--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukansiipi, Myrskyklaani
07.04.2013 12:17
Luku: 3 Lupioiden vankina

Makasin kovalla maalla ja maa ympäriltäni oli alkanut värjäytyä punaiseksi. Kuulin vaisun äänen joka kutsui minua. En saanut noustua ylös. Sitten jokin nuolaisi minua. Nostin pääni ylös vaivalloisesti ja siristin vaaleansinisiä silmiäni. Aluksi en nähnyt mitään. Mutta yhtäkkiä näköni palasi ja edessäni seisoi Kärppätassu. Naaras nuuski minua ja hymyili kun heräsin. ”Oletko kunnossa?”Kärppätassu naukaisi. Katsahdin valkeaa naarasta. Kärppätassu se todellakin oli. Nousin vaivalloisesti tassuilleni ja nuolaisin naaraan korvaa iloisesti. En tiennyt mitä minun kuuluisi sanoa. Sitten Kärppätassun takaa ilmestyi muitakin kissoja. Hiekkamyrsky ja Paatsamalehti. Päästin pienen kehräyksen kun huomasin Hiekkamyrskyn olevan kunnossa. Juoksin naaraan luo ja nuolaisin tämän rintaa. Hiekkamyrsky kehräsi minulle ja nuolaisi lempeästi korvaani. ”Oletko kunnossa Hiekkamyrsky?”kysyin nopeasti. Naaras nyökkäsi. Katselin entistä mestariani. Hiekkamyrsky oli aina pitänyt minun puoliani ja hän oli kuin emo minulle. Katsahdin Hiekkamyrskyn takana olevaan Paatsamalehteen. Kuningatar hymyili minulle leveästi ja kehräsin tälle takaisin. Juoksin mustan naaraan eteen. Paatsamalehden vatsa oli kasvanut. ”Hauska nähdä Paatsamalehti.”naukaisin naaraalle lempeästi ja puskin Paatsamalehden lapaa. Katsahdin taas kummaksuen Paatsamalehden vatsaa ja olin aikeissa kysyä jotakin mutta päätinkin pysyä hiljaa. Naaras virnisti minulle lempeästi ja nuolaisi päälakeani. Nuolaisin hämilläni rintaani. ”Tuota. Oletko saamassa pentuja?”kysyin innoisssani. Naaraan silmät sädehtivät. ”Kyllä olen.”musta naaras vastasi ylpeä pilke silmissään. Olin hieman kateellinen Paatsamalehdelle sillä halusin itsekin pian pentuja. ”Onnea. Niistä tulee takuulla kauniita. Niikuin emonsa.”nau`uin kuningattarelle. Paatsamalehti hymyili minulle lempeästi. Nuolaisin ystävällisesti kuningatteren päälakea ja kehräsin hieman. Käännähdin kun kuulin luolan suulta jotakin ääntä. Sitten alkoi kuulua kun jokin lähestyi meitä. Karvani nousivat pystyyn ja peruutin hieman. Kaksi valtavaa kollia juoksi meitä kohti. ”Oi ei! Vartijat! Mitä he täältä hakevat?”Kärppätassu maukui hädissää. Kollit pysähtyivät vain ketunmitan päähän meistä. Sitten toinen niistä asteli minun luokseni ja tarrasi minua niskasta valtavalla voimalla. Ulvaisin kivusta kun kissa alkoi raahata minua jonnekin. ”Ole hiljaa!”toinen kolli ärisi. Kissat alkoivat raahata minua ulos luolasta. Yritin pyristellä itseni irti tuloksetta. Kolli vain puri minua niskaan vain entistä kovempaa. Päätin lopettaa pyristelemisen ja katsoa minne kissat minua oikein veivät. Varmoin askelin kissat kantoivat minut suuren kiven eteen ja laskivat sen juurelle. Jäin makaamaan maahan. Sitten kivelle loikkasi suuri musta kolli. ”Piikkikynsi! Olisi pitänyt arvata!”murisin mustalle kissalle. Kolli naurahti ja loikkasi kiveltä minun eteeni. ”Haukansiipi. Sinäkö siis olet se tunkeilija jonka vartijani saivat eilen kiinni?”kolli maukui kylmästi. ”SINUN vartijasi?”toistin. Kollin naurahti uudestaan. ”Niin minun vartijani. Olen tämän luopioarmeijan johta ja sinä olet tunkeilija. Tiedätkö mitä me teemme tunkeilijoille?”Piikkikynsi maukui kylmän viileästi. ”Hmph... Ei voisi vähempää kiinnostaa.”naukaisin ja virnistin mustalle kollille. Se selvästi ärsytti Piikkikynttä. Kolli viittoi yhden luopion luokseen. Hän kuiskutti kissalle jotakin epämääräistä ja luopio tarttui minuun vahvoilla leuoillaan. Minut raahattiin taas jonnekin. Katselin ympärilleni. Minut vietiin ikään kuin jollekin areenalle. Minut heitettiin vauhdilla pieneen syvänteeseen. Syvänteen toisessa laidassa istui valtava kolli. Haju perusteella se oli Tuuliklaanilainen. Silmäilin kissaa hetken ja päättelin kissan nimen. *Tuo on takuulla Tiikeriraita. Tuuliklaanin soturi.*ajattelin vihoissani. Kompuroin ylös ja kolli loikkasi niskaani. Kaaduin maahan ja tunsin kuinka Tiikeriraita raapaisi kylkeäni. Kyljestäni alkoi vuolata verta. Kissa ei lopettanut hyökkäystään siihen vaan puri minua niskaan kaikella voimallaan. Ulvaisin kovaäänisesti. Pökerryin hetkeksi ja tunsin kuinka lensin ilman halki päin suurta kiveä. Jäin makaamaan avuttomana maahan. Nousin vaivalloisesti ylös. Turkkini oli värjäytynyt verestä punaiseksi ja koko kehoani särki aivan vimmatusti. Loikkasin takaisin taisteluu. Mutta Tiikeriraita osasi aavistaa iskuni ja väisti. Kolli loikkasi takaisin niskaani ja puri ja raapi minua vimmatusti. Yhtäkkiä Tiikeriraita loikkasi pois niskatani. Jäin makaamaan maahan. Sitten kaikki sumeni. Jokin tarrasi niskaani ja heitti minut pois syvänteestä. Minut raahattii takaisin samaa reittiä kuin oli tuotukin. Luopioiden ivalliset naurut kaikuivat taustalla ja sappeni kiehui ylikierroksilla. Maa allani värjäytyi punaiseksi. Yhtäkkiä lensin komeassa kaaressa jonnekin. Jäin maahan makaamaan. Olin nanosekunnin ajan tajuissani sitten kaikki sumeni. Makasin maassa ja veri vuolasi haavoistani. Miten minulle oikein kävisi?
Vastaus:36 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskolehti, jokiklaani
07.04.2013 10:07
Ruskolehti heräsi kirkkaaseen aamuun. Tämä makoili kumppaninsa viieressä. Eilinen oli ollut pelkkää häslinkiä. Kokouksen aikana Pajupuro oli synnyttänyt kaksi pentua. Toinen oli tukehtua sikiönesteeseen. Teerenlento oli kuitenkin hoitanut homman hienosti. Ruskolehti oli nimennyt kyseisen pennun Pihkapennuksi ja oli nyt sangen onnellinen. Kolli venytteli pitkään ja nautinnollisesti, ennen kuin nousi kunnolla seisomaan.
''Aaltojuova, nouse. Mennään metsästämään.'' Ruskolehti naukui ja tökki kumppaniaan kylkeen. Tomunruskea, kaunis naaras avasi jäänsiniset silmänsä ja nousi ylös sammalpediltään.
''Tullaan tullaan.'' tämä sanoi ja suki turkkiaan. Ruskolehti ja Aaltojuova tassuttelivat metsään.
Eipä aikaakaan, kun Ruskolehti vainusi kottaraisen. Kolli jännitti lihaksensa ja hiipi linnun lähelle äänettömästi. Entiseksi kotikisunpennuksi tämä metsästi aika hyvin. Napattuaan kottaraisen, tämä hautasi sen, ja siirsi katseensa Aaltojuovaan, joka roikotti suussaan velttoa hiirtä.
''Aika hyvin nappa-'' Ruskolehti naukui mutta keskeytti lauseensa nähtyään kumppaninsa keskittyneen ilmeen.
''Tästä on mennyt jänis.'' Aaltojuova kuiskasi ja lähti jäljittämään hajua. Ruskolehti seurasi naarasta vähin äänin.
>On hän kyllä taitava jäljittäjä...< kolli ajatteli ja pian Aaltojuovalla olikin jo jänis leuoissaan.
Kissat hakivat hautaamansa riistat, ja palasivat leiriin.
Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu, jokiklaani
07.04.2013 09:59
Katselin kissoja jotka lähtivät kokoontumiseen. Olisin itsekkin halunnut mukaan, mutta en pässyt. > Ensikerralla sitten.< Lohdutin itseäni joka kuulosti aika raukka maiselta korvissani. Olin ulkona ja katselin taivaalla loistavaa hopeahäntää. Katselin sitä pitkään ja sanoin itsekseni.> Joskus minäkin olen tuolla.< Jostain syystä se ei tuntunut hirveän houkuttelevalta. Lopulta laskin katseeni hopeahännästä ja katselin mitä muut leiriin jääneet tekivät. Puolet ainakin vartioivat ja yrittivät taistella unta vastaan. Sitten muistin, että en ollut syönyt mitään. Olin metsästänyt koko päivän klaanille, joka tarkoitti että en itse saanut syödä. Mutta nyt saisin, mutta jostain ihme syystä minulla ei ollut nälkä. Lopulta päätin kumminkin syödä. Nousi jäykille jaloilleni seisomaan ja lähdin kävelemään hitain jäykin askelin. Pikku hiljaa jalkani rupesivat toimimaan normaalisti. Valitsin tuoresaalis kasasta pikkirikkisen hiiren. Kun jalkani toimivat normaalisti lähdin hölkäämään oppilaiden pesälle. Siellä söin hiireni nopeasti ja rupesin sukimaan itseäni. Yhtäkkiä en tiedä miksi, mutta ajatukseni siirtyivät kirsikankukkaan. > JEEEEEE!!!!! Tapaan hänet huomenna!< Riemuitsin mielessäni jonkun takia Kirsikankukkan ajatteleminen sai minusta tuntumaan lämpimältä. Kun muut saapuivat kokoontumisesta niin minua väsytti niin että oli pakko mennä nukkumaan. Tai olisin nukahtanut siihen paikkaan. Nousin ylös ja kävelin oppilaiden pesään nukkumaan. Näin unta että minusta tuli soturi se oli hienoa, mutta uneni loppui lyhyeen kun joku tökki kylkeäni.
" Koulutus muistatko." Joku oppilas jatkoi tökkimistä jolloin mumisin melkein kuuluvasti.
" Joo tulen kohta." Tämä kait kuuli koska lopetti tökkimksen ja nousi ja lähti. Sitten avasin silmäni hitaasti ja nousin. Kun olin noussut Kirsikankukan ajatteleminen sai minuun virtaa. Suin nopeasti turkkiin ja nousin innokkaasti ylös jolloin melkein törmäsin toiseen oppilaaseen.

// Tämmönen pätkä sori taas äidinkielestä.//
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
06.04.2013 23:31
//Toinen tarina heti perään

Luku 35; Ketunpesä

Rastaanvire kulki klaaninsa vierellä kohti saarta. Tänä yönä olisi ensimmäinen kunnollinen kokoontuminen uusilla reviireillä, ja kaikki kissat olivat innokkaita. Kaikki paitsi Rastaanvire, joka murisi jokaiselle ohittajalleen. Tämä oli ottanut johtopaikan saarelle kulkevassa kissajoukossa, sillä muuten hänen ympärillään olisi tyhjä tila. Joka tietenkin johtui siitä, että kukaan ei uskaltanut lähestyä varapäällikköä, joka mulkaisi jokaista kissaa murhaavasti.
Naaras hidasti hieman, ja antoi Sulkatähden ottaa johdon. Muut kissat väistyivät Rastaanvireen tieltä, mutta tämän läheisimmät ystävät jäivät hänen vierelleen.
“Millainenkohan tästä tulee, ensimmäinen kokoontuminen täällä?”, Sulkaturkki maukui tämän vierellä. Rastaanvire murahti epämääräisen vastauksen. Hetken aikaa Sulkaturkki näytti loukkaantuneelta, mutta sitten jatkoi juoksemista tavallisesti.
Sulkatähti katsahti varapäällikköönsä huolissaan mutta tummanharmaa juovikas naaras ei vastannut katseeseen.
Ilmaan kantautui lievä veren haju, mutta muut eivät olleet sitä ilmeisesti haistaneet. Rastaanvireen mielentila muuttui hiukkasen pelokkaasti, ja tämä kiihdytti päällikkönsä luo.
”Haistatko sinä tuon?” tämä kysyi Sulkatähdeltä.
Päällikkö ei näyttänyt tajuavan. ”Niin minkä?”
”Veren...” Rastaanvire mumisi.
”En minä haista mitään”, Sulkatähti naukui. ”Oletko varma että oikeasti haistoit jotain?”
Varapäällikön niskakarvat nousivat. ”Tietenkin olen! Älä sinäkin aliarvioi minua vain siksi että melkein myrkytyin Piikkikynnen käpälältä ja menetin kaksi tärkeää kissaa. Se ei muuta minun aistejani.” Tämä sähisi.
Sulkatähti näpäytti hännänpäätään hiljentävästi. ”Jos se on sinulle niin tärkeää, mene tarkistamaan se haju. Ota vaikka Sisiliskovarjo mukaan.”
Rastaanvire nyökkäsi ja hölkkäsi isänsä luo. ”Hei, Sulkatähti käski minut ottamaan sinut mukaani tarkistamaan yhden asian.”
Sisiliskovarjo katsoi tytärtään hämmentyneenä. ”Mutta silloinhan saatamme jäädä vaille kokoontumisesta!”
”Emme me välttämättä jää”, Varapäällikkö näpäytti. ”Jos minulla on vain aistit sekaisin, kuten Sulkatähti luulee, pääsemme vielä nopeasti mukaan.”
”Hyvä on sitten.”
Rastaanvire johdatti Sisiliskovarjon pois polulta, sinne mistä verenhaju tuli. Naaraan isän vihertävä turkki kimmelsi kuunvalossa, ja se näytti hopeiselta. Verenhaju voimistui, ja Sisiliskovarjokin näytti huomaavan jotain.
”Haistan sen”, kolli maukui. ”Olit oikeassa.”
”Tiesin olevani oikeassa.”
Pian haju oli niin voimakas, että se peitti kaiken muun alleen. Kylmä usva kantautui järveltä, ja viilensi kissojen turkkeja. Sisiliskovarjo pörhensi lyhyttä turkkiaan, vaan Rastaanvire ei tuntenut mitään paksun, pitkän turkkinsa läpi. Kollin oliivinvihreät silmissä värähti pelko.
”Emme koskaan saa sitä kiinni. Se liikkuu”, kolli sihahti.
”Liikkuu?” Rastaanvire toisti. ”Meidän pitää siis olla nopeampia.”
Kissat kiihdyttivät vauhtiaan. Saarelta päin kuului iloista kissojen lörpötystä.
Varapäällikkö jarrutti äkkiä, ja tämän isä melkein törmäsi tähän. Rannalta päin tuli verijälkiä. Raahausjälkiä.
”Mitä tämä on?!” Sisiliskovarjo ärähti ja haisteli verta. ”En tunnista, kenen se on.”
”Ehkä vain jonkun loukkaantuneen riistaeläimen”, Rastaanvire arveli. ”Mutta seurataan sitä kuitenkin, jos se on riistaeläin, saamme helpommin saalista.
Vihertävänharmaa kolli nyökkäsi.
Kissat juoksivat lähimmälle aukiolle, jonne näiden matka sitten päättyikin. Aukion reunalla oli punaruskea eläin; ilmiselvästi kettu. Kettu raahasi jotain pienikokoista mukanaan, ja tunki sitä puunjuurien välissä olevaan koloon, joka arvatenkin oli sen pesä.
”Pysähdy, kettu!” Rastaanvire sähisi punaruskealle eläimelle ja loikkasi tämän kimppuun. Naaras kuuli isänsä kieltävän äänen taustalta, mutta ei välittänyt vaan upotti hampaansa ketun niskaan. Eläin ärisi vihaisesti ja yritti heilauttaa taakkansa selästään, mutta naaras oli ottanut tiukan otteen. Hän potki kettua alaselkään ja päästi irti. Kettu käytti tilannetta hyödykseen ja yritti hypätä kohti vastustansa, mutta kaatui maahan kun tämän takajalat eivät totelleet. Ketun suipoille, kapeille kasvoille vääntyi pelko, kun Rastaanvire hyökkäsi suoraan tätä kohti. Hän kynsi otuksen naamaa, repi korvia ja potki eläintä tomuiseen maahan.
”Lopeta!” Sisiliskovarjo ärähti.
Rastaanvire pysähtyi, ja katsoi kettua. Naaras kääntyi isäänsä kohti. ”Niin mitä? Sanoisitkos asiasi pian, kohta tuon ketun jalat parantuvat lamautuksesta ja se syö meidät!”
”Ketut eivät syö täysi-ikäisiä kissoja, vain pentuja ja oppilaita”, Kolli naukui, ja piti silmänsä tiukasti kiinni ketussa. ”Ja tuon ketun pennut ovat sen pesässä, ja itse asiassa siellä on pienikokoinen kissa juuri tällä hetkellä, ja pennut syövät sen pian! Minä en mahdu sisälle pesään, mutta sinä olet tarpeeksi pieni. Pidän huolen ketusta, hanki sinä se kissa kauas pikkukettujen kynsistä.”
Varapäällikkö tajusi asian vakavuuden ja pinkaisi ketunpesän luo. Verijuova johti sinne, ja pesästä kuului heräilevien ketunpentujen vikinää. Rastaanvire kyykistyi alas. Tämä näki syrjäsilmällään, kuinka Sisiliskovarjo lähestyi uhkaavasti kettua, joka oikoi takajalkojaan valmiina iskemään hampaansa kolliin. Naaras nyökkäsi isälleen rohkaisevasti ja samalla kääntyi kohti koloa. Hän paljasti jälleen kyntensä ja tarttui niillä maasta kiinni työntääkseen itsensä kuoppaan. Pesä oli aika suuri. Kuunvalo valaisi sitä tarpeeksi, jotta kissa voisi nähdä kunnolla. Pesän takanurkassa oli kaksi ketunpentua, jotka haukottelivat ja venyttelivät itseään. Parin hiirenmitan päässä Rastaanvireestä makasi eloton kissan ruumis, mutta naaraalla ei ollut aikaa tarkistaa kuka se oli. Pikkukettujen keltaiset silmät kiiluivat pesän nurkassa, kun nämä huomasivat ateriansa ja Jokiklaanin varapäällikön.
”Pysykää kaukana!” Rastaanvire sähisi niille. ”Tai tapan teidät kummatkin yhdellä iskulla. Teistä ei tule samanlaisia kun emostanne! Kissat eivät ole ruokaa, muistakaa se!”
Naaras tarttui pienen, verisen kissan niskanahasta kiinni ja veti tätä ulos pesästä. Ketunpennuilla kesti hetki tajuta, mitä oli meneillään, mutta sitten nämä vipelsivät vikisten kohti valoa. Rastaanvire hätkähti peloissaan, ja tarttui pienen kissan kyljestä kiinni saadakseen paremman otteen. Naaras heitti oppilaan ulos pesästä. Hän kääntyi katsomaan pentuja, jotka nököttivät suoraan hänen selkänsä takana. Ne eivät tehneet mitään.
Varapäällikkö virnisti ilkikurisesti ja tunsi vanhan haavansa suupielessä vetäytyvän ylöspäin pitkästä aikaa. ”Ha-ha. Eikö teille ole vielä opetettu miten hyökätään? Vai ettekö ole vielä tajunneet että kissa on ketun ruokaa?”
Pikkuketut tapittivat silmiään, ja säntäsivät takaisin pesän nurkkaan kuullessaan ulkoa ärjyvän karjaisun. Se ei ollut Sisiliskovarjon, vaan kettuemon. Rastaanvire työnsi päänsä ulos pesästä nähdäkseen, kuinka kettu kaatui kohti pesää. Varapäällikkö ei ehtinyt tehdä muuta kuin heittää kuolleen oppilaan ruumiin kauemmas, kun kettu räsähti pesän suuaukolle. Sen punertava ruumis tukki suuaukon, ja ympärillä alkoi täristä.
”Rastaanvire! Ei!” Sisiliskovarjo huusi ulkona ja yritti raahata ketun ruumista pois tukkimasta suuaukon. Varapäällikkö sävähti kauemmas, kun tämän päähän tippui pala multaa.
Naaras käänsi katseensa kattoon, ja kiljaisi äänettömästi kun katto sortui. Hän heilautti itsensä pesän pimeimpään nurkkaan, jossa pennut vikisivät, sillä sen kohdan päällä oli suuri kivi. Parhaimmassa tapauksessa kivi suojaisi heitä sortumalta. Hän ehti juuri ja juuri kiven alle, kun katto sortui.
”Rastaanvire! Rastaanvire...!”

Ketunpennun vikinä herätti Rastaanvireen.
Varapäällikkö makasi ahtaassa kiven suojaamassa tilassa. Kaikkialla muualla oli vain mullan, hiekan ja kiven sekoitusta. Kaikkialla oli pimeää. Pikkukettujen silmät loistivat pimeässä, mutta eivät valaisseet ollenkaan ympärille.
”Aih!” Rastaanvire ulvaisi, kun hänen vasemmassa etukäpälässään tuntui kipu. Hetken tämä luuli ketun puraisseen häntä, mutta sitten kun tämä yritti vetää käpälänsä toisen viereen, huomasi hän että se ei liikkunut. Vasen etutassu oli jäänyt osaksi romahduksen alle.
Ketunpoikaset vikisivät nälissään ja säntäilivät ympäri ahdasta koloa.
”Kuuleeko kukaan? Sisiliskovarjo?” Varapäällikkö kähisi. Vastausta ei tullut.
”Tähtiklaani sentään... En kai jäänyt yksin mielipuolisten pikku ketunkakaroiden kanssa tyhjään huoneeseen josta ei ole pakoa?”
Naaras makasi pimeässä tilassa hetken hiljaa. Ketunpennut vikisivät kauheasti ja pomppivat tämän päällä.
”Olkaa hiljaa... Kiltit pikku ketut...” Rastaanvire mumisi. Toinen pennuista puraisi tätä korvasta.
”Au! Ei!” Hän huusi pennulle ja työnsi sen kauemmas. ”Kissat eivät ole ruokaa. Minullakin on nälkä, mutta emme voi alkaa syömään toisiamme täällä. Ajatelkaa nyt, millainen haju täällä silloin olisi... revittyjä sisäelimiä ja verta kaikkialla, eihän täällä kukaan pysyisi elossa...”
”Oletko siellä? Rastaanvire?” kuului ääni jostain kaukaa. Rastaanvireen korvat nousivat pystyyn.
”Olen! Olen!” Tämä hihkaisi.
”Autamme sinut pois sieltä! Oletko vahingoittunut?”
”Toinen etukäpäläni taitaa olla niksahtanut, mutta muuten kaikki on hyvin.”
”Kokoontuminen loppui vasta hetki sitten, joten et ole ollut siellä kauan. Voitko hengittää kunnolla?” kuului kirkkaampi ääni. >Sulkaturkki varmaan.<
”Anna minulle rauha niin voin kaivaa kunnolla...” joku mutisi, äänensävyn mukaan Myrskyturkki.
”Voi Tervatassu parkaa...kukahan hänet tappoi?” Teerenlennolta kuulostava kissa kysyi surullisesti.
”Tiesin että hän on kuollut. Hän näkyi leirissä vain kerran aamulla hautaamassa Sirpalesydäntä, sitten hän oli poissa. Olisin tahtonut hänet keräämään yrttejä kanssani!” Vanha kissa raakkui, Mutaturkki.
”Ettekö voisi vain keskittyä hankkimaan minut pois täältä?!” Rastaanvire maukui voimattomasti ja paimensi nilkuttaen pikkukettuja tiehensä. ”Ketunpoikaset näykkivät minua.”
”Voi ei!” Sisiliskovarjo huudahti. ”Luulin että ne jäivät romahduksen alle!”
”Eivät ne minua tapa...” varapäällikkö maukui hiljaa ja potkaisi toisen pennuista kauemmas.
Vastaus:39 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
06.04.2013 23:30
Luku 34; Tietopakkaus kotiin (Maailman hienoin otsikko)

Kala lensi suurella kaarella joen rannalle, kun varapäällikkö läpsäytti sitä. Naaras siirsi sen kauemmas ja kuuli takaansa ääntä. Hän ei kääntynyt katsomaan tulijaa, vaan jatkoi kalastamista.
Tulija ilmaantui siksi näsäviisaaksi Tuuliklaanin oppilaaksi jonka Teerenlento oli tuonut Jokiklaaniin. Oppilas ei ollut kertonut vielä nimeään, tai sanonut mitään mukavaa varapäällikölle joten tämä ei jaksanut tervehtiä, vaan ärähti vain: ”Mitä nyt?!”
”Tulin vain kysymään, tiedätkö jotain Piikkikynnestä tai Tiikerivarjosta?” Oppilas kysyi virne kasvoillaan. Rastaanvire hätkähti, ja käänsi katseensa lopulta mustaan naaraaseen.
”Tiedätkö SINÄ jotain Piikkikynnestä?” Naaras kysyi ihmeissään.
”Ehkä tiedänkin”, oppilas maukui ärsyttävällä äänensävyllä. ”Saata minut Tuuliklaanin rajalle, niin kerron matkalla.”
Rastaanvire mietti hetken, huokaisi ja nyökkäsi. Oppilas nyökkäsi takaisin ja hyppeli kohti Tuuliklaanin rajaa ja järveä.
Varapäällikkö mateli tämän perässä äreä ilme kasvoillaan. ”...Et ole vielä edes kertonut nimeäsi ja vihjailet tietäväsi jotain Piikkikynnestä...” hän mumisi.
”Ja Tiikerivarjosta”, pieni naaras lisäsi ja kääntyi hypähtäen kohti Rastaanvirettä. ”Nimeni on Varpustassu!”
”No päivää Varpustassu.” Rastaanvire vastasi ja mulkoili Varpustassua.
Oppilas pysähtyi. Varapäällikkö ei välittänyt, vaan jatkoi matkaansa Tuuliklaanin reviirille. Kun nämä olivat melkein kymmenen ketunmitan päässä toisistaan, Rastaanvire heilautti päätään väsyneenä.
”No?! Tuletko sinä? Vai ajattelitko jäädä MEIDÄN reviirilleni harhailemaan ja pöllimään riistaa?!” naaras huusi oppilaalle, joka ei liikahtanut.
”Unohdit jotain”, Varpustassu maukui kuono pystyssä.
”Niin mitä?”
Oppilas rykäisi vihjailevasti. ”Sun pitää kertoa nimesi.”
Rastaanvire päästi lopen uupuneen huokaisun. ”Kuulit sen jo aiemmin leirissä.”
”Joo-o, mutta en muista sitä.”
”Älä yritä, kyllä muistat. Tahdot vain ärsyttää minua koska huomasit että olen pahalla päällä.”
”Kerro nyt se nimi niin voidaan jatkaa matkaa. Muuten jään tähän.”
Varapäällikön poskilihasta nyki, ja tämä tallusti pää alhaalla Varpustassun luo.
”Hyvä. On. Nimeni. On. Ras-taan-vi-re.” Naaras lausui erittäin hitaasti.
”Jes! Voidaan vihdoin jatkaa matkaa!” Varpustassu pinkaisi ylös. ”Tassuni alkoivatkin jo uupua istumisen takia.”
Rastaanvire pyöritteli silmiään ja tepasteli Varpustassun perässä.
”Nyt sinun pitää kertoa minulle mitä tiedät Piikkikynnestä ja siitä...siitä Tiikerivarjosta”, varapäällikkö kähisi.
”Piikkikynsionilkeäkissajokailmestytuostavainmyrkyklaaniinsitten sehävisjonnekkinjamutnapattiinjatiikerivarjoolisielläjamämeinasinkuollamutt apääsinpakoonja-”
”Oletko oikeasti noin hiirenaivoinen, vai esitätkö sinä vain?!” Rastaanvire murisi keskeyttäen oppilaan epäselvän selityksen.
”Ei, esitän vain.” Varpustassu maukaisi hymyillen.
Rastaanvire irvisti tälle. ”Kerro nyt. Selvästi.”
”Hyvä on”, Tuuliklaanin oppilas aloitti. ”Piikkikynsi siis vissiin tuli Myrskyklaanista. Olin tavallisesti Tuuliklaanin reviirillä, kun se iso mörökölli -meinaan siis Piikkikynttä- tuli ja vei minut johonkin outoon paikkaan. En ollut ainoa siellä. Siellä oli serkkuni Leoparditassu, ja sitten muita. Olin ehtinyt olla siellä vain hetken, kunnes Piikkikynsi haki minut pois, Tiikerivarjon luo. Tiikerivarjo antoi minulle jotakin kauheaa mömmöä. Menin ihan sekaisin sen mömmön takia, enkä oikein tajunnut mitä minulle tapahtui. Seuraavan kerran heräsin jossakin luolassa, jota ei oltu ollenkaan vartioitu. Pääsin helposti pakoon, ja päämääränäni oli Tuuliklaani, mutta menetin voimani Jokiklaanin reviirillä. Sitten se kiltti parantajaoppilaanne, Teerenlento, löysi minut ja vei leiriinne. Siinä kaikki mitä tiedän.”
Rastaanvire katseli oppilasta päästä varpaisiin, ja oli aika vaikuttunut siitä kuinka sinnikäs tuo oli ollut. ”A..haa... Selvä, no, onneksi olet nyt turvassa.”
Kissat jatkoivat matkaa hiljaisina.
”No mitä sinä tiedät heistä?” Varpustassu kysyi.
Rastaanvire tunsi kylmiä väreitä turkissaan. Hänen karvansa nousivat pystyyn. Varpustassu hätkähti kuin olisi juuri astunut mukaan taisteluun; tämä oli selvästi huomannut varapäällikön eleet.
”En tiedä hänestä mitään”, naaras naukui lopulta.
”Älä valehtele, tuo ei mene läpi!” Varpustassu älähti äreästi. ”Tunnistit Piikkikynnen kun mainitsin hänet. Salailet jotain.”
Varapäällikkö mutristi suutaan ja väräytti repaleisia korviaan. ”...Piikkikynsi oli aluksi lojaali Jokiklaanin soturi.” Tämä aloitti.
”En tiennytkään että hän oli Jokiklaanilainen...” Varpustassu maukaisi ihmeissään. ”Hän ei vaikuttanut kalanpäältä vaikka aika omituinen olikin.”
Rastaanvire mulkaisi oppilasta hiljentävästi. ”Mutta sitten hän päätti pilata tulevaisuutensa pettämällä klaaninsa.”
”Miten?” Tuuliklaanin oppilas uteli.
”Aluksi hän tunki kuolonmarjoja yhden kuningattaremme, Pikkusulan, joka samalla oli minun emoni, puluun”, Tässä välissä Varpustassu hengähti kylmästi. ”Sen pulun oli varmaan tarkoitus olla minulle. Mutta se meni väärälle henkilölle, joten Piikkikynsi aikoi sitten tehdä suunnitelmansa helpommin, mutta paljastavammin. Sairastin silloin pahaa viheryskää, joten nukuin suurimman osan ajasta. Sulkatähti joutui tekemään kaikki asiat silloin ilman varapäällikköä, koska ei tahtonut jättää klaaniaan vääriin tassuihin.”
”En tiennyt myöskään sitä että SINÄ olet varapäällikkö!” Varpustassu naukaisi. ”Olet niin pienikokoinen että vaikutat aivan vastanimitetyltä soturilta.”
”Anna minä jatkan!” Rastaanvire sähähti. ”Piikkikynsi käytti tilannetta hyödyksi jotta voisi potkaista minut pelistä. Hän tuli luokseni, kun nukuin. Hän tyrkkäsi eteeni kuolonmarjoja ja sanoi ’syö ne, ne parantavat sinut’, mutta eivätpä todellakaan parantaneet. Olisin kuollut ilman Rikkovarjoa, hyvää klaanimme soturia. Hän esti Piikkikynttä syöttämästä minulle kaikkia marjoja, joten söin vain yhden. Melkein kuolin, mutta Teerenlento ja Mutaturkki paransivat minut kuntoon. Piikkikynsi tietenkin karkotettiin heti kun hän oli pettänyt meidät. Siinä sinulle kaikki, mitä tiedän.”
Varpustassu räpytti silmiään. ”Hieno tarina.”
”Siinä ei kuules ollut mitään hienoa”, Rastaanvire murisi oppilaalle. ”Surkea tarina. Surkea elämä. Kaikki on surkeaa.”
”Älä ole tuollainen surkuttelija”, Varpustassu kehotti. ”Miten voit olla Sulkatähden tukena jos et luota keneenkään tai vihaat kaikkia?”
”En minä tiedä miten”, Varapäällikkö huiskautti häntäänsä mumisten. ”Keneenkään ei voi luottaa. Piikkikynsi tappoi emoni ja petti klaanini, Myrskyklaanilainen käy vakoilemassa leirissämme tekosyynään halu tietää mitä Piikkikynsi on tehnyt, mäyrä säikäyttää kumppanini kalliolta alas ja tämä lävistyy yhden tikun takia, oma veljeni osoittautuu Tiikeritähden palvelijaksi, joka tappaa vanhoja ystäviäni ja pieni Tuuliklaanin oppilas löytyy puolikuolleena reviiriltämme, ja parantajaoppilas tuo hänetkin leiriimme vakoilemaan. Ehkäpä kaikki kertomasi on valhetta. Ehkäpä Piikkikynsi ja se Tiikerijoku käskivät sinua ajautua Jokiklaaniin ja vakoilla kaikki. Nyt olet houkutellut minut tänne syrjäiseen kolkkaan ja pian klaanillinen kissoja on kimpussani repimässä vatsaani auki ja-”
”Lopeta!” Varpustassu ärähti huutaen. ”Lo-pe-ta!! Tuo on valhetta, minä en koskaan liittoutuisi niiden kanssa, en koskaan! Kuinka viitsit epäillä minua, kun olen kertonut sinulle niin paljon?”
”No minä kylläkin kerroin enemmän...” Rastaanvire mutisi tyynenä.
”Minä en ole tehnyt mitään väärää! Sinä tässä olet se ongelma, sinulla on jokin vialla tuolla sisällä päässäsi, olet aivan sekaisin!”
Rastaanvire jähmettyi. Varpustassu rähisi ja hengitti syvään mulkoillessaan Jokiklaanin kissaa.
”Olet oikeassa. Ongelma olen minä”, Varapäällikkö maukui lopulta. ”Jokin minussa on muuttunut. Ja minun täytyy karistaa se pois. Sinä et tehnyt mitään väärää, olit urhea kun koit tuon kaiken ja uskalsit kertoa siitä.”
Varpustassukin rauhoittui. ”Tuota... Minä jatkan tästä. Tavataan joskus kokoontumisessa.”
Rastaanvire nyökkäsi vielä häpeillen itseään. ”Tavataan.”
Oppilas kipittä lähemmäs Tuuliklaanin rajaa, mutta pysähtyi. ”Vielä yksi asia”, tämä huikkasi. ”Olen pahoillani siitä mitä sanoin sinulle. Sinun päässäsi ei ole mitään vialla. On varmasti kauheaa kun menettää kaiken. Heippa!” Tämä katosi pensaikkoon ja jätti jälkeensä vahvan tuoksujäljen. Rastaanvire huokaisi, ja palasi leiriin.

Varapäällikkö oli nukahtanut Sulkatähden pesään.
Jokin iski Rastaanvirettä kylkeen ja sai tämän hereille. Hän avasi silmänsä, ja näki edessään Pajupuron. Naaras otti kyntensä esille ja huitaisi niillä siskoaan kohti, mutta Pajupuro väisti helposti iskun. Rastaanvire katsoi siskoaan ja nousi lopulta ylös sukimaan turkkiaan.
”Muut odottavat että lähdet matkaan kokoontumispaikalle”, Pajupuro selitti ja viittoi hännällään odottelevaa partiota ulkopuolella. ”Menes nyt.” Naaras työnsi siskonsa ulos pesästä, josta tämä jatkoi kissojen luo. Rastaanvire asteli Sulkatähden viereen, ja vaihtoi viimeisen silmäyksen siskonsa kanssa, jonka vatsa oli pullistunut pennuista, ja nämä jatkoivat matkaa.

//Tein nyt tämmösen tarinan. Olin tätä ennen ehtiny tehä toisen tarinan, mut sit Varpuselta tuli tarina joten tein tähän väliin tämän. Virheitä saattaa löytyä. Ja laitan heti tähän perään sen toisen tarinan, ku se kuiteski kertoo kokoontumisesta.
Vastaus:36 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltetähti
Kotisivut: http://leafstormdraws.suntuubi.com/
06.04.2013 22:47
34. Luku

Aamu aurinko valaisi pesäni, ja räpyttelin silmiäni, sillä minulla kesti hetki tottua valoon. Venyttelin makeasti hyvi nukutu yön jälkeen, ja tassuttelin ulos. Tuoresaalis kasa oli säälittävän pieni. >Onneksi aamupartio on jo lähtenyt matkaan he varmastikkin tuovat ainakin pari saalista mukanaan< Ajattelin ja tassuttelin ulos leiristä, Korppitassu mukanani. Saavuimme suuren männyn luo.
"Tänään harjoittelemme kiipeilyä. Se taito voi olla aina joskus hyvinkin hyödyllinen" Sanoin, ja oppilas kuunteli jokaista sanaani herkeämättä.
"Näytän ensin vähän mallia" mau'uin ja loikkasin puun rungolle, ja iskin terävät kynteni sen paksuun kaarnaan. Kiipesi vaivatta puun latvustoon ja katsoin sieltä oppilastani.
"Sinun vuorosi yrittää!" Huusin puun latvustosta hänelle. Korppitassu nyökkäsi merkiksi että ilo kuullut ja lähti kapuamaan ylöspäin. Hänen otteensa lipsui aina välillä, mutta se meni kokonaisuudessaan erittäi hyvin. Kun olimme päässeet takaisin maan kamaralle, kehuin häntä, ja palasimme leiriin. Leirissä loikkasin suurkummulle, ja kajautin klaani kokouksen kutsun;
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkummulle klaanikokoukseen!" Kajautin kummulta, ja kissat saapuivat aukiolle. Kun kaikki olivat koolla, aloitin.
"Kokoontumiseen lähtevät minä, Varissulka, Liekkiläikkä, Mustahaukka, Ketunloikka, Haukkatuli, Levätassu, Pölötassu, Talvikinkukka ja Aamukukka! Valmistautukaa lähtöön!" Kajautin ja loikkasin alas. Kokoontumiseen lähtijät saapuivat leirin suuaukolle, ja lähdimme matkaan. Kokoontumis paikalla loikkasin kivelle, ja kokoontuminen alkoi. Kerroin että klaanilla menee hyvin, ja että klaani oli saanut kaksi uutta oppilasta. Kokoontuminen loppui rauhallisissa merkeissä, ja johdatin Tuuliklaanin joukon takaisin leiriin.

Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppatassu, Jokiklaani
06.04.2013 22:43
1. Luku
-oppilaaksi!-

Sulkatähti kajautti klaanin ilmoille:
”Kärppäpentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Kärppätassuna. Mestariksesi tulee Usvajalka. Toivon, että Usvajalka välittää sinulle kaiken oppimansa.”
Päällikkö kysyi mestariksi valitulta soturilta:
”Usvajalka olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta - //en tiiä sen mestarii...\\ ja olet osittanut olevasi Urhea ja uskollinen. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Kärppätassulle.”
Mestarini ja minä kosketimme toistensa neniä, ja klaani ylisti minua. Lisäksi, Poltetähti Nimitti myös Näätäpennun:
”Näätäpentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Näätätassuna. Mestariksesi tulee Rastaanvire. Toivon, että Rastaanvire välittää sinulle kaiken oppimansa.” Päällikkö käänsi katseensa urheaan varapäällikköömme, ja sanoi:
”Rastaanvire olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta minulta ja olet osittanut olevasi urhea, sekä oikeudenmukainen. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Näätätassulle.”
”Sitten nimitän vielä yhden pennun: Punapentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Punatassuna. Mestariksesi tulee Raskasjalka. Toivon, että Raskasjalka välittää sinulle kaiken oppimansa.” Päällikkö jatkoi:
”Raskasjalka olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta - //en tienny sitäkään...\\ ja olet osittanut olevasi rohkea, ja urhea. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Punatassulle”
Klaani ylisti uusia oppilaita:
”Näätätassu, Kärppätassu, Punatassu!”

Kuu loisti kirkkaana taivaalla. Oli täysikuu. Kissoja virtasi aukiolla, ja minä hakeuduin muiden oppilaiden sekaan. Olin päässyt onnekseni kokoontumiseen! Se oli suunnattoman jännittävää! Minäkin istuuduin oppilaiden piiriin, sillä ystävänikin oli istunut siihen.
JKokoontuminen avattiin yhden päälliköistä ulvaisulla. Täytyi hiljentyä. Katselin ylpeänä Päälliköitä. Ehkä joskus olisin yksi heistä. Ravistin päätäni. Turha toivo.
”Tuuliklaanilla on uusia oppilaita, Levätassu, Tunturitassu, Kuutassu, Puolukkatassu, ja Västäräkkitassu! Lisäksi klaanilla on hyvin riistaa, nyt kun joet sulavat.” Poltetähti kertoi, kun kissat katsoivat uusia oppilaita, Levätassu, puolukkatassu, ja muut näyttivät kovin ylpeiltä..
>Tulleet isäänsä.< Murahdin mielessäni.
Poltetähti jatkoi vielä:
”Ja lopuksi, puheen vuorollani haluan vielä varoittaa teitä kaikkia mäyrästä, joka on luultavasti lähtenyt Tuuliklaanin reviiriltä, ja saattaa olla, että se tulee teidän reviireillenne.” Seuraavana esiin astui Mustatähti, Myrskyklaanin urhea päällikkö:
”Kiitos varoituksestasi, Poltetähti. Omalla klaanillani menee aivan yhtä hyvin. Uusia oppilaita on satu, muummoassa Lumikkotassu, sekä Lieskatassu. Lisäksi seuraavana puolikuuna kuukivelle matkaa uusi tulokas, parantaja oppilaamme Myrskytassu!” Mustatähti kertoi kissoille. Jokiklaani kertoi myös olevansa vahva, ja että yksi oppilaista oli kuollut, Tervatassu. Klaanit olivat hiukan järkyttyneitä, viattoman oppilaan menettämisestä, mutta kokoontuminen jatkui. Sulkatähti kaertoi vielä uusista oppilaista, meistä! Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, esiin asti varjoklaanin päällikkö Arpitähti.
Arpitähti kertoi leirin valmistuneen, ja että Varjoklaani on yhä vahva. Kokoontuminen päättyi päällikön ulvaisuun.
Kissat tassuttelivat leireihinsä, ja kävivät nukkumaan. Minä nukahdin saman tien.

//sori huono tarina, mutta meen nyt nukkuu... *haukottelee*\\
Vastaus:Ei ollu kyl huono :3 25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Levätassu, Tuuliklaani
06.04.2013 22:20
5. Luku
-kokoontuminen-

Heräsin anivarhain, jotta minulla olisi paljon aikaa metsästää ja partioida, sillä tänä yönä olisi kokoontuminen. Minä tassuttelin Poltetähden luo, ja kysyin:
”Voistko tulla kanssani metsästämään?”
”kai se sopii, virkistää vähän minuakin. Kun viihdyn leirissä yleensä hoitamassa klaanin asioita.”
Tassuttelimme yhdessä reviirin laidalle, ja kiersimme rajat. Linnut sirkuttivat taivaalla.
Kirsimme reviirien rajat ja tassuttelimme sitten leiriin. Haistoimme metkalla mäyrän, mutta tuoksu oli jo muutaman päivän vanha.
Poltetähti päätti silti varoittaa klaania siitä. Minä menin puolestani, Hiutalesydämen kanssa harjoittelemaan metsästystä.

”Mitä haistat?” Kysyi Hiutalesydän.
”Mäyrän, hiiren, metsän tuoksuja, ja kaksijalan koiran, mutta tuoksu on jo muutaman päivän vanha.” Luettelin hejut järjestyksessä Hiutalesydämelle.
”Hyvä. Sitten voisimme metsästää. Näytä miten nappaat hiiren, jonka haistoit.” laskeuduin saman tien vaanimis asentoon, ja lähdin hiipimään hajua kohti.
Pian nostin pääni aluskasvillisuuden seasta, ja hiiri riippui velttona suussani.
”Hyvä! Huudahti Hiutalesydän, ja röyhistin mustaa rintaani ylpeänä.

Päällikkö kutsui klaanin koolle, ja julisti:
”Kuten moni jo taitaa tietääkkin, on kokoontuminen. Nyt minä siis kerron kokoontumiseen lähtevat Levätassu, Minä, Varissulka, Liekkiläikkä, Mustahaukka, ketunloikka, Haukkatuli, Pöllötassu, talvikinkukka, sekä Aamukukka.”
Päällikkömme Poltetähti sanoi, ja tassutteli leirin suulla odottamaan sotureita, jotka söivät. Sitten kun kissat olivat valmiit, päällikkö johdatti heidät kokoontumiseen.

Kuu loisti kirkkaana taivaalla. Oli täysikuu. Kissoja virtasi aukiolla, ja minä hakeuduin muiden oppilaiden sekaan. Joku oppilas kertoi jännittävää tarinaa, ja minäkin istuuduin oppilaiden piiriin.
Juuri kun kertomus oli ratkeamassa, kokoontuminen avattiin yhden päälliköistä ulvaisulla. Täytyi hiljentyä. Katselin ylpeänä Poltyetähteä.
”Tuuliklaanilla on uusia oppilaita, Levätassu, Tunturitassu, Kuutassu, Puolukkatassu, ja Västäräkkitassu! Lisäksi klaanilla on hyvin riistaa, nyt kun joet sulavat.” Poltetähti kertoi, tässä vaiheessa suoristin selkäni, ja ryöhistin rintaani, ja näytin hyvin ylpeältä, kun kissat katsoivat uusia oppilaita. Poltetähti jatkoi vielä:
”Ja lopuksi, puheen vuorollani haluan vielä varoittaa teitä kaikkia mäyrästä, joka on luultavasti lähtenyt Tuuliklaanin reviiriltä, ja saattaa olla, että se tulee teidän reviireillenne.” Seuraavana esiin astui Mustatähti, Myrskyklaanin urhea päällikkö:
”Kiitos varoituksestasi, Poltetähti. Omalla klaanillani menee aivan yhtä hyvin. Uusia oppilaita on satu, muummoassa Lumikkotassu, sekä Lieskatassu. Lisäksi seuraavana puolikuuna kuukivelle matkaa uusi tulokas, parantaja oppilaamme Myrskytassu!” Mustatähti kertoi kissoille. Jokiklaani kertoi myös olevansa vahva, ja että yksi oppilaista oli kuollut, Tervatassu. Klaanit olivat hiukan järkyttyneitä, viattoman oppilaan menettämisestä, mutta kokoontuminen jatkui. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, esiin asti varjoklaanin päällikkö Arpitähti.
Kissat odottivat tältä jälleen jotakin reviireihin liittyvää 'uhkausta', sillä varjoklaanin päälliköt olivat usein halunneet maata muilta klaaneilta. Arpitähti, ei kuitenkaan vaatinut maata. Hän kertoi vain että Varjoklaanissa oli uusia oppilaista, ja Varjoklaaninkin leiri oli valmistunut. Varjoklaani oli jälleen yhtä vahva kuin entisellä asuinsijallaankin.

Päälliköt ulvaisivat kokoontumisen pättyneeksi, ja kissat hajaantuivat, ja lähtivät leireihinsä. Kotiin saavuttuani, menin suoraa päätä oppilaiden pesään nukkumaan. Minua väsutti suunnattomasti! Nukahdin miltei heti, kun suljin silmäni.

//pätkä..\\
Vastaus:25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, myrskyklaani
06.04.2013 21:49
Odotin Mustatähden merkkiä juosta kokoontumiseen. Tämä oli ensimmäinen kokoontuminen parantajana. Minua jännitti hiukan ja odotin innolla, että Mustatähti antaisi lähtö merkin. En pysynyt melkein nahoissani. Vieressäni oli Vatukkakynsi. Kuulin kun tämäkin odotti innolla lähtö merkkiä. Lopulta Mustatähti heilautti häntäänsä joka tarkoitti että oli aika. Kaikki ryntäsivät samaan aikaan aukiolle. Katselin ympärilleni kun pääni sekoittui muiden klaanien hajuista. Lopulta sain koettua ajatukseni ja suuntasin kohti Parantajia. Kun saavuin heidän luokseen heillä oli keskustelu jo käynnissä. Kuuntelin heitä ja yritin kuunnella tarkaan niinkuin oppilas. Se oli huvittava ajatus, mutta voin yhä oppia vanhemmilta parantajilta. Huomautin tai totesin väleissä ja yritin keskittyä. Sitten kuului puhuja kiven päältä ulvaisu ja kaikki meteli loppui kuin seinään. Kaikki kertoivat tavan omaisia asioita ja kaikissa klaaneissa puhuttiin jotain, tai mainittiin jotain Pikkikynnestä.nyt Mustatähti näytt kiusaantuneelta, tai vihaiselta en oikein osannut tulkita tämän katsetta. Kokus oli loppu niin kiertelin ympäriinsä ja törmäsin muihin klaaneihin kuuluviin kissoihin. Tervehdin aina ja kerroin nimeni, sitten vaihdoimme parisanaa ja jatkoin matkaa. Loppujen lopuksi tunsin monta kissaa joiden kaikkien nimet pyörivät pässäni.
" Myrskyklaani tulkaa." Mustatähti ulvoi ja lähti hölkäämään kohti leiriä.

// Tämmösen tein nopee.//
Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltojuova, jokiklaani
06.04.2013 21:21
Aaltojuova havahtui nokosistaan herätessään rääkäisyyn. Ruskolehti oli jo pystyssä.
"Mitäh..." Naaras mumisi unisena.
"Pajupuro?!" Ruskolehti mourusi. Aaltojuova ponkaisi pystyyn pesän suuaukolle. Pajupuro makasi maassa henkeä haukkoen.
"Ruskolehti! Hae hämähäkinseittiä! Heti! Pajupuro synnyttää!" Teerenlento ärähti. Ruskolehti hätkähti. Tämä singahti parantajanpesään Aaltojuova kintereillään.
"Missä?! Missä?!" Ruskolehti karjui parantajanpesässä. Ja pemotti yrttejä.
"Löytyi!" Aaltojuova huudahti. Tomunruskea naaras juoksi Ruskolehti perässään Teerenlennon luo. Teerenlento nappasi seitit.
"Siirtykää sivuun!" Teerenlento ärähti. Aaltojuova siirtyi ja veti Ruskolehden mukanaan.
"Miksi Mutaturkki ei auta häntä?!" Ruskolehti ihmetteli hädissään.
"Muut ovat kokouksessa, höpsö!" Aaltojuova kehräsi ja loppasi Ruskolehteä lempeästi korvalle.
"Selvä... Mutta miten voit olla noin tyyni tälläisessä tilanteessa?! Ruskolehti tuhahti.
"Älä nyt." Aaltojuova rauhoitteli. "Teerenlento osaa hommansa." Ruskolehti nyökkäsi ja kosketti naaraan otsassa olevaa pientä arpea.
"Kyllä, kyllä."

"Auta häntä, Teerenlento." Kuului Pajupuron kirkaisu kuningatarpesästä. Ruskolehti yritti työntää päätään pesään.
"Ei." Aaltojuova kielsi ja veti kollin pois.
"Mutta... mutta entä, jos sattuu jotain?" Ruskolehti nielaisi.
"Ei satu. Luota Teerenlentoon!" Aaltojuova huokasi, mutta pesästä kantautui Pajupuron itku. Ruskolehti yritti taas sisään, mutta hän kiinnitti huomionsa kokouksesta saapuviin kissoihin. Teerenlentokin astui ulos.
"Molemmat pennut selvisivät. Pajupuro on kunnossa, vaikkakin uuvuksissa. Häntä saa mennä katsomaan." Teerenlento sanoi. Ruskolehti rynnisti pesään ja teerenlento levitti ilouutista. Pesään rynnistivat myös Sisiliskovarjo, Kotkankiito ja Rastaanvire. Mutaturkki oli ylpeä oppilaastaan.
"Teerenlento, sinä olet valmis täydeksi parantajaksi!" Mutaturkki mylväisi.

Aaltojuova odotti Ruskoleheä pitkään. Kun kolli vihdoin saapui, hymy tämän kasvoilla oli mairea.
"Mikäs nyt noin hymyilyttää?" Aaltojuova kehräsi, vaikka tiesi, että ilolle oli aihetta.
"No kai saa hymyillä, kun Pajupuro sai kaksi tervettä pentua ja minä sain nimetä Pihkapennun!" Ruskolehti kehräsi. "Mikset nuku jo?" Kolli kysyi.
"En saa unta ilman sinua!" Naaras tokaisi.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamolehti, Myrskyklaani
06.04.2013 21:15
Luku: 3 Luopioiden vankina

Minusta tuntui että olin juossut pian ikuisuuden. Koko ruumistani särki ja kolotti aivan hirveästi. Mutta en suostunut pysähtymään vaan jatkoin sisukkaasti eteenpäin. Maistelin ilmaa koko ajan tarkkana. Haju voimistui voimistumistaan. Takanani juossut Viiltokäpälä oli luovuttanut ja palannut leiriin. Tassuni alkoivat tuntua aina vain raskaammilta ja raskaammilta. Pian juoksemin oli täyttä tuskaa. Polkuanturani tuntuivat olevan tulessa. En voinut enää pysähtyä olin jo niin lähellä. Haju voimistui jokaisella askeleella ja aavistelin olevani jo lähellä. Luopioiden hajuun sekoittui lämmin riistan tuoksu mutta minulla ei ollut aikomustakaan pysähtyä ruokailemaan. Taivas alkoi pimentyä ja aurinko painui mailleen. Katsahdin nopeasti tummenevalle taivaalle jonne Hopeahännän ensimmäiset tähdet alkoivat jo syttyä. Pysähdyin ja jäin tuijottamaan taivaalle. Olin varma että olin luopioiden reviirillä. Ajatteli syödä vähän ja asettua sitten nukkumaan. Sain kiinni vain pari kitukasvuista lintua. Söin niiden pehmeää lihaa suurin haukausuin. Vatsani kurni nälästä ja ruoka maistui erikoisen hyvälle. Syötyäni minulla oli jo hieman täydempi olo joten päätin etsiä itselleni suojan. Tassuttelin hiljaa eteenpäin. Tassuni hiersivät ja koko ruumistani särki aivan valtavasti. Kävelin hieman pidemmälle ja huomasin pienen metsäkaistaleen ja juoksin sinne hiljakseen. Aloin etsiä itselleni nukkumapaikkaa. Astelin rohkeasti syvemmälle metsään. Löysin hetken etsinnän jälkeen vanhan puunrungon. Asetuin nukkamaan puunrungon sisälle levotonta unta. Pyörin koko yön unissani ja päässäni pyöri vain ajatus siitä miten Hopeasulka voi.

----------------aamulla--------------

Auringon ensisäteet työntyivät puunrungon sisälle. Nostin pääni unisesti ja haukottelin. Siristin silmiäni ja nuosin istumaan. Aloin pestä itseäni nopein vedoin. Turkkini oli kamalassa takussa ja sain sen vaivoin selväksi. Sitten yhtäkkiä kuulin läheltä rasahduksen sitten toisen ja kolmannen. Joku lähestyi minua. Sitten alkoi kuulua vaimeaa puheensorinaa. Höristin korviani. Puhe alkoi kuulua aina vain selvemmin ja yhtäkkiä joukko luopioita ilmestyi suuren pensaan takaa. Kyyristyin syvemmälle puunrunkoon piiloon ja pidätin hengitystäni. Toivoin etteivät nuo luopiot löytäisi minua. Kuulin kuinka ne jupisivat jotakin epämääräistä keskenään. Kuuntelin vaiti. Sitten yksi niistä alkoi astella kohti puunrunkoa. Lamaannuin ja pelkäsin että kissa oli haistanut pelkotuoksuni. Pidätin hengitystäni ja toivoin kissan kävelevän ohi. Suuri tummanruskea kissa pysähtyi puunrungon eteen ja nuuhkaisi syvään. ”Mitä sinä teet kuolo?”kuului ääni jostain kauempaa. Heti äänen kuultuaan tummanruskea kolli kääntyi ja lähti juoksemaan kohti äänen tulolähdettä. Hengähdin helpotuksesta kun kissat alkoivat lähteä poispäin minusta. Kun viimeinenkin luopio oli kadonnut näköpiiristä uskalsin tulla esiin piilostani. Hiivin varovaisesti ulos kaikki aistit valppaana ja odotin luopioiden palaavan. Onnekseni tajusin että ne olivat todellakin lähteneet. Maistelin ilmaa. Haistoin vahvaa kissan tuoksua joka leijui suoraan edessäni aloin päättäväiseti astellä syvemmälle metsään kaikki aistin valppaana. Varmoin askelin hiiviskelin keskellä pientä metsää. Kuivat lehden narskuivat tassujeni alla ja pelkäsin että minut löydettäisiin. Aloin hiipiä entistä hiljempaa vatsa maata melkei viistäen. Pian luopioiden tuoksu oli niin voimakasta että olin varma saapumisestani niiden leirin lähistölle. Ja eipä aikaakaan kun huomasin suuren kivikasan jonka luona oli luopioita kymmenittäin. *Miten mitä pärjään heille kaikille?*ajattelin hermostuneesti. Hitain askelin aloin lähestyä luopioita. Katselin kuinka ne nauroivat ja vaihtoivat toisiensa kanssa kieliä. Sähähdin äänettömästi ja jatkoin hiipimistä hiiren hiljaa. Laskin korvani luimuun ja jatkoin matkaani. Pian huomasin suuria kuoppia joiden ympärillä oli suuri määrä vartioita. *Tuolla he pitävät takuulla vankeja.*ajattelin mielissäni ja aloin hiipiä kohti vartioita. Päässäni vain pyöri se että miten selviäisin vartioista. En antanut sen häiritä vaan jatkoi hiipimistä. Kun oli jo aika lähellä vartioita nopeutin askeleeni nopeaan hölkkään. Juoksin läheisen puun taakse. Mietin hetken mitä tekisin. Mutta olin niin vihainen että loikkasin suin päin yhden vartijan niskaan. Purin tämän niskaa vahvoilla hampaillani ja raavin tätä vimmatusti. Kissa parkui ja muut vartijat juoksivat auttamaan sitä. Muut kissat loikkasivat minun niskaani ja sain syviä arpia. Veri vuosi haavoistani vuolaana. Eräs vartija heitti minut päin suurta kiveä. Rämmin ylös ja loikkasin takaisin taisteluun. Sain tapettua yhden vartijan nopealla puraisulla niskaan. Kissan ruumis makasi velttona maassa. Murisin kovaäänisesti muille vartioille jotka loikkasivat niskaani ja purivat minua joka suunnalta. Kissat loikkasivat pois päältäni. Maa allani alkoi muuttua punaiseksi verestä. Makasin avuttomana maassa ja katselin kissojen voitokkaita ilmeitä. Sitten silmissäni sumeni ja jäin makaamaan maahan. Tunsin kuinka jokin riuhtaisi minut ilmaan ja alkoi raahata jonnekin. Sitten putosin jonkinlaiseen kuoppaan. Tömähdin kovalle maalle. Makasin avuttomana maassa. Sitten silmissäni alkoi vilistä. Pökerryin ja jäin paikoilleni. Kuulin kuinka joku huusi nimeäni: ”Ratamolehti!” Kuka se oli? En kuullut enää mitään ja maa allani muuttui punaiseksi verestä. Miten minulle oikein käy?
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varpustassu, Tuuliklaani
06.04.2013 21:00
Silmäni rävähtivät auki. Olin varmasti jokiklaanissa, parantajan pesässä. *Miten olin tänne joutunut!?* Ajattelin ihmeissäni. Päässäni pyöri vielä, ja samat vaivat kuin pyörtyessäni. Tajuttomuus oli kuitenkin tehnyt oloni vähän paremmaksi. Hätkähdin, kun sama kissa, jonka näin Jokiklaanin reviirillä asteli sisään pesään. Tämä kantoi pienessä käärössä jotakin yrttiä tai lääkettä.
’’Ei hätää. En tee sinulle pahaa. Tulin vain auttamaan.’’ Kissa naukui ja tuli vierelleni, ’’Syö nämä.’’ Näin sumeasti kissan tassuissa unikonsiemeniä. Nielin ne varovasti, ja oloni parani heti. Näin taas kunnolla, jalkojani ei enää kouristanut, eikä minua huimannut. Minulla tuntui olevan ainoastaan vielä kova kuume, ja olin todella uupunut.
’’Kiitos.’’ Mau’uin vaisusti, ’’Nimeni on Varpustassu.’’
’’Olen Teerenlento. Jokiklaanin parantaja.’’ Teerenlennoksi esittäytynyt kissa naukui. Painoin pääni tassujeni päälle. Värisin kuumeesta, ja Teerenlento taisi huomata sen. Hän laittoi käpälänsä otsalleni ja tutki sitä.
’’Sinulla on kova kuume. Annan sinulle Laventelia.’’ Naaras naukui, ja meni hakemaan yrttiä. Huomasin parantajan pesän suuaukolla ruskean kollin, joka ei näyttänyt järin ystävälliseltä. Hätkähdin, ja kaikki karvani nousivat pystyyn. Kissa katsoi minua vihaisesti.
’’Teerenlento, kuka tuo on!?’’ Tämä karjui, eikä irrottanut katsettaan minusta.
’’Varpustassu, Tuuliklaanilainen. Hän on sairas ja tarvitsee nyt lääkettä.’’ Teerenlento maukui, ja antoi minulle laventelia. Söin sen, ja oloni tuntui heti paremmalta.
’’Tarvitset nyt lepoa.’’ Teerenlento sanoi, ’’Kun olet herännyt, kysymme sinulta lisää. Tuo on muuten Mutaturkki, mestarini.’’ Nyökkäsin ja katsoin vielä äkäistä Mutaturkkia. Lopulta painoin pääni tassujeni päälle. Suljin hitaasti silmäni, ja vaivuin uneen.
Uneni oli vähän sekava. Olin jossakin vieraassa paikassa, jossa oli paljon jätteitä. Olin varmasti kaupungissa, Valkohäntä oli kertonut siitä minulle. Kaupungissa oli pimeää, ja siellä haisi kauhealle. Hätkähdin, kun edessäni näkyi kissan pää. Kissa oli pikimusta, ja hänellä oli violetti piikikäs kaulapanta. Kissan kirkkaansinisistä silmistä paistoi murhanhimo ja viha. *Tuon on pakko olla Ruoska.* Ajattelin, kun katsoin kissaa. Minulle on kerrottu Veriklaanin pääliköstä, joka tappoi kissoja armotta. Kun katsoin häntä tarkemmin, kissan pää muuttui joksikin toiseksi… *Tuohan on minun pääni!* Ajattelin kauhuissani, ja astuin askelen taaksepäin.
’’Heräsithän sinä vihdoin.’’ Mutaturkin murahdus herätti minut. Haukottelin ja venyttelin kaikessa rauhassa. Uni pyöri vieläkin päässäni, ja mietin mitä se mahtoi tarkoittaa. Laventeli oli auttanut loistavasti kuumeeseeni, ja saanut oloni tuntumaan taas normaalilta. Normaalilta ilkikuriselta itseltäni…
’’Niin. Saan nukkua niin pitkään kun tahdon. Ihme että sinunlaisesi vanhus herää niin aikaisin.’’ Mau’uin ärsyttääkseni parantajaa. Se onnistuikin, Mutaturkki näytti minulle hampaitaan ja tuli minua varovasti lähemmäs. Hän paljasti kyntensä. Juuri ennen kuin taistelu oli syntymässä, Teerenlento tuli väliimme.
’’Seis! Mutaturkki, älä satuta sairasta pentua.’’ Parantajaoppilas maukui, ja astui eteeni. Se sai savun ulos korvistani.
’’En ole mikään PENTU, vaan OPPILAS!!! Ja sitä paitsi kyllä minä aina pärjäisin vanhukselle!’’ Ärjyin. Se sai Mutaturkin entistä vihaisemmaksi.
’’Nyt riittää! Miksi edes olet täällä!? Kerro!’’ Parantaja ärjyi. Teerenlento lähti lajittelemaan yrttejä, jotta saisimme olla kahden. Aloin muistelemaan eilisen tapahtumia.
’’Hmm… Ensiksi Tiikeriklaani hyökkäsi Tuuliklaaniin… Ja… Äh! Mitä sitten tapahtuikaan?... Ai niin! Joku ketunläjä Piikkikynsi kävi kimppuuni… Ja kaappasi minut… Vai niinköhän se oli?’’ Selitin. Mönjä oli tehnyt muistini pätkittäiseksi, enkä muistanut melkein mitään eilisestä.
’’En tajua mitään puheistasi!’’ Mutakynsi raakkui, ’’Jotakin Piikkikynnestä, niinkö?’’ Heilautin ärsyyntyneesti häntääni ja yritin muistella eilisen tapahtumia vieläkin. Jähmetyin, kun huomasin lähellämme tummanharmaan raidallisen kissan, jolla oli repaleiset korvat. Tämän silmistä paistoi suru.
’’Nii-iin?’’ Mutaturkki uteli karheasti, ’’Kysyin sinulta kysymyksen, vastaa siihen.’’
’’Jätä se pentu rauhaan Mutaturkki, kyllä sinä tiedät milloin pentu on shokissa.’’ Kissa joka oli vierellämme, tiukkaisi. Mutaturkki mulkaisi tätä vihaisesti.
’’Et sinä itsekään tiedä milloin pentu on shokissa. Teerenlento vain kertoi sinulle.’’ Parantaja karjui.
’’En ole mikään pentu, olen oppilas!’’ Näpäytin väliin.
’’No ole vaikka päälikkö, älä keskeytä minun ja Mutaturkin riitaa!’’ Kissa sähähti, ’’Mutaturkki, mikset anna sille jotakin rauhoittavaa?’’ Mutaturkki avasi suunsa vastatakseen, mutta keskeytin tämän:
’’Älä kutsu minua nimellä ’se’! En ole mikään Jokiklaanin kala-aivojen vastapyydystetty kala, jota heitellään ympäri kalalta lemuavaa leiriä, olen HÄN!” Ärjyin, ja näytin hampaitani.
’’Etkö voisi antaa HÄNELLE unikonsiemeniä?’’ Kissa kysyi uudestaan.
’’No itse asiassa en. Tai ehkä voisinkin, mutta olen niin pahalla päällä, etten anna.’’ Parantaja naukui kuivasti. Katsoin huvittuneena Mutaturkin ja vieraan kissan riitaa. He paljastivat molemmat kyntensä, ja irvistivät toisilleen. Juuri ennen kuin taistelu olisi alkanut, Teerenlento meni heidän väliinsä.
’’Älkää tapelko pienen kissan kuullen.’’ Paranrajaoppilas naukui ja asetti häntänsä minun ympärilleni. Mulkaisin tätä vihaisesti, joten Teerenlento otti häntänsä heti pois.
”En minä tapellut, pyysin Mutaturkkia kiltisti antamaan Tuuliklaanin HÄNELLE unikonsiemeniä.” Jokiklaanin kissa vastasi.
”Ei minun nimeni ole HÄN!” Ärjyin.
”Rastaanvire, voisitko mennä pois? Tiesin että tämä menisi tällaiseksi. Ole kiltti ja mene vaikka metsästämään.” Teerenlento rauhoitti.
”Hyvä on”, Rastaanvireeksi osoittautunut kissa vastasi, ja kääntyi poistuakseen pesästä. Venyttelin, nousin ylös ja kävelin parantajan pesän suuaukolle.
’’On varmaan paras että lähden. Kiitos kun hoiditte minut kuntoon.’’ Nau’uin, ja huiskautin vielä häntääni hyvästiksi. Kun astuin parantajan pesästä ulos leiriin, kaikkien jokiklaanin kissojen katse kääntyi minuun. Astelin nolona leirin poikki metsään ja juoksin kohti Tuuliklaania. Joen vieressä kalasti juuri Rastaanvire, joten menin virne suupielessäni tämän viereen.
’’Mitä nyt!?’’ Rastaanvire kysyi minulta ärtyisästi.
’’Tulin vain kysymään, tiedätkö jotakin Piikkikynnestä tai Tiikerivarjosta?’’ Kysyin, ja Rastaanvire hätkähti. Hänen katseensa kääntyi suoraan minuun.
’’Tiedätkö SINÄ jotakin Piikkikynnestä!?’’ Rastaanvire kysyi ihmeissään. Virnistin tälle.
’’Ehkä tiedänkin. Saata minut Tuuliklaanin rajalle, niin kerron matkalla.’’ Nau’uin. Rastaanvire huokaisi, mutta nyökkäsi sitten. Nyökkäsin takaisin, ja lähdin jo edeltä kohti nelipuita.

//Huh! Vihdoin sain kirjoitettua! ;) Antakaa jooko mahdollisimman vähän kp:tä, että ehdin kirjoittaa vähän oppilaskoulutustakin! ;D

Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkutassu, Varjoklaani
06.04.2013 20:30
Naaras näki unta olevansa jo soturi. Hän heräsi sotureiden pesässä aikaisin aamulla siihen, että varapäällikkö tökki häntä hereille. Pikkutassu ja varapäällikkö, sekä tuon oppilas lähtivät aamupartioon. He juoksivat leiristä reippain askelin kohti rajoja. Rajoilla kissat vahvistivat rajamerkit ja varmistivat, ettei kukaan ollut ylittänyt rajaa. Pikkutassu ei ollut koskaan oikeasti käynyt Varjoklaanin rajoilla, mutta hän saattoi kuvitella ne klaaninvanhinten tarinoiden pohjalta. Unessa he jatkoivat matkaansa hetken ukkospolun lähellä ja kääntyivät sitten takaisin kohti leiriä. Pikkutassu juoksi varapäällikköä nopeammin suo alueella. Tuuli piiskasi häntä ja naaraan korvat painuivat päätä vasten. Pikkutassusta oli vapauttavaa juosta vapaana omalla reviirillään. Hän sujahti sisälle reviirin sydämeen, leiriin ja suunnisti tuoresaaliskasalle. Naaras valitsi itselleen suuren pulun. Hänen ei tarvinnut kysyä siihen lupaa, koska hän oli soturi. Pikkutassu kantoi saaliin sotureiden pesän eteen ja alkoi syödä. Vaikka kaikki oli vain unta, riista maistui taivaalliselta. Haudattuaan saaliin rippeet ja kiitettyään Tähtiklaania riistasta, suunnisti soturi pesäänsä nukkumaan. Hän sulki silmänsä ja nukhati. Pikkutassu ei enää nähnyt unia, vaan yksinkertaisesti nukkui.
Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tummatassu, jokiklaani
06.04.2013 20:13
Tummatassu loikki jokie kohti. Hän tutki samalla metsää, joka olikin tosi kaunis. Hän tutkaili kivet ja kannot ja puiden kolot. Pilvetön taivaskin auttoi häntä, ei ollut ruma ilma, vaan kaunis päivä. Tummatassu saapui joelle iloisena. Hän meni makaamaan joen reunalle ja tähyili peilikuvaansa vedestä. Hän kikatti ja jäi katsomaan lehtiä, jotka liikkuivat veden virtauksessa. Hän kääntyi kotiin päin vasta, kun oli jo pimeä. Puiden nurkissa oli pelottavia varjoja ja juuret näyttivät suurilta kynsiltä. Tummatassun selkäpiitä karmi hiukan, mutta hän jatkoi nopeasti matkaa. Hän katsoi taivaalle ja kaatui kiveen.
''Auts'', hän maukaisi. Kun hän yritti nousta, hänen takaansa kuului ääntä. Hän kääntyi ja näki kaksi kissaa. Tummatassu melkein kiljahti, mutta pysyi hiljaa. Sitten kissat hyppäsivät hänen päälleen ja nostivat Tummatassun ilmaan.
''Hei, minne viette minua?'' Tummatassu maukui peloissaan. Vastausta ei kuulunut ja Tummatassukin päätti olla hiljaa. Hän katseli eteen päin, nähdäkseen minne häntä vietiin. Hän rimpuili päästäkseen irti, muttei päässyt. Hän luovutti ja painoi silmänsä kiinni.
>Onko tämä minun loppuni?< Hän ajatteli hiukan hädissään. Hän avasi silmät ja huomasi olevansa maassa. Sitten hänen päätään lyötiin ja hän menetti tajuntansa.
>Missä olen ja minne menen?< Kolli ajatteli. Hänen päätään särki, eikä hän nähnyt kuin pimeyttä, pimeyttä.
>Pelottavaa! kuinka selviän?<
//Joo ihan surkee, onko liian lyhytkin :( ???

Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
06.04.2013 19:36
Hopeasulka ei tiennyt itkeäkkö vai nauraa, kun tuon kumppani Ratamolehti lensi ilman halki kaaressa ja tömähti kivi lattialle kiviseen luolaan.
"Ratamolehti?!" naaras henkäisi hämmästyneenä, kuin puulla päähän lyötynä. Hopeinen naaras ei saanut sanaa suustaan ja siksi tuo vain tuijotti hämmentyneenä kumppaiaan.
"Minäpä minä!" kolli naukui ilkikurisesti virnistäen. Hopeasulka käveli kumppaninsa luo ja puski hellästi tuon lapaa.
Kaksikon keskeytti jokin ulvaisu josta kumpikaan ei tosin saanut selvää mutta luultavasti se oli jonkin sorttinen klaanin kokous kutsu.
Kolli ja naaras kuuntelivat korvat höröllään kuullakseen, olivatko vartijatkin lähteneet. Oli aivan hiiren hiljaista, lukuun ottamatta joitakin naukaisuja luolan ulkopuolella.
"Tämä on tilaisuutemme paeta!" Ratamolehti miukui hiljaa naaraan korvaan ja naaras nyökkäsi. "Paetaan!" Naaras miukui hiljaa kollin korvaan kaksikon suunnatessa luolan suulle.
"Voi ei!" Hopeasulka vinkaisi hiljaa, huomatessaan, että luolan suun edessä oli suuri kivi.
"Ei hätää." Ratamolehti tyynnytteli kummpaniaan ja osoitti hännällään aivan luolan suun reunassa olevaa pientä aukkoa. "Näetkö tuon?" kolli kuiskasi ja naaras nyökkäsi. "Mahdumme molemmat siitä!" Naaras hihkaisi keksiessään kumppaninsa aatteet.
"Mene sinä ensin." kolli naukui hiljaa kehräten.
Hopeasulka tunki päänsä aukon läpi ja änkeytyi sitten kokonaan aukosta luolan edessä olevaan kiviseen tunneliin.
"Tule jo!" naaras sihisi kollille hiljaa ja pian harmaa kollin pää putkahti reiästä esille ja sitten tuli kollin etukäpälät ja lopulta ilmestyi esiin koko Ratamolehti, kaikessa komeudessaan.
"Mennään!" kolli miukui päättäväisesti ja kaksikko lähti hiljaa hiipimään pitkin kivistä ja koleaa käytävää. Käytävä kävi koko ajan kapeammaksi.
Mutta lopulta edessä pilkisti valoa. Parivaljakko hiipi varovasti aivan käytävän suulle ja he näkivät valtavan joukon kulkukissoja ison kiven juurella. Kivellä istuvat Piikkikynsi ja Tiikerivarjo joistain heille tärkeistä asioista kertoen.
Kolli ja naaras hiipivät hiljaa kallion viertä, kunnes katosivat kivisen kulman taakse. He näkivät edessään polun joka johti pois tästä karusta ja kamalasta rotkosta.
Päästyään ylös tomuista hiekka polkua pitkin rotkosta kaksi kissaa kiihdyttivät juoksuun ja pian he huomasivatkin olevansa metsässä. "Oma metsä kulln kallis!" Ratamolehti naukui juhlallisen kuuloisena. Se oli Hopeasulan mielestä jotenkin hassua ja tuo nauroi helähtelevää ja kirkasta naurua. "Mrrauuu! Mmmrrooouuu!" tuo hihittä ja Ratamolehtikin nauroi hiukan.
Heidän naurunsa keskeytti molempien kova mahan murina. "Minä käyn metsästämässä meille." kolli tarjoutui ystävällisesti ja naaras suostui ehdotukseen mukisematta. Sitten Ratamolehti mennä vilisti aluskasvillisuuden sekaan ja lopulta sinne kokonaan kadoten.
Hopeasulka jäi huvittuneesti kehräten pensaikon juurelle turkkiaan pesemään. Tuon peseytymisen keskeytti, kun naaras kuuli naurua ja ilahtuneita naukaisuja. >Kukakohan se oikein on?< naaras tuumi ja nousi istualleen ja kurotteli kaulaansa nähdäkseen pensaikon yli.
Lopulta tuo sujahti pensaikon sisään ja katsoi lehtiverhon takaa ja mitä naaras näkikään!
Kirsikankukan ja jonkin Jokiklaanilaisen oppilaan tai sitten se oli vasta vähän aikaa sitten nimitetty soturi. Joka tapauksessa tuo kaksikko näytti läpeensä toisiinsa rakastuneelta. Hopeasulka ajatteli ensin kertoa asiasta muille klaanitovereillen, mutta sitten tuon sydän heltyi. Eihän hän voisi kahta rakastavaista noin vain erottaa. Senhän tiesi kokemuksesta. >Voi noita kahta hupsua!< Hopeasulka ajatteli ja katsoi kuinka kaksi rakastunutta naukuivat hyvästit toisilleen ja lähtivät molemmat kohti omia klaanejaan.
>Heistä on varmastikkin kamalaa, kun he eivät voi olla koko ajan yhdessä.< Hopeasulka ajatteli surullisena kahden nuorukaisen puolesta. Sitten tuo tuli pois pensaasta ja asettui jälleen pesulle pensaikon juurelle.
Vastaus:25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirsikankukka, Myrskyklaani
06.04.2013 18:02
Kirsikankukka saapui leiriin. Hän kehräsi yhä Mäntytassun tapaamisen jäljiltä, mutta hän tyrmistyi saapuessaan aukiolle. Verta oli valunut hiekkaiselle maaperälle, ja tuuli heitteli karvatuppoja. Lumisydän säntäili kissojen joukossa. "Kirsikankukka, Tähtiklaanin kiitos! Mene metsästämään, tarvitsemme ruokaa", parantaja huikkasi mennessään paikkaamaan Viimatassun haavoja. Kirsikankukka kääntyi lähteäkseen. Poistuessaan leiristä hän haistoi yllätyksekseen myös TIikerivarjon ja Piikkikynnen tuoksut. Tuore hajujälki johti kohti metsän reunaa. Kirsikankukka oletti, että myös soturikaksikko oli lähtenyt saalistamaan, ja kääntyi toiseen suuntaan. Hän metsästi nopeasti jäniksen, kaksi oravaa ja rastaan. Kirsikankukka raahasi saaliinsa leiriin. Taistelun näännyttämät soturit, oppilaat ja muut kissat ryntäsivät ottamaan osansa. Kirsikankukka oli aikeissa lähteä uudelleen, kun hän näki Tiikerivarjo ja Piikkikynnen saapuvan leiriin suut pullollaan tuoresaalista. Hämmästyksekseen hän haistoi sotureista aavistuksen kulkukissojen löyhkää. Kirsikankukka karisti synkät ajatukset mielestään ja ohitti heidät lähteäkseen uudelle metsästys retkelle. Melkein heti leiri ulkopuolella hän haistoi hiiren. Hän laskeutui matalaksi ja hiipi heinikon suojassa hajujälkeä seuraten. Sitten hän sai näkyviinsä pulsakn hiiren, joka kaivoi maata etukäpälillään hieman kauempana. Kirsikankukka jännitti lihaksensa ja loikkasi. Hiiri ei ehtinyt edes vingahtaa, ennenkuin Kirsikankukka hyppäsi sen niskaan ja puri kuoliaaksi. Sitten hän Haistoi toisen jäniksen. Kirsikankukka hautasi hiiren nopeasti maahan ja lähti seuraamaan hajuvanaa. Sitten hän näki silmäkulmastaan liikettä saniaispehkoss, ja ruskea hännäntöpö pilkaht näkyviin. Kirsikankukka hiipi lähemmäs ja lähemmäs, eikä jänis aavistanut mitään. Kirsikankukka loikkasi olennon niskaan ja puraisi lujaa niskaan. Jänis kävi veltoke, ja kilpikonnakuvioinen naaras raahasi sen hiiren lo ja kaivoi sen esiin. Sitten Kirsikankukka veti saaliit mukanaan leiriin. Tuoresaaliskasassa oli enää muutama eläin, ja Kirsikankukka pudotti eläimet kasaan ja nappasi itselleen jäiksen. Viimatassu kulki hänen ohitseen. "Viimatassu, tule syömään kanssani", Kirsikankukka huudahti raidalliselle oppilaalle. Viimatassu nyökkäsi ja seurasi sotuira pesälle. "Milloinkohan minä pääsen soturiksi", tämä kysyi apeana haukatessaan Kirsikankuka tuomaa jänistä. "Varmasti pian", Kirsikankukka vakuutti. Yhtäkkiä naaraasta tuntui, että hänen täytyi kertoa Mäntytassusta jollekin, ja se joku olisi viimatassu. "Viimatassu, oletko huomannut, että olen ollut poissa aika paljon", Kirsikankukka kysäisi. Viimatassu nyökkäsi ja Kirsikankukka jatkoi:"No voin ketoa sinulle miksi..." Viimatassu kuunteli silmät ammollaa hänen kertomustaan. "Mutta rikot soturilakia todella pahasti seurustelemalla toisen klaanin kissan kanssa!" Viimatassu huudahti. "Auta minua pitämään salaisuus!", Kirsikankukka pyysi. Viimatassun katse lämpeni, ja hän nyökkäsi. "En ikinä pettäisi sinua." Kirsikankukka nuolaisi häntä ystävällisesti.
Vastaus:19 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu, Myrskyklaani
06.04.2013 17:50

Kärppätassu oli saanut uuden nimen, Hanki. Tuo ei muistanut mitään menneisyydestään ja uskoi nyt olevansa täysi Tiikeriklaanin jäsen.
Piikkikynsi oli opettanut tuon vihaamaan kaikkia muita klaaneja, etenkin Myrskyklaania.
Nyt hänet oli lähetetty yksin metsästämään tuon uudelle klaanille. Naaras talsi yksin Myrskyklaanin reviirillä.
Vaikkei tuo muistanutkaan mitään tuota kummastutti hiukan, että hän ei haissut variksenruualta Tiikerivarjon ja muiden tavoin vaan Myrskyklaanilta.
Sen oppilas oli pannut merkille kun oli saapunut Myrskyklaanin reviirille.
Tuo havaitsi kanin ja kyyristyi matalaksi. Piikkikynsi ei ollut kertonut tuolle miten metsästetään tai edes näyttänyt ja Hankea kummastutti, että nyt tuo osasikin metsästää.
Tuo loikkasi kania kohti ja taittoi siltä niskat. Kuului pieni napsahdus ja kani valahti veltoksi.
Hanki innostui metsästämis kyvystään ja pinkoi sinne tänne ristiin rastiin saalistaen kaikkialta paljon riistaa.
Pian naaraalla oli jonkin moinen kasa tuoresaalista puun juurella.
Hanki katseli sitä tyytyväisenä, kun pensaikosta kuului rapinaa, esiin astui myrskyklaanin kissa.
Hanki katsoi vierasta epäluuloisena. "Kärppätassu! Hyvä että löysin sinut! Tule leiriin sinut on aika nimetä soturiksi." Vieras naukui innoissaan ja tuli lähemmäs, mutta kummastui kun toinen ei selvästikkään häntä tunnistanut.
"Kärppätassu mikä on? Se olen minä Paatsamanlehti." naaras naukui lempeällä äänellä ja tuli vielä hiukan lähemmäs.
"Mitä höpiset? Olen Hanki! En Kärppä mikä lie!" muistinsa menettänyt Kärppätassu naukui epävarmuutta äänessään.
"Voi sinua Kärppätassu!" Paatsamanlehti naukui kuin emo pennulleen ja nappasi kiinni oppilaan niskanahasta.
"Pyydän mestariasi Viiltokäpälää hakemaan nua saamasi saaliit leiriin." Paatsamanlehti naukui. "Eivät ne oli Myrskyklaanille vaan Tiikeriklaanille!" Oppilas nurisi ja rimpuili vietävästi päästäkseen Paatsamanlehden otteesta irti, muttei onnistunut.
"Kuules nyt, sinä olet Myrskyklaanin jäsen ja sillä selvä." Paatsamanlehti naukui päättäväisesti, kun leiri jo häämötti heidän edessään.
Kaksikko astui leiri aukiolle ja Mustatähti tuli heti ensimmäiseksi heidän luokseen. "Kärppätassu missä olet ollut? Mutta saat joka tapauksessa tänä iltana soturinimesi!" Myrskyklaanin päälikkö naukui ja suuntasi pesälleen. Paatsamanlehti laski oppilaan alas ja meni Viiltokäpälän luokse ja pyysi tätä hakemaan Kärpppätassun saaliit.
Viiltokäpälä suuntasi kohti leirin uloskäyntiä ja katosikin pian näkyvistä.
Aurinko oli jo laskemaisillaan kun Mustatähti kutsui klaanin koolle.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanin kokoukseen!" Päälikkö ulvaisi kuuluville tavan omaisen kutsu. Kaikki kerääntyivät Suurkiven juurelle.
"On aika nimittää uusi soturi. Viiltokäpälä onko Kärppätassu mielestäsi valmis soturiksi." Mustatähti naukui juhlallisesti ja suuntasi katseensa Viiltokäpälään, joka nyökytteli ylpeänä ja naukui: "Kyllä Mustatähti! Hän sai paljon riistaa tänään." Viiltokäpälä naukui. Mustatähti nyökkäsi ja jatkoi: "Tähtiklaani kiinnitä katseesi tähän nuoreen oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja on hänen aikansa tulla soturiksi. Kärppätassu lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaaniasi henkesi uhalla?" Mustatähti naukui ja käänsi katseensa oppilaaseen. "Lupaan." tuo naukui yrittäen kuulostaa mahdollisimman varmalta, ettei paljastaisi miten kovasti vihasi tätä tilaisuutta.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Tästä päivästä lähtien sinut tunnetaan nimellä Kärpänloikka." Mustatähti naukui ja koko Myrskyklaani alkoi tervehtiä Hankea tuon soturinimellä. Hanki ei tajunnut mistään mitään.
"Kärpänloikk, Kärpänloikka, Kärpänloikka!" Kissojen onnittelu huudot halkoivat ilmaa.
"Vanhojen tapojen mukaisesti Kärpänloikan on valvotava yö leiriä vartioiden, sillä aikaa kun me muut nukumme." Päälikkö naukui ja loikkasi alas kiveltä ilmoittaakseen kokouksen päättyneeksi.

Vastaus:25 kp:eetä
~Talvikki

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
06.04.2013 17:31
Shira istui yksikeen metsän reunassa. "Hän odottti Tiikerivarjoa. Hännen olonsa alkoi olla jo tukala, koska hän halusi niin kovasti tavata raidallisen soturin. Viimein valtava siluetti lankesi Shiran eteen, ja hän nosti päätään. Tiikerivarjo seisoi siinä häntä ystävällisesti heiluen. "Shira! Mitä sinä täällä teet?" kolli naukui. "Halusin niin kovasti tavat sinut. Oloni oli niin tukala, etten voinut pysä hetkeäkään paikoillaan, joten pättin tulla odottamaan sinua tänne", SHira vuodatti tunteensa. Tiikerivarjo nuolaisi hänen lapaansa. "No, nyt olen tässä", hän vastasi. "Tota, pennuista... Tiedän, etten saa pentuja vielä moneen kuuhun, mutta jos niin joskus käy, kasvatat ne Myrskyklaanissa. En kestä elää ilman sinua ja pentuja, jos saan niitä joskus, joten...",SHira kertoi. Tiikerivarjo näytti hämmentyneeltä, mutta kehräsi rohkaisevasti. "Haluan, että annat minulle kuolonmarjoja. tapsiimme unissamme ja..."
"Ei! En voi elää ilman sinua, Shira!" Tiikerivarjo huudahti, ja meripihkanväriset silmät olivat surusta ammollaan. "Minun on pakko. En tiedä ottaako se tähtiklaani minut vastaan, mutta tulen uniisi, ihan varmasti", Shira naukui. Tiikerivarjon häntä heilui kiivaasti. "En voi elää ilman sinua", hän toisti, "Entä minä? Entä tulevat pentusi? jätätkö meidät?" Shira pudisti päätään epätoivoisena. "En jätä teitä, en ikinä..."
"En halua menettää sinua", Tiikerivarjo ulvoi. "Tiikerivarjo, pentja ei tule vielä moneen kuuhun, joten voimme olla yhdessä vain entistä enemmän", Shira sanoi hädissään. Tiikerivarjo painautui häntä vasten. "Se on ehkä paras vaihtoehto... En halua menettä sinua ikinä", Tiikerivarjo kuiskasi hänen korvaansa ja nuoli hiljaa tämän päätä. Shira kehräsi ja katsoi Tiikerivarjon pelon ja surun täyttämiin silmiin. Niiden katse tyyntyi hiukan, kun se kohtasi SHiran katsee, ja Tiikerivarjokin kehräsi hiljaa. Sihra kietoi kehonsa tämän ympärille...
jatkuu...
Vastaus:14 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pajupuro, Jokiklaani
06.04.2013 17:30
Luku 12; Pihkapentu ja Lehväpentu

Pajupuro iski tassullaan sisartaan kylkeen saaden tämän säpsähtämään hereille. Naaras oli hiipinyt Sulkatähden ja Rastaanvireen pesään, koska muut kissat odottivat ulkona jo innoissaan kokoontumista. Rastaanvire säpsähti hereille kynnet esillä ja huitasi kynsillään kohti siskoaan, mutta Pajupuro tyänsi laiskasti käpälällään siskonsa iskun. Rastaanvire tuijotteli sisartaan kunnes nousi ylös ja istui sukimaan itseään.
" Muut odottavat että lähdette matkaan kokoontumis paikalle " Pajupuro selitti ja viittoi hännällään suuaukolle, jonka takana selvästi istui Sulkatähti. Ruskea naaras heilautti häntäänsä ja nousi ylös siskonsa rinnalle.
" Menes nyt " Pajupuro naukaisi ja pukkasi päällään siskonsa ulos saaden vastaan iloisia naukaisuja. Ametistin värisillä silmillään Pajupuro tarkkaili ulos ja kuullessaan äänien hiipuneen, naaras uskalsi pujahtaa ulos. Tämä käveli hiljalleen kiveltä alas ja tassutteli hieman mutaisen tuntoisella maalla parantajan pesälle, jossa Teerenlento vielä touhusi hieman hermoissaan. Pesän perällä näkyi haaleasti Symbolihäntä, joka yski hieman.
" Teerenlento, kuina Symbolihäntä voi? " Pajupuro kysyi huolissaan ja astui sisään hämärään pesäikköön. Teerenlento säpsähti ja pudotti kaikki ottamansa yrtit. Yrtit tipahtivat pölähtäen maahan ja sekottuivat maahan.
" Äh, anteeeksi! Voinko auttaa? " Pajupuro kysyi ystävällisesti ja ilman lupaa, tämä alkoi napsia ystävänsä pudottamia yrttejä maasta. Pian yhteistyöllä, kissat saivat yrtit kerättyä ja Pajupuro antoi itse keräämänsä parantajaoppilaalle. Tämä nyökkäsi hännällään muutamia pikkuisia siemeniä, jotka olivat ilmeisesti Symbolille tarkoitettuja. Naaras nappasi yrtit ja jolkotti hiljalleen kilpikonnankuvioisen kollin luo pudottaen yrtit tämän kuonon eteen. Symbolihännän pää värähti ja tämä vilkaisi kumppaniinsa.
" Voisimpa kehrätä, mutten saa " Tämä maukui surullisesti ja nuolaisi kovat siemenet suuhunsa. Pajupuro hymyili surullisesti ja sipaisi kumppaninsa korvaa ennekuin kääntyi ympäri ja jolkotteli ulos pesän hämäryydestä säteilevään aurinkoon. Nopeilla askelilla naaras kölpötteli pienen pusikon varjoon makaamaan ja torkkumaan. Hän ei itsekkään tiennyt kauanko nukkui, mutta säpsähti hereille kuulessaan Teerenlennon äänen. Yllättyneenä parantajaoppilaan tulosta Pajupuro nousi ylos kuin sähkoiskusta saaneena ja näki Laventelitassun joka köpötteli Teerenlennon vierellä pienehko haava päässään. Ruskealla naaraalla oli ollut suhteellisen tylsää, joten tämä päätti mennä katsomaan mitä tapahtui, mutta kaatuikin maahan ottaessaan askeleen.
# Mitä tämäkin on? # Naaras kysyi itseltään läähättäen tiuhaan tahtia. Sitten Pajupuro näki Teereenlennon juoksevan hädissään ystävänsä luo. Tai enemmän kinkaten.
" Mikset kertonut että aijot synnyttää?! " Parantajaoppilas kysyi hieman raivokkaasti.

-----------Hetken päästä--------------

" Teerenlento! Auta häntä! " Pajupuro maukui itku kurkussa kun valkoinen pikku pentu makoili hengittämättä, mutta tärisi silti. Toinen pentu tuhisi hiljalleen emonsa kyljellä imien maitoa. Teerenlento juoksi nopeasti paikalle ja tutki hädissään pentua. Pajupuro yritti nuolla kielellään pentua hereille, mutta se ei toiminut. Sitten Teerenlento kiepsautti pennun käpäliensä väliin ja alkoi hieromaan tätä. Pajupuro äännähti hädissään, muttei voinut liikkua, sillä muuten pienempi pentu olisi jäänyt tämän alle. Hädissään nuori kuningatar tuijotti Teerenlennon touhuja, mutta helpottui kun puolieloton pentu yski sikiövettä suustaan. Teerenlento laski pennun hellästi maahan ja antoi tämän lyllertää emonsa luo. Pian kollipentukin imi rauhallisesti siskonsa vierellä. Pajupuro mietiskeli nimiä hetken, mutta oli valtavan surullinen ettei Symbolihäntä päässyt katsomaan pentujansa.
" Hänestä tulee Lehväpentu " Pajupuro naukui kehräten ja kosketti kuonollaan värikästä naaras pentua, joka oli kiepsahtanut selälleen. Mutta nuori kuningatar ei keksinyt kolli pennulle nimeä. Sitten kuului suuri mekkala ulkoa ja sisään ryntäsi Sisiliskovarjo, Ruskolehti, Kotkankiito sekä Rastaanvire. Nämä tuijottivat häkeeltyneenä kahta pentua ja Pajupuro sai onnitteluja perheeltään. Onneksi tämä oli siirretty kuningattarien pesään, jottei olisi jäänyt muiden jalkoihin. Ruskolehti yskäisi hieman.
" Mitkä ovat heidän nimensä? " Kolli kysyi hiljalleen. Pajupuro hymähti ja osoitti hännällään yhä selällään torkkuvaa kissanpentua.
" Hän on Lehväpentu, mutten ole keksinyt vielä toisen nimeä " Pajupuro naukaisi miettivästi.
" Um, ehdottaisin Pihkapentua jos sopii " Ruskolehti maukaisi hiljaa ja näytti hieman nololta. Pajupuron ilme taasen kirkastui ja tämä kosketti kolli pentua selästä.
" Hänen nimesä olkoon siis Pihkapentu " Pajupuro julisti. Lopulta tämän sukulaiset lähtivät toinen toisensa jälkeen. Ensin Ruskolehti, sitten Sisiliskovarjo toivottaen onnea ja sitä että kertoi emolleni kuulumisia, sitten Kotkankiito joka tanssahteli onnitellen ja viimeisenä Rastaanvire.
" Onnea sisko " Tämä kuiskasi hiljaa hymyillen, kun Pajupuro oli jo vaipunut uneen pennut vierellään.

Vastaus:29 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
06.04.2013 17:05
Tiikerivarjo roikotti Kärppätassua niskanahasta ylemmäs rotkoon. Hän laski oppilaan varoittavasi muristen pieneen syvennykseen Piikkikynsi saapui pian paikalle. "Kuura!" Musta soturi kutsui, ja paikalle hiipi haaleanharmaa kulkukissa. Shira saapui hänen jäljessään. "Hän on oiva parantaja!" hän hihkaisi. Piikkikynsi viittoi hänet vaikenemaan. Kärppätassu lysähti maahan. "Huurre, teepä tehtäväsi", Tiikerivarjo murisi. Huurre astui heikon oppilaan eteen ja työnsi varovasti lehden päällä myrkkyseosta, josta menettää muistinsa. Sitten haaleanharmaa kissa tunki sitä Kärppätassun suuhun. Koska oppilas oli nälän näänntyttämä, tämä nili seoksen mutkitta. Kun Huurre oli tunkenut viimeisenkin pisaran seosta Kärppätassun suuhun, hän kumarsi Piikkikynnelle ja Tiikerivarjolle ja loikki paikalta. Kärppätassun jalat alkoivat kouristella, ja silmät pyöriä päässä, aivan kuten Varpustassullakin. Sitten oppilas velttoni. "Viekää hänet luolaan. Kaksi vartijaa, otan toisen paikan", Tiikerivarjo määräsi. Hän ja eräs toinen kulkukissa laskeutuivat kärppätassu mukanaan ylimpään vankiluolaan ja sysäsivät naaraan sinne. "Minä menen sisälle, pysy sinä ulkona", Tiikerivarjo käski ja sujahti luolaan. Kärppätassu makasi kivilattialla liikkumatta lukuunottamatta kylkien heikkoa kohoilua. Yhtäkkiä Kärppätassu ponkaisi pystyyn ja vilkuili villisti ympärilleen. "Missä olen? Kuka MINÄ olen?" Oppilas maukui villisti. Tiikerivarjo keski nopeasti kissalle uuden nimen. "Nimesi on Hanki, ja Olet Tiikeriklaanin leirissä", hän vastasi. Uuden nimen saanut kissa rauhoittui hiukan. "En osaa mitään! En muista mitään!" hän ulvoi. "Minä opetan sinua", Tiikerivarjo sähähti. Hanki tapitti häntä peloisaan. "Kuka olet? Oletko johtaja", hän naukui. "Olen Tiikerivarjo, ja johdan Tiikeriklaania Piikkikynnen kanssa. Tavoitteemme on saada haltuumme koko metsä", Tiikerivarjo murahti. Hangen silmät avautuivat. "Todellako! Haluan oppia kaiken", hän huusi. "Ole vaiti ja tottele mukisematta, sääntö yksi", Tiikerivarjo karjaisi kärsimättömänä. Hanki hiljeni. "Seuraa minua!" Tiikerivarjo käski. Hän johdatti Hangen ulos luolasta, ja hämmästynyt vartija jäi istumaan sen suulle. Pian he saapuivat muiden luo. Piikkikynsi ja Shira saapuivat ensimmäisten joukossa katsomaan uutta kissaa. "Tiikerivarjo! Onko tuo vanki, miksi hän ei ole luolas.."
"Hän on nyt täysverinen Tiikeriklaanin jäsen", Tiikerivarjo keskeytti ja nuolaisi lempeästi naaraan korvaa. Hanki istui maahan. Hänen kylkiluunsa paistoivat harvan ja resuisen turkin alta. Shiras antoi tälle hämmentyneenä jäniksen jonka Hanki ahmi sudennälkäisin hotkaisuin. "Piikkikynsi, voitko ottaa hänen opetuksensa lavoillesi", Tiikerivarjo kysäisi. "Hyvä on! Teen hänestä Myrskyklaania vihaavan kissan", Piikkikynsi myöntyi ja käski Hangen seurata ja kaksikko katosi ylös johtavalle polulle.

TIikerivarjo retuutti Ratamolehteä luolaan, missä Hopeasulkakin oli. Hän oli lyönyt tämän tajuttomaksi taistelussa ja oli samalla ottanut valtava riskin. Hän oli tehnyt sen omassa leirissään. Hopeasulka nosti päätään, ja hänen silmänsä suurenivat, kun hän näki märän nyytin. "Ratamolehti!" hän huudahti Tiikerivarjo heitti oppilaan luolan perälle ja loikki ulos. Kolme vartijaa istui luolan molemmin puolin. Tiikerivarjo nyökkäsi heille ja tassutteli Shiran luokse. "Olet ollut kauan poissa", Shira sanoi. Tiikerivarjo kehräsi ja nuoli shiran lapaa. "Olen ollut poissa, mutta nyt olen tässä niin kauan kuin haluat", hän naukaisi. Shirakin kehräsi ja nuolaisi Tiikerivarjon poskea kiintymyksen osoitukseksi. Samassa Piikkikynsi ja Hanki loikkivat ylhäältä heidän luokseen. "Olen varma siitä, ettei hän enää tarvitse opetusta", Piikkikynsi naukui. "Olen kertonut hänelle klaanimme säännöt ja tavat, nyt hän on täysi Tiikeriklaanin jäsen", hän jatkoi. Tiikerivarjo nyökkäsi tyytyväisena. "Hyvä, hän voisi johtaa metsästyspartion myrskyklaanin reviirille. Mitä sano?" Piikkikynsi istahti. "Käy mainiosti, hän voisi mennä sinne yksin, niin `klaanitoverimme`näkevät, että hän onn lievästi sanottuna muuttunut", Piikkikynsi ehdotti. Tiikerivarjo nyökkäsi. Piikkikynsi tassutteli ilmoittamaan Hangelle, ja uori naaras nyökkäsi ja ja lähti rotkosta. Tiikerivarjo tunsi turkin hipaisevan hänen toista kylkeään, ja hän käänsi päätään. SHira maasi hänen vieressään ja nuoli hänen selkäänsä pitkin, rauhoittavin vedoin. TIikerivarjo sulki silmänsä ja rentoutui.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
06.04.2013 16:25
Jälleen vankina
Luku 1
Piikkikynnen ja Tiikerivarjon joukot olivat kaapanneet Hopeasulan jälleen. Tiikerivarjo oli taistelussa loikannut hopeisen naaraan kimppuun, kun tuo oli taistellut kahta muuta kulkukissaa vastaan.
Tiikerivarjo oli iskenyt tuon tajuttomaksi ja nyt kun tuo oli herännyt, tuo ol huomannut, että joutuisi jälleen kamalaan luolastoon ahtaaseen pikku loukkoon vangiksi.
Naaras rimpuili kaikin voimin päästäkseen irti vartijoidn otteista, mutta vartijoita oli aivan liikaa hänellä yksin hoidettavaksi.
"Päästäkää minut!" Tuo ulvoi äkäisenä kuin vanha mäyrä. Mutta vartijat eivät välittänee, vaan kantoivat Hopeasulkaa edelleen kohti vanki luolaa.
"Ette saa!" Hopeasulka ulisi säälittävällä pennun vikinältä kuulostavalla äänellä.
Yhtäkkiä tuo näki Tiikerivarjon oikealla puolellaan ja oli ulvaisemaisillaan jotakin loukkaavaa sille petturille, mutta huomasi sitten tuon suusta roikkuvan pienen karvanyytin.
"Ratamotassu!" Hopeasulka henkäisi järkyttyneenä mutta ei ehtinyt sanoa enää mitään sen enempää, kun vartijat paiskasivat hänet tylysti luolaan.
Naaras tömähti pimeään luolaan kovalle kivilattialle.
Tämä luola oli paljon pienempi kuin aiemmat luolat olivat olleet.
Vastaus:10 kp:eetä, monestikohan se on ollu jo vanki? : DD
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu, Myrskyklaani
06.04.2013 16:12
Nälkäkuoleman partaalla
Luku2
Kärppätassu makasi edelleenkin kivellä voimattomana ja säälittävän laihana. Tuo makasi vain siinä tekemättä elettäkään noustakseen ylös.
"Hatsiih!" Tuo aivasti ja ajatteli: >Turkasen nuha!< Tuon nenä vuosi kuin putous ja otsakin kuumotti kuumeesta. Tuo antoi unen suloisen pimeyden ja levon viedä itsensä mukanaan ja vaipui uneen.
Kärppätassu näki pelkkiä rauhattomia ja levottomia unia, joissa kaikissa oli Tiikerivarjo ja Piikkikynsi.
Oppilas havahtui unestaan kuullessaa tömähteleviä askeleita. Joku oli tulossa hänen luokseen.
Luolaan ilmestyi Tiikerivarjo mukanaan muutama vartia.
"Kas, kas kas täällähän se pikku kotikisu viruu aivan avuttomana!" Tiikerivarjo naukui ivallisesti ja alkoi nauraa. Vartijatkin nauroivat ivallisesti, mutta Kärppätassu ei välittänyt tai siltä ainakin näytti, mutta oikeastaan se johtui siitä, että naaras oli niin nälän riuduttama ettei jaksanut tehdä elettäkään vastustaakseen.
Tiikerivarjo tuli oppilaan luo ja karjaisi tuon korvaan: "Ylös siiitä!" Kärppätassu kompuroi vaivalloisesti huojuville jaloilleen.
Oppilaan silmissä maailma pyöri ja tuo hoiperteli heikosti eteenpäin. Tiikerivarjoi huitaisi terävillä kynsillään tuota kohti, mutta katkaisi kynsillään vain kaulapannan, joka tipahti maahan kulkunen kilahtaen.
Tiikerivarjo tarttui Kärppätassua niskanahasta ja lähti kantamaan tuota pois luolasta. Matkalla pois luolasta Kärppätassu näki Hopeasulan joka rimpuili kovasti, kun tuota kannettiin kohti luolaa. Monta vartijaa ympäröi Hopeasulkaa ja estivät hopeisen naaraan pakenemisen.
Niin paljon kuin Kärppätassu olisikin tahtonut auttaa klaanitoveriaan, tuo pystynyt.
Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamolehti, Myrskyklaani
06.04.2013 15:33
Luku: 1 Hyökkäys

*Haukotus*haukottelin sotureiden pesässä. Nousin seisomaan ja venyttelin. Istahdin pehmeälle sammaleelle ja aloin nuolla itseäni nopein nuolaisuin. Katsahdin ulos pesästä ja huomasin että koko klaani oli jo noussut ylös. Pesin itseni nopeasti ja juoksin ulos sotureiden pesästä. Leirissä aurinko paistoi kirkkaana taivaalta. Katsahdin pilvettömälle taivaalle. Taivas loisti kirkkaan sinisenä ja hento tuuli kävi leirin lävitse. Huomasin Hopeasulan joka paistatteli päivää litteällä kivellä. Juoksin nopeasti kumppanini luokse. Istahdin naaraan seuraksi ja nuolaisin tämän korvaa. Hopeanharmaa naaras päästi pienen kehräyksen. Naamalleni levisi suuri hymy kun katselin kumppaniani. Olin ollut vasta hetken soturina mutta Hopeasulka jo useita kuita. Nuolaisin rintaani hieman nolostuneena ja käänsin katseeni Hopeasulkaan. Oloni oli hieman levoton. En oikein tiennyt miksi mutta tunsin että jotakin tapahtuis ja pian. Käänsin nopeasti katseeni kohti oppilaiden pesää. Kärppätassu kömpi ulos pesästä ja päätin mennä tervehtimään vanhaa ystävääni. Loikkasin alas kiveltä ja aloin nelistää kohti oppilasta. Nopein askelin lähestyin nuorta oppilasta. Valkoinen naaras hymyili leveästi minut nähdessään. Pysähdyin tämän eteen ja nuolaisin tämän päälakea. Kissa vastasi siihen kehräyksellä. Viitoin hännälläni Hopeasulkaa tulemaan tänne ja naaras nyökkäsi nopeasti. Istahdin hiekkaselle maalle ja vaihdoin hetken kieliä nuoren oppilaan kanssa. Käänsin katseeni Hopeasulkaan joka juoksi meitä kohti. Hento tuuli pörrötti turkkiani. Tuuli alkoi voimistua voimistumistaan. Pian alkaisi myrsky. Olin siitä varma. Taivas alkoi peittyä pilviin ja aurinko katosi näkyvistä. Siinä samassa Mustatähti loikkasi Suurkivelle. ”Myrskyklaanin kissat! Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen!”mustan kollin ääni raikui aukiolla. Juoksimme Hopeasulan ja Kärppätassun kanssa nopeasti Suurkiven alle kuulemaan päälikön sanat. Klaanikissat olivat jo alkaneet kokoontua kiven ympärille ja viimeisimmätkin putkahtivat ulos koloistaan kun Mustatähden ääni raikui aukiolla. Näin että Viiltokäpälä tuli viimeisenä. Kollin silmät loistivat ylpeästi kun tämä istui oppilaansa viereen. Tajusin heti mistä oli kyse. Kärppätassusta tulisi takuulla soturi. Ylpeyden pistos kävi lävitseni kun katselin nuorta naarasta. Tämän turkki oli vasta suittu ja hohti kuin hanki. Kärppätassu tärisi jännityksestä ja tämän silmät olivat täynnä intoa. Tiesin täsmälleen miltä Kärppätassusta tuntui. Minäkin jännitin silloin kun minusta tuli soturi. Voi kuinka se olikaan ihmeellistä kun sai kuulla oman soturinimensä ensimmäistä kertaa. Aloin itsekin tulla hieman jännittyneeksi kun halusin malttamattomana tietää mikä olisi Kärppätassun soturinimi. Uteliaisuuteni otti vallan ja odotin malttamattoma oppilaan nimitystä. Onnittelisin häntä ensimmäisenä. Pidin nimittäin todella paljon tuosta valkoisesta naaraasta ja olimme ylimmät ystävät. ”Myrskyklaanin kissat on aika nimetä uusi soturi.”Mustatähti kajautti. Pidätin hengitystäni ja katselin tarkkaan Kärppätassun nimitystä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun sain seurata nimitystä soturina. Nuolaisin hämilläni rintaani ja käänsin katseeni kohti Kärppätassua. Viiltokäpälä asteli oppilaansa rinnalla loistokkaasti. Mustatähti loikkasi alas Suurkiveltä kohtaamaan oppilaan ja mestarin. Näin kuinka ylpeä Viiltokäpälä oli oppilaastaan ja päätin hankkia joskus itsekin oman oppilaan jonka kouluttasin metsän tavoille. ”Viiltokäpälä, onko tämä oppilas valmis tulemaan soturiksi?”Mustatähti naukui juhlallisesti. Viiltokäpälä painoi päänsä alas ja vastasi: ”On Mustatähti.” Mustatähti käänsi katseensa taivaalle. ”Minä Mustatähti, Myrskyklaanin päälikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakimme ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi.”Mustatähti maukui. Päälikkö käänsi katseensa Kärppätassuun ja katsoi tätä tiiviisti silmiin. ”Kärppätassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania – jopa henkesi uhalla.?”Mustatähti maukui juhlallisesti. Kärppätassu värisi odotuksesta ja pidätellystä jännityksestä kun tämä nosti leukansa ja naukaisi: ”Lupaan.” ”Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Kärppätassu, tästä lähtien sinut tunnetaan Kärpänloikkana. Tähtiklaani kunnioittaa voimaasi ja älyäsi ja hyväksymme sinut täydeksi Myrskyklaanin soturiksi.”Mustatähti julisti. Mustatähti asettui tuoreen soturin eteen ja nuolaisi tämän päälakea Kärpänloikka nuolaisi kunnioittavasti päälikön lapaa. Klaanista alkoi kuulua onnitteluhuutoja. ”Kärppätassu! Kärppätassu!” Klaani huusi yhteen ääneen. Juoksin naaraan eteen ja nuolaisin tämän korvaa lempeästi. Nuori soturi hymyili minulle ja asettui istumaan minun ja Hopeasulan viereen istumaan. Vaihdoimme hetken kieliä kunnes Mustatähti loikkasi taas Suurkivelle. Klaani katsahti päälikköään odottavana. Klaani huusi edelleen Kärpänloikan nimeä ja Mustatähti odotti kunnes klaani hiljeni. ”Kärpänloikka, perinteen mukaan sinun täytyy valvoa yksi yö mitään puhumatta.”musta kolli naukui. Kärpänloikka nyökkäsi. Mustatähti istahti Suurkivelle ja jatkoi: ”On aika tehdä aamupartiot. Ratamolehti, Hopeasulka ja Kärpänloikka kuuluvat ensimmäiseen saalistuspartioon. Haukansiipi ja Viiltokäpälä menkää tarkastamaan reviirit. Vatukkakynsi, Ratamohäntä ja Tulisydän kuuluvat toiseen saalistuspartioon. Ottakaa Nopsatassu mukaanne. No niin kokous on päättynyt.”musta kolli naukui ja loikkasi alas Suurkiveltä ja kömpi omaan pesäänsä. Katsahdin Hopeasulkaa ja Kärpänloikkaa. Aloimme juosta kohti leirin uloskäyntiä nopein askelin. Katselin kuinka päättäväisen näköinen Kärpänloikka oli. Käänsin katseeni takaisin menosuuntaamme ja pysähdyin nopeasti uloskäynnin eteen. Peräkanaa ahtauduimme ulos leiristä. Taivas alkoi synketä aina vain enemmän. Kohta alkaisi takuulla sataa. Hopeasulka katsahti minuun ja Kärpänloikkaan. ”Menisimmekö etsimään riistaa järveltä?”hopeanharmaa naaras naukaisi. Katsahdimme Kärpänloikan kanssa toisiimme ja nyökkäsimme yksissä mielin. Aloimme juosta syvemmälle metsään. Pehmeä sammale vain pöllölysi tassujemme alla ja kuivuneet neulaset risahtelivat hiljaa. Juosimme nopein askelin järven rannalle ja asetuimme kukin juomaan muutaman suullisen kylmää vettä. Sitten kuonolleni tipahti pisara sitten toinen ja kolmas ja voi ei alkoi sataa. Pieni tihkusade tipahteli maahan ja pyristelin vettä pois turkistani. Nyrpistin kuonoani sillä olin aivan likomärkä. Maistelin ilmaa ja haistoin riistaa. Ei pieni sade saalistusta estäisi. Painauduin matalaksi ja märkä sammale kasteli vatsani. Se tuntui inhottavalta mutten välittänyt siitä. Hiivin varmoin, hitain askelin kohti pensasta jonka takaa leijaili vastustamaton tuoksu. Pensaan takana istui vesimyyrä. Hiivin hiljaa eteenpäin ja pidin katseeni tiukasti saaliissani. Pian oli vain hännänmitan päässä eläimestä. Loikkasin vahvoilla takajaloillani ilmaan. Lensin riistan niskaan komealla kaarella ja purin sen hengiltä. Hautasin sen kosteaan maahan ja jatkoin saalistusta. Riista oli sateella piilossa koloissaan mutta sain kiinni vielä pari hiirtä, oravan ja linnun. Nostin saaliit hampaisiini ja palasin Kärpänloikan ja Hopeasulan luo. Hekin olivat saaneet saalista. Sade alkoi yltyä ja päätimme palata leiriin. Juosimme metsän halki niin nopeasti kuin voimme. Sade hakkasi selkään ja alkoi salamoida. Aloimme juosta nopeammin. Olimme pian perillä leirissä mutta sitten kuulimme taistelun ääniä. Pysähdyimme pienelle kumpareelle ja mikä meitä odottikaan. Leiriin oli hyökännyt valtava luopio armeija. Pistin korvani luimuun sillä tunnistin tutun kissan hahmon. ”Piikkikynsi!”murisin puoliääneen. Pudotin saaliini maahan ja juoksin nopeati kohti mustaa kolli. Piikkikynsi kuitenkin huomasi minut ja hyökkäsi ennen minua. Musta kolli kaatoi minut kyljelleni. Tunsin kuinka veri alkoi valua kyljestäni. Rämmin nopeasti ylös. Piikkikynsi murisi kovaäänisesti. Sähisin tälle jotakin epämääräistä. Siinä samassa jokin hyökkäsi kimppuuni. Valtava harmaa luopio makasi selkäni päällä. Heitin kissan pois päältäni. Tämä oli raapaissut toiseen lapaani syvät arvet. Veri vuolasi ulos haavoistani ja vesi sai haavat kirvelemään. En välittänyt vaan jatkoin sinnikkäästi. Loikkasin harmaan luopion päälle. Sain purtua tämän korvasta palasen. Kissa ulvaisi kivusta ja loikkasi niskaani. Purin kissan toista etutassua ja kissa parkui kivusta. Heitin kissan päin läheistä kiveä. Käännyin Piikkikynteen päin mutta kolli oli kadonnut. Murisin itsekseni ja huomasin luopioiden perääntyvän. Yhtäkkiä silmissäni sumeni ja jäin makaamaan maahan. Lumisydän tuli auttamaan minut leiriin. Työnnyimme leirin sisälle ja kuulin kuinka joku lähestyi meitä. Se oli Kärpänloikka. ”Ratamolehti. No kun... He... Tai siis minä... Se oli minun syyni kun he...”naaraan ääni töksähteli ja tämä painoi päänsä alas. Suru sumensi minun silmäni kun tajusin mitä oli tapahtunut. ”Ei kai vain... Eivät he voineet... Tai siis miten ihmeessä he olisivat.... Ei voi... Ei saaa....”sanani takeltelivat kurkussani ja katsahdin surullisena Lumisydämmeen. Yhtäkkiä näin kuinka Saarniturkki asteli eteen päin. Haavoittunut Ratamohäntä nojasi tähän. Katselin hiljaa naarasta. Lumisydämmen oppilas Myrskytassu meni auttamaan Ratamohännän parantajan pesälle. Saarniturkki puolestaan käänsi katseensa minuun. Silmissäni vilisi ja haavani vuosivat vuolaana verta. ”Onko se totta?”sopersin Saarniturkille. Kolli katsoi apeana maahan ja vastasi: ”Kyllä on Ratamolehti. Niinkuin Kärpänloikka yritti selittää. He veivät Hopeasulan.” Silmäni sumenivat surusta. ”Ei voi olla!”nau`uin surullisena. Yhtäkkiä silmissäni alkoi vilistä entistäkin enemmän ja kaaduin hiekkaiselle maalle. Kuulin kuinka klaanista kuului hätähuutoja. Pian en kuullut enää mitään. Jäin makaamaan avuttamana maahan...

Luku: 2 Pelastan sinut

Yhtäkkiä silmissäni alkoi vilistä entistäkin enemmän ja kaaduin hiekkaiselle maalle. Kuulin kuinka klaanista kuului hätähuutoja. Pian en kuullut enää mitään. Jäin makaamaan avuttamana maahan...

-------------jatkuu-------------

Oli kuunhuipun hetki ja nostin pääni ylös. Makasin parantajan pesässä. Muistelin hetken mitä oli tapahtunut sitten mieleeni palautui Piikkikynsi ja luopioiden hyökkäys sekä Hopeasulan kidnappaaminen. Sappeni alkoi kiehua vihasta ja inhosta. En voinut käsittää mitä Piikkikynsi voisi kumppanilleni tehdä. Painoin pääni alas surumielisenä ja huokaisin syvään. Katsahdin ulos parantajan pesästä. Näin Kärpänloikan joka vartioi klaani valppaana. Näin kuinka tämänkin silmistä paistoi suru ja huoli. Nousin seisomaan ja hiivin ulos parantajan pesästä. Tassuttelin nuoren soturin viereen. Naaras katsoi minua kummaksuen. Huomasin naaraan haluavan kysyä minulta mitä teen täällä. ”Ei kai haittaa jos istun tässä hetken?”kysyin naaraalta lempeästi. Kärpänloikka katsahti minuun iloisena. Seura teki takuulla hänet hieman iloisemmaksi. Istuimme hiljaa keskenämme keskellä leiriä. Päivä alkoi valjeta. ”Taidan mennä nyt. Toivottavasti jaksat valvoa vielä hetken.”naukaisin ja juoksin nopein askelin kohti parantajan pesää. Kärpänlikka nyökkäsi vastaukseksi ja jäi vartioimaan leiriä. Minusta oli mukavaa istuskella naaraan kanssa vartioimassa leiriä. Juoksin parantajan pesän suuaukolle ja työnnyin pesään. Asetuin makuupaikalleni ja aloin taas nukkua.

------------aamulla---------

Heräsin auringon ensisäteisiin jotka tunkeutuiva parantajan pesän katon lävitse. Siristin silmiäni. Koko ruumistani särki vimmatusti. Muistelin viime yötä ja katsahdin Kärpänloikkaan joka asteli juuri sotureiden pesälle nukkumaan. Hymyilin leveästi ja käänsin katseeni Myrskytassuun joka istui vierelläni. Kolli haistoi minua. ”Lumisydän! Hän heräsi!”tummanharmaa kissa huusi mestarilleen. Siinä samassa klaanin parantaja Lumisydän ilmestyi pesän perältä. Naaras kantoi suussaan yrttejä. Lumisydän pudotti yrtit eteeni. Katsoin niihin vastahakoisesti. Yrtit tuoksuivat voimakkaalta ja nyrpistin kuononi. ”Syö!”Lumisydän käski. Katsoin yrttejä uudestaan ja työnsin ne kauemmas. Myrskytassu siirsi ne takaisin nenäni alle. Katoin anovasti Lumisydäntä. ”Onko minun pakko syödä?”kysyin närkästyneenä. Lumisydän katsoi minuun päättäväisenä. ”On sinun pakko!”huusi Myrskytassu. Lumisydän katsoi närkästyneenä oppilastaan. ”Mene vaikka hakemaan lisää karhunlaukkaa leirin ulkopuolelta.”Lumisydän naukaisi. Oppilas näytti pettyneeltä ja totteli mestariaan mukisematta. Katselin oppilaan menoa. Pää alaspäin painautuneena nuori parantajoppilas laahusti kohti pesän suuaukkoa. Kun oppilas katosi leirin aukiolle käänsin katseeni takaisin Lumisydämmeen. Valkoisen naaraan kasvoille oli noussut ankara ilme ja yhtäkkiä tunsin itseni todella haavoittuvaksi. Näytin naaraalle viatonta imelttä ja mutta Lumisydän näytti edelleen todella ankaralta. ”Jaahas. Voisitko selittää mitä teit pesän ulkopuolella keskellä yötä?”Lumisydän sanoi ivallisena. *Ups! Näkikö Lumisydän minut? Voi ei!*ajatteli hädissäni. Minkälaisen hätävalheen oikein keksisin. ”No tuota noin... Kävin vain tervehtimässä Kärpänloikkaa.”nau`uin puoliääneen. Parantaja tuijotti minua nyt vihaisesti. ”Hänhän vartioi leiriä ja sinä olet sairas ja sinun kuuluisi nukkua.”Lumisydämmen ääni oli kylmä. Luimistin korviani. ”Et ole minun emoni! Enkä ole enää mikään pentu joten voin tehdä niin kuin lystään!”naukaisin nokkelasti. Lumisydän ei heti osannut vastata tähän mutta näin naaraan kasvoilta että hän ymmärsi tarkoitusperäni. ”Niin en olekkaan emosi mutta olen klaanin parantaja ja voin käskeä sinut syömään nuo yrtit.”naaras sanoi viekkaasti. Nyökkäsin ja loin parantajaan ilkikurisen ilmeen. Aloin syödä vastahakoisesti kitkerän makuisia yrttejä. Yrtit maistuivat kaameilta ja söin viimeisen suullisen pakosta. Kun olin valmis nousin seisomaan ja lähdin kohti parantajan pesän suuaukkoa. Työnnyin leirin aukealle ja kävelin hiljaa tuoresaaliskasalle. Valitsin itselle pulskan oravan ja aloin miettiä syntyjä syviä. Päässäni keippui vain ajatus siitä miten Hopeasulalle oli saattanut käydä. Silmäni loistivat surusta kun purin suuria haukkauksia oravasta. Upotin hampaani suruissani eläimen pehmeään lihaan. Silmäkulmaani ilmestyi pieni kyynel. Söin nopei, suurin haukkausuin oravan ja nuosin seisomaan. Juoksin nopeasti sotureiden pesän edessä olevalle litteälle kivelle. Loikkasin kiven päälle ja muistelin kuinka minä ja Hopeasulka makasimme aika kiven päällä vaihtamassa kieliä. Istahdin viileälle kivelle ja painoin pääni alas. Silmissäni loisti suuri suru ja huoli kumppanini puolesta. En saanut enää ajateltua selvästi mielessäni pyöri vain ajatus siitä että aioin pelastaa Hopeasulan. Käänsin katseeni taivaalle. ”Tähtiklaani auta minua pelastamaan kumppanini.”nau`uin hiljaa itsekseni. Asettauduin makaamaan kivelle ja painoin pääni tassujani vasten. Aloin itkeä hiljaa. Huokailin silloin tällöin niin hiljaa ettei sitä voinut kuulla. Nousin istumaan ja nuolaisin kyyneleiden kostuttamaa rintaani. Käänsin katseeni Suurkiveen ja huomasin kuinka Kärpänloikka juoksi minua kohti. Naaraan näkeminen sai minut hieman iloisemmaksi ja unohdin hetkeksi Hopeasulan. Sitten muistin Piikkikynnenkin ja sappeni alkoi kiehua. Kärpänloikka juoksi kiven viereen jolla minä istuin ja loikkasi viereeni lohduttamaan minua. Katsahdin naarasta ja yritin hymyillä mutten saanut aikaan edes pientä hymyä. Painoin pääni alas ja Kärpänloikka nuolaisi korvaani. Kehräsin hiljaa ja käänsin katseeni takaisin naaraaseen. Naaras katseli minua lempeästi. ”Murehditko Hopeasulkaa?”valkoinen soturi naukaisi. Olin aikeissa vastata mutten saanut ääntä tulemaan ja päätin pysyä hiljaa. Naaras ymmärsi minua ja loikkasi alas kiveltä. Katsahdin soturia ja naukaisin nopeati: ”Älä mene! Minä tuota murehdin todellakin vain Hopeasulkaa. Olemmehan kumppaneita.” Kärpänloikka katsoi minuun ymmärtäväisenä ja hyppäsi takaisin viereeni. ”Ymmärrän täysin miltä sinusta tuntuu. Olisin takuulla samanlainen jos oma kumppanini kaapattaisiin.”soturi naukui lempeästi. Hymyilin ja nuolaisin Kärpänloikan korvaa. Naaras kehräsi ja loikkasi alas kiveltä. Nuori soturi viittasi hännällään seuraamaan. Nyökkäsin ja loikkasin alas kiveltä. ”Mennäänkö metsästämään?”Kärpänloikka ehdotti. ”Mennään vain.”naukaisin puoliääneen. Siinä samassa valkoinen soturi alkoi juosta kohti leirin suuaukkoa. Juoksin naaraan vanvedessä. Päässäni pyöri edelleen Piikkikynnen petollisuus. En voinut olla unohtamatta sitä murhanhimoista mustaa kolli. Yhtäkkiä huomasin kuinka Tulisydän ja Mustatähti puhuivat Suurkiven juurella. Pysähdyin kuin seinään ja kuuntelin heitä vaivihkaa. ”Eikö kukaan ole nähnyt häntä eilisen jälkeen?”naukaisi Mustatähti huolestuneena. Tulisydän pudisti päätään. ”Vatukkakynsi sanoi että hän lähti kuulemma eilen metsästämään eikä hänestä ole kuulunut sen koomin.”Tulisydän maukui. *Kenestä he puhuvat?*mietin uteliaana. ”Lähettäkää etsintäpartio matkaan. Yhtäkään klaanilaista ei jätetä pulaan. Piikkikynsi on löydettävä.”Mustatähti naukui. ”Piikkikynsi!”toistin puoliääneen. Nyt minua ei pidätellyt enää mikään. Kävelin päättäväisenä Mustatähden ja Tulisydämmen luo. Kaksi kollia näyttivät ihmettelevän tuloani. Kävelin kollien eteen ja aloin puhua: ”Miksi meidän muka pitäisi etsiä Piikkikynttä? Tuota alhaista kaksinaamaista petturia joka on verenhimoinen murhaaja. Oletteko aivan hiirenaivoisia? Uskokaa kun sanon että Piikkikynteen ei kannata luottaa!”nau`uin suureleisesti. Kolli tuijottivat minua pitkään kunnes takaani kuului hyytävä ääni. ”Älkää uskoko tuota valehtelijaa. En minä ketään ole murhannut enkä ole mikään petturi!”mourusi kolkko ääni takanani. Käännyin ja huomasin Piikkikynnen joka seisoi ketunmitan päässä minusta. Jokainen karvani nousi pystyyn ja aloin sähistä kovaäänisesti. ”Senkin ruoja! Alhainen petturi!”huusin kollille. Piikkikynsi nauroi minulle. Sappeni kiehui ylikierroksilla ja olin varma että tekisin kohta jotakin mitä ei pitäisi. Siinä samassa Mustatähti astui väliimme. Hänellä oli vakava katse kasvoillaan. Turkkini laski hitaasti ja istuin alistuneesti maahan. Nuolaisin rintaani ja sähähdin Piikkikynnelle. Mustatähti hiljensi minut. ”Ratamolehti, tuo on vakava syytös. Onko sinulla todisteita väitteellesi?”Mustatähti naukaisi. Katsoin vihaisena maahan ja vastasin: ”Ei ole.” Juoksin vihoissani pois päin. Ryntäsin leirin uloskäynnille ja ryntäsin sen läpi ulos. Pilvet alkoivat peittämään taivaan. Huomasin että Kärpänloikka seurasi minua kuin varjo. ”Mene pois!”tiuskaisin naaraalle ja nopeutin vauhtiani. Kärpänloikka seurasi minua edelleen. Juoksin metsän läpi niin että sammaleet lentelivät ilman halki ja kuivuneet neulasen rätisivät tassujeni alla. Sappeni kiehui niin paljon että aioin hankkia todisteita Piikkynnen petturuuteen. Juoksin suorinta tietä järvelle ja asettauduin istumaan sen rannalle. Kärpänloikka juoksi viereeni. ”Miksi väitit että Piikkikynsi on petturi?”soturi kysyi ihmeissään. Katsoin valkoista soturia vihainen ilme kasvoillani. ”Hän on petturi! Uskothan sinä minua?”naukaisin. Kärpänloikka empi hetken ennen kuin vastasi: ”En tiedä. Pitäisikö minun uskoa. Mutta uskon sinua silti. Olen varma että olet oikeassa.” Käänsin katseeni Kärpänloikkaan ja nuolaisin tämän lapaa. ”Kiitos että uskot minua.”kuiskasin naaraan korvaan hiljaa. Kärpänloikka hymyili minulle. Yhtäkkiä metsästä alkoi kuulua kovaa rytinää ja pensaasta ilmestyi Viiltokäpälä. Viiltokäpälä oli aivan arpien peitossa. Kolli huohotti raskaasti. ”Mitä on tapahtunut?”kysyin Viitokäpälältä hädissäni. Viiltokäpälä tasasi nopeasti hengityksensä ja vastasi: ”Luopiot hyökkäsivät minun ja Haukansiiven kimppuun. Niillä oli Hiekkamyrsky. Ja sitten Haukansiipi...”kollin ääni takelteli ja tämä kaatui maahan. ”Mitä Haukansiivelle on käynyt?”Kärpänloikka naukui hädissään. Viiltokäpälä hengitti hiljaksiinsa. ”Hän lähti ajamaan luopioita takaa. Enkä ole nähny häntä sen jälkeen. Tämän kuultuani aloin juosta suuntaan josta soturi oli tullut. ”Älä mene!”Kärpänloikka huusi perääni. En kuunnellut soturia. Jatkoin vain sinnikkäästi juoksua. Mikään ei voinut enää pysäyttää minua. Olin varma että löytäisin luopioiden hajujäljen joka johtaisi minut heidän leiriinsä. *Älä huoli Hopeasulka. Minä tulen kumppanini.*ajattelin itsekseni ja jatkoin juoksua. Juoksin nopein askelin eteenpäin ja löysin paikan jossa oli äskettäin taisteltu. Löysin luopioiden hajujäljen ja lähdin seuraamaan sitä. En huomannut että Viiltokäpälä ja Kärpänloikka olivat seuranneet minua. Juoksin kohti tuntematonta. *Tähtiklaani auta minua!*mietin samalla kun juoksin. Mitä tästä vielä seuraisi?
Vastaus:39
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu, Myrskyklaani
06.04.2013 11:05
Nälkäkuoleman partaalla
Luku 1
Kolme päivää sitten vartijat olivat vieneet Varpustassun pois, eikä tuosta ollut kuulunut sen jälkeen yhtään mitään. Pientä ja kova päistä oppilasta ei oltu tuotu takaisin luolaankaan.
Kaksi päivää sitten Leoparditassu oli Kärppätassun avustuksella huijannut vartioita ja päässyt pois hänkin, kuollutta esittämällä.
Ja nyt Kärppätassu parka virui luolassa yksin ja nälkään nääntymäisillään. Vartijat olivat unohtaneet nuoren naaraan tykkänään, eikä tuolle oltu tuotu riistaakaan syötäväksi. Kärppätassu lojui kiven päällä tyhjyyteen tuijottaen.
Kärppätassu oli jo luopunut toivosta muutama päivä sitten.
>Ei minua kukaan kuitenkaan pelasta..< tuo ajatteli murheellisena siinä kivellä lojuessaan.
Valkoinen naaras oli aina ollut pienikokoinen, mutta nyt tuo näytti paljon sitäkin pienemmältä ja todella säälittävältä.
Oppilas näytti nyt enemmänkin luurangolta turkkinsa alla. Kylkiluut törröttivät esillä todella selvinä ja muutamassa kohdassa vitivalkoista karvaa tahri tummaksi kuivunut veri. Turkkikin oli kiilloton ja takussa, eli pesemätön.
Naaraalla ei ollut voimia edes ylös nousemiseen, niin riutunut tuo oli.
Vilustunutkin tuo kaiken lisäksi oli. Tuon nenä vuosi solkenaan ja hengitys rahisi kurkussa. Tuon oli vaikea hengittää.
Välillä Kärppätassu sai yskän puuskia joihin melkein tukehtui. Tuon otsakin kuumotti, joka taisikin johtua kuumeesta.
>Ei Leoparditassu kuitenkaan koskaan tule, hänkin on unohtanut minut. Minä vain näännyn täällä, kunnes lopulta kuihdun kokonaan ja matkaan tähtiklaanin luokse.<
Kärppätassu ajatteli toivottomana ja ukotteli hiukan. Enää naaras ei ollut pulska niin kuin kotikisu, vaan säälittävän laiha aivan kuin pelkkä luuranko.

//Ei ollut juurikaan inspistä ni tällänen tuli, Sulka voit sit jatkaa tästä, jos vaan haluat. ;)//
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Laventelitassu, jokiklaani
06.04.2013 10:00
Laventelitassu söi hitaasti nauttien mehukasta pulua.
"Laventelitassu! Nyt nieaiset sen pulun ja tulet tänne, niin kuin olisit jo!" Rastaanvire ärähti. Vaikka Laventelitassu oli ujo ja heikkö tämä kiusoitteli Rastaanvirettä usein.
"En ole edes syönyt kauaa." Laventelitassu kiusoitteli.
"Totta tosiaan olet!" Rastaanvire ärähti. "Ala tulla!" Laventelitassu hotkaisi loput pulusta ja alkoi peseytyä. Ihan kiusallaan.Rastaanvireen pinna paloi. Laventelitassu irvisti, kun Rastaanvire lähti raahaamaan tätä muiden luo. Käsky kävi. Kissat lähtivat leiristä. Laventelitassu hymyili kumppanilleen, Loimulammelle astuessaan leiristä ulos.

Muut klaanit olivat jo kokoontumispaikalla, kun Jokiklaanin kissat saapuivat.
"Saanen aloittaa?" Poltetähti murahti ja alkoi jorista.. "Klaanimme on vahva, mutta..." "Yrrtivarastot... blaa blaa blaa..." Laventelitassu ei keskittynyt mihinkään muuhun kuin ruohon nyhtämiseen. Väsytti ja oli tylsää.. Kops. Oppilas oli ollut nukahtanut pystyyn ja kaatunut pää edellä kivikkoon.
"Oletko kunnossa?" Teerenlento kuiskasi.
"Kai." Laventelitassu mumisi. "Taisin nukataa." Oppilas tunsi otsassaan sykkivän pienen haavan.
"Olet yliväsynyt ja haavaan tarvitaan hämähäkinseittiä. Odota tässä." Teerenlento naukaisi. Laventelitassu odotti liikkumatta, kun Teerenlento kävi puhumassa Mutaturkille. Parantajanoppilas nilkkasi takisin.
"Sain mutaturkilta luvan viedä sinut leiriin. Käyn ilmoittamassa Rastaanvireelle." Teerenlento ilmoitti ja nilkkasi taas pois. Nyt kesti kauemmen, sillä Rastaanvire ei olisi halunnut päästää oppilasta pois.
"Otsassa on avohaava. Se pitää paikata." Teerenlento murahti vastahaloiselle varapäällikölle.
"No menkää sitten.." Rastaanvire mau'ahti.

Teerenlento auttoi Laventelitassun pystyyn. Kissat lähtivät leiriä kohden.
"Oliko sinulla noin tylsää?" Teerenlento naurahti.
"Kai.." Laventelitassu mumisi.

Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki, Jokiklaani
06.04.2013 09:15
oli kokoontumisen päivä. Minut oli valittu siihen joukkoon,ketkä sinne menevät. Kuu alkoi nousta taivaalta ja alkoi olla aika lähteä. sulkatähti heilautti häntäänsä lähdön merkiksi
"Millainenkohan tästä tulee. Ensimmäinen.kokoontuminen täällä." Naukaisin Rastaanvireelle. Tämä vain murahti hiljaa. Hän muuttui totaallisesti Sirpalesydämen kuolemasta. Oksa oli lävistänyt tämän kaulan. Pudistelin päätäni saadakseni kauhean muistikuvan pois mielestä. Sulkatähti katsoi Rastaanvirettä huolissaan. Päällikkö oli huomannut saman kuin muutkin. Hänelle ei siitä vain.viitsitty sanoa. Juurihan hänet melkein myrkytettiin.
"Piikkikynsi." sihahdin hiljaa. Se katala katti tulee olemaan vielä pitkään ongelmana ellei sille tehtaisi jotain. Silmäni siristyivät viiruiksi kuvitellessani kollin ja tämän seuraajien.hyökkäävän uudestaan Jokiklaaniin. Se olisi petturin viimeinen teko.

Aloimme lähewtyä kokoontumispaikkaa. Muut klaanit olivatkin jo siellä. Kauempana näin.Viiltokäpälän, Myrskyklaanin.soturin. Myös Piikkikynsi oli siellä. Sulkatähti mulkaisi mustaa kollia vihaisesti, mutta ei.sanonut mitään.
"Saanen aloittaa?" Tuuliklaanin.päällikkö Poltetähti kysyi jäätävästi. Tämän katse oli kiinnittynyt myös Myrskyklaanin.varapäällikköön. Mustatähti vispasi häntäänsä hermostuneesti. Astelin Viiltokäpälän luokse ja mukaisin tervehdyksen. Silloin Poltetähti aloitti.
"Klaanimme on vahva, vaikka saimmekin kohtalokkaan hyökkäyksen. Kissoistamme kaapattiin kaksi, mutta toinen on jo päässyt pakoon ja saapunut luoksemme. Hän on keetonut kaiken meille." Päällikkö naukui terävästi katsoen Piikkikynttä. Musta kolli istui värähtämättä paikoillaan. Mustatähti hermostui.
"Miksi meitä katsotte? Emme me ole mitään tehneet?" Tämä sähisi. Kissat mylvivät ja katsoivat taivaalle. Kuu oli penossa pilven taakse piiloon.
"Emme riitele täällä! Emme tänään." Sulkatähti naukui kylmän rauhallisesti. Poltetähti ja Musttähti nurisivat jotain, mutta eivät enää siitä keskustelleet. Huomasin, että karvani olivat nousseet pystyyn. Annoin niiden laskeutua tasaisesti nuolaisin rintaani.
>Mitenköhän tämä päättyy?<

//Joo aika pätkä ja huono laatu mut ei jaksa ja olen ihan.unenpöpperössä. Kirjoitusvirheit on paljon
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tervatassu, Jokiklaani
06.04.2013 01:10
“Tervatassu, voisitko kysyä Rastaanvireeltä, että pääsisitkö metsästyspartioon?” Symbolihäntä kysyi oppilaaltaan.
”Tietenkin.” Tervatassu nousi tuoresaaliskasan viereltä huomattuaan, että riistaa ei ollut jäljellä.
”Hyvä, minun täytyy tehdä muita asioita, joten en ehdi kouluttaa sinua.” Oppilaan mestari sanoi ja heilautti hännäntöpöään. ”Mene nyt.”
Tervatassu maukui hyvästit ja käveli sotureidenpesälle Rastaanvireen löytämisen mahdollisuus mielessään. Oppilas kurkkasi sisälle, mutta ei nähnyt yhtäkään soturia. Aukiollakaan ei ollut kuin vain pari kissaa. Suurin osa oli siis ulkona. Aurinko paistoi kuumana hiekan ja nurmikon täyttämälle leirinaukiolle. Aiemmin aamulla Tervatassu oli auttanut muita oppilaita kaivamaan Sirpalesydämelle haudan ja siinä se sitten olikin. Sitten hän oli mennyt tuoresaaliskasalle ja hänen mestarinsa oli yllättänyt tämän. Tervatassu palasi nykyhetkeen muistoistaan ravistamalla päätään. Hän oli nähnyt sumeana tumman, pienen hahmon menevän Sulkatähden pesään. Tämän oli täytynyt olla Rastaanvire, siksipä oppilas ryntäsi kohti päällikkönsä pesää.
”...Tarpeeksi partioita on nyt liikkeellä, ja leirissä on sopivasti sotureita ja muita kissoja hyökkäystä varten”, Rastaanvire oli maukumassa Sulkatähdelle. ”Olemme turvassa hyökkäykseltä, sillä ei mikään muu klaani uskalla hyökätä, kun purot ympäröivät leiriämme.”
Sulkatähti nyökkäsi, mutta huomasi Tervatassun pesänsä suulla.
”Hei, Tervatassu. Onko sinulla asiaa?” Päällikkö kysyi ystävällisesti.
”Minulla on asiaa Rastaanvireelle”, oppilas katsoi tummaa varapäällikköä, joka käänsi päätään tylysti vilkaistakseen kolliin tummilla silmillään. ”Pääsenkö metsästyspartioon?”
”Jos tahdot metsästyspartioon, juokse viimeksi lähteneiden perään. En lähetä enempää, paitsi vasta kun klaani on syönyt”, Rastaanvire murahti.
”Enkö voi mennä itse?” Tervatassu kysyi.
”Ei”, Sulkatähti vastasi varapäällikön puolesta. ”Piikkikynsi juonii jotain, enkä tahdo kenenkään lähtevän yksin ulos leiristä.
Rastaanvire nyökkäsi tälle, nousi jaloilleen ja käveli ulos pesästä.
”Mutta...Hyvä on, Sulkatähti...” Tervatassu mutisi ja käveli Rastaanvireen perässä ulos.
Varapäällikkö jatkoi matkaansa sotureidenpesälle, luultavasti lepäämään, mutta Tervatassu jäi paikoilleen miettimään.
>Tahdon auttaa klaaniani. Mutta päällikön sana on laki, enkä ole koskaan ennen rikkonut soturilakia.< oppilas ajatteli. >Onko se nyt niin tärkeää... Tänään teen omat valintani, joten menen metsästämään, vaikka kuka kieltäisi.<
Tervatassu katseli ympärilleen. Kukaan ei katsonut. Kolli pujahti nopeasti leiristä ulos.
Tämä hyppäsi eteensä tulevien purojen yli. Järvi häämötti edessä. Järvellä, lähellä rantaa kuljeskeli kaksijalkojen niin kutsuttuja ”veneitä”. Ne näyttivät kuin joutsenen siiviltä sinistä taivasta vasten. Niiden takana vedestä nousi pieni kukkula, kokoontumissaari. Itse asiassa se kuului Jokiklaanille, mutta kokoontuminen pidettiin siellä. Rannalta oli kaatunut puu, jonka avulla uintikyvyttömät kissat pystyivät ylittämään veden turvallisesti. Tervatassu päätti mennä metsästämään saarelle. Ensi yönä olisi kokoontuminen, joten samalla hän voisi tarkistaa, onko kaikki kunnossa. Riistaakin voisi saada, sehän reissun tarkoituskin oli.
Oppilas hyppäsi kaislikkojen sekaan. Tämä potki jaloillaan, ja ui kohti saarta.
Rannalla kolli otti kiinni rantakivestä, heilautti itsensä sille ja loikkasi ketterästi hiekkaiselle maalle. Tämä katseli hetken, kun kauempana kaksijalat kiinnittivät siivetöntä venettään kiinni puolisiltaan, joka oli Jokiklaanin ja Varjoklaanin rajan lähellä. Kaksijalat huutelivat jotain toisilleen ja lopulta lähtivät kohti pesiään.
Tervatassu käveli keskelle saarta. Sen keskellä kasvoi valtava tammipuu, jonka oksilla päälliköt istuivat puhuessaan klaaneille.
>En ole varma, saisinko olla täällä. Loppujen lopuksi harva Jokiklaanin kissa käy täällä. On meillä lupa olla täällä, mutta kuitenkin tämä tuntuu enemmän Tähtiklaanin reviiriltä kuin Jokiklaanin.< Oppilas ajatteli hetken kiivetä puun oksalle, mutta sitten hätääntyneenä perääntyi. Hän inhosi kiipeämistä. Ja nyt kun puuta katsoi, se oli niin valtava että tappaisi kymmeniä kissoja. Sen valtavat varjot pimittivät saaren, mutta lehtien välistä kantautui rauhoittuvaa valoa. Tervatassu antoi hengityksensä tasaantua, mutta pian se lähti liikkeelle taas vinhana. Valtava paino rysähti oppilaan päälle ja kipu valtasi tämän. Hyökkääjä painoi kollin maahan. Tervatassu odotti tappavaa iskua, mutta sitä ei tullut.
”Jokiklaanilainen vanki”, Hyökkääjä naurahti. ”Sitähän minä tahdoinkin sen jälkeen kun se yksi kuningatar pääsi pois.”
Tervatassu ravisti päätään ja huomasi hyökkääjän, tummaksi valtavasti kolliksi. Piikkikynneksi.
”Päästä minusta irti!” oppilas sähisi.
Piikkikynsi virnisti. ”Enpäs päästä. Vien sinut parin muun vangin luo.”
Oppilaan silmissä värähti pelko. >Onko hän päästään sekaisin?<
Tervatassu paljasti äkkinäisesti kyntensä ja raapaisi niillä Piikkikynnen naamaa. Valtava kolli karjahti kivusta ja loikkasi hieman kauemmas. Tämän naamaan oli tullut verta vuotava haava, joka halkoi kollin kuonoa.
”En taidakaan ottaa sinua, vaan jonkun toisen”, Piikkikynsi sihisi. ”Olet liian kirpakka. Pakenisit heti lavertelemaan päälliköllesi ja... sille hiirenaivoiselle varapäälliköllesi!”
”Ei Rastaanvire ole hiirenaivoinen, vaan sinä!” Tervatassun sisällä roihahti viha, kun tämä loikkasi jaloilleen.
”Minä vain tahdoin klaanilleni paremman tulevaisuuden”, Tumma kolli maukui viattomasti. ”Jokiklaani on niin heikko, ja pyöriskelee toisten jaloissa! En ole koskaan sietänyt sellaista käytöstä, en omalle klaanilleni.”
”Jokiklaani ei ole heikko. Klaanillani on omat vahvuutensa, ja omat heikkoutensa! Osaamme uida, siinä on jo valtava vahvuus muita klaaneja vastaan!”
Piikkikynsi murisi uhkaavasti, kun pieni kolli puolusti klaaniaan. Yhtäkkiä tämä teki valtavan hypyn, ja laskeutui oppilaan päälle. Tervatassu upotti kyntensä suuremman kissan rintaan, mutta oli liian myöhäistä. Piikkikynsi otti kiiluvat kyntensä esille ja viilsi oppilaan kaulan auki. Tervatassun ote lipsui, ja tämän käpälä irrottautui Piikkikynnen turkista vetäen mukanaan karvatuppoja. Piikkikynsi tarttui pientä kollia selästä ja paiskasi suuren tammen runkoon.
Tervatassu tunsi kauhistuttavan kivun, kun hän osui puun kylkeen. Kolli valui alas puun rungon vierelle. Piikkikynsi mulkaisi tähän kerran, sitten käveli poispäin. Pusikosta tuli pari kissaa, jotka haisivat samanlaiselle kuin Piikkikynsikin. Variksenruualle ja jollekin muulle.
”Etkö ottanutkaan sitä?” yksi kissoista, kellanpunainen kolli jonka turkkia halkoi mustia juovia, ja joka haiskahti hieman Myrskyklaanilta, kysyi.
”En”, Piikkikynsi vastasi ja jatkoi matkaansa.
Tervatassu pihisi vihoissaan puun juurella. Tämä ei tuntenut ruumistaan niskasta alaspäin.
”A...auttakaa...” oppilas vinkui kituessaan. ”Mi-minulla taitaa olla selkäranka poikki...Ihan kuka tahansa...auttakaa minua...”
Kollin hengitys tasaantui, ja tämä jäi verisenä juurien väliin.
Tämän kynsien väliin jäi se pieni tukko Piikkikynnen mustaa karvaa, viimeiseksi toiveekseen kolli toivoi klaaninsa haistamaan sen Piikkikynnen karvatukoksi, ehkä se jollakin tavalla auttaisi klaaneja kukistamaan verenhimoisen kissan.

//Juu, tapoin Tervatassun nyt. Mulla ei inspannu sille, ja saatan jossain välis tehä jonku toisen hahmon sen tilalle, mutta ainakin nyt kirjoittelen vain Rastaalla ja Sisiliskolla! Ja poistakaa Tervatassu, turha kysyä.
Vastaus:39 kp:eetä, okej, poistan sen
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukansiipi, Myrskyklaani
05.04.2013 20:54
Luku: 1 Alkunäytös

Juoksin metsässä innoissani. Oli hiirenkorvan aika ja olin onnellisempi kuin koskaan. Kaikki lumi oli jo sulanut pois ja aurinko paistoi lämpimästi pilvettömältä taivaalta. Hento tuulenvire kuiskaili jotain korkealla puiden latvoissa ja ilmassa tuoksui lämmin riistan tuoksu. Maistelin raikasta ilmaa. Voimakkaaseen riistan tuoksuun sekottui kirpeä neulasten haju. Yhtäkkiä huomasin edessäni jotain. Pysähdyin kuin seinään. Mikä se mahtoi olla? Eddessäni oleva pieni puska heilui hiljaksiinsa maistelin ilmaa. En tunnistanut hajua ja uteliaisuuteni otti vallan. Nuuskin hieman pensasta. Ja sitten silmän räpäyksessä puskasta loikkaa suuri valkea kolli. Kaadun kyljelleni maahan. En osannut lainkaan odottaa iskua. Kuulin jonkun naurahtavan ja ajattelin antaa naurajalle kunnon opetuksen. Loikkasin nopeasti pystyyn. Jokainen karvani oli noussut pystyyn. Sähisin puoliääneen hyökkääjälle. Sitten tuttu tuoksu tunkeutui sieraimiini. *Viiltokäpälä.*ajattelin itsekseni ja katsahdin kollia vihaisesti. Karvani alkoivat laskeutua hiljalleen. Vilautin Viiltokäpälälle varoittavan ilmeen ja kolli naurahti uudestaan. ”Et osannut aavistaa iskuani. Eikö totta?”kolli naukaisi voitonriemuisena. ”Mitä jos en osannutkaan.”naukaisin ovelasti. Kolli virnisti minulle ilkikurisesti. Laitoin korvani luimuun. Painauduin matalaksi ja loikkasin komealla loikalla kumppanini niskaan. Kolli kaatui ja naurahdin ilkikurisesti. Loikkasin sivummalle ja odotin että Viiltokäpälä hyökkäisi takaisin. Valkoinen kolli loikkasi nopeasti niskaani. Heitin kollin päin puuta ja hyppäsin Viiltokäpälän päälle. Löin häntä pehmeillä tassuillani vimmatusti. Kumppanini sai minut kuitenkin heitettyä syrjään. Jatkoimme leikkitaistelua hyvän aikaa kunnes muistin että meidän piti metsästääkin. Loikkasin nopeasti sivummalle. ”Meidänhän piti saalistaa!”parkaisin kollille joka nyökkäsi nopeasti. Aloimme molemmat maistella ilmaa vimmatusti muttei saalis tuoksunut missään. Kävelimme hitaasti eteenpäin ja kuivuneet lehdet risahtelivat tassujemme alla. Jossain kaukana linnut lauloivat. Ilmassa tuoksui ensimmäisten kukkien tuoksu. Mailma henkeili elämää kaikkialla. Viiltokäpälä tassutteli ylväänä edessäni. Katselin kumppaniani. Olimme olleet kumppaneita jo useiden kuiden ajan emmekä voineet enää olla onnellisempia. Nuolaisin rintaani hämilläni. Maistelin ilmaa tarkasti. Ensiksi en haistanut mitään mutta sitten kumma haju tulvi kuonooni. Se ei ollut riistaa. Haisi enemmänkin mädäntyneelle rotalle. Uteliaisuuteni heräsi ja aloin astella kohti hajua. Haju tuli pienen pensaan takaa. Maistelin ilmaa. Haju oli voimakkaampi kuin koskaan. Arkailematta aloin astella kohti pensasta välittämättä Viiltokäpälän varoittelu huudoista. En ottanut niitä kuuleviin korviini vaan kävelin määrätietoisesti eteenpäin. Työnsin pääni pensaaseen ja huomasin sen takana kaksi kissaan. En tunnistanut kissoja ja arvelin niiden vahvasti olevan luopioita tai erakoita. Painaudui pensaan suojiin ja tuijotin kissoja. Kissat jupisivat jotakin keskenään. Halusin mennä lähemmäksi mutten nähnyt sopivaa piilopaikkaa. Pysyttelin aloillani ja yritin paikantaa sopivaa piiloa. Viiltokäpälä oli tullut viereeni ja marisi minulle koko ajan että tuntemattomia hajuja ei aleta seurata. Huokaisin. Sitten huomasin puun jonka alla kissat puhuivat. Päätin koettaa kiivetä sinne kuuntelemaan. Hitain, varmoin askelin liuuttauduin kohti puuta. Sydämmeni pomppi ylilyönneillä ja henkeni salpaantui kun toinen kissoista vilkaisi minua kohti. Ilmeisesti se ei huomannut minua. Hengähdin helpotuksesta ja jatkoin hiipimistä. Pääsin puun luokse helposti ja huomasin Viiltokäpälän joka seurasi minua kuin varjo. *Hmph! Luuleeko hän etten selviä yksin?*murahdin mielessäni. Sähähdin kollille hiljaa. Aloin kiivetä puun paksua runkoa ylös. Pääsin vaivalla alimmalle oksalle. Kurotin kaulaani kuullakseni kissojen keskustelun. ”Hyvin tehty Takku. Pian klaanit ovat meidän vallassamme.”toinen harmaa kolli maukui. ”Kiitos Ruoto.”ruskea naaras maukaisi takaisin. *Hmm... He ovat siis Takku ja Ruoto. He kuuluvat taatusti Piikkikynnen joukkioon.*mietin vihaisena. Sitten Takku kävi hakemassa jotain hiekanväristä suurelta kiveltä. En saanut oikein selvää mikä se oli. Sitten tajusin sen olevan kissan ruumis. Kissa oli elossa mutta näköjään todella huonossa kunnossa. Sitten tajusin kuka se kissa oli. ”Hiekkamyrsky!”parahdin hiljaa. Sappeni alkoi kiehua ja aivan kuin pakotettuna loikkasin Ruodon niskaan. Luopio ei osannut odottaa iskua ja kaatui hiekkaiselle maalle. Sähisin kovaäänisesti. Viiltokäpälä loikkasi rinnalleni. Jokainen karvani oli noussut pystyyn. En antaisi heidän viedä Hiekkamyrskyä. Seisoin aloillani ja tuijotin kissoja. Mitä tästä vielä seuraisi?

Luku: 2 Taistelu luopioiden kanssa

En antaisi heidän viedä Hiekkamyrskyä. Seisoin aloillani ja tuijotin kissoja. Mitä tästä vielä seuraisi?

------------jatkuu--------

Murisin kovaäänisesti. Takku laski Hiekkamyrskyn velton ruumiin alas hampaistaan ja alkoi sähistä. Paljastin kynteni ja loikkasin vaistonaisesti Ruodon niskaan. Purin kollia vahvoilla hampaillani niskaan ja kissa parkaisi kivusta. Purin hampaani aina vain syvemmälle Ruodon niskaan ja kolli maukui kovaäänisesti. Kirpeä veri tulvi vuolaan suuhuni mutten antanut sen häiritä vaan jatkoin taistoa. Ruoto sai heitettyä minut niskastaan päin valtavaa kiveä. Makasin maassa ja tunsin kuinka Takku upotti hampaitaan niskaani. Parkaisin ja yritin riuhtaista itseni irti. En saanut heitettyä naarasta pois niskastani. Yhtäkkiä Viiltokäpälä loikkasi avukseni ja heitti naaraan pois kimpustani. Makasin maassa ja kierähdin nopeasti tassuilleni. Loikkasin Takun niskaan ja purin tämän niskaa kaikella voimallani naaras parkaisi kivusta ja painautui maahan. Aloin raapia kissaa vimmatusti ja sain tälle aikaan syvät haavat vasemapaan lapaan. Naaras kierrähti ympäri ja viskasi minut komealla kaarella päin puuta. Nousin vaivoin ylös. Haavojani särki vimmatusti mutten suostunut luovuttamaan. Jatkoin sinnikkäästi. Ruoto loikkasi selkääni ja painoi minut maahan. Raapaisin vastustajani toista silmää ja sain sokaistua sen. Puolisokea Ruosto ulvaisi kovaäänisesti ja hoiperteli ylös. Veri vuolasi kollin kasvoilla. Hengitin raskaasti ja odotin kollin seuraavaa iskua. Yhtäkkiä Ruoto huusi: ”Peräännytään!” Takku totteli mukisematta ja nappasi Hiekkamyrskyn ruumiin. Silmissäni vilisi kun katselin kuinka kaksi kissaa juoksivat karkuun. En voinut enää pysyä paikoillani vaan säntäsin suinpäin kissojen perään. Viiltokäpälä yritti estää minua loikkaamalla niskaani mutta väistin nopeati. Juoksin kissojen perään täyttä vauhtia. Koko ruumistani särki mutten antanut sen häiritä vaan jatkoin määrätietoisesti juoksua kohti tuntematonta. Ruoto ei voinut juosta kovin nopeasti. Näin sen hänen liikkeistään. Silmä oli varmasti todella kipeä. Aloin juosta nopeammin ja eipä aikaakaan kun sain kaksikon kiinni. Takku sähähti. ”Kylläpä tuo on sitkeä soturi.”Takku naukaisi. Loikkasin naaraan niskaan ja raapaisin tämän otsaa. Veri alkoi valua vuolaana naaraan kasvoilla ja naaras ulvahti. Virnistin parivaljakolle ja valmistauduin taistoon. Loikkasin Takun kimppuun ja purin voimakkaasti tämän toista takajalkaa. Naaras ulvati ja heitti minut kauemmaksi. Ruoto loikkasi niskaani ja puri häntääni suurellä voimalla.Ulvaisin ja hoipertelin vaivoin ylös. Ruoto ja Takku alkoivat taas juosta eteenpäin minä tiiviisti kannoillaan. Haavani särkivät entistä enemmän mutten voinut enää pysähtyäkään. Juoksin epätoivoisesti kahden kissan perässä. Tassuni alkoivat olla uupuneet enkä. En jaksaisi enää kauaa juosta. Pinnistelin ja jatkoin juoksua. Kissat johtivat minut pienelle metsäkaistaleelle. Yhtäkkiä suuri lauma kissoja ympäröi Ruodon ja Takun peräännyin pari askelta. Haavani vuosivat vuolaasti verta ja silmissäni vilisi. Ruoto sanoi jotain kolmelle kissalle jotka alkoivat juosta nopeati minua kohti. Yhritin paeta mutta voimani eivä riittäneet. Yhtäkkiä yksi kissoista loikkasi niskaani sitten toinen ja kolmas. Suuri kipu lävisti minut kun kissat purivat ja raapivat minua. Silmissäni vilisi aina vain enemmän tunsin kuinka veri valui haavoistani. Nanosekunnin ajan olin tajuissani sitten silmissäni sumeni ja painoin pääni alas. Ruohikko ympärilläni oli alkanut värjäytyä verestäni punaiseksi. Kolme kissaa päästivät voitonhuutoja. Kuulin ne vaimeina. Korvissani soi enkä nähnyt mitään. *Hyvä Tähtiklaani! Miten minun käy?*ajattelin peloissani. Sitten jokin tarrasi minua niskasta. Tunsin kuinka minua raahattiin johonkin. Jokaista jäsentäni kuumotti ja koko ruumiini oli verestä aivan punainen. Kissat puhuivat jotain. En saanut kunnolla selvää. Sitten kuuloni palasi ja kuulin mitä he puhuivat. ”Kaikki onnistui mainiosti Piikkikynsi. Paitsi että tuo naaras oli kyllä tiellämme.”kuulin Takun naukuvan. *Piikkikynsi!*mietin vihoissani. Tunsin kuinka sappeni kiehui ylikierroksilla. En saanut kuitenkaan liikuttua saati hyökättyä Piikkikynnen kimppuun. Sitten joku minut raahattiin taas johonkin ja pudotettiin kuoppaan. Tömähdin kovalle maalle ja kuulin kuinka joku lähestyi minua. ”Tähtiklaani auta!”henkäisin hiljaa sitten kaikki katosi ja jäin makaamaan maahan.
Vastaus:39 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikkopentu/tassu, Myrskyklaani
05.04.2013 20:35
2. Luku

Juoksin emoni perässä. En oikein tajunnut mitä oli tekeillä, mutta isäkseni osoittautunut liekinvärinen kissa, johdatti Paatsamanlehden, ja minut, sekä sisareni ulos luolasta, jossa olimme olleet monta kuuta.
Pian pääsimme ulos luolasta, ja lähemmäs leiriä saavuttuamme, kuuluio taistelun melskettä. Paatsamanlehti, ja Tulisydän loikkasivat kissojen sekaan. Minä seurasin esimerkkiä, ja me – kolme oppilaan ikäistä pentua, syöksyimme sekaan. Emme osanneet minkäänlaisia taiostelu tekniikoita, ja huidoin tassuillani vimmatusti yhden kissan naamaa. Se rääkäisi, mutta heitti minut tassullaan pentutarhan seinää vasten. Murahdin, kun ilmat pakenivat keuhkoistani. Ryömin piiloon, juuri kun kissa oli syöksymässä perääni. Makasin piilossa kaian aikaa, kunnes taistelun päätyttyä uskaltauduin Paatsamanlehden luo.
”Teistä tulee oppilaita. ” Hän sanoi. Ja jatkoi:
”Mutta Lieskapentu tuskin voi harjoitella hetkeen..” Paatsamanlehti nyökkäsi kohti Lieskapentua, joka vinkui kun Lumisydän sitoi tämän jalan kaislalla.
”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaani kokoukseen!” Päällikkö kajautti. Kissoja virtasi kiven eteen.
Parantajamme aloittikin, eikä päällikkö, kuten odotin.
” Myrskyklaanin kissat, kuten tiedätte en ole kanssanne ikuisesti. Joten minun on aika ottaa oppilas. Olen valinnut kissan, joka on osoittanut olevansa auttavainen, ja hellä. Seuraava parantajanne tulee olemaan Myrskypentu.”
Sitten päällikkö otti puheen vuoron:
”Myrskypentu, hyväksytkö aseman Lumisydämen oppilaana?
Myrskypentu vastasi vakaasti:
”Hyväksyn.”
Lumisydän jatkoi jälleen, katsoen lempeästi Myrskypentuun:
”Sitten seuraavan puolikuun aikaan sinun täytyy matkata kanssani Kuukivelle, jolloin Tähtiklaani voi hyväksyä sinut muiden metsän parantajien joukkoon.” Päällikkö sanoi viimeiset sanansa, ennen seuraavaa seremoniaa:
”Myrskyklaanin onnittelut kulkekoon kanssasi.” Päällikkö jatkoi:
”Lieskapentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Lieskatassuna. Mestariksesi tulee Tihkuviiksi. Toivon, että Tihkuviiksi välittää sinulle kaiken oppimansa.”
Päällikkö käänsi katseensa Tihkuviikseen:
” Tihkuviiksi olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Pilvihännältä ja olet osittanut olevasi Rohkea ja uskollinen. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Lieskatassulle.”
Mestari ja oppilas koskettavit toistensa neniä. Seuraavana Päällikkö käänsi katseensa minuun:
”Lumikkopentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Lumikkotassuna. Mestariksesi tulee Kirkassydän. Toivon, että Kirkassydän välittää sinulle kaiken oppimansa.
Päällikkö kysyi Kirkassydämeltä:
” Kirkassydän olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Valkomyrskyltä ja olet osittanut olevasi sinnikäs, ja rohkea. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Lumikkotassulla.”
Kosketin mestarini kuonoa omallani, ja tassuttelimme kissojen rivistöihin. Klaani huuteli:
”Lumikkotassu, Lieskatassu, Lumikkotassu, Lieskatassu!” //en oo varma pitäskö niiden huutaa parantaja oppilaanki nimeä..\\ Ja röyhistin rintaani ylpeänä.

Illalla, tassuttelimme Lieskatassun kanssa oppilaiden pesälle, ja käperryin kerälle Lieskatassun viereen. Myrskytassu oli mennyt parantajan pesään nukkumaan.

Aamulla mestarini, Kirkassydän tuli luokseni.
”Mennään harjoittelemaan taistelua. Voin opettaa sinulle niitä liikkeitä, jotka minä pilvihännän kanssa aikoinaan opettelin. Monikaan ei osaa niitä, koska ne eivät ole kovin tavan omaisia, mutta hyvin käyttökelpoisia.” Hihkaisin innosta, ja lähdin juoksemaan ulos leiristä. Pysähdyin vasta kun olin perillä. Kirkassydän sanoi:
”Aloitetaampa...” Harjoittelimme aurinkohuipunhetkeen asti, ja sitten minun piti metsästää loppupäivä.

//pätkä, toivottavasti kelpaa.\\
Vastaus:25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento, jokiklaani
05.04.2013 19:39
Kävelin ympäriinsä aukiolla vailla tekemistä. Mutaturkki sanoi, että nyt minulla olisi vapaa-aikaa ja voisin tehdä jotain mukavaa. En kuitenkaan keksinyt mitään.
"Auh!" Ulvaisin. Kaaduin maahan ja huomasin kmpastuneeni Ruskolehden käpälään.
"Anteeksi!" Ruskolehti pyyteli ja auttoi minut pystyyn.
"Äh.. Minä se vain olin kömpelö. En katsonut jalkoihini. Nolitti ja poistuin paikalta.
"Teerenlento! Käy hakemassa lisää timjamia! Heti!" Mutaturkki mourusi. " Tämä on komas kerta, kun sanon ja jos et tottele..-"
"Mennään, mennään!" Kiljaisin. "Ole sinä vanhus hiljaa!" mourusin ja juoksin pentumaisesti kikattaen metsään. >Siitäs sai!< Nilkasin lähelle Tuuli- ja Jokiklaanin rajaa. Siellä oli monia timjamimättäitä, jotka kasvoivat suuriksi. Tunsin tuoksun ja jatkoin rivakkaan tahtiin eteenpäin. Huomasin tavalliset yrttimättäät, mutta nyt suuri osa puuttui. En ole varma nousiko korvistani savu, mutta olin todella vihainen. Olivatko Tuuliklaanilaiset varastaneet yrttejä?! Nämä mättäät olivat Jokiklaanin puolella ja lisää oli Tuuliklaanin puolella! Olin kuitenkin hätiköinyt, sillä missään ei haissut Tuuliklaani... Se oli erimoinen tuoksu.

"Apuah..." kuului vaikerointi. Käänsin pääni. Tuuliklaanilainen! Nilkkasin kissan luo. Tämä oli oppilasikäinen ja siro. Tämän suupielestä valoi vaahto.
"Kuka olet..?" naaras vinkui.
"Teerenlento, Jokiklaanin parantajanoppilas."
"Auta.." Oppilas pihisi ja sulki silmänsä. Mietin mitä teen. Mutaturkki ei olisi riemuissaan, jos veisin hänet leiriimme, mutta... En jätä häntä tännekkään! Aloin raahata ooppilasta päättäväisesti leiriin.

//Lyhyt. En ehdi/jaksa/viitti kirjottaa enempää joten: Ny se menee sen tyypin kaa leiriin ja lääkittee sen ja juttelee Rastaalle ja menee vaikka syömään ja painuu pehkuihin.
Vastaus:19 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadetassu, jokiklaani
05.04.2013 19:07
Jatkoa edellisestä tarinasta...

-Tuiskutuuli, tämä on minun ensimmäinen metsästysreissuni! Miten opin kaiken metsästyksestä ja miten voin metsästää nyt? kyselin uteliaana.
-Näät kohta, ja opit sen aikanaan, Tuiskutuuli vastasi.
Tassuttelimme rauhallisesti metsään.
Linnut visersivät ja oli kaunista. Käännyin ympäri. Näin maassa omat tassun jälkeni. Hihkaisin:
-Katso, Tuiskutuuli! Minun oma tassun jälki!
-Maailmassa on paljon ihmettelemistä... hän vastasi huokaisten.
Hämmästyin vähän, sekä kallistin päätäni.
<Sanoinkohan jotakin väärin?>
Jatkoin kuitenkin matkaani iloisena ja innokkaana häntä pystyssä. Tuiskutuuli kysyi kohta:
-Mitä haistat?
Nostin pääni ylös ja haistelin. Tunsin tuulen tuoman hajun suussani sekä nenässäni. Tunnistin hajun:
<Myyrä!>
Niitä oli ollut paljon kaksijalkalan pesässä, joita minun isäni oli pyydystänyt ruoaksi. Kaksijalat eivät ruokkineet meitä...
-Haistan myyrän, kuiskasin.
-Sinulla on hyvä hajuaisti, Tuiskutuuli kehui.
Olin siitä ylpeä. Keskityin ja hiljenin. Tuiskutuulikin hiljeni. En enää kuullut muuta kuin lintujen laulua.
Kuulin jotain suhinaa pusikosta. Arvelin, että siellä oli myyrä, joten jännityin ja kyyristyin matalaksi.
Silmäni pupillit suurenivat isoiksi ja odotin hyppyä.
-Hyppää riistan kimppuun, mutta keskity, mestarini kuiskasi minun korvaan.
Keskityin kovasti. Yritin aistia myyrän paikan korkeassa heinikossa. Sitten vain hyppäsin silmät kiinni kohti pusikkoa.
<En kestä katsoa!>
Kun tulin alas, tunsin jotain karvaista ja pehmeää tassujeni alla. Avasin silmäni. Näin muhkean myyrän käpälissäni, olin siitä ylpeä.
-Tuiskutuuli! Tuiskutuuli! Minä sain sen! hihkuin.
-Hyvä, Jadetassu! Tuiskutuuli kannusti.
Otin myyrää hännästä kiinni ja kannoin sen mestarini eteen.
Laskin sen hänen jalkojensa juureen.
Katsoin Tuiskutuulta kysyvästi, odottaen vastausta.
Mestarini katsoi minua ylpeänä.
-Hyvä, Jadetassu, toden totta. Olen todella ylpeä sinusta.
Juuri kun sen oli Tuiskutuuli sanonut, myyrä ottikin jalat alleen. Se oli huijannut meitä.
-Hei! Sinä, tule takaisin! Huijasit minua, enkä salli sitä! Ängh! Tulepas tänne...
Tuiskutuuli naurahti.
-Anna sen vain mennä. Kokeillaan uudestaan. Olit myös todella hauska....
Katsoin nolona käpäliäni. Sain suustani pienen:
-Anteeksi...
-Ei se haittaa. Mutta muista ensi kerralla että puariset sitä niskasta, niin se lopullisesti taintuu.
Nyökkäsin. Olin mokannut ensimmäisen kerran..... Mutta ei se minua lannistanut, jatkoin metsästystäni.
Heitin pääni uudelleen taivaalle ja nuuhkaisin syvään.
Joku kitkerä haju pisti nenääni.
-Haistan jonkun kitkerän ja happaman tuoksun... kuiskasin.
-Se taitaa olla haaska. Mennään vähän kauemmas niin et haista sitä, Tuiskutuuli sanoi ja jolkotti metsän vieressä olevaan pellon reunaan.
-Entä nyt, mitä haistat? hän kysyi.
Nostin pääni ja haistelin. Enää en haistanut kitkerää hajua. Mikähän se oli? Haaska vai joku muu?
Haistin riistan! Nyt en enää sanonut mitään, vaan suoraan hyppäsin kyyryyn ja ryömin pellon heinikkoon.
Tuiskutuuli seurasi.
Nyt näin hiiren. Se oli takertunut johonkin terävään esineeseen. Hyppäsin sen kimppuun kynnet ulos vedettyinä.
Purin sitä mestarini neuvolla niskasta. Hiiri meni veltoksi, eikä se enää elänyt.
Kannoin hiirtä ylpeänä, häntä pystyssä Tuiskutuulen luo.
-Tässä, sanoin hampaiden välistä ja pudotin riistan maahan.
Mestarini nyökkäsi ja vastasi:
-Olen edelleenkin todella ylpeä saavutuksestasi, Jadetassu. Puritko sitä niskasta?
-Aivan kuten sanoit! hihkaisin innokkaana.
-Mennään sitten leiriin.
Lähdimme nelistäen takaisin leiriin. Siellä annoin hiireni jollekin klaanivanhimmista, sekä Tuiskutuulen luvalla otin itsekin pienen vesimyyrän.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huurreturkki, Jokiklaani
05.04.2013 17:33
’’En tahlo kokoontumiteen!’’ kaikui pentutarhasta kun Pilvipentu kimitti meripihkanväriset silmät suurina.
’’Sinulta ei kytytä hiilenaivo…’’ Tuhkapentu vastasi nyrpeästi ja nuolaisi karheaa turkkiaan.
Saarnipentu katsoi veljensä sinisiä silmiä ja vilkaisi emoonsa kysyvästi.
’’Noh, ei teidän tarvitse kuin kuunnella. Voitte leikkiä vielä hetken ennen lähtöä.’’ Huurreturkki kehräsi ja loi nopean silmäyksen Vaahterankukkaan.
’’Mitä minä tanoin…’’ Tuhkapentu hymähti tympeästi.
’’Wiii!’’ Saarnipentu kiljaisi loikatessaan tämän selkään.
’’Ilti minutta!’’ Tuhkapentu sähähti ja läimäytti Saarnipentua korvalle.
Viirullinen kolli perääntyi nyrpeän kollin luota ja loikkasi vuorostaan Pilvipennun päälle.
’’Ai!’’ Pilvipentu huusi litistyessään veljensä painon alle, pienen kokonsa takia. huurreturkki napasi Saarnipentua niskanahasta ja siirtyi syrjään.
’’Mikki minä olen täin pieni…’’ Pilvipentu uikutti ja hieroi käpälällään niskaansa.
’’Ei pienuus haittaa mitään. Ajattele vaikka, Rastaanvire on pienikokoinen, mutta varapäällikkö!’’ Huurreturkki naukui, ja samassa Sulkatähti käski kaikki kokoontumiseen lähtevät matkaan.
Valkea naaras nappasi pennut niskanahasta ja lähti matkaan.

//tämmöne lyhkäne, koska en lauantaina pysty kirjottaan niin tein nyh//
Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
05.04.2013 15:43
Luku 33; Loputon suru, mitä vielä?

Naaraan pitkät, huolella teroitetut kynnet painautuivat pehmeään, hiekkaiseen maaperään, jättäen vapisevat, mutta syvät kynnenjäljet. Tummansiniset silmät kostuivat surusta ja pian raadeltu maa tämän alla oli tummien kyyneltäplien peittämä.
”Menetän kaiken.” tämä mutisi hiljaa itsekseen. Klaani kokoontui valvomaan vastakuolleen, juovikkaan harmaan kollin vierelle. Kollin kaula oli lävistynyt ja turkissa oli yhä tummanpunaisia veripahkuroita, joita parantaja ei ollut puhdistanut. Tietenkin kuolleen kissan piti päästä puhtaana Tähtiklaaniin, ei verisenä.
Hopeinen kuun valo valaisi Jokiklaanin leirin. Kuu oli miltei täysi; mitä Sulkatähti sanoisi saarella pidettävässä kokoontumisessa muille klaaneille?
’Eräs sotureistamme lävistyi puutikkuun, joten menetimme hänet.’ Niin päällikkö ei voisi sanoa, se saisi hänen klaaninsa vaikuttamaan heikolta. Myrskyklaani olisi pian heidän kimpussaan, repimässä vaivalla koulutettuja sotureita palasiksi. Vaan ei olisi, ellei Piikkikynsi riehuisi siellä. Verenhimoinen kolli oli saanut muita kissoja puolelleen, ja Varjoklaani voisi tietenkin olla mukana auttamassa, olivathan he tunnetusti sellaisia.
Aaltojuova tuli Ruskolehden vierellä sotureidenpesästä valvomaan yön yli. Näistä oli tullut sotureita vasta parisen auringonnousua sitten. Aaltojuova oli sanomassa jotain kumppanilleen, mutta kolli oli jo menossa kuolleen Sirpalesydämen luo, olihan tämä ollut hänen mestarinsa. Aaltojuovakin siten päätti jatkaa matkaansa oman entisen mestarinsa luo.
Rastaanvire vapisi parin ketunmitan päässä Sirpalesydämen ruumiista. Kukaan ei ollut sanonut varapäällikölle sanaakaan sen jälkeen, kun tämä oli itse löytänyt kumppaninsa lävistyneenä rajapartiossa. Kolli oli löytynyt kuopan pohjalta, joten tämä oli luultavasti pudonnut alas ja tökännyt kaulansa terävänä törröttävään puukeppiin, joka oli tappanut tämän silmänräpäyksessä. Tai siinä ajassa, jossa Jokiklaanin kissa ylitti järven uiden. Ajatus sai Rastaanvireen hytisemään entistä enemmän. Kaikista vähiten tuo tahtoi kumppaninsa kuolleen kituliaasti ja hitaasti.
”Oletko kunnossa?” kuului hiljainen ääni. Varapäällikön ei tarvinnut tehdä elettäkään huomatakseen Aaltojuovan vierellään.
”En”, tummanharmaa naaras vastasi muristen. ”Kaikkea muuta kuin kunnossa.”
Aaltojuova säpsähti. ”Tahdotko olla yksin?”
Rastaanvire nyökkäsi hitaasti.
”Selvä, menen tästä Ruskolehden luo. Muista, jos tahdot juttuseuraa, olen aina tukenasi.”
>Niin pitkään kunnes menetän sinutkin,< Varapäällikkö ajatteli katkerasti. >Mutta eihän sille mitään mahda, Tähtiklaani napsii kissoja sieltä täältä pois. Sota on tulossa, ja Jokiklaani tarvitsee vahvoja sotureita. Häviämme ensi askeleella jos kaikki kuolevat, turhan takia.<
Hän nousi jaloilleen ja käveli jäykkänä Sirpalesydämen ruumiin luo, ainoan kissan luo, joka oli oikeasti häntä ymmärtänyt Pajupuron lisäksi, ainoa kissa siskon lisäksi jolle pystyi kertomaan salaisuutensa, johon pystyi nojaamaan vaaran tullessa, johon pystyi luottamaan, jota pystyi rakastaa. Nyt se kissa oli poissa. Kaukana poissa. >Tiesin että en voi luottaa sinuun, Tähtiklaani,< Varapäällikkö painoi kuononsa kylmälle vaaleanharmaalle turkille. >Tiesin heti pennusta lähtien. Miksi viet minulta rakkaani?<
Rastaanvire lepäsi Sirpalesydämen ruumiin vierellä, ja etsi näkökenttäänsä siskonsa, veljensä ja isänsä. Ainoat lähimmäiset jäljellä. He olivat kuin aarre, jota täytyy suojella enemmän kuin mitään muuta. Kaikilla heillä oli kumppanit, tai oli ainakin ollut. Pajupuro istui väsyneenä Symbolihännän vierellä aukion nurkassa ja katseli ympärilleen hieman murheellisena. Kotkankiito taasen oli nukkumassa. Mutta oli tälläkin Sulkaturkki. Sisiliskovarjo alkoi olla yksi klaanin vanhimmista sotureista, ja tämä suunnitteli klaaninvanhimpiin liittymistä, vaikka olisi pystynyt pysymään soturinakin. Mutta kun rakkaan menettää, elämäninto lopahtaa siihen.
Rastaanvire olisi tahtonut päästä myös klaaninvanhimpiin, mutta oli aivan liian nuori siihen. Eikä tämä tahtonut jättää virkaansa varapäällikkönä, Jokiklaani tarvitsi häntä nyt enemmän kuin koskaan.
Piikkikynsi tunkeutui pakosta tämän mieleen.
Petturi.
Murhaaja.
Se kissa oli myrkyttänyt Pikkusulan kuolonmarjoilla, ja melkein oman varapäällikkönsäkin.
Sen tappajan takia monen kissan veri värjäisi alkavan viherlehden nurmikon punaiseksi. Keneenkään ulkopuoliseen ei voisi enää luottaa. Kuka tahansa voisi olla Piikkikynnen vakooja. Omankaan klaanin kissoihin ei voisi luottaa. Ei kaikkiin. Kuka tahansa voisi harjoitella öisin Pimeydenmetsässä. Mitä ne pahat kissat siellä taas juonivatkaan, elävien kissojen kanssa hallitakseen klaaneja, menisivät tekemään oman klaanin jonnekin aivan muualle, typerät Pimeydenmetsän kissat... >Siinä se!< Rastaanvire nosti kuononsa kuolleen soturin hopeiselta turkilta. >Minulla on mahdollisuus päästä Pimeydenmetsään, otan selvää mitä ne hirviöt aikovat nyt tehdä.< Tämä palautti katseensa Sirpalesydämeen. >Mutta en voi nyt... annanko kumppanini matkata yksin Tähtiklaaniin, sillä aikaa kun minä hiiviskelen Pimeydenmetsässä? Olisiko se oikein?<
>Tietenkin! Sirpalesydän toivoisi kostoa!< Pieni ääni soi naaraan päässä. >Mitä voit menettää?<
Hengen? Se olisi liian vaarallista. Mutta hyödyllistä.
”Anteeksi, Sirpalesydän”, Hän nousi soturin viereltä kuiskaten hiljaa, ja koskettaen kuonoaan kollin kylmään, elottomaan kuonoon. ”Lupaan että minulle ei käy kuinkaan. Kaikki tulee olemaan pian entisellään, lepää sinä rauhassa. Olet ansainnut leposi.”
Rastaanvire käveli kohti sotureidenpesää, klaanitovereidensa hämmentyneet katseet niskassaan.

Pimeydenmetsän aukiolla kaikui raastava karjaisu. Rastaanvire loikki hiljaa puusta puuhun, lähemmäs aukiota yrittäen olla tarpeeksi epähuomioitu. Tämä inhosi kiipeilemistä, koska hän ei pitänyt siitä että kissat ottaisivat oravien paikan, mutta se oli turvallinen tapa piilotella uhalta.
Hän ehti juuri harjoitteluaukiolle nähdäkseen, kuinka kullanruskea, veren peittämä kolli himmeni. Kollin vierellä seisoi kaksi tummanruskeaa, juovikasta kollia.
”Kotkankiito?!” Rastaanvire sähähti hiljaa itselleen, ja tunnisti pikkuveljensä. Tämä nuolaisi veristä suunympärystään, ja hävisi heränneenä takaisin soturin arkielämään. Toisen kissan tämä tunnisti Tiikeritähdeksi. >Luulin että hän on syntynyt uudelleen Piikkikyntenä...Ehkä...ehkä hän on kumpikin samaan aikaan?<
Kullanruskea kolli himmeni hiljaa, kuolleena. Varapäällikön mielessä vilahti kuollut Sirpalesydän, ja sitten kuollut Villikarva. Kotkankiito oli tappanut Villikarvan!
Rastaanvire sähisi raivokkaasti. >Tätä en anna koskaan anteeksi, veli. Vaikka hän oli toisesta klaanista ja harjoitteli Pimeydenmetsässä, hänen sielunsa on aina ollut sisältä puhdas.<
Varapäällikkö singotti itsensä alas puusta suoraan Tiikeritähden niskaan.
Tumma kolli ei osannut odottaa hyökkäystä, ja kaatui maahan kuin avuton pentu.
”En tapa sinua, vaikka voisinkin!” Rastaanvire sähisi Tiikeritähdelle päin naamaa. ”Mutta tapan jos sille tulee tarve.”
Tiikeritähti ei välittänyt tämä paljasti pitkät ja terävät kyntensä, ja parilla viillolla oli repinyt Rastaanvireen kummankin korvan kärjen irti. Naaras kiljahti kauhuissaan kuin kipu viilsi häntä. Tämä joutui hyppäämään pois Tiikeritähden päältä.
”Tä-tämä ei ole tässä...” varapäällikkö sopersi.
Tiikeritähti katsoi tätä huvittuneena. ”Oi. Ei tämä tässä ole, minähän vasta aloitin.”
Valtava kolli hyökkäsi kohti pienikokoista naarasta, mutta Rastaanvire hävisi kuin tuhkana tuuleen.
”Rastaanvire! Rastaanvire!” ääni huusi suoraan varapäällikön repaleisiin korviin.
”Mitä?!” naaras ärähti ja näki harmaan kissan vierellään. Ensiksi hän kuvitteli sen olevan Sirpalesydän, mutta sitten hän tunnistikin sen Kiviturkiksi.
”Näytät siltä kun olisit juuri tullut tappelusta”, Kiviturkki maukui huolen sävy matalassa äänessään. ”Korvasi vuotavat verta. Mitä sinulle on tapahtunut?”
”Minä... Pedissäni taitaa olla oka. Se repi turkkiani viime yönäkin.” Naaras valehteli.
”Ahaa. Pyydän oppilaita tarkistamaan petisi. Mutta Sirpalesydän aiotaan haudata, ja koska sinä olit hänen läheisin ystävä, tahdomme että valitset paikan.”
Rastaanvireen sydän hypähti kurkkuun. Tämä oli vielä muistellut, että kolli oli elossa. ”Niin... joo...”
Kiviturkki johdatti tämän ulos sotureidenpesästä leiriaukiolle, jossa oppilaat ja klaaninvanhimmat seisoivat Sirpalesydämen vierellä valmiina hautaamaan. Rastaanvire nielaisi.
”Voisiko hänet haudata suurimman pajun viereen leirin ulkopuolelle?” hän kysyi. ”Vietin siellä viimeisen auringonlaskun hänen kanssaan.”
”Tietenkin”, Kiviturkki vastasi ja meni hautaajien luo kertomaan asiasta.
Varapäällikkö huokaisi raskaasti ja etsi isäänsä. Sisiliskovarjo oli vaihtamassa kieliä Haukkahallan kanssa.
”Sisiliskovarjo, menisitkö rajapartioon?” Rastaanvire kysyi isältään väsyneesti. Tumma kolli nyökkäsi. ”Ketkä otan mukaan?”
”Ota vaikka....vaikka... Ruskolehti ja Aaltojuova.”
”Selvä.” Sisiliskovarjo nousi ylös, maukui Haukkahallalle hyvästit ja lähti etsimään muita partion jäseniä.
Rastaanvire kääntyi Haukkahallaan päin. ”Ja voisitko sinä lähteä metsästyspartioon saarelle päin? Ota mukaasi kolme kissaa, ja olkaa varovaisia. Pitäkää huolta, että saari on kokoontumiskunnossa.”
Haukkahalla vastasi myöntyvästi ja lähti paikalta.
Rastaanvire suuntasi tämän jälkeen kohti parantajanpesää, jossa melkein törmäsi pesästä tulleeseen Teerenlentoon. Kilpikonnakuvioinen parantajaoppilas pudotti yrtit suustaan.
”Anteeksi!” Teerenlento nau’ahti. ”Minun olisi pitänyt katsoa eteeni. Onko sinulla asiaa?”
Sillä välin kun musta naaras poimi yrttejä maasta, varapäällikkö maukui: ”Pedissäni taitaa olla oka, ja se on repinyt korvani lovisiksi... voisinko saada niihin vaikka hämähäkinseittiä?”
Teerenlennon silmät suurenivat, kun tämä katsoi juovikkaan naaraan repaleisia korvia.
”Onpas siinä ollut terävä oka!” tämä huudahti. ”Tietenkin voin laittaa hämähäkinseittiä, mutta lovia en voi korjata.”
”Ei se mitään”, varapäällikkö haukotteli. ”Sainpahan vain enemmän arpia pelotellakseni oppilaita. Silloin he ainakin kuuntelisivat minua.”
Teerenlento mutisi jotain ja tassutteli parantajanpesään. Mutaturkki raakkui jotain vanhalla äänellään, ja pian oppilas oli tullut takaisin seittitukko etukäpälänsä ympärillä ja kuivunut unikonkukka suussaan. Teerenlento pudotti yhden unikonsiemenen Rastaanvireen eteen.
”Tiedän, että olet vasta herännyt”, oppilas sanoi. ”Mutta ota kuitenkin yksi siemen, sen pitäisi auttaa kipuun ja väsymykseen...Sirpalesydäntä kohtaan...”
Rastaanvire nyökkäsi, ja otti kielellään siemenen suuhunsa. >Hukkareissu Pimeydenmetsässä, sain vain repaleiset korvat, ja ainoa hyvä asia oli se, että sain Kotkankiidon kiinni.<
Teerenlento kääräisi hämähäkinseittiä varapäällikön korviin.
”Nyt en kuule mitään”, Rastaanvire valitti.
”Kylläpäs kuulet”, Teerenlento vastasi huvittuneesti. ”Kuulet aivan hyvin.”
Parantajanpesästä kuului nuoren kissan valitusta. Rastaanvire ei tunnistanut tuota ääntä.
”Kuka siellä vinkuu?” varapäällikkö kysyi murahtaen.
”Joku Tuuliklaanin oppilas. Löysin hänet vahingoittuneena reviiriltämme.”
”Etkä kertonut mitään? Ahmiiko se siellä meidän klaanimme yrttejä?”
Teerenlento mulkaisi Rastaanvirettä. ”Yhtäkään kissaa ei pidä jättää vaaraan, oli tämä sitten omasta klaanista tai toisesta. Meillä on metsän suurin yrttivarasto, ja nyt on pian jo viherlehden aika, joten eivät yrtit tuosta vain lopu.”
Rastaanvire nyökkäsi väräyttäen korviaan, kun Teerenlento tökkäsi vahingossa kynnellä tämän korvaa.
”Au.” Rastaanvire vinkaisi.
”Au au itsellesi”, Teerenlento maukui ja kääräisi lisää hämähäkinseittiä. ”Nyt se on valmis.”
Varapäällikkö nousi jaloilleen ja vilkaisi parantajanpesään. ”Voiko mennä katsomaan sitä Tuuliklaanin kissaa?”
”Mene vain, mutta älä kuulustele häntä hengiltä. Hän on vähän shokissa, en tiedä miksi.”
Rastaanvire tunkeutui parantajanpesään, jossa Mutaturkki istui pienen, solakan mustan naaraan vieressä. Naaras haisi vahvasti Tuuliklaanilta, mutta hajuun oli myös sekoittunut jotain toista, tuntematonta hajua.
”En tajua mitään puheestasi”, Mutaturkki raakkui. ”Siis jotain Piikkikynnestä, niinkö?”
Musta naaras huiskautti valkoista hännänpäätään, ja tämän vaaleansiniset silmät hytisivät pelosta, kun tämä huomasi Rastaanvireen pesän suulla. Pieni naaras meni hiljaiseksi.
”Nii-iiin?” Mutaturkki jatkoi karheasti. ”Kysyin sinulta kysymyksen, vastaa siihen.”
”Jätä se pentu rauhaan, Mutaturkki. Kyllähän sinun pitäisi nähdä, milloin pentu on shokissa?” Rastaanvire tiukkasi parantajalle.
Mutaturkki mulkaisi varapäällikköä. ”Et sinä itsekään tiedä, milloin kukakin on shokissa. Teerenlento vain kertoi sinulle.”
”En ole pentu”, pieni naaran miukui. ”Olen oppilas!”
”No ole vaikka päällikkö, älä keskeytä minun ja Mutaturkin riitaa”, Rastaanvire sähähti Tuuliklaanilaiselle. ”Mutaturkki, mikset anna sille jotain rauhoittavaa?”
Parantaja avasi suunsa vastaukseen, mutta oppilas möläytti päälle: ”Älä kutsu minua nimellä ’se’! En ole mikään Jokiklaanin kala-aivojen vastapyydystetty kala, jota heitellään ympäri kalalta lemuavaa leiriä, olen HÄN!”
Rastaanvire mulkaisi oppilasta läpitunkevasti. Oppilas hiljeni.
”Etkö voisi antaa HÄNELLE unikonsiemeniä?” Varapäällikkö kysyi Mutaturkilta, ja pakotti äänensä ystävälliseksi.
”No itse asiassa en. Tai ehkä voisinkin, mutta olet niin pahalla päällä että en anna.” Mutaturkki vastasi nyrpeästi.
Rastaanvireen sisällä kiehahti, ja tämä paljasti kyntensä raivokkaana, mutta Teerenlento pujahti pesään hädissään.
”Älkää tapelko pienen kissan kuullen!” Parantajaoppilas sanoi huolissaan ja kiepautti häntänsä Tuuliklaanilaisen ympärille.
”En minä tapellut, pyysin Mutaturkkia kiltisti antamaan Tuuliklaanin HÄNELLE unikonsiemeniä.” Rastaanvire vastasi.
”Ei minun nimeni ole HÄN!”
”Rastaanvire, voisitko mennä pois? Tiesin että tämä menisi tällaiseksi. Ole kiltti ja mene vaikka metsästämään.” Teerenlento rauhoitti.
”Hyvä on”, varapäällikkö vastasi, ja kääntyi poistuakseen pesästä.
Pesän ulkopuolella, hän kuuli oppilaan kysyvän kysymyksiä ”Kuka tuo oli?” ”Miksi hän oli niin ärsyttävä?” ”Joko pääsen omaan klaaniini?” ”Miksi tuo ruskea kolli mulkoilee minua?”

Vastaus:35 kp:eetä
~Takvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varpustassu, Tuuliklaani
05.04.2013 14:30
Rimpuilin Piikkikynnen otteessa ja yritin raapia tätä turhaan. Minut oli juuri vangittu luolaan Leoparditassun ja muiden vangittujen kissojen kanssa, mutta nyt minua taas vietiin jonnekin.
’’Päästä minusta irti!’’ Kiljuin kaikin voimin Piikkikynnelle, jonka hampaat uppoutuivat turkkiini yhä syvemmälle joka huudosta. Lopulta kissa pysähtyi, kun olimme suoraan Tiikerivarjon edessä. Rimpuilin entisestään. Tiikerivarjo ei lupaa mitään hyvää. Katsoin kauhuissani kollin vieressä olevaa seosta. Sen iljettävä haju kantautui nenääni ja sai minut irvistämään. Tiikerivarjo otti osan möykkyä tassuihinsa, ja tunsin Piikkikynnen pitävän minua vielä tiukemmin kiinni. Tiikerikynsi tuli meitä lähemmäs vähän möykkyä tassuissaan, ja yritin rimpuilla kaikin voimin vapaaksi. Lopulta tämä oli suoraan edessämme ja tunki mönjää väkisin suuhuni. Se oli kauheinta juttua mitä olin ikinä maistanut. Yritin yskiä ja yskiä sitä pois, mutta se vain ei tullut suustani ulos. Silmistäni tuli vedet ulos, ja kauhea maku sai minut irvistämään silmät kiinni. Häntäni valahti veltoksi ja kun avasin silmäni, näin Tiikerivarjon kahteen kertaan. Päässäni alkoi pyöriä, ja vaahtoa alkoi tulla suustani. Jalkani alkoivat kouristella kivuliaasti, kunnes kaikki pimeni.

Heräsin jossakin luolassa. Päätäni särki ja sekavuus oli tullut vielä pahemmaksi. Minulla oli todella tokkurainen olo, ja maailma pyöri silmissäni. Näin kuitenkin, ettei luolaa vartioinut yhtäkään vartijaa. Päässäni pyöri vain yksi ajatus: *Löydä takaisin Tuuliklaaniin.* Nousin vaivalloisesti seisomaan, ja hoipertelin luolan suuaukolle. En nähnyt mitään muuta, kuin sumean polun, joka johti rotkosta ylös. Hoipertelin rotkon ylös, ja kaaduin pari kertaa. En nähnyt kunnolla eteeni, kävelin vain eteenpäin. Minua huimasi matkalla, ja jalkani kouristelivat vieläkin paljon. Seos oli niin vastenmielistä, että vatsani tuli kipeäksi, ja jouduin oksentamaan matkalla pariin kertaan. Pystyin vain toivomaan, että Tähtiklaani saattaisi minut perille.

En tiennyt kuinka kauan olin matkannut. Olin ihan puhki, enkä jaksanut askeltakaan. Minua huimasi, maailma pyöri vieläkin silmissäni ja jalkani kouristelivat vähän väliä. Otsaani kuumotti, mikä saattoi johtua kuumeesta. Vastani oli lisäksi vieläkin kipeä. Istahdin maahan huohottamaan. Vasta nyt huomasin joen solinan äänen. Olin jo lähellä kotia, varmasti jokiklaanin reviirillä. En kuitenkaan välittänyt, olin niin puhki, etten oikein ajatellut mitään. Huohottaen kävin makuulleni, ja suljin hitaasti silmäni. Ne rävähtivät kuitenkin heti auki, kun kuulin askelten ääniä. Joku lähestyi minua. Karvani nousivat pystyyn, ja yritin katsoa, kuka tulija oli. Maailma pyöri edelleen silmissäni, mutta näin juuri ja juuri mustan kissan, jolla oli oransseja ja valkoisia pilkkuja. Hän tuoksui selvästi parantajalta, koska tuoksui ihan yrteiltä.
’’K-kuka sinä olet?’’ Nau’uin tärisevänä, koska kylmä väre kulki juuri selästäni. Mönjä joka suuhuni tungettiin, oli tehnyt minut todella kuumeiseksi. Tärisin, ja jalkojani alkoi taas kouristaa. Kissa joka edessäni oli, katsoi minua varovasti. Aloin nähdä taas vähän sumeasti. Minua rupesi äkisti huimaamaan, ja kaaduin vatsalleni. Yritin pitää sumuiset silmäni auki, mutta lopulta kaikki sumeni.

//Teeri, jatkoo?

Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lieskapentu, Myrskyklaani
Kotisivut: http://leafstormdraws.suntuubi.com/?cat=1
04.04.2013 21:04
1. Luku

Hölkkäsin veljeni, siskoni, emoni ja isäni kanssa pois pimeästä kammottavasta luolasta, joka lemusi mädäntyneelle tuoresaaliille. Katselin ajatuksissani tunnelin seinään, enkä lainkaan huomannut kiveä, johon kompastuin ja lensin mutaiseen lammikkoon.
”Ai! Yäk!” Huudahdin, ja veljeni Myrskypentu kiiruhti paikalle ja auttpoi minut ylös. Tunnelin päässä näkyi jo valoa, ja kiihdytin vaistomaisesti tahtiani, kunnes loikkasin pois tunkkaisesta luolasta. Pysähdyin luolan eteen emoni, Paatsamanlehden viereen, ja odotimme että muutkin ehtisivät luoksemme. Tämä oli mollut ensimmäinen kerta kun näin isäni. Piikkikynsi ja luopiot olivat teljenneet kissoja luoliin ja isäni, Tulisydän oli ollut eri luolassa, kuin minä, emoni, ja sisareni. Höristin korviani, kun kuulin huudon. Paatsamanlehtikin kuuli sen ja ulvaisi kovaan ääneen. Hän pinkaisi juoksuun, ja minä ja muut lähdimme pinkomaan hänen peräänsä niin lujaa kuin pääsimme. Lähemmäs saavuttuamme kuulin lisää ääniä, kiljuntaa, ulvaisuja rääkäisyjä... Juoksin piikkiherne tunnelista sisään ja näin painivia kissoja toistensa kimpussa. Seurasin Tulisydämmen ja Paatsamanlehden esimerkkiä, ja syöksyin tungokseen. Loikkasin nuoren kollin päälle ja revin häneltä karvatukkoja. En osannut mitäänb taisteluliikkeitä, joten minä vain huidoin tassuillani parhaani mukaan. Kolli kierähti yllättäen selälleen ja ilmat pakenivat keuhkoistani ja jäin maahan huohottamaan paikoilleni. Kolli sähisi, eikä hukannut tilaisuutta, vaan Loikkasi päälleni, ja puri vasenta etutassuani niin lujaa kuin pystyi. Kiljuin ja rääyin kivusta, tassustani oli varmaan murtunut luu, tai jotain vastaavaa. Kissan ote heikkeni ja Näin Tulisydämmen, joka roikkui kollin selässä. Nousin tassuilleni varoen vasenta etutassuani, johon sattui todella paljon. Nilkutin niin vikkelästi kuin pystyin leirin reunamilla sijaitsevien lehvästöjen alle piiloon. Nuolin turkkiani puhtaaksi mudasta, joka oli tullut turkkiini, kaatuessani mutalammikkoon luolassa. Katselin aukiolle ja hetken kuluttua kaikki luopiot oli häädetty leiristä. Nilkutin leirin keskelle ja mietin missä klaanin parantaja oli, ja kuka hän oli. Emoni oli kertonut klaanien tavoista, kun olimme olleet luolaan teljettyinä. Lopulta näin kissan joka näytti auttavan moita, jopten nilkutin tuskallisesti hänen luokseen. Veljeni Myrskypentu auttoi häntä yrttien kanssa. Parantaja kääntyi minun puoleeni, ja huomasi heti tassuni, joka oli vääntynyt outoon asentoon ja se oli turvonnut.
”Tuo näyttää hyvin kipeältä” Hän sanoi ja tutki tassuani hetken.
”Selvä luun murtuma, odotas kun haen siihen jotakin” Hän sanoi ja katrosi kiven rakoon. Hetken kuluttua hän palasi mukanaan tukku kaisloja.
”Ojenna tassuasi hiukan” Hän sanoi ja tein niinkuin käskettiin, vaikka se tekikin kipeää.
”Tämä kirpaisee hiukan” Kissa maukui ja väänsi hyvin nopeasti tassuni oikeaan asentoon.
”Aaaaaauuuuuhhh! Ai vain kirpaisee!?” Parantaja ei piitannut vaan jatkoi töitään. Hän otti muutaman kaislan ja sitoi niillä tiukasti tassuni.

//sorry, tuli aika pätkä, mut nyt en millään kerkee tehä pidempää...
Vastaus:20 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltokäpälä, Myrskyklaani
04.04.2013 19:47
Luku 7 Suru ja Viha, Olkaa kilttejä ja kadotkaa

”Mustatähti, sinun uskottava meitä! Piikkikynsi ja Tiikerivarjo kaappasivat meidät. Heillä on kissoja myös muista klaaneista!” Huusin Tummalle päällikölle. Tämä siristi silmiään uhkaavana.
”En usko teitä. He ovat olleet kunniakkaita sotureita klaanillemme, ja ovat myös tästä eteenpäin!” Tämä murisi.
”Et siis tiedä tämän menneisyyttä, tuon sinun ’uskollisen’ soturisi.” Hopeasulka murahti. Päällikkö käänsi tähän päänsä ja heilautti häntäänsä jatkamisen merkiksi.
”Hän tappoi Jokiklaanin Pikkusulan ja melkein Rastaanvireen. Hän syötti kuolonmarjoja heille.” Lumisydän naukui. Mustatähden silmät suurenivat hetkeksi, mutta olivat pian pelkät mustat viirut.
”Menkää ulos täältä - nyt! Tämä on viimeinen kerta kun kuulen teidän valheitanne. Ja pysykää poissa silmistäni.” Tämä ulvaisi ja peräännyimme pois päällikön pesästä..
”Miksei hän usko meitä?2 Lumisydän naukui vaisusti. Tätä suututti paljon. Tiikerikynsi oli uhkaillut tätä, jotta naaras kertoisi reseptin unohtamista varten: Nokkosia ja Timjamin nestettä. Näin tuo petollinen kolli sai varpustassu – nimisen Tuuliklaanin oppilaan unohtamaan asiat.
”Onneksi saimme sentään jotain tehtyä.” Hopeasulka maukui välissämme.
”Mitä?” Kysyin hämmentyneenä.
”Saimme hänet epäröimään. Ehkä hän antaa varapäällikön viran takaisin Tulisydämelle, kun he Paatsamalehden kanssa jo pääsivät pakoon.” Hopeinen naaras maukui. Nyökkäsin ja käänsin katseeni pentutarhassa hyörivään Paatsamalehteen; hän oli saanut pennut Kuolonkivikoilla. Hänen pentunsa nimitettäisiin pian. Silloin muistin minun ja Haukansiiven puheet pennuista.
>Onkohan hän vieläkin samaa mieltä kuin silloin?< Samassa näin hänet astelevan luokseni.
”Haukansiipi!” Huudahdin epävarmasti. Naaras katseli minua mietteliäänä.
”Viiltokäpälä, minulla on sinulle asiaa.” Tämä naukui. Nyökkäsin ja seurasin häntä sivummalle.
”Tuota…” Haukansiipi aloitti. Katsoin häntä odottavasti.
”Olen pahoillani käytöksestäni. Kuulin Tuhkamarjalta totuuden. Annatko minulle anteeksi?” Haukansiipi kuiskasi. Hänen häntänsä vispasi hermostuksesta.
”Tietenkin annan. Annatko sinä minulle?” Kysyin ja nuolaisin hänen päälakeaan. Naaras nyökkäsi ja nojasin tähän. Vatsassani olevaa syvää viiltoa alkoi kivistää kovasti ja irvistin.
”Menen parantajan luokse. Vatsaan sattuu erittäin kivasti.” Mutisin ja menin parantajan pesälle.

//Tällänen nyt : D

Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, myrskyklaani
04.04.2013 19:21
Mustatähti ei vain uskonut! Todella ärsyttävää, kun yritimme selittää ja tämä oli koko ajan sanonut pälle.
" Tiikerivarjo on uskollinen soturi." Kaikki kolme minä Hopeaaulka ja Viiltokäpälä olimme yrittäneet kertoa totuutta. Mutta ei lopuksi oli käynyt niin, että Mustatähden pesästä lähti kolme kissaa jotka olivat täysin turhautuneita.
" Miksei hän usko?" Ulvaisin hiljaa.
" En tiedä. Ehkä tämä ei halua uskoa." Viiltokäpälä ehdotti. Kohautin läpojani ja lähdin kohti parantajan pesää. viiltokäpälä seurasi, koska varmaan hänellä oli aika pahat haavat. Pistin haavoihin kehänkukkaa jotta se ei tulehtuisi. Käskin tämän lepäämään. Johon tämä vastasi nyökäämällä vaisusti. Silloin kun Viiltokäpälä lähti ulos seurasin perässä. Katseli leiriä joka näytti niin rauhalliselle. Toivoin että tälläisen olisi koko ajan leiri eikä taistelu tanner. Tiesin kumminkin sisälläni että niin ei kävisi.

// Sori että tuli lyhyt. Mutta piti lopettaa koska pitää mennä.//
Vastaus:7 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu, jokiklaani
04.04.2013 18:52
Katsoin pusikon toiselle puolelle. En nähnyt vielä Kirsikkatassua. > Eikai tämä vain ole unohtanut.< Mietin. > Ei ei Kirsikkatassu niin huolimaton ole.< Toistelin mielessäni, yrittäen uskoa toista ajatustani. Työnsin taas pääni puskan toiselle puolelle ja näin kirsikkatssun pään joka pilkisti joen toisella puolella olevasta puskasta. Hyppäsin niin nopeasti kuin pystyin puskasta pois ja juoksin täyttä laukkaa. Hyppäsin veteen välittämättä siitä, että se oli kylmää. Uin niin nopeasti kuin pystyin toiselle puolelle.
" Hei Kirsikkatassu." Hihkaisin ja kaduin, koska joku olisi voinut kulla.
" Hei, mutta en ole kirsikkatassu enään. Minusta tuli soturi ja nimeni on kirsikkankukka." Tämä kertoi ylpeänä.
" Kiva Kirsikkankukka." Sanoin ja kehräsin.
" Toivottavasti minusta tulee kohta soturi." Maukaisin surullisesti.
" Toivotaan." Kirsikankukka kannusti.
" Niin." Sitten kosketin nenälläni tämän nenää hellästi ja kehräsin äänekkäästi. Olimme niin vähän aikaan, jonka jälkeen rupesimme sukimaa toisiamme ja vaihdoimme kuulumisia. Juttelimme pitkälle yöhön ja ajattelin.> Voisin olla tässä niin kauaan kuin Kirsikankukka kin!< Lopuksi hyvästelimme. Painauduin tämän kehoa vasten ja kehräsin äänekkäästi. Sitten sovimme milloin tapaisimme.
" Miten olisi heti huomenna?" Ehdotin innoissani. En kestänyt sitä pitkää eroa joka oli tässä välissä.
" Hyvä idea. Nähdään silloin." Kirskankukka maukaisi ja katosi pensaikoon. Katselin tämän perään ja lopulta lähdin, koska en saisi olla toisen klaanin reviirillä. En pitänyt soturi lain rikkomisesta yhtään, muttatekisin mitä vain nähdäkseni Kirsikankukan. Uin joen toiselle puolelle ja peseydyin perin pohjaisesti. Siinä kesti vähän aikaan ja sen jälkeen jouduin vielä odottamaan että kuivuisin. Saalistin jäniksen matkalla jos joku sattuisi näkemään minut. Leiriin saavuttuani kukaan paitsi kaksi kissaa olivat heränneet. Vein jäniksen tuoresaalis kasaan ja ja katselin miten säälittävän pieni se oli. Silloin näin, että Kotkankiilto oli herännyt.> Mitän aikaisin tämä oikein herää.< Ihmettelin. Tämä asteli luokseni ja kertoi.
" Harjoittelemme taistelu taitojasi."
" Kiva." Sanoin koska taistelut olivat jostain syystä kiinnostavia.
" Kotkankiilto olisiko mitenkään mahdollista että voisin nukkua vähän aikaan?" Kysyin.
" Ööö mikäs siinä. Tulen sitten herättämään sinut." Tämä sanoi epävarmasti. Lähdin hitaasti kävellen kohti oppilaiden pesää.

// Tämmönen pätkä.//
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leoparditassu, Tuuliklaani
04.04.2013 18:48
Leoparditassu katseli kauhuissaan kun Varpustassua vietiin pois. Pieni oppilas rimpuili raivokkaasti vastaan, mutta ei ollut tarpeeksi vahva.
>Vastahan hänet tänne tuotiin< Tämä ajatteli raivoissaan.
Hänen vierellään Kärppätassu katseli tapahtumaa järkyttyneenä.
"Noinko meillekkin tullaan tekemään?" Naaras miukui.
"Vain minun kuolleen ruumiini yli!"Leoparditassu sihisi murhaavasti. Silloin tuo kullankeltainen naaras keksi jotain. Leoparditassu kävi maate ja yritti olla liikkumatta. Kärppätassu hänen vierellään hämmästeli.
"Mitä sinä teet?"
"Hoidan itseni ulos ja tarvitsen apuasi. Kuuntele..." Leoparditassu naukui toivon loistaessa nuoren naaraan silmissä.

-----Myöhemmin------

"Tulkaa auttamaan! Leoparditassu ei liiku!" Kärppätassu huusi. Vartijat tulivat pikaiseen vauhtiin tämän luokse.
>Hän on hyvä< maassa makaava Leoparditassu ajatteli.
Vartijat pylrivät ja hyörivat heidän ympärillään ja mietteliäät maukaisut kaikuivat luolassa. Leoparditassu pysyi liikkumatta ja hengitti vain pienesti,jolloin sitä ei erottanut.
"Hän on kuollut."Kollin matala ääni maukui jossain hänen niskansa lähellä. Hyväksyvää mutinaa kaikui ympäriltä ja Leoparditassu tunsi, kun häntä raahattiin pois.
>Minä haen apujoukkoja. Kärppätassu, Haukkatuli, Varpustassu ja muut, koittakaa kestää. minä tulen apujoukkojen kanssa ja pieksemme näitä kuonoon oikein kunnolla!< Naaras ajatteli ja toivoi hartaasti, että muut olisivat kuulleet sen. Sen jälkeen hän vain odotti ja odotti. Tuuliklaanin tuoksu kantautui Leoparditassun kuonoon.
>He aikovat viedä minut tänne! Matka helpottuu mahtavasti!<
"Jätetään ruumis tänne, jotta he ymmärtävät olla hyökkäämättä." Toinen raahajista murahti. Sitten he heittivät Leoparditassun pois. Naaras tömähti kovaa maahan, mutta ei valittanut, koska pelkäsi heidän kuulevan. Askeleet johtivat pois ja naaras uskaltautui nousta pystyyn.
>Nyt äkkiä Poltetähden puheille<Hän ajatteli ja suki pikaisesti veristä ja hiekkaista turkkiaan.

-----Leirissä------

Astelin leirin sisäänkäyntiaukosta ja sain vastaan heti uteliaan ja huolestuneen joukon.
"Missä olet ollut ja mitä he sinulle tekivät?" Aamukukka, Leoparditassun emo kysyi vihaisesti.
"He veivät minut Kuolonkivet- nimiseen paikkaan! Siellä oli myös Varpustassu, mutta he veivät hänet jonnekkin." Leoparditassu naukui Valkohännälle joka on Varpustassun emo. Huolen kyynel tipahti tämän poskelle ja sääli kirpaisi Leoparditassun sydäntä.
"Leoparditassu, minusta sinun tulisi nukkua yö emosi kanssa ja nertoa huomenna kaikki." Joukon takaa naukui voimakas ääni. Nimittäin Poltetähti. Oppilas nyökkäsi ja haukotteli suuresti. Vasta nyt hän huomasi, kuinka väsynyt hän oli. Tämä seurasi emoaan pesään ja käpertyi Aamukukan kylkeen.kiinni.

//Pika pätkä :)
Vastaus:29 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
04.04.2013 16:24
Shira istui Tiikerivarjo vieressä, kun tämä tarkkaili uutta vankia. Piikkikynsi käski viedä tämän takaisin luolaan. Shira vetäytyi huomaamattomasti polun mutkan taakse. Pian hän kuuli askelia ja haistoi tutun tuoksu. "Tiikerivarjo! Olen odottanut sinua Tuuliklaanin hyökkäyksen lopusta asti", hän huudahti. "asiasi ei taida liittyä ilmeiseen", Tiikerivaro kehräsi ja viittoi kohti vankiluolia. Shira räpäytti lempeästi silmiään ja painoi päänsä. "haluan sanoa jotain", hän kuiskasi. "ei kuitenkaan täällä, tule", Shira lisäsi ja johdatti Tiikerivarjon pois rotkosta ja aivan metsän reunaan. Shira haisteli ilmaa Myrskyklaanilaisten varalta, ja istahti maahan. Tiikerivarjo istui hänen eteensä. "Tuota... Olen miettinyt tätä jonkin aikaa ja... ja luulen, että tämä on sen soturilain vastaista, mikä se ikinä onkaan. Minä... tuota... rakastan sinua", Shira tunnusti ja tuijotti etukäpäliään hämmentyneenä. Tiikerivarjon karvat nousivat pystyyn, ja Shira ehti ajatella, että tämä kävisi hänen kimppuunsa, kunnes valtavan soturin katse muuttui hämmentyneeksi. "Todellako? Samoin... luulisin", hän mutisi. Sihra kehräsi. Tiikerivarjo siirtyi hänen vierelleen, ja painoi kehonsa Shiran turkkia vasten. Shira kehräsi niin kovaa, että jaksoi hädin tuskin puhua. "Tämä on soturilain vastaista kyllä, mutta... tällä kertaa en edes taida piitata siitä!" Tiikerivarjo tokaisi hänen vieressään. Shira nuolaisi lempeästi hänen korvaansa. Heidän katseensa kohtasivat. Shira näki Tiikerivarjo silmissä rakkautta, mutta myös määrätietoisuutta. hän selvästi suunnitteli jotain, mutta Shira vain kosketti soturin kuonoa omallaan. "Kiitos, kun kerroit tämän. En olisi itse siihen pystynyt..." Tiikerivarjo huokaisi. "Olen varma, että teen oikein valitessani sinut", Shira maukui. Tiikerivarjo vilkaisi häntä nopeasti, ikään kuin ei olisi uskonut naarasta. kaksikko katseli hopeahännän tuikkivia tähtiä kunnes kuu alkoi laskea. "Mene takaisin rotkoon, minun on palattava klaanini luo, mutta tulen aivan varmasti takaisin." Tiikerivarjo huikkasi ja hiipi pimeyteen. Shira hengitti viimeisen kerran hänen tuoksuaan ja lähti kohti rotkoa
Vastaus:13 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
04.04.2013 15:48
Tiikerivarjo hiipi lähellä Myrskyklaanin leiriä. Hän nuuskaisi ilmaa partioiden varalta, mutta haistoi sen sijaan kasvin, mitä oli etsinyt. Soturi työnsi tieltään saniaisen lehviä, ja näki edessään suuren mättään Timjamia. Tiikerivarjo oli 'suostutellut' Lumisydämen kertomaan yrttiseoksesta, joka sai aikaan muistinmenetyksen. Hän kouraisi suun täydeltä Timjamin lehtiä. Piikkikynsi oli hakenut nokkosta, joka oli seoksen toinen ja viimeinen osa. Tiikerivarjo luikki takaisin rotkoon. Piikkikynsi istui sen luolan suulla, jossa pidettiin kolmea oppilasta, kaikki eri klaaneista. Piikkikynsi oli jauhantaa nokkoset isolle lehdelle, ja Tiikerivarjo pusersi timjaminlehdistä tihkuvan mehun sen sekaan. "Kokeillanpa seosta uusimpaan voeraaseemme Tuuliklaanista", Tiikerivarjo ehdotti. Piikkikynsi nyökkäsi, ja kaksi vartijaa pujahti luolaan. Pian he tulivat ulos raahaten raivoisasti rimpuilevaa oppilasta. "Pitäkää hänet aloillaa", Piikkikynsi murahti ja astui lähemmäs. Hän ja Tiikerivarjo yrittivät saada oppilaan suuhun mahdollisimman paljon marjamursketta. Lopulta he saivat kissan nielemään vain jonkin verran seosta, mutta vaikutus alkoi välittömästi. Nuoren kissan silmät pyörivät päässä, ja häntä valahti hevottomaksi. "Hän sanoi, että herääminen voi viedä jonkin aikaa", Tiikerivarjo julisti. Oppilas vavahti, ja jalat kouristelivat voimakkaasti. Suusta valui vaahtoa. Lopulta tämä luhistui maahan. "Yrittäkää saada hänet heräämään. Viekää hänet ylempään luolaan, vartijoita tuskin tarvitsee", Piikkikynsi käski, ja kaksi kissaa raahasivat mytyn pois. "Se meni hyvin. Menen katsomaan Lumisydäntä ja kahta muuta vankia", Tiikerivarjo tarjoutui ja laskeutui alimpaan luolaan. Hän jähmettyi paikalleen, kun kaksi elotonta ruumista makasivat luolan edustalla. Tiikerivarjo kurkistivat sisään. Vain valju haju, joka johti pieneen aukkoon luolan peräseinällä. "He ovat karanneet!" Tiikerivarjo murisi niin raivoissaan, että olisi voinut samantien kaataa kaikki metsän puut. Hän juoksi polkua ylös. "He ovat karanneet! He ovat karanneet!" Tiikerivarjo ulvoi. Shira ilmestyi muiden joukossa hänen eteensä. Naaraan katse oli lempeä ja tulvillaan rakkautta, ja Tiikerivarjo räpäytti lempeästi silmiään. Tiikerivarjo ryhdistäytyi. "Kolme vankia ovat karanneet. Metsään lähtee kuuden kissan joukko, joka haravoi sen herättämättä huomiota", Hän maukui. "Shira johtaa. Lähdette kuunnousun aikaan, siihen on vielä puoli päivää", Piikkikynsi valikoi. Tiikerivarjo nyökkäsi kokouksen päättyneeksi ja lähti asetelmaan kohti Shiraa. "Kuule... Jos joskus saan pentuja, haluatko niistä Myrskyklaanin sotureita?" Shira kysyi vaivaantuneena. " Jos vain sinulle käy", Tiikerivarjomtojaisi. Shira nyökkäsi ja painautui hänen kehoaan vasten. Tiikerivarjo huokaisi ja painoi päänsä Shiran päälaelle.
Vastaus:19 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamanlehti, Myrskyklaani
03.04.2013 21:07
Luku 22

Vapaus

Näin unta. Painajaista. Otsani oli kuuma, olin varmaankin sairastumassa viheryskään tai sellaiseen.
"Paatsamanlehti…" joku kuiskasi korvaani. Ynähdin hiljaa. Vasta sitten tajusin, ettei kenenkään pitäisi olla täällä. Ääni kuullosti oudolta. Niinpä säikähdin jonkun koskettaessa minua niin, että pomppasin ilmaan karvat pystyssä. Vilkuilin silmät sirrillään ympärilleni nähdäkseni "viholliseni". Huohotin pelosta, mutta rauhoituin huomattavasti nähdessäni tulijan. Tulisydän. Henkäisin ihmeissäni, Tulisydämmen kasvoilla oli huolestunut ilme.
"Miten pääsit tänne?" kuiskasin niin että vain Tulisydän kuuli. Kolli katsahti minuun varoittavasti, ja töykki pentuja, jotta ne heräisivät. Nousin seisomaan ja astuin askelen Tulisydäntä kohti.
"Ei ole aikaa selittää! Meidän pitää päästä pois." hän maukui hätäisesti ja supatti jotain pennuille. Myrskypentu maukaisi jotain ihmeissään, Lumikkopentu ja Lieskapentu vain nyökkäsivät määrätietoisesti. Hymähdin hiljaa, eivät yhtä epäluuloista porukkaa kuin Myrskypentu, joka katsahti minuun kysyvästi. Nyökkäsin tälle hymyillen hiukan. Tassuttelin hiukan ontuen kumppanini luokse ja loin tähän kysyvän katseen. Tulisydän vain heilautti häntäänsä merkiksi seurata ja lähti juoksemaan kohti pimeyttä. Luimistin korviani epäluuloisesti. Eihän tuolla mitään ollut. Ei sieltä pois pääsisi… vai pääsisikö? Lähdin hölkkäämään pentujeni ja kumppanini perään, jotka olivat jo lähes kadonneet näkyvistä. Taivalsin eteenpäin ainoastaan kuononi johdattamana, en nähnyt mitään muutaman ensimmäisen askeleen jälkeen. Pikku hiljaa silmäni tottuivat pimeään ja aloin erottaa muotoja ympäröivästä luolasta. Edessäpäin erottui haaleasti Tulisydämmen tulenpunainen turkki. Säikähdin hiukan, kun se katosi näkyvistä. Edessäpäin täytyi olla kolo, josta pääsi pois. Kiihdytin vauhtiani, jalan kipu oli kadonnut johonkin. Aivan kuin olin kuvitellutkin, edessäni aukeni melko pieni aukko, josta pääsisin juuri ja juuri pois. Katsahdin taakseni, josta kantautui vielä pieni valonsäde. Virnistin voitonhimoisesti, ja sähähdin hiljaa.
"Tervemenoa." ryömin pois tunnelista ja päädyin tasaiselle kalliopinnalle, jota auringon heikot säteet valaisivat. Ilma oli niin tunkkaista, että oli lähellä etten antanut ylen. Katselin ympärilleni etsien katseellani Tulisydäntä. Missä hän nyt oli? Olivatko he jo menneet?
"Tulisydän!" huudahdin hiljaa. Hetken kuluttua oikealta puoleltani kuului tympääntynyt ulvaisu, joka kuului ilmiselvästi varapäällikölle. Lähdin äänen suuntaan, ja olin törmätä Lumikkopentuun, jota en huomannut laisinkaan, koska tämä oli väritykseltään miltei musta. Tulisydän katsahti lapojensa yli tarkastaen että kaikki seurasivat, ja lähti jatkamaan kiihdyttäen koko ajan tahtiaan. Aloin juosta eteenpäin pitkin, joustavin askelin. Näin valoa edessäni, metsän tuoksut tulvivat kuonooni huumaavan voimakkaina. Katsahdin pentujani, jotka juoksivat vierelläni. He olivat jo kuuden kuun ikäisiä, nyt heistä tulisi jo oppilaita.
"Ai!" Lieskapentu kompastui, ja kaatui mutaiseen maahan. Myrskypentu oli kuitenkin hetkessä tämän vierellä auttamassa tätä ylös. Aavistelin, että Myrskypennusta voisi tulla parantajakin. Hän oli toki hyvin rohkea, mutta myös huolehtivainen persoona. Minun piti jälleen kiihdyttää vauhtiani, sillä Tulisydän oli ehtinyt jo melko kauas. Pennut seurasivat aivan kannoillani. Nyt saatoin nähdä luolan muodot ja koon täydessä mitassaan. Valoa tulvi edessämme aukeavasta kolosta, joka oli reitti ulkomaailmaan. Henkäisin huojentuneena ja silmäni syttyivät. Sama elämänilo ja hohde palasi niihin, jonka olin luullut sammuneen jo aikoja sitten, enkä uskonut ikinä palaavan. Nyt olin jo aivan onkalon edessä. Tulisydän solahti ketterästi ulos aukosta, minä seurasin vain sekuntien päässä kollista. Tunsin suunnatonta iloa astuessani smaragdinvihreänä hohtavalle ruoholle ja vedin raikasta, puhdasta ilmaa sieraimiini. Askeleeni muuttuivat kevyemmiksi. En ollut ikinä uskonut pääseväni pois tästä kammottavasta paikasta, saati näkeväni kumppaniani. Astelin Tulisydämmen vierelle, tämän ilme oli vakava ja huolestunut. Olin itsekin tietoinen, ettemme olleet vielä turvassa. Ympärillä velloi luopioden ja mädäntyvän tuoresaaliin kuvottava lemu. Nyrpistin nenääni ja sylkäisin paheksuvasti.
"Yök! Ei mikään voi haista noin pahalle!" Lieskapentu sähähti. Katsahdin lempeästi pentuihini, jotka hölkkäsivät vierekkäin takanani. Lumikkopentukin oli sulautunut hyvin joukkoon, hän ei edes muistanut, etten ollut hänen oikea emonsa. En kertoisi sitä hänelle, en ainakaan vielä. Hän oli ilman sen tietämistäkin ihan onnellinen. Väristys kulki lävitseni, kun kuulin ulvaisun Myrskyklaanin leiristä, joka oli aivan kumpareen takana. Se oli taistelu huuto. Sekunneissa leiristä alkoi kuulua murinaa, kiljuntaa, ulvaisuja, taistelun ääniä. Päässäni räjähti. Syöksähdin eteenpäin mitään ajattelematta. Tiesin vain että minun oli pakko päästä leiriin, nyt heti. Ilmiselvästi leirissä oli taistelu käynnissä, eikä mikä tahansa taistelu. Piikkikynsi oli ilmeisesti hyökännyt saastaisen luopiojoukkonsa kanssa Myrskyklaanin leiriin. Päästin verethyytävän taisteluhuudon ja loikkasin aukiolle. Aukiolla oli täysi hässäkkä käynnissä. Ympärilläni taisteli kymmeniä kissoja, sekä luopioita että Myrskyklaanilaisia. Silmäni iskeytyivät hopeanharmaaseen mustaraidalliseen naaraaseen, joka taisteli mielestäni kuin mikäkin oppilas. Kas, siinäpä vasta oiva kohde. Valintani sai varmistuksen, kun joku uusi luopio juoksi tämän luokse, ja loi tuohon enemmän kuin liittolaisuutta tai edes ystävyyttä kuvastavan katseen, ennen kuin syöksyi pois aukiolta. Häntä ei ilmeisesti edes pitänyt näkyä taistelukentällä. Tästä tulisi vielä täydellinen paluu minulle. Naaraan kääntyessä selkä minuun päin syöksähdin salamannopeasti tätä kohti. Naaras ei huomannut minua ennen kuin roikuin kiinni hänen niskassaan. Luopio rääkäisi ja kiemurteli pois otteestani. Se sivalsi ilmaa kerran hännällään ennen kuin hyppäsi minua kohti. Väistin iskun helposti, ja viholliseni iskeytyi pahasti tantereeseen. Tämä onnistui vain raaipaisemaan korvaani. Irvistin vahingoniloisesti ja loikkasin tämän kimppuun. >Nyt et enää voi paeta!< mietin purevasti ja painoin itseäni pienemmän kissan maata vasten. Naaras yritti solahtaa pois alta, muttei onnistunut. Painoin kynteni tämän kaulalle, yhä syvemmälle ja syvemmälle. Luopio vastusteli täysin voimin, muttei mitenkään pärjännyt kunnon soturikoulutuksen saaneelle kokeneelle soturille. Tämän ilmeeseen tuli pelästynyt katse, aivan kuin naaras oli vasta nyt tajuamassa, että voisi kuolla kynsissäni. Ja minullahan ei ollut mitään sitä vastaan.
”Shira! Ei!” Huuto kuului aukion reunamilta. Irvisin verenhimoisesti ja raapaisin syvän viillon naaraan kaulaan. Nyt Shiraksi kutsuttu luopio ryhdistäytyi, ja alkoi haroa vatsaani kynsillään. Se sattui kyllä hiukan, mutta ei varmasti ollut mitään tämän kipuihin verrattuna. Naaras sujahti pois otteestani, ja ehti sivaltaa lapaani verta tihkuvan, syvän viillon. Murahdin hiljaa, koska jostain syystä en tuntenut kipua. Raivoni oli sokaissut minut. Loikkasin naarasta kohti. Tämä ehti väistää hiukan, mutta ei tarpeeksi jotta olisi välttynyt iskultani. Sivalsin juuri tämän lapaa ilmeisen tuskallisesti, kunnes tämän neitokaisen ”urhea sankari” loikkasi kimppuuni. Karjahdin vihaisesti, adrenaliini kuohui suonissani. Kierin ympäri kynnet paljastettuina niin nopeasti kuin saatoin, ja siten hellensin vihollisen otetta minusta. Hetkittäin tunsin, kuinka kynteni läpäisivät ihon. Kuvottavaa. Luimistin korviani ja jarrutin käpälät lipsuen hiekkaisella maalla. Luopio tarttui häntääni, ja puristi tiukasti leukojaan yhteen. Rääkäisin vihasta, en suinkaan kivusta, ja kiepahdin ympäri tarttuen kiinni viholliseni jalkaan. Puraisin lujaa, hampaani todennäköisesti mursivat jalan pienimpiä luita. Luopio kirkaisi ja päästi irti hännästäni. Heiluttelin sitä muutaman kerran, luut olivat kunnossa. Enempää en ehtinyt miettiä vammojani, kun kolli sattui potkaisemaan toisella jalallaan kuonoani niin, että jouduin päästämään irti. Ruskea kolli loikki aluskasvillisuuteen harmaan naaraan kera, joka linkkasi surkeasti käsittelyni jäljiltä. >Siitäs sai se rehentelijä!< Samassa hetkessä joku toinen sivalsi kasvojani, ehdin juuri ja juuri sulkemaan silmäni ajoissa, ettei se olisi vahingoittunut. Sähisin kuin riivattu ja iskin hampaani kollin reiteen. Minuahan ei raapaistukaan ilman sanktioita. Heittäydyin kollin kimppuun loikaten ensin tämän edessä niin korkealle kuin kykenin ja sitten syöksyin kohti tuon selkää. Olin ilmeisen keskittynyt taisteluun, enkä huomannut kahden kollin keskustelua aukion reunamilla. Musta kolli tarkkaili liikkeitäni silmä kovana.
"Hei, Tiikerivarjo. Katsoppas tuota." Hän maukui ja tökkäsi raidallista kollia, jota vastaan olin juuri taistellut, kylkeen. Kolli käänsi meripihkanvärisen katseensa minuun.
"Ai tuo?"
"No niin niin! Katso kuinka hyvin hän taistelee! Hän sopisi joukkoihimme.." Piikkikynsi sihisi toisen kollin korvaan. Tiikerivarjo nyökytteli päätään silmät kiiluen innostuksesta.
"Niin. Nopealiikkeinen ja notkea - ei pelkää tappaa." musta kolli analysoi.
"Kysyn tältä taistelun jälkeen, tai viimestään huomenna. Ei myrskyklaani tule tätä taistelua hänen takiaan voittamaan." raidallinen kolli maukui. Kaksikko katosi aluskasvillisuuteen juuri, kun olin huomaamaisillani heidät. Ympärilläni taistelua alkoi laantua. Läimäisin erästä erakkoa kuonoon ja solahdin notkeasti pois alta, kun tuo yritti iskeä hampaansa niskaani. Aukion reunalta kuului huuto, ja hetken kuluttua luopiot olivat kadonneet aukiolta jättäen jälkeensä ainoastaan kituvia, haavoittuneita kissoja. Lumisydän kiiruhtikin jo aukiolle mittavasti yrttejä mukanaan. Yllätyin hiukan nähdessäni Myrskypennun kipittävän hänen perässään häntä korkealla ilmassa viuhtoen. Tämä kulki parantaja mukana auttaen parhaansa mukaan. Hymähdin hiukan ja astelin väsyneesti sotureiden pesän edustalle nuolemaan haavojani. Ravistin päätäni, pirkottelin veripisaroita kuivalle, pölyiselle maalle. Irvistin kivusta, korvanlehti oli ilmeisesti osittain irronnut. Samassa Lumisydän saapuikin luokseni, Myrskypentu vanavedessään, tietenkin. Naaras alkoi painella hämähäkinseittiä haavoihini ja Myrskypentu taas ratamonlehtiä.
"Et ole kovinkaan pahasti haavoittunut, vain muutama pahempi haava." Lumisydän maukui ja kumartui hiukan lähemmäs päätäni.
"Myrskypennusta on ollut todella paljon apua! Voisit kysyä häneltä, tahtoisiko hän parantajaoppilaaksi. Mustatähti nimittää heidät huomenna." valkoinen naaras naukui. Nyökkäsin kevyesti ja nousin istumaan. Lumisydämmellä ei mennyt enää kaukaakaan, kun hän oli saanut haavani paikattua.
"Selvä! Käy kysymässä unikonsiemeniä, jollet saa nukuttua." parantaja huikkasi ja lähti kevyin askelin seuraavan soturin luo. Hymyilin hiukan Myrskypennun lopettaessa työnsä ja lähtiessä tassuttelemaan Lumisydämmen perässä. Venyttelin hiukan ja astelin lopenuupuneena sotureiden pesään. Käperryin pitkästä aikaa omalle sammaleelleni, Tulisydämmen viereen. Varapäällikkö oli vielä aukiolla, mutta olin niin uupunut etten jaksanut ajatella sitä. Kiersin häntäni kuononi päälle ja nukahdin miltei saman tien suljettuani silmäni.
Vastaus:39 kp:eetä
~Talvikki

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunter, erakko
03.04.2013 20:47
Säpsähdin hereille. Tunsin valtavaa kipua päässäni, ihan kuin hirviö olisi ajanut pääni yli. Yskin.
<<Missä minä olen?>>
Yririn nousta ylös, mutta en pystynyt. Minuun koski niin paljon.
<<Kyllä minä tästä selviän... Ihan varmasti.>>
Makasin vain maassa. Ponnisteluni jälkeen päätin vain luovuttaa. Ei ollut toivoa.
Kukaan ei ollut näillä seuduilla, ei kukaan kuin jotkut kissat klaaneista.
Painoin silmäni kiinni... Uskoin jo, ettei kukaan pelastaisi. Vuotaisin vain kuiviin.
Kuulin kuitenkin askeleita. Joku tuli! Olipa se kuka tahansa, se ei haitannut.
Askeleet tulivat lähemmäs. Toivoin parasta.
-Hei... Oletko vielä hengissä?
<<Ystävällinen ääni...>>
Nostin vaivalloisesti päätäni, ja vastasin:
-Olen sitkeä. Hyökkäsin klaanikissan kimppuun, koska oli alueellani. Ajoin heidät pois. Mutta nyt ei haittaa, koska en selviä ellen saa heti hoitoa.....
Hengitin raskaasti. Kylkeni kohoilivat laiskasti.
-Anna kun minä autan sinut ylös, ystävällinen kissa sanoi.
Hän piti sanansa.
-Kiitos, vastasin hoippuen.
Nyt vasta näin kissan kasvot. Ne olivat kauniit, sekä hänellä oli toinen silmä sininen, toinen vihreä.
-Olen Kati. Kuka sinä olet?
-Olen Hunter. Olen hyvä metsästyksessä ja sain siitä nimeni. Kuinkas sinä? Osaatko metsästää?
-Äh... En ole kovin hyvä siinä... Pidän enemmän seikkailuista.
Nyökkäsin ja suin turkkiani. Veri maistui pahalta suussani, mutta en voinut muutakaan.
-Pärjäätkö yksin? Kati kysyi.
-Pärjään.
-Oletko varma?
-Olen aivan varma. Kyllä minä pärjään. Olenhan erakko.
Kati nyökkäsi alakuloisesti ja sanoi:
-Hei sitten...
Heilautin tassuani hyvästin merkiksi.
<<Yllättävän mukava, ei tarvinnut ajaa pois, eikä häntä haluakaan ajaa pois...>>
Katsoin hänen peräänsä hieman haikeana, mutta sain vahvan luonteeni takaisin:
-Ken ystävällinen on, se vielä palkitaan. Ken torjuu kaikki, on hyljeksitty...
Sitten jatkoin matkaani kohti metsästysretkeä.
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän! Myrskyklaani
03.04.2013 20:08
Heräänsin onton puunrungon sisällä, niin ainakin luulin. Avasin silmäni ja näin luolan saman vanhan tunkkaisen luolan. Ajattelin vihaisena> Taas tällä. < Katsahdin ympärilleni ja näin vähän matkan pässä Viiltokäpälän. Katselen tätä kun joku astelee luolan suulta meitä kohti. Korviani kännähtävät ääntä kohti, mutta pidin katseeni Viiltokäpälässä. Sitten joku oli aivan vieressäni tunsin tämän kissan hengityksen korvani lähellä. Haistoin ilmaa ja sinä oli taas sen ketunläjän pistävä läpitunkemia haju.
" Hei." Pikkikynsi maukuui omahyväisesti. > Älä edes puhu sille ketunläjälle. Muuten näin unta olin vapaa olikohan se tähtiklaanin ennustus.< Ajattelin ohimennen. Toin teille seuraa. Katsoin yhä Viiltokäpälää joka säpsähti juuri hereille. Tämä rupesi heti sähisemään Pikkikynnelle.
" Tapan sinut ja ja ja..." Katsoin yhä paikaa jossa Viiltokäpälä oli mannut.
" Onko Lumisydän tullut hulluksi? Miksi hän tukottaa samaa kohtaan?" Pikkikynsi kyseli.
" En ole tulossa hulluksi!" Ulvaisin vihoissani.
" Aaa osaahan hän puhua." Pikkikynsi päästi huvituneen kehräyksen.
" Tietenkin osaan ketunläjä." Pilkkasin.
" Niin, mutta sinäpäs olet hiirenaivo. Teet ennätystä kiinni jäämisestä." Tämä sanoo suuttuneena. Käännyin katsomaan pikkikynttä ja katsoin häntä tovin.
" HÄIVY KETUNLÄJÄ!" Ulvoin tälle vihaisena. Viiltokäpälä katsoi minua suurilla silmillä ja vieläpä tiesin miksi. Hän ei ollut nähnyt minua vihaisena. pikkikynsi sihisi minulle, mutta tapahtui outo asia Viiltokäpälä hyökkäsi Pikkikynnen kimppuun. Viiltokäpälä sai etuoikeuden, koska oli valmis ja Pikkikynsi ei. Viiltokäpälä teki syvän arven tämän naamaan. Pikkikynsi ulvaisi kivusta ja lähti pinkomaan pakoon. Viiltokäpälä katsoi tyytyväisenä tämän perään. Katsahdin Viiltokäpälää ja tämä katsoi minua ylpeänä. Katselimme hetken toisiamme ja mitään sanomatta rupesin aukomaan sotkuista turkkiani. Viiltokäpälä teki samoin.
" Meidän varmaan pitäisi nukkua." tämä sanoi kaikille. Siis hopeasulalle Minulle ja siinä oli kaikki. Kaikki kolme rupesivat nukkumaan, tai ainakin yrittivät. Heräsin säpsähtäen katselin huolissani ympärilleni, onneksi näin Hopeasulan ja Viiltokäpälän. Auringon valo paistoi vähän luolan raoista. Katselin ympärilleni ja huomasin, että tämä oli sama luola kuin unessani. Rupesin heti tähyilemään koloa jonka olin nähnyt unessani. Herätin Viilttokäpälän ja hopeasulan.
" Hei näin unta että pääsisimme pois, luola oli aivan saman näköinen. Tällä jossain on kolo josta mahdumme ulos." Kerroin. Hopeasulka ja Viiltokäpälä nousivat nopeasti ylös. Niinkuin unessani löysimme kolon. Jasitten sama kuin unessa, sitten löysin niinkuin unessa oston kannon. Nukahdimme ja kun heräsin aurinko ei ollut vielä noussut. Heräsin Hopeasulan ja Viiltokäpälä. He molemmat säpsähtivät hereille.
" Jos emme lähde nytten leiriin niin kannattaisiko meidän metsästää?" Kysyn heiltä.
" Joo lähden metsästämään tuletko mukaan Hopeasulka?" Tämä kysyi hopeasulalta tämä nyökkäsi.
" Hei minäkin tulen." Sanon vihaisesti.
" Eivät parantajat metsästä." Viiltokäpälä miukui.
" Tiedän, mutta tarvitsemme riistaa." Minä yritän.
" Metsästämme kyllä sinullekin." Hopeasulka maukui hiljaa. Lopulta luovutin ja he lähtivät kohti metsää. Minä taas istahdin ja jäin osottamaan. Kului pitkään ja katsoin koko ajan samaan suuntaan. Sitten kuulin kaukaa ulvaisun. Se oli tiikervatjon. Kehräsin huvituneesti kun ymmärsin, että tämä oli huomannut karkuu matkamme. Sitten iloisuuteni haihtui kun ymmärsin, että tämä lähtee etsimään meitä. Onneksi Hopeasulka ja Viiltokäpälä olivat myös kuulleet ulvaisun, joten he juoksivat luokseni melkein heti. He näyttivät helpottuneelta kun huomasivat minut.
" Syödään nämä nopeasti." Viiltokäpälä läähätti. He olivat saaneet nopeasti kaksi hiirtä ja oravan. He tarjosivat minulle oravaa, mutta loppujen lopuksi sain hiiren koska halusin. Söimme nopeasti ja huomasimme että olimme tuhlanneet kallista aikaa kimastelussa. Sitten lähdimme nopeasti kohti leiriä. Leirissä jotkut mulkoilivat meitä ja jotkut vain katsoivat ilmettömästi. Juoksimme heti täyttä laukkaa Mustatähden pesälle.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
03.04.2013 17:38
Tiikerivarjo istui rotkossa. Hänen vierellään istui Piikkikynsi. He katselivat edessään rimpuilevaa Tuuliklaanin oppilasta. "Ovatko kaksi muuta vankia tallella?" Piikkikynsi tiedusteli. Kaksi vartijaa, jotka pitivät nuorta kissaa aloillaan, nyökkäsivät. "Hän tarvitsisi jotain yrttiä, jotta hän unohtaisi, kuka on", Tiikerivarjo pohti. Piikkikynsi nyökkäsi. "Voisimme hieman suostutella lumisydämen kertomaan. Jos sellaista kasvia on." Shira viiletti heidän rinnalleen. "Kaikki ovat hengissä, ja paranevat", hän ilmoitti. "Hyvä, ota mukaasi pari kissaa ja hae meille riistaa", Piikkikynsi vastasi ja Shira nyökkäsi. Kun naaras poistui paikalta, heidän edessään rimpuileva oppilas viiltimTiikerivarjon kylkeä kynnenpäillään. "Viekää hänet takaisin muiden luokse", Tiikerivarjo murisi ja repäisi oppilaan kyljen haavan auki. Vartijat raahasivat kissan pois. Tiikerivarjo murahti ja jätti Piikkikynnen itsekseennrotkon pohjalle. "Tiikerivarjo, olen odottanut sinua taistelun lopusta lähtien!" Iloinen huudahdus kaikui hänen edestään, ja Shira astui esiin. "Asiasi ei tainnut liittyä ilmeiseen", Tiikerivarjo kehräsi. Sihra räpäytti lempeästi silmiään. "Haluan sanoa jotain", hän kuiskasi. Sitten naaras kääntyi ja johdatti hänet aivan metsän reunaan. Tuota... Olen miettinyt tätä jonkin aikaa, ja luulen että tämä on sen soturilain vastaista, mikä Se ikinä onkaan. Taidan... Rakastaa sinua", Shira tunnusti ja katsoi käpäliään. Tiikerivarjon karvat ponkaisivat pystyyn. "Todellako? ...Samoin, luulisin. Se on soturilain vastaista kyllä, mutta Se ei haittaa", hän maukui ja painautui naaraan raidallista kehoa vasten. Hän tunsi Turkin alta jylisevän kehräyksen...
Vastaus:13 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu,Myrskyklaani
03.04.2013 17:21
Kärppätassu heräsi luolassa ja näki Leoparditassun vierellään. "Ai heräsit vihdoin ja anteeksi.." Tuo naukui hiukan vaisulla äänellä. "Ei se mitään." Kärppätassu kähisi, ääni edelleen käheänä. Se sai Leoparditassun hymyilemään hiukan. Kärppätassu kömpi jaloilleen ja kulkunen helähti hiljaa. >Pahuksen panta!< Tuo ajatteli vihaisena ja murahti ärsyyntyneesti.
Tuo riuhtoi ja repi veti ja käänsi väänsi ja puri pantaa mutta se ei irronnut millään. Lopulta naaras vain istahti huohottaen alas.
"Ei tule mitään.." Tuo mumisi itsekseen tassujaan katsellen. >Jospas?< Tuo tuumi saadessaan ajatuksen. Kärppätassu paljasti kyntensä ja nosti toisen etukäpälistään naamansa eteen kynsiään tarkastellen.
Oppilaan silmistä kuvastui voiton riemuisuus, kun tuo alkoi kynsillään raastaa pantaa. Kuului vain rats! Rats! Mutta naaras keskeytti huomatessaan jonkun pienikokoisen kissan suuaukolla. >Mistä tuo tuli?< Kärppätassu mietti ja huomasi, että Leoparditassu näytti tuntevan ja ilahtuvan tuosta toisesta kissasta.
Naaras kohtasi pienen kissan katseen ja tajusi tuon ajattelevan että hän olisi kotikisu! Mikä loukkaus! "En ole kotikisuuu!!" Tuo ulvoi hurjistuneena ja loikkasi kynnet ojossa kohti pientä kissaa. "Minä en ole kotikisu!!" Kärppätassu ulvoi raivoissaan ja painoi pienen kissan maata vasten. "En ole kotikisu!! Meneekö perille!!" Tuo sihisi uhkaavalla äänellä tuntemattoman kissan korvaan.
Mutta Leoparditassu tökkäsi naaraan sivuun ja naukui toruvala äänellä: "Ei minun serkulleni noin puhuta!" Kärppätassu nolostui hiukan, muttei antanut sen näkyä.
Pienikissa nousi pystyyn ja naukaisi: "Kotikisuhan sinä olet! Aivan selvästi! Älä yritäkkään!" Tuntematon kissa naukui ja virnisti. Se sai Kärppätassun kiehumaan raivosta. "Eeen ole kotikisuu!!" Tuo murisi vihaisella äänellä ja oli niin vihainen, että olisi voinut räjähtää.
Tuo loikkasi kohti pientä kissaa kynnet ojossa muristen agressiivisesti ja oli valmiina tappamaan pikku pilkkaajan. "Revin kurkkusi auki! Teen sinusta variksenruokaa!" naaras sihisi.
Vastaus:16 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varpustassu, Tuuliklaani
03.04.2013 16:53
’’Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen!’’ Poltetähden sanat kaikuivat tuuliklaanin leirissä. Tärisin Minkkipennun kanssa innosta. Tänään olisi vihdoin se päivä, jolloin meistä tulisi oppilaita. Saamme metsästää, opetella taistelua ja käydä partioissa. Saamme puolustaa klaania ja saamme häätää tunkeilijat reviiriltämme. Klaani kokoontui vähitellen suurkiven juurelle. Seisoimme Minkkipennun kanssa suoraan suurkiven edessä, ja Valkohäntä vieressämme ylpeän näköisinä. Lopulta koko klaani oli paikalla.
’’ Tuuliklaanin kissat. Varpuspentu ja Minkkipentu ovat saavuttaneet kuuden kuun iän ja ovat valmiita soturioppilaan koulutukseen.’’ Poltetähti maukui. Tärisin innosta, mutta katsoin ylpeästi ja pelottomana kohti Poltetähteä.
’’ Ketunloikka ja Jääkaiku, olette valmiita saamaan uuden oppilaan. Jääkaiusta tulee Minkkitassun mestari ja Ketunloikasta Varpustassun mestari. Ketunloikka ja Jääkaiku, luotan siihen, että välitätte kaiken oppimanne näille oppilaille.’’ Heti uuden nimeni kuultuani nostin pääni ylväästi ylös. Varpuspentu; se oli minun uusi nimeni. Huomasin Ketunloikan astelevan eteeni, ja kosketimme toistemme kuonoja hellästi. Ketunloikka näytti rohkealta ja ylväältä soturilta, hän on varmasti paras mestari ikinä!
’’Varpustassu! Minkkitassu! Varpustassu! Minkkitassu!’’ Klaani onnitteli meitä. Tärisin vieläkin innostuksesta.
’’Varpustassu! Minkkitas…’’ Jokin lopetti kissojen onnittelun. Leirin reunalta kajahti sotahuuto, ja esiin hyökkäsi kymmenittäin kissoja – varmasti klaanittomia, koska he eivät tuoksuneet minkään klaanin kissalta. Samassa koko leiri täyttyi tappelevista kissoista ja sähinästä. *Eihän minua ole opetettu taistelemaan!* Ajattelin hädissäni, kun katsoin Tuuliklaanilaisia jotka taitelivat ketterästi, ja raapaisivat kissoihin syviä haavoja. Katsoin Minkkipentua, joka ajatteli varmasti ihan samalla tavalla kuin minä. Kävelin hitaasti kohti veljeäni, mutta suuri kissa hyppäsi kohti kylkeäni ja lensin ketunmitan verran taaksepäin. Pääni peni ihan pyörälle, mutta huomasin, kun kissa tuli päälleni. Hän kynsi terävillä kynsillään silkinpehmeää vatsaani, ja pian siitä tihkui inhottavasti verta.
’’Irti minusta senkin ketunläjä!’’ Murisin, ja raavin kissan naamaa raivoisasti. En ollut tapellut koskaan oikeasti, mutta Minkkipennun kanssa painiminen auttoi minut jyvälle. Huitaisin tassuillani vielä kerran kissan naamaa, ja ilokseni huomasin sen pulppuavan verta. Kissa oli kuitenkin todella vahva, eikä minulla ollut mitään mahdollisuuttaan hänen kanssaan.
’’ Teen sinusta vielä variksenruokaa senkin saasta, odota vain…’’ Kissa ei tuntunut kuuntelevan uhkauksiani. Tämä vain katsoi taaksensa, ja pian huomasin toisen kissan tulevan hänen vierelleen. Se oli kellertävä tiikerinraidallinen kissa, joka näytti todella vahvalta ja lihaksikkaalta.
’’Aika kipakka tapaus. Taistelee todella hyvin noin nuoreksi. Sille tulee käyttöä.’’ Suuri kissa päälläni sanoi tiikerinraidalliselle kissalle. En ymmärtänyt sanoista mitään, vaan jatkoin turhia raapimisyrityksiäni. Tiikerinraidallinen kissa katsoi minuun miettivästi.
’’Olet oikeassa. Otetaan mukaan. Vallataan tuuliklaani myöhemmin.’’ Tämä sanoi lopulta, ja huusi kulkukissoille merkin luovuttaa. Kaikki kissat jotka olivat hyökänneet, juoksivat nyt pakoon pois tuuliklaanin leiristä. Kissa joka oli päälläni nappasi minut valtavaan suuhunsa ja kantoi minua kuin emo pentuaan pois leiristä.
’’Hei! Minne sinä luulet vieväsi minua!? Odota vain niin revin korvasi!’’ Huusin ja yritin rimpuilla vapaaksi. Turhaan, kissa oli vahva, eikä minulla ollut lainkaan mahdollisuuksia häntä vastaan. Pystyin vain katsomaan, kun minua kannettiin pois tuuliklaanin reviiriltä paikkaan, missä en ollut ikinä käynyt…

Pitkän matkan jälkeen minua kantava kissa ja muut kulkukissat pysähtyivät. Olimme menneet rotkoon, jossa oli nähtävästi näiden kulkukissojen leiri. Leirissä oli monia kulkukissoja ja varmasti kymmeniä tunneleita. Minua kantava kissa jatkoi matkaansa, ja pysähtyi kun joku kulkukissa tuli eteemme.
’’ Piikkikynsi, mikä tuo on?’’ Tämä kysyi kissalta joka kantoi minua.
’’Joku pentu jonka nappasin mukaan tuuliklaanista. Sille tulee varmasti käyttöä.’’ Piikkikynneksi kutsuttu kissa mutisi minut suussaan.
’’Ihan tiedoksesi vain olen Varpustassu ja oppilas!!!’’ Ärjyin, ja yritin raapaista Piikkikynttä, mutten osunut. Kissa ei välittänyt kuulemaansa, vaan jatkoi matkaansa. Pian edessämme oli luola, jota vartioi monta kissaa.
’’Hei Piikkikynsi, mikäs sinulla on mukana?’’ Yksi vartioivista kissoista kysyi.
’’Nappasin tuuliklaanista mukaani nuoren mutta sisukkaan kissan, siitä tulee hyvä lisäys Tiikeriklaanille.’’ Piikkikynsi mutisi taas. Vartijat nyökkäsivät, ja Piikkikynsi heitti minut sisälle tunneliin. Tömähdin maahan, ja huomasin, että selässäni oli verta. Piikkikynsi oli pitänyt minua suussaan todella lujasti. Juoksin vielä suuaukolle, kun Piikkikynsi oli vielä sen lähellä.
’’Olisi voinut vähän hellemmin kantaa minua! Odota kun saan sinut kynsiini! Teen sinusta variksenruokaa! Voisin purra häntäsi poik…’’
’’Ole jo hiljaa!’’ Yksi vartioista sanoi minulle, ja tönäisi minut syvemmälle tunneliin. Kierin kerässä tunnelin päätyyn, ja päässäni pyöri. Ravistin päätäni, ja näin, että edessäni oli kaksi muuta kissaa, serkkuni Leoparditassu ja joku kissa -luultavasti kotikisu kaulapantansa vuoksi.

//Jatkoo Tiikerivarjo, Leoparditassu tai Kärpänloikka?

Vastaus:25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, myrskyklaani
03.04.2013 14:29
Lähdin onnitelemmaan Kirsikankukkaa.
" Onneksi olkoo olet nyt soturi." Mauin tämän korvaan. Silloin Kirsikankukka nousi ja lähti valvovan koko yön niinkuin oli tapana ollut useita kuita. Tämä istui ja toivoin mielessäni.> Toivottavasti tänään ei ole kylmä ilma.< Sitten lähdin parantajan pesälle. Siellä makasi Viiltokäpälä hän näköjään nukkui, joten hiivin hiljaa nurkkaan jossa nukuin. Käperryin kerälle ja nukahdin. Näin taas samaa unta kissat toistivat sanaa ja halusin herätä mutta en voinut.> Mitä jos he kertovat jotain uutta. Niin tapan itseni jos lähden.< Päätin, koska sitten en haluaisikaan herätä. Kuulen ääntä, mutta pysyn kumminkin unessa. Sitten joku täräytti minua päähän avasin silmät, mutta sitten vaivuin tajutomuuteen. Kun heräsin näin Viiltokäpälän. Sitten kuulin kauempaa luolan suulta varmaan ulvontaa. Tahdoin päästä auttamaan loukkaantuneita. Mutta sitten huomasin, etten tuntenut kahden muun ääntä. Yksi ään sammui varmaan kissa kuoli sitten kuulin muita Kissoja ja näin heidän tulevan tänne.minä painauduin nurkkaan ja vihasin kaikkia. Koska halusin auttaa taistelussa, mutta halusi ettei kukaan kuole. Risti riitaisuus repi minua sisältä. Sitten näin Hopeasulan ja jonkun muun kissan. Hopeasulka oli purenut tätä kaulaan ja aikoi juuri antaa tappavan puraisun, mutta minäpä tyhmänä löin tämän tajuttomaksi hetken mielijohteesta.

Viiltokäpälä oli löytänyt ulos pääsyn ja oli ehdottanut että yöpyisimme metsässä. Minä olin nyökännyt vasta hakoisesti ja niin oli hopeasulkakin. Etsimme suojista yöpymis paikaa ja lopulta löysimme onton puun rungon johon kaikki mahtuisivat. Nukahdimme aika nopeasti kaikki levottoman uneen.

// Tämmösen tein nopeasti.//
Vastaus:20 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiiikerivarjo, Myrskyklaani
02.04.2013 22:08
Shira pelmahti Tiikerivarjon viereen tornissa. "hyökätään Jokiklaaniin!" Hän ehdotti. "mahtava ajatus", Tiikerivarjo ulvaisi.

Klaani seisoi hänen vierellään. Tiikeriklaani. "heikennämme jokiklaania mahdollisimman paljon. Yksi ryhmä piirittää toinen hyökkää.suoraan. piirittäjät hyökkäävät. Piiritämme heidät. Sitten sanomme.sanottavamme ja häviämme tuhka tuuleen." Tiikeivarjo selosti. Soturit nyökkäsivät toinen ryhmä piiritti leirin. Tiikerivarjo ryntäsi hyökkäysjoukon kärjessä leiriin. He kynsivät unisia sotureita, ja pakottivat heidät aukion keskelle. Toinen ryhmä rysähti leiriin ja piiritti soturit. "tiikeriklaani hallitsee koko metsää! alistukaa tai kuolkaa!"
Vastaus:5 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
02.04.2013 21:53

Hopeasulka tömähti luolan lattialle ja kihisi delleen raivosta. Kiltti ja herkkä Hopeasulka oli tipposen tiessään ja sen tilalle oli tullut Vihainen ja agressiivinen Hopeasulka, joka himoitsi tappamista ja kihisi innosta päästä uppottamaan hampaansa kulkurin tai petturin lihaan. Ystävälliset ja lempeät vihreät silmätkin olivat muuttuneet, niissä loimusivat kylmän vihan ja raivon liekit ja niistä kuvastui myös hiukan veren himo. Hopeasulka puuskutti raivoissaan ja päästi kurkustaan matalaa ja agressiivista murinaa. Se ei ollut tavallista Hopeasulan pientä pelokasta murinaa vaan kova äänistä ja veret hyytävää. Naaraan turkki oli vihasta pörröllään ja veren tahrima. "Minä tapan heidät! Nyljen heidät elävältä!" Hopeasulka jupisi ja nousi etutassut kiviseinää vasten. "Päästäkää meidät pois täältä ketunläjät!" Tuo sihisi murhan himoisen kuuloisena ja hulluuden pilkkeen saattoi erottaa naaraan silmistä. Hopeasulka murisi ja sähisi ulvoi ja räyhäsi vihaisena ja oli koko ajan valmiina tappamaan. Eräs vartijoista sattui erehdyksekseen tulemaan sisälle katsomaan mitä vangit oikein möykkäsivät, mutta se oli kohtalokas virhe. Hopeasulka syöksyi kulkurin kimppuun ja upotti hampaansa tuon lapaan. Kolli kiemurteli mutta Hopeasulka oli jo tuon niskassa ja murisi vihaisesti. Tuo upotti hampaitaa syvälle kollin niskaan valmiina tappamaan, mutta Lumisydän tökkäisi naaraan pois kollin päältä ja iski tuon tajuttomaksi. Anteeksi parantaja kuiskasi hiljaa tajuttoman ystävnsä korvaan. Lumisydän hääsi loukkaantuneen vartijan pois.
Vastaus:18 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltokäpälä, Myrskyklaani
02.04.2013 21:51
Pääni oli aivan sekaisin. Huomasin makaavani pimeässä luolassa. Nuuhkaisin ilmaa ja tunnistin Hopeasulan ja Lumisydämen. Kihisin välittömästi raivosta haistaessani Piikkikynnen ja Tiikerivarjon. Nousin pystyyn ja väläytin testiksi kynteni. Hopeasulka nyökkäsi ja astelin varovasti eteenpäin. Kaukaa näkyi kaksi kissaa ja edessämme kaksi. Katsoin virnistellen meidän vartijoitamme ja hyökkäsin toisen kimppuun
"Mrouur!" Mourusin lujaa ja raavin naaraaksi ilmentynyttä kissaa. Veren haju sekoitti pääni ja minua ällötti hieman. En antanut sen kuitenkaan häiritä,vaan jatkoin raapimista. Vierelläni Hopeasulka ja Lumisydän raapivat ja purivat toista vartijaa. Pian kaksikko oli tajuttomana ja hiivimme eteen päin. Vatsassani olevaan haavan sattui ja irvistin sen aiheuttamasta kivusta. Lumisydän katseli minua huolissaan.
"Jos täällä olisi hämähäkinseittiä tai joitain yrttejä,voisin hoitaa tuon kuntoon." naaras kuiskasi. Nyökkäsin vastaukseksi ja tarkistimme tilanteen. Ulkona oli viisi vartijaa! Toivo alkoi hiipua mutta en näyttänyt sitä heille. Katselin ympärilleni kunnes hoksasin pakoreitin, jossa ei ollut vartijaa. Heilautin häntää seuraamisen merkiksi. Kävelimme hitaasti ja varjoissa, jotta kukaan ei näkisi meitä. Pian olimme suuaukolla pois rotkolta. Hymyilin katsoessani ylös;kukaan ei ollut nähnyt meitä. Hiivimme metsään mahdollisimman nopeasti piiloon.
"Jäämme tähän,sillä leiriin emme voi palata hetkeen. Kukaan ei uskoisi meitä."Sanoin ja jäimme siihen.

//Tällänen pätkä tylsyyden takia :)
Vastaus:19 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiiikerivarjo, Myrskyklaani
02.04.2013 21:32
Tiikerivarjo ryntäsi rotkoon, ja näki Hopeasulan auttamassa viiltokäpälää ulos. "hae kaikki tänne!" Hän ulvoo piikkilynnelle. Sitten hän syöksyi hopeasulan kimppuun, ja läimäisi lumisydämen jä viiltokäpälän takaisin luolaan. Hän veti pitkät kyntensä yllätetyn hopeasulan pään sivun editse. Soturi ulvaisi ja hänen jalkansa pettivät. Tiikerivarjo heitti hänet luolaan. "vartioikaa jokaista ulospääsytietä, ja luolan sisäpuolelle kaksi soturia ja ulkopuolelle viisi!" Hän ulvoo takaansa lähestyvälle joukolle. Kissat säntäsivät paikoilleen. Kaksi sukelsi luolaan viisi jäi aivan sen suulle, ja jokaiselle ulospääsytielle oli asetettu kaksi kissaa. Piikkikynsi loikkasi hänen vierelleen. "Tiikeriklaani hallitsee pian metsää!" Hän mourisi. "ja kahden auringonnousun kuluttua Tuuliklaani on mennyttä!" Tiikerivarjo tähdeksi.
Vastaus:6 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
02.04.2013 21:18

Hopeasulka oli kuullut kamalan uutisen Viiltokäpälälle sattuneesta onnettomuudesta. Se sai naaraan kihisemään kiukusta. Tuo murisi ja tärisikin kiukusta. Niin vihainen tuo nyt oli.
Tuo talsi parantajanpesää kohti aikeissa käydä katsomassa Viiltokäpälää ja vaihtaa muutama sana Lumisydämen kanssa asiasta.
Mutta parantajanpesä oli tyhjä. Ja aukioolla leijui Tiikerivarjon ja Piikkikynnen tuoreet tuoksut. >Ne kertunläjät!< Hopeasulka ajatteli vihaisena kuin vanha mäyrä.
Tuo päästi ilmoille vihaisen ulvaisun ja ryntäsi hajujen perään. "Nyljen heidät molemmat elävältä! He molemmat ovat tuhon omia!" Tuo murisi vihaisena hajua seuratessaan.
>He veivät heidät takaisin luoliin.< Hopeasulka tuumi ja näki Piikkikynnen ja Tiikerivarjon jonkin matkan päässä itsestään. >Minä kyllä pelastan heidät!< Hopeasulka ajatteli uhmakkaasti ja lähti vihaisena talsimaan kohti luolia yrittämättä edes peitellä siellä oloaan. Aivan luolansuulla oli kaksi vartijaa
Hopeasulka kävi raivoissaan toisen kimppuun ja puri tuon heti kuoliaaksi. Toisen tuo päästi pakenemaan metsään, ajatelematta että tuo voisi hälyttää Tiikerivarjon ja Piikkikynnen paikalle.
"Ne kaksi ovat niin kuolleita!" Naaras murisi vihaa uhkuen luolassa. Viha ja raivo tekivät naaraasta hyvän taistelijan ja saivat unohtamaan pelon ja jännityksen.

Vastaus:13 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu, Myrskyklaani
02.04.2013 21:01

Kärppätaasu katsoi toista naarasta, joka oli kohdistanut katseensa ylös. >Minulla ainakaan ei ole mitään menetettävää olla täällä, kun minulla ei edes ole ystäviä tai kumppaniakaan. Niin ei kukaan voi minua kaivata tai huomata poissa oloani!< Oppilas tuumi ja tunsi olonsa hitusen surulliseksikin asiasta, mutta pudisteli sitten päätään ikään kuin karkottaakseen haikeuden mielestään.
"Muuten voisitkos hiukan auttaa tämän ahdistavan kaulapannan pois saamisessa?" Kärppätassu kysyi kaulapantaa käpälillään lujasti tempoen ja riuhtoen.
Leoparditassu näytti ensin hiukan vasten mieliseltä mutta tuli sitten auttamaan Kärppätassua. Leoparditassu yritti käpälillään tempoa pannan irti muttei onnistnut. "Lopeta jo!" Kärppätassu kähisi, kun ei saanut henkeä toisen kiskoessa kaulapannasta, mutta Leoparditassu ei kuullut toisen heikkoa kähinää vaan tempoi entistäkin lujemmin. "Krääh! Lopea!" Kärppätassu kähisi uudestaan, mutta Leoparditassu ei näyttänyt kuulleen sitä vieläkään.
>En saa henkeä!< Naaras ajatteli pakokauhun vallassa ja aivan paniikissa. Panta kiristyi kiristymistään toisen opppilaan kiskoessa ja tempoessa. "Älä enää!" Kärppätassu sai vielä kähistyä vaimeasti ja tunsi kuinka alkoi käydä jo veltoksi.
"kräääh!" Kärppätassu rääkyi ja yritti työntää Leoparditassun luotaan muttei onnistunut.
Oppilaan silmissä alkoi jo sumentua, kun Leoparditassu lopulta antoi periksi ja irrotta hampaansa pannasta. Sitten Kärppätassu vaipui tiedottomuuteen pimeyteen vajoten.

Vastaus:14 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiiikerivarjo, Myrskyklaani
02.04.2013 21:00
Tiikerivarjo istuskeli leirin suuaukon vieressä. Hän katseli, kuinka klaani o.nnitteli vastanittyä Kirsikankukkaa. Hän itse irvisti. Hän oli miettinyt, että Hän ja Piikkikynsi hyökkäisivät kulkukissojen johdossa Tuuliklaaniin. Tiikerivarjo viittoi soturin luokseen ja kertoi suunnitelmansa. "oikein hyvä idea! Lähdetään heti tänä yönä kertomaan siitä rotkoon", Piikkikynsi sihisi. "Voisimme.keksiä heille nimen", Tiikerivarjo ehdotti. Piikkikynsi nyökkäsi. "ei nyt. Tule", hän maukui ja sukelsi ulos leiristä. Tiikerivarjo seurasi häntä. "hetkinen. Entä viiltokäpälä? Hän on tajuttomana parantajan pesässä. Voisimme isiepata hänet", Piikkikynsi ehdotti äkisti. Tiikerivarjo nyökkäsi ja murisi. Hän meni edeltä. He kiersivät leirin. Tiikerivarjo tunkeutui parantajan pesän seinämän läpi. Heidän onnekseen Lumisydän nukkui makuusijallaan. Piikkikynsi nappasi viiltokäpälän niskasta ja veti hänet aukosta ulos. "Entä Lumisydän? Klaani heikkenisi, jos siltä parantajan", Tiikerivarjo sihisi. "lyö hänet.sitten nopeasti tajuttomaksi", Piikkikynsi murisi. Tiikerivarjo iski jykevän käpälänsä lumisydämen päähän, ja naaras avasi silmänsä, mutta välähti tajuttomaksi. Tiikerivarjo tarttui häntä niskasta ja veti hänet ulos. Piikkikynsi ja Tiikerivarjo kantoivat vankeja metsän halki rotkolle. Oli jo pimeä, kun he saapuivat perille. "raahataan heidät alimpaan luolaan", Tiikerivarjo mumisi. Piikkikynsi nyökkäsi. He heittivät kaksikon pimeimpään luolaan, ja kutsuivat sen eteen viisi vartijaa. "vartioikaa heitä erityisen tarkasti", Piikkikynsi varoitti. Sitten he suuntasivat muiden luokse. "miten olisi Tiikeriklaani? " Piikkikynsi ehdotti. "Hyvä. Tuskin sen esi-isät.suuttuvat, jos hieman lainaamme sen nimeä", Tiikerivarjo ilkkui ja ulvaisi klaanin koolle. "kaikki kulkukissat. Tunnemme tästä lähtien itsemme Tiikeriklaanina. Olemme vahvoja, ja meitä on enemmän, kuin yhdessä klAnissa", Piikkikynsi ilmoitti. Shira toni itsensä näkyviin. "minne hyökkäämme.seuraavaksi?" Hän ulvoi. "tuuliklaanin leiriin. Hyökkäämme kahden auringonnousun kuluttua", Tiikerivarjo vastasi. Uusi klaani ulvoo mielihyvästä. Shira painautui kehräten Tiikerivarjon kylkeen.
Vastaus:En ole niin mielissäni Tiikeriklaanista, kun se on soturikissoissa. Saat kumminkin 18 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leoparditassu, Tuuliklaani
02.04.2013 19:49
Luku 5 Uusi ystävä

Edessäni makasi tuntematon naaras. Nuuhkaisin tätä ja nyrpistin kuonoani.
>Kotikisu! Mitä se täällä tekee?<
Silloin kissa alkoi heräillä. Paljastin kynteni irvistin niin, että hampaani näkyivät. Hyppäsin tämän kimppuun muristen ja sähisten vimmatusti.
”Pois päältäni!”Naaras maukui ja rimpuili allani.
”Enkä mene, Kotikisu!” Sylkäisin sanat suustani. Painoin tassullani tätä kovempaa maahan ja hän ähkäisi.
”En ole Kotikisu!” Tämä murisi. Hymyilin pilkallisesti naarasta.
”Mikäs sitten? Kaksijalkako?” Ilkuin. Naaralla alkoi mennä hermot.
”Täysi Myrskyklaanin jäsen!” Naaras murisi ja rimpuili kovempaa.
”Miten voit tuon näköisenä olla klaanilainen. Haiset kotikisulta ja näytätä siltä!” Naureskelin.
”Aijaahas,osaako Kotikisu tehdä näin?” Tämä sihisi ja heitti minut päältään. Sen jälkeen hän hyppäsi kimppuuni ja hymyili pilkallisesti. Tämän silmistä loisti suuttuneisuus.
”Okei, Hyvä on, uskon!” Murahdin vastenmielisesti. ”Miksi sitten näytät tuolta?” Jatkoin, tällä kertaa uteliaasti.
”Piikkikynsi ja Tiikerivarjo kaappasivat minut ja veivät kaksijalkalaan..” Hän sähisi ja päästi minut vapaaksi.
”Olen muuten Leoparditassu ja tulen Tuuliklaanista.” Esittäydyin.
”Minä olen Kärppätassu ja klaanini tiedätkin jo.” Oppilas kertoi. Nyökkäsin ja aloin pesemään sotkeutunutta rintaani.
”Kuinka kauan mutten olet ollut täällä?” Kärppätassu kysyi uteliaasti. Katsoin tätä salaperäisesti ja hymyilin.
”Aivan liian kauan.”
Tuon sanottuani nostin katseeni hämärtyvään taivaaseen ja kävin makaamaan.

// Aika huono Laatunen pätkä, aika loppui. Anteeksi siitä.

Vastaus:17 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltokäpälä, Myrskyklaani
02.04.2013 19:35
Luku 6 Listen to your heart

Yö oli rauhaton, enkä saanut nukuttua. Pelkäsin kuollakseni, että minua odotti samanlainen kohtalo kuin Leijonatassulla tai sitten minut kaapattaisiin. Pieni kyynel valui poskeltani alas ajatellessani Leijonatassun kohtaloa.. Se oli erittäin kamala. Hän oli vasta oppilas!
>Tähtiklaani, älä anna heidän satuttaa muita enää<
”Viiltokäpälä, sinun pitäisi nukkua.” Naaraan ääni maukui takaani. Käänsin päätäni ja näin Hopeasulan. Tämän kyljessä oleva viilto näytti syvältä ja kipeältä. Onneksi Lumisydän oli antanut siihen jotain lääkettä. Nostin pääni taas taivasta kohti ja olin kuulevinani puhetta..
”Kuuntele sydäntäsi…”
Hätkähdin ja nousin seisomaan. Kuuntelin tarkkaan ympäriltäni kuuluvia ääniä, mutten erottanut muuta kuin rauhallista tuhinaa ja haukotuksia.
>Se oli vain lehtien havinaa< Vakuutin itselleni.
Sen jälkeen astelin Hopeasulan viereen ja vilkaisin surullisesti Haukansiipeä. Naaras makasi vähän matkan päässä meistä, kylki tasaisesti nousten hengityksen mukana. Laskin pääni tassujen päälle ja suljin silmäni. Uni tuli välittömästi.

----Seuraavana päivänä----

Olin metsästyspartion mukana metsästämässä. Saalista tuli kiitettävästi ja olin unohtanut osan murheistani.
”Viiltokäpälä!” Kuului takaani. Tiikerivarjo kutsui minua. Epäilys valtasi mieleni.
”Käyn katsomassa tuolta saalista” Ilmoitin muille partiolaisille. Astelin varovasti kollia kohti. Samassa Tiikerivarjo loikkasi kimppuuni. Ulvaisin yllättyneenä ja yritin väistää, mutta en kerinnyt. Hän työnsi pääni multaan, enkä meinannut saada henkeä.
”Petturi!” Sähisin henkeä haukkoen ja syljin multaa suustani. Tiikerivarjo räkätti hymyillen uhkaavasti. Hyppäsin raivoissani tätä kohti. Kynnet raapaisivat kevyesti tassua, mutta jälkeä ei jäänyt. Tämä oli kerinnyt väistämään. Sen jälkeen kaadoin hänet maahan ja olin puremassa kollia, mutta hän potkaisi minut sivuun takajaloillaan. Tömähdin kipeästi maahan ja ilmani lensivät pihalle. Tiikerivarjo juoksi luokseni ja teki syvän viillon vatsaani. S alkoi välittömästi vuotaa verta, erittäin paljon verta. Kaikki alkoi pyöriä ympärilläni ja silmissä sumeni.
”Sinä senkin…” Korisin. Aloin menettää tajuntaani. Viimein asia minkä näin, oli Tiikerivarjon virnistys. Sen jälkeen pimeys valtasi mieleni.

//Tällässeen suhersin äkkiä

Vastaus:20 kp:tä tästäkin.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento,jokiklaani
02.04.2013 18:47
Liikuin niin nopeasi kuin pystyin. Sitä ei voinut sanoa juoksuksi, mutta se mitä Sirpalesydämmele oli tapahtunut sai käpäliin vauhtia. Sirpalesydän oli kuollut. Kun pääsimme tapahtumapaikalle ja karvani nousivat pystyyn. Näin harmaan ruumiin. Oksa oli lävistänyt kaulan. Kyyneleet nousivat väkisin silmiin. Rastaanvire nojasi sisarensa lapaan ja itki vuolaasti.
>En ehtinyt edes hyvästellä sinua..< Ajattelin. Outo tunne koversi sisimpääni. Katsoi viistosti ylös. Harmaa sinisilmäinen hahmo erottui himmeästi. Tuuhea hailusti erottuva häntä leikitteli tuulessa, kun hahmo hävisi toisen perässä. >Sirpalesydän?< Kauempana makasi mäyrän ruho. Mitä oikein ole sattunut?
_______myöhemmin______

Makasin pesässä. En saanut Sirpalesydäntä mielestäni, enkä myöskään tähtiklaania. Pitäisi päästä sinne pian. Niin pääsinkin. Uni vei minut taas mukanaan korkeammalle taholle ja hetken kulttua olin taas tutussa paikassa.
"Sirpalesydän? Sirpalesydän!" Kiljaisiin, kun näin tutun hahmon.
"Teerenlento!" Sirpalesydän ulvaisi ja juoksi luokseni. Ystäväni hymyili. >Voi, olisipa hän vielä elossa...<
"Sirpalesydän." kehräsin. "Miten ihana nähdä." Katsoin kollin kasvonpiirteitä. Tutut ja samat, mutta jotain puuttui. Se ilkikurinen hymy.. Tämän kasvon paljastivat huolen ja murheen. Halusin piristää Sirpalesydäntä.
"Millaista on ollut?" Kysyin. >Tuo oli viimeinen asia joka häntä piristäisi.<
"Njah.. Empä tiedä." Kolli murahti ja jatkoi: "En tunne tuskaa saati kipua, muutakuin sen yhden. Kaipauksen ja ikävän." Kolli huokasi ja katsoi tassuihinsa. Laskin käpäläni tämän omalle ja katsoin kollia silmiin.
"Sirpalesydän. Se, että olet... kuollut ei tarkoita, että olisit menettänyt meidät. Sinulla on nyt.. uusi elämä tähtiklaanissa ja me kaikki saavumme tänne aikanamme. Rastaanvire kaipaa sinua ja sinä häntä, mutta sinä rakastat häntä ja hän sinua, äläkä KOSKAAN unohda sitä." maukaisin rohkaisevasti.
"Olit hyvä ystävä, Teerenlento." Sirpalesydän kehräsi. "Kiitos."
"Minä OLEN hyvä ystävä, Sirpalesydän." huomautin tuimasti. "Kiitos."
"Olit onnekas, kun selvisit mäyrästä." Sirpalesydän hymähti. "Minut aika jätti." Ptöräytin silmiäni. >Miten se jaksaa kokoajan puhua kuolemisesta..<
"Ja tässä on Kirkasvirta, emoni." Sirpalesydän esitteli. Katsoin harmaata, kaunista naaraskissaa. Tunnistin sen jostain. Sitten muistin. >Tuo on se kissa jonka perässä Sirpalesydämmen hahmo juoksi iltataivaalle!<
"Hei." nau'uin.
"Hei." Kirkasvirta vastasi heleällä ja lämpimällä äänellä. Sitten hän kumarsi.
"Ei minulle kumartaa tarvitse.." mumisin.
"Olethan sinä tueva parantaja." Sirpalesydän naurahti ja kumarsi itsekkin. Minua nauratti.
"No, kiitos."

"Tiedättekö missä isä on?" Kysyin yhtäkkiä jutustelumme lomasta. Hän odotti minua aina tähtiklaanissa, mutta nyt olin tavannut sirpalesydämmen.
"Isäsi, hänellä oli muita asioita ja lähetti terveisiä."
"Just." Murahdin. >Mitä "tekemistä"?<
"Sinun on mentävä." Sirpalesydän huokasi. "Nähdään taas." Nyökkäsin ja heräsin omasta pedistäni parantajanpesästä. Olin nukkunut pitkään. Rastaanvire istui aukiolla haikean näköisenä edessään vesimyyrä, ilman ruokahalua. Sirpalesydän oli haudattu.
"Istuin hänen viereensä."
"Huomenta." Mumisimme yheen ääneen, mutta se ei naurattanut.
"Tämä oli hänen metsästämänsä.." Rastaanvire nyyhkäisi. "Sirpalesydämmen.."

//Ei niin pitkä, kun toivoin//
Vastaus:20 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sammaltassu, jokiklaani
02.04.2013 16:20
Minun mestariksi on hävinnyt tuhka tuuleen. Katselen oppilaiden pesään kattoa ja mietin mitä tekisin. Sitten nousin ja lähdin tuoresäälis kasalle. Otin pienen hiiren ja lähdin takaisin oppilaiden pesälle. Siellä oli Jadetassu.
" Hei." Sanon tälle. Minä olin salaa ruvennut pitämään tästä oppilaasta.
" Hei, missä mestarisi on." Tämä maukui.
" Hävinnyt kait oikeastaan en tiedä missä hän on." Sanoin. Sitten Jadetassu käänsi katseensa muualle. Mutta minä vilkaisen tätä vielä salaa nopeasti, mutta jadetassu oli ehkä nähnyt minun vilkaisun. > Pölkypää keskity nyt syömään.< Sanoin itselleni turhautuneena. Sitten söin hitaasti hiiren, koska ei minulla ollut muutakaan tekemistä. Nuolen vielä viimeiset rippeet suupieliltäni.silloin huomasin, että Jadetaasu lähtee katson tämän perään, kun tämä lähtee mestarinsa luokse. Mutta matkalla tämä vilkaisee minuun, jolloin punastuin ja käänsin katseeni pois päin. Katselin maahan ja näin sivusilmällä, että Jadetassu saapui mestarinsa luokse. Katselen vielä tämän perään kun tämä lähtee hänen mestarinsa kanssa metsään. Silloin työnnyn takaisin oppilaiden pesään ja nukahdin.
Vastaus:5 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
02.04.2013 15:59
Tiikerivarjo hiipi metsästyspartion perässä. Hän kuuli sen astelevan edessään. Hän näki Viiltokäpälän selän edessään. Tiikerivarjo murahti pehmeästi. "Viiltokäpälä!" hän sihsi. Viiltokäpälän korvat kääntyivät taaksepäin. "Palaan etsimään riistaa tuolta päin", hän maukui muille partiolaisille. Viiltokäpälä asteli häntä kohti. Tikerivarjo ponkaisi eteenpäin suoraan Viiltokäpälän kimppuun. Soturi ulvaisi yllättyneesti. Tiikerivarjo käänsi Viiltokäpälän jaloilaan ja tunki kissan pään multaan. Viiltokäpälä sylkäisi. "Petturi!" hän sähisi ja potkaisi Tiikerivarjo vatsaa. Tiikerivarjo lennähti taaksepäin, mutta jarrutti kynsillään ja syöksyi kohti Viiltokäpälää. Hän täräytti soturilta jalat alta ja painoi hänet maata vasten etutassullaan. Viiltokäpälä rimpuili itsensä vapaaksi ja loikkasi Tiikerivarjon niskaan. Tiikerivarjo murisi ja tavoiti hampaisiinsa Viiltokäpälän hännän. Viiltokäpälä ulvaisi, ja riuhtaisi häntänsä vapaaksi. Sitten soturi nousi takajaloilleen tähdätäkseen iskun. Tiikerivarjo rim puili hänen vatsansa alle, ja potkaisi hänen vatsaansa molemmilla takajaloillaan.Viiltokäpälä lennähti kyljelleen ja ähkäisi. Tiikerivarjo veti hänen vatsaansa syvän haavan, josta alkoi pulputa verta. Viiltokäpälä päästi korsevan ulvaisun, joka vaimeni, kun hän valahti tajuttomaksi. Tiikerivarjo murisi ja laahasi soturin leirin suuaukon eteen. Hän hieroi tuoksunsa pois Viiltokäpälän turkista kostealla sanniaisenlehvällä, ja ryntäsi leiriin. "Viiltokäpälä! Hän on haavoittunut. Löysin hänet metsästä!" hän ulvoi. Mustatähti syöksähti pesästään, ja Piikkikynsi pelmahti ulos sotureiden pesästä. Hän väläytti Tiikerivarjolle hyväksyvän katseen. Mustatähti raahasi Viiltokäpälän leiriin. Hetkeä myöhemmin Hopeasulka saapui leiriin Viimatassun kassa. Soturi oli kouluttanut oppilasta, koska tämän oikea mestari oli partioissa. Mustatähden ilme synkkeni, kun Lumisydän syöksähti pesästään. Tiikerivarjo irvisti. Mustatähti epäili kolmikkoa. Hän oli onnistunut! Klaani oli kääntynyt kolmikkoa vastaan!"
Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, myrskyklaani
02.04.2013 15:50
Minä puikkelehdin sotureiden ja oppilaiden välissäja hoidin heidän haavojaan. Useimmat eivät oleet saaneet hirveitä haavoja, mutta joillain oli kumminkin pahoja mutta vain muutamalla. > Taisteluissa aina joku haavoituu.< Totesin itsekseni kun vaihdoin taas toiseen soturiin. Kerroin tälle mitä tein ja sitten siirryin oppilaaseen. Tein sitä pitkään ja kun olin käynyt kaikkien luona niin kuulin Mutatähden kutsuvan klaanin koolle. Tämä sepitti jotain taistelusta ja muuta, mutta sitten tämä käänsi katseensa tämän sanan jälkeen meihin. Meillä tarkoitin Hopeasulkaa ja viimtassua ja tietenkin minua. Hopeasulka oli vieressäni ja Viimatassu toisella puolella. Sitten Hopeasulka katseli ympärilleni ja tiesin että tämäkin tapahtuma musertaisi tämän itsetuntoa. Kun Hopeasulka oli kauaan katsellut ympärilleen tämä Rupesi raivoamaan Pälliköllemme Mustatähdelle. > Lopeta pahemmat vain asioita tuolla.< Ajattelin ajatuksissa. Vaikka Hopeasulka on melkein aina todella kiltti ainakin minulle. Niin joskus tämä kyllä osaa käydä hermoille. Paitsi että minäkin raivostuin kun kuulin Mustatähden viimeiset sanat Suur kiveltä.
" Olen kumminkin armelias pällikkö. Joten en anna teille rangaistusta." Tai jotain sinnepäin. Sitä minäkään en siedä, mutta pidin kumminkin vaivoin suuni supussa. Ja sitten kaikki peittyi mustalla. Tuntui kun olisin pudonnut mustaan aukoon. Lopulta tämähdin maahan, jolloin ilmat karkasi keuhkoista. Yritin saada happea, mutta en saanut. Lopulta sain hengen vedon ja kampesin itseni pystyyn. Siellä istui monta kissaa. Ne tuijottivat minua suurilla silmillä, ja sanoivat samaan aikaan vaikeita aikoja. Kissat toistivat sitä pitkään, samalla ääni loittoni koko ajan. Lopulta avasin silmän ja näin että seisoin paikallani siinä missä kokous oli pättynyt. Jotkut olivat jääneet tuijottamaan minua koska olin jäänyt paikalleni vaikka kokous oli kuiitenkin loppunut.

// Tämmönen.//
Vastaus:12 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirsikkatassu (Kirsikankukka), Myrskyklaani
02.04.2013 15:25
Kiriskkatassu asteli ylpeänä ulos oppilaiden pesästä. Hän oli harjoitellut monta kuuta, ja nyt hänestä tulisi vihdoin soturi. Hän ei voinut kuitenkaan karistaa yllätyksen tunnetta, kun Mustatähti oli päivällä kulkukissojen hyökkäyksen jälkeen vihjannut, että Hopeasulka, Lumisydän ja Viimatassu olivat kavaltaneet Myrskyklaanin. Viimatasu oli Kirsikkatassun paras ystävä, eikä hän suostunut uskomaan, että tämä pettäisi klaanin. Mustatähti keskeytti hänen ajatuksensa. "Minä, Mustatähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään kasvonsa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti, jotta ymmärtäisi jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi." Mustatähti katsahti häneen. "Kirsikkatassu, lupaatko suojella ja puolustaa tätä klaaania;vaikka henkesi uhalla?" Kirsikkatassun karvat nousivat pystyyn jännityksestä. "Lupaan", hän vastasi. "Siinä tapauksessa Kirsikkatassu, tästä lähtien sinut tunnetaan Kirsikankukkana. Klaani kunnioittaa rohkeuttasi ja päättelykykyäsi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi." Päällikkö kosketti Kirsikankukan päälakea kuonollaan, ja Kirsikankukka nuolaisi hänen lapaansa kunnioittavasti, ja vetäytyi entisen mestarinsa Harmaaraidan rinnalle. Klaani ulvoi hänen uutta nimeään. Mustatähti odotti, kunne metli laantui. "Perinteiden mukaan sinun täytyy istua vartiossa koko yö mitään puhumatta." Kirsikankukka nyökkäsi ylpeänä ja asteli aukion keskelle. Hänestä oli viimein tullut soturi.
Vastaus:8 kp:eetä, onnea uudelle soturille
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu, jokiklaani
02.04.2013 15:18
Minä lähdin kohti leiriä. Olimme sopineet Kirsikkatassun kanssa milloin tapaisimme, siihen olisi vielä kaksi auringon nousua. Kun saavuin leiriin näin mestarini Kotkankiillon. Olin iloinen ja väsynyt samaan aikaan.
" Harjoittelemme tänään metsästämistä." Kotkankiilto kertoi.
" Kiva." Sanoin väsyneesti.
" Näytät väsyneeltä, oletko nukkunut kunnolla?" Kotkankiilto kysyi.
" En vain saanut nukuttua kunnolla." Vastasin nopeasti ja vähän liian pirteästi, mutta onneksi se riitti Kotkankiillon kysymyksiä pakoon.
" Selvä lähdetään." Naukui Kotkankiilto. Lähdimme kohti pääsisään käyntiä. Holkäsimme pois päin joesta. Se suretti minua vähän, koska olisin voinut nähdä edes vilauksen Kirsikkatassusta. En kumminkaan sanonut mitään, tai ehdottanut sitä. Kun olimme toisella puolella metsää Kotkankiilto miukui perus kysymyksen jota oli kysytty varmaan kaikilta oppilailta.
" Mitä eroa on jäniksen ja hiiren metsästyksessä?"
" Aaaaaaaaaa öööööööööö. En muista." Sanoin hiljaa ja häpeissäni.
" No katsotaan huomaatko sen eron jos löydämme riistaa. Kerron sen kumminkin kun lähdemme takaisin leiriin." Kotkankiilto sanoi hieman pettyneenä. > Kukapa olisi täydellinen.< Lisäsi. Itselleni mielessä.
" Näytän mallia." Tämä sanoi hiljaa. Sitten löysin syyn hiiri oli parin hännän mitan pässä minusta. Mestarini asettui vaanimis asentoon ja lähti hiipimään nopein ja varmoin askelin. Kun mestarini oli tarpeeksi lähellä hän ponnisti ja kohta hiiri roikkui tämän suussa. Katselin sitä ja kysyin
" Saanko nyt yrittää?"
" Tietenkin." Tämä sanoi. Haistelin ilmaa ja pettyneenä totesin
" en haista mitään."
" En minäkään. Ei hajuaistissasi ole vikaa penään tuonneäin vaikka." Kotkankiilto ehdotti. Lähdimme hölkäämään hiiren hiljaa kohti suuntaa jonne Kotkankiilto oli osoittanut. Haistelin koko ajan ilmaa ja sitten sieraimiini tulvahti tuore haju se oli orava. Katsoin kotkankiiltoa, tämä nyökkäsi eteen päin joka tarkoitti, että minä saisin yrittää. Lähdin hiipimään niinkuin Kotkankiilto oli näyttänyt ja kun olin tarpeeksi lähellä ponnistin, minusta tuntui kun hidastetussa jutussa. Sitten kun olin saavuttanut oravan minulla oli käynyt tuuri orava ei ollut huomannut minua. Varmaan sen takia, että tuuli puhalsi hajuani toiseen suuntaan. Kohta hampaistani roikkui kuollut orava.

Heräsin aamulla ja heti ensimmäisenä ajattelin Kirsikkatassua.> Jeeeee! Tänään tapaan taas hänet.< kun taas sitten muistinkin.> Ai niin joo ei vielä tänään vaan huomenna.< Surullisena rupesin peseytymään perin pohjaisesti.

// Hups sori viime tarinas muisti katkos.//
Vastaus:12 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
02.04.2013 15:07
Tiikerivarjo katseli, kun klaanin päät karehtivat päällikön katseen mukana. Hopeasulka ponkaisi siesomaan ja ulvoi Tiikerivarjoa ja Piikkikynttä syyllisiksi. Kissat kääntyivät katsomaan soturikaksikkoa, sitten Hopeasulkaa, ja lopuksi Mustatähteä. Mustatähti katsoi edelleen kylmän rauhallisesti kolmikkoa. "Miten uskallat?" hän murisi. Piikkikynsi tökkäsi hiljaa Tiikerivarjoa ja nyökkäsi kohti suuaukkoa. Tiikerivarjo nyökkäsi ja suuntasi kulkunsa varjoihin ja ulos leiristä. "Mennään käymään pikaisesti rotkossa. Haluan varmistaa, että kaikki on kunnossa", Piikkikynsi sihisi. Tiikervarjo juoksi metsän halki vatsakarvat maata viistäen, ja pysähtyi aivan metsän reunassa. Hän vilkaisi ympärilleen ja astui rotkoon vievälle polulle. Kulkukissajoukon nähdessään hän ponkaisi ilmaan ja loikki alas Piikkikynsi kannoillaan. "Ongelmia?" hän tiukkasi. Shira töykki itsensä esiin. "Ei minkäänlaisia", hän vastasi. Piikkikynsi nyökkäsi. "Kuulkaa! Haluatteko metsän kodiksenne? Haluatteko syrjäyttää vallanriistäjät jodollamme?" hän ulvoi. KUlkukissat mourusivat hyväksyvästi. "Asumme täällä. Vangit suljetaa alimpiin luoliin ja niitä vartioidaan tiukasti." Tiikerivarjo katseli vierestä Piikkikynnen selontekoa. Hän pitäisi ajatuksesta, että kulkukissat auttaisivat heitä, mutta jokin hänen sisällään vastusti sitä. "Minä ja Tiikervarjo johdamme teitä. Molemmat eivät pääse aina yhtä aikaa. Metsästäkää reviireillä, mutta älkää jääkö kiinni, saati paljastako meitä", Piikkikynsi määräsi. "Onko heille valittava varapäällikkö, joka hoitaa asiat sillä välin, kun olemme leirissä", Tiikerivarjo supatti Piikkikynnen korvaan. Soturi nyökkäsi. "Kuka tuon mustaraitaisen naaraan nimi on?" hän kysyi. "Shira", Tiikerivarjoi vastasi. "Sinua miellyttää varmaan kovasti, jos otan hänet varapäälliköksi. Hyvä on." Piikkikynsi kääntyi jälleen kulkukissojen puoleen. "Tarvcitsemme myös varapäällikön. Shira, olet lujatahoinen ja itsevarma kissa, ja olemme valinneet sinut. Määräät täällä sillä aikaa, kun olemme poissa. Tehtäväsi on varmistaa näiden kissojen ruuansaanti, eikä pikku hyökkäyksistä ole haitaa", Piikkikynsi julisti. Shira nousi ilahtuneena seisomaan ja kumarsi. "Teen parhaani", hän maukui. Piikkikynsi nyökkäsi. "Hyvä niin. Nyt jätän sinut hoitamaan asioita. Lähdemme takaisin metsään, ettei meitä epäillä." Musta kolli kiepahti ympäri ja katosi polunmutkan taa. Shira loikki hänen luokseen ja nuolaisi hänen korvaansa. "Varapäällikkö! Voi, en ole ollenkaan varma, selviänkö kaikesta!" naaras huudahti. "Olen varma, että onnistut velvollisuuksissasi", Tiikerivarjo maukui ja kosketti kissan kuonoa omallaan. Sitten hän jätti naaraan taakseen ja kiipesi rotkon reunalle. Piikkikynsi odotti häntä. "En tajua, mitä näet tuossa naaraassa. Mennään", hän sihahti ja puikki metsään. Tiikerivarjo seurasi häntä. "Minusta Lumisydän, Viimatassu ja Hopeasulka tietävät edelleen liikaa. Ennemmin tai myöhemmin he saavat Mustatähden vakuuttuneeksi", Tiikerivarjo läähätti. "Hoidapa sinä nyt ensin se Viiltokäpälä",Piikkikynsi naukaisi lapansa yli. Tiikerivarjo nyökkäsi.
Vastaus:13 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
01.04.2013 22:02
Viilto tiukensi otettaan Minttuun. Sähähdin ja loikkasin Viiltoa päin. Hän päästi irti ja Minttu loikkasi pois ja katosi joukkoon. Pian Viiltokin katosi. Niskaani tömähti eräs suuri, suunnattoman suuri kolli. Se raapaisi syvän haavan kylkeeni. Heilautin kollin irti selästäni. Ryntäsin tätä päin ennen kuin hän ehti tehdä mitään. Raapaisin ison ja syvän haavan kollin kurkkuun. Tämä tärisi hetken aikaa ennen kuin kävi veltoksi.
"Luulin että sinut olisi ollut edes vähän vaikeampi tappaa." mumisin. Kävin seuraavan kissan kimppuun, kun sellainen hyppäsi eteeni. Taistelu jatkui ja meidän joukkomme sai pahoja haavoja. Niin kuin edellisessäkin taistelussa, kun olimme tappaneet kaksi, tuli kymmenen lisää. Ainoa toivoni oli hakea Teräkärki.

Puikkelehdin kissojen välistä pesälle päin. Viimein saavutin sen. Kurkotin Teräkärkeen ja sain sen kiinni. Samassa joku kissa ryntäsi pesään.
"Sinähän et pesääni tunkeudu. Kuole!" huusin ja tökkäsin Teräkärjen kissan kylkeen. Tämä kuoli heti. Irrotin Teräkärjen ja ryntäsin ulos. Samassa kuului kiljaisu.
"Ghiaah!" se olin Ellin! Juoksin äänen suuntaan. Lävistin kissoja siinä välissä. Näin Viillon ravistelevan kynsistään verta heikosti liikkuvan sisareni edessä. Kylmätähti ja Minttu riensivät pidättelemään Viiltoa. Satu ja Hopea juoksivat vierelleni. Elli yskäisi verta kurkustaan ja loi himmenevän katseensa meihin.
"Hyvästi sisko ja isoveli.. Voittakaa tämä taistelu ja kostakaa kuolemani.. Lähden metsästämään Tarun kanssa.." hän kuiskasi.
"Ei! Et saa!" huusin kyyneleet silmissä. Elli katsoi minuun lempeästi.
"Älä huolehdi.. Suojelen sinua.."
"Eii!" Se oli kuitenkin jo liian myöhäistä. Ellin silmät olivat jo menettäneet lempeään katseensa ja muuttuneet ilmeettömiksi. Satu painoi päänsä siskonsa turkkiin. Minä taas itkin hiljaa. Hopea tuijotti järkyttyneesti Ellin ruumista.
"Ei.. Ei.." kuulin hänen kuiskauksensa.

//Elikkäs tämmönen pätkä tällä kertaa! Ja joo, Elli menetti henkensä.
Vastaus:13 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunter, erakko
01.04.2013 19:57
Jatkoa edellisestä tarinasta...

Lihakseni jännittyivät. Edessäni oli toisen klaanin soturi ja oppilas, jotka olivat alueellani. Sitä en sietänyt.
Paljastin kynteni ja olin valmis hyppäämään kissan kimppuun. Sitten se vain tapahtui:
Loikkasin kohti soturia kynnet ojossa ja hampaat valmiina puremaan. Päädyin kissan niskaan.
Painoin kipeästi kissan kyljistä, ja se vinkaisi. Soturi kuitenkin kompuroi pois alta. Sekin paljasti kyntensä ja hyökkäsi kimppuuni.
Oppilas oli aivan peloissaan, ja meni puun taakse. Minä en itse halunnut satuttaa sitä. Halusin vain ajaa tunkeilijat pois alueeltani, taistelemalla soturin kanssa.
Purin soturia takajalkaan kovasti. Soturi mourusi ikävästi kivusta kärsien. Irrotin hampaani pois jalasta. Veren maku tulvahti suuhuni.
Pääsin tappelun makuun. Soturi raapaisi minua kylkeen ja siihen jäi syvä jälki.
Ulvaisin kivusta, ja kostin potkaisemalla sitä kaulaan.
Tappelimme vähän aikaa, kunnes pysähdyimme.
Tuijotimme toisiamme vihaa leiskuvin silmin. En jaksanut enää tapella. Olin liian rasittunut.
Jaksoin kuitenkin sähäistä:
-Lähtekää alueeltani!
Kissa näytti menevän hämilleen.
-Siksikö sinä hyökkäsit? Me oltiin vain metsästämässä!
-Mutta minun alueellani! sähisin.
Soturi tuhahti, ja meni pentu mukanaan matkoihinsa.
Vuodin verta. Ja paljon! Lyyhistyin maahan, ja hengitin raskaasti. Silmäni painuivat kiinni.
En kuitenkaan ollut kuollut... Vaivuin vain syvään uneen joka lievitti tuskaani...
Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka
01.04.2013 19:19
//Tost mun tarinast ei saa sit antaa enempää kuin 8 kp:tä!
Vastaus:Okej... D:
~Talvikki

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
01.04.2013 19:18
Syytöksiä
Hopeasulka, Viimatassu ja Lumisydän olivat jonkin aikaa sitten onnistuneet karkaamaan Piikkikynnen ja Tiikerivarjon vankilasta. Mutta nyt kun he olivat olleet kateissa ja kulkukissat olivat hyökänneet, kaikki epäilivät heitä.
Mustatähti katsoi kolmikko ja päälikön naamalta pystyi selvästikkin lukemaan viestin: "Tunnustakaa! Olette kaiken takana!" Tai sitten Hopeasulka vain kuvitteli asian, niin herkkä ja helposti mielensä pahoittava kun oli.
Tietenkin kaikki katsoivat päälikön mukana heitä kolmea syyttävin katsein. Mutta kissa joukosta Hopeasulka näki Ratamolehden, joka hymyili kannustavasti ja rakastueesti kumppanilleen. Hopeasulka oli erottavinaan kumppaninsa kuiskaavan sanat: "Minä uskon sinuun! Luotan siihen, että olet oikeassa!"
Ehkä naaras kuvitteli senkin, mutta se lohdutti tuota siltikin kovasti. Sitten hän käänsi katseensa Viiltokäpälään ystäväänsä, johon saattoi aina luottaa. Viiltokäpäläkin hymyili Hopeasulalle kannustavasti naamallaan hiukan salamyhkäinen ilme.
Sitten Hopeasulan katse kääntyi Pitkähäntään hänen entiseen mestariinsa. Oppilas ajan muistot pulpahtivat naaraan mieleen tuon katsoessa mestariaan. Oi niitä aikoja!
Hopeasulka katsoi entistä mestariaan anovalla katseella naamallaan "Uskothan sinä minuun?" ilme. Pitkähäntä näytti epävarmalta, mutta väläytti pikaisen hymyn entiselle oppilaalleen.
Hopeasulka oli silti purskahtamaisillaan itkuun hetkellä minä hyvänsä. "Et voi olla tosissasi! Syyllisiä ovat Piikkikynsi ja Tiikerivarjo! He melkein murhasivat minut! He kaappasivat meidät! He ovat kulkukissojen hyökkäyksen takana! He aikovat valloittaa koko metsän!" Hopeasulka ulvoi äänä väristen kyyneleet silmissään. Naaraasta tuntui, että tuo olisi mieluummin jopa jäänyt vanki luolaan, jottei hänen tarvitsisi kestää näitä syytöksiä.
"Riittää Hopeasulka! Sinulla ei ole oikeutta syyttää heitä aivan syyttä suotta!" "Vai syyttä suotta! Minulla on aivan pätevä syy mollata noita ketunläjiä! Sinäkin olet ketunläjä jos, et kuuntele! Myrskyklaani ja muutkin klaanit tuhoutuvat, jos et usko!" Hopeasulka ulvoi raivoissaan. "Riittää Hopeasulka! Onneksesi olen nyt sen verran jalo mielinen ettet saa rangaistusta, kunhan tämä vain ei toistu!" Mustatäti naukui kylmllä äänellä. "Ei toistu ei.." Hopeasulka naukui puoliääneen, eikä voinut enää pidätellä itkuaan vaan purskahti itkuun. Sellaiseen tuskaa valittavaan itkuun, jota kukaan ei kestä kuunnella, sillä sydänhän siinä särkyy, ellei ole kova sydämminen kuten Tiikerivarjo ja Piikkikynsi.

Vastaus:no sitte 8 kp:eetä... oisin antanu 15 kp:eetä...
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Korppitassu, Tuuliklaani
01.04.2013 19:04
KOrppitassi juoksi jäniksen perässä nummen halki. Hän päätti takaa-ajon hyvin tähdätyllä loikalla. "Mahtavaa, Korppitass, olet edistynyt hyvin!" Poltetähti maukui hänen takanaan. Korppitassu kehräsi ja nosti velton jäniksen leukoihinsa. Aamulla hän oli Pöllötassun kanssa käynyt rajapartiossa, ja päivän päätteeksi Poltetähti oli vienyt hänen metsästämään. Korppitassu sukelsi leiriin, ja Nnäki melkein heti Pöllötassun, joka Keskuteli Varsissulan kanssa. Korppitassu laski saaliinsa riiistakasaan ja kulki oppilaan luo. Pöllötassu käännähti, ja huomasi Korppitassun. "Hei, Korppitassu!" Pöllötassu naukaisi ja painoi kuononsa tavanomaisesti hänen turkkiinsa. "Hei, Pöllötassu!" Korppitassi tervehti. Hän näki sivusilmällään, että Varsissulan viikset väpättivät ilkikurisesti, ennekuin tämä asteli pois paikalta. "OLiko kivaa metsästämässä?" Pöllötassu kysyi innoissaan. "Sain kiinni jäniksen!" Korppitassu vastasi voitonriemuisena. "Varissulka sanoi, että lähdemme vielä yöpartioon tänään", Pöllötassu maukui. Korppitassun viikest värähtivät hermostuneena. "Entä Piikkikynsi?" hän kysyi huolestuneena. "Ei hätää. Olemme kolmen soturin seurassa", Pöllötassu naurahti ja alkoi pestä itseään. Korppitassu vaihtoi hänen kanssaan kieliä, kunnes aurinko oli laskenut puiden taakse.
Vastaus:13 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
01.04.2013 18:48
Tiikerivarjo katseli hiirenhiljaa taistelua Piikkikynnen rinnalla leirin suuaukolla. "Emme voi osallistua taisteluu, koska muuten paljastaisimme itsemme", Piikkikynsi oli naukunut hänelle, ennenkuin he olivat lähteneet rotkosta. Tiikerivarjo pudisti päätään. Sitten hän näki Shiran, joka rimpuili avuttomasti Myrskyklaanin päällikön Mustatähden alla. Tiikerivarjo ulvaisi, mutta ääni hukkui aukion meteliin. Piikkikynsi syöksyi hänen eteensä. "Emme voi tehdä mitään", hän murisi. Tiikerivarjo paljasti kyntensä ja upotti ne syvälle multaiseen maahan. Hän huokaisi helpottuneena, kun Shira iski Mustatähteä kuonoon ja syöksyi kohti päällikön lapaa. "Jos välttämättä haluat vielä tänään paljastaa kyntesi, Viiltokäpälä olisi sopiva kohde", Piikkikynsi vierkkoi hänen vieressään. Tiikerivarjo katsahti häneen kummastuneena. "Hän tietää meistä, ja on vain ajan kysymys, että hän kertoo tietonsa Mustatähdelle. Voisimme yhdessä hieman laannuttaa hänen intoaan", Piikkikynsi selvensi irvistäen. "Hyvä ajatus", Tiikerivarjo murisi. Häneltä ei jäänyt huomaamatta, että tappelu alkoi kääntyä Myrskyklaanilaisten eduksi. "Voisimme mennä metsästämään, ja sanoa olevamme partiossa", Tiikerivarjo ehdotti. Piikkikynsi nyökkäsi ja viittoi varovasti lähimmän kulkukissan luokseen. "Pitäkäää kamppailua yllä vielä vähän aikaa. Palatkaa sitten rotkoon. Tulemme sinne, mutta nyt käymme metsästämässä, ettei meitä epäiltäisi", Piikkikynsi kertoi. Kulkuri nyökkäsi, ja pinkoi takaisin taisteluun. Piikkikynsi nyökkäsi Tiikerivarjolle, ja lähti tämän edellä hiipimään ulos leiristä. He metsästivät nopeasti jäniksen, kaksi oravaa ja hiiren. Paluumatkalla Shira juoksi heidän ohitseen kulkukissat kannoillaan. "Emme hävinneet, täytimme vain pyyntönne. Tavataan rotkolla", naaras naukaisi ohimennen Piikkikynnen kysyvään katseeseen. Kaksikko jatkoi matkaa leiriin. Kun he astuivat aukiolle, Lumisydän paikkaili sotureita, jotka istuivat aukiolla. Mustatähti asteli heidän luokseen. Piikkikynsi ja Tiiikerivarjo yrittivät näyttää yrmistyneiltä. "Mitä tapahtui?" Tiikerivarjo kysyi. "Kulkukissoja", Mustatähti vastasi. "Meidän olisi pitänyt olla täällä myös", Piikkikynsi naukaisi. "Se ei ollut teidän syynne. Kuka tahansa olisi voinut olla partiossa", päällikkö sanoi. Hän antoi poistumismerki, ja kaksikko talsi leirin halki tuoresaaliskasalle ja laskivat saaliinsa. Tiikerivarjo tunsi Viimatassun katseen niskanahassaan, ja mulkaisi raidallista naarasta vihoissaan. Viimatassu laski katseensa ja luikki Kirsikkatassun luo. Tiikerivarjo asettautui sotureiden pesän edustalle ja aikoi pstä itsensä perinpohjaisesti. Mustatähti loikkasi kivelle, ja ulvaisi kokoontumiskutsun. Piikkikynsi ja Tiikerivarjo jäivät rinnatusten sotureiden pesän edustalle.
"Puolustauduimme tänään onnistuneesti kulkukissoja vastaam, mutta minkä tähden? Mitä olemme tehneet?" Mustatähti ulvoi. Klaani mumisi myöntävästi. "Juuri niin, emme mitään! Oliko joku kenties itse johdattanut heidät tänne?" Mustatähti kysyi. "Onko klaanissamme pettureita, jotka haluavat Myrskyklaanin tuhon?" Klaani ulvoi vihoissaan. Tiikerivarjon ylltäykseksi päällikkö kohdisti hetkeksi katseensa Viimatassuun, Lumisydämeen, ja Hopeasulkaan. Kolmikko oli paennut, ja TIikerivarjo tiesi, että oli turhaa napata heidät uudestaan.'

jatkuu seuraavassa tarinassa....
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varpuspentu, Tuuliklaani
01.04.2013 15:09
’’Eikääh! En halua poistaa punkkeja Aamukukan turkista!!!’’ Kiljuin emollemme Valkokaulalle. Kuningatar vain huokaisi ja tönäisi minua kohti klaaninvanhimpien pesää.
’’No, nyt ainakin huomaat, että ei kannata livahtaa metsään kun olet vielä pentu.’’ Emoni sanoi määrätietoisesti, ja kääntyi takaisin pentutarhaan, kun olin klaaninvanhimpien pesän suuaukolla. Minkkipentu asetti juuri tuoreita sammalia Aamukukan nukkumapaikan pehmikkeeksi. Aamukukka hätkähti kun huomasi minut.
’’Ai hei Varpuspentu! Tulit juuri sopivasti irrottamaan punkit selästäni.’’ Klaaninvanhin sanoi pirteästi. Raahauduin hitaasti ja tuskallisesti kohti tätä.
’’Onnea.’’ Minkkipentu kuiskasi minulle hiljaa. Nyökkäsin, ja irvistin vielä ennen kuin aloin etsiä punkkeja Aamukukan selästä.

Olin ihan puhki, kun raahauduin takaisin pentutarhaan. Jouduin valvomaan ja kuuntelemaan todella tylsiä tarinoita Aamukukan nuoruudesta ja vaihdoimme naaraalle sammalet monta kertaa. Minkkipentu oli jo käpertynyt emomme Valkokaulan viereen nukkumaan. Asetuin veljeni viereen ja suljin hitaasti silmät. Hiljalleen vaivuin sikeään uneen.
’’Varpuspentu! Minkkipentu!’’ Emon lempeät sanat herättivät minut. Siristin silmiäni hiukan ja haukottelin. Edessämme seisoi Poltetähti. Hätkähdin ja nousin heti pystyyn.
’’Minä otin Aamukukalta punkit pois selästä! Vannon…’’ Selitin, mutta Poltetähti vain naurahti.
’’Ei, ette ole tehnyt mitään väärää.’’ Päälikkö naukui, ’’Tulin vain ilmoittamaan, että heti seuraavasta auringonnoususta lähtien teidän ei tarvitse enää hoitaa Aamukukkaa.’’ Sanat saivat minut helpottumaan. Nyökkäsin päälikölle kunnioittavasti, ja tämä lähti pentutarhasta. Heti kun emme Minkkipennun kanssa enää nähneet tätä, hypimme ympäri pesää riemuissaan.
’’Vihdoin. Ei tarvitse enää poistaa punkkeja Aamukukan turkista.’’ Nauroin helpottuneena. Minkkipentu nyökkäsi. Huomasin kuitenkin, että minua väsytti hieman, joten käperryin emomme viereen nukkumaan. *Ei enää punkkeja.* Ajattelin helpottuneena.

//Tälläinen nyt. Anteeks tosi paljon laatu! :P Tein tän tarinan huolimattomasti.

Vastaus:18 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu, Myrskyklaani
01.04.2013 15:05
.:Osa 3:.
Kärppäätassu availi hitaasti silmiään ja yritti nousta pystyyn, muttei onnistunut. >Mitä tämä on?< tuo ajatteli raivoissaan ja rimpuili vimmatusti.
Toinen kissa oli hänen vatsansa päällä ja tuo toinen kissa oli painanut hänet maata vasten.
"Pois päältäni!" Kärppätassu sihisi. "Enkä mene! Kotikisu!" Toinen kissa hänen päällään murisi halveksivasti.
"Minä en ole kotikisu!" Kärppätassu sihisi kärsimättömästi. "No mikä sitten? Kaksijalkako?" toinen naaras maukui edelleen ilkkuvaan sävyyn.
"Olen täysi Myrskyklaanin jäsen! Pois päältäni!" Mutta toinen naaras vain räkätti pilkkaavasti.
"No osaisiko kotikisu tehdä näin?!" Kärppätassu murisi kärsimättömästi ja lennätti takajalkojensa avulla toisen naaraan pois päältään ja syöksähti tuon päälle ja painoi maata vasten.
"Kukas se nyt on kotikisu?" Kärppätassu murisi pillkaavasti silmistään loistaen suuttumus. "Hyvä on, hyvä on!" Toinen kissa murahti ja jatkoi vielä: "Uskotaan sitten, mutta miksi sitten näytät aivan kotikisulta?" Toinen kissa kysyi, muttei pilkkaavasti vaan pikemminkin uteliaana.
"Tiikerivarjo ja Piikkikynsi veivät minut kaksijalkalaan ja pääsin pakenemaan sieltä juuri. Mutta huonoksi onnekseni Piikkikynsi löysi minut ja päihitti taistelussa. Ja sitten heräsin täällä." Kärppätassu naukui jo hiukan ystävällisempään sävyyn ja päästi toisen naaraan otteestaan irti.
"Minä olen muuten Leoparditassu!" Leoparditassu nauki sotkeentunutta rintaansa nuollen.
"Minä olen Kärppätassun!" Kärppätassu kertoi ja jäi katsomaan toista kissaa. "Missä klaanissa sinä muuten olet?" Kärppätassu kysyi. "Minä olen Tuuliklaanissa." Leoparditassu kertoi.
"Oletko ollut täällä pitkäänkin?" Kärppätassu kysyi vielä. "Liian pitkään." Leoparditassu naukui ehkä jopa hiukan salaperäisen näköisenä.
Vastaus:19 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
01.04.2013 13:29
Sori, ku tuli lyhyt, mut ku aika loppu kesken!
Vastaus:ei haittaa
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
01.04.2013 13:28
Tiikerivarjo asteli rotkoon vievällä kivi polulla. Mutkan takana häntä odotti yllätyksekseen Shira. Kulkukissa, jota hän piti suuressa arvossa, ehkä hänestä oli tulossa tosiaan enemmän kuin liittolainen. Shira kehräsi ja painoi kuononsa Tiikerivarjon turkkiin. Soturi kehräsi. He vaihtoivat nopeasti kieliä, ja astelivat syvemmälle rotkoon. Hyökkäysjoukko oli valmiina, ja Shira otti paikkansa joukon kärjessä aivan Piikkikynen takana. Tiikerivarjo marssi hänen rinnallee. "Hyökkäämme Myrskyklaanin leiriin! Seuratkaa vaiti!" hän ulvaisi ja syöksyi eteenpäin rotkon kivistä polkua ylös metsään ja suoraan leiriin. Hän jäi suuaukon varjoon Piikkikynen kanssa. Viimatassu sujahti heiän ohiteseen, ja hyökkäys räjähti käyntiin.
Vastaus:selevä, tämä nyt ei haittaa 4 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirsikkatassu, Myrskyklaani
01.04.2013 13:21
Kirsikkatassu heräsi. Aurinko ei ollut vielä noussut, joten Kirsikkatassu asettautui takaisin maakuusijalleen perinpohajaiselle pesulle. Sitten naaras työntyi ulos juuri parahiksi näkemään Viimatassun, joka suuntasi häntä kohti parantajan pesältä. Kirsikkatassu liikehti kiusaantuneena. Vaikka hän oli peseytynyt, hän oli vielä aavistuksen märkä, sillä Mäntytassu oli roiskuttanut vettä hänen päälleen. "Missä olet ollu? Kävitkö uimassa!" Viimatassu ulvaisi Kirsikkatassulle, kun tämä saapui hänen rinnalleen ja istahti alas. Kirsikkatassu päästi ilahtuneen naukaisun. "Viimatassu! Onpa mukava nähdä! Metsästin virran lähellä, ja liukastuin vesilätäkköön, ei sen kummempaa", Kirsikkatassu naukaisi syyllisen oloisena. Viimatassu räpytti ystävällisesti silmiään, eikä ruvennut painostamaan enempää. Kirsikkatassu silmäili Viimatassun mietteliästä ilmettä, kun tämä tuijotti leirin suuaukolle. Yhtäkkiä raidallinen oppilas syöksyi hänen viereltään ulos leiristä. Kirsikkatassu murahti yllätyksestä. Viimatassu oli varmaankin saanut päähänsä lähteä metsätämään. Kirsikkatassu kohautti lapojaan ja seurasi oppilasta, mutta kääntyi leirin ulkopuolella kohti jokea. Mäntytassu odottaisi jo häntä. Kirsikkatassu pujahti ulos kasvillisuudesta rantatörmän avoimeen maasttoon. Mäntytassu ilmestyi vastarannan tiheiköstä ja naukaisi iloisena. Hän ui ketterästi joen yli ja painoi kehonsa Kirsikkatassun kylkeä vasten. Kirsikkatassu kehräsi lämpimästi. Mäntytassu nuolaisi hänen korvaansa. "Miten menee?" hän kysyi. "Mahtavasti, Myrskyklaanilla on valtavasti riistaa", Kirsikkatassu vastasi. Mäntytassu kehräsi. Kirsikkatassu laski hätänsä hänen lavalleen. He istuivat katsomassa loimuavaa vettä pitkän ajan. Lopulta Mäntytassu nousi jaloilleen ja naukui hyvästit. SIttenoppilas pulahti veteen ja sukelsi vastarannan aluskasvillisuuteen. Kirsikkatassu huokaisi ja kääntyi lähteäkseen leiriin. Siinä samassa Viimatassun ulvahdus kaikui metsän halki. Kirsikkatassu hätääntyi ja säntäsi leiriin. Aukio oli täynnä ulvovia ja kamppailevia kissoja. Kirsikkatassu paljasti kyntensä ja heittäytyi hurjasti mouruten taistekluun. Hän sai otteen kellanpunaisesta kollista, joka tuoksui voimakkaasti variksenruoalta. "Kulkukissoja!" Kirsikkatassu sähähti ja upotti hampaansa kissan lapaan. Kolli ulvaisi ja säntäsi ulos leiristä. Sitten oppilas näki Tiikerivarjon ja Piikkikynnen hahmot suuaukon varjoissa. Kaksikko varmaan vartioi, että yksikään kulkukissa ei pääsisi leiristä ilman haavoja. Kirsikkatassu käänsi päätään ja hyökkäsi seuraavan kulkukissan kaulaan.
Vastaus:19 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viimatassu, Myrskyklaani
01.04.2013 12:57
Viimatassu ähkäisi kivuliaasti, kun LUmisydän tunki yrttejä syvälle tämän haavoihin. "Onko jo valmista", hän kähisi. Lumisydän nyökkäsi mietteliäästi. "Miksiköhän Mustatähti ei suostunut uskomaan meitä?" Viimatassu kohautti lapojaan, ja irvisti kivusta. "En tiedä, mutta siitä olen varma, että Piikkikynsi ja Tiikerivarjo eivät luovu leikistä ennenkuin olemme kaikki kuolleita", hän vastasi. Hopeasulka vääntäytyi pystyyn hänen vieressään. "Minä nyljen Tiikerivarjon!" hän murisi. LUmisydän laski häntänsä hänen lavalleen. "Et vielä. Olet heikko", parantaja maukui. Hopeasulka nyökkäsi jämäkästi ja lysähti takaisin makuusijalleen. Viimatassu nuolaisi hänen päätään ja venytteli. "Voinko jo mennä?" hän kysyi Lumisydämeltä. Parantaja nyökkäsi ja siirtyi tutkimaan tarkemmin Hopeasulan kylkeä halkovaa juomua. VIimatassu pujahti aukiolle. Hän jäykistyi, kun näki TIikerivarjo pujahtavan leiriin Piikkikynsi vanavedessään. Imiessään ilmaa keuhkoihinsa, hän haistoi Tiikerivarjossa myös aavistuksen kulkukissan tuoksua. HOpeahännän tähdet himmenivät auringonnousun tieltä. Piikkikynsi supatti jotain Tiikerivarjolle, ja he lähtivät taas omille teilleen. Viimatassu arveli, että kaksikolla ei ollut hyvät aikeet mielessään. Sitten hän näki Kirsikkatassun, joka työntyi ulos oppilaiden pesästä. Hän hölkytti kilpikonnakuvioisen naaraan luokse. Tämän turkki näytti märältä. "MIssä olet ollut? Kävitkö uimassa?" Viimatassu naukaisi ja nuolaisi oppilaan lapaa. "Viimatassu! Onpa mukava nähdä! Metsästin virran lähellä ja liukastuin vesilätäkköön, ei sen kummempaa", Kirsikkatassu vastasi. Viimatassu nyökkäsi ja istahti maahan. Missä Tiikerivarjo olisi voinut käydä, jos häneen oli pinttynyt kulkukissojen tuoksu. Viimatassu näki edessään vain yhden vaihtoehdon. Hänen oli lähdettävä seuraamaan verenhimoista kaksikkoa. Kirsikkatassu murahti yllättyneesti, kun Viimatassu säntäsi hänen viereltään metsään. Hän haistoi välittömästi kaksikon tuoreen jäljen, ja alkoi seurata sitä. Pian hän näki edessään tumman rotkon, joka oli saanut pahan maineen, sillä sieltä oli monesti lähiaikoina leijunut kuvottava veren ja pelon löyhkä. Viimatassu karkotti pelot mielestään, ja jatkoi matkaa. Pian hän haistoi vahvan Tiikerivarjon tuoksun, joka sekoittui toisen kissan hajuun, joka ei kuulunut Piikkikynnelle. Viimatassu laskeutui varovasti alas kivistä polkua ja kurkisti mutkan taakse. Hän näki Tiikerivarjo, jonka seurassa oli kaunis hopeanharmaa ja mustaraitainen naaras. Tiikerivarjo näytti ystävällisemmältä kuin koskaan, ja Viimatassu saattoi jopa kuulla kaksikon kehräyksen. Viimatassu silmät avautuivat ammolleen. Jos Tiikerivarjo oli löytänyt kumppanin kulkukissojen joukosta, se merkitsisi, että tämä verenhimoinen kissa saisi kenties pentuja, ja hänen sukunsa jatkuisi. Viimatassua puistatti. Lopulta Tiikerivarjo johdatti naaraan syvemmälle rotkoon, ja Viimatassu seurasi heitä Vastentahtoisesti.Pian hän näki suuren kissajoukon, ja hajusta päätellen ne olivat kulkukissoja. Naaras pujahti joukon kärkeen, ja hänen edessään seisoi Piikkikynsi, ja Tiikerivarjo asettui hänen rinnalleen. "HYökkäämme Myrskyklaanin leiriin! SEuratkaa hiljaa!" Tiikerivarjo kajautti ja marssi Piikkikynnen rinnalla takaisin tulosuuntaansa, suoraan kohti Viimatassua. Viimatassu kiepahti kannoillaan ja syöksyi ylös rotkosta ja suinpäin metsään. Hänen olisi varoitettava klaania hyökkäyksestä. Viimatassu kuitenkin pääti olla mainitsematta Tiikerivarjon ja Piikkikynen. Hän sukelsi leiriin. "Hyökkäsy! Leiriimme hyökätään!" Viimatassu ulvoi.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu, jokiklaani
01.04.2013 12:34
Ihmettelen minne Rikkovarjo on hävinnyt.
" Etsitkö mestariasi?" Yksi sotureista kysyi.
" Kyllä etsin." Vastasin.
" Voit metsästää tämän päivän." Soturi sanoi.
" Selvä." Sanoin ja ihmettelin vieläkin Minne Rikkovarjo oli kadonnut. Hölkkäsin ulos raitiiseen ilmaan. Haistoin hiiren kaukaa. Pudotauduin vaanimis asentoon ja lähdin hiipimään koht hiirtä. Taas kerran jouduin hiipimään kauaan ennenkuin saavuin hiiren luokse. Paikansin saaliini tarkan sijainnin ja hyppäsin ja tapoinsen nopeasti. Peitin saaliin ja otin suunakseni joen. Jatkoin joen vartta pitkin ja haistoin uuden hajun. Se oli vesimyyrä. Pudotauduin taas vaanimis asentoon ja lähdin hiipimään. Tapoin tämänkin saaliin nopeasti ja hautasin sen. Haistelin ilmaa ja haistoin.
" Kirsikkatassu!" Hihkaisin onnesta. Sitten muistin miten lähellä olin vihollisen reviiriä ja että se voi olla kuka tahansa Myrskyklaanista. Piilouduin nopeasti lähimpään pensaikoon ja jäin odottamaan. Lopulta Kirskkatassu ilmestyi näkyviin olin niin onnellinen, ettei se ollut muukuin Kirsikkatassu. Syöksyn pensaikosta pois piilosta ja uin nopeasti joen toiselle puolelle. Kosketin nenälläni tämän nenää ja kehräsin äänekkäästi. Sitten menin syrjään ja katsoin tätä silmät loistaen.
" Mitä kuuluu?" Kysyin tohkeissani.
" Hyvää myrskyklaanissa on riistaa riittämiin." Hän sanoi.
" Kiva." Miukaisin. Sitten Kirsikkatassu painautui kehoani vasten ja olimme niin hiljan pitkään. Olin onnellinen kun näin taas Kirsikkatassua. Vaikka olimme olleet erossa ehkä pari tuntia. Se oli tuntunut ikuisuudelta.
Vastaus:14 kp:tä.

-Mustahaukka

Mestarisi on muuten Kotkakiito, ei Rikkovarjo
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, myrskyklaani
01.04.2013 12:04
" Mustatähti meillä on sinulle asiaa." Nau,uin nopeasti.
" Ketkä me?" Hän kysyi.
" Hopeasulka, Viimatassu ja Lumisydän." Vastasin kiireesti.
" Tulkaa sisään." Hän huikkasi, mutta huomasimme että hänen äänestään kuului ylätyneisyys. Työnnyimme sisään Mustatähden pesään.
" No mitä asiaa." Hämmästys kuului vieläkin äänessä.
" Pikkikynsi ja Tiikerivarjo ovat hengen vaarallisia! Hevangitsivat meidät luolaan." Selitin nopeasti kaiken.
" En usko!" Mustatähti sanoi synkästi.
" Se on totta." Sanoin vastaan, vaikka tiesin ettei pällikön kanssa saisi riidellä. Ei edes parantaja.
" Ulos." Tämä ulvaisi. Perännyimme pikku hiljaa taakse päin. Minua järkytti miten Mustatähti oli puhunut. > Onkohan Pikkikynsi sanonut tai valehdellut hänelle. Ei hän yleensä ole epäoikeuden mukainen.< Ihmettelin. Huokaisin ja lähdin tassuttelemaan parantajan pesälle. Hopeasulka ja Viimatassu seurasivat. Varmaan sen takia, että halusivat kipua lieventämiseksi yrttejä. Kun saavuin parantajan pesälle kuulin, että joku oli sisällä. Työnnyin sisään ja näin Tuhkamarjan. Kun minusta oli tullut parantaja Tuhkamarja oli siirtynyt klaani vanhimpien pesään. Mutta kun näköjään olin kadonnut hän oli joutunut taas parantajan raskaaseen tehtävään. Nuolaisin entisen mestarini päälakea ja sano " minä olen taas tällä. "
" Se on hienoa. Parantajan tehtävät ovat ruveneet minulle liian raskaiksi." Hän miukui. Sitten tuhkamarja lähti tepastelemaan kohti klaanivanhimpien pesää. Sitten rupesin hoitamaan Viimatassua ja Hopeasulkaa.

// Tämmönen tästä tuli. Aika lyhkänen.//
Vastaus:17 kp:tä. :>

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupentu, Tuuliklaani
01.04.2013 11:31
"Tämä on ihan epäreilua! Nyt meidän on pakko irrotella punkkeja vanhuksista ja hakea milloin mitäkin yrttiä!" Tunturipentu ärjyy vastalauseensa klaaninvanhimpien pesän ulkopuolella.
"No, eihän tämä kestä enää kuin pari päivää." Tyynnyttelen veljeäni.
"Jotka tuntuvat ikuisuudelta." Tämä huokaisee.
Tunturipentu puhdistaa Aamukukan, kilpikonnakuvioisen klaaninvanhimman turkkia punkeista. Itse asiassa minä vain tuon uudet sammaleet ja lähden seuraavaksi parantajan luokse. Tavallaan haluaisinkin auttaa Tunturipentua, mutta toisaalta minusta on kiehtovaa auttaa parantajaa.
"Ehkä minustakin tulee joskus parantaja." Ajattelen ääneen parantajan pesälle kävellessäni.
"Niinpä." Kuulen jonkun maukaisevan. Säpsähdän ja niskakarvani nousevat pystyyn, kunnes tajuan puhujan olleen Liekkiläikkä, parantaja.

"Tiedätkö, minusta olisi todella hienoa tulla parantajaksi joku päivä." Sanon haaveilevasti. Liekkiläikkä katsahtaa minuun. Hän tuijottaa minuun kummallisesti saaden oloni hieman epämukavaksi.
"Sinähän olet jo kuusi kuuta, etkö vain? Tänään on nimitysmenosi." Liekkiläikkä muistuttaa.
Vastaan innokkaalla nyökkäyksellä. Olen ollut viime päivien ajan innoissani tulevasta nimitysmenosta.
Kaikki ovat sanoneet, kuinka mahtavalta onkaan tuntunut, kun sinut nimitetään oppilaaksi, kun kävelet mestarisi luokse ja koko klaani toistaa nimeäsi.
"Sinähän tiedät, ettei minulla ole vielä oppilasta. Mitä sanoisit, jos tulisit minun oppilaakseni?" Liekkiläikkä sanoo.
"Minä? Parantajaoppilaaksi?" Sanon huumantuneena. Parantajaoppilaaksi...
Kehräys nousee syvältä kurkustani hymyillessäni.
"Suostut siis?" Hän kysyy itsestäänselvän kysymyksen.
"Tietysti!" Hihkaisen silmät loistaen.

"Västäräkkipentu! Tunuripentu!" Hihkaisen sisarusten painiessa pentutarhan ulkopuolella.
Kaksikko lopettaa ja katsahtaa minuun.
"Niiin?" Tunturipentu kysyy.
"Liekkiläikkä sanoi, että minusta tulee hänen parantajaoppilaansa!" Maukaisen rintaani röyhistäen.
"Minustapa tulee koko klaanin mahtavin soturi! Parempi kuin isä!" Tunturipentu intoilee.
"Hah! Sinusta nyt ei tule edes soturia! Jäät oppilaaksi ikiajoiksi!" Västäräkkipentu vinoilee.
"Aijaa? Testataanko kumpi jää kakkoseksi taistelussa?" Tunturipentu uhoaa häntä puolelta toiselle viuhtoen.
"Siitä vaan!" Västäräkkipentu vastaa ja loikkaa Tunturipennun kimppuun kynnet kuitenkin yhä sisään vedettyinä.

Jätän riitapukarit kahden kesken ja menen Liekkiläiskän luo. Tavallaan jännä ajatella, että Liekkiläikkä on veljeni. Hänhän on minua monta kuuta vanhempi, mutta silti en voi sitä kiistääkään. Hän on veljeni.
Eipä sillä ettäkö se olisi paha asia, ei ei. Sitä vain on hivenen kummallista ajatella.

"Kas, tulitko auttamaan, Kuupentu?" Liekkiläikkä kysäisee. Nyökkään.
"Siinä tapauksessa voisit käydä hakemassa malvan lehtiä. Niitä löytyy joen lähistöltä, mutta varo ettet putoa jokeen." Liekkiläikkä sanoo ja lähden matkaan.
Pompin aukealla huvikseni kiveltä toiselle. Päätyessäni joelle, en voi vastustaa kiusausta kurkistaa alas.
Joen kohina ei ole vielä mitään verrattuna putoukseen, jonka jyrinä peittää kaikki äänet alleen.
Kiinnitän huomioni takaisin malvan etsimiseen. Liekkiläikkä kertoi sen olevan violetti kukka, jonka väri on tummempi sisempänä kukkaa.
Etsiskelen malvaa, kunnes lopulta löydän kokonaisen rykelmän niitä. Pureskelen varret poikki ja kannan ne suussani leiriin. Aavallaa nummmella ruoho kutittaa käpäliäni mukavasti muistuttaen, että lehtikato on jo ohitse ja viherlehti tuloillaan.
Aurinkokin paistaa lämmittäen mukavasti.

"Kiitos, Kuupentu." Liekkiläikkä sanoo ottaen vastaan malvakimpun, laskee sen maahan ja alkaa nyppiä siitä lehtiä irti.
"Voinko tehdä vielä jotain?" Kysyn parantajalta.
"Etpä oikeastaan. Mene vaikka leikkimään sisarustesi kanssa." Parantaja toteaa nostamatta katsettaan.
"Selvä." Vastaan ja lähden takaisin pentutarhaan.

>>Tyypillistä.<< Ajattelen nähdessäni Västäräkkipennun ja Tunturipennun nukkuvan pentutarhassa pensaan suojissa.
>>Toisaalta, he näyttävät aika söpöiltä. Ja kerrankin eivät tappele keskenään.<< Lisään ajatuksissani. Tunturipentu ja Västäräkkipentu ovat aina tappelemassa keskenään.
Hiivin niin hyvin kuin osaan yrittäen olla herättämättä pentuja ja istahdann heidän viereensä.
Asetun makaamaan kiertäen pehmeän häntäni käpälieni ympärille. Suljen silmäni ja vaivun uneen.

"Huomio kaikki Tuuliklaanin kissat! Kokonntukaa kiviröykkiölle klaanikokoukseen!" Kuulen Poltetähden huudon. Astelen sydän täynä odotusta pentutarhasta yrittäen olla hihkumatta riemusta.
"Tunturipentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Tunturitassuna. Mestariksesi tulee Yksiviiksi. Toivon, että Yksiviiksi välittää sinulle kaiken oppimansa." Poltetähti julistaa.
"Yksiviiksi olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Jääkaiulta ja olet osoittanut olevasi urhea ja voimakastahtoinen. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Tunturitassulle." Poltetähti sanoo.
Tunturipentu- ei, Tunturitassu astelee Yksiviiksen luokse kehräten aavistuksenomaisesti ja koskettaa nenällään Yksiviiksen nenää.
Koko klaani huutaa Tunturitassun nimeä ja yhdyn myös tervehtimään häntä. Tunturitassu hymyillen tulee luoksemme syvältä kurkustaan kehräten.

Sitten tulee Västäräkkipennun vuoro, jonka mestariksi julistetaan Seittijalka. Västäräkkitassu onnistuu tietysti kompastumaan pieneen kivensiruun, mutta säilyttää ylpeytensä ja astelee Seittijalan luo. Hän tulee takaisin viereeni hymy huulillaan.
Tiedän olevani seuraavana. Jokaista karvaa alkaa kihelmöidä jännityksestä ja hännänpääni nytkähtelee hermostuneesti.

Silloin Liekkiläikkä loikkaa kiviröykkiölle Poltetähden viereen ja julistaa:
"Tuuliklaanin kissat, kuten tiedätte en ole kanssanne ikuisesti. Joten minut on aika ottaa oppilas. Olen valinnut kissan, joka on osoittanut lempeyttään. Seuraava parantajanne tulee olemaan Kuutassu."
"Kuutassu, hyväksytkö aseman Liekkiläikän oppilaana?" Poltetähti kysyy jopa aavistuksen liikuttuneella äänellä.
"Hyväksyn." Vastaan silmät säihkyen.
"Sitten seuraavan puolikuun aikaan sinun täytyy matkata kanssani Kuukivelle, jolloin Tähtiklaani voi hyväksyä sinut muiden metsän parantajien joukkoon." Liekkiläikkä ilmoittaa suoraan minuun katsoen.
"Tuuliklaanin onnittelut kulkekoon kanssasi." Poltetähti sanoo ja Liekkiläikkä loikkaa alas kiviröykkiöltä.

"Olen niin ylpeä teistä!" Talvikinkukka kehrää kokouksen loputtua.
"Minusta tulee paras soturi ikinä!" Tunturitassu intoilee.
"Jos pääset soturiksi..." Västäräkkitassu jupisee itsekseen.
"No no, älkäähän tapelko. Ette kai halua tapella heti ensimmäisenä oppilaspäivänänne?" Talvikinkukka muistuttaa.
"Hyvä on..." Tunturitassu mumisee ja lähtee kohti oppilaiden pesää, joka on oikeastaan pelkkä syvennys täynnä ruohotuppoja.
"Menkäähän nyt molemmat nukkumaan." Talvikinkukka kehottaa ja työntää meitä hellästi kohti oppilaiden pesää.
Lähden Västäräkkitassun perässä oppilaiden pesälle, etsin sopivan pehmeän paikan ja nukahdan välittömästi.
Vastaus:25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: pöllötassu, Tuuliklaani
31.03.2013 23:44
Pöllötassu vaelteli ympäri Leiriä. Hänen karvansa olivat pystyssä. Oppilas vilkaisi toistuvasti leirin sisäänkäynnille. Korppitassu oli lähetetty metsästämään, ja Pöllötassu pelkäsi, että Piikkikynsi oli hyökännyt naaraan kimppuun. Samassa hän näki liikettä suuaukolla, ja solakka musta hahmo pujahti leiriin. "Korppitassu!" Pöllötassu ulvaisi ja syöksyi mustan naaraan luokse. Korppitassu kehräsi ja laski saaliinsa. Hän hieroi poskeaan Pöllötassun poskea vasten. Pöllötassu kehräsi helpottuneena. "Olin huolissani sinusta! Pelkäsin, että Piikkikynsi on napannut sinut!" Pöllötassu mumisi. Korppitassu loi häneen ilkikurisen katseen. "Osaan kyllä huolehtia itse itsestäni." Pöllötassu heilautti korviaan ja nuolaisi varovasti naaraan päälakea. Korppitassu venytteli. " Mitä Varissulka opetti tänään?" Hän kysyi. "harjoittelin kiipeämistä. Entä mitä Poltetähti keksi varallesi?" Pöllötassu vastasi. "harjoittelin väijymisasentoja. Poltetähti sanoi, että niissä ei taida olla enää hiomista." Korppitassu haukotteli, nuolaisi Pöllötassun lapaa ja työntyi oppilaiden pesään. Pöllötassu huokaisi ja katseli tummuvaa taivasta. Keskustelu oli rauhoittanut häntä, mutta Piikkikynsi askarrutti häntä edelleen. Jos luopio päättäisi hyökätä Tuuliklaanin leiriin, he jäisivät pahasti alakynteen, jos Piikkikynsi toisi suuren joukon kulkukissoja mukanaan. Hopeahännän
tähdet alkoivat tuikkia sitä mukaan, kun varjot syvenivät leirin ympärillä. Pöllötassu nuolaisi muutaman kerran käpäläänsä, ja sukelsi oppilaiden pesään. Hän käpertyi Korppitassun viereen. Nuori naaras kehräsi hetken unissaan.
Vastaus:13 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
31.03.2013 22:09
Shira näki kollin lapojen turkin tasoittuvan. Hänen odottamaansa hyökkäysintoa ei tullut, ja Shira veti kyntensä ärsyyntyneenä sisään. "olen Tiikerivarjo", suuri kolli maukui aavistuksen terävällä äänellä. Jotenkin Shira aisti, että tuo kissa ei ollut normaalisti läheskään yhtä ystävällinen. Tiikerivarjo istahti alas. "Lähde. Täällä on eräs toinenkin kissa, joka ei jäisi kyselemään turhia", hän murisi ja huiskaisi hännällään syvemmälle rotkoon. Shira värähti. Välittikö tuo kissa hänestä enemmän kuin olisi tarpeen. Hän päätteli kollin verisistä käpälistä, että tämä ei ollut rotkossa suinkaan hyvissä aikeissa. Shira kuitenkin antoi turkkinsa tasaantua. "Miksi lähtisin? Olen haistanut täällä suuren joukon kulkukissoja", hän haastoi. Tiikerivarjon korvat luimistuivat hiukan. "Hyökkäämme Myrskyklaanin leiriin, ja tarvitsemme siihen vahvoja taistelijoita. Haluatko muka siihen joukkoon?" Hän murisi. "Miksi en liittyisi?" Shira närkästyi. Tiikerivarjon silmissä näkyi ilahtunut pilke, mutta se sammui niin nopeasti, että Shira ei ollut varma näkemästään. Hän seurasi Tiikerivarjoa mutkan tää. Siellä hän näki suuren joukon kissoja, jonka edessä seisoi pikimusta kolli. Tiikerivarjo astui hänen rinnalleen ja kuiskasi jotain tämän korvaan. Musta kissa nyökkäsi tyytyväisenä. Tiikerivarjo loikkasi hänen luokseen. "Tervetuloa! Hyökkäämme auringonnousun hetkellä!" Shira vilkaisi taivaalle, ja näki sen jo hiljalleen vaaleta.
Vastaus:12 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltojuova, jokiklaani
31.03.2013 21:15
"Aaltojuova! Ruskolehti! Aaltojuova! Ruskolehti!" Kuului Jokiklaanin leiristä. Aaltotassu, nykyinen Aaltojuova oli odottanut tätä niin kauan kuin jaksoi muistaa. Hän oli vihdoin soturi ja niin oli Ruskotassukin, nykyinen Ruskolehti.
"Onnea!" Ruskolehti maukui Aaltojuovalle.
"Sinulle myös!" Aaltojuova naukui ja nuolaisi Ruskolehden poskea.
"Muistakaa sitten, että, kun vahditte leiriä, silloin ei puhuta." Rastaanvire muistutti. "Aaltojuova?"
"Tiedetään!" Aaltojuova mourusi.
"Aaltojuova... Mennään kävelylle." Ruskolehti kuiskasi. "Haluan puhua."
"Seelvä, mutta miksi nyt, kun-" Aaltojuova aloitti.
"Tule nyt vain." Juuri nimetyt soturit astelivat ulos leiristä rantaa kohti. Kotkankiito iski Ruskolehdelle silmää.
"Mistä haluat puhua?" Aaltojuova kysyi Ruskolehdeltä, kun he olivat tarpeeksi kaukana leiristä.
"Minäh... Öömhh... Olen rakastunut sinuun.." Ruskolehti tunnusti.
"Sepä hyvä!" Aaltojuova kehräsi, eikä ujostellut yhtään. "Minäkin olen sinuun!" Ruskolehden suu jäi ammolleen iloisesta yllätyksestä ja naaras pökkäsi tätä lapaan.
"Oikeasti.." Ruskolehti naukui epäröiden, vaikkakin iloisena.
"Niin niin! Olen!" Aaltojuova naurahti ja painoi kuononsa Ruskolehden turkkiin.
"Minä olen nyt oma höpsö karvapallosi.." Aaltojuova kehräsi Ruskolehden turkista. Tällä oli turvallinen oli punertavan kollin luona.
"Niin taidat olla." Ruskolehti sanoi.

Nuoripari istui rannassa pitkään. Aurinko oli jo laskemassa, kun Ruskolehti huokasi:
"Pitäisi mennä takaisin leiriin."
"Ihan hyvä idea." Aaltojuova myönsi ja nousi ylös. "Pitää sitä leiriäkin vahtia koko yö.." Naaras nurisi.
"Niinpä." Ruskolehti huokasi. "Puhumatta mitään."
Soturit astelivat leiriin. Yhtäkkiä kuului itkuinen huuto:
"Sirpalesydän! Tulkaa! Nopeasti!" Se oli Pajupuro. Äänestä päätteli jo mitä oli tapahtunut. Sirpalesydän oli kuollut.

//Eli Aalto nyt sotureihin//
Vastaus:selevä :3 20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu, Myrskyklaani
31.03.2013 19:55
.:Osa 2:.
Kärppätassu mietti oikeaa suuntaa metsään aidan juurella. Mikään suunta ei näyttänyt oikealta ja se teki Kärppätassun levottomaksi.
>Rauhoitu nyt! Valitset vain yhden suunnan, joka voi olla oikea!< Oppilas rauhoitteli itseään ja katsoi mikä olisi oikean näköinen tie.
Vasemmalla puolella näkyi kaksijalkojen peltoja silmän kantamattomiin asti. >Ei< Kärppätassu tuumi ja pudisteli päätään. Kulkunen tuon kaulassa kilahti hiljaa.
Naaras käänsi päänsä oikealle. Siellä tosin näkyi vain kaksijalkojen pesiä aika lailla. >Ei tuokaan.< naaras ajatteli ja huokaisi.
Edessäpäin taas näkyi valtava kukkula, mutta ei yhtään metsää. >No tuo on vaihtoehdoista sopivin.< Kärppätassu ajatteli epävarmana ja yritti lohduttaa itseään.
Nuori naaras kiihdytti juoksuun ja pian tuo istui puuskuttaen kukkulan laella.
Ja mikä ihana silmiä hivelevä näky kissan silmien edessä levittyikään. Metsä! Metsää silmän kantamattomiin! "Ihanaa!" Kärppätassu henkäisi ja pinkoi alas kukkulaa ja suaraan metsään.
Aluskasvillisuus rapisi ja heilui kissan talsiessa yhä syvemmälle metsään. Mikään ei näyttänyt laisinkaan tutulta. Ei sitten yhtään.
Kärppätassulla oli kiljuva nälkä, mutta aina kun kissa yritti saalistaa, kulkunen kilisi petollisesti karkoittaen saaliit pois.
Ei siis auttanut muu kuin talsia reippaasti eteenpäin. Mikään vihjannut oppilaalle oikeasta reitistä tuo vain luotti vaistoihinsa.
Yhtäkkiä oppilas näki edessään suuren kuusen. "Tuon puun minä muistan!" tuo hihkaisi iloisena ja säntäsi puun juurelle. >Jos tämä puu on tässä, niin luulisin, että tulimme silloin oikealta!< Kärppätassu muisteli ja säntäsi oikealle.
Hetkeksi tuo unohti kaulapannan nähdessään kanin. Kissa hiipi kohti kania, mutta tuon ponnistaessa kulkunen kilahti ja kani säntäsi pakoon.
Vasta nyt tuo kiinnitti huomiota ulkonäköönsä. Myrskyklaanin tuttuakin tutumman tuoksun tilalle oli tullut kaksijalkojen vahva haju ja laventelin tuoksu, sillä kaksijalka oli väkipakolla mennyt kylvettämään kissansa. Ja lihonutkin oppilas oli jonkin verran ja kaiken huippuna tuon kaulasta riippui kaulapanta. >Voi ei! Näytän aivan kotikisulta!< Tuo ajatteli, totuuden valjetessa.
>Eihän kukaan varmaankaan edes tunnista minua nyt!< tuo ajatteli ja kauhu hiipi oppilaan mieleen.
Järvi häämötti edessäpäin ja Kärppätassu oli näkevinään Myrskyklaanin partionkin edessäpäin.
>En voi palata tämän näköisenä!< Tuo ajatteli kauhuissaan ja oli aikeissa kääntyä pois, kun oppilas törmäsi johon kuhun.
"Menossa jonnekkin?" Kuului matala kollin ääni vihamieliseen sävyyn. Samassa valtava käpälä viskasi pienen oppilaan ilmaan ja painoi sitten maahan.
"Piikkikynsi! Tunnistatko sinä minut yhä?" Naaras sihisi maassa. "Kyllä, vaikkakin ulkomuotosi onkin paljon muuttunut!" Piikkikynsi sihisi ja sihahti vielä: "Hyvää yötä kotikisu! Totuuttahan et kerro klaanille!" Kolli sihisi ja huitaisi toisella suunnattoman kokoisella pikimustalla käpälällään Kärppätassun tajuttomaksi.
Oppilas vajosi pimeyteen ja tiesi että Piikkikynsi kantaisi tuon onnekkin paikkaan, josta tuo ei pääsisi helpolla pakenemaan.
//Tämmönen pätkä nyt tällä kertaa..//
Vastaus:24 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Shira
31.03.2013 19:53
Shira loikkasi viimeiset ketunmitat kalliokielekkeelle. Hänmhaistoi ilmassa vahvan veren ja pelon löyhkän. Hänen yllätyksekseen ilmassa leijui tuore kissojen tuoksu. Shira loikkasi kielekkeitä pitkin rotkon pohjalle. Hän käänteli korviaan kuullakseni minkä tahansa äänen. Sitten hän kuuli lähestyvien askelten ääniä. Mutkan takaa ilmestyi suuri raidallinen kolli, jonka käpälät olivat veren peitossa. Shira nosti karvansa pystyyn. Kolli pysähty. "Kuka olet?" Shira paljasti kyntensä.
Vastaus:tämä on liian lyhyt, eli ropetus, en voi hyväksyä, sanoinkin siinä jossain että on enää turha panna tämän pituisia
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadetassu, jokiklaani
31.03.2013 19:13
Jatkoa...

Aamu alkoi sarastaa, ja partiolaiset kömpivät ulos soturien pesästä. Istuimme vieläkin sillä samalla kivellä juttelemassa. En tuntenut kuitenkaan yhtään lämpöä häntä kohtaan. Olimme vain kavereita.
-Milloin partiolaiset tulevat takaisin? kysyin.
-Päivään mennessä, Mäntytassu vastasi.
Olin vähän aikaa hiljaa. Katselin nousevaa aurinkoa. Aloin hyräillä jotain laulua. En muista, missä olin sen kuullut.
-Kaunista... Mäntytassu huokaisi.
-Kiitos.
-Missä olet oppinut tuon?
-Ömm... Itseasiassa en muista... sopersin.
Huomasin sotureiden pesästä tulevan Tuiskutuulen. Hymyilin.
-Tehdäänkö jotain? Leikitään? Ollaan hippasta? Mäntytassu kyseli häntä ylhäällä.
Katsoin hetken Tuiskutuulta, kunnes sanoin:
-Taidan mennä Tuiskutuulen luo. Tiedäthän, metsästys ja kaikki. Joskus toiste. Nähdään!
-Joo nähdään... kuulin vain ne sanat, ennen kuin kemistin mestarini luo.
Tuiskutuulikin huomasi minut. Hän tuli minua kohti hymyillen.
-Hei! huudahdin.
-Hei! Haluatko mennä metsästämään vai harjoitella soturitaitoja?
Mietin vähän.
-Haluan mennä metsästämään! sanoin ylpeänä.
-Hyvä on, mutta huomenna harjoitellaan. Kohta lähdetään matkaan, valmistaudu.
Nyökkäsin.
<Tämä on minun ensimmäinen metsästysreissuni!>

Jatkuu...
Vastaus:13 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltokäpälä, Myrskyklaani
31.03.2013 16:23
Luku 5 Viha

"Viiltokäpälä, herää!" Ääni kuiski korvaani. Räväytin silmäni auki ja näin edessäni Tuhkamarjan. Naaraalla oli suussaan jonkinlaisia yrttejä, joita hän tuputti minulle.
"En ole hullu. Kaikki mitä sanoin, oli totta." Mutisin. Vilkaisin entisen parantajan ilmettä, ja tämä katsoi minua tuimasti.
"Tiedän sinun puhuvan totta." Tuhkamarja naukui. " Kadonneina on ainakin Lumisydän, Viimatassu, Hopeasulka."
"Ja sitten vielä Leijonatassun kuolema. Ja Kärppätassukin on kadonnut." Lisäsin surullisesti. Tuhkamarja nyökkäsi ymmärtäväisesti.
"Tiedän sinun olevan huolissasi hänestä,mutta vaikka kuinka haluaisin tehdä jotain, minä envain pysty" Tuhkamarja sanoi. Sen jälkeen hän työnsi yrtit naamani eteen ja käski syödä ne. Nuolaisin ne suuhuni ja pureskelin. Ne maistuivat kamalilta. Irvistelin niiden kirpeisyydelle.
"Ne ovat pahan makuisia, mutta olosi on parempi sen jälkeen." Harmahtava naaras selitti. Nyökkäsin ja tunsin, kun päänsärky alkoi kadota.
"Puhuivatko he minusta sillä väliin kun olin tajuttomana?" Kysyin häneltä.
"Kyllä. Piikkikynsi haluaisi sinulle rangaistuksen, mutta Mustatähti ei suostunut siihen." Entinen panrantaja kertoi. Silmäni kapenivat viiruiksi kuullessani sen ketunläjän nimen.
"Minusta tuntuu, että he veivät Kärppätassun kaksijalkalaan.." Kuiskasin Tuhkamarjalle. Tämä kauhistui välittömästi.
"Kaksijalkalaan?" Hän sihisi. Nyökkäsin.
"On myös sellainen paikka kuin Kuolonkivikot, ja uskon, että kaikki muut ovat siellä loukussa." Jatkoin.
"Kuolonkivikot..." Tuhkamarja lausui mietteliäästi. Naaras oli juuri sanomassa minulle jotain kun kuulimme pesänsuulta askelia. Käänsin katseeni ja näin kumppanini siellä.
"Haukansiipi!" älähdin. Naaras katsoi minua surullisesti ja olin näkeväni kyyneleen hänen silmäkulmassaan.
"Mitä nyt, Haukansiipi?" Tuhkamarja kysyi tältä. Olin astelemassa naaraan luokse, kunnes tämä perääntyi ja lähti pois pesästä..
"Haukansiipi, ei!" Huusin hänen peräänsä. Kirkkaat kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin ja kävin maate. Laitoin tassuni kasvojeni peitteeksi ja vain makasin siinä.. Entinen parantaja katsoi minua huolissaan, tunsin sen.
"Kyllä tämä tästä, Viiltokäpälä. Kaikki kääntyy vielä selvinpäin." Tuhkamarja naukui lohduttavasti. Niiskutin paikoillani ja toivoin kaiken olevan vain pahaa unta.
>Minun täytyy todistaa muille, että olen oikeassa.<
Nousin ylös hitaasti ja katsoin suoraan eteeni. Silmäni olivat pelkät vihreät viirut ja naamani oli pelottavassa virneessä..
"Viiltokäpälä, tiedän sinun olevan vihainen, mutta pyydän älä tee mitään, mitä katuisit myöhemmin." Tuhkamarja sanoi takanani. Heilautin häntääni kuulemisen merkiksi, mutta en vastannut hänelle, vaan astelin pois pesästä. Tunsin katseita niskassani, vihaisia että tyytyväisiä. Kävelin rauhallisesti eteenpäin, leirin suuaukkoa kohti. Pensaiden piikit osuivat turkkini läpi ihooni kulkiessani suuaukosta pois leiristä.

//Tällänen pätkä, aika loppui kesken, joten ei oo kauhean hyvä.
Vastaus:Ja "ei oo kauhean hyvä", minusta oli, eikä tämmä nyt ollut kauhean pätkäkään, mutta kummiskin 20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkankiito, Jokiklaani
31.03.2013 15:21
Luku 6; Murha

Tuijotin lasittunein silmin emoni kuollutta ruhoa. En liikkunut senttiäkään, vaikka monet iskivät minua omilla kehoillan kun ryntäsivät katsomaan kuollutta kissaa. Räväytin kerran silmiäni ja kiskoin itseni pois väestä. Kävelin suoraan parantajan pesälle. Sitten näin sen. Maassa olevan pulunraadon jonka sisässä oli punaista ja tahmaista mössöä joka tuoksui kirpeälle. Tunnistin nuo marjat. Oli nähnyt ne monen monta kertaa uudella reviirillä ja Pimeydenmetsässä. Kuolonmarjoja. Sähähsin vihaisesti ja askelsin sisälle parantajan pesän hämärään onkaloon ja tyrkkäisin Mutaturkkia kovasti rintaan, niin että ruskea kolli kaatui maahan.
" Keneltä nuo marjat tuoksuvat? " Kysyin töykeästi ja jäin tuijottamaan kollia kun tämä kampesi itsensä ylös.
" Piikkikynneltä " Mudan värinen kolli tiuskaisi yhtä töykeästi kuin minä ja auttoi takanaan olleen Teerenelenno pystyyn. Tuijotin hetken noita kahta kunnes säpsähdin hereille
" Kiitos " Maukaisin ja kumarsin. Käännyin ympäri notkeasti ja loikkasin yhdellä harkitulla ja pitkällä hypyllä pesästä. Kävelin takaisin pulun luo ja nuuhkaisin marjoja. Niissä oli vahva Piikkikynnen tuoksu. Sekä jokin toinen. Tiikeritähti. Turkkini nousi pystyyn ja paljastin vihaisesti sisälläni. Jokin sisälläni kupli ja raivosi niin että melkein pelkäsin halkeamani. Tiikeritähti! Jo ennen kun tajusin, olin puskenut itseni suuresta piikkipensaasta läpi ja nyt olin joen vierellä. Näin edessäni mehukkaita punaisia marjoja. Iskin raivokkaasti tassuni niiden päälle ja muummasin sen tassuuni. Jännitin lihakseni ja loikkasin ''sokeana'' joen ylitse toiselle puolen. Jälleen punaisia marjoja. Sisälläni kiehui kun iskin marjat soseeksi ja yritin napata ilmasta Piikkikynnen tuoksun. Aurinko oli jo karannut piiloon ja taivas oli sysimusta melkeimpä. Onneksi sitä täplitti tuhannet Tähtiklaanin soturit, pääliköt, pennut, oppilaat, kuningattaret ja klaaninvanhimmat. Mutta huonoksi onneksi löysin vain vanhan tuoksuvanan joka loppui rajalle. Tiuskaisin vihaisesti ja kiepsahdin ympäri.
# Palaan leiriin # ajattelin ja loikin nopeilla ja korkeilla hypyille joen yli ja pujahdin nopeasti pesään. Tuijotin vihaisena kun jotkut olivat jo menossa hautaamaan Pikkusulkaa. Sähädin ja juoksin suoraan ja nopeasti emoni velton ruumiin luo ja paljastin hampaani Perhonsiivelle ja muutamalle muulle hautaajalle.
" Hus! Hus! Minä, Pajupuro ja Sisiliskovarjo hautaamme hänet!" Sähisin raivokkaasti ja huidoin kynsilläni muita. Pian joukko kaikkosi ja isäni ja sisareni jolkottivat luokseni. Pajupuron häntä laahasi hiljaa maassa ja tämän silmät olivat itkusta punaiset. Isäni taas näytti juttelevan jollekkin hiljaisella äänellä, mutten nähnyt ketään. Kohautin olkiani ja tartuin hellästi emoni pehmeästä ja pitkästä turkista niskan kohdalta ja nostin varoen. Pajupuro nosti Pikkusulan tassuista ja isäni otti selästä. Kuljetimme hiljaa emomme ulos. Yllätyin kun näin Huomenkukan kipittävän peräämme ja tämä pahoitteli että liittyi seuraamme. Pajupuro hymähti surullisesti naaraalle ja laskimme hetkeksi Pikkusulan pienen ruhon pehmeälle sammaleelle. Huomenkukka kiitti nopeasti ja alkoi puhumaan.
" Kerta Pikkusulka piti pennuista, eikö olisi hyvä haudata hänet pentutarhan taakse? " Naaras kysyi hieman aristellen. Vilkaisin Sisiliskovarjoon joka nyökkäsi hyväksyvästi, mutta Pajupuro taas oli liian maassa tehdekseen edes pientä eleliikettä. Nurahdin naaraan turhamaisuudelle ja lähdimme viemään emoamme pentutarhan taa. Sammal pehmensi maata kun kaivoimme suurta kuoppaa ja laskimme varoen emomme alas sammaleiden sekaan. Sitten Sisiliskovarjo astui surun murtamana eteen päin ja viittoi hännällään muita lähtemään. Käännyin hiljaa Pajupuron kanssa ja astelimme hiljaa ja toimettomina leirin ympäri. Sujahdimme sisään leiriin ja saimme kohdata monet muut hiljaiset odottajat. Siirryin hiljaa ja huomaamattomasti Rikkovarjon vierelle joka mumisi Pikkusulasta jotain.
" Mitä sanoit? " Tiukkaisin ystävälleni joka selitti Piikkikynnen asian. En voinut itselleni että naurahdin ja sanoin että itsekkin olin jäljittänyt Piikkikynttä. Nauroimme surullisina hetken kunnes huikkasin nopeat hyvästit ystävälleni ja sujahdin hiljaa paikalle jossa emoni kuoli. Asetuin varoen pehmeälle sammaleelle joka peitti varjoja ja painoin pääni maata vasten. Sitten näin sen. Sisiliskovarjon astuessa leiriin, hänen vierellään välkähti haalea, punainen hahmo mustineen juovineen ja valkoisineen mahanaluksineen. Tämä asteli kumppaniinsa nojaillen ja kehräillen hiljaisella äänellä. Kiskoin pääni ylös sanoakseni Sisiliskovarjolle jotain asiasta, mutta sitten hahmo katosi. Turhauduin ja käänsin kylkeni kohti muita klaanilaisia. Juuri ennenkuin vaivuin levottomaan uneen tunsin hellän emoni kosketuksen päälläni ja tämän kuiskaavan haalealla, mutta samalla kirkkaalla äänellä: " Älä tuhlaa voimiasi suremiseen vaan jatka elämää " Kehräsin hiljaa ja nukahdin. Hirveä puhuri pyyhki minua ja herätti minun kovin ottein. Raotin silmiäni ja näin meripihkan väriset silmät täynnä sitä armottomuutta ja vaarallisuutta kuten aina. Sähähdin silkasta raivosta ja iskin kollia kasvoihin kynsilläni nopeammin kuin Rastaanvire uisi. Veri roiskahti tassuihini ja turkkiini, kun kynteni tavoittivat kollin suun. Kiskoin itseni nopeasti ylös ja pörhistin häntääni uhkaavasti. Tiikeritähti kieppui maassa sähisten raivokkaasti, mutta nousi pian ylös. Katselin tyytyväisesti suurta ja syvää haavaa joka ylsi kollin kuonosta leukaan asti, vuotaen verta melkein litra tolkulla. Sitten Tiikeritähden haava umpeutui silmieni edessä ja tämän kasvoille kapusi verenhimoinen virne.
" Saat tuon anteeksi jos tapat hänet " Kolli sähisi yhä virnuillen ja osoitti ruskeaa kollia joka nuoleskeli käpäläänsä metsän suojassa. Olin kuullut tämän nimeksi Villikarva. Tuijottelin ihmetellen kollia ja sähähdin uhkaavasti Tiikeritähdelle.
" Mitä jos en tapa häntä? "
" No, mitä mieltä olisit jos vaikka jotain pahaa tapahtuisi rakkaille siskoillesi? Tai kumppanillesi tai vaikka isällesi!? " Tumma kolli sähisi virnuillen minulle. Tuijotin silmät salamoiden entistä, hirveää päälikköä ja paljastin kynteni sähisten yhä.
" Hyvä on. Mutta sitten et enää vaivaa minua tai ketään läheistäni! " Sähisin ja lähdin juoksemaan rahisevan ja tahmaisen ruohon päällä. Ruoho räsähteli kun juoksin sen ylitse ja huohotin. Pian Villikarva oli tarpeeksi lähellä, joten loikkasin samean ilman läpi ja painoin koko ruumiillani vanhemman soturin kipeästi maahan. Villikarva yritti puhkuen päästä altani, mutta painoin kynsiäni tämän kaulaan. Sitten kohotin käpälääni ja iskin kynsilläni kollia kaulaan. Tunsin kuinka kynteni upposivat kollin kaulaan ja repivät sieltä tärkeän henkitorven. Villikarvan ruumis värisi allani ja tämä korskui kummallisesti. Sitten jokin karjui sisälläni ja silmiini syttyi hullun kiilto. Jokin esti minua lähtemästä unesta. Halusin tappaa. Yritin ravistaa ajatukset päästäni ja vetää kynteni sisään, mutta kynteni olivat yhä paljaana samaten kuten hullunpilke silmässäni. Sitten valkoinen välähdys iski minua rintaan ja kaaduin ruohon lävitse. Kiskoin pääni ylös siellä missä olin nukahtanutkin ja huohotin raskaasti ja kiskoin melkein pakolla kynteni sisään. Tasoittelin hengitystäni ja nousin täristen ylös. Sitten yhtäkkiä Mäntytassu loikkasi päälleni ja kaatoi minut kumoon. Olin jo unohtanut oppilaani.
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän, Jokiklaani
31.03.2013 15:10
Astelin ympäri leiriä. Ruskotassusta oli tullut soturi, Ruskolehti, eikä minulla ollut enään paljoakaan tekemistä. Menin kiven luo, ja asetin tassuni sen viileää pintaa vasten. Hyppäsin kivelle, ja jäin siihen istuskelemaan. Takanani olevan puun oksat lankesivat ylleni, ja varjostivat kiveä. Lehti tipahti eteeni.
>Miten minulla on niin…outo olo? Ihan kuin taivas vetäisi minua ylöspäin…< ajattelin mutta naurahdin saman tien ajatukselleni.
>Hölmöä ajatella noin…<
Kumppanini tassutteli luokseni ja kävi makuulle viereeni. Ajattelin jo, että hän käskisi minut partioon, mutta hän vain huokaisi helpottuneena.
Hän kai sai pitää hiukan vapaata varapääliköinnistä. Painoin pääni tämän turkkiin, mutten sanonut mitään. Ei ollut sanottavaa. Tai oli sittenkin. Huokaisin syvään.
’’Minulla on outo olo…mutta haluan sinun tietävän, että rakastan sinua hirveästi, ja ikuisesti, tapahtui mitä tahansa.’’ nau’uin.
Rastaanvire loi tummansinisen katseensa silmiini ja nuolaisi vain turkkiani. Menin makuulle tämän viereen. Olin siinä hetken, mutta lähdin sitten, kun alkoi pimetä.

Istuin kielekkeellä ja katsoin öistä taivasta. Kuu loi valoa yöhön. Kiedoin pörheän häntäni käpälieni ympärille ja katsoin alas. Sinne oli monen ketunmitan pudotus, ja se oli selvä kuolema sille, joka sinne tippuisi. Oksiakin siellä oli. Mielestäni se kumminkin näytti maagiselta. Sitten kuulin kummallista mörähtelyä takaani. Käänsin kasvoni sinne. Mäyrä.
Aloin sähistä hurjasti, ja lähestyin mäyrää.
’’Lähde täältä hyvän sään aikana!’’ murisin, vaikka tiesin, ettei otus ymmärtäisi. Se ärjyi ja katsoi minuun uhmakkaasti. Sitten se syöksyi minua päin. En päässyt pakoon, olin täysin loukussa kielekkeellä. Hyppäsin mäyrän naamaa vasten, mutta se jatkoi juoksemistaan.
Se ei nähnyt mitään, koska roikuin sen naamassa.
Se juoksi, minä kiinni otuksen naamassa, ja… tippui alas kielekkeeltä, minä mukanaan. Irtauduin mäyrän naamasta, ja tipuin hitaammin, koska olin kevyempi kuin se. Tuuli läiski naamaani, ja silmäni vetistivät.
’’Apua!’’ ulvoin. Maa lähestyi uhkaavasti. Mäyrä tipahti maahan, ja jäi siihen, hengittämättä.
Huidoin kumpaankin suuntaan käpälilläni, mutta tipuin yhä. Mäiskähdin maahan, mutta se ei ollut pelkkä mäiskähdys. Oksa oli lävistänyt kaulani.
Silmäni laajenivat ja pupillini menivät viiruiksi.
’’Auttakaa!’’ yritin huutaa, ja veri loiskahti suustani.
Kipu oli niin kova että otin kynteni ulos ja puristin ne maahan. Kyyneleet valuivat sinisistä silmistäni, ja veri sotki vaaleanharmaan turkkini. Puristin silmäni kiinni.
>Enkö voi edes kuolla nopeasti…?’’ ajattelin tuskissani ja yritin haukkoa henkeä.
>Anteeksi Rastaanvire, Teerenlento, kaikki ystäväni ja rakkaani...anteeksi…<
Veri ei lakannut vuotamasta, enkä minä kärsimästä.
Mäyrä sentään oli kuollut. Oksa oli yhä kaulani lävistäneenä.
’’Apuah…’’ inahdin. Ylhäältä alkoi kuulua ääniä.
Äänet kaikuivat päässäni, ja painoin pääni veriseen maahan.

Aukaisin silmäni, ja näin kumppanini.
’’Rastaanvire!’’ huudahdin ja yllätyin kaikuvasta, jotenkin olemattomasta äänestäni. Sitten näin sen.
Oman ruumiini, makaamassa velttona ja verisenä maassa. Teerenlento istui ruumiini vierellä ja ravisteli päätään surullisena. Rastaanvireen kasvoilta näki surun. Joku muukin kissa oli heidän kanssaan.
He nostivat ruumiini selkäänsä ja lähtivät kohti leiriä.
’’Olen kuollut…’’ sanoin itsekseni ja kävelin ilman halki heidän vierelleen. En tuntenut enään tuskaa, tai kipua. Loikkasin heidän eteensä, mutta he vain kävelivät lävitseni.
’’Eih…’’inahdin ja seurasin heitä leiriin.
Ruumiini laskettiin aukiolle, ja moni kissa tuli surkuttelemaan vuokseni. Kuulin pehmeitä askelia.
Näin vaaleanharmaan, smaragdisilmäisen naaraan tulevan luokseni. Äitini, Kirkasvirta.
’’Tule metsästämään Tähtiklaanin kanssa. On aikasi.’’ emoni naukui. Astuin askeleen kohti Kirkasvirtaa, ja vilkaisin taakseni. Joutuisin jättämään tämän kaiken.
Kaiken mitä rakastin. Pyyhälsin vielä Rastaanvireen luo, ja annoin lämpöni ja tuoksuni virrata hänen nenäänsä. Naaras hätkähti, ja katseli ympärilleen. Pajupuro vilkaisi siskoaan ja pyyhkäisi kyyneleen tämän poskelta.
Juoksin takaisin emoni luo, ja katsoin häneen.
Tämä nyökkäsi, ja lähdimme juoksemaan taivaalle.
Katsoin vielä kerran taakseni, ennenkuin liityin Tähtiklaanin joukkoihin.

//njoo, Sirpale kuoli siis nyt. U_U//

Vastaus:25 kp:eetä, poistan hahmosi?
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Levätassu, Tuuliklaani
31.03.2013 15:09
4.Luku

Tassuttelin Tuuliklaanilaisen Varpuspennun luo, joka lymysi aukion laidalla, ja vieritteli kiviä tylsityneenä.
”Hei!” Juuri kun olin menossa tämän luo, Hiutalesydän tuli keskeyttämään minut.
”Lähdemme heti herjoituksiin. Mennään.” Vilkaisin mestariini paheksuvasti, ja sitten katsoin Varpuspentuun pahoillani.
”Miksi sinun pitää aina keskeyttää minut?” Huudahdin tälle. Hiutalesydän oli hetken hiljaa, ja vastasi:
”Meillä on vain aina harjoitukset, kun olet ystäviesi kanssa.” Hiutalesydän sanoi.
Tänään harjoittelimme juoksemista, ja jäniksen saalistusta.
”Hiivi aluksi sitä kohti. Sitten, loikkaa sen päälle. Jos se ehtii kerkuun, turvaudu nopeuteesi. ” Hiutalesydän neuvoi.
Minä hymähdin, ja lähdin etsimään saalista. Jonkin matkan päässä, velloi jäniksen tuoksu. Hiivin sinne, jaa sitten näin sen. Painauduin hyvin alas, kun vatsani kosketti maata, olin riittävän matalana. Hiivin hyvin hitäästi sitä kohti, ja lopulta loikkasin sen päälle.
Saalis oli minun.

Saalistin aurinkohuipunhetkeen asti. Aurinko porotti taivaalla, ja purot solisivat, kun lumet olivat sulamassa. Tassuttelin Hiutalesydämen luo, ja näytin saaliini.
"hienoa, ihan hyvin! " Hiutalesydän sanoi. Minä nyökkäsin, Hiutalesdän jatkoi:
"Nyt pidetään pieno juoksu kilpailu. Täältä, reviirin rajalle. Nyt!" Lähdimme juoksuun vierekkäin. Hiutalesydän hidasti tahtia. Luultavasti hän aikoi kiriä minut lopuksi, kun minä tuhlaisin kaikki voimani heti alussa. Ehei, en ollut niiin tyhmä. Minäkin hidatsin, kuitenkin vain sen verran, että olin aavistuksen Hiutalesydäntä edellä. Vilkaisin taakseni. Hiutalesydän oli aivan kannoillani. Sitten näin edessämme jäniksen. Se juoksi pakoon.
Pitäisikö minun napata se? Kirin jäniksen kiinni, ja tainnutin sen lyömällä sitä niskaan. Palaisin vielä, kilpailun jälkeen. hiutalesydän huudahti takaanmi:
"Hyvä. Enää vähän matkaa!" Sitten hän kiihdytti vauhtinsa, Ja meni edelleni. Minäkin kiihdytin viime hetkellä, ja olimme samaaa aikaa maalissa. En saanut vauhtia pysäytettyä, ja juoksin rajan yli. Sitten käännyin äkkiä takaisin, omalle reviirille.
"Käydään hakemassa saaliit, ja mennään leiriin." Hiutalesydän sanoi.
"Sopii." Vastasin, ja kävelimme saaliiden luo. Matkalla nappasimme ohimennen, mukaamme myös jänön,jonka olin saanut napattua. Veimme saaliit leiriin yksitellen, sillä ne olivat isoja.
"Saanko syödä yhden, minulla on suden nälkä!" Kysyin Hiutalesydämeltä, ja hän vastasi:
"Voit." Nappasin tuoresaaliskasasta itse pyytämäni jäniksen, ja menin aterioimaan aukion laidalle. Aloitin ruokailuni. Haukkasin suuren palasen. Se maistui uskomattoman hyvältä, kun en ollut syönyt koko päivänä! Hotkin lopus saaliisat, ja hautasin sen luut leirin ulkopuolelle.

Päivän herjoittelu oli ohi, ja olin syönyt. Mitähän minä nyt keksisin? Tassuttelin Veljeni luo.
"Hei Tunturitassu." Mustavalkoinen kolli katsoi minuun, ja sanoi:
"hei, Minulla on tylsää. Ei ole tekemistä."
"Ei minullakaan." sanoin.
”Mennäänkö metsästämään?” Tunturitassu ehdotti.
”Mennään vain.”
Lähdimme tassuttelemaan nummelle.
”Tuolla on jänis! Mennään!” Juoksimme sen pärään, mutta tunturipentu oli nopeampi. Hän nappasi jänön, ja saalistimme yhdessä iltaan asti.

//Lyhyt.\\
Vastaus:meillä on sitten eri käsitys lyhyistä tarinoista, mutta kummiskin 20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Minkkipentu, Tuuliklaani
31.03.2013 14:10
Jatkan nyt sitten Varpuspennun tarinaa. ^^

Minä Varpuspentu seurasimme isäämme Mustahaukkaa leiriin, missä meitä kuulemma odotti ankara rangaistus. Leiriin saavuttuamme, Mustahaukka meni puhumaan jotakin Tuuliklaanin päällikön, Poltetähden luokse. Sitten Poltetähti tuli luoksemme.
"Varpuspentu ja Minkkipentu..." hän sanoi, kun kumarsimme hänelle.
"Menitte kuulemma yli klaanimme rajan?" Poltetähti jatkoi, ja nousimme ylös tassut vapisten.
"K-kyllä..." Sain soperretuksi suustani.
"Se on vastoin soturilakia, ja teitä on rankaistava siitä." Hän sanoi vakaalla ja ytimekkäällä äänellä. Tuntui kuin olisimme pienentyneet hänen katseensa alla.
"Mu-Mutta kun..." Varpuspentu sopersi, mutta Poltetähti keskeytti hänet.
"Tästä hyvästä joudutte työskentelemään klaanivanhimpien luona yhden kuun." Katsoimme toisiamme kauhistuneena. Voisiko olla mitään kamalampaa kuin joutua työskentelemään klaanivanhimpien luona, ja irrotella punkkeja heidän turkeistaan. Poltetähti viittoi meitä hännällään palaamaan pentutarhaan, missä Valkohäntä takuulla löylyttäisi meitä. Sitten hän kääntyi kohti Suurkiveä, ja katosi pesäänsä.

Tassuttelimme kyljet vastakkain kohti pentutarhaa, mistä Valkohännän silmät jo katsoivatkin meitä tuimasti. Heti kun saavuimme pentutarhaan, Valkohäntä suorastaan hypähti eteemme.
"Mitä ihmettä oikein kuvittelitte tekevänne?! Te tiedätte ettei toisen klaanin alueelle saa mennä, ei koskaan!" Hän murisi meille, ja lyyhistyimme maahan. Olimme kuin pieniä muurahaisiä hänen tuiman katseensa alla.
"A-anteeksi Valkohäntä..." Sopersimme yhteen ääneen, ja Valkohännän katse tuntui leppyvän.
"Hyvä kuitenkin että olette nyt turvassa. Älkää enää koskaan tehkö noin!" Hän maukui, ja kietoi meidät vasten pehmeää turkkiaan.
"Noh, menkää nyt. Teillä on tekemistä." Valkohäntä naurahti, ja kääntyi takaisi pentutarhaan.
"Plääh! Vihaan tonkia kirppuja klaanivanhimpien takkuisista tukeista!" Varpuspentu tuhahti.
"Pakko se nyt on..." Mau'uin, ja lähdin tassuttelemaan kohti klaanivanhimpien pesää. Kun saavuimme klaanivanhimpien pesälle, huomasimme Aamukukan, joka makoili sammalten päällä. Hän vilkaisi meitä, ja nousi istumaan.
"Katsos vain, nuoria pentuja. Mikäs teidät tänne tuo?" Hän maukui.
"No... Tuota... Me käväisimme Tuuliklaanin reviirillä ja..." Sopersin, kun Aamukukka keskeytti.
"Saitte siis rangaistuksen. Hah, silloin kun minä olin nuori, olin aikamoinen riiviö. Sain paljon ranagistuksiakin,aivan kuin te. Oi niitä aikoja..." Aamukukka maukui, ja kävi taas makuulle.
"Plääh! Vihaan klaanivanhimpien tarinoita. Ne ovat tyyylsiä!" Varpuspentu sähisi korvaani. Istuuduimme kuuntelemaan Aamukukan tarinointia, joka kestäisi varmasti vielä auringonlaskun hetkeen asti...

//Että semmoista ^^ Minä ja Varpuspentu (Limonaadi) muuten sovimme, että kirjoitamme vuorotellen, samaa tarinaa. ;3

Vastaus:24 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sammaltassu
31.03.2013 12:18
Herään meteliin oppilaiden pesän ulkopuolella. Peseydyin ja menin ulos. En syönyt eilen mitään joten päätin syödä nyt. Tuoresaalis kasa oli säälittävän pieni. Otin hiiren ja olin lähdössä kun joku kosketti hänälään lapaani.
" Hei et ole saalistanut tänään."
" En syönyt eilen." Selitin.
" Aa no mene sitten." Lähdin oppilaiden pesälle. Makoilin ja annoin auringon lämmittää turkkiani. Oranssi turkkiin lukuun ottamatta valkoista. Loisti kuin tuli. Se näytti siltä että sammalet palaisivat. Keskellä päivää ihmettelin.> Miksiköhän rikkovarjo ei ole tällä. Hänhän sanoi että partioisimme rajoilla.< Sitten päätin mennä katsomaan sotureiden pesästä. Rikkovarjo ei ollut siellä.

// Ich wache in dem Lärm der Schüler außerhalb des Nestes. Waschen und ich ging hinaus. Ich habe nichts gegessen gestern, also beschloss ich, jetzt essen. Fresh Catch Haufen war jämmerlich klein. Ich nahm die Maus, und wenn ich ging jemandberührte hänälään lapaani. "Hey, bist du nicht saalistanut heute." "Ich wollte nicht essen, gestern." , Erklärte ich. "Ach nein, dann gehen." Ich ging zu Schüler Nest. Legen Sie sich auf dem Sofa und lassen Sie die Sonne warm turkkiani. Orange mit Ausnahme der weißen Schicht. Leuchtete wie Feuer. Es schien, dass das Moos zurückkehren wird. Mitte des Tages wurde ich gefragt.> Warum denken Sie, das ist nicht rikkovarjo. Er sagte, dass partioisimme rajoilla.< Dann habe ich beschlossen zu gehen und sehen die Krieger aus dem Körper. Rikkovarjo war nicht da. Kirjoitin ne huvin vuoks jotka tiesin saksaksi. Sori nimittäin oli tylsää.
Vastaus:Osaat Saksaa, wow. 10 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu, Myrskyklaani
31.03.2013 11:49
.:Osa 1:.
Kärppätassu nökötti jälleen kaksijalan pesässä pehmustetussa korissaan. Kaksijalka oli ostanut hänelle kaulapannan, jonka tuo olikin heti laittanut kissan kaulaan.
Kärppätassu oli vastustanut ajatusta viimeiseen saakka ja kynsinyt kaksijalan käpälät verille.
Mutta tilanne oli päättynyt kuitenkin kaksijalan voittoon ja tuo oli saanut sujautettu kaulapannan kissan ylle kaikista vastusteluista huolimatta.
Kaulapanta oli vaaleansininen ja siitä roikkui sähkönsininen kulkunen ja hopeinen laatta, jossa luki kaksijalan Kärppätassulle antama nimi.
Kaksijalka oli lähtenyt hoitamaan käpäliään, mutta nyt se näytti palaavan takaisin.
Kärppätassu saattoi aistia vihan kaksijalasta. Kaksijalka alkoi ulvoa jotakin vihaisesti, mutta Kärppätassu ei erottanut muuta kuin kaksijalan hänelle antaman nimen ulvonnasta.
>Siilitkin lentävät!< Kärppätassu tuumi kiusaantuneena ja pyöritteli silmiään ilkikurisesti.
Mutta yhtäkkiä kaksijalka kaappasi kissan syliinsä ja naaraalta pääsi yllättynyt ulvaisu.
Kaksijalka heitti kissan ilmaan, korkealle ilmaan. Kärppätassu ulvoi peloissaan lentäessään kaaressa huoneen halki. Ilmalento päättyi sohvalle ja sitten kaksijalka vain lähti pois huoneesta.
Mutta kaksijalka oli unohtanut oven auki ja oppilas näki siinä heti tilaisuuden eikä jäänyt vitkastelemaan ollenkaan vaan sujahti pikaisesti lasi oven raosta puutarhaan.
Korkea ja valkea aita ympäröi pihan. Kärppätassu tarvitsi jotain minkä avulla pääsisi korkeammalle.
Ja äkkäsi puun aivan aidan tuntumassa. >Tuonne!< oppilas ajatteli riemuissaan ja rynni puun juurelle. Kaksijalan pesästä kuului kaksijalan vihaista ulvontaa, kun se oli huomannut kissansa karanneen.
Kaksijalka ilmestyi ovesta puutarhaan ja vilkuili ympärilleen kissaa etsien. Kärppätassulla ei ollut aikaa hukattavana ja tuo ponkaisi puun oksalle ja siitä kiiruusti aidan yli. Kaksijalka oli vähällä saada tteen tuon takajalasta, mutta naaras oli luistanut sen otteesta ja tömähti nyt jaloilleen aidan juurelle.
Vastaus:17 kp:eetä
~Talvikki

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, myrskyklaani
31.03.2013 11:12
Katselin muita kun he peseytyivät ja söivät riistaa. Katselin muita huolestunut ilme naamallani. Varsinkin Hopeasulkaa, vaikka olin saanut hänet syömään hiiren eilen, niin nyt hän oli taas ruvennut ola syömättä mitään. Viimatassun haavat paranivat hyvää vauhtia ja Hopeasulan haavat myös. En ollut tutkinut luolaa vielä kunnolla. Paitsi Hopeasulka kylläkin oli tutkinut sen, mutta koska hän oli kirjaimelliisesti tulossa hulluksi. Niin päätin tutkia luolan kertaleen. Nousin ylös ja menin lähimmäisen nurkan luokse. Katselin sitä tovin. Painelin tassullani luolan nurkaa toiveikkaana, mutta mitään ei tapahtunut. Ei edes yhtä ainoaa irtokiveä. Kävelin hiljaa toiselle nurkalle. Katselin sitäkin ja yritin etsiä irtokiviä. Sitten yksikivistä vierähti tassuni alta. Painoin toista kohtaa nurkasta. Siitäkin lähti kivi ja toinen, kolmas. Pikku hiljaa siihen rupesitulemaan iso kolo. Hopeasulka ja Viimatassu olivat nostaneet päätään toiveikkaana. Sitten ne ketunläjät saapuivat juuri silloin kun niitä vähiten kaivattiin. Painauduin koloa vasten, ettei sitä näkyisi. Onneksi Hiirenpapana ketunläjät toivat vain riistaa. Ja sitten jatkoin kolon suurentamista. Lopetin vähäksi aikaa. Söin ja yritin syöttää Hopeasulkaa. Hopeasulka sö pienen hiiren. Ehkä hänessäkin oli herännyt toivoa. Kun olin syönyt jatkoin taas. Nyt minä olisin mahtunut, mutta tiesin että Hopeasulka oli minua vähän isompi. Vaikka oli laihtunut niin, että kylkiluut näkyivät.
" Vihdoin" Hihkaisin innoissani. Mutta sitten muistin ketunläjät ja hiljenin. Hopeasulka oli tullut Viimatassun kanssa kollolle. He katselivat sitä pitkään.
" Menenkö eka." Kuiskasin kysymyksen.
" Mene vain." Viimatassu vastasi. Työnnyin kolosta ulos jolloin raikas ilma tulvahti sisälleni. Hengitin syvään ja pitkään ilmaa. En ollut edes huomannut,että Hopeasulka ja Viimatassu olivat tulleet ulos luolasta. Seisoimme pitkään paikoillemme hengitämässä ilmaa jolloin tuuli pörrötti mukavasti turkkiani. Lopulta minä palasin todellisuuteen.
" Mitä nytten?" Muodostin varmaan kaikkien mietteet sanoiksi.
" Mennään myrskyklaaniin kertomaan Tiikerivarjosta ja Pikkikynestä." Ehdotin.
" Menään." Hopeasulka sanoi hiljaa. Lähdin laukkaamaan kohti leiriä. Pitkästä aikaan olin juossut täysiä metsässä. Mutta huomasin, että Viimatassu jäi jälkeen koska oli vasta oppilas. Kun saavuimme leiriin puolet klaanista ja päälle tulivat kyselemään missä olimme olleet. Emme vastanneet vaan työnnyimme väkijoukon läpi Mustatähden pesälle.

// Tämönen tästä tuli.//
Vastaus:17 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento,jokiklaani
30.03.2013 21:51
Katsoin, kuinka aurinko lipui pesäänsä. Sen laskettua, puna taivaalta himmeni ja kuu nousi. Uni ei tullut. Avasin silmäni. Onneksi avasinkin. Metsästä tuijotti ruskea kissa. Toinen korva puuttui. Se oli sama kissa, joka oli yrittänut... murhata minut. Tiesit ettei tämä olisi unta, sillä löin pääni pesän reunaan astuessani aukiolle. Sammalta varisi turkilleni. Katsoin taas metsän reunaan. Ei ketään. Mutta tiesin, että tuo kissa odottaisi minua metsässä ja minun olisi mentävä hänen luokseen. >Tähtiklaani valaiskoon polkuni..< Ajattelin samalle, kun pelkäsin lopun tulevan. Minusta ei olisi kunnon taistelijaa, kun toinen takajalka on rampana.
Ruoho oli kosteaa sateen jäljiltä, kun astuin metsään.
"Olen täällä." naukaisin ääni vapisten. En tiennyt mitä ajattelin. Olisin voinut paljastaa itseni murhaajalleni. Ruskea kissa ilman toista korvaa astui esiin.
"Teerenlento! Vihdoin!" Kissa naukui.
"Mistä tiedät nimeni? Ja.. Miksi olet täällä?" kysyin.
"Isäsi lähetti minut ja kertoi nimesikin." kollikissa naukui. Tämän naama oli arpinen ja turkki huonossa kunnossa. Haukoin henkeäni.
"Isä? Tähtiklanista? Miksi?"
"En tiedä. Ja kyllä tähtiklaanista." Kolli naukaisi.
"O- olen nähnyt sinut joskus näyssäni, kun tulin parantajanoppilaaksi. Yritin murhata minut?" naukaisin. Ääneni oli sortumassa.
"Voi Teerenlento... Älä syytä minua. Pimeydenmetsä. Se on kauhea paikka.." Ruskea kissa mourusi minulle. Uskoin häntä.
"Tähtiklaani auttoi minua ja isäsi antoi minulle tehtävän." Kissa naukui. "Olen entinen Varjoklaanilainen. Jouduin lähtemään, kun minua luultiin luomioksi."
"Selvä.. Miksi sinua luultiin luopioksi?" kysyin epäröiden. Kolli sävähti ja selitti:
"Olin oppilasikäinen, kun käytiin kamppailu Tiikeritähteä ja Ruoskaa vastaan. Emoni oli Varjoklaanista ja Isäni Myrskyklaanista. Olin siis puoliverinen. Tiikeritähti ei hyväksynyt meitä puoliverisiä. Emoni ei antanut tappaa minua, joten Tiikeritähti tappoi yhden Ruoskan joukoista ja syytti minua. Ruoska ei vaivaantunut tutkimaan asiaa, sillä kaikki uskoivat Tiikeritähteä, mutta emoni ei. Hän käski minun paeta, kun itse... hämäsi. Emoni kuoli. Tiikeritähti ehti kuitenkin perääni. Hän repi minulta toisen korvan. Pääsin kuitenkin pakoon. Tiikeritähti vannoi, ettei jättäisi tätä tähän. Hän sai minut pimeidenmetsään. Siellä sain loput arvet." Kolli hengähti päästyään loppuun. Katsoin hänen arpita kkuonoaan ja kylkiään.
"Entä isäsi?" kysyin.
"Yritin kyllä Myrskyklaaniinkin, mutta he karkottivat minut.. Isäkin oli kuollut. Katosin moniksi kuiksi, kunnes sain tämän tehtävän, mahdollisuuden."
"Nimesi?" Kysyin vielä. Alkoi jo nolottaa sellainen kyseleminen. Ruskea kissa huokasi
"Koiturkki."
"Hän ei valehtele." kuiskasi ääni korvaani. Isä.
"Olen seurannut sinua pitkään. Olen onnellinen, että sain nyt tilaisuuden jutella kanssasi. En tiedä, miltä suojelen sinua, mutta se on joskus edessä. Meidän pitää jutella myöhemmin lisää. Menen nyt metsästämään." Koiturkki maukaisi sankarillisesti.
"Etkai metsästä meidän reviiriltämme? Ja anteeksi kyselemiseni." nau'uin hermostuneena.
"En. Lupaan." Koiturkki kuiskasi ja katosi mustaan yöhön..

//Ettäsh shemmonen :D //

Vastaus:17 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Varpuspentu, Jokiklaani
30.03.2013 16:30
Voin jatkaa tota Minkkipennun tarinaa. ;)

Söin ahnaasti valitsemaani varpusta pentutarhassa. Liha maistui aina niin hyvältä, että joka kerta ennen syömistä vesi tulee kielelleni. Vatsani tuntui tyhjältä vieläkin, kun söin viimeiset palat linnusta, joten menin marisemaan emollemme Valkohännälle lisää.
’’Emo! Jäi vielä nälkä! Mennään hakemaan lisää!’’ Kiljuin ja hypin Valkohännän selän päällä. Kuningatar huokaisi.
’’Olet jo syönyt oman ateriasi. Ruokaa pitää riittää vielä muillekin.’’ Emoni maukui, ja nuolaisi hellästi päälakeani. Menin pois tämän selästä ja kiinnitin katseeni veljeni Minkkipentuun. Hänellä oli ainakin puoli hiirtä vielä jäljellä. Virnistin, ja menin vaanimaan Minkkipennun tassuissa olevaa hiirtä kuin se olisi ollut elävä. Ponnistin ja sieppasin hiiren Minkkipennun tassuista.
’’Hei! Se oli minun!’’ Veljeni huusi.
’’Ei enää, nyt se on minun.’’ Nauroin, ja otin hiirenpuolikkaan suuhuni. Minkkipentu yritti saada hiirtä pois minulta, mutta juoksin häntä pakoon kikattaen. Minkkipentukin hymyili vähän. Valkohännän karjaisu kuitenkin lopetti leikkimme.
’’Varpuspentu! Kuinka monta kertaa olen sanonut sinulle, että kissoille pitää antaa ruokarauha!? Anna hiiri heti Minkkipennulle!’’ Emomme murisi. Menin ihan hiljaiseksi ja annoin ääneti nappaamani saaliin veljelleni. Tämä otti sen ja meni syömään sitä paikalleen. Menin murjottamaan hänen viereensä.

Myöhemmin auringonlaskun aikaan Levätassu toi pentutarhaan ruoan. Se oli suuri rusakko. Katsoin oppilasta ihailevasti. Hän oli varmasti pyydystänyt sen.
’’Ajattele, että pian mekin olemme oppilaita. Saamme metsästää päivät pitkät, ja harjoitella taistelua.’’ Minkkipentu naukui ihailevasti, kun Levätassu oli poistunut takaisin leiriin.
’’Niin.’’ Vastasin, ’’Sitten kun olen oppilas, saan takuulla enemmän saalista kuin sinä!’’
’’Et varmasti!’’ Veljeni nauroi, ja meni vaanimisasentoon, ’’Olen sinua myös parempi taistelija.’’ Menin myös vaanimisasentoon ja virnistin salaperäisesti.
’’Otetaanko selvää?’’ Mau’uin, enkä odottanut vastausta kun hyppäsin veljeni päälle. Pidimme molemmat kyntemme sisällä kun taistelimme, ja kierimme kerässä pentutarhasta aukiolle. Jäimme huohottamaan metsän rajalle.
’’Vau! Metsä varmasti kuhisee riistaa!’’ Minkkipentu maukui kun katsoimme Tuuliklaanin reviirejä täyttävää peltoa.
’’Mennään katsomaan!’’ Mau’uin innoissani, ja astelin reippaita askelia kohti heinikkoa. Minkkipentu epäröi.
’’Emme saisi mennä sinne…’’ Veljeni sopersi.
’’Äh! Aina sinä jaksat valittaa! Mennään vain katsomaan.’’ Mau’uin tälle kärsimättömänä. Minkkipennun ilme kirkastui ja hän seurasi minua epäröimättä. Tiheä heinikko kutitti anturoita mukavasti, ja riistan ääntä ja hajuja kuului kaikkialla. Tallustelimme koko ajan eteenpäin tietämättä minne menemme.
’’Haistatko tuon?’’ Minkkipentu kysyi minulta vähän ajan päästä. Kohotin kuononi kohti taivaaseen. Sain hajun pian nenääni. Se ei haissut yhtään kissalta, vaan joltakin oudolta ja vieraalta. Nyökkäsin veljelleni vastaukseksi.
’’Mikä se on?’’ Minkkipentu kysyi pelokkaana. En ehtinyt edes vastata, kun outo eläin ilmestyi eteemme. Se oli punertavan värinen, ja todella iso. Se oli ainakin kaksi kertaa kissoja suurempi. Eläin katsoi meitä hievahtamatta ja murisi. Tärisimme molemmat pelosta, ja kun eläin liikahti, juoksimme pakoon. Se oli kuitenkin toivotonta. Tunsin punertavan eläimen kynnet selässäni, ja kiljuin pelosta. Minkkipentu joka oli ehtinyt pakoon, katsoi minua pelon sumentamilla silmillään. Pelkäsin jo pahinta, kun isämme Mustahaukka hyppäsi heinikosta suoraan ketun kimppuun. Nousin ripeästi jaloilleni ja katsoin hämmästyneenä, kun isämme taisteli tuplasti isompaa kettua vastaan. Mustahaukka raapaisi kettua silmään ja eläin parahti sekä juoksi karkuun. Juoksimme Minkkipennun kanssa helpottuneena isämme jalkoihin. Tämän ilme oli helpottunut, mutta myös kertoi, että leirissä meitä odotti ankara rangaistus.

//Eka tarinani täällä! ;) Sori laatu. Mutta HUOM! Älkää antako yli 19 kp:tä, koska haluan kirjoittaa vielä toisen tarinan kun nää on pentuja ennen kuin Varpuspentu ja Minkkipentu nimitetään oppilaiksi. ;P

Vastaus:19 kp:eetä, selevä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leoparditassu, Tuuliklaani
30.03.2013 16:25
Luku 4 Ilo menee ja suru tulee
Suin kullankeltaista turkkiani puhtaaksi. Veri oli pinttynyt siihen ikävästi ja maistoin sen. Kyljessäni oleva pieni,mutta syvä haava kirveli ja näytti tulehtuneelta. Sävähdin koskettaessani sitä kielelläni.
>MIten minä selviän tästä?<
Nyyhkytin hiljaa pienessä mytyssä kiinni kiviseinämässä. Juuri,kun olin nukahtamassa,ylhäältä kuului askelia. Pian sieltä lensi vesimyyrä. Katsoin ylös,kuka saastainen ketunläjä sen oli heittänyt,mutta en nähnyt. Kuulin kyllä ilkkuva naurua,ja sähisin hiljaa. Tuijotin nälkäisenä edessäni velttona makaavaa vesimyyrää ja vesi hierahti kielelleni.
>Ei,en voi syödä sitä vielä. Ties milloin saan seuraavan kerran.<
Nousin varovasti venytellen pystyyn ja ravistelin jäykkiä jalkojani. Kirkas aurinko valaisi `koloani` ja sai silmäni sädehtimään kuin kristallit. Katsoin ylös toivoen jonkun tulevan pelastamaan minut tai edes joku minun kansani tänne! En halua olla yksin! Pyörin ympäri koloa etsien pakoreittiä.
>Ajattele järkevästi,et ole luonteeltasi tälläinen. Tee se Haukkatulen ja muiden vuoksi. Etsi pakoreitti ja juokse,juokse ja hae apua<
Hyppäsin seinää vasten,mutta en saanut otetta mistään. Tömähdin takaisin alas,mutta en luovuttanut: Hyppäsin yhä uudestaan ja uudestaan,kunnes tassuni olivat verillä ja yksi kynsi katkenneena.
"Te saastaiset ketunläät! Jos luulette,että luovutan kaiken tämän jälkeen,olette täysin väärässä!" Murisin ja katsoin ylös. LÄheltä kuului huutoja,ja tunnistin yhden niistä Haukkatuleksi. Hymyilin viekkaasti. Käännyin ympäri ja olin astua vesimyyrän pälle. Vatsani kurisi nälästä ja huokaisin. Ahmin sen sudennälkäisin haukkasuin ja pian edessäni oli vain kasa pieni luita. Valitettavasti en voinut peittää niitä minnekkään. Maa allani oli kovaa,enkä saanut kaivettua siihen reikää. Tyydyin siirtämään luut kolon reunalle,pois tieltäni. Sen jälkeen käperryin lämpöisään kohtaan. Ennen nukahdettuani ajattelin Kettutassua ja mietin,oliko hän minusta huolissaan.

Heräsin tunteeseen,kuin joku katsoisi minua. Nostin päätäni ja katsoin ylös. Siellä seisoi hopeinen kolli,jota en ole aiemmin nähnyt.
"Kuka olet,ja miksi tuijotat minua?" Tivasin tältä. Kolli katseli ympärilleen nolostuneena.
"Minä tuota...." tämä aloitti. Katselin häntä loistavilla silmilläni ja kolli vaivaantui entistä enemmän.
"Minä katselin sinua." Hän vastasi lopulta.
>Hän katseli minua?<
"Tuota,miksi sinä minua katsoit?" Kysyin. Kollin hopeinen turkki värähteli jännityksestä.
"Ömm... Mitä se sinulle kuuluu? Olet vanki,minä vartioin sinua." Kolli tiuskaisi pää painuksissa. Naurahdin äänekkäästi ja katsoin huvittuneena häntä.
"En usko sinua. Miksi tarvitsisin vartiointia,kun en pääse edes pois täältä?" Kysyin,ja toivoin mielessäni ettei hän ollut kuullut eilisiä huutojani.
"No.. Olet oikeassa." hän tuhahti. Hymyilin voittoisasti.
"Nimeni on muuten Leoparditassu,entä sinun?" Huikkasin kollille,joka oli kääntymässä pois päin.
"NImeni on Ukkospilvi" Kolli sanoi ja väläytti ystävällisen hymyn.
>Ukkospilvi. Hieno nimi hänellä aiankin on<
Olin juuri menossa takaisin maate,kun kuulin askelia. Vilkaisin ylös ja näin Ukkopilven. Hänellä oli suussaan nähi.
"Tuossa muuten syötävää." Kolli sanoi ja heitti saaliin. Nyökkäsin kiitollisena,sillä olin aika nälkäinen.Sen jälkeen Ukkospilvi lähti uudestaan pois.

Lähes joka päivä heräsin hänen tuijotukseensa ja joka päivä hän toi minulle syötävää. Hänen kirkkaat siniset silmät ja ystävällinen hymy poreutuivat mieleeni. Olin päättänyt,että ensi kerralla kun hän tulee taas,aion jutella hänen kanssaan. Pian hän tulikin.
"Ukkospilvi,minulla on sinulle asiaa." Sanoin hopeiselle kissalle.
"Niin? Kysy vain, Leoparditassu." Kolli vastasi.
"Minusta tuntuu,että sinä,tuota,pidät minusta."sanoin kainostellen. En kehdannut katsoa kollia,joten käänsin katseeni alas.
"Ei sinun tarvitse kainostella,Leoparditassu. ja kyllä,minä pidän sinusta."Ukkospilvi naurahti.
Tuo tieto sai minut erittäin surulliseksi. Ukkospilvi huomasi sen.
"Mikä nyt on?" Hän kysyi. Peni kyynel valui silmäkulmasta alas ja ravistin sen pois. Sen jälkeen käännyin ja kohtasin kollin katseen.
"Ukkospilvi,sanon tämän suoraan. Minä olen rakastunut toiseen,jolloin meistä ei voi tulla mitään. Älä käsitä tätä väärin,minä kyllä välitän sinusta ja pidän sinusta,mutta en enemmän kuin siitä toisesta." Naukaisin hiljaa. Ukkospilven ilem kertoi järkytyksestä ja surusta.
"Mutta minä,minä..." Hän sönkötti.
"MIkä hänestä tekee paremman kuin minä?" Ukkospilvi sanoi surullisin silmin. "Mitä minun täytyy tehdä?"
"Ukkospilvi,älä tee tästä vaikempaa. Tämä on minulle vaikeaa!" Huusin ja kyyneleet olivat lähellä tuloa.
"Anteeksi,Leoparditassu." Kolli kuiskasi jajuoksi pois paikalta. Lysähdin maahan ja huusin raivosta ja surusta. Huusin,kunnes ääni oli oli pelkkää kähinaa. Aloin taas kiipeämään kiviseinämää.
> Haluan täältä pois, Heti!<
Ja hyppäsin seinää vasten. Kynnet paiskautuivat kiinni rakoihin ja kiipesin ylemmäs. Otteeni kirposi ja tipahdin alas kyljelleni. Irvistin kivusta,mutta nousin ylös ja jatkoin kiipeämistä. Tassuni haavat aukesivat ja alkoivat vuotaa verta. Sihahdin raivoissani. Kipu sekoitti tajuntani ja tipuin. alas. Kolaitin pääni 'Lattiaan' ja menetin tajuntani.

//Tällänen tyhmä pätkä xD
Vastaus:25 kp:eetä, ei tää ollu mikää tyhmä ;)
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Taivastassu, Myrskyklaani
30.03.2013 16:16
// Mun tyypi on näköjään unohtunut liittyneistä(kö?) Mutta joudun muutenkin eroamaan, joten teen nyt vikan stoorin... ;( Ja hieno yläkuva muuten ;3

Heräsin aamulla väsyneenä. Olin valvonut melkein koko yön. Tassuttelin väsyneesti ulos pesästä.
"Hei Kylmätassu", tervehdin häntä.
"Haluatko partioon?" kuulin äänen takaani. Siinä seisoi mestarini Mäntyviiksi.
"Hyvä on", mau'uin.
"No, tule!" mestarini maukui energisesti. Hän lähti loikkimaan aukion poikki ja seurasin häntä. Meitä odotettiin jo. Mukana oli Kylmätassu, Kärppätassu ja Viiltokäpälä. He painelivat kynsiään odottavasti maahan.
"Tulittehan te vihdoin!" Viiltokäpälä maukaisi, mutta lähti kävelemään joukon edellä metsään. Matkasimme kohti Jokiklaanin rajaa. Meidän oli pakko ylittää raja yhdestä kohtaa. Yhtäkkiä kuulimme ääntä takaamme. Käännyimme ja näimme jokiklaanin partion. Siinä oli musta kolli, luultavasti Mustakynsi, kellanpunainen kolli, jota en tunnistanut, Sammalturkki, Perhonsiipi ja Rikkovarjo.
"Mitäs te teette Jokiklaanin reviirillä?" Mustakynsi kysyi, mutta antoi suoraan hännällään merkin hyökätä. Perhonsiipi hyökkäsi päälleni ja kynsi vatsaani. Yritin rimpuilla otteesta, mutta jokiklaanin naaras piti minua tiukasti otteessaan. Raapaisin häntä kuonoon ja veri purskahti tämän silmille. Kierähdin irti hänestä ja nousin seisomaan puuskuttaen. Yhtäkkiä tunsin kynnet kaulassani. Ne viilsivät sen auki ja aloin kakistella. KAtsoin kauhuissani ylöspäin, kohti Tähtiklaania.
*Näinkö kaikki päättyy?* ajattelin ja kaaduin maahan.
"Taivastassu!" kuulin kiljaisun. Avasin heikosti silmäni ja näin siskoni Kylmätassun yläpuolellani.
"Nähdään Tähtiklaanissa", kuiskasin viime hetkilläni.
"EII, Taivastassu, tule takaisin!" kuulin siskoni huudon ja näin vielä sumeasti, kun kissat kerääntyivät ympärilleni.
"Nähdään Tähtiklaanissa", kuiskasin vielä heiveröisesti siskolleni, ja sen jälkeen näin vain pimeää.

Heräsin Nelipuun laaksosta, jota ympäröi neljä huojuvaa tammea. Niiden lehdet kahisivat tuulessa ja näin hohtavia kissoja ympärilläni.
"Tervetuloa", kuulin sanat kuin yhden kissan suusta. Tästä lähtien katsoisin metsää täältä käsin.

//Hyvästi kaikki! Tavastassu kiittää ajastanne. Hollypaw:in löytää täältä: warriorcatzzie.suntuubi.com, jos tulee jotain asiaa :3
Vastaus:Moikka, poistan hahmosi.... Kyllä se olisi vielä ollut liittyneissä.... :c

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupentu, Tuuliklaani
30.03.2013 14:42
"Aiotko todellakin päästää nuo pennut näin helpolla?" Rikkovarjo kysyy turhankin äänekkäästi.
"He ovat kuitenkin pentuja, Rikkovarjo, älä unohda sitä." Tuiskutuuli tyynnyttelee.
"No hyvä että edes joku on meidän puolellamme." Västäräkkipentu kuiskaa. Hymyilen vastaukseksi. Tuiskutuuli vaikuttaa melko mukavalta Jokiklaanilaiseksi.
"Pennut..." Rikkovarjo tuhahtaa. Tunturipentu murahtaa, muttei sano mitään.

"No niin, siinä. Kipittäkää nyt nopeasti takaisin, etenkin sinä." Jadetassuksi kutsuttu kissa mrahtaa Tunturipentua osoittaen.
"Tuota... Kiitos!" Huikkaan vielä lopuksi ennen kuin lähdemme takaisin omalle reviirillemme.
Tuuliklaanin tuttu tuoksu ympäröi minut, enkä voi estää itseäni kehräämästä.
"Ja sitten takaisin, tai emo saa hepulin." Västäräkkipentu sanoo huolestuneena.
Lähdemme juoksemaan kohti leiriä, tai ainakin siihen suuntaan niin nopeasti kuin voimme. Aurinko valaisee polkumme juostessamme tuulta päin.
Saapuessamme leiriä ympäröivien karhunvatukkapensaiden luokse, korviini kantautuu huolestuneita naukaisuja.
>>Ilmeisesti Talvikinkukka on jo herännyt ja huomannut meidän katoamisemme.<< Ajattelen.
Omantunnon pistos tuntuu sydämessäni. Koko leiri etsii meitä, meitä jotka lähdimme vain viattomalle tutkimusretkelle.
>>Enemmän tai vähemmän viattomalle.<< Hymähdän ajatukselle.

Kerään rohkeutta ja astun esiin karhunvatukkapensaiden lomasta.
"Kuupentu!" Kuuluu helpottunut maukaisu.
"Talvikinkukka!" Kiljaisen ja pinkaisen kohti emoa.
"Missä Tunturipentu ja Västäräkkipentu ovat?" Hän kysyy ankarasti. Osoitan hännälläni karhunvatukkapensaisiin, joista he ilmestyvät.
"MISSÄ OLETTE OIKEIN OLLEET?!" Kuuluu karjaisu. Käännän katseeni äänen puoleen. Edessäni seisoo mahtavana Tuuliklaanin päällikkö, Poltetähti, isäni.
"Me... me..." Soperran peloissani. Poltetähti tuijottaa minua tiiviisti myrkynvihreillä silmillään.
"Se oli minun vikani. Minä keksin lähteä seikkailemaan." Tunturipentu sanoo yllättäen. Koko leiri hiljentyy.
"Tajuatteko te, miten huolissamme olimme? Luulimme että kotka oli syönyt teidät, tai että olitte jääneet hirviön alle, tai..." Talvikinkukka nyyhkyttää.
"Mutta kun ei syönyt!" Tunturipentu hihkaisee pilaten tunnelman täysin.
"Olisikin..." Kuulen kitkerän äänen jostakin kissojen joukosta. Punastun ja painan pääni häpeissäni.

"Vaikka saitte koko klaani huolehtimaan ja etsimään teitä etsintäretkeltänne, en voi antaa teille samanlaista rangaistusta kuin oppilaille sillä olette vasta pentuja." Huokaisen helpotuksesta, mutta jännityn taas Poltetähden jatkaessa.
"Mutta annan teille silti rangaistuksen. Rangaistuksena teidän on autettava klaaninvanhimpia Ja parantajaa viiden päivän ajan." Poltetähti sanoo jäätävästi tuijottaen.
"Kyllä, Poltetähti." Västäräkkipentu myöntyy. Tunturipentu myöntyy myös kuitenkin samalla mutisten epäoikeudenmukaisuudesta.
"Ja sinä, Kuupentu?" Poltetähti kysyy.
"Ky-kyllä Poltetähti." Änkytän silmät vettyneinä. Pelkään pillahtavani itkuun kaikkien edessä.
Talvikinkukka tulee kuitenkin paikalle ja ohjastaa meidät pentutarhaan.

"Mistä oikein saitte päähänne lähteä sillä tavoin leiristä?" Emo kysyy meiltä. En vastaa mitään vaan riiputan päätäni häpeissäni.
"Ja mitä sinulle on tapahtunut?" Hän kysyy Tunturipennulta, jonka turkista suorastaan loistaa kuivunut veri.
>>Ehkä kukaan ei huomannut sitä äsken.<< Ajattelen muistellen, ettei aurinko ollut vielä läheskään kirkkaimmillaan, joten kaikkihan oli tosiaankin näyttänyt melko harmaalta.
"...Juutuin piikkipuskaan." Hän vastaa paljastamatta käyntiämme Jokiklaanin reviirillä.
"Voi sinua." Talvikinkukka sanoo nyt jo lempeämmin. Hän alkaa sukia Tunturipennun turkkia.
"Ettehän tee tätä enää toiste?" Hän kysyy meiltä.
"Emme." Vastaamme kuin yhdestä suusta.
Vastaus:25 kp:tä! C:

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Minkkipentu, Tuuliklaani
30.03.2013 11:55
Luku 1 - Olen vasta vain pentu...

Kuu valaisi kirkkaana yötaivasta, jossa tähdet tuikkivat. Metsän puiden lehdet heiluivat pienen tuulenvireen mukana, eikä mistään kuulunut mitään. Hiivin hiljaa pusikossa, ja nuuskin ilmaa. Yhtäkkiä katseeni kiinnittyi kahisevaan karhunvatukka pensaikkoon. Kyyristyin matalaksi, ja lipaisin huuliani kielelläni. Pensaikossa oleva olento nousi takajaloilleen, ja katseli ympärilleen. Se oli hiiri. Valmistauduin loikkaan, ja juuri kun olin hyppäämässä hiiren kimppuun, kuului ääni.
"Minkkipentu! Herää Minkkipentu!"
Silmäni rävähtivät ammolleen, ja näin edessäni Varpuspennun.
"Äääh... Näin juuri ihanaa unta, ja sitten sinä herätit..." Tuhahdin. Jos olisin vain saanut sen hiiren...
"No anteeksi vain!" Varpuspentu tiuskaisi. Sitten kuulimme emomme - Valkohännän huutavan:
"Minkkipentu ja Varpuspentu!" Minä ja Varpuspentu käänsimme heti päämme, ja riensimme Valkohännän luo. Hän oli tuoresaaliskasan luona, ja viittoi hännällään meitä otamaan siitä riistaa. Valikoin kasasta mehevän näköisen hiiren, kun taas Varpuspentu otti kasasta varpusen. Menimme takaisin pentutarhaan, Valkohäntä perässämme.
Aurinko paistoi pentutarhan lehtikaton läpi, ja sai turkkini melkein loistamaan. Revin pieniä paloja ottamastani hiirestä, ja katselin sinistä taivasta.
#Minustakin tulee isona mahtava soturi!# Ajattelin.

[Jatkuu!]

//Joo sori tää on tosi tylsä ja lyhyt mut ei jaksa kirjottaa.. ^^'
Vastaus:Eipä mitään; 10 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sammaltassu, jokiklaani
30.03.2013 11:18
Kissat katselivat minua joka suunnasta. Painauduin maatavasten ja painoin korviani päätä vasten. Kaikki katsoivat minua. Joillain oli lempeä ja ymmärtäväinen katse. Kun taas joillain oli halveksuva ja pilkallinen katse. Kokosin itseni ja nousin pystyyn. Jokiklaanin pällikkö oli noussut ja lausui sanoja jotka olivat kiertäneet sukupolvien ajan kullema. Katsahdin vielä kerran ympärille ja sitten suoristauduin ja katsoin pälliköä. Hän katsoo minua ja maukui.
" Sinä olet täyttänyt kuusi kuuta ja on sinun vuorosi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä kunnes saat soturi nimesi kutsutaanko tätä oppilasta Sammaltassuksi. Mestariksesi tulee Rikkovarjo. Toivon että Rikkovarjo välittää kaiken oppimansa sinulle.Rikkovarjo olet valmis saamaan oppilaan. Olet saanut loistavaa opetusta Sulkatähdeltä ja olet osoittanut Olevasi hyvä uimari ja kiipeilijä? Oletan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Sammaltassulle." Sulkatähti maukui. Sitten sulkatähti hyppäsi alas kiveltä. Kosketin Rikkovarjon nenää ja kuuntelin kun Melkein kaikki huusivat.
" Sammaltassu Sammaltassu!" Kohotin ylpeänä päätä, mutta kyllä minua ujostutti aika paljon. Mietin mitä sitten tekisin. Sitten Rikkovarjo esitteli minulle paikkoja koska hän näki että olin vähän kuutamolla. Lopuksi hän näytti oppilaiden pesän ja sanoi.
" Tällä oppilaat nukkuvat. Siellä sinä nukut. Menehän nukkumaan." Työnnyin oppilaiden pesään ja katselin ympärilleni. Siellä oli jo melkein kaikki oppilaat jotka nukkuivat. Hiivin hiljaa tyhjälle paikalle joka näytti ettei sitä oltu käytetty pitkään aikaan. Laskeuduin makulleen ja nukahdin. Kun heräsin aamulla siihen että joku tökki minua kylkeen. Se oli joku oppilas. Hetikun olin herännyt oppilas luikki ulos. Nousin ja peseydyin ja lähdin ulos. Aurinko lämmitti turkkiani. Kun olin vähän aikaan seissyt paikoillan ja antanut auringon lämmittää. Niin huomasin mestarini tulevan minua kohti. "Harjoittelemme tänään kiipeämistä. " Tämä miukui.
" Kiva" Vastasin. Rikkovarjo lähti hölkäämään kohti sisään käyntiä ja minä seurasin. Saavuimme aika korkealle puulle joka näytti harovan taivasta. Mutta tiesin että näin harhoja.
" Meidän piti mennä tänään näyttämään sinulle rajoja, mutta temme sen huomenna. Mutta katso minua kun näytän mallia. " Katsoin kun Rikkovarjo paljasti kyntensä ja lähti kiipeämään ketterästi ylä oksille. Sitten hän ulvaisi minulle.
" Tuletko sinä?"
" Tulaan." Vastasin. Totuus on etten ole hirveästi ihastunut korkeisiin paikkoihin. Mutta päätin kumminkin seurata mestarini mallia. Paljastin kynteni ja rupesin kiipeämään. Ensiksi se sujui hyvin, mutta sitten rupesin liukumaan pikku hiljaa alas päin.
" Enään vähän matkaa." Rikkovarjo kannusti. Pinnistin voimani äärimmilleen ja kiipesin lopun matkaa. Ylhäältä päin näytti että olisin ollut vielä korkeammalla.
" Hyvinhän se meni." Rikkovarjo sanoi kun näki katseeni.
" Sitten vaan alas." Hän miukui.
" Näytänkö mallia?" Hän kysyi.
" Näytävaan." Sanoin hiljaa, koska yritin peittää tärinän äänessäni. Mutta kun katsoin miten helposti Rikkovarjo pääsi alas niin pelkoni hävisi. Seurasin tätä ja alas tulo sujui helposti.
" Hyvä. Hiomme ehkä myöhemmin kiipeämistä ylös. Mutta alastulo sujui sinulta todella hyvin." Hän ilmoitti. Lähdemme takaisin päin.

Vastaus:Mukava tarina! c: Saat... 17 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rikkovarjo, Jokiklaani
30.03.2013 10:25
Luku 11

Epäluottamus repii haavat auki

Räpyttelin silmiäni hämärässä kolossa ja käännähdin kyljelleni. Oli pimeää, mistään ei kantautunut valoa, ei yhtäkään valonsädettä. Tassuttelin pois kolosta ja katsahdin nukkuvaan Vaahterankukkaan, joka näytti näkevän painajaista. Sen näki tämän ilmeestä, joka oli varsin tuskainen, sekä tämän epätoivoisen näköisistä nytkähdyksistä. Pennutkin inisivät hiljaa tämän vatsan vieressä. Nekin aistivat, että kaikki ei ollut hyvin. Huokaisin masentuneesti. Kokemus oli horjuttanut paljon Vaahterankukan psyykkeä, en tiennyt, kauanko se enää kestäisi tunneleissa piileskelyä ja alituista pelkäämistä.
”Näkemiin Vaahterankukka.” kuiskasin hiljaa ja silitin tämän kuumeesta hohkaavaa otsaa. Katsahdin ylös. Kuunvalo valaisi kivikkoa, aukiolta ei kuulunut ääniä. Ilmassa velloi kuvottava veren ja pelkotuoksun sekoitus. Siitä huolimatta nyt oli paras aika lähteä metsästämään. Astelin hiirenhiljaisin askelin kivikon juurelle ja loikin pitkin, joustavin hypyin kivikasan päälle. Siristin silmiäni kuunvalossa ja katselin ympärilleni etsien paikkaa josta valo pääsi sisälle. Kivikasan toiselta puolelta se tuli. Loikkasin suoraan kivikasan toiselle puolelle, vaikka sinne olikin kymmenien hännänmittojen matka. Laskeuduin notkeasti jaloilleni. Lähdin juoksemaan kohti tunnelin toista päätä, yritin olla liukastumatta mutalammikoissa, jotka tahrivat kiiltäväntummaa turkkiani. Askeleeni kaikuivat luolan seinistä, jotka nyt tuntuivat kaatuvan päälleni. En voinut kieltää pimeyden ja pelon vaikutusta minuunkaan. Tosin oli ehkä kylmäpäisempi kuin herkkä, kaunis Vaahterankukka. Ulkokuorenikin oli karski ja kova, mutta sisällä sykkii kultainen sydän. Ähähdin tahmean mudan tarttuessa vatsakarvoihini. Mutta rapatessa roiskuu, se on tosiasia. Aistin, että edessäni oli jotain. Painoin kynteni maahan hammasta purren, tiesin että se sattuisi. Jarrutin käpälät lipsuen liukkaalla maalla, juuri ja juuri ennen tappavaa pudotusta. Ei se tosin ollut kuin hännänmitan levyinen, mutta silti. Henkäisin ja lähestyin sitä vähän kauempaa, aikeenani hypätä sen yli. Nuolaisin huuliani voitonnälkäinen ilme naamallani. Irtosin maasta ketunmittaa ennen pudotusta, ja lensin kauniissa kaaressa ja kevyen oloisesti yli pudotuksen. Silmissäni paloi se sama liekki, joka oli sammunut jo kuunkiertoja sitten, kun olin menettänyt sisarukseni. Laskeuduin kevyesti kaikille neljälle jalalleni lähes täydellisessä tasapainossa. Tomuinen maa pölähti, ja loi ympärilleni kuunvalossa hohtelevan usvan. Astelin palavin silmin eteenpäin, kunnes eräästä tunnelista kantautuva vihaa tihkuva sähinä pysäytti minut. Joku oli pulassa. Joku toinen kissa, ilmeisesti uhri itse, päästi vihaisen ärähdyksen. Tunnistin sen Tulisydämmeksi. Ja se jos mikä sai vauhtia käpäliini. Syöksyin syvemmälle tunneliin pienestä aukosta, josta minä pääsin kuitenkin aivan helposti läpi. Pienuudessakin oli puolensa, totta totisesti. Kissojen hahmot erottuivat jo. Toisen tunnistin Roudaksi, sen huomasi helposti vitivalkoisesta turkista. Luimistin korviani naaraan huutaessa Myrskyklaanin varapäällikölle. Tulisydän sihahti jotain pisteliästä, sillä valkea naaras oli pillahtamaisillaan itkuun. Toinen oli suurehko tummanruskea raidallinen kolli, joka muistutti minua Tiikeritähdestä, ainakin ulkonäkönsä perusteella. Hiivin lähemmäksi. Minun ei tarvitsisi puuttua tilanteeseen niin kauan kuin se pysyi väkivallattomana. Kunhan tarkkailin.

”Tiikerinvarjo. Olisi pitänyt arvata…” Tulisydän sähisi. Se siis oli raidallisen kollin nimi. Sieluni huusi raivosta. Piikkikynnen liittolainen, ilmiselvästi. Sen saattoi päätellä monestakin asiasta. Luihu ulkomuoto, vaarallisesti välkkyvät silmät, lurjusmainen käytös yleensäkkin. Äänensävyssä sapen maku. Varjot kätkivät minut täydellisesti, ne olivat kuin ystäviäni, jotka auttoivat hädässä. Siinä se tuli. Routa raapaisi Tulisydäntä kasvoihin, haavoista purskahti verta, jota pisaroi haaleanruskealle kivelle. Raivo räjähti päässäni, se tuntui adrenaliiniryöppynä suonissani. Syöksyin hampaat irvessä kohti Routaa, joka ei huomannut minua ennen kuin jyräsin hänet. Raapaisin naaraan kylkeä äärimmäisen kivuliaasti, luopio karjahti kivusta. Naaras hamusi kaulaani hampaillaan, mutta onnistui ainoastaan raapaisemaan korvaani. Veri alkoi vuotaa, tunsin sen. Sähisin kuin riivattu ja tartuin kynsilläni tuon kaulaan. Vedin kaulavaltimon auki, se aiheuttaisi varman kuoleman. Punainen sodan kulta tahri naaraan pitkän, valkoisen turkin. Sinisten silmien syöverit olivat mustat vanhasta katkeruuden ja vihantunnosta. Niiden sinisyys kuvasti enää sitä kissaa, joka Routa oli joskus ollut. Kaunis ja ylväs. Aito klaanikissa. Routa yritti turhaan rimpuilla irti otteestani, raapaisin tämän kasvoja neulanterävillä kynsilläni. Naaras päästi heikon vinkaisun. Tunsin julmaa tyytyväisyyttä kynsieni upotessa lihaan.
”Routa! Ei!” Tiikerivarjo huudahti aavistus surua äänessään. Siristin silmiäni ovelasti. Kas kas. Oliko soturi iskenyt silmänsä valkoiseen luopioon? Tilannehan oli mehukkaampi kuin luulinkaan. Olin juuri tekemässä armoniskuani, kun joku lennätti minut irti luopiosta, joka tosin jäi maahan makaamaan hengittäen raskaasti ja vaivalloisesti kykenemättä nousemaan ylös. Laskeuduin jaloilleni ketterästi ja tuijotin vastustajaani siristetyin silmin, jotka kipinöivät raivosta, suorastaan tihkuivat sitä. Jännite oli miltei käpälin kosketeltavaa, ilma oli sähköinen. Arvioin pikaisesti tilanteen. Luola oli niin matala, ettei ollut tilaa hypätä. Seinät tosin olivat kuperat, aavistelin jo että siinä saattoi olla pelastukseni. Suuri kolli syöksyi jo minua kohti. >Keltanokka. Tuskin soturiksi päässyt.< mietin hiukanhalveksuvasti, ja väistin helposti kollin iskun, joka oli tähdätty päähäni. Heilautin häntääni kiukkuisesti. Vai tällaista peliä. Heti tappamassa, päähän iskeminen oli varmin tapa tainnuttaa uhri. Paljastin valkoiset hampaani ja tuijotin silmät sirrillään kallioon iskeytymisestä toipuvaa kollia. Lähdin juoksemaan tätä kohti, kolli huomasi sen. Tämä lähti vastahyökkäykseen. Virnistin pelottavasti. Juuri niin kuin suunnittelin. Silmäni välkähtivät vaarallisesti, ja sukelsin juuri ja juuri vasemmalle ennen kuin olisimme törmänneet toisiimme. Juoksin karkeaa pintaa pitkin, pysyin vaakasuoralla kallionseinämällä hyvin tasapainossa. Kiersin Tiikerivarjon toiselle puolelle ja kiepahdin ilmassa ympäri jyräten hämmentyneen kollin ja tarttuen kiinni tämän niskanahkaan. Myrskyklaanin soturi ulisi ja yritti karistaa minut irti, mutta pureuduin entistä tiiviimmin tämän niskaan. En välittänyt kuumasta löyhkästä joka kumpusi soturin turkista, vaan viilsin tämän naamaa kynsilläni. Tiikerivarjo rääkäisi ja sohi päätäni kynsillään. Murahdin viileästi, vaikka kolli onnistui raapaisemaan korvanlehteni miltei irti. Raapaisin kollia kipeästi miltei koko kasvojen leveydeltä.
”Silmäni!” kolli rääkyi ja lähti juoksemaan kauas luolasta, pimeälle aukiolle. Loikkasin ketterästi pois tieltä ja syljeksin verta suustani. Sinne meni. Routa kouristeli yhä lattialla omassa verilammikossaan, kuolema korjaisi hänet pian. Päätin osoittaa armoa luopiolle, ja astelin tämän ruumiin luokse valmiina armoniskuun. Sitä ei kuitenkaan tarvittu, sillä naaraan kurkusta kuului karmea korahdus ja tämän keho taittui miltei kahtia kouristuksen voimasta. Hetken kuluttua Roudan keho muuttui hervottomaksi ja silmät sulkeutuivat. Elämä pakeni vauhdilla naaraan ruumiista. Routa oli kuollut. Olihan se tavallaan surullista, kun mietti mitä kaikkea naaraasta olisi voinut tulla, ellei hän olisi valinnut kuoleman ja petoksen tietä. Hyvä soturi, kuningatar, jopa varapäällikkö. Mistä sitä olisi tiennyt. Raahasin naaraan ruumiin luolan reunalle ja pudotin se aukiolle. Irvistin kivusta, kun yritin liikauttaa korvaani. Osa korvanlehdestä oli irronnut, tunsin sen.

Käännähdin ympäri kuullessani ääntä takaani, en muistanut Tulisydäntä. Huokaisin helpotuksesta, en olisi välttämättä selvinnyt uudesta taistelusta. Huohotin hiljaa ja yskin välissä. Tulisydän katsoi minua huolestuneesti.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi diplomaattisesti. Käänsin kivusta vääristyneen katseeni varapäällikköön ja nyökkäsin hammasta purren.
”Muuten kyllä, paitsi korva taitaa olla repeytynyt irti.” vastasin hiljaa. Tulisydän ryhdistyi hiukan ja katsoi minuun kiitollisena.
”Kiitos. Pelastit henkeni.” hän maukui hiljaa. Loin katseeni kolliin ja näin, että hänkin oli kärsinyt jo tarpeeksi. Väliintuloni ei ollut hyödytön. Hän olisi todella voinut kuolla noiden kahden kynsissä. Huiskaisin hännälläni ilmaa, paransin ryhtiäni. Toisen varapäällikön edessä ei kannattanut näyttää heikolta.
”Eihän tuo mitään. Et ansaitse kuolemaa.” vastasin rohkeasti. Nyrpistin nenääni katsoessani Roudan veristä ruumista.
”Toisin kuin eräät.” Tulisydän sylkäisi. Nyökkäsin myöntelevästi, olin samaa mieltä.
”Tiedät varmaankin, kuinka täältä pääsee pois?” kolli kysyi ja huiskaisi hännällään tunnelin pimeää puolta. Nyökkäsin silmät kiiluen hämärässä.
”Tiedän. Seuraa minua.” pamautin ja lähdin astelemaan syvemmälle, varjoihin. Olin varma, että Tulisydän seuraisi minua. En todellakaan olisi uskonut todeksi, jos tämä olisi halunnut jäädä Piikkikynnen ja Tiikerivarjon kynsiin. Hymähdin hiljaa kuullessani hyvin hiljaista askelten ääntä takaani. Emme halunneet paljastua, silloin meistä olisi tehty variksenruokaa. Varjot nielaisivat minut, ainoastaan valkea hännänpääni näkyi. Kuului veden ääntä, pisarat putoilivat kivistä harmaaseen kallioon tehden sen todella liukkaaksi. Tunneli alkoi käydä ahtaaksi normaalikokoiselle kissalle, mutta minähän olin niin pieni, että koko ei ollut vielä mitään. Pienemmissäkin luolissa olin ryöminyt. Katsahdin taakseni, valoa ei näkynyt enää. Olimme pian ahtaan aukon luona, josta pääsi vain juuri ja juuri läpi. Solahdin notkeasti toiselle puolelle, Tulisydämmelle se oli hiukan vaikeampaa mutta kyllä liekinvärinen kolli siitä selvisi. Istahdin pääkäytävän keskelle odottamaan Tulisydäntä. Kuulin rahinaa, sellaista, mitä syntyy kun vieritetään kiviä kalliota vasten. Samassa viimeinenkin hopeinen valonsäde sammui, jokin vieri sen eteen. Hetken kuluttua Tulisydän tassutteli luokseni, mutta ontui hiukan. Huomasin, että tämän käpälä oli tahriintunut verestä.
”Mistä tuo tuli?” kysäisin muka sivumennen. Tulisydän ravisti oikeaa etujalkaansa, ja pirskotteli veripisaroita kylmänharmaalle kivelle.
”Routa.” hän vastasi lyhyesti ja nuolaisi muutaman kerran käpäläänsä. Nyökkäsin vaitonaisena, vaikka arvelinkin että se oli saattanut myös repeytyä auki kollin vierittäessä kiveä pakoaukkomme eteen. Pidin kuitenkin ajatukset ominani, en tahtonut loukata arvokasta kissaa, jolla ilmiselvästi oli vaikutusvaltaa klaanissaankin. Yskin jälleen sen kuuloisesti, että meinasin tukehtua ja niiskaisin. Luolaston ilma ei sopinut keuhkoilleni, jotka olivat tottuneet raikkaaseen, puhtaaseen metsäilmaan.
”Jatka tuohon suuntaan, kunnes edessä on suuri kivivyörymä. Sen toisella puolella ovat toiset vapautetut.” opastin tätä lyhyesti ja nousin seisomaan. Irvistin kivusta, mutta päätin kestää sen. Olin valmis lähtemään metsälle, niinhän minun oli alun alkaen pitänytkin tehdä. Tulisydän nyökkäsi lyhyesti ja lähti astelemaan vastakkaiseen suuntaan.
”Varo kuilua!” sihisin tämän perään varoittavasti. Tulisydän heilautti häntäänsä merkiksi siitä, että oli kuullut varoitukseni. Hetken kuluttua pimeys nielaisi tulenvärisen kollin, enkä nähnyt tätä enää. Kiihdytin juoksuun kohti heikkoa valonkajastusta edessäni, juoksin eteenpäin pitkin, ilmavin askelin jotka veivät minua yhä lähemmäs ja lähemmäs tunnelin päätä. Joka askeleella haavat polttelivat, mutta se muuttui yhä heikommaksi ja heikommaksi. Maa alkoi viettää alaspäin, muuttua jyrkemmäksi. Jonkin ajan kuluttua saavuin pienehkön tunnelin luokse, joka johti pois kuolokivikon sisäisestä tunneliverkostosta. >Ei kun sinne sitten vaan.< ajattelin ja kyyristyin maata vasten. Ryömin ulos tunnelista ja olin sokaistua kuunvalosta, vaikka se olikin niin heikkoa. Se johtui todennäköisesti siitä, että olin viettänyt viimeiset päivät pimeässä, maan sisällä. Yö oli hyvin kaunis ja kirkas, tähdet tuikkivat kauniisti sametinmustalla yötaivaalla. Suljin silmäni, vedin raikasta, kosteaa yöilmaa sieraimiini. Se teki hyvää, koska olin joutunut viimeaikoina hengittämään tomun kyllästämää, tunkkaista ilmaa, joka oli aiheuttanut minulle yskänkin. Ravistelin turkkiani antaumuksella ja suuntasin askeleeni syvemmälle metsikköön, joka hohti hopeisena kuunvalossa. Vilkuilin jatkuvasti taakseni, yritin astua mahdollisimman hiljaa ja kuulostelin ympäristöä. Kuunvalo siivilöityi kauniisti lehtien lomasta ja täplitti metsämaata. Hiivin eteenpäin pensaiden suojassa, joiden lehdet kiilsivät sateesta vetisinä. Kuulin heikkoa linnun piipitystä, se kantautui todennäköisesti muutamien ketunmittojen päässä odottavalta aukiolta. Nuolaisin huuliani, kun tunsin sen närhen ääneksi. Lähdin hiipimään ääntä kohti tuuhean pähkinäpensaiston kätkemänä. Lintu oli melkein käpälissäni, kun loikkasin esiin pensaikosta lehdet epämiellyttävästi kahisten. Kauniin sininen lintu päästi hätäisen piipityksen, joka katkesi taittaessani linnun niskat. Kuului hento rusahdus, paljon pienempi kuin oravalla. Linnun luut olivat varmaan ontot tai jotain, koska ne olivat niin kevyitä. Hautasin linnun maahan ja päätin saalistaa vielä jotain ennen kuin palaisin. Vanha kunnianhimoni oli yhä tallella, samoin klaanin tavat, eiväthän ne olleet unohtuneet tunneleissakaan. Hiiviskelin hetken ympäriinsä hiirenkorvanaikaisessa metsässä, joka ei tosin tarjonnut kovin paljon näkösuojaa, kunnes äkkäsin pienen puron. Haa. Siellä missä oli vettä, oli myös vesimyyriä. Ja ehkä myöskin kalaa, mutta tämä puro liian pieni sellaiseen. Lisäksi se oli todennäköisesti muodostunut vain sulamisvesistä, koska lehtikadosta ei ollut vielä kovinkaan paljon aikaa. Kuulin hyvin heikkoa ääntä, en voinut olla edes varma, olinko kuullut sen. Kallistin päätäni äänen oletettuun suuntaan, ja nyt ääni kuului kovempana. Vedin raikasta yöilmaa sieraimiini ja tunnistin helposti vesimyyrän viekoittelevan aromin. Pieni eläin kipitti hopeisella ruohikolla aivan puron tuntumassa. Ihanteellinen tilanne. Kun se pysähtyi, lähin hiipimään sitä kohti. Tuntui, kuin olisin leijunut maanpinnan yläpuolella. Pidin painoni huolellisesti lonkillani, kuten minulle oli opetettu. Vielä muutama askel loikkaan. >Pysy siinä vielä hetki…< ajattelin ja hetkien kuluttua loikkasin kaaressa pienen eläimen niskaan. Vangitsin pulskan vesimyyrän käpäliini ja tapoin sen kokemuksen tuomalla vaivattomuudella. Lempeä tuuli kahisutti nuoria lehtiä. Kaikki se sai minut melkein unohtamaan kuolokivikon kammottavuuden. Metsästykset riittivät tältä yöltä, niin olin päättänyt. Kävin hakemassa vielä närheni ja lähdin hiipimään kohti kuolokivikon tunnelia. Käpälistäni jäi maahan kimaltelevaa härmää, jonka hopeinen valo sai kimaltelemaan kuin kristallin. Saapuessani pienen, lähestulkoon huomaamattoman kolon suulle, katsoin kaihoten metsään päin. Minua suretti, että jouduin jättämään tämän kaiken taakseni – vain ja ainoastaan Piikkikynnen takia, joka varmaankin juoni tuolla jossain uusia ikävyyksiä. Loin vielä viimeisen kaihoisan katseen vehreään metsään, jonka takana tumma yötaivas alkoi pikkuhiljaa muuttua hailakanpunaiseksi auringon nousua enteillen. Sitten sukelsin jälleen saaliit leuoissani pimeyteen.

Veren ja pelon tukahduttavan etovat tuoksut tunkivat herkkään kuonooni välittömästi, joka sai minut yskimään pahaenteisesti. Heti ahtaasta onkalosta päästyäni pyrähdin juoksuun, koska tiesin, ettei minulla ollut paljon aikaa päästä Vaahterankukan ja pentujen luokse. Maa oli muuttunut yhä liukkaammaksi, valtavassa tunnelissa oli muodostunut outoa sumua. Se imeytyi ikävästi tomuiseen maahan tehden sen niljakkaaksi ja tahmeaksi. Kaiken kukkuraksi se tarttui turkkiinkin ja imeytyi sen läpi, mikä sai minut värisemään vilusta. Loikin yhä pidempiä askelia välttääkseni mutalammikoita. Edessäni siinsi tappava kuilu, johon olin ollut vähällä pudota yöllä. Olin siis ohittanut Tulisydämmen entisen vankiluolan. Loikkasin kevyellä loikalla sen yli, nautin tunteesta, kun viima nuoli lyhyttä turkkiani. Sumu alkoi haihtua, sen tuoma hetkittäinen raikkaus katosi se siliän tien. Nyt saattoi ilmassa erottaa hajuista vain kuoleman. Onneksi saaliiden hajut peittivät sen kuitenkin suurimmaksi osaksi alleen. Kiristin vauhtiani, pakotin käpäläni hakkaamaan märkää maata vieläkin nopeampaa tahtia. Veren maku alkoi tulla suuhuni, olin suorituskykyni äärirajoilla. Vihdoin tulin kivivyörymän luokse, loikkasin suoraa niin korkealle kuin pystyin. Vauhti auttoi, pääsin vyörymän puoleenväliin. Loikin hiukan vaivalloisemmin jyrkänteen päälle ja laskeuduin askel askeleelta alas. Tulisydän oli mennyt nukkumaan vyörymän alaiseen luolaan jonkin matkan päähän Vaahterankukasta, ja nukkui sikeästi. Unta hän oli totisesti kaivannutkin. Vaahterankukkakin näytti vielä torkkuvan, kasvoni harmaantuivat nähdessäni tämän tuskaisen ilmeen ja välistä rauhattomasti nytkähtelevän kehon. Vein saaliin pieneen nurkkaukseen, jossa oli matala kuoppa maassa ja kävin hiekalle makaamaan odotellen Vaahterankukan heräämistä.

Melkein säikähdin kun Vaahterankukan silmät rävähtivät auki kuin salaman iskusta. Niistä paistoi tuska ja viha. Kuumehouretta, ilmeisesti. Tämän katse oli sumea, olisin voinut vannoa, ettei hän nähnyt sillä hetkellä kunnolla. Vielä oudommaksi kävi, kun naaras yritti nousta huterasti seisomaan ja tuijotti samalla minua suunnaton viha silmissään hehkuen. Katsoin kummastuneena naaraan sähistessä hiljaa, purren hampaitaan yhteen, ilmeisesti kivun takia. Luimistin hiukan korviani naaraan sähähtäessä minulle ilkeästi
”En kaipaa sinua, Piikkikynsi.” Vaahterankukka sähisi. Olin kuin puulla päähän lyöty, tuijotin hölmistyneenä kumppaniani, joka oli muuttunut raivoavaksi hirviöksi silmänräpäyksessä. Minäkö Piikkikynsi? Olihan meissä tiettyjä yhtäläisyyksiä, mutta en minä sentään murhaaja ollut. Vai olinko? Minähän olin tappanut Roudankin… Mutta se oli pelastaessani Tulisydäntä. Ei, en ollut murhaaja.
”Älä yritäkään viedä yhtään enempää!” kuningatar sihahti ja kietoi häntänsä suojelevasti pentujen ympärille. Siristin epäuskoisena silmiäni. Luuliko naaras tosiaan minun yrittävän viedä hänen pentujaan? Astuin askeleen lähemmäksi.
”Rauhoitu, Vaahterankukka. Minä täs-” aloitin, mutta kumppanini keskeytti minut tylysti, ei antanut minun yrittääkään selittää. Naaras oli menossa aivan sekaisin.
”Älä yritäkään, Piikkikynsi.” tuo murisi kylmästi, katse kylmästi leimuten. Värähdin hiukan, loukkaantuneena Vaahterankukan soimaamisesta. Se sai minut näyttämään säikähtäneeltä, vaikken sitä ollut. Naaraalla oli hullu kiilto silmissään, hän oli sekoamassa lopullisesti. Minun oli pakko estää se, muuten en saisi kumppaniani ikinä takaisin… Mietin kuumeisesti piinaavien sekuntien tikittäessä vääjäämättömästi kohti naaraan mielen tuhoutumista. Mitä Piikkikynsi ei ikä tekisi? Miten hän ei koskaan osoittaisi rakkauttaan? No, ei hän muutenkaan rakkautta kellekään osoittaisi, mutta.. Suudelma. Se oli nyt pointti, jota olin haeskellut. Kolli ei ikimaailmassa suutelisi naarasta vain rakkautensa osoittaakseen. Lähdin tassuttelemaan naarasta kohti hitain, mutta määrätietoisin askelin. Nyt Vaahterankukan katseeseen alkoi hiipiä kauhua. Hänen silmistään näki selvästi, mitä hän ajatteli. Vaaleanvihreiden silmien katse alkoi himmetä nälästä ja tuskasta. Hymähdin pehmeästi painoin naaraan maata vasten mahdollisimman lempeästi. Vaahterankukka ei arvannut yhtään, mitä tekisin. Tämä sulki silmänsä, pieni kyynel vierähti tämän poskelle. Kumartuessani lähemmäs naaraan kauniita, mutta kuumeesta kalpeita kasvoja, tämä painoi silmänsä tiukasti kiinni, valmistautuen ilmeisesti kuolemaan, jos kerran luuli, että oli Piikkikynsi. Mitä muutakaan siltä petturilta saattoi odottaa. Naaras irvisti kivusta, mutta ilmeisesti sen oli myös tarkoitus häätää minut pois. Kosketin ohimennen naaraan kuonoa ja painoin huuleni tämän suulle, suutelin tätä. En ollut koskaan tehnyt näin, tuntenut tällaista intohimoa. Suljin silmäni, ja annoin tunteen viedä minut mukanaan. Kiedoin käpäläni Vaahterankukan ympärille ja kosketin toiselle tämän poskea. Vedin pääni hetkeksi eroon naaraan kauniista, kalpeista kasvoista ja katsoin syvälle punaruskean vaaleanvihreisiin silmiin. Katseeni hehkui onnea ja rakkautta.
”Tunnistatko nyt minut?” kehräsin lempeästi. Olin siitä varma, vuorenvarma. Kumppanini ei enää epäröinyt. Kumarruin jälleen naaraan puoleen ja suutelin tätä jälleen. Naaras sulki silmänsä ja suorastaan imi itseensä elämää ja tämän hetken huumaa, jottei ikinä voisi unohtaa sitä. Vedin pääni pois, silitin Vaahterankukan poskea käpälälläni ja hymyilin hiljaa. Vaahterankukka oli aivan sanaton.
”Se… Sinä…” hän änkytti hämmästyneenä, mutta painoin pehmeästi käpälän tuon huulille. Naaras punastui.
”Ei tarvitse.” vastasin. Kiedoin häntäni tämän ympärille.
”Olen tässä vierelläsi nyt, olen vierelläsi aina. Koita muistaa se, jooko?” vastasin leikkisällä äänensävyllä ja käänsin päätäni tuoman sulan suuntaan. Nappasin sen käpäliini, annoin samalla Vaahterankukan kammeta itsensä jaloilleen. Tämän katse ei enää kiilunut hulluna, eikä ollut sumea, mutta kipu ja sairaus siitä näkyivät, vaikkakin ne olivat ihan tosiasioita. Hymyilin rakastavasti ja asetin sinisen sulan naaraan korvan taakse varmistaen, että se pysyi siinä pihkan avulla. Vaahterankukka painoi kiitollisena päänsä ja istahti maahan. Tulin katsoneeksi tämän auki repeytyneitä haavoja, joka sai minut säälimään nuorta naarasta. Räpäytin silmiäni anteeksipyytelevästi.
”Kääntyisitkö? Voin kyllä puhdistaa haavat ja laittaa niihin hämähäkinseittiä.” kysyin diplomaattisesti. En todellakaan halunnut suututtaa kumppaniani enää uudestaan. Henkäisin helpotuksesta, kun naaras nyökkäsi varovaisesti tosin, ja kääntyi ympäri. Aloin varovasti nuolla haavaa tämän lavassa, mutta Vaahterankukan vinkaisu viesti, etten tarpeeksi varovasti. Epäilin, että haava oli tulehtunut, lihas oli pöhöttynyttä haavan kohdassa. Aloin puhdistaa haavaa hiukan hellemmin, kun vain voisin helpottaa kumppanini tuskia. Kun haava oli jotakuinkin puhdas, heitin Vaahterankukalle välittävän katseen ja käänsin katseeni syvemmälle pimeyteen. Lähdin tassuttelemaan eteenpäin, olin varma, että löytäisin hämähäkinseittiä. Valkoiset rihmat osuivat näkökenttääni piristävänä muutoksena yleisnäkymässä, pimeydessä. Ja sitä olikin paljon. Kiersin kaiken seitin käpäläni ympärille ja palasin kumppanini luokse. Varoin tarkkaan tiputtamasta tai likaamasta yhtään seittiä, koska epäpuhtaana se ei olisi niin tehokasta. Hiekka pöllysi minun makuuni hiukan liikaa, toivoin, ettei se tarttuisi seittiin. Vaahterankukka aivasti, johtuen ilmeisesti sekä pölystä että sairaudesta. Tiesin vallan mainiosti, että naaras ei ollut kunnossa. Vaahterankukka heilautti häntäänsä pientä ratamopensaikkoa kohden, joka kasvoi mustan puron vieressä. Laskin hämähäkinseitin vihreille lehdille ja otin muutaman ratamonlehdistä mukaani. Istahdin hiekalle ja aloin jauhaa ratamonlehtiä suussani. En ollut varma, käytettiinkö niitä näin, mutta oli hyvä edes yrittää. Sitten painelin sitä naaraan haavoihin, muutaman puhtaassa vedessä kastetun kokonaisen lehden kera. Sen jälkeen kuorin hämähäkinseittikääröni auki ja painelin sitä haavoihin.

Peruutin muutaman askeleen, kyllä minusta parantankin saisi. Olin itse aika tyytyväinen lopputulokseen, nyt täytyi vain toivoa, että Vaahterankukka lähtisi paranemaan kunnolla. Naaras käännähti toiselle kyljelleen paljastaen sitä peittävät haavat. Katsahdin pentuihin, jotka nukkuivat kolossa vehreällä sammaleella. Tulisydänkin torkkui vielä, onneksi. Liekinvärinen karvakerä kohoili tasaisesti hengityksen tahdissa. Kumarruin nuolemaan kyljen syvää haavaa, melko hellästi. Huomasin naaraan katseesta, että se sattui. Se oli jopa tuskainen, vaikka mitä ilmeisimmin tämä yritti peittää sitä. Soturi ei ikinä näyttäisi tuskaansa täydessä mitassaan. Vaahterankukan pelkotuoksu voimistui, arvasin, että tämäkin halusi päästä pois täältä. Naaraan ilmeestä näkyi, että hän olisi parkaissut kivusta jos olisi voinut. Sen sijaan hän vinkui huvittavasti, kuin pieni pentu. Tukahdutin huvittuneen naurahduksen ja painelin ratamonlehtimassaa ja hämähäkinseittiä näihinkin haavoihin. Peruutin muutaman askeleen siten, että kumppanini pääsi nousemaan jaloilleen. Pennut alkoivat vikistä hiljaa, ne alkoivat heräillä. Pennut aukaisivat pienet suunsa haukotuksiin. Vaahterankukka asteli niiden luokse ja asettui mukavasti kyljelleen. Pennut ryömivät naaraan vatsan luokse ja alkoivat juoda. Astelin pienen tuoresaaliskasan luokse ja noukin närhen mukaani. Sen veisin Vaahterankukalle, vesimyyrä saisi luvan jäädä minulle ja Tulisydämmelle. Kannoin linnun Vaahterankukan luo, joka alkoi hotkia sitä valtavin sudennälkäisin haukkauksin. Jätin naaraan vaihteeksi rauhaan, ja kävin poimimassa myyrän mukaani. Kumarruin pureksimaan sen mehukasta lihaa, saalis oli häivähdys ulkomaailmasta. Ja tärkeä sellainen olikin. Jätin vastentahtoisesti puolet myyrästä syömättä, pitihän Tulisydämmenkin syödä. Epäilin, ettei hän ollut saanut mitään moneen auringonkiertoon, kuten eivät monet muutkaan täällä. Kannoin myyränpuolikkaan tulenvärisen kollin makuupaikan läheisyyteen ja palasin Vaahterankukan luo. Tämä oli jo ehtinyt nukahtaa, pennutkin olivat nukahtaneet. Käperryin hiekalle kolon edustalle, joka oli niin pieni, ettei sinne mahtunut kahta. Hiekalla oli kuitenkin suhteellisen mukava nukkua, joten kiepautin häntäni kuononi päälle ja yritin nukkua, vaikka se ei olutkaan ihan maailman helpointa näissä olosuhteissa. Hetken kuluttua olin kuitenkin täydessä unessa.

Vastaus:En nyt tiedä mitään kissan suudelmista... :'D Saat 30 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu
30.03.2013 09:53
Outoja kaksijalkojen juttuja
.:Luku 1:.
Oli kulunut suunnilleen kolme auringon laskua siitä, kun Kärppätassu oli joutuunut kaksijalkalaan.
Siitä lähtien naaraan oli pitänyt syödä mautonta moskaa ja jäniksen jätöksiltä näyttäviä paloja.
Mutta välillä kaksijalka oli tuonut hänelle hyvää valkeaa ainetta.
Kun taas joskus kaksijalka oli yrittänyt napsia linnun nokkaa muistuttavalla esineellä oppilaan kynnet poikki. Mutta tuo oli aina päässyt karkuun.
Tänään kaksijalka lähestyi kissaa jonkin laisen laatikon kanssa. Laatikko oli ruskea ja valkea samaan aikaan. Siinä oli myöskin pitkulaisia reikiä ja sisänkäynti, jonka edessä tosin oli hopeisena hohtavat kalterit.
Kärppätassu piilotteli pöydän alla ja oli oppinut muutamia kaksijalkojen sanojakin, kuten: Pöytä, ikkuna, lasi, koira ja kissa, sekä kerma ja maito.
Mutta kaksijalka kaappasi käpälällään kissan pöydän alta ja tunki sisälle laatikkoon. Sitten sen kalterit napsahtivat eteen ja oppilas oli pakokauhun vallassa loukussa pienessä laatikossa.
Kaksijalka puki punaisen turkin päälleen ja kantoi laatikkoa hirviön sisälle. "Ei! Ei!!" kissa mourusi ja kaksijalka alkoi hyssytellä. >Just joo!"< oppilas ajatteli ja tuhahti halveksuvasti.
Kaksijalka laittoi laatikon penkille ja meni itsekkin istumaan viereiselle penkille.
Sitten kaksijalka työnsi jotakin koloon pyöreän jutun tuntumassa. Sitten hirviö alkoi hytkyä ja pöristä. "Hirviö söi minut!!" kissa ulvoi katsoen ikkunasta ulos siinä toivossa, että joku muu kissa näkisi hänet, mutta ei.
Hirviö nytkähti liikkeelle ja jostain kissan vierestä kuului jotakin korvia särkevää melua. Ja mikä kummallisinta kaksijalka näytti nauttivan tuosta melusta ja hytkyi sen tahtiin.
Sitten loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen hirviö lopeti hytkymisen ja pörisemisen. Ja korvia vihlnut melukin lakkasi.
Kaksijalka nosti laatikon ja nousi hirviön sisältä. Kärppätassua kannettiin laatikossa johonkin rakennukseen jonka yhdessä seinässä olevassa suuressa lasissa oli koirien ja kissojen sekä tassunjälkien kuvia. >Mitä..?< kissa ajatteli, mutta ajttelu vaihtui silkkaan kauhuun, kun kaksikko astui sisälle.
Huoneessa oli kolme koiraa!!
"Ssssh!!" Kissa sihisi ja moukui minkä kerkesi, kun yhtäkkiä kaksijalka vekin hänet valkoiseen huoneeseen.
Siellä haisi oudolle. Mutta laatikko laskettiin pöydälle ja kalterit liikkuivat sivuun.
Edessä virnisteli uros kaksijalka jonkin laisen piikin kanssa.
Kaksijalat nappasivat oppilaasta kiinni ja painoivat tuon pöyää vasten. Virnuileva kaksijalka upotti piikin kissan turkin läpi tuon lihaan.
"Älkää! Lopettakaa!" kissa parkui mutta kaksijalat kuulivat vain miuta ja mouta. Kun piikki oli ruiskuttanut jotakin netettä kissan sisälle kaksijalat hellittivät otteensa ja alkoivat puhua jotakin.
Kärppätassu erotti keskustelusta vain sanat: Eläin, villi ja ulos.
Kun kaksijalat lopettivat keskustelun kissa tungettiin jälleen laatikkoon ja ennen kuin oppilas ehti kunnolla edes tajutakkaan tuo oli jälleen hytkyvän hirviön sisällä.

Jatkuu..
Vastaus:Muista nimeen se Myrskyklaani! ;) Saat 24 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Dark,luopio
30.03.2013 09:05
Kävelin itsekseni metsässä.*Mistä löydän lauman!?*
Haistoin kissojen tuoksun ja lähdin juoksemaan sitä kohti.Huomasin olevani kaksijalkalassa.Hyppäsin aidalle.Katsoin ja näin kissoja pihalla.
"Te kissat!Tulkaa minun laumaani tai kuoletta!"Huusin
"Et sinä voita meitä!"Joku kissoista huusi.
"Jos,voitan päälikkönne.Te tuletta laumaani!"
"Selvä!Kissat huusivat.Sitten pensaasta tuli todella isokokoinen kissa.Hyppäsin pois aidalta.Muut kissat tulivat minun ja kissojen päälikön ympärille.
"Kuka olet muukalainen?!Minä olen Blood!"Blood sanoi
"Minä olen Dark.Sanoin,sitten Blood hyppäsi päällenni.Mutta pääsin pois.Samassa huomasin että Blood on läski.Otin Bloodin takatassusta kiinni ja purin sitä.Blood ei ehtinyt kääntyä.Sitten hänen takatassustaan alkoi pursuta verta.Sitten hyppäsin Bloodin kaulaan.Ja purin sitä niin kovaa kun pystyin.Sitääkin alkoi tulla verta.Blood kaatui maahan.Hyppäsin aidalla.Kissat menivät riviin."Nyt kun Blood on kuollut olen teidän pomonne!Jaan teidät ryhmiiin jossa lähdette keräämän kissoja.Otan kissoja minun mukaan."Katsoin kissoja,juokossa oli pieni lihaksikas kolli.Menin hänen luokseen.
"Kuka sinä olet?"Kysyin
"Minä olen Pikkuterä."
"Selvä sinusta tulee varapäälikkö.Pidät huolta näistä kissoista jotka jäävät tänne."Pikkuterä nyökkäsi.Jaoin kissat neljään ryhmään.Minun mukaani tuli kuusi muuta kissaa.:Lumi,Piikki,Thunder,Salama,Aurinko ja Tuisku.Lähdimme kohti pientä maatilaa jossa asuu viholliseni Sateenkaari,pienineen joukkoineen.

//Jatkuu//
Vastaus:18 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltokäpälä, Myrskyklaani
29.03.2013 20:41
Luku 4 Mihin kaikki katoavat?

>Vielä vähän,vielä vähän<
Ja loikkasin mahtavan hypyn. Jänis edessäni ei kerennyt tekemään mitään,kunnes olikin jo hampaissani. Puraisin kovaa ja kuulin kun pienet luut raksahtivat poikki ja jänis valahti veltoksi. Laskin saaliin maahan ja raotin suutani. Ilmassa leijaili kuolleen riistan tuoksu.
>Mitä ihmettä?<
Seurasin tuoksua ja löysin kasan tuoretta riistaa. Siinä oli myös oppilaani, Kärppätassun, tuoksu.
"Vaikka olen monen monta kertaakäskenyt,rttä riista piilotetaan maan alle odottamaan hakua,hän ei vieläkään ole sitä oppinut." Mutisin ja aloin peittämään niitä. Saatuani haudattua riistat jäin hetkeksi pohtimaan paikoilleni.
>Pitäisiköhän mennä etsimään häntä<
Ajatus hänestä jossain makaamassa verissään ja tajuttomana, sai karvani nousemaan pystyyn. En voinut kuin huokaista ja seurata naaraan tuoksua.

Katselin varautuneena ympärilleni,jos vaikka joku hyökkäsi kimppuuni. Onneksi nin ei tapahtunut. Veren haju voimistui koko ajan ja nyrpistin kuonoani sen metalliselle hajulle. Katsoin sivulle ja silmäni pyöristyivät kauhusta. Siellä oli verta,paljon verta.
>Tähtiklaani,pyydän. Ei Kärppätassua<
Etsin kaikista puskista oppilaan velttoa ruumista,mutta missään ei näkynyt jälkeäkään siitä. Silloin haistoin kahden muunki kissan tuoksun. En vain tunnistanut niitä,sillä veri sekoitti hajuaistiani. Haistoin Kärppätassun,ja tuoksu johti pois paikalta.
>Onko hän elossa? Tähtiklaanin kiitos!<
Juoksin ja juoksin seuraten hajua. En välittänyt kipeistä lihaksistani. Ystäväni ovat minulle tärkeitä ja antaisin henkeni heidän puolestaan.

Olin lähellä Kaksijalkalaa,sen haistoi. Haju oli sietämätön,mutta en voi luovuttaa. En varsinkaan,kun Kärppätassu on kyseessä. Pysähdyin äkisti, kun kuulin puhetta. Etsin hätäisesti katseellani jotain suojaa,jotta tulijat eivät minua näkisi. Sydämeni pamppasi tuhatta ja sataa kun askeleet lähentyivat.
"Nyt se utelias pentu on poissa pelistä."Matala kollin ääni maukui.
>Piikkikynsi!<
Sappeni kiehui tuon nähdessäni mustan kollin.
"Toivottavasti kaksijalkojen kanssa on kiva asustaa." Toinen ääni maukui. Sen tunnistin Tiikerivarjoksi. Tietenkin heillä oli käpälät mukna tässä.
"Käydään katsomassa Kuolonkivikon epäonnekaat." Pikkikynsi mourusi ja kuulin Tiikerikynnen hyväksyvän mutinan. Kuuntelin heidän askeliaan ja puheensorinaansa,kunnes oli varma etteivät he näe tai kuule minua.
"Mikä ihme on Kuolonkivikot?" Kysyin kuin odottaisin jotain ihmettä ylhäältä käsin.

Kova jyrinä kaikui taivaalla ja välkehtivät salamat loivat väliajoin valoa kävellessäni takaisin leiriin. Kyyneleet valuivat kirkkaina poskiani pitkin,mutta ne tuskin erottuivat sadepisaroista. Leiriin astuessani jäin kyhjöttämään kannon viereen ja katsoin suoraan eteeni. Haukansiipi tuliluokseni huolestuneena.
"Viiltokäpälä,mikä sinulla on?"Naaras kysyi ja huoli kuulsi tämän äänestä.
"Kä- Kärppätassu..." Sönkötin. Suru sumensi silmäni, enkä nähnyt Haukansiipeä kunnolla.
"Niin mitä Kärppätassusta! Viiltokäpälä, kerro minulle!" Naaras huusi. Katsoin häntä suoraan silmiin ja kauempana hänen takanaan näin mustan kollin. Sekosin täysin ja näytin terävät ja valkoiset kynteni.
"Viiltokäpälä,mitä sinä ai.." Kumppanini aloitti,mutta sysäsin hänet tieltäni ja juoksin Piikkikynttä kohti. Hyppäsin kollin niskaan ja ennen kuin edes hän tajusi,olin kiinni hänen kurkussaan.
"Minne sinä veit hänet? Puhu senkin saastainen ketunläjä!" Sähisin ja hampaideni välissäni. Ympäriltä kuului kauhistuneita henkäyksiä ja muutama tyytyväisyyden tapainen älähdys.
"Irti minusta senkin pentu!" Pikkikynsi kähisi minkä pystyi. Purin kovempaa ja tunsin lämpimän veren suussani.
"Missä hän on? Minne veitte Kärppätassun?" Mursin.
"Viiltokäpälä,irti, heti!" Takaa kuului. Käänsin vihasta leimuavat silmäni Mustatähteä kohti. Näin pienesti,kun Piikkikynsi nousi ylös ja hänen turkkinsa sotkeutui vereen.
"Viiltokäpälä,selitä tämä." Päällikkö käski kylmän rauhallisesti. Siristin silmiäni.
"Vaikka kertoisin,ette uskoisi minua!" Huusin ja tajusin kuulostavani Hopeasulalta.
"Piikkikynsi,mitkä ovat Kuolonkivet?" Sähisin varapäällikölle. "Äläkä yritäkkää kiistää asiaa,kuulin kun puhuit niistä Tikerivarjon kanssa."Jatkoin ja osoitin hännälläni hänen takanaan seisovaa nuorta soturia.
"Oletko terve? Puhut valheita kuten se ystäväsi Hopeasulka" Piikkikynsi sanoi ja katsoi minua muka huolissaan.
>Vai että täällästä peliä<
Kyyneleet valuivat silmistäni,kun näin Haukansiiven kauhistuneen ilmeen.
>Hän ei usko minua,kukaan ei usko minua<
Lysähdin maahan ja hengitin vaivalloisesti. Viimeine asia jonka kuulin,oli Ratamolehden käsky hakea parantaja.

//Uus tälläne pätkä :)

Vastaus:24 kp:tä. c:

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupentu, Tuuliklaani
29.03.2013 19:46
"Kuupentu! Äh, herää nyt!" Ääni tunkeutuu uneni lävitse herättäen minut. Ynähdän unisesti yrittäen sukea itsepintaisen äänen ulkopuolelle.
"Ei hän noin herää, Västäräkkipentu. Anna kun minä..." Veljeni ääni ilmoittaa. Tällä kertaa avaan silmäni ennen kuin Tunturipentu ehtii aloittaa herättelyni.
"Hereillä ollaan." Mau'un ärtyneesti.
"Hyvä." Västäräkkipentu toteaa.
"Mennään vähän tutkimaan, kiinnostaako tulla mukaan?" Tunturipentu houkuttelee. Epäröin hieman.
"Selvä." Vastaan lopulta uteliaana. Häntääni kihelmöi jännityksestä. Nousen seisomaan ja vasta nyt huomaan, ettei aurinko ole vielä edes noussut, vaan kaikkialla on sysipimeää.
Tunturipentu ja Västäräkkipentu hiipivät kömpelösti pois yhä nukkuvan Talvikinkukan luota minä perässään.
Västäräkkipentu kompastuu omiin jalkoihinsa vinkaisten äänekkäästi. Tunturipentu hyssyttelee siskoaan, jonka kasvoilta paistaa nolostuneisuus.
Autan Västäräkkipennun jaloilleen ja jatkamme matkaa leirin ulkopuolelle. Tunturipentu lakkaa hiipimästä, mutta näyttää yhä jännittyneeltä.

"Kuvitelkaa, jos saataisiin kiinni Myrskyklaaniaisia. Näyttäisin niille, kuka on pomo!" Tunturipentu uhoaa hännänpää nytkähdellen.
Kuulen Västäräkkipennun mutisevan jotakin omakehusta, mutta totean sen olleen vain mielikuvitukseni tuotetta. Saavumme kivikolle, josta käytettyä nimeä en millään pysty muistamaan.
"Jänis!" Västäräkkipentu ja Tunturipentu huudahtavat yhteen ääneen. Haistelen ilmaa kykenemättä haistamaan muuta kuin Tuuliklaanin mukavan tutun tuoksun.
Tunturipentu jää yhä haistelemaan ilmaa, kun Västäräkkipentu saa näkyviinsä jäniksen.
>>Tämä ei pääty hyvin.<< Ajattelen. Päätän auttaa Västäräkkipentua, joka ei millään voisi yksinään saada jänistä kiinni.
Samaan aikaan Västäräkkipentu syöksähtää kohti jänistä, joka selkeästi huomaa kissan ja pinkaisee pakoon.
Liityn jahtiin väsyen kuitenkin pian. Kivet painuvat tassuihini ikävästi, enkä jaksa astua enää askeltakaan. Edellä juokseva Västäräkkipentu on aivan yhtä väsynyt, muttei aio luovuttaa vaan raahautuu hitaasti eteenpäin, vaikka jänis on jo kaukana.

"Luovuta jo." Huudan Västäräkkipennulle, joka pysähtyy voipuneena. Ehkä hänkin tajusi ettei saisi jänistä kiinni.
"Missä Tunturipentu on?" Hän vastaa yllättäen minut. Katselen ympärilleni.
>>Tosiaan, missä Tunturipentu on?<< Pohdin jo hivenen hätääntyen.
"Ehkä hän lähti takaisin leiriin." Västäräkkipentu sanoo epäsopivan toiveikkaasti.
"Ihan kuin Tunturipentu muka olisi lähtenyt takaisin." Mumisen ajatellen Tunturipentua ja tämän uhmakkuutta.
"Ei kai hän ole voinut joutua Myrskyklaanilaisten kanssa tappeluun?" Ajatus iskeytyy päähäni.
"Ei edes Tunturipentu olisi niin hiirenaivoinen... tai no, on hän." Västäräkkipentu lisää.
"Meidän täytyy etsiä hänet!" Totean. Ajatus pumppaa tassuihini energiaa saaden minut pomppaamaan käpälilleni. Riennän ensin Västäräkkipennun luo auttamaan tämän pystyyn ja selitän tälle, ettemme voi jättää Tunturipentua oman onnensa nojaan.
"Okei, okei, etsitään hänet." Västäräkkipentu suostuu lopulta.
"Tännepäin!" Huudan ja lähden juoksemaan takaisin omia tuoksujälkiämme. Tuoksumme ovat vaikeasti hahmotettavia, enkä saa niistä selvää.
Ennen kuin huomaankaan, olen päätynyt nelipuulle asti. Ylöspäin katsoessani näen neljä mahtavaa tammea, jotka seisovat jykevinä tiiviissä ringissä.
"No, näkyykö Tunturipentua?" Västäräkkipentu kysyy takaatani puuskuttaen. Luodessani katseeni häneen omatuntoani alkaa pistellä. Hän joutui juoksemaan lopen uupuneena perässäni koko matkan.
"Jää sinä tänne lepäämään, minä voin etsiä Tunturipennun." Ehdotan.
"Ei käy. Joko me molemmat etsimme hänet tai sitten kumpikaan ei etsi. Valitse sinä." Västäräkkipentu toteaa.
"Siinä tapauksessa molemmat etsitään hänet, mutta meidän ei tarvitse juosta." Sanon saaden vastaukseksi pilkallisen tuhahduksen.

Äkkiä korviini osuu kimeä vinkaisu, jonka tunnistaisin vaikka unissani.
"Tunturipentu!" Hihkaisen.
Vingahdus toistuu entistä kovempana. Paikallistan sen jonnekkin oikealle puolelleni ja lähden siihen suuntaan siskoni perässäni.
Tarkkailen jatkuvasti ympärilleni yrittäen nähdä edes pilkahduksen Tunturipennun valkeasta turkista.
Kiljaisen Tunturipennun nimen uudestaan saaden vastaukseksi kummastuneen vastauksen, josta en saa selvää.
Varoittamatta Västäräkkipentu syöksähtää pensaikkoon, enkä voi muuta kuin vain seurata häntä.

"Kyllä teillä kesti!" Kuulen ärtyneen äänen.
"Tunturipentuuu!" Naukaisen riemusta.
"Kuupentu! Auta minut vapaaksi!" Tunturipentu ärähtää.
Vasta nyt tajuan Tunturipennun juuttuneen pensaikkoon, jonka varret näyttävät ilkeän piikikkäiltä.
"Miten sinä siihen jouduit?" Västäräkkipentu kysäisee.
"Vahingossa, mitä luulet?" Tunturipentu sanoo.
>>Aina toistensa kurkussa kiinni.<< Ajattelen huokaisten.

Yritän pureskella poikki yhtä pensaan vartta, joka on kietoutunut Tunturipennun takajalan ympärille värjäten sen punaiseksi verestä. Hätkähdän nähdessäni veljeni verisen jalan, mutta jatkan päättäväisesti pureskelua.
Varsi maistuu kamalalle, mutten voi lopettaakaan. Toisella puolella Västäräkkipentu on alkanut myös pureskella varsia poikki.
Tunturipentu kuopii maata hermostuneena. Hihkaisen saadessani pensaan varren poikki. Syljeskelen pois kamalaa makua, joka suuhuni jäi.
Katsoessani Tunturipentua tajuan kuitenkin, ettei urakka ole läheskään ohitse. Tunturipennun vasen takajalka on nyt vapaana, mutta muuten tämä on aivan varsien peitossa, aivan kuin hänet olisi tarkoituksella peitetty niihin.
"Täytyy olla jokin parempikin keino." Jupisen pureskellessani taas karvaan makuista vartta, joka on paljon paksumpi kuin muut.

"Tuuliklaanilaisia!" Joku huudahtaa.
Huuto saa minut jähmettymään kauhusta. Huuto ei ole yhdenkään tuntemani kissan ääni, vaan kylmä ja käskevä.
Vetäydyn pensaan suojiin piiloon, jolloin Tunturipentu ja Västäräkkipentu seuraavat esimerkkiäni.
Tunturipennun on vaikea liikkua, mutta hän yrittää silti parhaansa mukaan vetäytyä pensaiden suojiin.
"Olen varma, että haistoin Tuuliklaanisia." Toinen ääni sanoo lähempää.
"Ehkä he ovat käyneet riistavarkaissa." Kuulen kolmannen äänen toppuuttelevan.
Silloin kissat astuvat näkyviin. Ensimmäisenä on vaaleankeltainen kissa, sekä kaksi muuta, joista erotan vain silmät tummien ääriviivojen sisällä.
"Kun vain saisin ne käpäliini, niin..." Toinen, suurempi mustista kissoista murahtaa.
"Sanot aina samaa, Rikkovarjo." Kellertävä kissa toteaa.
Ennen kuin ehdin kuulla Rikkovarjoksi kutsutun kissan vastauksen, pienempi mustista kissoista nytkähtää ja suuntaa katseensa piilopaikkaamme.
Hän astelee lähemmäs, lähemmäs, lähemmäs...
Lopulta hän on niin lähellä, että voin haistaa hänen hengityksensä.
"Tulkaa esiin, Tuuliklaanilaiset!" Vihreäsilmäinen kissa ärähtää huitaisten pensaikkoa valkealla tassullaan. Tassu näyttää leijuvan aavemaisesti ilmassa.
Luon katseen sisaruksiini ja astelen ulos piilopaikastani katse alaspäin luotuna.
"Pentu?" Valkokäpälä älähtää yllättyneenä.
Taivutan päätäni ylös ja kohtaan tämän katseen.
"Mitä pentu tekee täällä?" Valkokäpälä ihmettelee.
"Me- minä vain vaeltelin ja... ja..." Soperran yrittäen olla paljastamatta pensaikoissa piileskeleviä sisaruksiani.
"Me? Ketkä me?" Valkokäpälä kysyy välittömästi.
"Tarkoitin minä-" Aloitan, mutta keskeytän kun Västäräkkipentu astuu esiin.
"Olkaa kilttejä! Teidän täytyy auttaa Tunturipentua! Hän jäi jumiin!" Västäräkkipentu anelee.
Valkojalka ei pysty yllätykseltään puhumaan, joten Keltaturkki vastaa hänen puolestaan.
"Mitä te teette näin kaukana Tuuliklaanin leiristä?" Keltaturkki kysyy yllättävää lempeyttä äänessään.
"Tunturipentu sai idean lähteä tutkimaan ja sitten Tunturipentu jäi jälkeen ja palasimme etsimään häntä ja hän oli takertunut noihin." Västäräkkipentu selittää hätääntyneesti.
Kaikki kolme kissaa katsahtaa toisiinsa ja palauttaa katseensa takaisin meihin.
"Hyvä on, me autamme teitä, mutta sitä ennen teidän on luvattava, ettette tule tänne enää. Onko selvä?" Keltaturkki kysyy.
"Selvä on." Sanomme samaan aikaan.
"No niin, missäs tämä Tunturipentu on?" Keltaturkki kysyy.
"Tunturipentu, tule esiin!" Huudan kimeällä pennun äänelläni.
Tunturipentu astuu pari askelta vaivalloisesti ja pysähtyy sitten tuskasta vinkaisten. Piikkiköynnökset ovat saaneet aikaan pahaa jälkeä. Tunturipentu on yltä päältä veressä.
"Tunturipentu!" Vinkaisen kauhusta ja ryntään veljeni luo. Alan nuolla hänen turkkiaan, kunnes Keltaturkki häätää minut.
"Mene siskosi luo ja anna minun hoitaa tämä." Hän sanoo.
"Tuiskutuuli, mitä aiot tehdä?" Rikkovarjo kysyy.
Tuiskutuuli ei vastaa, vaan alkaa tutkailla pensaan varsia eri puolilta ja pureskella aivan juuresta, kunnes on saanut Tunturipennun vapaaksi.
Varret eivät ole enää kiinni maassa estäen Tunturipennun liikkumisen, mutta ne ovat yhä kietoutuneet tämän ympärille.
Tuiskutuuli alkaa rauhallisesti irroittamaan varsia tassuillaan ja hampaillaan.
Tunturipentu irvistää tuskasta varren piikkien painautuessa syvemmälle lihaan, muttei inahdakaan.
Lopulta en enää kestä, vaan ryntään auttamaan Tuiskutuulta irrotellen piikikkäitä varsia Tunturipennun käpälien ympäriltä.
Tuiskutuuli ei pane avustusta pahakseen, ynähtää vain myöntävästi ja jatkaa.

Lopulta kaikki varret on saatu irroitettua ja Tunturipentu liikuttelee jäseniään varovasti. Hän on yhä veren peittämä. >>Tätä on jo melko vaikea alkaa selitellä Talvikinkukalle.<< Ajattelen muistellen lämpimää nukkumapaikkaani emon vieressä pensaiden suojissa leirissä.
"Älä liiku." Tuiskutuuli käskee, ja kerrankin Tunturipentu tottelee. Tuiskutuuli vilkuilee ympärilleen, kunnes löytää etsimänsä ja kävelee pensaikon juureen.
Hän ottaa käpäliinsä jotakin, mistä en saa selvää läpitunkemattoman pimeyden vuoksi, ja palaa Tunturipennun luokse.
Hän alkaa painella sillä Tunturipennun haavoja varovaisesti, mutta ripeästi.
"Nyt verenvuodon pitäisi tyrhtyä nopeammin. Kannattaa pestä itsesi ennen kuin menette takaisin, ettei emonne saa sydänkohtausta." Tuiskutuuli sanoo aavistus huvittuneisuutta äänessään.
"Selvä." Vastaamme kaikki kolme kuin yhdestä suusta ja alamme nuolla Tunturipennun turkkia puhtaaksi. Tunturipentu ei jaksa kiistellä kanssamme vaan antaa meidän auttaa.
Tunturipennun turkista jää inhottava, metallinen veren maku suuhun, mutten lopeta nuolemista.

Tunturipennun turkin ollessa suurinpiirtein puhdas, tai ainakin puhtaampi, alamme pohtia, missä Tuuliklaanin raja kulkee.
"Me voimme saattaa teidät sinne. Vai mitä, Rikkovarjo? Jadetassu?" Tuiskutuuli sanoo uhkaavasti kavereilleen.
"T-toki." Rikkovarjo vastaa pelastyneenä.
"Rajalle siis." Tuiskutuuli toteaa ja lähdemme kohti Tuuliklaanin rajaa auringon ensi säteiden näkyessä.
Vastaus:Mukava tarina, ja kun kertomistapa on nykyhetkessä, oli mukavalla tavalla erilainen! :) Saat 29 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu, Myrskyklaani
29.03.2013 19:44
Kärppätassu heräsi kaksijalkojen pesässä ja tunsi kovaa kaipuuta metsään ja klaani tovereitaan kohtaan. >Voi kumpa pääsisin takaisin!< Oppilas pohti ja huokaisi.
Kaksijalka näkyi tulevan jälleen häntä kohti jälleen kulho kädessän.
Mutta tällä kertaa kulhossa oli paksua ja valkoista ainetta. Kärppätassu nuolaisi pinkillä kielellään hiukan ainetta ja henkäisi: "Hyvää!"
Sitten tuo kävi oikein ahnaasti lopun aineen kimppuun. Naaras nuoli ja ahmi ainetta kulhosta minkä ehti.
Loppu tulos oli, että tuo makasi pehmeällä alustalla viikset ja suun ympärys valkoisessa aineessa ja vatsa täppösen täynnä.
Kärppätassun peseydyttyä kunnolla kaksijalka lähestyi häntä jälleen, mutta ei kulhon kanssa vaan kädessään tuolla oli jokin outo esine josta sojotti piikkejä toisessa kädessään tuolla oli linnun nokkaa muistuttava esine joka kiilteli valossa.
Kaksijalka nappasi Kärppätassun tassusta kiinni ja painoi. Oppilaan kynnet tulivat esille ja kaksijalka työnsi linnun nokkaa muistuttavaa esinettä lähemmäs.
Kärppätassun silmissä välähti pakokauhu tuo rihtaisi tassunsa irti, sihisi ja pörhisti turkkinsa pörrölleen.
"Sitä et tee!" Tuo murisi kaksijalalle ja huitaisi tuon käpälää omallaan kynnet paljaina.
Kaksijalan outoon käpälään tuli haava ja kaksijalka ulvahti jotakin vihaiseen äänen sävyyn.
Kärppätassu loikki pois pediltä ja alkoi etsiä hyvää piilo paikkaa itselleen.
Vastaus:10 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu, Myrskyklaani
29.03.2013 18:29
"Kohta olemme perillä!" Piikkikynsi murahti ja katsahti Tiikerivarjoon. "Pääsemme ainakin tästä ketunläjästä lopullisesti eroon!" Tiikerivarjo murisi ja katsoi suustaan roikkuvaa veren tuhrimaa valkomustaa karva nyyttiä.
Kärppätassu näki edessään häämöttävän kaksijalkalan ja väristys kulki tuon kehon läpi.
He ulivat puisen ja korkean aidan juurelle. "Jätetään hänet tähän puutarhaan!" Piikkikynsi ehdotti ja mulkoili vähän väliä valkoista oppilasta. Tiikerivaro nyökkäsi ja loikkasi aidan päälle vaivattoman oloisesti. Sitten kolli loikkasi alas puutarhaan ja laski Kärppätassun nurmikolle aivan kaksijalkojen oven eteen.
"Kauniita unia pentu!" tuo murahti vielä ja iski Käpälällään Kärppätassun tajuttomaksi. Tiikerivarjon sanat jäivät soimaan tuon korviin, oppilaan vajotessa pimeyteen.
Kun Kärppätassu heräsi tuo makasi kaksijalkojen pesän sisällä pehmustetussa korissa. Tuon haavojen päällä oli jotakin valkoista ja pehmeää ikään kuin narua.
Luonnoton valo valaisi pesän ja kaikkialla oli outoja asioita. Kuten iso levy neljän jalan kannattelemana.
Kaksijalka kantoi kissan eteen kulhon, joka oli täynnä jotakin pehmeää moskaa. Se tuoksui lihaiselta, mutta ei näyttänyt ruualta ollenkaan.
Kärppätassu haukkasi suullisen pehmeää moskaa. Se ei ollut kovinkaan kummoista. Mutta nälkä, kun oppilaalla oli, tuo söi kulhon tyhjäksi haluttomasti.
Ruoka oli mautonta ja tuntui limaiselta ja pehmeältä suussa. >Tuoresaalis kyllä päihittäisi tämän!< Oppilas ajatteli ja kun kaksijalka huomasi kissan syöneen tuo vei kulhon pois ja toi toisen kulhon siinä oli vettä. Kärppätassu latki suullisen, mutta sylkäisi sen ulos maistaessaan vettä. Vesi maistui karvaalla, eikä ollenkaan ihanan raikkaalle.
Kärppätassu vaipui uneen melkeinpä heti syötyään, niin poikki hän oli.

Vastaus:Jännää... ;) Saat 20 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sammaltassu
29.03.2013 17:26
Raivosin emolleni siitä miten epäreilu hän on.> Sinun pitää saalistaa sinun tätä ja sinun tota.< Toistelin ärtyneesti mielessäni. Yleensä olen todella kiltti ja ujo. Mutta emoni kävi hermoilleni. > karkaan tänään.< päätin mielessäni. Pimeä nielaisi auringon ja menin nukumaan. Emoni rupesi myös nukkumaan. Odotin että viimeisetkin perheen jäseneni menivät nukkumaan. > Sitten lähtisin.< Päätin.Mietin> Miten he käskevät pienimmän heistä raatamaan.< Nimittäin olin aina ollut pieni kokoinen. Nousin hiljaa ja lähdin kohti metsää. Asuimme metsän reunassa, koska siellä oli paljon riistaa. Jätin perheeni tuhinan taakseni ja päätin, etten koskaan palaisi en koskaan! Kaikki aistii kääntyivät kohti metsää. Hiivin hiljaa kun hiiri eteen päin ja kuuntelin metsän ääniä. Hölkkäsin äänettömästi eteen päin ja seurasin jokea joka oli aavemaisen tyyni. Vaihdoin suuntani pois päin joesta. Hetken kuluttua löysin puun kolon. Se oli pieni, mutta niin olin minäkin mahduin puun koloon juuri ja juuri. Sisältä kolo ei ollutkaan pieni. Aika oli tehnyt siitä isomman sisältä päin. Kun olin tovin katsellut ympärilleni niin vaivuin uneen. Katselin kun aurinko nousi hiljaa. Kun aurinko oli tarpeeksi korkealla että se lämmittäisi. Niin tyännyin kolosta ulos ja haistelin ilmaa. Haistoin hiiren tuoreen tuoksujäljen nenäni edessä. Lähdin seuraamaan hajua jouduin hiipimään jonkin aikaa kunnes näin hiiren. Hyppäsin ja Tapoin hiiren nopeasti ja ahmin sen nopein hotkaisuin. En ollut syönyt kunnolla koska perheeni oli ollut niin ahne. Kävelin eteen päin ja mietin mitä voisin tehdä. Kävelin pitkään eteen päin. Haistoin monta kissaa. En välittänyt kävelin vain. Sitten joku tömähti pälleni niin että ilmat menivät pihalle. Kun hyökkääjä huomasi pienen kokoni hän hellitti. Mutta minäpä käytin tilaisuutta hyväkseni ja livahdin hänen altaan pois. Olin niin nopea, että ehdin punaista vastustajaa häntään. Siitä rupesi vuotamaan vuolaasti verta. Näin vasta ekaa kertaa vastustajani. Se oli iso komea kolli. Kolli oli vetäytynyt kauemmas kun joku oli käskenyt sivusta. Nyt kissa joka oli käskenyt lopettaa käveli arvokkaasti minun luokseni. Ujouteni palasi yhtäkkiä. Olinkin tavallaan kaivannut vanhaa luonnetani. Mutta nyt toivoin että se ei olisi palannut nyt. Katselin ujosti ympärilleni ja huomasin että itsevarmuuteni oli haihtunut olemattomiin. Lopulta kissa joka oli käskenyt lopettaa kysyi minulta, että haluaisinko liittyä jokiklaaniin. Tietenkin olin vastannut kyllä, koska olin juuri hylännyt perheeni. Tunsin jotenkin sisälläni, että tästä tulisi uusi perheeni. Vaikkakin vähän iso semmoinen eikä ihan kirjaimellisesti.

// Tämmöinen tästä tuli.//
Vastaus:Pistä nimeen se klaanisi mukaan! ;) Saat kuitenkin 18 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu, Jokiklaani
29.03.2013 14:04
" Minun varmaan pitäisi lähteä." Mauin.
" Kävisikö, että tapaisimme ööööö." Mietin ääneen.
" Nähään huomenna." Kirsikkatassu sanoi.
" Hei hei." Sanoin tälle ja lähdin kohti jokiklaanin rajaa. Uin nopeasti toiselle puolelle ja peseydyin ettei kukaan huomaisi käyntiäni. Kun olin peseytynyt lähdin nopeasti leirille päin. Kehoni ja henkeni lähtivät leiriin mutta ajatukseni pyörivät Kirsikkatassussa. Työnnyin oppilaiden pesään minun onnekseen kukaan ei ollut huomannut lähtöäni tai tuloani. Kiersin parikertaa kehää ja laskeuduin ja painon pääni käpälieni päälle. Näin unta että juoksin metsän halki. Jahtasin jänistä. Jänis astui harhaan ja Tapoin sen nopeasti. Heräsin siihen , että Kotkankiilto tökki kylkeäni.
" Harjoittelemme tänään kiipeämistä." Hän sanoi.
" Selvä." Sanoin väsyneesti vaikka yleensä pidän koulutuksesta, mutta nyt minua väsytti.
Vastaus:5 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu, Myrskyklaani
29.03.2013 14:04
Saatuaan tarpeekseen raidallisen soturin pilkkaamisesta ja ilkkumisesta, oppilas keksi miten voisi pitää vielä lisää lystiä.
Ja siinä samassa naaras sujahti sulavasti Tiikerivarjon otteesta irti. Ja pinkoi minkä jaloistaan pääsi lällättäen: "Ketunläjä ja koiranlöyhkä! Ketunläjä ja koiranlöyhkä!" Sitten tuo vielä nauraa räkätti ivallisesti päälle ja sai sekä Tiikerivarjon että myöskin Piikkikynnen ärsyyntymään oikein toden teolla.
"Otetaan tuo rääpäle hengiltä!" Piikkikynsi sihisi Tiikerivarjolle, joka nyökkäsi silmät kylmää vihaa leiskuen.
"Tapetaan se!" Tiikerivarjo murisi ja samassa molemmat syöksyivät ilkkuvan oppilaan perään.
Mutta se vain sai Kärppätassun rallattamaan pilkka lauluaan kahta kauheammin. Keksipä oppilas siihen pari lisä säkeistöäkin.
"Ketunläjä ja koiranlöyhkä! Kaksi kotikisua! Hitaita kuin etanat! Rumempia kuin koirat! Eipä vedä vertaa muut tyhmyydelle tuon kaksikon! Kaikki teitä herjaa!" Kärppätassu rallatti yhä vain kovempaa ja kovempaa.
Sitten tuo sujahti pensaikkoon vikkelästi ja katsoi lehtiverhon takaa kuinka Tiikerivarjo ja Piikkikynsi kiisivät hirvittävää vauhtia ohi. "Tänne se karvapallo meni!" Tiikerivarjo sihisi ohi mennessään.
Kaksikon mentyä Kärppätassu purskahti ilkkuvaan nauruun. "Mmrraauu! Mmrrouurrrauu! Roarrauumourr!" Tuo räkätti pensaassa kovaan ääneen.
Mutta sitten tuon päälle lankesi musta varjo ja oppilas avasi silmänsä. Tuo näki yläpuolellaan Tiikerivarjon ja Piikkikynnen äkäiset kasvot.
Kärppätassu nielaisi hermostuneesti ja katsoi vuoroin molempia kissoja.
"Hoidellaan hänet ja viedään vasta sitten!" Tiikerivarjo murisi ja loikkasi oppilaan kimppuun. Piikkikynsi teki samoin ja pian Kärppätassu makasi puuskuttaen ja yltäpäältä veressä maassa. "Eiköhän tämä riitä opetukseksi?" Piikkikynsi murahti ja Tiikerivarjo nyökkäsi. Sitten raidallinen kolli nappasi oppilasta kiinni niskanahasta ja lähti kantamaan tuota.
Kärppätassu olisi pannut vastaan mutta juuri nyt tuolla ei ollut voimia siihen.
Yhtäkkiä kaikki sitten vain pimeni oppilaan silmissä ja tuo vaipui tajuttomuuteen.
Vastaus:Kärppätassu valitsi väärät viholliset! Saat 15 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Levätassu, Tuuliklaani
29.03.2013 11:46
3.Luku

Tassuttelin huolettomasti aukion toiseen päähän. Poltetähti, oli tavannut rajalla sattumalta Myrskyklaanin kissan, ja tämä kertoi, että Myrskyklaanin kissoja oli kadonnut, ja osa epäilee Piikkikynnen olevan kaiken takana. Poltetähti ei välittänyt siitä – eihän kukaan Tuuliklaanista ollut kadonnut. Tuuliklaanilla meni melko hyvin. Ruokaa oli sopivasti uudella reviirillä, ja pesätkin olivat valmoiit. Tassuttelin maattuani hetken auringossa, sisarusteni luo.
”Minulla on tylsää. Harjoitus vuoro alkaa vasta aurinkohuipun hetkel...” Sanoin, mutta mestarini keskeytti minut:
”Voimme lähteä heti, jos sinä sitä vaatimalla vaadit! Harjoittelemme täään vaikkapa vaanimista. Tule, mennään heti!” Hiutalesydän juoksi ulos leiristä, minä vain heilautin häntää muille, hyvästiksi, ja juoksin mestarini perään.

”Näytä minulla, kuinka hiirtä kohti hiivitään.” Mestarini murahti.
>Jänis kuulee, hiiri tuntee.. Pitää hiipiä kevyesti..< Asetuin vaanimis asentoon. Aloin hiipiä varovasti eteempäin, ja otin 'kohteekseni' pienen kiven.
”Hyvä, voit lopettaa. Kokeillaampa tosi tilanteessa. Etsitään pusikko jossa olisi hiiri.” Hiutalesydän sanoi. Kävelimme syvemmälle metsään, ja hetken kuluttua näimmekin jo hiiren – kaksikin. Minä hiivin toista kohti, ja Hiutelesydän toista kohti.
Pian olimme riittävän lähellä. Sitten loikkasimme yhtä aikaa saaliiden päälle, ja tapoimme ne yhdellä puraisulla. Me molemmat nostrimme ylpeinä päämme, ja saaliimme roikkuivat suussamme. Hiutalesydän sanoi:
”Hienoa, mennään nyt takaisin. Leirissä voit jatkaa omia juttujasi, tai sitten voit vielä jäädä hiomaan taitojasi. ”
”Mielummin menen takaisin leiriin, tai kierrän rajat, en pidä niin paljon metsästämisestä, vaikka jokaisen klaanin kissan tehtävä se onkin..” Minä sanoin. Sitten Hiutalesydän nyökkäsi, ja lähti tassuttelemaan pois päin. Minä tassuttelin reviirin laidalle. Siitä lähdin kävelemään rajoja pitkin.
Maisema oli kaunis. Ja linnutkin liversivät taivaalla.
Katselin niitä hetkisen. Sitten lähdin kävelemään, ja jatkamaan matkaa. Purot solisivat, kun lumi oli sulanut, lumi oli muuttunut vedeksi.
Murahdin inhosta, kun upposin mutaan, joka oli ollut kiven juurella, ja olin loikannut kiveltä suoraan alas, likaisin tuloksin.
Loikkasin pois syvästä lammikosta, ja lähdin juoksemaan kohti leiriä.
Matkalla kuitenkin kohdalleni osui jänis. Lähdin juoksemaan hetken hiivittyäni, täyttä vauhtia sen perään. Se kompastui kiveen. Tuo virhe saattoi olla kohtalokas. Ei. Minäkin kaaduin, mutta kiepahdin ympäri takaisin jaloilleni, kiihdutin vauhtini takaisin nopeaksi.
Jäniskin oli saanut itsensä jaloilleen, ja juoksi henkensä edestä. Tavallaan tunsin sääliä sitä kohtaan. Hiljensin vauhtiani, ja annoin jäniksen mennä. Hiutalesydän tuli takaani, ja huudahti:
”Mitä!? Miksi ihm..” Hän ei jäänyt saarnaamaaan, vaan juoksi jänön perään, ja palasi hetken kuluttua se hampaissaan.
”Kallisarvoisia saaliita ei sovi heittää hukkaan!” Hiutalesydän huudahti. Minä painoin pääni. Sitten käännyin ympäri, ja tassutrelin takaisin leiriin.
Tassuttelin leirin laidalle, ja makasin siinä. Kaikki ystäväni olivat koulutus tuokioillaan. Uskomatonta! Ja, tietysti minutkin löydettiin sieltä makoilemasta, ja Poltetähti mourusi:
”Klaanin vanhimmilla on punkkeja, ja makuu alustat pitäisi vaihtaa. Käy hakemassa hiiren sappea parantajalta, Liekkiläikältä. Hän on pesässään.” Minä tuijotin Poltetähteä närkästyneesti, ja lähdin hakemaan hiiren sappea:
”Hiiren sappea.” Mutisin Liekkiläikälle, ja pian tämä ilmestyikin hiirensapella kostutettu sammaltukko mukanaan.
”Siinä. Pese tassusi käytön jälkeen vedessä, älä missään nimessä nuole tassujasi.” Minä nyökkäsin. Tassuttelin klaanin vanhinpien luo, ja tutkin aluksi erään harmaan kärttyisän naaraan. Pian löysinkin punkin, ja kostutin sen hiirensapella.
Pian se irtosikin jo.
Sitten, tutkin muutkin vanhukset, ja menin pesemään tassuni joelle. Samalla otin sammalta eräästä mättäästä. Sitä oli paljon. Otin sitä hampaisiini niin paljon kuin sain, ja vein sen leiriin. Siellä ravistelin sen kuivaksi, ja vaihdoin erään vanhuksen pedin uuteen.
Jouduion tekemään vielä monta sammaleen haku reissua, sillä yhde oppilaan suuhun, ei mahtunut kovinkaan paljon sammalta.

Lopulta olin valmis, ja muutkin oppilaat saapuivat.
”Missä te olitte? Harjoittelemassa? Kaikki?” Kysyin.
”Minä ainakin harjoittelin.” Puolukkatassu, ja tunturitassu sanoivat yhtä aikaa.
”Minä metsästin. ” Sanoi Västäräkkitassu.
”Ja minäpä poistin punkkeja hiirensapella, ja vaihdoin klaaninvanhimpien makuu sammaleet.” Mutisin, ja muut vain tirskahtelivat. Onnekseni Poltetähti sattui paikalle, ja sanoi;
”Klaanin vanhimpien hoitaminen on kunnia. Voisitte itsekkin mennä poistamaan loput punkit vanhuksilta!” Poltetähti murahti heille, ja lähti tassuttelemaan pois.
Minä huokasin, kun kaikki muut lähtivät hakemaan hiiren sappea. Olin jälleen yksin. Mitähän minä nyt voisin tehdä?

Vastaus:24 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskolehti, Jokiklaani
29.03.2013 11:14
’’Ruskotassu!’’ tomunruskea naaras huikkasi Ruskotassulle. Ruskotassu käänsi kasvonsa Aaltotassun suuntaan.
’’Mitä nyt?’’ kolli naukaisi.
’’Meistä tulee sotureita! Rastaanvire sanoi, että hän ja Sirpalesydän tarkkailevat meitä, ja jos kaikki onnistuu, olemme iihan pian sotureita!’’ Aaltotassu selitti jäänsiniset silmät säihkyen. Ruskotassun sisällä kävi lämmön tunne, kun hän katsoi Aaltotassua.
’’Tulkaa tänne, Aaltotassu ja Ruskotassu!’’ Rastaanvireen ääni kutsui.
Oppilaat tassuttelivat varapäällikön luo, jossa myös tämän kumppani istui.
’’Ruskotassu, sinä lähdet tuonne suuntaan. Et saa huomata minua, ja sinun täytyy metsästää niin paljon kuin pystyt.’’ Sirpalesydän käski ja osoitti hännällään metsään päin.
’’Aaltotassu, sinä menet tuonne.’’ Rastaanvire naukaisi ja osoitti vastakkaiseen suuntaan.
Oppilaat nyökkäsivät ja juoksivat omiin suuntiinsa.
>Riistaa, riistaa, missä riistaa…< Ruskotassu ajatteli ja silloin tämän kuonoon leijaili mehevä jäniksen tuoksu. Oranssinruskea kolli seurasi tuoksua ja löysi helposti jäniksen. Pullea eläin istui kuin odottaen hyökkäystä. Ruskotassu hyppäsi sen kimppuun ja tappoi sen. Tämä hautasi saaliinsa ja lähti etsimään lisää. Loppujen lopuksi kummallakin oppilaalla oli hyvä määrä riistaa, ja mestarit menivät raportoimaan asiasta.
’’Aahhgh! en malta odottaa!’’ Ruskotassu älähti ja raapi hermostuneena maata. Aaltotassu nyökkäsi myöntävästi. Kun Sulkatähti kajautti kokouskutsun, oppilaat olivat heti ensimmäisinä paikalla.
Sulkatähti lausui taas ne iänvanhat lauseet, ja nimitti oppilaat sotureiksi. Aaltotassusta tuli Aaltojuova ja Ruskotassusta Ruskolehti!
’’Aaltojuova! Ruskolehti! Aaltojuova! Ruskolehti!’’
kaikui aukiolla

//nöhnöh, eli en osannu kirjottaa sitä juttua, ku oppilaidenhan pitää käydä Kuulammella, eli sovitaan et ne on kävässy siä jo?//
Vastaus:15 kp:eetä, okke
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
29.03.2013 10:12

Lumisydämmen näkemä enne piristä hopeista naarasta. Mutta se ei siltikään vienyt pois naaraan levottomuutta ja kaipuuta. Nyt tuo käytti aikansa seiniä vasten hyppien ja niitä raapien. Ikään kuin pako tietä etsien.
>Ei olisi ikinä pitänyt urkkia Piikkikynnen asioita.< Hopeasulka torui itseään mielessään. Välillä tuo yritti raapia kivi lattiaa, kuin yrittäen puhkaista kiven.
>Toivotonta!< tuo ajatteli, kun äkkäsi ettei ollut tutkinut vielä yhtäkään nurkista.
Ensimmäisestä nurkasta löytyi pieni kolo, jonne Hopeasulka tunki tietystikkin päänsä ja jäi jumiin, vaikka pienikokoinen olikin.
Lumisydämmen autettua tuo irti Hopeasulka siirtyi seuraavalle nurkalle. Sieltä tuo löysi rutkasti hämähäkinseittiä ja pikkuisen sammalta. "Lumisydän! Tuleppa katsomaan!" tuo huikkasi parantajalle.
Lumisydän näytti ilahtuneelta sammalista ja seitistä. "Kiitos hämähäkinseitti alkoikin jo käydä vähiin!" tuo naukui, mutta Hopeasulka ei kuullut sillä tuo oli siirtynyt jo seuraavaan nurkkaan.
Se näytti naaraasta aluksi vain pelkältä kivi nurkalta, mutta sitten tuo äkkäsi, että siinä oli pehmeä hiekka lattia.
Hopeasulka peuhasi hiekassa kierimällä siinä ja leikkimällä sillä tassuillaan. Naaraan ilakointi muistutti aivan pennun peuhaamista.
Lopetettuaan hiekassa peuhaamisen naaras oli aivan hiekkainen. Sitten tuo otti sammal pallon ja alkoi leikkiä sillä.
Leikittyään kyllikseen naaras oli aivan poikki. Mutta muisti, että olisi vielä yksi nurkka jäljellä.
Viimeisessä nurkassa oli pesää muistuttava jonkin verran aikaisempaa isompi kolo. Se oli jonkin verran lattian ylä puolella.
Tietenkin Hopeasulka kapusi koloon ja katsoi sieltä muita. Kaikki olivat nukahtaneet ja luulivat hänen leikkivän vieläkin sammalella. Hopeasulka käpertyi kerälle mielestään kotoisaan koloon ja nukahti samantien.
Vastaus:9 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, Myrskyklaani
29.03.2013 09:12
Hopeasulka oli tulossa näköjään hulluksi ja Vinhatassun haavat rupesivat taas vuotamaan. Otin puolet viimeisistä hämähäkin seiteistä ja painelin ne hellästi oppilaan haavaan. Hopeasulka ei enään kestänyt.
" En kestä enään! En kestä." Tämä ulvoi täysiä. Sitten hän juoksi seinää päin ja hänen päästään alkoi vuotaa verta. Juoksin tämän luokse ja painelin nopeasti hämähäkin seitiä tämän ilkeän näköiseen haavaan. Kaikki vaikuttivat väsyneiltä. Yritin kumminkin sinnitellä tällä vaikka minäkin rupesin päivä päivältä tulemaan hulluksi. Yhtäkkiä tiikerivarjo ilmestyi Pikkikynnen kanssa oven sulle. He juttelivat eivätkä välittäneet meistä niinkuin olisimme ilmaa. Lopulta hekäskivät mennä syvemmälle luolaan. Autoin nopeasti Viimatassun ylös ja rupesin kantamaan Hpeasulkaa. Menimme syvemmälle ja syvemmälle luolaan. Kävelimme aika pitkään pimeyteen. Kunnes saavuimme luolan päähän. Saatoin myös kuvitella matkan pitkäksi. Nukahdimme heti kun lopetimme matkan. Näin unta siitä, että pääsimme ulos päivän valoon. Kun heräsin ymmärsin. Se oli enne. Hopeasulka oli herännyt joten kerroin hänelle unesta.
" Hopeasulka näin unen ennustuksen. Siinä kerrottiin, että pääsisimme vapaiksi.kuletko Hopeasulka vapaiksi." Sanoin tälle. Hän näytti vähän iloisemmalta. Hän mietti jotain. Mitäköhän? Katselin Hopeasulkaa ja sen jälkeen katsoin ympärilleni ja näin näin rauhoittavan yrtin ja annoin sen nopeasti Hopeasulalle. Hopeasulka vaipui heti uneen.
Vastaus:7 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
29.03.2013 07:45
"Herää, Tiikerivarjo, vartiovuorosi alkaa!" Harmaaraita tökki Tiikerivarjoa varovasti. Valtava kolli nousi arvokkaasti jaloilleen. "mene nukkumaan", hän komensi harmaata soturia. Harmaaraita kohautti lapojaan ja laskeutui makuusijalleen. Tiikerivarjo astui ulos sotureiden pesästä ja marssi aukion keskelle. Hetken kuluttua hän kuuli rapinaa leirin sisäänkäynnillä, ja Kirsikkatassu ilmestyi aukiolle suussaan kaksi vesimyyrää. "Missä olit?" Tiikerivarjo tivasi oppilaalta. "Metsästämässä", Kirsikkatassu vastasi ja laski saaliinsa riistakasaan. Tiikerivarjo silmäili häntä epäluuloisena, kun hän lähti kohti oppilaiden pesää. Tiikerivarjo tuhahti. Pian olisi oikea aika hyökätä.
Vastaus:4 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu, Myrskyklaani
28.03.2013 21:54
Oppilas seurasi haju jälkeä samalla raidallisen soturin nimeä huhuillen ja vastausta kuulostellen. Mutta kun vastausta ei vieläkään kuulunut mistään ja haju jälkikin meni sinne tänne ristiin rastiin reviiriä. >Minua on huijattu.< Kärppätassu ajatteli ärsyyntyneenä ja murahti hiljaa.
>Lähden takaisin leiriin ja kerron päälikölle asiasta. Onhan tälläinen nyt todella epäilyttävää.< Kärppätassu vakuutti itselleen ja alkoi tassuttaa takaisin paikkaan jonne oli jättänyt saaliinsa."Pelkkää ajan hukkaa kaikki tyyni!" Oppilas sihahti ärsyyntyneenä noukkiessaan saaliitaan maasta.
Oppilas oli näkevinään takanaan pensaikossa, jotakin raidallista.
"Ja pyh! Senkin ketunläjäjä! Luuletko minua tosiaankin noin tyhmäksi! Hiirenaivo! Koiranlöyhkä!" Oppilas sihisee pensaaseen.
Mutta sitten jotakin painavaa ja piki mustaa tömähtää hänen päälleen. "Kohta nähdään kuka on se ketunläjä!" Piikkikynsi sihiseen ja samassa Tiikerivarjo astelee pensaikosta ilkeä virne naamallaan.
Sitten Piikkikynsi päästää otteensa oppilaasta ja Tiikerivarjo painaa tuon maata vasten. "Kukas nyt on ketunläjä?!" Raidallinen kolli sihisee Kärppätassulle. "Siilitkin lentävät!" Kärppätassu naukuu pilkaten ja silmiään ivallisesti pyöritellen.
"Sinä senkin.." Tiikerivarjo aloittaa, mutta Kärppätassu keskeyttää tuon naukumalla ivallisella äänellä: "Tiikerivarjo on ketunläjä! Tiikerivarjo on ketunläjä! Ketunläjä! Ketunläjä! Toiselta nimeltään koiranlöyhkä!" Oppilas rallattaa ivallisesti pilkaten raidallista soturia, joka näyttää purkautuvan sulasta raivosta. "Lopeta heti!" tuo sihahtaa mutta Kärppätassu sen kuin rallattaa pilkka lauluaan yhä uudestaan ja uudestaan.
Kärppätassu nautti tilaisuudesta pilkata jota kuta oikein olan takaa ja asia oli tuolle pelkkää lystiä. Kärppätassu ei oikeastaan edes tajunnut tilanteen vakavuutta.
Vastaus:10 kp:eeta
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiiikerivarjo, Myrskyklaani
28.03.2013 21:27
Tiikerivarjo näki Hopeasulan maassa. "Älytön pentu! Juoksee päin seiniä!" Hän murisi Piikkikynnelle. Musta kolli nyökkäsi. Lumisydäntä heräsi säpsähtäen ja nosti huulensa irvistykseen. Tiikerivarjo ei välittänyt. "Saan pian oman oppilaan", valtava kolli ilmoitti. Piikkikynsi nyökkäsi ja käänsi katseensa vankeihin. "ylös, joka ikinen! Viemme teidät toiseen paikkaan", hän murisi. Lumisydäntä nousi haparoiden seisomaan, ja auttoi Viimatassun pystyyn kuonollaan. Leoparditassu sähisi, mutta oppilaasta kantautui pelon kitkerää löyhkää. Lumisydän tarttui Hopeasulkaa niskasta. Tiikerivarjo astui johtoon, ja Piikkikynsi piti perää väsynyt joukko johdatettiin yhä syvemmälle luolien sokkeloon. " antaa heittää!" Tiikerivarjo ärjäisi ja läimäisi Viimatassun sysipimeään onkaloon. Leoparditassu seurasi häntä jäljessään Lumisydän kantEn Hopeasulkaa. Tiikerivarjo istahti Piikkikynnen seuraan Luolan suulle. "voisimme hyökätä Myrskyklaanin leiriin, mitä sanot?" Soturi sihisi. "voisin kerätä kokoon joukon kulkukissoja. Milloin iskemme?" Piikkikynsi ehdotti. "niin pian, kuin mahdollista", Tiikerivarjo murisi. Luolan sisältä kuului henkeään haukkovien kissojen ääntä. "vartioi heitä tarkasti!" Tiikerivarjo varoitti. Sitten hän marssi metsään.
Vastaus:4 kp:eetä
~Talvikki

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki, Jokiklaani
28.03.2013 21:10
//Älkää ihmetelkö jos täst tulee aika outo tarina,mutta katon täs samal Supernaturalia x)

Luku 1 Ystävät kadoksissa

>Missä he oikein ovat?<
Pyörin hermostuksissani ympyrää sotureidenpesässä. Kotkankiito seurasi minua hämmentyneenä.
"Mikä sinulla on? Alan olla huolissani sinusta." Kumppanini naukui. Heilautin korvaani,jotta hän tietäisi minun kuulleeni kysymyksen. En kuitenkaan vastannut. Kotkankiidolla alkoi pikkuhiljaa mennä hermot.
"Jos haluat että autan sinua,sinun täytyy kertoa mikä sinulla on." Kolli murahti. Pysähdyin kuin seinään.
"Olen huolissani Rikkovarjosta ja Vaahterankukasta." Sanoin hiljaa ja käännyin hänen puoleensa. Huoli paistoi Kotkankiidon silmistä ja tämän häntä vispasi puolelta toiselle.
"Uskon heidän olevan kunnossa. Ehkä he vain halusivat olla kahdestaan?"Kolli ehdotti. Pudistin päätäni.
"Ensinnäkään he eivät ilmoittaneet, ja toiseksi he ovat olleet jo muutaman päivän poissa!" Tiuskaisin. Kaduin heti äänensävyäni,kun näin kumppanini hämmentyneen ilmeen.
>En saisi tiuskia hänelle, ei hän tätä aiheuttanut<
"Anteeksi, olen vain hermostunut. He ovat ystäviäni." Kuiskasin tämän korvaan.
"Ymmärrän kyllä huolesi,he ovat minunkin ystäviä. Mitäpä jos lähtisimme etsimään heitä?" Kotkankiito naukaisi lempeästi.
"Oikeastiko?" Kysyin häneltä? Kotkankiito nyökkäsi. Nuolaisin hänen otsaansa ja kehräsin. Sen jälkeen melkein lensin pois pesästä. Kotkankiito nauroi katsellen menoani. Sitten hänkin tuli perässäni.

Metsä oli aamukasteesta kostea. Raikas tuoksu kantautui kuonooni ja nuuhkin sinä ihastuneena. Yritin myös tunnistaa Rikkovarjon tai Vaahterankukan ominaistuoksua,mutten saanut siitä jälkeä.
"Rikkovarjo! Vaahterankukka!" huhuilimme. Vastausta ei kuulunut mistään. Taivas alkoi punertua,kun aurinko laski puiden taa.
"Sulkaturkki,alkaa olla jo myöhä. Jospa jatkaisimme huomenna?"Kotkankiito kysyi. Olin hetken hiljaa ennen kuin vastasin:
"Mene sinä vain. Minä tulen perässä, jatkan etsintöjä vielä hetken." Nau´uin. Kumppanini nyökkäsi ja suuntasi leiriä kohti. Katsoin hetken hänen peräänsä,kunnes jatkoin eteenpäin. Saavuin Myrskyklaanin ja Jokiklaanin väliselle rajalle. Haistelin tarkaan ilmaa toivoen löytäväni jotain. Ja niin löysinkin.
>Rikkovarjo!<
Valitettavasti haju johti Myrskyklaanin reviirile.
"Nyt sitä mennään." Sihahdin ja astuin rajan yli. Kuljin varovasti varjoissa ja puiden alla jotta kukaan ei ainakaan heti minua näkisi. Seurasin hajua ja se johti kivikkoiselle alueelle. Kuulin rääkynää,tuskasta ja pelosta johtuvaa rääkynää.
>Tähtiklaani auta minua<
Ja astuin lähemmäs. Aukiolla seisoi musta suurikokoinen kolli ja hän riuhtoi pientä naarasta jolla oli kullankeltainen turkki mustilla täplillä. Kiersin heidät kaukaa, edelleen varjoissa pysyen. En huomannut suurta koloa ja tipahdin sinne.
"Auh" Älähdin,kun tassuni ja muun vartalon alle. Katselin joka suuntaan,kunnes näin polun. Nilkutin polkua pitkin pimeydessä.Vin pieni valonsäde tuli kolon ylhäältä,mutta se ei riittänyt polulle saakka. Olin siis täysin tuntoaistien ja hajuaistien varassa. Oli myös suuri ilonaihe: Haistoin Rikkovarjon,ja tuoksu oli tuore!
"Rikkovarjo,minä tulen!" Mourusin pimeyteen.

Kauempana näkyi hentoa valoa ja lähestyin sitä varoen. Haistoin Nyt myös Vaahterankukan. Nilkutin kovempaa ja into täytti mieleni. Edessäni oli jonkinlainen risukko.
>Tuostahan voi hyvin hypätä!<
Ja niinhän minä tein. Vatsakarvani hipoivat sen yläseinämää. Laskeuduin varovasti alas ja katsoi eteeni. Edessäni seisoivat tutut kissat.
"Rikkovarjo! Vaahterankukka!" Hihkaisin nähdessäni heidät. Heidän ilmeensä olivat näkemisen arvoiset.
"Sulkaturkki! Miten pääsit tänne?" Rikkovarjo kysyi. Hänen takanaan näkyi liikettä. Siellä oli pentuja!
"Ovatko nuo teidän pentujanne?"Kysyin heiltä. Vaahteankukka katsoi ylpeästi taakseen.
"Kyllä,he ovat meidän pentujamme!" Hän naukui ja onni kuului siitä selvästi.
"Onnitteluni!" Kehräsin. Rikkovarjo nuolaisi kumppaniaan hellästi. En olisi halunnut keskeyttää heidän onneaan,mutta oli pakko.
"Meidän on lähettävä täältä. Nyt!" sanoin. He nyökkäsivät ja ottivat pennut suuhunsa. Otin itse kolmannen ja olimme juuri hyppäämässä risukon ylitse,kun kuulimme takanamme ääntä.
"Minne luulette lähtevänne?" Ääni sanoi. Tunnistaisin tuon äänen vaikka unissani.
"Piikkikynsi!" Sähisin mustalle virnuilevalle kollille.
"Hauska nähdä taas, Sulkaturkki!" Hän mourusi ja paljasti terävät kyntensä.

//Toivottavasti on hyvä pätkä !^^
Vastaus:pätkä ja pätkä :3 25 kp:eeta
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
28.03.2013 21:04
Lumisydän oli saanut Hopeasulan jotenkin taivuteltua syömään. Naaras söi haluttomasti ja vaivalloisesti hiiren. Hopeasulasta tuntui, ettei tuo kestä enää olla erossa rakkaasta kumppanistaan. >En kestä enää! En kestä!< naaras ajatteli ja ulvoi asian täysin palkein ääneen.
"En kestä enää! En kestää!" Tuo ulvoi niin kovaa kuin ikinä pystyi. Hopeasulan murheellinen ääni kaikui luolassa.
"Ratamolehti minä tulen! En jää tänne enää hetkeksikään!" Hopeasulka ulvoi kiukkuisella äänellä.
Kaipuu ja ehkä neste hukka sai naaraan näkemään hetken aikaa luolan kivisessä seinässä aukon, josta pääsisi ulos.
Hopeasulka jännitti lihaksensa ja kiisi salamaakin nopeammin kohti kivistä seinää.
"Ratamolehti, minä tulen!" tuo ulvoi, juuri ennen kuin törmäsi seinään ja valahti tajuttomana maahan.
Tuon päähn oli tullut haava, josta valui vuolaasti virtaavana purona verta pitkin kauniin hopeisen naaraan kasvoja. Ja mikä pahinta kuului lähestyviä askeleita. Tiikerivarjo ja Piikkikynsi oli tulossa.
Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Unikkoturkki
28.03.2013 20:01
Jatkoa..!

”Oletko valmis tähän?” Tammiturkki kysyi. Vedin syvään henkeä ja vastasin: ”Olen.” Tassuttelimme sisälle luolaan. Se tuntui karmivammalta kuin ensimmäisellä kerralla. Tuijotin takana hehkuvaa valoa. >>Kuukivi..<< ajattelin. Astelin hitain askelin eteenpäin, varmasti ja varovasti.
”Oletko kunnossa?” Tammiturkki kysyi. En kuullut kysymystä. Oli Kuukiven vieressä. Värisin, ja kuiskasin: ”Esi-isät näyttäkää tie pelastukseen, voimaan, joka kaikki klaanit pelastaa kuololta.”
Asetuin Kuukiven viereen ja suljin silmäni.

Avasin silmäni ja heräsin tummassa maailmassa. Katselin ympärilleni ja näin kuolleita puita ja kissoja. >>Kauheaa..<<
”Tämä on tulevaisuus, jos et tee jotain, Unikkoturkki”, ääni sanoi. Käännyin ympäri. Se oli se sama hopeinen kissa!
”Mitä tarkoitat? Miten niin tämä on tulevaisuus?” huusin.
”Sinun on löydettävä voima…”
”Siksi tulinkin tänne! Haluaisin opastusta! Mistä löydän voiman?” Oli kuoleman hiljaista, vain tuuli rikkoi sen. ”Voima tulee ansaita, sitä ei saa yhtäkkiä”, kissa jatkoi. Jämähdin. Mistä minä muka voin ansaitsen? En mistään. Kylmät väreet kulkivat kehoni läpi. Kaikkien klaanien tulevaisuus lepäsi harteillani ja olen vain tavallinen klaanikissa. En samanlainen kuin tarinoiden sankarit.
”Mutta…!”

Heräsin. Tähyilin ympärilleni ja Tammiturkki makasi vieressäni, ja höristi korviaan.
”Joko heräsit?” hän kysyi. Nyökkäsin. Painauduin hänen turkkiaan vasten ja kuiskasin itku kurkussa: ”En.. Pysty siihen! Minusta ei ole siihen! En pysty pelastamaan klaaneja!”
”Kyllä pystyt”, Tammiturkki sanoi lempeästi, ”olethan Unikkoturkki!” Hymyilin hänelle. ”Kiitos..” Katsoin taivaalle; kuu nousi taivaalle ja tähdet loistivat. Oli kaunis yö, se muistutti minua hyvistä hetkistä, harjoittelutuokioista, nimityksistä.. Huokaisin tyytyväisenä. ”Lähdetäänkö?” Tammiturkki nyökkäsi. Lähdimme kohti leiriä.

//Anteeksi hiljaisuuteni! Ei ole oikein inspannut.//
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän, myrskyklaani
28.03.2013 19:53
Kun heräsin näin lisää kissoja joita Tiikerivarjo ja Pikkikynsi olivat tuoneet. Huomasin myös, että Hopeasulka oli herännyt. Katselin muita kissoja ja tunnistin pikkuhiljaa kaikki. Tietenkin Hopeasulka ja ja Leoparditassu.> Hä milloin hän on tullut tänne?< Ihmettelin mielessäni.
" Hä mitä sinä teet täällä?" Kysyin tältä.
" Jouduin vangiksi pölkkypää" Hän vastasi. Kaikki olivat niin väsyneitä että olivat kärtyisiä. Minä pysyin kumminkin kärsivällisenä.
" No kun kerran olet täällä, niin onko sinulla haavoja?" Kysyin tältä.
" Ääääääääää" Hän mumisi.
" Sinulla on haava tassusasi saanko vilkaista?" Kysyin.
" No katso vaan." Hän vastasi.
" Mikä sinulla on? Näytät surulliselta. Paitsi että olemmehan kaikki, koska olemme tällä."
" Petin heidät." Hän sopersi vastaukseksi. Jätin asian sikseen koska hän einäyttänyt halulaalta puhua. Joten rupesin hoitamaan hänen tassuaan. Luola oli vanha joten siellä oli vähän hämähäkin seittiä. Kiedoin sitä vähän tassuuni koska halusin säästää niitä. Nuolin nopeasti haavan ja painelin hämähäkin seitin haavan pälle. Katselin Leoparditassua jonkin aikaa. Kunnes rupesin lepäämään. Nukuin rauhatonta unta. Hopeasulka liikahti niin säpsähdin hereille.
" Mitä mitä tapahtuu." Olin huutanut. Hopeasulalla ja Leoparditassulla oli kestänyt kauaan rauhoitella minua. Olin näköjään tulossa hulluksi. Keskellä yötä säpsähdin hereille kun kuulin ääntä. Se oli pikkikynsi ja joku kulku kissa.
" Meillä on tällä jo aika monta vankia." Hän rehosteli. Kuuntelin heidän keskusteluaan pitkälle yöhön. Mutta sitten ajatukseni siirtyivät Myrskyklaaniin. > Kaipasivatkohan he minua.< Kysymyksiä heräsi päähäni johon en saanut vastausta. Lopulta luovutin ja annoin unen viedäminut syliinsä. Näin unta siitä että Piikkikynsi ja Tiikerivarjo keskustelivat jonkun vieraan kissan kansa. Se oli niin karmivaa että heräsin lopulta. Myöhemmin olin kironnut itseäni.
" Ketunläjä takkuaivo. Mitä minä ajattelin se oli ennustus ja minä hiirenpapana pilasin sen! En muista mitään." Huusin täysiä että varmaan Tiikerivarjo ja pikkikynsi kuulivat.> Mitä väliä tapakoon minut jos niin haluavat. No ei sittenkään koska Myrskyklaani tarvitsee parantajan.< Tiikerivarjo tuli ja meni hän toi riistaa mukanaan tai kävikatsomassa ettemme yritä pakoon. Söin hiirtä ja hei olin saavuttanutkin jotain olin saanut Hopeasulan syömään. Kun olin syönyt hiiren viimeiset rippeet nuolin huulieni perin pahjaisesti että saisin kaiken syötyä. Lopulta lähestyin hopeasulkaa. Istuuduin hänen viereen aikeissa putsata tämän haavat.
" Hei mitä sinä aijot?" Hopeasulka huudahti kun olin istunut hänen vierelleen.
" Putsaan haavasi" Samoin nopeasti. Hopeasulka nyökkäsi ja painoi päänsä alas.

// Tämmönen tästä tuli.//
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
28.03.2013 19:25
Masennus ja ikävä
Hopeasulka ei ollut syönyt tai levännyt moneen päivään ja oli jo nyt säälittävän laiha ja todella väsyneen näköinen. Jos muutamia kertoja jolloin naaras oli isketty tajuttomaksi, tuo ei ollut levännyt ollenkaan suunnilleen kolmeen päivään.
Kylkiluut alkoivat pikku hiljaa pilkottaa hopeisen turkin alta.
Turkkikin oli takussa ja kiilloton, mikä paljasti, ettei Hopeasulka ollut peseytynyt pariin päivään ollenkaan.
Naaras nimittäin käytti kaiken aikansa tuijottaen vain pimeään tyhjyyteen, ikään kuin odottaen Ratamolehden ilmestyvän pimeydestä hetkellä minä hyvänsä.
"Voi Ratamolehti, et arvaakkaan kuinka paljon minä sinua kaipaan ja rakastan! Itken yöt sinua ikävöiden!" Hopeasulka kuiskasi pimeyteen.
"Kaipaan sinua niin mahdottomasti! Löydäthän sinä minut?" Hopeasulka kuiskasi.
"Mutta pelkään, että Piikkikynsi ja Tiikerivarjo ottavat minut hengiltä ja ja.." Hopeasulan ääni murtu surusta ja kyyneliä vieri jälleen tuon poskille.
Hopeasulka oli nimittäin ollut viime aikoina erittäin herkässä tilassa ja saattoi siksi purskahtaa aivan pienimmästäkin asiasta itkuun. Naaras tarvitsi kumppaninsa tukea enemmän kuin koskaan ennen.
"Liityn tähtiklaaniin. Yritän vain sanoa, että emme ehkä nää enää koskaan toisiamme. Joten hyvästelen sinut sen varalta nyt.." Hopeasulka naukui hiljaa kyynelten lomasta.
Kyyneleet valuivat vuolaina puroina Hopeasulan poskia pitkin.
Tuo lyyhistyi surusta maahan ja painoi päänsä tassuihinsa ja itki ikäväänsä hiljaa nyyhkyttäen käpäliinsä.
Mutta itku loppui välittömästi, kun naaras kuuli lähestyviä tassun askeleita.
Tuo pörhisti välittömästi turkkinsa ja perääntyi sihisten nurkkaan, niin ettei tuota erottanut lainkaan pimeydestä. Vain tuon tuoksun perusteella saattoi päätellä naaraan olevan siellä.
Vastaus:12 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu, Myrskyklaani
28.03.2013 16:32
Oli kummallista, kun oppilaita ja soturikin sekä parantaja olivat kadonneet, kuin savuna ilmaan. Heitä ei ollut löytynyt mistään. Ensin oli kadonnut Hopeasulka sitten Lumisydän ja nyt vielä Viimatassu.
Katoaisiko seuraavaksi Oravatassu tai Kirsikkatassu? Vai Kärppätassu itse kenties? Ja oliko Piikkikynsikin kenties juonessa mukana? Tai oliko jollakulla Myrskyklaanissa tassunsa pelissä.
Kysymyksiä pyöri oppilaan päässä monista katoamisiin liittyvistä asuoista.
>Miten tälläinen edes on mahdollista? Katoavatko kenties kaikki kissat yksi kerrallaan?< Kylmät väreet kulkivat pitkin naaraan selkää ja se sai tuon värähtämään.
"Lähden metsäsätämään!" Oppilas huikkasi pikaisesti mestarilleen ja jatkoi vielä mielessään: >Toivottavasti se rauhoittaa minua.< Tuo tuumi kahlatessaan pitkässä heinikossa.
Aurinko oli hiljalleen alkanut laskea ja se sai taivaan punertumaan kauniisti.
Oppilaalle kertyi pian paljon saalista ja tuo oli aikomaisillaan palata leiriin, kun tuo oli näkevinään jotakin raidallista pensaikossa. Tuuli vei oppilaan tuoksun suaraan raidallisen kissan kuonoon. >Tiikerivarjo?< tuo kummasteli.
"Tiikerivarjoo? Oletko se sinä?" Kärppätassu ulvoi pensaikkoon ja jäi odottomaan vastausta. Oli aivan hiljaista aivan kuin koko metsä pidättäisi hengitystään.
Kärppätassu sujahti pusikkoon kuiskaten: "Tiikerivarjo? Tiikerivarjoo?" mutta vastausta ei vieläkään kuulunut.
Oppilas lähti sitten seuraamaan nuoren soturin hajua läpi metsän huuutaen samalla: Tiiikerivarjoo?! Jos tämä on olevinaan jotakin pilaa, niin tämä ei ole ollenkaan hauskaa!!" Oppilas ulvoi, mutta vastausta ei vieläkään kuulunut.
>Mitä se Tiikerivarjo nyt aikoo?< Kärppätassu mietti haju jälkeä seuratessaan.
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Krisikkatassu, Myrskyklaani
28.03.2013 13:48
Harmaaraita ravisteli Kirsikkatassun hereille. Nuori naaras ravisteli unen pois jäseistään ja tassutteli aukiolle. "Mitä haulaisit tehdä tänäään?" harmaa soturi kysyi. "Haluaisin oppia kiipeämistä", Kirsikkatassu pyysi silmät loistaen. Harmaaraita nyökkäsi. "Menkäämme siis Suurelle vuorivaahteralle. SYön ensin jotain, tapaamme siellä", Harmaaraita myöntyi ja loikki penkomaan edellisillan riistakasaa. Kirsikkatassu venytteli. Hänen elämänsä oli mahtavaa, lukuunottamatta sitä, että hänen kaikki parhaat ystävänsä olivat kadonneet: Hopeasulka, Lumisydän ja Viimatassu. Siinä samassa Kirsikkatassu näki, kuinka Tiikerivarjo asteli ulos sotureiden pesästä. Valtava soturi oli nuori, mutta klaani piti häntä Tulisydämen sijaisena, kun varapäällikkö oli siepattu ja viety Kuolonkivikoille. Vain Oravatassu oli nyt Kirsikkatassun ystävänä oppilaiden pesässä. Kellanpunainen oppilas työntyi oppilaiden pesästä. "Hei, Kirsikkatassu!" Oravatassu maukui ja alkoi sukia itseään. Kirsikkatassu näki kuitenkin huolen pilkahduksen naaraan silmissä. Hän tiesi, että Oravatassu ajatteli myös LUmisydäntä, Hopeasulkaa ja Viimatassua. "MInun pitää varmaan lähteä. Harmaaraita käski mennä odottamaan suurelle vuorivaahteralle", Kirsikkatassu maukui. "Varo Piikkynttä ja... Tiikerivarjoa", Oravatassi varoitti hiljaa. Kirsikkatassu katsoi ystäväänsä kummastuneena. Oravatassu oli kuitenkin jo sännänyt mestarinsa Tomuturkin luokse. Kirsikkatassu vilkaisi Tiikerivarjoa. SOturi valmistautui lähtemään aamupartion johdossa metsään, samalla kun jakeli käskyjä muille sotureille. Kirsikkatassu nousi jaloilleen ja nelisti suuaukosta ulos ja metsän halki vuorivaahteralle. Suunnaton puun kohosi monia muita sitä ympäröiviä korkeammalle. Harmaaraita ei ollut vielä paikalla, joten Kirsikkatassu istahti puun juurelle ja alkoi pestä käpäliään. Pian hänen mestarinsa ilmestyi puiden lomasta. "OLet jo täällä! Hienoa! Voime siis aloittaa", harmaa kolli ilmoitti ja istahti oppilaansa viereen. Harmaaraita näytti rennolta, mutta hänen korvansa olivat jännittyneesti pystyssä. "Tähän tarvitaan kynsiä. Ensiksi vain liokkaat niin ylös kuin pystyt, ja yritätä takertua puunrunkoon, kokeilepa", Harmaaraita kertoi ja viittasi hännällään. Kirsikkatassu paljasti kyntensä ja jännitti lihaksensa valmiina loikkaan. Sitten Kirsikkatassu sinkosi itsensö ilmaan. Hän takertui puunrunkoon kynsillään. "Hienoa, sitten vain ponnistat takajaloillasi." Harmaaraidan huudot kaikuivat alhaalta.

Kirsikkatassu palasi väsyneenä leiriin. Hän oli harjoitellut koko päivän kiipeämistä, ja nyt hänellä oli sudennälkä. Hänen silmänsä etsivät vaistomaisesti Tiikerivarjoa. Suurta soturia ei kuitenkaan näkynyt, ja Kirsikkatassu alkoi tuntea olonsa huolestuneeksi. Hän karisti tunteen pois ja nappasi riistakasasta jäniksen ja kantoi sen Oravatassun luo oppilaiden pesälle. Oravatassu ja Kirsikkatassu jakoivat saaliin. Lopulta Oravatassu työntyi oppilaiden pesään, ja Kirsikkatassu vilkaisi jännittyneenä ympärilleen. Kohta oli aika lähteä tapaamaan Mäntytassua joen rannalle. Jännistys kihelmöi Kirsikkatassun käpälissä. Hän kiersi pentutarhan taakse ja tunkeutui saniaisseinämän läpi. Yllätykseskeen hän haistoi myös Tiikerivarjon hajkun, mutta ei kiinnittänyt siihen huomiota. Kirsikkatass nelisti täyttä vauhtia metsän halki kohti virtaa. Kuunvalo paistoi oksiston läpi. KUn Kirsikkatassu putkahti rannalle, hän kuuli iloisen naukaisun joen toiselta puolelta. Hän käänsi päätään ja näki Mäntytassun, joka sukelsi veteen ja ui hänen luokseen.
"Hei", Mäntytassu naukui iloisena.
"Hei", Kirsikkatassu vastasi.
"MIten JOkiklaanissa menee?" Kirsikkatassu kysyi ja silmäili kolli märkää turkkia.
"Ihan hyvin", Mäntytassu vastasi ja painautui Kirsikkatassun hoikka kehoa vasten iloisesti kehräten.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu, jokiklaani
28.03.2013 13:41
Heräsin aamulla siihen että joku melusi oppilaiden pesän ulkopuolella. Nousin ylös ja peseydyin nopeasti. Tassuttelin ulos auringon paisteeseen. Huomasin mestarini pesän ulkopuolella.
" Harjoittelmme tänäänvtaistelu taitojasi." Hän ilmoitti.
" Kiva" Vastasin innoissani.
" Tule" Kotkankiilto maukui. Lähdin hölkäämään kohti pääsisään käyntiä josta Kotkankiilto oli juuri pujahtanut ulos. Työnnyin ulos ja huomasin miten rakastin metsän tuoksua.
" Menään" Sanoi Kotkankiilto joka oli huomannut pysähtymiseni. Hölkkäsin mestarini perässä hän pysähtyi aukiolle johon paistoi aurinko.
" Hyökää kimppuuni." Kotkankiilto maukui. Arvioin mestarini korkeutta ja hyökkäys taktiikkaa. Hyökkäsin, johon mestarini reagoi nopeasti joten paiskaanuin kuopan pohjalle. Kotkankiilto sai tilaisuuden ja hyppäsi päälleni. Mutta minäpäs olin valmiina ja kierähdin ennen kuin mestarini saapui kohtaan jossa olin vähän aikaa ollut. Sitten puraisin Kotkankiiltoa hellästi jalkaan. Olisin tietenkin voinut puraista kovaa, mutta siinä ei olisi ollut järkeä.
" Hieno yllätys, mutta aluksi olit liian ennalta arvattava." Mestarin miukui.
" Selvä" Sanoin. Jatkoimme harjoittelua pitkälle päivään. Kun olopetimme ja lähdimme leirille päin olin rätti väsynyt. Ja vielä sen lisäksi nälkäinen. Kun saavuimme leiriin Kotkankiilto naukaisi.
" Mene syömään olet raatanut tänään tarpeeksi."
" Kiitos" Vastasin ja lähdin hölkäämään kohti tuoresaaliskasaa. Otin hiiren ja vein sen oppilaiden pesälle. Jadetassu oli syömässä rastasta.
" Hei" Hän naukaisi.
" Hei minulla oli maailman rankin päivä." Ilmoitin.
" Niin minullakin" Jadetassu vastasi. Söin hiiren loppuun ja vaihdoimme kieliä Jadetassun kanssa. Sitten kommin mitään sanomatta oppilaiden pesään.

Kuunhuipun hetkellä odotin Kirsikkatassua joen luona. Kun tämä ilmestyi näkyviin uin nopeasti hänen luokseen.
" Hei" Nauin.
" Hei" Hän vastasi.
" Miten Jokiklaanissa menee?" Kirsikkatassu kysyi.
" Ihan hyvin." Vastasin. Painauduin Kirsikkatassun hoikkaa kehoa vasten ja kehräsin äänekkäästi.
Vastaus:19 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viimatassu
27.03.2013 22:18
Tiikerivarjo oli vienyt Viimatassun taisteluharjoituksiin. Nuori naaras pelkäsi valtavaa soturia, sillä tämä oli murhannut Leijonatassun. Yhtäkkiä Tiikerivarjo murisi. Viimatassu haistoi Piikkikynnen. Olivatko Tiikerivarjo ja Piikkikynsi liittoutuneet? Terävät.hampaat upposivat hänen niskaansa, ja hänet raahattiin metsän halki.

Viimatassu heitettiin pimeään onkaloon. Tiikerivarjo oli kynsinyt hänet verille. Yllätyksekseen Hopeanuoli, Lumisydäntä, ja Leoparditassu katsoivat häntä järkyttyneinä. "Viimatassu!" Lumisydäntä naukaisi. Viimatassu kohotti päätään, mutta lysähti kovalle kivilattialle. Lumisydäntä nuoli hellästi hänen haavojaan.
Vastaus:Noniin, en voi hyväksyä tätä, tämä on ropetus, eikä kuulu tänne, olen antanut aikaisemmin vähän löysää, mutta nyt tuli stoppi, en hyväksy enää minkään tämän pituisia 'tarinoita'
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiiikerivarjo, Myrskyklaani
27.03.2013 21:50
Kuu paistoi leirin aukiolle. Tiikerivarjo liikahti ulos sotureiden pesästä ja puikahti ulos leiristä. Piikkikynsi oli kuulemma siepannut uuden kissan.

Tiikerivarjo sukelsi suureen onkaloon Piikkikynnen jäjessä. Onkalon nurkassa nukkui laikukas karvakasa. "Eikös tuo ole Leoparditassu, Tuuliklaanin oppilas", Tiikerivarjo kysyi. Piikkikynsi nyökkäsi. "Mitä teemme hänelle?" Tiikerivarjo katsoi oppilasta mietteliäästi. "pidetään häntä panttivankina", hän vastasi lopulta. Sitten hän tökkäsi Leoparditassua terävästi kylkeen valtavalla kynnellään. Oppilas nosti päätään. "Kuuntele tarkkaan, pentu. Pysyt hiirenhiljaa aloillasi, tai sinusta tulee Variksenruokaa", Tiikerivarjo murisi. Leopardi kohotti katseensa valtavaan raidalliseen kissaan, joka kohosi kaksi kertaa häntä korkeammalle. Sitten oppilaan silmät pyörähtivät ympäri ja tämä tömähti tiedottomana lattialle. Tiikerivarjo tuhahti ja seurasi Piikkikynttä ulkosalle "varaudu pariin Myrskyklaanin vieraaseen", hän varoitti ulkona. Piikkikynsi nyökkäsi. Tiikerivarjo suuntasi metsään. Huomenna tänne tulisi toinenkin nuori kissa, nimittäin Viimatassun.
Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikerivarjo, Myrskyklaani
27.03.2013 19:58
Tiikerivarjo marssi leiriin partion johdossa. Muut jäsenet hajaantuivat leiriin päästyään, mutta Saarniturkki jäi Tiikerivarjon rinnalle. "Vaikka olet nuori soturi, sinussa on jo paljon vanhemman kissan viisautta. Olet toiminut hienosti Tulisydämen sijaisena", soturi maukui. Tiikerivarjo nyökkäsi. Hän oli ylpeä asemastaan. Hän oli ottanut Tulisydämen paikan, ja HopeSulka jä Lumisydäntä oli kaapattu. Mikään ei enää estäisi häntä. Jos hänen ja Piikkikynnen suunnitelma toimisi, he hallitsisivat koko metsää. Mutta Viimatassulle ja oravatassukin tiesivät aivan varmasti jotain. "Tiikerivarjo, voitko ottaa Viimatassun huomiseksi. Saisit samalla harjoitusta omaa oppilastasi varten", saarniturkki kysyi. Tiikerivarjo nyökkäsi. Tässä oli hänen tilaisuutensa kuulustella ruskeaa oppilasta. Saarniturkki huusi Viimatassulle luokseen. "Menet huomenna Tiikerivarjon kanssa", mestari ilmoitti oppilaalleen. Viimatassulle silmät sumentuivat kauhusta, mutta hän nyökkäsi. "Hyvä", saarniturkki maukui ka asteli pois. Viimatassu vilkaisi nopeasti Tiikerivarjoa ja luukku oppilaiden pesään. Tiikerivarjo paljasti hienoisen irvistyksen ja asteli riistakasalle. Hän nappasi oravan ja alkoi repiä suuria paloja pohtivaisesti.
Vastaus:Et ole Tulisydämmen sijainen! Piikkikynsi on! Jos nään jatkossa samallaisia, en anna kp:eitä! mutta kummiskin, 6 kp:eetä, tuo että esiinnyit 'varapäällikkönä' laski hieman kp:eitä, en nimittäin pitänyt siitä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunter, erakko
27.03.2013 19:01
Jatkoa edellisestä tarinasta....

Karvani nousivat pystyyn, kun edes ajattelin toisia kissoja. En ollut oikein parasta seuraa muille, koska olin saanut pahan maineen. Olin nimittäin välinpitämätön nuori erakko, jonka menneisyys oli tuhruinen.
Kyyristyin maahan pieneksi mytyksi. Äänet kuuluivat lähempää.
-Milloin saan metsästää? joku oppilas kysyi.
-Ihan kohta. Sinun pitää kuitenkin ensin aistia riista. Mitä haistat?
Oppilas heitti päänsä taivaalle ja haisteli ilmaa.
-Ömm... Haistan... Jonkun toisen kissan. Ja....
Oppilaan lause jäi kesken.
-Toisen kissan? soturi huolestui.
Hän itsekin maisteli ilmaa ja tutki. Kohta hänkin sähähti:
-Olet oikeassa. Täällä on joku toinen kissa. Mene taakseni.
<Minunhan reviirilläni ei olla!>
Hiivin lähemmäs. Sain rohkeuteni takaisin, ja aloin taas saada taisteluhimoni takaisin.
Pysähdyin kun olin aivan lähellä. Astuin vahingossa oksan päälle, josta kuului ikävä rasahdus. Silloin soturi ja oppilas huomasivat minut.
Ei ollut enää pakotietä...

Jatkuu...

//Tästä tuli kolmiosainen tarina eli tarinasta on kulunut 2/3! :)//
Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikkopentu, Myrskyklaani
27.03.2013 18:54
1. Luku

Nukuin emoni vieressä. Vaahterankukan. Isästäni en tiennyt. Hän ei ollut luonani olenkaan. Vinkanisin kimeästi. Yhtäkkiä Vaahterankukka lähti vierestäni. Ympärilläni oli muitakin pentuja. Ehkä kaksi, tai kolme. He olivat varmasti sisaruksiani.
Sitten, kovin nopeasti, Vaahterankukka jo palasikin. Mutta, sitten, hän muuttui levottomaksi, kun musta kolli tuli tämän viereen.
”Tulisiitko kumppanikseni?” Kuului kollin ääni. Minä olin jännittynyt, ehkä hiukan peloissanikin, vieraan kollin läsnäolosta.
”En,” Emoni maukui, eikä aristanut sanojaan, hän jatkoi:
”En ikinä tulisi kumppaniksesi.” Musta kolli loikkasi Vaahterankukan kimppuun, veitsen terävät kynnet esillä. Vaahterankukka kirkaisi, kun kolli painoi tämän maahan, ja kunsi naaraan kylkeen haavoja. Sitten joku - varmasti se kolli, nappasi minua niskanahasta, ja lähti jonnekin. Vedin keuhkoni täyteen emoni tuoksua. Halusin muistaa hänet, aina. Pimeässä luolassa avun huutoni kantoivat kauas, ja takaa kuului vain;
”Ei! Ei Lumikkopentua!” Mutta oli jo myöhäistä. Musta kissa, oli jo kadonnut minä mukanaan.
”Lumikkopentu...” Toistin nimeni.

Seuraava asia, jonka tajusin, oli. Että minut oli jätetty ypö yksin. Pimeään, suureen, pelottavaan luolaan. Vinguin kovaa, jotta joku kuulisi. Ei toivoakaan. Ainakaan toistaiseksi. Äänet kaikuivat aavemaisesti, ja kylmät väreet kulkivat kehoni läpi. Lisäksi, alkoi tulla kylmä.
Pian kuulin pienien kallionseinamältä putoavien kivien rapinaa.
Musta kissa! Peräännyin luolan seinamää vasten, ja olin hiiren hiljaa. Mutta.. Tuo kissa, ei ollut yhtä suuri – kuin Piikkikynsi.
Astuin rohkeasti lähemmäksi.
”Onko täällä joku? Kuulin vinkunaa äsken.” Kuulin kissan puhuvan. Tunnistin äänen kuuluvan naaras kissalle. Uskaltaisinko näyttäytyä? Toisaalta, se saattaisi olla ainoa vaihtoehto. Ilman ruokaa, kuolisin ennen pitkää. Ja lisäksi, tuolla naaraalla, oli pentuja. Vihreät silmät tuijottivat läpitunkevasti. Naaras siristi silmiään. Ja lähti hiipimään rauhallisesti luokseni, jotten säikähtäisi. Minäkin uskaltauduin, kävelemään kohti naarasta, joka sanoi minulle rauhoillelevasti:
”Ei hätää. Taidat olla pentu. Minä olen Paatsamanlehti. En vahingoita sinua, voit tulla tänne.” Minä juoksin Paatsamenlehden luo, ja käperryin tämän pehmeää, lämmintä turkkia vasten. Vereni alkoi kiertää.
Paatsamanlehti mumisi:
”Voin olla sijaisemosi. Huolehdin sinusta, kuin omastani...” Minä menin muiden pentujen mukaan juomaan maitoa.
”Lumikkopentu.” Mumisin, ja jatkoi ruokailua.
”Nimesi? Lumikkopentu? No, nimesi olkoon Lumikkopentu.”

Seuraava aamu koitti nopeasti. Muut pennut, molivat myös hyvin nuoria. Me nukuimme hyvin suuren osan päivästä.
Paatsamanlehti, yritti epätoivoisesti löytää ulos, mutta turhaan. Paatsamanlehti luovutti lopulta, ja tuli makaamaan viereemme. Me kehräsimme, ja kiipesimme emomme päälle. Luolassa kaikui pentujen huudot. Enää luola ei tuntunut suurelta, ja pelottavalta.
Luolan toisessa päässä oli hiiri! Paatasamanlehti lähti luotamme, ja hiipi hiirtä kohti. Hän loikkasi komealla kaarella hiiren niskaan, ja puraisi sitä. Hetken kuluttua, tämä palasi luoksemme hiiri suussaan.
”Edes hiukan ruokaa minulle! En ole syönyt jälkeen eilisen!” Hän murahti, ja söi hiiren suden nälkäisin hotkaisuin. Tosin, luita ei voinut haudata, kivinen 'lattia' oli liian kova sellaiseen.
Niimpä Paatasamanlehti vei ne syrjäiseen nurkkaan. Me olimme uteliaita, ja menimme haistelemaan luita, kunnes paatasamanlehti tuli, ja vei meidät niskavilloista kantaen takaisin luolan keskelle.

//Pikku pätkä,eikä mistää parhaasta päästä. mutta tarina silti, ei voi mitään :(\\
Vastaus:28 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän
27.03.2013 18:08
Askeleet kuulivat lähempää ja lähempää. Sitten joku siirsi kiveä. Ennenkuin näin kuka tuli olin jo haistanut tulijat. Nekyllä olisi voinut arvatakkin. Sieltä ne ketunläjät tulivat Tiikervarjo ja pikkikynsi. Nousin seisomaan ja hopeasulkakin nousi.Sihisin Tiikerivarjolle
" Jos tapatte minut nytten niin myrskyklaanilla ei ole parantajaa."
" Emme me vielä teitä tapa. Annamme vain teille opetuksen jota ette hevillä unohda." Tiikerivarjo ja pikkikynsi sähisivät takaisin yhteen ääneen. Sitten pikkikynsi hyökkäsi muttei suinkaan minun pilleri vaan Hopeasulan. Hekiermurtelivat ympäriinsä ja tappelivat minkä kerkeisivät. Hopeasulka teki hienon haavan pikkikynnelle lapaan. Josta vuosi paljon verta. Mutta vastineeksi hopeasulka oli saanut pienen haavan vatsaansa. Mutta se ei ollut paha. Sitten lopuksi Hopeasulka puri pikkikynttä korvaan ja korvasta lähti pala. Sitten en edes huomannut kun Tiikerivarjo kumautti hopeasulkaa päähän ja tämä pökertyi. Sitten tiikerivarjo rupesi lähestymään minua. Ja hyökkäsi kimppuuni. Minä jäin alakynteen koska olin pienempi ja en ollut harjoiteltu taistelu taitoja. Jani kumminkin punaista Tiikerivarjoa ja haavasta vuosi paljon verta. Sitten pökerryin minäkin.
Vastaus:6 kp:eetä, varoitan sinua, laita seuraavalla kerralla nimesi perään klaanisi, niin kuin muutkin liittyneet panee, seuraavalla kerralla kp:eitä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
27.03.2013 16:37
Hopeasulka pysyi silti vaiti ja höristeli korviaan kuullakseen pienimmänkin mahdillisen äänen. Tuo piti myöskin suutansa hiukan raollaan haistaakseen pienimmänkin mahdollisen tuoksun. "Mit..?" Lumisydän naukui, mutta vaikeni, kun Hopeasulka heilautti häntäänsä vaientaakseen parantajan.
Hopeasulka vain tuijotti silmät ammollaan pimeään tyhjyyteen. Ikään kuin tuo olisi jonkin sorttisessa transsissa. Siinä tuo vain makasi hievahtamattakaan. Kunnes yhtäkkiä nousi istualteen ja siitä seisomaan.
Naaras tuijotti silti edelleen pimeyteen hievahtamattakaan, kuin jotakin odottaen tai jotain olematonta nähden siellä
Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leoparditassu, Tuuliklaani
27.03.2013 16:29
Teen ny tälläseen pätkän,ku ei paljoa aikaa ole. Anteeksi Kettu,kestää hetki ennen kuin olen soturi. Kännyllä on hidasta ja ärsyttävä tehä. Ja ypeille tiedoksi:Lupaan tehä vkl mahd pitkii tarinoita!!

>Tuohon tassu ja tuohon toinen< ajattelin katsoessani kiviseinämää. Olin suunnitellu pakoa jo muutaman päivän. Nyt oli aika kokeilla.
"Ole varovainen,Leoparditassu." Haukkatuli sanoi huolen paistaessa naaraan silmistä. Hieman kauempana Hiekkamyrsky katsoi minua miettien.
"Jos pääsen.täältä pois,lupaan tuoda apujoukkoja ja pelastaa jok'ikisen loukussa olevan"sanoin määrätietoisesti. Voima ja usko hehkui silmistäni.
"Uskon sinuun."Hiekanvärinen soturi naukui hiljaa. Nyökkäsin kiitollisena tälle. Sen jälkeen tassuttelin mestarini luo.
"Kostan heille tämän."sihisin hänen korvaansa. Sitten nuolaisin naaraan poskea ja käännyin takaisin kiviseinän puoleen.
>Tähtiklaani varjele!<
nostin tassuni ensimmäiseen sopivaan koloon ja hyppäsin. Läimäytin kynteni tiukasti kiinni erääseen rakoon ja nostin varovasti takatassuani ylöspäin. Samalla nostin toista etutassuista. Sama jatkui ja loppu lähestyi.
>Vielä muutama<
"Hyvä! Sinä pystyt siihen kyllä!"mestarini kannusti. Naaraan usko valoi minua voimalla ja otin kaksi viimeistä siirtoa. Potkin takatassuillani minua ylös reunalta ja pääsin kuin pääsin maalle!
"Lähden nyt hakemaan apua!"hihkaisin heille. Pinkaisin juoksuun ja odotin innolla jälleennäkemistä Kettutassun kanssa. Onnen kyyneleet pilkistivät silmäkulmistani. Katsoin taakseni varmistaen ettei kukan huomannut pakoani. Silloin törmäsin johonkin.pehmeään. Käänsin katseeni ja edessäni seisoi pikimusta kolli.
>Tuon on pakko olla Piikkikynsi!Nyt otti ohraleipä...<
"Minnes sitä ollaan menossa?"kolli kysyi virnuillen. Tämä otti askeleen lähemmäs minua. Olin lamaantunut kauhusta paikoilleni.
>Tähänkö kaikki päättyi?<
Ravistelin päätäni saadakseni tuon kauhean ajatuksen pois. Käännyin äkisti sivulle ja olin lählssä juoksuun,mutta hän oli nopeampi. Kolli hyppäsi niskaani ja riepotteli hetken. En ollut vielä selvinnyt edellisistä vammoista,joten tämä sai minut ulvomaan. Piikkikynsi heitti minut puuta päin.
"Luulitko pääseväsi lavertelemaan muille. Oletpa sinä tyhmä pentu!"Piikkikynsi nauroi. Tassuani kivisti vietävästi. Irvistin nähdessäni veren valuvan siitä. Se sai minuun voimia hypätäkseni kollin kimppuun. Raapaisin tälle syvän viillon kylkeen ja Piikkikynsi ulvahti kivusta. Hyökkäys sai kuitenkin minun voimani loppumaan ja nilkutin kauemmaksi. Kollin.silmät leimusivat silkasta raivosta.
"Nyt kyllä..."hän murisi. Murisin tälle takas ja yritin olla näyttämättä pelkoani. Pelkotuoksuni kuitenkin leijaili välissämme ja sai kollin hymyilemään. Silloin hän läimäytti minulta ilmat pihalle ja puri kovaa niskastani. Silmissäni sumeni,mutta en.menettänyt tajuntaani. Tunsin,kun hän kantoi minut takaisin kivikolle.
"Nyt saat olla yksin!"hän sihahti ja heitti minut taas syvään koloon. Kuulin tämän myrkyllisen naurun ja askeleet kulkivat pois luotani. Olin yksin suuressa kolossa.
>Luulinko oikeasti voivani vain pakenea paikalta?< ajattelin. Petin heidän luottamuksensa ja nyt he elättelevät toivoa pelastuksesta. Pettynyksen ja surun kyyneleet valuivat maahan ja vaivuin rauhattomaan uneen.
Vastaus:26 kp:eetä, tää oli hyvä :3
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän
27.03.2013 16:23
Katsoin vakavana Hopeasulkaa.
" Haluat varmaan kuulla mitä minä tiedän Tiikerivarjosta." Mauin hiljaa.
" Valitettavasti en tiedä oikein mitään pikkikynnestä paitsi sen että hän on paha." Mauin synkästi.
sitten rupesin kertomaan kaiken minkä tiesin Tiikerivarjosta. Lopuksi kerroin keskustelusta jonka olin kuullut. Kerroin kaikk mitä tiesin jokaista yksityis kohtaa myöten.
" Sitten he olivat sanoneet, että he kostaisivat." Sanoin ja lisäsin.
" Eivätkö he olekin ketun läjiä molemmat! Tukikohan heidän mieleensä että olin parantaja?"
" Varmaan tuli, mutta eivät he välitä vaikka myrskyklaani jäisi ilman parantajaa." Miuin surun musertamana.
" Ymmärrän sinua." Hopeasulka sanoi hiljaa. Sitten pysimme pitkään hiljaa. Kuulin kun askeleet lähestyivät ja ajattelin>,Että nyt ne tulevat kostamaan.< Mutta sitten askeleet loittonivat.
" Hevarmaan yrittävät tapaa meidät tylsyyteen." Sanoin
" hei sano nyt jotain." Sanoin nopeasti.

// Tääkin jäi lyhyeksi. mä en näköjään osaa tehdä pitkiä!!!!//
Vastaus:10 kp:tä! ^^

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
27.03.2013 16:05
Hopeasulka alkoi hiljakseen heräillä. Ensin tuo näki kaiken sumeana ja ravisteli päätään sulkien silmänsä. Sitten naaras aukaisi silmänsä jälleen, eikä aluksi huomannut Lumisydäntä.
Mutta näki sitten parantajan vain tummana hahmona ja kuiskasi hiljaa: "Ratamolehti? Oletko se sinä?" Vastausta ei aluksi kuulunut, mutta sitten Hopeasulka kuuli toisen kissan naukuvan: "Valitettavasti en ole Ratamolehti. Olen Lumisydän." Lumisydän naukui hiljaa.
"Ai sinäkin olet täällä.." Hopeasulka naukui kaipuuta äänessään. Hopeasulka näki Lumisydämmen nyökkäävän ja tassuttavan lähemmäs häntä. "Syö! Sinun on syötävä. Olet nytkin jo todella laiha." Parantaja naukui käskevällä äänellä työntäen samalla vesimyyrää lähemmäs Hopeasulkaa. Mutta Hopeasulka vain pudisteli voimattomasti päätään.
"Mutta sinä kuihdut olemattomiin, jos et syö!" Lumisydän yritti taivutella Hopeasulkaa syömään mutta tuo vain pudisteli voimattomasti päätään ja naukui uupuneella äänellä: "En syö. Minulle ei ollenkaan maistu." "Mutta.." Lumisydän yritti vielä. "Ei!" Hopeasulka sähähti ja käpertyi pieneksi luisevaksi keräksi nurkkaan.
"Tuota mitä tiedät piikkikynnestä?" Lumisydän naukui hieman arasti. Se sai Hopeasulan korvat värähtämään ja tuo käänsi katseensa parantajaan kysyvänä. "Niin no tuota minä näin kuinka menit Jokiklaanin reviirille." "Sinäkö rapistelit pensaassa?" Hopeasulka kysyi. Lumisydän nyökkäsi.
Hopeasulan silmissä leiskahti ärtymys ja tuo naukui viileään sävyyn: "Et kai kertonut kenellekkään?" Lumisydän pudisteli päätään toiveikkaan näköisenä ja Hopeasulka alkoi kertoa siitä mitä oli Piikkikynnestä Jokiklaanin pääliköltä kuullut.
"Hän on siis vaarallinen, murhaaja kuten jo aiemmin sanoinkin." Naaras lopetti kertomuksensa ja Lumisydän tuijotti häntä vakavana. "Entä mitä tiedät Tiikerivarjosta?" Ja niin Hopeasulka alkoi kertoa siitä, mitä oli kuullut esittäessään tajutonta.
"He aikovat siis vallata kaikkien reviirit ja kaikki vastustajat otetaan hengiltä, kuten sinut." Hopeasulka lopetti toisen kertomuksensa ääni väristen.
Vastaus:17 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän
27.03.2013 14:34
Katselin metsässä ympärilleni ja näin liikettä. Hihkaisin mutta sitten ajattelin> Mitä jos se ei olekaan hopeasulka vaan Tiikerivarjo. < Joku hyökkäsi kimppuuni. Se ei kumminkaan ollut Tiikerivarjo vaan > Piikkikynsi.< Silloin kaikki sumeni. Kun heräsin näin Hopeasulan tajuttomana.
" Hopeasulka." Kuiskasin. Aijoin toistaa sanan, mutta sitten kuulin ääntä. Siellä oli Tiikerivarjo ja piikkikynsi.
" Mitäsanot pitäisikö hopeasulka päästää vai lumisydän? Vai molemmat vai ei kumpaakaan."
" Päästetään molemmat huomenna pois. Silloin voimme antaa heille opetuksen jota he eivät hevillä unohda. Sitten he eivät varmasti kerro klaanille." Tiikerivarjo vastasi miettivästi. Sitten huomasin hiiren lattialla ja vesimyyrän. Otin hiiren, koska Hopeasulka näytti tarvitsevansa voimia. Sitten huomasin luolan reunassa kasvoi yrttiä joka vahvistaisi. Kannon vesimyyrän ja yrtit Hopeasulan luo. Ja söin omani. Sitten istuuduin ja jäin odottamaan että Hopeasulka heräisi. Sitten kertoisin hänelle kaiken ja kysyisin mitä hän tietää.

// Lyhyt taas.//
Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirsikkatassu
27.03.2013 14:33
Kehrösin äänekkäästi, kun Mäntytassu painoi nenänsä poskeeni. "Tuota... En tiedä saisitko olla reviirilläni", Kirsikkatassu kysyi, mutta hylkäsi ajatuksensa saman tien. "Mitä väliä! Olen iloinen, kun sain taas nähdä sinut", hän naukaisi. Mäntytassu kehräsi. "Samoin." He vaihtoivat pitkään kieliä Aurinkokivien varjossa. Sitten Mäntytassu nousi seisomaan. "Minun pitää palat leiriin. Mutta tuota....", oppilas empi. Kirsikkatassu kehräsi rohkaisevasti. "En tiedä, haluatko jatkaa tätä, kun joudut rikkomaan soturilakia ja sensellaista...", Mäntytassu takelteli."Hölmö karvapallo! Tietenkin haluan jatkaa, vaikka olisimme eri klaaneissa", Kirsikkatassu maukui ja kietoi hoikan kehonsa Mäntytassuna ympärille. Mäntytassuna silmät kirkastuvat, ja hän kehräsi käheästi. Kirsikkatassun mielessä kuitenkin välähti kuva Harmaaraidasta. Harmaa kolli oli rakastunut Jokiklaanin kuningattaren, eivätkä seuraukset olleet hyvät. Naaras kuoli heti synnytykseen, ja tämän pennut olivat Jokiklaanissa kaukana isästään. Kirsikkatassu pudisti päätään päättäväisesti. Mäntytassu kierähti selälleen ja antoi iltaauringon paistaa vatsaansa. "Tämä tuntuu ihanalta", kolli kehräsi. Kirsikkatassu asettui hänen päänsä viereen. "Totta. Milloin voisimme tavata uudestaan?" Hän kysyi. Mäntytassu ponkaisi istumaan. "En tiedä, ehkä jo huomenna?", tämä vastasi. "Ehkä. Sopiiko kuunnousun hetkellä tässä samassa paikassa?" Kirsikkatassu ehdotti. "Sopii", Mäntytassu maukui ja nuolaisi naaraan päälakea kiintyneesti. Kirsikkatassu vastasi eleeseen. Sitten Mäntytassu katsoi huolestuneena Jokiklaanin reviirille. "Nyt minun pitäisi oikeasti palata leiriin, Kotkankiito odottaa jo minua." Kirsikkatassu oli ymmällään."Kuka hän on?"
"Mestarini", Mäntytassu vastasi. Kirsikkatassu mukaisiin hiljaiset hyvästit ja katseli, kuinka Mäntytassu ui joen toisellenpuolelle. Sitten naaras nousi ja alkoi nuolla Jokiklaanin kissan tuoksua turkistaan. Kun hän oli valmis, hän suuntasi kohti leiriä ja nappasi vielä mukaansa aiemmin saadun hiiren.
Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki