--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
11.05.2013 18:23
.:Surua surun päälle:.

Heräsin satureidenpesässä omalta sammalvuoteeltani. Venyttelin ja nousin ylös. Käänsin pääni viereiselle sammalvuoteelleni katsoakseni nukkuiko Ratamolehti vielä. Ratamolehden vanha vuode oli edelleen koskematon ja muistin nyt jälleen rakkaan kumppanini kuoleman.
"Ei enää koskaan Hopeasulka, ei enää koskaan..Ratamolehteä nukkumassa vieressäsi." sanoin hiljaa itselleni ja kyynel vieri poskelleni.
Pudistelin hiljaa päätäni ja asetin pääni Ratamolehden entiselle vuoteelle, kuin kolli olisi nukkunut siinä.
Itkin hetken hiljaa kumppaniani, kun suremiseni keskeytti Lumisydän, joka asteli pesän suuaukolle.
"Voi Hopeasulka, sinun on päästävä jo yli kumppanisi kuolemasta." parantaja naukui minulle lempeällä äänellä.
"Ei koskaan! En ikinä pääse yli hänestä!" karjuin parantajalle päin naamaa, mutta kaduin sitä jo heti sen jälkeen ja Lumisydän kyllä näki sen mutta jätti asian sikseen.
"Joka tapauksessa tulin vain ilmoittamaan, että Pajupentu on vihdoin parantunut kovan viheryskänsä kourista. Hänen pitäisi olla aukiolla." lumivalkonen naaras ilmoitti minulle ja poistui.
Minä vain tuhahdin ja makasin edelleen liikkumatta sydän särkyneenä. Miksi elämä kohtele minua kaltoin? Oi, miksi se vei minulta kaikki lähimpäni? Miksiiii?
Ensin Viiltokäpälä ja sitten elämäni ilo ja päivieni paiste Ratamolehti matkasivat Tähtiklaaniin ja sitten vielä oma rakas poikani Sadekorvakin.
Miksi elämä oli niin julmaa minulle? Miksi kohtalo kohteli minua kaltoin? Miksi Tähtiklaani listi rakkaimpani ja läheisimpäni?
Ryvin hetken itsesäälissäni, ennen kuin otin itseäni niskasta kiinni ja nousin ylös etsiäkseni Pajupennun käpäliini.
Talsin leiri aukiolle ja haeskelin katseellani Pajupentua mutten löytänyt tuota mistään. Kurkkaisin joka ikiseen leirin pesään ja koloon, mutta pentuani ei näkynyt missään.
Etsittyäni kyllikseni tuloksetta havaitsin myös että suurikokoinen ja raidallinen kolli, Tiikerivarjo puutui. Liittyikö tuon petollisen ja katalan kollin poissa olo, jotenkin minun pikku Pajupentuni poissa oloon?
Aavistelin pahaa ja minua hermostutti kovastikkin molempien poissa viipyminen. Sekunnit matelivat etanoiden lailla, kun ajattelin pentuani julman Tiikerivarjon kynsissä.
>Nyt riitti! Minä en voi vain katsoa sivusta kun se katala kolli murhaa pentujani! Tällä kertaa minun on puututtava asiaan.< ajattelin ja säntäsin ulos leiristä kenellekkään mitään ilmoittamatta vain juoksin pois.
En tiennyt minne olin menossa, mutta emon vaistoni sanoi ja johdatti minua kohti vuoria. Olin huolesta kipeä ja sekaisin.
Käpäläni johdattivat minua vuorille päin kovaa vauhtia ja sinne saavuttuani näin jonkun tuntemattoman naaraan kiviröykkiön luona surullisen näköisenä.
Sitten katseeni osui pieneen elottomaan ruumiiseen kivien alla.
Juoksin aivan ruumiin viereen.
"Pa-pajupentu?" änkytin äni väristen.
Pennun pieni ruhjoutunut ja eloton ruumis makasi siinä aivan edessäni. Pienen naaraan kaula päättyi pelkkää veri lätäkköön. Pajupennun pää oli selvästikkin irronnut kivivyöryn yhteydessä.
Minua oksetti ja ällötti. Maailma kieppui ympärilläni. Minua huimasi. En kyennyt katsomaan rakkaan pentuni ruumista siinä elottomana makaamassa.
Olin kokonaan unohtanut kulkukissa naaraan takanani, sillä olin niin keskittynyt kuolleeseen pentuuni.
Kävelin hoippuen eteenpäin ja säikähdin nähdessäni siinä tassujeni juurella Pajupennun irtopään. Kiljahdin kauhusta nähdessäni Pajupennun pään.
Naaraan silmissä oli anova ja murheellinen katse lasittuneena tuon silmiin. Minu itketti niin hirveästi! Kuka oli mennyt tekemään tälläistä pienelle pennulle?
"Olen pahoillani.." kulkukissa aloitti takanani ja nyt vasta muistin kulkurin läsnä olon paikalla.
"Sinä! Tapoi Pajupennun ja maksat siitä hengelläsi!!" kiljuin raivon ja surun sekaisella äänellä ja hyökkäsin vieraan kimppuun. Me painimme toisiamme vastaan rajusti ja minä kynsin ja raavin sähisin ja syljin vihasta.

---kotvan kuluttua---

Kulkukissa perääntyi sähisten ja lähti juoksemaan poispäin. Minä aloitin takaa-ajon ja lähdin perään.
Kulkukissa pökertyi tajuttomana maahan kesken kaiken. Juoksin tuon kehon luokse ja pienen ohi kiitävän hetken aijoin tappaa naaraan, mutta en tehnyt sitä, kun muistin Tiikerivarjon poissa olon leiristä.
>Miksi tuhlaan aikaa tähän ketunläjään, kun minun pitäisi olla Tiikerivarjon kimpussa?< ajattelin ja ravasin takaisin pentuni elottoman ruumiin luo. Kaivoin loput naaraan ruumiista esiin ja otin päänkin mukaan.
Ravasin pentuni pää ja loput ruumiista mukanani leiriin ja laskin ne leiri aukiolle.
Päästin ilmoille korvia vihlovan surun valitus ulvaisun.
"Aaaaauuuuuuuuuu! Aaaaaaaauuuuuu!" ulvoin pitkään ja hartaasti.
Minun ja pentuni rujoutuneen ja päättömän ruumiin ja pään ympärille kerääntyi hetkessä suuri kissajoukko, joka yhtyi surun valitukseeni.
Mustatähti kutsui klaanin koolle ja ilmoitti tavan omaiset sanat, jotka lausutaan aina jonkun kissan kuollessa.
Lopuksi Mustatähti naukui minulle pahoittelevasti: "Hopeasulka, Tiedän että sinulle on hyvin rankkaa menettää ensin ystäväsi Viiltokäpälä, joka oli kuin veli sinulle ja sitten vielä kumppanisi Ratamolehti ja sitten vielä kaksi pennuistasi Sadekorva ja pajupentu." sitten päälikkö loikkasi alas Suurkiveltä osoittaakseen kokoontumisen päättyneeksi.
Kaikki muut menivät nukkumaan, paitsi minä. Kukaan muu ei ollut edes ehtinyt tutustua pentuuni vielä. Minun seuraani liittyi tosin myöhemmin ainoastaan Lumisydän.
"Otan osaa." parantaja naukui pahoitellen minulle.
Minä en vastannut painoin vain pääni surusta alas.
Itkin hiljaa pentuni turkkiin. Olin todella surullinen nyt.
Kohotin katseeni ylös kirkkaana hohtavaan Hopeahäntään ja ajattelin:
>Tähtiklaani miksi teet tämän minulle? Kenet viet seuraavaksi minulta?< ajattelin apeana.
Laskin katseeni jälleen elottomaan pentuuni ja yhtäkkiä tunsin että minua tarkkailtaissin. Katsoin sotureiden pesään ja näin siellä meripihkan värisen pahansuovasti loistavan silmäparin, joka tarkkaili minua.
Tiesin heti sen olevan Tiikerivarjo. Raivo paisui sisälläni. Inhosin tuota vastenmielistä ja ilkeää kollia.
Halusin hänet toden teolla hengiltä. Jos minä jotakin halusin, niin tuon kollin tappamista.
Yhtäkkiä näin suuren kollin silmissä jotakin mitä en ikinä ennen ollut siellä nähnyt. Näin kollin silmissä häivähdyksen pelkoa ja näytti ikään kuin tuo olisi anonut minulta armoa. Mutta miksi? Sitten hehkuva silmäpari ikään, kuin sammui vain, kun se katosi.
Käänsin katseeni pois sotureiden pesästä ja hetken ajan näin edessäni Viiltokäpälän, Ratamolehden ja Sadekorvan, sekä tietenkin Pajupennun pienen haamun. Kaikki neljä rakasta ja minulle tärkeää kissaa olivat nyt kuolleet.
Sitten kova tuulen puuska pyyhkäisi kissojen haaleat hamot pois ja minä vaivuin taas pentuni suremiseen.
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäätassu, Myrskyklaani
11.05.2013 17:21
Luku 2 Parempi kuunnella isää, vaikka tuo olisikin kuollut

Olin keinauttanut itseni oksalle, josta outo surusevia ötököitä kuhiseva kasa roikkui. En muistanut isäni Ratamolehden aiempia varoituksia sitten yhtään ja siksi lähestyin pelotta ja uteliaasti möykkyä.
Oksa huojui hiukan tuulessa, mutta oli kuitenkin minun onnekseni tarpeeksi vahva kestämään minun painoni.
Otin muutaman askeleen lähemmäs hiukan pallomaista kekoa. En ollut ikinä ennen nähnyt mitään vastaavaa, kuin tämän nyt. Ja siksi minun oli pakko tutkia tätä roikkuvaa möykkyä lähempää.
Enää muutama askel ja olisin kosketus etäisyydellä möykkyyn. Otin jälleen muutaman askeleen ja nyt koetin tassullani hiukan huitoen osua kekoon.
En kuitenkaan aivan vielä yltänyt siihen saakka, joten minun täytyi ottaa muutama askel vielä lisää ennen kuin voisin koskettaa tuota outoa surisevien ötököiden ympäröimää möykkyä.
Satelin siis vieläkin lähemmäs ja olin nyt aivan todella lähellä outoa möykkyä
Huidoin käpälälläni kohti kekoa yrittäen osua siihen.
>Nyt kieli keskelle suuta.< ajattelin huitoessani siinä.
Kurotin ja huitaisin voimakkaasti kohti keon yläreunaa ja minä osuin siihen!
kuului vain outo ontto ääni ja:

NAPS!

Ja keko pudota mäiskähti maahan.
>Jee!< ajattelin ja olin aikeissa loikata alas maahan, kun huomasin miten oudot pikku pörriäiset reagoivat työhöni.
Ne näyttivät toosi vihaisilta.
Vasta nyt tajusin, että tuo rusehtavankeltainen möykky oli varmaankin ollut niiden pesä ja nyt ne olivat minulle vihaisia, koska olin mennyt tuhoamaan sen.
"R-rauhassa nyt pikku pörriäiseni voimme kai sopia tä-.. AUUUUUUUUUU!!!" Nauin tyynnyttelevästi lähestyville pörrääjille, kun tunsin valtavan kivun selässäni yksi ötököistä oli pistänyt minua.
Selässäni oli nyt iso punoittava paise.
"Öh..Oli kiva tavata mutta minun täyty nyt mennä ja ei muistella pahalla!" nauin ja oitin jalat alleni loikkaamalla alas oksalta ja säntäämällä sokeasti pakokauhun vallassa pusikkoon.
Kuulin takaani kovaa surinaa ja pörinää. Vilkaisin taakseni ja kauhukseni huomasin pörriäisten lhteneen peräni.
>APUA!!< Kiljuin mielessäni siinä pättömästi säntäillessäni minne sattuu.
Lisäsin reilusti vauhtia, mutta pikkuruiset pörriäiset pysyivät perässäni kuin liimattuina. Itseasiassa, vaikka kuinka vahtiani kiihdytin ja noputin ja lisäsin, niin surisijat saavuttivat minua koko ajan.
>Tästä en selviä!< ajateelin ja muutama kyynel vierähti poskelleni.
Muutama pörisijä oli jo saavuttanut minut ja ne lähestyivät uhkaavasti.
"AIJJAIIII! AUUUUU!! AIIII!" Kiljuin surisijoiden piatellessä.
Kauhukseni käpäläni osui kiveen ja minä kompastuin.
Kaaduin maahan ja ilmat pihisivät ulos keuhkoistani.
Ähkin ja puhkin, kun en hetkeen saanut henkeä. Ötökät leijuivat nyt tiheänä parvena yläpuolellani.
"Älkää pistkö minua enä enempää. Jooko? Opin jo läksyni." nauin anovasti herhiläisiä katsoen, mutta siitä huolimatta ne kävivät kimppuuni minua pistellen.
"AUUUUU! AIJAIII! AUTS! APUAAA! EIJEEII! AUAAAAAA!!" Äääneni kaikui metsässä ja olin vuoren varma, että koko metsä kuuli tuskan huutoni.
Vihdoin pörisijät saivat tarpeekseen ja lensivät pois.
"Aija..voi keho parkaani." harmittelin itsekseni.
Joka puolella kehossani oli punoittavia ja polttelevia isoja paiseita. Surisijat eivät olleet säästelleet pistämisessä.
Joka paikkaa poltteli ja särki.
Tunsin itseni todella uupuneeksi, enkä jaksanut nousta ylös. Siksi jäin vain siihen makaamaan kuolleen näköisenä, vaikka olinkin vielä nipin napin hengissä.
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäätassu,Myrskyklaani
11.05.2013 15:07
Luku 1 parempi kuunnella isää, vaikka tuo olisikin kuollut

Mestarini Tomupilvi oli lähettänyt minut metsälle metsästämään koko päiväksi klaaninvanhimmille. Tehtävä oli melko tylsä, mutta saimpahan olla rauhassa ja selvitellä hiukan ajatuksiani.
Tassuttelin hiljakseen kesäisessä metsässä. Olin vieläkin hiukan apein mielin isäni Ratamolehden pois menosta. Minulla oli kova ikävä tuota.
>Näenkö isää enää koskaan?< ajattelin syvään huokaisten.
Aurinko porotti taivaalta ja minun oli kuuma. Lysähdin hetkeksi suuren kuusen varjoon. Tämä helle sai minut uniseksi.
Vilkaisin taivaalle ja huomasin pilviä, jotka peittäisivät auringon hetkeksi pilviverhon taa.
Pilvet lipuivat hiljakseen sinitaivaalla auringon eteen. Yhtäkkiä tuli kova tuulen puuska, joka riepotteli turkkiani ja vei kuumuuden tiehensä. Saatoin aistia toisen kissan läsnä olon.
"Kuka siellä?" kysyin säikyllä äänellä.
"Minä se vain olen.." lempeä ääni jostain yläpuoleltani naukui.
"Ku-ku?" kysyin ylöspäin tähyillen.
"isäsi!" kuului nyt aivan edestäni.
"Ratamolehti?" sopersin.
"Minäpä minä!" kuului maukaisu ja sitten näi edessäni tähtiä hohtavan kissan. Se oli Ratamolehti.
"Isäää!" kiljaisin ja juoksin isäni hellään syleilyyn.
"Kultaseni, tulin varoittamaan sinua." Ratamolehti naukui ja ilme tuon kasvoilla synkkeni.
"Mitä nyt?" kysyin ja nostin katseeni suoraan isäni lehdenvihreisiin silmiin.
"Varo surisevaa ja kuhisevaa, kultaseni. Varo sitä!" Ratamolehti naukui ja katosi, tuon ääni jäi soimaan.
"Varo surisevaa ja kuhisevaa, kultaseni. Varo sitä!" kaikui metsässä. Aivan kuin tuuli olisi toistellut isäni sanoja.
Nousin seisomaan ja tuhahdin pienesti.
>Parempi vain saalistaa nyt, mitä kaikki sanovat, jos palaan ilman saalista?< ajattelin ja etsin riistaa.
Kuonooni leijaili oravan tuoksu ja paikansin otuksen läheisen puskan takan olevan puun juurelta.
Hiivin hitaasti sitä kohti, mutta lähestyessäni elikkoa kuulin voimakasta surinaa yläpuoleltani.
Kohotin katseeni ylös ja näin jonkin laisen möykyn puussa, jonka ympärllä kuhisi ja surisi.
"Vau!" minulta pääsi möykyn nähdessäni.
>En ole koskaan nähnyt tuollaista, sitä täytyy tutkia lähempää!< ajattelin innostusta täynnä.
Otin tosin ensin oravan hengilä. Jätin pörröhännän pun juurelle ja aloin kavuta puuhun. Se kävi helposti, kiitos Tomupilven antamien oppituntien.
Hilasin itseni puuta pitkin ylös ja keikautin itseni oksalle, jolla öykky oli.
Lähdin hitain askelin lähestymään sitä..

Jatkuu..

//Pitää mennä syömään
Vastaus:annan kp:eet seuraavas tarinas
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
11.05.2013 09:02
Shira huokaisi. Hän istui Tiikerivarjon kanssa tihenevässä hämärässä. Taivaalla ensimmäiset Tähtiklaanin soturit syttyivät taivaanrantaan.
"Onko valintasi oikea?" Tiikerivarjo kuiskasi. Shira katsoi kumppaniaan silmiin. Hän näki syvää murhetta ja pelkoa, jota yleensä ei näkynyt.
"Sen voin vain itse päättää. Ja minun mielestäni kaipuu vuorille on tullut jostain muualta. Se on kohtaloni, ellei mikään sitä muuta", Shira vastasi hiljaa. Tiikerivarjon silmät välkähtivät.
"Polkusi päässä loimottaa tuli. Hopeakotka ja Tiikeri kohtaavat, ja aurinko värjäytyy punaiseksi verestä. Ennustus. Tiedän sinun ansiostasi, että minä olen Se Tiikeri, ja Hoeakotka tarkoittaa Hoeasulkaa ja Kotkapentua. Aiotko jättää minut synkemmältä hetkellä", hän maukui. Shira käänsi katseensa maahan.
"Ennustus. Minäkin olen nähnyt tuon lausuttavan, ja osa siitä koskee minua", hän naukui. Tiikerivarjo nuolaisi Shiran korvaa hellästi.
"Jää sitten tänne. Kohdatkaamme yhdessä sen mitä tuleman pitää", hän pyysi. Shira vilkaisi kaipaavasti taivaanrantaan, missä lkallioiset rinteet kohosivat korkeuksiin.
"Jään tänne, mutta aikanaan minun on lähdettävä", hän myöntyi. Tiikerivarjo kehräsi.
"Kiitos! Et arvaakaan, miten surisin jos lähtisit."
Shira huokaisi. Hän ymmärsi, että osa ennustuksesta liittyi häneen, mutta jos hänen kaipuusta vuorille kasvaisi, Tiikerivarjo murtuisi perinpohjaisesti, kun hän lähtisi. Shira nousi jaloilleen.
"Lähden takaisin rotkolle. Tuletko mukaan?" Hän ilmoitti. Tiikerivarjo pudisti päätään.
"Minun on palattava takaisin omaan klaaniini", hän sanoi.
"Nähdään, kun tulet seuraavan kerran", Shira maukui ja hieroi päätään vasten Tiikerivarjon raidallista turkkia. Tiikerivarjo lausui hyvästit ja katosi metsän varjoihin. Lähestyvän Viherlehden ajan lämmin yö tuntui kolkolta ja tyhjältä, kun Tiikerivarjo oli lähtenyt. Shira nousi jaloilleen ja katsoi vielä kerran taivaalle. Kirkkaat tähdet loivat hopeista valoaan nurmelle. Shira laski katseensa ja asteli pimeyteen kohti rotkoa. Rotkoon vievän polun päässä istui mustalla varjolla näyttävä hahmo.
"Shira!" Se kiljahti, ja Shira tunnisti Nooran äänen.
"Noora, mitä sinä siinä teet?" Hän ulvahti vastaukseksi ja astui lähemmäs.
"Minähän vartioin", Noora maukui. Pienen naaraan kirkkaansiniset silmät välkkyivät pimeässä.
"Mennään nukkumaan, tule", Shira maukui. Noora seurasi häntä rotkoon. Oli aivan hiljaista. Kaikki nukkuivat. Shira suunnisti kohti nukkumaluolaansa Noora kannoillaan. Kun hän sukelsi luolaan, hän näki Sinin ja Siljan nukkuvat hahmot käpertyneenä toisiaan vasten.Noora lysähti uupuneena makuusijalleen ja nukahti heti. Shira käveli hiljaa omalle sammalpedilleen ja sulki silmänsä.

---------------------------seuraavana aamuna-------------------------

"Hei! Herätys!" Nooran ääni tunkeutui Shiran uneen. Shora avasi silmänsä viiruiksi. Kirkas auringon paiste työntyi luolaan.
"Mennään jo! Haluan oppia metsästämään!" Noora ulvoi. Shira nousi pystyyn.
"Mennään mennään", hän jupisi samalla kun venytteli. Noora suki mustaa turkkiaa nopein vedoin ja ponkaisi kärsimättömänä pystyyn. Shira supristautui ja tassutteli ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Taivaalla ei näkynyt pilven pilveä. Shira loikki ylös pitkin polkua aina rotkoon reunalle asti. Noora puuskutti hänen jäljessään.
"Tiedätkö, mistä voi parhaiten saada saalista tällä helteellä?" Shira kysyi. Kysymys oli helppo, mutta Noora ei ollut metsästänyt aiemmin.
"Metsästä", Noora vastasi. Shira nyökkäsi.
"Tänään menemme metsään saalistamaan", hän ilmoitti ja suuntasi kohti varjoisaa ja viileää metsää. Metsän reunassa Shira pysähtyi.
"Kerropa minulle, mitä riistaeläimiä haistaa", hän kehotti. Noora nuuhki ilmaa tarkasti.
"Haistan jäniksen ja...... Oravan", hän ilmoitti.
"Oikein hyvä. Katsopa sitten tarkkaan", Shira maukui ja laskeutui vaanimisasentoon. Hän hiipi vähän matkaa metsään, ja näki edessään jäniksen. Ruskeaturkkinen eläin oli keskittynyt etsimään ruokaa, eikä huomannut lähestyvää Shiraa. Shira hiipi vielä pari askelta eteenpäin, ja jännitti lihkasensa valmiina loikkaan. Vieläkään ei jänis huomannut häntä. Shira ponkaisi ilmaan ja puri sen kuoliaaksi yhdellä tarkkaan tähdätyllä puraisulla. Noora loikki pensaasta Shiran eteen.
"Vau! Minäkin haluan tehdä noin!" Hän maukui.
"Muistatko sen oravan? Voit koettaa saada sen", Shira ehdotti.
"Joo!" Noora huudahti. Shira katsoi sivusta, kun nuori naaras painautui sulavasti vaanimisasentoon ja sukelsi aluskasvillisuuden sekaan. Hetken kuluttua kuului turhautunut ulvaisu, ja Noora asteli Shiran luokse.
"Se pujahti puuhun suoraan tassujeni alta", hän maukui närkästyneenä. Shira kehräsi.
"Ei aina voi onnistua. Se oli sangen hieno suoritus ensiyritykseksi", hän naurahti. Noora sihahti ja läimäisi Shiraa mustalla käpälällään.
"Yritän uudestaan", hän mau'ahti ja hiipi taas pois. Shira huokaisi ja jäi odottamaan puiden katveeseen. Pian Noora palasi pääskynen hampaissaan.
"Mitäs sanot?" Musta naaras murahti ja tiputti linnun maahan.
"Oikein hyvä! Ensimmäinensaaliisi", Shira kehui. Noora otti saaliinsa leukoihinsa ja tassutteli takaisin rotkoon päin. Shira kehräsi ja seurasi häntä. Astuessaan rotkoon vievälle polulle, hän kuuli takaansa ulvaisun, ja Tiikerivarjo ilmestyi metsästä.
"Tiikerivarjo", Shira huudahti. Tiikerivarjo loikki hänen luokseen.
"Etsin sinua rotkosta. Missä ihmeessä sinä olit?" Hän kysyi.
"Olin opettamassa Nooralle metsästystä", Shira vastasi.
"No, nyt löysin sinut", Tiikerivarjo maukui ja nuolaisi Shiran lapaa. Shira kehräsi.
"Oliko sinulla jotain asiaa kenties", hän kysyi.
"Ei. Halusin vain nähdä sinut", Tiikerivarjo vastasi.
"No, mennään sitten rotkoon. Voimme syödä yhdessä", Shira ehdotti. Tiikerivarjo nyökkäsi jalokivi Shiran edellä rotkoon. Riistakasa oli vielä sangen pieni, mutta Tiikerivarjo nappasi siitä ison jäniksen ja viittasi Shiralle.
"Tule, sinulla on varmasti nälkä", hän kehräsi. Shira haukkasi ison palan. Kun he olivat syöneet, he vaihtoivat pitkään kieliä rotkoon viileässä varjossa. Sitten Tiikerivarjo nousi.
"Minun pitänee taas lähteä. Tulen käymään illalla", hän maukui.
"Odotan sinua", Shira maukui. Tiikerivarjo katosi polun,tukan taakse, mutta Shira istui vielä pitkään katselemassa hiekkaisia seiniä. Lopulta hän sukelsi luolaan ja nukahti siinä silmänräpäyksessä.

Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Auringonloiste,Myrskyklaani
10.05.2013 19:00
Olimme aloittaneet vaarallisen matkamme ja etenimme ripein askelin vain iltahämärä turvanamme.Mysrskyklaanin reviirillä olisimme turvassa,mutta heti kun astuisimme vuorille olisimme omillamme.Mieltäni vaivasi koko ajan Tiikerivarjo olin varma,että hän oli haudannut minut kivivyöryn alle.Tunsin oloni tukalaksi ja tiesin,että minun olisi kerrottava Nopsavarjolle.Hän selvästi kuitenkin aisti,että jokin oli vialla.
"Minulla on sinulle kerrottavaa."aloitin.
"Kerro vain."kolli kannusti.
"Kun jäin kivivyöryn alle,ennen sitä ehdin nähdä oranssin turkin.Ja uskon,että se oli Tiikerivarjon turkki."mau'uin.Nopsavarjon karvat nousivat pystyyn ja tämä teki äkki pysähdyksen.
"Se ketunläjä!"Nopsavarjo sähisi.En ollut nähnyt tätä koskaan niin vihaisena ja tuntui jo aika pelottavalta.
"Rauhoitu!"yritin rauhoitella tätä painautumalla tätä vasten.
"Nyljen sen ketunläjän!"kumppanini sähisi,tämän häntä piiskasi raivoisasti edestakaisin.Painauduin lähemmäs kollia ja nuolin tätä rauhoittavin vedoin ja päästin kurkustani hiljaista kehräystä.
"Sinun on rauhoituttava nyt,sillä meillä on pitkä matka edessämme."kuiskasin tälle.
Nopsavarjo huokaisi ja nuolaisi minua.
"Anteeksi minä vain rakastan sinua niin."kolli huokaisi.
"Minäkin rakastan sinua senkin pöhkö karvapallo!"kehräsin ja kaadoin kollin maahan.
Nousin kuitenkin tämän päältä melkein heti,sillä aikaa ei ollut hukattavanakaan.
Nopsavarjo nyökkäsi minulle ja minä nyökkäsin hänelle.Jatkoimme matkaamme ripeästi emmekä jääneet pysähtyneet edes haistelemaan ilmaa Myrskyklaanin partion takia.Luotimme molemmat Tähtiklaanin ja luotimme toisiimme.Hopeahännän valo oli ainut asia mikä saattoi muistuttaa minua omasta pehmeästä sammalpedistä minne olisin saattanut käpertyä Nopsavarjon vierelle.
Huokaisin ja kiihdytin vauhtiani,jotta saatoin tavoittaa Nopsavarjon joka oli edennyt noin ketunmitan päähän minusta.
Lähellä meitä tuoksui vahva riistan haju ja kerrankin se ei saanut minua nälkäiseksi nyt se sai minut voimaan pahoin.
"Näytät huono vointiselta."Nopsavarjo tokaisi huolissaan.
"Ei voin ihan hyvin!"huudahdin.
"Pysähdymme nyt."Nopsavarjo maukui.
"Ei,meidän on päästävä vuorille asti jos meidät löydetään täältä emme ikinä onnistu tehtävässämme."mau'uin.
Nopsavarjo näytti mietteliäältä ja sitten hän nyökkäsi sen merkiksi,että oli samaa mieltä.
Jatkoimme matkaamme ja liikuimme varjoissa,jotteivat jotkut myöhään valvovat kissat olisi huomanneet meitä.Aloin tunnistaa vuorten huiput jo nyt,vaikka olikin hämärää.
"Tuolla näen vuoret!"huudahdin ja pinkaisimme molemmat juoksuun.
Kuunhohto sai vuoret näyttämään kauniilta hopeisilta juovilta.
"Täällä on niin kaunista!"henkäisin.
"Niin,mutta meidän on nyt etsittävä nukkuma paikka."Nopsavarjo totesi.
Nyökkäsin tälle ja lähdin tutkimaan ympäristöä.Oli melko hämärää,joten näkeminen saattoi olla melko hankalaa,mutta onneksi minun ja kumppanini näöt olivat melko hyvät.
Pian erotin luolan.Astelin sinne sisään ja tutkin sitä,en vainunut siinä minkään eläimen hajua.
"Nopsavarjo tule tänne!"huikkasin kollille.
Kumppanin ryntäsi oitis luokseni luolaan.
"Mitäs sanot oisiko tämä hyvä yösija?"kysyin ja sipaisin etukäpälälläni viiksiäni.
"Kelpaa,mutta etsitään nyt sammalta ja sananjalkoja pehmikkeeksi."Nopsavarjo mauku.
"Niin en minäkään haluaisi nukkua kivipedillä."mau'uin.
Astelimme luolasta ja lähdimme etsimään pehmikkeitä.
"Minä etsin sammaleet!"huudahdin tälle.Kolli nytkäytti häntäänsä sen merkiksi,että oli kuullut.
Löysin nopeasti sammalmättään jossa oli tuoretta ja tarpeeksi pehmeää sammalta.
Poimin sitä ja vein sen varovasti takaisin luolaan.Nopsavarjo oli jo siellä ja asetteli sananjalkoja siististi nukkumapaikoillemme.
"Tässä tämä sammal."mumisi.
Nopsavarjo viittoi hännällään minua laittamaan sammaleet sananjalkojen päälle.
Asettelin sammaleet siististi sananjalkojen sekaan,jotta siinä olisi mukava nukkua.
Kun uskoin sen olevan tarpeeksi pehmeää asetuin nukkumaan Nopsavarjon vierelle.Kesti hetken ennen kuin sain unen päästä kiinni,mutta lopulta nukahdin levottomaan uneen.
Näin unta Tiikerivarjosta ja siitä kuinka hän nauroi ja hautasi minut kivivyöryn alle kuulin myös Lukkitassun,Oravatassun ja Päästäistassun pilkkaavat äänet.
Nopsavarjo jätti minut yksin tyhjyyteen siinä unessa.
Lopulta heräsin huohottaen.Silmäni olivat ammollaan pelosta ja järkytyksestä.
"Nukuit levottomasti."Nopsavarjo maukui unisesti.
"Niin."mau'uin hiljaa ja kampesin itseni pystyyn.
Nopsavarjo katsoi minua myötätyntoisesti ja alkoi sitten nuolla omaa turkkiaan.
"Menen metsästämään."mau'uin hiljaa.Nopsavarjo nyökkäsi ja jäi luolaan puhdistamaan turkkiaan.
Haistelin ilmaa tarkasti ja sain pian vainun vesimyyrästä.Näin sen parin olevan hiirenmitan päässä minusta.Asettauduin vaanimis asentoon ja lähdin hiipimään otusta kohti,kun olin tarpeeksi lähellä loikkasin sen niskaan ja tapoin sen yhdellä iskulla.
Hautasin saaliini ja pian minulle tuli outo olo,että joku tuoijotti minua.Katsoin lähimpään pensaaseen ja näin verenhimoisen jäänisinisen katseen.En ehtinyt liikahtaakkaan kun tummanruskea risa turkkinen kolli loikkasi päälleni.
"Mitä teet reviirilläni!?"kolli sähisi,eikä jäänyt odottamaan vastausta.Tämä kissa oli luopio,joka selvästikkin tappoi kenet halusi.Karvani nousivat pelosta pystyyn,kun tämä valmistautui tekemään kuolettavan iskun.
"Apuaa!"kiljahdin.
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kanervatassu, Varjoklaani
10.05.2013 18:49
//Eka tarina. Tälläinen perustylsä mutta toivottavasti tykkäätte.//

Luku: 1 Leiri elämää

Aurinko loisti taivaalla kirkkaana ja säteili ensimmäisiä säteitään oppilaiden pesään. Nostin unisena pääni ja haukottelin hieman.
Nousin tassuilleni ja venyttelin unet pois jäsenistäni. Istahdin ja aloin nuolla sekaisin mennyttä turkkiani nopein vedoin.
Huomasin että Särötassu oli juuri noussut ylös ja nuoli myöskin turkkiaan. Tunsin kuinka poskeni alkoivat hieman punoittaa.
Saatoin olla hieman ihastunut Särötassuun mutten suostunut myöntämään sitä. Katselin vaivihkaa ja yritin peittää ujouteni kollia kohtaan.
Nousin seisomaan ja näin kuinka Särötassu käveli minua kohti. Minusta tuntui että pyörtyisin kohta mutta hillitsin kuitenkin mieleni.
”Hyvää huomenta Kanervatassu.”kolli maukui tassutellessaan kohti pesän suuta.
”Huomenta sinullekin Särötassu.”miukaisin ujon vastauksen.
En tiennyt mikä kollissa oikein oli mutta tuntui tosiaan siltä että rakastin tätä todella paljon. Pyyhin nopeasti ajatukset pois mielestäni.
Minäkö muka rakastunut? Kattia kanssaa. Aloin kävellä arvokkaasti kohti pesän suuaukkoa ja kuulin kuinka Punatassu ja Sysitassu hekottivat hieman.
En välittänyt kaksikosta vaan jatkoin tassuttelua. En antaisi heidän häiritä minua millään muotoa. Työnnyin nopeasti ulos pesästä leiriin.
Leirissä katselin kuinka jokainen kissa oli työn touhussa ja jotkut heistä vaihtoivat sivussa kieliä. Leiri kuhisi elämää.
Huomasin mestarini Keltaturkin juttelemassa Salamasielun kanssa. Aloin hölkätä naaraan luokse iloisena sillä tänään oli minun ensimmäinen päiväni oppilaana.
Yhtäkkiä kesken matkan Särötassu käveli ohitseni ja jokin sai minut pysähtymään. Tuijotin pitkään kollin menoa. Olin takuulla rakastunut.
Pudistin päätäni ja aloin juosta kohti mestariani. Keltaturkki virnisti minulle hieman kun saavuin soturin luokse.
”Rakkauspulmia vai?”tämä sanoi viekkaasti.
”Jos tarkoitat Särötassua niin älä luulekaan!”naukaisin närkästyneenä.
”Älä yritä esittää olet korvista hännänipukkaan asti pihkassa Särötassuun. Sen näkee sinusta jo päältä. Kun hän kulkee ohitsesi näytät aivan kuin sinua olisi lyöty puulla päähän.”Keltaturkki naukui ovelasti.
”Minä en ole pihkassa Särötassuun!”huusin hieman ärsyyntyneenä mutta tunsin kuinka poskeni alkoivat punastua.
Olinko siis todella rakastunut siihen kolliin? Yritin pyyhkiä ajatukset Särötassusta mielestäni mutta en onnistunut.
Kolli hiipi ajatuksiini kuin viekas kyy. Tämä oli jo sietämätöntä. Katsahdin taas Keltaturkkiin joka istui vieressäni.
”Lähdemmekö tänään harjoittelemaan?”kysyin innoissani.
”Emme lähde. Tänään saat luvan hoitaa klaaninvanhimpia. Tämä on käsky!”soturi naukui.
Tunsin oloni pettyneeksi ja aloin lampsia kohti klaaninvanhimpien pesää. Tunsin oloni kurjaksi kun en päässyt harjoittelemaan mitään.
Maleksin hitain askelin pesän luokse ja työnnyin suuaukosta sisään pää alas painautuneena. Näin heti kuinka Ruosteturkki tuli tervehtimään minua.
Ruosteturkki oli klaanin tällä hetkellä ainoa klaaninvanhin. No on ainakin vähemmän työtä. Se piristi minua hieman.
”Tervehdys nuorukainen.”tumman punaruskea naaras naukaisi.
”Terve Ruosteturkki.”maukaisin vastauksen.
”Mitä sinä täällä teet?”Ruosteturkki naukui.
”Keltaturkki käski minun tulla hoitamaan sinua.”mutisin puoliääneen.
Naaras hymyili minulle leveästi ja nuolaisi minun lapaani ystävällisesti. Hymyilin naaraalle vastauksen.
”Haluaisitko kuulla tarinan?”naaras kysyi ovelasti.
Silmäni suurenivat ja nyökkäsin vastauksen. Pidin klaaninvanhimpien tarinoista todella paljon ja nyt voisin kuunnella niitä vaikka millä mitalla.
Ruosteturkkin hoito ei kuulostanut enää niin kamalalta kuin olin aluksi luullut. Asetuin mukavaan asentoon makaamaan Ruosteturkkin eteen.
”No niin. Nyt kerron sinulle Veriklaanista joka aikoinaan koitti vallata kaikki klaanit itselleen. Sen päälikön nimi oli Ruoska ja Tulisydän tappoi hänet.”Ruosteturkki aloitti.
Karvani nousivat pystyyn pienestä pelästymisestä mutta myös mielenkiinnosta ja uteliasuudesta kuulla Veriklaanin tarina.
”Kaikki alkoi kauan sitten kun klaanit asuivat vielä vanhoilla reviireillä kaukana täältä. Ruoska oli aiemmin kotikisu mutta kyllästyi elämään kaksijalkojen kanssa. Niinpä hän karkasi ja hänestä tuli erakko. Piakkoin hän alkoi koota joukkiota jolla aikoisi valloittaa klaanit. Tuona aikana hän oli vain kuullut puhuttavan neljästä klaanista. Mutta kului kuita ennen kuin Ruoska sai koottua Veriklaanin. Ja piakkoin Veriklaanin synnyttyä he hyökkäsivät klaanien kimppuun. Taistelu oli julma ja luulimme häviävämme taistoin. Mutta sitten.... Pälä... pälä...”naaras alkoi kertoa tarinaansa.
Kuuntelin tarkkaan joka sanan sillä tarina oli todella kiehtova ja jännittävä. En olisi voinut uskoa millaista kaikkea klaaneille on oikein aikojen saatossa käynyt.

-----------jonkin ajan päästä------------

”Ja niin Tulisydän pelasti klaanit. Loppu.”Ruosteturkki lopetti tarinansa.
”Hieno tarina.”naukaisin innostuneena.
”Kiitos. Voisitko hakea minulle jotakin syötävää?”naaras naukui.
Nyökkäsin ja säntäsin ulos pesästä. Pesän ulkopuolella juoksin suoraan tuoresaaliskasalle ja valitsin sieltä pulskan oravan ja jäniksen.
Ajattelin että Ruosteturkki voisi antaa minullekin hieman syötävää. Aloin taas juosta takaisin klaaninvanhimpien pesälle.
Juoksin niin nopeasti kuin pystyin ja yhtäkkiä tömähdin jotakin päin. Kaaduin kyljelleni maahan niin että hiekka pöllysi.
Nostin tomuisen pääni ylös ja katsoin eteeni. Edessäni makasi toinenkin kissa. Tuijotin tätä suurilla silmilläni.
”Särötassu!”kiljaisin.
”Olen todella pahoillani törmäyksestä. Se oli minun vikani. Anteeksi kamalasti.”miuin kollille hämilläni.
”Ei se mitään Kanervatassu. Vahinkoja sattuu kaikille. Minne viet noita saaliita?”kolli sanoi lempeästi.
Katsahdin tassujeni juureen tipahtaneita saaliita ja käänsin katseeni takaisin Särötassuun hieman nolostuneen oloisena.
”Vien ne Ruosteturkille.”naukaisin hieman ujosti.
”Miksi sinut passitettiin hoitamaan klaaninvanhimpia? Et kai ole tehnyt mitään pahaa?”kolli nakui hieman yllättyneenä.
”En ole tehnyt mitään. Keltaturkki vain passitti minut hoitamaan klaaninvanhimpia.”naukaisin närkästyneenä.
”No menehän nyt siitä. Älä anna Ruosteturkin odottaa.”oppilas naukaisi ja juoksi pois.
Katselin kollin menoa vielä hetkisen ja nostin saaliit ylös maasta. Aloin taas hölkätä kohti klaaninvanhimpien pesää.
Kohtaus Särötassun kanssa ei ollut minusta mikään mieluisa. Halusin unohtaa koko selkkauksen kollin kanssa.
Päästyäni pesän luokse työnnyin nopeasti sisään. Näin että Ruosteturkki oli jo odottanutkin minua hetken.
”Missä viivyit?”kuului lempeä kysymys.
”Törmäsin vain erääseen tuttuun.”vastasin vaitonaisesti.
Naaras hymyili minulle lempeästi ja otti oravan tassujeni edestä. Asetuin istumaan pehmeälle sammaleelle.
”Haluatko sinäkin syödä? Ota tuo jänis. En jaksa syödä sitä.”naaras naukui.
Nyökkäsin ja otin jäniksen tassujeni väliin ja aloin syödä sitä suurin haukkausuin. Minulla oli sudennälkä.
Katsahdin ulos pesästä oli Auringonhuipun hetki. Söin juuri viimeisiä rippeitä jäniksestä kun mestarini pää ilmestyi pesän suuaukosta.
Kilpikonnakuvioinen naaras hymyili minulle leveästi. Kehräsin tälle hieman samalla kun nuolin vielä huuliani.
”Mennäänkö harjoittelemaan?”naaras naukui.
Nyökkäsin innoissani ja juoksin ulos pesästä. Miukasin ennen lähtöäni hyvästit Ruosteturkille. Naaras vain hymyili minulle.
Tietysti hän ymmärsi kuinka hauskaa on päästä ensimmäiselle harjoitus tuokiolle. Juoksin nopeasti leirin uloskäynnin luo.
Työnnyin ulos ja hento tuuli pörrötti kilpikonnakuvioisen turkkini. Linnut lauloivat ja päivä oli mitä ihanin.
Lähdimme mestarini kanssa kohti järveä. Kohta pääsisin harjoittelemaan. Jihuu! Juoksin aina vain syvemmälle metsään entistä onnellisempana.
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
10.05.2013 13:46
Shira heräsi äkisti. Aluksi kaikki näytti olevan hyvin. Sitten Silja ryntäsi luolaan ja kompastui Tiikerivarjoon, joka nukkui Shiran vieressä.
"Tiikerivarjo, sinun on lähdettävä!" Murisi Piikkikynsi Siljan takaa. Valtava soturi ponkaisi pystyyn.
"Nähdään myöhemmin, Shira", hän maukui ja säntäsi Piikkikynnen perään. Silja lysähti makuusijalle ja nukahti. Shira tunsi pientä kaipuuta, koska jättäisi tämän kaiken, kun lähtisi vuorien tuolle puolen. Hän nousi pystyyn ja lyhyen harkinnan jälkeen säntäsi kumppaninsa perään. Tiikerivarjo harppoi jo rotkoon reunalla vievää pientä polkua pitkin Piikkikynsi rinnallaan.
"Tiikerivarjo, minulla on asiaa!" Shira puhisi ja loikki polkua ylös.
"En voi jäädä Shira. Oma klaanini kutsuu", Tiikerivarjo maukui ja katsoi Shiraa myötätuntoisesti.
"Älä viivy kauan", Shira maukui hiljaa.
"En varmasti", Tiikerivarjo lupasi. Shira jäi katselemaan, kun kaksikko hävisi ylös kohti metsää. Roihu putkahti yllättäen Shiran viereen mietteliäs katse jäänsinisissä silmissään.
"Shira, minun pitäisi sanoa sinulle eräs asia", Hän aloitti.
"Kerro vain, veliseni", Shira maukui.
"Oikeastaan... En ole veljesi", Roihu maukui. Shira jäykistyi.
"Hiirenaivo! Kyllä sinä olet veljeni", hän sähähti. Roihu pudisti päätään.
"En ole. Isäni ei ollut Shadow, eikä emoni Sade. Isäni oli Ruoska", Hän selitti.
"Miten muka sitten olet ollut meidän perheessämme?" Shira uteli.
"Sade vei minut, kun olin hädin tuskin kuun ikäinen", Roihu vastasi. Shira järkyttyi.
"Et ole kertonut mitään minulle, Siljalle, tai...", hän vaikeni ajatellessaan Lumia ja Okaa.
"Shira, voin sanoa, etten ole vähempää tai enempää kuin Veriklaanin päällikön poika. Minulla saattoi olla sisaruksia, mutta enhän minä muista", Roihu murisi viileästi ja harppoi takaisin rotkoon ja jätti Shiran yksin kallion laelle. Hänen mielensä valtasi epäilys. Roihun silmät olivat väkehtineet tukahtuneesta raivosta, kun hän oli kertonut kuinka Sade vei hänet. Shira pomppasi pystyyn ja loikki kohti peltoja. Hän oli viimeksi käynyt siellä sinä kammottavana yönä, jolloin hän oli nähnyt emonsa ruumiin vailla päätä...
Shira värähti. Hän näki yhä Okan ruumiin. Mutta käänsi katseensa ja jatkoi kohti leirimetsikköä. Shira sukelsi sisään ja asteli varovasti emonsa ruumiin viereen. Pää makasi jonkin matkan päässä. Shiran teki mieli lähteä pois, mutta haisteli tarkasti Sateen turkkia. Ja toden totta, hän erotti valjun tuoksun. Roihu.
Raivo paisui Shiran sisällä. Roihu oli tappanut Sateen. Shira juoksi ulos metsiköstä, eikä enää koskaan palannut sinne. Hän oli päättänyt kostaa Roihulle. Yhtäkkiä hän törmäsi johonkin. Tiikerivarjo seisoi siinä.
"Shira! Sinua etsinkin! Mitä asiaa sinulla oli?" Soturi kysyi. Shira selitti. Että hän halusi vaeltaa vuorten yli. Tiikerivarjo muuttui huolestuneeksi.
"Shira, älä mene. Entä perheesi? Entä minä?" Hän ulvoi. Shira painautui kumppaniaan vasten.
"En lähde vielä", hän lupasi. Siinä he istuivat katsellen peltojen yli sinne, missä aurinko laski hiljalleen.

// sori tuli lyhyt//
Vastaus:24 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Myrskytassu, Myrskyklaani
09.05.2013 23:05
"Myrskytassu!" kirkas naaraan ääni kaikui aukiolla. "Myrskytassuuu!" ääni jatkoi. Tummanharmaa kolli ynähti unisesti ja räpytteli silmiään kirkkaassa auringonvalossa. Kuumuus oli tehnyt tämän uniseksi ja tämä oli nukahtanut Valkotassun viereen nimettömänä aikana ennen aurinkohuippua. Kolli nosti päätään ja katseli ympärilleen etsien huutajaa. Valkotassu torkkui yhä tämän kyljessä, nuoren naaraan kylki kohoili tasaisesti hengityksen tahtiin. "Myrskytassu! Tänne sieltä!" ääni oli muuttunut äkäiseksi ja nuori oppilas tunnisti sen mestarinsa, Lumisydämmen ääneksi. Myrskytassu loikkasi jaloilleen täysin virkeänä ja tassutteli lumenvalkoisen parantajan luokse. "Niin?" tämä maukui ilmekään värähtämättä, kun ei muutakaan voinut. Lumisydän tuijotti tätä vihaisesti katse salamoiden, joka hämmensi Myrskytassua varsin paljon. Mistä Lumisydän nyt oli suuttunut? "Sinun täytyy mennä valmistautumaan kuulammelle lähtöön, mutta eihän se onnistu Valkotassun seurassa loikoilemalla!" tämä rähisi oppilaalleen. Myrskytassu nosti korvansa pystyyn. "Jaha. Elikkä minun pitää sitten varmaan mennä?" tämä maukui ja oli jo lähdössä kohti parantajan pesää, mutta kääntyi katsomaan mestariaan. Lumisydämen häntä piiskasi ilmaa vihaisesti, mikään muu ei paljastanut kuinka vihoissaan tämä oli. "Mene!" tämä sihisi ja niin Myrskytassu loikki tiehensä häntä korkealla ilmassa viuhuen. Ja kenenkäs muunkaan luokse tämä olisikaan mennyt kuin Valkotassun, joka oli juuri heräilemässä auringonläiskässä. Kolli kosketti pehmeästi naaraan lapaa kuonollaan ja loi smaragdinvihreän katseensa toisen oppilaan omiin. Valkotassu kehräsi hiljaa ja hankasi päätään kollin lapaan, joka väisti kosketusta hiukan, mutta niin vähän, ettei sitä saattanut huomata. Ainakaan Valkotassu, jonka katse kieli ilmiselvästä ihastumisesta. Kolli oli alkanut välittää yhä enemmän parantajan velvollisuuksista ja tiesi myös, ettei hänellä saisi olla kumppania. Se taas johtui siitä, että mikäli kollilla olisi kumppani, tällä ei olisi niin paljon aikaa klaanin hoitamiseen. Myrskytassu ymmärsi sen hyvin, mutta toisaalta tämä välitti todella Valkotassusta, eikä ollut varma välittikö naaraasta vain ystävänä. Tämä yritti viilentää tunteensa tätä kohtaan, mutta rakkatta ei hevin taltutettu. Harmaa oppilas huokaisi hiljaa. Kuinka hän oli onnistunut sotkemaan asiansa näin? No, ehkäpä kuulammella käynti selkeyttäisi asioita. Tähtiklaani saattaisi jopa näyttää ennustuksen. Se se vasta olisikin jotain. Hetken Myrskytassu istui Valkotassun vieressä, mutta hetken kuluttua tämä nousi seisomaan ja katsoi taivaalle. Valkotassu ynähti tyytymättömästi ja hämmentyneesti. "Mitä nyt?" tämä maukui. Aurinko oli alkanut laskea, siitä ei näkynyt enää kuin kirkas, oranssi hohde puiden takaa. Lumisydän asteli juuri rauhallisesti aukion halki ja viittoi Myrskytassua luokseen. Kolli nyökäytti mestarilleen päätään ja viittoi vähäeleisesti Valkotassua. Lumisydän nyökkäsi ja jatkoi matkaansa. Sininen taivas ja pilvet olivat muuttuneet hohtavan tulenvärisiksi. Kollin häntä vispasi hermostuneesti ilmaa, ja tietoisesti tämä sulki Valkotassun suun hännällään. "Minun on mentävä." harmaa, erittäin komea kolli maukui. Tämä kosketti vielä valkoisen oppilaan lapaa hännällään ja juoksi metsään. Tämä huokaisi helpottuneena päästessään pois hiostavasta tilanteesta. Myrskytassun ei tarvinnut kulkea kuin hetki kuivan aluskasvillisuuden joukossa, kun tämän silmiin osui vilahdus lumivalkeaa turkkia ja mustaa hännänpäätä. Kolli loikkasi pensaikon yli ja miltei törmäsi mestariinsa. "No tulithan sinä. Oliko Valkotassun kanssa ongelmia?" tämä maukui jo rauhallisemmin jatkaen matkaa halki kuivan korpimaan. Myrskytassu laski katseensa. "Anteeksi, Lumisydän." tämä maukui hiljaa. "Oli. Tiedän, että minulla ei saisi olla kumppania, eikä Valkotassusta sellaista tule. Hän on vain ystävä." kolli jatkoi määrätietoisesti. Lumisydän hymähti lempeästi. "Olet aivan kuten isäsi, ja hyvä niin." Myrskytassun korvat tavoittivat rapinaa, joka kuului Tuuliklaaninpuoleisesta pensaikosta. He olivat nyt jo kuulammen alueella, joten he saattaisivat nähdä muita parantajia. Kolli nuuhkaisi ilmaa, ja tunnisti Tuuliklaanin kitkerän tuoksun seasta häivähdyksen makeista yrteistä. Samassa pensaasta asteli solakka, pitkäjalkainen kolli, jolla oli kullanruskea mustatäpläinen turkki. Tämän perässä kulki pienehkö, oppilaaksikin, hopeanharmaa raidallinen naaras. "Iltaa, Liekkiläiskä. Kas, oletko saanut oppilaan?" Lumisydän tervehti ja loi vihreän katseensa pieneen, ujonoloiseen oppilaaseen. Myrskytassu oli paljon kookkaampi kuin tämä, ja kokeneempikin. Hän oli aloittanut harjoittelun juuri puolikuuta seuraavana päivänä lähestulkoon kuu sitten. Tämä oppilas näytti siltä, että tämä olisi nimitetty vasta eilen tai vain vähän aikaa sitten. Pörröinen, pentumainen turkkikin tällä oli. Liekkiläikkä nyökkäsi. "Iltaa vain, Lumisydän, hauska nähdä taas! Kyllä vain. Tämä on Kuutassu." kolli esitteli ja töytäisi Kuutassua eteenpäin. Naaras loi sinisen katseensa ensin Lumisydämmen, ja sitten Myrskytassun silmiin. "Hei Lumisydän." tämä kimitti ja perääntyi sitten Liekkiläikän taakse. "Kas vain, vai Kuutassu. Tämä on Myrskytassu." Myrskyklaanin parantaja maukui ja nyökkäsi harmaaseen kolliin päin. Myrskytassu astui askeleen eteenpäin ja luimisti hiukan korviaan. Kuuma löyhähdys tunki tämän kuonoon, pörröinen harmaa turkki alkoi tuntua kuumalta. Tämä ravisteli turkkiaan ja lähti loikkimaan rinnettä ylöspäin. "Tuletteko te?" tämä naukaisi, kun oli ehtinyt jo lähestulkoon mäen päälle. Lumisydän maukui jotain Liekkiläikälle joka naurahti lempeästi. Sitten kaikki kolme lähtivät kapuamaan kanervikkoista rinnettä ylös, siihen muodostunutta neulaspolkua pitkin. Myrkytassu asteli suuren kuusen varjoo odottelemaan, vielä hiukan kostea sammal viilensi mukavasti. Hetken kuluttua Lumisydämmen pää pilkisti esiin kuusen tiheiden neulasten lävitse. Myrskynharmaa oppilas vääntäytyi jaloilleen ja ryömi mestarinsa luo. "Tule perässäni." tämä maukui vakavana ja lähti hiipimään varjoisan korpimaan halki. Myrskytassun ei auttanut muu kuin seurata. Aina välillä Lumisydän katosi kokonaan varjoihin, mutta kolli tunsi hajusta, minne tämä meni. Myös Liekkiläikkä ja Kuutassu seurasivat heitä jonkin matkan päässä, oksien narahtelusta päätellen. Juuri, kun oppilas oli kyllästymäisillään jatkuvaan hiippailuun, oksat väistyivät tämän tieltä paljastaen hyvin kauniin näkymän. Hämyinen, tähtien tuikkeen valaisema aukio, jonka toisella puolella kohosi jyrkkä kiviseinämä jonka tasanteelta valui pienenä putousmaisena vesipatsaana vettä kuulampeen. Myrskytassu henkäisi ihastuksesta. Lumisydämmen silmät välkkyivät kirkkaina, vain tähtien loiste niistä hohkaten. Lammen reunalla istuivat Jokiklaanin ja Varjoklaanin parantajat oppilaineen. Jokiklaanista oli tullut Teerenlento ja Lehvätassu, Varjoklaanista Nuhanenä ja Myrskytassu. Tuuliklaanin parantaja oppilaineen astelivat lammen reunalle. Lumisydän asteli heidän viereensä ja ja kutsui Myrskytassun kaikkien keskelle. Kolli arvasi, että tämä oli nimittämisen viimeinen vaihe. Myrskytassun vihreät silmät hohtivat onnesta ja ilosta. "Myrskytassu, onko toiveesi tutustua Tähtiklaanin salaisuuksiin parantajana?" valkoinen naaras maukui juhlallisesti. Myrskytassu ei voinut pidättää ilonkyyneltä. "On." tämä maukui tummalla, vahvalla äänellä. "Siinä tapauksessa, tule tänne." Lumisydän maukui ja viittoi Myrskytassua tulemaan lähemmäs. Oppilas seisahtui aivan lammen reunalle ja katsoi sen pintaa, josta tähdet heijastuivat. "Tähtiklaanin soturit, esittelen teille oppilaani. Hän on valinnut parantajan tien. Antakaa hänelle viisautta ja ymmärrystä, jotta hän voi ymmärtää tapanne ja palvella klaaniaan tahtomallanne tavalla." Lumisydän päätti puheensa ja kumartui lähemmäs vettä. Myrskytassu kumartui mustaa vettä kohti ja joi hiukan vettä lammesta. Samassa tämän silmät alkoivat tuntua raskailta, ja vasta nimetty oppilas vaipui pehmeään uneen.
--
Samassa Myrskytassu huomasi seisovansa kuunvalon hohteisella aukiolla. "Tervehdys, nuori Myrskytassu." kuului varma naaraan ääni. Tummanharmaa kolli kiepahti ympäri ja näki edessään siniharmaan, voimakkaan naaraan, joka oli ilmeisesti ollut päällikkö. Tämän takaa astui esiin pienehkö, kaunis tumma kilpikonnakuvioinen naaras. "Minä olen Sinitähti, ja tässä on Täplälehti." Sinitähti kertoi. "Mutta myöhemmin on aika puhua. Nyt - katso." tämä maukui ja samassa Sinitähti ja Täplälehti katosivat näkyvistä. Tilalle tuli näky, jossa hopeakotka kävi tiikerin varjon kimppuun ja murensi sen. Maasta alkoi nousta valtava, musta piikki, joka jätti varjoonsa hopeakotkan. Kaikki muut jäivät sen varjoon paitsi loimuava tulenliekki, joka paloi vihreässä paatsaman lehdessä, sekä rikkonainen kissan hahmo, joka osoittautui kaikkein vahvimmaksi. Ne kaikki lähestyivät piikkiä hetki hetkeltä, mutta juuri kun ne olisivat päässeet sen luo, ympäristö leimahti tuleen. Myrskytassu ei pelännyt. Hän ajatteli, ajatteli koko auan mitä näky tarkoitti. Tulen leimahdus alkoi hälvetä, kuten kaikki muutkin merkit ympäristössä. Enää ääni kaikui Myrskytassun päässä.

"Rauhaton, sotaisa aika on pian käsillä. Ei kaihda soturi yksikään taistoa, monien henki viedään tässä julmassa mittelössä. Joka selviää, sen on yritettävä selviytyä tukahduttavan liekin voimasta. Ennenkuin täällä on rauha, veri veressä virtaa, ja järvi värjäytyy punaiseksi viattomain verestä."
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tammitassu, Tuuliklaani
09.05.2013 19:23
"Tammitassu?" Kuulin hiljaisen kuiskauksen joka herätti minut unestani. Oli yö, ja Käpytassu oli herättänyt minut. Katsoin naaraasta kysyvästi, ja tämä viittoi hännällään meitä poistumaan oppilaiden pesästä.
Kävelin varovasti ja niin hiljaa kun osasin, sillä kaikki muut oppilaat nukkuivat.
Astuimme ulos yöhön, tyhjään leiriin.
"Mnh" Mutisin. "Mitä asiaa sinulla oli?" kysyin Käpytassulta haukotellen.
"No.. En vain oikein saanut unta ja... ja kuulin jotain outoa ääntä" Käpytassu selitti hiljaa.
"Ai" sanoin ja haukottelin taas. Katselin ympärilleni ja nuolaisin mietteliäänä käpälääni.
"Eikai sinua haittaa kun herätin sinut?" Käpytassu kysyi hiljaa.
"Tjaa.." naukaisin. Olisin mielummin kyllä nukkunut, mutta en sanonut sitä. "Ei minua enää edes nukuta" sanoin sen sijaan.
"Älä yritä valehdella" Käpytassu naurahti ja tönäisi minua kylkeen. Hymähdin pienesti.
"No mitä me nyt teemme?" kysyin hetken kuluttua.
"Ei aavistustakaan" Käpytassu sanoi.
Viileä tuulenvire puhalsi turkkini läpi ja hopeahännän tähdet loistivat kirkkaina yllämme yötaivaalla.

"Käydäänkö kävelyllä?", Käpytassu kysyi yllättäen.
''No..." Mietin hetken vastausta. "Mennään vaan" vastasin pienen hetken kuluttua.

Kävelimme metsässä, ympärillämme oli täysin hiljaista. Välillä pieni tuulenvire vavisutti lehtiä tai jompi kumpi meistä astui jonkun kahisevan päälle, mutta muita ääniä ei kuulunut. Kunnes yht äkkiä takanamme kuului iso rasahdus, kuin jotain isoa olisi astunut oksan päälle.
"Mikä se oli?" Käpytassu kysyi säikähtäneenä.
"En tiedä.." sanoin hiljaa ja katsoin taaksemme.
"Mitään erikoista ei näy, mutta aivan varmana kuulin jotain" sanoin.
"Ja.. Haistan jotain outoa" Käpytassu parahti hiljaa.
Aloin heti nuuhkimaan ilmaa tarkemmin ja pian haistoin pistävän tuoksun.
"En.. En ole ennen haistanut mitään tuollaista" sanoin.
Käpytassu painautui kylkeeni ja pian kuului lisää rapinaa.
"Siellä on joku.." Käpytassu kuiskasi.
"Ja se joku on iso" jatkoin.
Kuin vaistomaisesti aloimme peruuttamaan hitaasti, ja pimeä aavemainen metsä oli aivan hiljainen.
"Kun sanon kolme, juostaan takaisin" Käpytassu kuiskasi ja nyökkäsin vastaukseksi.
"Yksi.." Käpytassu sanoo ääni väristen, kun pusikosta ilmestyy näkyviin kiiltävät silmät ja eläimen kasvot.
"Kaksi". Kuuluu paljon rapinaa, ja eläin syöksyy meitä kohti.
"Kolme!!" Käpytassu parkaisee ja juoksemme nopeasti pois.
Kuulen eläimen isojen käpälien askeleet takanamme, ja tajuan pian erään asian.
"Emme voi johdattaa tuota klaaniin!" huudahdan täynnä pakokauhua.
Käpytassu syöksähtää pusikkoon, ja minä juoksen perässä.
Kuitenkin jahtaajamme selviää puskan läpi liiankin helposti. Jos näin jatkuisi, meistä tulisi variksenruokaa.
Samassa keksin:
"Puuhun" ulvaisin ja syöksyin lähimpään puuhun. Käpäläni olivat tunnottomat kaikesta juoksemisesta, mutta tämä ei ollut vielä ohi.
Pääsimme kuitenkin turvallisesti puuhun, ja kiipesimme käpälät liusuen ylemmäs.
"Tämän ylemmäs emme pääse tai puu katkeaa" totesin.
"Nyt voimme vain odottaa" Käpytassu huokaisi.

Onneksi eläin ei kiivennyt puuhun, mutta jäi puun alle makoilemaan.
Ja kaiken lisäksi pian tähdet katosivat taivaalta ja aurinko nousi.
Ja vihdoin eläin puun alta lähti, onneksi pois päin leiristä.

Laskeuduimme varovasti alas puusta, ja kävelimme kohti leiriä.
"Minusta tuntuu että törmäämme pian aamupartioon" Käpytassu totesi.
Tiesin sen olevan hyvinkin mahdollista.
"Tule, hiivitään leiriin siitä aukosta oppilaiden pesän takana" sanoin.
"Voimme hyvällä tuurilla esittää nukkuvaa hetken ajan kun mitääm ei olisi tapahtunutkaan", jatkoin pian syöksyen pusikkoon.

Astuimme varovasti oppilaiden pesään, monet oppilaat olivat jo lähteneet sieltä. Menimme nopeasti perimmäiseen nurkkaan nukkumaan, ja miltein heti sen jälkeen kuulimme kissojen askeleita sekä Haukkatulen äänen.
"Käydään nyt vielä uudestaan katsomassa jos he olisivatkin siellä". Sydämeni hakkasi, mutta yritin rauhoitella itseäni.
"Tammitassu!" Kuulin Mustahaukan ihmettelevän huudon. "Käpytassu!" Haukkatuli lisäsi.
Nousin ylös ja haukottelin sekä venyttelin hieman.
Mustahaukka kuiskasi Haukkatulelle jotain mistä en saanut selvää ja tämä naurahti. Mustahaukka virnisti.
"Lähdetään harjoittelemaan taistelua" Haukkatuli sanoi hetken päästä.
Kävelimme kaikki neljä ulos oppilaiden pesästä, menin Käpytassun viereen ja kuiskasin:
"He eivät varmaan tienneet?"
Käpytassu kohautti lapojaan vastaukseksi.

//Tämmönen tarina, ei ollu oikee inspistä.. :/
Vastaus:24 kp:tä! :>

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki, Jokiklaani
09.05.2013 15:04
Luku 7

Huokaisin raskaasti katsellessani Vaahterankukan menoa pois pentutarhasta. Kaipasin niin kovasti metsästysretkiä ja partioita yhdessä hänen ja muiden ystävieni kanssa. Varsinkin Kotkankiidon. Kolli vietti kaiken vapaa-aikansa luonani, vaikka olinkin sanonut tälle, ettei hänen ole pakko.
”Tietenkin minä haluan viettää aikaa kanssanne!” hän naukui joka kerta. Se sai sydämeni hypähtämään kurkkuun. Voi kuinka rakastankaan tuota kolli! Hän sai minut aina hyvälle tuulelle.
”Emo!” Kimeä ääni naukui käskevästi. Mielikuvat katosivat ja kohtasin Varpuspennun katseen.
”Mitä nyt, kultaseni?” Mau’uin kollille. Tämän ilme oli vaativa.
”Haluamme pihalle, metsästämään!” Varpuspentu marmatti ja Vatukkapentu yhtyi mukaan Haapapennun kanssa. Murahdin hiirenhiljaa.
”Kun olette oppilaita, niin pääsette yhdessä mestarinne kanssa.” Selitin kolmikolle. Varpuspentu tuhahti jotain, mistä en saanut selvää ja käveli sisariensa luokse häntä korkealla viuhuen.. Näky sai minut naurahtamaan, mutta tukahdutin sen laittamalla häntäni suuni eteen. Huomasin kauempana Vatukkapennun haukottelevan suu ammollaan ja tajusin, kuinka väsynyt olin itsekin.
”Tulkaahan nukkumaan. Katsotaan sitten huomenna, jos pääsette vaikka hetkeksi leikkimään oppilaiden kanssa.” Lisäsin nähdessäni Haapapennun vastahakoisen katseen. Se sai kolmikkoon vauhtia. ja yhdessä he loikkivat luokseni.
”Mutta muistakaa, joudutte huomenna hoitamaan klaanivanhimpia törppöilynne takia.” Maukaisin ennen kun he kerkesivät uinahtamaan. Onneksi he olivat liian väsyneitä väittämään vastaan ja he tiesivät saavansa kuulla jonkin lukuisista tarinoista. Pienen hetken kuluttua jokaisen kurkusta kantautua hiljaista tuhinaa, mikä sai silmäni painumaan kiinni ja pian olin itsekin syvässä unessa.
”Tervehdys, Sulkaturkki.” Matala ääni maukui takaani. Huomasin olevani jälleen kerran Pimeyden metsässä. Puhuja takanani oli Vaahteravarjo. Täplikkään naaraan kasvoissa näkyi pientä ilkikurisuutta.
”Nytkö minä olen Sulkaturkki? Enkö ole enää oppilas?” Kysyin hämmentyneenä täällä mestarinani toimivalta naaraalta. Vaahteravarjo pudisteli päätään.
”Kyllä. Olet nyt soturi.” Tämä maukui ytimekkäästi. Hänen äänestään ei kantautunut enää se vanha tunne, mikä aina edellisissä tapaamisissa oli kuulunut. Huomasin olevani itsekin yllättävän rauhallinen. Pelästyin sitä tyyneyttä, minkä tunsin sinä hetkenä.
”Mutta tässä oli kaikki tältä kertaa.” Vaahteravarjo naukui hetken hiljaisuuden jälkeen ja näky alkoi hälvetä. Naaras muuttui pelkäksi varjoksi ja pian en nähnyt edes Pimeyden metsää.
Hätkähdin hereille pentutarhassa kelmeän auringonvalon sokaisemana. Vierelläni Vatukkapentu, Haapapentu ja Varpuspentu tuhisivat yhtä rauhallisena kuin olivat edellispäivänä. Hymyilin katsellessani kolmea pentuani ja nousin varovasti ylös yrittäen olla herättämättä heitä. Kuitenkin Varpuspentu heräsi siihen ja kovan valituksen ansiosta myös tyttäreni.
”Yritin kyllä olla herättämättä teitä, mutta ei onnistunut.” Naurahdin.
”Miksei saa nukkua rauhassa?” Varpuspentu nurisi, mutta en kiinnittänyt huomiota siihen.
”Ja nyt kun olette hereillä, voitto yhtä hyvin aloittaa klaanivanhimpien auttamisen..” Jatkoin ja työnsin heitä eteenpäin pois pesästä. Katselin heidän peräänsä kunnes he katosivat klaanivanhimpien pesään ja sain huokaistua helpotuksesta.
”Vihdoin pääsen metsästämään. Voisin kysyä Vaahterankukkaa mukaan.” Tuumailin itsekseni ja suuntasin sotureiden pesää kohti.
Tökin kevyesti ystäväni hereille ja nau’uin:
”Haluaisin tulla metsästämään kanssasi, pentuni ovat klaanivanhimpien pesällä hoitamassa heitä, törpön temppunsa takia.”
Naaras nyökkäsi hymyillen ja nousi ylös. Lähdimme loikkimaan leirin suuaukkoa kohti ja siitä metsälle. Edellisenä yönä oli satanut kaatamalla, jonka takia ilma oli kostea.
”Menen tuonne päin metsästämään.” Mau’uin ja lähdin jolkottamaan kohti rotkoa. Naaras nyökkäsi ja lähti itse kulkemaan vastakkaiseen suuntaan.
Raotin suutani ja tunnistin välittömästi vesimyyrän. Laskeuduin alas ja aloin lähestyä eläintä. Se istui rotkon reunan luona syömässä jotain. Heilautin häntääni ja ponnistin voimakkaasti ylös, kohti vesimyyrää. Valitettavasti tuo huomasi minut tarpeeksi aikaisin ja kerkesi väistämään. Laskeuduin hatarasti kohtaan, jossa vesimyyrä oli hetki sitten ollut. Olin pinkaisemassa juoksuun sen perään, mutta kivi olikin liukas ja lähdin liukumaan alas rotkoa. Aukaisin suuni tuskaisaan ulvaisuun alaruumiini osuessa vastaan tulleeseen kiveen. Puhtaasta kivusta johtuneet kyyneleet alkoivat tipahdella silmäkulmastani pyöriessäni alas jyrkkää mäkeä. Kaikki alkoi sumeta ja enkä tuntenut muuta kuin kipua.
”Sulkaturkki!” Vaahterankukan ääni huusi jostain yläpuolelta juuri ennen kuin menetin tajuntani.

Vastaus:24 Kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varpussiipi, Tuuliklaani
09.05.2013 15:01
’’Varpussiipi, herää!’’ Takiaiskorva sihisi korvaani, ja sai minut heräämään. Käänsin kylkeäni ärtyisänä, ja läimäytin tätä tassullani.
’’Haluan nukkua!’’ Ärähdin avaamatta silmiäni. Kuulin Takiaiskorvan huokaisun, mutta en välittänyt. Olin niin uupunut eilisestä metsästysretkestämme Pihkatassun kanssa, joten tarvitsin paljon lepoa.
’’Varistähdellä on asiaa meille.’’ Takiaiskorva murisi. Pongahdin heti pystyyn, kun kuulin sanan ’Varistähti.’ Päälikkömme on ollut viimeaikoina hermostunut ja ajattelematon. Hän on Jokiklaania vastaan, ja suunnittelee sinne hyökkäyksiä ja partioita lähes koko ajan. Jonkun pitäisi saada hänet heräämään. Marssin takkuisella turkilla Takiaiskorvan perässä Varistähden pesään. En jaksanut siistitä sitä, se sai näyttää nyt miltä tahansa. Kun kurkistimme Varistähden pesän suuaukosta sisään, päälikkömme näytti hermostuneelta, ja mutisi jotakin itsekseen.
’’Varistähti...’’ Takiaiskorva kysyi varovasti. Päälikkö hätkähti, ja katsoi meitä ärtyneesti.
’’Mikä teillä kesti!?’’ Hän murisi hiljaa, mutta meni istumaan sitten omalle sammalpedilleen, ja heilautti häntäänsä merkiksi tulla peremmälle. Vilkaisin vielä epävarmasti Takiaiskorvaa, ja kolli nuolaisi minua korvaan rohkaisevasti. Hymyilin pienesti, ja tassuttelin Varistähden eteen. Takiaiskorva asettui viereeni, ja painautui kylkeäni vasten. Kehräsin ihan pienesti, kolli oli minulle todella rakas, ja ainoa Leväkukan kanssa tässä klaanissa, kuka ymmärsi minua. En voisi elää ilman häntä. Hätkähdin, kun Varistähti rykäisi ärtyneenä.
’’Niin?’’ Murahdin.
’’Matkaan tänään Kuulammelle.’’ Varistähti aloitti, ’’Kuka tietäisi jos Jokiklaani yrittää hyökkää leiriimme, myrkyttää kanimme, tai vaikka odottaa meitä jokiklaanin rajalla ja tehdä ensimmäiselle partiolle yllätyshyökkäyksen.’’ Tämä murisi hiljempaa. Pyöritin silmiäni kyllästyneenä. Mikä ihme hänellä oli Jokiklaania vastaan?
’’Joka tapauksessa’’ Kolli ärjyi, kun huomasi ilmeeni, ’’tarvitsen vastauksia tähtiklaanilta, ja haluan teidät mukaani. Lähdemme heti.’’ Katsoin Takiaiskorvaa innoissani, ja seurasin Varistähteä aukiolle. Tämä haukkasi ilmaa kuin rauhoittuakseen, mutta kiiruhti leirin suuaukosta ulos kuin salama. Meidän oli vaikea pysyä hänen perässään. Varistähti kulki nopeasti ja hermostuneesti jyrkimmätkin vuoret, ja mutisi vähän väliä jotakin itsekseen. Joskus pelkäsin, että hän hulluuttaan hyökkää meidän kimppuumme, koska luulisi meidän olevan jokiklaanin sotureita. Pudistin päätäni typertyneenä ajatukselleni. Ei hän sentään niin vinksahtanut ollut, vaikka olikin hermostunut. Se saattoi johtua Sulkaturkista, hänen rakkaastaan joka kuoli kun tippui liian korkealta. Hän ei ehkä kestä enää Jokiklaania, kun hänen rakkaansa menehtyi. Sulkaturkkihan oli jokiklaanin soturi. Katsoin taivaalle, aurinko paistoi korkealla taivaalla, ja sai turkkini tuntumaan epämukavan kuumalta. Painauduin Takiaiskorvan turkkiin kiinni, vaikka tiesin, ettei se viilentäisi minua. Hänen läsnäolonsa sai kuitenkin oloni tuntumaan paremmalta.
’’No niin, perillä ollaan.’’ Varistähti murahti ja pysähtyi äkkiarvaamatta. Katsoin typertyneenä kuulampea, matka oli kestänyt yllättävän vähän aikaa.
’’Jääkää te tähän vartioon sillä aikaa kun vaihdan unia tähtiklaanin kanssa.’’ Varistähti murahti vielä, ennen kuin marssi kuulammen viereen, ja meni katsomaan sen pintaa. Päälikkö sulki hiljaa silmänsä, ja nukahti. Huokaisin, ja menin istumaan. Pieni tuulenvire pörrötti turkkiani, ja viilensi minua mukavasti. Tajusin pestä turkkini puhtaaksi, ja aloin nuolla karhealla kielelläni takkuja selviksi.
’’Varpussiipi..’’ Takiaiskorva naukui varovasti, ja katsoi ujona tassuihinsa. Katsoin tätä uteliaana, ja lopetin turkkini nuolemisen.
’’Minä rakastan sinua niin paljon, enkä pysty olemaan erossa sinusta…’’ Soturi sopersi, ja nosti katseensa minuun. Nuolaisin hänen poskeaan lempeänä.
’’Minäkin rakastan sinua.’’ Kuiskasin, ja painauduin tämän kylkeen.
’’Ha-haluaisin vain kysyä, että… Ollaanko pari?’’ Takiaiskorva änkytti, ja katsoi minua odottavasti. Yllätyksen tunne täytti minut, ja silmäni alkoivat sumentua. En kuitenkaan välittänyt siitä.
’’Tietenkin!’’ Kiljaisin, ja hyppäsin kumppanini päälle kaataen tämän kumoon. Nuolin hänen poskiaan ja korviaan rivakasti. Takiaiskorva kehräsi, ja nuoli pari kertaa vaaleanpunaista nenääni. Nyt minulla oli kumppani, joku jolle voin kertoa salaisuuteni, ja joku jota rakastaa.

Varistähti marssi ärtyneenä takaisin luoksemme, kun aurinko alkoi jo laskea.. Hänen ilmeestään päätellen hän ei ollut saanut vastauksia tähtiklaanilta.
’’Puhuiko tähtiklaani sinulle?’’ Kysyin kuitenkin.
’’Juu-u, mutta se sanoi, ettei kannata pitää kireitä välejä Jokiklaanin kanssa.’’ Päälikkömme murisi, ja lähti marssiman takaisin kohti leiriä yhtä nopeasti kuin tuli takaisinkin. Vilkaisin Takiaiskorvaa. Tämä kohautti olkapäitään, ja sai minut hymyilemään. Lähdimme sitten rinnakkain kävelemään kohti leiriä.

Vastaus:Eihän Sulkaturkki ole kuollut!? :O Mutta 22 Kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Jokiklaani
08.05.2013 20:05
Tiikeritassu vilkuili huolissaan parantajanpesän suuntaan astellessaan Symbolihännän vierellä edessä rehottavaan metsään. Aukio oli hiljainen, paitsi monet kissat supattivat keskenään äskeisestä ketun hyökkäyksestä. Oranssinruskea naaras irvisti ja ponnahti pari kertaa eteenpäin.
’’Älähän loiki. Pelotat kaiken riistan pois.’’ naukui Symbolihäntä.
’’Pah…’’ Tiikeritassu mutisi ja jykevä naaras pysyi vaiti. Naaras käänsi korviaan kuullessaan rapinaa.
Tammen juurakossa istui hiiri joka suki viiksiään tiuhaan tahtiin. Tiikeritassu laskeutui vaanimisasentoon ja astui –omituista kyllä- ääneti ruohon poikki ja loikkasi hiiren niskaan.
’’Hyvin napattu.’’ tämän mestari kehui Tiikeritassun nostaessa elottoman hiiren leukoihinsa.

Tiikeritassun raidalliset kyljet kohoilivat rauhallisesta naaraan koettaessa nukkua. Saarnitassukin oli tähtiklaanin kiitos nukahtanut, eikä häirinnyt Tiikeritassua.
Oranssi oppilas sulki silmänsä ja vaipui uneen…
’’Odotinkin jo sinua. Tai ODOTTELIMME.’’ Tiikeritähden muriseva ääni kantautui Tiikeritassun korviin. Suunnaton kolli seisoi pää alhaalla, niskakarvat pystyssä, suurella tummanharmaalla kivellä. Tämän pitkät kynnet olivat tehneet ikävät jäljet kiven reunaan, ja kollin silmissä kiilui murhanhimo. Tummanruskean kissan alapuolella virnisteli toinen kolli, väriltään harmaa.
Sekä täplikäs Vaahteravarjokin. Tiikeritassun jäänsiniset silmät osuivat ruskeaan kolliin hieman kauempana. Tiikeritähti huomasi oppilaan kysyvän ilmeen.
’’Hän on Muurahaisturkki. Hän opettaa sinua tänään.’’ kolli selitti.
’’Ei minua tarvitse opettaa!’’ Tiikeritassu sylkäisi.
’’Olet oppilas.’’ Muurahaisturkiksi kutsuttu kolli naukaisi.
’’Oppilaita opetetaan.’’
Tiikeritassu pyöräytti silmiään, jotka hohtivat pimeässä hyvin kirkkaasti.
’’Ihanko totta. Enpä tiennytkään.’’ oranssinruskea naaras puhisi sarkastisesti ja nytkäytti valkeaa hännänpäätään.
’’Muurahaisturkki, menkää harjoittelemaan.’’ Tiikeritähti käski välittämättä Tiikeritassun sanoista.
Muurahaisturkki nyökkäsi ja töykki Tiikeritassun löyhkäävälle aukiolle.
Muurahaisturkki hyökkäsi äkkiarvaamatta Tiikeritassun kimppuun ja oppilas potkaisi tämän jykevillä takajaloillaan kauemmas.
Ruskea kolli luisui kuollutta ruohoa pitkin hetken, ennenkuin hyökkäsi uudelleen Tiikeritassua kohti.
Naaras yritti väistää, mutta hämääntyi huomatessaan kollin taistellessa kynnet ulkona. Niinpä oppilas livautti omat kyntensä ulos, mutta Muurahaisturkki ehti kaataa tämän kumoon. Tiikeritassu sivalsi ruskean kissan kasvoja ja sai tämän ulvahtamaan kivusta. Kolli hoippui kauemmas ja pyyhki naamaansa. Oranssinruskea juovikas oppilas irvisti, paljasti hampaansa ja sähisi niin kovaa, että se kaikui takaisin.
’’Pääsi on täynnä liiskattuja lutikoita!’’ naaras murisi ja vispasi häntäänsä vihaisesti.
’’Ja sinä saat yrittää pitää pääsi tallessa.’’ letkautti Muurahaisturkki.
’’Pidetään tauko.’’
Tiikeritassu rentoutui ja istahti, mutta ei aavistanut että häntä oli höynäytetty, ennenkuin ruskea kolli kävi tämän kimppuun.
’’Puhuit tauosta!’’ oppilas ulvoi ja väistä Muurahaisturkin kurkkuun tähdätyn iskun.
’’Ja sinä uskoit, hiirenaivo.’’ Muurahaisturkki nauroi.
Sitten kolli tarttui Tiikeritassua vasemmasta korvasta, ja alkoi kiskoa sitä.
’’IRTI IRTI IRTI!’’ Tiikeritassu huusi ja sätki.
Muurahaisturkki kuitenkin kiskaisi korvaa vielä lujempaa, ja sen kärjestä lähti suuri pala.
’’AIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!’’ kirkui Tiikeritassu, ja näkymä alkoi sumentua.

Oppilas sävähti hereille pesässä, missä Karviaistassu tuijotti tätä järkyttyneenä.
’’Mitä nyt tuppisuu?’’ Tiikeritassu äyskäisi vaikka tunsi kivun aivan selvästi.
Tämän veli osoitti hännällään käskevästi parantajanpesää.
’’Juujuu…’’ nurisi Tiikeritassu ja asteli hampaat irvessä parantajanpesälle.
Teerenlento käänsi päätään oppilaan astellessa sisään.
’’Tähtiklaani sentään, miten korvastasi on lähtenyt noin suuri pala!?’’ kaunis naaras älähti.
’’Empäs kerro.’’ Tiikeritassu sanoi salaperäisesti ja yritti pitää katseensa tyynenä.
’’Mutta…’’ Teerenlento aloitti.
’’Paikkaa tämä korva nyt vaan äläkä muttittele!’’
oranssi oppilas sähähti ja asettui makuulle lähelle emoaan.
’’Älä mene liian lähelle. Hän sai ketulta jonkin taudin…’’ naukui Teerenlento ja Tiikeritassu hivuttautui kauemmas sukien samalla valkoista rintaansa.
teerenlento alkoi kietoa hämähäkinseittiä oppilaan korvan ympärille, ja Tiikeritassu hiljeni.

//oli pakko kirjoittaa jotain, oli tylsää

Vastaus:20 Kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
08.05.2013 18:53
Shira näki unta. Hän seisoi metsän yllä, ikään kuin näkymätön maa olisi kannatellut häntä. Shira näki edessään ja allaan Viherlehden ajan metsät. Hänen allaan aukeni kaunis metsäniitty, vaikkakin pieni sellainen. Lämmin tuoksu valtasi sijat sieraimet.
"Kultaseni, katsot Tähtiklaanin silmin tulevaa, sillä silloin seisot tällä paikalla", keräävät ääni sanoi jostain Shoran takaa.
"Emo!" Shira kiljahti ja kiepahti ympäri. Sade seisoi siinä nuorena ja uhkui tarmoa.
"Kuka sinut tappoi?" Shira uteli. Sateen kasvot synkistyivät. Lumi, Oka ja Shadow astuivat esiin naaraan takaa.
"Varjo voi tehdä monia asioita. Piikki voi upota syvälle polkuanturaan. Roihuava tuli voi tuhota metsän", Shadow vastasi.
"Puhut arvoituksin, mutta kerro nyt kerran suora vastaus", Shira pyysi. Shadow hymyili.
"Arvoituksin? En suinkaan. Puhun itselleni, vanhojen tapa", hän kehräsi. Shira hymähti.
"Katso, siskoni. Puhumisen aika on myöhemmin", Oka pani väliin. Shira katsoi alas. Aukiolla seisoi kaunis musta naaras, jonka Turkkia halkoivat tulenpunaiset juovat. Shira alkoi tajuta, että tulenpunaiset juovat, joita hän oli mustalla pohjalla nähnyt, olivat viitannee tuohon naaraaseen.
"Mitä...?" Shira henkäisi ja kääntyi ympäri. Shadow katseli häntä.
"Toivoa on, ennustus toteutuu vain. Jos itse päätä olla osa sitä", hän maukui. Shira putosi pimeyteen.

Shira säpsähti hereille. Aurinko laski jo. Hän makasi edelleen kiviröykkiöllä. Hänen mieleensä palasi Pajupentu, ja hän kompuroi pystyyn. Auringon lämmin hehku osui vuoren seinään, ja sai sen näyttämään veriputoukselta, joka syöksyi alas metsään. Ylhäällä vuoristossa oli harmaata ja karua. Shira käänsi katseensa metsään. Siellä oli vihreää ja kaunista. Järvi kimalteli puiden lomasta. Shira huokaisi. Hän halusi seikkailua. Shira halusi kiertää vuoret, ja katsoa, mitä takana on. Mutta ei vielä, nyt hän etsisi taskuihinsa Tiikerivarjon. Shira käänsi katseensa vuorista ja laskeutui metsään. Ilma tuntui painostavalta. Ukkonen oli tulossa. Shira suuntasi rotkoon. Kävellessään metsässä, hän tunsi, kuinka jokin seurasi häntä. Hän oli näkevinään hopeisena kissan, jonka askeleet jättivät maahan kuuraiset jäljet, ja turkissa kimaltelivat tähdet. Shira pudisti päätään turhautuneena.

"Shira!" Kiljahti kirkas ääni, kun Shira saapui metsän reunaan. Musta pieni naaras loikki häntä vastaan. Se oli Noora.
"Piikkikynsi sanoi, että minun pitää etsiä sinut tassuihini, koska opetat minua", Noora naukui. Shira kehräsi.
"Voimme mennä heti huomenna opettelemaan vähän kiipeilyä kivikkoinen", hän ehdotti. Noora viuhtoi hännällään jännittyneesti.
"Joo!" Hän ulvoi.
"Rauhoituhan nyt. Mennään rotkoon. Saat nukkua vieressäni, jos haluat", Shira tyynnytteli.
"Käy! Voihan Niina, Sara ja Veerakin tulla?" Noora pyysi.
"Kuka opettaa Veeraa?" Shira kysyi.
"Tiikerivarjo", vastasi Silja Shiran takaa. Niina kimitti hänen kintereillään silmät ihailusta ammollaan.
"Hei Silja!" Shira huudahti. Silja kehräsi.
"Kuulin keskustelunne. Niina ja Noora ainakin voivat nukkua kanssamme. Sara on juuri nyt Huurteen kanssa, ja Veera on Tiikerivarjon luona", hän ilmoitti.
"Voimme mennä kysymään heiltä!" Niina ehdotti.
"Hyvä ajatus. Voitte mennäkin heti", Silja maukui. Noora vilkaisi Shiraa.
"Mene vain", Shira myöntyi. Sisarukset nelistivät rinnakkain rotkoon. Nooran musta turkki kiilteli illan pehmeässä valossa. Niinaa valkoinen karva hohti.
"Täysin erilaiset mutta kuitenkin niin samanlaiset", Silja kehräsi.
"Olen samaa mieltä. Mennään mekin. Minulla n hirveä nälkä", Shora vastasi ja tallustivat väsyneenä rotkoon. Silja huokaisi ja seurasi häntä.

// lyhyt, vaikka yritänkin saada paljon koopeita//
Vastaus:23 Kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
08.05.2013 14:18
Shira taivalsi metsässä. Vehreät lehdot näyttivät hohtavan omaa valoaan. Hän lähestyi hiljalleen korkeita vuorijonoja, ja pysähtyi kuuntelemaan riistaeläinten varalta. Hän haistoi jäniksen. Ruskea eläin polki maata käpälillään ja näykki kasveja sieltä sun täältä. Shira painautui matalaksi ja paljasti hampaansa. Edellisestä ateriasta oli kulunut jo päivä, merkki siitä, että rotkossa ei ollut paljon saalista, mutta metsä tuntui pullisetelevan riistaa. Shira hiipi eteenpäin pahaa-aavistamattoman eläimen lähettyville. Jänis kääntyi selkä Shiraa päin. SHira sihahti terävästi ja sinkosi itsensä jäniksen kimppuun. Yksi puraisu, ja kaikki oli ohi.
"Vihdoinkin!" Shira murahti ääneen ja kumartui syömään. Hän nuoli rippeitä viiksistään, kun kuuli kaukaista ryminää ja korviavihlovan ulvaisun. Shira jäykistyi.
"Ja Mitäs tuo nyt oli?" hän sihahti itselleen ja hiipi kohti jyrkkiä kalliorinteitä.
Linnut lauloivat, muttas SHira tiesi, ettei kaikki ollut kohdallaan. Jokin oli ahasti vialla. Hän saapui metsän reunaan ja näki selvästi harmaat huiput ja niiden lumihuiput. Hänen sivullaan oli iso kivikasa, ja ilmassa leijui pölyä. Shiran silmiä kirveli, mutta hän jtkoi. Hän kiipesi kivikasan päälle ja kurkisti alas. Ei mitään, ei kerrassaan mitään. Aurinko porotti kuumana Shiran turkilla, ja alla oleva kivi poltteli hänen käpälissään. Shira asteli varovasti alas ja saapui metsän viileään varjoon. Kaikki näytti olevan hyvin.
Hän siirteli hieman rauhattomana muutamaa kivenlohkaretta, mutta mitään ei näkynyt.
<taisin kuulla väärin> Shira ajatteli huvittuneen ja alkoi kiertää kivikasaa päästäkseen toiselle puolelle. Hän loikkasi kiven päälle. Hän jäykistyi,
ILmassa leijui haju, jota Shira kammoksui yli kaiken. Veren haju. Kitkerä tuoksu levisi hiljalleen kiville ja Shira näki helakanpunaisia laikkuja allaan olevassa ruohikossa. SHira laskeutui maahan hitaasti. Hän näki väläyksen perheestään kuunvalaisemalla aukiolla kuolleina. Sappi nousi Shiran kurkuun, ja hän nielaisi. Hän kiersi kivipaaden taakse ja tunsi vatsansa kääntyvän ympäri. Hän luuli hetken tuijottavansa suoraan pieniin kirkkaisiin kiviin, mutta havitsi, että oli väärässä. Se oli verinen karvamöykky. Turkin väriä ei voinut erottaa. Veren haju vahvistui. Shira työnsi mielikuvat emostaan pois mielestään. Hän kumartui möykyn ylle. Kaksi kirkasta pistettä olivat silmät. Kaksi silmää, joista auringonvalo heijastui. Shira astui askeleen taakse päin ja hengitti katkonaisesti. Pieni karvainen möykky oli pää, mutta missä oli ruumis, jolle se kuului. Shira ei halunnut ottaa siitä selvää, mutta sitten hän oli kompastua johonkin, ja liukastui verilätäkköön. Shira räpiköi pystyyn ja perääntyi. Hän näki pienen ruumiin, mutta Shira ulvaisi järkyttyneenä. Tämä oli jo liikaa.
"Ei! EI!" Hän ulvoi. Pienen pennun ruumis oli silvottu, ja yltäpäältä veressä. Takajalta olivat kivien alla, mutta eturaajat ja vatsa näkyivät. Mtta ei päätä. Pään paikalla oli pelkkä lätäkkö verta. Shira horjahteli ja vinkui. Mitä tälle pennulle olikin tapahtunut, se ei ollut mitään hyvää.
Hän näki edessään toisen ruumiin. Se oli Sade, hänen emonsa. Shira pakotti itsensä pysymään aloillaa ja astui askeleen eteen. Pää oli vain muodoton kasa. Kallo oli murskaantunut täysin, mutta Shira tuijotti suoraan silmiin. Kuolleisiin silmiin, jotka katsoivat eteenpäin sumeina ja tyhjinä. Näky kammotti Shiraa, mutta jokin piti hänet pakallaan. Hän näki silmien syvyyksissä. Tiikerivarjon, joka katosi hopeisen salaman iskusta. Tlinen juova halkoi mustaa taustaa. SHira värisi. Nuo silmät eivät näkyä aiheuttaneet, vaan jokin muu voima, jonka käsissä tuo pieni hahmo oli. SHira ei pstynyt kääntämään katsettaan. Hän näki Tiikerivarjon, mutta näky oli erilainen. Hänen kumppaninsa makasi maassa, ja auringonvalo leikki liekkien lailla tämän turkkia tahrivalla verellä. Ammottavat haavat halkoivat Tiikerivarjon turkkia. SHira kiskaisi päänsä pois. Ruumis makasi kammottavasti auringossa. Kaulassa näkyi liha ja luut katkenneen pään kohdalla. Shira hoippui pois. HÄn oli hoipetelemaisillaan pois, kun hopeinen välähdys osui tämän silmiin. Hopeinen naaras nelisti metsästä, ja pysähtyi kuin seinään nähdessään pennun ruumiin, ja pään hännänmitan päässä.
"Pajupentu!" naaras huudahti. Shira käsitti, että kissan täytyi olla Hopeasulka, josta Tiikerivarjo oli puhunut.
"Sinä! SINÄ tapoit hänet!" naaras kiljui ja loikkasi Shiran kimppuun. Shira potkaisi Hopeasulan vatsaa ja naaras lennähti sivuun. Shira syöksyi hänen päällleen.
"Tiedän yhtä paljon kuin sinäkin!" hän sähisi. SHira tärisi kuin horkassa ja vetäytyi. Hopeasulka murisi.
"Sade..", Shira takelteli. Hopeasulka syöksyi hyökkäykseen. Shira kaatoi naaraan kumoon.
"Petturi!" Hopeasulka sähisi. Naaraan turkki oli resuinen ja jokainen kylkiluu paistoi sen alta.
"Kuules, hiirenaivo! Olen nähnyt perheeni kuolevan samalla kammottavalla tavalla! Ruumis maassa, pää irrallaan. Muistan vieläkin sen näyn! En surmannut pentuasi, mitä ikinä sanotkin", Shira sihisi HOpeasulan korvaan. Hän vetäytyi uudelleen ja loikki pois niin nopeasti kuin pystyi. Hän ei ollut toivon mukaan satuttanut Hopeasulkaa kovin paljon, mutta Pjaupennun silvottu ruumis piirtyi selvänä hänen mielessään. Hän pökertyi maahan muistamatta enää mitään.

//jatkaisiko Hopeasulka?//
Vastaus:25 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän
07.05.2013 20:21
Olin nykyjään nähnyt saman laisia unia, mutta tarkempia. Niissä Hopeasulka lähestyy Tiikerivarjoa toiselta puolelta, ja Kotkaprntu toiselta. Kotkapentu ei ole enään pentu, ja hopeasulka on vanhempi unessa. Kotkapentu ja hopeasulka lähestyvät pikku hiljaa Tiikerivarjoa, ja loikaavat täsmälleen samaan aikaan Tiikerivarjon pälle. Ja silloin minä herään niin kuin nyt kin. Auringon heikot valon säteet säteilevät luolan raosta sisälle. >Taas aurinko paistaa tätä menoa kuolemme neste hukkaan, paitsi jos riista kuolee ensiksi, sitten kuolemme nälkään.< Hirveät ajatukset pyörivät pässäni. Silloin näen Myrskytassun soturioppilaiden pesän suuaukolla muiden oppilaiden kanssa. Katselen kun oppilaat juttelevat keskenään. Myrskytassua ei ollut enään niin keskittynyt kuin aiemmin, joka haittasi opetusta. Silloin Myrskytassu kääntyi jolloin aurinko osui tämän oikean puoleiseen silmä kulmaan ja sai vaikutelman, että tämän silmä oli smaragti vaikka oikeasti han Myrskytassun silmä oli smaragtin värinen. Viitelöin hännällä Myrskytassua tulemaan minun luokseni. Myrskytassu nousi ja mau'kui oppilaille jotain vielä ennen kuin lähti tassuttelemaan tänne päin.
" Menemme huomenna kuulammelle." Mau'uin oppilalleni.
" Kiva." Myrskytassu nau'kui, mutta vaikutti siltä, että tämän ajatukset olivat jossain aivan muualla.
"Lepää tänään ja kerää voimia, niin jaksat kuuklammelle, vaikka sinne on Myrskyklaanin reviiriltä lyhyt matka. " Mau'uin Myrskytassulle, joka näytti siltä ettei tuntunut kuuntelevan, vaikka nyökkäili minulle. Myrskytassun katse harhaili koko ajan oppilaiden pesän suuaukolle jossa odotti peri oppilasta.
"No mene sitten, kun et näytä kuuntelevan yhtään." Mau'uin vihaisena. Myrskytassu säpsähti ja näytti nololta.
" Anteeksi Lumisydän." Myrskytassu nau'kui.
" No menehän sitten." Mau'uin ystävällisemmin. Katselin Myrskytassun perään kun tämä hölkkäsi muiden oppilaiden luo. Huokaisin syvään ja pitkään. Pudisttin päätäni selvittääkseni ajatukseni, jotka olivat sekaisin. Vaikka päivä oli vasta aluillaan niin päätäni särki niin paljon, että minun piti mennä takasin lepäämään. Näin taas kerran unta Tiikerivarjosta, Hopeasulasta ja Kotkapennusta. Hätkähdin hereille, kun joku tökkäsi kovaa kylkeeni.
" Mitä!" Mau'uin vihaisena.
" Anteeksi Lumisydän." Joku mau'kui. Hahmotin vasta nyt, että se hän oli Myrskytassu.
" Ei mitään." Mau'uin tälle. Nousin ylös ja rupesin sukimaan itseäni.
" En saa unta, koska näen ihan outoja unia." Oppilaani selitti syyn, koska herätti minut. Silmäni olivat kaksi viirua pimeässä.
" Yritä nukkua, minäkin olen nukkunut koko päivän." Mau'uin oppilalleni.
" Mitä!" Myrskytassu nau'kui ja hiljeni heti kun tajusi mitä sanat tarkoittivat perjattessa.
" Anteeksi taas." Myrskytassu nau'kui nolona. Nyökkäsin tälle joka tarkoitti, että annan anteeksi, mutta haluan nyt nukkua. Myrskytassu avasi suunsa, mutta sulki sen heti ja kääntyi ja tanssutteli pois. > Voi Myrskytassu parkaa.< Säälin oppilastani jolle olin niin vihainen äsken. Painoin kaikesta huolimatta pääni takaisin sammalpedilleni ja nukahdin. Kun heräsin myrskytassu istui vieressäni, ja näytti tyytyväiseltä.
" Mitä?" Mau'uin ihmeissäni.
" Ei mitään." Myrskytassu nau'kui.
" Etkai vain ole syönyt mitään?" Mau'uin
" En tietenkään."Oppilaani vastasi.
" Hyvä." Nau'uin ja nousin ylös.
" Lähdemme kohta, mutta käyn kertomassa ensin Mutatähdelle." Jatkoin. Myrskytassu nyökkäsi. Lähdin ulos parantajan pesästä ja kuulin, että Myrskytassu seurasi. Lähdin hölkäämään kohti Mustatähden pesää. Mustatähti tuli juuri sopivasti ulos pesästään.
" Lähden Myrskytassun kanssa kuulammelle." Ilmoitin Mustatähdelle.
" Muistatkos parantajien tavallaan kokoontuminen on tänään." Jatkoin.
" Kyllä muistan. Menkää vain." Mustatähti mau'kui. Kännyynin ympäri ja hölkkäsin takaisin Myrskytassun luo.
" Menään."

Jatkuu....

// Tässä on ihan hirveesti kirjoitus virheitä olen niin väsynyt.//
Vastaus:17 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltojuova, jokiklaani
07.05.2013 20:12
Aaltojuova pongahti pystyyn kuullessaan kiljaisun. Naaras avasi silmänsä ja tassutti aukiolle. Vasta muutama kissa nousi unisena pesistä ihmettelemään tapahtumia. Aaltojuova venytteli ja katsoi oppilaspesään. Siellä oli selvästi jotain meneillään.
"Apua!" kiljui Aaltojuova, kun näki oranssivalkean hännän heilahtavan oppilaspesässä. "Oppilaspesässä on kettu!" Aaltojuova juoksi oppilaspesään ja päätti hyökätä yksin ketun kimppuun. Ensin naaras tönäisi kettya sivuun, että oppilaat pääsivät pois. Naaras etsi katseellaan pentujaan, mutta näki vain Karviaistassun. Muut oppilaat juksivat pois, mutta Tiikeritassu ei halunnut mennä.
"Minä autan!" Tiikeritassu ärähti ja puraisi kettua hännästä. Koiraeläin hyökkäsi kohti Tiikeritassua. Aaltojuova heitti Tiikeritassun sivuun.
"ULOS!" Tämää karjaisi, kun väisti ketun liikettä. Naaras hyökkäsi ketun kimppuun. Aaltojuova raapi ketun naamaa ja koiraeläin uikahti. Kissa luuli olevansa jo voitolla. Aaltojuova raapaisi kettua taas ja otus ärisi ja pamautti naarasta lonkkaan. Aaltojuova ei piitannut paljoakaan ja yritti hyökätä jälleen, edelleen yksin. Mutta kettu ei luovuttanut vaan otti Aaltojuovasta uudelleen kiinni ja heitti päin pesän seinää. Naaraan kyljestä kuului ikävä rusahdus. Kylkiluu. Aaltojuova parkaisi, kun kyljessä tuntui kauheaa kipua. Kiviturkki, Huurreturkki ja Rastaanvire nelistivät pesään. Kolme kissaa ahdistivat ketun aukiolle ja Aaltojuova kuuli ketun viimeiset äännähdyksen, ennenkuin se valahti kuolleena maahan. Kun kukaan ei ilmestynyt pesään, kipu tuntui kovenevan. Aaltojuova tiesi mitä polttava kipu ja rusahdus kyljessä merkitsivät. Kylkiluita oli murtunut taas. Samaa oli tapahtunut tämän synnyttäessä pentujaan.
"Apua.." Naaras kähisi. Aaltojuova tiesi, että jos hän huutaisi, kylkeen sattuisi entistä enemmmän. Kukaan ei tullut. Naaras näki kumppaninsa oranssin hännän heilahtavan pesän ovella. Eiko tämääkään huomannut.
"Aaltojuova!!?" Kuului Ruskolehden parkaisu. Aaltojuova huojentui hetkeksi. Ruskolehti juoksi pesään. Tämän käpälät vapisivat. Aaltojuova tiesi, että näytti varmasti kamalalta. Veriseltä mytyltä.
"Hakekaa parantaja! HETI!" Ruskolehti mourusi. Aaltojuova yritti kehrätä, mutta sai aikaan vain kähinää:
"Ruskolehti... Minä rakastan sinua.." Sitten naaras sulki silmänsä..
"Ei!" Ruskolehti ärähti! "Kauniit silmäsi auki ja odotat parantajaa!"
Aaltojuova raotti silmiään.
"Mitä täällä tapah- AALTOJUOVA!" maukui Teerenlento. Aaltojuova näki kumppaninsa silmänurkassa kyyneleen.
"Olen ihan kunnossa.." Aaltojuova inahti. Polkuanturasta vuori verta, kylkiluita murtunut ja suupielestä norui verivana.
"Et ole kunnossa." Teerenlento murahti. Ruskolehti nuoli Aaltojuovan korvantaustaa.
"Hae hämähäkinseittiä, kaislaa, kehäkukkaa.. ja vaurio- siis raunioyrttiä. Ota joku avuksesi, jos et pysty kantaa." Teerenlento naukaisi oppilaalleen. "Äkkiä."
Lehvätassu lähti kuuliaisesti hakemaan yrttejä ja otti mukaansa Karviaistassun. Aaltojuova sulki silmänsä jälleen, mutta vain hengähtääkseen, sillä se vaati keskittymistä, kun kylkiluu oli murtunut. Hengittäminen vaikeutui hetki hetkeltä. Ja heti, kun lehtitassu oli tullut takaisin parantaja sitoi haavan, esti verenvuodon ja auttoi aaltojuivan pesäänsä.
"Aih.." Aaltojuova voihkaisi, kun laskeutui makaamaan parantajan yrtintuoksuiseen pesään.
"Sinä pysyt sitten täällä." Teerenlento selvensi.
"E- enkö pääse kävelyllekkään..?" Aaltojuova kysyi.
"Et." Teerenlento totesi. "Valitettavasti et noin neljänneskuuhun." Parantaja jatkoi.
"Neljänneskuuhun.. " Toipilas naaras vaikersi.
"Mutta minä olen täällä." Ruskolehti sanoi astuessaan pesään.
"Tähtiklaanin kiitos." Aaltojuova mumisi ja nuolaisi kumppaninsa kylkeä.

Vastaus:15 kp:eetä
~Vaahto

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pajupentu, Myrskyklaani
07.05.2013 19:26
Ensimmäinen ja viimeinen luku: Tiikerivarjon katala isku

Makasin pentutarhassa emoni vierellä. Hopeasulka nuoli minua lempeästi. Isäni oli kuollut vasta vähän aikaa sitten ja olin todella surullinen.
Nousin tassuilleni ja katsahdin ulos. Muut sisarukseni olivat jo kaikki melkein sotureita. Minä vain olin vielä pentutarhassa.
No olihan minulla ollut vakava viheryskä ja olin viettänyt monta kuuta parantajan luona. Nyt olin taas voimissani.
Juoksin ulos pentutarhasta ja näin ulkona siskoni Jäätassun. Juoksin naaraan luo ja pökkäsin tätä lempeästi.
Oppilas kehräsi minulle lempeästi ja nuolaisi päälakeani. Mutta yhtäkkiä Jäätassun mestari Tomupilvi tuli paikalle ja viittoi Jäätassua seuraamaan.
Sisareni heitti minulle lyhyet hyvästit ja lähti mestarinsa kanssa kohti leirin suuakkoa. Mutta yhtäkkiä suuri oranssi kolli asteli kohti minua.
Tunnistin kollin Tiikerivarjoksi. Mitä hän oikein minusta halusi? Jäin seisomaan lamaantuneena paikoilleni.
"Tervehdys pentu."soturi naukaisi hieman viileästi.
"Terve sinullekin Tiikerivarjo."vastasin tälle.
"Haluaisitko sinä tulla minun kanssani metsästämään?"kolli kysäisi jo hieman ystävällisemmin.
Emmin hetken ennen kuin vastasin.
"En saa lähteä leiristä yksin."miukaisin soturille.
"Ethän sinä olisi yksin vaan minun kanssani."Tiikerivarjo intti.
Minusta soturin puheissa oli perää joten nyökkäsin ja lähdin seuraamaan soturia. Olin täysin tietämäntön siitä mihin Tiikerivarjo todella tällä tähtäsi.
Työnnyimme peräkanaa leirin suuaukosta ulos ja ulkona puhaltava tuuli oli kaataa minut kumoon.
"Minne me menemme?"kysyin uteliaana.
Soturi viittasi hännällään minua seuraamaan. Seurasin kollia mukisematta sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun sain poistua leiristä.
Pian saavuimme järvelle. Tiikerivarjo asettui juomaan vettä pari suullista ja minä tein samoin.
Kahlasin hetken rantavedessä jahtaillen pieniä kaloja. Mutta Tiikerivarjo nosti minut maalle ja lähdimme jatkamaan matkaa.
Heittelin kuivuneita lehtiä ilmaan ja loikkasin niiden kimppuun. Jatkoin leikkiä kunnes kuulin kuinka Tiikerivarjo murahti minulle.
Lopetin leikin ja painoin pääni alas hieman alistuvaisena ja olin loppumatkan hiljaa. En viitsinyt sanoa mitään suututtaakseni soturin.
Pian saavuimme jollekin jyrtkänteelle. Katselin lumoutuneena ympärilleni ja mietin miksi Tiikerivarjo oli tuonut minut tänne.
"Käyn tarkistamassa onko reitti selvä sillä täällä saatta olla paljon erakoita. Odota sinä siinä."Tiikerivarjo naukui ja katosi tiheään aluskasvillisuuteen.
Istahdin alas ja aloin nuolla turkkiani sileäksi. Ilmassa tuoksui riistan tuoksu ja hento tuuli tuiversi metsässä.
Kuulin kuinka tuuli kuiskaili jotakin puiden latvoissa. Linnut lauloivat sinä päivänä erityisen kauniisti.
Käänsin katseeni jyrkänteeseen ja näin Tiikerivarjon sen huipulla. Kummastelin sitä että miksi soturi oli sinne mennyt.
"Mitä sinä teet?"huusi soturille.
"Sano terveisiä Ratamolehdelle jos satut tapaamaan hänet Tähtiklaanissa!"Tiikerivarjo vastasi ja työnsi jyrkänteeltä alas suuren määrän kiviä.
Kivet pyörivät uhkaavasti minua kohti. Olin lamaantunut paikoilleni. En kyennyt lainkaan liikkumaan. Hengitykseni muuttui raskaaksi.
"APUAAAAAAAAAAAAAAAAAA!"kiljuin mutta liian myöhään.
Ensimmäinen kivi tipahti selkäni päälle ja kuului vain: KRITS! Selkärankani oli katkennut. Olin vielä hetken tajuissani ja kuulin Tiikerivarjon nauravan ilkeästi jyrkänteen huipulta.
Sitten loputkin kivet vierivät päälleni ja murskasivat kaikki luuni. En tuntenut enää mitään ja henkeni oli jo matkalla Tähtiklaaniin.
Mutta yhtäkkiä huomasin olevani edelleen maan päällä. Loistin kuin kirkkain tähti ja oloni oli keveä.
Sitten näin murskautuneen kehoni kivien alla. Katsoin näkyä kauhuissani. Veren tahrimat kivet lojuivat verisen ruumiini päällä.
Ja pääni. Hetkinen missä se oli?! Paikka jossa pääni oli ollut oli vain suuri verinen lätäkkö. Pääni oli ilmeisesti irronnut kivivyöryn takia.
Näin kuinka jokin karvamöykky makasi vain ketunmitan päässä ruumiistani. Siinä loisti kaksi pistettä. Siinä oli minun pääni.
Silmä kimmelsivät auringossa elottomina. Tuijotin näkyä kammoksuen. Yhtäkkiä jokin suuri voima veti minua kohti Tähtiklaania.
Loin vielä viimeisiä silmäyksiä maan pinnalle ja näin kuinka valkea naaras saapui ruumiini luo.
En tunnistanut tätä mutta en saanut paljoakaan aikaa miettiä sillä lensin Tähtiklaaniin. Tähtiklaanissa tapasin Punahännän joka vei minut muiden Tähtiklaanilaistan luo.
Tähtiklaani oli nyt minun kotini...
Vastaus:16 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
07.05.2013 19:04
Shira astui huterasti rotkon pohjalle. Hän oli jo toipunut siinä määrin, että jaksoi jo liikkua. Roihu ei ollut näkynyt moneen päivään, mutta Silja vietti yhä suurimman osan ajastaan Sinin luona leikkkimässä Saran, Nooran, Veeran ja Niinan kanssa.
"Shira!" joku huusi Shiran takaa, ja naaras kääntyi. Silja loikki häntä kohti. Elämä rotkossa alkoi näkyä hänen kehossaan. Kilpikonnakuvioinen turkki oli aavistuksen verran resuinen, mutta lihakset näkyivät selvästi. Lämmin katse oli kuitenkin pysynyt tiukasti siskon silmissä.
"Hei Silja!" Shira huudahti.
"Sini on juuri nyt Piikkikynnen luona. Tiikerivarjo on jossain luolassa Roihun kanssa. Sini sanoi, että hänen pentunsa ovat valmiita oppimaan joitakin tämän rotkon tapoja ja metsästys- ja taistelutaitoja", Silja maukui.
"Todellako?" Shira maukui. Pienet pennut, joita hän ei ollut nähnyt kuin viimeksi kuu sitten, olisivat kasvaneet niin paljon.
"Jep, totta kuin vesirotta! Ja arvaapa mitä!" Silja jatkoi. Shira heilautti korviaan.
"Sara haluaa parantajaksi, ja Huurre jopa sani, ettei ollut koskaan nähnyt noin innokasta pentua oppimaan parantajaksi!" Silja ulvoi. Shira kehräsi.
"Niin, Piikkikynsi käski, että sinä saat opettaa Nooraa, ja minulle hän antoi niinan. Hän antaa Veeran joko Tiikerivarjolle tahi Roihulle", Silja jatkoi.
"Missäköhän se kelvoton Tiikerivarjo nyt onkaan! Haluaisin nähdä hänet!" Shira puuskahti. Silja vilkaisi siskoaan.
"Piikkikynsi on aika hurja. Näin, kun hän läksytti jotain kissa jostakin. Hän oli aivan kamalan vihainen, ja musta turkki pystyssä", hän maukui hiljaa.
"Etpä olekaan vielä nähnyt Tiikerivarjoa hurjistuneena. Hän näyttää jo ennästään valtavalta, mutta paksu turkki pystyssä hän kävisi vaikka tiikeristä", Shira sanoi.
"Toivottavasti en näekään, kummatkin ovat jollakin tavalla pelottavia. Vaikea uskoa, että Tiikerivarjo on kumppanisi", Silja maukui vastaan.
"NO, haluan nähdä sen karvakasan heti paikalla, ja saat näyttä tietä", Shira puhahti. Silja heilautti korviaan ja nousi jaloilleen. Hän johdatti Shira pieneen nurkkaan, ja Sen suulla istui musta kolli.
"Roihu, senkin hyödytön letunraato! Etkö muuta teekään kun istua kökötät täällä?" Shira tervehti. ROihu murahti ja loikki pois syvemmälle rotkoon.
Varjoissa istui vielä toinen kissa.
"SHira!" hän huudahti. Shira nakuaisi.
"Kuules nyt, en tiedä mitä olet puuhannut, mutta nyt et kyllä livistä minnekään!" Shira kehräsi. Tiikerivarjo naurahti.
"Teillä on varmaan läheiset suhteet veljeenne, kun tervehdit häntä noin", hän maukui. Shira huomasi, että Tiikerivarjo oli melkein vaieta, kun mainitsi hänen veljensä. Tiesikö Tiikerivarjo jotain Roihusta?
Shira pudisti päätään ja painautui kumppaniaan vasten.
"Oletko kuullut mitään", Tiikerivarjo kuiskasi. Shira tiesi hänen tarkoittavan ennustusta.
"En, en mitään", Shira vastasi. Tiikerivarjo huokaisi ja painoi päänsä. Aurinko alkoi hiljalleen vajota taivaarantaan.
"Kaunista, eikö?" Shira maukui.
"Mennään katsomaan auringonlaskua Rotkon reunalle", Tiikerivarjo maukui. He kävelivät kaksin ylös kivistä ja epätasaista polkua ylös ruohikkoisille maille. Tiikerivarjo istahti maahan ja katseli auringon hidatsa laskua. Shira istui hänen viereensä.
"Sydämeni sanoo, että jokin on vinossa", Tiikerivarjo maukui yllättäen.
"MINUN sydämeni sanoo, että sinulla on kiire, mutta tällä kertaa et livistä minnekään", Shira kehräsi ja kieriskeli maassa Tiikerivarjo edessä.
"Olet oikeassa", Tiikerivarjo maukui ja läimäisi kumppaniaan hellästi korville. Shira vinkaisi ja nousi istumaan.
"Yö tulee, ja aurinko vajoaa puiden taakse. Kaunis näky", hän kuiskasi. Tiikerivarjo katseli iltataivasta.
"Karkea on polkuni tie, Hopeakotka lähestyy", hän maukui karheasti. Shira katsoi häntä kummissaan. Tiikerivarjo näytti tulleen järkiinsä ja ponkaisi seisomaan.
"SE PENTU! HOPEASULKA! Nyt minä en kestä, ne kaksi saavat kyllä odottaa, että heidät kuristetaan omalla makuusijallaan!" HÄn karjui tähdille ja säntäsi metsään
Vastaus:15 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Käpytassu, Tuuliklaani
07.05.2013 18:57
Kirkkaat auringon säteet löysivät polun silmiini. Mutisin jotain ja käännyin. Tunsin Tammitassun pehmeän, ruskean turkin omassa turkissani kiinni. Mutta tätä oloa ei kestänyt kauan. Tunsin pienen töytäisyn kyljessäni. ”Nouse senkin laiska karhu, on aika aloittaa toinen päiväsi oppilaana”, Haukkatuli murahti minulle. Mustahaukka herätteli Tammitassua. ”Hyvä on”, mumisin ja aloin pesemään itseäni. ”Nyt et ehdi pessä itseäsi, meidän pitää alkaa heti harjoitella”, Haukkatuli sanoi minulle. ”Okei”, narisin siitä, että turkkini sojotti joka suuntaan kuin siilin piikit.

”Mitä me tehdään tänään?” kysyin mestariltani. ”Tänään me harjoittelemme metsästystä”, Haukkatuli vastasi. ”Vau!” huudahdin iloisesti. ”Näitkö mitkä saaliit sain eilen! Tästä tulee kivaa!” huutelin vielä lisaa. Haukkatuli hymyili minulle. ”Niin mutta tänään teemme sinusta paremman metsästäjän, jotta saat enemmän saalista kuin eilen!” Haukkatuli huudahtaa vastaukseksi. Lähden juoksemaan nopeasti eteenpäin. ”Käpytassu odota!” Haukkatuli huudahtaa minulle. Pysähdyin niin lujaa että kuului varmasti äänikin. ”No niin, jäädään tähän. Mitä haistat?” Haukkatuli kysyi minulta. Raotin suutani ja haistelin ilmaa. ”Haistan kasvit, järven ja jäniksen tuoreen tuoksun”, kerron Haukkatulelle mitä haistan. ”Hyvä, juuri oikein”, Haukkatuli rohkaisi minua. Katson häntä ihmeissäni. ”Mitä sinä vielä siinä kuhnit, lähde jäniksen perään!” Haukkatuli kehottaa minua. Säntään oitis juoksuun.

Ei mene kauaa, kun jo näen jäniksen. Jään piiloon lähimmän pusikon taakse, kitukasvuisen vatukkapensaan ja odotan mestariani. Ei mene kauaa, kun hän saapuu. ”Noin nyt otetaan tuo jänis kiinni. Mene mahdollisimman hiljaa, tuulen alapuolella, lähemmäs jänistä. Kun se huomaa sinut, sinun kannattaa hypätä sen kimppuun, jos olet tarpeeksi lähellä, tai sitten lähdet juoksemaan sen perään. Muista, jänikset ovat nopeita”, Haukkatuli kertoi minulle. Nyökkäsin vastaukseksi ja lähdin hiipimään kohti jänistä. Se mussutti vielä rauhassa ruohoa. Olin kahden hännänmitan päässä siitä, kun se huomasi minut. Hyppäsin nopeasti ilmaan ja lässähdin sen päälle. Taitoin jänikseltä nopeasti niskat. Se ei ehtinyt edes hiirtä sanoa kun oli jo kuollut. ”Hienosti napattu!” Haukkatuli kehui minua. ”Vie se tuon pusikon taakse piiloon niin haetaan se kotimatkalla”, Haukkatuli sanoi ja heilautti päätään pusikkoon päin. Vein jäniksen sinne. ”Ja nyt?” kysyin mestariltani. ”Tarkastetaan Myrskyklaanin raja joidenkin kuokkavieraiden varalta”, Haukkatuli vastasi ja lähti pieneen raviin kohti pientä jokea. ”Mihin tuo joki johtaa?” kysyin mestariltani uteliaana. ”Kuulammelle”, Haukkatuli vastasi. ”Ai sinne missä päälliköt saavat yhdeksän elämäänsä ja missä parantajat vaihtavat unia Tähtiklaanin kanssa?” kysyin mestariltani. ”Juuri sinne. Mutta nyt ei puhuta Kuulammesta, meillä on tehtävää”, Haukkatuli maukaisi ja lähti nopeampaan raviin. Juoksin hänen peräänsä. Lähempänä jokea haistoin oudon tuoksun. ”Tuo tuoksu kuuluu vissiin Myrskyklaanille?” kysyin hopeanharmaalta mestariltani. Haukkatuli nyökkäsi. ”Ei näy ketään enkä haista ketään. Saamme siis luottaa siihen että he eivät ole ylittäneet rajaa”, Haukkatuli sanoi ja kääntyi takaisin. ”Hae se jänis ja palaa leiriin. Siellä saat syödä jotain. Minun on puhuttava Mustahaukan kanssa”, Haukkatuli sanoi ja lähti toiseen suuntaan kuin minä. Lähdin hakemaan jänistä ja suuntasin kohti leiriä.

”Tammitassu katso mitä sain tänään!” huudahdin ruskealle oppilaalle. Tammitassu käänsi vihreät silmänsä minuun. ”Tule syödään jotain!” miu'uin hänelle ja aloin mussuttaa jänistäni. Tammitassu alkoi syömään kanssani samaa jänistä. Kun olimme lopettaneet, jäniksestä oli vain luut jäljellä. ”Nam, sepä oli hyvää”, Tammitassu sanoi ja alkoi pestä itseään. Sitten muistin itsekkin, etten ollut pessyt itseäni koko päivänä. Aloin siistimään turkkiani nopsasti.

Haukottelin. Oli ollut raskas päivä. ”Tule, laitetaan nukkumaan. Aurinko laskee pian”, Tammitassu kehotti minua. Lähdin kohti oppilaiden pesään. Menin omalle nukkumapaikalleni, pyörähdin kerran ympäri ja menin pienelle kerälle, tuntien Tammitassun turkin omaani vasten.

//Ei oikein inspannu mut tällänen kuitenkin. :d

Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänloikka, Myrskyklaani
07.05.2013 17:23

Heräsin kuusen juurella edelleen Jokiklaanin reviirillä. Valkoyskäni oli jo lähes parantunut ja tänään Kärppätassu näyttäisi minulle tien takaisin Myrskyklaanin reviirille.
Olin iloinen, koska tänään pääsisin takaisin kotiin. Odottelin korvat höröllä nuorta kollia paikalle ja piakoin puskasta kuuluikin rapinaa ja kukas muukaan sieltä astui esiin, kuin itse Kärppätassu hymyillen hohtavaa hymyään, mutta saatoin erottaa tuon silmistä siltikin hiukkasen haikeutta ja suruakin.
En tosin ollut aivan varma olinko nähnyt oikein, sillä aurinko paistoi niin kirkkaasti ja häikäisevästi.
"Kärppätassu näytä tietä." nauin kollille hymyillen hiukkasen.
"Itseasiassa olen nykyään Kärppäkäpälä!" nykyinen Kärppäkäpälä ilmoitti ylpeänä rintaansa röyhistäen.
"Niinkö? Onneksi olkoon sitten." nauin ja puskin kollin lapaa onnitteluksi.
Olin aluksi pitänyt Kärppäkäpälää pelkkänä typeränä Jokiklaanilaisena kala-aivona, mutta nyt kun olin tutustunut kolliin paremmin, ei hän ollutkaan niin typerä vaan itseasiassa oikein mukava kissa.
Tuo kolli merkitsi minulle myöskin paljon enemmän kuin ystävä. En tyytyisi jatkossa vain odottamaan seuraavaa kokoontumista saadakseni tavata komean kollin uudestaan. Aikoisin nimittäin karata Jokiklaanin reviirille tapaamaan tuota komeaa kollia.
Ehkä jopa muuttaisin Jokiklaaniin päästäkseni elämäni rakkauden luokse. Tai ehkä en se olisi vielä pohdinnassa. Mutta tietenkin Kärppäkäpälä voisi tulla Myrskyklaaniin. Meillä kahdella olisi silloin oikein kivaa. Tutustuttaisin hänet jokaikiseen Myrskyklaanin reviirin kolkkaan ja kertoisin kaikenlaisia muistojani eripaikoista, kertoisin parhaat piilopaikat ja niin edelleen.
"Kärpänloikka? Huhuu! Kunteletoko sinä?" Kärppäkäpälä naukui ja se palautti minut ajatuksistani maan pinnalle takaisin.
"Kuuntelen, kuuntelen! Mitä nyt?" nauin hivenen ärsyyntyneenä.
"Kysyin vaine, että onko sinulla nälkä?" kolli puolustautui.
Menin hieman hämilleni ja nyökkäsin kainosti.
Sitten kolli säntäsi puskaan ja palasi mehukas kottarainen hampaissaan, jonka tuo antoi minulle.
Hotkin linnun hetkessä ja tunsin itseni mukavan kylläiseksi. Sitten me kaksi lähdimme matkaan kohti Myrskyklaanin reviiriä.

----Parin tunnin kuluttua----

Saavuimme juuri rajalle, joka erotti Jokiklaanin ja Varjoklaanin reviirit toisistaan. Aiemmin olin pitänyt Jokiklaanin tuoksua pahana, mutta olin nyt tottunut siihen näiden parin kolmen päivän aikana.
"Meidän on oltava varuillamme, sillä ylitämme nyt rajan ja Varjoklaanilaiset silppuavat meidät aivan varmasti jos vain löytävät meidät." Kärppäkäpälä naukui vakavana ja minä nyökkäsin ja heilautin häntääni antaakseni merkin, että liikkuisimme eteenpäin.
Astuimme varovasti rajan yli ja Varjoklaanin pistävä tuoksu tulvi kuonoihimme. Nyrpistin kuonoani hajulle ja Kärppäkäpälä teki samoin.
Talsimme tiheässä metsässä. Maa oli kosteaa ja hiukan mutaista. Tämä metsä oli jotenkin liian synkkä mielestäni.
Talsin eteenpäin Kärppäkäpälän perässä. Säikähdin, kun tunsin tassuni alla jotakin limaista ja liukasta. Katsoin alas ja huomasin sammakon.
Huidoin sammakon pois ja jatkoin matkaa.
Minua väsytti kovasti ja olin vielä vähän sairas. Lopulta olin niin väsynyt että vain lyyhistyin lopen uupuneena maahan.
Kärppäkäpälä huomasi uupumukseni ja asteli luokseni.
"Oletko kunnossa?" kuulin kollin äänen jostakin kaukaa.
Kärppäkäpälän sanat kaikuivat päässäni.
"Olen." vastasin lopulta.
"Enpä usko." kolli maukui ja nosti käpälänsä ja koetti sillä otsaani.
"Otsasihan on tuli kuuma!" kolli huudahti hiukan huolissaan.
"Hiirenpapanat!" sihisin hiljaa.
"Tätä pelkäsinkin! Olet rasittanut itseäsi liikaa. Sinullahan oli vielä vähän valkoyskää, joten voi olla että olet saanut nyt viheryskän." Kärppäkäpälä selitti.
Nyökkäsin katkonaisesi.
>Kuolenko minä nyt.< ajattelin. Pääni oli korkeasta kuumeesta aivan sekaisin. Olin aivan todella väsynyt. Maailma kieppui ympärilläni. Minulla oli niin huono olo ja olin niin väsynyt, etten jaksanut edes käpälääni nostaa.
"Lepää sinä vain, minä yritän etsiä syötävää." Kärppäkäpälä naukui.
Päästin vain pienen myötäilevän pihahduksen ilmoittaakseni suostumukseni kollin ehdotukseen.
Kärppäkäpälä pinkoi tiheän metsän uumeniin ja minä jäin yksin vain makaamaan, kuin kuollut keskelle tuntematonta synkkää Varjoklaanin metsää. Voipuneena suljin silmäni ja vaivuin syvään uneen.

--Jonkin verran myöhemmin entiedä kuinka paljon--

Heräsin, kun joku tökki minua kylkeen. Se oli Kärppäkäpälä, jolla oli suussaan kani ja hiiri. Kolli ojensi kania minulle mutta pudistelin päätäni heikosti osoittaakseni, ettei minlla ollut nälkä.
Nenäni vuosi kuin putous ja olin läpeensä uupunut, en jaksanut syödä tai tehdä yhtään mitään. Näkönikin oli sumea ja hengitykseni rahisi.
Olin todellaikin tainnut saada viheryskän.
Kärppäkäpälä pakotti minut syömään hiiren. Söin sen lopulta vastahakoisesti kumminkin.
"Jaksatko kävellä?" kolli kysyi minlta huolissaan.
pudistelin päätäni.
"Huonompi juttu, sillä jos Varjoklaanilaiset löytävät meidät, meistä tulee variksenruokaa suoraan sanottuna." Kärppäkäpälä naukui hiukan pelokkaana.
Ymmärsin kollia täysin, sillä minuakin pelotti.
Varjoklaanin vahva haju velloi joka puolella ympärillämme. Katselimme peloissamme ympärillemme ja säikyimme melkein jokaista pientä ääntä.
Sitten meidän molempien sydämmet hyppäsivät pelosta kurkkuun, kun pusikosta kuului narahdus ja toinenkin, kuin askelia. Ja niitähän ne juuri olivatkin
askelia!
Sydämmeni laukkasi vinhaa vauhtia ja pelkäsin sen sätkivän kohta ulos rinnastani, kun se niin kovaa sykki.
Askeleet lähestyivät ja me molemmat tiesimme, että kuka tai mikä tahansa pensaasta tulisikin, se haistoi pelkomme ja minun sairauteni ja tiesimme ettei tästä voisi yhtään mitään hyvää seurata.
Ratisevat askeleet lakkasivat hetkeksi ja oli aivan hiljaista. Koko synkkä metsä tuntui pidättävän hengitystään.
Josain kaukaisuudesta kuului vain hiljaisuuden rikkova pöllön huhuilu. Pelkäsin kuollakseni koko ajan..

Jatkuu..
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki, Jokiklaani
07.05.2013 16:06
Luku 6
-Emon rakkaus-

Säpsähdin vaikeroiden hereille tuntiessani viiltävää kipua kaulassani. Edessäni seisoi jälleen kerran Teerenlento hoitamassa haavojani.
”Olet kyllä epäonninen, en voi muuta sanoa.” Parantaja maukui ja painoi yrttejä kaulalleni. Vai oliko se hämähäkin seittiä? En nähnyt kunnolla, sillä jouduin siristelemään veren karvaan hajun ansiosta. Muistelin tapahtunutta kovasti ja samassa silmäni suurenivat,
”Missä pentuni ovat?” Ulvoin, vaikka polte kurkussa vain voimistui. Nousin kauhuissani pystyyn tönäisten vahingossa Teerenlentoa. Olin kuitenkin niin hädissäni, etten edes vaivautunut pahoittelemaan asiasta.
”Emo!” Naukui kimeä ääni ja käännähdin helpotuksesta huokaisten kohti pesän suuta. Haapapentu tassutteli sisään perässään Varpuspentu ja Vatukkapentu. Hypähdin pentujeni luokse ja nuolaisin jokaista vuoron perään. Kehräsin hiljaa ja suljin silmäni. Tämä tunne sai minut muistamaan, kuinka oma emoni minua hoiti ennen kuolemaansa. Suru sumensi hetken näköni, mutta ravistelin vain päätäni saadakseni mielikuvan pois mielestäni. Jopa sisareni olivat kuolleet, kumpikin oppilasaikoina.
”Emo, mikä sinulla on?” Varpuspentu naukui huolissaan. Hymyilin kollille ja nuolaisin tätä päälaesta.
”Ei minulla mikään ole. Mietin vain, miten voisin elää ilman teitä.” Mau’uin.. Käännyin ympäri ja kohtasin Teerenlennon närkästyneen katseen.
”Oi, anteeksi. Tuota…” Änkytin nolostuneena. Parantaja kuitenkin naurahti lempeästi.
”Eipä tuo mitään. Tietenkin olisit huolissasi pennuistasi.” Entinen mestarini naukui. Hänen lempeä äänensä sai muistoja valumaan mieleeni. Istuin hetken hiljaa katsoen menneisyyteen. Olimme olleet vain muutaman kerran yhdessä harjoittelemassa ja metsästämässä, kunnes tapahtui se onnettomuus. Muistin vieläkin elävästi hetken, jolloin naaras loukkasi jalkansa. Mäyrä oli hyökännyt kimppuuni, mutta Teerenlento oli hypännyt väliin, jolloin mäyrä oli heittänyt tämän puuta päin ja jalka oli ruhjoutunut vakavasti.
”Sulkaturkki?” Ääni maukui kaukaisuudessa ja hätkähdin. Olin taas turvallisessa pentutarhassa, poissa muistoista.
”Anteeksi, mitä sanoitkaan.” Nau’uin. Hengitykseni oli tihentynyt huomattavasti ja huomasin parantajan epäilevän katseen.
”Kysyin vain, että haluatko jotain kipulääkettä.” Tämä vastasi. Pudistelin päätäni, vaikka kipu tuottikin tuskaa. Sen jälkeen Teerenlento katosi pesästä ja käperryin maate omalle paikalleni. Pentuni käpertyivät vatsani viereen ja nuolaisin Haapapennun hieman ruhjoutunutta selkää.
”Muistakaa tämä; jos haistatte tuon hajun, kertokaa siitä välittömästi jollekin soturille.” Mourusin kolmikolle, jotka olivat jo lähes nukahtaneet. Kuului vain myöntelevää muminaa ja sitten lempeää tuhinaa. Naurahdin kepeästi ja laskin pääni tassuilleni katsoen heitä vielä hetken, ennen kuin suljin silmäni ja nukahdin itsekin.

//En muistanut tarkalleen miten Teerenlento oli loukannut jalkansa, mutta toivottavasti se meni edes tuonne päin.

Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haapapentu, Jokiklaani
07.05.2013 14:16
Katsoin pentutarhan suuaukosta leiriä. Kissat peseytyivät ja vaihtoivat kieliä. Metsästyspartio saapui juuri leiriin suut täynnä riistaa. Katsoin haikeana, kun yksi Jokiklaanin oppilaista – Tiikeritassu kantoi suussaan jättikokoista haukea. *Kunpa minäkin olisin jo oppilas.* Ajattelin haikeana, ja kierähdin selälleni. Olin jo pari kertaa karannutkin leiristä soturien mukaan, koska halusin niin kovasti jo metsästämään. Siinä ei kuitenkaan käynyt hyvin. Meinasin hukkua matkan aikana, ja muistan kirkkaasti Sulkaturkin puhuttelun, kun lopulta saavuin leiriin. Katsoin pentutarhan oksakattoa. Oksissa oli muutama hiirenkorva, ja osa lehdistä oli puhjennut jo kokonaan. Aurinko paistoi oksien välistä silmiini, ja suljin ne vastenmielisesti.
’’Et saa minua kiinni!’’ Vatukkapentu ulvahti Varpuspennulle toiselta puolelta pentutarhaa, ja juoksi tätä pakoon. Siskoni ei huomannut minua, joten juoksi suoraan minua kohti, ja törmäsi minuun.
’’Hei!’’ Huudahdin, ja loikkasin Vatukkapennun päälle leikkisästi. Tämä yritti karistella minua päältään, mutta minulla oli tiukka ote, ja pysyin siinä kuin patsas.
’’Varpuspentu, auta!’’ Vatukkapentu kiljaisi. Varpuspentu nyökkäsi, ja tönäisi minut pois Vatukkapennun päältä. Tömähdin maahan ja minun kylkeäni sattui.
’’Auts! Emo!’’ Ulvoin. Sulkaturkki, joka nukkui lopen uupuneena, avasi hiljaa silmänsä ja päästi pitkän haukotuksen. Hän suuntasi katseensa sitten minuun.
’’Varpuspentu tönäisi!’’ Ulvoin, ja nousin seisomaan. Sulkaturkki katsoi vihaisesti Varpuspentua, mutta huokaisi sitten.
’’Lupaattehan olla tappelematta, kun menen hakemaan syötävää.’’ Emomme kysyi. Nyökkäsimme kaikki kolme samaan aikaan. Tämä katsoi vielä taakseen, ennen kuin hävisi aukiolle. Kiiruhdin paikkaan, missä Sulkaturkki oli nukkunut, ja menin siihen makaamaan. Paikka oli vielä lämmin, joten tuntui mukavalta. Vatukkapentu ja Varpuspentu tassuttelivat viereeni. Hekin olivat väsyneitä. Suljin silmäni, ja valmistauduin nukkumaan.

