosteaa kuonoa. Kynsi sivalsi ketun kuonoa ja punertava otus päästi heti irti uikahtaen. Kotkankiito tömähti maahan ja tippuminen vei ilman hänen keuhkoistaan. Ruskea ja laiha kolli huohotti raskaasti ja rahisten. Kettu jota hän raapaisi, kääntyi verenhimoinen pilke silmissään ja rynni päättömästi kohti. Vaikka kuinka ruskea soturi yritti nousta, tämä ei kerennyt,vaan kettu nappasi tämän etujalasta ja paiskasi multakattoon. Kotkankiito osui multaan tiputtaen suuria möykkyjä siitä ja tippuessaan alas, tämän etutassu oli edellä. Kuuluiinhottava rusahdus kun Kotkankiidon etujalka murtui ja tämä jäi makaamaan paikalleeen. Katsoen kettua joka asteli tätä kohti.
# Ainakin sain pelattua hieman aikaa. Tähtiklaani, säästä pentuni ja muut oppilaat, pyydän..# Hän ajatteli vielä kerran ennekuin alkoi nähdä tähtiä ja soturin pää valahti multaan.

// Lol : D
Vastaus:Hyvä tarina, toivottavasti Kotka pelastetaan! 25 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulenkukka, Myrskyklaani
27.06.2013 19:57
Tulenkukka värisi. Punatassun huuto kaikui laaksossa pahaenteisesti. Kylmä ilma pureutui Tulenkukan luihin ja ytimiin asti.
Yhtäkkiä ruumiit hävisivät. Kuolleet rungot vaihtuivat suhiseviin koivikkoihin. Hahmot hävisivät. Yötaivas avautui heidän yllään, ja ilma lämpeni. Tulenkukka havaitsi, että ympäri vehreää laaksoa nukkui kissoja. Yhden hän kauhukseen tunsi.
"Punatassu, tuossa on Roihukynsi!" Hän parahti. Punatassu hätkähti. Roihukynsi nousi ja sujahti pois laaksosta.
"Tämä on varmasti tapahtunut silloin, kun hän oli kulkukissa. Minä tunnen myös toisen. Tuolla makaa Sini, vieressään Silja. Sinin penntu olivat aivan pieniä. Voi Nooraa, Saraa Ja Niinaa, jotka kaikki kuolivat Roihukynnen käpälissä", Punatassu vastasi. Tulenkukan valtasi epäilys.
"Mitä tapahtui Veeralle!" Hän maukui. Punatassu kohautti lapojaan
"En tiedä", hän maukui. Vaimea huuto keskeytti heidät. Se oli vertahyytävä parkaisu. Tulitassu värisi ja painautui Punatassua vasten.
"Mikä Se oli?" Hän mumisi. Yhtäkkiä varjoti alkoivat liikkua. Laaksoon asteli Roihukynsi. Sitten Piikkikynsi, ja viimeisenä Tiikerivarjo.
"Isä!" Tulenkukka parkaisi. Punatassu katsoi häntä.
"Onko hän isäsi?" Hän kysyi.
"Oli, hän on kuollut. Hän oli luopio", Tulenkukka selitti. Punatassu nyökkäsi. Tiikerivarjo, Piikkikynsi ja Roihukynsi hiipivät aukiolle. Yksi kissa makasi kiven vieressä. Suuri kolli paljasti välähtäen kyntensä. Meripihkanväriset silmät salamoivat. Hän tarttui Kollin niskaan ja paiskaisi hänet kiveä vasten. Kolli huudahti. Silloin Tiikerivarjo iski kyntensä tämän kurkkuun.
Roihukynsi hypähti pienen kielekkeen päälle. Hän työnsi liikkeelle ison kive, joka putosi hirvitävällä nopeudella. Se rysähti yhden kissan päähän.
Tulenkukka ulvahti.
"Jos olisin tiennyt, että hän tarkoitti tuota silloin rotkolla, pelkäsin häntä kahta kauheammin ja pelkäänkin. Noora parka!" Hän parkaisi. Punatassu oli jäykistynyt. Maisema sumeni. Roihukynsi, Piikkikynsi ja Tiikerivarjo katosivat, ja jäljellä oli oli vain hämärä laakso. Laakso vaihtui taas sumuiseksi, kuolleeksi notkoksi. Mätänevät ruumiit nostattivat ilmaan klamanhajun.
"Miten voimme auttaa heitä, jotka ovat kuolleet kauan sitten", Punatassu kuiskasi. Silloin Tulenkukka ymmärsi.
"He ovat vankeja. Kuulitko sanat. Vankina vailla vartijaa. He ovat täällä hengissä hengittämättä, kylmempinä kalmankättä, niinkuin sanat sanoivat. Meidän on määrä päästää heidät rauhaan. Silja ja sini pakenivat täältä. Me emme voi viedä noita pois", hän maukui.
Mitä heidän oli tehtävä?
Vastaus:Huh huh. Olettepas ahkeria.15 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haapatassu, Jokiklaani
27.06.2013 19:24
Istuin yksin aukion reunalla, ja katsoin muita kissoja. Aurinko paahtoi kissat läkähdyksiin, minkä takia kaikki olivat joko varjossa, tai omissa pesissään. Huomasin emoni Sulkaturkin ja isäni Kotkankiidon, jotka vaihtoivat kieliä pentutarhan suuaukolla. Ainakin he olivat päässeet yli Vatukkapennun kuolemasta. Pelkkä siskoni ajatteleminen sai minut surulliselle tuulelle, olihan tuo ollut ainoa siskoni. En vieläkään voinut käsittää, etten näkisi häntä enää ikinä elävänä. Nousin seisomaan, kun huomasin veljeni Varpusenlennon, ja lähdin kävelemään tämän luokse hilpeästi. Tästä oli tullut soturi puoli kuuta sitten Kielonkasteen kanssa, joka oli muuttanut Myrskyklaanista Jokiklaaniin.
’’Hei Varpusenlento. Syödäänkö yhdessä?’’ Kysyin osoittaen vaalealla hännälläni varjopaikkaa, jossa olin juuri istunut.
’’Ajattelin syödä kyllä Kielonkasteen kanssa… Käykö joku seuraava kerta?’’ Veljeni naukaisi, ja kun nyökkäsin, tämä meni juuri leiriin saapuvan Kielonkasteen luo. Luimistin korviani pettyneenä. Tunsin oloni niin yksinäiseksi. Sulkaturkkilla oli Kotkankiito, Varpusenlennolla Kielonkaste ja niin edespäin, mutta minulla ei ollut ketään. Ei ketään. Huokaisin syvään, ja käännyin lähteäkseni takaisin paikalleni. Hätkähdin, kun huomasin Karviaistassun, joka oli ilmestynyt taakseni. Komean kollin läsnäolo sai sydämeni hakkaamaan epätahtiin. Karviaistassu heilautti minulle häntäänsä tervehdykseksi, ja nyökkäsi metsään päin.
’’A-ai haluatko lähteä metsästämään?’’ Änkytin sydän yhä hakaten. Karviaistassu nyökkäsi hiljaa odottaen vastaustani. Turkkiani alkoi kuumottaa inhottavaksi, ja tunsin palavani poroksi, mikä ei johtunut auringosta, joka paahtoi turkkiani. Annoin hengitykseni tasaantua, ennen kuin vastasin:
’’Tietenkin. Minne mennään?’’ Karviaistassun kasvoille tuli helpottunut ilme, ja tämä viittasi tassullaan seuraamaan. Kolli ampaisi metsään, ja lähdin tämän perään. Veri kohisi korvissani, kun kiihdytin vauhtini nopeimmilleni. Varvut jaloissani rytisivät juostessamme, ja niiden lehdet tarttuivat turkkiini. Saapuessamme aurinkoiseen kohtaan, Karviaistassu pysähtyi äkisti, ja olin melkein törmätä tähän. Paahtava aurinko tarttui taas turkkiini, ja aloin ikävöimään varjoisia puita. En pystyisi metsästämään tällaisessa paahteessa. Kun kurkistin Karviaistassun takaa, näin räkättirastaan, joka peseytyi kaikessa rauhassa eikä selvästikään nähnyt meitä. Karviaistassu oli naulinnut katseensa siihen, ja alkoi hiipiä sitä kohti hiiren hiljaa. Peruutin hiljaisesti kauemmas varjoon, ja aloin nuuskia ympäristöä. Hiljainen tuulenvire kulki turkkiani pitkin. Haistoin selvän myyrän tuoksun, mutta se oli selvästikin jo vanha. Avasin kitalakeni haistaakseni paremmin. Hätkähdin, kun kitalakeeni kantautui ketun haju… Ei, vaan kahden ketun! Haju ei ollut todellakaan vanha, vaan aivan tuore. Ne olivat selvästikin lähistöllä. Käänsin katseeni Karviaistassuun. Hän oli saanut räkättirastaan tapettua, mutta kollin ilmeestä päätellen tämäkin oli saanut kettujen hajut kuonoonsa. Pinkaisin Karviaistassun luokse.
’’Kaksi kettua.’’ Kuiskasin tälle niskakarvat pystyssä. Karviaistassu nyökkäsi. ’’Mennään kertomaan Rastastähdelle.’’ Jatkoin, mutta kolli ei välittänyt kuulemastaan, vaan pinkaisi hajun perään pudottaen räkättirastaan maahan. Tuhahdin, ja juoksin tämän viereen.
’’Hiirenaivo! Emme mitenkään pärjää taistelussa kahden ketun kanssa, meistä tulee variksenruokaa!’’ Sihahdin, mutta Karviaistassu ei ollut kuulevinaan, vaan kiihdytti vauhtia entisestään. Annoin lopulta periksi, ja lähdin seuraamaan mykkää oppilasta vastentahtoisesti. Kettujen haju voimistui koko ajan, ja lopulta irvistin niiden kauheasta löyhkästä. Saavuimme hiekkaiselle aukiolle. Aukion toisella reunalla oli luola, joka oli varmasti kettujen kotipesä. Jossain lojui pari variksenruokaa, mutta muuten vaikutti siltä, etteivät ketut olleet asuneet siellä kauan. Lähdimme Karviaistassun kanssa hiljaa kohti kettujen kotipesää. Kuljin kollin perässä, ja vilkuilin ympärilleni. Eihän se olisi kiva, jos kettu hyökkää niskaan kiinni. Karviaistassu kurkisti varovasti kettujen pesän suuaukosta sisään ja nyökkäsi merkiksi, että reitti oli selvä, ennen kuin meni sisään.
’’Tuota, onkohan tämä nyt hyvä idea?’’ Änkytin jalat tutisten. Karviaistassun pää putkahti pesän suuaukosta ulos. Tämä osoitti kyllästyneenä tassuaan merkiksi seurata. Huokaisin, ja menin varovasti tämän perässä luolaan. Räpytin silmiäni, jotta ne tottuisivat pimeyteen. Kiiruhdin Karviaistassun viereen, koska halusin tuntea tämän pehmeän kyljen kyljessäni. Luola oli isompi kuin odotin. Tunneleita johti kaikkialle. Selkäpiitäni karmi ajatus, että luolan yksi suuaukko olisi lähellä leiriä, jolloin ketut voisivat hyökätä leiriin minä hetkenä hyvänsä. Olin niin ajatuksissani, että meinasin törmätä edessäni olevaan kissaan.
’’Haapatassu? Karviaistassu?’’ Katsoin puhujaa. Punertavasta turkista ei ollut epäilystäkään.
’’Omenatassu!...’’ Hihkaisin, mutta Omenatassu tukki suuni hännällään.
’’Hulluko olet, ketut kuulevat meidät hihityksesi takia!’’ Naaras sihisi hiljaa, ’’Mitä hiirenaivoista te muuten täällä teette!?’’ Vilkaisin syyttävästi Karviaistassua. Kolli hymyili huvittuneena.
’’Kysy tuolta, minä vain seurasin häntä.’’ Nau’uin viattomasti osoittaen hännälläni kohti oppilasta vieressäni. ’’Mitä sinä sitten täällä teet?’’
’’Ajan ketut pois Jokiklaanin reviiriltä.’’ Omenatassu mumisi katsoen maata. Aloin nauramaan hiljaa.
’’Luuletko muka päihittäväsi yksin kaksi kettua?’’ Nauroin kuiskaten kippurassa. Punertava oppilas mulkaisi minua vihaisesti, mutta jähmettyi yhtäkkiä kuin kivi. Tunsin kyljessäni olevan Karviaistassunkin jähmettyvän. Vilkaisin taakseni, minne molemmat katsoivat. Kaksi punertavaa ja hieman nuorta kettua seisoivat meistä noin hännänmitan päässä. Molemmilla oli kasvoillaan murhaavat ilmeet.
’’Mitä te täällä tehdä!?’’ Toinen ketuista murisi. Yllätyin, kun huomasin heidän osaavan vähän meidän kieltämme. Niskakarvani sojottivat pystyssä, enkä tiennyt mitä sanoa. Tuntui kuin suuni olisi jäätynyt kiinni.
’’H-häipykää pois Jokiklaanin reviiriltä, ja etsikää toinen koti! ’’ Omenatassu sähähti rohkeasti, mutta tämän äänestä kuulsi pelko. Ketut eivät hievahtaneetkaan naaraan uhkaavista sanoista.
’’Me ei lähteä minnekään. Me tappaa te, me tappaa kaikki kissat.’’ Vuorostaan toinen ulvoi katsoen meitä yhä murhaavasti. Huomasin, kuinka kettujen lihakset jännittyivät valmiina taisteluun. Jalkani tärisivät, mutta sain vedettyä kynteni esille. Tunsin Karviaistassun, joka myös valmistautui taisteluun. Kuulin takanani olevan Omenatassun suusta syvää murinaa. Hetkeen ei tapahtunut mitään. Tunsin vain mullan anturoissani, ja ilmassa soi Omenatassun murina. Karviaistassu oli jännittänyt lihaksensa kettujen lailla, ja tämän terävät kaarevat kynnet uppoutuivat syvälle multaan. Salamannopeasti toinen ketuista syöksyi kimppuumme. Se tönäisi minut taaksepäin, ja kävi Karviaistassun kimppuun. Henkäisin pelosta, mutten voinut liikkua. Jalkani oli kuin liimatut luolan lattiaan. Omenatassu sähähti, ja loikkasi vuorostaan toisen ketun kimppuun. En voinut olla ihailematta tämän urheutta. Jähmetyin kuitenkin taas, kun huomasin toisen ketun, joka raateli Karviaistassua. Mykällä kollilla oli takaraivossa syvä haava, josta vuosi verta norona, mutta siitä huolimatta tämä yritti taistella minkä pystyi.
’’Häntä et satuta!’’ Karjaisin, ja hyppäsin ketun kimppuun. Tämä heitti Karviaistassun kauemmas, ja kävi kimppuuni. Eläin kaatoi minut helposti maahan, ja alkoi raadella vatsaani. Siitä alkoi tihkuttaa verta. Ulvaisin, ja yritin turhaan raapaista kettua silmään. Eläin väisti iskuni salamannopeasti, ja heitti minut luolan seinään, Karviaistassun viereen. Pääni kolahti suoraan seinässä olevaan kiveen, ja tunsin maailman alkavan pyöriä silmissäni. Mätkähdin maahan ja siristin silmiäni, etten pyörtyisi. Katsoin vieressäni olevaa Karviaistassua. Tämä makasi vatsallaan, ja takaraivosta olevasta haavasta oli vuotanut verta niskaan. Kollin silmät olivat kiinni, enkä tiennyt oliko hän pyörtynyt, vai tajuissaan. Näin sumeasti, kun toinen ketuista heitti Omenatassun viereemme. Naaraan kaulassa oli syvä haava, josta vuosi verta, ja tämän takajalka oli niin veren peittämä, etten nähnyt edes missä haava oli. Punertava oppilas katsoi minua, ja tämänkin silmät alkoivat sumeta. Kosketin Omenatassun veristä jalkaa varovasti hännälläni. Molemmat ketut hiipivät meitä kohti kuin olisimme olleet riistaa.
’’Apua…’’ Kuiskaisin niin kovaa kuin jaksoin, ja sitten kaikki pimeni.

Omena, Karviainen, joku, jatkoa?

//Pitkästä aikaa Haavalle tarina. :3

Vastaus:Jeba. 30 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punatassu,Myrskyklaani
27.06.2013 19:13
Olimme aloittaneet matkamme elävien kuolleiden laaksoon.Tulenkukan keroman perusteella paikka ei kuullostanut mitenkään houkuttelevalta.Nielaisin äänettömästi ja tassuttelin Tulenkukan rinnalla metsän suojissa.Olin osittain iloinen että pääsin seikkailuun,mutta Kotkansulan reaktio huoletti minua kovasti.Tassuttelimme metsän halki ja mietin koko ajan kissojen ruumiita joista nousi aavemaisia hahmoja.Kaunis auringon valo alkoi tulvia tiheästi kasvavien puiden oksien väleistä ja se sai turkkini näyttämään kellanpunaiselta.Pian edessämme avautui laaja nummi maa.
"Tuonnekko?"kysyin peloissani.
"Juuri sinne.Unessani muistan kuinka kuolleet kissat makasivat nummella."Tulenkukka maukui.Lähdimme ripein askelin tassuttelemaan kohti nummea.Nummella todella oli jotain sillä heti asteltuamme sinne saatoin tuntea kylmän tuulen vireen,joka riepotteli turkkiani.Tuuli tuntui voimistuvan mitä pidemmälle etenimme nummella sitä viileämmäksi ilma kävi.Kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni.Nummella oli vaikea nähdä eteensä sumun vuoksi ja kaikkialla vallitsi aavemainen hiljaisuus.Ruoho oli kosteaa ja limaista ja se takertui kiinni polkuanturoihini.Sumun keskeltä ilmeistyi yhtäkkiä loiva rinne sumu muodosti sen ympärille muurit ja se sai paikan näyttämään likaisenharmaalta luolalta.Rinne vietti tasaisesti alas hämärään jonka läpi ei näkyny.
"Meidän on mentävä alas."Tulenkukka maukui.Nielaisin peloissani ja lähdimme laskeutumaan rinnettä hämärään laaksoon.Toisella puolellamme oli korkea puu,joka runko oli paksu,mutta lehdet olivat ruskeat ja kuolleet.Lisäksi puun runko oli repaleinen.Tuuli leikitteli puun kuolleilla oksilla ja yksi kuollut lehti putosi tassuihini.Jatkoimme matkaamme ja pian pensaikkoja ja riteikköjä alkoi ilmestyä sumusta.Tassuteltuamme vielä vähän matkaa huomasimme suuren kiven.Sen vierellä makasi joku tai jokin.Astelimme hieman lähemmäs sitä ja tajusin että se oli kissa,mutta kissalla ei ollut päätä.Tulenkukka yökkäsi ja minä värisin järkyttyneenä ja olin valmis huutamaan pelon huutoni,mutta pakotin itseni pysymään hiljaa.Missä tuon kissan pää täällä laaksossa oli siitä en halunnut ottaa selvää.Tulenkukka kääntyi viereltäni ja kompastui jonhonkin se oli mätänevä ruumis.Saatoin erottaa kaksi tyhjää pistettä ne olivat kaksi kuollutta silmää.Tulenkukka kiljaisi ja ponkaisi pystyyn.Yhtäkkiä sumu hävisi laaksosta,mutta yläpuolellemme oli muodostunut holvimainen pilvikatto.Keskellä laaksoa oli yksi suuri kivi huomasin ympärillämme mätäneviä ruumiita joista nousi kauheita hahmoja.Hahmot olivat hirveitä.Niiden turkki oli riekaleina niiden päällä ja niiden luut näkyivät aivan selvästi.Hahmojen tyhjät silmäkuopat tuntuivat katsovan suoraan minua ja Tulenkukkaa.Yhtäkkiä tunsin päässäni vaimeaa ääntä.
"Hengissä hengittämättä,kylmempi kalman kättä,vankina vailla vartijaa."ääni tuntui kuuluvan jokaiselle edessä leijuvalle kissalle.
"Ja tyhjin silmin me katsomme vainajaa,kohtaloomme olet sinä kiedottu."Hahmot jatkoivat.
"Keitä te olette ja mitä te haluatte meistä!"huusin täristen.

//Lyhyt jatkatko Tuli?//
Vastaus:Mjaa. Lyhyt ja lyhyt, se on niin suhteellista. 20 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Roihukynsi, Myrskyklaani
27.06.2013 16:16
Roihukynsi asteli pitki polkua. Hän ja Piikkikynsi olivat kuin mustat varjot kalliota vasten.
"Pettävätkö silmäni, vai näkyykö edessä metsää", Roihukynsi murisi. Piikkikynsi siristi silmiään.
"Oikeassa olet, tuo on klaanien vanha reviiri. Sieltä luullakseni löydämme etsimämme."
"Ehkä, mutta olemme vaeltaneet lähes tauotta monta päivää, on pakko pian löytää suojaa", Roihukynsi maukui. Piikkikynsi pysähtyi.
"Polku jatkuu ilman sivuhaaroja, jatketaan", hän maukui. Roihukynsi tuhahti.
"No jatketaan sitten", hän mumisi. Kivet tukkivat paikoin polun, ja he kipesivät vaivoin niiden yli. Alas oli kahden Puunmitan pudotus. Roihukynsi ontui.
Metsä ei tuntunut lähenevän yhtään. Joko Roihukynnen silmät valehtelivat, tai polku hohti Kalevalaa valoa. Yhtäkkiä sen kummallakin puolella kohosi korkea kivimuuri.
Oli niin pimeää, ettei edes Roihukynsi nähnyt mitään, paitsi polun kalmanvalon hohteen. Yhtäkkiä jäätävä henkäys puhalsi heitä vastaan.
"Piikkikynsi, tämä ei ole oikea tie", hän mumisi. Kallio tuntui tukahduttavan äänen. Hän ei nähnyt mitään, vain haistoi klamanhajun ja Piikkikynnen tuoksun.yhtäkkiä heidän eteensä ilmestyi valkeana liekehtivän kissan hahmo. Roihukynsi jäykistyi. Valkea liekki tunkeutui hänen silmiinsä, ja roihusi niissä aina sen jälkeen. Piikkikynsi murisi. Liekehtivä hahmo pysyi polun tukkeena. Piikkikynnen pakenevat askeleet sujahtivat Roihukynnen ohi. Roihukynsi liikahti seuratakseen häntä, mutta silloin hänen katseensa harhautui hahmo silmiin, ja hän pysähtyi. Se tuntui ahmivan häntä katseellaan.
Roihukynsi ei pystynyt liikahtamaan. Liekehtivän hahmon tyhjät silmäkuopat välkähtivät.
"Herää! Roihukynsi!" Kuului ääni. Roihukynsi säpsähti hereille. He makasivat suuren kuusen alla. Se oli ollut unta.
"Kuuletko, tuolla jyrkänteen juurella on Myrskyklaanin vanha leiri. Siellä he ovat", Piikkikynsi murisi. Roihukynsi nousi pystyyn.
"Mene, minä hoidan sen", hän sihahti. Hän asteli jyrkänteelle ja seisoi siinä kuin patsas. Sitten hän laskeutui hiljaa leiriin. Kellanpunainen juovikas naaras makasi lähellä karhunvatukkaryteikköä, ja sen vieressä vieras kolli. Naaras nosti päätään ensimmäisenä.
"Kuka olet?" Hän kysyi ja nosti karvansa pystyyn. Kolli asteli hänen vierelleen kynnet esillä.
"Olen Roihukynsi. Te olette varmastikin Auringonloiste ja Nopsavarjo", Roihukynsi maukui.
Kellanpunainen naaras nyökkäsi.
"Mitä teet täällä?" Hän kysyi.
"Myrskyklaani tarvitsee teitä. Ppoikanne on siellä", Roihukynsi vastasi. Auringonloisteen katse höltyi.
"Onko Punapentu leirissä? Oletko uusi soturi?" Hän maukui.
"Olen. Mutta myös Tiikerivarjo on kuollut", Roihukynsi naukui. Nopsavarjo hämmästyi.
"Luopio on kuollut!" Hän hihkaisi. Auringonloiste näytti helpottuneelta.
"Mutta hänen pentunsa elävät", Roihukynsi murahti. Nopsavarjon ilme muuttui.
"Mitä?! Kuka voisi rakastaa sellaista kissaa?" Hän älähti.
"Kulkukissa, nimeltä Shira, synnytti hänelle kaksi pentu. Hän itse kuoli synnytyksen jälkeen. Toinen pennuista, Tulenkukka, on rakastunut Punapentuun, joka on nykyään Punatassu", Roihukynsi vastasi viileästi. Auringonloiste näytti tyrmistyneeltä.
"Mitä! Tietääkö Punatassu hänen olevan Sen Luopion tytär?" Hän murisi.
"Ei tiedä. Sitä suuremmalla syyllä teidän on palattava ja pitää hänet erossa Tulenkukasta. Hänen isänsä oli luopio, ja emo kulkuri", Roihukynsi maukui.
"Meidän on lähdettävä", Auringonloiste maukui.
"Entä pennut. He eivätjaksa moista matkaa", Nopsavarjo muistutti.
"Tulenkukka esittää olevansa ystävällinen, mutta hän on isänsä kaltainen, kuten siskonsakin. Luopioita. He murhasivat Kirsikankukan", Roihukynsi valehteli.

//jos nopsa tai aurinko jatkaisi?//
Vastaus:Huu... 20 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulenkukka, Myrskyklaani
27.06.2013 14:20
Tulitassu makasi nyrpeänä parantajapesässä Punapentu vierellään. Kolli painautui häntä vasten.
"Me emme ole sairaita", naaras valitti Lumisydämelle.
"Olette heikkoja. Nopea vaellus ilman ruokaa ei ole ihan pikku juttu", parantaja vastasi kärsivällisesti.
"Meidän pitää päästä pois. Meidän pitää käydä Elävien ku-", Tulitassu keskeytti.
"Missä?" Lumisydän kysyi uteliaana.
"Ei missään", Tulitassu maukui. Punapentu katsoi häntä vakaasti. Samassa Mustatähti ilmestyi parantajien pesään.
"Punapentu, olen sitä mieltä, että sinun on aika päästä oppilaaksi. Ja Tulitassu, olet valmis soturiksi", päällikkö julisti ja hymyili. Tulitassu ponkaisi seisomaan, ja Punapentu älähti.
"Tulkaa, kokous pidetään nyt", Mustatähti maukui. Lumisydän huokaisi ja seurasi päällikköä.
"Sinusta tulee nyt soturi", Punapentu sanoi alakuloisesti. ", minä nukun oppilaiden pesässä, sinä sotureiden ", hän jatkoi. Tulitassu nuolaisi häntä.
"Älä huoli, tulen luoksesi joka päivä", hän lohdutti.
"Mennään", hän jatkoi. He astelivat ulos. Mustatähti oli jo kutsunut klaanin koolle.
"Punapentu, astu eteen", päällikkö maukui. Punapentu asteli päällikön eteen väristen.
"Punapentu, olet saavuttanut kuuden kuun iän, ja on sinun vuorosi tulla oppilaaksi. Mestarisi olkoon Kotkansulka. Tästä lähin sinut tunnettakoon nimellä Punatassu", Mustatähti maukui.
"Kotkansulka, olet osoittanut olevasi tuima ja päättäväinen soturi, toivon, että välittää nämä taidot Punatassulle", hän jatkoi ja kääntyi suuren tumman Kollin puoleen.
"Tietysti", Kotkansulka maukui ja kosketti Punatassun kuonoa omallaan. Punatassu siirtyi mestarinsa viereen ja hymyili leveästi.
"Tulitassu astu eteen", Mustatähti aloitti. Tulitassu astui klaanin keskeltä päällikön eteen.
"Minä, Mustatähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi", Mustatähti käänsi katseensa taivaalta Tulitassuun.
"Tulitassu, lupaatko suojella ja puolustaa klaaniasi; jopa henkesi uhalla?"
"Lupaan", Tulitassu maukui.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Tulitassu tästä lähin sinut tunnettakoon Nimellä Tulenkukka. Tähtiklaani kunnioittaa urheuttasi ja uskollisuuttasi."Mustatähti lausui. Kotkansulka hymähti. Päällikkö kosketti Tulenkukan päälakea kuonollaan, ja naaras nuolaisi päällikön lapaa kunnioittavasti.
"Vanhojen perinteiden mukaan sinun on valvottava yö mitään puhumatta", päällikkö maukui. Aurinko laski jo. Tulenkukka astui aukion keskelle. Muut liukenivat pesiinsä.
"Lähdemmekö aamulla?" Punatassu kysyi ohimennen. Tulenkukka nyökkäsi. Punatassu katsoi käpäliään.
"Minä... Minä rakastan sinua, Tulenkukka", hän maukui. Tulenkukka kehräsi.
"Niin minäkin sinua" ,hän kuiskasi..
Punatassu sukelsi oppilaiden pesään

-----------aamulla---------

"Saa nyt puhua", Linnunlaulu maukui Tulenkukalle.
"Kiitos, missä Punatassu?" Tulenkukka kysyi.
"Pesässään, Kotkansulka käski hänen valmistautua koulutukseen Aurinkohuipun hetkellä", Linnunlaulu vastasi. Tulenkukka nelisti hänen ohitseen oppilaidenpesälle.
"Punatassu, Punatassu lähtö!" Hän maukui. Kolli nosti päätään.
"Äkkiä, tein aukon tuohon, ja peitin sen yöksi ettei kukaan huomaa, mennään siitä", oppilas maukui ja huitaisi piikkiherneet pois, niin että paljastui pieni käytävä.
"Mene sinä ensin", Punatassu hoputti. Tulenkukka sukelsi tunneliin, Se johti leirin ulkopuolelle. Pian hän hautautui ulos, ja Punatassu seurasi häntä.
"Haluatko kertoa minullekin, minne ollaan menossa.
"Näin unen. Siinä oli pieni laakso, jossa makasi ruumiita, noista nousi kamalan näköisiä aaveita. Olen nähnyt sen laakson, ja minä käsitin, että kohtaloni kietoutuu siellä makaavien kissojen kohtaloon. Ne ovat vankina laaksossa", Tulenkukka selitti. Punatassu värähti.
"Elävien kuolleiden laakso, niinhän sinä olit sanomassa. Osuva nimi. Mennään", hän maukui, Tulenkukka aisti hänen äänessään hiukan pelkoa. Tulenkukka itsekin pelotti. Hän suuntasi kohti metsän reunaa. Matka oli alkanut.

Vastaus:Aikas pitkä.. 25 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punapentu,Myrskyklaani
27.06.2013 14:15
Istuin turvapaikassamme vartioimassa tajutonta Veeraa.Naaras oli lyönyt päänsä kiveen ja tämä oli ainut meidän lisäksemme joka oli selvinnyt hengissä.Tulitassu oli lähtenyt hakemaan unikonsiemeniä.Nuolaisin rauhoittavasti tärisevän naaraan otsaa.
"Kyllä sinä selviät ja me kostamme perheesi kuoleman!"kuiskasin tälle.Höristin korviani ja saatoin kuulla askelia ja parkaisuja peruutin pelokkaana pesän nurkkaan ja pian huomasin Roihun ja Piikkikynnen joka retuutti Tulitassua.Roihu loikkasi päälleni ja painoi minut maahan.Sähisin tälle ja raavin tämän jalkoja.Tämä katsoi minua kylmänviileästi eikä tuntunut välittävän vaikka yritinkin rimpuilla ja raapia.
"Homma hoidossa,nyt vain tehdään muutama asia selväksi."Roihu murisi.
"Me viemme teidät klaaniin.Te ette hiisku mitään tästä päivästä,tai teen teistä variksenruokaa.Ja nyt kävelette äänettä"Roihu jatkoi.Katsoin Tulitassua pelokkaana ja nielaisin äänettömästi.Roihu tuuppasi minut Tulitassun vierelle ja jouduimme kulkemaan suurien kollien välissä.
Tassuttelin epävarmoin askelin kollien välillä ja aina silloin tällöin Roihu tuuppasi minua ja karjaisi,että olin liian hidas.En uskaltanut väittää vastaan,sillä silloin kolli olisi raapaissut silmät päästäni.Maa tuntui rosoiselta ja tassuihini särki.Olimme vaeltaneet ainakin liikaa emmekä oikeastaan olleet levänneet kunnolla.Minulla oli nälkä ja kylkiluuni törröttivät sukimattoman turkin alta.Tulitassu hoippuroi Piikkikynnen vierellä läähättäen väsymyksestä ja nälästä.Yhtäkkiä Piikkikynsi pysähtyi.
"Roihu!Onko meillä kovin kiire?Jos jatkamme tätä vauhtia,he tyypertyvät maahan"Piikkikynsi murahti.Tulitassu läsähti maahan ja minä istahdin hetkeksi toivoen,että Roihu suostuisi asettua lepäämään hetkeksi.
"Meidän on jatkettava.Vain kaksi päivämarssia, niin olemme metsässä!"Roihu murisi.Piikkikynsi tönäisi Tulitassun kovakouraisesti liikkelle ja minä nousin vaivalloisesti pystyyn.Huokaisin turhaantuneena ja jatkoin kävelyä väsyneenä.Tassuttelimme kaksijalkojen peltojen läpi auringon lämmittäessä silloin tällöin turkkejamme.

Kahden päivän päästä:

Läähätin väsyneenä ja pidin katseeni maassa,sillä en jaksanut nostaa päätäni.Turkkini oli märkä ja tuntui raskaalta.Olimme viimein löytäneet leposijan,mutta se ei ollut maailman mukavin tai pehmoisin lepopaikka,vaikkakin nyt minulle kelpasi ihan mikä tahansa.
"Menen metsästämään.Muuten nuo eivät enää tuosta nouse."Piikkikynsi murisi ja poistui pesästämme.Roihu katseli meitä kylmänviileästi ja murahti halveksivasti.Tutisin pelosta,sillä ties mitä suunnitelmia tuon kollin päässä liikkui.Vilkaisin Tulitassuun,jonko musta turkki oli lässähtänyt sateen vuoksi.Roihu sen sijaan näytti lihaksikkaalta ja voimakkaalta,vaikka tiesinkin,että kolli oli aivan yhtä uupunut matkasta.Pian kuulin askelia ja luolaamme asteli Piikkikynsi tyhjin tassuin.
"Mahdotonta Ei hiirenhäntääkään.Tästä yöstä tulee ikävä."Piikkikynsi maukui.Huokaisin väsyneesti ja käperryin keräksi.
"Meidän on päästävä klaaniin tänään.Ja me vaikka raahaamme nuo kaksi elleivät ole kyllin vahvoja kävelemään omin jaloin."Roihu murisi.Piikkikynnen kasvoille levisi huvittunut ilme.
"Mikä on saanut sinut niin hilpeälle tuulelle, veliseni?"Piikkikynsi kysyi.Kollit syventyivät hetkeksi keskusteluun ja pian kollit nappasivat meitä niskanahasta.Olimme pian rotkolla ukkonen jyrisi jossain kaukana ja se sai minut värisemään hieman.Metsä tarjosi meille tarvittavaa suojaa sadetta vastaan ja pian olimme jo leirissä.Piikkikynsi ulvahti päällikön suulla tervehdyksen.
"Sisään."kuului päällikön ääni.Mustatähden silmät suurenivat kun tämä näki meidät.
"Mitä tämä on?Kuka hän on?"Mustatähti kysyi ja nyökkäsi kohti Roihua.
"Olen Roihu,Piikkikynnen veli.Kauan olen häntä etsinyt, ja viimein löytänyt.Monta vuodenaikaa olen yksin vaeltanut;enkö saisi leposijaa?"Roihu maukui 'kunnioittavasti'
Pyöräytin silmiäni tämän 'ihanalle puheelle'
"Piikkikynsi on uljas soturi, jos sinussa virtaa hänen vertaan,et ole lainkaan huonompi.Haluaisitko muuttaa klaaniin?"Mustatähti kysyi.Roihu nyökkäsi.
"Mainiota, entä nämä kaksi?"Mustatähti tiukkasi ja kohdisti katseensa minuun ja Tulitassuun.
"Otimme heidät kotiin. Punapennun ja Tulitassun."Roihu vastasi.
"Selvä.Luulen, että klaani hyväksyisi sinut paremmin,jos asut sen keskuudessa omalla nimelläsi.Saat soturinimesi,kun olet sen arvoinen.Mutta kuka on tämä Punapentu?"Mustatähti maukui.Värähdin hieman kuullessani päällikön äänessä hilkkasen kylmyyttä.
"Hän on Auringonloisteen ja Nopsavarjon pentu."Tulitassu vingahti.
Mustatähti näytti hämmästyneeltä mutta sitten tämän kasvoille levisi innostunut hymy.
"He ovat elossa! Klaani saa pian takaisin kadonneet jäsenensä!Kiitos teille!" Mustatähti maukui juhlavasti.Roihu näytti ylpeältä ja nyökkäsi kiitolliselta.Lähdimme pesältä pian ja Lumisydän otti meidät parantajan pesälle.Hän katsoi järkyttyneenä haavojamme.
"Mistä nuo ovat tulleet?"naaras kysyi.Värisin,sillä en halunnut muistella niitä hetkiä kun vartiat olivat kynsinyt turkkini verille.
"Kulkukissat hyökkäsivät."Tulitassu maukui ääni väristen.Lumisydän nyökkäsi ja alkoi paikata haavojamme.Pian tämä sai työnsä tehdyksi ja saatoin käpertyä Tulitassun vierelle nukkumaan.
Vastaus:Hmm... 27 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Roihukynsi Myrskyklaani
27.06.2013 09:34
Roihukynsi istui keskellä leiriä julma hymy naamallaan. Hän oli nyt soturi, Myrskyklaaanin soturi. Hän oli päättänyt pitää hyvät välit päällikköön, eihän Se kävisi jos hänet karkotettaisiin. Hän oli myös havainnut että Tulitassu ja Punapentu olivat kumppaneita. Kuu nousi taivaalle. Roihukynnen jäänsiniset silmät välähtivät. Hän näki kuun hohteessä yksinäisen silmäparin siinä suunnassa, missä sotureidenpesä sijaitsi. Hopeasulka!
Ilmeisesti hän oli arvannut tai jopa nähnyt totuuden Kirsikankukan murhasta.
>no, eipä mitään, hän saa kuulla pian kunniansa< Roihukynsi murisi mielessään. Samassa Piikkikynsi ilmestyi leiriin. Roihukynsi heilautti kysymästä korviaan.
"Olin rotkolla. Veera on löytynyt. Jos murhaamme omaan laskuumme Tiikeriklaanin jäseniä, he eivät siedä sitä", soturi maukui happamasti. Roihukynsi siristi silmiään.
"Tiedän, että Punapennun vanhemmat ovat Nopsavarjo ja Auringonloiste. Keksin, että voisimme tehdä hieman kiusaa sillä tiedolla", Piikkikynsi jatkoi.
"Kerro toki", Roihukynsi vastasi. Hän vähät piittasi vaitiolonvalasta.
"Lähdemme etsimään heitä. Kerrot, että heitä kaivataan klaanissa, ja että heidän poikansa on siellä. Voit kertoa heille, että Tiikerivarjo on kuollut, mutta hänellä on pentuja klaanissa, kulkukissan pentuja. Ja toinen näistä pennuista, Tulitassu, on rakastunut Punapentuun. Lähdemme heti aamulla, menen nyt puhumaan Mustatähdelle, että muka lähdemme etsimään heitä", Piikkikynsi kertoi.
"Miksi sinä et kerro?" Roihukynsi murahti.
" he tietävät minun olevan luopio, sinua he eivät osaa epäillä. Esitä mahdollisimman ystävällistä, äläkä kerro että olen veljesi", Piikkikynsi vastasi ja pujahti päällikön pesään. Roihukynsi siirsi silmänsä sotureiden pesään, missä Hopeasulan silmät yhä tuijottivat. Ne räpsähtivät, ja sulkeutuivat.

------------------aamulla ------------------

"Voit puhua, tai miten vain. Sain luvan, lähdetään", Piikkikynsi maukui kiireesti. Hopeasulka tuijotti kaksikkoa puhdas viha silmissään.
"Hän näki minun rikkojan valaa. Mennään, ennenkuin hän kertoo Mustatähdelle", Roihu murisi ja marssi ulos leiristä Piikkikynsi vierellään.
"Luulen, että meidän pitäisi ylittää vuoret. Seurataan Punapennun jälkiä, ne vievät meidät perille. Myös hänen vanhempansa luultavasti seuraaat hajujälkeä, ja tulemme heitä vastaan. Kun näemme heidät, minä liukenen paikalta",Piikkikynsi maukui. He suuntasivat ensin kohti rotkoa. Kun he Aurinkohuipun tienoilla tulivat ulos metsästä, he näkivät että Nummea peitti paksu sumu.
"No, matkaan vaan. Olemme poiss ehkä muutaman päivän. Suunnataan vuorille ja siihen paikkaan, missä kohtasimme ne kaksi pentua", Roihu murahti ja loikki harmaita huippuja kohden.
He löysivät päivän päättyessa notkon, missä he olivat eilen olleet.
"He tulivat tänne tuolta polulta, joka menee vuorien vieritse, seurataan sitä. Meillä ei ole varaa pysähtyä", Piikkikynsi maukui. Roihukynsi murahti.
"Tästä tulee hauskaa!"
Vastaus:25 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka,Myrskyklaani
26.06.2013 23:33
.:Roihun tulu klaaniin ja Ratamolehtikö hylännyt minut?.:
Luku 1

Tiikerivarjo oli juuri aikonut katkaista kaulani, kun maisema ja suuren kollin hahmo alkoi haalistua ja kadota.
"Eeeii!" julma kolli karjui tajuttuaane, ettei saanut minua surmattua.
"Hopeasulka! Vielä minä sinut nappaan!!" Tiikerivarjo karjui.
Sitten kaikki ympärilläni katosi ja näin pelkkää mustaa.
Odotin näkeväni Ratamolehden ja saavani tuolta, jonkin laisen viestin tai enteen tai edes tervehdyksen, mutta ei.
Viime tapaamisestani kollin kanssa oli jo melkein kokonainen kuu.
Miksei Ratamolehti käynyt tapaamassa minua unissani?
Ennen kolli oli käynyt lähes jokaisessa unessani, mutta nyt en ollut tavannut tuota moneen päivään.
Mahtoiko tämä merkitä jotakin?
En ollut varma.

Avasin silmäni ja näin usvaisen Puumatassun hahmn kumartuneena ylleni.
"RatamolehtI?" kuiskasin hiljaa sillä hetken ajan luulin nähneeni Ratamolehden, mutta ilon aikaan saama toivo hiipui heti tunnistettuani oppilaani, Puumatassun.
"Hopeasulka! Onneksi olet kunnossa!" Nuori oppilas hihkaisi helpottuneena.
En vastannut mitään oppilaalleni, kömmin vain istualleni.
Silmistäni kuvastui murhe todella selvästi, vaikka yritinkin sitä peittää.
Kuiskasin äänettömästi katse maahan luotuna "Ratamolehti."
Puumatassa näytti olevan ymmällään, mutta eihän kuitenkaan ymmärtäisi jos kertoisin, ainakin luulin niin.
>Eihän kuitenkaan ymmärrä..< ajattelin.
"Haluan olla hetken yksin." nauin oppilaalleni itku kurkussa ja tiesin etten voisi enää kauaa pidätellä sitä.
Puumatassau nyökkäsi ja minä juoksin ulos pesästä ja leiristä. Suuntasin suoraapäätä järven rantaan, en tiennyt miksi.
Vaistoni vain johdatti minut rantaan.
Pysähdyin ja astelin kalliolle, joka oli aivan vieressäni. Sillä kyseisellä kalliolla minä ja Ratamolehti oli aina välillä katselleet auringon laskuja.
Heti kallion vieressä oli sama korkea mänty, johon joskus aikoinani olin kiivennyt suremaan maailman murheita.
Hetken ajan minulla oli omituinen tunnea, sellainen, että minun teki mieli kahlata veteen ja upottaa itseni veden syvyyksiin. Mutta tunne oli minulla vain pienen ohi kiitävän hetken. En oikeasti halunnut päättää päiviäni, kun elämäni oli menossa jo parempaan suuntaankin, kun nyt olin jo varapäälikkökin.
Hetken ajan vain istuin siinä täysin omissa maailmoissani katse surusta sumeana, kunnes sitten muistin Puumatassun. Pitihän oppilaan koulutuksesta huolehtia.
Juoksin niin nopesti leiriin kuin vain pystyin. Poskillani kimmelsi edelleen muutama kyynel ja katseeni oli surusta sumea.
Leirissä Puumatassu tulikin heti minua vastaan.
"Hopeasulka! Mitä me tänään teemme?" oppilaani hihkui innoissaan.
Oppilaani innokkuus kirvoitti pienoisen hymyn huulilleni, muttei silti poistanut surua silmistäni.
"No voisimme harjoitella taistelua.." aloitin mietteliään, mutta Puumatassu keskeytti minut hihkumalla innoissaan:
"Kivaa! Mennään jo!" tuo hihkui ja juoksi edeltäni leirin suuaukolle j minä tulin perässä.

---Pian---

Tiesin erään oikein hyvän paikan taistelun harjoittelemiseen keskellä metsää ja johdati Puumatassun sinne.
Minä ja entinen mestarini Pitkähäntä olimme aikoinamme harjoitelleet täällä, kun minä olin vielä ollut oppilas.
Olin johdattanut Puumatassun pienoiselle metsäaukiolle, josssa maa oli pehmoisten ruohotupsujen peitossa. Auringon säteet siivilöityivät aukiolle lehtipuiden oksien läpi.
"No niin. Aloitetaan!" mauin jo hiukan piristyneenä, mutta pienen haikeuden saattoi vieläkin erottaa äänestäni.
Puumatassu nyökkäsi tarmokkaasti ja asettui aukion toiseen päähän valmiina harjoituksiin. Minä taas siirryin toiseen päähän.
"Hyökkää sinä ensin!" nauin rohkaisevasti ja Puumatassu epäröi aluksi hieman mutta ponnisti sitten ilmaan yrittäen selvästikkin suoraan selkääni.
Väistin salamana sivulle ja oppilaani tömähti maahan, joka oli onneksi pehmoisten ruohotupsujen pehmustama, joten tömähdys ei sattunut juurikaan.
Ja ennen kuin Puumatassu ehti tajutakkaan olin jo painanut tuon maata vasten.
"Älä katso kohtaa johon aiot iskeä" neuvoin Puumatassua joka kömpi juuri ylös ja ravisti ruohonkorsia turkistaan.
Sitten oppilaani nyökkäsi ja aloitimme alusta.
Tällä kertaa Puumatassu pärjäsi paremmin mutta onnistuin kuitenkin voittamaan tuon jälleen, kun oppilaani yritti viiltää kylkeäni kaarsin salamana tuon taakse ja voitto oli minun.
"Voi yrittää kierähtää irti otteestani tai heittää minut takajaloillasi pois päältäsi." mauin.
Puumatassu mietti hetken ennen, kun lennätti minut komeassa kaaressa puuta päin.
"Anteeksi.." kuulin Puumatassun vaisun äänen viereltäni.
"Ei se mitään palataan leiriin..voit metsästää loppu päivän klaanin vanhimmille." nauin hädin tuskin tolpillani.
Puumatassu tuki minua kun lampsimme leiriin.
Menin oitis parantajan pesälle hakemaan Lumisydämmeltä hoitoa mojovalle ruhjeelle päässäni.
Sain unikonsiemeniä ja joitain muitakin yrttejä.
Jäin yöksi Lumisydämmen pesään nukkumaan.

---Aamulla---

Heräsin aamulla kirkkaaseen auringon paisteeseen eikä taaskaan jälkeäkään Ratamolehdestä, ei pienen pientä vilahdustakaan.
Aloin pelätä pahinta.
Ratamolehdellä oli uusi kumppani Tähtiklaanissa ja tuo olisi kokonaan unohtanut minut!
Miten kamalaa!
Olisiko se totta?
Pyyhin moiset ajatukset mielestäni ja sysäsin koko Ratamolehden aivan mieleni perukoille ja lähdin pesästä.
Olin nukkunut melko pitkään sillä oli jo lähes aurinkohuippu.
Aioin lähteä syötyäni metsälle, mutta vastaani sain Piikkikynnen,Tulitassun,jonkun pennun ja jonkun kollin, joka näytti olevan niin hyvää pataa Piikkikynnen kanssa.
>Älä ikinä luota Piikkikynnen ystäviin.< ajattelin mielessäni pantuani merkille kollin ja Piikkikynnen sangen läheisiltä vaikuttavat välit.
Kaikki neljä kissaa marssivat pälikön pakeille ja noiden palttua, ilmeistä päätellen kolli oli hyväksytty klaaniin, mikä voisi tarkoittaa pahoja asioita, kuten murhia.
Nielaiin hermostuneesti ja menin tervehtimään heitä kohteliaasti, vaikka silmistäni kuvastuikin hienoinen pelko ja viha.
Yritin silti näyttää vilpittömän kohteliaalta.
Sain tietää tuntemattoman kollin olevan Roihu ja että pentu oli Auringonloisteen ja Nopsavarjon pentu, Punapentu.
Punapentu oli minulle sukua!
Poikani oli elossa!
Ja hänellä oli pentuja!
Tunsin suurta helpotusta sisälläni siitä.
Mustatähti kutsui klaanin pikaisesti koolle ja kertoi Roihusta ja Punapennusta.
Klaani suhtautui melko epäilevästi Roihuun, kun Punapennun se vaikutti hyväksyvän.
Kokouksen jälkeen Mustatähti asteli luokseni Roihu mukanaan ja esitteli minut tälle.
Minun pitäisi esitellä paikkoja ja neuvoa kollia, mikä ei minua kiinnostanut sitten tippaakaan. Tuo kolli vaikutti siltä, että hän toisi mukanaan ikävyyksiä. Taisi olla hänkin oikea pahanilmanlintu, niin kuin Piikkikynsikin.
Roihu asteli parantajan pesään.
Tunsin epäilystä sisälläni ja seurasin kollia tuon huomaamatta.
Näin kuinka kolli murhasi Kirsikankukan ja vieläpä ilman syytä!
Olin shokissa! Kolli vaikutti jopa pahemmalta kuin Piikkikynsi tai Tiikerivarjo!
Pujahdin äkkiä sivuun, kun kolli tuli pesästä ja tuo ei tainnut huomata minua.
Roihu käveli suoraan Piikkikynnen luo ja nuo supisivat keskenään jotakin. Olin liian kaukana kuullakseini mitään.
Astelin kahden kollin luo ja maukaisin terävään sävyyn:
"Mitäs täällä kuiskitaan?"
kaksikko näytti hämmentyneeltä eikä vastannut mitään, sitten he vain lompsivat matkoihinsa.
Annoin heidän mennä ja pudistelin huolissani päätäni.
>Ei tiedä hyvää.< ajattelin ja toivoin ettei kukaan minulle tärkeä kuolisi.

---Illalla---

Illalla Roihu nimitettiin soturiksi, Roihukynneksi.
Olin miettinyt koko ajan kertoisinko epäilyksistäni päälikölle ja siitä murhasta.
Päätin olla vaiti asiasta, vielä.
Mutta ennen pitkää minun olisi pakko kertoa asiasta päälikölle, snaoi sitten Roihukynsi siihen mitä tahansa.
Menin kaikkien muiden tavoin nukkumaan pesään ja Roihukynsi jäi yksin leiri aukiolle vahtimaan leiriä.
En välittänvattomasta tunteestani vaan siitä huolimatta aioin nukkua.
Käperryin keräksi ja uni tuli varkain, melkein heti.

//Tiikeri toivottavasti sulle, nyt käy toi, et Hopee näki sen murhan. :/

Vastaus:Oh, olipa pitkä, ja hyvä! :DD 29 kp:eetä
~Vaahtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Roihu
26.06.2013 18:20
Roihu istui varjoissa katsellen kuun hidasta nousua. Kirsikankukan ruumis makasi keskellä aukiota, ja kilpikonnakuvioinen turkki hehkui kuunvalossa. Roihu tuhahti.
"Tämä vie hermot. Kaikki on liian rauhallista. Haluan taistella", hän valitti.
"Älä hosu, pääset taisteluun ennenkuin huomaatkaan", Piikkikynsi vastasi. Yö kului.
Vähän ennen aamunsarastista Mustatähti nousi ja ulvaisi uuden kokoontumisen.
"On tullut aika saada uusi soturi. Nyt, kun Kirsikankukka on kuollut, Juovasulka kadonnut, Nopsavarjo ja Auringonloiste poissa, tarvitsemme voimaa ja uskollisuutta. Roihu, astu eteen", Mustatähti käski. Roihu astui kuunvaloon.
"Pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän kissaan. Hänestä ei puutu rohkeutta ja hän on valmis ottamaan paikkansa Myrskyklaanien sotureiden joukossa. Roihu, lupaatko puolustaa tätä klaania; vaikka henkesi uhalla", Päällikkö jylisi.
"Lupaan", Roihu vastasi voitonriemuinen kiilto silmissään.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi; Roihu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaannnimellä Roihukynsi; Tähtiklaani kunnioittaa uljuuttasi ja rohkeuttasi", Mustatähti julisti. Klaani onnitteli uutta soturia, mutta jotkut eivät edes avanneet suutaan.
"Roihukynsi, sinun on määrä valvoa tämä yö mitään puhumatta vartijoiden leiriä, mutta koska aamu vasta sarastaa, siirtyy vartiovuorosi seuraavalle yölle", Mustatähti määräsi.

//sori ihan kauheen lyhyt, pitää mennä saunaan//
Vastaus:10kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Roihu, Erakko
26.06.2013 18:06
Roihu haki katseellaan Piikkikynttä. Hän istui aukion laidalla. Jokainen johon hän kohdistui katseensa, kiiruhti eteenpäin. Yhtäkkiä Mustatähri seisoi Roihun edessä.
"Mustatähti! En huomannut sinua", Roihu maukui muka pahoittelevasti ja kumarsi.
>>tämä ääliömäinen kunnioitus on ihan hiirenaivoista<< hän mietti synkästi.
"Lumisydän, parantajamme, hoitaa paraikaa Punapentua ja Tulitassua. Hän haluaa tietää tarkalleen, mitä heille kävi. Piikkikynsi on metsästyspartiossa, joten mene parantajan pesään nyt heti", päällikkö maukui kiireesti viittasi pienikokoiselle, hopeahohtoiselle naaraalle.
"Tässä on varapäällikkömme Hopeasulka, hän neuvoo sinua, jos sitä tarvitset", hän esitteli. Hopeasulka nyökkäsi täysin kohteliaasti, mutta Roihu havaitsi hänen silmissään vihaa. Mustatähti meni.
"No, Roihu, tuskin tarvitset opasta parantajan pesälle", Hopeasulka naukui ilkkuen ja silmät vihaa kiiluen. Roihu hillitsi raivonsa.
"En, arvon varapäällikkö", hän murisi ja kumarsi muka kunnioituksesta. Hopeasulka käännähti kannoillaan. Roihu murisi ja asteli jotain askelin parantajan pesälle. Hänen takanaan, hiemannehkä varoen astelivat kaksi naarasta. Lumisydän odotti Roihua pesänsä suulla.
"Linnunlaulu ja Puronkukka, emonne nukkuu vielä. En ole kuullut ääntäkään koko päivänä, en ole hennonnut häiritä", parantaja ilmoitti kahdelle naaraalle. Sitten hän kääntyi Roihun puoleen.
"Tervetuloa", Lumisydän maukui ja kuulosti enemmänkin vihaiselta kuin ystävälliseltä.
"Kerro, mitä tapahtui sen jälkeen kun löysit nämä kaksi?" Parantaja tiukkasi ja osoitti hännällään Punapentua ja Tulitassua, jotka näyttivät toipuvan vinhasti vauhtia.
"Panostimme vauhtiin, koska he olivat vakavasti haavoittuneita -", Roihu aloitti, mutta kirkaisu pesän sisältä keskeytti hänet.
"Eiii! Hän on poissa! Kirsikankukka on kuollut! Hänen kurkkuunsa on revitty auki!" Kuului valittava huuto. Lumisydän hätkähti ja loi äärimmäisen epäilevänä katseen Roihuun. Sitten parantaja säntäsi pois paikalta. Roihu nauroi hiljaa ja hartaasti.
"Voisitte kokeilla tappamista! Antaa elämään ihan uuden maun", hän naurahti ja läimäisi Tulitassua. Naaras horjahtai ja kaatui Punapennun päälle.
Roihu asteli vikkelästi ulos. Piikkikynsi käveli häntä vastaan.
"Tapoit Kirsikankukan? Alat päästä vauhtiin!" Hän maukui. Roihu tiukkasi Veljeltään missä tämä oi ollut. Pian he syventävät keskusteluun Tiikeriklaanista, joka alkoi jälleen kerätä voimia rotkossa. He eivät huomanneet varapäällikköä, joka asteli heidän eteensä.
"Jos saan kysyä, mitä te supisette! Kirsikankukka on poissa!" Hän ärähti.
"Varo kieltäsi, armas varapäällikkö, tai kohta sinulla ei ole sitä ollenkaan!" Roihu tiuskaisi. Hopeasulka tuhahti. Samassa Linnunlaulu ja Puronkukka ilmestyivät parantajan pesästä välissään Kisikankukka. Piikkikynsi ja Roihu vetäytyivät varjoihin. Lumisydän joka seurasi joukkoa, loi heihin mitä vihaavimman katseen, johon sekoittui surua. Hopeasulka mulkoili avoimesti Roihua. Tulitassu ja Punapentu istuivat uhmakkaina parantajainpesää suulla selkä Piikkikynteen ja Roihuun päin. Mustatähti ilmestyi pesästään.
"Mitä tapahtui? Kuka tämän teki?" Hän tiukkasi linnunlaululta ja Puronkukalta.
"Emme tiedä", he vastasivat ja painoivat päänsä. Mustatähti ulvaisi kokoontumiskutsun.
"Kirsikankukka on kuollut. Hänen henkensä levätköön Tähtiklaanissa. Tänään valvomme hänen kanssaan viimeisen kerran", hän maukui. Kissat kokoontuivat ruumiin ympärille. Kaikki paitsi Roihu ja Piikkikynsi.
Vastaus:20kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sumupentu, Varjoklaani
Kotisivut: http://edre.blogit.fi/
26.06.2013 15:34
Luku 1

Katselen ympärilleni pentutarhassa. Tassuttelen jonkin matkan päähän emostani, mutta palaan sitten juosten takaisin. En uskalla mennä kauas, koska tämä iso maailma on aika pelottava paikka. Pentutarha on niin hirmu suuri, ja täällä välillä käyvät isot soturitkin ovat todella suuria.
”Miksi kaikki on niin suurta?” kysyn emoltani ihmetellen.
”Vain siksi, että olet niin pieni. Kun kasvat isoksi, ei mikään tunnu niin suurelta. Ei ainakaan tämä leiri ja sen kissat”, emoni vastaa ja naurahtaa pehmeästi.
”Oikeasti? Kivaa”, naukaisen ilahtuneena.
”Oletko sinä ollut joskus pieni?” kysyn sitten emoltani ja katson häntä uteliaasti.
”Olen yhtä varmasti kuin Arpitähti ja kaikki muutkin isot soturit”, emoni vastaa. Mietin sitä hiljaisena.
”Kaikki ovat siis joskus pieniä?” kysyn hetken päästä.
”Aivan niin”, emoni naukaisee.
”Ahaa... Minulla on nälkä”, tokaisen ja alan syödä, tai siis juoda maitoa.

Leikin veljeni kanssa pentutarhassa. Läimäisen häntä tassullani ja juoksen sitten kauemmas. Veljeni tulee taakseni ja hyppää niskaani. Alamme tapella leikillämme ja kohta kaikki sisarukseni ovat mukana. Meillä on hauskaa ja leikimme aika kauan, kunnes muut väsyvät. Minua ei väsytä yhtään, ja siitä syystä alan pyöriä ympyrää häntääni jahdaten. En saa sitä sitten millään kiinni, ja turhaudun, kun kaadun yrittäessäni hypätä häntäni kimppuun. Kuulen emoni hykertelevän hiukan huvittuneena sisarusteni luona. Nousen ylös ja menen muiden luo. Siellä istahdan alas ja alan puhdistaa etutassuani ylpeän näköisenä. Tosin kyllästyn siihen touhuun heti ja nousen ylös. Tassuttelen sisarusteni viereen ja käyn pitkäkseni. Suljen silmäni ja kuuntelen ympäristöäni pienillä korvillani. Joka puolelta pentutarhan ulkopuolelta kuuluu isojen kissojen hyörinää. Käperryn veljeni kylkeen nukkumaan. Minua väsyttää todella paljon. Olen vielä niin kovin pieni, kai se johtuu siitä, ajattelen. Emoni alkaa pestä päälakeani ja nukahdan rauhoittavien nuolaisuiden saattelemana.

//Hmm... Eka koskaan ikinä kirjottamani soturikissoihin liittyvä tarina. :DD Turha komma, tien, mut selitys sille, miks on vähän lyhyt ja töksähtelevä. :3 Oon uudella aihealueella, joten... Ehhee. Ja toivon ettei haittaa, jos laitan nää tarinat mun tarinasivulle (http://arabesque.suntuubi.com), mihin kokoon yleensä kaikki mun tarinat? Ja tuosta ajattelu jutusta, etten oikein osaa kirjoittaa ajattelua merkkien sisään, kun olen jo omanlaiseni kirjoitustyylin kehittänyt jo vuosia sitten, eikä tapojen muuttaminen oikein ole helppoa, joten kirjoitan sen kuten tuossa '...niin kovin pieni, kai se johtuu siitä, ajattelen.' -kohdassa, toivon etteise haittaa. Oho, tästä tuli romaani... Ehheh. :3
Vastaus:Hyvää työtä, huomaa kyllä että olet ennenkin kirjoittanut. 15 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Roihu, erakko
26.06.2013 10:20
Roihu läimäisi ketulle viimeisen iskun ja Se piikki pensaikkoon. Piikkikynsi murisi matalasti hänen vieressään.
"He eivät voineet ehtiä kovin kauas. Jos haluat klaaniin, meidän pitää saada heidät kiinni", hän maukui. Roihu nyökkäsi. He loikkivat samaa polkua ylös jota Tulitassu, Punapentu ja muut olivat menneet. Pian he löysivät luolan. Edustalla istui kuin istuikin Punapentu. Roihu sihahti ja painoi Kollin maata vasten. Punapentu raapi ilkeät haavat tämän jalkoihin. Piikkikynsi saapui pian retuuttaen Tulitassua.
"Homma hoidossa, nyt vain tehdään muutama asia selväksi", Roihu murisi.
"Me viemme teidät klaaniin. Te ette hiisku mitään tästä päivästä, tai teen teistä variksenruokaa. Ja nyt kävelette äänettä", hän jatkoi. Punapentu ja Tulitassu loivat toisilleen pelokkaalta katseen. He kulkivat Roihu ja Piikkikynnen välissä. Matka taittui hitaasti, sillä kallio oli rososista alhaalla, mutta vuorten viimeiset rinteet loppuivat pian, ja he pääsivät sumun alapuolelle. Heiluivat taivaltaneet vähän yli kaksi päivää. Tulitassu ja Punapentu hoippuroivat väsyneinä heidän välissään. Roihu murisi silloin tällöin. Tulitassu näytti paljon Tiikerivarjolta. Oliko mahdollista, että tämä oppilas oli luopiot pentu? Roihu pudisti päätään. Hän vainoaisi kostoa näille kahdelle, mutta ei vielä. Hänen veljensä Piikkikynsi pysähtyi.
"Roihu! Onko meillä kovin kiire? Jos jatkamme tätä vauhtia, he tyypertyvät maahan", hän murahti. Roihun sydän käski kiirehtiä, mutta hän oli väsynyt ja nälän heikentämä.
"Meidän on jatkettava. Vain kaksi päivämarssia, niin olemme metsässä!" Hän vastasi. Piikkikynsi tönäisi Tulitassun kovakouraisesti liikkeelle. Punapentu nuokkui seisomaan. He astelevan varovaisesti Kaksijalkojen peltojen yli. Silloin tällöin aurinko pilkahti raskaiden pilvien lomasta ja loi heihin lämpimiä säteitä.

------kahden päivän päästä-------

Piikkikynsi urahti voipuneesti. He olivat taivaltaneet sateessa yön, ja olivat juuri parahiksi löytäneet hylätystä pesäkolon. Tulitassu ja Punapentu ja makasivat tajuttomina lattialla.
"Menen metsästämään. Muuten nuo eivät enää tuosta nouse", hän. Ilmoitti ja poistui sateeseen. Roihu katseli viileästi vankeja. Hän vainoaisi heitä elämänsä loppuun saakka, mutta nyt he saisivat auttaa häntä pääsemään klaaniin. He olivat rotkoon lähellä, mutta he joutuivat nyt pitämään sadetta, kunnes ilma selkiäisi. Pian Piikkikynsi palasi. Hän palasi tyhjin tassuin.
"Mahdotonta. Ei hiirenhäntääkään. Tästä yöstä tulee ikävä", hän maukui. Roihu katsahti häneen.
"Meidän on päästävä klaaniin tänään. Ja me vaikka raahaamme nuo kaksi elleivät ole kyllin vahvoja kävelemään omin jaloin", hän murahti. Piikkikynsi silmäili häntä hilpeästi.
"Mikä on saanut sinut niin hilpeälle tuulelle, veliseni?" Hän kysyi. Roihu naurahti karkeasti.
"Minulla on omat syyni. Oletko minun puolellani?" Hän maukui.
"Mitä muutakaan, lähdetään", Piikkikynsi vastasi. He nappasivat kiinni vankeina niskanahoista ja raahasivat heidät ulos sateeseen. Jokainen askel vaati ponnistuksen. He löysivät pian rotkoon ja ohittavat sen hitaasti. Ukkonen kumisi kaukana. Roihu luomista korviaan ja jatkoi he pääsivät metsään. Puut tarjosivat tuulensuojaa raivoavalta myrskyltä. Pian he löysivät leirin ja astelevan sisään kantamuksia kantaen kohti Mustarähden pesää.
"Sisään", kuului päällikön ääni. kun Piikkikynsi ulvahti tervehdyksen. Pesässä oli lämmintä ja kuivaa. Mustatähden silmät laajenivat kun hän mäki Roihun ja Punapennun ja Tulitassun.
"Mitä tämä on? Kuka hän on?" Hän kysyi tiukasti.
"Olen Roihu, Piikkikynnen veli. Kauan olen häntä etsinyt, ja viimein löytänyt. Monta vuodenaikaa olen yksin vaeltanut; enkö saisi leposijaa?" Roihu vastasi muka kunnioittavasti. Mustatähden katse höltyi.
"Piikkikynsi on uljas soturi, jos sinussa virtaa hänen vertaan, et ole lainkaan huonompi. Haluaisitko muuttaa klaaniin?" Hän kysyi. Roihu nyökkäsi. Mustatähti nousi seisomaan.
"Mainiota, entä nämä kaksi?" Hän tiukkasi osoittaen kahta nuorta kissaa.
"Otimme heidät kotiin. Punapennun ja Tulitassun", Roihu vastasi.
"Selvä. Luulen, että klaani hyväksyisi sinut paremmin, jos asut sen keskuudessa omalla nimelläsi. Saat soturinimesi, kun olet sen arvoinen. Mutta kuka on tämä Punapentu?" Mustatähti maukui.
"Hän on Auringonloisteen ja Nopsavarjon pentu", Vinkaisi Tulitassu heikosti. Mustatähti hämmästyi.
"He ovat elossa! Klaani saa pian takaisin kadonneet jäsenensä! Kiitos teille!" Hän maukui juhlavasti. Roihu kumarsi ja raahasi Piikkikynnnen kanssa kaksikon parantajan pesään.
"Toiveesi toteutui. Missä nukut. Et ole vielä soturi..", Piikkikynsi murisi tyytyväisenä.
"Valitsen jonkun suolaisen nurkan", Roihu vastasi. Piikkikynsi nyökkäsi ja sukelsi pesäänsä. Nyt Roihu suunnisti kohti parantajan pesää. Käydessään siellä äsken hän oli nähnyt kilpikonnakuvioisen naaraan makaavan syvässä tokkurassa pesän toisella laidalla.
>>ellen kohta tapa, he saattavat unohtaa kuka olen'<< hän tuumi. Parantajan pesä oli tyhjä. Haavoittunut naaras makasi vastapäätä Punapentua ja Tulitassua. Roihu hiipi heidän ohitseen. Hän vetäisi esiin kyntensä ja viilsi naaraan kurkun auki. Naaras avasi silmänsä, ja niiden katse sumeni.
"Noin, seuraava kiitos!" Roihu naurahti ja syöksyi ulos.

Vastaus:Hyvä, 26 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäävirta,Myrskyklaani
25.06.2013 22:00
Ajatuksia ja tuhoja..
Luku 1

Oli kulunut jo noin muutama kuu siitä, kun entinen oppilaan Lehvälehti oli yrittänyt tappaa minut. Minua pelotti että häijy naaras palaisi kostamaan minulle ja onnistuisi tällä kertaa.
>Rauhoitu Jäävirta! Ei hän palaa!< hoin mielessäni itseäni rauhoitellakseni ties kuinka monetta kertaa.
En voinut rentoutua hetkeksikään, sillä tunne siitä, että kimppuuni kävisi kohta joku takaapäin seurasi minua kaikkialle.
Oloni oli kovin tukala, koska olin niin peloissani.
En saanut itseäni sitten millään rauhoitettua.
Olin aivan varma siitä, että veren himoinen naaras palaisi vielä luokseni ja vuodattaisi vereni kuiviin.
Pahojen aavistusten meri velloi valtoimenaan päässäni, enkä enää edes tiennyt mihin kamalista ajatuksistani uskoa.
Istuin levottomana leirin laitamilla koko ajan joka suuntaan hermostuneesti vilkuillen, aivan kuin varmistaen, ettei Leppälehti ollut soluttautunut Myrskyklaanilaisten sekaan ja vaani minua nyt muiden takana.
Ajatuskin Leppälehdestä takanani oli kaamea!
Tuohan saattaisi iskeä aivan koska tahansa!
Vaikka yöllä nukkuessani!
Mistä sitä koskaan tietää.
Ajatuskin pimeästä pesästä, jonne Leppälehti oli livahtanut tappaakseen minut oli aivan kamala.
Voi miksi minun piti olla Leppälehden mestari? Miksi minun?
Jos en olisi ollut naaraan mestari en ikinä olisi sotkenut itseäni tähän kamalaan liemeen! Mutta valitettavasti tuo ilkeä ja minun puolestani hullu naaras oli sattunut oppilaakseni ja nyt tässä sitä oltiin kaulaansa myöten liemessä!
Istuin pelostahiukan täristen ja yhtäkkiä tunsin, kuinka jokin hipaisi selkääni.
Jokin kutitteli selkääni hieman.
"LEPPÄLEHTIII!!!!!" kiljuin pakokauhun vallassa ja juoksin ympäriinsä leirissä salamaakin nopeammein.
Kukaan ei saanut minua pysähtymään saati sitten rauhoittumaan.
Olin kuin pillastunut hevoslauma joka ryntäsi ympäriinsä tuhoja tehden.
Minä nimittän törmäsin tuoresaaliskasaan ja riista lenteli sinne tänne.
Sitten juoksin pentutarhan seinästä läpi ja siihen jäi iso ammottava reikä.
Ja törmäilin muihin kissoihin ja he makasivat törmäyksen jälkeen mukkelis makkelis maassa.
Pysähdyin vasta, kun kompastuin kiveen ja menetin hetkeksi tajuntani.
Kun tulin tajuihin näin vain vihaisten klaanitovereitteni kasvoja.
"Snkin täystuho!" jotkut ilkkuivat.
"No Jäävirta selitäppäs tämän sotkun syy!" Mustatähti naukui tiukasti.
"No kun jokin koski selkääni ja ajattelin sen olevan Leppälehti, joka aikoo tappaa minut." vikisin kuin pentu, joka kaipasi emoaan.
"Tässä on sinun Leppälehtesi!" Pitkähäntä tuhahti ja pudotti kuonolleni lepän lehden.
"Mutta..mutta.." yritin vielä, mutta sain silti rangaistuksekseni siivota sotkuni.
Kokosin tuoresaaliskasan uudestaan ja punoin uuden kestävän seinän pentutarhaan.
Kun lopulta olin saanut kaiken tehtyä, aurinko oli jo laskenut jonkin aikaa sitten ja hopeahäntä loisti jo oikein kirkkaana taivaalla.
Vihdoin sain luvan mennä nukkumaan.
Käperryin vuoteelleni ja nukahdin saman tien.
Vastaus:26 kp:tä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänloikka,Myrskyklaani
25.06.2013 13:35
.:Surua ja murhetta:.
Luku 1

Juoksin läpi metsän kohti veret hyytäviä tuskan huutoja.
Veren sietämätön rautainen löyhkä tunkeutui sieraimiini vaimeana, olin siisn yhä melko kaukana taistelijoista, mutta veren löyhkän seasta saatoin erottaa Myrskyklaanin hajun, mutta en tunnistanut sitä vielä.
>Myrskyklaani?< ajattelin.
>Toivottavasti Kärpänkäpälä ei ole pulassa.< ajattelin ja mielessäni välähti kuva, jossa oli rakas Kärpänkäpäläni yltäpäältä veren peitossa makaamassa maassa surkean näköisenä anova katse silmissään. Kolli veti viimeisiä henkäyksiään kuvassa.
Pudistelin kauhuissani päätäni.
>Ei! Ei!< ajattelin kauhuissani ja toivoin sydämmeni pohjasta, ettei Kärpänkäpälälle ollut sattunut mitään.
En kuitenkaan aavistanut, että pulassa oleva oli kuitenkin minulle läheinen ja tärkeä kissa, joka nyt kamppaili hengestään.
Juoksin väsymätöntä ravia ja nyt veren löyhkä oli käynyt läpi tunkemattoman voimakkaaksi. Maassa näkyi muutamia veri lätäkköjä.
Pysähdyin verta nähdessäni ja katsoin kauhuissani veri lätäköitä.
Myös kivissä ja yhden puun rungossakin oli verta.
Minua oksetti tuo kuvottava veren haju ja sen lisäksi nuo veri lammikot ympärilläni.
Maassa oli tummanharmaita karvatukkoja runsaasti. Mutta niiden joukossa oli myös oransseja ja mustia karvatukkoja.
Karvatukoista tajusin heti, että taistelijat olisivat joku Myrskyklaanin sotureista ja kettu!
Karvani nousivat pystyyn ja hiivin eteenpäin.
Edessäni oli tiheä pensaikko.
Taistelun äänet ja tuskaisat ulvahdukset tuntuivat kantautuvan sieltä.
Emmin hetken pensiakon edessä.
>Pitääkö minun puuttua tähän?< ajattelin hetken ja tulin siihen tulokseen, että minun oli aivan pakko auttaa hädässä olevaa Myrsyklaanilaista, kuka se sitten ikinä olikaan.
Huokaisin syvään ja astuin pensasverhon läpi.
Lehdet kahisivat ja muutama tippui päälleni.
Pian olin pienellä metsä aukiolla.
Näky edessäni oli aivan kamala!

Jatkuu..

//Toi jäi aika hölmöön kohtaan, mutta en vielä oikeen tiiä miten jatkan tota tosta. :)

Vastaus:25 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulitassu, Myrskyklaani
24.06.2013 22:55
Tulitassu nukkui sikeää unta Punapennun vierellä hämärässä kivenkolossa. Veera ja noora nukkuivat lähistöllä. Siniä tai Siljaa ei näkynyt. Yhtäkkiä Tulitassun uneen puhalsi viiltävän kylmä tuuli, ja naaras säpsähti hereille. Hän hiipi ulkosalle. Pilvet olivat peittäneet taivaan, ja ilmassa leijaili veren haju. Asuttuaan vielä muutaman askeleen hän kompastui. Sumuinen ilma esti häntä näkemästä kuonoaan pidemmälle. Kun tulitassu kompuroi pystyyn, hän näki sen, mihin oli kompastunut, ja tukahdutti kauhunparkaisun. Hän tuijotti tyhjiin, kuolleisiin silmiin, mitkä hän oli kerran nähnyt säihkyvän lempeyttä. Hänen edessään makasi Silja, kuolleena.
"Terve tavattuammeq, ystävä hyvä", kuuului hyytävä ääni, ja sumusta asteli musta kolli.
Roihu.
Kuin merkistä joukko kissoja ilmestyi esiin Roihun jäljessä. Kaksi painoivat Tulitassun maahan, muut raahasivat Esiin Sinin, nooran, Niinan, Veeran, ja -Tulitassu värähti kauhusta- Punapennun. Roihu nauroi.
"Terve tavattuamme, tosiaan!" Hän maukui jääkylmästi. Noora kirkaisi ja väisti vartijan syöksyi kohti Roihua. Roihu hekotti ja tönäisi Nooran päin kalliota niin että tältä meni taju. Sitten musta kolli ulvaisi, ja jostain kallioseinämien yläpuolelta kuului jyrähdys. Roihu loikkasi hännänmitan verran sivuun. Suuri kivilohkare jysähti suoraan Nooran päälle. Tulitassu ulvaisi. Sini peitti kasvonsa. Veera ja Niina survaisivat vartijat hengiltä ja loikkivat kohti luopiota. Samassa vilahti musta salama, ja Niina kaatui maahan kurkku auki. Piikkikynsi! Roihu läimäisi Veeran päin kiveä joka oli haudannut Nooran. Sini kohotti katseensa, ja hänen katseessaan hehkui kylmä tuli. Hän puri vartijansa kuoliaaksi, ja huitaisi pois Punapennun ja Tulitassun vartijat.
"Juoskaa! Vuorille!" Hän kiljahti ja tarttui Veeraan. Roiihu ja Piikkikynsi astelivat heitä kohti. Yhtäkkiä kettu astui heidän keskelleen. Se oli olmeisesti kuviteölut saavansa helpon saaliin. Roihu ja Piikkikynsi hyökkäsivät sen kimppuun. Tulitassu ja Punapentu pakenivat perässään Sini kantaen Veeraa. Heikko hengitys kupli verisissä sieraimissa.

-----aamulla----

Joukko hoiperteli eteenpäin.
"Tuolla on luola!" punapentu kähisi. Tulitassu kantoi vuorostaan veeraa. He sukelsivat koloon. Sini henkäisi.
"En enää näe kotia, hyvästi!" Hän kähisi ja kaatui maahan. Punapentu ulvahti surusta.
"Hän on kuollut!" Hän maukui surullaena.
"Veera elää, hän osaa tien klaanien reviireille. Meidän on löydettävä kortetta, unikonsienemiä..", tulitassu maukui.
"En tunne niitä, voin vartioida Veeraa sillä välin, jos sinä jaet", Punapentu maukui. Tulitassu nyökkäsi. Vasta nyt suru oli alkanut saada otetta hänestä. Niina oli kuollut, sini oli murhattu, ja noora oli murskautunut, mitä vielä?

//sori tuli jatko vähän myöhään, Puna jatkatkos?//
Vastaus:24 kp:tä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Synkkätassu, Tuuliklaani
23.06.2013 23:22
Heräsin uuteen aamuun oppilaiden pesässä. Aamu oli pitkällä, oli jo miltei aurinkohuipun hetki, joten näin parhaaksi nousta pian jalkeille, jotta välttäisin turhat sanomiset. Pian pahin pelkoni kuitenkin kävi todeksi, sillä näin Lovikorvan kurkistavan pesän suuaukosta sisälle.
"Vai täällä sitä vielä nukutaan? Kun kerran sinulla näyttää olevan rutkasti ylimääräistä aikaa, voisit käydä vaihtamassa klaaninvanhimpien makuusijat." Lovikorva ärähti minulle vihaisena ja viittoili hännällään pesän suuaukolle. Painoin pääni alistavasti ja marssin ulos päivänpaisteeseen.
"He ovat valittaneet myös punkeista, joten käypäs hakemassa hiirensappea Liekkiläikän pesältä." Lovikorva murahti ja lähti matkoihinsa.
"Vaihda makuusijat ja hae hiirensappea! Minusta ei tule ikinä soturia, jos joudun tällä tavalla klaaninvanhimpien käskytettäväksi!" tuhahdin ja suunnistin äreänä klaaninvanhimpien pesälle.

"Hei Synkkätassu!" Aamukukka naukui, kun saavuin klaaninvanhimpien pesälle.
"Vaihda makuusijani sammal uuteen ja poista punkit turkistani niin kuin olisi jo!" Kauraviiksi sähähti ja käänsi kylkeään.
"Älä välitä Kauraviiksestä, hän on aina niin äkäinen ja välinpitämätön." Aamukukka maukui ystävällisesti.
"Niinpä kai..." tuhahdin ja riensin hakemaan uutta sammalta klaaninvanhimpien makuusijoihin.

Tassutin sammaltukko suussani klaaninvanhimpien pesälle ja vaihdoin vanhat sammaleet uusiin.
"Kiitos paljon, Synkkätassu!" Aamukukka naukui hyväntuulisesti.
"Jo oli aikakin!" Kauraviiksi murahti, eikä viitsinyt edes kiittää.
En välittänyt Kauraviiksen irvailuista, vaan suunnistin mitään sanomatta Liekkiläikän pesälle hakemaan hiirensappea punkkeihin.
"Hei Liekkiläikkä!" naukaisin hyväntuulisena.
"Hei, voinko olla avuksi?" kolli maukui ja katsoi ystävällisillä silmillään minua.
"Tarvitsen hiirensappea punkkeihin..." vastasin, mutta huomasin parantajan hävinneen jo pesänsä uumeniin.
Hetken kuluttua hän kuitenkin palasi takaisin hampaissaan sammaltukko.
"Tässä, painele sitä punkin päälle. Ja muista pestä tassut sen jälkeen, kun olet tehnyt työsi loppuun." parantaja neuvoi.
Kiitin ja poistuin sitten pesästä.

Saavuin klaaninvanhimpien pesälle ja ryhdyin työhön. Jos selviäisin tästä nopeasti, ehkä pääsisin harjoittelemaan Mutakynnen kanssa jotakin hyödyllistä.
"Makuusijat vaihdettu ja punkit poistettu, voinko mennä?" kysyin vanhuksilta työni päätyttyä.
"Voit, ja kiitos." Kauraviiksi hymähti ja sulki sitten silmänsä.

Kun poistuin klaaninvanhimpien pesältä, näin Mutakynnen Suurkiven lähettyvillä. Mutakynsikin huomasi minut ja viittoi hännällään minua tulemaan luokseen.
"Olet näköjään tehnyt työsi loppuun, joten voisimme mennä harjoittelemaan saalistusta." Mutakynsi maukui ja katsahti minuun.
"Kertoiko Lovikorva sinulle kaiken?" kysyin ja laskin katseeni maahan häpeästä.
"Kertoi, ja toivon, että tällainen ei enää toistu." Mutakynsi murahti jo vakavammalla äänellä.
Sitten hän suuntasi piikkihernetunnelille ja viittoi minua seuraamaan.

Mutakynsi hidasti vauhtia, kun saavuimme pienen metsikön laitaan.
"Näytän sinulle, kuinka saalista tulee vaania." hän naukui ja pudottautui vaanimisasentoon.
"Laske painoasi lanteille ja astu äänettömin askelin saalistasi kohti." Mutakynsi neuvoi ja lähti askeltamaan eteenpäin. Hänen tassunsa koskivat juuri ja juuri maata, seurasin tarkasti hänen esimerkkiään.
"Nyt on sinun vuorosi." Mutakynsi nousi istumaan ja tarkasteli minua, kun pudottauduin vaistoni varassa vaanimisasentoon. Lähdin askeltamaan eteenpäin askel askeleelta, kunnes Mutakynsi käski minun lopettaa.
"Muuten meni hyvin, mutta muista laskea painoasi lanteille. Tuollaisen töminän hiiret kuulevat jo kaukaa." mestarini kehräsi huvittuneena.
"Haluatko yrittää oikean hiiren saalistamista?" Mutakynsi kysyi tietäen jo, mitä vastaisin.
"Tietenkin!" naukaisin innostuneena.
"Haistele ilmaa, onko jossain lähistöllä riistaa?" Mutakynsi kehotti.
Raotin suutani ja aistin miltei heti hiiren mehevän tuoksun.
"Hiiri." naukaisin vastaukseksi ja mestarini nyökkäsi.
"Muista, että hiiri haistaa sinut, joten lähesty saalistasi tuulen alapuolelta." mestarini selitti.
Viritin aistini äärimmilleen ja keskityin. Minun oli nyt onnistuttava ja näytettävä mestarilleni, että minusta oli johonkin. Tarkastelin ympäristöä valppaana, kunnes havaitsin sen.
"Hiiri kuopimassa männynneulasia!" kuiskasin ja pudottauduin vaistoni varassa vaanimisasentoon. Muistin Mutakynnen neuvon ja laskin painoani lanteille. Annoin tassujeni koskettaa vain hetkellisesti maata, kun lähestyin hiirtä, joka ei osannut aavistaa mitään. Olin vain muutaman hiirenmitan päässä saaliistani, mutta odotin oikeaa hetkeä.
Hiiri kuitenkin huomasi vaaran ja kääntyi paetakseen. Toimin salamannopeasti ja pian saalis oli vankina tassujeni alla. Otin sen hengiltä yhdellä terävällä puraisulla niskaan ja kannoin saaliin ylpeänä mestarini jalkojen juureen.
"Hienosti toimittu! Olisit voinut iskeä hieman aikaisemmin, mutta saitpahan sen ainakin kiinni." mestarini kehräsi tyytyväisenä ja tunsin, kuinka ylpeys täytti kehoni joka sopukan päästä hännänpäähän.
"Tule, lähdetään takaisin leiriin! Voimme saalistaa paluumatkalla jotakin." Mutakynsi maukui ja pinkaisi juoksuun. Nostin saaliini hampaisiini ja rynnistin hänen peräänsä.

Lähestyessämme leiriä Mutakynsi pysähtyi haistelemaan ilmaa.
"Haistatko jotain?" mestarini kysyi.
Raotin suutani ja melkein heti haistoin epätavallisen hajun.
"Haistan, mikä haju se on?" kysyin Mutakynneltä, joka käski minun painua matalaksi hännänheilautuksella.
"Jänis." Mutakynsi kuiskasi ja painautui maata vasten.
"Tarkkaile minua." tämä sanoi ja lähti hiipimään varovasti lähemmäksi jänistä.
Kun Mutakynsi oli enää vähän matkan päässä eläimestä, tämä kiihdytti itsensä hurjaan juoksuun. Jänis pinkaisi juoksuun, mutta hetki hetkeltä mestarini lähestyi avutonta jänistä. Kun Mutakynsi oli enää muutaman hännänmitan päässä jäniksestä, tämä loikkasi eläimen kimppuun ja otti sen hengiltä nopealla puraisulla niskaan.
#Kuinka taitava Mutakynsi onkaan!# ajattelin mielessäni, kun mestarini palasi luokseni kuollut jänis hampaissaan.
"Jäniksen pyydystäminen onkin hieman hankalampaa, mutta opit senkin taidon vielä varmasti." Mutakynsi sanoi ja laski jäniksen jalkoihinsa.
"Olit hurjan nopea, en ikinä pystyisi samaan..." sanoin ja katsoin hiirtäni, joka näytti vaatimattomalta Mutakynnen jäniksen rinnalla.
"Opit varmasti. Sinun tulee vain olla nopea ja muistaa, että jänikset kuulevat sinut helpommin kuin muut riistaeläimet." mestarini kertoi.
"Kunpa vain muistaisin kaiken, mitä olet minulle opettanut." huokaisin.
"Sinusta tulee vielä jonain päivänä kelpo soturi." Mutakynsi maukui ja nyökkäsi samalla.
"Uskotko todella siihen?" kysyin ja katseeni kirkastui, kun mestarini nyökkäsi myöntävän vastauksen.
"Eiköhän nyt palata takaisin leiriin? Klaanissa on monta nälkäistä suuta ruokittavana." mestarini naukui ja nosti jäniksen hampaisiinsa.
Nostin oman saaliini maasta ja kiiruhdin sitten mestarini perään.

Saavuttuamme leiriin suunnistin suoraa päätä tuoresaaliskasalle ja pudotin hiireni sen jatkoksi.
"Näköjään Synkkätassu on saanut jotain hyödyllistäkin aikaiseksi." kuulin Pöllötassun ivallisen äänen takanani.
"Hyvin tehty, Synkkätassu." Lovikorva naukui minulle saapuessaan paikalle.
"Pöllötassu, itse et saanut ainuttakaan hiirtä kiinni ensimmäisellä kerralla, joten olisi parasta, jos sulkisit suusi ja kunnioittaisit klaanitovereitasi." Lovikorva torui Pöllötassua, joka painoi päänsä maahan mutisten jotain itsekseen.
"Teistä molemmista tulee vielä kelpo metsästäjiä, vaikka tarvitsettekin vielä paljon harjoitusta." Lovikorva maukui vielä ennen kuin lähti matkoihinsa.
Pöllötassu ei sanonut mitään, vaan häipyi vähin äänin paikalta.
#Pöllötassu taisi saada opetuksen.# kehräsin huvittuneena, kun katselin tämän menoa.
Vastaus:Vau pitkä! Pöllötassu tosiaan sai opetuksen xD Saat tästä huikeasta tarinasta 27 kp:tä!

-Mustahaukka-