--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipäjalka,Tuuliklaani
23.06.2013 20:43
Heräsin aamulla sotureiden pesässä joka oli lähes tyhjä. Piikkihernehäntäkään ei enää ollut viereisellä vuoteelle nukkumassa. Kun haistoin ilmaa saatoin tuntea raikkaan viherlehden sateen tuoksun.
#Yön aikana on selvästi satanut# päättelin ,sillä aurinko paistoi. Tassuttelin ulos sotureiden pesästä. Päätin ,että lähtisin järvelle päin saalistamaan ,sillä halusin syödä vesimyyrän eikä niitä ollut tuoresaaliskasassa juuri koskaan. En kuitenkaan halunnut mennä yksin joten menin kysymään lähellä olevalta Punarintasiiveltä lähtisikö hän mukaan.
"Tietysti tulen metsästämään!" Tämä naukui hyväntuulisesti vastaukseksi.

Oli jo miltei auringonhuipun hetki kun saavuimme järvelle. Siellä oli paljon saaliin tuoksua. Oli melko vaikeaa saada erotettua yksittaisen eläimen tuoksuja mutta se onnistui kuitenkin. Lähdin jäljittämään vesimyyrää joka piileskeli läheisessä rantakaislikossa. Punarintasiipi oli ilmeisesti saanut myös vainun saaliista sillä hän oli vaanimisasennossa viereisellä ruohomättäällä. Kun sain saaliini näkyviin hiivin vielä vähän matkaa sitä kohti ja sitten hyökkäsin. Tapoin sen melko nopeasti ja vaivattomasti. Kaivoin saaliini maahan Punarintasiiven saaliin viereen. Sain vainun myös hiirestä ja otin senkin kiinni. Senkin hautasin maahan vesimyyrän lähelle. Seuraavaksi sain jäniksen tuoksun nenääni. Lähdin hiipimään sitä kohti ja yritin ottaaa sen kiinni mutta se pääsi luiskahtamaan kynsistäni. Otimme Punarintasiiven kanssa kaikki saaliimme ja lähdimme kantamaan niitä leiriin.

// Joo ehkä vähän lyhky mutta aika loppu kesken :(//
Vastaus:10 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sudenloikka,Luopio
23.06.2013 19:16
Hiivin pelkkänä varjona metsässä ja pidin askeleeni höyhenen kevyinä.Keltaiset silmäni tuikkivat ja pidin pistävän katseeni edessä aukeavassa horisontissa.Saatoin jo erottaa suuren kissajoukon ja hampaani menivät irveen.Teroittelin kynsiäni kiveen ja asettauduin vaanimis asentoon.Kissa joukko ei tuntunut huomaavan minua ja hyvä vain.Etsin katseellani kullanruskeaa kollia.Lopulta saatoin erottaa tämän turkin keskellä kissa joukkoa.Hampaani menivät irveen ja valmistauduin suureen loikkaan.Kynteni liukuivat ulos tassuistani ja ponnistin suureen loikkaan.Hyökkäsin kollin kimppuun ja aloimme tapella.Kissa joukosta kuului järkyttäviä ulvaisuja,mutta en välittänyt siitä pätkän vertaa.Upotin hampaani syvälle tämän kaulaan ja pidin tätä tiukasti otteessani.Kollin rimpuilu alkoi heiketä ja pian tämä valahti veltoksi nuolaisin verta huuliltani ja heitin kollin ruumiin kaikkien keskelle.Kissat päästelivät järkyttyneitä ulvaisuja.
"Kuunnelkaa minä Sudenloikka olen nyt johtajanne!!"ulvaisin.Kuulin epäilevää mutinaa ja jotkut kissat olivat edelleen järkyttyneen näköisiä.
"Hänet pitäisi tappaa,sillä hän murhasi Saniaisen!"yksi tumma naaras kiljahti.
"Hän oli heikko siksi hänet oli helppoa saada hengiltä."sihisin.Alkoi kuulua mietteliästä muminaa ja jotkut kissat astelivat jo minua kohti päättäväisinä.
"No te jotka sinne jäitte olette heikkoja ja hiirenaivoisia."sähisin.Kissat katsoivat vaivaantuneina toisiaan ja pian loputkin kissat astelivat luokseni.
Suuni venyi tyytyväiseen virneeseen.
>Jääkaiku sinulla ja klaanillasi ei ole enää mahdollisuuksia.<ajattelin ivallisesti.
"Hyvä näyttäkää minulle nukkuma paikkanne niin huomenna aamulla haen teidät täältä siskoni kanssani."mau'uin.
"Seuratkaa minua."kuulin tumman naaraan maukaisun.Hymyilin tyytyväisenä ja lähdin seuramaan naarasta.Astelin erään kellanpunaisen kollin vierelle ja tassuttelin tämän vierellä.
"Kuka tuo tumma naaras on?"kysyin kollilta.
"Hän on Meri."kolli supisi.Nyökkäsin ja käänsin taas katseeni Mereen.
"Jaahas entäs kuka sinä olet?"kysyin kollilta tuijottaen tätä pistävän keltaisilla silmilläni.Kolli nielaisi hieman,mutta röyhisti sitten rintansa kuin yrittäen näyttää kovalta.
"Olen Terä."kolli esittäytyi.Nyökkäsin ja pyöräytin silmiäni kollin yrittäessä näyttää kovalta.Kaksi kissaa perässämme kantoi Saniaisen ruumista.Toinen niistä oli vaaleanpunertava naaras jolla on vihreät silmät ja toinen taas oli harmaa raidallinen kolli.
"He ovat Saniaisen pentuja."Terä supisi.
"Ja heidän nimensä ovat?"kysyin.
"Ruusu ja Kivi."Terä maukui.Nyökkäsin ja vilkaisin vielä kerran takanani oleviin kissoihin.Ruusun katse oli kylmä kun hän katsoi keltaisiin silmiini.Tuhahdin ja käänsin katseeni takaisin Terään.
"Ruusu osaa sitten olla itseppäinen."Terä varoitti.
"Huomaan."mau'uin halveksuvasti.Terä huokaisi raskaasti kuin miettien miten kamala kissa oikein olin murhatessani Saniaisen.
>Oikein kamala.<ajattelin ja kasvoilleni levisi virne.Kissa joukossa oli vielä monia jotka eivät luottaneet minuun ja eräät niistä taisivat olla Ruusu ja Kivi.Terä ainakin pelkäsi minua sen huomasi sillä tämän ääni värisi hitusen aina tämän puhuessa minulle.
Merissä oli potenttiaalia ja tästä tulisi vielä mainio taistelija.
"Olemme perillä."Terä kuiskasi.Koko joukkomme pysähtyi ja Meri viittoi hännällään muita poistumaan.Jäin Merin kanssa istumaan pesän suuaukolle.
"Tässä se nyt on,joten löydätkö siis tänne?"Meri kysyi.
"Tietysti en ole niin typerä,että eksyisin."sihisin.Meri pyöräytti silmiään ja väräytti korviaan hyvästiksi.Murahdin hieman ja lähdin tassuttelemaan omaa reviiriäni kohti.

//Anteeksi lyhyys//
Vastaus:Hyvä hyvä! Sudenloikka on oikeen pahis >:3 15 kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Synkkätassu, Tuuliklaani
23.06.2013 12:42
Aamuauringon ensimmäiset säteet työntyivät oppilaiden pesään, kun havahduin hereille oppilaiden pesässä. Oli ensimmäinen päiväni oppilaana ja muistin, että lähtisimme tänään mestarini kanssa kiertämään Tuuliklaanin reviirin rajoja. Karistin unet pois silmistäni ja tassuttelin ulos oppilaiden pesästä. Näin Mutakynnen seisovan piikkihernetunnelin suulla ja tassuttelin verkkaisesti hänen luokseen.
"Huomenta!" naukaisin iloisena ja istahdin hänen viereensä.
"Tänään kiertelemme reviirimme rajoja, kuten varmaan osasit arvata." mestarini vastasi ja nousi seisomaan.
"Näemmekö Ukkospolun?" kysyin uteliaana.
"Kyllä näemme, lähdetään!" Mutakynsi maukui ja rynnistin piikkihernetunneliin tämän kannoilla.

Mutakynsi loikki ketterästi kantojen ja kivien yli, mutta minä kompuroin lähes jokaiseen tielleni tulevaan juurakkoon ja kantoon. Olin muutenkin paljon hitaampi kuin hän, mutta toisaalta hän olikin suuri soturi eikä pieni oppilas, kuten minä. Huokaisin helpotuksesta, kun mestarini viimein hidasti vauhtiaan.
Nuuhkaisin ilmaa ja outo haju tulvahti sieraimiini.
"Onpa outo haju, en ole koskaan aikaisemmin haistanut mitään vastaavaa." ihmettelin ja katsahdin Mutakynttä.
"Osaisitko arvata mikä tuo haju on?" mestarini kysyi ja kehotti minua haistelemaan uudelleen.
Raotin suutani ja yritin keksiä, mistä tuo haju oli peräisin.
"Tuo haju... onko se jonkun muun klaanin tuoksu?" kysyin ihmeissäni mestariltani, joka nyökkäsi.
"Se on Myrskyklaaninklaanin tuoksu, paina se mieleesi. Opit tuntemaan muiden klaanien tuoksut myöhemmin." Mutakynsi kertoi.
"Jatketaanpas sitten, seuraavana näet järven!" mestarini maukui ja katosi aluskasvillisuuteen.
Tiesin, että minun ei auttanut muu kuin vain pysytellä hänen perässään, joten kiihdytin itseni juoksuun.

Loputtomalta tuntuvan juoksemisen jälkeen saavuimme viimein järven rantaan.
"Onpa se iso!" henkäisin ihmetyksestä tähyillen samalla vastarannalle.
"Vastarannalla on Myrkyklaanin ja Varjoklaanin reviirit sekä hieman sivummalla myös Jokiklaanin reviiri." mestarini kertoi ja osoitti hännällään vastarannalle.
"Minne menemme seuraavaksi?" kysyin uteliaana Mutakynneltä.
"Voisin näyttää sinulle Kaksijalkojen pesän" Mutakynsi kertoi.
Nyökkäsin ja jatkoimme jälleen matkaa.

"Täällä käy vain harvoin Kaksijalkoja, mutta pysytään silti varmuuden vuoksi hieman kauempana." mestarini sanoi, kun saavuimme Kaksijalkalan läheisyyteen.
"Paina mieleesi Kaksijalkojen haju." mestarini kehotti ja katsahti minuun.
Haistelin ilmaa ja aistin jälleen vieraan hajun.
"Tämä on siis Kaksijalkojen tuoksu." vastasin nyrpistäen nenääni ja mestarini nyökkäsi.
"Taidat olla jo aika väsynyt, mutta jos haluat nähdä vielä Ukkospolun, voimme käydä sielläkin." Mutakynsi kysyi ja jäi sitten odottamaan vastaustani.
Tassujani kieltämättä särki aikalailla, mutta toisaalta Ukkospolun näkeminen kuulosti jännittävältä ajatukselta, joten nyökkäsin mestarilleni myöntävän vastauksen.
"Selvä, seuraa minua." Mutakynsi huudahti olkansa yli ja kiihdytti tällä kertaa hiemaan hitaampaan juoksuun.

Jälleen kerran Mutakynsi hidasti vauhtiaan ja päättelin, että olimme saapuneet Ukkospolulle.
"Mikä löyhkä!" huudahdin nyrpistäen nenääni.
"Ukkospolku on vaarallinen, joten älä edes ajattelekaan meneväsi sen läheisyyteen." Mutakynsi sanoi vakavana.
"En varmasti." sanoin ääni väristen, kun suuri hirviö jyristi vähän matkan päässä meistä Ukkospolkua pitkin.
"Eiköhän palata nyt takaisin leiriin, olemme kiertäneet koko Tuuliklaanin reviirin." mestarini sanoi ja viittoili minua hännällään seuraamaan.

Huokaisin helpotuksesta, kun saavuimme viimein leiriin. Olin kuoleman väsynyt, mutta kaikesta huolimatta ensimmäinen päiväni oppilaana oli ollut täydellinen.
Vastaus:Hyvä! Tarina oli jo paljon pitempi, 25 kp!
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varpusenlento, Jokiklaani
23.06.2013 12:42
Kevyt viherlehden tuuli pyyhkäisi ohitseni, kun loikin pitkin metsää. Olin ollut pelkästään iloa ja intoa täynnä aina siitä asti, kun kumppanini vaihtoi Myrskyklaanista Jokiklaaniin. Hän oli saanut minut toipumaan surusta emoani kohtaan hänen halvaantuneiden takajalkojensa takia, mutta nyt Sulkaturkki oli löytänyt itselleen uuden tehtävän; hän auttaa kuningataria synnytyksissä ja pentujen hoidossa.
"Apua!" Kuului huuto jonkin matkan päästä. Käännähdin yllättyneenä ja näin Ruskolehden juovikkaan turkin. Hänen selässään retkotti suuri karvamöykky ja kun tarkensin katsettani tunniatin sen. Karvamöykky oli klaanimme varapäällikkö ja entinen metsraini Rikkolehti!
Kirmasin välittömästi heidän luokseen ja näin Ruskolehden kasvoista pelon.
"Mitä Tähtiklaanin nimeen on tapahtunut?" Ulvaisin kauhuissani. Rikkovarjon kaula oli verillä ja sen pistävä haju sai minut nyrpistämään kuonoani.
"Piikkikynsi... Teki... Hänelle... Ansan!" juovikas soturi maukui hengästyneenä. Jatkoimme samalla juoksua kohti leiriä. >Kuka on Piikkikynsi?<
Pohdin mielessäni. Sen tiesin, ettei tämä ollut mitenkään mukava heppu. Ei todellakaan.
Leiri oli jo suoraan edessämme ja sukelsimme peräkanaa sen sisäpuolelle. Kauhistuneet ja hämmentyneet älähdykset täyttivät aukion, kun klaanitoverimme huomasivat Rikkovarjon. Uteliaana kauhistuneista älähdyksistä Rastastähti pelmahti paikalle pesästään ja hänen kasvonsa vääristyivät irvistykseen.
"Mitä on tapahtunut?" Naaras sihahti silmät raivoikkaasti leimuten. Vilkaisin Ruskolehteä, jotta hän alkaisi selittämään, mutta kollilta ei tullut pihaustakaan.
"Ruskolehti kertoi, että Piikkikynsi oli tehnyt varapäällikölle ansan." Mau'uin varovasti. Ympäriltäni alkoi kuulua raivokasta sähinää ja murinaa. En voinut edes kuvailla Rastastähteä. Naaraan ilmeestä ei voinut saada selkoa millään.
"Piikkikynsi... Se katala liero!" Hän murisi ja loikkasi alas Suurkiveltä. Olin aivan äimänkäkenä tästä kollista. kuka hän oli ja mitä hän oli tehnyt vihastuttaakseen koko Jokiklaanin?
Seurasin Rastastähteä ja Rikkovarjoa kantavaa Ruskolehteä parantajanpesälle, jonne myös Teerenlento oli menossa. Hänkin oli tullut pois pesästään katsomaan, mitä aukiolla tapahtui. Hänen ilmeensä oli täynnä surua ja raivoa. kylmät väreet kulkeutuivat selkäpiitäni pitkin kun ajattelin mitä kaikkea Piikkikynsi onkaan sitten tehnyt.
"Haluat varmaan tietää, mitä Piikkikynsi onkaan tehnyt." Rastastähti maukui hiljaa. nyökkäsin ja käänsin.katseeni odottavasti päällikköön.
"Kerron nämä lyhyesti; Hän tappoi isäni emon ja yritti vielä tappaa minut, kun olin varapäällikkönä. Pikkusulka-parka... Hän oli myös minunkin emo..." Rastastähti kertoi. Luimistin korviani ja suustani pääsi raivokas sihinä. Kuinka paha kissa voisi olla? No aika paha.

//Ei oo inspistä joten pätkä ja tää oli sitten vika tarinani hetkeen, sillä lähden Kreikkaan 27.6 - 11.7. Yritän sen jälkeen olla aktiivisempi.
Vastaus:Ihan hyvä pätkä, ja selvä, olet lomalla. 18 kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
22.06.2013 22:42
Päässäni oli niin miljoona ajatusta, että luulin räjähtäväni. Mutta ei, en räjähtänyt, vaikka moni toivoisikin niin. Ehkä. Asiasta ei voinut olla enää niin varma. Ainakaan minun mielestä. Ja ainakaan Oksan kohdalla. Oksa oli nimittäin huutanut:
"Kuole!" Kun oli tönäissyt minut veteen. Epäillykset kasvavat niin, että ehkä senkin takia melkein räjähdän. Kylmätähti ja Hopea olivat heräämiseni jälkeen mulkoilleet Oksaa niin kauan, että Oksa alkoi vaivautua siitä. Sen jälkeen olin tullut väliin ja sanonut, että oli aika jatkaa matkaa. Nyt olemme taivaltaneet jo viisi päivää sen jälkeen. En tiedä muista, mutta minä ainakin odotan innolla, että näen Paratiisin. Mutta minulla on kuitenkin yksi huoli. Siitä asti, kun lähdin reviiriltäni, olen alkanut nähdä painajaisia. Niissä Taru ja Satu joutuvat vaaraan. En ole kertonut unistani kenellekkään. En edes Kylmätähdelle. Minulla on koti-ikävä. Olen siitä melkoisen varma. Minun olisi pitänyt ottaa Teräkärki mukaan. Mutta se unohtui kun lähdin niin hätäisesti. Voih.. No, ainakin Taru ja Satu voivat käytää sitä, jos heille tulisi jokin hätä. Minullä on ikävä myös Jättiläiskiveä. Se oli kuin jokin pyhä paikka, jossa pystyi kommunikoimaan Erakko esi-isien kanssa. Mitähän Mintulle mahtaa kuulua? Tai Ellille? Ei ole harmainta aavistustakaan.

"Tulkaa jo! Olemme ihan pian perillä!" huusin. Oli kulunut jo kaksi viikkoa siitä, kun minut yritettiin hukuttaa. Olisimme ihan pian perillä Paratiisissa.

//Sori kun on näin lyhyt..
Vastaus:Ei haittaa, 12 kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskolehti, Jokiklaani
22.06.2013 17:12
Oranssinruskea juovikas kolli istui kylmällä kivellä.
>Nyt kumppanini ja pentuni vihaavat minua…< Ruskolehti ajatteli ja antoi kimaltavan kyyneleen lipua pitkin poskeaan.
Tämä hyppäsi alas kiveltä, jossa nukkui yöt. Kolli ei halunnut nukkua sotureidenpesässä lämpimässä. Hän ei mielestään ansainnut sitä. Hypittyään hetken sammaleen ja saniaisten yli, tämän kuonoon tulvahti karvas tuoksu.
Veri. Ruskolehti hätääntyi ja juoksi seuraten hajua.
>Olisipa Aaltojuova täällä, mestarijäljittäjä, hän löytäisi nopeammin.< soturi ajatteli mutta karisti ajatukset pois mielestään kunnes haju voimistui. Pian Ruskolehden silmiin osui Rikkovarjo. Varapäällikön kaulan ympärillä oli ketunpyydys. Rikkovarjon kurkun ympärillä oli verta, joka oli sotkenut tämän tummaa turkkia. Kolli oli tajuton.
Ruskolehti kavahti taaksepäin ja parkaisi. Hän ei ehtisi hakemaan suorilta apua. Ilmassa leijui Piikkikynnen löyhkä. Se ketunläjä yrittää tappaa Rikkovarjon!
Juovikas soturi katsoi hätääntyneenä ympärilleen ja hilautui varapäällikönsä luo. Ketunpyydys oli kiinni maassa olevalla puunaulalla. Ruskolehti tarttui naulasta kiinni ja kiskoi sen ylös maasta. Kolli yritti levittää käpälillään silmukkaa auki, mutta onnistui vain kiristämään sitä entisestään.
>Pakko purra se poikki.< juovikas soturi tarttui hampaillaan silmukkaan ja puri sitä niin kovaa kuin jaksoi. Epätoivoinen yritys pelastaa Rikkovarjo ei onnistunut. Ruskolehti jäysti silmukkaa edelleen. Hänen oli pakko pelastaa varapäällikönsä. Ruskolehti keräsi kaikki voimansa ja puri silmukkaa niin lujaa kuin ikinä pystyi ja tunsi hampaansa lohkeavan. Vihdoin silmukka napsahti poikki ja valui irti Rikkovarjon kaulasta. Ruskolehti huohotti ja pieni verinoro valui lohjenneesta hampaasta. Hän nosti haavoittuneen varapäällikön selkäänsä ja juoksi kohti leiriä.
’’Apua!’’

Vastaus:o3o Mahtavaa, 15 kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ahmatassu, Jokiklaani
22.06.2013 16:39
Tuuli pörrötti mustavalkoisen oppilaan turkkia tämän istuessa puunoksalla tuijottaen tiiviisti alas.
Ahmatassu otti ylipitkät kyntensä esiin -joka oli tarpeetonta niiden ulostörrötyksen vuoksi- ja vispasi häntäänsä edestakaisin. Alhaalla Usvajalka kyyri puskassa ja pyöritteli silmiään oppilaansa metsästystyyliin tottuneena.
Lintu lehahti puskasta suoraa Ahmatassun alle ja kolli loikkasi sen päälle. Räkättirastas seivästyi oppilaan pitkiin kynsiin kun tämä putosi maahan toinen käpälä ylhäällä.
Tummanharmaa naaras loikkasi puskasta.
’’Hyvä, vaikka tuo on omituinen tapa, sillä saa saalista. Hautaa se niin jatketaan.’’ Usvajalka maukui ja kuopaisi pienen alun kuopalle. Ahmatassu kaivoi pikkuisen kuopan lävistyneelle saaliilleen. Kolli käänsi korviaan myrskyklaanin reviiriä kohti.
>Vai omituinen tapa… jos se on MINUN tapani se ei tarkoita sen olevan omituinen.< Ahmatassu nurisi mielessään ja juoksi Myrskyklaanin reviirille.
’’Hei! Minne menet!!!!???’’ kollin mestari huudahti.
’’Tänne.’’ mustavalkea oppilas sanoi ja paikansi jäniksen.
Ruskeansävyinen otus natusti voikukkaa, joka katosi pikkuhiljaa pitkäkorvan suuhun.
’’TAKAISIN!’’ Usvajalka ulvoi vihaisena ja jänis juoksi karkuun. Ahmatassu irvisti ja nousi pystyyn vaanimisasennostaan. Usvajalka pomppi karvat pystyssä Jokiklaanin puolella. ’’HETI TAKAISIN!’’ vanhahko naaras huusi. Ahmatassu jatkoi kävelyään.
’’Minun elämäni se on.’’ kolli kuiskasi itselleen.
>Ja minä päätän mitä sillä teen.<

//anteeksi lyhyys :(/
Vastaus:Ei haittaa, 16 kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punapentu,Myrskyklaani
22.06.2013 13:25
Omituinen karvaton otus oli ottanut minut sisälle hökkeliinsä yritin rimpuilla tämän otteesta,mutta tämä ei tuntunut välittävän siitä.Huitaisin karvattoman otuksen kasvoja kynnet esillä ja tämä parkaisi kivusta ja pudotti minut maahan.Ryntäsin heti juoksuun enkä edes vilkaissut taakseni.Tämä oli onnekseni jättänyt hökkelin aukon auki ja saatoin vilistää sitä ulos.Jarrutin raivokkaasti niin,että hiekka pöllysi.Huokaisin helpottuneena,kun tajusin,että olin selvinnyt.Ravistelin tomuista turkkiani ja nuukaisin ilmaa.Saatoin erottaa kissojen tuoksun.Seurasin tuoksua vähän matkaa ja pian näin kolme naarasta.Kaikki heistä rupattelivat keskenään.Yksi oli musta ja yksi kilpikonnakuvioinen.Silmäni suurenivat kun tajusin kuka kolmas kissa oli.Tuo oli se naaras jonka olin nähnyt unessani.Yönmustasta turkista ja vihreistä silmistä ei voinut erehtyä.Saatoin haistaa tämän makean tuoksun ja hymähdin onnellisena,kun ymmärsin,että en ollut matkannut tänne turhaan.Ajattelin loikata naaraiden eteen,mutta en tiennyt oliko naaras nähnyt minusta unta.
>Olisi kai se outoa jos joku tuntematon loikkaa vain eteesi.<ajattelin.Lähestyin hitaasti naaraita ja päätin seurata näitä salaa.Jättäydyin muutaman ketunmitan päähän naaraista ja seurasin näitä pelkkänä varjona.Naaras jonka olin nähnyt unissani oli niin tavattoman kaunis vielä kauniimpi kuin unessani.Tämän mustaa turkkia halkoi liekinväriset raidat.Hiippailin näiden perässä ja varoin askeliani.Lähestyin naaraita ja jännitykseni yltyi,sillä tiesin,että pian olisi aika esittäytyä.Astelin vielä vähän matkaa ja aloin olla jo lähellä sitten oksa rasahti tassujeni alla.Naaraat säpsähtivät ja kaikki käänsivät katseensa minuun.Kissat olivat hämmästyneitä kaikkein hämmästynein oli unessa näkemäni naaras.Kaksi muuta lähtivät uhkaavasti tassuttelemaan minua kohti ja tiesin,että en pärjäisi kahdelle minua paljon vanhemmalle kissalle olin vain pentu vaikkakin oppilaan kokoinen.
"Mitä sinä seuraat meitä?"musta naaras sihisi.Peruutin muutaman askeleen ja aloin vapista kauttaaltani.
"Ä-älkää satuttako minua."miu'uin.Kaksi kissaa lähestyi minua edelleen uhkaavasti.Laskin pääni alistuneesti ja valmistauduin kunnon selkäsaunaan.
"Seis!!"unessa näkemäni naaras huudahti.Kaksi muuta kissaa pysähtyivät ja käänsivät katseensa minusta kauniiseen naaraaseen.
"Antakaa hänen olla!"tämä maukui.
"Mutta hän on vakoillut meitä!"kilpikonnakuvioinen naaras maukui.
"Tuo on se etsimäni kolli!"kaunis naaras maukui.Silmäni suurenivat kun unessa näkemäni naaras asteli luokseni,tällä oli kauniit vihreät silmät.
"Kuka olet?"tämä kysyi.
"P-punapentu."änkytin.
"Minä olen Tulitassu."naaras maukui.
"Oletko klaanikissa?"kysyin,vaikka saatoin jo arvata vastauksen.
"Kyllä tulen Myrskyklaanista."Tulitassu maukui.
"Entäs sinä?!"musta naaras sähähti.
"Rauhoitu Noora ei hän ole vaaraksi kenellekkään hän on vasta pentu."kilpikonnakuvioinen naaras maukui.Tunsin oloni hieman loukkaantuneeksi,vaikka olinkin pentu se ei tarkoittaisi etten osaisi puollustautua.
"No minä en ole vielä missään klaanissa,mutta emoni on Myrskyklaanista kuten isänikin."mau'uin.
"Ketkä ovat vanhempasi?"Tulitassu kysyi.
"Emoni on Auringonloiste ja Isäni on Nopsavarjo ja minulla on myös kaksi siskoa Varispentu ja Närhipentu."mau'uin.
"Missä he ovat?!"Tulitassu kysyi.
"Klaanien vanhoilla reviireillä."mau'uin.Tulitassun silmät suurenivat ja tämä nyökkäsi jokseenkin hämmästyneenä.
"Mitä he siellä?"Noora kysyi.
"Emo kertoi,että Tähtiklaani lähetti heidät sinne."mau'uin.
"Mutta miksi sinä tulit tänne?"kilpikonnakuvioinen naaras kysyi.
"Lähdin koska tahdoin löytää sinut."mau'uin ja osoitin hännälläni Tulitassua.
Tulitassu hymyili minulle ystävällisesti ja tunsin punastuvani hieman.
"Emosi ja isäsi ovat varmasti huolissaan."kilpikonnakuvioinen naaras maukui.
"Tiedän sen,mutta minun oli pakko tulla tänne."huokaisin.
"Silja eikö olekkin ihmeellistä miten hän selvisi tänne asti?"musta naaras supisi kilpikonnakuvioiselle naaraalle.Olin itsekkin ihmeissäni siitä miten olin selvinnyt,mutta tiesin,että Tähtiklaani oli opastanut minua koko matkani aikana.

//Tuli jatkatko?//
Vastaus:Oo-ooo pitkä ja hyvä tarina :D Saat 25 kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Synkkätassu, Tuuliklaani
22.06.2013 11:21
Ilta alkoi jo hämärtää, kun tassuttelin hermostuneena pentutarhan edustalla odottaen malttamattomana klaanikokouksen alkamista. Olin kuullut Valkohännältä, että minusta tulisi tänään vihdoin ja viimein oppilas. Tätä päivää olin odottanut koko pentuikäni ajan, viimein voisin aloittaa elämäni oppilaana.
#Kenetköhän saan mestarikseni?# ajattelin mielessäni, kun näin Varistähden hypähtävän mahtavalla loikalla Suurkiven päälle.
"Saapukoon jokainen oman riistan saalistamaan kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen!" päällikön sanat kaikuivat ympäri leiriä ja vähitellen Tuuliklaanin kissoja alkoi saapua Suurkiven juurelle eri puolilta leiriä. Ei kulunut aikaakaan, kun koko klaani oli koolla ja lukuisat silmäparit tarkastelivat valppaina päällikön jokaista liikettä ja odottivat malttamattomina kokouksen alkamista.
"Astu esiin Synkkäpentu." Varistähti maukui ja käänsi katseensa minuun. Jännittyneenä astelin mahdollisimman varman ja kunniakkaan oloisena Suurkivelle samalla tuntien lukuisten silmäparien tuijotuksen niskassani. Katsoin päällikköä kunnioittavasti silmiin, kun Varistähti asteli luokseni ja kääntyi sitten takaisin klaanin puoleen.
"Tästä päivästä aina siihen päivään saakka, jona hän on ansainnut soturinimensä, kutsuttakoon tätä oppilasta Synkkätassuksi. Se on kunnianosoitus hänen tummalle turkilleen." Varistähti julisti voimakkaalla äänellään.
"Mutakynsi, sinä otat vastuullesi Synkkätassun koulutuksen. Uskon, että siirrät ominaisuutesi tälle nuorelle oppilaalle." Varistähti jatkoi ja nyökkäsi Mutakynnelle kunnioittavasti. Mutakynsi vastasi eleeseen, astui esiin väkijoukosta ja loikkasi Suurkiven päälle. Mestarini kosketti kuonoani omallaan ja vastasin eleeseen nuolaisemalla kunnioittavasti tämän lapaa. Katseemme kohtasivat muutamaksi hetkeksi ja saatoin aistia ylpeyden mestarini silmistä.
Klaani alkoi toistamaan kuorossa uutta nimeäni ja silmiini syttyi kirkas katse, joka huokui ylpeyttä.
"Kokous on päättynyt." kuulin Varistähden voimakkaat sanat aivan takanani, ennen kuin tämä loikkasi alas Suurkiveltä kadoten sitten takaisin pesäänsä.

Muutamat kissat kävivät vielä onnittelemassa minua, mutta viimein väsymys alkoi viedä voiton ja suunnistin oppilaiden pesälle. Vuorasin pehmeistä sammaleista itselleni makuupaikan ja asetuin makuulle pehmeiden sammalten päälle.
"Olin nyt oppilas." muistutin vielä itseäni, ennen kuin silmäni painuivat kiinni ja nukahdin lopulta unettomaan uneen.

//Tästä tuli nyt vähän lyhyt, mutta yritän tehdä sitten ensi tarinasta pidempää...//
Vastaus:Selvä, ei haittaa :D Saat 19 kp
edit// OLETKO SE SINÄ SYNKKIS?! Mahtavaa, olet palannut!

-Rikkovarjo (Sotureiden-ropen Lehtimyrsky xD)

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipäjalka,Tuuliklaani
21.06.2013 13:32
//juuh eli minäpä täällä taas kerran kirjottelemassa :)//

Heräsin sotureiden pesässä aamulla siihen että aurinko paistoi silmääni. Piikkihernehäntä nukkui vielä vieiisellä sammalvuoteellan mutta se oli niin lähellä että turkkimmekoskettivat toisiaan melko paljonkin. Tunsin hänen turkkinsa lämmön enkä olisi millään malttanut nousta mutta nousin silti. Aurinko ei ollut vielä kovin korkealla mutta suurinosa kissoista oli kuitenkin jo herännyt. Menin takaisin sotureiden pesään jossa Piikkihernehäntä olikin jo sopivasti herännyt.
"Tulisirko kanssani metsästämään?" Kysyin häneltä.
"Mikäpä minua estäisi. Eli toisinsanoen tietysti." Hän sanoi. Kehräsin huvittuneesti kun tassuttelimme yhdessä ulos leiristä. Suuntasimme vähän kohti kaksijalkalaa mutta pysyimme kuitenkin visusti poissa sieltä. Sain nenääni jäniksen tuoksun jpta lähdin seuraamaan. Kun pääsin sopivan hyvälle etäisyydelle hyppäsin sen päälle ja purin siltä niskan poikki.
"Hyvin napattu!" Piikkihernehäntä huudahti.
"Minäkin koetan." Hän maukui. Hänkin sai jäniksensä kiinnin ja hautasimme ne maahan. Sain vainun myös hiirestä joka rapisteli ruohonkorsien seassa. Yritin ottaa sen kiinni ,mutta se pääsi livahtamaan.
"Voihan hiirenpapanat!" Huudahdin. Sitten huomasin aivan lähellä varpusen nokkimassa jotain maasta ja syöksähdin sen kimppuun. Tapoin sen nopealla puraisulla niskaan. Piikihernehäntä oli saanut kiinni jo toisenkin jäniksen.
#hän on niin hyvä saalistamaan# ajattelin.

Palasimme leiriin mukanamme jäniksemme ja minu varpuseni. Veimme muut tuoresaaliskasaan mutta minä lähdin viemään yhtä jänksistä kuningattarille. Sen jälkeen menin tuoresaaliskasalle ja otin siitä yhden pulun. Menin sotureiden pesän edustalle syömään sen. Sinä päivänä minulle ei tapahtunut enää mitään ihmeempää.

Vastaus:En ehdi lisäämään, mutta 18 kp! :D
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipäjalka,Tuuliklaani
20.06.2013 23:06
Olin yövartiossa sillä minut oli nimitetty soturiksi juuri illalla. Olin hirveän innoissani ja en millään malttanut odottaa kaikkia uusia juttuja joita voisin soturina tehdä. Ja parasta olisi se ettei minun tarvitsisi kuunnella mestarin määräilyjä ,vaan saisin päättää itse mitä tekisin. Oppilaan haluaisin varmasti. Toivoin niin että saisin sellaisen aivan pian. Soturina oleminen olisi varmasti aivan mahtavaa. Kun katsoin nukkuvien klaanitovereideni ruumiita ajattelin
#Tämä on Tuuliklaani. Minun rakas ja tärkeä asuinklaanini. Vaikka en olisikaan kllanisyntyinen minut oli julistettu täydeksi soturiksi ja jos vielä näkisin vanhempani, he voisivat olla minusta ylpeitä.# Vähän aikaa istuin vain aivan hilja ja katsoin taivaanrantaan joka alkoi jo hiukan punertaa nousevan auringon säteistä. Näin myös vuoret. Ne olivat niin suuria ja ne jatkuivat silmän kantamattomiin. Minusta tuntui kuin ne eivät olisi loppuneet koskaan. Kun aurinko nousi taivaanrannasta ensimmäiset soturit,mukaanlukien klaanin varapäällikkö Yksiviiksi alkoivat heräillä. Yksiviiksi marssi oitis luokseni ja sanoi
"Vartiovuorosi on nyt ohi. Saat jo puhua." Hän sanoi.
"Tule ,menään etsimään sinulle nukkumapaikka." Lähdin seuraamaan häntä kohti sotureiden pesää jossa nukkui vielä kissoja mukaanlukien entinen mestarini Jääkaiku. Sain paikan Piikkihernehännän vierestä. Hän oli minusta melko komea. Oli itseasiassa aina ollut. Siitä asti kun minusta oli tullut oppilas olin ollut ehkä hiukan ihastunut häneen. Minua väsytti aivan hirveästi.
"Saat nukkua auringonhuippuun asti jolloin lähdet Piikkihernehännän ja Haukkatuulen kanssa metsästyspartioon. #Yksiviiksi on muuten hyvä varapäällikkö sillä hän on niin täsmällinen.# ajattelin itsekseni. Olin niin väsynyt että lysähdin oitis sammalvuoteelle ja nukahdin melkein heti.

--------------------auringonhuipunhetkellä ja siitä eteempäin-----------------------

Heräsin siihen että Piikkihernehäntä tökki minua kylkeen.
"Herätys on aamupartion aika." Hän maukui lempeästi minulle. Menimme oitis leirin sisäänkäynnille jossa Haukkatuuli jo odottikin meitä.
"No tulittehan te. Mikä kesti?" Hän kysyi vähän leikitteleväisesti.
"No kesti hetki saada hänet hereille. Hän on sentään ollut kokoyön vartiossa." Piikihernehäntä maukui ymmärtäväisen kuuloisesti. Lähdimme tassuttelemaan nummimaille jonne pysähdyimme metsästämään jäniksiä. Sain yhdestä vainun ja lähdin hiipimään sitä kohti. Kun pääsin tarpeeksi lähelle hyppäsinja puraisin sen kaulaa niin että se lähti hengiltä. Piikkihernehäntä ja Haukkatuuli olivat myös saaneet jänikset ja hautasimme ne maahan. Sain vainun myös toisesta jäniksestä ja lähdin hiipimään sitä kohti mutta se lähti karkuun. Sain sillä partiokierroksella vielä yhden hiiren ennen kuin palasimme leiriin.
Kun tulimme leiriin veimme saaliimme tuoresaaliskasalle ja otin siitä itselleni yhden jäniksen koska minulla oli aivan hirveä nälkä. Menin sotureidenpesän edustalle aterioimaan ja Piikkihernehäntä liittyi seuraani.

//juuh eli taas kerran tällänen pätkä ja siis Ketunleipäjalka on ihastunut Piikkihernehäntään (ei liittyneeseen hahmoon) joten ei varmaan haittaa jos alan kehitteleen niitten välille jptai ns romanssii nii sit niistä tulis joskus tulevaisuudes kumppanit ? XD //
Vastaus:Juup. Piikkihrnehäntähän on se kirjanhahmo sieltä :3 Ja se on muuten Haukkatuli, ei Haukkatuuli. Lisään muuten tietoihin, että Piikkihernehäntä on varattu, niin kukaan ei vie sitä... ;) Ja saat 18 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipätassu/jalka, Tuuliklaani
20.06.2013 18:46
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikokoukseen!" Kajahti tuttu kutsu Varistähden äänellä.
"Tulisitko tänne Ketunleipätassu."hän sanoi.
#mitä ihmettä minäkö?# mietin ja naputtelin hänen luokseen.
"Minä, Varistähti, Tuuliklaanin päällikkö pyydän esi-isääni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja on hänenvuoronsa tulla soturiksi."hän lausui juhlallisesti.
"Ketunleipätassu , lupaatko eälä soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania tarpeen tullen jopa henkesi uhalla?" Hän jatkoi.
"Lupaan" mau'uin niin juhlallisesti kuin vain osasin.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien voimien kautta annan sinulle soturinimesi, Ketunleipätassu tästälähtien sinut tunnetaan Ketunleipäjalkana. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja ymmärtäväisyyttäsi ja hyväksymme sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi." Hän kuulutti aivan yhtä juhlallisesti kuin aiemminkin. "Ketunleipäjalka!, Ketunleipäjalka!"
Klaani huusi nimeäni ja tassuttelin heidän luokseen jotta he voisivat tervehtiä minua uudella nimelläni. Oli jo miltei yö joten lähdin aloittelemaan vartiovuoroani.

// Juuh eli siis tässä nyt tää tarina ja tänne on saattanut eksyy kirjoitusvirheitä ja väärii sanoikin koska kirjoitin tän iskän tabletilla jossa on tää ennustus kirjoitus ja tää sekoilee ihan kokoajan xD //
Vastaus:10 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipätassu,Tuuliklaanii
19.06.2013 21:58
//Jatkan siis taas kerran :D//

luku 3. Loukkaantunut sisko

Kun Hohde oli syömässä pyydystämääni hiirtä klaanini parantajaoppilas Kuutassu ilmestyi paikalle.
"Kuka ihme tuo on? Ja mitä hän täällä tekee!"hän huudahti.
"Hänen nimensä on Hohde."kerroin.
"ja hän on minun siskoni." jatkoin.
"hyvä on. Hän on loukkaantunut ja tarvitsee parantajaa. minä hoidan häntä." Kuutassu päätti.
"Luulin ettei sinulla olisi sisaruksia." hän sanoi.
"niin minäkin" tunnustin vähän hämilläni.

Kun kuutassu oli saanut Hohteen haavat hoidettua hän sanoi.
"Sinun on parasta palata leiriin sillä mestarisi jo kaipaa sinua."
"Hyvä on "mau'uin hänelle takaisin.
#tietysti! on varmaan outoa että olen näin pitkään poissa.# ajattelin itsekseni.
"Muuten Hohde. Mitä asiaa sinulla oli? Miksi tulit?"kyselin uteliaasti.
"Tulin vain kertomaan että olen siskosi."hän sanoi.
"Mutta nyt minä menen." hän sanoi ja lähti juoksemaan pois.

Kuutassu lähti jatkamaan yrttien keruuta ja minä saalistin vielä yhden jäniksen.
Kävn hakemassa aiemmin nappaamani jäniksen ja raahasin itseni ja saaliini leiriin. Kun tulin sinne ja vein jäniksen tuoresaaliskasaan Jääkaiku tuli minua vastaan huutaen
"Miten jollain voi kestää noin kauan napata kaksi jänistä?"
"Ei ollut oikein onni myötä." mau'uin alistuneesti. Ja se oli puoliksi totta sillä minullahan ei ollut alkuun onnistunut metsästys laisinkaan.
"Nyt on jo ilta. Emme ehdi enää harjoitella niinkuin munulla oli suunnitelmana." Jääkaiku maukui.
"Menen nyt nukkumaan ja huomenna sitten harjoitellaan taisteluliikkeitä." Hän päätti. Niin menin sitten minäkin oppilaiden pesälle ja kellahdin sammalvuoteelleni rättiväsyneenä. Ajattelin siskoani ja perhettäni. Näksinköhän heitä koskaan? Se oli viimeinen asia päivässä jota mietin. sitten suljin silmäni ja olin heti aivan umpi unessa.

//joo taas tälläi perus pätkä. Mun pitäis ehkä alkaa opettelee tehä pitempii ? =D mut toivottavasti tykkäätte. :)//

Vastaus:23 kp:tä! Ja olet muuten nyt soturi! C:

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tummatassu, Tuuliklaani
19.06.2013 17:34
Jänis vilahti ohitseni vain hiirenmitan päästä. Hyppäsin esiin, ja lähdin juoksemaan sen perään. Saavutin sen ja nappasin sen kynsiini. Olin juuri tappamassa sen, kun se äkkiarvaamatta hyppäsi pois kynsistäni. Ärähdin turhautuneena, mutta lähdin jälleen huimaan takaa-ajoon. Saavutin jänistä jälleen, mutta se juoksi Jokiklaanin reviiriltä kohti Myrskyklaania. Jäin rajalle katsomaan sen perään. >Sain sen jo melkein kiinni.< Huokaisin hiljaa ja käänyin katsomaan mestariani Mustahaukkaa, joka tuli perässäni. Hän oli tarkkaillut metsästystäni koko ajan.
"Sinun pitäisi yrittää olla hiljaisempi, ja tappaa saalis mahdollisimman pian. Muuten se lähtee karkuun, niin kuin huomasit", Mustahaukka sanoi huvittuneen näköisenä. Hän oli herättänyt minut aikaisemmin ja olimme lähteneet opettelemaan metsästystä.
"Miten muka voin olla hiljaisempi? Minähän olin niin hiljaa, kun kykenin?" sanoin kummissani. Mieleni teki mieli lähteä hakemaan jänis takaisin, vaikka Myrskyklaanin leiristä, sillä se oli minun ensimmäinen saaliini. (Jota en kuitenkaan saanut kiinni...) huokaisin syvään ja lähdin tassuttelemaan Mustahaukan kanssa takaisin päin. Haistoin toisen jäniksen, ja katsoin kysyvästi mestariani. Hän nyökkäsi ja lähdin vaanimaan jänistä. Tällä kertaa pääsin paljon lähemmäksi, ennen kuin jänis kuuli minut ja ponkaisi karkuun. Lähdin perään ja sain jäniksen kiinni. Tapoin sen mahdollisimman nopeasti ja otin suuhuni ylpeänä, kun lähdin kävelemään leiriä kohti. Kävin viemässä jäniksen tuoresaaliskasaan, ja tassuttelin sitten oppilaiden pesälle. Istahdin maahan sukimaan turkkiani ja nauttimaan auringon lämmöstä. Lopulta nousin ylös raukeana, ja venyttelin lihaksiani. Lähdin ulos leiristä ja vilkaisin taakseni mennessäni. Kun olin päässyt pois leirin lähettyviltä, lähdin juoksuun. Tuuli tuiversi turkkini läpi, ja nautin sen viilentävästä tunteesta. Naurahdin ääneen ja kiihdytin vauhtiani. Juoksin vailla päämäärää, ja jatkoin Tuuliklaanin rajan yli vielä korkokiville asti, ennen kuin käännyin takaisin. Hiljensin vauhtini kävelyksi, ja lopulta pysähdyin. Kuulin napsahduksen takaatani ja käännyin nopeasti ympäri. Katsoin suoraan valtavan mustan koiran silmiin. Tuijotimme hetken toisiamme kumpikin hyvin hämmentyneenä, kunnes vasta tajusin mikä se oli. Kiepahdin ympäri ja säntäsin juoksuun. Koira haukahti ja lähti perääni. Se saavutti minut nopeasti ja tarttui niskavilloihini. Tassuni nousivat maan yläpuolelle, sen nostaessa minut ylös.Se lähti rauhallisena tassuttelemaan kohti kaksijalkalaa.
"Mitä kuvittelet tekeväsi?", sähähdin ja yritin raapaista sen kuonoa. Se murisi uhkaavasti, mutta ei muuten reagoinut. Otin kynnet kunnolla esiin ja aloin raapia sitä aina, kun sain tilaisuuden. Raapaisin sen kaulaa, ja se murahti irroittaen minut. Pinkaisin juoksuun heti, kun tassuni koskettivat maata. Koira jäi haukkumaan perääni vihaisena, mutta ei seurannut minua. >Miksi se on vapaana?< Vilkaisin vielä taakseni ja näin koiran valtavan hahmon taas lähestyvän minua. >Voi ei!< Koira alkoi saavuttaa minua, joten hyppäsin kaksijalkalan aidalle. Koira haukkui hetken, mutta luovutti ja lähti tiehensä.
"Kuka sinä olet?" Kuului ääni, jota säikähdin niin paljon, että tipahdin aidalta kaksijalkalan pihan puolelle.

//jatkan. Anteeksi, mulla on ollut sen verran kiireitä, etten ole ehtinyt käydä täällä...//
Vastaus:24 kp:tä! c:

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Omenatassu, Jokiklaani
19.06.2013 17:19
Luku 1; Olemattomat unet

Oli kuuma viherlehden päivä, ja aurinko porotti kuumasti taivaalla. Melkein kaikilla Jokiklaanin kissoilla oli tuona päivänä kuuma, joka johtui heidän pitkistä, paksuista turkeistaan. Lyhytkarvaiset kissat saivat olla onnellisina auringonpaisteessa, kun pitkäkarvaiset soturit loikoilivat puiden varjoissa. Tietenkin oli onni, että juuri Jokiklaaniin kuuluvat uimataitoiset kissat. He saivat hyppiä viileissä virroissa ja uida järvessä, toisin kuin tavalliset kissat, jotka eivät osaa uida kunnolla ja pelkäävät vettä. Oppilaat temmelsivät leirin poikki virtaavassa purossa ja läsikyttivät toistensa päälle vettä. Klaanin ylväs päällikkö, Rastastähti, lepäsi suurkiven varjossa varapäällikönsä, Rikkovarjon kanssa. He kävivät nopeaa keskustelua partioista, oppilaiden kouluttamisesta ja muista asioista, jotka kuuluivat jokapäiväiseen soturin elämään. Kaksi klaaninvanhinta, Sisiliskovarjo ja Kurnumaha, jakoivat suurta kalaa koivun äärellä. Leirinaukiolla oli ihanan hiljaista, mutta se rikkoontui kun aamuvarhain lähtenyt rajapartio saapui puiden joukosta pitäen kamalaa ääntä.
”Nappasit minun vesimyyräni!” Ahmatassu, musta kolli valkoisin merkein, murisi kuuluvasti vieressään kävelevälle Tiikeritassulle. Jykevä oranssinvalkea juovikas naaras piti kuononsa nokkavasti pystyssä ja sähisi hiljaa.
”Itseppäs mietit liian pitkään ja annoit sen paistua auringonpaisteessa!” Tiikeritassu sihahti. ”Sinua käy oikein sääliksi kun et USKALTANUT ottaa sitä kiinni. Pelkäsitkö, että se repii sinulta silmät?”
”No en, plösö!”
”Minä voin kyllä repiä ne--- Hetkinen, PLÖSÖ?!”
”Kuulit oikein hiirenaivo!”
”En ole mikään plösö, senkin mäyränjätös, olen vain sinua hieman suurikokoisempi ja vankempi! Sinulla ei ole oikeutta kutsua minua plösöksi!”
”Oi, mutta kyllähän kotikisut ovat plösöjä, satuitko unohtamaan että isäsi on, siis oli kotikisu?”
”Älä sotke Ruskolehteä tähän!” Tiikeritassu murisi ja loikkasi Ahmatassun kimppuun. Yleensä musta kolli oli hiljainen ja pahantuulinen oppilas, joka ei osallistunut riitoihin, mutta Tiikeritassun kanssa saattoi jokaisella mennä hermot. Oppilaat pyörivät toistensa kimpussa, mutta pian tappelu muuttui vihamielisestä leikiksi. Loput partion jäsenistä, Symbolihäntä ja Usvajalka tulivat perässä katsoen kuinka heidän oppilaansa mätkivät toisiaan. Kaksi soturia eivät viittineet välittää oppilaistaan, he tiesivät etteivät voisi lopettaa tappelemista. Partion jälkimmäisenä vaappui virtaviivainen, punertava naaras, joka siamilaiskuvioidensa kera erottui vihreästä maastosta kuin hiili lumesta. Oppilas löntysti väsyneenä kala suussaan eteenpäin, katse maassa. Tuon sumeat, siniset silmät olivat reunoista punertavat, ja pieniä verisuonia saattoi erottaa niistä. Silmänalukset olivat mustat, ja kun tuota vilkaisi vain kerran, huomasi selvästi ettei hän ollut nukkunut moneen päivään. Naaraan nimi oli Omenatassu, ja hän oli muita oppilaitavanhempi. Omenatassun olisi pitänyt päästä veljensä, Huminapilven mukaan soturiksi jo monen monta aamunkoittoa sitten, mutta naaraalla koulutus meni yksinkertaisesti surkeasti. Hän kärsi kauheasta unettomuudesta, ja jos hän sattui kerrankin saamaan unen, painajaiset herättivät tuon hetkessä. Oppilas ei jaksanut tehdä mitään ja raahasi kalaansa väsyneenä eteenpäin. Hän hajaantui partiosta pudottamaan kalansa tuoresaaliskasaan, jota pohjitti vain pari pientä kalaa ja pienriistaa. Kuumuus sai kaiken riistan piiloutumaan koloihinsa, eli ruoasta oli puutetta.
”Kalastitko tuon itse?” Joku kysyi oppilaan viereltä, ja Omenatassu hätkähti tunnistaessaan mestarinsa, Mustakynnen.
”Kyllä metsästin.” Omenatassu vastasi käheällä äänellä heiluttaen kiusaantuneesti pitkää häntäänsä.
”Hyvin napattu”, Mustakynsi kehui. ”Haluatko mennä lepäämään? Näytät todella väsyneeltä.”
”En...En tahdo. Minua ei nukuta, vaikka kuinka yrittäisin.”
”No menetkö sitten leikkimään muiden oppilaiden kanssa?”
Omenatassu mietti hetken. Hänen päässään raksutti tyhjää, eikä hän jaksanut ajatella. Naaras nyökytti nopeasti päätään ja hoiperteli purolle, jossa osa oppilaista leikkivät. Hän oli nyt yksi vanhimmista oppilaista klaanissa, melkeinpä vanhin Näätätassun jälkeen, joka sai mestariltaan Rastastähdeltä kovaa koulutusta eikä tahtonut tulla vielä soturiksi. Näätätassua ei nyt näkynyt missään, sillä hän oli metsästyspartiossa Varjoklaanin rajalla.
”Hei, Omenatassu!” nuori Saniaistassu huudahti tervehdykseksi. ”Tuletko leikkimään? Se, joka kastuu eniten, häviää!”
”En minä...” Omenatassu mutisi ja istahti rantakivelle katsomaan oppilaiden telmintää. Saniaistassu kohautti olkiaan ja jatkoi veden räiskyttämistä. Tuo potkaisi kovan aallon kohti Karviasitassua, mutta kolli hyppäsi suojaan ja kastutti vain hieman hännänpäätään. Hän päästi mykän voitonriemuisen huudahduksen ja läiskäytti etukäpälällään vettä Saniaistassun päälle.
Omenatassu räpytti väsyneesti silmiään ja valui rantakiveltä hitaasti kohti vettä. Naaras sulki silmänsä ja tuhisi väsyneesti, unta hakien. >Kyllä sinä unettomuuteen totut<, hän mietti itsekseen. >Jos sitä jatkuu koko loppuelämäsi, sinun on pakko tottua siihen.< Huomaamattaan naaras valui veteen ja sai hengityksellään veden kuplimaan. Hän oli NIIN väsynyt ettei edes tajunnut olevansa hengenvaarassa. Pian joku oppilaista kuitenkin sattui huomaamaan sen, ja päästi kimeän kirkaisun. Omenatassu tunnisti oppilaan äänen perusteella Oravatassuksi, joka oli yksi hänen parhaista ystävistään. Oravatassun hampaat tuntuivat Omenatassun niskanahassa, kun tuo raahasi hukkuvan, punertavan naaraan takaisin rantakiven päälle. Vesisota oli loppunut, sen tunnisti äänistä. Omenatassu tunsi kuinka Oravatassu painoi hänen rintaansa ja sai osan veden pois hänen keuhkoistaan. Punertava naaras yskäisi rutkasti vettä suustaan ja avasi kauhuissaan siniset silmänsä. Hän haukkoi henkeä ja näki yläpuolellaan Oravatassun huolestuneet kasvot.
”Oho, satuin nukahtamaan hieman väärään paikkaan”, Omenatassu naurahti ja nousi istumaan. ”Kiitos... Menenkin tästä varmaan... metsälle... hei-hei.” Hän pomppi pois paikalta ja häpesi itseään niin mahdottoman paljon. Pitikin mennä torkahtamaan kaikkien eteen! Naaras pysähtyi hieman leirin ulkopuolelle ja paukautti itseään päähän.
”Tyhmä minä!” Hän sähisi. ”Mitä olen ikinä tehnyt väärin ansaitsakseni unettomuuden!”
Omenatassu huokaisi. >Toivon niin kovasti olevani soturi Huminapilven kanssa. Täällä minä vain kidun pikkupentujen seurassa.< Hän veti syvään henkeä ja sai kuonoonsa toisenkin kuin metsän tuoksun.
”Kettu!” Naaras sähähti puoliääneen. Hän lähti kulkemaan varovasti hajun perässä harvassa aluskasvillisuudessa.
Pian hän huomasikin että haju ei kuulunut pelkästään yhdelle ketulle, vaan pitemminkin kahdelle. Omenatassu nielaisi ja jatkoi matkaansa. Hajut olivat jo melko lähellä. Eteen tuli karhunvatukkapensas, ja sen takana olisi pieni metsäaukio. Ketut olisivat luultavasti siellä, Omenatassu päätteli. Hän raotti pensaan oksia ja lehtiä varovasti nähdäkseen aukiolle. Ja siellähän ne seisoskelivatkin, kaksi melko nuorta kettua. Toisella niistä oli suussa erittäin pulska pulu, ja toinen katseli korvat valppaina ympärilleen. >Huomasivatko ne minut?< Omenatassu ajatteli kauhuissaan. Mutta sitten ketut työntyivät puunjuuren alle, jonkinlaiseen koloon.
”Se on niiden pesä!” Punertava oppilas ymmärsi. >Ja se ei näytä kovinkaan uudelta pesältä, reviirillämme on elänyt kettuja vaikka kuinka pitkään, eikä kukaan ole huomannut...< Hän odotti hetken, kunnes kettujen kiiluvat silmät olivat kokonaan hävinneet näkyvistä. Niiden rahisevaa ääntelyä ei enää kuulunut. >Minne ne menivät? Onko niiden pesä suurempi kuin osasin ajatellakaan?< Naaras tunkeutui varovasti pusikon läpi ja hiipi pesän luo. Hän siristi silmiään nähdäkseen paremmin pesän pimeyteen. Ei mitään jälkeä ketuista. Pesän täytyi olla todella suuri.
>Mitä minä nyt teen? Pitäisi varmaan mennä leiriin ja kertoa Rastastähdelle, mutta jos hoidan tämän yksin pääsen nopeammin soturiksi!< Omenatassu mietiskeli ja henkäisi sitten.
>Menen yksin. En minä kuole, ja ymmärränkin kettuja hieman, kun Huminapilvikin ymmärtää kaiken maailman otuksia. En minä kuole. Hoidan ketut pois reviiriltä ja pääsen soturiksi.< Naaras astui askeleen eteenpäin, ja työntyi juuren alle pesään.

//Vihdoinkin ensimmäinen tarina Omenalle. Olen siis niin sanotusti lomalla, mutta silloin tällöin saattaa tulla tämmösiä tarinoita. Voisko Omenatassun pikaulkonäköinfon vaihtaa tämmöseks: Omenatassu, virtaviivainen punertava naaras. ?
Vastaus:27 kp:tä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipätassu,Tuuliklaanii
18.06.2013 20:58
//Jatkan edellisestä terinasta. :) //

luku 2. Tuntematon kissa

Palasin aamupartiosta leiriin ja menin oitis tuoresaaliskasalle sillä minulla oli aivan kauhea nälkä. Partiokierros oli mennyt hyvin. Kaikki rajamme olivat olleet rauhalliset ja olin jopa saanut kiinni hiiren. Se kyllä harmitti minua hiukan ,sillä minulla olisi ollut mahdollisuus jänikseen mutta olin menettänyt sen ja saanut pienen vaivaisen hiiren. Ymmärsin silti että se on arvokas saalis josta täytyisi kiittää Tähtiklaania. Otin tuoresaaliskasasta päästäisen ja menin syömään sitä.

----------------------iltapäivällä------------------------

Minun teki mieli metsästää. Ja vieläpä yksin. Menin kysymään Jääkaiulta saisinko mennä yksin metsästämään ja hetken pohdinnan jälkeen hän maukui vastaukseksi
"No hyvä on. Mutta tuokin sitten saalista."
"Kyllä Jääkaiku. Kiitos." sanoin kunnioittavasti.
Tallustelin ulos leiristä ja lädhin ylängölle. Kun löysin hyvän paikan pysähdyin siihen haistelemaan. Haistoin vahvan jäniksen tuoksun ja lähdin hiipimään sitä kohti. Kynteni hipaisivat sitä. Olin ilmeisesti arvioinut etäisyyden väärin. Lähdin jahtaamaan sitä ja kuin ihmeenkaupalla sain sen kiinni. Hautasin sen maahan jotta voisin hakea sen tulomatkalla. Lähdin tassuttelemaan kohti seuraavaa paikkaa. Siella en saanut kiinni mitään. Sitten nenääni tulvahti taas se järkyttävä veren lemu. Sama kuin unessa. menin aivan kankeaksi kauhusta. Sitten eteeni asteli kissa. Kissa jonka valkoinen turkki oli aivan repaleinen ja kuivuneen veren tahrima. Hänellä oli syvän siniset silmät kuten minullakin.
"Ke-ketunleipätassu"hän kysyi heiveröisellä loukkaantuneen kisssan äänellä.
"Oletko sinä Ketunleipätassu"hän jatkoi vähän varmemmin.
"Kyllä olen " vastasin hiukan peloissani.
"Hyvä. Minun nimeni on Hohde"naaras maukui.
"Ja olen siskosi."hän lisäsi.
Järkytyin kuullessani sen ,sillä luulin ettei minulla olisi siskoja. Olin elänyt klaanissa aina. Tai niin ainakin luulin.
"Mutta kuinka sinä..." ääneni hiipui olemattomiin.
#hänen täytyy syödä jotain.# ajattelin ja saalistin hanelle nopeasti hiiren. Toin myös läheisestä purosta vettä.
"siinä sinulle. Ota nuo niin jaksat ja sitten voit kertoa minulle lisää"mau'uin hänelle.

//Eli siis Ketunleipätassulla on sisko Hohde. Sen vois lisätä Sinne Ketunleipätassun tietoihin samoin ku sen että Ketunleipätassu tuotiin klaaniin vasta hädintuskin päivänvanhana ku sen vanhemmat ei voinu huolehtii siitä. :)//

Vastaus:17 kp:tä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Puumatassu, Myrskyklaani
18.06.2013 15:50
Jatkoa Hopean tarinaan…

Tunsin pimeydenmetsän kylmän usvan tunkeutuvat turkkini läpi, kun juoksin Tiikerivarjoa pakoon. Jalkani alkoivat olla turtuneet, mutta jatkoin juoksua siitä välittämättä. *Herää Puumatassu! Herää!* Ajattelin mielessäni, ja suljin silmäni.
Heräsin pimeässä oppilaiden pesässä. Aurinko ei vielä ollut edes noussut, ja kaikki nukkuivat sikeästi pientä tuhinaa pitäen. Pompahdin heti pystyyn turkkiani sukimatta tai venyttelemättä, ja ryntäsin suuaukosta ulos sameaan aukioon. Leiri tuntui todella autiolta, yksikään kissa ei ollut herännyt. Hengitykseni alkoi tihetä, kun juoksin sotureiden pesään. Erotin Hopeasulan hahmon, joka nukkui yhtä sikeästi kuin muut, mutta erotin selvästi tämän turkissa olevan jo naarmuja ja verta Tiikerivarjon kanssa taistelemisen tuloksena. Hypähdin tämän päälle, ja tökin tätä käpälälläni niin lujaa kuin jaksoin.
’’Hopeasulka! Herää! Ole niin kiltti!’’ Kiljuin, ja rukoilin tähtiklaania, etten olisi myöhässä. En välittänyt muiden soturien kärttyisistä katseista, kun he katsoivat minua kuin olisin ollut joku hullu. Huokaisin helpotuksesta, kun huomasin Hopeasulan avaavan uniset silmänsä. Minua pyörrytti, olin hengittänyt liian tiheästi, jos ollenkaan.
’’Ratamolehti…?’’ Hopeasulka kuiskasi vain hiljaa, ja painoi päänsä surullisena alas. Katsoin tätä ymmälläni. *Juurihan pelastin Hopeasulan hengen, mutta tämä vain hokee Ratamolehden nimeä?* Hopeasulka katsoi minuun ärtyneenä, ja pudisti päätään.
’’Haluan olla yksin.’’ Mestarini mumisi, ja juoksi sotureiden pesästä ulos metsään. Nyökkäsin tälle ymmärtäväisenä. Hopeasulka tarvitsi vain omaa aikaansa. Kävelin rauhallisena aukiolle, ja menin makaamaan aurinkoiseen paikkaan leirissä. *Kyllä hän pian tulee, ja sitten voimme aloittaa koulutustuokion.* Ajattelin, ja annoin auringon lämmittää turkkiani.

Auringonhuipun hetkellä huomasin Hopeasulan tulevan vihdoin leiriin. Mestarini silmät olivat sumeat, ja posket märät kyynelistä. Nousin seisomaan, ja venyttelin kankeita raajojani.
’’Hei! Voidaanko mennä harjoittelemaan?’’ Kysyin hilpeästi häntä vipattaen. Hopeasulka pyyhki kyynelensä hännällään, ja hänen suupieleensä tuli pieni hymy.
’’Hyvä on, harjoitellaanko vaikka taistelemista?’’ Tämä naukui, ja äänestä kuulsi vielä murhe.
’’Joo!’’ Hihkaisin, ’’Minne menemme?’’
’’Seuraa minua.’’ Mestarini maukui edelleen apeana, ja lähti kulkemaan kohti metsää. Lähdin tassuttelemaan tämän perään innoissaan. Metsä oli rauhallinen, ja puut tekivät siitä varjoisan. Viileä tuulenvire kulki turkkiani pitkin. Kuulin lintujen viserryksen, ja höristin korviani. Lopulta saavuimme pienelle metsäaukiolle. Siellä paistoi aurinko, ja perhoset lentelivät joka paikassa. Maa oli pehmeiden ruohontupsujen peitossa. Menin jo valmiiksi vaanimisasentoon. Hopeasulka käveli aukion toiseen päähän, ja nyökkäsi merkiksi hyökätä. Hyppäsin heti Hopeasulkaa kohti kynnet sisällä. Naaras kuitenkin väisti salamannopeasti, ja tömähdin jaloilleni maahan. Vilkuilin ympärilleni, en nähnyt Hopeasulkaa missään. Kun katsoin taakseni, mestarini hyppäsi päälleni kaataen minut kumoon. Tämä seisoi vatsani päällä, ja piteli minua tassuillaan kynnet sisällä. Käytin suurta kokoani ja voimakkuuttani hyväksi, ja potkaisin jaloillani Hopeasulan pois päältäni. Naaras putosi ketterästi neljälle jalalleen.
’’Hienoa! Nyt on minun vuoroni hyökätä.’’ Mestarini naukui ylpeänä, ja hyppäsi salamana kohti minua. Epäröin mitä pitäisi tehdä, mutta Hopeasulka ehti jo hyökätä kimppuuni. Hän nousi päältäni pois.
’’Sinun pitää olla valmiina, kun vastustaja hyökkää. Yritä uudestaan.’’ Hopeasulka naukui. Nousin ylös, ja nyökkäsin merkiksi, että olin valmiina. Hopeasulka hyppäsi uudestaan kohti minua, mutta tällä kertaa ehdin väistää täpärästi. Hopeasulka tömähti maahan, mutta hyppäsi salamannopeasti taas kohti minua. Se tapahtui niin nopeasti, etten ehtinyt tehdä mitään, ennen kuin olin jo tämän alla. Hopeasulka piti minua tiukasti kiinni, enkä pystynyt rimpuilla pois. Ajattelematta kierähdin selältäni hätäisesti vatsalleni niin, että Hopeasulka jäi alleni.
’’Hyvä!’’ Hopeasulka huudahti iloisesti. Kehräsin ylpeästi, ja nousin tämän päältä pois. Hopeasulka taisi hetkeksi unohtaa murheensa, kun keskittyi niin taisteluun.
’’Eiköhän tämä riitä. Metsästä vielä klaaninvanhimmille, sen jälkeen voit palata leiriin.’’ Mestarini naukui, ja lähti kohti leiriä. Nyökkäsin pienesti, ja avasin kitalakeni valmiiksi haistaakseni riistaa. Hiiren haju tulvahti kuonooni, mutta haju oli vanha, joten hiiri ei ollut enää lähistöllä. Kävelin lammen rantaan. Huomasin jäniksen, joka juuri latki lammesta vettä. Menin vaanimisasentoon, ja hivuttauduin hiiren hiljaa kohti saalista pitäen painoni lavoilla. Kun olin enää ketunmitan päässä siitä, pinkaisin juoksuun, ja hyppäsin suoraan jäniksen niskaan puremalla sen hengiltä. Murahdin ylpeänä, ja hautasin saaliini maahan. Kuonooni tulvahti vesimyyrän haju. Näin otuksen parin ketunmitan päässä minusta syömässä matoa. Menin taas vaanimisasentoon, ja hiivin lähemmäs. Hyppäsin sen päälle, ja purin sen niskat poikki. Tuoksutin myyrän herkullista tuoksua, ja tunsin kuinka vesi tulvahti kielelleni. En muistanut milloin olin viimeksi syönyt. Pudistin kuitenkin päätäni sysätäkseni ajatukset myyrän syömisestä sivuun, sillä tiesin, että klaani oli ruokittava ensin. Kohdistin katseeni taivaalle. Aurinko alkoi olla jo laskemaan päin, ja värjäsi taivaan oranssilla hohteella. Otin vesimyyrän suuhuni, ja kaivoin äsken saalistamani kanin esiin piilopaikastani. Lähdin väsyneenä kohti leiriä. Laskevan auringon säteet heijastuivat turkkiini, ja lämmittivät minua mukavasti. Leirin suuaukko näkyi jo edessäni, ja pujahdin siitä sisään. Kaikki kissat olivat ulkona nauttimassa auringosta, ja vaihtoivat kieliä. Annoin klaaninvanhimmille saalistamani jäniksen ja myyrän, ja menin ottamaan tuoresaaliskasasta itselleni ruokaa. En nähnyt Tulitassua missään. Normaalisti söimme yhdessä aina illalla. Katsoin Kirsikankukkaa. Tämä jutteli juuri kuningattarien kanssa rotkon toisella puolella. *Outoa… Hän ei ole harjoittelemassa, eikä häntä näy leirissä.* Ajattelin, mutta kohautin lopulta vain lapojani, ja otin tuoresaaliskasasta oravan. Kiipesin lähellä maata olevalle tasanteelle, ja asetuin syömään oravaani. Voi kuinka nälkäinen olinkaan…

//Tässä nyt tällainen tarina. Viivytän Puumatassun soturiks pääsemistä, sanon sitten kun siitä tulee soturi. ;3

Vastaus:27 kp:tä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Wolf, luopio
17.06.2013 18:50
Wolf heräsi vanhasta ketunkolosta, jonne hän oli kömpinyt yöksi nukkumaan. Päivä näytti ihan lupaavalta. Hän nousi ylös ja venytteli laiskasti. #mitäköhän tänään tekisin?# Tummanharmaa kolli ajatteli puoliääneen. Hän kömpi ulos kolosta ja räpytteli silmiään kirkkaassa auringossa. Kolli tassutteli suuren lammen rannalle ja katsoi haikeasti sen kiiltävää pintaa. Se vastasi hänen kysymykseensä: Tule uimaan! Vesi tuntui suorastaan vaativan. Hän otti vauhtia ja hyppäsi molskahtaen veteen. Vesi oli kirkasta ja ihanan viileää, se tuntui rentouttavalta hänen valkoisissa tassuissaan ja kipeissä polkuanturoissaan. Wolf avasi vaaleanvihreät silmänsä. Hän näki aika hyvin veden alla, joten hän päätti kalastaa itselleen ruokaa. Raidallinen kissa sukelsi pohjaan ja alkoi väijyä kaloja. Hän kiinnitti pistävän katseensa nuoreen ahveneen joka ui hänen yläpuolellaan. Hän potkaisi pohjasta vauhtia vahvoilla takajaloillaan ja oli valmiina iskemään kaarevat ja terävät kyntensä ahvenen liukkaaseen kylkeen. Juuri kun hän oli saamassa kalan, joku syöksyi veteen rikkoen sen liikkumattoman pinnan. Oranssi, pitkäturkkinen kolli upotti hampaansa kalaan juuri Wolfin nenän edestä. Wolfin sisällä alkoi kiehua, hän ei pitänyt siitä että riista vietiin suoraan hänen nenänsä edestä! Ajattelematta mitään, hän iski terävät, valkoisena hohtavat hampaansa kollin takajalkaan. Kolli rääkäisi, mutta veden alla hänen suustaan tuli vain kuplia jotka nousivat kohti pintaa ja poksahtivat sen saavuttaessaan. Oranssi kissa potki hädissään, muttei päässyt irti Wolfin tiukasta otteesta. Pian oranssi kissa lopetti sätkimisen ja meni aivan liikkumattomaksi. Valtava kolli alkoi raahata häntä jalasta kohti pintaa, sätkivä kala toisessa tassussaan. Hän ui isoin, vahvoin vedoin ja saavuttikin pinnan pian. Wolf paiskasi liekinvärisen kollin rannalle ja hyppäsi hänen vierelleen. Oranssi kissa avasi silmänsä hitaasti ja räpytteli niitä kirkkaassa valossa. Hän nousi istumaan ja yski sekä oksensi vettä suustaan. "Miksi yritit varastaa saaliini!" Wolf maukaisi vihaisena. "Ei se ollut sinun, ketunläjä" nuori kolli vastasi röyhkeällä äänellä, vaikka hän näyttikin hieman pelokkaalta. "Kynsin silmät päästäsi jos vielä kerran sanot minua ketunläjäksi!" Tumma, leveälapainen kolli karjahti raivoissaan. "Et sinä uskalla, ketunläjä" oranssi, Wolfia selvästi pienempi kolli tuhahti ivallisesti. "Olen Oliver" kissa jatkoi ja hänen meripihkanväriset silmät kiiluivat ilkeästi. "Minua ei kiinnosta kuka olet! Teen sinusta variksenruokaa!!!" Wolf ulvaisi syöksyen kissan kimppuun. Hän sai helposti kaadettua maahan itseään pienemmän ja heiveröisemmän kissan. Hänen vihreät silmänsä leimusivat vihasta ja taistelunhimosta. "Ä-älä.. Anna armoa!" Kelta-oranssisilmäinen kolli maukui hädissään. Hän yritti sätkiä, mutta Wolfin musertava paino piti häntä tukevasti maassa. "Saat oppia, ettei KUKAAN ärsytä minua!" Wolf murisi painottaen "kukaan"-sanaa. Hän painoi valtavan tassunsa oranssin kissan kurkulle. Kissa yritti hädissään vetää henkeä, mutta ei voinut valtavan tassun painaessa hänen henkitorveaan. Pian oranssin kissan silmät painuivat kiinni, ja Wolf nosti tassunsa pois. Oranssi kissa ei liikahtanutkaan, mutta hän hengitti yhä heiveröisesti. Wolf painoi valtavat, sapelimaiset kyntensä kissan silmän yläpuolelle ja kuiskasi tämän korvaan. "Lupasin kynsiä silmät päästäsi" Hänen kasvoilleen levisi mielipuolinen virne. Oranssin kissan silmät räpsähtivät auki ja hänen katseensa oli täynnä pelkoa. Kissa oli kuitenkin liian heikossa kunnossa liikkuakseen ollenkaan, eikä voinut muuta kuin odottaa. Wolf alkoi vetää hitaasti kynsiään pitkin kollin naamaa, kohti tämän silmiä. Kolli rääkyi kivusta, muttei voinut tehdä mitään estääkseen Wolfia. Tumma kissa vetäisi nopeasti kyntensä Oliverin silmän yli. Oliver rääkäisi korvia vihlovasti ja yritti kynsiä Wolfin vatsaa, mutta oli liian heikkona tähän. Wolf raapaisi uudestaan.. Ja uudestaan.. Ja vielä kerran... Oliverin päässä sumeni ja hän pyörtyi. Toista silmää Wolf ei edes vaivautunut raapimaan, vaan iski voimalla valtavan tassunsa ja kaarevat, veitsenterävät kyntensä siihen. "Sait tahtosi läpi" hän kuiskasi ivallisella äänellä oranssin kollin korvaan. Hän luikki pusikkoon ja alkoi nuolemaan pitkiä kynsiään puhtaaksi verestä. Verta oli myös roiskunut hänen vitivalkealle rinnalleen ja tassuilleen. Hän nuoli ne nopein vedoin, ja veriläikkiä jäi sinne sun tänne, mutta hän ei välittänyt siitä. Oranssi kolli oli vienyt hänen ruokahalunsa, joten hän ei palannut hakemaan kalaa jonka oli jättänyt jonnekin rannalle. Yhtäkkiä Wolfin sieraimiin tulvahti etäisesti tuttu tuoksu.. #Tämä on sen yhden Klaanin reviiriä! Taisi olla nimeltään joku Myrskyklaani..# hän tajusi yhtäkkiä, nimen ja hajun hän muisti etäisesti klaaniajoiltaan. #Parasta lähteä.. En pelkää heitä, mutta heitä on kokonainen klaani minua vastaan# Hän ajatteli, mutta pysyi silti rauhallisena. Hän lähti juoksemaan kohti lampea, lihakset väreillen hänen harmaan turkkinsa alla. Hän ponnisti valtavaan loikkaa, ja hyppäsi järveen komeasti loiskahtaen. Wolf kauhoa nopeasti pintaan ja alkoi uida poispäin Murskyklaanin reviiriltä.

--------Jonkinaikaa kuluu-------

Wolf huomasi edessään rikkoutuneen puolisillan ja alkoi kauhoa sen suuntaan. Taitavana uimaria hän pääsi pian sinne ja nousi ylös. Hänen tumma ja paksu turkkinsa piti hyvin vettä, joten hän vaan ravisti sen kuivaksi. Puolisillalta hän tepsutteli maihin, ja kiersi aivan Tuuliklaanin reviirin reunaa myöten suoraan Hevospaikalle. Suurin osa noista nelijalkaisista elikoista oli ulkona, joten hän pujahti sisään Hevospaikkaan. "Täältä löytyy varmasti rotta tai pari!" Hän puhui itsekseen, mutta päätti syödä myöhemmin. Kolli juoksi suurelle heinäkasalle ja kaivautui sen sisälle. Siellä oli lämmin, vaikka heinät hieman pistelivätkin. Wolfia alkoi nukuttaa ja hän sulki silmänsä. Pian uni ottikin hänestä vallan ja hän nukahti.

//ei tullu niin pitkä, kun kirjotin tän kännykällä, ens kerralla kirjotan kai "minä" muodossa ja tietokoneella niin tulee parempaa ja pidempää jälkeä :)//
Vastaus:Hieno tarina on, jos kerran kännykällä teit! Upeaah~ Saat vaikkapa 27 kp:tä c:

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, Myrskyklaani
16.06.2013 23:40
"Herää, Selja!" Kuului Rastan ääni. Juovasulka avasi uniset silmänsä ja tunsi pehmeän korin allaan Rasta istui hänen vieressään nuollen ruokaa viiksistään.
"Nukut pitempään kuin minä! Taidat olla väsynyt, mutta nyt sinun täytyy tulla. Lauri lupasi näyttää sinulle paikkoja ulkosalla", hän maukui. Juovasulka nosti päätään ja vääntäytyi pystyyn.
"Anna minun syödä jotain ensin! Näännyn nälkään. Kotiväki oli kilttiä eilen illalla, kun päästivät meidät pihalle, mutta nyt siitä tuli kamala nälkä!" Hän naurahti.
"Älä viivy liian pitkään, odotamme sinua puutarhan nurkassa vanhan koivun luona", Rasta kehräsi ja jolkutti pois kohti kulmikasta rinnettä, joka johti alas. Juovasulka kierähti selälleen. Oli kulunut jo useampia päiviä uudessa kodissa, ja Se alkoi jo todella tuntua kodilta. Mutta myös Kotikisun elämä alkoi näkyä hänessä. Naaraan vatsa oli pulskistunut huomattavasti. Juovasulka venytteli ja tallusti ulos pesästä ja kulmikkaalle rinteelle. Hän laskeutui ne varovasti ja pujahti keittiöön. Ruoka-ja vesikuppi oli kumpikin täynnä. Rastan kuppi oli jo tyhjä. Kaksijalat olivat vielä nukkumassa. Juovasulka kohautti pulskistuneita lapojaan ja kumartui syömään.
Aterian jälkeen hän sukelsi ulos kissanluukusta ja asteli kohti laajan puutarhan nurkkaa. Siellä odotti jo Rasta seurassaan mustavalkoinen kotikisu Lauri.
"Hei Lauri, tapasimmekin jo tässä yhtenä päivänä", Juovasulka maukui ja heilautti häntäänsä Kollille. Lauri silmäili häntä ystävällisesti, mutta katseensa näkyi myös jotain muuta...
"Minä jään tänne, pidän liiaksi omasta puutarhastani, enkä mielellään kuljeksi kujilla, menkää te!" Rasta ilmoitti ja istahti maahan.
"Tule Selja, haluan ruokani vielä tänään", Lauri maukui ja pujahti ulos aidanraosta. Juovasulka seurasi häntä.
"Tiedän, että näemme vasta toista kertaa, mutta...", Lauri lausui muutamia haparoivaa sanoja, ja jatkoi selvemmin, "en ole koskaan tavannut sinunlaistasi naarasta, Selja. Minä... En tietenkään pahastu, jos sinulla on jo.... Tuota.... Kumppani, mutta... Minä rakastan sinua", hän jatkoi hiljaa. Juovasulka hätkähti. Hänhän ei tietenkään muistanut pentujaan, saati Vatukkakynttä.
"Ei, ei minulla ole kumppania, Lauri. Minäkin rakastan sinua", Juovasulka maukui ja tajusi yllättäen tunteen, mikä häntä oli vaivannut siitä asti kun oli ensimmäistä kertaa nähnyt Laurin. Se oli rakkautta. Lauri kohtasi Juovasulan lempeän katseen.
Hän painoi kuononsa naaraan turkkiin.
"En haluaisi vaivata, mutta luulen, että Rastaa ei huvita kuulla sitä, että hänen ystävänsä on kumppani pahimman kilpailijansa kanssa", hän maukui. Juovasulka kehräsi.
" minä pidän huolen ettei hän tiedä. On täysin eri asia, päästävätkö Kotiväkeni minut ulos keskellä yötä", hän vastasi. He olivat hetken hiljaa ja erosivat sitten. Juovasulka sujahti takaisin Rastan puutarhaan. Mustaa kollia ei näkynyt, mutta Yksi kotiväestä harppoi pihalla kohti hirviötään. Juovasulka naukaisi ja jolkutti sen luokse. Kaksijalka kääntyi ja älisi jotain ystävällisellä äänensävyllä. Juovasulka kehräsi ja painoi päänsä sen kättä vasten. Kaksijalka selitti häntä hetken, ja jatkoi sitten matkaansa.
"Tuota en olisi uskonut, Selja. Tuo Kaksijalka ei ole ikinä pitänyt minusta, mutta Se näytti ihastuvan sinuun!" Rasta maukui ja loikki Kaksijalkojen pesän ovelta Juovasulan luokse.

----------seuraavana yönä------------

Juovasulka istui yksin puutarhassa, kun kuuli puhetta aidan toiselta puolelta. Hän tunnisti äänen kuuluvan jollekin, mitä hän ei muistanut, mutta oli tavannut. Juovasulka pujahti ulos ja tapasi kujalla ruskeankirjavan naaraan, joka puhui Laurin kanssa. Lauri vilkaisi Juovasulkaa ja loikki pois, ja toinen naaras kääntyi.
"Juovasulka, olet kunnossa! Kotkansulka, Vatukkakynsi ja mut kaipaavat sinua!" Naaras älähti. Sitten hänen katseensa tarkasteli häntä lähemmin.
"Olet hirveän pulska! Kaksijalat ovat näemmä ottaneet sinut lemmikikseen. Muistatko, olen Linnunlaulu, tulin metsästä ja tapasin tuon kulkurin. Aika epämiellyttävää", naaras maukui nopeasti. Juovasulka silmäili tätä viileästi.
"Anteeksi vaan, olen Selja, enkä kuunaan ole kuullutkaan kenestäkään Vatukkakynnestä", hän korjasi. Linnunlaulu jäykistyi järkyttyneenä.
"Hän on kumppanisi! Ja Kotkansulka on pentusi, etkö muista. Juovasulka, mitä on tapahtunut. Näytät ja haisee ihan kotikisulta!" Hän maukui varovasti.
"Minun kumppanini ei ole Vatukkakynsi, vaan Lauri, hiirenaivo!" Hän kivahti ja kiepahti kohti aitaa. Samassa kuului Kaksijalkojen askelia. Linnunlaulu perääntyi varjoihin ja Yksi Juovasulan Kotiväestä asteli esiin huutaen jotain. Juovasulka naukaisi terävästi, ja Kaksijalka laski katseensa ja älähti ilosta. Se nosti Juovasulan syliinsä ja rapsutti tätä korvan takaa. Juovasulka kehräsi. Linnunlaulun silmät tähysivät varjoisaa järkyttyneenä . Juovasulka kohautti lapojaan. Häntä väsytti, ja tuo resuisen kulkuri sai painua minne tahtoi.

Vastaus:26 kp:tä

-MUstahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänloikka,Myrskyklaani
16.06.2013 21:55
Luku 3
.: Kotiin.. :.

Olin juuri tavannut äitini, Säteen ja olin saanut tietää, että isäni oli yksi Myrskyklaanin kokeneimmista sotureista, Rajusielu.
Rajusielu siirtyisi pian klaannvanhimpiin, koska hän alkoi olla jo sen verran vanha.
Samalla minulle oli myös selvinnyt, että olisin puoliverinen. Sillä Sädehän oli kotikisu ja Rajusielu klaanikissa.
"Ai niin ja Kärpänloikka. Vielä yksi juttu." Säde naukui yllättäen.
"Mitä nyt?" kysyin hieman yllättyneenä.
"Vaikka olenkin kotikisu nyt, niin se ei tarkoita, että olisin aina ollut kotikisu." Säde naukui.
"Niinkö? Mihin klaaniin kuuluit?" kysyin.
"Kuuluin Tuuliklaaniin." Säde naukui.
"Niinkö? Miksi hylkäsit klaanisi?" kysyin.
"En hylännyt sitä, vaan eksyin sen luota, kun matkasimme vanhoilta reviireiltä tänne asti. Eksyin joukosta enkä enää löytänyt takaisin ja tänne kaksijalkalaan minä sitten päädyin ja eräs kaksijalka ihastui minuun ja otti lemmikikseen ja tässä sitä nyt ollaan, kotikisuna kaksijalan lemmikkinä kaksijalkalassa." emoni selitti.
"Voin viedä sinut takaisin klaaniisi." mauin.
"Voi ei kiitos. Olen ihan tyytyväinen elämääni täällä ja olen jo sen verran vanhakin, ettn jaksaisi matkaa takaisin klaaniin." Säde naukui.
Nyökkäsin hiljaa.
"Pääasia on että olet onnellinen." mauin vielä.
Sitten hyvästelimme ja Säde lähti kohti kotiaan eli kaksijalkansa pesää ja minä lähdin kohti minun kotiani, eli myrskyklaanin leiriä.
Huikkasimme vielä viimeiset hyvästimme toisillemme, ennen kuin polkumme erkanivat jälleen, varmaankin moniksi kuiksi.
Milloinkohan näkisin emoni taas?
Astelin metsässä ja vilkaisin vielä lapani yli taakseni ja näin juuri, kuinka Säde loikkasi kaksijalkojen pesän aidalle ja siitä alas puutarhaan ja sitten emoni katosi pesän syvyyksiin.
Käänsin katseeni taas eteenpäin.
Minulla olisi pitkä matka takaisin kotiin.
Tiesin että minun olisi pidettävä kiirettä, sillä muuten joutusin selittelemään poissaoloani, enkä todellakaan halunnut selitellä yhtikäs mitään.
Kiihdytin juoksuun ja juoksin läpi hämärtyvän, viherlehden ajan vihreän ja eloisan metsän läpi.
Juostessani mietin asioita, joita olin saanut emoltani kuulla ja listasin ne mielessäni.
> -Olen siis puoliksi Myrskyklaanilainen ja puoliksi Tuuliklaanilainen.
-Isäni on Rajusielu ja emoni Säde.
-Säde on kotikisu, mutta alun perin Tuuliklaanilainen.
-Isäni on Myrskyklaanin kokeneimpia sotureita.

Ajattelin kaikkea tuota ja seisahduin, kun olin tullut kukkulan päälle.
Kukkulalta näin tutun järven ja metsän.
Olin siis melkein perillä.
Minun olisi kiiruhdettava.
Juoksin alas rinnettä, kun kuulin tuskan ulvaisun.
Joku oli pulassa.
Juoksin kohti ääntä ja tajusin heti että, joku taistelu jotakuta vastaan.
Mutta kuka? Ja ketä vastaan?
Juoksin ääniä kohden ottaakseni asiasta selvän.

Jatkuu...

//Tällänen tosi tönkkö pätkä nyt.. :/
Vastaus:23 kp:tä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Linnunlaulu, Myrskyklaani
16.06.2013 17:10
Linnunlaulu venytteli ja nousi pystyyn. Nouseva aurinko paistoi Sotureiden pesän oksakaton läpi ja sai Linnunlaulun Turkin hohtamaan ruskea ja meripihkan sadoissa eri sävyissä.
"Hei Linnunlaulu! Mitä ajattelit tehdä tänään", kuului hänen siskonsa ääni pesän toiselta laidalta. Linnunlaulu hiipi varovasti pois Kumppaninsa Kotkansulan viereltä ettei herättäisi tätä, ja tämänhän Puronkukka tietysti huomasi.
"Ellei Kotoansulka vie kaikkea aikaasi, voimme mennä metsästämään", hän jatkoi ilkikurisesti ja näpäytti Siskonsa lapaa. Linnunlaulu naurahti.
"Ei vie. Mennään, otetaan Tulitassukin mukaan", hän kehräsi ja asteli aukiolle. Oli jo miltei kuuma, vaikka Aurinko oli tuskin kohottanut kasvojaan taivaanrannan yläpuolelle. Linnunlaulu asteli Puronkukan edellä oppilaiden pesälle ja kurkisti sisään. Sekä Puumatassu, että Tulitassu olivat poissa.
"He ovat keksineet taas jonkin hauskan pilan", Linnunlaulu huokaisi ja kääntyi siskonsa puoleen.
"Hän lähti varmaankin aamupartioon, menkäämme siis ilman häntä", hän ilmoitti ja sujahti metsään. Pian he saapuivat parhaimmille riista-apajille.
"Mitäs sanot, jos hajaannutaan Kaj tavataan tässä Aurinkohuipun hetkellä", Puronkukka ehdotti. Linnunlaulu nyökkäsi.
"Sopii, minä menen tänne", hän maukui ja nuuhki ilmaa. Puronkukka naukaisi vastauksen ja katosi vastakkaisen puolen pensaikkoon.

-----------iltapäivällä-------

Linnunlaulu vaelteli leirissä huolestuneena. Tulitassua ei näkynyt, ja Kotkansulka oli missä lie. Kirsikankukka, joka makasi parantajan pesän edustalla, katseli huolestuneena tytärtään
"Vaivaako sinua jokin?" Kilpikonnakuvioinen naaras maukui.
"No.. Ensinnäkin oppilaana on kateissa, ja Kotkansulka on kadonnut!" Linnunlaulu parahti ja pusähtyi emonsa eteen. Kirsikankukka katsoi häntä tarkasti.
"He ovat varmasti turvassa. Mikset menisi etsimään kumppaniasi? Tulitassu voi olla hänen seurassaan", hän ehdotti pitkän hiljaisuuden jälkeen. Linnunlaulu punnitsi ehdotusta.
"Hyvä on, minä menen", hän maukui. Kirsikankukka kehräsi.
"Luulen, että sinun on aika kertoa hänelle isästäsi. Jos joskus saat pentuja, ne ovat puoliverisiä. Mutta Kotkansulka on luotettava, ja sen lisäksi sankari. Hänhän surmasi Tiikerivarjon Hopeasulan kanssa", hän mutisi kuin itsekseen.
"Minä kerron, älä huoli", Linnunlaulu lupasi ja poistui kiireesti leiristä. Hän löysi jonkin ajan kuluttua Kotkansulan tuoksujälkensä, mutta ei havainnut pettymyksekseen Tulitassun hajua. Hän seurasi hajua, ja eksyi hetkeksi pienelle aukiolle. Hän oli kai jossain vaiheessa sekoittanut jäljen toiseen, tarkemmin sanottuna Juovasulan hajuun. Linnunlaulu oli keskittynyt etsimään Tulitassun tuoksua, eikä ollut huomannut sitä.
>tämä saattaa kiinnostaa häntä< Linnunlaulu ajatteli. Kotkansulan emo oli kadonnut pari päivää sitten. Linnunlaulu sukelsi takaisin metsään ja löysi lopultakin kumppaninsa.

------------illalla-------

Linnunlaulu painautui Kotkansulan viereen aukion varjoon.
"Minulla on kerrottavaa", hän kuiskasi. Kotkansulka nosti katseensa maasta.
"Kerro ihmeessä", hän kehotti.
"Sinua varmaan kiinnostaa muun klaanin tavoin hirveästi, kuka oli Minun ja Puronkukan isä?" Linnunlaulu aloitti varovasti. Kotkansulka höristi korviaan.
"Minun pitäisi kai paljastaa Se sinulle, mutta lupaavan, ettet kerro tästä kenellekään", hän maukui. Kotkansulka nyökkäsi. Uteliaisuus paloi hänen silmissään.
"Isämme on -tai oli- Jokiklaanin soturi, Mäntylehti", Linnunlaulu paljasti. Kotkansulka jäykistyi.
"Olet siis puoliverinen!" Hän henkäisi. Linnunlaulu loi katseensa maahan.
"Et varmasti halua olla kanssani sen takia", hän sanoi vaisusti. Kotkansulka kehräsi.
"Pöhkö karvapallo! Tietenkin haluan olla kanssasi! Minä rakastan sinua!" Hän nauroi ja nuolaisi hellästi Linnunlaulum korvaa. Naaras huokaisi helpottuneena.
"Mennään nukkumaan", hän maukui. He sujahtivat sotureiden pesään ja asettuivat toinen toistaan vasten ja nukahtivat.
Vastaus:26 kp:tä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirsikankukka, Myrskyklaani
16.06.2013 15:48
Kirsikankukka ravisteltiin hereille. Lumisydän seisoi hänen edessään yrttitukkoa roikottaen.
"Kirsikankukka! Haavasta tulee verta! En tiedä, mitä tapahtui! Illalla Se oli aivan kunnossa, nyt Se on auennut, ja koko kylkesi on veressä!" Parantaja maukui kiireesti pakotti Kirsikankukkaa nielemään yrtit ja kiiruhti hakemaan kehäkukkaa ja hämähäkin seittiä haavaan. Kirsikankukka muisti vasta nyt musertavat uutiset, jotka hän oli kuullut pari päivää sitten. Mäntylehti oli kuollut. Linnunlaulu ja Puronkukka olivat toipuneet menetyksestä hyvin, mutta Kirsikankuka oli vaikea sulattaa kumppaninsa kuolemaa. Etenkin, jos surmaaja oli ollut Tiikerivarjo. Kirsikankukka irvisti vihasta, eikä niinkään haavan kivusta, kuten Lumisydän luuli.
"Tämä kirpaisee vähän, mutta kyllä Se siitä", parantaja maukui hätäisesti ja asetti viimeiset hämähäkinseitit haavan päälle.
"Haluaisin puhua Linnunlaulun ja Puronkukan kanssa, kutsuisitko heidät tänne ja", hän vilkaisi pahoittelevasti Lumisydäntä, "asiamme on yksityinen." Lumisydän nyökkäsi.
"Olinkin lähdössä keräämään yrttejä, kutsun heidät tänne", hän maukui ja poistui pesästä.
Hetken kuluttua Ruskeankirjava ja harmaanvalkoinen välähdys pensaitten suojassa paljasti kaksi nuorta soturia, jotka ryömivät kasvien alla.
Linnunlaulu ja Puronkukka ilmestyivät näkyviin.
"Emo, onko kaikki hyvin?" Linnunlaulu maukui.
"Missä Mäntylehti on, haluan nähdä hänet?" Hän tivasi. Linnunlaulu katsahti odottavasti Puronkukkaan.
"Löysin hänen ruumiinsa Jokiklaanin reviiriltä", Puronkukka maukui hitaasti.
"Siitä on jo neljänneskuu, ruumis on varmasti viety pois ja haudattu", Linnunlaulu huomautti. Kirsikankukka kurtisti kulmiaan.
"Minun laskujeni mukaa Se tapahtui toissapäivänä", hän maukui. Puronkukka kosketti emonsa Turkkia.
"Sinä olit tajuton siitä lähtien, kun Puronkukka kertoi Mäntylehden kuolemasta Tiikerivarjon ruumiin äärellä", Linnunlaulu selitti varovasti. Kirsikankukka huokaisi.
"Olen pahoillani. Olen hieman sekaisin, voitte lähteä", hän maukui. Linnunlaulu ja Puronkukka käpertyivät sen sijaan emonsa kylkeen.
"Kiitos, pentuni", Kirsikankukka vaipui uneen.

-------------yöllä----------

Kirsikankukka heräsi rapisteluun, ja avasi hieman silmiään. Lumisydän puuhaili yrttiensä kanssa ja vilkaisi aika ajoin lempeästi Kirsikankukkaa ja tämän pentuja. Kirsikankukka katsahti oksien läpi Taivaalle, missä Hopeahännän tähdet tukkivat mustan yön keskellä.
Silloin hän nukahti uudestaan

// jatkoa,Puronkukka?//
Vastaus:23 kp:tä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulitassu, Myrskyklaani
16.06.2013 15:11
Tulitassu taivalsi kohti Myrskyklaanin rajaa kuun loistaessa hänen yllään ja luoden heikon varjon maahan. Tulitassu alkoi vasta hiljalleen tajuta, mille kaikelle hän oli kääntämässä selkänsä.
"Klaanille, Puumatassulle, ennenkaikkea luottamukselle, mikä oli klaanissa hänelle jo ennestäänkin vähäistä. Tulitassu huokaisi ja putkahti ulos puiden alta. Yhtäkkiä hän havaitsi seisovansa vastakkain kilpikonnakuvioisen naaraan kanssa. Naaraan takana oli musta toinen naaras.
"Näyttää hivenen Shiralta. Missä hän on?" Naaras kysyi terävästi. Tulitassun suu loksahti auki.
"O-olen Shiran tytär, Tulitassu. S-Shira on ku-kuollut", hän änkytti. Musta naaras älähti.
"Silja! Ei!" Hän maukui surullisena kilpikonnakuvioiselle naaraalle.
"Anteeksi, Tulitassu, me emme ole tainneet esittäytyä. Olen Silja, Shiran sisko, ja tämä on Noora, hänen vanha oppilaansa", kilpikonnakuvioinen naaras maukui. Tulitassu loksahti suunsa takaisin kiinni.
"Silloinhan olet sukua minulle, ja Puumatassulle", hän maukui varovasti.
"Kuka on Puumatassu?" Noora pisti väliin.
"Siskoni."
"Missä hän sitten on?"
"Leirissä, lähdin etsimään suurta, punaruskeaa kollia, jolla on vihreät silmät. Näin hänet unessa, mutta en tiedä, minne menisin", Tulitassu maukui. Silja vilkaisi Nooraa.
"Voimme tarjoutua matkaseuraksi, mutta viettäkäämme loput yöstä rotkolle. Huurre antaa meille vaellusyrttejä", Noora maukui. Tulitassu kohotti häntänsä korkealle.
"Luulen että meidän kannattaa suunnata vuorten kylkeä toiseen metsään, mihin hiljattain tehtiin uusi Ukkospolku. Olen kuullut kahdelta kissalta, että he ovat auttaneet samannäköisiä kissan matkaan tännepäin. Hopeanärheltä ja Hopeahaukalta ei pääse mikään ohi silmien. Suunnataan heidän luokseen, voimme tavata ystäväsi matkalla", Silja pisti väliin.
"Kiitos!" Tulitassu kehräsi ja seurasi kahta naarasta hiekkareunaiseen rotkoon.
"Ennen täällä asui suuri joukko kissoja, kokonainen klaani. Siitä asti, kun Tiikerivarjo katosi, Piikkikynsi on johtanut heitä. Hän johti muut pois täältä ja jätti vain minut Sinin pentuineen tänne. Roihu on paha", Silja selitti ja painoi päänsä.
"Keitä ovat Sini ja Roihu?" Tulitassu kysyi.
"He ovat kumppaneita. Minä olen vanhin Sinin pennuistani. Roihu murhasi Saran, ja hääsimme hänet. Sara oli siskoni", Noora selitti murheen muutamalla äänellä. Tulitassu ymmärsi olla enää mainitsematta asiasta. Pian kolmikko saapui rotkoon pohjalle, missa valkoinen naaras keskusteli läikikkään mustavalkoisen naaraan kanssa.
"Niina!" Noora huudahti. Mustavalkoinen kissa käännähti.
"Noora! Silja! Mikä yllätys! Kuka hän on", naaras maukui.
"Olen Tulitassu ja sukua Siljalle", Tulitassu vastasi, eikä maininnut vanhempiaan.
"Huurre, tarvitsemme vaellusyrttejä kolmelle huomiseen mennessä", Silja ilmoitti. Samassa ilmestyi mutkan takaa toinen valkoinen naaras.
"Hei Veera!" Silja maukui.
"Hei, lähdettekö johonkin? Voimmeko tulla Niinan kanssa mukaan?" Hän uteli.
Noora katsahti Tulitassua.
"He ovat siskojani, nuo kaksi, Niina ja Veera. Voivatko he tulla?" Hän selitti. Tulitassu nyökkäsi.
"Siis yrttejä viidelle, hyvä on!" Huurre kähisi ja koti varjoihin.
"Mennään lepäämään, tarvitsemme huomenna kaikki voima,me", Noora maukui. Tulitassu seurasi heitä ja nukahti nopeasti.

//puna jatkatkos?//
Vastaus:20 kp:tä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, Myrskyklaani
16.06.2013 14:22
Juovasulka nuuhki tyyntä yöilmaa. Kielotassua hajujälki johti vääjäämättä kohti Jokiklaanin reviiriä. Raja oli vajaan Puunmitan päässä hänen edessään. Yhtäkkiä hän näki valkoisen vilahduksen kaislikossa kauempana.
"Kielotassu! Kielotassu, tule takaisin!" Hän kirkui, mutta naaraan haju muuttui heikommaksi, ja siihen sekoittui toisen kissan vieras tuoksu. Juovasulka kiljahti ja hoiperteli pienelle aukiolle ja lusähti maahan. Hänen tyttärensä oli lähtenyt Jokiklaaniin, Kurkitassu oli kuollut, ja Apilapentu makasi sairaana pentutarhassa.
"Apilapentu! Hiirenaivo, pentusi on kohta varmasti kuollut kun heilut yksinäsi metsässä", Juovasulka mutisi itselleen ja suuntasi askeleessa kohti leiriä. Yhtäkkiä hän pusähtyi.
"Lehväpilvi tai Kultakukka huolehtii hänestä, minulla ei ole enää mitään virkaa klaanissa. Kotkansulalla on Linnunlaulu, hän pärjää kyllä, kuten Ruusutassulla ja Apilapentukin", hän jatkoi. Kuu oli jo huipussaan.
"En kuulu enää Myrskyklaaniin, en enää. Minulla ei ole enää mitään. Ei mitään...", hän julisti ja kohotti katseensa Tähtiklaaniin. Yhtäkkiä vaimea ääni sihisi jossain lähellä.
"Vatukkakynsi rakastaa sinua. Hylkäisitkö kumppanisi?" Juovasulka värähti ja hänen silmissään välähti.
"Vatukkakynsi huolehtii pennuistani, minä en enää palaa leiriin, en kuulu klaaniin, en mihinkään klaaniin metsässä. Minä hylkäät Tähtiklaanin, ja Soturilain", hän murisi ääni säröillen. Ääni vaikeni. Varjot pitenivät, kun Kuu jatkoi kulkuaan. Aamunkoittoon oli vielä muutamia tunteja.juovasulka kyyristyi aukiolle. Hänen mieleensä palasi Haukansiipi, hänen emonsa, sekä Pilkkuroihu ja Pihlajatassu, hänen sisarensa. Hän pudisti päätään.
"Minä lähden, teki Tähtiklaani mitä tahansa!" Hän kirkui. Yhtäkkiä hän haistoi jotain. Kaksijalkoja! Juovasulka ei piitannut, vaan tuijotti sokeana maata. Yhtäkkiä kuului rusahduksia, ja huutoja. Samassa vaaleanpunainen käsi kietoutui Juovasulan ympärille, ja naaras kirkaisi voimattomasti. Kaksijalkaa ulvahti ja harppoi takaisin tulosuuntaansa roikottaen Juovasulkaa kädessään
"Tähtiklaani! Haluat minut pois metsästä. Tahtosi toteutui näemmä! En enää KOSKAAN katso tähtiin!" Hän kirkui taivaalle japaljasti kyntensä. Kuu loi kalpea valoaan metsään, mutta ylhäällä loimottavan valkea tuli ei tarjonnut vastauksia. Yhtäkkiä Juovasulka sai järkensä takaisin, ja raapi kaksijalkaa ja ulvoi.
"Päästä minut, hirviö", hän sähisi. Kaksijalka uraani kivusta, mutta jatkoi matkaansa. Yhtäkkiä Juovasulka kolautti päänsä kovaa lähellä olevaan puuhun, ja vaipui pimeyteen.

---------------seuraavana päivänä--------------

Juovasulka nosti väsyneesti päätään. Hän ei tiennyt, missä oli, eikä ylipäätään muistanut mitään. Ei klaaneja, metsää, saati kuka itse oli. Hän loikkasi pystyyn, mutta horjahtai ja kaatui kyljelleen. Hän oli häkissä, jossa oli likainen Kaksijalkojen turkki ja kuppi jotain ruokaa ja vettä. Hänen turkkinsa oli sileä. Hän ei muistanut erityisesti pešeytyneensä. Yhtäkkiä Kaksijalkaa ilmestyi esiin kantaen jotain Kaulapannan tapaista. Juovasulka sähähti, kun kaksijalkaa avasi häkin oven ja yritti tunke pantaa hänen päähänsä. Juovasulka kiemurteli irti, mutta kaksijalka painoi hänet häki seinää vasten ja pudotti Kaulapannan hänen kaulaansa. Se oli väriltään sähkönsininen, ja siinä oli pieni tiuku.
"Hiirenpapanat!" Naaras murisi. Kaksijalka sulki taas häkin oven. Nyt Juovasulka huomasi olevansa Kaksijalkojen pesässä. Hän oli ilmeisesti keittiössä, jonka hän tunnisti Tulisydämen kuvauksen mukaan. Hän käpertyi häkin nurkkaan, kun uusi Kaksijalka raahusti huoneeseen. Se tarttui häkkiin ja avasi oven. Sitten käsi tarttui Juobasulkaan.
"Päästä irti!" Juovasulka sähähti. Siinä samassa Kaksijalka laski Juovasulan lattialle ja kantoi häkin pois. Juovasulan karvat nousivat pystyyn. Hän ei tiennyt, kuka oli. Hän oli Kaksijalkojen pesässä kotikissa, ja Juovasulka arveli olleensa jonkilainen kulkukissa, joka oli tuotu tänne.
"Hei, kuka sinä olet?" Kuului ystävällinen ääni Juovasulan takaa. Hyvin pulskalta musta kissa istui siinä vihreät silmät ammollaan.
"Hmmm... Olen... Selja", Juovasulka vastasi.
"Olet kamalan laiha! No minä olen Rasta. Tule, näytän sinulle mistä saa ruokaa", musta kolli maukui ja näpäytti Juovasulan jäntevää kylkeä. Juovasulka laahusti Rastan perässä ruokakupit ääreen.
"Se on aivan tosi hyvää, maista sinäkin", Rasta maukui. Juovasulka maistoi epäilevästi ruokaa, mutta söi sen lopulta hyvällä ruokahalulla.
"Tämähän on hyvää. Olin varmaan Kulkukissa ennen tätä", hän vastasi. Rasta silmäili häntä.
"Olit nälkään nääntymässä. Kotiväkeni huolehtii sinusta. Meillä on myös iso puutarha, jossa voi leikkiä", Hän maukui ja kierähti maahan pulska vasta pullistuen sivuille. Juovasulka ei tietenkään muistanut, että uskollisen klaanikissan tulisi halveksia kotikisuja ja niiden helppoa elämää. Hän kehräsi.
"Haluan nähdä sen", hän maukui. Rasta nousi seisomaan.
"Sopiiko, jos näytän sinulle paikkoja täällä sisällä ensin", hän kysyi. Juovasulan korvat värähtivät hermostuneesti.
"Entä Kotiväkesi?" Hän kysyi epäröiden. Hän arveli, että nimitys 'kaksijalka' saattaisi loukata Rastaa. Rasta katsoi häntä myötätuntoisesti.
"Älä huoli, Selja. He ovat kilttejä meille, ja totut niihin varmasti. Että on kivaa saada ne nauramaan, ja et arvaakaan, kuinka mukavalta silittely tuntuu. Yksi Kotiväestäni kampasi turkkisi kuntoon ennenkuin heräsit", hän vakuutti ja jolkutti isosta aukosta ulos keittiöstä. Juovasulka seurasi häntä.
"Tämä on Olohuone. Täällä on kiva loikoilla pehmeällä matolla", Rasta ilmoitti ja koetteli pehmeää, paksua Turkkia lattialla. Juovasulka laski taskunsa sen päälle ja havaitsi aineen pehmeäksi.
"Näetkö? Tässä minä joskus nukun, mutta oikea nukkumapaikkani on muualla. Jatketaan", hän selitti ja poistui pesästä. Rasta käveli seuraavaan pesään.
"Täällä nukkuu osa Kotiväestäni, loput nukkuvat ylhäällä. Joskus pääsen nukkumaan niiden makuupedille", Rasta kehräsi.
He kiersivät koko pesän.

-------------illalla--------

"Rasta hoi!" Juovasulka huhuili. Tukahtunut naukaisu kuului keittiöstä. Rasta ahmi iltaruokaa, mutta Juovasulalla ei ollut nälkä.
"Älä viitsi,, Selja! Tule syömään, sait oman ruokakupinkin!" Rasta maukui. Juovasulka asteli haluttomasti kupin luokse ja söi ruuan. Se ei maistunutnhyvältä. Pian Rasta venytteli ja viittasi Juobasulkaa seuraamaan.
"Tässä me nukumme. Kotiväki sai isomman makuusijan meille molemmille. Se on ihanan pehmeä", Rasta maukui ja käpertyi isoon, kovista oksista kudottuun pesään.
"Hyvää yötä Selja!" Rasta mumisi ja nukahti siinä samassa. Juovasulka huomasi Kaksijalan tulevan häntä kohti. Juovasulkaa ei enää hänen omaksi hämmästyksekseen pelottanut, vaan hieroi päätää Kaksijalan kämmentä vasten. Kaksijalka nosti hänet koriin Rastan viereen ja lompsi matkoihinsa. Juovasulka nukahti, mutta hänen mielessään pyöri päivän tapahtumat, jotka tuntuivat hyvin kaukaisilta. Oliko hän ollut alkujaan jokin muu kuin Kulkukissa?

//Voiko Juovasulan siirtää Erakoihin,Ja lisätä muuta-kohtaan: ei muista mitään menneisyydestään klaanissa, ja muutti nimensä Seljaksi, koska ei muistanut alkuperäistä nimeään//
Vastaus:Okkei c: Ja saat 28 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkansulka, Myrskyklaani
16.06.2013 11:13
Kotkansulka asteli hermostuneena metsässä meripihkanväriset silmät alas luotuina. Hänen veljensä oli kuollut, ja sisko kadonnut. Kirlotassu oli lähtenyt leiristä jokin aika sitten palaamatta, ja Apilapentu sairasti ankaraa valkoyskää. Ruusutassu oli tuonut klaaniin erakon, ja kaiken muun lisäksi Juovasulka oli kadonnut jättäen pentunsa sairauden armoille tarhaan. Ja Se tapahtui samana yönä jona Kielotassu katosi.
"Kotkansulka?" Kuului lempeä ääni soturin takaa. Kotkansulka pomppasi ilmaan säikähdyksestä ja kiepahti ympäri. Linnunlaulu, hänen kumppaninsa, seisoi siinä lempeä katse sinisissä silmissään.
"Olen etsinyt sinua.Löysin Juovasulan tuoksujäljen, vaikkakin pari päivää vanhan", hän maukui ja painoi kuononsa Kotkansulan radalliseen turkkiin.
"Oletko varma? Missä?" Hän huudahti ja kiersi häntänsä Linnunlaulun hännän ympärille. Naaras nyökkäsi.
"Seuraa minua, näytän mistä löysin ne", hän kehotti ja ravasi kohti järveä. Pahaenteinen väristys kävi Kotkansulan lävitse.
Vähän aikaa kuljettuaan he saapuivat pienelle aukiolle rajan tuntumaan. Kotkansulka haistoi heikosti aavistuksen emonsa tuoksusta, joka päättyi tälle aukiolle.
Yhtäkkiä hän haistoi jotain muutakin. Kielotassun tuoksujälki kulki aukion halki, ja myös toinen haju, joka kuului Jokiklaanille.
"Juovasulka seurasi Kielotassua", Kotkansulka kuiskasi. Linnunlaulu vilkaisi häntä.
"Näyttää ikävästi siltä, että sisaresi on Jokiklaanissa, mutta emosi jälki katoaa tässä. Hän on kait pysähtynyt tähän.. Hetkonen, Kotkansulka, minä haistan Kaksijalkoja!" Hän parahti. Siinä samassa kaikki valkeni. Kotkansulan emo oli siepattu Kaksijalkojen pesään! Soturi karjahti verenhimoisesti ja paljasti kyntensä. Linnunlaulu painautui lohduttavasti Kotkansulan kylkeen. Yhtäkkiä Kotkansulka laski katseensa pitkiin kynsiinsä, jotka olivat aina hohtaneet vitivalkoisina. Nyt ne olivat mustat kuin tähdetön yö. Ne olivat tumman, mustaksi kuivuneen veren peitossa. Täysin sen peitossa.
> Tiikerivarjo, hänet minä viimeksi raatelin, tämä on hänen vertaan< hän ajatteli, mutta epäröi. Ei mikään veri voi tahria noin tasaisesti mitään. Linnunlaulu istahti alas.
"Ei hätää, Se kuluu varmasti pois, mennään leiriin", hän naukui. Kotkansulka veti kyntensä sisään ja seurasi äänettömänä naarasta kohti leiriä.

----------illalla--------

Kotkansulka vaihtoi kieliä Vatukkakynnen kanssa, kun Hopeasulka Linnunlaulu jäljessään.
"Kuulin, että Kielotassu on Jokiklaanissa", hän maukui hiljaa, muttei vihaisesti.
"En ole varma, löysimme hänen tuoksujälkensä, joka johti Jokiklaaniin toisen tuoksun ohella", Kotoansulka vastasi ja kumarsi varapäällikölle. Hopeasulka nyökkäsi.
"Olen pahoillani hänen puolestaan, olihan hän siskosi", hän maukui pienen hiljaisuuden jälkeen. Sen jälkeen naaras asteli pois.
"Ajattelin, että hänen olisi hyvä tietää", Linnunlaulu kehräsi. Kotkansulka nyökkäsi ja pujahti hänen perässään sotureiden pesään. Lopulta hän vaipui levottomana uneen. Yhtäkkiä hän avasi silmänsä. Kotkansulka havaitsi seisovansa synkkien, korkeuksiin kohoaminen puiden varjossa. Pensaiden suojasta astui esiin Tiikeritähti.

Vastaus:22 kp:tä!

-Mustahaukka-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipätassu,Tuuliklaanii
15.06.2013 09:49
luku1. Outu uni

Kylmä tuuli tuiversi nummimaalla. Tämä ei kuitenkaan ollut normaali Tuuliklaanin nummimaa mihin olin tottunut. Tämä oli jotain aivan erilaista.En voinut hievahtaakaan ja jos yritin niin kaikki lihakseni ja niveleni valtasi kaamea viiltävä kipu. Kun katsoin taivaalle en nähnyt yhtään tähteä. Vain kuun joka loisti yksinäisyydessään.
#Missä kaikki soturi sei-isät olivat ,jos eivät Hopeahännässä# ajattelin kauhuissani.
#Ja mikä tämä paikka on ja miksi olen täällä?# toistin päässäni.
Sitten nenääni tulvahti hirvittävä veren haju ja näin takanani varjon.
"Tähtiklaani auta!" yritin huudahtaa mutta sain suustani ulos vain vaivaista vikinää.

Säpsähdin hereille oppilaiden pesässä. Kaikki näytti aivan normaalilta ja ymmärsin nähneeni vain kauheaa unta. Mutta siltikään en pystynyt enää nukkumaan. Aurinko alkoi jo nousta taivaanrannasta ja luoda lämmintävaloaan ylängölle. Ajattelin mennä kysymään mestariltani mitä tekisimme tänään,mutta tulin toisiin aatoksiin kun klaanin vapapäällikkö Yksiviiksi tuli sanomaan minulle
"Menisitö herättämään Jääkaiun sillä hän ,minä ja sinä lähdemme nyt aamupartioon."
"Hyvä on " Vastasin reippaankuuloisella äänellä. Tassuttelin sinne missä Jääaiku nukkui ja aloin tökkiä häntä tassullani.
"Mi-mitä nyt?" hän kysyi unenpöpperössä.
"Aamupartio kutsuu." Mau'uin reippaalla äänellä.
Kun olin saanut Jääkaiun hereille ,peseydyin nopeasti sillä tunsin turkissani ja nenässäni vieläkin veren hauhean löyhkän.

#Mitäköhän se uni tärkoitti.#mietiskelin itsekseni.
#se tuntui niin todelliselta.# ajattelin.
"Ketunleipätassu?" Jääkaiun kysyvä ääni kuului takaani. Hän oli selvästikin kysynyt jotain mitä en ollut kuullut.
"mitä?"kysyin häneltä.
"Niin että mitä haistat?" hän kysyi vähän ärtyneen kuuloisena. Hetken haistelun jälkeen saatoin erottaa ilmassa jäniksen tuoksun.
"Jäniksen." sanoin hänelle vastaukseksi.

// Juuh eli tälläi pätkä nyt taas :)//Jatkoa tulossa//

Vastaus:18 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
15.06.2013 00:47
"Kräh!" Hopea huudahti yhtäkkiä.
"Sanoiko Hopea jotain?" kysyin. Kun Kylmätähti oli antanut nokkosen siemenet, Hopea oli alkanut vääntyillä. Sitten hän oli antanut ylet, ja pyörtynyt taas.Hopea avasi silmänsä.
"Isä? Äiti? Missä minä olen?" hän kähisi.
"Hopea! Oletko kunnossa?" kysyin.
"Kai? Minulle tuli äkkiä aivan outo olo.." hän sanoi.
"Saitko kaiken pois?" Kylmätähti kysyi.
"Kyllä kai.." Hopea sanoi. Mulkaisin pistävästi Oksaa.
"Jospa jäisimme yöksi tähän?" Oksa ehdotti viattomasti.
"Hyvä on." vastasin. Kun kävelin hänen ohitseen, kuiskasin Oksalle:
"Eikä mitään metkuja! Tuo äsköinen oli sinun tekosiasi!" Hän vain tuhahti.

Nukuin todella sikeästi. Näin unta, jossa Satu ja Taru olivat vaarassa. Heitä ympäröi lauma vieraita kissoja. Yhtäkkiä yksi suurimmista kissoista hyökkäsi Tarun kimppuun..
"Ääk!!" huudahdin ja nousin ylös. Oli kekiyö. Muut eivät olleet heränneet. Huokaisin ja kävelin joen rantaan. Tuijotin sen pintaa.
"Minulla on koti-ikävä.." kuiskasin joelle. Pintaan tuli värähtelyä. Kuulikohan joki puheeni? Yhtäkkiä päälleni lankesi varjo. Käännähdin ja näin Oksan.
"Mitä sinä täällä teet?" kysyin.
"Mitä itse? Kukaan ei ole auttamassa sinua. Kuole!" Oksa sanoi ja tönäisi minut veteen.

Haroin tassuillani vettä. Mutta ei se auttanut. Painuin pohjaan. Näin pinnassa nauravan Oksan. Sitten kaikki pimeni.

"Etkai aijo luovuttaa, Murhe?" kuulin äänen pimeydestä.
"Mitä?" Vastausta ei tullut.
"Enkai minä kuole? Vastatkaa!" huusin. Sitten näkyi pelkkää valkoista, tyhjyyttä silmänkantamattomiin.

"Murhe! Murhe! Herää Murhe! Herää!" kuulin Kylmätähden äänen jossain kaukana.
"Isä!" Hopeako se siinä puhui? Sitten en enää kuullut mitään. Yritin jotenkuten löytää ulos tästä, loputtoman suuresta tyhjyydestä.
"Uh..." huokaisin kun en päässyt pois. Äänet, ne suhisivat päässäni. Ne kertoivat, että jossian oli kolo, josta pääsi pois. Yhtäkkiä sellainen ilmestyi, kuin tyhjästä, eteeni. Kurkistin koloon. Näin Hopean, Kylmätähden ja Oksan. Hän vain tuhahteli, kun Hopea ja Kylmätähti yrittivät saada minua hereille.

Epäröin hetken. Menisinkö koloon? Taistelin itseni kanssa, ja lopulta päätin mennä kolosta. Pujahdin koloon.
Vastaus:16 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka,Myrskyklaani
14.06.2013 20:21
Luku 2

.: Kuolenko minä? :.

Nielaisin hermostuneesti ja katsoin synkkään metsään. Selkäpiitäni pitkin kulki kylmiäväreitä. Karvani nousivat automaattisesti pystyyn, kun näin tämän paikan.
Vain sydämmen lyönti sitten olin ollut mukavasti omalla pehmeällä sammalvuoteelleni makoilemassa.
Suljin kauniit vihreät silmäni ja toivoin olevani missä tahansa muualla kuin täällä. Se ei toiminut. Olin yhä täällä.
Huokaisin syvän ja mietin selviäisinkö tällä kertaa elossa täältä.
>Selviät kyllä, Hopeasulka.< ajattelin ja yritin rohkaista itseäni.
En voinut unohtaa hetkeksikään sitä kamalaa tunnetta, että joku loikkaisi kohta niskaani ja ottaisi minut hengiltä, kuin pahaisen hiirulaisen.
Sankka sumu velloi ympärilläni. Kylmä ja kostea usva imeytyi epämukavasti turkkiini ja sai minut värähtämään kylmästä.
Otin askleen poispäin metsästä ja sitten toisen ja vielä kolmannenkin. Heti askeleet otettuani kuulin juoksu askelia. Joku juoksi kohti minua!
Kyyristyin valmiina taisteluun. Paljastin terävät kynteni ja pörhistin turkkini aivan pörrölleen. Enää ei kuulunut tassun askelia.
Ei kuulunut pihaustakaan.
Olinko kuvitellut koko äänen?
Vai olinko sekoamassa?
Ei, en ollut, sillä nyt juoksu askeleet kuuluivat taas.
Kuulin ne aivan selvästi ja ne lähestyivät koko ajan.
Sydämmeni tykytti ylikeirroksilla niin kovaa, että pelkäsin sen kohta pyristelevän irti rinnastani.
Veri pauhasi korvissani, kun jännitin lihakseni valmiina hyökkäämään, kun usvan seasta ilmestyi tumma hahmo, joka muuttui koko ajan selkeämmäksi.
Saatoin jo haistaa Jokiklaanin hajun kissan lähestyessä. Täällä oli siis joku Jokiklaanista minun lisäkseni.
>Kuka...?< ajattelin, mutta sitten joku Jokiklaanin naaras juoksi päin minua ja kaaduin maahan.
Jokiklaanilainen kompastui minuun ja lensi muutaman hännänmitan eteenpäin.
Nousin ylös ja astelin naaraan luo, paitsi etten löytänyt tuota enää, kun tuo haihtu ilmaan, kuin tuhka tuuleen.
>Hän kai heräsi.< ajattelin ja hymähdin hiljaa, miettien mikä hänen nimensä mahtoi olla.
Sitten usva alkoi haihtui ja saatoin erottaa kauempana kukkulalla kaksi kissaa keskustelemassa. Haistoin myös oppilaan Puumatassun tuoksun.
>Voi ei!< ajattelin, kun tunnistin toisen kissan Tiikerivarjoksi.
Hiivin kohti kaksikkoa. En ollut kuullut sanaakaan noiden puheista, mutta Tiikerivarjo näytti jotenkin pettyneeltä. Puumatassu taas näytti itsvarmalta ja järkkymättömältä.
Kaikki vaistoni ja kaikki aistini käskivät minua hyökkäämään Tiikerivajon kimppuun. Pystyin vain hetken hillitsemään itseäni, ennen kuin minun oli pakko ponnistaa oikein kunnolla ja loikata kohti suurta kollia.
"Hopeasulka?!" Puumatassu maukaisi yllättyneenä.
Vilkaisin ilmassa oppilastani ja väläytin tuolle vihaisen katseen. Oppilas näytti olevan ymmällään.
Käänsin katseeni takaisin Tiikerivarjon, joka hymyili julmaa tyytyväistä hymyä.
"Nyt Hopeasulka! Minä tapan sinut!" kolli murisi ja siinä samassa tömähdin tuon selkään.
Sihisi ja murisin todella kovaa ja tein naarmuja Tiikerivarjolle minkä ehdin.
"Tiikerivarjo! Älä tapa häntä!" Puumatassu ulisi kauhuissaan.
Lensin pois kollin selästä ja huusin oppilaalleni:
"Juokse Puumatassu! Juokse! Pelasta itsesi!" mauin ja sinkosin itseni jälleen taisteluun Tiikerivarjoa vastaan.
En katsonut mitä oppilaani teki, mutta oletin tuon totelleen minua.
Taistelin minkä pystyin, mutta pienikokoisuuteni ja kollin suuruuden tähden olin jäämässä alakynteen ja pahasti.
Pinnistin vielä viimeiset voimani peliin ja raapaisin oikein syvän haavan Tiikerivarjon kaulaan. Siitä jäisi varmasti ikuinen arpi.
Aloin väsyä taistelussa ja Tiikerivarjo sia minut painettua helposti maata vasten. Olin ihan kuitti, kun olin harhauttanut ja kynsinyt kollia koko ajan.
Tiikerivarjo painoi suuren käpälänsä rintakehäni päälle ja nauroi julmaa naurua.
>Kuolenko minä nyt?< ajattelin, mutta tunsin itseni tyynen rauhalliseksi.
Koko elämäni vilisti silmissäni. Näin kuinka telmin Liekkipennun kanssa pentutarhalla ja kuin minut nimitettiin oppilaaksi,kuinka Liekkitassu kaapattiin luopioiden hyökkäyksessä ja niin edelleen aina tähän hetkeen asti.
Sitten näin Ratamolehden kasvot.
>Voi Ratamolehti..rakastan sinua niin paljon..< ajattelin onnellisena.
Ja niin lähellä kuolemaa kuin nyt olinkin, niin minä kehräsin.
"Ratamolehti.." kuiskasin hiljaa.
>Tulen nyt luoksesi.< jatkoin mielessäni.
Tiikerivarjo kohotti suuren käpälänsä valmiina iskuun.
Minä suljin silmäni valmiina kuolemaan, valmiina matkaamaan tähtiklaaniin ystävieni, pentujeni ja tietenkin Ratamolehden luo.
Huokaisin syvään ja tunsin olevani kokonaan valmis kuolemaan.
OLin täysin valmis siihen.
Sillä hetkellä mielessäni pyöri vain yksi ja ainut asia, joka oli Ratamolehti.
Mikäs muukaan?
Olihan Ratamolehti sentäs päivieni ilo ja iltojeni piristäjä.
Olin rakastunut Ratamolehteen, kun olin oppilaana taistellut Viiltokäpälän kanssa mäyrää vastaan ja sitten olimme heränneet parantajanpesässä.
Viiltokäpälällä ei ollut ollut silloin juuri mitään vammoja ja hän pääsi heti pois parantajalta.
Muistin vieläkin sen hetken, kun olin jäänyt katsomaan, kun silloinen Viiltotassu ja Haukkatassu olivat onnelisina kadonneet suuaukosta.
Ja olin itse yksin jäänyt pesään ja tajunnut ettei minulla ollut kumppania ja että tarvitsin sellaisen.
Sitten seuraavana päivänä kuin tilauksesta silloinen Ratamotassu oli tullut tunnustamaan rakastavansa minua.
Ja nyt hän oli poissa.
Samoin kuin Viiltokäpäläkin oli.