En saanut nukuttua kuin pari sekuntia, kun nenääni tulvahti vieras tuoksu. Nostin pääni, ja katsoin pentutarhaa. Emo ei ollut vielä palannut, ja Pajupuro sekä Pihkapentukin olivat nähtävästi hakemassa ruokaa. Tärisin pelosta. Haju voimistui ja voimistui koko ajan.
’’Vatukkapentu! Varpuspentu!’’ Huusin pelokkaana. Molemmat nostivat päätään unisina. He katsoivat minua ärtyneesti, mutta kun heidänkin kuonoonsa tulvahti vieras haju, he alkoivat täristä.
’’Mikä tuo haju on?’’ Varpuspentu kysyi minulta pelokkaana. Pudistin päätäni tietämättömänä. Pompahdin pystyyn, kun kuulin murinaa pentutarhan takaa. En ehtinyt ottaa edes hengenvetoa, kun pentutarhan seinästä pöllähti esiin punaruskean olennon pää. Eläin oli meitä varmasti kymmenen kertaa suurempi. Se kömpi pentutarhaan sisään kokonaan, ja katsoi varmasti, kenet meistä söisi ensimmäisenä. Vatukkapentu alkoi ulista peloissaan, mikä sai eläimen hätkähtämään. Se otti sisareni suuhunsa, ja heitti sen pentutarhan seinää päin. Vatukkapentu älähti kivusta. Seisoin paikallani lihakset jäykkänä ja niskakarvat pystyssä. En pystynyt liikkumaan. Vieressäni oleva Varpuspentu sai rohkeutta juosta pois pentutarhasta ulisten.
’’Apua! Apua!’’ Veljeni kiljui, ja katosi pentutarhan suuaukosta ulos aukiolle. Punertava otus alkoi murista edessäni, ja noukki minut silmänräpäyksessä suuhunsa. Kauhusta kankeana pysyin vain paikallani, enkä pystynyt tehdä mitään. Näin Vatukkapennun pökertyneen kehon pentutarhan seinämän vieressä. Sain vihdoin jotakin ulos keuhkoistani, ja aloin ulista kivusta, kun eläin alkoi tiukentaa otettaan minusta. Tunsin pian veren joka valui selkääni pitkin norona. Tärisin kivusta, ja suljin silmäni väsyneenä. En tiedä jaksaisinko kauaa…
Pentutarhan suuaukolta alkoi kuulua murinaa. Siristin silmiäni ja näin emoni Sulkaturkin juoksevan sisään pentutarhaan ärähdellen.
’’Haapapentu!’’ Hän huusi, kun näki minut. Mitään ajattelematta emoni hyppäsi minua pitävän eläimen kimppuun, ja raapaisi sitä silmään terävillä kynsillään. Eläin rääkäisi kivusta, ja tiputti minut maahan. Tömähdin kyljelleni, ja älähdin kivusta. Nousin kivuliaasti istumaan, ja katsoin, kuinka Sulkaturkki taisteli oliota vastaan. Emoni raapaisi sitä kuonoon, mutta olio kaatoi emoni maahan, ja puraisi tätä kaulaan. Sulkaturkki päästi kivuliaan ulvaisun, ja sulki hitaasti silmänsä.
’’Emo! Ei!’’ Rääkäisin, ja konttasin tämän luokse niin nopeasti kuin pääsin.
’’Emo!’’ Pentutarhan suuaukosta sisään juokseva Varpuspentu kiljui, ja juoksi nuolemaan Sulkaturkkia. Painauduin emoni turkkiin kiinni, ja vuodatin kyyneleitä tämän silkinpehmeään turkkiin. Näin sivusilmällä Rastaanvireen ja Kotkankiidon juoksemassa sisään. Kotkankiito pysähtyi salamana, kun näki Sulkaturkin verisenä makaamassa keskellä pentutarhaa. Rastaanvire taas juoksi punertavan eläimen kimppuun, ja raapaisi tätä molempiin silmiin tehden eläimen sokeaksi. Olio rääkäisi, ja juoksi kompuroiden pentutarhasta ulos. Rastaanvire murisi vielä tämän perään, kunnes juoksi meidän luoksemme.
’’Mitä täällä on tapahtunut!?’’ Luoksemme juokseva Teerenlento huudahti. Aloin vain parkua entistä enemmän. En tahtonut kuulla tältä, että Sulkaturkki on kuollut. Huomasin, että hänen takanaan oli suuri joukko kissoja.
’’Haluan päästä sisään!’’ Kuulin Tiikeritassun ärähtävän. Teerenlento tutki Sulkaturkkia, ja katsoi tätä arvioivasti.
’’E-eikai hän ole kuollut…?’’ Sain änkytettyä, kun parantajamme kuulosteli emoni sydäntä.
’’Ei, hän selviää kyllä – menetti vain paljon verta... Miten itse pärjäät, selkäsi on verestä punainen!?’’ Teerenlento huudahti. En vastannut. Olin niin helpottunut, kun Sulkaturkki selviää, etten tuntenut ollenkaan kipua.

//Noni. Nyt sain tän kirjoitettua. ;3 Olin kipee kun kirjoitin tän, joten tästä saattaa löytyä kirjoitusvirheitä. ;3

Vastaus:12 kp:eetä, vähän niinkuin pyysit :33
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
06.05.2013 20:29
"Murhe! Murhe! Herää! Herää!" joku huusi suoraan korvaani. Nostin pääni ärtyneesti.
"Mikä nyt on hätänä? Uusi tulipalo? Pimeyden lähettiläät? Jotain muuta?" kysyin. Huutaja oli ollut Satu.
"Murhe! Teräkärki... Teräkärki on kadonnut! Se on kadonnut!" Satu huusi hädissään. No, se OLI vakava asia. Mieleeni juolahti ajatus siitä, jos joku paha saisi Teräkärjen tassuihinsa...
"Voi ei!" huusin ja yhtäkkiä olin jo aivan pirteä. Kosin nopeasti etsintäpartiot. Minttu ja Hopea menivät yhteen, minä ja Kylmätähti toiseen. Muut jäivät vielä kunnostamaan "leiriä". Kävelin nopeasti ympäri reviiriä mutta en löytänyt jälkeäkään Teräkärjestä. Yhtäkkiä Kylmätähti jäykistyi.
"Murhe... Katso tuonne...." hän kuiskasi. Kurkistin pensaaseen, johon hän oli osoittanut, mutten nähnyt mitään erikoista.
"Mitä?" kysyin.
"Ei vaan... Tuonne..." Samassa katseeni osui puunpalaseen. Se oli juuri se, mitä olin pelännytkin. Teräkärki.

Vedin Teräkärjen pois puskasta. Nyt vasta näin mitä Kylmätähti oli pelästynyt. Teräkärjen terävä osa oli yltäpäätä punaisen veren peitossa. Ja siihen vereen oli sekoittunut karvoja.. Ja ne karvat olivat saman väriset kuin Hopean!
"Meidän täytyy löytää Hopea pian!" sähähdin. Ja lähdin Kylmätähti perässäni pesän luokse. Satu ja Taru nostivat yllättyneinä päitään.
"Mikäs teille on tullut?" Satu kysyi.
"Hopea.. Meisän täytyy löytää Hopea heti! Hän on suuressa vaarassa!" Kylmätähti huusi.

//Lyhyyt...
Vastaus:10 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Puropentu, Myrskyklaani
06.05.2013 20:26
" Kirsikankukka mulla on tylsää!" Valitin emolleni.
" Lintupentu ei halua leikkiä." Jatkoin tylsistyneenä.
" Anna Lintupennun olla. Leiki vaikka Juovasulan pentujen kassa." Kirsikankukka mau'kui kyllästyneenä minun valituksiini.
" Mutta.... Mut..." Mumisin Kirsikankukalle vihaisena.
" Selvä käyn kysymässä." Mau'uin Kiraikankukalle. Lähdin tassuttelemaan vihaisena kohti Juovasulan pentuja. Tormäsin matkalla Kotkapentuun.
" Anteeksi." Mumisin tälle hädin tuskin kuuluvasti. > Olenpa aika tyhmä, kun törmäilen kaikkia päin. < Mietin, mutta en lausunut ääneen.
" Ei se mitään." Kotkapentu mau'kui minulle. Ja hätkähdin takaisin todellisuuteen mietteistäni.
" Voitteko te leikkii mun kanssa?" Kysyn yhä vähän nolona.
" Mekö? Tarkoitatko siis sikojeni ja veljeni kanssa?" Kotkapentu nau'kui. Nyökkäilin ja samalla mau'uin.
" Joo. Juuri sitä tarkoitin." Kotkapentu katsoi minuun kauaan ja nyökkäsi.
" Käyn kysymässä muilta." Kotkapentu nau'kui. Katselin kun Kotkapentu tassutteli häntä heiluen koti muita Juovasulan pentuja. Kun kotkapentu saapui muiden luo aurinko osui tämän tummanruskealle raidalliselle turkkiille. Kotkapentu jutteli muiden kanssa ja käänty sitten minun puoleeni.
"Meille käy." Kotkapentu vastasi minu esitetyyn kysymykseen.
"Kiva." Mau'uin juuri, kun Juovasula mau'kui pennuileen.
"Ruoka aika." Juovasulan silmät loistivat rakkaudesta, mutta niissä näkyi häivähdys väsynyttä.
" Muttakun ei ole nälkä, ja me luvattiin leikkiä Puropennun kanssa." Kotkapentu valitti.
" Voittehan te leikkiä myöhemmin." Juovasulka mau'kui. Nyt Juovasulan väsymys näkyi Juovasulan koko olemuksesta.Kotkapentu heilutti häntäänsä minulle.
" Anteeksi, mutta pitää mennä." Kotkapentu nau'kui. Jäin seisomaan paikoilleni, kun Juovasulan pennut lähtivät Kotkapennun kanssa. Kännyin ympärija tassuttelin takaisin Kirsikankukan luo.
" ei ne voinukaan leikkiä." Mau'uin lannistuneena ja surullisena. Kirsikankukka painoi päänsä pääni pälle.
" Harmi, mutta piristy käymme taas tapaamassa Mäntylehteä, siis jos haluatte?" Kirsikankukka nau'kui.
" Tietty mä haluun nähdä isin." Mau'uin vähän iloisemmin.
" Muistathan, että et kertoa kellekään. Lupaatko?" Kirsikankukka nau'kui hiljaa. Nyökkäsin pienesti Kirsikankukalle.
" Emo milloin minä pääsen oppilaaksi?" Nau'uin.
" Et aivan vielä et ole vielä kuusi kuuta vanha." Kirsikankukka mau'kui minulle.
" Tyhmää..." Mumisen itselleni. Minulla oli vieläkin hirveän tylsää! Silloin silmä kulmassani vilahti joku kännyin nopeasti, ja hahmotin heti melkein, että se oli lehti. Hyökkäsin lehden kimppuun. Puraisin nopeasti lehteä ja painoin sen tassujeni alle. Hypähdin ylös ja juoksin Kirsikankukan luokse täyttä laukkaa.
" Näitkö?" Kysyin emoltani innoissani.
" Näin." Kirsikankukka nau'kui huvittuneena, mutta minä en piitannut. Lehtiä tippui vielä monta lisää ja otin nekin kiinni. Juoksin ympäriinsä ja otin lehtiä jotka putosivat kiinni minkä ehdin. Lopulta kaikki lehdet olivat melkein tipuneet puusta joka oli pentutarhan yläpuolella. Tassuttelin väsyneenä emoni vatsan suojaan Lintupennun viereen ja nukahdin heti.

//Ei oikein keksinyt mitään ,joten kirjoitin tämmöisen tylsän.//
Vastaus:13 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nopsavarjo, Myrskyklaani
06.05.2013 19:25
Luku: 12 Matka alkaa

Oli kuunhuipun hetki ja kuu loisti taivaalta haaleaa valoaan joka valaisi sotureiden pesän. Hopeahäntä loisti kirkkaasti yötaivaalla.
Makasin sotureiden pesässä levottoman oloisena ja tähyilin aina silloin tällöin hopeahäntään. Katsahdin Auringonloisteeseen joka makasi vieressäni.
Kumppanistani Aurinkotassusta oli juuri tullut soturi Auringonloiste. Nuolaisin hellästi kumppanini päälakea.
Tällä oli vielä pari arpea kasvoissaan muut olivat jo kadonneet. Muistelin vielä sitä hetkeä kun löysin kumppanini kivien alta.
Tämä oli ollut aivan ruhjeilla. Olin pelännyt tämän puolesta. Pelännyt enemmän kuin mitään. Tältäkö se tuntui kun jotakin todella rakasti?
Asetin tassuni kauniisti eteeni ja painoin pääni niiden päälle. Suljin silmäni hitaasti ja toivoin näkeväni unissani taas Täplälehden.
Makasin hetken vielä pehmeällä sammaleelle kunnes tunsin kuinka jokin voima veti minua puoleensa.
Makasin jollakin pehmeällä mutten tutulla sammalpedillä enkä hopeisella niityllä. Olin jossain aivan muualla.
Nousin pystyyn. Oloni oli kumman keveä ja aivan kuin leijuisin ilmassa. Alapuolellani oli jotakin pehmeää valkoista ainetta.
Aivan kuin kävelisin pilvellä. Yhtäkkiä kuulin kolkon äänen jostakin hyvin kaukaa ja pian eteeni käveli joku muu kuin Täplälehti.
Eteeni käveli kilpikonnakuvioinen kolli. En tunnistanut tätä. Mutta huomasin tämän kauniin punaisen hännän.
”Tervehdys nuori soturi. Olen Punahäntä, Myrskyklaanin muinainen varapäälikkö.”kolli naukui.
Tuijotin tätä suurilla silmilläni kummaksuen. Olin kyllä kuullut Punahännästä. Myrskyklaanin varapäälikköstä jonka Tiikeritähti murhasi.
”Missä Täplälehti on?”livautin nopeasti.
Punahäntä näytti ymmärtävän minua. Olinhan tottunut tapaamaan parantajan Tähtiklaanissa kuin varapäälikkön.
”Täplälehdellä oli muita tehtäviä mutta nyt minä kerron sinulle kaiken sen lopun tiedon jota tarvitset matkaa varten. Teidän on lähdettävä matkaan niin pian kuin mahdollista.”Punahäntä naukui vakavana.
Katsoin kollia silmiin ja nyökkäsin tälle.
”Teidän tehtävänne on matkata vanhalle reviirille. Siellä tapaatte kissan joka osaa neuvoa teitä etenemään tehtävässänne.”kolli naukui ja alkoi pikkuhiljaa kadota näkyvistä.
”Mutta kuinka tiedän kuka kissa on?”kysyin hädissäni.
”Kuuntele vain sydäntäsi ja kun aika on oikea löydät vastauksen sisimmästäsi.”Punahäntä sanoi salaperäisesti ja katosi kokonaan näkyvistä.
Säpsähdin hereille tutulla sammalpedillä ja katsahdin Auringonloisteeseen joka makasi sikeässä unessa vieressäni.
>Niin pian kuin mahdollista...<Punahännän sanat kaikuivat päässäni.
Mitä tämä oikein tarkoitti? Kuka se kissa on joka meidän olisi määrä tavata? No olin ainakin siitä varma että asiat tulisivat muuttumaan ja paljon.
Samalla kun tuhannet kysymykset pyörivät päässäni suljin rauhallisesti silmäni ja aloin nukkua sikeää unta.

---------------aamulla-----------------

Auringon ensisäteet työntyivät pesän katon lävitse. Olin nukkunut yöni rauhattomasti sillä Punahännän sanat kaikuivat päässäni.
Oloni oli hieman outo ja käänsin katseeni Auringonloisteeseen joka oli nostanut päänsä unisena sammaleelta.
Nuolaisin kumppanini päälakea ja pökkäsin tätä hieman. Kumppanini kehräsi minulle vastaukseksi ja nuolaisi lapaani.
Mietin että oliko Auringonloistekin nähnyt samanlaisen unen kuin minä. Ja miten kertoisin hänelle unesta.
Aloin tassutella hiljaa kohti pesän suuaukkoa. Auringonloiste käveli minun vieressäni. Kumppanini arvatekin aavisti että minulla oli huolia.
Naaras katsoi minua hieman vakavasti ja tunsin oloni hieman tukalaksi. Miten löytäisin oikeat sanat kertomaan kumppanilleni mitä tuleman pitää.
Kävelimme vierekkäin sotureiden pesän ulkopuollella sijaitsevalle kivelle. Päätin kertoa heti asiani siellä.
”Tuota Auringonloiste. Minulla on sinulle tärkeää asiaa.”naukaisin vakavan kuuloisena.
Kumppanini katsoi minuun yhtä vakavasti.
”Minä näin taas unen.”kuiskasin kumppanilleni.
Tämän silmät suurenivat.
”Minäkin näin.”tämä vastasi.
”Punahäntä sanoi minulle että meidän on lähdettävä matkaan niin pian kuin mahdollista.”mau`uin vakavana.
”No sitten. Koska lähdemme? Huomennako?”kumppanini naukui.
”Ei meillä ei ole enää aikaa hukattavaksi. Lähdemme tänä iltana matkaan.”julistin.
Kumppanini nyökkäsi. Aloimme kävellä kohti leirin suuaukkoa. Meidän oli käytävä metsällä ja syötävä kunnolla sekä kerättävä voimia.
Tuleva matka saattaa olla arvatekin yllättävän pitkä jos meidän pitäisi matkata vanhoille reviireille. Matka ei olisi helppo.
Aloimme oikein urakalla metsästää saalista. Emme jättäneet pientäkään hiirtä huomaamatta vaan nappasimme kaiken mikä eteemme osui.
Pian meillä oli jo paljon riistaa ja päätimme lopettaa saalistuksen. Yhtäkkiä pensaasta kuului rasahdus ja sitten toinen.
Yhtäkkiä jokin mylväisi ja pensaasta astui esiin nuori ketunpoikanen. Aloimme Auringonloisteen kanssa murista sille.
Kettu hyökkäsi meitä kohti. Loikkasimme yhdessä sen niskaan ja purimme sitä kaikin voimin. Kettu vinkui surkeana allamme.
Eläin sai meidät kuitenkin heitettyä pois selästään ja hyökkäämään yllättäen minun niskaani. Kettu puri minua terävillä hampaillaan.
Vinkaisin ja yritin puristella itseni vapaaksi. Sain juuri ja juuri heitettyä ketun pois ja kettu alkoi juosta karkuun kohti Kuulampea.
”Nyt se lähti.”huokaisin ja haimme kumppanini kanssa saaliit ja aloimme jolkotella kohti leiriä hyvillä mielin.
Päästyämme leiriin aloimme syödä. Söimme itsemme kunnolla täyteen ja asetuimme keräämään voimia lämpimään auringonsäteeseen.
Yhtäkkiä Auringonloiste nousi ja lähti kävelemään kohti parantajan pesää sanaakaan sanomatta. En edes osannut aavistaa mitä naaraalla oli mielessään.
Jäin kuitenkin vain odottamaan kumppaniani ja kuulin kuinka tämä puhui jostakin Lumisydämmen kanssa.
Laskin pääni tassujeni päälle ja suljin silmäni hitaasti. Aloin nukkua rauhallisesti sillä eihän sitä koskaan tiennyt koska saisi taa nukkua rauhassa.

----------vähän myöhemmin---------

Makasin edelleen maassa nukkumassa kun jokin tökkäisi minua kylkeen. Nostin pääni unisena ja haukottelin syvään.
Näin Auringonloisteen joka istui vieressäni. Katsahdin naaraaseen joka piti suussaan jotakin lehtinyyttiä. Kumppanini pudotti sen tassuihini.
”Mitä nämä ovat?”kysyin kummissani.
”Ne ovat matkayrttejä.”kumppanini vastasi.
Sitten Auringonloiste haki eteeni pari pulleaa hiirtä.
”Kerroitko sinä Lumisydämmelle?!”parkaisin kauhuissani.
”Kyllä. Hän lupasi olla kertomatta kenellekään. Mutta syö nyt nuo hiiret ja syö sitten yrttisi.”Auringonloiste naukui.
Nyökkäsin hieman kummaksuneena ja aloin pistellä poskeeni hiiriä. Upotin hampaani niiden pehmeään lihaan ja söin itseni kylläiseksi.
Sitten käännyin kohti yrttitukkoa. Aloin popsia kitkeriltä maistuivia yrttejä suuhuni. Söin ne suurin suullisin ja söin viimeisen suullisen vastahakoisesti.
Nousin tassuilleni ja näin kumppanini juttelemassa sotureiden pesän edessä Ratamohännälle. Viitoin hännälläni tätä tulemaan luokseni.
Kumppanini nyökkäsi ja sanoi vielä jotakin Ratamohännälle ja juoksi minun luokseni. Auringonloiste pökkäsi minua tervehdykseksi.
”Meidän on aika lähteä.”naukaisin naaraalle ja tämä nyökkäsi vastauksen.
Aloimme tassutella kohti leirin suuaukkoa mutta ennen kuin ehdimme työntyä sen lävitse Mustatähti pysäytti meidät.
”Minnekäs te olette menossa?”päälikkö naukui kylmän viileästi.
En ollut varautunut tälläiseen ja yritin hädissäni keksiä jonkin tekosyyn lähtemiseemme. Siinä samassa Lumisydän juoksi paikalle.
”Mustatähti. Lähetin heidät hakemaan minulle muutamia yrttejä sillä yksi partio oli nähnyt juuri mäyrän reviirillämme.”parantaja naukui.
Mustatähti käänsi katseensa ensin parantajaan ja sitten minuun ja Auringonloisteeseen. Oloni oli hieman tukala päälikön katseen alla.
”Onko asia näin?”Mustatähti kysyi kylmästi.
Lumisydän vinkkasi minulle hieman silmään yrittäen kai sanoa että se oli totta. Tai ainakin osittain oli.
”Kyllä on.”maukaisimme Auringonloisteen kanssa kuorossa.
Päälikkö nyökkäsi ja lähti kävelemään kohti Suurkiveä. Katsahdin ystävällisesti parantajaan joka oli auttanut meidät kiperästä paikasta.
Auringonloiste oli jo työntynyt ulos leiristä. Ja Lumisydän hoputti minua seuraamaan tätä. Katsahdin vielä viimeisen silmäyksen valkeaan naaraaseen.
”Kiitos.”kuiskasin tälle ja katosin leirin ulkopuolelle.
Leirin ulkopuolelle kylmä viima puhalsi metsän lävitse. Tuuli paiskasi puiden oksia ja ilmassa lenteli kuivuneita lehtiä.
Katsahdin taivaalle jonne kuu oli tullut esiin loistamaan haleaa valoaan. Kuun valo paistoi puiden latvusten läpi maahan.
Kalsea valo näytti meille tietä matkamme alku metreillä. Tästä alkaisi pitkä ja vaivalloinen matka kohti entisiä klaanien asuinsijoja.
Aloimme kävellä kohti pitkää aluskasvillisuutta. Auringonloiste työntyi sinne nopeasti. Minä jäin vielä hetkeksi paikoilleni.
Katsoin vielä viimeisen kerran leirin sisäänkäyntiä. Nyt ei voisi enää palata. Olimme nyt omillamme.
Olimme nyt Tähtiklaanin tassuissa. Vain Tähtiklaani kykeni päättämään mitä meille tapahtuisi matkalla.
>Hyvästi Hopeasulka. Hyvästi klaani.<mietin ajatuksissani ja seurasin kumppaniani aina vain syvemmälle metsän uumeniin.
Tästä alkoi pitkä ja vaivalloinen matka kohti tuntematonta...
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadekukka, Jokiklaani
06.05.2013 17:52
-Salainen kulkija

Leirin valtasi pimeys. Oli yö. Jotkut jäivät valveille vahtimaan leiriä, olin yksi heistä. Kaikki oppilaatkin nukkuivat, Huminatassukin.
Hengitin ilmaa syvälle sieraimiini. Pääsin juuri nauttimaan olostani, kunnes jossain rasahti. Heristin kuuloani.
<Mikähän se oli? Varmaan jokin jänis...> ajattelin.
Olin silti varuillani. Muut olivat jatkaneet matkaa, vain olin minä juuri siellä nurkalla. Selkäpiitäni karmi. Päätin mennä muiden mukaan, joten jolkotin äkkiä heidän perään hätäisenä.
En huomannut pusikosta ilmestyviä, kiiluvia silmiä jotka katsoivat kohti leiriä.
Tapauksesta en kertonut kellekään, koska tuskin se oli mitään vakavaa.
<Kuvittelen vain... Onhan tämä ensimmäinen yöni yövuorossa...>
Naurahdin hiljaa. Rasahti uudestaan ja hymyni hyytyi. Se ei ollut enää vain kuvittelua, koska toisetkin kuulivat sen.
-Mikä se oli?
Jokin lähestyi meitä, hitaasti. Perhonsiivellä nousi niskavillat pystyyn, kun otus oli lähellä. Yhtäkkiä meidän eteen ilmestyivät kiiluvat silmät.
Ne tulivat lähemmäs, ja lähemmäs minua. Peräännyin askeleen. Kaikki kavahtivat, paitsi Perhonsiipi. Naaras sähisi pimeyteen.
Kun otus oli aikeissa tulla esiin, huhuili pöllö.
Äkkiä silmät katosivat pimeyteen, ja kuului vain juoksuaskelia.
-Mi-mikä se oli? kysyin kauhusta jännittyneenä hetken päästä.
-En tiedä, mutta hyvää se ei ainakaan tahtonut, epäilen, Perhonsiipi vastasi ääni vavisten.
Katsoin vielä kerran pimeyteen, kunnes menin muiden mukana toiselle paikalle. En missään tapauksessa halunnut jäädä yksin...
Muu yö meni hyvin, paitsi kaikki pelkäsivät öistä kulkijaa... Minua puistatti. Tunsin vieläkin selässäni kiiluvien silmien tuijotuksen, vaikken nähnyt mitään.
Pöllö huhuili taas, tällä kertaa lähempää.
Minua pelotti, mutta en näyttänyt sitä toisille. Olin vain hiljaa, ja mietin, mikä se otus mahtoi olla?

Kun aamua sarasti, Perhonsiipi sanoi minulle, että saisimme vapaan aamun.
Niinpä menin suoraan petiin, kuin moni muukin. Aamulla oli turvallisempaa, eikä mielessäni ollut enää kiiluvat silmät.
Olihan minulla Tuiskutuuli vieressäni suojaamassa, jos jotain sattuisi...
Vastaus:20 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu/-käpälä
06.05.2013 17:43
Heräsin oppilaiden pesästä ja venyttelin jäseniäni kalpeassa auringon valossa. Usvajalka tassutteli luokseni ja viittoili tulemaan ulos pesästä, hän ei halunnut herättää muita. "Lähdemme Kuulammelle nyt, minä, sinä ja Sulkatähti menemme sinne, Rastaanvire jää huolehtimaan leiristä sillä välin. Minä olen jo ottanut matka yrtit, nyt enää sinun täytyy syödä ne joten käy parantajan pesässä, me odotamme jo leirin suuaukolla" tämä maukui ja minä haukottelin makeasti ja jatkoin kulkuani kohti parantajan pesää. Siellä Teerenlento jo odotti minua matkayrtit valmiina ja ojensi ne minulle. "Syö ne, niiden ansiosta jaksat pidempään kävellä, sekä jaksat myös kauemmin ilman ruokaa, ne maistuvat pahoilta, mutta ovat todella hyödyllisiä" tämä maukui viisaasti ja minä rupesin syömään yrttejä. Nielin ne vastahakoisesti, ne maistuivat kitkeriltä ja vähän happamiltakin. Syötyäni pahan makuiset yrtit hyvästelin Teerenlennon ja tassuttelin Sulkatähden ja Usvajalan luo ja lähdimme matkaan heti. Kuljimme aluksi Myrskyklaanin rajaa pitkin, vahvistimme samalla raja tuoksumme. Myrskyklaanin reviitillä näin mustavalkoisen vilahduksen. >Kärpänloikka!< Ajatelin innoissani ja tähyilin katseellani häntä, pian näin hänet hiipi hampaissaan roikkuen astuvan esiin puskasta. Hän iski silmää minulle mestarini ja päällikköni huomaamatta ja minä iskin silmää takaisin hymyillen. Matkasimme kohti Kuulampea, ja jätimme kaumiin Myrskyklaanin naaraan taaksemme. Saavuimme Kuulammelle, kävin makuulle lammen viereen ja nukahdin.
Herättyäni unestani odottelin kunnes muutkin olivat heränneet ja lähdimme takaisin leiriämme kohti. Matka oli rankka, ja heti kun pääsimme takaisin leiriin, suuntasin oppilaiden pesään ja käperryin sammalpedilleni ja nukahdin miltei heti.
Oli auringonhuipun hetki, ja tassuttelin leiriin. Olin käynyt metsällä ja nyt vein saamani saaliit tuoresaalis kasaan. Usvajalka tassutteli luokseni aukion reunamilta pirteän näköisenä. "Päällikkömme sanoi että minun täytyy arvioida sinua tänään, joten menehän nyt ja metsästä niin paljon kuin ikinä kiinni saat, minä tarkkailen sinua, ja muista saapua leirin edustalle auringon laskun hetkellä." Usvajalka maukui saavuttuaan luokseni. Minä nyökkäsin ja ryntäsin ulos leiristä minkä käpälistäni pääsin. Tuuli oli kova ja puhalsi vasta suuntaan, mikä hidasti juoksuani. Vihdoin saavuin virralle, istahdin sen varrelle ja katselin tarkasti auringon valossa kimaltelevaa vettä. Pian näinkin hopeisen kalan ja salaman nopeasti iskinn käpäläni veteen ja kauhaisin sieltä lohen. Se jäi hetkeksi maahan räpiköimään, mutta lopetin sen kärsimukset nopealla, vahvalla puraisulla sen niskaan. Vein kalan nurmikko alueelle ja kaivoin pienen kuopan johon laskin kalan. Peitin sen lehdillä ja toivoin ettei mäyrät taikka ketut löytäisi sitä. Kalastin virralla vielä hyvän tovin ja piilotin kaikki saamani saaliit samaan paikkaan kuin viimeksi. Olin saanut viisi kalaa, muutama oli päässyt karkuun. Päätin nyt koettaa metsästää hiiriä tai vesimyyriä, en ikinä saisi kiinni lintuja tai jäniksiä. Tuuli oli heikentynyt ja vähän ajan kuluttua sainkin jo vesimyyrän tutun tuoksun sieraimiini. Paikansin sen nopeasti rantaheinukosta, etsimästä ravintoa. Laskeuduin matalaksi ja hiivin hitaasti sitä kohti ja varoin rapistelemasta maassa olevia olkia ja risuja kun olin enää vain yhden ketun mitän päässä saaliista loikkasin sen selkään ja iskin kynteni sen kehon. Lopuksi puraisin sitä vielä niskaan ja se oli kuollut. Hautasin sen sananjalkojen alle ja jatkoin metsästystä. Kun saavuin leirin edustalle, minulla oli kaksi kalaa mukanani, hakisin vielä monta lastia riistaa lisää. Usvajalka saapui ja kehui minua. Otin kehut vastaan suoristamalla selkääni ja röyhistin rintani. "Nyt voisimme hakea loput metsästämäsi saaliit" Usvajalka maukui ja haimme paljon riistaa lisää. Veimme ne kaikki tuoresaalis kasaan ja nappasimme omat osamme saaliista. Usvajalka meni päällikön luo arerioimaan ja keskustelemaan ilmeisesti arvioinnista. Syötyäni itse pyydystämäni kalan ja haudattuani sen ruodot, Usvajalka, mestarini tassutteli luokseni. "Sinusta tulee soturi, onnea, sinut nimitetään samantien, joten toivottavasti olet siistinyt edes hiukan itseäsi." Usvajalka maikui ja samassa Sulkatähden huuto raikui aukiolla. "Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkummulle klaanikokoukseen." Tämä huusi käheällä äänellään ja kissat saapuivat päällikön luokse, minä muiden mukana silmät ilosta, sekä ylpeydestä säihkyen. Kun kaikki olivat hiljentyneet Sulkatähti aloitti; "Minä, Sulkatähti, Jokiklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Kärppätassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania jopa henkesi uhalla?" Sulkatähti kysyi minulta. "Lupaan."
maukaisin vakaasti, vahvalla äänellä.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Kärppätassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kärpänkäpälänä. Tähtiklaani kunnioittaa kekseliäisyyttäsi ja metsästys taitojasi, ja hyväksymme sinut Jokiklaanin täydeksi soturiksi!" Sulkatähti maukui ja loikkasi alas kiveltä. Minä nuolaisin Sulkatähden lapaa kunnioittavasti ja klaani alkoi huutaa nimeäni. "Kärpänkäpälä! Kärpänkäpälä! Kärpänkäpälä!" Klaanin jäsenet huusivat ja Sulkatähti jatkoi; "Soturilain mukaan sinun on vartioitava leiriä tämä yö puhumatta mitään" Päällikkö maukui ja hoippui pesäänsä. Minä nyökkäsin tälle ja istahdin aloilleni.

//sain sitten vaahdolta luvan tehdä soturiksi nimityksen tähän samaan tarinaan kun puuttuu vain 9 kp:tä :)
Vastaus:23 kp:tä tästäkin.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jääkaiku,Tuuliklaani
06.05.2013 17:32
Kehräsin onnellisena Pakkasjuovan nuollessa hopearaidallista turkkiani.Rakastin kollia hyvin paljon ja uskoin että tulisimme taivaltamaan vielä pitkän matkan yhdessä ennen kuin joutuisimme Tähtiklaanin riveihin.
Viimeaikoina olikin tapahtunut hyvin paljon klaanit olivat joutunet lähtemään kotimetsästään ja olimme nyt viimein saapuneet uusille reviirillemme.
"Mitä sinä ajattelet?"Pakkasjuova kysyi ja nuolaisi poskeani.
"Kaikkea mitä viime aikoina on tapahtunut jouduimme lähtemään ja olen eksynyt vaikka kuinka monta kertaa.¨"aloitin,mutta kumppanini painoi häntänsä suuni eteen.
"Keskitytytään mielummin tähän hetkeen.Olen aina halunnut olla isä ja ajattelin jos voisimme jossain vaiheessa hankkia pentuja?"kolli kysäisi ja hän punastui hieman.
"Senkin karvapallo tottakai olemme kumppaneita!"naurahdin ja kaadoin tämän.
"Sitähän minäkin!"kolli kehräsi ja puski minua hellästi.
"Me tulimme metsästämään!"huomautin naurahtaen.
"Olet oikeassa,mutta tuskin klaanilla niin kiire on."Pakkasjuova maukui.
Pudistin päätäni tiesin,että klaani olisi ensin ruokittava.
"No hyvä on."kolli huokaisi myöntyväisesti.
Hymyilin tälle ja aloin nuuhkia ilmaa.Sain vainun nuoresta jäniksestä.Vesi nousi kielelleni kun näin nuoren ja pulskan jäniksen.Jännitin lihakseni ja valmistauduin loikkaamaan tämän kimppuun.Ponkaisin ilmaan ja syöksyin jäniksen niskaan.Tapoin sen nopealla ja ketterällä iskulla
"Hienoa!"Pakkasjuova kehräsi.Hautasin saaliini tyytyväisenä.
"Yritä sinäkin saada jotain."kannustin ja tunsin viiksieni väpättävän huvittuneesti.
"No katsos tätä!"Pakkasjuova kehräsi.Hän haisteli tarkkaavaisena ilmaa ja sai ilmeisesti vainun jostai.Hän hiipi kulman taakse ja pian tämä saapui luokseni jänis hampaissaan.
"Näetkös."kolli maukui suu täynnä jäniksen turkkia.
"Näenhän minä."mau'uin hymyillen.
"Eiköhän tämä riitä."kolli maukui vihjailevasti.
"Kuules nyt tulimme tänne metsästämään joten me metsästämme."mau'uin tälle.
"Hyvä on sinä todellakin kuuntelet soturilakia."Pakkasjuova huokaisi mutta hymyili samalla lempeästi.
"Kun olemme saaneet noiden lisäksi vielä kolme sitten voimme lopettaa."lupasin tälle.
Kolli valpastui heti ja lähti etsimään saalista.Naurahdin hieman ja lähdin sitten etsimään saalista.Ilmassa leijui tuore jäniksen tuoksu ja lähdin seuraamaan sitä.Pian näin ruuskea turkkisen töpöhännän loikkimassa.Tuuli peitti hajuni joten saalis ei haistaisi minua. Juoksin kovaa vauhtia lihaksikkailla jaloillani otus höristi korviaan ja kuuli minut se pinkaisi juoksuun muttei ollut tarpeeksi nopea.Tein valtavan loikan ja katkaisin tämän niskat.Hymähdin tyytyväisenä ja hautasin saaliini.
>Vielä kaksi niin sitten.<ajattelin.
Ilmassa ei leijunut enää riistan haju nyt jonkin muun veren..
Juoksin nopeasti hajua kohti ja huomasin Pakkasjuovan.Hän oli jähmettynyt paikoilleen ja värisi.
Kävelin tämän vierelle ja järkytyin itsekkin.Näimme mustavalkoisen veren peitossa olevan möykyn.Astelin lähemmäs möykkyä,tökkäsin sitä se ei liikahtanutkaan.Tutkin sitä tarkemmin se ei ollut kissa aivan liian suuri kissaksi.Sitten näin valkoiset kasvot.Mäyrän ruumis makasi juuri edessäni,mitä sille oli käynyt oliko toinen mäyrä tehnyt tämän.Yhtäkkiä veri alkoi kuplia peruutin Pakkasjuovan vierelle peloissani ja huomasin,että verestä muovautui tummanharmaa laikukas hahmo sen silmät olivat kylmät ja ilmeettömät.
Ja sen vierelle ilmestui tulinen hehku josta ilmestyi toinen hahmo joka liitti itsensä kuolleen mäyrän hahmoon se oli suuri kokoinen liekin hohtoinen naaras kissa joka piti silmissään uskollisuutta ja rohkeutta.Hätkähdin kun naaras kissa katsoi vihreillä silmillään suoraan minuun ja haihtui.Tummanharmaa kollikin haihtui.Mäyrän ruumiskin oli poissa,jäljellä oli vain verta.
"Näitkö juuri saman kuin minä?"Pakkasjuova änkytti.Nyökkäsin varovasti.Oliko tuo ennustus jostain hyvästä vai pahasta?
"Palataan leiriin."mau'uin värisevällä äänellä.Pakkasjuova nyökkäsi olimme molemmat järkyttyneitä näystä jonka olimme juuri nähneet.
Yksi asia olisi varmaa tämän täytyi liittyä Pakkasjuovaan ja minuun jotenkin..
Vastaus:23 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kielopentu,Myrskyklaani
06.05.2013 16:34
Istuin järven rannalla katselemassa auringon laskua.Sen viimeiset säteet saivat taivaan värjäytyvän vaalean punaiseksi.Tähdet eivät olleet vielä ilmeestyneet ilta taivaalle ja odottaminen pitkästytti.Hätkähdin kun näin järven toisella puolella hopeaharmaa raidallisen kollin.Turkki heilui aavistuksen verran tuulessa ja tummanharmaa häntä heilui kuin tämä olisi odottamassa jotain.Olisin tahtonut uida järven toiselle puolelle,mutta en osaa uida.
"Hei!"huusin kollille.Tämä kääntyi minua päin,mutta juuri silloin tunsin jonkun tökkivän minua.
"Mitää!?Eikö nykyään saa nukkua rauhassa!?"murisin veljelleni Kotkapennulle joka oli herättänyt minut.
"Meinaatko nukkua koko päivän?"veljeni kysäisi virne kasvoillaan.Tuhahdin ja nousin pystyyn.Aloin nuolla valkoista turkkiani joka oli mennyt takkuun.
>Kuka se komea kolli mahtoi olla?<mietin itsekseni ja yritin muistella kollin hopeaharmaa raidallista turkkia.
"Kielopentu tule leikkimään!"Apilapentu kiljahti ja loikkasi Ruusupennun päälle.
Loikkasin Apilapennun ja Ruusupennun luokse ja aloin leikkitapella näiden kanssa.
"Murr,Käyn päällesi Tähtiklaanin voimalla!"mau'uin ja aloin pyöriä maassa siskojeni kanssa.
Sitten lensimme kaikki sivuille ja aloimme nauraa hirveästi.
"Mraau!"Ruusupentu ei pystynyt lopettamaan nauramista.Emmekä minä ja Apilapentukaan,sillä meitä huvitti niin siskomme.
Lopulta saimme lopetettua nauramisemme.
"Eiköhän ole aika käydä nukkumaan."Juovasulka totesi lempeästi.
"Ei vielä!"Kurkipentu maukui.
"Kyllä sitten kun heräättee saatte leikkiä lisää."emomme jatkoi.
Menimme emomme viereen nukkumaan.En saanut nukuttua,sillä olihan päivä ja muutenkin mietin koko ajan harmaa raidallista kollia.Lopulta en kestänyt enää minun oli pakko mennä järvelle.Tarkistin,että emoni ja muut kuningattaret nukkuivat.Ikävä kyllä Lehväpilvi oli edelleen hereillä ja hän jutteli Kultakukan kanssa.
>En olisi muutenkaan päässyt soturit oisivat joka tapauksessa passittaneet minut takaisin emoni luo.<ajattelin toivottomana.
>Ehkä illalla.<ajattelin ja suljin silmäni ja nukahdin päiväuneen.

Illalla:

Leikimme viimeisiä leikkejämme sisarusteni kanssa ja tiesin,että pian voisin hiipiä järvelle ja toivoa tapavaani tuon salaperäisen kollin.
Kuten arvelinkin ilta alkoi todella hämärtää ja emo käski meidät syömään.Imini maitoa ja puskin emoani merkiksi että olin kylläinen.Muut pennut alkoivat jo käydä nukkumaan.Heti kun en kuullut muutakuin kissojen tuhunaa hiivin varovasti turvallisesta leiristä metsän vaaroihin.
Juoksin saniaisten ja risujen seassa ja puhtaan valkoiset tassuni muuttuivat hetkessä likaisiksi.Aloin kiihdyttää vauhtiani kuullessani askelia.
Seurasiko joku minua?Jatkoin juoksua kunnes en enää jaksanut,läsähdin maahan ja huohotin hengästyneenä.Nousin kuitenkin pian sillä ymmärsin,että olin saapunut järvelle.Järven pinta väreili kauniisti ja hohti hopeisena.Siristin silmiäni jotta oisin nähnyt oliko vastarannalla ketään.
>Ei ketään..<ajattelin.
"Huhuu!"huusin ja toivoin,että unessa näkemäni kolli olisi yhtäkkiä ilmestynyt ereeni.Menetin malttini halusin nähdä hänet niin kovasi,että minun oli pakko mennä etsimään häntä.Loikkasin järveen ja turkkini alkoi painaa minua pohjaan.
>Miten ikinä pääsen tuonne?<ajtattelin toivottomana.Aloin potkia jaloillani raivokkaasti,etutassuillani yritin vetää itseäni.Se oli raskasta varsinkin kun turkkini painoi minua koko ajan pohjaan.Matka ei tuntunut loppuvan koskaan enkä tiennyt eteninkö edes.
>En jaksa enää!< lopetin potkimisen ja muun ja aloin upota järveen.
"Kielopentuu!"kuulin jonkun huutavan nimeäni.En kuitenkaan päässyt ylös en jaksanut.,,
Vastaus:23 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
06.05.2013 14:06
Shira heräsi iloisiin ulvahduksiin, ja kohotti päätään. Sinin pennut ryntäsivät luolaan.
"Hei Shira!" Noora vinkui. Sara törmäsi mustaan naaraaseen takaapäin. Veera pölähti sisään hänen jäljessään. Niina puuskutti ja töntyi luolaan.Noora ja Sara aloittivat taas tappelun.
"Hei oikeasti! Olette aina toistenne kimpussa", Niina maukui närkästyneenä. Veera sihahti ja loikkasi Saran selkään. Noora loikkasi veeran päälle, ja Niinakin loikkasi mukaan. Shira kehräsi hyväntuulisesti.
Lopulta Veera irrotti otteensa ja jäi maahan puuskuttamaan. Sara läimäisi vielä kerrän Nooraa korville ja vetäytyi. Niin ja Noora hellittivät oteensa.
"Onko tämä nyt sellainen klaani", Veeta vingahti.
"Tätä voi sanoa klaaniksi", Shira maukui. Sara tönsi Veeran syrjään.
"Missä Roihu on?" hän vinkui. Niina kurkisti ulos luolasta ja ulvahti.
"Roihu tulee! Isä! Joku valtava oranssi ja mustaraitainen kolli tulee isän kanssa", hän ulvoi. Noora, Sara ja Veera räpiköivät ylös ja lähtivät tervehtimään isäänsä. Shira tajusi myös, että Tiikerivarjo oli tulossa. Hän vääntäytyi pystyyn ja asteli pentujen eteen. Roihu ja Tiikerivarjo laskeutuivat rinnettä alas luolille. Sini sipsutteli heidän jäljessään. Pennut säntäsivät emonsa luokse.
"Tiikerivarjo!" Shira kutsui. Tiikerivarjo käänsi meripihkasilmänsä kohti kumppaniaan.
"Haluan keskustella kanssasi", Shira mumisi. Tiikerivarjo nyökkäsi.
"Mikä mieltäsi painaa", kolli kysyi lempeästi. Shira pudisti päätään ja nilkutti ulos.
"Haluan mennä jonnekin yksityiseen paikkaan", hän maukui.
"Taidan tietää sopivan, tulehan", Tiikerivarjo kehotti ja tuki Shiran surusta heikkoa kehoa.
"Minne menemme", Shira kysyi, kun he taivalsivat metsän läpi.
"Vuorille, olemme turvassa uteliailta katseilta", Tiikerivarjo vastasi. Shira nyökkäsi.
Kun he saapuivat harmaiden kallioiden juurelle, Shira henkäisi.
Nousevan auringon säteet loivat maahan punaisen juovan, ja varjot olivat mustat sen ympärillä.
"Miä nyt?" Tiikerivarjo kysyi ja katsoi leveän lapansa yli huolestuneena.
"Ei mitään, jatketaan", Shira mumisi ja väänäytyi jatkamaan matykaa. Kun he seisoivat vuoren kyljessä olevalla tasanteella, SHira pysähtyi.
"Olen nähnyt outoja unia viime aikoina", hän aloitti.
"Ensimmäisessä unessani lausuttiin sanat: Ver tahrii polkusi, ja päässä loimottaa tuli. Hopeakotka ja Tiikeri kohtaavat, ja aurinko värjäytyy verestä punaiseksi. Nämä sanat ovat toistuneet unissani.. ja luulen, että Tiikeri, tarkoittaa sinua, Tiikerivarjo", hän jatkoi. Tiikerivarjo värähti.
"Olisiko Tähtiklaani antanut ennustuksen minusta, Shira, oletko varma?" hän maukui epäröivästi.
"Sinun tulisi tietää myös jotain muuta. Olen nähnyt monta kertaa valveilla tulisen juovan jonka ympärillä on pimeys. Tulijuovan. Se enusta jotain", Shira maukui. Tiikerivarjo silmäili vuoren paljaita rinteitä.
"Olet kenties oikeassa, mutta Hopeakotka ja Tiikeri. Jos minä olen Tiikeri, kuka tai mikä on Hopeakotka. Shira näki kumppanina värähtävän.
"Kerran, kun olin tulossa leiriin, valtava hopeinen kotka syöksyi taivaalta, ja viilsi tuon pitkän juomun tuohon", Tiikerivarjon tunnusti ja kosketti hännällään kyljessään olevaa pitkää arpea.
"Alan nyt tajuta, että sekin saattoi olla enne. Olen viimeaikoina myäs nähnyt, että parantajamme Lumisydän on kenties kuullut tuosta ennustuksesta. än käy usein pentutarhassa. Luulen, että salaisuus Hopeakotkasta selviää hyvinkin pian", hän jatkoi.
"Hopeakotka. Se voi tarkoittaa kahta asiaa, hopeaa, ja kotkaa", Shira mietti. Tiikerivarjo jännittyi.
"Hopeasulka! Hän on Hopea, mutta kuka on Kotka...", hän ulvaisi. Shira katsoi kuinka Tiikerivarjon kasvot muuttuivat vihaisiksi.
"Juovasulka on saanut pentuja. Yksi hänen pennuistaan on tummanruskea raidallinen kolli, jolla on meripihkanväriset silmät, ja hänen nimensä on Kotkapentu. Hänessä näkyy isänsä Vatukkakynnen tavoin Tiiikeritähden ulkomuoto. Hän on toinen. Hopeasulka ja Kotkapentu. Mutta mitä ne tekevät?" Tikerivarjo mutisi hiljaa kuin itsekseen. Äkkiä Shira vaistosi muutoksen. Tiikerivarjon ilme muuttui kauhun vääristämäksi.
"Ne tappavat minut! Tähtiklaani haluaa minut hengiltä!" hän karjui. Shira katsoi kumppaniaan järkyttyneenä.
"Luuletko, että Kotkapentu pystyisi edes ajattelemaan surmaamistasi nyt, kun hän on niin nuori? Luulen, että ennustus voi käydä toteen vasta, kun Kotkapennusta on tullut soturi", Shira maukui harkitsevasti. Tiikerivarjo katsahti häneen ja helpottui silminnähden.
"Voin surmata mokoman pennunrääpäleen, ja Hopeasulan, ennenkuin he ovat valmiita", hän naukui. Hänen äänensä oli kylmä ja täynnä vihaa.
Shira katsoi ala metsän varjoihin. Äkkiä hän oli näkevinään valkoisen vilahduksen alhaalla. Tiikerivarjokin oli nähnyt sen, hän karjahti ja syöksyi alas.
"Lumisydän! MInä nyljen sinut!" hän huusi, mutta palasi hetken kuluttua tyhjin tassuin.
"Menköön, hän saa pian ansionsa mukaan", hän jupisi. Shira painautui kumppaniaan vasten.
"Me kestämme ennsutuksen painon yhdessä. Et ole yksin, Tiikerivarjo", hän kuiskasi ja kehräsi.
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
06.05.2013 07:52
Shira marssi vapisevin jaloin rotkoon. Hänen turkkinsa oli yhä veressä. Pohjalla hän huomasi harmaan hahmon. Se oli Sini! Pennut temmelsivät hänen ympärillään. Silja piti Roihun kanssa vahtia.
"Silja!Roihu!" Shira huudahti, ilon kyyneleet valuivat maahan. Silja nosti päätään.
"Shira!" Hän ulvoi ja syöksyi siskonsa luokse.
"Missä Shadow, sade, oka ja Lumi ovat, luulin, että he ovat sinun seurassasi", Silja jatkoi. Shira tunsi palan nousevan kurkkuunsa.
"Käväisin eilen metsikössä. Kuunnousun aikaan. Näin maassa jotain, ja haistoin tuoreen veren", Shira takelteli.
"Astuin lähemmäs, ja tajusin, että kuollut kissa oli... Oka", Shira pakotti sanat suustaan. Silja huudahti kauhistuneesti.
"AStuin hänen ohitseen, ja näin maassa jälkiä. Verijälkiä, ja sukelsi aukiolle. kaikkialla oli hiljaista, ja paikalla haistoin vain veren. Ja näin... näin kissojen tuumiita", Shira jatkoi ääni väristen. Siljan silmät laajenivat.
"Näin isäni. Shadow makasi kiven vieressä. Hänen katseensa oli anova, mutta tyhjä. Hän oli kuollut", Shira kertoi, Silja katsoi maata.
"Sitten.. Sitten näin toisen hahmon, mutta en tunnistanut sitä", Shira värisi muistaessaan emonsa ruumiin, pää kiven alla, tai niin hän oli luullut, "Astuin lähemmän ja.. huomasi kissan pään olevan kivenlohkareen alla. Tunnistin Sateen. Työnsin kiven syrjään, ja...", Shira ei kyennyt kuvailemaan sitä kauheaa näkyä. Kaula päättyi veriseen lätäkköön. Sateella ei ollut enää päätä. Silja nojautui eteenpäin.
"Kerro vain, olen tukenasi", hän kehräsi lempeästi. Shira nielaisi ja pakotautui jatkamaan.
"Työnsin kiven syrjään.... ja melkein pyörryin kauhusta. Emoni kaula päättyi... päättyi... mutta päätä ei ollut. Näin vain verisen lätäkön..." SHira naukui . Silja ulvahti järkytyksestä.
"Näin maassa möykyn, suunnilleen hännänmitan päässä. Kumarruin sen ylle, ja näin kaksi pistettä, mistä Hopeahännän valo heijastui. Näin tuskanhuutoon vääntyneen suun, ja repaleiset korvat. Sateen pää... oli irronnut, ja kallo oli murskautunut... se oli vain muodoton verikasa. Silloin oksensin, ja lähdin pakoon", Shira kuiskasi. ROihu silmäili järkyttyneenä siskoaan. Silja vaikeroi hilja maassa. Sini pentuineen seurasi tilannetta hiljaa sivusta.
"Shira, onko jokin hätänä", kuului lempeä ääni Shiran takaa. Se oli Tiikerivarjo.
"He ovat poissa! Perheeni, sukuni, kaikki!" Shira kiljaisi ja hautautui kumppaninsa turkkiin. Tiikerivarjo kehräsi tyynnyttelevästi.
"Mennään Huurteen luokse. Ehkä hänellä on jotain helpottamaan oloasi", hän kuiskasi Shiran korvaan. Hän auttoi Shiran pystyyn kuonollaan ja auttoi tämän Huurteen pesälle. Valkoinen naaras istui luolan sulla.
"Ota nämä ja mene lepäämään", hän maukui rauhallisesti. Shira kumartui nuolemaan yrtiti suuhunsa. Hän laskeutui uupuneena makuusijalle. Tiikerivarjo suki lempeästi hänen päätään, ja Shira vaipui uneen.
Shira väänäytyi pystyyn. Hän ei ollut enää tunkkaisessa luolassa, vaan metsäaukiolla.
"Valituista toinen on jo valmis, toinen syntyi. Ole varovainen. Kun Hopeakotka ja Tiikeri kohtaavat, loppusi on tullut", kaikui ääni Shiran päässä. Shira ulvahti turhautuneesti.
"Kuka on Hopeakotka, kuka on TIikeri?" hän huusi. Kukaan tai mikään ei vastannut, mutta Shira oli kuulevinaan pehmeät askeleet ruohikossa, ja näkevinään aukion reunamilla sunnattoman kisseläimen varjon. Tiikerin varjon. Shira aukaisi suunsa, mutta loksautti sen kiinni. Tarkoittiko Tiikeri Tiikerivarjoa? Entä kuka tai mikä oli Hopeakotka?
Vastaus:19 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
05.05.2013 17:29

// Veri ja Tuli//

Shira taivalsi Hopehännän alla kohti leirimetsikköä, missä hänen perheensä asui. Yhtäkkiä hän jähmettyi. Ilmassa leijui haju. Veren haju. Shiran mielen valtasi pelko. Hänen tassujensa alla ruohon korsien päissän oli veripisaroita. Hän näki kullanruskean hahmon maassa hänen edessään. Tuore veri kasteli maan kissan alla. Shira astui lähemmäs. Hän hädin tunnisti varjo lailla makaavan liikkumattoman hahmon.
Se oli Oka. Shira parkaisi. Hän kumartui katsomaan veljensä kasvoja. Meripihkanväriset silmät, jotka olivat olleet ain ystävälliset ja lämpimät, olivat nyt kylmät ja ilmeettömät, ja ne tuijottivat taivasta sumeina ja mitäännäkemättä. Shira kohotti kasvonsa Hopehäntään. Hän näki tulisen juovan halkovan taivasta, ja räpytti silmiään. Näky oli kadonnut. Shira kosketti Okan takkuista turkkia ja jatkoi. Maassa oli tassunjälkiä. Verijälkiä. Ne jatkuivat metikön reunaan, ja katosivat sen sisään. Shira nielaisi. Pahaenteinen hiljaisuus lepäsi metsikön yllä. Mitään ei kuulunut. Linnutkaan eivät laulaneet. Kaikkialla oli hiljaista. Shira oti askeleen, ja pakotti jalkansa liikkeelle. Hiipivä kauhu kasvoi hänen sisällään. Veriset jäljeti eivät katkenneet tai kääntyneet takaisin. Ne jatkuivat. Leiriin. Shira haistoi vain veren, pelon, vihan, ja tuskan karvaat tuoksut, ja pelkäsi astua kotiinsa. Shira sukelsi kasvien alle. Hän säpsähti. Maa tuntui tahmaiselta. Hän vilkaisi maahan. Kuiva maa oli märkä. Verestä märkä. Punainen väri tahri Shiran tassut. Hän astui aukealle. Maa oli pettää hänen altaan. Hän ei nähnyt muuta kuin verta. Ja ruumiita. Kissojen ruumiita. Shira lysähti veriseen maahan. Hänen turkkinsa oli veressä, hänen tassunsa olivat veressä. Kaikkialla leijui veren löyhkä, ja se tahri ennen niin kauniin paikan. Shira näki kiven vieressä ruskean ja juovikkaan hahmo, ja hoippui sen luokse. Shira katsoi alas. Se oli Shadow. Kollin katse oli anova. Se oli anova, mutta sumea. Tyhjät silmät tuijottivat tyhjyyteen. Maailam keinui Shiran ympärillä. Kaikki, mitä hän oli rakastanut, oli poissa. Hän hoippuroi toisen kissan luokse. Shira upotti kyntensä maahan. Kauhukseen hän ei tunnistanut hahmoa. Sen pää oli raskaan kiven alla. Mutta juovikas turkki erottui heikkona veren seasta. Shira työni lohkareen syrjään, ja ulvahti kauhusta. Kissalla ei ollut päätä. Kaula päättyi veriseen lätäkköön, mutta päätä ei näkynyt. Shiran silmät täyttyivät kyynelistä. hän vilkaisi ympärilleen, ja näki jonkin matkan päässä maassa möykyn. Se ei ollut kissa, se oli pienempi. Hän erotti kaksi pistettä, joista tähtien loiste hohti. Shira kääntyi ja kumartui möykyn viereen. Hän erotti vain veren. Ja sen keskellä hohtavat pisteetä. Shira kumartui lähemmäs. Hän erotti korvat, ja tuskanhuutoon vääntyneen suun. Veren peitossa olevat hampaat välkehtivät. Shira kurkotti päänsä vielä lähemmäs. Hän erotti ne. Silmät. Kaksi kuolluta silmää, jotka Shira tunnisti kuuluneen emolleen, jonka ruumis makasi hännänmitan päässä. Shira kiskaisi päänsä pois. Hän tiesi, mikä möykky oli. Hän kääntyi kohti ruumistä. Repaleinen nahka oli katkennut, ja pää irronnut. Shira kääntyi kohti veristä möykkyä. Se oli irronnut pää, Sateen, hänen emonsa pää. Shira vatsa kääntyi ympäri, ja hän oksensi. Hänen emonsa oli kuollut hirvittävällä tavalla. Hänet oli paiskattu maahan, ja pää irti oli lähtenyt, ja nyt se oli murskaantunut verikasa, jonka keskellä loistivat hopeahännän tähdet. Shira ryömi pois. Hän tiesi, etteivät kaikki olleet täällä kuolleina, mutta yksi ruumis makasi vielä varjoissa. Sen niska oli katkennut, mutta valkea turkki hohti kuunvalossa. Lumi. Shira ei edes yrittänyt astella hänen luokseen. HÄnen perheensä oli kuollut. Hän ajatteli Siljaa, siniä pentuineen, ja Roihua. Missä he olivat. Olivatko hekin kuolleina josskin. Sira säntäsi ulos leiristä ja syöksyi Okan ruumiin ohi, kohti metsää. Kuka teki tämän? Mitä oli tapahtunut? Kysymykset vyöryivät Shiran mieleen, mutta hän ei tiennyt yhteenkään vastausta.
"Vei tahrii polkusi, ja tuli loimottaa sen päässä, mutta ennen liekkien voimaa sinä astut pois pinnalta maan", kaikui ääni Shiran päässä. Shira säikähti. Hän juoksi sokkona metsään, ja sukelsi vanhaan mäyränkoloon. Shira vapisi. Hän pakottautui nukkumaan.

Punainen valo virtasi koloon. Shira ponkaisi pystyyn ja näki hetken verijoen tulevan häntä kohti. Shira ravisti päätään. Hän nöki punertavan aamuaurinfon ensimmäiset valonsäteet. Hän työntyi ulos. Taivas oli pilvetön. Vihreä metsä kylpi auringon kalvakassa hohteessa.
"Tassu taistelijan ei sinua surmaa, vaan se, jonka valitsit. Hänet surmaaa Kotka hopeinen", sanoi ääni. Shira lyyhistyi maahan.
"Ole rohkealla mielellä", ääni kuiskasi, ja sekoittui vähitellen tuulen huokailuun oksissa. SHira nousi ja peseytyi. Hän ei halunnut palata kotiinsa. Sitä ei enää ollut.

"Veri tahrii polkusi, ja päässä loimottaa tuli. Hopeakotka ja Tiikeri kohtaavat, ja Aurinko värjäytyy punaiseksi verestä."
Vastaus:29 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkapentu, Myrskyklaani
05.05.2013 16:38
Kotkapentu istui Juovasulan vieressä kuuntelemassa miten hänen emonsa oli nähnyt hopeisen kotkan syöksyvän Myrskyklaanin soturin kimppuun. Juovasulka vilkaisi aika ajoin Kotkapentua. Kirsikankukka nukkui väsyneenä Juovasulan vieressä, ja Lintupentu ja Puropentu istuivat hänen vieressään kuunnellen silmät ammollaan Juovasulkaa.
"Ja sitten Kotka syöksyi taivaalta suoraan kohti Tiikerivarjoa. Sen sulat hohtivat hopeaa, ja silmissä loimusi. Sen käyrät kynnet viilsivät Tiikerivarjon kylkeen pitkän ja syvän viillon. Ja keskellä kirkasta päivää. Kuulin tämän Lumisydämeltä, joka oli paikalla silloin", Juovasulka kertoi. Kotkapentu kuvitteli jättimäisen kotkan syöksyvän taivaalta hopeisena salamana, ja viilsi haavan soturin kylkeen. Näky sai hänet jostain syystä värähtämään.
"Hei, leikitään, että Minä olen se kotka!" Kurkipentu hihkaisi.
"Minä olen taas Lumisydän!" Apilapentu ilmoitti.
"Sitten minä olen Tiikerivarjo!" Kotkapentu maukui ja pomppasi jaloilleen.
Kurkipentu katsoi häntä hetken.
"Vaihdetaan, saat olla Kotka, jos minä saan olla Tiikerivarjo", hän pyysi. Kotkapentu nyökkäsi. Ruusupentu ja Kielopentu istuivat edelleen.
"Meille ei ole rooleja", Ruusupentu kimitti.
"Sooh, älkää riidelkö. Minäpä kerron teille toisen tarinan, jossa kaikki voivat olla mukana", Kirsikankukka maukui ja nousi istumaan. Lintupentu hätkähti.
"Voidaanko mekin?" hän vinkui. Kirsikankukka nyökkäsi. Kotkapentu hihkaisi ja istui maahan.
"Kerron teille, miten Ruoska yritti vallata metsän Tiikeritähden jälkeen", hän aloitti.
"Kauan sitten, kun Myrskyklaanin päällikkö oli vielä Sinitähti, käytiin taistelu Aurinkokivistä. Se oli osa vanhaa reviiriämme. Tiikeritähti, siihen aikaan vielä Tiikerikynsi, surmasi siellä Myrskyklaanin varapäällikön Punahännän. Tulisydän, silloinen Tulitassu, otti asian selville. Korppitassu, nykyään erakko, kertoi hänelle kaiken. Kauan sen jälkeen Tiikeritähti johti luopiot entiseen Myrskyklaanin leiriin, joka koitui Tiikeritähden kohtaloksi. Hän yritti murhata Sinitähden....", Kotkapentu kuunteli ahnaasti, miten Tiikkeritähti oli johtanut koiralauman Myrskyklaanin kimppuun, ja kuinka hän oli hakenut Veriklaanin kaksijalkalasta. Sen johtaja Ruoska surmasi Tiikeritähden.
"ja lopulta Tulisydän tappoi Ruoskan, ja metsään lakseutui taas rauha", Kirsikankukka päätti tarinansa. Juovasulka katsoi omia pentujaan.
"Tiikeritähden verenperintö virtaa myös teidän suonissanne, mutta älkää luulko, ettei klaani luottaisi teihin", hän maukui vakavasti.
"Onko TIIKERTÄHTI meille sukua!" Kotkapentu kajautti. Juovasulka nyökkäsi.
"Tiikeritähden poika on Vatukkakynsi, teidän isänne. Sanotaan, että Vatukkakynsi näyttää aivan Tiikeritähdeltä, ja hän on itse sanonut, että se on totta. Tiikeritähti oli valtava tummanruskea raidallinen kolli, jolla oli roihuavat meripihkasilmät", hän kertoi. Kotkapentu tajusi kuvakusen sopivat täydellisesti häneen itseensä. Juovasulka kohdisti katseensa Kotkapentuun.
"Sama turkin väri, samat silmät, samat leveät lavat, sama kehon rakenne, toistuvat nyt hänen poikansa pojassa", hän maukui.
Kotkapentu värähti.
Vastaus:19 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Auringonloiste,Myrskyklaani
05.05.2013 11:36
Tassuttelimme yhdessä Kirkassydämmen kanssa kuulammelle,matka ei tumtunut erityisen pitkältä,sillä olin niin innostunut siitä,että minusta tulisi viimein soturi.
"Älä nyt pompi siinä olemme kohta perillä."Kirkassydän naurahti.
"Oikeasti?!"kiljahdin innostuneena.Jatkoimme nyt matkaa ripeämmin kun sitä oli vähemmän jäljellä.Pian näimmekin sen,se oli niin kaunis suuri lampi.
"Tuoko on kuulampi?"kysyin.Kirkassydän nyökkäsi ja meni lammen pinnan luo.
Hän laski kuononsa kuulammen vedenpinnalle ja viittoi hännällään minua tekemään samoin.Laskin kuononi lammen pinnalle ja tunsin oloni yhtäkkiä oudon väsyneeksi.Suljin silmäni ja vaivuin unen,

Unessa:Avasin silmäni hitaasti ja huomasin,etten ollut enää kuulammella vaan jossain metsässä tämä metsä ei kuitenkaan ollut se Myrskyklaanin metsä jossa minä olin syntynyt.Pian taivaalta näytti tipahtelevan Tähtiklaanin sotureita.Heidän silmissään oli jäänvärinen katse ja turkit olivat valkoisia kuin halla.He laskeutuivat minun ja Kirkassydämmen eteen.
Yksi kissoista astui eteeni hän oli tummalaikukas naaras.
"Hei Aurinkotassu minä olen Täplälehti Myrskyklaanin muinainen parantaja."naaras maukui.
Nyökkäsin Täplälehdelle hitaasti.Sitten hän lähti ja hänen tilalleen tuli siniharmaa naaras jonka tunsinkin jo.
"Sinitähti!"hihkaisin ja naaras asteli ylväästi eteeni.
"Kirkkain tähti on tullut!"tämän julisti.Ja muut kissat alkoivat maukua juhlallisesti.
Kirkassydän katsoi minua hieman kummissaan mutta pysytteli vaiti.
"Teidän on lähdettävä pian.."Sinitähti maukui kuiskaten ja siinä samassa koko kissa lauma alkoi haihtua ilmaan.Säpsähdin hereille ja huomasin olevani taas kuulammella.Olin hieman hätääntynyt siitä mitä Sinitähti oli sanonut.Meidän olisi lähdettävä pian en voinut uskoa korviani en tiennyt miten kertoa tästä kumppanilleni.
"No niin mennään."Kirkassydän maukui ja lähdimme leiriä kohti.Otimme samalla saaliimme jotka olimme metsästäneet ja söimme.
Upotin hampaani hiiren mehevään lihaan ja söin sen muutamalla nälkäisellä haukulla.
Jatkoimme matkaamme kohti leiriä ja tunsin koko ajan pahojen aavistusten lisääntyvän.Mietin kaikkia kamalia tapahtumia joita oli tapahtunut olin nähnyt Tiikerivarjon kumppaninsa kanssa joka oli erakko.Ja olin jäänyt kivivyöryn alle.Jähmetyin hetkeksi muistellessani oranssia katsetta jonka olin nähnyt ennen kuin olin hautautunut kivien alle.
>Tiikerivarjo..<ajattelin hän oli varmasti työntänyt kivet niskaani.
"Tuletko sinä,ei ole enää pitkä matka!"Kirkassydän maukui.
Hätkähdin ja juoksin naaraan kiinni.

Leirissä:

"Tulkoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!"Mustatähti kajautti.Juoksin nopeasti kiven juurelle sillä tiesin,että nyt minut nimitettäisiin soturiksi.
"Minä Mustatähti Myrskyklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen.Hän on opiskellut ankarasti ymmärtääkseen jalot lakimme ja on hänen vuoronsa tulla soturikisi.
Aurinkotassu lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puollustaa tätä klaania jopa henkesi uhalla?"
"Lupaan."mau'uin väristen innosta.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi.Aurinkotassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Auringonloisteena.Tähtiklaani kunnioittaa Nokkeluuttasi ja Rohkeuttasi,ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi!"Mustatähti julisti.
"Auringonloiste,Auringonloiste!"kuulin huutoa suurin ääni taisi lähteä Nopsavarjosta.Hymyilin kumppanilleni lempeästi,mutta samalla mietin mitä kerrottavaa minulla hänelle olisi.
"Perinteiden mukaan Auringonloisteen pitää valvoa hiljaa."Musttatähti maukui.
Huokaisin nyt en voisi kertoa Nopsavarjolle asiaani.
Ilta alkoi jo hämärtyä ja muut menivät nukkumaan.Olin yksin valvomassa ja mielessäni oli mitä synkimmät ajatukset.
>Ole kiltti Sinitähti ja auta minua en pärjää ilman sinua.<ajattelin.
Vastaus:28 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rikkovarjo, Jokiklaani
04.05.2013 18:27
Luku 17

Oon pakomatkalla synkkyydestäni

Tummanharmaa raidallinen kolli hiipi puiden välissä. Tämä seisahtui hetkeksi paikoilleen ja kohotti kuononsa ja veti sieraimiinsa kuivaa, pölyistä ilmaa. Siinä saattoi erottaa hitusen sadetta, mutta haju oli niin ohut ja katosi niin nopeasti ettei siitä voinut olla varma. Mutta päällimmäisin, kiinnostavimpina tuoksuina erottuivat vesimyyrä ja kostea, herkullinen kalan haju. Rikkovarjo mietti hetken, ennen kuin päätti kalastaa vesimyyrän sijaan. Samassa eläin kipittikin rivakasti joentörmää pitkin ja katosi saman tien koloonsa. Se näytti pieneltä ja luisevalta, varmaan kuivuuden takia. Tuollainen pieni otus ei riittäisi edes pennun vatsaa täyttämään, mutta jos hän sen sijaan saisikin pari kalaa, niillä voisi ruokkia huonompana aikana puoli klaania. Niinpä soturi asteli rauhallisesti joen rantakivikkoon ja kyyristyi erään suuren, laakean kiven reunalle ja kiinnitti katseensa laiskasti virtaavaan epätavallisen matalaan jokeen. Vesi oli kyllä kirkasta, muttei järin syvää. Siitä huolimatta kivien väleissä solahteli tasaiseen tahtiin pienehköjä kaloja. Rikkovarjo kohotti käpälänsä hitaasti ilmaan ja kalan osuessa kohdalle tämä kauhaisi vettä pohjaa myöten kynnet esillä. Kirkkaat vesipisarat lensivät ilman halki ja samassa kivellä räpisteli isohko, kiiltäväkylkinen kala. Rikkovarjon ei tarvinnut kuin kerran läimäistä sitä päähän, kun se oli jo hengetön. Soturi naurahti voitonriemuisesti ja kaivoi kuivaan maahan kuopan haudaten kalan siihen. Tämä lähti jo takaisin joelle päin, kun kuuli hätääntyneen huudahduksen puiden välistä. Kirkas, kimeä ääni kaikui ilmassa. Rikkovarjo kiepahti ympäri ja lähti juoksemaan aukion poikki. Ääni oli Vaahterakukan. Vatsakarvat maata viistäen tämä juoksi kuivassa ruohikossa aiheuttaen tomupilviä joka askeleella. Maa oli hyvin kuivaa ja kasvit nääntyneitä. Ei tarvittaisi kuin yksi vaivainen kipinä että se roihahtaisi liekkeihin. Kolli loikkasi ketterästi kuivuneen joenuoman yli ja jatkoi siitä edelleen matkaansa metsään. Rikkovarjo sukelsi solakasti aluskasvillisuuteen ja kiihdytti vauhtiaan entisestään kirkaisun halkoessa ilmaa. Soturi loikkasi pensaan ylitse ja saapui pienelle aukiolle, jonka keskellä paini kaksi hyvin tutuksi käynyttä hahmoa. Toinen, huutaja, oli Vaahterakukka ja toinen, suuri savunharmaa kolli Savuturkki. Savuturkki oli juuri painanut hänen kumppaninsa maata vasten ja kohotti käpälänsä viimeiseen iskuun. Rikkovarjo syöksyi aukion halki. ”Ei!” tämä karjui mennessään ja kuuli juuri kumppaninsa veljen maukuvan: ”Loppusi.” Tummanharmaan silmissä roihahti vihan liekki, eikä tämä sinä hetkenä kyennyt hallitsemaan itseään. Kollin silmissä musteni. >>Ei, vaan sinun.<< tämä ajatteli ennen kuin tarttui tiukasti kiinni Savuturkin niskasta ja puri leukansa yhteen, mikä oli tappava isku. Vaahterakukka ryömi vapaaksi silmät lasittuneina kauhusta ja järkytyksestä. Pimeys alkoi kaikota Rikkovarjon katseesta ja tämä pudotti kylmän viileästi Savuturkin liikkumattoman ruumiin maahan. Silloin järkytys iski tähän täydessä mitassaan, eikä hän kyennyt kohtaamaan kumppaninsa katsetta. Samassa hetkessä Rikkovarjo käytti hyväkseen Vaahterakukan hämmentynyttä olotilaa ja pakeni aukiolta. Tämä juoksi metsän halki, ei suunnalla väliä. Hän ei kyennyt tuntemaan mitään muuta kuin pakottavan, polttavan halun päästä pois tilanteesta. Polttavamman kuin yksikään viherlehden ajan auringonkierto. Kuuma, polttava ilma puski vasten kollin kasvoja tämän kiihdyttäessä vauhtiaan, vaikka oli aivan suorituskykynsä äärirajoilla. Pensaan piikit riipivät tämän kylkiä ja onnistuivat tekemään tälle verta tihkuvia naarmuja, mutta kolli ei välittänyt siitä. Pahaksi onneksi hän saapui suurelle aukiolle, jonka reunamilla istuskeli Punatassu, tämän oma poika. Rikkovarjo ei olisi tahtonut että kukaan näki hänen lähtevän, mutta Punatassu näytti jo huomanneen hänet, eikä hän voisi juosta takaisin metsän varjoihin. >>Ei minulla kai ole muutakaan vaihtoehtoa kuin kertoa hänelle..<< kolli mietti ärtyneenä ja loikki suurilla, ilmavilla hypyillä poikansa luokse. ”Isä!” tämä naukaisi ilahtuneena jo kahden ketunmitan päässä. Rikkovarjolla ei kuitenkaan ollut aikaa löpistä. Hän tahtoi vain päästä pois, pois.. soturi kosketti nopeasti punaruskean nuoren kollin lapaa ja kuiskasi nopeasti: ”Kerro Vaahterakukalle ja sisarillesi, että rakastan teitä kaikkia. En välttämättä enää palaa.” tämä päätti lauseensa ja pinkaisi juoksuun halki tomuisen suomaan. Kyyneleitä ei ollut, eikä tullut. Suru, lempeys ja ilo olivat haihtuneet kuin usva tämän sielusta. Tilalle oli tullut katkeruus, viha, epätoivo ja sammumaton halu. Kaikki ne tunteet, jotka hän oli kuiden aikana tukahduttanut, niiden pimeimmät varjot olivat hiipineet tämän sieluun peittäen sen kenties ikuiseen pimeyteen. Kollin silmissä sumeni jälleen, mutta hän jatkoi juoksemista, vaikka tunsi suussaan veren kitkerän, metallisen maun. Pieni verivana juoksi tämän leukaa pitkin ja helakanpunaista verta pisaroi maahan. Rikkovarjon aistit olivat niin pimennossa, ettei hän nähnyt kuinka taivaan peittivät mustat pilvet ja kuumuus muuttui sietämättömäksi. Samassa taivaalta tipahti ensimmäinen, ukkosmyrskyä edeltävä pisara tämän kuonolle. Sitten tuli toinen, kolmas, neljäs… eikä aikaakaan kun vettä tuli valtavin pisaroin taivaan täydeltä. Rikkovarjo juoksi edelleen sokeasti eteenpäin. Tämä oli nyt Myrskyklaanin reviirillä, vaikkei sitä itse tiennytkään. Kuulampi läheni lähenemistään. Ensin kuului korvia hivelevä jyrähdys ja sen jälkeen valtava, hohtavan valkoinen salama halkoi miltei mustaa taivasta. Rikkovarjon lyhyt turkki oli läpimärkä, joskaan se ei muuttunut niin raskaaksi kuin pitkäkarvaisemmilla Myrskyklaanin kissoilla. Kollin sydän kävi ylikierroksilla, tämä tuupertuisi aivan pian ylirasituksesta. Jyrähdys oli palauttanut Rikkovarjon maan tasalle ja tämä alkoi tuntea pistävää syyllisyyttä siitä, että oli lähtenyt. Kuulampi tuli näkyviin. Jokiklaanilainen juoksi sen ohi askeleet hoippuen, tuulenpuuska oli kaataa pienen kissan kumoon. Tämä etsi katseellaan suojapaikkaa, ja yllättäen löysikin sellaisen, pienen kolon kalliossa joka oli suurten puitten ympäröimä. Ne huojuivat uhkaavasti tuulessa ja muuttuivat valkoiseksi aina salaman valaistessa mustan taivaan. Rikkovarjolle ei suotu vaihtoehtoja. Kolli syöksyi luolaan viime hetkessä sillä vain sekuntien päässä siitä hetkestä kuului äänekäs sähköinen sihahdus ja alkoi kuulua uhkaavaa rutinaa. Samassa yksi niistä suurista männyistä jotka olivat joskus kasvaneet kolon edustalla, kaatui pienen kalliokolon eteen. Rikkovarjo istui raskaasti puuskuttaen vähän matkan päässä ja tuijotti kauhuissaan aukkoa, joka oli puoliksi jäänyt puun peittämäksi. Pakokauhu alkoi täyttää tämän pään. Nyt hän ei pääsisi enää pois tästä kirotusta luolasta! Enempää kolli ei ehtinyt ajatella, kun tämän vaipui raskaaseen uneen.
Aukaistessaan seuraavan kerran silmänsä tämä huomasi olevansa kuunhohtoisella aukiolla, joka muistutti häntä eräästä tutusta, mutta aikoja sitten unohdetusta paikasta. Nyt hän tunsi sen. Nelipuut! Rikkovarjo tiesi heti, ettei ollut yksin. Hän kiepahti ympäri ja näki edessään Väärätähden, Pikkusulan ja Sirpalesydämen hohtavat hahmot. Kolli oli aivan ymmällään, mutta myös niin onnellinen nähdessään Pikkusulan ja Sirpalesydämen pitkästä aikaa. ”Miksi minä? Miksi tulitte juuri minun uneeni?” hän maukui ärtyneellä äänellä peittääkseen hämmennyksensä. Pikkusulka sulki silmänsä ja maukui kirkkaalla äänellään: ”Koska olemme valinneet sinut. Sinut ja Rastaanvireen.” Väärätähti nyökkäsi ja viittasi hännällään kuunvalossa hohtavan pienen lammen pintaa hännällään. ”Katso.” tämä maukui. Siinä samassa kun Rikkovarjo oli kääntänyt katseensa pois, näkymä muuttui. Joka puolella oli liekkejä, ne söivät kaiken joka niiden eteen tuli. Äkkiä niiden eteen lennähti hopeanharmaa sulka. Ensiksi näytti siltä ettei sille käynyt mitään, mutta samassa sen kärjestä valui veripisara, joka alkoi valua pitkin sulan keskiosaa. Kun se oli päässyt loppuun asti, se putosi maahan ja siinä samassa sulka roihahti liekkeihin ja paloi poroksi. Liekit alkoivat hiipua, ja pian kaikkialla oli vain mustiksi kärventyneitä puunrunkoja ja tuhkan peittämää maata. Jokin käski Rikkovarjon katsoa sulasta jäljelle jäänyttä harmaata tuhkaa. Maa alkoi tahriintua verestä. Samassa tuhkasta nousi esiin ylväs kissan hahmo, jota ei kuitenkaan voinut tunnistaa. Sen vierelle nousi samankokoinen hahmo, mutta se oli matalammalla kuin edellinen, mutta oli ikään kuin rikkonainen. Ne nousivat yhä korkeammalle ja korkeammalle. Samassa toinen aukaisi preussinsiniset silmänsä ja niistä hohkaava valo valaisi koko ympäröivän mustuneen maaston, kissan lavoille laskeutui lintu, rastas. Rikkovarjo henkäisi. Sen täytyi olla Rastaanvire. Vielä enemmän hän hämmästyi kun Rastaanvireen hahmon vierellä oleva kissa aukaisi silmänsä. Ne olivat meripihkan- ja jäänsiniset. Hänen omat silmänsä. Äkkiä se loikkasi alas ja juoksi kohti maata nousevaa, mustaa, pimeyttä hohkaavaa piikkiä. Olento tuhosi sen. Maisema alkoi hämärtyä pikkuhiljaa, mutta Rikkovarjon verkkokalvolle piirtyi kuva palavasta sulasta. ”Sulan valta ei ole voimakas, se hiipuu, verenvuodatuksessa sen aika on laskettu. Tulee tuli, joka hukuttaa alleen Sulan. Verestä ja sulan tuhkasta nousee uusi johtaja, joka on valaiseva metsän kohtalon. Tähdistä voimansa saanut kukistaa varjojen mahdin. Kumartavat vuoret, metsät, maa, uutta hallitsijaa, joka valaisee maat ja taivaat mahdillaan.” Sirpalesydämen ääni kaikui. Rikkovarjo ei nähnyt enää mitään, tämä vaipui rauhalliseen, levolliseen uneen.

”Ennen kuin täällä on rauha, veri veressä virtaa, ja järvi hukkuu veren valtaan.”
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sysitassu, Varjoklaani
04.05.2013 18:16
//Tässäpä vähän lyhyempi versio alkuperäisestä tarinasta, jonka kirjoitin tekstinkäsittelyohjelmaan ja olin juuri kopioimassa sitä, kun painoinkin vahingossa väärää painiketta ja sana sanalta huolellisesti mietitty työ katosi deletoitujen tekstien Paratiisiin. Mutta sehän onkin se laatu, ei pituus...//

Jotain pientä ja kevyttä naksahtaa poikki. Ensin säikähdän, sitten kiroan varomattoman askeleni. En ole metsällä, mutta en halua että minut kuullaan.
Pakenin jälleen vaivihkaa leiristä. Ajattelin jälleen viettää rauhallisen hetken, jolloin tekisin jotain mieluista ja ajattelisin mukavia. Mutta tänään se ei onnistuisi.
Ongelmana on se, että Koivusydän, mestarini, oli huomannut kovin vähäisen panostukseni koulutustuokioihin ja sitä kautta edistymiseeni oppilaana. On totta, etten kovin useasti jaksa harjoitella vaanimisasentoja tai jäljittämisen teoriaa iltaisin. Johan olen Koivusydämen johdolla niitä opetellut koko päivän, enkä omasta mielestäni mikään totaalinen täystuho ole.
Pysähdyn nuuskimaan ilmaa. Kenties metsän rauhoittavat tuoksut auttaisivat mieltänikin hiljentymään.
"En ikävä kyllä voi nimittää sinua soturiksi, jos jatkat samaa taktiikkaa. Oikeasti. Se ei toimi kovin hyvin", oli mestari sanonut tänään koulutustuokiomme päätteeksi. Olimme harjoitelleet sammakoiden pyyntiä palaneella vuorivaahteralla.
"Suosittelisin sinua harjoittelemaan itseksesikin. Oletko tehnyt niin?" kysyi hän.
Vastasin harjoitelleeni aina toisinaan. Valehtelin.
"Hm. Siinä tapauksessa minun pitää ehkä raportoida päällikölle huonohkosta oppimiskyvystäsi. Tänään et tiennyt juurikaan oikeita vastauksia ihan yksinkertaisiin kysymyksiin", huomautti Koivusydän.
Olin kuin puulla päähän lyöty. Oliko mestari väittänyt minua tyhmäksi? Jos ihan tarkkoja ollaan, niin kyllä minä aina joskus vähän harjoittelinkin - metsässä kävellessäni saatoin joskus ihan kokeeksi vaania eläimiä - ainakin ajatuksissani.
Nuolaisen pari kertaa rintaani, vien tassun korvalleni ja pudistan siitä enimmät liat. Kaikkialla ympärilläni kohoavat tiheäoksaiset kuuset ja männyt, mutta tiedän, että korkeintaan parin ketunmitan päässä noiden puiden takana alkaa suo. Kellertävänvihreää sammalta jatkuu hyvän matkaa kaikkiin ilmansuuntiin.
Hetken mielijohteesta poikkean kiinteäksi tallatulta polulta varvikkoon, kuusten pistelevien neulasten peittämien oksien läpi suon laitaan. Seesteisensininen taivas laskeutuu kaukana siintävien puiden taa. Mättäiden lomasta kohoaa yksi pieni, ohut koivunvarsi tuolla ja toinen samanmoinen tuolla. Muualla tähän vuodenaikaan niin kirkkaan vihreänä säkenöinyt ruoho näyttää täällä ankealta, harmaansävyiseltä. Pilvinen taivas peittää auringonkin.
En halua jäädä oppilaana katsomaan vierestä, kuinka kaikki muut toverini yksi kerrallaan nimitetään sotureiksi. En halua nähdä, kuinka kaikki nykyiset pennut nimitetään ensin oppilaiksi ja sitten sotureiksi, samanaikaisesti kun minä olen klaanin - kenties koko metsän - vanhin oppilas.
Istahdan siihen, suon laitaan, ajattelemaan soturin elämää. Saisin syödä aamuisin. Pystyisin menemään ja tulemaan leirissä miten huvittaa. Osallistuisin hurjiin taisteluihin ja saisin tehtäviä päälliköltä. Voisin saada oman oppilaan.
Katson hiljaisena sivusta, kun ehkä ketunmitan päässä jokin eläin liikuttelee puolukanvarsia. Ehkä hiiri. En tee mitään; en osaa metsästää hiiriä.
Jos ihan oikeasti ajatellaan, en kauheasti välitä taisteluista. Mitä minä niistä hyötyisin? Klaanini voisi voittaa yhtä todennäköisesti kuin hävitä, vaikka taistelisinkin kuin viimeistä päivää. Aina on mukana joku altavastaaja, joka ennemmin tai myöhemmin pilaa meidän mahdollisuutemme, tai ainakin yrittää parhaansa. Jos klaanini häviäisi, saisin vain repaleisen turkin, loven korvaani ja yhden hurjan tarinan kerrottavaksi, kun olen vanha. Jos voittaisin, klaanini saisi arvostusta ja kunniaa. Klaanini. En minä.
Suurin piirtein samanlainen oli suhtautumistapani omaan oppilaaseen. Saisin valvottavakseni jonkun suloisuudellaan valloittavan karvapallon, josta minun pitäisi kouluttaa verenhimoinen soturi. Kauhean innostavaa. Tuhahdan.
Mestariudessa oli tosin se puoli, ettei varapäälliköksi ja sitä kautta päälliköksi voi yletä, jos ei ole ollut ainakin yhden oppilaan mestari. Päällikkyys vastaa tarkalleen arvojeni toteutumista. Minä. Klaanillinen kissoja on valmis kuolemaan puolestani, vaikka olisin kuinka järjiltäni. Toki hokisin tekeväni kaiken Varjoklaanin puolesta, mutta vaikka joku tietäisikin totuuden, ei hän voinut todistaa oikeita ajatuksiani. Täydellistä.
Mutta sitten on varapäällikkyys. On monta syytä, miksi olen päättänyt pysyä poissa tuosta asemasta. Jos kaikki nuo syyt pitäisi tiivistää yhteen, niin varapäällikkyys on suunnilleen kuin päällikkyyttä ilman kahdeksaa henkeä ja ylintä arvovaltaa leirissä. Sen lisäksi vastaisin partioista, ja ottaisin osaa jokaiseen taisteluun, joka tielle sattui. Ja noissa taisteluissa olisin se, johon kaikki kovimmat vastustajat halusivat päästä kynsiksi.
On alkanut sataa. Tavallaan olen huomannut satunnaiset, pientäkin pienemmät vesipisarat, jotka aina vaivihkaa tippuvat kuonolleni, tavallaan en sisäistänyt asiaa silloinkaan, kun noiden pisaroiden aikaväli lyheni ja lyheni, kunnes lopulta satoi kaatamalla.
Jospa vain olisi joku tapa, jolla päästä päälliköksi olematta varapäällikkö. Tosin, niin varmaan olikin. Jos sekä päällikkö että varapäällikkö kuolisivat niin lyhyellä aikavälillä, ettei uusi varapäällikkö, siis minä, ehtisi edes juurikaan perehtyä askareisiinsa, kun jo yleni jälleen.
Mutta minun pitää ensin olla soturi, ennen kun voin alkaa edes vakavasti ajatella koko asiaa. Ja minun pitää kehittyä, jotta Koivusydän vaikuttuisi ja pian nimityttäisi minut soturiksi. Viisain keino kehittyä on noudattaa mestarin ohjetta ja alkaa harjoitella asioita myös koulutustuokioiden ulkopuolilla. Mutta en halua antaa sitä vaikutelmaa, että jollakulla on valta sanella minulle ohjeita ja minä toteutan ne sokeasti. Edes Koivusydän, vaikka ihan mukava mestari olikin, ei saisi luulla niin.

Siitä lähtien olen livahtanut leiristä aina vähintään kerran päivässä ulos. Niin olin tehnyt tuohonkin sateiseen iltapäivään asti, mutta nyt lisäsin rauhallisiin kävelyretkiin myös ankarat metsästystaktiikoiden ja taisteluliikkeiden itsenäisen harjoittelun.
Salaa tietysti.
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, Myrskyklaani
04.05.2013 15:11
" On varmaan raskasta hoitaa viittä pentua?" Mau'uin Juovasulalle myötätuntoisesti. " Niin on." Juovasulka huokaisi. " Mutta rakastan heitä kaikkia hirveästi." Juovasulka jatkoi. Nyökkäsin tälle hitusen verran, ja kännyyin katsomaan pentujen leikkiä." Keksit heille oikein kauniit nimet." Mau'un Juovasulalle. Juovasulka katsoo minuun ja kääntää päänsä takaisin pentuihin. " Sinun mieltäsi painaa jokin." Mau'uin Juovasulalle. " Niin kai, mutta en ole val....." Lause jäi kesken, kun Juovasulan katse osui Kotkapentuun. Minäkin hiljeni, ja juuri silloin keksin kuka oli toinen jonka kohtalo oli surmata Hopeasulan kanssa Tiikerivarjo,> se oli itse Kotkapentu!<Olin niin tohkeissani, koska olin keksinyt sen. > Sen täytyy olla kotkapentu. Tämä näyttääkin Turkin väriltään kotkanta. < Minä totean innoissani. " Anteeksi, mutta nyt minun täytyy mennä Juovasulka. Parantajan tehtävät eivät saa viivästyä." Mau'un juovasulalle. Juovasulka nyökkäsi heikosti. Nousin ylös ja tassuttelin parantajan pesälle.> Ai niin Kirjohäntä sanoi minulle, että tämän käpälään sattuu. Tutkin käpälän ja annan tälle vähän unikon siemeniä. Ei kuitenkaan liikaa.< Päätän. Lasken lehdelle pari Unikonsiementä ja lähden kohti klaani vanhimpia. " Huomenta Lumisydän." Tuhkamarja nau'kui. " Miten parantajana olo on sujunut?" Tuhkamarja kysyi. " Hyvin Tuhkamarja, kumminkin joskus on hankalaa ilman sinua." Mau'un tälle vastauksen. " Kyllä sinä totut sitten." Tuhkamarja kannusti. " Kiitos Tuhkamarja." Mau'un. " Toin Kirjohännälle unikonsiemeniä ja päätin tutkia tämän käpälän." Mau'uin Tuhkamarjalle. Tuhkamarja nyökkäsi vähän minä kännyin Kirjohännän puoleen. " Saanko katsoa?" Kysyin." Katso pois." Kirjohäntä vastasi ja ojensi käpäläänsä. Kun olin tutkinut sen sanoin." Ei mitään ihmeellistä, onko siihen sattunut paljon." Mau'uin. Kirjohäntä nyökkäsi. " Syö nämä ne helpottavat." Mau'uin tälle. Kirjohäntä söi unikonsiemenet ja kitti. Minä kännyynin ja lähdin hyölkäämään kohti tuoresaaliskasaa, koska minulla oli nälkä. Otin tuoresaaliskasata oravan ja tassuttelin parantajan pesän suu aukolle syömään oravan. Hotkin oravan nälkäisillä puraisuilla, orava oli ravitsevaa ja hyvää. >Nyt kerron Hopeasulalle ennustuksesta.< Päätin. Nousin yläs ja hölkkäsin sotureiden pesälle. " Hopeasulka" Huhuilin. " Mitä?" Hopeasulan ääni kuului ja tämä tuli ulos sotureiden pesästä. "Minulla on sinulle kerrottavaa, se liittyy Tiikerivarjoon." Mau'uin. hopeasulan kurkusta pääsi heikkoa murinaa. Vittasin häntä seuraamaan minua, ja minä lähdin kohti metsää. Kun olimme pässeet pois leirin läheltä kerroin tälle ennustuksesta.

—————Myöhemmin—————

" Ethän kerro kellekään Hopeasulka? " Kysyin Hopeasulalta. " Et edes Kotkapennulle, hän ei ole vielä valmis." Lisäsin. " En en." Hopeasulka ja puhdisti samaan aikaan päätä.

// Tämmönen tyhmä sekava luki-häiriönen tarina' ja vielä sen lisäksi lyhyt.//
Vastaus:hyvin kirjoitat vaikka sinulla on luki-häiriö, 20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aurinkotassu,Myrskyklaani
04.05.2013 12:37
Herättelin Nopsavarjoa sotureiden pesällä,kolli oli unenpöpperössä eikä tajunnut,että se olen minä.
"Eikö nykyään saa edes nukkua rauhassa?"kolli murahti väsyneesti.
"Et nyt minulla on asiaa."mau'uin ja jatkoin kollin raviselua.
"Aurinkotassu sinäkö se siinä?Onko tämä unta?"Nopsavarjo kysyi ja katsoi minua.
"Ei tule nyt!"hoputin.
"Sinulla,sinullahan on vain.-"kolli aloitti änkyttäen.Laitoin häntäni hellästi tämän suun eteen ja kehotin tätä olemaan hiljaa ja seuraamaan.Kumppanini näytti samalla yllättyeeltä ja iloisena.
"Oma kaunis Aurinkotassuni."kolli kehräsi ja puski minua.Nuolaisin tämän poskea ja lähdin hänen kanssaan kävelylle.
"Sinulla oli jotain asiaa eikö vain?"Nopsavarjo maukui ja katsoi minua huolestunut pilke silmissään.
"Sain ennustuksen Sinitähdeltä ja se liittyy siihen matkaamme."mau'uin.
"Mitä siinä sanotaan?"Nopsavarjo kysyi hiljaa.
"Että minä tulen loistamaan vuorilla kuin kirkkain tähti ja tulen valaisemaan polun sinulle."kuiskasin.
Olimme hiljaa ja mietimme mitä ennustus voisi tarkoittaa.
"Näemme sen sitten kun lähdemme."kumppanini huokaisi.
"Mutta milloin me lähdemme?"tivasin tältä.
"En tiedä.."Nopsavarjo huokaisi.Painauduin vasten rakastani ja aloimme vaihtaa kieliä.
"Oma rakas Aurinkotassuni."kolli kehräsi.Puskin kollia ja päästin kurkustani äänekästä kehräystä.
"Meidän on paras mennä takaisin leiriin."Nopsavarjo maukui hetken päästä.En olisi tahtonut hetken loppuvan vielä,mutta tiesin kumppanini olevan oikeassa.
Lähdimme leiriä kohti rinnakkain kävellen.Kun saavuimme leiriin huomasimme,että kaikki olivat jo heränneet.
"Kas kas Arpinaama palasi!"kuulin Oravatassun pilkkauksen.
Nopsavarjo asettui suojelevasti eteeni.
"Ei."mau'uin tälle hiljaa ja astelin suoraan Oravatassua kohti.
"Olenko todella?"tivasin tältä.Oravatassun kasvoille levisi ällistynyt ilme.
"Ne ne ovat poissa noita kahta lukuun ottamatta!"Oravatassu kiljahti.
"Se on totta."mau'uin kylmän viileästi.Oppilas näytti hiukan hätääntyneeltä kun katsoin häntä jäätävällä katseellani.
"Mene!"sihahdin tälle ja oppilas juoksi äkkiä oppilaspesälle.
Näin Nopsavarjon hymyn sivusilmällä.
"Aurinkotassu!"kuulin Kirkassydämmen äänen.Tassuttelin naaraan luo ja katsoin tätä kunnioittavasti.
"Minun on määrä viedä sinut kuulammelle."naaras maukui juhlallisesti.
"Niinkö vau sehän tarkoittaa,että minusta tulee pian soturi!"hihkaisin.
Naaras nyökkäsi ja viittoi minua seuraamaan parantajanpesälle.
"Tässä ovat matkayrttisi."Lumisydän maukui ja laski eteeni yrttikäärön.
Söin kitkerän makuiset yrtit ja lähdin Kirkassydämmen kanssa metsälle.
"Tarkistetaanpas ensin taitosi."naaras maukui.
"Metsästänkö?"kysyin.
"Kyllä minä menen piiloon seuraamaan miten edistyt."Kirkassydän maukui ja juoksi saniaisten sekaan.
Haistelin ilmaa ja sain vainun hiirestä.Lähdin hiipimään otusta kohti ja kun olin tarpeeksi lähellä loikkasin tämän kimppuun ja taitoin tämän niskat.Hymähdin tyytyväisenä ja hautasin hiiren.Haistelin uudestaan ilmaa ja sain vainun vesimyyrästä.Se istui selkä minuun päin ja ilmeisesti jyrsi jotain.Loikkasin pitkällä loikalla sen päälle ja sain sen hengiltä puremalla niskaa.Sain myös rastaan ja toisen hiiren.
"No niin olen tyytyväinen suoritukseesi lähdetään!"kuulin Kirkassydämmen äänen.

Vastaus:28 kp:eetä, olet nyt soturi, onnea
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Särötassu, Varjoklaani
03.05.2013 21:39
Luku 1:

-Présage-

Heräsin siihen, kun kuulin mestarini astelevan tänne, oppilaiden pesän perimmäiseen nurkkaan. Vetäydyin hieman taaksepäin ja sähähdin.
"Tahdon vielä nukkua!" Murisin ja Pikkupilvi huokaisi.
"Ymmärräthän, ettet ole enää pentu. Tulisit nyt", mestarini mutisi ja kosketti minua kuonollaan. Ärähdin ja vastahakoisesti nousin ylös.
"Venyttele ja peseydy rauhassa, odotan leirin reunalla", hän ohjeisti ja nyökkäsin. Venyttelin hitaasti jokaisen jäseneni erikseen ja suin rivakasti turkkini puhtaaksi. Kiireesti loikin kollin luo joka kysyvästi nosti kulmakarvojaan.
"Menemmekö ensin metsästämään?" Hän kysyi ja huokaisin.
"Ei sillä nyt niin väliä ole", kuiskasin ja painoin pääni. Minua ei yhtään kiinnostaisi tehdä mitään.
"No, metsästetään koska taistelu ei oikein ole alaani", kolli naurahti ja lähdin seuraamaan tätä. Pian Pikkupilvi kiihdytti juoksuun ja kiristin itsekin tahtiani. En pitänyt pitkistä juoksumatkoista, joten toivoin sen päättyvän pian. Yht'äkkiä mestarini pysähtyi ja vilkaisi minua.
"Mitä haistat?" Hän kysäisi ja hymyili hieman. Nuuhkaisin ilmaa ja keskityin vain haistelemiseen ja kuuntelemiseen. Kääntelin korviani eri suuntiin ja paikansin monia ääniä ja kuonollani monia tuoksuja. Vain muutaman tuoksuista tunnistin.
"Hiiri, jänis ja orava", hihkaisin Pikkupilvelle. Ei tämä ollutkaan niin hirveää, itseasiassa hauskaa. Mestarini nyökkäsi ja kehräsi tyytyväisenä.
"Kyllä. Ja nyt elämän tärkeä oppitunti, muistakin tämä", kolli sanoi ja katsoi silmiini. Nyökkäsin rivakasti ja henkäisin hiljaa. Hyvästä muististani olisi paljon hyötyä. Pikkupilvi laskeutui vaanimisasentoon ja vilkaisi minua. Hän lähti hiipimään hiljaa hiiren hajua kohti.
"Seuraa", Pikkupilvi supisi ja pudottauduin samaan asentoon kuten hän ja seurasin tämän rinnalla mitä hän teki.
"Hiiri tuntee, jänis kuulee", hän sanoi ja hiipi hiirtä kohti. Näytti kuin hänen käpälänsä eivät olisi koskettanutkaan maata. Kun lähdin hiipimään tätä kohti, huomasin että itsekin omasin saman taidon. >Nyt yllätän hänet...< Mietin ja virnistin itsekseni. Rivakkaan tahtiin hiivin Pikkupilven vieressä, eikä hän huomannut minua. Nuolaisin viiksiäni ja ponnistin korkealle ilmaan. Laskeuduttuani maahan suoraan hiiren päälle puraisin sen niskat nurin. Nostin hiiren suuhuni ja kun vilkaisin Pikkupilveä, näin tämän typertyneen ilmeen.
"Ma..ma.. mahtavaa!" Hän hihkaisi ja loikkasi eteeni.
"Kiitos...?" Mutisin ja hän ohjasi minut menemään oravan hajua kohti. Nyökkäsin aavistuksen verran.
"Laske hiiri siihen ja peitä se mullalla", Pikkupilvi huudahti vielä ja tein miten tämä neuvoi.
---
En ollut saanut mitään kiinni lukuunottamatta hiirtä sekä melkein oravaa.
"Se närhikin lensi suoraan kuononi edestä..." mutisin ja nuuhkaisin ilmaa. >Raato... huijaan Pikkupilveä< Tuumiskelin ja virnistin. Nappasin oravanraadon maasta ja hain hiiren mukaani. Pikkupilvi saapui minua vastaan ja hihkaisi. Olin varmasti hienon näköinen roikottaessani oravaa hännästä ja pitämällä hiirtä toisella suupielellä suu täynnä.
"Mennään leiriin", hän ohjasi jänis suussaan. Orava tippui ja nostaessani sitä näin, että se oli variksenruokaa... >Tuo on enne jostain kamalasta...<

//Anteeks lyhyt ja sekava tarina\\
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
03.05.2013 18:24
Tiikerivarjo hyvästeli Piikkikynnen ja Roihun. Tänä yönä hän tapaisi heidät uudelleen. Tiikerivarjo haistoi Aurinkotassun, tämä oli nähnyt hänet Shiran kanssa, ja Tiikerivarjo aikoi pyyhkiä tapahtumat hiirenaivoisen oppilaan mielestä. Hän seurasi Aurinkotassua vuorille. Kun naaras pysähtyi nuolemaan käpäliään, Tiikerivarjo loikki kivien suojassa ylemmäs. Hän huomasi helposti irtoavat kivenlohkareen, joka irrotessaan laukaisisi vyöryn, joka osuisi suoraan Aurinkotassun päälle. Tiikerivarjo ponnisti takajaloilleen, ja työnsi ison ortokiven liikkeelle etutassuillaan. Ryminä alkoi kuin ukkonen, ja alhaalla Aurinkotassu nosti päänsä. Tiikerivarjo murisi. Aurinkotassun kauhun valtaavat silmät kohtasivat hetkeksi Tiikerivarjon roihuavan katseen, ja oppilas hautautui kiviin. Tiikerivarjo loikki alas ja veti Aurinkotassun yläruumiin näkyviin, mutta jätti jalat kivikasan alle. Hän ei tahtoisi tappaa oppilasta vielä, ei vielä, sillä tänä yönä hän saisi uusia murhia tililleen. Tiikerivarjo ulvahti silkasta riemusta ja tassutteli pois paikalta jäätävän rauhallisesti. Hän menisi vielä Shiran luokse, ja sen jälkeen järvelle. Hän tarvitsisi mutaa.

"Mikä kesti?" Roihu ulvahti, ja Piikkikynsinosti katseensa.
"Luulisi, että haluat tappaa", hän jatkoi ivallisesti. Tiikerivarjo hillitsi raivonsa.
"Ei tässä mikään kestänyt, hautaan vain yhden oppilaan kivivyöryn alle", hän maukui pehmeästi ja istahti rannalle kahden mustan kissan eteen. Piikkikynnen silmät laajenenivat. Roihu katsahti Tiikerivarjoon ahnaasti.
"Käydään suunnitelma läpi. En halua Shiran haistavan minua, kun näkee perheensä vainajina", Tiikerivarjo murisi. Roihu nousi seisomaan.
"Sade otti minut Ruoskan joukoista, kun olin vasta pikkupentu. Hän vei minut väkisin. En ole sukua Shiralle tai kenellekään muullekaan. Ruoska oli isäni. Minulla oli sisaruksia, mutta en muista heistä mitään", hän maukui.
"Olet Ruoskan poika. Hänen henkensä elää sinussa; näytät aivan häneltä, isommalta vain", Piikkikynsi murahti.
"Kieriskellään mudassa, Se häivyttää hajumme", Tiikerivarjo keskeytti. Roihu mulkaisi häntä ja heittäytyi niljakkaaseen mutaan. Tiikerivarjo kieristeli hänen vieressään. Muta takertua hänen paksulla turkilleen, ja pian hän oli aivan mudan peitossa.
"Mennään", hän murahti. Kolmikko taivalsi reviirien halki niittymaille, ja Shiran perhe avusti läheisessä metsikössä. Roihu sihahti, kun Oka työntyi ulos.
"Hei Roihu, olet aivan mudassa", kolli tervehti.
"Saat kunnian osoittaa olevasi sanojesi mittainen", Piikkikynsi murahti. He etenivät rivinsä kohti Okaa. Roihu vilisi hänen kurkkuunsa aukio ja tukki tämän suun painamalla hänet hiekkaan. "Petturi! Olet veljeni!" Ola korisi.
"Enkä ole! Isäni oli Ruoskan!" Roihu murisi ja upotti vielä kerran hampaansa Okan kurkkuun, ja kolli valahti veltoksi.
"Se siitä. Minä on Shadown", Tiikerivarjo murisi ja paljasti pitkät kyntensä.
"Minulle Lumi", Piikkikynsi murahti.
Roihu epäröi.
"Vie sinä Sini pentuineen pois, ja ota Silja mukaan. Tule sitten hoitelemaan Sade", Piikkikynsi sihisi. Roihu nyökkäsi ja sujahtivat metsikköön. Pian hän toi ulos kumppaninsa sekä tämän pennut, ja Siljan.
"Menkää metsän reunaan, ja odottakaa siellä", Roihu maukui. Sini ja Silja töykkivät pennut eteenpäin, ja joukko hävisi kummun taakse. Roihu katsahti Tiikerivarjoon ja Piikkikynteen.
"Mennään", Tiikerivarjo murahti. Roihu syöksähti metsikköön, ja Tiikerivarjo loikkasi hänen peräänsä. Piikkikynsi säntäsi heidän kannoilleen. Shadow nukkui kuuman Auringon väsyttämänä. Tiikerivarjo sihahti halveksivasti ja heitti Kollin päin kiveä. Shadow säpsähti hereille.
"Ole aina valppaana!" Tiikerivarjo sihahti ja viilsi Kollin kurkun auki pitkällä kynnellään. Koriseva ulvahdus rahastoista ilmaa, ja Shadow kierähti maahan kuolleena. Piikkikynsi viilteli Lumia. Naaraan veren tahrima turkki sojotti pystyssä. Piikkikynsi murahti ja katkaisi Lumin niskat, ja naaras valahti hervottomaksi. Roihu kamppaili Sateen kanssa.
"Sinä veti minut isäni luota, ja hän on nyt kuollut! Maksat siitä hengelläsi!" Musta kolli ulvoi ja veti Sateen niskat taakse ja upotti hampaansa hänen kaulaansa. Sade kirkaisi ja putosi maahan kuolleena.
"Se siitä. Shira tulee tänne Auringonlaskun aikaan. Mennään", Piikkikynsi maukui ja loikki leiristä ulos.
"Mene ja vie Sini, pennut ja Silja rotkoon", Tiikerivarjo sanoi Roihulle, ja kolli katosi hämärään.
"Mennään vastaanottamaan uudet vieraamme" Piikkikynsi naukuija loikki Tiikerivarjo kannoillaan kohti metsää.
Vastaus:19 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aurinkotassu,Myrskyklaani
03.05.2013 14:33
Avasin silmäni siitäkin huolimatta,että ne tuntuivat inhottavan raskailta hetken en nähnyt muutakuin mustaa pimeyttä saatoin haistaa pienen häivähdyksen kissan makeasta tuoksusta.
"Aurinkotassu älä pelkää.."kuulin kauniin äänen.Haistelin ilmaa,mutta naaraan makea tuoksu leijui kaikkialla.
"Älä pelkää..."kuului kaikuva ääni.
Hätkähdin vapisten hereille ja nuolin itseäni lavoissani oli seittiä.
>Selvisin!<ajattelin muistellessani kiviä jotka muussasivat koko kehoni.Kipitin ulos parantajan pesästä jodakseni lätäköstä vettä.Kuulin kauhun henkäisyjä joka puolelta.
>Mitä nyt?<mietin jännittyneenä.
Tassuttelin vesilätäkön luo ja aloin latkia vettä,nostin pääni hitaasti ja järkytyin nähdessäni kuvajaiseni.
Peruutin lätäkön luota järkyttyneenä ja tunsin kyyneleet jotka valuivat arpisia kasvojani pitkin.Juoksin kauhuissani parantajanpesään ja hautasin kasvoni sammaleeseen.Itkin ja valitin sitä mitä Tähtiklaani ei ollut voinut estää.Pian kuulin askelia pesänsuuaukolta.Jatkoin itkemistä ja purin hammasta.
"A-aurinkotassu?"kuulin Nopsatassun säikähtäneen äänen.
"Mene pos!"huusin ja tyrkkäsin hänet pois.
"Mitä sinä oikein teet mehän olemme kumppaneita?"kolli ihmetteli.
"Emmekä ole!Näin sinut puhumassa kotikisulle ja näytitte olevan hyviäkin ystäviä!"sähisin.
"Tipi on vain eräs tuttu,sinua minä rakastan!"kolli maukui.
"Nopsatassu tarkoitatko todella sanojasi?"kysyin varovasti.
"Tietenkin."Nopsatassu maukui.
"Mutta minähän olen ruma etkö nähnyt kasvojani?"tivasin.
"Minua ei liikuta miltä näytät rakastan sinua aina.Ja voisitko muuten kutsua minua Nopsavarjoksi olen nimittäin soturi."kolli maukui.
Painoin pääni tätä vasten ja kehräsin onnellisena kolli nuoli minua lempeästi.
"Onnea nyt kun olet soturi."mau'uin hymyillen ja kiedoin häntäni tämän hännän ympärille.

Seuraavana päivänä:

Lumisydän otti seittejä pois kasvoiltani minua hermostutti mitä muut sanoisivat arvistani nyt.
"Valmista ole sitten varovainen."Lumisydän maukui ja päästi minut menemään.
Kipitin epävarmoin askelin ulos pesästä ja näin Lukkitassun ja Oravatassun.
"Kas kas Arpinaama on herännyt."Lukkitassu nauroi.
"Niin ihme kun ei lättynaama!"Oravatassu hekotti.Painoin pääni murheellisesti tassujeni päälle normaalisti oisin sanonut jotain mutta olin menettänyt itseluottamukseni kokonaan tämän koetuksen jälkeen.
"Arpinaama!"oppilaat lällättivät.Silloin kumppanini syöksyi eteeni sähisten uhkauksia Oravatassulle ja Lukkitassulle.Päästäistassu liittyi heidän kuoroonsa.
"Arpinaama sai apujoukkoja"Lukkitassu ivaili.
"Paras että hiljennytte heti tai minä puutun asiaan."Nopsavarjo murisi.
>Ei joudut vain hankaluuksiin älä tee sitä minun takia.<ajattelin kauhuissani.
"Voi kuinka meitä pelottaa."Oravatassu irvaili.Silloin Nopsavarjo suuttui hän loikkasi oppilaitten päälle ja alkoi kynsiä ja raapia heitä.Oravatassu,Päästäistassu ja Lukkitassu piiloutuivat paikalle tulleen Lehväpilven taakse.Lehväpilvi alkoi sättiä Nopsavarjoa 'viattomien' oppilaiden kiusaamisesta.
"Nopsavarjo tule tänne!"kuulin Mustatähden vihaisen äänen.Nyökkäsin kollia menemään tämän luo ja tämä asteli päällikön pesään.
Mestarini oli kuollut joten kaikki oli nyt aivan sekaisin muutenkin en keksinyt mitään tekemistä,joten päätin ottaa kunnon unet.

Paripäivää myöhemmin:

Istuin kalliolla katsomassa alas laaksoon en ollut koskaan enne nähnyt tätä paikkaa puut hohtivat hopeaa ja riistaa näytti olevan kaikkialla.
>Missä olen?<ajattelin katsoen ympärilleni.
"Aurinkotassu tule tänne.."kuulin Sinitähden tutun ja lempeän äänen.Lähdin kävelemään naaraan ääntä kohti.
Pian erotin siniharmaan naaraan istumassa selkä minuun päin.
"Katso veteen."naaras kehotti.En ollut varma siitä,sillä en tahtonut nähdä arpisia kasvojani.
"Älä pelkää katso vain."naaras nyökkäsi ja katsoi minua läpitunkevalla sinisellä katseellaan.
Huokaisin ja laskeuduin katsomaan hopeiseen veteen.Näin siinä itseni,mutta arvet olivat poissa näytin onnelliselta oppilaalta,sitä minä en kyllä enää ollut.
Sinitähti näki ilmeeni ja tuli viereeni istumaan.
"Tuo naaras oli älykäs,rohkea ja hauska."naaras maukui hymyillen.
Hän silitti hännällään minua ja näytti ymmärtävän miltä minusta tuntui.
"Lupaan sinulle Aurinkotassu tämän."hän aloitti juhlallisesti.
"Niin?"kysyin epävarmana.
"Sinä tulet loistamaan vuorilla kuin kirkkain tähti ja valaiset polun kumppanillesi."Sinitähti maukui.
"Sinitähti kuule en tiedä haluanko olla valittu."huokaisin murheellisena.
"Sinä et selvästi luota itseesi noiden haavojen takia."naaras maukui.
"Ne ovat arpia ja pysyvät."murisin.
"Ei ne ovat syviä haavoja sinulla on vain kaksi arpea."Sinitähti pudisti päätään.
"Eivät ne kuitenkaan lähde pois."mutisin.
"Ole kiltti ja harkitse lähtöäsi Nopsavarjo ei selviä ilman sinua."naaras maukui ja vinkkasi silmää,
Heräsin nopeasti,aurinko ei ollut vielä edes noussut.Huokaisin ja poljin maata kyllästyneenä en saisi enää unta.Yhtäkkiä kurkkuani alkoi kuivata.
>Sinitähti en todellakaan mene!<murisin ajatuksissani.Lopulta jano kuitenkin vei voiton ja tepsutin oppilaspesästä pois.Huokaisin ja laskeuduin juomaan vettä,se oli ihanan viileää ja raikasta.Kuten tavallista nostin päätäni joten näin kuvajaiseni.Jähmetyin paikoilleni katsoin tarkemmin ja tajusin minulla todella oli vain kaksi arpea kasvoissa.Toinen viilsi kuonoani pitkin poskelle ja toinen oli toisella poskella.Ei ollut enää kamalia lommoja silmieni ylä puolella.Silmäni säihkyivät ja oisin voinut hyppiä ilosta,mutta minulla oli kuitenkin eräs asia tehtävänä..

jatkuu..
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
03.05.2013 12:44
Luku 38; Jokaisella on varjonsa

Rastaanvire asteli tavalliseen tapaansa leirin halki kuono ylväänä pystyssä etsien tiettyjä kissoja, jotka hän oli valinnut metsästyspartioon Tuuliklaanin rajalle päin. Tarkoituksena ei tietenkään ollut vain metsästäminen, vaan myös rajan silmällä pitäminen. Kahakoita naapuriklaanin kanssa oli syntynyt aivan liian paljon lähiaikoina. Syynä oli tietenkin Poltetähden jälkeen noussut Varistähti, joka suorastaan haastoi riitaa Jokiklaanin kanssa kaikenaikaa. Ensin he olivat hyökänneet, koska joku idiootti -luultavasti typerä kotikisu- oli kalastanut lukuisia kaloja mädäntymään Tuuliklaanin ja Jokiklaanin rajalle, ja tietenkin Varistähti oli heti syyttänyt tästä viatonta Jokiklaania. Rastaanvire ei ollut vielä varma, kuka ilkityön oli tehnyt, mutta Tiikeritassu oli härnännyt tuuliklaanilaisia väittäen liittyvänsä siihen jotenkin. Varapäällikkö ei ollut saanut kuulustelussa mitään irti itsepäisestä oppilaasta, ja oli sitten luovuttanut ja päästänyt Tiikeritassun taas omille teilleen. Seuraava taistelu oli syntynyt Tuuliklaanin puolelle järvestä kadonneen jättiläiskalan jahdista. Rastaanvire ei enää muistanut, kuinka monta taistelua oli jo käyty läpi, mutta oli sitten kuinka monta hyvänsä, jokaisella kerralla kissat haavoittuivat ja joku saattoi kuollakin. Varapäällikkö itse oli riistänyt Varistähdeltä tämän ensimmäisen elämän hukuttamalla päällikön kesken taistelun. Symbolihäntä oli haavoittunut aika pahasti ja tämä nilkutti yhä, eikä todellakaan pysynyt oppilaansa Tiikeritassun perässä.
Naaras haukotteli ja sulki hetkeksi silmänsä. Hän avasi ne ja kaikki leirin kissat olivat hävinneet tuosta vain. Hän katseli ympärilleen äimistyneenä. >Mitäs tämä nyt on?< Sitten jostakin kuului kissan kivuliasta valitusta. Rastaanvire paljasti huolella teroitetut kyntensä ja pinkaisi ääntä kohti. Se kuului parantajanpesän suulta. Varapäällikkö huomasi pesän suulla makoilevan mustan kissan, joka oli peittänyt kasvonsa käpäliensä väliin.
”Oletko kunnossa?” Rastaanvire kysyi ja tökki mustaa kissaa kylkeen. Se nyyhki ja ulisi jatkuvasti ja sitten käänsi kasvonsa kohti naarasta. Rastaanvire parkaisi ja loikkasi taaksepäin kun huomasi kissan kasvot. Sillä ei edes ollut kasvoja! Silmien ja kuonon kohdalla oli epämääräistä valuvaa limaa, ja valkoinen suu vuosi kuolamaista vaahtoa. Olento oli huomannut Rastaanvireen, sillä nyt tämä toisti hänen nimeään lopettamatta.
”Rastaanvire... Auta minua...” Kissamainen olento uikutti ja haroi tassunsijaa töpöillä jaloillaan. Sen turkki oli tahriutunut kuivuneesta verestä ja käpälät oli naarmutettu pienillä arvilla. Rastaanvire piti katseensa kiinni olennossa mutta siristi sitten silmiään ja katsoi pimeään parantajanpesään. Siellä ei näkynyt mitään, eipä tietenkään. Varapäällikkö henkäisi helpottuneesti ja kuuli taustalta ulituksen. Se ei ollut enää samanlaista mitä hetki sitten. Se oli tuplaantunut. Aivan kuin sata kissaa maukuisi yhden puolesta. Rastaanvire vilkaisi mustaa kissaa jonka vääntynyt valkoinen suu värisi kun tämä päästi valittavia äännähdyksiä. Naaras veti syvään henkeä ja astui sisälle pimeään pesään.
”Auta meitä...” ympärillä ulistiin. Meitä? Ennen kuin hän ehti reagoida kunnolla, jokin tarttui häntä etukäpälästä. Toinen tarttui takajalasta ja hänet kaadettiin maahan. Rastaanvire sätki ja yritti päästä kylmästä otteesta. Hän huitoi terävillä kynsillään ympärilleen ja tunsi niiden osuvan jonnekin. Kun naaraan silmät olivat tottuneet kunnolla pimeään, hän erotti hehkuvan, valkoisen kuunsirpin tapaisen vääntyneen suun. Hän tunsi kylmät, mustat tassut jalkojensa ympärillä. Ympärille avautui monta kymmentä, eri kokoista mustaa, kasvotonta kissaolentoa jotka liikkuivat aavemaisesti sokeina, houraillen Rastaanvireen nimeä ja pyytäen epätoivoisesti apua. Rastaanvireen pupillit olivat laajentuneet pimeässä suuriksi, ja ne tärisivät hätäisesti.
”Päästäkää irti!” Varapäällikkö rääkäisi ja sai itsensä irti olentojen otteista. ”En osaa auttaa teitä! En edes tiedä mitä te olette! En ole päällikkönne!” Olennot pysähtyivät kuullessaan ”päällikkö” sanan. Rastaanvirekin lopetti sätkimisen ja hengitti hitaasti katsoessaan kissojen kasvottomia, verisiä päitä.
”Oletpas!” yksi, pieni musta olento, joka muistutti kissanpentua, inisi. ”Rastastähti! Rastastähti!”
Muutkin olennot yhtyivät sen huutoihin.
”En ole!” Rastaanvire väitti vastaan ja vetäytyi kohti suuaukkoa. Mutta suuaukko pakeni häntä. Naaras hätkähti ja juoksi sen perään, mutta se ei pysähtynyt. Jokin kamppasi hänet ja hän kaatui jälleen naamalleen maahan. Hän ei voinut nousta, kun jokin piti häntä maassa käpälällään. Varapäällikkö käänsi päätään niin, että näki mikä häntä piteli maassa. Se oli yksi niistä olioista, mutta se alkoi muuttumaan. Veri sen turkista haihtui pois ja turkinväri muuttui savunmustaksi. Sille ilmestyi kasvot. Siniset silmät ja tumma kuono. Rastaanvire tunnisti kissan nyt Varistähdeksi.
”Sinä senkin!” Naaras raivosi ja sohi ympärilleen tuloksetta. Varistähti päästi tyytyväistä murinaa. Muut kasvottomat olennot kerääntyivät Rastaanvireen ympärille virne silmättömillä naamoillaan. Pian nekin kuitenkin muuttuivat kissoiksi. Kauhuissaan Rastaanvire alkoi tunnistamaan kissoja. Pikkusulka, Pajupuro, Symbolihäntä, Nokkospolku, Sisiliskovarjo, Sirpalesydän, Rikkovarjo, Sulkatähti, Vaahterankukka, Sulkaturkki, Aaltojuova, Ruskolehti, Teerenlento, Pihkapentu, Lehvätassu... Pian kaikki oliot olivat ottaneet jonkin hänen tuntemansa kissan muodon.
”Auta meitä...” kissat kaiuttivat. Rastaanvire pysyi hiljaa ja katseli niitä. Sitten jostakin kuului narisevaa ääntä. Naaras käänsi päänsä ääntä kohti ja näki jotain vielä pahempaa. Kaukaisuudesta käveli hänen pentuaikojensa painajaisten varjopuita ja niiden mukana tuli varjokissoja, jotka myös liittyivät lukuisiin painajaisiin. Varjot ja kissat väistyivät jonkin tieltä. Ne asettuivat punaisen veripolun ympärille ja polkua pitkin käveli kissa. Valtava, ruskea raidallinen kissa.
”Tiikeritähti!” Rastaanvire sähähti. Tiikeritähti virnisti ja hänen takaansa tuli muita Pimeydenmetsän kissoja ja Piikkikynsi.
”Oletko valmis koulutukseen, Rastastassu?” Tiikeritähti mourusi ja levitti suunsa omahyväiseen hymyyn.
”Ei!” Naaras murisi. ”Ei enää koulutusta! Menkää pois!” Hänen silmänsä laajenivat vielä enemmän, kun Tiikeritähden varjosta nousi kasvoton kissaolio. Varistähti päästi hänestä irti ja Rastaanvire nousi jaloilleen. Hän oli valmiina hyökkäämään Varistähden kimppuun, mutta kissaolio vei kaiken huomion. Sekin alkoi muuttamaan muotoaan. Sen limainen turkki tuuheni ja piteni, mustat raidat juovittivat sitä, vaalea rintakehä loisti pimeässä, korvat pitenivät ja muuttuivat repaleisiksi. Lopulta se avasi tummansiniset silmänsä ja katsoi ilmeettömästi Rastaanvirettä. Sen suu oli vai ohut viiva, mutta sitten se repäisi vasemman suupielensä auki. Sen kellertävät poskihampaat pistivät esiin ja veri valui mustaan maahan. Rastaanvire joutui pakokauhun valtaan, kun huomasi katsovansa itseään. Hänen hengityksensä tiheni ja kaikki hiljeni. Naaraan katse sinkoili kissasta toiseen ja hän ymmärsi jotain kauheaa.
”Älä valehtele!” Rastaanvire murisi ja painoi kyntensä maahan. ”En ole Tiikeritähden varjo! Varjo seuraa ikuisesti sen omistajaa, mutta minä en ole Tiikeritähden varjo!”
Tiikeritähti hymyili jälleen. ”Hyvin hoksattu. Mutta mistäs sinä sen tiedät, jos sinusta tuleekin minunlaiseni. Eikö valta ollenkaan miellytä? Sulkatähti on jo vanha, eikä hänestä ole vastusta sinulle. Olet paljon nuorempi ja voimakkaampi. Päällikkösi elää varmasti viimeistä elämäänsä.”
”Kerro että tahdot puhua hänen kanssaan partioista ja sujauta tuoresaaliiseen tassullinen kuolonmarjoja niin se on nopeasti ohi!” Varjoista kävelevä Piikkikynsi räkätti.
”En koskaan alentuisi siihen”, Rastaanvire piiskasi häntäänsä puolelta toiselle ja karkotti sillä lähimpänä seisovia kissoja kauemmas. ”En koskaan alennu tuollaiseen. En tahdo joutua Pimeydenmetsään loppuiäkseni kouluttamaan viattomista kissoista verenhimoisia tappajia.”
”Eikö se houkuta?” Hänen edessään seisova klooni kysyi.
”Ei!”
Kloonin ilme vääntyi vihaiseksi ja se kävi hänen kimppuunsa. Se iski terävät hampaansa Rastaanvireen kurkkuun.
”Jokaisella on varjonsa, ja minä olen sinun!” Se sähisi.
”Hyvänen aika, lopeta tuo sätkiminen jo! Herätät kaikki järven toisella puolellakin!”
Rastaanvire avasi hengästyneenä silmänsä sotureidenpesässä. Hänen vieressään seisoi äreän näköinen Rikkovarjo. Varapäällikkö pysyi hiljaa ja tarkisti turkkinsa. Ei jälkeäkään taistelusta. Se oli vain tavallinen painajainen.
”Kuulitko minä sanoin?” Rikkovarjo kysyi.
”Häh?” Rastaanvire maukaisi. ”Ta-taisi mennä ohi.”
”Saanko lähteä aamupartioon?” tummaraitainen kolli toisti.
”Niin, niin... Mene vain ja ota kaksi muuta kissaa mukaasi...”
Rikkovarjo katsahti häneen vielä hieman huolestuneena mutta käveli sitten ulos pesästä. Rastaanvire makasi pedillään ja katsoi kaislakattoa yhä hengästyneenä.

”Saanko tulla sisälle?” Rastaanvire kysyi Sulkatähden pesän ulkopuolella.
”Tule vain.” Sisältä kuului.
Varapäällikkö työntyi kivipesään. Pesän takanurkassa lepäsi Sulkatähti, joka venytteli raajojaan haukotellen. ”Mitäs sinä?” päällikkö kysyi.
”Ajattelin vain että..” Varapäällikkö mutisi. ”Kumpi olisi parempi aamiaiseksi,hiiri vai vesimyyrä?”
Sulkatähti naurahti ja katsoi Rastaanvirettä huvittuneena. ”Luulin jo että se olisi jotain vakavaa, kuten Tuuliklaaniin liittyvää. Noh, tuota... Se tietenkin riippuu siitä, kumpi niistä on pulskempi.”
”Niin, tietenkin. Olet oikeassa. Hei hei. Nähdään.” Rastaanvire sopersi ja perääntyi pesästä. Sulkatähti oli huomannut, että jokin ei ollut aivan kunnossa. Varapäällikkö nielaisi ja loikkasi nurmikolle. Hän katsahti kissoihin ja meni summassa ensimmäistä kissaa kohti, joka tarttui häneen katseeseensa, Sulkaturkki. Sitten hän muistikin, että siitä ei olisi järkeä. Sulkaturkki oli nyt kuningatar ja hoiti Kotkankiidon pentuja. Seuraavaksi silmiin osui Ruskolehti.
”Ruskolehtiruskolehtiruskolehti!” Rastaanvire hätiköi ja kompuroi kollin luo. Ruskolehti katsoi häntä ihmeissään ja kysyvänä.
”Mene rajapartioon.” Varapäällikkö käski ja pomppi sitten Vaahterankukan luo.
”Sinäkin menet rajapartioon. Ole tarkkana äläkä anna kenenkään ylimääräisen astua meidän puolellemme rajaa.” Vaahterankukka oli sanomassa jotain vastaan, mutta Rastaanvire oli jo kaukana pentutarhan edustalla.
Varapäällikkö huokaisi ja katsoi valppaana ympärilleen aivan kuin varjot voisivat hyökätä tuosta vain kimppuun. Hän katsahti omaan varjoonsa, ja oli huomaavinaan valkoisen virnistyksen sillä. Naaras huudahti peloissaan ja kaatui nurmelle niin, että kaikki kääntyivät katsomaan häntä. Rikkovarjo meni hänen ohitseen aamupartio perässään. ”Onko kaikki varmasti kunnossa?”
”On, on, on, on.” Rastaanvire toisteli ja vilkutti kollille käpälällään. Sitten hänen huomionsa kiinnittyi taas varjoon. Tällä kertaa hän oli näkevinään sillä kiiluvat, punaiset silmät. Varapäällikkö hyppäsi kohti varjoaan. Juuri sillä hetkellä pilvi tunkeutui auringon eteen ja varjo hävisi muiden varjojen sekaan. Naaras kompuroi ympäriinsä ja näki kaikkialla punaisia silmiä. Hän hengitti syvään ja vilkaisi ympärilleen. Kaikki tuijottivat häntä. Hän nolostui.
”Sain varmaan auringonpistoksen.” Hän kähisi. ”Menenkin tästä Teerenlennon luo...”
Rastaanvire kompastui omaan häntäänsä ja nousi sitten hätäisesti pystyyn ja mateli turkki pystyssä kohti parantajanpesää toivoen, ettei hän löytäisi sieltä kasvottomia kissaolioita.

//En voinu vastustaa kiusausta. Oon yhä niin sanotusti lomalla kaikilla hahmoillani vaikka teinki tän tarinan. (Sekava tarina)
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Punatassu, Jokiklaani
03.05.2013 11:55
Luku 1
Metsästelyä Jokiklaanin pusikossa ja maailman eeppisin otsikko

Vihreä ja ruskea katse kohtasivat, teerikukko tuijotti Punatassua parin hännänmitan päässä kanervien lomassa kuin transsissa. Lintu vain jatkoi tuijottamistaan punaruskean kollin hiipiessä sitä kohti. Mikä sitä vaivasi? Enää hännänmitta erotti oppilaan saaliistaan. Enää yksi askel, ja kolli olisi tarpeeksi lähellä. Hahaa! Punatassu loikkasi kohti lintua joka näytti yllättäen vapautuneen kahleistaan, mutta eihän se pitkälle ehtinyt lentää kun oppilas jo tarttui terävillä kynsillään kiinni sen toisesta mustasta, villisti räpyttävästä siivestä suistaen linnun tasapainosta. Mustat sulat vain pöllysivät ympäriinsä, peittäen Raskasjalalta näkyvyyden oppilaaseensa. Teeri rääkäisi kovaäänisesti säikyttäen pian kaiken riistan täältä nummille saakka, mutta kamala rääkynä päättyi äkisti linnun pudotessa alas, alas, alas.. Kuului rusahdus, kun linnun niska kerran taittui äärimmilleen ja napsahti poikki luun kohdalta. Punatassu laskeutui hiukan raskaasti maahan, mutta tasapainossa kolli oli, sitä ei sopinut kiistää. Kolli tarttui kiinni linnun kaulasta ja tunsi terävien valkoisten hampaidensa
uppoavan linnun tummaan, mehukkaaseen lihaan. Tämän silmät hohtivat ylpeydestä kollin astellessa mestarinsa luokse pörröinen, raidallinen hännäntöpö ylväästi pystyssä. Tämä oli toipunut hyvin ketun hyökkäyksestä, sillä Karviaistassu oli pelastanut hänet. Tosin kettu oli katkaissut tämän hännän, joten nyt se oli pelkkä töpö vain. Aaltojuovan ja Ruskolehden pojasta oli sittemmin tullut tämän paras ystävä. Toisin kuin tämän nokkavasta ja näsäviisaasta siskosta, Tiikeritassusta. Nyt kolli oli kuitenkin jossakin muualla mestareineen, vaikka jostain syystä Punatassu ei oikein luottanut tummanruskeaan raidalliseen soturiin. Olihan tämä sentään pelätyn Tiikeritähden poika. Oli Perhonsiipikin, mutta kullanruskea naaras oli ollut oppilaalle jotenkin läheinen. "Hyvin napattu, huomasin että olit kuunnellut mitä sinulle opetin!" raidallinen kolli kehui. Punatassu heilutteli iloisesti hännäntöpöään ja killitti mestariaan kiusallisen läpitunkevalla katseellaan. Raskasjalka Henkäisin ja nousi seisomaan. "Sitten opetan sinut kalastamaan. Uidahan sinä osaat?" Punatassu luimisti korviaan. "En vielä.. Yhtään." tämä maukui ja pyöritteli hiekkaa mustalla käpälällään. Raskasjalka katsoi tuohon hiukan huolestuneesti ja heilautti häntäänsä vähän matkan päässä virtaavaa jokea kohden. "No, älä sitten mene liian lähelle reunaa.." tämä maukui. Punatassu nyökkäsi ja lähti loikkien seuraamaan mestariaan halki kuivuneen, pölisevän nurmimaan. Joka askel lennätti ilmaan suuremman tomupilven. Tietysti hän osasi uida, paremmin kuin useimmat oppilaat, jopa soturit. Ainakin paremmin kuin Laventelimyrsky, entinen Jokiklaanin soturi, joka oli lähtenyt klaanista tapettuaan Kosteaturkin. Punatassun emo, Vaahterankukka oli kertonut kaikenlaista pennuilleen ajasta ennenkuin he olivat edes syntyneet. Tämä oli myös kuulemma vihannut vettä ja pelännyt uimista. Raskasjalka kyyristyi laakealle kivelle ja kohotti käpäläänsä väreilevän vedenpinnan yläpuolella. Punatassu huokasi tylsistyneenä. Sitten soturi kauhaisi vettä ja samassa hopeakylkinen kala räpisteli avuttomasti kuivalla maalla, Raskasjalka tappoi sen rivakalla iskulla päähän. Punatassu henkäisi ihastuksesta. "Minäkin tahdon oppia tuon!" tämä maukui innokkaasti ja loikki erään korkean kiven päälle, jonka alapuolella oli taatusti syvää. Raskasjalka loi nuorukaiseen varoittavan katseen, mutta tuo ei ollut siitä välittävinäänkään. "No niin, opeta nyt sitten!" tämä naukaisi. Raskasjalka pyöritteli silmiään, kapusi kivelle ja kyyristyi lähelle vedenrajaa. Punatassu teki samoin ja tuijotti vettä. "Sinun täytyy ensin paikantaa kala." vanhempi soturi neuvoi. Punatassu nyökkäsi innokkaasti ja alkoi tuijottaa vettä. Eikä aikaakaan, kun vedessä näkyi hopeinen välkähdys. "Nyt, kun kala on kohdallasi, kauhaise se pinnalle." Raskasjalka maukui. Punaruskea kolli siristi silmiään ja kauhaisi vettä. Kala kuitenkin väisti kokemattoman saalistajan liikkeen ja ui rivakasti pois paikalta. Punatassu sähähti turhautuneena ja läisikäisi vettä. Raskasjalka sihahti varoittavasti. "Älä nyt, ajat ne pois! Yritä uudestaan." Punatassu keskittyi nyt enemmän ja kalan uidessa paikalle tämä kauhaisi vettä kynnet esillä. Tällä kertaa tämä tunsi kalan kynsissään ja näki sen putoavan maalle. Tämä oli kuitenkin yrittänyt hieman liikaa, ja pian Punatassu katosi kiven toiselle puolelle ja vajosi veteen. Kolli sukelsi yhä syvemmälle ja syvemmälle, sinne aasti jossa auringon säteet eivät päässeet enää pinnan alapuolelle ja vesi muuttui tumman sinivihreäksi. Sitten oppilas alkoi kauhoa voimakkaasti eteenpäin, vedenrajaa pitkin. Lopulta punaruskea kolli kapusi rannalle ja katseli ympärilleen. Tämä huomasi uineensa niin kauas, että Raskasjalkaa ei enää edes näkynyt. Hetken kuluttua raidallinen soturi ilmestyi pienen nummen takaa, mutta joku muu kiinnitti tämän huomion. Metsänrajasta tätä lähestyi pieni tumma, raidallinen hahmo. Rikkovarjo. "Isä!" Punatassu hihkaisi kun kolli pääsi hänen luokseen. Tällä ei tuntunut kuitenkaan olevan kaikki hyvin. Soturin kasvoilla oli villi, jännittynyt katse. Soturi kosketti nopeasti poikansa lapaa ja kuiskasi: "Kerro Vaahterakukalle ja sisarillesi että rakastan teitä kaikkia. En välttämättä palaa enää." sitten soturi jatkoi matkaansa nopeammin kuin Punatassu oli kenenkään nähnyt juoksevan. Rikkovarjo katosi pian näkyvistä. Oppilaan töpöhäntä nuupahti, tämän korvat painuivat niskaa vasten ja vedet kihosivat tämän silmiin. "Isä.." tämä niiskaisi hiljaa ja kohotti käpälänsä tämän menosuuntaan. "Älä mene.."
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänloikka, Myrskyklaanii
03.05.2013 11:32

Nousin ylös nurmikolta jokiklaanin reviirillä. Siitä, kun olin pudonnut jokeen oli jo suunnilleen kolme päivää. >Olikohan minua kaivattu Myrskyklaanissa?< Sitä en tiennyt varmasti, mutta ei varmaan, koska eihän kukaan minua kavata osaisi kun minullahan ei ole oppilastakaan tai kumppania.
Mutta sen parempi! Koska ei, jos minua ei ole kaivattu voin vain astella leiriin, kuin yhtään mitään ei olisi tapahtunut ja kuin en olisi poissa ollenkaan koskaan ollutkaan.
>Missäköhän se oppilas on? En nimittäin osaa täältä yksin kotiin.< ajattelin.
Minulla oli kyllä paha valkoyskä ja kuumettakin jonkin verran, sen tiesin kuumottavasta otsastani ja aivasteluistani ja yskimisistäni, sekä nenäni vuotamisesta.
Nousin huojuville jaloilleni hiukan kömpelösti. Tähyilin ympärilleni sitä oppilasta etsiskellen.
Tiesin hyvin, että voisin saada viheryskän, jos valkoyskääni ei parannettaisi ajoissa. Minua väsytti ja huimasikin jonkin verran, mutta en antanut sairauden haitata vaan aloin hiukan horjuen astella pitkin Jokiklaanin reviiriä.
>Mitäköhän Jokiklaanin kissat ajattelevat, jos löytävät minut täältä?< ajattelin hiukan naurahtaen.
"Kärppätassu?" huhuilin hiljaa, etten vain johdattaisi joitakin jokiklaanilaisia luokseni.
Sitten kuulinkin pensaikosta edessäni rapinaa ja esiin astuikin tuntemani Käeppätassu.
"Sinähän olet sairas. Et saisi liikuskella noin ja rasittaa itseäsi." oppilas naukaisi hiukan moittivasti minulle.
Tuhahdin hiukan ärsyyntyneenä oppilaalle.
"Mitä se muka sinia liikuttaa, jos menehdyn viheryskään?" nauin hiukan halveksuvaan sävyyn, mutta kaduin sanojani heti, sillä tunsin pienen omatunnon pistoksen sydämmessäni.
Kolli näytti menevän hämilleen mutta naukaisi kuitenkin:
"En päästä sinua lähtemään tuossa kunnossa matkalle kotiisi, ainähän vain menehtyisit matkalla." kolli naukui pomottavasti minulle.
"Hyvä on." mauin vastahakoisesti myöntyen kollin pyyntöön ja kävin makuulle.
Katsoin kollin touja, joka teki minule sammalista vuodetta.
Kärppätassu vilkaisi vähän väliä minuun. Sitten huosin, että joki kollin silmissä oli muuttunut. Kärppätassun silmissä oli enemmän lämpöä ja ystävällisyyttä.
En vain tajunnut miksi, mutta tunsin jotenkin pitäväni tuosta kollista. Jotenkin vain tunsin niin.
>Mutta enhän minä saanut pitää Jokiklaanin oppilaasta. Sehän oli soturilain vastaista. Mutta toisaalta ei olisi hassumpaa saada joku, joka todella välittää ja kaipaa.< ajattelin hiukan oudoksuen tunteitani.

//Kärpänloikalle tulee sit ehkä myöhemmi viheryskä.

Vastaus:15 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nopsavarjo, Myrskyklaani
02.05.2013 22:33
Luku: 11 Rakkautta ja vihaa

Aurinko alkoi lipua hiljaa taivaalle ja sen ensisäteet työntyivät parantajan pesään. Nostin pääni unisena ja katsahdin Aurikotassuun.
Olin jäänyt nukkumaan naaraan kanssa parantajan luo. Oloni oli hieman epävarma sillä Aurikotassu väitti minulle edellisenä päivänä että olin pettänyt tämän.
Yritin miettiä jotakin positiivista vaihteeksi. Mutta en keksinyt oikein mitä ajatella. Viime aikoina oli tapahtunut kaikenlaista surullista.
Sitten huomasin että kumppanini pyöri oudosti pedillään. Nousin seisomaan ja jätin oppilaan rauhassa nukkumaan.
Työnnyin ulos pesästä raikkaaseen ilmaan. Leirin läpi puhalsi raikas hento tuulenvire. Ilma oli mitä ihanin.
Aloin kävellä kohti tuoresaaliskasaa ja nappasin sieltä pulskan vesimyyrän. Tassuttelin sotureiden pesän eteen aterioimaan.
Asetuin maahan makaamaan ja upotin hampaani eläimen pehmeään lihaan. Minulla oli kova nälkä ja söin vesimyyrän hujauksessa.
Nuolaisin vielä viimeisetkin vesimyyrän palaset viiksistäni ja asetuin paistattelemaan päivää lämpimään aurinkoon.
Aurinko porotti kuumana taivaalta. Yhtäkkiä huomasin Lukkitassun joka käveli kohti parantajan pesää Oravatassun kanssa.
Nousin tassuilleni ja katselin heitä kummaksuen. Yhtäkkiä Aurikotassu astui ulos parantajan pesästä mutta tällä kertaa ilman hämähäkinseittiä.
Naaraan kasvot olivat täynnä arpia ja ne näyttivät kamalilta. Pudistin moiset ajatukset pois päästäni mutta sitten käännyin katsomaan taas Lukkitassuun ja Oravatassuun.
Kaksikko oli alkanut ivailla ja kiusata Aurikotassua. Kumppanini näytti perin onnettomalta. Sappeni alkoi kiehua.
Aloin juosta kohti Aurikotassua nopein askelin. En sietänyt että minun pientä rakasta Aurikotassuani kiusattaisiin.
Juoksin kumppanini eteen ja aloin sähistä kahdelle oppilaalle. Nämä eivät kuitenkaan ymmärtäneet varoitusta vaan jatkoivat puuhiaan.
”Mitä te luulette tekevänne?”sähisin Oravatassulle ja Lukkitassulle.
”Hei katsokaa! Arpinaama sai apujoukkoja!”ivaili Lukkitassu.
Oravatassu ja Lukkitassu olivat saaneet Päästäistassunkin mukaan kiusaamiseen. Sappeni kiehui ylikierroksilla kun kuuntelin oppilaita.
”Kannattaisin että hellennätte kielenne nyt heti! Tai minä puutun asiaan!”murisin kiusaajille.
”Voi kun meitä pelottaa!”tiuskaisi Oravatassu.
Sillä sekunnilla loikkasin kolmen oppilaan niskaan ja vuorostani raavin jokaista vihoissani. En voinut enää pidätellä raivoani.
Oppilaat vinkuivat kuin pelokkaat pennut ja juoksivat piiloon paikalle tulleen Lehväpilven taakse. Naurahdin hieman oppilaiden pelkuruutta.
”No pelottaako teitä haastaa minut?! Vai tuliko emoa ikävä.”maukaisin uhmakkaasti.
Siinä samassa Lehväpilvi läimäisi minua tassullaan.
”Mitä tuo nyt oli?”kysyin yllättyneenä.
”Älä sinä härnää viattomia oppilaita.”Lehväpilvi sähähti.
”VIATTOMIA!”karjaisin kovaäänisesti.
Lehväpilvi tuijotti minua vihaisena.
”Hehän tämän kaiken aloittivat! Syytä heitä äläkä minua.”mau`uin hieman vihaisena.
Lehväpilvi hymähti minulle ja alkoi tassutella toiseen suuntaan Oravatassu, Lukkitassu ja Päästäistassu perässää.
Oppilaat irvistelivät minulle ennen lähtöään ja olin loikata heidän niskaansa. Hillitsin kuitenkin itseni.
Sitten näin kuinka Mustatähti käveli minua kohti uhkaava ilme kasvoillaan. Päälikkö asteli eteeni ja tuijotti minua suoraan silmiin.
”Tule mukaani.”päälikkö tiuskaisi.
Nyökkäsin nopeasti ja katsahdin Aurinkotassuun. Naaras näytti katseellaan että minun pitäisi seurata päälikköä.
Aloin kävellä Mustatähden kanssa Suurkiven juurelle. Työnnyimme päälikön pesään ja odotin suurta nuhtelua pääliköltä.
”No niin. Miksi sinun kaltaisesi kunniakas soturi menee hyökkäämään tuolla lailla oppilaiden kimppuun?”Mustatähti sanoo kylmän viileästi.
Pysyn vaiti ja tuijotan alistuvaisena tassujani.
”No kun he aloittivat ja he nimittelivät Aurikotassua ja sitten suutuin ja...”sopersin puoliääneen.
Päälikkö näytti ymmärtäväiseltä ja nuolaisi minun päätäni.
”Ahaa... Nyt ymmärrän hyvin. Sinähän rakastat Aurikotassua?”päälikkö naukaisi.
Nyökkäsin vastaukseksi.
”No mutta olihan minulla sinulle ihan asiaakin. Tänään sinä kokoat partion ja lähdette tutkimaan klaanin rajat. Sillä aamupartio kertoi nähneensä reviirillämme ketun. Häätäkää se pois niin nopeasti kuin suinkin voitte.”Mustatähti naukaisi ja viittoi minua lähtemään.
Nyökkäsin nopeasti ja sujahdin ulos pesästä. Aloin heti koota partiota ja lähdimme häätämään kettua.
>Kerrankin sain hoidettavakseni jotakin jännittävää.<ajattelin ja työnnyin ulos leiristä.

//Tälläinen pätkä tällä kertaa. ;)//
Vastaus:15 kp:eetä sitten
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sysitassu, Varjoklaani
02.05.2013 20:52
En pidä kiinni kynsilläni, vain seison. Tuuli yrittää puhaltaa minut kumoon, mutta en kaadu. Tuntuu, kuin olisin ollut tässä kylmässä kivessä jo ikuisuuden. Olen juurtunut tähän. Olen kasvanut tässä.
Emoni nimi oli Liljainloiste. Hänellä oli hyvin tumma turkki, muuta en muista. Hän oli muuttunut sen jälkeen kun isä kuoli, niin minulle oli kerrottu. Hän tuijotteli pentutarhan suuaukosta ulos. Kohti pääsisäänkäyntiä. Aina. Se oli muiden mielestä pelottavaa. Niin minulle oli kerrottu.
Isä, Tummasuo, oli kuollut myyrän tassuihin. Hänen kohtalostaan tosin liikkui miltei yhtä paljon huhuja kuin elämästäänkin. Joku kertoi hänen olleen varsin ilkeä, joku toinen kuvasi jopa säälimättömäksi ja julmaksi. Loput kertoivat hänen olleen mukava. Jokaiseen luonteenpiirteeseen ilmeisesti löytyi useampikin tapaus, jota ei kukaan Tummasuon tuntenut oikein voinut kumota. Vaihtoehtojen virta oli joskus sekoittanut mielikuvani hänestä, mutta olin pian oppinut elämään sen kanssa.
Katsahdan alas. Kadun tuota äkillistä päähänpistoa saman tien; olen korkeintaan ketunmitan korkeudella puron yläpuolella, mutta vesi näyttää virtaavan kuin kuolemankoski jossain kaukana. En pidä korkeista paikoista.
Nostan katseeni ylös taivaaseen. Väri on kenties puhtain sininen, jonka pitkään aikaan olen nähnyt. Auringon puhdas, valkoinen valo näyttää miltei epäluonnolliselta.
Eräs klaaninvanhimmista kertoo yhä mielellään tarinaa siitä, kuinka hän löysi emon ruumiin. Se oli kuulemma ainoa kerta moneen kuuhun, kun hän poistui leiristä, tai edes pentutarhasta, ja hän oli ilmeisesti syönyt kuolomarjoja. Kun klaaninvanhin löysi hänet, oli jo liian myöhäistä, ja emoni kuoli ennen kuin parantaja ehti paikalle. Minulla oli tuohon aikaan sisko. Meidät annettiin eräälle emon hyvälle ystävälle, jolla oli vähän meitä nuorempia pentuja. Hän oli kasvattiemoni numero yksi. Hän kuoli puoli kuuta myöhemmin johonkin sairauteen, samoin kaksi hänen kolmesta pennustaan. Ja siskoni. Viljapennun muistan hyvin. Hän oli kellertävänoranssi, kilpikonnakuvioinen, hänellä oli niin kirkkaan siniset pennunsilmät, että muistan ne ikuisesti. Viljapentu oli minua huomattavasti pienikokoisempi.
Hypähdän alas kiveltä. Nuori hiirenkorvan ajan ruoho tuntuu pehmeältä tassujeni alla. Nuuhkin tuoresaaliin toivossa ilmaa. En saisi lähteä näin vaivihkaa ulos, joten ajattelin viedä pari liskoa tai kenties sammakon leiriin. Tuoresaalista ei ikinä ole likaa.
Ensimmäisen kasvattiemon, Punakukan, kuoleman jälkeen minusta huolehti vanhemmanpuoleinen kuningatar, joka nyt on jo klaaninvanhin. Hänen nimensä on Kultalintu. Se on mielestäni kaunis nimi, vaikka en sitä itselleni kovin usein myönnä. Kultalintu on suurikokoinen, nuorempana kaunis, piisaminruskea naaras. Hän osaa kertoa jokaisesta korvansa lovesta ja kuononsa arvesta hurjan tarinan, ja minulla olikin hauskaa kuunnella niitä kaikkia.
Muistan sen pari päivää sitten tapahtuneen sattumuksen. Joku hiirenaivo oli pilannut ensimmäisen oikean oppilaspäiväni kiistämättä parhaan hetken. Jos vain tietäisin, kuka se oli... Leiriin sinä päivänä palattuani en kertonut purossa loikomisesta mitään kenellekkään. Luulisivat vielä Jokiklaanilaiseksi. Kaikkia, varsinkin oppilaita ja pentuja, olin kyllä katseellani seurannut, ja tarpeeksi yllättyneen ilmeen vastaukseksi saadessani tuijottanut murhaavasti.
Olen menettänyt oikeastaan koko perheeni mäyrälle ja sairauksille. On päiviä, jolloin en ajattele koko asiaa, jolloin toimin asioita sen kummemmin ajattelematta, vastailen kysymyksiin "kyllä" tai "ei", teen kaikki annetut tehtävät, en mitään enemmän tai vähemmän. Mutta nuo päivät ovat harvassa. Hyvin harvassa. Vanhempiani en juurikaan oppinut tuntemaan. Punakukka pentuineen symboloi minulle hetken aikaa ikävien muistojen unohtamista ja uuden alkua. Hän oli kuollut. Ja sisareni. Muistot kirvelevät. Muistan, kun kerran leikimme Myrskyklaanilaisia, joiden hyökkäyksen Varjoklaanin leiriin pysäytti urhea soturi. Viljapentu oli tuo soturi, minä olin sékä vihollinen että lopussa Varjoklaanin päällikkö, joka nimitin urhean soturin päälliköksi tilalleni. Muistan siskon ilmeen. Hän oli haltioissaan. Se oli pieni yllätykseni hänelle sinä päivänä.
Kahlaan puroon, parin askelen kuluttua olen vastarannalla, matkalla kohti leiriä.
Jos muistoni ovat minulle jotain opettaneet, niin sen, että elämä on ailahtelevaista. Mutta minä olen yhä hengissä. Kenties vielä joskus näytän kaikille, ettei perheeni ollut pelkkä nimilista vainajia. He ovat muokanneet minusta minut.
Ja minut tullaan vielä muistamaan.

//No niin, kannattaako tällä tyylillä kirjottaa koulussa tarina?//
Vastaus:voisihan sitä kirjoittaa ;) mutta kummiskin 20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
02.05.2013 20:13
Shira juoksi kevyesti joelle, joka laski järveen. Näki Tiikerivarjon pää kumarassa katselemassa laskevan auringon leikkiä vedessä.
"Tiikerivarjo", maukaisin, ja suuri soturi nosti päätään.
"Hei Shira", hän vastasi. "Tule, minun on näytettävä sinulle joitain sukulaisiani",Shira jatkoi lempeästi. Tiikerivarjo epäröi ja ui kömpelösti joen toiselle puolelle.
Shira johdatti hänet niittyjen halki, ja oli jo pimeä, kun he pääsivät metsikköön. Musta kolli vartioi tunnelia, joka johti niityltä metsikköön.
"Roihu, minä tässä. Shira. Toin mukanani kumppanini", Shira maukui. Tiikerivarjo sihahti halveksivasti.
"Onko hän veljesi?" Hän murahti. Shira nyökkäsi. Roihu katsahti viileästi Tiikerivarjoon.
"Sini toi pennut tänne turvaan yön vaaroilta. Oletko varma, että häneen voi luottaa?" Hän murisi.
"Ehdottoman varma", Shira vastasi. Roihu väistyi ja antoi kaksikon sukeltaa sisään. Shadow istui puoliksi kiven varjossa tarkkaavaisesti silmät välkkyen. Silja telmi Sinin pentujensa kanssa, ja itse Sini näytti ystävystyneen naaraan kanssa, ja seurasi leikkiä lempeästi. Oka ja Lumi vaihtoivat kieliä aukion reunamilla, ja Sade kantoi sammalta Sinin tulevalle makuupaikalle.
"Shira, kuka tuo on?" Shadow kysyi. Sini katsahti valtavaan Kolliin ja veti nopeasti pennut vatsansa suojaan.
"Hän on Tiikerivarjo kumppanini", Shira vastasi isälleen. Sade laski sammaleet maahan.
"Tervehdys Tiikerivarjo, tuliko vain käymään. Luultavasti, koska Shira on nykyään kaiken aikansa metsässä", hän maukui. Tiikerivarjo nyökkäsi viileästi. Roihu tuli aukiolle ja istahti maahan. Hän maukui joitain sanoja Tiikerivarjon korvaan, ja pian kaksikko oli syventynyt keskusteluun. Noora, Veera, Sara ja Niina, Sinin pennut tulivat Shiran luokse.
"Silja on kertonut sinusta", sanoi musta naaras, Noora. Niina, valkoinen naaras avasi suunsa.
"Voitko kertoa meille tarinoita metsästä?" Veera, kilpikonnakuvioinen naaras maukui ensin Niinaa, ja valkoinen naaras kääntyi siskonsa puoleen närkästyneenä. Sara, juovikas naaras työnsi tappelevat siskonsa tieltään ja taapersi eteen.
"Silja sanoi, että olet kuullut KLAANEISTA, kerro mitä ne ovat", pentu maukui.
"Joo!" Noora hihkaisi. Veera ja Niina kömpivät pystyyn ja loikkivat Shiran eteen. Sara ja Noora höristivät korviaan, kun kuulivat Sinin äänen.
"Tulkaahan, on jo myöhä, ja teidän pitäisi vielä syödä ennen nukkumaanmenoa." Neljä pentu puikkivat emonsa luokse. Shira tiesi, ettei Sini vielä oikein luottanut Shiraan.

//tuli lyhyt :(//
Vastaus:14 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäätassu, Myrskyklaani
02.05.2013 19:45

Havahduin oppilaspesässä unestani, kun polttava ja häikäisevä aamu aurinko täplitti pesää. Minulla oli kuuma ja se oli todella epämukava tunne. Haukottelin makeasti ja nuoleskelin unen pöppörössä hiukan huuliani.
Nuolaisin hiukan mutaista käpälääni ja ja kurottelin käpälälläni korviani peseytyäkseni kunnolla. Nuolin huolellisesti joka kohdan siniharmaasta turkistani. Turkkini oli takkuuntunut yön aikana ja siinä oli paljon kaiken näköistä roskaa, kuten neulasia ja sammal nukkaa.
Kun olin kunnolla läpikotaisin peseytynyt, kömmin ylös ja köyristin selkäni nautinnolliseen venytykseen.
Ai että, miten ihanalta se tuntuikaan!
Talsin hiukan laiskasti leiri aukiolle ja huomasin, että kovinkaan moni klaanista ei ollut vielä hereillä. Minun lisäkseni vain muutama soturi ja oppilas aukiolla.
Talsin tuoresaaliskasalle ja noukin suuhuni mehukkaan oloisen ja pulskan rastaan. Otin rastaan, koska tykkään vain jostain syystä syödä lintuja. Ne vain ovat maukkaita.
Istahdin oppilaspesän edustalle ja nuolin huuliani, kun katsoin rastasta.
Minulla ei ollut viime iltana ollut juurikaan aikaa syödä ja olin silloin syönyt pikkiriikkisen hiiren pikaisesti, joten nyt minulla oli suorastaan kiljuva nälkä.
Upotin terävät hampaani linnun mehukkaaseen lihaan.
Veren maku tulvahti suuhuni, kun haukkasin suuren palan linnusta. Nielaisin suullisen maukasta linnun lihaa ja olin aikeissa haukata toisenkin palan, kun huomasin maassa kiinnostavan näköisen ötökän. En ollut ikinä nähnyt sellaista.
Se oli jonkin moisen soikion muotoinen ja se oli kirkkaanpunainen. Ötökkä oli ainakin jonkin sortin kuoriainen, päättelen sen selän panssarista. Punaisessa osassa oli myös mustia ja pyöreitä läikkiä.
Sellaista ötökkää en ollut koskaan nähnytkään. Koskin sitä varoen tassullani ja kun ötökkä liikahti mielestäni hulvattomasti, viikseni värähtelivät huvittuneesti.
"Mmrau! naurahdin ja mätkäisin ötökkää muutaman kerran uudestaan.
Mutta sitten ötökän kuori siirtyi joten oudosti sivuun tai sitten se meni tavallaan kahtia, en ollut varma, sillä otökkä nousi niin nopeasti lentoon.
Jäin hölmistyneenä tuijottamaan taivaalle, ötökän perään
"Mikä sinulla oikein on? Olet kuin mäyrän nähnyt!" Oravatassu huikkasi vierestäni nauraen.
"H-häh?" nauin hölmistyneenä päätäni pikaisesti ravistellen ajatuksiani hiukan selvitelläkseni.
"Ei mitään!" Oravatassu naukaisi huvittuneena nauraen hölmistyneisyydelleni ja sitten liekin värinen naaras säntäsi salamana pois.
Tuhahdin hiukan ärsyyntyneesti ja hotkin loput rastaastani. Nuolin ateriani rippeet viiksistäni ja mietin mitä tekisin.
Asia tosin ratkesi, kuin tilauksesta, kun mestraini Tomupilvi asteli luokseni ystävällisesti hymyilleni minulle.
"Tulehhan lähdetään metsälle ja katsotaan mitä tekisimme!" tomun värinen komea kolli huikkasi ja säntäsi suuaokolle hännällää viuhtoen minua seuraamaan.
Nyökkäsin aavistuksen verran ja ryntäsin mestarni perään, joka katosikin jo ulos leiristä suuakkoon.
Juoksin minkä kerkeisin tuon perään, mutta kun tulin suuaukosta ulos, en nähnyt tomun väristä kollia missään.
Haistelin ilmaa ja lähdin seuraamaan tuon tuoretta tuoksujälke, joka johti märän sammalmättään luokse.
>Hän siis piiloutui!< ajattelin asian keksiessäni.
>Saamansa pitää!< naaras ajatteli hiukan hymyillen ja alkoi kieriä kosteassa mättäässä haihduttaakseen tuoksunsa voidakseen tehdä saman mestarilleen.
"Tomupilvi!" huhulin metsään, joka tuntui pidättävän hengitystään.
"Täällä!" Kuulin tuon huudon edestäni.
"Täällä!" kuulin tuon huudon takaani.
>Mitä?< ajattelin aivan hämilläni.
"Missä olet?" nauuin päättäväisesti.
"Täällää!"
"Eikun tääälläää!" kuulin lähes joka puolelta ympäriltäni.
>Tässä täytyy olla jokin juju nyt. Kumpa vain keksisin, mikä..< ajattelin a mietin kuumeisesti, mutta en silti keksinyt.
Sitten havahduin aatteistani, kun olin näkevinäni pensaikossa vilahtavan tomun värisen hännän.
>Nyt jäit kiinni!< kiljuin mielessäni ja loikkasin korkealle ilmaan ja upotin kynteni mestarini häntään tai niin ainakin luulin.
Mutta se ei ollutkaan Tomuturkki vaan käärme.
"Mitääh?!" minulta pääsi kovaan ääneen.
Minulla taisi olla auringonpistos kun näin sillä tavoin harhoja, että luulin käärmettä mestarini hännäksi.
Yhtäkkiä tunsin maailman kieppuvan ympärilläni. En edes tajunnut, että käärme oli myrkyllinen kyy.
"Oletko hullu!" kuulin jostain mestarini ulvaisun ja tunsin kun lensin jonkin matkaa ja tömähdin maahan. Mestarini oli pelastanut minut viime tipassa käärmeen myrkylliseltä ja tappavalta puremalta.
"Onko sinulla huono olo? Et näytä voivan hyvin." mestarini naukui huolestuneen kuuloisena ja tuli lähemmäs minua muutaman askeleen.
"Olen tainnut saada auringonpistoksen vain ei muuta." nauin.
"Paras viedä sinut silti Lumisydämmen luokse tarkistettavaksi varmuuden varalta." Tomupilvi naukui hiukan huolissaan ja minä nyökkäsin hiukan.
Sitten yhtäkkiä minulle tuli kovin huono olo ja minua oksetti.
Sitten minä oksensinkin ja yökkäilin jonkin aikaa.
Huono olo helpotti hiukan mutta oksensin vielä uudestaan.
Oksennettuani tunsin, kuinka minua tartuttiin niskanahasta ja alettiin kantaa kohti leiriä. Maailma kieppui ympärilläni hiukan ja minua huippasi.

----Kotvan kuluttua----

Saavuimme Tomupilven kanssa parantajan pesälle ja Lumisydän alkoi tutkia mikä minua oikein vaivasi.
Hyvän tovin tutkittuaan valkoinen naaras naukui nyökkäillen hiukan:
"Jep! Auringonpistoshan se! Hänen täytyy levätä loppu päivä ja juoda paljon." Lumisydän naukui itsevarmana.
Tomupilvi nyökkäsi ja parantaja viittoi mestariani poistumaan, joka lähtikin välittömästi parantajan pyynnöstä.
Minä oksensin vielä pari kertaa ennen kuin paha olo ja yökkily helpottivat otteensa minusta. Aurinko alkoikin jo pikku hiljaa käydä mailleen.
Illan ihana viileys tuntui turkilla ihanalta paahtavan kuuman päivän jälkeen.
Lumisydän toi minulle hiiren ruuaksi, jonka söinkin pikaisesti. Nälkä minulla ei oikein ollut mutta söin kuiten parantajan mieliksi, kun tuo oli minulle ruokaa tuonut, enkä halunnut parantajaakaan vastustaa.
Mikäs siinä edes muuten oli syömisessä kun huono olokin oli jo helpottanut. Minua ei enää oksettanut lainkaan päinvastoin. Oloni oli aivan normaali ja terveen oloinen ja siksi Lumisydän päästikin minut oppilaspesään nukkumaan yöksi, mutta sanoi että tarkastaisi kuntoni vielä varmuuden varalta aamulla.
Käperryin sitten touhun täyteisen päivän jälkeen omalle pehmeälle sammalvuoteelleni ja nukahdin piakoin.
Näin unta näkemästäni ötökästä ja käärmeestä.

//Kirjoitan unista myöhemmin. ;)
Vastaus:30 kp:eetä, okej
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aurinkotassu,Myrskyklaani
02.05.2013 18:39
Päivät kuluivat liian nopeasti en pysynyt kärryillä lainkaan Nopsatassu oli yhä kateissa ja pahat aavistukset Tiikerivarjosta olivat vallanneet mieleni.
"Aurinkotassu!"kuulin Sadekorvan äänen.
"Mitä nyt?"kysyin.
"Metsästäisitkö Pilkkuroihun ja minun kanssa?"kolli kysyi.
"Mikäs siinä."mau'uin ja venyttelin jäseniäni.
"No me menemme jo edeltä."Sadekorva huikkasi ja Pilkkuroihun ja hän lähtivät tassuttelemaan metsälle.Pesin itseni nopeasti itseni ja juoksin sitten heidän peräänsä.
"Voit jo alkaa metsästää!"Sadekorva huikkasi.
"Hyvä on."mau'uin tälle ja sukelsin saniaisten sekaan.Haistelin ilmaa,sain sieraimiini vesimyyrän tuoreen tuoksun.Pian näinkin sen se oli puunjuurella järsimässä jotain.Asettauduin vaanimis asentoon ja lähdin hiipimään tätä kohti.Sitten loikkasin tätä kohti tapoin sen puremalla sitä niskasta.Hautasin tyytyväisenä saaliini ja haistelin uudelleen ilmaa.
Sain vainun jänioksestä.Hiivin vähän matkaa ja pian näinkin punaruskea turkkisen nuoren jäniksen.Loikkasin tämän kimppuun,mutta jänis ehti vainuta minut ajoissa,joten se pääsi karkuun.
"Voihan ketunläjä!"sähähdin ja lähdin syvemmälle metsään.Pian huomasin Nopsatassun hoipertelevan minun luokseni.
"Nopsatassu!"kiljahdin huolissani.Kumppanini hoiperteli eteeni ja kaatui sitten tassuihini.
"Rakas?!"parahdin ja nappasin hänen niskanahastaan kiinni hän oli paljon suurempi kuin minä joten oli vaikea saada hänet leiriin.Lopulta onnistuin kantamaan hänet leiriimme.Hän oli edelleen tajuton ja hänellä oli syviä viiltoja kyljessään.
Lumisydän otti hänet vastaan ja alkoi hoitaa häntä.
>Voi Nopsatassu et saa kuolla!<ajattelin surullisena.
"Kuulin mitä tapahtui ja otan osaa."Pilkkuroihu maukui.
"Et sinä voi tietää miltä se tuntuu!"mau'uin surullisena.
"Tiedän hyvin,sillä menetinhän isäni Viiltokäpälän."Pilkkuroihu maukui.
Nyökkäsin hitusen ja juoksin sitten oppilaspesälle.
"Hei syö nyt jotain olet pelkkää luuta ja nahkaa!"kuulin Valkotassun pelästyneen äänen.
Huokaisin ärsyyntyneenä ja pakotin itseni tuoresaaliskasalle.Otin sieltä kottaraisen,jonka söin parilla haukkaisulla.
Sitten laahauduin nukkumaan omalle sammaleelleni.

Unessa:

Olin jossain paikassa missä oli neljä suurta tammea niiden keskellä oli suurikivi ja sillä istui siniharmaa naaras.
"Päivää Aurinkotassu minä tässä Sinitähti."naaras maukui hymyillen leveästi.
"Tämä on suuri kunnia!"henkäisin.
Päällikkö loikkasi pitkällä loikalla luokseni ja näin tämän siniset kauniit silmät.
"Sinun on lähdettävä vaaralliselle matkalle toisen valitun kanssa klaanien kohtalo on teidän käpälissänne."naaras maukui ja alkoi haihtua ilmaan.
Säpsähdin hereille,mitä Sinitähti oli tarkoittanut sillä,että klaanien kohtalo olisi meidän käpälissämme.Kuka se toinen on?
"Nopsatassu on herännyt!"kuulin Myrskytassun huudon.Juoksin salamana parantajanpesälle ja näin rakkaan Nopsatassuni.Hän oli juuri tulossa minua vastaan.
Kehräsin iloisena nähdessäni tuon ja puskin tätä onnellisena,sitten muistin uutiset mitkä minun oli kerrottava.
"Ratamolehti on kuollut.."mau'uin surullisena.
"Isänikö kuollut ei voi olla!"tämä parahti.Nyökkäsin surullisena ja nuolaisin kumppaniani lohduttavasti.
"Mitä tapahtui?"tämä tiuskaisi.
"Joku myrkytti hänet."mau'uin hiljaa.
Kolli pudisti epäuskoisena päätään,hän huokaisi ja yritti näyttää iloisemmalta.
"Nyt kun olemme kumppaneita voin kai kertoa unista joita olen nähnyt."kolli aloitti.
"Minäkin olen nähnyt unia."ma'uin hiljaa.
Kolli katsoi minua ihmeissään ja minäkin ymmärsin me olimme valitut.

Seuraavana päivänä:

Olin metsästämässä itsekseni metsässä kun haistoin Nopsatassun tuoksun.
>Voisin yllättää hänet.<ajattelin innoissani.Lähestyin hänen tuoksuaan ja pian näinkin hänet ja myös kipikonnakuvioisen naaraan.
>Mitä!?<näin kuinka kumppanini puhui naaraan kanssa ystävällisesti.He näyttivät tuntevan toisensa hyvin.Nopsatassu maukui lempeät hyvästinsä naaraalle ja lähti hölkkäämään kohti leiriä.Tunsin sydämmeni särkyvän tuhansiksi palasiksi ja kyyneleet tulvivat kasvoilleni.
"Miten hän saattoi!"kiljaisin tuskasta ja lähdin nopeaa vauhtia pois Myrskyklaanin reviiriltä kohti vuoria.

Vuorilla:

"Auts!"parahdin ja asetuin nuolemaan veristä polkuanturaani mustatpilvet olivat kerääntyneet taivaalle kuin koko Tähtiklaani oisi kohta alkanut itkeä.
Nuolin kitkerän maukuista verta kipeistä tassuistani.Pian kuulin jysähdyksen.
>Ukkonen se vain.<ajattelin. Jyrinä jatkui ja läheni käännähdin ja näin kiviä jotka vyöryivät kohti minua.Ehdin nähdä vilahduksen oranssista turkista ja sitten kivet liiskasivat minut.
"Apua!"kiljuin ennenkuin liika tuska valtasi kehoni.
>Miksi oi,miksi!?<

Jatkuu..
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nopsavarjo, Myrskyklaani
02.05.2013 17:25
Luku: 10 Rakkautta

Yö alkoi väistyä ja aurinko alkoi hivuttautua taivaalle. Haukottelin unisesti ja huomasin Mustatähden joka kömpi ulos pesästään.
Päälikkö katsahti minuun lempeästi. Kehräsin hieman mutta en sanonut vieläkään sanaakaan. En tiennyt varmasti oliko vahtivuoroni jo ohi.
”Kyllä sinä voit mennä jo nukkumaan. On jo aamu ja näytät todella väsyneeltä.”Mustatähti naukui ystävällisesti.
Nyökkäsin unisesti enkä jaksanut sanoa sanaakaan. Aloin tassutella rauhallisesti kohti sotureiden pesää.
Yhtäkkiä suurikokoinen kolli astui ulos pesästä. Kolli oli epäilemättä Tiikerivarjo. Murahdin soturille ja tämä katsahti minuun hieman ivallisesti.
Sappeni alkoi kiehua kuin katsahdin soturiin. Luimistin korvani nopeasti ja jännitin lihakseni. Olin valmiina loikkaamaan Tiikerivarjon niskaan.
Mutta helläsin kuitenkin tunteeni ja työnnyin pesään. Näin pesässä Hiekkamyrskyn ja Okakynnen vaihtavan kieliä.
Hiekkamyrsky katsahti minuun lempeästi. Haukottelin hieman ja aloin etsiä itselleni makuupaikkaa. Olin niin väsynyt että nukkuisin missä tahansa.
”Me voimme lähteä että saat nukutuksi. Yön valvominen nimityksen jälkeen on rankkaa kelle tahansa.”Hiekkamyrsky naukui lempeästi.
”Kiitos Hiekkamyrsky.”naukaisin vastauksen ja ummistin silmäni.
Yhtäkkiä säpsähdin hereille ja huomasin makaavani taas tutulla niityllä. Samalla kuin silloin kun olin vielä pentu.
Näin kuinka Täplälehti tassutteli minun luokseni. Istahdin ja jäin odottamaan parantajaa. Tiesin jo mitä tämä aikoi minulta kysyä.
Täplälehti tassutteli hännänmitan päähän minusta ja tuijotti minua vakavana. Oloni tuntui hieman tukalalta parantajan katseen alla.
”Nopsavarjo. Oletko päättänyt vastauksesi?”naaras naukaisi kolkolla äänellään.
Tuijotin hetken tassuja ja mietin mitä minun kannattaisi vastata Myrskyklaanin muinaiselle parantajalle.
”Olen päättänyt ottaa tehtävän vastaan.”maukaisin suureleisesti.
Parantaja näytti tyytyväiseltä vastaukseeni.
”Onko tämä varma vastauksesi?”Täplälehti kysäisi.
”On!”sanoin varmalla äänellä.
”Siispä seuraa minua.”parantaja naukui ja alkoi juosta kauemmaksi minusta.
Aloin juosta parantajan perässä nopein askelin. Täplälehti juoksi minusta yllättävän nopeasti ollakseen parantaja.
Nopeutin askeleitani ja saavutin parantajan. Juoksimme vierekkäin kohti lampea. Lammen rannalla Täplälehti pysähtyi.
”Mitä me teemme täällä?”kysäisin parantajalta.
”Tulimme tänne koska minulla on sinulle erittäin tärkeää asiaa. Juuri tällä hetkellä rakas kumppanisi Aurikotassu on hyvin huonossa kunnossa ja hän epäilee sitä että pitäisikö hänen suostua tehtävään. On sinun tehtäväsi oikeastaan velvollisuutesi saada hänet suostumaan siihen. Lupaathan tämän minulle? Klaanien kohtalo saattaa olla tassuissanne.”Täplälehti naukui.
Nyökkäsin ja huomasin parantajan iloisen ilmeen. Sitten kaikki alkoi taas kadota ja heräsin tutulla paikallani sotureiden pesässä.
Oli auringonhuipun hetki ja aurinko porotti kuumasti. Nousin tassuilleni ja säntäsin virkeänä ulos sotureiden pesästä.
Aloin juosta nopeaa hölkkää kohti parantajan pesää. Yhtäkkiä pesästä kuului kauhea huuto ja kuulin Aurinkotassun itkevän.
Aloin juosta nopeammin kohti pesää ja näin kumppanini hämähäkinseitin peitossa olevat kasvot. Pelästyin kumppanini puolesta.
”A-aurinkotassu?”sopersin naaraalle.
Tämä itki suruissaan.
”Mene pois!”kumppanini huusi ja tyrkkäsi minut pois päin.
”Mikä sinulla oikein on?! Mehän olemme kumppaneita.”naukaisin tälle.
”Emmekä ole! Näin sinut puhumassa kotikisulle ja näytitte olevan hyviäkin ystäviä.”naaras kivahti vastauksen.
Tajusin heti mistä oli kyse. Aurinkotassu oli siis nähnyt minut ja Tipin puhumassa edellisenä päivänä ja epäilemättä suuttunut siitä.
”Älä nyt Aurinkotassu. Tipi on vain eräs tuttu jonka tapasin kaksijalkalassa ollessani. En minä häntä rakasta vaan sinua!”huusin suruissani kumppanilleni.
Aurikotassu katsahti minuun päin ja huomasin että tämän kasvot olivat arpien ja hämähäkinseitin peitossa.
”Nopsatassu? Tarkoitatko todella sanojasi?”kumppanini naukaisi.
”Kyllä! Ketään muuta en rakasta yhtä paljon kuin sinua.”nau`uin vastaksen.
”Mutta minähän olen ruma. Etkö nähnyt kasvojani?”Aurinkotassu kivahti.
”Kyllä minä näin eikä se minua liikuta miltä näytät. Rakastan sinua ja vain sillä on merkitystä. Ja vielä yksi juttu. Voisitko sanoa minua Nopsavarjoksi? Olen nimittäin nyt soturi.”mau`uin kumppanilleni varmalla äänellä.
Aurikotassu painautui kiinni turkkiini ja nuolaisin tämän korvaa hellästi.
”Älä välitä mitä muut sinusta ajattelevat. Minulle sinä olet aina se jota minä todella rakastan.”maukaisin Aurinkotassulle.
”Onnea. Olet kerran nyt soturi.”Aurinkotassu maukui.
Painauduin kiinni kumppaniini ja aloin nuolla tämän turkkia. Mikään ei voisi erottaa meitä. Sitten muistin Täplälehden pyynnön. Katsahdin kumppaniini ja tajusin ettei minun enempiä tarvitsisi sanoa kumppanilleni tehtävästä.
>Rakastan sinua nyt ja aina. Oma rakas pikkuinen Aurikotassuni.<ajattelin itsekseni ja aloin kehrätä kumppanilleni hiljaa.

Vastaus:25 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aurinkotassu,Myrskyklaani
02.05.2013 16:31
"Kerro sinä ensin."Nopsatassu maukui.
"Ei kerro sinä."mau'uin ärsyyntyneenä.Kolli epäröi hetken,mutte ei tahtonut aloittaa kanssani väittelyä.
"Aurinkotassu tuota...minä rakastan sinua."kolli maukui.Silmäni suurenivat yllätyksestä.
>Ei voi olla totta hän tuntee samoin minua kohtaan!<ajattelin onnellisena.
"Minäkin rakastan sinua!"huudahdin ja aloimme kehräämään.Nuolimme toistemme turkkeja onnellisina.
Kehräsin niin onnellisena ja tunsin leijailevani taivaalla.

Aamulla:

Säpsähdin hereille Nopsatassun nuolaistessa korvaani.Kehräsin onnellisena ja puskin tätä.Nousin sammalpediltä ja lähdin tassuttelemaan ulos pesästä Nopsatassu vierelläni painauduin tätä vasten ja kolli kietoi häntänsä omani ympärille.Huomasimme Nopsatassun emon Hopeasulan katselevan meitä lempeästi,mutta huoli paistoi kuitenkin naaraan vihreissä silmissä.
"Ajatteletko Jääpentua?"Nopsatassu kysyi.
Naaras nyökkäsi mutta hymyili sitten meille molemmille.
"Olette rakastuneita vai mitä."naaras totesi lempeästi.
"Niin olemmekin!"mau'uimme kuorossa.
"Nopsatassuuh!"kuulin Lummikkosydämmen äänen.Oppilas vilkaisi Hopeasulkaan ja minuun.Nyökkäsimme pikaisesti ja kolli juoksi mestarinsa luo.
"Minunkin on mentävä."mau'uin.Hopeasulka nyökkäsi,
Juoksin riistakasan vierellä istuvan Sadekorvan luo.
"Mitä me tänään aijomme?"kysyin mestariltani.
"Ajattelin,että voisimme harjoitella taistelu tekniikoita."Sadekorva maukui.
"Selvä mennään sitten jo!"kiljahdin innoissani.Lähdimme tassuttelemaan ripein askelein pois leiristä harjoitus paikalle.
Haistelin hiirenkorvan ajan lämmintä tuoksua,kun kaikki oli juuri puhkeamassa esiin se oli niin ihanaa.
"No niin Aurinkotassu keskity!"Sadekorva murisi.
"Hyökkäänkö?"kysyin.Soturi nyökkäsi ja pudottautui vaanimaan minua. Katselin kollia joka puolelta ja valitsin lopulta kohteeksi tämän kurkun.Loikkasin kynnet ojossa tämän kaulaa kohti mutta tämä tarttui etutassuistani ja heitti minut ilmaan.Tömähdin maahan hiekka pöllyten.
"Älä katso sinne minne tähtäät."Sadekorva neuvoi.
"Äläkä sinä heittele minua tuolla tavalla en ole mikään lentävä siili!"sähisin ja palasin vaanimis asentoon.Otin Sadekorvan neuvosta vaarin ja katseeni sinkoili minne sattui.Valitsin kohteeksi tämän hännän joka heilui holtittomasti.Loikkasin jälleen pitkän loikan ja takerruin kiinni tämän harmaaseen häntään.Kolli yritti irrottaa minua kuin takiaista turkista.Lopulta tämä sai minut irti turkistaan,mutta loikkasin heti kiinni tämän selkään.Sadekorva ravisti itseään vimmatusti ja sitä mukaan otin kovemman otteen.
"Hyvä on hyvä on!"kolli rääkäisi ja heilautti minut irti itsestään.
"No mitä nyt tuliko emoa ikävä?"kysyin säälivällä äänensävyllä.
"Voi ei lainkaan,mutta nyt on minun vuoroni valmistaudu!"kolli sihahti.
Asetin itseni vaanimis asentoon ja en ehtinyt tehdä liikettäkään kun hän potkaisi minut ylös.
"Auh!"valitin ja ravistin tomuista turkkiani.
"Jatketaan."kolli maukui.
Huokaisin,mutta tein työtä käskettyä.Minulla oli koko ajan tunne,että Nopsatassu olisi pulassa.

Myöhemmin:

"Nopsatassuko kaapattu miksette tehneet mitään!?"karjuin Lumikkosydämmelle ja Pilkkuroihulle.
"Emme olisi pystynyt tekemään mitään!"Pilkkuroihu puollustautui.Murahdin vihaisesti ja kävelin oppilaspesälle surullisena.
"Hei nyt kun Nopsatassu on poissa haluatko minut kumppaniksesi?"kuulin Lukkitassun äänen.
"Ennemmin kuolen!"sähisin tälle katsoen tätä murhaavasti.Kolli hätkähti ja meni pois mutisten jotain.
"Hiirenaivo!"sähisin itsekseni ja käperryin sammaleelleni ajatellen Nopsatassua.

Päiviä myöhemmin:

Tassuttelin yksin metsässä ja haistoin Tiikerivarjon ja jonkun erakon tuoksun.Pian näinkin jo suuren kellanpunaisen mustaraitaisen kollin hänen vierellään oli kaunis hopeaharmaa mustaraitainen naaras.He puhuivat toisilleen lempeästi.
>Miksei Tiikerivarjo häädä tuota naarasta pois reviiriltämme?!<ajattelin vihaisena.
En kuullut tarkalleen mitä he puhuivat erotin vain sanan kuollut.
Säikähdin ja juoksin pois.Tiikerivarjo ilmeisesti kuuli minut sillä pian hän loikkasi eteeni.
"Vai vakoilit sinä minua?!"kolli ärjäisi.
"Kunhan satuin kulkemaan täällä."murahdin.
Kolli alkoi selvästi hermostua minulle.
"Voisin muuten kertoa Mustatähdelle,että puhuit erakolle häntä varmasti kiinnostaa.."sähisin.
"Teekkin se niin nyljen sinut!"Tiikerivarjo sähisi painaen minut maahan.
"No hyvä on."sähähdin ja kömmin kollin alta pois.Tiikerivarjo nyökkäsi ja katosi varjoihin.

Jatkuu..
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, Myrskyklaani
02.05.2013 15:58
Juovasulka makoili pentutarhassa. Hänen viisi pentuaan temmelsivät ympäri tarhaa. Kurkipentu tappeli leikillään veljensä Kotkapennun kanssa, ja Ruusupentu, Apilapentu ja Kielopentu seurasivat vierestä. Neljänneksi sitten Ne olivat viel avuttomia pienenpienillä pentuja, nyt he olivat vieläkin pieniä, mutta niiden silmät olivat auenneet, ja jokainen pari oli kirkas ja tarkkaavainen. Juovasulan katsellessa Kotkapennun ja Kirkipennun leikkiä hänen mieleensä palasi uni. Tummanruskea raidallinen kolli näytti aivan unen tuntemattomasta kissalta, mutta vain pienemmältä. Oliko KOTKAPENNUN ja Hopeasulan kohtalo tapaa Tiikerivarjo. Juovasulka säpsähti ajatellessaan valtavaa raidallista soturia kamppailemaan Hopeasulan ja Kotkapennun kanssa. "Emo", sanoi ääni aivan Juovasulan vierestä. Juovasulka katsoi alas ja näki Ruusupennun.
"Mitä nyt?" Juovasulka kysyi.
" saanko mennä ulos?" Juovasulka muisti kysyneensä saman kysymyksen emoltaan, joka oli vastannut, että hänen oli kuultava kaikkien suostumus.
"Kysypä sisaruksiltasi haluavatko he ulos", Juovasulka vastasi. Ruusupentu asteli hieman huterin jaloin muiden luokse. Pennut olivat oppineet kävelemään vasta vähän aikaa sitten. Ehkä olisi parasta pitää heidät vielä tarhassa.
"Ruusupentu, me emme mene tänään ulos, teillä on varmasti nälkäkin", Juovasulka huusi kilpikonnakuvioisen naaraan perään. Ruusupentu istahti pettyneenä. Kotkan kuluttua Apilapentu ja Kielopentu kävivät nukkumaan Juovasulan viereen, ja Lopulta myös Kurkipentu, Kotkapentu. Ja Ruusupentu seurasivat häntä. Juovasulka huokaisi väsyneesti. Viittä pentua oli raskasta hoitaa.

// sori tuli lyhyt//
Vastaus:13 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadekukka, Jokiklaani
02.05.2013 15:41
Jatkoa edellisestä tarinasta....

-Odota, Jadekukka! Huminatassu huusi perääni.
Pysähdyin ja katsahdin takanani laukkaavaa oppilastani.
-Älä mene niin kovaa! Jään jälkeesi!
-Anteeksi... vastasin.
Tassuttelimme kaksijalkalaan. Höristin korviani. Puut suhisivat kun tuuli kahisutti niiden lehtiä, sekä linnut visersivät iloisesti.
Menimme eteenpäin varovaisesti, etteivät kaksijalat näkisi meitä. Kun yksi kaksijaloista meni ohitsemme, menimme piiloon pusikkoon.
-Meidän pitää olla varuillamme.... kuiskasin Huminatassun korvaan.
Hän nyökkäsi ja ryömi vatsa maata vasten.
Tuuli aaltoilutti heinäniittyä. Katselin sitä iloisesti, mutta iloinen katseeni kohdistui tummaan hahmoon keskellä niittyä. Hahmo katseli kiiluvilla silmillään tännepäin. Minua kylmäsi.
-Mennään äkkiä, sanoin ja menin äkkiä pois hahmon näkyvistä. -Missä perheesi asuu?
Huminatassu meni vaitonaiseksi ja vastasi hiljaa:
-Ei minulla ole kuin isä... Mutta hän asuu tuolla tien toisella puolen.
Katsoin kumpaankin suuntaan ja menimme yli. Talon takana istui jonkun aitauksen sisällä kissa.
-Isä! Huminatassu huudahti ja juoksi häntä vastaan.
Kissa käänsi päätään ja hänen silmänsä alkoivat tuikkia liikutuksesta.
-Humina!
He eivät voineet koskea toisiaan aitauksen takia.
-Isä... Olen nyt Huminatassu, sain uuden nimen! Huminatassu sanoi ylpeästi.
Kaksijalan ääni kuului vaimeana talon sisältä.
-Teidän täytyy mennä... Anteeksi, Humina, mutta nyt minun täytyy mennä omistajani luo.
-Ei, isä!
-Tule, meidän täytyy mennä.... sanoin nopeasti ja juoksin oppilas mukanani talon nurkan taakse.
-ISÄ! Huminatassu parkui.
-Näet hänet sitten soturina, eikä siihen mene pitkään, usko minua, lohdutin ja kuivasin oppilaani kyynelet.
Juoksimme äkkiä pois kaksijalkalasta kohti leiriä...

Perillä Huminatassu meni suoraan oppilaiden pesään ja nyyhkytti. Hänet oli riistetty isältään, jonka vasta äsken tapasi pitkän ajan jälkeen.
Minua harmitti oppilaani puolesta. Samalta minustakin tuntui äitini puolesta, en ole edes koskaan saanut tavata häntä... Aivan kuin Huminatassu ja hänen isänsä olivat olleet toisilla puolilla, eivät voineet koskea toisiaan.
Sapetti niin paljon, etten voinut melkein hengittää.
Perhonsiipi tuli luokseni kuin tilauksesta.
-Mitenkäs täällä hurisee?
-Ei hurise kovinkaan hyvin... Käytiin Huminatassun isän luona vain...
-Niin? Kerro minulle, Jadekukka. Ymmärrän kyllä.
Selitin koko asian parhaalle ystävälleni joka kuunteli tarkkaavaisesti. Selitin myös hahmon, joka oli tarkkaillut meitä heinäniityltä.
-Kamalaa! Kuka sellaista voisi tehdä? Vakoilla oppilasta ja mestaria kun he vain käyvät tervehtimässä oppilaan isää! Perhonsiipi kauhistui.
-Niimpä. Haluaisin kovasti tavata hänet, ja hieman jutella....
Kumpikaan meistä ei huomannut silmiä, jotka kiiluen tarkkailivat meitä aluskasviston suojassa...
Vastaus:20 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
02.05.2013 15:37
Shira kuljeskeli klaanien reviirien ulkopuolella. Täällä hän oli syntynyt ja tunsi nämä pellot ja metsiköt todella hyvin. Silloin hänen sieraimiinsa tulvi hajua, jota hän ei ollut haistanut asuessaan rotkossa.
Koiria! Niiden lemuun sekoittui kahden Kaksijalan tuoksut, ja kauempana olevan Ukkospolun katku. Shira lisäsi vauhtia pujahti joenpenkereen taakse. Kaksi isoa harmaata koiraa ilmestyi kummun takaa. Toinen juoksenteli vapaana, mutta toisella oli kaulassa panta josta lähti naru jonnekin puiden taakse. Sieltä ilmestyi kaksi kaksijalkaa. Shira perääntyi ja juoksi Aromaan poikki tuttuun metsikköön. Täällä hän oli asunut kuusi ensimmäistä kuutaan. Samassa tuttu haju tavoitti hänen sieraimensa.
"Silja!" Hän huudahti. Kuului rapinaa ja kilpikonnakuvioinen naaras astui pensaikosta. Shira ei ollut nähnyt siskoaan moneen kuuhun.
"Shira? Oletko Se sinä?" Silja naukaisi ja imi tuttua tuoksua kuonoonsa. Shira kehräsi.
"Minä Se olen. Missä Roihu on?" Hän vastasi. Roihu oli hänen veljensä. Musta kolli, jolla oli siniset silmät.
"Hän on Sinin luona", Silja vastasi.
"Kuka on Sini?" Shira kummasteli.
"Hän on Roihun kumppani, ethän sinä sitä voinut tietää, et Ile käynyt täällä kuukausiin", Silja kehräsi. Shira ilahtui. Myös hänen veljensä on löytänyt kumppanin.
"Silja, kenen kanssa oikein puhut", syvä murina kantautui metsiköstä, ja ruskea kolli astui esiin.
"Isä!" Shira hihkaisi. Ruskea kolli katsahti ensin Siljaan, sitten Shiraan.
"Shira! Onpa mukava nähdä sinua", hän naukaisi.
"Kukasiellä on, Shadow?" Naukaisi toinen ääni ja juonikas naaras loikkasi kive yli.
"Sade, täällä on Shira!" Shadow naukui.
"Emo!" Shira kiljaisi.
"Shira, onpa mukava nähdä. Roihu tulee varmasti pian katsomaan Siljaa tänne, voit tervehtiä veljeksiä samalla. Niin, Lumi saalistamassa", Sade maukui ja kosketti tyttärensä kuonoa omallaan.
"Onko Shira palannut", syvä ääni maukui Shiran takana. Roihu istui siinä vieressään harmaa naaras, jolla oli siniset silmät.
"On, Roihu", Silja kehräsi ja kosketti veljensä lapaa hännällään.
"Kuka hän on Roihu?" Harmaa naaras kysyi terävästi.
"Tässä on perheeni. Silja on siskoni, kuten myös Shira, ja Lumi myös. Oka on veljeni", Roihu maukui. Sini silmäili heitä hetken ja kääntyi Roihun puoleen.
"Lähdetään", hän maukui. Roihu vilkaisi häntä ja loikki pois paikalta. Toisesta suunnasta tuli vielä kaksi kissaa. Valkoinen ja ruskea raidallinen.
"Oka! Lumi!" Shira huudahti.
"Shira", Oka ulvoi ja Lumi kiljaisi riemusta. Sade ja Shadow katselivat pentujaan ylpeänä.
"Roihu saa kyllä kasvattaa Sinin pennut yhtä sisarrakkaiksi", Sade kehräsi. Lumi katsahti vanhempiinsa.
"Onko Sini saanut pentuja?" Hän huudahti. Shadow nyökkäsi.
"Niina, Noora, Veera ja Sara", Sade kertoi.
"Miksi meille ei ole kerrottu?" Oka huusi.
"Kyllä meillekin kuuluu, jos veljemme saa pentuja", Silja huudahti.
"Hän pyysi pitämään asian yksityisenä jonkin aikaa", Shadow selitti.
"Voisinko nähdä ne ennen kuin palaan takaisin metsään?" Shira tiedusteli. Lumi, Oka ja Silja katsoivat häneen.
"Sitten mekin haluamme!" He vaativat. Sade Ja Shadow vilkaisivat toisiaan.
"Saatte nähdä ne sitten, kun ne itse tulevat käymään täällä", Sahdow päätti.
"Shira, haluatko syödä kanssamme ennenkuin lähdet?" Silja kysyi. Shira nyökkäsi. Oka veti pienestä riistakasasta hiiren, ja Lumi kouraisi orava. Silja ja Shira jakoivat jäniksen. Sade ja Shadow torkkuivat. Kun Shira oli syönyt, hän toivotti hyvästit perheelleen ja suuntasi kohti metsää. Hänen olisi tuotava Tiikerivarjo joskus tapaamaan heitä.
Vastaus:27 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Puropentu, Myrskyklaani
02.05.2013 15:08
" Lintupentu tuletko leikkimään minun kanssa?"Puropentu kysyi Lintupennulta. "En jaksa, myöhemmin." Tämä huikkasi Puropennulle olkansa yli. " Tylsää! Tulisit nyt tetäisiin jotain jännää." Puropentu yritti vielä. " Eiii! Ei on ei ymmärrä jo!" Lintupentu ulvoi kärttyisästi Puropennulle. " Tule nyt!" Puropentu rupesi kiusaamaan, koska kohta siskolta menisi hermot. " En tuleee!" Lintupentu miu'kui närkästyneenä. " Älä viitsi." Puropentu sanoi viimeisen kerran, ja se ritti. Lintupentu hyppäsi silloi Puropennun pälle, ja he kierivät ympäri pentutarhaa. Puropentu ravisteli Lintupennun pois tämän päältä ja hyppäsi tämän niskaan. He kieriskelivä pitkään ympäriinsä, kunnes heitä rupesi väsyttämään hirveästi. He kävelivät uupuneina Kirsikankukan viereen ja nukahtivat. Pouropentu näki taas saman unen mikä oli toistunut joka yö, siitä asti kun tämä oli avannut silmänsä ensimmäistä kertaa. Kirsikankukka kertoi taas Mäntylehdestä enemmän ja enemmän, kaiken minä kysyin. Sitten hätkähdin hereille kun Kirsikankukka tökki minua hellästi kylkeen. " Minulla on teille kerrottavaa. " Tämä sanoi hivenen, ehkä surullisesti. " Tulkaa näytän teille jotain." Kirsikankukka jatkoi. Puropentu ja Lintupentu nousivat ylös ja lähtivät seuraamaan Kirsikankukaa. Kirsikankukka käveli leirin sisäänkäynnistä ulos ja siittä järvelle. Vähän ennen kuin tulimme järvelle tämä pysähtyi ja kertoi , että jokiklaanin kissa Mäntylehti oli isämme, Jonka Puropentu tiesikin. Kirsikankukka kertoi kaikkea Mäntylehdestä ja jatkoi niin kauaan kunnes Kirsikankukka kuuli pensaasta jotain. Silloin Kirsikankukka lähti kävelemään järvelle päin. Mäntylehti ilmestyi pensaasta ja tämän silmät loistivat ilosta. Mäntylehti kosketti Kirsikankukan nenää , ja myös Puropennun ja Lintupennun nenää. Siinä he olivat aivan hiljaa seisoivat ja katsoivat iloisina toisiaan. " Minun pitää varmaan mennä." Mäntylehti rikkoi hiljaisuuden. " Niin meidänkin, muuten muut ihmettelevät minne olemme menneet." Maukui Kirsikankukka. " Heippa isi." Puropentu sanoi yhteen ääneen Lintupennun kanssa. Kirsikankukka, Puropentu ja Lintupentu lähtivät leiriin päin.

// Testasin erilaista kertomis tapaa, ja anteeksi taas kerran äidinkieli.//
Vastaus:15 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sadekorva, Myrskyklaani
01.05.2013 22:00
.: :.
Läikikäs kolli käveli metsässä kaikessa rauhassa. Tuo olisi normaalisti opettanut oppilaalleen Aurinkotassulle metsästystä tai vastaavaa, mutta tuo oli harmillisesti joutunut onnettomuuteen, eli jäänyt kivivyöryn alle.
Nyt Aurinkotassu oli klaanin parantajan Lumisydämmen hoivissa hyvän tovin, mikä tarkoitti että Sadekorvan ei tarvitsisi pariin päivään pitää koulutustuokioita oppilaalle, sillä tuon oli ensin parannuttava onnettomuudessa saaneista ruhjeista ja vammoistaan.
Sadekorva oli toisaalta surullinen mutta toisaalta iloinen. Ei kolli vahingoniloinen ollut millään tavalla. Surullinen oppilaansa ruhjoutumisen vuoksi ja niin edelleen, mutta toisaalta kolli tunsi myös pientä iloa siitä, että saisi pari vapaapäivää koulutstuokioiden pitämisestä jekkuilevalle oppilaalle.
Oli Aurinkotassu ihan mukavakin, välillä. Enimmäkseen tuo kuitenkin temppuili ja teki ties mitä jekkuja Sadekorvan klaanitovereille.
Se ei ollut sitten yhtään mukavaa.
Vaikka välillä tuo hilpeä ja jekkuileva naaras nostattikin leväen hymyn Sadekorvan naamalle. Olihan hän toki ylpeä oppilaastaan, sillä tuo oli oppinut melko nopeasti uusia asioita ja se oli hyvä se.
Mutta aina, kun oppilas oli tehnyt jekun jollekulle, Sadekorva tunsi pientä syyllisyyttä asiasta, vaikkei se tietenkään hänen vikansa ollenkaan ollut, että Aurinkotassu nyt vain oli semmoinen jekkuilia. Ja sille ei voinut yksikään kissa mitään.
Sadekorva oli täysin omissa ajatuksissaan uppoutuneena. Suuren kollin ajatukset suuntautuivat lähinnä Aurinkotassuun mutta myös Pilkkuroihuun, tietenkin. Olihan naaras kollin kumppani.
Sadekorva oli hyvän tovinollut ajatus maailmassaan ja huomaamattaan tuo oli astellut eteenpäin, edes itse tietämättä minne oikein oli menossa.
Sadekorva havahtui ajatuksistaan, kun tuon kunoon tulvi väkevä ja tuore suuren kulkukissa joukon haju.
Kolli nyrpisti hiukan kuonoaan variksenruuan lemulle.
>Tästä on otettava selvää.< Sadekorva ajatteli uhkarohkeasti ja kyyristyi matalaksi pensaikon taa ja kurkisti eteenpäin.
Ja mitä kollin silmät edessään näkivätkään!
Suuren rotkon, jonka pohjalle johtavaa polkua pitkin talsi kulkukissoja alas ja ylös. Joillain kissoista oli riistaa suussa, kun joillai oli sammalta.
>Voihan vatukka! Tuollahan on jonkin sorttinen kulkukissojen leiri! Ne varastavat riistaakin klaaneilta! Sitä en voi sallia!< kolli ajatteli vihoissaan kulkukissoja tiiraillen.
Rotkon reunoilla oli selvästikkin vartioita, jotka vartioivat selvästikkin etteivät viholliset tai tuntemattoma pääsisi sisään.
Sadekorvan sappi kiehui ja tuo valmistautui hyökkäykseen, sopivaa hetkeä odotellen. Sopiva hetki tulikin piakoin, kun eräs kulkukissoista meni vartioiden luokse ja naukui jotakin tärkeän ja ylvään näköisenä.
Sadekorva tuhahti pensaikossa ja jännitti lihaksensa valmiina loikatakseen ja tappaakseen jotakin selittävän rähjäisen kissan.
Kolli ponkaisi korkealle ilmaan ja mätkähti suoraapäätä kulkurin selkään. Kissa ulvahti hämmentyneenä. Sadekorva ei aikaillut vaan otti resupekan hetimmiten hengiltä. Ja niin kissa makasi elottomana maassa.
Vartiat kävivät suurikokoisen kollin kimppuun, joka ei pelännyt tippaakaan, taisteli vain vimmatusti surmaten jo toisen kulkukissan.
Sadekorvalla oli se etu, että hän oli hyvin ravittu ja pirteä, kun vartijat näyttivät nälkiintyneiltä ja väsyneiltä.
Sadekorva surmasi kaikki neljä vartijaa, jotka olivat kahden aikaisemmin tapetun jälkeen jäljellä.
Kolli murahti tyytyvisenä ja huomasi sitten, että häntä lähestyi suuri suorastaan pienen armeijan kokoinen kulkuri joukko.
Kulkukissat vyöryivät Sadekorvan päälle hyökyaallon lailla peittäen kollin kokonaan alleen.
Ja ennen kuin kolli ehti mitään kunnolla tajutakkaan, tuo oli tiukasti maata vasten painettuna ja tuota alettii raahata kohti rotkon pohjaa.
"Viedään hänet johtajien luo, he päättävät mitä hänelle tehdään." yksi kulkuri naukui ja muutama nyökkäili.
Pian Sadekorva oli raahattu suuren kiven eteen. Kivellä seisoi kaksi valtavaa kollia. Toinen oli musta turkkinen ja toisella oli raidallinen turkki.
Sadekorva tunnisti kaksi isoa kollia samantien Piikkikynneksi ja Tiikerivarjoksi.
"Tiikerivarjo, Piikkikynsi! Onko teidätkin kaapattu?" kolli naukui.
Kaksi kolli naurahtivat ja pudistelivat suuria ja leveitä päitään.
"Ei, me johdamme tätä joukkoa!" Piikkikynsi ärisi.
"niin teemme." Tiikerivarjo lisäsi ylpeän oloisena.
"Siilitkin lentävät." kolli maukais silmiään epäuskoisesti pyöritellen.
"Totta se on!" Tiikerivarjo kivahti.
"Uskotaan sitten." Sadekorva naukui kiusoitellen.
Tiikerivarjo oli selvästikkin vihainen.
"Älä ärsytä! Sillä voisimme tappaa sinut nyt heti!" Piikkikynsi sihisi.
Sadekorva vain tuhahti maukuen:
"Niinpä kai..mutta kertokaahan miten kaksi ketunläjää pystyy hallitsemaan tuollaista armeijaa?"
"Nyt riittää!!" Tiikerivajo sishis ja loikkasi Sadekorvan kimppuun kiveltä kynnet esillä. Tiikerivarjo painoi uupuneen kollin hetimmiten maata vasten ja sihisi tuon korvaan:
"Onko viimeisiä toiveita?"
"On, nimittäin: Ottakaa neuvosta vaarin ja lopettakaa pelleily!" kolli maukui uhmakkaasti.
Tiikerivarjo kihisi kiukusta ja suuttui noista sanoista vain entisestään ja sivalsi sitten Sadekorvan kurkun julmasti auki.
"KrääH!" kolli rääkäisä ja tuon suu vääntyi viimeiseen ja kivuliaaseen tuskan huutoon, joka katkesi, kun kollin keho valahti veltoksi ja Sadekorva matkasi tähtiklaanin luokse.
Vastaus:Okei, siis, Sadekorva kuoli?? Ja 28 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Karviaistassu, jokiklaani
01.05.2013 20:00
Karviaistassu havahtui unestaan viileään tuulasdukseen. Kun oppilas avasi silmänsä tämän turkki pörhistyi järkytyksestä. Kolli ei herännyt oppilaspesästä vaan neljän suuren tammen juurelta. Karviaistassu haukkoi henkeään, kun tämä tajusi missä oli. Vanhusten tarinoista päätellen nämä olivat nelipuut. Vanhojen reviirien kokoontumispaikka. Tarinoista hän oli kuullut, kuinka kissat joutuivat lähtemään vanhoilta reviireiltä, kun kaksijalat olivat raivanneet tietään metsän läpi. Silloin Karviaistassu ei ollut vielä syntynyt, mutta oppilas oli varma, että nämä olivat ne neljä tammea, nelipuut. Mutta nämä reviirit olivat vielä ehjät ja koskemattomat. Karviaistassu halusi ottaa reviirin tutkittavaksi, mutta takaa kuului ääni:
"Hei Karviaistassu." naaras kehräsi. Karviaistassu kääntyi ympäri ja huomasi kauniin oranssin naaraskissan, jolla oli mustia juovia ja jaden vihreät silmät. Naaras asteli Karviaistassun vierelle ja esittäytyi:
"Olen Pikkusulka ja olen odottanut näkemistäsi." Karviaistassu oli kummastunut, kunnes muisti, kuinka isä oli kertonut kasvattiemostaan Pikkusulasta.
"Olen isäsi kasvattiemo ja-"
"HERÄTYYYS MATOAIVO!" Tiikeritassu huusi ja Pikkusulan sanat keskeytyivät, kun uni pyyhkiytyi pois. Karviaistassu luimisti aluksi korvansa, mutta oli niin raivon vallassa, että uskaltaikui lyömään siskoaan keskelle naamaa.
"Mitä sinä oikein teit, hiirenaivoinen ketunläjä!?" Tiikeritassi mylvi ja lähti jahtaamaan veljeään. Karviaistassu oli kuitenkin nopeampi ja juoksi siskoaan pakoon minkä ehti. Karviaistassu juoksi mahdollisimman lähelle emoa ja päällikköä, missä sisko ei voinut kurittaa häntä niin rajusti. Tiikeritassu hyppäsi kuitenkin tämän päälle ja alkoi läimiä veljeään suurilla käpälillään. Karviaistassu väisteli aika taitavasti ja luikersi häijysti pois.
"M- Miten sinusta on tullut noin... taitava!!?" Tiikeritassu karjui ja otti kyntensä esiin. Sulkatähti tuli kuitenkin väliin.
"Tiikeritassu! Tähtiklaanin nimeen mitä sinä teet?!"

//sekava//
Vastaus:Kylläpä Tiikeritassu on julkea! :-D 14 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sysitassu, Varjoklaani
01.05.2013 19:24
Oranssinpunainen hehku väistyy yön tummanpuhuvan sinen alta, perääntyy aivan liian kauas, vain seuratakseen Suurta Johtajaansa. Minä en ikinä tee niin, en, vaikka Suuri Johtajani olisi itse aurinko, tuo taivaan valaisija, jonka sanotaan tuoneen valon itsensä pimeydenkin keskelle. Minä pidän enemmän siitä yöstä. Siinä on jotain kiehtovaa.
Pulahdan viileään veteen. Joskus kylven niin suuressa vedessä, että se ulottuu minua kuonoon asti, tuo mielikuva miellyttää minua suuresti. Toistaiseksi on tyydyttävä tähän ehkä puolen ketunmitan levyiseen pikkupuroon, jossa minun on kierittävä saadakseni ihastuttavan viileää ja puhdasta vettä ympäri hiekanhajuista turkkiani. Jään selälleni loikomaan siihen, keskelle tätä puroa, kuuntelemaan veden solinaa kaikkialla ympärilläni. Suljen silmäni, hengitän sisään puidentuoksuista ilmaa. Haistan lähistöllä liikkuvan hiiren, liikautan tuskin korvankärkeänikään tuoresaaliin maulle, joka alkaa kihelmöidä kielelläni. Avaan silmäni. Oranssi hehku on näin myöhään jo niin ohuena vanana kaukana taivaanrannassa, että näen vain yötaivaan tähtineen. Ne loistavat suurempina kuin muistankaan.
Äkkiä tajuan. Olen onnellinen! Puhdas ajattomuuden tunne oli vienyt mielestäni kaiken ärsyttävän, tunkkaisen ja epämiellyttävän, niin määräilevät soturit, epämiellyttävän koulutustuokion kuin ihan kaiken muunkin ärsyttävän. Huokaan syvään, silkasta ihastuksesta, painan silmäni jälleen kiinni ja tunnen ylitseni virtaavan virran vievän lian lisäksi kaiken muunkin, enkä tarkoita pelkästään ikäviä muistoja. Tunnen itseni ikiaikaiseksi, kaikkivoipaksi.
Sitä onnea ei kestä kauaa; seuraava tapahtumaketju vilahtaa ohi niin nopeasti, etten tajua. Korppi rääkäisee korkealla puussa. Silmäni rävähtävät auki, mutta näen vain tähtiä. Jossain katkeaa paksu oksa. Vesi huuhtoo ylitseni, mutta kuulen tuon raksahduksen yhtä selvästi kun jos olisin seissyt puun vieressä. Joku tömähtää maahan, ilmeisesti se mikä oli oksalla ollut. En uskalla liikahtaakaan. Jos se on mestarini? Kuulen kissan pehmeiden mutta hätäisten tassujen kompuroivan ylös maasta, kun päättäväisenä nousen ylös purosta. Ehdin juuri parahiksi nähdä hännänpään vilahtavan varjoihin, kun tajuan, että myös takanani kaikuvat pakenevan kissan äänet. Käännyn ympäri. Täysin hiljaista.
Hetken mielijohteesta lähden takaa-ajoon. En oikeasti kestä mitään ärsyttäviä piloja, juuri kun olin rentoutunut. Juoksen sen ei-oksaltapudonneen kissan jäljillä niin pimeässä metsässä, että saan varjoihin kätkeytyneistä piikkikasveista naarmuja tassuihini. Tämä osa reviiristä on kuusimetsää, jossa neulasten peittämät oksat laskeutuvat niin matalalle, että niiden yli on hypättävä ihan kunnolla. Allani rikki räksähtävät risut, neulaset ja kasvit sekoittavat ajatukseni. Huomaan menettäneeni pelin. Takaa-ajettu on pääsyt pakoon.
Tämä ei jää tähän.
Vastaus:Ihastuin tähän tarinaan oikeastana heti. Hyvä ensitarina. Hyvin, "runollisesti" kerrottu, ja saat 20 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, Myrskyklaani
01.05.2013 18:55
Pässäni oleva haava parani jo hyvää vauhtia. Sitä ei melkeinpä edes nähnyt. Nopsatassu makasi sammalpedillä ja nukkui. > Sitten kun tämä herää hänen pitää syödä Hmmm.... Kamomillaa ehkäpä ja Tuoksukkia niin ja vielä tietenkin havojen tulehdusta estämään hmmmm kortea. Se oli siinä niitä minä tarvitsen.< Mietin. Lähdin hakemaan yrtit ja kannonin ne nopsatassun eteen. hetken kuluttua Nopsatassu heräsi ja meinasi lähteä, joten juoksin tämän luokse ja sanoin tälle. " Sinun kannattaa syödä nuo, ne helpottavat oloasi." Nopsatassu nyökkäsi heikosti minulle ja söi yrtit kiltisti. Kännyyn ympäri ja kävelin yrttien luo, nimittäin minun piti valmistaa yrtti rohdos.

Juovasulka ja Vatukkakynsi raahautuivat leiriin. Saatoin heidät pesääni ja vittasin istumaan.
" Olet aivan kunnossa vatukkakynsi, tarvitset vain lepoa." Saonoin vatukkakynnelle kun olin tutkinut hänet. " Tiedän, tiedän mikä minulla on." Juovasulka kuiskasi, kun vatukkakynsi oli lähtenyt. " Niin minäkin." Sanoin huvittuneena." Odotat pentuja onneksi olkoon." Jatkoin virallisemmin. " Olet hyvin väsynyt, jäät tänne nukkumaan ja hoitoni tarvitsee monen monta yrittiä." Sanoin puoliksi itselleni. " Kuka kertoo Vatukkakynnelle pennuista?" Juovasulka kysyi ääni väristen. " Minä teensen, nuku nyt." Vastasin tälle. Juovasulka nukahti, joten päätin lähteä kertomaan Vatukkakynnelle, kyllähän sekin piti joskus tehdä. Nousin ylös ja lähdin hölkäämään sotureiden pesälle. " Vatukkakynsi." Sanoin pesän suu aukolta. " Mitä?" Tämä mumisi unen pöppörönä. " Juovasulka odottaa pentuja. Tulin vain kertomaan sinulle." Kuulin toiselta puolelta Vatukkakynnen kehräyksen. Kännyynin ja hölkkäsin takaisin parantajan pesälle.

// Sori jos on sekava. Anteeksi myös lyhyydestä.//

Sinun kannattaa syödä nuo ne helpottavat oloasi.
Vastaus:10 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, Myrskyklaani
01.05.2013 18:40
Juovasulka säpsähti hereille kuullessaan keskustelun ääniä. Ne olivat Lumisydän ja Vatukkakynsi.
"Siis... Juovasulka on tiineenä?" Vatukkakynsi huudahti äimistyneenä.
"Juuri niin, Vatukkakynsi", Lumisydän vastasi lämmin pilke silmissään
"Hän on hyvin väsynyt, ja jos hän odottaa pentuja, hänen on jäätävä pesääni, jotta voin antaa hänelle yrttejä, ja pitää hänen vointiaan silmällä", Parantaja jatkoi.
"Kiitos, Lumisydän. Minun on varmaankin parasta lähteä", Vatukkakynsi maukui hiljaa ja lähti parantajan pesästä. Lumisydän sukelsi yrttikasojen viereen ja nappasi muutaman marjan suuhunsa ja toi ne Juovasulan eteen.
"Nämä antavat voimia. Sinun pitää asettua pentutarhaan heti kun pääset pesästäni", valkoinen naaras ilmoitti.
"Kauan olen nukkunut?" Juovasulka kähisi.
"Annoin sinulle unikonsiemeniä, joten nukuit yhtä mittaa melkein kaksi päivää. Onneksi olet hereillä, minun pitää tarkistaa sinut", Lumisydän vastasi. Juovasulka nyökkäsi Ja kauhoi marjat suussaan. Lumisydän koetteli tämän vatsaa ja paineli sitä eri kohdista varovaisesti.
"Kantoaika on vasta alussa, mutta vatsasi on jo melko pyöreä. Se merkitsee sitä, että odotat enemmän kuin kahta pentua. Luultavasti neljää tai kolmea", Parantaja havainnoi mietteliäästi.
"Niin monta pentua. Mitä jos en jaksa huolehtia niistä kaikista?" Juovasulka hermoili. Lumisydän kehräsi.
"Muut kuningattaren auttavat sinua kyllä. Saat minulta myös purasruohoa, jotta pentuai saavat tarpeeksi maitoa", hän tyynnytteli. Juovasulka nuokkui jo.
"Tarvitset vielä unta. Ota nämä unikonsiemenet", Lumisydän maukui lempeästi ja työnsi Juovasulan eteen pari siementä. Juovasulka nuoli ne suuhunsa ja nukahti uudestaan.

--------------parin kuun päästä-----------------

Juovasulka asteli levottomasti pentutarhan edessä. Kirsikankukka loikoili tarhan edustalla seuraillen tarkkaavaisesti pentujensa -Lintupennun ja Puropennun- leikkiä.
"Kuules, Juovasulka", Kirsikankukka maukui kääntämättä katsettaan pennuistaan, "Mitä Mäntylehti sanoi, kun kerroit Lintupennusta ja Puropennusta?" Juovasulka pakottautui istumaan maahan.
"Hän oli aikamoisen yllättynyt, ja piti pentujensa nimistä", hän vastasi. Kirsikankukka rauhoittui. Vatukkakynsi ilmestyi sotureiden pesästä, ja Juovasulka ponkaisi uudestaan pystyyn.
"Rauhoitu nyt ihmeessä! Kohta pentusi ovat aivan sekaisin synnyttyään, jos pommit joka suuntaan", Kirsikankukka maukui ja näpäytti Juovasulan paisunutta vatsaa hännällään. Juovasulka istahti uudestaan ja katseli, kuinka Vatukkakynsi vilkaisi häneen myötätuntoisesti ja lähti leiristä rajapartion vanavedessä.
"Kaipaan soturin elämää", Juovasulka miukui hiljaa.
"Niin minäkin, mutta annoin klaanille kaksi uutta soturia, ja velvollisuutena on kasvattaa heidät klaanikissoiksi", Kirsikankukka maukui. Juovasulka nyökkäsi.
"Juovasulka", Lumisydän lähestyi Juovasulkaa parantajan pesän suunnasta.
"Hei Lumisydän", Kirsikankukka tervehti ja veti Lintupennun ja Puropennun viereensä hännällään.
"Hei Kirsikankukka", Lumisydän vastasi ja kääntyi Juovasulan puoleen.
"Tässä ovat yrttisi" hän ilmoitti ja työnsi lehtitukon Juovasulan eteen.
"Milloin pennut tulevat?" Juovasulka kysyi kärsimättömänä. Lumisydän hymyili ymmärtäväisesti.
"Ei siihen ole enää pitkä aika, lupaan sen", hän vastasi. Juovasulka tuhahti ja värähti, kun pentu potkaisi hänen vatsaansa sisältäpäin.
"Ole kärsivällinen, menisin hakemaan vaikka syötävää", Lumisydän johdatteli.
"Teen sen", Juovasulka murahti ja nousi jaloilleen. Tuoresaaliskasasta ei ollut vielä paljonkaan valinnanvaraa, joten Juovasulka nappasi pienen vesimyyrän. Hän kantoi sen Pentutarhan eteen. Kirsikankukka oli jo lähtenyt pentuineen takaisin tarhan, joten Juovasulka nautti aterian kaikessa rauhassa.

---------------illalla------------

Juovasulka torkut pentutarhan edessä. Yhtäkkiä ilta-auringon peitti varjo, ja Jovasulka raotti silmiään. Siinä samassa hän syöksähti pystyyn.
"Vatukkakynsi!" Hän huudahti iloissaan ja nuoli Kollin lapaa ja kehräsi. Vatukkakynsikin kehräsi ja nuoli Juovasulan päälakea.
"Oli kiireinen päivä, ja pitää vielä jäädä vartioon leirin ulkopuolelle", hän selitti. Juovasulka sulki hetkeksi silmänsä.
"Tämä on hirveän rasittavaa, tämä odottaminen", hän maukui lopulta. Vatukkakynsi katsoi häntä myötätuntoisesti.
"Odotan innolla, kun ne syntyvät", hän kehräsi. Juovasulka vaihtoi hänen kanssaan kieliä ja työntyi pentutarhaan. Kirsikankukka nukkui jo, ja Lintupentu ja Puropenti olivat käpertyneet hänen viereensä Juovasulka huokaisi ja asettui makuulle. Hän nukahti nopeasti.

----------------parin päivän päästä---------------

Juovasulkaa oli vaivannut unet Hopeasulasta ja tuntemattomasta kissasta. Joka oli Tähtiklaanin mukaan hänelle sukua. Tänään hän päätti kertoa unestaan Hopeasulalle. Hän peseytyi ja asteli kirkkaaseen auringonvaloon pentutarhan ulkopuolelle. Hopeasulka ei näkynyt, joten Juovasulka vilkaisi sotureiden pesään.
>hän on lähtenyt partioon< Juovasulka ajatteli pettyneenä. Ajatus sai hänet kaipaamaan entistäkin enemmän soturin elämää, eikä ainaista loikoilua pentutarhassa. Hänen vatsaansa oli sartunut todella paljon koko päivän, ja tuska lisääntyi koko ajan. Juovasulka päätti pistäytyä myöhemmin päivällä Lumisydämen luona, ja hän palasi pentutarhaan. Yhtäkkiä kipu heitti hänet jaloiltaan, ja Naaras ähkäisi. Kipu lisääntyi, ja Juovasulan silmät sumenivat. Hän kirkaisi. Kirsikankukka ryntäsi pentutarhasta ja tuijotti lamaantuneena Juovasulkaa.
"Haen Lumisydämen", hän ulvaisi. Leiri alkoi heräillä meluun. Lumisydän saapui pian ja auttoi Juovasulan Kirsikankukan kanssa takaisin tarhaan. Kirsikankukka vei omat pentunsa ulos. Juovasulka puhisi ja yökkäili, kun ei meinannut saada henkeä.
" syö nämä", Lumisydän käski. Juovasulka väriksi ja veti yritit suuhunsa.
"Ensimmäinen tulee ulos juuri! Jaksa nyt!" Lumisydän ulvoi. Juovasulka kouristelivat voimakkaasti, kun ensimmäinen pentu laskettiin hänen viereensä. Se oli tummanruskea ja raidallinen kolli, kuten isänsä.
"Olkoon nimesi Kotkapentu", Juovasulka pihisi. Toinen kipuaalto pyyhki hänen ylitsesi, kun toinen pentu tuli ulos. Se oli musta kolli, jonka kuonosta hännänpäähän kulki punaruskea juova.
"Sinun nimesi olkoon Kurkipentu", Juovasulka ähkäisi.
" Kolmas!" Lumisydän ilmoitti. Juovasulka melkein pyörtyi kivusta. Kolmas pentu oli valkoinen naaras.
"Nimes olkoon Kielopentu", hän pihahti. Hän vain saattoi pysytellä elossa, kun neljäs ja viideskin pentu ilmestyi.
"Sinun nimesi on... Ruusupentu", Juovasulka lausui kilpikonnakuvioiselle naaraalle, " ja sinä taas olet Apilapentu", hän jatkoi lämpimänruskealle naaraalle. Kipu helpotti, ja pennut imivät maitoa emostaan.
"Huh! Sait viisi pentua", Lumisydän maukui. Juovasulka nuoli jokaisen pennun puhtaaksi ja pörröiset Turkit kuiviksi.
" haen Vatukkakynnen", Lumisydän maukui ja pujahti ulos. Hetken päästä Kirsikankukka tuli sisään, ja kaksi pentua taapersi tämän perässä.
"Teille tuli viisi uutta leikkikaveria", Kirsikankukka maukui pennuilleen, jotka leikkitappelivat pesän lattialla.
Juovasulka huokaisi tyytyväisenä.

// ette arvaakaan, kuinka vaikeeta oli keksii nimet viidelle pennulle xD//
Vastaus:29 kp:tä! ^.^ Ja lisään Juovasulan kuningattariin??

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, Myrskyklaani
01.05.2013 16:50
Juovasulka ontui. Hän oli ollut Vatukkakynnen kanssa eksyksissä jo kaksi päivää. Kerran tai kaksi he olivat haistaneet kissoja, mutta ne eivät kuuluneet mihinkään klaaniin. Nyt he hiipivät varuillaan kaksijalkojen pesän synkässä varjossa. "En pysty kohta kävelemään", Juovasulka mumisi ja onnitteli kipeinä jaloin eteenpäin.
"Luulen, että tämän pesän jälkeen on jonkinlainen nurmikenttä, tämä paikka näyttää tutulta", Vatukkakynsi vastasi ja vilkaisi lapaansa yli Juovasulkaan.
"Luulin, että olemme nälkäkuoleman partaalla, kun emme ole löytäneet ruokaa, mutta alat itse asiassa näyttää jo aika pulskalta", hän lisäsi virnistäen. Juovasulka tuhahti ja kaksikko kiersi kulman taakse. Vatukkakynsi oli ollut oikeassa. Kaksijalkojen pesän takana avautui nurmikenttä, jonka toisella laidalla oli järvi. Järvi! He olivat lähellä Jokiklaanin reviiriä.
" olemme kohta varmasti kotona", Juovasulka sihisi.
"Juostaan nurmikentän yli tuon puolisollani alle. Siinä on varmasti riittävän matalaa kahlattavaksi", Vatukkakynsi ehdotti. Juovasulka nyökkäsi. Hän sihahti terävästi ja ampaisi kentän yli Vatukkakynsi aivan hänen kannoillaan. Kun he saapuivat puolisollani luo ja pujahtivat sen alle, Juovasulka lysähti uupuneena maahan ja antoi järven pienten aaltojen viilettää polkuanturoitaan. Hän todella näytti pulskemmalta siihen nähden, että he olivat olleet kaksi päivää lähes syömättä. Vatukkakynsi ei ollut juuri laihtunut, mutta väsymys kiilsi hänenkin silmissään. Yhtäkkiä Juovasulan vatsaa vihlaisi. Hän vinkaisi hiljaa.
"Meidän on päästävä ennen auringonlaskua leiriin. Voimme ehkä kulkea kaistojen tällä puolella, joen rannalla, niin Jokiklaanilaiset eivät huomaisi meitä", Vatukkakynsi ehdotti.
Juovasulka ei kuunnellut, vaan tuijotti järvelle. Mitä hänelle oli tapahtumassa? Vastaus pälkähti hänen päähänsä kuin salama.
Ei kai hän vain odottanut pentuja? Juovasulka vingahti taas, kun hänen vatsaansa vihlaisi uudelleen. Nyt Se oli varma, hän odotti pentuja.
"Juovasulka?" Vatukkakynsi kysyi hivenen ärtyneenä. Juovasulka nosti katseensa ja katsoi suoraan Vatukkakynnen silmiin.
"Meidän on päästävä leiriin!" Hän maukui ja vääntäytyi jaloilleen. Vatukkakynsi nyökkäsi ja lähti edeltä kulkemaan järven rantaa.

-------------myöhemmin-------------

Juovasulka raahautui leiriin kuraisena Ja Vatukkakynnen tukemana. Lumisydän saattoi heidät pesäänsä ja viittasi istumaan. Juovasulan jalat pettivät.
"Olet aivan kunnossa, Vatukkakynsi, tarvitset vain lepoa", Juovasulka kuuli parantajan maukuvan. Vatukkakynsi lähti pois.
"Tiedän, tiedän mikä minulla on", Juovasulka kuiskasi. Lumisydän nyökkäsi.
"Nii minäkin. Onneksi olkoon, odotat pentuja", hän maukui.
"Olet hyvin väsynyt, joten jäät tänne nukkumaan ja hoitoni, tarvitset monen monta yrttiä", Lumisydän jatkoi. Juovasulka värähti.
"Kuka kertoo pennuista Vatukkakynnelle?" Hän kysyi.
"Minä teen sen, nuku nyt", Lumisydän maukui hiljaa, ja Juovasulka vaipui syvään uneen.
Vastaus:25 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rikkovarjo, Jokiklaani
01.05.2013 14:12
Luku 16

Tahtojen taisto, joka ylitti reviirirajat

Huolimatta huonosta alusta päivälleen, Rikkovarjo syöksyi taisteluun ystäviensä rinnalla juosten tuultakin nopeammin, joka nuoli hänen ohutta tummanharmaata turkkiaan. Tuuliklaanilaisia oli paljon heidän joukkoonsa nähden, mutta soturi uskoi heidän päihittävän tämän joukkion yksin. ”Senkin ketunsydämiset hiirenaivot, miksi tunkeudutte reviirillemme?!” Symbolihäntä murisi. ”Niin! Eikö teillä riittänytkään enää ruoka?” Kärppätassu sähähti halveksuen. ” Miksi ette sitten syöneet niitä meidän avokätisesti teille lahjoittamiamme kaloja?” Tiikeritassu räkätti. Rikkovarjo ei ehtinyt kuulla enempää, kun eräs Tuuliklaanilainen jo loikkasi tämän kimppuun. Pienestä koosta päätellen tämä oli oppilas. >>Hehe, nyt haukkasit liian ison palasen, ipana.<< kolli mietti voitonhimoisesti ja väisti helposti oppilaan ilmeisesti päähän tähdätyn iskun. Oppilaan kasvoilla oli verenhimoinen ilme, kun tämä hyppäsi kokenutta Jokiklaanin soturia kohti, mutta se muuttui säikähtäneeksi ja epätoivoiseksi, kun tämä ei osunutkaan kohteeseensa, vaan jatkoi hallitsemattomasti matkaansa tunkkaisen ilman halki. Pantteritassuksi kutsuttu oppilas tömähti raskaasti märkään maahan, joka kasteli oppilaan pitkän turkin täysin. Se muuttuisi todella raskaaksi, tämän takia Jokiklaanilainen suorastaan rakasti ohutta, vettähylkivää turkkiaan. Oppilas kömpi jaloilleen ja sähähti hengästyneenä. Rikkovarjon korvat painuivat tiukasti tämän niskaa vasten, ja karvat nousivat pystyyn niskasta hännänpäähän saakka saaden tämän näyttämään yli kaksi kertaa suuremmalta. >>Hyvä ihme sentään kuinka kömpelösti tuokin Tuuliklaanilainen liikkuu. Eikö heitä opeteta tuon paremmin?<< kolli mietti purevasti. Rikkovarjo sylkäisi toiselle puolelleen ja kääntyi mustaa oppilasta kohti. >>Tämän taistelun me voitamme, siitä olen varma.<< kolli mietti, ennen kuin syöksyi kohti oppilasta nopeammin kuin kokematon nuorukainen olisi osannut arvata. Niinpä tämä ehti helposti sivaltamaan vastustajansa poskeen syvät viillot ja kääntymään ympäri potkaisten tätä kipeästi kylkeen joka riitti hyvin kaatamaan toisen kollin kumoon, aivan niin kuin tämä oli laskeskellutkin. Pantteritassun ilme oli anova, kun tämä makasi puolustuskyvyttömänä maassa, tuijottaen vihollisensa kylmiin silmiin. Rikkovarjolta oli kuitenkin turhaa odottaa armoa. Kolli loikkasi uudestaan tämän kimppuun ja alkoi raastaa tämän mustia kylkiä terävillä valkoisilla kynsillään. Pantteritassu ulvaisi yllättyneenä ja alkoi kieriä vimmatusti paikoillaan karistaakseen Jokiklaanin soturin selästään muttei onnistunut kuin raapaisemaan tämän kuonoa. Sitten tuo kuitenkin keksi tavan karistaa Rikkovarjo selästään. Musta kolli kiepahti ympäri kynnet esillä sivaltaen samalla Jokiklaanilaisen vastustajansa lapaa kivuliaan viillon ja ponnisti irti maasta. Rikkovarjon ote irtosi, mutta tämä käyttikin oppilaan liikettä hyväkseen ja hyppäsi ylöspäin, niin korkealle kuin pystyi. Tämä oli hänen erikoisliikkeensä. Pantteritassu vilkuili kummastuneena ympärilleen, eikä huomannut Rikkovarjoa ennen kuin tämä jysähti täydellä voimalla oppilaan selkään. Tuuliklaanilainen ärähti kivusta ja yritti jälleen kiemurrella irti otteesta, mutta tummanharmaa tarrasikin tiukasti kiinni kollin edestakaisin viuhtovasta hännästä ja puri leukansa yhteen niin kovaa kuin vain voi. Pantteritassu rääkäisi kivusta ja yritti juosta pois, muttei tietenkään jaksanut, kun täysikokoinen soturi roikkui kiinni tämän hännässä. Niinpä tämä luhistui märälle maalle, Rikkovarjon onneksi, joka päästi lopulta irti vastustajansa hännästä ja päästi voitonriemuisen ulvaisun. Pantteritassu loikki ulisten pakoon halki soisen maan ja lennätäen ilmaan pieniä vesipisaroita. Sinne meni, ja lujaa menikin. Seuraavaksi Rikkovarjo vilkuili ympärilleen etsien seuraavaa kohdetta. Usvajalka pärjäsi mainiosti, oli niskanpäällä luisevasta harmaavalkoisesta soturista, Tiikeritassu hääsi juuri matkoihinsa pienehkön mustan oppilaan. Uusi vastustaja ilmaantui aivan itsekseen, kun Rikkovarjo tunsi jonkun jysähtävän selkäänsä. Kolli kiepahti ympäri, mutta vihollinen sai kiinni hänen hännästään. Kissa oli Mutakynsi, yksi Tuuliklaanin vahvimpia sotureita. Mutta kyllä tästä selvittäisiin. Jokiklaanin soturi ei tuhlannut energiaansa häntänsä irrottamiseen, vaan sivalsi rivakasti Mutakynnen ruskeaa raidallista päätä. Kolli yllättyi tästä niin, että ulvaistessaan irrotti otteensa soturin hännästä. Nyt Rikkovarjo oli taas vapaa. Hän alkoi välittömästi kiertää kehää Mutakynnen ympärillä, pitäen koko ajan katseensa tämän keltaisissa silmissä. Mutakynsi alkoi murista turhautuneena, ja kun hän sitten loikkasi kohti Rikkovarjoa, tämä oli jo poissa tieltä. Mutta Mutakynsi ei luovuttanutkaan helpolla. Tämä jatkoi loikkimistaan Jokiklaanilaisen odotettuun olinpaikkaan, muttei koskaan aivan osunut häneen. Nyt Rikkovarjo loikkasi kollin toiselle sivulle, eikä Mutakynsi vielä ollut aivan tilanteen tasalla. Niinpä pieni ja nopea soturi loikkasi tämän selkään ja alkoi raapia tämän luisevia kylkiä pitkillä, kaarevilla kynsillään irrottaen suuria karvatukkoja tämän ruskeasta raidallisesta turkista. Mutakynsi ulvaisi yllätyksestä ja pahaksi onneksi onnistui käännähtämään selälleen niin, että Rikkovarjo jäi tämän alle, eikä ehtinyt ryömiä pois tämän loikatessa jälleen jaloilleen. Mutakynsi irvisti voitonriemuisesti ja nosti käpälänsä ilmaan valmiina päätösiskuun, mutta paljasti samalla pehmeän vatsansa. Rikkovarjo tajusi tilaisuutensa tulleen ja alkoi riipiä Mutakynnen paljastettua vatsaa niin, että siitä alkoi tihkua verta. Tuuliklaanin soturi rääkäisi ja noustessaan takajaloilleen tämä onnistui silti raapaisemaan Rikkovarjon korvaa erittäin kivuliaasti. Tämä ei kuitenkaan sallinut sen hidastaa hänen vauhtiaan, vaikka korvan haava alkoi vuotaa vuolaasti verta, sitä valui jo tämän kuonolle ohuena norona. Täytyisi jaksaa, vaikka loppu tulisi. Mutakynsi nousi takajaloilleen karjahtaen, mutta Rikkovarjo oli jo valmistautunut. Soturi syöksyi kohti Mutakynttä ja tarttui kiinni tämän jalkaan. Tuuliklaanin soturi huojui hetken paikallaan, liukastui ja kaatui mutaiseen maahan vesi läiskähtäen, josta hän ei olisikaan kauempaa juuri erottanut. Muta tahri Rikkovarjon turkin, mutta tämä ei välittänyt siitä, kuten ei korvansa yltyvästä kivusta. Kolli loikkasi aivan uudella tarmolla vihollisensa kimppuun. Veri kohisi tämän suonissa, kun kolli raapaisi ensimmäisen kerran Mutakynnen kaulaa. Kolli sähisi vimmatusti kääntyessään jälleen taisteluun ja painoi kyntensä kiinni Rikkovarjon kaulaan ja veti niitä hitaasti alaspäin aiheuttaen tälle syvät, vuolaasti vuotavat haavat. Rikkovarjo ulvaisi kivusta ja sivalsi Mutakynnen jälleen suojaamatonta vatsaa. Tuuliklaanin kolli heikkeni hetki hetkeltä, mutta silti tämä riipi edelleen sisukkaasti vastustajansa kylkiä saaden aikaan enää pieniä naarmuja. Rikkovarjo kiepahti ympäri ja potkaisi voimakkaasti mennessään Mutakynnen lapaa, kynnet esillä tietenkin. Se sai tanakan soturin kaatumaan kumoon kuin heikoin oppilas, ja kömpiessään jaloilleen tämä ei vilkaissutkaan vastustajaansa vaan katosi taistelun melskeeseen. Tällä hetkellä näytti melko hyvältä, ainakin Jokiklaanin näkökulmasta. Enää muutama Tuuliklaanin soturi sinnitteli Jokiklaanin joukkoja, tosin melko pahoin vahingoittuneita sellaisia, vastaan. Juuri tälläkin hetkellä Symbolihäntä ajoi jälleen yhden Tuuliklaanilaisen matkoihinsa. Rikkovarjo hyökkäsi yhdessä Kärppätassun kanssa suurta, valkoista soturia vastaan. Kärppätassu roikkui kiinni sen niskassa, Rikkovarjo taas syöksähteli paikasta toiseen vanhahkon soturin ympärillä. Tuuliklaanilainen ärähti, kun ei osunut Rikkovarjoon, mutta lähti yrittämään uudestaan. Hänen selässään roikkuva Kärppätassu heikensi valkeaa soturia hetki hetkeltä. Rikkovarjo syöksähti nopeasti soturin sokealle puolelle, vasemmalle ja loikkasi tämän ja Kärppätassun yli valtavalla loikalla. Vihollinen oli aivan sekaisin, eikä tiennyt missä tämän varsinainen vastus oli ja käännähti vasemmalle puolelle. Rikkovarjo kuitenkin jännitti lihaksensa äärimmilleen ja ponnisti irti maasta, kohti kissan päätä. Tämä kuitenkin kiepahti ilmassa viime hetkessä ympäri ja potkaisi takajaloillaan valkoisen soturin päätä, kynnet paljastettuina. Tuuliklaanilainen ulvaisi kivusta ja Kärppätassu loikkasi pois tämän selästä. Vihollissoturi lähti juoksemaan pois taistelutantereelta viimeisten joukossa. Rikkovarjo seisoi paikallaan pää matalalla, raskaasti huohottaen. Taistelu oli vienyt lähes kaikki hänen voimansa. Tummanharmaa ravisteli päätään pirskottaen ympärilleen helakanpunaisia veripisaroita ja havahtui taas korvansa kipuun. Tämä kosketti jo ennestäänkin arpista ja repaleista korvaa, mutta kauhukseen ei tuntenut siinä enää mitään. Korvanlehti oli ilmeisesti irronnut jossain vaiheessa, sen täytyi olla silloin, kun hän oli taistellut Mutakynnen kanssa. Rikkovarjon koko keho oli aivan naarmuilla, mutta kaulan ja toisen lavan haavat tykyttivät ikävästi. ”Palataan leiriin..” kolli mutisi ja lähti onnahtelemaan kohti leiriä. Muut seurasivat. Kärppätassu ja Symbolihäntä tukivat Usvajalkaa joka oli heistä kaikkein heikoimmassa kunnossa. Edes Tiikeritassu ei sanonut mitään. Kerrankin se ärsyttävä ipana piti kuononsa kiinni! Ilma oli muuttunut yhä painostavammaksi, ja lisää tummia pilviä lipui taivaalle. Ensimmäinen jyrähdys sai Rikkovarjonkin värähtämään hiukan, mutta se ei johtunut äänestä. Se johtui siitä, että he olivat saapuneet melkein leiriin saakka, eikä siellä ollut kaikki kohdallaan. Tuuliklaanin varsinainen hyökkäysjoukko oli iskenyt suoraan Jokiklaanin leiriin. Kolli ei ajatellut mitään, syöksyi vain sisäänkäynnistä sekasortoiselle aukiolle ja vilkuili villisti ympärilleen etsien katseellaan Varsitähteä. Haa. Juuri sopivasti joen reunalla, taistelemassa Sulkaturkin kanssa. Rikkovarjon silmissä roihahtivat liekit. Hän ei taatusti antaisi tappaa ystäväänsä, ja vielä Kotkankiidon kumppania, varsikin kun tämä odotti pentuja.. Niinpä Rikkovarjo teki yllätyshyökkäyksen juuri kun Sulkaturkki perääntyi taktisesti pari askelta. Tummanharmaa loikkasikin suoraan harmaan raidallisen naaraan takaa ja hyökkäyksen voima kaatoi yllättyneen, vallanhimosta sokaistuneen Varistähden maahan. ”Senkin hiirenaivo! Tästä tulee loppusi..” Varistähi sihisi. Rikkovarjo irvisti ylimielisesti. ”Voi voi, eipä taida tulla.” tämä sähähti ja potkaisi vihollispäällikön päätä voimakkailla takajaloillaan. Sen jälkeen hän loikkasi uudelleen kollin kimppuun. Savunharmaa kolli sohi sokeasti vihollissoturin kylkiä ja kaulaa, muttei osunut melkein kertaakaan. Rikkovarjo raapaisi tämän luisevaa päätä kynnet paljastettuina, ja päällikkö joutui perääntymään muutaman askelen. Yllättäen tämä nousikin takajaloilleen, mutta Rikkovarjo ponnisti kohti tämän etujalkoja ja vihollinen menetti tasapainonsa. Varsitähti paiskautui vatsa edellä maahan joen rantakivikkoon, ja tämän pää upposi veteen. Rikkovarjo painoi käpälänsä vihollispäällikön pään päälle, ja painoi sitä veden alle. Hetken Varsitähden keho kouristeli tämän yrittäessä saada happea, mutta ne heikkenivät hyvin nopeasti ja lopulta loppuivat kokonaan. Muutama kupla pulpahti pinnalle. Rikkovarjo tuijotti armottomasti henkensä menettäneen päällikön kehoa ja vettä, joka värjäytyi punaiseksi hänen käpälistään valuvasta verestä. Sen jälkeen kolli sylkäisi inhoten ja loikki pois paikalta niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

”Sodassa ja Rakkaudessa kaikki on sallittua.”
Vastaus:30 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki, Jokiklaani
01.05.2013 11:22
Luku 6
- Ne syntyvät! -

Loikoilin tylsistyneenä pentutarhassa. Siellä olo oli kuin tuskaa. En päässyt minnekkään Huomenkukan ja Pajupuron tarkkailevien silmien alta! He jopa toivat ruoan minulle silloin, kun Kotkankiito ei kerennyt. Tälläkin hetkellä Huomenkukka oli hakemassa syötävää. Pian kaunis naaras pujahti suuaukosta sisään. Hänellä oli suussaan orava ja vesimyyrä. Oravan hän antoi minulle ja itse söi vesimyyrän. Takanamme Huomenkukka ahmi aikasemmin haettua kottaraista suurin haukkasuin.
Teerenleto, parantajamme, oli sanonut, että pennut syntyisivät muutaman päivän sisällä. Kumppanini suorastaan loisti onnesta. Sen näkeminen sai minut aina iloiseksi. En mitään muuta toivokkaan, kuin Kotkankiidon onnea. Kehräsin hiljaa kun mieleeni piirtyi kuva tästä loikkimassa ja kertomassa ystävillemme pennuista. Pajupuro pesi vieressäni valkeaa pentuaan, jonka ilmeet kielivät ärtyneisyydestä. Olin oppinut, ettei Pihkapentu pitänyt emonsa koko aikaisesta pesemisestä. Pieneb hetken kuluttua kolli oli jo vapaa taapertamaan ympäriinsä tarhaa. Kerran jos toisenki tämä hypähti kuononi eteen hymyillen.
Yht'äkkiä kehoani halkoi viiltävä kipu. Ähkäisin yllätyksestä ja tuskasta. Katsoin kauhuissani Pajupuroa, joka alkoi hätääntyä ja huudella parantajaa. Huomenkukka vetäsisi Pihkapennun kauemmas ja laittoi häntänsä ystävänsä pennun silmille.
"Ne syntyvät!" Huusin ja puristin silmäni tiukasti kiinni ja purin kieltäni estääkseni itseäni parkaisemasta. Kuulin nopeita askelia ja näin Teerenlennon saapuvan perässään hänen oöpilaansa Lehvätassu. Aloin panikoida runsaasti ja hengitykseni tiheni entiseltään.
" Sulkaturkki, rauhoitu! Tämä on vaikeaa, jos et rauhoitu! Parantaja komensi ja tuputti joitain.yrttejä suuhuni. Hänen äänensävynsä sai minut kuitenkin entistä hätääntyneeksi. Veren haju alkoi leijailla tarhassa ja kouristukset koko ajan voimakkaampia ja kivuliaita. Kauempana kuulin Kotkankiidon hätääntyneen miukumisen ja Pajupuron käskevän ja hermostuneen äänen.
" Sinun täytyy hengittää rauhallisesti. Katso minua, Sulkaturkki, katso!" Teerenlento maukui. Käänsin tuskasta märät silmäni ystävääni, jolla oli vaikeaa saada minua rauhoittumaan. Nielaisin kuuluvasti ja pystyin maistamaan veren suussani. Pinnistin estääkseni itseäni rääkymästä, mikä oli vaikeaa.
" Sinun täytyy ponnistaa nyt. Hyvä, juuri noin. Pää näkyy jo." Teerenlento miukui ja jatkoi taas käskemistä. Veren haju voimistui ja se sai kivun kanssa aistini täysin turrutuneiksi. Maailma alkoi pyöriä ponnistellessani.
Yksi pentu oli jo pienenä myttynä maassa. Pajupuro, tai ainakin luulen hänen olevan Pajupuro, otti pienokaisen ja alkoi nuolla tätä rivakkaasti.
" Se on naaras!" Lehvätassu sanoi ja nuolaisi minua poskesta.
Ponnistelin uudestaan ja uudestaan, kunnes kaksi muutakin olivat pihalla. Toinen Teerenlennolla ja toinen Lehvätassulla.
"Olen pahoillani.. Sanokaa Kotkankiidolle, että rakastan häntä. Rakastan teitä kaikkia." Pihisin ja suljin silmäni. Tunsin töytäisyjä kyljessäni, mutta silmäni eivät auenneet millään.
" Onko hän kuollut?" Pajupuron itkuinen ääni kantautui jostain kaukaa. Jokin osui kuonooni, mutta lähti nopeasti pois.
" Ei, hän hengittää vielä. Sulkaturkki on nyt Tähtiklaanin käpälissä." Teerenlennon ääni vastasi vielä kauempana. Sitten vain pimeni.

Lämmin ilmavirtaus leikki turkillani. Aukaisin säpsähen silmäni auki. Näin edessäni kauniin ja tutun naaraan.
"Pikkusulka!" Huusin iloisena. Samassa muistin, että hän oli kuollut. " Olenko minä kuollut?" Kysyin nielaisten hiljaa. Tunsin kevyen töytäisyn poskellani.
" Et kultapieni. Et tietenkään." Pikkusulka naukui helisevällä äänellään. Olen aivan ymmälläni.
"Mitä minä sitten täällä teen?" Hämmästelin ja naaras naurahti.
"Se selviää kyllä myöhemmin. Mutta sinun tulee palata takaisin, ennen kuin ystäväsi hätääntyvät totaallisesti." Entinen ystäväni naukui ja samassa kaikki pimeni jälleen.

"Sulkaturkki, Sulkaturkki?" Kollin ääni maukui.
>Kotkankiito!<
Pakotin itseni aukaisemaan silmäni ja näin edessäni kumppanini helpottuneen katseen. Veren haju oli hälvennyt hieman.
"Olet elossa!" Kolli maukui ja nuoli lempeänä poskeani. Hänen takanaan olivat Pajupuro, Teerenlento ja Lehvätassu suussaan pienoiset pennut. Kaikki kolme toivat pennut vatsani luokse, jossa ne hamuilivat maitoa. Kaksi heistä olivat naaraita ja yksi kolli. Kolli oli hopenharmaa ja juovikas.
"Tuon nimi on Varpuspentu." Naukaisin kehräten ja nuolaisin kollia ripeästi.
" Ja tuo tuossa on Vatukkapentu." Kotkankiito naukui ja osoitti hännällään Vaaleanruskeaa täplikästä naarasta. Nuolaisimmme tätäkin.
"Ja tuo on Haapapentu." Sanoin ja nuolaisin erittäin vaaleanruskeaa pilkukasta naarasta. Haukottelin väsyneenä ja Pajupuro huomasi sen.
" Sinun tulee nyt lähteä, Kotkankiito. Sulkaturkki tarvitsee rutkasti lepoa." Naaras maukui ja patisteli Kotkankiidon pois.
"Kertokaa, jos jotain tapahtuu." Teerenlento sanoi tälle ja Huomenkukalle. Kaksikko nyökkäsi ja parantaja kääntyi minuun päin.
"Syö nämä. Ne helpottavat oloasi." Parantaja naukui ja syötti jotain kitkerän makuista. Sitten hän lähti perässään Lehvätassu. Laskin pääni etutassuilleni ja vilkaisin pentuja ennen kuin suljin silmäni ja nukahdin.

//Tässä nyt tämä tarina. Paljon k-virheit koska tein kännyllä.
Vastaus:27 kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nopsatassu/varjo, Myrskyklaani
30.04.2013 23:15
Luku: 9 Kuulampi, soturinimitys ja onnettomuus

Oli auringonhuipun hetki ja aurinko porotti kuumasti taivaalta. Makasin Aurinkotassun kanssa sileällä kivellä oppilaiden pesän edessä.
Yhtäkkiä Lumikkosydän juoksi luoksemme. Ihmettelin mitä mestarillani olisi nyt mielessään. Naaras istahti kiven eteen.
”Oletko valmiina lähtöön Nopsatassu?”soturi kysyi ovelasti.
”Lähtöön? Minne muka?”kysyin kummissani.
”No Kuulammelle tietty.”mestarini naukaisi ja ampaisi juoksuun.
Aurinkotassu viittoi minua seuraamaan mestariani. Nyökkäsin ja ampaisin Lumikkosydämmen perään.
Pääsimme pian leirin suuaukolle ja työnnyimme sen läpi. Juosin mestarini rinnalla.
”Eli siis. Mikä se Kuulampi on?”kysyin nopeasti.
”Sinne matkataan kun tullaan soturiksi tai joksikin muuksi tärkeäksi.”Lumikkosydän naukaisi ja nopeutti juoksuaan.
Sydämmeni jätti yhden lyönnin välistä kun kuulin sanan: soturi. Olin haljeta innostuksesta ja odotuksesta.
”Eli minusta tulee soturi?”maukaisin.
Mestarini nyökkäsi. Juoksimme vierekkäin järvelle.
”No niin. Meillä on vielä rutkasti aikaa joten esitelepä minulle hieman saalistus ja taistelutaitojasi.”Lumikkosydän naukui.
Nyökkäsin ja painauduin vaistomaisesti vaanimisasentoon. Maistelin ilmaa tarkasti ja paikansin hiiren.
Aloin hiipiä kohti hiirtä ja loikkasin sen kimppuun yhdellä suurella loikalla. Tapoin sen nopealla puraisulla niskaan.
Mutta sitten mestarini loikkasi yllättäen kimppuuni.
”Taistele nyt minua vastaan.”tämä naukaisi.
Löin mestariani pehmeillä tassuillani. Taisto kesti pitkän tovin kunnes mestarini kehotti minua taas metsästämään.
Nyökkäsin ja aloin taas metsästää. Sain kiinni vaikka mitä pari oravaa, jäniksen, kolme hiirtä ja pari lintua.
Tänään riista tuntui olevan hieman unenpöpperössä mutta sehän kävi minulle. Yhtäkkiä katsahdin taivaalle joka oli alkanut muuttua tummemmaksi.
”Lähdetään. Voimme hakea riistat myöhemmin.”Lumikkosydän naukui ja juoksi kovalla vauhdilla syvemmälle metsään.
Juoksimme kohti Tuuliklaanin rajaa mutta vaihdoimme suuntaa ennen klaanin reviiriä. Pian saavuimme suurelle, hohtavalle lammelle.
Tämän oli pakko olla Kuulampi. Se oli kaunis. Mutta sitten vatsani murahti ja muistutti siitä miten kova nälkä minulla oli.
En välittänyt nälästä sillä näin että Lumikkosydän kutsui minua. Juoksin naaraan luo. Yhtäkkiä mestarini laski kuononsa veteen ja näytti ilmellään tekemään samoin.
Makasin kuono kiinni vedenpinnassa ja yhtäkkiä suuri väsymys valtasi minut ja nukahdin lammen rannalle.
Sitten joku tökkäisi minua kylkeen ja säpsähdin hereille. Tajusin tökkijän olleen mestarini. Mutta sitten katsoin ympärilleni.
Emme olleet enää Kuulammella vaan jossain aivan muualla. Olimme takuulla Tähtiklaanin luona ja pain eteemme käveli suuri joukko kissoja.
Yhtäkkiä kissajoukon keskeltä eteemme astui hopeanharmaa naaras. Naaras oli kaunis ja kimmelsi kuin kirkkain tähti.
”Tervehdys nuorukainen. Olen Sinitähti Myrskyklaanin muinainen päälikkö.”naaras naukui minulle.
Tuijotin naarasta samalla ihmeissäni ja samalla ihastuksissani. En ollut koskaan kuvitellutkaan tapaavani joskus Sinitähden.
”Hienoa tavata taas Sinitähti.”naukaisi Lumikkosydän.
Päälikkö hymyili soturille leveästi ja käänsi sitten katseensa minuun. Sinitähti hymyili minulle ja väisti hieman.
Naaraan takaa ilmestyi Täplälehti. Kosketin parantajan kuonoa tervehtiäkseni häntä. Pidin jotenkin erityisen paljon Täplälehdestä.
”Nopsatassu?”kuului kolkko ääni parantajan takaa.
Yhtäkkiä esiin astui harmaa kolli joka tuijotti minua suurilla vihreillä silmillään. En tunnistanut kollia.
”Nopsatassu, minun poikani.”kolli naukui.
Silmäni suurenivat kerta heitolla ja tuijotin kollia ihmeissäni.
”Isä?”kuiskasin hiljaa.
Soturi nyökkäsi ystävällisesti. Juoksin isäni luokse ja kosketin tämän kuonoa hellästi omallani. Isäni nuolaisi minun korvaani.
”Ratamolehti.”kuiskasin hiljaa ja painauduin isäni lämpimään turkkiin.
Syleilin Ratamolehteä. En ollut nähnyt isäni kuolemaa enkä edes aluksi tiennyt uskoako siihen vai ei mutta nyt olin onnellisempi kuin koskaan.
”Isä miksi sinun täytyi kuolla?!”parkaisin tälle suruissani.
”Voi Nopsatassu. Se on pitkä tarina mutta voin sanoa sinulle yhden asian. Älä koskaan luota Tiikerivarjoon. Hän minut murhasi.”isäni kuiskasi minun korvaani.
Kauhistuin kuulemastani.
”Anteeksi Nopsatassu mutta meidän täytyy mennä.”Lumikkosydän naukaisi.
Nyökkäsin ja hyvästelimme Ratamolehden kanssa. Sitten nukahdin uudestaan ja heräsin tutulta paikalta Kuulammen rannalta.
Nousin tassuilleni. Askeleeni horjuivat nälästä ja päätin napata jotakin syötävää. Aloin vimmatusti haistella ympärilleni.
En haistanut juurikaan riistaa mutta sain vesimyyrän tuoksun kuonooni. Aloin heti paikantaa otusta. Ja huomasin sen istuvan lammen rannalla hieman kauempana.
Painauduin vaanimisasentoon ja aloin vaania pahaa aavistamatonta eläintä. Pääsin pian vain hännänmitan päähän siitä.
Nielaisin hiljentääkseni murisevan vatsani. Nälkä olisi pian tyydytetty. Loikkasin komealla loikalla vesimyyrän niskaan ja tapoin sen.
Kannoin saaliini hieman kauemmaksi ja asetuin syömään. Upotin hampaani eläimen pehmeään lihaan. Ja ai että se maistui mainiolta.
Katsahdin Lumikkosydämmeen joka söi toisaalla pulskaa hiirtä. Söin vesimyyrän nopein haukkausuin ja nuolin viimeisetkin rippeet viiksistäni.
”Lähdetäänkö?”kysyin mestariltani.
Tämä nyökkäsi ja nousi seisomaan. Ilta oli jo pitkällä mutta päätimme silti hakea saalistamani saaliit joelta.
Kaivoimme ne esiin ja otimme kukin osuutemme. Lähdimme nopeasti juoksemaaan kohti leiriä mutta matkalla kuulin outoa rapinaa pensaasta ja pysähdyin kuin seinään.
Pudotin saaliit maahan ja aloin hiipiä kohti pensasta. Pian pensaasta ilmestyi kilpikonnakuvioinen naaras.
”Tipi!”henkäisin ja juoksin naaraan luo.
”Tervehdys Nopsatassu.”naaras vastasi.
”Mitä sinä teet täällä? Joudut vaikeuksiin jos joku klaanista huomaa sinut!”parkaisin naaraalle.
”Päätin vain tulla tervehtimään sinua.”tämä vastasi.
Kumpikaan meistä ei huomannut aluskasvillisuuden joukossa liikkuvaa varjoa joka seurasi jokaista liikettämme.
”No sinun on nyt parempi lähteä.”naukaisin.
Tipi nyökkäsi ja lähyi hölkkäämään pois päin metsästä. Samaan aikaan eräs toinen naaras tunsi itsensä petetyksi ja on juuri matkalla turmioon.
Nappasin saaliini maasta ja lähdin juoksemaaan taas kohti leiriä. Näin että Lumikkosydän oli jäänyt odottamaan minua.
”Missäs sinä kuhnit?”naaras naukaisi.
En vastannut mitään vaan jatkoin matkaani kohti leiriä. Mestarini näytti olevan hieman ymmällään mutta seurasi minua.
Päästyäni leirin suuaukolle työnnyin siitä läpin ja vein saaliini tuoresaaliskasaan ja aloin etsiä Aurinkotassua.
Ajattelin että tämä olisi vielä metsässä. Yhtäkkiä huomasin Mustatähden nousseen suurkivelle. Juoksin nopeasti kuulemaan päälikön sanat.
”Myrskyklaanin kissat! Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen.”Mustatähti kailotti.
Kaikki kissat olivat jo melkein paikalla mutta kun Mustatähden ääni kaikui aukiolla viimeisetkin pujahtivat ulos koloistaan.
”On aika nimetä uusi soturi! Nopsatassu tulisitko tänne?”päälikkö naukui.
Nyt minusta tulisi soturi. Olin haljeta ylpeydestä ja odotuksesta. Lumikkosydän käveli minun rinnallani. Pysähdyimme päälikön eteen.
”Lumikkosydän, onko tämä oppilas mielestäsi valmis tulemaan Myrskyklaanin soturiksi?”Mustatähti kysyi.
”Hänestä tulee soturi josta klaani voi olla ylpeä.”mestarini vastasi.
”Siispä, minä Mustatähti, Myrskyklaanin päälikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakimme ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi.”Mustatähti aloitti.
Päälikkö loi minuun vakavan ilmeen ja tuijotti minua suoraan silmiin.
”Nopsatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla”päälikkö kysy.
Ääneni värisi hieman jännityksestä kun vastasin: ”Lupaan.”
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Nopsatassu tästä hetkestä alkaen sinut tunnetaan Nopsavarjona. Tähtiklaanin kunnioittaa urheuttasin ja voimaasi ja hyväksymme sinut täydeksi Myrskyklaanin soturksi.”päälikkö lopetti puheensa.
>Nopsavarjo! Nyt olin soturi.<ajattelin mielissäni.
”Nopsavarjo! Nopsavarjo!”klaani huusi minun nimeäni.
”Aurinkotassu?!”huusin naarasta.
”Aurinkotassu ja Sadekorva eivät ole palanneet vielä leiriin.”kuului klaanin keskeltä.
Puhuja osoittautui Okakynneksi.
”No minä lähden hakemaan heitä.”naukaisin ja juoksin ulos leiristä etsimään kahta kissaa.
Juoksin metsän siimekseen ja pian tapasin Sadekorvan mutta Aurikotassu ei ollut tämän mukana. Juoksin nopeasti soturin luo.
”Missä Aurinkotassu on?”kysyin nopeasti.
”En tiedä Nopsatassu. Hän vain katosi jonnekin. Olin tulossa hakemaan klaanista apua etsintöihin.”kolli naukaisi.
”Mitä onko hän kadonnut?! Ja muuten minun nimeni on Nopsavarjo. Olen nyt soturi.”naukaisin kollille.
”Onnea Nopsatas... tarkoitan tietenkin Nopsavarjo. Aiotko lähteä etsimään Aurikotassua?”Sadekorva kysäisi.
Nyökkäsin vastaukseksi ja ennen kuin soturi ehti sanoa mitään olin kadonnut jo metsän varjoihin. Taivas alkoi synketä ja pian kuulin vienoa valitusta jostain kaukaa.
Aloin juosta nopeammin. Pian näin vaaleankeltaisen karvamöykyn suuren kivikasan alla. Juoksin nopeasti kivikasan luo.
”Aurinkotassu?”kysäisin nopeasti.
Ja eihän kukaan muukaan olisi siinä kivien alla olisi makanut kuin oma rakas pikku Aurinkotassuni. Suru valtasi mieleni.
”Oletko sinä elossa?”kysyin surun murtamana.
Aurinkotassun pää liikahti hieman ja tajusin tämän olevan hengissä. Aloin siirtää kiviä pois kumppanini päältä.
Se oli raskasta mutta vaivan arvoista. Kun olin valmis nostin kumppanini suuhuni ja aloin kantaa tätä kohti leiriä.
Matka tuntui yllättävän pitkältä mutta saavuin pian leiriin. Leirissä kaikki kauhistelivat Aurikotassua kun kannoin tämän parantajan luo.
Laskin oppilaan pehmeälle sammaleelle ja Lumisydän juoksi heti auttamaan Aurikotassua. Katsoin surullisena vierestä.
Yö alkoi hiipua taivaalle ja tassuttelin vahtipaikalleni keskelle leiriä. Minunhan piti vartioida leiriä koko yö.
Saisin ainakin samalla katsella Aurinkotassua. Istuin vaitonaisena leirin keskellä ja meitin että selviäisiköhän Aurinkotassu tästä?
No mitä tahansa tapahtuisikin niin en voisi sille mitään. Oli vain toivottava parasta. Suru vatasi mieleni ja yö tuntui loputtoman pitkältä.
Miten minä selviäisin ilman Aurinkotassua?

//No Nopsa on sitten (viimein) soturi. Sen voi lisätä sotureiden joukkoon.//
Vastaus:28 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Siitepöly
30.04.2013 23:00
Luku 1
Teljetty elämä.
Kävelin hitaasti varjoissa, ja katselin ympärilleni.
Katsoin puussa olevaa oravaa, ja nuolin huuliani.
Ponnistin kaikella voimalla, ja puraisin oravan häntää.Orava pelästyi, ja juoksi ylemmäs puuhun.
Yritin raapia tätä, ja osuin vihdoinkin. Tipuin maahan korkealta.
”Voihan hiirenpapanat!” Huudahdin. Näin oravan konttaavan karkuun, ja hyppäsin sen päälle.
Katsoin ettei kukaan ollut lähistöllä, ja hyppäsin korkealle puuhun. Aloin syödä oravaa, ja se olikin jo pian syöty.
Nuolin huuliani ja venyttelin. >Huomisesta tulee hauskaa ja jännittävää.>
Kiedoin tassuni oksan ympäri, ja suljin silmäni.Heräsin, kun käpy tippui päähäni.
Purin huulta kovaa. Kuulin askeleita.Käperryin oksaan kiinni, ja katsoin mitä siellä käveli.
Pari tuntematonta kissaa käveli ja huuteli.
Katsoin niitä murhaavasti. Yhtäkkiä yksi niistä vilkaisi minuun päin.Putosin melkein oksalta, mutta pidin yhä kiinni.”Aivan kuin olisin nähnyt jotain...” Eräs kolli murisi uhkaavasti.
Nielaisin. >Toivottavasti ne kääntyvät pois eivätkä jää pidemmäksi aikaa>”Tule jo!” Toinen kolli sanoi.Kolli, joka oli murissut, lähti käskystä toisten perään.
>Hyvä että ne lähtivät...tänään pidetäänkin kivaa...jos noita ei oteta mukaan.>
Hyppäsin hiljaa ja kevyesti alas puusta. Katsoin ympärilleni ja juoksin vikkelästi pois.
Minulla oli kauhea jano, ja näin vihdoinkin pari vesilätäkköä edessäni.Nuolin vettä vesilätäköstä, ja syljin hieman vettä välillä pois.Pörhistin turkkini. >Voisin mennä häiritsemään kotikisuja.> Kävelin vikkelästi kaksijalkojen pesien luokse.
>Tuolla on kotikisuja, sen minä tiedän!> Kiipesin aidalle ja katsahdin ympärilleni.
Mau'uin kovaa, ja näin pari kotikisua tulevan ulos kaksijalkojen pesästä.”Mitä ihmettä sinä teet täällä?” Kotikisu sihisi.”Kylläpä kotikisulla on ollut huono päivä!” Naurahdin.
Kotikisu tuli kohti minua, ja törmäsi aitaan.Purskahdin nauruun, ja kotikisu alkoi maukua.
”No selvä, saat hieman maitoa...” Kotikisu huokaisi ja meni takaisin kaksijalkojen pesään. Nauroin hetken aikaa. Kohta kotikisu tuli ulos ja hinasi maitokuppia.
Hyppäsin aidalta, ja sihisin kotikisulle. Kotikisu pelästyi ja juoksi takaisin kaksijalkojen luokse.
Join maitoa hitaasti. Katsoin ettei kukaan katsonut, ja jätin hieman maitoa kuppiin. Otin kupin mukaani, ja join ne syrjemmässä paikassa.
Kuulin takaani askeleita. Haistoin kollin, saman minkä aamullakin. ”Olitko se sinä, joka tarkkailit meitä?” Kolli kysyi sihisten.
”Miksi kertoisin sinulle?” Murahdin varoittavasti. ”Oletko sinä...kotikisu?!” Kolli ihmetteli.
”En.” Vastasin. ”Meidän täytynee antaa pikkuiselle, avuttomalle kissanpennulle hieman opetusta...” Kolli naurahti.
Kolli paljasti kyntensä, ja hyppäsi minua päin. Hyppäsin syrjään, ja kolli seurasi minua. Väistelin, ja kolli seurasi perässäni. >Tätä menoa olen mennyttä...> ajattelin.
Kolli sai otteen hännästäni, ja tunsin kun liidin ilmassa.
Kolli jysäytti minut maahan kaikella voimalla, ja yritin nousta.
Kolli hyppäsi päälleni, ja tunsin kauhean painon.
Potkin tätä kaikella voimalla, ja sitten näin terävän kiven pääni vieressä.
Liikahdin kiveen päin, ja otin sen nopeasti ja tökkäsin kollia silmään.Kolli karjahti ja sen silmästä valui verta.”Saat luvan kostaa tämän, ketunläjä!” Kolli nuoli huuliaan, ja paljasti hampaansa.Hän tarttui kurkustani kiinni, ja yritin päästä pakoon.
”Tällä kertaa minä voitan...ja sinä häviät.” Kolli naurahti, ja raapaisi minua.Kiljahdin kovaa, ja aloin hätääntyä.
Tunsin kun veri pulppusi haavoistani ulos.Syljin kollin vuotavaan silmään, ja se hermostui.
Kolli kaatui maahan ja raapi silmäänsä.Tunsin kauhean kivun, kun nousin.
Hengitin syvään, ja nilkutin kauemmas.
Kolli näytti kituvan maassa, mutta en pystynyt tappamaan tätä, sillä minulla oli kauheat haavat.
Kuulin kuitenkin askelia takaani, ja katseeni osui kolliin.
Se näytti olevan voimissaan, ja tuli minua kohti hitaasti, ja sihisten.
”Minähän tapan sinut!” Kolli raivostui, ja tuli minua päin.Keräsin kaikki voimani, ja hyppäsin syrjään.Kaaduin maahan. Kolli näki minut.Nielaisin. Tämäkö olisi loppuni?
Tunsin hirveän kivun, kun kolli sai otteen takatassustani.Karjaisin kovaa, ja raavin tätä kuonoon.
Kolli ei päästänyt irti, ja veri valui tassustani.>Mikä minut voisi enää pelastaa?> mietin.
Tämä olisi minun kuolemani. Suljin silmäni, ja kyyneleet valuivat silmistäni.Kolli irrotti otteensa. En pystynyt liikkumaan kauheassa kivussa.Se nuoli haavojaan rauhassa kun lepäsin maassa verisenä.”Minut tunnetaankin nimellä Kuolema.” Kolli naurahti.
”Liity joukkoihini tai kuole.” Kuolema nuoli huuliaan.”Noh?” Hän jatkoi.
”Selvä, suosittelen että liityt, sillä muuten sinulle käy huonosti.”
Kuolema otti takatassustani taas kiinni, ja alkoi myös raapia sitä.Kiljuin ja karjuin kauheasti.”Minäliityn!” Kiljaisin avuttomasti.Kuolema päästi jalastani irti, mutta raapaisi otsaani arven, joka oli aika syvä ja pitkä.”Hienoa, arvasin että et halunnut kuolla.” Hän naurahti. Nuolin haavojani nopeasti. Kuolema katsoi sivusta. ”Tule.” Hän sanoi. Onnuin Kuoleman perään. ”Voimme yöpyä täällä.” Kuolema näytti minulle pienen luolan, jossa oli paljon sammalta. ”Tee itsellesi sammaleesta peti, ellet halua nukkua kylmällä kivellä.” Hän käski.Tottelin, ja tein sammalpedit. Ne olivat todella lämpimät.Suljin silmäni, ja nukahdin.Heräsin aamulla. Venyttelin ja näin Kuoleman vielä nukkuvan.Kohta hän kuitenkin heräsi.”Metsästä meille riistaa, heti!” Hän sihisi.Nyökkäsin, ja menin ulos.Oli raikas päivä, ja vettä oli satanut. Haukottelin ja menin eteenpäin. Haistin jäniksen. Näin pensaikossa jäniksen hännän. Nuolin suupieliäni ja hyökkäsin jäniksen kimppuun. Jänis pelästyi ja jähmettyi paikalleen. Jäniksestä lensi veri, ja olin juuri haukkaamassa mehukasta jänistä, kun muistin että minun täytyi metsästää myös Kuolemalle, eli johtajalle. Otin jäniksen mukaani, ja näin puussa suuren linnun. Se rapsutti itseään. Hiivin sen taakse hiljaa, ja hyppäsin linnun siipeä kohti. Lintu lähti lentoon, mutta puraisin sitä kovaa, ja se tippui maahan, samoin minäkin. Puraisin lintua kerran, ja se kuoli. Vein linnun johtajalle. ”Tässä.” Mau'uin. Kuolema ahmi lintua, ja minäkin söin jäniksen nopeasti.

//Ensimmäinen tarina Siitepölyllä :3
Vastaus:26 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nopsatassu, Myrskyklaani
30.04.2013 21:42
Luku: 8 Paljastus

Aurinko paistoi lämpimästi kasvoilleni. Siristin unisena silmiäni ja nostin pääni sammaleelta. Olin parantajan pesässä.
Kylkeäni kuumotti ja huomasin syvät arvet jotka oli peitelty hämähäkinseitillä. Sitten muistin mitä oli tapahtunut.
”Tiikerivarjo...”murahdin itsekseni ja nousin seisomaan.
Parantaja juosi luokseni ja asetti eteeni joitakin yrttejä.
”Sinun kannattaa syödä nuo. Ne parantavat oloasi.”Lumisydän naukui.
Nyökkäsin nopeasti ja söin yrtit. Yrtit maistuivat kitkeriltä mutta söin ne kiltisti. Olin mieluummin tässä syömässä yrttejä kuin enää sekuntiaan kaksijalkojen luona.
Söin yrtit nopeasti ja juoksin ulos. Ulkona minua odotti Aurinkotassu. Naaras kehräsi minulle iloisesti.
Nuolaisin naaraan korvaa lempeästi ja tämä pökkäsi minua. Olin hyvin onnellinen nähdessäni Aurinkotassun.
Mutta sitten naaraan ilme synkkeni. Aivan kuin tällä olisi minulle huonoja uutisia. Kalpenin itsekin. Mitä kumppanillani oli mielessään.
”Tuota... Nopsatassu... Minulla on sinulle huonoja uutisia. Ne koskevat isääsi Ratamolehteä.”oppilas naukui surullisena.
Kasvoni kalpenivat entistä enemmän.
”Mi-mitä on tapahtunut?”sopersin hiljaa.
Kumppanini katsoi minuun surullisena. Ja käänsi sitten katseensa pentutarhan edessä istuvaan Hopeasulkaan.
Äitini näytti perin onnettomalta. Mitä isälle oli saattanut oikein käydä. Näin Hopeasulan itkevät ja näin että tämän silmissä loisti suuri suru.
”Isäsi on tuota... kuollut...”Aurinkotassu kuiskasi surullisena.
En voinut uskoa kuulemaani. Minun isänikö kuollut? Kuka sellaista tekisi ja miksi? Viha alkoi syttyä sisälläni.
”Mitä tapahtui?”tiuskaisin Aurinkotassulle.
”Hänet kai myrskytettiin. Olen pahoillani.”Aurinkotassu vastasi.
Suru täytti mieleni enkä pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Katsoin kumppaniini kuin odottaen tämän muuttuvan isäkseni.
Sitten mieleeni muistui mitä minun piti Aurikotassulle kertoa. Katsoin tähän vakavammin ja yritin näyttää hieman iloisemmalta.
”Aurinkotassu... Tuota nyt kun olemme kumppaneita voin kai kertoa sinulle salaisuuden.”naukaisin vakavana.
”Salaisuuden? Millaisen?”kumppanini naukui kummissaan.
”No tuota ennen kuin olin edes oppilas sain näyn Tähtiklaanilta ja siinä kerrottiin tehtävästä joka minun pitäisi suorittaa jonkun toisen kanssa. Lupaathan ettet kerro tästä kellekään.”mau`uin vakavalla äänellä.
Kumppanini silmät suurenivat ja tämä tuijotti minua aivan kuin puulla päähän lyötynä. Tuijotin naarasta kummissani.
”Minäkin olen nähnyt näyn. Näyn jossa minullekin kerrottiin siitä tehtävästä.”Aurinkotassu naukui.
Tuijotimme toisiamme hetken ja mietin mitä tämä tarkoitti. Miksi juuri meidät oli valittu? No ainakin se oli varmaa että asiat tulisivat muuttumaan.

//Tälläinen pätkä nyt ensin. Ei nyt alkuun inspannut lainkaan joten tuhersin vaan jotakin epämääräistä. Toivottavasti tykkäätte.//
Vastaus:21 kp:tä.

-Mustahaukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, Myrskyklaani
30.04.2013 21:14
Juovasulka heräsi aamulla Vatukkakynnen kuonon töytäisyyn.
"Käpäläsi ovat kuumat. Miten voit?" Kolli maukui huolestuneesti. Juovasulka havaitsi olevansa hyvin väsynyt ja jokainen lihas oli nuutunut.
"Minulla taitaa olla kuumetta, Vatukkakynsi", hän vastasi. Vatukkakynsi. Silmäili häntä rauhattomasti.
"Pistäydyn Lumisydämen luona", Juovasulka kähisi voimattomaksi ja vääntäytyi pystyyn.
"Tulen mukaan", Vatukkakynsi maukui ja auttoi Juovasulan pystyyn kuonollaan. Juovasulka kehräsi hiukan ja hoippuroi kumppaninsa tukemana parantajan pesälle. Lumisydän oli käpertynyt yrttikasojen viereen.
"Lumisydän", Vatukkakynsi kutsui, "Juovasulalla on kuumetta!" Lumisydän pomppasi pystyyn täysin heränneenä.
"Huh huijaa! Säikähdin! No, Juovasulka, käy makuulle niin vilkaisen", parantaja maukui. Juovasulka lysähti makuusijalle ja sulki silmänsä.
"Yritä olla hereillä vielä vähän aikaa, niin tarkistan sinut", parantajan ääni kaikui Juovasulan päässä.
"Juovasulka?" Vatukkakynsi maukui huolestuneena taempaa. Juovasulka näki silmiensä raosta Lumisydämen, jonka viikset väpättivät ilkikurisesti.
"Mene vain Vatukkakynsi, hoidan Juovasulan kuntoon", hän maukui.

-----------------parin päivän päästä-----------------

Juovasulka oli parantunut kokonaan kuumeesta, ja vaihtoi kieliä Vatukkakynnen kanssa leirin varjossa.
"Olen iloinen, kun olet taas terve", Vatukkakynsi kehräsi.
"Se oli kamalaa. Olla sairaana ja kaikkea", Juovasulka myötäili.
"Voisimme mennä taas metsästämään niinkuin ennen", Vatukkakynsi ehdotti.
"Mennään vaikka heti, jos haluat", Juovasulka hihkaisi. Vatukkakynsi venytteli ja nousi jaloilleen. Juovasulka pursusi intoa ja ponkaisi pystyyn. Hän loikki Vatukkakynnen edellä metsään. Juovasulka haistoi samassa oravan, mutta pitkähäntäinen eläin puikkelehti puuhun suoraan Juovasulan eteen ojennettujen tassujen alta.
"Huono tuur...", Vatukkakynsi aloitti, mutta matala murina keskeytti hänet. Juovasulka kiepahti ympäri ja näki neljä solakka, valtavaa kellanpunaista hahmoa.
Kettuja!
"Emme voi selvitä taistelusta!" Juovasulka parahti.
"Emme voi juosta leiriinkään. Ketut seuraisivat", Vatukkakynsi huomautti.
"Juostaan sitten toiseen suuntaan!" Juovasulka ehdotti. Kettu murisvat ja vetivät huuliensa julmaan irvistykseen. Vatukkakynsi säntäsi hänen vierestään kohti metsää. Juovasulka ryntäsi hänen peräänsä. Kettujen raskaat käpälät jyskyttivät maata.

Juovasulan hengitys rahisi kurkussa. "Kiitetään puihin!" Hän puhisi. Vatukkakynsi syöksähti puuhun ja Juovasulka seurasi häntä. Ketut rymistivät näkyviin, ja juoksivat suoraan puun ohi pysähtymättä haistelemaan. Vatukkakynsi painautui väristen vasten Juovasulkaa.
"Missä muuten olemme", Juovasulka pujahti ja vilkuilu ympärilleen. He olivat juosseet suoraan klaanien reviirien ulkopuolelle, ja lasketa pellot ympäröivät metsikköä.
"En tiedä", Vatukkakynsi vastasi. Saderyöppy röpsähti heidän päälleen, ja Juovasulan turkki kaatui likimäräksi.
He loikkasivat maahan ja yrittivät seurata hajujälkeään takaisinpäin, mutta sade hävitti jäljet. He löysivät vain vanhan mäyränkolon, johon he suojautuivat.
"Olemme pulassa", Juovasulka kuiskasi ja painautui vasten Vatukkakynnen Turkkia.
Vatukkakynsi nuoli hänen päätään.
Juovasulka huokaisi ja laski päänsä etutassujen päälle sulki silmänsä.
Vastaus:25 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, Myrskyklaani
30.04.2013 20:13
> ENNUSTUS!! Lumisydän ymmärrätkö se on Tiikerivarjon kohtalo. Mutta ketkä surmaavat hänet. Hmmmm........ Joku myrskyklaanista varmasti, miksi se muuten minulle kerrottaisiin, eikä muille parantajille. Hopeakotka, HOPEAKOTKA! Hopeakotka hmmm.. Jos joku kotka alkuinen? Tai HOPEALLA KOTKALLA ON HOPEATSULAT!!!!! Hopeasulka. Niin sen täytyy olla Hopeasulka se on ihan varmasti, mutta ei Hopeaaulka tee sitä yksin tunnensen. Mutta jos se toinen olisi kotka alkuinen, mutta kun ei Myrskyklaanissa ole ketään kotka alkuista. Paitsi no Haukansiipi, mutta ei koska se oli kotka kotka ailkuinen sen pitää olla. Mitäs jos se ei ole vielä syntynyt. Pitää kertoa Hopeasulalle, mutta ei vielä sitten kun on aika.< Mietin parantajan pesässä samalla syöden pientä metsähiirtä. Näykin pikku hiljaa metsähiirtä. Lopulta olin syönyt koko hiiren. Sitten päätin mennä yrittämään saada hopeasulan syömään jotain. Nousin hiljaa ylös ja kävelin hitaasti tuoresaalis kasalle, josta valitsin hopeasulalle oravan. Kun lähdin tuoresaaliskasalta sain pikkasen virtaa jalkoihini joten hölkkäsin loppu matkan. Kun katsoin sotureiden pesään se oli tyhjä, lukuun ottamatta Juovasulkaa ja Vatukkakynttä. He olivat vierekkäin ja juttelivat jostain. " Oletteko nähneet Hopeasulkaa." Kysyin vähän nolona. " Emme?" Juovasulka vastasi. " Miksi kysyt?" Tämä lisäsi jotenkin oudosti korostaen. Tällä oli myös huolestunut ilme kasvoillaan, että olisi tapahtunut jotain josta tämä olisi halunnut kertoa jollekin, muttei voinut. " Ei miksikään olisin vain halunnut yrittää, että tämä söisi jotain. Koska tällä on vaikeuksia edes....." Hiljensin loppu vaiheen, koska huomasin, että melkein kerroin ennustuksesta. " Mitä vaikeuksia?" Tämä kysyi. " Ööööööö..... Ei mitään ihmeellistä." Sanon nopeasti ja kännyyin.
Juoksin täyttä Laukaa metsään. Juoksin todella pitkään puidenoksat raapivat kylkiäni, rupesin jo pikku hiljaa väsymään, mutta sitten törmäsin johonkin. Lensin ilmassa ja putosin silleen , että pääni osui johonkin ja minä pyörryin. Heräsin mailmaan silloin kun joku huusi nimeäni hädisään. " Mitä." Sanoin ääni väristen. " Sinun päästäsiiii... Ööööö vuotaa hirveästi verta." Kissa sanoi jonka tunnistin Hopeasulaksi juuri silloin. " voitko auttaa minut leiriin, sitten jos en pysty painelet päähäni hämähäkin seittiä." Yritän saada sanojani kuuluviin, mutta ne takertuvat kurkuuni. Nousin heikosti ylös ja kaaduin melkein heti maahan taas. Silloin Hopeasulka tuli viereeni ja tukiminua minua vierestäni. Lähdimme kävelemään hitaasti kohti leiriä. Kun olimme aivan lähellä leiriä niin minun jalat pettivät, joten Hopeasulka joutui raahaamaan minut leiriin.

// Joo tämmönen tää oli paljon pitempi, mutta sitten tää kone jotenkin sekos taas. Ja poisti tarinan joten tein tämmöisen.//
Vastaus:20 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, Myrskyklaani
30.04.2013 18:07
Juovasulka säpsähti. Hän oli synkän metsän reunassa, ja Lehtikadon ajan kylmyys vilisi hänen turkkiaan. Juovasulka käsitti näkevänsä unta. Jäiset käpälät puristivat häntä ja pakottivat hänet pysymään aloillaan ja tuijottamaan synkän metsän varjoihin. Yhtäkkiä upea siniharmaa naaras asteli metsästä. Hänen silmänsä olivat kuin jääpalat. "Hei, nuorukainen, olen Sinitähti, Myrskyklaanin muinainen päällikkö", naaras maukui. Juovasulka oli kuullut puhuttavan suuresta päälliköstä.
"Miksi olen täällä?" Hän kysyi.
"Katso tarkkaan", Sinitähti maukui salaperäisesti ja väistyi niin, että Juovasulka näki suoraan pienelle metsäaukiolle. Hän oli yhtäkkiä metsän keskellä. Hän näki vieressään hopeanharmaan naaraa, ja Juovasulka tunnisti Hopeasulan jäntevät piirteet. Hänen vieressään seisoi jännittyneenä suurikokoinen tummanruskea raidallinen kolli, jolla oli meripihkan välriset silmät. Juovasulka luuli kissaa Vatukkakynneksi, mutta tajusi, ettei tuntenut koko kissaa. Hopeasilka ja tuntematon kissa kiinnittivät katseensa aukion Juovasulkaa huomaamatta. Juovasulka seurasi kaksikon katsetta ja kirkaisi hämmästyksestä. Hän näki edessään Tiikerivarjon, suuren, mustaraitaisen Kollin. Hopeasulka ja tummanruskea raidallinen kolli syöksyivät Tiikerivarjon kimppuun. Juovasulka säpsähti hereille. Kuu paistoi sotureiden pesään, ja Vatukkakynnen tumma kylki kohoili unen rytmin tahtiin. Juovasulka kömpi pystyyn. Mitä uni oli merkinnyt. Sinitähden tuoksu tuntui pinttyneen ilmaan. Juovasulka hiipi ulos pesästä ja istahti suuaukon viereen katselemaan Hopeahännän loisetta.
>Mitä yrittätte kertoa?< Juovasulka kysyi Tähtiklaanilta. Kuka oli Se suuri tummanruskea raidallinen kolli, joka hyökkäsi Hopeasulan kanssa Tiikerivarjon kimppuun. Hän huokaisi. Yhtäkkiä tuttu tuoksu leijaili hänen sieraimiinsa.
"Isä?" Juovasulka kuiskasi. Ratamolehti asteli Hopeahännästä hänen luokseen.
"Juovasulka", Ratamolehti maukui ja nuolaisi hänen korvaansa.
"Ole varovainen. Tähtiklaani ei kerro kaikkea, mutta tuntematon kissa on sinulle sukua. Enempää Tähtiklaani ei halua minun kertovan", Ratamolehti jatkoi.
"Miksi sinä kuolit. Mitä sinulle kävi?" Juovasulka maukui. Ratamolehden lempeä katse kovettui ilmeettömäksi tuijottamiseksi. "Älä ikinä ole missään tekemisissä Tiikerivarjon kanssa. Älä luota häneen. Varo häntä, hän on vaarallinen", hän murisi. Soturi kosketti Juovasulan kuonoa omalla ja katosi. Juovasulka hengitti isänsä tuoksua ja rentoutui. Väsymys painoi hänen jäseniään. Mutta Ratamolehden sanat askarruttivat häntä. Oliko ruskea kolli hänelle sukua? Juovasula pudisti turhautuneena päätään ja työntyi sotureiden pesään.
Vastaus:24 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Jokiklaani
30.04.2013 16:13
Tiikeritassun korvat olivat liimautuneet päälakea vasten tämän polskiessa joessa. Naaraan viikset valuivat vettä ja sojottivat minne sattuu.
’’Nouse ylös niin koetamme kalastusta.’’ Symbolihäntä sanoi rannalta. Tiikeritassu tuhahti tylsistyneenä, mutta nousi vedestä.
’’Kas niin, paljasta kyntesi ja odota että kala tulee kohdalle.’’ tämän mestari maukui.
Oranssinruskea oppilas paljasti kyntensä ja oli iskemässä ohi lipuvaa kalaa, mutta se teki äkkikäännöksen ja ui pois.
’’Mitä hiirenaivoista!?’’ Tiikeritassu sähisi.
’’Se näki varjosi.’’ Symbolihäntä selitti.
Tiikeritassu astui sivummalle, jolloin varjo ei liponut vedenpintaa. Kala ui kohdalle, ja Tiikeritassu läimäisi sen rannalle.
’’Jes!’’ naaras nauroi. Kala haukkoi henkeä ja sätki vielä viimeiset sätkintänsä, kunnes kuoli.
’’Voit viedä sen tuoresaaliskasaan. Harjoittelu riittää tältä päivältä.’’ haukotteli Symbolihäntä. Tiikeritassu nyrpisti kuonoaan mutta vipelsi saaliskasalle, laskien samalla kalansa sinne. Saarnitassu nappasi kasasta pulskan oravan.
’’Tuota…jaatko tämän kanssani Tiikeritassu?’’ viirullinen kolli kysyi Tiikeritassulta ja punastui. Naaras mietti hetken.
’’Mjää kai minä voin sinulta vähäisetkin ruoanrippeesi kurkkuuni ahtaa.’’ tämä vastasi ja asettui Saarnitassun viereen aterioimaan. Harmaan oppilaan kurkusta kuului miltei äänetöntä kehräystä. Kollin meripihkan värinen katse häiritsi Tiikeritassua, mutta naaras yritti olla välittämättä hotkiessaan oravaa. Saarnitassun viirullinen häntä kietoutui Tiikeritassun hännän ympärille. Tiikeritassun silmät leimahtivat ja tämä ponnahti pystyyn.
’’Ihme hyypiö! Syö itse oravasi, äläkä tule lähellekään minua!’’ naaras sihisi sylkien ja nosti ylähuultaan paljastaen hampaansa. Tämä ei jäänyt katselemaan Saarnitassun hätääntynyttä ilmettä, vaan puikkelehti kauemmas leiriin.
Aaltojuova istui vaihtamassa kieliä Ruskolehden kanssa.
Tiikeritassu kipitti karvat pystyssä vanhempiensa luo.
’’Hyypiö! Ihme hyypiö lähentelee minua! Kehtaakin!’’ naaras sähisi raivostuneena.
’’Kuka?’’ Aaltojuova kysyi hämmentyneenä.
Tiikeritassu ei vastannut vaan pomppi oppilaidenpesälle.
Tämä painautui omalle pedilleen.
Karviaistassu pyöritteli sammalpalloa tassujensa välissä.
Saarnitassu luikahti masentuneena pesään, Pilvitassun ja Tuhkatassun viereen. Tiikeritassu tunsi jälleen kollin katseen kehossaan, naaras käänsi kylkeään ja puristi silmänsä kiinni.

//anteeks lyhyys, on HIRMU kova kiire//
Vastaus:24 kp:tä! Tiikeria lähennellään xD

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntylehti, Jokiklaani
30.04.2013 16:02
Minä oli todella todella huolissani Kirsikankukasta. Tämä ei ollut käynyt tapaamassa minua moneen auringon nousuun. Eikä myöskään ollut ilmoittanut mitään. > Onko hän loukkantunut, tai kuollut.< Ei sen pyyhin pois mielestäni. > Mitä jos tämä ei pidäkään erään minusta.< Mietin surullisena, kun istuskelin katselemassa järven yli toiselle puolelle. Silloin näin kalan Suomun välähdyksen kun aurinko osui kalaan. Siirryin, niin että varjoni ei osunut veteen ja nostin käpäläni ylös valmiiksi. Vesi kimmelsi kauniisti, kun odotin sopivaa hetkeä. Silloin kala tuli tarpeeksi lähelle, jolloin kauhaisin nopeasti kalan ylös. Sain vielä sen jälkeen kaksi kalaa, jolloin joku huusi " Mäntylehti." > Krsikankukka.< Ajattelin, mutta sitten ajattelin.> Ei Kirsikankukalla ole tuommoinen ääni. < Nostin katseeni ja siellä oli joku myrskyklaanin kissa. > Mitä mistä TUO tietää nimeni? Menenkö vai en.< Ajttelin. Lopulta päätin, että mene. Ehkä tuo kissa tietää mikä Kirsikankukalla on. Uin nopeasti järven yli toiselle rannalle. "Ei kai Kirsikankukalle ole käynyt mitään?" kysyin huolestuneena.
"Ei, ei ole, mutta hänellä on sinulle mahtavia uutisia", Juovasulka maukui.
"Antaa tulla", niin kysyin jo vähän närkästyneenä.
"Kirsikankukka sai kaksi naaraspentua", Juovasulka maukui.
"Mitä! Sen takia hän ei ole päässyt tapaamaan minua. Onko hän antanut niille jo nimet", Minä kysyin. Pompin melkein paikallani, mutta en kumminkaan.
"Toinen on hopeavalkoinen, ja hänen nimensä on Puropentu. Toinen on ruskeankirjava kilpikonnakuvioinen, jolla on jäänsiniset silmät. Hänen nimensä on Lintupentu. Hän tuntuu välillä katsovan suoraan lävitseni", Juovasulka vastasi ja värähti. " Kauniit nimet, kiitos kun tulit kertomaan." Kiitin ja käynnyin ja uin nopeasti toiselle puolelle.

// Väsäsin nopeasti.//
Vastaus:12 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lintupentu, Myrskyklaani
29.04.2013 19:17
Lintupentu avasi ensimmäistä kertaa silmänsä. Aluksi kaikki näytti Sumealta, mutta pikku hiljaa maisema terkentui. Hänen emonsa istui Lintupennun vieressä.
"Sinulla on yhtä kauniin kirkkaan siniset silmät kuten siskollasikin", hän maukui. Lintupentu vinkaisi. Yhtäkkiä pentutarhan suun peitti varjo, kun joku punaruskea naaras astui sisään. "Hei Juovasulka", Kirsikankukka tervehti tulijaa. Puropentu vinkaisi emonsa vatsan suojasta ja taapersi holtittomasti eteenpäin, kunnes Kirsikankukka työnsi hänet lempeästi takaisin kylkeensä. Lintupentu kuunteli kaksikon keskustelua ja taapersi aivan Juovasulan eteen ja tapitti naarasta kirkkaansinisillä silmillään. Juo asukkaat sävähti hieman. Lintupentu heilutti pientä häntäänsä ja kosketti tassullaan varovasti Juovasulan tassua. Kirsikankukka veti hänet takaisin. Lintupentu vingahti vastustelevasti. Hänen emonsa vaihtoi Juovasulan kanssa vielä pari sanaa ja punaruskea naaras häipyi tarhasta.
"Kuka tuo oli", Lintupentu vinkui ja yritti maukua selvästi niinkuin isommat kissat. Puropentu tassutteli emon suojasta hänen viereensä.
"Oliko Se sellainen soturi, josta puhuit", hän vingahti. Kirsikankukka näytti yllättyneenltä.
"Kyllä, hän oli soturi", hän vastasi ja nuolaisi Lintupentua. Ruskeankirjava naaras väisti. "Emo älä!" Hän vinkui ja perääntyi kohti pentutarhan suuta. Kylmä viima puhalsi sisään ja Lintupentu säikähti. Hän kömpi emonsa suojaa väristen, ja Puropentu seurasi häntä. Lintupentu tarrautui emonsa vatsaan, imi lämmintä maitoa ja kehräsi. Kirsikankukka kehräsi myös.
"Nukkukaahan vähäsen", hän maukui.
"Jos huomenna on hyvä sää, vien teidät ulos", hän jatkoi. Lintupentu kiljahtaen riemusta ja käpertyi malttamattomana emonsa viereen. Puropentu nukahti nopeasti, mutta Lintupentu jäi seuraamaan Kuunvalon leviämistä pentutarhaan. Missä oli hänen isänsä? Pikkuhiljaa hän oli tajunnut, ettei hänen isänsä ollut tullut kertaakaan katsomaan häntä. "Emo", Lintupentu sihisi, ja Kirsikankukka nosti päätään. "Mitä nyt, kultaseni?" Hän kysyi. "Kuka on meidän isä?", Lintupentu kysyi silmät ammollaan. "Isäsi on Mäntylehti. Mutta nukuta nyt", Kirsikankukka naukui välttelevästi ja sulki silmänsä. Lintupentu mietti, ettei koskaan kuullutkaan lyhyen elinaikanansa Murskyklaaninssa olevasta Mäntylehdestä. Mitä jos heidän isänsä olisi eri klaanissa? Lintupentu kierähti selälleen ja sulki silmänsä.

Vastaus:14 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Puropentu, Myrskyklaani
29.04.2013 19:09
Raotin silmiäni ensimmäistä kertaa. Valo tulvahti heti silmiini ja se kirveli. Valo oli niin kirkasta. Ennkylläkään tiennyt mistä valo tuli, mutta ei minua kiinnostanutkaan pätkän vertaa. Halusin vain kävellä seikkailla ja tehdä kaikkea pähkä hullua. Mutta jokin osa minusta halusi huolehtia jostain. Nousin huterasti tassuilleni ja avasin ensimmäistä kertaa silmäni kokonaan auki. Näin neljä risu seinää jotka olivat ympärilläni. Näin myös emoni ja siskoni ainakin luulin, että hän oli siskoni. Nuolaisin etu käpälääni ja siihen kihelmöi. Silloin näin että olin Harmaa-Valkoinen. Kun valo tulvahti turkilleni harmaa ja valkoinen tavallaan sekoittui ja sai aikaan vaikutelman sinisestä. Huomasin myös, että olin eri värinen kuin siskoni ja emoni. Katselin ympärilleni kaikki jotka näin nukkuivat. > Tylsää! Herätkää niin voidaa leikkiä.< Ajattelin, mutta en kumminkaan herättänyt ketään. > Tylsää väkeä tällä.< Ajattelin vähän huvittuneena. Silloin emoni heräsi ja katsoi minuun silmät tuikkien ja nuolaisi minua. Ja sanoi" Rupea nukkumaan." Tämän ääni kuulosti pehmeältä kun taas minä vinguin. " En halua minua ei väsytä." Silloin emoni nosti minut niskasta takaisin viereensä ja nuolaisi päälakeani. Lopulta luovutin ja yritin nukahtaa. En aluksi saanut unta, mutta sitten kun olin tarpeeksi kauaan odottanut nukahdin. Näin unta, että leikin Lintupennun kanssa niityllä. Emomme katsoi vierestä leikkiämme huvittuneena. Kun olin selättänyt Lintupennun kännyin katsomaan emomme. Emomme nimi siis oli Kirsikankukka. " Kuka on meidän isä." Kysyin tältä. " Teidän itsänne on... Mäntylehti, jokiklaanin kissa." Emomme sanoi raskaasti ja tämän äänestä kuului suru. " Jokiklaanista?" Kysyin hiljaa. Siihen emomme ei vastannut ääneen vaan nyökkäsi." Ette saa kertoa kenellekään "tämä lisäsi hiljaan.

// Tästä tuli lyhyt ja eka tarina.//
Vastaus:10 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, Myrskyklaani
29.04.2013 18:30
" Lumisydän Kirskikankukan pennut syntyvät." Juovasulka ei ollut edes saanut lausetta loppuun, kun minä jo olin noussut ylös ja minulla oli yrtit valmiina. " Menään." Minä sanon, mutta minä taisin vain mennä, nimittäin Juovasulka ei tullut. Juoksin pentutarhalle nopeasti. Kun saavuin pentutarhalle työnnyin nopeasti sisälle. Synnytys oli jo käynnistynyt.

" Nuole niitä, niin ne lämpenevät." Mau'un Kirsikankukalle.

Heräsin aamulla todella aikaisin. Aurinko ei edes ollut kokonaan noussut. Joka päivä oli yhä lämpimämpää ja lämpimämpää. Minulla ei oikein ollut tekemistä joten päätin laskea yrtit, vaikka Laskinne kaksi auringonousua sitten. Menin sisälle parantajan pesään ja huomasin heti, että minulta puuttui kokonaan Maustekirveli. > Miten olin niin huolimaton, että en huomannut ettei sitä ollut laisinkaan.< Minä ihmettelin. > No lähden hakemaan. Myrskytassu ei ole vielä herännyt, joten lähden itse hakemaan.< Päätin. Lähdin nopein askelin metsään. En tunne vielä niin hyvin uusia reviiriä joten en tiedä misstä löytäisin Maustekirvelin. Joten harhailin sinne sun tänne metsässä. Lopulta löysin Maustekirvelin. Maustekirvelin, muistan vieläkin sen siitä kun Tuhkamarja esitteli minulle kasveja. Se on hyvältä tuoksuva, suurilehtinen ja valkokukkainen kasvi. Se on helppo muistaa. Aurinko oli jo noussut kun lähdin tassuttelemaan leiriin. Silloin kuulin pensaasta ääntä. Laskeuduin jonkin sporttiset vaanimis asentoon ja huiivin pensaaseen ja kurkkasin toiselle puolelle. Silloin näin Hopeasulan. Katselin hopeasulkaa kun tämä hyökkäsi puun rungon kimppuun silloin palaset loksahtivat yhteen. > Hopeasulka on vihainen tiikerivarjolle siitä kun tämä varmaan murhasi Ratamolehden. Sen takia tämä ei syö, koska tälle oli suuri pala Ratamolehden kuolema. Hopeasulka haluaa tapaa tiikerivarjon sen takia tämä harjoittelee.< Mietin hetken. Ajattelin myös näyttäytyä Hopeasulalle, mutta päätin sitte kertoa myöhemmin. Lähdin täyttä Laukkaa kohti leiriä leiriin oli todella pitkä matka. Kun olin melkein leirissä niin törmäsin Tiikerivarjoon. En pysähtynyt vaan jatkoin matkaa. Mutta jäin kumminkin pensaaseen odottamaan. Lähdin seuraamaan Tiikerivarjoa. Aivan kohta näin kotkan tavalla joka syöksyi kohti Tiikerivarjoa ja raapaisi tätä kylkeen. Haava oli syvä ja pitkä. Kotka oli Hopea ja todella iso. Tiikerivarjo kumminkin pääsi turvaan josta en ollut iloinen. Silloin Tiikerivarjo lähti tulemaan tänne päin nousin ylös ja ryntäsin leiriin. Leirissä vasta huomasin, että se jota oli äsken tapahtunut oli ennustus.

// Lyhyt pätkä tarina!//

Vastaus:18 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, Myrskyklaani
29.04.2013 17:47
Juovasulka asteli ajatuksissaan Vatukkakynnen kanssa leiristä ulos. "Mikä on?" Hänen kumppaninsa kysyi. "Ei mitää, mennään metsästämään", Juovasulka mumisi. "Tavataan tässä auringonlaskun hetkellä", Vatukkakynsi maukui, ja Juovasulka nyökkäsi. Kun tumma soturi oli loikkinut aluskasvillisuuteen, Juovasulka suuntasi kohti Jokiklaanin rajaa. Hän oli luvannut Kirsikankukalle, että kertoisi tämän Jokiklaanilaiselle kumppanille, että hän oli saanut kaksi pentua. Juovasulka saapui kaislikon reunaan. Melkein saman tien hän haistoi vahvan Jokiklaanin tuoksun, ja Juovasulka näki kilpikonnakuvioisen Kollin istumassa toisella rannalla katse kiinnittyneenä suoraan Juovasulkaa suojaavaan kaislikkoon. Kollin täytyi olla Mäntylehti. Juovasulka astui rannalle ja huusi tuuleen: "Mäntylehti! Kirsikankukka lähetti minut!" Mäntylehti katsoi häntä ja hänen silmistään paistoi huoli kumppanistaan. Kolli ui hänen luokseen, ja kaksikko pujahti kaislikon alle.
"Ei kai Kirsikankukalle ole käynyt mitään?" Hän kysyi huolestuneena.
"Ei, ei ole, mutta hänellä on sinulle mahtavia uutisia", Juovasulka maukui hieman närkästyneenä siitä, kuinka kiintynyt Mäntylehti oli Kirsikankukkaan. Mäntylehti höristi korviaan.
"Antaa tulla", hän murahti.
"Kirsikankukka sai kaksi naaraspentua", Juovasulka maukui. Mäntylehti seisoi häkeltyneenä hänen edessään.
"Mitä! Sen takia hän ei ole päässyt tapaamaan minua. Onko hän antanut niille jo nimet", hän kysyi.
"Toinen on hopeavalkoinen, ja hänen nimensä on Puropentu. Toinen on ruskeankirjava kilpikonnakuvioinen, jolla on jäänsiniset silmät. Hänen nimensä on Lintupentu. Hän tuntuu välillä katsovan suoraan lävitseni", Juovasulka vastasi ja värähti.
"Kauniit nimet, ja kiitos, kun tulit kertomaan", Mäntylehti naukaisi ja heilutti häntäänsä hyvästiksi. Sitten Jokiklaanin soturi ui takaisin reviirilleen ja hävisi pensaikkoon. Juovasulka nuuskaisi ilmaa. Yllätyksekseen hän haistoi Tiikerivarjon. Juovasulka lähti seuraamaan kokeneen soturin tuoksua, ja näki tämän Myrskyklaanin oppilaan, Nopsatassun, ylle kaksin verroin korkeampana. Suuri kolli ärähti jotain, ja Nopsatassu pinkoi kohti leiriä. Tiikerivarjo nuuhki ilmaa ja katsoi kylmin silmin suoran Juovasulan piilopaikkaan. Yhtäkkiä Juovasulan mieleen pälkähti, kuka oli surmannut Viimatassun. Se oli ollut epäilyksettä Tiikerivarjo. Juovasulka kajahti ja pinkoi tulosuuntaansa. Hän puuskutti yhä. Kun Tiikerivarjon tuoksu oli haihtunut, Juovasulka aisti oravan, ja nappasi sen helposti. Hän näki taivaanrannassa auringon hehkun, ja kiirehti Vatukkakynnen ehdottamalle tapaamispaikallle. Vatukkakynsi istui odottamassa kaksi hiirtä etutassujen edessä. "Mennään syömään", hän maukui, kun Juovasulka putkahti kasvien seasta. Juovasulka nyökkäsi ja kaksikko asteli leiriin. He laskivat saaliinsa tuoresaaliskasaan, ja asettuivat syömään sotureiden pesän eteen. Juovasulka työntyi pian Vartukkakynne perässä pesään ja nukahti kuunnellen kumppaninsa tuhinaa.
Vastaus:20 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aurinkotassu,Tuuliklaami
29.04.2013 16:42
Valo tulvi yleensä niin hämärän pentutarhan sisään,yritin saada unta uppoutuen emoni Kultakukan pehmeään ja lämpimään turkkiin.En kuitenkaan saanut enää unta,sillä ajattelin vain Nopsapentua.Komea kolli oli ollut kadoksissa siskonsa Jääpennun kanssa jo melko pitkään.
"Emo voinko mennä ulos?"Kysyin Kultakukalta.Emoni murahti myöntävästi ja käänsi kylkeään.Puskin itseni ulos turvallisesta pentutarhasta ja katselin leiriä.
Olin nähnyt sen monesti ennenkin,mutta nyt saatoin oikein kunnolla tutkia leiriä.Hätkähdin,kun näi Kuutassun kantavan Jääpennun velttoa ruumista.
"Mitä on käynyt?"kysyin vieressä olevalta Pilkkuroihulta.
"En tiedä."tämä murahti,mutta katsoi kuitenkin hopeista pentua huolissaan.
Mulkaisin vihaisesti Pilkkuroihua ja siirsin jälleen katseeni leirin suuaukolle.
"Lumisydään!"kuulin Ratamolehden parkaisevan.
Näin kuinka puhtaanvalkea naaras juoksi soturin luo.Ratamolehdellä oli suussaan kellanpunainen veltto ruumis.
"Nopsapentu!"parahdin ja katseet siirtyivät minuun.
"Ei kai hän ole kuollut?!"miu'uin.
Lumisydän pudisti päätään ja juoksi sitten pesäänsä Nopsapennun ruumis hampaissaan.
"Kaikki hyvin?"kuulin emoni äänen.
"Nopsapentu.."änkytin.Kultakukka otti minut lähelleen ja puski lempeästi lohduttaen minua.
"Kaikki hyvin pentuni.."naaras kehräsi ja nuoli turkkiani karhealla kielellään.
"Voit mennä katsomaan häntä."emoni maukui.Ponkaisin pystyyn ja ryntäsin parantajanpesälle.
"Nopsapentu?"kuiskasin kolli hätkähti mutta ei tehnyt muuta.
"Hän on kunnossa."kuulin Lumisydämmen äänen.Huokaisin helpottuneena ja peruuutin hieman.
Nopsapentu murahti jotain ja nousi sitten puhuen Lumisydämmen kanssa.Lumisydämmen varjo peitti minut joten kolli ei huomannut minua.
"Aurinkopentu?"kuulin kollin ilahtuneen äänen.Punastuin ja ryntäsin pois jättäen hämmästyneen kollin pesään.
"Tulkoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikokoukseen!"Mustatähti kajautti.Ryntäsin klaanikokoukseen,sillä tiesin että nyt minut nimitettäisiin Nopsapennun kanssa oppilaiksi.
"On aika nimittää uusia oppilaita!"Päällikkö maukui.
Nopsapentu oli tullut vierelleni tunsin oloni leijuvaksi,sillä kolli oli niin komea ja ihana.
Keskityin vain Nopsapentuun ja hätkähdin kun kuulin mestarini.
"Sadekorva!?"päällikkö katsoi kollia leimuten.Sadekorva oli näköjään omissa maailmoissaan
"On harmillista kun jotkut eivät kuuntele sinusta tuli juuri Aurinkotassun mestari."Mustatähti maukui kylmästi.
Hihitin Sadekorvan hölmistyneelle ilmeelle ja kuulin kuinka Mustatähti murisi tälle jotain.Sitten kosketimme toistemme kuonoja.
"Olekkin sitten kunnolla."kolli sihahti.
>Haha haa<nauroin mielessäni.
Istahdin oppilaspesän lähellä olevalle litteällöe kivelle ja katselin klaania.Nopsatassu kipitti lähelle kiveä ja istui siihen.
"Aurinkotassu minulla on asiaa."kolli maukui.
"Minullakin on asiaa."mau'uin

//Jatkan keskiviikkona//
Vastaus:17 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, Myrskyklaani
29.04.2013 15:35
Juovasulka työntyi pentutarhan lämpöön, ja näki miltein heti Kirsikankukan, joka oli vain häilyvä varjo lämpimässä pimeydessä. Kaksi pentua nukkui tämän vatsan suojassa. "Hei, Juovasulka, miten voin auttaa?" Kirsikankukka maukui. "Tulin katsomaan sinua. Pentunsa ovat ihastuttavia", Juovasulka kehräsi.
"Niiden silmät aukenivat juuri", Kirsikankukka maukui ylpeänä. Juovasulka astui eteenpäin. "Mitkä ovat niiden nimet?" Hän kysyi.
"Tämä on Lintupentu", Kirsikankukka maukui ja viittasi kauniiseen ruskeankirjava kilpikonnakuvioiseen naaraaseen,"ja tämä on taas Puropentu." Lintupentu liikahti ja nosti pientä päätään. Kirsikankukka nuoli naaraan päätä lempeästi. Juovasulka värähti. Lintupennun jäänsiniset silmät tuntuivat katsovan suoraan hänen lävitseen. Pentu vingahti ja taapersi Juovasulan eteen. Juovasulka pakottautui katsomaan tätä silmiin. Lintupentu vinkaisi, kun Kirsikankukka kouraisi hänet hellästi takaisin. "Sinäkin saat vielä joskus omia pienokaisia", kuningatar huomautti, kun näki Juovasulan kaihoisan ilmeen. Punaruskea naaras hätkähti. Kirsikankukka naurahti ilkikurisesti. "Hei, joka ainut kissa näkee, että olette Vatukkakynnen kanssa hyvin läheisiä!" Juovasulka räpäytti silmiään hämillään. "Mutta sinun kumppanisi ei taida olla koskaan asunutkaan Myrskyklaanin leiriin", hän sanoi harkitsematta. Kirsikankukka jäykistyi ja tuijotin jonnekin Juovasulan taakse. Sitten hän käänsi silmiinsä katseen Juovasulkaan.
"Kyllä, Juovasulka", hän kuiskasi, "Jokiklaanin soturi Mäntylehti on kumppanini", hän jatkoi. Hän näki tuskan Kirsikankukan ilmeessä. "Voisitko... Voisitko mitenkään käydä kertomassa uutiset Mäntylehdelle?" Hän sihisi ja katsahti merkitsevästi Puropentuun ja Lintupentuun. Juovasulka nyökkäsi. "Kiitos. Mene nyt", Kirsikankukka maukui. Juovasulka työntyi ulos pentutarhasta. Samassa hän näki Hopeasulan katsomassa huolestuneena pentutarhaan päin.
"Mikä hätänä?" Juovasulka kysäisi ja nappasi tuoresaaliskasasta hiiren. Hopeasilka katsoi häntä levottomana.
"Tiedän, Kirsikankukalla on kumppani Jokiklaanissa",cJuovasulka kuiskasi ja repäisi hiirestä palan. "No, olen huolestunut Tiikerivarjosta, hän voisi satuttaa pentuja, tai jopa tappaa Kirsikankukan. Nyt kun.... Isäsi lähti Tähtiklaaniin, en haluaisi luopua ystävästäni, ja mikä vielä pahempaa, pennuistani", hopeinen naaras kuiskasi. Juovasulka painautui lohduttavasti hänen kylkeään vasten. "Me osaamme pitää huolta toisistamme ja itsestämme. Jos Tiikerivarjo yrittää jotain, voit olla varma, ettei hän selviä ehjin nahoin. Me keksimä keinon häätää hänet klaanista, lupaan sen", hän rohkaisi, nuolaisi emonsa korvaa ja asteli pois paikalta. Nähdessään Vatukkakynnen hän loikki tämän luokse. "Hei Juovasulka!" Soturi huudahti. "Missä olit? Olisin pyytänyt sinua syömään", hän jatkoi närkästyneenä. "Olin katsomassa Kirsikankukan pentuja, voimme mennä metsästämään ja syödä sen jälkeen yhdessä", Juovasulka selitti. Vatukkakynsi kehräsi ja suuntasi kohti metsää. Juovasulka naurahti ja seurasi häntä.
Vastaus:24 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
29.04.2013 14:58

Oli kulunut vasta muutama päivä Ratamolehden kuolemasta ja jokainen päivä tuntui Hopeasulasta aivan tyhjältä ja turhalta. Mikään ei enää tuntunut samalta. Ei mikään. Naaras oli todella masentunut ja lakannut syömästä kokonaan.
Hopeasulka käytti kaiken aikansa vain sotureidenpesässä omalla sammalvuoteellaan maaten lasittunein silmin eteenpäin tuijottaen ja välillä hiukan itkien.
Lumisydän oli yrittänyt saada naarasta syömään, muttei ollut onnistunut asiassa. Hopeasulka oli nimittäin vain pudistellut vaitonaisena päätään kaukaisuuteen tuijottaen.
Naaraan ennen niin hyvin hoidettu turkki oli nyt aivan takussa ja kiilloton, mikä paljasti, ettei Hopeasulka ollut vaivautunut peseytymäänkään.
"Miksi sinun piti kuolla? Miksiiii?!" Hopeasulka kuiskasi kyynelten kihotessa hänen silmiinsä.
Hopeasulka oli niin surullinen ja niin raivoissaan yhtäaikaa.
>Jos, sitä ketunläjä Tiikerivarjoa ei olisi ollut ikinä olemassa, Ratamolehti olisi vielä täällä minun luonani!< naaras ajatteli äkäisenä.
>Miksi minua koetellaan näin? Ensin läheinen ystäväni Viiltokäpälä viedään minulta ja sitten vielä Ratamolehti. Mitä vielä? Seuraavaksiko pentunikin?< Hopeasulka ajatteli ja tunsi kasvavaa vihaa Tähtiklaania ja Tiikerivarjoa kohtaan.
"Minun täytyy tappaa Tiikerivarjo, edes yrittää minun tätyy." Hopeasulka ajatteli ääneen. >Muuten en saa ikinä rauhaa.<
tuo ajatteli.
"Ratamolehti kostan kuolemasi, kuten lupasin." Hopeasulka kuiskasi ja nousi ylös silmät kylmää vihaa leimuten.
Hopeasulka talsi metsään niin vihaisena, että olisi voinut räjähtää.
>Minun on harjoiteltava, ennen kuin voin haastaa sen ketunläjän.< Hopeasulka ajatteli ja etsi sopivaa hyökkäyksen kohdetta, kun tuon kuonoon leijaili kulkukissan tuore tuoksu.
>Täydellistä!< Hopeasulka ajatteli ja hiipi tuoksun tulo suuntaan ja kurkisti pensaasta. Edessään naaras näki kulkukissan, joka saalisti parhaillaankn hiirtä.
Hopeinen naaras jännitti lihaksensa ja loikkasi suoraan kulkukissan selkään.
Kulkuri oli naarasta isompi mutta Hopeasulka vain pureutui heti kulkukissan niskaan ja puraisi kuolettavasti.
Verta pulppusi vuolaana virtana Hopeasulan suuhun ja naaras tunsi kuinka kulkukissa kävi veltoksi ja tuon ruumis jäi lojumaan Hopeasulan alle.
Vasta nyt Hopeasulka taujusi mitä oli mennyt tekemään.
Hän oli tappanut kulkukissan pelkästä vihasta. Naaras nielaisi hermostuneesti ja hautasi pikaisesti kulkukissan elottoman ruumiin erään saniasimättään alle.
Sitten Hopeasulka hieroi kulkukissan hajun turkistaan hankaamalla itseään märkään sammaleeseen.
Kun kulkukissan haju oli lähtenyt pois Hopeasulan turkista, tuo päätti harjoitella puupökkelöllä tai vastaavalla.
Piakoin naaras löysikin mielestään sopivan puupalan itselleen.
Hopeasulka piiloutui puskan taakse ja kuvitteli puupökkleon olevan Tiikervarjo, joka oli murhaamassa Ratamolehteä.
Se sai Hopeasulan suuttumaan uudestaan ja tuo loikkasi valtavalla loikalla kuvitteellisen Tiikerivarjon kimppuun.
Kuvitteellisen Tiikerivarjon Hopeasulka kyllä sai helpostikkin hengiltä, mutta miten kävisi, kun naaras yllättäen hyökkäisi Tiikerivarjon kimppuun?
Se olisi sen ajan murhe, ainakin Hopeasulan mielestä.
Nyt olisi vain tärkeintä keskittyä taistelu taitojen parantamiseen haastetta varten.

//Tuli aika outo kun ei ollut inspistä..
Vastaus:20 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Koivutassu, Varjoklaani
29.04.2013 14:56
Jännitin lihakseni, ja ponkaisin kaikin voimin ilmaan. Tunsin möykyn tassujeni alla, ja naurahdin ilosta, ennenkuin iskin terävät hampaani hiiren niskaan ja annoin sen veltostua allani. Kannoin hiiren vikkelää samaan kasaan missä oli aikaisemmatkin saaliini - kaksi vesimyyrää, jotka olin saanut lähempänä järveä.
Jonkin ajan kuluttua, kun olin saanut vielä oravan, haistoin vaisun kaksijalkojen hajun. Menin lähemmäs, ja näin kaksijalkojen pesän. Minua oli kielletty menemästä sinne, mutta en voinut vastustaa kiusausta! Hiivin hiljaa lähemmäs pesää, jossa ei pitänyt olla tähän vuodenaikaan kaksijalkoja. Olin aika lähellä Myrskyklaanin reviiriä, tajusin, kun tuuli toi mukanaan Myrskyklaanin löyhkää. Ja he väittivät, että me haisemme! Pah!
Mutta jatketaan nyt tätä. Pääsin aivan pesän viereen, ja huomasin, että oudossa, läpinäkyvässä aineessa oli pieni aukko. >Saatan mahtua siitä, koska olen niin pieni< ajattelin, ja hiivin hieman rohkeammin sitä kohti. Haistelin hetken aukkoa, ja huomasin sen ympärillä teräviä piikkejä. >Niihin ei kannata osua< tuumin, ja yritin painua niin matalaksi kuin pystyin. Sihahdin kivusta, kun terä vain hipaisi lapaani, ja loikkasin vikkelästi kaksijalkojen pesään. Kaikkialla oli likaista ja pölyistä, ja auringonvalo tulvi sisään muista samanlaisista, läpinäkyvistä aukoista. Pesä oli hyvin suuri. Silloin haistoin ruuan tuoksun. Lähdin kipittämään tuoksua kohti yrittäen olla mahdollisimman hyvin piilossa, vaikka se ei onnistunutkaan hyvin.
Näin pienen laatikon, jossa oli kissan mentävä aukko, ja houkutteleva ruuan tuoksu suorastaan tulvi sieltä ulos. >Varjolilja tarvitsee maitoa, jospa voisin viedä tuota ruokaa hieman hänelle?< ajattelin ja pujahdin koloon. Haistelin hetken ruokaa, ja mietin, miten veisin sen leiriin. Juuri silloin alkoi kuulua korviahuumaavaa kaksijalkojen meteliä. Yritin päästä pois laatikosta, mutta kaksijalat tukkivat sen jollain, enkä päässyt enää pois. Toinen kaksijalka otti laation syliinsä, ja lähti kantamaan sitä pois pesästä. Yritin päästä jollain tavalla pois, mutta se ei onnistunut. Pienempi kaksijalka, ilmaisesti pentu, pöyri suuremman ympärillä, mutta suurempi huusi sille, ja pentu meni muualle pyörimään.
Ulkona oli kolmaskin kaksijalka, ja suurin hirviö, minkä olin koskaan nähnyt! Valo heijastui kirkkaasti sen kiiltelevästä pinnasta, kun kaksijalka laski laatikon maahan, ja meni kauemmas puhumaan toiselle kaksijalalle. Pentu huomasi tilaisuutensa tulleen ja se hiipi (joskaan sitä pystyi hiipimiseksi sanoa) minun luokseni, ja raotti laatikon kantta. Se työnsi kätensä pienestä aukosta minua kohti, ja köyristin selkäni. "Et koske minuun!" huusin, mutta tietenkään pentu ei ymmärtänyt. Se nappasi minut kädellään pois laatikosta, ja aloin ulvoa villisti. Pentu hellitti otettaan minusta, ja loikkasin pois.Pentu alkoi ulvoa, ja niin alkoivat muutkin kaksijalat, kun ne lähtivät ajamaan minua takaa. Pujahdin saniaisten sekaan ja juoksin niin kovaa kuin pystyin, ja kaksijalat alkoivat pikkuhiljaa jäädä taakse. Näin, kun suuremmat kaksijalat alkoivat huutaa pienemmälle, joka alkoi parkua kuuluvasti. Hain nopeasti riistani, ja vaihdoin juoksun kävelyksi, kun lähdin leiriin hiiri, orava ja kaksi vesimyyrää mukanani. >En enää koskaan mene lähellekään kaksijalkoja tai niiden pesiä!< ajattelin päästyäni leiriin.
Vastaus:18 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
29.04.2013 13:44
Tiikerivarjo mukaisi Ratamolehteä, kun Mustatähti määräsi hänet, Ratamolehden ja Haukansiiven mukaan ajamaan mäyrän tiehensä. Tässä olisi hänen tilaisuutensa vaientaa Ratamolehti. Kun partio lähti leiristä, he taivalsivat jonkin aikaa vaiti. Sitten Tiikerivarjon silmiin osui tummalehtinen pensas, ja punaisia marjaterttuja. "Haukansiipi, menet tuonne suuntaan, minä ja Ratamolehti jatkamme kahdestaan", hän murisi ja Haukansiipi Erkki ryhmästä. Tiikerivarjo paljasti pitkät kyntensä ja kiepahti kohti Ratamolehteä. Soturi ulvaisi, kun Tiikerivarjo rysähti hänen päälleen ja upotti tämän sammalmättääseen. Tiikerivarjo tunki punaisia kuolonmarjoja Ratamolehden kurkkuun, ja pakotti tämän nielemään ne.
"Sano terveisiä Tähtiklaanille!" Hän sihisi ja perääntyi. Ratamolehti alkoi kouristella, ja Tiikerivarjo pujahti seuraamaan Haukansiiven tuoksua. "Haukansiipi, palataan leiriin!" Hän ulvoi, ja ruskea naaras ilmestyi puiden lomasta. "Entä Ratamolehto?" Hän naukui. "Hän osaa leiriin ilman meitäkin", Tiikerivarjo murisi ja lähti harppomaan kohti leiriä. Haukansiipi seurasi häntä. Leiriin päästyään hän asettui syömään.

-------------------------Ratamolehden kuoleman jälkeisenä päivänä----------------

Tiikerivarjo oli pakostakin huomannut, kuinka Kirsikankukan vatsa oli kasvanut. Hän murisi, sillä tajusi, että Kirsikankukka ei suinkaan ollut rikkonut hänen määräysten, vaan naaras oli tiineenä. Tiikerivarjon silmät välkähtivät. Kuka oli tuon hiirenaivon kumppani. Ei ainakaan kukaan Myrskyklaanista, Se oli varmaa. Tiikerivarjo astui vaivihkaa ulos leiristä ja suuntasi kulkunsa vanhaan tapaan rotkolle. Samassa tuttu tuoksu leijaili hänen sieraimiinsa. Hopeinen ja mustaraitainen pää ilmestyi pensaasta. "Sihra!" Tiikerivarjo kehräsi, kun hänen kumppaninsa astui näkyviin ja painautui häntä vasten. "Tiikerivarjo! Olen ollut huolissani sinusta, kun et ole käynyt", naaras maukui silmät loistaen. "Näytät itsekin jo terveeltä", Tiikerivarjo huomautti ja silmäili Shiran kiiltävää Turkkia. "Se on täysin Huurteen ansiota", Shira kehräsi ja nuolaisi Tiikerivarjon korvaa. Tiikerivarjo värähti kosketuksesta. "Mennään, Piikkikynsi odottaa meitä jo" hän maukui. Shira nyökkäsi ja loikki Tiikerivarjon edelle. Tiikerivarjo kehräsi ja asteli perään.

Vastaus:15 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nopsatassu, Myrskyklaani
28.04.2013 22:42
Luku: 7 Karkaaminen ja petturi

Auringonvalo tunkeutui kaksijalkojen pesän ikkunasta. Siristin silmiäni ja nostin pääni unisesti korin reunalta.
Olin ollut vankina kaksijalkojen luona jo kaksi päivää. Oloni oli huono ja tunsin kuinka mahani mourusi.
Katsahdin tyhjään ruokakuppiini. Kaksijalkojen ruoka maistui kaamealle ja näytti jäniksen papanoilta.
En voinut kuin syödä sitä etten kuolisi vallan nälkään. Nousin ylös korista ja venyttelin hieman. Samalla nuori kaksijalka täytti ruokakipon kotikisujen ruoalla.
Asetuin syömään ja söin kiltisti kaiken ruoan tosin vastahakoisesti. Miten kaipasinkaan hiiren lämmintä tuoksua ja sen pehmeää makua.
Kaksijalkojen mömmöt tuoksuivat omituisilta ja maistuivat kamalalta. Ja vesikin oli kitkerämpää kuin mikään muu vesi.
Järvesta sai aina kun halusi juoda kirkasta, viileää vettä joka maistui hyvältä. Katsahdin taas vesikippooni ja join muutaman suullisen.
Nostin kuononi kiposta ja ravistelin veden pois viiksistäni. Tämä kaksijalkojen pesä oli kuin vankila.
En päässyt ulos vaan jouduin makaamaan kaiken aikaa sisällä. Tein asiani kotikisujen hiekkalaatikkoon ja ruoka sekä vesi olivat kaameita.
Pahemmaksi tämä ei voisi enää mennä. Mutta yhtäkkiä nuori kaksijalka avasi pesän oven ja luulin tilaisuuteni tulleen ja juoksin ovelle.
Toinen kaksijalka kuitenkin esti pakoyritykseni ja kantoi minut takaisin koriini. Murisin kaksijalalle mutta ei se kuitenkaan mitään tajunnut.
Painoin pääni korin reunaan ja suljin vaivautuneena silmäni. Pakoyritykseni oli turha joten mitä minä oikein teen?!

--------------tunnin päästä-----------------

Kuulin jonkin äänen. Nostin unisena pääni ylös korin reunalta. Katsahdin kaksijalkojen pesän ikkunaan.
Sade hakkasi ikkunaa vasten. Nousin koristani ja loikkasin ikkunan edessä olevalle pöydälle ja tuijotin ulos.
>Olen ollut täällä kaksijalkojen luona kaksi päivää. Tämä on aivan hirveää. Mutta täytyy vain yrittää kestää.<mietin hiljaa ajatuksissani.
Loikkasin ikkunalaudalle ja tuijotin suruissani ulos. Muut klaanilaiset olivat takuulla huolissaan mutta en päässyt tästä hirveästä paikasta millään.
Sitten kaksijalka tuli huoneeseen suuren säkin kanssa. Kuulin kuinka kuiva kotikissan muona putoili kuppiini.
>Huoh... Ruoka on kamalaa, pitäisikö minun muka syödä tätä moskaa?<ajattelin itsekseni ja loikkasin ruokakipolleni.
>Mutta ulkona sataa ja siellä on kylmä. Täällä on kuivaa ja lämmintä. Oikeastaan ihan viihtyisääkin.<ajattelin mutta sitten pudistin päätäni rajusti.
Minä en jättäisi klaania! En koskaan! Jätin ruoan syömättä ja huomasin kaksijalan avaavan oven. Käännyin pois päin. En pääsisi kuitenkaan karkaamaan.
Mutta sitten epähuomiossa ovi jää raolleen eikä kaksijalkoja näkynyt missään. Tilaisuuteni oli tullut.
Säntäsin salamana kohti pesän ovea ja työnnyin ulos raikkaaseen ilmaan. Aloin juosta vimmatusti eteenpäin.
Kaksijalat huusivat jotakin epämääräistä perääni mutten kuunnellut vaan jatkoin juoksemista läpi kaksijalkojen puutarhan.
Loikkasin nopeasti kaksijalkojen aidalle ja katsahdin taakseni. Kaksijalat olivat lähteneet takaa-ajoon.
Loikkasin alas aidalta aidan toiselle puolelle. Murahdin hieman ja aloin kävellä kaksijalkalan kaduilla. Oloni oli tukala.
En tiennyt missä olin ja miten pääsisin takaisin metsään. Minua pelotti hieman oudossa kaksijalkalassa.
Kävelin sokkona kaksijalkalassa ja tapasin monia kotikisuja. Toinen toistaan töykeämpiä. Nyrpistin kuonoani hieman sillä kaikkialla kulki hirviöitä.
Ne päästelivät höyryjään ulos ja olin jäädä hirviön allekin mutta selvisin täpärästi. Olin kävelemässä juuri jollakin kujalla kun kuulin jonkin äänen.
Höristin korviani ja maistelin ilmaa. En kyllä haistanut mitään muiden hajujen takia kuulinkin kaksijalkalan mölyn takia huonosti.
”Kuka siellä?”murahdin ja laskeuduin vaanimisasentoon.
Turkkini nousi pystyyn kun kuulin kuinka askeleet lähestyivät minua uhkaavasti. Olin valmiina taisteluun oli tulija kotikissa tai ei.
”Rauhoitu nuorukainen.”kuului varjoista ja eteeni käveli iäkäs suuri kolli.
Murahdin tälle vastaukseksi ja katselin kollia hieman ihmeissäni. En osannut edes aavistaa että tulija ei ollut vihollinen.
”Et taida olla täältä päin. Eikö totta?”kolli naukaisi.
Mulkaisin tätä hieman vihoissani. Tunsin kuinka karvani alkoivat laskea ja vihani vanhusta kohtaan laantua.
”Niin en ole. Nimeni on Nopsatassu ja kuulun Myrskyklaanin.”naukaisin kollille.
Kissa katsoi minuun kummissaan.
”Mihin ihmeen Myrskyklaaniin?”tämä naukaisi kummissaan.
Katsahdin tähän. Olin unohtanut missä olin ja täällä tuskin kukaan tietäisi mitä klaanit ovat ja missä ne ovat.
”Myrskyklaani asuu järvellä muiden klaanien kanssa. Kaksijalat kaappasivat minut ja toivat minut tänne.”sanoin kollille.
Kolli katsoi minua edelleen hieman oudoksuen.
”No minun nimeni on Riku. Mitä muuten ovat kaksijalat?”Riku sanoi hieman ihmeissään.
”No ne ovat noita kahdella jalalla kulkevia otuksia jotka pitävät kissoja lemmikkeinään ja asuvat oudoissa pesissään.”selitin Rikulle.
Riku näytti jo ymmärtäneen mitä ajoin takaa.
”Sinä siis puhut pystykulkijoista. Ja olen tainnut kuulla siitä sinun klaanistasi Sulolta joka asuu lähempänä merta. Olemme vanhoja tuttuja. Mutta sitten hänen pystykulkijansa kuoli ja hän muutti pois.”Riku maukui minulle.
”Mutta tiedätkö miten pääsen metsään?”kysäisin nopeasti.
Kolli nyökkäsi ja viittoi hännällään seuraamaan. Nyökkäsin vastaukseksi ja aloin tassutella kollin perässä.
Kävelimme kaksijalkalan halki ja tapasimme paljon kotikisuja. Tuntui siltä että Riku tunsi ne kaikki.
Yhtäkkiä eteemme loikkasi nuori kilpikonnakuvioinen naaras. Mietin aluksi että mitäköhän naaraalla oli mielessään.
”Tervehdys Tipi.”Riku naukaisi naaraalle.
”Terve sinullekin Riku.”naaras vastasi ystävällisesti.
Naaras katsahti minuun ja tuijotti minua hetken. Sitten Tipi käänsi katseensa takaisin Rikuun ja mulkaisi tätä oudoksuen.
”Kuka TUO on?”Tipi kysyi Rikulta kylmän viileästi.
Riku oli juuri sanomassa jotain mutta ehdin ennen kotikisua.
”Olen Nopsatassu.”naukaisin ylpeästi.
Kotikisu tuijotti minua kuin puulla päähän lyötynä.
”NOPSATASSU!”Tipi toisti ihmeissään.
”Eivätkö pystykulkijasi parempaa keksineet.”naaras naukaisi hieman naurahtaen.
Tunsin kuinka sappeni alkoi hiljalleen kiehua kun tuijotin naarasta. Mutta Riku asettui väliimme ja esti minua loikkaamasta naaraan kimppuun.
”Nopsatassu ei asu pystykulkijoiden kanssa vaan metsässä.”Riku naukui ja kääntyi katsomaan Tipiä silmiin.
Naaras ei näemmä viitsinyt enää vängätä vastaan vaan loikkasi kaksijalkojen aidalle ja juoksi tiehensä.
Jatkoimme Rikun kanssa matkaa. Pian pääsimme ulos kaksijalkalasta.
”No niin, en tule tämän pidemmälle mutta jatka tästä eteenpäin niin löydät järvelle.”Riku naukaisi ja juoksi takaisin kaksijalkalaan.
Lähdin juoksemaan Rikun näyttämään suuntaan niin lujaa kuin jaksoin ja pian saavuinkin jo järven rannalle.
Heti järvelle päästyäni aloin juosta kohti Myrskyklaanin reviiriä. Epäonnekseni jouduin ylittämään Varjoklaanin reviirin.
Aloin kulkea järven rantaa pitkin koko ajan valppaana Varjoklaanin sotureiden varalta. Yhtäkkiä jokin rasahti lähelläni.
Karvani nousivat pystyyn ja yhtäkkiä kilpikonnakuvioinen naaras hyppäsi aluskasvillisuuden joukosta kimppuuni.
Naaras makasi selkäni päällä ja raapi minua vimmatusti. Sain juuri ja juuri heitettyä naaraan pois niskastani. Samaan aikaan suuri musta kolli juoksi meidän väliimme.
”Salamasielu!”huusin kun tajusin tulija olevan Varjoklaanin soturi jonka olin aikaisemmin jo tavannut.
”Tervehdys sinullekin Nopsatassu. Keltaturkki rauhoitu. Nopsatassu ei ole uhka.”soturi naukui ja naaras nousi seisomaan hieman hämillään.
”No niin Nopsatassu. Selitäpä mitä teet täällä?”Salamasielu kysäisi.
Katsoin soturia hieman alistuvaisena.
”No katsos kun kaksijalat nappasivat minut ja pääsin karkuun. Mutta jotta pääsisin takaisin Myrskyklaanin reviirille minun oli pakko oikaista Varjoklaanin reviirin kautta.”kerroin nopeasti soturille.
Salamasielu nyökkäsi ja viittoi hännällään seuraamaan. En tiennyt kannattaisiko minun seurata soturia mutta päätin kuitenkin luottaa tähän.
Seurasin soturia aina pienelle ukkospolulle asti.
”No niin. Tästä saat jatkaa omin voimin.”Salamasielu naukaisi ja lähti juoksemaaan takaisin Varjoklaanin reviirille.
Loikkasin pienen ukkospolun yli ja aloin juosta tutulla Myrskyklaani reviirillä. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Elämä tuntui ihanalta.
Juoksin läpi tutun metsän mutta sitten vatsani alkoi murista kovaäänisesti. Päätin alkaa etsiä itselleni riistaa.
Maistelin ilmaa tarmokkaasti mutten haistanut riistaa. Mutta haistoin jotakin muuta. Myrskyklaani tuoksun.
Aloin juosta kohti hajua ja kohta kuulin kauhun huudon. Aloin juosta nopeammin vaikka nälkä haittasi huomattavasti juoksuani.
Tuntui siltä että pökertyisin pian. Mutta sinnittelin ja juoksin aina vain eteenpäin. Pian pääsin suuren puun luose jonka takaa haju ja ääni kantautuivat.
Käänyin katsomaan puun taakse ja näin Tiikerivarjon uhittelemassa jotakin kissaa. En tuntenut kissaa ja epäilin vahvasti luopiota tai erakkoa.
”Mitä sinä sanoitkaan?”Tiikerivarjo murahti.
”E-en mitään. Sinä olet kaikkein voimakkain ja kuuluisit johtamaan kaikkia klaaneja.”kissa mourusi.
Tiikerivarjo näytti tyytyväiseltä ja katseli kun kissa kipitti matkoihinsa. Sitten Tiikerivarjo kääntyi kohti puuta jonka takana minä kyyhötin.
”Sinä siis näit mitä tein äsken.”soturi naukaisi kylmästi.
Pidätin hengitystäni. Soturi oli ilmeisesti haistanut pelkotuoksuni. Jähmetyin paikoilleni kun suuri kolli asteli aina vain lähemmäksi.
Suuri kolli asteli eteeni ja löi minua suurella käplällään.
”Arvasin että se olit sinä. Haitoin koko ajan pelkotuoksusi.”soturi murahti.
Tiikerivarjo alkoi hakata minua suurilla tassuillaan.
”Jos yksikin elävä olento saa kuulla tästä saat tuntea sen nahoissasi. ONKO SELVÄ!”Tiikerivarjo karjui.
Kylkeni vuosivat verta. Ja oloni oli tukala. Nyökkäsin kollille vastauksen ja kaaduin maahan. Soturi jätti minut yksin.
>Minne hän menee?<mietin ajatuksissani.
Mutta yhtäkkiä suuri kipu viilsi sisälläni ja kaikki ympärilläni sumeni. Kuulin lähestyvien askelten ääniä.
”Nopsatassu? Sinäkö se olet?”kuului ääni jostain kaukaa.
Tunnistin puhujan Aurinkotassuksi.
”Kyllä minä se olen.”kähisin vastauksen.
Sitten kaikki sumeni ja jäin makaamaan maahan. Tunsin vain kuinka minua alettiin raahata johonkin. Arvelin että minut vietäisiin leiriin.
Mutta sitten pökerryin lopullisesti verenhukkaan ja vaivuin tiedottomuuteen. Roikuin vain elottomana pelastajani suussa.
Vastaus:28 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sisiliskovarjo, Jokiklaani
28.04.2013 22:19
Luku mikä-ikinä-onkaan

Haukottelin väsyneesti sammalpedilläni ja venyttelin laihoja jalkojani. Katselin oliivinvihreillä silmilläni ympärilleni sotureidenpesässä. Olin näemmä yksi ensimmäisistä herääjistä... Ehkä pääsisin vielä aamupartioon, jotta minusta olisi hyötyäkin. Nousin äänettömästi jaloilleni ja astelin varovasti ulos pesästä, jotta en tallaisi muiden häntien päälle. Kirkas aamuaurinko valaisi kaunista Jokiklaanin leiriä. Hengitin syvään ja hymyilin kun lämmin hiirenkorvan ajan tuulenpuuska heilutti lyhyttä turkkiani. Leirinaukiolla oli melko hiljaista, mutta pari kissaa lepäsi puiden varjoissa. Näin kumppaniparin vaihtamassa kieliään pentutarhan lähellä. Tunsin omituisen tunteen syvällä sydämessäni, kun kumppanit sukivat toisiensa turkkeja. Hetken ajan näin nuo kaksi kissaa erilaisina. Toinen oli pieni, punertava naaras ja toinen vihertävänharmaa laiha kolli. Näky kuitenkin hälveni hetkessä ja ravistin Pikkusulan elottoman ruumiin mielestäni. Tiesin, että tämä oli onnellinen Tähtiklaanissa. Suurin osa klaanista kuvitteli että minä liittyisin pian klaaninvanhimpiin, sillä olin käymässä jo melko vanhaksi. Eihän se ollut ihme että he luulivat sen olevan niin, eihän klaanissa ollut enää paljoakaan minun ikäisiäni. Kumppanini Pikkusulka oli myrkytetty jo monta kuuta sitten, Laventelimyrsky oli tappanut Kosteaturkin, joka oli yksi parhaimmista ystävistäni, veljeni Varjokynsi oli kuollut vain pari auringonnousua sitten, olin siis ainoa klaanissa, joka oli ollut oppilas silloin kauan sitten... Siitä tuntui olevan loputtoman pitkä aika. Poltetähti, Tuuliklaanin päällikkö, joka oli myös ollut oppilas silloin kun minäkin, oli menettänyt viimeisen elämänsä. Tuuliklaania johti nyt Varistähti. Ei ollenkaan hyvä asia, ei todellakaan.
”Sisiliskovarjoooo!” Hätkähdin, kun kuulin nimeni. Käännyin ympäri ja näin kuinka Rastaanvire hyppi ulos sotureidenpesästä. Olin hänestä niin ylpeä.... Pieni pentuni oli varapäällikkö...
”Lähtisitkö aamupartioon?” tyttäreni kysyi.
”Tietenkin, suunnittelin sitä vähän itsekin.” Vastasin kehräten. ”Ketkä muut tulevat?”
”Hm. Minä ja sinä... ja vaikka...” Rastaanvire tutki aukiota ja etsi hereillä olevia kissoja.
”Ömm. Kävisitkö herättämässä Symbolihännän? Älä pyydä häntä ottamaan Tiikeritassua mukaan, en kyllä jaksa kuunnella sen ärsyttävän ipanan jäkätyksiä näin kauniina aamuna.”
Nyökkäsin varapäällikölle. ”Käyn herättämässä hänet.”
Rastaanvire väläytti kiitollisen katseen minulle ja asteli odottamaan lähelle leirin suuaukkoa.
Palasin takaisin sotureidenpesään ja bongasin heti Symbolihännän. Kollin kullanruskea, kilpikonnakuvioinen turkki nousi ja laski hitaasti. >En kehtaa herättää häntä...< ajattelin mutta kuitenkin päätin seurata tyttäreni käskyjä. Saatoin olla hänen isänsä, mutta kuitenkin hänellä oli enemmän arvovaltaa mitä minulla. Tökin Symbolihännän kylkeä hellästi. Soturi hätkähti ja raotti meripihkanvärisiä silmiään haukotellen.
”Niin mitä...?” tämä kysyi väsyneenä.
”Aamupartio.” Vastasin lyhyesti. Kilpikonnakuvioinen pomppasi pystyyn.

Iskin terävät hampaani nuoren vesimyyrän niskaan. Se valahti hetkessä veltoksi. Nostin saaliin ilmaan ja huomasin Rastaanvireen ihailevan katseen. Muistin, että tämä oli surkea metsästäjä, toisin kuin minä. Varapäällikkö huomasi varjon yläpuolellaan ja kohotti katseensa taivaalle. Lintu lenteli tämän yläpuolella räpsyttäen siipiään kaarrellen. Nuolin huuliani ja pudotin vesimyyrän maahan. Paljastin kynteni, vaikka tiesin että niistä ei olisi hyötyä. Lintu ei selvästikään ollut aikeissaan laskeutua maahan, ja surkeana kiipeilijänä en lähtisi hakemaan sitä yläilmoista.
”Ei nyt jäädä metsästelemään.” Rastaanvire mutisi huomatessaan Symbolihännän, jonka pää pilkisti esiin pusikosta. Tämän leukojen välissä roikkui hiiri. ”Emme ole metsästyspartio.”
”Ihan samahan se on.” Maukaisin kuuluvasti. ”Minulla on kauhea nälkä, joten aion syödä tämän vesimyyrän. Kuten sanoit, emme ole metsästyspartio. Mutta kuitenkin jotakin kannattaa tuoda klaanille, tuoresaaliskasa on nimittäin typötyhjänä.”
Symbolihäntä nyökytti päätään muttei sanonut mitään. Rastaanvire huokaisi. ”Niin niin.”
Laskeuduin maahan vesimyyräni vierelle ja näpäytin pitkällä hännälläni tytärtäni kohti.
”Tule sinäkin syömään.” Nau'uin tälle ystävällisesti. Varapäällikkö mutristi suutaan mutta nappasi sitten palan vesimyyrästä. Tämä istuutui nurmikolle mussuttamaan. Symbolihäntä naurahti ja rupesi syömään hiirtään. Haukkaisin vesimyyrän pehmeää lihaa. Maukas maku tulvi suuhuni ja nautin siitä niin pitkään kunnes kieleni oli imenyt palan mauttomaksi. Nielaisin sen ja otin toisen palan. Pian saaliit oli syöty ja luut haudattu, joten jatkoimme partioimista.

//Piiiiiiitkästä aikaa Sisiliskolle tarinaa. Mul ei ollu mitään idiksii tähän, mut ajattelimpa kuitenkin kirjottaa tarinan jotta ei Sisistä poistettas. c:
Vastaus:24 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu, Jokiklaani
Kotisivut: http://leafstormdraws.suntuubi.com/
28.04.2013 22:09
Tassuttelin aamuauringossa ulos oppilaiden pesästä. Päätin lähteä metsästämään. Oli lämmin aamu. Pörhistin karvani, ja suorastaan imin ilmaa keuhkoihini. Lunta oli enää hyvin vähän, mutta joissakin paikoissa saattoi nähdä pienen lumikinoksen. Päätin lähteä metsästämään.
Pian haistoin jäniksen. Se näytti vanhalta, mutta saalis mikä saalis, jokiklaanin kissalle vain hyvä ettei jänis ollut hyvässä kunnossa. muuten minulla ei olisi toivoakaan napata sitä. Hiivin sitä kohti. Pian olin riittävän lähellä sitä. Ampaisin juoksuun ja jänis ponnisti loikkaansa, ja lähti pomppimaan hurjaa vauhtia pois. Sain kuitenkin jotenkin ojennettua käpäläni, ja huitaisin jänistä takajalkaan. Jänis horjahti ja sen vauhti hiipui. Sillä hetkellä minä loikkasin sen päälle, ja tapoin sen. Olin erittäin ylpeä itsestäni! Kannoin jäniksen järven reunalle, ja siellä etsin pusikoista hiiriä. pyyntionni oli täälläkin myötä. Nappasin yhden hiiren syömästä siemeniä, ja toisen torkkumasta pusikon alla. Lähdin tassuttelemaan kohti myrskyklaanin rajaa j a siellä törmäsin Kärpänloikkaan. Hänellä oli suunnaton nälkä, ja hän syöksyi minua kohti, nappasi saaliini ja hotki ne suihinsa. Todella nopeasti.
"Olipas sinulla kova nälkä!" Huudahdin hiukan yllättyneesti. Kärpänloikka siristi silmiään, muttei sanonut mitään.
"No minä kai menen sitten jatkamaan metsästystä, heihei, pitäähän sitä minunkin ruokkia klaanini." Murahdin mutta katsoin kuitenkin vielä hyväntahtoisesti naaraaseen. Naaras jäi siihen istumaan vielä toviksi, kunnes hänkin katosi tiheikköön, omalle reviirilleen.

Leiriin palatessani minulla oli Kärpänloikan syömistä saaliista huolimatta paljon saalista. Mestarini, Usvajalka kehui minua, ja minä vain pörhistin rintaani, vaikka olin sisimmässäni hyvin ylpeä itsestäni. Nappasin tuoresaaliskasasta juuri pyydetyn silakan, ja tassuttelin leirin reunalle aterioimaan. Söin silakan nauttien, minulla ei ollut mikään kiire eikä edes nälkä. Syötyäni saaliin, vein sen luut leirin ulkopuolelle ja hautasin ne. Ilta alkoi hämärtää ja minä mietin missäköhän Punatassu, veljeni oli, meillä oli hyvät välit. >hän on varmaan harjoittelemassa< päättelin, ja samassa hän saapuikin leiriin mestarinsa kanssa. "Miten sinun harjoituksesi menivät?" kysyin Punatassulta, kun hän oli saapunut luokseni. "hyvin, harjoittelin taistelua! Ja opin pari uutta liikettä!" Punatassu selosti innoissaan. "Minun piti metsästää, ja sain aika roimasti saalista." mau`uin tälle ja pöyhistin karvani niin että näytin kaksi kertaa suuremmalta mitä todellisuudessa olin. juttelimme hetken päivästä kunnes isämme Rikkovarjo tuli patistamaan meidät nukkumaan. "Huomenna on taas raskas päivä." Tämä oli maukunut. Laahustimme oppilaiden pesään. Kävelin muutaman kieroksen sammalmättäällä, niin että se pehmeni, ja käperryin kerälle mukavaan asentoon.
Heräsin anivarhain. Aurinko ei ollut edes noussut, ja oli vielä melko pimeää. Tassuttelin aukiolle, kukaan ei ollut vielä herännyt. Kävelin reippaasti paikalle jossa olin viimeksi nähnyt kauniin Myrskyklaanin naaraan, Kärpänloikan. Istuskelin siellä hetken kunnes päätin palata leiriin kun ketään ei näkynyt. Tassuttelin hiljaisessa metsässä, ja ensimmäiset linnut alkoivat livertää puissa, ja saavuinkin leiriin. leirissä muutamat kissat olivat jo hereillä ja aamupartio oli juuri lähdössä kunnes Usvajalka viittoi minut luokseen. "Sinä tulet mikaan partioon." Usvajalka maukui ja jatkoi; "Nyt odottelemme enää Rikkovarjoa". Partioon kuului Tiikeritassu, tämän mestari Symbolihäntä, Rikkovarjo, minä ja tietenkin Usvajalka. Vihdoin Rikkovarjokin saapui soturien pesästä ja oli ärhennellyt Tammivarjolle. Hän oli hiukan kärttyisällä tuulela, mutta ei hän onneksi omalle pojalleen voisi olla vihainen. Tassuttelin häntä pystyssä muiden perässä ja pysähdyimme hetkeksi kun yksi sotureista pysähtyi merkkamaan puun juurelle. Rannalla Rikkovarjo pysähtyi kalastamaan ja sai kuin saikin kalan kiinni, mutta putosi itsekin veteen, kiitos Tiikeritassun. He ärisivät hetken toisilleen, kunnes vihdoin jatkoimme matkaa. Pidin silmäni koko ajan auki kun kävelimme Myrskyklaanin rajaa pitkin, Kärpänloikan varalta. En kuitenkaan haistanut tai kuullut mitään ja lopylta saavuimme Tuuliklaanin rajoille. "Mitä ihmettä!?" Rikkovarjo mutisi puoliksi itsekseen ja tuijotti Tuuliklaanin reviirille. Minäkin katsoin sinne, ja näin joukon Tuuliklaanilaisia, luultavasti hyökkäys joukko, virtasi kohti Jokiklaanin reviiriä. "en tiedä, mutta meidän täytyy puolustaa klaaniamme" maukui usvajalka. Rikkovarjo viskasi päänsä taakse ja huusi; "Hyökätkää!" Ja me kiisimme turkit maata viistäen kohti Tuuliklaanilaisia. Meidän olisi pidäteltävä heitä, jotteivät he pääsisi Jokiklaanin sydämeen, leiriin. Loikkasin lähimmän soturin selkään ja tämä rääkäisi yllättyneenä. Ja kierähti selälleen. Loikkasin kuitenkin juuri pois hänen selästään, jotten jäänyt hänen painavan kehonsa alle. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja syöksyin kollin vatsaa kohti, ja raavin siihen syvät haavat. Kissa rääkyi ja juoksi pois taistelusta. Takaani loikkasi selkääni harvinaisen suurikokoinen kolli, Tuuliklaanilaiseksi, ja raastoi kylkiäni. Ulvaisin raivoisasti, osittain kivusta, osittain raivosta. Toinenkin Tuuliklaanilainen loikkasi selkääni ja repi irti karvatukkoja. Kuinka tästä selviäisi? Heitä oli paljon enemmän. Ajattelin kauhuissani ja huidoin käpälilläni sokeasti ympäriinsä, josko ne osuisivat johonkin. Toinen Tuuliklaanin kolli puri takajalkaani, ja toinen raastoi edelleen kylkiäni. Iskin hampaani soturin kaulaan mutta irrotin otteeni kun tämä raapaisi korviini lovet. Vihdoin kuului ulvaisu, ja lisää Jokiklaanilaisia virtasi taisteluun. Lopulta ei kulunut kauaakaan kun kaikki pienet hoikat Tuuliklaanilaiset oli häädetty pois, koko Jokiklaanin joukko suuntasi takaisin leiriin, ja Usvajalka tuli kehumaan minua, ja otin kehut vastaan nopealla nyökkäyksellä. Leirissä odottelin että parantaja tulisi tarkastamaan minut.

//no tästä tämmöinen tällä kertaa, loppu on vähän hutaistu kun tuli kiire muttah.... tälläinen tällä kertaa :)

Vastaus:27 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rikkovarjo, Myrskyklaani
28.04.2013 21:03
Luku 15

Partio, joka päättyi katastrofiin ja muuta mukavaa

Seuraava päivä alkoi entistä huonompana. Oli varhainen aamu, ja heti joku tuli tökkimään tämän kylkeä kynnellään. Rikkovarjo ei ensiksi ollut välittävinäänkään, mutta tökkijän yhä jatkaessa tämä loikkasi jaloilleen karvat pystyssä ja sähisi: ”Mitä sinä minusta haluat?!” pienehkö, ruskea kolli perääntyi pari askelta taaksepäin korvat luimussa. ”Noh, noh, ethän sinä yleensä noin äreä ole!” tämä sätti tummanharmaata soturia. Siitäkös Rikkovarjo kimmastui ja loikkasi eteenpäin, pois pesästä ja vauhtinsa edelleen säilyttäen Tammivarjon päälle. ”Olen jos huvittaa!” tämä murisi ja pian kaksikko paini aukiolla hiekka pöllyten. Rikkovarjo mottasi toista kollia päähän, joka tuosta sisuuntuneena raapaisi toisen lapaa, josta alkoi tihkua verta. Rikkovarjo kuitenkin kiepsahti ihailtavan notkeasti ympäri potkaisten Tammivarjoa poskeen. ”Tuon sinä vielä maksat!” tämä ärisi ja heittäytyi klaanitoverinsa kimppuun. ”Tammivarjo!” joku huusi ja raidallinen kolli perääntyi korvat luimussa. Tulija oli Savuturkki. ”Sinun piti vain käydä hakemassa Rikkovarjo johtamaansa partioon, ei alkaa tappelemaan, varsinkaan omaa klaanitoveriasi vastaan!” tämä ärisi. ”Taas..” Rikkovarjo kuuli Vaahterakukan veljen huokaisevan miltei äänettömästi. Tammivarjo kuitenkin vai mulkoili vihaisesti Rikkovarjoa, joka seisoi edelleen karvat pystyssä jonkin atkan päässä kaksikosta. ”No, kun nyt kerran sain tämmöisen mukavan aamuherätyksen niin voisitteko kertoa, missä partioni sitten oikein on?” tummanharmaa kolli puuskahti, ja varsin sarkastisesti. Savuturkki näytti helpottuneelta, nyökkäsi ja viittasi hännällään pienehköä joukkoa, joka odotteli jo uloskäynnin lähettyvillä. Partioon kuuluivat muun muassa Kärppätassu, tämän oma poika, mestareineen sekä Tiikeritassu mestarinsa kanssa. Rikkovarjo läpsäisi käpälänsä otsalleen ja puuskahti epätoivoisella äänellä. ”Arrrh.. Ei Tiikeritassua!” tämä marmatti mutta asteli hitain, laahaavin askelin partion luokse. >>Voi Tähtiklaani sentään. En jaksa tuota kärkästä Pimeydenmetsän prinsessaa juuri nyt! Enkä harmikseni voi jäädä leiriinkään, jos kerran johdan tätä partiota. << tämä ajatteli synkästi. ”Selvä.. Jos kaikki ovat tässä, niin mennään sitten.” tämä maukui suomatta edes Tiikeritassulle puheen paikkaa ja lähti loikkimaan aluskasvillisuuden joukossa ryhdistäytyen hiukan. Onneksi kaikki Tiikeritassun aika meni tämän härnätessä mestariaan Symbolihäntää ja Rikkovarjo sai olla synkkine aatteineen rauhassa. Ja se olikin viisasta. Metsä oli usvainen, ilma oli melkoisen tunkkaista sen yläpuolella. Sadetta ei oltu saatu aikoihin. Huono juttu, varsinkin Jokiklaanille joka sai lähes kaiken saaliinsa juurikin joesta ja vesistöistä. Muilta klaaneiltapa se ei niin vain onnistunut, ha-haa. Myrskyklaanin soturit, pyh. Kiipeilivät päivät pääksytysten puissa oravien perässä. Kunnon Jokiklaanilainen ei ikinä alentuisi sellaiseen hölynpölyyn. Saatikka sitten Tuuliklaanin ympäriinsä juoksenteleviin kissoihin, mitähän peuroja nekin oikein luulivat olevansa. Ihmekös tuo kun olivatkin niin luisevia ja aina kärkkymässä uutta aluetta, kun ei muka ollut ruokaa. Etsikööt itse. Ainoastaan yhden päällikön aikana ei ollut niin, ja se oli Poltetähti. Mutta nyt tämäkin oli ilmeisesti saanut surmansa ja uusi, verenhimoinen päällikkö oli noussut valtaan. Pyh, ja pah. Nehän olivat pian niin laihoja, etteivät pystyneet juoksemaankaan, saati taistelemaan, mokomat pelkurit. Nyt partio oli pian kulkenut hyvin pienen lehtimetsän läpi, ja he saapuivat avoimelle alangolle, jonka toisella puolella virtasi suuri, leveä joki. Se virtasi nytkin yhtä vuolaana kuin minä tahansa muuna päivänä, ja siinä oli taatusti myös kalaa yllin kyllin. ”Jos haluatte saalistaa, tehkää se nyt. Piakkoin meidän täytyy ylittää joki.” Rikkovarjo ilmoitti ja istahti alas odottamaan, että muut palaisivat. Huh. Hetken rauhaa. Se ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun Tiikeritassu ja Kärppätassu juoksivat kohti kollia kummallakin jokin saaliseläin suussaan. Näiden mestarit astelivat näistä jonkin matkan päässä, mutta vauhdittivat kulkuaan nähdessään Rikkovarjon ilmeen. Miksi kaikki pelkäsivät häntä, tai jotain, hänhän oli niin pienikin. Sitten, kun kaikki olivat jälleen mukana, kolli astui joentörmälle ja sukelsi veteen. Aah, niin virkistävää. Kun kollin tummanharmaa pää pulpahti pinnalle, tämä tasapainotti pienen notkean kehonsa ja kauhoi pitkin, voimakkain vedoin vastarannalle. Muut seurasivat perässä, ainakin melkein yhtä hyvin. Kolli nousi vedestä ja ravisteli turkkiaan, vesipisarat roiskuivat ympäriinsä. Tiikeritassu sähähti Symbolihännälle jotain, ilmeisesti siksi koska oli luullut tämän ravistavan päälleen vettä. Symbolihäntä kuitenkin käyttäytyi yhtä viisaasti kuin aina, ja sanoikin jotain sellaista mihin edes Tiikeritassu ei voinut väittää vastaan. Rikkovarjo kapusi joentörmältä nurmikolle ja katsahti harvinaisen hyväntahtoisesti poikaansa, joka juuri loikkasi vedestä hiekalle. Sekin oli vain pieni häive tämän silmäkulmassa, eikä sitä olisi edes huomannut, ellei tuntenut kollia paremmin. Niinpä kolli lähti jatkamaan eteenpäin, mutta varmisti kuitenkin että kaikki seurasivat. Partio kulki usvaisen jokialangon halki hiljaisuuden vallitessa. Kuikka huusi yksinään jossain järven reunalla, aurinko alkoi peittyä pilveen. Äsh. Pitikö nyt alkaa satamaan? Hetken tunnusteltuaan soturi tuli kuitenkin siihen johtopäätökseen, että täällä ei sataisi ennen huomisaamua. Toisaalta hyvä, mutta toisaalta taas huono juttu. Olisihan tässä ainakin partiokierroksen ajan ”hyvä sää”. Kosteus ei olisi haitannut mitään, mutta edes kukkuloille nouseva usva ei kostuttanut maata tarpeeksi, että kasvit pääsisivät viimein täyteen kasvuvauhtiinsa. Nyt kaikkialla oli vain kuivassa kituvia tai ylettömästä vettymisestä kärsiviä kasveja. Olihan tämä hiirenkorvanaika ollut aika omituinen muutenkin. Ainakin tähän mennessä. Äkkiä Rikkovarjo kuuli äänekkään loiskahduksen, ja ehti juuri näkemään kuinka lohi hyppäsi pintaan järven rannassa. Mitäköhän sekin teki näin matalassa vedessä, jäisi pian pahaa-aavistamattomana nälkäisen soturin saaliiksi. Rikkovarjo kyyristyi lammen rantaan ja tiirasi veteen, jonka alle näki nyt harvinaisen selvästi kun auringon kirkas valo ei heijastunut siitä. Niin kaunista kun valo olikin, oli se tässä tarkoituksessa erittäin epäkäytännöllistä. Ja terve kissa näki hyvin pimeässäkin. Kolli nuolaisi huuliaan ja nosti käpälänsä ilmaan. Juuri, kun hän oli kauhaisemassa vettä käpälällään saadakseen lohen kiinni, joku huudahti hänen takaansa muka säikähtäneenä: ”Hei, katso Rikkovarjo!” Rikkovarjo kuitenkin kupsahti yllätyksestä melkein veteen tämän käpälän liikeradan ylittäessä kohtuuden rajat. Soturi kuitenkin sai tasapainonsa pidettyä ja peruutti hiukan kauemmas vedestä. Kaikeksi onneksi kala kuitenkin tarttui tämän kynsiin ja lensi ruskehtavalle ruoholle. Hetken kala sätki kuivalla maalla kituen, mutta ’hyväsydämmisenä’ setänä Rikkovarjo lopetti sen kärsimykset läimäisemällä sitä päähän. Totta kai, kaikkihan rakastavat Rikkovarjoa, miksi ei. Ainakin useimmat naaraat, ei ehkä Jokiklaanissa, mutta muissa kyllä. Jokiklaanissa kollilla oli vain ja ainoastaan ystäviä ja yksi, vain yksi ja ainoa kumppani. Kokoontumisissa tämän ympärillä kuitenkin hyöri aina varsinainen parvi muiden klaanien kissoja, niin että toiset kollit vain katsoivat kateellisena tämän menoa. Tiikeritassun todelliseksi onneksi Rikkovarjo ei ollut kiinnittänyt huomiota huutajaan, eikä tahtonut edes muistella tapahtunutta. Muuten tämä olisikin kai jo variksenruokaa, huomioon ottaen soturin harvinaisen äkkipikaisen ja vielä sitäkin kärkkäämmän luonteen. Niinpä niin, mutta partiota oli kuitenkin jatkettava. Tiikeritassu haukotteli mielenkiinnottomasti ja tarkasteli paljastettuja kynsiään. ”Ahah, näytös loppui. Nyt olisi ihan kiva jatkaa matkaa tai ei päästä ikinä leiriin!” tämä tokaisi merkitsevästi ja tuijotti Rikkovarjoa, joka tuijotti takaisin kahta kauheammin. Tällä välin Kärppätassu nosti isänsä pyydystämän kalan hampaisiinsa ja tassutteli takaisin mestarinsa Usvajalan taakse miettien varmaan, että parempi näin. ”Minä en ota käskyjä vastaan oppilaalta.” tämä sihisi Tiikeritassulle. ”Otatpas, jos kyse on minusta!” tämä tiuskaisi soturille päin naamaa. Rikkovarjo kumartui lähemmäs raidallista oppilasta, ollen melkein tämän kasvoissa kiinni. ”Kuuleppas, Tiikeritassu. Et edes tiedä kenen kanssa olet tekemisissä jos saat minut suuttumaan.” tämä sihisi ja tuijotti välinpitämätöntä oppilasta. ”Ai. Ihan sama.” tämä sähähti Rikkovarjolle joka näpäytti nuoren oppilaan kylkeä hännällään. ”Noh, voisimmeko oikeasti jatkaa?” Usvajalka maukui. Rikkovarjo katsahti hyväksyvästi siniharmaaseen naaraaseen, jota oli aina pitänyt suuressa arvossa. ”Tietenkin.” tämä maukui ja lähti jolkottamaan järven reunaan muodostunutta polkua pitkin. Muut seurasivat, Tiikeritassu varsin vastahakoisesti mutta kuitenkin. Usva alkoi haihtua, aurinkokin yritti pilkistää pilven takaa, vaikkakin ainoastaan muutama pieni valonsäde pääsi maan pinnalle asti ja nekin valaisivat Tuuliklaanin nummia. >>Niin niin, lellipennuille kaikki hyvä kuin saalis ainakin joka hyppää suoraa suuhusi.<< kolli ajatteli. Nostaessaan katseensa, tämä ei ollut uskoa silmiään. Joukko Tuuliklaanilaisia, aivan taistelujoukon näköinen ryhmä, juoksi heitä kohti nummen päältä ja virtasi laaksoon. ”Tähtiklaani sentään, mitä ihmettä täällä nyt tapahtuu?” kolli naukaisi epäuskoisesti. Usvajalka murahti. ”En tiedä siitä, mutta sen tiedän että meidän täytyy auttaa klaaniamme.” tämä jatkoi ja paljasti kyntensä. Rikkovarjon epätavallisen suuret, terävät kynnet painuivat syvälle mutaiseen maahan ja tämä viskasi päänsä taakse. ”Hyökätkää!”

//Jatkoa seuraa niin pian kuin suinkin. Hahmoni mielipiteet toisten hahmoista eivät vastaa ollenkaan omiani.
Vastaus:30 Kp:eetä, odotan innolla jatkoa
~Vaahtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki, Jokiklaani
28.04.2013 20:28

(Teen tällaisen pätkän kännyllä. Tulee paljon k-virheit.)
Luku 5?
-Pentutarhassa-

Heräsin kun joku tökki minua kylkeen. Aukaisin väsyneenä silmäni ja näin vieressäni Pihkapennun. Tämä tökki nauraen kylkeäni. Nousin varovasti ylös, jotta en tönäisisi valkeaa kollia. Samassa Pajupuro pelmahti pesään.
"Oi anteeksi, jos Pihkapentu herätti sinut. Kävin itse hakemassa saalista ja toin sinullekin."Kuningatar maukui suussaan kaksi vesimyyrää.
"Kiitos paljon!" Naukaisin ja otin toisen eläimistä itselleni. Pajupuro itse otti pentunsa etutassujensa väliin ja alkoi pestä tätä.
"Äiti! Ei sinun koko ajan tarvitse minua pestä!" Pihkapentu huudahti turhautuneena. Naurahdin hiljaa katsoessani pennun ilmettä. Pajupuro ei ollut moksiskaan kommenttista, vaan jatkoi sukimista. Revin lihaa omasta vesimyyrästäni ja nuolaisin väliajoin huuliani. Saalis oli herkullinen. Kuulin kevyitä askelia pentutarhan suulta. Kotkankiito asteli sisään.
"Tuletko kanssani metsälle?" Kolli kysyi. Olin aukaisemassa suuni sanoakseni kyllä, mutta Pajupuro keskeytti minut.
"Hänen ei kannattaisi poistua leiristä. Jos vaikka synnytys käynnistyisi ja olisitte kaukana leiristä?" Naaras sanoi ja katsoi minua. Laskin pääni tassuilleni haikaillen metsässä juoksentelua ja sitä tunnetta, kun saa saaliin. Huokaisin.lopulta ja Kotkankiito kääntyi ja löntysteli pois.
"Älä huoli. Kyllä sinä vielä pääset kumppanisi kanssa metsästämään." Huomenkukka naukui takaani. En ollut huomannut naarasta, jonka takia olin hypähtää tassuilleni. Hillitsin kuitenkin itseni ja katsoin ulos tarhasta.
>Kyllä sen aika vielä tulee.<
Ajan kuluksi päätin torkahtaa hetkeksi. Suljin silmäni ja hetken kuluttua vaivuin syvään uneen.

Säpsähdin raivosta huomatessani Vaahteravarjon takanani.
>Siinä paha missä mainitaan<
Ajattelin turhautuneena mutta en antanut sen näkyä päältä päin.
"Mukava nähdä jälleen. Vatsasikin on kasvanut huomatavasti." Naaras maukui ja asteli eteen päin.
"Sano asiasi ja päästä minut pois täältä." Nau`uin ärtyneenä. Vaahteravarjo naurahti ilkeästi.
" Selvä on. Nyt joudut kunnon hommiin. Tiedäthän sinä Roihukäpälän?" Hän sanoi salaperäisenä. Nyökkäsin. Roihukäpälä oli ystäväni. Ja tällä kertaa Jokiklaanista toisinkuin Liekkiläikkä.
"Tapa hänet, tai minä satutan pentujasi joko nyt kun ne eivät ole vielä syntyneet tai sitten kun ne ovat syntyneet." Kissa ulvaisi myrkyllisenä. Sähähdin tälle, mutta tiesin ettei minulla olisi vaihtoehtoja.
"Selvä on. Anna minulle jonkin verran aikaa." Huokaisin lopulta. Raivo sysäisi muut tunteet ja vannoin kostavani naiken tuolle naaraalle. Tällä hetkellä hän virnisteli tyytyväisenä. Sitten kaikki alkoi hälvetä ja tunnistin taas tutun ja turvallisen pentutarhan. Lähelläni Pajupuro ja Pihkapentu nukkuivat rauhallisina, kuten myös Huomenkukka. Vilkaisin paisunutta vatsaani mkettien, kuinka kauan minulla olisi aikaa. En anna enää minkään satutta pienokaisiani ja teen kaikkeni sen eteen, ettei Vaahteravarjo saisi heistä myöhemmin otetta.
>En muutamaan päivään sitä voi tehdä. Kumpa saisin aikaa siihen asti, että pennut syntyvät<
Mutta tiesin että minulla ei ole niin kauaan aikaa. Suru leimahti silmissäni nahdessäni.itse Roihukäpälän kävelemässä aukiolla.
> Ei. Se on pakko tehdä tänään. Juuri nyt<
Nousin tassuilleni varoen herättämästä ketään ja kuljin kollin luokse.
" Hei Roihukäpälä! Haluatko tulla pikaiselle metsästysreissulle?" Kysyin.ja toivoin ettei hermostuneisuuteni näkyisi äänessäni. Kolli nyökkäsi epäilemättä, vaikka katsoikin vatsaani. Loikimme ulos leiristä.
kun olimme tarpeeksi kaukana leiristä, pysähdyin äkisti.
"Olen pahoillani Roihukäpälä." Naukaisin hiirenhiljaa. Soturi ei kuullut sitä, mutta asteli luokseni hämmentyneenä.
"Olen pahoillani, mutta hän satuttaisi pentujani, jos en tee tätä." Toistin ja kyynel tipahti poskelleni. Roihukäpälä oli aivan ymmällään.
"Olet pahoillasi mistä? Ja kuka satuttaa ja ketä?" Hän naukui. Nostin suruisan katseeni ja katsoin suoraan ystäväni silmiin.
" Olen pahoillani tästä." Mourusin ja nostin tassuani kynnet esillä. Sivalsin kollin kurkkuun syvän haavan ja näin tämän kauhituneet silmät, jotka kohdistuivat minuun. Kolli yritti sanoa jotain, mutten saanut selvää siitä korinasta. Hänen kehonsa kouristeli ja tämä köhi verta. Pian kaikki elonmerkit loppuivat ja Roihukäpälän lasittuneet silmät katsoivat minua. Ilon pilke katosi hänen silmäkulmistaan. Etsin hätääntyneenä jotain, minkä avulla saisin Roihukäpälän tuoksun pois itsenstäni. Päädyin hankaamaan itseäni märkään sammaleeseen ja kun olin varma ettei minussa ollut hänen tuoksuaan enää, aloin talsia hoippua leiriä kohti. Kummastelin, kun en.nähnyt ketään missään mikä oli toisaalta hyvä asia. Kuljin pentutarhaan, jossa kaikki kolme koisivat vielä ja kävin maate. Unta en saanut enää. En sinä päivänä.

//Sori ku on noit virheit yms mut tollasen ny väsäsin.
Vastaus:19 kp:eetä
~Vaahtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varpussiipi, Tuuliklaani
28.04.2013 18:31
Eli mäkin kirjoitan siitä meidän ropetuksesta, mutta vaan Varpussiiven näkökulmassa. ;3

Olin metsästyspartiossa oppilaani Pihkatassun, Varistähden, Mustahaukan ja Jääkaiun kanssa. Aurinko lämmitti mukavasti, vaikka tummat pilvet kertoivatkin, että pian sataisi. Vaanin paino lavoissani jänistä, joka söi keltaista ja kuivunutta heinää. Oppilaani Pihkatassu seisoi vähän matkan päässä minusta, ja katsoi tarkasti saalistustani. Kun olin parin ketunmitan päässä jäniksestä, pinkaisin juoksuun, ja hyppäsin kanin kimppuun. Taitoin siltä nopeasti niskat, ja raahasin sen sitten Pihkatassun luokse. Hän katsoi sitä innoissaan.
’’Nyt on sinun vuorosi.’’ Mau’uin, ja hautasin jäniksen nopeasti maahan. Pihkatassu nosti kuononsa ilmaan ja yritti haistaa riistaa. Vähän matkan päässä hänestä oli pitkäkorvainen rusakko, jota oppilaani alkoi heti vaania. Hän laittoi hienosti painonsa lavoilleen, ja hiipi hitaasti ja hiljaisesti kohti eläintä. Olin hänestä todella ylpeä, hän on oppinut paljon. Kun Pihkatassu oli siitä ketunloikan päässä, hän juoksi sen kimppuun, ja tukehdutti sen puremalla sen niskaa todella kovaa. Kun jänis kuoli, oppilaani raahasi sen luokseni ylpeänä. Nyökkäsin tälle hyväksyvästi.
’’Olet kehittynyt paljon yhdessä kuussa, ja olen sinusta ylpeä.’’ Nau’uin, ja kosketin tätä hännälläni leikkisästi.
’’Mitä täällä on tapahtunut!?’’ Varistähti karjui lähellä Jokiklaanin rajaa. Säpsähdin päälikön kovasta äänestä, ja vaihdoimme Pihkatassun kanssa huolestuneita katseita. Kipitimme sitten Varistähden luo muiden metsästyspartiolaisten kanssa. Jokiklaanin ja Tuuliklaanin rajalla meitä odotti kaamea näky: kaikkialla lojui paljon mätiä ja haisevia kaloja. Irvistin pahasta hajusta, mutten voinut olla katsomatta mätiä kaloja, jotka olivat peittäneet melkein kokonaan nurmen.
’’Tämä on varmasti Jokiklaanin tekosia.’’ Varistähti sihisi, ja huomasin, kuinka hänen pitkät ja kaarevat kyntensä upposivat syvälle maan sisään. *Miten he saattoivat!?* Ajattelin itsekin, kun katsoin inhottavan hajuisia auringossa paahtuneita kaloja.
’’Mennään heidän leiriinsä kysymään asiaa. Emme voi olla varmoja, että he ovat tehneet tämän.’’ Haukkatuli naukui rauhallisena. Varistähti nyökkäsi hitaasti, ja meni kipittämään varmoin askelin kohti Jokiklaanin reviiriä. Ylitimme inhoissamme mätien kalojen ’’meren’’ ja kuljimme suoraan kohti Jokiklaanin reviiriä. Kun viimein saavuimme sen suuaukosta sisään, kaikkien Jokiklaanilaisten katseet kääntyivät meihin päin. Jokiklaanin päälikkö Sulkaturkki ja jokiklaanin varapäälikkö Rastaanvire astelivat luoksemme ihmeissään.
’’Näimme Tuuliklaanin ja Jokiklaanin rajalla suuren joukon haisevia ja mätäisiä kaloja.’’ Varistähti aloitti niin rauhallisesti kuin pystyi, ’’Tiedättekö asiasta mitään?’’ Kaikki Jokiklaanilaiset hiljentyivät, ja katsoivat toisiaan ihmeissään. Näin sivusilmällä Sulkaturkin, jonka vatsa oli paisunut huomattavasti. Hymyilin hieman. *Niistä tulee kyllä kauniita pentuja.* Ajattelin. Sulkaturkki huomasi hymyilyni, ja nyökkäsi minulle ystävällisesti.
’’Tiedättekö?’’ Varistähti kysyi hieman kärsimättömällä äänellä, kun vastausta ei kuulunut.
’’Kuinka kehtaatte tulla tuosta vain keskelle meidän leiriämme?!’’ Rastaanvire sähisi Varistähdelle päin naamaa, ’’ Jokiklaani ei ole astunut tassullakaan reviirillenne!’’
’’Kala on tarkoitettu syötäväksi. ME syömme sen minkä metsästämme, toisin kuin jotkut muut.’’ Jokiklaanin varapäälikkö jatkoi pienen hiljaisuuden jälkeen. Varistähti katsoi Jokiklaanin varapäälikköä rauhallisemmin kuin yleensä, mutta tämän silmissä oli vihainen pilke.
’’ Emme siis tiedä asiasta yhtään mitään.’’ Rastaanvire jatkoi rauhallisemmin. Varistähti nyökkäsi todella hitaasti ja epävarmasti. Hän oli kääntymässä poispäin, mutta kääntyikin salamana takaisinpäin Rastaanvirettä.
''Miksi kaloissa oli sitten kissojen kynsien ja hampaidenjäljet?'' Päälikkö sihisi. Samassa yksi Jokiklaanin oppilas Tiikeritassu pöllähti puskasta esiin, ja tassutteli ihmeissään aukiolle.
’’Heei, mitä nuo täällä tekee?’’ Oppilas naukui ihmeissään.
’’ Entäpä jos erakot tappoivat kaloja?’’ Rastaanvire kysyi rauhallisesti. Varistähden ilme oli kuitenkin raivokas ja murhaava. Katsoin pelokkaana Rastaanvireen ja Varistähden katseita. *Tästä ei hyvää seuraa..* Ajattelin kauhuissaan. Rastaanvire huomasi Tiikeritassun.
’’ Mene pois, tämä ei liity sinuun mitenkään!’’ Varapäälikkö sähähti.
’’Mutta minä haluan tietää, kuono kiinni!!!’’ Oppilas sähisi uhkarohkeasti. Varistähti sihahti oppilaalle kärsimättömänä, mutta käänsi katseensa taas Rastaanvireeseen. Varapäälikkö katsoi Tiikeritassua vihaisesti, ja pyysi käski tätä menemään pois.
’’ Minä olen Jokiklaanilainen ja minä puolustan klaaniani! Mitkään riistapöperopäät eivät...’’ Tiikeritassu väitti vastaan.
’’ Hyvä on, mutta jos haistamme kaloissa hitusenkin Jokiklaanin tuoksua, se merkitsee sotaa.’’ Varistähti murisi Rastaanvireelle, ja kääntyy kohti leirin ulospääsyä.
’’ Lupaan, että ette tule löytämään klaanimme tuoksua reviiriltänne.’’ Rastaanvire naukui.
’’Tai saatatte löytääkin!’’ Tiikeritassu sähisi.
’’Hiljaa Tiikeritassu!’’ Rastaanvire sihisi. Kuulimme kuitenkin oppilaan sanat, ja käännyimme salamana takaisin. *Tuoko sen teki!?* Ajattelin raivoissaan, ja niin taisivat ajatella muutkin. Rastaanvire tönäisi oppilaan kauemmas, ja Tiikeritassu irvisti tälle uhkaavasti.
’’ Teitkö sinä sen!?’’ Murisin Tiikeritassulle, ja astelin suoraan hänen eteensä.
’’Tein mitä?’’ Oppilas kysyi, ja nuoli kynsiään välinpitämättömänä.
’’ Pyydystit paljon kaloja ja jätit ne mätänemään jokiklaanin reviirille?’’ Sihisin.
’’Hän ei ole tehnyt yhtikäs mitään. Ketään Jokiklaanista ei ole syypä tähän." Sulkaturkki naukui kylmän viileänä, ja tuli väliimme. Tiikeritähti vilkaisi Sulkaturkkia.
’’ En kerro teille mitään. Saatan olla syyllinen, tai sitten en.’’ Tämä naukui salaperäisesti. Joka ikinen karva turkistani nousi pystyyn.
’’Tuuliklaani, menkää pois. Teillä ei ole lupaa tulla tuosta vain leiriimme. Voimme selvittää tämän joskus toistekin, mutta ei nyt…’’ Varistähti keskeytti sihinällään Rastaanvireen lauseen.
’’ Tämä merkitsee sotaa!’’ Varistähti karjui, ja katsoi Jokiklaanilaisia murhaavasti. Sulkaturkki sähähti, ja väläytti kynsiään uhkaavasti. Lähdimme sitten astelemaan pois jokiklaanin leiristä.
’’ Mitä? Päästätkö ne pois noin vain?!’’ Kuulin Tiikeritassun rähisevän Rastaanvireelle. Katsoin vielä kerran anteeksipyytävästi Sulkaturkkia, kunnes katosin muiden mukana Jokiklaanin leiristä ulos.

Kuuntelin kauhuissaan, kun Varistähti kertoi päivän tapahtuneet Tuuliklaanilaisille.
’’ Meidän täytyy antaa Jokiklaanilaisille opetus!’’ Varistähti sihisi, ja klaani mourusi hyväksyvästi. Tärisin kauhusta, meillä ei olisi varaa menettää yhtäkään soturia tai oppilasta.
’’ Otan mukaan Yksiviiksen, Mustahaukan, Haukkatulen, Pakkasjuovan, Leväkukan, Varpussiiven, Mutakynnen ja Harhatassun.’’ Varistähti naukui, ja meni jo valmiiksi leirin suuaukolle. Raahauduin hänen peräänsä taistelupartioon. *Tästä ei hyvää seuraa.* Ajattelin vielä kerran, ennen kuin lähdimme matkaan.

Saavuimme lähelle Jokiklaanin leiriä, ja huomasin Tiikeritassun, Rastaanvireen ja Sulkaturkin. Varistähti lähestyi kolmea kissaa, ja kajautti ilmoille taisteluhuudon. Sulkaturkki paljasti heti kyntensä, ja loikkasi päälikköni kimppuun. Hän taisi unohtaa täysin syntymättömät pentunsa.
’’Ole varovainen!’’ Rastaanvire huudahti, ennen kuin syöksyi itsekin taisteluun. Huomasin, että Tiikeritassu tuli taisteluun mukanaan muutama Jokiklaanilainen.
’’ Te aivottomat ketunläjäät!’’Tiikeritassu ulvoi hullunkiilto silmissä ja hyppäsi Tuuliklaanilaisen päälle. *Tuolle riiviölle haluan antaa opetuksen.* Ajattelin, ja nuolaisin huuliani. Tiikeritassu katsoi minua murhaavasti. Tämä hyppäsi Tuuliklaanilaisten päältä parin ketunmitan päähän minusta. Juoksin salamannopeasti tätä kohti, ja raavin ohi mennessäni veitsenterävillä kynsilläni oppilaan kylkeä. *Upposi sisälle lihaan.* Ajattelin voitonriemuisesti. Tiikeritassu irvisti, ja kosketti haavaansa.
’’ 'N-nyt sinä kuolet Tuuliklaanin jätös....’’ Oppilas raakkui kivuliaasti. Tiikeritassu hyökkäsi kimppuuni kimppuuni, mutta väistin ketterästi oppilaan iskuyritykset. Hän kuitenkin onnistui viiltämään lapaani inhottavasti. Veri roiskahti lavahaavastani, ja ulvaisin kivusta. Potkaisin sitten raivokkaasti Tiikeritassun pois päältäni niin, että oppilas mäiskähti suoraan päin puuta, ja meni tajuttomaksi. Katsoin voitonriemuisesti tajutonta oppilasta, ja hyökkäsin toisen Jokiklaanilaisen kimppuun. Lapaani alkoi kuitenkin särkeä tajuttomasti, kun taistelin yhtä Jokiklaanilaista vastaan. Huomasin sitten verisen Sulkaturkin, joka taisteli alakynnessä Varistähteä vastaan. Irrottauduin toisesta jokiklaanilaisesta heti, ja menin kissojen väliin uhkarohkeasti.
’’Mitä sinä teet Varpussiipi!?’’ Varistähti sähähti minulle.
’’Varpussiipi?’’ Sulkaturkkikin älähti.
’’ 'Tuuliklaani ei tapa ilman syytä. Hän on tuleva kuningatar, ja tarpeeksi verisenä luovuttaakseen.’’ Viimeiseen lauseen sanottuani katsoin merkiksi luovuttaa Sulkaturkille. Naaras juoksi heti kauemmas. Varistähti nyökkäsi hämillään, ja meni sitten taistelemaan toista Jokiklaanilaista vastaan.
’’Kiitos.’’ Sulkaturkki naukui, kun tuli luokseni.
’’Eipä mitään.’’ Nau’uin hajamielisesti. *Olemme voitolla.* Ajattelin, kun näin vähäiset Jokiklaanin kissat. Hätkähdin, kun näin Tiikeritassun jääneen suuren oksan alle. Tuhahdin, mutta riensin oppilaan avuksi.
’’Vaikka kuinka tekisi höyhentää sinut, nyt saat luvan olla elossa.’’ Nau’uin ärsyttävästi, ja nostin oksan Tiikeritassun päältä. Tiikeritassu nousi täristen seisomaan, ja väläytti minulle kiitollisen katseen. Nyökkäsin tälle hyväksyvästi.
’’Viimeiset Jokiklaanilaiset pakenevat!!’’ Varistähti ulvoi riemuissaan, kun näki viimeisten Jokiklaanilaisten juoksevan takaisin leiriinsä. Kaikki alkoivat ulvoa voitonriemuisina. Hätkähdin, kun huomasin Varjoklaanin auttavan Jokiklaania. Kimppuuni hyökkäsi heti yksi Varjoklaanilainen, ja se pureutui jalkaani inhottavasti. Ulvahdin kivusta. Raavin Varjoklaanilaista vatsaa, ja yritin potkia tämän pois päältäni. Lopulta sain häädettyä sen pois kimpustani, ja jäin paikoilleni huohottamaan. Tunsin haavani alkavan tulehtua, joten vetäydyin pois taistelusta. Nilkutin turvaan yhden puun taakse, ja lysähdin siihen lepäämään. Katsoin vähän ajan päästä puuntakaa taistelua, ja näin Tuuliklaanilaisten olevan alakynnessä. *Emme saisi menettää tänään yhtään soturia.* Murisin äänettömästi, ja lähdin linkuttamaan kohti Varistähteä, joka juuri taisteli Rastaanvireen kanssa. *Voi ei.* Ajattelin, kun huomasin Varistähden lähtevän ajamaan takaa Rastaanvirettä. Lähdin sitten linkuttamaan heidän peräänsä väistellen taistelevia kissoja. Saavutin onneksi pian Varistähden ja vedessä olevan Rastaanvireen, joka läiskytti juuri päälikköni päälle vettä. *Voi ei!* Parkaisin äänettömästi, kun huomasin Rastaanvireen vetävän Varistähteä veteen.
’’Ota tassustani kiinni!’’ Parahdin, kun Varistähti yritti räpiköidä rannalle. Rastaanvire pukkasi kuitenkin tämän veden alle, ja alkoi raapia tämän rintaa.
’’Varistähti!!!'' Huusin hädissäni, ja hyppäsin epätoivoisesti veteen. Kynsin raivoissaan Rastaanvireen kylkeä, ja vedin tämän veden alle, ennen kuin menin auttamaan Varistähteä. Nostin tajuttoman päälikköni pinnalle, ja raahasin tämän rantaan. Tunsin viiltävän kivun haavoissani, ja parahdin. Katsoin haavoihini. Ne olivat entistä suuremmat ja vuosivat verta. Katseeni siirtyi sen jälkeen Varistähteen. *Hän menettää hengen!* Huudahdin äänettömästi. Yritin herätellä päälikköäni, ja lopulta hän avasi silmänsä ja yski vettä pois keuhkoistaan. Mulkaisin Rastaanvirettä murhaavasti, vaikka tiesin sen olevan turhaa. Jokiklaanin varapäälikkö lausui äänettömästi: Hän itse aloitti koko taistelun. Pudistin päätäni typertyneenä, ja autoin Varistähden jaloilleen.
’’Meidän on pakko luovuttaa. Emme voi menettää enempää sotureita.’’ Kuiskasin päälikölleni.
’’Tuuliklaani ei luovuta ikinä!’’ Varistähti ärjyi ja hypähti pystyyn. Hän ryntäsi lähimpänä olevan Sulkaturkin kimppuun mitään ajattelematta. Sulkaturkki raapi tämän naamaan syvät viillot.
’’Seis!’’Ärisin, ja revin Varistähden pois Sulkaturkin kimpusta. ’’Me lähdemme.’’ Nau'uin sitten Rastaanvireelle. Tämä nyökkäsi.
’’Jos pentuni ovat vahingoittuneet, lupaan että kuolet minun tassuistani.’’ Sulkaturkki sähisi Varistähdelle. Varistähti pudisti veret pois kasvoiltaan, ja kajautti vetääntymiskutsun. Kaikki Tuuliklaanilaiset juoksivat heti Varistähden luo. Linkutin muiden jäljessä kohti Tuuliklaanin rajaa. Rastaanvire varmisti, että me lähdemme Jokiklaanin reviiriltä. Irvistin kivusta joka askeleella, ja kun katsoin haavojani, ne olivat revenneet entistä enemmän, ja niistä valui verta pitkänä norona. Nilkutin hitaasti kohti leiriä. Tämä päivä ei unohtuisi ihan heti.

//Noni. Vihdoin sain kirjoitettua. ;3 Olin sitten tosi väsyny, kun kirjoitin tän, joten tästä saattaa löytyä kirjoitusvirheitä. ;3

Vastaus:30 Kp:eetä
~Vaahtu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
28.04.2013 18:18
Otin Sadun, Hopean ja Mintun mukaani puhdistamaan "leiriä". Kylmätähti ja Taru jäivät viel kuusen alle.
"Ehkä tämä tästä... Onneksi ainakaan Pimeyden lähettiläistä ei ole enää koskaan vaaraa. Ainakin luulen niin." kuiskasin kun saavuimme Jättiläiskiven luo. Hyppäsin sille mahtavalle kivelle ja aloin jakaa tehtäviä.
"Minttu, hae sinä pesätarvikkeita. Hopea, kerää sinä kaikki ruumiit kasaan. Satu, auta Hopeaa. Minä kerään palaneet puunoksat pois." sanoin ja hyppäsin alas. Kaikki ryhtyivät työhön. Suunnistin ensiksi joelle. Hyppäsin irvistäen veteen. Vaikka oli hiirenkorvan aika, reviirini oli ihan eri näköinen. Tai ainakin puolet siitä. Tartuin inhoten palaneeseen puunpalaseen ja viskasin sen rannalle.

Olimme tehneet urakkaa koko päivän mutta loppua ei näkynyt. Päätimme pitää ruokatauon. Juoksin kuusen luokse, jossa Kylmätähti ja Taru odottivat.
"Murhe! Onko jo valmista? Olemme odottaneet ikuisuuden!" Kylmätähti kysyi.
"Ei vielä lähelläkään valmista. Vihollisen ruumita on vielä pitkin poikin ja puunpalasetkin ovat missä sattuu. Riista on lähtenyt pakoon." huokaisin. Kylmätähti nuolaisi korvaani.
"Kyllä se siitä. Onhan meillä vielä reviiriä, joka ei ole palanut. Löydämme kyllä riistaa, älä huoli." hän kuiskasi. Nyökkäsin.
"Tule, pidämme ruokatauon. Lähden metsästämään. Tuletko mukaan?" kysyin. Kylmätähti nyökkäsi. Kävelimme pois kuusen luota ja aloimme saalistaa. Hetken päästä meillä oli suu täynnä riistaa. Jopa Tarulla. Kävelimme muiden luo ja söimme itsemme ihan täyteen. Sitten käperryimme keriksi toisiamme vasten ja nukahdimme keskelle tuhoa.
Vastaus:10 Kp:eetä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Harhatassu, Tuuliklaani
28.04.2013 18:06
Hengitin syvään ja yritin etsiä merkkejä riistasta. Lorvikorva seurasi liikkeitäni tarkkaavaisena. Suljin silmäni ja yritin kuulla merkkejä riistasta. Haistoin lähellä jäniksen. Varovaisin askelin lähestyin tulevaa saalistani. Vielä pari askelta. Valitettavasti jänis huomasi minut ja säntäsi pakoon. Yritin hypätä sen perään, mutta pian jänis viiletti kaukana pelkkänä ruskeana täplänä.
"Voihan ketunläjä!" puuskahdin ja katsoin pahantuulisena jäniksen perään.
"Odotit vähän liian kauan" Lovikorva totesi tietäväisenä. Nousin ylös ja ravistin heinät turkistani.
"En saa koskaan mitään kiinni!" valitin. Tuuli pyyhkäisi ylitsemme ja haistoin toisen jäniksen. Lovikorva viittasi hännällään hajun suuntaan. Huokaisin ja lähdin hajun perään. Pian näin sen. Hyökkäsin sen kimppuun ja tällä kertaa sain saalista. Tyytyväisenä kannoin saaliini Lovikorvan luoksen. Kolli nyökkäsi hyväksyvästi. Näin sivusilmällä Varistähden tulevan meitä kohti.
"Lovikorva, minulla on vähän asiaa" tumma, savunharmaa kolli naukui.
"Selvä." Lovikorva vastasi. Sitten hän kääntyi minuun päin ja naukui:
"Saalista siihen asti, kun tulen" Nyökkäsin ymmärtämisen merkiksi. Varistähti ja Lovikorva lähtivät kävelemään leirin suuntaan. Huokaisin raskaasti ja lähdin toiseen suuntaan. Hetken käveltyäni huomasin tulleeni Myrskyklaanin ja Tuuliklaanin reviirin rajalle. Joki virtasi edessäni rauhallisesti. Näin kalan uiskentelevan kirkkaan veden alla. Hetken mielijohteesta kumarruin veden ylle ja yritin napata kalan. Nojasin vähän liian paljon eteenpäin ja tipuin veteen. Hetkeen en nähnyt mitään muuta, kuin kuplia. Vesi oli viileää ja nousin veden pinnalle henkeä haukkoen. Räpiköin rantaan ja nousin ylös joesta. Turkkini oli liimautunut kiinni ihooni ja tuntui painavalta. Ravistelin vesiä pois turkistani. Haistoin ilmaa riistan toivossa. Sitten tajusin sen.
"Hiirenpapanat!" älähdin tajuttuani olevani Myrskyklaanin reviirillä. Vilkuilin ympärilleni, mutta helpotuksekseni huomasin olevani yksin. Täällä ei ollut Myrskyklaanilaisia. Vielä... Katsoin harmistuneena kirkkaaseen veteen. Uusi uintireissu ei houkuttanut.
"Tyypillistä tuuriani. Eksyn heti Myrskyklaanin reviirille, kun Lovikorva kääntää selkänsä" huokaisin.
"Tiesitkö, että yksinpuhuminen on hulluuden merkki?" ääni kysyi takaatani. Sähähdin ja käännähdin salamana ympäri. Ihmetyksekseni näin itseni ikäisen naaraan hymyilevät kasvot. Hän ei haissut Myrskyklaanilta.
"Olen Kajo, sinä?" naaras kysyi. Hänellä oli punainen turkki ja siinä oli valkoisia täpliä. Hänen meripihkan väriset silmänsä katsoivat minuun kysyvästi.
"Minä... Tuota... Olen Harhatassu" naukaisin varuillani.
"Mitä teet Myrskyklaanin reviirillä? Tai, enhän minäkään tänne kuulu, mutta mitä erakko täällä tekee? Siis Myrskyklaanin reviirillä" änkytin ja heilautin turhautuneenä häntääni. Lapojaan kohauttaen Kajo vastasi:
"Läpikulkumatkalla"
"Meidän pitäisiä lähteä. Tai siis minun täytyy mennä omalle reviirilleni" nau'uin ja loikkasin veteen. Uin - jos sitä uimiseksi voi sanoa - joen toiselle puolelle. Kajo oli jäänyt toiselle puolelle. Hän heilautti häntäänsä hyvästiksi. Tuuli toi mukanaan Myrskyklaanin hajua. Se oli tuoretta ja ymmärsin Myrskyklaanin partion olevan lähellä. Piilouduin heinikkoon varmuuden varalta. Pian kuului huuto:
"Hei, sinä!" Kajo kääntyi ja sai vastaansa kellanpunaisen naaraan. Heti hänen peräänsä tuli harmaa kolli. Valkoinen naaras, joka oli selvästi vielä oppilas seurasi tapahtumaa kauempaa.
"Mitä teet Myrskyklaanin reviirillä?" kellanpunainen naaras kysyi.
"Olen läpikulkumatkalla" Kajo vastasi, niin kuin oli vastannut minulle. Kellanpunainen naaras katsoi Kajoon vihaisesti.
"Hiekkamyrsky, rauhoitu!" harmaa kolli rauhoitteli. Päätin lähteä. Ei olisi hyvä juttu jäädä kiinni täällä. Käännyin ympäri lähteäkseni mutta vilkaisin vielä Myrskyklaanin reviirille. Kajo katsoi minuun ja iski silmää. Huokaisin ja lähdin pois. Pian haistoin hiiren ja lähdin hajun perään.

Kun Lovikorva tuli hakemaan minua, olin saanut kiinni kolme hiirtä ja kaksi jänistä.
"Palataan leiriin. Saat käydä vaihtamassa klaanin vanhimpien sammaleet" Lovikorva sanoi.
"Miksi? Voitaisiin harjoitella vaikka taistelua?" kysyin toiveekkaana, mutta mestarini pudisti päätänsä.
"Klaanin vanhimmista pitää huolehtia. Voit viedä sinne toisen jäniksistäsi" Lovikorva vastasi. Puuskahdin turhautuneena, mutta menin silti viemään jänistä. Onneksi sammaleen vaihdossa ei kestänyt kauaa.
"Mitä nyt tehdään?" kysyin. Aurinko ei laskisi vähään aikaan.
"Saat vapaa-aikaa" Lovikorva vastasi ja lähti kävelemään kohti muita sotureita.
"Juuri näin" mumisin. Sitten muistin Kajon sanat: 'Yksinpuhuminen on hulluuden merkki'. Se tästä vielä puuttuikin.
Vastaus:20 Kp:eetä, lisään kp:eet aamul
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovasulka, Myrskyklaani
28.04.2013 17:40
Juovasulka asteli leiriin juuri pyydystetty jänis hampaissaan. Hän laski sen tuoresaaliskasaan ja lähti kohti sotureiden pesää. Matkalla hän näki Kirsikankukan, kilpikonnakuvioisen kuningattaren, joka makoili pentutarhan edustalla. Hänen paisunu t vatsansa sai Juovasulan keräämään iloisesti. Pian klaani saisi uusia pentuja. Yhtäkkiä Kirsikankukka alkoi kouristella, ja häneltä pääsi kirkaisu. Juovasulka jähmettyi paikoilleen. Kuningattaren häntä viuhtoi tuskasta. "Hae Lumisydän!" Hän ulvoi. Juovasulka käännähti kohti parantajan pesää, mutta Varukkakynsi putkahti tämän taakse ja nuolaisi Juovasulan korvaa. "Yritän auttaa häntä. Mene hakemaan Lumisydän", kolli kuiskasi lempeästi ja kyyristyi Kirsikankukan viereen ja maukui tyynnyttäviä sanoja. Naaras ei tuntunut huomaavan häntä, sillä kouristukset ravistelivat tämän kehoa. Juovasulka rynnisti Parantajan pesään. " Lumisydän! Kirsikankukka!" Hän puhisi. Valkoinen naaras ilmestyi näkyviin. "Missä hän on? Pentutarhalla?" Lumisydän kysäisi ja poimi yrttikäärön. Juovasulka nyökkäsi ja parantaja ryntäsi ulos. Juovasulka seurasi häntä. Varukkakynsi istui kauempana tyhjä ilme naamallaan. Juovasulka astui tämän viereen ja selitti tämän lapaa hännällään. Vatukkakynsi kääntyi katsomaan. "Hän teki sen. Kun yritin auttaa häntä, hän sihisi etten ole Mäntylehti, häivy silmistäni. Se oli kamalaa. Hänen silmissään oli tyystin vauhkoontunut katse", hän maukui. Juovasulka sävähti. Kirsikankukka oli ollut kaiketi niin tuskissaan, ettei ollut ajatellut mitä suustaan päästi. Kuningatar oli paljastanut syvimmän salaisuutensa. Mäntylehti oli siis Kirsikankukan kumppani Jokiklaanista. "Vatukkakynsi... Hän ei varmasti tarkoittanut sitä. Hän oli kovin tuskissaan", Juovasulka naukui hiljaa lempeästi soturille. Vatukkakynnen katse alkoi tarkentaa ja hän silmäili Juovasulkaa kiitollisena. Lumisydän auttoi paraikaa Kirsikankukka parantajan pesään. Naaras horjahtai kivusta. Juovasulka aavisti, että kilpikonnakuvioinen naaras olisi tarvinnut entisen ystävänsä Viimatassun tukea. Kuolleesta oppilaasta tuli Juovasulalle tuskallisesti mieleen hänen isänsä, Ratamolehti. Vatukkakynnen meripihkasilmät kiilsivät myötätunnosta. "Ajattelet Ratamolehteä. Älä huoli, hän on nyt turvassa Tähtiklaanissa", hän lohdutti ja painoi kuononsa Juovasulan turkkiin. Juovasulka kehräsi ja nuoli Vatukkakynnen päätä hieman iloisempana. Kaksikko vaihtoi kieliä Aurinkohuipun hetken kuumassa valossa. Kun Juovasulka nosti päänsä, hän näki hiukan hoippuvan Kirsikankuka astelevan kohti pentutarhaa. Juovasulka kehräsi, kun näki että kuningatar kantoi kahta hyvin pientä pentua. "Katso", hän kuiskasi Vatukkakynnelle, joka kääntyi katsomaan. "Hän selvisi, ja sai kaksi pentua" hän maukui ja onnitteli Kirsikankukkaa lämpimästi. "Onnea", Juovasulkakin maukui. Kirsikankukka nyökkäsi ja kantoi pentunsa tarhan suojaan. "Älä näytä noin kaihoisalta", Vatukkakynsi kiusoitteli, "Kyllä sinäkin pääset joskus emoksi." Juovasulka kehräsi. "Mennään saalistamaan, en ole nuuhkaissutkaan hiirtä", hän maukui. Hän ja Vatukkakynsi syöksyivät täynnä tarmoa metsään.
Vastaus:17 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viimatasu, Varjoklaani
28.04.2013 17:00
Oli pimeää. Viimatassu ei ollut ennen liikkunut täällä päin metsää. Pian alkoi kuulua rapinaa takaapäin.
>>Ruokaa!<< hän ajatteli. Mutta Viimatassu ei ehtinyt edes kääntyä kun hänet jo ravisteltiin hereille.
"Mitä sinä meluat, säikytät kaiken riistan täältä nelipuulle," kuului ääni.
"Anteeksi," vastasin.
Nousin ja eilisen tapahtumat palasivat mieleeni, minusta oli tullut oppilas.
Astelin ulos oppilaiden pesästä ja rupesin etsimään mestariani Salamasielua.
Löysin hänet sotureiden pesästä ja kysyin:
"Mitä me teemme tänään? Pääsenkö jo metsästämään?"
"Hyvä että sinulla on intoa mutta tänään me tutkimme vähän paikkoja." Hän vastasi.
Minua hieman harmitti mutta kaikki harmi katosi kun lähdimme liikkeelle.
”Ensin esittelen sinulle rajat,” Salamasielu sanoi.
Kävelimme reviirin rajoja. Salamasielu esitteli purot, parhaat metsästyspaikat ja kaiken tarpeellisen kunnes hän pysähtyi ja sanoi:
”Tuo tuolla on haaskala, sinne tuodaan kaikki kaksijalkojen roina.
Siellä viihtyy myös paljon rottia. Rottia vastaan ei koskaan kannata mennä vapaaehtoisesti.
Niistä voi myös saada myrkytyksen jos niitä syö.”
”Selvä,” vastasin.
Yhtäkkiä joku sujahti pensaikkoon. Näin siitä vain silmät jotka olivat pienet ja ilkeät. Ne kuuluivat rotalle.
Pinkaisin kauhuissani puuhun mutta Salamasielu komensi minut heti alas:
”Ei niistä yleensä ole vaaraa jos ei mene niiden alueelle eikä satuta niitä. Lähdetään kuitenkin.”
Hyppäsin alas puusta ja seurasin mestariani. Kun saavuimme leiriin, Salamasielu lähti heti vaihtamaan kieliä
sotureiden kanssa, mutta minä jäin vielä leirin suuaukolle. Päätäni vaivasi rotan silmät ja se että tuntui
että olin kuullut saman rapinan ennenkin.

-----Illalla-----

Istuskelin oppilaiden pesän edustalla sukimassa turkkiani kun mestarini Salamasielu saapui luokseni.
"Huomenna saat levätä pidempään," hän sanoi ja jatkoi:
"Me lähdemme vasta aurinkohuipun aikaan liikkeelle koska kiersimme tänään rajoja." hän sanoi ja lähti.
Ahtauduin oppilaiden pesään ja menin makuuulle. Pian vaivuin rauhalliseen uneen.

//En oo ennen kirjotellu tänne nii en ollenkaa tiedä onks toi hyvä//
Vastaus:29 kp:eetä, olemme muutes jo uusilla reviireillä
~Vaahto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki, Jokiklaani
28.04.2013 15:48
(Tarinassa on siis alkukohta se, että Tuuliklaanin partio saapui leiriin ja syytti heitä siitä, että heidän revirillään oli kynsittyjä, mädääntyneitä kaloja. En vain jaksanut kirjoittaa siitä.)
Luku 5
-(En keksi nimee xD)-
"Kuinka he saattoivat syyttää meitä tuollaisesta asiasta!" Sähisin Rastaanvireen ja Tiikeritassun kuullen. Nuori oppilas oli kärkkäinen suustaan, ja kaiken kuulemani perusteella tämä käy Pimeyden metsässä. Myös Rastaanvire vaikutti siltä, että hän ainakin on joskus käynyt.
Loikkasin raivoissani Tiikeritassun kimppuun, kun tämä sähähti haukkuen minua paksumahaksi. Kasvoni olivat lähes kiinni Tiikeritassun kasvoissa. Rastaanvire töytäisi minut lempeästi pois oppilaan päältä.
"Anna minä hoidan tämän." Varapäällikkö naukui ja alkoi saarnata oppilaalle. Kuuntelin tyytyväisenä kaksikon puhetta, kunnes tuuli toi kuonooni uhkaavan tuoksun.
"Tuuliklaani hyökkää!" Huusin ja loikkasin paikoiltani lähelle leirin suuaukkoa. Joukko kissoja kulki hampaat ja kynnet välkkyen tunnelia pitkin ja hyökkäsivät ystävieni kimppuun. Etsin katseellani Varistähteä, joka ilmestyi muutaman kissan jälkeen. Hyökkäsin kollin niskaan ja pureuduin tiukasti siihen. Kolli ulvaisi ja kääntyi ympäri silmät leimuavina. Purin entistä lujempaa ja raavin terävillä kynsilläni hänen selkäänsä. Yllättäen Varistähti kääntyi selälleen ja ilmani lensivät pihalle. Irrotin otteeni haukkoen henkeä ja kaikki sumeni muutaman sekunnin ajaksi. Tunsin painon putoavan päälleni ja kohtasin Tuuliklaanin päällikön hullun katseen. Yritin pyristellä vapaaksi kollin otteesta, mutta se oli mahdotonta. Päällikkö huomasi pullistuneen vatsani ja painoi sitä voimakkaalla tassullaan. Ulvaisin raivosta ja tuskasta. Näin tumman vilahdukksen liitävän ohitseni ja paino katosi päältäni.
"Mene hakemaan apua!" Rastaanvire huusi Varistähden selässä. Kauempana meistä Tiikeritassu taisteli Varpussiiven kanssa. Oppilas oli alakynnessä.
""En lähde! Minun on autettava teitä!" Huusin ja loikkasin Tiikeritassun avuksi. Tönäisin Varpussiiven sivuun ja autoin oppilaan pystyyn. Juuri silloin kerkesin nähdä, kuinka Varistähti kohotti jykevän käpälänsä varapäällikköni yllä.
>Häneen sinä et koske!<
Huusin mielessäni. Juoksin Rastaanvireen eteen sähisten raivosta. Päällikkö ei tajunnut minun tulleen väliin ja kynnet riipivät ihoani. Kurkustani kuului korisevaa vaikerrusta.
"Sulkaturkki! Ei!!' Rastaanvire huusi kauhuissaan. Käänsin himmeän katseeni naaraaseen.
"Hae apua senkin hiirenaivo." Köhin. Kylkeä ja vatsaani kivisti vietävästi. Käänsin raivosta hehkuvat silmäni Tuuliklaanin päällikköön joka virnisteli voitonriemuisena. Sähisin vimmatusti ja nousin vaivalloisesti tassuilleni. Olin saanut pahoja vammoja, mutta luovuta en siitä huolimatta. Varistähti oli juuri iskemässä uudestaan, kun jälleen kerran väliimme loikkasi joku.
"Varpussiipi, mitä tämä tarkoittaa?" Varistähti sihisi väliimme loikanneelle naaraalle.
"Varpussiipi?" Älähdin yllättyneenä. Naaras vilkaisi minua nopeasti jonka jälkeen hän kuiskasi jotain päällikölleen. Varistähti katsoi minua muka hämillään ja mulkoilin takaisin. Sitten Varpussiipi kääntyi minun puoleeni ja kuiskasi;
"Sanoin hänelle, että olet kuningatar pian ja olet tarpeeksi haavoittunut luovuttamaan."
Tuijotin naarasta ärtyneenä.
>Minä muka luovuttamassa? Ja pyh!"
Mutta tein kuten sanottiin. Pentujen vuoksi tekisin mitä tahansa. Nyökkäsin ja loikkasin kauemmaksi heistä kahdesta. Katselin ympärilleni, jotta löytäisin uuden vastuksen. Veren haju leijaili aukiolla ja karvatuppoja liiteli ilmassa. Tilanne oli paha ja jos emme pian saisi apua, taistelun tulos olisi varma Tuuliklaanin eduksi.
"Loputkin Jokiklaanilaiset pakenevat!" Varistähti julisti ilkeänä nauraen. Tuuliklaanilaiset yhtyivät hänen huutoonsa. Pysähdyin välittömästi tuon kuullessani.
>Minähän en pakene!<
"Ja pyh senkin ketunläjät!" Tiikeritassu huusi ilkkuen. Kehräsin tyytyväisenä naaraan sanoille. Silloin kuului taisteluhuuto suuaukolta. Varjoklaanilaiset saapuivat mukanaan Rastaanvire.
"Rastaanvire! Sinä tulit!" Huusin. Voima alkoi virrata kehossani ja loikkasin lähimmän Tuuliklaanilaisen kimppuun. Tunnistin hänet Haukkatuleksi. Iskin hampaani kiinni naaraan niskaan ja purin voimillani. Soturi rääkyi ja heitti minut selästään, mutta laskeuduin neljälle jalalle hieman hoiperrellen. Naaras loikkasi minua kohti, mutta jokin tönäisi hänet sivuun. Varjoklaanin soturi Salamasielu heitti hänet sivuun ja viittoi hännällään minua lähtemään suojaan. Nyökkäsin kiitollisena ja pinkaisin juoksuun kohti parantajan pesää. Matkalla kuitenkin törmäsin Rastaanvireeseen. Tämän kasvoilla oli raivokas ilme, joka sai minut säikähtämään.
"Minne menet?" Utelin ystävältäni.
"Menen näyttämään Varistähdelle, mitä käy kun koskee ystäviini." Varapäällikkö ärisi. Nyökkäsin ja seurasin häntä vähän matkan päässä. Naaras juoksi kohti järveä Varistähti perässään. SEurasin heitä vaina kuten Tiikeritassu ja Varpussiipi. Ehdin nähdä, kun kaksikko katosi veteen ja seuravaaksi me kolme loikimme rannalle. Tiikeritassu laittoi parantajalta saamiaan hämähäkinseittejä kyljelleni ja Varpussiipi katsoi hädissään veteen. Kesti hetki ennen kuin Rastaanvire ja Varistähti nousivat pintaan, Varistähti tiedottomana. Varapäällikkö kantoi kollin maahan ja mutisi jotain hengen menettämisestä.
"Hän aloitti koko taistelun." Rastaanvire murahti häntä vihaisena katsovalle Varpussiivelle. Tuuliklaanin soturi ei sanonut mitään, asteli vain päällikkönsä luo. Ikuisuudelta kestäneen ajan kuluttua Varistähti henkäisi ja nousi pökertynenä pystyyn. Hänen turkkinsa kiilteli vesipisaroista.
"Eiköhän nyt mennä, emme voi menettää yhtäkään henkeä." Varpussiipi naukui päällikölleen.
"Hehän eivät ilman rangaistusta tästä selviä.." Varistähti huusi ja hyppäsi kimppuuni, koska seisoin lähimpänä. Älähdin yllättyneenä lentäessäni selälleni.
>Tässä sitä taas ollaan<
Mutta Rastaanvire tönäisi tämän pois päältäni ja autoi minut pystyyn.
"Menkää nyt. Tulen mukaanne varmistamaan, että lähdette varmasti." Hän naukui hitaasti ja yhkaavasti. Kylmä hehkui naaraan silmistä. Lopulta Varistähti nyökkäsi, ja lähdimme saattamaan heidät pois reviiriltämme. Muut Tuuliklaanilaiset olivat jo häipyneet.
"Tämä ei jää tähän." Varistähti naukui ja irvisti. Varpussiipi katsoi minua suruissaan ja vastasin siihen samalla mitalla. En halunnut taistella hänen kanssaan, mutta jos on pakko suojellakseni klaani, minä teen sen.

Leiriin päästyämme tassuttelimme hoippuen paratajan luo.
"Sinun pitäisi mennä pentutarhaan. Pennut syntyvät pian." Teerenlento naukui huolissaan painaen kevyesti vatsaani. Minua pelotti kamalasti, sillä Varistähti oli painanut vatsaani heti seuraavana päivänä, kun Vaahteravarjo oli painanut Pimeyden metsässä. Minua myös ärsytti se, että joutuisin tyhjänpantiksi makaamaan pentutarhassa. En pitänyt ollenkaan siitä. Jo pelkkä ajatus siitä, että loikoilen siellä sai minut irvistämään. Toisaalta irvistys saattoi johtua kirvelystä kyljessäni, sillä Lehvätassu paineli joitain yrttejä siihen.
Kotkankiito nelisti huolissaan pesään.
"Oletko kunnossa?" Hän kysyi minulta. Sitten hän kohdisti katseensa Teerenlentoon.
"Ovatko pennut kunnossa?"
Teerenlento ei sanonut mitään. Naaraan häntä vispasi edes takaisin hermostuksesta.
"En tiedä. En oikeasti tiedä." Hän huokaisi lopulta. Kotkankiito oli sanomassa hänelle jotain, mutta kaskeytin hänet huitaisemalla hannälläni kuonoon.
Hetken kuluttua Teerenlento sanoi, että voin lähteä.
"Mene jo tänään pentutarhaan. Tulen katsomaan sinua joka päivä." Parantaja huikkasi ennen kuin katosimme pesästä. Huokaisin kuuluvasti.
>Kuinka pystyn vain olemaan siellä?<
Kohtasin matkalla Vaahterakukan kumppaninsa Rikkovarjon kanssa. Jonkin aikaa sitten olin ollut huolissani naaraan kunnosta, kunnes selvisi, että hänelle oli syötetty jotain, mikä saa muistin katoamaan. Tai ainakin osan siitä.
"Hei Vaahterankukka!" Hihkaisin parhaalle ystävälleni. Tämä asteli luokseni ja kosketimme toisiamme kuonoihin.
"Pennut taitavat syntyä pian. Voi kun odotan jo niiden näkemistä." Vaahterankukka henkäisi. Naurahdin aidosti onnellisena.
"Niin minäkin. Ja varsinkin Kotkankiito. Hän ei ole puhunut paljoakaan mistään muusta kuin niiden kanssa leikkimisestä." Nau'uin ja vilkaisin kumppaniani joka vaihtoi kieliä Rikkovarjon kanssa.
"En voi sanoa samaa, sillä Rikkovarjo ei edes tiennyt pennuista, ennen kuin hän saapui pelastamaan minua." Vaahterankukka naukui ja säpsähti muistikuvaa. Piikkikynsi oli napannut kissoja eri klaaneista ja pitänyt heitä loukussa Kuolonkivet- nimisessä paikassa.
"Noh, eipä puhuta siitä sen enempää." Naukaisin, jotta ystäväni saisi jotain muuta ajateltavaa. Katsoimme kehräten kumppaneidemme leikkitappelua ja nauroimme, kun tapahtui jotain huvittavaa.
Ilta alkoi jo hämärtyä ja kolmikko saattoi minut pentutarhalle.
"Hyvä yötä, Sulkaturkki." Kotkankiito maukaisi ja nuolaisi poskeani Vaahterankukka töytäisi minua lempeästi kylkeen ja lähti Rikkovarjon kanssa sotureiden pesä kohti. Kosketin pikaisesti kumppanini kuonoa ja tämä pinkaisi juoksuun ystäviemme perään. Astelin pesään ja kävelin PAjupuron lähelle. Kuningatar leikki Pihkapennun kanssa ja seurasin valkoisen, läikikkään kollin liikkeitä. Se sai minut uneliaaksi ja nukahdin alta aikayksikön rauhalliseen, lempeään uneen.

//Pliis paljon koopeit, Vaahtis tietää mitä yritän ja yritin tehdä tästä pitkän ja hyvän tarinan.
Vastaus:muista, ettet voi olla varapäällikkö, jos sinulla on pentuja ;) mutta joo, 30 kp:eetä
~Vaahto