--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
17.04.2013 20:15
Taistelu Pimeyden lähettiläitä vastaan jatkui vieläkin. Meidän piti saada tapettua Viilto. Mutta, sitten tulee taas uusi hyökkäys... Ja taas. Oliko meidän tapettava kaikki? Onneksi sotureita ei tullut enää lisää, ja vihollisia oli vähän. Voittomme oli lähellä. Irrotin nopeasti Teräkärjen yhden kissan ruumiista ja jatkoin seuraavaan. Yht'äkkiä Viilto hyppäsi ylitseni ja nappasi Teräkärjen.
"Tapan teidät kaikki! Jopa omani! He ovat tumpeloita jotka eivät saa kuutta kissaa hengiltä!" Viilto huusi ja tökkäisi Teräkärjen vihollisen selkään.

Viilto oli saanut Teräkärjen! Hän tappoi sillä kissoja, mutta vain omiansa. Minun ryhmäni oli kokoontunut luokseni hätäkokoukseen.
"Mitä voimme tehdä?" Satu kysyi.
"Hmm.." Kylmätähti mietti hiljaa. Tiesin, että oli vain yksi vaihto ehto. Minun oli taisteltava Viiltoa vastaan.
"Minun täytyy taistella Viiltoa vastaan." sanoin hiljaa.
"Odottakaa tässä." Muut katsoivat epävarmoina toisiaan. Lopulta he kuitenkin varovasti nyökkäsivät. Huomasin, että Viilto oli jo tappanut kaikki omansa.
"Viilto!" huusin. Kolli käänsi katseensa minuun.
"Kas kas, kukas se siinä. Valmistaudu kuolemaan!" Viilto nauroi ja ryntäsi minua päin Teräkärki valmiina. Väistin sivulle äkkiä. Teräkärki ehti vain tehdä haavan kylkeeni.
Vastaus:10 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Laventelimyrsky, jokiklaanii
17.04.2013 20:10
//Piu ja pau, Laventeli on ny soturi. Sillä on tarpeeks koopeet siihe. Mutta eikai haittaa, kun en kirjottanu soturinimitystä? :o //

-Liian suuri vihan liekki-

"Hei, Laventelimyrsky! Tule sinäkin 'uimaan'!" Joku huusi valkealle naaraalle ivallisesti.
"Kuono kiinni." Laventelimyrsky murahi huutelijalle ja kääppäili rannalle. "Ei huvita."
"No älä nyt.. Ei se nyt niin noloa ettei Jokiklaanilainen osaa uida.." Huutelija nauroi. Laventelimyrsky kääntyi katsomaan ilkkujaa. Mäntylehti.
"Älkää nyt viitsikö." Kosteaturkki mumisi 'opettavaisesti'.
"Älä viitsi Kosteaturkki! En osaa uida, voi voi sitten!" Laventelimyrsky karjaisi. Kosteaturkki nyrpisti kuononsa, mutta mäntylehti jatkoi kiusoittelua:
"No voi voi sitä uimataidotonta, kukahan se olikaan.." sitten kolli yritti näyttää mietteliäältä. Laventelimyrskyn lyhyt pinna paloi.
"Minä sinulle taidottoman näytän! Katsotaan kuinka osaat taistella!" Laventelimyrsky mourusi ja hyppäsi kollin niskaan. Tämä potkaisi kollia naamaan ja oli jo varma voitosta. Tämä vihasi Mäntylehteä juuri sillä hetkellä, eikä olisi voinut muutakuin tappaa tämän. Laventelimyrsky oli arvioinut soturin väärin. Lihaksikas kissa heitti Laventelimyrskyn selälleen rantakivikkoon.
"Mitä sanoitkaan?" kolli irvisti. Kosteaturkki loikkasi Laventelimyrskyn eteen sovittaakseen riidan juuri, kun tämä oli iskemässä kyntensä Mäntylehteen. Laventelitasuun käpälä kynsineen paiskautui Kosteaturkin kaulalle. Veri valahti Laventelimyrskyn käpälälle, kun tämä oli repäissyt Kosteaturkin kaulaa. Kosteaturkki makasi velttona maassa. Olihan se aikamoinen shokki, kun tappaa toisen tuosta vain, vaikka inhoaa verilöylyjä. Lavenntelimyrsky ei ymmärtänyt mitä oli tehnyt. Tämä inhosi tappelua eikä koskaan osallistunut niihin, mutta niin, nyt.. Kosteaturkki oli kuollut. Laventelimyrsky vapisi, kun soturit ottivat tämän kiinni. Haukkahallan otteesta ei noin vain rimpuilla, mutta naaras juoksi soturien otteesta itkien metsään ja piiloutui.
//Eli, kun Kosteaturkki erosi sen sain tappaa kuulemma. Laventelista tulee nyt luopio/Erakko. :( //
Vastaus:Juup, ei haittaa. Ja lisään laventelin erakoihin/luopioihin? 20 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salamatassu, Varjoklaani
17.04.2013 19:19
Kun pääsin sinne, mistä Koivutassun huudon. Outoa. Naarasta ei näkynyt missään. Yhtäkkiä puussikosta kuului rapinaa ja jokin valkoinen hyppäsi kimppuuni. Se oli Koivutassu. Naaras kaatoi minut maata vasten. Yritin rimpuilla vapaaksi, mutta Koivutassun ote oli liian hyvä. Sitten tapahtui se, mitä en voinut mitenkään odottaa, ja mikä sai minut hieman hämmentymään. Valkoinen naaras kosketti hitaasti kuonollaan omaani. Punastuin hämmentyneenä. Silmäni suurenivat ja Koivutassu alkoi kehrätä. Yhtäkkiä, en itse tiedä miksi tein sen, ryhdistäydyin ja heitin Koivutassun pois päältäni.
"Mikä tuo oli, Koivutassu?" minä kysyin. En halinnut jotenkin itseäni. Raivo purkaiutui sisälläni ja sai minut tekemään ihan outoja, niin kun aina kun raivostuin.
"Ajattelin vai, ajattelin... Olen rakastunut sinuun" hän naukaisi pelokkaana ja lähti juoksemaan leiriin. Horjahdin. En ole odottanut kuulemani mitään tuollaista. Jäin istumaan paikalleni ja katsomaan oudosti valkoisen naaraan perään. Istuin hetken paikallani ja nousin hitaasti ylös ja lähdin tallustelemaan kuin unessa leiriin.

"Saapukoon jokainen omaa riistansa kykenevä metsästämään Suurkivelle klaanikokoukseen" juuri kun saavuin leiriin korviini kantautui Arpitähden kovaa huuto. Katselin ympäriini ja huomasin Koivutassun Punatassun kanssa ruokailemassa. Huokaisin. Koivutassu oli kyllä kaunis ja kaikkra sellaista, mutta en tuntenut mitään erityistä tunnetta naarasta kohtaan., vaikka kuinka haluaisin. Huokaisin ja lähdin tassuttelemaan kohti Suurkiveä. Arpitähti istui kivellä pää ylväästi ylhäällä.
"Tänään nimitämme uuden soturin! Salamatassu astu esiin!" hän huudahti. Silmäni rävähtivät auki.
*Minä?!* ajttelin hämmeentyneenä.
*Mitä tämä päivä tuo vielä?* ihmettelin ja astuin esiin. Arpitähti iski silmää minulle.
"Hyvä Salamatassu!" kuulin kuinka Punatassu supaisi korvaani. Hymyilin.
"Minä Arpitähti, Varjoklaanin päälikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään kasvonsa tähän oppilaasen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääksen jalot lakinne ja on hänen vuoro tulla soturiksi!" sen sanottua päälikkö hyppäsi alas kiveltä ja tassutteli eteeni.
"Salamatassu, lupaatko elää Soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania- jopa henkesi uhalla?" mestarini kysyi minulta. Tunsin klaanilaisieni katseet turkissani. Tunsin kuinka Punatassu ja Koivutassu, parhaat kaverini tässä klaanissa, jännittyivät takanani. Nielaisin ja siirsin katseeni Arpitähteen.
"Lupaan!" maukaisin varmasti ja kuuluvasti. Päälikkö nyökkäsi.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi: Salamatassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Salamasieluna! Tähtiklaani kunnioittaa rohkeutesi ja uskollisuutesi ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi!" päälikkö julisti ja laittoi päänsä päälaelleni. Minä puolestaan nuolaisin entistä mestariani lapaan. Siinä samassa aukio räjähti huudoilla. Kaikkialta kuului vain:
"Salamasielu, Salamasielu!" Koivutassu juoksi ensimmäisenä onnittelemaan minua.
"Onneksi olkoon!" hän maukaisi. Nyökkäsin tälle.
"Kiitos!" maukaisin ja kosketin kuonollani tämän poskea.
"Anteeksi että huusin sinulle metsässä. Olet kyllä kaunis ja kaikkea, mutta en tunne mitään erityistä tunnetta sinua kohtaan, vaikka et edes tiedä miten haluaisin" supaisin tämän korvaan. Naaras punastui ja perääntyi kissajoukkoon. Jäin paikollani katselemaan, kuinka valkoinen kissa juoksi pesäänsä.

//Tästä tuli tälläinen pätkä//
Vastaus:20 kp:tä! c:

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Koivutassu, Varjoklaani
17.04.2013 18:18
Olin kutsunut Salamatassun luokseni, ja olin itse mennyt piiloon saniaismättään taakse. Kun näin mustan komean kollin tulevan mätästä kohti, jännitin lihakseni, ja loikkasin ilmaan. Lensin valtavassa kaaressa Salamatassun kimppuun, ja sain kaadettua mustan kollin selälleen. Tämä ähkäisi ja yritti huitoa minua pois, mutta kosketin kuonollani Salamatassun kuonoa. Musta kolli punastui vienosti, ja kehräsin. Mutta kolli ryhdist'ytyi, ja tuuppasi minut pois päältään. "Mitä tuo oli, Koivutassu?" Salamatassu kivahti, ja painauduin maata vasten. "Ajattelin vain, ajattelin vain... olen ihastunut sinuun", nau'uin pelokkaasti, ja lähdin viilettämään pois Salamatassun luota. Nyyhkytin hiljaa. Salamatassu ei rakastanut minua. Juoksin leiriin, tuomatta edes yhtään saalista. Leirissä kaikki kyyneleeni olivat jo kuivuneet, eikä olisi millään arvannut, että olin itkenyt juuri. Salamatassu jäi varmasti vielä metsään, ajattelin uupuneena, ja etsin katseellani Punatassua. Vain komea, punertava kolli pystyi nyt lohduttamaan minua. Näin hänet oppilaidenpesän edustalla palvomassa aurinkoa, ja lähdin tuoresaaliskasaa kohti. "Onko nuori neitä vielä tuonut itse mitään tuoresaaliskasaan?" Hunajaturkin pistävä ääni kaikui päässäni. Käänsin päätäni, ja näin vaalean soturin venyttelevän sotureidenpesän lähettyville. Tunsin niskakarvojeni nousevan hieman pystyyn. "Tietenkin olen! En ole mikään pentu!" tuhahdin, ja aloin varmasti astelemaan tuoresaaliskasaa kohti. Hunajaturkki mulkaisi minua, mutta ei sanonut mitään. Hain oravan, ja kannoin sen Punatassun luokse. "Hei!" nau'uin toiselle oppilaalle. Punatassu hätkähti, ja katsoi minua. "Ai, hei". "Saisinko syödä seurassasi?" kysyin ujosti. "Joo, tietty!" Punatassu heilautti korvaansa hyväntuulisesti, ja asetuin makuulle tämän viereen. Punastuin kun kolli hipaisi poskeani omallaan, mutta aloin pikaisesti hotkia oravaa, sillä en halunnut Punatassun näkevän kasvojani. "Sinäkin voit syödä, jos haluat", tokaisin nopeasti, mutta ysätävllisesti. Kolli kumartui minua kohti ja haukkasi oman palansa. "Harvinaisen herkullinen orava", tämä täydensi, ja aikoi ottaa toisen palan, mutta kuonomme pökkäsivät kipeästi yhteen. "Anteeksi!" huudahdin nopeasti, mutta Punatassu nauroi hyväntahtoisesti. Punastuin, ja painoin pääni hämillään. Oppilas katsoi hetken minua. "Olet kaunis, kun punastut". "Hä?" ynöhdin, ja punastuin vain lisää. Punatassu naurahti. "Mutta jos jatkaisimme syömistä?" Nyökkäsin, ja haukkasin viimeisne palan oravaa. Menin oppilaidenpesään nukkumaan, sillä aurinko alkoi jo laskea. Saattoiko olla, että minulla oli tunteita Punatassuun, enemmän kuin ystävyyttä...? Mutta silloin Arpitähti julisti klaanikokouksen alkaneeksi, ja kipitin vikkelästi muiden joukkoon. "Tänään nimitämme uuden soturin. Salamatassu, astu esiin!" Arpitähti kuulutti, enkä innoltani kuullut muuta. "...Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Salamatassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Salamasieluna! Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja uskollisuuttasi, ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi!" Kiisin ensimmäisenä Salamasielun luokse onnittelemaan tätä.
Vastaus:17 kp:tä! c:

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunter, erakko
17.04.2013 18:17
Jatkuu....

Oli jo myöhä, ja kuu alkoi nousta taivaalle. Oli melkein kuuhuipun hetki. Katsoin Katia kysyvästi.
-Minne menemme? Olemme talsineet ainakin koko päivän, pitäisi syödäkin, kysyin.
-Kauas Jokiklaanin reviiriltä, ne olivat sen klaanin kissoja.
Nyökkäsin vaikka Kati ei sitä nähnytkään.
Jolkotimme synkkään metsään haukkaamaan riistaa. Minulla oli kurniva nälkä. En tuntenut pelkoa, vaikka ympärilläni oli sysimusta kuusikko.
Kuulin rasahduksen. Kati höristi korviaan ja haisteli ilmaa.
Kuului toinen rasahdus.
Vedin kynteni ulos hyökkäysvalmiuteen. Aistin jonkin olevan lähellä, olipa se riista tai kissa.
Kati veti päänsä alas ja sanoi:
-Se on vain jänis. Metsästetäänkö me se?
-Mitäs muuta me sillä tehtäisiin? Jätetään muiden syötäväksikö? Kattia kanssa.... sanoin ja katosin kuusikkoon.
Palasin pian roikotten jotain suussani. Se oli sama jänis.
-Sinulla on hyvä metsästystaito! Minulla olisi mennyt ikuisuus tuon kanssa.... Kati kehui.
-Ken nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Jos ei kehtaa tehdä, ei vanhana osaa, luettelin.
Kati ei ymmärtäyt mitä tarkoitin, mutta antoi sen olla.
Rupesimme vain syömään riistaa jonka metsästin meille. Meni vähän aikaa kun saimme sen syödyksi ja jatkoimme matkaa.
-No niin! Meillä on tankit täynnä joten minne suuntaamme? kysyin.
-Menemme lähelle Myrskyklaania. Siellä on seuraava pysäkkimme, nimittäin tiedän siellä hyvän lymypaikan, Kati vastasi.
Suuntasimme sinne ja matkasimme läpi tön, kunnes oltiin aamulla perillä. Olin niin väsynyt, että päätin ruveta "lymypaikkaan" eli puunkoloon nukkumaan heti. Kati tuli perästä, varmisti vain oliko lähistöllä ketään.
Rupesimme nukkumaan kunnes Auringon ensimmäiset säteet hivuttelivat kuusen oksia.
Vastaus:14 kp:tä.

-Mustahaukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadekukka, jokiklaani
17.04.2013 18:03
Jatkoa edellisestä tarinasta....

Tassuttelin kohti metsää. Olin valpas ja katselin ympärilleni. Olin ensimmäistä kertaa yksin metsällä, ja se tuntui hyvältä. Aivan kuin olisin villi ja vapaa.
Metsässä nostin pääni ylös ja haistelin ilmaa. Kohta laskin pääni ja ajattelin:
<<Hiiri!>>
Kyyristyin matalaksi. Silmäni pupillit suurenivat suuriksi täpliksi.
Kynteni painuivat ulos automaattisesti ja sisäinen villikissani punki koko ajan ulos kehostani. Yritin hillitä itseni mutta en voinut.
Hiivin ruohikossa hiljaa ja äänettömästi. Vaistosin hiiren läsnäolon. Jyrsijä oli pensaassa syömässä maastaan löytämää siementä.
Jännitin lihakseni ja otin hyvän hyppyasennon. Sitten vain hyppäsin kohti hiirtä, se jäi tassujeni alle. Purin sitä niskaan, muistin Tuiskutuulen neuvon. Olin ylpeä saaliistani.
Itselleni en päättänyt metsästää mitään. Kävisin uudelleen illemmalla....
Nelistin takaisin leiriin.
Perillä menin tuoresaaliskasan luo ja laskin hiiren siihen muun riistan seuraksi. Sitten hengitin syvään raikasta, puhdasta ilmaa syvälle sieraimiini. Nautin siitä hetkestä.
-Jadekukka! joku kutsui.
Se oli joku muista sotureista.
<<Ehkä saan nyt sotureista ystäviäni...>>
-Hei! Kuka olet? kysyin hieman pentumaisesti.
Kissa näytti hämmästyvän hieman, mutta vastasi kuitenkin ystävällisesti:
-Olen Perhonsiipi. Onnea vielä kerran soturiksi nimittämisestäsi. Haluatko, että esittelen paikkoja?
-Ömm... Tuiskutuuli esitteli jo.... sopersin. -Mutta voidaan toki vaikka jutella tai jotain....
Perhonsiipi katsoi minua hieman epämääräisesti.
-Hyvä on. No.... Onko sinulla tuota... Mielitiettyä? hän kysyi varovaisesti.
Punastuin hieman.
-En minä tiedä. Tuota... Mutta Tummatassu on minun paras ystäväni. En kuitenkaan pidä hänestä sillä tavalla, vastasin.
Perhonsiipi nyökkäsi.
-Älä kerro kellekään, mutta.... Minä olen hieman pihkassa Haukkahallaan, hän kuiskasi korvaani.
-En kerro, osaan pitää salaisuudet, kuiskasin takaisin.
Me molemmat hymyilimme. Luulin, että meistä voisi tulla hyvät ystävät.
Keskustelumme keskeytti Mustakynsi.
-Jadekukka! Olen etsinyt sinua joka paikasta.... Puuh! Kysyisin vaan, että tuota.... Lähtisitkö minun kanssani metsälle illalla? hän kysyi.
Epäröin hieman. Katsoimme Perhonsiiven kanssa toisiamme ja hymyilimme.
-Pidä kivat metsästysretkesi. Minä olen jo varattu Perhonsiivelle metsästysseuraksi, vastasin.
Perhonsiipi purskahti nauruun.
-Ömm... Hyvä on. Ehkä joskus toiste, Mustakynsi sopersi ja hymyili, sekä jolkotti pois.
Perhonsiipi kikatti vieläkin kippurassa. Hän melkein tikahtui nauruun, mutta kuitenkin rauhoittui.
-Tuo oli hyvä, Jadekukka! Olet todella hauska! Näytit sille kollille miten mimmit määrää!
Hymähdin ja puhkesin itsekin nauramaan.
-En kai sitten vaan piittaa kollien oikuista....
Perhonsiiven viereen tuli Sulkatähti, joka sanoi:
-Perhonsiipi, minulla on sinulle tärkeää asiaa. Tule.
-Pitää mennä. Nähdään, Jadekukka!
-Nähdään, Perhonsiipi! huikkasin takaisin.
Näin, kuinka ystäväni katosi nurkan taakse Sulkatähden perässä totinen ilme kasvoillaan. Mistähän oli kyse?
Vastaus:Öh, Perhonsiipi on Haukkahallan sisko... :'D Saat 20 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salamatassu, Varjoklaani
17.04.2013 17:29
Istuin yksin oppilaidenpesän edustalla ja nautin Hiirenkorvan ajan lämpimästä auringosta. Se oli juuri noussut, mutta lämmitti jo mustan turkini oikein mukavasti ja sai minut unohtamaan huoleni hetkeksi, vaikkei niitä melkein ollutkaan, ja kehräämän. Kehrääminen oli minulle jotenkin outoa. En ole totunut siihen. Harva on nähnyt minut kehräävän siitä lähtien, kun siskoni oli lähtenyt klaanista. Muistin vieläkin kuin eilistää päivää ne hauskat ja riemmukkaat hetkeni hänen kanssa. Olimme aina yhdessä. Leikimme yhdessä. Rikoimme joskus Soturilakia yhdessä. Kärsimme rangaistuksemme yhdessä. Mutta sitten eräänä päivänä hän vain lähti. Otti ja lähti! Hänestä jäi vain muisto. Muisto minuun särkyneeseen sydämmeen. Tunsin hänet paremmin kuin emoani. Jostakin syystä, tunsin että hän oli tärkeämpi minulle, kuin emoni. En vain tiedä miksi! Niin se vain oli. Avasin silmäni ja laskin katseeni maahan. Kun siskoni lähti klaanista, en löytänyt itselleni paikkaa näin suuressa klaanissa. En näyttäytynyt pentutarhasta pari kuutakin, kunnes minusta sitten tehtiin oppilas. Ikävöin vieläkin siskoani kovasti. Aina kun ajattelin kadonutta siskoani minua alkoi itkettää. Niin kuin nytkin. Pieni kyynel valui poskeni pitkin maahan. Sitten toinen ja kolmas. En välittänyt siitä, mitä toiset voivat ajatella, kun näkisivät näin kokeneen oppilaan itkemässä ei-mistään! Nousin ylös ja tassuttelin hitaasti, katse maassa aukion reunalle. Siellä työnnyin yhden pensaan alle ja jäin makaaman sinne pää tassuillani. En enää itkenyt, mutta halusin olla yksin.
"Salamatassu, sinäkö siellä?" kuului aukiolta kysyvä ääni ja pensaan sisäpuolelle ilmestyi Koivutassun pää. Naaran tuoksu leijaili sieraimiini. Ystävän tuoksu sai minut vähän paremmalle mielelle ja kun vielä Punatassukin tuli paikalle, nousin ylös ja suoristauduin. Pyyhin kyynelet pois viiksistäni ja kävelin ulos aukiolle.
"Niin?" maukaisin kysyvästi Koivutassulta. Naaras näytti epävarmalta. Outoa, aina kun minä ilmestyin häneen eteen, hän muuttui aina epävarmaaksi ja ujoksi.
"Tuota... Hunajaturkki antoi minulle tänään vapaata ja minä päätin että voisin mennä metsästämään. Ja haluaisin kysyä: Hauluisitko tulla mukaani?" En olisi voinut ajatella että Koivutassu kysyisi jotain tuon tapasta, joten hämmentyin hieman. Katsahdin epävarmasi Punatassun, mutta kolli laski katseensa tassuihin. Vein katseeni takaisin Koivutassuun. Kaunis naaras katsoi minua odottavasti.
"Öö... Tuleeko Punatassu kansamme?" kysyin naaralta. Koivutassu punastui hieman.
"Öää... Ei..." hän maukaisi. Epävarmuus katosi silmistäni, antaen tilaa uteliaisuudelle.
"Miksi?" kysyin varmasti naaraltaa. Koivutassu katseli jännittyneesti ympärilleen.
"Tuota..."
"Koska menen partippn tarkastamaan Jokiklaanin rajat" pelasti Punatassu Koivutassun selitykseltä. Nyökkäsin kollille ja vein katseeni Koivutassuun.
"Mnnään sitten!" maukaisin ja lähdin kävelemään kohti leirin uloskäyntiä. Kuulin kuinka Koivutassu supaisi jotakin innoissaan Punatassun korvaan ja lähti sitten perääni. En jäänyt odottamaan naarasta, vaan juoksin ulos leiristä. Koivutassu oli nopea naaras ja kohta sai minut kiini. Juoksussa hän painautui turkkiani vasten ja henkäisi syvään tuoksuni. Katsahdin epäilevästi naaraaseen, mutta naaras ehti kääntä katseensa pois. Kun olimme juosseet vieräkkäin jonkin matkaa, pysähdyimme hitaasti suuren kuusen alle.
"Hajannutaan. Minä menen tuonne" osoitin käpälläni kohti Myrskyklaaninin reviiriä "Ja sinä mene tuonne" osoitin hännälläni Jokiklaanin rajaa. Koivutassu epäröi hetken, mutta sitten suostui ja oli valmis lähtemään, mutta pysähtyi ja vei katseensa minuun. Hymyilen hän nuolaisi minua poskeen ja katosi pussikkoon. Katselin epävarmasi naaraan perään, mutta kohta käänyin ja lähdin sitten tassuttelemaan kohti Myrskyklaanin rajaa. Kun olin tassuttelut jonkin verran kuusien ja mäntyjen alla kuulin minulle tuntemattoman naaraan äänen:
"Hei, Salamatassu! Vihdoinkin tavattiin taas! Vai voiko sinua jo kutsua Salamasieluksi?" Käännyin nopeasti ympäriini ja katselin ympärilleni. Paljastin kynteni ja silmäni rävähtivät auki, kun kuulin äänen lausevan soturinimitoiveni.
"Ai ei? No kohta kuitenkin voi" jatkoi tuntematon naaras.
"Tule esiin, pelkuri!" räjähdin ja pörhistin turkkini.
"Hyvä on, hyvä on. Rauhoitu vaan" naukaisi ääni ja jostakin ylhäältä kuului naksahdus ja jokin painava ja suurikokoinen putosi eteeni. Hyppäsin hieman taakseppäin. Edessäni oli kullankeltainen suurikokoinen, minua suurempi naaras, joka katseli minua meripihkan värisillä silmillään.
"Etkö oikeasti tunnista minua?" maukaisi hellästi naaras. Kultaisen kissan tuoksu leijaili kuonooni ja ja räväytti silmäni auki vielä suuremiksi.
"S-si-sisko?" sopersin. Naaras hymyili.
"Minulla on nyt sitten uusi nimi. Nimeni on Hope" siskoni julisti.
"Sisko!" kiljaisin kyynelet silmissäni ja hyppäsin halaamaan siskoani.
"Sinäkö se olet? Oikeasti?" kysyin kyyneleet silmissäni. Naaras nyökkäsi. Yhtäkkiä takanani kuului rapinaa. Käänähdin ympäriino ja huomasin edessäni suurikokoisen mustan kollin.
"Ai niin. Tämä on Piikkikynsi. Minun niin sanottu johtaja." maukaisi siskoni.
"Piikkikynsi? En ole ennen kuullut hänestä" maukaisin tuumailevasti. Piikkikynsi nyökkäsi.
"Olenhan sentään kulkukissa." hän selitti. Siristib silmäni ja vein katseeni siskooni.
"Mitä te minusta haluatte?" kysyin häneltä varmasti. Siskoni katsahti Piikkikynteen epävarmasti. Kolli otti askeleen minuun suuntaan.
"Katsoskun minä johdan sellaista pientä joukkoa. Näin kuinka taistelit silloin Myrskyklaania vastaan. Ajattelin että menee noin hyvä soturi hukkaan Varjoklaanissa. Tiedän että rakastat taisteluja, ja Varjoklaanissa niitä sattuu niin harvoin. Sitten päätin että voisin kutsua sinut joukkooni. Olisit tosi arvostettu soturi! Nukkuisit kyllä omassa klaanisassi, mutta muuten viettäisit aikaasi ja taistelisit meidän rinnalamme. Tiesitkö ettei jokainen kissa osaa noin hyvin taistella?" Piikkikynnen sanat saivat minut sekaisin. Siinä elämässä olisi kaikkea mitä toivoin; Taistelua, seikkailua, siskoni... Vein katseeni epävarmasti mustaan kolliin.
"Kuulostaa mielenkiintoiselta. Kuinka paljon minulla on miettimisaikaa?" kysyin häneltä. Kollin katse muuttui tyytyväiseksi.
"Tasan päivä" hän maukaisi. Avasin suuni jotta voisin vastata, kun jostakin kuului Koivutassun ääni:
"Salamatassu??" Katsahdin peloisasti Piikkikynteen.
"Tavataan huomenna Järvellä samaan aikaan" maukaisin, hyvästelin siskoni nuolaisulla korvaan ja lähdin tassuttelemaan Koivutassun luo. Kun katsahdin taakse, siskoani ja Piikkikynttä ei enää näkynyt.

//Toivottavasti toi kutsu juttu sopii kaikille ;)//
Vastaus:23 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jääpentu, Myrskyklaani
17.04.2013 16:08

Heräsin pentutarhassa sisarusteni vieressä. Auringon säteitä tunkeutui risuista ja muista kasveista punottujen seinien läpi. Nousin ylös ja herättelin veljeäni ja siskoani. Läppäisin molempia tassullani ja molemmat heräsivät.
-Mrraauu! naurahdin ilkikurisesti.
Mutta sisarukseni vain kävivät takaisin nukkumaan. Tuhahdin ja hiivin ulos pentutarhasta. Astuin ulos kirkkaaseen auringon paisteeseen, joka häikäisi minut hetkeksi.
Olin sellaisella, päällä, että mieleni teki härnätä jota kuta oikein kunnolla. Etsiskelin sopivaa ärsyttämisen kohdetta leiristä, kun havaitsin suunnattoman kokoisen raidallisen kollin olevan juuri lähdössä metsälle.
Ryntäsin soturin luo ja mauin muuntamalla ääneni kimeäksi:
-Kuka sinä olet?
Soturi näytti kiusaantuneelta ja maukui:
-Tiikerivarjo.
-Aijaa.. mutisin ja lähdin pois suuren soturin luota, joka jäi katselemaan perääni ja heti tuon astuttua ulos leiristä minä pujahdin salamana ulos leiristä pentutarhan takaa ja piilouduin puskaan vähän matkan päähän soturista.
Onnekseni tuuli puhalsi minuun päin, koska Tiikerivarjo ei siis haistanut minua.
Sitten aloitin kiusaamisen:
-Hei Tiikerivarjo! nauin todella kimeällä äänellä.
-Kuka siellä?! suunnaton kolli maukui hermostuneen näköisenä.
-Hei Tiikerivarjo! ulvaisin kimeällä äänellä.
-Mitä! Kuka olet!? kolli ulvoi ja lähestyi pensasta, jossa piilottelin.
Naurahdin hiljaa ja jatkoin kimittämistä kimeällä äänellä:
-Heeeiii Tiiiikeeeriiivaarjoo! kimitin.
-Mitä! suunnaton kolli ärjäisi.
-Hei Tiikerivarjo! naukaisin hihittäen.
-Mitääää! kolli karjui minulle.
Hihitin hiljaa ja jatkoin vielä:
-Heiiiiiii Tiiiiiiiiikeriiiiiivarjooooo!!
-Miiiitääääh!!!!! kolli karjui hirvittävän kovaa.
-Hei Tiikerivarjo!! huusin niin nopeasti kimeällä äänellä kuin pystyin.
-Roaargh!! Tiikerivarjo karjui ja loikkasi pusikkoon, jossa minä olin.
-Terve! Piipitin, kun kolli huomasi minut.
Suurikokoinen kolli näytti yllättyneeltä nähdessään minut pensaikossa. Hihitin ja säntäsin kollin vatsan ali pakoon. Tai niin yritin tehdä, mutt kolli läimäisi minut käpälällään päin puuta. Tiikerivarjo oli selvästikkin aikeissa repiä minut riekaleiksi niin sanotusti, kun leiristä kajahti huolestunut ulvaisu.
-Apua! Tiikerivarjo on ilkeä! ulvaisin vastaukseksi.
Samassa Hopeasulka ilmestyi paikalle silmät vihaa leimuten.
-Sinä! tuo sihahti raidalliselle soturille murhan himoisesti.
Sitten emoni tarttui minua niskanahasta ja sihisi vielä toiselle soturille:
-Pysy erossa minun pennuistani! Tuliko selväksi?!
Tiikerivarjo näytti kiusaantuneelta, mutta pysyi vaiti.
Hopeasulka kantoi minut takaisin pentutarhaan sisarusteni luokse.
Vastaus:20 kp:tä :33

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varpustassu, Tuuliklaani
17.04.2013 15:29
’’Varpustassu! Herää!’’ Ketunloikan ääni kuului oppilaiden pesän suuaukolla. Siristin hiukan silmiäni ja haukottelin. Nousin vielä unenpöppörössä ylös sammalpediltäni ja nuolaisin nopein vedoin sotkuista turkkiani. Pinkaisin sitten juoksuun suoraan Ketunloikan eteen.
’’Puhuin Poltetähden kanssa ja hänestä olisi aika pitää arvioinnit.’’ Mestarini naukui. Tärisin innosta. Arvioinnit tarkoittivat, että olen ihan juuri soturi.
’’No? Aloitetaanko heti? Onko joitakin rajoja missä saan metsästää?’’ Kysyin innoissani.
’’Ensin arvioin taistelutaitosi, ja sen jälkeen voimme arvioida metsästystaitosi’’ Ketunloikka maukui. Nyökkäsin ja lähdimme yhdessä kohti tasannetta, missä aina harjoittelemme taistelua. Aurinko paistoi viherlehden ajan
’’Oletko valmis?’’ Ketunloikka kysyi kun olimme tasanteella. Nyökkäsin, ja odotin Ketunloikan iskevän. Pienen hetken jälkeen mestarini loikkasi voimakkailla takajaloillaan kohti minua, mutta ehdin väistää nopeasti juuri hänen opettamallaan tavalla. Ketunloikan tömähdettyä maahan, käytin tilaisuutta hyväkseni ja loikkasin tämän selkään. Puraisin mestariani hellästi niskaan. Ketunloikka kuitenkin kääntyi vähän ajan päästä vatsalleen, ja potkaisi voimakkailla takajaloillaan minut pois päältään. Olin häntä kaksi kertaa pienempi, joten lensin ketunloikan verran taaksepäin, kunnes tömähdin maahan. Murahdin, ja väistin uudestaan nopeasti Ketunloikan hyökkäysyrityksen. Hyppäsin sitten mestarini jalkoihin, ja purin hänen etutassuaan. Ketunloikka ulvahti pienesti merkiksi taistelun loppua. Irrotin hänen jalastaan, ja menin seisomaan suoraan hänen eteensä ylpeästi.
’’Taistelit todella hienosti. Nyt on sinun vuoro hyökätä.’’ Ketunloikka naukui. Nyökkäsin, ja katsoin sopivaa hyökkäyssuuntaa. Ketunloikka katsoi suoraan minua kohti ja oli valmis hyökkäykseeni. Hämäsin mestariani juoksemalla suoraan hänen viereensä, ja hyökkäsin sitten voimakkaasti suoraan tämän lapaan. Se sai Ketunloikan kaatumaan, ja hyppäsin siten tämän kyljen päälle. Puraisin taas tätä hellästi kaulaan. Ketunloikka kierähti toiselle kyljelleen litistäen minut hänen alleen. Henkeäni haukkoen sain raapaistua tämän kylkeen pienen haavan, ja Ketunloikka hyppäsi pystyyn. Juuri kun olin nousemassa, mestarini hyppäsi suoraan silkinpehmeän vatsani päälle. Hänkin puri minua hellästi kaulaan. Samalla kun raavin tämän vatsaa, potkaisin takajaloillani Ketunloikan pois päältäni juuri niin kuin hänkin. Ketunloikka jäi huohottamaan paikalleen, ja ulvahti taas pienesti merkiksi lopettaa. Nousin vaivalloisesti seisomaan, ja odotin innoissani mestarini kommentit.
’’Hienoa. Olet hyvä taistelemaan, äläkä unohda käyttää nopeuttasi.’’ Ketunloikka naukui, ’’Nyt on aika metsästyskokeelle. Saalista niin paljon riistaa kun voit auringonlaskuun mennessä, ja tule sitten leiriin niin sanomme sinulle Poltetähden kanssa tulokset. Selvä?’’
’’Selvä.’’ Sanoin, ja aloin heti haistella riistaa. Kun katsoin ympärilleni, Ketunloikka oli kadonnut. *Nopea piiloutuja.* Ajattelin, ja kohotin kuononi taas kohti taivasta. Haistoin vähän ajan päästä myyrän, ja kun huomasin sen, menin vaanimaan sitä heinikko suojanani. Laitoin painoni taas lavoilleni ja hiivin hiljaa sitä lähemmäs. Kun olin ketunmitan päässä eläimestä, ponnistin ja kynteni uppoutui sen lihaan. Nuolaisin huuliani ylpeästi, ja hautasin kuolleen myyrän pieneen koloon. Katsoin ympärilleni. Ketunloikka oli varmasti nähnyt sen. Kuljin lähemmäs nelipuita, tasanteen lähellä ei vaikuttanut olevan paljon riistaa. Pidin kuononi koko ajan pystyssä ja haistoin pienimmänkin riistan tuoksun. Olin oikeassa, nelipuiden lähellä kuhisi riistaa. Heti harvinaisen pullean jäniksen nähtyäni menin vaanimisasentoon, ja taas äänettömästi lapojeni varassa hiivin sen lähelle, ja hyppäsin sen niskaan. Purin jänistä voimakkaasti niskaan, kunnes se jäi elottomana maahan. Hautasin sen nopeasti, ja katsoin taivaalle. Aurinko ei ollut läheskään laskussa, joten minulla olisi vielä runsaasti aikaa saalistaa.

Tomuinen maa oli värjännyt tummanharmaan turkkini melkein ruskeaksi. Tassuni olivat kaikista tomuisimmat ja likaisimmat, joten nuolin niitä hiukan. Se ei kuitenkaan auttanut yhtään, sillä aina kun tassuni osuivat taas tomuiseen maahan, ne tulivat taas likaisiksi ja ruskeiksi. Murahdin ja päätin keskittyä taas saalistukseen. Kun nostin kuononi, huomasin, että aurinko oli jo laskemassa. Mitä saalista olinkaan saanut? Myyrän ja jäniksen lisäksi onnistuin nappaamaan oravan, kaksi hiirtä ja toisen jäniksen. Ne varmasti riittäisivät. Päätin kuitenkin saalistaa vielä yhden riistan, ja sitten palaisin leiriin. Kohotin kuononi: hiiri. Etsin katseellani pientä otusta, ja näin sen nakertamassa heinää. Menin saalistusasentoon, ja hiivin kohti jyrsijää. Hätkähdin. Nenääni kantautui vanha, ja vähän liiankin tuttu tuoksu: Tiikerivarjo. Tuoksutin myös toisen, tuntemattoman kissan tuoksun. Hätkähdykseni sai hiiren pakenemaan. En kuitenkaan välittänyt, vaan yritin kurkata heinikon seasta Tiikerivarjoa ja tuntematonta kissaa. He kävelivät nelipuiden vierestä suoraan Tuuliklaanin reviirille. Pistin pääni nopeasti alas, kun he katsoivat ympärilleen. En voinut muuta kuin kuunnella heidän keskusteluansa.
’’…Ruoskan kuoltua olin niin suruissani, että hylkäsin hänet. Nyt kuitenkin olen sitä mieltä, että Veriklaani tarvitsee uusia taistelijoita. Et varmaankaan tiedä kuka hän on, mutta minä voin kyllä kertoa.’’ Tiikerivarjon mukana kulkenut vieras naaraskissa maukui tälle. Silmäni suurenivat ja mietin, kuka kissa voisi olla. Tuuliklaanissa on monia kissoja jotka eivät ole klaanisyntyisiä, joten se voisi olla melkeinpä kuka tahansa.
’’Eli siis, jos haen hänet takaisin, Tiikeriklaani ja Veriklaani yhdistyy?’’ Tiikerivarjo murahti salaperäisesti.
’’Kyllä. Mutta älkää tuoko häntä vielä, haluan odottaa ainakin muutaman kuun ennen kuin…’’ Astuin vahingossa edessäni olevaan oksaan ja katkaisin sen. Molempien kissojen katse kääntyi minuun. He huomasivat vasta nyt minusta leijailevan Tuuliklaanin hajun. En voinut muuta, kuin pinkaista pakoon. En mahtaisi kahdelle kissalle mitään, joten on parasta vain juosta pakoon. Tiikerivarjo lähti oitis perääni, mutta oli minua hitaampi. Toinen kissa jäi seisomaan paikalleen silmät suurina ja suu ammollaan. Kun katsoin heitä, en huomannut edessäni olevaa keppiä, ja kompastuin siitä naamalleen. Tomuisella naamalla ja sotkeutuneella turkilla kompuroin ylös. Tömähdys oli kova, ja nenästäni tihkui verta. Oli pinkomassa uudestaan pakoon, mutta liian myöhäistä Tiikerivarjo seisoi suoraan edessäni murhaavilla silmillä. Hänen silmänsä olivat kuin veriaalto, joka voisi hukuttaa minut hetkenä minä hyvänsä. Tiikerivarjo paljasti jättimäiset kyntensä, ja heilutti lantiotansa puolelta toiselle valmiina hyppäämään kimppuuni. Paljastin myös omat kynteni, ja valmistauduin verilöylyyn.
’’Seis!’’ Juuri ennen kuin Tiikerivarjo oli hyppäämässä kimppuuni, vieras kissa huusi tämän lopettamaan. Kun suuri kolli katsoi taaksensa, käytin tilaisuutta hyväkseni ja pinkaisin pakoon. Vieras kissa puhui jotakin Tiikerivarjolle, eivätkä kummatkaan lähteneet perääni. Erotin vieraan kissan puheesta vain yhden lauseen:
’’Hän se oli.’’

Makasin auringonpaisteessa, ja annoin lämpimien säteiden lämmittää vatsaani. Olin ehtinyt onneksi hakea tänään saalistamani riistat, ja ahmin nyt yhtä pyydystämääni jänistä. Silti en voinut olla ajattelematta Tiikerivarjoa ja sitä vierasta naaraskissaa. Heidän sanojaan. Mitä jos Tiikeriklaani ja Veriklaani oikeasti yhdistyisi? Ja mitä he tarkoittivat kissalla, jonka Tiikerivarjon pitäisi kaapata, että Veriklaani ja Tiikeriklaani yhdistyisi. Olin niin ajatuksissani, etten huomannut heti mestariani Ketunloikkaa suoraan edessäni. Hänet huomattua hätkähdin säikähdyksestä.
’’Puhuimme Poltetähden kanssa arvioimisestasi. Taistelit hienosti ja metsästyksesi onnistui loistavasti. On ajan kysymys milloin nimitämme sinut soturiksi.’’ Mestarini naukui. Nyökkäsin vaitonaisena. Tiikerivarjon ja vieraan kissan sanat pyörivät vielä päässäni. Ketunloikka nyökkäsi minulle takaisin, ja kipitti pois. Hätkähdin, koska vasta nyt älysin sen: olen pian soturi!

Vastaus:30 kp:tä! Muista, että klaanit ovat uusilla reviireillä, joilla ei ole nelipuita. Kartta on tulossa Infopiste -isoon... :33

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salamatassu, Varjoklaani
16.04.2013 23:27
Sinä aamuna heräsin siihen, että joku tökki minua tassullaan kylkeen. Juuri siihen kylkeen, jonka läpi minulla kulki syvä haava, jonka sain taistelussa.
"Mrrr. Mitä? Onko kaikkien aina pakko tökkiä jos haluaa herättää toisen kissan?! Etenkin kylkeen, jossa kissalla on suuri, syvä ja kipulias haava?!" huudahdin ja avasin silmäni vihaisesti. Katselin vihaisilla silmälläni tökkijää. En ihan heti tajunnut, että edessäni oli Varjoklaanin uusi soturioppilas. Koivutassu.
"Oi! Anteeksi!" hän naukaisi kiireisesti. Murahdin ja nousin istumaan.
"Mitä asiaa?" kysyin samalla kun pesin rintaani.
"Tuota... Arpitähti määräsi sinut partioon. Hän käski minua, että kertoisin siitä sinulle" naaras maukaisi. Nyt hänen ääni oli paljon varmenmpi. Murahdin ja suoristauduin.
"Kiitos vain tiedosta" maukaisin. Olin jo lähtemässä, kun pysähdyin ja käänyin valkoisen naraan suuntaan.
"Tiedätkö muuten missä Punatassu on?" tiedustelin. Koivutassun silmissä vilahti taas epävarmuus.
"Tuota... Miksi sinä sitä kysyt?" hän kysyi. Kallistin ymmällään päätäni.
"Hän on minun paras kaveri ja haluaisin ruokaila hänen kanssa. Mutta jos et tiedä..." Olin jo kääntymässä, kun Koivutassu pysäytti minut;
"Odota! Voinko syödä kansanne?" hän kysyi hieman ujosti. Käänsin pääni valkoisen naaraan suuntaan.
"Ööh... Ehkä" vastasin. Koivutassu ponkaisi ylös.
"Kiitos!" hän maukaisi. Nyökkäsin hajamielisesti ja astuin ulos pesästä. Aurinko paistoi korkealla taivaalla ja sulatti viimeisetkin lumikinokset metsästä ja leiriaukiolta.
*Nukuinko näin myöhään?* Ihmettelin, kun astelin tuoresaaliskasalle. Raivo lähti melkein kokonaan pois, kun astuin ulos. Täällä kaikkialla kuului lintujen laulua ja tuttuja ääniä... Henkäisin syvään ja nenääni leijaili tuttu Punatassun tuoksu. Olin juuri kääntymässä ja sanomassa terveiset ystävälleni, kun joku hyppäsin lavoilleni ja painoi minut maata vasten.
"Hei!" Yritin rimpuilla kissan otteesta.
"Heh! Vihdoinkin voitin sinut!" uttu ääni maukaisi ja paino katsosi lavoiltani. Hyppäsin heti korkealla ilmaan, käänyin ilmassa ja laskeuduin Punatassun eteen.
"Tuo ei ollut reilua! Sinä et sanonut minulle mitään, että hyökkäät!" maukaisin ja hyppäsin kynnet tietysti piilossa Punatassun päälle. Kolli hymyili ja väisti nopeasti iskuuni. Käänähdin ketterästi ympäri ja hyppäsin taas Punatassun kimppuun. Kolli ei arvannut että olisin niin nopea ja siksi kaadoin hänet helposti maahan. Hetken pyörimme maassa ja keräsimme kaiken pölyn turkeihimme, kunnes Arpitähden ääni keskeytti leikimme.
"Salamatassu! Onko Koivutassu kertonut sinulle, että lähdet tänään partioon, tarkistamaan rajat?" Irrotauduin Punatassusta, joka oli jähmettynyt Koivutassun nimen kuulessaan, ja ravisin nopeasi pölyt pois turkista.
"Kertoi hän, kertoi" maukaisin ja nostin katseeni Arpitähteen. Mestarini nyökkäsi.
"Hyvä! Miksi sitten leikit Punatassun kanssa kuin pentu, vaikka sinun pitäisi syödä ja valmistautua partioon?" hän kysyi. Juuri 'kuin pentu' sanoja päälikkö korosti hieman. Katsahdin kiusaantuneena Arpitähteen.
"Menen heti syömään" maukaisin ja käänyin. Olin juuri ottamassa askeleen, mutta käänsin sitten päätäni ja maukaisin sitten vielä päälikölle:
"Punatassu sen aloitti!" Sitten käänyin ja lähdin tassuttelemaan tuotesaaliskasalle. Kun kävelin ystävän ohitse, tämä murahti minulle, nousi ja lähti seuraamaan minua kasalle. Otin kasasta itselleni oravan ja Punatassu variksen. Vein ruokani lähempään puskan luo ja laskeuduin varjoon. Punatassu asteli viereeni varis suussaan. Sitten muistin Koivutassun.
"Koivutassu!" huudahdin kovaa. Punatassu nosti ihmettelevästi katsensa minuun. Hymyilin ystävälleni ja vein katseeni takaisin aukioon.
"Saamme tänään varmaan uuden jäsenen PunaSalaman jengiin" maukaisin huvittuneena Punatassulle, kun Koivutassu ryntäsi esiin oppilaidenpesästä. Kun naaras huomasi meidät, hänen silmänsä kirkastuivat.
"Oletko tosissasi?" kysyi Punatassu epävarmasti.
"Hänhän on naaras!" Siinä samassa Koivutassu ilmestyi meidän eteen peipponen suussaan. Ihmettelin miten hän onnistui hakemaan sen noin nopeasti. Katsahdin nopeasti tuoresaaliskasaan ja vein katseeni Koivutassuun. Nyökkäsin valkoiselle naaraalle hajamielisesti. Koivutassu laskeutui Punatassun viereen, eli minuun eteen.
"Kiitos että kutsuitte minut!" hän maukaisi innoissaan ja katsahti minuun. Juuri silloin kuului aukion toiselta puolelta Arpitähden huuto:
"Salamatassu, tuletko sinä?!" Murahdin jotain epämääräistä ja vein katseeni klaaninpäälikköön. Nyökkäsin tälle ja laskin katseeni oravaan, josta en ole ehtinyt haukata edes palaakaan.
"Voitte syödä tämän. Minulla ai ole nälkä" maukaisin ja työnsin oravani Punatassun ja Koivutassun väliin. Sitten nousin, suoristauduin ja jätin Punatassun ja Koivutassun kaksisteen syömään ruansa loppuun. Juoksin kovaa vauhtia aukion halki Arpitähden luo.
"Täällä ollaan" murahdin mestarilleni, kun saavuin tämän viereen. Arpitähti nyökkäsi.
"Hyvä. Menemme tarkistamaan Myrskyklaanin ja meidän väliset rajat" hän selitti ja lähti viemään partion ulos leiristä. Huokaisin, heitin vielä viimeisen katseen Punatassuun ja Koivutassuun ja lähdin seuraaman Arpitähtiä metsään. Metsässä oli niin kuin aina rauhallista ja hiljaista. Miten lähemmäs me käveltiin Järveä, sitä kovemmin kuulimme kuinka aallot paiskuivat laiskasti rantaan. Kun laskeuduimme Järvelle, lähdimme kävelemään kohti Myrskyklaanin reviiriä. Järvi oli iso ja sininen kuin taivas. Sen vedessä heijastuivat puut ja aurinko ja sininen kirkas taivas. Jäin hetkeksi ihailemaan tuota näkyä. Kuinka kaunis maailma olikaan!
"Salamatassu!" kuului Arpitähden rääkäisy. Huokaisin.
"Tulaan, tullaan!" ja lähdin ottaman partio kiini.

Kohta saavuimme jo Myrskyklaanin rajalle. Yksi sotureista pysähtyi jättämän hajujäljensä puuhin ja jatkoimme sitten taas matkaamme. Yhtäkkiä nenääni leijaili haju, joka sai muistoni taistelusta heräämän.
"Myrskyklaanin partio" maukaisin hiljaa edessäni kulkevalle Karheaturkille. Kissa nyökkäsi. Siinä samassa, rajan toisella puolella puussikoista hyppäsi esiin Myrskyklaanin partio. Kun katselin sen jäseniä paremmin, huomasin niiden joukossa kissan, jonka kanssa taistelin. Kauniin ruskean naaraan, jolla oli mustia täpliä. Naaras katsahti minuun, mutta minä vein katseeni pois, Arpitähteen. Päälikkö nyökkäsi kohteliaasti Myrskyklaanin partion johtajalle, ja jatkoimme sitten matkaa.

Kun palasimme leiriin aurinko oli jo laskemassa. Aukio oli melkein tyhjä. Kaikki soturi olivat näköjään metsästämässä, tai kouluttamassa oppilaitaan. Juoksimme sisään leiriin ja hajaantuimme heti. Jotkut lähtivät sotureidenpesään, jotkut menivät syömään. Minä jäin uloskäyniin eteen istumaan ja katselemaan ympärilleni. Kohta huomasin valkoisen ja ruskean turkin vilahduksen ja aukiolle juoksivat Punatassu ja Koivutassu. Naaras oppilas oli näköjään koko päivän seurannut Punatassua. Kun Punatassu ja Koivutassu huomadivat minut, he riensivät heti luokseni. Katselin ymmällään heitä molempia. Oppilaat juoksivat luoni. Punatassun suussa roikkui rastas.
"Tässä. Säästin sen sinua varten, koska tuoresaaliskasa on ihan tyhjä" hän maukaisi ja laski rastaan eteeni. Nyökkäsin kiitolliseksi kollille.
"Kiitos" Kävelin rastas suussani pari askelta uloskäynnin edestä ja laskeuduin syömään lintua. Nypin nopeasti höyhenet pois ja aloin syödä sitä. Sen liha oli maukasta. Kun lintu oli syöty kuopin luiden päälle vähän maata ja kävelin sitten takaisin Punatassun ja Koivutassun luo. Menimme yhdessä oppilaidenpesään ja rupesimme vaihtaa kieliä, ennen kuin menisimme nukkumaan. Koivutassu kertoi hänem ensimmäisesta oppitunnistaan ja kuinka oli melkein saanut rotan kiini. Punatassu olikin koko päivän pitkän leirissä ja siksi hänellä ei ollut mitään kerottavaa. Kerroin sitten itsekkin nopeasti mitä partiossa tapahtui. Yhtäkkiä mieleeni palasi se, että minun ja Punatassun piti käydä näyttämässä haavamme Nuhanenälle.
"Punatassu, unohdimme näyttäytyä Nuhanenälle" naurahdin kollille.
"Ups!" kolli maukaisi ja alkoi myös nauraa.
"Näytetään ne sitten huomenna!" huudahdin hiljaa.
"Nyt on varmaankin korkea aika mennä nukkumaan" jatkoin ja lähdin tallustelemaan sammalpedilleni. Onneksi Koivutassun ja Punatassun pedit sijaitsivat vieressä, joten puhuimme vielä koko yön ja nauroimme, kunnes nukahdimme.

//Kirjoitin tän tarinan sitten samaan aikaan, kun Koivutassu, joten se voi olla ihan erilainen, kun Koivun. Toivottavasti ei haittaa ;)//
Vastaus:Ei se ainakaan minua haittaa. Jotta Salamasta ei tulisi heti soturia, niin annan nyt vaivaiset 25 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tomutassu, Myrskyklaani
16.04.2013 23:26
Luku: 3 Rangaistus

Aamu valkeni nopeasti ja ensimmäiset auringonsäteet työntyivät oppilaiden pesän katon lävitse. Nostin unisena pääni ja haukottelin. Aurinko paistoi suraan päin kasvojani. Siristin silmiäni ja katselin unisena ympärilleni. Oli ensimmäinen päiväni oppilaana. Nousin seisomaan ja venyttelin unen pois jäsenistäni. Astelin oppiladen pesän suulle ja työnnyin ulos pesästä. Aurinko paitoi pilvettömältä taivaalta ja lämmitti mukavasti. Olin iloinen mutta sitten huomasin uhkaavan näköisen hahmon joka tassutteli minua kohti. >Viiltokäpälä.<hymähdin ajatuksissani. Istahdin maahan js jäin odottamaan isääni. Kolli asteli uhmakkasti eteeni vakava ilme kasvoillaan. Käänsin katseeni pois päin. Sitten näin Kirsikankukan joka oli Sotureiden pesän edessä Harmaaraidan kanssa. Olin aikeissa juosta mestarini luokse mutta Viiltokäpälä painoi tassunsa häntäni päälle. Muradin hieman ja yrin päästä irti kollin otteesta mutten päässyt. "Mitä sinä haluat?"ärisin isälleni puoliääneen. Soturi sähähti hieman. "Minne luulet itse meneväsi?"Viiltokäpälä naukui vastauksen. "Eikö se muka ole ilmisevää? Menen mestarini luo."ärädin vastauksen. Soturi naurahti hieman. "Sinä menet korkeintaan hoitamaan klaaninvanhimpia."isäni murisi. Sähädin tälle. "Mitä jos en mene?"murisin isälleni. "Sinä MENET! Onko selvä?"Viiltokäpälä naukui. Painoin pääni alas alistuvaisena ja aloin astella kohti klaaninvahimpienpesää Viiltokäpälä seurasi minuakuin varjo. Muradin tälle. Asetuin istumaan pesän eteen. "No mene nyt."Viiltokäpälä naukui. Katsahdin tämän silmiin. "Onko minun pakko? Tänään on kaunis päiväkin. Et kai vain tarkoita että hoidan klaaninvanhimpia koko päivän?"aloin marista isälleni. "Kyllä tarkoitan."soturi vastasi päättäväisesti. Jupisin jotakin epämääräistä ennen kuin työnnyin klaaninvanhimpien pesään.Loppu päivän aika mateli kuin etana samalla kun hoidin kklaaninvanhimpia. Urakka alkoi tuntua loputtomalta kunnes viimein hopehäntä ilmestyi taivaalle. Uupuneena raahauduin oppilaiden pesälle ja aloinnukkua.

//Tuli aika lyhyt mut kirjoitin kännyl.//
Vastaus:16 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Koivutassu, Varjoklaani
16.04.2013 23:03
Olin ollut koko päivän Hunajaturkin kanssa kivikossa saalistamassa liskoja, ja nyt polkuanturoitani särki sietämättömästi. Menin ensimmäisenä parantajanpesään. Nyökkäsin ohimenevälle Myrskytassulle, ja huhuilin Nuhanenää. Vanha kolli asteli luokseni varjoista. "Tassuihin sattuu...", unisin. Nuhaneä kääntyi mitään sanomatta kannoilleen, ja katosi taas pesäänsä. Katselin varjoihin, ja kuulin lehtien rapinaa. Sitten Nuhanenä palasi pesästään mukanaan suussaan pari lehteä. "Hierakka on parasta särkeviin polkuanturoihin. Paina lehtiä anturoihin, niin kivun pitäisi lakata, tai ainakin helpottua", vanha parantaja raakkui, ja nyökkäsin hyväksyvästi. Lähdin aukiolle mukanani muutama lehti. Asetuin varjoon makaamaan, ja aloin hinkata hierakkaa polkuanturoihini.

Kun tassujani ei särkenyt enää yhtään, jätin hierakanlehdet maahan ja etsin katseellani Hunajaturkkia. koska kellanpunaista naarasta ei näkynyt, hiippailin tuoresaaliskasalle. Nappasin sieltä jäniksen, ja hipsin kauemmas. Olin asettumassa aterioimaan, kun noin Salamatassun. Olin melkein unohtanut, kuinka rakastunut tuohon kolliin olinkaan! Huokasin ihastuksesta, ja lähdin tassuttelemaan häntä kohti jänis mukanani. Asetuin hänen viereensä, ja laskin jäniksen siihen. Sipaisin kollin poskea omallani, ja Salamatassu mulkaisi minua. Ei kovinkaan vihaisesti, mutta kiukkuisesti kuitenkin. "Mit...?" musta kolli takelteli, ja asettui hieman kauemmas. "Halusin vain viettää aikaa kanssasi. Voisimme syödä samaa jänistä!" yritin varovasti. Salamatassu nörpisti kuonoaan. "Anteeksi vain, mutta ei ole nälkä". Salamatassu lähti oppilaidenpesään, ja itse jäin istumaan jänikseni kanssa. Vaikka Salamatassu oli kohdellut minua ilkeästi, olin silti ihastunut häneen. Aloin syömään jänistäni yksin, ja menin etsimään Hunajaturkkia, koska halusin mennä metsästämään.
Vastaus:Taas vähän lyhyt, mutta eipä mitään! :3 Saat 12 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Koivutassu, Varjoklaani
16.04.2013 22:42
Kokeilin taas vaanimisasentoa, ja tällä kertaa se meni nappiin! "Hienoa Koivutassu!" Hunajaturkki huudahti. "Nyt voit mennä kokeilemana rotanpyynti onnea". Nyökkäsin ja lähdin syvemmälle haaskalaan. Haistoin rottien pistävän hajun, ja huomasin parin nuoren rotan tonkivan roskakasaa. Jännitin lihakseni, ja loikkasi toisen rotan kimppuun. Purin siltä nopeasti niskat katki, ja ennen kuin toinen ehti pötkiä pakoon, raapaisin sitä kylkeen paiskaten sen korkealle ilmaan. Rotta jysähti maahan kovaa kiljahtaen, ja jäi sätkimään siihen. Loikkasin sitä kohti kynnet ojossa ja lopetin sen kärsimykset kertaheitolla. Nappasin saaliit suuhuni ja lähdin nelistämään Hunajaturkin tuoksua kohti. Kun näin vaalena naaraan, laskin kantamukseni maahan ja huudahdin; "Sain kaksi rottaa!" "Hienoa, varsinkin ensiyritykseksi!" Hunajaturkki kehräsi tyytyväisenä. "Mutta nyt meidän pitää jatkaa matkaa. Ja minun pitää opettaa sinua saalistamaan liskoja ja sammakoita!" Heilautin häntääni iloisesti, ja nappasin taas rotat suuhuni. Jatkoimme matkaa, kunnes suo jäi taakse, ja eteen tuli kivikkoa. "Miksi suo häipyi?" kummastelin. "Koska tulimme lähemmäs korkokiviä. Täältä ei löydy oikein mitään riistaa, joten palataan takaisin suolle", Hunajaturkki kertoi, ja viittilöi hännällään minua seuraamaan. "Mitkä ovat korkokivet?" kysyin, ja istahdin maahan. Hunajaturkki ei tyytynyt istumaan, vaan jäi seisomana paikoilleen. "No, korkokivien onkaloissa sijatsee mystinen kuukivi. Sinäkin käyt siellä... joskus. Kaikki ovat käyneet, paitsi pennut ja oppilaat. Ennenkuin sinusta voi tulla soturi, sinun pitää käydä kuukivellä", Hunajaturkki informoi hivenen kärsimättömänä. Nyökkäsin lyhyesti, ja nousin seisomaan. Lähdin seuraamaan Hunajaturkkia.

Pian tulimme kivikolle. "Piilota rotat jonnekin siksi aikaa kun opetan sinua saalistamaan liskoja", Hunajaturkki määräsi, ja tein työtä käskettyä. Piilotin rotat saniaismättään alle. "Niin. Liskojen metsästys ei ole mitenkään vaikeaa... pitää vain olla nopea. Myös liskot tuntevat maan värähtelyjä, siksi niitä pitää vaania kuin hiiriä", nyökyttelin samalla kun hunajaturkki kertoi. "Liskot paistattelevat mielellään päivää kivikoilla, kannattaa etsiä siis sieltä. Mutta varo; täällä voi olla myös käärmeitä. Kaikki käärmeet eivät ole vaarallisia; mutta toisten myrkky on taas tappavaa. Mutta annan sinulle nyt vapaat tassut liskojen metsästykseen, enkä jaarittele enempää". Laskeuhuin vaanimisasentoon, ja etsin katseellani liskoa. Näin rusehtavan, oksaa muistuttavan eläimen kivikossa, ja lähdin hiipimään sitä kohti. Loikkasin ilmaan, mutta nuolaisin turhautuneena huuliani, kun lisko pääsi pakoon. "Hiirenpapanat!" sihahdin. "Älä välitä; ei kukaan aina onnistu", Hunajaturkki lohdutti myötätuntoisella äänellä. "Minä voin näyttää mallia". Katselin, kun vaalea mestarini heittäytyi vaanimisasentoon, ja lähti hiipimään liskoa kohti. Tarpekesi lähellä tullessaan hän pujahti salamana eteenpäin, ja olin vähällä kiljahtaa riemusta, kun näin hänen hampaissaan kuoleen liskon. "Liskojen metsästäminen on vaikeaa. Eivätkä ne täytä mahaa kovinkaan paljon. Siksi on parempi metsästää nisäkkäitä ja lintuja". Nyökkäsin, ja lähdimme leiriin kaksi rottaa ja yksi lisko mukanamme.

Leirissä kysyin Hunajaturkilta lopaa ottaa tuoresaalista. "Onko klaaninvanhimmat ja kuningattaret ruokittu?" tämä kysyi. Kerroin, että on. "Hienoa. Siinä tapauksessa saat hakea mieleisesi saaliin". Lähdin kipittämään tuoresaaliskasaa kohti, ja otin sieltä itse saalistamani rotan. Menin syömään sitä oppilaiden pesän edustalle, ja hautasin luut maahan. Sitten menin nukkumaan.

//Saattaa olla pätkä, mutta kyllä tämä on ehkä pitempi kuin edellinen. Enkä kyllä oikeasti tiedä, että miten niitä liskoja metsästetään.. .__.\\
Vastaus:Muista, että klaanit asuvat uusilla reviireillä, joissa ei ole korkokiviä tai haaskalaa! ;) Mutta saat erehdyksitäsi huolimatta 24 kp:tä! :)

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huminapentu, Jokiklaani
16.04.2013 21:24
//Hyppään sen esteratakilpailuhomman yli ku en jaksanu kirjottaa siitä >_>
Luku 4; Ensimmäinen KUNNON seikkailu!

Aurinko lähetti kevyitä säteitään pentutarhaan. Huminapentu nousi sammalpediltään ja käveli Tiikeripennun ohitse ulos. Naaras oli joutunut melkoiseen sotkuun ystävänsä Taivastassun kanssa Varjoklaanin reviirillä, ja tämä oli loppunut siihen että Taivastassu oli kuollut raa’asti. Nyt Tiikeripentu nökötti pentutarhassa ilman ruokaa. Se oli tämän rangaistus. Kerrankin hän myös pysyi hiljaa, kun Huminapentu meni hänen ohitseen. Kolli oli iloinen tästä. >Vihdoinkin hän jättää minut rauhaan. Mököttäköön itsekseen, omahan se oli hänen vikansa kun lähti kauas leiristä ilman emonsa lupaa.< Hän tassutteli kauemmas naaraasta ja katsahti pieneen tuoresaaliskasaan. Tämä oli ehtinyt jo tottua lihan makuun, ja suorastaan rakasti maukkaita hiiriä. Nyt kolli masentui, kun ei nähnyt yhtäkään hiirtä ruipeloisessa kasassa. Maassa lötkötti vain pari päivää vanha ja mädäntynyt kala, toinen vähän uudempi kala, vesimyyrä ja jänis. Huminapentu ei pitänyt jäniksen mausta, jokin siinä ei vain ollut niin hyvää. Hetken tämä ajatteli ottavansa vesimyyrän, sillä eihän se nyt niin paljon hiirestä eronnut. Mutta metsästyspartiot olisivat pian tulossa takaisin, eli hiirtä ei tarvitsisi pitkään odottaa. Mutta Huminapennulla oli nälkä juuri nyt, ja hän tarvitsi juuri hiirtä, juuri tällä sekunnilla, heti. Maitoa saisi emolta, mutta se ei olisi läheskään yhtä hyvää. Hiirtä. Kollin silmät liikkuivat kohti Tiikeripentua, joka nyt makasi pentutarhassa aivan suuaukon vieressä ja pompautteli sammalpalloa käpäliensä vasten. >Mene ulos leiristä, hanki itsellesi hiiri! Ei se nyt niin vaikeaa ole.< Pieni ääni sanoi pennun päässä. >Ei! Minulle voisi käydä samoin kuin Taivastassulle!< Huminapentu vapisi. Tämä ei tiennyt mitä tehdä, kun toinen osa hänestä käski kävelemään ulos leiristä, ja toinen nappaamaan vesimyyrän mukaansa pentutarhaan. Kummin tehdä?
”Pelottaako pikku pentua olla kaukana pentutarhasta?” Kuului pilkkaava äänensävy hänen takaansa. Siinä seisoi hieman oppilasta suurempi melkein musta, juovikas naaras jolla oli lumivalkoinen rinta ja todella tummat, siniset silmät. Huminapentu oli nähnyt tämän ennenkin. Se oli klaanin varapäällikkö, mutta mikä hänen nimensä oli?
”Älä ajattele nimiä. Ota se vesimyyrä ja mene emosi luo”, varapäällikkö kehotti kuin lukien hänen ajatuksensa. ”Olet seissyt siinä jo vaikka kuinka pitkään miettimässä, sokeakin huomaisi mitä sinulla on mielessäsi.” Huminapentu pelästyi uudestaan. >Opinko minäkin lukemaan ajatuksia vanhempana?< Varapäällikkö ei kuitenkaan näköjään kuullut tuota ajatusta, vaan odotteli yhä vastausta. Tämän läpitunkevissa silmistä kuvastui kärsimättömyys.
”Ottaisitko sinä vesimyyrän vai odottaisitko partiota?” Huminapentu vastasi lopulta kysymyksellä.
”Minä en ainakaan lähtisi etsimään sitä metsästä, kuolisin nälkään ennen kuin saisin mitään maalla liikkuvaa kynsiini”, tummanharmaa naaras maukui tyynesti. ”Ja sinulla ei ole lupaa lähteä ulos leiristä. Et kai halua että luopio tai toisen klaanin jäsen tulee ja vetää kurkkusi auki, kuten Taivastassulle kävi?” Varapäällikkö nyökkäsi kuolleen oppilaan ruumista aukion keskellä. Ruumiin luona istui joukko oppilaan perheenjäseniä ja ystäviä. Osa heistä mulkoili pentutarhassa makoilevaa Tiikeripentua.
Varapäällikkö virnisti. Tämä oli huomannut Huminapennun pelokkaan ilmeen. ”Tai jos sinulle ei käy noin, muista että voit joutua nälkälakkoon. Sitten sinulla vasta onkin nälkä, jos et olisi vieläkään saanut hiirtäsi. Älä mene ulos leiristä. Minä tarkkailen sinua, ja jokaista liikettäsi, Huminapentu.” Naaras käveli kauemmas Sulkatähden luo, mutta piti yhä tummat silmänsä kiinni pennussa. Huminapentu nielaisi. >Kierrä pentutarhan kautta, kierrä pentutarhan kautta niin pääset ulos leiristä! Hän luulee vain, että olet mennyt asioillesi.< Pentu nappasi vesimyyrän leukojensa väliin ja tassutteli pentutarhaan. Tiikeripennun ilme nyrpistyi.
”Tulitko tänne maiskuttelemaan ihan tahallasi?” naaraspentu murahti.
”Ei,” Huminapentu vastasi. ”En aio syödä tätä.” Kolli käveli vesimyyrä suussaan nukkuvan Omenapennun viereen, ja pudotti sen siihen. Pentutarhassa ei ollut kuningattaria paikalla. Siellä olivat vain Tiikeripentu, Huminapentu ja nukkuva Omenapentu. Osa kuningattarista oli lähtenyt verryttelemään jalkojaan järvelle. Vain Aaltojuova oli leirissä, mutta tämäkin oli vaihtamassa kieliä Ruskolehden kanssa. Kukaan ei kuitenkaan voinut varastaa pentuja, sillä leiri oli yhä tarkoin vartioitu hyökkäyksen varalta. Vähän matkan päässä pentutarhasta istuivat pari soturia vahtimassa suuaukkoa niin että Tiikeripentu ei livahtaisi omille teilleen. Lisäksi pentutarha oli niin vankkaa tekoa, ettei kukaan osannut kuvitellakaan että sieltä pääsisi muuta kautta ulos tai sisään. Omenapennun kuono nuuhki vesimyyrää, ja naaras kaappasi unissaan sen käpäliensä väliin. >Hän syö sen kyllä herättyään.< Huminapentu kääntyi Tiikeripentua kohti, joka yhä näytti kysyvältä ja tuijotti kollia.
”Hei, osaatko pitää salaisuuden?” Huminapentu kysyi tältä. Tiikeripentu kohotti kulmiaan.
”Osaatko sinä luottaa minuun?” Naaras kysyi. ”Ei kukaan luota minuun.”
”No minä luotan nyt, kunhan lupaat ettet kerro kenellekään.”
”Kerro mitä? Ja mitä minä saan palkinnoksi jos en kerro?”
Huminapentu upotti käpälänsä hiekkaiseen maaperään, ja kaivoi pienen kolon seinän viereen.
”Osaan päästä pois täältä käyttämättä suuaukkoa”, Tämä selitti. ”Ja minun on aivan pakko päästä ulkopuolelle.”
Tiikeripentu kallisti päätään. ”Miksi tahdot huomaamatta pois? Ja sinun täytyy todellakin luottaa minuun, jos olet varma etten minä käyttäisin samaa reittiä pakoon pääsemiseen.”
”Et sinä pääse tämän avulla pois”, Huminapentu tirskahti. ”Tämä on ainoa heikko kohta seinämässä ja lattiassa, eikä tästä kolosta saa tarpeeksi suurta sinulle, kun et ole kovinkaan solakka, notkea tai pieni mahtumaan tästä. Ja tahdon itse pois... nähdäkseni emoni, sillä minulla on hänelle niin tärkeää asiaa että en voi odottaa sen kertomista.”
Naaras pyöritteli hiekkaa etutassullaan. ”Asiaan, mitä saan jos en kerro juuri vuodattamia tietojasi?”
”Sinäää...” kolli mietti. ”Sinä... Saat hakata minua niin paljon kuin tahdot?”
Tiikeripentu ei näyttänyt vakuuttuneelta. ”Ei tule kauppaa.”
”Nooo, mitä sinä sitten tahdot?”
”Tahdon päästä valvomaan Taivastassun ruumiin vierellä.” Vastaus otti Huminapennun sydämeen. Hän ei ollut osannut kuvitella, että Tiikeripentu voisi vastata tuolla tavalla.
”Hyvä on. Yritän saada Sulkatähden suostumaan.”
Tiikeripentu näytti hetken ajan kiitolliselta, mutta alkoi sitten taas pyörittelemään sammalpalloa.
Huminapentu kipitti ulos pesästä ja vilkuili ympärilleen etsien Sulkatähteä. Hopeanharmaa naaras oli puhumassa Aaltojuovalle, joka taasen istui nukkuvan Ruskolehden vierellä.
”...Juuri sitä minäkin!” Aaltojuova huokaisi. ”Kaikki muut klaanit ovat niin hiljaisia. Minä--Ai tervehdys, Huminapentu! Mites tyttärelläni menee?”
Punertava pieni kolli kävelin kahden naaraan luo. ”Olenkin täällä juuri puhumassa hänestä. Sulkatähti, eikö Tiikeripentu saisi valvoa yön Taivastassun vierellä? Tämä oli hänen paras ystävänsä, ja varmasti Taivastassukin olisi iloinen jos saisi nähdä kuinka paljon Tiikeritassu hänestä oikeasti välitti, tai no, välittää.”
Sulkatähti katsoi pennun ruskeita silmiä. ”Mmh... No tietenkin hän saa, mutta hänen täytyy valvoa siinä sitten koko yö, ja kunnolla valvoakin jotta oppii jotain. Aamulla hän saa sitten syödä jotain ja nukkua jos väsyttää.”
Huminapennun häntä vispasi iloisena. ”Hyvä niin!” Tämä tepsutteli takaisin pentutarhaan ja hymyili Tiikeripennulle, joka oli pysynyt aivan samassa asennossa.
”Noh?”
”Saat valvoa hänen vierellään! Ja sinun pitää sitten ihan oikeasti valvoa, ei silleen että olet siinä vähän aikaa ja menet sitten nukkumaan. Sinun täytyy pysyä siinä koko yö, hereillä.”
Tiikeripentu tuhahti ja raapaisi kynsillään maahan pari viiltojälkeä. ”Parempi kun ei mitään. Mene sinä sinne järvelle nyt, en kerro kenellekään mitään.”
Huminapentu päästi humisevaa kehräystä naaraalle ja hiipi kaivamansa kolon kohdalle. Tämä kaivoi kuoppaa niin suureksi kuin pehmeillä käpälillään pystyi, ja raapi kaislaseinämää sen pehmeästä kohdasta niin, että se antoi periksi kuopan yläpuolelta. Tämä työnsi päänsä koloon. Se näytti sopivan suurelta hänelle. Tämä oli juuri työntämänsä koko kehonsa kuoppaan, kun muisti jotain. Hän veti päänsä kuopasta.
”Hei Tiikeripentu, vielä yksi asia.” Hän kuiskasi, ja naaras höristi korviaan äreänä. ”Ole kiltti ja peitä tämä kolo hiekalla, jotta kuningattaret eivät huomaa sitä.” Tämä ei jäänyt odottamaan vastausta, vaan työnsi päänsä uudelleen koloon ja työnsi takajaloillaan maata päästäkseen kovan seinämän ali. Sulavasti hän nosti päänsä ulos pesän ulkopuolella. Tämä iski etukäpälien kynnet kovaan maahan ulkopuolella, ja veti itsensä pienen tunnelin läpi. Pentutarhan sisältä kuului potkimisen ääntä, kun Tiikeripentu tukki kolon hiekalla. Huminapentu huokaisi ja maukui äänettömän kiitoksen naaraalle. >Toivottavasti hän ei syö Omenapennun vesimyyrää.< Juuri tämän ajateltuaan toisella puolella seinämää Omenapentu haukotteli ja haukkasi palasen vesimyyrästään katsoen ihmetellen Tiikeripentua, joka tukki nopeasti kolon kokonaan. Huminapentu loikkasi puiden sekaan ja kulki hiljaa varjoissa. Tämä maisteli ilmaa ja yritti saada kuonoonsa hiiren tuoksun, mutta toistaiseksi hän ei haistanut mitään.
Kolli jatkoi matkaansa, eikä tavannut yhtäkään metsästyspartiota. >Kaikki metsästyspartiot ovat varmaan palanneet jo. Hyvä näin, ainakaan kukaan ei huomaa minua.<
Hiiren tuoksun tilalta tämän kuonoon tunkeutui joku aivan uusi haju, jota hän ei ollut ennen haistanut. Se oli kissan tuoksu. Ei jokiklaanisen.
Nuori kolli painoi vatsansa hiekkapohjaiseen maaperään ja ryömi lähemmäs kohti tuoksua. Pian hän työnsi päänsä ulos pensaikosta ja näki eräällä aukiolla tummavärityksellisen kollin, joka käveli määrätietoisesti kohti häntä. Pentu hyppäsi pusikosta kollin eteen.
”Kuka sinä olet!” Huminapentu sihahti ja tuijotti vierasta kollia. Suuren kollin katseessa oli hetken aivan pieni ripaus pelkoa, mutta se muuntautui uteliaisuudeksi.
”Mistä lähtien Jokiklaani on lähettänyt pentuja metsään?” tulokas kysyi.
”Vastaa sinä ensiksi minun kysymykseeni!” Huminapentu maukui. ”Kuka olet, ja mitä teet Jokiklaanin reviirillä?” >Niinkö se oli? Vai pitikö myös kysyä, mistä on tulossa?<
”Minun nimeni on... Piikkikynsi”, suuri kolli vastasi. ”Ja olen täällä päästäkseni kotipaikkaani. Tulen Kuolonkivikolta, ja minun täytyy päästä klaaniini.”
”Miksi sinun pitää sitten kiertää Jokiklaanin reviiriltä?” Huminapentu tivasti. Piikkikynsi jätti kysymyksen huomioitta.
”Mitä sinä teet näin kaukana leiristä, pentu? Muistaakseni pentujen täytyy pysyä leirissä.”
”Minä tulin metsästämään hiiren itselleni, koska kukaan ei tuonut sellaista tuoresaaliskasaan. Onko siellä Kuolonmilläliepaikassa hiiriä?” Huminapentu uteli.
Piikkikynsi siristi silmiään. ”Oi, kyllä. Siellä on paljon maukkaita hiiriä. Tahdotko itse tulla katsomaan?”
”Onko se kaukana?”
”No ei se kovinkaan kaukana ole, mutta sinun täytyisi ylittää yksi polku.”
”Vain yksi polku? No eipä ole sitten kovinkaan kaukana! Näytä minulle se paikka!”
Piikkikynsi nyökkäsi. ”Hyvä on, näytän sen sinulle, kunhan muistat että itse suostuit.”
Suuri kolli käveli takaisin sinne päin, mistä oli tullut, ja Huminapentu seurasi tätä uteliaana. Pentu pomppi kollin vierellä innoissaan eikä osannut epäillä mitään pahaa. Jokiklaanin rajamerkit alkoivat käydä harvoiksi, ja uusi, kitkerä haju levisi ympäristöön.
”Mikä tämä haju on?” Huminapentu nyrpisti kuonoaan. ”Se haisee kamalalta!”
”Se on sen polun haju”, Piikkikynsi kertoi. ”Se on aika paha haju, mutta polku ei ole yhtään vaarallinen. Itse asiassa polun nimi on Ukkospolku, oletkos kuullut sellaisesta?”
Huminapentu pudisti päätään. ”En ole kuullut sellaisesta. Joko ollaan perillä?”
”Aivan pian.”
Hetken päästä kahden kollin eteen avautui valtava aukio, jota halkoi musta kivipinta. Kivipinta jatkui loputtomiin kummassakin suunnassa.
”Onko tämä se Ukkospolku?” Huminapentu kysyi ja tapitti ympärilleen ruskeilla silmillään.
”Kyllä. Haluatko tutkia? Ei se ole yyhtääään vaarallinen. Minun pitää tarkistaa yksi asia, tulen pian takaisin.” Piikkikynsi käveli takaisin metsikköön. Huminapentu katsoi hetken tämän perään ja tassutteli sitten Ukkospolun reunalle. Tämä kosketti kivistä pintaa etutassullaan.
”Yh, tämä tuntuu ihan erilaiselta miltä muut kivet tuntuvat!” Pentu maukaisi ääneen ja astui Ukkospolulle. Tämän kapeisiin silmiin osui heti valkoinen katkoviiva, joka väritti mustaa polkua. Kolli tepsutteli katkoviivan luo ja tutkiskeli sitä uteliaana.
”Tämä on niin jännää!” kolli hihkui. ”On niin kiva kun löytää jotain uutta, ja tuskin kukaan muu pentutarhasta on koskaan käynyt täällä! Olen ensimmäinen pentutarhalainen joka täällä on käynyt!! Minun täytyy jotenkin kertoa se muille tulijoille...” Kolli mietti hetken, ja avasi sitten kyntensä. Tämä raapaisi kivipintaa pitkillä kynsillään. Kylmät väreet tunkeutuivat pennun luihin, kun kynnet napsahtivat poikki jättäen vain pienet, tuskin erotettavat jäljet. Huminapentu nuoli katkenneita kynsiään hätääntyneenä.
”Oivoi, nyt emo kyllä huomaa että olen ollut muuallakin kuin teroittamassa kynsiäni puihin!” Pentu valitti ja istahti kylmälle kivelle. Aurinko oli laskussaan, ja koska Piikkikynttä ei näkynyt, tämä ajatteli lähteä takaisin leiriin.
”Ukkospolku on tylsä...” kolli mutisi ja nilkutti nuoleskellen yhä toista käpäläänsä. Auringonvaloa tuskin enää tuli yhtään pitkien mäntyjen takaa, mutta jokin toinen valaisi mustaa kivipolkua. Se jokin sai maankin vapisemaan.
Huminapentu katsoi sinne, mistä valo tuli, ja näki aivan lähellä itseään kaksi valtavaa valoa, jotka lähestyivät nopeampaa kuin nopeinkin Tuuliklaanin kissa. Pentu yritti loikata pois valojen tieltä, mutta korvia huumaava, raastava ääni tunkeutui pienen pennun päähän eikä tämä voinut liikauttaa niveltäkään. Ulvonnan aiheuttaja oli valopari. Sen ääni kaikui Huminapennun päässä, kun pentu tajusi siirtyä tämän edeltä. Kokonaan tämä ei kuitenkaan ehtinyt siirtyä, sillä valoparin pyörivät, pyöreät jalat jyräsivät nuoren pennun hännän.
Huminapentu lensi ilman halki ojaan törmäyksen voimasta. Valopari oli jo kaukana, mutta yhä kolli kuuli päässään jatkuvan ulvonnan, eikä muuta sitten kuullutkaan. Ei mitään muuta. Ei edes omaa puhettaan, vaikka tiesi ulisevansa kivusta. Mutta mistä kivusta? Katkenneista kynsistäkö? Ei ainakaan valopariin osuneesta hännästä. Pentu ei tuntenut häntäänsä. Tämä ei tuntenut kipua hännässään, ei tuulta, ei yhtään mitään. Häntä oli tunnoton, eikä se heilunut vaikka Huminapentu tahtoi sen heiluvan. Pentu nousi viimeisillä voimillaan jaloilleen ja nilkutti hitaasti metsikköön toivoen löytävänsä Jokiklaanin reviirin, tai edes Piikkikynnen. Mutta mitä järkeä Piikkikynnen löytämisestä oli? Oliko hänelle sattunut jotain, kun hän oli ollut niin kauan poissa? Vai oliko hän tahallaan jättänyt pienen pennun vaaraan keskelle? Nilkuttaessaan kolli näki yölintuja puissa, jotka livertelivät toisilleen laulujaan. Mutta hän ei kuullut sitä. Kaikki, mitä hän kuuli oli vain jatkuvaa ulinaa ja ulvontaa. Pentu raahasi halvaantunutta häntäänsä perässään, ja koska hänen häntänsä oli tavallista vahvempi ja painavampi, taakka oli suurempi kuin muilla kissoilla. Lopulta hän ei enää jaksanut, vaan lyyhistyi Jokiklaanin reviirille toivoen, että partio löytäisi hänet.

....Jaaaaaatkuuupii....
Vastaus:30 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamalehti, Myrskyklaani
16.04.2013 21:15
Luku 1

Ei kerrassaan mitään

Oli kulunut muutama päivä Varjoklaanin hyökkäyksestä, mikä olikin ollut hyvin, hyvin omituinen hyökkäys sillä Myrskyklaani ei ollut tehnyt mitään Varjoklaanille. Tulisydänkin oli sanonut niin, ja mikä kummallisinta, Piikkikynttä ja Tiikerivarjoa ollut näkynyt missään ei ennen taistelua, tai enää sen jälkeen. Missä lienevätkään, juonimassa uusi hankaluuksia Myrskyklaanin päänmenoksi.
"Paatsamanlehti!" musta naaras katsahti taakseen, koska ei tunnistanut ääntä.
"Pihlajatassu, tulit juuri sopivasti. Tulet partioon minun, Ratamolehden ja Kirsikankukan kanssa." Soturi maukui ja lähti tassuttelemaan kohti leirin sisäänkäynnillä odottavaa partiota. Ratamolehti oli partion johdossa, Paatsamalehti oli oikeastaan iloinen, että kolli oli päässyt elämässään näinkin pitkälle. Kaikista ongelmista huolimatta hänellä oli rakastava kumppani ja kolme ihanaa pentua.
"Ovatko kaikki mukana?" kolli maukui ja tarkasteli joukkoa katseellaan. Ollessaan tyytyväinen näkemäänsä, Ratamolehti käännähti ympäri ja lähti hölkkäämään syvemmälle metsään. Ilma oli painostava ja viileä, tummat pilvet peittivät taivasta, auringonsädekkään ei päässyt pilvimassojen läpi. Ilma oli enteillyt myrskyä Varjoklaanin hyökkäyksestä saakka. Tämä oli rajapartio, tällä kertaa Tulisydän oli lähettänyt sen Tuuliklaanin rajan kautta Varjoklaanin rajalle. Metsän varjot syvenivät entisestään, yhä tummempia ja tummempia pilviä vyöryi taivaalle. Metsän raja lähestyi, pian partio saapui avoimeen maastoon, joka oli Myrskyklaanin reviiriä aina syvään rotkoon saakka, jossa virtasi varsin vuolas joki, jopa lehtikadonkin aikaan. Raja oli puhdas, ainoastaan Myrskyklaanin tuoksua tällä puolella rajaa. Toisaalta, ei Paatsamanlehti olisi Tuuliklaanista uskonutkaan tulevan rauhanrikkojia. Partio jatkoi matkaansa rajaa seuraten, huomaamatta mitään tavallisuudesta poikkeavaa, paitsi Varjoklaanin voimakasta tuoksua heidän reviirillään lammen rannassa. Se oli kuitenkin vanhahkoa, varmaankin toissapäiväisen hyökkäysjoukon hajua. Sitten, pieni pisara tipahti Paatsamanlehden kuonolle. Toinen, kolmas, neljäs… Ja pian vettä tulikin jo taivaan täydeltä.
"Äsh! Meidän pitää palata leiriin, ellemme aio kaikki sairastua viheryskään." naaras sähähti kärttyisästi. Kirsikankukka murahti tyytymättömästi ja lähti hölkkäämään syvemmälle metsään, josta sai edes vähän suojaa. Äkkiä korvia huumaava ulvaisu halkoi metsää, ääni kuului ilmiselvästi kissalle. Paatsamanlehti värähti hiukan. Hänellä oli aavistus siitä, mitä vielä tulisi tapahtumaan. Eikä se ollut mikään hyvä aavistus. Pihlajatassu vinkaisi hiljaa, oppilaan pelon saattoi arvata. Sade rummutti kuivaa maata, sulattaen viimeisetkin lumenrippeet maasta. Lehdet eivät olleet vielä kasvaneet täyteen mittaansa, eikä metsä siksi tarjonnut niin paljon suojaa sateelta kuin yleensä. Kissojen turkit olivat hetkessä läpimärät. Paatsamanlehti ravisteli turkkiaan tietetäen, ettei siitä olisi kuitenkaan mitään apua. Hänen turkkinsa ei kestänyt vettä kuten Jokiklaanilaisten tiheät, vettähylkivät turkit. Musta kissa värisi vilusta jo ennenkuin he olivat edes leirissä. Leiriin saavuttaessa kukaan ei liikkunut aukiolla. Ainoastaan Tulisydän, joka asteli aukion halki Ratamolehden luokse, ilmeisesti kysymään olivatko he huomanneet mitään erikoista. Paatsamanlehti käänsi päätään katsahtaen Pihlajatassuun, joka tärisi kylmästä paksussa turkissaan.
"Saat mennä." tämä maukui lempeällä äänellä. Pihlajatassu laski nöyrästi päätään ja kipitti oppilaiten pesälle ja solahti sisään pienestä aukosta. Musta naaras ravisti päätään ja hätkähti hiukan kuullessaan huohotusta takaansa.
"Mitä?" Soturi kiepahti ympäri ja näki edessään pahasti haavoittuneen, hengästyneen Tuuliklaanin soturin. Se oli sama hopeanharmaa naaras, jonka hän oli nähnyt kuolokivikolla. Tämän takaa nilkutti esiin vielä toinen, pienempi kissa, jolla oli kellertävä, täplikäs turkki. Tuuliklaanin oppilas oli vähintäänkin yhtä pahasti haavoittunut kuin hopeanharmaa soturi. Paatsamanlehti oli juuri sanomaisillaan jotain, mutta Tulisydän ehti ensin.
"Mikä tuo teidät t'nne? Ette saisi olla Myrskyklaanin reviirillä, varsinkaan leirissä." Tuuliklaanin soturi haukkoi henkeään.
"Varjoklaani… hyökkää leiriimme! Teidän… täytyy… täytyy auttaa.." tämä maukui, ennenkuin luhistui keskelle mutaista aukiota. Tulisydän ja Paatsamalehti vaihtoivat hämmästyneitä katseita. Heidän olisi pakko auttaa Tuuliklaania.

//Tosi pätkä. Elikkäs Leoparditassu ja Haukkatuli tuli sinne leiriin tuomaan sanaa.
Vastaus:Eikös se ole jo Leopardiviiksi? :-D Tai emt. Mutta... öö... vaikkapa nyt sitten 27 kp:tä tästäkin...

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sadetassu, Myrskyklaani
16.04.2013 20:36
Sadetassu oli juuri nimitetty oppilaaksi ja nuori kolli oli aivan todella ylpeä, kun oli päässyt ensimmäisenä kaikista sisaruksistaan oppilaaksi. Ilalla kolli käpertyi oppilaspesään omalle sammalvuoteelleen, joka hänelle oli laitettu.
Sadetassu käpetyi sammalille ylpeänä ja nukahti piakoin syvään ja rauhalliseen uneen.
Aamulla kolli heräsi, kun joku töykki hänen kylkeään käpälällä.
-Mitäh? Sadetassu mumisi uneliaana.
-Koulutuksesi alkaa. Oravatassu sihisi kollin edestä ja Sadepentu naukui toiselle oppilaalle pikaiset kiitokset, ennen kuin ryntäsi ulos pesästä. Nuori kolli pinkoi tuoresaaliskasan ohi ja kaappasi siitä pikkiriikkisen hiiren, jonka hotki todella nopeasti.
Sitten kolli jäi odottelemaan mestariaan Haukansiipeä, kun Pillkkuroihu asteli oppilaan luokse naukuen:
-Haukansiipi ei tänään pidä sinulle koulutusta, koska on liian järkyttynyt pentunsa katoamisesta.
Sadepentu nyökkäsi ja tuijotti uteliaasti naarasta.
-Ja minä tuota ajattelin, että voisin pitää sinulle koulutus tuokion. naara miukui.
Sadepennun kasvoille levisi hymy ja tuo nousi pystyyn ja naukaisi:
-Joko mennään?
Pilkkuroihu nyökkäsi ja pinkoi ulos leiristä Sadepentu aivan kannoillaan.
-Ajattelin opettaa sinut taistelemaan! Pilkkutassu ilmoitti perässään jolkuttavalle oppilaalle, joka nyökkäsi pikaisesti, vaikkei naaras sitä luultavasti nähnytkään.
Pian kaksikko tuli sopivalle paikalle harjoitella taistelua ja Pilkkutassu alkoi neuvoa nuorta kollia tekemään muutamia taistelu liikkeitä.
Kun kolli hallitsi erilliset Pilkkuroihun opettamat taistelu liikkeet joten kuten, naaras naukui:
-No niin, kuvittele, että minä olen Varjoklaanin soturi ja.. pidemmälle naaras ei ehtinyt maukua, kun Sadetassu olikin jo loikannut tuon kimppuun.
Kaksikko pyöri ympäri ämpäri yhtenä isona turkkien ja käpälien myrskynä.
Lopulta Pilkkuroihu sai Sadetassun painettua maata vasten, niin ettei kolli pystynyt liikkumaan.
-Hyvin tehty! Se meni hyvin ensimmäiseksi kerraksi. Pilkkuroihu yritti kannustaa kollia, joka selvästikkin näytti pettyneeltä suoritukseensa, mutta piristyi heti naaraan kehuista.
-Mitäpäs jos nyt vain metsästäisimme ja antaisimme Haukansiiven hioa taitojasi sitten myöhemmin?
-Hyvä on.. kolli mutisi.
Kaksikkko suuntasi syvälle metsään ja Pillkkuroihu alkoi opettaa lyhyesti metsästämistä.
-Ymmärrätkö nyt vai näytänkö uudestaan? naaras kysyi kun oli näyttänyt mallia hiipimällä vaanimis asennossa muutaman ketunmitan verran.
Sadepentu nyökkäsi tomerasti ja yritti itsekkin vaanimista.
-Se oli ihan hyvä, mutta muista vain kyyristyä enemmän ja siirrä painoasi.
-Okei.. Sadetassu mutisi harmistuneena, eikä selvästikkän tykännyt harjoittelemisesta.
Mutta seuraavalla kerralla kolli onnistui vaanimisessa lähes täydellisesti.
-Yritetäänpä nyt oikean saaliin kanssa.
Sadetassu ei vastannut, vaan keskittyi vaanimaan havaitsemaansa hiirtä puun juurakossa.
Ollessaan enää noin kuuden hännänmitan päässä otuksesta, kolli sattui astumaan oksan päälle ja se rishti kova äänisesti poikki ja hiiri säikähti sitä ja pinkoi salamana omaan pesäkoloonsa piiloon.
-Se oli lähellä. Sinulla oli vain huonoa tuuria. Pilkkuroihu yritti kannustaa, mutta oppilas ei näyttänyt nuorta soturia juurikaan uskovan.
-Yritäppäs uudestaan, olen varma että nyt onnistut. Pilkkuroihu ehdoitti varovasti ja Sadetassu naukui:
-Mistä tiedät, jospa vaikka epäonnistunkin?
-Älä viitsi.. naaras pilaili ja esitti närkästynyttä.
Sadetassu vaikeni huomatessaan mehukkaan näköisen kanin noin viiden ketunmitan päässä.
Kolli lähti hitaasti ja varovasti lähestymään pahaa aavistamatonta elikkoa, joka vain puputti ruohoa kaikessa rauhassa.
Kolli lähestyi saalista hiirenhiljaa, kunnes oli aivan iskuetäisyydellä ja tuo loikkasi kohti kania.
Sadetassu tunsi, kuinka mätkähti suoraan kanin selkään. Oppilas puraisi saman tien rivakasti kania niskasta upottaen hampaansa syvälle kanin lihaan.
Kunnon puraisu ja saalis oli hänen. Sadetassu meni naaraan luo ja näytti ensimmäistä saalistaan ylpenä hampaissaan.
Pilkkuroihu nyökkäsi ja näytti saalistamiaan kahta hiirtä.
-Tämä taitaa riittää näin ensi alkuun. nuori soturi naukui huomattuaan auringon laskevan jo.
Niin parivaljakko lähti talsimaan pikaisesti kohti leiriä.
Leirissä Sadetassu vei ensimmäisen saaliinsa pentutarhaan sisaruksilleen ja alkoi heti kertoa ylpeänä miten hienosti sen oli aivan itse omilla kynsillään ja käpälillään napannut.
Vastaus:27 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tomutassu, Myrskyklaani
16.04.2013 20:30
Luku: 2 Karkulainen löytyy

*Haukotus*haukottelin ja nostin unisesti pääni ylös sammalpediltä. Auringon ensisäteet työntyivät puunrungon sisälle. Siristin unisena silmiäni ja katselin ympärilleni.
Aluksi en muistanut missä olin. Sitten muistin että olin edellisenä päivänä lähtenyt *pienelle seikkailulle*. Nousin istumaan ja venyttelin hieman.
Katsahdin turkkiini joka oli mennyt takkuun. Aloin sukia vaaleanharmaata turkkiani ojennukseen nopein ja varmoin vedoin. Oloni oli hirveä.
Mielessäni pyöri vain miten paljon klaanilaiset minua kaipaisivat. Asetuin takaisin makaamaan ja kuvittelin miten huolissaan Haukansiipi olisi katoamisestani. Katsahdin ulos.
Ulkona aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja pilvet lipuivat hitaina vanoina taivaan halki. Astelin hiljaksiin ulos puunrungosta.
Hento tuuli pörrötti vaaleanharmaan turkkini ja linnut lauloivat kauniisti. Tästä päivästä tulisi varmasti muuten vallan upea jos en olisi eksyksissä ties missä.
Katsoin taivaalle ja toivoin näkeväni edes vilauksen Tähtiklaanin kissoista. En nähnyt muuta kuin pari ylläni liitävää lintua.
Siitä muistuikin mieleeni että minulla oli kiljuva nälkä. Vatsani murisi kovaäänisesti ja minua pyörrytti hieman nälän takia.
Nuolaisin nälkäisenä huuliani kun haistoin riistan tuoksun. >Oli metsästää syötävää ennen kuin voisin palata leiriin.<ajattelin samalla kun mahani mourusi kovaäänisesti.
Laskeuduin matalaksi ja aloin hiipiä hajun suuntaan. Hiivin hitain, varmoin askelin eteenpäin. Haju tuli ilmi selvästi edessäni olevan suuren puun takaa.
Tassuttelin puun juurelle ja katsoin innoissani sen taakse. Vesi herahti heti kielelleni kun huomasin puun takana istuvan pulskan hiiren. Laskeuduin nopeasti vaanimisasentoon ja aloin vaania.
Mahani murisi kovaäänisesti. Nielaisin hiljaa. Nälkä olisi pian tyydytetty.
Hiivin hiljaa pieneen ruohomättääseen piiloon joka oli vain hännänmitan päässä hiirestä. Lipaisin nopeasti huuliaini. Katsoin vain nanosekunnin ajan paikkaan johon aioin iskeä. Loikkasin nopeasti suurella loikalla riistan kimppuun.
Hiiri huomasi minut ja yritti juosta karkuun mutta minä olin nopeampi ja painoin suurella voimalla tassuni otuksen päälle. Hiiri yritti pyristellä pois tassun puristuksesta. Katsoin ylpeänä saalistani ja purin sen nopeasti hengiltä.
>Kumpa Haukansiipi ja Viiltokäpälä näkisivät minut nyt.<ajattelin itsekseni. Vanhempieni ajatteleminen sai minut surulliseksi. Katsoin hiljaa kaukaisuuteen. >Mitäköhän he juuri nyt tekivät? Etsivät kai minua.<ajattelin vaitonaisena.
Ajatukseni keskeytti hiirestä lähtevä vastustamaton tuoksu. Nostin hiiren hampaisiini ja asetuin aterioimaan puun viileään varjoon.
Purin hiirestä suuria suupaloja kerralla ja nautiskelin ateriasta oikein kunnolla. En muistanut koska olin viimeksi syönyt. Söin ateriani nopein haukkausuin. Vatsani oli viimein täynnä.
Kun sain hiiren syötyä nuolin iloisesti viiksistäni viimeisetkin hiirenpalat. Aloin sukia hieman turkkiani ja asetuin ruokalevolle. Yhtäkkiä katsahdin hiljaa taivaalle.
Mieleäni painoi edelleen se että olin lähtenyt leiristä ilman lupaa ja eksynyt. Painoin pääni alas hiljaa. Kyynel ilmestyi silmäkulmaani ja aloin itkeä.
Kyyneleet virtasivat vuolaina silmistäni kun mietin miten huolissaan Haukansiipi ja Viiltokäpälä voisivat olla. En voinut vain työntää ajatuksia vanhemmistani sivuun. Ne tulivat mieleeni kuin pakotettuna.
Olin aivan onneton enkä tiennyt mitä nyt pitäisi tehdä. Asetuin makaamaan maahan. Painoin pääni tassujeni päälle ja aloin nyyhkyttää itsekseni.
Sitten uusi kyynel ilmestyi silmäkulmaani ja aloin taas itkeä onnettomana. En tiennyt missä olin, vanhempani olivat takuulla huolissaan ja en löytäisi varmaan enää ikinä klaaniin. Aurinko paistoi taivaalta ja lämmitti vaaleanharmaan turkkini.
Jäin makaamaan aurinkoon ja itkin surkeasti yksikseni...

----------------hieman myöhemmin------------

Oli auringonhuipun hetki. Olin maannut maassa jo aimo tovin. Aika oli kulunut matelemalla.
Makasin suruissani ja mietin itsekseni syntyjä syviä. En saanut itseäni liikkeelle vaan jatkoin makaamista maassa. Sitten mahani alkoi murista kovaäänisesti.
Muistin että en ollut syönyt hetkeen. Nousin tassuilleni. Tuuli alkoi yltyä ja taivas alkoi muuttua synkäksi. Tummat pilvet alkoivat peittämään taivaan pahaenteisesti.
Aloin tassutella hiljaa syvemmälle metsään. En tiennyt lainkaan minne menin. Jatkoin vain rivakasti matkaa aina järvelle asti. Astelin järven rannalle juomaan.
Join pari suullista viileää vettä. Nostin pääni vedestä ja haistoin ilmaa. Riistan hajua ei erottunut kunnolla mutta haistoin sentään jotakin.
En ollut aluksi varma mikä se oli. Aloin seurata hajua uteliaana. Tassuttelin hiljaa eteenpäin ja maistelin koko ajan valppaana ilmaa.
Haju tuli kauempaa joen törmältä. Jatkoin matkaani uteliaana.
Maistelin ilmaa uudestaan. Nyt haistoin jotakin muuta. Kuin jonkin kissan haju. Mutta en ollut aivan varma oliko haju jonkin klaanin haju.
Jatkoin loppumatkan hieman rivakampaa vauhtia. Olin varma että ilmassa leijui kissan tuoksu. Tutun kissan.
Nopeutin askeliani ja pääsin hajun luokse mutten nähnyt mitään. Maistelin ilmaa. Ilmassa tuoksui vahva Myrskyklaanin tuoksu mutta ketään ei näkynyt. Painoin pääni alas surullisena ja huokaisin syvään.
Kuulin mielessäni kuinka Haukansiipi huusi minua. Sitten höristin korviani. En kuvitellut huutoja. Kuulin ne aivan oikeasti. Nosti pääni ja maistelin ilmaa. Emoni lämmin tuoksu työntyi sieraimiini. Olin loikata ulos turkistani.
Aloin seurata hajua aistit koko ajan valppaana. Astelin varmoin askelin eteenpäin. Haju leijaili pienen puskan takaa.
Ryömin puskaan piiloon ja huomasin että huutaja todellakin oli emoni Haukansiipi. Pysyttelin hiljaa kun klaanin varapäälikkö Tulisydän asteli naaraan luo isäni Viiltokäpälän kanssa. Pidätin hengitystäni ja mietin kannattaisiko minun astua esiin.
Viiltokäpälä asteli Haukansiiven luo ja maukui: ”Älä enää huuda. Ei hän löydy. Se vain on niin.”
Katselin kuinka suru sumensi isäni silmät kun hän ja Haukansiipi tassuttelivat kohti leiriä. Seurasin heitä äänettömästi aluskasvillisuudessa.
Haukansiipi itki ja tunsin piston sydämmessäni. >En voi jatkaa näin.<mietin ja päätin astua esiin piilosta.
Hiljaisin askelin tassuttelin ulos piilostani.
”Haukansiipi.”naukaisin ja naaras katsahti kohti minua.
Seisoin hievahtamatta ja nielaisin. Tunsin kuinka sydämmeni löi ylikierroksilla ja vereni kohisi suonissani.
Haukansiipi tuijotti minua kuin puulla päähän lyötynä. Tiesin miltä hänestä tuntui ja astelin varmoin askelin emoni eteen.
Asetuin istumaan Haukansiiven eteen ja nuolaisin hieman rintaani. Kuningatar tuijotti minua silmät suurina.
Katsahdin emoni silmiin näin niistä että kuningatar oli samalla mahdottoman onnellinen mutta myös suunaatoman vihainen. Painoin nopeasti pääni alas.
Mutta Haukansiipi ei alkanut huutaa minulle kurkkusuorana. Naaras alkoi nuolla minua kuin juuri syntynyttä pentua ja kehräsi tyytyväisenä korvaani.
Minua alkoi hieman nolostuttaa ja nousin seisomaan. Astelin hiljaa isäni Viiltokäpälän eteen ja painoin pääni alistuvaisesti alas.
Kolli mulkoili minua vihaisena ja murisi matalalla äänellä. Aavistelin että kohta minulle alettaisiin huutaa siitä että karkasin. Arvaukseni osui oikeaan sillä Viiltokäpälä alkoi heti paasata minulle karkaamisestani.
”Missä sinä olet ollut? Sinua on etsitty koko metsästä kissojen koirien avulla. Sinulla on parempi olla tähän hyvä selitys tai saat hoitaa klaanivanhimpia seuraavan kuun ajan!”Viiltokäpälä murisi vihoissaan.
Luimistin hieman korviani ja mutisin itsekseni jotakin epämääräistä ennen kuin vastasin.
”Tiedän kyllä että karkasin ja tiedän että se oli väärin mutta itse et anna minun edes poistua kuningattarien pesästä ilman valvontaa.”marisin isälleni vastauksen.
Tämä näytti siltä että kiehui vihaa.
”Niin en anna. Oman turvallisuutesi tähden! Ja siksi ettei tälläistä tapahtuisi!”Viiltokäpälä murisi äänekkäästi vastaukseksi.
Luimistin korvani ja murahdin kollille.
”En ole enää pikkupentu...”mutisin tälle vastaukseksi.
Viiltokäpälän ilmeestä päätellen tämä ei osannut väittää vastaan vaan hiljeni saman tien. Samassa huomasin Tulisydämmen joka oli katsellut hiljaa keskusteluamme.
”Niin Tomupentu. Et ole enää pieni. Olet valmis nousemaan oppilaaksi.”varapäälikkö maukui vakavana.
>Oppilaaksi!<ajattelin ihmeissäni. Sydämmeni tuntui jättäneen lyöntejä välistä ja nyökkäsin Tulisydämmelle.
Aloin kävellä kohti leiriä Tulisydän vierelläni. Hymyilin kollille ja tämä kehräsi hieman. Aloin juosta pikavauhtia kohti leiriä.
>Minusta tulee oppilas.<ajattelin innoissani.
Aloin juosta nopeasmmin ja pian pääsinkin jo leirin sisäänkäynnin luo. Läähätin hieman ja työnnyin leiriin. Mustatähti oli noussut Suurkivelle kun saavuin paikalle.
Klaanilaiset tuijottivat minua ihmeissään ja tervehtivät minua iloisesti. Tassuttelin hiljaksiinsa Suurkiven juurelle. Mustatähti hymyili minulle.
Tulisydän, Viiltokäpälä ja Haukansiipi olivat istuneet hieman kauemmaksi. Nuolaisin rintaani hämilläni kun päälikkö aloitti.
”Myrskyklaanin kissat! On aika nimetä uusi oppilas.”päälikkö kajautti.
Mustatähti loikkasi Suurkiveltä eteeni ja katsahti yötaivaalle jonne hopeahäntä alkoi syttyä.
”Tomupentu. Olet täyttänyt kuusi kuuta ja on sinun aikasi tulla oppilaaksi.”Päälikkö julisti.
Mustatähti käänsi katseensa taivaalle.
”Tästä päivästä aina siihen päivään jona hän on ansainnut soturinimensä kutsuttakoon tätä oppilasta Tomutassuksi.”Päälikkö julisti ja käänsi katseensa Kirsikkakukkaan. ”Kirsikankukka olet valmis saamaan uuden oppilaan. Kirsikankukka olkoon Tomutassun mestari.”päälikkö sanoi ja klaani alkoi huuta nimeäni.
”Tomutassu! Tomutassu!”
Klaanin onnittelut kaikuivat päässäni ja tunsin pienen ylpeydenpiston rinnassani. Olin nyt oppilas.
Katsahdin hopeahäntään. >Kiitos Tähtiklaani.<ajattelin itsekseni ja astelin oppilaiden pesälle, valitsin itselleni makuupaikan ja aloin nukkua rauhallista unta.
Vastaus:30 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Karviaispentu, jokiklaani
16.04.2013 19:46
Karviaispentu katseli siskoaan, joka makasi pentutarhan nurkassa päästämättä ääntäkään. Karviaispentu nousi pystyyn jaa hiippaili siskoaan kohti.
"Mene pois!" Tiikeripentu karjaisi. Karviaispentu sävähti ja luimisti korvansa, mutta ei pelännyt vaan pökkäsi siskonsa lonkkaa. Tiikeripeentu katsoi veljeensä.
"No mitä haluat mykkä olio!?"
Karviaispentu osoitti purolle päin.
"En ole tulossa leikkimään... Mene pois!" Naaras ärähti ja hätisti veljensä pois.

Karviaispentu meni yksin purolle. Vesi oli kylmempää kuin moneen päivään ja tuuli ujelsi kovasti. Tämä kahlasi matalassa purossa. Mitä kovempi tuuli oli, sitä kovemmin vesi solisi purossa. Tummaan veteen katsominen sai Karviaispennun silmät sumenemaan hetkeksi. Tämä ravisteli päätään. Oli jo todella hämärää ja pientä kollia pelotti vatavasti. Aukiolla ei ollut enää montaa kissaa. Onneksi vesi oli matalaa ja siinä pysyi jotenkin pystyssä. Karviaispentu alkoi kavuta maalle, mutta kolli komppastui kiveen. Tämän naama paiskautui veteen. Vesi tunkeutui sieraimiin ja suuhun. Pään sai kuitenkin nostettua nopeati ylös, mutta, kun pentu yritti nousta pystyyn tämä huomasi, että toinen takajalka oli juuttunut pohjakivikkoon ja mutaan. >Voi ei!< Kolli ajatteli ja viuhtoi käpäliään. >Apua!< Hampaat irvessä kolli kiskoi jalkaansa, mutta voimat loppuivat. Tämä avasi suutaan äänettömään parkaisuun jota kukaan ei tietenkään kuullut. >Kukaan?! Emo! Tiikeripentu!< Uupumus voittii ja kolli vaipui rauhattomaan ja kylmään uneen.
_____Aamu_____

"Karviaispentu! Karviaispentu! Kuuletko!" Aaltojuova parkui pentunsa edessä. Tiikeripennun kasvot paljastivat surun ja pelon. Karviaispentu heräsi pohjamutaa turkissaan ja suussaan. Pentu ei kuitenkaan pystynyt avata sylmiään tai sylkemään mutaa pois, niin uupunut hän oli. Joku tonsi kiviä ja mutaa hänen käpälältään ja lonkaltaan. vesi solisi aivan korvan juuressa.
"Vastaa... tai no.. Avaa silmäsi, jos pystyt." Teerenlento maukui. Karviaispentu avasi silmänsä vaivalloisesti ja sylki mutaa ja vettä.
"Sinä elät!" Aaltojuova mourusi ja itki onnesta. Tiikeripentu ei sanonut mitään, vaan rutsiti veljeään hellästi. Huminapentu huokasi helpotuksesta.
"Älää nyt rutistelko häntä. Minä tutkin hänet." Teerenlento huokasi helpottuneena.

//Lyhyt kummiski :P//
Vastaus:20 Kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pilkkuroihu, Myrskyklaani
16.04.2013 19:27
Luku 4 Turha kuolema

Nuolaisin ylpeänä rintaani. Olin saanut soturinimeni ja tästä lähtien minut tunnetaan Pilkkuroihuna. Olin myös saanut oman oppilaan, Kuutassun. Naaras oli hopeanharmaa ja vaikutti ystävälliseltä. Ajatukseni katkaisi hempeä hihakisu:
”Pilkkuroihu, miten kaunis nimi!”
Käännyin ympäri ja kohtasin Hopeasulan katseen. Nuoren kuningattaren vieressä seisoi tämän kumppani Ratamolehti. Heidän kahden välissä istui pieni kissa.
”Kiitos kovasti.” Nau’uin ja kosketin Hopeasulan kuonoa. Sitten käänsin katseeni oppilaaseen.
”Kukas tämä komea yksilö on?” Kehräsin huvittuneena. Ratamolehti katsoi ylpeänä kollia.
”Hänen nimensä on Sadetassu.” Soturi maukui.
”Tervehdys, Sadetassu. Usko tai älä, saat mitä parhainta koulutusta emoltani, Haukansiiveltä.” Kerroin harmaavalkoiselle oppilaalle. Sadetassu nyökkäsi totisesti. Koska olimme pentutarhan vieressä, kuulimme hentoa vikinää.
”Minun on nyt mentävä. Muut pennut odottavat.” Hopeasulka naukui ja kosketti hännällään kumppaninsa kuonoa. ”Ja vielä kerran onnitteluni!”
Nyökkäsin ja katsoin naaraan menoa.
”Pilkkuroihu, haluaisitko olla hetken Sadetassun kanssa? Käyn metsästämässä.” Ratamolehti naukui.
”Kyllä minä voin, kunhan et viivy koko yötä. Velvollisuuteni on vahtia leiriä tämä yö, kuten tiedät.” Naukaisin huvittuneena. Kolli hymyili ja pujahti läheisen pesän taakse ja sieltä leirin suuaukolle. Huokaisin ja laskin katseeni Sadetassuun.
”Noh, mitäs haluat tehdä?”
Kolli tuijotti mietteliäänä tassujaan, kunnes nosti katseensa ja naukui:
”Mennään tapaamaan mestariani, en nähnyt häntä kuin vilahdukselta nimitystilaisuudessa. Hän katosi heti sen jälkeen.”
Nuolaisin tassuani peittääkseni huolestuneisuuteni.
”Hänellä, tuota, on hieman huolia.” Mau’uin lopulta.
Tomupennun katoaminen sai hänet särkymään, vaikkei hän sitä ulkoisesti näyttäisikään. Käänsin katseeni sivulle, jotta nuori oppilas ei huomaisi pientä kyyneltä poskellani. Sitten heilautin häntääni ja tassuttelimme sotureiden pesää kohti. Huhuilin emoani suuaukolta ja pian tämä asteli esiin.
”Sadetassu halusi tulla katsomaan sinua, kun ei sinua kuin vilaukselta nähnyt nimitystilaisuudessa. Hän on siis oppilaasi.” Lisäsin hiljaa nähdessäni Haukansiiven hämmentyneet kasvot.
”Tietenkin minä sen tiesin!” Naaras tiuskaisi. Luimistin korviani naaraan äänensävylle. Tuhahdin kuuluvasti ja tönäisin Sadetassua pois pesän luota.
”Nyt näit hänet.” Murahdin ja työnsin häntä eteenpäin.
”Tuota, luuletko että hän on hyvä mestari?” Oppilas takelteli, kun saavuimme samaan paikkaan mistä lähdimmekin.
”Ei hän aina ole tuollainen. Ja jos haluat, voin tulla oman oppilaani kanssa teidän harjoitustuokioille.” Mau’uin lempeästi. Juuri silloin Ratamolehti rynnisti luoksemme.
”Kas sinä tulit jo.” Naukaisin yllättyneenä.
”Kiitos, että pidit Sadepennulle seuraa.” Ratamolehti naukui hengästyneenä.
”Eipä mitään. Pentunne on oikein mukava.” Kehräsin huvittuneena. Käännyin ympäri häntä hulmuten ja kuljin saaliskasalle. Nappasin sieltä makoisan näköisen hiiren ja siirryin sivummalle syömään.
Aurinko laski laskemistaan ja kissoja siirtyi pesiin nukkumaan. Otin itselleni mukavan asennon ja olin siinä koko, pitkän yön.

------Aamulla------

Makasin väsyneenä leiriaukiolla, kun Mustatähti pöllähti ulos pesästä
”voit nyt puhua, Pilkkuroihu.” päällikkö naukui. Tämän musta sileä turkki kimalteli auringon valossa.
”Kiito. Käyn äkkiä metsästämässä ja sitten painun nukkumaan, jos käy.” Mau’uin haukotusten välistä. Mustatähti nyökkäsi.
Nousin venytellen ylös ja pinkaisin juoksuun. Raikas ilma ja tuuli leikkivät turkillani. Tämä olisi ensimmäinen metsästys soturina! Juoksin pitkin metsää ja ilman tuomat saaliiden tuoksut hellivät aistejani. Jokin tuoksu tuli kuitenkin yli muiden.
>Verta, paljon verta!<
Kauhusta suuret silmät kääntyivät läheisen puskan taakse. Astelin lähemmäksi ja tunnistin mustavalkoisen turkin. Se kuului kissalle. Astelin entistä lähemmäksi, aivan jäykkänä. pian tunnistin itse kissan.
”Ei! Multakorva!” Huusin avuttomana. Kolli pysyi velttona. Kyyneleet valuivat virtoimenaan poskilleni ja sitä etutassuille. Lysähdin alas ystäväni verisen ruumiin viereen.
Tämän ruumis oli raastettu joka paikasta. Karvatuppoja leijaili ilmassa, kun nuolin kollin turkkia puhtaaksi. Veren kirpeä maku pisteli kieltäni.
”Kuka lie teki tämän sinulle, saa rangaistuksen minun kynsieni kautta!” Sähisin raivoa täynnä olevalla äänellä. ”Lupaan sen.
Tuon sanottua kävin maate Multakorvan ruumiin viereen ja pistin silmäni kiinni. Vaivuin rauhattomaan uneen.

//Aika tönkkä, mutta ei voi mitää.

Vastaus:28 kp:tä! Hyvä tarina oli! :3

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeripentu,Jokiklaani
16.04.2013 17:19
-Käpälät vereen tahriintuneet, vereen viattomaan.
Jäljet tummanpuhuvat, vaan johtaa pois paikaltaan.
Verta maassa, verta taivaalla, verta viattoman kaikkialla.-

Tiikeripentu heräsi pentutarhassa. Tämä loppasi tavalliseen tapaansa Karviaispentua korvalle.
’’Hei mykkäläinen. muista, että meistä tulee piakkoin oppilaita. Juttele mukavia mestarisi kanssa, kun tulemme oppilaiksi.’’ naaras virnisteli.
Karviaispentu luimisti korviaan ja näytti siskolleen kieltä. Tiikeripentu oli mottaamassa Karviaispentua uudelleen, mutta kääntyikin pois.
>Sitä voisi mennä seikkailemaan leirin ulkopuolelle.<
Samassa oppilaspesästä pomppi kilpikonnakuvioinen naaras.
Tiikeripennun kasvoille levisi hymy.
’’Hei Taivastassu!’’
Taivastassu oli Tiikeripennun ainoa oikea ystävä, jonka kanssa tämä todella vietti aikaa. Naaras lähti Tiikeripennun kanssa minne tahansa tämä halusikin.
Vaikka Taivastassu oli oppilas ja Tiikeripentu vasta pentu, viihtyivät he yhdessä. Oppilaan sininen katse suuntautui Tiikeripentuun.
’’Tiikeripentu!’’ Taivastassu huudahti ja tassutteli nopeasti ystävänsä luo.
’’Taivastassu, mennään hiukan tutkimaan leirin ulkopuolelle.’’ Tiikeripentu supatti. Tottakai kilpikonnakuvioinen oppilas myöntyi. Kaksikko hiippaili metsään, lähelle Varjoklaanin rajaa.
’’Hyyh! Mikä löyhkä!’’ Tiikeripentu sihahti ja nyrpisti nenäänsä.
’’Hah! Se on varjoklaanin haju! Muuten, voisin opettaa sinulle pari tuoksuntunnistusta ja metsästystä, mitä oma mestarini on opettanut, käykö?’’ taivastassu naukui. Tiikeripentu nyökkäsi.
’’Noniin, mitä haistat?’’ Taivastassu kysyi kuin mikäkin mestari.
’’Hiiren hajun tunnistan…mutta tuota en tiedä.’’
Tiikeripentu sanoi.
’’Se on vesimyyrä. Koeta napata se!’’ Taivastassu hihitti ja näytti mallia, joka ei ehkä ollut paras mahdollisin. Tiikeripentu hiipi vesimyyrää kohti, ja loikkasi sitä kohti. Pikku heinänkorrenmussuttaja katosi pensaikkoon.
’’Hiirenpapanat!’’ Tiikeripentu ulvaisi turhautuneena ja paukautti jykevällä käpälällään maata.
’’Noh! Olet vasta pentu! Hei! ’’Taivastassu naukui ja lähti ohi vipeltävän oravan perään.
Tiikeripentu seurasi oppilasta niin lujaa kuin pääsi.
Kun tämä viimein saavutti Taivastassun, tämän kuonoon tulvahti sama, ällöttävä tuoksu.
’’Taivastassu! Taidamme olla varjoklaanin reviirillä! Hah!’’ oranssinruskea naaras nauroi, uhkarohkea kun oli. Taivastassun käpälissä oli eloton orava, mutta tämän silmät olivat lasittuneet kauhusta. Muutaman ketunmitan päässä hänestä oli varjoklaanin soturi.
’’Riistavarkaissa vai!?’’ kolli murisi paljastaen hampaansa.
’’E-en minä tahallani…se oli vahinko…saat pitää tämän, jos haluat…’’ Taivastassu vinkui täristen.
’’Saat tietää mitä mieltä olen riistavarkaista!’’ soturi sähisi ja paljasti kyntensä.
’’Ei! Se ei ollut Taivastassun syy! Tuo hiirenaivoinen orava rynnisti teidän puolellenne! Rankaiskaa sitä!’’ Tiikeripentu ärisi ja asettautui ystävänsä eteen.
’’Ei, Tiikeripentu! Älä uhmaa häntä…’’ kilpikonnakuvioinen oppilas miukui ja sulki silmänsä.
’’Pois tieltä pentu!’’ kolli sähähti ja paiskasi Tiikeripennun puskaan.
’’Taivastassu! Auh, minä tulen!’’ Tiikeripentu huusi yrittäessään päästä irti puskan oksista.
Tämä ei kestänyt kuulla kilpikonnakuvioiseen naaraan huutoa.
’’BLÄÄÄÄRGHHHH!!!!!!!!!!!’’

Kun Tiikeripentu viimein pääsi ulos puskasta, tämä näki kilpikonnakuvioisen oppilaan makaavan velttona maassa. Tämän kynnet olivat ulkona, ja suu kivuliaassa irvistyksessä. Naaraan siniset silmät olivat lasittuneet, ja ne tuijottivat tyhjyyteen. Kurkku oli raa’asti auki revitty, ja verta oli kaikkialla.
Maassa, puun kyljessä, ja varjoklaanilaisesta soturista oli jäljellä vain varjoklaaniin johtavat käpälänjäljet.
Tiikeripentu juoksi Taivastassun ruumiin vierelle, ja kosketti ystäväänsä. Tiikeripentu tunsi suurta surua, mutta ei hennonut itkeä. Tämän maine kielsi sen.
Naaras pinkoi leiriin, ja kertoi päällikölle tapahtuneesta. Muutama soturi lähti hakemaan Taivastassun ruumista, ja Tiikeripentu määrättiin pysymään pentutarhan sisäpuolella koko loppupäivän, ilman ruokaa. Tiikeripentua ei surettanut ruoattomuus, sisälläolo tai rangaistus, vaan kerrankin se, että hän oli menettänyt ystävän.

//Eili toi Taivastassu on vaan ittekeksitty tyyppi//
Vastaus:Juu, 20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Koivutassu, Varjoklaani
16.04.2013 15:25
Istuin oppilaidenpesän edustalla. Minusta oli juuri tehty oppilas. "Tule Koivutassu!" kuulin mestarini, Hunajaturkin kutsuvan minua. Nousin seisomaan ja venyttelin, ja lähdin kipittämään Hunajaturkkia kohti. Lähdimme kahdestaan leirin tunnelin kautta metsään, jossa tassuni opposivat suohon. "Äh!" tuhahdin, kun Hujanaturkki jäi odottamaan minua kärsivällisesti. Kun olin saanut itseni irti, lähdin taapertamaan mestarini perään. "Tulithan sinä!" Hunajaturkki huomautti, ja kissat lähtivät jatkamaan matkaa.

"Tämä on haaskala. Täälrä löytyy paljon rottia", Hunajaturkki informoi, ja katselin outoa leiriä, jossa oli kaksijalkojen pesiä ja roskia. "Miltä rotat maistuvat?" kysyin. "Hmm... no, sitä on vaikea kuvailla. Maista itse, kun saamme kiinni rotan!" Hunajaturkki huitaisi minua leikkisästi lapaan, ja lähti loikkimaan kivien yli haaskalan aitaa kohti. Minä viiletin perässä miten parhaiten taisin. "Minä näytän, miten rottia kuuluu vaania! Kuten hiiretkin, rotat kuulevat maan värähtelyt. Siksi siis astu mahdollisimman kevyesti", mestarini kertoi, ja näytti liikkeen. Näytti kuin Hunajaturkki olisi leijunut maan päällä, ja yritin tuloksetta matkia hänen liikettään. "Kyllä se joskus onnistuu", Hunajatukrkki lohdutti, ja nyökkäsi lohduttavasti.

//Pitää lopettaa, kun pitää lähtee harrastuksiin...\\
Vastaus:10 kp:eetä, ja ei se haittaa
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sadepentu/tassu
16.04.2013 14:36
.:oppilaaksi:.
Sadepentu heräsi sisarustensa vieressä pentutarhassa ja haukotteli makeasti. Pentujen emo Hopeasulka oli lähtenyt juuri hakemaan kaikille syötävää.
Pian hopean värinen naaras palasi suussaan kylliksi tuoresaalist kaikille. Sadepentu oli ottamassa pulskan hiiren, kun Jääepntu loikkasi kollin päälle ja kaappasi jäniksen aivan veljensä kuonon edestä.
-Hei! Se oli minun! Sadepentu kimpaantui ja läimäsi tassullaan siskonsa kumoon ja riuhtaisi kanin tuolta.
Sadepentu meni aivan tarhan takimmaiseen nurkkaan syömään kania, saadakseen syödä sen rauhassa.
Kolli haukkasi suuria paloja kanista ja nielaisi ne ripeästi. Piakoin koko kani oli syöty ja Sadepentu nuoleskeli kylläisenä huuliaan aikeena käydä nokosille, kun kollin muut sisarukset säntäsivät tuon nurkkaan ja kaatoivat kumoon nauraen ja kikattaen.
Sadepentu murahti ja kova leikki taistelu alkoi. Kaikki neljä pentua pyörivät yhtenä isona karvapallona ympäri ja taas ympäri pentutarhaa.
-Rauhoittukaas nyt. tyynnytteli emo pienokaisiaan.
Mutta pennut siitä viis veisasivat, painivat vain ja kun pennut eivät ottaneet emonsa käskyä kuuleviin korviinsa, Hopeasulka nappasi jokaisen pennun pois toistensa kimpusta.
-Kuunnelkaas nyt! Hopeasulka naukaisi pennuilleen, jotka olivat juuri aloittamassa uutta leikkiä.
-teistä tulee aivan piakoin oppilasita ja haluattehan näyttää silloin hyvältä? Hopeasulka maukui kärsivällisesti.
Kaikki pennut nyökkäilivät silmät sädehtien.
-Minusta tulee kaikista paras soturi ikinä! Jääpentu naukaisi iloisena.
-Eipäs vaan minusta! Varjopentu mourusi!
-Minustahan! Pajupentu ulvoi väliin.
-Äh! Älkää luulko! Minusta se klaanin paras soturi tulee! Sadepentu mourusi ja oli lähellä, ettei syntynyt tappelua.
Hopeasulka puuttui asiaan ja suki jokaisen pienokaisen turkit kiiltäviksi.
-Nyt te kaikki olette tosi komeita ja sieviä! Hopeasulka naukui pennuilleen saatuaan kaikkien neljän turkit suittua.
Juuri sillä hetekellä klaanin päälikkö Mustatähti tuli tarhaan ja maukui:
-Hyvä, pentusi taitavatkin olla jo valmiina.
Hopeasulka nyökkäsi ja alkoi johdattaa pentuja ulos tarhasta suurkiven juurelle.
Päälikkö kutsui klaanin koolle ja aloitti nimitysmenot nimittämällä Jääpennun oppilaaksi. Sitten tuli Pajupennun vuoro ja sen jälkeen Sadepennun ja viimeisenä Varjopentu nimitettiin oppilaaksi.
Klaani tervehti uusia oppilaita huutamalla noiden nimiä muutamaan kertaan.
Illan lopuksi Sadetassu, Jäätassu, Pajutassu ja Varjotassu suuntasivat oppilaspesään nukkumaan.
Vastaus:Eihän Jääpennusta, pajupennusta ja Nopsa-/Varjopennusta voi tulla vielä oppilaita? 20 Kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskolehti,jokiklaani
16.04.2013 13:48
Ruskolehti suki kumppaninsa päälakea.
"Minun täytyy nyt lähteä partioon." Kolli maukui ja sukelsi ulos pesästä.
"Tervemenoa!" Tämä kuuli Tiikeripennun ärsyyntyneen äänen.
Ruskolehti jolkotti muiden partiolaisten seuraan.
He kiersivät rajat ja metsästivät syötävää.
Oranssinruskea kolli näki ''veljensä'' , Kotkankiidon, surkean pienen saaliskasan vierellä.
" Hei Kotkankiito" Ruskolehti huudahti.
Ruskea kolli käänsi kasvonsa soturia kohti.
" Kaskas! Kukas se vihdoin malttaa pysyä poissa pentutarhasta!" Kotkankiito naukui ilkikurisesti ja virnisti. Ruskolehti katsoi nolona tassuihinsa. Kun hän vilkaisi jälleen Kotkankiitoon,tämä vaihtoi kieliä kumppaninsa Sulkaturkin kanssa. Ruskolehti jätti parin rauhaan,ja meni itse purolle. Matalassa vedessä kalat näkyivät helposti. Hopeakylkinen suomulöntti ui rattoisasti ohi,ja Ruskolehti nappasi sen.
>Vien tämän kuningattarille.< kolli päätti ja suuntasi kohti kuningatarpesää.
// anteeksi lyhyys,oon kännykällä :(//
Vastaus:10 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salamatassu, Varjoklaani
15.04.2013 22:08
"Käykää näyttäytymässä parantajalla" käski Arpitähti minulle ja Punatassulle, kun palasimme leiriin. Aurinko oli silloin ja melkein laskenut puiden taakse. Linnut olivat lopettaneet laulunsa ja metsä valmistautui kylmään Hiirenkorvan aja yöhön. Tai, ei se yö nyt niin kylmä ollut nyt, mutta Lahtikadona... Auringon punaoranssit säteet valaisivat vielä hetken maata. Kohta viimeinenkin säde kuitenkin häviäisi, antaisi tilaa kuulle ja tähdille. Nyökkäsin päälikölle ja käänyin Punatassun suuntaan. Kolli istuskeli vieressäni ja nuoli haavojaan. Kollin otsassa oli pahan näköinen syvä haava, josta vuosi vieläkin verta ja vasemmasta korvasta puuttui palanen. Muuta sitten ystävälläni ei ollut, jos ei lasketa naarmuja ja puremia. Niitä oli kaikilla. Kuin kokeneilla sotureilla, niin ihan kokenemattomilla oppilailla esimerkiksi minulla. Olin Varjoklaanin nuorin soturioppilas. Tutkin hetken itseäni. Kyljessä minulla oli syvä ja pitkä arpi, joka vuosi vieläkin verta. Sitten takatassussan oli suuri puremanjälki ja... ja ei oikeastaan mitään muuta. Naarmuja ei lasketa. Niitä oli minulla kyllä tosi paljon. Selässä, kyljissä, vatsassakin oli pari. Huokaisin. Näköjään pitää mennä parantajalle. Tönäisin tassullani Punatassua. Kolli nosti ärtyiset silmänsä minuun.
"Tule!" maukaisin ja lähdin tallustelemaan parantajanpesälle, jossa meitä odottivat jo Myrskytassu ja Nuhanenä. Kuulin, kuinka takanani Punatassu huokaisi ja lähti seuraaman minua. Hymyilin ja astelin sisään pimeään parantajanpesään. Myrskytassu sitoi juuri hämähäkin seittiä Kuplahännän takatassuun. Nuhanenä sen sijaan sekoitteli yrttejä pesän nurkassa. Pesässä oli Nuhanenän, Myrskytassun ja Kuplahännän lisäksi vain Haukankatse ja Hunajaturkki. Molemmat kissat istuivat sammalpedillään ja nuolivat haavojaan. Punatassu tuli sisään perässäni. Kun Nuhanenä huomasi, että hänelle tuli uusia potilaita, kolli nousi ylös ja katsahti meihin. Hetken hän vain katseli meitä sivusta, kunnes lopulta naukaisi:
"Nuolkaa ensin haavanne puhtaiksi, ja tulkaa sitten tänne" Sen sanottua parantaja laskeutui taas sekoittamaan yrttejä. Vaihdoimme Punatassun kanssa katseita, mutta tottelimme. Tassuttelimme keskelle olevien sammalpetien luo, joiden päällä aloimme peseytyä. Suolainen veren maku käväisi kielelläni, kun nuolaisin syvää haavani kyljessä.
"Yök!" Irvistin,mutta jatkoin peseytymistä. Kun turkkini oli puhdas punertavasta verestä, nousin ylös ja kävelin sitten Nuhanenän luo. Matkalla, kyljessäni oleva syvä haava aukeni hiukan ja verenvuoto alkoi taas. Murahdin jotain epämääräista, kaaduin maahan ja rupesin sukimaan sitä kohtaa, mistä suolaista verta tuli.
"Tässä hämähäkinseittiä. Se pysäyttää verenvuodon." Säikähdin hieman, kun kuulin yläpuolellani Myrskytassun äänen. Nostin katseeni kolliin. Parantajanoppilas piteli suussaan tukon hämähäkin seittiä.
"Kiitos!" kiitin oppilasta ja otin tukon tassuuni. Painoin sen haavani vasten ja jäin odottamaan. Ihme. Myrskytassu oli oikeassa! Verenvuoto oikeasti pysähtyi jonkin aikaa kuluttua! Nyökkäsin Myrskytassulle ja tämä nyökkäsi takaisin, jonka jälkeen lähti tarkastamaan Hunajaturkkia. Kun verenvuoto oli lopullisesti pysähtynyt, nousin varovaisesti ylös ja kiiruhdin Nuhanenän luo, joka jo tarkasti Punatassua.
"Hmm... Ei mitään vakavaa... Paitsi tuo korvasi. Siitä puuttuu palanen. Laitan sen ympärille nyt vähän hämähäkinseittiä, niin verenvuoto pysähtyy" parantaja kertoi ja laittoi hämähäkinseittiä Punatassun korvaan.
"Noi!" maukaisi parantaja, kun oli tarkastanut Punatassun kokonaan "Tule sitten huomenna aamulla näyttämään korvasi minulle" hän naukaisi vielä kollille ja kääntyi sitten minuun suuntaan.
"No niin. Katsotaanpa" hän maukaisi ja aloitti tarkastuksensa.
"Hmm. Ei mitään vakavaa. Tule sitten huomenna kumminkin näyttämään minulle tuota kyljessä olevaa syvää haavaa. Se ei näytä hyvältä.." parantaja maukaisi minulle. Nyökkäsin.
"Hyvä on" Sitten käänyin Punatassun suuntaan.
"Tule. Mennään nukkumaan!" naukaisin sille ja lähdin tassuttelemaan kohti ulospääsyä. Ennen kuin astuin ulos, käänyin ja naukaisin kiitokseni Nuhanenälle. Ulkona oli jo pimeätä. Kuu ja tähdet valaisivat tyhjän aukion. Yksinäinen Setrisydän istui leirin sisänpääsyn edessä, ja vartioi leiriä. Kävelimme Punatassun kanssa tuoresaaliskasalle, josta otimme mukaan vesimyyrän ja oravan ja lähdimme kipittämään oppilaidenpesään. Pesässä olikin vielä pimempää kuin ulkona. Laskeuduin sammalpetilleni, joka sijaitsi aivan nurkassa ja aloin syödä oravani. Kun orava oli syöty, kipehdin selälleni makaaman ja aloin muistella päivän tapahtumia. Muistelin tänäpäivistä taistelua. Mieleeni palautui taas se naaras, jonka kanssa taistelin ja jonka olin melkein tappaa. Hyvä että tajusin aijoissa mitä olen tekemässä. Nielaisin ja suljin silmäni. Kohta vaivuin rauhalliseen uneen.
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sadepentu, Myrskyklaani
15.04.2013 20:45
Päivät kuluivat pentutarhassa rattoisasti sisarusten kanssa telmien. Välillä emo päästi pennut myös ulos, mutta vain vähäksi aikaa. Sadepentu olisi halunnut viettää ulkona enemmänkin aikaa, mutta emo ei vain antanut ja se oli nuoren kollin mielestä kurjaa.
-Mutta saathan sinäkin olla enemmän ulkona! kolli vastusteli emolleen, kun Hopeasulka paimensi pentuja sisälle tarhaan.
-Äläs nyt. Hopeasulka tyynnytteli pentuaan.
-Sitä paitsi tänne on tulossa muuan oppilas teitä katsomaan. Hopeasulka lisäsi ylpeästi ja tökkäsi Sadepennun sisälle pentutarhaan.
-Hei! Tuo ei ollut reilua! nuori kolli sihisi emolleen kiukkuisena.
-Anteeksi. Hopeasulka maukui pennulleen pahoittelevaan sävyyn, muttei siltikään voinut peittää ilkikurista virnettä kasvoiltaan.
Sadepentu tuhahti ja asteli sisarustensa vierellä.
-Nyt suitaan teidät oikein näteiksi! Hopeasulka leperteli pennuilleen alkane sukia ensin Varjopentua hellästi. Saatuaan Varjpennun turkin suittua kiiltäväksi, emo siirtyi Jääpentuun ja suki tuon sekaisin olevan turkin siistiksi.
-Nyt sinä! Hopeasulka naukaisi Sadepennulle tuota lähestyen.
Hopeasulka alkoi sukia nuorta kollia pitkin rauhoittavin nuolaisuin.
Sadepentu rentoutui täysin ja Hopeasulan siirryttyä Pajupennun turkin kimppuun, Sadepentu kömpi ylös ja tuhahti pienesti.
Silloin pentutarhan suulta alkoi kuulua rapinaa ja esiin astuivat Ratamolehti ja joku oppilas.
-Tämä tässä on Pilkkutassu! Ratamolehti esitteli ja Pilkkutassu viurnisti hilpeästi pentujen edessä.
-Ovatpa ne somia! naaras henkäisi pentuja katsellen ja Ratamolehti nyökkäsi silmät ylpeyttä sädehtien.
Pilkkutassu maukui:
-Eivätkös ne ole jo pian kuusi kuuta vanhoja?
-Kyllä vain. Ratamolehti maukui nyökytellen.
-Niin aika kuluu kyllä nopeasti. puuttui Hopeasulka puheeseen.
-Mutta minun on nyt lähdettävä harjoituksiin. Koulutus kutsuu. oppilas maukui hiljaa ja sujahti ulos tarhasta.
-Olipas mukava saada vieraita. Hopeasulka maukui ja Ratamolehti nyökytteli vieressä.
-Haen sinulle ja pennuille syötävää, nehän saavat nyt jo ensimmäiset tuoresaaliinsa. Ratamolehti naukaisi ja sujahti hänkin ulos tarhasta ja palasi pian hampaissaan jänis ja kaksi hiirtä, yksi orava ja yksi vesimyyrä.
Kolli laski riistan maahan ja poistui antaakseen pentujen ja emon syödä rauhassa.
Sadepentu nappasi nopeasti itselleen pulskan hiiren ja upotti epäröimättä hetkeäkään hampaansa hiiren mehukkaaseen lihaan.
Kolli haukkasi suuren palan hiirestään ja nielaisi sen.
-Tämä on ihan mahtavan hyvää! Kolli henkäisi ja hotki loput hiirestä yhdessä hujauksessa.
Kaikki muutkin pennut saivat pian syötyä ja käpetyivät emonsa vatsaa vasten ja nukahtivat piakoin.
Vastaus:20 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupentu
15.04.2013 19:18
"Hänellähän oli onnea. Runsaastikkin." Lumisydän sanoi jostakin. Olin ilmeisesti aivan kunnossa. Jos mukaan ei oteta pientä kipua takajalassa. Ei se ollut murtunut tai mitään, mutta siltikin. Tunsin kuinka Lehväpilvi nosti minut ilmaan ja kantoi sitten pentutarhaan. Muut pennut oli nimitetty juuri oppilaiksi ja minulla oli hyvinkin tylsää.
"Ei hätää. Kyllä sinutkin nimitetään oppilaaksi ihan pian. Täytät huomenna auringonlaskun aikaan kuusi kuuta!" hän sanoi ja nuolaisi minua.
"Ai niinkö?" kysyin innoissani. Emoni nyökkäsi ja kävi sitten nukkumaan.
"Mutta tulehan nyt tänne nukkumaan että jaksat."
"Eikä, ei vielä!" sanoin harmistuneena.
"Juu juu. Kyllä vain. Nyt nukkumaan!" emoni tiuskaisi. Mahani vastasi kielteisesti. Lehväpilvi katsoi minua huvittuneena ja alkoi kehrätä.
"Vai tuosta sinulla olikin kyse. Odota hetki." hän sanoi ja katosi pesän ulkopuolelle. Yhtäkkiä minusta alkoi tuntua oudolta. Katsoin pentutarhan nurkkaan ja olin näkevinäni vilauksen kiiluvista silmistä. Kun Lehväpilvi asteli sisään, silmät katosivat ja eteeni mätkähti jotain.
"Kokeilehan syödä tätä." hän sanoi.
"Mitä se on?" kysyin hämmästyneenä.
"Maista. Se on hiiri." hän sanoi. Nuuhkaisin varovasti pientä otusta ja upotin sitten hampaani herkullisen tuoksuiseen hiireen. Kun hetki oli kulunut, olin jo ahminut hiiren ja köllähtänyt Lehväpilven viereen nukkumaan.

JATKUU.. Tälläne jännä.
Vastaus:15 kp:tä. Ja olet nyt oppilas! Mutta muista nimen perään aina oman hahmosi klaani!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sadepentu, Myrskyklaani
15.04.2013 19:11

Sadepentu heräsi emonsa Hopeasulan vierestä ja kuuli pentutarhan ulkopuolelta taistelun ääntä. Sieltä kuului kissojen sähinää ja kovaa ulvontaa.
Jokin toinen klaani oli tainnut hyökätä leiriin. >Harmi etten minä ole vielä soturi.< Sadepentu ajatteli harmistuneena katsellessaan nukkuvia sisaruksiaan. Jopa hänen emonsa nukkui.
>Tylsiä katteja.< kolli ajatteli.
Taistelun melskeen äänet alkoivat pikku hiljaa vaientumaan, mikä tarkoitti taistelun lähenevän loppuaan. Sadepennusta oli jotenkin tylsää vain maata siinä ja kuunnella sivusta taistelua.
Lopulta tuli melkein kokonaan hiljaista. Taistelu oli siis päättynyt. Kollin emo alkoi heräillä unestaan ja nousi haukotellen pystyyn. Se havahdutti hereille myöskin Sadepennun muut sisarukset, kun heidän emonsa nousi ja he kaatuivat vatsalleen maahan, koska olivat nojanneet Hopeasulkaan.
Pentutarhan suuaukolta kuului rapinaa ja esiin astui pentujen isä Ratamolehti, joka tassutteli Hopeasulan luokse ja kosketti tuon kuonoa omallaan.
-Oletko jo miettinyt pentujen nimiä? Ratamolehti naukui kehräten.
Hopeasulka nyökkäsi ja maukui: -Olen.
Hopeanharmaa naaras käveli pentujen eteen ja kosketti yhden pennun päälakea kuonollaan.
-Tämä tässä on Jääpentu. Hopeasulka naukui ja asteli seuraavan pennun kohdalle.
-Ja tämä on Sadepentu. Naaras maukui.
-Ajattelin että sinä saisit nimetä nämä kaksi muuta pentua. Hopeasulka maukui.
Ratamolehti nyökkäsi ja asteli kahden viimeisen pennun luokse ja kosketti toisen päälakea kuonollaan maukuen:
-Tämä tässä on Pajupentu ja tämä.. Ratamolehti maukui ja mietti hetken toisen pennun nimeä.
-Varjopentu! Kolli naukui silmät säihkyen keksittyään nimet kahdelle pennulle.
Hopeasulka nyökkäsi hyväksyvästi ja asettui makuulle sammalvuoteelle pentujen eteen.
Sadepentu alkoi muiden pentujen tapaan imeä tarmokkaasti maitoa.
Pennut lopettivat maidon juomisen yksitellen ja kävivät nukkumaan. Sadepentu nukahti melko pian.

--Aamulla--

Sadepentu heräsi jälleen kerran ennen muita pentuja ja emoaan. Aamuauringon kirkas valo siivilöityi pentutarhaan pensaan läpi valaisten pentutarhan niukalla valolla. Pian Sadepennun sisaruksetkin heräsivät ja alkoivat telmiä keskenään.
Sadepentukin liittyi sisarustensa ilonpitoon ja nautti joka hetkestä.

//Paljon kp:eita!!
Vastaus:15 kp:tä. Antaisin 20 kp:tä, mutta en halua, että Sadepennusta tulee heti oppilas...

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salmatassu, Varjoklaani
15.04.2013 18:40
Hiirenkorvan ajan aurinko nousi oppilaidenpesän ylle ja hetätti minut. Oikeastaan aurinko ja lintujen laulu ei ollut ainoat asiat jotka herättivät minut juuri sinä päivänä. Leiriaukiolta kantautui muiden klaanilaiseni jännittyneitä ääniä.
"Miksi he tuolla tavalla metelöivät? Jotkut haluavat vielä nukkua!" mutisin, kierähdin toiselle kyljelleni ja peitin pienet korvani mustilla tassuillani.
"Niin, ne jotka eivät haluaa taisteluun!" kuulin Punatassun kiljaisuun. Oppilas ponkaisi ylös sammalpediltään ja kiiruhti ulos.
"Toivottavasti minä pääsen! Toivottavasti..." hän toisteli jännittyneesti. Otin tassut pois korvien edestä.
*Taisteluun?!* Siinä samassa muistin kaiken, mitä Arpitähti, Varjoklaanin päälikkö ja mestarini oli sanonut eilen.
"Taisteluun!" kiljaisin ja ponkaisin salamanopeasti ylös.
"Olenpa minä hajamielinen! Miten pystyin unohtaaman, että tänään me hyökätään Myrskyklaaniin?!" maukaisin kärsimättömästi ja pinkaisin ulos pesästä, jättäen väin polypilvet sinne, missä vielä pari sekuntia sitten makasin tassut korvien edessä. Hyppäsin esiin oppulaidenpesästä ulos. Aurinko paistoi korkealla taivaalla ja sai minut siristämään. Katselin siristyneillä silmillä aukiota. Melkein kaikki soturin ja oppilaat olivat keräntyneet Arpitähden ympärille. Hymyilin kärsimättömästi ja kiiruhdin Punatassun petään, mestarini luo. Niin kuin arvasinkin, Arpitähti valitsi sotureita ja oppilaita taisteluun. Valitettavasti en ehtinyt kuulla kuka menee siihen taisteluun, koska kun saavuin Arpitähden lue, hän oli jo lopettanut puheensa ja valmistui lähtemään. Jarrutin tassut liukuen sulenneess lumessa Arpitähden viereen.
"Pääsenkö minä siihen taisteluun?! Pliis!" naukaisin päälikölle. Arpitähti laski tummanvihreät silmänsä minuun ja nyökkäsi.
"Jihuu!" Hyppäsin niin korkeasti ilmaan, kuin vain pystyin.
"Entä Punatassu?" Punatassu oli yksi minun parhaista kavereistani ja siksi tietysti halusin, että kolli lähtisi myös taisteluun, kanssani. Punertavan ruskea kolli juoksi viereeni, Arpitähteen eteen, ja nosti katseensa päälikköön.
"Pääsenkö?" hän kysyi anelevasti. Arpitähti siristi silmänsä ja katseli oppilasta hetki tuumailevasti. Lopulta hän huokaisi ja nyökkäsi.
"Tällä kertaa"
"Jee!" huusimme Punatassun yhteen ääneen. Arpitähti muruahti, kääntyi ja alkoi tassuttella ulos leiristä, soturit perässään.
"Tulkaa sitten!" hän murahti vielä meille, ennen kuin katosi metsään. Vaihdoimme Punatassun kanssa innostuneita katseita ja pinkaisimme ottamaan mestarini kiini. Metsässä oli rauhallista. Sielä täällä näkyi valkoisia lumikinoksia. Kaikkialla oli lätäköitä. Jotta minulla ei olisi liian tylsä, hypin lätäköiden yli. Punatassu seurasi perässä. Yhden suuren lätäkön eteen minun oli pakko pysähtyä, jännittää lihakseni kunnolla. Kaaressa hyppäsin lätäkön yli ja laskeuduin pehmeästi maahan. Punatassu, joka oli minua vähän vanhempi hyppäsi helposti sen saman lätäkön yli ja tuli viereeni. Nyökkäsin kaverilleni ja jatkoimme matkaa Keltaturkin perässä.

Kun saavuimme Ukkospolulle kitkerä hirviöiden löyhkä tulvahti sieraimiini ja minun oli pakkoirvistää.
"Yök!" maukaisin ja pysähdyin muiden sotureiden viereen. Hirviöt ajoivat kovaa vauhtia sinne tänne. Irvistin vielä kerran.
"Ylitetään Ukkospolku vuorotellen" huusi Arpitähti.
"Ensin oppilaat!" hän käski. Katsahdin Punatassuun. Kollin turkki oli sojollaan. Tunsin hänen pelontuoksun sieraimissani. Käänsin katseeni takaisin Ukkospolkuun ja jännitin lihakseni.
"Nyt!" Arpitähden huudon kuultua ponkaisin juoksemaan Ukkospolun yli. Tunsin Punatassun juoksevan täyttää vieressäni. Jostakin alkoi kuulua hirviön jyrinää. Kauhu valtasi minut. Huomasin sivusilmälläni, kuinka Punatassun silmät laajentuivat pelosta. Nielaisin tyhjää.
"Vielä vähän..." huokaisin. Keräsin loput voimata ja hyppäsin ruohikolle. Ja juuri sopivalla hetkellä. Hirviö jyrisi ohitseni jätteän pölypilven jälkeensä. Sähähdin peloissani ja kaaduin maahan haukkomaan henkeä. Koska olin kaikista oppilaista nuorin, olin siksi myöskin hidas, vaikka omistin erityisen pitkät tassut. Kohta sydämmeni rauhoittui ja kauhu lähti hiljalleen pois. Henkäisin vielä kerran syvään ja nousin ylös tassut täristen. Sillä aika kun makasin maassa, kaikki muutkin Varjoklaanilaiset olivat jo juosseet Ukkospolun yli ja odottivat nyt minua. Mestarini, Arpitähti käveli luokseni.
"Kaikki hyvin?" hän kysyi. Loin vihaiseen katseen mestariini, mutta ääneen vain sanoin:
"J-joo"
"Hyvä" maukaisi mestarini ja kääntyi "Jatketaan sitten matkaa!" hän käski ja lähti johtamaan klaaniaan kohti Myrskyklaanin leiriä. Punatassu tuli luokseni.
"Tule, mennään!" hän naukaisi. Nyökkäsin ja tassuttelin kaverini perässä. Myrskyklaanin reviirillä oli paljon enemmän puita, kuin meidän reviirillä. Lunta oli vähemmän ja lintujen laulua kuului kaikkialla. Tassuttelimme hiljaa puiden lomasta, kohti Myrskyklaanin sydäntä.

"Varjoklaani hyökkää!" kuului aukiolta kiljaisu, kun rynnistimme sisään Myrskyklaanin leiriin. En kuunellut mitä päälikkö yritti sanoa minulle taktiikasta, vaan hyppäsin heti ensimmäisen Myrskyklaanilaisen niskaan. Se oli oppilas. Aloin raadella sen selkää terävillä kynsilläni. Oppilas rääkäisi ja yritti heittää minut pois selästä, mutta minä vain työnsin kynteni syvemmin kollin lihaan. Yhäkkiä kolli jähmettyi ja rentoutui.
*Voitinko minä?* ehdin vain ajatella, ennen kuin kolli ponkaisi ilmaan ja kaatui sitten selälleen maahan ja minä tietysti jäin sen alle.
"Uff!" Ilmat lähti ulos keuhkoistani. Sillä aikaa kun makasin maassa ja haukoin henkeä, kolli ponkaisi taas pystyyn ja hyppäsi sitten minun päälle. Ehdin juuri ja juuri kierähtää pois kollin alta. Vasta nyt tunnistin kollin. Se oli Lukkitassu. Oppilas murisi minulle. Sitten hän katseli ympärilleen ja juoksi pois, auttamaan klaanilaista. Murahdin iloisesti ja nousin ylös. Katselin hetken ympärilleni, ennen kuin huomasin ruskean naaraan, jolla oli mustia laikkuja ja vihreät silmät. Hymyilin ja hyppäsin naraan niskaan. Naaras kiljaisi yllätyksestä. Hyppäsin salamanopeasti pois naaraan selästä ja kaadoin sen maahan. Sitten hyppäsin taas ylle ja laitoin painavan tassuni hänen rinnalle. Nostin toisrn tassuni ilmaan ja paljastin kynnet. Kaunis naaras siristi silmänsä ja valmistautui samaan kohtalokkaan iskuun. Pidin tassuani hetken naaran kurkun yllä, mutta sitten laskin sen ja hyppäsin naaran päältä. Naaras avasi silmänsä ja katsahti ihmeettelevästi minuun. Heilautin vain hännälläni.
"En ole niin julma että tappaisin naaraita, oppilaita" maukaisin hänelle. Naaras vain nyökkäsi ja sipaisi hännällään kuonoani. Katsahdin häneen vihaisesti ja hävisin sitten taistelevien kissojen sekaan.

"Peräännytään!" kun kuulin Arpitähden huudon, hyppäsin epäröiten oppilaan, jonka kanssa mitelin, päältä ja juoksin vihaisesti pois Myrskyklaanin leiristä. Kuulin kuinka Myrskyklaanilaiset huutelivat jotakin vihaisesti meidän perään. Sähähdin ja katosin metsään.
Vastaus:Hyvä aloitus tarina, 30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunter, erakko
15.04.2013 17:55
-Pärjäätkö sinä? Kati kysyi. -Et ainakaan näytä siltä....
-Kyllä minä pärjään, vastasin ähkäisten.
Tassuttelimme hiljaa pienen puron luokse. Kati ojensi kaulaansa kohti puroa. Sitten hän alkoi juoda.
Katselin häntä, kun kieli lipoi raikasta vettä ja välillä nuolaisi huulia.
Hymähdin, mutta synkistyin sitten, kun näin muita kissoja. Taistelun haluni nousi takaisin pintaan vaikka juuri olin taistellut ja melkein menettänyt henkeni. Silloin muistin äitini, hohtavan, valkoisen ja kauniin naaraan. Hahmo oli hymyillyt minulle, sekä hyvästellyt minut. Silmäkulmaani ilmestyi pieni pisara, joka tippui maahan.
Puistin päätäni ja kuiskasin:
-Kati! Muita kissoja!
Painuin matalaksi. Katikin lopetti juomisen ja höristi korviaan. Hän ei nimittäin nähnyt mitään.
-Miten niin? En näe ketään! Näetkö omiasi, vai olenko minä sokea? hän kysyi.
-Tuolla pusikossa! He ovat huomanneet meidät.... kuiskasin.
Kati tarkasteli ympäristöä. Lopulta hänen silmänsä kohdistuivat pusikkoon jossa väijyi kaksi kissaa. Ne olivat matalina ja korvat luimussa.
-Häivytään, Kati kuiskasi ja me nelistimme pois.
Minusta silti tuntui, että ne seurasivat meitä. Se lisäsi taistelun haluani.

Jatkuu....
Vastaus:14 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirsikankukka, Myrskyklaani
15.04.2013 15:29
Kirsikankukka hiipi varovaisesti leiriin. Hän oli näkevinään lehdenvihreän silmäparia oppilaiden pesän sisällä. Kirsikankukka huokaisi ja työnsi sotureiden pesään.

Aamulla

Kirsikankukka heräsi kuonon töytäisyyn. Harmaaraita nousi ylös hänen vieressään. "Anteeksi, kun heräsin. Lähden aamupartioon", harmaa kolli naukui pahoittelevasti ja sukelsi ulos. Hän näki vilauksen oppilaistaan Pihlajatassusta, joka keskusteli kiivaasti Lumikkotassun kanssa. Jokin heidän jännittyneisssä sanoissaan sai Kirsikankukan karvat kihelmöimään pahaenteisesti. Samassa varoitushuutp kajahti leirin suulta. "Varjoklaani! Varjoklaani hyökkää!" Kuului ulvaisu, ja aamupartio rynnisti leiriin. Aivan heidän kannoillaan rysähti leirin aukiolle Varjoklaanin hyökkäysjoukko. Kirsikankukka sähähti ja paljasti kyntensä. Hän loikkasi harmaan luisevan Kolin, Setrisydämen niskaan. Taistelu räjähti käyntiin. Mustat
Heti loikki aukiolle ja ulvoi rohkaisua sotureille. Kirsikankukka murisi ja potkaisi Varjoklaanin kissan syrjään. Hän kynsi ja ulvoi edes huomaamatta, kenen iski hampaansa. Hän näki vieressään Ratamolehden ja Juovatassun, ja Pihlajatassu kamppaili lähistöllä kaksi kertaa itsensä kokoisen kissan alla. Kirsikankukka kääntyi ja ponkaisi oppilasta kohti, mutta jokin rysähti hänen kylkeensä. Kirsikankukka irvisti ja yritti kammeta itsensä jaloilleen. Mutta kissa syöksyi jo kohti naaraan niskaa. kirsikankukka potkaisi lujaa takajaloilaan, kuten Harmaaraita oli opettanut. Sitten hän loikkasi Pihlajatassua kynsiään Varjoklaanin Kolin niskaan. Soturi ulvahto ja kierähti selälleen niin, että Kirsikankukka jäi puristuksiin. Samassa Pihlajatassu pelmahti näkyviin Lumikkotassun kintereillään, ja he kynsistä ja purivat Kolin paljastettua vatsaa. Kirsikankukka vääntyisi irti ja veti kyntensä soturin pään editse. Kissa vinkaisi ja kompuroi pois. "Hyvä, Pihlajatassu!" Kirsikankukka ulvahti oppilailleen ja syöksyi takaisin taisteluun.

Kirsikankukka ontui kohti parantajaa. Lumisydän kirjaili jo kissojen haavoja ja naarmuja. "Mikä on pahin", parantaja kysyi. Kirsikankukka osoitti syvää viiltoa takajalassaan. Lumisydän työnsi syvälle haavaan hämähäkkiin seititä. Kun kirsikankukka asteli kohti sotureiden pesää, hän äkkäsi Lumikkotassun ja Lieskatassu juttelemassa lähellä Tiikerivarjoa ja Piikkikynttä. Kirsikankukan karvat nousivat pystyyn, kun Tiikerivarjo käänsi korvansa kohti oppilaiden keskustelua ja iski meripihkasilmänsä Lumikkotassun ja kysyi jotain. Lumiklotassu vastasi pelokkaalta. Kirsikankukka nielaisi hermostuneesti ja sukelsixsotureiden pesään uupuneena. Hän käpertyä makuusijalleen ja nukahti nopeasti.

"Herää, hiirenaivo!" Joku murisi kirsikankukan korvaan. Nuori soturi nosti päätään. Piikkikynsi seisoi hänen edessään Tiikerivarjo takanaan. "Nouse ylös ja tule ulos!" Piikkikynsi murisi ja katosi aukiolle. Kirsikankukka huippuvuosi ulos lämpimästä pesästä. Hänellä oli erittäin pahoja aavistuksia siitä ,mitä oli tulossa....

Jatkuu.....
Vastaus:24 kp:tä!

-Mustahaukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu, Jokiklaani
Kotisivut: http://leafstormdraws.suntuubi.com
15.04.2013 10:27
2. Luku

Heräsin oppilaiden pesästä, Näätätassun ja Punatassun vierestä. Aamun ensimmäiset auringonsäteet valaisivat jo leiriä. Venyttelin makeasti, ennen kuin astelin ulos. Lumi suli jo hyvää vauhtia, ja jää joella oli jo sulanut osittain. Tassuttelin mestarini Usvajalan luo.
"Mitä teemme tänään?" Kysyin mestariltani. Käymme harjoittelemassa taisteluliikkeitä. Hän maukui, ja viittoili hännällään minua seuraamaan. Juoksin hänen perässään, ja jonkin ajan kuluttua saavuimmekin jo harjoittelupaikalle.
"Hyökkää" Usvajalka maukui. Tarkastelin häntä ja mietin minne iskisin. Syöksyin mestarini Kylkeä kohti ja kun olin aivan lähellä, yritin loikata hänen selkäänsä. Usvajalka oli Kuitenkin osannut odottaa iskua, ja hän väisti minut ketterästi.
"Suuntaa katseesi muualle, kuin siihen paikkaan mihin isket" hän maukui. Nyökkäsin päättäväisesti, ja hiivin kehää mestarini ympärillä. Katsoin hänen kylkeään, mutta syöksähdinkin hänen jalkojaan kohti, ja kamppasin hänet,ja lopulta painoin tassun hänen rintaansa vasten.
"Hienoa! Opit nopeasti! Tämä riittää tältä päivältä, voisit vaikka metsästää hiukan tulomatkalla" Usvajalka kehui. Tassuttelin hänen kanssaan kohti leiriä, ja käännyin omille teilleni. Maistelin tarkkaavaisesti ilmaa.
"Vesimyyrä!" Mutisin itsekseni, ja samassa huomasin sen puun Juurella, etsimässä ravintoa. Laskeuduin vaanimis asentoon, ja hiivin sitä kohti. Kun olin suunnilleen ketunmitan päässä vesimyyrästä loikkasin sen selkään, ja katkaisin sen niskat vahvalla puraisulla. Kuljin tyytyväisenä leiriin, ja otin osuuteni tuoresaalis kasasta, ja menin aterioimaan aukion laidalle.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikkotassu, Myrskyklaani
15.04.2013 08:47
3.Luku
-Ensimmäinen taisteluni-

Haukottelin leveästi, astuessani ulos oppilaiden pesästä. Aamu valkeni kirkkaana, ja ensimmäiset valonsäteet valaisivat leiriä. Venyttelin tassujani yksi kerrallaan, ja sitten mieleeni joulahti mukava ajatus, pitkästä aikaa ilman mestäria, metsästämään, juoksemaan aamu auringossa, ja loikoilemaan lämpimille kivillä. Niimpä tassuttelin metsästämään.
Jonkin matkan päässä leiristä, haistoin kuitenkin Varjoklaanin löyhkän.
>Mitä he tekevät täällä?< Ajattelin, ja juoksin takaisin leiriin kertomaan. Tassuttelin Varapäällikkömme Tulisydämen -isäni luokse, aj kerroin:
”Kerro päällikölle että haistoin joukon varjoklaanin kissoja! ” Huudahdin peloissani.
”Älä huoli kerron kyllä, mutta tuskimpa he hyökkäisivät leiriimme. Emme ole tehneet heille mitään.” Liekin värinen kolli sanoi huolettomasti, mutta tassutteli kuitenkin päällikön pesälle.

Tassuttelin punaruskean, kilpikonnakuvioisen naaraan luo. Hän oli ainoa oppilas, joka ei ollut metsästämässä tai partiossa.
”Hei, miten sinulla menee?” Kysäisin, ja viikseni värähtivät.
”Hyvin, mutta...” Naaraan ääni vaimentui, kun tämä mietti pitäisikö kertoa vai olla kertomatta.
”Näin Kirsikankukan, Jokiklaanilaisen kollin kanssa..” Silmäni suurenivat, kun kuulin tuon lauseen. Miksi joku tapaisi toisen klaanin kissaa?
”Oikeasti?” Kysyin.
”kyllä.”Vaihdoimme vielä kieliä, ja sitten tassuttelimme mestareidemme luokse.
”Mitä me teemme tänään?” Kysyin Kirkasydämeltä. Hän vastasi:
”Emme mitään, minä en tänään ehdi kouluttaa sinua.” Kirkassydän kääntyi, ja lähti juoksemaan aamupartion perään, joka oli juuri lähtenyt matkaan. Minä laskin pääni, mutta päätinkin sitten juosta Lieskatassun luo. Hänkin oli näköjään palannut metsästys reissultaan.
”He-” Kuulin yhtäkkiä kauheasti huutoja:
”Varjoklaani hyökkää!!” Kiepahdin ympäri, ja näin kuinka soturit olivat jo puolustamassa leiriä. Pentutarhan eteen vietiin piikikkäitä oksia, ja kuningattaret ja pennut suojattiin sinne.
Tajusin varsin hyvin velvollisuuteni. Minun piti hyökätä vahvojen varjoklaanin kissojen selkään, ja odottaa että kävisi huonosti. Onneksi olin harjoitellut taisteluliikkeitä jo useasti Kirkassydämen kanssa.
Syöksyin kissojen sekaan, ja huomasin heti kissan, joka oli juuri hyökkäämässä Lieskatassun päälle. Miksi ihmeessä Lieskatassun piti taistella murtuneen jalan kanssa? Hän ei selviäisi hengissäkään ilman apua.
Juoksin sinne, miltei äänettömästi, ja annoin kynsieni liukua esiin, juuri ennen kuin kynteni iskeytyivät suuren kollin kylkeen.
Raavin kollia niin kovaa kuin pystyin. Lieskatassu luikahti kollin vatsan alle, ja potkaisi tätä vatsaan. Kolli rääkäisi, ja perääntyi hiukan. Lopulta Mustatähti tuli viimeistelemään työmme, ja hän mojautti Varjoklaanin kissaa kasvoille. Kollin kasvoille oli ilmestynyt kolme kovin kipeää, ja syvää haavaa, joista vuoti verta. Kolli juoksi leiristä ulisten.
Myrskytassulla olisi varmasti jännittävää katsella tuolta jostain pensaasta taistelun etenemistä.. Ja odottaa että pääsisi parantamaan muita. Sitten ravistin päätäni. Taistelu oli yhä käynnissä!
Etsin katseellani seuraavaa kissaa, jonka yllättäisin. Mutta sitten piki musta kolli, jolla oli valkeita juovia, valkea kuono, vatsa, ja rinta – loikkasi yllättäen selkääni. Sitten vasta sain tuntea Varjoklaanin kynnet! Kolli loikkasi pois selästäni, ja hän kääntyi nopeasti ympäri, ja kaatoi minut kyljelleen maahan. Murahdin, ja olin juuri kampeamassa itseni jaloilleni, kutta kolli painoikin jykevät tassunsa päälleni. Koetin rimpuilla irti, mutta se oli selvästikkin aivan turhaa.
Valmistauduin jo tappavaan iskuun, jota kolli harkitsi tekevänsä. Sitten kolli laski käpälänsä, jolla olisi tehnyt iskun. Hän murahti lämpimästi.
”En ole niiin julma, että tappaisin naaraita, oppilaita.” Kamesin itseni jaloileni. Tiesin että hän oli vihollis soturi, mutta, sipaisin hännälläni tämän kuonoa, kiitoksen merkiksi. En tiennyt miksi, mutta jotenkin, hän ei tuntunut niin pahalta, kuin kaikki sanovat. Ovatko muka kaikki varjoklaanin kissat pahoja? Eivät minun mielestäni! Sitten kolli katosi takaisin kissojen sekamelskaan, ja minäkin hyökkäsin yhden suuren naaraan kimppuun. Apuuni syöksyi Lieskatassu, ja yhdessä ajoimme naaraan pois leiristä. Klaanin soturit häätivät loputkin Varjoklaanin kissat pois leiristä, ja parantajat astuivat viimein esiin. He aloittivat haavojen hoitamisen heti, ja pian he tulivatkin jo meidän luokse:
”Mihin haavaan sattuu eniten?” Kysyi Myrskytassu ylpeänä.
”Tähän.” Sanoin, ja näytin lavassani olevaa syvää haavaa. Myrskytassu laittoi siihen hämähäkin seittiä.
Hän kysyi saman Lieskatassulta, ja tämä näytti jalkaansa, joka oli sidottu kaisloilla:
”Tähän.”
”Ei, ei, ei...Et sinä olisi saanut taistella tuon jalan kanssa, se menee vain pahemmaksi!” Myrskytassu huudahti, ja paineli Lieskatassunkin haavoille hämähäkin seittiä,
sitten hän lähti hoitamaan muita.
”Miten sinun taistelusi, ja päiväsi meni?” Kysyin Lieskatassulta, kun aloimme vaihtamaan kieliä.
”Hyvin, en voi tosin harjoitellä jalkani kanssa juuri mitään.. Siksi olin nytkin leirissä.” Lieskatassu vastasi.
”Minä heräsin aamulla, ja tassuttelin Pihlajatassun luo. Sitten Pihlajatassu kertoi, että oli nähnyt Kirsikankukan jokiklaanin kissan kanssa!” Kerroin vilpittömästi. Lieskatassun suu loksahti auki, ja hän oli juuri sanomassa jotakin, Mutta joku muu ehti ensin:
”Mitä sinä sanoit?” Tiikerivarjo kysyi, ja hänen katseensa tuntui korventavan minua. Vastasin mahdollisimman vakaasti:
”E...Een mitään.” Mietin, olivatko Piikkikynsi ja Tiikerivarjo kuulleet. En olisi ainakaan halunnut Kirsikankukalle vaikeuksia minun takiani. Luikin oppilaiden pesälle, ja ihmekseni, Piikkikynsi ja Tiikerivarjo jättivät minut rauhaan. Huokasin helpotuksesta. Ehkä he eivät olleetkaan kuulleet! Vai, huijasivatko he minua? En voinut tietää sitä, ja kävin syyllisyyden tuntoisena nukkumaan. En kuitenkaan saanut unta, ja menin syömään. Söin päästäisen, ja hautasin sen luut. Koetin nukkua uudestaan, ja tällä kertaa yritys tuotti tulosta! Nukahdin miltei heti kun suljin silmäni.

Aamulla heräsin, ja tassuttelin aamupartion mukaan. Olin näkevinäni juuri ennen kuin lähdimme leiristä, Kirsikankukan, Tiikerivarjon ja Piikkikynnen kanssa. He puhuttivat häntä..
Painoin pääni. Ei olisi pitänyt kertoa Lieskatassulle! He eivät olisi kuulleet! Juoksin partion perään, joka oli lähtenyt, kun olin katsellut Kirsikankukkaa.
Mitähän tästäkin seuraisi? Svutin partion pian, ja kiersimme reviirin rajat. Varjoklaanin reviirin kohdalla näimme Varjoklaanin partion. Tästä voisi tulla taistelu, jos muistellaan eilistä.. Partion joukssa näin saman kollin, jonka silloin olin tavannut sattumalta taistelussa.
Katsoin tähän. Hänkin katsoi minuun. Partiot jatkoivat matkaa, ja kolli hävisi orapihlajapensaan taa.
Huokasin syvään, ja jatkoin matkaani.

Leiriin päästyämme, menin Paatsamanlehden luokse, olin eilen ollut niin uupunut, etten ollut ehtinyt käydä katsomassa, miten hän selvisi taistelusta.
”Hei emo!” Huudahdin, ja hän vastasi:
”Hei Lumikkotassu. Mukava nähdä sinuakin, olen niin onnellinen että te kaikki selvisitte taistelusta!” Hän sanoi ja nyökkäsi kohti Lieskatassua. Sitten paatsamanlehti jatkoi:
”Hän ei olisi saanut olla taistelussa mukana!”
”Ei niin.” Sanoi Myrskytassu, joka tassutteli minun viereeni, ja killitti Paatsamanlehden silmiä.
”Mutta. Minun pitää mennä, parantajaoppilaan kiireet kutsuvat!” Hän huudahti, ja loikki häntä korkealla pois. Minä hymähdin pienesti, ja tassuttelin sitten Tuoresaalis kasalle, en ollut syönyt mitään jälkeen eilisen! Joten minulla oli suunnattoman kova nälkä! Tassuttelin tuoresaalis kasalle, ja valitsin sieltä oravan.

Hotkin sen muutamalla sudennälkäisellä hotkaisulla, ja hautasin luut leirin ulkopuolelle. Sen jälkeen makoilin auringossa. En jaksanut tehdä mitään muuta.
Vastaus:25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
14.04.2013 21:31
.:Pennut syntyvät:.
Hopeasulka tunsi kovia kouristuksia ja kauheasti kipua. Lumisydän riensi naaraan luo mukanaan monenlaisia yrttejä. Hopeasulka yritti peitellä kipuaan, mutta silti tuolta pääsi pieni tuskan ulvahdus.
-Ei hätää, ota nyt vain aivan rauhallisesti ja yritä saada niellyksi mahdollisimman paljon näistä yrteistä. vitivalkoinen naaras rauhoitteli ja neuvoi Hopeasulkaa.
Hopeasulka alkoi vastentahtoisesti nielemään kitkeriä yrttejä ja sai niistä suunnilleen puolet nieltyä.
Ensimmäisen pennun pää tuli esille ja sitten koko pentu. Lumisydän antoi ensimmäisen pennun oppilaalleen nuoltavaksi.
Muutama kissa oli kokoontunut Hopeasulan ja parantajan ympärille uteliaisuudesta. Hopeasulka tunnisti Ratamolehden, joka rynni kissa joukon läpi naaraan luokse.
-Hopeasulka oletko kunnossa? kolli miukui huolestuneena.
-Miten tämän nyt ottaa. Hopeasulka kähisi kouristelujen ja tuskan ähkäisyjensä lomasta.
Seuraava pentu pyrki jo ulos maailmaan ja sen jalat tulivat esille.
-Pinnistele, kyllä sinä pystyt! Lumisydän kannusti naarasta, joka pinnisteli ja ponnisteli saadakseen synnytettyä toisen pennun.
Vihdoin ja viimein oli toinenkin pentu saatu ulos. Ratamolehti nuoli toista pentua tarmokkaasti.
Hopeasulka huohotti raskaasti yrittäen nähdä pentunsa. Sitten kouristelu jatkui, mikä tarkoitti, että kolmas pentu oli tulossa. >Kuinka monta niitä oikein tulee?< Hopeasulka ajatteli hiukan hätääntyneenä, sillä ajatteli, ettei kestäisi montaakaan pentua enempää tätä.
Kouristukset jatkuivat ja kipu sumensi naaraan silmät täysin. Kolmas pentu syntyi ja Lumisydän antoi sen nuoltavaksi.
-Kestä vielä vähän Hopeasulka! Niitä on luultavasti enää yksi jäljellä. Parantaja kannusti lopen uupunutta naarasta, joka katsoi kivusta sumentunein silmin parantajaan.
Kipu kasvoi jälleen ja kouristelutkin jatkuivat, kun neljäs pennuista pyrki päästä ulos maailmaan. Hopeasulan saatua kaikki neljä pentua synnytettyä, naaras oli aivan puhki, eikä jaksanut tehdä mitään. Nelj pentui joivat maitoi naaraan vatsan vierestä ja Lumisydän rauhoitteli Ratamolehteä, joka näytti olevan hädissään.
Hopeasulka raahautui pentutarhaan ja muutama soturi kantoi pennut hänen luokseen. Hopeasulka kuuli, kuinka pentujen isä Ratamolehti yrittä päästä parantajan ohi tarhaan sisälle mutta paranataja oli järkkymätön, eikä laskenut kollia sisälle.
-Huomenna sitten, Hopeasulka tarvitsee nyt paljon lepoa. Lumisydän selitti lopulta periksi antaneelle kollille.
Hopeasulka oli tosiaankin levon tarpeessa ja tuo vajosi heti melkeinpä syvään ja rauhalliseen uneen, pentujen imiessä maitoa tuon vatsan vieressä.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
14.04.2013 19:55
Luku 3; Tuleva kilpailu

“Hei Tiik-ÄÄÄK!” Huminapentu kiljaisi nähdessään tuhatjalkaisen Tiikeripennun etutassujen vierellä.
Tiikeripentu nauroi kovaan ääneen ja katseli punertavaa kollia hymynkaarre kasvoillaan. ”Mitä?! Pelkäätkö sinä ötökkää?!!”
Huminapentu mutisi hiljaa itsekseen jotain epäselvää ja jatkoi sitten. ”Niin, no aion kysyä, että tuletko purolle?” kolli kysyi mahdollisimman ystävällisesti. Ehkä Tiikeripentu oli muuttunut, nyt kun hän nauroikin niin mukavalla äänensävyllä. Naaraspentu nousi ylös ja käveli kollin vierelle.
”Ehkä tulen, ehkä en”, Tämä maukui ja mottasi Huminapentua naamaan. Pentu mau’ahti kivusta ja yskäisi. Sanomatta mitään tämä tassutti ulos pentutarhasta. Ei Tiikeripentu ollut muuttunut. Ei tippaakaan. Tämä oli yhä yhtä itsepäinen ja ilkeä. Hän luuli omistavansa koko pentutarhan ja määräili muita kuin mikäkin päällikkö! Kaikkea muuta kuin ystävällinen tyyppi. Huminapentu kipitti purolle, jossa Omenapentu tuijotti kirkasta vettä.
”Mitä teet?” kollipentu kysyi siskoltaan.
”Hys!” Omenapentu sihahti ja jatkoi sitten kuiskaamalla ”Aion napata kalan. Sinun pitää olla hiljaa, jos minulla käy tuuri niin hopeinen suomuinen otus saattaisi uida ohi.”
”Ahaa...” Huminapentu henkäisi hiljaa ja istui siskonsa vierelle. Nämä odottivat hetken ja katselivat kuvajaisiaan vedestä. Aurinko sai pinnan kimmeltelevään kultaisena. Kultaisen joukossa vilahti hopea, mutta se meni aivan toisella puolella puroa. Omenapentu loikkasi puroon kalan kohdalle ja ajoi sitä takaa, mutta pieni kala oli liian nopea.
”No hööööh!” Omenapentu huusi ja läiskytti vettä ympäriinsä vihaisena. ”Miksi sen piti huomata minut!!!”
”En mitä tiedä”, Huminapentu vastasi ja astui puron hiljaiseen virtaan. ”Saat kyllä tietää vastauksen sitten kun olemme oppilaita. Mestarisi kertoo sinulle varmasti mikä meni väärin.”
”Niin kai”, kollin sisko huokaisi ja läsähti puroon mahalleen. Naaraan pörröinen turkki nousi tämän niskasta, kun virran mukana kantautui kylmiä aaltoja. Tämän veli asteli ylös purosta ja alkoi sukimaan etukäpäliään kuivatakseen itsensä.
”OIOIOIOI!” Omenapentu hihkui ja kahlasi vastavirtaan purossa. Huminapentu hätkähti ja katseli siskonsa menoa. ”Mitä sinä teet?” hän huikkasi siskolleen, mutta tämä ei kuullut vaan jatkoi viilletystään vastavirrassa. Kolli juoksi siskonsa perään puron vieressä ja pysähtyi sitten kun tämäkin pysähtyi. Naaras upotti kuononsa veteen ja veti jonkin pohjasta. Tämä laski sen hiekalle ja nuuhkaisi sitä.
”Mikä se on?” Huminapentu kysyi.
”En tiedä, jokin kaksijalkojen homma.”
Huminapentu tepasteli Omenapennun vierelle ja katsoi mitä tämä oli löytänyt. Se oli pieni, kiiltävä, hieman kiventapainen, litteä ja ympyränmuotoinen harmaa... kivi.
”Voikohan sen syödä?” Omenapentu ihmetteli ja katseli uria litteän kiven pinnassa. Siinä oli jotain kuvioita. Naaras otti kiven kielensä päälle ja oli nielaisemassa sen, mutta tämän emo tuli paikalle hätääntyneenä.
”Älä syö sitä!” Huomenkukka inahti ja taputti tytärtään niskaan. ”Sylkäise se ulos! Voit kuolla!”
Omenapentu työnsi kielensä ulos suustaan ja tiputti litteän kiven maahan.
Huomenkukka huokaisi. ”Huh. Etkö ole jo sen verran vanha tajuamaan, että kiviä ei voi eikä SAA syödä?!”
”Anteeksi.” Omenapentu mutisi. Tämän emo kaivoi hiekkaan syvän kolon, pudotti kiven sinne ja laittoi kaivamansa hiekan päälle.
Huminapennun toinen pitkä korva värähti, kun tämä kuuli Pihkapennun, Leväpennun, Karviaispennun, ja kappas vain, Tiikeripennun lähempänä pentutarhaa puron luona. Kolli viittasi siskoaan seuraamaan, ja tämä hyppäsi puron yli toiselle puolelle ja jatkoi siitä matkaa muiden pentujen luo.
Pihkapentu huomasi tulokkaat, ja tämän korvat nousivat ylös innoissaan. ”Hei Omenapentu ja Huminapentu! Me ajattelimme kokeilla yhtä kivaa leikkiä, niin tulkaa tekin mukaan!”
Huminapentu hymyili tälle ja tuli tämän vierelle sisko perässään. ”Tietenkin, me-”
”Tässä on paras olla sitten joku palkintokin”, Tiikeripentu puhui karheasti päälle. ”Lehväpentu lupasi niin. Jollei tällä ole mitään tarkoitusta, lähden pois.”
Muut pennut katsoivat naarasta hieman peloissaan ja nyökyttelivät nopeasti.
Pajupuro meni heidän ohitseen kohti tuoresaaliskasaa, ja sattui kuulemaan Tiikeripennun sanat. ”Voin kysyä varapäälliköltä jos voittaja saisi pulskimman saaliin tuoresaaliskasasta. Käykö se teille?”
Tiikeripentu nyökkäsi. ”Minulle käy, ja silloin se käy muillekin.” Huminapentu mulkaisi tuota ja pyöritteli silmiään.
Pajupuro oli aikeissaan lähteä, mutta Pihkapentu esti tätä. ”Tämä leikki on joukkuepeli, joten me olemme kahden joukkueissa! Tarkoittaako se sitä, että voittajajoukkue saa suurimman saaliin, jotta he voivat jakaa sen?"
Kuningatar naurahti. ”Tietenkin, poikaseni. Olette niin pieniä, että ette edes jaksaisi syödä kokonaista saalista yksin."
Naaras jatkoi matkaansa. Omenapentu kääntyi takaisin Pihkapennun puoleen. ”Mikä tämän leikin idea siis on?”
Pihkapentu rykäisi. ”Lehväpentu ja minä löysimme eilen yhden kivan kohdan leiristä, joka olisi mahtava esterata. Se kylläkin jatkui myös leirin ulkopuolelle. Menimme siis emomme luo, ja kysyimme että voisimmeko leikkiä siellä. Emo sanoi, että koska se paikka oli osaksi leirin ulkopuolella, jonkun vanhemman kissan pitäisi olla vahtimassa meitä. Keksimme siis, että pitäisimme siellä niin sanotut esteratakilpailut, jotka ovat vain meille pennuille. Se tietenkin johtuu siitä että muut kissat saavat aina parempaa tekemistä elämäänsä kuin me, koska olemme vielä liian nuoria. Emo vastasi tähän myöntävästi. Juttu menee siis näin, että meidät jaetaan pareihin. Parien tarkoitus on selvittää esterata mahdollisimman nopeasti, ja molempien kissojen on mentävä jokaisesta kohdasta, tai tulee miinuspisteitä. Aaltojuova tulee ottamaan ajan jokaisen parin suorituksesta, ja lopuksi katsotaan sitten ketkä ovat olleet nopeimpia. Saimme myös pari oppilasta taivutettua vahtimaan, että emme huijaa. Tähän valitsimme tietenkin Pilvitassun, Saarnitassun ja Tuhkatassun koska he olivat vielä eilen pentutarhassa. Osa sotureistakin tulee katsomaan ja hurraamaan meitä!”
Muut pennut henkäisivät innoissaan.
”Mahtavaa!!” Omenapentu hihkui. ”Joko aloitetaan???”
”Vielä yksi lisäys,” Pihkapentu keskeytti. ”Tässä tarkoituksena ei ole pelkästään voitto, vaan myös yhteistyö. Kissa ei voi jättää pariaan kyykkimään puunoksalle, jos tämä ei uskalla tulla alas, vaan hänen täytyy auttaa parinsa alas. Täytyy myös kannustaa pariaan. Myöskin, nopeus ei välttämättä ratkaise. Jos parit eivät ole tehneet yhteistyötä, mutta ovat kuitenkin olleet nopeimpia, nämä eivät voita. Lisäpisteitä saa hienoista tempuista ja nopeista ratkaisuista.”
”Höh”, Tiikeripentu murahti. ”Tiesin että siinä olisi joku tuollainen ketunjätöksiltä löyhkäävä kohta. Ei kukaan tahdo olla minun kanssani, koska kukaan ei pidä minusta!”
Huminapentu katsahti naaraaseen ja sihahti äreästi. ”Se johtuukin siitä ett-”
”Olettekos valmiita?” Aaltojuova kysyi ystävällisesti pomppiessaan ulos pentutarhasta. ”Minusta tuntuu siltä kuin olisin palannut oppilaaksi! Tämä on niin jännittävää!”
Lehväpentu tirskahti.
”Meeeennnääään!!!” Omenapentu miukui ja hyppi Aaltojuovaa kohti. ”Hetkinen, minne me siis ollaan tarkalleen menossa?”
”Sinne minne muukin osa klaanista!” Pihkapentu selitti ja pinkaisi puron yli. Tämä yhtyi vanhempiin kissoihin, jotka kaikki tassuttelivat kohti toista puroa, joka yhtyisi siellä päin myös pentutarhan puroon muodostaakseen järvelle laskevan joen. Lehväpentu seurasi tätä nopeasti. Aaltojuova meni pentujen perään, ja pian perässä tulivat muutkin pennut.

Esterata oli aika pitkä pennun näkökulmasta. Haastava, mutta se näytti myös mukavalta. Ruskolehti, Tiikeripennun ja Karviaispennun isä nuolaisi pentujaan vuorotellen päälaelle. Symbolihäntä kehräsi Pajupuron vierellä Lehväpennun ja Pihkapennun takana.
Huminapentu ja Omenapentu tunsivat itsensä ulkopuolisiksi, kun näiden vierellä oli vain emo.
Noin puolet klaanista olivat tulleet katsomaan kisoja, ja loput olivatkin sitten lähteneet partioihin tai vartioivat leiriä toisilta suunnilta kun muut kissat olivat kokoontuneet vain yhteen suuntaan. Sulkatähti oli sukimassa itseään pesänsä luona, tummavärityksinen varapäällikkö vierellään. Päällikkö ei vielä tulisi juontamaan kisoja, koska aluksi pennut pitäisi jakaa pareihin, ja siinä auttamassa olisivat Pajupuro ja Huomenkukka. Saarnipentu, Tuhkapentu ja Pilvipentu istuivat ylpeinä esteradan vierellä ja silmäilivät pentuja kuin olisivat niin paljon vanhempia ja korkea-arvoisempia, mutta näiden katseissa oli myös ystävällisyyttä. Kyllähän hekin olisivat varmaan tahtoneet olla mukana kisaamassa, mutta olivat päässeet jo oppilaiksi. Kosteaturkin pennut eivät tahtoneet osallistua kisaan, vaan nämä pysyttelivät pentutarhassa. He olivat aika ujoja eivätkä yleensä osallistuneet leikkeihin.
”Noniin”, Huomenkukka aloitti pentujen ja Pajupuron vierellä. ”Olemme yhdessä kuningattarien kesken valinneet parit.”
Pajupuro nyökkäsi. ”Aloitetaanpas. Omenapentu”, punertavan naaraan silmät loistivat innosta kun tämä kuunteli tarkkaan, kenet saisi parikseen. ”Sinä saat pariksesi Lehväpennun. Toivottavasti yhteistyö toimii välillänne ja autatte toisianne tässä kilpailussa.” Kaksi pentua hymyilivät toisilleen ja pomppivat yhdessä Aaltojuovan vierelle.
”Huminapentu, sinä saat pariksesi...” Huminapentu katseli loppuja pentuja, ja nielaisi. >Ei Tiikeripentua, ei Tiikeripentua...Ihan kuka vaan mutta ei häntä...<
”...Karviaispennun.” Mykän kollin korvat nousivat innosta pystyyn. Huminapentu hymyili tälle ja nyökkäsi.
”Tämä tarkoittaa siis sitä että Pihkapentu ja Tiikeripentu ovat kolmas pari.” Pajupuro lopetti.
Pihkapentu tepasteli lähemmäs pariaan, mutta Tiikeripentu sähähti tälle. Aaltojuova heitti tyttärelleen varoittavan katseen ja pentu lopetti sähinän.
Sulkatähti asteli kissojen välistä pentujen eteen. ”Mitenkäs jos aloitettaisiin? Mikä pari lähtee ensiksi matkaan?”

//Ei paljon kp:tä!!
Vastaus:19 kp:eetä, tuossa olisi varmaan pitänyt lukea:
Huminapentu, Jokiklaani?
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka,Myrskyklaani
14.04.2013 18:58

Hopeasulan vatsa oli kasvanut entisestäänkin ja nyt sitä ei voinut olla huomaamattakaan. Kaikki kummastelivat naaraan vatsaa ja se nolostutti Hopeasulkaa kovastikkin. Naaras oli itsepäisesti pysytellyt poissa parantajalta, koska ei halunnut vaivata ketään yhtään.
Mutta tänä aamuna, kun Hopeasulka oli lähdössä metsästämään tuon kumppani Ratamolehti tuli naaraan luokse ja naukui:
-Menisit nyt parantajalle. Ole kiltti. Minä olen huolissani sinusta. Kolli maukui.
-Empä tiedä, olen aivan terve ja.. Hopeasulka epäröi.
-Tee se minun vuokseni. Ratamolehti aneli ja sai Hopeasulan lopulta myöntymään tahtoonsa.
-Hyvä on sitten. Hopeasulka antoi periksi ja tassutteli alistuneena parantajan pesään.
Naarasta vastaan tuli parantajanoppilas, joka naukui heti naaraan nähtyään:
-Mikä sinua vaivaa?
-Itseasiassa en oikein tiedä. Onko Lumisydän täällä? Hopeasulka naukui arasti.
-Hyvä on, haen hänet. oppilas miukui ja katosi pesän uumeniin.
pian pesästä ilmestyi itse Lumisydän oppilas rinnallaan.
-Mikä hätänä Hopeasulka? valkea naaras kysyi.
-En oikesastaan tiedä.. Hopeasulka aloitti ja Lumisydän nyökkäsi ja viittoi hännällään oppilastaan poistumaan. Oppilas väläytti harmistuneen katseen, ennen kuin katosi pois pesästä.
-Noniin kerroppa mikä sinua sitten on vaivannut. parantaja maukaisi tarmokkaasti.
-No tuota minun vatsani on vain kasvanut aika paljon..
Hopeasulka selitti ujosti.
-Katsotaanpas sitten. Lumisydän naukui ja tuli lähemmäs hopeista naarasta.
Lumisydämmen tutkittua hiukan tuon kasvoille levisi leveä ja lempeä hymy.
-Mikä minua sitten vaivaa? Hopeasulka maukui pelokkaasti.
-Voi Hopeasulka ei sinua mikään vaivaa tavallaan. Sinä nimittäin saat pentuja! parantaja ilmoitti onnellisena.
-Mitä? Hopeasulka maukui ällistyneenä.
-Sinä saat pentuja! Onnea! parantaja toisti ja onnitteli.
Hopeasulka lähti hiukkasen nolona parantajan luota ja meni Ratamolehden luo.
-No? kolli miukui.
-Minä saan pentuja? naaras ilmoitti silmät sädehtien.
-Sehän on hienoa! Ovatko ne minun pentujani? kolli naukaisi.
Hopeasulka nyökkäsi ja kaksikko painautui toisiaan vasten kehräten onnesta. He katsoivat kuinka aurinko laski puiden taa ja sai taivaan punertamaan.
Kun yön pimeys oli langennut leiriin, kaksikko tassutteli kaikessa rauhassa sotureidenpesään ja he nasettuivat veirekkäin sammalvuoteille kehräten edelleen.
He vaihtoivat kieliä nukahtamiseen saakka.

----yhtä neljäsosa kuuta myöhemmin----

Nyt Hopeasulan vatsa oli jo kasvanut todella isoksi ja parantaja oli sanonut hänelle pentujen syntyvän pian. Voi miten naaras sitä odottikaan, kuten myöskin Ratamolehti.
Tosin Hopeasulka kaipasi tavallista soturin elämää, mutta nyt raskaana ollessaan, tuo ei saanut käydä metsällä tai rasittaa itseään. Ja se vasta oli naaraasta rasittavaa, kun tuo oli tottunut päivät pääksytysten juoksemaan vapaasti metsässä saalistaen ja muuta, mutta nyt se oli kielletty.
Hopeasulka oli tulossa juuri ulos pentutarhasta, kun tunsi kovaa kouristelua vatsassaan. Hopeasulka kaatui maahan ja tiesi, että ensimmäinen pentu olisi tulossa.
"Auttakaa! Pennut syntyvät!" naaras ulvahti maasta.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajatassu, Myrskyklaani
14.04.2013 18:50
Pihlajatassu asteli JUovatassun jäljessä metsäpolulla. Kirsikankukka ja Ratamolehti tassuttelivat heidän perässään. Pihlajatassu oli uupunt edellisen yön tapahtumilta, ja häntä huoletti myös TOmupentu. "Mikä mieltäsi painaa, Pihlajatassu?" Kirsikankukka kysyi lempeästi. Pihlajatassu havahtui ajatuksistaa ja kääntyi mestariaan kohden. "Minua huolettaa... TOmupentu, minne hän on kadonnut?" hän vastasi sukkelasti. Ratamolehti naukaisi ja loikki Juovatassun rinnalle. Myös punaruskean naaraan lavat olivat huolesta lysyssä. "Olen varma, että pikku seikkailija löytyy!" hän yritti rohkaista. Pihlajatassu vilkaisi Juovatassua. Kirsikankukka nuolaisi oppilaansa korvaa. "Piristäisikö metsästys tauko mieltäi?" hän kysyi. Pihlajatassun pää pongahti oitis pystyyn. "Oikeasti? Saadaanko me metsästää ilma teitä?" Hän kysyi. Ratamolehti vilkaisi Kirsikankukkaa ja nyökkäsi. "Me menemme metsästämään tuonne päin, lähtekää te tuonne. Palatkaa aurinkohuipun hetkeen mennessä", hän naukui. Mestarit loikkivat pois paikalta. "Haistan jäniksen, Juovatassu!" Pihlajatassu sihisi ja pudottautui väijymisasentoon. "Ota se kiinni", hänen siskonsa kannusti. Pihlajapentu hiipi tassu tassulta eteenpäin, kunnes saattoi nähdä valkoisen turkin pilkahduksen läheisessä pensaassan. Pihlajatassu jännitti lihaksensa, ja loikkasi. Kani ei ehtinyt edes ännähtää, kun Pihlajatassu puri sen kuoliaaksi. "Hyvin napattu!" Juovatassu huusi ja loikki siskonsa viereen. "Saaalistn vielä jotain, sitten voimme palata leiriisn", Juovatassu maukui. "MInä menen jo", Pihlajatassu mumisi suu täynnä jänistä. Hän raahasi melkein itsensä kokoisen saaliin leiriin. Kirsikankukka istuskeli yksinään sotureiden pesällä ja kehräsi hiljaa tuijottaen kaukaisuuteen. Pihlajatassu arveli, että naaras oli käynyt tapaamassa taas Mäntylehteä, Jokiklaanin kollia. Hän laski saaliinsa riistakasaan ja asteli mestarinsa eteen. "Voinko nyt syödä, kun metsästin klaanille", hn tiedusteli. Kirsikankkka havahtui. "SYö vain. Missäs Juovatassu on?" hän vastas. "Jäi metsästämään vielä", Pihlajatassu vastasi ja nappsi asasta vesyyrän. Hän kantoi sen oppilaiden pesälle. Juuri, kun hän oli kumartumaisillaan syömään, Juovatassu pujaht leiriin orava tiukasti suussaan. Pihlajatassu heilautti häntänsä ja asettui syömään.

Pihlajatassu oli öisellä metsästysretkellä, kun haistoi vieraan kissan tuoksun. Samassa harmaa luiseva kolli ilmestyi pensaasta hänen edestään."Jahas, pikku rääpälekö se siinä?" hän ilkkui. Pihlajatassu piti vaivoin vihansa kurissa, ja pudotti kaksi hiirtä suustaan maahan. "Olen Pihlajatassu! Häivy Myrskyklaanin reviiriltä!" Pihlajatassi sähisi. "Ei tuollaiset pennunrääpäleet minua määräile!" Kulkuri sihisi. Pihlajatassu pimahti. Hänen kehonsa lävitse virtasi semmoista vihaa, että hän tappaisi kokonaisen armeijan tuollaisia kissoja. Sitten nuori oppilas syöksyi kollin kimpuun häntä viuhuen.

Jatkuu joskus....
Vastaus:15 kpl:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Myrskytassu, Myrskyklaani
14.04.2013 17:05
Luku 1

Uusia oppeja

Tummanharmaa kolli ärähti tämän emon nuolaistessa tämän päälakea vielä viimeisen kerran, ennenkuin naaras päästi poikansa menemään. Myrskypennusta tulisi oppilas. Kaiken lisäksi parantajan oppilas, yksi arvostetuimpia kissoja koko klaanissa.
"Olen niin ylpeä sinusta." Paatsamanlehti niiskaisi hiljaa. Myrskypentu käänsi säkenöivän katseensa emoonsa.
"Kiitos." tämä maukui laskien nöyrästi päänsä. Tummanharmaa lähti tassuttelemaan kohti aukiota kookas musta naaras perässään. Myrskypentu asteli rauhallisesti hiekkaisen, auringon paahtaman aukion halki. Pieni tomupilvi seurasi tämän askeleita, hiekka pölähti hiukan kollin istahtaessa suuren, harmaan kiven viileään varjoon, joka sai oppilaan turkiin näyttämään miltei mustalta. Ikiaikaiset sanat kaikuivat aukiolla, Lieskapentu sai nimekseen Lieskatassu ja Lumikkopentu taas Lumikkotassu. Myrskypentu-parka katsoi vain vierestä, kun hänen sisariaan onniteltiin,ja nämä astelivat ylväinä mestareidensa luokse. Tulisiko hänestä oppilasta laisinkaan? Kolli aivan hätkähti kuullessaan Lumisydämmen alkavan puhua.
"Myrskyklaanin kissat. Kuten tiedätte en voi olla kanssanne ikuisesti. Minun on tullut aika ottaa oppilas. Tähän tehtävään olen valinnut kissan, joka osoittanut olevansa viisas ja myötätuntoinen. Seuraava parantajanne tulee olemaan Myrskytassu." Klaanin joukosta kuului hyväksyviä ulvaisuja, Myrskytassu kohensi hiukan ryhtiään Mustatähden jatkaessa seremoniaa. Myrskypentu oli hyvin suosittu valinta parantajaoppilaaksi. Päällikkö loi meripihkanvärisen katseensa tulevaan parantajaoppilaaseen ja lausui:
"Myrskytassu, hyväksytkö aseman Lumisydämmen oppilaana?" Harmaan kollin silmissä ei ollut tippaakaan epävarmuutta tämän vastatessa.
"Hyväksyn."
"Siinä tapauksessa sinun tulee matkata puolikuun aikaan kuulammelle kanssani vastaanottaaksesi Tähtiklaanin ja muiden parantajien hyväksynnän." Lumisydän lopetti ja asteli koskettamaan Myrskytassun kuonoa omallaan. Nuoren kissan silmät säkenöivät innosta tämän astellessa omalle paikalleen parantajan viereen kuuntelemaan Mustatähden tilitystä.
"Myrskyklaanin onnittelut kulkekoot kanssasi." Musta kissa lopetti jal oikkasi alas kiveltä kokoontumisen päättymisen merkiksi. Pian ympäriltä alkoi kuulua klaanin onnitteuja.
"Myrskytassu! Myrskytassu! Myrskytassu!" Vastanimetty oppilas oli melkoisen hämillään saamastaan huomiosta, vaikka tämä olikin melko seurallinen ja nautti saamastaan huomiosta. Tulisydän tunkeutui väkijoukon läpi Paatsamanlehti perässään.
"Onnea, Myrskytassu!" Musta naaras heläytti kristallinkirkkaalla äänellään ja nuolaisi poikansa päälakea lempeästi. Lumisydän hymähti hyväntahtoisesti.
"Hänestä tulee aikaa myöten loistava parantaja." Tämä jatkoi. Tulisydän nyökkäsi, ainoastaan tämän silmät paljastivat, kuinka ylpeä hän oli pojastaan. Ei jokaisesta pennusta niin vain parantajan oppilasta tullutkaan. Hetken kuluttua varapäällikkö kumppaneineen väistyi onnittelijoiden vyöryn tieltä. Oli aina jonkinlainen tapaus, kun parantaja otti oppilaan itselleen. Tilanne rauhoittui pikkuhiljaa, klaani alkoi rauhoittua. Lopulta Lumisydän ja Myrskytassu astelivat viimeinkin parantajan pesään.
"Sinä nukut tuolla." valkoinen naaras opasti ja viittoi hännällään pienehköä syvännettä kivessä, jonka pohjalle oli tuotu tuoretta sammalta. Tummanharmaa oppilas nyökkäsi väsyneesti ja haukotteli antaumuksella.
"Parasta sinunkin mennä nyt nukkumaan, koulutuksesi alkaa huomenna. Tahdon, että oppilaani on virkeä ja valmis oppimaan." Lumisydän maukui lempeästi. Myrskytassu käpertyi sammalelle mahdollisimman mukavasti nukahtaen miltei heti.
-----------
"Nyt opetan sinulle muutaman perusyrtin sekä sen, kuinka haavoja hoidetaan." Lumisydän paasasi, ainakin Myrskytassun mielestä, joka kuitenkin nyökäytti päätään ymmärtämisen merkiksi.
"Haavat ovat vammoista yleisimpiä." Parantaja jatkoi ja tassutteli tummanharmaa perässään yrttivarastolleen.
"Tämä on kehäkukkaa. Se auttaa haavoihin ja tulehtumiin." Valkea kissa selitti. Myrskytassu imi kasvin tuoksua sieraimiinsa ja painoi tarkkaan tuoksun mieleensä, jotta tunnistaisi yrtin myöhemminkin.
"Ja nämä-" Lumisydän aloitti pyöritellen kynnellään pieniä mustia siemeniä. Myrskytassu tiesi kyllä vastauksen.
"Ovat Unikonsiemeniä. Rauhoittavat ja auttavat nukahtamiseen." oppilas vastasi varmalla äänellä. Lumisydän vilkaisi oppilasta yllättyneenä.
"Ai tiesit sen jo? Hyvä!" tämä kehui ja viittoi hännällään pienikukkaista, pörröistä kasvia.
"Entäs tämä sitten?" naaras kysyi. Myrskytassu muisti tämänkin kasvin, Lumisydän oli käyttänyt sitä parantaessaan hänen viheryskäänsä. Eikä kasvin viekoittelevaa tuoksua voinut kukaan unohtaa.
"Kissanminttua, eikö? Auttaa viheryskään, lisäksi voi varmaankin käyttää nielemistä helpottavana yrttinä." Myrskytassu vastasi. Lumisydän nyökkäsi ilmeisen tyytyväisenä oppilaaseensa.
"Aivan. On vielä muutama yrtti joka sinun on hyvä tietää..." valkoinen parantaja jatkoi ja laski Myrskytassun eteen kasvin, jolla oli pyöreähkö, punertava kukinto sekä tukun toista yrttiä, jolla oli isot, tummanvihreät lehdet ja siniset kukat.
"Tunnetko kumpaakaan näistä?" hän kysyi. Myrskytassu nuuhkaisi kerran molempia, tunnistaen toisen tuoksun samaksi, joka oli jo pinttynyt pentutarhan seinämiin.
"Tunnistan tuon tuoksun, mutten tiedä mikä se on. Se auttaa varmaan jotenkin kuningattaria." tummanharmaa kolli maukui osoittaen käpälällään suurilehtistä kasvia.
"Toinen on jotain minttua." kolli järkeili. Lumenvalkea parantaja nyökkäsi.
"Se on vesiminttua, auttaa vatsakipuihin. Tuo toinen taas on Purasruohoa, joka auttaa maidon tuloon ja laskee myös kuumetta." tämä kertoi.
"Jaaaaaaaa." Myrskytassu maukui ymmärtäväinen katse silmissään. Lumisydän hymähti pehmeästi ja kääntyi asettelemaan vesimintun takaisin paikalleen.
"Muuten, vie nuo purasruohot kuningattarille. Se olkoot ensimmäinen tehtäväsi oppilaana." Lumisydän maukui ja kiinnitti huomionsa yrttivaraston penkomiseen.
"Jaa. Selvä." Myrskytassu maukui ja noukki yrttitukun hampaisiinsa. Tummanharmaa oppilas asteli keveästi päivänvaloon.

-- hiukan alle kuu myöhemmin--

"Valkotassu, ei!" Myrskytassu karjaisi ja syöksyi eteenpäin. Valkoisen naaraan silmät olivat kauhusta lasittuneet, luopio lähestyi tätä hampaat irvessä. Valkotassu ei voinut liikkua, kuten ei Oravatassukaan, joka tosin sähisi kuin riivattu karvat pystyssä ja kynnet paljastettuina. Oravatassu oli saanut pahoja vammoja, lapaa halkoi ilmeisen kivulias ja syvä haava.
"Ei, Myrskytassu. Älä tee sitä.." tämä maukui hiljaa. Kaksi luopiota olivat ilmeisesti ajaneet soturioppilaat kielekkeen reunalle, josta ei päässyt pois kuin hyppäämällä taaksepäin, kuolemaan. Kymmenien hännänmittojen pudotuksesta ei selviytyisi edes itse Tiikeritähtikään. Harmaa luopion ruumis makasi vähän matkan päässä kielekkeestä, Myrskytassu näki että tämä oli kuollut verenhukkaan. Ruskea, arpinen naaras oli niin keskittynyt puuhaansa, ettei huomannut tummanharmaata oppilasta joka loikkasi mahtavalla hypyllä tämän niskaan miltei ääneti. Myrskytassu sivalsi luopion naamaa kynsillään ja alkoi riipiä tämän kylkiä. Ruskeita karvatukkoja lenteli ilmassa ja luopio kiemurteli avuttomana suurehkon oppilaan otteessa.
"Kyllä minä sinulle näytän, kuinka luopiolle käy!" kolli sihisi ja läimäisi ruskeaa kissaa kylkeen. Luopio karjaisi ja pinkoi pois paikalta minkä kerkisi. Myrskytassu sähisi tämän jälkeen, sillä muuta tämä ei jaksanut tehdä. Valkotassu juoksi kollin luokse Oravatassu perässään nilkuttaen.
"Sankarini!" tämä maukui ihastuneesti ja nuolaisi Myrskytassun poskea lempeästi. Oravatassukin maukui kiitoksensa.
"Kiitos, Myrskytassu. Ilman sinua olisi käynyt huonosti." Valkotassu nyökkäsi ja painautui kollin kylkeä vasten. Myrskytassu vinkkasi naaraalle silmää ja sipaisi tämän leukaa flirttailevasti käpälällään. Valkotassu näytti korviaan myöten ihastuneelta.
"Voi kiitos, kaunotar." tämä maukui aivan yhtä charmikkaasti kuin ennenkin.
"Lähdetäänkö leiriin?" Oravatassu näpäytti. Myrskytassu nyökkäsi ja lähti astelemaan kahden muun oppilaan välissä kohti leiriä. No, olihan Myrskytassu sentään aikamoinen naistenkaataja. Komeudella ja tietynlaisella käytöksellä sai helposti naaraitten huomion. Ja sitähän Myrskytassulla riitti. Leiriin ei ollut onneksi pitkä matka, ja kuten arvata saattaa oppilaitten pesällä häntä odotti oikea ihailijajoukko. Myrskytassu käänsi katseensa Oravatassuun.
"Odota hetki, mennään sitten parantajan pesään." Punaruskea naaras nyökkäsi ja istahti kuumalle hiekalle.
"Myrskytassu, missä viivyit? Me odotettiin sinua vaikka kuinka kauan!" Pilkkutassu huudahti. Myrskytassu hymyili tälle lempeästi.
"Niin, Myrskytassu oli oikea herrasmies.." Valkotassu maukui.
"Hmmm.. Pelastin Oravatassun ja Valkotassun luopiolta." tämä maukui vaatimattomasti. Pilkkutassu henkäisi ihastuksesta, Hämärätassu taas asteli ystävänsä luo ja nuo läpsäyttivät käpälänsä yhteen.
"Niin sitä pitää, jätkä!" tämä maukui pirteällä äänellä.
"Kiitos!" tummanharmaa kolli maukui ja käänsi päänsä jonkin matkan päässä odottavaan Oravatassuun.
"Kaunottaret, joudutte odottelemaan hetken, käyn Oravatassun kanssa Lumisydämmen luona. Nähdään pian!" Myrskytassu huikkasi ja tassutteli Oravatassun luokse.
"Ääh! No, nähdään!" Valkotassu maukui. Parantajaoppilas katsahti Oravatassua silmiin ja hymyili hiukan.
"Tule. Paikataan sinut entisellesi." tämä maukui lempeästi ja nuolaisi naaraan korvaa. Oravatassu kehräsi nauttinnollisesti ja lähti astelemaan kollin vierellä kohti parantajan pesää. Kyllä Myrskytassu olikin mahtava.

//No niin, itseään ei saa kehua mutta Myrsky on varsinainen playboy muutenkin x) Toivottavasti tässä ei ole mitään vikaa, tässä tarinassa nääs.
Vastaus:39 kpl:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pilkkutassu, Myrskyklaani
14.04.2013 16:06
Luku 3 "Sinusta tulee vielä mahtava soturi."

"Hyvä Pilkkutassu! Tuo hyppy ja miten nappasit tuon, oli loistava!" Kärpänlento, mestarini naukui. Kehräsin tyytyväisenä ja laskin vastasaalistamani pääskyn maahan. Kaivoin pienen kuopan maahan ja siirsin velton eläimen sinne. Kaavin siihen maata päälle ja ja jätin sen tarkoituksella hieman koholle.
"Hyvä. Kerro minulle, mitä sinä haistat." Naaras naukui ja nousi tassuilleen. Raotin suutani pienesti ja nuuhkaisin samalla ilmaa. Tunnistin välittömästi hiiren tuoksun.
"Haistan hiiren!" Mau'uin innoissani. Pistin raviin ja seurasin tuoksua. Kuulin, kun Kärpänloikka huusi jotain, mutten saanut sanoista selvää.
Saavuin rytisten pensaan juurelle, johon hiiren tuoksu päättyi. Kurkkasin pompaten puskan yli ja näin, kun hiiri juoksi peloissaan pois. Yritin loikata sen perään, mutta en hypännyt tarpeeksi korkealle ja tassuni jäivät puskaan kiinni.
"Uuuuuff..." Älähdin, kun lensin rinta edellä maahan. Nousin pökertyneenä ylös ja horjahtelin muutaman askeleen. Kärpänloikka asteli puskasta esiin.
"Minne oikein katosit. Isäsi tappaisi minut jos sinulle tapahtuisi jotain!" Naaras puuskaisi närkästyksen ja hätäännyksen sekaisella äänellä. Katsoin nuorta soturia kiusoittelevasti ruskeilla silmilläni.
"Älä huoli, en minä tyhmä ole. Mutta asiasta toiseen, miten hiiri kerkesi pakoon ja vielä ennen kuin näki minut?"
Kärpänloikka naurahti huvittuneena:
"Taisit tulla oikein rytinällä. Muista tämä asia; Jänis haistaa metsästäjän, ennen kuin näkee, hiiri tuntee askeleet maaperässä jo sitäkin ennen."
Katselin punastuneena maahan.
>Tämäpä noloa. Luulenpa, että sitä hän oli sanomassa, kun lähdin sen hiiren perään.<
"Mutta mitäpä tuosta, virheitä sattuu kelle vain. Siitä olen erittäin varma, että sinusta tulee mahtava soturi, kun on sen aika." Naaras lisäsi huomatessaan ilmeeni.
"Oletko sitä mieltä?" Miu'uin iloisena. Kärpänloikka nyökkäsi ja nuolaisi lempeästi päälakeani.
"Eiköhän haeta saaliit ja lähdetä leiriin. Alkaa olla jo aika myöhä." Mestarini naukui ja osoitti hännällään tummenevaa taivasta. Nyökkäsin ja pinkaisimme juoksuun.
Leiriin päästyämme Hopeahäntä alkoi jo muodostua taivaalle.
"Viedään nämä saaliskasaan ja sen jälkeen voit tehdä mitä haluat." Kärpänloikka naukui ja heitimme saaliit sinne. Otin itselleni syötäväksi pulskan jäniksen ja kannoin sen korvasta oppilaiden pesälle. Juovatassu ja Pihlajatassu olivat jo siellä.
"Pilkkutassu, et arvaakkaan, mitä näin." Pihlajatassu huusi innoissaan.
"No mitä nytten." Huokaisin. Olin erittäin väsynyt. Metsästys vei voimani totaallisesti.
"Kirsikankukka, Kirsikankukka seurustelee Jokiklaanlaisen kanssa!" Punertava naaras huusi. Höristin korviani.
>Kirsikankukka yhdessä Jokiklaanilaisen kanssa?<
"Oletko täysin varma?" Juovatassu mutisi hiljaa. Pihlajatassu heilutti päätään ylösalas vinhaa vauhtia.
"Sehän on täysin kielletty soturilaissa." Älähdin hämmentyneenä. Kirsikankukka oli kaunis kilpikonnakuvioinen naaras ja kaiken lisäksi Pihlajatassun mestari. Pidin Kirsikankukasta, sillä hän on ystävällinen luonteeltaan.
"Minä menen nyt nukkumaan." Juovatassu haukoteli.
"Hei, odota minua. Syön tämän ensin." Sanoin tuolle ja aloin ahmia jänistä suuhuni. Olin aivan täynnä, kun vihdoin sain sen syötyä. Juovatassu ja Pihlajatassu olivat lähes nukahtaneet istualtaan odotellessaan minua. Naurahdin huvittuneena ja nousin huuliani lipoen pystyyn. Seurasin sisariani pesään ja käperryimme lähelle toisiamme. Kehräsimme tyytyväisinä ja nuolaisin vielä kumpaakin siskoani poskista. Huoli Tomupennusta ei ollut jättänyt meitä ketään rauhaan, mutta niin meitä huoletti emomme kunto. Tämä oli ollut aivan maassa veljemme katoamisesta alkaen. Hän vain makasi kuningattarien kanssa, vaikka hänen ei siellä enää kuuluisi olla. Viiltokäpälä eli isämme oli pyytänyt Lehväpilveä huolehtimaan hänestä.
Laskin suruissani pääni etutassuille ja suljin silmäni. Uni saapui hitaasti, mutta varmasti. Eikä se ollut mikään hyvä uni.

JATKUU!! Aika vaa loppu kesken.
Vastaus:25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupentu, Myrskyklaani
13.04.2013 22:23
Oli yö. Katselin ympärilleni. Hiivin hiljaa pois pentutarhasta ja katselin yötaivaalle.
"Kaunista." kuiskasin. Silloin huomasin kiiluvat silmät taivaalle. Ne liikkuivat. Minua alkoi pelottaa. Silloin ne syöksyibät minua kohti ja tunsin kuinka kynnet tarrautuivat kiinni. Kiljaisin kovaäänisesti jolloin puolet klaanista heräsi ja tuli ulos. Kiljuin kovaan ääneen kun lintu tarrasi vain enemmän ja enemmän kynsillään kiinni. Huomasin alhaalla kuinka muutama soturi lähti perään. Puraisin lintua jalkaan jolloin se rääkäisi ja päästi irti. Kiljuin kun putosin alas. Soturit yrittivät ehtiä luokseni, mutta tömähdin maahan ennen kuin he ehtivät ottamaan kiinni. Onneksi siinä oli pehmeää, niin että säilyin hengissä. Mutta silti ilmat lähtivät pihalle. Kuulin kuinka soturit juoksivat nopeasti luokseni ja koittivat herättää, mutten mitenkään saanut silmiäni auki tai suustani sanaa. Tai mitenään edes liikkumaan.
"Pentuni! Missä pentuni on!" Lehväpilvi huusi jostain. Saatoin kuvitella hänen surullisen ja kauhistuneen ilmeensä kun hän huomasi minut liikkumattomana maassa.
"Kuupentu!" hän ulvahti surullisena ja tuli viereeni. Lehväpilvi painautui hellästi minua vasten ja silitti poskellansa naamaani.
"Olimme aivan liian kaukana." kuulin Harmaaraidan sanovan.
"Tiedän." Lehväpilvi huokaisi.
"Tiedän..." hetken kuluttua yskäisin vinkaisten. Lehväpilven katse suuntautui minua kohti kun rupesin hengittämään. Yhä enemmän ja enemmän vedin ilmaa sisälleni ja avasin silmäni.
"Kuupentu." Lehväpilvi sanoi ja alkoi nuolemaan minua rivakasti.
"Olet elossa."hän sanoi onnellisena. Nousin vaivalloisesti istumaan mutta Lehväpilvi otti minusta kiinni ja lähti kantamaan kohti leiriä.

JATKUU... ^^ joo sori ehkä vähä tönkkö
Vastaus:15 kp:eetä, ja ei haittaa
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihkapentu, Jokiklaani
13.04.2013 20:29

Ei luku varsinaisesti owo

Tassuttelin hyräillen ympäri pentutarhaa. Tai no, oikeastaan kävelin vain emoni ympäri. Pajupuron ruskea keho nousi ylös ja alas tämän nukkuessa sikeästi. Lehväpentu torkkui myös enkä viitsinyt herättää tätä. Tuijottelin hyräillessessäni haaleilla, meripihkan värisillä silmilläni ympäri penutarhaa. Kaikki muut olivat jo loikkineet kuuntelemaan kun Saarnipennusta, Tuhkapennusta ja Pilvipennusta tulisi oppilaita. Tiikeripentu kylläkin köllötti penutarhan suuaukolla. Pysähdyin ja tuhahdin tylsistyneenä. Emoni nukkui niin sikeästi että olisi ollut rikos herättää tämä. Samaten Lehväpentukin nukkui niin täydellisen hiljaa. Mumisin jotain käsittämätöntä ja tassuttelin sammaleista ja sulista tehdystä makuualuastalta. Tassuni osuivat kovemmalle multa maalle kun astelin kohti Karviaspentua. Karviaspentu tutkiskeli pientä puunkaarnaa kun istahdin tämän eteen.
" Hei Karviaspentu! " Maukaisin ja odotin vastausta. Sitten muistin että kyseinen pentu oli mykkä.
" Hmm, miten menee?" Kysyin ja katsoin kollia kun tämä hymyili hieman ja osoitti puunkaarnan palasta. Päässäni tikitti kun yritin tajuta mykkää pentua. Lopulta sain jonkinlaisen vastauksen kasaan. Karviaspennulla meni selvästi hyvin, koska tämä oli hymyillyt ja tällä oli ollut suht hauskaa koska tämä osoitti yhä hymyillen puunkaarnaa.
" No sepä hyvä! Oletko ajatellut jo soturinimeäsi? " Kysäisin kollilta. Tämä nyökkäsi pirteänä ja raapusti kynnellään jotain maahan. Lopulta Karviaspentu nosti kyntensä pois maasta ja osoitti käpälällään kuvaa. Käännyin Karviaspennun vierelle ja tuijotin kuvaa. Kuvassa oli viiva ja marjoja jotka selvästi tarkoittivat maata ja tippuneita marjoja. Karviasmaamarja? Taii Karviasmarjamaa? Sitten kolli raapusti pieniä viivoja ja pyörteitä marjojen päälle ja lisäsi taustalle pieniä palloja. Tuijotin ihmeissäni kuvaa.
# Öö, taivaalta sataa vettä? Ei lunta. Marjoissa on likaa? Tuhkaa? Nukkaa? Karviaslika? Karviastuhka? Vai Karviasnukka? Hmm, hetkonen! Pajupuro kertoi kerran että halla näyttää tuolta! Maassa olevat asiat jäätyvät hieman päältäpäin tai jotain sinne päin! # Ajattelin mielessäni kauan ennekuin tajusin. Virnistin iloisesti ja loin sädehtivän katseeni Karviastassuun.
" Karviashalla! " Nau'uin iloisesti ja Karviaspentu nyökkäsi. En ollut yhtä nopea kuin Huminapentu, minullahan kesti monta minuuttia, mutta aloin päästä jujulle tässä mykkä jutun ymmärtämisessä. Karviaspentu näytti olevan enemmän innostunut kuin minä ja tämä raapusti maahan muutamia kuvioita. Vilkaisin uteliaasti kuvia. Siinä oli suuri kissa jolla oli maski.
# Ei ei maski! Vaan hmm....Varjo? VARJO! Tai likaa. Ei hetki! Tuohan on varmaan Varjoklaanilainen! Se on suuri, vihaisen näköinen ja sillä on varjoja ympärillään! Entä jos en olekkaan oikeassa? # Pomputtelin ajatusta kauan päässäni kunnes Karviaspentu tökkäsi minua ja katsoi minuun kysyvästi.
" Umm, Varjoklaanilainen? " Kysyin arasti ja Karviaspentu avasi suutaan kuin vingahtaakseen ja nyökytti iloisena. Ilmeeni kirkastui ja hyräilin iloisesti. Karviaspentu katsoi minuun ihmeissään kun hyräilin Pajupuron laulua.
" Oho! Anteeksi! Pidän tästä laulusta todella paljon, se oikein soi päässäni! " Maukaisin pahoittelevasti, mutta Karviaspentu pudisti päätään ja pyöritti tassuaan kuin sanoakseen ''jatka vain ''. Yskäisin hieman.
" Pienessä metsässä asusti näin, pieni pikkuiruinen pentuklaani vain. Monet heistä rohkeita, toiset taas raukempia. Mutta kaikista rohkein olikin näin, pieni mykkä pentu klaanista vain. Mykkä pentu olikin viisas ja kilttikin. Aina auttelemas oli hän vain, vaikka ei kiitoksia saanutkaan. Pentu mykkä, Sisko tynkä ja Veli Sykkyrä näin, viisaita olivatkin. Klaaniakin uhkaus kävi yhtäkkiä vain, mutta kukaan eipäs siihen uskonutkaan, paitsi viisas pikku kolmikkoa ain. Veli sykkyrä jäi klaaniin vain yksikseen, Sisko Tynkä katosi ainiaaks näin, mutta Mykkä pentu viisaana pentuna uskotteli suurelle päälikölleen näin..." Lauloin hiljaisella äänellä ja kehräilin muutamien kohtien kohdalla. Laulu oli Pajupuron lempi laulu, silloin kun Pikkusulka oli laulanut tätä tälle. Kyyneleet kohosivat silmiini. Olisin halunnut nähdä emoni emon, mutta tämä oli lähtenyt jo ennen syntymääni. Ääneni sortui lopulta ja katsahdin Karviaspentuun. Silmäni laajenivat ihmehtyksestä; Karviaspentu nukkui sikeästi hymy suilla. Hymähdin ja hiivin pois tämän luolta. Tassuttelin suoraan Pajupuron luo, joka oli juuri herännyt ja tämä katseli minuun ametistin värisillä silmillään.
" Heippa pikkuinen! " Tämä maukui kehräten ja sipaisten korvaani. Tuijotin uteliaana emoani.
" Äiti, millainen Pikkusulka oli? "Kysyin ja istuin maahan. Pajupuro oli kuin ällikällä lyöty, mutta pian tämä hymyili surullisesti.
" Pikkusulka oli...kaunis solakka naaras. Hänellä oli kaunis punainen turkki, pikimustia juovia ja lumenvalkoinen mahan alus. Muistan elävästi kuinka pehmeä hänen turkkinsa oli. Hän kertoi kauniita tarinoita legendoista ja kaikista muista taruista. Hän oli kiltti, huomaavainen, suojelevainen ja niin mukava kuningatar..." Sitten Pajupuron ääni särkyi ja tämä käänsi päänsä pois nyyhkyttäen. Tuijotin surullisena emoani ja vilkaisin Lehväpentuun joka yhä torkkui hiljalleen. Astelin tämän vierelle pehmoisalle pedille ja painoin pääni kiinni sulasta ja sammaleesta kasatulle pehmusteelle. Suljin silmäni ja nukahdin tyytyväisenä.

// Tylsää oli : D
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeripentu,Jokiklaani
13.04.2013 18:39
> Voi hiirenpapanat kun on tylsää…< Tiikeripentu ajatteli tökkiessään maassa kävelevää tuhatjalkaista.
Sulkatähden kokoontumiskutsu halkoi ilman, ja Huurreturkin pennut pinkaisivat suuren kiven alle.
’’Saarnipentu, Tuhkapentu ja Pilvipentu, olette saavuttaneet kuuden kuun…’’ Tiikeripentu sulki korvansa oppilasnimityksille. Hän vilkaisi kohta, kun tuoreet oppilaat, Saarnitassu, Pilvitassu, sekä Tuhkatassu töpsöttelivät mestareidensa vierellä.
>Siinä lähti kolme leikkikaveria. Tai…eihän kukaan edes minun kaverini ole. Kaikki vain vihaavat minua…< oranssinruskea naaras ajatteli, ja riipaisi kynsillään maata. Huminapentu köpsötteli tämän luo.
’’Hei Tiik-ÄÄÄK!’’ tämä kiljaisi nähdessään Tiikeripennun valkoisten etutassujen edessä olevan pitkän tuhatjalkaisen.
’’MITÄ?! Pelkäätkö sinä ÖTÖKKÄÄ?!’’ Tiikeripentu nauroi.
’’Hmh…niin, no, aijoin kysyä, että tuletko purolle?’’ punertava kolli vaihtoi puheenaihetta.
’’Ehkä tulen ehkä en.’’ Tiikeripentu sanoi kylmästi ja mäiskäytti jykevällä hännällään Huminapentua naamaan. Kolli yskäisi ja käveli ulos pentutarhasta.
Tiikeripentu oli hetken omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, kun pihkapentu juoksikin ylipirteänä tämän luokse.
’’ Heii! Arvaapa mitä minä…blahblahblahpläpäplätäläpätiläpäti, ja sitten minä, hölöhölökäläkälä ja mölimöli ja..’’ läikikäs kolli hössötti, ja Tiikeripentu mottasi tätä naamaan.
’’Jahas! ei kiinnosta, tajuatko hiirenaivo!’’ naaras sihisi. Pihkapentu näytti hyvin loukkaantuneelta, ja kipitti sitten ulos.
>Tyhjäntoimittaja…< Tiikeripentu ajatteli.
Hetken päästä Karviaispentu tassutti tämän lähelle.
’’HÄIVY!’’ Tiikeripentu karjaisi.
Karviaispentu luimisti korviaan, ja lähti muiden joukkoon.
Tiikeripentu henkäisi ilmaa.
>En vain kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi kukaan ei pidä minusta.<

//Tiikeri ei voi ymmärtää, miksei hänestä tykätä XD//
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapentu/tassu, Myrskyklaani
13.04.2013 14:57
Pihlajapentu heräsi pentutarhaan siivilöityvän auringonvalon loisteeseen. Hän pomppasi innostuneena pystyyn. Tänään hänestä tulisi oppilas. "Pääsen oppilaaksi! OPPILAAKSI!" hän huusi tohkeissaan. Hänen ilonsa laimeni, kun Haukansiip ilmoitti Tomupennun kadonneen, ja Viiltokäpälä ilmestyi trhaan. Pihlajapentu asteli onnettoman näköisen Juovapennun luokse. "Mennään, kyllä hänet löydetään", naars kuiskasi. Juovapentu nyökkäsi ja tunkeutui Pilkkutassun jäljesssä ulos. Pihlajapentukin seurasi. Mustatähti julisti klaanikokouksen ja nimitti Pilkkupennun ja Juovapennun oppilaiksi. "Pihlajapentu, astuhan eteen", päällikkö käski lopulta. Pihlajapentu värisi jännittyneenä ja loikki eteenpäin. "Pihlajapentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on sinun vuorosi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä aina siihen päivään asit, kun saat soturinimesi, kutsuttakoon sinua Pihlajatassuksi. Mestarisi tullee olemaan Kirsikankukka, ja toivon, että hän välittää kaiken oppimansa Pihlajatassulle", Mustatähti maukui. Kirsikankukka nousi ylös ja asteli yleisön eteen. "Kirsikankukka, olet valis ensimmäiseen oppilaaseesi, ja olet saanut loistavaa koulutusta Harmaaraidalta. Olet osoittanut olavsi rohkea ja uskollinen soturi, ja odotan sinu mestarinsa välittävän tämän kaiken uudelle oppilaalle", päällikkö lopetti. Kirsikankukka stui koskettamaan Pihlajatassun kuonoa. "Pihlajatassu! Pihlajatassu!" Klaani huusi. Pihlajatassu loikki sisariensa luokse. Kun Hauknasiipi slitti, että Tomupentu oli kadonnut, päällikkö käski Piikkikynnen järjestää etsintä partio.

Pihlajapentu ei saanut unta. Joten hän oli aikeissa pujahtaa ulos oppilaiden pesätsä, mutta haistoikin Kirsikankukan tuoksun. Soturi hiipi ulos leiristä. Pihlajatassu oli vain yllättynyt, minne hänen mestarinsa oli menossa. Hän seurasi tämän tuoksua ja näki aika ajoin vilauksen välkehtivästä joesta. Pihlajatassun sieraimet täyttyivät vieraiden kiisojen hajusta, mutta ykis oli tuoreempi. Haukansiipi oli kertonut Jokiklaanilaisista. ja Pihlajatassu oletti tuoksun kuuluvan sille klaanille. Mutta miksi yksi Jokiklaanin kissa oli täällä? Pihlajatasssu näki edessä Kirsikankukan, joka nuoli lempeästi Jokiklaanin kollin lapaa. Jokiklaanin kissa vastasi kehräyksellä ja painautui Kirsikankukka vasten. "Mäntylheti, sain tänä iltana oman oppilaan", Hän maukui. Mäntylehdeksi kutsuttu kolli näytti iloiselta. "Mukavaa! Onko oppilaasi kiva", hän maukui. "Hän on erittäin kiva. Hänen nimensä on Pihlajatassu. Huomenna vien hänet katsomaan leirin rajoja, joten pysy kaukana täältä silloin", Kirsikankukka vastasi. Mäntylhehti kehräsi. "Ilma muuta", hän vastasi. Pihlajatassu oli järkyttynyt. Hänen oma mestarinsa seurusteli Jokiklaanin kissan kanssa, joka oli kielletty kaikin tavoin soturilaissa. Pihlajatassu ryntäsi leriin ja kiireen vilkkaa takaisiin oppilaiden pesään. "Juovatassu! Pilkkutassu!" Pihlajatassu sihsi, ja hänen siskonsa seurasivat häntä ulos. "Näin Kirsikankukan lähdössä metsään, ja seurasin häntä, arvatkaa, mitsä näin?" Pihlajatrassu sihisi. "No?" Pilkkutassu kysyi. "Hän on Jokiklaanin kissan kanssa, jonka nimi on Mäntylehti!" Pihlajatassu kertoi innoissaan. Juovapentu näytti järkyttyneeltä. "Sehän on laitonta!" hänen siskonsa huudahti. Pihlajatassu kohautti lapojaan. Siskokset vaihtoivat nopeasti kieliä ja työntyivät takaisin pesään
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovapentu/tassu, Myrskyklaanii
13.04.2013 14:38
Juovapentu heräili hiljakseen pentutarhassa, kun Haukansiipi töykki häntä kuonollaan. "Nousehan ylös, tänään pääsette kaikki oppilaiksi", emo maukui. Juovapentu pomppasi pystyyn. "Oikeasti?" hän naukui. Haukansiipi nyökkäsi. Pihlajapentu, Pilkkupentu. heräilivät myös. "Pääsen oppilaaksi! Pääsen OPPILAAKSI!" Pihlajapentu ulvoi. "Rauhassa nyt. Mennäänhän ulo... Tomupentu? Missä olet", Haukansiipi maukui huolestuneena. Juovapentu vilkaisi ympärilleen eikä nähnyt veljeäään missään. "Päästäänkö me silti oppilaiksi", Pihljapentu kysyi ja viuhtoi hännällään. Hauknasiipi alkoi jo huolestua. "Viiltokäpälä! Tomupentu on kadonnut!" hän huusi ulos, ja valkoinen kolli astui sisään. "Tomupentu?" Viiltokäpälä naukui huolestuneena. Juovapentyu näki emonsa hätääntyneen katseen. Pihlajapentu tyrkkäsi hänet kuitenkin kohti pesän suuta. "Mennään, kyllä hänet löydetään", sisko maukui. Juovapentu vilkaisi vielä kerran pesäänja säntäsi ulos Pilkkupentu jäljessään. Mustatähti kajautti tutun kutsun ja klaani kokoontui klaanikokoukseen.
"Tänään on aika nimetä neljä uutta oppilasta. Pilkkupentu, astuisitko eteen päin", päällikkö komensi Pilkkupentua. Pilkkupentu asteli vakaasti eteenpäin, mutta Juovapentu huomasi viiksien jänittyneen värähtelyn.
"Pilkkupentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on sinun vuorosi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä aina siihen päivään asti, kun saat soturinimesi, tunnetaan sinut nimellä Pilkkutassu. Mestariksesi tullee Kärpänloikka, ja toivon että hän välittää sinulle kaiken oppimansa", Mustatähti julisti. "Kärpänloikka, olet valmis saamaan ensimmäisen oppilaasi. Sait loistavaa koulutusta Viiltokäpälältä, ja olet osoittanut olevasi lojaali ja uskollinen klaanillesi. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tiedon Pilkkutassulle", Päällikkö maukui Kärpänloikalle. Juovapentu katseli, kun hämmentyneen näköinen Kärpänloikka asteli yleisön eteen, ja kosketti Pilkkutassun kuonoa omallaan. "Pilkkutassu! Pilkkutassu!" Klaani tervehti uutta oppilasta. Kun onnentoivotukset olivat hiljenneet, Mustatähti avasi uudestaan suunsa. "Juovapentu, astu eteen", musta kolli käski. Juovapentu tärisi ja asteli Päällikön eteen. "Juovapentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on sinun vuorosi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä aina siihen päivään asti, kun ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Juovatassuna. Mestariksesi tulee Ratamolehti, ja toivon, että hän välittää sinulle kaiken oppimansa", Päällikkö toisti rituaaliin kuuluvia sanoja. Sitten Mustatähti käänsi katseensa yleisössä istuvaan Ratamolehteen. "Ratamolehti olet valmis ensimmäiseen(?) oppilaaseesi, ja olet saanut loistavaa koulutusta(En tiedä keneltä), ja olet osoittanut olevasi urhoollinen ja oikeudenmukainen soturi. Sinun mestarina odotan, että välität nämä taidot Juovatassulle. Juovatassu kosketti kollin kuonoa hurmiossa. "Juovatassu! Juovatassu!" klaani huusi. Mustatähti odotti kärsivällisesti ja kääntyi melun laannuttua Pihlajapennun puoleen. "Astuhan eteen", Pällikkö maukui. Nuori naaras astui väristen yleisön eteen. "Pihaljapentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on sinun vuorosi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä aina siihen päivään asti, kun saat soturinimesi, kutsuttakoon sinua Pihlajatassuksi. Mestarisi tulee olemaan Kirsikankukka, ja toivon, että hän Pihlajatassulle kaiken oppimansa", Mustatähti naukui. Nuroi kilpikonnakuvioinen soturi yleisön reunamilla nousi yllättyneenä pystyyn ja tassutteli eteen. "Kirsikankukka, olet valmis ensimmäiseen oppilaaseesi, ja olet itse saanut loistavaa koulutusta Harmaaraidalta, ja olet osoittanut olavsi rohkea ja uskollinen soturi. Odotan, että välität kaiken oppimasi tälle uudelle oppilaalle." Kirsikankukka kosketti Pihlajatassun kuonoa omallan. "Pihlajatassu! Pihlajatassu!" Pihlajatassu loikki oitis uuden mestarinsa luota Juovatassun luokse. "Olen nyt oppilas!" hän naukui tohkeissaan. Juovatassu oli hermostunut, Tomupentua ei näkynyt tai kuulunut. "Haukansiipi, missä on TOmupentu?" Mustatähti kysyi Juovatassun emolta. Haukansiipi purskahti itkuun. "TOmupentu on kadonnut, emmo löytäneet häntä mistään!" Naaras nojasi raskaasti kumppaninsa Viiltokäpälän lapaan. "Piikkikynsi, järjestä etsintäpartio! Tomupentu täytyy löytää pian!" Päällikkö maukui Varapäällikölle, joka nyökkäsi ja lähti leiristä muutama soturi mukanaan. "Anna minun meen!" Viiltokäpälä pyysi. "Sinun on parasta jäädä leirin", Mustatähti maukui phoitellen. Juovatassu ei ehtinyt kuulla enmpään, kun Pihlajatassu puski häntä. "Tule, Kirsikankukka ja muut mestarimme odottavat meitä", sisko naukui. Juovatassu huokaisi ja tassutteli Pilkkutassun perässä oppilaiden pesän suulle. Kirsikankukka, Ratamolehti, ja yhä vähän hämmästynyt Kärpänloikka istuivat siellä. He nousivat pystyyn kolmen oppilaan saapuessa luoksen. "Juovatassu, menemme huomenna auringonnousun hetkellä näyttämään klaanimme rajat. Muut voivat tulla mukkan jos haluavat", Ratamolehti julisti. Kirsikankukka naukui tulevansa Pihlajatassun kanssa heidän mukaansa, ja Kärpänloikkakin myöntyi. "Hyvä on, Ratamolehti!" Juovatassi kimitti innostuneena. "Menkäähän nukkumaan", Kirsikankukka naukui. Juovatassu heilautti häntäänsä ja töntyi ensimmäisen uuteen pesään. Kun he olivat valinneet nukkumapaikat, Juovatassu lysähti lopen uupuneena makaamaan. >Antakaa TOmupennun olla kunnossa!< Juovapentu rukoili Tähtiklaanilta ja vaipui uneen.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pilkkupentu/-tassu, Myrskyklaani
13.04.2013 03:35
Luku 2 Oppilaaksi

Temmelsin pentutarhassa yhdessä sisarieni kanssa. Emomme Haukansiipi ja isämme Viiltokäpälä seurasivat sivulta kuiskutellen. Emme jaksaneet kiinnittää huomiota heihin, vaan hypimme toisteme niskaan ja kaadoimme pitkin sammalpetejä. Juovapentu oli hieman sivummalla, mutta osallistui aktiivisesti leikkipaineihimme. Juuri kun Tomupentu oli kääntynyt Pihlajapennun suuntaan, päätin yllättää hänet ja hyppäsin niskaan.
"Hei! Tuo ei ole reilua!" Kolli huusi närkästyneenä. Minä vain nauraa räkätin ja leikin sisareni hännällä. Sitten hän vain alkoi virnuilla salaperäisesti.
"Mikäs sinulle nyt tu..." Aloitin, mutta tunsin samassa kipeää pistelya hännässäni. Käänsin yllättyneenä katseeni ja kohtasin punertavan naaraan. Juovapentu piteli terävillä hampaillaan hännästäni kiinni.
"Mitesh shuu nyt phannaan?" Juovapentu kysyi häntä hampaidensa välissä. Näytin tälle ilkkuvasti kieltäni ja kierähdin ympäri potkaisten kevyesti naaraan sivuun. Hänen otteensa hännästäni irtosi ja Juovapentu lennähti pennun hännän mitan päähän. Tietenkin saatuani Juovapennun kimpustani, niin päätti Pihlajapentu hyökätä kimppuuni. Tämä sai minut kaadettua nopeasti ja pian olinkin selälläni pehmeällä alustalla Pihlajapentu päälläni.
"Epäreilua!" Huudahdin ja mutristin huuliani. Naaras päälläninaurahti helmeilevästi ja nousi päältäni. Irvistin kolmelle nauravalle sisarelleni ja taapersin häntä pystyssä isäni tassujen viereen.
"Pilkkupentuhan se siinä. Miten minun pikkuiseni voi?" Viiltokäpälä maukui ja nuolaisi lempeästi minua päälaelta. Kehräsin tyytyväisenä ja nojasin kollin etujalkoihin. Säpsähdin kuullessani pentutarhan suulta askelia. Musta kissa asteli ylväästi esiin.
"Hyviä päiviä, Mustatähti." Emomme maukui.
"Kiitos samoin." Päällikkö vastasi ja hymyili. Sen jälken hän käänsi katseensa minuun, Tomupentuun, Pihlajapentuun ja Juovapentuun.
"Arvatkaapa mikä päivä huomenna koittaa." Hän lausui kehräten. Tomupennun silmät kirkastuivat välittömästi.
"Annas kun arvaan. Pääsemme viimeinkin oppilaiksi?" kooli naukui välittömästi. Mustähti nyökkäsi edelleen kehräten, tällä kertaa entistä kovempaa. Pomppasin suurella loikalla Pihlajapennun viereen. Punaruskea naaras nuolaisi leppoisasti rintaansa aivan kuin ei välittäisi tuosta mitään. Tönäisin tätä ja käänsin katseeni edessämme seisovaan mustaan kissaan.
"Jo huomenna? Oletko varma Mustatähti?" Haukansiipi naukui epäilevästi.
"He ovat jo kuuden kuun ikäisiä. Silloin alkaa soturikoulutus." Kolli muistutti emoamme. Naaras katsoi haikeana meitä neljää.
"Niinhän se menee. En haluaisi vielä luopua heistä."
Isämme nyökkäili kertoen olevansa samaa mieltä. Olin itsekin sanomassa jotain heille, mutta Tomupentu tönäisi minut voimakkaasnti pois.
"Uuuf!" Älähdin tömähtäessäni kuonolleni maahan. Haukansiipi mulkaisi kollia janosti minut pystyyn. Siristin silmiäni ärsyynnyksestä, mutta en tehnyt mitään päällikön istuessa ylväänä edessämme.
"Mutta minä nyt lähden takaisin järjestämään partioita. Huomenna on suuri päivä teille, pennut." Mustatähti lisäsi minulle ja sisarilleni. Sen jälkee kolli katosi pois pesästä.
"Meistä tulee oppilaita, meistä tulee oppilaita!" Huusin innoissani ja pompin ympäri pesää. Haukansiipi nauroi ja katsoi meitä lempeyden hohtaen hänen silmistään.
"Nyt on aika mennä nukkumaan. Huomenna on, kuten Mustatähti sanoi, tärkeä päivä." Viiltokäpälä naukui ja emomme hätyytti meidät pedeillemme, jotka sijaitsivat kauempana suuaukosta. Haukottelin maireasti ja kiersin häntäni tuuheaksi kuononi päälle. Pihlajapentu, Juovapentu ja Tomupentu käpertyivät myös emomme kylkeen ja isämme nuolaisi meitä vuoronperään. Sen jälkeen hän katosi ulos pesästä. Suljin väsyneenä silmäni ja nukahdin lähes välittömästi. Sen takia en nähnyt, kun Tomupentu lähti pois tarhasta.

-----Seuraava päivä-----

Tunsin töytäisyjä kyljessäni ja murahdin hiljaa. Käännyin ympäri, vieläkin silmät tiukasti kiinni. Nyt tuli paljon voimakkaammat töytäisyt ja sähähdin aukaisten silmäni. Edessäni seisoi närkästynyt Juovapentu. Punaruskea naaras henkäisi ärtyneenä.
"Vihdoin sinä heräsit, olemme yrittäneet herättää sinua jo jonkin aikaa!"
Kauempana Haukansiipi pyöri hätääntyneenä ympäriinsä.
"Missä on Tomupentu? Tomupentu!" Emomme miukui.
>Mitä? Onko Tomupentu kadoksissa?<
Pihlajapentu seisoi alakuloisena emomme vieressä.
"Mitä on tapahtunut?" Kyselin heiltä. Emomme kääntyi tyhjin silmin minua kohti.
"Tomupentu on kadoksissa! En löydä häntä mistään." Naaras maukui. Silloin isämme Viiltokäpälä saapui pesään.
"Noh, onkos pikkuiseni jo valmiit soturioppilaiksi?" Kolli kysyi, mutta hänen innokas ilmeensä laimeni nähdessään kumppaninsa huolestuneen katseen.
"Mitä nyt, Haukansiipi?"
"Tomupentu.. Tomupentu on kadoksissa," Naaras naukui hiljaa. Isämme ilme venähti suoraan kohti maata.
"Mihin hän nyt noin vain voi kadota?"
Mutta tuohon ei emomme vastannut, vaan nappasi minua niskasta ja laski tassujensa väliin. Naaras alkoi sukia minua kovin ottein päästä.
"Äiti! Tuo ei tunnu mukavalta!" Miu'uin.
"Oi anteeksi, Pilkkupentu." Emomme pahoitteli ja suki nyt paljon hellemmin. Pian hän oli saanut minut suittua ja aloitti Juovapennun ja sitten Pihlajapennun sukimisen. Jonkin ajan kuluttua olimme kaikki puhtaita kiiltävin turkein. Juoksin kilpaa kahden muun sisareni kanssa ja takanamme seurasivat Viiltokäpälä ja Haukansiipi surun sumentamin silmin. Huoli Tomupennusta kaiversi meidän jokaisen sisintä, mutta yritin pitää sen tämän ainoan hetken pois mielestäni.
Mustatähti kajautti tutun kutsuhuudon ja klaani kokoontui suurkivelle klaanikokoukseen.
"Tänään on aika nimetä neljä uutta oppilasta. Pilkkupentu, astuitko eteen päin." Kolli naukui ylväästi. Hypähdin kevyesti päällikön luo ja katsoin tätä säihkyvin silmin.
"Pilkkupentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on sinun aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Pilkkutassuna. Mestariksesi tulee Kärpänloikka. Toivon, että Kärpänloikka välittää sinulle kaiken oppimansa."Mustatähti naukui katse lukittuna minuun. Sen jälkeen hän käänsi katseensä yleisössä istuvan nuoren naaraan puoleen.
"Kärpänloikka olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Viiltokäpälältä ja olet osoitanut olevasi lojaali klaanillesi ja oikeudenmukainen. Odotan sinun mestarinavälittävän kaiken tietosi Pilkkutassulle." Päällikkö lopetti. Sitten lähdin astelemaan nuorta naarasta kohti. TÄmä näytti hämmentyneeltä. Koksketimme toisiamme kuonoon ja lähes hypin innoissani.
"Pilkkutassu, Pilkkutassu!" Klaani toisti nimeäni. Hymyilin innoissani tulevista kokemuksistani soturioppilaana.
Seuraavaksi Mustatähti toisti nämä kaikki asiat Juovapennun ja Pihlajapennun kanssa. Kun olisi ollut Tomupennun vuoro, Mustatähti hämmästeli, missä hän on.
"Haukansiipi, missä Tomupentu on?"
Emomme purskahti kyyneliin ja isämme nojasi tähän lohduttavasti.
"Hän on kadonnut, emmekä löytänyt häntä mistään." Viiltokäpälä naukui surullisin mielin.
"Piikkikynsi, järjestä välittömästi partiot Tomupennun etsimiseksi. Hänet pitää löytää pian!" Päällikkö naukui mustalle kollille. Tämä nyökkäsi ja otti mukaansa muutaman soturin.
"Mustatähti, anna minä menen mukaan." Isämme pyysi. Musttähti pudisteli päätään.
"Ei. Olisi parasta että sinä jäisit tänne." Åäällikkö naukui ymmärtäväisyys ilmeessään.
Isämme katosi pettyneenä emomme kanssa sivummalle leiriä ja suru hehkui silmistä kuin aurinko keskipäivällä. Huoli Tomupennusta kirpaisi sisintäni ja pyörin ympyrää pähkäillen keinoa löytää sisareni.
>Toivottavasti hän on kuonnossa.<
Nostin katseeni taivaalle rukoillen Tähtiklaanilta apua.
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki, Jokiklaani
12.04.2013 23:19
Anteeksi sekoiluni edellisessä tarinassa, siis Vaahteravarjo ompi naaras. :,D

Luku 3 Epäilyksen varjo

Säpsähdin hereille kylmässä onkalossa. Katselin kauhuissani ympärilleni ihmetellen, missä kummassa olin. Kaikki oli jotenkin hämärää, eikä korvassani oleva tykytys auttanut ajattelemiseen. Veren väkeva tuoksu kantautui kuonooni,ja muistin Vaahteravarjon tekemän kolon, josta tuo kyseinen tykytys johtuikin. Hengitin rahisevalla äänellä ja vaikeroin hiljaa. Muistelin tarkasti eilisiä tapahtumia, ja kesti hetki ennen kuin sain tapahtumat mieleeni. Kotkankiito tappamassa tuntematonta tummaa kollia, Vaahteravarjo kimpussani sähisten ja Tiikeritähti virnistelemässä.
"Se katala kolli kataline kätyreineen..." Sihahdin. Silmäilin ylös miettien pakoreittiä. Se näytti hankalalta, mutta kuitenkin mahdollisuuteni pois pääsystä olivat hyvät. Loikkasin ensimmäiselle tarpeeksi leveälle kivelle ja siitä toiselle. Valitettavasti se ei ollut kunnolla kiinni ja tipahdin alas kylmään kivilattiaan. Irvistin takajalkani vääntyessä luonnottomaan asentoon jäätyään muun kehoni alle.
>Tämäpä erittäin mukava asia<
Kivusta huolimatta olin päättänyt päästä täältä pois. Muutaman yrityksen jälkeen pintajo häämöttikin.
"Tuo vielä tuohon ja tuo tuohon..." Mutisin nostellen tassujani. Varoin astumasta vääntyneellä takajalallani, mikä tuotti kiipeämiseen vaikeuksia. Kaikesta huolimatta olin pian jo turvallisesti ruohikolla, jonkin matkan päässä kivikosta. Ensimmäinen mieleeni tullut asia oli etsiä Kotkankiito. Vaikka meillä oli ollut jo monia riitoja, rakastin tuota kollia yli kaiken. Linkkasin leiriä kohti varovaisin askelin. Siitä olin varma, ettei tuo jalka jäisi tuohon asentoon. Tarvitaan vain Teerenento ja jotain, mikä lieventäisi kipua.

Hetken linkaamisen jälkeen leirin korkeat muurit piirtyivät eteeni. Astelin hankalan näköisesti piikkihernetunnelista sisään ja siitä suoraan parantajan pesälle. Teerenlento makasi rennosti pesän edessä ja katseli ympärillä touhuvien kissojen keskelle.
"Hei Sulkaturkki! Missä oikein olit yön?" Naaras naukui huomatessaan minut.
"Se on pitkä tarina. Tarvitsen apuasi." Mau'uin ja näytin vääntynyttä takajalkaani. Parantaja nousi kevyesti tassuilleen, aivan kuin tällä ei olisi mitään vammaa jalassaan.
"Seuraa minua." Teerenlenton naukui ja asteli pesään. Seurasin nuorta parantajaa sisälle suojaisaan yrttien tuoksuiseen pesään. Laskeuduin maate ja odotin Teerenlennon saapumista. Pian hän tuli suussaan tuppo lehtiä.
"Voihan hiirenpapanat! Missä sinä tuonkin teloit?" Parantaja hämmästeli ja käpötteli luokseni.
"No tuota. Olin saalistamassa ja erehdyin mennä kivikolle. Tietenkin se romahti altani ja tipuin onkaloon. Silloin tuo ei vielä vääntynyt." Selitin hänelle.
"Se taisi vääntyä silloin, kun kiipesit pois sieltä." Teerenlento avasi. Nyökkäsin ja irvistin,kun tämä siirsi jalkaani.
"Anteeksi. Mutta saan sen takaisin paikoilleeen ja hetkenlevon jälkeen se toimii normaalisti." parantaja maukui pahoittelevasti. Samassa hän väänsi sen takaisin paikoilleen. Rääkäisin kivusta ja katsoin parantajaa pienen hetken leimuavin silmin.
"Et sitten yhtään voinut varoittaa." Murahdin ja irvistelin.
"Jos olisin varoittanut sinua, se olisi sattunut enemmän kuin nyt. Syö nämä, niin kipu lieventyy ainakin vähän." Teerenlento naukui huolettomasti. Otin yrtit suuhuni kielellä ja niiden kitkerä maku oli saada minut sylkäisemään ne pois suustani. Nielini ne kuitenkin ja odotin kivun lieventymistä. Onnekseni se lieventyikin, vaikkakkin siinä kesti ärsyttävän pitkään. Nousin ylös ja tassuttelin ulos pesästä. Aurinko oli jo korkealla taivaalla, ja sen lämpö helli kehoani. Huomasi kauempana Rastaanvireen repimässä lihaa tuoesaaliskasasta haetusta jäniksestä. Varapäällikkö oli kokenut paljon ja se alkoi näkyä tämän luonteessa. Toisaalta ymmärin häntä hyvin. Jos KOtkankiito olisi kuollut kuin Sirpalesydänkin, olisin itsekin samanlainen kuin hänkin. Kylmät väreet kulkeutuivat kehossani nostaen karvani, kun ajattelin Sirpalesydäntä makaamassa veltona oksa kaulan lävistäen.
>Toivottavasti ketään ei tule saamaan samaa tapaa kuolla!<
Silloin muistin, mikä oli tarkoitukseni tehdä, kun olin päässyt onkalosta ulos. Minun piti etsiä Kotkankiito ja pyytää tältä anteeksi käytöstäni. Minua kyllä järkytti vieläkin kollin teko Pimeydenmetsässä, mutta ties mitä Tiikeritähti oli uhannut tehdä, jos hän ei olisi tappanut sitä kollia. Ktselin ympärilleni etsien Kotkankiitoa, mutta en nähnyt tätä missään. Päätin tarkastaa vielä leirin sisääntuolo aukon. silmänisuurenivat tunnistaessani veren hajun ja siinä oli myös Kotkaniidon tuoksu.
>Mitä on oikein tapahtunut?<

Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huminapentu, Jokiklaani
12.04.2013 23:09
Luku 2; Kaikkea sitä pentunakin tapahtuu

Tiikeripennun jykevä käpälä iskeytyi kohti Huminapentua, mutta kolli loikkasi pois tieltä juuri ennen kuin tassu osui kohteeseensa. Punertava kolli iski painavan ja voimakkaan häntänsä Tiikeripennun lapaan kaataakseen tämän. Oranssinruskea naaras kaatui pentutarhan hiekkaiseen maahan ja jäi siihen.
Aaltojuova tassutti varovasti ja nilkuttaen sammalpediltään pentujen luo murtuneiden kylkiluidensa takia ja kaappasi pentunsa leukojensa väliin. Tämä mulkoili Huminapentua.
”Kuinka sinä saatat tehdä noin?” Kuningatar sihahti pelon värähdys äänessään. ”Olisin Huomenkukan pennulta odottanut oikeudentajuisempaa pentua!”
Huminapentu luimisti korviaan nolona. ”Olen niin pahoillani! Mutta Tiikeripentu itse tahtoi harjoitella taistelemista, ei se minun ideani ollut.” Kolli astui askeleen taaksepäin. ”Sitä paitsi hän hyökkäsi ensiksi!”
Aaltojuovan silmät leppyivät hetkeksi, ja tämä mulkoili sitten Tiikeripentua, jota hän roikotti niskasta. Naaraspentu katseli muualle ja yritti olla huomaamaton.
”Onko tämä totta, Tiikeripentu?” Pennun emo tivasi ja laski pentunsa maahan. ”Sinäkö keksit tämän? Tappeluharjoituksen?”
Tiikeripentu katsoi yhä muualle mutta tämän hännänpää vispasi hermostuneesti. Aaltojuova huomasi tämän heti, ja tarttui vihoissaan pentuaan taas niskasta.
”Tiedät että se on vaarallista! Mitä jos olisit tappanut Huminapennun tai kuollut itse? En kestäisi sitä!”
Naaraspentu käänsi katseensa uhmakkaasti emoonsa. ”Mutta kun tahdon olla oppilas! En jaksa odottaa! Eikä kukaan täällä ole tarpeeksi hyvä minua vastaan, eikö se tarkoita sitä että minun pitäisi siirtyä jo vanhempien kissojen joukkoon?”
Kuningatar kantoi Tiikeripennun nilkuttaen ja varovasti kävellen sammalpedilleen ja sai itsensä rauhoitettua. Huminapentu kuuli tämän maukuvan jotain pennulleen, mutta ei kuitenkaan kuullut jokaista sanaa.
”Sinulla on vielä paljon opittavaa... Olet vahva mutta sinun täytyy yrittää hallita taitojasi... Nuku nyt, mutta äsköisen jälkeen et saa mennä ulos enää tänään...”
Tiikeripennun kimeä kiljaisu särki Huminapennun pitkiin korviin. ”Ei! Epäreilua!! Sitten Huminapennunkin täytyy jäädä tänne! Hänkin oli mukana!!!”
Huminapentu tassutti hiljalleen kauemmas, mutta tunsi Aaltojuovan epäröivän katseen niskassaan.
”Huomenkukka päättää mitä tekee pennulleen, päätös ei ole minun tassuissani.” Aaltojuova vastasi pennulleen ja painautui sitten petiinsä. Huminapentu vilkaisi vielä kerran taaksensa ja näki Tiikeripennun mulkoilevan ilmeen. Naaras näytti hänelle kieltä! Huminapentu ilmeili tälle takaisin ja vihoissaan tepasteli päiväunilla olevan Omenapennun luo. Ulkona alkoi pimentyä, joten yö ei olisi kaukana. Ilma viileni, ja Huurreturkin pennut pinkoivat sisälle pentutarhaan. He olivat jo aika vanhoja ja suurikokoisia, joten pian heistä tulisi oppilaita.
”Hurh! Olipas siellä kylmä!” Saarnipentu valitti ja juoksi Huurreturkin luo. Tuhkapentu tuli tämän perässä pulska hiiri suussaan ja viimeisenä tuli Pilvipentu kompastellen.
”Metsästin tämän ihan itse!” Tuhkapentu sanoi ylpeästi ja pudotti hiiren emonsa eteen.
”Etpäs!” Saarnipentu väitti vastaan. ”Löysit sen puolikuolleena leirin ulkopuolelta!”
Huurreturkki hätkähti. ”Ettehän te saisi olla leirin ulkopuolella!”
Tuhkapentu katsahti veljeensä äreä ilme kasvoillaan. Saarnipentu nielaisi ja naurahti. ”Se lipsahti.”
Perhe jatkoi riitelyä, mutta Huminapentu ei jaksanut kuunnella. Hän tunki päänsä sammalpedissä olevan kaislan alle sulkeakseen äänet ympäriltään. Ei kestänyt pitkäänkään, kun hän nukahti.

Huminapentu heräsi Tiikeripennun murinaan. ”Hei! Hae oma käpy!”
Kolli ravisti päätään ja katsoi ulos leiriin. Tiikeripentu oli leikkinyt kävyllä, ja Karviaispentu oli selvästi yrittänyt päästä mukaan leikkiin, mutta tämän sisko oli kieltäytynyt, kuten yleensä. Huminapentu oli pahoillaan Karviaispennun puolesta. Eihän tämä mitään sille mahtanut että oli mykkä. Tiikeripennun ei tarvinnut kohdella omaa veljeään tuolla tavalla vain siksi ettei tämä voinut puhua! Huminapentu oli ystävystynyt Karviaispennun kanssa, ja hän ymmärsi mitä kolli tarkoitti, vaikkei tämä sanonut yhtään mitään. Tämä oli nimittäin keksinyt omia eleitään puheen tilalle, ja Huminapentu oppi niitä vähä väliä lisää. Pennut ymmärsivät hyvin toisiaan ja olivat todella hyviä ystäviä.
Huminapennun mietiskellessä Karviaispentu oli hävinnyt ja Tiikeripentu jatkoi leikkimistä kävyllä. Punertava kolli nousi ylös nukkuvan emonsa ja siskonsa viereltä kävelläkseen oranssinruskean naaraan luo.
”Hei, Tiikeripentu!” Huminapentu ärähti naaraalle. Pentu läpsäytti käpyä ja vilkaisi sitten kolliin.
”Niin mitä?” Naaras murahti.
”Miksi sinun täytyy olla noin ilkeä omalle veljellesi?” Punertava kolli painoi kuononsa uhkaavasti Tiikeripennun naamaan kiinni. ”Perheenjäsenet ovat samalla puolella. Ole ilkeä vaikka muille klaaneille, mutta älä omalle perheenjäsenellesi! Riitelenkö minä muka joka päivä Omenapennun kanssa? Riitelenkö?!”
Tiikeripentu ei ollut odottanut tuollaista sanaläjää. ”Omenapentu ei ole mykkä, kuten eräs toinen. Puhekyvyllisessä ja kyvyttömässä on aika pieni ero, vai olisiko sittenkin melko suuri!”
Huminapentu huokaisi ja katsoi syvälle jäänsinisiin silmiin. ”Voi sinua. Olet niin vahva ja taidokas, mutta yksi asia sinulta puuttuu.”
”Mikä?” Tiikeripentu tiukkasi.
”Aivot”, Huminapentu maukui ja naurahti. ”Lyödäänkö vetoa ettet keksi kaksijalan ja pystykulkijan eroa!”
Tiikeripentu katsoi kolliin ihmeissään. ”Siis mitä? Keksit pystykulkijan itse, etkö vain? Olet vain pentu, joten et voi tietää mitään joistakin ihmeen pystykulkijoista, sittenhän minunkin pitäisi tietää!”
”No ehkä emosi on kertonut sinulle, mutta et ole jaksanut kuunnella, niin jääräpäinen kun olet.”
”Tässä on nyt jokin juoni... Odota, kyllä minä sen keksin...”
Huminapentu heilautti painavaa häntäänsä. ”Odotan.”
Kesti hetki, kunnes Tiikeripentu vastasi. ”Kaksijalka on vaaleanpunainen kahdella jalalla kulkeva otus ja pystykulkija on.... pystyssä kulkeva otus? Hetkinen, onko se kaksijalkainen hevonen? Eikun... eihän hevonen kulje pystyssä...”
Huminapentu tirskahti. ”Kuules, pystykulkija ja kaksijalka ovat aivan sama asia. Aaltojuova itse kertoi minulle, ja sinäkin olit kuuntelemassa. Kaksijalka on klaanikissojen nimitys niille, ja pystykulkija on kotikisujen ja erakkojen nimitys.”
”No mistäs minä olisin voinut tietää!” Tiikeripentu kimitti.
”Jos olisit kuunnellut, senkin pikku hiirenaivo.”
”Älä kutsu minua pikku hiirenaivoksi!” Naaras paljasti kyntensä vihoissaan.
”No, totuus on se että sinä olet nuorempi kuin minä ja aivosi ovat hiiren kokoiset. En sanonut, että sinulla on hiiren aivot. Hiirenaivo voi tarkoittaa muitakin asioita, mitä jos se on vaikka ketun kielellä sinun nimesi?”
”Eivät ketut tiedä mitään tiikereistä!”
”Mistä sinä tiedät? Etkö olekaan kissa, vaan naamioitunut kettu?”
”LOPETA!” Tiikeripentu ärähti. ”Hyvä on,sinä voitit, mutta älä sekaannu minun asioihini enää!”
”Selvä.” Huminapentu vastasi ja loikki pentutarhaan, mutta Omenapentu tulikin häntä vastaan ja he melkein törmäsivät.
”Huminapentu!” Omenapentu hihkaisi korviasärkevästi. ”Tiesin että olisit täällä! Mennäänkö purolle?”
”Juu, vaikka!”
Sisarukset pomppivat pentutarhan vieressä olevalle pienelle purolle ja loikkivat sen yli. Kun Huminapentu oli hyppäämässä takaisin pentutarhan puolelle, hän näki Karviaispennun. Kolli kohotti käpälänsä tervehdykseen.
”Hei, Karviaispentu!” Huminapentu tervehti ja hyppäsi puron yli ystävänsä luo. ”Painitaanko? Ei liian voimakkaasti kuten Tiikeripentu tekee, vaan ihan tavallisesti.”
Karviaispentu nyökkäsi iloisena. Omenapentu tuli näiden luo, ja pian pennut painivat yhdessä punaisen ja ruskean värisävyjen karvakasassa.
Huminapentu loikkasi siskonsa päälle, kun tämä yritti paeta puron toiselle puolelle. Omenapentu kikatti ja kaatoi veljensä puroon. Huminapentu pärski vettä ja oli tarttuvinaan rantakivestä kiinni. Omenapentu kumartui hänen ylleen irrottamaan hänen otteensa, mutta Huminapentu vetikin tämänkin puroon. Karviaispentu oli hiljaa tarttunut Omenapennun häntään, joten tämäkin kaatui puroon. Koska puro ei ollut syvä vaan erittäin matala ja pohja oli pehmeän hiekan sekä sileiden kivien peitossa, pennut pystyivät turvallisesti leikkimään kevyessä ja hiljaisessa virrassa. Omenapentu tarrasi hampaillaan Karviaispennun tuuheasta hännästä. Pitkäraajainen kolli avasi suunsa äänettömään parkaisuun ja pukkasi Omenapennun puron pohjaan. Karviaispentu loikkasi nopeasti purosta ja pörhisti turkkiaan kuin koira. Huminapentu veti paljon happea keuhkoihinsa ja sukelsi kirkkaaseen veteen niin, että vain hänen päälaki, mukaan lukien silmät, olivat vedenpinnalla. Karviaispentu pörhisti yhä turkkiaan puron vierellä, ja Huminapentu ui tämän taakse. Pentu kohotti kuonoaan vedestä hengittääkseen. Juuri kun Karviaispentu oli kääntymässä, Huminapentu tarttui käpälillään tämän pitkästä takajalasta. Karviaispentu loikkasi ilmaan ja vetäisi itsensä kauemmas purosta. Samalla maalle vetäytyi Huminapentu, joka ei päästänyt irti ystävänsä jalasta vaan piteli tiukasti kiinni. Karviaispentu heilutti hädissään jalkaansa, sillä ei tahtonut hävitä peliä. Lopulta Huminapentu päästi irti, mutta vain sen takia että Omenapentu oli ehtinyt nousta purosta ja painoi nyt veljensä pään maahan niin että tämän oli pakko päästää irti Karviaispennun jalasta. Oranssinruskea kolli pinkaisi heti kauemmas ja väläytti Omenapennulle kiitollisen katseen. Omenapentu ei osoittanut tälle mitään vastausmerkkiä, sillä tämä oli kiireinen veljensä naaman likaamisessa. Naaras piti tassujaan Huminapennun pään päällä ja pyöritti tämän naamaa hiekassa. Hetken ajaksi pelko valtasi kollin mielen, ja tämä sätki siskonsa otteessa. Karviaispentu oli näköjään huomannut tämän, koska hän tönäisi Omenapennun kauemmas. Huminapentu nosti hiekkaisen naamansa maasta ja haukkoi henkeä. Karviaispentu ja Omenapentu painivat maassa. Huminapentu nousi tässä välissä pystyyn ja liittyi näihin. Hän oli iskemässä hännällään Omenapentua kylkeen, mutta sitten huomasi jonkin kauempana maassa. Se oli pieni ja musta. Sen takapää oli paksu möllykkä, ja harmaa sellainen. Sillä oli pitkät jalat, joilla se kipitteli kauemmas purosta.
Hämähäkki.
”Ää!!” Huminatassu parkui ja juoksi kauemmas yhden kiven taakse. Karviaispentu näytti kysyvältä, ja etsi Huminatassun pelon kohdetta sillä välin kun Omenapentu tirskui ja pidätteli naurukohtaustaan.
”Ei ole hauskaa...” Huminapentu sihahti siskolleen. Karviaistassu poimi kiven maasta. Tämä asteli lähemmäs hämähäkkiä. Huminapentu kurotti päätään kiven yli nähdäkseen, mitä mykkä pentu oli tekemässä. Karviaistassu käveli hämähäkin viereen ja pudotti kiven sen päälle. Kolli nyökkäsi muille osoittaakseen että se oli kuollut.
”Jes!” Huminapentu hihkui ja pomppi ystäviensä luo. Hän katsoi suurilla ruskehtavilla, meripihkanvärisillä silmillään liiskattua hämähäkkiä. Sen kaksi jalkaa eivät olleet jääneet kiven alle, ja ne vapisivat vielä vaikka hämähäkki oli jo kuollut. Huminapentu värähti ja Karviaispennun viikset väpättivät huumorintajuisesti.
”On siinä minulla veli!” Omenapentu nauroi. ”Eihän sinusta koskaan tule oppilasta jos pelkäät noin pientä otusta, joka on sinua niiin paljon pienempi!”
Huminapentu vilkaisi siskoonsa. ”Kyllä sinäkin pelkäät ampiaisia vaikka ne ovat paljon pienempiä kuin sinä.”
”Koska ne piiistävät.”
”Hämähäkit voivat purra.”
”Muurahaisetkin voivat purra. Mikset pelkää niitä?”
”Muurahaisilla ei ole pitkiä jalkoja.”
”Karviaispennulla on pitkät jalat.”
”Karviaispentu ei ole pieni.”
”Karviaispentu on pienempi mitä Tiikeripentu, ja kuulin kuinka sanoit häntä ’pikku hiirenaivoksi’.”
Karviaispennun viikset väpättivät taas kun tämä nauroi äänettömästi.
Omenapentu huomasi tämän, ja virnisti. ”Se kuulosti siltä kuin Huminapentu olisi liverrellyt hänelle kuin kumppanille. ’Ooooi, Tiikeripentu, toin sinulle kukkia, minun pikku hiirenaivoinen höpölöpöabibubi hunajamussukka!’ Piidätkö sinä hänestä??”
Huminapentu mutristi suutaan. ”Mitäpä jos pidän?”
”Hän myönsi!” Omenapentu tirskui. ”Kuka tahtoisi olla Tiikeripennun kumppani, hänhän vain vetäisi kosiaa kuonoon! Hän on niin jykevä ja epäsolakka ja laiska, kaikkea muuta mitä jokiklaanilaisen kuuluisi olla. Hän-”
Karviaispentu katsoi naaraaseen loukkaantuneena.
Omenapentu katsoi takaisin kolliin. ”En puhunut sinusta, vaan Tiikeripennusta.”
Oranssinruskea kolli luimisti korviaan.
”En minä pitäisi siitä jos Lehväpentu sanoisi sinua laiskaksi ja sellaiseksi joka ei kuuluisi meidän klaaniin.” Huminapentu selitti siskolleen.
”Ai...” naaras mutisi. ”Anteeksi, Karviaispentu.”
Kollipentu kohautti olkiaan.

//Ei paljon koopeetä!! Haluun kirjottaa vielä monta tarinaa pentuna, joten en haluu kauheesti pisteitä.
Vastaus:19 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Karviaispentu, jokiklaani
12.04.2013 21:28
Karviaispentu meni katsomaan mitä hänen siskonsa teki. Leikki kävyllä ja oli nappaavinaan hiirtä. Karviaispentu halusi leikkiin mukaan ja huitaisi käpälällään käpyä.
"Hei! Hae oma käpy!" Tiikeripentu karjaisi. Karviaispentu siirtyi pois siskon luota. Hän yritti etsiä käpyä, mutta ei nähnyt sellaista missään. Ainakaan sisällä pesässä. >Jos isä leikkisi minun kanssa..< kolli ajatteli ja juoksi isänsä luo. Tämä alkoi roikkua isänsä käpälissä. Ruskolehti katsoi lempeästi poikaansa.
"Voi Karviaispentu, Leikkisin kanssasi, mutta lähden aamupartioon." Kolli maukaisi isällisesti. Pentu katsoi pettyneenä isänsä perään.
>Emo leikkii!< Kolli ajatteli ja loikki Aaltjuovan luo. Tämä tarrasi emonsa häntään ja riepotteli sitä. Aaltojuova katsoi poikaansa pahoillaan.
"Kai muistat etten nyt voi leikkiä kylkeni takia. Mene leikkimään siskosi kanssa." Aaltojuova maukaisi ja sulki silmänsä. Karviaispentu oli ymmällään. >Kai emon pitäisi tietää, että sisko ei tyttää leikkiä minun kanssa.< Pentu ajatteli. Tämä voisi yrittää leikkiä siskon kanssa. Hän kokokin iloisen yllätyksen. Humina- ja Omenapentukin olivat tulleet leikkimään. Tämä nosti tassuaan Huminapennulle ja Huminapentu tervehti iloisesti. Kollit ryhtyivät leikkipainiin. Karviaispentu jäi hieman alakynteen, mutta kaikki päättyi siihen, kun maassa kipitti hämähäkki.
"Ää!" Huminapentu huusi ja juoksi kauemmas. Karviaispentu oli ihmeissään. Pelkäsikö tuo kissa hämähäkkiä. Karviaispentu otti suuhunsa kiven ja kumartui hämähäkin ylle. Sitten kolli pudotti kiven hämähäkin päälle ja nyökkäsi sen merkiksi, että se oli nyt liiskana.

//Lyhyt//

Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirsikankukka, Myrskyklaanii
12.04.2013 17:10
Kirsikankukka lähti leiristä metsästämään. Oikeastaan hänen aikomuksensa oli myös käydä Mäntylehden luona. Kirsikankukka oli hyvin varovainen edetessään kohti jokea, sillä siitä ei hyvää seuraisi, jos Tiikerivarjo ttai Piikkikynsi saisivat tietää hänen ja jokiklaanin kollin suhteesta. Hopeasulka tiesi tästä, mutta ei kaikeksi onneksi kertonut kenellekään. Yhtäkkiä, lähellä Jokiklaanin reviiriä, hän haistoi veren laimean tuoksun. Se ei voinut olla viimatassu, koska oppilas oli löydetty jo eilen, ja veren haju olisi jo haihtunut. Kirsikasnkukka poikkesi pelokkaasti reitiltään ja asteli aivan rajan reunalle. Vähän matkan päässä Jokiklaanin reviirillä oli kellanpunaisen oppilaan ruumis, jonka edessä olivat maahan kaiverretut syävt, veriset kynnenjäljet. Kirsikankukka nielaisi ja nuuhkaisi ilmaa. Hän erotti jo turhankin tutun tuoksun: Tiikerivarjon. Kirsikankukka perääntyi ja jätti ruumiin. Hän voisi kertoa siitä Mäntylehdelle. Kirsikankukka katsahti taivaalle, aurinko oli jo huipussaan. Naaras kiirehti joen siihen kohtaan, missä hän ja Mäntylehti aina tapasivat. Hän haistoi ilmaa TIikerivarji varalta, ja tunkeutui kaislikkoon. Pina hän näkikin Mäntylehden ylittämässä jokea. Kirsikankukka naukaisi, ja Mäntylehti ui kiireesti hänen luokseen. "Hei Kirsikankukka!" Mäntylehti kehräsi ja painoi kuononsa naaraan turkkiin. "Hei Mäntylehti!" Kirsikankukka tervehti. "Minun pitää näyttää sinulle yksi juttu", hän jatkoi kumppanilleen. Mäntylheti nyökkäsi ja lähti seuraamaan kirsikankukka Myrskyklaanin rajaa pitkin. Pian he näkivät edessään kellanpunaisen oppilaan ruumiin. "Tuohan on Sammaltassu!" Mäntylehti huudahti. Kirsikankukka asteli hermostuneesti rajan yli. "Näin hänet matkalla sinun luoksesi. Tiikerivarjo teki tämän!" hän sähisi. Mäntylehti katsahti metsään silmät vihaa leimuten. "Hänhän on yhtä paha kuin Piikkikynsi!" kolli murisi. Kirsikankukka kumartui hänen viereensä. "Emme voi tehdä mitää, mutta olen huomannut, että Mustatähti epäilee Piikkikynttä, muttei lainkaan Tiikerivarjoa, minun täytyy saada hänet uskomaan!" hän maukui. Mäntylehti nyökkäsi. "Ne kaksi ovat luopioita ja pettureita!" hän sähähti. Kirsikankukka painautui häntä vasten. "Meidän täytyy olla varovaisempia, ettei Jompikumpi huomaa meitä", Kirsikankukka tyynnytteli. Mäntylehti värähti. "Olet oikeassa", hän maukui. Kirsikankukka kehräsi ja kietoi häntänsä Mäntylehden hännän ympärille. Mäntylehti nuoli hänen korvaansa ja kehräsi hiljaa katsoen auringonlaskua. He olicat hyvin pitkään siiinä hiljaa, kunnes aurinko laski ja ensimmäiset hopeahännän tähdet alkoivat näkyä. >Hyvä Tähtiklaani! Älkää antako enää kenenkään kuolla Tiikerivarjon ja Piikkikynnen käpälissä!< Kirsikankukka rukoili äänettömästi. Kirkas Tähdenlento halkoi taivasta. Kirsikankukka puhkesi taas kehräämään. Mäntylehti huokaisi hiljaa. "Minun pitää viedä Sammaltassun ruumis leiriin."
"Tavataan huomenna taas, kuuhuipun hetkellä", Kirsikankukka ehdotti. Mäntylehti nyökkäsi ja kosketti Kirsikankukan kuonoa hyvästiksi. Kun soturi oli kadonnut näköpiiristä Kirsikankukkaki huokaisi. "Rikon soturilakia, mutta miten voisin olla erossa hänestä?" hän maukui.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadetassu, jokiklaani
12.04.2013 16:51
-Soturiksi nimittäminen

Tänään oli tärkeä päivä. Minut nimitettäisiin soturiksi. Aivan kuin luontokin olisi juhlinut minun soturiksi nimittämistäni. Luonto oli puhjennut kukkaan; Linnut visersivät kauniisti, Aurinko paistoi ja oli muutenkin kaunis ilma.
Tuuli helli turkkiani ja kävi läpi jokaisen karvan. Nautin tästä päivästä.
Olin siinä, istumassa yksinäni maassa. Aloin taas hyräillä laulua, vaikka en muistanut mistä se tuli. Kummallista....
Mutta en halunnut ajatella sitä juuri nyt, vaan soturiksi kavamistani. Olin jo iso, enkä mikään pentu.
-Hei! Jadetassu! kuului minun takaani.
Ääni kuului Sulkatähdelle.
-Miksi sinä vielä olet siinä? Me odotamme sinua!
Ihmekös leiri oli autio, koska kaikki olivat odottamassa minua jossakin.
-Äh... Anteeksi, Sulkatähti. En vain tiennyt missä olitte.... sopersin.
-Ei haittaa! Tule tule nyt, niin seremonia pääsee alkamaan.
Me tassuttelimme samalle kivelle, jossa minut nimitettiin oppilaaksi. Muistot tulivat mieleeni.
Sulkatähti istahti kivelle, ja minä kiven viereen. Tuiskutuuli oli vieressäni.
Alukis päälikkö puhui minusta ja oppilas-ajoistani. Ja sitten hän siirtyi asiaan:
-Kröhöm.... hän aloitti. -Minä, Sulkatähti, jokiklaanin päälikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Jadetassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania -jopa henkesi uhalla?
Vedin syvään henkeä. Sitten vastasin ylväästi:
-Lupaan.
-Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Jadetassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Jadekukkana. Tähtiklaani kunnioittaa sinun viisauttasi ja uskollisuudestasi klaanille, ja hyväksymme sinut jokiklaanin täydeksi soturiksi!
Kaikki juhlistivat minua huutamalla minun soturinimeäni:
-Jadekukka!
-Kiitos kaikille, sanoin kyynelet silmissä.
Minua itketti onnesta. Olin todella iloinen ja onnellinen. Olin saanut soturinimeni, ja kaikki välittivät.
Tummatassu tuli luokseni.
-Onnea, Jadetassu... Siis Jadekukka, hän naurahti.
-Kiitos, vastasin ja halasin Tummatassua. -Kiitos kovasti.
Kiitin vielä kaikkia, kunnes sain Sulkatähdeltä seuraavan tehtävän:
-Jadekukka, nyt kun olet soturi, sinun täytyy valvoa seuraava yö hiljaa muiden soturien kanssa. Siis suoraansanottuna menet yöpartioon.
Nyökkäsin ja vastasin:
-Teen sen, Sulkatähti. Voit luottaa minuun.
Sitten kumarsin syvään ja menin tutkailemaan sotureiden pesää. Astuin sinne ensimmäisen kerran. Tuiskutuuli esitteli minulle petini.
-Onnea vielä kerran, hän sanoi.
-Kiitos, vastasin.
-Tuntuu oudolta, kun en olekaan enää sinun mestarisi. Olet jo soturi!
-Niin... naurahdin.
Istahdin pedilleni ja rupesin makaamaan.
-Minun petini on tässä sinun vieressäsi. Peti on sitten pehmeä.
Kellahdin mukavasti siihen nauttimaan soturina olosta. Se oli todentotta mukava sekä pehmeä peti.
Odotin siinä vähän aikaa, kunnes menin ulos metsälle Sulkatähden luvalla.

Jatkuu....
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovapentu, Myrskyklaanii
12.04.2013 16:40
Juovapentu perääntyi hitaasti pentutarhaan. Hauknasiipi hätisti heidät sisälle. Pihlajapentua ei kuitenkaan näkynyt tai kuulunut. "Mitä tehdään, tuolla ulkona tuoksui ihan verelle!" Tomupentu hihkaisi ja tönäisi Pilkkupentua. Juovapentu vilkaisi pesän suuaukolle ja näki Pihlajapennun hännänpään hailahtelevan siellä. JUovapentu viskasi pitkää punaruskeaa häntäänsä ärsyyntyneesti. Sisko oli jäänyt ulos, vaikka emo oli käskenyt heidät sisään. Pilkkupentu tuli Juovapennun viereen ja pukkasi tätä kylkeen. "Leikitään, että olen Varjoklaanilainen!" sisko sihisi JUovapennulle. odottamatta enää hetkeäkään Pilkkupentu loikkasi Juovapennun selkään ja tömäytti tämän sammaleiseen maahan. "Hei!" Juovapentu kirkaisi ja potkaisi Pilkkupentua vatsaan. Tomupentu naurahti ja hyökkäsi vuorostaan Pilkkupennun kimppuun. "Pihlajapennunkin pitäisi olla Varjoklaanilainen, tämä on ihan epäreilua!" Pilkkupentu ulvoi. "Hän ei ole täällä", Juovapentu kehräsi ja tömäytti Tomupennun tieltään. Tomupentu sihisi ja iski pienellä käpälälläään Juovapentuun päin. Naaras ehti väistää ja tönäisi veljensä maahan. "Kaikki kaikkia vastaan! Kivaa!" Pilkkupentu hihkaisi ja löi Juovapennun maahan. Juovapentu huitoi villisti käpälillään. Tomupentu törmäsi Pilkkupennun kylkeen, ja Naaras lennähti Juovapennun päältä painimaan taas Tomupennun kanssa. Juovapentu ravisti turkkiaan ja takertui Tomupennun selkään. Tomupentu sähähti ja kiemurteli maassa. "Minun vuoroni! Haluan taistella!" Pilkkupentu huusi pesän toiselta laidalta ja työnsi Juovapennun pois. "Hei kuules, minunkin pitää taistella!" Juovapentu sihahti ja loikki vuorostaan Pilkkupennun kimppuun. Pilkkupentu vingahti ja kääntyi Juovapennun puoleen. Tomupentu nousi maasta mutta enempää Juovaopentu ei kerennyt nähdä Kun Pilkkupentu tökkäsi hänet selälleen. Pilkkupentu rynnisti JUovapennun päälle, ja puristi ilmat tämän keuhkoista. "Uhhuh!" Juovapentu puhisi. Hän läimäisi Pilkkupennun poskea ja naaras hervahti hänen päältään. "Hahaa!" Juovapentu huudahti voitonrimuisesti ja viuhtoi tyytyväisenä hännällään. "Et viel ole voit..."
"Onko minun vuoroni joskus?" Tomupentu kysyi. Siskokset kääntyivät, ja näkivät Tomupennun, joka istui ryhdikkäänä ja seurasi leikkitappelua tylsistyneenä. Toisiinsa katsomatta Pilkkupentu ja Juovapentu Rynnistivät veljensä päälle. Yhtäkkiä pesän suulta kuului askelia, jotka pysäyttivät tappelun. Haukasippi asteli sisään Pihlajapentu suussaan. "No niin. Pysykääkin sisällä. Harmaaraita vartioi suuaukkoa", Haukansiipi amukui ja sukelsi ulos. Pihlajapentu katseli yllättyneenä, kun Pilkkupentu ja Juovapentu rysähtivät taas Tomupennun kimppuun, ja pian naaras oli itsekin mukana. Kun he olivat aikansa leikkineet, pennut jäivät puuskuttamaan pesän lattialle."Se oli kivaa!" Pihlajapentu huudahti. Juovapentu naukaisi vastauken ja käoertyi sammalpedille väsyneenä.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapentu, Myrskyklaani
12.04.2013 16:21
Pihlajapentu astui askeleen taaksepäin, jotta voisi luikkia pentutarhan turvaan. Yksikään pentu ei kestäisi tuota kauheaa näkyä. Samassa kaunis nuori kilpikonnkuvioinen naaras astui aukiolle joku toinen soturi mukanaan, ja riista valahti tämän suusta, kun näki verisen möykyn. "Viimatassu!" naaras huudahti ja syöksyi ruumiin viereen. Pihlajapentu jäykistyi paikalleen, kun leirin ulkopuolelta kuului askelia, mutta tulija olikin vain musta oppilas. Kollin siniset silmät tuikkivat, mutta katse sammui, kun tämä näki Viimatassun ruumiin. Mustatähti seisoi kuolleen kissan vierellä, ja Lumisydän ja Myrskytassu nuolivat naaraan turkkia puhtaaksi. Pihlajapentu haistoi vieraan hajun, joka tuli leirin ulkopuolelta. Muu klaani ei ilmeisesti haistanut sitä, sillä kaikki olivat kokoontuneet Viimatassun ruumiin luokse. Pihlajapentu hiipi leirin reunaa ja pujahti ulos leiristä. >Olen pentu, en saa mennä ulos!< Pihlajapentu yritti hillitä uteliaisuuttaan, mutta kuitenkin kurkisti leirin ulkopuolelle. Hän näki vilauksen kahdesta tuntemattomasta kissasta, jotka olivat kumartuneet juurakkoluolan eteen., ja kantoivat sielät pois jonkin hopeanharmaan ja mustaraitaisen kissan. Tiikerivarjo ja Piikkikynsi olivat heidän vieressään, ja joukko katosi metsään. Pihlajapentu värisi. Yhtäkkiä harmaa kissa ilmestyi hänen taakseen. "Pihlajapentuko se siinä? Olet kaukana emostasi", soturi moitti ja nappasi Pihlajapennun suuhunsa. Pihlajapentu sähisi. Haukansiipi ilemstyi leiristä. "Harmaaraita! Tähtiklaanin kiitos, että löysit hänet!" hänen emonsa huudahti ja nappasi Pihlajapennun harmaalta kollilta. "Emo! MInä haluan ulos!" Pihlajapentu nurisi. Haukansiipi pudisti päätään, ja Pihlajapentu heilahteli naaraan otteessa. Kun viimein emo oli laskenut hänet pentutarhan eteen. Mustatähti ilmestyi Haukansiiven taakse. "Et saa lähteä leiristä, olet pentu", päällikkö sätti ja asteli pesäänsä. "Älä enää ikinä mene tuonne ilman lupaani!" Hauknasiipi maukui ja alkoi pestä Pihlajapentua. Pilkkupentu, Tomupentu ja Juovapentu ilmestyivät tarhasta irvistäen, kun haistoivat veren. "Täällä haisee! Haluan takaisin tarhaan!" Juovapentu miukui. Haukansiipi nosti päänsä. "Menemmekin! Ja äkkiä!" naaras maukui. Pihlajapentu vilkaisi leirin suuaukkoa ja laahusti emon perässä takaisin pentutarhaan

//Nimitetäänkö pennut yhtäaikaa oppiaiksi//
Vastaus:20 kp:eetä ja joo
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
12.04.2013 15:20
Hopea näytti siltä että purskahtaisi ihan kohta itkuun. No, se oli täysin ymmärrettävää. Hopea katsahti nopeasti Viiltoon, joka yritti ottaa Kylmätähteä ja Minttua hengiltä. Hopean silmät laajenivat, ehkä surusta tai raivosta. Hän hyppäsi Viillon niskaan.
"Sinä! Sinä tapoit Ellin! Nyt saat maksaa siitä ja kalliisti!" hän huusi ja puri Viillon niskaa. Viilto sähähti yllättyneesti ja tarttui Hopean niskaan ja upotti hampaansa syvälle.
"Ghh.." Hopea sähähti.

Viilto oli painanut Hopean maahan. Juuri kun Viilto kohotti käpälänsä tappaakseen Hopean, hyppäsin ja tönäisin kaikilla voimillani Viillon kumoon. Hopea luikahti pois ja katosi taisteluun. Viilto läimäisi minut maahan yhdellä iskulla ja painoin pääni maahan niin, etten voinut hengittää. Yritin osua Viillon mahaan mutta se oli miltei mahdotonta siitä asennosta. Kuulin Viillon ilkeän naurun jossain kaukana. Yhtäkkiä Viilto päästi irti.
"Phuaah!" henkäisin ilmaa keuhoihini. Kun käännyin katsomaan, mikä oli irroittanut Viillon, näin Sadun joka paini Viillon kanssa.
"En aio menettää veljeäni!" hän huusi.
Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeripentu,Jokiklaani
12.04.2013 12:24
Tiikeripentu kelli emonsa selän päällä.
’’Täällä ei ikinä tapahdu mitään jännää…’’ naaras mutisi ja räpiköi Aaltojuovan lavan päälle.
’’ Huminapentu, Omenapentu, Vaahterankukan pennut, ja Huurreturkin pennut ovat ulkona…joten ei ole juttukaveria. pitää tuon veljenkin olla mykkä….’’ Tiikeripentu marisi ja tarrasi emoaan korvasta.
’’Voit sinä silti leikkiä hänen kanssaan.’’ Aaltojuova maukui ja nuoli polkuanturaansa.
’’Ei kukaan oshaa leikkiä minun kanssani…aina alkavat vinkua…’’ Tiikeripentu vastasi ja nappasi Aaltojuovaa viiksistä.
’’Irrota nyt. Mene vaikka…vaikka hakemaan hiiri tuoresaaliskasasta. Keksitään sitten sinulle tekemistä.’’ tomunruskea naaras käski ja irrotti oranssinruskean pennun viiksistään. Tiikeripentu laahusti ulos tuoresaaliskasalle.
Siellä makasi närhi, hiiri, jänis, sekä orava.
Tiikeripentu otti hiiren, ja tepsutteli takaisinpäin.
Tämän veli, Karviaispentu istuksi maassa.
’’Heissan, Karviaispentu! Haluatko tämän hiiren?’’ Tiikeripentu sanoi ilkikurisesti, koska tiesi, ettei kolli voinut vastata. Karviaispentu aukoi suutaan ja nyökytteli, mutta Tiikeripentu jatkoi kiusaamistaan.
’’Mitäh? En kuule. Kyllä tai ei. Sano nyt.’’ naaras kiusoitteli ja heilutteli elotonta hiirtä veljensä silmien edessä.
’’Noh, jos ei kelpaa..’’ Tiikeripentu naukui ja söi hiiren maiskutellen. ’’…niin minä syön sen.’’
Naaras myhäili itsekseen, kun käänsi selkänsä oranssinruskealle veljelleen, joka jäi surkeana tuijottamaan hiirenrippeitä. Tiikeripentu nuolaisi pari kertaa valkeaa rintaansa, kunnes meni jälleen pentutarhaan.
’’Missä se hiiri on?’’ Aaltojuova kysyi pediltään.
’’Söin sen joo-oh!’’ Tiikeripentu älähti tämän emon kaapatessa naaraan eteensä.
’’Irti! Tahdon leikkimään!’’ Tiikeripentu sihisi Aaltojuovan sukiessa tämän tummajuovikasta turkkia.
’’Ensin siistiydyt.’’ kuningatar mumisi nuolaisujen lomasta.
’’MIKSET PESE KARVIAISPENTUA!?’’ Tiikeripentu huusi ja irvisti, karhean kielen kulkiessa tämän päälakea pitkin.
’’Pesin hänet jo. Sitä paitsi, älä huuda minulle noin, nuori neiti.’’ Aaltojuova sanoi ja alkoi pestä Tiikeripennun hännänalustaa.
’’Minä teen miten lyst-’’ Tiikeripentu aloitti, kunnes näki oranssinruskea, raidallisen hahmon.
’’Isää! Auta minut pois! Äiti lipoo minua kokoajan!’’
’’Noh, on se hyvä pysyä puhtaana.’’ Ruskolehti maukaisi ja nuolaisi ensin Tiikeripennun valkoisia etutassuja, sitten tämän juovien värisiä takatassuja.
’’Kaksi yhtä vastaan! Epäreilua! Tahdon poiiissshhhh!!!!!!!!!’’ Tiikeripentu sihisi ja yrittio sätkiä pois emonsa otteesta.
’’Pihkapentukin valittaa, että pesen häntä kokoajan.’’ Pajupuro kehräsi myötätuntoisesti omalta, höyhenin koristellulta pediltään.
’’Siinä hän on oikeassa! Sinä olet yksi nuoliai-mmhhhp!’’ Tiikeripentu sanoi, kunnes tämän emon kieli painoi naaraan kuonon kiinni.

//anteeksi lyhyys, aika loppui. Vanhemmat ragee totaalisesti, jos oon tuntia kauemman koneella//
Vastaus:5 kp:eetä, siinä sulle ne vähän :P ja ei haittaa
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänloikka,Myrskyklaani
11.04.2013 19:56
.:Opilas:.

Pari päivää sitten, kun Kärpänloikka oli ollut metsästämässä tuo oli kompastunut ja lyönyt päänsä kiveen. Silloin tuo oli saanut muistinsa takaisin. Tai no osapuolilleen takaisin.
Kärpänloikka oli saanut muistinsa nyt takaisin ja muisti nyt lähes kaiken. Tai no ei kaikkea, mutta ainakin sen, ettei hän ollut Tiikeriklaanin soturi vaan Myrskyklaanin, mutta Tiikerivarjo ei vielä sitä tiennyt samoin kuin ei tiennyt Piikkikynsikään tai kukaan muukaan Tiikeriklaanista.
Ja se oli hyvä se! Jos ne kaksi ketunläjää kaappaisivat jonkun, niin Kärpänloikka voisi käyttää Tiikerivarjon ja Piikkikynnen luottamusta hyväkseen.
Hehän luulivat naaraan yhä luulevan olevan Hanki niminen kulkukissa. Mutta ehei nyt tuo tiesi tarkalleen olevansa Kärpänloikka, Myrskyklaanin täysi soturi.
Muutaman päivän ajan Kärpänloikka oli ollut tylsistynyt ja tarjoutunut siksi aina kaikkiin mahdollisiin partioihin saadakseen jotakin tekemistä.
Sitä oli jatkunut muutama päivä, kunnes naaras oli väsähtänyt siihenkin ja alkanut viettää vain paljon aikaa yksikseen metsässä ja niin edelleen.
Nytkin Kärpänloikka suuntasi metsään omaan salaiseen piilopaikkaansa, jonka oli löytänyt. Se oli ikään kuin pieni luola kivessä.
Piilopaikka oli kivessä oleva pieni kolo, joka näytti todella pieneltä mutta olikin sisältä mukavan tilava. Lisäksi ketut tai mäyrät eivät mahtuneet sinne sisään ja kaiken kruunuksi mikä tärkeintä isokokoiset kissat kuten Tiikerivarjo tai Piikkikynsi eivät mahtuneet sisälle.
Tämä kolo oli pienikokoisille!
Sinne Kärpänloikka tykkäsi vetäytyä mietiskelemään asioita. Lisäksi naaras oli sisustanut kolon. Ainakin tavallaan, sillä aivan kolon perukoilla oli pehmeä ja mukava kanervista ja sammaleesta tehty peti.
Sen lisäksi Kärpänloikalla oli tapana saalistaa jotakin pientä matkalla piilopaikkaansa ja syödä se täällä. Nytkin naaraalla oli mehukas kani, joka oli jäänyt tuon saaliiksi.
Kärpänloikka hotki kanin hujauksessa ja kävi nokosille lokoisalle kanerva sammal vuoteelleen. Kärpänloikka tiesi myös jonkin verran yrttejä ja niiden käyttö tarkoituksista, joten kolossa oli yhdessä nurkass hämähäkinseittiä, takiaisen juurta ja unikonsiemeniä.
Ihan vain varmuuden varalle, jos Piikkikynsi tai Tiikerivarjo yllättäisivät hänet metsässä ja koskaanhan ei voinut olla liian varma.
Kärpänloikka nukkui vähän aikaa, ennen lähtöä leiriin. Matkalla leiriin naaras saalisti hätäisesti Kolme pulskaa hiirtä ja kanin, jotta vaikuttaisi, että hän olisi metsästänyt koko päivän, vaikka oli oikeasti vain loikoillut sammal kanerva pedillä piilossaan.
Kärpänloikka laittoi saaliit tuoresaalis kasaan ja otti itselleen yhden hiiren, yirittääkseen näyttää ettei ollut syönyt koko päivänä.
Naaras sai hiirensä vain vaivoin syötyä ja huokaisi helpotuksesta syötyään sen.
Aurinko oli jo laskenut mailleen ja oli tullutkin pimeää kun Mustatähti kajautti tavan omaisen kutsuhuutonsa klaanille klaanikokouksen merkiksi. Kaikki kissat kokoontuivatkin piakoin suurkiven ympärille.
Kärpänloikalla ei ollut harmainta hajuakaan, mitä päälikön asia koski.
Kun asia koskikin oppilaiden nimittämistä, Kärpänloikka rentoutui ja alkoi pestä huolelliseti käpäläänsä ja Mustatähden sanat menivät ohi naaraan korvien.
Vasta, kun päälikkö mainitsi Pilkkupennun mestariksi Kärpänloikan, Kärpänloikka havahtui ja ihmetteli miksi kaikki tuijjottivt häntä.
Sitten naaras näki Pilkkutassun, joka tuli häntä kohti.
>Mitä tämä oikein meinaa?< tuo kummasteli nuoren naaraan talsiessa hänen luokse.
Kärpänloikka ei oikein tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä, niin tuo vain kosketti hellästi omalla kuonollaan Pilkkutassun kuonoa.
Klaanin onnitteluhuudot halkoivat hetken ilmaa ennen kuin vaikenivat.
Vasta kokouksen päätyttyä Kärpänloikka tajusi saaneensa juuri oppilaan. Iki oman oppilaan.
>Minä sain oppilaan.!< tuo ajatteli käpertyessään sammalpedilleen sotureidenpesään.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki, Jokiklaani
11.04.2013 18:50
Luku 2 Taas oppilaana

Riitely Kotkankiidon kanssa ei ollut mukavaa. Makasin vielä auringon laskiessa erään suuren kuusen varjoissa, aivan maassa. Hämmästelin suuresti että olin suuttunut niin helposti.
>Saiko Pimeydenmetsässä käynti minut muuttumaan? Niin sen täytyy olla<
Haistelin ilmaa ja vesimyyrän tuoksu kantautui kuonooni. Vesi herahti kielelleni ja huomasin, kuinka nälkäinen olinkaan. Nousin venytellen tassuilleni ja kuljin puiden välitse saaliin perään. Kevensin askeliani ollessani vain muutaman ketunmitan päässä vesimyyrästä. Nuolaisin huuliani ja loikkasin kaarevasti. Vesimyyrä huomasi minut liian myöhään jolloin olin jo päällä. Heitin sen korkealle ilmaan ja läimäytin kovaa maahan. Kuului ikävä räsähdys ja vesimyyrä lopetti sätkimisensä. Ahmaisin sen suuhuni suurin haukkasuin, mutta nälkäni ei laantunut. Vatsa vain kurisi ja kurni.
>Saalistan vielä jotain<
Raotin suutani ja tunsin närhen. Seurasin tuoksua päätyen kivikkoon. Kurkottelin ja näin närhen muutaman hypyn päässä. Kävelin varovasti kivikossa ja lähestyin saalista. Loikkasin sitä kohti, mutta se kerkesi pakoon.
>Äääh<
Katsoin, kun se pakeni. Vatsani lausui vastalauseensa, ja murahdin ärsyyntyneenä. Käännyin ympäri ja olin loikkaamassa pois kivikolta, mutta yhtäkkiä se sortui altani.
”Mrouur!” Huusin, kun tipuin alas. Kova kivipinta tuli vastaan, ja lensin selälleni. Ilma pakeni keuhkoistani ja silmissäni sumeni hetkeksi. Pudistelin päätäni vihaisena.
”Kiitoksia vain Tähtiklaani! Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän?” Huusin raivoissani. Voimakas tuuli heilautti turkkiani.
”Pimeydenmetsä…” Tuuli sihisi onkalossa.
”Ja pyh! Älkää ny tekin.” Murahdin. Tuuli laantui pieneksi hetkeksi, kunnes tuli erittäin voimakas tuuli, mikä sai minut tärisemään. Katsoin haikeana ylös taivaalle, josta hämärä oli jo ottanut valtansa.
>Huomenna yritän kiivetä pois täältä.<
Etsin itselleni sopivan kohdan, ja kävin maate. Ensin pohja tuntui jääkylmältä, mutta lämpeni pikapuoliin.
”Minun pitää pyytää Kotkankiidolta anteeksi käytöstäni…” Kuiskasin hiljaa ja vaivuin rauhattomaan uneen.

Heräsin tutulta usvaiselta nummelta. Käännyin ympäri ja kappas vaan, Siinähän seisoi sama hiirenaivo joka läimäytti minua kasvoille.
”Ei kai taas.” Mutisin. Suuri tumma kolli nauroi.
”Oi kyllä van. Ja tänään minulla on sinulle tehtävä.”
Mulkaisin kollia ärtyneenä. Olin jo tarpeeksi sekaisin, enkä kaivannut tämänkin pilkkauksia.
”Haluatko kertoa nyt nimesi?” Tivasin. Tarkkailin kollin liikkeitä, jotta hän ei pääsisi yllättämään minua.
”Vai että nimeni. No, nimeni on Tiikeritähti” Kolli naukui yksitoikkoisesti.
>Tuo nimi kuulostaa tutulta…<
Muistin tarinat Varjoklaanin kauheasta päälliköstä, jonka nimi oli Tiikeritähti. Tämä oli kuulemma ollut sitä ennen Myrskyklaanin varapäällikkö. Hän oli kuitenkin liian vallanhimoinen ja oli yrittänyt tappaa silloisen päällikön, Sinitähden.
”Joko muistelu riittää? Minulla olisi muitakin kuin sinä.” Tiikeritähti naukui huokaisten. Murahdin hiljaa, mutta käänsin katseeni tähän.
”No kerro asiasi!” Sähähdin. Tiikeritähti heilautteli häntäänsä nuhtelevasti.
”Tiesitkö, että olet aika paha suustasi?”
Värähdin pienesti ja laskin katseeni maahan. Raivo kuohui sisälläni yli äärien. Nostin leimuavan katseeni tummaan kolliin. Nyt hän hymyili hyväksyvästi.
”Seuraa minua, näytän sinulle yhden tärkeän henkilön.” hän käski ja lähti juoksemaan. Juoksin aivan Tiikeritähden kannoilla. Katsoin sivulle ja näin siellä liikettä. Olin kysymässä Tiikeritähdestä siitä, mutta kun käänsin katseeni, kollia ei näkynyt missään.
”Tietenkin hän katoaa aina kun häntä kaivataan.” Huokaisin. Katsoin taas sivulle ja huomasin että liikkeet tulivat kahdesta taistelevasta kissasta. Tassuttelin varovasti eteenpäin, mutta pysähdyin nähdessäni Tiikeritähden jonkin matkan päässä. Eikä hän ollut yksin.
>Kotkankiito<
Näytti siltä, että Tiikeritähti oli antanut tälle jonkin käskyn. Kolli käveli tappelijoiden luokse ja kaatoi helposti toisen heistä. Ei hetkeäkään kun kolli valahti veltoksi ja Kotkankiito oli kasvoja ja tassuja myöten veressä. Katselin järkyttyneenä kollia.
>Tuo ei ole minun tuntevani Kotkankiito!<
Samassa Kotkankiito nosti päätään ja huomasi minut.
”Sulkaturkki?” Hän älähti. Siristin silmiäni ja hypähdin kolmen kollin luo. Silmäilin tuntematonta, raskaasti hengittävää kollia. Jos Kotkankiito ei olisi tullut apuun, hän olisi kaiketi kuollut.
”Mitä tämä tarkoittaa?” Tivasin heiltä. Kumppanini katseli maata ja siirteli tassuaan ympäriinsä. Tiikeritähti nyökkäsi Kotkankiidon toisella puolella olevalle kollille.
”Olen Vaahteravarjo, ja opetan sinua tästä eteenpäin.” Kolli maukui. Katselin häntä epävarmasti.
”En minä mitään opetusta kaipaa. Olen täysi Jokiklaanin soturi!” Tuhahdin. Kotkan kiito oli erittäin vaivaantuneen tuntuinen.
”Anteeksi nyt vain, Sulkatassu. Me koulutamme sinusta Pimeydenmetsäläisen.” Vaahteravarjoksi esittäytynyt kissa maukui.
”Anteeksi nyt vain, mutta nimeni on SulkaTURKKI” Sanoin painostaen –turkki sanaa. Kotkankiito katsoi minua varoittavasti, mutta en tajunnut sitä, enne kuin Vaahteravarjo kaatoi minut.
”Sinä olet täällä oppilas, ymmärrätkö?” Ja kun sanojaan painostaen, hän viilsi korvastani pienen palan pois. Potkaisin kollin raivoissani pois päältäni.
”Älä enää koskaan tee minulle noin!” Huusin ja turkkini pörhistyi. Katselin kaikkia kolmea vuoronperään.
”Minähän sanoin hänen olevan tulinen. Ja tuollaisia naaraita tänne on aina mukava saada.” Tiikeritähti maukui virnistellen Vaahteravarjolle. Kumppanini väräytti korvaansa ja vilautti hiljaa muristen hampaansa. Silloin kaikki sumeni ja vaivuin pimeyteen.

//Tällänen pätkä, sori Kotka et en kertonu paljoo siit sun tarinan lopust lähtien

Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varpustassu, Tuuliklaani
11.04.2013 18:39
Jänis peseytyi lämpimässä auringonpaisteessa, ja napsi välillä heinää ruohikosta. Näin sitä tuskin tiheän heinikon läpi. Otin painon lavoihini juuri Ketunloikan opettamalla tavalla, ja hiivin jänistä lähemmäs. Kun eläin käänsi katseensa poispäin minusta, pinkaisin juoksuun, ja hyppäsin ketterästi tämän niskaan. Puraisin vahvoilla leuoilla jäniksen niskaan, ja pian tämä lyhistyi maahan kuolleena.
’’Hienoa Varpustassu!’’ Mestarini Ketunloikka ulvahti ylpeästi, ja tuli luokseni. Kehumiset saivat minut hehkumaan ylpeydestä.
’’Jatketaanko vielä metsästystä?’’ Kysyin.
’’Juu, palataan takaisin leiriin, kun on auringonhuippu.’’ Ketunloikka naukui, ja alkoi vaania heti pahaa aavistamatonta vesimyyrää. Nyökkäsin, vaikka tiesin, ettei Ketunloikka nähnyt sitä ja aloin kaivamaan kuoppaa juuri saamalleni jänikselle. Kun jänis oli viimein haudattu, avasin suuni ja yritin haistaa riistaa. Kylmä lehtisateen ajan tuuli heilutteli heiniä, ja tunkeutui turkkini läpi. Enää ei olisi pitkä aika lehtikatoon. Oli kulunut jo muutama kuu siitä, kun minut nimitettiin oppilaaksi ja kun jouduin Tiikeriklaanin kynsiin. Heistä ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään, mikä onkin hyvä. Olin niin uppoutunut ajatuksiini, etten huomannut minua parin ketunmitan päässä olevaa jänistä. Hätkähdin taas todellisuuteen kun näin eläimen, ja kyyristyin vaanimisasentoon. Huomasin jäniksen takajalassa todella syvän ja vertavuotavan vamman. *Varmaankin päässyt täpärästi karkuun kettua.* Ajattelin, ja nuolaisin huuliani. Tiesin, että saisin vammautuneen eläimen kiinni ilman vaanimista, joten pinkaisin heti juoksuun. Jänis lähti heti minut nähtyäni juoksemaan kolmella jalalla minua pakoon, mutta sain otuksen helposti kiinni ja taitoin siltä niskat. Nuolaisin veren pois huuliltani, ja hautasin jäniksen maahan. Kun haistelin ilmaa ja katsoin ympärilleni, huomasin harakan nokkimassa mätääntynyttä variksenruokaa. Irvistin kauhean ruoan löyhkästä, mutta aloin vaanimaan aterioimassa olevaa harakkaa. Harakka oli harvinaisen suuri ja pullea, joten siitä saisi hyvän aterian. Asetin painoni lavoilleni, ja hiivin hitaasti kohti haaskalintua. Kun olin tarpeeksi lähellä, hyppäsin ilmaan ja tartuin kynsilläni suoraan harakan siipiin. Puraisin vahvasti tämän niskaa, ja saatoin tuntea linnun viimeiset hengenvedot, ennen kuin sen sydämenlyönnit loppuivat. Otin ylpeästi harakan suuhuni ja katsoin taivaalle. Oli jo auringonhuippu. Koska Ketunloikkaa ei näkynyt missään, kaivoin esiin muut saaliini, ja raahasin ne leiriin. Kun saavuin viimein tuoresaaliskasalle, huokaisin helpotuksesta ja heitin saalistamani saalit sen päälle. Katsoin itselleni sopivaa ateriaa. Päädyin lopulta rampautuneeseen jänikseen, ja nostin sen suuhuni.
’’Varpustassu.’’ Kuulin takaani äänen. Kun käännyin, näin Mustahaukan - isäni seisovan takanani.
’’Mitä?’’ Kysyin närkästyneenä.
’’Muista ruokkia ensin klaanivanhimmat.’’ Mustahaukka sanoi varmalla äänellä. Mulkaisin tätä vihaisesti, kunnes vastoin tahtoani kuljetin rampautuneen jäniksen klaaninvanhimpien pesään. Sen jälkeen juoksin nopeasti tuoresaaliskasalle, ja otin sieltä vesimyyrän. Menin oppilaiden pesän viereen ja aloin syömään ruokaani ahnaasti. Saalistuksesta oli tullut nälkä. Katsoin samalla, kun muut oppilaat harjoittelivat taistelua ihan edessäni. Kun viimeiset palat vesimyyrästä oli syöty, nousin seisomaan ja venyttelin. Sen jälkeen kävelin muiden oppilaiden luokse.
’’Hei, saanko tulla mukaan?’’ Kysyin, ja katsoin muita odottavasti.
’’Tietenkin. Haluatko taistella minun kanssani?’’ Lähimpänä oleva Tammitassu maukui.
’’Selvä, mutta varo vaan.’’ Nau’uin leikkisästi, ja menin valmiiksi taisteluasentoon. Tammitassu katsoi hymyili minulle leikkisästi, ja hyppäsi salamannopeasti kohti minua. Onnistuin kuitenkin väistämään, ja Tammitassu tömähti maahan. Juoksin oppilaan selän taakse, ja hyppäsin kynnet piilossa tämän selkään.
’’Hahaa! Voitin!’’ Nau’uin voitonriemuisena, kun olin kiinni Tammitassun selässä.
’’Älä luulekaan!’’ Naaras nauroi, ja yritti ravistella minua irti. Otteeni lipesi ja jouduin hyppäämään maahan. Tammitassu tiesi tilaisuutensa tulleen ja hyppäsi päälleni. Muut oppilaat katsoivat kiinnostuneena taistelua. Näin sivusilmällä veljeni Minkkitassun tulevan leiriin suu täynnä riistaa mestarinsa Jääkaiun kanssa. Keskityin kuitenkin taas taisteluun. Vaikka Tammitassulla ei ollut kynsiä esillä, en päässyt hänen otteestaan pois. Ainoa keino on potkaista hänet takajaloillani kauemmas.
’’Auts! Tuohan sattui!’’ Tammitassu huusi, ja kosketti kipeää vatsaansa.
’’No anteeksi.’’ Nau’uin närkästyneenä, ja kävelin pois. Jätin muut rauhaan, ja tassuttelin Minkkipennun luokse. Kolli oli juuri nauttimassa pulleasta hiirestä.
’’Hei, pyydystitkö itse?’’ Nau’uin. Minkkipentu katsoi minuun.
’’Juu.’’ Hän sanoi ylpeästi, ja jatkoi syömistään. Olin juuri istumassa veljeni viereen, mutta näin Ketunloikan parin muun soturin kanssa. Mestarini heilutti häntäänsä merkiksi, että minun pitäisi tulla. Murahdin huonotuulisesti, ja raahauduin vastoin tahtoani Ketunloikan luokse.
’’No mitä nyt!?’’ Ärjyin huonotuulisesti.
’’Menemme iltapartioon tarkistamaan nelipuut. Tulethan mukaan?’’ Ketunloikka kysyi.
’’Oikeastaan en.’’ Nau’uin ja hymyilin ilkikurisesti.
’’No harmi, sillä sinulla ei ole vaihtoehtoja.’’ Hänen vieressään oleva Mutakynsi naukui. Mulkaisin tätä vihaisesti, ja huokaisin. Lähdin laahustamaan heidän peräänsä kohti leirin suuaukkoa. No, jos onni olisi matkassa voisin häätää Tuuliklaanin reviiriltä jonkun kotikisun tai erakon.

//Tällainen nyt. ;3

Vastaus:25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
11.04.2013 18:04

Hopeasulka muisti, kun oli nähnyt Kirsikankukan tapaavan Jokiklaanilaisen kollin, eikä vielä tähänkään mennessä ollut tunnustanut asiaa Kirsikankukalle. Naaras oli ollut hiiskumatta asiasta, mutta nyt tuon omatunto oli alkanut soimaamaan naarasta asiasta lakkaamatta ja Hopeasulka oli päättänyt kerttoa näkemästään toiselle naaraalle.
Hopeasulka haki katseellaan Kirsikankukkaa leiristä, muttei nähnyt tuota missään.
>Hän on kaiketi metsällä.< Hopeasulka ajatteli ja lähti itsekkin metsälle etsimään Kirsikankukkaa.
Naaraan ei tarvinnut etsiä kovinkaan kauaa, kun jo näki tutun naaraan turkin pensaikossa.
-Kirsikankukka! Hopeasulka huudahti ja pensaikon seasta tuli esille naaraan pää.
-Mitä? Kirsikankukka naukui yllättyneenä.
-Niin no tuota..noin minulla on asiaa.. Hopeasulka sopersi
-Kerro pois vain sitten! Kirsikankukka maukaisi.
-Niin, no tuota minä vain, kun satuin näkemään sinut ja ja jonkun Jokiklaanilaisen kollin yhdessä ja.. Hopeasulka miukui.
-Ethän ole kertonut kenellekkään? Kirsikan kukka naukui.
Hopeasulka pudisteli päätään arasti ja Kirsikankukka näytti helpottuneelta.
-Minä menen nyt tästä, Hopeasulka miukui ja säntäsi pensaikon sekaan.
Tuo suuntasi järvelle. Siellä tuo joi monta suullista raikasta järvi vettä ja asettui sitten samaiselle kivelle, jossa oli aiemmin viettänyt aikaa.
Tuo huomasi vatsansa kasvaneen jälleen hiukan. Nyt sen saattoi jo erottaakkin. >Mitä minulle on tapahtumassa?< Hopeasulka ajatteli, muttei uskaltanut mennä parantajalle sanomaan asiasta, sillä ei halunnut olla vaivaksi.
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
11.04.2013 17:17
Tiikerivarjo hiipi hiljaa Jokiklaanin reviirin rajaa pitkin rotkolle päin. Hänen oli kierrettävä pidempää reittiä, ettei kukaan hänen omasta klaanistaan huomaisi häntä. Hän eteni korsien seassa, ja sai silmiensä eteen järven, jonka reunaa pitkin hän luikki. TIikerivarjo oranssi ja mustaraitainen turkki erottuivat melko selvästi avoimessa maastossa. Sitten, kun hän oli päässyt kiertäen järven toiselle puolelle, hän kuuli uhmakkaan sähähdyksen Jokiklaanin reviiriltä. Tiikerivarjo oli astellut pari askelta Jokiklaanin puolella, ja soturi käänsi päätään. Kellanpunainen oppilas seisoi hänen edessään. "Mitä teet Jokiklaanin reviirillä?" oppilas sähisi uudestaan. Tiikerivarjo huomasi, että oppilas tärisi, eikä suotta, tämä oli kaksi kertaa pienempi verrattuna Tiikerivarjoon. "Pieni rääpäle vain, jatkan matkaa; jos sopii", Tiikerivarjo ilkkui. "En ole rääpäle, vaan Sammaltassu, Jokiklaanin oppilas!" oppilas sähäti. Tiikerivarjo paljasti pitkät kyntensä. "Jatkaisinko matkaa, vai haluaisinko sinusta nyt heti eroon?" Tiikerivarjo kysyi itseltää kuuluvasti. Sammaltassuksi kutsuttu oppilas värähti. Tiikerivarjo paljasti julman irvistyksen. "Et osaa juosta pakoon, selvä; hankkiudun sinusta eroon", hän murisi. Sammaltassu kiepahti ympäri ja juoksi pelosta ulvoen kohti Jokiklaanin leiriä. Tiikerivarjo läimäisi hänet maahan ja veti pitkät kyntensä pitkin kellanpunaisen oppilaan selkää. Sammaltassu ulvi kivusta. "Muista, että en suvaitse kaltaisiasi typeryksiä kovin kauaa. kaksi pois, ja yksi lisää ei ainakaan ole haitaksi", Tiiikerivarjo sihisi oppilaan korvaan ja työnsi kyntensä syvälle kissan kurkkuun. Sammaltassu päästi korisevan ulvahduksen. "Tähtiklaani, Tähtiklaani, missä olet", oppilas korisi. Tiikerivarjo veti kynsiään monta kertaa oppilaan kaulan läpi, ja punainen veri kasteli vehreän nurmikon kokonaan. "Sinä, hiirenaivo, olet minun tielläni, niinkuin kaksi ennen minua, joten sano terveisiä Tähtiklaanille", Tiikerivarjo murisi ja kiskaisi käpälänsä kissan kurkusta. "Luopio!" Sammaltassu sihisi ja valahti veltoksi. Tiikerivarjo raastoi veriset kynnenjäljet maahan, ja loikki Myrskyklaanin reviirille.

//Lumi (Lumisydän ja Mäntylehti) antoi luvan (tai oikeastaan pyysi) tappaa sammaltassun, koska sillä ei ollu aikaa kirjottaa sille//
Vastaus:14 kp:eetä & okej
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirsikankukka, Myrskyklaani
11.04.2013 16:58
Kirsikankukka samoili metsässä ja suunatsi kohti jokea, koska haluaisi löytää Mäntylehden, ja varoittaa tätä Piikkikynnerstä ja Tiikerivarjosta. Yhtäkkiä jokin ruskea karvamöykky tupsahti hänen tielleen, ja Mäntylehden tuoksu tavoitti Kirsikankukan sieraimet. "Kirsikankukka! Mitä sinä täällä teet", Mäntylehti huudahti. "Voisin kysyä samaa sinulta", Kirsikankukka kysyi vakavansa. Mäntylehden hymy kaikkosi. "Etsin sinua, onko jokin hätänä", hän vastasi. Kirsikankukka heilautti häntäänsä kohti leirä. "Piikkikynsi ja... Tiikerivarjo", hän maukui. Mäntylehti katsahti K;irsikankukna lavan yli metsään. "Luopio! Kyllä minä Piikkikynnen tunnen, mutta Tiikerivarjo, mitä hänestä, kuka hän on?" hän sähähti. Kirsikankukka huokaisi. "Hän on yhtä paha kuin Piikkikynsi, oppilaana hän surmasi Leijonatassun, ja nyt parhaimman ystäväni, Viimatassu", hän selitti ja tunsi surun vihlauksen, kun muisteli raidallista naarasta. Mäntylehti laski häntänsä tämän lavoille. "Ole varovainen, miksi tulit varoittamaan minua", Mäntylheti kuiskasi. "Luulen, ettei hän ja Piikkikynsi tyydy siihen, että surmaavat Myrskyklaanin, he valtaavat metsä, koko metsän!" Kirsikankukka parahti. Mäntylehti värähti. "Varoitan muuta klaania, ole huoleti", hän maukui. "On niin kamalaa, Mustatähti epäilee jo minua, Hopeasulkaa ja LUmisydäntä petoksesta..."
"Siis mitä?" Mäntylehti huudahti. Kirsikankukka nyökkäsi. "Piikkikynsi ja Tiikerivarjo sieppasivat heidät, ja mukana oli myös Viimatassu, kun he palasivat leiriin, Piikkikynsi ja Tiikerivarjo olivat kertoneet Mustatähdelle, että meiä olisi syytä epäillä petoksesta. Kun hyökkäsin Tiikerivarjon kimppuun, Mustatähti alkoi epäillä myös minua, ja pelkään, että joku saa suhteemme selville", Kirsikankukka kertoi. Mäntylehti kehräsi. "Sillä ei ole väliä, kunhn olemme yhdessä", hän rohkaisi. Kirsikankukkakin kehräsi. "Minun pitää mennä takaisin leiriin, mutta tulen tänne huomenna aurinkohuipunhetkellä, sopiiko?" Kirsikankukka maukui. MÄntylehti nyökkäsi ja katosi korsien sekaan. Kirsikankukka huokaisi ja suunnisti kohti leiriä, pysähtyen metsästämään vielä.
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pita, erakko
11.04.2013 14:55
Luku 2 osa 2

Pahaa aavistamattomana olin sitten poiminut linnun kuopasta, ja juuri silloin metsästä oli tullut kissoja. Olin pudottanut linnun siihen paikkaan, mutta kissat näköjään halusivat varmistaa että en jatkossa availisi toisten riistapiiloja.
Nyt kaksi kissaa olivat jo uhkaavan lähellä, ja päätin niellä kunniani ja lähteä livohkaan. Hyppäsin ulos puskasta, ja lähdin juoksemaan niin lujaa kuin vain pystyin. "Tuolla se menee!" pienempi kissoista huudahti, mutta olin kerennyt jo kyllin pitkälle etteivät ne lähteneet takaa-ajoon. "Ja pysykin poissa!" harmaa naaras ulvaisi perääni, ja tuhahdin. Minä pysyisin poissa vain jos itse niin päättäisin.
Päästyäni mielestäni kyllin kauas, istahdin maahan vetämään henkeä. Juokseminen ei ollut vahvuuteni, vaikka ihan vikkelä olinkin. Kun olin saanut sykkeeni tasaantumaan, katselin ympäristöä. Olin nyt metsässä. Muistelin Varpustassun puheita. Kissat joihin vasta törmäsin olivat jokiklaanilaisia. Olin nyt siis Varjoklaanin alueella.
Vastaus:5 kp:tä tästäkin!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pita, erakko
11.04.2013 14:40
Luku 2, osa 1

Painauduin niin alas kuin pystyin, kunnes vatsakarvani hipoivat märkää maanpintaa. Askeleet lähestyivät nopeasti, ja pidättelin hengitystäni kissojen ohittaessa pensaan jossa olin piilossa.
Kun jo helpottuneena luulin niiden jo menneen, kuulin kollin mouruavan: "Odottakaa! Se kirottu riistavaras on jossain lähellä, haistan sen löyhkän!" suurikokoinen kolli pysähtyi ja katseli ympärilleen. Muutkin kissat lopettivat juoksemisen ja muuttuivat valppaammiksi. "Sulkaturkki ja Sisiliskovarjo, menkää te sinne. Kotkankiito ja Jadetassu, tulkaa te mukaani!" joukkion mukana ollut naaras ohjeisti ja kissat jakautuivat kahteen ryhmään. Kirosin hiljaa mielessäni tyhmyyttäni kissojen vähitellen lähestyessä piiloani.
Aiemmin tänään olin käveleskellyt metsässä etsien riistaa, ja silmiini oli osunut vasta kaivettua maata. Kaivoin kuopan auki, ja sieltä oli löytynyt mehevä, vastapyydetty riekko.
Jatkuu...
Vastaus:5 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirsikankukka, Myrskyklaani
11.04.2013 09:06
Kirsikankukka sieppasi mukaansa vielä hiiren, jotta Saarniturkki ei epäilisi mitään siitä, että hän oli tavannut Mäntylehden, Jokiklaanin kissan. Saarniturkki tulikin jo häntä vastaan leuoissaan iso jänis. "Palataan leiriin", Kirsikankukka mumisi suu täynnä hiirtä. Saarniturkki nyökkäsi.

Kun Kirsikankukka astui leiriin, veren terävä haju iski häntä vasten kasvoja. Saarniturkki yökkäsi hänen takanaan. Kirsikankukka näki pienen karvamytyn aukion keskellä, joka oli yltäpäältä veressä. Kirsikankukan saalis valahti maahan, kun naaras avasi suunsa kauhuissaan. "Viimatassu!" hän ulvoi ja syöskyi ystävänsä vierelle. Verinen ruumis oli hervoton, ja kun Kirsikankukka asettu varovasti käpälänsä tämän selän päälle, hän tunsi, että nuoren naaraan selkäranka oli katkennut. Kirsikankukka heitti päänsä taakse. "Eiii!" hän ulvoi tuuleen. Haukansiipi katseli näkyä pentutarhalta, ja Mustatähti sieosi järkyttyneenä Viimatassun ruumiin edessä. Kirsikankukka huomasi, että päällikkö vilkaisi ympärileen. Kirsikankukan katse kiersi leiriä, ja hän huomasi, ettei Piikkikynttä ja Tiikerivarjoa näkynyt missään. Pahat aavistukset täyttivät Kirsikankukan mielen. Hänen olisi mahdollisimman pian varoitettava Myös Mäntylehteä kaksikosta, muuten hänen kumppaninsa voisi törmätä jompaan kumpaan Myrskyklaanin reviirillä. Kirsikankukka kumartui ja nuuhki tarkaan Viimatassun käpäliä. Hän haistoi veren alla häivähdyksen Tiikerivarjon tuoksusta. Kirsikankukan kasvot vääristyivät vihasta. Se luopio oli tappanut ensin Leijonatassun, nyt Viimatassun, ja Piikkikynsi oli tehnyt varmasti myös kauheita veritekoja. Sitten Ratamolehti ilmestyi leiriin, ja hän kompuroi surun musertamana Viimatassun viereen. "En auttanut sinua, anteeksi", hän kuiskasi, niin hiljaa, että vain Kirsikankukka kuuli. "Mitä? NÄitkö, kun hänet..", Kirsikankukka ei kyennty jatkamaan. Ratamolehti nyökkäsi ja loikki Hopesulan luokse, joka ilmestyi leiriin. Kirsikankukka kumartui ja lepuutti kuonoaan ystävänsä kylmällä keholla.

Vastaus:15 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
11.04.2013 08:48
Tiikerivarjo tuijotti kylmästi Viimatassua, kun tämän liikkeet heikkenivät, ja hampaata paljastuivat vielä viimeiseen, vihaavaan irvistykseen, ja oppilaan katse sammui iäksi- "Yksi poissa, monta jäljellä", Tiikerivarjo murisi ja loikki pois paikalta kohti rotkoa. hänen piti jo aikoja sitten käydä siellä, mutta sitten Hämärätassu oli vienyt kaiken hänen aikansa, ja hänen oli vielä tänään kouutettava härkäpäistä oppilasta. Tiikerivarjo murahti ja kääntyi takaisin kohti leiriä. AUkiolla kaikki näytti rauhalliselta. Hämärätassu pesi itseään oppilaiden pesän edustalla. "Hämärätassu! Ala tulla", Tiikerivarjo ulvahti. Musta oppilas kohotti katseensa ja venytteli. SItten hän loikki Tiikerivarjo luokse. "No? Anna tulla", oppilas maukui. "Menemme harjoittelemaan metsästys tekniikoita", Tiikerivarjo murahti. Hämärätassun silmät siristyivät kärsimättömästi. "Lupasit silloin siellä rotkon lähellä kertoa minulle jotain salaista, jos palisin heti leiriin. Tässä olen, sano se", oppilas sihisi. TIikerivarjo sähähti. "Seuraa minua", hän lopulta murahti ja sukelsi ulos leiristä. "No niin. Näetkö tuon juurakkoluolan?" Suuri kolli kysyi. Hämärätassu heilautti häntäänsä. "Tietysti näen, luuletko minua sokeaksi?" hän sihisi. "Siellä on vanki, nimeltä Shira", Tiikerivarjo jatkoi kärsivällisesti. "Mistä tiedät sen nimen?" Hämärätassu uteli. "Hän yksi rotkossa asustavista kissoista, joiden johdossa olen minä, ja yksi toinen Myrskyklaanin soturi. Aion pelastaa vangin tuolta, ja sintä pidät kuonosi ummessa tästä!" Tiikerivarjo murisi. Hämärätassun silmät avautuivat. "Hyvä on, mutta kerron kyllä tästä, jos jodatat ne `joukkosi`tänne, Myrskyklaanin reviirille", hän sihisi takaisin. "Minun täytyy tuoda tänne pari kissaa, että voin hommata Shiran pois tuolta", Tiikerivarjo sähisi. Hämärätassu vain tuijotti häntä. "Nyt ne metsästystekniikat, tule", Tiikerivarjo vaihtoi puheenaihetta ja suuntasi metsään. Kun he olivat koko päivän harjoitelleet, Tiikerivarjo käski vielä oppilaan metsästämään, ja lähti itse vaivihkaa rotkoon, Piikkikynsi olisi jo toivon mukaan siellä. Kun hän saapui rotkon pohjalle, Piikkikynsi oli juuri keskustelemassa parin kulkukissan kanssa. "Piikkikynsi!" Tiikerivarjo ulvahti. Piikkikynsi nosti katseensa. "Minun pitää puhua heille!" Tiikerivarjo jatkoi ja ulvahti kokoontumiskutskun. Piikkikynsi astui hänen rinnalleen. "Tiikeriklaanin kissat! Meiltä on viety yksi jäsen vangiksi Myrskyklaaniin. Minä, ja kolme muuta kissaa lähdemme hakemaan hänet takaisin tässä ja nyt!" Tiikerivarjo ilmoitti. Piikkikynsi kohotti kuononsa. "Olen mukana", hän vastasi. Tiikerivarjo nyökkäsi. Lopulta, kun kaksi muutakin kissaa oli valittu, he suuntasivat takaisin kohti metsää.

Jatkuu....
Vastaus:17 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntylehti, jokiklaani
11.04.2013 08:44
Uin joen yli ja huomasin että olin myrskyklaanin rajan toisella puolella. Astuin askeleen taakse päin, koska en pitänyt rikkoa soturilakia paitsi silloin kun näin Kirsikankukkaa. Se oli ainoa aika jolloin olin tällä. Sitten haistoin tuoreen Myrskyklaanin tuoksun. Pujahdin pensaiden suojaan ja painauduin maata vasten. Katselin pensaiden takaa kuka tulija oli. Ilokseni ja onnekseni se oli Kirsikankukka. Tämä varmaan oli ihmetelty miksi en tullut eilen. Sitten haistoin toisen hajun se oli jonkun muun myrskyklaanin kissan. Se asteli esiin Kirsikankukan takana. Onneksi Kirsikankukka sanoi, että haistoi hiiren myrskyklaanin ja jokiklaanin rajalla juuri siellä missä minä olin. Tämä varmaan oli haistanut minut.
" Jatka vain matkaa." Kirsikankukka sanoi toiselle soturille. Odotin hiljaa kunnes soturi oli tarpeeksi kaukana. Sitten astuin esiin.
" Hei." Naukaisin hiljaa." Hei Mäntytassu." Kirsikankukka vastasi." En ole enään Mäntytassu van Mäntylehti." Kerroin iloisena Kirsikankukalle. " Sehän on hienoa' Nyt me molemmat olemme sotureita." Tämä maukui iloisesti. Kosketin hellästi kirsikankukan nenää ja kehräsin. Olimme vähän aikaa siinä kunnes Kirsikankukka sanoi että tämän pitää lähteä. Hyvästelimme ja tämä lähti. Jäin tuijottamaan tämän perään. Lopulta uin järven toiselle puolelle. Lähdin kohti leiriä ja saalistin matkalla. Kaksi hiirtä ja oravan. Laskin ne tuore saalis kasaan ja lähdin hölkäämään kohti sotureiden pesää, koska minua väsytti! Nukahdimme heti kun saavuin sotureiden pesään ja löysin vapaan paikan. Näin unta, että olin kirsikankukan kanssa rajalla. Sitten heräsin ja huomasin, että minulla oli aivan hirveä nälkä. Lähdin tuoresaalis kasalle ja valitsin sieltä harakan. Vein sen sotureiden Pesän suu aukolle ja rupesin syömään. Katselin samalla kun söin leirin puuhia. Ilta partio oli juuri lähdössä.

Vastaus:12 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapentu, Myrskyklaani
11.04.2013 08:09
Pihlajapentu heräsi säpsähtäen, kun klaanin parantaja Lumisydän ilmestyi pentutarhaan. Hän pomppasi jaloilleen ja naukaisi kuuluvasti. Haukansiipi nosti päätään. Pihlajapentu yritti tavoittaa pienillä käpälillään Lumisydämen leuoissa roikkuvaa yrttitukkoa. "Ensin Pilkkupentu, nyt sinä! Olette kyllä aika veijareita", parantaja naurahti. "Eikös tämä ole Pihlajapentu?" Naaras jatkoi Haukansiivelle. "Hän on lähes yhdenmäköinen Juovapennun kanssa, hyvä että ne kaksi edes erottaa toisistaan!" Pihlajapennun emo vastasi. Lumisydän kehräsi ja laski yrtit Haukansiiven eteen. "Helpottavat maidontuloa", hän naukaisi ja poistui tarhasta. Tomupentu ja Pilkkupentu tulivat innoissaan nuuskimaan lehtikasaa, mutta emo työnsi heidät hännällään lempeästi kauemmas. "Ne ovat minulle, eivät teille", hän naukui. Juovapentu kömpi näkyviin emon selän takaa ja loikkasi Pihlajapennun kimppuun häntä iloisesti viuhtoen. Pihlajapentu naukaisi ja huitaisi ohimennen siskon kylkeä. "Pennut menevät nyt kuulee ulos leikkimään", Haukansiipi mourusi, ja kaikki neljä pentua tömistelivät ulos Tarjasta emo kannoillaan. Pihlajapentu heittäytyi heti ulos päästyään ison vaahteranöehden kimppuun ja kynsi sen palasiksi. "Nuo lehdet voivat olla vihollisia! Mennään kynsiään ne palasiksi!" Tomupentu hihkaisi ja syöksyi lähimmän lehden päälle. Pihlajapentu loikkasi sen sijaan Tomupennun selkään. "Sitten taidan olla lehtien puolella!" Hän ulvoi. Pilkkupentu ja Juovapentu kiertelevät toisiaan valmiina syöksymään leikkitappeluun. Pihlajapentu piti rimpuilevaa Tomupentu kiinni käpälillään, mutta yhtäkkiä hänet viskattiin pois. "Heii! Tuo on epäreilua!" Hän sihahti, kun Pilkkupentu ryntäsi hänen päälleen Juovapemtu kannoillaan vilistäen. Yhtäkkiä selkäpiitä karmiva huuto riipi Pihlajapennun korvia. Haukansiipi, joka oli makoilua pentutarhan edustalla, pomppasi pystyyn. "Mennäänpä takaisin tarhaan, teillä on nälkä, eikö vain", hän naukaisi kireästi. Juovapentu säntäsi ensimmäisenä kohti pesän siitä. Hän vilkaisi peloissaan metsään. Muut pennut loikkivat hänen peräänsä. Pihlajapentukin seurasi heitä, mutta halusi kovasti jäädä kuuntelemaan, mitä oli tulos, ja päätti jäädä pesän suuaukolle varjoon. Sillä emo seisoi vähän matkan päässä korvat höröllä. Sitten veren terävä löyhkän tavoitti Pihlajapennun kuonon, ja hän irvisti. Samassa leiriin kompuroi joku Myrskyklaanin kissa, leuoissaan... <Kissa!> Pihlajapentu ajatteli kauhuissaan. Mustatähti ryntäsi pesästään. "Onko tuo Viimatassu?" Päällikkö naukui hiljaa.
Vastaus:10 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
10.04.2013 22:00
.:Pentujako?:.
Hopeasulka heräsi sotureiden pesässä rakkaan kumppaninsa Ratamolehden vieressä. Ratamolehti nukkui vielä eikä hopeinen naaras viitsinyt tuota vielä herättää. Aurinkokaan kun ei ollut vielä edes noussut, vaikkakin pikkuhiljaa taivaanranta alkoi punertua merkiksi auringon nousemisesta. Hopeasulka oli viime aikoina viettänyt kumppaninsa kanssa enemmän aikaa kuin koskaan aikaisemmin oli viettänyt.
Ja nyt Hopeasulasta tuntui että jotakin erityistä oli tapahtumassa, jotain sellaista erityistä, mistä kukaan muu ei vielä tiennyt. Jotain erityistä, jonka Hopeasulan vasto kertoi ja jonka Hopeasulka tunsi sisälläänkin.
Naaras katsoi, kuinka aurinko nousi hiljakseen taivaalle värjäten tumman yötaivaan punertavaksi ja violetiksi.
-Miten kaunista! Hopeasuka henkäisi vaikuttuneena ja katsoi punertavaa taivasta vielä hetken ajan, ennen kuin meni syömään. Tuo nappasi tuoresaaliskasasta mehukkaan peipposen ja meni lähelle leirin suuaukkoa syömään lintuaan.
Naaras upotti hampaansa peipposen mehukkaaseen lihaan ja haukkasi suuren palan lintua. Se oli herkullista!
Peipponen oli pian hotkaistu ja Hopeasulka jäi vielä hiukan peseytymään. Tuo tassutteli kaikessa rauhassa metsässä vain nauttien hetkistä.
Aurinko lämmitti mukavasti naaraan hopeista turkkia ja linnut visersivät joka puolella hänen ympärillään. Tuuli leikki Hopeasulan turkilla ja kahisutti puiden lehtiä. Oli vain niin ihanan rauhallista!
Hopeasulka tassutteli järven rantaan ja hänen edessään levittyi sinisenä auringon paisteessa hohtava järvi.
Naaraalla oli hiukan jano ja siksi tuo kumartui latkimaan monta suullista kylmää ja raikasta vettä. Sitten tuo asettui kivelle paistattelemaan päivää kaikessa rauhassa. Siinä oli niin mukavaa, että naaras olisi voinut viettää sinä, vaikkapa koko päivän.
Lämpö sai naaraan uneliaaksi ja pian tuo jo vajosikin syvään ja rauhalliseen uneen. Tuo ei nähnyt mitään erityisempiä unia vain rauhoittavaa pimeyttä.
Kun Hopeasulka heräsi tuo huomasi nukkuneensa pitkänkin. Sillä aurinko oli jo alkamaisillaan laskea mailleen.
>Onkohan minua kaivattu?< tuo ajatteli leiriin juostessaan. Saapuessaan leiri aukiolle hän sai vastaansa huolestuneen Ratamolehden.
-Missä sinä oikein olet ollut? Ratamolehti naukui huolestuneena
-Olin järven rannalla paistattelemassa päivää. Hopeasulka selitti rauhallisesti.
Ratamolehti nyökkäsi ja haki tuoresaaliskasasta kanin.
-Jaetaan tämä. Ratamolehti ehdotti.
Hopeasulka nyökkäsi ja nuolaisi huuliaan. Hopeasulka söi nopeasti nälkäisin haukkaisuin oman osuutensa kanista ja antoi sitten kumppaninsa syödän oman osuutensa pitkäkorvasta.
Sitten rakastavaiset vetäytyivät sotureiden pesään vierekkäin yöpuulle. He molemmat kehräsivät nukahtamiseensa asti toistensa vieressä.

-----------Parin päivän kuluttua------------

Hopeasulka oli huomannut mahansa kasvaneen hiukan viime päivien aikana.
>Mitä tämä oikein on?< tuo pohti.
Mutta hänen vatsansa oli kasvanut vain sen verran ettei sitä juurikaan huomannut, kuin lähempää.
Mutta naaras ei halunnut vaivata parantajaa ja päätti olla välittämättä asiasta sen enempää ja siksi tuo sysäsi sen mielensä perukoille.

Vastaus:20 kp:tä.

-Mutahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadetassu, jokiklaani
10.04.2013 19:43
-Tosi ystävä

Oli aurinkoinen aamu. Heräsin kuusen alta, en kyllä tiedä miksi. Olin varmaankin nukahtanut sinne viimeyönä koska olin niin väsynyt. Naurahdin.
Vasta sitten huomasin vieressäni, hereillä olevan Tummatassun.
-Hei, tervehdin.
-Hei. Oletko sinä Jadetassu? hän kysyi.
Nyökkäsin. Minä taas vastasin:
-Oletko sinä Tummatassu? ja naurahdin.
-Olenpa olen. Ollaanko ystäviä? Tai jotain.... Haluaisin muuten ystäviä, koska olen aika yksinäinen....
-Voin minä vaikka olla. Ollaanko hippasta? kysyin.
-Joo! Minä olen ensimmäiseksi!
Telmimme vähän aikaa siinä, kunnes Tuiskutuuli tuli sanomaan minulle:
-Jadetassu, on aika lähteä.
-Minne? kysyin telmimisen lomassa.
-Harjoittelemaan soturitaitoja, tule, Tuiskutuuli sanoi ja viittoi hännällään kohti polkua.
-Ai niin... Minun pitää mennä, joskus toiste, heippa, Tummatassu.
-Heippa...
Lähdin juoksuun ja sain mestarini kiinni. Juttelimme siinä vähän aikaa, kunnes saavuttiin pienelle metsäaukiolle, jossa harjoiteltiin.
-Täälläkö me olemme harjoittelemassa? kysyin.
-Juups. Aloitetaan, aluksi yritä hyökätä kimppuuni. Muista! Kynnet vedettynä sisään!
Naurahdin ja vedin kynteni sisään.
Sitten hyökkäsin hänen kimppuunsa sähisten tuoden vähän lisää tunnelmaa. Kuvittelin taistelevani oikean vihollisen kanssa.
Hyppäsin Tuiskutuulen niskaan.
-Okei, okei. Sinä voitit. Olet aika nopea minun mielestäni. Siitä on hyötyä, kun olet soturi ja saat opettaa omalle oppilaallesi nämä jutut, mestarini sanoi ylpeästi.
Minun mielestäni Tuiskutuuli oli mukava mestari.
-Mitä seuraavaksi? kysyin häntä pystyssä.
-Sitten, kiipeä puuhun ja hyppää sieltä kimppuuni. Ja muista taas....
-...kynnet vedettynä sisään! jatkoin lausetta ja kiipesin korkealle puuhun. En pelännyt yhtään, koska Tuiskutuuli oli allani.
Olin aivan hiljaa, ettei mestarini kuulisi. Sitten oikean tilaisuuden tullen hyppäsin suoraan häntä kohti. Mutta hän kerkesi väistää, koska kuuli minut.
-Pahus! sanoin, mutta yritin uudelleen, maasta käsin.
-Rour! Mour! mourusin hyökätessäni.
-Noniin, noniin! Rauhoitutaampas nyt! Tältä päivältä näköjään riittää ainakin sinulle, jos aiot käyttäytyä noin.... Joten lopetetaan. Saat loppupäivän vapaata, paitsi illalla metsästetään klaanivanhimmille sapuskaa, Tuiskutuuli määräsi.
Nyökkäsin ja nelistin pois paikalta Tummatassun luo, joka oli yhä samassa kohdassa. Rupesimme taas telmimään hippasella, ja silloin meistä tuli tosi ystäviä.
Vastaus:20 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lehväpentu, Jokiklaani
10.04.2013 19:37
Loikkelin ympäri pentutarhaa ja hyräilin hissukseen. Vilkuilin ympärilleni monta kertaa kirkkailla, meripihkan värisillä silmilläni. Olin juuri pääsyt emoni kohdalla, kun joku loikkasi niskaani. Vastustajani oli selvästi vahvempi ja iskin pääni maahan. Kuului kummallinen kolahdus, kun iskin pääni kipeästi maahan. Päässäni jomotti, mutta käännyin ympäri viskaten vastustajani kyydistäni. Tuijotin kuinka punertava, pörröinen kissanpentu tömähti maahan, mutta tämä nousi helposti ylös. Huminapentu. Puna kohosi poskilleni pakostakin kun näin kollin silmät. Tuijotin lumoissani kollin ruskeahkoja, meripihkan värisiä silmiä. Humina pennun silmät olivat hieman raollaan.
" Hei Huminapentu " Mumisin hiljalleen ja tuijotin tassujani.
" Hei vain! Kuule, mentäiskö Omenatassun ja Pihkatassun kanssa ulos? Aaltojuova ei päästä Tiikeripentua eikä Karviaspentua ulos! " Tämä maukui pirteästi. Kohotin katseeni ja virnistin iloisesti.
" Toki, mennään vain! " maukaisin ja nostin katseeni kohti Pihkapentua, jota suittiin jälleen. Pesä oli tehty ruo'osta, sammaleesta ja osittain lehdistä. Itse asiassa pesää oltiin koottu monet kerrat uudelleen ja uudelleen, joten pesän ulkonäkö muuttui koko ajan. Auringon säteet pilkoittivat pesän kattojen koloista ja loivat säihkyvän tunnelman. Tuijottelin kuinka Pihkapentua puhdistettiin. Sitten emoni lopetti veljeni nuolemisen ja tämä loikki iloisena luoksemme.
" Heeeeeeeeeeei! Mitäs tehdäämpi? Hei Humina! " Pihkapentu puhui yli vilkkaasti ja tämä selvästi olisi loikkinut ylöspäin innostuksesta. Humina selitti nopeasti ja sai Pihkapennun haaleat, meripihkan väriset silmät säihkymään. Kiepsahdimme ympäri ja kävelimme kaikki kolmistaan pesän suuaukolla odottavaa Omenapentua kohti.
" Hei Omenapentu! " Maukaisimme kuorossa. Sitten Pihkapentu alkoi puhumaan kohteliaasti Omenapennulle. Ihmettelion Pihkapennun kiltteyttä, yleensä tämä oli niin sekava ja maltiton. Naureskelin ajatukselle että Omenapentu ja Pihkapentu olisivat yhdessä. Jokin siinä ajatuksessa nauratti minua ja aloin naureskelemaan iloisesti. Huminapentu vilkaisi minuun ällistyneenä, mutta tämäkin alkoi naureskella vaikkei tiennyt mille nauraa. Vaikka olin vasta pentu, tunsin jo ihastusta Huminapentuun. Harmi vain, että kolli tunsi taas tunteita Tiikeripentuun. Tai niin olin ainakin kuullut multa pennuilta ja oppilailta. Huokaisin ja tajusin että kävelimme aukiolla. Aukiolla oli kaunista. Suuria, mehukkaita pensaita kasvoi leirin ympärillä, samaten korkeita ja kauniisti kaartuvia pajupuita. Taivas oli kirkas, mutta siellä sun täällä kasvoi jättimäisiä hattarapilviä. Yleensä, hieman mutainen maa, oli täynnä rehevää ruohikkoa. Sitten katsoin Huminapentuun.
" Joten......Oletko ajatellut mitään tulevaisuudestasi? " Kysäisin tältä arasti. Huminapentu näytti hieman yllättyneeltä, mutta pian tämä tuhahti tyytyväisenä ja hymähti.
" En ole oikeastaan ajatellut oikein mitään, entä sinä? " Tämä vastasi tyytyväisenä.
" Hmm, olen päättänyt tulla parantajaoppilaaksi " Vastasin ja ajttalin muita parantajia. Yksi ainut asia häiritsi minua; Parantaja ei saanut hankkia pentuja. Huokaisin syvään ja hymyilin iloisesti. Onnekseni Humina vastasi hymyyni kirkkaasti ja naukaisi hieman. Sitten ohitsemme kulki sotureita. Tuijotimme kaikki ihmeissämme suuria sotureita. Sitten silmiini osui kilpikonnakuvioinen, töpöhäntäinen kolli joka hymyili iloisesti. Vilkaisin Pihkatassua kirkkain silmin ja tämä vilkaisi minuun yhtä innostuneena.
" ISÄ! " Maukaisin veljeni kanssa kuorossa kilpikonnakuvioiselle kollille. Symbolihäntä, Pihkatassun ja minun isäni, katsoi meihin kehräten.
" Kappas, mitäs täältä löytyy? Oikea pentu klaani! " Tämä maukui virnistellen. Sitten Symbolihäntä astui askeleen eteenpäin ja nuolaisi Pihkapennun päätä. Sitten isäni nuolaisi karhealla kielellään minunkin päätni. Tahmainen kuola kutitti päätäni ja rapsutin tassullani kuolan irti. Sitten isämme joutui lähtemään muiden mukaan. Katselin kuinka tämä juoksi muiden perään ja vilkaisin Huminapentua, jonka korvat olivat surullisesti löpsähtäneet. Nuo, pörröiset ja pitkät korvat löpsöttivät alhaalla ja tämän kasvoilla oli surullinen ilme. Tunsin suunnatonta halua sukia kollin päätä, muttä päätin vain kysyä tältä hänen oloaan.
" Mikä on? " kuiskutin kollin korvaan. Tämä vilkaisi minuun surullisena.
" Tietäisimpä minäkin kuka isäni oli. Eikö kaikilla pitäisi olla isä? " Tämä vastasi apeana.
" Älä nyt, kyllä sinä saat tietää sen! " Maukaisin ja virnistin ilkikurisesti. Jännitin jalkani ja loikkasin kollin päälle kaataen tämän kumoon. Huminapentunnulla oli normaali jokiklaanilainen ruumiinrakenne, mutta minulla oli tukevampi asento, vaikka olinkin kohtaloisen solakka. Sain suuren vahvuuden kollia vastaan kun pyörimme toisetemme kimpussa ympäriinsä leiriä. Ruoho kutitti turkissani ja aloin pakosta kikattamaan. Huminapentu päästi irti ja huohotti hieman. Kikatin yhä paikoillani.
" Hei mikä on? " Tämä kysyi huvittuneena.
" R-ruoho Hhihihiih Kuti-tittaa! Hhihihihihi, Hahahah! " Nauroin ääneen ja kiemurtelin maassa.

// Halusin vaan tehä Lehvälle tarinan owo
Vastaus:Saat 16 kp:tä!
-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkutassu
10.04.2013 19:35
Naaras heräsi harmikseen oppilaiden pesässä, eikä sotureiden pesässä. >Kaikki oli vain unta< Pikkutassu nousi ylös ja puisteli turkistaan sammaleen palaset. Hän alkoi nuolla itseään siistiksi. Kun se oli valmista, naaras asteli aukiolle. Aurinko ei paistanut vielä leiriin asti, mutta se loi suojamuurin pienistä aukoista aukiolle aurinkolaikkuja. Naaras loikki yhden aurinkolaikun luo. Hetken epäröityään hän loikkasi sen kimppuun. Aurinkoläikkä ei kuitenkaan kadonnut, vaan heijastui Pikkutassun turkille. Naaras rupesi pyörimään paikallaan kamalasti ja yritti saada aurinkoläikän turkissaan kiinni. Oppilaan touhut keskeytti ääni: "Pikkutassu". Ääni kuului naaraan mestarille Seetrisydämelle. Pikkutassu istahti maahan hiukan nolostuneena lapsellisuudestaan. "Opetan sinulle tänään taistelemista", soturi ilmoitti oppilaalleen. Tuo lähti loikkimaan kohti leirin suuta ja sen takana odottavaa metsää. Pikkutassu nousi nopeasti ylös ja juoksi mestarinsa perään. Hän tunkeutui Seetrisydämen perään ahtaaseen tunneeliin. Naaraan piti pusertaa itsensä viimeiset askeleen ulos. Päästyään tunnelista hän huitaisi tassuullaan tunnelista tarttuneen oksan turkistaan. Kun Pikkutassu nosti katseensa, ei naaraan mestaria enää näkynyt. Musta kissa lähti pienen tovin mietittyään seuramaan mestarinsa hajua. Hän seurasi Seetrisydämen tuoksua aina harjoittelua aukiolle, jossa naaras näki mestarinsa. "Hyökkää kimppuuni!" kissa käski oppilastaan. Pikkutassu oli aluksi yllättynyt, mutta kun Seetrisydän alkoi valmistautua hyökkäykseen, laskeutui naaras vaanimis asentoon. Hän otti muutaman askeleen lähemmäs mestariaan ja arvioi sitten etäisyyden. Hetken mietittyään Pikkutassu loikkasi kohti soturin lapoja. Tuo oli kuitenkin ollut valmiina ja liukui nopeasti maata pitkin hiukan eteenpäin, jolloin Pikkutassu tömähti aivan Seetrisydämen taakse. Soturi ei antanut oppilaalle armoa, vaan loikkasi heti tilaisuuden tullen tuon päälle ja tyhjensi oppilaan keuhkot ilmasta. Pikkutassu tunsi painon siirtyvän päältään ja pääsi lopulta vääntäytymään pystyyn. Seetrisydän oli jo kauempana valmiina uuteen hyökkäykseen. "Näin minne olit iskemässä, yritä olla katsomatta sitä kohtaa, minne aijot iskeä", soturi neuvoi mustaa naarasta. Pikkutassu nyökkäsi ja alkoi taas hiipiä kohti mestariaan. Tällä kertaa oppilas loikkasi kohti mestarinsa lapoja, mutta teki ilmassa käännöksen ja iskeytyi tuon etutassuja vasten. Seetrisydän oli hiukan yllättynyt, muttei jähmettynyt, vaan vetiäisi itsensä nopeasti pois Pikkutassun otteesta. Hän loikkasi oppilaan niskaan ja painoi tuon kuonon hiekkaan. "Pelkkä loikka ei riitä, sinun täytyy vielä taistella", Seetrisydän kuiskasi pienen kissan korvaan ja päästi tuon sitten otteestaan. Pikkutassu nousi ylös tällä kertaa hiukan vihoissaan. Ei ollut kivaa hävitä aina mestarilleen. Naaras loikkasi suoraan kohti mestarinsa lapoja, katse tuon päässä. Hän sai otteen mestaristaan ja pusersi kyntensä heti tuon turkkiin kiinni. Soturi oli kuitenkin valmistautunut tähänkin. Hän rupesi kierimään ja tiputti oppilaan niskastaan. "Se oli jo parempi. Yritä kovemmin!" Seetrisydän kuiskasi taas alleen painaman Pikkutassun korvaan.
Tähän tapaan koulutus jatkui aina aurinkohuipun hetkeen asti.

// Jatkan huomenna, nyt pitää mennä
Vastaus:18 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunter, erakko
10.04.2013 19:26
Jatkoa edellisestä tarinasta...

Minuun koski valtavasti. Heräsin unestani huohottaen, vihaisena. En voinut uskoa, miten minuun koski niin paljon. Kyljestäni vuoti verta.
Irvistin kivusta ja lyyhistyin uudestaan maahan. Tömähtäessäni päästin ikävän tuskanparkaisun.
-Äh... Voih! voihkin.
<<Ei olisi sittenkään pitänyt sanoa, että pärjään...>> ajattelin ja voihkaisin uudestaan.
Lopulta en kestänyt enää, pääni painui maahan, ja maailma pimeni silmissäni.
----------------------------------------------
Ympärillän i oli valoisaa. Häikäistyin kirkkaasta auringonvalosta, joka kohdistui suoraan silmiini.
Edessäni oli kirkas hahmo. Se hymyili minulle lämpimästi, ihmettelin miksi minuun ei koskenut.
Huomasin kyllä, että kehoni oli vielä ruhjeilla ja veren tahrima.
-Älä pelkää, hahmo sanoi. -Tiedätkö, kuka olen?
Puistin päätäni.
-No, tässä sinulle ihmettelemistä.... Minä olen sinun äitisi.
Hätkähdin. Kavahdin pikkaisen taaksepäin, mutta uskallauduin lähemmäs.
-Ä-äitini? kysyin varovaisesti.
Hahmo nyökkäsi hiljaa ja painoi päänsä alas.
-Vaikka olenkin kuollut... Enkä salli, että sinä kuolet vielä. Etkä olekaan kuollut, olet vain pyörtynyt, ja tämä on unta.
-Miksi sitten tämä tuntuu niin todelliselta? kysyin.
-Sitä ei voi kukaan tietää, hahmo sanoi arvoituksellisesti.
Kallistin päätäni, ja istahdin maahan.
-Pitääkö minun palata todellisuuteen?
Hahmo nyökkäsi ja vastasi:
-Tulehan vielä kerran tänne. Haluan halata sinua vielä kerran, koska emme tapaa pitkään aikaan, muuta kuin unissa. Tapaamme oikeasti vasta taivaassa, hahmo sanoi.
Tassuttelin äitini viereen ja halasin häntä pitkään.
-Hei hei, poikani... hahmo hyvästeli.
Huomasin kirkkaan, pienen kyynelen äidin silmäkulmassa.
-Hei... vastasin ja heilutin tassuani hellästi.
Sitten taas kaikki pimeni ja palasin unestani takaisin maailmaan....
---------------------------------------------
Kuulin jotain ääntä ympäriltäni.
Se oli Kati. Hän oli kauhean huolissaan, ja huudahteli koko ajan nimeäni:
-Hunter! Hunter? Herää, Hunter!
Kati ravisteli minua kovaa, mutta luovutti sitten. Hänen päänsä painui alas, ja sitten katsoi ylös Tähtiklaaniin.
-Kunnioitan hänen muistoaan.... ja painoi päänsä takaisin alas.
Aukaisin hitaasti silmäni. Näin Katin vierelläni pää alhaalla, murehtien.
-Kati? ähkäisin.
Kissa katsahti minuun päin, mutta luuli kuulevan omiaan.
-Kati? kähisin uudestaan.
Katin silmät suurenivat. Hän puhkesi iloon:
-Hunter! Sinä elät! Voi tätä ilon päivää, sinä elät!
-No tottakai minä elän! Auta minut ylös, minuun koskee enkä tästä itsekään pääse! huudahdin leikilläni.
Kati auttoi minut ylös ilahtuneena. Hän katsahti kylkeäni. Se oli jo parempi, vaikka minuun koski. Ei ainakaan vuotanut verta.
-Oletko kunnossa? hän kysyi.
-Olen, huippukunnossa, vastasin ja hymyilin.
-Minähän luulin, että olet se pahis, Kati heitti.
Naurahdin. Niinhän minä olinkin, mutta en vain Katille. Hän oli yllättävän mukava. Tunsin hiukan lämmintä sydämessäni. Kati teki sen, lämmittävän tunteen.
Lähdin kävelemään, hiukan hoippuen, mutta kuitenkin, Katin avustuksella.
Vastaus:20 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tomupentu, Myrskyklaani
10.04.2013 18:14
Luku: 1 Karkumatka

Tassuttelin kuningattarien pesässä. Olin jo neljänneskuun ikäinen ja olimme sisarusteni kanssa kasvaneet jo hurjasti mutta emme olleet vielä päässeet paljoakaan ulos pesästä. Juuri kun sisareni ja emoni alkoivat nukkua. Aloin juosta täyttä laukkaa kohti pesän suuta. Olin juuri oppinut kävelemään kunnolla mutta juoksu oli vielä hieman haparoimista. Yritin juosta nopeasti pesän suulle. Vauhtini ei ollut kovinkaan nopea verrattuna sotureiden vauhtiin mutta riitti minulle. Pääsin pesän suulle ongelmitta ja muitta mutkitta työnsin pääni ulos. Maistelin ilmaa rauhallisesti. En ollut vielä kertaakaan päässyt ulos pesästä ilman emoani. Työnnyin kokonaan ulos pesästä. Ilmassa leijui paljon outoja tuoksuja. Aloin haistella ympärilleni. Katselin kuinka suuret soturit tassuttelivat leirin halki. Aloin matkia noita ylväitä kissoja. Kävelin hiljaa harmaan soturi perässä ja matkin tämän liikkeitä. En tiennyt kuka soturi oli mutta hänen matkimisensa oli hauskaa. Sitten pysähdyin kuin seinään kun näin leirin keskellä jokin ihmeellisen kasan. Aloin uteliaana astella kasaa kohti ja maistelin ilmaa. Ilmassa tuoksui jokin lämmin tuoksu. Nuolaisin huuliani ja astelin entistä nopeampaa kohti outoa kasaa. Päästyäni kasan luokse aloin haistella sitä innokkaasti. Kasa haisi mielenkiintoiselta. Otin sieltä jokin pienen harmaan karvamöykyn. Siirsin sen hieman kauemmaksi ja aloin nuuskia sitä. Puraisin sitä uteliaasti. Se maistui herkulliselle. Aloin jäystää pieniä paloja olennosta. Sitten ajattelin tehdä pienen tutkimusmatkan leirin ulkopuolelle. Aloin juosta hiljaksiinsa kohti leirin suuaukkoa. Aloin nopeuttaa juoksuani hiljalleen. Päästyäni suuaukolle. Ryömin muitta mutkitta leirin ulkopuolelle. Leirin ulkopuolella hento tuulenpuuska pörrötti vaaleanharmaan turkkini. Maistelin ilmaa. Kaikkialla haisi omituiselle. Aloin innokkaasti tutkia uusia hajuja. Katsahdin vielä kohti Myrskyklaanin leiriä. >Käyn vain pienellä tutkimusmatkalla.<ajattelin ja jatkoin huolettomana matkaani. Tassuttelin kostealla sammaleella joka lätisi hauskasti tassujeni alla. Aloin hyppiä innoissani ylös ja alas. Olin todella iloinen. Tämä oli ensimmäinen kertani kun pääsin seikkailemaan leirin ulkopuolelle. Aloin juosta ympäri metsää. Juoksin niin että sammaleet vain pöllysivät. Yhtäkkiä näin jotain kummallista. Olin saapunut järvelle. En ollut eläessäni nähnyt järveä ja aloin innokkaana tutkia sitä. Yritin haistaa sitä. Kuononi kastui ja alkoi valua vettä. Pudistelin päätäni. Kurkkuani alkoi kuivata joten nuolaisin hieman vettä järvestä. Vesi oli raikasta ja viileää. Join pari suullista vettä ja katsahdin ympärilleni. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä mitä leirissä juuri nyt tapahtuisi. En piitannutkaan siitä vaan jatkoin innoissani seikkailuani. Maistelin ilmaa. Haistoin jonkin uuden tuoksun. Uteliaisuuteni heräsi ja aloin seurata hajua. Maistelin tarkasti ilmaa. Haju tuli pienestä puskasta. Kurkistin varovasti puskan taakse. Näin jonkin harmaan möykyn maassa. Se oli samanlainen jota olin maistanut leirissä. Aloin hiipiä kohti otusta hitain, hieman kömpelöin askelin. En päässyt kovinkaan lähelle otusta kun se huomasi minut. Olento juoksi suojaan puiden juurien alle. Hymähdin vihoissani kun katselin sen menoa. Mutta en ehtinyt surkutella sitä kauaa. Uudet seikkailut odottivat minua jo. Aloin juosta aina vain syvemmälle metsään. Metsä muuttui aina vain synkemmäksi ja synkemmäksi. Pysähdyin ja katselin ympärilleni. En enää tiennyt missä päin leiri oli. Jouduin paniikkiin ja aloin huudella klaanini sotureita. Vastausta ei kuulunut. Hiivin hiljaa puun alle ja käperryin puun alle peloissani. >Ei olisi pitänyt lähteä leiristä.<ajattelin peloissani. Käperryin pienelle kerälle puun juurelle ja aloin itkeä hiljaa. En tiennyt kuinka paljon minua kaivattiin jo leirissä. Makasin äänettömänä puun juurella itkien surumielisesti kunnon tovin. Sitten päätin että en voisi vain itkeä ja toivoa että minut löydettäisiin. >Klaanini on takuulla huolissaan. He eivät taatusti löydä minua joten minä etsin heidät.<päätin ajatuksissani ja aloin kävellä päättäväisesti eteenpäin. Kävelin ympäri metsää etsien mutta yhtäkkiä vatsani alkoi murista kovalla äänellä. Sitten muistin etten ollut syönyt pitkään aikaan. Nälkä oli miltein sietämätön mutta jatkoin päättäväisesti matkaa. Mutta nälkä yltyi yltymistään ja lopulta en voinut enää hillitäkään sitä. >Minun on saatava syötävää.<ajattelin ja aloin nuuskia ilmaa. En haistanut mitään. Sitten haistoin jonkin oudon hajun. Aloin seurata hajua. Haju johti minut puun luokse. Puun alla istui pieni ruskea olento. Aloin astella kohti olentoa. Vesi herahti kielelleni vaikken edes tiennyt maistuiko otus hyvältä. Minusta se oli yhdentekevää kunhan saisin vatsani täyteen. Astelin hiljaa lähemmäksi olentoa. Olin pian vain hännänmitan päässä siitä. Nuolaisin huuliani ja nielaisin jotta saisin hiljennettyä murisevan vatsani. Nälkä olisi pian tyydytetty. Loikkasin ilman halki olennon niskaan ja raavin ja purin tätä kaikin voimin. Kesti hetki ennen kuin sain sen tapetuksi. Asetuin aterioimaan ja upotin hampaani otuksen pehmeään lihaan. Kirpeä veri tulvahti suuhuni. Purin pienen palan eläimestä. Se maistui mahtavalle. Purin siitä pieniä paloja. Liha oli pehmeää ja herkullista. Aterioin nopeasti ja nousin seisomaan. Nyt minun pitäisi vain löytää kotiin. Ilta alkoi jo hämärtyä ja hopeahännän ensimmäiset tähdet syttyivät. Katsahdin pelokkaana taivaalle. En ollut löytänyt kotiin. Olin aivan yksin suuressa metsässä. Lopetin etsinnät. En löytäisi leiriä missään tapauksessa pimeällä. Painoin pääni alas ja huokaisin syvään. Tassuttelin rauhallisesti eteenpäin ja yritin etsiä itselleni nukkumapaikkaa. En löytänyt mitään. Masennuin hieman mutta sitten löysin vanhan puunrungon. Työnnyin puun sisälle. Siellä oli ainakin lämmin. Hain hiukan sammalta pehmikkeeksi. Asetuin suruissani sammaleen päälle makaamaan ja aloin itkeä hiljaa. Hopeahäntä alkoi loistaa aina vain kirkkaammin. Nyyhkytin hiljaa puunrungon sisällä ja katselin tähtiin. >Kaivataankohan minua?<mietin suruissani. Lopulta nukahdin rahattomaan uneen. Ääntelin epämääräisesti yöllä ja kuiskin hiljaa. ”Emo!” Nukuin yöni todella huonosti. Miten minulle kävisi?

//No tälläinen tarina tällä kertaa. Saatan sitten viivyttää hetkisen Tomupennun nimitystä oppilaaksi jos sopii.//
Vastaus:9 kp:tä, jos aiot siis viivyttää sitä nimitystä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeripentu,Jokiklaani
10.04.2013 18:10
Tiikeripentu raotteli jäänsinisiä silmiään ja venytteli.
Muut pentutarhassa olevat nukkuivat vielä, ja jykevä naaraspentu nousi pystyyn.
>Hyvä. Nyt voin mennä ulos…< tämä ajatteli.
Tiikeripentu jätti mykän veljensä nukkumaan, ja hyppäsi ulos pentutarhasta. Naaras nuuhki raikasta ilmaa huokaisten syvään ihanasta ilmasta.
’’Heps!’’ kuului railakka ääni. Tiikeripennun karvat nousivat pystyyn, ja tämä kääntyi kohtaamaan punertavan kollin virnuilevan katseen.
’’Hiirenaivo! Älä paljasta minua!’’ Tiikeripentu sihisi Huminapennulle.
’’En en! Nimittäin minä tulen mukaasi!’’ Huminapentu naurahti.
’’En minä tahdo! Minä menen yksin!’’ Tiikeripentu murahti ja mottasi jykevällä käpälällään Huminapentua korvaan. Kolli kumminkin piti pintansa ja Tiikeripentu joutui ottamaan tämän mukaansa. He eivät ehtineet tuoresaalis kasallekaan asti, kun Ruskolehti, Tiikeripennun isä huomasi heidät.
’’Teille ei annettu lupaa tulla ulos. Takaisin pentutarhaan siitä!’’ kolli sanoi ja paimensi pennut takaisin.

Pennut leikkipainivat pesässä.
Vaahterankukan pennut temmelsivät toistensa kimpussa, ja Tiikeripentukin leikki Pilvipennun kanssa. Tosin naaras lyttäsi pienikokoisen kollin allensa täysin.
’’Aieeh! Äitii!’’ Pilvipentu huusi. huurreturkki haki pentunsa pois leikistä.
>Itkupilli…< Tiikeripentu ajatteli nyrpeästi.
Sitten jokin tömähti hänen selkäänsä. Karviaispentu.
’’Hei! Irti!’’ Tiikeripentu sähähti ja potkaisi veljensä kauemmas. Jos kolli olisi voinut, olisi tämä arvatenkin ähkäissyt.
Tiikeripentu paini vielä hetken Omenapennun kanssa, kunnes tassutteli takais

Vastaus:5 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sammaltassu
10.04.2013 14:01
Minä herään oppilaiden pesässä. Haukottelen ja katson ympärilleni. Muut oppilaat eivät olleet heränneet. > Mitä tekisin?< Mietin nousin ylös ja tassutelin ulos. Tuoresaalis kasa oli säälittävän pieni. Mietin, että> Voisinkohan lähteä metsälle.< Lopulta päädyin siihen, että kysyisin ensiksi joltain soturilta luvan. Lähdin kohti sotureiden pesää. Pihalle työntyi juuri yksi sotureista. Ja kysyin.
" Voinko lähteä metsästämään."
" Lähde vain sanon jos joku etsii." Tämä maukaisi väliin pitämättömästi.>Kuuntelikohan hän edes? Mietin itsekseen, mutta lähdin kumminkin kohti sisään käyntiä. Minua oli harmittanut pari auringon nousua, koska en ollu pässyt mukaan kokontumiseen. Mutta nyt olin unohtanut sen ja pursuin elämän iloa. Haistoin ilmaa ja erotin heti oravan. Lähdin hiipimään kohti tuoksua. Näin oravan nakertelemassa käpyä. Lähdin tätä kohti ja valmistauduin loikkaan. Kun olin tarpeeksi lähellä niin tuuli kääntyi ja hyppäsin, mutta oli liian myöhäistä. Katson maahan jossa oli äsken ollut orava jonka olisin voinut saada kiinni. Sitten haistoin uuden hajun se oli jäniksen. Lähdin hiipimään ja seurasin tuulta vielä tarkemmin kuin äsken. Kun olin tarpeeksi lähellä hyppäsin ja jänis lähti karkuun. En jäänyt epäröimään vaan ryntäsin perään. Lopulta saavuin sen lähelle ja Tapoin sen. Se oli kin todella vaikeata! Kaavin hiekkaa jäniksen pälle ja haistelin uusia hajuja. Haistoin laimean ketun löyhkän joka oli varmasti eilinen. Sitten haistoin hiiren.

Kun olin saapunut leiriin,niin yksi sotureista tuli kehumaan minua. Söin ja lähdin lepää mään. Avaan hitaasti silmäni ja katson kuka tökkiin kylkeäni. Se oli joku sotureista. Tämä kysyi, että haluaisinko lähteä partioon. Niin ja tietenkin halusin. Joten nousin ja lähdin muita sotureita kohti.
Vastaus:Muista, että nimen perään aina klaani. Mutta 12 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Karviaispentu, jokiklaani
10.04.2013 13:59
-ystävä?-

Karviaispentu makasi emonsa vierellä. Hän nukkui sikeästi ja näki unta olevansa oppilas. Alussa uni oli mukava ja Karviaispennun mielestä se olisi saanut jatkua loputtomiin, mutta sitten mestari kysyi:
'Mitä haistat?' Kolli ei voinut vastata ja mestari löi tätä monesti. Karviaispentu yritti paeta, mutta tämä oli juuttunut maahan kiinni. Karviaispentu heräsi kipuun. Joku löy häntä edelleen. Tai ei lyönyt. Heitteli kivillä. Karviaispentu avasi silmiään ja näki pentutarhan, ensimmäisen kerran kokonaan. Sitten pieni kivi kopsahti tämän lapaan. Kolli mulkaisi siskoaan, joka heitteli pikkukiviä. >Hiirenaivo!< kolli ajatteli ja väisti uuden kiven.
"Olethan sä hereillä. Tule! Mennään ulos leikkimään." Sisko miukui. Karviaispentu mulkaisi siskoaan kieltävästi. Tämä tiesi, että emo huomaisi heti, jos joku poistuisi pesästä, vaikka nukkuikin. Nyt oli sitäpaitsi kuuhuipun aika ja ulkona oli aika pimeää.. Karviaispentu pelkäsi pimeää. Tiikeripentu astui aivan liian uhkarohkeasti ulos pesästä. Siinä samassa Aaltojuovan ääni raikasi pesässä niin, että korvissa soi:
"Nuori neiti! Vaikka olet jo avannut silmäsi en ole antanut lupaa hypellä siellä ulkona kuuhuipun aikaan! Nyt tänne sieltä niinkuin olisit jo!!!"
Huomenkukan toinen pentu säpsähti hereille karvat pystyssä. Tämä kurkki emonsa lavan yli, kun Tiikeripentu laahusti takaisin pesään anteeksi anovan näköisenä.
"Anteekhi.." Tiikeripentu mumisi käpertyessään emon kylkeen. Karviaispentu tunnisti huomenkukan pennun, joka kurkki emonsa lavan yli. Hän oli kai Huminapentu.
"Hei." Huminapentu kuiskasi, kun tämän sisko, Karviaispennun sisko ja emo olivat nukahtaneet. Kaviaispentu vastasi nyökkäyksellä.
"Kuulin, että sä et niinku puhu?" Huminapentu sanoi vähän epäröiden. Karviaispentu katsoi käpäliinsä ja nyökkäsi.
"Ookei... No mä oon Huminapentu." Huminapentu miukui. Karviaispentu ojenti toista tassuaan merkiksi, että oli hauska tutustua. Huminapentu näitti epäröivältä ennenkuin hänkin ojensi tassuaan. Karviaispentu hymyili ystävällisesti. Kollipennut tuijottvat toisiaan hiljaisuuden vallitessa. Karviaispennusta tuntui hitusen tyhmältä makoilla siinä ja killittää toista. Huminapennusta tuntui kai samalta, kun tämä rikkoi aavemaisen hiljaisuuden:
"Öööm.. Mikä on puussa ja murisee."
Karviaispentu sivalsi tassullaan ilmaa ja teki käpälällään maahan ympyrän.
"Mhh.. Tarkotatko.... Tuuliklaanilaista?" Huminapentu kysyi. Karviaispentu oli hämmästynyt. Tämä oli tarkoittanut Tuulikalaanilaista. Hän nyökkäsi.
"Eli tämä:" Huminapentu alotti ja sivalsi tassullaan ilmaa "Tarkoitti tuulta ja tämä:" kolli jatkoi ja teki vielä ympyrän maahan. "Tarkoitti klaania."
Karviaispentu nyökkäsi.
"Vauh.. Mikä on sitten Jokiklaani?" Huminapentu kysyi. Karviaispentu teki maahan käpälällään aaltoviivan ja sitten ympyrän.
"Myrskykaani?"
Karviaispentu nosti käpälänsä ylös ja veti sen terävästi alaviistoon ja teki ympyrän.
"Varjoklaani?"
Karviaispentu laittoi käpälänsä aluksi päällekkäin ja sitten teki toisella ympyrän.
"Vauh... Onko nou sinun omia merkkejä?" Huminapentu kysyi. Karviaispentu huomasi, että ne olivat. Hän oli vain.. keksinyt ne. Ja kaikki olikin itsestäänselvää.. Hän voisi puhua elekielellä aina uudelle ystävälleen. Kolli nyökkäsi jälleen.

//EN HALUA 5 koopeetä ENEMPÄÄ, sillä en haluu karviaisesta liian nopeasti oppilasta!//
Vastaus:Okkei, siis... annan vaikka 2 kp:tä, niin ei Karviaisesta heti oppilasta tule.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Levätassu/kukka, Tuuliklaani
09.04.2013 21:50
Tassuttelin aamun valjetessa ulos leiristä. Olin käynyt muutama päivä sitten kuulammella . Siellä oli ollut suurenmoista ! Tänään mestarini täytyi tarkkailla minua, ja arvioida olisinko valmis soturiksi! Loikin innoissani mestarini Hiutalesydämen luo. Tämä antoi minulle selkeät ohjeet:
"Metsästä niin paljon saalista kuin ikinä pystyt. Tarkkailen sinua. Tämä saattaa olla viimeinen metsästysreissusi oppilaana."
"Mahtavaa!" Huudahdin ja juoksin nummelle täyttävauhtia . Ensimmäinen kohteeni tulikin jo näkökenttään! Se olisi varmasti minun! Laskeuduin vaanimaan jänöä joka oli enää muutaman ketunmitan päässä. Ampaisin juoksuun ja löin jänistä niskaan. Se oli kuollut. Nostin saaliin tyytyväisenä, ja hautasin sen maahan.
Jatkoin saalistustani iltaan saakka. Kun palasin leiriin, Hiutalesydän istui odottamassa. Tällä näytti olevan sanottavaa.
"Onnittelut." Hiutelesydän sanoi ja jatkoi:
"Sinusta tulee illalla soturi."
"oikeasti! Mahtavaa!" huudahdin ja juoksin emoni Talvikinkukan luokse kertomaan uutiset. Juuri kun olin saavuttanut Talvikinkukan Poltetähti huusi kokouskutsun .
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!" Kissoja virtasi aukiolle . Poltetähti aloitti:
"Minä, Poltetähti), Tuuliklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Levätassu , lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla? " Nyt, olisi minun vuoroni. Sydämeni tykytti . Vedin syvään henkeä, ja vastasin:
" Lupaan. " Päällikkö jatkoi:
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Levätassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Leväkukkana. Tähtiklaani kunnioittaa Päättelykykyäsi ja nopeuttaisi ja hyväksymme sinut Tuuliklaanin täydeksi soturiksi! " Poltetähti naukui.
Perinteiden mukaan hänen on valvottava leiriä yksi yö puhumatta." Poltetähti naukui, ja ulvaisi kokouksen päättyneeksi. Tassuttelin leirin suulle, ja klaani onnitteli minua. tästä tulisi pitkä yö.
//noniin soturiksi päästiin. pätkä on.//
Vastaus:15 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lieskapentu, Myrskyklaani
09.04.2013 21:27
2. Luku
Oppilaaksi
Heräsin emoni, Paatsamanlehden vierestä, ja hiivin ulos pentutarhasta. Aamu oli viileä, ja ajattelin Innoissani, että tänään minut nimitettäisiin oikeaksi oppilaaksi! Tassuttelin ympäri leiriä, ja istahdin aukion keskelle. Kuuntelin lintujen liverrystä, ja katselin kuinka jääpuikoista tippuvat pisarat Iskeytyivät maahan. Halusin lähteä metsään, Mutta en saisi lähteä ilman emoa, kaiken Lisäksi etukäpäläni oli murtunut, Ja parantaja oli sitonut sen kaisloilla, ja levittänyt murtuma kohtaan vihmaa. Suurin osa klaanista oli jo hereillä, ja aamupartio olikin jo lähtenyt matkaan.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaani kokoukseen!" Mustatähti kajautti. Emoni juoksi ulos pentutarhasta ja suki meidät kaikki erittäin nopeasti siisteiksi.
"Lieskapentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä lähtien, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Lieskatassuna. Mestarinasi toimii Tihkuviiksi. Toivon, että hän välittää sinulle kaiken oppimansa." Mustatähti maukui, Ja tärisin innoissani. Vilkaisin Tihkuviikseen päin ja havahduin kun Mustatähti jatkoi;
" Tihkuviiksi, olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta //en tiiä kuka koulutti tihkuviiksen...//ja olet osittanut olevasi päättäväinen ja uskollinen. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Lieskatassulle.
Kosketin Tihkuviiksen kuonoa ja siirryin sivummalle, Ja odotin että myös lumikkopentu olisi nimitetty, olin kuullut että Myrskypentu ryhtyisi parantajaoppilaaksi. Lopulta klaani saapui onnittelemaan meitä.
"Lieskatassu! Lumikkotassu! Lieskatassu! Lumikkotassu!"

//juu, tämä oli tämmöinrn pätkä, en kerkee enempää, ja kirjoti tabletil, Joten kirjotus Virheitä vatmaan on pari...

Vastaus:10 kp:tä tästäkin...

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Karviaispentu, jokiklaani
09.04.2013 21:10
Karviaispentu kyyhötti sammaleella tuhisten siskonsa vierellä. Yhtäkkiä siskon jykevä käpälä mäiskähti tämän kuonolle. Kolli yritti vinkaista, mutta ei saanut suustaan ääntä kuuluviin. Tämä yritti kostoksi huitoa siskoa omalla käpälällään, mutta ei osunut. Kolli kierähti siskonsa kylkeen ja pökki tätä kylkeen. Tiikeripentu sähähti pienesti ja nujersi veljensä kierimällä tämän päälle.
"Mitäs täällä kinastellaan?" Kuului lempeä ääni.>Emo!< Karviaispentu ajatteli nälissään. Karviaispentu nostettiin siskon kanssa emon viereen. Karviaispentu imi maitoa suurella halulla, kunnes oli kylläinen. Tällä oli lämmin ja turvallinen olo emon vierellä.
"Mjii.. Mjaitoa.." Sisko maiskutteli. Karviaispentu käänsi kylkeä. Tiikeripentu kierähti ympäri ja pamautti vahingossa jykevän käpälänsä veljensä vatsalle.
"Hups.. Anteekhi!" Tiikripentu miukui samalla, kun Karviaispennun suusta purskahti maitovana.
"Teerenlento!" Kuului ääni. Karviaspentu tunsi sen isäkseen. "Karviaispentu taisi oksentaa!" >Enkä oksentanut!< Kolli ajatteli ja pyyhki etutassuilla vaivalloisesti maitoa kuonoltaan. Sitten tuli parantaja. Karviaispentu tunsi tämän makeasta tuoksustaan. Teerenlento ahtoi pnnun suuhun jotain inhottavaa mössöä. Karviaispentu nieli sen vaivalloisesti. >Yök!< Tämä raotti silmiään ja yritti jotenkin selittää ettei tämä ollut oksentanut, saati sitten sairas. Hännän heilauttelu ja tassujen venytys ei kuitenkaan auttanut. Musta läikikäs kissa nuuhki pentua. Karviaispennulla oli ahdistunut olo. Tämä ryömi lähemmäs emoaan. >Haluan olla rauhassa!<
//Karviaisen eka tarina eikä kovin pitkä. Ei paljoo koopeetä.//
Vastaus:5 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Juovapentu, Myrskyklaani
09.04.2013 20:12
Juovapentu katsoi, kun heidän emonsa Haukansiipi, nuoli Pihlajapentua. Nuori naaras oli melkein sännännyt ulos pentutarhasta, kun Tomupentu oli puraissut häntä leikkitappelussa häntään. "emo, voidaanko mee mennä ulos", Juovapentu vingahti. Haukansiipi katsoi punaruskeaa naarasta lempeästi. "Sinun pitää kysyä, myös muilta sisaruksiltasi", naaras vastasi. Juovapentu kaivautui syvemmälle emon turkkiin. "Joo, kyllä minä ainaskin pihalle halua", Pihlajapentu vinkui Juovapennun vierestä. "Minä myös!" Pilkkupentu ilmoitti ja pomppasi jaloilleen niin, että astui Tomupennun käpälän päälle. Tomupentu Miukui vastustavasti ja kömpi istumaan. "mennään!" Hän huudahti, vaikka Juovapentu näki, että pentu ontui hivenen. "Hyvä on, mutta pysytte pentutarhan edustalla", Haukansiipi myöntyi. Juovapentu taapersi ensimmäisenä ulos johtavaan tunneliin. Hän pysähtyi hermostuneena pesäaukon suulle. "Mene jo!" Pihlajapentu murisi Juovapennun takana. Juovapentu tassutteli kokonaan ulos. Aukiolla oli paljon kissoja, joko yksikseen tai ryhmissä, Ja juovapentu säntäsi heti emonsa luo, kun tämä työntyi ulos muiden pentujen perässä. Juovapentua ujostutti olla niin isolla paikalla. Haukansiipi nuolaisi rohkaisevasti pentuaan ja kehräsi. "Mene vain leikkimään", hän maukui. Juovapentu loikki Pihlajapennun luokse, joka valmistautui leikkitappeluun Pilkkupennun kanssa. "minä voitan sinut!", Pilkkupentu vinkui ja huitaisi käpälällään Pihlajapentua. Juovapentu nappasi Pihlajapentua hännästä. "Hei! Epäreilua, kaksi vastaan yksi", tämä sähähti. Pilkkupentu loikkasi Pihlajapennun niskaan. Tomupentu yllätti vuorostaan Juovapennun selkään. "Minä voin olla puolellasi!" Pentu miukui. Yhtäkkiä Juovapentu tunsi kahden meripihkasilmäparin korventavan niskakarvojaan. Hän viskasi Tomupennun selästään ja vilkuili hermostuneena ympärilleen. "Emo!" Juovapentu vinkui ja nelisti Haukansiiven luo. Emo kuitenkin oli iskenyt katseensa kahteen valtavaan kolliin, jotka istuivat aukion reunamilla. Toinen oli puhtaanoranssi, jonka turkkia halkoivat sysimustat raidat. Tiheän karvan alla olivat kovat lihakset. Toinen taas oli musta kolli, joka oli yhtä lailla valtava ja lihaksikas. "Emo?" juovapentu vingahti. Haukansiipi käänsi päätään. "mitä nyt, Juovapentu", hän kysyi. "ketä nuo kissat tuolla on", Juovapentu uteli. "Guo raidallinen kolli on Tiikerivarjo, tuo musta kolli taas, Piikkikynsi", Haukansiipi selitti ääni vihaan yöunien. juovapentu käpertyi mukavasti tämän turkkia vasten ja alkoi imeä maitoa. Kun aurinko lopulta alkoi laseja, Haukansiipi johti Juovapennun ja muut takaisin pentutarhaan

// vähän lyhyt//
Vastaus:15 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu, jokiklaani
09.04.2013 20:11
" Varo vähän!" Sanoin oppilaille johon törmäsin.
" Varo itse." Tämä vastasi.
" Anteeksi." Sanon alistuvasti.
" Minun vikani, koska en katsonut eteeni." Jatkan rauhallisesti, vaikkasisälläni kiehuu raivo. Olen lähi aikoina oppinut pitämään sanani sisälläni. Vaikka vihaisin jotain todella paljon.
" Ei se mitään." Oppilas sanoi.
" Muuten mikä sinun nimesi on?" Kysyin.
" Minun?" Tämä maukui.
" Etkö muista?" Tämä lisäsi huvittineena vähän ajan kuluttua.
" En." Sanoin nolona. Oppilas, jonka nimeä en vieläkään tiedä. Vain päästi huvittuneen kehräyksen ja naukui.
" Minun nimeni on Aamutassu. " Tämä sanoi vieläkin huvittuneena. Katselen tämän ilmettä ja vihani alkoi laantua.
" Haluaisitko lähteä metsästämään. Siis jos minun ja sinun mestareille käy?" Minä kysyn.
" Joo. Siis mennään vaan, mutta käydään ensiksi kysymässä lupa." Tämä vastasi. Me molemmat lähdimme etsimään mestariamma. Sitten näin Kotkankiidon. Holkkäsin tämän luokse ja kysyin.
" Kotkankiito olisiko mitenkään. Ööööööö.... Voisinko mennä metsästämään Aamutassun kanssa?"
" Tietenkin voit." Tämä vastasi. Lähdin iloisesti Aamutassua etsimään kun näin hänet kysyin.
" Mitä hän sanoi?"
" Käy." Tämä vastasi. Lähdin iloisesti edellä kohti sisään käyntiä. Ulkona katsoin seurasiko Aamutassu. Sitten näin tämän tulevan perässä ja kysyin.
" Minne menemme?"
" Mentäisiinkö jokea pitkin ylä juoksulle?" Tämä ehdotti. Epäröin koska Kirsikankukka visi olla siellä. Sitten Aamutassu näkisi että pidän toisen klaanin kissasta. Mutta vastasin kumminkin.
" Mennään vain." Lähdimme hiljaa kohti jokea haistoin vähän matkan pässä hiiren. Kuulin kuinka tämän pikku sydän jyskytti. Hiivin hiljaa lähelle ja hyppäsin. Hiiri huomasi minut liian myöhään, joka koitui tämän kohtaloksi. Hautasin hiiren ja huomasin, että Aamutassu oli haistanut jonkun toisen hajun. Nostin päätä ja haistoin. > Jänis.< Totesin mielessäni. Laskeuduin itsekkin vaanimis asentoon ja lähdin hiipimään tuulen alapuolella kohti jänistä. Sitten olimme tarpeeksi lähellä jänistä. Aamutassu loikkasi, joten annoin tämän napata sen. Jänis ei ollut ollut hirveän varuillaan sen takia tämä oli helppo saalis. Jatkoimme matkaa. Haistoin hiiren tuoreen tuoksun. Lähdin seuraamaan sitä. Sitten hahmotin hiiren lopullisen sijainnin. Lähdin hiipimään mutta astuin vahingossa oksan pälle, jolloin hiiri huomasi minut. Katsahdin taakseni ja näin
, että Aamutassuei ollut siellä. Mutta sitten tämä saapui. Jatkoimme saalistusta pitkään. Lopetimme vasta kun aurinko rupesi laskemaan. Silloin lähdimme leiriin. Olimme saaneet runsaasti saalista josta mestarimme olivat tyytyväisiä.
" Mene syömään Mäntytassu." Kotkankiito sanoi lempeästi. Minun mielestä tämä oli mailman paras mestari, en kumminkaan tietenkään sanonut sitä ääneen. Sitten kuulin suur kiveltä kutsun. Sulkatähti kutsui klaanin kolle.
" Tänään temme yhdestä oppilaasta soturin. " Sulkatähti kuulutti. Olin innoissani, mutta minua jännitti >kuka kohan se on kuka?< Mietin.

Mäntylehti! Mäntylehti! Minun uutta nimeäni huudettiin. Sulkatähti odotti kärsivällisesti että voisi jatkaa.
" Perinteen mukaan sinun kuuluu valvoa vahtimassa leiriä koko yön." Tämä sanoi lopulta, kun äänet olivat hiljentyneet. Olin niin innoissani että lensin melkein kivelle jossa vahtisin leiriä. Sitten muisti.> Kirsikankukka.< Olin luvannut tavata tämän tänään. Mutta en voinut. Mieli alani laski huomattavasti, mutta vahdin kumminkin koko yön. Yö oli kylmä vaikka päivät olivat olleet lämpimiä. Lopulta aurinko nousi ja Kotkankiito tuli sanomaan.
" Voit nyt puhua. Mene hän nukkumaan." Tämä maukui lempeästi.
" En voi jännittää niinpaljon. Menen metsästämään." Mauin vastauksen. Kotkankiito nyökkäsi ja lähti. Minäkin lähdin kohti sisään käyntiä ja kun olin ulkona suuntaisin Myrskyklaanin reviirille etsimään Kirsikankukkaa.

// Olen oikeasti hirveän hirveän pahoillani luki häiriöstäni! En itsekään pidä siitä, koska se vaikeuttaa minun kirjoittamista, joten nämä tarinat ovat vähän öööö huonoja. Ainon Kirsikankukka jatkatko?//

Vastaus:Eihän se lukihäiriö ole sinun vikasi! :) Ja hyvin olen tarinoitasi ymmärtänyt, ja kun kirjoitat, saat ainakin hyvää harjoitusta. Itsellänikin tulee paljon virheitä! ;) Mutta saat 23 kp:tä, ja onnea Mäntytassulle, tai siis Mäntylehdelle!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkankiito, Jokiklaani
09.04.2013 19:28
Luku 8; Hukkaamista, Riitoja ja tappoa

Makoilin hermostuneena suurella, littanalla kivellä leirin ulkopuolella. Oikeastaan olin aivan joen vierellä antaen vesipisaroiden iskeä häntääni. Niskakarvani sojottivat kohti Tähtiklaania, mutta pettäessäni heidät, olisi parempi jos turkkini sojoittaisi vaikka maan alle. Viikseni väpättivät samalla kun kääntelin korviani ympäri. Tuntui hölmöltä että jouduin melkein pakenemaan muita jokiklaanilaisia. En halunnut tuotta ongelmia heille. Sähähdin kuuluvasti ja nousin ylös seisomaan. Olin suoraan sanottuna pelkkä hiirenläjä! Tuijotin raivon kupliessa sisälläni, syviä uria jotka lähtivät kynnistäni, kun liikutin hieman käpälääni. Järkytyin sitten siitä kuinka vahvat kynteni olivat ja kuinka helposti tappaisin vaikka itse Tiikeritähden.
# Mitäköhän kissoille tapahtuu, jos ne tappaa vaikka ne ovat kuolleita? # Tuumailin mielessäni samalla kun loikkasin ketterästi kiveltä rähisevaan ruohikkoon. Astelin kohti leiriä tuulen iskiessä minua rajusti takaapäin. Lopulta kiepsahdin ympäri ja karjuin tuulea kohden.
" LOPETA TUO TÄHTIKLAANI! " Sähisin raivokkaasti, mikä oli tietysti tyhmää. Sitten jättimäinen tuuli iski minua rintaan ja pukkasi minut ympäri ruohikolla. Ruohikkko rähisi allani, kun kiepuin ympäri ja kolahdin pieneen puun runkoon. Äyskäisin tykytyksestä päästäni, mutta lopetin huomatessani edessäni seisovan hahmon. Suuni loksahti pakosta auki. Edessäni seisoi Pikkusulka, joka tuijotti vihaisesti minuun päin. Pikkusulka oli yhä samankokoinen, mutta tämän turkki oli selvästi haaleampi ja tassujen alla ruohikossa oli haaleasti jäätynyitä kohtia. Lisäksi pienet tähdet kieppuivat emoni ympärillä.
" Näinkö kunnioitat Tähtiklaani?! " Pikkusulka säsähti raivokkaasti. Emoni muuttunut äänen sävy säpsäytti minua, sillä olin vain muistanut tämän lempeän ja kiltin äänen sävyn. Tuijotin silmät suurina Pikkusulkaa kun tämä astui eteenpäin.
" Ehkä Pimeydenmetsä on sittenkin parempi vaihtoehto...." kuulin emoni huokaisevan ja sitten tämä taas katsahti minuun päin. Mutta tämä vain kosketti hellästi kuonoani ja katosi pölähtäen. Tuijotin haaleaa, hopeajuovaa joka liiti taivaalle rajusta tuulesta välittämättä. Taivas oli yönsininen ja tummahko, mutta silti täynnä tähtiä. Ja tietysti, hopehäntäkin möllötti keskellä taivasta. Katsoin kuinka hopeinen juova jäi yönsiniselle taivaalle, kuinka se rikkoontui ja taivaalle piirtyi Pikkusulan piirteet ja kuinka sen tilalle ilmestyi kirkas tähti muiden sekaan. Henkäisin silkasta ihmetyksestä ja kiepsahdin ylös, katse yhä kirkkaassa tähdessä. Sitten suljin ihmetyksestä auki jääneen suuni kiinni ja käännyin katsomaan eteenpäin, kohti lähellä näkyvää leiriä. Mieless'ni pyöriä monia kysymyksiä; Miten tappaisin Tiikeritähden? Kuinka suojelisin klaaniani? Oliko emoni turvassa? En jaksanut edes jatkaa miettimistä, kun pujahdin jo leirin aukiolle. Aukio oli tasainen, hieman mutaisen tahmainen alue jossa kasvoi ruohikko länttejä ja sammalta. Tuijottelin puolillaan olevaa tuoresaalis kasaa j lähdin astelemaan sitä kohti pää yhä täynnä samoja kysymyksiä ja ihmetystä Pikkusulan ilmestymisestä. Nappasin kasasta tarkoituksella kolme, mehevää ja pulskaa lintua ja käänsin katseeni kohti kuningattarien pesään, jonne tassuttelinkin heti. Sujahdin pesän maidontuoksuiseen tunnelmaa. Kuljetin kaksi lintua aivan Ruskolehden ja Aaltojuovan eteen. Tuijottelin näiden pentuja kehräten ja pukkaisin yhden kauemmas tämän hamullessa lintuja.
" Energisia pentuja teillä! " Kehuin ja katselin kahta pentua. Jokin Karviaspennussa häiritsi minua. Ehkä se että Tiikeripentu leikki, mutta Karviaspentu oli hiljaa ja vain köllötti. Tuijotin hieman huolissani tätä, mutta lopulta onnittelin vielä kerran nuorta paria ja siiryin siskoni luo antaen tällekkin linnun. Pajupuro iski hampaansa lintuun ja alkoi syömään kiitollisena lintua. Naurahdin, mutta säpsähdin kun tunsin joidenkin kiipeävän tassujani pitkin. Siirsin katseeni jalkoihini ja näin Pihkapennun ja Lehväpennun jotka kapusivat kynsillä jalkojani pitkin. Ravistin pennut pois jaloistani ja tuhahdin näiden katseilleen. Sitten Pajupuro nosti katsettaan ja kutsui Lehväpennun luokseen.
" Kotkankiito, Pihkapentu on niin energinen, niin voisitko näyttää hänelle leiriä vain hieman? " Pajupuro kysyi kohteliaasti ja suki Lehväpennun päätä. Tuijotin hämmentyneenä pientä, valkoista pentua jolla oli haaleita, pihkan värisiä laikkuja. Nyökkäsin kevyesti ja tartuin Pihkapennun pehmoisesta niskanahasta. Kiepsahdin ympäri ja astelin pesän suuaukolle sujahtaen sen läpi. Oli yö ja minua ihmetytti, miten pennut olivat hereillä. Taivas hohkasi yhä hopeahännä ja klaanilaisten avulla, mutta joissakin paikoissä näkyi melkein pikimustaa väritystä. Tuhahdin ja kannoin Pihkapennun pienen, kaatuneen, onton puun rungon luo. Heti laskettuani Pihkapennun maahan, tämä juoksi onton puun luo ja kiipesi ylös taidokkaasti terävillä kynsillään. Tuijotin pentua kuinka tämä kipusi pienen onton oksan tyven luo ja pujahti sen kolosta puun sisälle. Sitten kolli astui puun rungon takaa ja tuijotti minua haaleilla, meripihkan värisillä silmillään. Sitten tämä maukaisi äänekkäästi. Säikähdin ja painoin tassuni Pihkapennun suun eteen.
" Shh! Emme saa herättää ketään! " Kuiskutin nuoren pennun korvaan ja onnekseni tämä nyökkäsi ja tassutteli eteeni. Nappasin jälleen kiinni pennun pehmeästä niskanahasta ja kuljetin tämän kokoontumiskivelle. Suuri kivi kohosi ylöspäin ja aivan ylhäällä näkyi pesän suuaukko jossa sisareni ja päälikköni nukkuivat. Laskin Pihkapennun kivelle istumaan ja tassuttelin nälissäni tuoresaalis kasalle. En itsekkään tiennyt miten en huomannut kurisevaa nälkääni ennemmin. Nojaa. Iskin hampaani mehevään vesimyyrään ja hotkaisin sen muutamassa minuutissa. Lämmin, kohtaloisen vasta saalistettu vesimyyrä lämmitti mukavasti ja suussani maistui mehukkaalle lihalle. Nuolaisin huuliani ja astelin takaisin kivelle jonne laskin Pihkapennun. Mutta tämä ei ollut siellä enää. Hädissäni huhuilin Pihkapennun nimeä, mutten saanut vastausta. Juoksin ympäri leiriä, etsien ontoisto puista, pesistä ja sammalaiden seasta.
# Missä hän voi olla?! Pajupuro tulee tappamaan minut! # ajattelin hädissäni kun käänsin sammal tukkoja ympäri. Sitten kuulin Sulkaturkin äänen takaani.
" Mitä etsit? " Tämä kysyi väsyneenä ja haukotteli perään. En viitsinyt katsoa rakastamaani kissaa, joten pidin katseen sammaleissa ja kaavin yhä niitä ympäri.
" Pihkapentua " sanoin ja käänsin yhden jo kääntämäni sammaleen ylösalaisin.
" En saanut kyllä yhtään selvää, mutta mikset kertonut että kävit Pimeydenmetsässä vasta kuin muutama tunti sitten? " Aiheen vaihto yllätytti minut niin etten vastannut hetkeen. Sitten nostin katseeni ja kohtasin tuon naaraan jota rakastin enemmän kuin elämääni.
" Mikset itse kertonut? " Sähähdin naaraalle. Olin itsekkin ihmeissäni sähähdyksestäni, mutten muuta ajatellutkaan kun naaras vastasi samalla mitalla.
" Sinä olet ollut kauemmin kuin minä siellä! Sitä paitsi minä kerroin heti kun kerkesin! " Tämä sähisi vihaisesti. Jatkoimme kinastelua, kunnes siinä ei ollut mitään järkeä ja minä loikin pois. Loikkasin litteälle kivelle jälleen ja painoin vihaisesti pääni kiveä vasten. Sisälläni kupli ja minua ärsytti kinastelu Sulkaturkin kanssa. Silti, nukahdin erittäin helposti ja heräsin Pimeydenmetsässä. Huokaisin syvään, kun Tiikeritähti astui eteeni likaisella ruohikolla. Rauhoitin kiukkuani, sillä en halunnut olla hyötynä Tiikeritähdelle.
" Mitä nyt? " Kysyin tyynesti ja Tiikeritähti osoitti hännällään tummaa kollia joka taisteli parhaillaan Vaahteravarjon kanssa. Ilma oli yhä tunkkainen, kuten aina, mutta nyt se alkoi painostaa. Minun piti tappaa jälleen!
" Tapa hänet " Tiikeritähti kuiskasi. Nousin ylös ja astelin täristen kohti Vaahteravarjoa ja kollia. Uhkaavat puut ympäröivät minua, joten en päässyt pakoonkaan. Nielaisin ja syöksyin kohti kollia. Jokin sisälläni heräsi, jokin joka himosi tappamista ja vauhtini kiihtyi. Paljastin kynteni ja hampaani ja loikkasi jättimäisessä kaaressa kollin niskaan ja kaadoin tämän helposti maahan. Sitten iskin kynteni syvälle tämän kaulaan. Veri roiskui kasvoilleni ja tunsin kuinka kynteni lävistivät tämän kaulan. Silmiini oli jälleen syttynyt hullunpilke ja janosin tappaa. Sitten kolli korskui ja vääntyi kunnes tämän ruumis hervahti liikkumattomaksi. Kiskoin kynteni tämän kaulasta tehden oksettavan aukon kollin kaulaan ja nuolaisin huuliani. Kohotin katseeni ylös ja näin Sulkaturkin.
" Sulkaturkki? "

Vastaus:30 kp:tä.

-Mustahaukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huminapentu, Jokiklaani
09.04.2013 19:17
Luku 1; Huminapentu ja Omenapentu

Nuori pentu kuuli puhetta kaukaa taustalta, mutta ei jaksanut unisena kuunnella sitä. Kolli haisteli ilmaa etsiäkseen siskonsa, mutta naaraasta ei ollut jälkeäkään. Pentu laski lyhyen töppöjalkansa eteensä ja ryömi sammalpedillä etsien muita. Jokin tarttui tätä niskasta ja nosti pitkän matkan ilman halki taas maahan. Kolli nuuhki nyt ilmaa, ja tunsi siskonsa lähellään. Sokeana tämä tarttui sammaleisesta alustasta kiinni ja työnsi itsensä siskonsa viereen. Naaraspentu hymähti ja hieroi turkkiaan veljeensä. Kolli päästi humisevaa kehräystä, josta tämä oli saanut nimensä.

”Huminapentu! Tule jo!”
Jokin pyöri Huminapennun ympärillä, ja kolli aisti tämän olevan Omenapentu.
”Angjnaängä....” Kolli mutisi. Tämän sisko tökkäsi tätä niskaan. Huminapentu pinnisti avatakseen silmänsä. Ensimmäistä kertaa tämä näki pentutarhan. Kaisloista ja ruo’oista rakennettu pesä, jonka vieressä solisi Jokiklaanin leirin poikki kulkeva puro, joka myöhemmin yhtyi toisen puron kanssa joeksi, joka taasen jatkoi matkaansa järvelle.
Huminapentu näki edessään emonsa, Huomenkukan iloiset kasvot. Kollin vieressä, sammalpedillä nökötti pitkästynyt, pieni punertava ja pörröinen naaras, jolla oli tummemmat siamilaiskuviot ja valkoinen täplä rinnassa. Omenapentu, Huminapennun sisar. Kolli oli itse myöskin pörröinen ja punertava, ja tällä oli tummempia juovia, pitkät korvat sekä valkoinen täplä rinnassa. Sisaruksilla kummallakin oli vinot silmät, jotka Omenapennulla olivat siniset ja Huminapennulla ruskeat.
”Kylläpä sinulla kesti pitkään silmät avata! Minä avasin ne jo kuunhuipun aikaan”, Omenapentu miukui. ”Jouduin odottamaan sinua niiiiin pitkään! Mutta nyt kun olet valmis, mennään ulos!”
”Joo! Ulos leiriin!” Huminapennun silmät syttyivät. Tämä katsoi Huomenkukkaa anovasti, ja kuningatar nyökkäsi. Sisarukset kipittivät pesän suuaukolle, mutta pysähtyivät kuullessaan toisen pennun vinkaisun.
”Ei taas pesua!” Pihkapentu valitti, kun tämän emo Pajupuro suki pennun valkoista, täplikästä turkkia. ”Suit turkkini jo hetki sitten! Olen käynyt ulkona aiemminkin!”
”Sinun täytyy olla puhdas joka kerta kun menet uudelleen ulos likaamaan itsesi”, Pajupuro maukui nuolauksien välistä. ”Mitä jos satut näkemään Sulkatähden, ja olet aivan likainen? Se ei toisi noloa tunnetta pelkästään itsellesi, vaan myös minulle ja isällesi!”
Huminapentu loikki näiden luo. Pajupuron toinen pentu, ruskea kilpikonnakuvioinen naaras Lehväpentu katseli puhdasturkkisena, kun tämän veljeä suittiin. Pienen naaraan kirkkaat, meripihkanväriset silmät osuivat Huminapentuun.
”Hei, Huminapentu”, Lehväpentu naukui hiljaa.
”No hei hei, Lehväpentu”, Huminapentu vastasi tälle ja ihmetteli tämän hiljaisuutta. Yleensä naaras oli todella äänekäs, ainakin jos Huminapentu oli kuullut tämän oikein eikä sekoittanut johonkin toiseen... ei, kyllä sen oli ollut pakko olla Lehväpennun ääni, ei pentutarhassa ollut vielä silloin ollut toista puhuvaa naarasta, Sydänpennun lisäksi siis, joka vietti suurimman osan päivistä ulkona. Tämä ja hänen veljensä olivat pentutarhan vanhimpia pentuja, ja pian he olisivat oppilaita. Nythän pentutarhassa kuitenkin oli veljensä mukaan äänekäs Omenapentu, ja pian olisi Tiikeripentukin, joka ei ollut vielä avannut silmiään.
”Tuletteko ulos meidän kanssa?” Huminapentu kysyi Lehväpennulta ja Pihkapennulta.
”Tulen-” Pihkapentu aloitti, mutta Pajupuro nuolaisi tämän otsaa niin että lause jäi kesken. ”Tulen, kunhan vain... kunhan-emo-lopettaa-tämän!”
Pajupuro nuolaisi pentuaan viimeisen kerran korvan päältä ja päästi tämän sitten.
”Noniin!” Valkoinen täplikäs kolli hihkaisi kipittäessään Omenapennun, Huminapennun ja Lehväpennun luo.
”Tulevatko Huurreturkin pennut?” Omenapentu kysyi.
”Eivät he täällä ole, ovat varmaan menneet jo aikoja sitten! Ehkä näemme heidät!”
Neljä pentua kipittivät ulos pentutarhasta, ja leiri avautui näiden eteen. Pajupuut ja pensaat piirittivät leiriä, ja kissat hyppivät iloisesti hiekkaisella nurmikolla auringonpaisteessa.
”Leiri on niin...” Omenapentu kuiskasi. ”Niin mahtava!!”
Pihkapentu tuhahti huumorintajuisesti. ”Me olemme nähneet tämän jo aikoja sitten.”
”Miten niin aikoja sitten? Avasitte silmänne vasta pari auringonnousua sitten!” Omenapentu piipitti ärsyyntyneenä.
”Veikkaan että meillä on paljon hienompi leiri kuin muilla klaaneilla.” Huminapentu maukui vaihtaakseen puheenaihetta. ”Tuskin kenelläkään on juomista kuonon edessä ja näin paljon valoa ja raikas ilma... ja kauniit pesät! Mitä hiirenaivoja muut klaanit ovatkaan, kun eivät ymmärrä että kauneus tuo leiriinkin lisää elämää!” Kolli katsoi simpukoilla ja kaksijalkojen kimmeltävillä esineillä koristeltua pentutarhaa takanaan.
”Jokiklaani on paras!” Omenapentu julisti. Muut pennut miukuivat myönniskellen.
”Mennään tutkimaan paikkoja!”, Lehväpentu ehdotti vahvemmalla äänellä mitä pentutarhassa.
”Hyvä idea!”
Pennut tepastelivat ylväinä katselemaan paikkoja, mutta nämä tunsivat itsensä pelokkaiksi, kun auringonhuipun rajapartio tassutteli heidän ohitseen. Kissat olivat pentuihin verrattuna valtavia.
Pihkapennun ja tämän siskon silmät syttyivät. ”Isä!” kummatkin maukaisivat samaan aikaan.
Yksi partion kissoista, kullanruskea kilpikonnakuvioinen kolli, jonka häntä oli vain lyhyt töpö, katsoi pentuja.
”Kappas”, kolli maukui. ”Sieltähän tulevat klaanin reippaimmat pennut!”
”Saammeko me tulla mukaasi isä?” Lehväpentu kysyi kollilta. Tämän isä naurahti. ”Ette te voi vielä tulla, höpsöt.”
Kilpikonnakuvioisen silmät liikkuivat Huminapentuun ja Omenapentuun. ”Ja Huomenkukan pennut ovat avanneet silmänsä!” hän kehräsi. ”Hienoa.”
”Symbolihäntä!” joku partion kissa huusi. ”Tule jo!” Kilpikonnakuvioinen, Symbolihäntä maukui hyvästit pennuille ja juoksi partion luo.
Huminapentu luimisti korviaan surullisena. >Olisipa minullakin isä. Eikö kaikilla kuuluisi olla isä?<

//Ensimmäinen Huminan tarina! :3 Nää pentuiän tarinat on aika lyhkäsiä, koska niihin en oo keksiny kunnon juonta enkä ees haluu hirveesti koopeetä että en tuu liian nopeeksi taas oppilaaksi....
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltojuova, jokiklaani
09.04.2013 18:53
//Päivän mittainen aikahyppy//

Aatojuova katseli ylpeänä pentujaan. Tiikeripentu vingahti vienosti:
"Mjiih.." Aaltojuova odotti, että kollipentukin vingahtaisi, mutta se ei pihahtanukaan. Tämä töytäisi pentua kuonollaan, mutta se ei vinkunut, tuhahti vain. Avasi suunsa, mutta ei päästänyt ääntäkään.
"Ruskolehti.." Aaltojuova vinkaisi. Ruskolehti pongahti pystyyn.
"Mikä hätänä?!" Kolli kysyi.
"Kahden päivän aikana Karviaispentu ei ole vingahtanut kertaakaan.." Aaltojuova selitti. Ruskolehti oli selvästi huolissaan samasta asiasta.
"Olen miettinyt samaa. Haen parantajan." Ruskolehti maukui ja jolkotti ulos pesästä. Pian Ruskolehti astui pesään Teerenlento kintereillään.
"Mikä siis oli hätänä?" Parantaja kysyi.
"Karviaispentu.." Aaltojuova sopersi. "Hän ei ole miukunut tai vinkunut ollenkaan kahden päivän aikana." Aaltojuova jatkoi. Teerenlento muuttui miettivän näköiseksi.
"Mhh.. Annas kun katson." Parantaja nosti pennun niskasta sivummalle ja alkoi tutkia sitä. Parantaja nuuhki pentua ja suki sen kaulaa nopeaan tahtiin, sitten tämä tönäisi pentua.
"Mitä sinä teet?" Aaltojuova kysyi hämillään. Teerenlento jatkoi sukimista ja tönäisi pentua jälleen. Sitten naaras vastasi:
"Sukiessani kaulaa nopeasti yritän saada ääntä kulkemaan. Pennun kurkussa saattaa olla limaa, sikiönestettä tai ääni ei muuten kulje tai.. sitten jotain muuta.." Teerenlento kokeili vielä kerran.
"Mhh.. kokeilen vielä hunajaa." Teerenlento maukui ja nilkkasi ulos. Pian parantaja tuli takaisin ja antoi pennulle pisaran hunajaa. Sitten tämä töytäisi pentua.
"Pentu avaa suunsa ihan normaalisti, mutta ainut mikä puuttuu on ääni." Teerenlento huokasi. "Ruskolehti, Aaltojuova teidän pentunne, Karviaispentu on mykkä." Parantaja ilmoitti. Aaltojuova säpsähti, kunnes tajusi. Mukkä, ei puhetta, ei sähinää, ei sanoja. Naaras rutisti pentua varovasti rintaansa vasten.
"Raukka.. Voi sinua.. Minun oma poikani.." Aaltojuova kuiski pennun korvaan. Ruskolehti lohdutti kumppaniaan.
"Älähän nyt.." Kolli rauhoiteli. Pennut imivät maitoa, kun Aaltojuova yritti sulatella asiaa. Ruskolehti painautui kumppaninsa kylkeä vasten.
"Auts!!" Aaltojuova karjaisi! "Unohditko, että mursin kolme kylkiluuta hiirenaivo!!!"
"Anteeksi.." Ruskolehti pyysi.

Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pilkkupentu, Myrskyklaani
09.04.2013 18:25
Luku 1

Räpyttelin hämmentyneenä silmiäni. Kirkas valo häikäisi minua. Näin sumeasti edessäni emoni lämpimän turkin ja haistoin maidon. Taapersin lähemmäs sisariani ja kompastuin Pihlajapennun häntään.
”Auh. Shenkin hiilenaivo!” Naaras sähähti ja läimäisi hännällään minua kuonoon. Nousin kömpelösti ylös ja taapersin Tomupennun viereen. Aloin imeä herkullista maitoa emoni nisästä. Emomme kehräsi ja nuolaisi meitä kaikkia vuoronperää. Hymyilin tyytyväisenä, kun olin saanut vatsani täyteen lämmintä maitoa. Nostin päätäni kun kuulin askelia kulkuaukosta. Sisään pujahti valkea kaunis naaras, ja hänellä oli yrttejä suussaan.
”Miten voit Haukansiipi?” Naaras kysyi ja pysähtyi aivan vierelleni. Katselin tämän mukanaan tuomia yrttejä nyrpistäen kuonoa kirpeälle hajulle.
”Hyvin, kiitos kysymästä Lumisydän.! Emo vastasi ja parantajaksi ilmennyt kissa kosketti kuonollaan hänen kuonoaan. Taapersin lähemmäs yrttejä. Olin haukkaamassa niistä palasen, kun Lumisydän – niminen naaras otti ne pois edestäni.
”Eivät ne ole sinulle, vaan emollesi.” Valkea naaras naurahti lempeästi. Sen jälkeen hän kääntyi emoni puoleen.
”Mikä hänen nimensä on?”
Emoni katsoi minua hymyillen ja nosti minut vatsansa luo.
”Hänen nimensä on Pilkkupentu.”
Katsoin emoa säihkyvin silmin ja käperryin kerälle hänen rintansa kohdalla. Haukottelin suu ammollaan ja nukahdin siihen paikkaan.
--------Muutama päivä myöhemmin--------
”Juovapentu, otta Kiini joh shaat” sössötin naaraalle. Puhetaitoni oli mitä oli, mutta väsynyt en todellakaan ollut.
”Enkä otta!” Naaras vastasi ujosti. Juoksin Juovapennun luo ja puraisin hännästä Siskoni pomppasi pystyyn sähisten. Onneksi isämme Viiltokäpälä hyppäsi väliimme, ennen kuin tuo ehti hyökätä.
”Lopettakaa jo. Olette oikeita riesoja.” Tämä yritti sanoa vakavalla, mutta rakkaus oikein loisti kollin äänestä.
”Isäänsä tulleet ovat!” Haukansiipi eli emomme huikkasi Pihlajapennun ja Tomupennun luota. Viiltokäpälä käännähti muka ärsyyntyneenä ympäri ja loikkasi pitkällä ja mahtavalla hypyllä naaraan luokse. Haukansiipi huiskaisi hännällään isämme kuonoon ja asteli meitä kohti. Samassa Tomupentu hyppäsi niskaani ja säikähdin niin, että olin pompata Juovapennun päälle. Pihlajapentu alkoi räkättää ja oli lentää sen takia selälleen.
”Nohnoh pennut. Tomupentu, lopeta siskosi kiusaaminen. Ja Pilkkupentu, lopeta irvistely veljellesi.” Haukansiipi lisäsi huokaisten. Kauempana Viiltokäpälä vinkkasi silmäänsä minulle.
”He alkavat olla jo aika villejä. Ehkä voisimme pian kysyä Mustatähdeltä, että heidät nimettäisiin oppilaiksi.” Emo sanoi Viiltokäpälälle.
”Oikeastiko?” Pihlajapentu hihkaisi. Viiltokäpälä nyökkäsi.
>Toivottavasti pian. Aion olla parempi soturi kuin nuo kolme ja vanhemmat saavat olla minusta ylpeitä!<

// Tuli pätkä ja huonolaatuinen kiireen ja jaksamattomuuden takia.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viimatassu, Myrskyklaani
09.04.2013 17:54
Viimeinen matka maan päällä.

Viimatassu nuuskaisi pelokkaasti ilmaa haistaessaan Tiikerivarjon (jatkoa edellisestä viimatassun tarinasta). Hän asteli nopein askelin poispäin soturista, ja vilkaisi aika ajoin taakseen; haju vahvistui edelleen. Viimatassu kiihdytti hätääntyneenä juoksuun, ja huomasi äkisti ketun hylätyn pesäkolon. Vimatassu vilkaisi ympärilleen nopeasti ja pujahti sissän. Hän ei ollut ehtinyt edes vetää häntäänsä sisään, kun raskaiden tassujen askelet rysähitvät sen päälle. Viimatassu ulvaisi, kun hänet vedettiin pois luolasta. Tiikerivarjon raidallisen turkin sijasta hän näki kellanpunaisen karvan ja kapean kuonon. Kettu. Viimatassu sai rohkeutensa takaisin, ja potkaisi kettua suoraan naamaan. Kettu ulvahti ja työntyi nopeasti pesäänsä. Viimatassu yllättyi helposta voitostaan, mutta haistoi yhä alati vahvistuvan Tiikerivarjon tuoksun. Viimatassu haistoi toisesta suunnasta toisenkin Myrskyklaanin kissan. Se oli Ratamolehti. Viimatassu käännähti tuoksun suuntaan ja nelisti puiden ja pensaiden halki. Yhtäkkiä jokin karvamöykky rysähti hänen päälleen. "Ai, anteeksi", kuului Ratamolehden äänekäs naukaisu. Viimatassu kömpi pystyyn. "Ei se mitään." Sitten hän muisti taas Tiikerivarjon. "Lähde pois, äkkiä! Olet suuressa vaarassa!" hän kuiskasi ja vilkuili pelokkaana ympärilleen. Ratamolehti näytti hämmentyneeltä. "Miksi?" SItten hän näki huolen Viimatassun silmissä, ja tämän ilme synkistyi. "Tämä liittyy Tiikerivarjoon, eikö vain, ja Piikkikynteen", hän maukui. Viimatassu nyökkäsi. "Tiikerivarjo vannoi tappavansa minut, ja sen hän myös tekee, pysy piilossa, älä tee mittää, ettei hän huomaa sinua", Viimatassu vaihtoi hermostuneena painoaan tassulta tassulle. Ratamolehti epäröi, kuin olisi vannonut auttaa klaanitoveriaan. "Kerro Mustatähdelle, ja yritä saada hänet uskomaan", Viimatassu aneli. "Mutta... Sehän tarkoittaa, että voit kuolla!" ratamolehti alkoi käydä jo hätääntyneeksi. "En tiedä, minua pelotta sydänjuuriani myöten. Jos jään henkiin, tulen kyllä takais..." Viimatassun lause jäi kesken, kun Tassujen askelet voimistuivat hänen takanaan, ja Tiikerivarjoi läpitunkematon haju valtasi tämän sieraimet. "Mene!" Viimatassu ulvoi. Ratamolehti perääntyi askeleen, ja nelisti sitten seuraavaan korkeaan puuhun. Lehdet peittivät soturin täydellisesti. Viimatassu käänähti ja ryntäsi vastakkaiseen suuntaan. Tiikerivarjon raidallinen turkki halkoi saniaisia vähän kauempana. Viimatassu jähmettyi paikoilleen pelosta. Hän oli kuulevinaan Ratamolehden murinan, ja hän pyysi Tähtiklaanilta, että soturi pysyisi piilossaAN. Tiikerivarjo putkahti pensaasta pienelle aukiolle, jonka reunamilla kasvoi se puu, jossa Ratamolahti oli. Raidallinen kolli pysähtyi ja iski loimuavat meripihkanväriset silmänsä Viimatassuun. Nuori oppilas perääntyi pari askelta, mutta irvisti uhmaavasti. TIikerivarjo seisoi paikallaan. "Sinä", hän maukui kylmästi. Viimatassu paljasti kyntensä. "Minä." Tiikerivarjo veti huulensa taakse ja paljasti uhkaavan irvistyksen. "Minä vannoin tappavani sinut, ja osoitan olevani sanojeni mittainen", kolli murisi silkinpehmeästi. Viimatassu luimisti uhmakkaasti korvansa ja nosti karvansa pystyyn. Tiikerivarjo paljasti pitkät kyntensä ja tarkkaili niitä viileästi. Viimatassu alkoi hermostua. Tiikerivarjo kohotti katseensa. Viimatassun värähti. Meripihkan väristen silmien syvyyksistä hehkui suunnaton viha, jonka laista Viimatassu kuvittelisi vain tälle kissalle ja Piikkikynnelle. Viimatassu ei jäänyt epäröimään vaan ulvahti ja syöksyi kohti TIikerivarjoa. Vaikka kolli oli lähes kaksi kertaa oppilasta suurempi, Viimatassu loikki pelottomasti tämän kimppuun. Tiikerivarjo karjahti ja loikkasi Viimatassun selkään. Viimatassu vingahti ja kääntyi vaivalloisesti painavan kollin alla. Tämä sai kuitenkin raapaistua Tiikerivarjo kuonoa. Soturi murahti kivuliaasti, ja hellitti hieman otettaan. Viimatassu puikkelehti vapaaksi ja tarrasi kaikilla neljällä käpälällä kiinni Tiikerivarjon selkään. Tiikerivarjo huitaisi raskaalla käpälällään Viimatassun kylkeä, ja tämä putosi kohtalokkaasti vatsalleen. Tiikerivarjo ärjähti voitonriemuisesti ja upotti kyntensä Viimatassun vatsaan. Viimatassu tunsi suunnatonta kipua, kun kolli repäisi ison haavan hänen vatsaansa. Hän käsitti hämärästi, että maa hänen allaan värjäytyi punaiseksi vuolaasti virtaavasta verestä. Tiikerivarjo tarttui häneen hampaillaan ja viskasi hänet päin puuta. Viimatassu ulvaisi, ja hän tunsi kuvottavan rusahduksen selässään. Hänen selkärankansa oli katkennut. Viimatassu valui runkoa pitkin maahan. Hän ei tuntenut enää mitään, mutta hän näki vielä sumeasti. Tiikerivarjo hiipi häntä kohti. "Tähtiklaani auta", Viimatassu vaikeroi heikosti. "Ei Tähtiklaani sinua pelasta, vaan kuolema", murisi Tiikerivarjo. Viimatassu näki hämärästi, kun kollin suunnaton kynsi viilsi häntä. Hänen kurkkuaan. Viimatassu tunsi lämpimän tunteen kaikkoavan vähitellen kehostaan. Hän ei tuntenut mitään, ei mitään, vain kauhistuttavaa kipua. Tiikerivarjo istahti tyynesti hänen viereensä. Viimatassu näki jalkojensa kouristelevan,ja oppilaan ruskea turkki oli veren peitossa. Verilammikko kasvoi hänen allaan, ja Viimatassu paljasti vielä hampaansa vielä viimeiseen yritykseen esittä vihansa suurta kollia kohtaan. "Luopio!" hän korisi. Yhtäkkiä hänen hämmästyksekeen Viimatassun oikea etukäpälä sivalsi ilmaa vielä viimeisen kerran, ja repi auki haavan Tiikerivarjon kaulassa. Se ei kuitenkaan ollut syvä. Viimatassun jäsenet veltostuivat, ja hänen katseensa sumeni, ja pimeys nielaisi hänet. Viimeiseksi näkemäkseen hän luuli nähneensä Tiikerivarjo horjahtavan, ja Viimatassu luuli tuntevansa Ratamolehden kauhusta lamaantuneiden silmien tuijotuksen. Yhtäkkiä hän näki silmäluomiensa läpi kirkasta valoa, ja Viimatassu nosti hyvin heikosti päätään. Hohtavien kissojen rivi siesoi hänen edessään, ja ne tuoksuivat tulelta ja jäältä, ja yön kesyttämättömiltä sopukoilta. "Tervetuola Tähtiklaaniin!" ääni sanoi Viimatassun päässä.

//Tapatin sitten Viimatassun, en todellakaan itsekään pitänyt tästä//
Vastaus:25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskolehti, Jokiklaani
09.04.2013 17:23
Ruskolehti makoili kumppaninsa vierellä.
"Ruskolehti! Hae parantaja! Pennut syntyvät!"Aaltojuova parkaisi. Ruskolehti ei ajatellut sekuntiakaan kun tämä oli ja parantajanpesällä.
’’TulehetikiirekiirekovaonAaltojuovajapennutjaah!’’

kolli sössötti hämmästyneelle Teerenlennolle.
Parantaja ymmärsi salamannopeasti, mitä Ruskolehti tarkoitti. He pinkaisivat kuningatarpesään ja Teerenlento syötti Aaltojuovalle jos jonkinmoisia yrttejä. Ensimmäinen pentu syntyi helposti.
Ruskolehti ei ehtinyt jäädä ihastelemaan pentua, kun ällöttävä rutina kuului. Aaltojuova rääkäisi kivusta, tämän kylkiluita murtui. Toinenkin pentu syntyi.
’’Miksi verta vuotaa noin paljon?!’’ Ruskolehti älähti.
Teerenlento ei vastannut vaan auttoi tomunruskeaa naarasta.
’’Miksi!?’’ Ruskolehti karjaisi, ja Teerenlento tärisi paikoillaan.
"Anna minun keskittyä tai hän on mennyttä!" Teerenlento mourusi. Ruskolehden jalat vapisivat ja hän lysähti maahan.
>Oi hyvä Tähtiklaani, anna hänen selvitä…<

-Ja dippadii, kuluu hetki.----

"Pelkäsin, että et selviäisi.." Ruskolehti nau'ahti.
"Mutta selvisin ja nyt on aika päättää pentujen nimet." Aaltojuova vastasi helpottuneena. Tältä oli murtunut kylkiluita, mutta ne parantuisivat.
"Tuo." Ruskolehti maukui ja osoitti raidallista naarasta, jonka kuononympärystä, rintaa, vatsaa, ja etutassuja koristi valkoinen väri "Hän voisi olla Tiikeripentu.
"Kyllä." Aaltojuova sanoi osoittaen myös oranssinruskeaa pentua, jonka rinta oli tomunruskea."Tuo toinen.. hän saa olla Karviaispentu."
"Hienot nimet, ja onnea." Pajupuro kehräsi.
Ruskolehti hymyili tälle ja kosketti kuonollaan kumpaakin oranssinruskeaa pentua.
Tiikeripentu heilautti sokkona normaalia jykevämpää käpäläänsä ja jatkoi sitten maidon imemistä.
’’Miuuh….’’ tämä vinkui.
Karviaispentu oli omituisen hiljaa.
>Minusta on tullut isä!< Ruskolehti ajatteli

Vastaus:13 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tomupentu, Myrskyklaani
09.04.2013 16:05
Vinkaisin ja kiehrähdin vatsalleni emoni viereen. Tunsin kuinka emoni nuolaisi minua lempeästi. Silmäni olivat raollaan ja näin valoa. Tassuttelin hiljaa valoa kohden. Sitten jokin tarttui minua niskasta. Minua raahattiin johonkin. Vinkaisin hieman kun putosin jonkin lämpiman ja karvaisen viereen. Hetken mietittyäni tajusin sen olevan oma emoni. Maistelin hieman ilmaa ja tassuttelin kiinni emoni kylkeen. Aloin imeä maitoa suurin suullisin. ”Eikö ole kaunis pentu?”klaanimme parantaja Lumisydän naukui ja kosketti pehmeällä kuonolla lapaani. ”Eikö totta.”emoni vastasi ja asetteli tassunsa toistensa päälle. En välittänyt vaan jatkoin maidon imemistä suurin siemauksin emoni nisästä.

--------------------------parin päivän päästä--------------------------

Heräsin auringon ensisäteisiin jotka tulvivat sisälle pesään. Nostin päätäni unisesti. Silmäni olivat juuri auenneet ja katselin ihmeissäni ympärilleni. Emoni nuolaisi minua helllästi. Vingahdin hieman ja nousin tassuilleni. Otin muutaman haparoivan askeleen. Yhtäkkiä minä kompastuin ja kaaduin pehmeälle sammaleelle. Makasin kyljelläni ja vinkaisin hieman. Jokin tarttui minua niskasta. Näin suuren valkoisen kissan. Kissa laski minut rauhallisesti tassuilleni emoni viereen. Painauduin kiinni emoni kylkeen ja aloin juoda maitoa. Maito oli herkullista ja söin sitä suurin suullisin. Aterioin nopeasti ja katsahdin pesän ovesta ulos. Mieleni teki lähteä tutkimaan mitä kaikkea pesän ulkopuolelta löytyisi. Aloin haparoida kohti pesän suuakkoa. En päässyt kovinkaan pitkälle kun minua taas tartuttiin niskasta ja kannettiin takaisin emoni viereen. Valkoinen kissa nuolaisi minua. Katsahdin tähän. ”Itpä.”sössötin ja tuijotin kissaa. Kissa nuolaisi minua. ”Meillä on kauniit pennut eikö totta Lehväpilvi.”emoni naukui lempeästi. ”Letväpilsi?”sössötin kummissani. Minua alkoi yhtäkkiä nukuttaa ja painauduin sisarusteni viereen yhteen kasaan. Minä ja neljä sisarustani Pihlajapentu, Pilkkupentu ja Juovapentu aloimme nukkua sikeästi. Pyörin rauhattomasti unissani. Yhtäkkiä säpsähdin hereille. Vilkaisin emoani joka nukkui vieressäni. Aloin haparoida kohti pesän suuakkoa. Meinasin kaatua pari kertaa mutta tällä kertaa kävely onnistui paremmin. Tassuttelin rauhallisesti aina vain lähemmäs pesän suuta. Mutta sitten kellanpunainen naaras tukki tieni. ”Minnekäs matka pikku pentu?”naaras kysyi. ”Ulots.”vinkaisin ja yritin jatkaa matkaani. Naaras tarttui minua niskasta ja kantoi minut takaisin sisarusteni luo. Jäin tympääntyneenä nukkumaan muiden kanssa. Kieriskelin rauhattomasti unissani. Näin unta jossa jahtasin hiirtä.

//Tässä tälläinen lyhyt tarina Tomupennulle.//
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltojuova, jokiklaani
09.04.2013 15:07
Aaltojuova tunsi viiltävää kipua.
"Ruskolehti! Hae parantaja! Pennut syntyvät!" naaras parkaisi. Ruskolehti juoksi kuin salama parantajanpesälle ja tuli takaisin mukanaan Teerenlento ja paljon yrttejä. Teerenlento laski Aaltojuovan eteen kaksi unikonsiementä, vadelmanlentiä ja katajanmarjoja.
"Syö nuo." Teerenlento käski. Aaltojuova söi yrtit. Kipu viilsi uudemman kerran eikä Aaltojuova pystynyt tukahduttamaan parkaisua. Ensimmäinen pentu syntyi nopeasti. Se oli oranssinruskea raidallinen ja siinä oli myös valkoista, naaras. Aaltojuova rääkäisi, kun jokin rusahti hänen sisällään. Kylkiluu. Ja toinen. Teerenlento auttoi toisen pennun olos. Se oli punertavanruskea, pienempi kollipentu, jolla oli rinnassa tomunruskeaa.
"Miksi verta vuotaa noin paljon!?" Ruskolehti mourusi. Teerenlento ei vastannut vaan alkoi sitoa kylkiluita.
"Miksi!" Ruskolehti karjaisi. Teerenlento vapisi.
"Anna minun keskittya tai hän on mennyttä!" Teerenlento mourusi. Ruskolehdeltä pettivät jalat alta. Teerenlento syötti Aaltojuovalle jotain yrttejä ja verenvuoto lakkasi. Pennut imivät maitoa.
"Mitä nyt?" Ruskolehti kysyi ääni värähtäen.
"Hän sinnittelee." Teerenlento vastasi.
>Ruskolehden vuoksi. Pentujen vuoksi..< Aaltojuova ajatteli. >En anna periksi.<
-----myöhemmin-----
Aaltojuova makasi pesässä pennut vierellään nukkumassa. Ruskolehti istu naaraan vieressä.
"Pelkäsin, että et selviäisi.." Ruskolehti nau'ahti.
"Mutta selvisin ja nyt on aika päättää pentujen nimet." Aaltojuova huokaisi helpottuneena. Tältä oli murtunut kolme kylkiluuta, mutta ne parantuisivat.
"Tuo." Ruskolehti maukui ja osoitti raidallista naarasta. "Hän voisi olla Tiikeripentu." kolli maukaisi.
"Kyllä." Aaltojuova sanoi ja jatkoi: "Tuo toinen.. hän saa olla Karviaispentu."
"Hienot nimet, ja onnea." Pajupuro kehräsi. "Nuoripari." Ruskolehti ja Aaltojuova saivat sinä päivänä paljon huomiota ja onnitteluja.

//Nyt ne synty//

Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltojuova, jokiklaani
09.04.2013 14:21
Aaltojuova makasi kuningatarpesässä pehmeillä sammalilla. Tämän vatsa oli huomattavan pullea ja kasvot säteilivät riemusta. Ruskolehti pujahti pesään.
"Hei." Naaras kehräsi.
"Hei! Miten voit?!" Ruskolehti maukaisi.
"Hyvinhän tässä." naaras kehräsi. Ruskolehti painoi kuononsa kumppaninsa kaulalle ja suki tämän päälakea.
"Sepä hyvä.." Ruskolehti kehräsi.
"Koska ne syntyvät?" kolli kysyi.
"Pian." Aaltojuova huokaisi ja sulki silmänsä.
"Mitäs luulet, ovatkohan pennut tulleet enemmän sinuun vai minuun?" Ruskolehti maukui.
"Sillä ei ole niin väliä. Kunhan pennut ovat terveitä." Aaltojuova vastasi. Ruskolehti nyökkäsi. Aaltojuova vaipui unen ja valveen rajalle. Himmeä valo himmeni entisestään.. Naaras nukahti.
-----myöhemmin-----

"Aaltojuova! Aaltojuova herää!" Ruskolehti mourusi kouno vasten Aaltojuovan vatsaa.
"Mitäh.." naaras mumisi avatessaan silmänsä. "Mikä hätänä Ruskolehti? Miksi herätit minut? Ja miksi pidät kuonoasi vatsani päällä?" Aaltojuova jatkoi hieman äreänä.
"Etkö tunne sitä?" Ruskolehti kysyi ja katsoi kumppaniaan silmiin.
"Kellä on kuume? Ei minulla ainakaan?" Aaltojuova kummasteli kuullessaan väärin. "Nosta kuonosi, että kuulisin kunnolla mitä sanot?" naaras nauroi. Ruskolehti nosti kuononsa.
"Kysyin, että etkö itse tunne sitä? Pennut liikkuvat!" Ruskolehti maukui innoissaan. Aaltojuova odotti hetken. Naaras tunsi pieniä töytäisyjä vatsassaan.
"Totta!" Tämä huudahti. "Ne syntyvät varmasti kohta!" Aaltojuova oli ikionnellinen. Tämä toivoi, että kaikki sujuisi hyvin ja, että pennut olisivat terveitä.
"Yhdestä tulee varmasti yhtä mahtava taistelia kuin minusta!" Ruskolehti maukui itsevarmasti.
"Hiirenviikset! Minä voittaisin sinut jopa tässä mahalla!" Aaltojuova nauroi.
//lyhyt..//
Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pita
09.04.2013 13:21
Jatkoi 1:lle...

"E-Etkö todella tiedä?" naaras tyrskähteli ja rauhoittui sitten, mutta edelleen tuon naamalla oli virne.
"Haluatko että kerron sinulle klaaneista?"
"En."
"Metsässä on neljä klaania, joissa jokaisessa..."
"Sanoin etten halua kuulla"
"...On päällikkö, sotureita, kuningattaria, oppilaita, vanhuksia..."
Kolli huokaisi ja istahti maahan kuuntelemaan toisen kissan löpinää, joka sinnikkäästi jatkui. Loputtomalta tuntuvan ajan kuluttua naaras lopetti, ja Pita oli saanut tietoonsa että naaraan nimi oli Varpustassu ja tuo oli tuuliklaanin oppilas. Kolli haukotteli ja kampesi itsensä pystyyn. "Oli kiva kuunnella, mutta minun on nyt etsittävä nukkumapaikka" mustavalkoraidallinen kolli maukui, ja toinen kissa näytti nyrpeää naamaa. "Tule klaaniin" Varpustassu naukaisi äkkiä ja katsoi kolliin innostuneena. "Mitä? En." Pita maukaisi. Varpustassu oli taas kuin ei kuulisi. "Sinusta tulisi oppilas, saisit oman mestarin..." kolli ei jaksanut kuunnella, vaan lähti jättäen naaraan puhumaan itsekseen.
Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pita
09.04.2013 13:00
Koska olen kännyllä, tarinat tulee pätkissä Jatkoa luku 1:lle

Kauempana liikkui hitaasti tumma kissa, joka pysähteli ja haisteli ilmaa usein. Ilmeisesti metsästämässä. Pita ei jaksanut piiloutua, ja pian kissa jo huomasi kollin ja lähti juoksemaan tuota kohti.
"Olet Tuuliklaanin reviirillä, häivy!" nuori naaras sähähti niskakarvat pystyssä kollille. Pita nousi jaloilleen, muttei silti ollut naarasta paljoa suurempi. Oikeastaan noiden kuonot olivat lähes samalla tasolla. "Minua ei kiinnosta kenen reviirillä olen, ja lähden sitten kun minua huvittaa." Pita naukaisi ja alkoi venytellä. Siinä samalla tuo katsahti naarasta, joka näytti siltä että voisi hypätä kollin kimppuun. "Sinä lähdet nyt, tai haen mestarini leiristä ja hän häätää sinut!" naaras murisi, ja Pita katsoi tuota hämmentyneenä. "mestarin?" kolli kysyi sillä ei tiennyt mitä se tarkoitti. Tumma naaras katsoi tuota ymmällään. "Etkö tiedä klaaneista?" naaras kysyi, ja kollin pudistellessa päätään tuo alkoi räkättää siinä kollin nenän edessä.
Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pita
09.04.2013 10:45
Dodiin... Luku 1, Klaaneja?

Mustavalkoraidakas kolli käveli puolisulaneella niityllä rauhallisesti. Lunta oli vain muutamia, harvassa olevia valkeita laikkuja keltaisenruskealla, talven jäljiltä kuolleella nurmella.
Kolli haisteli viileää ilmaa, ja haistoi ilokseen kanin lähettyvillä. Pitan askeleet muuttuivat äänettömiksi ja varovaisiksi sen lähestyessä hajun lähdettä, ja pian kolli näkikin valkopäisen hännäntöpön vilkkuvan läheisestä pensaanraakileesta. Kolli painatui maahan, jännitti jalkansa ja loikkasi salamana kohti pupua. Pitkäkorva loikkasi nopeasti pois alta, mutta ihan hetken liian myöhään; kissa onnistui raapaisemaan sen takajalkaa. Vamma hidasti jänön pakoa merkittävästi, ja kolli sai sen parilla loikalla kiinni. Pita lopetti saaliin nopealla puraisulla, ja alkoi sitten syömään.
Kani oli pieni ja laiha, ja nälkäinen kissa sai sen nopeasti syötyä loppuun. Mustavalkoraidallinen katseli ympäristöä pestessään käpäliään verestä. Niitty oli autio... Ei ollut. Kauempana näkyi tumma kissa.
Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
08.04.2013 22:50
Luku 36; Pentuja, pentuja, kaikkialla.

Kaivavien kissojen ääni kuului nyt lähempää. Ketunpoikasetkin aistivat sen, koska ne ärisivät sinne päin mistä ääni kuului. Kivenlohkareesta Rastaanvireen ja pikkukettujen yläpuolella putosi pieni palanen. Se kolahti toisen ketun päähän, joka vingahti tuskaisesti. Rastaanvireen karvat nousivat pystyyn. Toinen pennuista vinkui suureen ääneen, kun sen veli kyyhötti maassa pikkukivi vierellään. Varapäällikkö pystyi haistamaan pari tippaa verta. Hetken ajan hän ajatteli, että oliko kettu kuollut, mutta sitten sen keltaiset silmät avautuivat pimeässä. Toinen kettu vinkaisi innoissaan ja palasi pyörimään ympäri koloa.
”Lopettakaa jo”, Rastaanvire maukui sille, ja pian toinenkin kettu oli pyörimässä maassa kuin sokea hiiri.
”Etkö voi kaivaa yhtään nopeampaa?” kuului jonkun ääni ulkoa.
”Minä yritän!” Sisiliskovarjon ääni sähähti. ”En ole kettu tai joku muu eläin joka tekee pesänsä itse maan alle, olen kissa joka asustaa maan pinnalla.”
Rastaanvirettä väsytti. Hänen silmäluomensa painuivat kokoajan lähemmäs toisiaan, mutta naaras hätkähti aina huomatessaan, että oli sulkenut ne. Seinästä kuului epämääräinen ääni. Kynsien ääntä. Maa liikkui seinästä, ja pian kivenlohkareen vieressä varapäällikön yläpuolella oli reikä, josta paistoi kuuvalo.
”Jes!” naaras huudahti. Ketunpennut huomasivat valon myös, ja kiipesivät hänen selkäänsä. Koska pennut olivat aika pieniä, mutta Rastaanvirekin oli pieni, ne painoivat aika paljon.
”Menkää pois!” hän sähähti ketuille ja ravisti ne alas selästään. Ketut putosivat kolon pohjalle, kun Sisiliskovarjo kiskoi tytärtään niskanahasta ylös. Pienet punertavat eläimet aloittivat korvia raastavan vinkumisen. Myrskyturkki tarttui Rastaanvireestä myös, ja kaksi kollia nostivat tämän ahtaasta reiästä.
Raikas ulkoilma tunkeutui naaraan nenään, ja tämä veti syvään henkeä. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän kysyi: ”Nostammeko ketunpoikasetkin?”
Kissat katsoivat häntä ymmällään. Sisiliskovarjo nielaisi.
”Miksi? Niistä kasvaa tappajia, jätetään ne tuonne niin pääsemme ainakin kahdesta ketusta eroon”, hän maukui pelon värähdys äänessään. ”Ne ovat niin pieniä ja nuoria etteivät osaa kaivaa tietään ulos.”
”Olen samaa mieltä”, Mutaturkki mourusi. ”Ketut tuovat harmia. Meillä on tekemistä leirissä, Pajupuron pennut ovat varmaan syntyneet jo ja Tervatassun ruumiille pitää valvoa.”
Rastaanvireen sydän pomppasi kurkkuun. ”Oliko se Tervatassu?” hän kysyi mielessään kuva verisestä pienestä mustasta nutusta. Tervatassu oli ollut Symbolihännän oppilas, ja todella tärkeä tälle.
”Kyllä”, Myrskyturkki vastasi. ”Mutta kettu ei tappanut häntä. Se oli joku toinen, kettu vaan löysi hänet kuolleena ja näki hänet mukavana pienenä iltapalana pennuilleen.”
Mustan oppilaan ruumis makasi Sulkaturkin vieressä nurmikolla.
”Missä Sulkatähti on?” Rastaanvire kysyi vahvemmalla äänellä.
”Hän lähti jo leiriin, varmistamaan että mitään pahaa ei ollut tapahtunut.”
”Selvä. Mennään.”
Myrskyturkki asteli romahtaneelle kololle, sillä aikaa kun muut kävelivät kohti leiriä. Rastaanvire huomasi harmaan kollin. ”Mitä sinä vielä odotat?”
Kolli potki multaa aukkoon tukkiakseen sen. ”Poikaset voivat kiivetä ylös, joten aukko pitää tukkia.”
”Ai niin”, Varapäällikkö mutisi. ”Tietenkin. Tuletko nyt?”
”Joo.”

Rastaanvire astui pentutarhaan. Hänen ohitseen juoksi Ruskolehti kuin salamana. Varapäällikkö pysähtyi, ja Sisiliskovarjo ohitti hänet. Pian Kotkankiito tuli perässä, ja Rastaanvire kiilasi tämän eteen. Hän käveli siskonsa pedille ja näki kaksi pientä pentua. Kummatkin olivat kirjavia, Symbolihännän pentuja tietenkin. Pajupuro nuolaisi kumpaakin päälaelle ja nosti ne lähemmäs vatsaansa.
”Mitkä ovat heidän nimensä?” Ruskolehti kysyi kärsimättömästi.
Värikäs naaraspentu kiepsahti selälleen, ja Pajupuro kosketti tätä kuonollaan. Symbolihäntä oli parantajanpesässä, sillä tällä oli lievä viheryskä, ja kuningattaren silmistä näki kuinka pahoillaan tämä oli siitä ettei pentujen isä päässyt nimeämään niitä. Pajupuro käänsi naaras pennun ympäri.
”Hän on Lehväpentu, mutten ole keksinyt vielä toisen nimeä...” hän maukui ja kosketti hännänpäällään naaraspentua.
”Um, ehdottaisin Pihkapentua jos sopii.” Ruskolehti naukui nolona.
Kuningattaren ilme kirkastui. Tämä kosketti kuonollaan kollipentua selästä ja tökkäsi tätä hellästi. ”Hänen nimensä olkoon siis Pihkapentu.”
”Mahtavat nimet”, Ruskolehti nau’ahti. Rastaanvire katsahti ruskeaan kolliin ja pyöritteli silmiään. Kolli maukui vielä hyvästit ja pomppi sitten ulos pesästä.
Sisiliskovarjo kumartui toisen tyttärensä vierelle ja katsoi tätä ylpeänä. ”Heistä tulee vahvoja sotureita. Olen niin ylpeä”, tämä maukui, ja huomasi Rastaanvireen odottavan ilmeen. ”Olen niin ylpeä teistä kummastakin. Sanon Pikkusulalle terveisiä jos näen hänet unessa.” kokenut soturi asteli ulos pesästä ja kääntyi heti lähellä olevaan sotureidenpesään väsyneenä pitkästä päivästä. Kotkankiito huiskutti häntäänsä niin Rastaanvireen kuonon edessä niin, että se sai naaraan aivastamaan.
”Oho, anteeksi”, kolli huikkasi ja kääntyi takaisin pentujen puoleen. Varapäällikkö mulkoili veljeään hetken, kun tämän mieleen muistui mitä kolli oli tehnyt Villikarvalle. Mutta sitten kun Kotkankiito siirtyi, Rastaanvire korjasi ilmeensä iloiseksi hymyksi ja istui siskonsa vierelle.
”Onnea sisko”, varapäällikkö kuiskasi. Ei vastausta. Kuningatar oli jo ehtinyt nukahtaa. Tumma juovikas naaras huokaisi ja painoi kuononsa siskonsa päälaelle.
Viereisellä sammalpedillä Huurreturkki paimensi kolmea kollipentuaan.
”Olkaa nyt hiljaa”, valkoinen naaras kuiskasi avuttomasti. ”Herätätte uudet pennut.”
”Mutta tahlomme leikkiä!” Harmaa pentu, Saarnipentu valitti.
”Niin, Kotteatulkin pennut ovat tyltiä”, Tuhkapentu miukui. ”Ne vain nukkuvat.”
Pienin kolmikosta, valkoinen pentu emonsa tapaan pysyi hiljaa ja yritti selvästi saada unta. Tuo pentu oli Pilvipentu, kaikista rauhallisin.
”Eikö me voitais tehlä jotain kivaa?” Tuhkapentu jatkoi. ”Kuten vaikka, hyppiä pulossa?”
”Ei nyt”, Huurreturkki hyssytti. ”On liian myöhä. Yöllä kuuluu nukkua.”
”No miksei Lattaanvile sitten nuku!” Saarnipentu pomppi sammalten, kaislojen ja höyhenien peittämällä pedillä vilkuillen varapäällikköä. ”Miksi hän vain nököttää Pajupulon vielettä?”
”Siksi että kysyisit.” Rastaanvire vastasi harmaalle pennulle karheasti. Pentu ei ollut odottanut vastausta, ja pelästyi.
”Lattaanvile, eikö emo olekin väälättä kun hän tanoo että meilän pitäiti nukkua? Eikö niin?” Tuhkapentu piipitti.
”Huurreturkki on kuules ihan oikeassa”, varapäällikkö kuiskasi. ”Sotureidenkin pitää nukkua, muuten nämä nukahtavat kesken auringonhuipun partion.”
”Ooo! Niiiii-iiin!!” Saarnipentu hihkaisi ja sai Kosteaturkin toisen pennun inahtamaan. ”Hei Lattaanvile, voitko laittaa meilät aamupaltioon?? Tilloin voimme nukkua!”
”Tehkää vaikka tutkimuspartio ja etsikää säihkyviä kaksijalkojen esineitä”, Rastaanvire kähisi pennulle. ”Niillä voi koristella pesiä. Ja niitä ei ole helppo löytää, joten ne ovat arvokkaita ja harvinaisia aarteita.”
”Minä tahlon aalteen” Tuhkapentu vinkui ja avasi suunsa haukotukseen.
”Minäkin tahlon!” Saarnipentu valitti.
”Saatte kummatkin huomenna aarteet jos nyt nukutte ja annatte toistenkin nukkua.” Huurreturkki lupasi pennuilleen.
”Niinkö?” Pilvipentu inisi väsyneenä. ”Kai minäkin taan?”
”Kaikki saavat, mutta nyt pitää nukkua.”
Huurreturkki kietaisi häntänsä pentujen suojaksi, jotka kohta jo tuhisivat unissaan.
”Kiitos”, valkoinen kuningatar maukui kirkkain silmin Rastaanvireelle.
”Mitäs tuosta, eivät sentään pidä koko klaania hereillä.” varapäällikkö nousi ylös ja asteli ulos pesästä. Huomenkukka tuli tätä vastaan.
”Oi, siirtyisitkö vähän, minulla on kiire.” hopeanharmaa kuningatar älähti.
”Tietenkin...” Rastaanvire mutisi ja käveli jalat tönkköinä sotureidenpesään.
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukansiipi, Myrskyklaani
08.04.2013 21:01
Luku: 7 Pennut syntyvät

Heräsin varhain sinä aamuna. Haukottelin syvään ja tunsin kuinka vatsaani poltti aivan vietävästi. Nousin tassuilleni kipu tuntui entistä voimakkaampana. Istahdin ja aloin nuolla itseäni. Kipu voimistui voimistumistaan. Kohta se kävi jo melkein sietämättömäksi. Aloin kävellä kohti pesän suuaukkoa. Sillä hetkellä tunsin kuinka jokin potkaisi voimakkaasti vatsaani. Tassuttelin rauhallisesti taaksepäin ja asetuin makaamaan sammalpedille. Kipu oli voimakasta ja vatsaani särki aivan mahdottomasti. Huomasin kuinka Kultakukka tassutteli rauhallisesti kuningattarien pesään. Kellanpunainen naaras katsahti minuun. Kuningatar asteli eteeni. ”Onko jokin vialla?”Kultakukka kysyi hädissään. Katsoin naarasta. Aluksi en saanut sanaakaan suustani. Sitten sain soperrettua hiljaa: ”Vatsaani sattuu aivan sietämättömästi ja luulen että pennut syntyvät.” Aloin tehdä itselleni mukavempaa asentoa sammaleelle. Huomasin Kultakukan hätääntyneen ilmeen. Naaras juoksi heti ulos pesästä. Arvelin tämän hakevan parantajan. Odottelin hiljaa. Ja eipä aikaakaan kun valkoinen naaras ryntäsi pesään. Tunnistin naaraan heti Lumisydämmeksi. Huokaisin hiljaa. Parantaja antoi minulle yrttejä. ”Syö nämä. Ne helpottavat kipua mutteivat poistakaan sitä.”naaras naukui hätäisesti. Aloin vastahakoisesti syödä kitkerän makuisia yrttejä. Tunsin kuinka kipu hellitti vähitellen muttei todellakaan kadonnut minnekään. Sitten tunsin jotakin suurta kipua. ”Pennut syntyvät!”Lumisydän kiljaisi. Sydämmeni jätti lyöntejä väliin kun kuulin parantajan sanat. Nyt minun pentuni syntyisivät. Kipu alkoi kasvaa hiljalleen. ”Ensimmäinen pentu on syntymässä.”Lumisydän sanoi. Ponnistelin ja sain synnytettyä pennun vaivoin. Pennulle syntyi vielä kolme sisarusta. Sain vaivoin pennut synnytetyksi mutta en voinut enää olla onnellisempi kun ne olivat syntyneet. Sain neljä pentua. Katsoin niitä onnellisena. Ensimmäinen pentu oli vaaleanharmaa kolli. Seuraavaksi oli syntynyt kaksi punaruskeaa kilpikonnakuvioista naarasta. Viimeinen pentu valkoinen naaras jolla oli ruskeita pilkkuja. Näin kuinka Lehväpilvi asteli viereeni. ”Onneksi olkoon. Ne ovat kaikki kauniita.”naaras naukui lempeästi. Katsoin ystävällisen kuningattaren silmiin. Tämä nuolaisi päälakeani. Sitten kuunlin jonkun huohottavan takanani. Se oli Viiltokäpälä. Kultakukka istui hänen takanaan ja vinkkasi minulle silmää. Virnistin iloisesti naaraalle. Puskin kumppanini lapaa. ”Missä ne ovat?”valkoinen kolli maukui. Näytin vatsani viereen käpertyneitä pentuja ja Viiltokäpälän silmissä loisti ylpeys. ”Mitkä annamme nimiksi?”kysyin kumppaniltani. ”Minusta tämä valkoinen naaras voisi olla Pilkkupentu.”Viiltokäpälä naukui. Katsoin pientä pentua ja nyökkäsin. ”Minusta tuo vaaleanharmaa kolli voisi olla tomupentu ja tuo toinen punaruskea naaras Pihlajapentu.”naukaisin iloisena. Katsoin kollin silmiin ja hymyilin. ”Tuon viimeisen pennun nimi voi olla Juovapentu.”valkoinen kolli naukui lempeästi. ”Tervehdys Tomupentu, Juovapentu, Pihlajapentu ja Pilkkupentu.”naukaisi Lehväpilvi lempeästi. Hymyilin leveästi ja katselin hiljaa kun pennut imivät maitoa. *Tässä ovat minun pentuni.*ajattelin onnellisena. Aloin nuolla niitä hellästi. Viiltokäplä asettui makaamaan viereeni. Painauduimme vierekkäin ja katselimme onnellisena pentujamme. Nuolaisin kumppaniani. Kultakukka ja Lehväpilvi olivat lähteneet samoin Lumisydän. Painoin pääni tassujani vasten ja katselin pentujani. *Tähtiklaani kiitos että sain pentuja.*ajattelin hiljaa ja ummistin rauhallisesti silmäni.

//No nyt on sitten pennut syntyneet. Toivottavasti pidätte tästä.//
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rikkovarjo, Jokiklaani
08.04.2013 20:53
Luku 16

Hmm. (Paras otsikko ever)

Tummanharmaa kolli asteli laahaavin askelin kohti sotureiden pesää, vaikka aurinko oli nousemassa. Rikkovarjon kasvot olivat kalpeat surusta, poskelle oli kuivunut kyynel. Sirpalesydän oli kuollut. Ensimmäinen kissa, johon tämä vanha skeptikko oli luottanut. Eikä siltikään voitu edes kuvitella, kuinka surullisia Rastaanvire ja Pajupuro ja muut olivat. Rikkovarjo katsoi eteensä tyhjä katse silmissään. Miksi kaikki hänen rakkkaansa kuolivat, tai jättivät hänet? Nyt hänellä ei ollut enää kuin isä, pennut, ja Vaahterankukka, hänkin vain hädin tuskin. Vaahterankukka sairasti viheryskää, ja pennut olivat Huomenkukan hoidossa. Kolli pelkäsi. Pelkäsi kovasti tulevansa kylmäsydämmiseksi, kuin Piikkikynsi ainakin. Vain siksi, ettei... hänellä olisi enää ketään. Ketään. Tummanharmaa oli hyvää vauhtia vaipumassa masennukseen. Tänä lehtikadonaikana ja hiirenkorvanaikana soturi oli nähnyt niin paljon kuolemaa ja tuskaa, että kenenkään mieli kestäisi sellaista. Eikä Rikkovarjo ollut poikkeus. Ei suinkaan. Oli tapahtunut kauheita asioita, soturin mieli järkkyi jo pahasti. Ulkoisesti tässä ei ollut mitään vikaa, mutta mieli oli aivan palasina. Sulkatähti näytti kuuluttavan kokoontumiseen lähtijöitä, ja Rikkovarjo oli kuulevinaan oman nimensä, muttei jaksanut välittää, uskotellen itselleen, että oli vain kuvitellut kaiken. Ei nyt. Sen sijaan hän asteli omalle makuusijalleen ja sulki väsyneenä silmänsä. Uni oli pitkästä aikaa unetonta ja puhdasta, virkistävää unta.

Seuraavana aamuna herätessään auringon lämmittäessä tämän tummaa turkkia, kolli tunsi olonsa jo paljon paremmaksi. Oikeastaan hän suorastaan pursui energiaa, aivan erilainen elämänilo hohti hänen silmissään. Pienikokoinen kolli asteli kevein askelin aurinkoiselle, vehreälle aukiolle ja suuntasi tuoresaaliskasalle aikomuksenaan viedä kumppanilleen syötävää. Syvällä mielessään tämä ei kuitenkaan ollut unohtanut, mitä kaikkea klaanin puhtoisen pinnan alla piili. Katkeruutta. Surua. Suunatonta vihaa, joka oli patoutunut sukupolvien saatossa. Tilanne oli miljoonien epäonnekkaiden yhteensattumien vyyhti, jota kukaan tuskin uskaltaisi koskaa raottaa. Ainakaan kukaan Jokiklaanilainen ei sitä tekisi. Ja mitä väliä sillä oikeastaan edes oli? Tilanne oli mikä oli, ei menneistä vastauksia löydelty. Hetkeksi Rikkovarjo sysäsi synkät ajatuksensa pois mielestään ja keskittyi tuoresaaliskasan tonkimiseen. Hän halusi viedä Vaahterankukalle kyyhkysen, mutta tuoresaaliskasassa ei ollut sellaista. Eipäs, oli tuolla pohjalla. Vielä tuore, lämmin. Muitta mutkitta kolli nappasi sen leukoihinsa ja lähti marsimaan kohti parantajan pesää. Sitten tuon mieleen pälkähti, että ehkäpä Teerenlento pitäisi myöskin tuoresaaliista, ellei joku olisi jo sattunut tuomaan tälle jotain. Mutta mikäs siinä, Rikkovarjo kävi nopeasti noukkimassa kasasta myyrän ja paineli täyttä päätä parantajan pesälle.
"Huhuu!" soturi huhuili suuaukolta, ennenkuin astui sisään. Teerenlento käännähti Rikkovarjoon päin kuullessaan tämän tulevan. Tuon vihreä katse oli kiusoittelevan kiitollinen.
"No huomenta, Rikkovarjo. Mikäs sinut tänne lennätti?"
"Vaahterankukka.." tämä maukui ja katseli ympärilleen. Missään ei näkynyt punaruskeaa naarasta.
"Missä hän on?" Teerenlento vain naurahti.
"Pentutarhassa. Hän ei ole enää sairas, ainakaan kovin sairas." tämä vastasi. Rikkovarjo nyökkäsi päättäväisesti, mutta muist sitten, että hänellä oli muutakin asiaa pesään.
"Ainiin. Toin sinulle tämän." tämä mumisi suu täynnä kyyhkynsulkia ja laski myyrän liikkumattoman kehon parantajaoppilaan eteen. Teerenlento räpäytti silmiään kiitollisena ja kumartui syömään. Tummanharmaa raidallinen suuntasi askeleensa aukiolle, ja aivan päinvastaiseen suuntaan, pentutarhalle. Siellä Vaahterankukka makoili, Huurreturkin, Pajupuron ja muiden kuningattarien seurassa, jutellen tuttavallisesti näiden kanssa. Pennut leikkivät pentutarhan pienellä aukiolla niin että hiekka pöllysi. Rikkovarjo virnisti iloisesti astuessaan pentutarhaan.
"Rikkovarjo!" Vaahterankukka maukaisi ja loi katseensa pienehköön kissaan, joka asteli tämän luokse kyyhky suussaan.
"Siinä. Toin sen teille." tämä maukui ja laski harmaan linnun maahan, aivan kuningattarien kuonon eteen. Kaikki kolme alkoivat riipiä siitä suuri palasia, voisi olettaa etteivät nämä olleet syöneet… no auringonkiertoihin. Kolli istahti kumpaaninsa lähettyville katsellen pentujen leikkiä. Punapentu oli jatkuvasti tappelemassa, pääasiassa Tiikerpennun kanssa, joka oli tosin hiukan alakynnessä kollin voimiin verrattuna. Muut pennut istuskelivat sivummalla, ja leikkivät paljon rauhallisemmin kuin nämä kaksi tappelupukaria. Tappelussa ei paljon keinoja kaihdettu. Rikkovarjo virnisti hyväntahtoisesti. >Isäänsä tullut…< tuo mietti ylpeänä pojastaan.
"Rikkovarjo!" kolli hätkähti jonkun huutaessa tämän nimeä ja hypähti kevyesti jaloilleen.
"Niin?" tämä vastasi mahdollisimman asiallisen oloisena. Miksi häntä häirittiin juuri silloin kun tämä oli kumppaninsa kanssa?
"Rajapartioon. Muut tulevat kohta." Kotkankiito ilmoitti. Rikkovarjo nyökkäsi ja lähti astelemaan kohti uloskäyntiä. Tämä loi viimeisen rakastavan katseen kumppaniinsa ennenkuin katosi auringonläikkään. Kotkakiito ja Sisiliskovarjo oppilaineenodottivat tätä jo. Taas hän oli näkevinään haalea, hohtavan punaruskean hahmon Sisiliskovarjon vierellä. Rikkovarjon ilme vääntyi liikuttuneen haikeaksi. Pikkusulka oli yhä heidän kanssaan. Tummanharmaa asteli muiden luokse ilmiselvästi valmiina lähtemään.
"Tuleeko joku vielä?" Kotkakiito, joka oli ilmeisesti johdossa, loi tähän vakavan katseen.
"Kyllä. Symboli häntä tulee myös mukaan.." kolli ei ehtinyt edes päättää lausettaan, kun vaalea kilpikonnakuvionen kolli loikki jo pientä joukkiota kohti.
"Selvä. Koska kaikki näyttäisivät olevan koossa, mennään!"

JATKUU-
//pätkä
Vastaus:29 kp:eetä, ei tää oo pätkä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hämärätassu, Myrskyklaani
08.04.2013 20:45
Luku 1; Ensimmäinen päivä

Tuijotin mestarini perään, kun tämä jatkoi matkaansa eteen päin. Mielessäni kolkutti kaksi vaihtoehtoa; mennä perään vaiko kääntyä ympäri? Tuijotin silmät sirissä Tiikerivarjon reittiin päin ja ojensi käpälääni eteenpäin. Sitten lähdin astelemaan kollin perässä hiljaa. Tämä oli sanonut että minun piti kääntyä takaisin leiriin, mutta mitä minä siellä? Jos kerta oma mestarini on poissa, mitä minä tekisin? Sitä paitsi, käytän elämäni niin miten tahdon. Ilma oli tumma ja enteili kunno myrskyä. Jättimäiset, harmaat pilvet täplittivät taivasta kun hiivin suurien karhunvatukka pensaikoiden takana. Ruoho allani ei rätissut yhtään, mikä oli suuri helpotus. Hiivin lapojeni varassa, huitoen hännälläni ympärilleni hermostuneena. Tuuli vihelsi ikävästi korvissani, kun tuijotin Tiikerivarjon ja Piikkikynnen kulkua. Sitten puskat loppuivat. Tuijottelin eteeni, mutta näin vain hiekkaa ja muutaman kitukasvuisen pensaan kaukana toisistaan.
# Et voi olla tosissasi! # Ajattelin tympääntyneenä, mutta juoksin nopeasti hiekalle ja pujahdin sopivaan, jättimäisen hiekka kummun varjoon. Yhä porottavan kuuma hiekka kivista käpäliäni, mutta pysyin paikoillani tuijottaen hiekkakumpuni alla olevaan pienehköön rotkoon, jossa Tiikerivarjo ja Piikkikynsi mumisivat jotain ja nyökkäsivät toisilleen. Siristin silmiäni yrittäen nähdä minne Tiikerivarjo kävelisi, mutta tämän astuessa varjoon, en enää erottanut kollia. Tuhahdin hiljaa ja asetuin paremmin makaamaan hiekalle, niin että vain tarkkanäköisin näkisi yönsiniset silmäni. Siinä minä sitten kökötin koko loppupäivän tarkkailen asiaa. Näin kuinka Tiikerinvarjo siirtyi paikasta toiseen, välillä erään naaraan kanssa, välillä jotain mössöä kuljettaen tai vain yksin kävellen. Tarkkailin ja pistin kaiken näkemäni muistiin; Tiikerivarjo kantoi mössöä, tämä käveli hieman tutkailevasti, katoili välillä, Piikkikynsi katosi välillä hiekka rotkosta ja tuli takaisin. Lopulta taivasta peitti tummansininen väritys ja hopeahäntä vilahti taivalla, mutta harmaat pilvet peittivät tämän hetkessä. Kuului jättimäinen räsähdys ja sadepisaroita tuli kuin vesiputouksesta tippuen. Pisarat rummuttivat pöyheää turkkiani. Vaikka sade oli alkanut, ilmassa tuoksui yhä selvä variksenruuan tuoksu sekä kulkukissoille. Sade piiskoi minua, samaten kylmä tuuli, mutta paksuhkon untuvaisen turkkini läpi ei päässyt yksikään vesipisara ja samalla turkki piti minut lämpimänä. Sitten tajusin että Tiikerivarjo käveli pois rotkosta ja nousin itsekkin ylös. Noustessani ylös, hiekka pölysi allani ja sitä tippui hieman alas. En jaksanut edes tietää huomasiko kukaan, vaan syöksyin sateen ja yön tuomin varjoin hiekalta Tiikerivarjon ohitse. Hetken pelkäsin että tämä kuulisi minut, mutta kun kolli ei näyttänyt kuulevan, jatkoin juoksuani kohti karhunvatukkapusikoita. Juoksin mehevien karhunvatukka puskien vierellä, välittämättä siitä että pusikko repi hieman turkkiani ja irrotti muutamia untuvaisia karvoja turkistani. Raidallinen häntäni piiskasi maata kun juoksin ylöspäin ja sujahdin nopeasti sisään leiriin. Huohotin raskaasti ja tuijotin leirin aukiota. Kaikki kissat olivat menneet pesiinsä ja olin päässyt Tiikerivarjon edelle. Laahustin vetisen aukion ylitse kohti oppilaiden pesää. Sujahdin oksista ja sammaleesta kasattuun pesäikön himmeään valoistukseen ja raahauduin pehmeän sammaleen päälle. Nukahdin silmänräpäyksessä siihen paikkaan.

// Jatkuu

Vastaus:27 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukansiipi, Myrskyklaani
08.04.2013 20:11
Luku: 6 Kuningatar

*Haukotus*haukottelin unisesti kun ensimmäiset auringonsäteet työntyivät pesän katon lävitse. Nousin rauhallisesti seisomaan. Katselin ympärilleni ja huomasin Lehväpilven. Tämän pentu Kuupentu leikki pudonneella lehdellä. Naurahdin hieman pennun leikeille. Istahdin pehmeälle sammaleelle ja katselin vaitonaisesti pennun leikkiä. Nuolaisin rintaani ja katsahdin pullistuvaa vatsaani. Oli kulunut jo aimo tovi siitä kun olin muuttanut sotureiden pesästä suojaisaan kuningattarien pesään. Pian minulla olisi omia pentuja. Muistelin vaitonaisena sitä päivää kun sain tietää saavani pennut. Pystyin tuntemaan kuinka kosketin Lumisydämmen kuonoa tuona ihanan päivänä. Nuolaisin vielä rintaani. Aloin sukia itseäni. Sitten vatsaani vihlaisi hieman. *Pentuhan se vain taisi potkaista.*ajattelin hyvilläni ja käänsin katseeli pyöreeään vatsaani. ”Ottakaa hieman rauhallisemmin. Synnytte takuulla pian.”nau`uin lempeästi. Nousin tassuilleni ja astelin Lehväpilven luo. Istahdin vaaleanharmaan naaraan viereen. Katselin hiljaa Kuupennun touhuja ja mietin millaisia omista pennuistani mahtaisi tulla. Lehväpilvi puski lapaani ja kehräsin hellästi kuningattarelle. Katsahdin maahan hivenen huolestuneena. Lehväpilvi ikäänkuin aisti sen ja katsahti minuun lempeästi. ”Huolettaako sinua jokin?”naaras maukui ja nuolaisi päälakeani. Katsoin naarasta vaaleansinisilläni silmilläni ja mietin että Lehväpilvi voisi ehkä hieman neuvoa minua. ”No tuota mietin vain että koska pentuni syntyvät.”naukaisin ja vilkaisin nopeasti vatsaani. Lehväpilvi nyökkäsi ja pökkäisi minua hellästi. Katsahdin naaraaseen iloisena. ”Siihen ei mene kauaa. Usko pois.”Lehväpilvi naukui päättäväisenä. Nyökkäsin ja syvennyin hetkeksi omiin ajatuksiini. Ajatukseni keskeytti Viiltokäplän huuto. ”Haukansiipi!”kolli huusi ja käännyin katsomaan kumppaniani. Valkoinen kolli asteli ylväänä luokseni ja nuolaisi lempeästi korvaani. Vastasin kollille puskemalla tämän lapaa ja hymyilemällä tälle leveästi. Kumppanini viittasi hännällään tulemaan mukaansa. Nyökkäsin nopeasti. Katsahdin Lehväpilveen joka istui takanani. Naaras hoputti minua seuraamaan tassun huitaisulla. Nyökkäsin ja aloin hölkätä kumppanini perään. Työnnyimme ulos pesästä raikkaaseen tuuleen. Tuuli pörrötti vaaleanruskean turkkini ja aurinko paistoi lämpimästi taivaalta. Viiltokäpälä seisoi vieressäni ja nuolaisin kollin päälakea. Kolli hymyili minulle leveästi. Astelimme vieretysten tuoresaaliskasalle ja valitsin sieltä itselleni pulskan rastaan. Kävelin Suurkiven viereen aterioimaan. Viiltokäpälä asettui viereeni syömään oravaa. Upotin hampaani pehmeään lihaan. En muistanut milloin olin viimeksi saanut niin hyvää riistaa. Se kammottava riista jota minulle annettiin kuollonkivillä ei maistunut läheskään yhtä herkulliselta. Soin rastaan suurin haukkausuin ja nautin sen vienosta aromista. Kun sain syötyä rastaan päätin pistäytyä katsomaan parantajaa. Nuolaisin huuliltani viimeisetkin saaliin rippeet. Aloin kävellä hiljakseensa kohti parantajan pesää. Vatsassani olevat pennut pyörivät aika lailla ja vatsaani kivisti hieman. Huomasin että Lumisydän oli lajittelemassa yrttejä. Aloin hölkätä parantajan luo ja tämä hymyili minulle leveästi. Kehräsin hieman ja kosketimme lempeästi toistemme kuonoja. Nuolaisin parantajan korvaa. Naaras puski minun lapaani. ”Hauska nähdä taas. Tule peremmälle vain.”naaras naukui minulle lempeästi. Työnnyimme peräkanaa pesän suuaukosta läpi. Astelin pesän sisälle ja asetuin makaamaan pehmeälle sammaltilkulle. Lumisydän istahti viereeni ja alkoi silmäillä vatsaani. ”Hyvältä näyttää. Pennut syntyvät pian.”parantaja naukui ja kävi hakemassa minulle joitakin yrttejä. ”Syö nämä. Ne auttavat maidon tuotossa.”Lumisydän naukaisi iloisena. Nyökkäsin ja aloin syödä yrttejä. Yrtit maistuivat kitkeriltä ja söin viimeisen suullisen vastahakoisesti. Kun olin syönyt yrtit nousin tassuilleni ja astelin parantajan pesän suuaukolle. Työnnyin ulos pesästä ja tassuttelin kohti kuningattarien pesää. Minusta tuntui aika turhauttavalta kun en voinut saalistaakaan kun olin raskaana. Aloin hölkätä hiljaksiinsa kohti pesää. Loikkasin pesän edessä olevalle litteälle kivelle ja aloin paistatella päivää. *Tai no. Eihän tämä ole hullumpaa. Saan ainakin levätä kova koettelemukseni jälkeen.*ajattelin itsekseni ja huomasin että Viiltokäplä asteli kohti minua. Valkoinen kolli näytti iloiselta. Kumppanini asteli kiven eteen ja loikkasi viereeni. ”No mitä Lumisydän sanoi?”kolli naukui hätäisesti. Katsoin kollin silmiin onnellisena. ”Pennut syntyvät pian.”nau`uin kumppanilleni vastauksen. Näin että Viiltokäpälän kasvoille nousi onnellinen ilme. Kolli asettui makaamaan viereeni ja aloimme molemmat kehrätä. Katsahdin vaivihkaa kumppaniini ja huokaisin niin hiljaa ettei sitä voinut edes kuulla. Painoin pääni tassujani vasten ja suljin hitaasti silmäni.

//Tälläinen perustylsä tarina. En oikein tiennyt mistä kirjoittaa kun Haukka on kerran kuningata. Mutta toivottavasti pidätte.//
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
08.04.2013 19:40
Tiikerivarjo asteli ylpeänä klaanin eteen. Hän saisi viimein oman oppilaan. "Tiikerivarjo, olet osoittanut olevasi urhea ja uskollinen soturi, ja odotan, että välität tietosi uudelle oppilaalle (En muista tätä kunnolla)", Mustatähti julisti. Tiikerivarjo kumartui, ja kosketti vasta nimetyn mustan oppilaan kuonoa omallaan. Tämän oppilaan nimi oli Hämärätassu. "Oletko sinä siis nyt mestarini?" uusi oppilas kysyi nenäkkäästi. Tiikerivarjo paljasti hienoisesti hampaansa. "Olen, ja sinun on parasta totella", hän vastasi. Hämärätassu tuijotti ilmeettömänä takaisin. "Oikein minua pelottaa!" Hämärätassu parkaisi muka pelokkaasti. Tiikerivarjo henkäisi kärsivällisesti, mutta pehmeä murina voimistui hänen kurskussaan. "Mene pesääsi, ole valmis koulutukseen auringonnousun hetkellä", hän sähisi. Hämärätassu marssi pää ja häntä pystyssä oppilaiden pesään. Tiikerivarjon meripihkasilmät leimahtivat vihasta. Tuota nenäkkäämpää oppilasta tuskin on. Tiikerivarjo loikki Piikkikynnen luokse. "Menemmekö rotkolle nyt vai myöhemmin?" hän kysyi. "Taitaa sinulla olla tassut täynnä töitä, kun koulutat Hämärätassua ja yritätä pitää huolta vangista. Hyvä on, mennään vain", Piikkikynsi virkkoi ja murahti. Tiikerivarjo nyökkäsi ja hiipi pesään raahustavien kissojen lomitse leirin ulkopuolelle. Aurinko alkoi jo laskea puiden traakse. Tiikerivarjo haistoi vielä toisen kissan tuoksun omannsa ja Piikkikynnen hajun lisäksi. Tiikerivarjo oli liian jännittynyt välittääkseen siitä. Hän kulki Piikkikynnen kannoillla Rotkoon vievälle polulle. Yhtäkkiä musta ja solakka hahmo kiinnitti hänen huomionsa. Tiikerivarjo kiepahti kannoillaan ja Murahti. Hämärätassu hiipi nurmen halki heidän perässään.

"Kissa vieköön!Mitä ihmettä SINÄ täällä teet?" Tiikerivarjo murisi. Hämärätassu ponkaisi pystyyn. "minne menet, miksi täällä haisee kulkukissat!" oppilas kysyi. Tiikerivarjo paljasti kyntensä. "Olet vaiti tästä, tai kynsin sinut palasiksi", hän murisi. Hämärätassu loikki edemmäs. "Ehkä, ehkä en", hän vastasi nenäkkäästi. Tiikerivarjo huomasi, että piikkikynsi oli jo kadonnut mutkan taakse. "Kuule, jos et kerro tästä, voin kertoa sinulle jotain vastineeksi, mutta vain, jos palaat nyt leiriin", hän sihahti. Hämärätassun silmät syttyivät ja hän nyökkäsi. Tiikerivarjo murahti ja loikki polunmutkan taakse.

//Hämärätassu, jatkatko?//
Vastaus:17 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki, Jokiklaani
08.04.2013 18:12
Taas nämä luvut alkaa alusta xD
Luku 1 Pimeydenmetsä

Pyörin ympäri leiriä. Kumppanini kertoma sai minut hermostumaan.
”Pimeydenmetsä…” Maistelin sanaa. Vispasin hännälläni suunnasta toiseen. Pelkkä sanakin sai minut sekaisin.
”Sulkaturkki, Onko kaikki hyvin?” Naaraan ääni maukui. Tunnistin äänen Sammalturkiksi. Käänsin kirkkaat silmäni kilpikonnakuvioiseen naaraaseen.
”Ei minulla mitään hätää ole” Naukaisin mahdollisimman uskottavasti. Sammalturkki naurahti hiljaa.
”Kyllä minä tiedän, milloin jokin on vialla. Jos haluat puhua asiasta, voit tulla luokseni milloin vain.” Vanhempi soturi naukui. Hymähdin vastaukseksi ja katselin, kun tämä käveli pois. Jatkoin pyörimistä ja olin törmätä pentutarhaan. Pajupuro hoivasi siellä hetki sitten syntyneitä pentujaan. Lempeä kehräys kantautui naaraan kurkusta, kun tämä katseli Pihkapentua ja Lehväpentua.
”Ne ovat kauniita.” Kehräsin haikeasti. Pajupuro huomasi minut vasta silloin ja hymyili ystävällisesti.
”Kiitos. He todella ovat suloisia.” Kuningatar naukui.
”Voi kun minäkin saisin joskus pentuja.” Huokaisin. Mielessäni muodostui kuva minusta ja Kotkankiidosta. Vierelläni makoili pikkuruisia pentuja, jotka hamuilivat vatsaani.
”Kyllä sen aika vielä tulee, usko pois.” Pajupuro lohdutti ja nosti pennut vatsansa luo. Vedin keuhkot täyteen pentutarhan maitoista tuoksua ja käännyin sotureiden pesää kohti. Aurinko väläytteli viimeiset punertavat säteet, ennen kuin yö valtaisi taivaan. Pimeydenmetsä valtasi jälleen mieleni ja kävelin synkästi pesään. Aaltojuova ja Ruskolehti olivat jo syvässä unessa kiinni toisissaan. Etsin katseellani Kotkankiitoa ja huokaisin kun tätä ei näkynyt missään. Käperryin sammalpedille ja puristin silmäni haluttomasti kiinni. Kesti kauan enne kuin sain unen päästä kiinni ja sen tullessa kaduin koko sydämestäni nukahtamista.

Heräsin usvaiselta nummelta. Kylmä kaivautui turkkini läpi ihoon ja sai minut värisemään. En tunnistanut paikkaa.
”Kaskas, kukas se siinä.” Mourusi matala pilkkaava ääni. Käännyin ympäri ja näin edessäni tumman kissan.
”Kuka olet?” Sähisin kollille, joka virnuili pahansuovasti.
”Vai että kuka? Minä olen pahin painajaisesi.” Tämä murahti. Sähisin paljastaen hampaani ja kynteni. Kolli nauroi ilkeästi. Vasta silloin huomasin tämän koon. Järjettömän iso kissa.
”Luuletko päihittäväsi minut noilla tikuilla?” Hän sanoi ja paljasti omat pitkät kyntensä. Peräännyin irvistäen.
”Mutta minäpä en tee sinulle mitään. En ainakaan vielä.” Hän lisäsi. Sen jälkeen hän lähti kulkemaan poispäin. Seurasin kollia muutaman hännän mitan päästä. Hetken kuluttua kolli pysähtyi.
”Katso tuonne.” Tämä naukui ja osoitti hännällään alas jyrkännettä. Katsoin epäilevästi alas ja kauhistuin. Siellä kulki Kotkankiito yltäpäältä veressä!
”Kotkankiito!” Älähdin kauhuissani. Kumppanini ei kuitenkaan kuullut, vaan jatkoi matkaansa.
”Mitä olet tehnyt hänelle?” Sähisin vieressäni istuvalle kollille
”En minä ole mitään tehnyt, vaan hän itse.” Tämä vastasi nauraen. Mulkaisin kollia murhaavasti ja käänsin huolesta soikeana olevat kasvoni alhaalla kulkevaan Kotkankiitoon. Raivo sekoitti mieleni ja ulvaisin vihasta. Käänsin leiskuvat silmäni kolliin ja hyökkäsin. Raapaisin syvät viillot tämän rintaan ja kolli sähähti raivoissaan. Taistelu ei kauaan kestänyt ja makasin maassa vieraan kissan tassujen alla.
”Nyt sinä teit virheen!” Kolli sylkäisi sanat. Paljastin hampaani suurella irvistyksellä. Näin kun suuri tumma käpälä heilahti naamani edestä. Seuraavaksi tunsin polttavaa kipua poskessani. Purin kieltäni ollakseni kirkumatta kivusta. Pieni inahdus pääsi huulistani kuitenkin. Tuntui, kun poskeni olisi ollut liekeissä, Puristin silmäni tiukasti kiinni ja toivoin Tähtiklaanilta apua.
”Näemme pian, Sulkaturkki. Siihen asti näkemiin!” Hän sanoi virnuillen jonka jälkeen vaivuin pimeyteen.

”Sulkaturkki, Sulkaturkki!” Joku huusi korvaani. Aukaisin silmäni ja näin edessäni Rikkovarjon.
”Huusit unissasi ja poskestasi vuotaa verta.” Kolli maukui hätääntyneenä. Tunsin lievää tykytystä poskessani.
>Tuosta jää kyllä arpi.<
Nousin väsyneenä ylös ja venyttelin hartaasti. Rikkovarjo tönäisi minua kuonollaan eteenpäin.
”Nyt sinä menet kyllä parantajan luokse.” Tämä motkotti. Huokaisin myöntäväksi merkiksi ja astelin hitaasti pois pesästä. Kiertelin ja kaartelin pesien välistä parantajan pesälle. Teerenlento nautti auringosta pesän edessä ja nousi pystyyn huomatessaan minut.
”Seuraa minua.” Nuori parantaja naukui huomatessaan haavani. Astuin yrttien makean ja kirpeän tuoksuiseen pesään. Jäin istumaan keskelle pesää ja katselin ympärilleni. Pian Teerenlento saapui suussaan hämähäkin seittiä. Tämä paineli sitä poskelleni.
”Haluaisitko kertoa mistä sait nämä?” Naaras uteli.
>Jääk! Mitä minä sanon? Kävin tuossa huovikseni Pimeydenmetässä ja joku hiirenaivo läimäytti minua<
”En itse asiassa ole varma. Taisin raapaista itseäni unissani.” Valehtelin kehnosti. Se ei ole koskaan ollut vahvuuteni ja toivoin parantajan uskovan sen. Sydämeni jätti lyönnin välistä, kun odotin Teerenlennon vastausta.
”Jaahas. Ei ole ensimmäinen kerta.” Naaras naukui lopulta. Mieleni teki lyödä itseäni, kun en yhtään parempaa valhetta keksinyt. Samalla pesän suulta kuului askelia. Kotkankiito astui näkyviin.
”Kuulin Rikkovarjolta sinun olevan täällä. Mitä on tapahtunut.” Kumppanini uteli. Katsoin punastuneena tassuihini.
”Raapaisin itseäni unissani.”
Kotkankiito naurahti huvittuneena ja Teerenlento lopetti painelemisen.
”Voit nyt lähteä.” Parantaja naukui. Nousin seisaalleni ja katselin Kotkankiitoa unessani näkemiä haavoja etsien. En nähnyt missään edes taittunutta karvaa.
>Oliko se kaikki harhaa? Ei voinut olla. Mistä muuten olisin saanut nämä viillot.<
Kiedoin häntäni kollin hännän ympärille ja katsoin tätä lempeästi. Olin umpirakastunut tuohon kolliin.
”Minulla on sinulle asiaa.” Kotkankiito naukui ja nuolaisi päälakeani. Astelimme vierekkäin pois pesästä ja etsimme suojaisan paikan.
”Menitkö sinä Pimeydenmetsään?” Kolli tokaisi kun istahdimme alas.
”Minä… Kyllä, minä menin.” Mau’uin hiljaa. Kotkankiidon katse oli tiukka.
”Älä mene sinne enää. Se on vaarallista” Soturi käski vakavalla äänellä.
”Minä käyn siellä jos haluan! Näin sinutkin siellä viime yönä.!” Tiuskaisin.
>Ei hän voi minua määräillä!<
”Näitkö sinä minut siellä?” Kolli kysyi häkeltyneenä.
”Kyllä, joten sinun on turha valittaa minulle siellä olemisesta!” Huusin raivoissani ja juoksin pois.
”Minähän käyn siellä jos haluan!” Mutisin juostessani piikkihernetunnelia pitkin pois leiristä.

Vastaus:27 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskolehti, Jokiklaani
08.04.2013 16:30
-Pentuja?-

Kuului rysähdys, kun Ruskolehti kompuroi kuningatarpesään, lyöden samalla päänsä seinään. Tämä kaatui rähmälleen kumppaninsa eteen.
’’Tulin heti, kun kuulin! Saatko sinä—ovatko ne--?’’ Ruskolehti änkytti.
’’Kyllä, sinun ovat.’’ Aaltojuova kehräsi ja nuolaisi Ruskolehden päälakea. Kolli nousi pystyyn ja kosketti kuonollaan kumppaninsa paisunutta vatsaa.
’’Voiko tämä olla tottakaan?’’ tämä naukui hiljaa ja alkoi sitten koikkelehtia ympäri pesää.
Huurreturkin pennut tuijottivat oudoksuvasti oranssinruskeaa soturia.
’’Haen sinulle syötävää!’’ Ruskolehti huikkasi Aaltojuovalle ja sukelsi ulos pesästä.
Tuoresaaliskasalla oli myös Kotkankiito ja Pajupuro, joku oli arvatenkin vahtimassa hänen pentujaan.
’’Minä saan pennut!’’ Ruskolehti kiekaisi, mutta hiljentyi huomatessaan muiden tuijotuksen.
’’Siis minusta tulee isä! Aaltojuova saa minun pentuni.’’ kolli oikaisi ja muut alkoivat onnitella.
Ruskolehti nappasi kasasta oravan ja köpötteli takaisin kuningatarpesään. Tämä laski oravan Aaltojuovan eteen ja painoi päänsä tämän turkille, naaraan ahmiessa ruokansa.
’’Pennut’’ Ruskolehti kuiskasi itselleen silmät loistaen.

//sori pätkääh//
Vastaus:7 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viimatassu, Myrskyklaani
08.04.2013 15:19
Viimatassu nukkui oppilaiden pesässä. Yhtäkkiä jokin töykki hänet hereille. Se oli Kirsikankukka. Hänen ystävänsä oli naarmuilla, ja otsaassa oli iso haava. Viimatassu ponkaisi pystyyn. "Mitä Tähtiklaanin nimeen sinulle on sattunut?" hän huudahti. Viimatassun mieleen juolahti, että tämä saattaisi toki liittyä Kirsikankukan ja se Jokiklaanin kissan seurusteluun. "Tule, minun on kerrottava sinulle yksi juttu", Kirsikankukka sihisi. Viimatassu nyökkäsi hämmentyneenä ja sukelsi ulso lämppimästä pesästä. Kirsikankukka vei hänet leirin syrjaisään kolkaaan, ja istahti maahan. "Kerro nopeasti, koulutukseni alkaa", Viimatassu naukaisi. "Pyysin Saarniturkilta, että saisin kouluttaa sinua tänään", Kirsikankukka selitti. "Mennään harjoittelemaan vaikka metsästyasentoja, voit samalla kertoa minulle asiasi", Viimatassu ehdotti. Kirsikankukka vilkaisi ympärileen ja nyökkäsi. Hän johdatti Viimatassun pois leiristä yrittäen olla tavallinen, mutta oppilas huomasi soturin viiksien värisevän. Saarniturkki työntyi leiriin suu täynnä saalista. "Ole kiltisti sitten Kirsikankukan kanssa", hän maukui oppilaalleen. Viimatassu nyökkäsi kunnioittavasti ja kiirehti Kirsikankukan perään. Kun he saapuivat joen lähelle, Kirsikankukka pysähtyi äkisti. "Voi ei! Minun piti tavata Mäntytassu tänään!" hän parkaisi. Viimatassu loikki hänen rinnalleen. "No.. jos tapaat hänet pian, niin voit kertoa minulle tai voin kuunnella pensaasta, jos selität asian... ööh."
"Hänelle. Hyvä on mene piiloon", Kirsikankukka täydensi ja asteli pensaiden sekaan. Viimatassu seurasi häntä hiirenhiljaa. Yhtäkkiä joen rannasta suoraan hänen vierestään kuului ääneksä loiskahdus, ja Kilpikonnakuvioinen kolli putkahti hänen eteensä. "Haistoin täällä Myrskyklaanin", hän sähsi. Siinä samassa Kirsikankukka ilmestyi kollin viereen. "Mäntytassu, tämä on reviiriämme, hän on ystäväni, ja tietää meistä", hän naukui hädissään. Mäntytassu rentoutui. "Anteeksi", hän murahti. Kirsikankukka viittoi Viimatassun poistumaan, mutta iski tälle vaivihkaa silmää. Viimatassu nyökkäsi himpun verran ja perääntyi karhulaukkapensaaseen, joka kätki hänen hajunsa. Kun Viimatassu asettui aloilleen, hän näki Kirsikankukan ja Mäntytassun koskettavan toistensa kuonoja ja kehräävän äänekkäästi. "Mitä sinulle on tapahtunut, Kirsikankukka, näytät siltä, että Ukkospolun hirviö olisi liiskannut sinut!" Mäntytassu naukaisi. "Tiikerivarjo hyökkäsi kimppuuni. Hän on Piikkikynnen läheinen ystävä. Hän sepitti valheita Mustatähdelle, ja sai hänet uskomaan, että hyökkäsin oman klaanini soturin kimppuun!" Kirsikankukka sähähti vihaisesti. Viimatassun silmtä avautuivat järkytyksestä. Mäntytassu murisi. "Piikkikynsi on siis saanut seuraajan vai? Sehän on paha juttu!" hän murisi. Kirsikankukka laski häntänsä hänen lavalleen. "No, hyvä asia on se, ettei kumpikaan tiedä meistä", hän naukui. Mänytassu värähti. "Toivottavasti ei tule koskaan tietämään. Mutta Se ystäväsi, voiko häneen luottaa?"
"Viimatassu on hyvä ystäväni, hän pitää salaisuuden, vaikka ei pitäisikään siitä", Kirsikankukka vakuutti. Sitten pari vaihtoi kieliä nopeasti, ja naukuivat hiljaiset jäähyväiset. Mäntytassu puikkelehti joelle, ja Kirsikankukka asteli Viimatassun luokse. "Nyt kuulit syyn. Mutta sinun on hyvä tietää myös jotain muuta", hän selitti. "Huusin Tiikerivarjolle, että kerroit kaiken Leijonatassusta, ja hän vannoi, että olet hänen seuraava uhrinsa", Kirsikankukka naukui hädissään. Viimatassun karvat nousivat pystyyn. "Voi ei!" hän huudahti. Kirsikankukka määräsi hänet metsästämään, ja lähti raskain askelin kohti leiriä. Viimatassu jäi järkyttyneenä seisomaan paikoilleen. Hän haistoi aavistuksen vahvaa kissantuoksua lähistöltä, eikä haju todellakaan kuulunut Kirsikankukalle. Tuoksu vahvistui.
Tiikerivaro!
Vastaus:24 kp:tä.

-Mustaahukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirsikankukka, Myrskyklaani
08.04.2013 14:49
Kirsikankukka piti vierasta kissaa paikoillaan, kun Viiltokäpälä iski. Kun naaras valahti hervottomaksi, hän kuuli säikähtäneen ulvaisun edestään. Tiikerivarjo ryntäsi esiin. Viiltokäpälä ja hän vaihtoivat epäileviä katseita; Valtavaan kolliin ei voinut luottaa. "Eii.. Siis, mitä tapahtui?" Tiikerivarjo murisi käheästi. "Näytät tietävän meitä paremmin!" Viiltokäpälä murisi rohkeasti. Tiikerivarjo paljasti pitkät, kaarveat kyntensä. "Sano se uudelleen, niin näet, mitä käy", soturi murisi. Kirsikankukka työnsi Viiltokäpälän kuonollaa syrjään. "Petturi! Viimatassu on kertonut kaiken! kaiken! Murhasit Leijonatassun! SInä!" naaras uhosi. Tiikerivarjo nosti huulensa irvistykseen. "NO, siinä tapauksessa Viimatassu voi seurata kultaista höyhenaivoa Tähtiklaanin riveihin", hän sähisi uhkaavasti. Kirsikankukka värähti. Hän oli hankkinut ystävälleen vain entistä enemmän hankaluuksia. Tiikerivarjo jännitti lihaksensa, ja Mustaraitainen turkkin nousi pystyyn. "Mutta ensin on sinun ja ystäväsi vuoro!" hän lisäsi. Viiltokäpälä heittäytyi ulvoen soturin kimppuun. Tiikerivarjo sähähti ja kierähti selälleen rutistaen Viiltokäpälän maata vasten. Viiltokäpälä henkäisi. Tiikerivarjo käännähti taitavasti ympäri ja puraisi hänen korvaansa. Sitten hän loikkasi soturin yli suoraan kohti Kirsikankukkaa. Kirsikankukka painautui maata vasten, ja valtava kolli lennähti hänen ylitseen. Samassa Viiltokäpälä sinkosi itsensä takaisin taisteluun, ja lensi Tiikerivarjon niskaan.. Soturi ulvahti, ja ja puraisi hänen häntäänsä. Viiltokäpälä ulvoi kivusta. TIikerivarjo päästi irti ja potkaisi soturia molemmilla takajaloillaan vatsaaan, ja tämä lennähti kyljelleen. Kirsikankukasta tuntui, että nämä kaksi olivat toimineet näin ennenkin. Viiltokäpälä ponkaisi viimeisillä voimillaa ja ähkäisten pois Tiikerivarjon tieltä ja upotti hampaansa tämän lapaan. Tiikerivarjo karjaisi, mutta Viiltokäpälä piti tiukasti kiinni. Kirsikankukka katseli kamppailua suu auki. "odota, Viiltókäpälä, minä autan", hän huusi ja ponkaisi soturin toiseen lapaan samalla, kun Viiltokäpälä piti otteensa toisesta. Tiikerivarjo vääntyili, ja sai lopulta kaksi kevytrakenteisempaa soturia irti itsestään. Kirsikankukan hän sinkosi suoraan päin puuta. Naaras valui runkoa alas ja kolautti pääns kiveen. Viimeisenä ennen kuin hän menetti tajuntansa, hän kuuli Tiikerivarjon äänen. "Viimatassu on seuraava!" Sen jälkeen hän oli näkevinään viiltokäpälän, joka kumautti Tiikerivarjoa päähän.

Kirsikankukka heräsi päällikön pesässä. Lumisydän oli kyyristynyt hänen ylleen huolestuneena, ja Myrskytassu paikkasi hänen ohimossaan olevaa avohaavaansa. Mustatähti olu makuusijallaan hieman kauempana. "Miksi olen täällä?" Kirsikankukka ähkäisi. "Että voisit vastata syytöksiini", Mustatähti murisi. Kirsikankukka kohotti katseensa yllättyneenä päällikköön. "Mitä ihmet..."
"Tiikerivarjo kertoi, että hyökkäsit hänen kimppuunsa Viiltokäpälän kanssa, kun tuli kysymään, mitä tapahtui! Onko tämä totta?", Päällikkö kysyi viileästi. Kirsikankukka pinnisti muistiaan, mutta hänellä ei ollut mitään mielikuvaa äsken tapahtuneesta. "En tiedä, en muista mitään", hän maukui. Mustatähti tuhahti. "Saat varoituksen", hän sähähti. Kirsikankukka sulki hämmentyneenä silmänsä. <Mitä olen tehnyt?> hän ajatteli.
Vastaus:20 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
08.04.2013 14:28
Tiikerivarjo talsi ympäri leiriä. Kokoontumisen päätyttyä hän ei ollut pysyä nahoissaan, niin huolissaan hän oli kumppanistaan, joka riutui unohdettuna juurakkoluolalla leirin edustalla. "Onko sinulla muurahaisia turkissasi, vai mikä on?" Piikkikynsi murahti hänen takaansa, ja sai soturin hätkähtämään. TIikkerivarjo kiepahti ympäri ja näki mustan kolli katselemassa häntä ilkikurinen viren naamallaan. "Tämä liittyy Shiraan, eikö vain?" tämä sihisi hiljaa hänen korvaansa. Tiikerivarjo nyökkäsi apeana. "No mene katsomaan häntä, jos sinua noin hermostuttaa!" Piikkikunsi murisi tavalliseen tapaansa. TIikerivarjo käännähti kohti varapäällikköä. "Haluatko, että minut karkotetaan kuin sinut Jokiklaanista? kaikki näkisivät minut vangin luona!" hän sähisi raivoissaan. Piikkikynsi paljasti hetkellisesti kyntensä. "No, mitä haluat minun tekevän", hän sähisi ääni vihasta säröillen. "Miten niin `mitä haluan sinun tekevän`?" Tiikerivarjo sihisi. "Olen varapäällikkö! Klaani tottelee käskyjäni, jos ei tullut mieleen", Piikkikynsi ulvahti hiljaa. Tiikerivarjo iski silmänsä soturiin. "Sano, että menemme katsomaan vankia", Tiikerivarjo murahti. Piikkikynsi huokaisi kärsivällisesti ja asteli tiehensä. Hetken kuluttua hän palasi. "No niin, mennään", hän naukui. TIikerivarjo heilautti häntäänsä myöntymisen merkiski ja suklesi ulos leiristä. Vähän matkan päässä hän näki puun juurakon suojassa hopenharmaan ja mustaraitaisen turkin. Tiikerivarjo naukaisi ilosta ja syöksyi naaraan luo. Shira pomppasi jaloillee ja murisi, mutta rauhoittui tunnistaessaan Tiikerivarjo. "Tiikerivarjo", hän kähisi. Tiikerivarjo järkyttyi siitä, miten vankeus oli muokannut kumppaninsa ulkonäköä. Tämä oli ollut jo neljänneskuun luolasssa. Shiran kylkiluut töröttivät harvan ja resuisen turkin alta, ja silmät näyttivät tyhjiltä ja ilmeettömiltä. "Olet kamalassa kunnossa", Tiikerivarjo naukui hiljaa. SHira katsahti turkkiinsa. "Tiedän, haluan pois täältä. Ei ruokaa, ei vettä, vain kosteahko haju sieraimissa", hän lausui. Tiikerivarjo työnsi käpälänsä juurien välista ja kosketti Shiran takkuista turkkia. SHira kehräsi käheästi. "Haen sinulle vettä,odota siinä", Tiikerivarjo maukui. Shira katsahti häneen. "Oletko tosissasi? En pääse mihinkään!" hän naukui ärsyyntyneenä. Tiikerivarjo kehräsi ja syöksyi lähimmälle joelle. Hän kastoi ison tupon sammalta veteen, jotta SHira voisi imeä vettä sammaleesta. Sitten Tiikerivarjo syöksyi takaisin Shiran luo. "Kiitos, se on tarpeen", Shira maukui, ja kumartui imemään sammalpalleron arvokkaita kastepisaroita. "Menen käymään rotkolla. Pääset pakoon ennenkuin huomaatkaan", Tiikerivarjo sanoi päättäväisesti. Shira nuolasi häntä juurien välistä ja käpertyi hiekkaiselle maaperälle. TIikerivarjo kiepahti kannoillaan ja asteli varjoissa odottavan Piikkikynnen luo. "Käyn rotkolla, onko sinulla mitää ilmoitettavaa?" hän kysäisi. "Ei tällä hetkellä, mutta luulen, että sinulla on sinne menemisellä jotain päässäsi", Piikkikynsi vastasi ja viittoi hännällään kohti Shiraa. "Kyllä, aion tuoda muutaman kissan tänne, että saamme hänet vapaaksi", Tiikerivarjo tunnusti. Piikkikynsi nousi seisomaan. "Tulen mukaasi", hän naukui. Tiikerivarjo nyökkäsi nopeasti ja kääntyi kohti metsän reunaa ja ponnahti juoksuun. >pian hänet saadaan vapaaksi< Tiikerivarjo riemuitsi ajatuksissaan kun liokki pois metsän varjoista kohti rotkoa.

Vastaus:20 kp:tä. Olet selvästi kehittynyt kirjoittamisessa! :)

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento, jokiklaani
07.04.2013 21:13
"Teerenlento... Teerenlento.." Joku maukui ja pökki minua hereille. Avasin silmäni ja huomasin Loimulammen.
"Oi.. Loimulampi mikä hätänä?" mumisin venytellessäni.
"Vatsani on kipeä." Kolli murahti.
"Mhh.." Metiskelin. "Annan sinulle Pajun kaarnaa. Se helpottaa erilaisiin kipuihin. Tiedän, että heräsit juuri, mutta annan myös unikonsieneniä." Nau'uin ja aloin etsiä Pajun kaarnaa. Sitä oli harviaisen vähän. >Haen myöhemmin lisää..< Ajattelin laskiessani Kaarnan Loimulammen eteen. Sillen annoin muutaman unikonsiemenen.
"Syö nuo." maukaisin. Kolli nyökkäsi ja nuolaisi kaarnan ja siemenit suihinsa.
"Lepää hyvin ja juo paljon, sillä taidat olla kuumeessa. Pyörryttääkö sinua." jatkoin.
"Ei pyörrytä. Menenkin nyt.." Loimulapi naukui ja hoiperteli pesästä. Menin hänen perässään ulos, mutta pokkesin suoraan kuningatarpesälle.
"Huomenta kehräsin kuningattarille, kun astuin pesään." annoin Pajupuron toiselle pennulle, Pihkapennulle leskenlenteä pentuyskään ja kiersin Aaltojuovan luo.
"Millainen on olo?" kysyin naaraalta ehkä vähän liian ilkikurisesti.
"Mikäs tässä." Naaras kehräsi, eikä ottanut piikittelyäni huomioon. Notkea, pitkäraajainen, nuori naaras oli pullistunut viimepäivinä.
"Jälkikasvua odotellessa." Aaltojuova naurahti. Ruskolehti, pentujen isä pujahti pesään. Tämä nuolaisi kumppaninsa poskea ja kumarsi minulle. Jätin heidät kahden ja linkkasin aukiolle.

//Loppu aika ja inspis//
Vastaus:5 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukansiipi, Myrskyklaani
07.04.2013 21:01
Luku: 5 Saamme pentuja

Tassujani alkoi särkeä aivan sietämättömästi kun juoksin kohti tuttua Myrsyklaanin reviiriä Viiltokäpälä vierelläni. Yö oli alkanut laskeutua ja hopeahäntä alkoi syttyä taivaalle. Aloin pikku hiljaa hiljentää vauhtiani sillä näin jo Myrskyklaanin reviirin horisontissa. Juoksin rivakasti Viiltokäpälän kanssa rajan yli. Pysähdyin ja aloin huohottaa hengästyneenä. Viiltokäpälä katsahti minuun ja asteli viereeni. Katsahdin taivaalle kuu oli noussut ja tähdet tuikkivat kirkkaasti. Aloin kävellä kohti järveä Viiltokäpälä seurasi minua. Nälkä kurni vatsassani ja päätin metsästää hieman. Maistelin valppaasti ilmaa ja paikansin hiiren. Laskeuduin vaanimisasentoon ja aloin vaania saalista maha maata viistäen. Hiivin hiljaa hiiren taakse ja loikkasin sen niskaan. Purin sen hengiltä ja aloin aterioida. Viiltokäpälä odotti vieressäni kolli ymmärsi että minulla oli takuulla kiljuva nälkä. Hiiri maistui erityisen hyvältä. Upotin hampaani sen pehmeään lihaan. En muistanut koska olin viimeksi saanut syödä kyllikseni. Söin hiiren nopein haukkaisuin ja nousin takaisin tassuilleni. Nuolaisin huuliltani viimeisetkin hiiren rippeet ja jatkoi rivakasti matkaani Viiltokäpälän kanssa kohti leiriä. Hopeahäntä loisti kirkkaasti yllämme ja jossain kaukaisuudessa pöllö huhuili. Kävelimme tutun metsän halki ja pian olimmekin jo Myrskyklaanin leirin luona. Huomasin Vatukkakynnen joka oli juuri menossa leiriin sisälle oppilaansa Nopsatassun kanssa. Hymyilin hieman ja huusin kollille. Kummissaan soturi nosti päätään ja vilkaisi minua. Ravasin nopeasti Vatukkakynnen eteen ja tervehdin vanhaa ystävääni. Viiltokäpälä oli juossut viereeni. Vatukkakynsi oli iloinen paluustani ja menimme peräkanaa sisälle leiriin. Leirissä meidät otettiin vastaan iloisin mielin. Klaani riemuitsi kun palasin takaisin. Hymyilin leveästi ja astelin varmoin askelin päälikön pesälle. Siinä samassa huomasin Piikkikynnen. Sappeni alkoi kiehua. Ei Mustatähti varmaan uskoisi että Piikkikynsi olisi petturi. Käännyin kohti sotureiden pesää vihainen ilme kasvoillani. Viiltokäpälä juoksi viereeni ja astelimme vieretysten sotureiden pesälle. Valitsimme makuupaikan ja aloimme nukkua. Olimme käpertyneet kiinni toisiimme. Hengitin syvään Viiltokäpälän lämmintä tuoksua ja kehräsin hieman. *Ihanaa että olet siinä.*ajattelin onnellisena ja aloin nukkua.

---------------------------parin päivän päästä------------------------------------

Oli kulunut jo pari päivää siitä että olin karannut kuolonkiviltä. Olimme Viiltokäpälän kanssa olleet paljon kahdestaan ja viettäneet laatuaikaa. Mutta sitten vatsani alkoi yhtäkkiä kasvaa. En tiennyt mistä se johtui. Söin yhtä paljon kuin ennen ja liikuin paljon. Päätin pistäytyä parantajan luona. Astelin rauhallisesti kohti parantajan pesää. Lumisydän istui pesän edessä ja hymyili minut nähdessään. Valkoinen naaras nousi tassuilleen ja astelin hänen eteensä. Kosketimme toistemme kuonoja hellästi. Kehräsin hieman. ”Mikä sinut tuo luokseni?”Lumisydän kysyi ystävällisesti. Naaraan vihreät silmät loistivat. ”Tuota noin. Mietin vain miksi vatsani on yhtäkkiä alkanut kasvaa.”nau`uin vastaukseksi. Lumisydän viittasi hännällään tulemaan pesään. Seurasin parantajaa mukisematta. ”Asetu tuohon makaamaan. Käyn katsomassa mitä Myrskytassu tekee.”Lumisydän naukaisi ja juoksi syvemmälle pesään. Asettauduin makaamaan pehmeälle sammaleelle ja jäin odottamaan parantajaa. Ei kestänyt kauaa kun valkoinen naaras juoksi takaisin luokseni. ”No niin. Vilkaistaampa sitä sinun vatsaasi.”parantaja naukaisi ja asteli luokseni. Hetken minua silmäiltyään näin kuinka naaraan silmät loistivat ylpeästi. ”No vaivaako minua jokin?”kysyin hiljaa. Lumisydän naurahti. ”Ei sinua varsinaisesti mikään vaivaa.”parantaja naukui ovalasti. Katsoin tähän kummaksen. ”No mikä minulla sitten on?”kysyin ilkikurisesti virnistäen. Lumisydän katsahti minua silmiin. ”Usko tai älä sinä saat pentuja.”parantaja lausui lopulta. ”Pentuja!”toistin ymmälläni. Lumisydän nyökkäsi. Sydämmeni jätti yhden lyönnin välistä. *Minä saan pentuja.*ajattelin innoissani. Nousin seisomaan ja aloin tassutella kohti pesän suuaukkoa. Parantajan sanat kaikuivat päässäni. Olin niin onnellinen ettei sitä voinut sanoin kuvailla. Työnnyin ulos parantajan pesästä. Huomasin Viiltokäpälän joka juoksi minua kohti. Istahdin rauhallisesti parantajan pesän eteen ja aloin sukia rintaani. Valkoinen kolli juoksi luokseni. Viiltokäpälä pysähtyi eteeni kuin seinään. ”Onko jokin vialla?”kolli naukaisi hiljaa. Katsahdin kumppaniini. ”Viallako? Miksi olisi?”naukaisin kumppanilleni hieman närkästyneenä. Viiltokäpälä katsahti minuun ihmeissään. ”No kun menit parantajan luo luulin että sinulla olisi jokin hätä.”kolli puolustautui. Katsoin kollia suoraan silmiin. ”No on minulla sinulle ainakin uutisia.”naukaisin salaperäisesti. Kolli tuijotti minua aivan kuin puulla päähän lyötynä. ”Uutisia? Millaisia?”kolli kysyi hämillään. Tuijotin kollin silmiin lempeästi ja samalla vakavasti. ”Me saamme pentuja.”mau`uin kumppanilleni vastaksen. Näin kuinka kumppani lamaantui paikoilleen hetkeksi. ”O-o-oikeasti?”kumppanini sopersi puoliääneen. Nyökkäsin ja katsahdin pullistunutta vatsaani. Viiltokäpälä oli silmin nähden innoissaan. Katsahdin tähän ja puskin hellästi Viiltokäpälän lapaa. Kolli nuolaisi päälakeani. Olimme molemmat suunnattoman onnellisia. Painauduimme kylki vasten kylkeä ja aloimme kehrätä hiljaksiinsa.

//Jatkaisitko tästä Viilto?//
Vastaus:20 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärpänloikka, Myrskyklaani
07.04.2013 18:09

Kärpänloikan oli pitänyt valvoa koko yö vartioimassa Myrskyklaanin leiriä. Mutta muistinmenetyksensä tähden naaras ei ymmärtänyt asian tärkeyttä ollenkaan. Mutta tuo ei kehdannut poiskaan lähteä keskellä yötä.
Mitä nuo kaikki kissatkin sitten sanoisivat, kun hän vain katoaisikin yöllä tiehensä?
>Ei, en voi vain häipyä.< tuo ajatteli ja pudisteli päätään hiukan. Jokin vain tuntui kotoisalta tässä leirissä. Jotenkin kaikki tuntui tutultakin täällä, vaikkei naaras mitään muistanutkaan, niin tämä paikka tuntui kodilta. Ihan oikealta kodilta!
Piikkikynsi oli opettanut, että hänen täytyisi vartavasten inhota ja vihata tätä paikkaa ja näitä mukavan oloisia kissoja. Ei hän ei millään voinut vihata tätä kaikkea kotoisalta tuntuvaa!
Kuiva ja hiekkainen rotko, se ei tuntunut kodilta ei todellakaan! Mutta metsä sen puut ja eläimet, pensaat ja kivet, multa ja ruoho! Se kaikki tuntui kotoisalta! Tuntui kuin hän olisi ennen jopa asunutkin täällä metsässä.
Toki Kärpänloikka välitti myös Piikkikynnestä ja Tiikerivarjosta ja muista, hehän olivat perhettä. Vai olivatko? Oliko Myrskyklaani sittenkin hänen oikea kotinsa? Vaiko kuiva ja ankea rotko?
Tuntui kuin hänen sydäntään olisi kiskottu kahteen eri suuntaan. Kuin kaksi oppilasta olisivat riidelleet hiirestä. Mutta nyt oli kyse naaraan sydämmestä. Ei hiirestä tai muusta. Vain siitä valinnan vaikeudesta ja siitä, kun tuo ei muistanut mitään menneisyydestään.
>Voi Tähtiklaani mihin minä kuulun? Olenko minä Hanki? Vai Kärpänloikka? Vai vain joku tähän asiaan sekoitettu?< tuo ajatteli onnettomana leiriä vartijoidessaan.
Tuo painoi päänsä mietteliäänä käpäliinsä kysymysten risteillessä tuon mielessä.
>Voi selviö tämä sotku ikinä?< tuo ajatteli ja kohotti katseensa kirkkaana hohtavaan hopeahäntään.
Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkankiito
07.04.2013 17:11
Luku 7; " Et ole tosissasi! "

Kotkankiito tuijotti huolissaan Pajupuron kahta pientä pentua. Kummatkin iskivät sokeasti toisiaan erittäin hiljaa ja vingahtivat toisilleen. Pajupuro itse oli mennyt pienelle lenkille saalistamaan ja tämän takia Kotkankiidon piti katsella noiden kahden perään. Ruskea kolli huokaisi syvään ja laskeutui istualteen, sillä ei jaksanut seistä. Tämän oppilas, Mäntytassu oli nyt saalistamassa Sisiliskovarjon uuden oppilaan kanssa, joten Kotkankiidolle tuli tavallaan vapaapäivä. Hitaasti kolli kohotti tassuaan ja silitti hellästi tassullaan Pihkatassuksi nimetyn kollin sileää turkkia.
# Ei hyvä # Tämä mietti tajutessaan että kolli ei edes värähtänyt. Kotkankiito loikkasi pystyyn ja pukkasi kuonollaan pientä nyyttiä joka vain kierähti ympäri ja jäi paikoilleen. Pakokauhu valtasi soturin ja tämä olisi vain halunnut juosta pakoon. Muttei voinut. Huurreturkki pentuineen olivat pihalla, samaten Huomenkukka ja Kosteaturkki. Hädissään kolli syöksyi paikaltaan juoksuun ja sujahti notkeasti ulos pesästä ja vilkuili hädissään ympärilleen.
# Teerenlento tai Mutaturkki, missä olette kun teitä tarvitaan?! # Kolli ajatteli vihaisesti ja loikki nopeasti parantajan pesän suuaukolle ja pujahti pesän utuiseen koloon. Hädissään hän huomasi ettei parantajat olleet edes pesässä, vaan nurkassa makoili Symbolihäntä tuhisten unessa. Sekunnin päästä kolli oli jo rynnännyt sisään ja alkanut levittämään yrttejä maahan kovalla rätinällä. Hädissään oleva kolli haisteli yrttejä ja yritti epätoivoisesti etsiä oikeaa. Sitten Teerenlento tuli sisään ja säikähti pudottaen yrtit suustaan.
" Tähtiklaanin nimeen, mitä täällä tapahtuu?! " Parantajaoppilas sähähti ja linkutti sisään. Kotkankiito selitti nopeasti tilanteen Teerenlennolle irrottamatta katsettaan yrteistä. Sitten Teerenlento loikkasi Kotkankiidon eteen ja nappasi muutaman yrtin lehden ja jolkotti nopein askelin ulos. Kotkankiidolla kesti hieman kauemman aikaa tajuta, mutta pian tämäkin juoksi ulos parantajan pesästä ja suoraan kuningattarien pesään aivan Teerelennon perässä. Pian tämäkin sujahti pesän maidon tuoksuiseen pesään ja istui parantajan vierelle joka tutki Pihkapentua huolissaan. Teerenlento pudisti huolissään päätään. Nuori soturi oli kuulla tämän sanovan Valkoyskä.
" Eikai hän kuole? " Kotkankiito kysyi hädissään katsoessaan yskivää pentua. Teerenlento ei vastannut.
" Hakisitko pesästäni kissanminttua, unikonsiemeniä ja yksi leskenlehti. Epäilen että hänellä on pentuyskää. " Parantajaoppilas mumisi, mutta Kotkankiito ei kuullut, sillä tämä ryntäsi ulos ja juoksi nopein loikin parantajan pesään sujahtaen sisälle.
" Eliii, kissanminttua, unikonsiemeniä ja leskenlehti " Kotkankiito mietti ja nappasi heti kuononsa edessä olevan, makealle tuoksuvan lehden. Sitten kolli asteli eteenpäin ja nappasi kovakuorisia unikonsiemeniä ja yhden leskenlehden. Sitten hän kääntyi ja juoksi nopeasti ulos pesästä, aukion ylitse ja sisään kuningattarien pesään. Kotkankiito laski yrtit maahan ja Teerenlento jauhoi unikonsiemenistä hetimiten pientä jauhoa jonka puhalsi hellästi mintunlehdelle. Tämä jälkeen Teerenlento rullasi varoen lehden kiinni ja laski Pihkapennun eteen. Pihkapentu nappasi yrtit selvästi nälissään ja hotkaisi ne siinä samassa.
" Nopeasti leskenlehti, ennekuin hän nukahtaa!" Teerenlento komensi ja Kotkankiito ojensi yhden lehden jonka Teerenlento laittoi pennun eteen. Yhä hieman nälissään oleva Pihkapentu nappasi lehdenkin ja nielaisi sen. Sitten tämän pää painui sammaleelle ja hetimiten alkoi kuulua pientä tuhinaa. Sitten Pajupuro astui pesään ja näytti kysyvältä kun Teerenlento istui tämän pentujen edessä. Teerenlento asteli rauhallisesti hieman järkyttyneen näköisen Pajupuron luo ja viittoi Kotkankiidon pois pesästä. Tottelevasti soturi astui pesästä pois sipaisten kiitoksena Teerenlennon korvaa. Taivas oli selkeä, mutta pilvinen ja siellä täällä näkyi lintujen tummia varjoja. Pian harmaa, ketterä naaras loikkasi Kotkankiidon viereen ja sipaisi tämän korvaa. Sulkaturkki. Kotkankiito kehräsi hiljaa ja kumppanukset astelivat makoilemaan litteälle kivelle kietoen häntänsä yhteen. Kotkankiito suki kumppaninsa pehmoista turkkia kehräten samalla. Sulkaturkki kehräili silmät ummessa ja suki välillä Kotkankiitoa, mutta muuten he olivat hiljaa. Tätä he jatkoivat, kunnes ilta heidät erotti. Sulkaturkki asteli sisälle sotureiden pesään, mutta Kotkankiito halusi jäädä vartioimaan klaania. Kotkankiito vilkaisi vielä kerran täydellistä kumppaniaan ennekuin asettui makuulle leirin suuaukolle tuijottaen syvälle suuaukon syvyyksiin. Ilma oli sumuinen ja sumu oli kuin taakka joka painoi Kotkankiitoa maahan. Tämä tuhahti ja yritti erottaa sumusta pesiä, mutta se oli liian hankalaa. Pian väsymys ja sumu ottivat vallan ja Kotkankiidon pää painui maata vasten. Sitten joku iski Kotkankiitoa kylkeen ja soturi heräsi. Vilkuiltuaan sivuillensa hetken tämä tajusi yhden asian; hän oli Pimeydenmetsässä. Miksi, hänhän oli sopinut Tiikeritähden kanssa että tämä jättäisi Kotkankiidon ja tämän perheen yksin! Raivoissaan Kotkankiito nousi ylös likaisella ruohikolla ja yritti etsiä Tiikeritähteä katsellaan. Sitten jokin iski tätä takaa ja soturi kaatui maahan. Heti noustuaan jättimäinen Tiikeritähti loikkasi esiin ja painoi kevyesti Kotkankiidon ruohikkoon. Vaikka kuinka ruskea soturi yritti päästä Tiikeritähden alta, se ei onnistunut vaan lopulta tämä jäi vain huohottamaan jättimäisen päälikön alla.
" Luulitko todella että pitäisin lupaukseni? " Tiikeitähti kysyi viekkaasti ja loikkasi kevyesti Kotkankiidon päältä. Kotkankiito nousi täristen ylös ja katsoi suoraan Tiikeritähteen täynnä vihaa. Ruskea soturi huohotti kynnet esillä, kunnes Tiikeritähti virnisti viekkaasti.
" Saat joko liittyä meidän joukkoon tai MINÄ itse voisin vaikka raapia pieniltä siskosi pennuilta kurkut auki.." Tiikeritähti maukaisi ja virnisti kuvottavasti. Kotkankiito oli jähmettynyt vihasti ja sähisi nyt vihaisesti.
" Hyvä on " Tiikeritähti maukaisi ja heidän väliinsä ilmestyi nukkuva Pihkapentu. Kotkankiito äännähti hädissään ja värähti inhosta. Miten tuo raidakas kolli voisi tappaa avuttoman pennun?!
" Hyvä on " Kotkankiito sanoi ilmeettömästi kollille joka näytti tyytyväiseltä. Sitten jättimäinen kolli asteli eteenpäin likaisella ruoholla ja tumman taivaan alla, kohti Kotkankiitoa. Lopulta, tämä pysähtyi muutaman hännämitan päähän ruskeasta kollista.
" Lupaatko sinä että luovutat koko uskollisuutesi minun kynsiini? Lupaatko että tottelet minua vaikka käskisin sinut tappamaan jokiklaanilaisen kissan? " Tiikeritähti kysyi Kotkankiidolta joka tärisi vieläkin hillittömästi vihasta.
" Lupaan, mutten tapa ketään läheistäni. " Tämä vastasi kitkerästi ja sai onnittelun kaukana istuvalta Vaahteravarjolta. Tiikeritähti nousi ylös ja astui askeleen taaksepäin.
" Nähkäämme siis huomenna " Tämä sanoi vielä ennekuin maa pyörähti Kotkankiidon alla ja hän tippui pimeyteen. Sitten tämä säpsähti hereille paikalle missä nukahtikin, mutta nyt oli selvästi kirkas aamu. Kotkankiito nousi ylös ja asteli hiljaa kohti Sulkaturkkia joka ahmi mehevän näköistä pulua. Kolli loikkasi kevyesti kumppaninsa luo ja sipaisi tätä korvasta. Sitten tämä kertoi kaiken rakkaallensa ja loikkasi pois kuulematta vastausta. Teki muutenkin jo liian kipeää kertoa kaikkea mikä voisi satuttaa, eikä tämä siis halunnut nähdä naaraan katsetta, se olisi tappanut kollin.
" Et ole tosissasi! " kuului kollin takaa.
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento, jokiklaani
07.04.2013 17:00
Nyt se on tapahtunut! Olen täysi parantaja:

Matkasimme mutaturkin kanssa kuulammelle. Olin todistanut arvokkuuteni ja taitoni, kun autoin Pajupuroa synnytyksessä ja pelastin toisen pennun tukehtumasta sikiönesteeseen. Ilman mutaturkin apua, sillä hän oli ollut kokouksessa ja minä leirissä Laventelitassun haavaa paikkaamassa. Kuuöammella oli kaunista ja nimitys mahtava.
"Minä, Mutaturkki, Jokiklaanin parantaja, pyydän esi- isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Häntä on koulutettu parantajaksi, ja teidän avullanne hän palvelee klaaniaan monien kuiden ajan." Mutaturkki oli maukunut. Ensimmäisen kerran huomasin hänen äänessään arvokkuutta.
"Teerenlento, lupaatko elää parantajan tapojen mukaisesti, pysyä erossa klaanien välisistä taistelusta ja suojella kaikkia klaanin kissoja tasavertaisesti, jopa henkesi uhalla?" Mutaturkki jatkoi.
"Lupaan." henkäisin.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta teen sinusta Jokiklaanin täyden parantajan. Teerenlento, Tähtiklaani kunnioittaa sinun Viisauttasi, nokkeluuttasi ja lujuuttasi ja hyväksyy sinut Jokiklaanin täydeksi parantajaksi."
Mutaturkki koski kuonollaan päälakeani ja minä nuolaisin hänen lapaansa. Näin valko-oranssin hahmon. Isä. Ja harmaan raidallisen hahmon. Sirpalesydän. Unelmani toteutui sinä kyseisenä hetkenä. Olin tähtiklaanin suosiossa. Olin täysi parantaja!

//Ok. Tässä Teeren parantajaksi nimittyminen. Kuoleeko Mutaturkki nyt? Tapatanko mä sen?//
Vastaus:10 kp:eetä, paa se vaikka klaaninvanhimpiin
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leopardiviiksi, Tuuliklaani
07.04.2013 15:24
Luku 6 Lähtö takaisin

Olin saanut soturinimeni, Leopardiviiksen. Sain myös oppilaan, Pantteritassun. Musta, pilkullinen kolli on aika hiljainen ja miten sen nyt sanoisi, ystävällinen omalla tavallaan. Pidin hänen tavastaan ja joskus tuntui että olisimme olleet sisaruksia, paitsi että hän piti yksinään olemisesta toisin kuin minä. Täytyy kyllä vain sanoa, että hän on mahtava metsästäjä! Hän löi minut ällikältä taidoillaan.
”Sinusta tulee vielä soturi, josta klaani olisi ylpeä!” Kehräsin Pantteritassulle, kun tämä loikkasi notkeasti jäniksen kimppuun. Yhdellä puraisulla kolli tappoi sen ja laski maahan.
”Kiitos.” Tämä naukui. Nyökkäsin ja käänsin katseeni taivaalle. En ollut saanut mielestäni Kärppätassua ja muita. Hiekkamyrsky ja Haukkatuli…
”Mitä nyt?” Oppilas naukui vierelläni. Hätkähdin ja katsoin tätä.
”Ei mitään, mietin vain…” Naukaisin ja käännyin ympäri.
”Eiköhän lähdetä takaisin leiriin.” Sanoin poissaolevasti. Pantteritassu vilkaisi minua, mutta nyökkäsi. Lähdin kulkemaan edeltä ja otin hiiren ja jäniksen suuhuni. Oppilas takanani otti saamansa jäniksen ja seurasi muutaman jäniksen loikan päässä.

----Leirissä----

”Poltetähti, minulla olisi asiaa.” Sanoin päällikön pesän suulla. Tämä heilautti häntäänsä jatkamisen merkiksi. Astelin sisään ja huokaisin syvään.
”Minusta meidän pitäisi mennä auttamaan muita loukussa olevia. Heillä on erittäin huonot oltavat.” Lisäsin äkkiä loppuun. Sydämeni jätti lyöntejä väliin, kun odotin päällikön vastausta,
”Olet oikeassa. Ehkä. Kertomasi mukaan siellä on erittäin huonot oltavat. Keskustelen asiasta Varissulan kanssa.” Kellertävä kolli naukui. Nyökkäsin ja käännyin lähteäkseni pois pesästä.
”Leopardiviiksi, odota.” Hän ehätti huutaa ennen kuin olin poissa pesästä. Käännyin kysyvästi tätä kohti.
”Tiedän sinun olevan huolissasi entisestä mestarista ja ystävistä, Mutta emme välttämättä voi tehdä mitään.” Poltetähti naukui hiljaa. Laskin katseeni tassuihini.
”Jos te ette tee asialle mitään, minä teen!” Huudahdin ja juoksin pois, enne kuin päällikkö ehtisi sanoa mitään.
>Minä tulen, aivan kuten lupasin. Jos en heiltä apua saa, tulen yksin!< Huusin mielessäni. Raivon ja surun kyyneleet valuivat alas, kun ajattelin Kärppätassua yksinään, Varpustassua velttona makaamassa, Haukkatulea murjottuna ja Hiekkamyrskyä raivo ja suru silmistä loistaen.
”Leopardiviiksi, minne olet menossa?” Kollin ääni maukui takaani. Käänsin hämmentyneen katseeni puhujaa päin. Ketunloikka.
”Jos he eivät tee heidän vuokseen mitään, minä teen.” Murisin.
”Keille?” Kumppanini naukui.
”Loukussa oleville. Kuolonkivien uhreille.” Vastasin ja käännyin kohti leirin sisääntuloaukkoa.
”Minä tulen mukaasi.” Ketunloikka maukui päättäväisesti.
”Tuletko?” Kysyin. Toive kirkasti kasvojani.
>Ainakin minun ei tarvitse kuolla näkemättä sinua< Jokin ääni ajatteli mielessäni.
>En minä ole menossa kuolemaan!<
”No, mennäänkö?” Kumppanini naukui lempeästi. Nyökkäsin ja sukelsin piikkiherne tunnelista ulos. Ketunloikka tuli aivan perässäni. Katselin haikeana leirin kohoaviin kasveista tehtyyn muureihin.
>Minä palaan vielä<

// Tällänen pätkä : D

Vastaus:25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
07.04.2013 14:51
Tiikerivarjo säntäsi kohti Tuuliklaanin leiriä. Haukansiipi oli kertonut, että eräs sen sotureista olisi tämän isä! Tiikerivarjolla sattui olemaan myös muitakin huolia, kuten se, että hänen kumppaninsa Shira oli vankina Myrskyklaanisaa. Haukansiiven mukaan soturin nimi oli Tiikeriraita. Leiri oli hiljainen, mutta yhtäkkiä valtava paino rysähti Tiikerivarjon päälle, kun hän oli viekä jonkin matkaa leirin ulkopuolella. "Kuka ole...", vieraan kissan syvä ääni murinan voima kuulostivat niin suuresti Tiikerivarjon ääneltä, että soturi luuli näkevänsä unta että tämän kaksoisolento hyökkäsi kimppuun. Sitten paino katosi. Tiikerivarjo ponkaisi pystyyn ja näki edessään melkein tismalleen saman värisen kollin kuin hän itse. Molempien meripihkanväriset silmät olivat hämmennyksestä ammollaan. "Poikani!", vieras kolli naukui, ja paljasti pitkät kyntensä upottaakseen ne maahan. Siinä samassa Tiikerivarjo tajusi, että tämän täytyi olla Tiikeriraita. Haukansiipi oli oikeassa, tämä kissa oli hänen isänsä. Isä ja poika tuijottivat toisiaan täysin samanlaisin ilmein, ja samankokoiset kehot ja kovat lihakset jännittyivät tiheän ja raidallisen turkin alla. "Oletko isäni? Tiikeriraita?" Tiikerivarjo naukui varovasti. "Olen..", Tiikeriraita vastasi. Tiikerivarjo tuijotti isäänsä, joka oli pysynyt salass lukemattomien kuiden ajan. Tiikeriraita hipaisi Tiikerivarjon kuonoa omallaan ja loikki kohtri leiriä. Kollin sulavat liikkeet olivat samanlaisia kuin pojallaan. Tiikerivarjo jäi pitkäksi aikaa katsomaan hänen peräänsä. Sitten soturi nelisti suoraan metsään ja kohti Shiran vankilaa. Siellä naaras nukkui puiden juurten joukkoon käpertyneenä, eikä Tiikerivarjo hennonnut herättään häntä. Hän tallusti leiriin pää kysymyksistä painuksissa ja häntä maata laahaten. Mitä seuraavaks?
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukansiipi, Myrskyklaani
07.04.2013 14:23
Luku: 4 Pakomatka

Kuulin kuinka joku huusi minua. Silmissäni vilisi ja turkkini oli veren tahrima. Heräsin jossain aivan muualla kuin tutussa luolassa. Makasin harmaalla nummella. Jokin huusi nimeäni. Katselin ympärilleni. Nummea peitti paksu usva enkä nähnyt eteeni. Sitten usva katosi kuin salmaniskusta. Näin selvemmin eteeni ja aloin kävellä hitaasti eteenpäin. Kaukana jossain joku huusi nimeäni en saanut selvää kuka se oli. Yhtäkkiä eteeni ilmestyi siniharmaa naaras. En aluksi tuntenut naarasta mutta sitten käsitin naaraan olevan Sinitähti muinainen Myrskyklaanin päälikkö. ”Tervehdys nuori soturi.”Sinitähti aloitti. Olin lamaantunut paikoilleni ja sydämmeni hyppi ylikierroksilla. En saanut sanaakaan suustani. ”Tiedän tarkkaan mitä mietit. Mietit varmasti sitä että missä olet. Olet juuri saapunut Tähtiklaaniin.”Sinitähti sanoi ystävällisesti. ”Tähtiklaaniin.”toistin nopeasti. ”Niin mutta ei ole sinun aikasi jäädä tänne. Kutsuin sinut tänne koska halusin kertoa sinulle erään asian.”Sinitähti rauhoitteli minua. Huokaisin helpotuksesta. Asetuin istumaan ja odotin mitä Sinitähdellä olisi minulle asiaa. ”Tiedät varmaan itsekin että Piikkikynsi on vihollinen. Kuten Tiikeriraita ja Tiikerivarjokin. Mutta et varmaankaan tiennyt sitä että Tiikerivarjo on sukua Tiikeriradalle.”naaras maukui vakavana. Sydämmeni jätti yhden lyönnin välistä. ”Hekö sukulaisia?”kysyin ihmeissäni. Sinitähti katsoi minua suoraan silmiin. ”Niin. Tiikeriraita on Tiikerivarjon isä. Vain Tiikeriraita tietää sen ja yrittää suojella poikaansa.”Sinitähti sanoi apeana. Sitten kaikki ympärilläni alkoi hävitä ja heräsin pimeässä luolassa. Jokaista jäsentäni kolotti. Rämmin seisomaan ja katselin ympärilleni. Olin luolassa yksin. Sinitähden sanat kaikuivat vieläkin päässäni ja pystyin edelleen haistamaan naaraan lämpimän tuoksun. Yhtäkkiä kuulin tassujen ääniä ja eteeni heitettiin oravanpoikanen ja pari kitukasvuista hiirtä. ”Syö! Mutta säästä hieman myöhemmäksikin. Enempää et saa.”kuului käsky jostain kauempaa. Nyrpistin kuononi ja nostin oravan maasta. Asetuin syömään. Purin vihoissani oravasta suuria haukkausuja. Sappeni kiehui. Mielessäni pyöri vain Piikkikynnen petollisuus. Oravan kirpeä veri pulpahti suuhuni. Söin eläimen nopein haukkaisuin. Nousin nopeasti tassuilleni. Sitten kuulin jonkinlaisen huudon aivan kuin klaanin kutsuhuuto. Mietin että olivatko vartijatkin jo menneet. Hiivin hiljaa kohti luolan suuta. Maistelin ilmaa. Vartijat olivat poissa. Ovi vapauteen oli avoinna. Juoksin kohti luolan suuaukkoa. Mutta epäonnekseni sen tielle oli vieritetty kivi. Kivi ei näyttänyt kovin painavalta ja aloin työntää sitä pois. Työnsin kiveä kaikin voimin ja vaivalla sain sen siirrettyä pois tieltä. Kurkistin ulos luolasta ja vedin keuhkoni täyteen ilmaa. Maistelin ilmaa tarkasti varmistaakseni että vartijat todellakin olivat poissa. Kun tajusin hetkeni koittaneen aloin juosta täyttä laukkaa pois luolilta. Tassujani särki mutten antanut sen häiritä aloin juosta vain nopeammin ja pian pääsinkin jo pienen metsäkaistaleen luo. Pujahdin nopeasti turvallisen aluskasvillisuuden joukkoon. Olin varma ettei kukaan ollut huomannut minua mutta luulin väärin. Takanani minua seurasi epäilyttävä hahmo jolla oli taatusta pahat mielessä. Tassuttelin hiljaksiinsa pehmeällä sammaleella. Neulaset rasahtelivat tassujeni alla ja hento tuuli pörrötti turkkini. Turkkini oli aivan sekaisin ja pysähdyin pienen lätäkön eteen peseytymään. Musta hahmo tarkkaili minua pensaasta. En huomannut kuinka meripihkan väriset silmät kiiluivat metsän varjoissa odottaen hetkeä jolloin voisi iskeä. Suin rauhallisesti turkkini ojennukseen. Katsahdin ympärilleni ja join pari suullista raikasta vettä lätäköstä. Juotuani jatkoin matkaani. Minulla alkoi olla epämukava olo siitä että jokin seurasi minua. Kävelin hiljakseensa eteenpäin aluskasvillisuuden suojissa. Pelottava hahmo seurasi minua hiljaa varjoissa. Oloni alkoi ollo jo tukala sillä olin varma että jokin seurasi minua. Pysähdyin ja maistelin ilmaa. En haistanut mitään epätavallista. Nopensin vauhtiani ja jatkoin matkaani puolijuosten. Sitten jossain rasahti. Kiihdytin vauhtini juoksuun. Sydämmeni löi ylikierroksilla. Minua ajattiin takaa. Takaa-ajajani tuntui jo hengittävän niskaani. Jokainen karvani nousi pystyyn. Tassujani särki mutta jatkoin juoksua. Olin melkein metsän laidalla kun suuri kolli hyppäsi eteeni. Kolli murisi minulle kovaäänisesti ja peräännyin pari askelta. Kolli asteli uhkaavasti minua kohti. Luimistin korvani ja katselin kollia. Kissassa oli jotakin tuttua aivan kuin olisin nähnyt kissan aiemmin jossain. Sitten kuin puulla päähän lyötynä jähmetyin paikalleni. Tajusin kuka kolli oli. ”Tiikerivarjo.”henkäisin ja peruutin pari askelta. Mietin mitä minun pitäisi tehdä. Peruutin koko ajan taaksepäin ja yhtäkkiä törmäsin puuhun. Olin varma että Tiikerivarjo tappaisi minut. Loikkasin nopeasti puun alimmalle oksalle. Tasasin nopeasti hengitykseni ja loikkasin oksalta suoraan Tiikerivarjon taaksen. Kolli katsoi ensin ihmeissään. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja säntäsin juoksuun. Juoksin pois metsästä Tiikerivarjo kannoillani. Kolli loikkasi suoraan niskaani ja puri minua vahvoilla leuoillaan. Ulvaisin kivusta ja yritin rimpuilla itseni irti. Siinä samassa kolmas kissa loikkasi mukaan taisteluun. Näin vilauksen valkoisesta turkista. Vieras heitti Tiikerivarjon pois selästäni ja kääntyi minua kohti. ”Oletko kunnossa Haukansiipi?”kissa kysyi. Katsoin vierasta ihmeissäni ja siinä samassa ymmärsin kuka tämä oli. ”Viiltokäpälä!”henkäisin onnellisena. Tiikerivarjo oli noussut maasta ja juoksi jo kohti luopioiden leiriä. ”Muista kertoa minulta terveisiä isällesi Tiikeriraidalle!”huusin kollin perään ivallisesti. Oranssi kolli pysähtyi kuin seinään. ”Isälleni?”kolli toisti ihmeissään. Katsoin kollia silmiin. ”Niin isällesi. Tiikeriraita on sinun isäsi. Sinitähti kertoi siitä minulle unessani.”vastasin suureleisesti. Kolli mulkaisi minua epäuskoisesti. ”Jos et usko minua kysy vaikka itse Tiikeriraidalta.”nau`uin Tiikerivarjolle. ”Niin kysynkin.”kolli tiuskaisi ja jatkoi matkaansa. Viiltokäpälä käänsi katseensa minuun. ”Sinulla taitaa olla minulle paljon kerrottavaa.”kolli naukaisi. Katsahdin kolliin lempeästi. ”Niin taitaa olla mutta kerron kaiken leirissä. Tule lähdetään.”huikkasin kumppanilleni ja aloin juosta tuttua reittiä takaisin leiriin. Viiltokäpälä seurasi minua kuin varjo. *Tähtiklaani kiitos että selvisin siitä kammottavasta paikasta.*ajattelin itsekseni ja jatkoin rivakasti juoksua.
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
07.04.2013 13:33
SHira katseli kaihoten Tiikerivarjon perään. Suuren soturin oli täytynyt lähteä kokoontumiseen, ja vaikka Shira ei tietänyt mitä tämä tarkoitti, hänellä oli aavistus. Shira työnsi lähtemisen syyn mielestään. Tiikerivarjon katseen perusteella hänellä ja Piikkikynnellä oli jokin yksityinen suunnitelma mielessään, ja SHira tahtoi tehdä selväksi, että Tiikerivarjon kumppanina hän halusi tietää mitä he suunnittelivat. Shira imi ilmaa keuhkoihinsa. Tiikerivarjon väkevä haju johti vääjäämättä metsän sydämeen. Shira oli itse tykästynyt rotkon karuun maastoon, ja oli syystäkin hermostunut astellessaaqn puiden varjoon. Hän seurasi kumppaninsa hajuvanaa. Pian hän haistoi paljon kissoja, tämän täytyi olla Myrskyklaanin leiri. SItten hän näki Tiikerivarjo kasvitunnelissa. Hänen leuoissaan roikkui mustan kissan tiedoton ruumis. Tiikerivarjo ravisti sitä vielä vaivihkaa ja ulvahti muka surumielisesti. SItten soturi astui pois näkyvistä. Shira hiipi lähemmäs. Aluskasvillisuus tukahdutti leirin äänet, ja oli painostavan hiljaista. Pitkän ajan kulttua. Tiikerivarjo hiippaili leiristä ulos ja tukahdutti yllättyneen ulvahduksen, kun näi SHira edessään. "Tähtiklaani sentään, mitä sinä täällä teet? Olet hirveässä vaarassa", Tiikerivarjo sihisi hätääntyneenä. "Halusin vain tietää mitä teet. Et ole kertonut minulle mitään, mutta katseesi kavalsi sinu", SHira tunnusti. TIikerivarjo rentoutui. "Anna anteeksi. En kertakaikkiaan voinut, mitä jos olisit estänyt minua?" hän naukui. "En minä olisi sinua estänyt, olen sentään kumppanisi", Shira sanoi närkästyneenä. TIikerivarjo kehräsi. "Et voi jäädä tänne, sinut huomataan varmasti..." Askelet keskeyttivät hänet. Tiikerivarjo sukelsi saniaisten sekaan. "Äkkiä, muuten..." Shira ehti ottaa vasta ensimmäisen hätäisen askeleen, kun Kirsikankukka ilmestyi pensaan takaa. Hän jäykistyi huomatessaan SHiran ja haistaessaan tämän kulkukissan hajun. Hän ulvahti varoituksen, ja hänen perässään ilmestyi Viiltokäpälä, kaksikko oli ollut metsästämässä. He loikkasivat kevyesti Shiran päälle ennenkuin naaras ehti sännätä pakoon. "Tunkeilija", Kirsikankukka sihisi hänen korvaansa. Viiltkäpälä veti käpälänsä taakse ja iski Shiran tajuttomaksi. Kaatuessaan maahan Shira oli näkevinään Tiikerivarjon silmäparin saniaisenlehvien takan, jotka olivat kauhua tulvillaan. SItten kaikki pimeni...

Joku töykki Shiraa kovakouraisesti hereille. Hän näki Tiikerivarjon, joka väläytti hänelle varoittavan katseen ja veti hänet niskanahasta puun tiheään juurakkoon, ja sulki ulosmenotien orapihlajapensaa piikikkäillä okailla. "Hän on tuolla, jään vartioon", Shira kuuli kumppaninsa huutavan muille kissoille. "Tiikerivarjo, anteeksi..."
"Shh! Ole hiljaa, tai ne kuulevat meidät!"! Tiikerivarjo sihisi kääntämättä päätään mutta heilautti häntäänsä. Shira nousi stuaan ja oli kolauttaa päänsä juurakkoluolan kattoona. Naaraan hopeinen ja mustaraitainen turkki oli pahasti takussa. SHira kääntyi nuolemaan karvojaan, häneltä meni aikansa saada turkkinsa taas kiiltäväksi. Yhtäkkiä joku kopsahti luolan lattialle, ja SHira erotti pienen hiiren ruumiin. Shira sähisi ja murisi. Äänet loittonivat. "menen nyt, älä karkaa, tai sinut tapetaan", Tiikerivarjo sihisi hiljaa ja nelisti pois paikalta. SHira naukaisi hiljaa ja ahmi hiiren suuhunsa. "Olen pulassa", hän maukui hiljaa ääneen ja käpertyi multaiselle maaperälle.
Vastaus:29 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamanlehti, Myrskyklaani
07.04.2013 12:58
Luku... 24

Ei kokoontumiseen sittenkään

Musta naaras asteli aukiolla korvat luimussa, silmät sirrillään. Piikkikynsi saattoi olla jokaisen mutkan takana, loikata esiin jok'ikisestä varjosta ja vangita hänet taas. Tai siltä mustasta soturista tällä hetkellä tuntui. Paatsamanlehti katsahti lapojensa yli kuullessaan odottamatonta ääntä takaansa. Tulisydän. Naaraan katse ei pehmennyt, se oli yhä kova ja jännittynyt. Kollin kasvot olivat kalpeat raivosta, silmät kiiluivat mielipuolisesti, kellanpunainen turkki oli pörhistynyt.
"Mitä kävi." naaras kysäisi varoittavalla äänensävyllä. Tulisydän mulkaisi aukiolla astelevaa Piikkikynttä, ja tätä varjon lailla seuraavaa Tiikerivarjoa.
"Piikkikynsi. Mustatähti suoraan sanoen erotti minut varapäällikön virasta." kolli ärähti kiukkuisesti. Paatsamanlehti sipaisi lempeästi hännällään tämän lapaa ja istahti kollin viereen.
"Mitä hän sitten teki, tarkalleen ottaen?" tuo kysyi rauhoittavalla äänellä. Varapäällikkö, ehkä entinen sellainen, huokaisi hiljaa.
”Mustatähti sanoi, että Piikkikynsi hoitaisi varapäällikön hommat paremmin kuin minä, ja päätti ottaa hänet kokoontumiseenkin sijastani.” naaraan silmät roihahtivat liekkeihin.
”Mitä?! Kuinka se ketunläjä uskaltaa!” musta soturi rähisi. Kellanpunainen kolli yritti rauhoitella tätä, mutta tuloksetta. Kun Paatsamanlehti suuttui, hän myös suuttui kunnolla. Tuuhea muta häntä piiskasi kiukkuisesti ilmaa ja naaras kiepahti hurjistuneena ympäri lähtien marssimaan kohti päällikön pesää. Nyt se hiirenaivo saisi kyytiä, totta tosiaan. Tulisydän loikki tämän perään mielessään vielä yrittää taivutella tätä jättämään tekemättä sen, mitä luuli naaraan aikovan. Eipä kumpikaan kuitenkaan ehtinyt pesälle asti, kun Mustatähti loikkasi suurkivelle ja kajautti kokoontumiskutsun. Paatsamanlehti murisi hiljaa istuessaan Tulisydämmen viereen ja tuijotti murhaavasti suurkiven viereen istunutta Piikkikynttä. Yllätyksekseen pentutarhasta astelivat Lieskapentu, Myrskypentu ja Lumikkopentu, turkit suittuina. Lehväpilvi oli ollut hetken heidän varaemonsa, kun Paatsamanlehti oli ollut liian heikko taistelun ja nälän jäljiltä. Pieni hymynkare koristi naaraan huulia, mutta ylpeys pennuista ei ollut sammuttanut suunnatonta vihaa Piikkikynttä ja Tiikerivarjoa kohtaan. Kolme sisarusta istahtivat kauas Piikkikynnestä suurkiven juurelle ja kuuntelivat silmät hehkuen Mustatähden sanoja. Paatsamanlehti virnisti ilkeästi. Kohta kukaan ei enää pitäisi mustasta kollista, joka oli sisimmässään petturi. Valtava soturi ei kuitenkaan näyttänyt huomaavan tätä, niin keskittynyt tämä oli paistattelemaan kunniassaan.
”Lieskapentu. Olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on sinun aikasi tulla soturioppilaaksi. Tästä hetkestä siihen hetkeen saakka jona saat soturinimesi, sinut tunnetaan nimellä Lieskatassu.” päällikkö veti henkeä ja jatkoi:
”Tihkuviiksi, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut loistavaa opetusta Pilvihännältä, ja toivon että siirrät oppimasi myös Lieskatassulle. ” Tihkuviiksi asteli Lieskatassun luokse, jonka silmät hohtivat jännityksestä ja kosketti tuon kuonoa. Sitten kaksikko asteli syrjemmälle kiven varjosta ja istahti lähelle oppilaitten joukkoa. Seuraavaksi Mustatähden katse kiinnittyi Lumikkopentuun, joka suorastaan tärisi käpälillään, niin innoissaan nuori naaras oli. Paatsamanlehti hymähti pehmeästi. Kyllä Lumikkopennusta soturi saataisiin.
”Lumikkopentu. Olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on sinun aikasi tulla soturioppilaaksi. Tästä hetkestä siihen hetkeen saakka jona ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan Lumikkotassuna.” vastanimetty oppilas röyhisti rintaansa ja hymyili leveästi. Oppilaan emo muisti kyllä itsekin, miten mahtava tunne se oli, kun pääsi oppilaaksi. Tuntui, että kaikki oli mahdollista.
”Kirkassydän, olet valmis ensimmäiseen (?) oppilaaseesi. Olet saanut loistavaa koulutusta Saniaisturkilta ja luotan siihen että siirrät taitosi myös Lumikkotassuun.” Kirkassydän asteli rauhallisesti sotureiden joukosta esiin ja kosketti paikallaan pomppivan Lumikkotassun kuonoa omallaan. Sitten kaksikko liittyi Lieskatassun ja Tihkuviiksen seuraan, joka vaihtoivat kieliä jo varsin tuttavallisesti aukion reunamilla. Enää oli jäljellä Myrskypentu. Aivan kuin merkiksi Lumisydän asteli aukiolle, ja Paatsamanlehti virnisti jälleen tyytyväisesti tämän mulkaistessa Piikkikynttä katkerasti. Hyvä. Parantajakaan ei enää välittänyt tuosta. Tai, totta puhuen ei ollut pitänyt aikoihin.
”Myrskyklaanin kissat, kuten tiedätte, en ole kanssanne ikuisesti. Minun on aika ottaa oppilas. Olen valinnut kissan, joka on osoittanut olevansa älykäs ja kunnioittava muita kohtaan. Seuraava parantajanne tulee olemaan Myrskytassu.” Lumisydän maukui vahvalla äänellä. Harmaan nuoren kollin vihreät silmät kimmelsivät onnesta. Tästä hän oli aina haaveillut, niin hän oli emolleenkin sanonut. Mustatähti katsoi suoraan Myrskytassun silmiin. Paatsamanlehti värähti nähdessään, kuinka päällikkö katsoi hänen omaa poikaansa. Hetken tuon keltaisissa silmissä välähti katkeruus ja jokin inhon tapainen, mutta se sammui niin nopeasti, ettei siitä voinut olla varma.
”Myrskytassu. Hyväksytkö asemasi Lumisydämmen oppilaana?” päällikkö maukui. Myrskytassu-parka ei aavistanut mitään pahaa, oli liian innoissaan. Tavallisesti harmaalla kollilla oli hyvä arvostelukyky, jonka oli perinyt isältään.
”Hyväksyn.” Myrskytassu vastasi kirkkaalla äänellä. Lumisydän hymyili tuolle hiukan ja jatkoi: ”Siinä tapauksessa sinun täytyy matkata Kuulammelle kanssani tullaksesi Tähtiklaanin ja muiden parantajien hyväksymäksi.” valkoinen parantaja puhui. Myrskytassu nyökkäsi aavistuksen verran. Mustatähti katsoi nyt vain suoraan eteensä tähtitaivaalle puhuessaan. Ovela, ovela osasi päällikkö olla. Lumisydän ja Myrskytassu koskettivat toistensa kuonoja ja astelivat kiven varjoon.
”Myrskyklaanin onnittelut kulkekoot kanssasi.” musta kolli maukui ja sattui kääntämään katseensa aukioon. Sitä tämän ei olisi kuitenkaan pitänyt tehdä. Paatsamanlehti siristi silmiään epäuskoinen ilme vakavilla kasvoillaan. Kollin silmät kiiluivat kauhusta tämän katsoessa Piikkikynteen, joka asteli muina miehinä tuoresaaliskasalle. Katse oli epätoivoinen ja jotekin kummallisella tavalla anova. Paatsamanlehti näki kollin vielä irvistävän säikähtäneesti ennen kuin tuo loikkasi aukion pohjalle hiekka pölähtäen ja katosi saman tien pesäänsä. Lumisydänkin näytti huomanneen sen, koska tämä kiirehti Myrskytassu kannoillaan ensin parantajan, ja sitten jonkin ajan kuluttua päällikön pesään. Aukiolla klaani onnitteli jo Lieskatassua ja Lumikkotassua.
”Lieskatassu! Lumikkotassu! Lieskatassu! Lumikkotassu!” hetken kuluttua kaikki ryntäsivät onnittelemaan uusia oppilaita. Paatsamanlehdestä oli tullut varsin pidetty klaanissa, samoten kuin hänen pennuistaan. Ainoastaan Tiikerivarjo ja Piikkikynsi eivät tulleet onnittelemaan kahta tuoretta oppilasta, mutta se ei Paatsamanlehteä haitannut. Itse asiassa, sitä hän oli toivonutkin. Nyt kaksikkoa ei näkynyt enää missään, musta naaras arveli heidän häipyneen kuolokivikolle, jonka olemassaolosta Mustatähti ei tiennyt mitään.
”Paatsamanlehti!” naaras kiepahti ympäri huudahduksen kuullessaan.
”Tulisydän, mitä nyt?” Tuo kysäisi kumppaniltaan aavistus huojennusta naamallaan.
”Mustatähti tahtoo minun…” lause jäi kesken, kun aukiolta kuului Lumisydämmen huuto.
”Mustatähti on kadonnut!”

Kauhistunut henkäys kiersi aukiolla klaanin joukoissa. Paatsamanlehti luimisti korviaan, ja sähähti hiljaa. Hän ei epäillyt parantajaa, ei. Vaan pikemminkin Piikkikynttä. Epäilys oli täysin aiheellinen, jos otti huomioon mitä kolli oli tähän mennessä saanut aikaan. Sieltä se petturi jo marssikin muina miehinä. Missä lienee ollutkaan.
”Minä menen Mustatähden tilalta. Olenhan hänen varapäällikkönsä… Ja Tiikerivarjo myös.” Piikkikynsi maukui. Klaani oli pahaksi onneksi niin järkyttynyt päällikkönsä katoamisesta, että suurin osa nyökytteli säikähtäneesti päätään. Paatsamanlehden vihreä katse kiersi kissasta toiseen. Oliko kukaan Piikkikynttä vastaan? Ahaa. Sotureiden pesän lähettyvillä, muutama kissa katseli epäilevästi mustaa kollia, joka ilmiselvästi nautti huomiostaan. Mokoma kunnianvarastaja. Tässä oli jotain, mihin musta naaras ei luottanut. Kuka aukiolta puuttui? Tiikerivarjo. Yleensähän raidallinen kolli roikkui Piikkikynnen perässä kuin mikäkin takiainen. Mikä siis oli syynä siihen, ettei kolli juuri nytkin nyökytellyt Piikkikynnen tahtiin. Vastaus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Piikkikynsi oli taatusti kaapannut Mustatähden, ja… Paatsamanlehti katsahti pilviselle taivaalle, jonne alkoi kerääntyä mustia ukkospilviä. Ne välttelivät kuitenkin kuuta, myrsky ei puhkeaisi ennen keskiyötä. Enempää naaras ei ehtinyt ajatella, kun kuuli Tiikerivarjon ulvaisun sisäänkäynniltä. Soturi kiepahti ympäri karvat pystyssä ja hampaat paljastettuina. Piikkikynsikin henkäisi muka yllättyneenä.
”Minä… Löysin Mustatähden.” Tiikerivarjo puuskutti ja raahasi mukanaan tajuntansa menettänyttä päällikköä. Paatsamanlehden ilme muuttui hämmästyneestä raivostuneeksi. Tämän sappi oli kiehua yli, ja tämä olisi taatusti syöksynyt Tiikerivarjon niskaan, ellei Tulisydän olisi estänyt tätä.
”Hys. Kuunnellaan mitä ne selittävät.” kolli maukui. Piikkikynsi tassutteli säälivän näköisenä Tiikerivarjon luokse.
”Vie hänet Lumisydämen luokse.” musta kolli maukui. Tiikerivarjo teki työtä käskettyä, ja lähti raahaamaan nuutuneen näköistä päällikköä parantajan pesään.
”Katsokaa, mitä ne hänelle tekivät!” Piikkikynsi julisti. Klaanin joukosta kohosi vastustavia ulvaisuja. Harmaaraidan ulvaisu nousi kaikkien yläpuolelle.
”Tiedätkö kuka tämän teki?” hän kysyi ja tuijotti Piikkikynttä läpitunkevasti. Paatsamanlehti siirtyi istumaan vähän lähemmäs harmaata kollia, samoin kuin Tulisydän. Olivathan he vanhoja ystävyksiä. Surun vihlaisu kävi mustan soturin läpi, kun hän muisti, että Hiekkamyrskynkin olisi pitänyt olla tässä.
”Jokiklaani! Jokiklaani on syyllinen!” Piikkikynsi ulvoi. Osa klaanista yhtyi huutoon, mutteivät kaikki. Kolmikko loi toisiinsa epäilevän katseen. Piikkikynteen ei voinut luottaa, sen he kaikki tiesivät. Harmaaraita lähti ensimmäisenä kohti sotureiden pesää häntä ilmaa kiukkuisesti piiskaten, Tulisydän ja Paatsamanlehti perässään. Kukaan heistä ei ollut menossa kokoontumiseen, joten he voisivat nyt levätä. Harmaa soturi käpertyi sammaleelle varapäällikön ja tämän kumppanin lähettyville ja sulki silmänsä. Paatsamanlehti käpertyi Tulisydämmen kylkeen ja sulki silmänsä, saamatta kuitenkaan unta. Piikkikynsi oli pysäytettävä.

Vastaus:39 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunajatassu, Varjoklaani
07.04.2013 12:58
Tallustelin rauhallisesti kaksijalkalan läheisessä lumessa, joka auringossa sulaneena tarttui vatsakarvoihini. Huokaisin hiljaa ja pudistelin päätääni.
"Olisi pitänyt tulla saalistamaan viileämmällä ilmalla..." mutisin ja nuuhkaisin ilmaa hiirien ja oravien varalta. Valju hiiren haju leijui ilmassa.
Lähdin hiipimään hajua kohti ja laskeuduin vaanimisasentoon. Hiiren tumma turkki pilkotti jo pienen lumikumpareen takaa, se nakerteli auringonkukansiemeniä, joita oli tippunut lintulaudalta maahan. Linnut olivat liian hankalia saaliita, valitsin mielummin hiiret. Hiiri kääntyi huomaten minut, ja muuttui yht'äkkiä suureksi kotkaksi, joka lensi ylitseni jättäen jälkeensä turvallisen Kotkatassun tuoksun.

"Hunajatassu... nousisitko pois häntäni päältä?" Kotkatassu naurahti ja hätkähdin hereille unestani.
"Olet onnekas että kaikki muut ovat hereillä, äänekäs kehräyksesi herätti minutkin! Siis, sen lisäksi että litistit häntäni." Kolli maukui ja kehräsi hieman. Nousin ylös ja venyttelin nyökäten samalla Kotkatassulle vastaukseksi. Suin hieman turkkiani jotta saisin puhtaan olon, mutta en näyttäisi siltä että olisin puhdistanut itseäni monta tuntia.
"Mennäänkö metsästämään?" Kysyin miltein yli-innokkaana Kotkatassun läsnäolosta. Pidin tuosta kollista todella paljon, ja hän oli vasta tunnustanut rakastavansa minua. Tunsin samoin tätä kohtaan, ja vaikka olinkin nolannut itseni monta kertaa, tuo suosittu ja komea kolli piti minusta.
"Totta kai!" Kotkatassu kehräsi vastaukseksi ja loikimme ulos oppilaiden pesästä.

//Sori, hyperlyhyt. Dx//

Vastaus:ei ollu :DD 15 kp:eetä
~Talvikki