Mutta takaisin nykyhetkeen:

Kun avasin silmäni, Tiikerivarko kohotti juuri suuren käpälänsä valmiina viiltämään kurkkuni poikki. En ollut peloissani, pikemminkin onnellinen hiukan ainakin.

Suljin jälleen silmäni tyynen rauhallisena. Kuolemaa odottaen.
Kuolisinko minä todella nyt?

Jatkuu...
Vastaus:28 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Purotassu(Puronkukka), Myrskyklaani
14.06.2013 13:40
Purotassu heräsi aamulla aurinkoon, joka paistoi oppilaiden pesän katon läpi himmeästi. Hän nousi ylös ja venytteli kankeita jäseniään. Kukaan nykyisistä oppilaista ei ollut vielä herännyt. > Milloin kohan minusta tulee soturi?< Purotassu esitti itselleen kysymyksen, johon ei tiennyt itse vastausta. > Kärpänkäpälä ei varmaan ole vielä herännyt< Purotassu totesi jatkaen. kukaan oppilaista ei ollut herännyt vielä. Purotassu oli kaikkia oppilaita vanhempi se tuntui jo hänestä vähän tylsältä, vaikka häntä ei ollut harmittanut silloin, kun Purotassun siskosta Linnunlaulusta oli tullut soturi. Nyt Purotassusta tuntui ulkopuoliselta, ja hylätyltä vaikka kaikkialta kuului kissojen vaimeaa tuhinaa. Hän katsoi vielä kerran oppilaiden pesää, kunnes pujotteli oppilaiden välistä ulos. Viileä tuuli pörrötti Purotassun turkkia, kun tämä astui ulos. Aurinko oli jo noussut, vaikka pilvet peittyivät sen juuri sillä hetkellä kun hän oli astunut ulos. Tuoresaaliskasa näytti pikkuruiselta. Siinä oli vain vaivaiset kolme metsähiirtä, varpunen ja harakka. Leiri näytti vielä hiljaiselta. Jotkut harvat olivat jo tulleet ulos ja sukivat omia turkejaan laiskasti. Purotassukin istuutui ja rupesi peseytymään hitaasti. Lopuksi hän nuolaisi käpäläänsä ja pyyhkäisi vasenta korvaansa. Purotassun pitkä hopean-harmaa turkki lämmitti mukavasti. Hän katsoi ympärilleen ja huomasi sotureiden pesällä liikettä. Ulos pujahti kaksi soturia vieretysten. Soturit hölkkäsivät ulos leiristä. > Heillä näytti olevan kiire jonnekkin.< Purotassu ihmetteli hiljaa. Aamupartio palasi juuri samalla hetkellä, kun kissat olivat pääsisäänkäynnin luona. Aamupartion johtaja Hopeasulka katsoi ihmeissään heitä, mutta toinen kissoista sanoi jotain ja Hopeasilka nyökkäsi ja antoi käskyn muille kissoille. Purotassu yritti kuluttaa aikaansa sillä aikaa, kun odotti Kärpänkäpälää. Lopulta hänen mestarinsa asteli ulos sotureiden pesästä ja kääntyi Purotassua kohti. Kärpänkäpälä hölkkäsi Purotassun luo ja nau'kui hänelle.
" Tänään arvioin sinun taitosi, jotta voin kertoa miten paljon olet edistynyt Mustatähdelle." Purotassun silmät loistivat kirkkaina ja hän pomppi paikoillaan innoissaan.
" Ihanko totta? Olenko jo valmis siihen? Mitenköhän minä pärjään?" Purotassu tykitti Kärpänkäpälää kysymyksillä. Kärpänkäpälä pudisti päätään, mutta Purotassu hyllä erotti huvituneen kehräyksen, vaikka se oli hiljaista.
" Kyllä vain ihan totta. Olet valmis olet odottanut jo todella kauaan. Pärjäät varmasti hyvin, mutta menäänhän Tarkkailen sinua, mutta muista et saa puhua minulle, vaikka näkisit minut." Kärpänkäpälä vastasi, jonka jälkeen huokaisi syvään. Kärpänkäpälä kääntyi ja lähti kohti sisäänkäyntiä. Purotassu lähti seuraamaan innoissaan mestariaan. Purotassu käveli sisäänkäynnin läpi reippaasti, vaikka piikit raapivat tämän kylkiä. Metsässä oli ihanan rauhallista Purotassu erotti riistanhajua joka paikassa.
" No niin aloitetaan. Lähde Purotassu tuohon suuntaan ja muista vaikka näkisit minut..."
" En saa puhua sinulle." Purotassu keskeytti mestarinsa levottomana.
" Saanko nyt lähteä?" Purotassu jatkoi. Kärpänkäpälä nyökkäsi ja Purptassu rynnisti metsään. Vähän matkan päästä hän hidasti vauhtiaan ja lopulta pysähtyi kokonaan. Purotassu avasi suunsa ja haistoi tuoreen jäniksen hajun. Purotassu pudottautui vaanimis asentoon ja pysytteli tuulen alapuolella. Kun hän saapui tarpeeksi lähelle loikaan, niin jänis huomasi Purotassun. Purotassu lähti empimättä takaa ajoon. Hän saavutti jänistä ja lopulta sai sen kinni. Hän puraisi nopeasti eläimeltä selkärangan poikki, jonka jälkeen hänen hampaisaan roikkui veltto ruumis. Purotassu huohotti raskaasti pitkästä takaa ajomatkasta, kunnes sai hegityksen tasaantumaan. Purotassu kuopi jäniksen pälle hiekka ja sammalta ja mitä massa nyt olikaan, kunnes vasta kääntyi toiseen suuntaa ja jatkoi saalistusta.

Auringonhuipun hetkellä Purotassulla oli jo rutkasti saalista ja Kärpänkäpälä oli todella tyytyväinen oppilaansa taitoihin. Purotassu ja Kärpänkäpälä joutuivat hakea moneen otteeseen tuoresaalista, jota Purotassu oli saalistanut.
" Menen nyt kertomaan Mustatähdelle miten olet edistynyt. Käy tuoresaaliskasalla ja syö jotain ja lepää." Kärpänkäpälä määräsi. Purotassu nyökkäsi ja lähti tuoresaaliskasalle, niin kuin Kärpänkäpälä oli käskenyt. Hän valitsi metsähiiren, vaikka Purotassulla olikin aivan hirveä nälkä. Hän vei metsähiiren oppilaiden pesälle ja rupesi ahmimaan sitä isoilla hotkaisuilla. Kun Purotassu syönyt hiiren hänellä oli vielä nälkä, mutta tiesi ettei voinut ottaa lisää tuoresaalista, joten pujahti oppilaiden pesään nukkumaan. Purotassu heräsi kun Kärpänkäpälä tokki häntä kylkeen taukoamatta.
" Mustatähti nau'kui, että olet valmis soturiksi ja hän nimittää sinut illalla." Kärpänkäpälä kertoi kömpelösti. > Mitä.....< Aluksi Purotassu ei ymmärtänyt mitä Kärpänkäpälä oli sanonut, mutta hetken päästä hän pomppasi ylös täysin valmiina kaikkeen. Purotassu puhkui intoa, niin kuin aamulla. Silloin suurkiveltä kuului Mustatähden ulvahhdus. Purotassu pomppasi ylös ja Kärpänkäpälä seurasi häntä hitaammin perässä.

"Minä, Mustatähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Purotassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?" Mustatähti nau'kui ja käänsi katseensa Purotassuun, joka vapisi.
" Lupaan." Purotassu vastasi voimakkaasti, vaikka tärisi innosta ja olisi voinut huutaa koko metsälle, että hänestä tulee soturi. Silloin Mustatähti jatkoi.
" Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Purotassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Puronkukkana. Tähtiklaani kunnioittaa sinun maltillisuttasi ja taistelu taitoasi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi!" Kun Mustatähti lopetti tämä hyppäsi alas suurkiveltä ja jatkoi.
" Tänä yönä Puronkukan on valvottava koko yö mitään sanomatta." Sen jälkeen klaani onnitteli Puronkukaa ja Puronkukka asettui hopeahännän alle ja aloitti vahti vuoronsa.

// Tämmösen väsäsin. Elikkä Puronkukka sotureihin.//
 

Vastaus:saat tästä vaikkapa... 25 kp:tä! Ja lisäsin Puronkukan sotureihin c:

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketinleipätassu,Tuuliklaani
13.06.2013 21:58
Olin metsästyspartiossa Tuuliklaanin ylängöllä mestarini Jääkaiun ja Takiaiskorvan kanssa. Tuuli puhalsi kovaa ja vaikka aurinko ei ollut näkyvissä arvelin että oli jo auringonhuipun hetki. Sitten näin jäniksen ja ajattelin #nyt jos saan tuon kiinni niin mestarini on minusta varmasti ylpeä.# Lähdin hiipimään jänistä kohti niin hiljaa kuin osasin. Kun pääsin tarpeeksi lähelle kiihdytin vauhdin kovaksi ja sain kuin sainkin jäniksen napattua.
"Hienoa! Olet edistynyt mainiosti!" Kuului Jääkaiun ilonen ääni takaani.
"Olet edistynyt melko hyvin koulutuksessasi." Hän lisäsi.
Metsästimme vielä jonkin aikaa ennen paluuta leiriin. Leiriin päästyäni lähdin viemään Jänistä klaaninvanhimmille. Kun sen olin tehnyt menin tuoresaaliskasalle ja otin sieltä pienimmän jäniksistä, sillä minulla ei ollut nälkä.
Kun olin syönyt jänkseni lähdin vaihtamaan klaaninvanhimpien makuusioja. Otin suuhuni yhdet sammaleet ja lähdin viemään niitä pois. #Yök! nämä maistuvat kauhealta.# ajattelin itsekseni.

//en nyt tiiä menikö nuo ajatusmerkit ihan oikein mutta samapa se xD
Vastaus:7 kp:tä! c:

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
11.06.2013 17:29
Olimme saaneet kolme kalaa.
"Minä voin jäädä ilman. Syökää te vain." Hopea sanoi.
"Ei! Minä vaadin, että sinä saat syödä. Ota minun kalani." Oksa sanoi.
"Selvä.." Hopea mutisi ja haukkasi Oksan kalasta palan. Minulle tuli yhtäkkiä inhottava tunne. Sellainen, että pian jotain tapahtuu. Sitä ei voinut olla vielä äsken. Se alkoi vasta sitten, kun Hopea oli haukannut kalaa.
"Hopea! Lopeta heti sen kalan syöminen!" huudahdin.
"Häh?"Hopea lopetti syömisen. Yhtäkkiä hän kaatui maahan.
"Hopea! Mitä siinä kalassa oli?" kysyin. Kylmätähti riensi Hopean luo. Katsahdin kalaa. Sen sisällä oli jotain punaista...
"Nämähän... Nämähän ovat.. Kuolonmarjoja!" huudahdin.
"Mitä? Nokkosen siemeniä! Äkkiä!" Kylmätähti huusi. Häivyin paikalta etsimään.
#Kirottu Oksa! Tämän vielä kostan! Jos Hopea kuolee, tapan sinut!#

Olin löytänyt nokkosen siemeniä. Olin tuonut ne äkkiä Kylmätähdelle.
"Kuoleeko Hopea?" kysyin.
"En ole varma.. Toivotaan parasta.." Kylmätähti sanoi.
"Mitenköhän marjat olivat joutuneet kalaan?" Oksa kysyi viattoman näköisenä.
"Niin mitenköhän?" kysyin ja melkein kävin kiinni Oksaan.
Vastaus:5 kp:tä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lehvätassu, Jokiklaani
11.06.2013 15:55
UUSI AIKA

Luku 1; Vankeus

" Huminapilvi ! Huminapilvi! Huminapilvi ! " Äänet kaikuivat vierelläni, tarkoitettuna punertavalle, pörröiselle kollille joka tällä hetkellä asteli muiden sekaan ja näytti käyvän kiivasta keskustelua Kotkankiidon ja Rikkovarjon kanssa. Ei siis vihaisen kiivasta keskustelua, vaan enemmänkin sekavaa onnen keskustelua. Yritin hymyillä parhaani mukaan, mutta Pihkapennun menettäminen kouri vieläkin minua, enkä voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin suremiseen. Koko parantajaoppilas asiakin alkoi tuntumaan enemmän pakoteltulta kuin itse valitsemalta. Ennen se oli ollut hauskaa, kun oli saanut tukea omalta veljeltään, mutta kun Pihkapentu kuoli, kaikki muuttui. Pajupuro suri enemmän kuin kukaan muu ja hän oli nytkin jossain leirin ulkopuolella suremassa poikaansa. Symbolihäntä, isäni, taasen yritti näyttää rohkealta, mutta näin hänet joskus öisin istumassa aukiolla katse tähdissä. Kerran kun hiivin lähemmäs, kuulin kuinka hän rukoili Tähtiklaania ja kertoi surustaan. Huokaisin syvään. Aurinko paistoi kauniin kirkkaana ja loi aukiolle loistavan hetken nimittämiseen. Jos Pihkapentu ei olisi kuollut, hän olisi ehkä nyt oppilas ja pian soturi ja minä makoilisin jossain auringon lämmittämässä paikassa. Vaikka yritin kuinka, tahmaiset, suolaiset kyynleet alkoivat norumaan poskilleni kastellen poski turkkini. Kuului tasaiset ja hiljaiset tömähdykset kun kyyneleeni osuivat maahan. Kuiva maa pölähti hieman. Käänsin katseeni pois muista kissoista. Aurinko porotti yhä ja muut kissat olivat jo lähteneet tekemään omia asioitansa taikka ne olivat onnittelemassa vielä Huminapilveä. Olinhan minä onnellinen ystäväni puolesta, mutta siinä se. Hän luuli minua ystäväksi vain, mutta minä rakastin häntä. Ei kai sille mitään mahda, mutta se teki kipeää nähdä Huminapilvi Tiikeritassun kanssa. Nyyhkäisin äänekkäästi ja lähdin kävelemään hieman horjahdellen parantajan pesää kohti. Parantajan pesän viileä ilma ja raikkaiden yrttien tuoksu sai ajatukseni karkaamaan hetkeksi. Oikeastaan parantajan pesässä on hieman kosteaa, mutta mitäpä tuosta. Etsin katseellani Teerenlentoa, mestariani. Kauniin mustan naaraan pitäisi olla jossain sisällä parantajan pesässä. Kosteden takia viiksieni nuppeihin alkoi ilmeästyä pieniä vesitippoja, jotka tipahtivat maahan ja saivat viikseni pongahtamaan ylöspäin. Aivastin rajusti viiksiemi kutituksen takia ja sitten jatkoin etsimistä.
" Missä olet Teerenlento? Et ollut paikalla kun Humitassu nimitettiin Huminapilveksi! Kai tajuat että se oli tärkeä tapahtuma? " Nau'uin äänekkäästi kaikuvassa pesässä. Kivisessä pesässä oli yksi suuaukko ja pitkä tunnelli, josta haaraantui ainakin viisi tunnelia oikealle puolelle, jossa oli ainakin kolme pehmeää sammalsulkasimpukka-makuualustoja ja vasemmalle kivessä oli eräänlaisia hyllyköitä yrteille. Hyllyissä oli kissanminttua, Fenkolia, Hiirensappea ja kaikkea muuta. Pihisin hampaideni välistä, kun en saanut minkäänlaista havaintoa mustasta, laikukkaasta kauniista parantajasta, jolla oli vammautunut jalka.
# Missäköhän sinä nyt liikut? # Ajattelin surumielisesti ja huokaisin. Nyt olin yksin. Saatoin yhä tunte kuinka poskiturkkini oli liimautunut kiinni ihooni kyyneleiden vanan kohdalta. Kohotin valkohaaleanpihkan värisen tassuni ja hieroin sillä kasvojani, kunnes tunsin ne puhtaiksi. Haukottelin makeasti ja yritin olla välittämättä siitä yksinäisyyden ja pelon tunteesta joka piti minusta kiinni kuin haukka jäniksestä. Huokaisin päästäen pienen piipityksen tyylisen äänen ja astuin uudelleen pesästä ulos. Kova kivinen maa vaihtui pölyävään maahan ja kosteus auringon leimuaviin säteisiin. Tuntui siltä kuin aurinko olisi napannut minusta kiinni ja kietonut lämpimään turkkiinsa kiinni. Raottelin kiinni painaneita silmiäni ja vilkaisin kerran eteenpäin. Kesti hetki ennenkuin erotin kissat aukiolla ja haaleasti näin kauimmaisessa nurkassa makaavan Huminapilven joka haukotteli selvästikkin väsyneenä. Naurahdin hieman ja vilkuilin yhä ympärilleni. Sitten näin silmäkulmastani kuinka Usvajalka pökki pikimustaa, valkorintaista oppilasta minua kohti. Kun Harmaa Usvajalka oli tarpeeksi lähellä, erotin helposti oppilaan kuvioinnoin; Oppilas oli ainakin kolli, tällä oli musta turkki, valkoinen rinta, tassut, kuonon yläosa ja hännäpää. Kollin keltaiset silmät liikkuivat tylsistyneenä puolelta toiselle, kunnes tämä vilkaisi lyhyesti minuun päin. Tuhahdin ja vilkaisin Usvajalkaan päin. Vanhahko, harmaa naaras huokaisi hiljaa ja alkoi naukua;
" Ahmatassu ei osallistu koulutukseensa, joten kai hän voi tulla hetkeksi tänne? Pyydän Lehvätassu, Teerenlento on liian....no tiedät kyllä. Voitko pitää Ahmatassusta hetken huolta? " Usvajalka naukui hiljaa tasaisella äänellään ja naaraan siniset silmät katsoivat hieman tylsistyneenä minun kirkkaisiin, meripihkan värisiin silmiin jotka oikein loistivat elämän iloa. En voinut olla säälimättä Usvajalkaa; hänhän oli toiminut monien kissojen mestarina ja alkoi pikkuhiljaa vanhentua, vaikka muuta väittikin kivenkovaan. Haukottelin hiukkaisen ennenkuin nyökkäsin lyhyesti. Kiepsahdin ympäri ja viitoin Ahmatassun tulemaan perässä. Onnekseni kolli lähti kävelemään perässäni parantajan pesälle. Pesän kosteus oli ihanaa, koska porottava aurinko oli liian tukahduttavaa. Astelin muutaman ketunmitan kovalla kivellä pesän suuaukosta, kiepsahdin ympäri ja istahdin maahan kiepsauttaen häntäni tassujeni eteen. Olin selvästi pitempi ja vankempi kuin nuori oppilas, mutta minusta tuntui silti siltä että hän voisi kaataa minut maahan noin vain.
" Mikä on nimesi? " Kysäisin rikkoen yllämme olleen pelottavan hiljaisuuden. Musta oppilas hätkähti hieman, mutta toipui nopeasti ja vilkaisi minuun keltaisillä silmillänsä.
" Ahmatassu " Tämä naukaisi hieman liian rehentelevästi. Päätin vastata kollin äänen sävyyn samalla mitalla.
" Esitätkö röyhkeää vain saadaksesi naaraat puolellesi? " Kysyin hiljaa, suoraan ja töykeästi. Ahmatassu päästi pienen sihahduksen, mutta hiljeni kun mulkaisin tätä paheksuvasti. Jälleen yllemme levisi syvä hiljaisuus ja nousin ylös pyyhkäisten hännälläni maata. Käännyin ympäri, nappasin suuhuni varovasti sammaleen johon oli kastettu hiirensappea. Laskin sen kollin eteen joka näytti melkein järkyttyneeltä. Vaikka Ahmatassu pudisti päätänsä ja työnsi sammalta pois päin, tämä lopulta antautui, nappasi kiinni sammaleesta ja lähti suunnistamaan kohti klaaninvanhimpien pesää. Tuhahdin peittäen nauruni, kun kolli oli pujahtanut pois näkyvistä. Vilkaisin nopeasti yrtti hyllykköä ja huomasin että raunioyrtin juuret olivat loppumassa. Nousin kunnolla ylös, pyyhkäisin hännälläni maata ja astelin itsekkin pois pesästä. Kova kivinen maa päästi kummallisia ääniä kun tassuni kolahtelivat sen pintaan. Onneksi näin jo auringon säteet astuessani ulos. Pienoinen tuuli pyyhkäisi turkkiani. Hymähdin iloissani ja tutkin aukiota. Nappasin silmiini Huminapilven, joka nyt nuoleskeli tassujaan. Loikin pölisevällä maalla aivan punertavan kollin luo. Tämä vilkaisi minuun ihmeissään, kieli ulkona ja hieman vinot, ruskeahkon meripihkan väriset silmät hiukkasen raollaan. Kollin pitkät korvat nytkähtelivät pikkuisen joka huvitti minua suuresti.
" Hei Huminapilvi. Tulisitko kanssani hakemaan raunioyrtin juuria? Se ei kestäisi kauaa " Nau'uin hiljaa ja hymyilin tyytyväisenä. Punertava kolli nuolaisi kerran vielä tassuaan, kunnes nousi ylös, kiepautti hännänsä hieman kippuralle ja hymyili leveästi.
" Toki! Miksipäs ei? " Tämä naukaisi. Onneksi hän lähti mukaani. Hymähdin ja käännyin ympäri kohti leirin suuaukkoa. Lähdimme kävelemään yhtäaikaa pölyisellä maalla leirin suuaukkoa kohden. Pian Huminapilvi pujahti ulos leiristä ja minä astelin tämän perässä. Tunnelin sisällä oli pimeää, mutta kun astuimme valoon, voisin suoraansanoa että sokeuduin. Kirkas auringon valo oli niin...kirkas, että tuntui siltä kuin se olisi polttanut silmäni päästä. Räpyttelin Huminapilven kanssa silmiäni kiivaasti, kunnes näin jälleen sen verran, että tunnistin reviirimme alueet. Näin Edessäni suuren joen, sivuillani muutamia puita ja ihania, vetisiä pensaikkoja. Hymyilin pirteästi haistellessani raikasta ilmaa. Sitten muistin mitä minun piti hakea. Raunioyrtin juuret. Kasvavat...jokien vierillä. Katsahtaessani jokeen, näin todellakin raunioyrttejä. Huminapilvi katseli ympärilleen, yrittäen selvästi etsiä itsekkin raunioyrttejä. Pompin ruohon päällä aivan joen viereen, auringon lämmittäessä turkkiani. Katsahdin yrtteihin ja tarkistin että ne todella olivat raunioyrttejä. Tutkin yrttiä, kunnes varmistuin sen todellisuudesta ja tajusin vasta sitten että Huminapilvi oli tullut viereeni. Kollin häntä koski minun häntääni ja punastuin pakostakin. Sydämmeni löi hämmentyneenä ja puna vain levisi. Yhä hämilläni siirsin käpäläni kasvin ylle ja paljastin kynteni painaen tassuni maan sisään. Työnsin tassujani syvälle maahan ja koukistin käpäläni niin että pystyin vetämään kasvin juurineen päivineen maasta. Häntäni pörhistyi ja Huminapilvi siirtyi eteeni, kun vedin lujasti maata.
# UGH, Ompas nämä juuret tiukassa! # Ajattelin turhautuneena ja kiskaisin rajusti juuria. Sitten maa petti ja kasvi lensi komeassa kaaressa ilmaan. Kaaduin taaksepäin ja tömähdin maahan.
" Aijai " Naukaisin nyrpeästi, kun tykyttävä kipu iski minua pään taakse. Kuului tasainen töpsähdys, kun rauniyrtti tippui takaisin kuoppaansa, kasvi edellä, niin että juuret jäivät yläpuolelle törröttämään.
" Oletko kunnossa Lehvätassu? " Kuulin Huminapilven naukaisun ja kuulin kuinka tämä lähti juoksemaan luokseni. Kuului kummallinen ääni, ja arvelin että Huminapilvi kompastui juuriin. Näin kuinka Huminapilven punainen hahmo kaatui kohti minua. Sitten keuhkoihini iskeytyi sellainen paine, että silmiini purskahti valkoista. Huo'ahdin ja ravistelin päätäni yrittäen saada valkoisen valon pois. Pian se lähtikin, mutta nähdessäni, miksi keuhkoni olivat tyhjenneet, punastuin. Huminapilven kasvot olivat vain noin hiirenmitan päässä omistani. Punertava kolli nousi hämillään pois päältäni ja astui muutaman askeleen kauemmas. Olin yhä punainen ja kun istahdin, tuntui siltä että voisin kaatua taaksepäin. Katsahdin Huminapilveen, joka oli kohdistanut katseensa maahan. Sitten tämä nosti katseensa. Hän oli kauhistunut. Kollin suu aukesi ja tämä oli sanomassa jotain, mutta sitten kuului räksähdys ja ympärilleni tuli pimeää. Sydemmeni iskut kiihtyivät ja nau'uin apua. Tunsin maan allani, mutta muuten oli niin pimeää, etten erottanut mitään. Juoksin eteenpäin, mutta pääni kolahti johonkin kovaan ja kaaduin suoraan selälleni. Haistoin ja tunsin selvästi, kuinka veri virtasi ohuena norona päästäni ja sitten kaikki kieppui.
" Huminapilvi auta.. " Naukaisin yhä hämilläni ja annoin tajuttomuuden vallata ajatukseni.

// Kaksijalka siis laitto puisen korin lehvän ylle ja siksi tuli pimeet :'D

Vastaus:30 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki, Jokiklaani
11.06.2013 13:07
LUKU 9

"Olit kuulemma kysynyt minua?" Rastastähti maukui ja asteli luokseni. Makasin väsyneenä ja tylsistyneenä parantajan pesän edessä.
"Kyllä. Haluaisin keskustella tulveaisuudestani." Maukaisin ja katsoin Rastastähteä suoraan silmiin.
"Kerro vain asiasi." Naaras maukui hymyillen.
"Niin tuota, olen tässä miettinyt että minustahan ei voi tulla enää soturia. Ei sitten millään. Joten olen ajatellut, että voisin auttaa muita kuningattaria synnytyksessä ja pentujen hoidossa. Teerenlennon mielestä se hyvä ajatus, jolloin minun ei tarvitse vain olla tyhjänpanttina." Kerroin hänelle. Katsoin jännittyneenä hänen ilmettään,mutta se ei muuttunut ollenkaan.
"Minunkin mielestä tuo on hyvä idea, vaikka et enään voi synnyttää. Uudet kuningattaret tulevat aina tarvitsemaan apua ainakin vähän." Hän sanoi. "Saat tästä lähtien autaa kuningattaria. "
"Kiitos paljon Rastastähti." Mau'uin kiitollisena. Päällikkö nyökkäsi ja lähti astelemaan kohti omaa pesäänsä. Minä taas lähdin raahautumaan kohti pentutarhaa. Pajupuro oli jo siellä.
"Hei Pajupuro! Sain Rastastähdeltä luvan auttaa tästä lähtien kuningataria synnytystä edeltävänä aikana ja pentujen hoidossa." Kerroin innoissani ystävälleni.
"Se on mahtava kuulla." Naaras maukui mahdollisimman iloisena. Kun Pihkapentu kuoli, hän oli järkyttynyt kovasti.
"Olen kovin pahoillani Pihkapennun kuolemasta, tiedän hyvinkin miltä tuntuu menettää oma pentunsa." Mau'uin hiljaa ja nuolaisin lohduttavasti hänen korvanpäätään.
"Minäkin olen pahoillani Vatukkapennun kuolemasta." Hän kuiskasi ja nojasi minua vasten.
Siinä me kaksi kahdestaan makoilimme. Maailman menot eivät meinä juuri sillä hetkellä kiinnostaneet, halusimme surra mnetettyjä pentujamme.

//Toivottavasti teille käy että Sulasta tulee ns. lopullinen kuningatar, muuta kun se ei voi tehdä. Sori lyhyys!!
Vastaus:23 kp:tä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketinleipätassu,Tuuliklaani
10.06.2013 13:07
//Siis onhan Jääkaiku nyt mun mestari kun tuolla kllanit ja kissat kohassa lukee et on ja mulle ilmotettiin et on mut siis sen tarinassa luki et Kaislatassu ois sen oppilas? anteeksi sähläys

Heräsin siihen että joku tökki minua. En olisi halunnut millään nousta, mutta minua väsytti. Kuulin kuinka mestarini sanoi minulle hiljaisella äänellä
"herätys unikeko on aamupartion aika."
"Mutta kun väsyttää " vänkäsin vastaan.
"Nyt ei ehdi nukkua!" Mestarini patisti minua.
Nousin ylös vaikka en olisi halunnut ja lähdimme aamupartion kanssa tassuttelemaan leiristä ulos.
"Mitä haistat?" mestarini Jääkaiku kysyi minulta.
"Jäniksen." vastasin.
"Entä muuta? Emme ole metsästämässä." hän maukui.
"Kaksijalkojen maatilan." vastasin hetken haistelun jälkeen.
"Hienoa."mestarini sanoi vaikka en ymmärtänyt mitä hienoa siinä oli.

//Sori hirveesti!! tästä tuli iiiiihan sikä lyhyt mutta kun äiti hääsi pois koneelta. ;(
Vastaus:5 kp:tä. Ensikerralla pidempi?

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Saniaistassu,Jokiklaani
08.06.2013 16:15
Luku 1.
Hyökkäys?

Jännitin lihakseni valmiiksi loikkaan ja vispasin häntääni. Nostin karvani pystyyn ja aloin murista. Työnsin kynteni ulos ja paljastin hampaani. Odotin hetken häntää vispaten ja pehmeä naaraan ääni naukui korvissani:
"Loistavaa,Saniaistassu!Ja nyt käy päälle!"
Otin askeleen taaksepäin ja jännitin lihakseni hyppyyn:
>>Kunnon loikka kohti niskaa ja tarttumi...Kyllä minä osaan!<<
Ponnistin salaman nopeasti ilmaan ja liidin kohti mestarini niskaa. Sammalturkin kirkkaat silmät olivat tyytyväiset mutta kierot. Olin lähellä tavoittamassa Sammalturkin kaulaa, mutta siinä samassa Sammalturkki kierähti sivuun ja juoksi sinne mistä lähdin loikkaamaan kohti mestariani. Tömähdin maahan,mutta nousin heti jaloilleni ja vilkaisin taakseni. Sammalturkki katsoi minua sen näköisenä,että minulla ei olisi mitään mahdollisuutta päihittää häntä. Oli lähellä,että olisin lentänyt päin edessä nököttävään puuhun. Juoksin kohti naarasta kiivastuneena,mutta Sammalturkki loikkasi ylitseni,kääntyi,hyppäsi päälleni ja tarttui niskastani. Ähkin maassa ja sitten mestarini päästi irti.
"Voitin!" Sammalturkki maukui hymyillen. Katsoin häntä ja nousin seisomaan:
"Uusiksi?"
"Tottakai! Me emme lopeta ennemmin kuin olet voittanut minut kaksi kertaa!" naaras tokaisi ja lähti astelemaan kohti paikkaansa. Nyökkäsin mietteliäästi ja asetuin paikoilleni:
>>Miten minä voin päihittää hänet...? Hän on taitava!<<
Sammalturkki aloitti. Se pujotteli siksksakkia kohti minua.
>>Mitä minä teen?!<< mietin hätääntyeesti.
Loikkasin naaraan tavoin sen yli, mutta en kerinnyt muuta kuin juoksemaan toiseen päähän. Mestarini kääntyi juoksi hetken ja loikkasi minua kohti. En voinut vain paeta. Minun piti taistella! Loikkasin ilmaan kohti naarasta. Hätääntyneesti Sammalturkki ulvoi:
"Mitä sinä teet?!"
"En tiedä!" vastasin ja ennen törmäystä tartuin naarasta etukäpälästä. Vetäisin hänet maahan ja ja loikkasin nopeasti selän päälle maahan kaatuessamme. Pidin kaikin voimin käpälääni naaraan pään päällä ja mau'uin:
"Tällä kertaa voitin minä!"
Päästin mestarini vapaaksi ja katsoin iloitessani häntä silmiin. Mutta naaraan silmissä näin kauhun. Sammalturkki tokaisi:
"Olet hullu!"
Katsoin naarasta silmiin pelokkaasti:
"Mitä minä tein?"
"AI MITÄ SINÄ TEIT??!! SINÄ SYÖKSYIT MINUA KOHTI KUN OLIN ILMASSA!"
"No onko sen nyt niin hirveää?" kysyin rauhoittuneesti.
"No ei. Kunhan vaan pelleilin!" naaras sanoi ja lähti nelistämään kohti leiriä. Suuni raottui auki ja katsoin Sammalturkkia vihoissani. Murisin hetken ja kysyin:
"Entä toinen voittoni?"
"Mjääh. Ei sitä tarvita tänään. Tuo riitti tälle päivälle",mestarini maukui päättäväisesti...
.:Leirissä:.
Tepastelimme leiriin ja vastaan tuli Rastastähti. Rastastähti näytti iloiselta:
"Kuinkas harjoitukset meni?"
"Ihan hyvin..."aloitin hieman, kunnes Sammalturkki jatkoi innokkaasti:
"Loistavasti! Kerron kaiken heti kun olen levännyt..."
Lähdin kohti oppilaitten pesää ja lysähdin sen viereen aurinkoiselle pilkulle. Olin nälkäinen ja väsynyt harjoitusten jälkeen. Luokseni tuli Tiikeritassu. Se kantoi mukanaan pientä vesimyyrää:
"Oliko rankat harjoitukset?"
"Vähän vaan..." mutisin katse sivulle. Naaras asettui istumaan viereeni ja pudotti vesimyyränsä eteeni:
"Syö."
"En minä..."
"Syö!" Tiikeritassu murahti.
Katsoin hämmilläni naarasta. Tiikeritassun ilme oli tyyni. Se vilkaisi minua tyynesti ja käänti katseensa pentutarhaan. Vedin myyrää luokseni ja aloin syödä sitä melkoisella ruokahalulla. Mehukas aromi lihassa oli niin hyvää että hotkin sen liian nopeasti. Sen syötyäni näin kuinka soturit tuijottivat minua. Tiikeritassu lähti muitten oppilaitten luo.Mietin hermostuneesti:
>>Sainko edes syödä sitä vesimyyrää?<<
Oppilaat vaikuttivat siltä että ne eivät tietäneet asiasta mitään, mutta soturit olivat salaperäisiä mielestäni...
.:Illalla:.
Kaikki oppilaat olimme kerääntyneet pesäämme ja mietimme miksi soturit ovat olleet niin salaperäisiä? Rapina kuului oviaukolta ja havahduimme seuraamaan kuka oli tulossa sisään. Sisään asteli Kiviturkki joka maukui:
"Tulkaa ulos tuonne leirin keskelle."
Vilkaisimme toisiamme ja lähdimme Kiviturkin perässä ulos. Siellä odotti päällikkö Rastastähti. Tiikeritassu oli hermostunut. Se hikoili ja vispasi häntäänsä. Päällikkö näki sen ja kertoi ettei se liity tällä kertaa häneen. Siinä samassa oppilas rentoutui. En itsekkään ymmärtänyt mitä tapahtui. Rastastähti aloitti:
"Hyvät oppilaamme, kuulkaa seuraava tehtävänne. Teidän oppilaiden täytyy lähteä joelle selvittämään,että mikä tunkeilee reviirillämme öisin. Olemme haistaneet jo hetken aikaa mikä reviirillämme tunkeilee,mutta emme tiedä mikä! Te saatte luvan auttaa asiassa."
Lähdimme joukkona mitään sanomatta jo astelemaan joelle. Ahmatassu ryntäsi ekana haistelemaan paikkoja. Muuta vielä nelistimme rauhassa paikan päälle. Kohta huomasimme,että Ahmatassu juoksi kiireellä kohti puolisiltaa. Omenatassu huusi kollin perään:
"Minne sinä menet?!"
"Varjoklaani on syypää!" mustavalkoinen kolli ulvoo.
"Takaisin! Sinulla ei ole asiaa mennä sinne kun me olemme vasta tulossa haistelemaan paikkoja!" Karviaistassu huutaa.
"Enkä tule! Te ette minua estä!" Ahmatassu uhkaili ja jatkoi matkaansa.
Varpustassu kuiskasi minulle:
"Olet nopea ja toimit kuin varjo! Voisitko käydä nappaamassa hänet?Jos epäilet ota Oravatassu mukaan."
"Voin tulla!" Oravatassu vastasi.
Minä ja Oravatassu lähdimme Ahmatassun perään puitten kautta. Mustavalkoinen kolli ei vilkaissu kertaakaan taaksensa joka teki tästä liiankin helppoa. Ahmatassu jäi järven rannalle peseytymään. Oravatassu kiipesi lähimmän puun oksalle ja odotti hetkeä jolloin voisi loikata Ahmatassun päälle. Minä taasen odotin puskan takana. Nyökkäsin Oravatassulle merkiksi että hänen tilaisuus on tullut. Ääntä päästämättä naaras loikkasi oksalta Ahmatassun niskan päälle.
"Khääh!" Ahmatassu ulvahti.
Raahasimme Ahmatassua muitten luokse. Kolli ähki,sähisi,murisi ja rimpuili. Sen jälkeen sen voimat menivät ja se tokaisi:
"Hyvä on...voititte...päästäkää minut..."
"Emme luota sinuun yhtään enempää!" me muut oppilaat huudettiin kuorossa ja pian alkoi hälinä ja valitus.
"Hiljaisuus!" Tiikeritassun ääni kajahti.Hälinä loppui ja raidallinen naaras jatkoi:
"Kuulin rapinaa..."
Kaikki oppilaat alkoivat vilkuilla ympärilleen. Taivas oli jo tummentunut. Murina ja rapina kuului jokapuolelta. Joka puolelta tuli kissoja.Pudotimme Ahmatassun vapaaksi,sillä enään se tuskin viitsi lähteä yksin minnekkään. Yksi kissa hyppäsi Häivätassun kimppuun. He ryhtyivät painimaan maassa. Kissat olivat varmaan viipinyneet pitkään sillä ne haisivat Jokiklaanilta. Pian alkoi hurja taisto. Kaikilla oppilailla oli oma vastus mutta tuntemattomia kissoja oli paljon jäljellä. Päälleni kävi aika suuri tumma varjo. Sen jään siniset silmät hohtivat pelottavasti. Vilkaisin ympärilleni kuinka karvatuppuja ja verta lensi. Käänsin katseeni takaisin haastajaani joka seisoi edessäni häntäänsä vispaten. Hän näytti vaikealta vastukselta minulle. Loikkasin tätä kohti,mutta se nousi takajaloilleen ja tarttui etukäpälästäni ja heitti maahan. Ulvahdin kivusta ja näin kuinka tassuni ympärillä tihkui verta. Suuri kissa paljasti terävät hampaansa joita punoitti hiukan veri. Nousin ylös tassuani aristellen,mutta heti noustuani se hyökkäsi päälleni ja tarttui minua niskasta. Rimpuilin otteesta irti ja raapaisin tätä naamaan. Se ei välittänyt mitään vaan kaatoi minut maahan. Se tarttui minua kaulasta ja yritin potkia tätä takajaloillani. Kissa ärsyyntyi ja pamautti minua tassullansa otsaani. Nousin ylös ja hyökkäsin tämän päälle mutta loikkasin tämän ylitse. Päälle loikkaaminen oli minulle iso ongelma. Kissa löi minua taas päähän. Peräännyin askelia vihaisesti. Tumma kissa loikkasi minua kohti. Nyt muistin mitä olin tehnyt mestari Sammalturkille kun se oli loikannut minua kohti! Jännitin lihakseni loikkaan ja ponnistin itseni ilmaan. Kissan silmät muuttuivat säikähtäneiksi ja muistin minkälainen ilme Sammalturkilla oli ollut kun loikkasin tätä vastaan. Se oli samanlainen. Suurikokoinen kissa liiti ylitseni ja itse tartuin tätä takajalasta. Tartuttuani tämän jalkaan, vedin tätä mukanani maahan kun olin putoamassa. Kissa ulvoi ja mourusi kivusta tömähdettyään maahan. Kaikki muut kissat ja oppilaat lopettivat nahistelunsa ja jäivät katsomaan mitä oli tapahtunut. Suuri kissa nousi ylös takajalkaansa ontuen. Kaikki kissat kerääntyivät luoksemme. Kun katsoin tarkasti kissaa kasvoihin havahduin että tämä kissa oli aivan tuntun näköinen:
"Haukkahalla!"
Vastaus:26 kp:tä. Karviaistassu on muuten mykkä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jääkaiku,Tuuliklaani
08.06.2013 11:43
"Jääkaiku.."kuulin kaikuvan kauniin äänen.Höristin korviani ja käännyin ääntä kohti.
"Emo!"kiljaisin onnellisena tunnistaessani Sulkasydämmen emoni hopeaharmaan hahmon. Sulkasydämmen siniset silmät tuikkivat surusta ja kaipuusta.
"Minulla on ollut niin ikävä sinua pentuni."emoni maukui surullisena.
"Minullakin sinua ja on niin mahtava nähdä sinut."mau'uin onnellisena. Sulkasydän päästi kurkustaan pienoista kehräystä juostessani tämän vierelle. Painoin pääni emoni pehmeää turkkia vasten ja tunsin olevani taas pentu.
"Minulla oli syyni tulla uneesi."emoni maukui yllättäen. Nostin päätäni ja näin emoni vakavan ilmeen. Tiesin,että tämän täytyi liittyä Sudenloikkaan.
"Tyttäreni Sudenloikka on vahva ja kostonhimoinen kolli,joka tahtoo tuhota sinut ja klaanisi."Sulkasydän maukui.
>En ymmärrä miksi Sudenloikka haluaa tappaa minut.<ajattelin ihmeissäni. Emoni huomasi ilmeestäni mitä ajattelin ja tämän siniset silmät tuikkivat.
"Sinä tyttäreni olet ainoa,joka voi voittaa hänet olet erikoinen."emoni maukui.
"Mitä,mutta mitä erikoista minussa nyt on?"tiuskaisin.
"Joskus sinusta voi tulla suuri päällikkö,mutta se riippuu vain siitä haluatko sitä."Sulkasydän maukui.
"En tiedä,mutta sen tiedän,että minä en Sudenloikkaa voittaisi hän tekisi minusta varikse ruokaa."mau'uin väristen.
"Kaikki on mahdollista kultaseni,mutta nyt minun on mentävä."Sulkasydän maukui ja alkoi haihtua.
"Eiii älä mene vielä minä tarvitsen vastauksia!"huusin,mutta turhaan emoni katosi ja pian alkoi kadota kaikki muukin.Säpsähdin hereille ja katsoin pesä tovereitani,jotka nukkuivat edelleen sikeää unta.Hiivin pois sotureiden pesästä ja kurkistin oppilas pesälle ja kuten arvasinkin Kaislatassu oli poissa.
>Ei kai tälle ole sattunut mitään!<ajattelin huolestuneena.Tassuttelin tuoresaalis kasalle ja nappasin siitä jäniksen.Upotin hampaani jäniksen mehevään lihaan ja söin jäniksen muutamalla nälkäisellä haukkauksella.Nuolaisin jäniksen rippeet huuliltani ja venyttelin sitten jäseniäni.
>Voisin mennä etsimään Kaislatassua nyt on hyvin vaarallista antaa hänen liikkua yksin nummella,kun Sudenloikkakin on vapaana ja samoin hänen siskonsa Loimuturkki.<ajattelin ja nousin jaloilleni.Astelin ulos leiristä ja kuulin ivallista naurua.
>Se ketunläjä!<ajattelin ja pinkaisin juoksuun olin onneksi yksi Tuuliklaanin nopeimmista juoksijoista,joten en väsynyt helposti ja saatoin juosta tavattoman nopeasti.Nummella juokseminen tuntui yleensä mukavalta,mutta nyt olin tavattoman huolissani ja samalla peloissani. Ivallinen nauru kaikui korvissani ja saatoin nähdä näkyjä verisestä kissasta. Kiihdytin vauhtiani entisestään. Lopulta olin tullut reviirimme päähän en kuitenkaan nähnyt ketään.
>Tulinko liian myöhään?<ajattelin järkyttyneenä.
"No hei Jääkaiku etsistkös minua?"kuulin ivallisen äänen. Jokainen karvani nousi pystyyn kääntyessäni. En kuitenkaan nähnyt Sudenloikasta merkkiäkään. Minne kolli oli kadonnut? Jännitin lihakseni valmiina loikkaan,vaikka en tiennytkään missä kolli oli.
"Tule esiin Sudenloikka en pelkää sinua!"sähisin.
"Ei siltä näytä,sillä haistan pelkotuoksusi."Sudenloikka nauroi,mutta kolli ei vieläkään tullut esiin.
"Vielä ei ole aika,mutta stten kun on aika teen sinusta silppua!"Sudenloikka sähisi. Koko kehoni värisi ja katselin hätääntyneenä ympärilleni.
Sudenloikan ivallinen ääni oli mahdotonta saada pois päästäni.
>Emo mikset auta minua?!<ajattelin väristen. Tiesin,että minun oli pakko harjoitella taistelu taitojani jos haluaisin koskaan voittaa Sudenloikan. Katselin ympärilleni ja huomasin yhden ainoan puun. Vaanin sitä hetken ja loikkasin sitten kynnet ojossa puuta kohti. Upotin kynteni syvälle puun kaarnaan ja revin suuria palasia puusta terotellen samalla valkoisia kynsiäni.
Puuhun jäi syviä uurteita ja kynteni väliin jäi kaarna lastu. Yritin irrottaa ruskeaa kaarnan palasta kynnestäni,mutta kynteni katkesi.
Sähähdin kivusta ja astelin varovasti leiriä päin. Kynteeni sattui hirveästi ja päätin tästä edes olla harjoittelematta puiden kanssa.
Vastaus:24 kp:tä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Oravatassu, Jokiklaani
07.06.2013 21:40
Oravatassu katsoi mestariaan. Puiden välistä suodattuva valo lämmitti naaraan turkkia, vaikka kuuma oli muutenkin.
"Nyt on sinun vuorosi napata jotain." Punaturkki naukaisi selostuksensa päätteeksi ja hautasi nappaamansa oravan. "Tee parhaasi." Oravatassu nyökkäsi. Kissa nuuhki ilmaa ja vainusi piankin linnun. Naaras hiippaili pusikossa ja seurasi tuoksua silmä tarkkana. Vaivainen räkättirastaan poikanen hypppelehti maassa iloisesti sirkuttaen.
"Nautit näköjään viherlehden ajasta." Oravatassu murahti ja hiipi hieman lähemmäs lintua.
"Minäkin, mutta täällä on aika kuuma." tämä sähähti ja hyppäsi linnunpoikaseen kiinni. Linnunpoikanen kirkui kissan käpälän alla.
"Olit helppo saalis." Oravatassu tokaisi ja linnun elämä tuli tiensä päähän. Oravatassu nappasi linnunpojan suuhunsa ja vei sen mestarinsa eteen.
"Noin." Oravatassu maukaisi.
"Mhh. Hyvä. Hautaa se niin sitten jatketaan." Punaturkki murahti.
"Kyllä.." Oravatassu puuskahti ja hautasi nappaamansa saaliin kiven juureen.
"Tule tänne." Punaturkki käski.
"Öh.. Hetkonen.." Oravatassu mumahti ja huopaisi vielä maata haudatun linnun päälle. Oppilas loikki mestarinsa perään. Punaturkki vei hänet joen varrelle.
"Täältä olen saanut aina paljon hiiriä. Koitappa sinä." Punaturkki kehotti. Oravatassu otti vaanimisasennon. Ja heti pusikossa rapisi. Oravatassu ei ehtinyt edes haistella, kun pomppasi jo pensaaseen. Joku muukin halusi saman hiiren. Kahden kissan otsat kolahtivat yhteen ja hiiri kipitti pois. Oravatassu tunsi Varjoklaanin tuoksun ja hyökkäsi kissan kimppuun. Varjoklaanilaisen terävät kynnet raastoivat Oravatassun lapaa. Oravatassu puraisi varjoklaanilaisen tassua ja kissa uikahti. Polkuanturasta alkoi vuotaa hieman verta, niinkuin Oravatassun lavastakin. Varjoklaanilainen läimäytti käpälänsä Oravatassun naamaan.
"Njaih!" Oravatassu kiljaisi ja kynsi vieraan kissan selkää. Jokiklaanilainen potkaisi varkaan pois päältään. Varjoklanin kissa houhotti katsoi taakseen. Kauempaa kantautui huuto.
"Pisaratassu!" Ulvaisi naaraan ääni. Kaukaa lähestyi hahmo. Seuraava Varjoklaanilainen.
"Millä oikeudella meidän reviirillämme te Varjoklaanilaiset liikutte!" Punaturkki mylvi ja mulkoili Pisaratassua ja kauempana seisovaa kissaa, Ruosteturkkia.
"Olen pahoillani Punaturkki! Oppilaani, Pisaratassu ylitti rajan ja hain hänet vain takaisin. Me lähdemme kyllä heti!" Ruosteturkki puuskutti.
"Te tosiaan lähdette!!" Punaturkki sähisi. Pisaratassu, valkomusta ja sinisilmäinen kolli sähähti vielä Oravatassulle, kunnes katosi mestarinsa perään.
"Mene leiriin ja kerro tästä Rastastähdelle. Minä varmistan, että he varmasti lähtevät." Punaturkki selitti. "Mene jo." Oravatassu nyökkäsi ja oli jo lähtemässä, mutta tämä muistikin heidän saaliinsa.
"Mutta entä saaliimme?" Oravatassu kysyi.
"Minä tuon." Punaturkki sanoi ja juoksi Varjoklaanilaisten perään. Oravatassu kiihdytti heti juoksuksi. Oranssi oppilas loikki yli juurakoiden ja kivien ja lopulta säntäsi leiriin. Oranssi kissa tasasi hengitystään. Naaras tassutti päällikön pesään.
"Rastastähti?" Oravatassu maukui.
"Niin?" Tummanharmaa päällikkö naukaisi ja kääntyi Oravatassua kohti.
"Varjoklaanilainen oppilas oli tänään joella hiirivarkaissa." Oravatassu kertoi. Rastastähden silmissä syttyi.
"Ne kurjat ketunläjät! Pysyisivät omalla puolellaan!" Rastastähti ärisi.
"Missä Punaturkki on?"
"Varmistaa etteivät Varoklaanilaiset jää reviirillemme." Oppilas selosti.
"Hyvä." Rastastähti tokaisi. "Mene sinä vain syömään ja kiitos tiedosta." Rastastahti jatkoi ja hymyili pikaisesti. "Jututan Punaturkkia myöhemmin." Oravatassu kumarsi pienesti ja astui ulos pesästä. Tuoresaaliskasa oli vihdoinkin houkuttelevan suuri. Kissa kävi nappaamassa vesimyyrän ja vei sen oppilaspesään omalle paikalleen.
"Asiaan!" Oravatassu maukui ja nuolaisi suupieliään katsoessaan pulleaa vesimyyräää.

Vastaus:13 kp:tä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaislatassu, Tuuliklaani
06.06.2013 22:36
Luku 2

Oli kulunut jo muutama päivä siitä, kun näin sen kellanpunaisen naaraan. Olin myös yrittänyt udella Jääkaiulta tästä, mutta naaras ei ole suostunut kertomaan mitään. Ei ainakaan vielä.
"Tänään hän saa kyllä luvan selittää kaiken. Minä kuolen muuten uteliaisuuteen!"Murahdin hiljaa. Nousin tassuilleni ja aloin tassutella pois oppilaiden pesästä. Vilkuilin ympärilleni etsien Jääkaikua. Soturi oli saaliskasalla valitsemassaan itselleen syötävää.
"Hei Jääkaiku." Tervehdin pirteästi.
"Huomenta Kaislatassu." Naaras naukaisi hymyillen. Olin päättänyt olla mainitsematta ihan heti pyyntöä saada kuulla kaiken. Ei olisi hyvä äsryttää häntä heti.
"Mennäänkö metsään, Varistähti sanoi että saan tämän päivän vapaata." Kerroin ja katsoin odottavana ystäväni vastausta.
"Mikäpä siinä, olin itsekin antanut oppilaalleni tämän päivän vapaata." Jääkaiku naukui ja alkoi ripeösti repiä lihaa jäniksestä. Tein samoin valitsemalleni kottaraiselle.
Jonkin ajan kuluttua juoksimme rinnakkain pois leiristä. Olimme päättäneet lähteä metsästämään. Jääkaiku näytti ottaneen mestarin viran itselleen.
"Mitä haistat?" Hän kysyi. Raotin suutani saadakseni paremmin tunnistettua hajun. Päällimmäinen tuoksu kuului kottaraiselle.
"Kottaraisen ja jäniksen." Kerroin päättäväisenä.
"Ainakin sinä haistat ne, mutta katsotaan metsästystaitosi." Jääkaiku naukui kiusoittelevaan sävyyn. Läpsäisin kevyesti naaraan kylkeä ja tämä taas minun lapaani. Siitä se sitten lähti. Pian olimme pelkkä mytty joka kieri pitkin mantuja. Naurunremakat kaikuivat metsässä pelästyttäen viimeisetkin riistat kilometrin säteellä.
>Onneksi minulla on hänen kaltaisensa ystävä.<
Ajattelin hymyillen ja jatkoin telmimistä kaikin voimin.
"Kaskas, keitäs täällä on. Jääkaiku ja joku pikkuinen." Ilkeä kollin ääni maukui kovaan ääneen takanamme. Jääkaiku loikkasi heti pois luotani sähisten kollille, joka seisoi takanamme.
"Jätä meidät rauhaan Sudenloikka!" Hän sihahti. Sudenloikaksi nimetty kolli vain naurahti paljastaen terävät hampaansa. Peräännyin säikähdyksen vallassa.
"Voi pientä, alkoiko jo pelottamaan?" Sudenloikka maukui ivallisesti minulle. Tuo kolahti oikein kovaa, vaikka menetänkin harvoin malttini. Valmistauduin loikkaan kollin kimppuun, mutta Jääkaiun ääni sai minut pysähtymään.
"Ei Kaislatassu." Hän huusi. Katsoin sen jälkeen Sudenloikkaan joka virnisteli minulle ivallisesti.
>Rauhoitu Kaislatassu, et saa noin vain menettää hermojasi!<
Raivosin itselleni mielessäni. Lopulta kävelin Jääkaiun rinnalle ja mulkoilin kollia raivoissani.
"Mitä haluat?" Jääkaiku sihisi.
"En minä mitään halua. Paitsi tappaa teidät." Hän naurahti ja astui sivulle. Kauhukseni huomasin sen kellanpunaisen naaraan vähän matkan päässä.
"Kaislatassu niinkö? Olet tainnut tavata sisareni Loimuturkin." Sudenloikka maukui. Naaras asteli veljensä vierelle ja tuijotti minua jäätävästi. Karvani nousivat jälleen pystyyn silkasta raivosta ja hiipivästä pelosta.
"Antakaa hänen olla. Kaislatassu ei ole tehnyt mitään väärää." Jääkaiku mourusi hypätessään eteeni suojelevasti. Silloin kuulin ensimmäisen kerran Loimuturkin puhuvan.
"Meidän kannattaa lähteä nyt, haistoin Tuuliklaanilaisia tullessani tänne." Naaraan ääni oli jotenkin kylmä ja matala.
Sudenloikka ei näyttänyt tyytyväiseltä.
"Aina he ovat pilaamassa kaiken! Mutta olet oikeassa, emme pärjäisi kahdestaan partiolle."
"Näemme taas pian, siihen asti kannattaa katsoa taakseen." Hän vielä lisäsi ja lähti nauraen sisarensa perään. Jääkaiku lähti nopeasti takaisin leiriä kohti ja juoksin hänen peräänsä.
"Nyt sinun on kyllä kerrottava kaikki!" Mourusin ärsyyntyneenä. Tiesin ettei hän voisi kieltäytyä tämän jälkeen.
"Kai minun sitten on kerrottava." Hän huokaisi ja pysähdyimme. Tuijotin häntä odottavana.
"Kaikki tapahtui silloin kun minut oli juuri nimetty oppilaaksi. Sudenloikka ja Loimuturkki olivat ennen Tuuliklaanilaisia. Sudenloikka kuitenkin karkotettiin, sillä hän murhasi raa'asti monia klaanitovereitaan ja ylipäätänsä kissoja." Jääkaiku kertoi. Kuuntelin innoissani korvat höröllä.
"Loimuturkki taas karkotettiin myöhemmin, sillä hän murhasi erään Oravanhännän. Loimuturkki oli ollut hyvin suosittu kissa ennen kuin hänen veljensä karkotettiin. Silloin häntä alettiin syrjiä ja epäillä kaiken aikaa. Hän sekosi ja murhasi tällöin mainitsemani naaraan." Ystäväni jatkoi. Katselin häntä vieläkin odottavasti, että hän jatkaisi, mutta ei kuulunut pihaustakaan.
"Mitä, minä kerroin jo kaiken." Jääkaiku naurahti ja läppäsi hännällään minua kuonolle. Naurahdin ja lähdimme yhdessä talsimaan leiriä kohti.

Leirissä kohtasimme Pakkasjuovan, Jääkaiun kumppanin.
"Aloin jo huolestua, että missä olit." Kolli maukui. Jääkaiku vain hymyili ja kosketti kuonollaan Pakkasjuovan kuonoa.
>Miksei minulle voisi olla kumppania. Haluaisin rakastua ja perustaa perheen.<
Ajattelin ja katselin kaksikkoa.
"Minäpä taidan mennä nukkumaan. Oli aika jännittävä päivä tänään." Haukottelin lopulta.
"Öitä Kaislatassu." Kumpikin vastasi kuin yhdestä suusta. Naurahdin ja lähdin loikkimaan oppilaiden pesälle. Käperryin paikalleni suurelle kerälle ja painoin silmäni aivan rättiväsyneenä kiinni. Ei kulunut kauaa kun olin jo sikeässä unessa.

//Tuli aika lyhyt...
Vastaus:26 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltojuova, Jokiklssni
06.06.2013 20:31
Aaltojuova makasi soturipesässä omalla sammalpedillään. Kyyneleen olivat kuivuneet tämän karvaiselle poskille. Ruskolehti oli palannut, mutta Aaltojuova ei ollut iloinen. Tai oikeastaan oli mutta ei halunnut näyttää sitä.
"Vihaan Ruskolehteä! Tai oikeastaan en. Rakastan häntä. Mutta olen vihainen, loukkaantunut ja turhautunut.." Aaltojuova mumisi itsekseen. Raidallisen naaraan turkista puuttui karvatuppoja ja hän oli laiha, kuin korsi.
"Uskon sen." Ruskolehti maukui lämpimästi pesän suulta. Aaltojuova puristi kyntensä maahan kuullessaan kumppaninsa äänen.
"Mene pois hiirenaivo!" Tämä sähähti. Ruskolehti astui kaksi pennunaskelta varovasti eteenpäin.
"Anna minun selittää.. Minä lähdin emoni luo! En ole koskaan nähnyt häntä! Mikset anna anteeksi..?" Ruskolehti voihkaisi ja sanojen tulva oli hukuttaa Aaltojuovan. Vaaleanruskea naaras nousi pystyyn ja kääntyi kumppaniaan kohti. Ruskolehti kavahti, kun huomasi, miten Aaltojuovan turkista oli lähtenyt kokonaisia karvanippuja ja, kuinka laiha tämä oli.
"Mitä on tapahtunut!" Ruskolehti henkäisi ja kiisi Aaltojuovan luo. Kolli nuolaisi Aaltojuovan korvankärkeä.
"Anna minun olla, sinä.. Lipevä lahna!" Aaltojuova sihahti.
"Se kapinen kettu! Olisin kai paremmassakin kunnossa jos olisin hoitanut turkkini, mutta odotin sinua, kuin kuuta nousevaa! Odotin, odotin ja . Sitten pöllähdät paikalle sanoen 'Äiti ajoi minut pois.' kuin penturaukka lohtua hakien!" Aalrojuova mourusi. Ruskolehtikin oli hieman ärtynyt.
"Miksi sitten odotit! Et näköjään huolikkaan minua takaisin! Ajattelin sinua joka päivä. Kokoajan. Vaikka mitä olisin tehnyt, ajattelin sinua!"
"Kyllä minä sinut huolin!" Aaltojuova parkui. "Monenko naaraan kanssa oltiin kujilla tekemisissä!?"
"Siis en minä.. Enhän minä ikinä sinua pettäisi. En koskaan!" Ruskolehti vakuutteli hämillään.
"Sinua täydellistä, kaunista ja niin ihanaa kumppaniani!" Ruskolehti kehräsi jo lämpimämmin.
"Kuka raapaisi sinua matkalla silmiin?" Aaltojuova tokaisi. Ruskolehti katsoi tätä kysyvästi.
"Jos pidät minua kauniina olet soka." Aaltojuova nyyhki ja lyyhistyi maahan. Aaltojuova oli niin uupunut, että vaipui melti uneen. Raidallinen naaras tunsi Ruskolehden turkin kylkeään vasten.
"Omassa rujoudessasi olet silti aivan liian kaunis minulle. Rakastan sinua.." Aaltojuova kuuli Oranssin soturin suusta ennenkuin vaipui sikeimpään uneen, mitä kuuhun oli nukkunut.
//AaltojuovaXRuskolehti <3//
Vastaus:18 kp:tä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varpustassu, Jokiklaani
06.06.2013 20:23
Luku 4

>Rauhoitu jo! Ei Kielotassulle ole käynyt yhtikäs mitään. Hän vain lähti tarkastelemaan rajoja.<
Vakuuttelin epätoivoisesti itselleni. Se ei auttanut ollenkaan, pikemminkin sai minut entistä hermostuneeksi. Sisareni Haapatassu istui muutaman hännänmitan päässä seuraten kulkuani pesän päästä toiseen.
"Mitä sinä oikein näet hänessä? Siis onhan hän kaunis ja muuta, mutta miksi juuri Myrskyklaanilainen?" Naaras kysyi tuosta vain. Murahdin ja irvistin vihoissani sisarelleni.
"Se ei kuulu sinulle!" Ärähdin ja pysähdyin.
En pystynyt unohtamaan myöskään viime yönä näkemääni unta. Jotenkin minusta tuntui, että Kielotassun katoaminen liittyisi siihen. Mutta ketä tai mikä uhkasi rakastani?
"Jos joku kysyy, sano minun olevan metsästämässä." Sanoin nopeasti Haapatassulle ja pinkaisin juoksuun, ennen kuin hän kerkeisi väittämään vastaan. Sukelsin vaivattomasti karhunvatukkaryteikön läpi pois leiristä ja aloin etsimään Kielotassun hajujälkiä.
>Missä olet Kielotassu?<
Kysyin mielessäni, vaikka tiesin, ettei ketään siihen voisi vastata. Nuuhkaisin ilmaa ja hetken jälkeen tunnistin Kielotassun. Aloin välittömästi seurata hajujälkeä niin nopeasti kuin käpälistäni pääsin.

Olin menettänyt täysin ajankulun juostessani pitkin metsää. Karvani olivat liimautuneet ihoani vasten ja polkuanturoita särki kovasti. Mutta kahdesta asiasta olin varma; Pimeys laskeutuisi pian ja Kielotassu oli pahassa pulassa. Sen epäilyksen vahvisti kova kirkaisu, joka halkoi ilmaa. Silmäni suurenivat kauhusta ja pelko kaiversi sydäntäni.
"Kestä vielä, minä tulen!" Ulvoin ja aloin juosta ääntä kohti. En välittänyt siitä, että lihaksiani särki enkä siitä, että polkuanturani olivat aivan verillä. Minä vain juoksin ja juoksin.
Äänen lähteen lähestyessä jalkani tuntuivat menevän lukkoon, aivan kuten unessa.
>Ei, ei nyt!<
Huusin raivoissani. Näin ei voinut tapahtua. Jalkani vaativat menoa takaisin leiriin hakemaan apua, kun taas mieli vaati mennä kumppanini apuun. Ja kuten unessani, vaadin kaikin voimin jalkojani toimimaan kuten mieleni käski. Ei kestänyt kauaakaan, kun olin jo kovassa vauhdissa vaikkakin askeleeni olivatkin kovin jäykät.
"Auttakaa joku!" Kielotassun ääni pyysi jostain aika läheltä. Yritin koventaa vauhtiani entiseltään, mutta lensin naamalleni pusikkoon. Ilmani lensivät pihalle ja tuskan kyyneleet ilmestyivät silmäkulmiini.
"Minun-täytyy-jatkaa-matkaa." Mau'uin hengästyneenä. Haistoin veren pistävän tuoksun ja näin, kuinka verinoro valui alas otsaltani. Mutta siitä ei voinut tulla noin voimakas haju. Jossain muuallakin oli verta, aika paljonkin.
"Eih!" Ulvahdin huomatessani toisella puolella puskaa Kielotassun pujahtaneen jostakin pensaan takaa monien haavojen kanssa. Voimakkaat räksytykset ja haukunnat seurasivat hänen takaaltaan ja pian esiin juoksivat monet koirat terävät hampaat esillä.
"Tähtiklaani auta!" Kuiskasin ja loikkasin suurella hypyllä Kielotassun ohi koirien kimppuun. Raavin ja purin raivoissani ja maistoin veren suussani. Näin kuinka Kielotassukin loikkasi kolmen koiran kimppuun toivuttuaan järkytyksestä.
Raavittuamme ja purtuamme tarpeeksi koirat lähtivät vikisten ja ulvoen pois luotamme. Onneksi eivät leiriä kohti.
"Oletko kunnossa?" Kysyin huohottaen kumppaniltani. Naaras nyökkäsi ja katsoi minua kiitollisena.
"Olen ja se on sinun ansiostasi!"
"Mennään kotiin." Maukaisin ja lähdin nilkuttamaan edeltä. Kielotassu asteli perässäni. Tunsin helpotuksen leviävän koko kehooni ja saatoin vihdoin hengähtää ilman huolia.

"On aika nimetä kaksi soturia. Varpustassu ja Kielotassu, astukaa eteen päin." Rastastähti maukui ylväänä puhujankiveltä. Astuin Kielotassun kanssa päällikön luokse iloa ja jännitystä täynnä. Nyt se viimein tapahtuu! Minusta tulee soturi!
"Minä, Rastastähti, Jokiklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Varpustassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?" Naaras lausui jo kauan perinteenä olleet sanat.
"Lupaan." Mau'uin mahdollisimman rauhallisena.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Varpustassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Varpusenlentona. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja oikeudenmukaisuuttasi, ja hyväksymme sinut Jokiklaanin täydeksi soturiksi!" Päällikkö julisti. Nuolaisin kunnioittavasti hönen lapaansa. Olin aivan pakahtua innosta ja kunniasta, jonka nimi toi minulle.
>Varpusenlento!<
Ajattelin ihastuneena uudesta nimestäni.
Sitten oli Kielotassun vuoro ja Rastastähti aloitti jälleen yhtä ylväästi lauseet.
"Minä, Rastastähti, Jokiklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Kielotassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?" Hän kysyi vuorostaan kumppaniltani. Kielotassun silmät kiiluivat onnesta.
"Lupaan." Hän maukui.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Kielotassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kielonkasteena. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja oikeudenmukaisuuttasi, ja hyväksymme sinut Jokiklaanin täydeksi soturiksi!" Rastastähti maukui hymyillen. Kumppanini nuolaisi vuorostaan päällikön lapaa.Klaani alkoi huutamaan nimiämme ja äänet raikuivat pitkin metsää.
"Varpusenlento, Kielonkaste! Varpusenlento, Kielonkaste." Klaanitoverimme juhlistivat. Hymyilin isälleni, emolleni ja Haapatassulle, jotka olivat melkein eturivissä ja katsoivat minua tyytyväisinä.
"Perinteiden mukaan Kielonkasteen ja Varpusenlennon on vahdittava koko yö leiriä sanomatta sanaakaan." Rastastähti naukui.
"Sen lisäksi minun pitää ilmoittaa, että reviirillämme on havaittu kolme-neljä koiraa. Jokaisessa ryhmässä täytyy olla ainakin neljä kissaa, joista vähintään kaksi ovat sotureita." Tämä jatkoi. Vilkaisin kyljessäni olevaa pitkää haavaa, jonka olin saanut yhdeltä koiralta. Se oli ollut erittäin ikävä ja arvatenkin tulehtunut, jos Teerenlento ei olisi sitä hoitanut.
"Onnea Kielonkaste." Mau'uin tuoreelle soturille lempeästi. Kielonkaste nuolaisi otsaani ja katsoi minua vihreillä silmillään.
"onnea sinullekin Varpusenlento." Tämä sanoi ja alkoi hakea itselleen sopivaa asentoa tulevaa yötä varten. Tein samoin ja vilkaisin tähtitaivasta. Yksi noista kirkkaista tähdistä olisi Vatukkapentu.
"Lepää rauhassa sisko-rakas." Maukaisin vielä ennen kuin olisi oltava täysin hiljaa koko yö.

//Hiukan tönkkä mutta tuollaisin väsäsin :3
Vastaus:25 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leppälehti, Luopio
06.06.2013 20:14
Tallustelin takaisin Myrskyklaanin reviirille. Voisin hiukan hioa kiipeämis taitojani vaikka siinä ei ehkä tarvittu aivan paljon sitä. Hyppäin kiinni puunrukoon ja kiipesin nopeasti ylös korkealle oksistoon. Siellä likin suri pesä. Astelin lähemmäki ja tunnistin sen oravan pesäksi. Astelin siihen. Se oli juuri sopiva eikä tipatanut alas. Pienellä korjauksella siitä tulisi hyvin tukeva. Alhaalta katsottunakaan pessä ei näkynyt, sillä se sulautui ja piiloutui hyvin. Odotin hetken ja huomasin sitten oravan joka palasi pesälleen. Se kuitenkin katosi yhtä vikkelästi kuin oli ilmaantunutkin. Tuuheita kuusen oksia oli Varjoklaaniin puissa. Muutamalla ponnistuksella sain yhden irti ja seuraavakin sujui yhtä nopeasti. Vein puunjuurelle oksat ja vein yhden kerrallaan ylös. Jollakin tavalla sain oksat kuin katoksi ja pienen aukon niin että siitä mahtuisi kulkemaan. Sen voisi sulkea myös nopeasti. Oksat olivat niin tiheässä että jos sataisi ei se murtuisi niin helposti. Astelin ulos pienestä pesästä. Vilkaisin pienen matkan päässä olevaan oksaan. Samassa puussa tietenkin. Varovasti ponkaisin takajaloillani ja hyppäsin kohti toista oksaa. Sain siitä kiinni ja varovasti tasapainottelin. Hyppäsin takaisin. >Ei ole minun lajini.< ajattelin ja laskeuduin alas. mahassani kurisi joten lähdin heti jäniksen hajun suuntaan. Haistoin sen paremmin hetken kuluttua ja ja loikkasin sitten puunrunkoon kiinni. Kiipesin ylöspäin ja huomasin sen syövän. Kiipesin hiukan ylemmäs ja odotin hetken. Hyppäsin sitten äänettömästi sitä kohti kynnet ojolla ja puraisin sitä kaulaan ennenkuin se ehti mitenkään pakoon. Raahasin velton saaliin takaisin sen puun juurelle jossa pesä oli. Nostin tiukasti saaliin pääni päälle ja pidin osittain siitä kiinni hampaillani. Vaivalla sain sen ylös asti ja pesääni. Siellä söin siitä kaiken ja lut heitin ulos. Kurkistin ulos pesästäni kun kuulin ääniä. Kurkistin ulos ja huomasin partion joka asteli siellä. Otin yhden pienen luun jota en vielä ollut alas heittänyt ja tipautin alas. Se osui jotakin noista päähän. Naurahdin ja vetäydyin takaisin. Käännyin kuitekin vielä katsomaan. Saatoin nähdä pienen veripisaran kun luu oli osnut tämän päähän. Asetin suuaukon eteen oksan ja pesä pimeni. Siellä oli nyt sopivan lämmin ja vilpoinen. Sopiva ilma. Asetuin nukkumaan.

//Joo lyhyt ja tylsä...
Vastaus:10 kp:tä

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punapentu,Myrskyklaani
06.06.2013 19:00
Kävelin vuorilla ripein askelin,vaikka polkuanturoihini sattui hirveästi.Minun oli aika ajoin hidastettav vauhtia puhdistaakseni verisiä polkuanturoitani.Juuri kun olin puhdistamassa oikeaa anturaani tipahti kuonolleni sadepisara.Ravistin päätäni hieman ja suuntasin katseeni tummalle taivaalle.Sieltä alkoi tihkua entistä enemmän pisaroita ja lopulta sade yltyi.Juoksin litisevällä maalla ja tunsin kuinka punaruskea turkkini liimautui kiinni ihooni.Tunne oli epä miellyttävä ja kaiken lisäksi sateessa oli vaikea nähdä eteensä.Etsin katseellani nukkuma paikkaa ja huomasin pienoisen luolan.Astelin sisään sinne ja ravistelin märän turkkini kuivaksi.Astelin luolan kiviselle nurkalle ja käperryin kovalle maalle nukkumaan.En nähnyt sinä yönä ollenkaan unia näin vain mustaa tyhjyyttä koko yön,vaikka olisin juuri kaivannut sitä kaunista yönmustaa naarasta.Tämän silmät olivat kauniin vihreät ja juovat tämän turkissa olivat kuin liekit.Säpsähdin hereille kauniiden kastehelmien pudotessa kuononi päälle.Pyyhkäisin tassullani kuonoani ja venyttelin jäseniäni.Polkuanturani halkeilivat hieman kaikesta kävelimisestä.En ollut nukkunut viime yönä niin hyvin kuin normaalisti,mutta olin tarpeeksi pirteä jatkaakseni matkaani.Sadepilvet olivat kadonneet ja taivas oli kirkas ja aurinko paistoi keltaista valoaan.Hengitin hetken raikasta viherlehden ajan ilmaa ja lähdin tassuttelemaan.Huomasin,että vuoret alkoivat loppua ja pian olisin maassa.En malttanut odottaa pois pääsemistä tältä vuorelta,jossa pienet terävät kivet upposivat polkuanturoihini.Tassuttelin ripeästi,jotta pääsisin nopeasti pois vuorilta lopulta kiihdytin juoksuun,se ei olisi ehkä kannattanut,sillä kompastuin kiveen.Parahdin tuskissani ja nousin ylös ravistellen hiekkaa turkistani.
>Pääsisinpä jo sen kauniin naaraan luokse.<ajattelin.Jatkoin tassutteluani ja tällä kertaa katsoin oliko edessäni kiviä tai oksia.Mietin kävellessäni emoani ja isääni sekä tietysti Liekkipentua ja siskojani,ikävöivätkö he minua? Pieni kyynel vierähti poskelleni,mutta pyyhkäisin sen nopeasti. Tiesin,että minun oli pakko tehdä tämä.Tunsin,että Tähtiklaani oli määrännyt minulle tämän raskaan matkan. Tassuttelin vielä vähän matkaa kunnes tajusin sen,että vuoret olivat nyt takan päin,sillä olin hiirenmitan päässä ruohikosta.Kosketin sitä varovasti tassullani.Se tuntui ihanan viileältä ja se ei pistellyt niin kuin ruohikko siellä missä emoni ja isäni olivat. Astuin kokonaan ruohikolle ja katsoin ympärilleni huomasin,että en ollut lähelläkään metsää.Läimäytin tassullani otsaani.
>Olen minäkin niin viisas en edes tiedä missä olen!<ajattelin ärsyyntyneenä. Huokaisin ja päätin,että oli pakko jatkaa eteenpäin,vaikka en nyt paikkaa tunnistanutkaan.Haistelin varovaisesti ilmaa ja havaitsin ilmassa kissan tuoksun.Vilkuilin hätääntyneenä ympärilleni. En kuitenkaan nähnyt ketään. Huokaisin helpottuneena ja jatkoin eteen päin.Tassuttelin hieman kosteaa ruohikkoa pitkin ja annoin ihanan viherlehden ajan tuulen pörröttää tuuheaa turkkiani.Oloni oli hyvä ja kerrankin saatoin unohtaa huoleni.Olin pian lähellä jotain omituista paikkaa siellä oli paljon neljön muotoisia hökkeleitä. Astelin epävarmasti yhtä kohti ja ollessani hökkelin lähellä painoin tassuni tätä vasten.Se tuntui puiselta,mutta sen pinta ei kuitenkaan ollut yhtä epätasainen. Yhtäkkiä joku mölisevä otus tuli hökkelin sisältä ja murahti jotain nähdessään minut.Säpsähdin ja olin aikeissa lähteä,mutta otus nosti minut karvattomilla käpälillään.Ulisin peloissani,mutta otus ei piitannut siitä van kantoi minut sisälle hökkeliinsä.

Jatkuu..
Vastaus:23 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekki,Erakko
06.06.2013 17:44
.:Yksin hylättynä:.

Luku 1

Seisoin vain siinä tarhan suuaukolla silmät epäuskosta pyöreinä tuijottaen näkyä. En voinut uskoa sitä Auringonloiste oli käynyt Nopsavarjon kimppuun. Johdatin kaksi tallessa olevaa pentua tarhan nurkkaan suojaan, jotta nuo eivät jäisi taistelevien vanhempiensa alle, siinä hytäkässä.
Pennut näyttivät olevan peloissaan ja molemmat katsoivat minua anovasti, ikään kuin ne pyytäisivät minua lopettamaan tuon kamalan taistelun.
Huokaisin hiljaa ja otin askeleen kohti taistelun mellakkaa ja astuin aivan nujakoivan parin viereen.
"Voisitteko jo lopettaa?" kysyin arasti.
Ei kuulunut vastausta Auringonloiste vain sihisi ja sähisi ja Nopsavarjo väisteli kumppaninsa iskuja parhaansa mukaan, koska ei halunnut satuttaa naarasta.
Auringonloisteen näkökin taisi alkaa heittää, koska tuo luuli minua Nopsavarjoksi ja kaappasi minut mukaan nujakkaan.
"Mitä sinä teet?" vikisin peloissani, mutta Auringonloiste ei sitä kuullut. Kynsi vain vimmatusti vuoroin minua vuoroin oikeaa Nopsavarjoa.
>Mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän?< kysyin mielessäni ja kyynel vierähti poskelleni.
"Auringonloiste jätä Liekkipentu rauhaan! Älä sotke häntä tähän mukaan!" Nopsavarjo maukui.
Auringonloisteen korvat värähtivät ja tui lopetti nujakoimisen. Naaras laski katseensa minuun. Makasin nimittäin siinä aivan naaraan edessä selälläni. Siellä täällä kehossani oli pieniä haavoja joista norui kapeina noroina verta.
"A-anteeksi Liekkipentu." naaras maukui murheellisena.
"Ei se mitään." mauin väsyneenä.
Auringonloisteen iskujen väisteleminen parhaani mukaan oli kuluttanut voimani loppuun ja olin ihan kuitti sen takia.
Nopsavarjo laittoi hämähäkinseittiä omiin sekä minun naarmuihini ja tyrehdytti niiden veren vuodon.
Haukoittelin makeasti ja päätin ottaa pikku torkut. Käperryin sammalvuoteelle ja nukahdin. En taaskaan nähnyt mitään unia, ainoastaan sit lohdutonta mustuutta vain. Se oli ainoa asia mitä näin unien sijaan.
Avasin silmäni. Tunsin oloni jo paljon pirteämmäksi ja kömmin pystyyn. Haavani eivät olleet kovin pahoja, pelkkiä pieniä pintanaarmuja, jotka paranevat hetkessä.
Närhipentu ja Varispentu nukkuivat tarhan nurkassa sikeästi. Havaitsin heti, että Nopsavajoa ja Auringonloistetta ei näkynyt tarhassa.
>Missäköhän he ovat?< mietin ja jätin kaksi pentua nukkumaan tarhaan keskenään. Astelin leiri aukiolle ja huomasin, että oli jo ilta. Pentujen syntymästä oli kulunut jo muutama päivä. Siitä lähtien, kun pennut olivat syntyneet Nopsavarjo ja Auringonloiste olivat antaneet pienokaisilleen kaiken huomionsa ja minut oli tyystin unohdettu.
Kumpikaan ei edes huomannut minua. Molemmat vain lepertelivät pennuille ja touhuilivat niiden kanssa. Minua huomannut enää kukaan. Olin yksin, minut oli hyljätty.
Ennen Auringonloiste oli huolehtinut minusta ja leikkinyt kanssani, mutta nyt tuo teki saman pennuilleen, mutta ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Nopsavarjokin oli edes välillä leikkinyt kanssani, mutta nyt tuokin vain leikki pentujensa kanssa. Olinko minä nyt vain hylkiö, jota kukaan ei huolinut?
Kaikki taisivat inhota minua ja syrjivät ja välttelivät minua siksi. Tekisikö Hopeasulka niin tavatessamme? Tekisikö oikeasti? Voisi tehdäkkin, sillä eihän hän kuitenkaan uskoisi minua kadonneeksi veljekseen.
Oli todella lähellä etten itkenyt. Itku kurkussa lähdin hiipimään kohti leirin uloskäyntiä. Sitten kuulin jostakin Nopsavarjon ja Auringonloisteen äänet. He keskustelivat jostakin. Uteliaisuuteni heräsi heti ja lähdin ääniä ja hajujälkiä seuraten etsimään kollia ja naarasta.
Pian tulin erään pensaikon taa ja kurkistin sen läpi. Näin Aauringonloisteen ja Nopsavaron keskustelevan jostakin. Jäin pensaan taa salakuuntelemaan kaksikkoa.
"Onko se ihan hyvä ajatus viedä Liekkipentu klaaniin?" Nopsavarjo marisi.
"Miksi ei olisi? Hopeasulka on viime aikoina kokenut kovia ja hän piristyisi takuulla veljensä näkemisestä." Auringonloiste maukui.
"En oikein luota häneen." Nopsavaro aloitti, mutta lopetti kertomisen siihen.
"Kakista ulos mitä sinulla onkaan mielessäsi!" Auringonloiste kehotti kollia.
"No, kun entä jos Liekkipentu haluaakin vain satuttaa Hopeasulkaa ja väittää vain olevansa hänen veljensä!" kolli maukui terävästi.
Auringonloiste oli hetken hiljaa, naaras näytti miettivän sanojaan.
>He eivät luota minuun!< ajattelin itku kurkussani. Päätin kuitenkin jäädä vielä kuuntelemaan keskeustelua.
"Tiedän että yrität suojella Hopeasulkaa onhan hän sentään emosi." Auringonloiste maukui.
>Onko Hopeasulalla pentuja!!< kiljuin mielessäni.
Nopsavarjo painoi päänsä ja naukui sitten:
"En vain luota häneen, sillä hänhän on ikään kuin luopio!" kolli sihisi.
"Nopsavarjo! Klaanista kaapattu on tyystin eri asia, kuin luopio!!" Auringonloiste torui kollia.
Nopsavarjo oli hetken hiljaa mutta maukui sitten:
"Minusta tuntuu, että Punapennun katoaminen on hänen syynsä." kolli maukui.
Se oli minulle jo liikaa. Pillahdin itkuun ja juoksin metsään. Tiesin että se oli vaarallista pennulle, mutta olin niin surullinen, etten ajatellut sitä.
Kyyneleet vierivät vuolaina puroina pitkin poskiani.
"Kaikki vihaavat minua. Minusta ei ole mihinkään. Olen hylkiö jota kukaan ei huoli." mutisin kyynelteni lomasta itkuisella äänellä.
En tiennyt minne menisin. Minne minä nyt voisin mennä? En tiennyt, en todellakaan tiennyt. Juoksin vielä vähän matkaa kauemmas läpi hiljaisen metsän ja ylitin huomaamattani aution ukkospoöun juoksin vain, kunnes en jaksanut enää ja lysähdin hengästyneenä maahan.
Olin tullut paikkaan, jota joskus kauan sitten oli kutsuttu Korkokiviksi. Tästä paikasta emo oli joskus kertonut minulle. Muistin sen yhä. Täällä pääliköt ja parantajat vaihtoivat unia jonkin pyhän klaanin kanssa. Mikäköhän mahtoi olla sen nimi?
>Pilviklaani? Ei. Usvaklaani? Ei. Kuuklaani? Ei vaan Tähtiklaani!< mietin ja muistin sen nimen. Täällä suuret muinaiset pääliköt ja taitavat parantajat siis joskus aikoinaan vaihtoivat kieliä Tähtiklaanin kanssa.
Täällä pitäisi jossain olla jokin syvä aukko, joka oli muistaakseni emonsuu. Etsin Emonsuuta kivikkoisestarinteeltä pian tärppäsi, kun melkein kompastuin ja kaaduin emonsuun sisään.
>Tämä sen täytyy olla!< ajattelin ja tuijotin mustuuteen aukon sisällä.
>Rohkeasti vain!< kannustin itseäni mielessäni ja astuin mustuuteen.
Kuunsirppi loisti taivaalla ja sen suoma pieni valo katosi kokonaan, kun astuin emonsuuhun. Astelin askel askeleelta syemmälle maan alle tunnelia edetessäni. Aurinko ei varmasti ollut koskaan lämmittänyt näitä kylmiä kivi seiniä ympärilläni.
Pian tulin hämärään kammioon tunnelin päässä.
>Täällä pitäisi olla jokin Tähtikivi eikun Kuukivi!< ajattelin ja etsin katseellani Kuukiveä. Se taisi olla iso musta möykky keskellä kammiota.
Olin aikeissa astella sen luo kun kammion täytti häikäisevän kirkas valkoinen valo, joka sai turkkini hehkumaan hopeisena. Valo tuli Kuukivestä.
>Mitäköhän nyt pitäisi tehdä?< mietin, sillä muistaakseni kuukiven juurelle piti käydä nukkumaan jotenkin tietyllä tavalla mutten muistanut millään miten sen juurella piti nukkua.
Kokeilin kaikkea. Kokeilin nukkua ensin häntä kiinni kivessä, sitten selkä kiinni, sitten käpälät kiinni, sitten korvat kiinni siinä ja lopuksi vielä vatsa kiinni jäisessä kivessä, mutta mikään asennoistani ei tuntunut toimivan.
>Kokeilen nyt sitten vielä nenälläni.< ajattelin ja kävin makuulleni kiven juurelle niin että painoin kuononi kiinni kylmään kiveen.
Kylmyys valtasi minut ja sitten hyinen kivilattia katosi altani, hetken olin pimeyden keskellä, mutta sitten seisoin nelipuilla, kaatamattomilla nelipuilla.
Tähdet tuikkivat kirkkaina lähes kaikkialla ympärilläni. Sitten yhtäkkiä jostakin asteli tähtiä hohtava kolli.
"Minä olen Ratamolehti. Hopeasulan kumppani." kolli maukui.
"Niinkö, asuuko Hopeasulkakin täällä?" nauin.
"Ei pentuseni. Tänne pääsevät kaikki kuolleet kissat." Ratamolehti selitti.
"Ahaa!" mauin ymmärrettyäni asian.
"Mutta minulla on sinulle näytettävää. Paina kaikki kohta näkemäsi tarkasti mieleesi." Ratamolehti maukui ja minä nyökkäsin.
Sitten kolli kosketti kuonoani ja sitten tuli kirkas välähdys ja hetken näin vain valkoista, kunnes yhtäkkiä seisoin jossain oudossa paikassa. Takanani virtasi joki ja edessäni levittytyi metsä. Vasemmalla puolellani oli tuulinen nummi ja oikealla taas oli tiheä ja synkän näköinen havumetsä.
"Minkä valistset pentu?" kuului jostain ääni.
"Mitä nuo edes merkitsevät?" kysyin ihmeissäni.
"Se selviää aikanaan." ääni selitti ja sitten näkymä sumeni ja lilluin hetken mustuudessa, ennen kuin heräsin kuukiven juurella.
Nousin ylös ja juoksin pois kammiosta. Ulkona oli jo pimeää. Tähdet tuikkivat taivaalla. Olin väsynyt, mutta olin eksyksissä enkä osaisi takaisin vanhaan leiriin.
Talsin iltahämärässä ja yritin löytää nukkumapaikkaa itselleni, kun yhtäkkiä edessäni olevasta pensaikosta alkoi kuulua murinaa ja esiin tuli mustavalkoinen ruma kuono ja sitten koko otus, mäyrä. Siinä mäyrän ruma olemus sitten seisoa törrötti edessäni valmiina hotkaisemaan minut suihinsa.
>Voi ei!< ajattelin.
Miten selviäisin pienenä pentuna kokonaisesta isosta mäyrästä?
Jatkuu...

Vastaus:30 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire/Rastastähti, Jokiklaani
06.06.2013 17:41
uku 40; Uudelleensyntynyt yhdeksän kertaa

Kahden kissan varjot sulautuivat näiden heijastuksiin järven pinnalla. Sulavat askeleet rapisuttivat viime lehtisateen pudonneita koivunlehtiä. Taivas oli pimeä, mutta taivaanrannassa kimalteli aamuauringon punertava sävy. Pehmeä viherlehden tuuli lämmitti kahden kulkijan paksuja turkkeja ja sai heidät toivomaan viileämmästä ilmasta.
”Johan nyt on, miten voi olla yölläkin näin lämmintä!” nurisi Rastaanvire. Hänen perässään kulkeva täplikäs Teerenlento väräytti korvaansa vaivautuneesti.
”Aurinko nousee pian ja tulee yhä kuumempaa”, parantaja huomautti. ”Tuuliklaanin avarilla niityillä olisi tuullut enemmän ja se olisi voinut vilvoittaa meitä, matka Kuulammellekin olisi ollut puolet lyhyempi.”
Rastaanvire murisi hiljaa. ”Emme voi kulkea Tuuliklaanin reviirin läpi, vaikka se olisikin sallittua tämänlaisessa tilanteessa. Varistähti ei luota meihin, enkä minä häneen. Usko pois, Sulkatähtikin olisi valinnut tämän reitin välttääkseen turhia kahakoita.”
Teerenlennon häntä laahasi maata kun tämä kuuli Sulkatähden nimen. Rastaanvire huomasi tämän ja älähti anteeksipyytävästi.
”Anteeksi! Ei ole sinun vikasi ettet voinut pelastaa häntä. Se oli Varistähden vika.”
Parantaja mutisi epäselvästi myöntääkseen että hänen ystävänsä oli oikeassa. Täplikäs naaras kosketti varovasti takajalallaan nurmikkoa ja sähähti.
”Olen aina inhonnut Kuulammelle taivaltamista. Meiltä asti sinne menee kokonainen päivä ja vielä pitempäänkin silloin kun minä olen mukana”, Teerenlento mumisi. ”Toivon niin kovasti että en olisi toheloinut sen mäyrän kanssa, olisin yhä soturi ja saisin juosta kovempaa kuin tuuli...”
Rastaanvire hidasti vauhtiaan päästäkseen parantajan vierelle. Hän kosketti hännällään ystävänsä lapaa rohkaisevasti. ”Olet taitava parantaja, vaikkakin aloitit koulutuksesi vasta soturina. Olen nyt ja ikuisesti pahoillani tapaturmasta, mutta muista että kaikki kunnioittavat sinua yhä soturin kaltaisena vaikka et taistele tappeluissa kuten muut.”
”Mutta en ole hyvä parantaja!” Teerenlento nyyhkäisi ja piteli takajalkaansa ilmassa hieman maan yläpuolella. ”En voinut pelastaa Sulkatähteä tai Kosteaturkkia tai Pikkusulkaa tai Sirpalesydäntä tai Pihkapentua... en vain osaa! Parantajat ovat parantamista varten, vaan minä olen epäonnistunut kaikessa!”
Rastaanvire pysähtyi samalla kuin parantajakin istahti nurmelle. Miltei musta naaras katsoi ystävänsä telottua jalkaa ja irvisti. Hetken ajan hän mietti lohdutuslausahdusta ja huokaisi sitten.
”Mutta, hei... Et sinä ole kaikessa epäonnistunut. Ajattele nyt kuinka paljon olet auttanut kuningattaria synnytyksissä, on sinun ansiotasi että klaanillamme on nuoria, terveitä pentuja joista jonakin päivänä tulee suuria ja vahvoja sotureita. Se on kaikki sinun ansiotasi. Olet yrittänyt parhaasi, ja jokainen epäonnistuu joskus. Usko pois, et ole ainoa.”
Teerenlento värähti ja siirsi tummanvihreän katseensa kohti Rastaanvireen tummansinisiä, teräväpiirteisiä, pimeässä loistavia silmiä. Täplikäs naaras nyyhkäisi ja nousi jaloilleen.
”Olet oikeassa. Kiitos, että autat minua... Sulkatähti teki oikean päätöksen valitessaan sinut varapäällikökseen. Nyt meidän täytyy vain mennä sinne Kuulammelle, jotta saat yhdeksän elämääsi ja voit päästä johtamaan klaania.”
Kaksi naarasta nyökkäsivät toisilleen ja jatkoivat matkaansa kohti Varjoklaanin reviiriä, josta he ylittäisivät Myrskyklaanin reviirin ja jatkaisivat Kuulammelle.

Kuu kimmelsi taivaalla, kun kaksi kissaa saapuivat Kuulammelle. Vuorilta tulevasta purosta pulppusi pienen vesiputouksen kautta vettä lampeen. Tähdet heijastivat sen pinnasta ja kaikkialla oli ihanan hiljaista. Ainoat äänet olivat Teerenlennon ja Rastaanvireen pehmeät askeleet kivillä. Kuulammen pinta väreili rauhallisesti, kun lammen toisessa päässä pieni lintu joi sen kirkasta vettä. Rastaanvire tunnisti linnun mustarastaaksi ja hymyili vaisusti. Hänelle mustarastaat olivat aina olleet kaikkea muuta kuin ruokaa. Hän tunsi jotain niitä kohtaan, ei vain sitä että hänen vanhempansa olivat antaneet laulavan mustarastaan mukaan hänen nimensä, vaan jotakin muuta, jota hän ei vain osannut selittää. Tuskinpa kukaan edes välittäisi.
Teerenlento laskeutui makaamaan jalkojensa päälle ja kosketti kuonollaan lammen pintaa. Mustarastas huomasi kissat ja lensi nopeasti pois. Rastaanvire haukotteli äänettömästi ja asettui mukavaan asentoon lammen rannalle. Teerenlennon hengitys oli jo tasaantunut ja tämä tuhisi hiljaa unissaan. Tummanharmaa naaras räpytteli silmiään väsyneesti eikä voinut sille mitään, kun hänen päänsä painui äkkiä alas ja naaraan pää upposi veteen tehden sieviä aaltoja. Hän vetäisi itsensä kauemmas vedestä ja avasi silmänsä. Millaisessa asennossa kuuluisi nyt olla? Naaras mutristi suutaan epävarmasti ja katsoi Teerenlentoa. Miten hän jaksoi pitää päätään ylhäällä nukkuessaan, ilman että se upposi veteen? Rastaanvire ärähti hiljaa ja huomasi lähettyvillään tasaisen, valtavan kiven. Vesi ulottui kiven puoliväliin. Naaras ryömi kivelle niin, että hänen kuononsa kosketti vettä ja muu osa ruumiista oli sileän kiven päällä kauempana vedestä. Kun hän oli löytänyt sopivan asennon, sulki hän terävät silmänsä ja antoi hengityksensä tasaantua.
Tähtien valossa loistavat Nelipuut avautuivat hänen edessään. Hän oli ollut täällä monen monta kertaa unissaan, joten paikka oli erittäin tuttu. Teerenlentoa ei näkynyt lähettyvillä. >Niinpä tietenkin, hänellä on omat unensa. Eivät muut saa tunkeutua tähän tilaisuuteen.< Rastaanvire päätteli ja katsoi ympärilleen. Pimeästä alkoi ilmestyä tähtikirkkaita kissoja. Naaras tunnisti jokaisen kissan ja henkäisi omituisen äänähdyksen, joka oli naurun ja itkun välinen parkaisu. Hän juoksi vaaleanharmaan, raidallisen kollin luo ja painoi päänsä tämän pehmeään turkkiin.
”Minulla on ollut niin ikävä, Sirpalesydän...” Naaras maukui. Sirpalesydän kehräsi ja nuolaisi hänen korvankärkeään. Rastaanvire kohotti päätään kuolleen kumppaninsa tu?kista ja näki kuinka Tähtiklaanin kissat asettuivat riviin. Sirpalesydän nuolaisi naarasta vielä kerran päälaelle ja palasi sitten riviin. Rivin keskellä istui ylväs ja nuorehko hopeanharmaa soturi. Aluksi Rastaanvire ei meinannut edes tunnistaa tätä, mutta sitten hän tajusi sen olevan Sulkatähti. Hän näytti aivan erilaiselta mitä ennen kuolemaansa, nyt hänen turkkinsa oli suittu ja puhdas, eikä arpia ollut yhtään. Kirkkaansiniset silmät loistivat ylpeästi kun päällikkö korotti ääntään.
”Rastaanvire -oppilaani ja varapäällikköni- olemme kokoontuneet tänään tänne antamaan sinulle yhdeksän päällikön elämääsi, jotka todellakin ansaitset.” Sulkatähti maukui kirkkaasti. Rastaanvire punastui kun hän huomasi kaikkien tuijottavan häntä.
”Kun tämä tilaisuus on ohi, olet korkeimmalla tasolla klaanissasi ja sinun on johdettava sitä taisteluissa, tehtävä vaikeitakin päätöksiä, koulutettava kaikkia klaanisi jäseniä, ja hoidettava kaikki päällikön tehtävät. Tahdotko saada yhdeksän elämääsi? Sillä kun olet vastannut 'kyllä', et voi enää peruuttaa valintaasi, vaan olet valinnut elää jokaisen elämäsi klaanisi hyväksi.”
Ilman epäröintiä, Rastaanvire maukui suoran vastauksensa. ”Kyllä.”
Sulkatähti hymyili. ”Sitenpä saat valmistautua saamaan elämäsi.”
Ensimmäisenä rivistä asteli esiin pieni, ruskea kolli jonka tummat silmät olivat täynä viisautta, vaikka tämä oli tuskin kahdeksaa kuuta vanha. Rastaanvire tunnisti tämän heti Tuulihaukkatassuksi, nuoreksi Tähtiklaanin jäseneksi, joka oli kuollut joskus kauan sitten klaaninsa, Myrskyklaanin hyväksi. Rastaanvire muisteli kuinka hän oli tavannut tuon ensimmäisen kerran Pimeydenmetsässä ja auttanut sitten pois sieltä takaisin Tähtiklaaniin, emonsa luo, jonne pieni kolli kuului.
Tuulihaukkatassu suoristi ryhtiään ja tassutti tulevan päällikön eteen. ”Tällä elämällä annan sinulle voimaa päätöksiin, jotta voit tehdä oikeita päätöksiä, sillä aivan pienetkin asiat vaikuttavat tulevaisuuteen.” Rastaanvire kumartui hieman jotta Tuulihaukkatassu voisi koskettaa hänen otsaansa kuonollaan. Naaras tunsi pehmeän tökkäyksen otsallaan. Hän oli kuullut kuinka paljon elämien saaminen sattui, mutta tämä ei sattunut lainkaan. Itse asiassa hän tunsi itsensä todella viisaaksi. Se tuntui siltä kuin olisi juossut erittäin kovaa avaralla niityllä. Mutta tunteen loppu oli pahempi, kuin olisi taas saanut tietää liikaa asioita. Rastaanvireestä tuntui hetken ajan siltä kuin hänen päänsä räjähtäisi, mutta sitten se loppui. Hän avasi silmänsä huohottaen ja näki kuinka Tuulihaukkatassu virnisti ilkikurisesti.
”Olen sinulle ikuisesti kiitollinen siitä että pelastit minut Pimeydenmetsästä, muuten en olisi koskaan enää nähnyt emoani.” Pieni oppilas naukui kiitollisesti ja palasi muiden kissojen luo.
Rastaanvire henkäisi ja venytteli jäseniään valmistautuessaan seuraavan elämän saamiseen.
Kun Tuulihaukkatassu oli istunut paikalleen rivissä, hänen viereltään lähti harmaa, juovikas ja solakka naaras jolla oli sirot, valkoiset tassut ja oliivinvihreät silmät. Tämä oli Rastaanvireen isän, Sisiliskovarjon emo, Raesyke. Naaras ja tämän poika todellakin näyttivät samanlaisilta, ainoa ero oli se että Sisiliskovarjon turkissa oli myös vihreää sävyä. Raesyke katsoi syvälle Rastaanvireen silmiin ja oli selvästi ylpeä.
”Tällä elämällä annan sinulle uskoa”, harmaa naaras kehräsi. ”Käytä sitä vaikeissa tilanteissa, sillä vaikka olisi pimeää, tähdet johdattavat sinua aina.” Tämä kosketti kuonollaan lapsenlapsensa otsaa. Rastaanvire tunsi itsensä yksinäiseksi ja nurkkaan ajatuksi. Juuri siltä hänestä tuntui silloin kun hän ei ollut uskonut Tähtiklaaniin. Se oli tuntunut siltä kuin hän olisi ollut aivan yksin, eikä olemassa ollut tippaakaan toivoa. Epämukava tunne hälveni ja naaras tunsi itsensä taas normaaliksi.
”Muistan ilmeesi kun saavuit Kuukivelle vakavasti vahingoittuneena ja huomasitkin että Tähtiklaani ON olemassa. Toivottavasti et kadota uskoasi enää, sillä se sattuu.” Raesyke kertoi ja palasi paikalleen.
Rastaanvire hymyili onnellisesti kun hän huomasi seuraavan tulijan. Nokkospolku, hänen erittäin läheinen ystävänsä joka oli kuollut nuorena soturina luopioiden vastaisessa taistelussa, kun tämä oli kolhaissut ikävästi vanhaa metsää raivaavaa hirviötä. Vaikka tuo oli kuollut, oli hän samalla vienyt mukanaan vihollisia ja auttanut Jokiklaania voittamaan luopiot. Nokkospolun vihreät silmät katsoivat eteenpäin tarkkoina ja terävinä. Kun Sisiliskovarjo oli löytänyt hänet ja hänen veljensä Symbolihännän hylättyinä Jokiklaanin reviiriltä, Symbolihännän häntä oli revitty puoliksi irti ja Nokkospolun silmät oli raavittu sokeiksi eikä kolli ollut koskaan saanut nähdä kuinka kaunis maailma oli. Nyt, Tähtiklaanissa, hänen sokeutensa oli parantunut ja tuo pystyi näkemään.
”Iltaa, rakas Rastaanvire”, Nokkospolku maukui maireasti. Kauempaa rivistä kuului Sirpalesydämen varoittava ”minä näin hänet ensin” murahdus.
”Annan sinulle tällä elämällä voimaa olla kestävämpi, jotta voit suojella klaaniasi vaaroilta. Vaikka yhdeksän elämää pitää sinut hengissä pidempään kuin muut klaanisi kissat voivat elää, olet aina yhtä vaarassa kuin hekin. Tähtiklaanikaan ei voi parantaa jokaista haavaa, joten sinun täytyy olla vahva pitääksesi Jokiklaanin voimissaan.” Nokkospolku painoi kuononsa Rastaanvireen päälaelle. Nyt naaras tunsi itsensä voimakkaaksi ja kestäväksi, mutta jokin painoi hänen harteillaan. Se painoi häntä alas, alas, alas... Koko klaani oli hänen harteillaan, ja hänen täytyi pitää se pystyssä. Hän tiesi vapisevansa mutta piti itsensä pystyssä, sillä hän oli tottunut viiltävään kipuun, mutta aina hän oli selvinnyt, vaikka mitä tapahtui. Naaras nosti päänsä ylös ja katsoi Nokkospolkua hymyillen.
”Selviät ihan mistä tahansa, tiedän sen.” Kolli rohkaisi. Tämä tassutti muiden joukkoon ja tönäisi Sirpalesydäntä kylkeen. Vaaleanharmaa kolli paljasti hampaansa ja sähähti, mutta ei vihamielisesti vaan leikitellen. Sirpalesydän nousi seisomaan ja käveli Rastaanvireen eteen.
”Pystytkö arvaamaan, millainen elämä tämä on?” Kolli kysyi kuiskaten.
Rastaanvire nyökkäsi. ”En minä arvaile, vaan tiedän.”
”Tällä elämällä, annan sinulle rakkautta, Rastaanvire.” Sirpalesydän naukui hiljaa. ”Sillä se on todella vahva voima. Ilman sitä olisimme hukassa. Jokainen elävä olento osaa tämän voiman, mutta osoittaaksesi olevasi voimakkaampi kuin muurahaiset, käytä sitä järkevästi.” Vaaleanharmaa kolli nuolaisi kumppaniaan päälaelle. Rastaanvireen sisällä paloi. Hänen sydämensä paloi. Se sattui enemmän kuin mikään muista elämistä. Hän sulki silmänsä ja näki vain pimeyttä, kunnes pimeys leimahti liekkeihin. Tuli levisi hänen ympärilleen ja teki kaiken kuumaksi. Kaikki paloi, ja Rastaanvire näki kuinka kaikki hänen rakastamansa paloi liekkeihin. Hän katsoi kauhuissaan liekkeihin, eikä voinut tajuta, kuinka tämä antaisi hänelle lisää voimaa. Mutta liekit sammuivat ja muuttuivat valkoisiksi. Pimeys muuttui valoksi ja kaikkialla oli lunta. Mitä tämäkin tarkoitti? Naaras tiesi seisovansa lumen päällä, mutta tuntui siltä kuin hän olisi ollut sen ALAPUOLELLA. Kaikkialla oli kylmää, mutta hänen sisällään jokin piti hänet yhä hengissä. Se oli se sisäinen liekki, sydän.
Hän avasi huohottaen silmänsä ja katsoi silmät viiruina Sirpalesydäntä. Kolli ei näyttänyt tyytyväiseltä, joten hänkin oli tajunnut jonkin olevan pielessä.
”Mitä tapahtui, Rastaanvire?”
”En tiedä... Olin pimeydessä, sitten yhtäkkiä kaikki syttyi tuleen. Lumi sammutti tulen... mutta se lumi... tuntui siltä kuin se olisi tappanut minut...! Silti tunsin itseni lämpimäksi, sillä sydämeni lämmitti minua ja tunsin itseni vahvaksi...”
Sirpalesydän näytti miettivältä. ”Ei sen ollut kyllä tarkoitus olla sellaista... Suunnittelin ihan muuta...”
”Ehkä se oli jonkinlainen ennustus?”
Rastaanvire hätkähti. ”Mitä sanoit?”
Sirpalesydän katsoi häntä kummissaan. ”En sanonut mitään. Miten niin?”
”Kuka sen sitten sanoi? En tunnistanut ääntä...” Naaras katsoi ympärilleen mutta ei nähnyt muita kuin Tähtiklaanin kissat, jotka yhä odottelivat rivissä.
”Ehkä kuvittelit vain. Kuule, tilaisuus on vielä kesken, ja jos tahdot ehtiä joskus kotiinkin niin valmistaudu seuraavaan elämään.” Sirpalesydän maukui, pyyhkäisi kumppaninsa lapaa pörheällä hännällään ja lähti muiden kissojen luo. Ennen kuin Rastaanvire ehti vetää henkeä, hänen edessään seisoi jo uusi kissa. Tällä kertaa aivan hänen kokoisensa, pitkäkarvainen ja raidallinen punertava naaras.
”Pikkusulka!” huudahti Rastaanvire tunnistaessaan emonsa. ”Minulle on ollut niin kauhea ikävä!”
Pikkusulka painoi päänsä pentunsa olalle huolehtivaisesti. ”Oletko kunnossa? Näytti vähän siltä että Sirpalesydämen tilaisuus ei mennyt aivan niin kuin piti.”
”Kaikki on kunnossa, ainakin olen yhä hengissä.”
”Hienoa. Tällä elämällä annan sinulle myötätuntoa. Käytä sitä hyvin tavatessasi henkisesti ja fyysisesti haavoittuneita kissoja ja muita olentoja. Älä vie toiselta elämää, sillä niitä ei monella ole enempää kuin yksi.” Tämä elämä tuntui lämpimämmältä kuin edelliset. Se oli sellainen tunne, mikä tulee kun valtavan surun jälkeen saa muilta lohdutusta. Tunne oli melko nopeasti ohi.
Rastaanvire henkäisi. ”Ja olemme menossa vasta puolivälissä...”
”Tämä on pian ohi, pentuni.” Pikkusulka palasi muiden joukkoon.
Rastaanvire loikkasi ainakin kaksi askelta taaksepäin nähdessään seuraavan tulijan. Hänen turkkinsa pörhistyi pystyyn ja hän paljasti kellertävät hampaansa. ”Pysy kaukana minusta, sinulta en tahdo saada yhtäkään elämää!”
Tulijan ruskea turkki oli tasainen eikä tämä näyttänyt uhkaavalta, vaikka Rastaanvire tunsi toisin.
”En minä tahdo sinulle mitään pahaa, olen täällä auttaakseni.”
”Sinun kuuluisi olla Pimeydenmetsässä! Palaa sinne äläkä tule takaisin!”
”Et ymmärrä...”
”Kyllä ymmärrän, Villikarva! MENE POIS!”
Villikarvan ruskeat silmät olivat ilmeettömät mutta jostakin kaukaa kantautui pelko ja suru. ”En koskaan tahtonut käydä Pimeydenmetsässä, paitsi tietenkin ihan aluksi kun minut sinne kutsuttiin. Olin niin peloissani kun tapasin Tiikeritähden, ja päätin kertoa Arpitähdelle. Hän oli suorastaan iloinen kuullessaan sen. Hän tahtoi minut vakoilemaan Pimeydenmetsään, jotta hän voisi tietää mitä siellä suunniteltiin-”
”Mutta yritit tappaa minut! Teit kuten Tiikeritähti käski!”
”Miksi kohtelet minua vihollisena? Olimme silloin ystäviä, todella hyviä ystäviä. Tottelin Tiikeritähteä jotta minua ei tunnistettaisi vakoojaksi. Mutta myönnän että menin liian pitkälle kun kävin sinun kimppuusi silloin...” Villikarva nielaisi ja katsoi ohutta haavaa joka ulottui Rastaanvireen vasemmasta suupielestä korvaan asti. ”Pilasin kauniin hymysi. Olen niin pahoillani. Minun oli tarkoitus pyytää sinulta vielä anteeksi eläessäni, mutta Tiikeritähti taisi tajuta petturuuteni ja laittoi sen veljesi tappamaan minut.”
Rastaanvireen katse sinkoili maasta hänen tassuihinsa, tassuista Villikarvaan, Villikarvasta taivaalle ja sieltä takaisin maahan. ”Annan sinulle anteeksi.”
Villikarva henkäisi raskaasti ja helpottuneesti. ”Tällä elämällä annan sinulle rohkeutta. Kun rohkeuden lisää kaikkeen muuhun, se vahvistaa. Toivon että käytät tätä elämää hyvin etkä heitä sitä pois.” Varovasti hän töksäytti kuonollaan Rastaanvireen päälaelle. Naaras tunsi kipua. Hän tunsi olevansa voimakas, hieman liiankin voimakas ja se teki hänelle pahan olon. Onneksi se meni nopeasti ohi. Villikarva palasi nopeasti sinne mistä oli tullutkin ja kosketti hännällään vieressään istuvaa mustan ja ruskean kirjavaa kollia joka asteli tulevan päällikön eteen.
”Tervatassu!” Rastaanvire oli ihmeissään saaden elämänsä tältä oppilaalta, he tuskin olivat tunteneet toisiaan.
”Tällä elämällä annan sinulle opettamista, jota käytät kouluttaessasi klaanisi nuorimpia. Vaikka he epäonnistuisivat, säilytä pinnasi.” Kolli kosketti naaraan kuonoa. Rastaanvire romahti yhtäkkiä maahan ja hytisi tuntiessaan valtavan kivun. Hän tunsi kuinka häntä revittiin eri suuntiin. Hän tiesi, että tältä Tervatassusta oli varmaan tuntunut hänen kuollessaan. Sitten hänestä tuntui, kun hänet olisi revitty osiin. Hän karjaisi ja painoi kynsillään maahan. Kipu loppui kun seinään, kun jokin pehmeä kosketti häntä käpälään. Hän näki yllään Tervatassun, joka käyttäytyi kuin mestari oppilaalle. ”Kiitän sinua siitä että pelastit minut ketulta. Vaikka olin jo kuollut enkä olisi enää tuntenut kipua, olen onnellinen etten joutunut syödyksi vaan haudatuksi.” Oppilas kääntyi poispäin ja häntä vastaan tuli pienempi, valkoisen ja pihkanvärin kirjava pieni kolli. Tuo oli Pihkapentu, Pajupuron ja Symbolihännän pieni poika joka oli kuollut johonkin sairauteen, jota ei tunnettu. Pihkapentu auttoi Rastaanvireen jaloilleen.
”Tämä on toiseksi viimeinen elämä jonka saat”, Pieni pentu miukui kimeästi. ”ja se koskee oikeudenmukaisuutta. Monet tekevät virheitä, mutta niin teet sinäkin. Hyväksy heidät sellaisina ja ole oikeudenmukainen, koska vain he voivat vaikuttaa siihen mitä ovat.” Pieni pentu kurotteli kohti naaraan otsaa, joten Rastaanvire kumartui kollin korkeudelle. Pihkapentu paukautti päänsä tämän otsaan ja vinkaisi hieman. Rastaanvire tunsi myös paukautuksen ja hieroi otsaansa. Muuta kipua ei tullut.
”Siinäkö se?” Hän kysyi ihmetellen. ”Ei sattunut paljoakaan.”
”Olen pentu, en voi tehdä sinulle kipua!”
Rastaanvire ei tajunnut tilannetta, mutta päästi Pihkapennun menemään.
”Viimeistä mennään, oppilaani.” Sulkatähti kehräsi istuessaan hänen eteensä. ”Tällä elämällä annan sinulle johtamisen voimaa. Käytä sitä klaaniasi varten. On sinun ja vain sinun tehtäväsi johtaa Jokiklaania tästä edespäin siihen asti kun menetät viimeisen elämäsi, joten johda sitä viisaasti, mitä tahansa saattaa tapahtua eläessäsi yhdeksää elämääsi.” Hopeanharmaa naaras kosketti hellästi kuonollaan Rastaanvireen kuonoa. Tummanharmaa naaras sulki siniset silmänsä ja antoi viimeisen elämän tunkeutua hänen sisäänsä. Hän näki itsensä johtamassa Jokiklaania suurkiven päältä. Hän tunsi itsensä ylpeäksi itseään kohtaan ja nosti kuonoaan ylös. Kun hän avasi silmänsä, hänestä tuntui siltä kuin hän olisi uudelleensyntynyt.
”Olet nyt saanut yhdeksän elämääsi, ja kutsumme sinua uudella nimelläsi;
Rastastähti!”

//VIHDOINKIN kirjotin tän! Oon suunnitellu kirjoittamista jo monta viikkoa mutta en ole yksinkertaisesti ehtinyt ja jaksanut. Mutta täällä se nyt on, ja erittäin ärsyttävän pitkänä. Tein siitä tavallista pitemmän, koska se on neljäskymmenes tarina Rastaalla, ja Rastastähti on ollut täällä jo melkein puoli vuotta, ja onhan se melko pitkä aika. Väsyin tuossa tarinan lopussa enkä enää jaksanut kirjoittaa miltä elämien saaminen tuntuu, ja sen huomaa... Anyway, tässä samalla mainitsen pari asiaa.
1. Kun Näätätassusta on tullut soturi, en ota Rastastähdelle pitkään aikaan oppilasta, sillä sehän sen päättää kuka saa kenetkin mestarikseen eikä se halua itelleen oppilasta vähään aikaan.
2. Voisiko Sisiliskovarjon laittaa nyt klaaninvanhimpiin? Oon hehkuttanu tätä jo vaikka kuinka pitkään, että sen näkö huononee aika paljon... tekisin sillä sitten tarinan.
3. Mulla ei tuu näitä tarinoita kovinkaan paljon, ei milläkään hahmolla. KOSKA en jaksa kirjoittaa oikein, kun koulu loppuu niin tahdon nauttia kesälomasta ja olla vain vähäsen koneella. Eli olen vähän niinkuin tauolla kaikilla hahmoillani. Saa nähdä kuinka pitkä tauko, mutta tuun kyllä tonne cboxiin juttelee välillä ja mahdollisesti saatan ropechatissakin ropettaa mutta tarinoita tuskin tulee paljoakaan.

Rastastähti kuittaa.
Vastaus:Saat 30 kp:tä.

1. Okei, järjestän asian!
2.Laitan siis~
3. Pistän kaikki hahmosi lomalle. Olen jo suunnitellut kirjoittaa blogiin ilmoituksen, että saa pitää vähän kauemmin sitä lomaa...

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskolehti, Jokiklaani
06.06.2013 11:59
Ruskolehti laahusti viimeisenkin kujan läpi. Tämän haavoihin sattui mutta kolli jatkoi kunnes oli samassa paikassa, missä tapasi Voikon. Naaraspentu oli kai nyt sisällä.
>Pääsenpä sentään kotiin.< Ruskolehti ajatteli ja ajattelematta lähti ylittämään ukkospolkua. Hirviö jylisi suoraan juovikasta soturia kohti. Ruskolehden karvat nousivat pystyyn ja tämä juoksi nopeasti hirviön alta pois.
Kolli loikki pitkän matkan jälkeen väsyneesti Jokiklaanin reviirille. Tämän vihdoin päästyä leiriin, kolli tahtoi käydä parantajanpesällä hakemassa apua haavoihinsa.
’’Missä olet ollut!?’’ Teerenlento huudahti Ruskolehden laahustaessa pesään.
’’Ruskolehti, oletko se sinä?’’ Aaltojuova kysyi hämmästyneenä. Ruskolehti asteli kumppaninsa luo ja oli painamassa kuononsa Aaltojuovan kuonoa vasten, mutta naaras väisti sen kylmästi.
’’Vai niin! Herra se lähtee seikkailemaan ja jättämään kumppaninsa kuolemankieliin! En ole syönyt päiväkausiin, hoitanut turkkiani KOSKA SINÄ OLET OLLUT JOSSAIN HUITTINNEVADASSA! Sitten tulet ja olet kuin mitään ei olisi tapahtunut! On siinäkin kumppani!’’ Aaltojuova sähisi karvat pystyssä.
Ruskolehti kavahti tylyä vastaanottoa.
’’Anna anteeksi, olin vanhassa kaksijalkalassa etsimässä aitoa emoani…hän ajoi minut pois.’’
’’ENKÄ ANNA! VAI LÄHTI HERRA MAMMAANSA KATSOMAAN EIKÄ SAANUTKAAN HALIA!?!!!!! Yhyy vaan!’’ Aaltojuova sihahti ja kääntyi kuin keskustelun lopun merkiksi.
Ruskolehden häntä valahti alas.
’’Anteeksi, minä-’’ Ruskolehti yritti mutta Aaltojuova piti suunsa tiukasti kiinni. Oranssi soturi huokaisi ja katsoi Teerenlentoa.
’’Saisinko jotain haavoihini?’’
Teerenlento nyökkäsi ja alkoi laittaa tulehdusta estäviä yrttejä Ruskolehden haavoihin.
’’Mm, pahan näköinen lovi tuossa korvassa, sidon sen varmuuden vuoksi.’’ Teerenlento sanoi.

Parantajan saatua hoidettua matkalta palannut kolli, Ruskolehti loikki päällikön pesälle.
’’Sisään.’’ kuului ääni, joka ei kuulostanut lainkaan Sulkatähdeltä.
Juovikas soturi työntyi pesään ja huomasi yllätyksekseen Rastaanvireen.
’’Missä Sulkatähti on?’’ Ruskolehti älähti.
’’Tähtiklaanissa. Minä olen nykyään Rastastähti, ja sinä olet ollut teillä tietämättömillä.’’ Rastastähti vastasi.
Ruskolehti huokaisi ja selitti tapahtumat.
sen jälkeen tämä poistui pesästä kuningattarien luo ja tervehti Pajupuroa.
’’Missäs Pihkapentu on?’’ Ruskolehti naukaisi ja katseli ympärilleen.
Pajupuron silmät sumenivat ja hän purskahti itkuun.
’’Hän menehtyi…’’ Symbolihäntä sanoi hiljaa ja lohdutti kumppaniaan.
Paikalla seisova Kotkankiito katsahti ’’veljeensä.’’
’’Kuten myös Vatukkapentu…’’ tämä nyyhkäisi.
Ruskolehti kavahti.
Mitä kaikkea oli tapahtunut hänen poissa ollessaan?

Vastaus:Ooh 24 kp:tä. c:

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäävirta,Myrskyklaani
05.06.2013 22:40
.:Oppilaani on petturi:.

Astelin metsässä rauhallisesti. Lempeä tuuli leikki turkillani, kun etsin saalista. Olin onnellisen tietämätön synkästä varjosta takanani, joka odotti sopivaa hetkeä käydä kimppuuni ja tappaa minut.
Havaitsin hiiren erään suuren kuusen juurella nakertamassa siemeniä. Vaanin pahaa aavistamatonta hiirtä tietämättä, että minua vaanittiin juuri sammalla tavalla takanani, kun läpeensä paha kissa koetti tappaa minut.
Olin kuin mikä tahansa saalis eläin. Olin onnellisen tietämätön, että minut otettaisiin ehkä kohta hengiltä. Mutta tietohan lisää tuskaa, joten on parempi elää onnellisen tietämättömäni joistakin asioista, kuin elää ison ja raskaan tieto kuorman painostamana.
Vaanin pikku karavanyyttiä ja olin juuri loikkaamassa sen päälle ja aioin ottaa sen hengiltä, kun minun kimppuuni käytiin, kuin olisin ollut se hiiri.
Tunnistin välittömästi kimppuuni käyneen kissan. Tuo laikukas turkki, nuo taisteluliikkeet ja tuo tuttu haju. Se oli oma entinen oppilaani Leppälehti, joka oli vastikään nimitetty soturiksi. Olin osannut arvata tuon koettavan tappaa minut jossain vaiheessa. OLin ollut siitä varma ja täsmälleen niin olikin käynyt nyt.
Olin jäämässä alakynteen taistelussa ja Leppälehti oli painamassa minua maata vasten, kun Myrskyklaanin partio ilmestyi pensaikosta.
Leppälehti irrotettiin minusta ja marssimme leiriin. Selitimme tapahtuneen välittömästi Mustatähdelle ja tuo kutsui klaanin koolle.
"Joukossamme on havaittu petturi." Mustatähti aloitti vihoissaan.
Klaani mutisi kauhistuneena jotakin.
"Leppälehti! Miksi petit klaani yrittämällä tappaa entisen oman mestarisi Jäävirran?!" Mustatähti ulvoi vihaisena.
"Te olette kaikki kamalia komentelijoita! Etenkin tuo!" Leppälehti sihisi ja tuijotti minua.
"Riittää! Olet pettänyt klaanisi ja sinut karkoitetaan nyt!" Mustatähti naukui vihoissaan ja klaani ulvoi vihoissaan herjauksia juuri karkotetulle Leppälehdelle, joka marssi kohti uloskäyntiä.
Naara kuitenkin tuli ensin vielä minun luokseni ja sihisi:
"Muista katsoa taaksesi hiirenläjä! Sillä minä tulen seuraamaan perässäsi kuin varjo!" tuo sihisi ja poistui sitten.
Värisin hiukan pelosta. Mitä kaikkea Leppälehti on suunnitellut varalleni?
Vastaus:16 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekki,Erakko
05.06.2013 22:38
Astelin valkoisessa paikassa. Kaikkialla näkyi silmän kantamattomiin pelkkää valkoista. Mistään ei kuulunut tuttua linnun sirkutusta tai riistan rapistelua. Ei kuulunut ylen rauhoittavaa lehtien kahinaa tai sirkkojen kovaa siritystä.
Oli aivan hiiren hiljaista, lukuun ottamatta omia hiljaisia ja tömähteleviä askeleitani. Oli kuin olisin kävellyt jonkin onton päällä. Maisema taas näytti siltä, että iso vitivalkoista maalia täynnä oleva maalipurnukka olisi kaatunut metsän ja kaksijalkalan päälle.
Missään ei näkynyt ristinsielua. Kaikki täällä oli niin elotonta, missään ei liikahtanut mikään vain valkoinen väri joka levittäytyi kaikkialle.
Tämä paikka näytti loputtomaltakin. Missään ei ollut seiniäkään. Oli vain valkoinen tasainen ja sileä lattia, jota oli joka puolella.
Astelin hiljaa eteenpäin. Tämä paikka oli outo. Ei yhtään luonnollinen. Anturani tömähtelivät kovalle valkoiselle lattialle, joka tuntui myös kylmältä.
Sitten yhtäkkiä edestäni kuului kova paukahdus, kuin kaksijalka olisi ampunut oudolla paukahtelevalla oksallaan näkymättömiä kiviä.
Missään ei kuitenkaa näkynyt kaksijalkoja. Mutta edestäni kuului uhkaavaa ja karmivaa ritinää ja ratinaa.
Valkoinen lattia allani tutisi ja tärisi.
>Mitä on tekeillä?< ajattelin kummissani.
Sitten näin edessäpäin suunnillee kymmenen ketunmitanpäässä minusta lähenevän mustan hiukan sinertävän mustan juovan, joka lähestyi minua.
Oliko se iso sinertävän musta käärme? Ei ollut. Oliko tulviva joki? Ei ollut. Se oli railo, joka ritisi ja ratisi kun eteni valkoista lattiaa pitkin ja leveni koko ajan.
Railo lähetsyi minua se oli aivan edessäni, mutta väisti minua. Se ympäröi minut ja leikkasi kohdan, jolla seisoin irti.
Sitten kuului pieni napsahdus ja sitten huomasinkin putoavani ala, alas todella alas, jonnekki mustuuteen.
Ulusin peloissani siinä pudotessani, vaikka kuka sitä kuulisi?
Olin jo ajat sitten sulkenut silmäni ja nyt avasin ne. Alapuolellani näin valtavan suuret valkoisina kiiluvat silmät. Myös leveään virneeseen levittynyt suu täynnä valkoisia veitsenteräviä hampaita levittäytyi aivan alapuolellani.
"Verta! Verta!" se jokin mikä lie otus kuiskaili pahansuovasti.
Kiljuin apua ja ulisin ja vinguin peloissani.

Ulisin ja vinguin peloissani kovaan ääneen ja huidoin ja viuhdoin tassuillani hurjasti. Joku tökki minua käpälällään vatsaani.
"Herää!" kuului Nopsavrajon kärttyisä ääni.
Avasin silmäni ja olin vanhan leirin pentutarhassa. Nopsavarjo oli kumartunut yläpuolelleni ja tuo mulkaisi minua vihaisesti.
Jotenkin minusta tuntui, ettei kolli tykännyt minusta jostakin syystä, vaikkein edes ollut tietääkseni tehnyt tuolle mitään.
Nopsavarjo poistui tarhasta ja minä nousin ylös ja venyttelin kunnolla. Tallustin ulos tarhasta ja Auringonloiste suorastaan ryntäsi minua vastaan.
"Voi Liekki! Pelästyin niin, kun katosit vain sillä tavalla yhtäkkiä! Tiedän minä kyllä, että oli ikävää, kun minä ja Nopsavarjo sillä tavalla riitelimme, mutta pälä pälä plää plää plää.." Auringonloiste pälätti.
Kun Auringonloiste oli vihdoin saanut kaiken kerrottua menimme syömään. Nopsavarjo oli käynyt aamulla metsällä. Otin itselleni mehukkaan hiiren ja upotin välittömästi hampaani sen pehmeään lihaan.
Sitten yhtäkkiä kaksikko kääntyi katsomaan minua. Heillä oli slevästi jotakin mielessään, kun he katsoivat minua tuolla tavalla.
"Mitä?" kysyin kummastuneena.
Auringonloiste ja Nopsavarjo vilkaisivat arvoituksellisesti toisiaan.
"Liekki sinun on aika saada klaani nimesi mikäli aiot liittyä klaaniin." Nopsavarjo aloitti juhlallisesti.
Katsoin kollia jännittyneenä ja odotin tuon jatkavan.
"Tunnettakoon sinut tästä hetkestä lähtien aina siihen hetkeen saakka, kunnes pääset oppilaaksi Liekkipentuna!" Nopsavrajo julisti juhlallisesti.
Olin innoissani saatuani ihka oikean klaani nimen ja siksi pompin innoissani Auringonloisteen ja Nopsavarjon ympärillä uutta nimeäni toistellen.
"Liekkipentu! Liekkipentu! Liekkipentu!" mourusin iloisena.
Kolli ja naaras katsoivat minua hymyillen ja syventyivät tilaisuuden loputtua jälleen rupatteluun ja syömiseen. Minä syvennyin mehukkaaseen hiireeni.
Auringonloiste ja Nopsavarjo aterioivat vieressäni ja rupattelivat kaikennäköistä kumppanuuteensa liittyen.
En kuunnellut mitään heidän kesustelustaan, sillä miksi pentu haluaisi kuulla puuduttavia jorinoita jostain mikä ei hänelle kuulu?
Söin vain kaikessa rauhassa hiireni loppuun ja nuolin aterian rippeet viiksistäni. Auringonloiste ja Nopsavarjo koskettivat toistensa kuonoja lempeästi ja kolli vilkaisi vaivihkaa Auringonloisteen vatsaa.
Mitä kummaa kolli näki naaraan vatsassa? En millään ymmärtänyt, mutta eipä ollut mikään ihmekkään, kun olinhan vasta pikku pentu.
Auringonloiste ja Nopsavarjo olivat painautuneet toisiaan vasten ja he jakoivat jänistä. Huokaisin syvään ja poistuin pentutarhaan. Kävin makuulleni sammaleelle ja jäin tuijottamaan suuaukosta ulos aukiolle, jonka laitamilla Nopsavarjo ja Auringonloiste edelleen olivat.
Sitten kaksikko irtautui toisistaan. Auringonloiste suunnisti metsään, kun Nopsavarjo lähti astelemaan minua kohti, Auringonloiste oli varmaankin lähtenyt metsästämään ja Nopsavarjo oli jäänyt vahtimaan minua.
Astelin ulos tarhasta kollia vastaan ja nuolin sotkeentunutta rintaani, mutta keskeytin sen, kun huomasin oikein värikkään perhosen liitelevän hiljalleen leiri aukion laitamilla. Juoksin kohti perhosta ja hyppäsin yrittäen läimäistä sitä tassullani mutta en onnistunut.
Vilkaisin taakseni ja näin Nopsavarjon, joka katsoi jonnekkin pensaikkoon. Pensaikosta kuului kahinaa ja sieltä tuli kaunis naaras, joka ilmeisesti tunsi Nopsavarjon vallan hyvin.
"Nopsatassu!" naaras maukui riemuissaan ja säntäsi kollin luo.
Käänsin katseeni pois kaksikosta sillä asia ei kiinnostanut minua tippaakaan. Keskityin jälleen perhos jahtiinn. Juoksin ja pompin perhosen perässä aivan sen kannoilla, kun se lepatteli ympäri ämpäri leiriä. Seurasin sitä kuin hai laivaa.
Jonkin ajan kuluttua käännyin katsomaan, mitä Nopsavarjo ja hänen Tipiksi kutsumansa naaras tekivät.
Ehdin parahiksi nähdä, kuinka Tipi juoksi vihaisena pois. En tiennyt mitä oli tapahtunut, mutta ei kiinnostanut tippaakaan.
Aloin tähyillä, minne perhonen oli sillä aikaa liidellyt ja huomasin sen pentutarhan lähettyvillä. Olin aikeissa sännäte sen perään, kun Nopsavarjo keskeytti aikeeni kutsumalla minua:
"Liekkipentuu!" kolli maukui ja säntäsin välittömästi häntä pystyssä tuon luokse.
"Lähdeteään etsimään Auringonloistetta. Olen huolissani hänestä, sillä häntä ei ole näkynyt vähään aikaan. Luulisi, että hän olisi jo palannut." kolli maukui.
Olin itsekkin jo miettinyt missä naaras oikein kuhni, joten etsiminen sopi minulle vallan mainiosti.
Juoksimme Nopsavarjon kanssa metsään.
----Hiukan myöhemmin----
Olimme Jokiklaanin vanhalla reviirillä. Ilmassa velloi veren äklöttävä rautainen haju. Seurasimme hajua ja mitä näimmekään.
Näimme Tipin, joka oli aikeissa tappaa Auringonloisteen.
Nopsavarjo syöksyi Tipin kimppuun. Kolli ja naaras painivat rajusti ja kierivät turkkien ja kynsien sekamelskana kauemmas Auringonloisteesta.
Minä juoksin naaraan luo ja nuolaisin tuon lapaa. Tajusin heti että tuo alkaisi pian synnyttää pentuja. Siitä siis oli johtunut naaraan paisunut vatsa.
Jostakin takaamme kuului kovai vihlova rääkäisy joka pian vaimeni. Sitten Nopsavarjo tuli luoksemme ja pian ensimmäin pennuista syntyi. Otin pennun nuoltavakseni. Se oli pieni ja vaaleanpunainen. Ei uskoisi että siitä vielä joskus kasvaisi vahva kissa.
Pian oli kaikki kolme pientä pentua saatettu maailmaan. Ne olivat säälittävän pieniä pikku nyttejä, jotka vikisivät hiljaa. Auringonloiste veti pentunsa lähelleen ja ne alkoivat imeä tarmokkaasti maitoa.
---pian---
Olimme kantaneet pennut pentutarhaan ja Auringonloiste ja pennut nukkuivat siellä parhaillaan. Nopsavarjo katsoi komeaa auringonlaskua leirin laitamilla. Minä taas vain maleksin yksin entisen oppilaspesän edustalla.
Minua kuitenkin väsytti niin paljon, että työnnyin sisään entiseen oppilaspesään ja kävin makuulleni yhdelle pesän perimmäisistä sammalvuoteista.
Kolmen pennun nimiksi oli tullut: Punapentu,Närhipentu ja Varsipentu. Olin saanut nimetä Punapennun. OLin ehdottanut tuon nimeksi Punapentua ja Auringonloiste ja Nopsavrajo olivat suostuneet siihen. He olivat nimenneet kaksi muuta pentua Närhipennuksi ja Varispennuksi.
Käperryin kerälle vuoteelle ja suljin silmäni. Toivoin hiljaa mielessäni, ettei minun travitsisi enää nähdä sitä viime yön karmivaa painajaista.
Pian olinkin jo syvässä unessa.
Onnekseni en nähnyt painajaista enää, ainakaan sinä yönä. Itseasiassa en nähnyt mitään unia. Näin vain tyjää mustuutta. Enkä mitään muuta.
Aamulla heräsin auringon ensisäteisiin, jotka tulvivat entiseen oppilaspesään ja valaisivat sen kirkkaalla valollaan. Nousin ylös ja menin katsomaan olsiko eiliseltä jäänyt edes pieni hiiri tuoresaalista.
Minua lykästi, sillä eilisestä oli kuin olikin jäänyt pikkiriikkinen varpunen. Otin varpusen mieli hyvin ja söin sen hujauksessa oppilaspesän edustalla. Minulla ei itseasiassa ollutkaan nälkä, kuin vain vähän ja pieni varpunen vei mukavasti pikkunälkäni pois.
Nopsavarjo kipitti leiriin suu täynnä tuoresaalista, jotka tuo vei pentutarhaan Auringonloisteelle. Kolli aterioi naaraan ja pentujen kanssa tarhan sisällä.
Tunsin itseni jotenkin hylätyksi, kun Auringonloiste kuluti kaiken aikansa pentuhinsa ja Nopsavarjo taas kulutti kaiken aikansa metsästämiseen ja Auringonloisteen luona käymiseen.
Ytäkkiä tarhasta kuului Auringonloisteen surullinen parkaisu. Juoksin tarhalle ja näin nyyhkyttävän Auringonloisteen, jota tuon kaikki kolme tai no vain kaksi yrittivät lohduttaa kuinmyös Nopsavarjo.
>Missä Punapentu on?< ajattelin ihmeissäni.
"Punapentu on kadonnut." Auringonloiste naukui murtuneena.
"Minä ja Liekkipentu lähdemme etsimään häntä." Nopsavarjo naukui ja minä nyökkäsin.
Säntäsimme metsään ja koetimme löytää vainun pennusta, mutta emme löytäneet pentua. Tutkimme jok' ikinsen mahdollisen piilopaikan, jonne pieni pentu voisi ryömiä piiloon. Emme kuitenkaan hyvästä yrityksestä huolimatta löytäneet pentua. Oli kuin kolli olisi kadonnut jäljettömiin.
Lopulta minä ja Nopsavarjo luovutimme ja laahustimme surkeina takaisin leiriin. Laahustimme tarhalle ja pettyneet ilmeemme kertoivat jo heti Auringonloisteelle etsintämme huonon tuloksen.
Naaras itse oli kahden tallella olevan pentunsa kanssa myöskin yrittänyt etsiä kadonnutta pentuaan mutta hekään eivät olleet löytäneet pentua.
Sitten Auringonloiste alkoi huutaa Nopsavarjolle päin naamaa:
"Jätä minut rauhaan!!" naaras kiljui ja väitti Tähtiklaanin vihaavan häntä ja ettei hän ollut kelvollinen emo ja tie vaikka mitä kummallista naaras ulvoi suruissaan.
Ja kun Nopsavarjo vain yritti lohduttaa kumppaniaan, tuo kävikin kollin kimppuun. Mikä Auringonloistetta oikein vaivasi? Oliko hän tulossa hulluksi? En tiennyt mutta siltä se aika paljon vaikutti.

Jatkuu..
Vastaus:30 kp:tä. c:

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jääkaiku,Tuuliklaani
05.06.2013 20:30
Hiivin oppilaani perään,mutta haistoin nyt lemun,jonka tunnistin kuuluvan eräälle kissalle Sudenloikalle.Kolli oli ennen ollut Tuuliklaanin soturi,mutta sitten tämä oli tappanut kissoja kylmäverisesti ja tästä oli tullut luopio.Kuulin jostain rapinaa ja katsahdin lähimpään pensaaseen.Siinä oli hohtava keltainen silmä pari säpsähdin tuo silmä pari kuului Sudenloikalle.
"Tule esiin luopio!"sähisin raivoissani.Kuulin ivallista naurua ja tunsin äkkiä viiltävää kipua ja katsoessani kylkeäni huomasin siinä verivanan.Katsoin hätääntyneenä ympärilleni ja yritin keksiä mistä hän oikein iski.
"Jääkaiku minne sinä katosit?"kuulin oppilaani närkästyneen äänen.Vilkuilin ympärilleni,mutta en nähnyt Sudenloikasta jälkeäkään.
"Tuota..minusta voit olla loppu päivän vapaalla."mau'uin ääni väristen.
"No selvä jos kerran sanot niin."oppilas maukui epävarmalla äänellä.
"Oikeasti tee mitä haluat."mau'uin ja yritin kuulostaa hilpeältä.Ketunleipätassu mumisi jotain ja lähti sitten askelien äänien perusteella pois päin minusta.Huokaisin helpottuneena.
"Luuletko tosiaan,että hän tai kukaan muu olisi turvassa minulta!?"kuului Sudenloikan halveksivat sähinä.Nielaisin äänekkäästi ja käännyin katsomaan äänen suuntaan.Sudenloikan turkki oli repaleinen ja täynnä arpia.Kollilla oli pistävät keltaiset silmät ja ihme kyllä tämä näytti lihaksikkaalta ja paljon voimakkaammalta kuin minä.
"Voi te Tuuliklaanilaiset olette niin tyhmiä yritätte suojella oppilailta minulta."Sudenloikka maukui ivallisella äänellä.
"Sinäkin olisit voinut olla yksi meistä!"mau'uin rohkeasti.Sudenloikka tuhahti ja tämän keltaiset silmät leimusivat vihasta.
"Klaani ei tiennyt mitä menetti."Sudenloikka maukui ja väläytti kynsiään.
"Tapoit kissoja omia klaanitovereitasi."sähisin.
"Kuka välittää se ei koskaan tuntunut missään eikä tunnu vieläkään!"Sudenloikka karjaisi ja loikkasi kynnet ojossa kimppuuni.Upotin hampaani kollin rintaan niin,että tämä ärähti kivusta.Sudenloikka heitti minut ilmaan ja viskasi sitten tassullaan kovaan maahan niin,että hiekka pöllysi.Nousin nopeasti pystyyn,mutta kolli oli kadonnut.Ravistelin hiekkaa turkistani ja katsoin hätääntyneenä ympärilleni.Sudenloikka todella oli kadonnut.Sähähdin ärtyneenä ja aloin nuolla kipeitä haavojani.Veran maku tulvahti suuhuni,mutta en piitannut siitä vaan jatkoin haavojen nuolemista.Lopulta ne eivät enää vuotaneet niin pahasti,joten saatoin palata leiriin ja kertoa Pakkasjuovalle.Tassuttelin ripein askelin nummimaan poikki kohti Tuuliklaanin leiriä ja saatoin vain toivoa,ette kukaan muu ollut nähnyt Sudenloikkaa.
"Emo en tiedä kuuletko minua,mutta juuri nyt kaipaan sinua enemmän kuin koskaan ja ole kiltti ja auta minua löytämään isäni."kuiskasin juuri kun olin astumassa sisään leiriin.
"Jääkaiku!"Pakkasjuova maukui ilahtuneena nähdessään minut.
"Pakkasjuova minulla on asiaa."mau'uin hiljaa.Kollin siniset silmissä oli huolestunut pilke.
"Mennään sotureiden pesälle kukaan ei ole siellä juuri nyt."kumppanini maukui.Nyökkäsin tälle kiitollisena ja tassuttelimme soturien pesälle.Niin kuin Pakkasjuova olikin sanonut siellä ei ollut ketään.Menimme istumaan omille sammaleillemme.
"Niin kerro nyt."Pakkasjuova kehotti.
"Minä tapasin Sudenloikan."aloitin.
"Sen luopion!!"Pakkasjuova sähähti.Nyökkäsin varovasti ja mietin mitä sanoisin seuraavaksi.
"Yritin hätää häntä pois,mutta hän voitti minut ja vain katosi."mau'uin.
"Siitä on kerrottava Varistähdelle!"Pakkasjuova maukui vihaisena.
"Ei!! Kukaan muu ei saa tietää tästä!"parahdin.
"Mutta.-"Pakkasjuova aloitti.
"Ole kiltti en halua,että kukaan saa tietää tästä emme vielä tiedä mitä hän aikoo,mutta muista kuitenkin pitää silmäsi auki."mau'uin
"Hyvä on."Pakkasjuova huokaisi ja nuolaisi poskeani.Nyökkäsin kiitollisena tälle ja aloin miettiä keinoa jolla Sudenloikasta pääsisi eroon...
Vastaus:23 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Auringonloiste,Myrskyklaani
05.06.2013 18:17
Heräsin siihen,kun Nopsavarjo tökki minua hereille.Nostin kärttyisesti päätäni ja raotin silmiäni.
"Enkö saa edes nukkua!?"sihahdin,mutta rauhoituin huomatessani kollin kauhistuneen ja järkyttyneen ilmeen.
"Auringonloiste,Punapentu on kadonnut.."tämä maukui värisevällä äänellä.
"Mitä!? Ei hän voi olla kadonnut minne hän olisi edes mennyt!?"kysyin hätääntyneellä äänellä ja kiedoin häntäni entistä tiukemmin Varispennun ja Närhipennun ympärille.
"Minä en tiedä."kolli maukui.
"Etsikää hänet sitten ennen kuin hänestä tulee ketun ruokaa!!"kiljahdin.Nopsavarjo säpsähti ja kehotti Liekkipentua seuraamaan häntä.Nuolin Varispentua ja Närhipentua yritin kai peittää hermostuneisuuteni sillä.
"Emo minne Punapentu on mennyt?"Närhipentu vikisi.
"En tiedä kulta,mutta lupaan,että hän palaa."mau'uin ja nuolaisin Närhipennun otsaa.Varispentu painautui lähemmäs vatsaani ja tiesin,että tämä ei ollut täysin varma uskoisiko minua.Huokaisin en ollut mikään mahti emo,jos olin kadottanut pennun jo näin pian.Pienoinen kyynel vierähti poskeltani.Närhipentu huomasi sen ja nuolaisi minua lohduttavasti.Hymyilin tälle lempeästi ja yritin lopettaa itkemisen,mutta pelkäsin niin Punapennun puolesta.Punapentu saattaisi joutua hankaluuksiin ja muistan vieläkin ne kulkukissat,jotka olivat lähes tappaneet Liekkipennun ja tiesin,että täällä vilisi kaksijalkoja.
"Lähdetäänkö mekin etsimään?"Varispentu kysyi.
"Hyvä idea kulta."mau'uin ja nousin jaloilleni.Närhipentu ja Varispentu nousivat molemmat yhtä aikaa ylös silmät tuikkien.Ihailin näiden intoa,mutta olin samalla huolissani molemmat takuulla murtuisivat jos Punapentua ei löytyisikään.Lähdimme kaikki etsimään ja huhuilimme Punapentua,mutta kollista ei näkynyt jälkeäkään.Miten hän oli voinut kadota?
Kylkiini sattui ja vanhoihin haavoihin kirveli,mutta oli pakko jatkaa etsimistä.Närhipentu ja Varispentu huhiuilivat veljeään,mutta he molemmat olivat väsyneitä ehkä Nopsavarjoa ja Liekkipentua oli onnistanut.
"En jaksa enää."Närhipentu vikisi ja tämän jalat pettivät tämän alta.Juoksin nopeasti tämän luo ja autoin tämän takaisin pystyyn.
"Kaikki järjestyy."kuiskasin.Närhipennun silmät kostuivat naaras oli liian väsynyt tekemään mitään ja tiesin,että tämä oli pettynyt itseensä.
Varispentu laahusti luoksemme ja painautui siskoaan vasten.Molemmilta tihkui pienoisia kyyneleitä ja molempien turkit olivat kiillottamat.Tunsin itseni huonoksi emoksi.Vaaleankellertävä turkkini sojotti minne sattui ja kylkiluuni pistivät esiin.
"Tulkaa palataan takaisin."mau'uin väsyneenä.Molemmat pennut tottelivat mukisematta ja lähivät laahustamaan perääni.Palasimme nukkumapaikkaamme takaisin ja lysähdin omalle sammaleelleni heti,kun pääsin sen luo.Nopsavarjo ja Liekkipentu eivät olleet vielä palanneet.Närhipentu ja Varispentu kipittivät vierelleni ja alkoivat juoda maitoa.Tuijotin tyhjällä katseella seinään aivan kuin olisin toivonut,että Punapentu olisi tullut sen lävitse.Kuulin askelia pesän suulta käänsin katseeni sinne ja huomasin Nopsavarjon ja Liekkipennun molemmilla oli pettynyt ilme.Tiesin mitä se tarkoitti he eivät olleet löytäneet pientä pentuani.Sisälläni roihui raivo.Ja silmäni leiskuivat.
"Tämä kaikki on Tähtiklaanin syytä!"huusin kovaan ääneen.Nopsavarjo juoksi luokseni ja alkoi nuolla minua lohduttavasti.
"Olen huono emo ja Tähtiklaani vihaa minua!"parkaisin.Nopsavarjo painautui minua vasten.
"Et ole huono emo eikä Tähtiklaani sinua vihaa."kumppanini maukui.
"Vihaapas ja jätä minut rauhaan!!"karjaisin tälle.Ja käperryin pentujeni viereen.Katsoin Nopsavarjoa aivan kuin tämä olisi luopio,joka olisi juuri varastamassa pentujani.
"Anna minun olla!"sylkäisin raivoissani.
Kumppanini säpsähti ja tämän ilme oli hämmästyny.
"Ala mennä!"sähisin.Nopsavarjo peruutti ulos pesästä,mutta pysähtyi.
>Eikö hän usko.<ajattelin ja sain tarpeekseni loikkasin kynnet ojossa kumppanini kimppuun.Olin raivoissani ja samalla surullinen.Purin tuon kaiken kumppaniini.
"Auringonloiste mikä sinua vaivaa!?"Nopsavarjo kysyi järkyttyneenä.En kuunnellut tätä vaan jatkoin tämän kynsimistä.Silmissäni paloi tuska,viha ja järkytys,mutta en voinut lopettaa olin niin tuskissani.
Vastaus:Auringonloisteesta tuli hullu D: 27 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punapentu,Myrskyklaani
05.06.2013 17:53
Heräsin,vaikka olikin vielä aamuyö siskoni nukkuivat kerällä vieressäni ja emoni tuhisi ja tämän kylki kohoili tasaisen hengityksen tahtiin.Isäni Nopsavarjo taas makoili lähellä Liekkipentua.Kaikki olivat unessa paitsi minä.Olin päättänyt lähteä pienoiselle tutkimus matkalle ja olin päättänyt tavata sen kauniin naaraan.Hiivin pois emoni viereltä ja lähdin köpöttelemään pennun pienillä pennun jaloillani.Minua ei pelottanut olin enemmänkin innoissani.Hopeahännän tähdet valaisivat polkuni ja olin varma,että Tähtiklaani opastaisi minut.Erotin pienoisen kivikasan edessäni astelin viileiden kivien päältä ja tunsin niiden tasaisen pinnan hipovan polkuanturoitani mukavasti.Kieriskelin hetken kivillä,kun sitten jostain lensi viereeni ruskea esine,joka hajosi tuhanneksi sirpaleeksi.Säikähdin ihan hirveästi ja lähdin juoksemaan kuulin takaani jotain mölinää,mutta en piitannut siitä.Kun lopulta tunsin olevani turvassa.Olin kamalan hämmentynyt äskeisestä oliko tämä paikka todella täynnä mölyäviä otuksia ja rikkoutuvia asioita.
>Ihme paikka.<ajattelin ja nuolaisin käpälääni polkuanturaani oli takertunut jokin ruskea sirpale.Irrotin sen anturastani ja vingahdin siihen oli tullut haava josta tulvahti verta.Nuolin kipeää polkuanturaani ja maistoin veren kitkerän maun suussani.Yökkäsin hieman ja etsin jostain vettä.Näin pienoisen lätäkön ei paras vaihtoehto,mutta kelpasi.Aloin latkia ihanan viileää vettä ja inhottava veren maku häipyi suustani.Huokaisin ja silmäilin ympäristöäni edessä häämötti vuori.Se oli suuri ja minulta kiipeämiseen menisi vaikka kuinka paljon aikaa,mutta päätin että minun oli jatkettava matkaa.
>On kai kuitenkin paras levätä vähän.<ajattelin ja avasin suuni valtaisaan haukotukseen.Etsin itselleni nukkuma paikan ja lopulta huomasin pienoisen vatukkapensaan.Se ei ollut suuri,mutta tarpeeksi suuri minulle.Työnnyin vatukkapensaaseen ja yritin olla välittämättä inhottavista piikeistä jotka raapivat turkkiani.Käperryin keräksi pensaan sisälle ja nukahdin melkein heti.Näin unta jälleen siitä kauniista naaraasta,mutta näin myös jonkun toisen kissan,kissa oli naaras ja tällä oli kellanpunainen turkki ja sitä halkoivat mustat raidat.
Säpsähdin hereille ja etsin katseellani emoa.Sitten muistin,että olin karannut minulla oli nälkä en ollut ajatellut ihan kaikkea.Vaikka en olisi halunnut aloin vikistä säälittävästi en voinut lopettaa sitä vaikka olisinkin halunnut.
Pian kuulin askelia,joten pakotin itseni lopettamaan.
"Kuulin täältä pennun vikinää."kuulin naaraan äänen.
"Oletko varma Hopeanärhi?"toinen möreämpi ääni kysyi.
"En ole kuuro se tuli tuolta vatukkapensaasta katsoisitko sinne."Hopeanärheksi kutsuttu naaras maukui.Sydämmeni hyppäsi kurkkuun.Pensaaseen ilmestyi hopeaharmaa raidallinen kolli.
"Olet oikeassa Hopeanärhi täällähän on pentu."kolli maukui ja otti niskanahastani.
"Laske minut alas!"kitisin.Hopeanärhi katsoi minua hieman huvittuneena,mutta viittoi sitten hännällään kollia laskemaan minut.
"Miksi olet täällä pentu?"Hopeanärhi kysyi.
"Koska olen menossa tuonne!"mau'uin ja osoitin vuoria.
"Vuorien taakse vai?"kolli kysyi hämmästyneenä.
"Hopeahaukka annetaan hänen kertoa syy."Hopeanärhi maukui.
"Olen nähnyt enne unia ja nyt minusta tunttu,että minun olisi päästävä tuonne."mau'uin.
"Oletko klaanikissa?"Hopeanärhi kysyi.
"Kyllä,mutta emme ole nyt juuri klaanissa perheeni kanssa."mau'uin.
"Onko emosi Auringonloiste?"Hopeahaukka kysyi.Nyökkäsin ja kaksi kissaa näyttivät ällistyneiltä.
"Haluatko,että Kaiku ruokkii sinut hänellä on kaksi omaa pentua,mutta maitoa on riittämiin."Hopeanärhi maukui yllättäen.
"Jos se käy."vikisin.
"Tottakai tarvitset voimia jos haluat päästä klaanien reviireille."Hopeanärhi maukui.Nyökkäsin kiitollisena naaraalle.
>Klaanien reviireille sinne on päästävä siellä hän on ihan varmasti.<ajattelin tyytyväisenä.
"Lähdetään luolille."Hopeahaukka maukui ja otti niskanahastani.Hopeanärhi ja Hopeahaukka kävelivät vikkelää vauhtia niin,että ymmärsin miksi kolli kantoi minua.

Luolalla:

Hopeahaukka laski minut maahan ja kehotti minua menemään toiseen luolaan.Tassuttelin luolan suuaukosta sisään.Sisällä oli hämärää ja oli vaikea erottaa mitään,mutta sitten erotinkin kauniin hopeaharmaan mustaraitaisen naaraan,jonka vieressä makoili kaksi pentua.Toinen oli kolli hopeaharmaan ja valkean kirjava ja toinen oli naaras se muistutti emoaan.
"Kaiku voitko ruokkia hetken tätä pentua?"kuulin Hopeahaukan äänen ja kääntyessäni huomasin tämänkin tulleen sisälle.
"Mikä ettei."naaras maukui ja viittoi minua hännällään tulemaan luokseen.Astelin epävarmoin askelin naaraan luokse.Painauduin tämän pehmeää vatsaa vasten ja aloin imeä maitoa.
Kun tunsin olevani täynnä nousin ylös ja nyökkäsin Kaiulle.Hipsin ulos luolasta ja katsoin taivaalle pian alkaisi sataa,mutta se ei estäisi minua.
"Lähdetkö jo?"kuulin Hopeanärhen huolestuneen äänen.
"Kyllä haluan päästä sinne niin pian kuin mahdollista."mau'uin hiljaa.
"Ymmärrän."naaras maukui.
"Kiitos kaikesta."mau'uin ja puskin naarasta.Hopeanärhi kehräsi ja nuolaisi päälakeani sitten ymmärsin,että Närhipentu oli saanut nimensä Hopeanärhen kunniaksi.Emoni halusi kiittää naarasta antamalla 'närhi' nimen pennulleen.
"Olet vahva kolli ja tiedän,että selviät."Hopeanärhi kuiskasi ja tassutteli luolaansa.Katsoin naaraan perään ja lähdin sitten ripein askelin jatkamaan matkaani ennenkuin sade alkaisi...
Vastaus:25 kp:tä.

-Mustahaukka-

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkankiito
05.06.2013 14:46
Aloitampa alusta luvut.

Luku 1; Menetys

" Ei.." Naukaisin surullisena. Suru kaiversi sydäntä ja tuntui kuin sydämmestäni olisi repäisty palanen. Tuijotin silmät lasittuneina Vatukkapennun ruumista. Vatukkapennun ruumis oli liikkumaton ja tämän suun ympärillä oli haaleasti jotain vaaleanvihreää vaahtoa. Vaaleanruskea naaras makoili maassa, vihreät silmät kiinni. Hän ei voinut enää tuntea mitään. Kyyneleet alkoivat valua poskiltani jättäen tummemman viirun siihen korhtaan mistä suolaisen tahmeat kyyneleet valuivat kirkkaina noroina. Kuului tasaista ääntä kun kyyneleeni iskivät maata vasten.
" Miksi minun tyttäreni? Miksi Tähtiklaani? MIKSI VARASTAT KAIKEN RAKKAAN?! " Sähisin surullisena. Kyyristyin täristen tyttäreni ruumiin ylle. Silmäni olivat puoliksi kiinni ja täynnä kyyneleitä. Jokainen lihakseni nyki surusta. Kiersin tassuni Vatukkapennun ruumiin ympärille. Kyyneleeni kastelivat pennun vaaleanruskean ruumiin. Nuuhkaisin Vatukkapennun makeaa tuoksua ja painoin tärisevän pääni tämän sileään ja lyhyeeseen turkkiin. Änkytin hiljaa ja hieroin pörhöistä päätäni pentuni turkkiin.
" Anteeksi, Viheryskä oli edennyt liian pitkälle " Kuulin Teerenlennon naukuvan. Sähähdin hiljaa ja nostin päätäni. Kyyneleet olivat yhä täyttäneet silmäni ja silmieni alla oli haaleasti punertavat renkaat.
" Oletpa sinäkin parantaja! " Sähisin raivokkaasti ja nousin salaman nopeasti ylös. Niskakarvani sojottivat ylöspäin ja häntäni oli pörhöllään. Teerenlento oli tyynesti paikoillaan. Paljastin kynteni ja hampaani. Sisälläni kiehuva raivo pakotti minut loikkaamaan mustan parantajan kimppuun. Kyyristyin lyhyesti ja loikkasin kohti Teerenlentoa. Parantaja väisti iskuni ja tömähdin kiviseen maahan parantajan pesän sisällä. Kiepsahdin ympäri niin että häntäni pyyhkäisi maata ja loikkasin uudelleen parantajan kimppuun. Tällä kertaa hän ei kerennyt väistää ja iskin naaraan maahan, niin että kuului kolahdus tämän pään osuessa kiviseen maahan. Sähisin ja olin jo lyömässä naarasta poskelle kynsilläni, kun kuulin Rikkovarjon äänen.
" Kotkankiito! Jätä Teerenlento rauhaan. Tiedän että olet raivoissasi, mutta se ei hyödynnä mitään jos hyökkäät Teerenlennon kimppuun. "
Käänsin päätäni parantajan pesän suuaukkoa kohden ja näin Rikkovarjon tummanharmaan, raidakkaan turkin. Kun katsoin Rikkovarjoa silmät sirillä, Teerenlento raapaisi poskeani. Se tuntui kuin terä olisi uponnut lihaan. Tunsin kuinka veri valui poskestani. Käännyin katsomaan Teerenlentoa, joka tuijotti minua hieman pelokkaasti.
" Nyt riitti Teerenlento! Saat maksaa tuosta! " Sähisin ja nosti suuren käpäläni ilmaan. Yhtäkkiä kylkeeni iski suuri voima ja kaaduin Teerenlennon päältä pois. Tömähdin maahan kipeästi kolahtaen. Sähähdin raivokkaasti ja kapusin ylöspäin. Rikkovarjo seisoi edessäni mulkoillen minua vihaisesti.
" Kotkankiito. Ulos. Nyt. Heti! " Kolli sähisi. Murahdin vihaisesti yhä turkki pörhöllään. Rikkovarjo kääntyi ja lähti kävelemään kohti pesän suuaukkoa. Tassuttelin tämän perässä ja Teerenlennon kohdalla mulkaisin parantajaa vihaisena. Näin kuinka Lehvätassu katseli minua pelokkaasti. Oppilaan kirkkaissa meripihkan värisissä silmissä oli syyttävä ilme. Tuhahdin ja jatkoin matkaa. Rikkovarjo pujahti ensin ulos pesästä, minä perässä. Vaikka auringon valo sokaisikin minut hetkiseksi, en edes vaivautunut räpyttelemään silmiäni. Rikkovarjo taasen räpytteli silmiään ja tottui helposti auringon valoon. Varapäälikkö johti minut muutaman ketunmitan päähän parantajan pesästä. Korvani olivat kiinni niskassani. Rikkovarjo huokaisi ja istuuntui maahan. Istuin itsekkin ja peitin hännälläni paljaat kynteni.
" Kotkankiito, tiedäthän sinä, ettei parantajan kimppuun hyökätä? " Tämä naukui hiljaa tasaisellä äänellään. Murahdin vihaisesti. Rikkovarjo huokaisi.
" Saat vain varoituksen, mutta seuraavalla kerralla kerron Rastastähdelle tälläisesta asiasta " Tämä naukaisi ja asettui makaamaan. Murahdin jälleen nousin ja lähdin kävelemään kohti leirin varjoista paikkaa. Maa pölisi tassujeni alla kun astelin suureen varjoon. Varjossa oli viileää ja menin makuulleni sinne.
# Taivasklaani, jos kuulet, sanon vain tämän; Miksi viet kaiken rakkaan minulta? Olet vienyt emoni, siskoni pojan, tyttäreni, ystäviäni ja vammautit kumppanini takajalat? MIKSI? Olenko minä jokin PAHIS? MIKSI RANKAISET MINUA NÄIN?! " Huusin puoli ääneen paikalani. Tärisin paljon ja painoin otsani maahan antaen jälleen kyyneleitteni valua maahan.
Jos kerran inhoat elämääsi, mikset liity meihin?
Säikähdin ääntä ja nostin pääni maasta. Ääni oli möreä. Minulla kesti hetki ennenkuin tajusin kenellä ääni kuului; Tiikeritähti. Sähähdin raivokkaasti.
" En koskaan " Mutisin kynnet esillä.
Et vai? Entä jos vaikka ottaisimme Varpustassunkin pois sinulta?
" EI! Älkää, pyydän! " Mumisin hiljaa. Onneksi kukaan aukiolla ei kuullut. Tärisin jälleen. Ei, ei. Ei enää tätä.
Nähkäämme siis yöllä.
Vavahdin ja nyyhkäisin kevyesti. Joudunko minä menemään taas Pimeydenmetsään? Muistin kaiken viimekertaisenkin niin kirkkaasti. Kaiken. Sen kuinka tapoin kissoja. Astelin pois varjoista yhä silmät punertavina. Kävelin pölisevän maan yllä tuoresaaliskasalle. Siellä oli mehukkaan näköinen kala. Tartuin kalasta kiinni ja söin sen seisaallani. Kala maistui ihanan mehukkaalle, mutta muistin kyllä kaiken muunkin. Nyyhkäisin kerran ja lähdin kävelemään kohti parantajan pesää. Pujahdin sisään parantajan pesän viileyteen. Viileässä ja hieman kosteassa parantajan pesässä oli hyvä olla. Kävelin kivisellä maalla kohti perällä olevaa makuualustaa. Teerenlentoa ei näkynyt missään, mikä oli hyvä asia. Astelin tyynenä pesän perälle ja näin sulilla ja simpukoilla koristellun pesän jossa makasi Sulkaturkki. Kumppanini. Tämän vieressä tuhisi Haapapentu. Hymyilin surullisesti ja kiersin näiden taakse. Sitten asetuin kumppanini taakse nukkumaan. Varpustassu oli varmaankin Kielotassun kanssa nytten, mutta mitäpä siitä. Antaa hänen rakastua keneen tahtoo. Uni otti minusta kiinni ja nukahdin yhä surullisena kumppanini viereen.

/// Soriiii lyhyt D: ja huono :P

Vastaus:Ei tämä ollut huono, kaukana siitä! c: Yh, Kotkalla ja Sulalla on kyllä rankkaa, sitä suuremmalla syyllä 25 kp!
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kielotassu,Jokiklaani
05.06.2013 13:01
Juoksin kovempaa kuin koskaan ennen.En voinut pysähtyä,sillä jos olisin pysähtynyt minusta olisi tullut riistaa.En voinut edes vilkaista taakseni,mutta silti tiesin,että koirat seurasivat minua yhä tunsin niiden kuuman hengityksen niskassani.Minun oli pakko ajaa ne pois Jokiklaanin reviiriltä,sillä en voinut katsella niiden hirviömäisiä torahampaita uppoamassa kissan lihaan.Pelkkä ajatuskin siitä sai minut kauhun valtaan.Päivän olikin alkanut ihan normaalisti olin mennyt metsästämään ja sitten nuo koirat olivat tulleet virralle.Olin saanut yhden kalan,mutta se oli kadonnut koirien kitaan.Aloin hengästyä entistä enenmmän ja minua sattui,joka paikkaan ja huimasi.En ollut nopea kuin Tuuliklaanin kissa,olin Myrslyklaanilainen hyvä vaanimaan saalista.Päässäni pyöri ja suussani maistui veren kitkerä makua.Olin saanut hyvän etu matkan koiriin,mutta pian tunsin kapalaa kipua polkuanturassani.Olin astunut terävään kiveen ja nyt en voinut juosta kuin nilkuttaen.Johtaja koira loikkasi kimppuuni.Se upotti hampaansa niskaani.Rääkäisin kivuata ja potkaisin koiran kasvoja takajaloillani joissa olivat kynnet aivan esillä.Koira ärähti jotain ja heitti minut toiselle koiralle se riepotteli minua ja haavoistani tulvahti entistä enemmän verta.Raapaisin koiran kasvoja terävillä kynsilläni ja onnistuin irrottautumaan tämän otteesta.Koira lähti ulisten pois Jokiklaanin reviiriltä.Olin saanut yhden häädettyä,mutta oli vielä kolme jäljellä.Olin aikeissa loikata niiden kimppuun väsähtäneenä,mutta jalkani pettivät.
"Apuaaaa!!!"kiljuin ja sitten jostain ilmestyi hopeinen välähdys tunnistin sen Varpustassuksi,tämä oli tullut auttamaan minua.Nousin vapiseville jaloilleni ja loikkasi koirien kimppuun purin ja raavin niitä kunnes ne pakenivat ulvoen pois Jokiklaanin reviiriltä.
Huohotin raskaasti ja katsoin kiitollisena kumppaniani.
"Oletko kunnossa?"tämä kysyi huolissaan.
"Olen kiitos sinun!"mau'uin ja painauduin tätä vasten.
"Mennään kotiin."kolli maukui ja nuolaisi päälakeani.Lähdimme rinnakkain kohti Jokiklaanin leiriä.
Vastaus:Vähän lyhyt, mutta tykkäsin c: 15 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki, Jokiklaani
05.06.2013 12:49
Luku 8

"Miksi hän? Miksette voineet ottaa minua hänen puolestaan?" Ulvoin taivaalle. Olin menettänyt viimeiset uskonrippeeni Tähtiklaanin hyvyyteen.
>Ensin veitte ystäväni, sitten annoitte takajalkojeni halvaantua ja nyt vielä tyttäreni! Mitä seuraavaksi aiotte? Viedä loput pentuni vai jopa Kotkankiidon?<
Huusin mielessäni ja annoin kyynelten virrata poskiltani. Tunsin kuinka Haapatassu painautui minua vasten ja nuolaisin hänen päätään suruissani. Kuulin askelia pesän suulta ja näin Varpustassun tulevan luoksemme.
"Ei..." Oppilas mutisi ja kirkkaat kyyneleet tipahtivat maahan.
"Hän on k-kuollut." Haapatassu kuiskasi ja viittoi hännällään Vatukkapennun ruumista. Varpustassu asteli sen luokse ja nuolaisi lempeästi menehtynyttä sisartaan.
"Olen pahoillani. Viheryskä oli edennyt liian pitkälle ettei häntä voinut pelastaa." Teerenlento maukui pahoittelevana. Mulkaisin häntä surun ja raivon sekaisena.
>On siinäkin parantaja.<
Ajattelin vaikka tiesin hyvin, ettei hän olisi kyennyt pelastamaan rakasta pentuani. Vilkaisin taas Varpustassua joka perääntyi kohti parantajan pesän suuaukkoa.
"Varpustassu odota! Minne menet?" Ulvoin hänen perään, mutta kolli ei palannut. Jatkoi vain matkaa ja katosi lopulta leiristä pois. Yritin nousta pystyyn juostaakseni hänen peräänsä, mutta en päässyt yhtikäs minnekkään puoliksi halvaantuneena. Lysähdin maahan vaikeroiden tuskasta.
"Tätäkö te halautte? Katsoa tuskaani ja nauraa sille ivallisena!" Huusin raivoissani taivasta kohti. Kuulin Haapatassun pelästyneen vinkaisun ja nappasin hänet suuhuni niskasta. Aloin raahautua taaksepäin pedilleni parantajan pesässä. Käperryin pienoiselle kerälle yhdessä Haapatassun kanssa ja tuijotin Hopeahäntää joka välkkyi taivaalla.
>On siinäkin hyvät esi-isät!<

"Varpustassu, mitä tämä tarkoittaa?" Kuulin Rastastähden äänen aukiolla. Aukaisin silmäni väsyneenä ja vilkuilin, mitä on tapahtunut. Raahauduin Teerenlennon avulla muiden luokse ja näin poikani seisovan Myrskyklaanilaisen naaraan kyljessä kiinni.
"Kielotassu haluaa vaihtaa klaania." Pentuni puolustautui uhmakkaana. Katsoin tätä varoittavana. Ei olisi hyvä uhmata päällikköa, eikä varsinkaan jos se sattuu olemaan Rastastähti.
Pettyneitä ja raivokkaita ulvaisuja kaikui kaikkialta ja irvistin niiden aiheuttaman korvakivun vuoksi.
"Minä mietin asiaa." Rastastähti sanoi hetken kuluttua ja uudet raivokkaat ulvaisut kohosivat ylös.
>Vai on minun poikani ottanut kumppanikseen Myrskyklaanilaisen pennun.<
Ajttelin närkästyneenä.>Tämähän tästä puuttui. Sitten vain odotellaan mitä Haapatassu saa päähänsä. Sitten on koko perheellä tapahtunut jotain. <
Sitten muistin Kotkankiidon.
>Missäköhän hän on taas kerran?<
Mutta huomasin hönet hiukan sivummalla Rikkovarjon kanssa enkä jaksanut lähteä häiritsemään ystävysten jutustelua. Menin suoraan takaisin pesään nukkumaan.

//Tälläsen tönkön kirjoitin äkkiä.

Vastaus:17 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaislatassu, Tuuliklaani
05.06.2013 11:41
Luku 1

"Tulehan jo Kaislatassu. Menemme yhdessä metsästämään." Mestarini Varistähti käskytti oppilaiden pesän suulta. Nousin välittömästi ylös ja loikin savunharmaan kollin luo. Minut oli juuri edellispäivänä nimetty oppilaaksi yhdessä Tummatassun kanssa. Kyseinen kolli loikoili vielä pesän suojissa lähtiessäni sieltä pois. Ravasimme pois leiristä ja kaunis nummimaa maisema levittäytyi eteeni. Henkäisin hurmioituneena ja loikin ylösalas. Takanani päällikkö tuhahti muka ärtyneenä, mutta kuulin pienen huvittuneen kehräyksen sieltä suunnasta. Käännyin ympäri ilkikurisesti ja olin loikkaamassa mestarini selkään, kunnes tämä väisti ja lensin rinta edellä maahan. Mutta ei aikaakaan kun olin jo pystyssä.
"Noniin, mitä haistat?" Kolli uteli ja päästi huvittuneen naurahduksen kun ravistelin pölyn turkiltani. Haistelin ilmaa tarkasti ja mietin nanosekunnin ajan, mistä tuli haju jonka haistoin.
"Haistan jäniksen." Kerroin tälle ja istahdin alas. Nuolaisin ripeästi sotkeutunutta rintaani ja vilkaisin sen jälkeen mestariani.
"Hyvä. Nyt näytä miten metsästät sen." Varistähti naukui. Nyökkäsin ja painauduin maata vasten ja astelin hitaasti eteenpäin. Oli tärkeää liikkua hiljaa.
Jonkin matkan kuluttua saavuin puskan luokse, jossa jänis oli pesemässä itseään. Otin valtavan ponnistuksen ja lensin ylitse puskan kynnet ojossa saalista kohti. Jänis kuitenkin pääsi pois alapuoleltani ja tömähdin jällen kerran rinta edellä maahan.
>Miten ihmeessä lennän aina rinta edellä??<
Ajattelin närkästyneenä ja pudistelin päätäni selvittääkseni pääni tömähdyksestä. Sitten etsin nopeasti katseellani jänistä, joka loikki suoraan edessäni monen ketunmitan päässä. Pistin juoksuksi ja olin tyytyväinen että minulle oltiin suotu pitkät jalat. Ne olivat erittäin kätevät, jos piti liikkua nopeasti.
Aloin saavuttaa kohdetta ja hymyilin ivallisena.
>Luulitko pääseväsi minua pakoon? Hah! Minua ei nopeudessa voita kukaan!<
Ajattelin ja loikkasin jälleen kohti jänistä. Tällä kertaa se ei kerennyt pois alta. Tunsin kuinka ilmat pakenivat jäniksen keuhkoista ja iskin hampaani kiinni sen kaulaan. Kuului vain raks, kun saaliin niska katkesi ja sätkiminen heikkeni, kunnes loppui kokonaan. Laskin sen alas tassujeni eteen ja pörhistin rintaani ylpeänä.
>Ensimmäinen saaliini!<
Ajattelin ja katselin ympärilleni Varistähteä etsien. Kollia ei näkynyt missään. Sitten kuulin oksan katkeamisen vasemmalla puolella ja säpsähdin hiukan. Karvani nousivat pystyyn tiedettyäni hajun perusteella, ettei se ainakaan ollut Varistähti.
"Kuka siellä?" Kysyin varuillaan. Hajun perusteella kissa oli naaras, eikä kuulunut mihinkään klaaniin.
>Kulkukissa, luopio tai erakko. Mutta mitä se täällä tekee.<
Tuumasin ja vilkuilin suuntaan, josta ääni oli kuulunut. Kun kuuntelin oikein tarkkaan, saatoin kuulla kevyitä askelia jotka tulivat minua kohti.
"Kuka siellä?" Kysyin uudestaan, nyt kovempaa.
En irrottanut katsettani ollenkaan kohteesta ja nyt pystyin hahmottamaan selvän kissan pimeydestä. Se asteli suoraan kohti minua ja mieleni teki juosta karkuun.
>Ei Kaislatassu. Tuolla kissalla ei ole lupaa olla reviirillä, joten sinun täytyy häätää se!<
Nyt naaras oli vain muutaman ketunmitan päässä minusta, mutta samassa se pysähtyi. Hänen kellanpunainen turkkinsa loimusi auringon valossa, enkä voinut olla ihailematta kissan kauneutta. Pudistelin päätäni saadakseni ajatukset mielestäni pois.
"Kuka sinä olet ja mitä teet reviirillämme?" Kysyin mahdollisimman uhkaavalla äänellä. Kellanpunainen naaras ei sanonut sanaakaan, vain tuijotti minua. Aloin hämmentyä, ja ehkä jopa pelätä.
"Oletko kuuro tai jotain? Esitin sinulle kysymyksiä ja sinun tulee vastata minulle!" Murisin paljastaen hampaani. Taaskaan kissa ei tehnyt yhtikäs mitään, vain tuijotti. Kylmiä väreitä alkoi kulkeutua pitkin selkääni ja alolin todenteolla pelätä.
>Miten se voi noin vain seisoa siinä väräyttämättä ilmettäkään?<
Hämmästelin. Olin juuri aikeissa sanoa tälle jotain, kunnes kuulin mestarini huudon.
"Kaislatassu, siinähän sinä olet!" Hän maukaisi tullessa luokseni. En katsonut häntä vaan tuijotin edelleen metsää. Mitään ei tapahtunut ja tunsin Varistähden hämmentyneen katseen niskassani. Käänsin katseeni kolliin.
"Täälläolijokukissa." Mau'uin nopeasti ja epäselvästi.
"Anteeksi mitä?" Varistähti maukui.
"Täällä oli joku kissa." Mau'uin nyt hitaammin ja selvemmin. Varistähden silmät leimusivat.
"Missä?" Hän sihisi.
"Tuolla se on- tai oli." Kuiskasin ja osoitin hännälläni kohtaa, jossa näin sen naaraan. Varistähti haisteli ilmaa ja olin näkevinäni suuren raivon hänen silmissään.
"Totta tosiaan oli. Täytyy sanoa sotureille että partioivat tarkasti täällä." Hän murisi.
>Ainakaan ei tule sotia muiden klaanien kanssa. Syypäänä onkin joku harmiton erakko.<
En silloin tiennyt kuinka väärässä olinkaan sanotessani harmiton.

Juoksimme leiriin vierekkäin ja suuntasin välittömästi hyvän ystäväni Jääkaiun luo. Vaikka naaras olikin jo ollut kauan soturi, olimme hyviä ystäviä.
"Kas hei Kaislatassu! Miten ensimmäinen metsästysreissu meni?" Naaras uteli ystävällisenä. Astelin mietteliäänä ystäväni luokse. En saanut tuntematonta kissaa millään mielestäni.
"Ihan hyvin, sain jäniksen kiinni." Maukaisin vaisusti. Jääkaiku kuotenkin huomasi, että jokin vaivasi minua.
"Luulisi sinun olevan iloinen sen takia." Hän naukui ja tarkasteli minua. Tuijotin vaitonaisesti tassujani.
"Minä näin tuntemattoman naaraan." Töksäytin. Näin kuinka soturi säpsähti ja katsoi vuorostaan tassuja.
"Minkä näköinen hän oli?" Jääkaiku kysyi ja vilkuili minua.
"Ääh ei sillä ole väliä. Se on vain jokin harmiton erakko." Kiertelin ja kaartelin. En halunnut muistella sitä.
"Kerro nyt vain." Ystäväni kannusti.
"No tuota... Hänellä oli kellanpunainen turkki ja se näytti loimuavan auringonvalossa." Kerroin ja katsoin Jääkaikua. Naaraan kasvot jähmettyivät kauhistuneiksi ja karvat nousivat aivan pienesti pystyyn.
"Mitä nyt Jääkaiku?" Utelin pelon voimistuessa sisimmässäni.
"Et tiedäkään kuinka väärässä oletkaan väittäessäsi häntä harmittomaksi erakoksi... Ensinnäki tuo kyseinen kissa on luopio. Ja erittäin kaukan harmittomuudesta." Jääkaiku kertoi.
>Ei ihme että Varistähti oli niin raivoissaan.<
"Mitä hän on tehnyt?" Utelin. Jääkaiku pudisteli päätään.
"Saat tietää myöhemmin, lupaan sen. Mutta nyt tarvitsen hiukana aikaa." Soturi sanoi ja nousi tassuillensa. Seurasin katseellani hänen kulkuaan pois luotani kohti sotureiden pesää.
>Mitä ihmettä täällä on oikein tapahtunut?<

Vastaus:Hurrrr. Jännää, odotan jo jatkoa >.< 28 kp!
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaikupentu,Myrskyklaani
04.06.2013 19:01
Näin värikkään perhosen,joka liiteli pentutarhan suuaukon lähellä.Kasvoilleni levisi innostunut hymy ja loikin perhosen luokse tassut ojossa.Yritin napata sen tassuillani,mutta huiskaisin aina vain ilmaa.Päästin turhautuneen naukaisun perhosen lennellessä ulos pentutarhasta.Tunturipentu ja Pääskyspentu katsoivat minua huvittuneina.Näytin heille leikilläni kieltä ja irvistin.Molemmat purskahtivat nauruun katsoessaan ilmeilyjäni.Haukansiipikin naurahti hieman.Hymähdin ja tassuttelin Apilapennun luo.
"Leikitäänkö?"kysyin tältä.
"Sopiihan se."lämpimänruskea naaras vastasi.Apilapentu oli paljon isompi kuin minä ja paljon vanhempikin.Aloimme pienoisen leikkitappelun.Painoin Apilapennun maahan pehmeällä tassullani,mutta tämä livahti altani helposti.Tämä läimäisi minut varovasti maata vasten ja sain suuhuni hieman hiekkaa.Yskäisin ja yritin rimpuilla Apilapennun otteesta,mutta tämän suuremman koon vuoksi minun oli lähes mahdotonta edes yrittää livahtaa.Lopulta sain ponnistettua niin,että Apilapentu lennähti parin hiirenmitan päähän minusta.
"Vau se oli upeaa!"Apilapentu henkäisi ja ravisteli hiekkaa turkistaan.
"Oliko,no jaa en nyt sanoisi.."mau'uin ujosti.Apilapentu läimäisi minua hellästi hännällään ja tassutteli sitten Tunturipennun luo.Pienoinen hymy levisi kasvoilleni ensimmäiset kehuni olin saanut Apilapennulta.Nuolaisin pari kertaa rintaani ja päätin sitten kysyä emolta pääsisinkö katsomaan leiriä.
"Emo voinko mennä tuonne?"kysyin ja viitoin hännälläni pentutarhan suuaukkoa.
"Ai pois pentutarhasta?"Haukansiipi epäröi hetken.
"Emo kiltti lupaan etten tee tyhmyyksiä."mau'uin.
"No hyvä on."Haukansiipi myöntyi.
"Jippii!"kiljaisin ja juoksin ulos pentutarhasta.Siellä näin monia sotureita sekä oppilaita ja sotureita.Tunsin oloni todella pieneksi suurten sotureiden keskellä.
"Hei pentu tietääkö emosi että olet täällä?"yksi soturi kysyi.
"Tottakai."mau'uin närkästyneenä.Kolli nyökkäsi ja meni sitten menojaan.Menin yhden pesän suuaukolle,jonka epäilin olevan oppilaiden pesä.Kurkistin sisään ja näin siellä mustan kolllin ja tumman oranssin naaraan.He keskustelivat kiivaasti eivätkä huomanneet minua.Katsoin pesän toiseen nurkkaan siellä oli paljon tyhjiä sammalpetejä.
>Pian minäkin nukun tuolla!<ajattelin innoissani ja tassuttelin seuraavalle pesälle.Siellä olivat soturit.Soturien pesän suuaukolla oli kaksi soturia toinen oli tummanruskea raidallinen kolli,jonka tunnistin Vatukkakynneksi.Toinen taas oli kullanruskea raidallinen,muistelisin nimeksi Saniaisturkki.Kävelin sotureiden ohi nyökäten heille kohteliaasti ja menin seuraavaksi parantajan pesälle.Siellä olivat Myrskytassu ja Lumisydän Myrskyklaanin kaunis valkea parantaja.
"Kas hei Kaikupentu onko jokin hätänä?"kaunis naaras kysyi.
"Ei tutkin vain leiriä emoni luvalla."mau'uin.Lumisydän nyökkäsi ja alkoi puhua jotain oppilaansa kanssa.
Jatkoin matkaani,kun kuulin parahduksen.
"Haukka!!"joku ulvaisi.Tähyilin leirin yhdestä suuresta raosta ja huomasin ruskean linnun liihottelevan siinä.Olin aikeissa juosta pentutarhaan,kun terävät kynnet takertuivat selkääni.
"Apua!"kiljuin ja yritin irrottautua Haukan terävistä kynsistä.Purin Haukan koipea,mutta tämä ei piitannut siitä pätkän vertaa.Aloin nousta ylemmäs ja ylemmäs.Saniaisturkki,Vatukkakynsi,Linnunlaulu ja emoni juoksivat linnun perässä,mutta heidän huutonsa alkoivat kuulua entistä kauempaa.
Yritin rimpuilla entistä kovempaa,rääyin ja purin sekä kynsin haukkaa.Tämä inisi,mutta se kuulosti enemmän ivalliselta kuin tuskalliselta.
Haukka alkoi laskeutua,sillä tuuli yltyi.Pian näin kissan hahmon se oli Vatukkakynsi hän loikkasi ja sai kuin saikin linnun irrottamaan otteensa minusta.Aloin pudota alas kovaa vauhtia.Vatukkakynsi oli jo pudonnut maahan ja hän katsoi hädissään putoamistani.

//Joo oli vähän omituinen tarina xd//
Vastaus:26 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jääkaiku,Tuuliklaani
04.06.2013 17:58
Raotin jäänsinisiä silmiäni hieman ja nousin sitten pystyyn.Avasin suuni valtavaan haukotukseen ja aloin sitten venytellä kipeitä jäseniäni.Katsahdin vieressäni uinuvaan Pakkasjuovaan ja päästin pienoisen naurahduksen.Kumppanini turkki oli sotkuinen ja siihen oli takertunut muutama sammalpallo.Viikseni väpättivät huvittuneesti kumppanini oli kierinyt koko yön omalla sammalpedillään ja nyt tämän turkki oli ihan sekaisin.
Astelin hiljaisin askelin ulos soturienpesästä ja nuuhkaisin raikasta ilmaa.Sää oli hieman kostea,mutta viherlehden ajan ansiosta oli lämmintä.Nuolin pari kertaa valkeaa rintaani ja nousin sitten jaloilleni.Tassuttelin riista kasalle ja harmikseni huomasin,että se oli aivan tyhjä.
>Kai voisin mennä metsälle.<ajattelin ja haukottelin.Tassuttelin nummimaalle tuntien oloni erittäin elinvoimaiseksi.Lämmin tuulenvire pörrötti turkkiani.Haistelin ilmaa ja yritin saada vainun kaikista eläimistä mitkä liikkuivat nummella.Sain vainun kanista.Nuolaisin huuliani pari kertaa ja hiivin sitten vähän matkaa eteenpäin.Lopulta erotin ruskean otuksen,tämä ei ollut selvästikkään aistinut minua,sillä tämä oli keskittynyt joidenkin kasvien syömiseen.
Asettauduin vaanimis asentoon ja lähdin kohti kania,kun olin tarpeeksi lähellä loikkasin kynnet ojossa tämän niskaan ja upotin kynteni syvälle saaliin lihaan.Se ei ehtinyt vingahtaakkaan,kun olin jo taittanut tämän niskat.Nuolaisin veristä tassuani ja hautasin saaliini tyytyväisenä.Sitten kuulin outoa ääntä ihan kuin valitusta.Käännyin katsomaan ääntä kohti ja näin harmaan kollin,jolla oli keltaiset silmät.
>Eikai taas!?<ajattelin ja aloin täristä.Säpsähdin,kun harmaa kolli käänsi hitaasti pistävän keltaisen katseensa minuun ja ärähti jotain.Sitten se vain katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.
Ravistelin päätäni,koska olin ihan sekaisin.Miksi minun piti nähdä noita näkyjä en edes ollut mitenkään erikoinen vai olinko?
>Minun on paras lopettaa metsästys ja no yrittää rauhoittua.<ajattelin ja kaivoin esiin kanin,jonka olin juuri metsästänyt.
Lähdin leiriin päin kani hampaissani ja mielessäni näky tuosta harmaasta kollista.Minulla oli paha aavistus,että jotain tulisi tapahtumaan ja se jokin ei olisi mitään hyvää.Yritin siirtää ajatukseni muualle,mutta ajatuksiini ilmestyi jatkuvasti kuva verestä ja harmaasta kollista,jonka pistävät keltaiset silmät tuijottivat minua.
"Böööö!"kuulin jostain ja pinkaisin hätääntyneenä juoksuun.
Kuulin takaani juoksu askelia.
>Apua se seuraa minua!<ajattelin kauhuissani.
Olin niin kauhuissani etten edes vilkaissut taakseni,kun heitin kanin taakseni toivoen sen kolahtavan viholliseni päähän.
"Auts!"kuulin säikähtäneen äänen.Jarrutin nopeasti ja käännyin.Silmäni suurenivat ja kasvoilleni levisi virne.
"Noin siinä käy,kun säikyttelee viattomia naaraita."naurahdin ja nostin kanin kumppanini päästä.
"En voinut vastustaa kiusausta."kolli maukui ja ravisteli päätään.
Läimäytin tätä pehmeällä tassullani.Ja katsoin kuinka tämä perääntyi kuin nähden tähtiä.
"Voi Pakkasjuova käyttäydyt kuin oppilas."mau'uin huvittuneena.
"Ja sinä kuin säikky pentu."Pakkasjuova maukui.Säpsähdin kollin ääni ei kuulostanut huvittuneelta.
"Mikä sinulla on Jääkaiku johtuuko tämä siitä näystä?"Pakkasjuova kysyi.
Nyökkäsin onnettomana näky vaikutti minusta vain niin pelottavalta kuka se kellanpunainen naaras oli ja kuka se harmaa kissa oli ja ennen kaikkea liittyikö tämä minuun tai Pakkasjuovaan jotenkin.
"Paras,että lepäät tämän päivän huomenna kaikki on paremmin."Pakkasjuova maukui.
>Onkohan noin.<ajattelin huolestuneena ja tassuttelin Pakkasjuovan kanssa leiriin.

Seuraavana päivänä:

"Herää jo Jääkaiku haluan harjoitella!"Ketunleipätassu maukui ja ravisteli minua hereille.
"Mmm kyllä kyllä."mumisin ja nousin pystyyn.Nuolin hopeaharmaan turkkini nopesti puhtaaksi ja lähdin sitten oppilaani kanssa nummelle.
"Mitä me tänään teemme?"oppilas kysyi innostuneena.
"Ajattelin opettaa sinua metsäs-"aloitin,mutta näin sitten vaaleanharmaan kollin joka juoksi minua kohti,tämän keltaisissa silmissä paloi viha ja tämä oli juuri loikkaamassa kimppuuni.
"Niin?"Ketunleipätassu maukui närkästyneesti.Ravistelin päätäni ja yritin lopettaa vapinani.
"Niin siis opetan sinua metsästämään."mau'uin ja yritin hymyillä.
"Olet opettanut sen jo."Ketunleipätassu maukui.
"Ai no sitten näytä taitosi."mau'uin.Oppilas nyökkäsi ja haisteli ilmaa.Hän sai ilmeisesti vainun jostain.Tämä alkoi hiipiä jonnekkin ja pian oppilas katosi kulman taakse.Minua alkoi pelottaa yksin oleminen,joten seurasin tätä hiljaisin askelin.

Jatkuu..
Vastaus:Hmm... JEEE vihdoin joku Tuuliksesta kirjoittaa :DD Hyvä Jääkaiku! Saat tästä hyvästä 21 kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varpustassu, Jokiklaani
04.06.2013 17:57
Luku 3

Mulkoilin ärsyyntyneenä mestariani Rikkovarjoa. Kolli oli seurannut minua ja Kielotassua ympäri metsää, kun olin sitä kumppanilleni esitellyt. Luuleeko hän, että Kielotassu muka satuttaisi minua? Lopulta minulla meni hermot ja sähähdin tummalle kollille.
"Miksi seuraat meitä?"
Rikkovarjo irvisti ja hänen kasvoistansa näkyi selvästi halveksunta.
"Minä olen saanut käskyn seurata tuota." Hän murisi ja mulkaisi takanani seisovaa Kielotassua. Siristin silmiäni uhkaavana ja olin valmiina vaikka kuolemaan Kielotassun puolesta. Rikkovarjo tai ketään ei saanut satuttaa rakastani. Juuri kun epäilin varapäällikön loikkaavan kimppuuni, tämä vain tuhahti ja kääntyi kannoiltaan. Huokaisin hiukan vaivaantuneena.
>Tämä ei oikein alkanut hyvin. Mutta Rastastähti sanoi miettivänsä asiaa.<
Ajattelin ja toivoin hartaasti päällikön hyväksyvän Kielotassun klaaniimme. Vain perheelleni ja Kielotassulle pystyin olemaan oikein rehellinen ja suojelisin heitä hengelläni. Mutta nyt kun Vatukkapentu on kuollut...
"Oletko kunnossa Varpustassu?" Kielotassun ääni naukui huolestuneena takaatani. Hymyilin oppilaalle ja astelin hänen luokseen.
"Ajattelin vain sisartani." Mau'uin ja nuolaisin tämän poskeaan. Naaras nojasi minuun lohduttavasti ja katsoi minua silmiin.
"Tiedän miltä sinusta tuntuu, menetin itsekin sisareni tässä hetkittäin. Hän kuoli kyyn puremaan." Kielopentu kertoi ja kimalteleva kyynel valui alas hänen silmästään. Sääli kirpaisi sydäntäni, enkä voinut edes kuvitella hänen tuskaansa. Kuoleman jälkeen hän vielä vaihtoi klaaniaan ja erosi kaikista rakkaistaan.
"Mitäpä jos lähtisimme nyt leiriin katsomaan, mitä Rastastähti on päättänyt." Nau'uin ja tämä nyökkäsi. Lähdimme yhdessä tarpomaan metsikön läpi leiriä kohti. Jokaisella askeleella jännitys vain suureni ja suureni ja sydämeni pomppaili ylösalas. Tiesin Kielotassun olevan paljon jännittyneempi ja huolestuneempi kuin minä.

Sukelsimme peräkkäin karhunvatukkaryteikön läpi leiriin ja saimme vastaamme halveksuvia katseita ja vihaisia ulvaisuja.
"Ei tuo voi tulla klaaniimme. Myrskyklaanilaiset ovat vain laittaneet pennun vakoilemaan." Klaanivanhimpiin kuuluva Kurnumaha ulvoi. Kolli sai monia hyväksyviä maukaisuja. Hälinä ja mutina täytti aukion ja loputkin kissat saapuivat paikalle.
"Hiljaisuutta pyydän." Rastastähti ulvaisi paikaltaan. Kissat hiljenivät ja odottivat päällikönsä vastausta.
"Olemme päättäneet Rikkovarjon kanssa hyväksyä Kielotassun klaaniin. En kuuntele yhtäkään vastaväitettä." Naaras maukui kovalla äänellä. Huokaisin helpotuksesta ja vilkaisin kumppaniani. Naaraan vitivalkoisia kasvoja oli mahdoton lukea.
"Tule, mennään pesään." Maukaisin.
>Toivottavasti Tiikeritassu ja Ahmatassu osaavat pitää suunsa tukossa. Jättäisivätpä hänet siten rauhaan.<
Ajattelin huolissani. Tiikeritassulla oli erittäin terävä kieli ja Ahmatassu taas vaikuttaa hänen kaltaiseltaan.
Ravasimme oppilaiden pesään ja vastaamme asteli- Kukas muukaan -Tiikeritassu. Naaras irvisti kumppanilleni ja naurahti halveksuvasti.
"Kuitenkin laittoivat sinut vakoilemaan. Varo vain Varpustassu, ettei hän huomaamattasi tapa sinua!" Tiikeritassu sanoi ja huiskaisi hännällään ilmaa kulkiessaan ohitsemme.
"Älä välitä hänestä. Hän on aina tuollainen..." Kuiskasin ja kuljin edeltä pesään. Etsin meille kahdelle viereiset paikat ja käperryimme kerälle. Kielotassu sulki välittömästi silmänsä.
>Ehkä tämä oli liian aikaista meille kummallekin.<
Ajattelin ja suljin itsekin silmäni. Hetken kuluttua vaivuin syvään rauhalliseen uneen. Tai niin ainakin oletin.

Kirkaisut kaikuivat ympärilläni kun juoksin pitkin pimeää metsää. Veren haju pisteli kuonoani ja mieleni teki oksentaa.
>Hyvänen aika! Auta minua Tähtiklaani!<
Ajattelin kauhun valtaamana. Minulla oli jokin pakkomiele vain juosta ja juosta, vaikka käpäläni olivat jo veren tahrimat. Jokaista lihastani särki, mutten kyennyt lopettamaan liikkumista. Aivan kun en olisi voinut hallita kehoani! Silloin mieleeni palautui Kielotassu, ja samalla tunnistin kirkaisujen lähteen. Ne tulivat Kielotassusta!
"Odota minua! Minä tulen!" Ulvoin pimeyteen. TIetenkin minä juoksin aivan väärään suuntaan.
>Nyt senkin hiirenaivo ketunläjä! Käänny!<
Huusin mielessäni ja yritin kaikin voimin saada iteni kääntymään. Mutta ei sitten millään. Yritin ja yritin vaikka kuinka kauan ja kirkaisut senkuin vain vaimenivat suuresta välimatkasta. Kyyneleet valuivat runsaana alas silmiltäni ja olin luovuttanut. Nostin katseeni horisonttiin ja olin näkevinäni pientä liikettä siellä. Kauhu valtasi mieleni tunnistaessani kissan hahmon. Eikä se näyttänyt hyväntahtoiselta.
Tullessani lähemmäksi huomasin terävät valkeat hampaat lähellä kaulaani.
"Apuaah!" Kiljuin kun hampaat lävistivät kaulani ja lämmin veri virtasi pitkin rintaani. Lysähdin maahan ja sain vain vaivoin henkeä.
>Anteeksi Kielotassu.<
Ajattelin ja kaikki pimeni kokonaan.

"Varpustassu?" Kuulin ääntä korvani luota. Aukaisin silmäni ja näin Haapatassun. Naaraan silmät leiskuivat huolesta.
"Olen kunnossa. Missä Kielotassu on?" Kysyin huomatessaan tämän olevan poissa. Haapatassu kohautti olkiaan välinpitämättömänä.
"Ei hän ollut siinä kun minä tulin." Hän selitti. Huoli sai niskakarvani nousemaan pystyyn.
>Toivottavasti ei ole tapahtunut mitään.<

//Jatkuu...
Vastaus:Nauroin vääränä tuossa alussa xD Älä huoli, ei Rikko olisi väkivaltainen ketään kohtaan. 25 kp!
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, Myrskyklaani
04.06.2013 15:31
Juovasulka parahti, kun näki poikansa Kurkitassun ruumiin leirin keskellä.
"Miksi hän, oi miksi!" Hän ulvoi ja syöksyi mustan Kollin luokse. Aurinko tanssi leikkien lailla tämän selkää halkovalla tulenpunaisella juovalla. Kotkansulka, Kurkitassun veli, harppoi paikalle Linnunlaulu rinnallaan. Linnunlaulu hipaisi Juovasulan korvaa.
"Tämä on varmasti rankkaa", hän kuiskasi lempeästi. Kotkansulka painautui egoaan vasten lohduttavasti. Vatukkakynsi säntäsi sotureiden pesältä pentunsa ja kumppaninsa rinnalle. Kun Juovasulka näki Kotkansulan ja Vatukkakynnen rinnakkain, hän ei voinut olla huomaamatta, kuinka samanlaisilta he näyttivät. Samat suunnattoman leveät lavat, ja sama teräksinen, meripihkankeltainen katse. Tummanruskeat raidallisen Turkit hehkuivat lähes täsmälleen samanlaisina, ja tiheän karvan alla piili kivenkovat lihakset. Ei ollut epäilystäkään, että kumpikin oli sukua Tiikeritähdelle. Vatukkakynsi oli kertonut, että kun hän oli ollut paljon nuorempi, Tulisudän katsoi tätä aina epäluotettavaisesti silmiin. Juovasulan muista pennusta kukaan ei näyttänyt yhtä paljon siltä verenhimoiselta kissalta, joka oli yrittänyt vallata metsän. Nyt oli Kurkitassu kuollut. Ruusutassu, Kielotassu ja Apilapentu istuivat päät kumarassa veljensä ruumiin vierellä. Juovasulka huokaisi raskaasti. Yhtäkkiä Kotkansulan katse kovettui ja naulitsi katseensa jonnekin oppilaiden pesään. Siellä istuivat Tulitassu ja Puumatassu, jotka silmäilivat kuollutta pesätoveriaan järkyttyneenä.
"Tiikerivarjo..", Kotkansulka murisi. Juovasulka aisti, että hänen poikansa näki noista oppilaista heidän isänsä, Tiikerivarjon. Juovasulka kosketti Vatukkakynnen kuonoa omallaan ja kantoi Apilapennun takaisin pentutarhaan. Hän nukahti melkein heti.

-------parin päivän päästä-----

Juovasulka havahtui unestaan, kun joku hipaisi hänen kuonoaan. Hän avasi silmänsä hyvin pieniksi viiruiksi, jotta näkisi, kuka oli herättänyt hänet. Hänen edessään seisoi Kielotassu, jonka surusta sumeat vihreät silmät eivät näyttäneet huomaavan, että hänen emonsa olikin hereillä.
"Hyvästi emo. Älä ole huolissasi, minä pärjään kyllä", Kielotassu kuiskasi ja pujahti ulos pentutarhasta. Juovasulka pomppasi äänettä pystyyn ja seurasi pentuaan. Kielotassu oli jo pujahtanut metsään.
>minne hän on oikein menossa keskellä yötä?< hän pohti ja lähti seuraamaan tätä.

// en voinut vastustaa kiusausta//
Vastaus:10 kp:tä xD

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kielotassu,Myrskyklaani
04.06.2013 14:58
Heräsin aikaisin aamulla,kun kaikki vielä nukkuivat.Olin päättänyt tänään lähteä Myrskyklaanista.Huokaisin jännittyneenä ja hieman murhellisena.Katsoin kaikkia muita oppilaita,jotka makoilivat sammalillaan.Siskoni Ruusutassun kilpikonnakuvioinen kylki nousi tasaisesti hengityksen tahtiin.
"Hyvästi sisko."kuiskasin haikeasti ja hiivin sitten hiljaa ulos oppilas pesästä.Leiri aukio oli autio ja ainut ääni minkä saattoi kuulla oli kissojen hiljainen tuhina.Pienoinen kyynel tipahti poskeltani ja vilkaisin vielä nopeasti pentutarhaan.Juovasulka nukkui siellä sikeästi Apilapentu vierellään.
Hiivin emoni vierelle ja nuolaisin hellästi tämän turkkia ja katsoin sitten surullisena Apilapentua tämä oli saanut valkoyskän ja oli siksi vielä pentutarhassa.
"Hyvästi emo älä minusta huoli pärjään kyllä."mau'uin hiljaa ja lähdin sitten.Hiivin ulos leiristä ja,kun olin tarpeeksi kaukana pinkaisin juoksuun.Juoksin täyttä vauhtia niin,että hengitykseni kuulosti vain pihinältä.Polkuanturoitani alkoi särkeä vietävästi,joten minun oli pakko hidastaa.Huohotin väsyneenä ja tassuttelin järvelle.Kumarruin juomaan,vesi oli ihanan viileää.Kun olin juonut tarpeeksi katsahdin vastarannalle.Varpustassun turkki erottui jo kaukaa.Astelin veteen ja aloin uida kohti Jokiklaanin reviiriä.Uin sinne nopeasti,sillä tahdoin tavata kumppanini mahdollisimman nopeasti.
"Oletko kertonut kenellekkään?"kysyin noustessani rannalle.
"En vielä."Varpustassu maukui.
"Hyvä,mutta emme me voi vielä mennä sinne emmehän."mau'uin.
"Emme koko klaani on vielä unessa."Varpustassu maukui.
"Niin tosiaankin minuakin väsyttää."mau'uin suuren haukotuksen kera.
"Mennään tuonne kaislojen suojaan nukkumaan."Varpustassu maukui.Nyökkäsin unisena ja kävelin tämän kanssa kaislojen suojaan.Käperryin keräksi Varpustassun viereen ja nukahdin samantien.
Heräsin Varpustassun tökkiessä kylkeäni.Raotin silmiäni hieman ja nousin sitten venytyksen kera ylös.
"On aika mennä."Varpustassu maukui.
Tunsin kuinka sydämmeni pamppaili ja aloin väristä jännityksestä.Lähdimme tassuttelemaan rinnakkain Jokiklaanin leiriä kohti.
>Nyt on turha enää kääntyä takaisin.<ajattelin täristen.
"Täällä haisee Myrskyklaanilta!"kuulin jonkun sähisevän ollessamme Jokiklaanin leirin suuaukolla.Nielaisin äänettömästi ja astelin sisään leiriin yhdessä Varpustassun kanssa.
"Mitä tuo täällä tekee!"kuulin vihamielisen ulvahduksen.
>No niin minun pitää rauhoittua he haistavat pelkoni.<ajattelin.
Astelin tyynenrauhallisesti Varpustassun vierellä ja yritin olla piittaamatta vihaisista ulvaisuista.
"Varpustassu mitä tämä on?"Rastastähti tiuskaisi nähdessään minut.
"Kielotassu haluaisi vaihtaa klaania."Varpustassu maukui.
Rastastähti käänsi katseensa minun se oli kylmä ja täynnä halveksintaa.
"Emme voi päästää Myrskyklaanilaista klaaniimme!"Rikkovarjo sylkäisi sanat suustaan.
"Minä mietin asiaa."Rastastähti maukui ja katosi pesäänsä.
"Voin esitellä sinulle reviiriä."Varpustassu supisi.
"Käy se."mau'uin hiljaa.
Lähdimme vihaisten tuoijotusten alta pois leiristä ja tajusin,että Rikkovarjo seurasi meitä.Jokiklaanin varapäällikkö ei selvästikkään luottanut minuun.
"Tässä on virta."Varpustassu maukui kuulostaen mestarilta.
Rikkovarjo jupisi jotain ja lähti tassuttelemaan peräämme.
>Miksi sinä seuraat en satuttaisi ikinä Varpustassua.<ajattelin ärsyyntyneenä.
"Tuolla on viherlehden kaksijalkala."Varpustassu maukui ja osoitti hännällään kaksijalkojen pesiä.
"Tuolla on puolisilta."Varpustassu jatkoi.
Se tosiaankin näytti sillalta joka oli vain katkennut.
>Totunko tähän reviiriin koskaan.<ajattelin huolestuneena ja seurasin Varpustassua takaisin leiriin.

//Kielo siis vaihtaa Jokeen//
Vastaus:Lisään siis Kielokasteen Jokiklaaniin? Ja saat 19 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulitassu, Myrskyklaani
04.06.2013 12:53
Tulitassu saapui uupuneena leiriin Linnunlaulun perässä. Naaras oli opettanut oppilaalle taisteluliikkeitä, ja nuoren naaraan jokaista lihasta särki.
"Menehän siskosi luokse, olet varmasti väsynyt",vLinnunlaulu maukui ja näpäytti oppilastaan hännällään. Tulitassu nyökkäsi ja säntäsi Puumatassun luokse ja nappasi kaksi hiirtä ohikulkumatkallaan.
"Hei Puumatassu! Tässä, toin sinulle ruokaa", hän maukui ja laski toisen hiiristä mustaraitaisen naaraan eteen. Puumatassu räpäytti kiitollisena silmiään.
"Kiitos. Minulla on ollut rankka päivä. Lukkitassu ilkkui minua koko päivän", hän mumisi. Tulitassu nuolaisi hänen korviaan.
"Hän on oikea Hiirenaivo. Syödään", hän lohdutti. Nuori naaras kumartui hakkaamaan palan hiirestään ja silmäili Puumatassun onnetonta olemusta.
"Hei oikeasti, hän haukkuu minuakin. Ja vain siksi, että emme on kulkukissa ja isä murhaaja", hän maukui tiukasti ennenkuin taas haukkasi palan hiirestä. Puumatassu kohautti lapojaan ja hotki hiiren nälkäisenä. Sitten siskokset vaihtoivat lkieliä laskevan auringon paisteessa. Pian Tulitassu työntyi jo oppilaiden pesään, sillä nuori naaras oli lopun uupunut.

-------------unessa---------

Tulitassu havahtui keskellä Viherlehden ajan metsää. Hän asteli eteenpäin kummastuneena, ja katseli vehreitä lehtoja.
>mitä minä täällä teen?< hän ajatteli. Yhtäkkiä hän haistoi uuden tuoksun, ja kuuli jostain vinkaisun.
"Kuuletko minua?" Tulitassu kääntyi yllättyneenä ja näki komean punaruskean Kollin, jonka silmät katsoivat häntä oudolla tavalla kaipaavasti. Hänen korvansa värähtivät.
>ja kuka sinä olet?< hän pohti mielessään ja otti askeleen kohti kollia. Vaikka kolli olikin vielä pennun näköinen, hän oli aika komea. Hän aukaisi suunsa naukuakseen jotain, mutta siinä samassa kolli juoksi pois metsän varjoihin, ja Tulitassu säpsähti hereille
Hän makasi omalla makuusijallaan Puumatassun vieressä. Siinä samassa hän muisti toisenkin unessa, jossa hän oli löytänyt Elävien Kuolleiden laakson. Hän oli vain vinkaisun siskolleen siitä, mutta yhtäkkiä hän halusi kohdata Laakson vaarat unessa näkemänsä komean Kollin kanssa. Tulitassu ei ollut nähnyt häntä kokoontumisissa, joten Hän arveli, että Tähtiklaani kehotti häntä etsimään Kollin omin tassuin. Naaras nousi varovasti jaloilleen ja hiipi ulos pesästä. Kuu oli jo laskemassa. Tulitassu suuntasi kohti metsää. Yhtäkkiä hänen eteensä ilmestyi hopeanhohtoinen hahmo, ja hän tunnisti emonsa.
"Toimit oikein. Mutta et löydä etsimääsi ilman tietoa missä hän on. Minä tiedän. Seuraa minua", naaras maukui ja lähti nelistämään kohti järveä. Tulitassu säntäsi tämän perään
Läähättäen Tulitassu pysähtyi järven rannalle.
"Seuraa laskevaa aurinkoa, ja kohtaloksi kävelee sinua vastaan", hänmaukui ja haihtui. Tulitassu muisti auringon laskeneen kohti terävin vuorten huippuja, ja lähti hiipimään varjoisaa metsän halki kohti vuorten kylmiä rinteitä. Hän halusi löytää Kollin, ennenkuin kohtaisi Elävien Kuolleiden Laakson vaarat.

//tää on viimeinen tarina, ennenkuin lähden Espanjaan//
Vastaus:Ooh jännää! U.U Odotan jatkoa~ c: Saat 24 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punapentu,Myrskyklaani
04.06.2013 12:20
Olin käperynyt emoni vatsan viereen ja kuuntelin siskojeni tuhinaa.Itse en saanut unta oli en ollut vielä avannut silmiäni,mutta tekisin sen heti,kun olisi mielestäni aika.Leivoin emoni vatsaa pehmeillä tassuillani ja kehräsin.Emoni Auringonloisteen vieressä olo tuntui niin turvalliselta ja tiesin,että tämä suojelisi minua.Auringonloiste nuolaisi päälakeani lempeästi.
"Nopsavarjo,eikö olisi paras palata jo kotiin?"emoni kysyi.
"Mutta entä tehtävämme?"isäni Nopsavarjo maukui.
Emoni vastasi tälle jotain mistä en saanut selvää.En jaksanut enää keskittyä vanhempieni puheeseen vaan päätin yrittää nukkumista.
Lopulta sain unenpäästä kiinni..
Olin metsässä,tunsin itseni avuttomaksi,koska olin yksin vai olinko sittenkin?
Katselin ympärilleni näin siellä toisen kissan,en kuitenkaan tiennyt kuka tuo oli.Astelin epävarmoin askelin lähemmäs kissaa.Nyt saatoin erottaa tämän kunnolla.Kissa oli kaunis naaras ja tällä oli yönmusta turkki ja sitä halkoivat liekinväriset juovat.Kissan silmät olivat vihreät ja ne hohtivat kuin tähdet taivaalla.Suuni loksahti auki naaraan kauneudesta.
>Näkeekö hän minut?<ajattelin ja päätin ottaa siitä selvää.Lähestyin tätä edelleen epävarmoin askelin.Mustan naaraan makeatuoksu kantautui sieraimiini ja päästin pienoista kehräystä.
"Kuuletko minua!"mau'uin vikinältä kuulostavalla äänellä.Mustan naaraan korvat värähtivät ja tämä huomasi minut.Hän oli aijemmin katsonut mustalle yötaivaalle.
Tämän vihreissä silmissä oli hämmentynyt ilme,josta saatoin päätellä kysymyksen:'Kuka olet?'
Tunsin oloni tukalaksi naaraan vihreän katseen alla.En pystynyt puhumaan tai tekemään mitään.
Sitten kaikki alkoi kadota naaras alkoi haihtua ilmaan samoin koko muu paikka.
Säpsähdin hereille ja silmäni aukenivat ensimmäistä kertaa.
"Punapentu!!"kuulin Närhipennun vikinän.Nostin päätäni varovasti näin aluksi kaiken sumeana.
"Emo hän avasi silmänsä!"Varispentu kiljahti.Auringonloiste kehräsi äänekkäästi ja nuolaisi päälakeani.
"Punapentu tule leikkimään!"Närhipentu vinkaisi ja juoksi Varispennun kanssa.
Ajattelin kuitenkin yhä sitä kaunista naarasta.Näkisinkö hänet vielä.
"Meidän on lähdettävä Nopsavarjo en halua,että he varttuvat täällä."kuulin Auringonloisteen äänen.Höristin korviani,mutta en kuullut enempää siskojeni kiljuessa aivan korviani juuressa.
"Tule nyt!"Varispentu maukui ja työnsi minua yllättäen takaapäin.

//Tämmönen sekavanoloinen tarina..//
Vastaus:24 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekki,Erakko
03.06.2013 23:25
Suuri ruskean kirjava kolli oli painanut minut maata vasten. Tuon kaarevat ja pitkät, terävät kynnet olivat aivan kurkkuni päällä. Kollin meripihkan värinen silmä kiilui pahansuovasti. Kollin vasemman silmän kohdalla oli nimittäin pelkkä iso vaaleanpunainen alue paljasta ihoa ja siinä missä olisi silmän paikka, oli vain pelkkä karu suuri arpi.
Kolli odotti kulkukissojen johtajan merkkiä. Olin yllättynyt, miten tyynen rauhallisesti suhtauduin tähän tilanteeseen. Tiesin olevani hengen vaarassa, mutta en ollut huolissani yhtään, sillä ääni sisälläni sanoi, että selviäisin ja näkisin vielä siskoni.
Monet silmä parit kiiluivat ahnaina ja häijyinä ympärillämme. Minulla ei olisi yksin mitään mahdollisuuksia. Nämä arpiset ja likaiset suuret ja vahvat kujien kasvatit olivat kokeneita taistelijoita ja monin kertaisesti suurempia, kuin minä.
Minä taas olin lyhyesti sanottuna, vaivainen pikku pentu, josta ei olisi mihinkään.
Jossakin kaukana linnut lauloivat viimeisiä laulujaan ennen yöpuulle käymistä. Aurinko oli lähes laskenut ennen Korkokiviksi kutsutun paikan taa.
Sitten yhtäkkiä jostakin varjoista aivan takaani kuului käheä ja viha mielinen ulvaisu. Se taisi olla näiden kulkureiden johtajan merkki.
"Hyvästi senkin pikku loinen!" kolli murisi minun korvaani ja nosti suunnattoman kokoisen käpälänsä ilmaan, virnuillen veren himoisesti.
Kolli oli juuri aikeissa viiltää kurkkuni auki, kun kuulin kiihtyviä askeleita ja kuulin jonkun taistelu ulvaisun aivan läheltäni. Sitten tumma kissan hahmo töytäisi päälläni olleen kollin pois ja alkoi kuulua kovaa sähinää ja murinaa.
Minä ryömin siinä taistelun mellakassa roskiksen alle piiloon ja huokaisin helpotuksesta. Olin selvinnyt.
Taistelu oli nopeasti käyty loppuun. Kulkukissat juoksivat pakoon, paitsi yksi, jonka eloton ruumis vain jäi makaamaan kahden kiiluvan silmäparin luo.
"Minne se pentu meni?" kysyi naaraan huolestunut ääni.
"En tiedä." kuului kollin ääni.
Kaksikko ei kuulostanut lainkaan vihamieliseltä, pikemminkin ystävälliseltä.
"Täällä minä olen." vikisin hiljaa ja ryömin esiin roskiksen alta.
"Terve pikkuinen." naaras maukui ja nuolaisi hellästi päälakeani.
"Miksi nuo kulkurit kävivät kimppuusi?" kolli kysyi minulta.
"Olin kuulemma niiden reviirillä ilman lupaa ja ne olisivat tappaneet minut jos ette olisi tulleet väliin." mauin ääni väristen. Olin vieläkin hiukan shokissa tapahtuneesta.
"Ei hätää pikkuinen, olet nyt turvassa." naaras maukui lempeästi ja kietoi häntänsä ympärilleni.
"Mikä sinun nimesi on?" kolli kysyi etäämmältä.
"Olen Liekki." Ilmoitin ylpeänä nimestäni, sillä oikeasti pidin nimestäni.
"Minä olen Auringonloiste ja tuo tuossa on Nopsavarjo kumppanini ja me tulemme kaukaa ja kuulumme klaaniin." Auringonloiste esitteli itsensä ja kumppaninsa Nopsavarjon, skeä kertoi mistä he tulivat.
"Niinkö?" varmistelin.
"Kyllä vain." Nopsavarjo maukui ja katsoi minua hiukan arvioiden.
"Minäkin kuuluin klaaniin." kerroin ja röyhistin ylpeästi rintaani.
"Miksi sitten olet täällä?" Nopsavarjo kysyi terävästi.
Auringonloiste väläytti kumppanilleen hiukan varoittavan katseen, mutta kääntyi sitten katsomaan taas minua.
"Kun klaanit kauan sitten asuivat täällä, luopiot hyökkäsivät leiriin ja kaappasivat minut mukaansa. Myöhemmin he hylkäsivät minut yksin metsään." kerroin.
"Muistatko mihin klaaneista kuuluit?" Auringonloiste kysyi.
"Se oli jokin Myrskyklaani.." aloitin epäröiden.
"Mikä sattuma! Me tulemme juuri Myrskyklaanista." Auringonloiste riemuitsi.
"Minulla oli myös sisko. Haluaisin vielä tavata hänet." kerroin surullisena.
"Vai niin. Mikä hänen nimensä sitten oli?" Nopsavarjo pani väliin.
"Hopeapentu." nau'uin uhmakkaana.
Nopsavarjo ja Auringonloiste näyttivät hämmästyneiltä. He katsoivat hämmentyneinä toisiaan.
Hetken vallitsi painostava hiljaisuus, kunnes Nopsavarjo avasi suunsa ja naukui:
"Hän on nykyään Hopeasulka." tuo kertoi.
"Ja hän on klaaniin varapäälikkö." Auringonloiste lisäsi.
"Vau! Oikeasti?" henkäisin.
"Kyllä vain." Nopsavarjo vahvisti.
"Me voimme viedä sinut takaisin klaaniin. Jos vain haluat?" Auringon loiste lisäsi ja kysyi lopuksi haluanko tulla takaisin klaaniin.
"Totta kai haluan! Se on unelmieni täyttymys ja enemmänkin!" riemuitsin onnellisena.
"Mutta nyt lienee aika etsiä yösija ja syötävääkin." Nopsavarjo keskeytti riemuitsemiseni.
"Sinulla lienee jo nälkä." Auringonloiste maukui ja vilkaisi minua.
Olin juuri vastaamassa, ettei minua nälättänyt lainkaan, kun vatsani kurisi kova äänisesti.
"Taisin olla oikeassa." naaras naurahti.
Lähdimme kaikki kolme tallustamaan kivistä rinnettä ylös yösijaa etsien. Talsimme läpi vanhan reviirin ja näimme kaadettuja puita sun muuta sellaista ei kivaa.
Vihdoin saavuimme paikaan, joka oli joskus monta kuuta sitten ollut Myrskyklaanin leiri.
Aloin heti näyttää paikkoja leirissä Auringonloisteelle ja Nopsavarjolle.
"Täällä minä ja Hopeapentu teimme sitä ja tätä ja pälä pälä pälä.." selitin, mutta lopetin, kun Nopsavarjo mulkaisi minua vihaisesti ja näytti muutenkin ärsyyntyneeltä.
"Anteeksi." kuiskasin, niin hiljaa että sitä tuskin pystyi kuulemaan.
Nopsavarjo tai Auringonloiste eivät näyttäneet kuulleen anteeksi pyyntöäni.
"Minä lähden metsälle, sillä pitäähän meidän saada syötävää." naaras maukui ja juoksi pois näkyvistä.
Auringonloisteen mentyä menojaan, minä ja Nopsavarjo jäimme vain hiljaisuuden laskeuduttua tuijottamaan toisiamme.
"Minäkin menen metsälle nyt. Oodta sinä täällä." Nopsavarjo maukui.
"Mut.." aloitin panemaan vastaan kollille, mutta tuo oli jo mennyt menojaa ja kadonnut läheiseen pensaikkoon.
>Voi ketunläjä kun on tylsää.< ajattelin tylsistyneenä.
Kävin makaamaan tomuiselle maalle ja haukottelin muutaman kerran. Minua väsytti melkoisesti ja käperryin tiiviiksi keräksi. Pian vaivuin sikeään ja rauhalliseen uneen.
Heräsin, kun joku pökki minua hereille. Näin Auringonloisteen kasvot, joilla oli häivähdys vihaa.
>Mitäköhän on sattunut?< ajattelin ja kömmin ylös. Venyttelin hieman ja huomasin olevani aivan tomuinen.
Katsoin vuoroin Nopsavarjoa, vuoroin Auringonloistetta kummissani. En sitten alkuunkaan tajunnut mitä olisi voinut sattua.
Sitten myrsky puhkesi:
"Sinunhan piti odottaa täällä leirissä ja vahtia Liekkiä! Ajattele mitä kaikkea kamalaa olisi voinut sattua!" naaras naukui vihaisena päin Nopsavarjon kasvoja.
"Mutta ei sattunut edes mitään.." Nopsavarjo aloitti koettaen puolustautua.
"Ei sattunutkaan, mutta JOS olisikin sattunut jotakin? Riski on aina olemassa! JOS tänne olisi tullut kettu tai mäyrä? JOS taivaalla olisi kaarrellut haukka joka olisi äkännyt Liekin? Kuka avutonta pentua silloin puolustaisi? Kuka?!" Auringonloiste maukui ja veti minut lähemmäs itseään.
Aurngonloiste ja Nopsavarjo vain riitelivät jonkin aikaa.
>Aikuiset..< ajattelin nälkäisenä silmiäni pyöritellen siinä kamalan sana sodan keskellä.
Kumpikaan ei kiinnittänyt minuun yhtään huomiota siinä riidellessään, joten päätin vain vähin äänin hipsiä pois. Hiivin hiljaa Auringonloiteen saalistaman variksen luokse ja pistelin sen poskeeni.
Sitten aloin etsiä sopivaa nukkumapaikkaa. Sopiva yöpymispaikka oli vanha pentutarha. Se näytti kotoisalta ja kutsuvalta.
Hipsin tarhaan sisälle ja käperryin pehmoisille sammalille. Haukottelin muutaman kerran ja sitten olinkin syvässä unessa.

Jatkuu..
Vastaus:26 kp:tä Liekille c:

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nopsavarjo, Myrskyklaani
03.06.2013 22:51
Luku: 16 Pentuja!

Olimme heränneet tänä aamuna aikaisin. Liekkipentu juoksenteli sinne tänne iloisena ja jahtasi leikkisänä perhosta.
Auringonloiste oli lähtenyt metsästämään ja minä vahdin Liekkipentua. Katselin huvittuneena pennun touhuja.
Käänsin sitten katseeni metsään. Kuulin sieltä pienen rasahduksen. Säpsähdin tassuilleni nopeasti ja tähylin ympärilleni.
Karvani nousivat pystyyn kun havaitsin jonkin hahmon edessäni. Liekkipentu oli juossut perhosen perässä hieman kauemmas eikä ollut huomannut hahmoa.
”Nopsatassu?”kuulin hennon äänen.
”Tipi?”kysyin vaisusti.
”Nopsatassu!”Tipi kiljaisi ja juoksi luokseni ja hautautui turkkiini.
”Mitä sinä täällä teet?”kysyin äkisti.
”Voi Nopsatassu. Ikävöin sinua niin.”naaras sopersi.
”Kuka on Nopsatassu?”kysyin leikilläni.
”No sinä senkin hölmö.”naaras naukaisi naurahtaen.
”En tunne ketään sen nimistä. Minä olen Nopsavarjo.”naukaisin tälle.
”Etkö siis olekaan oma Nopsatassuni?”Tipi naukui haikeasti.
”Olin kyllä. Mutta en ole sinun omasi. Sydämmeni kuuluu Auringonloisteelle. Hän on elämäni valo ja iltojeni kaunein tähti.”naukaisin lempeästi.
”Kuka hän on?”naaras kysyi närkästyneesti.
”Minun kumppanini. Saamme pian omia pentuja. Kuvittele. Minusta tulee isä.”nau`uin onnellisena.
Tipi jupisi jotakin itsekseen.
”Etkö voisi olla minun kumppanini?”tämä kysyi vaisusti.
”En. Olen jo Auringonloisteen kumppani ja häntä minä en petä koskaan.”maukaisin varman oloisena.
Tipi kirosi selvästi mielessään. Oliko tällä tosiaan tunteita minua kohtaan.
”No onnea vain pentujesi kanssa.”tämä naukaisi.
”Muutenkin olet kotikisu. Ei suhteestamme tulisi mitään. Ja hetkonen... Miten ihmeessä edes pääsit tänne saati tiesit missä olin?”mau`uin kummissani.
”Seurasin sinua ja kumppaniasi salaa. Ja en ole enää kotikisu olen erakko. Jos liittyisin klaaniin niin voisimmeko sitten olla kumppaneita?”tämä alkoi inttää.
”EI!”karjaisin.
”Miksi ei?”Tipi kysyi kummissaan.
”No siksi ei. Jos liityt klaaniin vain minun tähteni siitä ei tulisi mitään. Sinun pitäisi olla uskollinen klaanillesi ja antaa henkesi klaanisi tähden.”nau`uin tälle hieman vihaiseen äänensävyyn.
”Mutta... mutta...”tämä änkytti.
Katsoin tätä tuimasti. Naaras näytti perin pettyneeltä. Tämä alkoi tassutella syvemmälle metsään sanaakaan sanomatta.
Katsoin tämän menoa hiljaksiinsa. Käänsin sitten katseeni Liekkipentuun. Pentu leikki rauhallisesti puista pudonneilla lehdillä.
Katselin pennun touhuja huvittuneena. Olin autuaan tietämätön että minun ja Tipin keskustelua oli vakoillut huolestuttavan oloinen varjo.
Auringonloiste oli nähnyt ja kuullut lähes kaiken mistä olimme puhuneet. En tiennyt tästä lainkaan mutta kumppanini tunsi samaan aikaan olonsa petetyksi.

--------------muutaman tunnin kuluttua------------------

Aloin olla huolissani sillä Auringonloisteesta ei ollut näkynyt jälkeäkään hetkeen. Nousin tassuilleni ja kutsuin Liekipennun luokseni.
Pentu vipelsi viereeni ja kerroin että lähtisimme etsimään kumppaniani. Kolli nyökkäsi ja lähdimme yksissä tuumin matkaan.
Olimme Jokiklaanin entisellä reviirillä ja kävelimme rauhallisesti kohti jokea. Ohitimme matkalla myös entiset nelipuut.
Nelipuiden paikalla oli enää tyhjä aukio sekä pari pystyyn kuollutta tammea. Katsoin niitä kauhuissani.
Kävelimme Liekkipennun kanssa nopeammin kohti jokea. Yhtäkkiä haistoin ilmassa tuoreen veren sekä kissan tuoksun.
Liekkipentukin haistoi ne. Katsahdimme toisiamme nopeasti ja ampaisimme molemmat nopeaan juoksuun ja juoksimme pikavauhtia kohti jokea.
Maistelin ilmaa tarkkaavaisena. Ilmassa alkoi tuoksua vahvemmin veri sekä erotin myös kahden kissan tuoksut.
Maistelin ilmaa tarkkaavaisesti ja tajusin toisen kissan olevan kumppanini! Sydämmeni alkoi lyödä lujempaa.
Haistoin ilmassa myös toisen naaraan hajun. Haju kuului ilmeisimmin Tipille. Mitä oikein oli käynyt?
Pääsimme joelle ja näin kuinka Tipi raateli rakasta pientä Auringonloistettani. Loikkasin vaistomaisesti Tipin niskaan.
Aloin raadella tätä julmetusti ja tämä ulisi kivusta. Liekkipentu oli juossut auttamaan Auringonloistetta. Samalla kun kamppailin verisesti Tipin kanssa.
Tipi sai riuhdottua minut irti ja lähti juoksemaan karkuun. Lähdin juoksemaan tämän kannoilla tiiviisti.
Tämä juoksi kohti putousta. Yhtäkkiä naaras pysähtyi kuin seinään. Tämä oli aivan putouksen reunalla ja oli ilmeisimmin peloissaan.
”Et voi tehdä tätä minulle...”tämä sopersi.
”Voi kyllä voin... Jokainen joka satuttaa minun pientä rakasta ihanaa Auringonloistettani saa tuntea kamalan kuoleman.”nau`uin ja astelin uhkaavasti kohti Tipiä.
Naaras peruutti mutta yhtäkkiä tämän takatassut luisuivat reunalta alas. Tämä kynsi etukäpälillään kosteaa maata.
”Auta minua!”tämä parkaisi.
”En!”huusin ja tyrkkäsin tämän alas putoukseen.
Kuulin kuinka Tipi huusi pudotessaan. Sitten kuului suuri moskahdus. Hymyilin hieman ivallisesti ja aloin kävellä takaisin sinne missä Liekki ja Auringonloiste olivat.
Näin kuinka Liekkipentu nuoli kumppaniani rauhoittavin vedoin. Auringonloiste kuitenkin pyristeli maassa aivan kuin tämä olisi tuntenut suurta kipua.
Juoksin tämän luokse nopeasti ja katsoin tätä suoraan silmiin. Minua pelotti kumppanini puolesta. Käänsin katseeni takasin Liekkipentuun.
”Ne syntyvät.”pentu vinkaisi.
”Ai mitkä?”kysyin ihmeissäni.
”No Auringonloisteen pennut.”tämä vikisi.
Käänsin katseeni kumppaniini. Tämä kouristeli maassa kivusta.
”Nopsavarjo?”tämä kähisi.
”Auringonloiste!”kiljaisin ja laskin pääni naaraan vierelle.
”Oletko se todella sinä?”tämä kysyi.
”Kyllä olen oi rakas pikkuinen oma Auringonloisteeni.”kehräsin tälle lempeästi.
”Luulin että rakastaisit Tipiä. Hän meinasi tappaa minut jotta saisi sinut omakseen.”tämä kähisi.
Katsoin kumppaniani kuin puulla päähän lyötynä. Kuinka Tipi saattoi alistua niin alhaiseen temppuun?
”No nyt olen tässä enkä hevillä lähde pois rakkaani.”kehräsin.
”Nopsavarjo... Jos minä kuolen pidäthän huolta pennuista ja Liekkipennusta?”tämä kysyi kyyneleet silmissään.
”ÄLÄ AJATTELE TUOLLAISTA! Et sinä kuole ja meistä tulee onnellinen perhe.”kehräsin tälle hieman suruissani.
Sitten ensimmäinen pentu alkoikin jo syntyä Liekkipentu auttoi sen juuri ulos. Se oli kaunis kellanpuneinen naaras.
Pentu näytti hieman minulta. Tuijotin sitä silmät suurina. Nyt tosiaan olin isä. Pentu vinkaisi hieman ja kehräsin tälle lempeästi.
Seuraava pentu oli hopeanharmaa kaunis naaras jolla oli tummepia raitoja turkissa. Ja viimeinen pentu oli suurehko punaruskea kolli.
Aloimme Liekin kanssa nuolla pentuja jotta Auringonloiste saisi levätä. Kumppanini hengitti raskaasti.
Auringonloiste toipui hetken levättyään ja päästimme pennut juomaan maitoa. Katsoin niitä ylpeästi.
”Niille pitää antaa nimet.”kumppani totesi.
”Minusta tuon kellanpunaisen naaraan nimi on Varispentu.”naukaisin.
”Ja tuo hopeanharmaa on Närhipentu.”naaras naukui.
”Ja tuo viimeinen voisi olla Punapentu vai mitä?”Leikkipentu naukui innoissaan.
Katselimme kaikki pentuja innoissamme. Nyt minä todellakin olin isä ja minulla oli kolme todella ihanaa pentua.

Vastaus:Ooh saat 27 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varpustassu, Jokiklaani
03.06.2013 17:46
Luku 2

”Mitä sinä tarkoitat?? Et voi tulla luokseni noin vain väittämään, että Vatukkapentu on kuollut! Et voi!” Ulvoin surun ja raivon valtaamana mestarilleni Rikkovarjolle. Tumma kolli katsoi minua ymmärtäväisenä, vaikkakin tiukkana. Seisoimme hiljaa paikoillamme ja tuijotin kollia kyynelten läpi.
>Hän ei voi olla kuollut! Ei!<
Ajattelin kauhuissani. Vatukkapentu ei vain voinut olla kuollut. Olin kuullut asiasta juuri kun olin saapunut leiriin Kielotassun luota. Nuori Myrskyklaanilainen oli valittuni, se yksi oikea. En voinut edes sanoin kuvailla tunteitani naarasta kohtaan. Valitettavasti se ilo oli loppunut lyhyeen.
Kammottavat uutiset kaikuivat mielessäni.
”Olen pahoillani, mutta sisaresi Vatukkapentu menehtyi viheryskään.” Rikkovarjo oli sanonut saadessaan minut käpäliinsä,
”Tule mukaani.” Varapäällikkö huokaisi hiljaisuuden jälkeen. Pudistelin kyyneleet pois silmistäni ja astelin vastentahtoisesti kollin perässä parantajan pesälle. Astuessani pesään näin ensimmäisenä Haapatassun ja Sulkaturkin. Emoni takajalat olivat halvaantuneet, jonka takia hän ei voinut enää olla soturi. Se oli ollut kova kolaus hänelle.
”Voi Varpustassu. Hä- hän on…” Haapatassu takelsi ja osoitti hännällään sisareni liikkumatonta ruumista. Alaleukani mäjähti melkein maahan silkasta kauhusta ja surusta.
”Ei, ei voi olla.” Huusin ja loikkasin yhdellä hypyllä ruumiin luokse. Vatukkapennun kuononympärys oli täynnä jonkinlaista vihreää limaa. En pystynyt millään käsittämään että hän oli kuollut.
”Olen pahoillani. Viheryskä oli edennyt liian pitkälle, eikä häntä pystynyt enää pelastamaan.” Teerenlento, Jokiklaanin parantaja naukui. Jo toinen kuolema, joka johtui jostakin sairaudesta tapahtui näin lyhyellä ajalla.
”Miksi juuri hän…” Emomme kähisi surun murtamana. Hän oli kokenut jo niin paljon, eikä tämä auttanut yhtään selviytymisessä. Hyvien ystävien menetys, takajalkojen halvaantuminen ja nyt tämä. Mitä tämä sanoisi, jos saisi tietää minun rakastuneen Myrskyklaanilaiseen?
>Joskus minun on kerrottava se hänelle. Mutta ei nyt, tarvitsemme kaikki aikaa.<
Ajattelin ja peräännyin ruumiin luota. En kestänyt olla sen luona.
”minne menet Varpustassu? Odota!” Kuulin emoni hätääntyneet huudot, jotka kaikkosivat juostessani pois pesästä ja lopulta leiristä.
Kuulin jo kaukaa joen solinan, joka johti Myrskyklaanin rajalle.
>Minun on puhuttava Kielotassulle.<
Ajattelin päättäväisenä ja juoksin rajaa kohti.
”Kielotassu? Kielotassu?” Huhuilin monia kertoja. Vastausta ei kuulunut eikä ketään näkynyt missään. Pelkäsin kovasti, että jommankumman klaanin partio tulisi ja huomaisi minut, mutta niin ei onneksi käynyt. Lopulta olin luovuttanut, kunnes kuulin ääniä.
”Varpustassu!” Naaraan ääni huusi pusikosta vastakkaisen klaanin reviiriltä.
”Kielotassu!” Vastasin huutoon ja loikkasin pystyyn. Valkea naaras pujahti esiin hengästyneenä.
”Hyvä että olit täällä!” Hän naukui ja uin joen ylitse. Nuolaisin Kielotassun korvaa ja katselin odottavasti.
”Mitä sanoisit, jos vaihtaisin klaania?” Hän maukaisi yllättäen. Säpsähdin ja katsoin tätä hänen kirkkaisiin vihreisiin silmiin.
”Oikeastiko? Se olisi aivan mahtavaa!” Kiljaisin mutta hiljensin ääntäni nopeasti.
”Mutta miten se tapahtuisi?” Utelin hiljemmalla äänellä. Naaras laski päänsä mietteliäänä.
”En oikein tiedä, ajattelin että sinulla olisi joitain ideoita.” Hän sanoi.
Aloin pähkäillä oikein kunnolla, mutten meinanut keksiä yhtikäs mitään. Sitten minulla välähti.
”Mitä jos tehtäisiin näin? Sinä…” Aloin selittämään ja Kielotassun ilme kirkastui kirkastumistaan.
”Tuo on loistava idea! Tehdään se huomenna jo!” Kumppanini ulvaisi ja nuoliaisi minua poskelta. Sen jälkeen hän lähti pois ja jäin seisomaan katsoen hänen peräänsä. Kuinka rakastunut linkaan.

//Tuli paljon lyhyempi kuin yritin, mutta tässä tämä
Vastaus:Kiire, 20 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
03.06.2013 12:50
Hopea loikkasi suurinta kissaa päin.
”Hopea! Lopeta! Hopea!” huusin ja heittäydyin kissan päälle. Kylmätähti piti huolta toisesta kissasta, ja Oksa toisesta.
#Oksa.. Tiedän että näyttelet.. Mutta hyvä, että autat..# ajattelin ja raapaisin suurinta kissaa naamaan. Se uikahti ja juoksi pois.
”Pomo! Odota!” muut kissat huusivat ja juoksivat perään. Oksa ja Kylmätähti eivät saaneet haavoja, ja hyvä niin.
”Kaikki kunnossa?” kysyin. Muut nyökkäsivät. Mulkaisin vihaisesti Hopeaa.
”Mitä?” Hopea kysyi viattoman näköisenä.
”No mitäköhän?!” karjaisin.
”Ainiin… Anteeksi isä.. Ja äiti.. Ei olisi pitänyt hermostua..” Hopea sanoi.
”No hyvä. Saat anteeksi.” Kylmätähti sanoi.
”Ja nyt kaikki nukkumaan!” minä sanoin. Kukaan ei pannut vastaan.

”Minnekkäs sitten?” Kylmätähti kysyi. Oli seuraava aamu.
”Saanko ehdottaa?” Oksa kysyi virne naamallaan.
”Ole hyvä vain.” sanoin.
#Mitä sinä nyt suunnittelet, senkin ketunläjä?# ajattelin.
”Mennään tuonne polulle.” Oksa sanoi, ja osoitti polkua.
”Hyvä on….” sanoin ja lähdin kävelemään sinne, ensimmäisenä, sillä ties mitä metkuja Oksa suunnitteli. Oksa tuli perässäni, sitten tuli Kylmätähti ja viimeisenä Hopea. Yhtäkkiä haistoin kalan. Lähellä oli siis joki.
”Kalastetaanko? Minulla on nälkä.” Oksa sanoi.
”Selvä.” vastasin.

//Pätkä...
Vastaus:7 kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadekukka, Jokiklaani
03.06.2013 10:17
-Etsinnöissä

Kuu oli nousemassa yön tähtitaivaalle.
Tassuttelin autiossa leirissä ihmetellen, missä yöpartio oli. Kuulin rasahduksen, toisen, ja kolmannen. Aivan kuin jokin olisi tarkkaillut minua.
Sitten tuli hiljaista.
Kylmät väreet juoksivat selkäpiitäni pitkin, värisin kuin haavanlehti.
Pian kuulin jonkun kissan ahdistunutta vaikerrusta. Aivan kuin joku olisi pulassa...
Päätin mennä katsomaan, kuka siellä vaikersi, vaikka minua pelottikin. Sydämeni läpätti, kun lähestyin ääntä kohti.
Kohta olin aivan puskan takana nähdäkseni vaikeroijan. Se kuulosti sydäntäsärkevältä itkulta, myös tuskalta. Keräsin viimeiset rohkeuteni rippeet ja kurkistin puskan taakse.
Jalkani notkahtivat järkytyksestä ja kyynelet tulivat silmiini.
-Äiti...
Kauan kadoksissa ollut äitini makasi nyt edessäni, veren peittämänä. Naaras vaikeroi tuskasta, ulvoi. Kun hän huomasi minut, hän yritti hymyillä, mutta se muuttui pelkäksi irvistykseksi.
-Jade... Jade kulta... Auta minua...
Olin juuri syöksymässä äitini luo, kunnes musta kissa hyökkäsi raatelemaan häntä.
-EIII! huusin.
Killer huomasi minut. Hän paljasti veriset hampaansa ja murisi. Killer tuli verenhimoisena lähemmäs.
Yritin paeta, mutta musta kissa hyökkäsi kimppuuni, puri niskasta.
Ympärilläni maailma pimeni ja kuulin vain äitini itkun:
-JADE EI! EII!
--------------------------------------------
Itkin pedissäni ja huuin äitiä. Kun heräsin, tajusin että kaikki oli ollut vain unta. Aamu oli jo pitkällä ja linnut visersivät.
Puuskaisin ja pyyhin kyynelet silmistä. Venyttelin vielä ennen kuin tassuttelin ulos.
Minua painoi uni, jonka näin. Entä jos se oli enneuni? Tai entä jos äitini oli vaarassa? Silloin sain ajatuksen:
<<Lähden etsimään äitiä!>>
En päättänyt kertoa kellekään, vaan lähteä vähin äänin. Ketään ei ollut lähettyvillä, joten pinkaisin juoksuun.
Olin aivan leirin rajalla kunnes vastaani tuli joukko kissoja.
<<Apua!>>
Piilouduin läheiseen koloon, kissat tassutelivat ohi huomaamatta. Tulin esiin kolosta ja ravistelin turkkiani. Sitten juoksin joelle tappovaroituksista huolimatta. Halusin vain löytää äidin...

Jatkuu...
Vastaus:Aika lyhyt, 14 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kanervatassu, Varjoklaani
02.06.2013 23:01
Luku: 4 Isä?

Oli ensimmäinen päiväni kun olin jalkeilla. Olin maannut parantajan luona neljänneskuun ja toipunut loistavasti.
Juoksin iloisena Varjoklaanin reviirillä mestarini Keltaturkin kanssa. Olin todella iloinen tuona päivänä.
Mestarini katseli huvittuneena kun juoksentelin sinne tänne. Soturi istahti järven rannalle ja alkoi pestä itseään hiljalleen.
Maistelin ilmaa ja paikansin oravan. Näinkin kuinka punaruskea turkki vilahti aluskasvillisuuden joukossa.
Asetuin vaanimisasentoon ja aloin hiipiä sitä kohti. Mutta yhtäkkiä orava huomasikin minut ja katsoi minua kohti.
Eläimen pienet silmät säteilivät pelosta ja orava alkoi juosta karkuun. En jäänyt paikalleni vaan aloin juosta rivakasti oravan perässä.
Takaa-ajo päättyi kuitenkin siihen että eläin juoksi turvaan lähimpään puuhun. Palasin Keltaturkin luokse tyhjin tassuin.
Keltaturkki näytti hieman huvittuneelta. Virnistin mestarilleni ilkeästi ja naurahdin myös samalla hieman.
”Ovatko taitosi ruostuneet? Vai oliko se parantajan pesällä makaaminen tehnyt taidoistasi tuollaiset? Metsästit ennen paljon paremmin.”mestarini naukui ja naurahti myös hieman.
”Voinko mennä nyt metsästämään yksin?”naukasin närkästyneenä.
Soturi nyökkäsi. Aloin innoissani juosta syvemmälle metsään. Maistelin ilmaa tarkkaavaisesti jotta pystyin haistamaan pienimmänkin tuoksun.
Haistoin ilmassa vahvan vesimyyrän tuoksun. Tähyilin nopeasti ympärilleni ja havaitsin eläimen järven törmällä.
Aloin hiipiä sitä kohti hitain, varmoin askelin. Vesimyyrä pysyi paikallaan ja kaiveli jotakin siementä maasta.
Loikkasin sen niskaan ja purin sitä nopeasti niskaan. Nostin eläimen velton ja märän ruumiin suuhuni ja kannoin sen rannalle.
Aloin kaivaa sen päälle hiekkaa. Peitin sen nopeasti ja jatkoin saalistusta. Maistelin taas ilmaa. Haistoin hiiren.
Aloin tutkailla missä eläin oli. Näin sen suuren kiven juurella ja aloin hiipiä sitä kohti hiljaisin askelin.
Loikkasin sen niskaan ja painoin sitä tassuni alle. Yhtäkkiä kuulin rytinää ja otteeni hiirestä herpaantui.
Hiiri pyristeli itsensä irti tassuni alta ja vilisti nopeasti metsään. Katsoin sen perään hieman vihaisena.
Katsoin sitten suuntaan josta ääni oli tullut. Aloin kävelemään nopein askelin. Aion selvittää kuka oli syypää saaliin menetykseen.
Maistelin ilmaa. Ilmassa tuoksui tuju variksenruoan löyhkä. Löyhkän alta tunnistin kissan tuoksun. En kuitenkaan tunnistanut kissaa.
>Tunkeilija!<ajattelin ja nopeutin askeliani.
Hiivin hiljaa aluskasvillisuuden joukossa. Yhtäkkiä kimppuuni hyökkäsi suuri tummanruskea kolli. Kissa alisti minut maahan.
Sähisin kovaäänisesti vieraalle kollille. Tämä upotti terävät hampaansa niskaani. Vikaisin kivusta ja yritin heittää tunkeilijan selästäni.
Kuulin yhtäkkiä tassujen askelia metsän uumenista ja suuresta pensaasta loikkasi nopeasti suuri mustavalkoinen kolli joka heitti kissan pois niskastani.
Tummanruskea kolli lensi kyljelleen. Tämä räpiköi nopeasti tassuilleen ja murisi toiselle kollille kovaäänisesti.
”Älä sinä puutu tähän Pimeys.”ruskea kolli murisi.
”Häivy Tiikeri! Kukaan ei kaipaa sinua!”Pimeys karjaisi.
Tiikeriksi kutsuttu kolli alkoi nelistää syvemmälle metsään. Katseeni kääntyi kohti Pimeyttä joka oli myös kääntänyt katseensa minuun.
”Oletko kunnossa?”kolli naukui.
”Kyllä olen.”miukaisin lempeästi.
”Älä välitä Tiikeristä. Hän on todella murhanhimoinen kissa. Mikä on muuten sinun nimesi?”Pimeys naukui.
”Olen Kanervatassu.”naukaisin ystävällisesti.
Huomasin että kolli oli alkanut epälyttävästi tuijottaa minua.
”Miksi tuijotat minua?”kysyin vaisusti.
”Tuota... Näytät aivan kadonneelta sisareltani. Muistin hänet sinusta.”kolli naukui.
Olin sanomassa jotain mutta sitten Pimeyden takaa ilmestyi suuri, leveälapainen valkoinen kolli jolla oli mustat tassut.
”Ai niin. Tässä on minun isäni Ukkonen. Isä tässä on Kanervatassu.”Piemeys naukui.
Tuijotin kollia suurilla silmilläni hyvän tovin.
”Kanervatassu... Minulla oli kerran pentu nimeltä Kanerva. Hän oli Pimeyden veli. Sitten tuli se suuri tulipalo ja erkanimme Untuvasulan kanssa. En ole nähnyt häntä sen koomin. Hän kai kuoli kuten Kanervakin.”kolli mutisi hieman surullisen oloisena.
”Millainen Untuvasulka oli?”kysyin vaisusti.
”Hän oli hyvin kaunis. Kilpikonnakuvioinen naaras. Hänellä oli kauniit keltaiset silmät. Vähän kuin sinulla on. Hän kuului aimmin Myrskyklaaniin johon minäkin liityin aikanani. Nimeni oli Ukkosvarjo.”kolli kertoi.
Tuijotin kollia edelleen. Oliko tuossa minun isäni?
”Minä kuulun Varjoklaaniin. Minut löydettiin kuolleen emoni viereltä palaneesta puunrungosta kun olin 5 kuuta vanha.”kerroin Ukkoselle.
Kolli katsahti minuun suurilla merensinisillä silmillään.
”Oleko siis orpo?”tämä kysyi uteliaan oloisena.
”No kyllä. Emoni on kerran kuollut ja isästäni en tiedä mitään.”nau`uin hieman surullisena.
Kolli tuijotti minua suoraan silmiin iloinen pilke silmäkulmassaan. Mitä erakolla mahtoi olla mielessään?
”Oletko sinä minun tyttäreni?”tämä kysyi vaisusti.
”En tiedä. En ole koskaan nähnyt isääni saati muista edes emoni. Tiedän vain että sen että näytin Varjoklaanin sotureiden mukaan aivan emoltani.”naukaisin.
Ukkonen tuojotti minua edelleen syvälle silmiini. Tämän silmät hehkuivat rakkaudesta ja onnesta tunsin sen.
”Minun tyttäreni...”tämä sopersi.
”Luuletko että olet minun isäni? Miten voit olla noin varma.”kysyin ihmeissäni.
”Nuo sinun silmäsi ovat samanlaiset kuin Untuvasulalla. En voi erehtyä niistä. Kumppanini elää ikuisesti sydämmessäni.”tämä naukui.
Tuijotin tätä edelleen kummissani. Oliko Ukkonen todella minun isäni? Katsoimme toisialle pitkään suoraan silmiin.
”Minun oma tyttäreni...”Ukkonen naukui.
”Isä? Oletko se todella sinä?”kysyin vaisusti.
Kolli nuolaisi päälakeani. Pökkäsin tätä lempeästi lapaan ja hukuttauduin onnellisena tämän turkkiin.
”Isä!”sanoin itkien onnesta.
”Kanervatassu.... Minun tyttäreni.”Ukkonen naukui.
Hukuttauduin aina vain syvemmälle isäni turkkiin. Toivoin ettei tämä olisi ollut unta. Olin löytänyt oman isäni.
Pimeys katseli meitä sivusta hymyillen leveästi. Katsahdin veljeeni lempeästi ja kuulin kuinka tämä kehräsi minulle...

Vastaus:25 kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ketunleipätassu,Tuuliklaani
02.06.2013 19:42
// Sori tohon nimeen ei mahu sitä viimestä i tä ;( mutta kyllä sen tuuliklaaniksi tunnistaa.

Viherlehden ajan tuoksut tulvahtivat nenääni kun heräsin. Olin vähällä pakahtua innostuksesta ,sillä tänään olisi ensimmäinen oppituntini! Olin odottanut tätä päivää jo pitkään. Nousin nopeasti ylös ja lähdin tassuttelemaan mestarini luo, sillä huomasin että hän oli jo herännyt. Kun pääsin Jääkaiun luo hän sanoi minulle "Tänään näytän sinulle reviirimme rajat ja opetan klaanien tuoksut." Olin pakahua ylpeydestä ,sillä en ollut ennen käynyt reviirimme rajoilla. Lähdimme Jääkaiun kanssa tassuttelemaan ulos leristä. "Kuljemme Jokiklaanin rajaa pitkin Nelipuulle ja sitten vähän matkaa Varjoklaanin rajaa."Jääkaiku sanoi. Nyökkäsin hänelle ja lähdimme reipasta vauhtia kulkemaan kohti Jokiklaanin rajaa.
Kun saavuimme sinne mestarini sanoi minulle "Tämä on Jokiklaanin tuoksu. Sinun täytyy oppia tunnistamaan se." Nyökkäsin taas ja lähdimme kulkemaan rajaa pitkin kohti Nelipuuta.
"Tämä on Nelipuu." mestarini sanoi minulle. "Tiedätkös mikä tämä tuoksu on ?" hän kysyi minulta. "En"vastasin. "Se on Myrskyklaanin tuoksu. Meillä ei ole sen kanssa yhteisiä rajoja,mutta sinun pitää tuntea myös heidän tuoksunsa." Jääkaiku sanoi minulle. Lähdimme tassuttelemaan pois Nelipuulta. Kohti ukkospolkua. Kun haistoimme ällöttävän löyhkän kysyin mestariltani "Yök! Mikä tämä sitten on ?" "Tämä on Varjoklaanin tuoksu." mestarini sanoi tyynesti. "Vai että tuoksu ! pikemminkin haju!"huudahdin. "eivät he minun mielestäänkään mitään kukkasia ole, mutta joutuu sitä pahempaakin kestämään." Jääkaiku sanoi. Kuljimme Varjoklaanin rajaa aina ukkospolulle asti. "Voimmeko saalistaa ? Minun on suden nälkä!"Kysyin mestariltani. "Hyvä on opetan sinut nappaamaan jäniksiä" hän sanoi.
Sain kiinni yhden jäniksen nopealla puraisulla ja mestarini oli erittäin tyytyväinen. Söimme jäniksen ja jatkoimme matkaa kohti leriä.
Kun saavuimme leiriin Jääkaiku kehotti minua viemään tuoresaalista klaanin vanhimmille. Otin tuoresaaliskasasta jäniksen ja raahasin sen klaanin vanhimpien luo. Siellä otettin tuomiseni ilolla vastaan.

//Täa oli nyt vähän lyhyehkö mutta ei se varmaan niin kauhiasti haittaa. Sori jos oli kirjotusvirheitä :)
Vastaus:15 kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ahmatassu, Jokiklaani
01.06.2013 18:44
Musta kolli istui aukion reunalla varmistaen olevansa yksin. Tämä nuolaisi varovasti käpäläänsä varoen raapaisemasta kieleensä osaksi ulkona olevilla kynsillään. oppilas yritti vetää kynsiä sisään, mutta ne eivät mahtuneet. Kolli otti turhautuneena kynnet ulos täyteen mittaansa. Ne olivat HIRVEÄN pitkät. Oppilas veti ne jälleen sisään niin pitkälle kuin ne mahtuivat. Tämä havahtui Usvajalan tullessa hänen luokseen.
’’Mennään harjoittelemaan, Ahmatassu.’’ harmaa naaras naukui. Ahmatassu ei liikahtanutkaan.
’’En tahdo.’’ kolli sanoi ja nuolaisi valkeaa rintaansa.
’’Sinulta ei kysytä sitä. Et voi tulla soturiksi ilman harjoitusta.’’ Usvajalka huokaisi .
’’Ja kuka niin käskee? Sitä ei sanota soturilaissa. Enkö voi itse päättää milloin minusta tulee soturi? Minun elämänihän se on.’’
Usvajalka avasi suunsa vastaan väittääkseen, mutta sulki sen hämmentyneenä.
’’Öö, saat loppupäivän vapaata.’’
Ahmatassun mestari juoksi pois ja samassa päällikkö ulvaisi kokouskutsun.
Kun kissat olivat kerääntyneet, tämä aloitti:
"Oravapentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Oravatassuna. Mestariksesi tulee Punaturkki. Toivon, että Punaturkki välittää sinulle kaiken oppimansa."
Rastastähti naukui.
"Punaturkki, olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta omalta mestariltasi ja olet osoittanut olevasi kärsivällinen ja erittäin tunnollinen klaanikissa. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Oravatassulle."
Kellanpunainen naaras kosketti uuden mestarinsa kuonoa.
Klaani toisti Oravatassun nimeä ja Ahmatassukin itse miltei kuulumattomasti sanoi: ’’Oravatassu.’’
Kissat kerääntyivät onnittelemaan kaunista vihreäsilmäistä naarasta, kaikki paitsi Ahmatassu.
’’Ahmatassu!! Etkö onnittele minua?!’’ Oravatassu kiljaisi ja mustan kollin niskakarvat pörhistyivät.
"Onnea. Vaikka itsehän päätän omassa elämässäni, ketä onnittelen eikä minua voi käskeä..."
tämä mutisi ja yritti olla katsomatta Oravatassun kauniisiin silmiin.
Kollin kävellessä kauemmas tämän käpälän alla napsahti.
Oppilas nosti valkoista tassuaan ja näki siihen takertuneen vaahteranlehden. Niin niin. Tottakai. Kynnet.
Ahmatassu ravisteli lehden pois käpälistään ja suuntasi oppilaspesälle.
Kolli istahti sammalpedilleen nuollen tarmokkaasti turkkiaan.
’’Haa, meistä tulee pian sotureita!’’ Pilvitassu huudahti ylpeänä veljiensä viereltä ja heilutteli suuria korviaan.
Ahmatassu nyökkäsi ja meni makuulle.
’’Korjaan: pian, eli huomenna!’’ Tuhkatassu julisti ja töytäisi pienikokoista veljeään.
’’Jes!’’ naukui Saarnitassu.
’’Voisitteko olla ystävällisesti hiljaa?! Yritän nukkua!’’ Ahmatassu murahti ja nukahti äänten hiljetessä.

//sori lyhyys, oli kiiresh
Vastaus:25 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkutassu, Varjoklaani
01.06.2013 18:01
Pikkutassu vaani hiirtä, joka oli juuri nakertamassa pähkinän kuorta rikki. Oppilas astui vahingossa oksan päälle ja se katkesi kovaan ääneen naristen. Saalis huomasi jopeasti saalistajan ja loikki piiloon pieneen koloon. Pikkutassu ryntäsi hiiren perään turhautuneena ja tunki tassunsa koloon. Hän ei kuitenkaan ylettänyt jyrsijään ja hetken päästä naaras luovutti.
"Voi hiirenpapanat!" kissa sanatteli itsekseen harmissaan omaan suoritukseensa. Naaras alkoi loikkia kohti haaskalaa ja jätti nopeasti pienen kolon jälkeensä. Hän ei suinkaan aikonut saalistaa haaskalan rottia, vaan sen ruokia syöviä hiiriä. Niitä siellä kuhisi paljon.

Pikkutassu pysähtyi muutaman hännän mitan päähän haaskalasta. Hän oli haistanut tuntemattoman kissan läheisyydessä. Naaras oli pienikokoinen, eikä vielä soturi, mutta silti hän päätti haastaa tunkeilijan taisteluun. Soturilakikaan ei hyväksynyt tunkeilijan päästämistä noin vain pakoon. Soturioppilas väläytti kyntensä esiin ja seurasi vieraan kissan hajua pienelle aukiolle suuren suon ja heinikon väliin. Kissa oli tummanharmaa raidallinen ja hän oli kumartunut syömään rastasta. Viha leimahti nuoren naaraan sisällä. kenelläkään muulla, kuin klaanin jäsenillä ei ollut oikeutta metsästää Varjoklaanin reviirillä!

"Kuka sinä olet ja mitä teet täällä?!" oppilas kysyi rohkeasti. Hänen karvansa olivat pystyssä, kun harmaa kissa kääntyi naaraan puoleen. Tuo kasvoille levisi pienoinen virne.
"Minä olen luopio. Nimeni on Turmio ja olen täällä, koska etsin juuri sinua", kissa ilmoitti. Turmion sanat saivat Pikkutassun selässä kulkemaan hiripisaroita. Miksi luopio etsi juuri häntä? Harmaa kolli huomasi hänen ihmettyneen katseensa ja vastasi äänettömään kysymykseen:
"Minä etsin jotain kissaa, jolle voisin tehdä kunnon haavat". Nyt oppilas oli varma, ettei kyseessä ollut mikään kiltti kulkuri. Pikkutassu suoristi ryhtinsä ja väläytti kyntensä esiin.
"Harmiksesi joudun ilmoittamaan, ettet ole löytänyt kissaa, jota voisit haavoittaa", oppilas sanoi viileällä äänellä ja luopion hymy vain leveni. Varjoklaanilaisen sappi alkoi kiehua. Hän irvisti luopiolle ja loikkasi päin tuon selkää. Kissa oli kuitenkin osannut odottaa iskua ja syöksyi eteenpäin matalana. Pikkutassu loikkasi harmaan Turmion yli ja tömähti maahan. Hän sai pidettyä tasapainonsa ja kääntyi juuri sopivasti näkemään, kun luopio hyökkäsi suoraan hänen kasvojaan kohti.

Turmio viilsi oppilaan silmäkulmaan haavan, joka ei onneksi ollut kovinkaan syvä. Pikkutassu viilsi nopeasti kynsillään kollin lapaan suuren viillon ja ehti pelastua enemmiltä havoilta. Luoipo pudottautui nuoremman kissan päältä ja oppilas näki mahdollisuutensa tulleen. Hän loikkasi tunkeilijan selkään ja painoi kyntensä syvälle kissan turkkiin. Turmio ulvoi kivusta ja alkoi kieriä. Musta naaras ei ehtinyt edes valittaa, kun hän jo rusentui luopion painon alle. Pikkutassu päästi irti Turmiosta ja lensi kaaressa heinikkoon. Oppilas nousi ylös ja hiipi takaisin pienelle aukiolle. Harmaan kollin kyljestä valui verta, joka yhdessä Varjoklaanilaisen veren kanssa sekoittui sakeaksi virraksi, joka katosi suohon. Pikkutassu sähisi tunkeilijalle, joka alkoi perääntyä.
"Tämä ei jää tähän. Jäin tällä kertaa alakynteen, mutta seuraavalla kerralla minä tapan sinut", luopio uhkasi.
"Hyökkään silloin, kun vähiten sitä osaat odottaa ja viillän kurkkusi auki", Turmio katosi vastapäiseen kaislikkoon ja hiipi äänettömästi pois.

Oppilas jäi huohottamaan paikallaan. Hän oli voittanut! Se oli outu ajatus nuorelle kissalle. Varjoklaanilainen pelkäsi Turmion sanoja ja suuntasi kohti leiriä. Hänen oli päästävä nopeasti muiden kissojen luo suojaan. Oli mahdollista, että luopio päättäisikin iskeä heti uudestaan, eikä Pikkutassulla olisi voimia voittaa häntä enää. Naaras katoai heinikkoon ja lähti juoksemaan kohti leiriä veren tihkuessa hänen silmäkulmastaan.
Vastaus:Niin on, että kissat ovat uusilla reviireillä, joilla ei ole haaskalaa. Tsekkaa ne paikat sieltä Infopisteestä, kiitos. Ja 23 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leppälehti
01.06.2013 12:37
Tassuttelin ulos leiristä. Tiikeritähdelle olin juuri vienyt muutaman hiiren. Katselin ympärilleni. Jäävirta tallusteli pois leiristä. Silmäni välähtivät ja tallustin naaraan perään. Nyt olisikin tilaisuus tapattaa hänet. Hetken kuluttua huomasin olevani puunrungossa. Katselin alaspäin. Jäävirta metsästi. Hän oli juuri loikkaamassa hiiren kimppuun kun hyppäsin tämän päälle. Yllättyneenä tämä käänsi katsettaan ja kierähti ympäri. Pitelin tästä kiinni. Pienen hetken katsoimme vain toisiamme.
"Hyvää matkaa!" sanoin ja kohotin jo käpäläni kynnet esillä. Samassa puskasta ilmestyikin partio. Hyppäsin pois Jäävirran päältä. Vilkuilen partiota ja naarasta. Okakynsi, Vatukkakynsi, Hiekkamyrsky ja Saniasturkki olivat ilmeisesti auringonhuipun partiossa. Sihahdan ja hyppään kynnet jossa Okakynnen kimppuun, koska kolli oli tullut ensimmäisenä pusikosta. Raavin tätä ja purin. Kierimme yhtenä mylläkkänä pitkin metsää. Joku tarttui minua takaapäin. Tunsin Vatukkakynnen hajun. Repäisin itseni irti ja katsoin kaikkia. Lähdin sitten marssimaan kohti leiriä.

-Myöhemmin-

Mustatähti mulkoili minua suurkiven päältä. Vastaukseksi vain tuijotin.
"Lähde äläkä tule takaisin!" tämä sanoi. käännyin kohti leirin suuaukkoa. Lähdin marssimaan sitä kohti. Pysähdyin matkalla ja käänsin vain päätäni Jäävirran suuntaan.
"Muista katsoa taaksesi!" sihahdan hampaideni välistä ja jatkan matkaani. Pääsin metsään ja tallustelin suoraan kohti järveä. Istahdin järven rantaan ja katselin veden alle. Nyt kun kerta olin klaanista karkotettu, voisin kulkea miten lystään. Katselin yhä veteen. Kala ui siitä. Se ui aivan pinnalla. Varovasti asetin tassuni sitä kohti. Nopeasti kaappasin vedestä kalan ja heitin rannalle. Katselin sitä hetken kun se sätki maassa. Hyppäsin sen kimppuun ja puraisin. Ihme että edes olin saanut kalaa. Hetkessä söin sen ja astein sitten kohti Varjoklaanin reviiriä. Se oli pienen matkan päässä. Hetken kuluttua sen puut kohosivat jo edessäni. Astelin pimeyteen. Kuljin järven viertä pitkin. Hyppelin sitten taas rantaan ja litkaisin vettä. Varjoklaanin löyhkä oli syvemmällä vain pahempi.

//Joo tälläne. :)
Vastaus:16 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: jäätassu, Jokiklaani
31.05.2013 11:44
Jokin veti minut pois leiristä. Vilkaisin ympärilleni,aurinko ei ollut vielä noussut joten moni nukkui. Tassutelin leirinsisään käynnille. #Se ei olisi viisasta lähteä ilman lupaa# ajattelin. Käänyin ja menin päällikön pesään.
"Jäätassu mitä asiaa" Rastatähti kysyi. Pujahdin sisään.
"Ajattelin että menisin metsään" Mau`uin. Rastatähti katsoi minua.
"Mitä mestarisi siihen sanoisi" Hän kysyi terävästi.
"En tiedä. Hän nukkuu en kehdannut herättää" Selitin.
"Ja päätit herättää päällikön joka nukkui sikeää unta" Rastatähti nauroi.
"Et sinä nukkunut" Huomautin.
"En niin. Minun puolesta voit mennä mutta saat silti herättää mestarisi ja kysyä tältä" Rastatähti määräsi. Kumarsin ja poistuin. Menin soturipesän luo,
"Usvajalka" nauuin hiljaa. Onneksi usvajalka kuuli sen ja raotti silmiään.
"Ei vielä ole harjoitusten aika" Hän mumisi.
"Voinko mennä metsään yksin? Rastatähti sanoi että hänelle käy mutta minun pitäisi kysyä sinulta" Selitin hiljaa.
"Mene vain palaa auringonhuipun hetkeen mennessä tai menetät korvat" Usvajalka julisti. Heilautin korvia kiitokseksi ja lähdin metsään. #Ensimmäinen kerta metsässä yksin# mietin iloisena. Tassutelin rohkeasti eteenpäin. #Menen virrale# päätin. Aijoin kalastaa klaanivanhuksille jotain. Asetuin istumaan virran viereen. Lämmin tuuli puhalsi hiljaa ja lämmitti mukavasti. Katselin jokea hiirenhiljaa. #kala# Ajattelin. Valmistauduin. Kala ui mitään aavistamatta melkein alleni joten sain sen helposti ylös joesta kuivalle maalle jossa tapoin sen. Ylpeys käväisi minussa hetken mutta karistin sen mielessäni. #Tämä on arki päivää# murahdin mielessäni. jatkoin kalastamista. Aurinko oli jo noussut aikoja sitten. #paras lähteä leiriin tai menetän korvani# ajattelin. Otin neljä kalaa suuhuni. Sain ne vaivoin kannettua leiriin. Usvajalka vaihtoi kieliä kiviturkin kanssa.
"Oppilaani tuli joten pitää mennä" usvajalka naukaisi kiviturkille ja tassuteli luokseni.
"Ilmeisesti kalastit" Usvajalka huomautti. Nyökkäsin.
"Voisiko tänään olla taistelu harjoitukset" Anelin.
"Minä olen mestari ja minä päätän mitä tehdään" Usvajalka naukaisi terävästi. Tuijotin Usvajalkaa anelevasti.
"Jos olet ahkera niin hyvä on olet tänään kalastanut joten haluan arvioida taitojasi kalastuksessa. Palaamme virralle saat kalastaa sitten voimme pitää taisteluharjoitukset" Usvajalka julisti.
"Selvä" Myönnyin. Kävelin Usvajalan perässä joelle. Usvajalka heilautti häntäänsä merkiksi että menisin kalastamaan. Asetuin taas istumaan joen reunaan. Katselin vettä mutta en erottanut yhtään kalaa. Aikaa kului mutta yksikään kala ei tullut. Usvajalkakin alkoi tutkia vettä.
"Huono kohta mennään tuonne täältä ei saa ilmeisesti mitään" Usvajalka harmitteli. Siirryimme. Tällä kertaa kokonainen kalaparvi tuli meidän luo. Usvajalka seurasi tarkasti kun kauhaisin vettä ja lennätin kalan ilmaan josta nappasin sen suuhuni. Katsoin Usvajalkaa joka nyökkäsi tyytyväisenä,
"Kalastetaan hetki" Hän käski. Jatkoimme vielä hetken. "Voit syödä yhden nyt muut hautaamme ja haemme sitten lopussa" Usvajalka naukui.
"Ei ole nälkä" Huokaisin.
"Se oli käsky!" Usvajalka sanoi terävään äänen sävyyn. "Et muuten jaksa harjoitella"
Söin kalan ja seurasin sitten usvajalkaa hyvään ja rauhalliseen paikkaan.
"Aloitetaan" Hän julisti. Ilman että odotin tarkempia ohjeita loikkasin Usvajalan päälle. Usvajalka sähähti ja yritte ravistella minua pois selästä. lopulta Usvajalka kierähti ympäri joten minun oli pakko irroittaa. Yritin painaa tätä maata vasten mutta usvajalka onnistui väistämään ketterästi. Taisteluun tuli käänne Usvajalka sai painettua minut maahan. Kokosin voimani ja potkaisin tämän päältäni. Usvajalka lennähti aukionkeskelle.
"Hienoa" tämä naurahti. Usvajalan lavasta vuoti hieman verta.
"Ei ollut tarkoitus satuttaa" nauuin nopeasti.
"Mitä vielä nämä oli taistelu harjoitukset hyvä niin en halua kohdata sinua taistelussa" Usvajalka naurahti. "Palaamme leiriin"
Haimme ensin kalat jotaka kalastimme sitten tassutelimme leiriin.
"Huomenna Auringonhuipunhetkellä tapaamme virran luona" Usvajalka käski.
"Selvä" mauuin ja menin sitten oppilaspesään. #Paras viedä klaa klaanivunhuksille# muistin, hain kaksi kalaa ja kiikutin ne klaanivanhuksille, Lähes kaikki nukkui yksi klaanivanhus raotti silmäänsä ja lopulta avasi ne. "Kiitos Jäätassu" Tämä kähisi. Nyökkäsin ja poistuin.
Vastaus:Sinulla on omalaatuinen tapa kirjoittaa :D (hyvällä tavalla) 27 kp.

edit// olet soturi. Ilmoita soturinimesi.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Auringonloiste,Myrskyklaani
30.05.2013 19:07
Heräsin auringon ensi säteiden tuliviessa nukkumapaikkaamme.Nostin unisena päätäni ja katsoin Nopsavarjoa,joka alkoi pestä turkkiaan.Liekki puolestaan nukkui yhä sikeästi luolan toisella laidalla.Hymähdin ja nousin jaloilleni tassuttelin luolan suuaukolle ja annoin ihanan viherlehden ajan auringon lämmittäää vaaleankellertävää turkkiani.
Astelin hitain askelin eteenpäin,mutta tein äkki käännöksen kuullessani kolinaa ja muuta.
"Mitä te teette?"kysyin kylmän viileästi.
"Nopsavarjo kiusaa!"Liekki vingahti.
"Enhän!"Nopsavarjo vastusteli.
"Hän teki inhottavan pilan!"Liekki miukui.
"Se oli vain harmiton kepponen.Hyvin hauska sellainen."Nopsavarjo maukui ja purskahti nauruun.Liekki suuttui siitä ja kävi kumppanini kimppuun.He alkoivat leikkitappelun ja kihisin kiukusta.
"Lopettakaa heti!"karjaisin.Nopsavarjo ja Liekki loikkasivat erilleen toisistaan ja katsoivat minua alistuneesti.
"Nopsavarjo!"kiljahdin.Nopsavarjo säpsähti ja kuopi maata tassuillaan.Liekki irvisti kumppanilleni ja hivuttautui vierelleni.
"Ei sinun pidä viatonta pentua kiusata!Saisit hävetä oikein kunnolla!"sähähdin.Kiedoin häntäni Liekin ympärille ja katsoin kumppaniani tuimasti.
"No annetaan tämän nyt olla. Ketään ei kuitenkaan sattunut tai mitään muutakaan."mau'uin rauhallisemmin.Liekki kehräsi ja painoi päänsä kellertävään turkkiini.
"No nyt kun Liekki on liittymässä klaaniin niin eikö hänelle pitäisi antaa uusi nimi?"kysyin ja nuolaisin Liekin päälakea.Nopsavarjo nyökkäsi ja Liekki loi hämmästyneen katseen kumppaniini.
"Liekki haluat liittyä klaaniin joten nyt minä annan sinulle uuden nimesi."Nopsavarjo maukui juhlallisesti.Liekin vihreänkeltaiset silmät suurenivat ja tämä tärisi innosta.
"Liekki.Tästä eteenpäin sinut tunnetaan Liekkipentuna kunnes sinusta tulee oppilas ja vielä joskus soturikin."Nopsavarjo maukui.Liekkipentu alkoi loikkia ympäriinsä innoissaan.
"Liekkipentu! Liekkipentu!"tämä vikisi.
Kehräsin huvittuneena pennun loikkiessa ympäri luolaa.
"Mennään nyt syömään."mau'uin.
Tassuttelimme yhdessä ruokapaikallemme aterioimaan.Yhtäkkiä Liekkipentu alkoi jahdata värikästä perhosta.
"Älä mene liian kauas!"huusin pennun perään huolestuneena.
"Anna hänen leikkiä."Nopsavarjo maukui ja katsoi huvittuneena pennun touhua.Mulkaisin kumppaniani ja jatkoin ateriointia.
Nopsavarjo söi oman riistansa loppuun ja nousi ylös ja aikoi varmasti mennä hakemaan lisää ruokaa.Keskityin syömiseeni,mutta hätkähdin kuullessani tömähdyksen.Käännyin katsomaan ja huomasin,että Nopsavarjo oli liukastunut lätäkköön.
"Oletko kunnossa?"kysyin huolestuneena ja autoin kumppanini pystyyn.
Olen,olen ei hätää."Nopsavarjo maukui ja katsoi minua hämmentyneenä.Huokaisin huojentuneena ja palasin syömään.
Nopsavarjo haki riistaa ja palasi vierelleni syömään.Liekkipentu leikki edelleen perhosen kanssa ja katsoin tätä tarkkaavaisena.
"Menen kävelylle."Nopsavarjo maukui.Nyökkäsin tälle ja aloin nuolla turkkiani suin turkkini niin,että se kiilsi ja näytti siistiltä.Liekkipentu oli väsähtänyt perhosen jahtaamiseen ja oli nyt tullut aterioimaan.Nuolin Liekkipennun turkkia ja siistin tätä tassullani.
"Minä syön!"tämä päästi tukahtuneen maukaisun.
"Anteeksi."mau'uin pahoittelevasti.
Liekkipentu söi pulun muutamalla nälkäisellä haukulla.
"Voinko tutkia paikkoja?"Liekkipentu kysyi.
"Hyvä on,mutta ole varovainen."mau'uin.
"Jippii!"Liekkipentu kiljahti ja pinkaisi juoksuun.
"Huuda minua jos jotain sattuu!"huusin vielä tämän perään.Liekkipentu nytkäytti häntäänsä merkiksi,että oli kuullut ja ryntäsi sitten metsälle päin.
>Onpa hän energinen tapaus.<ajattelin hyväntuulisena.
Nuolaisin pari kertaa rintaani ja nousin sitten jaloilleni ajattelin,että voisin yllättää Nopsavarjon.Lähdin tassuttelemaan sinne minne kumppanini oli mennyt.Pidin askeleeni hiljaisina,sillä en tahtonut,että kumppanini huomaisi minut.Pian haistoinkin jo kumppanini vahvan tuoksun,mutta tämän seurassa oli joku toinenkin ja tunnistin tämän tuoksun.
Tassuttelin vielä vähän matkaa ja lopulta näin kumppanini tämän seurassa oli kilpikonnakuvioinen naaras.He keskustelivat ystävällisesti toistensa kanssa ja kilpikonnakuvioinen naaras nuolaisi Nopsavarjoa kuin kumppani.
>Tuohan on Tipi!<ajattelin kauhuissani peruutin pari askelta ja yritin saada hengitykseni tasaantumaan.
>Hän valehteli!!!<ajattelin kauhuissani.
"Petturi!"kiljahdin ja juoksin niin nopeasti kuin pystyin pois.En välittänyt enää mistään tämä petti minua ja eikä varmasti koskaan edes rakastanut minua.Tipi oli kaunis täydellinen naaras ja minun kasvojani halkoivat kaksi arpea.
Kiihdytin vauhtia ja pysähdyin vasta kuullessani joen solinaa.Näin virtaavan joen,joka loisti kirkkaana.Asetuin aurinkoläiskään istumaan ja katsoin surullisena tassujani.Kyyneleet tulvivat poskilleni.Ne tipahtelivat veteen ja saivat joen pinnan väreilemään.Pian kuulin askelia takaani ja erotin joesta heijastuvan Tipin kuvajaisen.Naaraan ilme oli ivallinen ja tämän kynnet olivat esillä.Käännähdin nopeasti ja kohtasin Tipin keltaisten silmien kylmän katseen.
"Mitä sinä haluat?"tiuskaisin.
"Haha ihan kun et tietäisi!"Tipi nauroi.
"Anteeksi,mutta en tiedä!"sähähdin tälle.
"Tahdon Nopsavarjon itselleni!"Tipi maukui.
"Luulin,että olette jo pari!"sähisin.
"Nopsavarjo ei tahdo minua,sillä hänellä on jo sinut,mutta jos hoitelen sinut niin tämä varmasti ottaa minut!"Tipi sähisi.
Sisälläni leimahti ja valmistauduin loikkaamaan naaraan kimppuun.
"Sano terveisiä sille Tähtiklaanille!"Tipi sähähti ja loikkasi päälleni.Tämä alkoi kynsiä kylkiäni ja vatsaani.
"Hullu!"kiljaisin tuskissani ja potkaisin naaraan päältäni.
"Sinä ja pentusi ette selviä!"Tipi maukui.
"Mistä sinä tiedät,että-"aloitin.
"Luuletko ettei Nopsavarjo olisi kertonut,että hänestä tulee isä?!"Tipi sähisi ja raapaisi vatsaani.Kirkaisin kivusta ja huohotin raskaasti.
"Et tapa pentujani!"sähisin ja rimpuilin Tipin otteesta.Raapaisin tämän poskea.
Tipi kiljahti kivusta ja heitti minut sen mäen luo jolta olimme tulleet.
Tämä tönäisi minut reunan yli.Aloin kieriä alas kivusta vikisten.Yhtäkkiä kolautin pääni johonkin,se oli kivi.Huokailin raskaasti ja yritin pitää silmäni auki.Erotin Tipin jotenkin,mutta tämä näytti pelkältä varjolta.Tipin ilme oli kylmänviileä ja tämä alkoi liukua luokseni.
"Hyvästi ikuisesti!"Tipi sihahti ja painoi tassunsa kaulani päälle.
Vatsaani kirpaisi ja yritin rimpuilla tämän otteesta.
>Kuolenko nyt odottaen pentuja?<ajattelin surullisena.

//Tämmönen pätkä//
Vastaus:Älkää sanoko pätkiksi elleivät ole alle 30 riviä xD EIYÄÖH aurinko ei saa kuolla :C 20 kp!
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nopsavarjo, Myrskyklaani
29.05.2013 22:49
Luku: 15 Liekkipentu

Oli aamu ja auringon ensisäteet tulvivat luolaan jossa olimme Liekin ja Auringonloisteen kanssa nukkuneet.
Nousin tassulleni ja venyttelin unet pois jäsenistäni. Huomasin kumppanini olevan jo hereillä
Liekki sen sijaan nukkui edelleen.
Mieleni teki hirveästi tehdä pieni jekku pennulle. Katsahdin nopeasti luolan suulle varmistaakseni ettei Auringonloiste nähnyt.
Kumppanini katosi juuri näkyvistä. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja huusin Liekin korvaan:
”Luola on tulessa kaikki ulo!”karjuin.
Pentu säpsähti nopeasti hereille ja tähyili ympärilleen hätääntyneenä. Sitten kollin katse osui minun. Minä naurahdin hieman.
”Se oli vitsi.”naurahdin Liekille.
Kolli mulkaisi minua vihaisesti.
”Sinä senkin.. Odotas. Kohta saat tuta vihani.”kolli naukui hieman naurahtaen.
Ennenkuin Liekki ehti loikata niskaani Auringonloiste astui esiin. Lamaannuimme molemmat paikoillemme.
”Mitä täällä tapahtuu?”kumppanini kysyi kylmän viileästi.
”Nopsavarjo kiusaa.”Liekki vinkaisi.
”Enhän.”vastustelin.
”Hän teki inhottavan pilan.”pentu vikisi.
”Se oli vain harmiton kepponen. Hyvin hauska sellainen.”naukaisin enkä pystynyt enää pidättelemään naruani.
Se oli ilmeisesti Liekille liikaa ja pentu loikkasi heti niskaani. Aloimme pienen leikkikamppailun keskenämme.
Auringonloiste kuitenkin keskeytti leikkimme nopeasti. Loikkasimme erillemme ja katsoimme toisiamme hieman alistuneina.
”Nopsavarjo!”kumppanini karjaisi.
”Ei sinun pidä viatonta pentua kiusata! Saisit hävetä oikein kunnolla!”naaras naukui minulle vihaisena.
Tämä kietoi häntänsä Liekin ympärille joka oli hivuttautunut kumppanini rinnalle. Liekki näytti minulle huvittunutta ilmettä.
”No annetaan tämän nyt olla. Ketään ei kuitenkaan sattunut tai mitään muutakaan.”kumppanini naukui.
Pentu kehräsi naaraalle lempeästi.
”No nyt kun Liekki on liittymässä klaaniin niin eikö hänelle pitäisi antaa uusi nimi?”kumppanini kysäisi.
Nyökkäsin tälle vastauksen ja Liekki katsoi minua hieman kummissaan.
”Liekki haluat liittyä klaaniin joten nyt minä annan sinulle uuden nimesi.”naukaisin virallisesti.
Liekin silmät suurenivat.
”Liekki. Tästä eteenpäin sinut tunnetaan Liekkipentuna kunnes sinusta tulee oppilas ja vielä joskus soturikin.”naukaisin vielä.
Liekkipentu alkoi hyppiä ympäriinsä.
”Liekkipentu! Liekkipentu!”tämä huusi nimeään.
Katsoin tämän telmimistä huvittuneena.
”Mennään nyt syömään.”kumppanini naukui.
Tassuttelimme peräkanaa ulos luolasta ja asetuimme aterioimaan. Yhtäkkiä Liekkipentu alkoi ajaa takaa perhosta.
”Älä mene liian kaus!”kumppanini huusi.
”Anna hänen nyt leikkiä.”naukaisin huvittuneena.
Kumppanini mulkaisi minua ja jatkoi aterointia. Söin itse ruokani loppuun ja ajattelin hakea lisää. Huomaamattani maassa olikin vesilätäkkö.
Kompuroin lätökön kohdalla mahalleni.
”Oleko kunnossa?”naaras naukui hieman hädissään.
”Olen, olen. Ei hätää. Ei tuo nyt mitään.”naukaisin tympääntyneenä.
Kumppanini näytti huojentuneelta. Hän tuntui tänään jotenkin ylisuojelevaiselta. Hain lisää riistaa ja jatkoin syömistä.

//Lyhyt!!!!!!!!! En keksinyt mistä kirjoittaa.//
Vastaus:Lyhytkö? Ei tämä kyllä minusta lyhyt ollut, ja ihan hyvä. Saat... Hmmm.. 21 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Auringonloiste,Myrskyklaani
29.05.2013 19:19
Heräsin aamulla kipuaaltoon joka valtasi koko kehoni.
"Nopsavarjooh!"huusin yhteen puristetuin hampain.
"Mikä hätänä?"kuulin Hopeanärhen huolestuneen äänen.
"Sattuu!"parhadin.Hopeanärhi näytti miettivän jotain ja mumisi jotain itsekseen.
"Tuon unikonsiemeniä."hopeaharmaa naaras maukui ja vinkkasi minulle silmää.
En pystynyt vastaamaan tälle sillä kipu oli liian voimakas,mitä minulle oli oikein tapahtumassa?
Hopeanärhi laski eteeni unikonsiemeniä ja kehotti minua syömään ne.
Nielaisin ne ja kipu hellitti.Katsoin vatsaani ja päästin yllättyneen maukaisun.
Vatsani oli tavallista suurempi enkä muistanut syöneeni niin paljon.
"Mi-mitä minulle on tapahtunut!?"mau'uin hämmästyneenä.
"Mrau sinä odotat pentuja!"Hopeanärhi naurahti ja tämän viikset väpättivät hyvän tuulisesti.
"Mitä!?"suuni loksahti auki ja silmäni suurenivat.
"Kukas on se onnekas isä?"Hopeanärhi kysyi.
"Nopsavarjo,mutta en tiedä missä hän on."mau'uin ja silmäni kostuivat hieman.
>Näenkö sinua enää koskaan?<ajattelin ja laahustin takaisin sammaleelleni.
"Hei mikä nyt on?"Hopeanärhi kysyi huolestuneena.
"Ei mikään."vastasin ääni murtuneena ja käänsin kylkeäni.
Hopeanärhi huokaisi ja lähti ulos luolasta luultavasti katsomaan Kaikua.
Hukutin kasvoni sammaleeseen ja mietin pentujani ja Nopsavarjoa.
"Miksi ette auta minua!?"ulvaisin.
Kuulin puhetta luolan suuaukolta kuulosti Hopeanärheltä ja joltain kollilta,en ollut ennen kuullut tämän ääntä.Kömmin ylös ja päätin tarkistaa kuka siellä oli.
Olin melkein suuaukolla,kun kuulin tutun äänen.
"Nopsavarjo?"maukaisin.
"Auringonloiste!"kuulin kumppanini äänen.Ryntäsin oitis ulos pesästä ja painauduin vasten rakasta kumppaniani.
"Luulin etten näkisi sinua enää koskaan!"mau'uin hautautuen Nopsavarjon turkkiin.
Sitten vasta huomasin hopeaharmaan komean kollin,joka näytti aivan Hopeanärheltä.Olisivatko he sukua toisilleen?
"Ai niin tässä on veljeni Hopeahaukka."Hopeanärhi maukui.
"Hopeahaukka!"kuului kimeä ja ilahtunut ääni.
"Kaiku!"Hopeahaukka maukui ilahtuneena ja luoksi tämän luolaan.
"Ovatko he kumppaneita?"kysyin.
"Eivät Kaiku on Hopeahaukan ja minun pelastama kotikisu oikeastaan."Hopeanärhi maukui vaitonaisena.
Nyökkäsin ja mietin Hopeahaukkaa hän oli melko komea.

Seuraavana päivänä:

Säpsähdin hereille Nopsavarjon nuolaistessa korvaani.Hymyilin kumppanilleni ja nuolaisin tämän poskea.Nousin ylös ja venyttelin jäseniäni.Nopsavarjo ei ollut vielä huomannut lihoamistani.
Huokaisin helpottuneena.Luolan suulta asteli Hopeanärhi suussaan riistaa.
"Tulkaa syömään!"Hopeanärhi kehotti.
"Emme me voisi.Te olette itse pyytäneet tuoresaaliin joten syökää vain te."Nopsavarjo kainosteli.
Mulkaisin pienesti kumppaniani niin ettei tämä huomannut.
"Älähän nyt.Te olette vieraitamme ja riistaa riittää yllin kyllin teillekin."Hopeanärhi maukui.
Nopsavarjon vatsa murisi,joten ei ollut epäilystäkään siitä etteikö tällä olisi ollut nälkä.
Tämä haki itselleen oravan.Hopeahaukka meni syrjäisemmälle syömään.Otin itselleni pulun ja menin hopeaharmaan kollin luokse.
>Ei Nopsavarjo voi pahastua.<ajattelin.
Aloimme jutella Hopeahaukan kanssa kuin vanhat ystävät.
Nauroimme,jopa vähän.
"Meidän on lähdettävä."Nopsavarjo maukui hieman ärtyneen kuuloisena.
"Olet oikeassa."mau'uin.
"Minne olette matkalla?"Hopeanärhi kysyi.
"Matkaamme klaanien vanhoille reviireille."kerroin
"Minä tiedän missä ne ovat.Meidän vanhempamme Ruusuraita ja Saniasläikkä kuuluivat aikaisemmin Myrskyklaaniin"Hopeahaukka maukui.
"Oikeasti?"kysyin silmät loistaen.
Kyllä.He kyllä eksyivät muusta klaanista."Hopeanärhi maukui.
"Surullista."mau'uin.
"Minä voin tulla näyttämään teille tietä."Hopeahaukka tarjoutui.
"Emme tarvitse apua..."Nopsavarjo mumisi puoliääneen.
"Tarvitsemmehan!"sähähdin ja loin kumppaniini tuiman katseen.
Nopsavarjo murahti ja tassutteli hieman eteenpäin.Hopeahaukka otti johdon ja lähdimme tassuttelemaan ripein askelin metsään päin.
>Mikä Nopsavarjoa oikein vaivaa?<ajattelin.
Nopsavarjo asteli nyrpeä ilme kasvoillaan perässämme ja tämän häntä laahasi maata.
Saatoin erottaa kiviä jotka hohtivat auringon valossa.
"Tässä ovat aurinkokivet."Hopeahaukka maukui.
"Olemme siis Myrskyklaanin entisellä reviirillä."totesin hilpeästi.
"Niin olemme."Hopeahaukka maukui.
Loikkasin innoissani yhden kiven päälle ja aloin tasapainoilla sillä.
"Minä menen nyt. Voitte varmaan jatkaa tästä kahden. Nähdään taas joskus!"Hopeahaukka maukui ja lähti kotiaan päin.
"Hmph hyvä että hän lähti!"Nopsavarjo murisi.
"Mikä sinulla on? Olet käyttäytynyt todella kummallisesti."mau'uin.
"Mitä se sinulle kuuluu!"Nopsavarjo ärisi.Säpsähdin hieman ja olisin voinut alkaa oitis väittelemään tämän kanssa pidin kuitenkin itseni aisoissa.
"Kerro nyt."pyysin tältä ja yritin katsoa tätä silmiin.
"Miksi olet niin paljon Hopeahaukan kanssa? Rakastat häntä takuulla enemmän kuin minua!"Nopsavarjo sähisi.
"Oletko mustasukkainen?"kysyin huvittuneena.
Nopsavarjo ärähti ja katsoi apeana tassuihinsa.
"En minä häntä rakasta vaan sinua. Hän on vain ystävä sinä olet minun kumppanini."mau'uin ja katsoin tätä rakastavin silmin.
"Minä rakastan sinua vain niin paljon.En halua menettää sinua."kumppanini kuiskasi
"Niin minäkin sinua mutta annetaan sen nyt olla meillä on tehtävä etkö muista. Ja se menee kaiken edelle."mau'uin tälle.
Nopsavarjo nyökkäsi.Yhtäkkiä kuulimme kauhun kirkaisuja jostain.
>Pentu!<ajattelin heti ja pinkaisimme molemmat juoksuun.Juoksimme täyttä vauhtia kaksijalkalaan,josta huudon olimme kuulleet.
Pian näimme suuren kissa joukon,joka kynsi pientä pentua.
Loikkasin raivoissani kissajoukon sekaan ja aloin kynsiä kaikkia.Emon vaistoni olivat heränneet.
Kynsin ja purin kissoja kunnes ne olivat niin tuskissaan,että halusivat pois.Kissat pakenivat ulvoen.Nopsavarjo katsoi vielä näiden perään,mutta minä olin huolissanin pennusta.Juoksin oitis pennun luokse.Tämä tärisi kauttaaltaan ja tämän vihreän keltaiset silmät olivat ammollaan pelosta.Kiedoin häntäni tämän ympärille ja aloin puhua tälle rauhoittavia sanoja.Pentu rauhoittui ja tämä sulki silmänsä.
"Mikä sinun nimesi on?"kysyin lempeästi.
"O-olen Liekki."pentu vikisi.
"Tervehdys Liekki.Minä olen Auringonloiste ja tässä kumppanini Nopsavarjo."mau'uin lempeästi.
"Kiitos kun pelastitte minut."Liekki maukui.
"Mitä nuo kujakissat sinusta tahtoivat?"Nopsavarjo kysyi.
"Olin niiden reviirillä joten tappaa ne minut olisivat tahtoneet ellette olisi tulleet."Liekki vikisi.
"Hyvä että olet kunnossa."kehräsin ja silittelin pentua hännälläni.
"Mistä te tulette?En ole nähnyt teitä ennen."Liekki maukui.
"Tulemme kaukaa.Kuulumme Myrskyklaaniin."Nopsavarjo maukui.
"Minun vanhempanikin kuuluivat klaaniin. Mutta sitten eksyin ja en löytänyt heitä enää. Toivoisin näkeväni vielä joskus sisareni."Liekki maukui haaveilevasti.
"Mikä sisaresi nimi on?"kysyimme kuorossa.
"Hopeapentu."Liekki maukui.
Nopsavarjo ja minä katsoimme ihmeissämme toisiamme oliko Liekki todella Hopeasulan veli?
"Tuota... Me tunnemme sisaresi. Hänen nimensä on Hopeasulka."Nopsavarjo maukui varovasti.
"Todellako!"Liekki maukui innoissaan.
"Voimme viedä sinut hänen luokseen."mau'uin.
Liekki nyökkäsi innoissaan.
"Mutta ensin haluat varmaan syödä jotain."Nopsavarjo kysyi ovelasti.
"Kyllä!"pentu vingahti.

Myöhemmin:

Olimme syöneet vatsamme täyteen ja Liekki nukkui.Nopsavarjo ja minä olimme pienoisella kävelyllä.Olin hiljainen,sillä mieltäni painoivat pentuni.
"Mikä on hätänä?"Nopsavarjo kysyi aistien,että jokin oli pielessä.
"No miten sen nyt sanoisi.Sinusta tulee isä."mau'uin.
Nopsavarjon silmät suurenivat yllätyksestä.
"Tuleeko minusta todella isä?"tämä kysyi innokkaasti.
Nyökkäsin ja painauduimme toisiamme vasten onnellisina.
"Mennään nukkumaan."mau'uin hymyillen.
Nopsavarjo nyökkäsi ja lähdimme yhdessä kävelemään sinne missä Liekki nukkui.

Jatkuu...
Vastaus:VOU. Ihunan pitkä tarina, saat täydet 30 kp!
-Rikkovarjo

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leppälehti
29.05.2013 16:43
Jäävirta oli juuri äskettäin käynyt parantajan pesällä. Katselin häntä vain mulkiollen. Jäävirta näytti ensin pelästyneeltä ja suuntasi sitten kohti sotureiden pesää. Itse lähdin tellustelemaan kohti leirin suuaukkoa. Pujahdin ulos ja melkein törmäsin partioon joka tuli auringonhuipun partiosta. Astelin heidän ohitseen ja lähdin taas kohti ikivanhaa puuta. Matkalla saalistin jänistä. Vaikka se juoksi Tuuliklaanin alueelle. Hyppäsin kynnet ojossa sen kimppuun. Puraisin sitä kaulaan. Jäniksen ruskea turkki värjäytyi vereen ja se lämpsähti maahan. Tartuin siihen ja katselin ympärilleni. Tuuliklaanin tuoksu oli kaikkialla. Hiukan yllätyin mutta nostin jäniksen ilmaan. Myrskyklaanin metsää ei näkynyt missään. Olin siis ehtinyt jo näin pitkälle Tuuliklaanin reviiriä. Kännyin ympäri ja aloin lampsia takaisin tulo suuntaani. Kun olin ehtimässä takaisin Myrskyklaanin reviirille, saapui Tuuliklaanin rajapartio aivan nenäni eteen.
"Riistavarkaissa?" tummanruskea kolli sanoi ja silmäili minua hetken. Tämän takana oli vielä kaksi muuta kollia ja heidän joukossaan oppilas. Käännyin toiseen suuntaan ja lampsin kohti metsää. Kuitenkin kissat tulivat perässäni ja tukkivat reitin. Raivostuin ja laskin jäniksen alas. Hyppäsin tummanruskean kollin kimppuun ja raavin tätä joka paikasta niin että karvatukkoja lenteli. Kolli ulvaisi kivusta ja heitti minut selälleen. Kolautin pääni kiveen ja kaikki alkoi pyöriä silmissä. Tunsin kuinka veri valui päästäni ja pökerryin siihen.

Katseln ympärilleni. Olin toki taas Pimeden metsässä. Katseellani etsin Tiikeritähteä mutten löytänyt häntä. Jatkoin matkaani eteenpäin. Hän tuli jostain piilostaan ja tassutti eteeni.
"Älähän huolehdi, minä hoidan nuo öykkärit." kolli sanoi ja hyppäsi ylitseni. Hän tassutti jonnekkin ja taas katosin jonnekkin pimentoon.

Avasin silmäni ja katselin ympärilleni. Huomasin olevani samassa paikassa missä Tuuliklaanin kissat olivat käyneet kimppuuni. Muutaman ketunmitan päässä oli syöty jäniksen ruumis. Nousin seisomaan. Päähäni sattui mutten välittänyt siitä. Tunsin että veri oli kuivunut kokonaan ja jäänyt turkkiin päähän kiinni. Tassuttelin leirin suuntaan ja asetin pääni pieneen puroon. Kuivunut veri lähti hetken kuluttua pois. Astelin sitten kohti leiriä. Aurinko laski jo puiden taakse. Leirissä mentiin jo yöpuulle. Mietin hetken oliko Tiikeritähti tehnyt jotakin. Kävelin sitten sotureiden pesälle. Jäävirta meni sisään ja vilkuili hiukan hermostuneesti minua. Mulkaisin vain häntä ja naaras käänsi katseensa pois. Astelin sitten hänen perässään ja menin omalle paikalleni. Käperryin tiiviisti itseni ympärille ja nukahdin kohta.

//Joo sori tosi lyht. Mut voisko Lepästä tulla luopio seuraavassa tarinassa? :)
Vastaus:Ei tämä nyt NIIN lyhyt ollut :3 13 kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulitassu, Myrskyklaani
29.05.2013 15:16
Tulipentu istui mietteliäänä pentutarhan edessä. Tänään hänestä tehtäisiin oppilas. Mutta naarasta vaivasi se, hyväksyisikö klaani hänet. Puumatassun nimityksesssä hän oli havainnut, etteivät jotkut avanneet suutaan lainkaan. Yhtäkkiä jokin läimähti naaraan korvaan. Se oli Lukkitassu. Tulipentu oli nähnyt hänen kiusaavat siskoaan.
"Miten menee, luopio! Olet yhtä tyhmän näköinen kuin isäsi, kun yrität ajatella jotain aivoillasi!" Lukkitassu ilkkui. Tulipennun silmät leimahtivat, ja niissä säkenöi Se sama viha, joka oli loimunnut hänen isänsä silmissä, kun tämä raivostui. Lukkitassu selvästi huomasi vihan, mutta ilmeisesti kuvitteli, ettei pentu mahtaisi tälle mitään.
"Ihan totta, olet puoliverinen. Emosi oli KULKUKISSA, ymmärrätkö höyhenaivo? Ja isäsi ei edes ollut kunnon klaanikissa", hän jatkoi pilkkaavasti.Tulipennun vihreät silmät salamoivat, ja hän päästi matalaa murinaa syvältä kurkustaan.
"Oi, suuttuiko pikku pentu, ihan pelottaa!" Lukkitassu ulvahti muka peloissaan. Tulipentu paljasti pitkät kyntensä, ja nosti huulensa irvistykseen.
"Tulipentu! Älä!" Tulipentu kuuli takaansa Puumatassun äänen, muttei välittänyt. Hän ponnisti itsensä Lukkitassun kimppuun.
"Älä", hän sihahti Lukkitassun korvaan, "enää ikinä hauku isääni!" Silloin syöksähti Puumatassu ja tönäisi Tulipennun irti Lukkitassusta. Lukkitassu puhahti ja nousi seisomaan. Nähdessään kaksi hurjistunutta silmäparia hän kuitenkin perääntyi oppilaiden pesään.
"Onko kaikki hyvin?" Puumatassu kysyi. Tulipentu mulkaisi häntä.
"Miksi tulit väliin. Halusin osoittaa taitoni!" Hän marmatti. Puumatassu vilkaisi häntä.
"En halunnut sinulle vaikeuksia, juuri ennen kuin pääset oppilaaksi", hän vastasi. Samassa kajahti Mustatähden kutsu aukion keskeltä. Tulipentu asteli päällikön eteen.
"Tulipentu, olet saavuttanut kuuden kuun iän, ja on sinun vuorosi tulla oppilaaksi. Tulipentu, tästä lähin sinut tunnettakoon nimellä Tulitassu. Mestarisi olkoon Linnunlaulu", Mustatähri maukui ja käänsi katseensa ruskeankirjavaan naaraaseen.
"Linnunlaulu, olet sisukas ja rohkea soturi, ja odotan sinun välittävän nämä taidot uudelle oppilaallesi", hän jatkoi. Linnunlaulu nyökkäsi ja asteli Kotkansulan viereltä koskettamaan Tulitassun kuonoa. Tulitassu vastasi mestarinsa katseeseen, ja vavahti. Aavemmaisen siniset silmät tuntuivat katsovat naaraan läpi.
"Tulitassu! Tulitassu!" Klaani huusi. Mustatähti päätti kokouksen ja astui alas kiveltä.
"Hei, Tulitassu!" Linnunlaulu maukui. Tulitassu nyökkäsi. Hän muisti, miten Juovasulka oli kertonut tarinoita Linnunlaulun ja Purotassun salaperäisestä isästä. Kirsikankukka, sisarusten emo, ei ollut suostunut paljastamaan kumppaniaan. Linnunlaulu aisti selvästi tutkivan katseen, ja nyökkäsi.
"Menehän nukkumaan, huomenna alkaa koulutus", hän maukui välttelevästi. Tulitassu kääntyi ja Ryntäsi siskonsa Puumatassun luokse.
"Kivaa, että olet oppilas!" Naaras maukui. Tulitassu kehräsi.
"Niin on! Mutta nyt minua väsyttää hirveästi, taidan mennä nukkumaan!" Hän naukui ja sujahti oppilaiden pesään. Puumatassu jäi vielä ulos.

------------unessa-----------

Tulitassu heräsi metsän reunassa. Hän tunsi puut. Tämä oli metsä, jossa sijaitsi Myrskyklaanin reviiri. Mutta outo kalman haju täytti ilman. Tulitassun ei pelottanut, joten hän seurasi hajua, kunnes näki niittyjen keskellä metsiköt, jonka edustalla makasi jokin hohtavan valkoinen, josta heijastui kuun valo...
Tulitassu katseli näkyä suu auki. Sehän oli mätänevä ruumis. Ja kaulukseen Tulitassu tajusi, että Se oli kissan ruumis. Tulitassu yökkäsi. Yhtäkkiä hän perääntyi. Kissan ruumiista nousi läpikuultavaa hahmo. Silmäkuopat olivat tyhjät, ja mätänevä iho tuskin peitti sisäelimiä.
"Olin Oka, Shiran, emosi veli. Kohtaloni on esiintyä unissasi tässä hahmossa...
Tyhjät silmäkuopat kääntyivät hitaasti Tulitassua kohden, ja naaras vavahti. Sitten Se katosi. Okan ruumiin Tulitassu kiersi kaukaa ja jatkoi kohti metsikköä. Hän sukelsi sisään.
"Auuuuhh!" Tulitassu ulvoi, kun näki edessään kolme ruumista. Yksi oli paiskattu kiveä vasten, toinen oli raadeltu. Kolmannelta puuttui pää. Tulitassu vilkuilu ympärilleen kauhuissaan. Kolmen kissa ruumiista kohosi samat kammottavat hahmot. Oka ilmestyi heidän rinnalleen.
"Olen Shadow, Shiran isä", yksi varjo sanoi.
"Minä olen Sade, Shiran emo, ja hän on Lumi, Shiran sisko", toinen sanoi ja osoitti kuonollaan kolmatta.
"Toivomme auttavamme sinua....", hahmot kuiskivat ja katosivat. Tulitassu tiesi jotenkin, että paikka oli olemassa oikeasti.
>Elävien kuolleiden maa olkoon tämän paikan nimi< Tulitassu ajatteli. Silloin hän heräsi. Puumatassu tökki häntä.
"Puumatassu, minun pitää tehdä yksi juttu", Tulitassu maukui. Hänaikoi löytää paikan, jossa kissaruumiit hiljalleen mätänivät.

//voiko Linnunlaulu olla Tulitassun mestari, kun Kirsikankukka joutuu olemaan parantajan pesässä?//
Vastaus:Okej, vaihdan. Ja 20 kp!
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänloikka,Myrskyklaani
28.05.2013 20:27
Luku 2
Emo ja isä?

Katsoin häkeltyneenä kahta kissaa edessäni.
"E-emo?"
"I-isä?" nauin takellellen hiukan.
"Kärppä tyttäremme?" kaksi kissaa maukuivat kuorossa.
"Olen Kärpänloikka nykyään ja asun Myrskyklaanissa, se on kotini ja olen uskollinen klaanilleni." selitin ylpeänä ja röyhistin rintaanikin hiukan ja suoristin ryhtiäni aavistuksen verran.
"Ilmankos haiste hiukan..öh..erilaiselta." naaras maukui.
"No itse haisette kulkukissoilta ja jos partio löytää teidät täältä, niin teistä tulee silppua." mauin koettaen olla kohtelias.
"Vai niin, muistatkos meidän nimiämme?" kolli maukui kiinnostuneena ja katsoi minua.
Ilmeeni muuttui mietteliääksi ja tarkkailin tiiviisti kahden kissan turkkeja ja kasvoja. Yritin kuumeisesti muistaa. Pinnistin muistiani ja........MUISTIN!
Emoni nimi oli Säde ja isäni nimi oli..Hmm...Jokin Raju alkuinen..hmm..
En milläänmuistanut isäni toista nimeä, mutta maukaisin sitten:
"Emoni nimi oli Säde ja isäni Raju- jokin." kerroin.
"Siinä tapauksessa me emme taida olla vanhempasi." naaras maukui ilme tummuen.
"Niin, meidän´nimemme ovat aivan erilaiset." kolli maukui.
"Mitkä teidän nimenne sitten ovat?" kysyin.
"Minä olen Kurkur." kolli naukui ja ymmärsin heti mistä tuo oli lultavasti saanut nimensä. Tuon turkki oli nimittäin mustaa ja siinä oli harmaita läiskiä ympäriinsä.
"Minä taas olen Marhatsa." Naaras naukui.
Marhatsan nimestä en voinut päätellä miksi tuo oli saanut nimekseen Marhatsa, mutta kaiketi joitain kulkukissa nimiä ne olivat joista minä en ymmärtänyt.
"Mutta nyt kun tiedät nimemme ja tiedät miltä näytämme sekä että meillä oli pentu, joka katosi, meidän on varmistettava ettet kerro tästä ikinä kenellekkän." Marhatsa maukui apeana.
"Niin. Sillä voi olla että menet kertomaan joillekkin toisille kulkukissoille meistä." Kurkur lisäsi.
"Mitä tarkoitatte? En ymmärrä." makaisin ymmälläni.
"Tarkoitamme että meidän on vietävä sinut mukaamme tai tapettava, sillä me tykkäämme murhata kissoja ja koiriakin. Ja jos joku saa tietää pennustamme, meitä pidetään heikkoina." Marhatsa selitti.
Sitten Kurkur kohotti ison käpälänsä ja läimäisi minua päähän. Olin niin järkyttynyt, siitä että tuo kaksikko oli jokin murhaaja pari, joka murhasi julmasti kissoja, etten voinut liikkua olin suoraan sanottuna aivan lamaantunut.
Kun Kurkur sitten läimäisi minua isolla käpälällän, kaikki vain pimeni ja vaivuin tiedottomuuteen.

---Monen tunnin kuluttua---

Heräsin kaksijalkalassa tuntemattomassa paikassa. Kömmin ylös ja venyttelin. Marhatsaa tai Kurkuria ei näkynyt helpotuksekseni missään. Onnekseni minä myös tunnistin tämän paikan. Olinhan ollut täällä kun Piikkikynsi ja Tiikerivarjo olivat rahdaneet minut tänne ja jättäneet kaksijalkojen armoille.
Olin kuitenkin karannut ja päässyt kotiin. Astelin poispäin kujalta, kun matkani keskeytti iso koira, joka räksyttäen ja ulvoen loikkasi tielleni ja tukki tieni myöskin.
>Tyhmä elukka.< ajattelin väsyneenä ja vain loikkasin kepeästi koiran selän päälle ja siitä sen taakse ja sen kuin vain pingoin pois sen löyhkäävän otuksen luota.
Astelin pitkin kaksijalkalan teitä ja näin siinä myös sen kaksijalkojen pesän, jossa itse olin joutunut olemaan muutaman päivän.
Jatkoin matkaani ja näin kaikkialla vain kaksijalkojen pesiä vieri vieressä. Aurinkokin alkoi jo laskea, mutta en ollyt yhtään huolissani, koska tiesin tien.
Jonkin aikaa eteenpäin kuljettuani näin metsän ja pingoin jyrkän rinteen ylös. Kun olin aivan metsäsn reunassa eteeni loikkasi kissa.
Se ei kuitenkaan näyttänyt olevan vaarallinen, päin vastoin itseasiassa, sillä se oli kotikisu naaras, joka oli vain hitusen verran janonnut seikkailua ja tullut tänne ja kiivennyt puuhun ja tähystellyt sieltä maailmaa.
"Terve." naaras maukui ystävällisesti.
"Moi." vastasin tervehdykseen.
Vasta sitten huomasin kuinka erehdyttävän paljon naaras muistutti minua.
Samaan aikaan kotikisun naama synkkeni ja näytti että tuo alkaisi ehkä itkemään aivan minä hetkenä hyvänsä.
"Mitä nyt?" kysyin.
"Minä vain..kun sinä muistutat niin paljon tytärtäni ja muistin hänet sinusta." kotikisu naukui apeana.
"Todellako?" kysyin.
"Kyllä vain." Naaras maukaisi.
"Arvaappa mitä." nauin iloiten.
"mitä?" Naaras maukui näyttäen hapanta naamaa.
"Luulenpa että olen tyttäresi!" hihkuin.
"Oikeasti?!" kotikisu maukaisi yllättyneenä, kuin puulla päähän lyötynä.
"Voi kyllä vain. Mutta nyt muutama kysymys." maukaisin.
"Anna tulla." Naaras naukaisi innostuneena.
"Onko sinun nimesi Säde." kysyin.
"Onpa hyvinkin." Säde naukui nyökkäillen iloisena.
"Oliko isäni nimi Raju- jokin?" kysyin vielä.
"Hänen nimensä oli Rajusielu." kotikisu kertoi.
"Hän oli Myrskyklaanin soturi ja törmäsin häneen, kun seikkailin vähän metsässä. Rakastuimme toisiimme ja saimme pennun. Annoimme hänen nimekseen Loikka. Rajusielu vei tyttäreni klaaniinsa, enkä ole häntä sen jälkeen nähnyt." Säde kertoi.
"Minun nimeni on nykyän Kärpänloikka." esittäydyin.
"Uskon että olet tyttäreni." Säde naukui varmasti.
"Ja minä uskon, että olet emoni, Säde. mauin ja naurahdin hieman.
Sädekin naurahti ja nauroimme hetkisen yhdessä.
"Emo!" Huusin.
"Tytär!" Säde huusi ja kosketimme lepeästi toistemme kuonoja.

Jatkuu..
Vastaus:Awwws :3 Söpöä, Käwppä löysi vanhempansa, siitä hyvästä 18 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadekukka, Jokiklaani
28.05.2013 19:59
-Oppilaani valmistuminen

Aurinko paistoi ja loi helmiä joen pintaan, katselin sen varrella kaunista näkyä. Takanani puuhasteli Perhonsiipi joka yritti saada riistaa. Olimme sopineet Sotan kanssa tapaamisen täällä samalla kohdalla.
Näin liikettä joen toisella puolella. Hädissäni huudahdin Perhonsiivelle:
-Luulin haistavani jäniksen tuolta joenreunan suunnalta! Käytkö katsomassa? Minun pitää saalistaa yksi hiiri...
-Selvä! Perhonsiipi huikkasi ja meni matkoihinsa.
Käänsin taas katseeni kohti joen toista puolta, ja näin Sotan. Sulin hymyyn ja nostin tassuani. Sotta ui luokseni.
-Hei! Niin, oliko sinulla jotain asiaa? kysyin ystävällisesti.
-Hei vaan, Jadekukka! Niin, kyllä oli... Sotta madalsi hieman ääntään. -Olen kuullut, että Killer liikuskelee leirin lähellä, ole erityisen varovainen!
Nyökkäsin ja kuuntelin hiljaa.
-Jatka vaan, kehotin.
Sotta veti syvään henkeä ennen kuin jatkoi:
-Killer aikoo hyökätä leiriin.
Sotan sanat sykähdyttivät minua, kavahdin askeleen taaksepäin.
-Aikoo hyökätä leiriin? toistin pelästyneenä.
-Ja Killer aikoo murhata sinut. Hän etsii sinua koko ajan, joten olkaa varovaisia... Mutta nyt täytyy mennä, ystäväsi tulee. Nähdään myöhemmin!
-Joo nähdään! huikkasin ja olin saalistavani hiirtä.
Perhonsiipi saapui täyttä laukkaa ja puuskutti:
-En nähnyt tai haistanut mitään! Se kai pakeni kun haistoi minut...
Nyökkäsin myötätuntoisena.
Tassuttelimme takaisin leiriin keskustellen kaikesta mahdollisesta...

Leirissä kissat olivat kokoontuneet kiven ympärille.
Silloin muistin: Huminatassun valmistuminen soturiksi!
Kiirehdin äkkiä oppilaani vierelle. Rastastähti oli jo pitämässä alkupuhettaan, onneksi kerkesin paikalle ajoissa.
Perhonsiipi liittyi kissajoukkoon kuuntelemaan Rastastähteä.
-... Ja niin, uutena päällikkönänne, nimitän nyt Tähtiklaanin kautta Huminatassun soturiksi.
Päälikkö tykäisi pari kertaa ennen kuin sanoi:
-Minä, Rastastähti, Jokiklaanin päälikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Huminatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?
-Lupaan, Huminatassu vastasi.
-Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Huminatassu, tästä lähtien sinut tunnetaan Huminapilvenä. Tähtiklaani kunnioittaa sinua uskollisuudestasi klaanille, sekä yhteistyöhalustasi työskennellä muiden kanssa, joten hyväksymme sinut Jokiklaanin täydeksi soturiksi!
Kaikki huusivat puheen jälkeen:
-Huminapilvi!
Huminapilvi selvästi liikuttui hieman, mutta pysyi kovana, sanoi vain:
-Kiitos kaikille!
Kun seremonia oli ohi, onnittelin entistä oppilastani sekä esittelin hänen paikkansa sotureiden pesässä.
Loppuilta oli vapaa, joten vietin aikaa parhaan ystäväni, Perhonsiiven kanssa...

Vastaus:Hmm.. Humina ei kyllä ole vielä soturi, eikä edes oppilas. Muuten hyvä kyllä. 20 kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hoesulka,Myrskyklaani
28.05.2013 19:36
Luku 1

Oli ilta. Aurinko oli juuri laskenut taivaanrantaan. Olin huolissani Npsavarjosta, olihan hän ollut jo poissa useamman päivän ajan. Ääni sisälläni kuitenkin sanoi tuon olevan aivan kunnossa, mutta en ollut aivan varma, pystyisinkö luottamaan vaistooni tällä kertaa.
Eilen oli ollut kokoontuminen. En oikein ollut nauttinut siitä liiasta huomiosta puhujankiven juurella, kun monet katsoivat minua. Olin melkoisen ujo niin ehkä se johtui siitä.
Tassuttelin Lumisydämmen pesälle ja Lumisydän vaihtoi uudte kaislat ja hämähäkinseitit takajalkaani. Juttelimme siinä samalla kaiken näköistä, kuten Tiikerivarjon kuolemasta ja siitä kuinka olin huolissani pojastani Nopsavarjosta, joka oli ollut kohta kadoksissa jo yhden neljäsosa kuun verran.
Sitten yhtäkkiä pesän suulta kuulu ainoan elossa olevan tyttäreni, Jäävirran hiukan kiusaantunut ääni:
"Iltaa.."
"Häiritsenkö?"
"Et suinkaan!"
"Et toki!" Minä ja Lumisydän mauimme yhtäaikaa.
Jäävirta vläytti Lumisydämmelle kysyvän katseen sen merkiksi, että voisiko naaras ehkä poistua paikalta.
Lumisydän heilautti korviaan ymmärtäväisesti ja sitten poistui paikalta luoden ymmärtäväisen katseen vielä tyttäreeni.
Katsoin tytärtäni odottavasti ja odotin tuon kertovan asiansa.
"No..tuot..kun..Mikä on Pimeydenmetsä?" Jäävirta maukui aluksi takellelen, mutta kakaisi sitten nopeasti ulos asiansa.
>Mitäh?!< ajattelin mielessäni, olin kuin puulla päähän lyötynä.
Hetken hiljaisuuden jälkeen rikoin hiljaisuuden maukaisemalla:
"Mistä oikein olet kuullut Pimeydenmetsäst?"
Jäävirta näytti menevän hämilleen, mutta suoristautui sitten ja aloitti kertomaan siitä, miten oli nähnyt oppilaansa Leppätassun vieneen ruokaa jollekkin puulle ja sitten tuo oli puhunutkin siinä jotakin itsekseen ja sitten Leppätassu oli kuulemma puhunut unissaan Pimeydenmetsästä, Tiikeritähdestä ja jostakin koulutuksesta johon oli suostunut, kun oli naukunut siinä samalla myös: "Sopii." Leppätassu ei ollut myöskään suostunut virkkomaan yhtä ainuttakaan halaistua sanaa kertoakseen mikä oli pimeydenmetsä ja niin edelleen.
Kun tyttäreni oli lopulta saanut kerrottua kaiiken tietämänsä asian koskien Leppätassua, katsoin mietteliääni tytärtäni ja harkitsin sanojani.
"Olen pahoillani, mutta luulenpa että Leppätassu on petturi." mauin.
Jäävirta näytti järkyttyneeltä.
"Älä huoli pentuni, se ei ole sinun syysi yhtään. Hän on valinnut pahan polun, eikä häntä voi siltä enää käännyttää takaisin. Hän on ottanut vastaan koulutusta itse Tiikeritähdeltä. Kerran Pimeydenmetsässä koulutettua, aina Pimeydenmetsässä koulutettu." mauin apeana.
koko juttu Leppätassusta oli pilannut hyvän tuuleni kokonaan. Oli kurjaa kuulla, että Leppätassu olisikin petturi. En tosin ollut aivan varma voisinko luottaa pentuni sanaan. MInun olisi ensin itse nähtävä, omin silmin olisiko asia totta, vai pelkkää tyttäreni keksimää lööperiä minun kiusakseni.
"Kertoisitko nyt kuitenkin mikä on Pimeydenmetsä?" tyttäreni maukaisi hetken vallinneen hiljaisuuden jälkeen.
"Pimeydenmetsä on luhyesti sanottuna Tähtiklaanin vastakohta. Kaikka pahat kissat joutuvat sinne kun hyvät kissat menevät Tähtiklaaniin. Esimerkisi Tiikeritähden kaltaiset kissat joutuvat Pimeydenmetsään. Myös Tiikerivarjo joutui Pimeydenmetsään." selitin kärsivällisesti.
"Pitää mennä nyt, hei hei!" Jäävirta maukui pikaiset hyvästit ja poistui.
Minä jäin yksin parantajan pesän aukiolle miettien Tiikerivarjoa.
Pelkkä ajatuskin sai minut värähtämään.
Minun ajatukseni keskeytti kun Mustatähden kokoontumis kutsu suurkivelle kajahti ilmoille ja kantautui korviini.
Nousin ylös ja nilkutin niin nopeasti kuin vain pystyin aukiolle ja istahdin aivan suurkiven juurelle.
Mustatähti oli nimittämässä uutta oppilasta, Puumapentua nimittäin. Ensin Puumapentu sai oppilas nimensä, Puumatassu ja seuraavaksi kerrottaisiin uuden oppilaan mestari.
>Se en ole varmastikkaan minä.< ajattelin iloisena.
"Hopeasulka olet valmis ottamaan oppilaan . Olet saanut loistavaa koulutusta Pitkähännältä ja olet osoittanut olevasi nopea ja nokkela. Toivon että Hopeasulka välittää sinulle kaiken oppimansa." Mustatähti naukui juhlavasti ja vilkaisi minun hämmentynyttä ilmettäni.
Pakotin itseni hymyilemään ja astelin uuden oppilaani luo ja kosketin lempeästi tuon kuonoa.
>Tähtiklaani snetään! Nyt hukka minut perii!< ajattelin hätännystä täynnä, sillä jos Puumatassulle sattuisi, jotakin, se oli ilmanmuuta Tiikerivarjon mielestä minun syyni ja joutuisin jälleen siihen pahuutta huokuvaan paikaan, nimeltä Pimeydenmetsä.
Astelin väsyneenä sotureidenpesään ja nukahdin samantien.
Aamulla pakotin itseni nousemaan aikaisin ylös ja menin katsomaan oliko Puumatassu jo hereillä ja olihan hän.
Ehdin juuri parahiksi näkemään, kun lukkitassu kiusasi oppilastani ja näin kuinka murhan himo käväisi tuon silmissä.
Hain oppilaani mukaan ja astelimme metsään. Kun olin varma että olin kahden oppilaani kanssa a riittävän syrjäisessä paikassa,ettei kukaan muu kuulisi aloitin puhumaan hetki sitten tapahtuneesta ja pakotin ääneni lempeäksi.
"Kuule Puumatassu näin, kun Lukkitassu kiusasi sinua aamulla." aloitin.
Puumatassu meni hämilleen heti sen kuultuaan.
"On väärin että sinua kiusataan sen takia että olet sukua sille julmurille eli Tiikerivarjolle. Mutta on myös väärin, jos annat sen langettaa itsesi samalle tasolle kuin isäsi. Tiedän että tiedät, etten luota sinuun, mutta sinun on todistettava luotettavuutesi ja kun sen teet niin voin luottaa sinuun. Mutta jos ajaudut samalle pahalla tielle, kuin isäsi Tiikerivarjo teki, voin välittömästi kertoa siitä Mustatähdelle ja sinut erotetaan klaanista." mauin.
Puumatassu näytti mietteliäältä.
"Voit siis ansaita luottamukseni ja kaikkien muidenkin, tai sitten pettää meidät olemalla saman kaltainen kuin isäsikin oli. Mieti siis tarkkaan miten toimit jos sinua kiusataan. Pidän tämän jälkeen Lukkitassullekkin ankaran saarnan tästä, mutta mieti tarkkaan sanojani." mauon ja sitten aloitimme virallisen koulutuis tuokion.
Opetin Puumatassun vaainimaan ja pian tuo osasikin jo melko hyvin sen taidon ja käskin tuon metsästää loppu päivän klaaninvanhimmille ruokaa.
Itse juoksin leiriin ja hankin Lukkitassun käpäliinii ja pidin kipakan ja ankaran saarnan oppilaalle toisen kiusaamisesta vain hänen sukunsa takia. Rangaistukseksi laitoin oppilaan hoitamaan klaaninvanhimpia kokonaisen kuun verran, jotta Lukkitassu varmasti oppisi läksynsä.
Lukkitassun mentyä klaaninvanhimpia hoitamaan minä näin, kun oppilaani palasi suu täynnä tuoretta vasta pyydettyä riistaa. Tunsin pienen ylpeyden pistoksen sydämmessäni oppilaastani. Itseasiassa aloin jo pitää Puumatassusta tuon julmasta isästä huolimatta.
Illalla käperryin tyytyväisenä sotureidenpesään nukkumaan ja nukahdin ylpeänä Puumatassusta.
Avasin silmäni ja seisoin usvaisella nummella. Tunnisti olevani aivan Pimeydenmetsän edessä.
>Taas tänne!< ajattelin kauhuissani.

//Varpunen jatkatkos? =)

Vastaus:Hurr. Pimeydenmetsä on karmiva paikka. 25 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Oravatassu, Jokiklaani
28.05.2013 19:35
Oravapentu hyöriskeli aukiolla odottaessaan nimityksensä alkavan. Oravapennun mahanpohjassa muljahti aina, kun päällikkö asteli lähellekkin puhujankiveä. Nuori naaras oli odottanut kauan tätä hetkeä ja nyt joka hetki tuntui neljänneskuulta. Oranssi naaras näki Ahmatassun hieman erillään muista jupisemassa itsekseen. Tämän turkkiä kihelmöi, kun tämä katsoi komeahkoa kollia ja Oravapentu käänsi katseensa pois. Silloin Rastastähti kajautti kokouskutsun. Oravapentu kirmasi oitis kutsun kuultuaan paikalle ja Rastastähti aloitti heti:
"Oravapentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi." Rastastähti huokaisi ja jatkoi taas: "Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Oravatassuna. Mestariksesi tulee Punaturkki. Toivon, että Punaturkki välittää sinulle kaiken oppimansa." Sitten päällikkö käänsi katseensä Punaturkkiin, valtavakäpäläiseen kolliin.
"Punaturkki, olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta omalta mestariltasi ja olet osoittanut olevasi kärsivällinen ja erittäin tunnollinen klaanikissa. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Oravatassulle." Rastastähti naukui. Oravatassu kosketti suurehkon mestarinsa nenää ja klaani huusi:
"Oravatassu! Oravatassu! Oravatassu!" Naarasta hymyilytti ja tämä etsi nopeasti ystävänsä ja 'perheensä'.
"Onnea!" Huomenkukka kehräsi ja painoi kuononsa Oravatassun turkkiin. Tiikeritassu tuli virnuillen paikalle ja nau'ahti:
"En viitsi mäiskiä pentuja ja nyt kun olet oppilas.." Sitten Tiikeritassu pläjäytti käpälänsä Oravatassun selkään ja Huomenkukka nosti kuononsa.
"Aih!" Oravatassu älähti.
"Älä viitsi! Tein tuon ihan kevyesti!" Tiikeritassu käkätti. Sitten Karviaistassu pökkäsi Oravatassua kuonolla lapaan onnitteluiksi. >Missäköhän Ahmatassu..?< Oravatassu tuumi.
"Ahmatassu!! Etkö onnittele minua?" Tämä kiljaisi, vaikka tuskin tunsi tuota syrjään vetäytyvää kollia.
"Onnea. Vaikka itsehän päätän omassa elämässäni, ketä onnittelen eikä minua voi käskeä..." Ahmatassu maukui ja käveli taas kauemmas syrjemmän muista.
Vastaus:Lyhyehkö, mutta nautin kirjoitustyylistäsi :D 15 kp
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Jokiklaani
28.05.2013 18:18
’’Olen ylpeä siitä, mitä teit muutama päivä sitten.’’ Tiikeritähti maukui omalla synkällä kivellään.
Tiikeritassun jäänsiniset silmät tuijottivat kylmästi suunnatonta tummanruskeaa kollia.
’’Minä en ollut kylläkään aikeissa sitä tehdä. Ajattelin vain häätää sen kulkurin pois.’’
Varjoklaanin entinen päällikkö istahti kylmälle harmaalle kivenpinnalle.
’’Niin ei meidän joukoissamme tehdä. Teit aivan oikein, vaikka nuo pilalle lellityt klaanilaisesi sanoisivat muuta.
Jos et kestä sitä, että veri lentää, et voi kuulua tänne.’’ kolli murisi.
’’Minä en ole yhtä pehmo kuin muut!’’ Tiikeritassu ulvaisi ja irvisti. Tiikeritähti hymyili julmaa hymyään ja alkoi haihtua.
’’Sinä ja Leppätassu alatte oppia. Hyvää työtä.’’ kollin ääni kaikui vielä, ennenkuin Tiikeritassu heräsi oppilaspesästä.
Muut nukkuivat vielä. Jokin tuntui koskettavan haavaa oranssin oppilaan kurkussa jonka Haapatassu oli tehnyt pari päivää sitten.
Tiikeritassu käänsi päätään ja näki hohtavan kilpikonnakuvioisen hahmon. Hahmon ilme oli huolestunut ja se irrotti käpälänsä haavalta nuolaisten juovikkaan oppilaan repaleista korvaa. Vasta sitten Tiikeritassu tunnisti ystävänsä. Taivastassu.
’’Älä jatka tätä enään. Et kuulu sinne.’’ kuollut naaras kuiskasi huolestuneesti. Tiikeritassu ei saanut sanaakaan suustaan katsellessaan pentuaikansa parasta ystäväänsä. Tai hänen henkeään.
’’Et ole sellainen…’’ Taivastassu kuiskasi vielä ja haihtui sitten pois.

//lyhyt pätkä ilman inspistäää//
Vastaus:6 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Puumatassu, Myrskyklaani
28.05.2013 16:55
Jos suurkiveä katsoi tarkalleen, siinä näkyi lommoja, ja kynsien aiheuttamia jälkiä. Olihan kivi seissyt Myrskyklaanin leirissä rotkolla jo vaikka kuinka kauan. Siinä minä nyt seisoin, suurkiven edessä. Kaikki klaanin kissat olivat ympärillämme, ja Mustatähti seisoi ylväänä kuin aina suurkiven päällä. Tämä käänsi vihreät silmänsä minuun, ja lausui:
’’ Myrskyklaanin kissat. Puumapentu on saavuttanut kuuden kuun iän ja hän on valmis soturioppilaan koulutukseen.’’ Höristin korviani, kun kuulin kissajoukosta halveksuvan tuhahduksen. En kuitenkaan välittänyt, vaan katsoin innokkaasti Mustatähteä.
’’Hopeasulka, olet valmis saamaan uuden oppilaan.’’ Mustatähti jatkoi. Upotin kynteni kivikkoiseen maastoon. *Hopeasulka!? Ei! Ei! Ei!* Ajattelin kauhuissani. *T-tuo kissahan tappoi isäni!* Yritin hengittää syvään, ja pysyä rauhallisena. Silti en voinut miettiä miksi Mustatähti valitsi juuri Hopeasulan mestarikseni. Kun käänsin katseeni tulevan mestarini silmiin, tämä katsoi minua rauhallisesti, mutta erotin tämän silvistä palavaa vihaa. Hän selvästikin näkee minussa Tiikerivarjon.
’’Sinusta tulee Puumatassun mestari.’’ Päälikkömme jatkoi, ’’Luotan siihen, että välität Puumatassulle kaiken oppimasi.’’ Pudistin päätäni sysätäkseni kaikki vastenmieliset ajatukset pois päästäni, ja astelin varmoin askelin Hopeasulan luokse. Kosketimme hellästi toisiamme nenänpäähän, ja lähdin kävelemään muun klaanin luo. Hopeasulka linkkasi murtunutta takajalkaansa vieressäni.
’’Puumatassu!’’ Tulipentu onnitteli juoksiessa luokseni, ja nuolaisi repaleista korvaani. Tiesin kuitenkin, että hän yritti peittää surua siitä, ettei ollut itse päässyt oppilaaksi. Katsoin siskoani ymmärtäväisenä.
’’Älä huoli, pääset oppilaaksi ennen kuin arvaatkaan.’’ Kuiskaisin, ja puskin siskoani lapaan.
’’Puumatassu! Puumatassu! Puumatassu!’’ Muu klaani ulvoi, ja kissat alkoivat tulla onnittelemaan minua. Olin hämmentynyt niin suuresta onnitteluparvesta, että katsoin vain ujona tassuihini.
Kun ilta alkoi lopulta sarastaa, kävelin väsyneenä oppilaiden pesään. Luola tuoksui kotoisalta, ja sen sisällä oli lämmin. Kaikki muut olivat jo nukkumassa, ja luolassa kuului hiljaista tuhinaa. Astelin vahingossa vapaalle pedille, ja asetuin siihen nukkumaan. Sammal oli mukavan lämmin, ja heti kun suljin silmäni, vaivuin uneen.
Heräsin pimeällä ja usvaisella nummella. Aurinkoa ei näkynyt missään, ja sumun takia en nähnyt melkein eteeni. Kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin, ja saivat niskakarvani sojottamaan pystyssä. Hätkähdin, kun näin tumman hahmon astelevan sumusta esiin. Erotin kissan tuskin sumussa, mutta kuitenkin tunnistin hänet: Tiikerivarjo!
’’I-isä?’’ Takertelin. Tiikerivarjo nyökkäsi, yhä sama ilme kasvoillaan. Ryntäsin tämän kylkeen ja aloin kehrätä.
’’Minulla on ikävä sinua.’’ Kuiskasin, ’’Missä olemme?’’ Tiikerivarjo nuolaisi hellästi päälakeani.
’’Tämä on pimeyden metsä. Kuoleman jälkeen kaikki kissat, jotka ovat tehneet pahoja tekoja joutuvat tänne.’’ Tiikerivarjo mourusi. Niskakarvani nousivat uudestaan pystyyn.
’’Puumatassu. Sinussa on minun vertani. Olet paljon vahvempi mitä luulet.’’ Isäni jatkoi tuli silmissään, ’’Sinua pilkataan ja haukutaan vain, koska olet metsän mahtavimman kissan tytär. Vihaatko sitä?’’ Katsoin isääni ällistyneenä, mutta nyökkäsin lopulta.
’’Vihaan.’’ Kuiskasin. Erotin pienoisen hymyn Tiikerivarjon suupielessä.
’’Tapa kaikki, ketkä ikinä tekevät sinulle pahaa.’’ Tiikerivarjo murisi tuskin kuuluvalla äänellä. Luimistin korvani. *E-en minä pysty tappamaan ketään!* Ajattelin kauhuissani. Olin avaamassa juuri suutani aikeissa sanoa jotakin, mutta samalla usvainen maisema katosi, ja avasin silmäni oppilaiden pesässä. Unen tapahtumat pyörivät vieläkin päässäni. Hätkähdin, kun huomasin edessäni Lukkitassun. Tällä oli ilkeä virne kasvoillaan.
’’Tiikerivarjokin nukkui aina pitkään. Olet todellakin hänen kaltaisensa.’’ Lukkitassu räkätti. Upotin pitkät kaarevat kynteni maahan. Hän oli osunut todella arkaan paikkaan. Katsoin oppilasta murhaavin tulisin silmin.
’’Älä enää ikinä sano isäni nimeä.’’ Murisin syvältä kurkustani. Lukkitassun räkätys loppui kuin seinään, ja kolli lähti pois oppilaidenpesästä korvat luimussa. Seurasin tätä katseellani, kunnes oppilas oli kadonnut näkyvistäni. Hätkähdin, kun huomasin Hopeasulan oppilaiden pesän suuaukolla. Hän oli varmasti kuullut kaiken.
’’Puumatassu, oletko valmis ensimmäiseen päivääsi oppilaana?’’ Hopeasulka kysyi yrittäen muuttaa äänensä hilpeäksi. Erotin kuitenkin hänen silmistään saman tulisen katseen, millä hän katsoi aina Tiikerivarjoa.
’’Tietenkin.’’ Nau’uin myös yrittäen kuulostaa mahdollisimman hilpeältä, sillä mieleni olisi tehnyt karjua mestarilleni. Hopeasulka ei sanonut mitään, vaan lähti leirin suuaukkoa kohti. Seurasin tätä nopein askelin. Huokaisin syvään. Tuleeko minusta sittenkin samanlainen kuin Tiikerivarjo?

Vastaus:23 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäävirta,Myrskyklaani
28.05.2013 14:40

Oppilaani Leppätassu oli käyttäytynyt niin oudosti viieme aikoina. Hän oli vienyt riistaa erään puun luo. Olin seurannut oppilastani puskissa hiipien ja Leppätassua tarkkaillen. En käsittänyt mitä oikein mahtoi olla meneillään.
Sitä paitsi mikä Pimeydenmetsä oli? En ollut kuunaan kuullut koko paikan nimeä, ennen kuin kuulin oppilaani mumisenvan unissaan tuosta kummasta paikasta nimeltään Pimeydenmetsä.
Pimeydenmetsän lisäksi Leppätassu oli maininnut Tiikeritähden ja jotain jostakin koulutuksesta. Mahtoivatko nämä kaksi sanaa liittyä toisiinsa jotenkin? Koulutus ja Tiikeritähti. En tiennyt sitä, mutta minulla oli pahoja aavistuksia.
Havahduin ajatuksistani kun kuulin oppilaani loittonevat tassun askeleet jostakin kauempaa. Olin ollut niin ajatuksissani, etten ollenkaan ollut huomannut oppilaani poistumista. En ollut myöskään aivan varma, oliko oppilaani huomannut minua. Mutta en välittänyt edes siitä. Tärkeintä oli että saisin tietää mitä kummaa oikein oli meineillään, kun oppilaani kiikutti ruokaa jollekkin typerälle puulle ja puhui unissaankin jostain typerästä pimeydenmetsäsätä, josta en ollut koskaan edes kuullut. Miksei emoni Hopeasulka ollut kertonut meille siitä piakasta koskaan?
Olin taas vaipunut ajatuksiin ja havahduin vasta, kun kuonolleni tippui tippa ja toinenkin. Pienet harvakseen tippuvat pisarat muuttuivat pian tiheksi kaatosateeksi.
Juoksin halki sateisen metsän ja kun lopulta saavuin leiriin, olin aivan litimärkä. Nuolin itseni kuivaksi ja hain syötävää. Otin itselleni kanin ja hotkin sen muutamalla sudennälkäisellä hotkaisulla suihini. Hyvän aterian päälle peseydyin kertaalleen ja vasta sitten muistin jälleen mieltäni vaivanneet asiat.
Päätin hetimmiten kysyä emoltani, Hopeasulalta nykyiseltä varapääliköltä mikä paikka Pimeydenmetsä mahtoi olla.
Astelin päälikönpesälle ja naukaisin hiljaa:
"Huhuu?"
"Mitä asiaa Jäävirta?" kajahti pesän sisältä hetimmiten Mustatähden reipas ja tomera vastaus.
"No etsin emoani Hopeasulka.." nauin.
"Hänen pitäisi olla Lumisydämmen luona näyttämässä sitä murtunutta takajalkaansa." Mustatähti kertoi ja minä kiitin tuota vielä pikaisesti tiedosta ja säntäsin sitten parantajan pesälle.
Pesän aukiolla Lumisydän vaihtoi uudet kaislat Hopeasulan murtuneeseen takajalkaan ja kaksi naarasta rupattelivat ja vaihtoivat kuulumisia siinä samalla. He näyttivät olevan oikein hyviäkin ystäviä keskenään, kun siinä noin rupattelivat.
"Iltaa. Häiritsenkö?" mauin.
"Et suinkaan." kuului kuorossa kahden naaraan vastaus, kun he huomasivat minut.
"Minulla on emolle asiaa." mauin kuin mikäkin pikku pentu.
"Ymmärrän jätän teidät kahden hetkeksi ja menen itse syömään." Lumisydän maukui ja poistui paikalta.
Hopeasulka loi minuun lempeän katseen ja katsoi minua sitten odottavana sen merkiksi, että aloittaisin.
"No tuota..emo...Tiedätkö sinä mikä on Pimeydenmetsä?" mauin aluksi takellen mutta sitten vain kakaisin ulos asiani.
Hopeasulka katsoi minua hämmästyneenä.
Hetken hilajisuuden jälkeen emoni naukui:
"Kerro ensin mistä olet saanut kuulla asiasta." Hopeasulka maukui ja katsoi minua odottavana.
"Selvä." mauin ja emmin aluksi mutta vauhtiin päästyäni kerroin koko jutun oppilaastani ja tuon oudosta käytöksestä. Siitä miten tuo puhui unissaan Tiikeritähdestä ja Pimeydenmetsäsätä ja jostakin koulutuksesta. Sekä siitä kuinka tuo oli kieltäytynyt kertomasta asiasta ja näkemästäni Tiikeritähdestä oppilaspesässä.
Lopetettuani katsoin Hopeasulkaan hiukan apea ilme kasvoillani.
"Oletko aivan varma noista kaikista asioista?" emoni maukui totisena. Olisi voinut luulla, että tuo alkaisi itkeä aivan minä hetkenä hyvänsä.
Minä nyökkäsin.
"No siinä tapauksessa pekään pahoin, että Leppätassu on petturi." Hopeasulka maukui ja painoi päänsä alas.
"Mitääh?!" Minulta pääsi.
"Eikö siis ole minun syytäni, että hän käyttäytyy oudosti?" kysyin vielä.
"Ei ollenkaan. Pimeydenmetsä on Tähtiklaanin vastakohta, kaikki ilkeät kissat joutuvat sinne, kun hyvät kissat menevät kuollessaan Tähtiklaaniin."
"Kuten Tiikeritäti?" keskeytin.
"Niin, sellaiset kuten Tiikeritähti menevät sinne tai sellaiset kuten Tiikerivarjo oli." Hopeasulka maukui.
Minä nyökkäsin vaitonaisena.
"Jatka." mauin sitten.
"Pimeydenmetsässä joku paha kuollut kissa tulee luoksesi ja kysyy otatko vastaan koulutusta Pimeydenmetsässä. Jos suostut ilkeä kissa on mielissään ja hän pakottaa sinut koulutuksesi aikana tappamaaan jamurhaamaan klaanisi kissoja. Mutta jos et suostu hän yrittää tappaa sinut." Hopeasulka maukui.
"Mitä se sitten muka haittaa, jos kuolet unessasi?" mauin hölmistyneenä.
"Et nyt ymmärrä. Koska jos kuolet Pimeydenmetsässä, kuolet oikeastikkin." Hopeasulka maukui.
"Mistä muuten tiedät kaiken tuon?" kysyin vielä hämmentyneenä.
"Tiedän nuo asiat, koska minullekkin on trajottu siellä koulutusta, mutta en ole suostunut siihen. Ja hyvä ystävänikin Kultaraita kuoli Pimeydenmetsässä taistellessaan Tiikeritähteä vastaan." Hopeasulka maukui apeana.
"Kiitos tiedoista, minun on nyt mentävä." mauin ja hyvästelin emoni ja poistuin parantajan pesästä ja sitten päälikkö kutsuikin klaanin koolle ja nimitti leppätassun soturiksi.
Leppätassu näytti kyllästyneeltä ja tylsistyneeltä koko nimitysmenojen ajan.
>Tajuaako hän edes miten vakava asia tämä oikein on?< ajattelin vihaisena entisen oppilaani välinpitämättömyydelle.
Vastaus:27 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nopsavarjo, Myrskyklaani
27.05.2013 22:47
Luku: 14 Liekki

Auringon ensisäteet valaisivat kasvojani. Siristin silmiäni ja nostin pääni ylös. Haukottelin ja nousin tassuilleni.
Venyttelin unet pois jäsenistäni ja aloin nuolla sekaista turkkiani suoraksi. Olimme Auringonloisteen kanssa jääneet nukkumaan Hopeanärhen ja Hopeahaukan pesälle.
Katsahdin kumppaniini joka oli nukkunut vierelläni. Nuolaisin tämän päälakea lempeästi ja tämä säpsähti hereille.
Katsoin kumppaniani lempeästi ja kehräsin tälle ystävällisesti. Auringonloiste katsoi minua yhtä lempeästi.
Huomasin Hopeanärhen joka puuhaili jotakin pesän ulkopuolelle. Aloin kävellä kohti pesän suuaukkoa.
Naaras hymyili minulle lempeästi. Näin kuinka Hopeahaukka tuli juuri metsästä paljon riistaa mukanaan.
”Tulkaa syömään.”Hopeanärhi kehotti.
”Emme me voisi. Te olette itse pyytäneet tuoresaaliin joten syökää vain te.”kainostelin hieman.
”Älähän nyt. Te olette vieraitamme ja riistaa riittää yllin kyllin teillekin.”naaras naukui.
Nyökkäsin. Vatsani murahti äänekkäästi ja Hopeanärhi naurahti minulle hieman. Loin tähän tuiman katseen ja kävin hakemassa itselleni pulskan oravan.
Olin juuri alkamassa syömään kun näin että Auringonloiste käveli kohti Hopeahaukkaa. Olimme yleensä aterioineet yhdessä joten naaraan käytös hermostutti minua.
>Aikooko Auringonloiste hylätä minut?<ajattelin kauhuissani.
Pudistin päätäni saadakseni ajatuksen pois mielestäni. En onnistunut siinä. Mielessäni pyöri vain se että Hopeahaukka saattaisi viedä Auringonloisteen minulta.
Katselin vaitonaisena kun kaksi kissaa puhuivat. Vatsani mourusi kovaäänisesti. En voinut enää hillitä itseäni vaan upotin hampaani oravaan.
Samalla kun söin katselin hiljaa kuinka Auringonloiste puhui Hopeahaukan kanssa. Sappeni kiehui kun vain ajattelinkin kollia.
Söin oravan nopeasti ja kävelin nopein askelin kumppanini luokse. Katsoin Hopeahaukkaa tuima katse kasvoillani.
”Meidän on jatkettava matkaa.”naukaisin tälle nopeasti.
Naaras nyökkäsi ja nousi tassuilleen.
”Olet oikeassa.”tämä vastasi.
”Minne olette matkalla?”Hopeanärhi kysäisi.
”Matkaamme klaanien vanhoille reviireille.”Auringonloiste naukaisi.
”Minä tiedän missä ne ovat. Meidän vanhempamme Ruusuraita ja Saniasläikkä kuuluivat aikaisemmin Myrskyklaaniin.”Hopeahaukka naukui.
”Oikeasti?”Auringonloiste naukaisi.
”Kyllä. He kyllä eksyivät muusta klaanista.”Hopeanärhi maukui.
”Surullista.”kumppanini naukui.
Minun ei tehnyt mieli sanoa mitään.
”Minä voin tulla näyttämään teille tietä.”Hopeahaukka naukui.
Kumppanini nyökkäsi ystävällisesti.
”Emme tarvitse apua...”mumisin puoliääneen.
”Tarvitsemmehan!”kumppanini sähähti ja loi tuiman katseen minuun.
Murahdin hieman ja aloin tassutella eteenpäin. Hopeahaukka otti johdon ja aloimme kävellä syvemmälle metsään.
Murahtelin itsekseni ja otin hieman välimatkaa Hopeahaukkaan. Oloni oli karma ja sappenia alkoi vähitellen kiehua.
Kävelimme nopeasti metsän halki kunnes pääsimme suuren kivikasan luokse. Missä me oikein olimme?
”Tässä on Aurinkokivet.”Hopeahaukka naukui.
”Olemme siis Myrskyklaanin entisellä reviirillä.”Auringonloiste totesi hilpeänä.
”Niin olemme.”Hopeahaukka maukaisi.
Kumppanini näytti iloiselta ja loikkasi Aurinkokivien päälle iloisena. Huokaisin syvään ja painoin pääni alas.
”Minä menen nyt. Voitte varmaan jatkaa tästä kahden. Nähdään taas joskus!”Hopeahaukka naukui ja juoksi aluskasvillisuuden joukkoon.
”Hmph... Hyvä että hän lähti.”ärähdin.
”Mikä sinulla on? Olet käyttäytynyt todella kummallisesti.”Auringonloiste kysyi huolissaan.
”Mitä se sinulle kuuluu.”ärähdin.
”Kerro nyt.”kumppanini intti.
”Miksi olet niin paljon Hopeahaukan kanssa? Rakastat häntä takuulla enemmän kuin minua!”karjaisin Auringonloisteelle.
”Oletko mustasukkainen?”tämä kysyi leikillään.
Ärähdin hieman ja katsoin apeana tassujani.
”En minä häntä rakasta vaan sinua. Hän on vain ystävä sinä olet minun kumppanini.”naaras naukui lempeästi.
Katsoin tämän silmiin. Ne loistivat rakkautta. Nuolaisin kumppanini korvaa lempeästi ja tämä kehräsi minulle.
”Minä rakastan sinua vain niin paljon. En halua menettää sinua.”kuiskasin tämän korvaan.
”Niin minäkin sinua mutta annetaan sen nyt olla meillä on tehtävä etkö muista. Ja se menee kaiken edelle.”kumppanini naukui.
Nyökkäsin ja jatkoimme matkaa. Matka taittui mukavasti ja tutkimme klaanimme entistä reviiriä uteliaina.
Yhtäkkiä kuulimme kaamean ulvaisun kaksijalkalasta. Se kuului uudestaan. Joku oli pulassa. Kuulosti pennulta.
Aloimme kumppanini kanssa juotta täyttä vauhtia kohti kaksijalkalaa. Meidän oli pakko auttaa pulassa olevaa pentua.
Ääni kuului kujilta. Juoksimme nopeasti kujalle ja säntäilimme sinne tänne. Maistelimme molemmat tarkasti ilmaa.
Hirviöiden katku peitti kuitenkin kaikki muut hajut alleen. Yhtäkkiä haistoi pistävän veren tuoksun jossakin lähistöllä.
Vaistoni ohjasivat minua sinne mistä haju tuli. Karvani nousivat pelosta ja jännityksestä pystyyn. Mitä oli tapahtunut?
Haju johdatti minut kapeammalle kujalle. Säntäsin sinne nopeasti ja näin että kumppanini seurasi minua tiiviisti kannoilla.
Pääsin pian kujan päähän ja mitä näinkään. Suuren joukon vihaisia kujakissoja ja he raatelivat jotakin.
Siristin silmiäni ja tajusin että ne raatelivat kissan ruumista. Loikkasin vaistomaisesti yhden kissan niskaan ja purin tätä kaikella voimalla.
Kissa yllättyi iskusta ja kaatui maahan helposti. Muut yrittivät auttaa tätä mutta Auringonloiste loikkasi niiden kimppuun.
”Keitä nämä ovat?”suurin kolli ärähti.
”Se ei kuulu teille!”murahdin ja jatkoin kiivaasti taistoa.
Saimme kuin saimmekin kujakissat häädetyksi pois.
”Tämä ei jää tähän! Me tapaamme vielä!”suurin kissa karjui ja juoksi muiden mukana pois.
Käänsin katseeni pentuun jonka olimme pelastaneet. Viimehetkellä otaksuin. Pentu värisi pelosta ja tämä hengitti raskaasti.
”Hänen täytyy saada unikonsiemeniä.”naukaisin nopeasti.
Mitä olin mennyt sanomaan? Mistä me unikonsiemeniä löytäisimme? Aloin tähyillä ympärilleni. Näin vain likaisen kujan.
Käännyin takaisin pentuun ja näin kuinka kumppanini puhui sille rauhallisesti. Pentu ilmeisesti rauhoittui heti.
”Mikä sinun nimesi on?”Auringonloiste kysyi lempeästi.
”O-olen Liekki.”pentu änkytti.
”Tervehdys Liekki. Minä olen Auringonloiste ja tässä kumppanini Nopsavarjo.”naaras esitteli.
Hymyilin pennulle leveästi.
”Kiitos kun pelastitte minut.”Liekki naukaisi.
”Mitä nuo kujakissat sinusta tahtoivat?”kysyin nopeasti.
”Olin niiden reviirillä joten tappaa ne minut olisivat tahtoneet ellette olisi tulleet.”Liekki kertoi.
”Hyvä että olet kunnossa.”kumppanini naukaisi.
”Mistä te tulette? En ole nähnyt teitä ennen.”Liekki naukui.
”Tulemme kaukaa. Kuulumme Myrskyklaaniin.”naukaisin pennulle.
”Minun vanhempanikin kuuluivat klaaniin. Mutta sitten eksyin ja en löytänyt heitä enää. Toivoisin näkeväni vielä joskus sisareni.”kolli naukui.
”Mikä sisaresi nimi on?”kysyimme kuorossa.
”Hopeapentu.”kolli ilmoitti.
Katsahdimme kumppanini kanssa toisiamme kuin puulla päähän lyötyinä. Oliko pentu tosiaa Hopeasulan kadonnut veli.
”Tuota... Me tunnemme sisaresi. Hänen nimensä on Hopeasulka.”naukaisin varoivaisesti.
Pennun silmät suurenivat.
”Todellako? Missä hän on?”tämä kysyi heti.
”No voimme viedä sinut hänen luokseen.”naaras naukui.
Pentu nyökkäsi.
”Mutta ensin taidat kaivata syötävää vai mitä?”kysäisin ovelasti.
”Kyllä.”pentu sanoi riemuissaan.
”Mennään metsään ja metsästetään sinulle ruokaa.”kumppanini naukaisi.
Liekki nyökkäsi ja lähdimme yhdessä tuumin takaisin metsään. Metsässä aloimme heti etsiä Liekille ruokaa.
Saimme tälle kunnon aterian kiinni. Syötyään pentu meni nukkumaan. Kävelimme vielä hetken klaanien entisillä reviireillä.
Kumppanini oli kumman vaisu tuolloin.
”Onko kaikki kunnossa?”kysyin nopeasti tältä.
”Kyllä... Tai no ei... Minulla on uutisia.”tämä naukaisi.
”Uutisia? Millaisia?”kysyin ihmeissäni.
”No miten sen nyt sanoisi. No sinusta tulee isä.”kumppanini naukaisi.
Kasvoilleni levisi hämmästynyt ilme.
”Todellako?”kysyin.
Auringonloiste nyökkäsi.
Olin nyt mailman onnellisin kissa. Minusta tulisi isä ja saisin omia pentuja. Ylpeyden pisto kävi lävitseni.
Jäimme katselemaan auringonlaskua yhdessä. Mietin samalla tulevia pentujani...

Vastaus:25 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tammikynsi, Tuuliklaani
27.05.2013 22:19
"Iltapentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Iltatassuna" Varistähden sanat kuuluivat Tuuliklaanin leirissä. Tammikynsi istui ystävänsä Käpytassun vierellä seuraamassa nimitysmenoja. "Mestariksesi tulee Tammikynsi" Varistähti sanoi päättäväisesti. Nuori soturi katsahti hämmentyneenä Käpytassun sinisiin silmiin, ja käveli päälikön ja pienen naaraan luo.
"Toivon, että Tammikynsi välittää sinulle kaiken oppimansa" Varistähti lausahti kun nuori soturi oli tulevan oppilaansa vierellä.
"Tammikynsi" Varistähti käänsi katseensa Tammikynteen. "Olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Mustahaukalta ja olet osittanut olevasi rohkea ja vahva. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Iltatassulle". Varistähden sanat jäivät hetkeksi kaikumaan ilmaan, ja pian Tammikynsi käänsi katseensa oppilaaseensa.
Iltatassu oli kaunis musta kilpikonnkuvioinen naaras, ja tämän silmistä loisti into.
Mestari ja oppilas koskettivat toistensa neniä, ja klaani alkoi tervehtimään uutta oppilasta huutamalla tämän uutta nimeä.
"Iltatassu, Iltatassu!" klaani huusi.
Naaras juoksi ystäviensä luo Mustahaukka tuli Tammikynnen luo.
"Onnea Iltatassun koulutukseen. Hän on kuulema vilkas". Tammikynnen entinen mestari naukui ylpeänä.
Tammikynsi naurahti pienesti ja etsi katseellaan Käpytassua.

Hetken päästä Tammikynsi huomasi naaraan erillään muusta kissajoukosta. Tammikynsi asteli hitaasti naaran luo, ja kun tämä kohotti katseensa suoraan kolliin Tammikynsi näki ystävänsä aivan uudella tavalla.
Hän ei ollut ennen tajunnut kuinka kaunis tämä oli, vaikkakin katse oli hieman surullinen.
"Mikä on?" Kolli kysyi hiljaa.
"Kun minä vain.. En ole vielä edes soturi ja sinulla on jo oma oppilaskin" Käpytassu sanoi hiljaa.
Tammikynsi ei osannut sanoa mitään.
"Kyllä sinäkin varmaan pian pääset soturiksi" Tammikynsi sanoi lopulta.
"Sanot noin vain lohduttaaksesi minua" Käpytassu tiuskaisi. "Ehkä minusta ei ole soturiksi". Naaras juoksi pois.
Tammikynsi jäi katsomaan naaraan perään. "Käpytassu" hän sanoi hiljaa mutta tämä oli jo liian kaukana kuullakseen.

"Tammikynsi, Tammikynsi" Kolli kuulu äänen takanaan. Soturi käännähti ja näki Iltatassun silmät tuikkien. Naaras melkein hyppi innosta. Hyvä että pysyi edes paikallaan.
"Mennään harjoittelemaan!" Naaras jatkoi heti.
"Tänään käymme ensimmäiseksi katsomassa klaanin reviirin rajat, ja varmstamme ettei muista klaaneista kukaan ole tunkeutunut reviirillemme" Soturi kertoi.
"Vau, voimmeko mennä heti?" Oppilas aneli.
"No sitä oikeastaan ajattelinkin" Tammikynsi naurahti.
"Jes!" oppilas loikki mestarinsa ympärillä. "Minne menemme?"
"Ajattelin että menisimme kaksijalkalan ohi järven rannalle" Tammikynsi sanoi muistellen omaa ensimmåistä partioretkeään.
"Mennään!" Iltatassu huusi ja lähti juoksemaan eteenpäin.
"Hei, toinen suunta" Tammikynsi naurahti.

//Iltatassu jatkoa?
Vastaus:26 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
27.05.2013 20:58
Sade "sulatti" maan. Tipuin jälleen alas.
"Tämä alkaa käydä tylsäksi. Yeeääh!" huusin ja tömähdin maahan.
"Hei, hän virkoaa. Lopultakin." Satu möläytti. Jokin pärskähti päälleni. Se oli vettä.
"Mitä sinä heität päälleni vettä?!" huudahdin ja nousin ylös.
"Isä! Anteeksi että tömäytin sinut alas Jättiläiskiven päältä." Hopea sanoi ja katseli jalkoihinsa.
Nuolaisin hänen korvaansa.
"Ei se mitään." Samassa muistin tassunjäljet, joista Minttu kertoi unessa. Kiersin heti Jättiläiskiven taakse. Minttu oli oikeassa. Tassunjäljet johtivat metsään.

Selostin äkkiä tapahtumat muille. Lähtisin etsimään Paratiisia Kylmätähden, Hopean ja Oksan kanssa. Satu ja Taru jäävät kotiin. Otin Oksan mukaan siksi, että en luottanut häneen. Kun tilaisuus tulisi, iskisin. Lähdin aamulla muiden kanssa seuraamaan jälkiä. Reviirin lopussa jäljet päättyivät.
"Mitäs nyt?" Hopea ärähti. Tässä kohtaa haarautui kaksi polkua.
"Mikä on oikea reitti?" Kylmätähti kysyi. Hyvä kysymys. Toisen polun varrella kasvoi kukkia, toisen taas piikkipensaita. Olisiko kukkapolku oikea? Ehdotin sitä muille ja he olivat samaa mieltä. Lähdimme kävelemään sitä pitkin. Iltaan mennessä olimme päässeet joen rantaan. Päivä oli kulunut rauhalliseen tahtiin. Olimme saalistaneet matkalla, joten ei ollut nälkä. Jäimme siihen yöksi. Kuulin tassujen kipitystä. Raotin silmiäni. Kolme, valtavaa kissaa oli edessäni.
"Kas kas. Pikkupennut taitavat kerjätä ikävyyksiä. Meidän reviirillä!" suurin kissa sanoi.
"Mitä?! Ketä haukut pikkupennuksi, senkin ketunläjä? Tästä saat!" Hopea huusi ja hyppäsi kissan kimppuun.
"Hopea! Lopeta! Hopea!"
Vastaus:10 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leppätassu/Leppälehti
27.05.2013 18:59
"Herää Leppätassu!" joku sanoi vieressäni. Raotin silmiäni unisesti. Edessäni seisoi Hopeasulka, Myrskyklaanin varapäällikkö. Katselin häntä hetken ja nousin sitten seisomaan. Haukottelin ja venyttelin. Mulkoilin sitten tätä.
"Mitä asiaa?" kysyin häiriintyneeseen äänen sävyyn.
"Sinut nimitetään kohta. Nousehan ylös. Pian on kuuhuipun hetki!" pongahdin jaloilleni välittömästi. Vastahan olin jonkin aikaa ollut oppilas! Samahan se nyt kuitenkin oli.
"Jäävirta kertoi kuinka taistelit tänään harjoitellessanne." #Harjoitellessanne?# hämmentyneenä ajattelin. Astelin sitten Hopeasulan perässä ulos. Kuu paistoi korkealla taivaalla ja oli lähes kuuhuipun hetki. Mustatähti seisoi suurkivellä. Osa klaanista oli kokoontunut suurkiven ympärille jo. Osa taas tuli vasta suurkiven juurelle. Astelin suurkiven eteen ja katsoin ylöspäin.
" Minä, Mustatähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Leppätassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?" käänsin katseeni häneen. Varmasti silmäni välähtivät kun Mustatähden viikset liikahtivat aavistuksen verran.
"Lupaan." vastasin hiukan kyllästyneeseen sävyyn.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Leppätassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Leppälehtenä. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja taistelutaitoasi ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi!" Mustatähti kosketti päälakeani. Klaani onnitteli ympärilläni. Hetken olin vain välinpitämättömästi mutta otin siitä lopulta kunnioituksen. Hopeasulka asteli luokseni.
"Valvo tämä yö klaania valvoen. Mutta älä puhu mitään!" tämä sanoi ja katosi sotureiden pesään. Kaikki katosivat yöpuulle. Tajusin että Jäävirta ei ollut ollut kokouksessa. Mitähän hänkin mahtoi tehdä. Tietenkin nukkui parantajan pesässä. Sama se. Tuhahdin vain ja katselin hopeahännälle. Tähdet tuikkivat ylhäällä.

~Aamun sarasteassa~

Haukottelin leveästi kun huomasin auringon nousevan. Hitaasti klaani ympärilläni alkoi heräillä. Jonkin ajan kuluttua, kun auringonsäteet osuivat sotureiden pesään, asteli sieltä ulos. Vatukkakynsi. Tämä haukotteli leveästi. Tämän perässä seurasivat Tihkuviiksi, Kirkassydän, Harmaaraita sekä Saniasturkki. He lähtivät aamupartioon. Mustatähti asteli pesästään ja katsoi sitten ympärilleen ja haukotteli. Hän asteli luokseni.
"Voit taas puhua. Mene lepäämään. Nyt alkaa aikasi soturina. Hae jotakin ruokaa tuoresaaliskasasta." nyökkäsin vain ja olin jo matkalla päällikön puhuessa. Tuoresaaliskasa oli aika iso. Otin sieltä rastaan ja puikkelehdin häntä pystyssä syömään sitä sotureiden pesälle. Söin siellä hitaasti rastaan ja nuolaisin huuliani. Astelin sotureiden pesään sitten nukkumaan.¨

//Joo tälläne vähä tylsähkö tarina nimitysmenoista. ;3
Vastaus:24 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulipentu, Myrskyklaani
27.05.2013 16:18
Tulipentu makasi Juovasulan ja Apilapennun vieressä. Puumatassusta, hänen siskostaan. Oli jo tullut oppilas, ja vain Tulipentu oli jäänyt Juovasulan ja Apilapennun kanssa pentutarhaan. Oli keskiyö, ja kaikki nukkuivat. Tulipentu kyyhötti Apilapennun kyljessä, ja kuunteli tuulen huminaa ulkona. Yhtäkkiä kuului vaimea sihahdus, ja Tulipentu pomppasi pystyyn musta ja liekinvärinen turkki väreillen. Ääni kuului ulkoa. Silloin Tulipentu tajusi. Ulkona ei ollut Se sama lämmin hämärä, mikä Viherlehden aikaan olisi pitänyt olla, vaan hyytävän kylmä pimeys, jossa kieppui lumihiutaleita. Tulipentu ravisti turkkiaan ja työntyi ulos. Nuoren naaraan tassujen alla rasahti lumi. Tulipentu ihmetteli uutta valkoista ainetta, mutta totesi, että Se oli hyytävän kylmää. Yhtäkkiä kieppuva lumi sokaisi hänet, eikä naaras enää löytänyt pentutarhan lämpöä. Juuri, kun Tulipentu oli luopumassa toivosta löytää takaisin turvalliseen pesään, tuuhea häntä kiertyy hänen ympärilleen. Tulipentu nousi katseensa, ja näki oranssin ja mustaraitaisen suuren Kollin, joka katsoi häntä leiskuvan meripihkanvärisillä silmillään. Tulipentu katsoi kissaa suu auki.
"Isä?" Hän maukaisi. Samassa Kollin lavan takaa asteli esiin kaunis naaras. Hänen hopeanharmaa mustaraitainen turkkinsa sulautui pimeään yöhön. Tulipentu muisti hämärän muistikuvaa naaraasta, ja hämmästyi entisestään.
"Emo?" Hän miukui ääni väristen. Siinä hänen edessään seisoivat Tiikerivarjo ja Shira, Tulipennun ja Puumatassun vanhemmat.
"Kultaseni, olemme iloisia, kun olet turvassa klaanissa", Shora maukui ja nuolaisi tytärtään poskelle. Tiikerivarjo katsoi Tulipentua lempeästi.
"Minä ja Shira emme voi olla yhdessä, emme edes kuoleman jälkeen. Minä kuulun sinne, missä pahat saavat osansa siitä mitä heille annetaan, Tulipentu, minä kuulun nyt Pimeydenmetsään, ja voin tavata Shiraa vain sinun ja Puumatassun unissa", hän maukui. Tulipentu älähti. Pimeydenmetsä oli paikka, jonne kuolleet luopiot ja murhaajat päätyivät kuoltuaan. Shira laski häntänsä lempeästi Tulipennun lavalle.
"Minä en kuulu Minnekään enää. En tiedä missä olen. Se on kamalaa. Älä ole meidän kaltaisemme, vaan elä hyvä elämä klaanissa ja matkaa sen päätyttyä Tähtiklaanin rauhaan", hän naukui. Samassa katosi Pimeys. Lumi vaihtui mutaiseksi maaksi, ja Tulipennun vanhemmat hävisivät niiden mukana. Tulipentu havaitsi seisovansa sateessa. Puumatassu istui hänen edessään.
"Oletko kunnossa? Näin, kuinka hortoilit ulos, ja ajattelin, ettei Juovasulka varmasti päästäisiin sinua ulos yöllä, ja vielä sateessa, joten ajattelin auttaa", sisar maukui. Tulipentu katsoi häntä hetken. Vaikka he olivat saman ikäisiä, Puumatassu oli jo oppilas.
"Taisin kävellä unissani", Tulipentu vastasi hieman horjuen. Puumatassu katsoi häntä tiukasti. Hänen siskonsa tunsi Tulipennun tarpeeksi hyvin tietääkseen ettei kaikki ollut hyvin.
"Sinun varmaan kannattaa mennä takaisin pentutarhaan", Puumatassu maukui lopulta. Tulipentu tuhahti ja kääntyi nokkavasti kohti tarhaa. Hän oli kuulevinaan Puumatassun ärähdyksen, ennenkuin pujahti sisälle. Juovasulka nukkui edelleen. Tulipentu peseytyi ripeästi ja asettaui Pentutarhan nurkkaan.

-----------------aamulla----------------

"Tulipentu, herää!" Juovasulka huusi. Tulipentu avasi uniset silmänsä. Juovasulan pää oli kumartunut hänen ylleen.
"Nyt kerrot missä olit yön aikana!" Juovasulka tivasi. Tulipentu katsoi häntä hämmästyneesti.
"Älä yritä näyttää siltä kuin et tietäisi mitään! En ollut unessa, kun hortoilit ulos!" Juovasulka ärähti. Tulipentu katsoi tassujansa.
"Minä näin unta.... Ja kai kävelin unissanikin", Hän maukui. Juovasulka tuhahti.
"Ole varovaisempi. Menehän leikkimään ulos", hän maukui. Tulipentu nousi tassuilleen ja ryntäsi ulos. Hän miltei odotti tuntevansa taas sen hyytävän kylmyyden, mutta ulkona paistoi aurinko ja oli kesä. Kotkansulka ja Linnunlaulua keskustelivat yhdessä, ja Hopeasulka istui sotureiden pesän edustalla katsoen tyhjyyteen. Vatukkakynsi oli juuri palaamassa metsältä. Leirin elämä soljuu eteenpäin tavalliseen tapaan. Jotkut loivat Tulipentuun vihaavia katseita. Tulipentu katsoi taas maata. Hän oli Tiikerivarjon tytär, kyllähän sen saattoi ymmärtää, kuten Puumatassukin. Mutta eivät sisarukset olleet tehneet mitään pahaa. Silti heitä kaihdettiin. Tulipentu huomasi samassa maassa edelliskesän lehden. Hän laskeutui maahan ja lähti hiipimään sitä kohden. Sitten tuuli tarttui lehteen ja viskasi sen kauemmas. Silloin Tulipentu loikkasi ja repi sen riekaleiksi.
"Haa, siitäs saat!" Hän sihahti.
"Toivottavasti sinut nimitetään kohta oppilaaksi", Puumatassun ääni kantautui Tulipennun takaa. Sisko katseli Tulipentua surullisesti.
"Jos ne eivät nimistä minua oppilaaksi, revin heidät kuin tuon lehden", Tulipentu kehräsi ja nuolaisi siskoaan.
"Minun pitää varmaan mennä, nähdään", Puumatassu maukui ja säntäsi mestarinsa luokse. Tulipentu huokaisi. Hän halusi olla enemmän siskonsa kanssa. Silloin Juovasulka kutsui häntä. Tulipentu nousi pystyyn ja sukelsi takaisin pentutarhaan.

//sori, oli vähän taukoa, toivottavasti kelpaa :)//
Vastaus:Toki, toki. 27 kp:tä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leppätassu
27.05.2013 15:06
Katsoin hiukan säikähtäneenä Jäävistaa joka katseli takanani olevaa puuta tyrmistyneenä. Lähdin hyppelemään hänen ilmeestään piittaamatta kohti leiriä. Hypin hänen ohitseen. Naaras katsoi menoani ensin hämmentyneenä ja loikki sitten perässäni.
"Nuori neiti!" tämä sanoi ja tarttui kiinni hännästäni hampaillansa.
"Mitä tämä tarkoittaa?" hän kysyi. Käännyin katsomaan häntä. Terävät hampaat saivat aikaan sen, että hännästäni alkoi tihkumaan hiukan verta.
"Mitä riivattua sinä teet?" karjaisin ja hyppäsin tämän kimppuun kynnet ojolla. Hetken revin tätä joka paikasta. Jäävvirta raapaisi minua lähes silmään, sen yläpuolelle. Hetken kuluttua lopetimme ja mulkoilin vain huohottaen naarasta joka oli pienen aukion toisella puolella. Kun kuulin ääniä, meinasin hypätä uudestaan naaraan kimppuun mutta en viitsinyt kun eteemme tupsahti Myrskyklaanin partio. Mulkoilin hetken koko partiota ja lähdin sitten juoksemaan leirin suuntaan.
"Mitä tapahtui?" kuulin vielä takaatani.

Putkahdin hengästyneenä leiriin. Osa katsoi minua, mutta kun käänsin katseeni heihin he käänsivät omansa poispäin. Tallustin suoraan tuoresaaliskasalle. Edessäni kuiitenkin Vatukkakynsi pysäytti minut.
"Minnes matka? Oletko jo kenties metsästänyt jonkin verran?" tämä kysyi ja katseli minua hetken. Ärähdin vain ja kiersin hänet. Soturi kuitenkin lampsi eteeni ja pysäytti uudestaan.
"Oletko vai etkö?" tämä vielä kysyi minulta ja tuijotti suoraan silmiini. Katsoin häntä vain murhaavasti.
"Olen!" sähähdin ja astelin hänen ohitseen. Kolli katsoi kulkuani mutta jatkoi sitten matkaansa. Otin kasasta jäniksen ja vein sen leirin reunamille. Oppilaiden pesän viereen oikeastaan ja iskin hampaani siihen. Olin syönyt jäniksestä puolet ja huomasin sitten Jäävirran joka tuli partion kanssa leiriin. He etsivät katseellaan jotain. Ileisesti minua. Haukkasin nopeasti loput jäniksestä ja menin oppilaiden pesän sisälle. Jäävirta tallusteli kohti parantajan pesää. Itsellänikin oli muutama haava josta vuosi verta, mutta siltikin astelin pesän sisälle. Menin nukkumapaikalleni ja kierähdin selälleni. Lämmin peti oli oikein mukava. Nukahdin siihen hetkessä.

//Joo tälläne tarina. Oliks se 100 kp nii tuli soturi? :)
Vastaus:Voisit tarkistaa sen kyllä tasoista, mutta kyllä, se ole 100 kp:tä. Ja saat tästä 17 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nopsavarjo, Myrskyklaani
26.05.2013 22:13
Luku: 13 Kadonnut

Makasin luolassa jonne olin Auringonloisteen kanssa majoittunut yöksi. Kumppanini oli juuri lähtenyt metsästämään.
Minua ei juurikaan huvittanut metsästää ja olin jäänyt luolaan. Aloin kyllä ihmetellä mikä naaraalla oikein kesti.
Nousin tassuilleni ja maistelin ilmaa. En haistanut mitään. En riistaa tai kumppaniani. Oliko tälle tapahtunut jotakin vakavaa?
Aloin sukia hiljaa turkkiani. Yhtäkkiä kuulin matalan murahduksen. Lopetin nuolemiseni siihen paikkaan.
Mörinä kuului uudelleen. Karvani nousivat pystyyn. Peruutin hitain askelin luolan peräseinään ja painauduin sitä vasten.
Maa allani tärähti hieman. Jokin lähestyi minua uhkaavasti. Minua pelotti ja painauduin entistä lujempaa kiinni luolan seinään.
Yhtäkkiä jotakin mustavalkoista liikahti luolan suulla. Näin olennon vain vilaukselta. Mörinä alkoi taas.
Sitten suuri mäyrä asteli sisälle luolaan ja mörisi minulle. Jokainen karvani nousi pystyyn ja aloin väristä pelosta.
Eläin mörisi katkonaisesti ja tuijotti minua suurilla lasittuneilla silmillään. Olin jähmettynyt paikoilleni.
Otus alkoi laahustaa minua kohti. Näin heti ettei eläin kunnolla näkenyt. Käytin tietoa hyväkseni ja loikkasin suoraan mäyrän niskaan.
Otus rimpuili ja loikkasin nopeasti pois tämän päältä. Mäyrä oli hämmästynyt iskusta ja jökötti vain paikoillaan.
Juoksin luolan suulle ja säntäsin sen läpi miltein lennossa. Jäin seisomaan luolan suulle ja tähyilin ympärilleni.
Kova mörinä kuului takaani. Mäyrä oli alkanut ajaa minua takaa. Pelästyin ja säntäsin pian karkuun mäyrää.
Säntäilin sinne tänne peloissani mäyrä kannoillani. Paikka oli minulle uppo-outo joten en tiennyt mitä tekisin.
Mäyrä tuntui vain saavuttavan minua ja minun voimani alkoivat jo ehtyä. Tassujani alkoi jomottaa kamalasti.
Yhtäkkiä näin puun suoraan edessäni. En jäänyt enää ajattelemaan vaan säntäsin suoraa päätä puun juurelle.
Aloin kiivetä vaivalloisesti puun ensimmäiselle oksalle ja kömmin siihen vaivoin. Läähätin kovaäänisesti.
Olin aivan poikki. Näin kuinka mäyrä kierteli puuta allani. Tämän suuri musta kuono värisi pahaenteisesti.
Mutta se ei selvästikään haistanut minua vaan alkoi lähteä pois päin. Huokaisin helpotuksesta ja asetuin istumaan oksalle.
Siinä samassa kuului: RITS! Ja oksa jolla olin istunut katkesi. Oksa putosi maahan kovalla vauhdilla minä sen mukana.
Tömähdin kovalle maalle ja näin kuinka mäyrän pään kääntyi minua kohti. Otus alkoi löntystää luokseni.
Säpsähdin pystyyn ja aloin juosta syvemmälle metsään. Mäyrä juoksi tiiviisti perässäni ja pystyin tuntemaan sen kalsean hengityksen niskassani.
Yhtäkkiä jokin tarttui minua niskasta. Se ei ollut mäyrä vaan jokin muu. En haistanut ilmassa mitään erikoista.
Olento raahasi minut jonnekin. Haistoin nyt vahvan kissan tuoksun. En nähnyt kunnolla ja tunsin kuinka ”pelastajani” veti minut pensaaseen.
Istuin pensaassa hiljaa. Mäyrä löntysti ohitseni. Tunsin että vierelläni oli jotakin. Käännähdin katsomaan.
Näin komean hopeanharmaan kollin jonka turkki loisti kauniisti Auringonvalossa. Tuijotin kollia lumoutuneena.
”Mäyrä meni jo. Ei ole enää hätää.”tämä naukaisi.
Tuijotin tätä edelleen sanattomana. En tiennyt mitä minun olisi sillä hetkellä pitänyt sanoa. Olin vain lamaantunut paikoilleni.
”Kuka olet?”sain kysytyksi kollilta.
”Olen Hopeahaukka. Entä sinä?”tämä naukui.
”Olen Nopsavarjo.”vastasin tälle.
”Mitä teet täällä?”Hopeahaukka kysyi.
”Näin enneunia ja ne käskivät matkaamaan tänne. Kumppanikin näki niitä mutta nyt hän on kadonnut? Oletko sattunut näkemään vaalean kellertävää naarasta? Hänen nimensä on Auringonloiste.”kerroin Hopeahaukalle.
”Hmm... En ole mutta sisareni Hopeanärhi on saattanut nähdä. Tule vien sinut hänen luokseen.”kolli naukui ja viittoi hännällään seuraamaan.
Nyökkäsin ja aloin seurata kollia. Yhtäkkiä Hopeahaukka alkoi juosta aina vain lujempaa. Minulla oli kova työ pysyä tämän vauhdissa.
Matkasimme nopeasti ja pian saavuimmekin jollekin maahan kaivetulle pesälle. Näin Hopeahaukan katseesta että olimme oikeassa paikassa.
”Hopeanärhi!”kolli huusi ja kaunis naaras ilmestyi pesästä.
Naaras käveli luoksemme ja hymyili ja Hopeahaukalle lempeästi.
”Tässä on Nopsavarjo. Hän on kadottanut kumppaninsa. Oletko kenties nähnyt Auringonloistetta?”Hopeahaukka kysyi sisareltaan.
Ennenkuin Hopeanärhi ehti vastata tuttu hahmo ilmestyi pesästä.
”Nopsavarjo?”kuulin tutun äänen.
”Auringonloiste?”naukaisin takaisin.
Kyllä! Olin löytänyt rakkaan kumppanini. Aloin iloisena juosta kohti kumppaniani. Tämäkin alkoi juosta kohti minua.
Aloimme syleillä toisiamme ja nuolimme sekä kehräsimme toisillemme lempeästi. Olimme todella onnellisia.
”Voi Auringonloiste. Luulin menettäneeni sinut.”naukaisin kumppanilleni.
”Niin minäkin sinut.”naaras kehräsi vastauksen.
Kiehdoimme häntämme yhteen ja aloimme nuolla lempeästi toistemme turkkeja. Katselimme samalla upeaa auringonlaskua.

//Lyhyt! En keksinyt oikein mistä kirjoittaa.//
Vastaus:Toki olisi ollut parempi, jos Hopeahaukka olisi muutettu joksikin toiseksi, koska Hopeahaukka on Pimeyden metsässä... Muuten 26 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekki,Erakko
26.05.2013 21:32
Luku 1

Laahustin lopen uupuneena pitkin tassuja särkevän kovalla pinnalla. Olin niin uupunut, kun olin koko päivän tassutellut lyhyillä pennun töppöjaloillani ympäriämpäri kaksijalkalaa ruokaa etsien, mutten ollut löytänyt mitään. Edellisestä ateriastanikin oli jo muutama päivä ja sekin oli ollut vain variksenruokaa, jota olin sattunut löytämään jolatin autiolta sivu kujalta.
En nimittäin osannut metsästää itse sillä eihän minulla ollut ketään opettamassa, koska minut oli hylätty yksin keskelle metsää aivan vieraaseen paikkaan jota en ollenkaan tuntenut.
Minulla oli ikävä siskoani Hopeapentua ja emoa ja isää. Minulla oli ikävä kaikki klaanissa. Mutta en varmaan enää koskaan näkisi heitä.
Polkuanturani olivat aivan rakoilla niin paljosta kävelystä ja minä olin ihan poikki. Sitten minä vain lysähdin uupuneena keskelle tietä ja suljin silmäni. Olin niin puhki, etten jaksanut edes kääntyä katsomaan taakseni kun takaatani kuului yhä yltyvää jyrinää.
Vasta jyrinän ollessa todella kovaa ja korvia särkevää, vaivauduin vilkaisemaan taakseni ja näin ison hirviön joka syöksyi täyttä vauhtia kohti minua.
Olin lamaantunut pelosta. En voinut liikkua ja siksi minä vain nökötin siitä karvat pörröllä silmät tuijottaen lasittuneina pelosta kohti kirkkaita valoja ja tuota suunnattoman suurta petoa, joka ärjyi niin että korvia särki ja vihloi.
Suljin silmäni ja valmistauduin törmäykseen, kun tunsin jonkun tarttuvan niskanahastani ja sitten tunsin lentäväni ilman halki ja tömähtäväni maahan.
Kuulin takaani karmivan kivun rääkäisyn. Sitten jyrinä ja mörinä vaimeni ja kuului vain pientä tuskan vlitusta.
Sitten avasin silmäni ja käännyin katsoamaan taakseni. Näin siellä mustalla tai enemmän ja vähemmän mustalla tiellä makaavan naaras kissan, joka oli yltä päältä veressä ja maa tuon ympärillä oli aivan punainen verestä.
En kyennyt muuta kuin tuijottamaan kissaa. Halusin auttaa naarasta mutta ääni sisälläni sanoi etten voisi tehdä mitään, en mitään, sillä tuo kissa kuolisi joka tapauksessa.
"Pentu, minä pelastin sinut, koska en voinut katsoa, kun tuollainen nuori kissa kuolisi. Minä sen sijaan olen vanha ja raihnainen, uhrauduin sinun takiasi, käytä elämäsi hyvin, tee se minun vuokseni, jotta tiedän etten ole uhrautunut turhaan." vanha naaras kähisi minulle vielä ja loi minuun lempeän katseen ja tuon keho alkoi kouristella hurjasti.
"Hyvästi." naaras kuiskasi vielä niin hiljaa että sitä hädin tuskin kuuli ja sitten tuo valahti hervottomaksi. Siinä naaras nyt makasi kuolleena, aivan minun edessäni.
>Oliko minun syytäni, että hän kuoli?< ajattelin kauhuissani.
Lähdin juoksemaan pelon vallassa poispäin ruumiista ja sen elottomista ja lasittuneista silmistä. Juoksin vaikka tassuja särki. En välittänyt, halusin vain pois ruumiin luota.
Lopulta minun oli pakko pysähtyä, sillä en minä pienillä töppöjaloillani pitkälle jaksanut juosta. Pysähdyin huohottaen ja vasta sitten katsoin mssä olin.
Oli melko hämärää joten en kunnolla erottanut maisemaa, mutta yhden asian erotin ja selvästi, minua ympäröivät monet pahansuovasti välkkyvät silmät.
"Keitä te olette?" miuin arasti.
"Katsokaa pikkuista pelottaa!" huusi yksi ääni ivallisesti takaani.
"Voi pientä! Kaipaatko emoasi!" toinen ääni pilkkasi.
"Mitä tarkoitatte?" kysyin hiljaa pieni kimakka ääneni kaikui ilmassa.
"Voi eikö emosi ole opettanu pysymään poissa sieltä minne et kuulu?!" murisi yksi ääni pilkaten jostain sivusta.
"Mitä jos annettaisiin rääpäleelle kunnon oeptus?" sihisi uhkaava mutta innostunut ääni jostain.
"Hyvä ajatus!" toinen murisi.
MInua pelotti nyt toden teolla. Keitä nuo kissat oikein olivat ja miksi he olivat niin ilkeittä minulle?
"KIMPPUUN!" Kajahti ulvaisu jostain edestäni ja eteeni loikkasi isokokoinen kolli, jonka naama oli täynnä arpia.
"Haluaako pentu leikkiä?" kolli murisi ja läimäisi tassullaan minua.
Lensin ilman halki kohti muita kissoja, jotka van nauraa räkättivät.
Sitten joku koppasi minut suuhunsa ja heitti ilmaan ja taas joku nappasi minut kiinni ilmasta ja viskasi eteenpäin. Minua revittiin ja riepoteltiin ja heiteltiin kuin mitäkin räsynukkea.
"Eikö olisi jo aika varmistaa että se pysyy poissa?" murisi yksi harmaa valkoinen kissa.
"Onpa hyvinkin." murisi eräs ruskea raidallinen kissa ja kaikki viisi kissaan piirittivät minut.
Eteeni loikkasi kuudes kissa ja se lähestyi minua uhkaavasti muristen kynnet ja hampaa esillä.
Kolli painoi minut maata vasten ja kohotti toisen käpälänsä valmiina sivaltamaan kurkkuni auki.
Muut kissat vain räkättivät häijysti ympärilläni.

//Ei jooko paljoo kp:eita. Antakaa ihan vähän kp:eita. ;)
Vastaus:Hmm... jos vähän, niin annan 20 kp:tä.

-Mustahaukka-