--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Oravapentu, jokiklaani ;u;
26.05.2013 17:49
Oravapentu tepsutteli leirin ympäri yhä uudelleen. Naaras oli tylsistynyt. Tämä ei ollut ystävystynyt oikeastaan kenenkään oppilaat tai muun pennun kanssa, joka teki hänestä aika yksinäisen. Pilvet senkuin tummenivat ja Oravapenu tunsi kosteutta ilmassa. Oli siis tulossa sade. Oranssi naaras ei huomannut katsoa eteensä vaan törmäsi vastaan kävelevään Tiikeritassuun.
"Katso eteesi!" Tiikeritassu ärähti.
"Katso itse!" Oravapentu tuhahti.
"Älä uhittele ruipelo vaan väisty!" Tiikeritassu sihahti kärttyisesti.
"Entä, jos en?" Oravapentu kiusoitteli ja asettui Tiikeritassun tielle. Oranssi naaras virnisti. Tiikeritassu ei näyttänyt alkuunkaan huvittuneelta vaan työnsi Oravapennun tieltään.
"Pentu.."
"No et sinä minua paljoa vanhempi ole. Minusta tulee iihan pian oppilas. Varmaan huomenna."
"Ei minua kiinnosta kuinka vanha olet." tuhahti Tiikeritassu. "Olet aika rasittava!"
"Ja sinäpä oletkin harvinaisen koppava." Oravapentu virnuili.
"Haastat siis riitaa?! Täältä pesee!" Tiikeritassu sanoi hieman huvittuneisuutta äänessään. Oppilas kohotti raidakkaan käpälänsä, mutta pikkuinen Oravapentu pujahti sen alta ja loikkasi pois.
"Hehei!" Tiikeritassu kiljaisi, kun Oravapentu puraisi tätä hännästä.
Oravapentu juoksi niin lujaa, kun käpälistä lähti Tiikeritassun edellä. Symbolihäntä tuli keskeyttämään takaa- ajon.
"Mitä täällä tapahtuu! Kurittaako oppilaani täällä pentua?!" Symbolihäntä karjui.
"Eikun pentusi kurittaa oppilasta.." Tiikeritassu puuskahti ja pyöritteli silmiään. Oravapentu katsoi suloisesti kulmiensa alta ja miukui:
"Anteeksi Symbolihäntä, mutta me vain leikimme." Symbolihännän kasvoille puhkesi oitis hymy ja tämä kehräsi:
"Selvä." Sitten ruskea kolli käveli pois.
"Miten sinä tuon teit?!" Tiikeritassu sihahti. "Sympolihäntä vain.. vain lähti?!" Oravapentu naurahti:
"No se on varmaa, että sinä et sitä ikinä opi!" Oranssinruskeat naaraan nauroivat yhdessä hetken aikaa ja lähtivät sitten omiin pesiinsä, sillä alkoi sataa. Oravapentu ei erityisemmin pitänyt sateesta, joten tämä päätti pysyä pesässä niin, kunnes sade lakkaisi. Huomenkukka suki tämän turkkia ja kehräsi.
"Sait näköjään uuden ystävän?" Huomenkukka maukui kysyvästi.
"En tiedä, haluaako hän olla ystäväni." Oravapentu miukui.
"No Tiikeritassu on Tiikeritassu." Huomenkukka sanoi. "Mutta kai teistä voi silti ystäviä tulla." Oravapentu hymyili. >Kai.<
Sade vain jatkui. Iltaan asti.. Yöhön asti.

Aamulla:
"Herätys Oravapentu. Nouse jo!" Huomenkukka maukui. Oravapentu raotti silmiään. Harmaa naaras makasi tämän vierellä ja hymyili. Oravapennun turkki tarvitsi siistiytymistä naaras alkoi oitis sukia turkkiaan.
"Arvaa kenesta tulee tänään Oravatassu?" Huomenkukka nau'ahti iloa puhkuen painottaen sanaa 'tassu'.
"MINUSTAKO?!" Oravapentu kiljaisi. Huomenkukka nyökkäsi.
"Mahtavaa!"

//Ly-hyt.//
Vastaus:Toi oli mahtava! xD Justiinsa tollanen perus, kun se Oravanpentu sille Symbolihännälle söpöili. 24 kp:tä.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Iltatassu puhelimella
25.05.2013 22:03
Esinäytös: Kohtalo löytyy
Kostean ja sateisen nummimaan poikki liikkui kissa. Hohtavan valkean, vihreäsilmäisen naaraan turkki oli läpimärkä, ja naaraan jalat tärisivät väsymyksestä ja kylmästä. Kissa jatkoi uuvuttavaa, jo pitkään kestänyttä vaellustaan kohti uutta kotia.

Nummimaa oli epätasaista, ja pian väsynyt, nuori naaras kompastui kuoppaan, ja jäi maahan makaamaan. Naaraan mielen valtasi kuva kuolemasta, siitä, kuinka hänen tuleva pentunsa kuolisi tässä ja nyt. Kissa ei kestänyt ajatusta pennunsa kuolemasta, vaan viimeisillä voimanrippeillään tämä ponnisti itsensä ylös, kohti metsää. Nuoren kissan silmien eteen avautui nurmimaisema, jossa seisoi ylväänä, sateen jälkeistä maata haisteleva kollikissa. Kollin katse osui nummella hoipertelevaan naaraaseen, jonka näkö oli sumentunut niin, että naaras, Alppiruusu, näki kollin kolmena. Värisevällä äänellä Alppiruusu kysyi kollilta:
"Saanko kodin täältä?"
Mietteliäs kolli vastasi:
"Tämä on jo kotisi."
Vastaus:Hmm... olisi toki parempi, jos olisit voinut tietokoneella pitemmän tehdä, koska alku oli jo mukavasti kuvailtu. Mutta siis, koska lyhyt, annan 10 kp:tä. Ja olisi ollut toki hyvä, jos olsit pistänyt sen klaanisi siihen.

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kielotassu,Myrskyklaani
25.05.2013 15:00
"No niin tänään opetan sinut metsästämään!"Tomupilvi maukui. En keskittynyt kamalasti Tomupilven puheeseen vaan olin juuri jahtaamassa värikästä perhosta.
>Saan sen!<ajattelin riemukkaasti kuin pentu.
"Keskity!"Tomupilvi huusi keskeyttäen ajatukseni.Käännyin nolona mestarini puoleen ja katsoin tätä alistuneesti.
"Anteeksi.Mitä olitkaan sanomassa?"kysyin tältä höristäen samalla korviani.Tomupilvi huokaisi turhautuneena ja jatkoi puhettaan.
"No niin siis haluan nähdä vaanimis asentosi."Tomupilvi maukui kärsivällisesti.
"Ööh se selvä sehän menee näin,että joo...Öhm?"mumisin asettautuessa vaanimis asentoon se ei kuitenkaan näyttänyt kummoiselta.Tomupilvi huokaisi ja pudisteli päätään.
Tunsin oloni tukalaksi,mutta sain itseni keskittymään asetuin kunnolliseen vaanimis asentoon.
"No nyt näyttää paremmalta."Tomupilvi maukui.Huokaisin helpottuneena ja nousin nuolemaan valkoista turkkiani mudasta.
"Mitä voit haistaa?"Tomupilvi kysyi yllättäin.
Haistelin tarkkaavaisena ilmaa ja yritin havaita kaikki hajut mitkä ilmassa leijuivat.
"Haistan hiiren,jäniksen ja tuota yhtä tuoksua en tunnista."mau'uin.
"Se on rastas."Tomupilvi maukui.
"Näytän nyt sinulle miten metsästetään."Tomupilvi maukui ja pudottautui vaanimis asentoon.Tomupilvi piti askeleensa kevyinä ja lähestyi saaliiksi valitsemansa hiirtä.Olin jännittynyt mestarini puolesta saisiko hän sen kiinni?
Tomupilvi lähestyi vielä hieman ja ollessaan tarpeeksi lähellä hän loikkasi hiiren niskaan ja taittoi ruskea turkkisen otuksen niskat.
"Mahtavaa minäkin haluan!"hihkaisin nähdessäni hiiren velton ruumiin mestarini suussa.
"No nyt on sinun vuorosi."Tomupilvi maukui ja kaavi multaa hiiren päälle.
Nyökkäsin innokkaana ja haistelin ilmaa tarkasti.
>Nappaan sen jäniksen.<ajattelin ja kieleni lipaisi huultani.
Hiivin vähän matkaa eteempäin vaanimis asennossa ja pian näinkin jo saaliini.
Loikkasin jäniksen niskaan ja purin tätä lujaa ja kun tunsin tämän rimpuilun loppuvan heitin jäniksen mestarini jalkoihin.
"Mitä pidät?"kysyin nuollen samalla etutassuani.
"Aika hyvä."mestarini maukui.
"No miten se sitten on todella hyvä?"sähähdin kärttyisenä.
"Tarvitset vain vähän harjoitusta."Tomupilvi maukui.Huokaisin turhautuneena ja potkin maata valkeilla tassuillani.
>Mikään ei koskaan kelpaa!<ajattelin.
"Minä menen jo leiriin entä sinä?"Tomupilvi kysyi.
"Jään tänne metsästämään."mau'uin.
Mestarini nyökkäsi ja lähti hiiri hampaissaan kohti leiriä.
>Nyt!<ajattelin ja juoksin täyttä vauhtia kohti Jokiklaanin reviiriä.
"On pakko tavata se kissa!"huohotin ja kiihdytin vauhtiani entisestään.
Puut vain sujahtivat ohitseni ja tuntui jo siltä,että olisin Tuuliklaanilainen,tunsin oloni kuitenkin todella hengästyneeksi.
"En jaksa."päästi tukahtuneen naukaisun ja rojahdin maahan.
Sain vedettyä itseäni etutassuillani vielä muutaman vedon.
Kurkkuani kuivasi ja tunsin oloni muutenkin kamalan hengästyneeksi.
"Pian olen järvellä on pakko jaksaa!"kannustin itseäni ja nousin täriseville jaloilleni.
Laahustin järvelle päin ja perillä ollessani aloin latkia vettä.Se oli ihanan raikasta näin lämpimänä päivänä.
Sitten tunsin oloni pelokkaaksi,koska viimeksi olin lähes hukkunut yrittäessä päästä Jokiklaanin puolelle.
>Voi Tähtiklaani auta minua!<ajattelin.
Loikkasin järveen ja tunsin turkkini kastuvan.Valkea turkkini painoi minua pohjaan,mutta jatkoin sinnikkäästi uimista.
"Se on samanlaista kuin juokseminen metsässä."mau'uin itselleni.
Uin kovaa vauhtia Jokiklaanin puolelle se lähestyi koko ajan.
>Melkein perillä!<ajattelin ja uin entistä kovempaa.
Viimein onnistuin pääsemään Jokiklaanin reviirille.Nousin rannalle ja ravistelin likomärkää turkkiani.
"Nyt pitää enää löytää se kolli."mau'uin itsekseni.Hätkähdin kuullessani rapinaa pensaikosta.
>Jäin kiinni!<ajattelin ja peruutin muutaman askeleen.
"Mitä teet Jokiklaanin reviirillä!"kuulin sähinää ja näin harmaat silmät.
"O-olen pa-pahoillani mi-minä tä-tästä lähdenkin."mau'uin vapisten.
"Sinä et mene minnekkään!"kuulin sähinää ja huomasin,että kissa oli astunut esiin.Kolli oli hopeaharmaa tällä oli tuuhea häntä ja harmaat silmät.
"Sehän olet sinä!"mau'uin hämmästyneenä ja samalla ilahtuneena.
Kollin ilme muuttui vihaisesta hämmästyneeksi.
"Minähän olen nähnyt sinut!"tämä maukui.
"Niin unessa ja minä olen Kielotassu."kehräsin.
"Minä olen Varpustassu."kolli hymyili.
Kolli oli vielä komeampi kuin unessa ja olin varma,että tässä olisi kumppanini.
"Olen etsinyt sinua."Varpustassu maukui hymyillen.
"Minäkin olen etsinyt sinua."mau'uin punastuen.
"Haluaisitko nähdä paikkoja?"Varpustassu kysyi epäröiden.
"En usko,että klaanitoverisi ilahtuisivat."huokaisin.
"Niin."Varpustassu maukui ja kaapi maata tassuillaan.
"Minun pitää mennä,mutta lupaan,että tapaamme taas!"huikkasin tälle ja lähdin uimaan Myrskyklaanin reviirille.
>Pitääköhän hän minusta?<ajattelin.
Vastaus:Melko hyvä, alussa tylsähkö, mutta loppu pelastaa x3 24 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Puumapentu, Myrskyklaani
24.05.2013 21:29
Tassuttelin Juovasulan ja Tulipennun vierellä kohti kokoontumista. Tiikerivarjon kuolemasta oli jo muutama kuu, mutta kävin silti joka yö isäni haudalla. Vaikka hän oli tehnyt kauheita tekoja, hänen ei olisi silti pitänyt kuolla. Jokaisella piti olla toinen mahdollisuus. Sysäsin kuitenkin surulliset ajatukseni sivuun, ja katsoin eteenpäin, tänäänhän on ensimmäinen kokoontumiseni! Olen aina miettinyt minkälaista siellä olisi. Kaikki klaanit tapaavat saarilla, jotka sijaitsevat lammen reunalla. Juovasulka kertoi, että Tähtiklaani oli kaatanut voimillaan saarille puun, jotta klaanit pääsevät sinne. Minulle tuli kylmiä väreitä innostuksesta. Kuljimme juuri Varjoklaanin reviirin halki. Paikka tuntui todella pimeältä ja vieraalta, joten painauduin entistä tiukemmin Juovasulan kylkeen. Sijaisemoni nuolaisi päälakeani rohkaisevasti. Kehräsin, ja nuolaisin tämän kaulaa.
’’Mennään Puumapentu! Saaret näkyvät jo!’’ Tulipentu hihkaisi, ja lähti juoksemaan joukon kärjille. Hypähdin innoissani, ja pinkaisin siskoni perään. Vieressämme oleva Pilkkuroihu tuhahti halveksuvasti, ja loi meihin murhaavan katseen. Luimistin korvani. Klaanin on ollut vaikea hyväksyä meitä, kun saivat tietää, että olemme Tiikerivarjon pentuja. Joka päivä joutui kestää sähähdyksiä ja loukkauksia. Juovasulka oli ainoa, joka ei välittänyt syntyperästämme. Juoksin Tulipennun kiinni välittämättä Pilkkuroihun mollauksista. Siskoni oli oikeassa, saaret näkyivät jo ja minulle tuli perhosia vatsaan. Ylitimme varovasti Jokiklaanin rajan, kunnes saavuimme kaatuneelle puulle, joka johti saarille. Katsoin puuta epäröiden, kun Myrskyklaani alkoi kulkea sitä pitkin.
’’Tule vain.’’ Edelläni kulkeva Juovasulka kehräsi. Hymyilin tälle, ja astelin varovasti runkoa pitkin saarille. Katsoin saaria innokkaasti, niitä koristi pari puuta, jotka tekivät oloni kotoisaksi. Muut klaanit olivat jo saapuneet kokoontumisalueelle, ja kissat rupattelivat keskenään. Astelin varovasti Juovasulan perässä muiden luo. Varjoklaanin parantaja Nuhanenä loi meihin hilpeän katseen.
’’Ovatkos nuo sinun pentujasi?’’ Parantaja kysyi ystävällisesti osoittaen hännällään minua, Tulipentua ja Apilapentua. Juovasulka nyökkäsi hymy suupielessään, ja nuolaisi Apilapennun päätä. Istuin emoni viereen, ja katsoin uteliaasti ympärilleni. Saarien reunalla oli suuri kivi, johon luultavimmin pääliköt menivät kuuluttamaan oman klaaninsa asioista. Pääliköt juttelivat sen juurella keskenään. Rupattelun hälinä oli niin kovaa, että en kuullut mitä pääliköt juttelivat. Väristin korviani ärtyneesti. Samassa kuitenkin kaikki pääliköt hyppäsivät kivelle, ja heiluttivat häntänsä merkiksi hiljentyä. Nuhanenä istuutui viereemme, ja höristi korviaan valmiina kuulemaan päälikköjen puheet. Ensimmäisenä esiin astui Mustatähti.
’’Osa on varmaankin jo kuullut, että Myrskyklaanin soturi Tiikeritähti on kuollut. Kotkansulka ja Hopeasulka tappoivat tämän.’’ Mustatähti mourusi. Kuin salamana, saaret täyttyivät kissojen raivoavista ulinoista ja ulvahduksista. Mustatähti hiljensi joukon pelkällä hännänheilunnalla.
’’Tiikerivarjo oli hirviö. Tämä murhasi kissoja, ja kokosi joukon, joka olisi tuhonnut koko metsän. Soturi aiheutti suurta tuhoa, ja hänen kuolemansa oli oikein.’’ Päälikkömme naukui. Kissajoukosta alkoi kuulua kauhistuneita ulvahduksia, ja hyväksymisen mutinaa. Painoin pääni alas surusta. Juovasulka nuolaisi päälakeani lohduttavasti. Seuraavaksi esiin astui uusi varapäälikkömme Hopeasulka. Karvani nousivat pystyyn pelosta, ja odotin tämän kertovan, että minä ja Tulipentu olemme Tiikeritähden pentuja. Karvani laskeutuivat kuitenkin alas, kun Hopeasulka alkoi jutella vain klaanin asioista, ja Tiikerivarjon teoista. Silti en voinut olla pelkäämättä milloin totuus saataisiin selville. Emme voi piilotella salaisuutta koko elämäämme. Tieto leviää muille klaaneille milloin tahansa.

//Noni. Sori et tän tarinan teko viivästyi vähän, mut ei monet muutkaan kirjoittanu tarinaa kokouksesta. xD

Vastaus:Raasut x( 20 kp!
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
24.05.2013 18:39
Putosin aina vain alaspäin. Jossain vaiheessa tömähdin maahan.
'"Murhe! Herää!" yläpuolelta kuului huutoja.
"Eikai isä kuole?" tunnistin Hopean äänen.
"Olen ihan kunnossa!" yritin huutaa, mutta kukaan ei kuullut.
"Olen ihan kunnos-" huusin vielä mutta jokin sihahti takanani. Käännyin katsomaan. Se oli Minttu!
"Ole hiljaa tai heräät! Haluan näyttää sinulle jotain, mutta se ei onnistu, jollet ole tämmöisessä tilassa. Älä huoli, selviät kyllä, mutta isku oli niin kova, että päädyit "horrostilaan." Minttu sanoi ja käveli takaisin pimeyteen. Seurasin häntä, vaikka en tajunnut oikein puoliakaan. Yhtäkkiä pimeys haihtui ja näin puita, pensaita ja lisää puita. Silmänkantamattomiin oli metsää, jota kaksijalat eivät olleet löytäneet.
"Mikä tämä paikka on?" kysyin varovasti.
"Tätä kutsutaan Paratiisiksi. Tämä metsä, on oikeasti olemassa, ja annan sinulle tehtäväksi etsiä se." Minttu sanoi. Samassa muistin unen, jossa oli ollut samanlaisessa metsässä.
"Miten minä löydän sen?" kysyin.
"Voin antaa vinkin. Jättiläiskiven tuollapuolen, löytyy tassunjälkiä, Paratiisin vihjeitä. Niitä paljon ei ole, mutta tajuat kyllä." Minttu sanoi. Yhtäkkiä alkoi sataa.
"Hei hei Murhe!" Minttu huusi. Sitten avasin silmäni.

//Tämmönen pätkä..
Vastaus:9 kp:tä.

-MUstahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varpussiipi, Tuuliklaani
22.05.2013 21:00
Kylmä tihkusade kastutti turkkini läpimäräksi. Aukiolla ei ollut melkein kukaan, kaikki kissat olivat menneet sadetta pakoon. Tassuttelin tuoresaaliskasaan, ja otin sieltä läpimärän oravan. Tuoresaalis suussa tassuttelin aukion reunalle, jossa satoi vähiten. Ahmin oravan parilla hotkaisulla, ja nuolin huulistani veritahrat. Huomasin Takiaiskorvan, joka raahautui haluttomana aukiolle. Kolli nappasi nopeasti tuoresaaliskasasta hiiren, ja tassutteli viereeni.
’’Kurja sää.’’ Nau’uin kuin lukien kumppanini ajatukset. Tämä hymähti, ja alkoi ahmia hiirtä. Painauduin Takiaiskorvan litimärkään turkkiin ja aloin kehrätä. Tämä oli ainoa lämmittimeni näin tihkuisena ja harmaana päivänä.
’’Saapukoot jokainen oman riistansa metsästävä kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!’’ Säpsähdin pois ajatuksistani, kun kuulin Varistähden ulvaisun. Nousin heti paikalla ylös, ja tassuttelin suurkiven juurelle. Aukio oli kuin herännyt kuolleista. Kaikki kissat ryntäsivät yhtenä ryöppynä suurkiven juurelle kuuntelemaan mitä Varistähdellä oli asiaa. Päälikkö istui suurkiven päällä, ja tämän litimärkä turkki oli liimautunut kiinni kehoon. Pidätin naurua, Varistähti näytti ihan pieneltä pennulta.
’’Kuten tiedätte, tänään on kokoontuminen.’’ Varistähti aloitti, kun kaikki olivat paikalla. Karvani nousivat pystyyn. Jokiklaanilla ja Tuuliklaanilla oli ollut viimeaikoina todella kireät välit, ja pelkäsin jo, että Varistähti menettää kokoontumisessa malttinsa, ja hyökkää Rastaanvireen kimppuun. Hänestä on tullut oikea hirviö viime kuiden aikana, hän tappoi jopa Jokiklaanin päälikön Sulkatähden.
’’Otan kokoontumisen mukaan Yksiviiksen, Liekkiläikän, Kuutassun, Haukkatulen, Jääkaiun, Varpussiiven, Tammitassun, Käpytassun, Pihkatassun ja Harhatassun. ’’ Varistähti luetteli. Nyökkäsin tyytyväisenä, kun kuulin oman nimeni. Jotkut taas tuhahtivat pettyneesti, kun eivät päässeet mukaan. Varistähti ei välittänyt, vaan loikkasi alas suurkiveltä, ja käveli leirin suuaukolle. Kipitin vikkelästi Varistähden perään, niin kuin kaikki muutkin jotka olivat valittu kokoontumiseen. Yksiviiksi kiiruhti päälikkömme viereen, ja jutteli tämän kanssa jotakin. Katsoin vielä kerran haikeana Takiaiskorvaa, joka ei ollut päässyt mukaan, ennen kuin seurasin Varistähteä leirin suuaukosta ulos. Vetinen ruohikko kasteli tassuni inhottavasti, kun kuljimme kohti saaria. Pilvet väistyivät onneksi auringon tieltä, ja kirkas hiirenkorvan ajan auringonvalo alkoi lämmittää turkkiani. Nousimme Tuuliklaanin korkeimmalle kukkulalle, jossa näki jo saaret. *Täältä tullaan.* Ajattelin, ennen kuin juoksimme nummet alas, ja saavuimme saarille, missä kokoontuminen pidettäisiin.

//Noni, kirjoitin kokouksesta, tai ainakin siitä kun Tuuliklaani lähtee kokoukseen. xD Joo ja sori taas laatu ja lyhyys, en tiiä miks nykyään mun tarinat on niin huonolaatusia ja lyhyitä… ): Mut siis tänään en enää ehi kirjoittaa sitä kokoontumistarinaa Puumalla… Oisko mahollista, jos kirjoittaisin sen huomenna?

Vastaus:Joo, voit kirjoittaa huomenna. :3 ja 25 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Purotassu, Myrskyklaani
22.05.2013 20:54
Kärpänkäpälä kertoi minulle aamulla, että pääsisin kokoontumiseen. Minua jännitti ihan hirveästi. Kärpänkäpälä yritti saada minut keskitymään metsästykseen, jota kertasimme. Minä pompin ympäriinsä ja pidin hirveää meteliä. Lopulta törmäsin puuhun vahingossa. Haaduin maahan ja Kärpänkäpälä käveli luokseni. Kärpänkäpälän kasvot peittivät auringonpaiste, kun hän kumartui yläpuolelleni. Kärpänkäpälä vain pudisti päätään ja mau'kui.
" Voisitko nyt rauhoittua, että voisimme keskittyä metsästykseen? " Kärpänkäpälä katsoi minua hetken, kunnes kääntyi ja ei jäänyt odottamaan vastausta. Mutristin suutani, mutta hyppäsin ylös ja loikin Kärpänkäpälän luokse.
" Hajannutaan. Mene sinä tuonne ja minä menen tänne. Tavataan tässä sitten auringonhuipun hetkellä. " Kärpänkäpälä nau'kaisi, kun tuli hänen luokse. Lähdin suoraa eteen päin. Olin näköjään säikyttänyt kaiken riistan täältä varjoklaani reviirille asti, joten lähdin ylös päin Varjoklaanin rajaa pitkin. Kohta haistoinkin jäniksen. Pudottauduin hiljaa vaanimis asentoon ja lähdin hiipimään hiljaa kohti jänistä. Kun olin tarpeeksi lähellä niin loikkasin kaaressa jänistä kohti. Vaarasta tietämätön jänis huomasi minut liian myöhään, joka koitui jäniksen kohtaloksi. Hautasin jäniksen hiekan alle ja jatkoin metsästystä. Auringonhuipun hetkellä minulla oli kaksi metsähiirtä varis ja pulska jänis. Kärpänkäpälä oli tyytyväinen ja kehui minua. Vein jäniksen ja kaksi metsähiirtä klaanivanhimmille ja söin itse variksen. Linnunlaulu istui syömässä sotureiden pesän sulla Kotkansulan kanssa. Minä taas istuin yksin oppilaidennpesän ulko puolella ja näykin variksesta pieniä palasia kerrallaan. Kun vihdoin olin syönyt variksen Kömmin oppilaiden pesään lepäämään. Nukahdin katkonaisesti. Lopulta oli aika lähteä kokoontumiseen. Mustatähti lähti ensimmäisen, mutta jättäytyi lopuksi ryhmän keskivaiheille. Kun saavuimme aukion reunalle Mustatähti pysähtyi aukion reunalle kokoamaan ajatuksensa. Sen jälkeen tämä viittasi hänälään lähtö merkin juoksin nopeasti ensimmäiseen kokoontumiseeni.

// Tää kuin todella lyhyt kirjoitan huomenna Purotassulle lisää. Ja sen lisäksi Saisitko torstaista lähtien seuraavaan keskivikkoon lomaa. Anteeksi, etten ole käynyt tällä paljon, mutta kohta olen taas aktiivinen. Anteeksi myös siitä, että on niin paljon lomalla. Kiitos jo etukäteen. En ehtinyt tehdä tästäkään pitkää koska on nyt pakko mennä.//
Vastaus:Ei haittaa. Ja 13 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskolehti, Jokiklaani
22.05.2013 17:46
Ruskolehti alkoi jatkaa matkaa juosten.
Tuo osa kaksijalkalaa oli jäämässä taakse.
Sitten tämän eteen hyppäsi tuttu kissa.
Hypton.
Ruskolehti perääntyi hädissään. Kummallisen rakenteinen kissa virnisti ja huiskutti häntäänsä.
’’Oh, luulitko pääseväsi minua pakoon? Huomasin lähtösi, en ole tyhmä, jätit tehtäväsi kesken. Etkö tottelekaan minua?’’ Hypton naukui viattomasti ja sipaisi hännällään Ruskolehden kuonoa. Huumaava tuoksu alkoi jälleen sekoittaa soturin päätä.
’’Kyllä, siis en…eikun...minä…’’ kolli takelteli.
’’Niin?’’ Hypton naukui viekoittelevasti ja painoi päänsä Ruskolehden päätä vasten. Naaras loi hypnoottisen katseensa suoraan juovikkaan soturin silmiin.
’’Minä...minulla on…jo kumppani…’’ Ruskolehti naukui ja yritti kääntää katseensa pois Hyptonin lumoavista silmistä.
’’Mutta mikä estäisi sinua ottamasta toista?’’ kotikisun ääni kaikui Ruskolehden päässä kun kolli tuijotti tämän silmiin.
’’Ei mikään, eihän.’’ samassa Hyptonin silmissä välähti ja Ruskolehti huumantui täysin.
’’Ei niin mikään, valtiatar.’’ kolli naukui lumoutuneena ja Hypton virnisti omahyväisesti.
’’Hyvä. Siispä-’’
’’Hän on minun, sinä aivokuollut pöljä!’’ kuului ulvaisu ja samassa Ruskolehden selkään rysähti valtava punaruskea kolli.
’’Aigh!’’ Ruskolehti ulvaisi tämän pään iskeytyessä maahan.
Punaruskea kolli raapi tämän kylkiä.
Oranssi soturi ei voinut tehdä mitään valtavan kissan repiessä tätä.
Kollin paksut kynnet riipaisivat tämän korvaa, mutta Ruskolehti ei huomannut sitä kaiken kivun keskellä.
Punaruskean kissan hampaat kiskaisivat Ruskolehden ilmaan. Kulkukissa heilautti soturia kerran vasemmalle, ja heitti sitten puuta päin.
Viiltävä kipu värisytti Ruskolehden kehoa, ja lopulta tämän silmissä sumeni.

Ruskolehden herätessä oli jo pimeää. Tämän turkkiin kuivunut veri oli saanut kollin karvat takkuun.
Soturi nousi täristen pystyyn peläten jalkojensa pettävän.
Tämä alkoi nuolla turkkiaan puhtaaksi.
Sen tehtyään kolli tunnusteli haavojaan.
Tämän kyljissä oli naarmuja, ja toisessa korvassa niin pitkä viilto, että kunnon ravistelulla korvan kärjestä lähtisi pala pois.
Ruskolehti irvisti ja alkoi nilkuttaa eteenpäin.
Vielä hän pääsisi perille.
Hetken päästä kaksijalkojen pesiä alkoi olla pitkä rivi.
Ruskolehti huomasi ukkospolun reunalla kulkevan ruskean kollin.
’’Anteeksi, onko täällä jossain kotikisu nimeltä Lotus?’’ soturi huikkasi tälle.
Ruskea kissa nyökkäsi.
’’On. Mene tuosta suoraan ja käänny vasemmalle. Keltainen pesä on hänen kotinsa.’’
’’Kiitos!’’ Ruskolehti nau’ahti ja seurasi kissan antamia ohjeita. Sitten hän näki aidan takana mustan naaraan.
Kolli pinkaisi pian aidalle, mutta ei päässyt hyppäämään yli.
’’Emo!’’ Ruskolehti maukui ja sai mustan naaraan ponnahtamaan pystyyn. Tämän meripihkasilmät laajenivat.
’’Ruskopentu?’’ naaras naukui epäinnostuneesti.
Ruskolehti pyöräytti silmiään.
’’Olen nykyään RuskoLEHTI kiitos vain.’’
Sitten kolli istahti.
’’Emo, tulin pitkän matkan takaa sinua tapamaan.’’
Lotus lipaisi tassuaan.
’’En minä vaan sinua olisi tullut tapaamaan. Miksi edes haluaisin nähdä pentueeni häpeäpilkkua.’’ naaras sylki sanat suustaan ja Ruskolehden sydäntä kylmäsi.
Tämän oikea emoko vihasi häntä niin?
’’Hei! Minä olen klaanin kunnioitettu soturi, minulla on kumppani ja kaksi pentua! Sinulla ei ole oikeutta haukkua minua!’’ Ruskolehti huusi.
Lotus ei osoittanut minkäänlaista elettä.
’’Jaa.’’ tämä sanoi lopulta ja kääntyi kohti pesän suuaukkoa.
’’Muista pennuista tuli sivistyneitä kotikissoja, sinusta laihanteri arpisotku.’’
Sitten tämä katosi kissanluukusta, ja Ruskolehti jäi aidan taakse. Tämän sydäntä riipi ja häntä valahti alas. Kyyneleet vierivät pitkin kollin poskia ja tämä kääntyi pois.
Tämä kulki reittiä, jota oli kulkenut matkansa, mutta tällä kertaa takaisinpäin. Monet kissat jäivät katsomaan Ruskolehteä. Niin murheellisena tämä laahusti kotia kohti kylmät kyyneleet poskillaan.

Vastaus:Lotus on ilkee :c Mutta 23 kp:tä.

-Mustahaukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka,Myrskyklaani
22.05.2013 15:56
Luku 1

Heräsin sotureidenpesässä. Olin nukkunut pitkään. Eilen olimme entisen oppilaani Kotkansulan kanssa tappneet Tiikerivarjon. Tiikerivarjon kuolemisen muistaminen sai julman hymyn leviämään naamalleni. Murahdin tyytyväisenä ja nousin ylös. Vasta ylös noustuani muistin taka käpäläni, jota särki vimmatusti. Muistin koko kivun vasta, kun nousin neljälle käpälälleni ja toinen takajalkani pettikin eikä kantanut painoani sitten yhtään. Kaaduin maahan ja löin pääni kivuliaasti pesän lattiaan.
"Aijajai!" mumisin itsekseni kipuani.
Nousin heti ylös ja tunsin, että minua huimasi ja pyörrytti hiukan, mutta se ei tainnut johtua muusta, kuin veren menettämisestä. Silä jalastani oli nukkuessa norunut melko suuri lätkkö verta pesän lattialle. Maailma kieppui hiukan ympärilläni.
Mutta lähdin sitten vasempaa takajalkaani ylhäällä pitäen nilkuttamaan ulos pesästä. Nilkuin hiukan hoippuen leiri aukiolle ja sain vastaani itse Mustatähden.
"Terve, Hopeasulka!" päälikkö naukui hymyillen, mutta tuon hymy hyytyi, kun päälikkö huomasi takajalkani.
"Terve." mauin hiukan pahoinvoivana.
"Mitä takajalallesi on käynyt?" Mustätähti kysyi ja jatkoi vielä:
"Ja voitko hyvin? Näyttää siltä että et olisi aivan terve." päälikkö naukaisi huolissaan selvästikkin.
"Kyllä minä pärjään ja tämä jalkani vain loukkaantui taistellessani Tiikerivarjo vastaan.." selitin.
"Minusta sinun pitäisi..." Päälikkö aloitti.
Tuon ääni kuulosti kuuluvan jostakin kaukaa.
Sitten yhtäkkiä minua alkoi huimata vielä enemmän, kuin aiemmin ja minä vain lyyhistyin maahan.
"Hopeasulka! Mikä sinulla on?" Mustatähti naukui huolissaan.
"E-ei mikään. Minua vain huimaa." nauin pahoin voivana.
"Nyt sinä kyllä menet Lumisydämmen luo." päälikkö maukui ja nappasi minua kiinni hampaillaan niskanahastani. Onneksi kolli oli sen verran isompi että pystyi kantamaan minut parantajan pesälle.
"Mut.." vastustin. Ääneni kuulosti aivan pienen pennun vikinältä, kun tuo väittää vastaan emolleen.
"Ei muttia!" Mustatähti mursi vastarintani hetimmiten ja kantoi minut parantajan pesään asti.
Pesän aukion laitamilla Lumisydän touhuili yrttien parissa keskittyneesti.
"Kröhöm." Mustatähti köhi saadakseen parantajan huomaamaan meidät kaksi takanaan.
Lumisydämmen korvat heilahtivat ja tuo kääntyi hymyillen meihin päin.
"Ai hei Mustatähti!" tuo naukui leveästi hymyillen.
Parantajan hymy kuiten vakavoitui, kun naaras näki minut siinä Mustatähden kantamana.
"Mitä oikein on tapahtunut?" Lumisydän kysyi.
"Hopeasulan vasen takajalka on loukkaantunut ja Hopeasulkaa huimaa ja hän voi luultavastikkin myös pahoin." Päälikkö kertoi.
"Sepä kurjaa. aske hänet tähän." Lumisydän naukui ja osoitti hännällään aukion laidalla olevaa sammalvuodetta.
Mustatähti teki työtä käskettyä ja laski minut vuoteelle. Lmisydän hääriäli ensiksi vasemman takajalkani kimpussa ja sitoi sen kaislalla ja laittoi siihen vielä hiukan hämähäkinseittiäkin. Sitten parantaja kokeili oliko minulla kuumetta, ei onneksi ollut.
Lumisydän käski oppilaansa Myrskytassun käydä hakemassa minulle juotavaa ja sitten tuo pyysi päälikköä poistumaan ja niin tuo tekikin mukisematta ja vastustamatta yhtään parantajaa.
Jäimme hetken ajaksi kahden Lumisydämmen kanssa parantajan pesään kunnes Myrskytassu palasi suussaan iso tukko runsaasti vettä tihkuvaa sammalta. Oppilas laski märän sammal tukon eteeni ja käski juomaan.
"Miksi?" kysyin.
"Koska sinulla on nestehukka ja silloin pitää juoda!" Lumisydän naukui ankaraan sävyyn.
"Hyvä on.." mumisin ja aloin imeä vettä märästä sammaleesta.
Juotuani tunsin oloni jo paremmaksi.
Sitten Lumisydän antoi minulle vielä unikonsiemeniä ja jotakin kaarnaa, sekä kissanminttua.
Aluksi nielin kaarnan ja sitten unikonsiemenet ja sitten vielä lopuksi maukkaat kissanmintun lehdet.
Pian vaivuin syvään uneen.

---Illalla---

Heräsin parantajan pesässä ja haukottelin makeasti. Olin nukkunut koko päivän. Ja olin sitten aamulla kuvitellut metsästäväni oikein olan takaa, mutta eipä siitä sitten ollut mitään tullut, kun oli Mustatähti sattunut siihen tielleni tulemaan.
"Ai oletkin hereillä!" Lumisydän naukui ja kiiruhti luokseni.
"Niin olen.." mumisin tokkurassa.
"Millainen on olosi?" Lumisydän kysyi.
"Ihan hyvä, paitsi että minulla on kiljuva NÄLKÄ!!" nauin ja korostin erityisesti sanaa "Nälkä".
"Niin arvelin ja siksi hain sinun nukkuessasi sinulle syötävää, tässä." Lumisydän naukui hiukan naurahtaen.
Sitten parantaja antoi minulle muhkean ja ison kanin.
"Kiitos!" Kiitin pikaisesti, sillä minulla oli kova kiire syömään.
Upotin hampaani kaniiniin ja haukkasin oikein ison palasen ja pureskelin sitä. Olin syönyt kanin hetkessä ja nuolin aterian rippeitä viiksistäni. Minulle tosin jäi vielä hiukan nälkä, mutta en kehdannut sanoa siitä parantajalle, sillä olin jo syönyt ison kanin.
Lumisydän itse söi mehukkaan näköistä hiirtä edessäni. Hän oli lopettamassa ateriointiaan ja nuoleskeli hiiren rippeitä suupielistään ja viiksistään.
"Mustatähti muuten kävi täällä sinun nukkuessasi." parantaja maukui siinä ohi mennen peseytyessään.
"Niinkö? Miksi?" nauin uteliaana ja jatkoin sitten korvienitaustojen pesemistä.
"No hän kävi ilmoittamassa, että huomenna on kokous ja että sinun pitää kertoa hetken kuluttua klaanin kokouksessa kaikki Tiikerivarjon tappamat uhrit, sillä onhan klaanille paljastetteva nyt ne kaikki kamaluudet, mitä se luopio teki." Lumisydän naukui rintaansa nuollen.
Minä nyökkäsin ja pesin vielä selkäni oikein kunnolla ja kävin sitten vuoteelle makaamaan oikein mukavaan asentoon.
Olin juuri aikonut ksyä oliko jotakin muuta tapahtunut, minun nukkuessani, mutta sitten yllättäen Mustatähti asteli pesään ja tuli suoraan minun luokseni.
"Tule Hopeasulka! Klaanin kokous alkaa aivan juuri." Mustatähti naukui ja minä lähdin nilkuttamaan kollin perässä leiri aukiolle ja aivan suurkiven viereen.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanin kokoukseen!" Mustatähti ulvaisi tavanomaisen kutsuhuudon ja ne jotka olivat vielä olleet leirin laitamilla rupattelemassa tulivat nyt Suurkiven juurelle ja he kaikki katsoivat uteliaina minua ja käänsivät sitten katseensa Mustatähteen.
"Olettekin jo kuulleet Tiikerivarjon kuolleen, kun Hopeasulka ja Kotkansulka ottivat hänet hengiltä." Mustatähti naukui.
Yleisöstä kuului myötäilevää mutinaa, mutta sitten joku karjaisi mutinan yli:
"Miksi he saivat tappaa oman klaaninsa soturin?! Hehän ovat sitten luopioita!!" Joku ulvoi.
Siitä syntyi kamala naukaisujen ja maukaisujen myrsky, kun kaikki halusivat saada mielipiteensä kuuluville.
"Hiiljaa!" Mustatähti karjui ja yleisö hiljeni.
Tunsin oloni jotenkin epämukavaksi siinä kaikkien katseiden edessä.
"Sen kertokoon meille Hopeasulka!" Mustatähti ulvaisi ja viittoi hännällään minu loikkaamaan Suurkivelle viereensä.
Nielaisin palan kurkustani ja ponnistin loikkaan.
Loikkasin sulavasti kiven päälle ja oikein yllätyin miten korkealla tunnuin olevan kiven päällä.
Mustatähti nyökkäsi minulle rohkaisevasti, sen merkiksi, että minun pitäisi aloittaa.
Emmin aluksi hiukan, mutta sitten aloitin.
"No muutamat Myrskyklaanista näkivät enteen jossa oli hopeasulkainen kotka, joka kävi tiikerin kimppuun. Se kuvasi sitä, että minä ja Kotkansulka tapoimme Tiikerivarjon. Tiikerivarjo oli läpeensä paha kissa johon ei kukaan voinut luottaa." nauin ääni aukiolla kaikuen.
Pidin hetekn tauon ennen kuin jatkoin:
"Tiikerivarjo murhasi lukuisia kissoja. Hänen takiaan kuolleiden lista on pitkä, surullisen pitkä. Tiikerivarjo murhasi esimerkiksi kumppanini Ratamolehden ja kaksi pennuistani Pajupennun ja Sadekorvan. Hän myrkytti Ratamolehden kuolonmarjoilla, koska tuo oli nähnyt, Kun Tiikerivarjo oli tappanut Viimatassun. Pajupennun Tiikerivarjo taas johdatti mukaansa vuorille ja vyörytti kivivyöryn tuon päälle ja Sadekorvan kurkun Tiikerivarjo viilsi raa'asti auki." mauin ja näiden sanojen maukuminen todella teki kipeää murtuneessa sydämmessäni. Sydämmeni oli niin sanotusti surusta tuhansina sirpaleina, eikä sitä varmaan enää saisi ehjäksi ikinä.
Muutama kyynel vierähti poskilleni. Pidättelin itkua ja jatkoin itku kurkussa:
"Hän myös murhasi erään Jokiklaanin soturin, Mäntylehden." nauin.
Kaikki katsoivat minua järkyttyneinä.
Jatkoin vielä:
"Lisäksi hänen kumppaninsa oli se synnytyksessä menehtynyt kulkukissa jonka nimi on Shira ja näin ollen Puumapentu ja Tulipentu ovat Tiikerivarjon pentuja." Mauin.
Huokaisin vielä syvään ennen, kuin loikkasin takajalkaani varoen maahan.
Sitten yllättäen Mustatähti naukuikin:
"Koska Tulisydän on ilmoittanut olevansa mielestään liian vanha Varapäälikön raskaisiin tehtäviin hän vetäytyy varapäälikön virasta, mutta pysyy silti vielä soturina, sillä ei hän nyt vielä niin vanha ole." Mustatähti naukui.
>Uusi varapäälikkö?< ajattelin.
"Lausun nämä sanat Tähtiklaanin edessä, jotta soturi esi-isät voivat kuulla ja hyväksyä valintani. Uusi varapäälikkö on Hopeasulka!" Mustatähti naukui hämmästyksekseni.
>Mitääh?!!< huusin mielessäni.
Klaani onnitteli minua lämpimästi ja sitten kaikki kävivät nukkumaan.

---Seuraavana päivänä---

Heti päivän alussa päälikkö ilmoitti kokoukseen lähtijät. Minä järjestelin sen päiväiset kaikki partiot, mutta metsälle tai oartioihin mukaan lähtijäksi minusta ei ollut murtuneen takajalkani takia. Ei ainakaan muutamaan päivään.
Niinpä minä vain rupattelin ystävieni kanssa ja lepäilin koko päivän iltaan saakka, kun sillin aloitimme matkan kokoontumis paikalle.
Nilkutin päälikön rinnalla kohti kokoontumis paikkaa niin nopeasti kuin pystyin, mutta jäin silti muista hiukan jälkeen. Täysikuu hohti hopeista valoaan metsään meidän yllemme.
Vastaus:28 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, Myrskyklaani
22.05.2013 14:08
Herärsi aamulla aikaisin leiristä kuuluvaan meluun. Minulla oli ollut käpälät täynnä töitä. Vihdoinkin sain olla rauhassa. Myrskytassu ei ollut enään Valkotassun kanssa niin paljon, kuin ennen. Siitä olin iloinen! Tänään olisi kokoontuminen, joten päätin mennä puhumaan Mustatähden kanssa, joka oli jo hereillä. Mustatähti istui pesäsnsä ulkopuolella ja katseli leirin tapahtumia. Kun Mustatähti huomasi minut tämä vittoi hännälään minut luokseen. Minä lähdin käskyä totellen kohti Mustatähteä. Eilen oli satanut, jonka takia maa oli märkää. Nyt kumminkin aurinko paistoi taivalla.
" Oletpa aikaisin hereillä Lumisydän." Mustatähti nau'kui.
" Niin. Heräsin meteliin." Mau'uin kohteliaasti, mutta en yli virkeästi.
" Niin, mutta minulla olisi sinulle asiaa. Onko sinulla hetki aikaa?" Kysyin Mustatähdeltä.
" On toki kerro pois." Mustatähti vastasi minulle.
" Niin, että ketkä lähtevät kokoontuminen?" Kysyin. Mustatähti vilkaisi minuun ja vastasi.
" Ajattelin, että ottaisin mukaani Hopeasulan, Sinut, Auringonloisteen, Nopsavarjon, Pilkkuroihun, Tomupilven, Jäävirran, Kotkansulan, Mäntyviiksen, Lieskatassun, Purotassun, Linnunlaulun, Leppätassun, Juovasulka Pentuineen ja Hallaturkki. Ainii ja sinun oppilaasi Myrskytassun tietenkin." Mustatähti luetteli.
" Selvä Mustatähti ja kiitos." Mau'uin kumarsin ja lähdin kohti parantajan pesää. Katsoin hämärässä pesässäni ympärilleni ja huomasin, että hämähäkin seitit olivat loppu. Olin varmaan käyttänyt kaiken Kärpänkäpälän hoitamiseen. Katsoin Myrskytassua, joka ei ollut vielä herännyt. > Annan hänen nukku, koska hänen pitää kerätä voimia.< Ajattelin. Lähdin metsään. Metsässä oli ihana viileätä ja tuuli puhalsi ihanasti pitkää turkkiani. Löysin melkein heti hämähäkin seittiä. Sitä oli puun oksan ja toisen oksan välissä. Kannoin hämähäkinseittiä käpälässäni ja lähdin ripein askelin kohti Myrskyklaanin leiriä.

----------------Illalla------------------

Myrskytassu juoksi vieressäni. Tuuli puhalsi turkkiani ja kuu paistoi tavalla, kun juoksimme kokoontumiseen. Olimme aivan lähelläkokoontumis paikaa. Jäimme odottamaan Mustatähden merkkiä. Tähyilin alas huomasin, että Jokiklaani ja Tuuliklaani olivat tulleet, mutta ei Varjoklaani. Silloin Mustatähti viittasi hänälään merkin ja juoksimme melkein samaan aikaan alas aukiolle. Myrskytassu katosi heti väki joukkoon ja tämän häntä näkyi enään. Katselin ympärilleni. Pääni oli sekaisin vähän aikaa, koska ilmassa oli kolmen kalaani hajua. Minua pyörytti vähän aikaa, mutta se helpotti pikku hiljaa. Sitten minäkin katosin väki joukkoon.

// Hirvee kiire tänään. Teen illalla Purotassulle tarinan, jos en ehdi millään teen huomenna aamulla, jos käy?//
Vastaus:Okei. Ja 15 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Savutassu, Tuuliklaani
21.05.2013 18:34
Savutassu heräsi aikaisin, auringon säteet tunkeutuivat pensaiden läpi. Tänään olisi vuorossa oppitunti metsästyksen parissa. Vasta hetken oppilaana ollut naaras oli nyt jo innoissaan tulevasta soturiurastaan ja venytteli hieman. Hänen silmänsä pysähtyivät leiriin tulevaan Tammikynteen joka kantoi suussaan jänistä, hän vei sen kasaan muiden tuoresaalisten kanssa. Savutassun oli käsketty tulla auringonhuipun hetkellä leirin edustalle johon Leväsydän tulisi. Naaras ei jaksanut enään istua paikoillaan joten lähti pihalle oikomaan koipiaan yön jäljiltä.

---auringonhuipun hetki---

Savutassu istui leirin edustalla ja haisteli ilmaa. Paljaslehden aika oli jo kaukana ja Viherlehden aika oli paikkeilla. Leväsydän hiippailu leiristä ulos ja vilkuili hieman ympärilleen. "No Savutassu, oletko valmis ensimmäiseen oppituntiisi?" Leväsydän ilmoitti. "Samalla kun opetan sinulle vaanimisen jaloa taitoa, saat nähdä reviirimme rajat jotta tiedät missä saa kulkea." Leväsydän sanoi hieman vakavemmin. "Selvä, Leväsydän. Olen valmis ja voit olla varma että en kuljeskele yli rajojen!" Savutassu sanoi aivan kuin arvaten että Leväsydän oli huolestunut rajojen tottelemisesta. #Ehkä joku on joskus mennyt muiden reviireillä eikä ollut totellut klaanin sääntöjä.# Savutassu ajatteli, häntä puistatti ajatus siitä että joku ei haluaisi totella klaanin sääntöjä. He käyskentelivät ensin lähellä Myrskyklaanin rajaa, Leväsydän kulki edellä ja haisteli ilmaa tarkasti. Yhtäkkiä hän pysähtyi. "Savutassu haistatko mitään?" Leväsydän kysyi hieman arvoituksellinen ilme kasvoillaan. Savutassu nuuhki ilmaa ja Myrskyklaanin kissojen haju tuoksui ilmassa mutta ei kovin vahvasti joten hän teki arvion. "Myrskyklaanin kissoja, mutta ainakin viime auringonhipun ajalta." Naaras sanoi varovaisesti. "Erittäin hyvä Savutassu, erittäin hyvä" Leväsydän ilmoitti. He jatkoivat matkaa rajaa pitkin ja samalla Leväsydän opetti Savutassulle vaanimistaitoja. Kuinka pitää paino lavoilla ja olla hiljaa vaaniessa. Kun he pääsivät lähelle kaksijalkalaa kuulivat he koirien haukuntaa. Ne olivat kaksijalkalan pihassa häkissä, Oppilas ja mestari katsoivat pähkinäpensaiden joukosta kaksijalkojen pesää. Leväsydän kertoi hieman kotikisuista jotka elivät pehmeää elämää ja olivat aina kylläisiä. "Mutta eihän sellainen ole elämää!" Savutassu huudahti hieman liian lujaa. Leväsydän mulkaisi Savutassua mutta vastasi silti hänen toteamukseensa. "Kotikisut ovat tottuneet siihen, he eivät tiedä paremmastakaan." He hiljenivät Leväsydämen kommenttin jälkeen ja palasivat leirille päin. Mukana molemmilla oli kaksi nuorta jänistä jotka he olivat itse saalistaneet. Savutassu oli saalistanut ensimmäisen kerran ihan itse oman tuoresaaliinsa. Hän oli ylpeä kahdesta jäniksestä jotka oli saanut kiinni. Kun he palasivat leiriin oli aurinko laskemassa. He veivät tuoresaaliin muiden joukkoon ja Leväsydän katosi samantien soturien pesälle. Savutassulla oli ollut mahtava päivä, nyt hän tietäisi mitä välttää ja tietäisi myös missä menevät reviirin rajat. Hän otti itse kasasta pienemmän jäniksenpojan ja tassutteli oppilaiden pesälle jossa Pihkatassu ja Käpytassu vaihtoivat kieliä. Savutassu meni noin jäniksenmitan päähän heistä ja alkoi nauttia jäniksestään. Pian päällikön kutsu kuului. "Kaikki jotka kykenevät metsästämään oman riistansa tulkoon klaanikokoukseen. " Lähdin kuulemaan mitä päälliköllä oli asiaa. Varistähti kertoi seuraavaana kuunhuippuna järjestettävästä kokoontumisesta kaikkien klaanien kesken ja kertoi että kaikkien sotureiden lisäksi myös Tammitassu, Käpytassu, Pihkatassu ja Harhatassu pääsisivät kokoontumiseen mukaan. Savutassu oli hieman pettynyt mutta ei odottanutkaan pääsevänsä vielä mukaan, joten vetäytyi kauemmas. Leväsydän juoksi hänen luokseen. "Koska jään huomenna tänne vartioimaan leiriä, emme voi pitää opetustuokiota. Voisitko huomenna käydä metsästämässä klaanille saalista tuoresaaliskasaan?" Nyökkäsin Leväsydämelle ja tallustelin laiskasti pesään ja menin omalle paikalleni. Kuuntelin hetken hälinää kunnes uni vei mukanaan.
Vastaus:Hyvä tarina, Savunen :3 Ihmettelin vain tuota Leväsydäntä, kun Savutassun mestarihan on Leväkukka, eikä Leväsydän. Muutoin oikein esimerkillinen tarina. Ainiin, saat 25 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leppätassu
21.05.2013 09:22
Käännyin murhanhimoisesti katsellen kohti Jäävirtaa. Sähähdin ja meinasin hypätä tämän kimppuun, mutta huomasin harmikseni kaikkien toljottavan meitä. Peräännyin ja juoksin ulos leiristä Jäävirta kintereilläni. Hyppelin pusikkoon ja piilouduin puunrungon pieneen koloon. Siellä oli hiukan kosteaa. Jäävirta tepasteli puun ohi. Kurkistin ulos ja katselin ympärilleni. Hänen häntänsä näkyi kun hän käveli eteenpäin. Hiivin Jäävirran perässä. Hyppäsin sitten tämän päälle. Hampaani jo välähtivät mutta kuulin pusikosta rapinaa. En aivan ehtinyt iskeä hampaitani naaraan niskaan. #Hiirenpapanat!# ajattelin kun pusikosta asteli kettu. Hyppäsin pois Jäävirran päältä ja juoksin nopeasti lähimpään puuhun ja kiipesin ylöspäin. Jäävirta oli jäänyt alas ketun eteen toljottamaan sitä. Pusikosta hyppäsi ketun päälle Myrskyklaanin partio. Tulisydän sekä Vatukkakynsi ja Kirkassydän. Heidän perässään tepasteli Oravatassu. Katselin puun oksalta kuinka he karkottivat ketun matkoihinsa. Sitten he kerääntyivät säikähtäneen Jäävirran ympärille. Varovasti kiipesin puunrungon toista puolta pitkin alas ja hyppelin kohti leiriä. Hyppelin leiriin ja pujahdin oppilaiden pesään. Katselin hetken pesää mutta nukahdin sitten. Keskellä päivää.

Katselin taas ympärilleni. Oli sumuista ja usvaista. Tiesin olevani Pimeyden metsässä. Tiikeritähti istui vieressäni.
"Seuraava harjoituksesi. Tuo jokapäivä riistaa muinaiselle tammelle."Tiikeritähti sanoi. Hetken olin aivan hämmästynyt. Sitten ravistelin päätäni tyhjäksi.
"Miksi?" kysyin ja katsoin Tiikeritähteä edessäni. Tiikeritähti ei sanonut mitään vaan haihtui kuin savu ilmaan.

Heräsin ja haukottelin. Olin luultavasti nukkunut vain hetken. Nousin jaloilleni ja kävelin ulos. Olin todellakin nukkunut vain hetkisen, sillä Jäävirta tepasteli sisään perässään partio joka oli hyökännyt ketun kimppuun. Jäävirta tallusteli sotureiden pesälle ja minä taas odotin hetken ja lähdin sitten tuoresaaliskasalle. Nappasin sieltä rastaan ja lähdin juoksemaan. EN välittänyt katseista jotka seurasivat minua leirin suuaukolle asti. Juoksin suoraan muinaiselle tammelle ja asetin linnun sen juurelle. Astelin sitten hiukan taaksepäin. Odotin hetken. Puunrungon pienestä kolosta tulvi valoa. Se heijastui silmiini niin että jouduin hetkeksi sulkemaan ne. Avasin sitten silmäni. Yllätyin toden teolla. Siinä hän oli. Tiikeritähti makasi maassa syöden rastasta. Hetken kuluttua hän nousi jaliolleen.Tummanruskea raidallinen turkki oli nyt elävämmän näköinen kuin unessani.
"Selvisit hyvin. Muista tuoda joka päivä saalista!" Tiikeritähti käski. Nyökkäsin vain aavistuksen verran. Tiikeritähti haihtui sitten.
"Leppätassu!" Jäävirran ääni kajahti takaatani.

Lyhyt. Kun en oikee ehtiny kirjottaa.
Vastaus:24 kp:tä! c: Pidän tuosta juonesta.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltojuova, jokiklaani
20.05.2013 21:11
Aaltojuova makasi maassa tervemmällä kyljellään ja katseli pilviin. Pienet ja suuuret valkeat haituvat lipuivat taivaalla tuulen kuljettaessa niitä yhä kauemmas. >Näkeeköhän Ruskolehtikin nuo pilvet?< Aaltojuova haikaili. Tämän takaa kuului vaimea huokaus:
"Et parane, jos et syö." Teerenlento maanitteli.
"No sitten en parane. Ei nalätä." Aaltojuova tokaisi. Ketun tuoman lievän kapi- sairauden seurauksena Aaltojuova oli menettänyt muutamia karvatuppoja. Ne eivät enää koskaan palaisi ennalleen.
"Mene nukkumaan. Näytät väsyneeltä." Teerenlento käski tiukemmin. "Ja syö sitten."
"En."
"Lepää ainakin."
"En."
Teerenlento huokaisi.
"Sitten minä joudun dyöttämään sinua." musta naaras tokaisi ja huusi: "Lehvätassu!? Tiikeritassu!? Karviaistassu!? Nyt!" Lehvätassu rynnisti pusikosta Tiikeritassu ja Karviaistassu mukanaan ja he vangitsivat Aaltojuovan maahan. Teerenlento repäisi hiirestä palasen ja työnsi sen Aaltojuovan suuhun.
"Gnah!" Aaltojuova muarhti nieltyään palan riistasta.
"Teerenelento!" Olet pentumaisin ja kelmuin parantaja ikinä!"
"Kiitos." Teerenlento kehräsi. "Hienoa työtä oppilaan!" tämä vielä hurrasi.
"Auttakaa minut parantajainpesään." Aaltojuova tuhahti. Karviaistassu auttoi emonsa pesään ja juoksi hänkin pois. Aaltjuova jäi hetkeksi yksin pesään nyyhkyttämään.
"Maailma vain murjoo... Tähtiklaani sentään! Tuokaa Ruskolehti takaisin..." naaras nurisi itsekseen ja sulkin siniset silmänsä, joista ilon kipinä oli sammunut. Huomaamattaan hän nukahti kunnolla. Ruskolehden lähdön jälkeen hän ei oluut saanut unta tuskin lainkaan ja sen näki.

---seuraavana aamuna---
"Vaikea keksiä lääkettä, jos sairaudesta ei ole varma.." Teerenlento mutisi aamutuimaan ja siihen Aaltojuova oli herännytkin. Kaunis, musta parantaja näytti tonkivan yrttikasaa kuumeisesti.
"Huomenta.." Aaltojuova tivotti.
"Heräsit vihdoin!" Teerenlento kehräsi. "Poikasi toi näitä kiviä sinulle." Aaltojuova katsoi pikkukiviä. Yksin valkea ja tasainen, yksi kiiltävän vaaleanruskea ja sileä myös ja yksi kirkkaan vaaleanharmaa litteä kivi. Kivet oli aseteltu riviin pedin viereen koristeeksi.
"Kauniita." Aaltojuova totesi lumoutuneena lahjaansa. "Hetkonen?!" Tämä ärjäisi. "Nukuinko minä?!" Teerenlento jätti vastaamatta ja sanoi:
"Ota tästä kamomillaa, raunioyrttiä ja katajanmarjoja." Aaltojuova totteli mukisematta ja nieli yrtit. Tomunruskea naaras hieroi valkeaa ja kylmää kiveä vasten polkuanturaansa. Sileä pinta tuntui mukavalta. Aaltojuova hätkähti, kun katsoi ruskeaa kiveä. sileässä kivessä oli uurteita, jotka muodostivat kissan kasvot.
"Katso!" Aaltojuova henkäisi. "Ihan kuin kissan kasvot!"
"Mhh. Nyt sinäkin hoksasit." Teerenlento kehräsi. "Se on kaunis kivi.."
"Nuo kasvot.... muistuttavat.. hänestä.." Aaltojuova nyyhki. "Miksi Ruskolehti lähti!?"

Vastaus:Nyyh, kylläpä Aaltojuova on surullinen. :'cc Mutta 26 kp:tä tästä!

-Mustahaukka-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäätassu,Jokiklaani
20.05.2013 15:46
"Pian on kokoontuminen" Kuulin Hallatassun maukuvan. Huokaisin ja nousin ylös. #Etsin Usvajalan# ajattelin ja menin leirin aukiolle. Etsin katseellani Usvajalkaa mutta en nähnyt tätät missään.
"Ketä etsit" Kuulin usvajalan sanovan takaani. Säikähdin. Käännyin ympäri.
"Sinua. voimmeko mennä jo" kysyin. Usvajalka katsoi minua.
"Selvä. Mutta pysy perässä" Usvajalka käski ja pinkaisi juoksuun. Juoksin usvajalan perään onnistuin saavuttamaan. Usvajalka vilkaisi minua. Lopulta hän pysähtyi.
"Hienoa! Tänään on taisteluaharjoitukset" Usvajalka maukui. "Hyökkää"
Tuijotin usvajalkaa.
"Et ole opettanut vielä mintään" Sanoin ja loikkasin usvajalkaa kohti. usvajalka väisti mutta osasin odottaa sitä joten onnistuin raapaisemaan häntä.
"En mutta uskon että osaat jotain" Usvajalka naurahti.
Taistelimme hetken. Taistelu päättyi usvajalan voittoon sillä hän onnistui painaa minut maata vasten.
"Tuostakin on keino päästä pois" Usvajalka kertoi.
"Onko? Mikä?" Hämmästyin.
"Palataanm samaan tilanteeseen niin selitän" Usvajalka ehdotti. "No niin. takajalatkin on hyödylliset. Yritä potkaista niillä tai kun yritän rappaista sinua tassullani niin yritä kieriä pois altani nopeasti"
Nyökkäsin. Kokeilin kumpaakin. Jäin seisomaan usvajalan kanssa vastakkain.
"Minun vuoro hyökätä" usvajalka päätti, Usvajalka hyppäsi minua kohti. Sirryin nopeasti sivulle ja usvajalan tömähtäessä maahan ponkaisin tämän päälle.
"Hienoa" Usvajalak naukui.
Jatkoimme auringonlaskuun saakka.
"Nyt palaahan leiriin" Usvajalka käski.
"Etkö sinä tule" Hämmästyin.
"En. minun on etsittävä sammalturkki hän on metsästämässä. Menehän nyt osaat kyllä leiriin" Usvajalka hätisti minut matkoihinsa. palasin leiriin yksin.

//lyhyt ja kirjoitusvirheitä
Vastaus:Kaikille tulee joskus kirjoitusvirheitä, eikä tässä mielestäni mitään vikaa ollut. Siispä saat 12 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäävirta,Myrskyklaani
19.05.2013 20:07
Mikä on pimeydenmetsä?

Kävelin ympyrää leirin laitamilla miettien, mikä kumman paikka oikein olisi Pimeydenmetsä.
>Missä se Pimeydenmetsä edes on?< ajattelin ja asetuin vihdoin aloilleni.
Nuolaisin käpälääni pesin korvan taustojani, mutta samalla myös mietin mikä paikka Pimeydenmetsä oli.
>Hmm...< mietin kuumeisesti, mutta en vain tiennyt yhtikäs mitään tuosta Pimeydenmetsästä.
Yhtäkkiä katseeni kiinnittyi Tomupilveen leirin laitamilla.
>Kysyn häneltä Pimeydenmetsästä!< ajattelin ja astelin ryhdikkäästi entisen mestarini luokse. Kolli oli juuri lopettamassa ateriointiaan ja nuoli nyt ateriansa rippeitä viiksistään.
"Ai hei! Entinen oppilaanihan se siinä! Terve Jäävirta!" Tomupilvi naukui ystävällisesti ja tuon hymy levisi ainakin korviin saakka.
"Terve." nauin vaisusti.
"Mikä on? OLiko sinulla jotakin asiaa minulle?" Tomupilvi naukui ja tuon ilme vakavoitui.
"Eipä mitään erityistä, mutta minulla olisi kysyttävää.." nauin.
"Vai niin..Anna tulla sitten!" Tomupilvi maukui ja jäi katsomaan minua uteliaana.
"No kun tuota mikä paikka on Pimeydenmetsä? Ja missä se on?" naukaisin.
Tomupilvi hiljeni ja muuttui vakavaksi. Pieni epäilevä välähdyskin käväisi tuon silmissä mutta katosi sitten aivan yhtä nopeasti kuin oli sinne tullutkin.
"Miksi kysyt tuollaista?" Tomupilvi naukui lopulta pienen hiljaisuuden jälkeen.
"No kun tuota..noin..itseasiassa en voi kertoa." mauin.
>Enhän minä nyt voi omaa oppilastani paljastaa.< ajattelin.
"Jos yrität noin suojella jotakuta, niin olet liian kiltti ja sinisilmäinen. Usko pois! Ja ota neuvostani vaarin!" Tomupilvi naukui ja lähti pois leiristä. Ikään kuin kolli olisi nähnyt lävitseni tai jotakin, tai kuin entinen mestarini olisi lukenut ajatukseni.
>Se ei mennyt hyvin..< ajattelin.
Katsoin taakaseni ja kauhukseni näin Leppätassun katsovan minua jotnkin murhan himoisena. Nielaisin hermostuneesti. Oliko oppilas kenties kuullut keskusteluni Tomupilven kanssa? Toivottavasti ei ollyt, sillä jos totta puhutaan niin minä oikeasti pelkäsin omaa oppilastani.
Sillä Leppätassussa oli jotakin karmivaa ja pelottavaa.
Vedin syvään henkeä ja astelin oppilaani luokse.
"Leppätassu! Nyt kyllä kerrot heti paikalla minulle mitä kummaa se oikein oli, kun Tiikeritähti seisoi vieressäsi!? Ja mikä tuhannentulimainen paikka on Pimeydenmetsä?!!" pauhasin oppilaalleni.
Leppätassu vain nuolaisi rintaansa ja väläytti minule varoittavan katseen.
"Kerro heti paikalla!" mauin.
"Älä nyt hermostu." Leppätassu naukaisi tyynesti ja asteli pois.
>Nyt kyllä!< ajattelin raivoissani.
Juoksin oppilaani kiinni ja nauin:
"Jos et tottele, minua niin joudut hoitamaan klaaninvanhimpia kokonaiseen kuun ajan." mauin kärkkäästi oppilaalleni.

//Tuli aika kökkö ja lyhyt.. :P
Vastaus:17 kp:tä! c:

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jalavatassu,Varjoklaani
19.05.2013 19:05
"Tule alas sieltä joudut vielä vaikeuksiin!"huusin Kivitassun tasapainoillessa huteralla oksalla.Kivitassun harmaa turkki näytti pikimustalta oksien varjossa,hän oli suurempi ja komeampi kuin minä ja näytti voimakkaalta.Kivitassu oli minua hieman vanhempi ja hän oli se,joka hankki itselleen ongelmia.
"Hei tulisit nyt sinäkin täällä on mahtavaa!"Kivitassu naurahti.
"En ikinä!"huusin tälle ja vapisin peläten,että tälle sattuisi jotain.
"Voi pikku veliseni ei kannata pelätä,putoammehan aina jaloillemme."Kivitassu maukui virnistäen.Tunsin oloni turhautuneeksi ja ärtyneeksi,Kivitassua ei saanut vakuutetuksi helposti.
"Minä ainakin menen."mutisin.Kivitassu kohautti leveitä lapojaan ja loikkasi alas oksalta.
"Ilon pilaaja."Kivitassu maukui ja näytti minulle kieltä.Huokaisin harmistuneena ja lähdin laahustamaan veljeni perässä kohti Varjoklaanin leiriä.
"Hei katso mitä isä opetti minulle!"Kivitassu sihahti huomatessaan hiiren.
Harmaanruskea otus ei huomannut veljeni lähestymistä,tämä vain jyrsi jotain.
Kivitassu vaani tätä hetken ja ponkaisi sitten hiiren niskaan,veljeni katkaisi tämän niskat ja kantoi tämän sitten ylpeänä luokseni.
"Vau!"mau'uin innoissani.
"Niin se on todella mahtavaa."veljeni ylpeili.
"Voitko opettaa tuon minullekkin?"kysyin silmät suurina.
"En nyt haluan juurin nyt vain leiriin."Kivitassu haukotteli.Huokaisin pettyneenä ja lähdin veljeni kanssa leiriin.
Taivas näytti harmaalta eikä aurinkoa näkynyt ollenkaan ja tiesin,että juuri nyt aurinko laskisi,vaikka sitä ei näkynytkään.
Astelimme leirin suuaukosta ja saimme vastaamme tai veljeni sai vastaansa ylpeitä katseita.Olin tottunut siihen,että jäin veljeni varjoon.
"Mahtavaa Kivitassu!"isäni hihkaisi nähdessään hiiren.
"Kiitos kuuluu sinulle,kun opetiti minua!"Kivitassu maukui kuulostaen pennulta.
Hymyilin iloisena veljeni puolesta ja hain katseellani emoani Raitakorvaa.Pian tunnistin emoni harmaan mustaraitaisen turkin.Tämän keltainen katse oli ylpeä kun hän kuuli Kivitassulle kohdistuvia kehuja.
"Emo voinko minä syödä?"kysyin.
"Voit kai sinä."emoni huokaisi.
Nyökkäsin ja otin pienimmän saaliin kasasta,se oli kottarainen.
Menin oppilaspesän luo aterioimaan.Upotin hampaani saaliin mehukkaaseen lihaan ja söin sen muutamalla nälkäisellä haukulla.Kuulin vieläkin kuinka Kivitassu puhui muille oppilaille siitä miten oli saanut hiiren napattua.Veljeni katse oli erityisesti kauniissa oppilaassa Lummetassussa.Lummetassulla oli kaunis hopeaharmaa turkki ja valkea rinnus.Lummetassu ei kuitenkaan tuntunut kuuntelevan Kivitassua,sillä tämän vihreä katse oli kohdistunut minuun ja erotin selvästi lempeän hymyn tämän kasvoilta.Punastuin hieman ja nuolin hieman kiusaantuneena rintaani.Lummetassu nousi jaloilleen ja meni sitten oppilaspesälle.
Naaraan tuuhea häntä hipaisi lapaani ja kehräsin aloin kehrätä hiljaa.
Kipitin pian itsekkin oppilaspesälle.Lummetassu oli jo käperynyt sammalpedille lähelle parata ystäväänsä Kuuratassua.
Kuuratassu oli vaaleanharmaa naaras jolla oli tummempia juovia ja jäänsiniset silmät.
Hymähdin hiljaa ja menin omalle sammal pedilleni nukkumaan.

Seuraavana päivänä:

Heräsin Kuuratassun tökkiessä kylkeäni.Raotin hieman silmiäni ja saatoin erottaa myös Lummetassun vaaleanharmaan turkin.Hymyilin hiukan ja kampesin itseni sitten pystyyn.Nuolin takkuista turkkiani ja yritin saada pahimmat takut setvittyä.
"Jalavatassu!"kuulin mestarini huudon.
Ryntäsin heti mestarini luo innoissani ja samalla jännittyneenä ensimmäisestä päivästä.Pihlajakynsi seisoi ylvään näköisenä leirin suuaukolla.
"Mitä teemme tänään?"kysyin mesariltani.
"Ajattelin,että voisimme kiertää rajat."Pihlajakynsi maukui.
Nyökkäsin tälle ja lähdin seuraamaan tätä.
Tassuttelimme Varjoklaanin suurta reviiriä pitkin ja kerrankin aurinko lämmitti niin varjoisaa reviiriä.Oloni tuntui hieman tukalalta,sillä turkkini oli paksu ja se sai oloni kuumaksi.
"Voitko hyvin?"Pihlajakynsi kysyi huomatessaan ilmeeni.
"On vain vähän kuuma ei muuta."mau'uin hiljaa.Mestarini nyökkäsi ja käänsi katseensa taas eteenpäin.
Kävelimme vielä vähän matkaa kunnes mestarini pysähtyi.
"Tuo tuolla on viherlehden kaksijalkala."Pihlajakynsi maukui.
Tutkailin paikkaa nyt siellä näytti olevan muutamia kaksijalkoja.
"Niitä on nyt vähemmän kuin tavallisesti,mutta se on vain hyvä."Pihlajakynsi maukui ja osoitti möliseviä kaksijalkoja.Nyökkäsin mestarilleni ja jatkoimme pian matkaamme.

//Tämmönen pätkä nyt.//
Vastaus:25 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Purotassu, Myrskyklaani
19.05.2013 15:01
Heräsin aamulla. Lintutassu hengitti vieressäni rauhallisesti. > Onneksi se Tiikerivarjo kuoli< Totesin itsekseni. katselin oppilaiden pesän kattoa. Minulla oli sillä hetkellä todella tylsää. Lopulta päätin mennä ulos. Aurinko oli juuri nousemassa kun astuin ulos oppilaiden pesästä. Olin oppinut jo kaiken laista mestarini Kärpänkäpälän kanssa. Pari juttua minun piti vielä oppia. Minun piti vielä oppia kalastamaan. Kärpänkäpälä oli siihen hyvä opettaja, koska hän oli asunut jokiklaanissa. En oikein tiennyt, että opettaisiko hän minua uimaan, koska myrskyklaanissa se ei ollut niin tärkeää. Sitten oli vielä yksi kiipeily. En oikein tiennyt, että mitä me harjoitellaan Kärpänkäpälän kanssa tänään, mutta toivoin, ettei vain kiipeämistä. Mielummin uimista, tai kalastusta. Toivoin koko sydämmestä, ettei kiipeilyä, koska jos putoaisin niin voisin joutua parantavan pesään todella pitkäksi aikaan. Vaikka pidin Lumisydämmestä ja Myrskytassusta en kumminkaan halunnut maata kahta kuuta parantajan pesässä. Pikku hiljaa kaikki rupesivat heräilemään katsoin, kun leirissä rupesi tapahtumaan. Silloin huomasin, että Kärpänkäpälä asteli luokseni.
" Harjoittelemme tänään kalastusta ja uintia, vaikka se eiole niin tärkeää myrskyklaanissa." Kärpänkäpälä nau'kui minulle. > Huh. Kunhan vain ei kiipeilyä, niin kaikki käy.< ajattelin.
" Kiva!" Mau'uin iloisesti, joka sai Kärpänkäpälän ymmäleen, koska yleensä kissat eivät pidä uimisesta yhtään. Kärpänkäpälä katsoi minuun epäuskoisesti, kunnes mau'kui.
" selvä mennään." Kärpänkäpälä kääntyi ja katosi pääsisäänkäynistä ulos. Seurasin tätä nopeasti, etten jäisi jälkeen hirveästi. Minä olin niin pieni ja Kärpänkäpällällä niin isota askeleet, että jouduin hölkäämään, että pystyisin tämän vauhdissa. Juoksen lujaa, mutta kävelen hitaasti. Kohta olimme järven rannalla.
" Kummasta aloitamme kalastuksesta vai uimisesta?" Kärpänkäpälä kysyi minulta. Katsoin tätä silmiin ja vastasin.
" Kanataisiko aloittaa kalastamisesta, koska muuten olen läpi märkä kun kalastan ja se voisi häiritä kalastusta." Mau'uin Kärpänkäpälälle. Kärpänkäpälä nyökkäsi ja asettui veden ääreen ja viittelöi hännälään minut hänen viereensä.
" Älä anna varjosi osua veteen." Tämä kuiskasi hiljaa. Nyökkäsin ja siirryin vähän, ettei varjosi osuisi veteen. Kärpänkäpälä näytti minulle ensiksi mallia. Tämä kohotti käpälänsä ylös ja odotti, että kala uisi tarpeeksi lähelle. Kun kala ui tarpeeksi lähelle Kärpänkäpälä kauhaisi sen vedestä kynnet esillä. Kohta kala oli malla ja kuollut. Kärpänkäpälä vittoi minua yrittämään. Kävelin aivan järven rantaan ja istuin, ettei varjosi osunut veteen. Kehotin käpäläni valmiiksi veden pinnalle ja odotin. Odotin, odotin..... Lopulta yksi kala uni tarpeeksi lähelle Ja minä kauhaisin sen rannalle. Vettä roiskui minun turkilleni, jonka takia pomppasin kauemmaksi ja kala pääsi karkuun.
"Ei se mitään yritä uudelleen." Kärpänkäpälä nau'kui minulle. Nyökkäsin ja asetuin takaisin rantaviivalle. Lopulta sain ison kalan ja Kärpänkäpälä kehui minua. Kalastimme vielä vähän aikaa, kunnes piti opetella uiminen, koska aurinko rupesi laskemaan. Kärpänkäpälä näytti mallia ja minä seurasin perässä. Meinasin melkein hukkua, mutta opin lopulta uimaan. Kaiken oppimani jälkeen minua väsytti todella paljon ja laahustin leiriin Kärpänkäpälän kanssa.
" Vie kalat klaanivanhimmille ja syö sen jälkeen." Kärpänkäpälä mau'kui ja katosi. Lähdin laahustamaan hitaasti kohti klaanivanhimpien pesää. He oliva saaneet jo muilta oppilailta saalista, mutta jätin kumminkin kaksi kalaa heille. Vein loput kolmekalaa tuoresaaliskasaan ja otin itse yhden kalan. Söin kalan oppilaiden pesällä. Minulla oli hirveä nälkä, joten söin kalan nopeasti. Sen jälkeen ryömin oppilaiden pesään nukkumaan.

_______________________________________________________________________ __

" Tule nyt Purotassu!" Kärpänkäpälä nau'kui ylhäältä puusta. Minä päljastin kynteni ja upotin ne maahan.
" En halua!" Ulvoin Kärpänkäpälälle. Kärpänkäpälä huokaisi ja hyppäsi maahan. Minä taas vain upotin kynten syvemmälle maahan.
" Vai niin sitten et varmaan pääse koskaan soturiksi." Kärpänkäpälä nau'kuo väliinpitämättömästi.
" Selvä. Puhuit taas minut ympäri." Huokasin. Kärpänkäpälä hyppäsi puuhun kynnet esillä ja kiipesi ylös. Minä hengitin syvään ja seurasin. Luiuin ensiksi alas päin, mutta lopulta onnistuivat Kärpänkäpälä kehui minua. Se päivä oli ollut aika hirveä, mutta minä olin pässyt sen ansiosta pois kiipeily kammostani. Lähdimme Kärpänkäpälän kanssa kohti leiriä. Aurinko oli laskenut kun saavuimme Kärpänkäpälän kanssa leiriin. Mustatähti kutsui juuri klaani kolle. Huomasin Lintutassun Kotkansulan kanssa. Mietin pitiköhän Lintutasdu Kotkansulasta. Silloin Mustatähti nau'kui.
" Minä, Mustatähti, myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Lintutassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?" Mustatähti katsoi siskoani ja huomasin, että tämä tärisi vähän.
 " Lupaan." Lintutassu vastasi.
" Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Lintutassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Linnunlauluna. Tähtiklaani kunnioittaa sinun nokkeluttasi ja hyväksymme sinut myrskyklaanin täydeksi soturiksi!" Mustatähti nau'kui.
 " Minulla on myös toista asiaa." Mustatähti nau'kui kun Linnunlaulu oli asettunut vahti paikalle ja kaikki olivat onitellet häntä.
" Meidän entinen varapällikkö on liian vanha varapällikön tehtäviin, joten." Mustatähti odotti että kaikki hiljentyisivät.
" Sanon nämä sanat Tähtiklaanin edessä, jotta soturi esi-isät voisivat kuulla ja hyväksyä valintani. Myrskyklaani uusi varapäällikkö on Hopeasulka. " Mustatähti nau'kui nopeasti ja hyppäsi alas suurkiveltä. Hopeasulka näytti, ettei tämä ollut kuullut, mutta kun kaikki tulivat onitelemaan häntä, niin tämä suoristi ryhtiään. Minäkin tassuttelin onnittelemaa Hopeasulkaa. Ainoastaan oli outoa, ettei minua viieläkään harmittanut yhtään, vaikka en pässytkään oppilaaksi vielä kään.

// Vitsi kun tää poistu kerran, joten jouduin kirjoitan uusiksi. Muuten en tiennyt, että kuoliko Tulisydän vai siirtykö se klaanivanhimpiin? Torstaina kirjoitan tarinan, että Purotassusta tulee oppilas. Sitä enne en kirjoita Purotassulla tarinaa.//
 

Vastaus:Juup okei. Mutta siirsin Tulisydämen sinne sotureihin, koska Tulisydän on kumminkin Paatsamanlehden kumppani. Mutta 23 kp:tä.

-Mustahaukka

Kiitos, Mustis.

-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lintutassu/Linnunlaulu, Myrskyklaani
19.05.2013 14:17
Lintutassu nukkui sikeästi. Oli kulunut jo muutamia päiviä siitä, kun Kotkansulka oli pelastanut hänet hukkumasta, ja kolli oli viettänyt yhä enemmän aikaa Lintutassun kanssa. Eilen Haukansulka oli vienyt hänet Kuulammelle, ja vaellus tuntui edelleen hänen jaloissaan. Tänään Lintutassun olisi kuitenkin jaksettava vielä metsästää, sillä hänen mestarinsa tarkkailisi tätä. Lintutassu venytteli ja pesi itsensä perinpohjaisesti. Sitten hän sujahti pesästä aukiolle. Aurinko oli juuri nousemassa, ja heijastui Kotkansulan tummaruskealle ja raidalliselle turkille, kun soturi istui Sotureiden pesän edustalla. Hän pomppasi heti pystyyn nähdessään Lintutassun.
"Hei, kuulin, että Haukansiipi arvioi taitosi tänään", hän tervehti.
"Se on totta", Lintutassu vastasi hilpeästi kehräten. Samassa Haukansiipi ilmestyi pesästä ja vilkaisi hilpeästi Kotkansulkaa ja Lintutassua.
"Oletko valmis, Lintutassu?" Hän kysyi.
"Olen, Haukansiipi, mihin vain", Lintutassu vastasi.
"Hienoa,sinulla on aikaa Aurinkohuipun hetkeen asti, alahan mennä", mestari sanoi. Lintutassu maukui nopeat hyvästit Kotkansulalle ja säntäsi metsään. Hyvällä tuurilla lämmin aurinko olisi jo houkutellut riistaeläimiä ulos pesistään. Eikä aikaakaan, kun Lintutassu haistoikin jo varpusen. Hän pudottautui vaanimisasentoon ja hiipi eteenpäin. Pian hänellä oli vastapyydetty varpunen hampaissaan, ja Lintutassu hautasi sen maahan.

Lintutassu raahasi Kätkölleen oravaa. Saalista oli kertynyt jo melkoisen paljon. Lintutassu kehräsi, kun ajatteli miten kertoisi tästä metsästysretkestä Kotkansulalle. Hän oli jo melkein kätköllään, kun näki Haukansiiven astelemassa häntä kohti.
"Olet metsästänyt hyvin, ja varmistan, että Mustatähti kuulee siitä. Mutta nyt viemme saaliisi leiriin", hän maukui ja tarttui kahteen hiiren. Lintutassu raahasi oravaa ja jänistä. Pian he ilmestyivät leiriin. Mustatähti istui tuoresaaliskasan vieressä.
"Hienoa Lintutassu! Haukansiipi, tulisiko keskustelemaan kanssani?" Päällikkö maukui. Haukansiipi nyökkäsi ja lähti Mustatähden perässä tämän pesään. Lintutassu otti hampaisiinsa hiiren ja kantoi sen oppilaiden pesälle syötäväksi. Kun hän nuoli viimeisiä tuoresaaliin rippeitä viiksistään, Haukansiipi palasi hänen luokseen.
"Mustatähti on sitä mieltä, että sinut on aika nimittää soturiksi. Nimittämistilaisuus pidetään auringonlaskun hetkellä", mestari maukui. Lintutassun käpäliä kihelmöi jännityksestä.

-----------------illalla-------------

Lintutas su asteli aukiolle ruskeankirjava turkki auringossa hohtaen. Mustatähti odotti jo aukion keskellä. Muu klaani oli kokoontunut aukion Reunoille.
"Minä, Mustatähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Lintutassu, lupaakin elää soturilainmukaisesti ja puolustaa tätä klaania;jopa henkesi uhalla?" Päällikkö maukui.
"Lupaan", Lintutassu naukui.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan sinull soturinimesi. Lintutassu, tästä lähtien sinut tunnetaan Linnunlauluna. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja itsenäisyyttämme, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi", Päällikkö julisti ja kosketti Linnunlaulun päälakea. Linnunlaulu nuolaisi kunnioittavasti päällikön lapaa.
"Linnunlaulu! Linnunlaulu!" Klaani huusi.
"Perinteiden mukaan sinun on valvottava tämä yö vartiossa mitään puhumatta", Mustatähti lisäsi. Linnunlaulu asteli aukion keskelle. Muu klaani vetäytyi pestinsä nukkumaan. Kotkansulka kävi vielä sanomassa lämpimät onnitteluista uudelle soturille. Linnunlaulu nyökkäsi. Hän oli nyt soturi.
Vastaus:21 kp:tä c:

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Oravapentu, jokiklaani ;u;
19.05.2013 10:11
Huomekukka nuolaisi päälakeani.
"Käyn hakemassa ruokaa pikkuinen. Odota tässä." harmaa naaras naukui. Nyökkäsin ja siirryin kohtaan, missä huomenkukka oli maannut. Siinä oli valmiiksi lämmin paikka. Sitten kuulin itkua. Soturin itkua. En ollut ajatellut, että kovapintaiset ja vahvat kissat itkisivät niin vuolaasti. >Jos hän sai kipeää??< Ajattelin ja tutkailin itkijää. Sehän oli se Aatojuova. Se joka oli maannut Teerenlennon pesässä.
"Miksi Ruskolehti lähti pois..?!" Tämä vollotti. Naaras oli niin surun murtama... >Kaipaa kai emoaan..< ajattelin. Olin ihan pihalla koko touhusta ja annoin olla. Samassa Huomenkukka tuli pesään ja antoi minulle pienoisen hiiren.
"Syö vain." Huomenkukka kehräsi.
"Mutta miksi tuo kissa itkuaa?" kysyin huolissani.
"Aaltojuova vai?? Hänen kumppaninsa on kadonnut." Huomenkukka huokaisi haikeana.
"Vooi.." maukaisin ja Huomenkukka katsoi minua jotenkin ylpeästi ja ymmärtäväisesti.
"Minäkin olen huolissani hänestä." tämä maukui.
"Een minä sitä... Luulin, että se Ruskolehti oli sen emo." Huomenkukka vain naurahti:
"Syös nyt." Tartuin saaliiseeni ja aloin haukela siitä pieniä paloja, jotka pureskelin huolellisesti. Olin todella nälkäinen ja Teerenlennon mukaan pennuksi laiha. Teerenlento oli kuulemma parantaja ja Lehvätassu hänen oppilaansa. Olin edelleen vähän pihalla, mutta ei sen väliä. Syötyäni olin niin täynnä, että lehdetkään eivät jaksaneet kiinnostaa. Aivastin.
"Onko sinulla kylmä?" Huomenkukka kysyi ja kietoi häntänsä vaaleiden tassujeli ympäri. Ulkoa tulvi kyllä viileää viimaa, mutta en silti ollut kylmissäni.
"Ei ole. Nenää vain kutitti." vastasin hiljaa. Aurinko oli vasta laskemassa, mutta olin hirveän väsynyt.
"Selvä." Huomenkukka nau'ahti. Painauduin lähemmäs 'varaemoani' ja suljin silmäni. En vaivaantunut avaamaan niitä eden silloin, kun klaanin päällikkö tuli sisään, vaan esitin nukkuvani.
"Miten Oravapentu?" kuului Rastastähden ääni.
"En ole varma..." Huomenkukka huokaisi. >Miten niin ei ole varma?!< ajattelin.
"Oravapentu yski melkein koko viimeyön ja olen itsekkin niin kamalan väsynyt. Äsken pentu aivasti ja olen niin niin huoissani." kuulin naaraan selittävän. Kurkkuni oli ollut aamulla kipeä, mutta oliko se oikeasti niin vakavaa.
"Haen Teerenlennon." päällikkö sanoi ja poistui. Taasko joutuisin syömään pahoja yrttejä? Yäh..

Musta naaras nilkutti pesään.
"Mites täällä voi-" aloitti naaras, mutta yskänpuuskani keskeytti tämän.
"Ei siis tarvitse edes kysyä." parantaja totesi. "LEHVÄTÄSSUU!" hän mourusi ja tämän oppilas kirmasi oitis pesään.
"Mitänythäh??" Lehvätässu maukaisi.
"Hae yrtit pentuyskään." käskytti tämän mestari. Lehvätässu meni ja tuli takaisin oitis jotain lehtiä ja juuria suussaan.
"Mhhh.." pohti Teerenlento. Naaras nosti muutaman lehden eteeni ja kurtistin kuonoani. Parantaja antoi käskyn syödä kaksi lehdistä. Otin kaksi pienintä ja valmistauduin pahimpaan. Avasin suuni ja nappasin yhden lehden kielelleni. Tämä yrtti oli tosi kitkerä ja otin toisen heti perään. Toinen oli makeaa ja suussa sulavaa. Kun Teerenlento näki ilmeeni tämä naurahti:
"Kissanminttua kitkerän yrtin jälkeen; vie pahan maun pois. Hienoa Lehvätassu!"

//Lyhyt tietty, mutta täällä mökillä en voi olla paljoa koneel//
Vastaus:24 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: LIntutassu, Myrskyklaani
19.05.2013 10:06
Lintutassu heräsi äkisti. Kuu paistoi kirkkaasti oppilaiden pesään. Tiikerivarjon veren tahraama lammikko heijasti kuunvaloa kirkkaasti. itse soturin ruumis oli haudattu. Lintutassu venytteli ja nousi pystyyn. Oli selvää, ettei hän enää saisi unta. Lintutassu vilkaisi Purotassua. Valkoisen ja harmaan kirjava oppilas nukkui syvää ja arvatenkin rauhallista unta omalla makuusijallaan. Muut oppilaat nukkuivat lähellä. Lintutassu nuolaisi muutaman kerran rintaansa ja pujahti ulos. Puut näyttivät hohtavan aivan omaa valoaan. Hetken ajan Lintutassu oli näkevinään kilpikonnakuvioisen kollin aukion reunan hämärissä. Sen kirkas katse oli lempeä ja rakastava. <isä!> Lintutassu ajatteli iloissaan, mutta kissa oli jo hävinnyt. Lintutassu vilkaisi puolihuolimattomasti ympärilleen. Ketään ei ollut lähettyvillä. Hän voisi lähteä metsästämään. Kukaan ei kaipaisi häntä ennen aamua. Lintutassu hiipi kuun valaiseman aukion poikki ja sujahti ulos metsään. Varjot näyttivät hyökkäävän häntä kohti. Lintutassu kavahti hiukan, mutta asteli kuitenkin syvempään ryteikköön. >suuntaan järvelle, siellä on riistaa< Lintutassu tuumasi, ja nelisti ketterästi metsän halki järven suuntaan. Häikäisevä välähdys sai hänet pysähtymään kuin seinään. Järven aavemaisen tyyni pinta hohti hänen edessään. Yhtäkkiä kuului pieni loiskahdus, ja järven pintaan ilmestyi kareita. Se oli kala. Lintutassu toivoi olevansa Jokiklaanilainen, ja tajusi samassa, että hänessä virtasi myös Jokiklaanin verta. Hänen ja Purotassun isä Mäntylehti oli ollut Jokiklaanin soturi. Lintutassu hiipi aivan veden rajaan ja kohotti käpälänsä epävarmana. Yhtäkkiä pinnan alla vilahti hopeinen välke, ja Lintutassu kouraisi vettä. Kala lennähti rannalle, mutta se pärskytti vettä Lintutassun naamalle niin, että oppilas menetti tasapainonsa, ja kaatui veteen. Järvi oli yllättävän syvä jo rannassa, ja virta kuljetti häntä poispäin. Jääkylmä tunne hiipi Lintutassuun, ja hän yritti kauhoa vettä käpälillään. Hän painui väkisin pinnan alle. Lintutassu kauhaisi itsensä pinnalle, mutta läpimärkä turkki painoi häntä mustiin syvyyksiin. Lintutassu purskautti vettä suustaan ja yritti ulvaista, mutta pieni aalto upotti hänet veden alle. Lintutassu potki, mutta hän vain painui alemmas. Hän näki kuun hopeisen välkkeen järven yläpuolella, ja vajosi mustuuteen. Yhtäkkiä joki tarttui hänen niskanahkaansa. Lintutassu tajusi hämärästi, että häntä vedettiin taas kohti pintaa, ja yhtäkkiä hänen päänsä rikkoi sen pinnan. Lintutassu hengitti katkonaisesti, kun hänet raahattiin rannalle. Tumma varjo peitti taivaan, kun valtava hahmo kohosi hänen ylleen. ”
"Hiirenaivo! Jättäisit kalastamisen suosiolla Jokiklaanille!” kuului syvä, mutta yllättävän lempeä ääni. ”Kotkansulka!” Lintutassu kähisi yllättyneenä. Tummanruskea ja raidallinen kolli katseli häntä meripihkankeltaisilla silmillään. ”No kas, Lintutassuhan se siinä! Vesi oli huuhtonut pois tuoksusi!” hän kehäsi ja nuolaisi Lintutassun päälakea. Lintutassu nousi pystyyn ja ravisteli ruskeankirjavan turkkinsa mahdollisimman kuivaksi. Kotkansulka istui hänen edessään. ”Mitä mahdoit tehdä täällä? Minä seurasin sinua, kaiken varalta”, hän tiedusteli.
”No, tuota…” Lintutassu maukui kiusaantuneena. Kotkansulan tyyni ja rauhallinen katse rohkaisi häntä.
”Minä en saanut unta, ja ajattelin, että voisin mennä metsästämään”, hän kertoi. Kotkansulka kehräsi hyväntuulisesti. ”kai sinä tiedät, ettet saisi poistua leiristä ilman soturin seuraa?” hän kysyi. Lintutassu kohtasi vastahakoisesti kollin meripihkankeltaisen katseen, ja tajusi yllätyksekseen, että niissä näkyi muutakin, kuin ystävällisyyttä. Lintutassu laski katseensa hämmentyneenä. ”Tiedän, Kotkansulka”, hän vastasi. Kotkansulka auttoi hänet pystyyn kuonollaan ja antoi hänen nojata lapaansa. Lintutassu värisi kylmästä, ja hänen turkkinsa oli edelleen likomärkä.
”Mennään leiriin”, Kotkansulka maukui ja auttoi Lintutassun metsän läpi leiriin. Lintutassu lysähti makuusijalleen lopen uupuneena.
”Jätetään yöretket sitten sikseen”, Kotkansulka maukui ja virnisti. Lintutassu nyökkäsi. Hänellä oli muutakin ajateltavaa. Olisiko suinkaan mahdollista, että Kotkansulka piti häntä enemmän kuin ystävänä?
Vastaus:26 kp:tä! :3

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leppätassu
18.05.2013 23:17
Kävelin Päästäistassun perässä. Tiesin että hänen mestarinsa tarkkailisi tätä. Okakynsi oli tämän mestari. Minun pitäisi vältellä tätä. Hetken kuluttua Päästäistassu pysähtyi pikkuiselle metsäaukealle. Siellä vilisi hiiriä siellä täällä. Kun oppilas lähti hiipimään, loikkasin tämän kimppuun kynnet ojossa. Oppilas päästi yllättyneen naukaisun. Hän kierrähti selälleen. Yllättynwwnä hän katsoi minua. Nostin vain käpäläni ilmaan.
"Hyvää matkaa!" sanoin ja nauraen ja iskin kynteni tämän kurkkuun. Lämmin veri tulvahti sieltä. Vedin kynteni takaisin ja katsoin silmät kiiluen sivulleni. Okakynsi vain katsoi suuauki. Sitten hän käänsi palavan katseensa minuun.
"Mitä sinä juuri teit!" tämä sanoi kyyneleet silmissä. Tuhahdin vain ja hyökkäsin tämän kimppuun. Okakynsi oli niin surullinen ettei edes pannut vastaan. Kohotin jo käpälääni kun käänsin kaatseeni sivulle. Sietä kuului oksien rasahduksia. Hyppäsin pois kollin päältä ja juoksin äkkiä takaisin metsän pimentoon. Myrskyklaanin partio tuli juuri esiin. Jäin varjoihin katsomaan hetkeksi mutta lähdin sitten nopeasti pois.

~Yöllä~

Katselin ympärilleni. Tiikeritähteä ei näkynyt. #Tietenkin, myöhässä!# ajattelin kiusaantuneesti. Hetken kuluttua kolli seisoi edessäni.
"Onnistuit mainiosti!" tämä sanoi silmät kiiluen.
"Hyvä. Minulla ei olekkaan oikeastaan mitään muuta tehtävää, mutta annan kynteni käyttöösi. Käytä niitä tarpeen tullen!" samassa hän alkoi haihtua. Katsoin tummaa kolli kissaa joka haihtui ilmaan. Katselin ympärilleni oppilaiden pesässä. Se oli tyhjillään eikä siellä ollut juuri ketään. Mutta huomasin sitten pesän toisessa päädyssä olevan tumman hahmon. Tiikeritähti istui siellä ja irvisti.
"Pysy hyvänä oppilaana. Seuraan koko ajan kannoillasi!" tämä sanoi ja katosi sitten. Hetken kuluttua sisään asteli Jäävirta joka katsoi minua hiukan pelokkaana. Mulkoilin häntä ja käänsin sitten selkäni hänelle. Kävin makaamaan ja suljin silmäni. Pystyin näkemään Tiikeritähden kuvan vielä mielessäni. Kuulin kuinka Jäävirta haisteli ilmaa. Käännyin hänen puoleensa. Jäävirran silmät rävähtivät auki kun hän katsoi viereeni. Sitten hän perääntyi muutaman askeleen. Katsoin viereeni. Tiikeritähti istui siinä. Täysin elävän näköisenä. hetki sitten hänen ympärillään oli ollut pelkkää usvaa. Nyt hän näytti entistä vahvemmalta ja oli kuin olikin aivan elävänä silmieni edessä. Ainakin hetken se näytti siltä. Jäävirta ryntäsi ulos oppilaiden pesästä. Tiikeritähti vain nauraa hohotti vieressäni. Sitten hän käänsi katseensa minuun.
"Älä luota kehenkään!" hän sanoi ja haihtui pois. Samassa pesään tuli pari soturia. Käänsin vain välkehtivät silmäni heihin päin. He katselivat hetken pesää ja kääntyivät pesään tulleen Jäävirran puoleen.
"Täällä ketään ole!" Harmaaraita sanoi. Jäävirta katsoi hämmästyneenä ympärilleen. Katsoin suoraan häneen. Tiesin että osa minussa oli Tiikeritähteä, sillä Harmaaraita katsoi minua murhaavasti. He kaikki katosivat kohta pesän ulkopuolelle.
Vastaus:Sinun olisi pitänyt kysyä Vieraskirjassa lupa Päästäistassun tappamiseen, mutta poistan Päästäistassun silti luettelosta. Saat 23 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulipentu, Myrskyklaani
18.05.2013 21:07
Tulipentu heräsi töytäisyyn, ja raotti hämmentyneenä silmiään. Puumapentu, hänen siskonsa seisoi siinä kellertävä ja mustaraitainen turkki aamuauringon kajossa hohtaen.
"Mitä nyt?" Tulipentu kysyi unisesti ja siristi silmiään, kun auringonvaloon loisti tarhaan sisään ja hehkui hänen kiiltävällä mustalla ja liekinraitaisella turkillaan.
"Kptkansulka ja Hopeasulka lähtevät metsästämään. Minusta he suunnittelevat jotain, seurataan heitä!" Puumapentu kimitti innoissaan. Juovasulka hymähti unissaan Tulipennun vieressä. Puumapentu jatkoi hiljempaa.
"Mennään, jooko?" Hän Anneli. Tulipentu nousi seisomaan ja katsoi siskoaan lehdenvihreillä silmillään.
"Mennään sitten", hän murahti.Puumapentu loikki häntä iloisesti viuhuen ulos pentutarhasta. Tulipentu seurasi häntä varuillaan sotureiden varalta. Hän ilmestyi aukiolle juuri parahiksi nähdäkseen Kotkansulan ja Hopeasulan hännänpäiden katoavan leirin suuaukkoon. Puumapentu vilisti jo puolessa välissä aukiota, ja Tulipentu säntäsi hänen peräänsä. He sukelsvat yhtä aikaa metsään. Tulipentu ei ollut koskaan käynyt siellä, vaikka Tiikerivarjo olikin kertonut, että emo oli kantanut heidät metsän toiselta laidalta asti leiriin ja pyörtynyt siihen paikkaan. Tulipentu haisteli ilmaa, ja tunnisti kahden klaanin kissan tuoksut. Puumapentu seurasi hajujälkeä kuono kiinni maassa. Tulipentu katseli enemmän ympärilleen. Kaikkialla oli vehreää, ja Viherlehden ajan aika oli alkanut. Pian sisarukset näkivät edessään aukion. Se oli hyvin iso, ja täynnä kirkkaanvärisiä kukkia. Yhtäkkiä Tulipentu näki kukkien korkeiden varsin heiluvan kauempana, ja hän jäykistyi. Puumapentu nosti katseensa.
"Hei! Tunnistan tuon hajun!" Hän hihkaisi. Tulipentu imi ilmaa keuhkoihinsa ja haistoi tutun tuoksun. Se oli heidän isänsä, Tiikerivarjo. Hän oli jo ryntäämäisillään isänsä luokse, kun tummanruskea raidallinen välähdys osui hänen silmiinsä. Samassa Hopeinen salama syöksyi pensaasta. Kaksi salama osui yhtä aikaaTiikerivarjoon. Nyt Tulipentu tunnisti heidät. Toinen oli Kotkansulka, ja toinen Hopeasulka. Puumapentu ärähti. Tulipentu huomasi, etteivät Kotkansulka ja Hopeasulka suinkaan tervehtineet Tiikerivarjoa, vaan hyökkäsivät valtavan Kollin kimppuun. Tiikerivarjo taisteli lannistumatta alakynnessä. Tulipentu hätääntyi. Miksi he taistelivat omaa klaanitoveriaan vastaan? Tiikerivarjo oli kunnon soturi, uljas ja urhea. Ja hän oli ollut aina hyvin kiltti hänelle ja Puumapennulle. Yhtäkkiä Kotkansulka ja Hopeasulka päästivät irti. Tiikerivarjo makasi maassa. Niskakarvat olivat märät verestä, ja kaulassa oli syvä avohaava. Puumapentu ja Tulipentu syöksyivät pensaasta. Tiikerivarjon harhaileva katse kiinnittyi pentuihinsa.
"Tulipentu! Puumapentu!" Hän korisi. Soturikaksikk käännähti kohti Tulipentua ja Puumapentua.
"Olen ikuisesti ylpeä teistä, ja niin on Shirakin", Tiikerivarjo kehräsi heikosti. Tulipentu tuijotti isäänsä järkyttyneenä.
"Pentuni, minun on jätettävä teidät nyt..." Tiikerivarjo kähisi ja loi loimottavan katseensa Kotkansulkaan ja Tiikerivarjoon.
"Jos heille satuu jotakin, pimeydenmetsä kutsuu kumpaistakin!" Hän korahti ja loi viimeisen, rakastavan katseen pentuihinsa. Sitten meripihkasilmien katse sammui iäksi. Tulipentu ei voinut uskoa silmiään. Heidä isänsä oli... Kuollut. Hopeasulka murisi jotain epäselvää. Kotkansulka katsoi soturia kummissaan. Tulipentu huokaisi raskaasti ja lysähti surusta maahan. Kotkansulka tarttui Tiikerivarjon ruumiiseen.
"Tulkaahan, te kaksi", Hopeasulka maukui Hänelle ja Puumapennulle. Tulipentu vääntäytyi pystyyn ja tallusti kiviin jaloin siskonsa ja hopeisen naaraan perään.

-------------------leirissä------------------

Tulipen tu raahusti uupuneena leiriin seuraten Kotkansulkaa, joka raahasi hänen ja Puumapennun isän ruumista. Hopesulka keskusteli parhaillaan Mustatähden kanssa.
"Mistäs sitä ollaan seikkailut?" Juovasulan ääni kantautui Tulipennun korviin, ja punertavia naaras tarttui hätä ja Puumapentua niskasta ja retuutti pentutarhan eteen. Kun Tulipentu pudotettiin maahan, Juobasulka alkoi nuolla häntä voimakkain vedoin.
"Mihin oikein hävisitte?" Juovasulka jankutti.
"Emo, Tiikerivarjo on kuollut", Puumapentu maukui.
"Vihdoin Se lupio on saanut ansionsa mukaan", Juovasulka sylkäisi.
"Luopio?"
Vastaus:Ou nou, siinä meni Tiikerivarjo D: Saat 25 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadekukka, Jokiklaani
18.05.2013 18:34
Jatkoa edellisestä tarinasta...

Uuden päälikön silmät suurenivat, kun kuulivat uutisen. Hän alkoi hermostuneena tassutella edestakaisin pientä kehää ja mutisi jotain. Lopulta hän kuitenkin pysähtyi ja kysyi:
-Oletko varma asiasta?
Nyökkäsin.
-Hmm... Rastastähti henkäisi. -Olen tehnyt päätökseni. Et saa mennä metsälle ilman toista soturia, leirissä saat kulkea vapaasti. Ymmärrätkö? Sinun henkesi voi olla vaarassa, jos rikot määräystäni!
-Minä ymmärrän, Rastastähti. En ikinä rikkoisi soturilakia tai määräyksiäsi... sanoin ja kumarsin syvään.
Rastastähti tarasteli minua katseellaan.
-Hyvä. Voit poistua, naaras sanoi hieman rauhallisemmin.
Kumarsin vielä kunnioituksen merkiksi ja sitten peruutin ulos pesästä. Kun olin ulkona, huomasin, että päivä oli jo pitkällä. Kuitenkin oli vielä valoisaa, se hieman helpotti oloani, sillä leirissä ei ollut paljon liikettä.
Istahdin kivelle, jolle paistoi Aurinko. Olin siinä kauan, silmät kiinni nauttien siitä hetkestä. Tuuli kävi läpi jokaisen karvani, joka viilensi oloani.
Olin niin syventynyt, etten kuullut tassuttelun ääniä takaani.
-Jadekukka?
Heräsin horroksestani, hätkähdin ja käännyin nopeasti ympäri. Huokaisin kuitenkin helpotuksesta, kun tajusin, että se oli vain Mustakynsi.
-Anteeksi, en kai pelästyttänyt sinua? Tulin vain... Pyytämään sinua metsälle... Niin tuota, lähdetkö? kolli kysyi iloisena.
Hämmennyin hieman. Meinasin jo sanoa kielteisen lauseen, mutta mahani kurni, ja en saanut lähteä yksin. Tahtomattani kuitenkin pakotin itseni sanomaan:
-Mikäs siinä... Lähdetään vaan, on mukava saada metsästysseuraa!
Mustakynsi näytti hämmästyvän yllättävästä vastauksestani. Hänen silmänsä alkoivat tuikkia.
-Oletko tosissasi? Lähdetkö kanssani metsälle? hän kysyi.
Nyökkäsin ja virnistin.
Lähdimme sitten joen varrelle, sinne missä olin Sotan kanssa...

Perillä Mustakynsi nakkasi niskansa ylös ja haisteli ilmaa.
-Hiiri! Nappaan sen sinulle! kolli lupasi ylväästi.
Mustakynsi painui matalaksi, korvat luimussa, kohti pienoista hiirtä, joka puuhasteli jotain maassa.
Näytti huvittavalta, kun Mustakynsi laahasi vatsaansa maassa, kun liikkui, peräpää pystyssä. Melkein purskahdin nauruun mutta onnistuin pidättämään sitä.
Lopulta Mustakynsi hyppäsi hiiren kimppuun ja hetkessä hiirulainen riippui hännästään metsästyskumppanini suusta.
Kolli laski hiiren eteeni ja pukkasi sitä kuonollaan hellästi.
-Ole hyvä. Etsin itselleni myöhemmin syötävää. Nyt ei ole nälkä...
Nyökkäsin ja haukkasin hiirestä palasen.
Metsässä rasahti, riistanpala takertui kurkkuuni ja rupesin yskimään.
-Mikä sinulle nyt tuli? Mustakynsi kysyi hieman huolestuneena.
-Köh köh! Ysk! Öhm... Ei mikään, meni vain hiirenpala kurkkuun... Köh! köhin vastaukseksi.
Söin hiiren loppuun. Sitten lähdimme yhteistuumin takaisin leiriin...
Vastaus:Hahaa >:D liekö rakkautta ilmassa? 20 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Siitepöly, erakko
18.05.2013 17:48
Luku 2

Nuolin huuliani, ja haukottelin. - Mene suostuttelemaan toisia, Kuolema murahti. Nyökkäsin epävarmasti, mutta ymmärsin ”tehtävän”. Nuolin turkkini puhtaaksi ensin, ja lähdin sitten kävelemään eteenpäin. Hyppäsin puuhun, ja tarkkailin ympärilleni. >Voisin nyt karata, mutta olisiko hyvä hetki? Ja pitäisikö minun edes tehdä sitä?< Mietiskelin hetken paikoillani. >Voisin kuolla tällä kertaa, koska Kuolema olisi vielä vihaisempi...< katsoin puusta alas. - Hmh, mau'uin. >Vakoilen tätä asiaa...joten en karkaa. Sitten hän uskoo minua!< nuolin huuliani, ja naurahdin hieman. Hyppäsin puusta alas, ja haistelin ilmaa. - Kotikisuja, niitähän voisi kouluttaa, puhuin itsekseni. Seurasin kotikisun hajua, joka johti järven luokse. Näin vaaleanharmaan naaraskissan nuolevan itseään. Hiivin hiljaa tämän taakse, ja hyppäsin naaraan kimppuun. Vaaleanharmaa naaras yritti rimpuilla irti. - Päästä minut irti! En ole tehnyt sinulle mitään pahaa! Vaaleanharmaa kissa valitti. - Hiirenaivo, luuletko että päästäisin irti? Naurahdin hieman. -Nähdään kohta! Löin kotikisua kepillä. Kotikisu nukahti. >Hienoa, mutta miten saisin sen puolelleni...samalla tavalla kuin Kuolemakin, tietysti!< Kävelin eteenpäin, ja löin naarasta poskelle. - Auts! Se parkaisi. - Valitse, murahdin, ja otin kotikisusta kiinni, ja heitin sen puuta päin. Kotikisu rääkäisi. -Kuole, murahdin taas. Otin naaraasta kiinni, ja heitin sen pensaikkoon. Kotikisun turkki oli verinen, ja se hengitti raskaasti. - Tai liity meihin, sanoin ylpeästi. - Ä-älä tapa minua, teen mitä tahansa ellet tapa minua! Naaras sanoi peloissaan. - Mikä on nimesi? Rupesin leppoisemmaksi. - Pilvitaivas, hän kuiskasi. - Olen Siitepöly, mau'uin ja haistelin lähellä olevaa kukkaa. - Seuraa minua, sanoin Pilvitaivaalle. Naaras seurasi minua nilkuttaen. Kävelin Kuolemaa kohti. Uros odotti ulkona. - Hienoa, mahtavaa! Kuolema murahti. - Saat kouluttaa häntä, uros sanoi minulle. - Nyt hetikö...? valitin. - Nyt heti, Kuolema ärähti. Murahdin hiljaa, ja katsoin ”johtajaa” synkästi. - Tule, Pilvitaivas, murahdin tälle. Pilvitaivas lähti heti perääni, ja yritti pysyä perässäni. Opetin naaraalle kuinka metsästetään, eikä tämä kovin helposti oppinut. - Laita takatassusi tähän asentoon, ja etutassusi tähän asentoon, yritin neuvoa Pilvitaivasta. Aurinko alkoi laskea, ja katsoin kuinka Pilvitaivas saalisti. - Hyvä, mau'uin tälle. Pian kuu nousi taivaalle, ja käskin naaraan luolaan nukkumaan. Pilvitaivas katsoi suu auki luolaa. - Tuossako meidän pitäisi nukkua! Naaras ärähti. - Kyllä, vai haluatko vartioida!? Olin väsynyt, ja murahdin vihaisesti naaraalle. Pilvitaivas pelästyi, ja meni pää alhaalla luolaan sisään. Katsoin ympärilleni, ja menin lopuksi itsekin nukkumaan. En saanut unta, ja katsoin taivaalle. Huokaisin ja haukottelin. Suljin silmäni ja yritin saada unta. Pian olin hyvin väsynyt, mutta kuulin ääntä pensaikosta. Avasin silmiäni hieman, että näin mitä siellä on. Näin kiiluvat silmät, ja pelästyin kauheasti. - Pilvitaivas? Kuiskasin. Naaras liikahti hieman, ja raotti silmiään sitten. - No mitä nyt...näin todella hyvää unta, naaras valitti. - Tuolla pensaikossa on joku! Ärähdin. Pilvitaivas avasi silmänsä, ja katsoi itsekin pensaikkoon. - Ehkä olisi parasta herättää Kuolema, mau'uin. Tökin urosta kylkeen, ja tämä vain murahti. - Herää! Kuiskasin. Kuolema ei tehnyt mitään liikettä, ja jatkoi nukkumista. - Se tulee tännepäin! Pilvitaivas vinkaisi. Katsoin pensaikkoon, eikä se ollut enää siellä. >Missä, missä...< Kääntelin päätäni. Yhtäkkiä tunsin hampaat niskassani, ja lensin nopeasti puuta päin. Hyppäsin nopeasti puun oksalle, ja yritin repiä kaikkea mahdollista irti. Kuulin kiljahduksen, ja sen jälkeen syntyi täysi hiljaisuus. Sain vihdoinkin kaarnaa puusta. Otin sitä suuhuni, ja katsoin alas. - Pilvitaivas! Huusin, ja yritin löytää naaraan. >Missä sinä olet...< Hätäännyin hieman. Kuulin kohta vaikerrusta lähistöltä. Tunnistin sen Pilvitaivaan ääneksi, ja seurasin ääntä. Kävelin mutaista polkua, ja olisin ollut valmis tappeluun. Näin kohta verta maassa, ja seurasin verisiä tassunjälkiä. - Pilvitaivas? Toistin naaraan nimeä. Haistelin ilmaa, ja näin pimeässä vaaleanharmaan kehon. Kävelin eteenpäin, ja näin Pilvitaivaan maassa. Hänen turkkinsa oli sekaisin, ja hänen turkkinsa oli veren peitossa. - Siite...pöly, naaras vaikersi. - Olen tässä, mau'uin naaraalle. Pilvitaivas käänsi päänsä, ja pelästyin kauheasti. Hänen naamansa oli verinen ja täynnä haavoja. Naaras yskäisi verta, ja tämä hengitti hyvin raskaasti. - Ei! Älä kuole! Kyyneleet valuivat silmistäni Pilvitaivaan turkille. Vaaleanharmaa naaras yritti sanoa jotain. - Maailman...paras...ystävä...Siitepöly, hän hengitti viimeisiä hetkiään. - Ei, älä...älä tee tätä minulle! Sanoin Pilvitaivaalle. - An...teeksi... Naaras yritti hymyillä. Hän sulki silmänsä, ja painoi päänsä turkkiini. - Ei! Ei! Eiii! Huusin. Silmistäni pulppusi kyyneleitä. Painoin pääni naaraan turkkiin myös. Nuolin Pilvitaivaan turkkia. - Minä...en enää ole Kuoleman orja! Sanoin vihaisesti, ja lähdin kävelemään kollin luokse. - En ole enää orjasi, ruma ketunläjä! Katsoin murhaavalla katseella Kuolemaa. Tämä alkoi murista, ja hän paljasti kyntensä. - Sitten sinä kuolet!Uros hyppäsi minua päin. Hyppäsin sivuun, ja tämä törmäsi puuta päin. Kuolema tuli minua päin, ja hyppäsin tämän selkään kiinni. - Sinä se täällä kuolet! Murisin vihaisesti hänelle. Paljastin kynteni ja hampaani, ja raavin ja purin Kuolemaa kaikella voimalla. Uros menetti tasapainonsa, ja alkoi horjua. Itkin samalla, kun purin Kuolemaa. >Teen tämän sinun vuoksesi, Pilvitaivas...< Suljin silmäni, ja hyppäsin syrjään. Kuolema kaatui maahan, ja veri pulppusi hänen selästään. Tämä ei kestänyt enää, ja kuoli siihen paikkaan. Katsoin Kuoleman silmiä, jotka olivat jääneet auki. Kuiskasin hiljaa: - Anteeksi kaikki.

/ Noniin, tässä on tarina nytte :P...VOI...kirjoitin uros...piti kirjottaa kolli, sori DX
Vastaus:Hyvähän tämä oli, kaikki tekevät virheitä. 25 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskolehti, Jokiklaani
18.05.2013 17:44
Roskatynnyriin tulviva valo herätti juovikkaan soturin.
Kolli oli nukkunut huonosti vieraassa paikassa.
Ruskolehti asteli ulos tynnyristä ja venytteli pitkään.
>Umhh…nälkä.< tämä ajatteli ja loikki ulos kujalta.
Kolli alkoi jatkaa matkaa, samalla etsien ruokaa.
Tämä ohitti toisen kujan ja vilkaisi sinne.
Soturi käänsi äkkiä katseensa pois, kun huomasi mustavalkoisen kollin ja tämän ruskean kumppanin…puuhailemassa omia juttujaan. Kolli vipelsi pian kujan ohi ja peitti korvansa sieltä kuuluvalta mouruamiselta. Ruskolehteä värisytti.
Tämä paikkahan oli pelkkää lisääntymisrumbaa.
Soturi huomasi kummallisen pikkulaatikon täynnä kummia, kellanvaaleita suikaleita. Tämä asteli sen luo ja nuuhkaisi niitä. Kolli maistoi suikaleita. Ne olivat suolaisia ja pehmeitä. Ei hassumpia, kun ei muuta ruokaa ollutkaan, mutta lihaa ne eivät olleet. Juovikas soturi hotki ne loppuun ja juoksi eteenpäin. Ruskolehden onneksi äänekkäät kujat jäivät taakse, viimeinen näky sieltä oli katolla tapahtuva…tiedätte kyllä.
lisää kaksijalkojen pesiä alkoi näkyä, mutta Ruskolehti tiesi ettei ollut vielä perillä. Tämä käveli aitojen lähellä, mutta yllättäen alkoi kuulua laulua.
’’Hän ei ole yksi meistä, joukkoon kuulumaton. Petturi suuri, sydämessään vain mustaa on. Lähteköön hän matkalle ikuiselle, muualle kaikotkoon. Kaikki muistakaa, moukat samanlaiset häntä sääliä vain saa!’’
Lisää pahaenteisiä äänten kuoroja liittyi hoilaukseen, ja lopulta kissojen äänet toistivat kuorossa laulua.
Hylätyn, ränsistyneen kaksijalkojen pesän luota juoksi valkoinen, oranssitäplikäs kissa, joka riiputti jotain suustaan. Pesän katolla seisoi joukko kissoja naulinneena kylmät katseensa muualle juoksevaan kissaan.
Korkeimmalla, savupiipun päällä seisoi naaras, joka oli myös naulinnut katseensa…ei, eihän hän voinut.
Eihän tuolla kellertävällä kissalla ollut edes silmiä!
Ruskolehti ravisti hämmentyneenä päätään ja juoksi oranssitäpläisen kissan perään. Kissa juoksi puskaan, ja Ruskolehti tunkeutui sinne sisään, kissan karvat olivat takussa, mutta myös pystyssä ja tämän ilme oli pelokas.
’’Antakaa minun olla!’’ naaras nyyhkytti ja painoi päänsä kantamansa asian viereen.
’’E-ei. En minä ole tuota porukkaa, mikä porukka tuo nyt onkaan. Kuka olet? Miksi he hääsivät sinut?’’ Ruskolehti maukui ja kohtasi läikikkään naaraan oranssin katseen.
’’No, eipä tässä mitään salailtavaa ole. Nimeni Porchel.
Se kellertävä naaras katolla oli Yellow. Hän menetti silmänsä monia, monia kuita sitten. Minut karkoitettiin, koska vain Yellowilla on vapaus saada pentuja.’’
Vasta silloin Ruskolehti huomasi naaraan käpälien välissä harmaan juovikkaan kollipennun.
>Pennuista kiistelyä täälläkin…<
Pentu niiskaisi ja tuijotti meripihkasilmillään emoaan.
Porchel nuolaisi pentuaan päälaelta.
’’Nyt minulla ei ole kotia, enkä voi elättää pentuani täälläkään…’’ tämä vinkaisi.
Ruskolehti mietti.
’’Ei hätää, löydämme sinulle uuden kodin, voin metsästää sinulle sillä välin. Kuka muuten pienokaisen isä on?’’
Porchel osoitti hännällään suuntaan, josta oranssinruskea soturi oli tullut.
’’Kauempana on kujia, en minä sitä kollia edes tuntenut, hän vain…’’
’’Tulin sen paikan läpi. Ymmärrän kyllä.’’ Ruskolehti keskeytti.
’’Menen nyt etsimään ruokaa. Pysy sinä siellä puskassa. Ja ainiin, olen Ruskolehti.’’
Ruskolehti loikki etsimään syötävää ja saikin pian kiinni roskia tonkineen naakan. Kolli palasi puskalle, jossa Porchel imetti pentuaan. Soturi laski linnun naaraan eteen, joka nyökkäsi kiitollisena ja alkoi ahmia saalista.
Ruskolehti istahti.
’’Olet niin kiltti…voisitko ryhtyä kumppanikseni? Nyt kun minut häädettiin, saisin kanssasi ihan tarkoituksella pentuja, ja eläisimme onnellisina.’’ Porchel kysyi ujosti. Ruskolehti oli jo aikeissa myöntyä, mutta paukautti itseään päähän.
’’En voi, valitan, minulla on jo kumppani sekä kaksi pentua.’’ kolli kertoi tyyneesti.
Läikikäs naaras nyökkäsi ymmärtäväisenä, joskin surullisena, ja ahmi ateriansa loppuun.

Seuraava päivä

Ruskolehti heräsi puskasta ennen Porchelia ja tämän pentua, ja päätti lähteä metsälle.
’’Mmmm, täänne pojaat, täänneee.’’ kuului keikistelevä ääni kaksijalkojen pesän nurkalta.
Ruskolehti hyppäsi aidalle ja katsoi pesän ulkopuolella kieriskelevää naarasta. Tämän rakenne oli kummallinen, varmaankin rotukissa.
’’Mmhhh, ensimmäinen onnensa koittaja. Tule ja ota, kolliseni.’’ naaras viekoitteli ja asettui samalla tavalla kuin Ruskolehden kujilla tapaama harmaa naaras.
Naaraan outo haju veti juovikasta soturia kummallisesti puoleensa. Kollille tuli vastustamaton halu saada tämän kanssa pentuja. Ruskolehti hyppäsi tuoksun huumassa aidalta pois kaksijalkojen puutarhaan jossa kotikisu odotteli.
Ruskolehti kierteli naarasta ja nuuhki tätä. Kerrassaan vastustamaton tuoksu, sekä halu…
Kuola valui jo soturin suupielistä tämän kiertäessä naaraan taakse.
>Matkani jälkeen pääsen kotiin, niin kerron kuinka levitin sukuani, kerron Aaltojuovalle ja…<
Ruskolehti säpsähti ja peruutti naaraan luota.
Tuoksu oli saanut tämän pään niin pahasti sekaisin, ettei ollut huomioinut yhtään olevansa jo isä.
’’Ujostuttaako?’’ kotikisu hyrisi ja kierteli maassa lisää.
Naaras naulitsi hypnoottisen katseensa Ruskolehteen.
’’Tule vain, ei kukaan saa tietää.’’ tämä viekoitteli.
Ruskolehti astui askeleen eteenpäin, jälleen naaraan lumoissa.
’’Kyllä, kyllä vain, miten tahdotte…’’ soturi naukui ja kumarsi valmiina täyttämään kotikisun käskyn.
Äkkiä pesän takaa kiepsahti kolme muuta kollia, yhtä lumoutuneena kuin Ruskolehtikin.
Se selvitti soturin pään.
>Nyt on tilaisuus.< Ruskolehti ajatteli.
>Nimittäin paeta.<
Kolli porhalsi aidan yli huohottaen.
Kotikisu ei huomannut sitä, vaan antoi ensimmäisen kollin tarttua kaulapannastaan ja aloittaa.
Kaksi muuta katselivat vieressä odottaen omaa vuoroaan.
>Tähtiklaanin kiitos nuo tulivat, ties mitä olisinkaan mennyt tekemään. Ja tämä on jo toinen kerta.<
Kolli tepsutteli kauemmas pesästä ja halu alkoi kaikota sen mukaan kuin naaraan viekoitteleva tuoksukin.
Harakka nyppi oksia ukkospolun viereltä.
Soturi vaani lintua, ja sai kuin saikin sen kiinni.
Yritys saada hiiri kiinni ei onnistunut.
Kolli tepasteli harakka suussaan pusikon luo ja työntyi sisään. Porchel imetti pentuaan ja nyökkäsi kiitollisena Ruskolehdelle. Kumpikin alkoi ahmia harakkaa.
’’Tuota…onko täällä semmoista kotikisua, jolla on eriskummallinen tuoksu, joka…’’ Ruskolehti aloitti.
’’Hypton. Tapasitko hänet?’’ Porchel keskeytti ja nuolaisi valkeita suupieliään.
’’Taisin tavata, kerro hänestä, näytät tietävän.’’ Ruskolehti pyysi.
’’Noh, hänen pystykulkijansa päästävät hänet aina ulos, ja jos hänellä on halu saada pentuja -ja hänellä on aina- hänellä on juuri se eriskummallinen tuoksu joka houkuttelee kolleja hänen luokseen. Ja hänen silmänsä, ne ovat niin hypnoottiset että kollit tottelevat häntä haltioituneena ja heille kasvaa halu saada pentuja hänen kanssaan. Syntyvillä pennuilla on monta isää.
Tiedän, koska olen yksi hänen sadoista pennuistaan.’’ naaras selitti.
’’Ja nyt tulevissa pennuissa on arvatenkin sinunkin vertasi, kun kerran tapasit Hyptonin. Olikos hauskaa puuhastella?’’
Ruskolehti ravisti päätään.
’’En tehnyt sitä.’’ kolli sanoi. Porchel keskeytti käpälänsä nuolemisen.
’’Kuinka niin et? Se kolli joka astuu Hyptonin pihalle, on jo tehnyt sen, ja pää pyörällä ja tyytyväisenä läähättäen lähtee paikalta.’’
’’Täälläpäin olevilla kolleilla ei ole vain yksiä kumppaneita, ja ottavat naaraita miten lystäävät, mutta minä tulen klaanista, kaukaa metsästä, ja minulla on se yksi ja ainoa kumppani.’’ Ruskolehti maukui.
’’Sitten sinulla on vahva mieli. Mutta nyt voisit auttaa minua löytämään uuden kodin.’’ Porchel naukui ja nappasi pentunsa kantamukseensa. Ruskolehti nyökkäsi ja asteli läikikkään naaraan kanssa ulos pusikosta.

Kolmikko oli kiertänyt kaikki löytämänsä kujat, mutta mikään niistä ei ollut turvallinen. Ruskolehti oli väsynyt ainaiseen ramppaamiseen, hänen pitäisi olla matkalla eikä auttamassa kulkukissaa.
’’Hei, etkö voisi olla kotikisu?’’ Ruskolehti kysyi.
Porchel nosti korvansa pystyyn innostuneena.
’’Hyvä ajatus!’’ tämä hihkaisi ja varoi pudottamasta pentua suustaan.
’’Selvä, seuraava pesä olkoon sinun. Koetetaan.’’ Ruskolehti tepsutteli kaksijalkojen pesän suuaukolle ja vipelsi puskaan. Kolli viittoi Porchelia menemään suuaukon eteen.
’’Nyt mau’u surkeasti.’’ tämä kuiskasi.
Porchel näytti kysyvältä mutta teki miten kolli käski.
Pian pesän suuaukon avasi naaraskaksijalka joka piti ihastelevaa mölinää. Se koppasi Porchelin ja pennun syliinsä ja kiikutti sisälle.
’’Kiitos.’’ Porchel naukaisi ja sitten pesän ovi sulkeutui.
Ruskolehti kehräsi iloisena ja juoksi pois pihalta.
>Matkani voi jatkua taas.<

//Ruskonvärinen lehti auttaa automerkin uuteen kotiin.//
Vastaus:Go Rusko! Eiiku Indy tottakai xD Ruskolehti oli kiva Porschelille :3
30 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leppätassu
18.05.2013 11:11
Katselin sivusilmällä Jäävirtaa joka nukkui leirin reunamilla. Astelin sitten pois leiristä. Vaikkei minua mitään tekemistä juuri ollutkaan, niin voisinhan jotain `mukavaa` tehdä. Haistoin hiiren ja lähdin sitä. Kohti. Pullea hiiri paistatteli auringon valossa ja nukkui. Hyppäsin sen kimppuun ja tapoin sen nopeasti. Otin suuhuni ja etsin jonkin hyvän paikan jossa voisin syödä rauhassa. Tiikeritähden keskustelu viime yönä oli painautunut mieleeni. Ensi yönä oli ensimmäinen oppitunti. Menin varjoon ja haukkaisin nopeasti hiiren loppuun. Kun aurinko laski, odotin jo jännittyneenä. Ensimmäinen oppitunti lähestyi!

Kun olin nukahtanut jokin aika sitten, istuin taas Pimeyden metsän reunalla. Katselin hetken ympärilleni ja huomasin sitten hänet. Tumman ruskea kolli tuli luokseni.
"Olethan valmis?" hän murahti. Nyökkäsin vain.
"Hyvä." hän sanoi ja jatkoi sitten.
"Ensimmäinen tehtäväsi. Tapa Päästäistassu heti kun siihen tulee tilaisuus." katsoin häntä vain hetken.
"Päästäistassun?" sanoin hiukan hämilläni.
"Sen idiootin tappaminen on helpompaa kuin pennun!" tuhahdin vain. Tiikeritähti kehräsi ja katosi sitten. Samassa heräsin. Jäävirran häntä katosi pesän ulkopuolelle.
#Puhuinko muka unissani?# mietin hiukan hätääntyneesti mutta irvistin sitten. Menin nopeasti pesän suuaukolle. Päästäistass melkein törmäsi minuun.
"Varo vähän!" sähädin ja katsoin murhanhimoisena kollia. Ei ihme että Tiikeritähti oli käskenyt tappaa tämän. Astelin sitten välinpitämättömästi hänen ohitseen leiristä ulos. Tunsin kuitenkin Jäävirran katseen selässäni.
Vastaus:Lyhykäinen, mutta muutoin oikein hyvä. 10 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Puumapentu, Myrskyklaani
18.05.2013 10:33
Avasin hiljaa silmäni, ja haukottelin unisena. Tunsin Juovasulan pehmeän turkin kyljessäni, ja lämmitti minua mukavasti. Juovasulka oli jo hereillä, ja nuolaisi hilpeästi repaleista korvaani karhealla kielellään. Tuhahdin leikkisästi, ja nousin pystyyn venyttelemään. Siskoni Tulipentu nukkui sikeästi sijaisemomme hännän päällä ja Apilapentu nukkui Juovasulan jalkojen juurella. Tuhahdin, ja tassuttelin aukiolle. Aurinko paistoi kirkkaasti taivaalla, ja kuumotti turkkiani. Silmiini osui Kotkansulka, joka vartioi maltillisesti leiriä päästämättä pihaustakaan. Hopeasulka tassutteli juuri soturien pesästä tuoreen soturin luo, ja antoi tälle luvan puhua. Kotkansulka näytti helpottuneelta, ja nousi seisomaan. Tämä seisoi hetken ajatuksiaan kasaten, ja tassutteli sitten parantajan pesälle. Hopeasulka kysyi tältä jotakin, ja Kotkansulka huikkasi naaraalle nopeasti jotakin ennen kuin katosi parantajan pesään. Virne syttyi Hopeasulan suupielelle, mutta huomasin tämän silmistä lemuavan vihaa. Naaras katsoi taivaalle, ja kuiskaisi jotakin hiljaa. Kun tämä avasi taas silmänsä, ne näyttivät palavilta liekeiltä. Säpsähdin, kun Hopeasulan katse osui minuun. Tämä katsoi minua palavilla silmillään, ja luimistin korviani. Tiesikö hän jotakin vanhemmistani? ajattelin kauhuissani. Tiikerivarjo halusi pitää salassa sen, että oli rakastunut kulkukissa Shiraan. Jos oikein muistin, se oli vastoin soturilakia. Katsoin taas Hopeasulkaan päin. Tämä oli nyt juttelemassa Kotkansulan kanssa. Höristin korviani, että kuulisin heidän keskustelunsa.
’’ Mennään metsästämään. Jos se vain sinulle käy?’’ Kuulin Hopeasulan kysyvän Kotkansulalta.
’’Tottakai se käy.’’ Tuore soturi murahti. He lähtivät yhdessä tassuttelemaan kohti metsään suoraan minun ohitseni. Kumpikaan ei kuitenkaan kääntänyt katsettaan minuun. Kun he lopulta katosivat puiden sekaan, huokaisin helpotuksesta, ja lähdin hölkkäämään takaisin pentutarhaan. Tulipentu nukkui edelleen kuin tukki Juovasulan vieressä. Myös sijaisemoni oli unessa. Kiirehdin Tulipennun luokse, ja tökin tätä käpälälläni. Siskoni säpsähti hereille, ja katsoi ihmeissäni minua unisilla silmillään.
’’Mitä nyt?’’ Tämä tuhahti.
’’Hopeasulka ja Kotkansulka menevät metsästämään. Minusta kuitenkin heillä on jotakin mielessä. Meidän pitää mennä selvittämään mitä.’’ Kuiskaisin siskoni korvaan. Tämä katsoi minua ensin hölmistyneenä, mutta kun kertasi vielä päässään kuulemaansa, tämän ilme kirkastui, ja lähdimme yhdessä kohti metsään. Juovasulka ei onneksi huomannut meitä. Juoksimme aukion halki ja pinkaisimme metsään. Ruohikko tuntui käpälieni alla, ja kutitti anturoitani. Metsä oli hieman pelottava ja uusi paikka, mutta halusin löytää Hopeasulan ja Kotkansulan, joten en perääntynyt. Juoksin metsän halki suoraan eteenpäin tietämättä minne menen. Riistan haju tuoksui kaikkialla, ja sai veden kielelleni. Tunsin vatsani kurnivan, viime ateriasta oli kyllä aikaa. Pudistin kuitenkin päätäni sysätäkseni ajatukseni sivuun. Nyt piti vain jatkaa matkaa. Lähdimme loikkimaan yhä syvemmälle metsään, ja koko ajan paikka alkoi tuntua vieraammalta ja pelottavammalta. Niskakarvani sojottivat pystyssä, kun katsoin synkkää metsää. Pysähdyimme kukkia täynnä olevaan aukioon, jonne paistoi aurinko mukavasti. Säikähdin, kun huomasin aukiolle tassuttelevan suurikokoisen kissan. Helpotuin, kun tajusin kissan olevan Tiikerivarjo, isämme. Tulipentu oli aikeissa astella isämme luokse, mutta pysähtyi, kun huomasimme Kotkansulan hyppäävän Tiikerivarjon kimppuun. Samalla toiselta puolelta aukiota Hopeasulkakin hyppäsi isämme kimppuun verenhimoinen ilme naamallaan. Tulipentu peruutti peloissaan vierelleni. Katsoimme kauhuissaan taistelua. Tiikerivarjo taisteli alakynnessä Kotkansulkaa ja Hopeasulkaa vastaan. Molemmat kynsivät ja purivat isäämme raivokkaasti, ja pian tämän turkki alkoi olla veren peittämä. Tiikerivarjo puraisi Hopeasulkaa jalkaan, ja naaras kiljaisi kivusta. Kotkansulka kuitenkin raapaisi kollia poskeen niin, että siitä alkoi tihkua verta, jolloin Tiikerivarjo päästi Hopeasulan jalan irti. Naaras tömähti maahan, ja tämän jalasta valui verta ohuena norona. Hopeasulka ei kuitenkaan välittänyt siitä, vaan syöksähti takaisin taisteluun. Tämä pureutui Tiikerivarjon kaulaan, ja pian isämme hengitys alkoi korista. Molemmat soturit perääntyivät kauemmas, ja katsoivat, kuinka Tiikerivarjo taisteli hengestään. Katsoin kauhusta veren peittämää isääni, ja pari kyyneltä valui poskelleni. En ehtinyt tuntea tätä kauan, ja jo nyt hän jättäisi meidät, ihan niin kuin Shirakin. Minulle jäisi vain enää Tulipentu.
’’Isä?’’ Tulipentu miukui itku kurkussa. Katsoin karvat pystyssä, kun Hopeasulan ja Kotkansulan katseet kääntyivät meihin.
’’Puumapentu! Tulipentu!’’ Tiikerivarjo korisi. Verta valui hänen suustaan virtana, kun hän loi meihin rakastavan katseen. Tämän syvältä kurkusta kuului kovaa kehräystä.
’’Olen niin ylpeä teistä kahdesta ja niin on Shirakin, ikuisesti.’’ Isämme korisi, ja sylkäisi verta suustaan. En voinut puhua. Olin niin järkyttynyt. Tiikerivarjo kuolisi hetkenä minä hyvänsä. Kuulin Hopeasulan mumisevan jotakin, mutten kuullut mitä. Kotkansulka katsoi Hopeasulkaa kummissaan.
’’Voi pentuni, olen niin pahoillani, mutta jätän teidät nyt…’’ Isämme kehräsi. Tämä loi tulta palavan katseen Kotkansulkaan ja Hopeasulkaan.
’’Jos näille kahdelle sattuu jotain, Pimeydenmetsä kutsuu!’’ Tiikerivarjo kähisi, ja katsoi meitä vielä kerran. Sen jälkeen tämän keho alkoi kouristella, ja pian hän velttoni. Tiikerivarjo veti viimeisen hengenvetonsa, ennen kuin sulki silmänsä, ja vaipui tiedottomuuteen. En voinut uskoa silmiäni, isämme oli kuollut.

Astelimme vaitonaisina mitään sanomatta Hopeasulan ja Kotkansulan perässä, kun he kantoivat Tiikerivarjon ruumista. En voinut käsittää, miksi he tappoivat tämän. Isämme oli niin hieno soturi, ja oli meille aina niin kiltti. Juoksimme piikkihernetunnelista sisään. Juovasulalla oli hätääntynyt katse, ja hän etsi meitä kauhuissaan. Ryntäsimme Tulipennun kanssa hänen jalkoihinsa.
’’Missä ihmeessä te olitte!?’’ Juovasulka henkäisi, mutta painoi päänsä meidän turkkeihimme.
’’Onko Tiikerivarjo kuollut!?’’ Tämä huudahti, kun viimein katsoi ympärilleen. Nyökkäsin mitään sanomatta.
’’Se luopio sai ansionsa mukaan!’’ Sijaisemomme murahti.
’’Luopio?’’ Kysyin ihmeissäni, mutta samalla korviini osui Hopeasulan syytökset Tiikerivarjon tekosista. Luimistin korvani, kun kuulin Tiikerivarjon aiheuttamista murhista, kaappauksista, ja Tiikeriklaanista.
’’Tiikerivarjo oli verenhimoinen kissa, joka surmasi ja tappoi kissoja armotta. Tämä kuului Tiikeriklaaniin, jonka tarkoituksena oli tuhota kaikki klaanit, ja ne jotka saivat tietää Tiikerivarjon suunnitelmista, joutuivat yleensä tapetuiksi tai kaapatuiksi.’’ Karvani nousivat pystyyn, kun kuulin isäni tekosista. Senkö takia Hopeasulka oli katsonut minua niin tuimasti? Näytänkö minä hänestä Tiikerivarjolta? Tuleeko minusta hänen kaltaisensa…?

Vastaus:Puumapentu ja Tulipentu parat,mutta asiaan, 30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäävirta,Myrskyklaani
17.05.2013 21:37
Luku 1
Touhuilua oppilaan parissa..

Söin oravaa sotureidenpesän edustalla. Juuri kukaan muu lisäkseni ei ollut vielä herännyt. Söin loput oravastani kaikessa rauhassa ja nuolin hyvän ateriani rippeet huolellisesti viiksistäni. Nyt, kun vatsani oli mukavan täysi voisin herättää uuden ja ihka ensimmäisen oppilaani ja lähteä kiertämään hänen kanssaan rajoja. Opetan hänelle eri klaanien tuoksut ja reviirin rajat ja sitten voisimme hiukan metsästääkkin.
Astelin hymyillen oppilas pesän edustalle.
"Leeppätaas..." aloitin huhuilemaan pehmeällä ja lempeällä äänelle oppilastani, mutta minut keskeytti pesästä kuuluva unissaanpuhuminen.
>Mitä ihm..?< ajattelin kummissani.
"Mmm..Pimeydenmetsä..mmm..Tiikeritähti...mmm.." Leppätassu mutisi ja pyöriskeli levottomasti sammalvuoteellaan.
>Mikä kumma paikka on Pimeydenmetsä? Ja miten Tiikeritähti siihen liittyy?< ajattelin kummissani ja päätin olla herättämättä oppilastani ihan vielä, sillä halusin kuulla lisää tuosta pimeydenmetsäsästä.
"Mmmm...koulutus..mmm..sopii...mmm..tavataan pian..mmh.." Leppätassu mutisi ja heräsi sitten.
Tuo haukotteli makeasti ja venytteli hiukan, sitten vasta oppilaani huomasi minut pesän suuaukolla.
"Mitä sinä siinä tuijotat?" naaras tiuskaisi minulle ja asteli luokseni.
"A-anteeksi en minä mitään." mumisin ujosti.
"Mutta koulutuksesi alkaa nyt!" mauin tomerasti ja raahasin oppilaani pakottaen tarkastamaan reviirin rajat ja opetin tuolle muiden klaanien tuoksut.
"Nyt opetan sinut vaanimaan." mauin lopuksi.
Näytin mallia ja pian Leppätassu osasi vaania kohtuullisen hyvin vaikka paljon minun oppilastani komentaa välillä pitikin.
Metsästimme hiukan yli aurinkohuippuun asti ja palasimme sitten leiriin suut tuoresaalista pullollaan. Leppätassu oli ensi saaliikseen saanut pulleahkon kanin josta näytti selvästikkin olevan todella ylpeä.
Annoin naaraalle loppu päivän vapaata. Söin rastaan ja kävin pikku torkuille auringonläiskään leirin laitamilla.

//Sori lyhyt..
Vastaus:eipä mitään, 16 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
17.05.2013 20:56
"Miten Minttu voi?" kysyin.
"Aika pahalta näyttää. Hän herää aina välillä mutta.. Hän hyökkää kimppuun." Satu sanoi.
"Khm... Minttu.." kuiskasin ja painoin pääni alas. Mintun päässä oli iso, syvä viilto. Olisiko se syypäänä tähän? Oksa käveli luoksemme.
"Anteeksi Murhe. Minä näin kyllä, kuka teki tuon, mutta.. En uskaltanut mennä väliin. Näin myös, kuinka se veti Hopean pois." Oksa sanoi ja sulki silmänsä. "Niinkö? Kuka se oli?" kysyin.
"Se oli. Oli.. Musta Surma." Oksa sanoi madaltaen ääntään.
"Kuka? Kuka on Musta Surma? Mistä hän sai Teräkärjen? Mistä hän tietää Teräkärjen? Miksi hän halusi meitä vahingoittaa? Miksi? Miksi? Miksi?" kysyin jälleen.
"E-En tiedä." Oksa vastasi. Hän vaikutti jotenkin epävarmalta. Satu ja Oksa lähtivät, ja minä jäin kahden Mintun kanssa.

Yhtäkkiä Minttu avasi silmänsä. Hän katsahti minuun kerran, ja murahti:
"Sinä.. Haluan taistella sinua vastaan, senkin ruoja!"
"Se.. Sehän olen minä, Murhe! Etkö muista?" hätäännyin. Mintun silmät laajenivat.
"Vaadin kaksintaistelua!" hän rääkyi ja nousi seisomaan.
"Hy-Hyvä on.. Jos kerran tahdot niin.. Ja anteeksi.." kuiskasin ja pudottauduin hyökkäysasentoon. Minttu hyppäsi ensin. Hän hyppäsi ylitseni. Tartuin Mintun takajalasta ja paiskasin hänet maahan. Minttu hyppäsi kiinni lapaani ja pureutui siihen.
"Etkö todellakaan muista minua, meitä?" kysyin hiljaa kyynel silmässä. Minttu pureutui syvemmälle.
"Minun on tehtävä tämä. Annan anteeksi, Minttu." kuiskasin ja tartuin Mintun kaulaan. Vedin hänet irti ja painoin maahan. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani kun lujensin otettani ja..
"Aiiiihh!!" Veri purshkahti päälleni. Kaikki juoksivat katsomaan, mitä oli tekeillä.
"Murhe! Mitä on.. Aaah!" Kylmätähti huudahti. Mintun eloton ruumis lojui jaloissani. Painoin pääni alas ja itkin, itkin lohduttomasti.
"En voinut muutakaan.. Anna anteeksi, Minttu. Kostan kuolemasi." aloin nuolla Minttua. Kukaan ei ymmärtänyt kyyneliäni. He olivat pitäneet Minttua ulkopuolisena, tiesin sen. Onneksi Hopea ei ollut näkemässä. Itkin, koska minulle Minttu oli ollut erityinen. Hän oli pelatanut minut tuosta vaan. En ollut koskaan kohdannut rohkeampaa naarasta.

Katselin Jättiläiskivellä tähtitaivasta. Yhtäkkiä Hopea hyppäsi viereeni.
"Hei, isä." hän sanoi vaisusti. Hän näytti toipuneen.
"Hei." vastasin.
"Onko totta, että tapoit Mintun?" Hopea kysyi. Katselin jalkoihini ja vastasin:
"On."
"Senkin ääliö! Miten voit!" Hopea huudahti ja läimäytti minut alas Jättiläiskiveltä. Pääni kolahti kovaan maahan. Tunsin kuinka lämmin veri valui pitkin kasvojani. Kaikki alkoi hämärtyä. Tämän täytyi olla rangaistus siitä, että tapoin Mintun.
"Pidä vain isääsi tunteettomana murhaajana. Olen ansaitsut sen." kuiskasin Hopealle ja vajosin tieottomuuteen. Kuulin enää Hopean huudon:
"Isä!"

"Hei." kuulin pimeydestä äänen. Tarun hahmo astui esiin.
"Oikea soturi taistelee karmeaan loppuun asti. Ryhmäsi tarvitsee sinua, Murhe. Älä luovuta vielä. Sinua tarvitaan." Elli työntyi myös pimeydestä.
"Oksaan ei voi luottaa. Älä usko häntä. Käytä älliäsi. Kyllä sinä vielä sen keksit." puhuja oli Minttu! Sitten hahmot katosivat. Maa sortui altani ja putosin pimeyteen.

//Toi Murhe ei sit kuollu. Se pyörty.
Vastaus:Selvä, kuolemastahan pitää ilmoittaa vieraskirjassa muutenkin. Jännittävää! 20 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lintutassu, Myrskyklaani
17.05.2013 19:48
Lintutassu polki hermostuneena maata parantajan pesän edustalla. Kirsikankukka nilkutti kivuliaasti ulos, mutta hymyili leveästi, kun näki tyttärensä.
Lintutassu silmäili huolestuneena emoa poskesta hännänpäähän. Siinä kulki paksu arpi.
"Mitä sinulle kävi?" Lintutassu kysyi huolestuneena.
"Kettu hyökkäsi kimppuuni, kultaseni. Siihen ja ikävä arpi, mutta olenhan hengissä", Kirsikankukka maukui ja nuolaisi pentunsa päälakea. Lintutassu kehräsi.
"Menehän, on jo myöhä, ja Haukansiipi varmastikin haluaa sinut koulutukseen, jo auringonnousun hetkellä", Kirsikankukka jatkoi lempeästi.
"Hyvä on emo", Lintutassu maukui vastahakoisesti ja lähti tallustelemaan hiljakseen kohti oppilaiden pesää leirin toisella puolella. Kun Lintutassu pesi itseään pesän edustalla, oli jo sysipimeää. Yhtäkkiä leiriin kantautui laukkaavat askeleet. Kotkansulka, joka vietti ensimmäistä yhtään soturia vartiossa,höristi korviaan. Purotassu ilmestyi näkyviin tassut kurassa ja vauhkoontunut katse silmissä. Lintutassu ponkaisi seisomaan.
"Mitä nyt?" Hän tiukkasi huolestuneena.
"Mäntylehti...." Purotassu puuskutti. Hän purskahti itkuun.
"Mäntylehti.... On kuollut", hän ulvaisi niin hiljaa ettei Kotkansulka kuullut. Lintutassu puhkesi kyyneliin. Hänen isänsä oli kuollut.
"Kuka sen teki?" Hän kysyi.
"Tiikerivarjo. Näin hänet isän vieressä, kun hän makasi kuolleena maassa", Purotassu vinkui kuin pentu. Lintutassu parkaisi ja heitti päänsä taakse.
"Tähtiklaani, miksi hän, oi miksi?" Hän kuiskasi. Lintutassu laski katseensa, ja näki Kotkansulan tuuman katseen, joka tarkoitti ilmiselvästi: 'on keskiyö! Nukkumaan ja heti!'
Lintutassu huokaisi ja hän ja Purotassu sukelsvat oppilaiden pesään. Lintutassu painoi päänsä etutassujensa päälle ja itki äänettömästi. Hänen isänsä oli kuollut. Hän ei enää koskaan puhuisi Lintutassun kanssa.

-------------aamulla-------------

Lintutassu heräsi myöhään. Oli jo aurinkohuippu. Hän ihmetteli, miksei Haukansiipi ollut herättänyt häntä, ja tajusi, että ulkoa kuului meteliä. Hän tökki Purotassun hereille ja kurkisti ulos. Tiikerivarjon liikkumaton ruumis makasi keskellä aukiota. Lintutassu töni itsensä aivan eteen, Purotassu jäi joukon reunoille. Tulipentu ja Puumapentu istuivat kyyryssä toinen toistaan vasten ja tuijottavat järkyttyneinä eteenpäin.
Hopeasulka selosti Tiikerivarjon tappoja, ja Kotkansulka istui suorana hänen vieressään.
Yhtäkkiä Lintutassu kuuli Purotassun kirkkaan äänen.
"Hän murhasi myös Mäntylehden, Jokiklaanin soturin", hän huusi. Klaanin päät katsoivat kummissaan oppilasta. Purotassulta oli lipsahtanut heidän salaisuutensa. Hän vilkaisi Kirsikankukkaa, joka makasi paratajainpesänedustalla. Hänen kasvonsa olivat surun vääristämät. Purotassu kaikkeni onneksi sepitti nähneensä soturin ja Mäntylehden kun oli metsästämässä. Kirsikankukka loi tyttärensä ankaran katseen. Lintutassu juoksi siskonsa luokse.
"Mitä sinä oikein teet? Emme saa puhua isästämme!" Hän kuiskasi.
"Se lipsahti, anteeksi", Purotassu mumisi. Lintutassu kehräsi.
"Meillä on vielä emo. Isä tulee uniimme, ihan varmasti", hän rohkaisi. Purotassu nyökkäsi ja nieleskeli nielläkseem itkunsa. Kaksikko kiersi klaanin reunoja pitkin ja painautuivat egoaan vasten.
"Onneksi Se julmuri on nyt kuollut", Kirsikankukka lohdutti ja nuolaisi kumpaakin pentuansa. Lintutassu hautautui emonsa kilpikonnakuvioiseen turkkiin.
"Ajatellaan Tulipentua ja Puumapentua, heillä ei ole vanhempia, ja vahmemmat olivat murhaaja ja kulkukissa", Kirsikankukka maukui lohduttavasti. Lintutassu kehräsi ja painautui siskoaan ja egoaan vasten.

//sori, tuli lyhyt//
Vastaus:Lintutassulla ja Purotassulla on rankka lapsuus. 22 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: jäätassu, Jokiklaani
17.05.2013 19:21
Pelko valtasi minut. Räväytin silmäni auki. #Rauhoitu# ajattelin mielessäni. #Se oli vain unta#. Olin nähnyt unta kun joku kissa huuri tuskasta. Olin kuullut hirviön. Veri kohisi korvissani vieläkin. Tasoitin hengitykseni ja tassutelin ulos. #Moni muukin näkee varmasti painajaisia# rauhoittelin itseäni. Saavuin leirin keskelle. Aurinko ei vielä ollut noussut mutta se pian nousisi. En tuntenut itseäni väsyneeksi joten en palannut oppilaspesään. Istuin maahan. Katselin hiljaista leiriä. Vain Kiviturkki ja Sammalturkki olivat vartiossa ja tuijottivat eteensä. Aurinko nousi htaasti. Huomenkukka tassuteli ulos pentutarhasta ja pentutarhasta alkoi kuulu vikinää. Huomenkukka huokaisi ja palasi takaisin pentutarhaan. Nousin ylös ja otin saaliskasasta jäniksen. Tassutelin sitten pentutarhaan.'
"huomenta" Mauuin hiljaa. Huomenkukka kääntyi.
"Kas huomenta onko tuo minulle" Huomenkukka kysyi ja katsoi jänistä. Nyökkäsin. Jätin jäniksen maahan ja poistuin. Sitten hain pari kalaa ja vein sen klaanivanhuksille. Kaikki nukkuivat. huomasin tosin Varjoturkin avaavan silmänsä kun tulin.
"Toin söimistä" kuiskasin. Varjoturkki katsoi kalojaja nyökkäsi äänettömän kiitoksen. Kumarsin ja poistui. Usvajalkakin oli herännyt ja söi muiden kokeineiden sotureiden kanssa. #Olisinpa joskus tuolla# haaveilin. Usvajalka sanoi jotain sotureille ja tassuteli sitten minua kohti.
"Olet jo hereillä" Usvajalka maukui.
"Näin painajaista" Tunnustin. Usvajalka katseli minua.
"Et voi tänään harjoitella" Usvajalka kertoi. Oli minun vuoro tuijottaa Usvajalkaa.
"Olen auringonhuipun partion johtaja. Saat auttaa parantajaa tämän päivän sekä klaanivanhuksia"
Nyökkäsin. Vastaan sanominen ei auttaisi minun tuli kunnioittaa vanhempia joten se oli tämän päivän tehtäväni.
"Menehän nyt" Usvajalka käski. tassutelin perantajan pesään.
Saatoin erottaa jo kaukaa kauniin mustan näärään jossa oli täpliä.
"Hei teerenlento" huudahdin jo kaukaa.
Teerenlento pysähtyi ja vilkaisi minua.
"Kas Usvajalka sanoi että tulisit. SEuraa perässä. Kerron Lehvätassun kanssa sinulle yrteistä hieman sitten saat mennä etsimään niitä Lehvätassun kanssa" Teerenlento selitti. Menimme parantajan pesään. Teerenlento kertoi mitä meidän tulisi etsiä ja mistä minun kuuluisi pysyä kaukana,
"Tuokaa laventelia paljon ja myös kaisalaa ja fenkolia" Teerenlento luetteli, "Lehvätassu opastaa sinua" Teerenlento lisäsi. Katsoin minua vanhempaa oppilasta joka nyökkäsi. Seurasin Lehvätassua.
"No niin näytän sinulle mistä niitä kaikkia löytää sinä voisit etsiä vaikka laventelia ja fenkoli niin minä etsin niitä kaikkia. Tavataan tässä auringonhuipunhetkellä. Älä syö mitään mistä et tiedä jos et ole varma etsi minut olen virran lähellä" Lehvätassu selitti.
Menin etsimään ensiksi laventelia. Löysin hyvän laventeli kedon ja aloin poimia niitä. Saatuani suuni niin täyteen että aloin pohtia miten kannettua fenkolit. En miettinyt kauaa kun lähdin etsimään niitä. Lehvätassu oli sanonut että niitä kasvaa aurinkoisella mutta kostealla paikalla. #Missä on kosteaa ja aurinkoista# mietin. #virran lähellä#. Juoksin kohti virtaa. Vilkaisin taivaalle. #enää hetki aikaa# ajattelin. etsin fenkoli ja lopulta löysin sitä. Otin sitä niin paljon kuin pystyin kantamaan. Lopulta suuni oli täynnä laventeli ja fenkolia. Menin kohti paikkaa jossa tapaisin Lehvätassun. Lehvätassu oli jo siellä. Laskin yrtit hetkeksi maahan.
"Olet löytänyt paljon laventeli ja fenkolia" Lehvätassu naurahti.
"Suuhuni ei mene enää yhtään yrttiä" Julistin. Lähdimme kohti leiriä. Teerenlento odotti meitä pesällään.
"Olette olleet ahkeri. Jäatassu sinua ei enää tarvita voit mennä" Teerenlento päätti.
"Selvä" myönnyin ja tassutelin ulos pesästä.
"Jäätassu et viitsisi mennä viemään klaaninvanhimmille hiirensappea" Kiviturkki kysyi.
"Toki" Palasin parantajan pesälle.
"Joko tuli ikävä" Lehvätassu naurahti iloisesti.
"Tuli etenkin kun Kiviturkki käski hakea hiirensappea ja puhdistaa varjoturkin punkit" Nauroin.
"No kas tässä" Lehvatassu ojensi minulle hiirensapella kostutetun sammaleen. Tassutelin klaanivanhimpien pesään.
"Kas toit hiirensappea minulla on punkki lavassa" Varjoturkki maukui heti kun pääsin sisään. Irrotin vanhusten punkit ja menin sitten pesemään tassuni. Pestyäni tassut. Aloin haistella ilmaa. #Kettu# ajattelin. kyyristyin ja hiivin kohti tuoksua. Erotin ketun joka loikki kohti rajaa. #paras palata leiriin# ajattelin. JUoksin nopeasti leiriin. Etsin rastatähteä katseellani mutta häntä ei näkynyt. #riikkovajo# tajusin. Näin Rikkovarjon istuvan parin muun soturin kanssa.
"Rikkovarjo. Näin metsässä ketun" ilmoitin. Rikkovarjo kääntyi ja katsoi minuun. "Paras varoittaa kuningattaria mihin se meni" Rikkovajo kysyi tyynesti. "Pois rajalta mutta tuskin kauas" Selitin. Rikkovarjo nyökkäsi. "Ai niin, saat loppu päivän vapaata olet ollut tänään ahkera joten lepää kunnolla usvajalak sanoi että huomenna on taistelu harjoitukset" Rikkovarjo maukui.
Kumarsin. "kiitos" naukaisin ja rynnistin oppilas pesään.

//Lyhyt
Vastaus:Paljon parempi, hyvää työtä! Joissain kohdissa oli vielä kieliopillisesti epäselvyyttä, muuten oikein hyvä. 20 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänloikka,Myrskyklaani
17.05.2013 18:32
Normi arkea..vai onko sittenkään?

Olin pari päivää sitten parantunut viheryskästäni ja nyt olin taas täysissi voimissani. Kärpänkäpälä oli tänään lähtenyt oppilaansa Purotassun, Hopeasulan ja tuon oppilaan Kotkatassun kanssa kuulammelle.
Minulla oli tylsää ilman Kärpänkäpälää, mutta toimeen oli tultava ilman tuota komeaa kolliakin. Huokaisin ja hain tuoresaaliskasasta itselleni nuoren kanin poikasen ja raahasin pitkäkorvan sotureiden pesän eteen syötäväksi.
Haukkasin ison suullisen maukasta kanin lihaa ja mietiskelin samalla asioita. Ajattelin Kärpänkäpälää ja huomasin miettiväni kaivattiinko tuota Jokiklaanissa? Sitten huomasin myöskin miettiväni ketkä vanhempani olivat ja olisivatko he elossa?
Yhtäkkiä minulle tuli tunne, että minun olisi aivan pakko, aivan pakko selvittää keitkä ovat tai olivat vanhempani. Mutta tehtävä olisi aika haasteellinen.
Popsin loputkin töpöhännästä ja nuolin aterian rippeet viiksistäni huolella.
Sitten astelin reippaasti pois leiristä ja saalistin hiukan.
Nappasin monen monta hiirtä ja vein ne tuoresaaliskasan täytteeksi.
Sitten palasin metsään. Jonkin aikaa sitten klaania oli varoitettu Hopeasulan kohtaamasta sudesta, joka oli ollut vähällä saada Hopeasulasta lounaan.
Astelin kaikessa rauhassa metsässä kun edessäni oleva pensas alkoi kahista ja kuulin uhkaavaa murinaa. Mikä ikinä puskassa olikin, niin se oli tuulen alapuolella ja haistoi minut selkeästi, mutta minä en haistanut sitä.
Pensas kahisi vielä jonkin aikaa, ennen, kuin esiin astui koiramainen olento.
>Susi!< parkaisin ajatuksissani ja lähdin pinkomaan pakoon susihukkaa, joka lähti oitis selvästikkin aterian toivossa jolkuttamaan perässäni kuolaten.
Juoksin minkä jaloistani pääsin, mutta susi pysyi aina vain perässäni. Tiesin suden olevan sama, kuin Hopeasulan kohtaama, sillä hukalla oli kuonossaan syvä arpi ja Hopeasulka oli kertonut raapaisseensa suden kuonoon vähän silmän alapuolella syvän haavan.
Yhtäkkiä tajusin ettei minun ollut mitään järkeä vain juosta itseäni näännyksiin ja aivan läkähdyksiin ja sitten susi vain popsisi minut suihinsa. Ehei!
Käännyin uhmakkaasti kohtaamaan tuon kuolaavan ja ruman koiramaisen suden. Se juoksi ja oli enää tuskin kolmen hännänmitan päässä minusta, kun loikkasin sitä kohti ja tömähdin suoraapäätä sen selkään.
Susi päästi yllättyneen uikahduksen ja alkois itten hullun lailla ravistella itseään saadakseen minut pois selästään.
Siinä susi onnistuikin, mutta kun lensin kaaressa suoraan suden naaman edestä, raapaisin suden toista silmää ja sain sen sokeutumaan. Nyt susi oli puoliksi sokea, kun sen toinen silmä oli puhki. Ja nyt minullakin oli vähän enemmän mahdollisuuksia päästä pakoon, kun susi oli paniikissa, kun ei enää nähnytkään mitään toisella silmällään.
Käytin tilaisuutta hyväkseni ja lähdin juoksemaan poispäin sudesta. Susi lähti kuitenkin hölmönä uudelleen perääni.
>Hiiren aivoinen susi! Haluaako se sokeutua tai kuolla kokonaan?!< ajattelin vihaisena suorastaan.
Juoksin pakoon sutta vielä jonkin aikaa, kunnes edessäni oli hylätyn näköinen mäyrän kolo. Kun lähestyin koloa haistoin vain todella vaivoin vaimean lähes kokonaan pois haihtuneen mäyrän löyhkän.
Sujahdin sulavasti kolon sisälle. Kolossa oli pimeää ja lämmintä. Ulkona tuuli ulvoi ja oli jo alkanut yltyä, mikä enteili myrskyä. Susi uikutti kolon ulkopuolella turhautuneena ja yrittä käpälillään tavoittaa minua, muttei onnistunut millään. Sitten puoli sokea susihukka vain luovutti ja löntysti häntäkoipien välissä pois, todellakin.
Huokaisin helpotuksesta, mutta sitten haistoin kissan tuoksun. Tai itseasiassa kahden kissan tuoksut. Tuoksut olivat jotenkin minulle tuttuja. Kissan tuoksut velloivat ympärilläni vahvoina ja tuoreina. Tuoksut olivat turvallisia ja minä rentouduin kokonaan ne haistettuani.
En vain tiedä miksi.
Sitten vasta yllättäen tajusin, miksi tuoksut tuntuivat niin tutuilta ja turvallisilta minulle, vaikka en niitä edes aluksi tuntenut.
Ennen, kuin vasta nytten.
>Emo! Ja isä!< ajattelin innoissani.
Sydämmeni pamppaili ilosta ja innosta päästä tapaamaan emoni ja isäni niin monen kuun jälkeen.
"Huhuu?" huhuilin kolon onkalohin.
Ei vastausta.
"Huhuuu?!" koetin uudestaa, mutta nyt lujempaa.
Ei vastausta vieläkään.
Astelin syvemmälle koloon vähän väliä huhuillen, kunnes kuulin vastaksen.
"Huhuu?" huhuilin.
Tällä kertaa jostakin aivan läheltäni kuului kissojen ääniä.
"Kuka siellä?" kuului hento naaraan ääni.
"Älä huoli, suojelen sinua." kuului lohduttava kollin ääni ja sitten kuului uhkaavaa murinaa.
"Älkää pelätkö. En satuta teitä." mauin.
Se sai kaksikon selvästikkin rentoutumaan.
"Kuka sinä olet?" kysyi naaraan ääni hiljaa minulta.
"Minä olen Kärpänloikka." minä esittäydyin.
"Ai, meillä oli tytär nimeltään Kärppä, mutta hän katosi, ketun hyökätessä meidän kimppuumme." kollin ääni naukui surullisena.

Jatkuu..
Vastaus:Ohoh! Kärppäz löysi vanhempansa. Saat 25 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka,Myrskyklaani
17.05.2013 17:52
Vihdoin se tapahtuu!

Oli aamu. Eilis iltana soturiksi nimitetty entinen oppilaani nykyinen, Kotkansulka oli valvonut koko pitkän yön leiriä vartioiden, kun me muut olimme kaikessa rauhassa nukkuneet. Olin koko yön nähnyt painajaisia Tiikerivarjon kamalista veri teoista. Mutta tiesin että Tiikerivarjo ei eläisi ikuisesti. Tiesin että minun ja Kotkansulan olisi tänään määrä tappaa Tiikerivarjo. Tänään olisi hetki, jota olin odottanut pitkään! Tosi pitkään! Viha julmaa Tiikerivarjoa kohtaan oli paisunut vain sisälläni koko ajan suuremmaksi. Tähän mennessä olin pystynyt sen hillitsemään, mutta tänään, kun Tiikerivarjo kukistettaisiin päästäisin vihdoinkin kauan tukahdutettuna pitämäni vihan valloilleen ja vapauttaisin vihdoinkin sydämmeni siitä kamalasta vihasta ja purkaisin sen tänään Tiikerivarjon tappamiseen. Julma virne levisi naamalleni ja liutin kynteni esille. Upotin kynteni syvälle maahan vihasta ja naurahdin hiukan ilkeästi.
"Mmrraauuhahhaa!"
Sitten astelin ulos pesästä ja häivytin kaiken vihan ja julmuuden kasvoiltani, kun kävin vapauttamassa Kotkansulan tehtävästään.
"Voi puhua nyt Kotkansulka." mauin.
Kotkansulka nyökkäsi ja asteli kohti parantajan pesää.
"Onko jokin vialla kun astelet kohti parantajan pesää?" kysyin, vaikka hyvin tiesin että kolli menisi kysymään enteestä.
"Minä vain..menen tapaamaan Lumisydäntä, minulla on hänelle asiaa." Kotkansulka maukui ja jatkoi matkaansa.
Minä vain nyökkäsin pienesti. Silmistäni kuvastui loputon kostonhimo minä tottavie halusin sen murhaajan hengiltä!
Sydämmeni tykytti villisti suoraan sanoen onnesta.
"Ratamolehti. Tänään, minä kostan. Kostan kuolemasi, kuten sinulle lupasin." kuiskasin hiljaa silmät vihaa leimuten.
Pian Kotkansulka palasi parantajan pesältä ja minä päätin että voisimme mennä metsästämään.
"Mennään metsästämään. Jos se vain sinulle käy? Ethän ole enää oppilaani." mauin silmät ovelasti kiiluen.
"Tottakai se käy." kolli murahti.
Sitten lähdimme astelemaan pois leiristä. Kun tulimme pienelle metsä aukiolle nauin.
"Hajaannutaan." makaisin ja Kotkansulka nyökkäsi astelin metsässä. Linut visersivät kaikkialla ympärilläni. Perhoset liitelivät ja kimalaiset surisivat ja lentelivät hitaasti. Hento tuulenvire keinutti puiden latvoja ja aurinko paistoi sinitaivaalta. Kaikkialla oli niin rauhallista.
Astelin kohti vuoria. En tiennyt miksi, mutta vaistoni johdatti minua ja annoin sen tehdä niin. Samassa huomasin veikeän västäräkin edessäni. Se keikutti pitkää pyrstöään hassusti matoja etsiskellessään.
Minä loikkasin sen päälle ja otin pikaisesti hengiltä, sillä mikäs kiire tässä muka oli? Tiesin rikkovani soturilakia syömällä saaliini, kun en ollut ruokkinut klaaniani, mutta aamiainen oli jäänyt väliin kokonaan ja vatsani kumisi tyhjyyttään. En ollut muistanut ollenkaan syödä. Haukkasin palasen mehukasta lihaa ja pian oli koko lintu popsittu.
Minulle jäi vielä vähän nälkä, mutta se sai nyt odottaa, sillä tällä hetkellä minulla oli paljon parempaa tekemistä, kuin syödä. Tiikerivarjon tappaminen nimittäin.
Jatkojn matkaani vuorille ja astelin erään melko suuren metsä aukion laitaan, joka suorastaan pursusi kauniita ja eri värisiä kukkia. Värikkäät perhoset liitelivät kukkakedon yllä kauniisti.
Vasta sitten huomasin läpi kukkien talsivan Tiikerivarjon, joka talloi kukkia niistä välittämättä ollenkaan.
Raivo kuohati samantien sisälläni ja turkkini pörhistyi. Kynteni liukuivat automaattisesti esille, en pystynyt estämään itseäni. En pystynyt estämään valtavan suurta loikkaani, jonka avulla loikkasin kuin hopeinen salama kohti Tiikerivarjoa, joka ei edes huomannut minua.
Tömähdin täsmälleen samaan aikaan tiikerivarjon selkään, kuin jonkin ruskea ilman halki lentänyt, kotka? Ensin näin, että siinä kanssani Tiikerivarjoa päin olisi syöksynyt kotka, mutta se olikin Kotkansulka.
Me molemmat kynsimme ja purimme vimmatusti Tiikerivarjoa. Minun tukahtuneena ollut raivoni kuihui yli äyräiden.
"Petturi! Tapoit kumppnanini ja pentuni, sekä ystäväni!! Saat maksaa siitä hengelläsi!" ulvoin. Äänen oli pelkää vihan sekaista sähinää ja murinaa.
Silmäni leimusivat vihasta ja surusta. Olin raivon sokaisema enkä siksi edes juuri tajunnut mitä tein.
Minä vain raavin ja kynsin ja purin Tiikerivarjoa kuin hullu. Tiikerivarjo ei saanut meitä pois selästään ja ulvoi tuskaansa.
Yhdessä vaiheessa Tiikerivarjo sai kiinni hampaillaan takajalastani ja tuo vain puri koko ajan kovempaa ja kovempaa jalastani. Siitä kuului ikävä naksahdus, ennen kuin Kotkansulka ehti iroittamaan Tiikerivarjon otteen.
En kipeästä jalastani välittänyt vaan pureudin lujasti Tiikerivarjon niskaan. Kotkansulka raapi tehokkaasti Tiikerivarjon kurkkua.
Tiikerivarjo lysähti maahan verta vuotaen lähes joka paikasta. Heikompi kissa olisi pyörtynyt siihen paikkaan, mutta Tiikerivarjo oli vahva ja yritti nousta vielä jaloilleen, muttei päässyt, sillä minä ja Kotkansulka pidimme tuota tiukasti aloillaan. Kolli ei pystynyt hievahtaakkaan.
Tiikerivarjon silmät suorastaan leiskuivat vihasta. Mutta yhtäkkiä vihan liekit sammuivat tuon silmissä samoin, kuin niihin olisi kaadettu vettä. Vihan tilalle tuon silmiin tuli suunnaton rakkaus, kun tuo loi katseensa jonnekkin pusikkoon aukion laidalla.
Minä ja Kotkansulka käänsimme myös katseemme pusikkoon ja näimme siellä kaksi pientä pentua, Tulipennun ja Puumapennun.
"Iti?" toinen pennuista miukui hiljaa.
"Puumapentu! Tulipentu!" Tiikerivarjo korisi.
Vaikka Tiikerivarjo olikin aivan kuolemaisillaan, tuo kehräsi. Kehräsi ja lujaa kahdelle pennulleen.
"Olen ylpeä teistä kahdest ja niin on Shirakin, ikuisesti!" Tiikerivarjo korisi kehräten käheästi.
"Tiesin sen! Tulipentu ja Puumapentu ovat sen kulkurin ja Tiikerivarjon pentuja." mumisin puoliääneen.
Kotkansulka näytti kuitenkin kuulleen sen, kun kolli katsoi minua hiukan kummissaan.
"Voi pentuni, olen niin pahoillani mutta minä jätän teidät nyt.." Tiikerivarjo kehräsi ja riuhtaisi sitten lempeän katseensa Hopeasulkaan ja Kotkansulkaan silmät vihaa jälleen leimuten.
"Jos näille kahdelle sattuu jotakin, Pimeydenmetsä kutsuu!" Tiikerivarjo kähisi ja loi vielä viimeisen lempeän katseen pentuihinsa, ennen kuin tuon suusta alkoi vuotaa verta ja tuon keho alkoi kouristella voimakkaasti.
Olin valmis antamaan armoniskus kollille tuon tuskaa helpottamaan, mutta sitä ei näemmä tarvittukkaan, kun kollin keho velttoni ja Tiikerivarjo silmien leimuava tuli sammui, iäksi. Tiikerivarjoa ei enää ollut, paitsi pimeydenmetsässä.
Vihani alkoi laantua ja me lähdimme raahaamaan Tiikerivarjon suurikokoista ruumista kohti leiriä.

------Leirissä-------

Astelimme läpi piikkiherne tunnelin suuren raidallisen soturin ruumista kantaen, pennut perässämme. Laskimme huohottaen Tiikerivarjon ruumiin maahan ja Mustatähti asteli luoksemme.
"Tähtiklaanin nimeen! Mitä on tapahtunut?! Ketkä ovat vastuussa tästä?" päälikkö kummasteli kauhuissaan.
"Me." murahdin tyynesti ja nuolaisin veren tahrimia huuliani hiukan.
"Kuinka kehtaatte surmata oman klaaninne soturin?!! Olette luopiota ja pettureita!!!" päälikkö ulvoi raivoissaan.
"Emme kyllä ole." mauin hiukan ärsyttävään sävyyn päälikölle.
"Miten niin? Mitä tarkoitat?" tuo naukui kummissaan.
"Et uskoisi kuitenkaan, kun et aiemminkaan uskonut, joten anti olla olemme luopiota ja lähdemme klaanista." vitsailin.
"Ei! Kerro minulle! Kyllä minä uskon!" Päälikkö hätääntyi.
"Hyvä on jos kerran vaadit sitä." nauin ja päälikkö nyökkäsi aloittamisen merkiksi.
"No ensinäkin tiikerivarjo myrkytti Ratamolehden kuolonmarjoilla, murhasin ensin Sadekorva kylmäverisesti ja sitten Pajupennun vierittämällä tuon niskaan kivivyöryn.." mauin, mutta päälikkö keskeytti minut.
"Tajusin jo hän oli murhaaja! Kerro tuo seuraavassa klaanin kokouksessa klaanille." Mustatähti naukui ja minä nyökkäsin.
Sitten minä ja Kotkansulka poistuimme päälikön pesästä ja haimme syötävää. Syötyäni minä kävin nukkumaan sotureidenpesään omalla pehmeälle vuoteelleni.
Peseydin huolellisesti ja vasta nyt muistin jälleen toisen takajalkani. Siinä oli syvät puremajäljet, enkä pystynyt kunnolla liikuttamaan sitä. Jokin luu oli tainnut murtua, kun Tiikerivarjo oli purrut jalkaani ja upottanut hampaansa todella syvälle jalkaani, sitten oli kuulunut inhottava rasahdus.
Jalastani valui vuolaasti edelleen verta, mutten jaksanut enää nousta ylös vuoteeltani, mennäkseni näyttämään jalkaa Lumisydämmelle. Veri valui jalastani vuolaana purona maahan, mutten välittänyt siitä. Haavaa särki ja vihloi vimmatusti, mutta yritin silti nukkua.
Jonkin ajan kuluttua vaivuin levottomaan ja rauhattomaan uneen.

Seisoin jälleen usvaisella tasangolla ja minua ympäröi paksu usva.
>Ei taas tänne.< ajattelin.
Tunnistin nimittäin paikan välittömästi, olin Pimeydenmetsän liepeillä. Paikka oli sama, en voinut siitä eryhtyä, sillä tätä kamalaa paikaa en ikinä voisi unohtaa.
>Miksi minun piti taas tulla tänne?< ajattelin.
Kylmät väreet kulkivat lakkaamatta pitkin selkääni.
Pimeydenmetsä synkkineen puineen ja kuolleineen kasvineen häämötti ankeana ja pahuutta huokuvana edessäni..

Jatkuu..
Vastaus:30 Kp:eetä
~Vaahto

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kanervatassu, Varjoklaani
17.05.2013 16:13
Luku: 3 Parantajan luona

Makasin tajuttomana parantajan pesällä. Tunsin suurta kipua. Oloni oli kaamea ja ajatukset Takiaisvarjosta tunkeutuivat ajatuksiini.
Yhtäkkiä säpsähdin hereille ja katselin ihmeissäni ympärilleni. En tiennyt missä oli saati siitä miten olin sinne päätynyt.
Yritin nousta seisomaan. Laskin painon kaikille tassuilleni ja yhtäkkiä tunsin suurta kipua toisessa takajalassani.
Laskeuduin takaisin makaamaan ja vedin syvään henkeä. Tassuani jomotti ja sillä ei voinut mitenkään kävellä.
Yhtäkkiä näin kuinka Nuhanenä juoksi luokseni pesän uumenista. Hymyilin hieman kollille mutta tassuani jomotti liikaa.
”Onko kaikki kunnossa?”parantaja naukaisi huolissaan.
”On kaikki kunnossa.”naukaisin vastauksen ja yritin näyttää iloiselta.
Se ei kuitenkaan onnistunut ja näin Nuhanenän kasvoilla epäilevän ilmeen. Laskin hieman alistuvaisena pääni etutassujen päälle.
”Oletko nyt aivan varma?”kolli naukui epäilevä sävy äänessään.
”No tuota. Minun jalkaani vain jomottaa hieman mutta kyllä se siitä.”naukaisin.
”Katsotaampa sitä silti.”naukaisi Nuhanenä ja käveli minun ohitseni.
Katselin kun parantaja tutki kiinnostuneena tassuani mutisten samalla jotakin. En kuitenkaan tajunnut mitään parantajan mutinasta.
Huomasin pian että Nuhanenä oli lopettanut tutkimisen. Odotin mitä parantaja minulle sanoisi tassustani.
”Nivel on mennyt pois sijoiltaan.”parantaja lopulta sanoi.
”Mitä se tarkoittaa?”kysyin kummissani.
”Sitä että luu on irronnut normaalilta paikaltaan ja tuottaa siksi suurta kipua.”Nuhanenä kertoi.
”Miten saan sen kuntoon?”kysyn parantajalta.
”Ensiksi haen sinulle unikonsiemeniä. Älä liiku missään nimessä minnekään.”Nuhanenä naukui ja alkoi hölkätä syvemmälle pesään.
Karvani nousivat hieman pystyyn ja nousin tassuilleni. Yritin kävellä niin etten laskisi painoa jalalleni ja aloin klenkata ulos pesästä.
Minulle tuli yhtäkkiä vain sellainen tunne että kaipasin raitista ilmaa. Työnnyin vaivalloisesti ulos pesästä.
Näin kuinka Tammiturkki käveli minua kohti. Ruskea kolli katsahti minuun kummissaan. Minulla oli hieman tukala olo.
”Pääsitkö jo nyt pois parantajan luota?”soturi naukaisi.
”No tuota en mutta kaipasin raitista ilmaa.”sanoin nopeasti vastauksen ja asetui makaamaan parantajan pesän eteen.
”Sinun on parempi palata pesään. Toinen takatassuistasi näyttää olevan hieman turvonnut.”Tammiturkki huomautti ja katsahdin tassuani.
Se tosiaan oli turvonnut ja kipu yltyi koko ajan. Kipu oli melkein sietämätöntä mutten päässyt liikkumaan kunnolla mihinkään.
”KANERVATASSU!”kuului huuto parantajan pesästä.
Käänsin pääni pesää kohti ja säpsähdin huutoa hieman. Samaan aikaan Nuhanenä syöksähti ulos pesästä ja tähyili hätäisesti ympäriinsä.
Kolli käänsi tuiman katseensa minuun. Parantaja murahti hieman ja painoin pääni alas hieman alistuneena.
”Minähän kielsin sinua liikkumasta.”parantaja sanoi kylmän viileästi.
”Anteeksi. Minä kun en ajatellut ja kaipasin raitista ilmaa ja... ja...”sanat takeltelivat suussani.
Jalkani alkoi nykiä hieman ja siihen koski tavattomasti. Näin kuinka Nuhanenä viittasi hännällään seuraamaan.
Nousin tassuilleni mutta oli horjahtaa kyljelleni maahan mutta Tammiturkki auttoi minua. Soturi auttoi minut pesään.
Näin kuinka Särötassu tuijotti meitä hieman oudosti. Aivan kuin tämä olisi mustasukkainen Tammiturkille.
Työnnyimme kollin kanssa molemmat pesään ja asetuin makaamaan pehmeälle sammaleelle. Katsahdin Tammiturkkiin.
”Kiitos.”naukaisin ystävällisesti.
”Eipä mitään.”Tammiturkki miukaisi ja juoksi ulos pesästä.
Katselin hetken kollin menoa ja sitten näin kuinka Myrskytassu oli tuonut eteeni paljon unikonsiemeniä.
”Syö.”oppilas sanoi käskevään sävyyn.
Katsahdin unikonsiemen kekoa. Minun ei tehnyt juuri nyt mieli syödä niitä joten työnsin keon kauemmaksi minusta.
”Syö ne!”kuului ärtynyt ääni pesän perältä.
Nuhanenä asteli eteeni ja mulkoili minua häijysti. Painoin pääni alas ja näin kuinka parantaja työsi yrtit takaisin eteeni.
Katsahdin niitä vielä pitkään ja näin sivusilmällä kuinka Nuhanenä tuijotti minua edelleen häijy katse kasvoillaan.
Aloin vastahakoisesti syödä yrttejä suurin suullisin. Ne maistuivat kitkeriltä ja nielin viimeisen suullisen vastahakoisesti.
Oloni tuli yllättävän uniseksi kun olin syönyt unikonsiemenet. Laskin pääni tassujeni päälle ja haukottelin syvään.
Nuhanenä käveli kohti kipeää jalkaani. Mitä parantaja mahtaisi tehdä? Tämä käveli tassun luo varmoin askelin.
”Mitä sinä nyt teet?”kysäisin tältä hieman unisena.
”Ei hätää. Tämä saattaa tehdä hieman kipeää jopa sen jälkeen kun olet syönyt unikonsiemenet. Aion pakkottaa irronneen luun takaisin paikoilleen.”Nuhanenä kertoi.
Karvani nousivat pystyyn. Tunsin kuinka paranta otti tukevan otteen takatassustani. Sydämmeni jäkätti hieman aiempaa lujempaa.
Sitten tunsin viiltävää kipua kun Nuhanenä alkoi asetella luuta oikealle paikalleen. Kipu kävi koko kehoni lävitse.
Mieleni teki huutaa mutten saanut kunnolla ääntäni kuuluville. Ähisin vain hieman tuskissani kun Nuhanenä hoiti jalkaani.
Yhtäkkiä kipu lakkasi ja jalkani tuntui jo paremmalta. Parantaja asteli takaani hymyillen minulle leveästi.
”Se meni hienosti paikalleen. Nyt sinun pitää levätä.”parantaja naukui minulle.
Nyökkäsin ja asetuin makaamaan hyvään asentoon sammaleelle. Suljin silmäni vähitellen ja aloin nukkua rauhallista unta.

Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, Myrskyklaani
17.05.2013 15:30
Katselin kun Hopeasulka tassutteli pois. Päässäni pyöri monia ajatuksia kaikesta. Ennustuksesta Hopeasulan äskettäin kertomasta ja kaikista parantajan asioista. Etsin katsellani Myrskytassua; ja kappas missä muualla Myskytassu oli, kuin Valkotassun seurassa. Pudistin taas kerran päätä ja toivoin vain, että Myrskytassun välit Valkotassun kanssa jäisivät ystävyyteen. Lähdin tassutelemaan kohti Valkotassua ja Myrskytassua.
" Myrskytassu saat lopun päivän vapaaksi." Nau'uin oppilalleni. Myrskytassu käänsi päätään.
" Kiva", Hän vastasi. Katsoin nopealla Vilkaisulla Valkotassua ja Myrskytassu ja lähdin. Päätin lähteä pienelle kävelylle, jotta saisin ajatukseni kasaan. Aurinko paistoi taas kirkkaana taivalla eikä yhtään pilveä näkynyt taivalla. Tassuttelin eteen päin ja kokosin kaikki ajatukseni, joka oli todella vaikeaa, koska niitä oli niin paljon. Jalkani kuljettivat minua ympäri metsää, kunnes saavuin järvelle. Auringon valo heijastui järven pinnasta ja sokaisi minut hetkeksi. Kun näin taas selvästi eteeni tassuttelin järvelle ja join siitä vettä. Vesi oli ihanan viileää. Kun ajatukseni olivat vihdoin täysin/melkein selvät niin lähdin kohti leiriä. Aurinko paistoi taivalla. Selkäni tuntui palavan ja minulla oli ihan hirveä kuuma. Pitkä turkki ei helpottanut oloani yhtään. Leiriin päästyäni otin tuoresaaliskasasta pienen metsähiiren ja tassuttelin parantajan pesään syömään sen. Upotin hampaani hiiren lihaan ja repäisin siitä ison palan, kun olin syönyt lähdin ulos ja istuin varjoisaa paikkaan. Nyt olin kylläinen ja ei janottanut yhtään. Katselin pitkään leirin tapahtumia, kunnes minua rupesi väsyttämään. Vaikka aurinko paistoi vielä taivalla vetäydyin parantajan pesään nukkumaan. Näin unta Täplälehdestä ja ennustuksesta, joka koski Tiikerivarjoa, Hopeasulkaa ja Kotkansulkaa. Täpälälehti kertoi, että aika oli koittanut. Nyt Tiikerivarjo kuolee. Heräsin ja huomasn, että oli aamu.

// Tää on lyht, koska en jaksa kirjoittaa!//
Vastaus:Ei sitä aina jaksa, ja sillehän ei voi mitään mutta saat silti 8 kp. Myrskytassu muuten jättää Valkotassun.
-Rikko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkansulka, Myrskyklaani
17.05.2013 15:28
Se tapahtuu

Kotkansulka haukotteli. hän istui yksinään vartiossa, ja oli keskiyö. Yhtäkkiä korkeiden puiden latvuksissa välähti. Kotkansulka käänsi katseensa ylös. Suuri ja uljas hopeinen kotka istui kuusen latvassa ja rääkäisi. Ilma värähti äänestä. Kotkansulka hytisi. Mitä tuo tarkoitti. Hopeinen kotka oli ilmestynyt hänelle joko unissa tai valveilla jo monen monta kertaa. Nyt hän päätti sen. Hän kertoisi klaanin parantajalle, Lumisydämelle, mitä oli nähnyt viimeaikoina. Mutta ensin hänen pitäisi kuitenkin odottaa, kunnes aurinko nousisi. Kotkansulan katse viipyi taivaanrannassa, missä hän oli jo näkevinään ensimmäisten punaisten säteiden nousevan taivalle tulilieskoina.

---------aamulla--------

"Voit nyt puhua", Hopeasulka maukui Kotkansulalle.
"Kiitos", Kotkansulka vastasi ja nousi tassuilleen. Hän suuntasi kohti parantajan pesää.
"Minne olet menossa?" Hopeasulka tiedusteli. Kotkansulka kääntyi katsomaan entistä mestatriaan kiusaantuneen leveän laansa yli.
"MInulla on kysyttävää Lusydämelle", Hän maukaisi. Hopeasulka katsoi häntä, ja yhtäkkiä kostonhimoinen välke syttyi naaraan silmiin.
"Hyvä on, mennäänkö sen jälkeen yhdessä metsästämään", hän maukui ääni hiukan väristen, arvatenkin tukahdutetusta raivosta. Kotkasulka nyökkäsi ymmällään.
"Käyhän se", hän vastasi ja kääntyi uudestaan kohti parantaja pesää. Lumisydän lajitteli yrttejä eikä huomannut Kotkansulkaa. Vasta, kun tämä pyyhkäisi tuuhealla hännällään parantajan kylkeä, hän nosti katseensa.
"Kotkansulka! Onnea, olet soturi. Miten voin auttaa", hän maukui yllättyneenä.
"Olen nähnyt viime aikoina vähän kaikenlaista. Unissani on monta kertaa esiintynyt hopeinen uljas kotka, joka syöksyy taivaalta metsän siimekseen. Eikä se jäänyt siihen. Näin vartoyönäni saman kotkan kuuse latvuksessas", Kotkansulka kertoi. Lumisydämern katse kirkastui. Tämä tiesi selvästikin jotain.
"Tiikerivarjo on paha", hän tokaisi. Kotkansulan korvat värähtivät.
"Hän... hän on niin paha, ettei sitä sanoin voi kuvailla", Lumisydän sylkäisi.
"Onko? Miten se liittyy tähän?" hän maukui hämmentyneenä. LUmisydän nojautui lähemmäs Kotkansulkaa.
"Sinun on määrä murhata Tiikerivarjo, Hopeasulan kanssa", hän kuiskasi.
"Entisen mestariniko?" Kotkansulka maukui. Lumisydän nyökkäsi. Kotkansulka nyökkäsi ja pujahti aukiolle. Hopeasulka istui odottamassa häntä leirin suuaukolla.
"Mennään", hopeinen naaras maukui, kun Kotkansulka saapui kuuloetäisyydelle. Kotkansulka nyökkäsi. He sujahtivat metsään ja etenivät kohti sen sydäntä.
"Hajaannutaan. tavattaisiinko tässä aurinkohuipun hetkellä?" Kotkansulka kysyi. Hopeasulka nyökkäsi ja lähti puiden sekaan. Kotkansulka henkäisi ja lähti toiseen suuntaan. Hän haistoi yllättäen Tiikerivarjon, ja näki vilauksen raidallisesta turkista.
"Hetki on koittanut", kuiskasi lempeä ääni Kotkansulan päässä. Kotkansulka asteli enempiä kummeksumatta hiljaa soturin perään. Tämä suuntasi kohti vuoria.
>minne hän on menossa?< Kotkansulka kummasteli. Hän oli näkevinään etäällä hopeisen välähdyksen, mutta järvi oli kaukana heidän takanaan. Yhtäkkiä hän näki aukion edessään. Se oli täynnä värikkäitä kukkia, joita Tiikerivarjo parhaillaan talloi päästäkseen aukion toiselle puolelle. Kotkansulka hiipi aivan aukion reunalle ja kiipesi paksuun tammeen. Yhtäkkiä Tiikerivarjo pysähtyi. Koktansulka näki taas hopeisen välähdyksen. Tiikerivarjokin oli selvästi havainnut sen.
"Nyt, hän on selkä sinuun päin", kuiskasi ääni uudestaan. Kotkansulka havitsi syöksyvänsä salamana puunoksalta ja iskeytyvänsä Tiikerivarjon selkään.
Tiikerivarjo rääkäisi yllätyksestä. Yhtäkkiä hopeinen salama syöksähti metsästä, samaan aikaan Kotkansulka osui Tiikerivarjoon. Se oli Hopeasulka.
"Tapoit pentuni petturi! Maksat siitä hengelläsi!" naaras kiljui ja syöksyi taisteluun. Kotkansulka oli hämmentynyt, mutta iski hampaansa Tiikerivarjon takajalkaan. Tiikerivarjo huitaisi Kotkansulan raidallista kylkiturkkia pitällä kynnellään.
"Hiirenaivo!" hän sihahti. Hopeasulka loikkasi Tiikerivarjon selkään. Tiikerivarjo karjaisi ja heilautti leveää päätänäs taakse pureutuakseen Hopeasulkaan.
"Luopio!" Kotkansulka karjui ja veti kyntensä soturin pään sivutse. Tiikerivarjo kiljaisi, kun verta alkoi pulputa haavasta. Hopeasulka käytti tilaisuutta hyväkseen, ja iski hampaansa Tiikerivarjon niskaan antaakseen kuolettavan puraisun. Tiikerivarjo riuhtaisi päänsä irti ja paraisi Hopeasulan takajalkaa.
"Et vahingoita entistä mestariani!" Kotkansulka murisi ja huitasi vahvoilla kynsillään Tiikerivarjon kurkkua. Hopeasulka puri uudestaan Tiikerivarjon niskaan. Soturi kouristeli ja menetti otteensa. Hopeasulka ja Kotkansulka perääntyivät yhtä aikaa. Tiikerivarjon suusta pulppusi verta, ja niskasta ja kaulasta vuosi sitä solkenaan. heikompi kissa olisi taintunut verenpuutteesta, mutta Tiikerivarjo yritti yhä nousta tassuilleen. Yhtäkkiä hän päästi korisevan ulvahduksen ja kiinnitti katseensa jonnekkin metsään. Kotkansulka kääntyi ja näki kaksi pentua. Musta naaraan, jolla oli liekinvärisiä juovia, ja kellertävä, jolla oli mustia juovia.
"Puumapentu! Tulipentu!" Tiikerivarjo korisi ja lysähti maahan. Soturin meripihkanvärisissä silmissä näkyi syvää rakkautta, kun hän katsoi kahta pentua. Niin lähellä kuolemaa kuin olikin, Tiikerivarjo kehräsi.
"Olen teistä iksuisesti ylpeä, ja niin on Shirakin. Pentuni, jätän teidät nyt..", Tiikerivarjo riuhtaisi lempeän katseensa pennuista ja iskosti no Hopeasulkaa ja kotkansulkaan.
"Hiirenaivot, jos näille kahdelle sattuu jotain, voite olla varmoja, että pimeydenmetsä kutsuu!" hän sylkäisi ja korahti. Hän käänsi katseensa viimeisen kerran Tulipentuun ja puumapentuun. Sitten niiden liekehtivä tuli sammui ikuisesti. Tiikerivarjo oli kuollut.
"Tiesin sen! Nuo ovat Tiikerivarjon ja sen kulkukissan pentuja!" Hopeasulka maukui hiljaa. He opastivat pennut takaisin leiriin, ja Kotkansulka raahasi mukanaan Tiikerivarjon ruumista.

--------------------leirissä------------------

Kun Kotkansulka laski Tiikerivarjon leirin keskelle, Mustatähti ilmestyi pesästään ja harppoi paikalle.
"Mitä tämä on Kuka tämän teki?" hän tiukkasi. Hopeasulka kohtasi pällikön katseen silmää räpäyttämättä.
"Me. Minä ja kotkansulka", hän maukui. Mustatähti ulvahti.
"Tesurmasitte oman klaaninne soturin! Olette luopioita!" hän karjui.
"Et halua tietää mitä hän on tehnyt!" Hopeasulka sanoi vastaan. Mustatähti höristi kiiinnostuneena korviaan.
"Hän on murhannut kumppanini, Ratamolehden. Sekä myös pentuni Sadekorvan ja Pajupennun. Hän on murhannut kaksi klaanimme oppilasta, Leijonatassun ja Viimatassun", Hopeasulka maukui raivosta tukahtuneella äänellä.
"Hän murhasi Mäntylehden, Jokiklaanin soturin!" Purotassu pani väliin. Klaani katsoi kummissaan oppilasta.
"Kuulin rajapartiolta, kun olin... metsästämässä", Purotassu maukui vaisusti.
"Hän surmasi myös Sammaltassun", Kirsikankukka maukui parantajan pesän suulta katsoen tuimasti tytärtään. Mustatähti katsoi hölmistyneenä Tiikerivarjon liikkumatonta ruumista.
"Kaikki ne kuolemat... Olivat sinun syytäsi!" Hän murisi Tiikerivarjon ruumiille. Kotkansulka katsoi kummastuneena klaania. Hän ei ollut tiennyt, että Tiikerivarjo oli murhaaja.
"Klaani, ja koko metsä kittää teitä", Mustatähti maukui hänelle ja Hopeasulalle. Hopeasulka ja Kokansulka nyökkäsivät kunnioittavasti. Tulipentu ja Puumapentu katselivat tyrmistyneenä vierestä, kun Hopeasulka luetteli Tiikerivarjon uhrit.
Juovasulka veti heidät lempeästi tarhan suojaan. Kotkansulka huokaisi. Nyt se oli tehty.

//Tiikerivarjo pimeydenmetsään, kiitos!//
Vastaus:Vou! Eeppistä, kun pahis saa ansionsa mukaan BD 30 kp!
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: jäätassu, Jokiklaani
17.05.2013 13:35
Heräsin kun joku tyrkki minua.
"mitä nyt" mumisin. raotin silmiäni ja näin edessäni varpustassun.
"usvajalka odottaa sinua. hän käski minun ilmoittaa sinulle että myöhästyt jos et pidä kiirettä" varpustassu kertoi. nyökkäsin kiitoksen ja juoksin ulos oppilaspesästä. ilma oli lämmin ja saattoi aistia viherlehden olevan tulossa. etsin katseellani usvajalkaa. hän istui ryhdikkäänti leirin suuaukolla. juoksin tämän luokse.
"Anteeksi olenko myöhässä" kysyin. istahdin ja katsoin usvajalan sinisiin silmiin.
"et. olet juuri ajoissa. no niin tänään käymme klaanin rajat läpi" usvajalka kehoitti. olin käynyt metsässä pentuaikoinani yllättävän paljon emoni vei minut usein metsään mutta emme poistuneet koskaan kauas leiristä. usvajalka nousi ja lähti kohti metsää. seurasin. perästä. ilma oli kostea koska yöllä oli selvästi satanut. pieni viileä tuuli puhalsi kuulin lehtien liikkumisen koska usvajalka kulki äänettömästi eteenpäin sanaakaan sanomatta. hän pysähtyi virran luona.
"tässä on virta. tämä on hyvä paikka kalastaa. jos ehdimme opetan sinulle hyvän kalastus tekniikan ja saat käydä uimassa" usvajalka maukui. #mahtavaa#ajattelin. seurasin usvajalkaa kiltisti ympäri klaanin rajoja. usvajalak selitti kaiken laista ja minusta tuntui että tätä vauhtia hän opettaisi minulle missä jokaisen kiven kuuluisi olla.
"no niin osaat nyt reviirin. onko kysyttävää" usvajalka lopetti meidän palatessa virralle.
"ei enköhän nyt osaa" nauuin. usvajalka nyökkäsi hyväksynnän.
"haluatko oppia ensin uimaan vai kalastamaan mieti tarkkaan" usvajalka kysyi. "kalastamaan. se on hyödyllisintä koko klaanille" naukaisi.
"oikein hyvä" usvajalka naurahti. "katso tarkkaan"
katsoin kuin usvajalka kyykistyi odottamaan kalaa virran varteen. kalan uidessa mitään arvaamatta joen viertä usvajalka kauhaisi vettä ja lennätti kalan ilmaan niin että kala lensi maahan ja usvajalka tappoi sen.
"sinun vuoro" usvajalak kehoitti. tassutelin virran viereen. vesi lainehti hiljaa. huomasin kalan se ui minua kohti kauhaisin vettä kala lennähti ilmaan mutta ei maahan vaan takaisin veteen.
"aina ei onnistu yritä vielä kun opit tuon kalastus on helppoa" usvajalka selitti.
nyökkäsin asetuin uudelleen joen varteen. tällä kerralla onnituin.
"hieno jatka vain liityn seuraasi" usavjalka kehräsi. kalastimme auringonlaskuun saakka.
"haluatko käydä ilta uinnilla vai opetanko sinut uimaan huomenna" usvajalka kysyi. katselin vettä. kuu oli alkanut nousta.
"voin opettaa perus tekniikan ei sinun tarvitse sinne pitkäksi aikaa jäädä" usvajalka selitti.
"hyvä on" myöönnyin. katselin vettä. se oli tyyni ja kuu heijastui siihen.
"tule perässä" usvajalka käski. seurasin usvajalkaa veteen. se tuntui kylmälle mutta se ei haitannut. usvajalka pysähtyi.
"tästä eteenpäin on syvää joten joudut uimaan kauho vettä käpälilläsi kas näin" usvajalka sanoi ja meni eteenpäin hän kauhoi taidokkaasti eteen päin. päätin että minäkin haluaisin olla taidokas uimari joten menin perään. kauhoin vettä ja ymmärsin ettei se ollutkaan vaikeaa. turkkini ei imenyt vettä. #usvajalka oli oikeassa se on kalan syönnin etuja# ajattelin. uin virtaa sinne tänne. tuuli oli voimistunut ja tyyni joki oli muuttunut koveksi virraksi.
"palataan rannalle" usvajalka määräsi ja kauhoi rantaan. menin perässä. usvajalka ei vaivautunut ravistelemaan turkkia vaan harppoi eteenpäin. "taistelussa ei ole aikaa kuivata itseään" usvajalka huikkasi lapansa yli. en siis ravistellut iteäni vaan juoksin usvajalan perään. "huomenna auringonhuipun hetkellä tulet virralle" usvajalka määräsi. nyökkäsin. usvajalka poistui soturi pesään. oli kuunhuipun hetki katselin kuuta ja otin kalan. söin sen nopeasti ja menin sitten oppilaspesään. käperryin sammalvuoteelleni ja nukahdin.
Vastaus:Ihan hyvä muuten, mutta voisit kiinnittää huomiota isoon alkukirjaimeen ja oikeinkirjoitukseen. Esim. näin, tämä on korjaamani versio:
"Haluatko käydä iltauinnilla vai opetanko sinut uimaan huomenna?" Usvajalka kysyi. Katselin vettä. Kuu oli alkanut nousta.
"Voin opettaa perustekniikan, ei sinun tarvitse sinne pitkäksi aikaa jäädä." Usvajalka selitti."
Kiitos. Saat 15 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Oravapentu, jokiklaani
16.05.2013 22:47
Tassuttelin isäni vierellä syvemmälle metsään. Isän häntä viuhui hermostuneesti ja jalkani olivat petollisen heikot. Äidin sanat kaikuivat vielä kumeasti päässäni. 'Hyväti, rakas tyttäreni', äiti oli sanonut hyvästellessään minua aidan pielustalla. Isäni, Sumuvarjo, Jokiklaanin soturi johdatti minua kohti klaaniaan. Klaani.. Äiti sanoi, että se olisi minulle parampi paikka, mutta miksi?
"Isä.." miu'ui vienosti isälleni. Sumuvarjo käveli vierelläni ja huomasin isän turhautuneen minun hitaisiin pennunaskeliini.
"Niin?" Isäni maukaisi lämpimästi.
"Mitä äiti tarkoitti sillä, että klaani -mikäliekään- olisi minulle parempi paikka?" kysyin ja isä katsoi suoraan silmiini.
"Silmu tarkoitti, että hän ei voisi elättää sinua kadulla. Olet vielä niin pienikin." isä vastasi.
"En ole pieni.." Tuhahdin, mutta kompastuin samalla oksaan, joka murtui isäni käpälien alla.
"Taidatpa kuintenkin olla." Sumuvarjo kehräsi ja nosti minut pystyyn. Kävelimmelyttyyn tallattuiden kasvien päällä ja pystyssä olevat kasvit mäiskivät minua kuonoon.
"Onko klaanissa kivaa.." kysyin taas, varmaan kolmannen kerran.
"On." Isä huokaisi. Alkoi sataa. Rehellisesti sanottua, olin melko peloissani. Värisin, mutta se johtui enemmänkin kylmästä. Pidin sateesta, mutta nit se oli kylmää kaatosadetta joka hakkasi pennun korvani varmaan tohjoksi. Matka vain jatkui ja jatkui. Isän valko-oranssi läikikäs turkki oli jo niin märkä, että tippui vettä.
"Isä.. Onko enää pitkä matka..?" huohotin, mutta huomasin, ettei isä ollut enää vierelläni. Kyhjötin paikallani. Sumuvarjo oli kadonnut.
"Isä hei!!" huudahdin. "Missä sinä olet." Mutta isä ei ollut. Ei täällä enää..

"Herätys unikeko.." Kuului kehräys. Musta läikikäs naaras oli kumartunut ylleni. Makea tuoksu leijaili ympäriinsä.
"Missä olen?" kysyin pelokkaasti.
"Olet jokiklaanissa pienokainen."
"Missä isä on?!" vinkaisin. Tähtiklaanissa. Muistan kuinka isä oli kertonut minulle tähtiklaanissa.
"Mutta siellähän ovat vain kuolleet kissat?!" Älähdin.
"Oravapentu. Isäsi on kuollut." Kissa kertoi.
"Miten?! Juuri eilen me matkasimme tänne, mutta eksyimme toisistamme ja.." minä nyyhkytin. Löysimme sinut pyörtyneenä. Samaan aikaan isäsi löydettiin kuolleena tuuliklaanin hyökkäyksen jäljintä." musta kissa huokaisi. "Olen Teerenlento." naaras sanoi. "Tulin huonoon aikaan."
"Anteeksi." pyytelin.
"Ei se ole sinun vikasi, mutta juuri samaan aikaan käynnissä oli taistelu ja Sulkatähtikin kuoli. Tuokka makaa Aaltojuova sairastamassa jotain kettutautia moni kylkiluu murtuneena. Moni haavoittui taistelussa, paitsi Aaltojuova joka haavoittui ketun hyökätessä." Teerenlento pulisi. Pääni oli pyörällä uudesta tiedosta.
"Ja tässä on Huomenkukka. Hän huolehtii sinusta." naaras jatkoi ja esitteli minulle harmaan naaraan.
"Äläpä huoli pikkuinen. Vien sinut pentutarhaan." Huomenkukka kehräsi ja opasti minut johonkin pesään, eli pentutarhaan. Makoilin sammaleella Huomenkukan sukiessa takkuista turkkiani. Minua ei väsyttänyt ja tuin pääni käpälieni varaan. Kuuntelin Huomenkukan kehräystä ja annoin hänen nuolla oranssin turkkini putipuhtaaksi. Ajan myötä oloni parani. Huomenkukka kertoi minulle kaikkea jokiklaanin elämästä ja muista klaaneista, oppilaista ja sotureista, mutta en voinut unohtaa sitä, minne isäni oli eilen tuosta vain hävinnyt....
Vastaus:Oravapentu-parka. On kyllä hyvä hahmo, pakko myöntää. Sitten itse asiaan. Tarina oli ehkä hiukan lyhyt, mutta emme välitä siitä. 20 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka,Myrskyklaani
16.05.2013 21:36
Paluu Kuulammelta ja oppilaan soturiksi nimitys...

Aloitimme matkan kohti leiriä. Minua jännitti miten ennustus toteutuisi vai toteutuisiko se lainkaan. Mutta minulla oli perhosia vatsassa, eli olin todella jännittynyt. Muut kummastelivat mitä minä niin kovasti odotin.
"Kotkatassun soturiksi nimitystä vain." valehtelin sujuvasti muille ja he uskoivat sen.
Ilta alkoi jo pikku hiljaa hämärtyä meidän vielä matkatessa takaisin leiriin. Riistakin alkoi jo painua yöpuulle ja siksiriistaakaan ei ollut enää niin paljoa liikkeellä.
Saalistimme nimittäin hetkisen, kun pidimme tauon.
Minä sian suuren jäniksen kiinni, jonka jaoin Kotkatassun kanssa.
Kärpänkäpälä ja Purotassu söivät molemmat hiiriä, jotka siavat kiinni pikaisesti.
Tauon jälkeen jatkoimme matkaa eteenpäin.

---Pian---

Leiri häämötti jo aivan edessämme. Astelimme jonossa piikkiherne tunneliin. Saavuimme leiri aukiolle. Meinin välittömästi juttelemaan Mustatähden kanssa Kotkatassun nimittämisestä.
"Tuleeko Kotkatassusta nyt sitten soturi?" nauin.
"Kyllä vain. Sinähän kehuit oppilastasi kovasti ja näinhän sen itsekkin, kuinka paljon saalista se nuorukainen yksin sai kokoon." Mustatähti naukui.
"Olen niin ylpeä hänestä." mauin ja päälikkö nyökkäsi minulle.
Sitten Mustatähti viittoi minua poistumaan pesästään ja niin minä teinkin. Tottelin mukisematta päälikköä ja astelin ulos tuon suojaisesta pesästä.
Kävelin Kotkatassun luo ja nauin tuolle:
"Varaudu.." ehdin aloitttaa, mutta Mustatähti keskeytti minut kutsumalla klaanin koolle.
"Vinkkasin vielä oppilaalleni silmää, ennen kuin päälikkö kutsui tuon väkijoukon eteen.
Minulta varmistettiin vielä että Kotkatassu oli valmis soturiksi, vaikka minusta se loki aivan turhaa, vaikkakin perinteisiin kuuluikin.
Nimitystilaisuuden lopuksi, minä onnittelin Kotkansulkaa tuon uudella nimellä kaikkein ensimmäisenä.
"Kotkansulka! Kotkansulka! Kotkansulka!" klaani kailotti.
"Kuten perinteisiin kuuluu, Kotkansulan on valvottava yö leiriä vartioiden, mitään puhumatta, kun me muut nukumme." Mustatähti naukui ja näytti kokouksen päättyneen, hyppäämällä alas suurkiveltä.
Kävin vielä nuolaisemassa tuoreen soturin ja entisen oppilaani päälkea hellästi ja kuiskasin iloisena tuon korvaan vielä:
"Onnea!"
Sitten astelin kohti sotureidenpeäsää. Pesässä käperryin omalle sammalvuoteelleni uupuneena ja suin vielä hiukan turkkiani.
Sitten käperryin tiiviiksi keräksi ja nukahdin välittömästi uuvuttavan päivän jälkeen väsyneenä vuoteelleni.
Vastaus:Jesh, Kotkansulka on soturi :'D 20 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka,Myrskyklaani
16.05.2013 20:50
Oppilaan arviointia ja Kuulammelle meno..

Talsin metsässä oppilaani Kotkatassun tuoreta tuoksujälkeä seuraten. Joka puolella ympärilläni linnut sirkuttelivat ja riista puuhaili omiaan. Riistaa oli siis rutkasti nyt näin viherlehden aikaan, joten olin varma, että Kotkatassu saisi runsain mitoin saalista.
Ja siinä olinkin oikeassa, sillä piakoin, kun astuin pensaan läpi, näin edessäni rutkasti höyheniä. Löytämäni Kotkatassun piilon perusteelle, tuon saaliiksi oli jäänyt nyt jo peipponen, rastas, kaksi hiirtä ja mehukas kani. Se oli jo paljon ja siitä riittäisi jo hyvin ruokaa klaanillekkin. Jatkoin eteenpäin ja toivoin näkeväni, kun Kotkatassu nappaisi jotakin.
Ja niin sainkin nähdä. Kurkistin nimttäin pensaan takaa, jonka edestä leijailevan vahva oppilaani tuoksu kertoi tuon olevan aivan lähistöllä.
Niinpä niin. Kotkatassu vaaini juuri mehukasta kania edessään. Kolli otti muutaman askeleen hiiren hiljaa kania lähemmäs. Kani ei ollut huomannut mitään, niin keskittynyt se oli varpujen ja ruohon puputtamiseen.
Kotkatassun ollessa aivan täydellisellä hyökkäys etäisyydellä tuo ei yhtään hätiköinyt tai epäröinyt, jännittä vain lihaksensa ja loikkasi kanin päälle. Kani säikähti ja yritti pötkiä pakoon, mutta oli jo aivan liian myöhäistä.
Kotkatassu puraisi voimakkaasti kania niskasta ja saalis oli hänen.
>Hän onnistui täydellisesti.< ajattelin ylpeänä ensimmäisestä oppilaastani.
Vielä ennen leiriin palaamista Kotkatassu sai kiinni monta hiirtä ja pari vesimyyrää, sekä oravan ja muutaman linnun.
Olin todellakin tyytyväinen oppilaaseeni ja syystäkin! Tuolle oli kertynyt aivan mielettömän paljon saalista. Olin myös niin ylpeä hänestä!
Kotkatassusta tulisi ilman muuta soturi huomenna Kuulammella käynnin jälkeen. Olin siitä vuoren varma. Hän oli suoriutunut suorastaan täydellisesti tarkkailusta, kun oli niin paljon saalistakin saanut.
Autoin oppilastani saaliiden kantamisessa leiriin ja meidän piti käydä viisi kertaa Kotkatassun kätköllä, jonne tuo oli piilottanut kaikki saaliinsa suojaan pedoilta, jotka olisivatkin saaneet oikein kunnon juhlaaterian itselleen, jos Kotkatassu olisi unohtanut saaliiden peittämisen maalla.
Mutta ei onneksi ollut unohtanut.
Annoin Kotkatassullen loppu päivän vapaata ja kehotin tuota lepäämän rankan ja työn täyteisen päivän jälkeen, sillä huomenna kävisimme Kuulammelle ja minun ja Kotkatassun lisäksi sinne tulisivat Kärpänkäpälä oppilaansa Purotassun kanssa. Meitä olisi siis neljä samalla matkalla, kohti Kuulampea.
Aurinko olikin jo alkanut hiljalleen laskea jonkin aikaa sitten. Eli tätä päivää oli niin sanotusti jäljellä suunnilleen parisen tunti, sillä menisin melko pian nukkumaan. Kävin vielä Lumisydämmen luona käskemässä tuota laittaa matkayrtit valmiiksi seuraavaksi aamuksi meille. Varmistin vain että yrtit todella olivat valmiiina.
"Älä huoli! Kyllä minä muistan!" Lumisydän naukui naurahtaen vielä lopuksi.
Poistuin parantajan luota ja vaihdoin muutaman sanasen Kärpänkäpälän kanssa liittyen matkaan Kuulammelle. Sitten kävin nukkumaan.
Nukahdin heti syvään uneen. Näin unta jälleen kerran hopea sulkaisesta kotkasta. Unissani vieraili tällä kertaa yös ratamolehti.

---Aamulla---

Hersäin kirkkaaseen auringon paisteeseen sotureidenpesässä omalla vuoteellani. Oli jo melkein aurinkohuippu. Peseydyin ja söin pikaisen aamiassen.
Kaikki muut Kuulammelle lähtiät olivat jo heränneet ja tehneet ihan perusaskareita. Kotkatassu oli tosin käskyni mukaisesti säästänyt voimiaan ja lepäillyt hiukan tämän ajan. Kärpänkäpälä oli Purotassun kanssa käynyt metsällä ja nyt kävimme noutamassa Lumisydämmeltä matkayrtit matkaa varten.
Popsin omani ja Kärpänkäpälä omansa. Kotkatassu popsi hitaanouoleisesti yrtit, sillä eiväthän ne mitään herkkuakaan olleet, samoin Purotassu. Sitten lähdimme matkaan kohti Kuulamepea. Onneksi matka ei kuitenkaan ollut niin kovin pitä, meillä kun oli lyhin matka kuulammelle kaikista klaaneista.
Astelimme tiiviinä ryhmänä halki kesäisen ja eloisan Myrskyklaanin metsän. Eihän meillä mikään kiirekkään ollut. Aikaakin nimittäin oli runsaasti.
Linnut sirkuttivat ja perhoset liitelivät joka puolella ympärillämme. Kenelläkään meistä ei ollut nälkä, kiitos Lumisydämmen matkayrttien.

---Muutaman tunnin kuluttua---

Olimme talsineet melko hidasta tahtia kuulammella. J anyt se vihdoinkin häämötti edessämme. Matka ei ollut mitenkään rankka, lyhyytensä tähden.
Olin kuitenkin helpottunut, kun Kuulampi häämötti, edessämme ja tarkoitti kävelemisen päättymistä ainakin hetkeksi.
Talsimme Kuulammen viereen. Kärpänkäpälä jäi vähän loitimmalle, ikään kuin vartioimaan, kun me muut nukumme.
Kävimme kaikki muut kolme makaamaan Kuulammen reunalle ja kuin yhteisetä merkistä kosketimme kaikki lähes yhtäaikaa kuulammen pintaa.
Kuononi kosketti märkää vedenpintaa ja hetken ajan ehdin tuntea kylmyyttä ja märkää, mutta sitten maa katosi altani ja kaikki oli hetken ajan aivan pimeää.
Sitten seisoin Nelipuilla.
OLin saapunut Tähtiklaaniin. Ratamolehti asteli luokseni kehräten. Kolli nuolaisi päälakeani tervehdykseksi.
Minä vain puskin kollin lapaa kovaa kehräten.
"Hopeasulka tiedätkö mitä sinun on Kotkatassun kanssa määrä tehdä?" kolli naukui.
Nyökkäsin ja maukaisin:
"Tiedän.." mauin epäröiden.
"Älä epäröi se on teidän kahden kohtalo." Ratamolehti ikään kuin lohdutti minua.
Nyökkäsin ja sitten kaikki ympörilläni alkoi haalistua ja hetken kelluin pimydessä, kunnes sitten heräsin kuulammen reunalta ja nousin ylös.
Muutkin alkoivat heräilemään jo.
Vuoronperään kaiki nousivat ylös haukotellen hieman mutta kaikki pysyivät silti edelleenkin vaiti. Mitä ilmeisimmin kaikki miettivät enteitään ja yrittivät keksiä, mitä ne voisivat tarkoittaa. Minulla taasen ei ollut mietittävää unestani, koska tiesin jo valmiiksi minun tuli tehdä Kotkatassun kanssa.
Meidän kahden olisi surmattava yhdessä Tiikerivarjo. Minä olin valmis siihen. Olin odottanut hetkeä kauan, jona voisin surmata Tiikerivarjon ja nyt se oli vihdoin koittanut.
Vastaus:Hyvä, ja melko pitkä tarina, 25 kp.
-Rikkovarjo

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
16.05.2013 20:45
Luku 39; Se kaikki putoaa harteillesi

Rajakahakan huudot kaikuivat Jokiklaanin reviirillä ja kantautuivat purojen ympäröimään leiriin asti. Rastaanvire istui litteällä kivellä puron reunalla vartioimassa leiriä. Varistähti oli jälleen päättänyt härnätä Jokiklaania varastamalla ruokaa ja siitä oli tietenkin syntynyt taistelu. Rastaanvire oli ollut lähdössä heti apujoukkojen kanssa rajalle taisteluun, mutta vanha Sulkatähti olikin käskenyt hänet pysymään leirissä vahdissa. Varapäällikköä harmitti se ettei hän voinut osallistua taisteluun ja myöskin häntä huolestutti Sulkatähden päättäväinen ilme. Päällikkö aikoi selvästi yrittää lyödä jotakin tolkkua Varistähdelle päähän, sillä mitä pahaa Jokiklaani oli hänelle koskaan tehnyt? Sulkatähdellä oli vain pari elämää jäljellä ja hän oli hyvin vanha, joten tämän ei kannattanut vaarantaa itseään taisteluissa, kun nuoremmat soturit voisivat hoitaa ne.
”Rastaanvire!” Näätätassu maukaisi kimeästi vierestä. Varapäällikkö kääntyi katsomaan oppilastaan. ”Mikset opettaisi minulle tässä ja heti joitain siistejä liikkeitä, kun ei muutakaan tekemistä ole? Olisin niin kovasti halunnut lähteä taistelemaan!”
”Ole onnellinen että saat pysyä leirissä”, Rastaanvire mutisi. ”Tuuliklaani on vanhempi päivä päivältä. Mutta niin, voisin opettaa sinulle sellaisia puolustusliikkeitä, joista olisi hyötyä...” Tummanharmaa naaras kyykistyi kivelle ja viskoi häntäänsä puolelta toiselle. Näätätassu tajusi haasteen ja lähti vaanimaan mestariaan. Oppilas kohdisti katseensa kokeneen soturin läpitunkeviin silmiin jotka häiritsivät häntä, mutta vielä enemmän häiritsi nopeasti liikkuva häntä. Rastaanvire virnisti huomatessaan että Näätätassun katse sinkoili sinne tänne ja keskitys herpaantui hieman. Sitten äkillisesti oppilas hyökkäsi ja varapäällikkö paukautti tätä käpälällä otsaan. Ruskea naaras vinkaisi ja hieroi otsaansa. Rastaanvire tiesi että nyt olisi aika hyökätä, kun oppilas vielä lamautuneena selvitti päätään. Pienikokoinen soturi tönäisi oppilastaan hellästi niin, että hän tömähti pehmeästi hiekkaiseen maahan. Näätätassu ravisti päätään ja sylkäisi hiekanmuruset kieleltään.
”En voinut tehlä midhään!” Naaras älähti ja nuoli kielellään etukäpäläänsä. ”Aivan kuin aika olisi vain pysähtynyt- En voinut tehdä muuta kuin vain istua siinä kuin pöllö!”
”Sehän siinä on tarkoituksena”, Rastaanvire naurahti ja auttoi Näätätassun jaloilleen. ”Aluksi keskittymisesi herpaantui ja sitten sait mukavan iskun otsaan. Silloin kipu sokaisee hetkeksi ja on oiva hetki hyökätä.” Varapäällikkö kertoi ja piti pienen tauon. ”Kovakalloisille se ei tosin sovi, herkkäranteinen vain murtaa käpälänsä.”
Näätätassu heilutti häntäänsä innoissaan. ”Mistä opit tuon? Opettiko Sulkatähti sen?”
”Minä...” Rastaanvire kehitteli sopivaa vastausta. >En voi kertoa että opin sen Pimeydenmetsästä...< ”Kehittelin sen itse. Hyvä soturi kehittää omia liikkeitä, jotta muut eivät voisi suojautua niiltä.”
”Vau!” Näätätassun silmät säteilivät ihailevasti. ”Voitko opettaa toisenkin?”
”Tietenkin... mutta pidä samalla korvasi höröllä sen varalta että Tuuliklaani pääsee tänne asti.”
”Eivät he pääse tänne kun me pysäytämme heidät upeilla puolustusliikkeillä!!”
”Sinun täytyy ensin oppia ne.”
”Niin, niin, sitähän minäkin.”
Rastaanvire opetti vielä toisenkin liikkeen oppilaalleen ja pian Näätätassu jo asetti puoleksi lahonneen koivun vastustajaksi ja alkoi hakkaamaan sen kaarnaa käpälillään. Varapäällikkö kallisteli puuta kuin se olisi hyökkäävä kissa ja Näätätassu väisteli taitavasti jokaisen oksien ”iskun”. Lopulta oppilas iski etutassullaan lahon puun poikki.
”No tuo vasta olikin hienoa!” Rastaanvire huudahti vaikuttuneena. ”Loistavaa!”
Näätätassu kääräisi häntänsä jalkojensa ympärille ja hymyili ylpeänä itsestään. ”Kiitos!”
Sitten jokin pilasi lämpimän tilaisuuden.
Vahvistuva veren ja Jokiklaanin kissojen tuoksu.
”Kestä vielä hetki, leiri on suoraan edessä!”
”Kyllä tämä tästä...”
”Älä yritä, tarvitset parantajan hoitoa! Symbolihäntä, voisitko auttaa häntä pysymään pystyssä? Menen edeltä ja varmistan ettei tänne jäänyt Tuuliklaanin sotureita...” Rikkovarjo hyppäsi pensaan läpi suoraan Rastaanvireen ja Näätätassun eteen. ”Hienoa! Onko tällä näkynyt Tuuliklaanilaisia? Minusta tuntuu siltä että kaksi juoksi tännepäin eikä toiseen suuntaan kuten loput.” Näätätassu pudisti päätään mutta Rastaanvire ei vastannut kysymykseen.
”Mitä on tapahtunut?” Varapäällikkö tiukkasi. ”Jakelet tuolla ohjeita muille vaikka Sulkatähtihän tässä päällikkö on. Missä hän on?” Juuri sen sanottuaan naaraan silmät laajenivat kauhusta, kun pensaikon läpi tuli loput taistelupartiosta. Symbolihäntä käveli ensimmäisenä, ja hän kantoi selässään veristä, harmaata ruumista.
”Sulkatähti!” Rastaanvire parkaisi ja ryntäsi päällikön luo.
”Hän menetti elämän.” Symbolihäntä maukui.
Sulkatähti huokaisi ja avasi silmänsä. ”Se ei ollut viimeiseni. Vielä.” Vanhan naaraan niskassa oli kaksi erittäin syvää, viiltomaista hampaan jälkeä. Lavoissa oli pitkiä haavoja ja veri oli tahrinut turkin takkuiseksi.
”Kuka tämän teki sinulle?” Varapäällikkö kysyi kauhuissaan ja nuolaisi päällikkönsä repeytynyttä korvaa.
”Varistähti.” Sulkatähti vastasi ja sulki silmänsä äkillisesti. ”Miksi hän ei kuuntele järkipuhetta?”
”Hyvä kysymys”, Rikkovarjo murahti. ”Mutta meidän on mentävä leiriin! Sulkatähti tarvitsee apua eikä hän ole ainoa joka on haavoittunut!”
”Totta.” haavoittuneiden kissojen joukosta kävellyt Aaltojuova myönsi. Naaras ei ollut itse kovinkaan pahasti haavoittunut mutta kuonossa oli ikävä arpi. Teerenlento voisi kyllä varmasti parantaa sen. Rastaanvire nyökkäsi kissoille ja he astelivat leiriin. Symbolihäntä vei Sulkatähden parantajanpesään, ja pian sieltä juoksikin ulos Lehvätassu.
”Äläkä unohda hakea unikonsiemeniä!” Teerenlento huusi oppilaansa perään ja Lehvätassu kiirehti ulos leiristä etsimään tarvittavia yrttejä. Yrttivarasto oli pullollaan eri rohtoja, mutta eniten käytettyjä yrttejä oli melko vähäsen, kuten unikonsiemeniä ja hämähäkinseittiä. Haavoittuneet kissat menivät odottelemaan parantajanpesän ulkopuolelle ja nuolivat ikäviä haavojaan. Rastaanvireen vieressä Näätätassu nielaisi äänekkäästi.
”Olit oikeassa siitä että olen onnekas koska sain pysyä vartiossa täällä”, oppilas kuiskasi. ”Sulkatähti menetti elämän, joten minä olisin voinut kuolla siellä!”
”Niinpä.” Rastaanvire maukui ja katsoi huolestunein silmin pimeään parantajanpesään. ”Toivottavasti tämä turha sotiminen loppuu, ainoa seuraus on loppumaton kuolema kummallekin klaanille. Tuuliklaani ja Jokiklaani olivat joskus hyvin läheisiä liittolaisia, mutta ei enää.”
”Varistähdellä on päässään jokin pahasti vialla.”
”Aivan.”
Pikkuhiljaa aurinko laski hiljaisesti pesäänsä suuren veden toiselle puolen, ja Teerenlento sekä Lehvätassu olivat tehneet työnsä. Sulkatähti oli kuitenkin yhä heikko ja pahasti haavoittunut, jonka takia Teerenlento ei päässyt ketään päällikönpesään. Ei edes varapäällikköä, olisi asia sitten kuinka tärkeä tahansa.

”Herää jo, unikeko!” jokin tökki Rastaanvireen kylkeä. Naaras avasi tummat silmänsä ja haukotteli. Sumea hahmo hänen yllään terävöityi Teerenlennoksi. Hetken ajan Rastaanvire luuli siirtyneensä niin vanhoihin, onnellisiin aikoihin kun parantaja oli vielä hänen pesätoverinsa, mutta läikikkään naaraan huolestunut, kokenut katse oli juuri sellainen miksi se oli muuttunut kun tämä oli telonut pahasti takajalkansa. Ei mitään armoa. Nykyajassa sitä yhä oltiin.
”Mitä nyt?” Rastaanvire kysyi unisena ja räpytteli silmiään.
”Sulkatähti tahtoo puhua sinulle”, Teerenlento kertoi. ”Kuulemma erittäin tärkeää asiaa.”
Varapäällikkö pomppasi pystyyn heti kun kuuli päällikön nimen. ”Mene, mene, mene siitä! Sen on oltava todella tärkeää, ja silloin minulla on kiire!” Naaras hätisti parantajan tieltään ja pujotteli ulos pesästä jotta ei astuisi toisten häntien päälle. Aurinko ei ollut noussutkaan vielä. Aikainen aamu ja raikas ilma piristivät varapäällikköä, ja tämä uskalsi loikkia päällikönpesään ajattelematta mitä voisi sieltä löytää. Mutta hänen onnekseen Sulkatähti näyttikin paremmalta mitä edellisenä päivänä. Päällikkö hymyili entiselle oppilaalleen, mutta haavat eivät näyttäneet olevan yhtään paremmat. Pelkkä ilme sai vanhan naaraan näyttämään nuorelta ja terveeltä soturilta.
”Sinulla oli asiaa?” Rastaanvire kysyi kohteliaasti ja istui pesän suulle. Sulkatähti viittoi naaraan lähemmäs itseään joten varapäällikkö vaihtoi paikkaansa.
”Olen onnellinen siitä että valitsin sinut silloin oppilaakseni ja myöhemmin varapäälliköksi.” Vanha naaras kähisi.
Rastaanvire liikautti korvaansa ja katseli miettien Sulkatähteä. >Onpas harras meininki.<
”En olisi voinut valita paremmin”, Päällikkö jatkoi hitaasti. ”Kaipa minä silloin aavistin että sinusta tulisi mahtava ja voimakas soturi.”
Varapäällikkö nyökkäsi ja hymyili entiselle mestarilleen. Sulkatähti avasi suunsa ja hiljaisuuden jälkeen jatkoi: ”Ja vielä voimakkaampi päällikkö.”
Rastaanvireen päässä raksahti. Hän katsoi kauhuissaan päällikköä, joka vain hymyili lopettamatta vaikka kipu heijastui hänen silmistään.
”Et sinä mene minnekään”, Varapäällikkö älähti. ”Sinullahan on vielä monta elämää jäljellä, eikö niin? Sano vain että kyllä, en pidä valehtelemisesta. Sano kyllä, sano kyllä.”
Sulkatähti henkäisi syvään. ”Elän viimeistä elämääni. Tiesin että tämä päivä koittaa.”
”Et jätä minua!” Rastaanvire murisi suruissaan. ”Et voi jättää klaaniasi! Kestät kyllä!”
”Valitettavasti en. Ei kukaan elä ikuisesti, en edes minä.”
”En minä osaa johtaa! En osaa! Älä mene pois!” Tummanharmaa naaras paljasti kyntensä ja hänen karvansa nousivat pystyyn. ”Et sinä saa! En halua olla päällikkö!”
Sulkatähti räpäytti kirkkaita silmiään. ”Tämä menikin siis vähän rajummaksi. Suunnittelin mielessäni rauhallisia ja onnellisia hyvästejä.”
”Hyvä on, hyvä on!” Varapäällikkö sähähti. ”Olen rauhassa. Haluatko kertoa jotain?”
”Minä olen hyvin...” Päällikkö yskäisi ja läähätti pitäessään taukoa.
”Olet mitä?”
Sulkatähti yskäisi toisen kerran, ja nyt Rastaanvire huomasi kauhuissaan että päällikön suusta valui verta. ”Ei!” Naaras huudahti ja pinkaisi vanhan hopeanharmaan naaraan vierelle.
”Rastaanvire, sinusta tulee oiva päällikkö. Kunpa maailmassa olisi lisää sinunlaisiasi.” Sulkatähti kähisi ja sulki siniset silmänsä. Hän hengitti hitaasti mutta varmasti.
”Äläkuoleäläkuoleäläkuole...” Rastaanvire toisteli ja istui hievahtamatta paikoillaan.
Pesään tulvahti uusi tuoksu ja suulta kuului Teerenlennon hiljainen ääni.
”Onko kaikki hyvin? Sulkatähti, tarvitsetko jotain?”
Hiljaisuus.
”Sulkatähti?”
”ETJÄTÄMEITÄ! En osaa johtaa klaania!”
”Herää! Tule takaisin!”
”Anna olla, Rastaanvire, hän-”
”Ei hän ole... ei ole...”
”Et mahda sille mitään. Se oli Sulkatähden viimeinen elämä.”

//Rastaanvire sitten matkaa Kuulammelle seuraavassa stoorissa, joka tulee varmaan huomenna...
Vastaus:Jaah. Eipä tässä muuta kuin onnea jälleen kerran :D Ja 30 kp.
-Rikko, Varapäällikkösi

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka,Myrskyklaani
16.05.2013 20:07
Salakuuntelu jatkuu...
"Kuka kumma sinä oikein olet?" oli pennun vikisevä ääni kummastellut.
Tiikerivarjo oli hetkisen miettinyt vastaustaan ja vastannut sitten:
"Älähän nyt noin kummeksu isääsi."
En millään käsittänyt miten kummassa Tiikerivarjosta oli voinut tulla isä. Sillä kuka nyt voisi rakastua tuohon...tuohon julmuriin!
Yhtäkkiä käsitin kaiken. Kuin salaman iskusta tajusin kaiken. Äidin oli täytynyt olla se kulkukissa naaras. Kun oiken tarkkaan, muistelin saatoin muistaa, että kun kukukissa lauma oli hyökännyt leiriin, tuo sama kulkuri naaras oli kammppaillut jotakuta Myrskyklaanilaista vastaan ja ollut tappiolla. Niin kukas muu oli kanatnut huolta tuosta resupekasta, kuin Tiikerivarjo.
Ja sen jälkeenkin se sama naaras kulkukissa oli jäänyt vangiksi ja kukas muukaan oli tarjoutunut vapaaehtoiseksi vartioimaan vankia, kuin Tiikerivarjo. Ja mitenkäs kummassa se naaras olikin sitten aivan nälkiintyneenä päässytkin yllättäen pakoon. Epäilemättäkin Tiikerivarjo oli avittanut rakkaansa turvaan.
Ja entäs sitten, kun tuo petollinen kolli oli kaapannut minut ja muutaman muunkin Myrskyklaanilaisen, kuka olikaan seissyt kollin rinnalla? No tietenkin vastikään synnytyksessä menehtynyt kulkukissa tietenkin!
Havahduin ajatuksistani takaisin maanpinnalle, kun keskusetlu tarhassa jatkui.
"Kuka sitten oli emomme?" kysyi toinen pennuista.
"Hän oli.." Tiikerivarjo aloitti, mutta kollin ääni murtui surusta.
"Kuka?" molemmat pennut kysyivät kuorossa.
"Hän oli kulkukissa, Shira." Kolli naukui ääni väristen surusta.
"Vauu!" pennut ihastelivat kunnes toinen naukui:
"Missä hän on?"
"Shira on..Shira on ku-kuollut." Tiikerivarjo maukui ja kuulosti aivan siltä, että purskahtaisi itkuun aivan piankin.
"Minun on nyt mentävä." Tiikerivarjo maukui ja hyvästeli pentunsa haikein mielin ja talsi ulos tarhasta.
Tiikerivarjon oli täytynyt järjestää tämä tilaisuus jotenkin itselleen, sillä miten muutenkaan kulkurin pennut Tulipentu ja Puumapentu olisivat yksin tarhassa? Joka tapauksessa oli hämmästyttävää, että tuollainen julma olento kuten Tiikerivarjo oli pystyi rakastamaankin.
Sitten vasta muistin,että minunhan oli pitänyt mennä jututtamaan Lumisydäntä siihen ennustukseen liittyen. Voisin myös jopa uskoutua parantajalle ja kertoa tästä juuri kuulemastani mielenkiintoisesta ja sangen yllättävästi Tiikerivarjon isyydestä.
Astelin kohti Lumisydämmen pesää ja varmistin vielä, ettei kukaan vain ollut nähnyt minua salakuuntelemassa Tiikerivarjoa. Onnekseni ei ollut.
Astelin sisään Lumisydämmen pesään ja näin naaraan häärivän oppilaansa Myrskytassun kanssa joidenkin yrttien ympärillä. Ilmeisesti Lumisydän yritti opettaa yrttien nimiä, tuntomerkkejä, kasvupaikkoja ja tietenkin käyttötarkoituksi oppilaalleen.
Myrskytassu ja Lumisydän olivat molemmat niin uppoutuneita yrtteihin, etteivät lainkaan huomanneet minua takanaan.
Olin myös tullut kylläkin melko äänettömästi, joten ei ollut kumma ettei minua huomattu.
"Ja tämä tässä on kehäkukkaa." Lumisydän naukui.
"Mihin sitä käytetään?" Myrskytassu kysyi.
"Haavoissa estämään tulehtumista." Lumisydän naukui ja Myrskytassa nyökkäsi.
"Öh..Anteeksi häiriö..Tulenko pahaan aikaan?" kysyin ujosti pesän suuaukolta.
Lumisydämmen korvat nytkähtivät ja tuo kääntyi hymyillen minuun päin.
"Miten voin auttaa Hopeasulka?" Lumisydän kysyi.
"No tuota haluaisin jutella sinun kanssasi ihan vain kahdestaan.." makaisin.
"Hyvä on. Myrskytassu poistuisitko?" Lumisydän naukui ja viittoi hännällään oppilastaan poistumaan.
"HYvä on." Myrskytassu maukui ja näytti enemmänkin iloiselta, kuin surulliselta oppituntinsa keskeytymisestä. Taisi olla melkoisen hankalaa opetella ulkoa niin monia ja erilaisia yrttejä.
Myrskytassu poistui häntä pystyssä ja hymyi naamallaan.
Vasta, kun oppilas oli poistunut lumisydän naukui:
"MItä asiaa sinulla oli? Onko jokin hätänä?"
"Ei suinkaan..Minä vain olen nähnyt viime aikoina outoja unia ja enteitä, joissa on hopea sulkainen kotka.."
"Minäkin olen nähnyt niitä samoja! ja joka käy tiikerin kimppuun!" Lumisydän keskeytti ja kertoi asian loppuun.
Minä vain nyökkäsin.
"Mahdatko tietää sen merkityksen?" kysyin.
"Kyllä vain." Lumisydän maukui nyökkäillen minulle.
"Krtoisitko?"
"Hyvä on." Lumisydän naukui aloittti:
"Tiesin jo heti, että ennustus koskisi osaksi sinua, koska kotkallahan oli hopeiset sulat ja sinun nimesi on Hopeasulka. Mutta oppilaasi Kotkatassu ei vielä silloin ollut syntynyt ja se teki asian pohtisimisesta vaikeampaa, mutta kun Juovasulan pennut sitten vihdoin syntyivät ja sain kuulla että yksi niistä on nimeltään Kotkapentu, tiesin heti sen tarkoittavan että sinä Hopeasulka ja oppilaasi Kotkatassu tulette surmaamaan tiikerin. Tiikerin taasen luulisin olevan Tiikerivarjo." Lumisydän naukui.
"Ennustus siis yksinkertaisesti tarkoittaa, että minä,Hopeasulka ja oppilaani,Kotkatassu tulemme yhteistuumin surmaamaan pahan Tiikerivarjon. Eikö?"
"Juuri niin." Lumisydän naukui ja nyökkäsi pari kertaa.
"Kuulin muuten tässä jonkin aikaa sitten jotakin kiehtovaa, kun olin ohikulku matkalla pentutarhan ohi." Kerroin.
Lumisydän näytti kiinnostuvan asiasta oitis.
"Kerro!" tuo naukui häntä puolelta toiselle vispaten innosta.
"HYvä on mutta sinun on luvattava, ettet kerro kenellekkään, sillä jos Tiikerivarjo saa kuulla minun salakuunnelleen häntä, minusta tulee variksenruokaa." mauin.
"Ymmärrän, mutta koskeeko asia siis Tiikerivarjoa?" Lumisydän kysyi.
"Voi, kyllä vain." mauin.
Se sai Lumisydämmen näyttämään vielä entistäkin kiinnostuneemmalta asiastani.
"Lupaan olla kertomatta kenellekkään, annan siitä parantajan kunniasanan." tuo lupasi.
"Hyvä on. Minä siis olin kävelemässä pentutarhan ohi, kun kuulin sisältä Tiikerivarjon äänen ja hän puhui arvatenkin sen synnytyksessä menehtyneen kulkukissa naaraan pentujen Tulipennun ja Puumapennun kanssa. Sain kuulla että se menehtynyt naaras oli Tiikerivarjon kummppani, Shira nimeltään ja sitä kautta että pennut ovat Tiikerivarjon ja Shiran pentuja. Mikä tarkoittaa, että Tiikerivarjo on isä!" mauin.
"Oikeastikko?"
"Oikeasti! Totta kuin rotta!" mauin.
"Tämähän on oikeasti mielenkiintoista." Lumisydän naukui.
"Minun on mentävä nyt, sillä Kotkatassusta tulee pian soturi, luultavastikkin jo huomenna. Huomenna matkaamma Kuulammelle ja nyt tarkkaillen hänen taitojaan." kerroin parantajalle ylpeänä oppilaastani.
"SEhän on hienoa. Lienet ylpeä? Hänhän on ensimmäinen oppilaasi." Parantaja maukui.
"Niin olenkin ja nin onkin." mauin.
"No onnea." Lumisydän maukui hymyillen.
"Minun on mentävä! Hei hei!" hyvästelin parantajan ja sujahdin ulos tuon pesästä. Hain Kotkatassun oppilaspesästä ja kerroin arvioivani nyt tuon taitoja ja kerroin muutaman vinkin ja ohjeen tuolle, ennen kuin oppilaani vilisti pusikkoon tarmoa suorastaan uhkuen.
Lähdin hetimmiten tuon perään, jotta näkisin kun tuo saalistaisi jotakin ja missä tuolla olisi piilopaikka saamilleen saaliille.
Juoksin metsään oppilaani hajujälkeä seuraten..
Vastaus:Hyvä hyvä! Hieno tarina, saat tästä 28 kp. Miten Tiikerin mahtaakaan käydä?
-Rikko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Purotassu, myrskyklaani
16.05.2013 20:05
Heräsin aikaisin aamulla meteliin leirin ulkopuolelta. Nousin ylös ja puikkelehdin varoen muiden oppilaiden välistä varoen erityisesti muiden häntiä. Oppilaiden pesän ulko puolella ei ollut ketään. Ei koko leiri aukiolla ollut ketään, se johtui varmaan siitä että oli yö. > Mitä jo lähtisin seikkailulle?< Kysyin itseltäni. Mietin hetken kunnes päätin.> Joo kyllä minä mene. Selvittän mistä se ääni tulee joka herätti minut.< Silloin se ääni kuului taas. Se kuulosti jonkun rääkäisyiltä, avunhuudoilta. Hiivin hiljaa leiristä ulos ja jatkoin matkaa sinne, josta suurin piirtein kuulin äänen. Ääni kuului järven suunnalta. Sieltä jossa Myrskyklaanin raja pättyi järveen. Hiivin hiljaa eteen päin, kunnes saavuin järvelle. Pysähdyin järven lähellä olevaan pensaaseen. Kurkistin ulos pensaasta, mutten nähnyt mitään vähän aikaan, koska aurinko sokaisi minut. Vihdoin aurinko siirtyi, jolloin näin mistä ääni oli kuulunut. > EI! EI EI EI EI!!!!< Näin edessäni isäni Mäntylehden ruumiin ja sen vieressä seisoi Tiikerivarjo. Pysyin hiiren hiljaa vaikka minun pitikin yrittää, etten olisi hypännyt Tiikerivarjon takaa va upottanut kynteni tämän kurkkuun, ennen kuin tämä edes olisi huomannut mitään. Nyyhkytin hiljaa kunnes tiikerivarjo lähti. Ryömin pensaasta isäni kuolleen ruumiin viereen ja itkin. Kyyneleeni valuivat poskiani pitkin kunnes putosivat Mäntylehden turkille. Nuolaisin isäni korvaa ja painoin pääni tämän turkkiin ja kuiskasin.
" hei hei isä." En pystynyt enään mau'kumaan mitään joten itkin vain. Lopulta nukahdin isäni ruumiin viereen. Näin unta Mäntylehdestä. Saalistimme yhdessä hiiriä, jäniksiä, oravia ja lintuja. Minulla oli tosi mukavaa kunnes heräsin ja muisti, että isäni oli kuollut. Kirsikankukka istui mäntylehden ruumiin vieressä aivan minun lähelläni. Tämä katsoi tyhjillä silmillä järvelle. Kirsikankukka nousi ylös ja lähti laahustamaan kohti leiriä. Kun Kirsikankukka oli katoamassa metsään tämä vittelöi hännälään minua seuraamaan. Minä tassuttelin surullisin mielin Kirsikankukan perään. Haistoin ilmaa kaiken varalta ja haistoin hiiren. Huomasin pienen metsähiiren lehtien seassa. Pudottauduin vaanimis asentoon, niin kuin Kärpänkäpälä oli opettanut eilen. Huivin hiljaa metsähiiren lähelle, kunnes olin tarpeeksi lähellä tappo iskuun. Hyppäsin ja taitoni hiireltä niskat, mutta hiiri jäi kitumaan, joten puraisin metsähiirtä. Metsähiiri oli ollut yllättävän sinnikäs, mutta roikkui nyt velttona hamaissani, kun juoksin Kirsikankukan kiinni. Kävelimme hiljaa leiriin ja minä laahustin oppilaiden pesälle. Minua väsytti aivan hirveästi. Aurinko ei ollut vielä noussut, joten ehdin nukkua vielä vähän aikaa. Heräsin taas siihen kun joku tökki kylkeäni. Avasin hitaasti silmäni ja näin siskoni Lintutassun.
" Miksi Kirsikankukka on niin surullinen? Eikai vain emon haavaan satu niin paljoa, varsinkin kun tämä pääsi vasta Lumisydämmen luota pois." Lintutassu kyseli minulta.
" Mäntylehti kuoli illalla." Kuiskasin hiiren hiljaa surun musertavalla äänellä, äänen värisi myös ja melkein rupesin taas itkemään. Lintutassu kin rupesi melkein itkemään. Tämän poskelle valui hitaasti yksi ainoa kyynel, joka putosi mahan. Nuolaisin siskoni päälakea hellästi ja mau'uin hiljaa.
" Älä itke. Näemme hänet sitten kun kuolemme, ja jos olemme onnekkaita unissamme." Lintutassu käänsi katseensa maahan ja lähti ulos. Minäkin nousin ylös ja tassuttelin auringon valoon. Mustatähti asteli ripein askelin luokseni.
" Sinä, Kärpänkäpälä, Kotkatassu ja Hopeasulka käytte kuulammella tänään. Käy hakemassa matkayrtit Lumisydämmeltä." Mustatähti nau'kui ripeästi ja lähti katsoin tämän perään kunnes hyppelin Lumisydämmen luo.
" Lähdemme kuulammelle Kärpänkäpälän, Hopeasulan ja Kotkatassun kanssa." Selitin parantajalle.
" Tiedän Mustatähti kertoi." Lumisydän nau'kui viikset väppättäen. Lumisydän ojensi matkayrtit minulle.
" Syö ne, mutta sinä saat syödä matkalla, mutta matkayrtit antavat sinulle voimaa." Lumisydän mau'kui lempeästi. Söin yrtit mukisematta, vaikka ne maistuivatkin oudoilta.
" Kiitos Lumisydän." Minä mau'uin ja lähdin. Kotkatassu ja Hopeasulka odottivat minua pää sisäänkäynnillä.
" Missä Kärpänkäpälä on?" Kysyi. Hopeasulka katsoi taakseni.
" Tuolta hän tulee. Mennään." Hopeasulka mau'kui. Känähdin nopeasti ympäri ja näin mestarini. Lähdimme matkaan. Myrskyklaanilla oli lyhyin matka kuulammelle, koska se oli lähimpänä kuulammen sijaintia, elikkä matka oli lyhyt.
" Voidaanko me metsästää?" Minä ja Kotkatassu nau'uimme yhteen ääneen. Hopeasulka nyökkäsi. Lähdimme ripein, mutta hiljaisin askelin kohti metsää vieressämme. Minä lähdin eri suuntaan ja kotkatassu myös. Höristin korviani ja haistoin ilmaa. En haistanut mitään, joten jatkoin matkaa syvemmälle metsään. Pysähdyin taas ja haistoin ilmaa. Nyt ilmassa leijui jäniksen vahva tuoksu. Lähdin hiipimään tuulen alapuolella askeliani varoen kohti jänistä. Loikkasin ilmaan ja lensin, mutta olin arvioinut etäisyyden väärin. Nyt jänis juoksi, mutta minä olin varautunut. Syöksyin perään ja juoksin niin nopeasti kuin pääsin. Saavuttin jänistä, nyt olin tarpeeksi lähellä. Sain oteen jäniksestä ja tapoin sen nopeasti. Lähdin kohti kuulampea tyytyväisenä. Kannon jänistä niskasta. Istuin Hopeasulan viereen ja tarjosin tälle toista puolta jäniksestä. Silloin Kotkatassu ilmaantui paikalle. Tällä oli hampaisaan hiiri ja peipponen.
" saan varmaan Kotkatassulta." Hopeasulka mau'kui. Nyökkäsin ja siirryin aterioimaan. Kohta Kärpänkäpälä kin saapui paikalle kahden hiiren kanssa ja tämäkin asettui syömään. Nyt kuu nousi ja osui kuulammen pintaan. Kuulammen pinta hohti kauniisti kuun valossa. Katselimme, kunnes kuu siirtyi ja oli aika lähteä leiriin.

Tassuttelin väsyneenä oppilaiden pesään ja nukahdin. Illalla Kotkatassu nimitettiin soturiksi ja kaikki huusivat.
" Kotkasulka, kotkasulka." Minä ulvoin mukana tietenkin. Lähdin onnittelemaan ystävään. Minua ei pätkän vertaa harmittanut vaikka en pässyt vielä soturiksi ihme ja kumma. Kotkasulan piti mennä vahtimaan koko yö, niin minä päätin mennä nukkumaan oppilaiden pesään.

// Ehän soturit ja oppilaat vaihda unia tähtiklaanin kannssa? Muuten Purotassusta tulee vasta soturi sitten kun se on käynyt vielä kokoontumisessa. Elikkä sitten kun sillä on jotain kaksisataa, kolmesataa. Käykö? Mutta kumminkin ihan normaalisti pisteitä kiitos. Ai niin muuten kirjoitan vasta ylihuomenna tai huomenna Lumisydämmellä, paitsi jos ehdin tänään. Anteeksi äidinkieli ja lyhyys.//
Vastaus:En kyllä edes huomannut, että tässä olisi ollut niin paljon kirjoitusvirheitä eikä täm'ä edes ollut lyhyt. Saat... 26 kp.
-Rikko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Karviaistassu, jokiklaani
16.05.2013 19:55
Karviaistassu raotti silmiään. Aamun aurinko valaisi oppilaspesää sammaleen raosta, josta sisään tulvi myös viileä tuuli. Se kollin poskea ja tämä venytteli maireasti pitkiä raajojaan. Tämän sisko nukkui vielä. Karviaistassun viikset värähtivän äänettömästä naurusta, kun Tiikeritassu puhui unissaan:
"Voi ei! Varo Huminatassu! Kärpänen!" Sitten naaras huitoi unisesti käpäliään.

"Karviaistassu!" Joku huusi. Haukkahalla. Hänet oppilas tunnisti jo kaukaa. Tämän mestari katsoi tätä, kasvoillaan kylmä ilme.
"Karviaistassu, tänään on koulutusvapaa päivä. Järjestelen.. asioita.." Haukkahalla murisi. >Siitä vaan.< Ajatteli Karviaistassu ja kohautti lapojaan. >Minä lähden kävelylle..< Tämä ajatteli ja pujahti ulos leiristä. Aamu oli hieman sumuinen. >Nappaan samalla syömistä itselleni..< Kolli päätti. Oitis tämä haistoi vahvasti jäniksen. Oranssi kissa alkoi seurata hajujälkeä äänettömästi. Pieni jänisraukka oli liian tyhmä. Meni vain silmänräpäys niin tämä makasi kuolleena Karviaistassun tassuissa. >Helppo saalis.< Karviaistassu ajatteli viikset väristen. Kollilla ei ollut vielä nälkä, joten tämä hautasi saaliinsa hyvin. Karviaistassulla olisi nyt aikaan tutkia jokapaikka, puun latvoista juuraakoihin. Kolli lähti mielissään kohti ei-kenenkään-reviiriä ja kaksijalkalaa. Saapuessaan yhä lähemmäs kaksijalkalaa ja hevospaikkaa kolli tunsi, että joku tarkkaii tätä.
"Kuka olet ja mistä tulet?" naaraan ääni sähisi. Karviaistassu käänsi hitaasti päätään ja jähmettyi uhkaavaan asentoon. Naaras oli noin oppilasikäinen ja punertava harmaalla hännänpällä. Karviaistassu avasi suutan ja puristi päätään.
"Minä odotan..." naaras puuskahti. Karviaistassu avasi taas suutaan ilman ääntä.
"Kuuroko olet!!? Kuka oot ja mistä tulet senkin mölkky!" naaras sähisi kärsimättömänä. Karviaistassu pudisti päätään ja osoitti suutaan ja avasi sen ja pudisti taas päätään.
"Mykkä?" naaras tajusi. Karviaistassu nyökytteli vaimeasti.
"Anteeksi.." punertava kissa maukui. "Olen Mist. Kotikisu." Karviaistassu pyöräytti silmiään. >Kotikisu pitihän se arvata..< Kolli ajatteli. Tämä rentoutui.
"Kuka olet... Eikun niin.. Ethän sinä voikkaan ketoa... Se siitä." mumisi Mist.
"Noh.. Onko sinulla nälkä?" Mist kysyi ystävällisesti. Karviaistassu nyrpisti nenäänsä, vaikka nälkä olikin. Kaksijalkojen muona ei vain houkuttanut.
"Just joo. Olet niitä metsäkissoja. Ei kotikissan ruoka kelpaa.." Mist tuhahti paksu häntä viuhuen. "Jääpä minulle enemmän."

//Kauhee kiire, jatkan pian//
Vastaus:Kaikillahan meillä on joskus kiire. Siispä tästä suhteellisen hyvästä tarinasta saat 20 kp.
-Rikko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkatassu, Myrskyklaani
16.05.2013 17:56
Kotkatassu nukkui Kuulammelle matkatun päivän jäljiltä.
"Herätys, unikeko!" Hopeasulan kirkas ääni kutsui ulkoa. Kotkatassu kömpi pystyyn ja raapaisi leveän lapansa pesän seinustaan.
"Hiirenpapanat!" hän sähähti ja sujahti ulos.
"Arvaatkos mitä?" Hopeasulka maukui tietäväisensä.
"No?" Kotkatassu tivasi ja kääntyi nuolemaan selkäänsä.
"Mustatähti käski minun arvioida taitosi!" Hopeasulka ilmoitti. Kotkatassun meripihkanväriset silmät pyörähtivät kohti mestariaan.
"Jee! Milloin aloitetaan!" Hän huudahti.
"Nyt heti. metsästä niin paljon riistaa, kuin voit, ja tule leiriin aurinkohuipun hetkellä. Muista, tarkkailen sinua", Hopeasulka opasti. Kotkatassu heilautti tuuheaa häntäänsä ja säntäsi metsään. Hän nuuhki ilmaa tarkasti ja huomasi siina leijuvan rastaan tuoksun. Kotkatassu pyörähti ympäri ja näki mustan linnun vetämässä mayoa maasta. otkatassu painautui aluskasvillisuuteen ja hiipi eteenpäin vatsakarvat maata viistäen. Nyt hän oli aivan linnun takana, ja valmistautui loikkaan. Lintu huomasi hänet ja yritti räpytellä pakoon. Kotkatassu lennähti sen päälle kesken pakoyrityksen ja painoi sen maata vasten. Hän puro sen kuoliaasi. Sitten oppilas hautasi sen maahan ja nuuhki uudelleen ilmaa. Hän astui muutaman askeleen eteenpäin ja huomasi oravan pakenevan aivan tassujensa alta lhimpään puuhun.
"Olit tuulen alapuolella! Ei ole reilua!" Kotkatassu murahti ja yritti loikata eläimen perään, mutta se oli jo kiivennyt puun latvaan. Kotkatassu luisui puun kylkeä alas ja nuuski maata. Hän haistoi häivähdyksen jäniksestä. Hän hiipi askel kerrallaan metsässä ja haisteli. Pian hän näki nuoren jäniksen, joka oli kumartunut juomaan pienestä lätäköstä. Kotkatassu painautui vaanimisasentoon ja hiipi iskuetäisyydelle. Sitten hän loikkasi. Jänis ryntäsi karkuun, mutta Kotkatassu oli nopeampi, hän taittoi sen niskat ja painoi maahan.

----------------leirissä-----------

Kotkatassu raahasi monen monta eläintä riistakasaan, ja Hopeasulka odotti sen vieressä.
"seurasin sinua. Taitosi ovat erinomaiset!" Hän kehui. Mustatähti ilmestyi mestarin vierelle.
"Sinusta on aika tulla soturi!" hän maukui. Kotkatassun suussa ollut jänis valahti maahan, kun oppilaan suu loksahti auki ihmetyksestä.
"Oikeasti?" hän kysyi. Mustatähti nyökkäsi, ja kutsui klaanin koolle.
"MInä, Mustatähti, pyydän soturiesi-isiäni kääntämään kasvonsa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Kotkatassu, lupaatko elää soturilain mukaan ja puolustaa tätä klaania;jopa henkesi uhalla?" Päällikkö maukui ja katsoi Kotkatassua.
"Lupaan", Kotkatassu vastasi yhä hämmentyneenä.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi: Kotkatassu, tästä lähtien sinut tunnetaan Kotkansulkana. Klaani kunnioittaa rohkeuttasi itsenäisyyttäsi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi!" Mustatähti jatkoi.
"Kotkansulka! Kotkansulka!" Klaani ulvoi Kotkansulan soturinimeä. Entinen oppilas paisui ylpeydestä.
"Klaanien perinteiden mukaan sinun on valvottava tämä yö mitään puhumatta!" Mustatähti muistutti ja kosketti Kotkansulan kuonoa omallaan. Kotkansulka kehräsi ja nuolaisi päällikön lapaa kunnioittavasti. Sitten tuore soturi vetäytyi aukion keskelle vartioon. Tätä hän oli odottanut oppilaaksinimityksestä lähtien.

Vastaus:Kirjoitusvirheitä oli, mutta kenellepä ei olisi? Tarinaa lukiessa tuli mieleen, että milloin esim. Purotassu tekee tarinan soturinimityksestään. Mutta jaarittelut sikseen, 24 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänkäpälä, myrskyklaani
16.05.2013 17:35
Heräsin sotureiden pesästä, aamu aurinko valaisi pesän ja siivilöityi kauniisti katon läpi. Venyttellin antaumuksellisesti, ja tassuttelin ulos. Tuoresaaliskasa oli tynkä, mutta nyt minulla oli muuta tekemistä. Tassuttelin Lumisydämen pesälle ja melkein törmäsin parantajaan. Tällä oli hymy kasvoillaan ja häntä korkealla kohti taivasta. "Huomenta Lumisydän, miten Kärpänloikka voi?" Kysyin tältä. "Hyvin, hyvin, hän on jo parantunut, ja saa palata soturin tehtäviin" tämä maukui ja palasi pesäänsä. Samassa hän palasi takaisin ja maukui yrttejä minulle ojentaen; "niin ja sinä Purotassu, Kotkatassu ja Hopeasulka lähdette Kuulammelle, tuossa ovat sinun matka yrttisi, muut odottavat leirin sisäänkäynnillä sinua jo" Lumisydän maukui. Minä nyökkäsin ja hotkin yrtit mahdollisimman nopeasti. Ne maistuivat pahoilta, tarkemmin sanottuna kitkeriltä. Kiitin parantajaa juuri kun olin lähdössä, ja sitten juoksin leirin suulle, jossa muut jo odottelivat. "Jops sinulla kesti" maukui Hopeasulka ja viittoi meitä seuraamaan. Tassuttelimme reippaasti kohti Tuuliklaanin reviiriä, ja kun saavuimme rajalle käskin oppilaiden pysyä suhteellisen hiljaa. Matkalla Tuuliklaanin reviirin halki emme onneksi törmänneet partioihin tai muihin ongelmiin. Tuuli oli yltynyt kovaksi ja pientä tihku sadettakin tuli, mutta jatkoimme sinnikkäästi matkaa.
Vihdoin saavuimme Kuulammelle, ja odottelimme sen reunalla kuun nousemista taivaalle, ja kun hetki oli koittanut muut laskeutuivat juomaan, mutta minä emmin hiukan. "Minä voin vaikka jäädä vahtiin jos haluatte" maukaisin ja muut nyökkäsivät. "Miten vain haluat" maukui Hopeasulka ja laskeutui lammen reunalle ja joi muutaman kulauksen. Muutkin paitsi minä tekivät samoin, paitsi minä. He kaikki olivat pian unessa, ja minä istuskelin vähän kauempana häntä siististi käpälieni ympärillä. Tuuli humisi puiden latvustossa ja lammen pinta väreili pienesti. Odoteltuani hyvän tovin muut alkoivat heräillä ja matka takaisin Myrskyklaanin kotoisaan leiriin alkoi. Tassuttelimme reippaasti vastatuuleen kohti Tuuliklaanin reviiriä ja pääsimme sen ohi ongelmitta. Vatsani murisi pienesti ja oppilani Purotassu katsoi minuun huvittuneena. Minä hymyilin takaisin.
Vihdoin saavuimme Myrskyklaanin leiriin, ja minä suntasin heti tuoresaaliskasalle ja nappasin sieltä kaksi hiirtä, ja kävelin syömään ne aukion laidalle. Hotkin ne muutamalla sudennälkäisillä hotkaisuilla, syötyäni hautasin luut leirin ulkopuolelle ja raahustin soturien pesään nukkumaan. Kävelin aluksi kehää ja sitten käperryin pedilleni siististi.

//joo lyhyt mut nyt ei ehdi pidempää......
Vastaus:Ei tässä mitään vikaa ollut vaikka onkin lyhyt! Saat siis 18 kp.
-Rikko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskolehti, Jokiklaani
16.05.2013 16:54
Ruskolehti seisoi lähellä kaksijalkojen pesiä.
>Matka alkakoot…< kolli muisti vaelluksen uusille reviireille, ja tiesi suunnan. Soturi ylitti pikaisesti ukkospolun kovan pinnan ja asteli ruoholla.
Hirviöitä hurahteli ohi ja oranssi kolli siirtyi sivummalle. Tämä loikki kaksijalkojen pesien edessä.
’’Ooh!’’ kuului henkäisy tämän vasemmalta puolelta.
Ruskolehti käänsi päätään ja huomasi aidalla huterasti istuvan, kermanvaalean, ehkä 5 kuisen pennun. Naaraan kaulassa oli rusetti ja tämän vihreät silmät sädehtivät.
’’Oletko sinä villikissa? Turkkisi on tosi hassu! Ja olet laiha kuin mikä!’’ kotikisu hihitti.
’’Ehhmm…juu, tulen klaanista.’’ Ruskolehti naukui epäröiden.
’’Mitä sitten täällä teet?’’ jatkoi kotikisu utelemistaan.
’’Tuota..’’ Ruskolehti naukui.
’’Menen etsimään emoani vanhasta kaksijalkalasta.’’
Kermanvaalean naaraan silmät laajenivat.
’’Mutta sinähän olet klaanikissa, ja klaanikissojen emot ovat…klaanikissoja?’’ tämä maukaisi hölmistyneenä ja tämän rusetissa killuva tiukunen kilahti.
’’Tuota…minut tuotiin klaaniin, kun olin pentu, mutta ei sen väliä, minulla on kumppani ja kaksi pentuakin, olen täysi klaanikissa nykyään.’’ oranssi soturi selitti.
’’Ahaa…’’ kotikisu sanoi ymmärtäväisenä, vaikka tuskin oikeasti mitään tajusi. Ruskolehdestä tuntui pahalta lähteä juuri nyt, kun tämän kumppani makasi toipilaana parantajan luona, tämän mykkä poika oli Haukkahallan kiusattavana, ja Tiikeritassu, noh, hän tuskin kaipasi isäänsä hirveästi.
’’Mutta olet hiiirmuisen laiha.’’ pentu keskeytti Ruskolehden ajatukset.
’’Tule syömään.’’
Ruskolehti irvisti.
’’Ai sitä hiirenpapanoilta näyttävää moskaa? Ei kiitos.’’
kolli sanoi. Kotikisu pudisteli päätään.
’’Ei, se on liharuokaa. Sitä on pesän ulkonurkalla kipossa.’’
naaras hihitti.
’’Noh, ihan nopeasti sitten.’’ Ruskolehti myöntyi lopulta ja hyppäsi aidalle istumaan. Kotikisu vaappui huterasti puisen hökötyksen päällä ja tämän takakäpälät luiskahtelivat aidanrakoihin. Naaras hyppäsi aidalta ja meinasi kaatua, kun tämän pehmeät polkuanturat tömähtivät ruohikolle.
Ruskolehti loikkasi tämän perässä vaivoitta ja asteli pesän reunaa kohti.
’’Näytä nopeasti.’’ kolli kuiskasi.
Rusettikaulainen naaras koikkelehti talon nurkalle, jossa purppuranvärinen kippo oli täynnä lihanpaloja, jotka uivat jossakin ruskeankirjavassa möhnässä.
Kotikisu nyökkäsi Ruskolehdelle, joka otti ruokaa suuhunsa. Kolli makusteli sitä suussaan ja nielaisi.
’’Ei pahaa, muttei kyllä mitään erityistäkään.’’ tämä sanoi lopulta ja pyyhkäisi kielellään töhnää suupielistään.
’’Mikä muuten nimesi on?’’
Pentu suoristi ryhtiään, ja yritti näyttää ylväältä, mutta suuri rusetti kaulassa se ei oikein onnistunut.
’’Olen Voikko.’’ tämä sanoi ylpeänä.
Ruskolehti tirskahti nimelle mielessään, mutta sanoi:
’’Hei Voikko, minä olen Ruskolehti.’’
Voikko näytti kummastelevan Jokiklaanilaisen soturin nimeä, mutta ravisti päätään.
’’Hei voinko tulla reissullesi mukaan?!’’ tämä hihkaisi.
’’Et. Liian vaarallista kaltaisellesi kotikisulle.’’ Ruskolehti sanoi matalalla äänellä.
’’Ääh…’’ Voikko marisi.
’’Et osaa metsästää, ja minä en sinulle ruokaa hankkisi. Pysy vain kaksijalkasi luona.’’ juovikas kolli sanoi.
’’Mutta minä menen nyt. Kiitos…ruoasta.’’
Ruskolehti jolkotti takaisin aidalle ja hyppäsi sen päälle ja siitä toiselle puolelle. Kolli heilautti vielä häntäänsä hyvästiksi kermanväriselle kotikisulle ja lähti jatkamaan matkaa.

Ruskolehti siirtyi kujalle suojaan sateelta.
Yläpuolella olevat kaksijalkojen narut ja niistä roikkuvat värikkäät turkit suojasivat kujaa sateelta.
’’Hei! Tämä on minun reviiriäni!’’ kuului naaraan ääni roskapönttöjen takaa. Harmaa, arpinen naaras jolkotti Ruskolehden luo kynnet esillä ja tuijotti tätä tuimasti.
’’Hmmm, ehkä en ajakaan sinua pois, sinua juuri tarvitsen.’’ naaras virnuili.
’’Täh?’’ Ruskolehti älähti kummastuneena.
’’Olet vahva…kestävännäköinen ja juuri sopiva tarpeisiini.’’ kujakissa jatkoi salaperäisesti.
’’Tahdon nimittäin pentuja. Tee se,tee.’’ tämä selitti ja laskeutui makuulle kujalle.
’’Tarvitsen sinua. Kujan muut kollit ovat niin heikkoja. Tee kanssani pennut, oh, tee!’’
Naaras siirsi häntänsä sivulle ja etsi mukavan asennon.
’’Muuten tapan sinut…’’
Kujakissa uhkasi ja paineli tassujaan maahan.
>Voi eiiiii…< Ruskolehti ajatteli.
’’Nyt heti tai kynteni ovat kurkussasi!’’ naaras ulvoi ja nosti häntänsä pois tieltä.
Ruskolehti asteli naaraan luo. Kolli tarttui kujakissaa niskasta ja laskeutui tämän päälle.
’’Uuuuuh, tee pian! En malta odottaa, tee se! Tiedät kyllä! Ajattele jotain kaunista…’’ harmaa naaras läähätti.
Ruskolehti painautui lähemmäs tätä ja sulki silmänsä.
Kolli otti naaraan niskasta paremmin kiinni ja…Ruskolehti pinkaisi pakoon hurjaa vauhtia, sateen lipoessa tämän turkkia.
’’Petturi! Hommasi jäi kesken! En minä noin pentuja saa…!’’ loppu hukkui sateen ropinaan, kun Ruskolehti pinkaisi kujalle jonnekkin paljon kauemmas.
>Toivottavasti en kohtaa enään toista pennunhimoista sekopäätä…< kolli ajatteli ja kävi makuulle kaatuneen roskapöntön sisään.

//ruskoa ahdistellaan//
Vastaus:Hui, Ruskolle taitaa tulla rasittava reissu, toivottavasti ei tapaa tuommoisia enää enempää >8D Mutta, 27 kp:ta saat tästä.
-Rikko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadekukka, Jokiklaani
15.05.2013 21:12
-Myrsky

Heräsin aikaisin aamulla, hädin tuskin aurinko oli vielä noussut. Viime yö oli mennyt pitkään ja vaikka minua väsytti, en vain jotenkin saanut unta.
<<Pakko nousta...>> ajattelin ja nousin seisomaan.
Venyttelin ja haukottelin makeasti, ennen kuin tassuttelin ulos sotureiden pesästä.
Ulkona oli kaunis ilma. Vedin raikasta ilmaa syvälle sieraimiini ja henkäisin. Tällainen olisi pitänyt olla jokainen aamu.
Mahani kurni. Alkoi olla jo nälkä, joten päätin lähteä aamumetsälle...

Perillä vähän matkan päässä joesta, nostin pääni ylös ja haistelin ilmaa.
<<Hmm... Haistan... En ole varma tästä, mutta taidan haistaa toisen kissan. Aivan kuin jonkun raadon haju, mutta siinä tuoksuu myös kissa... Pitää olla varuillaan...>> ajattelin ja vilkuilin ympärilleni.
Aavistin, että joku tarkkaili minua. En kuitenkaan nähnyt ketään, joten jatkoin saalistusta. Jotenkin vain olin kauhean epäluuloinen asiasta, että olisin täällä yksin, tunsin että joku oli seuranani.
Käännyin taas ympäri, ei ketään. Hengitin hieman kiihtyneemmin, mutta nostin taas pääni ylös ja haistoin.
Tällä kertaa pistävä haju tuli lähempää. Aivan joen suunnalta.
<<Omituista...>> mietin.
Päätin mennä katsomaan, mistä tuli tuo pistävä haju.
Olin aivan joen rannalla, kunnes kuulin rapinaa. Hyppäsin äkkiä puskaan piiloon, koska toisesta pensaasta tuli esiin mustavalkoinen kissa. Aivan, kun kissa olisi etsinyt jotain, kun haki katseellaan puskia.
Minusta tuntui, että kissa etsi minua!
Painuin maata vasten ja katsoin ylös. Tummia pilviä oli kerääntymässä taivaalle, se tiesi huonoa onnea.
Astuin askeleen lähemmäs, kun juuri silloin tassuni alla oli oksa, joka räsähti ilkeästi.
<<Voi ei!>> kauhistuin.
Kissa kuuli sen ja höristi korviaan. Se katsoi puskaan, jossa kyyhöttelin. Pysyin matalana, tuulen alapuolella, ettei kissa haistaisi minua. Kissa kuitenkin tuli lähemmäs.
Askel.
<<Voi ei, se tulee tänne päin!>> ajattelin hädissäni.
Askel.
Menin puun taakse ja odotin sydän hakaten kissan tuloa, kynnet valmiina hyökkäykseen.
Askel.
Näin sielun silmin, kuinka kissa hyökkäisi kimppuuni ja surmaisi minut.
Viimeinen askel, ja mustavalkoinen kissa tuli esiin puskasta.
Silmäni pyöristyivät ja pysyttelin visusti puun takana.
Kissa haisteli ilmaa, se haistoi minut. Se tuli lähemmäksi puuta ja uteliaana sen silmät tuikkivat, tutkivat puuta.
Sydämeni läpätti jännityskestä. Kohta kissa olisi kohdallani, jolloin juoksisin pakoon, jos kyseessä oli tappoyritys.
Laitoin silmät kiinni, valmiina kuolemaan. Kun mitään ei tapahtunut pitkään aikaan, aukaisin silmäni ja näin edessäni saman kissan, joka katsoi minua ymmällään.
Aukaisin suuni huutoon, mutta sieltä ei lähtenyt pihaustakaan. Kissa ei aikonutkaan hyökätä, päinvastoin.
-Hei. Oletkin varmaan Jadekukka. Anteeksi, jos säikäyttelin sinua, mutta minun oli pakko nähdä sinut, olen kuullut sinusta niin paljon.
<<Mistä tuo nyt höpisee?>> mietin hämmästyneenä.
-Kuka olet? kysyin.
-Ai minä? Olen Sotta. Tulin tänne odottelemaan, että sinä tulisit. Minun pitää varoittaa sinua... Sotta vastasi ystävällisesti.
-Varoittaa? Mistä?
Sotta katsoi ympärilleen, kunnes sanoi paljon hiljempaa:
-Sinua vainotaan, Jadekukka. Vainooja on nimeltään Dust. Olen kuullut hänestä todella paljon vakoillen jokiklaanin päälikön juttuja. Sulkatähti tietää Dustista, ja haluaa suojella sinua...
Nyt ymmärsin, kiiluvat silmät olivat olleet Dustin! Mutta miksi tämä oli tullut kaikkien näkyville?
-Muista... Sotta varoitti. -Et saa koskaan olla yksin, koska muuten Dust tulee, ja sitten olet kuollut...
Nyökkäsin peloissani.
-Minä lupaan.
-Hyvä. Tule takaisin huomenna, jonkun kanssa tänne samalle joelle. Keksi jotain, että saalistat täältä joelta ja käsket sen jonkun odottamaan sen aikaa, jooko? Sotta kysyi isällisesti.
Nyökkäsin syvään. Nyt oli tosi kyseessä.
-Saatan sinut leirin rajalle, ettet joudu olemaan yksin...
Me tassuttelimme hiljaa ja varovaisesti varoen jokaista risua, joka tielle tuli.
Kauas puskiin ilmestyivät kiiluvat silmät, jotka eivät luvanneet hyvää.
Sadepisarat alkoivat tipahdella maahan, ja sankat, tummat pilvet hiipuivat lähemmän Jokiklaania.
Myrsky oli nousemassa...

Jatkuu...
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka,Myrskyklaani
15.05.2013 20:07
Käynti pimeydenmetsässä ja Tiikerivarjon salakuuntelua..

Heräsin keskellä yötä sotureidenpesästä. Katselin ympärilleni ja näin vain nukkuvat klaanitoverini, mutta en Ratamolehteä. Tunsin pienen vihlaisun sydämmessäni kuolleen kumppanini tähden. Huokaisin syvään ja katsoin ulos pesän suuaukosta. Hopeahännän hopeinen valo tuntui kutsuvan minua. Ikään kuin se olisi kuiskaillut hiljaa nimeäni, kuin Tähtiklaanilla olisi minulle jotakin tärkeääkin asiaa.
Nousin ylös ja astelin ulos pesästä ja sen lämmöstä täysin hopeisen valon lumoamana. Heti ulos päästyäni kohotin kaihoten katseeni hopeahäntään. Kaipasin kumppaniani edelleenkin, vaikka tuon kuolemasta olisikin melkoisen pian kulunutkin lähes kuu. Mutta aika ei vienyt kaipuutani pois, päin vastoin, sillä ajan myötä kaipuuni Ratamolehteä kohtaan vain lisääntyi.
Katsoin tummalle yötaivaalle ja suorastaan ihastelin sen tyyneyttä. Miksei elämä voisi olla niin rauhallista, kuin yötaivas on?
Yhtäkkiä näin taivaalla kirkkaan välähdyksen ja sitten taivaalle oli ilmestynyt hopea sulkainen kotka, joka liikkui sulavasti lentäen taivaalla. Se rääkäisi pari kertaa ennen, kuin syöksyi jonnekkin pois näköpiiristäni.
Mietin hetken olinko nähnyt oikein, mutta vasta sitten tajusin sen olleen jonkin lainen enne. Koskiko se jotenkin minua?
Peitin pienen haukotuksen ja talsin takaisin tuhisevien ja rauhallisesti nukkuvien klaanitovereitteni pariin. Asetuin omalle makuupaikalleni ja pohdin viel hetkisen ennen nukahtamistani sitä taivaalla näkemääni ennettä, mutten ainakaan vielä keksinyt mitä se oikein mahtoi merkitä.

Unessa:
Yhtäkkiä seisoin usvaisella nummella. Paikka muistutti kovasti Tuuliklaanin reviiriä, paitsi että täällä leijuivat pilvet maan tasalla niin sanotusti ja tähdetkin tuntuivat olevan lähempänä.
Sitä paitsi edessäni näkyi usvan seasta saatoin erottaa Nelipuiden tumman hahmon. Sitten kuin salaman iskusta tajusin mikä paikka tämä oli.
>Minun täytyy olla Tähtiklaanissa.< ajattelin ja se herätti sisälläni suurta hämmennystä, sillä en ollut koskaan ennen ollut Tähtiklaanissa, en edes missään unistani.
"Huhuu?" huhuilin hiljaa sumuun ja kuulin kaiun vastaavan vaimeana "Huhuu?"
Astelin eteenpäin ja yhtäkkiä sumu tuntui käyvän paksummaksi, se ympäröi minut kokonaan, enkä nähnyt kuonoanikaan pidemmälle.
Astelin sokkona eteenpäin. Tai no, en edes tiennyt mihin suuntaan olin menossa. Kävelin hetken eteenpän, kun näin edessäni metsää. Metsä näytti synkältä ja tuntui suorastaan uhkuvan pahuutta. Pelkästään metsän näkeminen nostatti automaattisesti karvani pystyynl, sillä tuo minulle tuntematon paikka jotenkin vain karmi minua.
Mutta pelostani huolimatta, jokin tuossa synkkyydessä tuntui vetävänsä minua puoleensa. En tosin tiennyt mikä, mutta tassuni vain johdattivat minua eteenpäin, kohti metsää ja sen loputonta synkkyyttä ja siitä huokuvaa pahuutta.
Astelin silti reippaasti eteenpäin ja pian olin ensimmäisten puiden juurella. Puut olivat osa kitukasvuisia ja toiset olivat korkeita, mutta yksi yhteinen tekiä kaikilla puilla näytti olevan, ne olivat kaikki kuihtuneita tai sitten ne rehottivat valtoimenaan, mutta kuitenkin tässä metsässä haisi kuolema ja se taisi myös metsässä kulkijoita odottaakkin.
Kaikki kasvit olivat kuihtuneita tai ainakin lähes kuihtuneita ja kuolleita. Tämä rehottava ja karmiva, synkkä metsä ei tainnut olla mikään maailman mukavin paikka. Olikohan täällä edes muita kissoja. Siitä en yhtään tiennyt.
Koetin olla mahdollisimman hiljaa ja yritin hiipiä mahdollisimman hiljaa. Astuin oksan päälle ja se katkesi narahtaen ikävästi käpälän alla. Jostakin kuului jonkin linnun korvia vihlova rääkäisy, mutta sitten oli jälleen aivan hiljaista.
Jatkoin matkaani eteenpäin, kun olin kuulevani jostakin puhetta. Ja toden totta! Kuulin kissojen ääniä suoraan edessäni olevan suuren pensaan takaa.
Astelin rohkeasti eteenpäin tietämättä ollenkaan mikä minua pensaan takana mahtoi odottaa, mutta aavistelin että siellä olisi vain tähän synkkyyden ja pahuuden sekaan eksynyt kissa.
Astuin pensaaseen ja tungin itseni sen läpi. Pensas kahisi kovaan ääneen minun tunkiessa sen läpi.
Tulin pienelle aukiolle ja näin aukiolla yhden kissa, joka muistutti kovasti Vatukkakynttä. Ensiksi luulinkin tuota suurikokoista ja raidallista kollia Vatukkakynneksi, mutta sitten vasta tajusin kollin olevan itse paha Tiikeritähti Vatukkakynnen isä, joka oli tehnyt karmeita murhia vielä eläessään, mutta eihän tuo kamala liero ollut voinut millään päästä Tähtiklaaniin, niin hirveiden veri tekojen jälkeen.
Kolli keskeytti ajatukseni, kun naukui:
"Tervehdys Hopeatassu! Ja tervetuloa Pimeydenmetsän!" Kolli naukui maireasti hymyillen.
"Anteeksi, mutta minä en ole Hopeatassu vaan.." aloitin mutta Tiikeritähti keskeytti minut.
"Ei ole kohteliasta puhua silloin, kun sinua EI pyydetä puhumaan." Tuo naukui korostaen sanaa ei melkoisen paljon.
Niinpä siis katsoin viisaammaksi pysytellä vain hiljaa, sillä vaistosin suurehkon kollin vihan.
"Noin sitä pitää. Sinä varmaankin tunnistitkin minut jo Tiikeritähdeksi eikös?" Tiikeritähti naukui ja minä nyökkäsin ja tuo jatkoi: "Niin arvelinkin. Sanoppas oletko valmis ottamaan koulutusta vastaan minulta?" Tiikeritähti maukui ilkeästi virnuillen.
"Mitä oikein tarkoitat? En käsitä." mauin ujosti.
"Tarkoitan, että suostuisitko ottamaan minulta muutaman oppitunnin?" kolli toisti kysymyksensä.
Emmin hiukan, mutta sitten syljin sanat suustani päin Tiikeritähden kasvoja:
"Oletko aivan kajahtanut?! Minä en iki maailmassa suostuisi ottamaan sinulta koulutusta vastaan!! Sinä senkin hiirenaivo!! Vihaan sinua nyt ja aina!!!!" karjuin kollille.
Se sai Tiikeritähden suuttumaan toden teolla ja hän yritti loikata kimppuuni, mutta minä väistin nopealla liikkeellä sivulle ja sitten jo pinkaisinkin täyttäpäätä juoksuun läpi pensaikkojen ja kuoleen metsän.
En välittänyt, vaikka risut raapivat turkkiani ja sotkivat sen, halusin vain päästä pois tästä hirveästä paikasta ja toivoin etten enää ikinä koskaan joutuisi tänne palaamaan tuon pedon luokse.
Takaani kuuluvat kovat askeleet kertoivat minulle Tiikeritähden seuraavan, mutta onnekseni oma vahvuuteni oli nopeus ja se oli nyt tässä tapauksessa niin sanotusti malttia. Juoksin juoksemistani, kunnes lopulta näin edessäni valoa ja näiden kuolleiden puiden loppuvan. Mutta juuri, kun olin ryntäämässä pois metsästä, jokin tarrautui takajalkoihini ja lennätti minut ilman halki takaisin metsään.
Lensin ilman halki ja onnekseni tulin alas jaloilleni ja onnistuin säilyttämään tasapainonikin, sillä kaatuminen olisi voinut koitua kohtalokseni, sillä näin pensaikossa Tiikeritähden vihasta leiskuvat silmät.
Yritin uudestaan ja juoksin takaisin päin, mutta tällä kertaa minulla oli harhautus valmiina. Juoksin ja kiihdytin vauhtini lähes äärimmilleen ja näin sivusilmällä Tiikeritähden raidallisen turkin vilahduksen ja juur, kun kollin käpälät olisivat osuneet selkääni, minä loikkasin salamaakin nopeammin sivuun ja ponkaisin puusta vauhtia, mikä ansiosta kiisin nopeasti aivan Pimeydenmetsän laitaan ja siitä hetimmiten pois sieltä.
Vasta, kun olin päässyt kauas tuosta iljettävästä paikasta, pysähdyin huohottaen ja ajattelin:
>Se oli tipalla.<
Sitten maisema ympärilläni alkoi hämärtyä, mutta ennen, kuin kaikki hämärtyi täysin, ehdin nähdä Ratamolehden haaleta ja loistavast kasvot, jotka kuiskasivat hiljaa:
"Pian on aika taistelun, jossa ovat vastakkain kotka hopea sulkainen ja tiikeri paha läpikotaisin. Sen aika kohta on." kolli kuiskasi ja tuon kasvot katosivat kokonaan pois näkyvistä.
"Odota! Mitä tarkoitat sillä?!" huusin mutta vastausta ei kuulunut. Sitten kaikki muuttui hetkeksi pimeäksi ja täysin mustaksi ja sitten heräsin kirkkaaseen auringon paisteeseen sotureidenpesässä omalta tutulta ja turvalliselta sammalvuoteeltani.
Nousin hetimmiten ylös, sillä Kotkatassun koulutusta olisi jatkettava. Nappasin tuoresaaliskasata itselleni rastaan ja hotkaisin sen hetkessä. Enää en ollut aivan niin luiseva, kuin vähän aikaa sitten. Turkkinikin alkoi näyttää jo hitusen paremmalta.
Kun olin täyttänyt vatsani kävin herättämässä kotkatassun jatkaakseni tuon koulutusta. Metsästin oppilaani kanssa aurinkohuippuun asti ja sitten annoin tuolle vapaa-aikaa sillä itse halusin vaihtaa muutaman sanasen parantjan Lumisydämmen kanssa.
Olin käynyt viemässä klaaninvanhimmille tuoresaalista ja olin astelemassa pentutarhan edestä kohti parantajan pesää, kun kuulin tarhasta Tiikerivarjon äänen.
Uteliaisuuteni heräsi välittömästi, sillä olisihan se mukavaa tietää mitä kauheaa tuo liero seuraavaksi suunnitteli. Koska silloinhan se olisi myöskin helppoa estää Tiikerivarjon petolliset aikeet.
Painoin korvani Tarhan seinää vasten kuunnellakseni mitä Tiikerivarjo oikein sanoisi. Hivuttauduin vaivihkaa pentutarhan taakse, sillä sieltä ei kukaan minua näkisi. Ainakaan hetimmiten.
"Kuka sinä oikein olet?" kuului tarhasta pennun ääni.
Sitten kuului Tiikerivarjon köhimistä, kun tuo slevästikkin mietti mitä sanoisi.
"Hys! Älähän nyt noin kummeksu isääsi." Tiikerivarjo hyssytteli.
>Mitäh?!! Tiikerivarjoko isä?!!< ajattelin kummissani.
Tämähän alkoi todellakin käydä kiinnostavaksi, kunhan Tiikerivarjo vain paljastaisi vielä hiukan lisää tästä mielenkiintoisesta isyydestään.

Jatkuu...
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leppätassu, Myrskyklaani
15.05.2013 19:50
Katselin klaania ympärilläni. Olihan se aika jännä. Mutta silti. Harjoittelu, plääh. Tylsempää nyt tuskin olisikaan. Käänsin katseeni Jäävirtaan joka tallusti luokseni. Hopeanharmaa naaras asteli luokseni. Hänet oli nimitetty mestarikseni jokin aika sitten. Katsoin hetken häntä.
"No mitäs nyt?" kysyin ivallisesti ja irvistin.
"Tulehan. Saat muistaa klaanin rajat." hän sanoi ja lähti tallustamaan leirin suuta kohden.
"Plääh." sanoin ja nousin seisomaan. Mukaammee liittyi vielä Vatukkakynsi. Hetken kuluttua olimme jo Varjoklaanin reviirin lähellä.
"Varjoklaanin reviiri on tässä lähellä. Mutta sinnekkin on jonkin matkaa." Jäävirta sanoi ja jatkoi sitten matkaansa. Astelimme Varjoklaanin reviiriä pitkin mutta käännyimme sitten poispäin. Jotenkin minun teki mieli tutkia Varjoklaanin reviiriä tarkemmin. Yöllähän livahtaisin karkuun ja katsomaan reviiriä. Kiersimme vielä katsomassa Tuuliklaanin rajaa ja palasimme leiriin.

~Illan tullen~

Katsahdin oppilaiden pesän ympäri silmät kiiluen. Kaikki nukkuivat. Livahdin ulos pesästä. Tähdet välkehtivät taivaalla. Hiljaa ja ääneti kuljin leirin poikki. Oli hiirenhiljaista. Pöllö lehahti leirin ylitse mutta jatkoin matkaani. Leirin ulkopuolella lähdin juoksuun. Pieni töminä kuului askeleistani kun juoksin Varjoklaanin reviirille. Jäin tasaamaan reviirin viereen hengitystäni. Hetken kuluttua astelin reviirille. Pimeässä metsässä ei hirveästi nähnyt mitään. Hetkisen kulutta huomasin rykelmän pensaita. #Tuon täytyy olls Varjoklaanin reili.# ajattelin itsekseni ja astelin sen luokse. Aivan oikein. Kun vähän kiersin pensaita, eteeni tuli suuaukko joka johti leirin sisälle. Astelin hiljaa sisään. Siellä oli hiljaista ja aivan pimeää. Leirin sotureiden pesästä asteli joku. Astuin hiljaa taaksepäin ja katsoin sivusta. Hahmo liikkui keskelle leiriä ja jäi siihen istumaan. Samassa lähdin juoksuun ja juoksin pois Varjoklaanin leiristä. Sydämeni vain pampatti kun saavuin Myrskyklaanin reviirille takaisin. Kieriskelin jonkin aikaa karhunlaukassa. Kun Myrskyklaanin haju oli vihdoinkin pinttynyt uudestaan turkkiini, jatkoin matkaani leiriin. Aamu aurinko sarasti jo jostakin puiden takaa. Menin oppilaiden pesälle haukotellen. Pujahdin sisään ja laskeuduin makuulle. Missähän vaiheessa minun pitäisi herätä? Sama se. Nyt nukutaankin pitempään...

//Joo sori lyhyt...//
Vastaus:10 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Jokiklaani
15.05.2013 19:47
Tiikeritassun oranssi turkki leimahti vihreän metsikön keskellä.
’’Hah!’’ naaras ulvahti kaataessaan mestarinsa.
’’Hieno hyökkäys!’’ Symbolihäntä kehui tätä.
’’Voimme lopettaa tältä päivältä, menen jo leiriin. Tule perässä.’’
Tiikeritassun mestari jolkotti leiriin päin.
Juovikas oppilas tepasteli hieman syvemmälle metsään.
Vieraan kissan haju tunkeutui tämän kuonoon.
Pian kullanruskea, noin oppilaan ikäinen kolli tassutteli vapisten puskasta.
’’Mitä teet reviirillämme!?’’ Tiikeritassu sähisi kylmästi ja väläytti hampaitaan.
’’O-olen ohikulkumatkalla, anna anteeksi. Häivyn ennenkuin huomaatkaan.’’ kolli änkytti.
’’En usko!’’ juovikas oppilas sähisi kulkukissalle, ja omituinen tunne valtasi Tiikeritassun.
Verenhimon tunne. Kulkukissa astui askeleen, mutta Tiikeritassu hyppäsi tämän eteen.
’’Et mene MINNEKÄÄN!’’ naaras huusi, ja äkkiarvaamatta sivalsi kullanruskean kollin kurkun auki.
Kolli jäi tärisemään paikalleen, ja lopulta lysähti kuolleena maahan. Tiikeritassu asetti virnistäen jykevän käpälänsä kollin kyljelle ja nuolaisi maireana veret suupielistään.
Tämä räpäytti silmiään ja älähti.
>Mitä…mitä??? MITÄ?! En minä tuota aikonut tehdä…!< naaras ajatteli hätääntyneenä.
Maahan piirtyi nauravat Tiikeritähden kasvot.
Tiikeritassu nielaisi ja hautasi äkkiä ruumiin.
Tämä juoksi joelle ja pesi itsensä verestä.
Oppilas hieroi vielä itseään levään ja nousi sitten ylös vedestä. Ravisteltuaan turkkinsa, tämä meni veljensä luo.
Karviaistassu nosti käpäläänsä tervehdykseksi.
’’No moi.’’ Tiikeritassu mumisi ja istahti kollin viereen.
Tämä avasi suunsa kertoakseen veljelleen Pimeydenmetsästä, mutta jokin esti häntä.
Naaras ei saanut sanaakaan suustaan.
Jokin kutkutteli tämän vasemman korvan isoa lovea.
’’Ei sanaakaan…’’ kuului murina tuulesta.
Tiikeritassu säikähti ja yritti vaihtaa puheenaiheen toiseen.
’’Su-surullista Pihkapennun kuolema.’’ tämä sai viimein sanottua.
Karviaistassu näytti synkältä ja nyökkäsi.
Tiikeritassu oli toki surullinen, mutta hän ei jotenkin vain kiinnittänyt asiaan huomiota. Hän ei pystynyt.

//oli pakko kirjottaa lyhyt, oli kiire//
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäätassu/virta,Myrskyklaani
15.05.2013 16:54
Soturiksi pääseminen ja oma oppilas, sekä jotakin muuta eeppistä siinä sivussa.

Heräsin parantajan pesässä uneliaana.
"Kas, heräsithän sinä viimein." Lumisydän naukui hymyillen.
"Viimeinkin?" kysyin ihmeissäni.
"Niin, sillä nukuit kokonaisen päivän." Lumisydän selitti hymyillen.
"Aijaa.." nauin hiukan ujosti.
Vasta sitten muistin ne pikku pörriäiset ja katsoin niiden pistoja. Kipu ainakin oli hellittänyt ja turvotuskin oli jo laskenut.
"Vot nyt lähteä pois pesästäni, mutta et saa rasittaa itseäsi liikaa pariin päivään." Lumisydän neuvoi ja minä nyökkäsin ja menin syömään.
Söin kanin. Se oli maukasta. Sitten astelin sotureidenpesään ja käperryin sammalvuoteelleni ja suin takkuuntuneen ja likaantuneen turkkini puhtaaksi.
Pesun jälkeen käperryin tiiviiksi keräksi ja nukahdin.

---illalla---

Heräsin, kun joku pökki minua hereille. Avasin hitaasti silmäni ja näin Mustatähden hymyilevät kasvot naamani edessä.
"Mitä asiaa?" kysyin uneliaana.
"Oletko valmis?" päälikkö kysyi.
"Valmis mihin?" kysyin mutta päälikkö ei enää kuullut, kun talsi pois pesästä.
Minä nousin ylös ja venyttelin. En vaivautunet sukimaan harmaata turkkiani ojennukseen ja astelin turkki aivan sekaisin ja sotkussa aukiolle.
Sitten Mustatähti kutsui klaanin koolle ja minä nolostuin, kun tuo aikoikin nimittää minut soturiksi ja minä en ollut edes peseytynyt tätä juhlavaa hetkeä varten, jota olin jo pienestä pennusta lähtien odottanut innolla.
Uusi nimeni olisi Jäävirta ja olin iloinen ja ylpeä uudesa nimestäni. Klaani onnitteli minua tervehtimällä minua huutamalla uutta nimeäni.
"Jäävirta! Jäävirta! äävirta!" klaani kailotti yhä uudestaan ja uudestaan.
Tilaisuudeen loputtua aukio tyhjeni ja kaikki kävivät yöpuulle, paitsi minä, sillä minun oli perinteen mukaisesti valvottava yksin ja hiljaa leiriä vartioimassa, muiden nukkuessa rauhassa.

---Aamulla---

Aamu sarasti jo ja Mustatähti kävi vapauttamassa minut vartioimisestani. Kävinkin heti ottamassa syötävää ja sitten painuinkin jo nukkumaan.
Käperryin vuoteelleni ja nukahdin samantien.

---illalla---

Heräsin vasta suunnilleen auringonlaskun aikaan. Hain syötäväkseni hiiren ja popsin sen suohini pesän eduatalla. Sen syötyäni suin turkkini kiiltäväksi ja katselin hiukan leiri elämää ympärilläni.
Kauaakaan en ehtinyt katsella muiden touhuja, kun Mustatähti kutsui klaanin koolle. Hän nimitti Leppäpennun oppilaaksi, Leppätassuksi.
Yllätyksekseni minusta tuli hänen mestarinsa. Kosketimme toistemme kuonoja ja klaani onnitteli tuoretta oppilata.
Kokouksen päätyttyä minä kävin uudestaan nukkumaan. Seuraavana päivänä olisi aikainen herätys, sillä pitäisi kouluttaa Leppätassua.
Käperryin vuoteelleni ja nukahdn melko pian sen jälkeen.
Vastaus:20 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkankiito
15.05.2013 15:51
Alotan alusta

Luku 1; Pihkapennun menetys

" He ovat niin kauniita " Naukaisin ja nuolaisin Haapatassun melkein vitivalkoista päätä, jossa oli laikkuja. Haapatassu päästi pienen vingahduksen, mutta sitten pujahti kieleni alta ja jolkotti veljensä, Varpustassun luo, joka tätä jo odotti. Varpustassun hopeanharmaa turkki kimmelsi kun tämä seisoi oppilaiden pesän edessä. Katselin kuinka Haapatassu juoksi veljensä luo iloisesti hymyillen. Kiepsautin katseeni heistä ja katsahdin kumppaniini. Sulkaturkki makoili litteällä kivellä ja heilutteli häntäänsä. Vatukkapentu yritti napata emonsa hännästä kiinni, muttei ylettänyt siihen tai ei ollut tarpeeksi nopea. Naurahdin kevyesti ja katsoin vielä kerran kuinka Sulkaturkki kieputti harmaata häntäänsä ja kuinka vaaleanruskea Vatukkapentu loikki häntää kohti. Sitten käännyin ja nousin ylös. Takajalkani melkein pettivät yhtäkkisestä noususta, mutta lähdin kävelemään silti. Aurinko paisti kirkkaana ja loi aukiolle kauniita valoja ja varjoja kun astelin tyynenä kohti sotureiden pesää. Sammaleista, sulista ja lehdistä kasattu pesä oli suurin, joten se näkyi helposti ulkopuolellekkin. Pujahdin sotureiden pesän viileyteen ja hain katseellani Ruskolehteä. Näin kyllä Rikkovarjon kieppuvan sammaleellaan, mutta etsin Ruskolehteä. En nähnyt oranssinruskeaa kollia missään, joten astuin tympeentyneenä pois pesästä. Katsoin aukiolle ja ihmettelin miksi niin monet kissat tungeksivat paikalle. Kissat selvästi katsoivat maahan, mutten tiennyt mitä he katsoivat. Näin kuinka Pajupuro juoksi itkien paikalle, sulloutui kissojen ohitse ja kyyristyi maahan.
# Mitä siellä on? # Ajattelin ärtyneenä ja lähdin kohti väkijoukkua. Aloin työntymään kissojen lävitse ja kun olin päässyt tarpeeksi monet ohitse, näin maan. Teerenlento katsoi maassa makaavaa valkopihkan väristä kissaa, joka yski ja jonka kyljet tuskin nousivat. Vaikka en olekkaan Parantaja, saatoin nähdä että tuo kissa kärsi. Tuijotin kissaa uudelleen. Selvä pentu. Pennun turkki oli vitivalkoinen ja tällä oli pihkan värisiä läiskiä. Tuijotin pentua, kunnes tajusin jotain hirveää. Hän on Pihkapentu! Kun katsoin paremmin ympärilleni, näin piirissä Sisiliskovarjon, Rastaanvireen, Aaltojuovan, Huminatassun, Omenatassun, Lehvätassun ja tietysti Pajupuron. Tiikeritassukin ja Karviastassukin olivat paikalla. He istuivat Lehvätassun vierellä ja lohduttivat tätä, kuten myös Huminatassu ja Omenatassu. Sydämmeni sykki niin nopeasti, että tuntui siltä kuin se olisi porannut reikää ulos. Yritin paeta pois Pihkapennun luota, mutta kun viereeni tuli Sulkaturkki ja tämä kiepautti häntänsä eteeni, tiesin että pakeneminen ei auta. Piti vain kohdata totuus. Käännyin ympäri ja istuin maahan nojaten Sulkaturkkiin. Vatukkapentu istui emonsa vierellä ja Haapatassu ja Varpustassu tunkeutuivat kissojen läpi. Kun kaksikko pääsi vierelleni, näiden suut loksahtivat auki. Pihkapentu makoili edessäni, vain muutaman hiirenmitan päässä. Kolli tärisi, hänen silmänsä olivat kiinni ja kyljet kohoilivat vain hieman. Teerenlento koski kollia välillä, nosti tätä tassujensa väliin tai pyäri hänen ympärillään.
" Parantuuko hän? " Kuulin Symbolihännän kysyvän hiljaa, surun musertamana. Kilpikonnakuvioinen kolli oli tullut paikalle ja tämä tuijotti surullisesti jälkeläistään. Teerenlento pysyi hiljaa ja Lehvätassu nyyhkäisi ja painui kerälle.
" KERRO MEILLE! " Symbolihäntä karjui surun musertamalla äänellään. Tämän ilme oli surullinen ja pelokas. Ääni säpsähdytti Teerenlennon. Sitten naaras pudisti päätään ja painoi päänsä. Naaraan pieni liike oli kuin isku mahaasi. Ilmat puristuivat suustani ja pästin pienen inahduksen. Kissat päästivät surullisia maukaisuja ja pian kaikki kaikkosivat muualle, jotta Teerenlento saisi hoitaa Pihkapentua rauhassa. Sulkaturkin häntä katosi häntäni luolta. Katsoin kuinka kumppanini lähti kävelemään. Loikkasin ylös ja juoksin muutamalla loikalla Teerenlennon luo, joka nyt otti Pihkapennun niskasta kiinni.
" Eikö häntä voida pelastaa? Mihin hän sairastui? " Kyselin nopeasti, ennenkuin ääneni murtuisi. Teerenlento pudisti päätänsä ja kohautti surullisena olkiaan. Sitten tämä käveli parantajan pesään tärisevä Pihkapentu suussaan. Lehvätassu nyyhkytti yhä paikoillaan, ystävänsä tukenansa. Minun on päästävä pois. Juoksin nopeasti aukion ohitse ja pujahdin ulos leiristä. Minua pelotti Pihkapennun puolesta. Kyyneleet alkoivat kasaantua silmiini ja ne alkoivat valua silmäkulmistani. Ravistin päätäni ja lähdin juoksemaan. Juoksin kuin päätön hiiri eteenpäin. Kaaduin tassuihini ja joka kerta sain kipeän kohdan jonnekkin. Silti jatkoin. Maa alkoi muuttua pehmeäksi, kun jalkojani alkoi särkeä ja jouduin melkein pomputtamaan jalkojani. Yhtäkkiä haistoin tutun tuoksun. Ilmassa leijaili Ruskolehden tuoksu. Kiepsahdin ympäri ja lähdin noin vain seuraamaan tuoksua. Aivoissani ei tapahtunut mitään ja olin liian turta yhä siitä että Pihkapentu kuolisi. Seurasin Ruskolehden tuoksua niin kauan että ilma muuttui tuuliseksi ja Hopeahäntä siirtyi taivaalle. Tassuni tuntuivat pettävän ja sain hädin tuskin henkeä. Pihisin hiljaa kun otin vielä muutaman askeleen, ennenkuin kaaduin maahan. Pehmeä maa otti minut vastaan, mutta silti kuului tömähdys kun kaaduin. Pihisin maassa yrittäen saada henkeä, kunnes kävelyn väsymys otti veronsa. Pääni retkahti tassujeni väliin.
Säpsähdin hereille kauniissa ja kimmeltävässä paikassa. Ruoho oli kirkasta ja samaten taivas. Puut kohosivat korkealle ja kaikkialla käveli kauniita kissoja. Kun kiepsautin pääni eteenpäin näin edessäni Pikkusulan.
" Emo! " Naukaisin iloisena. Mutta Pikkusulka ei ollut iloinen. Naaraan ilme oli surullinen.
" Minulla on surullisia uutisia " Naaras naukaisi hiljaa. Pikkusulka siirsi pörhöisen häntänsä tassujensa eteen. Kaikki ilo siitä että näin emoni, peittyi olosuhteiden karmeuteen. Nimittäin Pikkusulan punertavan turkin takaa astui Pihkapentu. Kollin turkki oli samanlainen kuin ennen, mutta sitä ympäröi tähdet. Pihkapentu ei näyttänyt tietävän kuinka kuoli, koska tämä hymyili iloisesti. Pikkusulka päästi ulvahduksen surustansa.
Säpsähdin uudelleen, mutta nyt olin maalla. Tarkoittiko tuo että......Pihkapentu oli kuollut?

//L_Y_H_Y_T xD JA Pihkapentu kuolee
Vastaus:23 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kielotassu,Myrskyklaani
15.05.2013 15:21
Katsoin sumein silmin veden pintaan päin minä olin hukkumassa.Kuolisinko jo pentuna? Suljin silmäni surullisena ja odotin,että happi loppuisi.Pian kuitenkin näin kissan,joka piteli tähtien hohdetta tassuissaan.Kuka tuo kissa oli ja tuliko tämä hakemaan minua Tähtiklaaniin.Yllättäen kissa tarttui tassuillaan minuun ja kiskoi minut ylös järvestä.
>Eikö hän viekkään minua Tähtiklaaniin?<ajattelin hämmästyneenä.
Tähtikissan turkki oli kauniin hopeaharmaa ja sitä halkoivat sysimustat raidat.
Kun pääsimme pinnalle aloin yskiä vettä keuhkoistani.
"Ki-kiitos kuka oletkaan."mau'uin kähisten.
"Olen Shira."naaras maukui.
"Miksi pelastit minut?"kysyin hiljaa samalla kun naaras auttoi minut rantaan.
"Olen nähnyt liikaa kuolemaa."Shira maukui.
"Mutta olethan jo Tähtiklaanissa."töksäytin.Shira säpsähti hiukan ja katsoi minua murheellisena.
"Kuolin vasta vähän aikaa sitten synnytysessä."Shira maukui surullisena.
"Missä pentusi ovat?"kysyin.
"Turvassa seuraan heitä aina."Shira maukui ja alkoi haaleta.
"Odota kerro keitä he ovat!"huusin,mutta turhaan Shira oli poissa.
Huokaisin turhautuneena ja lähdin tassuttelemaan kotiin päin.Juovasulka oli varmaan jo kamalan huolissaan minusta.
"Kielopentuu!?"kuulin kutsu äänen.
"Olen täällä!"huusin ja aloin juosta ääntä kohti,mutta jalkani pettivät.Parkaisin kivusta ja näin,että jalkani oli oudossa asennossa.Siihen sattui hirveästi enkä pystynyt nousemaan.Jalkani oli varmaan nyrjähtänyt.
"Apua!"huusin.Kuulin jonkun äänen,mutta en tunnistanut kuka huusi.Pian näin tummanruskea raidallisen turkin jonka tunnistin kuuluvan isälleni.
"Isä!"huudahdin onnellisena.
"Täällä!Hän on täällä!"Vatukkakynsi huusi ja juoksi luokseni.Varjoista ryntäsi myös kaksi muuta soturia:Saarniturkki ja Hopeasulka.
"Onko hän kunnossa?"Hopeasulka kysyi.
"Olen minä jalkani on vain hieman kipeä."mau'uin.
Vatukkakynsi katsoi jalkaani ja käänsi sitä varovasti.
"Auh!"vingahdin.
"Paras näyttää sitä Lumisydämmelle."Vatukkakynsi tokaisi ja otti niskanahastani kiinni.Isäni lähti kantamaan minua leiriin.Oli vielä hämärää,mutta aurinko oli kuitenkin jo alkanut nousta.Minua väsytti ihan kamalasti ja silmäni painuivat lopulta kiinni.

Aamulla:

Raotin silmiäni ja erotin Lumisydämmen valkean turkin.
"Heräsit.Hyvä nyt voin tutkia nilkkasi."Lumisydän maukui.Nousin istualteen ja annoin naaraan tutkia nilkkani.
"Se on vain nyrjähdys paranee itsestään,mutta älä sitten juokse ettet pahenna sitä."Lumisydän maukui.Nyökkäsin ja lähdin tepsuttelemaan ulos.Näin aukiolla emoni eikä hän näyttänyt iloiselta.
"Anteeksi minun ei olisi pitänyt karata."mau'uin alistuneena.
"Toiste et sitä tee!"Juovasulka sähähti,mutta tämän ilme lämpeni.
"Mitä nyt?"kysyin innoissani.
"Olet valmis soturioppilaaksi"emoni maukui.
"Niinkö ihanko totta!"kiljahdin innoissani ja olin aikeissa juosta suurkivelle.
"Ensin pesu!"Juovasulka maukui ja alkoi nuolla turkkiani.
"Joko riittää!?"mau'uin ärsyyntyneenä ja yritin rimpuilla irti emoni otteesta.
"No niin nyt voit mennä."Juovasulka hymyili.
Tipsutin suurkivelle jonne Mustatähti olikin jo noussut ylvään näköisenä.
"On aika nimittää uusi oppilas!"tämä kajautti.
>Viimein!<ajattelin innoissani ja kipitin suurkiven juurelle.
"Kielopentu olet saavuttanut kuudenkuun iän ja on sinun vuorosi tulla oppilaaksi.Tästä päivästä aina siihen kun olet saanut soturinimesi tunnettakoon sinut Kielotassuna.Mestareksesi tulee Tomupilvi.Toivon,että Tomupilvi välittää sinulle kaiken oppimansa."
"Tomupilvi olet valmis saamaan oppilaan.Sait loistavaa koulutusta Kirsikankukalta ja olet osoittanut olevasi rohkea ja taistelutaitoinen.Odotan sinun mestarina välitäämään kaiken tietosi tälle oppilaalle."Mustatähti maukui.
Kosketimme mestarini kanssa toistemme kuonoja.
"Kielotassu,Kielotassu!"klaani huusi nimeäni.Olin todella onnellinen ja kehräsin melkein äänettömästi.
Vastaus:25 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkatassu, Myrskyklaani
15.05.2013 14:49
Kotkatassu heräsi oppilaiden pesässä. Hetken hän mietti, miksi hän ei ollut pentutarhassa, sitten hän muisti.
>olen oppilas! Minä nukun nyt täällä< Kotkatassu hoki itselleen, kun nousi ylös. Hän huiskaisi hännällään vieressään nukkuvaa Kurkitassua.
"Ylös!" Hän sihisi veljensä korvaan. Samalla, kun Kurkitassu kömpi pystyyn, Kotkatassu tähyili Lintutassua ja Purotassua. He olivat varmaan jo lähteneet, sillä kaksikon makuusijat olivat tyhjät. Kielotassu nukkui vielä.
"Kotkatassu, alahan tulla sieltä, kolutuksesi alkaa!" Hopeasulan ääni huusi ulkosalta.
"Tullaan!" Kotkatassu maukui ja pujahti ulos pesästä. Hopeasulan näkeminen sai hänet taas muistamaan unessa. Hän pakottautui keskittymään oleelliseen ja höristi innokkaana korviaan.
"Mitä teemme tänään Hopeasulka?" Hän kysyi.
"Lähdemme Jokiklaanin rajalle. Voimme kulkea rajalinjaa pitkin, ja saalistaa samalla", Hopeasulka vastasi.
"Muistathan, miltä Jokiklaani tuoksuu?" Kotkatassu muisteli ensimmäistä retkeään klaanien rajoilla.
"Kyllä muistan!" Hän hihkaisi.
"Hienoa! Mennäänpä sitten", Hopeasulka maukui. Hän johdatti Kotkatassun ulos leiristä. Kotkatassu loikki hänen perässään. Jonkin aikaa taivallettuaan he kuulivat järven liplatuksen.
"Olemme varmaan kohta perillä", Kotkatassu kuiskasi. Hopeasulka nyökkäsi.
"Mitä haistat?" Hän kysyi. Kotkatassu nuuhkaisi ilmaa. Jokiklaanin haju leijui voimakkaana, mutta riistaeiläinten aromit sekoittuivat siihen.
"Hmmm.. Haistan vesimyyrän. Saanko saalistaa?" Kotkatassu ilmoitti.
"Sitä vartenhan me täällä olemmekin", Hopesulka kehräsi. Kotkatassu laskeutui matalaksi ja hiipi eteenpäin. Pian hän näki vesimyyrän, joka kaivoi maata pikkuisilla tassuillaan. Kotkatassu lähestyi sitä äänettä. Hän oli iskuetäisyydellä. Hän ponnisti loikkaan ja painoi vesimyyrän maata vasten ja katkaisi siltä niskat.
"Hienoa Kotkatassu, olet oppinut tuon tempun hyvin!" Hopeasulka kehui ja astui ulos pensaasta. Kotkatassu kehräsi ja nosti eläimen hampaisiinsa.
"Hautaa Se tuonne, niin voimme jatkaa matkaa". Hopeasulka jatkoi. Kotkatassu pudotti myyrän ja kaapi sen päälle kasan multaa. Sitten hän kääntyi ja ravasi Mestarinsa perään. Pian he olivat kiertäneet koko rajalinjan, ja palasivat nyt takaisin keräten saaliinsa, jota oli paljon. Kun he palasivat leiriin, oli jo myöhä.
"Menehän syömään", Hopeasulka kehotti ja tassutteli sotureiden pesälle. Kotkatassu nappasi hiiren ja suuntasi oppilaiden pesälle.
"Hei Kurkitassu, mitä teit tänään?" Kotkatassu huusi veljelleen ja laskeutui istualleen.
"Kaikkea kivaa, Kotkatassu..", Kurkitassu vastasi. Hän selosti veljelleen juurta jaksain kaikki taisteluliikkeet, joita hän oli oppinut. Kotkatassu pureskeli samalla hiirtään.
Vastaus:25 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Purotassu, Myrskyklaani
15.05.2013 14:33
Kävelin Kärpänkäpälän kanssa Myrskyklaanin rajaa pitkin. Sillon lehti putosi puusta ja minä hyppäsin ja painoin sen tassujeni alle, niin kuin pentutarhassa. Kärpänkäpälä käveli hiljaa vieressäni. Kärpänkäpälä näytti ajattelevan, jotain joka ei liittynyt koulutukseeni. Kävelimme vielä jonkin matkaa Myrskyklaanin rajaa pitkin, kunnes saavuimme leiriin. Kärpänkäpälä jatkoi sotureiden pesälle ja minä loikin oppilaiden pesälle. Oppilaiden pesässä ei ollut kuin vasta yksi oppilas ja se oli rakas siskoni Lintutassu.
" Hei! Miten päiväsi meni?" Mau'uin siskolleni. Lintutassu käänty sameleiden pällä, niin että näki minut.
" Hyvin minulla meni. Entä sinulla?" Lintutassu nau'kui minulle iloisena.
" Hyvin meni minullakin. Kärpänkäpälä on vain vähän hiljainen. " Kerroin. Lintutassu nyökkäsi siihen.
" Oletko syönyt?" Kysyin. Lintutassu pudisti päätään.
" Syödäänkö yhdessä vaikka kaniini?" Kysyin.
" Joo!" Lintutassu hihkaisi. Kännyin ja lähdin, mutta matkalla huikkasin lapani yli.
" Haen sen kanin. Palaan kohta." Tassuttelin tuoresaaliskasalle. Ja katsoin kasaa. En aluksi nähnyt kania, mutta sitten kun kiersin kasan ympäri, niin näin kanin. Tartuin hampaillani sen niska nahasta ja kannoin sen oppilaiden pesän suuaukolle, jossa Lintutassu odotti. Laskin kaniinin maahan ja siirryin, että Lintutassu voisi syödä ensiksi puolet. Lintutassu söi yli puolet, mutta en sanonut asiasta hänelle. Söin loput kaniinista sen jälkeen vaihdoin kieliä siskoni kanssa. Kun aurinko oli laskenut kokonaan, niin kömmin oppilaiden pesään ja käperryin omalle sammalpedilleni nukkumaan. Heräsin aamulla todella aikaisin. Lintutassu nukkui vieressäni ja en halunnut herättää tätä, joten hiivin hiljaa ulos oppilaiden pesästä. Kompastuin melkein matkalla Kotkapennun häntään, mutta loikkasin ketterästi hännän yli viime hetkellä. Maleskelin koko aamun oppilaiden pesäässä, tai sen ulko puolella. Auringon huipun hetkellä näin Karpänkäpälän tulevan leiriin.
" Tule Purotassu. Menemme nyt harjoittelemaan!" Kärpänkäpälä nau'kui. Kärpänkäpälä kääntyi ja lähti leiristä. Loikin tämän perään, melkein niin nopeasti kuin pääsin. Kun saavuin harjoittelu kuopalle Kärpänkäpälä odotti minua hiekkakuopan keskellä.
" Aloitetaan." Kärpänkäpälä nau'kui. Katsoin tätä hetken kunnes ponnistin ja loikkasin hiekkakuopaan Kärpänkäpälän eteen.
" Sinä hyökkäät, minä puolustan." Kärpänkäpälä jatkoi etken kuluttua. Aloitin kiertämällä ympyrää, tarkoituksena sekoittaa Kärpänkäpälän pää. Se ei kumminkaan onnistunut vaan kulutin vain turhaa voimiani. Lopulta hyppäsin Kärpänkäpälän päälle. Olin tähdännyt iskun lapaan, mutta se ei onnistunut.
" Älä katso minne tähtäät, ole nopea." Kärpänkäpälä neuvoi, kun olin kompuroinut ylös. Nyökkäsin ja valmistauduin uuteen loikaani. Katsoin Kärpänkäpälän häntää, mutta hyppäsin tämän vatsan viereen ja potkaisin vielä heikoilla takajaloillani Kärpänkäpälän lapaa, mutta se ei hyödyttänyt koska olin niin pieni.
" Tuo olisi ollut hyvä, mutta olet niin hirveän pieni kokonen, niin sinun kannattaa käytää nopeutta." Kärpänkäpälä ohjasi. Nyökkäsin taas ja valmistauduin nyt katsoin tämän lapaa ja leikin valmistautuvani hyppyyn. Mutta en hypännyt, vaan näyttelyn että hyppäisin, mutta jätin hypyn lyhyeksi. Kärpänkäpälä hämmästyi siitä, mutta kääntyi. Silloin tämän etutassu oli tarpeeksi lähellä minun suunnitelmani. Vedin Kärpänkäpälältä etujalat alta jolloin tämä kaatui. Hyppäsin tämän selkään ja tartuin hellästi kiinni tämän niskasta. Ja hyppäsin pois.
" Jos olisit ollut vihollinen olisin purrut täysiä." Mau'uin.
" niin tietenkin. Mutta nyt meidän on aika lähteä leiriin. Kärpänkäpälä ponnisti yhdellä loikalla pois hiekkakuopasta, mutta minä jouduin kömpimään ylös vaivalloisesti. Kärpänkäpälän häntä hävisi jo metsään, kun minä lähdin juoksemaan kohti leiriä. Kärpänkäpälä käski minut metsälle kun saavuimme leiriin.> Mutta kun emme ole harjoitelleet metsästystä.< Väitin mielessäni vastaan, mutta käynnin lähteäkseni. Metsä oli tulossa pimeäksi, mutta ihme minua ei pelottanut hirveästi. Kävelin varovasti metsässä ja haistoin ilmaa. Haistoin tuntemattoman tuoksun. Seurasin tuoksua, koska halusin selvittää mistä se tuli ja mikä haisi noin. Kävelin pitkään eteen päin, kunnes näin hajun lähteen. Sillä oli punainen turkki suurin piirten. Ja valkoinen hännän pää. Se kääntyi ja irvisti minulle. Lähdin juoksemaan, niin lujaa kun pystyin. En ollut koskaan juossut niin kovaa. Juoksin leiriä kohti, mutta jokin oli vinossa. En kuullut otuksen askelia se ei ollut lähtenyt seuraamaan minua. Onneksi! Hölkkäsin lopun matkaa leirille. Kärpänkäpälä ei ollut tyytyväinen saaliin, mutta ei voinut torua, koska ei ollut itse opettanut vielä metsästystä. Lintutassu ulvaisi leirin sisään tulo käynnillä jotain. Ryntäsin siskoni luokse. Ja näin emoni massa. Kirsikankukalla oli poskesta hännän päähän asti oleva verinen haava. Raahasin emoni Lintutassun kanssa Lumisydämmen pesälle. Katsoin surullisena emoani kunnes kännyynin ja lähdin nukkumaan oppilaiden pesälle. Näin painajaisia Kirsikankukan kuolemasta ja Lintutassun suremassa minun kanssani emoani. Pakotin itseni hereille vaikka minua väsytti aivan hirveästi. Lintutassu kin oli hereillä, tavallaan. Tämä makasi paikallaan silmät auki ja hengitti.
" Painajaista vaiko?" Minä nau'uin Lintutassulle hiljaa. Lintutassu nyökkäsi nopeasti minulle. Katsoin häntä vähän aikaa, kunnes minun piti mennä nukkumaan, koska väsytti niin paljon.
Painoin silmäni kinnija yritin nukahtaa. Siinä kesti vähän aikaan ennen kuin sain nukahdettua. Nyt näin unta siitä että juoksin vihoissani pois leiristä. Juoksin, kunnes saavuin järvelle josta pääsee jokilkaanin reviirille uimalla. > Emme ole Lintutassun kanssa nähneet pitkään aikaan Mäntylehte, elikkä isämme.< Mietin unissani. Hyppäsin jää kylmään veteen unessa ja uin keskelle järveä, jolloin väsyin. Painauduin syvemmälle ja syvemmälle veteen, kunnes en saanut henkeä ja heräsin taas kerran.> Pelkkiä painajaisia koko yön. Aika hirveää.< Totean itsekseni. Aurinko oli jo noussut ja lämmitti mukavasti. Maa oli märkää, josta pättelin, että illalla oli satanut. Nousin ylös ja näin mestarini Kärpänkäpälän tämän kumppanin Kärpänloikan kanssa. Nousin ylös ja tassuttelin mestarini luokse.
" Mitä temme tänään?" Kysyin innoissani. Kärpänkäpälä huomasi minut vasta nytten.
" Öööö.... Harjoittelemme metsästystä." Tämä mumisi happamasti, koska varmaan olisi halunnut olla vielä Kärpänloikan kanssa aamun ainakin. Kärpänkäpälä katsoi minuun vielä hetken kunnes mau'kui.
" Kuule Purotassu mitä jos aloittaisimme vasta auringon noustua?" Katsoin vähän aikaa muualle, kunnes kohautin lapojani.
" Ihan sama. Nähdään silloin, hiekkakuopalla?" Mau'uin. Kärpänkäpälä nyökkäsi ja näytti helpottuneelta. Kännyyin ympäri ja hölkkäsin oppilaiden pesälle. Katsoin sisälle, mutta Lintutassu ei ollut siellä. Kännyynin taas ja istuin paikoilleni. Katselin ympärilleni ja näin Lumisydämmen valkoisen turkin parantajan pesässä. Tämä vaihtoi hämähäkin seittiä kehänkukaan emoni haavalle. Tunnistin siitä ne kasvit, koska Lumisydän oli näyttänyt ne minulle ja Lintutassulle kun olimme katsomassa emoamme. Katselin Lumisydäntä pitkään, kunnes nousin ylös ja tassuttelin tämän luokse.
" Miten Kirsikankukka voi." sanoin Lumisydämmelle. Lumisydän käänsi päätään.
" Hyvin." tämä nau'kui. Siirsin katseeni Lumisydämmestä kirsikankukkaan.
" Kiitos, että hoidat Kirsikankukkaa." Mau'uin yllättäen. Lumisydän näytti myös vähän hämästyneeltä.
" Tietenkin hoidan." Tämä huudahti.
" Kiitos siitä." mau'uin takaisin ja kännyin ja loikin pois. Istuin taas oppilaiden pesän suuaukolla makoilin tylsistyneenä paikoillani ja haukottelin. Silloin näin Kärpänkäpälän lähtevän leiristä. Silloin muisti.> Minun han piti olla jo hiekkakuopalla.< Ajattelin. Ponnistin ylös nopeasti ja juoksin täysiä pois leiristä. Kun havaitsin Kärpänkäpälän niin hiljensin vauhtiani ja ohitin tämän tuulen ala puolelta, niin ettei Kärpänkäpälä saisi hajua minusta. Sitten jatkoin juosten ja kun saavuin hiekkakuopalle hengitin raskaasti. Hyppäsin hiekkakuopanpohjalle ja tasasin hengitykseni. Sillon kärpänkäpälä ilmestyi näkyviin. Yritin hengittää todella rauhallisesti, mahdollisimman normaalisti.

// Hirveeesti kirjoitus virheitä ja muuta. Tästä tuli myös tylsä kun en keksinyt oikein mitään.//
Vastaus:27 kp:tä! :>

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rikkovarjo, Jokiklaani
15.05.2013 12:55
luku 20
Missä kaikki ovat?
Rikkovarjo heräsi tasaiseen sateenropinaan, joka kuului ulkoa. Kolli haukotteli leveästi ja vääntäytyi jaloilleen, venytteli antaumuksellisesti ja katseli ympärilleen. Ei vieläkään Vaahterakukkaa, tai Kärpänkäpälää. Kumppanistaan kolli ei ollut huolissaan, mutta se ettei Kärpänkäpälää näkynyt, huolestutti häntä. Pesässä nukkuivat vielä melkein kaikki klaanin sotureista, eikä ulkona vallitseva ilma kyllä varsinaisesti rohkaissut heräämään. Kuitenkin kolli tassutteli ulos piiskaavaan sateeseen ja suuntasi välittömästi hiukan saalista haettuaan pentutarhaan. Sielläkin kaikki nukkuivat vielä, Pajupuro ja Kultapentu mukaanluettuna. Soturi huokaisi hiljaa ja laski kyyhkyn kuningattaren makuusijan viereen ja palasi klaaniaukiolle. Oli kulunut muutama auringonkierto siitä, kun hän oli palannut klaaniin. Kultapennusta ei ollut syntynytkään kovin isoa haloota, kun Rikkovarjo oli kertonut, että hän oli Tuuliklaanilaisen Kuurahohteen tytär. Kuuranharmaa naaras olikin ollut Sulkatähden vanha ystävä ja tämä oli surrut kovin vanhuksen poismenoa. Olihan se tavallaan surullista. Että menettää ystävänsä, jota ei ole nähnyt, no, kuihin. Kuitenkin Kultapennusta oli tullut päällikön lemmikki. Rikkovarjo huokaisi hiljaa ja lähti tassuttelemaan kohti oppilaitten pesää kylmän piiskaavan sateen murjoessa tämän turkkia. Oppilaspesästä kuului tasaista tuhinaa, Punatassu ja tämän hyvä ystävä, Karviaistassu nukkuivat pesän perällä. Soturi tassutteli aivan hiljaa poikansa sammalpedin luokse ja napautti kevyesti tämän lapaa hännällään. Punatassu ynähti tyytymättömästi ja raotti silmiään. "Rikkovarjo, mitä nyt? Taas.." tämä kuiskasi miltei äänettömästi. " Mistä lähtien Kärpänkäpälä on ollut poissa?" tämä maukui. Punatassu ei näyttänyt ymmärtävän tilanteen vakavuutta, vaan haukotteli unisesti ja vastasi: "Ehkä muutaman auringonkierron ajan, sinä päivänä hän lähti johonkin, kun sinä palasit takaisin." Rikkovarjon päässä pyöri. Mihin kaikki hänen läheisensä katosivat? "Antaisitko minun nyt nukkua, kiitos!" Punatassu murisi ja sulki jälleen silmänsä. "No nuku sitten." Rikkovarjo mutisi ja asteli pois pesästä. Kolli haukotteli leveästi, hän ei ollut nukkunut juurikaan viimeyönä. >> Ehkä minunkin pitäisi hain lakata murehtimasta ja mennä nukkumaan.<< Se tuntui harvinqisen hyvältä idealta, joten kolli juoksi aukion halki ja hidasti vasta pesän suulla. Hän asteli omalle paikalleen kuin mitään ei olisi tapahtunut ja yritti nukkua.
//Erittäin lyhyt.
Vastaus:12 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kurkipentu/tassu,Myrskyklaanii
14.05.2013 21:16
Yö oli laskeutunut hiljaisena ja hämäränä tyhjän leiri aukion ylle. Kuului vain hiljaista ja rauhaisaa tuhinaa pesistä jokapuolelta ympäriltäni. Olin syönyt itseni ähkyyn, kun olin tullut hotkineeksi suuren kanin yksinäni pusikossa.
Vatsani oli kipeä, mutta en voisi kertoa siitä Lumisydämmelle sillä sittenhän minä paljastuisin ja minu rangaistaisiin, joten ei kiitos. Mieluummin kärsisin kimpuni yksin ja hiljaa, kuin valittaisin ja saisin rangaistuksen. Kiitos ei!
Makasin hiljaa pensaan takana ja minua väsytti kamalasti.
>Ei kai haittaa, jos torkahdan pikku hetkiseksi..< ajattelin unisena silmäluomet lupsuen.
Niin minä nukahdin syvään ja rauhalliseen uneen.

---Muutamia tunteja myöhemmin---

Heräsin edelleen pensaikossa pöllön huhuiluun. Kun pöllö lakkasi huhuilemasta tuli kuolemanhiljaista. Koko metsä tuntui pidättävän hengitystään ja sitten kuin salaman iskusta taivaalta syöksyi hopea sulkainen kotka kirkkaana hohtaen.
Haukoi henkeäni ällikällä lyötynä, enkä voinut muuta, kuin vain tuijottaa tuota näkyä suu auki.
"Vau.." henkäisin vaikuttuneena.
Kotka syöksyi jonnekkin metsikköön.
Siirsin katseeni pois taivaasta ja aioin astua aukiolle, kun kuulin sieltä hiljaista ääntä. Ikään kuin kuiskausta.
Näin aukiolla istuvan hopeisen naaraan ja tunnistin tuon hetimmiten Kotkatassun mestariksi Hopeasulaksi.
Sitten näin, että tuo itki. Itki hiljaa jotakin mistä en tiennyt, mutt jäisi varmaan mysteeriksi iki ajoiksi. Sitä en tiennyt, mutta hänkin oli tainnut nähdä hopea kotkan taivaalla.
Sitten Hopeasulka vain palasi sotureidenpesään hiljaa itkien. Hetken olin näkevinäni pienen pennun haamun aukiolla katsomassa Hopeasulan perään, mutta näky katosi saman tien.
Aamukin alkoi hiljaa jo sarastaa ja minä kipitin pentutarhaan ja kävin makaamaan veljieni ja siskojeni vierelle. Nukahdin pikimmiten, mutta ehdin nukkua vain muutaman minuutin ajan, ennen kuin emo pökki minut hereille.
Aukiolta kajahti Mustatähden klaanin kokous kutsu ja emo virnisti hilpenä minuun katsoen. En käsittänyt, miksi emo oli niin hilpeä.
Astelimme muiden klaanilaisten joukkoon kuulemaan, mitä pääliköllä olisi asianaan. Minulle tuli aivan puun takaa, että kokous koskikin minun oppilaaksi nimittämistni.
Mestarini olisi Nopsavarjo, mutta koska kolli oli kumppaninsa tavoin kateissa mestarinani toimisi ainakin toistaiseksi Kärpänloikka. Kosketimme Kärpänloikan kanssa juhlallisesti toistemme kuonoja ja koko klaani alkoi onnitella minua kutsumalla minua uudellla nimelläni hoilottaen sitä jonkin aikaa vallan riemukkaasti.
"Kurkitassu! Kurkitassu! Kurkitassu!" klaani hoki iloisesti ja näin sivusilmällä onnittelijoiden joukossa siskoni ja veljeni, sekä emoni.
Suuni levisi ylpeään hymyyn ja röyhistin rintaanikin hiukan ja suoristin aavistuksen verran ryhtiäni. Kokouksen päätyttyä minä ja Kärpänloikka lähdimme koulutustuokiolle metsään.
Käepänloikka opetti minulle taistelun alkeita, jotka opinkin heti kättelyssä noin suurin piirtein, vaikkakin hiukan hiomistakin löytyy joissakin liikkeissä.
Harjoittelimme auringon laskuun saakka.
"Huomenna opetan sinut metsästämään ja sitten voisimme hiukan hioa taitojasi." naaras puuskutti ja minä vain nyökkäsin hymyillen.
Hölkkäsimme leiriin ja Kärpänloikka antoi minulle luvan syödä. Nappasin pikkuisen hiirulaisen muiden isompien saaliiden joukosta, sillä jos totta puhutaan, niin ei minulla ollut juurikaan nälkä sen suuren kanin jäljiltä, mutta olihan minun pakko nyt jotakin syödä etten paljastaisi itseäni.
Söin hiiren nopeasti ja aloin peseytyä. Veljeni asteli luokseni ja onnitteli minua oppilaaksi pääsemisestäni.
"Onnea!" tuo vain maukui, kun ei selvästikkään oikein muutakaan sanottavaa minulle keksinyt.
"Kiitos paljon, veliseni." mauin yrittäen kuulostaa juhlalliselta, mutta minua alkoi vain jostain syystä naurattaa. Kotkatassukin nauroi kanssani ja siinä me sitten vain nauroimme hetkisen verran yhdessä, kuin olisimme kuulleet hyvänkin vitsin.
Naurettuamme kylliksemme me vain talsimme sisään oppilaspesään ja kävimme nukkumaan vieretysten.
Vielä hetken ennen nukahtamistani, minua nauratti ja kehräsin hiljaa huvittuneesti, kun veljeni oli jo painunut unten maille, kuten kaikki muutkin oppilaat. Minä vain en aluksi meinannut saada millään unta ja valvoin vain hereillä keskellä tasaisesti nousevia ja laskevia karvamöykkyjä, jotka myöskin tuhisivat siinä nukkuessaan.
Lopulta minäkin sain nukuttua ja nukahdin syvään ja rauhalliseen uneen. Näin hiukan omituisia unia koko yön, mutten niistä välittänyt sitten yhtään.

Aamulla..

Kärpänloikka herätti minut ja söin pikaisen aamiaisen ennen metsälle lähtöä. Sitten lähdimme ja alkajaisiksi mestarini opetti minut vaanimaan saalista. Se oli vaikeaa, ainakin aluksi, sillä en meinannut millään tajuta mikä oli oikea asento.
Ensin minä vain sotkeuduin jalkoihini ja kompastelin ja siitä ei tietenkään tullut mitään. Sitten minä yritin hiipiä eteen päin, mutta pidinkin liian kovaa ääntä ja sillä tavalla.
Mutta vihdoin ja viimein onnistuin vaanimisessa. Löysin oikean asennon ja osasin liikkua melko sulavasti.
Oppimiseeni oli mennyt melkoisen kauan, sillä oli jo aurinkohuippu ja nyt vasta pääsin kunnolla kokeilemaan metsästystä.
Aluski vaanin hiirtä, mutt epäonnistuin, kun astuin vahingossa, jonkin risun päälle ja se narahti kovaäänisesti ja hiiri pinkoi pakoon.
Sitten epäonnistuin uudestaan hiirtä vaaniessani, kun emmin liian pitkään sen kimppuun hyökkäämisessä.
Mutta lopulta vasta hiukan ennen auringonlaskua sain kiinni variksen ja oli aivan mahtavan ylpeä itsestäni.
Kärpänloikkakin oli aivan selvästi. Se näkyi hänen silmistään. Varis tosin oli ehtinyt päästää ilmoille korvi vihlovan varoitus kirkunan ennen, kuin olin repinyt sen kurkun auki.
Saalista ei siis tästä lähistöltä löytyis ainakaan vähään aikaan. Niin oli Kärpänloikka kertonut ja sen uskoin, kun oli linnusta niin paljon ääntä kerta lähtenyt.
Palasimme leiriin. Ennen nukkumaan menoa söin rastaan ja sitten vasta painuin yöpuulle muiden oppilaiden perässä.
Vastaus:26 kp:tä!

-Mustahaukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haapapentu, Jokiklaani
14.05.2013 19:50
Irvistin, kun sain kuonooni hiirensapen iljettävän hajun. Laitoin sitä vastentahtoisesti vielä puhtaille tassuilleni, ja aloin puhdistaa Kurnumahan kirppuja täynnä olevasta selästä. Katsoin Vatukkapentua. Siskoni oli joutunut pesemään Varjoturkin likaista selkää. Naaraan ilmeestä päätellen se ei ollut tämän lempipuuhaa. Varpuspentu taas onnekkaana oli saanut helpoimman tehtävän: Kuunnella Varjoturkin tarinoita ja kertomuksia. Veljeni vaikutti kuitenkin oikeasti kiinnostuneelta, tämän tummanharmaa tuuhea häntä väpätti aina, kun tarinoihin tuli jännittävimmät kohdat. Tuhahdin kateellisena. Hän sai aina helpoimmat tehtävät, vaikka aina keksi kaikki kepposet – minä ja Vatukkapentu vain seurasimme tätä perässä ja otimme hänestä mallia. Se ei ollut reilua! No, toisaalta ei olisi kannattanut karata leiristä pois metsään ja varastaa Vaahterankukan saalistaman kalan. Nuolaisin huuliani muistaessa kalan herkullisen maun. Pudistin päätäni sysätäkseni ajatukset sivuun, ja käänsin pääni taas Kurnumahan hiirensappea täynnä olevaan selkään. Sain yrtin löyhkäävää hajua suuhuni, ja pidätin vedet silmistä oksentamista. Kuulin Vatukkapennun hihittelyn, ja mulkaisin tätä vihaisesti. Siskoni käänsi katseensa heti Varjoturkin selkään ja tämän ilme vakavoitui. Tuhahdin, ja katsoin vieressäni olevaa hiirensappi kasaa, josta minun kuului ottaa nokare tassuilleni ja levittää sitä Kurnumahan selkään. Onnekseni se oli kuitenkin tyhjä, joten saisin vihdoin päästä pois edes pariksi sekunniksi.
’’Menen hakemaan lisää hiirensappea.’’ Nau’uin iloisesti. Kurnumaha käänsi katseensa minuun ja ihmetteli riemukasta ilmettäni. Lopulta klaanin vanhin vain nyökkäsi, ja jatkoi rupatteluaan Varjoturkin kanssa. Tallustelin iloisesti hypähdellen ulos klaanin vanhimpien pesästä. Aurinko paistoi kirkkaasti taivaalla, ja aukiolla kissat vaihtoivat kieliä ja rupattelivat normaaliin tapaan. Tiikeritassu riiteli mykän Karviaistassun kanssa. En voinut olla säälimättä mykkää oppilasta, joka ei voinut puolustautua siskoltaan sanoin. Jäin katselemaan paikalleni kissojen touhuja. Säpsähdin, kun huomasin leirin suuaukolla liikettä. Katsoin sitä tarkemmin. Vaahterankukka tuli surun sumentamine silmineen aukiolle raahaten mukanaan veristä harmaata myttyä. Kaikki kissat päästivät kauhun parkaisun. Sydämeni hypähti kurkkuun, kun tajusin, että mytty oli Sulkaturkki.
’’Emo!’’ Kiljuin minkä kurkustani pääsi ja juoksin täyttä vauhtia emoni ja Vaahterankukan viereen. Kiljumiseni ei parantanut yhtään soturin oloa, vaan hänen kasvoilleen tuli entistä kurjempi ilme. Hautasin kasvoni Sulkaturkin ihanaan hopeanharmaaseen turkkiin, ja hengitin emoni rakasta tuoksua. Höristin korviani, kun kuulin kaksi muutakin parkaisua – Vatukkapentu ja Varpuspentu olivat varmasti ihmetelleet mitä minulle oli sattunut. Kuulin heidän juoksuaskelensa, ja tunsin pian Varpuspennun pörröisen turkin kyljessäni.
’’Se oli minun vikani. Minun olisi pitänyt pystyä estämään se.’’ Vaahterankukka naukui surun murtamalla äänellä. Nostin katseeni emoni turkista. Silmistäni valui kyyneleitä – sellainen itkupilli kun olen, mutta nuolaisin Vaahterankukan rinnusta rohkaisevasti. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt toimivan, vaan kissan silmät painuivat tuskasta kiinni. Luimistin korvani, kun kuulin isämme Kotkakiidon surun murtaman ulvaisun. Tämä painautui kiinni kumppaniinsa, ja katsoi meitä silmät surusta sumeina. Nyökkäsin tälle lohduttavasti, vaikka olin itsekin purskahtamaisillani itkuun. Helpotuin, kun huomasin Teerenlennon astelevan rauhallisena luoksemme. Hän katsoi Sulkaturkkia ja tutki tämän huolellisesti.
’’Hän selviää kyllä. Viedään hänet pesälleni.’’ Parantaja maukui rauhallisesti, ja alkoi raahata tajutonta emoani Vaahterankukan ja Kotkakiidon kanssa kohti pesäänsä. Astelin heidän peräänsä posket märkinä kyyneleistä.

Makasin emoni vieressä sanomatta sanaakaan. Painauduin mahdollisimman tiukalle tämän turkkiin ja valvoin häntä silmiäni räpäyttämättä. Varpuspentu ja Vatukkapentu tekivät samoin. Olin tipahtaa Teerenlennon pesän sammalpesältä, kun huomasin emoni säpsähtävän. Tämä avasi hiljaa silmänsä, ja yritti miettiä missä on.
’’Emo!’’ Varpuspentu huudahti, ja alkoi nuolla tämän poskia. Painoin pääni emoni turkkiin, ja nuolin tämän rinnusta. Sulkaturkki naurahti.
’’Selvä selvä. Tässä minä nyt olen. En sentään kuollut.’’ Tämä kehräsi, ja alkoi nuolla Vatukkapennun päälakea. Teerenlento juoksi luoksemme huomatessaan Sulkaturkin olevan hereillä, ja alkoi jutella hänen kanssaan. En jaksanut kuunnella heidän puhettaan, tärkeintä oli se, että emoni oli kunnossa. Suljin hitaasti silmäni, ja vaivuin rauhalliseen uneen.
Säpsähdin hereille, kun tunsin Varpuspennun töytäisyn. Mulkaisin tätä unenpöppörössä.
’’No anteeksi vain.’’ Veljeni naukui äkäisenä, ja käänsi kylkeään poispäin minusta. Tuhahdin, ja käännyin vatsalleni. Katsoin Teerenlennon pesän kattoa. Se oli multainen ja täynnä juuria, ihan niin kuin pentutarhakin.
’’Emo, voimmeko mennä taas pentutarhaan, ja mennä leikkimään yhdessä?’’ Kuulin Vatukkapennun anovan mouruamisen.
’’Ei kulta, ei vielä. Tuota… Minun pitikin puhua teille…’’ Sulkaturkki takerteli. Säpsähdin heti istualleni, emon äänensävy oli ollut vakava, eli hän puhuisi nyt jotakin vakavaa.
’’Mitä nyt emo?’’ Varpuspentu kysyi ihmeissään.
’’Katsos nyt on silleen, että minusta ei tule enää soturia.’’ Sulkaturkki aloitti. Sydämeni hypähti kurkkuun.
’’Mi-miksei?’’ Kysyin ääni väristen. Sulkaturkki huokaisi syvään.
’’Takaruumiini vaurioitui vakavasti, enkä pysty liikuttamaan sitä. En pysty enää juoksemaan, en metsästämään, en leikkimään. Pystyn tuskin edes raahata itseäni.’’

// Nonni. Kirjoitin oman versioni Sulkaturkin vaurioitumisesta. ;3

Vastaus:Lisäänkö Sulkaturkin klaaninvanhimpiin? Ja Haapapentu saa 28 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskolehti, Jokiklaani
14.05.2013 17:27
Sotureidenpesän sammalverhosta valui vettä, ja pihalla ropisi armoton sade. Ruskolehti katseli sitä tylsistyneenä ja töykki kynnellään edessään olevaa sammalpalloa.
’’Tylsää, eikö vain?’’ naukui hiljattain kotiin palannut Rikkovarjo. Ruskolehti nyökkäsi myöntyvästi.
’’On.’’
Sateen ropina oli unettavaa ja oranssi kolli oli vähällä nukahtaa.
’’Käyn juomassa.’’ kolli mutisi ja työntyi ulos pesästä.
Kaikki näytti rauhalliselta, kissat pesissään... vaan yksi ei ollutkaan. Tiikeritassu loikki riemukkaana sateessa ja tämän valkeat vatsakarvat kuraantuivat. Naaras loikki väliin kahdella jalalla, väliin neljällä. Jykevä oppilas nautti vesipisaroiden nuollessa tämän juovikasta turkkia.
Ruskolehti luimisti korviaan.
’’Tiikeritassu, heti oppilaspesään, saat vielä valkoyskän!’’
kolli huusi tyttärelleen. Tiikeritassu ei korvaansa lotkauttanut vaan hillui sekopäisenä sateessa.
’’Tiikeritassu!!!’’ meripihkasilmäinen kolli huusi uudestaan. Tiikeritassu pysähtyi ja katsoi isäänsä.
’’Mitä?’’ tämä sihahti.
’’Tule pois sieltä. Saat valkoyskän.’’ Ruskolehti käski.
’’Meillä on parantaja.’’ Tiikeritassu irvisti.
Ruskolehden pinna alkoi kiristyä.
’’Mutta jotkut ovat menehtyneet kumminkin siihen.’’ kolli murisi.
’’Menehtyneet…mikä ihme kaunopuheinen rotta…’’ Tiikeritassu mumisi ja pyöräytti silmiään.
ruskolehti menetti hermonsa, syöksyi tytärtään kohti ja otti tätä niskasta kiinni.
’’Nyt loppuu!’’ tämä ärisi hampaidensa välistä ja raahasi tyttärensä oppilaspesään. Kolli loppasi Tiikeritassua tämän loviselle korvalle ja poistui oppilaspesästä.
’’Ja tuossa näimme esimerkin yhdestä luonnon ihmeestä, helposti suuttuva, kaunopuheinen kotikisumixi.’’ Ruskolehti kuuli Tiikeritassun sanat selvästi muttei jaksanut välittää niistä.
>Karviaistassu ei ikinä puhu minulle noin…< oranssi soturi ajatteli mutta hylkäsi ajatuksen muistaessaan, että tämän poika oli mykkä. ruskolehti raahusti häntä mutaista maata laahaten sotureidenpesään ja rojahti sammalpedilleen.
Kotkankiidon ruskeat kyljet kohoilivat tasaisesti kollin nukkuessa. Siinä oli hänen ’veljensä’.
Niin hyviä ystäviä pentuina, kuin kaksi puuta…kunnes Ruskolehden, silloisen Ruskotassun edesmennyt mestari Sirpalesydän kertoi tuoneensa kollin kaksijalkalasta.
Siinäpä oli ollut kova uutinen.
Ruskolehti suki takkuisen turkkinsa suoraksi, ja nukahti.

Seuraavana aamuna valo heijastui sammalverhon läpi soturipesään. Ruskolehti raotti meripihkasilmiään ja haukotteli. Kolli nousi ja venytteli pitkään.
Tämä jolkotti ulos pesästä ja lähti suoraan metsästämään.
Eilinen sade oli saanut nyt riistaeläimet liikkeelle, ja joka puolella kahisi jokin. Harakka napsi maanpinnassa olevia matoja tyytyväisen näköisenä.
Ruskolehti kyyristyi vaanimisasentoon ja hiipi linnun lähelle. Kolli vispasi häntäänsä ja hyppäsi harakan kimppuun. Se yritti räpistellä Ruskolehden yliterävien kynsien alta, mutta sai surmansa.
’’Hah.’’ oranssi soturi naurahti ja nuolaisi verta suupielistään. Ruskolehti hautasi saaliinsa ja jatkoi matkaa.
Tällä oli vastustamaton halu edetä tiettyyn suuntaan.
Siispä tämä jatkoi.
Pian soturin polkuanturoita alkoi jo särkeä, mutta tämä jatkoi.
Tämä oli päässyt kaksijalkalaan.
>Tahdon tavata emoni…< Ruskolehti älähti mielessään.
>Mutta hän on toisessa kaksijalkalassa…<
Kollin innostus lopahti, mutta sitten hän keksi.
’’Minä lähden vanhaan kaksijalkalaan!’’

//eli se nyt lähtee vanhaan kaksijalkalaan, mut sinne on nyt jänskästi lyhkääsee matka ku vanhoille reviireille, käykö? xD//
Vastaus:Käyhän se, 20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirsikankukka, Myrskyklaani
14.05.2013 17:17
Kirsikankukka katseli pentujensa nimitysmenoja ylpeänä. Hän oli taas soturi, kun Lintutassu ja Purotassu olivat oppilaita. Kirsikankukka päätti lähteä metsästämään. Hän asteli jo leirin suuaukolle, kun Vatukkakynsi ilmestyi hänen eteensä.
"Hei Kirsikankukka! Olet varmaan ylpeä, kun pennuistasi tuli oppilaita", hän maukui.
"Tietysti. Olethan itsekin jo nähnyt poikasi oppilaana", Kirsikankukka vastasi.
"Kotkatassu on ainoa, mutta pian Kurkipentukin pääsee oppilaaksi, ja muut myös", Vatukkakynsi kehräsi.
"Mitäs sanot niistä kahdesta pennusta, jotka se kulkukissa toi!" Hän jatkoi.
"Puhuin Mustatähden kanssa, hän otti pennut klaaniin. Juovasulka lupasi hoitaa heitä", Kirsikankukka selitti. Vatukkakynsi nyökkäsi.
"Se Puumapentu muistuttaa minusta paljon Tiikerivarjoa, ja Tulipentu myöskin", hän pohti.
"Taidan lähteä metsästämään", Korsikankukka maukui kärsimättömänä ja pujahti metsään. Lehdet suhisivat puissa. Riistaeläinten haut täyttivät ilman. Kirsikankukka seurasi vahvimpaa jälkeä. Se kuului hiirelle. Kirsikankukka laskeutui matalaksi ja hiipi tassu kerrallaan eteenpäin. Hän kiersi pähkinäpensaan, ja näki hiiren jyrsimässä pähkinää.
>hahaa!< Kirsikankukka ajatteli. Hän jännitti lihaksensa, ja loikkasi ilmaan. Hiiri huomasi hänet aavistuksen liian aikaisin, ja Se pujahti kokoonsa.
"Hiirenpapanat! Kuningattarena olo on vienyt parhaimman terän metsästystaidoistani!" Kirsikankukka sihahti ja nuuhki uudestaan ilmaa. Hän hiipi metsän aluskasvillisuudessa.
>hiiren vinkaisu varmaan säikytti kaikki riistaeläimet< Kirsikankukka tuumi ja nousi ylös. Hän voisi kokeilla järven rannalta. Kirsikankukka ravasi eteenpäin ilmaa edelleen nuuskien, mutta tuuli kuljetti hajuja poispäin. Yhtäkkiä hän näki edessä punaisen välähdyksen. Hänen edestään kuului matalla ärinää. Matalakehoinen olento astui esiin. Kettu. Kirsikankukka sähähti. Ja perääntyi muutaman askeleen, mutta kettu oli haistanut hänet. Se paljasti terävät hampaansa ja lähestyi askel askeleelta.Kirsikankukkäa käännähti ja pakeni. Yhtäkkiä hänen etujajaökansa tönäistiin alta, ja hän kaatui maahan. Hän oli kompastumassa oksaan. Ketun kapea kuono ilmestyi hänen naamansa eteen.
"Häivy, hiirenaivo! Minä nyljen sinut muuten!" Kirsikankukka sähisi. Ketun valtava kynsi kohosi. Se viilsi Kirsikankukan poskeen haavan, ja veti kyntensä aina hännänpäähän asti. Haava oli syvä, ja vuoti verta. Kirsikankukka ulvahti ja heilautti kyntensä ketun kuonoon. Kettu vinkaisi ja perääntyi.
"Saasta! Häivy, km sinulla on vielä mahdollisuus!" Kirsikankukka sihisi. Kettu tajusi olevansa alakynnessä. Se kääntyi ja katosi. Kirsikankukka lysähti lantionsa varaan. Hänen poskestaan alkoi syvä haava, joka jatkui kaulan sivulta, kyljestä, aina hännänpäähän asti. Ja Se vuosi verta. Kirsikankukka henkäisi kivuliaasti ja nilkutti kohti leiriä. Hän horjui joka askeleella enemmän, ja hänen toisen kyljen turkkinsa oli aivan veressä haavasta tulleesta verestä. Hänen jalkansa pettivät juuri ennen suuaukkoa. Hän näki hämärästi, kuinka ruskeankirjava ilmestyi pensaasta. Lintutassu. Purotassu ilmestyi hänen jäljessään.
"Emo!" Lintutassu kiljaisi ja tarttui Kirsikankukkaa niskasta. Purotassu nappasi toiselta puolelta ja raahasivat hänet leirin halki Lumisydämen luo.
"Kirsikankukka! Mitä ihmettä! Tuo haava on syvä ja hyvin pitkä. Poskesta hännänpäähän!" Parantaja huudahti.
"Se oli kettu..." Kirsikankukka ähkäisi ja pyörtyi.

//pitkä tauko//
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, Myrskyklaani
14.05.2013 08:10
> Myrskytassu aina väärässä paikassa väärään aikaan. Nyt pitäisi lähteä kohtapuoli kuulammelle. < Ajattelin. Katsahdin nopeasti parantajan pesään varmistaakseni ihan turhaa oliko Myrskytassu sielä. Työnnyin ulos parantajan pesästä turhautuneena. Aurinko paistoi taivalla. Katseeni kiersi ympäri leiriä kunnes silmääni osui Myrskytassun turkki. Tämä makoilin Valkotassun vieressä. Pudistin päätäni hieman.
" Myrskytassu!" Huusin tälle, mutta tämä en näyttänyt kuuluvan.
" Myrskytassuuu!" Huusin jolloin Myrskytassu nosti päätään ja katseli unisesti puolelta toiselle, kunnes näki minut. Pudistin turhautuneena valkoista päätäni.
" Myrskytassu! Tänne sieltä." Huusin Myrskytassulle vihaisena. Silloin Myrskytassu loikkasi pystyyn ja käveli tänne.
" Niin." Tämä kysyi. Huokaisin syvään.
" Sinun pitäisi olla valmistautumassa kuulammelle lähtöön, mutta sinä loikoilet Valkotassun seurassa." Sähisin opilalleni vihaisena.
" Jaha. Sitten minun pitäänvarmaan mennä." Myrskytassu nau'kui nokkavasti. Myrskytassu kääntyi lähteäkseen, mutta kääntyi kumminkin minun puoleeni.
" Mene." Sähähdin vioisani opilalleni. Myrskytassu loikki matkoihinsa häntä pystyssä. Ja minnekkäs muualle Myrskytassu meni kuin Valkotassun. Katselin heitä pitkään, kunnes oli aika lähteä kuulammelle.

Kävin makkulleni kulammen viereen, niin että nenäni osui hädin tuskin veteen ja nukahdin. Seisoin yksin aukiolla. Katsoin ympärilleni hämillään. Yleensä joku kissa odottaa minua. Sitten näin kissan, se käveli minua kohti. Tunnistin kissan Kirskikankukaksi.
" Kirsikankukka!" Nau'kaisin, mutta Kirsikankukka ei kuullut. Kirsikankukka lähestyi, kunnes oli kosketus etäisyydellä. Kirsikankukka jatkoi kävelyä ja käveli minun läpi. Se tuntui epämiellyttävältä, niin kuin joku olisi sukinut minua vasta karvaan. Käynnin ympäri ja katsoin Kirsikankukaa. Kirsikankukka käveli kunnes näki ketun. Kettu lähestyi Kirsikankukaa uhkaa vasti. Lopulta kettu loikkasi. Siihen näky loppui. Nyt olin metsässä Täplälehden ja Keltahampaan. Keltahammas ja Täplälehti olivat Tuhkamarjaa edeltäviä myrskyklaanin parantajia.
" Mieti tuota tarkaan. Se tapahtuu pian." Täplälehti nau'kui syvällä ja kovalla äänellä. Nyökään hieman silloin näky katosi. Heräsin kuulammen vierestä ja katsoin muita parantajia. Hekin alkoivat herätä. Myrskytassun silmät loistivat, mutta niissä oli häivähdys jotain. Lähdimme kävelemään kohti leiriä. Kaikki pysyivät hiljaa ja miettivät ennustusta. Jokiklaanin ja varjoklaanin parantajat lähtivät ja lopuksi oli jäljellä vain Myrskyklaanin ja Tuuliklaanin parantajat. Ja lopuksi vain minä ja Myrskytassu. Kävelimme hitaasti kohti leiriä. Pohdin koko ajan mitä ennustus tarkoitti. Leirissä kaikki olivat hereillä, tai ainakin melkein kaikki. Juuri kun olin saapunut leiriin klaani kokous oli pättynyt. Mustatähti loikkasi alas suurkiveltä. Minä hölkkäsin tämän luokse.
" Pidimme Puropennun, Kotkapennun ja Lintupennun nimitys menot oppilaiksi." Mustatähti nau'kui.
" Käyn sitten onnittaelemassa heitä." Mau'uin Mustatähdelle. Mustatähti nyökkäsi ja minä lähdin kohti Kotkapentua.
" Onneksi olkoon." Mau'uin tälle.
" Kiitos." Kotkapentu kitti. Nyökkäsin ja lähdin kohti Lintupentua.
" Oneksi olkoon sinullekin. Onko kivaa päästä oppilaaksi." Mau'uin tälle ystävällisesti.
" Kiitos ja on tosi kivaa." Tämä kimitti. Viimeiseksi lähdin kohti Puropentua.
" Onneksi olkoon. Onko kivaa?" Mau'uin melkein samat sanat. Puropentu kääntyi,
" Olisin halunnut parantaja oppilaaksi, mutta Myrskytassu on sinun parantaja oppilaasi." Puropentu mau'kui surullisena.
" Mutta on kiva kumminkin päästä oppilaaksi." Puropentu jatkoi. Nyökkäsin ja lähdin parantajan pesälle. Ja niin kuin parantajan tehtävässä on aina melkein tekemistä niin sen takia minun piti mennä. > Missäköhän se Myrskytassu on?< Mietin taas. Katsoin aukiolle ja siellähän hän oli Valkotassun kanssa. Pudistin päätä, mutta käynnin takaisin parantajan pesään. Yhtäkkiä aukiollta kuului hälinää. Kärppänkäpälän kylki oli aivan veressä kun saavuin paikalle.
" Mitä on käynyt?" Kysyin, mutta en jäänyt kuuntelemaan. Vaan nostin Kärpänkäpälän niskasta ja raahasin tämän parantajan pesään. Painellen hellästi hämähäkin seittiä tämän kylkeen kunnes veren vuoto loppui.

// Tämmösen Väsäsin nopee.//
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rikkovarjo, Jokiklaani
13.05.2013 19:29
Luku 19

Elivät elämänsä onnellisina loppuun asti… vai elivätkö kuitenkaan?

Rikkovarjo juoksi nopeasti kohti vuolasta virtaa, jonka jälkeen tämä olisi Jokiklaanin reviirillä jälleen. Viimeinkin. Hän näkisi taas Vaahterakukan, ja pennut, Rastaanvireen, Sulkaturkin, Kotkankiidon… Kaikki ystävänsä. Silloin tämän mieleen juolahti, että mitähän Sulkatähti sanoisi, kun soturi oli ollut niin kauan poissa. Rikkovarjo päätti luottaa siihen, että vanha päällikkö tiesi, kenestä puhui, ja jos tämä antaisi rangaistuksen, se olisi ihan syystä. Joki virtasi vuolaana laaksossa, ja kolli saattoi erottaa jyrkänteen reunalla pienen, punaruskean hahmon, joka oli loikkaamaisillaan veteen. Kohti kuolemaansa. Se jos mikä sai tämän käpäliin vauhtia. Rikkovarjo kiisi eteenpäin kuin tuli hännän alla. Nyt hän oli jo kuuloetäisyydellä. Vaahterakukka vilkaisi ilmeisesti viimeisen kerran kohti rotkoa ja valmistautui loikkaan. Kolli sähähti vihaisesti ja laski pennun maahan. Oliko Vaahterakukka päästään vialla, vai miksi hän tahtoi tappaa itsensä? ”Vaahterakukka, Tähtiklaani sentään. Mitä ihmettä sinä teet?!”, huusi hän epäuskoisesti. Huuto kaikui rotkon kuunvalossa hohtavista seinämistä ja palasi takaisin. Pieni naaras tuijotti eteensä ja kiepahti yllättyneenä, tyypertynyt ilme kasvoillaan ympäri, ja tuijotti kumppaniaan kuin Tähtiklaanilaista ikään. Rikkovarjo koppasi taas pennun kiinni ja lähti hölkkäämään naarasta kohti. Vaahterakukan vihreät silmät laajenivat hämmennyksestä. ”Mi-mitä? Ri-rikkovarjo?” hän takelteli hämmentyneenä. Rikkovarjo astui varjoista valoon paljastaen samalla Kultapennun, mitä hänen ei olisi missään tapauksessa kannattanut tehdä. Vaahterakukan ilme muuttui raivostuneeksi, ja tämä tuijotti murhaavasti kollin leuoissa avuttomana riippuvaa pentua, kuin se olisi ollut Piikkikynsi. ”Sinä olet pettänyt minut…” tämä sähisi järkyttyneenä silmät kipinöiden. Rikkovarjo luimisti korviaan yllättyneenä naaraan äkillisestä tunteenpurkauksesta. >>Mitä hiirenaivoista?<< Kolli oli lähellä pudottaa pennun leuoistaan, mutta ei pudottanut. ”Vaahterakukka, en ole. Anna minun selittää..” tämä maukui anteeksipyytelevästi ja harvinaisen kärsivällisesti. ”Ei!” Vaahterakukka karjaisi keskeyttäen Rikkovarjon lauseen tyystin ja pinkaisi kyyneleet silmissä epämääräiseen suuntaan, poispäin kollista, jota oli luullut voivansa rakastaa. ”Hiirenpapanat!” kolli sähähti pettyneenä. Rikkovarjo katsoi varsin kyllästyneenä yöhön katoavan kumppaninsa perään ja käänsi sitten katseensa maassa värjöttelevään kylmästä värisevään pentuun. Kolli nuolaisi muutaman kerran pikkuisen naaraan kylkeä kömpelösti ja nosti tämän, jälleen kerran, niskanahasta ilmaan. Kultapentu vinkaisi kimeästi, muttei jaksanut pitää enempää ääntä. Pieni naaras oli niin kertakaikkisen heikko ja sairas, ettei yksinkertaisesti voinutkaan. Kolli vilkaisi vielä kerran yöhön ja lähti hitaasti kohti leiriä, jonne oli vielä matkaa. >>Kyllä Vaahterakukka aamuun mennessä palaa. Kunhan nukkuu taas jonkun puun oksalla yönsä, mokomakin orava.<< Tämä ajatteli astellessaan aluskasvillisuuden seassa. Nyt niiden lehdet olivat painuneet vesipisaroiden painosta, suuret saniaiset muodostivat kaksikolle pienen, mutta hyvin suojaavan tunnelin. Vaikkei soturi sitä tiennytkään, hän olisi ollut ilman saniaisia variksenruokaa, sillä lähistöllä hiipivä Piikkikynsi olisi nähnyt hänet. Nyt musta, synkkä kolli ei kuitenkaan huomannut mitään, vaan jatkoi matkaansa Tuuliklaanin reviiriä, Varistähteä tapaamaan. Rikkovarjo nopeutti vauhtiaan, kun tunsi kuonossaan Kotkakiidon tuoksun. Oksat väistyivät solakan kollin tieltä, kun tämä saapui aukiolla, jonka toisella puolella sijaitsi Jokiklaanin leiri. Sisäänkäynnin edustalla istui vaaleanruskea raidallinen kolli, vahtien leiriä uskollisesti. Rikkovarjo loikki viimeiset askelet ystävänsä luokse. ”Kotkankiito!” tämä huudahti helpottuneena. Ruskea kolli nosti päätään masentuneesti, mutta tämän katse kirkastui tuon nähdessä Rikkovarjon, vanhan ystävänsä. ”Rikkovarjo, oletko se todella sinä?” tämä maukui epäuskoisesti. ”Olen. Olen tullut takaisin.” tämä maukui totisena. Kolli lähti tassuttelemaan ystävänsä perässä uniseen leiriin. Kotkankiito katsoi tuota edelleen kummeksuen. ”Mutta missä sitten olit? Ja kuka tuo pentu on?” tämä maukui. Tummanharmaa soturi huokaisi. ”Kultapentu, erään minua tunneleissa auttaneen kissan pentu,” hän maukui. ”Ja hänet täytyy saada jonkun kuningattaren hoitoon. Ehkäpä Sulkaturkin, hänellähän oli pentuja?” Kotkankiito laski katseensa käpäliinsä. ”Niin.. Sulkaturkki joutui onnettomuuteen, ja nyt hänen takajalkansa ovat..” Rikkovarjo vilkaisi ystäväänsä rohkaisevasti. Ruskea kolli nielaisi. ”.. Halvaantuneet..” tämä kuiskasi. Tummanharmaan karvat nousivat pystyyn hämmästyksestä. ”Voi.. Otan osaa, Kotkankiito,” hän lohdutti. ”Mutta Sulkaturkki ei siltikään ole kuollut, eihän? Olisit onnellinen siitä.” tämä jatkoi. Kotkankiidon katse muuttui hiukan helpottuneemmaksi. ”Kiitos. Sinä se jaksat aina piristää.” hän jatkoi. ”Tule, Pajupuro voi varmasti ottaa sen. Olettehan sentään sukulaisia.” Rikkovarjo nyökkäsi ja seurasi ystäväänsä pentutarhaan. Pajupuro makasi hämärässä sammalellaan Pihkapentu vierellään. Naaraan ametistinväriset silmät hohtivat pimeässä, niissä oli kysyvä katse. ”Kotkankiito ja Rikkovarjo, mitä nyt? Onko jokin hätänä?” tämä kysyi lempeästi ja hiukan huolehtivaisesti. ”Tuota.. Voisitko ottaa vielä yhden pennun? Kultapentu kuolee ilman sinua aamuun mennessä.” Rikkovarjo maukui vakavasti. Pajupuro kohotti kulmiaan myötätuntoisesti ja nyökkäsi hyväksyvästi. ”Tietenkin.” tämä maukui lempeästi. Rikkovarjo räpäytti silmiään kiitollisesti ja laski Kultapennun Pajupuron lähettyville. Pentu ryömi Pajupuron vatsan viereen ja näytti nukahtavan siihen paikkaan. Rikkovarjo katsahti kerran kuningatarta ja pentua, ennen kuin tassutteli ystävänsä perässä aukiolle. ”Sinun täytyy syödä jotain, katso nyt itseäsi. Näytät siltä kuin et olisi syönyt kuuhun!” tämä maukui pirteämmin. Rikkovarjon teki mieli lisätä, ettei hän ollutkaan, mutta kolli hillitsi kielensä. Hän ei saisi rähjätä turhaan ystävälleen. Rikkovarjo noukki kasasta lohen ja alkoi riipiä siitä suuria paloja. Kala oli hetkessä syöty, kolli hautasi sen rippeet ja nuoli huuliaan kylläisenä. Nyt hänen täytyisi vielä mennä Sulkatähden tai Rastaanvireen luokse. Rikkovarjo valitsi mieluummin Rastaanvireen kuin Sulkatähden, vaikka hän olikin tämän oma mestari. Rastaanvire oli kuitenkin varapäällikkö, ja kaiken lisäksi Rikkovarjon omaa sukua. Sulkatähtikin oli käynyt jo vanhaksi, ja tämä alkoi kuvitella omiaan. Ennen niin uljaan päällikön mieli oli alkanut järkkyä viimeisten levottomien kuiden aikana. Se oli alkanut oikeastaan siitä hetkestä, kun Piikkikynnen petos oli paljastunut. Muutama kuu sitten, ei olisi uskonut että siitä oli jo niin kauan aikaa. Kolli tassutteli sotureiden pesään, josta uskoi löytävänsä Rastaanvireen. Siellä tummanharmaa naaras olikin, sotureiden pesän ulkopuolella. ”Rastaanvire.” hän maukui hiljaa, ettei olisi herättänyt muita. Pienehkö, mutta ylväs varapäällikkö käänsi katseensa puhujan suuntaan. Rastaanvire päätti nykyisin miltei kaikista klaanin asioista, Sulkatähti oli siihen jo liian heikko. Preussinsiniset silmät hohtivat pimeässä. ”Rikkovarjo, oletko se sinä?” hän maukui kysyvästi ja astui askeleen tätä puhutelleen suuntaan. ”Minäpä hyvinkin.” soturi maukui rauhallisesti. Varapäällikkö katsoi tuota kysyvästi. ”Missä olet ollut, kokonaisen kuun?” Rikkovarjo oli miettinyt jo valmiiksi, mitä sanoisi. ”Luolissa. En jäänyt pois, myrskyssä puu kaatui uloskäynnin eteen. Olisin tullut aikapäiviä sitten klaaniin takaisin, mutta uloskäynnin etsimisessä meni aikaa enemmän kuin luulin.” Rastaanvire nyökäytti päätään hyväksyvästi. ”Muista, että emme hyväksy tällaista enää jatkossa. Varsinkaan, jos aiot varapäälliköksi.” Rikkovarjo painoi päänsä häpeissään. ”Tiedän. Ja Rastaanvire.” tämä maukui. ”Niin?” ”Eräs entinen klaanikissa auttoi minut pois sieltä, oman henkensä hinnalla. Lupasin hänelle juuri ennen kuolemaansa pitää huolta pennusta, joka on nyt Pajupuron luona.” Rikkovarjo seisoi paikallaan valmiina ottamaan syyt niskoilleen, vaikkei tiennytkään kuinka Rastaanvire suhtautuisi. Tummanharmaan naaraan silmät kapenivat viiruiksi. ”Kultapentu olisi kuollut, ellen olisi tuonut häntä klaaniin.” Rikkovarjo yritti. Hetken Rastaanvire tuijotti tätä epäilevästi, mutta nyökkäsi sitten hitaasti. ”Kaipa pentu voi liittyä klaaniin. Onhan Ruskolehtikin entinen kotikisu.” tämä maukui mietteliäästi. ”Selvä, voit mennä. Minulla on ajateltavaa.” Rastaanvire maukui ja heilautti häntäänsä. Rikkovarjo nyökkäsi hyväksyvästi ja asteli sotureiden pesään. Kaikki muut nukkuivat jo, niinpä Rikkovarjokin käpertyi pitkästä aikaa omalle pedilleen. Yllätyksekseen hän ei nähnyt poikaansa, Kärpänkäpälää missään. Kolli oli nyt kuitenkin niin väsynyt, ettei jaksanut muuta nkuin sulkea silmänsä ja vaipua hiljalleen uneen.
Vastaus:27 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kurkipentu,Myrskyklaani
13.05.2013 16:50

Aurinko laski hiljalleen taivaanrantaan maalaten taivaan aivan uskomattoman kauniin punertavaksi. Aurinko loi vielä viimeiset kirkkaat ja kultaiset säteensä vuorten huipuille ennen, kuin laski kokonaan pois näkyvistä mailleen. Taivas oli hetken ajan punertava, ennen kuin tuli hämärää ja hopeahäntä syttyi taivaalle.
Hopeahännän kelmeä ja hopeinen hohde kävi hetki hetkeltä kirkkaammaksi. Hopeinen valo lankesi maahan ja mustalle turkilleni saaden sen näyttämään enemmänkin tummanharmaalta, kuin pikimustalta.
Olin katsellut pentutarhan edustalla auringonlaskua taivaanrantaan, kun olin livahtanut ulos pentutarhasta, vaikka olin arestissa, koska kun emo oli yrittänyt lohduttaa minua kurjuudessani, koska Kotkapentu nimitettäisiin aivan pian oppilaaksi ja minä olin tietysti kateellinen velipojalleni. Emo oli yrittänyt lohduttaa minua naukumalla:
"Kultaseni, älä huoli, kyllä sinunkin aikasi vielä koittaa."
"Mutta, kun haluan oppilaaksi nyt! Enkä vasta silloin joskus! Tajuatko sinä!!" olin karjunut päin naamaa emolleni siinä vihastuksissani ja siksi en saanut tulla seuraamaan veljeni nimitysmenoja vaan minun piti tai olisi pitänyt vain tyytyä jäämään pentutarhaan murjottamaan, mutta heti emon ja siskojeni, sekä Kotkapennun ulos mentyä, minä vain pujahdin ulos tarhasta ja ehdin parahiksi nähdä auringonlaskunkin ennen nimityksen alkamista.
Nyt sitten vain istuskelin kaikessa rauhassa pentutarhan edessä, muiden kuunnellessa Mustatähden puhetta, kun tuo nimitti veljeäni, Kotkapentua oppilaaksi.
Tuhahdin halveksuvasti ja sujahdin tuoresaaliskasan taakse.
Onneksi olin niin pienikokoinen, koska olinhan pentu. Niin minö vain näytin siinä muiden tuoresaaliiden luona ikään kuin hiireltä.
Tuoresaaliit aivan kuononi edessä tuoksuivat niin herkullisilta. Koska kukaan ei siinä Mustatähteä kuunnellessaan minua huomannut tai, kun muutaman hiiren siinä mussuttaisin.
Tosin tuoresaaliskasa oli melko pieni, koska suurin osa klaanista oli jo syönyt. Jäljellä oli enää rastas,peipponen ja kaksi hiirtä, sekä yksi iso kani. Minä valitsin tietenkin kanin itselleni ja haukkasin siitä suuren palasen maittavaa ja ravitsevaa lihaa.
Nielaisin ja haukkasin lisää.
Olin syönyt vähän yli puolet kanista, kun klaanin kokous päättyi ja ne muutamat jotka eivät olleet vielä syöneet talsivat kohti minua ja puoliksi syötyä kaniani. Nielaisin suullisen kania ja aloin raahata sitä pensaan suojiin, jotka olivat takanani.
Pääsin juuri ja juuri pensaan taa turvaan, kun soturit saapuivat tuoresaaliskasalle.
"Hei! Mihin se iso kani on kadonnut?" yksi ääni kysyi.
"Mitä tarkoitat? Tässähän on vain lintuja ja pari hiirtä." toinen ääni sanoi kummissaan.
"No minusta tässä oli vielä ennen kokousta mehukas ja pulska kani." naukui se ensimmäinen ääni loukkaantuneen kuuloisena.
"Tai sit vain kuvitella, joten on tyydyttävä näihin." sanoi se toinen ääni ja ensimmäinen ääni vain mutisi jotakin myötäilevästi.
Sitten äänet loittonivat ja hetken kuului vielä pientä jutustelua ennen kuin koko leiri hiljeni ja kuului vain rauhallista tuhinaa pesistä. Vasta sitten huokaisin helpotuksesta ja söin loput kanistani.

Jatkuu..
Vastaus:26 kp:tä! c:

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Auringonloiste,Myrskyklaani
13.05.2013 15:42
Valtava kolli upotti hampaansa kurkkuuni ja tunsin veren purskahtavan haavasta.Luopio heitti minut matkan päähän ja otti minut sitten taas kiinni.Kolli riepotteli minua suussaan ja raapi minulle haavoja.Minua heikotti veren menetyksestä,enkä pystynyt puollustautumaan.Pian kuulin onneksi Nopsavarjon juoksu askeleet.
Kumppanini hyppäsi raivoissaan vihollisen kimppuun.Lennähdin kaaressa päin luolan kiviseinää.
"Auringonloiste!!"kuulin Nopsavarjon korvia vihlavan parkaisun ennenkuin vaivuin tiedottomuuteen.

Myöhemmin:

Silmäni tuntuivat raskailta,mutta avasin ne siitäkin huolimatta,minua heikotti vieläkin veren menetyksestä,mutta kun sain pääni selväksi tajusin,että haavojani oli paikattu.
>Kuka ihme minut pelasti?<ajattelin ja aloin nuolla turkkiani.Hätkähdin,kun tajusin olevani jossai vuorilla sijaitsevassa luolassa.Kivi oli ruskeaa ja joka puolella oli kissojen tuoksu.
"Hei oletko kunnossa?"kuulin kauniin äänen.Näin luolan suuaukolla kauniin hopeaharmaan naaraan jolla oli ruskeita mutaläikkiä turkissa.
"Kuka sinä olet?"kysyin käheällä äänellä.
"Olen Hopeanärhi."naaras maukui tummansiniset silmät katsellen minua.
"Pelastiti minut siltä valtavalta kissalta."mau'uin rahisevalla äänellä.
"Rosolta vai niin hän todellakin on vaarallinen."Hopeanärhi maukui.
"Missä Nopsavarjo on?"kysyin havahtuneena,kun ymmärsin ettei kumppaniani näkynyt missään.Hopeanärhi pudisti neuvottomana päätään.
"En löytänyt muutakuin sinut ja luulen,että Roso hoiteli hänet."hän maukui hiljaa.
"Mitä!?Ei hän voi olla kuollut ei voi!"parahdin.Hopeanärhi säpsähti ja painoi päänsä sitten murheellisena alas.
En voinut uskoa sitä oliko kumppanini todella kuollut.
>Ei hän ole kuollut.<ajattelin tiesin,että se oli totta Nopsavarjon täytyi olla vielä elossa olin varma siitä.
"Minun pitää mennä metsästämään pitää ruokkia Kaiu'untuulahdus."Hopeanärhi maukui.
"Onko teitä enemmänki?"kysyin hiljaa.
"Vain minä ja Kaiu'untuulahdus hän odottaa pentuja."Hopeanärhi maukui.
"Missä hän on?"kysyin.
"Viereisessä luolassa."Hopeanärhi maukui ja nuolaisi huultaan.
"Saanko nähdä hänet?"kysyin toiveikkaana.Hopeanärhi empi hetken,mutta nyökkäsi lopulta.
Nousin ylös ja lähdin seuraamaan Hopeanärheä seuraavaan luolaan.Siinä oli pienempi sisään käynti,josta oli ryömittävä sisään.Sisällä oli hämärää ja siellä tuoksui makealle.
Siristin silmiäni ja näin luolan keskellä.Valkoisen naaraan jolla on mustia raitoja.Naaraalla oli myös ruskeita muta läiskiä turkissaan.
"Miten voit Kaiku?"Hopeanärhi kysyi hiljaa ja nuuhki naarasta.
"Ihan hyvin,mutta kuka tuo on?"säpsähdin naaraan tylyä ääntä minua kohtaan.
"Hän on ystävä nimeltään..?"Hopeanärhi aloitti.
"Auringonloiste."mau'uin.Kaiku nyökkäsi ja nuolaisi sitten tassuaan.
"Ne syntyvät pian."Kaiku totesi.
"Tuon sinulle purasruohoa helpottamaan maidon tuloa."Hopeanärhi maukui.
Kaiku nyökkäsi ja siirsi sitten katseensa minuun.Tämän vihreä katse näytti jokseenkin ivalliselta.
"Voisitko sinä metsästää minulle?"Kaiku kysyi.
"Ööhm kai minä voin."murahdin.Hopeanärhi nyökkäsi minulle kiitollisena ja lähti pois pesästä.
"Kuka muuten on kumppanisi?"kysyin Kaiulta.
"Ei kuulu sinulle."tämä sähisi ja mulkaisi minua.
"Jaahas."mau'uin kylmän viileästi ja käänsin naaraalle selkäni.
>Oikea hiirenaivo!<sähisin mielessäni.Änkesin itseni ulos luolasta ja haistelin ilmaa.
Haistoin ilmassa hiiren tuoksun.Näin ruskeaharmaan otuksen parin hiirenmitan päässä minusta.Loikkasin tämän niskaan ja tapoin.
"Tämä toivottavasti kelpaa."mutisin itsekseni ja ahtauduin takaisin luolaan.
"Siinä!"mau'uin ja heitin riistan tämän eteen.Kaiku nyökkäsi ja alkoi sitten aterioimaan.
>Voi Nopsavarjo kumpa olisit täällä!<ajattelin masentuneena.
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rikkovarjo, Jokiklaani
12.05.2013 22:21
Luku 18

Loukussa on sieluni, onko ikuisesti vai löydänkö rauhan

Tummanharmaa raidallinen kolli raotti varovasti silmiään. Aluksi kaikki näkyi sumeana, mutta eriväristen silmien katse tarkentui nopeasti. Rikkovarjo haukotteli vähän ja vääntäytyi vastahakoisesti jaloilleen. Taas yksi päivä ilman Vaahterakukkaa ja pentuja. Se oli oikeaa kidutusta perheuskolliselle kollille, jonka mieli olikin alkanut järkkyä yhä enemmän, kun tämä oli jäänyt kuu sitten loukkuun tähän kirottuun luolastoon. Hän oli joka ikinen päivä yrittänyt löytää tien ulos, kulkenut tuhansia ja taas tuhansia askeleita loputtomalta tuntuvassa sokkelossa. Pari kertaa hän oli ollut erottavinaan kissan, naaraan hajun. Se oli tuntunut vanhalta ja kelmeältä, eli kissa ei todennäköisesti ollut enää tunneleissa. Tänä aamuna kaikki oli toisin. Kolli muisti jälleen Tähtiklaanilta saamansa enteen. Että HÄN ja Rastaanvire pelastaisivat metsän. Mutta miten? Miten... Jos hän kerran oli täällä. Ei. Täytyi vain yrittää kovemmin. Rikkovarjo ei vaivautunut edes venyttelemään vaan jatkoi kankein jaloin matkaansa eteenpäin tunnelissa. Kolli veti sieraimiinsa ilmaa, ja oli yökätä inhosta. Ilmassa haisi voimakkaasti veren tunkkainen, kuvottava lemu. Kaikesta huolimatta kolli jatkoi matkaansa, ei suinkaan hajusta poispäin, vaan siihen suuntaan, mistä se tuli. Nopeammin, täytyi päästä etenemään nopeammin... Rikkovarjo kiihdytti vauhtinsa sen äärirajoille, pulssi kohosi nopeasti miltei kolminkertaiseksi. Veri alkoi maistua tämän suussa, mutta soturi ei välittänyt. Edessäpäin alkoi näkyä valoa, kolli luimisti korviaan nähdessään veren kimaltelevan heikossa auringonvalossa. >>Ei. Ei voi olla.<< Maassa makasi hailakanharmaa, hyvin luiseva naaras, jonka kyljet olivat tahriintuneet verestä. Rikkovarjo värähti hiukan, hän ei nähnyt naaraan kyljen kohoilevan. Kolli asteli hiljaa naaraan luokse ja pöykkäsi hiljaa, varovasti tämän kylkeä kuonollaan. Harmaa kylki liikahti hitaasti, ja naaras alkoi jälleen hengittää, hitaasti, mutta varmasti. Äkkiä tämä nosti päätään villi katse sinisissä silmissään ja vilkuili ympärilleen. Rikkovarjo perääntyi tämän luota korvat yllätyksestä luimussa. "Mitä...?" tämä mumisi itsekseen yllättyneenä. Sekava naaras ei nähnyt hänestä muuta kuin pimeydessä hohkaavat silmät, jos niitäkään. "Missä hän on? Missä? Onko Kultapentu kunnossa?" Mitä? Pentu? "Ei täällä-" Rikkovarjo aloitti, mutta samassa tämän vasemmalta puolelta kuului avuton vingahdus. Kolli vilkaisi äänen suuntaan, maassa makasi pieni, valkoisen ja kullanruskeankirjava möykky, varmasti syntynyt juuri äsken. Vanha, harmaa naaras nousi yllättävän nopeasti seisomaan ja kiiruhti nilkuttaen pentunsa luo. Tämä oli hetken niin touhuissaan pennustaan, ettei lainkaan muistanut Rikkovarjoa. Kolli lähti hiipimään poispäin, mutta ei ehtinyt kauaskaan, kun kuuli takaansa vihaisen sihahduksen. "Ja kukas sinä luulet olevasi?! Taatusti aioit viedä pentuni." Naaras sihahti kynnet esillä ja hampaat irvessä. Rikkovarjon karvat nousivat pystyyn, ja tämä kiepahti ympäri silmät loimuten. "Olen Rikkovarjo, Jokiklaanin soturi, olen täällä loukossa aivan niin kuin sinäkin, enkä kyllä aikonut viedä pentuasi, sen verran olen oppilaana soturilakia oppinut!" tämä sähisi takaisin. Kolli virnisti ovelasti. ”Kukas itse olet? Et sinäkään täällä varmaan ihan tyhjänpanttina pentusi kanssa ole.” tämä maukui. Naaras luimisti korviaan. ”Olen Kuuranhohto, entinen Veriklaanilainen, mutta olen ollut kauemmin Tuuliklaanissa.” tämä maukui rauhallisemmin. Naaras sulki tuskaisesti silmänsä. ”Olen Ruoskan tytär.” tämä lausui ääneen kauhistuttavan salaisuutensa. Jokiklaanilainen henkäisi hiljaa. Vai Ruoskan tytär? Tämähän oli mielenkiintoista. Rikkovarjon niskakarvat alkoivat hiljalleen tasoittua, ja tämä istahti tomuiseen maahan ja kietoi häntänsä käpäliensä ympärille. ”Entä pentusi? Kenen pentu hän on?” kolli kysyi hiljaa. Kuurahohde huokaisi hiljaa, tämän ilme vääntyi luonnottomaksi kaikesta häpeästä, mitä hän oli kokenut. ”Kultapentu.. on..” sanat tipahtelivat yksi kerrallaan tämän suusta. ”…Arpitähden tytär.” Rikkovarjon silmät suurenivat yllätyksestä. Kultapentu oli Arpitähden tytär? Varjoklaanin päällikön? ”Todellako?” tämä toisti epäuskoisena. Kuurahohde nyökkäsi hitaasti. ”Kyllä. Siksi minut häädettiin tänne.. kuolemaan.”
----
Oli puoli kuuta siitä, kun Rikkovarjo oli tavannut Kuurahohteen. Rikkovarjon epäilykset Veriklaanilaisesta alkoivat hälvetä. Täällä vanhasta naaraasta ei olisi vaaraa. ”Ja tiedän myös miten täältä pääsee pois, mutten ole koskaan yrittänytkään, koska-” lause katkesi äkisti. Naaras kaatui maahan vaikertaen tuskaisesti, tämän hengitys tiheni huomattavasti. Rikkovarjo piti laihan naaraan vaivoin jaloillaan. ”Sinun täytyy päästä parantajan hoitoon.” tämä huohotti ja pöykki pennun emonsa luokse. Kuurahohde hengitti tiheään ja vaivalloisesti, mutta otti kuitenkin pennun leukojensa väliin. ”Sanoit tietäväsi, kuinka täältä pääsee pois!” Rikkovarjo huudahti hätääntyneesti. ”Mihin suuntaan lähdetään?” Kuurahohde nousi horjuville jaloilleen ja huiskaisi hännällään vasemmalla puolellaan olevaa tunnelia. ”Näytän tietä. Teidän täytyy päästä pois.” tämä maukui väsyneesti ja kaksikko sukelsi pimeään tunneliin.
-----
Rikkovarjo ja Kuurahohde olivat olleet liikkeellä jo ties kuinka kauan, kun he näkivät luolan katosta loistavan valoa. Kuurahohde oli jo hyvin, hyvin heikko, Rikkovarjo arveli, ettei hän selviäisi huomiseen asti. Naaras nilkutti kuitenkin sitkeästi tämän edellä, vaikka oli lähellä luhistua lopullisesti. ”Valoa!” Rikkovarjo ulvaisi voitonriemuisesti ja loikki auringonläiskään. ”Kuurahohde, me teimme sen! Pääsemme pois täältä!” tämä iloitsi. Tuli hetken hiljaisuus, naaras ei vastannut mitään. Kolli huolestui toden teolla. Rikkovarjo käänsi päätään ja näki sen, mitä oli kaikkein eniten pelännyt. Harmaan naaras luhistui totaalisesti, ja kaatui kivelle pudottaen samalla Kultapennun tahattomasti otteestaan. Pentu vinkaisi kivusta kieriessään vähän matkaa kylmällä, harmaalla pinnalla. Rikkovarjo kiirehti vanhan ystävänsä luokse vaikka tiesi, ettei mikään voisi pelastaa tätä enää. Kultapentu ryömi lähemmäs. Kuurahohde avasi hitaasti suunsa, ohut verivana alkoi juosta kallion harmaata pintaa pitkin. Kyyneleet herahtivat tämän silmiin, ja valuivat kiillottomalle harmaalle turkille. ”K-kuurahohde, älä.” tämä maukui hiljaa. Naaras aukaisi kylmän jäänsiniset silmänsä viimeiseen, lempeään katseeseen ja maukui: ”Rikkovarjo.. Toivon niin että olisitkin pentuni isä, eikä Arpitähti… On.. hänen ansiotaan, että minulla on nämä haavat”, naaras maukui ja paljasti verille raavitun valkean vatsansa. Rikkovarjo henkäisi järkyttyneenä, mutta laski päänsä hiljaa. Kuurahohteen pää painui hiljaa viimeisen kerran kiveä vasten. ”Rikkovarjo, pyydän.. Olet jalo soturi, ja tiedät todella, mitä on uskollisuus.” tämä maukui. ”Pidä.. huolta.. Kultapennusta.. Aaaah..” kuoristus ravisteli Tuuliklaanilaisen kehoa. Rikkovarjo ravisteli päätään ankarasti. ”Lupaan, Kuuranhohde! Pidän huolta Kultapennusta, vannon sen!” hän ulvoi ja painoi kuononsa vanhan naaraan turkkiin. Jäiset silmät painuivat hiljalleen kiinni, Kuurahohteen kasvoilla oli autuas, onnellinen ilme. Nyt kuuranharmaa ei tuntenut enää kipua, vaan metsästi Tähtiklaanin kanssa. Rikkovarjo ei ollut ehtinyt ajatella Kultapentua siihen mennessä, mutta nyt tämä nosti pennun lempeästi leukojensa lujaan otteeseen ja antoi tämän koskettaa emonsa turkkia. Hetken ajan soturi katsoi surullisesti Kultapentu vierellään tämän emon ruumista, kunnes otti tämän jälleen kiinni ja kapusi ulos ahtaasta aukosta, jonka valo oli alkanut hiipua niin, että sitä tuskin näki. Ulkona oli jo miltei kuuhuippu, mutta Rikkovarjo oli onnellinen siitä, että oli päässyt pois tunneleista. Nyt pentu ja soturi olivat kaksin miltei tähdettömässä yössä, vain ohut kuunsirppi valaisi taivasta. Rikkovarjo henkäisi onnellisena ja haikeana, nosti Kultapennun leukoihinsa ja lähti juoksemaan Tuuliklaanin nummien halki kohti Jokiklaanin reviiriä. Kohti kotia.
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: leväkukka, tuuliklaani
12.05.2013 22:16

-kaikenlaista-

Tassuttelin aamulla ulos pesästäni, ja venyttelin makeasti. Lähdin kävelemään rauhallisesti ulos leiristä. Minua väsytti hieman, mutta se ei haitannut. Mieleeni juolahti jälleen poltetähti. Hän lähti aina kun pyysin, metsästämään kanssani, vaikka olisi ollut miten väsynyt. Samoin talvikinkukka. Huokasin, mutta en ehtinyt edes nostaa katsettani maasta, kun sieraimiini leijaili jäniksen tuoksu. Lähdin hiipimään sitä kohti, ja pian näi heinikon seassa hyppelehtivän jänön, joke ei lainkaan aavistanut vastatuuleen kävelevän kissan tuloa. Tämä olisi taatusti tuon eläimen loppu. Loikkasin heinän seasta, ja tapoin jäniksen nopeasti, puremalla sitä niskaan. Huokasin. Oli kulunut jo monta kuuta talvikinkukan ja poltetähden kuolemasta, mutta kaikesta huolimatta tuntui kuin en pääsisi siitä millään yli. Ravistelin päätäni. Jatkoin metsästämistä, ja jonkin ajan kuluttua olin saanut jo kolme jänistä saaliikseni, ja vain yksi oli päässyt karkuun.
Lähdin saaliit leiriin vietyäni, kiertämään rajat. En varsinaisesti mennyt partioimaan, mutta halusin käydä pienellä kävelyllä, ja samalla voisin olla hyödyksi klaanille. Kävellessäni heinän seassa , tai vaalla lentelevät linnut lauloivat. Katsahdin niihin, ja jatkoin matkaani. Vahvistin tuoksu merkit, ja levähdin hetkeksi aikaa erään puun juurelle. Päivä oli kaunis, ja aurinko lämmitti ihanasti mustan kirjavaa turkkiani. Hymy levisi kasvoilleni, ja suljin silmäni hetkeksi. Tuuli pöllytti turkkiani, ja sen humina kuului korvissani. Sitten avasin silmäni. Kampesin itseni jaloilleni, ja ravistelin heinän korret turkistani. Jatkoin matkaa.

Leiriin päästyäni menin ottamaan tuoresaalis kasasta jotakin syötävää. Nappasin sieltä ohimennen jäniksen -koko kasa oli suurinpiirtein jäniksiä - ja menin leirin laitamille aterioimaan saalista. Näykin siitä palasia, ja kuononi meni likaiseksi, kun työnsin sen saaliseläimen lihaan, puraistessani sitä. Nuolin ruoan tähteet viiksistäni, ja pyyhkäisin tassullani liat kuonostani, sitten siistiydyin, ja menin hautaamaan kanin luut.
Kaivoin kuopan luille, leirin ulkopuolelle, ja sitten pudotin ne sinne. Kuovin maata niiden päälle. Sitten tassuttelin takaisin leiriin, mutta yllättäen uusi varapäällikkömme yksiviiksi tuli sanomaan minulle että minut oli valittu lähtemään partioon, joka kiertäisi kaikki rajat. Vastahan minä olin ne kiertänyt! Ja reviiri kattoi ison alueen, ainakin uni taatusti maistuisi, kun pääsen pois sieltä. Nurisin mielessäni tassutellessani kohti leirin suuta, jonne muutkin olivat kokoontuneet. Minä olin vimeinen, ja nyt partio pääsisi matkaan. Lähdimme ensimmäisenä kohti hevos paikkaa.
Saavuimme hevospaikalle, mutta siellä ei näkynyt mitään tavallisesta poikkeavaa, niimpä partio jatkoi matkaa kohti seuraavaa paikkaa. Reviirin rajoja olisi vielä paljon kierrettävänä, ja huokasin. Varpussiipi, paras ystäväni tuli viereeni, ja kuljimme rinnakkain partion mukana.

Olimme kiertäneet jo suurimman osan rajoista, ja jalkani olivat turtuneet jo melko pahasti. Kuljimme järven törmää pitkin. Siitä lohkeili aina välillä mutaisia paloja, mutta kaikki olivat tottuneet niihin, eikä ketään häirinnyt se. Yhtäkkiä tassuni alta murtui palanen. Horjahdin ja kiljaisin. Kaikki kävi kovin nopeasti. Putosin kohti vettä, olin enää vain ketunmitanpäässä siitä. Varpussiipi henkäisi kauhuissaan. Molskahdin veteen, onneksi virta oli tyyni, mutta en osannut uida. Kiljaisin, ja aloin vajota kohti pohjaa. Varpussiipihyppäsi avukseni. Hänkään ei osannut uida, mutta hän veti minut silti pintaan, ja onnistui jotenkin räpiköimään rannalle, minua niskanahasta pidellen. Huokasin helputuksesta. Partio lähti tassuttamaan rauhallista tahtia kohti leiriä, ja kun partio ehti tuuliklaanin leiriin, oli jo myöhä, ja monet menivät nukkumaan. Minä sin vielä turkkiani hetkisen, jotta se ei olisi niin märkä ja takkuinen, kun kieriskelisin pedilläni, sillä silloin sammal kastuisi, ja jäsenenistäni tulisi kipeitä, ja parntajan pitäisi antaa siihen jotain. Turkkini oli melkein suittu puhtaaksi, ja kävelin rauhassa pedilleni, ja katsoin vielä kerran tähtitaivasta, ennenkuin nukahdin syvään uneen.
Unessa poltetähti ja talvikinkukka tulivat tapaamaan minua. He kertoivat voivansa hyvin, ja että halusivat vain tulla minua tapaamaan, he sanoivat myös käyvänsä muiden yhdeksän pentunsa unissa, joten heidän täytyi mennä. Minua huvitti se. Heillä oli paljon pentuja, ja minulla siis paljon sisaruksia.

Säpsähdin hereille omalla makuu sijallani, ja nousin ylös. Tänään olisi taas uusi hieno päivä.
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kurkipentu,Myrskyklaani
12.05.2013 20:55

Minulla oli tylsää. Kielopentu ja Ruusupentu telmivät keskenään ja Kotkapentu pohti untaan taas jälleen kerran ja Juovasulka vain nukkui.
>On niin tyl..< ajattelin, mutta ajtukseni keskeytyivät, kun näin emoni Juovasulan heiluvan hännän.
Saalistusviettini heräsi välittömästi ja aloin hiukan kömpelösti vaainia emoni heiluvaa häntää. Hiivin vielä hitusen lähemmäs ennen loikkaa.
Jännitin lihakseni loikkasin sulavasti kaaressa emoni hännän päälle ja upotin hampaani siihen.
Emon silmät rävähtivät auki ja tuo karisteli minut irti hännästäään.
"Tuo ei ollut yhtään kivaa! Pyydä heti anteeksi!" emoni torui.
"Anteeksi." mumisi puoliääneen tassujani nolona katsellen.
Anteeksi pyydettyäni emoni kävi jälleen nukkumaan. Minua nolotti edelleen ja tunsin niskassani Ruusupennun ja Kielopennun korventavat katseet.
Käännyin kohti siskojani ja murahdin ärsyyntyneenä.
Kaksi naarasta vain hihittivät ja supattivat minuun päin vilkuillen jotakin toistensa korviin.
"Ja pyh!" minä tuhahdin talsiessani ympyrää pentutarhassa.
Oli niin tylsää!!
Isäni Vatukkankynsi tuli pentutarhaan meitä katsomaan ja toi meille ruokaakin.
"Mitenkäs täällä voidaan?" isä naukui kehräten.
"Ihan hyvin!" muut pennut naukuivat kuorossa, paitsi minä, kun huusin päälle:
"Huonosti!"
"Miksi menee huonosti`?" isä kysyi luoden lempeän katseen minuun.
"Koska on TYYYLSÄÄÄÄ!!" Minä kiljuin tylsistyneenä.
"Vai niin, minäpä kerron teille jännittävän tarinan Tiikeritähdestä."
"JOOO!" Kaikki huusivat kuorossa ja isä aloitti kertomisen.
"Ja niin Veriklaani perääntyi Ruoskan kuoltua ja koko metsä pelastui!" isä lopetti kertomuksensa.
Se oli tosi jännä tarina, mutta minua väsytti ja painauduin vasten emon pehmeää ja lämmintä kylkeä.
Pian sen jälkeen jo vaivuinkin syvään uneen pienesti tuhisten.
Vastaus:15 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänloikka,Myrskyklaani
12.05.2013 20:36

Aamu sarasti ja tänään pääsisi pois vihdoinkin parantajanpesästä.
"Et saa kuitenkaan vielä tänään palata soturin tehtäviisi, sillä sinun on levättävä!" Lumisydän oli maukunut minulle ankarasti.
"Joo, joo enhän minä parantajan tahtoa voi vastustaa!" oli vain naukaissut silmiäni pyöritellen.
"Pieni kävelylenkki ei tekisi sinulle tosin pahaa!" oli parantaja viellä huikabbut ennen, kuin olin poistunut kokonaan parantajanpesästä.
Vein tosin Lumisydämmelle hiiren aamiaiseksi.
"Kiitos paljon." Lumisydän kiitti kohteliaasti.
Minä vain nyökkäsin ja poistuin itsekkin syömään.
Nappasin itselleni kanin ja hotkaisin valtavalla ruokahalulla kanin, mutta nälkä jäi silti.
>Tuskin kukaan huomaa jos otan yhden kalan vielä.< ajattelin ja noukin vielä Kärpänkäpälän pyydystämän kalan itselleni ja hotkaisin senkin suihini. Vasta nyt tunsin itseni kylläiseksi.
Nuolin aterian rippeet viiksistäni ja lopuksi peseydyin kunnolla. Suin mustavalkoisen turkkini oikein kiiltäväksi ja selvittelin vaikeimmat takutkin. Sitten venyttelin kylläisenä ja hyvän aterian päälle oli mukavaa ottaa pienet tirsat mukavan lämpimässä auringonläiskässä leirin laitamilla.
Niin teinkin, että käperryin nokosille auringon läiskään ja nukuin ainakin parisen tuntia kovin sikeästi.

-----Pari tuntia myöhemmin-----

Heräsin ja päätin lähteä kävelylle, parantajan neuvon mukaan. Ennen sitä minä tosin hotkaisin yhden pienen metsähiiren, koska minun vai teki mieli lihaa. Sitten suuntasin kevyellä kävelyllä metsään.
Astelin metsässä lintujen laulaessa ja auringon paistaessa. Yhtäkkiä törmäsinkin Kärpänkäpälään ja tuo suostutteli minut opettaakseen minulle kalastusta. Astelimme järvelle.
Aluksi en meinannut millään onnistua, mutta sitten sain ensn muutaman kalan ja sitten rutkasti kaloja, kuten myöskin Kärpänkäpälä.
Meidän piti käydä ainakin neljä kertaa hakemassa kätköltämme saaliitamme, ennen kuin kaikki oli vihdoin rahdattu leiriin.
Illan päätteeksi me jaomme kanin ja kävimme kieliä vahtaen yhdessä vierekkäin nukkumaan.
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänloikka,Myrskyklaani
12.05.2013 20:15

Varjoklaanin oppilas nimeltä Kanervatassu oli auttanut minua ja kärpänkäpälää Varjoklaanin reviirillä ja olimme tuolle kiitollisia. Loppumatka Myrskyklaanin reviirille sujuikin joutuisasti ja ongelmitta, kuten myöskin matka leiriin.
Vasta leirissä tuli pieniä ongelmia, siitä hyväksyttäisiinkö Kärpnkäpälä klaaniin ja jos niin miten muut suhtautuisivat häneen?
En tosin ollut huolissani asiasta, sillä olin päättänyt, että hänet todella hyväksyttäisiin klaaniin ja jos ei, niin en aikoisi jäädä Myrskyklaaniin vaan suraisin hänen mukanaan, vaikka Jokiklaaniin.
"Noniin, otetaan rauhallisesti." naukaisin kun olimme piikkiherne tunnelin edessä. Kärpänkäpälä nyökkäsi vaitonaisena ja huokais syvään.
>Toivottavasti hänet hyväksytään.< ajattelin ja astuin piikkiherne tunneliin Kärpänkäpälän seuratessa aivan kannoillani, liki kiinni minussa.
Astuin leiri aukiolle ja sain vastaani uteliaita ja hiukan huolestuneita katseita ja kun Kärpänkäpälä astui esiin kaikkien katseet muuttuivat vihamielisiksi.
"Menen puhumaan Mustatähdelle, odota tässä." maukaisin kumppanilleni ja talsin kohti päälikön pesää.
Mitään lupia kyselemättä tai odottamatta astuin vain sisään päälikön pesään ja katsoin päälikkö uhmaavasti.
"Kärpänloikk! Missä olet ollut viimeiset pari päivää?" kuului aivan pesän perukoilta päälikön yllättynyt ääni.
"Kerron myöhemmin, mutta nyt minulla on tärkeää asiaa koskien Kärpänkäpälää." mau'uin edelleen uhmakkaasti päälikölleni, joka vaikutti hämmentyneeltä.
"Kärpänkäpälä? Kuka kumma hän oikein on?" Mustatähti naukui.
"Hän on Jokiklaanin entinen soturi, joka on kumppanini." mau'uin vakaalla äänellä, samalla anovasti päälikön silmiin tuijottaen.
Mustatähti oli suoraan sanoen hämmästynyt ja aikoi selvästikkin kieltäytyä, kun minä nau'uin väliin haastavasti:
"Jos et hyväksy häntä klaaniin, niin en minä aio tänne jäädä ilman häntä!"
Siitä päälikkö hämmentyi vielä enemmän ja minä nuolaisin hiukan sotkeentunutta rintaani ja yskähdin hieman.
"Tätä minun täytyy pohtia hetki klaanin kokeneimpien sotureiden kanssa." Mustatähti maukaisi ja viittoi minua poistumaan ja niin teinkin.
Poistuin päälikön pesästä häntä uhmakkaasti pystyssä ja naamallani päättäväinen ilme. Astelin Kärpänkäpälän luokse ja nuolaisin tuon korvaa.
"On ihme jos hän ei päästä sinua klaaniin." kerroin rakastamalleni kollille ikään kuin helpottaakseni tuon jännitystä.
"Kiitos Kärpänloikka olet tehnyt kaikkesi sen eteen." kolli naukui ja nuolaisi kiitokseksi lempeästi päälakeani.
Minä kehräsin pienesti, mutta se katkesi, kun Mustatähti kutsui klaanin koolle ja ilmoitti päästävänsä Kärpänkäpälän klaaniin.
Olin niin iloinen, iloisempi en ollut koskaan koko elämänikään aikana ollut. Mutta riemuitsemiseni keskeytyi, kun sain kovan yskän puuskan ja olin tukehtua. Tai siltä minusta ainakin tuntui.
Lumisydän tuli luokseni ja kantoi minut pesäänsä.

---Pari päivää myöhemmin---

Olin jo paranemaan päin ja Kärpänkäpäläkin oli saanut oman oppilaan-Purotassun. Muutkin alkoivat pikkuhiljaa hyväksyä hänet joukkoonsa ja se oli hyvä.
Kärpänkäpälä oli joka päivä tuonut minulle ruokaa ja käynyt katsomassa minua. Olimme viettäneet sairaudestani huolimatta paljon aikaa yhdessä Lumisydän oli luvannut, että voisin jo huomenna päästä pois parantajan luota, koska aloin olla jo terve.
Olin siitä iloinen, koska minä kaipasin jo soturin teurhtäviä ja muuta sellaista. Aurinko laski hitaasti taivaanrantaan ja ennen, kuin hopeahäntä syttyi taivaalle, taivas oli kauniin punertava.
Katselin yhdessä Kärpänkäpälän kanssa tuota lumoavan kaunista näkyä ja me molemmat kehräsimme hiljaa toisiamme vasten käpertyneinä, kunnes me molemmat nukahdimme.
Vastaus:25 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Karviaistassu, jokiklaani
12.05.2013 20:13
Karviaistassu pesi käpäläänsä maittavan ruoka- aterian jälkeen. Tuore riista pitkästä aikaa maittoi. Oppilas haukotteli ja käpertyi kerälle oppilaspesän edustalle.
"Anteeksi Karviaistassu, jos herätin, mutta haluaisitko tulla kuuntelemaan tarinaa?" Joku kehräsi ja Karviaistassu avasi siniset silmänsä. Kolli näki parantajanoppilaan, Lehvätassun edessään.
"No, tuletko?" Lehvätassu kysyi. Karviaistassu nyökkäsi innokkaana ja nousi pystyyn.
"Varjoturkki haluaa kovasti kertoa yhden tarinan ja ajattelin, että haluaisit tulla." Naaras selosti Karviaistassun kävellessä tämän vierellä. Oranssi oppilas näki tummanharmaan vanhuksen makolevan aukiolla. Tämän luona istui myös Hallatassu, Tiikeritassu, Pihkapentu ja Punatassu.
"Tuletteko tekin kuulemaan tarinaana?" kysyi Varjoturkki. Karviaistassu nyökkäsi.
"Hienoa."

"Olipa joskus kauan, kauan sitten, kun vanhat reviirit olivat koreimmillaan, eikä kaksijaloista tuskin tietoa, muuan kolme kissaa. Kaikki he kuuluivat Myrskyklaaniin. He olivat nälkäisiä, mutta hyviä kissoja." Varjoturkki aloitti.
"Myrskyklaani, pyh.." sähähti Tiikeritassu. Varjoturkki ei piitannut vaan jatkoi:
"Nälkä kuitenkin sai hedät hamuamaan toisen klaanin riistoja. He eivät halunneet varastaa, mutta se ooli heistä ainoa vaihtoehto. Silloin Myrskyklaaninkin kissat osasivat uida kelvolllisesti ja ensimmäinen, pienin kissa lähti ylittämään jokea." Punatassun korvat olivat jännityksestä pystyssä ja Karviaistannu naurahti äänettömästi ystävälleen.
"Kun pienin kissa oli vasta päässyt jokeen hyppäsi vahva jokiklaanilainen tämän eteen. 'Oletko varas? Oletko ketku? Tämä saa olla klaanisi viimeinen metku!' Jokiklaanilainen mourusi ja kohotti käpälänsä uhkaavasti." Varjoturkki jatkoi. Tiikeritassukin näytti kiinnostuneen jännittävässä kohdassa. Karviaistassu nyökytteli jatkamisen merkiksi.
"'En ole varas, en. Klaanini parasta vain ajattelen!' miukui pieni kissa ja palasi omalle puolelleen. Tämän toverin olivat pettyneitä. 'Mssä ompi ruokamme?! Nälkään me kuolemme!' Ne maukuivat." Varjoturkki kertoi.
"Olet hyvä tarinankertoja." Hallatassu totesi. Karviaistassu oli samaa mieltä.
"Kuunnelkaas." Varjoturkki kehotti nuollessaan käpäläänsä.
"Silloin astui kissoista keskimmäinen eteen. 'Minä meille ruokaa haan, pelkurit nyt katsokaas!' tämä maukaisi ja molskahti veteen." Naaras jatkoi taas. Karviaistassun häntä vispasi, kun tämä odotti tarinan jatkuvat. Varjoturkki piti tauhon, huokasi ja aloitti taas:
"Ei tämäkään kissa päässyt kuin joen puoliväliin, kun Jokiklaanilainen yllätti tämän. 'Sitäkö varkaisilla ollaan?' murisi Jokiklaanilainen. Myrskyklaanin kissa perääntyi. 'Uimassa minä vain saanko anteeksi lain?' uikutti tämä ja nousi rantaan. Rannalla kaksi muuta katsoivat häntä apein kasvoin ja tyhjin vatsoin. 'Kurjia te molemmat.. Minä meille ruuan haan, sitä mä varmasti saan.' murahti suuri kissa ja hyppäsi suin päin jokeen. Nyt jokiklaanin soturi vasta suuttui. 'Varkaisilla kuljette, ruuan kaiken rohmuatte! Tämä karjui. 'En ole ryöväri, ei en-' Myrskyklaanin kissa aloitti, mutta Jokiklaanilainen upotti tämän joen pohjaan.. 'Et sinä ruokaa ansaitse, vesi sinut viekööt!'" Karviaistassu jännittyi tarinan edetessä kohti loppua. Varjoturkki katsoi jokaista oppilasta kylmästi ja jatkoi:
"Niin kuoli eräs myrskyklaanin sotureistä ja olkoon tämä opetus kaikille-" Varjoturkki kertoi, mutta Tiikeritassu huusi päälle:
"Niin! Älkää jääkö kiinni, kun varastatte!"
"Oikeastaan, ei... Opetus on; Älkää varastako, missään tilanteessa. Ei koskaan." murahti Varjotukki. "Noh.. menkääs nyt.." Tämä kehräsi ja laahusti pesäänsä.

//Joo en keksiny enempää
Vastaus:16 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänkäpälä, myrskyklaani
12.05.2013 19:44

-oppilaan kouluttamista, ja metsästystä-

Heräsin pesästäni, ja venyttelin makeasti. Tassuttelin ulos pesästä, ja suin turkkini puti puhtaaksi. Aamuaurinko paistoi mukavasti, ja lämmitti turkkiani. Katselin hetken kun muutkin kissat heräilivät, ja päätin lähteä aamuiseen metsästyspartioon, sen jälkeen kouluttaisin oppilatani, ja sen jälkeen luultavasti viettäisin loppupäivän kumppanini kanssa. Niimpä lähdin leirin suulle odottamaan muista metsästyspartion jäseniä.
Pian partio lähti matkaan, ja partion johtaja piikkikynsi sanoi;
"Hajaanutaan, niin voisimme saada enemmän saalista, kun on aurikohuipun hetki, kaikki lähtevät leiriin."
Sen sanottuaan kissat luikkivat omille teilleen, ja minä lähtin myös.
>ikivanhan tammen juurakossa voisi olla hiiriä tai myyriä metsästettäväksi.<
Ajattelin, ja juoksin pitkillä loikilla kohti ikivanhaa tammea.

Kuulin rapinaa tammen juurakosta, ja tiesin että siellä olisi hiiri, ellei kaksi. Hymyilin itseksieni, kun lähdin hiipimään ääntä kohti. Kurkistin pieneen koloon. Sen nurkassa oli hiiri. Se olisi nyt tuhon oma. Työnsin käpäläni koloon, ja keihästin hiiren. Vedin sen pois kolosta. Sin vatsasta nuorui tilkka verta, ja se maistui suussani, kun nostin saaliin suuhuni. Jatkoin metsästystä, ja kun aurinkohuipun hetki koitti, lähdin tassuttelemaan takaisin leiriin.

"Tule purotassu! Menemme nyt harjoittelemaan!" Huikkasin tälle leirin suulta, ja vein saaliini tuoresaaliskasaan. Sitten menin odottamaan harjoittelu paikalle, purotassua.
Pian hän saapuikin jo paikalle, ja minä sanoin:
"Noniin aloitetaan." Sanoin. Ja jatkoin:
"Sinä hyökkäät, minä puolustan." pyörimme kehää ympäri, ja pian purotassu jo hyökkäsi.
Harjoittelimme jonkin aikaa kunnes juoksin takaisin leiriin katsomaan kuinka kärpänloikka voi, ja käskin purotassun mennä metsästämään.

"Paraneekohän piankin?" Kysyin lumisydämeltä.
"Luultavasti, mutta ainakin homisen hänen täytyy levätä." Nyökkäsin. Vietin loppupäivän hänen kanssaan, ja sitten menin sotureiden pesään nukkumaan.
Suljin silmäni, ja nukahdin miltei saman tien.
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka,Myrskyklaani
12.05.2013 19:23
Oma oppilas ja siinä välissä kaikenlaista

Jatkoin jälleen metsästystä ja vaanin juuri mehukasta kania, kun jokin harmaa vilahdus vei kanin kuononi edestä. Ilmaan jäi leijumaan vain voimakas koiran löyhkää hitusen verran muistuttava haju. Mutta tämä hajupas ei ollutkaan koira. Vaan se oli jotakin muuta, jota en ollut ikinä haistanut.
Uteliaisuuteni tuota vierasta hajua kohtaan heräsi välittömästi ja aloin etsiä hajun lähdettä välittömästi. Seurasin nimittäin kanin hajua ja sitä outoa hajua jonkin matkaa erään suuren pensaikon eteen.
>Tuon pensaikon tak ajattelin syvään hengittäen rauhoittuakseni.ana on se jonkin, joka vei minulta kanin aivan kuononi edestä.<
Rauhoituttuani kuiskasin vielä hiljaa itselleni:
"Nyt se on menoa se Hopeasulka."
Sitten vain työnsin pääni pensaikon läpi nähdäkseni mikä jokkin oli vienyt minulta saaliin aivan kuonon edestä.
Edessäni näin valtaisan koiraa muistuttavan otuksen. Sen turkki oli harmaata ja lyhyttä, sillä oli kuono kuin ketulla tai koiralla ja se käyttäytyi koiran laella.
Koiramainen otus hotki kanin rippeitä edessäni, kun yhtäkkiä se päästi agressiivisen ulvaisun ilmoille ja kääntyi uhkaavana minuun päin.
>Se näki minut!< ajattelin ja vedin pääni pusiosta ja säntäsin pakosalle.
Otus juosta jolkutti perässäni haukahdellen ja ulvahdellen välillä hyökkäävästti. Se saavutti minu koko ajan mitta mitalta, kunnes melkein puraisi häntäni poikki, mutta ehdin nippa nappa heilauttaa häntäni pois alta.
Edessäni oli korke pensas ja uskoin pääseväni sen yli ja karistavan otuksen kannoiltani. Ponnistin loikkaan ja otuksen leuat louskahtivat kiinni alle hännänmitan päässä minun selästäni.
Nielaisin palan kurkustani lentäessäni komeassa kaaessa pensaan yli. Hetkisen verran luulin olevani turvassa, kun karmean otuksen pää pilkisti esiin pensaan yläpuolelta ja siten koko vastenmielinen eliö.
Pinkaisin juoksuun ja juoksin juoksemistani, kunnes saavuin järven rannalle otus alla hännänmitan päässä minusta.
>Umpikuja!< ajattelin kauhuissani.
Edessäni koiramainen otus ja takanani vesi. Mitä minun pitäisi tehdä?
Otus lähesty muristen ja loikkasi aivan eteeni ja sen suu kalahti kiinni alle hiirenmitan päässä minun kyljestäni. Otus hyökkäsi uudestaan ja ehdin jälleen nippa nappa pois alta.
Sitten säntäsin lähimän puun luo ja kiipesin ylös turvaan. Otus seurasi puun juurelle ja ulvoi vihaisena, kun ei saanutkaan minusta kunnon lounasta. Minä nauroin itsekseni, mutta otus oli alkanut ravistelle puuta ja minä melkein putosn, mutta viimetingassa nappasin kiinni oksasta kynsiltäni ja vältyin ruhjeilta.
Sitten yhtäkkiä olin näkeväni tähtiä hohtavan kissan otuksen edessä. Ja kyllä vsin näinkin! Se oli Ratamolehti, joka hääsi elikon pois ja pelasti minut! Kadoten sitten pois.
Minä laskeuduin alas hiukan hölmistyneenä ja jolkutin leiriin kertomaan elikosta Mustatähdelle.
Siinä matkalla minä saalistin hätäisesti kolme hiirtä ja kanin ja kiikutin ne leirin tuoresaaliskasaan ja sitten kipitin päälikön puheille. Mustatähti kertoi otuksen olleen susi ja siinä samalla hän myöskin vihjaisi että saisin illalla oman oppilaan.
Olin siitä iloinen ja hain itselleni ruuaksi hiiren jonka hotkin hyvällä ruokahalulla pitkästä aikaa.

---Illalla---

Kotkapentu nimitettiin oppilaaksi, minun oppilaakseni. Olin iloinen saadessani vihdoinkin oman oppilaan itselleni.
Kävin heti nimitystilaisuuden jälkeen nukkumaan ja pitkästä aikaa nukahdin välittömästi syvään uneen.
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Purotassu, Myrskyklaani
12.05.2013 19:10
>" Puropentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Purotassuna. Mestariksesi tulee. Toivon, että Kärpänkäpälä välittää sinulle kaiken oppimansa." Mustatäht nau'kui
" Kärpänkäpälä olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Usvajalalta ja olet osittanut olevasi rohkea ja hyvä klastaja. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Purotassulle." Mustatähti jatkoi. Kärpänkäpälä ja minä kosketimme toistemme nenää ja kuulin kun klaani kutsui minua uudella nimellä.
" Purotassu, Purotassu, Purotassu!" Sitten onnesta häkeltyneenä tassttelin Kirskikankukan luo. Kirsikankukkakin onnitteli minua.< Muistelin oppilaiden pesässä. Yhtäkkiä kuulin aukiolta melua. Nousin ylös ja ryntäsin aukiolle. Näin uuden mestarini makaamassa massa haavoittuneena. > Voi ei! Näinkö tämä alkaa.< Mietin surullisena, kun katsoin Kärpänkäpälää. Kärpänloikka Kärpänkäpälän kumppani istui tämän vieressä ja nuoli tämän lapaa. Silloin Lumisydän juoksi Kärpänkäpälän luokse ja kantoi tämän parantajan pesään. Juoksin parantajan pesään Kärpänloikan kanssa, mutta lumisydän hääsi meidät pois. Rupesin nyyhkyttämään. > Mitä jos Kärpänkäpälä kuolee. Sitten minulla ei ole mestaria.< Ajattelin surullisena. Käynnin ympäri ja näin viimeiset auringon säteet jotka värjäsivät turkkini siniseksi. Lähdin häntä maata laahaten kohti oppilaiden pesää. Katsahdin ympärilleni. Muut oppilaat rupesivat nukkumaan, niinpä minäkin raahauduin omalle nukkuma paikalleni. Heräsin aamulla aikaisin aurinkokaan ei ollut vielä noussut. Suin turkkini sileäksi ja nousin ylös. Lähdin laahustamaan vasta hakoisesti kohti suurkiveä. Istuuduin suurkiven juurelle häntä käpälieni pällä. Nostin katseeni kohti taivasta, jossa pikku hiljaa tähdet lakkasivat loistamasta. Ensimmäiset auringon säteet valaisivat aukiota ja lämmittivät mukavasti minun hopea valkoista turkkiani. Katsoin kun aamu partio partio lähti pääsisäänkäynistä ulos.

// Odotan Kärpänkäpälän kohtaloa. Lyhyt.//
 

Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänkäpälä, myrskyklaani
12.05.2013 18:57
-parantajan pesässä-

Havahduin hereille parantajan pesässä. Olin kärpänloikan viereisellä sammaleella, ja hänkin avai silmänsä.
"Heräsit! Olin niin huolissani!" Kärpänloikka huudahti.
"Suotta. Minä olin sinusta huolissani. Viheryskä on vaarallinen!" Tokaisin, ja parantaja, lumisydän sanoi siihen väliin,
"Kärpänloikka on toipumaan päin, muttei hän vielä valmis soturin tehtäviin ole." Nyökkäsin kunnioittavasti parantajalle. Sitten nuolaisin kumppanini korvaa. Sitten katsoin kylkeäni. Siihen oli laitettu melko paljon hämähäkin seittiä, mutta siitä ei enää vuotanut verta. Siistin hiukan itseäni. Olin kovin takkuinen. Lumisydän toi meille molemmille unokon siemeniä.
"Syökää nämä, te molemmat tarvitsette lepoa." Minä, aj kärpänloikka nuolaisimme siemenet mukisematta, ja pian nukahdimme jo vierekkäin parantajan pesään.

suin turkkini puhtaaksi ja odottelin että joku toisi meille tuore saalista. Lopulta lumikkosydän tassutteli kaksi hiirtä hampaissaan.
"Tässä teillekin vähän syötävää." Lumikkosydän sanoi ystävällisesti, ja antoi hiiret meille.
"Kiitos" minä sanoin, ja kärpänloikka sanoi myös kiitoksensa.
Syötyämme, parantaja meni viemään hiirten luut pois, ja hän palasi pian takaisin.
"Tässä on kärpänloikalle vähän kissanminttua, ja sinulle kärpänkäpälä, on vain lepoa, ja vaihdan hämähäkin seittisi aivan pian." Lumisydän murahti, ja työnsi yrttitukon kärpänloikan eteen.
Kärpänloikka söi ne mukisematta, ja ihan hyvälle kissanminttu varmaan maistuisikin.

Jonkin ajan kuluttua minulle kuitenkin juolahti mieleen että olin saanut oppilaan.
"Kuule lumisydän, olisinko minä jo tarpeeksi hyvässä kunnossa soturin tehtäviin? Kun sain sen oppilaankin!" Lumisydän huokasi vastaukseksi.
"Hyvä on, mutta älä harjoittele metäsätystä tai taistelua pariinpäivään, sillä haavat voivat repeytyä auki." Lumisydän kääntyi sitten kärpänloikan puoleen, joka oli juuri kysymässä samaa;
"Ole vielä toipilaana." Lumisydän murahti, ennenkuin kärpänloikka edes ehti kysyä. Nuolasin hänen korvaansa, ja hymyilin tälle, kunnes tassuttelin kohti oppilasidenpesää, jonka edustalla purotassu makoili.

"Mennään kiertämään rajat, purotassu." Huikkasin tälle, ja hän lähti seuraamaan minua ulos leiristä. Hän otti minut juosten kiinni, ja kuljime rinnakkain myrskyklaanin reviirin rajoja pitkin. Matkalla purotassu kyseli kaikenlaista entisestä elämästäni. Kuten; ketkä olivat emosi ja isäsi? Miksi lähdit jokiklaanista? Millaista on jokiklaanissa? Onko myrskyklaanissa kivempaa kuin jokiklaanissa? Sitten olin sanonut että kysymykset riittävät jo, ja jatkoimme matkaamme. En juuri kertonut tälle menneisyydestäni, mutta mietiskelin mielessäni pentuaikojeni ensimmäisiä hetkiä, ja aloin muistaa jotakin. Muistin tuoksut, ja kovan, kylmän kallion pinnan tassujeni alla. Vaahterankukan äänen. Muiden pentujen äänen. Tuoksut... sitten ajattelin että yhden hajun olin haistanut myrskyklaanissa ollessani. Lumikkosydän! Mutta ehkä muistaisin vain väärin. Mistä minä voisin päätellä että muistaisin oikein, kun sokeana oikku pentuna olin nuuhkaissut sisariani? Luultavasti vain erehdyin.. sitten ravistelin päätäni, ja havahduin todellisuuteen. Jatkoimme rajojen kiertämistä, ja illan tulessa, pääsimme leiriin. Purotassu tassutteli oppilaiden pesälle, ja minä jatkoin sotureiden pesälle.
Käperryin sallam vuoteelleni, ja suljin silmäni. Nukahdin samantien.

Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kanervatassu, Varjoklaani
12.05.2013 18:33
Luku: 2 Ystävä ja Vihollinen

Kävelin nopeasti järvelle ja join vettä muutaman suullisen. Odotin mestariani malttamattomana järven rannalla.
Hänkin joi muutaman suullisen ja nosti päänsä vedestä. Virnistin hieman mestarilleni ja tämä katsoi minua ovelasti.
”Mitä odotat? Kutsuako? Mene nyt siitä metsästämään.”mestarini alkoi patistaa.
Tuijotin tätä kummissani.
”Yksinkö?”kysyin ihmeissäni.
Mestarini nyökkäsi minulle.
Lähdin innoissani juoksemaan syvemmälle metsään etsimään saalista. En osannut edes aavistaa mitä tuleman pitää.
Samaan aikaa jossain muualla kaksi hahmoa yrittävät piilotella Varjoklaanin sotureilta. Kanervatassu ei tiennyt sitä.
Ei ainakaan vielä. Toinen hahmoista poti viheryskää ja toinen yritti suojella sairastunutta. Milloin Kanervatassun ja näiden salaperäisten hahmojen tiet kohtaisivat.
Katsotaampa...
Kanervatassu juoksi aina vain syvemmälle metsän varjoihin. Tuuli kuiski puiden latvoissa ja linnut lauloivat kauniisti.
Oppilas maisteli ilmaa ja yritti sinnikkäästi etsiä saalista. Hän ei kuintenkaan haistanut muuta kuin puiden ja neulasten pinttyneet tuoksut.
Mutta yhtäkkiä nuori naaras haistoi jotakin ilmassa. Se ei ollut riistaa, se oli toinen kissa. Kissa oli liian kaukana siihen että oppilas saattaisi tunnistaa tulijan.
Kanervatassu ei aluksi haistanut minkään klaanin ominaishajua vaan epäili että reviirillä olisi kotikisuja tai erakkoja.
Naaras kuitenkin erehtyi ja pian ilmassa alkoi leujua aina vain vahvempaa tuoksua. Kanervatassu tunnisti tuoksun.
>Jokiklaani.<Kanervatassu ajatteli hieman vihoissaan.
Naaras alkoi etsiä hajun lähdettä ja lähti uhmakkaasti seuraamaan tuoksua. Pian tuoksuun sekoittui toisenkin klaanin hajua.
>Myrskyklaani?<ajatteli Kanervatassu ihmeissään.
Naaras ei käsittänyt mitä Jokiklaanilainen ja Myrskyklaanilainen tekisivät yhdessä. Kanervatassu jatkoi jäljitystä.
Pian hän pääsi suuren puun luokse jonka takaa tuoksu kantautui. Astelin rohkeasti puun taakse. Haistoin ilmassa vahvan pelkotuoksun.
Kiersin puun nopeasti ja näin edessäni kaksi kissaa. He eivät todellakaan kuuluneet Varjoklaaniin, olin siitä varma.
”Keitä te olette ja kenen luvalla olette Varjoklaanin reviirillä?”sähisin tunkeilijoille.
Näin että kaksi kissaa olivat peloissaan. Pelkotuoksu oli erittäin vahva. Pelkäsivätkö he todellakin minua?
”Anteeksi... Ei ollut tarkoistus säikäyttää.”maukaisin kaksikolle lempeästi.
Katselin heitä hieman ihmeissäni. Toinen oli tummanruskea kolli jolla on valkoinen rinta, tassunpäät ja kuono sekä siniset silmät.
Toinen taas oli valkoinen naaras, jolla on pari mustaa läiskää turkissa sekä vihreät silmät. Näin heti että naaraalla oli jokin hätä.
”Onko jotakin sattunut?”kysyin nopeasti.
Haistoin että kaksikon pelko oli alkanut laantua. Se oli hyvä. Mutta katselin silti peloissani naaraasta.
”Minä olen Kärpänkäpälä ja tässä kumppanini Kärpänloikka. Olemme matkalla Myrskyklaaniin.”kolli naukui.
”Hauska tutustua Kärpänkäpälä. Minun nimeni on Kanervatassu. Olen Varjoklaaniin oppilas. Mutta teidän ei pitäisi olla täällä.”naukaisin aavistuksen vakavana.
”Tiedän mutta kumppanini potee vakavaa viheryskää. Voisitko kenties auttaa meitä?”Kärpänkäpälä naukaisi huolissaan.
”Voin auttaa teitä. Odottakaa hetki niin käyn hakemassa joitain yrttejä. Nuhanenä on neuvonut minulle mitä tarvitaan tälläisissä tilanteissa vaikken olekaan parantajaoppilas. Hän sanoi että näistä tiedoista saattaa joskus olla hyötyä.”mau`uin vastauksen.
Kolli nyökkäsi minulle ja enempiä sanomatta säntäsin metsään. Aloin etsiä yrttejä. Juoksentelin vain ympäri metsää.
Löysin kuin löysinkin yrttejä ja otin niitä hieman mukaani. Nappasin vielä pari pulskaa hiirtä. Aloin juosta takaisin kaksikon luokse.
Aika oli kulunut yllättävän nopeasti ja pian mestarini varmaan etsisikin jo minua. Aloin juosta nopeammin.
Pian pääsinkin jo suuren puun juurelle ja juoksin sen ohi nopein askelin. Näin kuinka Kärpänkäplä ja Kärpänloikka olivat jo odottaneet minua.
”Täppä olvat ytsit.”mumisin yrttitukko suussani.
Laskin yrtit maahan ja vedin syvään henkeä. Kärpänkäplä työnsi tukon kumppaninsa eteen nopeasti ja Kärpänloikka alkoi syödä niitä.
”Kiitos.”kolli naukui.
”Eipä mitään. Tässä on myös pari hiirtä. Jos teillä on nälkä.”naukaisin ja työsin hiiret soturin eteen.
Kolli otti ne suuhunsa ja asetti toisen Kärpänloikkan eteen ja alkoi itse syödä toista. Näin heti ettei kaksikko ollut syönyt hetkeen.
”Anteeksi mutta minun on mentävä. Mestarini varmaankin jo odottaa minua ja minun pitää vielä metsästääkin.”maukaisin ja aloin tehdä lähtöä.
”Anna minun auttaa metsästämään. Olen sen sinulle velkaa kun autoit meitä näin paljon.”soturi naukui.
Nyökkäsin ja lähdin Kärpänkäplän kanssa syvemmälle metsään. Olin hieman iloinenkin että kolli tarjosi apuaan.
Juoksimme kohti järveä ja pysähdyimme järven rannalle. Aloimme molemmat etsiä vimmatusti saalista.
”Hei tuolla on kaloja. Voisin metsästää pari...”soturi naukaisi.
”Ei! Varjoklaanilaiset eivät syö kalaa ja miten selittäisin sen miten opin kalastamaan. Saati kertoa että tunkeilija auttoi minua metsästämään.”nau`uin vakavana.
”Olet oikeassa.”Kärpänkäplä naukui.
Jatkoimme molemmat sinnikkäästi saaliin etsimistä. Ja saimme molemmat hajun kuonoomme. Riistaa alkoi löytyä.
Saimme kiinni paljon riistaa. Hautasimme ne maahan ja aloimme etsiä aina vain lisää. Tänään tuntui että saalista löytyisi todella hyvin.
Maistelin taas ilmaa. Haistoin jonkin tuoksun. Se ei ollut riistaa. Se haisi enemminkin kissalta. Aloin seurata hajua.
Haju johdatti minut suuren pensaan luo. Työnsin pääni pensaan läpi ja mitä näinkään. Näin Varjoklaanin soturin Takiaisvarjon puhumassa vieraalle kissalle.
Menin piiloon puskaan ja aloin salakuunnella kissojen puhumista. Vieras kolli selvästikin kunnioitti soturia suuresti.
”Kaikki sujuu suunnitelmien mukaan Takiaisvarjo.”kissa naukui.
”Oikein hyvä Terä. Pian saavutamme haluamamme.”Takiaisvarjo naukui voitonriemuisesti.
>Mitä tuo verenhimoinen kolli oikein yritti saavuttaa?<ajattelin peloissani.
Sitten näin kuinka Teräksi kutsuttu kissa alkoi juosta pois. Syvälle metsän varjoihin enkä pian enää nähnyt tämän hahmoa.
”Tule esiin sieltä kuka lienetkin!”kuului terävä käsky.
”Tiedän että olet siellä. Haistan pelkotuoksusi!”Takiasivarjo karjui.
Ryömin alistuneena ulos pensaasta tuijottaen kollin häijyihin, jäänsinisiin silmiin. Kolli mulkoili minua vihaisesti.
”Etkö tiedä että on epäkohteliasta salakuunnella muita.”kolli naukui muka ystävällisesti.
”Kuka tuo kissa oli? Ja mikset häätänyt häntä pois reviiriltä?!”karjaisin kollille.
Takiaisvarjon pelottava mulkaisu kuitenkin hiljensi minut heti. En käsittänytkään kuinka pelottava kolli voisikaan olla.
”Miksi minä nyt ystäväni häätäisin?”kolli sanoi vihaisesti.
”Oletko sinä erakon ystävä?! Jo on aikoihin eletty.”sanoin näsäviisaasti.
Takiaisvarjo murahti minulle häijysti.
”Kuules pentu. Jos yksikään elävä olento saa kuulla tästä nyljen sinut omin tassuin. ONKO SEVÄ?!”kolli karjui minulle.
”Minä en sinua pelkää! Antaa tulla vain!”karjaisin takaisin.
Asetuin valmiiksi hyökkäämään. Mutta ennenkuin ehdin tehdä mitään tunsin kuinka suuri paino painoi selkäni päällä.
Savunharmaa kolli oli loikannut niskaani. Takiaisvarjo alkoi purra minua niskasta ja ulvaisin kivusta.
”KÄRPÄNKÄPLÄ! AUTA MINUA!”karjuin samalla kun Takiaisvarjo puri minua kaikin voimin.
Aloin kuulla nopeita askelten ääniä metsästä. Ja pian Kärpänkäplä ilmestyi pensaan takaa. Kolli oli kuin puulla päähän lyöty kun tämä näki minut suuren soturin alla.
Enenmpiä ajattelematta kolli loikkasi Takiaisvarjon kimppuun ja heitti tämän puuta päin. Nousin nopeasti tassuilleni ja loikkasin Takiaisvarjon kimppuun.
Painoin tämän maahan ja purin tätä kaikin voimin. Kolli ulvoi kivusta ja heitteli minua ympäriinsä mutta en irroittanut otettani.
Soturi sai minut kuitenkin heitettyä päin suurta kiveä ja Takiaisvarjo alkoi raapia minua vimmatusti. Ulvoin kovaäänisesti.
Yhtäkkiä soturi lensi pois päältäni ja näin Kärpänkäplän sinisenä loistavat silmät. Nousin tassuilleni mutta ne eivät kantaneet minua.
Kaaduin maahan ja tunsin kuinka veri valui vuolaasti haavoistani. Kuulin kuinka Takiaisvarjon askeleet loittonivat.
”Muista pentu että minä kostan tämän sinulle! Minä tapan sinut!”kuulin Takiaisvarjon vielä karjaisevan ja sitten kollin askeleet katosivat kokonaan.
Kuulin kuinka Kärpänkäplän ääni kaikui jossain. Päässäni pyöri ja silmissäni alkoi sumeta. Mailma vilisi ympärilläni.
Kuulin vielä kuinka Kärpänkäplä huusi jotakin. Sitten suljin silmäni ja vaivuin tiedottomuuden tilaan. Mitä minulle oikein käy?
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lintupentu, Myrskyklaani
12.05.2013 18:32
Lintupentu ajatteli isäänsä, joka oli toisessa klaanissa. Miksi? Purotassu oli oppilas, ja Lintupentu oli yksin tarhan ulkopuolella. Kotkatassukin oli jo oppilas.
"Hei tuletko leikkimään?" Kurkipentu ulvoi lähistöltä, missä hän istui sisaruksiensa kanssa.
"Me leikitään Varjoklaanin hyökkäystä", hän jatkoi. Lintupentu nyökkäsi ja pomppasi pystyyn.
"Joo! Saanko olla Myrskyklaanin päällikkö?" Hän ulvahti.
"Minä olen Varjoklaanin päällikkö! Murrur!" Kurkipentu murisi. Kielopentu ilmoitti olevansa Myrskyklaanin soturi.
"Sitten minä olen Varjoklaanilainen!" Apilapentu maukui ja loikkasi Kielopennun niskaan. Ruusupentu oli Myrskyklaanin puolella. Lintupentu läimäisi Kurkipennun häntää.
"Odota vain!" Kurkipentu ulvahti ja loikkasi Lintupennun selkään. Lintupentu kellahti maahan. Hän rimpuili irti ja kompuroi pystyyn. Yhtäkkiä Apilapentu tarttui hänen häntäänsä.
"Mhitäs nhyt shanot?" Hän naurahti. Lintupentu kiskaisi häntänsä irti.
"Lintupentu! Aika mennä nukkumaan!" Kirsikankukan ääni kantautui tarhan sisältä. Lintupentu läimäisi vielä Apilapentua ja laahusti sisään. Juovasulka tuli hänen perässään jäljessään hänen pentunsa. Kirsikankukka makasi sammalpedillään, ja hänen vatsansa suojassa nukkui kaksi pentua. Lintupentu muisti emonsa kertoneen, että heidän nimensä olivat Puumapentu ja Tulipentu. Kulkukissan pentuja. Miksi heillä oli klaaninimet? Korsikankukka nuolaisi Lintupentua. Lintupentu kehräsi ja nukahti emonsa viereen.

------------------seuraavana päivänä---------------------

Lintupentu heräsi ulvaisuun.
"Hän on kuollut!" Lintupentu kompuroi pystyyn. Hän ryntäsi aukiolle ja näki Tiikeribarjon, joka raahasi kulkukissaa aukiolle. Lintupentu sukelsi takaisin tarhaan.
"Emo! Se kulkikissa kuoli!" Hän huusi. Kirsikankukka nosti päätään.
"Ottaako klaani pennut?" Hän kysyi.
"Mistä minä tiedän", Lintupentu vastasi ja kohautti lapojaan.
"Menen puhumaan Mustatähdelle. Sinä pysyt täällä", Kirsikankukka maukui ja hävisi ulos. Lintupentu istahti turhautuneena.

//tyhmä loppu//
Vastaus:16 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: kärpänkäpälä, myrskyklaani
12.05.2013 17:40
-oma oppilas, ja takaa-ajoa-

"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaani kokoukseen!" Päällikkö huusi. Kissat kokoontuivat aukiolle.
"Puropentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Purotassuna. Mestariksesi tulee kärpänkäpälä. Toivon, että kärpänkäpälä välittää sinulle kaiken oppimansa.

" sitten päällikkö käänsi katseensa yllättyneeseen kärpänkäpälään, minuun;
"Kärpänkäpälä, olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta usvajalalta ja olet osittanut olevasi rohkea ja hyvä kalastaja. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi purotassulle."
kosketin häkeltyneenä purotassun kuonoa omallani.
klaani ylisti uutta oppilasta huutamalla tämän nimeä.
"Purotassu!, Purotassu!" Onnittelia tungoksen jälkeen oppilas loikki luokseni, ja kysyi:
"Mitä teemme tänään?"
"Emme harjoittele mitään enää tänään, saat vapaata." Murahdin, sillä minut olu määrätty menemään metsälle metsästämään.

Metsästy sujui hyvin, ja nappasin vähän valiä hiiriä, ja kalaa. Kun minulla oli paljon saalista koossa, tassuttelin tutkimaan myrskyklaanin reviiriä. Se kattoi laajan alueen metsää. Järven rannassa, näin ikivanhan tammen, se ylsi korkealle taivaalle. Jatkoin matkaani eteempäin. Aloin tuntea myrskyklaanin reviirin kolkat paremmin, ja pian varmasti tuntisin tämän kodikseni. Jatkoin tutkimistani, ja näin vähän matkan päässä ampiaispesän. Päätin kiestää sen kaukaa, mutta sitten näin puun juurella karva nyytin. Kallistin hiukan päätäni, ja lähdin hiipimään lähemmäs. Päästyäni lähemmäksi, tajusin että sehän oli kissa! Tartuin sit niskanahasta, ja raahasin kauemmas ampiaisten pesästä. Katsoin kauhistuneesti, kun kissa hengitti raskaasti.
"Ne.. pistivät.." sitten kissa ei enää jaksanut puhua, ja hän oli vaipumassa tajuttomuuteen. Silmäni kapenivat ohuen ohuiksi viiruiksi, ja tartuin kissaa niska nahasta, ja aloin raahaamaan häntä kohti myrskyklaanin leiriä. Matka oli raskas, ja jouduin vähän väliä irrottamaan otteeni, jotta voisin maistella ilmaa. Muuten en osaisi takaisin leiriin. Tartuin kissaan taas ja raahasin häntä läpi aluskasvillisuuden.

Huohotin raskaasti, ja enää oli vain muutama ketun mitta lairiin. Saavuin kissaa kiskoen leiriin, mutten välittänyt epäilevistä katseista, vaan suuntasin suoraan parantajan pesälle. Parantaja alkoi heti töihin kun inä selostin;
"Kävelin metsässä ja törmäsin häneeen, hän oli huonossa kunnossa, häntä on kai pistänyt ampiaiset, sillä klaanitoveri makasi ampiaispesän juuressa, ja hän ainakin sanoi niin." Parantaja nyökkäsi, ja minä tassuttelin pois. Menin nimittäin kärpänloikan luokse, ja nuolaisin tämän korvaa.
"Haen sinulle jotain syötävää." Murahdin, ja hain tuoresaalis kasasta hiiren. Sittèmuistin saaliit jotka olin jättänyt metsään. Niimpä minun täytyisi hakea ne, kunhan ensin veisin vain kärpänloikalle ruokaa... juoksin kärpänloikan luokse ja jätin riistan tämän eteen. Sitten ssyöksyin täyttä vauhtia metsään.

Ei aikaakaan kun löysin saaliit, ja niitä oli enemmän kuin muistin. Niimpä joutuisin viemään niitä useamman lastin leiriin.
Sain vietyä ensimmäiset hiiret kasaan, ja lähdin hölkkäämään kohti toisia. Kun pääsin perille, nappasin kolme hiirtä, ja roikotin niitä hännästä suussani. Lähdin juoksemaan jälleen kohti leiriä.

Kun menin lopulta hakemaan kolmatta lastia, minua odotti yllätys. Kaksi ärisevää kettua ahmivat itse pyydystämiäni hiiriä. Niiden silmät kiiluivat ilkeästi, ja ne murisivat minulle.
Peräännyin hiukan, minulla ei olisi mahdollisuuksia selvitä kahta juuri syönyttä suurta ja voimakasta kettua vastaan.
Lähdin juoksemaan, ja vilkaisin taakseni. Ne olivat aivan kannoillani. Aloin loikkia nopeammin. Näin ukkospolun edessäni. Minula ei ollut vaihtoehtoja. Hirviön jylinä lähestyi. Juoksin ukospolulle. Kuului tömähdys, kun minä - ja ketut osuimme hirviöön. Ketut eivät selvinneet - tai ainaaan olleet tajuissaan- ja minä, minä olin juuri ja juuri tajuissani, mutta kylkeeni koski kovasti.
Raahustin henkeä haukkoen kohti myrskyklaanin leiriä, ja kun katsoin kylkeeni, kylmät väreet kulkivat lävitseni. Se oli veressä, ja turkkia oli lähtenyt hiukan osuma kohdalta. Käänsin katseeni pois, ja hoipertelin myrskyklaanin leiri aukiolle. Sitten luuhistuin siihen.

Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkatassun, Myrskyklaani
12.05.2013 17:35
Kotkapentu heräsi kuonon töytäisyyn.
"Mitä nyt", hän marmatti. Juovasulka istui hänen edessään.
"Voinko mennä leikkimään?" Kotkapentu kysyi ja ponkaisi pystyyn.
"Ehkä...", Juovasulka ei ehtinyt saada lausettaan loppuun, kun ulkoa kantautui ulvaisu. Kotkapentu rynnisti ulos. Hänen sisaruksiensa seurasivat häntä. Aukiolla makasi hopeanharmaa mustaraitainen naaras, ja hänen vieressään kaksi hyvin pientä pentua. Mustatähti säntäsi naaraan luokse. Kirsikankukka pentuineen telmi pentutarhan edessä. Kirsikankukka nousi pystyyn ja suuntasi pentujen luokse. Lintupentu ja Puropentu jäivät istumaan hämillään.
"Tulkaahan tänne, te kaksi", Juovasulka maukui, ja pennut juoksivat Juovasulan viereen katselemaan tilannetta. Juovasulan omat viisi pentua istuivat yhdessä rivissä. Kotkapentu loikki eteenpäin, mutta Juovasulka huitaisi hänet takaisin.
"Kuka olet?" Mustatähti maukui. Naaras ei vastannut.
"Takaisin tarhaan! Heti!" Juovasulka käski. Pennut nurisivat, kun heidät työnnettiin sisään. Juovasulka nosti Kotkapennun viimeisenä.
"Heiii!" Kotkapentu ulvahti. Hän makasi aivan tarhan sisäänkäynnin sisäpuolella ja kuunteli. Hetken kuluttua Kotkapentu kuuli askelia, jotka lähestyivät pentutarhaa. Hän perääntyi kiireesti sisälle. Kirsikankukka sujahti sisälle leuoissaan kaksi vastasyntynyttä pentua.
"Keitä nuo on?" Lintupentu kysyi. Kirsikankukka laski pennut maahan.
"Ne ovat kulkukissan pentuja", Juovasulka maukui ja astui sisään. Kotkapentu tunki tiensä eteen.
"Kulkukissan? Miksi ne on täällä?" Hän kysyi.
"Kultaseni, pennut ovat kulkikissan, mutta itse pennut eivät ole enää kulkukissoja, jos ne hyväksytään klaaniin", Juovasulka vastasi lempeästi. Samassa Mustatähti ilmestyi Pentutarhan suulle.
"On aika", hän maukui. Juovasulka töni pentunsa pihalle päin.
"Mitä nyt tapahtuu?" Kurkipentu maukui närkästyneenä, kun Ruusupentu oli astunut hänen häntänsä päälle. Kielopentu ja Apilapentu seurasivat heitä. Aukiolla mikään ei viitannut siihen, että kulkukissa olisi ollut siellä. Mustatähti oli kutsunut klaanin koolle ja seisoi nyt aukion keskellä. Kirsikankukka oli jäänyt tarhaan kahden pienen pennun kanssa, mutta Lintupentu ja Puropentu olivat tulleet ulos Juovasulan jäljessä. He istahtivat klaanin reunoille. Kotkapentu katsoi jännittyneenä päällikköä. Sanoisiko Mustatähti jotain kulkukissasta?
"Kotkapentu, astu eteen", päällikkö käski. Kotkapentu häkeltyi. Eihän hän ollut tehnyt mitään, mutta astui muutaman epäröin askeleen eteenpäin.
"Kotkapentu, olet saavuttanut kuuden kuun iän, ja on sinun vuorosi tulla oppilaaksi. Kotkapentu, tästä hetkestä aina siihen hetkeen asti, jolloin ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Kotkatassuna. Mestariksesi tulee Hopeasulka." Kotkatassun silmät avautuivat ammolleen. Hän oli oppilas! Sitten Hänen ajatuksensa siirtyivät Hopesulkaan. Hopeasulka. Hopeakotka. Kotkatassun ajatukset harhailivat, eikä hän kuullut Mustatähden viimeisiä sanoja. Hän havahtui vasta, kun näki Hopeasulan asetelmassa häntä kohti. Naaraan silmissä oli mietteliäs katse, kun hän kosketti Kotkatassun kuonoa omallaan.
Tiesikö hän jotain?
Vastaus:26 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänloikka, Myrskyklaani
12.05.2013 17:30
-viheryskä.....-

Tassuttelin kohti parantajan pesää, halusin käydä katsomassa kuinka Kärpänloikka voi ja veisin hänelle samalla hiiren syötäväksi. Työnnyin sisään Lumisydämen pesään ja näinkin melkein heti valkomustan naaraan lepäämässä sammalvuoteella. Lumisydän oli juuri antamassa joitain yrttejä hänelle.
”Kuinka voit? Ja muuten tämä on sinulle” Kysyin huolestuneena Kärpänloikalta ja ojensin hiiren tälle. Tämä vilkaisi minuun ja yski hiukan ennen kuin vastasi.
”Huonosti.. köh.... köh... mutta kiitos” Tämä maukui ja minä nyökkäsin vakavana.
”No minä olen varmaan tässä vain tiellä...” Mau`uin ja peruutin ulos parantajan pesästä.
”Paraneeko hän?” Kysyin hipi hiljaa Lumisydämeltä vielä ennen kuin lähdin.
”En ole varma, teen minkä voin, Valkoyskä on yltynyt Viheryskäksi...” Tämä maukui ja minä nyökkäsin huolestuneesti. En tahtonut paljastaa kaikille pitäväni naaraasta, mutten osannut peitelläkkään sitä. Päätin olla uudelle klaanilleni hyödyllinen, ja ansaita päällikön luottamuksen, joten lähdin metsästämään. Päätin pysyä loitolla Jokiklaanin ja Myrskyklaanin välisestä rajasta, en halunnut törmätä entisiin klaanitovereihini juuri nyt. En tiennyt vielä missä olivat Myrskyklaanin parhaat riista apajat, mutta kunhan saisin jotakin kiinni. Pian haistoinkin jo vesimyyrän, sen voisin saadakkin kiinni. Kyyristyin vaanimis asentoon. Paikansin eläimen aluskasvillisuuden joukosta, etsimästä syötävää, se ei osannut aavistaakkaan että pian koittaisi sen loppu. Ponnistin ilmaan ja iskin kynteni vesimuurään ja purin siltä niskat poikki. Kiitin mielessäni Tähtiklaania saaliista ja hautasin sen saniaisten alle. Toivon mukaan petoeläimet kuten mäyrät tai ketut eivät löytäisi sitä. Jatkoin matkaani kohti Muinaista tammea. Siellä voisi olla muutama hiiri tai hyvällä lykyllä orava. Saavuin määränpäähäni, ja maistelin ilmaa.
”Teeri!”Maukaisin itselleni. Niin isosta saaliista riittäisi kaikille klaaninvanhimmille, vaikkakin tosin oppilaiden tehtävä oli ruokkia heidät, enkä minä ollut enää oppilas. Paikansin saaliin ja kyyristyin maata vasten. Tuuli oli kova, mutta kulki vasta suuntaan, joten teeri ei ainakaan haistanut minua. Hiivin koko ajan lähemmäs ja tunsin kuinka sydämeni pamppaili vimmatusti, tämä saalis ei saisi karata. Ponnistin niin kovaa kuin pystyin ja `lensin` komeassa kaaressa pahaa aavistamattoman teeren selkään. Se räpytteli siipiään ja yritti nousta lentoon mutta purin sitä niskaan ja saalis oli minun. Hain paluu matkallani mukaani äsken pyytämäni hiiren ja vein ne leiriin häntä korkealla, ja tiputin saaliit tuoresaalis kasaan. Ilta alkoi taas hämärtää. Onneksi jotkut klaanista olivat jo alkaneet hytväksyä minut, ainakin Kärpänloikan ystävät, mutta Jotkut, esimerkiksi Tiikerivarjo, eivät pitäneet minusta, vaan mulkoilivat minua jatkuvasti. Käperryin pesän nurkkaan nukkumaan ja toivoin hartaasti että Kärpänloikka paranisi Viheryskästään.

Aurinko siivilöityi kauniisti pesän läpi ja venyttelin makeasti. Työnnyin hiljaa ulos soturien pesästä ja tassuttelin metsälle. En oikein voinut olla muulla tavoin avuksi kuin metsästämällä. Auringonhuipun hetkeen mennessä olin kalastanut jo kolme kalaa kaksi hiirtä, ja yhden vesimyyrän. Olin tyytyväinen suoritukseeni ja vein saaliit leiriin. Vein parantajalle, Lumisydämmelle, sekä tämän oppilaalle Myrskytassulle, molemmille kaksi hiirtä. Sitten vein yhden kalan Kärpänloikalle, ja loput saamani saaliit jäivät muiden syötäviksi tuoresaalis kasaan. Olin saalistanut itse, enkä ollut syönyt koko aamuna joten päätin hakea Tuoresaalis kasasta itsellenikin jotain. Päätin ottaa kalan, se pitäisi turkkini vedenpitävyyttäkin yllä. Tassuttelin aukion laidalle, sotureiden pesän toiselle puolelle aterioimaan. Istahdin paikoilleni ja kiedoin pörröisen häntäni siististi käpälieni ympärille. Vesi herahti kielelleni katsellessani mehevää kalaa ja lopulta iskin hampaani sen mehukkaaseen lihaan. Hotkin ahvenen sudennälkäisillä hotkaisuilla. Nappasin kalan ruodot hampaisiini ja vein ne leirin ulkopuolelle. Kaivoin ruodoille matalan kuopan johon laitoin ne ja lopuksi peitin kuopan. Venyttelin makeasti kankeita jäseniäni. Tassuttelin Lumisydämen pesälle katsomaan kuinka Kärpänloikka voi. Työnnyin sisään ja naaras olikin nukkumassa sammalvuoteellaan. Huokasin ja istahdin mustavalkoisen naaraan viereen ja jäin odottamaan että tämä heräisi. Tovin kuluttua naaras alkoi venytellä ja avasi silmänsä.
”Huomenta Kärpänloikka” Maukaisin tälle leikkisästi ja tämä hymyili minulle.
”Huomenta itsellesikin.” Naaras maukui ja istuutui pedilleen. Paatsamanlehti saapui äkkiä luokseni puuskuttaen ja maukui;
”Hei Kärpänkäpälä, Mustatähti antaa sinulle oppilaan, Puropennun, joten sinun kannattaa siistiytyä. Ja onnea! Nimitysmenot pidetään aivan pian” Naaras maukui iloisesti ja poistui pesästä. Suuni loksahti ammolleen hämmästyksestä. >Oppilas!? Näin pian tuloni jälkeen?< ihmettelin itsekseni.
”Onnea!” Kärpänloikka maukui hymyillen.
”Kiitos” Mau`uin naaraalle.
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka,Myrskyklaani
12.05.2013 17:14

Aamu sarasti jo ja pitkä yö pikku pentuni ruumiin äärellä oli vihdoin ohi. Pimeä ja eloton leiri alkoi taas heräillä eloon ja pian leiri aukio suorastaan kuhisi elämää. Oppilaat telmivät keskenään tai söivät yhdessä, soturit rupattelivat niitä näitä aterioidessaan, rakastavaiset seurustelivat ja varapäälikkö järjesti aamupartiota ja metsästys partiota.
Kaikilla muilla koko klaanissa näytti olevan joku seuranansa paitsi minulla. laskin pääni alistuneena alas. Nyt kun minulla ei ollut enää rakasta Ratamolehteäni, tunsin itseni jälleen siksi samaksi ujoksi ja masentuneeksi yksinäiseksi oppilaaksi, joka olin ollut ennen, kuin olin tutustunut Ratamolehteen.
Laahustin häntä koipien välissä ja mieli maassa tuoresaaliskasalle ja otin siitä aivan pienimmän saaliin, pikkiriikkisen metsähiiren.
Tämä olisi ensimmäinen ateriani Ratamolehden kuoleman jälkeen ja kumppanini kuolemasta oli ainakin kaksi neljäsosa kuuta ja sen koko ajan olin ollut syömättä ja nyt olin aivan nälkäkuoleman partaalla.
Kylkiluut törröttivät selvinä resuisen ja kiillottoman turkkini alta.
Hotkin hiiren haluttomasti ja nyt vaivauduin peseytymäänkin jopa.
Peseytymiseni keskeytti veret hyytävä ulvahdus ja siinä samassa aukiolle syöksyi tuntematon kulkukissa naaras kahden vastasyntyneen pikkuisen pennun kanssa.
Tunnistin kulkukissan samaksi, kuin naaras, joka oli ollut pentuni ruumiin äärellä vuorilla.
Olin tapellut kulkurin kanssa ja tuo oli pökertynyt. Minä olin vain jättänyt tuon tajuttomana oman onnensa nojaan pois paikalta lähtemällä.
Kulkukissan perässä oli verivana ja tuon kaksi pienokaista vinkuivat pelokkaina. Lumisydän otti kulkurin huomaansa ja Kirsikankukka taas lupautui hoitamaan kahta pentua omien pentujensa ohella.
Siitä mieleeni muistuikin pentujen isä, Jokiklaanilainen komea kolli Mäntylehti, jota Kirsikankukka oli vuoren varmasti käynyt pentujensakkin kanssa tapailemassa. Siitä olin aivan varma.
Jatkoin peseytymistä ja saatuani pesemisen valmiiksiajusin jotakin. Yksi pennuistani, Nopsavarjo oli poissa. Hän oli ollut poissa jo ainakin päivän verran, kuten myös hänen kumppaninsa Auringonloiste.
>Pitäisikö lähteä etsimään?< ajattelin, mutta luultavasti kaksikko halajaa vain seikkailua ja on hengissä kuitenkin, joten päätin jättää asian sikseen, sillä olihan heillä oltava edes vähän seikkailuja.
Kävin auringonläiskään makuulle, sillä minua laiskotti toden teolla enkä jaksanut lähteä metsälle. Mutta pahaksi onnekseni Mustatähti oli huomannut leirissä lorvailemiseni ja tu asteli luokseni.
"Kuules Hopeasulka mene nyt metsästämään klaanille ruokaa, jos sinulla ei ole muuta tekemistä kuin nukkuminen." päälikkö maukui hiukan vihaisena.
"Anteeksi ja hyvä on mennään mennään!" naukaisin ja talsin ulos leiristä metsälle.
Saalistin heti leirin ulkopuolella kaksi metsähiirtä ja kanin ja koska niin lähellä leiriä ne olivat saaliikseni joutuneet, kiikutin ne oikopäätä tuoresaaliskasaan.

Jatkuu..
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänkäpälä, myrskyklaani
12.05.2013 16:35
-matka leiriin, ja myrskyklaanissa elämiseen totuttelemista-

Kärpänloikka lähti johdattamaan minua läpi tiheän aluskasvillisuuden. Minulla oli aluksi totuttelemista paljon, mutta matkallla tuntui jo aika kotoisalta. Tassuttelin kärpän loikan perässä hyvän aikaa, kunnes lopulta olimme perillää. Kaikki kääntyivät katsomaan meitä, kun tassuttelimme aukiolle vierekkäin. Kärpänloikka ei välittänyt, mutta minä vähän epäröin, kun jotkut tuijottivat kovin vihamielisesti suoraan silmiini.
"Haluan puhua päällikölle." Kärpänloikka ilmoitti, ja pian päällikkö asteli rauhallisesti ulos pesästään.
"Kenet toit mukanasi? "Mustatähti kysyi, ilman merkkiäkään vihamielisyydestä.
"Kärpänkäpälän, hän o entinen jokiklaanin kissa. Pääseekö hän myrskyklaaniiin, ja jos ei, en minäkään aijo jäädä." Kärpänloikka sanoi vakuuttavasti, vaikka luultavasti hän ei tainnut tarkoittaa sitä.
"Minun täytyy keskustella sotureideni kanssa." Kokeneet soturit tassuttelivat mustatähden ympärille, ja emme kuulleet mitä he puhuivt, mutta kärpänloikka painautui lohduttavasti kylkeäni vasten. Pian mustatähti tassutteli luoksemme, ja julisti koko klaanille;
"Kärpänkäpälä on hyväksytty klaaniiin!" Hihkaisin innosta, ja kärpänloikka nuolaisi korvaani. Klaanista kuului epäuskoisia ulvahduksia, mutta tustätähti huusi niiden päälle;
"Minä ja kokeneet klaanitoverini päätimme että ykisoturi klaanille ei ole pahitteeksi, ja hän on ilmeisesti halukan olemaan uskollinen myrskyklaanille! Kokous päättyi!" Huoksasin helpotuksesta, ja painauduin kärpänloikkaa vasten. Yht'äkkiä hänelle tuli hirvittävä yskän puuska. Parantaja juoksi paikalle, ja sanoi:
"Valkoyskä. Hänen täytyy levätä, sillä muuten se äytyy hengen vaaralliseksi viher yskäksi." Parantaja kertoi, ja lähti auttamaan kärpänloikan parantajan pesälle. Nyt jäin yksin mulkoilujen kohteeksi, kun jotkin kissat eivät vieläkään luottaneet minuun, ja tuntui kuin he olisivet saman tien voineet vain tulla ja käydä kimppuuni. En vielä oikein viihtynyt leirissä, ja tassuttelin ulos leiristä tutkimaan myrskyklaanin reviiriä.

Näin edessänii järven, jonka rannalla olivat klaanien reviirit! Sieltä voisin kalastaa klaanille, ja näyttää että olen oikeasti hyödyksi heille! Eikä aikaakaan, kun nostin ylös vedestä kalan tai kaksi. Tapoin molemmat nopeasti, ja roikotin iitä tyytyväisesti suussani palatessani leiriin. Tällä kertaa minua ei ollenkaan haitannut katseet - tällä kertaa minulla oli kaksi kalaa, eikä kukaan voisi väittää ettei tuoresaalis ole pahitteeksi klaanille. Vein ne kasaan, ja päätin mennä katsomaan kuinka rakas kumppanini voi.

"Kärpänloikka!" Huudahdin iloisesti, ja olin ottanut tälle mukaan toisen kaloistani.
"Syö tämä niin jaksat." Jatkoin, ja tökkäsin kalan kärpänloikan naaman eteen.
"Kiitos." Hän kähisi. Hän alkoi hotkia kalaa, ja nuolaisin nuoren naaraan päälakea.
"Hei, hei kärpänloikka!" Huudahdin, astellessani ulos parantajan pesästä. Tassuttelin illan hämärtyessä sotureiden pesään, ja valitsin nukkumapaikakseni tyhjän sammalpedin. Käperryin siihen nukkumaan.
Ensimmäinen yöni myrskyklaanin leirissä! Ajattelin itseksieni, tosin tästä yöstä voisi tulla kylmä, sillä kukaan ei vielä ollut halunnut tulla viereeni nukkumaan. Nukkuisin siis yksin pesän nurkassa. Murahdin itsekseni. Ei se haittaisi. Sitten kuitenkin 'paatsamalehti' nimellä tunnettu naaras tuli omalle makuusijalleen viereeni, ja pieni hymyn kaare levisi kasvoilleni. Edes joku saattaisi luottaa minuun kärpänloikan lisäksi! Minulla olisi mahdollisuuksia varmasti ansaita luottamus klaanin ja minun välille. Pitäisi vain osoittaa uskollisuus jotenkin. Sitten suljin silmäni hiljalleen, ja nukahdin.

Aamulla nousin seisomaan, ja venyttelin makeasti jäseneni. Sitten nuolin turkistani takut, ja siistin karvani. Sitten ajattelin mennä metsästämään kärpänloikalle saalista.

Pääsin kuin pääsinkin eilistä tuoksujälkeäni seuraten järvelle, en vielä osannut myrskyklaanin paikkoja kunnolla, mutta järvellä voisin kalastaa runsain mitoin.
Aikani katselin silmät kiiluen veteen, kunnes kauhaisin kalan ilmaan. Annoin sen hetken räpistellä, kunnes purin sen kuoliaaksi.

Mestästin vielä kauan, ja lopetettuani, vein monta lastia kalaa leiriin, ja tuoresaalis kasa täyttyi ainakin neljän kalan verran. Sitten lähdin tassuttelemaan kohti parantajan pesää, joka sijaisti leirin toisella puolen. Nappasin yhden hiiren vietäväksi kärpänloikalle, ja lähdin kulkemaan kohti pesää..

Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatassu, Varjoklaani
12.05.2013 15:58
Luku 1. Aurinko nousee ja laskee...

Herään havahtuen siihen kun auringon kirkkaat säteet osuvat kasvoihini. Naukaisen närkästyneenä ja käännän kylkeä niin etten huomannut käännökseni uhria, nimittäin Sinitassua jota onnistuin potkaisemaan kylkeen.
"Hei! Vedä kyntesi sisään Hopeatassu, täällä nukutaan!" Naaras murahti kiukkuisesti ja kävi takaisin nukkumaan. Nousen hetken harkinnan jälkeen seisomaan neljälle tassulle ja venyttelin raajojani. Avaan sähköiset silmäni räpytellen sitten muutaman kerran ennen kuin menen ulos oppilaiden pesästä. Vasta kun tuuli pörröttää turkkiani huomaan sen olevan aivan täynnä sammalta puhumattakaan sotkuisesta turkistani.
"Äh, tämäkin vielä!" ärähdän myrkyllisesti jonka jälkeen tassuttelen puun varjoon peseytymään. Nuolin karhealla kielelläni valkoista rintaani ja raidallista turkkiani. Olin aina kuullut Ruusuturkilta etten vain näyttänyt isältäni, minä myös olin kun hän. Taisin olla erittäin syvällä ajatuksissani nimittäin en kuullut kun joku yritti puhua minulle.
"Hei Hopeatassu! Haluatko lähteä metsälle..?" Tuttu ääni kysyi. Kasvoni kirkastuivat tajutessani sen olevan mestarini, Tammiturkki.
"Voisinhan minä.." Nauin pysytellen tyynenä sillä iloisuus ei oikein sopinut minulle. Ruskea kolli nyökkäsi päätään ymmärtäväisesti ja puski minua päällään. Nousin ylös maasta ja jostain syystä sain energiaa kirmata metsän syvyyksiin. Tammiturkki lähtee yhdessä silmän räpäyksessä ulos leiristä ja minä yritän parhaani pysyäkseni ystäväni perässä. Kiidämme kuin tuuli Varjoklaanin reviirillä ja tuuli saa minut tuntemaan itseni nopeammaksi kuin Tuuliklaani koskaan ennen! Pian kuitenkin pysähdyn ja maistelen ilmaa saadakseni vastaan liskon kevyen tuoksun.
"Mitä sinä haistat Hopeatassu?" Tammiturkki kysyi tassutellessaan viereeni kysyvä kiilto silmissään.
"Liskon, tuoksu on tuore" vastaan ruskealle kollille salaperäisesti ja lähden vaanimaan saalistani alus kasvillisuuteen. Pysyin hiljaa että näkymättömissä ja kun eläin oli enää vajaa hiirenmitan päässä minusta, päätin iskeä. Terävät etukynteni liukuvat esiin päästäessäni ilmoille raivokkaan naukaisun. Lisko huomasi minut ja lähti nopeasti karkuun mutta minä olin hitusen nopeampi. Iskin kynteni uhrini lihaan ottaen sen pikaisesti hengiltä.
"Hienoa Hopeatassu! Mutta odotan sinun ensikerralla asettavan hyökkäyksesi oikein ja oltava kuin varjo" Tammiturkki sanoi kantaen omaa saalistaan suussani.
"Hyvä on.. Minä jään hetkeksi vielä metsästämään sinä voit mennä edeltä leiriin" nauin kylmästi sukeltäen aluskasvillisuuteen. Olin haudannut saalistamani liskon maahan ja nyt juoksin metsän varjoissa etsien sopivaa paikkaa nimittäin olin nähnyt saaliini kimppuun hyökätessäni jotain. Silmäni olivat paikantaneet kissan jolla oli samanväriset silmät kuin minulla.
"Tule esiin senkin ketun läjä!" Sähisen juostessani kovaa vauhtia aluskasvillisuudessa. Pysähdyn pian, läähättäen suuren puun juurelle huomatakseni että hahmo oli kadonnut.
"Kuka se oli..?" Kysyin itseltäni ja minulla oli vahva aavistus siitä että olin nähnyt hänet aikaisemminkin. Nostan katseeni siniselle taivaalle ja pääni sisällä kalahtaa jokin.
"Kohta on auringon huippu!" Sähähdän yhtäkkiä ja käännyn salamana ympäri suunnistaakseni takaisin Varjoklaanin leiriin. Olin juuri syöksymässä sisään leiriin kun joku kamppaa minut maahan ja tönäisee kauemmas.
"Kappas vaan, Hopeatassuhan se siinä. Meidän pikku orpo oppilaamme pääsi viimein metsälle ja yllättävää kyllä, ilman vanhempia!" sanoi Vesitassu, yksi Varjoklaanin vanhimmista oppilaista. Sisälläni kuohahti ja nousin samantien ylös maasta. Niskakarvani nousivat pystyyn ja sähisin vimmatusti.
"Se ei ole sinun asiasi!" Murahdin vihaisena paljastaen kynteni,
"No no, et kai halua että kerron Arpitähdelle sinun käyneen kimppuuni..?" punertava kolli kysyi ivallisesti.
"Se on minulle aivan sama! Sinulle on jo luvattu paikka Pimeyden Metsässä!" Sähisin hyökkäsin kissan kimppuun. Painimme maassa hetken kunnes pääsin niskan päälle ja purin hampaani kiinni Vesitassun kaulaan. Kolli ulvahti kivusta ja irrotti syvälle uponneet kyntensä minusta.
"Tästä sinä vielä maksat!" Hän naukaisi ja juoksi nopeasti leiriin. Seisoin neljällä tassullani ylväästi pystyssä mutten jaksanut enää kauaa. Klinkutin sisään leiriin ja näin Tammiturkin pelästyneen ilmeen, hän oli huolissaan.
"Hopeatassu!, Nyt parantajalle kuin olisi jo!" Mestarini sanoi ja tein työtä käskettyä. Saavuttuani parantajan pesälle kuulen juoksu askeleita ja Nuhanenä kiiruhtaa luokse kantaen suussaan hämähäkinseittiä.
"Anna minun arvata, Vesitassu..?" Kolli kysyi ja nyökkäsin. Nuhanenä ohjasi minut sammalvuoteelle jonka jälkeen hän alkoi hääriä haavojeni kimpussa. Minuun sattui ja nuhanenäinen parantaja näytti huomaavan sen koska pian hän toi minulle unikonsiemeniä.
"Syö nämä niin saat unta ja kipu lievittyy" parantaja sanoi. Syön siemenet hitaasti mutta se näytti auttavan nimittäin silmä luomeni alkoivat tuntua raskailta ja vaivuin uneen.

------------------------------------------------------------- --------------------

Avaan sähkön siniset silmäni ja huomaan makaavani Nelipuun neljän tammen varjossa. Aloin panikoida koska aukiota peitti aavemmaisen ohut sumu ja tähti taivas oli erittäin kirkas. Nousen seisomaan etsien sitten pako paikkaa mutta sellaista en löytänyt. Huomaan sivusilmälläni kuinka taivaalta laskeutuu alas tumman harmaa kissa jolla oli valkoiset tassut ja vihreät silmät. Hän hymyili minulle ja oletin tulijan olevan Tähtiklaanilainen. Kissa lähti juoksemaan minua kohti tähtien loiste kimaltaen turkillaan ja yllätyin kun hän ei tullutkaan minun luokseni vaan juoksi ohitseni. Tähtiklaanista tullut ilmestys näytti olevan naaras ja hän pysähtyi mustan kollin luokse jolla oli arpi silmänsä päällä. Kollilla oli siniset silmät ja hänen tuuheaa häntäänsä pitkin kulki ikään kuin haisunäädälläkin oleva häntä kuvio.
>>Tuon näyttää niin tutulta..<< Ajattelin lähtiessäni kävelemään kaksikkoa kohti mutta voimakas tuuli veti minua taaksepäin ja viimeinen kuva minkä näin oli tumman harmaa naaras puskemassa rakastavaisesti mustaa kissaa.

//Eka tarina! En osaa oikein laittaa noita pilkkuja joten teen vaan lauseita.. Saattoi tulla lyhyt, en ole varma.
Vastaus:25 kp:eetä, muista ettei hahmosi voi voittaa heti ensimmäisellä kerralla - kun ei ole edes harjoitellutkaan kertaakaan - vanhaa oppilasta, melkein soturia, ja se ei voi saada aina sitten saalista
~Vaahto

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänkäpälä, Jokiklaani/Myrskyklaani
12.05.2013 13:44
-Jokiklaanista, Myrskyklaaniin-

Istuin leirissä vartioimassa. Aurinko alkoi hiljalleen nousta taivaan rantaan. Oli tulossa kaunis päivä. Sotureidenpesästä saapui jo Vaahterankukka, emoni, joka maukui.
”hyvää huomenta tuore soturi, voit taas puhua” Tämä maukui hymyillen.
”Kiitos” maukaisin vastaukseksi ja tallustelin nukkumaan uuteen pesääni. Kävelin hetken kehää tyhjällä sammalvuoteella, ja pian minä nukahdinkin.

Heräsin suunnilleen auringonhuipun hetkellä. Venyttelin makeasti ja tassuttelin ulos, oli lämmin päivä, kaikki lumet olivat sulaneet. Tassuttelin ulos leiristä ja tassuttelin jälleen kohti paikkaa jossa Kärpänloikka piilotteli. Siellä hän vielä nukkuikin. En raaskinut herättää häntä, vaikka olisinkin niin halunnut kertoa hänelle että sain soturinimeni. Päätin käydä kalastamassa ruokaa meille. Tiesin että se oli soturilsin vastaista, mutta minkäs teet, ei toista kissaa voi kuolemaankaan jättää, etenkään sairasta. Tassuttelin järven reunalle. Varmistin Usvajalan opetuksien mukaisesti ettei varjoni osunut veteen. Katselin tiukasti vettä ja ei kulunut kauaakaan kun näin jo hopeisen vilahduksen. Iskin käpäläni veteen kynnet esillä ja hopeinen lohi lensi järvestä rannalle. Tapoin sen ripeästi puremalla siltä niskat. Vein kalan Kärpänloikan piilopaikkaan, joka sijaitsi pienessä pusikossa, se peitti näkyvyyden hyvin, ja se suojasi tehokkaasti tuulelta. Kärpänloikka oli herännyt ja nuoli raskaasti turkkiaan. ”Huomenta!” Mauùin naaraalle joka nosti katseensa minuun kuullessaan ääneni.
”Huomenta Kärppätassu” Tämä maukui ääni hiukan rahisten.
”Itseasiassa olen soturi! Voit kutsua minua Kärpänkäpäläksi!” Maukaisin ylpeänä ja suoristin ryhtiäni.
”Onnea! Onkos tuo kala muutenn minulle?” Kärpänloikka maukui kysyvästi ja vilkaisi kaipaavasti lohea, jonka olin juuri pyytänyt.
”Kyllä, se on sinulle” maukaisin tälle ja työnsin tuoretta kalaa lähemmäs. Kärpänloikka iski hampaansa kalaan ja syötyään yhden suupalan hän hotki kalan kokonaan nopeasti.
”Sinulla kova oli nälkä!” huudahdin. Tunsin jotain naarasta kohtaan. Olin tavallaan katkera, sillä minä johdattaisin Kärpänloikan nyt takaisin hänen omalle reviirilleen.
”oletko tarpeeksi hyvässä kunnossa lähtöön?” kysyin hiukan huolestuneesti.
”Kyllä, olen ihan kunnossa” Kärpänloikka maukui ja kampesi itsensä jaloilleen. Hän horjahti hiukan, mutta minä tuin häntä lavallani, ja lähdimme jatkamaan matkaa.
”Mitä sanoisit jos oikaisisimme Varjoklaanin reviiriltä, silloin ei tarvitsisi ylittää jokea?” Kysyin naaraalta.
”Mennään vain, toivotaan ettemme törmää Varjoklaanilaisiin.” Tämä maukui. Onneksi sää oli kaunis, eikä juuri tuullut, mikä teki matkan teosta helpompaa. Saavuimme Varjoklaanin reviirille, ja jatkoimme metkaa mahdollisimman hiljaa. Pian tuuli yltyi ja pörrötti turkkejamme. Kärpänloikka kaatoi maahan ja hengitti raskaasti.
”Oletko kunnossa?” Kysyin hätäisesti naaraalta, aloin mennä paniikkiin, kun kuulin edessämme olevasta pusikosta pahaenteistä rapinaa. Tiesin että minusta ja sairaasta kissasta ei olisi vastusta mäyrälle tai ketulle. Katsoin Kärpänloikkaan, hänkin oli paniikissa, ja hänen silmänsä olivat pelosta ammollaan. Tuntui kuluvan ikuisuus ennenkuin pusikosta ilmestyi Varjoklaanin nuori oppilas Kanervatassu. Huokaisin helpotuksesta, hänelle saattaisin pärjätäkkin. Kanervatassu näytti mietteliäältä ja maukui lopulta;
”Mitä teette Varjoklaanin reviirillä?” Tämä maukui ja istahti sammalmättäälle, ja kietoi häntänsä siististi ympärilleen.
”Pahoittelen, mutta oikaisemme vain tästä, emme tulleet varastamaan riistaanne, olemme vain matkalla Myrskyklaanin reviirille. Päästättehän meidät jatkamaan?” Kanervatassu mietti tovin kunnes vastasi:
”No olkoon menneeksi, mutta, saatan teidät rajalle.” Nyökkäsimme, ja jatkoimme matkaa kohti rajaa. Pian pääsimme sinne, ja Kanervatassu jäi katsomaan että varmasti ylitimme rajan.
Kärpänloikka ja minä tassuttelimme kohti Myrskyklaanin leiriä.
”Mitä sanoisit jos muuttaisin Myrskyklaaniin sinun mukaasi?” Maukaisin hiukan empien. En ollut varma miten naaras suhtautuisi kysymykseeni. Naaras käänsi päänsä ninua kohti ja katsoi sinisillä silmillään suoraan minun silmiini ja ikuisuudelta tuntuvan hetken kuluttua hän vastasi;
”Se olisi ihanaa! Tulisitko oikeasti!?” Tämä huudahti silmät ilosta loistaen.
”Tulisin toki, sanoisin että tulisin hyvin mielelläni, johdattaisitko minutkin leiriin?” Mau`uin ja naaras nyökkäsi silmät vieläkin loistaen. Jatkoimme matkaa kohti leiriä.

//en kerkee pidempää, meen nimittäin koiran kaa lenkille
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntylehti, Jokiklaani
12.05.2013 12:14
Nyt kun olin saanut tietää pennuista en muuta tehnyt kään melkein kun tapasin Kirskankukaa ja pentuja. Nytkin juoksin metsän halki. Tuuli puhalsi pitkää tuuheaa turkkiani. Aurinko porotti taivalla ja linnut lauloivat. Minulla oli todella kuuma, koska ilma oli todella, todella lämmin! Pysähdyin hetkeksi metsästämään klaanille. Haistoin heti ilmassa metsähiiren tuoreen tuoksun, joka tuli oikealta puoleltani lehtien alta. Kännyin ja pudotauduin vaanimis asentoon. Paikansin nopeasti hiiren tarkan sijainnin, ja lähdin hiljaa hiirtä kohti. Kun olin tarpeeksi lähellä hyppäsin ja tapoin metsähiiren yhdellä puraisulla. Laskin hiiren maahan odotamaan ja kaivoin sen pälle hiekkaa. Lähdin Taas juoksemaan kohti järveä. Järvellä tähyilin toiselle puolelle. Sillilloin näin Kirsikankukan kilpikonna kuvioisen turkin. Lähdin uimaan tottuneesti järven yli vahvoilla vedoilla.
" Hei kirsikankukka, Puropentu ja Lintupentu. Mitä kuuluu?" Mau'uin heille lempeästi.
" Hyvää! Minä ja Lintupentu päästään pian oppilaiksi." Puropentu vikisi.
" Hienoa!" Mau'uin heille. Kännyin Kirsikankukan puoleen.
" Miten Tiikerivarjo ja Pikkikynsi?" Kuiskasin hiljaa Kirsikankukalle.
" Ihan hyvin. Heillä näyttää olevan kiire." Kirsikankukka nau'kui.
" Hyvä." nau'uin. Katselimme kaikki toisiamme hetken.
" Minun pitää mennä." Mau'uin heille rikkoen hiljaisuuden. Nuolaisin nopeasti Puropennun ja Lintupennun päälakea. Kosketinten nenälläni Kirsikankukan nenää ja kehräsin hiljaa.
"Nähdään." Kirsikankukka nau'kui hiljaa. Kännyin ympäri ja uin nopeasti järven toiselle puolelle. Ravistelin pitkää turkkiani, että osa vedestä Lähtisi turkistani. Sen jälkeen lähdin hölkäämään leiriä kohti. Matkalla poimin metsähiiren mukaani. Aurinko kuivatti turkkini kuivaksi. Leirissä laskin metsähiiren tuoresaaliskasaan. Silloin näin pälkön Sulkatähden astelevan luokseni.
" Olet paljon poissa leiristä." Sulkatähti nau'kui vakalla äänellä.
" Metsästän aina silloin." Mau'uin. Valehteliminen tuntui hirveältä. Sulkatähti nyökkäsi hitaasti, mutta syvään.
" Selvä. Mene Sammalturkin kanssa raja partioon Varjoklaanin rajalle.
" Kyllä Sulkatähti." Mau'uin. Käynnin ympäri ja juoksin sotureiden pesän suuaukolle, jossa Sammalturkki pesi turkiaan.
" Rajapartioon Sulkatähti käski." Selitin lyhyesti. Sammalturkki nyökkäsi ja nousi ylös.

// Sori äidinkieli. Ja lyhyys.//

Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruusupentu, Myrskyklaani
12.05.2013 12:12
Luku 1

"Kyynel kirkas poskelta vierähtää, alas maan selkään. Silmät surun heijastamat ja sielu kärsii pohjattomassa kuilussa. Mutta saapuu tuntematon, joka pelastaa hänet syvyyksien syövereistä."

"Ruusupentu, herää!" Kimeä ääni huusi korvaani. Murahdin hiljaa kääntäen selkääni, enkä vaivautunut edes aukaisemaan silmiäni. Olin erittäin väsynyt edellispäivän hurjista leikeistä ja jalkaani sattui. Se oli vääntynyt leikkitapellessani Kotkapennun kanssa.Pystyin vieläkin maistamaan mullan suussani, sillä olin lentänyt hienossa kaaressa naama edellä maahan.
"Älä nyt, herää!!" Sama ääni maukui uudestaan ja jokin tökki kipeää jalkaani. Aukaisin silmäni närkästyneenä kohdaten Kielopennun. Valkea naaras pesi itseään rennon näköisenä.
"Miksi herätit minut?" Ärisin hänelle. Sisareni naurahti.
"Ihan huvin vuoksi. Minulla on tylsää." Hän maukui. Silmäni kapenivat pelkiksi viiruiksi.
"Senkö takia sinä herätit minut?" Mourusin vihaisena ja nousin tassuilleni. Sähähdin hiljaa.
"Kyllä." Kielopentu vastasi huolettomasti. Loikkasin ärtyneenä hänen kimppuunsa ja läpsin takatassuillani hänen vatsaansa, tietenkin ilman kynsiä. Katsoin sivulle ja huomasin emomme Juovasulan paheksuvan katseen, joten nousin vastahakoisesti pois hänen päältään. Näytin kieltäni emolle ja aloin sukia kilpikonnakuvioista turkkiani. Suin sitä niin kauan, että se kiilsi kunnolla.
Isämme Vatukkakynsi loikki pentutarhaan ja juoksin kollin luokse.
"Miten minun pienokaiseni voivat?" Hän kysyi ja nuolaisi päälakeani. Juovasulka asteli kumppaninsa luo ja kosketti omalla kuonollaan kollin kuonoa.
"Isä! Milloin meistä tulee oppilaita?" Kysyin huuliani nuolaisten. Halusin kipeästi olla jo oppilas.
"Pian Ruusupentu. Ei siihen enää kauaan mene." Vatukkakynsi naurahti istahtaen alas. Loikkasimme kaikki viisi pentua hänen kimppuunsa ja saimme hänet helposti kaadettua. Läpsimme yhdessä hänen kylkeä ja lapaa naureskellen. Juovasulka tarkasteli telmimistämme lempeästi nauraen.
"Noniin, antakaahan isänne olla." Hän maukui hetken kuluttua. Nousimme pois Vatukkakynnen päältä. Kyyristyin alas ja loikkasin sammalmytyn päälle heitellen sitä ilmaan. Katsoin innoissani sen lentoa ja kuvittelin sen olevan hiiri. Purin sammalta kaikin voimin. Siten heitin sen vähän matkan päähän ajatellen sen olevan vesimyyrä. Laskeuduin kömpelösti metsästysasentoon ja pidin katseeni tiukasti sammaleessa. Sitten loikkasin ylös laskeutuen suoraan sen päälle.
"Hahaa!" Kiljaisin tyytyväisenä. Suuhuni tirskahti vettä purastessani kuviteltua eläintä. Kuulin takaani naurua.
"Tuo on hyvä alku, Ruusupentu." Emomme naukui lempeästi. Hymyni yltti korviin asti ylpeydestä. Vilkaisin isämme kasvoja odottaen hymyä, mutta tämä vilkuili vain pentutarhan ulkopuolelle. Myös Juovasulka katsahti ulos tarhasta. Kammottava ulvaisu kantautui aukiolta ja pinkaisin uteliaana sinne. Selkäpintaani karmi ääni, mutta kuljin eteen päin. Kitkerä haju tulvahti kuonooni ja irvistin sille. Ryhmä kissoja oli kokoontunut kyyristelemään aukiolle ja olin kuulevinani itkua. Puikkelehdin kissojen välistä ja näin maassa mustan karvamöykyn.
"Routatassu?" Takeltelin hämmentyneenä. Kolli oli nimetty vasta äskettäin oppilaksi. Kun tämä oli vielä pentu, olimme leikkineet paljon.
"Routatassu!" Ulvoin, kun en saanut vastausta. Kolli ei edes liikkunut. Hätäännys alkoi vallata minut.
>Onko hän kuollut? Ei ei voi olla!<
Eräs valkea naaras, jolla oli ruskeita pilkkuja turkissaan, katsoi minua surullisena. Tunnistin hänet Pilkkuroihuksi, emoni sisareksi.
"Olen pahoillani Ruusupentu, mutta hän on kuollut." Pilkkuroihu naukui.
"Ei! Hän ei voi olla kuollut!" ULvoin kovaan ääneen. Surulliset katseet kääntyivät minuun ja peräännyin.
>Miksi? Miksi hän?<
Juoksin hetken mielijohteesta pois leiristä ja kuulin emoni kauhistuneen huudon:
"Ruusupentu!"
En kuitenkaan välittänyt siitä vaan juoksin niin kovaa kuin pystyin, toivoen ettei kukaan seurannut minua. Halusin vain olla yksin.
"Miksi Routatassu? Minä pidin hänestä niin kovasti." Vaikeroin pysähdyttyäni suuren koivun alle. Käperryin pienelle kerälle ja itkin vuolaasti. Kesti kauan, ennen kuin sain lopetettua itkun.
>Missäköhän minä olen?<
Hämmästelin mielessäni. Katselin ympärilleni auringon alkaessa laskeutua. Varjot venyivät ja pimeys alkoi tulla uhkaavana. Pelko valtasi mieleni ja luimistin korviani.
RÄKS!
Säpsähdin kuullessani oksan katkeamisen äänen. Ääni kuului suoraan edestäni.
"Ku-kuka siellä?" Kysyin vaikeroiden. Kuulin kevyitä askelia ja aloin perääntyä. Törmäsin puun juureen ja olin lentää monen ketun mitan korkeuteen säikähdyksestä. Askeleet lähenivät ja lähenivät, kunnes erotin pienen hahmon edessäni. Hahmo ei ollut suuri eikä pieni vaan ehkä oppilaan kokoinen.
"Kuka olet?" Kysyin varovasti. Hahmo asteli lähemmäksi. Haistoin ilmaa ja tunnistin hänet kolliksi. Katsoin tarkkaan hänen turkkiaan, joka oli ruskea, missä oli tummia juovia.
"Nimeni on Lehvä. Entä sinun?" Kolli kysyi ystävällisenä. Karvani laskautuivat hiukan.
"Minun nimeni on Ruusupentu." Vastasin. Lehvä hymyili.
"Oletko kotikisu?" Kysyin tältä. Hän pudisteli päätään.
"En ole. Olen kulkukissa. Tulin tänne sillä vanhempani ovat kuolleet." Hän maukui apeana. Suru vihlaisi sydäntäni. Olisi kamalaa, jos emoni ja isäni kuolisivat.
"Oivoi. Miksi he kuolivat?" Kysyin varoen. En halunnut hänen sortuvan siihen paikkaan.
"He suojelivat minua toisilta kulkukissoilta." Lehvä sanoi ja hänen silmänsä suurenivat, kaiketi muistikuvasta.
"Tuota. Kun sinä kerran olet yksin, niin... Haluaisitko lähteä klaaniin kanssani? Minä asun siellä." Kerroin hänelle. Kollin korvat nousivat pystyyn, mutta hänen ilmeensä kertoi epäilevältä.
"Kai minä voisin. Ei minulla mitään menetettävääkään ole." LEhvä huokaisi lopulta ja nousi seisaalleen. Lähdin tarpomaan kohti leiriä, sillä olin rauhoittunut tarpeeksi, tietääkseni polun takaisin kotiin. Lehvä käveli perässäni varoen ja säikkyen jokaista ääntä.

Hetken kuluttua saavuimme leirin suuaukolle.
"Älä pelkää, seuraa vain minua." Nau'uin Lehvälle ja tämä kuittasi sen yhdellä epävarmalla nyökkäyksellä. Kuljin tunnelia pitkin, ja piikit raapivat ikävästi ihoani. Onneksi tunneli ei ole pitkä, joten se oli hetkessä ohi.
"Ruusupentu, tulit takaisin! Olin niin huolissani sinus.. Kuka tuo on?" Emoni lempeä äänensävy muuttui heti nähtyään Lehvän.
"Emo, hän on Lehvä." Naukaisin suojelevasti ja loikkasin kollin eteen. Juovasulka katseli Lehvää outo ilme kasvoillaan.
"Miksi toit hänet tänne?" Joku maukui hänen takanaan. Mustatähti asteli luoksemme.
" HÄnellä ei ole perhettä. He kuolivat suojellessaan Lehvää." Mau'uin varvasti katsomatta päällikköä silmiin. Lehvä alkoi täristä takanani.
"Älä pelkää, minä suojelen sinua vaikka hengelläni." Kuiskasin hänen korvaansa. Se sai hänet rauhoittumaan ainakin hetkeksi.
"Sinä toit kulkukissan klaaniin! Ymmärrätkö kuinka hiirenaivoista se on!" Mustatähti jylisi. Luimistin korviani.
"Olihan Piikkikynsikin kulkukissa ennen kuin tuli tänne!" Huusin raivoissani. Päällikön katse oli uhkaava ja pelottava.

//Taas tyhmä loppu mut en jaksa kirjoittaa

Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
12.05.2013 11:53
Shira vaelteli metsässä ristiin rastiin. Oli kulunut puolikuntoisena siitä, kun Sade oli ilmestynyt hänelle unessa. Shira oli sittemmin saanut tietää odottavansa pentuja. Hän oli liian väsynyt metsästämään, ja hän pelkäsi hetkeä, jolloin pennut lopulta synyisivät. Oli kulunut kaksi ja puolikuuta siitä, kun hänen vatsaansa oli alkanut sattua, eli kantoapua läheni loppuaan. Shira pelkäsi. Kukaan ei ollut auttamassa, kun ne tulisivat. Hän pakottautui metsästämään, ja sai kuin saikin lopulta pienen vesimyyrän, jonka hän ahmi suurin hotkaisuin. Oli Aurinkohuipun hetki. Aurinko porotti kuumasti Shiran raidalliselle turkille. Shira hoippuroi väsähtäneesti puoliksi kuivuneelle vesilätäkölle ja latki muutaman siemauksen raikasta vettä. Yhtäkkiä alkoi aivan kamala, terävä kipu yltää, ja Shira kaatui rähmälleen vesilammikon eteen.
"Ne tulevat!" Shira ulvahti kauhuissaan. Hän yritti hengittää syvään, ja ponnisti. Kipu yltyi ylivoimaiseksi, ja laantui sitten hiukan. Pieni märkä nyyttimakasi maassa heiveröinen kylki kohoillen. Shira kurottautui ottamaan pennun lähemmäs itseään, kun toinen kipuaalto iski myrskyn lailla. Shira veti päänsä takaisin ja kiljahti. Toinen pentu syntyi. Shira hengitti raskaasti, ja tunsi, kuinka punainen veri virtasi hänen vatsastaan. Hän veti pennut itsensä viereen ja nuoli niitä ripeästi. Hän muisti, mitä Tiikerivarjo oli kertonut klaanien pentunimistä. Shira päätti antaa klaaninimet omille pennuilleen.
Molemmat olivat naaraita. Toinen oli yönmusta, jolla oli liekinvärisiä juovia, toinen oli kellertävä, jola oli sysimustia raitoja.
"Sinä olet Puumapentu", Shira ähkäisi kellertävälle pennulle, "ja sinä olet Tulipentu", hän maukui toiselle. Shira tunsi veren löyhkän ja kompuroi jaloilleen. Ilman parantajaa hän kuolisi pentujensa kanssa tähän paikkaan. Shora otti heidät suuhunsa ja hoippuroi metsään. Hän jätti jälkeensä verivanan. Shira tunsi heikkenevänsä joka sekunnilla. Hän näki edessään aukon. Ja sukelsi sen lävitse. Hän oli leirissä, Myrskyklaanin leirissä. Shira lysähti maahan.
"Kuka hän on?" Murisi syvä ääni Shiran yläpuolelta.
"Kulkukissa, jolla on pentuja", toinen ääni sähähti.
"Väistäkää", kuului vielä yksi ääni, ja valkoinen naaras astui esiin.
"Lumisydän, hän ei voi selvitä, hän on menettänyt paljon verta", kolmas ääni maukui.
"Onko pennuille nimiä", kysyi kilpikonnakuvioinen naaras.
"Tuo", Shira viittasi mustaan naaraaseen, "on Tulipentu. Ja tuo", hän käänsi päänsä kellertävän pentuun, "on Puumapentu." Kilpikonnakuvioinen naaras nuuhki pentuja ja nuoli niitä kuiviksi.
"Kirsikankukka!" Kuului taas syvä ääni.
"Mustatähti, ne kuolevat ilman ruokaa", Kirsikankukakasi kutsuttu naaras maukui.
"Shira kompuroi pystyyn. Lumisydän tuki häntä. Mustatähti astui eteenpäin.
"Olet heikko", hän maukui vastahakoisesti, "joten voit levätä parantajainpesää luona. Pennuistasi pitää huolta Kirsikankukka, yksi kuningattaristamme", päällikkö maukui. Kirsikankukka nuoli pentuja hellästi. Lumisydän auttoi Shiran pesäänsä.
"Olet hyvin heikko", Lumisydän ilmoitti, kun Shira lysähti pökertymee maahan.
"Mustatähti kuitenkin määräsi soturin vartioimaan sinua", parantaja jatkoi. Vielä hänen puhuessaan sisään ilmestyi Tiikerivarjo. Valtava soturi jäykistyi nähdessään Shiran.
"Minä lähden nyt keräämään yrttejä", Lumisydän murisi. Naaras vihreät silmät salamoinut, kun hän vilkaisi Tiikerivarjoa. Kun Lumisydän oli lähtenyt, Shira korahti.
"Tiikerivarjo, tämä on minun loppuni..... Haluaisin nähdä vielä pentuni", hän kähisi.
"Pentusi?" Tiikerivarjo kuiskasi. Hän tuli hetken päästä takaisin kantaen kahta pientä nyyttiä.
"Sinulla on sukua klaanissa, Tiikerivarjo...", Shira kehräsi heikosti.
"Älä mene, Shira! Älä jätä minua!" Tiikerivarjo kuiskasi ja nuolaisi kumppaninsa naamaa.
"Rakastan sinua, ja Puumapentua ja Tulipentua myöskin.
"En voi kertoa heille, kuka on heidän isänsä", Tiikerivarjo kuiskasi murheellisesti.
"Minä kerron sen heille vielä. Minä en selviä tästä. Kerrothan Siljalle?" Shira pyysi ja sulki sumenevat silmänsä.
"Kerron..." Tiikerivarjo maukui.
"Minä en koskaan jätä sinua. Rakastan sinua ikuisesti..." Shira maukui viimeisillä voimillaan. Sitten hän antoi periksi pimeydelle. Hän tunsi viimeisenä Tiikerivarjon lämpimän Turkin omaansa vasten.
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
12.05.2013 08:27
//eikös se mennyt niin, että pennut voi synty ä vasta kun on 250 koopeeta, tässä Shira vasta huomaa että se odottaa niitä//

Shira istui yksin puiden alla korvat höröllä. Metsässä ei liikkunut yhtään elollista olentoa, ja kuun kakara valo supdattui Puiden läpi Shiran mustaraitaiselle turkille. Hän huokaisi ja kohotti katseensa yötaivaalla loistaviin tähtiin. Shira höristi jälleen korviaan. Hän oli kuulevinaan vaimeita tassujen askeleita takaansa. Naaras kääntyi hitaasti ympäri ja tuijotti varuillaan varjoihin. Hän näki kaksi kirkasta valopistettä.
"Kuka olet?" Shira murisi epäluuloisesti. Tuuli kuljetti kissaan hajua toiseen suuntaan, joten Shira ei tunnistanut tätä hajun perusteella. Vieras kissa astui kuunvaloon. Kilpikonnakuvioisessa turkissa loistivat öiset tähdet, ja meripihkasilmät loimusivat. Siinä seisoi Sade, Shiran emo. Shira kiljahti ilosta ja hämmästyksestä.
"Emo!" Hän ulvahti.
"Shira olen ylpeä sinusta. Kuten myös siljasta", Sade maukui ja kosketti Shiran kuonoa omallaan. Shira kehräsi äänekkäästi. Yhtäkkiä hän säpsähti, kun terävä kipu alkoi hänen vatsassaan. Sitä oli jatkunut jo viikkotolkulla, varmaan jo kaksi kuuta. Se lisääntyi koko ajan.
"Shira, etkö ole huomannut?' Safe kehräsi. Shira ärsyyntyi.
"Ai sitä että vatsaani sattuu päivä päivältä enemmän", hän sihahti. Sade istahti alas.
"Luulin, että elämä siellä rotkossa olisi jokapäiväistä kamppailua ruuasta ja elämästä", Hän vihjasi. Shira säpsähti.
"Mitä yritätä kertoa?" Hän uteli.
"Se sinun ön päätettävä itse. Älä palaa enää rotkoon. Kumppanisi näkee sinut vielä kerran...", Sade maukui . Shira säpsähti hereille. Kipu oli taas kerran herättänyt hänet. Hän nousi pystyyn ja tajusi olevansa samalla aukiolla kuin unessa. Aurinko oli juuri nousemassa. Shira tapaili mielessään emonsa sanoja. Hän ei siis voinut enää mennä rotkoon, mutta miksi? Ja mitä Shira ei ollut huomannut. Sitten hän tajusi. Tornissa hänen kanssaan elävät kissat olivat resuisia, luisevia ja nälkäisiä. Shiran turkkikaan ei ollut mistään parhaimmasta päästä, ja hänkin oli jatkuvasti nälkäinen, mutta luisevaksi häntä ei voinut sanoa. Vaikka hän oli syönyt päivässä tuskin yhtä hiirtä enempää, hän oli pulskempi kuin kukaan muista. Shiran mieleen palasi Sini. Hän oli kuullut harmaan naaraan kertovan, että hänellä oli myös kipuja, kun hän oli tiineenä. Shira jäykistyi. Tiineenä? Olisiko mahdollista, että..... Hänkin odottaisi PENTUJA? Shira vatsassa muljahti, taas. Nyt hän oli varma. Hän odotti pentuja.

//kauheaan lyhyt, mut tein tän puhelimella//
Vastaus:18 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varpuspentu, Jokiklaani
11.05.2013 23:34
Anteeksi kamalasti laitoin väärän nimen!! Siis tuo tarina on Varpuselle ei Sulalle.
Vastaus:ei haittaa
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki, Jokiklaani
11.05.2013 23:33
Luku 1

"Tuossa on vielä yksi, tunnen sen." Varjoturkki naukui minulle. Painelin hiirensappea punkin päälle. Hiirensappi haisi aivan kamalalle! Nyrpistin kuonoani ja katselin punkkia. Pian se lennähti selälleen ja Varjoturkki hymyili kiitollisena.
"Kiitos paljon Varpuspentu." Naaras maukui. Hänen takanaan Haapapentu ja Vatukkapentu kampasivat Kurnumahan tummanruskeaa turkkia.
"Tässä on yksi!" Haapapentu huudahti ja painoi tassullaan kohtaa.
"Varohan, minne sohit kynsilläsi." Kurnumaha mourusi ärtyneenä. Siskoni laski katseensa alas pahoittelevasti, kun minä ja Vatukkapentu tirskuimme hiljaa.
"Älähän nyt, Kurnumaha. Hän yrittää vain auttaa." Varjoturkki maukui tummanruskealle kollille, joka mulkoili Haapapentua
"Voitte nyt lähteä. Olette auttanaat meitä parhaanne mukaan." Hän lisäsi lempeästi meille.
"Vihdoin! Vaikka oli kyllä kiva auttaa teitä." Hihakisin. Ja olin tosissani. En tiennyt, että klaanivanhimpien hoitaminen olisi ollut niin kivaa.
"Eipä tuo mitään. Toivottavasti olette nyt oppineet, ettei noin vain saa lähteä leiristä." Varjoturkki sanoi muka vakavana, vaikka hän oikeasti nauroi.
"Tietenkin olemme." Mau'uin silmää vinkaten. Sitten loikimme iloisena pois pesästä, yhtenäjonona. Olimme talsimassa kohti pentutarhaa emomme lämpimään syleilyyn, kunnes aukiolta kuului ulvontaa. Äänen tekijä oli Perhosiipi, joka oli ilmeisesti haistanut jotain. Samassa. karhunvatukkapensaasta saapuivat kaksi hahmoa. Punaruskea naaras raahaten hopeanharmaata naarasta.
"Emo!" Kiljaisin tunnistaessani tajuttoman kissan. Nelistin tämän luokse ja katsoin Vaahterankukkaa kysyvästi kyyneleet silmäkulmissani. TÄmä vastasi siihen vain surullisella katseella ja jatkoi matkaa eteen päin. Isämme Kotkankiito juoksi luoksemme aivan kuten Haapapentu ja Vatukkapentu. Myös Teerenelnto huomannut tämän ja oli tulossa kovaa vauhtia luoksemme.
"Sulkaturkki!" Naaras huudahti ja kääntyi Vaahterankukan puoleen " Mitä tapahtui?"
Emomme paras ystävä katsahti tassuihinsa ja näin kyyneleen vierähtävän alas.
"Olimme metsästämässä ja päätimme mennä eri suuntiin. Sulkaturkki lähti kohti rotkoa.. Olimme olleet hetken erillään, kunnes kuulin hänen tuskaisan ulvaisun. Juoksin niin nopeasti kuin pystin hänen luokseen. Löysim hänet rotkon pohjalta tajuttomana... Sano että hän selviää!" Vaahterankukka huusi kyynelehtien.. Puskin naarasta lohduttavasti kylkeen ja nuolaisin lavasta. Teerenlento tarkasteli huollellisesti emoamme ja huokaisi lopulta.
"Hän on elossa."
Pomppasin iloissani pystyyn ja nuolaisin emoni poskea..
"Mutta nyt auttakaa minua kantamaan hänet pesälleni." Parantaja naukui ja Kotkankiito auttoi Vaahterankukkaa kantamaan Sulkaturkkia. Kävelin aivan heidän perässään ja Haapapentu ja Vatukkapentu minun takanani. Isämme huomasi sen.
"Olen pahoillani mutta ette voi tulla.." Kolli naukui pahoittelevana. Mutristin huuliani ärsyyntymisesta ja luimistin korviani.
"Hyvä on isä." Vatukkapentu naukui ja lähti kulkimaan pois päin pää painuksissa ja häntä maata laahaten. Mulkaisin isäämme ja lähdin Haapapennun kanssa sisaremme perään.
Pajupuro otti meidät vastaan lohdullisin maukasuin.
"Olen varma, että emonne selviää. Hän on luonteeltaan erittäin vahva." Hän naukui ja kaappasi meidät vierellensä. Käperryin sisarieni viereen ja toiselle puolelleni tuli Pihkapentu, Pajupuron oma pentu.
>Toivottavasti hän nyt selviää. En tiedä mitä tekisin ilman häntä.< Ajattelin ennen nukahtamistani.

Juoksin pitkin metsää. Tuuli havisutti lehtiä ja kuu valaisi polkuani. Minulla oli jokin pakkomielle päästä järvelle. Jokin siellä veti minua puoleensa.
Hetken juoksun jälkeen näin edessäni kimaltelevan veden pinnan. Nelistin reunalle ja laskin pääni alas, jotta sain juotua. Vesi oli suolaista, mutta sain kumminkin juotua, sillä janoni oli tarpeeksi kova. Yht'äkkiä kuului huuto. "Hei! Sinä siellä!"
Nostin katseeni ylös ja huomasin vastarannalla kauniin valkean naaraan. HÄn näytti pennulta tai vastanimitetyltä oppilaalta. Niin pieni hän oli. Aukaisin suuni huutaakseni vastauksen, mutta näky alkoi sumeta ja pian kadota.
"Kuka olet!" Yritin huutaa pimeyteen, mutta ääntä ei tullut.
"Varpuspentu, Varpuspentu! Herää!" Joku huusi korvaani. Säpsähdin hereille ja kohtasin Haapapennun närkästyneen katseen.
"Emo on herännyt ja voimme mennä katsomaan häntä." Naaras naukui ja nousi pois päältäni. Tuon kuuleminen sai minuun vauhtia. Suin itseäni rivvakkaasti, sillä en kuitenkaan kehdannut mennä sotkuisena hänen luoksensa.
Pian olin tarpeeksi puhdas ja loikin sisarteni kanssa parantaan pesälle. Emomme makasi siellä ja hän näytti siltä, kuin olisi itkenyt hetkittäin. Hymy kuitenkin koristi hänen kasvojaan, kun hän huomasi mmeidät.
"Pentuni!" Sulkaturkki hihkaisi. Nuolaisin emoa kyljestä, jonka jälkeen hän kaappasi meidät syleilyynsä.
"Luulin että sinä k-kuolet..." Haapapentu naukui hiljaa. Puskin häntä lempeästi lapaan.
"Voi, en minä teitä jättäisi millään hinnalla." Hän vastasi. Kehräsin tyytyväisenä. Hän oli kunnossa.
Kun vilkaisin uudestaan hänen kasvojaan, huomasin niiden olevan täynnä surua.
"Tuota, minun on kerrottava teille jotain." Hän maukui hiirenhiljaa ja yksi kyynel tipahti hänen etutassuilleen. Nostin kysyvän ja odottavan katseeni emooni.
"Minusta ei voi tulla enäa soturia. Takakehoni halvaantui onnettomuudessa, enkä pysty liikuttamaan sitä ollenkaa." Sulkaturkki huokaisi ja sulki silmänsä.
>Mitä?!<

//Aika tyhmä loppu mutten jaksanut kirjoittaa enempää
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
11.05.2013 22:07
"Mitä! Kuka teki tämän?" huusin. Olimme menneet joukolla etsimään Minttua ja Hopeaa. Löysimme Mintun mutta.. Mintun koko keho oli syvien viiltojen peitossa.
"Minttu! Minttu herää!" huusin jo melkein kyyneleet silmissä. Hopeaa ei näkynyt missään. Oli vain verivana, joka jatkui ja jatkui. Täällä oli ilmi selvästi tapeltu. Minttu raotti silmiään. Hänen silmänsä rävähtivät auki ja hän hyökkäsi kimppuuni.
"Kauheaa.. Ei tunne edes toveriaan.." kuiskasin. Minttu teki haavan lapaani minkä jälkeen kaatui maahan pyörtyneenä. Käskin Tarun ja Sadun viedä Minttu leiriin. Minä ja Kylmätähti seurasimme verivanaa.

Seurasimme verivanaa aina reviirin toisesta päästä toiseen. Lopulta löysimme Hopean. Hänen vierellään oli vieras kissa. Hän katsahti meihin pelästyneesti.
"Hän on vielä elossa!" hän naukui.
"Kuka olet ja miksi olet reviirilläni?" murisin.
"Iih! Älkää tappako minua, minä en ole tehnyt hänelle mitään! Olen Oksa ja.."
"Hetkinen! Kuka sanoit olevasi?" tivasin häneltä.
"O-Oksa.." hän mumisi.
"Nimi kuulostaa tutulta. Mistä olet kotoisin?" kysyin.
"Kaksijalkalasta. Miten niin?" Oksa kysyi.
"Sittenhän minä tunnen sinut! Oksa, muistatko minut, Sulon?" kysyin jo hymyillen.
"Oleto sinä Sulo? Mitä sinä täällä teet?" Oksa kysyi jälleen.
"Olen kyllä nykyään Murhe. Mutta ihan sama sen asian suhteen. Tämä on minun reviiriäni. Ja ai niin. Meinasin unohtaa esitellä kumppanini. Tässä on Kylmätähti!" sanoin ja osoitin Kylmätähteä.

Kun olin kertonut koko jutun Oksalle, kutsuin hänet "leiriin".
"Vai Pimeyden lähettiläät on nyt tuhottu!" hän sanoi.
"Niin." vastasin. Minä kannoin Hopeaa. Hopealla oli syvä haava kyljessä, arvatenkin Teräkärjen tekosia. Mutta hän näyttää väistäneen niin, että on välttynyt kuolemalta. Yhtäkkiä minut valtasi tunne, että vastassa oli pian uusi uhka.
Vastaus:10 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kurkipentu, Myrskyklaani
11.05.2013 19:39

Heräsin lämpimästä pentutarhasta emoni Juovasulan vatsan vierestä. Kaikki muut sisaruksistani nukkuivat, paitsi Kotkapentu, joka näytti levan aivan omissa maailmoissaa. Sain hyvän idean ja päätin säikäyttää veljeni.
Hiivin vaivihkaa veljeini taakse ja loikkasin tuon niskaan huutaen: "Pöööö!!"
Kotkapentu säikähti ja karasti minut päältään. Minä vain nauraa hekotin hervottomasti maassa pyörien.
"Ei ollut kivaa." Kotkapentu marmatti leikkimielisen närkästyneenä, sen tiesin siitä, että kollin silmissä oli huvittunut pilke.
Lopulta saatuani pikku kepposelle nauramisesta tarpeekseni, kömmin ylös ja ravistelin tomut huolellisesti turkistani.
"Mitä sinä muuten niin ankarasti pohdit ennen, kuin säikäytin sinut?" nauin uteliaana.
"En mitään." Kotkapentu maukaisi salailevan näköisenä.
"Salailet selvästikkin jotakin!" huusin veljelleni.
"Enhän!" tuo väitti vastaan.
"Et taida uskaltaa kertoa minulle jotakin!" lällätin veljelleni.
"UskallanpaS!" Kotkapentu vastusti.
"Todista se kertomalla asiasi!!" kiljuin pilkallisena.
Silloin sain huijatuksi Kotkapennun kertomaan.
"Hyvä on sitten!" Kotkapentu tuhahti ja alkoi kertoa oudosta unestaan, jossa
hopea sulkainen kotka syöksyi tiikerin kimppuun ja voittu sen.
Veljeni lopetettua kertomuksensa en saanut suustani muuta, kuin:
"Vaau!"
Kotkapentu vain tuhahti himpun verran vihaisena minulle.
"Hei! Minulla on idea!" kiljuin innoissani.
"Mitä? Kerro heti!" Kotkapentu kimitti uteliaana.
"Mitä, jos menisimme ulos leikkimään tuota sinun untasi?" ehdotin innoissani.
Kokapentukin innostui ajatuksesta ja ryntäsi täyttäpäätä jo pentutarhan suuaukolle.
"Mitä sinä vielä odotat? Mennään jo!" Kotkapentu huikkasi ja katosi ulos pentutarhasta.
"Tullaan, tullaan!" vastasin ja kipitin veljeni perään.
"Minä olen valtavan suuri ja voimakas tiikeri!" minä ilmoitin.
"Ja minä olen uljas hopeinen kotka!" Kotkapentu ilmoitti ja yritti näyttää mahdollismman uljaalta.
"Varo vain tai hotkaisen sinut suihini!" minä ärjyin Kotkapennulle.
"Täältä kiitää hopeakotka!" Kotkapentu kiljui ja loikkasi valtavalla loikalla kaaressa ilman halki suoraan minua päin, niin kovaa, etä kaatua tömähdin maahan.
Lopulta me molemmat vain nauroimme kippurassa maassa.
Leikki oli ollut kiva.
Muutama soturi tuli sotureiden pesästä ja saimme tiukat nuhtelut eräältä soturilta, jonka nimeksi osoittautui Hopeasulka.
Minä en kiinnittänyt hopea turkkisen siron naaraan nimeen mitään huomiota, kun Kotkapentu näytti jälleen mietteliäältä soturin nimen kuultuaan.
Hopeasulka ohjasi meidät takaisin pentutarhaan, jossa muut sisaremme ja emomme olivat jo heränneet.
Juovasulka oli huolestunut meistä, vaikka olimme käväisseet vain pikkuisen leikkimässä leiriaukiolla. Ehkäpä vielä voisimme Kotkapennun kanssa kokea kunnon seikkailun menemällä pidemmälle, kuin leiri aukio.
Emomme kiitti hopeaturkkista souturia meidän änen luokseen palauttamisesta ja sitten siro naaras poistui.

Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto