--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu
27.03.2013 14:08
Eilinen päivä oli ollut mukava varsinkin kun oli saanut hyvän ystävän Jadetaasun. Silti ajatukseni olivat koko ajan siirtyneet kirsikkatassuun. Nousin ylös ja huomasin, että mestarointisi asteli minua kohti.
" Tänään harjoittelemme metsästystä. Ja jos ehdmme voisimme lopuksi käydä vielä katsomassa muistatko mitä opetin eilen uimisesta." Kotkakiilto maukui.
" Joo" Huudahdin innoissani.
" Milloin lähdemme?" Kysyin vieläkin innoissani.
" Nyt jos se sinulle käy." Kotkankiilto sanoi.
" Joo lähdetään vaan heti." Sanoin jo hillitymmin. Mestarini päästi huvituneen kehräyksen. Tassutelimme Kotkankiillon kanssa pääsisään käynnille. Kävelimme metsän keskelle suurin piirtein ja aloitimme harjoituksen.
" Näytän mallia ja seuraa perässä."
" Selvä." Nauin. Kotkankiilto laskeutui vaanimis asentoon ja hölkkäsi reipaasti eteen päin. Sitten änkytin nousi.
" Sinun vuorosi. Yritämme ensiksi saada sinun vaanimis asennon kohdalleen. " Kotkankiilto miukui. Laskeuduin vaanimis asentoon ja lähdin hiipimään eteen päin. Löysin nopeasti asennon ja rupesin saamaan vauhtia enemmän.
" Tuo varmaan riittää. Olet nopea oppimaan." Kotkankiilto kehui.
" Menään käymään vielä siellä uimassa."Kotkankiilto lisäsi.
" Selvä." Vastasin innokkaasti. Lähdimme laukkaamaan kohti jokea. Olin huomannut miten sulavasti lihakseni tottelivat. Kun tulimme rantaan Kotkankiilto naukui.
" No näitähän muistatkomitään." Pulahdin uimaan ja lihakseni tottelivat tässäkin asiassa tahtoani. Kun nousin Kotkankiilto kehui minua taas.
" Opit nopeasti. Hienoa että et ole unohtanut uimis taitoa."
" Metsästälopun päivää riistaa klaanille." Kotkankiilto käski ja lähti leirille päin. Lähdin kävelemään kohti puun runkoa, koska kuulin vesimyyrän touhuavan siellä. Pudotauduin vaanimis asentoon ja hyökkäsin. Punaisin nopeasti ja vesimyyrän eloton ruumis roikkui hampaissani. Hautasin sen päälle multaa. Sitten kulin toiselta puolelta rapinaa. Sitten huomasin tutun Turkin piileskelevän pensaassa.
" Kirsikkatassu hei tällä mäntytassu." Naukaisin innoissani. Sitten Kirsikkatassu työntyi pensaasta pois. Hänen silmänsä loistivat ilosta.
" Hei" Kirsikkatassu vastasi. Juoksin ketterästi puunrungon toiselle puolelle ja painoin nenäni kirsikkatassun nenään. Olimme siinä vähän aikaa. Sitten huomasin että Kirsikkatassun silmät loistivat ilosta. Päästin iloisen kehräyksen.

// Kirsikkatassu voi jatkaa.//

Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumisydän
27.03.2013 07:30
Oli kulunu aika monta päivää siitä kun minusta tehtiin parantaja. Tulsydän oli haavoittunut kerran ja pahin oli että tiikeritassusta oli tullut Tiikerinvarjo. Hirveää eikö olekkin. Minä olen yrittänyt pitää suuni supussa. Paitsi että olin kertonut oravatassulle. Jos tiikerinvarjo saisi tietää hän kyllä tappaa minut. Paitsi että hän varmaan tapaakin minut. Mutta kuka sitten tulee parantajaks? Mutta eivät ne minua varmaan sentakia tapa. Tassutelin ulos auringon paisteeseen ja hölkkäsin oravatassun luo.
" Nyt se ketunläjä ei enään asu täällä. Eikö olekin mahtavaa?" Oravatassu hihkaisi kun huomasi minut.
" Ei sinä olisit silloin huomannut hänen lähtönsä ja kertonut minulle." Vastasin.
" Anteeksi oravatssu. Olen tänään vaan niin huolissani. Vähän kaikesta. Eniten siitä että jos Piikkikynsi ja Tiikeinvarjo liittyvät yhteen klaanit ovat kaikki vaarassa tuhoutua." Mauin hiljaa.
" Vai että niin" Oravatssu sanoi.
" Muuten oletko huomannut miten Hopeasulka on paljon poissa." Miuin hiljempaa.
" Tietenkin olen. Hän muuten kävitäällä varmaan katsomassa Tiikerinvarjoa. Siis silloin kun hän oli täällä" Oravatassu kertoi.
" Minälähden etsimään häntä. Oravatassu näytä tiedottomalta. Muuten sinun käy köpelösti." Sanoin ja lähdin pääsisään käynnille päin.

// Sori tuli lyhyt ei ollut aikaa//
Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
26.03.2013 21:59
Naaras ei osannut ollenkaan odottaa iskua ja vajosi hetkeksi pimeyteen. Kun tuo heräsi hän huomasi kaksikon lähteneen pois. >Mikä tämä paikka on?< Naaras tuumi pystyyn kömpiessään. Voi kuinka hän kaipasikaan auringon paistetta ja lämpö' ja tietysti kumppaniaan Ratamolehteä. "Tähtiklaani auta minua!" Hopeasulka kuiskasi hiljaa ja paneutui makuulle. Hänen olisi varoitettava klaania, mutta miten hän sen tekisi? >Pohdin sitä myöhemmin< tuo tuumi ja vaipui levottomaan uneen.
Vastaus:3 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiivarjo, myrskyklaani
26.03.2013 21:51
Tiikeritassu murisi. "pidetään hänet vankina. Tulen tänne huomenna kuuhupun hetkellä", hän sähisi ja läimäisi samalla Hopeanuolen pään seinään niin, että tämä menetti tajuntansa. Piikkikynsi nyökkäsi ja saattoi Tiikerivarjon ulos. "Jos kertomasi pitää paikkansa, myös Oravatassu saattaa tieää." Tiikerivarjo nyökkäsi. "hoitelemaan heidät."
Vastaus:2 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
26.03.2013 21:35
Hopeasulka heräsi pilkko pimeässä paikassa, jossa oli todella koleaa. Ilmassa leijui Piikkikynnen vahva haju, mutta siihen sekoittui Tiikerivarjonkin hajua. Hopeasulka kömpi ylös ja kuiskasi: "Onko täällä ketään? Huhuu!" Naaraan äntä tuskin kuuli, mutta pian tuo kuuli askeleita.
Askeleet lähestyivät ja Hopeasulka saattoi erottaa ääniä, jotka kaikuivat paikassa. Hopeasulan mieleen ei pälkähtänyt muuta ajatusta, kuin esittää edelleen tajutonta. Ja niin tuo kävi makuulleen samaam paikkaan, josta oli herännyt ja yritti hakea saman asennon kuin jossa oli ollut.
Naaras makasi selkä tulijoihin päin ja kasvot kohti kivistä ja koleaa seinää. Naaras tunsi maaperässä askeleet ja tiesi tulijoiden olevan nyt aivan hänen takanaan.
Hajut paljastivat kahden kissan olevan Piikkikynsi ja Tiikerivarjo.
Molempien tuoksuista naaras saattoi aistia vihamielisyyden ja pahuuden. "Hän ei ole vieläkään herännyt." Toinen naukui ja Hopeasulka arveli sen olevan Piikkikynsi. "Outoa, olin kuulevinani ääntä täältä." Toinen naukui ja se taisi olla Tiikerivarjo.
"Kunhan tuo ketunläjä vain herää, annan hänelle hänen elämänsä opetuksen, jota hän ei koskaan unohda!" Piikkikynsi murisi. "Parasta olisikin, ettei hän mene kertomaan sinusta! Minun on hoideltava Lumisydän pois tieltäni!" Tiikerivarjo sihisi. "Olemme samassa tilanteessa." Piikkikynsi naukui salaperäisellä äänen sävyllä. "Mitä sinulla on mielessäsi parahin Piikkikynsi?" Tiikerivarjo naukui jäätävällä äänellä. "No voisimme liittoutua ja hallita koko uutta aluetta yhdessä! Kaikki tielle tulevat on siis otettava pian hengiltä!" Piikkikynsi murisi ja Hopeasulka kuuli kun Tiikerivarjo hymähti myöntävästi.
Hopeasulka ei enää kestnyt kuunnella noiden kahden katalaa juonittelua ja nousi ylös. Esittäen tokkuraista ja kummastunutta. "Missä olen?! Tiikerivarjo mitä teet täällä?!" Hopeasulka naukui hämmästyneen kuuloisena. Piikkikynsi paljasti hampaansa ja oli valmiina hyökkäämään. "Tiikerivarjo mitä tämä oikein on?!" Hopeasulka naukui ja katsoi raidallista soturia, joka oli myöskin paljastanut hampaansa uhkaavaan irvistykseeen.
Vastaus:13 kp:eetä
~Talvikki

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu
26.03.2013 20:55
Julma tyytyväisyys loisti Tiikeritassun naamalla, kun hän istahti suurkiven viereen. Hän näki Lumisydämen ahdistuneen katseen. Mustatähti aloitti. "Minä, Mustatähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään kasvonsa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lajille, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Tiikeritassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä Ikaalis; vaikka henkesi uhalla?" Tiikeritassu kohtasi päällikön katseen. "Lupaan", hän vastasi vakaasti. "siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Tiikeritassu, tästä lähtien sinut tunnetaan Tiikerivarjoka, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi." Klaani huusi Tiikerivarjon nimeä. Mustatähti laski kuononsa Tiikerivarjon pään päälle, ja uusi soturi nuolaisi päällikön lapaa ja.vetäytyi muiden sotureiden joukkoon. Vain Tulisydän oli hiljaa paikallaan, kun muut tulivat onnittelemaan Tiikerivarjoa. Tiikerivarjoa murisi, pian olisi aika, jolloin Lumisydäntä ja Tulisydän saisivat maksaa näkemästään, ja se koittaisi pian!
Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
26.03.2013 20:38
Hopeasulka tuli Parantajan pesälle Lumisydäntä etsien ja tuon nimeä hiljaa huhuillen. "Luumisyyydäään!" Naaras huhuili hiljaa. Ilmassa leijui parantajan tuoksu vahvana, mutta siihen sekoittui myöskin Tiikeritassun tuoksu. Laimeana ilmassa leijui Lumisydämmen pelkotuoksun löyhkä.
Hopeasulka saattoi aistia Tiikeritassun tuoksusta uhkuvan vihan. Nuo tuoksut olivat tosin jo aika laimeita eli tapahtuneesta oli suunnilleen päivä. Hopeasulka päätteli näppärästi.
Lumisydäntä ei näkynyt, joten hopeinen naaras palasi aukiolle ja etsiskeli katseellaan Tiikeritassua. Raidallista oppilasta ei näkynyt ja naaras kurkisti vaivihkaa vielä oppilaspesään. Siellä oppilas nukkui sammalvuoteellaan, näyttäen pelkältä nousevalta ja laskevalta karva kasalta.
Raidallinen oppilas pääsisi pian soturiksi. Tiikeritassun korvat värähtelivät hiukan ja se sai Hopeasulan miettimään: >Nukkuuko hän oikeasti vai näkikö hän minut ja esittää nukkuvaa?< naaras mietti ja talsi poispäin oppilaspesältä.
Vasta sitten Hopeasulka muisti tapaamisen kumppaninsa Ratamolehden kanssa. Nyt oli jo aivan aurinkohuippu. >Voi ei minä myöhästyn!< Hopeasulka säikähti ja pinkaisi juoksuun ulos leiristä kohti järveä.
Se siinsi jo hänen edessään häikäisevän sinisenä auringon valoa peilaten ja kirkkaana kimmeltäen.
Hopeasulka oli jo aivan unohtanut koko Piikkikynnen murhineen ja ilkitöineen päivineen. Naaras oli näkevinään silmäkulmastaan takanaan eräässä pensaassa liikettä. Näytti että jokin musta liikkui sielä, mutta Hopeasulka ei kiinnittänyt asiaan sen suurempaa huomiota, pinkoi vain kohti järven rantaa.
Kun yhtäkkiä jotakin painavaa, isoa ja piki mustaa tömähti hänen päälleen. Ilmat pakenivat naaraan keuhkoista Piikkikynnen painaessa tuon maata vasten.
"Olen tarkkaillut sinua koko ajan! Aivan koko ajan! Seurannut sinua kuin varjo kannoillasi! Ja niin tulen vast ikään tekemäänkin! Tiedäkkin se!" Kolli sihisi naaraan korvaan ja jatkoi sihisemällä vielä: "Vai olet sinä siis saanut tietää totuuden minusta senkin iso ketunläjä! Koiran löyhkä!"
Hopeasulka nielaisi hermostuneesti ja murahti hiljaa. "Älä yritäkkään paeta! Voisin nimittäin tappaa sinut pelkällä yhdellä puraisulla tuosta vain! Mutta en tee niin! Koaka voin vielä käyttää sinua hyväksi jotenkin!" Tuo sihisi edelleen naaraan korvaan ja se sai Hopeasulan hätkähtämään ja turkin kihelmöimään epämukavasti.
Piikkikynsi haistoi aivan varmastinaaraan läpi tunkematttoman voimakkaan pelkotuoksun löyhkän, joka kävi hetki hetkeltä voimakkaammaksi. Piikkikynsi mutisi jotain epäselvää, josta Hopeasulka ei saanut millään selvää. Sitten yhtäkkiä Piikkikynsi upotti hampaansa naaraan niskaan ja puraisi lujaa.
Hopeasulka vaipui heti tiedottomuuteen, mutta tiesi silti vaisiton varaisesti, etttei tästä todellakaan seuraisi hyvää.
Piikkikynsi nimittäin kantoi tuota jonnekkin, vaikei naaras sitä tiennytkään.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Korppitassu ja Pöllötassu, Tuuliklaani
26.03.2013 18:21
Korppitassu seisoi ylpeänä Pöllötassun vieressä. Heitä oli vihdoin tullut oppilaita. Vaikka Pöllötassu ei ollut Korppitassun veli, nuori naaras oli tähän hyvin kiintynyt. Poltetähti ja varissulka tulivat heidän luokseen. "Teidän on paras mennä nukkumaan, huomenna kierrämme reviirille rajat", Poltetähti maukui. Korppitassu nyökkäsi ja Asteli Pöllötassun perässä oppilaiden pesään. Kellanpunainen oppilas nuolaisi hellästi Korppitassun korvaa ennenkuin kävi makuulle tämän viereen. Korppitassun kehräsi. Ehkä heistä tulisi tosiaan enemmän kuin ystävät.

"Mikä haju tuo on?" Korppitassun kysyi Poltetähdeltä. He olivat Pöllötassun ja Varissulan kanssa kiertäneet reviiriä rajat, ja aurinko alkoi jo painua mailleen. "Se on kettu", Varissulka vastasi ja astui päällikön rinnalle. Pöllötassu loikkasi Korppitassun viereen. "Palaammeko nyt leiriin", oppilas kysyi varapäälliköltä. Varissulka nyökkäsi ja johti joukon takaisin leiriin.
Vastaus:Kummalle hahmolle tämä tulee?
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu
26.03.2013 17:56
> Olipa mukava naaras.< Mumisin itsekseni kun olin ylittänyt joen. Haistelin ilmaa ja haistoin eron. Täällä haisi erilliselle. Katsahdin ympärilleni ja haistoin voimakkaamman hajun joka johdatti minua eteen päin. Seurasin hajua ja päädyin jonnekin leiriin tapaiseen paikkan vai olko se leiri. Katselin ympärilleni ja näin parin kissan työntävän päänsä ulos. Yksi kissoista astui ulos ja lähti hiipimään minua kohti laskeuduin vaiston varaisesti vaanimis asentoon. Kissa hyökkäsi kimppuuni, mutta kun hän oli ponnistanut. Olin niin pieni että mahduin Kollin ali ja hyppäsin sieltä käsin hänen päälle. Joku asteli meitä kohti mutta en piitannut purkin vastustajaani niskaan. Kunnes joku veti minut pois sain hirveän kohtauksen. Joka jälkeenpäin oli ollut naurun asia.

"Mänty olet päättänyt haluta elää klaanissamme. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan nimellä Mäntytassu. Mestariksesi tulee Kotkankiilto . Toivon, että kotkankiilto välittää sinulle kaiken oppimansa."
 
"Kotkankiilto olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta (Entiiä sori.) ja olet osittanut olevasi uskollinen soturi ja hyvä metsästämään. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Mäntytassulle." Kosketan uutta mestariani nenälläni ja kuulen klaanin huutavan nimeäni. Katsahdan ympärilleni ja kävelen kohti uutta pesääni oppilaiden pesää.

Eilinen päivä oli ollut rankka mutta olin selvinnyt hengissä. Mestarini kotkankiilto oli sanonut että harjoittelisimme uimista tänään. Työnnyin oppilaiden pesästä ulos ja haistoin ilmaa. Olin myös kertonut tuntevani jo klaanin rajat. Nimittäin olin seurannut niitä silloin kun päädyin tänne.Hölkkäsin määsisään käynnille ja työnnyin ulos. Aamu oli kaunis. Suuntaisin nenäni joelle jossa olin viimeksi melkein hukkunut. Siellä kotkankiilto odotti jo minua.
" Otaminusta mallia ja tule perässä." Hän maukui minulle. Kotkankiilto lähti uimaan voimakkain vedoin ja kääntyi sitten takaisin.
" Sinun vuorosi." Hän tiedotti. Astuin veteen ja kahlasin veteen loppuen lopuksi uin sulavin vedoin rantaan. > Eilen melkein hukuin ja nyt uin sulavasti. Outoa se varmaan johtui tulva vedestä.<
" Hienoa" Mestarini kehui.
" Saat loppu päivän vapaaksi. Ja huomenna voisimme harjoitella metsästystä." Mestarini lisäsi. Jee koko päivä vapaata mitä tekisin. Sitten keksin ajattelin> Voisin vakoilla tässä ja odottaa että joku tulisi ja yllättää hänet.< Sitten ajatukseni siirtyivät kirsikkatassuun.> Mieti miten mukavalta naaras oli vaikuttanut lukuun ottamatta hänen terävvä kieltään alussa. Olisi mukava tavata hänet uudestaan.< Sitten joku ilmestyi pensaasta Ja juoksin ja hyppäsin hänen pääleen. Oppilas säikähti.

// Joo tulitommonen keski kokoinen.//

Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu
26.03.2013 17:20
Tiikeritassu asteli leiriin ylpeänä kaksi oravaa suussaan. Hänet nimitettiin pian soturiksi. Hiekkamyrsky odotti häntä jo aukiolla. "Hienoa, Tiikeritassi!" Naaras kehui. Laskiessaan saaliinsa riistakasaan, hän tunsi Tulisydämen vihreiden silmien katseen korventavan selkäänsä. Tiikeritassu siristi silmiään ja vilkaisi varapäällikköön. Sitten hän marssi oppilaiden pesään. Viimatassu suki itseään kannon vieressä. Hetken kuluttua muutama muukin oppilas asettui hänen viereensä peseytymään. Tiikeritassu istui pesän edustalle ja alkoi nuolla käpäliään. Hetken kuluttua hän kuuli askeleita takanaan, ja tunnisti Tulisydämen tuoksun. Varapäällikkö istahti raidallisen oppilaan viereen. "Lähdet Kirkassydämen ja hiekkamyrskyn kanssa partioon. Vauhtia nyt!" Tulisydäntä käski. Tiikeritassu katsanto hänen kylkeensä, missä oli vieläkin syvät uurteet. Tiikeritassu nyökkäsi ja asteli leirin suuaukolle Kirkassydämen seuraan. Soturin katse oli vieläkin sumea Leijonatassun menettämisestä. Hetken kuluttua Hiekkamyrsky saapui paikalle. "Mennään", hänen mestarina maukui ja johdatti partion ulos leiristä viilenevään metsään.
Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskotassu, Jokiklaani
26.03.2013 17:12
Ruskotassu nosti leukoihinsa juuri saalistamansa suuren hiiren.
’’Hyvä! Tuo oli hyvin napattu, mutta voisit ensi kerralla siirtää enemmän painoa lavoillesi.’’
Sirpalesydän neuvoi. Ruskotassu nyökkäsi.
Kolli ei enään ollut mikään sekoileva, riemusta kiljuva oppilas, vaan hyvin pian soturi.
Sirpalesydän ja Ruskotassu käyskentelivät leiriin.
Ruskotassu pudotti saaliinsa kasaan, ja Sirpalesydän juoksi Rastaanvireen luo.
Pikkusulka muistui Ruskotassun mieleen, ja tämän silmät kostuivat.
>Miten voin menettää kummatkin emoni? Toinen hylkäsi, toisen aika jätti. Mitä vielä? Menetänkö vielä koko klaanini!< oranssinruskea kolli ajatteli.
Aaltotassu tuli tuoresaaliskasalle.
’’Hei.’’ Ruskotassu naukui ja nuolaisi naaraan poskea. Aaltotassu kehräsi tervehdyksen ja asettui sitten aterioimaan kalaa. Laventelitassukin tuli syömään, tosin Loimulampi mukanaan. heistä oli tullut hyvin läheisiä. Ehkä liiankin.

Ruskotassu tassutteli yksin metsässä, vaikka ei edes saisi.
>Pitää olla varovainen, Piikkikynnen takia.<
tämä ajatteli ja huomasi linnun. Kolli onnistui nappaamaan sen, ja alkoi kävellä takaisin leiriin, kummallinen tunne

//yhyhy, anteeksi lyhyt pätkäkakkitarina, mutta tahdoin vaan koopeetä D://
Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirsikkatassu
26.03.2013 17:00
Kirsikkatassu vaelteli Aurinkokivillä etsimässä riistaa. Tulvavesien paisuttama joki oli peittänyt jo alleen kivien alimmat osat. Sitten Kirsikkatassu haistoi veismyyrän. Hän kuuli sen rapistelemassa kallionkolossa. Kirsikkatassu laskeutui matalaksi ja hiipi kevein askelin. Ääntä kohti. Juuri, kun hän oli kouraisemaisillaan avuttomaan olennon kynsiinsä, kun kuuli hienon ulvaisun. Siinä samassa hän tunsi käpäliensä kastuvan, kun tulva-aalto pyyhkäisi hänen ohitseen. Kirsikkatassu pinkoi kuivalle maalle ja etsi ulvaisun lähdettä. Yhtäkkiä hän näki kilpikonnakuvioisen pään pilkistävän valtavan vesimassan alta, joka hyökyi kohti Kirsikkatassua. Suunnilleen Kirsikkatassun kokoisen kollin silmät olivat kauhun lasittamat ja hän ja hänen korvansa olivat päätä vasten. Hän kauhoi vettä avuttomana, sillä hurjistunut virta tukahdutti kaikki vaistonvaraiset uimataidot.Kirsikkatassu ulvaisi ja syöksyi veteen. Hän tunsi välittömästi turkkinsa läpäisevät kylmyyden. Kirsikkatassu potki silti sitkeästi, kun aalto tuli hänen kohdalleen. Se painoi hänen päänsä mustaan virtaan. Kirsikkatassu kauhoi kauhuissaan pintaan, ja yritti haukkua henkeä. Jälimainingeissa hän kuitenkin upposi uudestaan virtaan. Kun hän lopulta pääsi haukkumaan henkeään, hän näki vedessä velaton hahmon. Se oli kissa, jonka hän oli kuullut ulvaisevan! Kirsikkatassu puri hammasta ja heittäytyi takaisin virtaan. Hän ui päättäväisesti hervottoman nyytin kohdalle, ja tarttui tämän niskanahkaan. Väsymys painoi hänen jäseniään, ja märkä turkki sekä toisen kissan paino vetivät häntä pohjaan. Yhtäkkiä hän tunsi hiekkaa käpäliensä alla, ja raahautui rannalle. Hänen voimansa palasivat nopeasti auringon lämmittämällä kivillä, ja hän ravisteli turkkinsa kuivaksi. Sitten oppilas käänsi katseensa pelastamaansa kissaan. Tämä yskäisi monta suullista jokivettä. Hän kohotti väsyneesti katseensa Kirsikkatassuun. "Kiitos, pelastin henkeni", tämä kähisi. Kirsikkatassun karvat nousivat pystyyn. "Hiirenaivo! Mitä teet reviirilläni", hän sähisi. Kolli vääntäytyi pystyyn. "Ilmeisesti hukun", hän maukaisi. Kirsikkatassu pyöritti silmiään. Jokin tämän kissan olemuksessa herätti hänen sisällään lämpimän tunteen. Hän nuolaisen varovasti hänen märkää turkkiaan. "Mikä nimesi on?" Hän kysyi. Kolli näytti hämmentyneeltä äkillisesti luonteenmuutoksesta. "Mänty", hän vastasi. Kirsikkatassu auttoi häntä nousemaan pystyyn. "Haluatko oppia uimaan, vai mitä teet vedessä?" Kirsikkatassu kysyi. "Tulva-aalto vei minut mukanaan. Mutta uiminen olisi ihan hyödyllinen taito", Mänty vastasi. "Siinä tapauksessa sinun kannattaisi lähteä Jokiklaaniin, jonka leiri on joen toisella puolella", Kirsikkatassu kehotti. "Miten muka pääsen joen yli?" Mänty kysyi. "Alavirralla on kaatunut puunrunko, voit ylittää virran sitä pitkin", Kirsikkatassu ehdotti. mänty nyökkäsi. "Mennään sitten", Mänty vastasi. Hän kampesi itsensä pystyyn ja lähti seuraamaan Kirsikkatassua. Pian he saapuivat rungoilla, ja Mänty kääntyi Kirsikkatassun puoleen. "Kiitos, minä en unohda tätä". Hän kiittihiöjaa ja ylitti rungon. Kirsikkatassun teki mieli huutaa hänet takaisin, sillä jokin hänen sisällään teki hänestä levottoman. Mänty kuitenkin katosi jo Jokiklaanin reviirille, ja Kirsikkatassu huokaisi hiljaa. Sitten hän kääntyi ja lähti kohti leiriä.
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
26.03.2013 15:07
Mintun turkki oli ihan verillä. Ryhdyin oitis nuolemaan sitä puhtaaksi.
"Minttu... Ole kiltti ja herää.." vaikersin ja painoin pääni hänen turkkiinsa. Yhtäkkiä hän liikahti. Toinen silmäni suureni isoksi renkaaksi.
"Ei.. Ei.. Älkää! Lopettakaa!" Minttu huusi.
"Minttu!" huudahdin. Hän raotti silmiään.
"Murhe? Sinäkö?" hän kuiskasi.
"Minä." vastasin ilon kyyneleet silmissäni. Autoin Mintun ylös ja tuin häntä kun kävelimme sopivaan paikkaan, missä levähtää.
"Murhe.. Miten löysit minut?" Minttu kysyi.
"Seurasin hajua." vastasin.
"Jatketaan vasta huomenna matkaa." sanoin vielä ennen kuin nukahdin.

Huomenna Minttu voi vähän paremmin, mutta ontui vielä pahasti. Hän halusi siitä huolimatta jatkaa matkaa.
"No, jatketaan sitten." huokaisin ja osoitin oikean suunnan, sen mistä olin tullut.
"Täältä osaisin jo itse kotiin, mutta sinähän halusit liittyä meihin." sanoin.
"Niin halusinkin! Kuinka kauan matka kestää vielä?" Minttu kysyi.
"Parisen päivää, ehkä. Riippuu siitä, miten hitaasti kuljemme." arvailin.
"No pistetään sitten töpinäksi!" Minttu huudahti ja ponkaisi juoksuun, johon kohta minäkin liityin. Juoksimme verkkaista vauhtia koko päivän, mutta pysähdyimme yöksi ja leiriydyimme sopivaan paikkaan.

"Äkkiä! Murhe! Herää!" kuulin Mintun huudon ja nostin hätäisesti päätäni.
"Mitä nyt? Hyökkääkö joku?"
"Jatketaan jo!" Minttu huusi ja tyydyin vaan voihkaisemaan.
"Tuolla on joitakin kissoja! Kolme!" hän huusi ja samassa terästyin. Katsoin tarkemmin. Samassa lähdin juoksuun.
"Kylmätähti! Taru! Satu!" huusin ja Minttu lähti perääni.
"Puuh.. Ovatko nuo perhettäsi?" hän kysyi ja nyökkäsin. Pian saavutimme heidät.
"Seis! Kuka olet?" Satu tivasi minulta.
"Murhe." vastasin.
"Murhe? Oletko todellakin Murhe? Kyllä Murhe sinä olet!" Kylmätähti huudahti ja kiiruhti nuolemaan kasvojani.
"Olimme niin huolissaan sinusta!" hän naukui. Samassa hänen katseensa lipui Minttuun.
"Kuka tuo on?" hän kysyi.
"Hän on Minttu.. Ja, hän liittyy meihin. Minttu pelasti minut mäyrältä." sanoin.
"Minttu, tässä on kumppanini Kylmätähti, siskoni Satu, ja tyttäreni Taru." sanoin vielä.
"Jäivätkö Hopea ja Elli vartioon?" kysyin. Mintulle kuiskasin:
"Hopea on poikani ja Elli siskoni."
Satu nyökkäsi. Lähdimme kotiin.

Kotona esittelin Mintulle Hopean ja Ellin. Sitten Kylmätähti viittoi minut luokseen.
"No?" kysyin.
"Pimeyden lähettiläät ovat saaneet uuden päällikön! He toimittivat minulle viestin yöllä. He hyökkäävät huomenna!" hän sihisi.
"Onhan Teräkärki valmiina?" kysyin.
"On. Onneksi löysimme sinut." Kylmätähti kuiskasi vielä. Päivä kului nopeasti. Pian kuitenkin laskeutui yö, ja kävimme nukkumaan. Minttu jäi yövartioon. Olin juuri nukahtanut, kun pihalta kantautui huuto:
"Murhe!" Ryntäsin oitis pesästä, ja näin suuren mustavalkoisen kollin pitävän Minttua aloillaan.
"Tervehdys, Murhe. Olen Pimeyden lähettiläiden uusi johtaja, Viilto!" hän nauroi. Pian muutkin tulivat ulos pesästä. Viilto kajautti sota huudon, ja hänen tuhatpäinen armeijansa lähti kohti meitä.
"Eih!"
Vastaus:15 kp:ta! : D
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
26.03.2013 14:48

Hopeasulka oli ollut hämmästynyt nähdessään kumppaninsa nykyisen Ratamolehden sotureidenpesässä. "Ratamotassu!" naaras oli hihkaissut ja pinkonut tuon luokse. "Mitä teet täällä? Oletko jo soturi?" Ratamolehti oli vain nyökännyt kehräten lempeästi.
"Missä sinä oikein olet ollut viimeiset pari päivää?" Ratamolehti naukui huolestuneen kuuloisena ja jatkoi: "Olen ollut huolissani sinusta!" Hopeasulka otti silloin pahoittelevan ilmeen kasvoilleen ja naukui pahoittelevana: "Anteesi Ratamotas tarkoitan..Mikä nykyinen nimesi on?" "Olen nykyään Ratamolehti!" Ratamolehti hihkaisi hilpeästi kehräten.
Hopeasulka nyökkäsi ja asettui omalle sammalpedilleen Ratamolehden viereen. Sitten naaras kuiskasi hiljaa kollin korvaan: "Anteeksi poissa oloni, mutta selitän huomenna. Tavataan järven rannalla aurinko huipun hetkellä." Kolli nyökkäsi ja naukui jälleen huolestuneella äänen sävyllä: "Mutta nuole turkkisi nyt ihmeessä kuivaksi! Tuota menoa saat vielä viheryskän ja minun on kutsuttava Lumisydän paikalle!" Naaras nyökkäsi ja naukui hämmentyneenä: "Tarkoitatko, että Lumitasustakin on nyt tullut parantaja? Ja sitten vielä tuo kuollut oppilaskin!" Ratamolehti nyökkäsi ja naukaisi:"Kuollut oppilas on Leijonatassu. Kukaan ei tiedä miten hän kuoli. Mutta jos minulta kysytään niin Lumisydän tietää jotakin." "Aijaa. Oletko varma?" Hopeasulka naukui silmät uteliaisuudesta ammollaan.
"Vuoren varma!" Ratamo lehti naukaisi ja vahvisti vastaustaan nyökkäilemällä. Hopeasulka nyökkäsi ja alkoi sukia läpi märkää turkkiaan.
Pian naaras sai turkkinsa kuivaksi ja nukahti melkeimpä saman tien sen jälkeen. Ratamolehden sukiessa naaraan turkkia rauhoittavin pitkin nuolaisuin.
Seuraavana aamuna Hopeasulan herätessä oli jo melkein aurinkohuippu. >Voi ei! En halua myöhästyä!< Hopeasulka ajatteli ja melkein parkaisi ajatuksensa ääneen. Sitten tuo lampsi ulos ja hotki nopeasti kaksi hiirtä, koska oli niin nälkäinen.
>Etsin vielä Lumisydämmen nopeasti käpäliini ja kysyn häneltä asiasta ja kerron hänelle omat tietoni Piikkikynnestä.< Tuo ajatteli päätäväisenä ja suuntasi kohti parantajan pesää.
Vastaus:Hyvä tarina! 10 kp:ta!
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltotassu, jokiklaani
26.03.2013 13:39
Ukkonen jylisi. Taivasta halkoivat salamat. Tuuli ulvoi. Aaltotassu kulki Kiviturkin perässä.
"Mjääh... miksi aina silloin täytyy sataa, kun minä pääsen mukaan metsästyspartioon?" Vaaleanruskea naaras mumisi.
"Parempi onni ensikerralla." Kiviturkki naurahti ja huusi sitten koko joukolle:
"Eiköhän käännytä takaisin! Ukkonen säikyttää kaiken riistan! Ei ollut järkeä edes lähteä!" Muut kolme kissaa naukuivat hyväksyvästi. Kiviiturkki, Aaltotassu, Sirpalesydän ja Laventelitassu lähtivät takaisin leiriin mukanaan yksi hiiri.
"Rastaanvire oli niin innoissaan parantumisesta, että lähetti partion jopa ukkosella!" Sirpalesydän naurahti.
"Niin, mutta se oli ihan hiirenaivoista.." Aaltotasu murahti turkki läpimärkänä.
"Niin oli." Laventelitassukin myönsi turkki vettä valuen. "Mennään jo!" Kissat jolkottivat yhdessä leiriin. Aaltotassu näki, kuinka Kiviturkki pujahti oitis parantajanpesään ja, kuinka Laventelitassu kuivatteli soturipesässä Loimulammen kyljessä ja Sirpalesydän Rastaanvireen kanssa. Aaltotassukin olisi halunnut kelliä jonkun kyljessä. Tarkemmin sanottuna Ruskotassn kyljessä. Ruskotassu oli oppilaapesässä, mutta Aaltotassua ujostutti. Tämä makasi yksin omalla sammaleellaan ja jutteli muiden kanssa.
"Anteeksi vielä kerran." Ruskotassu mumisi Aaltotassulle.
"Mitätäh?" Aaltotassu kummasteli.
"No tuo haava.." Ruskotassu voihkaiasi. Aaltotassu ei edes muitanut otsassaan olevaa avohaavaa, mutta nyt, kun siitä muistutetttiin tämä vain nauroi.
"Hei, se oli vain vahinko!" Aaltotassu naukaisi. "Et viitsi enää harmitella!" Naaras loppasi Ruskotassua korvalle.
"Ääh.." Ruskotassu mumisi. Aaltotassu hymyili.
"Mennään syömään. Kauhea nälkä!" Aaltotasssu naukui.
"Noh... kai tässä vähän voisi-" Ruskotassu aloitti mutta Aaltotassu letkautti väliin:
"Tule jo!" Oppilaat kävelivät turkit toisiaan hipoen tuoresaaliskasalle. Aaltotassu nappasi pulun ja Ruostetassu vesimyyrän. Sade oli hellittänyt, mutta piskoja sateli edelleen hiljakseen. Oppilaat käpertyivät uudelleen sammaleilleen oppilaspesäässä, nyt vähän lähemmäs toisiaan.

Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rikkovarjo, Jokiklaani
26.03.2013 13:12
Luku 10

Yksinäisyys tekee hulluksi

Raotin varovasti silmiäni, sillä ne olivat kipeät eilisestä. Näkökenttä oli sumea ja aaltoili kummasti. Ensimmäinen ajatukseni oli että mihinköhän liemeen olin onnistunut itseni tälläkertaa järjestämään. Irvistin, yritin nousta varovasti seisomaan, koska en tiennyt miten pahasti olin vahingoittunut. Onnistuin kepoisesti, jalkani olivat ihan kunnossa. Takajalkaa aristi vielä hiukan, mutta muuten jalat olivat kunnossa. Hyvä. Astuin askelen eteenpäin, se sattui. Katsahdin kylkeäni, ja siinähän se kivunaiheuttaja oli. Pitkä, syvä viilto, joka tosin oli alkanut parantua. Venyttelin pitkään vetreyttääkseni kankeita lihaksiani. Näkökenttä tarkentui hitaasti, joten suunnistin lähinnä hajun perusteella. Joku oli tuonut ruokaa, haistoin sen selvästi. Tassuttelin hajun suuntaan ja kosketin saalista. Västäräkki. Pieni, mutta kelpasi hyvin, varsinkin jos ei ollut syönyt moneen auringonkiertoon. Iskin hampaani pineen lintuun ja sain sen syötyä muutamalla sudennälkäisellä hotkaisulla. Nuolaisin kaihoten huuliani, koska minulla oli yhä nälkä. Huolimatta siitä, että lintu oli vienyt pahimman terän nälästäni. Siltikin. Vedin tunkkaista, kosteaa ilmaa sieraimiini. Ilmassa haisi veri ja epätoivo, sekä mädäntyvä liha. Nyrpistin nenääni inhosta. Mitä Piikkikynsi vielä saisi aikaan? Ja entä Vaahterankukka? Hän oli nyt turvassa Jokiklaanin leir- Eikun eipäs ollutkaan! Sitten muistin, miksi oli täällä. Vaahterankukka, ne luopiothan olivat vanginneet hänet. Epätoivo alkoi kuristaa kurkkuani. Miten voisin päästä pois täältä?

Samassa kuulin tuskaisen kiljaisun, varmaan kahden kiviseinämän läpi. Tuntui samalta, kuin salama olisi iskenyt minuun. Kylmä hiki alkoi nousta ohimoilleni, värähdin paikoillani. Huutaja oli ehdottomasti Vaahterankukka. Tunnistaisin sen vaikka unissani. Epätoivo alkoi muuttua vihaksi. Miten ne kehtasivat? Raivo paisui sisälläni, olin huutaa turhautuneisuudesta. Enhän minä voinut tehdä mitään. Niin, minähän olin täällä loukossa. Kiitos niitten ketunläjien. Huuto kuului taas. Se oli astetta epätoivoisempi, ja kovempi. Sitten kuului rääkäisy. Samanlainen, jonka voi kuvitella olevan viimeinen huutosi. Kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni. Sen jälkeen kuului ainoastaan hiljaista, epätoivon kyllästämää itkua. Välillä ääni vaikeroi, en aina onnistunut kuulemaan mitä se sanoi. Erotin silti kerran, mitä tämä sanoi.
"Rikkovarjo... Miksi, miksi en voi ollakanssasi? Pelasta.. Pelasta meidät." vedin katonaisesti henkeä. Epätoivo kuristi kurkkuani kuin kyy. Heittäydyin kylmää, harmaata pintaa vasten ja painoin käpäläni sitä vasten. Halusin löohduttaa naarasta, mutten tiennyt mitä olisin sanonut. Sitten mieleeeni muistuivat vanhat sanat, joiden olin joskus kuullut soivan puiden latvoissa. Se oli silloin, kun olin vasta pentu.. ja emoni oli elossa. Henkäisin ja painoin otsani kalliota vasten.
"Illan hiljaa viiletessä, rakastan sua vielä, valosta on aavistus, ja lupaus aamunkoin... Eikaiken tämän keskellä kai muusta enää tiedä, rakastan sua vielä..." kyyneleet valuivat jo pitkin poskiani. Henkäisin.
"Rakastan.. Niin kauan kuin mä voin." yskin, mutten antanut ääneni särkyä. En olisi ikinä uskonut, että olisin joskus itkenyt niin. Nyt kaikki patoutuneet tunteeni tulivat pintaan. Tunsin lämpimän tuulen heiluttelevan turkkiani. Vaahterankukka ei enää itkenyt. Hymyilin hiukan.

Tuuli voimistui. Se suorastaan syöksyi minuun, tunsin Tähtiklaanin sotureiden läsnäolon. Tunsin, kuinka heidän voimansa kulki lävitseni kuin kirkas, äärettömän voimakas virta. Suljin silmäni, koska sokaisevan kirkas valo välkähti ja tuntui syöksyvän minua kohti. Avatessani silmäni tunsin valtavan voiman ryöpyn, koko tienoo valaistui jäänsinisestä kimaltelevasta valosta. Valo heikkeni, ja sammui kokonaan, mutta Tähtiklaanin voima jäsenissäni ei heikennyt. Sitten näkökenttäni tarkentui entiselleen kuin salaman iskusta. Näin tyrmäni kaikessa karuudessaan. Se oli melko iso, en edes nähnyt luolan toista päätä. Se oli täysin varjojen peitossa. Siristin loimuavia silmiäni. Satuin katsahtamaan taakseni, ja näin maassa jotain kirkkaan punaista. Se liikahti lähemmäs minua tuulen voimasta. Painoin käpäläni sen päälle. Hetken kuluttua nostin sen, ja näin kauniin, punaisen ruusun. Se oli vahingoittumaton, vaikka olin juuri murskannut sen. Henkäisin ihastuksesta, ja nostin sen leukoihini. Sen piikit eivät tehneet kipeää. Päätin viedä sen Vaahterankukalle.. Jos vain pääsisin sinne asti. Päätin, että yrittäisin päästä pois. Nyt heti. Aloin kiertää kehää paikoillani, miettien parasta vaihtoehtoa. Sitten minulla välähti, enhän ollut edes tutkinut luolaani kunnolla. Käänsin päätäni vasemmalle, ja näin ainoastaan pimeää. Sinne siis.

Lähdin astelemaan pimeyteen. Astuin askeleen eteenpäin, ei seinää. Jatkoin rohkein askelin eteenpäin. Kävelin vaikka kuinka pitkälle, hämäränäköni parani niin hitaasti, etten erottanut seiniä vieläkään kunnolla. Ihmettelin, koska seinä ei ollut tullut vieläkään vastaan. Katsahdin taakseni. Pelkkää pimeyttä. Nyt ei enää peräännytty. Seuraavan askelman jälkeen tunsin, että edessäni oli seinä. Tähänkö tämä nyt sitten loppuikin?
"Huhuu!" huusin. Yllätyksekseni se kaikui paljon, paljon kauempaa kuin olin kuvitellut. Tai, se tuli niin kaukaa että kaiku oli hiljainen. Käännyin siihen suuntaan, josta olin kuullut Vaahterankukan huutoa. Kuulin veden ääntä, jossain virtasi puro. Astuin vahingossa sivulle ja kuulin samalla läiskähdyksen käpäläni kastuessa. Siinä se puro siis oli. Sähädin inhosta ja lähdin hiukan nopeammin juoksemaan eteenpäin. Edessäni oli kiviröykkiö. Jarrutin käpälät lipuen likkaalla kivellä. Tarkastelin röykkiötä. Kyllä sen yli pääsisi, hyppimällä. Selvä, eikun menoksi. Loikkasin helposti ensimmäiselle kivelle, siitä taas toiselle ja niin edelleen. Kivet olivat melko liukkaita, eikä minulla ollut varaa pudota. Pääsin kuienkin helposti sen päälle ja istahdin hetkeksi lepäämään. Tätä käytävää pitkin voisi helposti päästä pois täältä.. vankilasta. Nuuhkaisin ilmaa, Vaahterankukka oli tässä jossain lähellä. Louhikon toisella puolella aukeni pimeä käytävä. Eikun sinne siis. Enpähän ainakaan menettäisi mitään.

Juoksin käytävää pitkin, vaikka se oli kostea, ja siksi liukas. Pelkkää harmaata kiveä. Edessä alkoi näkyä hyvin pieni ja heikko valo. Se sai minuun vauhtia, olin varma että löytäisin Vaahterankukan. Hän makea, heikko tuoksunsa leijui ilmassa. Siihen oli sekoittunut muutakin.. Kuin toisia kissoja, vasta pentuja. Ehkä noin päivän ikäisiä. Oliko... Oliko Vaahterankukka saantu pentuja? Kiihdytin yhä juoksuani. Saatoin jo erottaa Vaahterankukan häilyvän hahmon edessäpäin. Hidastin vastahakoisesti kulkuani, en halunnut säikyttää häntä.
"Vaahterankukka!" sihisin hiljaa. Piikkikynnen luopiot eivät saisi huomata minua. Muuten olisin mennyttä kissaa. Luimistin turhautuneesti korviani.
"Vaahterankukka!" sähähdin vielä hiljempaa. Nukkuiko tämä? Painauduin lähestulkoon maata vasten ja siristin silmiäni. Sulauduin värini takia täydellisesti varjoihin. Henkäisin Tähtiklaanille äänettömän kiitoksen, etten ollut valkoinen. Silloin erottuisin kuin lumi mustasta maasta; yhtä hyvin. Vasta nyt Vaahterankukka nosti unisesi päätään. Kuulin pennun vinkaisevan hiljaa. Hiivin hiukan lähemmäs ja kosketin Vaahterankukan kylkeä. Hän käänsi onnesta hehkuvan katseensa minuun.
"Rikkovar-" hän oli hihkaisemassa. Läpsäisin hätäisesti käpälin tämän suulle.
"Hiljaa! He eivät saa tietää, että olen täällä!" sihisin tämän korvaan lähes äänettömästi. Vaahterankukka nyökkäsi, hänen silmissään häivähti pelkoa. Sitten käänsin katseeni hänen silmiinsä.
"Oletko saanut pentuja..?" kysyin epäuskoisesti. Vaahterankukka nyökkäsi silmät säihkyen onnesta. Sitten hänen kasvoilleen tuli huolestunut ja pelokas ilme.
"Mutta heidät pitää saada pois täältä. Heti!" hän kuiskasi. Hätäännys suorastaan huokui tämän olemuksesta. Nyökkäsin ja töykkäsin tätä kevyesti.
"Väistä." mau'uin ehkä hiukan töykeästi ja tartuin kahta pentua niskanahasta. Vaahterankukka otti yhden kummastuneena hellästi hampaisiinsa.
"Seuraa." mau'uin ja lähdin astelemaan syvemmälle käytävään. En hänyt Vaahterankukkaa, mutta kuulin tämän seuraavan minua. Yksi pennuista vinkaisi hiljaa, mutta ei niin kovaa, että kukaan olisi kuullut. Kyllä me pois pääsisimme.

Käytävä oli pitempi kuin olin muistanut. Jouduimme kävelemään jonkin matkaa kivisellä pinnalla, ennenkuin erotin edessäni kiviröykkiön. En voinut tehdä muuta kuin hypätä kivelle mahdollisimman pehmeästi. Katselin ympärilleni, olisiko jossain sopivaa pesäpaikkaa. Kivikasan toisella puolella maa näytti kuivemmalta, pehmeältä hiekalta. Sinne siis. Viitoin hällälläni Vaahterankukkaa seuraamaan. Tiesin, että matka oli tälle paljon raskaampi kuin minulle, pennut näyttivät olevan vasta parin päivän ikäisiä. Loikkasin kiveltä toiselle erittäin varovasti, ja paljon lyhyempiä matkoja kuin olsin yksin hypännyt. Nythän minulla oli kaksi pentua kannettavanani. Vihdoin loikkasin pohjalle, ja se todella oli kuivaa, pehmeää hiekkaa. Ei se ollut sammaleen veroista, mutta kelpasi. Olihan se parempaa kuin ei mitään. Vaahterankukka tuli aivan perässäni. Hän laskeutui melko raskaasti hiekalle, joka pöllähti pilvenä ilmaan. Astelin hiukan erään kiven alle, suojaan. Laskin pennut maahan, perässäni koloon tassutelleen Vaahterankukan viereen. Punaruskea naaras käpertyi hiekalle ja töykki pentuja lähemmäs itseään. Peenut inisivät hiljaa ja jäivät nukkumaan tämän vatsan viereen. Vasta nyt näin kuinka pahasti naaras oli vahingoittunut. Haavat eivät vuotaneet, mutta hän näytti silti pahalta. Sipaisin lempeästi hännälläni naaraan kylkeä ja käperryin tämän viereen. Vaahterankukka katsahti lempeästi pentuihinsa.
"Kenen pentuja ne ovat?" kysyin. Se oli varsin ilmeinen kysymys. Mistä sitä tiesi, että ne olisivat Piikkikynnen pentuja? Joskus Vaahterankukka oli nimittäin ollut varsin läheinenkin tämän kanssa. Ei tietenkään enää, mutta... silti. Vaahterankukka loi minuun hiukan väsähtäneen, säikähtäneen katseen, joka kuitenkin oli täynnä iloa, vaikka minä en sitä huomannutkaan. Laskin pääni masentuneesti. Ne olivat sittenkin Piikkikynnen pentuja.
"Älä sano - tiedän kyllä mitä olit sanomassa. Ne ovat Piikkikynnen pentuja." huokaisin kylmästi. Vaahterankukka loi minuun pehmeän, rakastavan katseen.
"Eivät ole!" hän maukui. Käänsin kärsimyksestä vääristyneen katseeni naaraaseen.
"Eivätkö muka?" kysymys jäi ilmaan leijumaan.
"Kenen sitten?" lisäsin epäilevästi.
"Sinun, Rikkovarjo! He ovat sinun pentujasi." naaras vakuutti. silmäni syttyivät. Minun pentujani? Oliko MINULLA kolme pentua?
"Ihanaa, Vaahterankukka!" hihkaisin ja nuolaisin rohkaisevasti tämän poskea. Vaahterankukka kehräsi lämpimästi ja kiersi häntänsä pentujen suojaksi. Hänen katseensa kuitenkin synkkeni äkisti, ilme oli tyhjä ja onneton. Kumarruin lähemmäs naarasta.
"Mitä nyt? Mitä on tapahtunut?" kysyin ymmälläni. Vaahterankukka käänsi vaaleanvihreiden silmiensä kyyneleisen katseen minuun.
"Lumikkopentu..." hän nyyhkytti.
"Mitä? Mitä hänelle tapahtui?" kumarruin lähemmäs naarasta ja kiersin häntäni lohduttavasti tämän ympärille.
"He veivät Lumikkopennun." hän maukui. Totuus valkeni minulle silmänräpäyksessä. Minulla olikin neljä pentua, joista yhden Piikkikynsi oli vienyt pois Vaahterankukan luota. Julmaa. Mutta olisin kyllä ihmetellyt jos Piikkikynsi olisi välittänyt tippaakaan pennuista. Katsahdin muihin pentuihin. Kahden pienemmän ruskean nyytin välissä oli hiukan kookkaampi punaruskea kollipentu. Nyt pennut nukkuivat tyytyväisinä, täysin tietämättä kauheista tapahtumista, jotka etenivät koko ajan.
"Mitkä ovat heidän nimensä?" kysyin. Olisi varmaan hyvä tietää pentujensa nimet, eikö vain? Vaahterankukan suru tuntui pyyhkiytyneen pois.
"Tämä on Kärppäpentu," hän maukui ja osoitti suurehkoa tummanruskeaa jollipentua, jolla oli valkoinen vatsa ja käpälät. Hymyilin onnellisesti ja kosketin pientä pentua hellästi kuonollani.
"Tämä on Näätäpentu," Vaahterankukka jatkoi ja osoitti tällä kertaa pienintä pentua, tummanruskeaa tuuheaturkkista naarasta, jonka vatsa oli kellertävän valkoinen. Slitin tämän kylkeä hännälläni. Naaras ynähti hiljaa ja takertui kiinni siihen. Nauurahdin pehmeästi; pennut olivat todella suloisia.
"Ja tämä on Punapentu." Vaahterankukka päätti ja sipaisi kuonollaan suurehkoa punaruskeaa pentua. Hymyilin onnelisena ja painauduin tiukemmin naarasta vasten. Vaahterankukka kosketti kevyesti kuonollaan omaani. Nyt olimme turvassa. Minä, Vaahterankukka ja pennut. Nukahdin rauhallisesti ensimmäistä kertaa aikoihin.
Vastaus:39 kp:eetä, wow!
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadetassu, jokiklaani
26.03.2013 08:12
-Kaveri

Haukottelin makeasti, ja tassuttelin pois oppilaiden pesästä. Muut vielä nukkuivat, mutta en saanut unta.
Aurinkokaan ei ollut vielä noussut, joten oli kylmää. Päätin vähän tutkia aamuista jokiklaania.
Kaikkialla oli hiirenhiljaista. Vain pari lintua joskus visersivät.
-Kaunista... huokaisin.
Ja niin siellä olikin. Eteeni avautui ihana ruohoniitty. Jokiklaanin ainoa, kunnes tulisi se valtava joki.
Minua ihan puistatti ajatus mennä uimaan vahvaan virtaan. Mutta joskus sekin täytyisi tehdä... Kunhan olen soturi.
Istahdin viileälle kivelle ja jäin miettimään soturinimittämistäni.
En huomannut, että takanani oli joku. Sitten se joku hyppäsi niskaani.
-Mour! Oletko sinä se uusi? pentu kysyi.
Tajusin, että se oli joku toinen oppilas. Ärryin vähän, koska hän oli säikäyttänyt minut sydänjuuriltani.
-Kyllä. Olen se uusi. Miksi sinä aiheutit minulle melkein sydänkohtauksen? Olisin voinut tippua kiveltä ja pyörtyä!
-Anteeksi... Saanhan anteeksi? En tee sitä toiste!
Mietin hieman.
<Saisikohan hän anteeksi, vaikka hän vei minut shokkiin?>
-Hmm... No, saat tämän kerran.
-Ystäviä? pentu kysyi häntä ylhäällä ja korvat pystyssä innosta.
-Ystäviä, toistin.
-Jipii! Olen Mäntytassu. Kuka sinä olet?
-Ömm... Olen Jadetassu...
-Onko sinulla vanhempia? Minun vanhempani ovat kaksijalkalassa, eli en voi nähdä heitä vasta kun soturina.
Hiljenin ja painoin pääni alas. Vastasin vaimealla äänellä:
-Minun äitini katosi, kun olin pieni. Ilves myös söi siskoni, mutta isä asuu myös kaksijalkalassa.... Olen asunut isäni kanssa pienestä asti.
-Surullista.... Mutta kyllä sinä äitisi vielä löydät! Lupaan sen! Mäntytassu sanoi hilpeästi kuin rohkaistakseen minua.
Hymyilin. Tuo Mäntytassu oli oikein mukava, ja sainhan hänestä kaverin. Ei tarvinnut aina olla yksin.
-Kiitos. No, mitä tehdään? kysyin.
-En tiedä... Meidän pitää odottaa, että aurinko nousee, koska soturit eivät nouse ennen sitä. Paitsi partiot. Ne lähtevät auringon nousun aikoihin.
Nyökkäsin ja istuin uuden ystäväni vierelle. Vietimme siinä aamun istuskellen ja jutellen.

Jatkuu...

Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu
26.03.2013 07:47
Tiikeritassu seurasi partion perässä Tulisydämen tuoksuvanaa. Hiekkamyrsky ärähti äkisti ja säntäsi tulenvärisen karvamytyn luokse. "Tulisydän!" Naaras huudahti ja painoi kuononsa verisen turkkiin. Tulisydän nosti vaivalloisesti päätään ja katsanto Tiikeritassuun. Oppilas päästi verenhimoišen irvistyksen. Tulisydäntä puistatti, ja hän vajosi takaisin tiedottomuuteen. Hiekkamyrsky rAahasi soturin leiriin. Tiikeritassu seurasi perässä. Mustatähti istui aukiolla Tuhkamarja ja Lumisydän vieressään. Lumisydän katsoi ensin tuotantoa varapäällikkö, sitten Tiikeritassua. Hänen silmistään kuvastuu niin sammumatom raivo jA suru. Tiikeritassu murisi hiljaa. "Miten tämä tapahtui?" Mustatähti kysyi. Hiekkamyrsky alkoi selostaa tapahtumia samalla, kun Lumisydän asettelu soturin haavoille hämähäkkiin seitiä. Lumisydän vilkaisi jälleen kerran Tiikeritassua. tällä kertaa oppilas piti huolella meriliikennettä väliset silmänsä ilmeettöminä. >isken vielä uudelleen, ja sillä kertaa kohteena olet sinä!< Tiikeritassu murisi ajatuksissaan tuijottaessaa valkoista naarasta
Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
26.03.2013 07:06
"Hyökkää kimppuuni!" Hiekkamyrsky kehotti. Tiikeritassu ponkaisi ilmaan hiekka pöllyten ja iskeytyi naaraan niskaan. Oli kulunut kaksi kuuta Leijonatassun murhasta ja Tiikeritassun koulutus läheni loppuaan. "Mahtavaa!" Hiekkamyrsky kehräsi ja ponnisti jaloinlleen. Tiikeritassu pani merkille, että oli jo hieman mestariaan suurempi. "Mene metsästämään", Hiekkkamyrsky käski. Tiikeritassu nyökkäsi. Hän suuntasi Nelipuulle, mutta kääntyi heti näköetäisyyden päässä Varjoklaanin alueelle. Mustajalka odotti häntä. "No?" Varjoklaanin varapäällikkö tivasi. "Leijonatassun on pois pelistä", Tiikeritassu ilmoitti, "murhasin hänet itse." Mustajalka nyökkäsi. "on sekin jo alku. Tulen tänne uudenkuun aikaan seuraavan kerran", soturi murahti ja pujahti pensaaseen. Tiikeritassu metsästi kotimatkalla jäniksen. Jyrkänteen lähellä hän haistoi Tulisydämen tuoreen tuoksun. Tiikeritassu vei saaliinsa leiriin, ja lähti seuraamaan jälkeä. Hän näki pian Tulisydämen selän. Tiikeritassu hiipi varapäällikön perään. Tässä oli hänen tilaisuutensa kostaa. Tiikeritassu paljasti kyntensä. Hän ponkaisi ilmaan ja osui Tulisydämen selkään. Soturi käännähti. Tiikeritassu oli nopeampi. Hän iski toisella etukäpälällään täysiä tämän pään sivulle. Tulisydämen jalat pettivät, ja hän vajosi tajuttomana maahan. Tiikeritassu kynsi häntä vielä. Tiikeritassu päästi julman irvistyksen, ja lähti varapäällikön luota.
Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirsikkatassu, myrskykö
25.03.2013 23:02
Kirsikkatassu kuuli Viimatassun ja oravatassun äänet oppilaiden pesän suuaukolta. Harmikseen hän tunnisti myös Tiikeritassun murinan. "Lähden metsästämään", hän kuuli kollin naukuvan tukahtuneesti. <hän on kyllä umpihullu, kun lähtee metsälle keskellä yötä> Kirsikkatassu ajatteli ja asettui paremmin makuusijalleen. Pian myös Viimatassu ja Oravatassu tulivat sisään ja nukahtivat nopeasti.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
25.03.2013 22:15
Tiikeritassu asteli takaisin leiriin juuri parahiksi näkemään Hopeasulan, joka kosketti kuolleen Leijonatassun kuonoa omallaan. Tiikeritassu puuskahti ja jatkoi oppilaiden pesään.

Aamulla Tiikeritassu työntyi saniaisten alle. Hän halusi muistuttaa Lumisydäntä varoituksestaan. Hän näki naaraan lajittelemassa yrttejä Tuhkamarjan seurassa. Lumisydäntä nosti katseensa ja jähmettyi paikoilleen. Tiikeritassu tuijotti häntä puhdas viha silmissään. Lumisydämen katse muuttui ensin raivostuneeksi, sitten sanattomaksi kauhistuneeksi. Tiikeritassu paljasti kyntensä ja sivalsi sillä ilmaa tehdäkseen aikeensa selviksi. Lumisydäntä nosti huulensa irvistykseen. Tiikeritassu käännähti kannoillaan ja pinkoi aukiolle. Hän lähti seuraamaan Hiekkamyrskyä metsään.
Vastaus:6 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
25.03.2013 21:33
Naaras heräsi hylätyssä ketun kolossa ukkosen jyrinään. Salamoiden valkoinen valo tulvi sisään koloon. Jostain syystä Hopeasulasta tuntui pienen ohi kiitävän hetken, että leirissä ei ollut kaikki kohdallaan.
Mutta tunnen meni pian ohi ja naaras tuumi: > Mitäs kummaa tuo oikein oli?< Sitten tuo paransi asentoaan hiekka lattialla ja yritti nukahtaa uudestaan.
Mutta Hopeasulka ei pystynyt millään nukahtamaan. >Parempi katsoa kuin katua.< Soturi ajatteli ja huokaisi. "Ei kun sateeseen vaan!" Hopeasulka maukaisi täysin palkei ja pinkoi ulos kolosta sateeseen.
Pisarat lävistivät pian tuon turkin ja kastelivat sen aivan liko märäksi. Hopeasulka suuntasi silti sitkeän päättäväisenä kohti leiriä.
Vihdoin leirin suuaukko häämötti edessä ja Hopeasulka pujahti sulavasti sisään.
Leiri aukio oli tyhjä lukuun ottamatta keltaista karva nyyttiä keskellä leiriä. Totuus karva nyytistä valkeni pian naaraalle ja tuo tassutti kuolleen oppilaan luo.
"En edes ehtinyt tuntea sinua. En tiedä mikä oli nimesi tai miksi kuolit. Mutta nyt olet joka tapauksessa Tähtiklaanin huomassa." Hopeasulka naukui pahoittelevaan äänen sävyyn ja nuolaisi vielä kissan päälakea hellästi.
Hopeasulka päätti etsiä tassuihinsa Ratamotassun. Tuo kipitti oppilaspesälle ja etsi katseellaan tuttu harmaata turkkia, muttei löytänyt.
Turkki vettä valuvana tuo suuntasi sotureiden pesään ja astui sisään. Turkki ihoon liimautuneena ja läpi märknä. Hopeasulka näytti paljon pienemmältä, jopa pennulta.
Sadekkin oli huuhtonut tuon turkista Myrskyklaanin tuoksun melkein kokonaan.
Vastaus:14 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huurreturkki, Jokiklaani
25.03.2013 21:15
Ulkosalla jyrisi ukkonen. Pilvipentu, Tuhkapentu ja Saarnipentu alkoivat kiemurrella hermostuneesti, ja lopulta purskahtivat itkuun. Huurreturkki painoi päänsä pentujensa lähelle.
’’Shh, se on vain ukkonen…ei mitään hätää.’’ tämä tyynnytteli, mutta pennut jatkoivat parkumistaan. Huurreturkki huokaisi ja alkoi laulaa hiljaa:
’’Nuku, nuku pienoinen, äiti sua nyt suojaa.
Hätää ei oo laisinkaan, siis hiljaa nuku vaan.’’
Naaras toisteli tuota hiljaa, ja pennut rauhoittuivat, ja sulkivat pienet suunsa.
Kiviturkki asteli pentutarhaan, ja lipaisi kumppaninsa kuonoa. Huurreturkki kehräsi ja kosketti kuonollaan tummanharmaan soturin otsaa.
’’Ne avaavat pian silmänsä.’’ naaras maukui, kun Kiviturkki asettui Huurreturkin viereen.
’’Milloin siis?’’ Kiviturkki kysyi ja kosketti kuonollaan Pilvipentua.
’’Ehkä parin päivän päästä.’’ naukaisi Huurreturkki ja siirsi Tuhkapentua niskanahasta lähemmäs itseään.
Salama halkoi taivasta, ja väläytti valoa pentutarhaan. Perässä seurasi kaikuva jyrähdys. Vesi liplatti pudotessaan lätäkköihin.
Pentutarhan edessä istui läpimärkä Rikkovarjo. Kolli astui sisään.
’’Brrrh, tulen hetkeksi suojaan sateelta.’’
Rikkovarjolla oli outo vaikutus Saarnipentuun. Viirullinen pentu sävähti, ja alkoi ryömiä Rikkovarjoa kohti.
Tämä lässähti tummanharmaan kollin eteen.
’’Joko taas?’’ Rikkovarjo ällisteli ja kantoi Saarnipennun takaisin Huurreturkin hoiviin.
’’Hän pitää sinusta.’’ valkea naaras kehräsi.
’’Niin näkyy. Mutta nyt pitää mennä.’’ Rikkovarjo naukui, ja työntyi takaisin sateeseen.

//taddaadaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa//
Vastaus:20 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
25.03.2013 21:10

Tiikeritassu katseli Tuhkamarjan ja Lumitassun lähtöä mietteliäästi. Edellisen päivän tapahtumat saivat hänet.väkisinkin irvistämään. Tuo valkoinen oppilas oli nähnyt hänen murhaavan Leijonatassun. Hiekkamyrsky tassutteli hänen viereensä. "Mene nukkumaan!" Hänen mestarinsa käski. Tiikeritassu murahti ja tassutteli kohti oppilaiden pesää. Kannon luona makasi Viimatssu, vieressään Oravatassu. Oppilaat nostivat päitään, kun Tiikeritassu lähestyi. "Hei, Tiikeritassu! Oravatassu kertoi, että Lumitassun mieltä painaa jokin. Hän näytti olevan raivon partaalla eilisten hautausmenojen aikana", Viimatassu maukui huolissaan. Tiikeritassu jännittyi. Muut olivat jo huomanneet! Lumitassu voisi kertoa näkemästään Mustatähdelle. Tiikeritassun pitkät kynnet työntyivät väkisin esiin. "Mikä hätänä?" Oravatassu tiedusteli. "Lähden metsästämään", Tiikeritassu selitti nopeasti ja pujahti ulos leiristä. Hän juoksi metsän halki seuraten parantajien tuoksujälkeä. Pian hän näki edessään Lumitassun valkoisen turkin, joka oli jäänyt jälkeen Tuhkamarjasta. Tiikeritassu murahti ja syöksyi Lumitassun perään. Tiikeritassu loikkasi ja painoi Lumitassun maata vasten yhdellä jykevällä etukäpälällään. Lumitassu vilkaisi ja rimpuili vastaan, mutta Tiikeritassun paino pakotti hänet maata vasten. Tiikeritassu kumartui naaraan korvan viereen. "Varo, mitä kerrot klaanille", hän sihisi. "Tarkkailen sinua", Tiikeritassu murisi ja astui pois oppilaan päältä. Sitten hän pinkoi metsään, kohti leiriä.

// joo, luopio siitä tulee//
Vastaus:Elä paljasta liikaa heti aluksi! x) Saat 16 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Laventelitassu, jokiklaani
25.03.2013 20:45
Kuu kului nopeasti eteenpäin. Laventelitassu vietti nykään kaiken vaapaan aikasa Loimulammen kanssa. Tämä oli oppinut teistelemaan, metsästämään ja kalastamaan, puuhunkin hän kiipesi ihan kelvollisesti, mutta uinti oli suuri kompastuskivi. Ja yhtenä päivänä tapahtui se mitä Laventelitassu eniten pelkäsi.
"Hei Laventeliseni! Tänään on minun vuoroni päättää mitä teemme!" Loimulampi huudahti Laventelitassulle muutaman ketunmitan päästä.
"Niin on." Laventelitassi naukaisi, kun kolli oli jo vain muutaman hiirenmitan päässä.
"Minä päätin, että... Me menemme uimaan!" Laventelitassu nielaisi. Kurkkua kuivasi. Vaikka tämä olikin jokiklaanista, tämä inhosi vettä ja uimista, sillä uiminen oli vaikeaa.
"Eikai sinulla ole mitään sitä vastaan?" Loimulampi naukaisi huolissaan.
"Ei, ei.. Sehän on hyvä ajatus.." Laventelitassu naukui tassut jännityksestä kihelmöiden.

____joella____
Kissat juoksivat kilpaa lammelle. Laventelitassu seisahtu rantaan, kuin siihen heitettu kivi. Loimulampi vain juksi naaraan ohi ja loikkasi veteen.
"Tule nyt!" Loimulampi kehotti. Laventelitassu kastoi käpälänsä veteen ja värähti. Loimulampi huudahti jotain päselvää ja kaatoi naaraan veteen. >En voi syyttää hätä! Miksen kertonut etten osaa uida?!< Laventelitassu kauhoi käpälillään rantaa kohti. Hän sai tassunsa hiekkaan ja nosti itsensä pystyyn. Valkea turkki valui vettä.
"Etkö osaa uida?! Miksi et kertonut?!" Loimulampi mourusi.
"En.." Laventelitassu naukui ujona. "Tehdäänkö jotain muuta?" Hymy palasi Loimulammen kasvoille.
"Tottakai!"

____leirissä____

"Kuule Loimulampi.. Minulla on tunnustettavaa." Laventelitassu mutisi.
"Ennen kuin sanot mitään.. Minä haluan puha tunteistani ensin.. Laventelitassu, minä pidän sinusta. Enemän kuin ystävästä tai kestään muusta..Minä.. taidan rakastaa sinua." Loimulampi kehräsi. Laventelitassun ilme kirkastui.
"Mutta.. Minä olin sanomassa juuri sitä samaa.." Laventelitassu sanoi helpottuneena. Loimulampi hätkähti.
"Siis.. Oikeasti?"
"Niin, niin.." Laventelitassu kikatti. "Ihan oikeasti." Naaras kurottautui nuolaisemaan Loimulammen poskea. "Ihan oikeasti.." Loimulampi juoksi yhtäkkiä parantajanpesään. Laventelitassu lähti perään, mutta Loimu oli jo tullut takaisin. Kollilla oli suussaan unikko, kaunis, vaikkakin vähän kuivahtanut.
"Mhh... Teerenlento ei ilahdu. Unikkoa ei ole helpp saada. Mutta kiitos.." Laventelitassu kehräsi. Teerenlento katsoi yrttivarkaan perään, mutta, kun tämä huomasi kuin nuoripari leperteli toisilleen, parantajanoppilas nilkkasi takaisin pesään.
Vastaus:26 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamanlehti, Myrskyklaani
25.03.2013 20:31
Luku 21

Kuolema on abstrakti käsite

Heräsin kylmyyteen ja kovaan meluun ulkoa. Ukkosti, ja kovasti. Onneksi minulla oli edes katto pääni päällä, kun pennut syntyisivät. Vatsani oli niin kipeä, että epäilin niiden syntyvän pian. Itseasiassa juuri nyt! Kipu lamautti minut hetkeksi, ja kaaduin kyljelleni maahan. Hengitin raskaasti, ja kivut vain yltyivät. Yltyvä rankkasade ei auttanut yhtään, kuten ei myöskään melu ja korvia riipivät karjahdukset jotka kantautuivat ulkoa. Astelin kipein askelin pakoni estävien oksien luo ja työnsin pääni toiselle puolelle. Luimistin korviani vihaisesti ja irvistin, osittain kivusta, osittain vihasta. Valkoinen naaras ja tummempi, likaisenvärinen kolli huutelivat uhkauksia vimmatusti sähisevälle hopeanharmaalle laihalle naaraalle. Jos hän jatkaisi vielä pitkään tuolla linjalla niin hän ei tu… Siinä se menikin. Valkoinen naaras, Routa nimeltään, raapaisi kissan kylkeen miltei häntään asti ulottuvan viillon, joka näytti todella syvältä. Vieras naaras ei ollut siitä moksiskaan, vaan näytti jopa yrittävän hyökkäystä. Uusi kivun kouraisu riipi kehoani, mutta tahdoin tietää mitä naaraalle kävisi. No niin. Siinä sitä taas mentiin. Routa ja Viilto kävivät YHDESSÄ naaraan kimppuun. Silmäni salamoivat kilpaa pimeän, vähän väliä sähköisistä valkoisista välähdyksistä valaistuvan taivaan kanssa. Niin raukkamaista. Hetken kuluttua kuului korvia riipivä rääkäisy ja kaksi lupiota väistyivät naaraan päältä. Hetken he keskustelivat jotain, kunnes Ruota äyskäisi jotain kovaäänisesti ja lähti raahaamaan hyvin pahasti haavoittunutta naarasta ylöspäin kivikossa. He vedin pääni juuri ajoissa varjoihin, etteivät he nähneet minua pikimustan turkkini ansiosta, joka sulautui täydellisesti varjoihin.
"Sinne vaan! Puoliverinen ketunläjä." Routa sähähti ilkeästi ja heitti ilmeisesti raadellun ruumiin viereiseen luolaan. Kuului kovaääninen kolahdus, kun kissan pää osui seinämään. Enempää en enää ehtinyt kuulla tai tuntea, sillä uusi tuskan aalto nialaisi minut ja kaaduin tuskissani kylmälle lattialle. Tärisin shokissa paikallani, kuin halvaantuneena. Tunsin, että pennut tulisivat.

Kiljahdin tuskasta. Hengitin raskaasti, toivoin että minula olisi ollut jotain lievittämässä tuskaa. Koko synntyksen ajan minua riivasivat hirvittävät kivut, sellaisia ei voinut kuvitella olevan olemassakaan. Ensimmäinen pentu syntyi salamien räislyessä taivaalla ja ukkosen jyristessä. Kyyneleet virtasivat, sekä siksi, ettei Tulisydän ollut täällä, että kivusta. Käänsin tuskaisen katseeni poikaani ja hymyilin hiljaa. Salama välkähti jälleen, ja valaisi koko pimeän, kostean loukon kylmällä valollaan. Kuin merkiksi, maa jyrähti.
"Sinusta, poikani, sinusta tulee Myrskypentu." henkäisin kuuluvasti, ja valmistauduin seuraavaan pentuun. Uusi tuskan aalto oli musertaa minut, kasvoni vääristyivät kivusta. Kestin sen kuitenkin yllättävästi helpommin kuin edellisen, hetken kuluttua pieni naaras oli saapunut maailmaan. Hengitin raskaasti, mutta hymyilin iloisena. Kivut alkoivat helpottua, ei sattunut enää niin paljon. Käänsin onnesta sädehtivän katseeni pieneen, kauniiseen naaraaseen.
"Sinusta tulee.. Isäsi mukaan. Lieskapentu." sain henkäistyä. Aloin nuolla pentujani, jotta he eivät vilustuisi heti ensimmäisenä yönään. Hetken kuluttua kaksi hennosti vinkuvaa pentua makasivat tyytyväisinä vatsani vieressä sammaleella. Hengitin rauhallisesti. Hankalin oli jo ohi, kivut olivat jo melko heikkoja. Ja koska pentuja oli vain kaksi, maitoakin varmasi riittäisi. Suljin silmäni ja yritin nukkua. Pieni kyynel valui poskelleni, kun ajattelin Tulisydäntä. Mitä he olivat voineet tehdä tälle? Kaipasin häntä niin paljon.

Tuskin olin ehtinyt silmäni sulkea, kun aukiolta kuului taas mekkalaa. Kuulin Tulisydämmen huutavan vastalauseensa kovaäänisesti. Sen jälkeen sydämmen oli pysähtyä, sillä kuulin korvia riipivän huudon, joka katkesi kammottavaan korahdukseen ja yskänpuuskaan. Kuuntelin vihreät silmäni kauhusta lasittuneena, kun kuului taas rapinaa, ja märkien kivensirpaleiden ääntä niiden pudotessa louhikosta aukiolle. Jokin raahattiin uudelleen tyrmäänsä, ja se suljettiin yhä tiukemmin rahinasta päätellen. Huohotin kauhusta. Mitä jos hän oli.. kuollut. Aloin nyyhkyttää hiljaa, laskin pääni alistuneena sammaleelle. Kuuntelin silmät kauhusta villeinä vielä hetken aikaa, mutta mitään ei kuulunut. Nukahdin rauhattomaan ja neuroottiseen uneen, jossa kuulin vain Piikkikynnen kammottavaa hohotusta.

/Kauhea pätkä x( Mutta tosiaa, Patun pennut on nyt virallisesti syntyneet.
Vastaus:Saat 27 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumitassu
25.03.2013 20:12
Kynteni työntyivät pakosti ulos mutta vedin ne aina takaisin sisään. Tiikeritassun näkeminen sai minut voimaan pahoin. Katselin Leijonatassun ruumista joka makasi maassa keskellä leiriä. Minä niin vihasin Tiikeritassua!

Heräsin aamulla siihen, että Tuhkamarja työntyi jäkälä verhon läpi luokseni.
" Tänään on suuri päivä" tuhkamarja julisti.
" Kerro nyt." Pyysin.
" Tänään sinusta tulee parantaja." Tuhkamarja kertoi.
" Ihan oikeestikko." Kysyin.
" Ihan oikeasti."

Kävelin tuhkamarjan perässä kun kuulin lehtien kahinaa katsoin taakseni ja joku hyppäsi päälleni. Huomasin että se oli tiikeritassu. Kaikki vihamielinen paisui sisälläni. Ja työnSin häntä koko voimalla. Mutta Tiikeritassu oli vahvempi. Hän painoi minut maatavasten ja kuiskasi korvaani.
" Varo mitä kerrot klaanille." Tiikeritassu sikisi.
" Tarkkailen sinua" hän lisäsi. Sitten hän päästi minut ja ryntäsi tiehensä. Tärisin kauttaaltaan kun kävelin Tuhkamarjan luo.

Seuraavana päivänä kun olin saapunut leiriin pässäni oli soinut nimitys menoni. Minua tultiin onnitelemaan kun saavuin. > uskomatonta olen parantaja. < Oravatassu oli ollut ensimmäisten joukossa tulossa onnitelemaan.
" no mikäs sinun nimeksesi sitten tuli?" Oravatassu kysyi.
" Lumisydän" Vastasin innoissani.
" eikö ole hieno nimi." Kysyin oravatassulta.
" on todella hieno. Milloin kohan pääsen soturiksi?" Oravatassu sanoi Haikeasti.
" Varmaan ihan kohta." Rohkaisin.
" Niin" oravatassu totesi. Kun olimme päättäneet keskustelun hölkkäsin tuore saalis kansalle. Otin vesimyyrän ja söin sen nopeasti, koska olin todella nälkäinen. Sitten laahustin pesälle ja työnnyin sisälle. > "Minä, Tuhkamarja, myrskyklaanin parantaja, pyydän esi- isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Häntä on koulutettu parantajaksi, ja teidän avullanne hän palvelee klaaniaan monien kuiden ajan."
 
"Lumitassu, Lupaatko elää parantajan tapojen mukaisesti, pysyä erossa klaanien välisistä taistelusta ja suojella kaikkia klaanin kissoja tasavertaisesti, jopa henkesi uhalla?"
 
" Lupaan"
 
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle todellisen parantaja nimesi. Lumitassu tästä lähtien sinut tunnetaan lumisydämmenä. Tähtiklaani kunnioittaa sinun Määrätietoisuutta ja taitoja ja hyväksyy sinut myrskyklaanin täydeksi parantajaksi."< Toistelen nimitys menoa mielessäni.
 

Vastaus:Jee, onnea, vaihdan sinut parantajan paikalle Myrskyklaanissa! :3 Mutta käypä blogissa. Saat 26 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leoparditassu, Tuuliklaani
25.03.2013 19:02
Luku 3 Loukussa

Mmhhh... Pääni oli aivan pyörällä. Tunsin, kun minua raahattiin niskasta ja tassusta. Pienet kivet raapivat vatsaani ja sai turkkini likaisenkultaiseksi takkukasaksi. Ohimoani tykytti ja purin huultani jotta en valittaisi. "Routa, hän on hereillä." kollin ääni maukui. Räväytin silmäni äkisti auki ja tulviva valo särki niitä. Näin edessäni valkean naaraan ja punertavan kollin. Roudaksi kutsuttu kissa oli sama joka laittoi minulta vintin pimeäksi. Irvistin heille murhaavasti. "Kostan tämän vielä." murisin. Routa naurahti huvittuneesti. Tämän arpinen kasvo väläytti pelottavan hymyn. Yllättäen minut hän iski hampaansa tiukasti kurkkuuni ja puri lujaa.
”Uuungh!”Vaikeroin kun veri alkoi valua kaulaa pitkin. Sen jälkeen Routa heitti minut ilmaan ja läimäisi tassullaan alas. Ilmat pakenivat keuhkoistani ja puraisin kieleeni. Se sai minut pimahtamaan täysin. Silmäni leimusivat kuin vihreät liekit, kun raapaisin luopion vasempaan silmään syvät viillot. Naaras rääkäisi kivusta ja heitti minut kiveä päin. Laskeuduin siitä ketterästi neljälle jalalle ja väistin Roudan uuden iskun. Unohdin täysin punertavan kollin ja tämä sai minut yllätettyä. Tömähdin kipeästi maata vasten ja Routa hyppäsi kimppuuni. Naaras raapaisi pitkän viillon kuonosta alaspäin.
”Routa, rauhoitu jo!”Kolli älähti katsellen sivusta. Sen jälkeen he ottivat minusta taas kiinni ja raahasivat eteenpäin. Pyristelin vastaan minkä pystyin, mutta en saanut heidät otteitansa irrotettua. Huokaisin ja luovutin. Hetken päästä pysähdyimme ja he heittivät minut jonnekin syvän koloon.
”Auuuh!”Älähdin osuessani maahan. Pääni kolahti ikävästi ja sai näköni sekaiseksi. Haistoin kuitenkin hyvin. En ollut kolossa yksin. Nostin pääni ja käänsin kauhun valtaamana sen hiekan väristä naarasta kohti. Peräännyin hitaasti seinää vasten.
”Ei mitään hätää. Olen itsekin täällä jumissa.”Vieras sanoi ja asteli valoon. Haistoin hänen pelkotuoksunsa. Hän oli yhtä epävarma kuin minä.
”Ku - kuka olet?” Kysyin naaraalta.
”Hiekkamyrsky, Myrskyklaanin soturi. Ja sinä olet hajusta päätellen Tuuliklaanista.”Hiekkamyrskyksi esittäytynyt sanoi nyrpistäen kuonoaan.
”Kyllä. Ja nimeni on Leoparditassu.”Sanoin jo hieman itsevarmempana. Myrskyklaanilainen hämmästeli ja katsoi minua hännästä korvanpäihin.
”Olet oppilas. Miksi he sinut tänne ottivat?”Hän hämmästeli. Kohautin olkiani.
”Olin auttamassa mestariani, kun häntä vietiin pois leiristä.”Kerroin.
”Ja silloin he saivat sinut.”Tämä päätteli.
”Sain kuitenkin haavoitettua yhtä, ja sitä samaa naarasta äskenkin, ennen kuin he heittivät minut tänne. Raapaisin nimittäin tämän silmän päälle pitkät viillot.”Sanoin ylpeänä. Naaras naurahti.
”Kenties Routaa? Hän ansaitsi sen.” Hiekkamyrsky sanoi ja hymyili. Olimme hetken hiljaa,kunnes muistin etten ollut kysynyt, miten hän tänne joutu.
”Ai että miten minä tänne jouduin. Varapäällikkömme Piikkikynsi pyysi minua metsästämään ja kun olimme tarpeeksi kaukana leiristä, tämä yllätti minut. Tässä sitä sitten ollaan.” Naaras sihisi myrkyllisesti.
”Miltä hän näyttää?”Kysyin, koska halusin tietää, oliko hän ollut hyökkäyksessä mukana.
”Pikimusta kolli” Hiekkamyrsky sanoi.
>Yksi Haukkatulta vievistä kissoista!< Muistin.
Pyörin hermostuneena ympäriinsä. Olin huolissani mestaristani. Haukkatuli oli haavoittunut pahasti, kun hänet viimeksi näin.
”Haukkatuli!”Huusin niin kovaa kun vain ikinä pystyin. Hiekkamyrsky luimisti korviaan, mutta en välittänyt siitä. Kuuntelin tarkkaan odottaen vastausta. Mitään ei kuulunut. Olin jo luopumassa toivosta, kunnes kuulin heikkoa maukunaa kiviseinämän toiselta puolelta.
”Haukkatuli?”Kysyin toivon palatessa mieleeni.
”Leoparditassu, sinäkö siellä?” kuului toiselta puolelta.
”Kyllä, minä täällä. Oletko kunnossa?” Kysyin huolissani. Taaskaan ei kuulunut hetkeen mitään.
”Haavat ovat kipeät, mutta muuten voin hyvin. ”Haukkatuli vastasi jonkin ajan kuluttua. Huokaisin helpotuksesta ja pystyin viimein antamaan periksi väsymykselle. Suljin silmäni ja nukahdin kuin salaman iskusta. En tuntenut, kun Hiekkamyrsky käpertyi viereeni.

Joku tökki minua kylkeeni. En olisi vielä halunnut nousta ylös enkä varsinkaan muistaa eilisiä tapahtumia.
”Leoparditassu herää!!” Hiekkamyrsky sihisi korvaani. Aukaisin silmäni hädissäni ja juuri silloin kuului askelia ylhäältä. Pian sieltä lensi kaksi hiirtä.
”Siinä teille syötävää. Syökää säästeliäästi.” Roudan ääni ilkkui. Murisin tälle.
”Hei Routa! Miten silmäsi voi?” Kysyin hymyillen tietäen voittavani tämän.
”Hiljaa siellä!”Kuului vastaus. Naurahdin tyytyväisenä. Käänsin katseeni Hiekkamyrskyyn joka ahmi Hiirtä suurin hotkaisuin. Itse en sitä vielä aikonut syödä, vaan painuin takaisin unten maille.

Päivän kirkastuessa kuului kovaa rääkynää.
”Ketäköhän he nyt kiduttavat.” Hiekkamyrsky murahti. Katsoimme yhdessä ylös ja kuuntelimme taistelun ääniä. Se ei kuitenkaan kestänyt kauaan.
”Heitämmekö hänet tuonne?” Kuului rähisevä ääni.
”Heitetään vain.”Toinen ääni vastasi. Sen jälkeen näin harmaan mytyn lentävän meidän luo.
”Varo!”Hiekkamyrsky huusi, sillä mytty tuli suoraan minua päin. Kerkesin kuitenkin väistää. Edessämme makasi harmaa verinen ja takkuinen mytty. Menin varovasti sen luo ja haistoin sitä. En haistanut kuin veren. Kissa oli kuitenkin vain tajuton, eikä kuollut. Huomasin hiiren makaavan lähelläni ja toin sen vieraan kissan viereen. Aika kului ja odotin kissan virkoamista. Odotukseni palkittiin jonkin ajan kuluttua. Tämä haisteli hiirtä ja ahmi sen suurin haukkasuin. Sen jälkeen kissa nousi ylös ja katsoi suoraan minuun.
”Leoparditassu!” Tämä huudahti ilo äänen sävyssään.
”Miten sinä tiedät ni..”Aloitin, mutta silloin tajusin kaiken. Tuo edessäni seisova verinen ja erittäin pahasti haavoittunut kissa oli tuttu.
”Ha – Haukkatuli?” Sanoin kauhuissani.

//Toivottavasti pidätte! :)
Vastaus:28 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kirsikkatassu
25.03.2013 18:11

"Kirsikkatassu! Heräähän!" Harmaaraidan ääni herätti Kirsikkatassun. Tiikeritassu nukkui hänen toisella puolellaan, mutta Leijonatassusta ei näkynyt jälkeäkään, ja tämän makuisija oli kylmä. Hän nuuskasta ilmaa saadakseen selville, oliko tänään tiedossa sadetta. Sen sijaan hän haistoi lievän Ukkospolun hajun. Hän värähti, kun tajusi hajun kantautuvan Tiikeritassun turkista. "Tuletko?" Harmaaraita tiedusteli. Kirsikkatassu töytäisi Tiikeritassua. Raidallinen oppilas nosti päätään ja näytti virkeältä. "Mitä nyt?" hän murisi. Kirsikkatassu viittoi häntä seuraamaan. Tiikeritassu nousi kepeästi jaloilleen, ja suki itsensä. Opasti kuntoon niin, että Ukkospolun katku haihtui. Sitten hän seurasi Kirsikkatassua aukiolle, missä Harmaaraita ja Hiekkamyrsky odottivat. Tulisydäntä seisoi hieman kauempana, mutta mulkoili Tiikeritassua. Myös Hiekkamyrsky loi oppilaaseensa tiukan silmäyksen. Harmaaraita viittoi Kirsikkatassua seuraamaan. Kirsikkatassu vilkaisi vielä kerran Tiikeritassua, tämä näytti huokuvan synkkää mielihyvää. Juuri, kun Kirsikkatassu oli loikkaamassa jyrkänteeltä metsään, hän kuuli vertahyytävän kauhunparkaisun. Kirsikkatassu jähmettyi. Pian metsästä loikkiva esiin aamupartio. Kirsikkatassun veri hyytyi, kun hän tunnisti Kirkassydämen ja Mäntyviiksen kantaman kultaisen turkkimöykyn, Se oli Leijonatassu. Harmaaraita loikki Kirsikkatassun ohi leiriin. Kirsikkatassu seurasi häntä surusta kankein liikkein. Kun hän saapui aukiolle, Leijonatassu makasi leirin keskellä. Sitten Kirsikkatassun silmät osuivat Tiikeritassuun. Suuren raidallisen oppilaan katseessa ei hehkunut suru tai pelko, vaan julman tyytyväinen ilme. Huomatessaan Kirsikkatassun katseen hän kuitenkin otti naamallen surevan ilmeen. Kirsikkatassun karvat nousivat pystyyn. Siitä hetkestä hän tiesi. Että tuo kissa oli ollut jotenkin osallinen Leijonatassun kuolemaan. Kirsikkatassu huomasi myös Lumitassun, joka tuijotin maata kauhun sekaisin katsein. Aika ajoin hän Vilkaisi Tiikeritassua, ja paljasti kyntensä. tiesitkö parantajaoppilas jotain?

Vastaus:Aika jännää! ^^ Saat... hmm... 19 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu, Myrskyklaani
25.03.2013 14:56
Kärppätassu oli nimitetty oppilaaksi suunnilleen pari päivää sitten. Mutta ylpeys hehkui silti edelleenkin nuoren oppilaan vihreissä silmissä.
Naaras köyristi selkänsä ja venytteli. Se tuntui niin mukavalta. Naaras peseytyi perin pohjaisesti, ennen kuin astui ulos pesästä kirkkaaseen auringon paisteeseen.
>Miten kaunista!< oppilas ajatteli silmiään siristellen.
Lämpö oli niin ihanan tuntuista turkissa. Auringon säteistä tuleva lämpö imeytyi naaraan turkkiin mukavasti lämmittäen.
Kärppätassu nappasi pikkuisen hiiren tuoresaaliskasasta itselleen ja tassutti ripeästi oppilaspesän eteen nauttimaan ateriasta.
Hiiri oli pian syöty. Kärppätassun teki mieli vain käpertyä kerälle auringon läiskään ja torkkua ihanassa lämmössä auringon laskuun asti. Mutta harmi kyllä se ei vain käynyt päinsä.
Päivä oli kaunis ja lämmin. Linnut lauloivat ja lehdet havisivat hiljaa puissa tuulen mukavasti puhaltaessa.
Pieni tuulen puuska pörrötti naaraan valkomustaa turkkia hiukan.
Naaras havahtui kuullessaan mestarinsa Viiltokäpälän kutsuvan häntä. "Tullaan!" Tuo vastasi talsiessaan metarinsa luo.
Vastaus:7 kp:tä.

-Mustahaukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
25.03.2013 14:47
Naaras oli saanut kuulla haluamansa ja oli juuri ylättänyt rajan, joka erotti reviirit toisistaan. >Olivatpas ne Jokiklaanin kissat säikkyj!< Hopeasulka ajatteli huvittuneena kehräten.
Hopeasulka ei tosin suunnannut vieläkään leiriin. Naaras palasi puulle, jossa oli kyyhöttänyt. Tuo kapusi ylös. Samalle oksalle ja huokaisi. "Niin arvelinkin.." Naaras tuumiskeli ääneen ja peseytyi pikaisesti.
>Kaipaakohan kukaan minua? Edes Ratamotassu?" Naaras tuumi ääneen edelleen. Ratamotassun nimitys menot olivat nimittäin menneet naaraalta sivu suun.
>Pitäisikö palata leiriin..Vai etsiä kelpo yösija?< naaras tuumi ja pääty kakkos vaihtoehtoon.
Hopeasulka oli samoillut ristiin rastiin reviiriä ja löytänyt hylätyn ketun kolon. Ketun tuoksu oli todella laimea eli kettu oli asunut täällä monen monta kuuta sitten.
Ketun tuoksun päältä saattoi erottaa tuoreemman tuoksun. >Ratamotassu! Voi sinua!< Hopeasulka ajatteli hilpeänä. >Täällä sinä siis lymyilit.<
Sitten Hopeasulka käpertyi kerälle hiekka lattialle ja vajosi rauhattomaan uneen. Hopeasulka näki pelkkiä painajaisia Piikkikynteen liittyen.
Vastaus:8 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumitassu
25.03.2013 14:17
Seuraan leijonatassua pois leiristä.> Mitä tu kullan hohtoinen kolli aikoo?< Mumisin mielessäni hiivin hänen perässään ja huomasin, että tämä suunnisti kohti varjoklaanin rajaa. Sitten haistoin varjoklaanin kissan hajun. Mitäteet ajoin huutaa> Mitä< Haistelin ilmaa ja huomasin toisen myrskyklaanin kissan hajun. > Mitä he aikovat.< Sitten saavuin kuulo etäisyydelle. Olen vasta oppilas kuulin jonkun sanovan se kuulosti ihan . > Tiikeritassu Onko hän petturi< mietin mielessäni.> Leijonatassu siis seurasi häntä< Oivalsin. Viivin eteen päin ja näin tiikeritassun hyppäävän leijonatassun päälle ja se on ohi. Leijonatassu makasi kuolleena maassa vai makasiko. > Pakko kertoa jollekin< Lähdin pilkotaan kohti leiriä.

//Tuli lyhyt.//
Vastaus:No joo. 8 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leijonatassu, Myrskyklaani
25.03.2013 14:15
Kuolema kohtaa!

Leijonatassum heräsi pensaat raapimaan, ja näki Tiikeritassun putkahtavan ulos. Leijonatassum nousi kummastuneena seisomaan ja putkahti aukiolle raidallisessa Kollin vanavedessä. Tiikeritassu leikki jo pentutarhan taakse. Leijonatassu jolkutti hänen peräänsä ja tunkeutui leirin seinään läpi metsään. Tiikeritassua ei näkynyt, mutta vahvasta tuoksuvanasta ei voinut erehtyä. Tiikeritassu suuntasi kohti Varjoklaanin rajaa. Leijonatassum jäljittää häntä halki pimeän metsän. Lopulta hän näki Tiikeritassun, joka istui rajan tuntumassa korvat höröllä. Leijonatassu putkahti pensaaseen, ja jäi katsomaan, mitä Tiikeritassu teki. Yhtäkkiä varjosta asteli Mustajalka, Varjoklaanin varapäällikkö. Leijonatassum jähmettyivät paikoilleen. Hän näki Tiikeritassun ja Mustajalan keskustelevan kiivaasti. Tiikeritassu oli siis petturi! Lopulta Mustajalka lähti, ja Tiikeritassu oli nousemaisillaan seisomaan, mutta jäykistyi. Pehmeä murina nousi hänen kurkustaan. Leijonatassum jähmettyivät paikoilleen. Samassa hän huomasi oppilaan lähteneen. Yhtäkkiä valtava varjo lankesi hänen päälleen, ja terävät hampaat pureutuivat hänen niskanahkaansa. Leijonatassu murahti hämmentyneenä. Hän näki Tiikeritassu valtavan etukäpälän pitkät kynnet paljaina. Tiikeritassu veti hänen kurkkuunsa auki. Leijonatassu päästi korisevan ulvahduksen, mutta sekä päättyi äkisti, kun hän vajosi pimeyteen. Leijonatassu oli kuulevinaan Tiikeritassun voitonriemuisen ulvahduksen, ennenkuin Tähtiklaani vei hänet luokseen muiden kuolleiden kissojen luo.
Vastaus:Saat 15 kp:tä. Ja poistan Leijonatassun? Hahmo kuitenkin kuoli...

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
25.03.2013 14:03
Varjoklaanin rajalle!

Tiikeritassua ravisti leveää päätään ja nousi äänettömästi pystyyn. Erillisenä iltana hän oli riidelty varapäällikkö Tulisydämen kanssa. Muisto si Tiikeritassun karvat nousemaan pystyyn vihasta. Hän ei pitänyt lainkaan liekinvärisestä soturista. Tiikeritassu oli päättänyt yöllä lähteä Varjoklaanin rajalle. Häntä houkutti olla Tulisydäntä neuvokkaampi, ja Varjoklaanin varapäällikkö odotti häntä. Tiikeritassu tassutteli hiljaa kuun valaisemalle aukiolle. Vartioita ei näkynyt, mutta Tiikeritassu haistoi Mäntyviiksen tuoksun. Oppilas putkahti pentutarhan taakse. Sieltä oli helpointa livahtaa leiristä kenenkään huomaamatta. Tiikeritassu tunkeutui leirin seinään läpi ja jolkutti ripeästi kauas leiristä. Hän eteni hiirenhiljaa kohti Ukkospolkua ja Varjoklaanin rajaa. Pian hän kuuli hirviöiden murinaa, ja haistoi Ukkospolun karvaan katkun. Sen ohella hän tunnisti tuoreen Varjoklaanin tuoksun. Tiikeritassu putkahti pensaiden alta avoimeen maastoon. Samaan aikaan suuri valkoinen kolli asteli karhunvatukkapensaan takaa. Kolin valtavat käpälät olivat hiilenmustat. "Mustajalka!" Tiikeritassu huudahti ja tallusti aivan rajan tuntumaan. Varjoklaanin varapäällikkö asteli häntä vastaan. "Päästi siis Myrskyklaanin oppilaaksi? Hyvä, mitä olet saanut selville?" Mustajalka kysyi ahnaasti. Tiikeritassu loi häneen tympein katseen. "Luuletko, että saan heti selville jotain huippusalaista? Olen vasta oppilas!" Tiikeritassu vastasi. Mustajalka murahti. "Ensi kerralla sinun on parasta tuoda tietoa, jos mieliä, että Varjoklaanin auttaa sinua pääsemään eroon Tulisydämestä!" Tiikeritassu heilutti ärsyyntymeenä häntäänsä. "Asia on sillä selvä, joten voit nyt lähteä." Mustavalkoisesti loi vielä viimeisen katseen oppilaaseen ja kääntyi kannoillaan. Yhtäkkiä Tiikeritassun tarkka hajuaisti tiedosto toisen kissan tuoksun. Hän imaisi ilmaa keuhkoihinsa. Leijonatassu! Tiikeritassu paljasti pitkät kyntensä, ja murina voimistui hänen kurkussaan. Sitten vastaus pälkähästä hänen päähänsä kuin salaman iskusta. Hän kiertäisi oppilaan taakse, ja hyökkäisi kimppuun. Tiikeritassu painautua maata vasten ja mateli Leijonatassum taakse. Kun hän näki kultaisen hännän tuuhean pään, hän pysähtyi. Tiikeritassu paljasti julman irvistyksen. Hän jännitti takajalkansa, ja loikkasi. Leijonatassu päästi yllättyneen murahduksen, kun suurikokoinen oppilas pureutuu hänen kaulaansa. Leijonatassum kiljaisi, mutta huuto katkesi äkisti, kun Tiikeritassu repäisi hänen kurkkuunsa auki. Kultainen kolli lysähti maahan hengettömänä. Tiikeritassu irvisti kuolleelle oppilaalle. "Sen siitä saa, kun tunkee kuononsa toisten asioihin", hän murisi ja puhdista veriset kyntensä kielellään. Hän oli haistavinaan häivähdyksen myös Lumitassusta, mutta päätti, että hänen seuraava uhrinsa saisi odottaa vielä jonkin aikaa.

//Joo, tässähän Tiikeritassusta tulee sitten petturi//
Vastaus:Poistanko Leijonatassun? 20 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
25.03.2013 01:37
Luku 33; Helpottava herääminen

Pajupuro, silloinen Pajutassu heräsi sammalpediltään vanhan metsän oppilaidenpesästä. Tämä oli nähnyt hyviä unia, joidenka takia oli hyvällä tuulella. Oppilas hyräili itsekseen, ja kääntyi katsomaan siskonsa sammalpetiä. Nuoren naaraan hyräily loppui kiljuntaan, kun tämä huomasi siskonsa verisenä nukkumapaikaltaan. Pajutassu nousi nopeasti jaloilleen ja kosketti Rastaanvireen -kylläkin Rastastassun kylkeä. Tämä oli kylmä, eikä hengittänyt. Pian oppilas kutsui itkien parantajan paikalle, joka totesi että Rastastassu oli kuollut nopeasti, kuka hänet sitten koskaan oli tappanutkaan.

Rastaanvire katseli, kuinka hänen perheensä suri häntä. Naaraan silmät olivat kosteina surusta.
”Miksi tämä painajainen ei voi loppua jo?” Hän kuiskasi surullisena. Koko maailman kauhein asia oli nähdä, kuinka oma perhe suri kuolemaa, varsinkin jos kuollut on itse katsoja. Nähdessään tuon kaiken, joku vieras joka ei heitä tunne, toivoo hiljaa mielessään ettei koskaan elämässään joutuisi antamaan niin paljon surua perheelleen. Se sattuu kovasti sydämeen.
Rastaanvireen ruumis makasi keskellä vanhaa Jokiklaanin leiriä, ja tämän vierelle oli kumartunut kissoja suremaan.
”En tahdo elää ilman häntä”, naaras kuuli Pajutassun itkevän. Symbolitassu istui tämän vieressä lohduttamassa.
”Olen niin pahoillani. Hän oli kaikille kovin tärkeä”, Kilpikonnakuvioinen kolli maukui.
Sirpaletassu seisoi suu auki kuolleen oppilaan vierellä. Tämä oli liian shokissa sanoakseen mitään.
Rastaanvire oli aikeissa mennä heidän luo, mutta ennen sitä kaikki pimeni.
Kun pimeys hälveni, Rastaanvire tunsi seisovansa rantaisella kivikolla metsän joen rannalla. Pajutassu, joka oli yhä Pajutassu, istui joen vierellä. Tämän siskon kuolemasta oli tuskin kulunut kuin vain pari päivää, ja sen näki naaraan silmistä. Ne olivat punertavat jatkuvasta itkemisestä ja surusta. Oppilas puhui itsekseen, edessään pari punaista pilkkua. Rastaanvire asteli lähemmäs siskoaan nähdäkseen, mitä punaiset pilkut olivat. Naaras havahtui kauemmas, kun tunnisti nämä kuolonmarjoiksi. Samanlaisiksi, joilla Piikkikynsi oli hänet yrittänyt myrkyttää.
”Nyt sitä mennään, sisko”, Pajutassu kuiskasi. ”Näiden hakeminen Varjoklaanin leiristä ei ollut helppoa, mutta pääsen luoksesi.”
Rastaanvire häkeltyi. >Eikö hän tajua mitä on tekemässä?!<
”Älä tee sitä!” Rastaanvire huusi, mutta oli liian myöhäistä. Pajutassu oli ottanut marjat kielelleen ja nielaissut. Hetken oli hiljaista, eikä mitään tapahtunut. Sitten oppilas alkoi yskiä, ja sylki vereen sekoittunutta marjamössöä.
”Ei!” Varapäällikkö kiljui, mutta tämän sisko ei kuullut. Pajutassu menetti tasapainonsa ja kaatui veteen liikkumattomana. Rastaanvire hytisi loputtomasti. Tämä käveli lähemmäs siskonsa ruumista, mutta sitten kaikki taas pimeni. Yhtä nopeasti kuin pimeys oli tullutkin, se hävisi.
Nyt oltiin pentutarhassa. Pikkusulka ja Sisiliskovarjo katselivat pienen ruskean pennun menoa, joka oli ilmiselvästi Kotkapentu. Tämä leikki kahden muun pennun kanssa, jotka jokainen tunnisti Ruskopennuksi ja Aaltopennuksi. Rastaanvireen vanhemmat näyttivät surullisilta; nämä ajattelivat varmastikin kuolleita tyttäreitään, jotka olivat kuolleet niin nuorina oppilaina. Mitä jos heidän ainoalle, pienelle pojalle kävisi samoin? He eivät olleet ainoita pentutarhassa, yhdessä nurkassa makasi -kappas vain- Teerenlento! >Hän odottaa pentuja. Mutta kenen?<
Sirpalesydän asteli pentutarhaan, huikkasi lyhyen tervehdyksen Pikkusulalle ja Sisiliskovarjolle, ja köpötteli Teerenlennon luo.
>Olisi pitänyt arvata.< Rastaanvire tuumi. >Tietenkin Sirpalesydän olisi valinnut Teerenlennon minun jälkeeni. Vaikka heillä on paljon riitoja, ovat he aina pitäneet toisistaan hieman.<
Pimeys nieli pentutarhan, sitten hävisi. Sulkatähti istui pesässään Jokiklaanin uudessa leirissä.
”Saanko tulla sisälle?” joku kysyi pesän suulta.
”Tule vain”, Sulkatähti naukui.
Tumma kolli astui päällikön pesään kiiluva katse silmissään. >Piikkikynsi!<
”Oliko sinulla asiaa?” Päällikkö kysyi ja katsoi kuinka Piikkikynsi katseli ympärilleen.
”Niin minä tuota...” Piikkikynsi mutisi. ”Tahtoisin puhua kanssasi partioista.”
Sulkatähti nyökkäsi. ”Niin, tietenkin. Et olekaan puhunut niistä ollenkaan vielä, vaikka olet ollut varapäällikkö jo ainakin kuun ajan. Olit paras mahdollinen kissa siihen tehtävään, nyt kun Kiviturkki on siirtynyt sotureihin. Noh, menes asiaan.”
>Piikkikynsi varapäällikkönä?! Voi Tähtiklaani, ei!<
”Ajattelin lähettää enemmän partioita Varjoklaanin reviirille päin”, Piikkikynsi maukui ääni tasaisena ja tyynenä. ”Heistä ei koskaan tiedä. Monta kissaa voisi menettää henkensä taistelussa.”
”Niinpä”, Sulkatähti myönsi.
”Ja sinäkin voisit kuolla. Kuinka monta elämää sinulla olikaan jäljellä?”
Rastaanvire katsahti päällikköönsä kysyvästi. Tämä oli hetken hiljaa. >Voi kiltti, älä vastaa! Hän aikoo tappaa sinut ja ottaa vallan Jokiklaanissa!<
”Tarpeeksi paljon, jotta voisin pärjätä Varjoklaanin kissoille”, Sulkatähti maukui lopulta.
Hetken ajan Rastaanvire oli näkevinään pettymyksen pilkkeen Piikkikynnen silmissä, mutta se oli niin vähäaikainen, että ei voinut olla varma siitä, oliko se vain heijastus ulkoa paistavasta auringosta.
”Selvä...” Piikkikynsi mutisi.
Rastaanvire siristi silmiään ja katsoi tarkemmin Piikkikynttä. Naaras kiinnitti katseensa tiukasti tämän ilmeeseen, ja kun hän seuraavan kerran katsoi muualle, kaikki oli muuttunut. Piikkikynsi seisoi kivellä keskellä Jokiklaanin leiriä, mielipuolinen virne kasvoillaan. Kaikkialla haisi veri, ja aukiolla makasi kuolleita kissoja. Kaikki ne, jotka olivat olleet Piikkikynttä vastaan. Luultavasti Piikkikynsi oli nyt Piikkitähti, Tiikeritähti, joka oli palannut pitkän rauhan jälkeen kostamaan klaaneille. Rastaanvire tunnisti jokaisen kuolleen kissan. Kaikki hänen ystävänsä olivat siellä, veren peitossa. Suru valtasi varapäällikön mielen taas.
”Tiedän tuon tunteen”, joku kuiskasi Rastaanvireen vieressä. Naaras kääntyi nopeasti, ja tunsi kuinka kyyneleet lensivät silmistä.
”Tuulihaukkatassu!” Varapäällikön ilme muuttui vihaiseksi, kun tämä tunnisti kissan. ”Päästä minut pois tästä painajaisesta!”
Tuulihaukkatassu puri huultaan. ”Etkö tahdo nähdä enempää?”
”En! Tämä on kauheaa”, Rastaanvire murisi ja tuijotti oppilaan silmiä.
”Ymmärrän tunteesi. Koin saman tilanteen. Katsoin emoni kanssa kuinka ystäväni ja perheeni surivat”, Kolli mumisi. ”Mutta ymmärrät kai sinä nyt, että valitsit oikein silloin oppilaana?”
”Mitä tarkoitat?” Rastaanvire tiukkasi.
”Jos olisit valinnut niin, kuinka Pimeydenmetsässä nyt teit tässä painajaisessa, olisit kuollut, katsonut tätä tilannetta oikeasti, olisit kuollut oppilaana, tuonut surua perheellesi ja läheisillesi, Piikkikynsi olisi tullut varapäälliköksi, siskosi olisi tehnyt itsemurhan, minä olisin jäänyt ikuisesti eksyksiin Pimeydenmetsään, koska et olisi ollut auttamassa minua pois. Kaikkea mitä nyt näit, olisi tapahtunut.”
Rastaanvire katsoi oppilasta hämmentyneenä. Tämä oli paljon viisaampi mitä voisi iän mukaan kuvitella.
”Yritän siis vain kertoa, että pienelläkin valinnalla voi olla valtava vaikutus tulevaisuudessa”, Tuulihaukkatassu selitti kiireisesti. ”Muista se, sillä se on tärkeä asia.”

”Heräsithän sinä vihdoin!” Teerenlento maukui iloisesti, pehmeällä äänellään.
Rastaanvireen silmät rävähtivät auki parantajanpesässä.
”Olet täysin terve, joten voit mennä takaisin varapäällikön hommiisi!” Parantajaoppilas julisti. ”Kunhan et vain rasita itseäsi liikaa.”
”En tietenkään, minulla on erittäin hyvä olo!” Rastaanvire pomppasi pystyyn. Tällä todellakin oli mainio olo, nyt kun painajainen oli tiessään. ”Taidankin mennä järjestämään rajapartioita.”
”Mene vain, mutta älä unohda mitä sanoin. Älä rasita itseäsi tai pian olet uudelleen täällä viheryskän kourissa”, Teerenlento muistutti. Rastaanvire nyökkäsi tälle ja loikkasi leiriaukiolle.
”Rastaanvire!” Aaltotassu miukui ja tuli tämän luokse. ”Oletko terve? Menemmekö harjoittelemaan?”
”Juu, aivan pian”, Rastaanvire vastasi tälle hymyillen. Aaltotassun silmissä roihahti ilon liekki. ”Järjestän vain ensin pari partiota.”
Aaltotassu vastasi myöntyvästi ja meni muiden oppilaiden luo.
>Katsotaans... Rajapartioon voisivat mennä Loimulampi, Sulkaturkki ja... Laventelitassu. Metsästyspartioon lähetän Kiviturkki, Symbolihännän, Tervatassun ja Jadetassun.<
Rastaanvire etsi katseellaan Loimulampea, mutta ei löytänyt tätä, vaan näki Rikkovarjon puhumassa hopeiselle naaraalle. Varapäällikkö ei ollut koskaan ennen nähnytkään tätä, ja kun hän meni lähemmäs hän haistikin Myrskyklaanin tuoksun. Rikkovarjo nyökkäsi Sulkatähden pesälle päin, ja Myrskyklaanin naaras meni happamin katsein päällikönpesälle. Rastaanvire oli menossa lähemmäs Rikkovarjoa, mutta kolli tassuttelikin väsyneesti sotureidenpesälle. >Antaa hänen mennä lepäämään. Kysyn joltakin muulta, että mitä tuo tekee täällä.< Naaras mietti ja mulkaisi pikaisesti hopeista kissaa. Sisiliskovarjo istui aterioimassa kalaa melko lähellä päällikönpesää, joten tämä oli siis luultavasti kuullut ja nähnyt kaiken. Varapäällikkö pinkaisi isänsä luo.
”Hei!” tämä maukui. ”Kuka tuo Myrskyklaanin kissa oli ja mitä hän täällä teki?!”
Sisiliskovarjo kohotti katseensa kalastaan. ”En tiedä hänen nimeään, mutta hän on täällä kuulemma tiedustelemassa, mitä Piikkikynsi teki ennen kuin liittyi Myrskyklaanin.”
”Päästettiinkö Myrskyklaanilainen noin vain Sulkatähden luo?!! Myrskyklaani on yksi pahimmista vihollisimmistamme. Meillä oli aina vanhassakin metsässä riitoja”, Rastaanvire sähähti. Hänen isänsä kohautti lapojaan. ”Hän näytti hieman nyrpeältä, mutta ei vihamieliseltä. Hän lähtee kyllä kunnes on saanut vastauksensa.”
Rastaanvire vilkaisi hopeista kissaa, joka istui Sulkatähden vieressä tämän pesässä. Hopeinen naaras huomasi katseen ja katsoi takaisin. Hetken ajan heidän katseensa kohtasivat, mutta sitten Rastaanvire väänsi ilmeensä mulkoiluun ja tuhahti. Hopea naaras ei näyttänyt tyytyväiseltä, vaan jatkoi keskusteluaan Sulkatähden kanssa.
”Kunpa Sulkatähti ei kertoisi siitä kuinka minä typerästi noudin kuolemaa paholaisen kämmeniltä”, Varapäällikkö mutisi.
”Ei Sulkatähti jätä sitä kertomatta”, Sisiliskovarjo vastasi. ”Senhän takia Piikkikynsi karkotettiin. Ja senkin takia, kun hän laittoi ne kuolonmarjat Pikkusulan puluun...” kollin ääni hiljeni. ”Inhoan sitä ketunläjää.”
”Sama täällä”, Rastaanvire myönsi.

Vastaus:25 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
24.03.2013 22:17
"Tiikeritaasu!Tiikeritassu!" Klaani huusi uuden oppilaan nimeä. Tiikeritassu istui leuka ylpeästi koholla, ja auringon valo loimusi hänen oransilla ja mustaraitaisella turkillaan. Hänen uusi mestarinsa Hiekkamyrsky seisoi hänen vieressään. Tulisydän lähestyi uutta oppilasta. "Muista, että sinun tulee totella.mestariasi, oli tilanne mikä tahansa", varapäällikkö huomautti. Tiikeritassu katsoi Tulisydäntä meripihkan väriset silmät loimuten. "Luuletko, että klaanin varapäälliköllä on oikeus määräillä oppilaita", hän sähähti. Tulisydämen niskakarvat alkoivat kohoilla. " Varapäällikkö määrää oppilaita. Tottelet Hiekkamyrskyä, tai päädyt takaisin pentutarhaan", soturi äyskäisi. "Osaan metsästää ilman niskaan hengittävää mestariakin!" Tiikeritassu murisi ja ponkaisi vihaisesti jaloilleen. "Opit paremmin, kun soturi neuvoo sinua!" Tulisydän sihisi. "Et ole mestarini! Enkä tarvitse toisten neuvoja!" Tiikeritassu ulvoo varapäällikölle, ja käänsi tälle selkänsä. Hän paineli suoraa päätä oppilaiden pesään. Hetken kuluttua toinen uusi oppilas, Kirsikkatassu pujahti sisään. Tiikeritassu teeskenteli nukkuvansa, jotta välttyisi kysymyksiltä.

// vähän lyhyt, mutta en keksinyt mitään parempaakaan\\
Vastaus:Tiikeritassu on heti vaikeuksissa varapäällikön kanssa! ^^ Saat 16 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kettutassu, Tuuliklaani
24.03.2013 22:04
//Jatkoa pukkaa tarinalle.;)//

Luku: 5 Kuulampi

Murahdin. *Senkin mitätön murhaaja.*ajattelin itsekseni. Tiikeriraita tuijotti minua verenhimoisesti...

---------jatkoa-----------

Murisin tuolle suurelle kollille. Jokainen karvani nousi pystyyn. Hyppäsin komealla loikalla alas Suurkiveltä ja tassuttelin suuren kollin eteen. "Minä en valehtele! Tiedät sen aivan hyvin itsekin!"murisin kollille. Kolli sihahti minulle ja nosti karvansa pystyyn. Salamatiikeri asettui väliimme. "Lopettakaa! Ei tätä tappelulla ratkaista."mestarini sähisi. Murahdin vielä oranssille kollille ennenkuin lähdin juoksemaan kohti tuoresaaliskasaa. Nappasin sieltä hiiren ja vetäydyin omiin oloihini aterioimaan. Klaanista kuului hämmästyneitä ja pelokkaita ulvahduksia. Pistin korvani luimuun ja hotkin hiiren isoin haukkausuin ja mutisin siinä välissä. "Senkin hiirenaivoinen ketunläjä. Minä näytän sinulle vielä senkin petturi."murisin puoliääneen hotkiessani hiirtä. Hiiri oli pian syöty ja nuolaisin huuliani. Nousi seisomaan ja tassuttelin hiljaa oppilaiden pesälle. Mutisin samalla jotain epämääräistä. Leoparditassu juoksi viereeni ja nojautui minuun. "Minä uskon sinua."naaras kuiskasi hiljaa korvaani. Katsahdin naarasta lempeästi ja tassuttelimme kylki kyljessä oppilaiden pesälle. Työnnyimme sisälle pesään, valitsimme nukkumapaikat ja aloimme nukkua sikeää unta. Pyörin vaivautuneesti unissani. Sappeni kiehui sillä kukaan ei suostunut uskomaan että Tiikeriraita olisi petturi. Nukuin rauhattomasti koko yön...

---------aamulla-----------

Heräsin pitkän ja rauhattoman yön jälkeen oppilaide pesässä. Katsahdin Leoparditassuun. Sitten näin kuinka Tiikeriraita käveli huolettomasti oppilaiden pesän ohi. Kaikki tietysti luulivat häntä viattomaksi kuin pentu. Sappeni kiehui edelleen. Painoin pääni tassujani vasten. Katselin vihaisesti ulos pesästä. Häntäni heilui edes takaisin ja olin pompata vihani takia ulos nahoistani. Murisin jotain epämääräistä itselleni koko ajan ja ajatuksiini ei mahtunut muuta kuin Tiikeriraidan petollisuus. Leoparditassu nosti päätään unisesti. Naaras nuolaisi minua lempeästi ja katsahdin tähän. Yritin näyttää iloiselta mutten saanut kasvoilleni edes pientä hymyä olin niin vihainen Tiikeriraidalle. Tuolle katalalle petturille joka murhasi oman poikansa. Nousin tassuilleni ja aloin tassutella ulos oppilaiden pesästä. Leoparditassu seurasi minua. Työnnyin ulos pesän suuaukosta. Lämmin tuuli puhalsi leirin läpi kun pääsin ulos pesästä. Näin Tiikeriraidan joka puhui juuri Poltetähden kanssa. Kolli vilkaisi minua ja virnuili minulle ilkeästi. Murahdin ja käänsin katseeni pois kollista. Astelin hitain askelin tuoresaaliskasalle ja valitsin itselleni varpusen. Leoparditassukin haki itselleen ruokaa. Purin varpusta vihaisena. Sappeni kiehui niin paljon etten enää pystynyt hillitsemään kasvavaa vihaani Tiikeriraitaa kohtaan. Purin terävillä hampaillani linnusta suuria paloja tuijotin tuota oranssia kollia vihaisena. Minusta tuntui että hyökkään kohta Tiikeriraidan kimppuun. *Minä tapan tuon petturin. Minä tottavie tapan hänet. Niinkuin Iltarusko minua pyysi.*ajattelin vihoissani. Leoparditassu oli asettunut viereeni syömään oravaa. Katsahdin naaraaseen ja yritin näyttää iloiselta. En kuitenkaan saanut itseäni näyttämään iloiselta vaan painoin pääni alas surkeasti. Leoparditassu nuolasin päälakeani lempeästi. Katsoin endelleen apeana maahan ja nousin tassuilleni. Siinä samassa Tiikeriraita käveli ohitseni ilkeä ilme kasvoillaan. Hän pysähtyi minun viereen. "Jos joku uskoo sinua siinä että olen petturi saat tuntea sen nahoissasi. Onko selvä!"kolli maukui korvaani puoliääneen. Sähähdin hänelle vastaukseksi ja viitoin Leoparditassua seuraamaan. Kullankeltainen naaras seurasi minua mukisematta. Kävelimme Suurkiven juurelle. Katsoin nopeasti ympärilleni ettei kukaan kuulisi meitä. Katsahdin Leoparditassuun ja kuiskasin tälle: "Nyt olen varma siitä että Tiikeriraita on petturi." Naaraan silmät suurenivat. "Todellako?"tämä naukaisi puoliääneen. Nyökkäsin tälle. Sitten katseeni kääntyi Salamatiikeriin joka käveli uhkaavasti minua ja Leoparditassua päin. Harmaa kolli pysähtyi vain parin hiirenmitan päähän meistä. Kolli näytti ylväältä ja hänen harmaa turkkinsa loisti auringossa. "Leoparditassu Haukkatuli etsii sinua."kolli maukaisi Leoparditassulle. Naaras nyökkäsi ja lähti juoksemaan kohti mestariaan. Katselin hetken naaraan menoa ja käänsin katseeni takaisin mestariini. Harmaa kolli seisoi ylväänä edessäni. "Meidän on aika lähteä Kettutassu."kolli naukaisi. *Minne muka?*mietin itsekseni. Mestarini alkoi juosta kohti leirin suuaukkoa. En saanut tavoitettua mestariani. Juoksin silti nopeasti leirin suuaukolle ja rynnin melkein ulos leiristä. Hilauduin vaivalloisesti ulos leirin uloskäynnistä ja vilkaisin mestariini joka odotteli leirin ulkopuolella. Tassuttelin mestarini viereen. "Minne me oikein menemme?"kysyin Salamatiikeriltä. Kolli katsahti minuun. "Lähdemme Kuulammelle."kolli naukaisi ja ampaisi juoksuu. Seisoin hetken paikoillani aivan ymmälläni ennen kuin seurasin mestariani. Juoksin tämän vierelle. "Okei. Ja mikä on Kuulampi?"kysyin ihmeissäni. "Sinne matkataan kun on aika tulla soturiksi."kolli maukaisi. Soturiksi! Sydämmeni jätti yhden lyönnin välistä. "Minusta siis tulee soturi?"naukaisin ja katsahdin mestariini. Mestarini katsahti minuun ja vastasi: "Juuri niin. Mutta metsästäpä ennen sitä hieman. Voimme hakea riistan paluumatkalla leiriin." Nyökkäsin innoissani ja aloin heti yrittää jäljittää saalista. Haistoin hiiren ja painauduin maata vasten. Nappasin hiiren nopeasti ja hautasin sen. Jatkoin metsästystä vielä vähän aikaa ja sain kiinni kolme jänistä, kaksi hiirtä, pari lintua ja oravan. Hautasin saaliini huolellisesti ja jatkoimme matkaa kohti Kuulampea. Juoksimme pitkän matkan ja vatsani alkoi kurnia. Emme kuitenkaan pysähtyneet aterialle vaan jatkoimme entistä nopeammin matkaa. Vatsani murisi entistä kovemmin. Kun viimein saavuimme Kuulammelle. Nälkäni oli sietämätön. Mestarini sen sijaan käveli rauhallisesti pienen lammen luo. Hän viittoi hännällään seuraamaan. Seurasin rauhallisin askelin mestariani lammen rantaa. Salamatiikeri asettui makaamaan lammen rannalle ja viittoi minua tekemään samoin. Makasin rannalla ja hetken kuluttua aivan kuin pakosta nukahdin. Heräsin sumuisessa metsässä katselin ympärilleni samalla hätääntyneenä ja samalla ihmeissäni. Salamatiikeri ei näyttänyt olevan moksikskaan vaikka olimme jossain aivan toisessa paikassa kuin aikaisemmin. Yhtäkkiä sumu hälveni ja näin paremmin eteeni. Olimme tiheässä metsässä. Näin kuinka metsän pimennosta alkoi tulvia Tähtiklaanin kissoja. Heidän kaikkien edessä käveli harmaa naaras. Naaras asteli ylväänä eteeni ja sanoi: "Tervehdys nuori kissa. Olen Sinitähti." *Sinitähti!*mietin itsekseni. Olin kuullut että Sinitähti oli aikoinaan Myrskyklaanin arvostettu päälikkö. Sinitähden perässä käveli valtavan suuri vaalea raidallinen kissä. Huomasin että kissalla oli vääntynyt leuka. "Olen Väärätähti."kolli maukaisi ylväänä. "Väärätähti!"henkäisin. Väärätähti oli aiemmin Jokiklaanin päälikkö. Häntä seurasi mustavalkoinen kolli jolla oli erittäin pitkä häntä. "Olen Pitkätähti."kolli ilmoitti. Olin pompata ulos turkistani kun toistin: "Pitkätähti!" Hän oli ollut Tuuliklaanin päälikkö. Viimeisenä tuli musta kolli. Kolli astui eteeni ja sanoi: "Olen Yötähti." Nielaisin. *Varjoklaanin päälikkö.*ajattelin itsekseni. Kaikki neljä päälikköä istuivat edessäni ylväinä. Katselin jokaista vuorotellen ihaileva katse silmissäni. Sinitähti alkoi puhua: "Olet saapunut tänne koska on sinun aikasi tulla soturiksi." Katsoin naaraan silmiin innoissani. "Olet tervetullut joukkoomme sitten kun kuolet."maukui Pitkätähti. "Toivottavasti olet uskollinen klaanillesi ja suojelet klaanitovereitasi."naukui Yötähti. "Olet takuulla loistava soturi."miukaisi vielä Väärätähti. "Olkoon Tähtiklaanin henki aina mukanasi."naukuivat neljä kissaa yhteen ääneen. Tunsin ylpeydenpiston kun kuulin pääliköiden sanat. Sitten huomasin että ympärillemme oli ilmestynyt suuri kissa joukko jotka huusivat onnitteluhuutoja minulle. Sitten aivan kuin taikaiskusta kaikki alkoi sumenemaan ja yhtäkkiä koko Tähtiklaani katosi. Heräsin tutulla paikalla Kuulammella. Katsoin lammen kirkkaana sädehtivää pintaa. *Oliko se vain unta?*mietin hiljaa itsekseni. Salamatiikeri oli myöskin jo herännyt ja alkoi lähteä takaisin kohti leiriä. Seurasin mestarinani vaitonaisena. Juoksimme yhtä lujaa takaisin leiriin kuin olimme tulleetkin. Nappasimme metsästämäni saaliit mukaan matkalla takaisin leiriin. Kun olimme jo lähellä leiriä kuulimme hirveää mekkalaa leirin suunnalta. Juosimme entistä nopeammin leirin suuntaan. Työnnyimme leiriin sisäänkäynnin läpi nopeasti. Pudotin saaliit kun olimme leirissä. Leiriin oli hyökätty. Kaikkialla oli luopioita. Olin nanosekunnin ajan lamaantunut kunnes ryntäsin taisteluun hampaat irvessä. Hyppäsin suuren ruskean luopion niskaan ja purin tätä kaikin voimin. Taistelin luopion kanssa raivoisasti kunnes se päätti paeta. Huusin voitonriemuisena mutta sitten huomasin Tiikeriraidan joka puhui suuren mustan luopion kanssa. Kurotin kaulaani ja kuulin mitä he puhuivat: "Hyvin tehty Piikkikynsi. Pian hallitsemme kaikkia klaaneja." Kuulin kuinka Tiikeriraita puhui tuolle Luopiolle. *Vai että Piikkikynsi!*ajattelin vihoissani ja oli loikkaamassa oranssin kollin niskaan. Mutta sitten tunsin painon kyljelläni. Yksi luopioista oli hypännyt niskaani. Kamppailin suuren kissan kanssa. Kunnes luopiot päättivät perääntyä. Näin Tiikeriraidan joka juoksi Piikkikynnen vierellä. *Sinä senkin petturi!*mietin vihaisena. Sappeni kiehui ylikierroksilla. Sitten kuulin kuinka Pilkesilmä huusi: "He veivät hänet!" "Kenet?"mau`uin hätääntyneenä. Naaras katsoi minuun suuri suru silmissään. "Ei kai vaa... Eivät he voineet..."nau`uin puoliääneen surun valtaamana. "Kyllä he veivät hänet. He veivät Haukkatulen ja Leoparditassun."naaras maukaisi. Olin lamaantunut paikoilleni. Yhtäkkiä kaaduin maahan. Kuulin kun joku huusi parantajalle. Sitten silmissäni sumeni ja jäin makamaan maahan...
Vastaus:Saat 26 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leoparditassu, Tuuliklaani
24.03.2013 22:00
Luku 2 Kaappaus

Makasin Kettutassun kanssa oppilaiden pesässä tähtitaivasta katsellen. Nuolaisin kollia hellästi ja katsoin häntä rakkautta tulvivilla silmilläni. Kolli väläytti minulle ihanan hymynsä joka sai sydämeni jättämään yhden lyönnin välistä. Silloin kuulimme hiljaista kinastelua.
"Odota täällä,käyn katsomassa mistä on kyse."Kettutassu sanoi ja nousi. Seurasin tätä katseellani,kunnes hän katosi puskan taa. Odotin hetken jos toisenkin,kunnes hänen hahmonsa piirtyi näkökenttääni. Kettutassu asteli vaitonaisesti luokseni.
"Mitä siellä tapahtui?"kysyin kollilta.
"Nyt on liian myöhä kertoa. Katsotaan sitten aamulla."punertava kissa vastasi. Nyökkäsin mietteliäästi ja laskin pääni tassujeni päälle. En tiedä mitä hän siellä näki tai kuuli mutta se järkytti häntä suuresti.

Oksien läpi pilkistävät auringonsäteet paistoivat suoraan silmiini. Aukaisin suuni haukotukseen ja nousin vaivalloisesti ylös. Kettutassu heräili vierelläni ja pian suimme turkkejamme.
"Haluatko nyt kertoa asiasi?"kysyin tältä hiljaa vaikka pesässä ei ollut muita. Kettutassun ilme synkkeni välittömästi.
"Tiikeriraita on petturi ja Iltarusko tietää sen. Jos Iltarusko kertoo siitä kellekkää,tämä tappaa hänet"hän selitti vakavalla,hiljaisella äänellä. Järkytyin kuulemastani niin,etten pystynyt sanomaan mitään. Hetken kuluttua toivuin järkytyksestä tarpeeksi pystyäkseni puhua.
"Mutta..."aloitin kovaan ääneen mutta Kettutassu keskeytti minut tuimalla ilmeellä.
"Mutta Iltaruskohan on hänen poikansa!"sihisin hiljaa. Raivo valtasi mieleni ja mieleni teki motata Tiikeriraitaa kunnolla kuonoon. Hillitsin kuitenkin raivoni,kun kuulin mestarini kutsuvan.
"Leoparditassu!Lähdemme metsästämään!"Haukkatuli huudahti lähellä pesää.
"Tullaan Tullaan!"vastasin mestarilleni ja käännyin Kettutassun puoleen.
"Toivottavasti ei tapahdu mitään"sanoin ja kosketin kuonollani hänen kuonoonsa.
Matkalla pois leiristä näin Tiikeriraidan istuvan läheisen puun alla oravaa syömässä. Vilkaisin tätä epäluuloisesti varoen kollia huomaamasta.

"Hyvä Leoparditassu!"Haukkatuli kehui,kun nappasin jäniksen. Laitoin sen hengiltä puremalla niskan poikki. Jänis valahti veltoksi ja tiputin sen maahan.
"Olet kehittynyt paljon."mestarini kehräsi. Säkenöin onnelisesti naaraan kehuista. Voimakkaasti puhaltava tuuli toi mukanaan hiiren tuoksun. Seurasin tuoksua jonkin matkaa juosten,kunnes sen voimistuessa kevensin ja hitaansin askeliani. Näin hiiren järsimässä jotain. Laskeuduin kevyesti matalaksi ja hyppäsin sen viereen heittäen sen käpälillä ilmaan. Leikin sillä hetken ennen kuin puraisin sen selkärangan poikki.

Metsästimme vielä jonkin.aikaa, kunnes lähdimme kohti leiriä.
"Olit tänään mahtava! Olen erittäin tyytyväinen sinuun. Klaani saa sinusta joskus soturin,josta olla ylpeä!"Haukkatuli mourusi.
"Oletko sitä mieltä?"Kysyin hämmästyneenä. Naaras nyökkäsi.
Leirin lähentyessä kuulimme rääkäisyjä ja taistelun ääniä. Pinkaisimme juoksuun ja menimme sisään leiriin kulkevasta aukosta. Päädyimme keskelle taistelua. Luopiot olivat hyökänneet leiriin! Juoksin suoraan oentutarhan luo,mihin kaksi luopiota oli hyökkäämässä. Hyppäsin harmaan kollin korvaan kiinni ja puraisin siitä palasen. Kolli heitti minut raivoissaan pois kimpustaan ja raapaisi kylkeeni haavan. Se alkoi heti vuotaa verta ja haistoin sen metallisen hajun. Silloin raivostuin kunnolla.
"Nyt kyllä suututit väärän naaraan!"sähähdin. Iskin hampaani tiukasti kiinni luopion kaulaan ja raavin hänen rintaansa. Kissa rääkäisi kivusta,mutta ei saanut minua millään irti vaikka kuinka yritti. Pian hän oli menettänyt tarpeeksi verta ja irrotin otteeni kaulasta. Kolli hoioerteli pakoon. Silloin huomasin kolmen luopion vievän tajutonta Haukkatulta pois. Juoksin raivoissani heitä kohti ja iskin valkeaan naaraaseen kiinni.
"Häneen ette koske!"Huusin täyttä kurkkua raivoissani. Iskin kiinni vatsaan ja raavin tätä minkä jaksoin. Naaras potki minua takajaloillaan kynnet esillä ja muut luopiot repivät minua irti. Otteeni kirposi ja tömähdin maahan.
"Auh!"älähdin,kun naaras hyppäsi päälleni. Tämä löi minua kovaa päähäni,jonka takia meinasin menettää tajuntani. Sen jälkeeb hän puri kaulaani ja kaikki pimeni.#Anteeksi Haukkatuli,epäonnistuin# ja pimeys valtasi ympäristöni.

//Tällänen pätkä kirjoitusvirheiden kanssa
Vastaus:27 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rikkovarjo, Jokiklaani
24.03.2013 18:18
Luku 9

Vaahterankukka, kadonnut?

”Hyvin napattu!” huudahdin kumppanilleni. Hän oli juuri saanut kiinni pulskan jäniksen, josta riittäisi taatusti kolmelle tai neljälle kissalle. Vaahterankukka kehräsi kiitokset ja otti jäniksen vahvoihin leukoihinsa. Näin, että aurinko oli laskemassa, päivä oli kulunut nopeasti. Tai, kuinkas muutenkaan, varsinkin jos sattui olemaan Vaahterankukan seurassa. Tassuttelin tätä vastaan ja sipaisin hännälläni tämän kylkeä.
”Metsästetäänkö vähän vai palataanko leiriin?” kysäisin ja katsahdin merkitsevästi kokoamaamme tuoresaaliskasaan. Punaruskea naaras naurahti pehmeästi.
”Voisimme kyllä mennä takaisin leiriin.. Mutta toisaalta, tahtoisin vielä käydä verryttelemässä hiukan metsässä.” hän maukui mietteliäästi. Nyökkäsin myöntelevästi.
”Voin kyllä viedä saaliit leiriin, jos haluat vielä verrytellä.” jatkoin sovittelevasti. Sitten mieleeni tuli jälleen Piikkikynsi. Mitä, jos hän oli jossain tuolla… Tahtoisi tehdä pahaa.. Nielaisin kuuluvasti. Vaahterankukalle.
”Kiitos, Rikkovarjo!” naaras hihkaisi ja näin hänen jännittävän jalkalihaksiaan, valmiina lähtemään juoksuun.
”Mutta.. Lupaa että olet varovainen. en tahdo menettää sinua.” mau’uin anovasti. Vaahterankukka nyökkäsi vakavana. Hänkin tiedosti vaaran, joka oli vaatinut jo ainakin yhden hengen. Noukin jo saaliita leukoihini ja heitin tälle anovan katseen. Vaahterankukka loi vielä minuun kiitollisen katseen ja samassa tuo jo syöksyikin metsän siimekseen. Minä puolestani lähdin viemään saaliita leiriin kiireen vilkkaa. Metsä ei tuntunut lainkaan turvalliselta. Minua… pelotti. Oikeasti pelotti, mitä Piikkikynsi saattaisi tehdä kumppanilleni. Mieleeni tuli myös, ettei Vaahterankukka palaisi. Se olisi hirveää. Karkotin kuitenkin kaikki tuollaiset ajatukset mielestäni, kun saavuin leiriin. Siellä olimme vielä toistaiseksi turvassa. Oli kuitenkin melko hiljaista, pelkotuoksu velloi ilmassa. Kaikki.. pelkäsivät. Minäkin. Ilmapiiri oli painostava. Kannoin saaliit tuoresaaliskasaan ja noukin sieltä pienen rastaan. Tassuttelin sotureidenpesän edustalle syömään saalistani. Syödessäni huomasin, kuinka klaanitovereideni mieliala oli muuttunut. Kaikki olivat hiljaisia ja jotenkin.. peloissaan. Koko ajan. He vilkuilivat jatkuvasti ympärilleen, aivan kuin Piikkikynsi olisi voinut loikata esiin jok’ikisestä varjoista. Pienkin ääni sai kaikki säikähtämään. Katsoin surullisena klaaniani. Mitä Piikkikynsi oli jo onnistunut Jokiklaanille tekemään?

Niinpä ei ollut ihmekään, että kaikki olivat saada sydänkohtauksen, kun hopeanharmaa naaras pelmahti aukiolle. Käänsin hämmästyneenä päätäni, korvani painuivat niskaani vasten. Hämmentyneen näköinen nuori soturi katseli ympärilleen saaden vastaansa vihamielistä tuijotusta.
”Mitä sinä täällä teet?” sähähdin vihaisesti. Naaraan turkkiin oli pinttynyt Myrskyklaanin haju. Hän oli Piikkikynnen nykyisestä klaanista. Se riitti selittämään vihamielisyytemme. Hopeanharmaa naaras katsahti minuun kiukkuisesti.
”Tulin selvittämään mitä.. Piikkikynsi on tehnyt ennen kuin tuli Myrskyklaaniin.” hän maukui alistuneesti. Otin kasvoilleni hiukan ystävällisemmän ilmeen, mutta annoin olemuksessani säilyä vihaisen, ylimielisenkin vaikutelman. Heilautin häntääni ärtyneesti.
”Mene siinä tapauksessa puhumaan Sulkatähdelle.” mau’uin ja lähdin astelemaan kohti päällikön pesää. Myrskyklaanilainen vain toljotti paikoillaan, muitten sähistessä uhkaavasti.
”No tuletko vai et?” sähähdin tuolle. Naaras heitti minulle tulikivenkatkuisen katseen, mutta lähti, vastahakoisesti tosin, seuraamaan minua. Kaiketi Myrskyklaanilaiset säilyttivät ylpeytensä, myös hädän hetkellä… Naaras ei sanonut minulle sanaakaan, ei edes kiitosta astellessaan ohitseni päällikön pesään.
”Myrskyklaanilainen tahtoo tietää petturista!” ilmoitin Sulkatähdelle ja tassuttelin aukion halki. Klaanitoverini jakaantuivat pieniin porukoihin puhumaan, arvatenkin Piikkikynnestä. Huokaisin raskaasti ja astelin sotureiden pesään. Silloin tuli mieleeni, että Vaahterankukka ei ollut vieläkään palannut. Missähän naaras oli? Mitä, jos Piikkikynsi oli saanut hänet kiinni? Toisaalta Vaahterankukka oli vahva nuori soturi, kyllä hän pärjäisi yhdelle Piikkikynnelle.. Päädyin siihen tulokseen, että varmaan tämä tulisi myöhemmin, ja käperryin tyytyväisenä sammalpedilleni ja nukahdin miltei heti.

Heräsin aamun ensimmäisten auringonsäteiden lämmittäessä tummaa turkkiani. Haukottelin makeasti ja venyttelin. Ravistelin turkistani sammalta turkistani ja astelin ulos auringonvaloon. Klaani oli vasta heräilemässä, tuoresaaliskasa oli vielä melko täynnä. Ei minulla oikeastaan ollut nälkäkään, joten päätin lähteä metsästämään. Sitten mieleeni tuli, ettei Vaahterankukka ollut vieläkään palannut. Ajatus lävisti sydämeni kuin kylmä kynsi. Oliko hän… kuollut? Ei. Ei hän voinut olla. Tunsin, tiesin että hän oli yhä elossa. Minun oli pakko mennä etsimään häntä. Kiihdytin askeleitani juoksuun päästessäni kivitunnelille, joka johti pois leiristä. Adrenaliini pulppusi suonissani juostessani metsän halki niin lujaa kuin ikinä pystyin. En tuntenut mitään muuta kuin polttavaa halua löytää kumppanini. Elossa. Sitten saavuin kohdalle, jossa olin viimeksi hänet nähnyt. Sain helposti vainun naaraasta ja lähdin seuraamaan sitä ripein askelin. En välittänyt ympärilläni vallitsevasta rauhasta, koska tiesin, että se oli valetta. Vaara vaani. Kaikkialla. Saavuin joen luokse, tai sen lähettyville, itse asiassa. Värähdin. Ilmassa velloi veren kuvottava löyhkä, mutta jatkoin eteenpäin siitä huolimatta. Joki tuli näkyviin, Vaahterankukan tuoksu voimistui. Sitten näin sen. Joen rannalla makasi musta ruumis, jonka ympärillä oli verta. Sydämeni oli pysähtyä. Se oli Närhenlaulu. Leukani nyki, mutta onnistuin pidättelemään kyyneliäni. Astelin lähemmäs mustaa naarasta ja laskin käpäläni tämän kylmälle kyljelle. Katsoin tämän päätä, ja näin, että joku oli vetänyt hänen kurkkunsa auki, tappanut siis melko raa’asti. Naaraan silmät tuijottivat tyhjinä taivasta, hänen kasvoillaan oli silti niin rauhallinen ja levollinen ilme. Laitoin käpäläni naaraan silmille ja suljin hänen silmänsä viimeisen kerran. Tartuin hellästi naaraan niskanahkaan ja lähdin kantamaan tätä leiriin. Olin aivan varma, että Piikkikynsi oli tappanut hänet. Tai, ainakin hänen kätyrinsä.

Matka leiriin kesti melko kauan, huomioon ottaen että minun piti kantaa kaksi kertaa itseni kokoista taakkaa mukanani. Leiriin saapuessani Myrskyklaanin soturi oli ilmeisesti juuri lähtemässä. Astelin aukion keskelle ja laskin ruumiin hellästi maahan. Keräsin surullisia ja säikähtäneitä katseita luokseni hitaasti kerääntyviltä sotureilta. Pimenevälle taivaalle kohosi kymmeniä tuskanhuutoja. Painoin kuononi Vaahteratassun emon kylmään turkkiin ja surin. Aivan, kuin itse luontokin olisi surrut kuollutta, sillä pieniä pisaroita, kuin kyyneliä alkoi tipahdella turkeillemme. Värähdin kylmästä, koska turkkini ei ollut kovin paksu, eikä pitänyt, ainakaan pisaroittain tulevaa vettä. Pysyin kuitenkin sisukkaasti paikoillani, yltyvästä kylmyydestä ja nälästä huolimatta. Pikku hiljaa muu klaani alkoi järkytyksestään palautuen liittyä seuraani, suremaan Närhenlaulun poismenoa. Illan lähestyessä minusta alkoi tuntua, että olin unohtanut jotain. Minun oli pitänyt tehdä tänään jotain, mutta mitä? Koska muistin sen, en ilmeisesti ollut saavuttanut sitä vielä. Sade alkoi laantua, se muuttui ilmassa leijuvaksi kosteaksi sumuksi. Se ei ounastellut hyvää. Kuuta ei näkyisi, eikä tähtiä. Vetäydyin pois Närhensulan ruumiin luota, ja tein samalla tilaa muille. Mietin hetken, kunnes vastaus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vaahterankukka. Hän oli yhä tuolla jossain.. Yksin. Piikkikynnen armoilla. Minun oli pakko päästä pois täältä, nyt heti. Lähdin juoksemaan kohti metsää pitkin, joustavin askelin. Maa oli liukas sateen ja haihtuvan usvan jäljiltä, mutta kun katsahdin taivaalle, näin masennuksekseni ainoastaan lisää pilviä, jotka olivat vieläkin hurjemman näköisiä. Tummansinisiä. Pian alkaisi varmaan ukkostaa.

Saavuin paikalle, josta olin löytänyt Närhenlaulun ruumiin ja nuuhkaisin kosteaa ilmaa. Ei mitään. Sade oli pyyhkinyt kaikki tuoksut, paitsi… Sain idean. Joutuisin uimaan järven poikki, mutta mitä sitten. Nuuhkaisin maata, ja sain kuin sainkin vainun Vaahterankukasta. seurasin sitä niin pitkälle kuin voin, kunnes tuli ranta vastaan. Järven ranta. Yhtään epäilemättä loikkasin kylmään veteen ja aloin kauhoa sitä voimakkailla käpälilläni. Eihän vesi minua haitannut, Jokiklaanilainen kun olin. Uiminen oli parasta mitä tiesin, joskin se oli silloin, kun kaksi kertaa itseni kokoiset aallot eivät riepotelleet minua. Aallot voimistuvat, minun alkoi olla vaikeaa pysytellä tasapainossa. Sitten, pääni painui pinnan alle. En ehtinyt tehdä mitään, suuni täyttyi vedestä, enkä voinut yskiä sitä poiskaan. Sitä meni paljon keuhkoihini, oli tukehtua. Aallot kourivat kehoani, mutta yritin kestää. Vaahterankukan vuoksi. >Mitä… vain…< Ehdin ajatella, ennen kuin jouduin luovuttamaan. Silmissäni sumeni, tunsin hukkuvani, putoavani. Äkkiä jalkani tavoittivat kiinteän pohjan. Maata! Olin pelastunut. Käytin viimeiset voimani rannalle kömpimiseen. Yökin vettä pois keuhkoistani ja haukoin henkeä. Olin läpimärkä, kylmissäni, Vaahterankukka oli kadonnut… Voisivatko asiat enää huonommiksi mennä? Ravistelin turkkiani antaumuksella ja lähdin onnahdellen astelemaan syvemmälle Myrskyklaanin reviirille. Olin suuremmassa vaarassa kuin koskaan. Olin syvällä Piikkikynnen alueella, jolla taatusti partioivat hänen kätyrinsä. Pomppasin säikähdyksestä ilmaan taivaan jyrähtäessä pahaenteisesti. Jyrähdys järisytti maata ja sai minut tärisemään paikoillani. Taivaalla välähti kirkas salama, jonka jälkeen jyrisi taas. Jatkoin eteenpäin paljon nopeammassa tahdissa, huolimatta rankkasateesta, joka alkoi piiskata turkkiani. Äkkiä kuului suhahdus, ja tunsin suuren painon selässäni, joka painoi minua maata vasten niin, että tuskin saatoin hengittää. Huusin.
”Irti minusta! PÄÄSTÄKÄÄ!” karjuin täynnä raivoa. Kissa, tai kissat, niitähän oli kaksi, eivät olleet kuulevinaankaan. Toinen raapaisi minua kipeästi kylkeen, teki siihen pitkän viillon. Karjaisin kivusta. Nostin katseeni viholliseeni. Irvistin kivusta ja vihasta, loin murhaavan katseen punaruskeaan, arpiseen kolliin joka virnisti julmasti.
”Anna mennä.” Hän maukui kylmällä äänellä. Ulvaisin jälleen jonkun sivaltaessa kaulaani, repien vanhan, kivuliaan arven jälleen auki. Hengitin raskaasti, veri alkoi pulputa. Pahaksi onnekseni kynnet osuivat myös ohimoon. Kaksi kertaa kivuliaampaa, menetin verta koko ajan. Kuolisin verenhukkaan ennen pitkää. Huusin. Kukaan ei kuullut. Adrenaliini kuohui suonissani, kokosin kaikki voimani viimeiseen yritykseen paeta. Jännitin jalkalihakseni, kolli ei ollut huomannut mitään. Hyvä. Haukoin henkeäni ja potkaisin niin kovaa kuin ikinä pystyin. Kolli lensi kauas minusta siten, että saatoin helposti kömpiä pystyyn ja lähteä juoksemaan. Näkökenttäni oli sekava, en nähnyt juuri mitään. Kuulin takaan huutoa, he lähtivät perääni. Askeleeni sammalsivat, menivät ristiin. En pysynyt enää tasapainossa, oli kaatua koko ajan. Näkökenttäni humahti pimeäksi kerta heitolla, mutta jatkoin juoksemista. Kompastuin kuitenkin johonkin, jota en nähnyt ja luhistuin maahan. En voinut enää hengittää, tajuntani meni vain sekunteja myöhemmin. Kaksi kollia astelivat luokseni ja lähtivät raahaamaan minua kohti kuolokivikkoa.
”Mitähän tälle pitäisi tehdä?” toinen sanoi. Punaruskea kolli mietti hetken, ennen kuin vastasi.
”Viedään Kuolokivikolle. Pomo saa päättää siitä.” hän maukui ja tarttui yhä tiukemmin kiinni niskaani. Nyt sitä vasta oltiin pulassa. Ja pahassa.

Vastaus:30 kp:eetä, Jännää! Odotan innolla jatkoa!
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kettutassu, Tuuliklaani
24.03.2013 17:48
Luku: 4 Petturi

Kyynel osui silmäkulmaani ja aloin itkeä. Panin maate ruumiin viereen ja vaihdoin kieliä viimeisen kerran soturin kanssa. Sitten kuulin pensaasta rapinaa. Lamaannuin paikoilleni ja pelkäsin Tiikeriraidan palaavan...
-----------jatkoa-----------
Makasin avuttomana paikallani Iltaruskon ruumiin vieressä. Katsoin äänen tulosuuntaan. En nähnyt ketään. Sitten pensaasta tassutteli Seittijalka ja hänen vanavedessään Pilkesilmä. Kolli mulkaisi minua ja astui askeleen eteenpäin. Kolliin katseen lamautti Illankajon ruumis joka oli tassujeni alla. Kolli tuijotti minua vihaisena. "E-en mi-minä häntä tappanut."sopersin puoliääneen ja kyyneleet virtasivät silmistäni. Kolli katsoi minua epäuskoisena ja Pilkesilmä katseli surullisena Iltaruskon ruumista. Sitten kuulin rytinää heidän takaansa ja pensaasta ilmestyi Salamatiikeri, Mustahaukka ja Vinhapuro. "Mitä täällä on tekeillä?"Mustahaukka naukaisi ja katsahti minuun. Kolli selvästi huomasi ruumiin joka minun takanani oli sillä kollin silmissä näkyi suuri suru. Katsahdin velttoa harmaata ruumista ja nuolaisin sitä poskelle. "Hyvästi Iltarusko. Hyvästi ikuisesti."kuiskasin ruumiin korvaan. Iltaruskon sielu oli kai jo matkalla Tähtiklaaniin. Katselin taivaalle ja toivoin että olisin nähnyt vilausen taivaalla Tähtiklaanista. Makasin hetken velton harmaan ruumiin päällä surkean näköisenä. "Meidän pitäisi kai palata leiriin."Vinhapuro sanoi vaitonaisena ja haki Kettutassun pois ruumiin luota. Salamatiikeri nappasi Illankajon ruumiin hampaisiinsa. Katsoin kun mestarini kantoi kuollutta soturia. Suru paistoi kaikkien silmissä. Tassuttelin hiljaa Vinhapuron vieressä pää painautuneena alas. Katsahdin vaaleanharmaata naarasta vaitonaisena. Saavuimme pian leirin sisäänkäynnille ja työnnyimme siitä sisään. Leirissä muut klaanilaiset tulivat iloisina tapaamaan meitä, viimeisiä leiriin saapujia. Mutta ilo oli kuin pois pyyhitty kun muut näkivät Salamatiikerin joka roikotti hampaissaan Iltaruskon ruumista. Kissajoukosta alkoi kuulua pelästyneitä ääniä ja jotkut supattivat jotakin. Kävelimme Suurkiven eteen ja Salamatiikeri pudotti harmaan ruumiin suustaan. "Mitä on tapahtunut?"kuului kissalauman keskeltä joka oli kokoontunut meidän ympärillemme. Salamatiikeri alkoi puhua: "Olemme syvästi pahoillamme mutta emme tiedä miten Iltarusko kuoli mutta Kettutassu saattaa tietää jotakin." Siinä samassa Poltetähti työntyy ulos pesästään. Kellertävä turkkinen kolli tuijotti lamaantuneena harmaata ruumista joka oli tuotu Suurkiven eteen. Kolli haistoi hieman ruumista ja hyppäsi komealla loikalla Suurkivelle. Hän viittoi minulle että hyppäisin hänen viereensä. Tottelin päälikköä ja hyppäsin tämän viereen. "Tuuliklaanin kissat! Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen."Poltetähti ilmoitti kovalla äänellä. Kaikki Tuuliklaanin kissat juoksivat Suurkiven juurelle kuulemaan päälikkönsä sanat. Huomasin kissajoukossa Tiikeriraidan joka nauroi vahingoniloisena. Murahdin hänelle mutta oranssi kolli ei välittänyt. Olin aikeissa loikata soturin niskaan mutta hillitsin itseni. Katsahdin Poltetähteä. Suru oli melkei sokaissut päälikön silmät. Nielaisin ja istahdin paikoilleni. "Kuten olettekin jo epäilemättä huomannut että Iltarusko on poistunut keskuudestamme."päälikkö aloitti surullisena. Painoin pääni alas kun kuulin Iltaruskon nimen. *Se oli minun syyni.*mietin murheen murtamana. Asetuin makaamaan Suurkivelle ja katselin Iltaruskon ruumista. Muut kissat menivät tervehtimään klaanitoveriaan viimeisen kerran. Ainoastaan Tiikeriraita ei liikahtanutkaan. Poltetähti katsahti minuun. "Tuuliklaanin kissat luullakseni nuori oppilas Kettutassu tietää jotakin Iltaruskon kuolemasta."päälikkö maukui. Kissat kääntyivät katsomaan minuun. En ollut varma uskoisivatko he minua. "Iltarusko kuoli kun... kuoli kun..."sanani takeltelivat enkä saanut kerrotuksi kellekään Tiikeriraidan petollisuudesta. Kolli tuijotti minua vihaisesti. "No ketä se oli?"kuului kissajouko keskeltä ja Suurkiven eteen asteli Mutakynsi. Katsoin soturia silmiin vihaisena. "Ette te kuitenkaan usko minua!"karjaisin ja loikkasin alas Suurkiveltä. Juoksin täyttä laukkaa kohti leirin suuaukkoa ja juoksin ulos leiristä. Tunsin kuinka klaanikissat tuijottivat lähtöäni kummaksuneina. Juoksin syvälle metsään ja kiipesin puuhun itkemään. En halunnut nähdä ketään. Nukahdin puun oksalle kyyneleet silmistä valuen. Yhtäkkiä heräsin mutten ollut enää puussa. Olin jossain nummentapaisella paikalla. Katselin ympärilleni mutten nähnyt mitään kaikkia paikkoja peitii paksu sumu. Yritin huutaa jotakin mutta en saanut ääntä kuulumaan. Sitten sumu haihtui äkkiseltään ja näin ympärilleni. Olin tosiaan nummella mutten tiennyt tarkkaan että missä. Yhtäkkiä kuulin tutun äänen. "Kettutassu!" Se ääni huusi nimeäni. Kuuntelin tarkasti ja tunnistin äänen. *Iltarusko.*mietin itsekseni. Astuin askeleen eteenpäin ja huomasin harmaan hahmon joka tassutteli minun luokseni. Maistelin ilmaa. Haistoin Iltaruskon. Hymy nousi väkisin kasvoilleni kun harmaa, vankkarakenteinen komea kollia asteli eteeni. Kehräsin hieman soturin nähdessäni ja kolli katsahti minuun lempeillä keltaisilla silmillään. Iltarusko nuolaisi korvaani. Hymyilin hieman. Harmaa kissa istahti eteeni. "Olet saapunut tähtiklaaniin."kolli maukui matalalla ääneellä. Katsoin kollia suoraan silmiin. Ne olivat täynnä ystävällisyyttä. Nyökkäsin kollille ja istahdin itsekin. "Toin sinut tänne koska halusin varoittaa isästäni. Hän on katala petturi. Häneen ei kannata luottaa."harmaa kolli maukui vakavana. Tiesin mitä hän tarkoitti. Sillä olihan itse nähnyt kuinka hän tappoi oman poikansa. "Sinun on tapettava hänet hinnalla millä hyvänsä! Isäni ei saa enää murhata enempää kissoja!"Iltarusko maukui vakavana. "Miten minä sen teen?"kysyn ihmeissäni. Mutta siinä samassa Iltarusko haaleni haalenemistaan kunnes heräsin tutulta puunokasalta. Puun alla huomaan Leoparditassun joka huutaa kurkku suorana jotain. Ravistelen päätäni ja kuuntelen oikein tarkkaan. "Myrskyklaani hyökkää!"naaras huusi puun alla. Loikkaan nopeasti naaraan viereen. "Todellako?"kysyn nopeati. Naaras nyökkää ja lähtee juoksemaan kohti leiriä. Seurasin nopeasti naaraan perässä. Kun saavuimme leiriin oli käynnissä verinen kamppailu. Hyppäsimme mukaan taisteluun. Hyppäsin Myrskyklaanin soturin kimppuun ja purin tätä raivokkaasti niskaan. Toinen Leoparditassu taisteli toisaalla valtavaa kissaa vastaan. Katsahdin mustaan kissaan ja tunnistin sen heti. Tuo oli se kissa joka oli tunkeutunut Tuuliklaanin reviirille. Käänsin katseeni takaisin vastustajaani. Raavin tätä vimmatusti. Voitin taiston mutta minulle jäi siitä syvät arvet. Loikkasin toisen soturin kimppuun. Taistelu kesti kauan. Katselin ympärilleni kun olin taas saanut voitettua yhden Myrskyklaanilaisen. Leiri oli veren tahrima ja kaikkialla oli kissoja taistelemassa. Oli pian Kuunhuipun hetki. Saimme häädettyä tunkeutujat ja klaanista alkoi nousta iloisia voitonulvahduksia. Mutta yhtäkkiä Valkohäntä huusi: "Tiikeriraita on kadonnut!" *Se hiirenaivoinen petturi!*ajattelin mielessäni. Klaanista kuului yllättyneitä ulvaisuja. *Nyt minä kerron mitä se murhanhimoinen ketunläjä oikein teki!*ajattelin päättäväisenä. Hyppäsin Suurkivelle ja klaanista kuului yllättyneitä huutoja. Huokasin. "Tuuliklaanin kissat. Uskokaa minua kun kerron teille miten Iltarusko kuoli."mau`uin päättäväisenä. Kissajoukko alkoi kerääntyä Suurkiven ympärille. Nielaisin ja hengitin syvään. "Tiikeriraita murhasi oman poikansa Iltaruskon!"julistin suureleisesti. Siinä samassa klaanin keskeltä kuului huuto: "Tuo on vale!" Katsahdin äänen suuntaan ja huomasin Tiikeriraidan. Murahdin. *Senkin mitätön murhaaja.*ajattelin itsekseni. Tiikeriraita tuijotti minua verenhimoisesti...

//Hieman jatkoa tarinalleni.//
Vastaus:30 kp:eetä, mestarisi tarkkailee sinua, ja käyt kuulammella
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntypentu
24.03.2013 16:57
// Sepasin äsköses mutaturkki on tuhkamarja. Ja teerenlento on lumitassu.//

Pähkä hullu idea!

Mä heräsin ja katselin ympärilleni. Näin muita kuningatarta jotka tekivät jotain jota en erottanut. Kömmin ylös ja tassutelin pentutarhasta ulos. Aurinko paistoi ja säteet lämmittivät turkkiani. > Hei Mäntypentu tehdään tänään jotain jännää. < Sanoin itselleni. Olin jo kohta kuusi kuut. Pentutarhan päivät olivat hujahtaneet ohi mutta asuin vielä siellä. Tassuttelin pääsisään käyntiä kohti ja astuin ulos. Kukaan ei ollut huomannut lähtöäni, koska olin niin pieni. Kävelin metsän läpi innokkaasti tassutellen. Kun saavuin järven rantaan > osaankohan uida? < Ajattelin pähkä hulluna. Kävelin veden rajaan ja astuin veteen. Hyppäsin eteen päin innoissani. Osasin uida ja aika hienostikin. Toisella rannalla haistoin jokiklaanin tuoksun. Tassuttelin väliin pitämättömästi rajan yli. Minun huonoksi onnekseni kävelin suoraan jokiklaanin leiriin.
" Katsokaa myrskyklaanin kissa. He yrittävät varmasti hämätä meitä pennulaan. " Joku huusi
" Eivät he niin julmia ole. He huolehtivat hyvin kaikista pennuistaan aina. " Joku vastusti.
" Minä tul tu tulin vahingossa. " Sopersin. Katselin ympärilleni. Kaikki mulkoilivat minua. No eivät kyllä kaikki mutta melkein. Sitten sain pähkä hullun idean, mutta niin jääräpäinen kun olinkin niin ajattelin > Hei mitäs jos liityt jokiklaaniin. <
" Saisinko liittyä klaaniinne?" Vinguin rohkeasti.
" Täh tuossa ei ole mitään järkeä. " Joku oppilaista huusi.
" Miksi ei" Kysyin rohkeasti.

Vastaus:En voi hyväksyä kumpaakaan tarinaa, ennen kuin teet hakemuksen
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltetähti
24.03.2013 16:22
33. Luku

Heräsin pesästäni, kun aamu auringon säteet valaisivat pesäni. Venyttelin makeasti jokaisen tassuni erikseen ja tassittelin ulos. Leirissä kaikki tekivät töitä. Oppilaat rakensivat uuteen leiriin pentutarhaa, ja paikkailivat oppilaiden pesää. Oli lämmin sää, ja lumet alkoivat vähitellen sulaa. Aukiolla näkyi jo pari vihreää nurmikko aluetta. Tassuttelin varapäällikön, Varissulan luo.
"Onko aamupartio jo lähtenyt matkaan?" Kysyin Varissulalta, siinä toivossa että ketkeäisin vielä mukaan.
"On lähtenyt, mutta jos lähtisit vaikka metsästys partion mukaan, he odottelevat vielä Säihketurkkia mukaan." Varissulka maukui vastaukseksi. Nyökkäsin varapäällikölle, ja tassuttelin rivakasti metsästyspartion luo.
"Voinko liittyä seuraan?" Kysyin Pilkesilmältä ja Mutakynneltä.
"Toki, odottelemme vielä Säihketurkkia." Pilkesilmä maukui.
Vihdoin Säihkesilmä ilmestyi oppilaiden pesästä, hän oli käynyt herättämässä oppilaat, jotka olivat nukkuneet hiukan liian myöhään.
"Lähdetään." Maukaisin, ja asetuin partion johtoon. Maistelin ilmaa ja haistoin jäniksen. >iso saalis onkin tarpeen.< ajattelin ja katselin ympärilleni, muut partion jäsenet olivat ilmeisesti haistaneet saman. Lopulta huomasin jäniksen etsimässä puun juurelta syötävää. Se oli vain muutaman ketun mitan päässä, joten pinkaisin juoksuun. Tuuli puhalsi takaapäin, mikä helpotti hiukan juoksua. Kun olin enää puolen ketun mitan päässä jäniksestä, ponnistin voimakkaasti takajaloillani, ja loikkasin sen selkään. Pidin sitä maassa ja puraisin lopulta sen niskat poikki.
Piilotin saaliin huolellisesti sanisaisten alle ja kuovin vielä hiukan hiekkaa varmuudelta saaliin päälle. Kiitin mielessäni tähtiklaania jäniksen elämästä, ja jatkoin saalistusta.

Muut partion jäsenet menivät leiriin edeltä, sillä minä halusin metsästää rauhassa vielä hetken. Lopulta olin napannut kaksi jänistä, ja kaksi hiirtä, joten päätin palata leiriin.
Suuaukolla törmäsin kumppaniini Talvikinkukkaan, joka maikui;
"Ai hei! Toivoinkin näkeväni sinut, minulla on ilouutisia sinulle." Talvikinkukka naukui, ja johdatti minut hiukan kauemmas leirin melskeestä.
"No?" Minä kysyin. Talvikinkukka katsoi silmiini, veti henkeä, ja sanoi;
"Odotan pentuja" Hän kuiskasi.
"Oikeasti, milloin ne syntyvät!?" Maukaisin innoissani.
"Aivan lähipäivinä" Hän vastasi.
"Siinä tapauksessa määrään sinut pentutarhaan nyt heti" Nau'uin lempeällä äänellä, ja tassuttelimme yhdessä takaisin leiriin. Vein hänelle pyydystämäni jäniksen ja menin itse aterioimaan kokeneiden soturien seuraan.
----------aamulla-----------
Tassuttelin kuningattarien pesään, kuultuani että Pennut olivat syntyneet.
"Huomenta Talvikinkukka" mau'uin ja katselin neljää pentua, jotka makasivat hänen vierellään imien maitoa.
"Ne ovat kauniita, oletko miettinyt nimiä?" Kysyin.
”Kyllä, ajattelin, että tämä voisi olla Leväpentu.” Hän maukui ja kosketti kuonollaan mustaa naarasta. Minä nyökkäsin ja annoin hänen jatkaa.
"Ja tämä voisi olla Västäräkkitassun kunniaksi, Västäräkkipentu.” Hän maukui ja kosketti puolestaan Västäräkkitassun näköistä pentua. Ja minä nyökkäsin hyväksyvästi uudestaan, ja jatkoin;
"Tämä voisi olla Tunturipentu.” mau'uin ja kosketin kollia, ja hän vastaavasti nyökkäsi tällä kertaa.
”Ja tämä Puolukkapentu,” Minä jatkoin, ja kosketin viimeistä pentua, Talvikinkukka nyökkäsi hyväksyvästi.
"Nimet on siis päätetty.” nau'uin.
"Käyn jaloittelemassa hiukan, palaan pian" maukui Talvikinkukka, ja pyysi Liekkiläikkää vahtimaan pentuja.
"Selvä on" vastasin ja työnnyin ulos pesästä, ihailtuani pentuja vielä hetken. Minulla oli suden nälkä, joten tassutteli tuoresaalis kasalle ja nappasin siitä kaksi hiirtä. Söin ne muutamalla hotkaisulla, ja hautasin luut leirin ulkopuolelle. Kun palasin Talvikinkulla sateli allapäin leiriin. Olisin kysynyt miksi, mutta joku huusi;
"Myrskyklaani hyökkää!" Juoksin Talvikinkukan kanssa pentutarhalle ja hän meni sisään. Suljin pentutarhan suuaukon risuilla ja oksilla, ja syöksyin taistelun melskeeseen. Iskin kynteni lähimpään kissaan, joka oli tuoksusta päätellen sittenkin luopio, eikä Myrskyklaanilainen. Kissa viilsi kylkeäni, ja minä ulvaisin kivusta. Iskun kuitenkin täysillä takaisin, ja löin häntä pään sivuun tassullani. Kissa kaatui maahan ja menetyi tajuntansa. Juoksin auttamaan entistä oppilastani, Haukkatulta, jota kolme luopiota raahasi ulos leiristä. Hän oli ilmeisesti tajuton. Ulvaisin raivoissani, ja olin juuri loikkaamassa auttamaan häntä, mutta eteeni syöksähti Myrskyklaanin uusi varapäällikkö Piikkikynsi. Sähisin hänelle, ja loikkasin hänen selkäänsä. Viilsin hänen kylkeään, mutta kolli kierähti selälleen, ja ilmat pakenivat keuhkoistani, jäätyäni hänen alleen. Huohotin maassa, ja Piikkikynsi ei hukannut tilaisuutta. Hän iski voimakkaasti etukäpälällään pääni sivuun kahdesti, ja valmistautui antamaan kuoleman iskun. Hän iski kyntensä kurkkuuni, ja siitä alkoi pulputa verta. Päässäni musteni, ja kaikki taistelun melskeen äänet hiipuivat vähitellen.

Heräsin Nelipuulla. Näin kaikki Tähtiklaanin soturit jotka olivat antaneet minulle yhdeksän henkeäni.
"Hei Poltetähti, olet menettänyt ensimmäisen elämäsi." Pitkätähti maukui. >tältä tuntuu siis kuolla< ajatelin.
"Voinko jo mennä? Olkaa kilttejä niin kilttejä!" Mau'uin kiireesti enkä malttanut pysyä paikallani.
"Et voi mennä vielä, pääset kyllä pian, mutta ensin sinun on levättävä hetki, jotta jaksat taistella palatessasi."
Tiesin ettei väittely auttanut asiaa yhtään, joten kävin makuulle ja lepäsin hetken, kunnes Pitkätähti jatkoi;
"Nyt voit mennä" Hän maukui ja kissat katosivat ympäriltäni ja kuulin vihdoin taistelun melskeen.
Nousin jaloilleni ja juoksin kohti luopiota, joka taisteli Hiutalesydäntä vastaan. Tunsin Tähtiklaanin kissojen juoksevan vierelläni. Loikkasin kissan kimppuun ja raavin kissalta karvatukkoja, ja lopuksi läimäytin tätä vielä lapaan. Kissa juoksi ulisten pois leiristä, ja Hiutalesydän raapaisi häntä vielä läksiäis lahjaksi. Lopulta luopiot oli karkotettu leiristä, ja Liekkiläikkä, sekä Roihutassu rupesivat hoitamaan haavoittuneita. Juoksin Säihketurkin luo ja kysyin;
"Oletko nähnyt Haukkatulta?!"
"Luopiot veivät hänet jonnekkin, parhaat jäljittäjät lähtivät jo etsimään vainua." Säihketurkki vastasi huolestuneesti.
"Kiitos tiedosta." Vastasin ja huokaisin. Liekkiläikkä tutki minut, ja laittoi haavoihini hämähäkin seittiä, ja antoi joitakin siemeniä minulle. Nuolin ne lehdeltä ja menin pesääni lepäämään, ja toivoin parasta.

//nyt pitkästä aikaa tämmöinen pätkä c:
Vastaus:30 kp:eetä, eikä tää ollu pätkä :3
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kettutassu, Tuuliklaani
24.03.2013 16:05
Luku: 3 Turha kuolema
Makasin oppilaiden pesässä Leoparditassun kanssa joka oli painautunut kiinni kylkeeni. Katselin haikeana ulos oppilaiden pesästä. Aurinko ei ollut vielä nuossut mutta en saanut enää unta. Mietin vain että tuleekohan minusta ja Leoparditassusta onnellisia kumppaneita. Painoin pääni tassujani vasten ja huokaisin niin hiljaa ettei sitä voinut kuulla. Katsahdin Kuutassuun joka makasi oppilaiden pesän toisella laidalla. Hopeanharmaa naaras nukkui sikeästi ja mietin että mahtoiko Kuutassu olla yksinäinen ilman kumppania. Käänsin katseeni takaisin oppilaiden pesän suuaukkoon. Sitten huomasin leirissä liikettä. Mielenkiintoni heräsi ja nousin tassuilleni. Hiljaisin askelin tassuttelin kohti pesän suuaukkoa. Maistelin ilmaa ilmassa tuoksui vahva Tuuliklaanin tuoksu. Kurkistin varovaisesti ulos pesästä ja huomasin kaksi soturia jotka puhuivat jotain. Toinen murisi jotain toiselle vihaisena. Kurotin kaulaani ja kuuntelin hiljaa. "Tiedätkö sinä siis että minä olen oikeasti petturi?"toinen ärisi puoliääneen. "Sehän sinä olet!"toinen maukaisi tarmokkaasti. Tunnistin puhujat Tiikeriraidakasi ja Iltaruskoksi. Tiikeriraita murahti hiljaa ja löi käpälällään Iltaruskoa. "Jos kerrot kenellekään revin sinut kappaleiksi! Onko selvä?"Tiikeriraita murisi kylmästi. Katselin hetken kun Tiikeriraita hakkasi Iltaruskoa pitkillä, terävillä kynsillään. Katselin pelokkaana kuinka kolli murisi ja sähisi toiselle kollille. Iltarusko mutisi jotain epämääräistä Tiikeriraidalle ja suuri kolli näytti tyytyväiseltä. Olin aikeissa mennä auttamaan Iltaruskoa mutta ajattelin että Tiikeriraita tekisi minusta variksenruokaa. Katselin hiljaa kun kollit erkanivat ja lähtivät takaisin sotureiden pesälle. Pujahdin takaisin oppilaiden pesään niin hiljaa kuin kykenin ja hipsin takasin nukkumapaikalleni. Sydämmeni löi ylikierroksilla ja päässäni pyöri se mitä olin juuri nähnyt. Leoparditassu oli herännyt ja nosti unisesti päätään. Naaras katsahti minuun. Katsoin hänen vihreisiin, läpitunkeviin silmiinsä. "Mitä on tapahtunut?"kullankeltainen naaras miukui. Katsoin tätä hetken lamaantuneenan ja mietin pitäisikö minun kertoa näkemästäni hänelle. Naaras tuijotti minua edelleen. Tasasin nopeasti kiihtyneen hengitykseni ja nielaisin vaivautuneesti. "Kerron sen sinulle aamulla nyt on liian myöhä."maukaisin ja painoin pääni tassujani vasten. Naaras nuolaisi korvaani lempeästi ja otti mukavan asennon. Hetken kuluttua Leoparditassu oli umpi unessa. Minä vain valvoin ja mietin mitä tämä oikein tarkoitti. Katselin hiljaisena hopeahäntää joka avautui kirkkaana taivaalla. Kuu levitti haaleaa valoaan ympäri oppilaiden pesää.
---------------------aamulla---------------------
Auringon ensisäteet työntyivät oppilaiden pesän katon lävitse. Nostin väsyneenä päätäni ja haukottelin. En saanut nukuttua kunnolla. Päässäni pyörivät vain ajatukset siitä mitä oli tapahtunut. Siristin silmiäni ja huomasin että Kuutassu ja Leoparditassu olivat jo heränneet. Nousin seisomaan ja venyttelin unen pois jäsenistäni. Puoliunisena tassuttelin ulos oppilaiden pesästä kirkkaaseen aurikoon. Katsahdin ympärilleni ja huomasin Leoparditassun joka käveli minua kohti. Katsahdin naaraaseen ja kehräsin hieman. Tassuttelin naarasta vastaan ja nuolaisin tämän korvaa. Kumppanini vastasi siihen lempeällä katseella. "Oli sinullakin aika herätä. Olet varsinainen unikeko."naaras naukaisi. Näytin hänelle leikilläni hapanta naamaa. Menimme yhdessä tuoresaaliskasalle ja valitsimme mieleisemme ateriat. Asetuimme syömään oppilaiden pesän eteen. Haukkasin ateriastani suuria paloja. Nopein haukkaisuin sain syötyä saaliini viimein. Nuolaisin huuliani ja odotin että Leoparditassukin olisi valmis. Naaras nousi istumaan ja katsoi minua ystävällisesti. "No kerro nyt mitä tapahtui viim...."naaras maukui mutta peitin hänen suunsa hännälläni. Naaras katsoi minuun vihaisena. "Shhh... Ei täällä."kuiskasin hiljaa. Naaras katseli minua ihmeissään. Viittasin hännälläni seuraamaan minua. Tassuttelimme pentutarhan taakse jonne kissat yleensä tekivät asiansa. Katsoin ympärilleni ettei kukaan kuullut meitä. "No nyt voin kertoa mitä näin viime yönä. Mutta sinun on luvattava ettet kerro kennellekään tästä."nau`uin puoliääneen Leoparditassulle. Naaras tuijotti minua kummissaan. "Lupaan etten kerro kenellekään."naaras maukui luottavaisesti. Katsahdin häneen ja tarkistin vielä varmuuden vuoksi että ketään ei kuullut. Nielaisin ja mietin että oliko tämä oikea päätös. Huokasin ja päätin kertoa kaiken kumppanilleni. Naaras odotti hiljaa. "Minä näin kuinka Tiikeriraita uhkaili Iltaruskoa. Hän on petturi! Vannon sen Tähtiklaanin nimeen."mau`uin puoliääneen Leoparditassulle. Naaraan karvat nousivat pystyyn ja hänen hengityksensä nopeutui. Katsoin häneen vihreisiin silmiinsä. Niissä paistoi epäusko. "Etkö usko minua?"naukaisin hiljaa. Naaras tuijotti minua hetken lamaantuneena ennen kuin vastasi: "Ööö... En tiedä että uskonko sillä Tiikeriraita on uskollinen soturi klaanille. Ei hän voisi olla petturi. Ja Iltaruskohan on hänen poikansa. Miksi hän häntä uhkailisi?" Katsoin naarasta ja ymmärsin hänen tarkoitusperänsä. Iltarusko tosiaan oli Tiikeriraidan poika. "Ehkä hän tietää jotain mitä ei pitäisi."naukaisin hiljaa. Naaras tuijotti minua. "Mutta mitä se olisi?"tämä naukui edelleen epäuskoisena. Katsoin kumppaniani suoraan silmiin ja yritin saada tämän vakuuttuneeksi asiasta. Sitten haistoin jotain ja takanani seisoi suuri oranssi kolli joka mulkoili minua vihaisena. *Tiikerinraita!*ajattelin pelokkaana. *Oliko hän kuullut keskustelumme?*ajateelin lamaantuneena paikoilleni. Käännähdin ja katsoin suurta kollia suoraan silmiin. Kolli mulkoili minua vihaisena. "Salamatiikeri etsii sinua."kolli maukui kylmän viileästi. Nyökkäsin nopeasti ja säntäsin pois Leoparditassu kannoillani. Huomasin Salamatiikerin joka istui Suurkiven juurella ja puhui jotain Iltaruskon kanssa. Iltarusko näytti kalpealta ja hän muuttui vain kalpeammaksi kun Tiikeriraita ilmestyi pentutarhan takaa. Juoksin nopein askelin kohti mestariani. Pysähdyin hänen eteensä ja harmaa kolli mulkaisi minuun. Salamatiikeri kääntyi takaisin Iltaruskoon. Kuuntelin kuinka he puhuivat jostain reviireitä koskevasta asiata. Iltarusko katsahti minuun. Hänen kasvoillaan oli surullinen ilme. Asetuin makaamaan ja painoin pääni tassujani vasten. Nuolaisin hieman toista lapaani ja katsahdin taas mestariini ja Iltaruskoon. He olivat juuri lopettaneet keskustelun. Salamatiikeri kääntyi minua kohti. "Mennään tarkastamaan reviirit. Otamme mukaamme Vinhapuron ja Mustahaukan. Nyökkäsin ja säntäsin hakemaan kahta soturia. Huomasin Vinhapuron ja juoksin tämän luokse sanomaan asiani. Soturi nyökkäsi ja lähdimme juoksemaan kohti Salamatiikeriä joka puhui jotain Mustahaukan kanssa. Pysähdyimme Vinhapuron kassa kahden kollin eteen. "Mennään."Salamatiikeri maukaisi. Lähdimme juoksemaan kohti leirin uloskäyntiä. Juostessani katsahdin vielä kerran Leoparditassuun joka hymyili minulle. Vastasin hänelle lempeällä katseella ja jatkoin juoksuani sotureiden kannoilla. Ryömimme perätysten ulos leiristä. Katsahdin vielä Tiikeriraitaa joka tassutteli uhkaavan näköisenä kohti Iltaruskoa. Rämmin ulos leiristä sotureiden perässä. Päästyäni ulos hento tuulenvire pörrötti oranssin turkkini. Nuolaisin hieman valkeaa rintaani ja katsahdin kolmeen soturiin. Soturit valitsivat yhteisen suunnan ja minä juoksin heidän vanavedessään. Pysähdyimme järvelle juomaan. Vesi maistui erityisen raikkaalta tänään. Katsahdin sotureihin jotka säntäsivät jo toiseen suuntaan. Nuolasisin nopeasti huuliani ja viiletin heidän peräänsä. Tuuli pörrötti koko matkan turkkiani. Tuuli yltyi hetki hetkeltä kun saavuimme Tuuliklaanin ja Varjoklaanin väliselle reviirille. Katsahdin Varjoklaanin reviirille ja ärähdin hieman. Mustahaukka suihkutti hajumerkkinsä kaatuneelle puulle. Me muut odotimme häntä. Katselin ympärilleni. Maistelin raikasta ilmaa. Yhtäkkiä haistoin jotakin. Katsahdin muihin. Soturit eivät ilmeisesti olleet vielä haistaneet sitä. "Tuota. Saisinko mennä metsästämään? Tunnen jo koko reviirin ja klaanissa tarvitaan tuorelsaalista."mau`uin mestarilleni. Tämä katsahti minuun muttei sanonut mitään. Mustahaukka oli valmis ja katsahti myös minua kohti. "Voi hän mennä. Eikö totta Salamatiikeri? Hän on vasta nuori ja kaipaa tekemistä."maukui Vinhapuro. Katsoin vaaleanharmaata naarasta joka katseli lempeästi minuun. Pidin kovasti Vinhapurosta. Hän piti usein minun puoliani. Hän oli kuin emo minulle. Katsahdin sitten Salamatiikeriin ja harmaa kolli nyökkäsi. Juoksin heti kohti metsää. "Tapaamme tässä sitten Auringonhuipun hetkenä."huusi Mustahaukka perääni. Nyökkäsin nopeasti soturille ja viiletin taas syvemmälle metsään. Pysähdyin ja maistelin taas ilmaa. Haitoin sen oudon hajun vahvempana. Aloin juosta täyttä laukkaa kohti hajua. Olin jo lähellä sen tulolähdettä olin siitä varma. Maistelin taas ilmaa. Haistoin hajun tulevan pesaan takaa. Juoksin pesaaseen ja huomasin sen takana Tiikeriraidan ja Illankajon. Tiikeriraita hakkasi Illankajoa valtavilla tassuillaan. Katselin pelokkaana kun valtava kissa hakkasi omaa pentuaan. "Sinähän sanoit ettet kertoisi sitä kellekään!"kolli murisi. "En minä kertonutkaan!"Illankajo puolustautui. Olin amaantunut niille sijoilleni enkä voinut liikkua minnekään. Katselin vain kauhuissani Tiikeriraitaa ja Illankajoa. Otin askeleen taaksepäin. Pelkäsin Illankajon puolesta niin paljon etten voinut päästää pihahdustakaan. Tassuttelin varovaisesti taaksepäin. Yhtäkkiä huomasin että Tiikerikynsi oli loikannut Illankajon niskaan ja painoi tämän maata vasten. Katselin heitä lamaantuneena ja huomasin kuinka Tiikeriraita heitteli harmaata Illankajoa sinne tänne. Olin kauhuissani enkä tiennyt mitä tehdä. Olin aikeissa loikata apuun. Mutta en viitsinyt vain rynniä taistelukentälle ilma kunnon suunnitelmaa. Päätin pysyä paikallani mutta siinä samassa Tiikeriraita teki ratkaisevan iskun ja näin kuinka Illankajon veltto ruumis lensi päin läheistä puuta. Katsoin kuinka veltto harmaa ruumis makasi maassa. Katsahdin sitä pelokkaana. Painaudui syvemmälle puskaan kun huomasin Tiikeriraidan joka meni haistelemaan elotonta kissaa. Pidätin hengitystä ettei kolli huomaisi minua. Huomasin että Tiikeriraita näytti tyytyväiseltä työhönsä ja lähti toiseen suuntaan. Hiivin hiljaa elottoman ruumiin luo ja haistoi sitä. Illankajo oli eloton ja veltto. Hän oli kuollut. Kyynel osui silmäkulmaani ja aloin itkeä. Panin maate ruumiin viereen ja vaihdoin kieliä viimeisen kerran soturin kanssa. Sitten kuulin pensaasta rapinaa. Lamaannuin paikoilleni ja pelkäsin Tiikeriraidan palaavan...

//Taas uusi tarina.//
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leväpentu/tassu
24.03.2013 15:53
2. Luku

Oli kaunis aamu, ja olin syystäkin innoissani. Minusta tulisi tänään oppilas! Nimitys tilaisuus pidettäisiin Aurinkohuipun hetkenä. Siihen asti, sain vielä tyytyä pennun asemaan, vanhempien pomotettavaksi.
Talvikinkukka suki turkkimme oikein siisteiksi, ja sanoi, että nyt ette saa liata itseänne. Tälläkertaa tottelimme kuuluaisesti, ja nimitys tilaisuun alkoikin jo aivan pian.

”Leväpentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Levätassuna. Mestariksesi tulee Hiutalesydän. Toivon, että Hiutalesydän välittää sinulle kaiken oppimansa.” Poltetähti sanoi, ja käänsi vakavan, mutta ylpeyttä hehkuvan katseensa pennustaan, tulevaan mestariini.
” Hiutalesydän olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Seittijalalta ja olet osittanut olevasi Rohkea ja oikeudenmukainen. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Levätassulle.”

Kosketimme toistemme kuonoja, ja nimitys tilaisuus jatkui;

” Tunturipentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Tunturitassuna. Mestariksesi tulee Pakkasjuova Toivon, että Pakkasjuova välittää sinulle kaiken oppimansa.” Poltetähti soi Tunturitassulle vakavan katseen, ja antoi Tunturitassun ymmärtää, että tämän pitäisi totella mestariaan. Sitten Poltetähti sanoi Tunturitassun mestarille:
” Pakkasjuova olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Yksiviikseltä ja olet osittanut olevasi urhea ja älykäs. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Tunturitassulle.”
Sitten Tunturitassu kosketti mestarinsa kuonoa, ja he menivät kissojen joukkoon istumaan. Poltetähti nimitti seuraavana Puolukkapennun ja tätä hän katsoi ylpeänä:
”Puolukkapentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Puolukkatassuna. Mestariksesi tulee Pilkesilmä. Toivon, että Pilkesilmä välittää sinulle kaiken oppimansa.” Poltetähti jatkoi;
” Pilkesilmä olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Seittijalalta ja olet osittanut olevasi taitava metsästäjä ja kohtelias. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Puolukkatassulle.” Sitten hekin koskettivat toistensa kuonoja, ja siirtyivät muiden kissojen sekaan.
”Västäräkkipentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Västärikkitassuna. Mestariksesi tulee Mutakynsi . Toivon, että Mutakynsi välittää sinulle kaiken oppimansa.”
Poltetähti aloitti jälleen puhumisen, kun oli kääntänyt katseensa tulevaan mestariin, Mutakynteen:
”Mutakynsi olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Jalkapuolelta ja olet osittanut olevasi Ketterä, ja harkitsevainen. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Västäräkkitassulle.”
Sitten Västärikkitassu, ja tämän mestari koskettivat toistensa kuonoja, ja klaani huusi;
”Levätassu, Tunturitassu, Puolukkatassu, Västäräkkitassu!” Me menimme sukulaistemme luo, jotka onnittelivat meitä, myös muut kissat onnittelivat. Sitten tassuttelin uuden mestarini Hiutalesydämen luo, ja kysyin:
”Milloin aloitamme?”
”Heti. Aloitamme kiertämällä rajat. Muuta emme tänään teekkään.” Hän vastasi. Ja lähdimme heti matkaan.
Matka sujui rattoisasti, ja pääsin kokeilemaan metsästystäkin, kun matkan varrella sattui olemaan hyvä riista paikka. Sain kiinni hiiren, ja vesimyyrän.
Rajat tuntuivat loputtomista, ja tassuihini särki loppumatkasta. Hiutalesydän kannusti jatkamaan, ja sen tein.
Vihdoin näin taas leirin! Juoksin sinne täyttä vauhtia, ja Hiutalesydän loikki vain hiukan perässäni. Juoksin sieltä suoraa tuoresaalis kasalle, ja vein ensimmäiset saaliini siihen, ja yhden söin sudennälkäisin hotkaisuin.
Sitten, alkoi olla jo myöhä, ja tassuttelin sisarieni luo.
”Mitä te teitte mestareidenne kanssa?” Kysyin heiltä.
”minä harjoittelin taistelemista! Pakkasjuova on paras mestari ikinä!” tunturitassu leveili.
”Ehei. Mutakynsi on paras! Me harjoittelime metsästystä, ja kiipeilyä!” Västäräkkitassu tiuskaisi.
”Hiutalesydän näytti minulle rajat, ja hän lupasi, että huomenna me voimme harjoitella metsästämistä, ja hän antoi minulle luvan valita mitä teemme huomenna! Joten, valitsin metsästyksen! ” Minä kerroin innoissani muille.
Puolukkatassu sanoi ylpeänä, olleensa harjoittelemassa jäniksen metsästystä, Pilkesilmän kanssa.
Oli mahtavaa olla oppilas!

Illalla menimme oppilaiden pesään nukkumaan. Huomisestakin päivästä tulisi varmasti yhtä uskomaton, kuin tästäkin.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leijonatassu, Myrskyklaani
24.03.2013 14:47
Jatkoi tarinalle Hyökkäys!

Leijonatassu nosti väsyneesti päätään. Kylmä sade imeytyi hänen turkkiinsa. Hän huomasi olevansa vieläkin jyrkänteen huipulla. Hän oli joutunut arpitähden hampaisiin, mutta hän ei muistanut enää mitään. Leijonatassu vääntäytyi kivuliaasti pystyyn. Missä kaikki olivat? Leijonatassun kultainen ja aina hyvin siisti turkki oli märkä yltä päältä kuivuneen veren peitossa. Hän ontui varovasti ja kurkisti jyrkänteen juurelle leirin sisäänkäynnille. Pahaenteinen hiljaisuus sai Leijonatassun jokaisen karvan kihelmöimään. Hän haistoi Myrskyklaanin, mutta tuoksu alkoi käydä heikoksi, ja peittyi Varjoklaanin löyhkään. Yhtäkkiä pehmeä murina sai Leijonatassun kääntämään päätään. Arpitähti veti käpälänsä taakse ja iski. Leijonatassun päässä räjähti. Hänen silmänsä hulmahtivat liekkeihin, jotka jättivät jälkeensä pelkää pimeyttä. Hän yritti vielä kerran nousta tassuilleen, mutta pimeyden aalto veti hänen jalkansa altaan.

"Leijonatassu, Leijonatassu!" hätääntynyt huudahdus ravisti Leijonatassun hereille. Hän makasi edelleen jyrkänteellä, mutta Tulisydän seisoi hänen vieressään. Varapäällikön silmien katse oli kivun turruttama, ja hänen turkkiaan halkoivat syvät kynnenjäljet. " Tähtiklaanin kiitos, että olet hengissä!" Tulisydän maukui. Hän auttoi Leijonatassun leiriin. Aurinko alkoi jo laskea, eikä sadepilvistä näkynyt jälkeäkään. "Onneksi ei satanut, koste maa olisi tukahduttanut sinut!" TUlisydän jupisi huolissaan astellessaan aukiolle. Leijonatassu oli ymmälään. OLiko hän nähnyt unta, kun Arpitähti oli kylmässä sateessa iskenyt? Oppilas pudisti hitaasti päätään. TUlisydän vei hänet Tuhkamarjan luokse. Leijonatassu hoiperteli sisään, ja lysähti väsyneenä lattialle. Tuhkamarja paikkaili hänen haavojaan ja puhdisti hänen turkkinsa verestä niin, että se näytti taas hyvin hoidetulta. Kirkassydän juoksi aukiolle. "Leijonatassu! Emme löytäneet sinua jyrkänteeltä, kunnes TUlisydän äkkäsi sinut kivenkolossa. ARpitähti varmasti piilotti sinut ihan tahallaan", hänen mestarinsa murisi. Leijonatassu kampesi itsensä jaloilleen. Hänen haavoihinsa ei enää koskenut. Nyt hän tahtoi vai nnukkua kolme kuuta. "Menen lepäämään", hän kähisi. Tuhkamarja nyökkäsi, ja saattoi oppilaan pesälle. "Ole varovainen", Tuhkamarja huikkasi lapansa yli, kun Leijonatassu sukelsi pesään. Hän suki vielä kertaalleen turkkinsa, ja asettui sitten lepäämään. Kauanko kestäisi, ennenkuin Varjoklaani iskisi uudestaan?
Vastaus:9 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento,jokiklaani
24.03.2013 14:38
Nostin hampaisiini tupon hämähäkinseittiä. Kannoin sen hampaissani Mutaturkille, mestarilleni.
"Siis, kertokaa vielä.. Mitä oikein tapahtui?" nau'uin edelleen hämmästyneenä. Sirpalesydän huokaisi ja alkoi selittää.
"Harjoittelimme uimista tuossa järvellä. Kun huomasin kaiken sujuvan jo kohtalaisen hyvin, päätin antaa oppilaille vähän vapaata aikaa. Ihan hetkeksi vain. Oppilaat sukeltelivat. Ruskotassu potkaisi vahingossa Aaltotassua ja, kun Aaltotassu sai tällin tämä ui vahingossa päin kiveä."
"Ja siitäkö tämä haava?" Kysyin ja viittasin kohti Aaltotassua. Oppilaan otsassa oli suuri verta vuotava avohaava. Rastaanvire oli pesässä toipumassa viheryskästä. Tämän ilme oli vakava.
"Älä huoli Rastaanvire. Tuo paranee kyllä." Kehräsin Aaltotassun mestarille. Mutaturkki puhdisti haavan ja kääri siihen hämähäkinseittiä.
"Teerenlento. Tuotko minulle raunioyrttiä?" Mutaturkki kehräsi sametin pehmeästi. Nostin tupon raunioyrttiä maustekirvelin vierestä. Laskin ne Mutaturkin eteen ja turkkimme hipoivat toisiaan. Mutaturkki nyökkäsi. Se tarkoitti, että minun pitäisi jauhaa yrtit ja kertoa Aaltotassulle mitä tein. Aloin jauhaa mustia yrttijuuria suussani. Kun ne olivat mössönä, levitin sitä haavaan ja hämähäkinseitille.
"Tämä nopeuttaa haavan paranemista ja puuduttaa hitusen verran." maukaisin Aaltotassulle. Ruskotassu katseli sivusta ja oli selvästikkin erittäin pahoillaan.
"Tänään ei kannata enää ainakaan uida. Raunioyrtin pitää vaikuttaa kunnolla." Mutaturkki neuvoi. Nyt voitte mennä. Kun kolmikko poistui näin sammalverhon heilahtaessa, kuinka aurinko laski pesäänsä ja teki kuulle tilaa. Aika on kulunut nopeammin parantajanoppilaana, sillä aina on tekemistä.
//Lyhyt on juu//
Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leväpentu, Tuuliklaani
24.03.2013 13:54
1. luku

Vinguin sokeana, ja tunsin kuinka joku nuoli minua. Sitten minut nostettiin jonkun viereen, niskanahasta. Aloin imeä maitoa. Kuulin jonkun sanovan:
”Pennut ovat kauniita- mitkä niiden nimet on? Tämä voisi olla Leväpentu..”
”Ja tuo Puolikkapentu, ja tuo Tunturipentu!”
”Ja tämä, viimeinen voisi olla Västäräkkipentu.”

Hetken kuluttua kuului kova huuto; ”Myrskyklaani hyökkää!” Minut, ja sisarukseni laitettiin pesän nurkkaan suojaan, ja kuningattarien pesän eteen laitettiin oksia, jotteivat viholliset pääsen niin helposti sisään. Muuta minä en tuon ikäisenä taistelusta tajunnut. Enkä nähnyt mitään.
------------------Viikkojen kuluttua----------------

”Miksi Västäräkkipentu ei halua leikkiä minun kanssa!?” Huusin isälleni. En edes tiennyt, että hän on päällikkö, ja siksi uskalsin huutaa tälle kurkku suorana, mitä huvitti.
”Hän nukkuu. Kysy vaikka Tunturipentua, tai Puolukkapentua. Västärikkipentu, ei jaksa nyt.” Isäni, Poltetähti rauhoitteli. Minä vain mulkaisin tätä paheksuvasti, ja lähdin leikkimään muiden kanssa. Päivä oli kaunis. Mutta sen sijaan, minun mielestäni ei. Ei laisinkaan. Olin tänään pahalla tuulella. Tosin, kun pääsin leikin pariin, päiväni piristyi huomattavan paljon, ja olisi selvästi aika näyttää hyvä puoleni. Me leikimme, että Puolukkatassu, oli Talvikinkukka, ja Tunturipentu, oli Poltetähti. Minä tyydyin pahan rooliin.. Mutta, olihan se välillä kiva päästä mojauttamaan sisaruksia oikein kunnolla kuonoon! Siis, me leikimme taistelua.
Leikki sujui hyvin, ja mätkin sisaruksiani jatkuvasti. Lopulta me väsyimme, ta tassuttelimme Talvikinkukan luo, ja me vinguimme ruokaa. Lopulta saimme ruokaa. Ruoan jälkeen, me menimme klaaninvanhimpien luo, ja he alkoivat kertoa tarinaa.
”Kauan sitten, eli, eräs, paha, hyvin paha kissa, Tiikeritähti. Hän oli myrskyklaanilainen. Kerran, oli jokiklaanin ja Myrskyklaanin välinen taistelu aurinkokivistä – sitä paikkaahan, ei enää ole. Klaanien piti muuttaa klksijalkojen takia. Niin, silloin, tapahtuo jotakin kauheaa...” Vanhukset jatkoivat kertomustaan kauan aikaa.
Jonkin ajan kuluttua, tassuttelin isäni luo. Sitten kysyin;
”Kukla on tuuliklaanin päällikkö? Vanhukset kertoivat sadun, jossa kaikilla klaaneilla oli päälliköt, onko nytkin?”
Poltetähti naurahti huvittuneena, ja sanoi:
”Minä. Minähän nyt olen Tuuliklaanin päällikkö.” Silmäni laajenivat, ja pinkaisin juoksuun, Pakkasjuovan luo, aloin heti 'mainostamaan'..
”Minäpä olen päällikön pentu! ”
”Mitä ihmeellistä siinä on?”
”No, että, että... Moni ei ole!”
”Minä olen... Ja Liekkiläikkä... Ja säihketurkki, Pilkesilmä, Hiutalesydän, Valopentu – joka kuoli jo pentuna, sekä sinun sisaresi. Meitä siis on melko monta..” Minä kallistin pääni epäuskoisesti, ja tiuskaisin kimeällä äänellä:
”En usko!” ja lähdin juoksemaan pois. Menin murjottamaan puun juurelle, ja vierittelin kiviä tassullani, ihan vain ajan kuluksi. Lopulta kyllästyin kiviin, ja päätin, että menen tekemään jotakin hauskempaa – paljon hauskempaa. Tassuttelin leirin seinämän tiheikön läpi, ja avara maailma, oli -suoraan edessäni! Mutta, uskallanko minä? Olenko pelkuri? Olen. Menen takaisin. Vaikken sisaruksista aina pitänytkään, en minä halunnut, että jään seuraavan vastaan tulevan mäyrän kynsiin. Peruutin takaisin leiriin. Minulla ei ollut lainkaan tekemistä, joten menin siis, läträämään läheiselle lätäkölle. Sen vesi oli kylmää. Tassuni musta karva, liimautui ihoani vasten. Lammikko, oli syvä, muutaman viikon ikäiselle pennulle, ja kahlasin siinä. Lammikko oli muodostunut syvään kuoppaan, lumien sulaessa. Kaunis mustapohjainen, kilpikonnakuvioinen turkkini liimautui ihooni, ja keltaiset silmäni laajenivat, tuntiessani epämiellyttävästi, kun vesi läpäisi vatsakarvoitukseni. Nousin lammesta vettä valuvana, ja likaisena, vesi ei ollut ollutkaan niin puhdasta, kuin olin kuvitellut.
Tassuttelin Talvikinkukan luo, ja sanoin tälle;
”Minä olen likainen, ja märkä.” Talvikinkukka oli selvästi huomannut sen, ja ennen kuin olin saanut lausettani loppuun, hän oli jo aloittanut minun puhdistamisen. Kului kauan aikaa, kun emoni selvitteli takkujani, ja lopulta, turkkini oli taas siisti. Juoksin iloisesti muiden pentujen joukkoon leikkimään, ja temmeltämään. Meillä oli hauskaa, kun leikimme taisteluita, ja haimme tuoresaalis kasasta hiiriä, voille me leikimme metsästystä, kunnes Talvikinkukka tuli ottamaan ne meiltä pois.
”Anna ne takaisin!” huusimme yhteen ääneen.
”Ehen. Nämä ovat syötäväksi!” Hän sanoi ja tassutteli pois.
”Pöh! Nuo, eivät ikinä anna leikkiä mitään kivaa!” Kiljaisin muille pennuille, ja me lähdumme juoksemaan Talvikinkukan perään, ja kun saavutimme tämän, kaadoimme hänet maahan, ja hukutimme hänet pentu 'vyöryyn'. Talvikinkukka naurahti, ja läimäisi pentuja pois päältään. Leikkimme kesti jonkin aikaa, kunnes talvikinkukka sanoi, että piti mennä lepäämään.

//Eka tarina levälle, tuli lyhyt, mutta ei voi mitään :)\\
Vastaus:20 kp:eetä, tää ei ollu lyhyt, eikä huono
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntypentu
24.03.2013 13:24
" Lehväpilvi synnytää pian teerenlento tuo yritit tänne. " Mutaturkki maukui kiireisesti.
" Se näyttää oikein terveeltä pennulta Lehväpilvi. "
" Nyt sinun ja pentusi pitää levätä. "
" Kiitos Mutaturkki ja Teerenlento. " Lehväpilvi naukui kiitollisena.
" Muuten Lehväpilvi minkä nimiseksi aijot pennun nimittää? " Teerenlento uteli.
" Ajattelin tuota mäntypentua." Lehväpilvi vastasi

Aukaisen silmäni ensimmäistä kertaa. Katselen ympärilleni hämmästyneenä. Sitten kylmä viima tulee ohitseni ja painaudun emoani vasten. Imen vähän maitoa ja huomaan ulkopuolella melskettä ja menoa.

Heräsin ja ajtteli > Eilen oli tylsä päivä. Tänään teen jotain jännää. <
" Meen ulos " Vikisin kuningattarelle. Työnnyt ulos pentu tarhasta ja katselen ympärilleni. Aamu partio on lähdössä rajoille partioimaan. Katselen sotureit. > Minä olen joskus soturi < Ajattelin innoissani. Katselen oppilaita. Joku oppilaista puhuu mestarinsa kanssa. > Voi minäkin haluan oppilaaksi. Minä niin haluan suuren soturin mestarikseni! < Joku soturi astelee pentutarhaa päin ja katsoo minuun ja työntyy sisään pentu tarhaan. Soturi vaihtoi parisanaa emoni kanssa ja työntyi ulos. Katselin soturit perään kun tämä asteli kohti muita sotureita. Oppilaat sulkivat toisiaan ja juttelivat. > Voi minäkin haluan ystävän jolle voisin kertoa kaiken. < Katselin vielä vähän aikaan muiden touhuja, mutta sitten kyllästynyt ja työnnyin takaisin pentu tarhaan. Söin ja käperryin emoani vasten ja nukahdin.

// Tuli lyhyt. Niinkun tänään on tullu tommosia pätkiä.//

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kettutassu, Tuuliklaani
24.03.2013 12:22
Luku: 2 Oma kumppani

Heräsin auringon ensisäteisiin jotka tulvivat pesän katon läpi. Haukkottelen unisesti ja katsahdan vieressäni makaavaa Leoparditassua. Katsoin pitkän tovin kumppaniani ja nuolaisin tämän korvaa ystävällisesti. Naaras raotti hieman silmiään ja katsahti minuun. Olimme olleet kumppaneita vasta yhden yön mutta tunsin kuinka paljon rakastin tuota nuorta kullankeltaista naarasta. Nousin istumaan ja venyttelin. Leoparditassu teki samoin. Istahdin pehmeälle sammaleelle ja aloin nuolla nopein nuolaisuin toista etutassuani. Leoparditassu heitti leikillään minua päin palasen sammalta. Murahdin hänelle leikkisästi ja huitaisin naarasta käpälälläni. Jatkoin itseni pesemistä ja katselin aina sivusilmällä Leoparditassun puuhia. Nuolaisin hitaasti rintaani ja Leoparditassu istahti viereeni. Katsoin naaraan kirkkaan vihreisiin silmiin. Olin rakastunut Leoparditassuun korviani myöten ja punastuin kun tämä nojautui minuun. Olin onnellinen kun sain olla tuon ihanan kissan kumppani. Nuolasin viimeisen kerran rintaani. Katsahdin Leoparditassuun ja nousi seisomaan. Venyttelin hieman ja puristelin unen pois silmistäni. Aloin tassutella kohti oppilaiden pesän suuaukkoa Leoparditassu perässäni kävellen. Työnnyin ulos oppilaiden pesästä ja haistelin raikasta ilmaa. Astelin rauhallisesti tuoresaaliskasalla ja valitsin itselleni oravan. Leoparditassu seurasi minua kuin varjo. Asetuin aterioimaan lähelle oppilaiden pesää ja kumppanini liittyi seuraani. "Tuota Leoparditassu. Ha-halu..."sanat takeltelivat kurkussani enkä saanut oikein puhuttua kunnolla. Naaras tuijotti minua kummissaa. "Mitä oikein tarkoitit?"tämä kysyy lempeästi. Nuolasin rauhattomasti lapaani. En saanut sanaa suustani. "Siis haluaisitko sinä joskus pentuja?"sain sanotuksi. Kumppanini tuijotti minua suurilla vihreillä silmillään ystävällisesti. "Totta kai minä haluan."naaras naukaisi ja alkoi kehrätä hiljaa. Käänsin katseeni pentutarhaan päin ja yritin kuulostella pentujen ääniä Kuulin vain pientä vikinää joka kantautui suojaisasta pesästä leirin laitamilla. Yritin nähdä pensään mutta en saanut näköyhteyttä paksun orjalaakeri kerroksen lävitse. Tiesin kuitenkin että siellä oli monia pentuja joista pian tulisi jo oppilaita. Istuin hiljaa paikallani ja katselin oravaa joka oli tassujeni alla. Upotin terävät hampaani eläimeen ja haukkasin siitä suuren palan. Söin oravan nopein haukkausuin ja nuolin suuni ympäryksen saadakseni viimeisetkin palat lihasta. Tassuttelin rauhallisesti auringonlämmittämälle kivelle ja Leoparditassu istahti kiven viereen. Loikkasin kivelle komealla loikalla ja paistattelin hetken päivää. Painoin pääni tassujani vasten ja huokaisin syvään. Yhtäkkiä haistoin ilmassa tutun tuoksun. Se oli Salamatiikeri. Nousin nopeasti tassuilleni kun huomasin suuren harmaan kollin joka asteli minua kohti. Salamatiikeri mulkaisi minua. Suuri harmaa kolli katsoi minua tuimasti ja oloni tuntui haavoittuvaiselta. Nosti hieman päätäni ja yritin näyttää rohkealta. Hyppäsin alas kiveltä mestarini eteen. "Tule."kolli maukaisi matalalla äänellä ja lähti juoksemaan kohti leirin suuaukkoa. Katsahdin Leoparditassuun. Naaras hoputti minua katseellaan. Emmin hetken ennen kuin ampaisin juoksuun. Juoksin täyttä vauhtia mestarini perään. Salamatiikeri oli juuri työntymässä ulos leirin uloskäynnistä. Kiihdytin vauhtiani ja ehdin juuri ja juuri mestarini luokse ennen kuin tämä oli ulkona. Ryömin nopeasti ulos leiristä. Kova tuuli puhalsi leirin ulkopuolella ja horjahdin hieman. Läähätin paikallani ja harmaa kolli mulkaisi minua. "Menisimmekö jo?"tämä kysyi kylmän viileästi. Tasasin nopeasti hengitykseni ja nyökkäsin mestarilleni joka ampaisi heti juoksuun. Juoksin heti kollin perään joka juoksi jo kaukana. *Minne me oikein menemme?*mietin itsekseni. Juoksin nopeasti mestarini perässä joka ei tuntunut antavan armoa lainkaan. Juoksimme järven rannalle. Mestarini pysähtyi kuin seinään ja olin aikeissa törmätä häneen. Kolli mulkaisi minua ja tassutteli järven rannalle latkimaan vettä. Asetuin mestarini viereen ja join raikasta vettä pari suullista. Katsahdin mestariini joka oli lopettanut juomisen. Salamatiikeri seisoi ylvään näköisenä. Katselin häntä hetken. Astuin pari askelta pois joentörmältä. Sitten tunsin kuinka joku hyppäsi niskaani. Sitten tunsin tutun äänen joka sanoi päältäni: "Saimpa kaadettua sinut." Puhuja oli Leoparditassu. Naaras loikkasi pois päältäni ja naurahti vähän. Katsoin häntä vihaisesti ja pomppasin kumppanini niskaan. Telmimme hetken leikkipainin tiimellyksessä. Salamatiikeri mulkaisi meitä vihaisesti. "Lopettakaa heti. Ette te enää mitään pentuja ole!"kolli sanoi vihaisena. Katsahdin mestariini alistuvana ja loikkasin pois Leoparditassun päältä. Istahdin maahan ja painoin pääni alas. Siinä samassa Haukkatuli ilmestyi aluskasvillisuuden joukosta ja mulkaisi ärtyneesti harmaata kollia. "Älä ole heille noin ankara. He ovat vasta oppilaita."Haukkatuli maukui Salamatiikerille. Salamatiikeri oli hieman hämillään kun sain nuhteluita toiselta soturilta. Kolli painoi päänsä alas ja katsahti Haukkatuleen. Haukkatuli näytti edelleen olevan sanojensa takana. Hän ei välittänyt Salamatiikerin puolustavasta katseesta. Kolli tassutteli hiljaa eteeni ja viittoi hännällään seuraamaan. Katsoin hetken mestariini joka oli alkanut kävellä syvemmälle metsään. Katsahdin ensin Leoparditassuun sitten Haukkatuleen ja mietin pitäisikö minun surata harmaata kollia. Lähdin nopein askelin kohti mestariani joka oli ehtinyt jo vähän matkan päähän. Kolli tallusteli yksikseen mutisten jotakin epämääräistä itsekseen. Katselin kuinka mestarini käveli suoraan metsän toiseen reunaan samaan paikkaan jossa olimme edellisenä päivänä kohdanneet Myrskyklaanin soturin. Maistelin ilmaa aavistuksen pelokkaana ja olin valmistautunut että vieras kissa tuosta vain hyppäisi niskaani. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Tähyilin ympärilleni vaivautuneena ja pyörin hetken ympyrää. Mestarini katsahti minuun. "Harjoitellaan taas metsästystä."tämä naukaisi puoliääneen. Nyökkäsin aloin tähyillä oliko lähistöllä saaliseläimiä. Maistelin rauhallisesti ilmaa. En haistanut muuta kuin puiden raikkaan tuoksun. Sitten havaitsin toisenkin hajun. Haju oli kuvattava ja se kantautui pienestä pensaasta. Otin askeleen eteempäin uteliaana. Katsahdin mestariini joka oli ilmeisesti myös haistanut hajun. "Voi ei!"tämä henkäisi. Sitten pensäästä kömpi esiin mustavalkoinen suuri olento. "Mäyrä."henkäisin ja peruutin pari askelta. Maistoin ilmaa. Mäyrän haju peitti alleen kaiken muun. Se haisi kuvottavalle. Nyrpistin kuonoani jotta saisin puhallettua hajun pois keuhkoistani. Astuin askeleen pelokkaana taaksepäin. Salamatiikeri asettui eteeni ja suojasi minua. Sitten mestarini loikkasi suoraan pedon niskaan. Näin kuinka Salamatiikeri puri mäyrää niskaan ja mäyrä ulvaisi kivusta. En tiennyt mitä tehdä. Olin lamaantunut niille sijoilleni. Katselin hetken veristä kamppailua. Sitten loikkasin mestarini avuksi. Purin mäyrän toista takatassua ja mäyrä ulvahti. Se sai heitettyä Salamatiikerin pois niskastaan ja kävi nyt minun kimppuuni. Suuri peto tarttui terävillä hampaillaan kiinni häntääni ja raapi etukäpälillä toista kylkeäni. Ulvaisin ja peto sai heitettyä minut päin puuta. Olin nanosekunnin ajan tajuissani ja huomasin mustavalkoisen olion joka lähestyi uhkaavasti. *Hyvästi mailma.*mietin itsekseni. Sitten näin keltaisen turkin vilahduksen ja siinä samassa Leoparditassu roikkuikin jo mäyrän niskassa. Haukkatuli hyökkäsi eläimen kimppuun sen takaa. Katselin kuinka nuo kaksi rohkeaa naarasta kamppailivat suurta petoa vastaan. Hoipertelin tassuilleni ja hyppäsin mukaan taisteluun purin kaikin voimin eläimen kaulaa ja se parkaisi kivusta. Salamatiikerikin oli osallistunut taistoon. Kaikki neljä kissaa purivat ja raapivat petoa minkä jaksoivat kunnes se kaatui kuolleena maahan. Kaikki taistelijat hyppäsivät pois sen kimpusta ja Salamatiikeri tarkisti että se tosiaan on kuollut. Kolli nyökkäsi ja me muut päästimme iloisia voitonhuudahduksia. Katsahdin mäyrän velttoa ruumista. Salamatiikeri viittasi Haukkatulelle ja kaksi soturia kantoivat olion pois. Leoparditassu hymyili minulle ja vastasin tälle kehräyksellä. Nuolasin hieman veristä rintaani ja katsahdin Leoparditassuun joka oli myös aivan veressä. Aloimme pestä itseämme nopein nuolaisuin. Veren kirpeä maku tulvahti suuhun mutta jatkoin silti itseni pesemistä. Salamatiikeri ja Haukkatulikin olivat alkaneet pestä itseään. Kun olimme valmiin maistelin raikasta ilmaa ja haistoin tutun tuoksu. Se oli jänis. Toivuin vammoistani kuin silmänräpäyksessä kun huomasin valkoisen jäniksen istuvat vähän matkan päässä. Painauduin vaanimisasentoon ja aloin hiipiä hiljaisin askelin kohti saalista. Loikkasin nopeasti saaliin niskaan ja tapoin sen yhdellä vahvalla puraisulla niskaan. Tassutelin ylpeänä näyttämään saalista mestarilleni joka nyökkäsi hyväksyvästi. Hautasin jäniksen maahan ja katsahdin Leoparditassuun joka roikotti hampaissaan oravaa. Kehräsin hieman naaraalle ja lähdin metsästämään lisää saalista. Haistoin hiiren painauduin matalaksi ja aloin vaania sitä. Sain senkin kiinni. Loppupäivä kului rattoisasti metsästyksen lomassa. Sain kiinni kaksi jänistä, oravan, kolme hiirtä ja varpusen. Katsahdin Leoparditassun saaliita ja hän oli saanut jokseenkin niin paljon kuin minä. Seuraavaksi yritin saada kiinni varista mutta se lennähti ilmaan jo ennen kuin ehdin loikata sen kimppuun. Palasin turhautuneena mestarini luokse. Tämä naurahti hieman. Katsahdin taivaalle ja huomasin auringon alkavan jo laskea mailleen. "Eiköhän ole jo aika lähteä takaisin leiriin."mestarin naukaisi. Minä, Leoparditassu ja Haukkatuli nyökkäsimme yksissä mielin ja Salamatiikerin johdolla lähdimme kohti leiriä. Haukottelin samalla kun lähestyimme leirin suuaukkoa. Työnnyin unisesti leiriin. Haukottelin leirissä uudestaan ja tassuttelin tuoresaaliskasalle ja laskin saaliini sinne. Valitsin itselleni hiiren ja asetuin aterioimaan. Söin hiiren suurin haukkausuin ja tassuttelin hiljaa kohti oppilaiden pesää. Huomasin Leoparditassun joka oli jo nukkumassa. Asetuin nukkumaan kumppanini kylkeen ja nukuimme sikeästi vierekkäin.

//No tässä toinen tarina Kettutassulle. Tälläinen perus kirjoitelma mutta toivottavasti pidätte.//
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumitassu
24.03.2013 09:32
> Hu onneksi Hopeasulka ei ollut ajatellut enempää. Pitäisikö minun paljastaa hänet. No ei plus haluan kuulla hänen tarinansa!< Lähdin kohti leiriä laukaamalla. Kun tulin leiriin leiri oli hiljainen. Tuhkamarja tassuteli tännepäin > Mitäköhan asiaa Tuhkamarjalla on minulle?<
" Kävisitkö hakemassa katajanmarjoja"
" Totta han toki. Muuten Hopeasulka varmaan pärjäile vähän akaa yksikseen. Läysinkyllä hänet" Lisäsin nopeasti. > Äläkysy enempää< Toivoin, mutta onneksi toiveeni toteutui Tuhkamarja pysyi hiljaa.
" Menehän nyt" Tuhkamarja hoputti. Lähdin kohti päässään käyntiä ja lapsiin ulos. Katselin ympärille ja muistin nähneeni katajan marjoja jossain lähellä harjoittelu kuopaa. Kurkkasin pensaikosta harjoittelu kuoppaan jossa Leijonatassu harjoitteli kirkassydämmen kanssa. En viitsinyt käiritä heitä joten jatkoin matkaa.

Olin väsynyt ja nälkäinen joten lähdin heti Tuhkamarjan pesälle viemään Katajan marjat. Sitten tassutelin tuoresaaliskasalle. Se oli pieni, koska koko klaani oli jo melkein syönyt. Otin hiiren ja söin sen nopeasti. Olin syönyt viime aikoina aika huonosti. Sitten ajatukseni lensivät sekunnin murtosassa Hopeasulkaan onkohan hän syönyt mitään? Tassutelen Tuhkamarjan pesälle jolloin hän selostaa minulle tai kertoo jotain jotkamenevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Menen sammaleiden ali rättien väsyneenä ja nukahdan heti.
Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
24.03.2013 09:12
Hopeasulka oli tuskin huomannut astuneensa rajan yli. Yhtäkkiä hän kuuli takaansa pensaikosta rapinaa. >Voi ei! Jos se on joku klaanitovereistani! Olen pulassa!< Hopeasulka ajatteli kauhuissaan ja pinkaisi juoksuun. Naaras pinkoi niin kovaa, kuin ikinä pystyi.
Sitten tuo pysähtyi ja kuulosteli oliko se joku mahdollisesti lähtenyt seuraamaan. Ei kuulunut muuta, kuin riistan ääniä. >Huh! Olen turvassa!< Naaras ajatteli helpottuneena ja jatkoi matkaansa. Maa oli käynyt nyt kosteammaksi kuin Myrskyklaanin reviirillä.
Siellä täällä oli pieniä lammikoita ja maakin oli kosteaa.
>Missäköhän on Jokiklaanin leiri?< Hopeasulka tuumi tassutellessaan eteenpäin.

Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumitassu, myrskyklaani
24.03.2013 09:03
Hopeasulka oli käskenyt lähteä leiriin, mutta minäpä olin jäänyt ensimmäiseen pusikkoon katsomaan mitä hopeasulka aikoi. Tiesin että piikkikynsi oli vaarallinen. Tunsinsen. Hopeasulka ei ollut paljastanut kaikkea joten päätin jäädä katsomaan mitä hän saa päähänsä. Hopeasulka hyppäsi ketterästi als puusta. Ja jatkoi matkaansa jokiklaanin reviirille.> Mitä hän tekee onko hän järjiltään.< Sitten minulla välähti. > Hän menee kysymään jokilaanilta mitä he tietävät piikkikynnestä, mitä hän teki. < Olin niin innoissani, koska olin keksinyt miksi Hopeasulka menee jokiklaaniin. > Hups< Liikahdin vahingossa jolloin kuului kahinaa Hopeasulka pysähtyi ja minä jännitin lihakseni. > Älä käänny< Toistin sanaa mielessänia.
Vastaus:6 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
23.03.2013 22:55
Yhtäkkiä tuuli alkoi tuivertaa kovaa. Puun latvasta kuului huuto:
"Mikäli haluat hänet elävänä, tule tänään auringonlaskun aikaan puun alle. Eikä mitään temppuja, sillä häneen voi sattua.." Puun alle? Ja mitähän puuta hän tarkoitti? Pyörin hetken aikaa ympyrää. Kai oli pakko totella, ettei Minttua satu. Kökötin koko päivän siinä samassa paikassa. Viimein aurinko laski ja pystyin hakemaan Mintun. Mutta minkä puun alle minun piti mennä?
"Hoii! Minkä puun alle pitää mennä?" huusin mutta vastausta ei kuulunut.

Aamu alkoi sarastaa. Heräsin ruohikolta, mihin olin nukahtanut. Minttua ei ollut löytynyt. Voi mitä ihmettä minä teen? Yhtäkkiä haistoin veren hajua. Se tuli aika läheltä. Lähdin seuraamaan tuoksua. Kävelin hetken aikaa, kunnes näin tapetun hiiren keskellä tietä. Haju ei tullut siitä. Jatkoin matkaani.

Hajun aiheuttaja olikin melkoisen kaukana. Koko ajan tuli vastaan tapettua riistaa. Vihdoin löytyi hajun aiheuttaja. Kilpikonnakuvioisesta mytystä ei voinut erehtyä. Minttu.
Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Laventelitassu, jokiklaani
23.03.2013 21:50
Luku 2. True story, love story?

Laventelitassu raotti suutaan tunteakseen kaikki metsän tuoksut. Puiden lehdet ja mustan mullan. Kukan siitepölyn ja kissojen tuoksut.
"Miksi sinä.. Olet yksin metsässä?" Kuului kollin ääni. Loimulampi. Laventelitassu sävähti. Oppilas kääntyi ympäri pörheä ja pitkä turkki pelmahtaen tuulessa.
"Kunhan vietän aikaa." Tämä mutisi ujona.
"Etkö ole.. ööh.. liian nuori kulkemaan täällä?" Loimulampi kysyi kiusaantuneesti.
"En. Oletko sinä liian vanha vai? Sulkaturkki käytti rajojen oppimiseen kaksi päivää. Pärjään kyllä." Laventelitassu tuhahti vähän tympääntyneenä.
"Selvä, anteeksi. En ole esittäytynyt kunnolla.. Olen Loimulampi." Kolli naukaiaisi. >Aivan kuin minulle pitäisi esitellä jokainen klaanilainen erikseen..< Oppilas ajatteli, mutta ei voinut vastustaa kollin ystävällistä hymyä tai kauniita keltaisia silmiä. Naaras päätti olla mahdollisimman ystävällinen.
"Tiedän, mutta mukava tavata. Olen muuten Laventelitassu." Laventelitassu naukui.
"Tiedän. Se on.. kaunis nimi, jos saan huomauttaa." Loimulampi maukaisi ja loi katseensa maahan punastuen. Laventelitassu punastui myös.
"Kiitos."
"Olin tulossa metsästämään?" Loimulampi maukaisi ujon puoleisesti. "Tuletko seurakseni?" Laventelitassu jäykistyi ja harkitsi hetken.
"Tulen."

Molemmat lähtivät kävelemään syvemmälle metsään yhdessä.
"Sinähän et ole Huurreturkin oikea pentu?" Loimulampi lehräsi.
"En. Tiedän vain oikean emoni nimen. Lintuliito" Laventelitassu huokasi.
"Anteeksi, kun kysyin tuollatavoin.." Loimulampi pahoitteli.
"Ääh.. Ei se mitään.." naaras murahti "Älä turhaan pyytele anteeksi." Loimulammen häntä pörhistyi, kun pensaikossa rapisi. Laventelitassu katseli lumoutuneene, kuinka kolli syöksyi pensaaseen. Loimulampi oli napannut oravan.
"Hyvin napattu." Laventelitassu kehräsi. >Sankarini.<

//Ok. Eli Loimulampi oli ylimääräinen kollihahmoni, jolla en ropeta. Halusin vain ihanan rakkaustarinan ja kumppanin Laventelitassulla/myrskylle. Talvikki tietää. +lyhyt again//

Vastaus:Juu, 20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka,myrskyklaani
23.03.2013 21:48
Tieto lisää tuskaa
Luku: 1
Lumitassu oli jonkin aikaa sitten lähtenyt naaraan pyynnöstä ja nyt Hopeasulka oli jäänyt jälleen yksin kyyhöttämään oksalleen.
"Tähtiklaani mitä minun pit.." naaras naukui mutta keskeytti keksittyään mielestään loistavan ratkaisun.
"Niinpä tietysti! Olisi pitänyt heti tajuta tämä!" naaras kehräsi ilostuneena laskeutuessaan puusta. Hopeasulka kertasi suunnitelmansa vielä mielessään: >Menen Jokiklaanin luo! Ja kysyn mitä Piikkikynsi teki!< Tuon vatsa murisi äänekkäästi, mutta tuo ei välittänyt marssi vain päättäväisesti kohti Jokiklaanin reviiriä.
Hopeasulka oli syönyt viimeksi suunnilleen päivä sitten. Mutta naaraalla ei ollut aikomustakaan pysähtyä syömään. Vihdoin tuo pääsi rajalle ja pujahti vain sen yli.
Vastaus:5 kp:eetä
~Talvikki

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 




--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leijonatassu, Myrskyklaani
23.03.2013 19:13
Leijonatassu kohotti vaivalloisesti päätään. Joku ulvoi hänen nimeään aukiolla. Leijonatassu työntyi ulos lämpimästä pesästä. Kirkassydän seisoi hänen edessään. "vauhtia, laiska karvapallo!" naaras tiuskaisi, mutta Leijonatassu näki hänen silmissään lempeän pilkeen. Oppilaan ja mestarin välille oli jo solmiutunut tiivis side. "Puut kaatuvat kohta vanhuuttaan, ellemme kiirehdi", Kirkassydän vitsaili. "Mitä olet tehnyt yöllä, kun olet noin väsynyt?" Leijonatassu katsahti mestariinsa samalla, kun hän suki kultaista ja raidallista turkkiaan. "Tuhkamarja käski minun hakea hämähäkinseittiä, mutta voimme kyllä mennä jo", Leijonatassu vastasi ja ponkaisi seisomaan. Kirkassydän nyökkäsi ja johti oppilaansa pois leiristä. aurinkohuipun hetki lähestyi, kun he viimein saapuivat Suurelle vuorivaahteralle. "No niin, kuuntele ja katso. Työnnäkyntesi esiin, ja loikkaa mahdollisimman korkealle runkoon. Upota sitten takajalkojesi kynnet puuhun, ja ota etutassuilla tukeva ote. Sitten vain ponnistat uudestaa", Kirkassydän neuvoi ja loikkais ilmaan. Naaras takertui runkotakajaloillaan, ja pokaisi uudelleen ilmaan. Pina soturi katsoi vaahteram lehiten kätköihin. Leijonatassu katseli mestarinsa menoa epäröiden. Lopulta hän pudisti jääräpäisesti päätään ja paljasti pitkät, kaarevat kyntensä. Hän loikkasi runkoon j hapuil otetta takajaloillaan, kuten KIrkassydän oli tehnyt. Hän sai tukevan jalansijan, ja ponkaisi ylöspäin uudelleen. Oppilas eten puunrunkoa hitaasti ,mutta varmasti. Lopulta hän loikkasi Paksulle oksalle, jolle Kirkassydän oli jo ehtinyt saapua. "HIenoa, olen ylpeä sinusta, tiedätkös, mikä näissä puissa asusataa. Nimittäin oravia, ne..", Leijonatassu ei kuunnellut mestartina selontekoa, vaan nuusi tarkkaavaisesti ilmaa. Hän tunnisti tuulen mukana kantautuvan, alati vahvistuvan happaman hajun. "Varjoklaani!" Leijonatassu älähti. Kirkassydän nousi seisomaan ja raotti leukojaa. "Olet oikeassa! Pysy hiljaa!" naaras maukui. Samassa Leijonatassu näki solakan mustan hamoin, joka ilmestyi aluskasvillisuuden seasta Se oli arpitähti, Varjoklaanin päällikkö. Hänen perässään kulki kokonainen hyökkäsyjoukko. "Tänne päin", päällikkö sihisi lapansa yli ja sukelsi kasvien varjoihin. Kun kaikki soturit olivat poistuneet näkyvistä, Leijonatassu loikkasi maahan Kirkassydän kintereillään. "He hyökkävät leirimme, mitä me nyt teemme", Leijonatassu huudahti. "JUokse! JUokse taisteluun!" Kirkassydän ulvoi raivoissaan ja syöksyi Varjoklaanin perään. Leijonatassu pinkoi mestarinsa kannoille. Pian he kuulviat edessään Raivokkaa taistelu huuudon. Mustatähti kutsui sotureitaan taisteluun. Leijonatassu liokkasi esii kasvien joukosta ja ilmestyi jyrkänteelle, joka johti leiriin. Paikka kuhisi vääntyileviä ja kamppailevia kissoja. Leijonatassu karjaisi ja heittäytyi lähimmnä soturin kimppuun. Nuori oppilas tunnisti Pihlajakynnen raivoisan tuijotuksen. Leijonatassu ei välittänyt vaan pureutui naaraan takajalkaan. Pihlajakynsi rääkäisi ja yritti tavoittaa Leijonatassun tuuheaa kultaista hänttää. Leijonatassu riuhtaisi häntänsä vasustajan otteesta ja piiskasi sitä raivoissaan puolelta toiselle. Pihlajakynsi rääkäisi ja heittäytyi Leijonatassun kimppuun. Leijonatassu oli kuitenkin valmiina. Hän päästi teeskennellyn pelonulvaisun ja päästi kehionsa rentoutumaan. Pihlajakynsi ulvaisi voitonriemuisesti ja syöksähti kohti Leijonatassun kaulaa. Leijanatassu potkaisi naaraan vatsaa koko nuoren, väkevän kehonsa voimalla. Pihlajakynsi päästi hämmentyneen sihahduksen, kun hänet lennätettin suoraa päätä nokkospusikkoon. SOturi pinkoi karkuun vatsa maata viisäen. Yhtäkkiä valtava paino rysähti Leijonatassun kylkeen. Arpitähti pureutui Leijonatassun kylkeen, eikä päästänyt irti. Leijonatassu potki ja sähisi raivoisasti, mutta hän tunsi voimiensa heikkenevän sitä mukaa, kun hän menetti verta. Leijonatassu huitaisi viel muutaman kerran voimattomasti Varjoklaanin päällikön turkkia, ja hän balahti tajuttomaksi. Hän oli kuulevinaan TUlisydämen raivoisan ulvaisun, mutta sitten pimeys ympäröi häntä joka puolelta, ja hän putosi tyhjyyteen.
Jatkuu...
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leoparditassu, Tuuliklaani
23.03.2013 19:08
Luku 1.Rakkautta ensisilmäyksellä-kö?

"Jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikokoukseen!"Poltetähden ääni kutsui. Jännitin emoni vieressä turkki kiiltäväksi suittuna.
"Leopardipentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja on siksi aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä,kunnes saat soturinimesi,sinut tunnetaan Leoparditassuna. Mestariksesi tulee Haukkatuli. Toivon Haukkatulen välittävän kaiken oppimansa sinulle."Poltetähti sanoi. Sen jälkeen hän kääntyi harmahtavan naaraan puoleen ja lausui tälle jotain mitä en jaksanu ilostani kuunnella. Poltetähden lopetettua Haukkatuli asteli luokseni ja kosketti kuonollaan minua kuonoon.
"Leoparditassu,Leoparditassu!"Klaani huusi nimeäni.
Hyppäsin alas emoni Aamukukan luo ja kiehnäsin tämän jalkaa vasten. Vierelleni tulivat Kettutassu ja Kuutassu,jotka olivat olleet oppilaita jo muutaman päivän.
"Onnea Leoparditassu!"Kettutassu hihkaisi. Hyppäsin hänen päällensä ja aloitin leikkipainin. Pian olimme yksi mytty vaan. Aamukukka erotti meidät ja nuolaisi lempeästi päätäni.
"Onnea kultaseni"Tämä kehräsi. Kettutassu katsoi sivulle ja tunsin pienen pistoksen sydämessäni. Tämän emo oli menehtynyt kuten myös isäkin. Minulla sentään oli emoni vielä.

"Leoparditassu! Ylös nyt niin kuin olisi jo!"mestarini karjaisi. Väräytin korviani ja käänsin kylkeä välittämättä Haukkatulen käskystä.
"NYT! Tämä on viimeinen kerta kun sanon!"Naaras varoitti.
"Anna minun nukkua!"Mourusin kovaan äänen. Sen sanottuani kuulin kohti tulevia askeleita ja mestarini nappasi minua niskanahasta.
"Tämä ei ole reilua" sanoin kun Haukkatuli kantoi minut ulos pesästä. Heti kun hän laski minut maahan,juoksin,tai ainakin yritin,saaliskaslle. Nimittäin Haukkatuli laittoi tassunsa häntäni päälle ja muksahdin kovaa maahan.
"Auts!Tuo sattui" valitin hänelle. Tämä vain mulkaisi minua. Nyt lähdin uudestaan saaliskasaa kohti,tällä kertaa vain kävellen. Jospa nyt hän antaisi minun mennä... Otin askeleen,sitten toisen ja kolmannen. Neljättä en kerennyt,sillä jokin kaatoi minut maata vasten. Olin juuri huutamassa mestarilleni kun huomasin Kettutassun hänen sijastaan.
"Antakaa minun hakea ruokaa!"huusin virnuilevalle kollille ja mestarilleni. Kumpikin alkoi vain räkättää kuollakseen. Lähdin nolostuneena ja ärtyneenä saaliskasalle ja valitsin sieltä jäniksen.
"Kyllä minä heille vielä näytän."mutisin repiessäni lihapaloja suuhuni.

"Kettutassu,keskity siihen mitä teet!"Salamatiikeri huusi. Me pidimme Kettutassun ja hänen mestarinsa kanssa yhteisen harjoittelu tuokion. Ne lurjukset laittoivat meidät taistelemaan vastakkain. Vedin kollilta jalat alta ja tämä kaatui. Hän sai kuitenkin potkaistua minua kasvoille ja lensin naama edellä hiekkaan.
"Tuon minä vielä kostan"murahdin sylkien hiekkaa suustani. Katsoin kollia suoraan silmiin. Ne olivat kirkkaan vihreät. Jostain syystä sydämeni alkoi lepattaa tuhatta ja sataa. Lamaannuin paikoilleni tuon tunteen aiheuttamana. Kettutassu huomasi sen ja käytti sitä hyödyksi. Tämä hyppäsi kimppuuni kaataen minut selälleni. Suljin silmäni miettien mitä hän aikoo tehdä. Kun mitään ei tapahtunut,päätin avata silmäni ja näin Kettutassun kuonon melkein koskettavan omaani. Kauempana mestarimme tuijottivat hymyillen meitä.
"Eiköhän tämä ole tarpeeksi tältä päivälle."Haukkatuli sanoi. Kettutassu nousi päältäni pois. Tunsin olevani punainen ja poskiani kuumotti vietävästi. Nousin nopeasti ylös ja juoksin mestarini perään. Hymyilin,kun tunsin Kettutassun katseen selässäni.
"Vai että on rakkautta ilmassa."Haukkatuli sanoi hymyillen. Käänsin pääni,sillä en halunnut kohdata mestarini katsetta.
"Ei siinä ole mitään hävettävää! Olen minäkin rakastunut"Haukkatuli sanoi. Käänsin hitaasti pääni häntä kohti.
"Oletko?"
Naaras nyökkäsi lempeästi.
"Olen kyllä! Usko tai älä,se on ihanaa." mestarini nertoi. Mietin hetken ennekuin kysyin häneltä.
"Minkälainen se tunne on?"
haukkatuli empi hetken kunnes vastasi.
"Sydämesi lepattaa hänet nähdessäsi. Voit myös tuntea heikotustakin. On myös muutakin,kuten..."naaras aloitti. Kuuntelin haltioissani hänen sanojaan. #Aivan kuten äsköisetkin tunteeni!# ajattelin mestarini kertoessa.
"Ihan näin meidän kesken,uskon heidän puhuvan samoista sioista."Hän lopetti. Pian näimmekin jo leirin sisääntulo aukon.

Olin juuri ahmimassa isokokoista hiirtä,kun Kettutassu asteli luokseni kainostin
"Hei Leoparditassu,minulla olisi sinulle asiaa. Tuota..."tämä aloitti,mutta keskeytin hänet.
"Ei,minulla on asiaa sinulle. Omasi saa nyt odottaa."sanoin mahdollisimman vakavalla äänellä. Kettutassu katsoi minua kysyvästi ja hieman peloissaankin.
"Minä... Minä hakastan sinua!" sanoin ja känsin pääni koska en kehdannut katsoa häntä.
"Leoparditassu"hän aloitti. "minäkin rakastan sinua,aina ja ikuisesti." kolli jatkoi lempeästi. Käänsin pääni takaisin häneen.
"O-oikeastiko?"kysyin Kettutassulta varmistaakseni.
"Oikeasti"hän vahvisti. En pystynyt hillitsemään iloani,vaan hyppäsin hänen kimppuunsa. Naurunremakat kaikuivat ympäri leiriä ja tunsin katseita selässäni. En välittäny sillä hetkellä mistään muusta kuin Kettutassusta.

//Tuollaisen pätkän tekaisin nyt :3
Vastaus:19 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kettutassu, Tuuliklaani
23.03.2013 18:55
//Eka tarina Kettutassulle. Toivottavasti tykkäät//

Luku: 1 Rakkaus

*haukotus*haukottelin ja nousin seisomaan. Nousin venyttelemään. Katsoin ympärilleni. Tänään oli ensimmäinen päiväni oppilaana. Annoin katseeni kiertää oppilaiden pesän. Huomasin Leoparditassun joka makasi vielä makuupaikallaan. Päätin tehdä pikku jekun naaraalle. Kävelin hitaasti Leoparditassun viereen. Katsahdin naarasta joka nukkui sikeässä unessa. Vedin keuhkoni täyteen ilmaa ja huusin lujaa naaraan korvaan: "LEIRI PALAA! PAETKAA KAIKKI!" Keltainen naaras säpsähti hereille ja katsoi nopeasti ympärilleen. Leoparditassun karvat olivat nousseet pystyyn. Pelokas ja yllättynyt Leoparditassu katseli ympärilleen kunnes huomasi minut hekottamassa hänen edessään. Naaraan karvat laskeutuivat rauhallisesti ja Leoparditassu veti korvansa taakse. Katsoin naarasta. Leoparditassu nousi seisomaan ja hyppäsi minun niskaani. Aloimme kamppailla ja huitaisin hellästi Leoparditassua käpälälläni. Pyörimme ympäriinsä oppilaiden pesässä niin että sammaleet vain lentelelivät. Meteliin herännyt Kuutassu katsoi meitä ensin hieman vaitonaisena. "Mitä on tekeillä?"hopeanharmaa naaras naukaisi. Katsahdimme Leoparditassun kanssa toisiamme ja purskahdimme molemmat nauruun. Kuutassu katsoi meitä kummissaan ja nousi istumaan. Kuutassun turkki oli sammaleen peitossa. Hän näytti meille nyrpeää naamaansa ja alkoi nuolla itseään puhtaaksi. Katselimme Leoparditassun kanssa toisiamme kunnes tajusimme että mekin olimme aivan sammaleessa. Naurahdin hieman ja aloin sukia vastakarvaan mennyttä turkkiani. Minulla, Leoparditassulla ja Kuutassulla oli täysi työ saada sammaleet irti turkeista. Nypimme pieniä sammaltukkoja irti toistemme turkeista kunnes jokaisen turkki kiilsi kauniisti auringonvalossa. Aloimme tassutella peräkanaa kohti oppilaiden pesän suuaukkoa. Vieno tuulevire läpäisi oranssin turkkini kun astuin ulos pesästä. Aurinko paistoi lämpimästi pilvettömältä taivaalta. Annoin tuulen pörröttää turkkiani ja tunsin kuinka lämmin hiirenkorvan ajan aurinko lämmitti mukavasti. Leoparditassu istui vieressäni ja kehräsi hiljaa. Nuolaisin naaraan korvaa lempeästi ja katsoin häntä suoraan silmiin. Naaras vastasi katseeseen yhtä lempeästi. Istuimme hetken vieretysten ja ihailimme aurinkoa joka oli tullut esiin pitkän lehtikadon ajan jälkeen. Huokaisin ja tassuttelin litteälle auringonlämmittämälle kivelle. Asettauduin mukavasti kivelle ja paistattelin hetken päivää. Leoparditassu hypähti viereeni. Olimme hyviä ystäviä Leoparditassun kanssa jo pennusta lähtien ja taisinkin rakastaa hieman tuota kullankeltaista naarasta. Maistelin ilmaa ja haistoin Salamatiikerin joka lähestyi meitä. Harmaa kolli pysähtyi kiven eteen ja naukaisi: "Tule Kettutassu mennään harjoittelemaan. Ja Leoparditassu tule mukaan mestarisi Haukkatuli sanoi että voisimme harjoitella tänään yhdessä. Kolli lopetti puheensa ja alkoi tassutella kohti Haukkatulea. Katsahdimme Leoparditassun kanssa toisiimme ja seurasimme heti perässä. Tänään olisi ensimmäinen päivämme oppilaina. Hypähdimme vaivattomasti alas kiveltä ja lähdimme juoksemaan kohti mestareitamme. Salamatiikeri ja Haukkatuli odottivat meitä ja vaihtoivat samalla kieliä. *Keskity Kettutassu. Haluat olla mestarillesi kunniaksi.*mietin itsekseni. Nopein juoksin nopein askelin mestarini eteen. Vedin nopeasti henkeä. Salamatiikeri katseli minua ystävällisesti. Huomasin että Leoparditassu puhui jotakin mestarinsa kanssa. Kaunis, siro Haukkatuli istui oppilaansa edessä ja kertoi tällä metsästystekniikoita. Mestarini katsahti minuun. Tunsin pienen ylpeydenpiston kun mestarini nuolaisi korvaani. Nuolaisin nolostuneena lapaani. Leoparditassu näytti minulle huvittuneen ilmeen. Katsoin naaraaseen tuimasti ja käänsin katseeni Kuutassun joka istui mestarinsa kanssa oppilaiden pesän edessä. Kuutassun mestari Jääkaiku oli kaunis hopeanharmaa raidallinen naaras. Katselin heitä hetken kun he lähtivät kohti leirin suuaukkoa. Salamatiikeri katsahti minuun. "Eiköhän lähdetä."tämä naukaisi. Nyökkäsin ja viittasin Leoparditassulle että lähtisemme kohta. Keltainen naaras nyökkäsi ja lähti seuraamaan minua ja mestariani. Haukkatuli kulki joukon hännillä. Astelin varmoin askelin kohti leirin suuaukkoa. Päästyäni karhunvatukan peittämälle reijälle aloin kömpiä siitä läpi. Karhuvatukan piikit lävistivät turkkiani ja tunsin miten ne raapivat minua hieman. Päästyäni ulos tunsin kuinka tuuli alkoi yltyä. Katsahdin puiden latvoihin jotka heiluivat rauhallisesti tuulessa. Maistelin raikasta ilmaa. Ilmassa tuoksui riista ja raikas lehtien ja neulasten tuoksu. Astuin askeleen eteenpäin ja kurkotin hieman kaulaani. Vedin ilmaa keuhkoihini ja yritin paikantaa saalista. En haistanut mitään ja oloni tuntui apealta. Olisin halunnut alkaa heti metsästää. Astelin rauhallisesti eteenpäin kokoajan valppaana riistan varalta. En kuitenkaan vielä haistanut mitään. Leoparditassu seurasi tiiviisti perässäni. Haukkatuli ja Salamatiikeri seurasivat meidän perässämme. Yhtäkkiä haistoin jotain. Maistelin tarkasti ilmaa ja erotin riistan hajun. Se oli hiiri. Pieni harmaa karvamöykky istuikin vain vähän matkan päässä minusta. Asettauduin vaanimisasentoon ja aloin vaania pahaa-aavistamatonta saalista. Salamatiikeri naurahti vaanimisasennolleni. Se oli vielä hieman kömpelön näköinen. En välittänyt siitä vaan jatkoin hiiren tarkkailua. Olin enää hännänmitan päässä pikku jyrsijästä. Loikkasin ilmaan mutta hiiri huomasi minut ja lähti karkuun. Jahtasin pientä eläintä läpi aluskasvillisuuden kunnes hiiri puikkelehti suojaan puunkoloon. Ärähdin ja palasin mestarini luokse ilman saalista. Näytin todellaa apealta kun en saanut hiirtä kiinni. Leoparditassu nuolasi minua. Nosti pääni ja katsahdin mestariini. "Harmi ettet saanut hiirtä kiinni mutta vaanimisasentosi oli lähes oikea."Haukkatuli sanoi lempeästi. Salamatiikeri nyökkäsi. Sain siitä lisää puhtia ja lähdin tarmokkaasti etsimään lisää saalista. Maistelin rauhallisesti ilmaa ja olin valmis hyökkäämään saaliin kimppuun heti kun löysin sitä. Hetken ajan en haitanut mitään. Mutta sitten nenääni kantautui lämmin jäniksen tuoksu. Pitkäkorva istuikin puunalla pesemässä itseään. Hivuttauduin hiljaa vaanimisasentoon ja aloin vaania valkoista olentoa. Tassuttelin hitain, äänettömin askelin kohti saalista. Hiivin pieneen pensaaseen piiloon. Sitten loikkasin ilmaan vahvoilla takajaloillani suoraan jäniksen niskaan. Jänis ei ollut aavistanut iskua ja sain sen tapetuksi yhdellä nopealla puraisulla. Astelin ylpeänä näyttämässä saalista mestarilleni. Astelin rauhallisin askelin Salamatiikerin eteen ja pudotin jäniksen tämän tassujen eteen. Mestarini katsoi saalista hyväksyvästi. Katsahdin nopeati Leoparditassuun joka oli sillä aikaa napannut varpusen. Hymyilin naaraalle. Nostin jäniksen takaisin suuhuni ja kaivoin sen maahan. Peitin riistani perusteellisesti hiekalla. Lähdin heti etsimään uutta riistaa. Maistelin ilmaa ja haistoin oravan. Oranssi olento istuskeli puunalla nakertamassa pähkinää. Sain sen napatuksi. Päivä kului rattoisasti ja pian olikin jo auringonhuipun hetki. Olin saanut kiinni jäniksen, oravan, pari hiirtä ja väsätäräkin. Salamatiikeri katsoi minuun ja sanoi: "On aika tarkastaa reviirit." Sen sanottuaan kolli vilkaisi Haukkatuleen joka nyökkäsi vastaukseksi. Harmaa kolli kiihdytti vauhtiaan ja alkoi juosta metsään. Haukkatuli seurasi soturin kannoilla. Minä ja Leoparditassu seurasimme perässä. Katselin kun solakka keltainen naaras juoksi vierelläni. Minusta tuntui oudolta. En antanut sen häiritä vaan jatkoin juoksua. Saavuimme pian metsän toiseen laitaan. Salamatiikeri kävi suihkuttamassa hajumerkkinsä litteälle kivelle. Haistoin imassa vahvaa Myrskyklaanin tuoksua. Tästä alkaisi heidän reiviirinsä. Katselin reviirin toiselle puolella nähdäkseni liikkuiko siellä jokin. Ja yhtäkkiä huomasin jonkin juoksevan siellä. Ja sitten taas. Kurotin kaulaani nähdäkseni mikä se oli. Sitten kaaduin maahan ja tunsin suuren painon toisella kyljelläni. Näin näin vilausen mustasta turkista ja sitten jokin puraisi minua niskaan. Ulvasin kivusta ja yritin karistaa hyökkääjän kimpustani. Huomasin Salamatiikerin joka loikkasi auttamaan minua. Harmaa kolli heitti vieraan kissan päin puuta. Katsoin mestariani joka murisi raivoissaan. Haukkatuli hyppäsi vieraan kissan niskaan Salamatiikerin takaa. Näin kuinka voimakas naaras kaatoi vieraan kissan. Maistelin ilmaa. Ilmassa tuoksui Myrskyklaani. Tuo oli varmasti Myrskyklaanin soturi. *Mitä hän teki meidän reviirillämme?*kysyin itseltäni mielessäni. Nousin vaivalloisesti ylös ja loikkasin auttamaan Haukkatulta. Purin raivoisasti Myrskyklaanin soturia niskaan. Huomasin Leoparditassun joka puraisi kissan toista etutassua. Musta kissa sai heitettyä meidät selästään ja lähti ontuen juoksemaan karkuu. Aioin lähteä perään mutta Salamatiikeri esti minua. Kissa juoksi omalle reviirillensä ja katosi. Hengitin raskaasti ja yritin saada nopeutuneen hengitykseni tasaamaan. Mestarini katsoi minuun ja sitten suuntaan johon soturi oli kadonnut. Haukkatuli kääntyi poispäin ja me muut seurasimme häntä. Kävelin vaivalloisesti eteenpäin sillä oli saanut taistelussa pahoja vammoja. Leoparditassu huomasi sen ja tuli auttamaan minua. Katsahdin lempeästi naaraaseen ja kävelimme yhdessä kohti leiriä. Haimme ennen paluuta nopeasti kiinni saamamme riistan. Tassuttelimme rauhallisesti kohti Tuuliklaanin leiriä. Työnnyimme leirin sisäänkäynnistä läpi. Hoipertelin hetken paikoillani kunnes Liekkiläikkä huomasi minut ja auttoi pesälleen. Siellä minä nyt makasin parantajan pesässä. Parantaja kantoi minulle kitkerän makuisia yrttejä jotka söin vastahakoisesti. Liekkiläikkä paineli hämähäkin seittiä haavoihini. Leoparditassu käveli minua kohti ja nuolaisi korvaani. Katsahdin naarasta ja hymyilin. Leoparditassun takaa ilmestyi Kuutassu joka kantoi paksua jänistä suussaan. Naaras pudotti jäniksen eteeni ja naukaisi: "Syö. Sinulla on takuulla kova nälkä." Katselin hetken jänistä. Liekkiläikkä katsoi minuun lempästi ja kehotti katseellaan syömään jäniksen. Iskin hampaani lihaan ja söin jäniksen nopein haukkaisuin. Aterioituani painoin pääni tassuihini ja aloin nukkua. Näin unta jossa olin järvellä metsästämässä. Jahtasin hanhia ja muita lintuja. *haukotus*haukottelin herättyäni ja aloin tassutella pois parantajan pesältä. Katsahdin taivaalle jossa hopeahäntä alkoi loistaa aina vain kirkkaammin. Leoparditassu vaihtoi oppilaiden pesän edessä kieliä Kuutassun kanssa. Astelin naaraiden luo ja pyysin Leoparditassua hieman sivummalle. Minusta tuntui että rakastin tuota naarasta. Istahdimme vieretysten lähelle Suurkiveä ja katselimme rauhallisesti hopeahäntää joka loisti yllämme. Katsahdin naaraaseen ja ajattelin kertoa hänelle tunteistani. "Tuota... Leoparditassu. Minä taidan tuota noin rakastaa sinua. Joten olisitko kumppanini?"maukaisin hermostuneesti ja nielaisin. Naaras katseli minua suurilla, vihreillä silmillään. "Rakastatko sinä minua todella?"naaras miukaisi vaitonaisena. Nielaisin uudestaan ja vastasin: "Rakastan sinua todella paljon. Olet ihaninta mitä tiedän." Naaras näytti samalla iloiselta ja hämmentyneeltä. "Minäkin rakastani sinua."naaras maukui puoliääneen. Sydämmeni jätti yhden pysähdyksen välistä. Katsoin kullankeltaista naarasta joka istui minun vieressäni. Päästi niin hiljaisen kehräyksen ettei sitä voinut kuulla. Nuolaisin uuden kumppanini korvaa lempeäti. Naaras vastasi siihen kehräyksellä. Aloimme sukia toisiamme rauhallisesti ja katselimme hiljaa hopeahäntää joka avautui yllämme. Kuu tuli esiin pilven takaa ja loisti kiekkaana yllämme. Painauduimme toisiamme vasten ja minusta tuntui onnellisemmalta kuin koskaan. Kehräsin hiljaksiin ja katselin Leoparditassua. Naaras oli melkein nukahtanut. Nousin seisomaan. Leoparditassu teki samoin ja tassuttelimme kohti oppilaiden pesää kylki kyljessä. Työnnyimme pesään sisälle ja valitsimme makuupaikat. Asettauduimme nukkumaan vierekkäin. Lämmitimme mukavasti toisiamme. Hopeahännän loiste kirkastui hetki hetkeltä kun katselin vielä hetken ulos pesästä. Nuolaisin Leoparditassu päälakea ja painain pääni hänen kylkeensä ja haistoin syvään hänen lämmintä hajuaan. Hetken kuluttua olin aivan umpi unessa...

//No niin. Eli Kettutassu ja Leoparditassu on kumppaneita. Sovimme tästä jo aikaisemmin.//
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamanlehti, Myrskyklaani
23.03.2013 18:26
Luku 20

Pelon ja vihan valta

Siristin silmiäni epäluuloisesti. Mikäköhän Piikkikynsi oikein oli kissojaan? Ei ainakaan mitään hyvää, sen nyt tiesi pentukin. Vilkaisin kumppaniini hiukan vihaisesti, miten hän oli saattanut antaa jonkun tuollaisen päästä valtaan. Sitten satuin vilkaisemaan tätä tarkemmin. Hetken tutkailtuani kollin olemusta huomasin, että hänellä ei välttämättä ollut päätösvaltaa asiassa. Selkäkarvani pörhistyivät ärtymyksestä, Piikkikynsi virnisti voitonvarmasti ja oikein paistatteli kuuluisuudessa. Puolet klaanista hurrasi uudelle varapäällikölle, puolet mutisivat epäluuloisesti keskenään. Olin kuullut Tuhkamarjalta, mitä Jokiklaanilainen Sulkaturkki oli mustasta kollista kertonut. Ei mitään hyvää. Parantaja oli myös kertonut, että Sulkaturkki lähtisi tänään omaan klaaniinsa. Siellä solakka harmaa naaras jo astelikin, Viiltokäpälän perässä. Katselin, kun kaksikko katosi piikkihernetunneliin. Känsin pääni kuullessani jonkun kutsuvan minua. Tulisydän. Astuin askeleen tätä kohti, se tuntui raskaalta. Tiesin varsin hyvin miksi, vaikka Tulisydän ei tiennytkään. Minulla olikin hänelle kerrottavaa. Kehräsin hiljaa ja nuolaisin lempeästi kollin lapaa.
”Uskotko, jos sanon, että Piikkikynsi SYRJÄYTTI minut, enkä tiennyt tästä oikeasti mitään?” kolli sähähti ja loi mustaan kolliin tulikivenkatkuisen tuijotuksen. Nyökkäsin pehmeästi.
”Toki. Mutta tule nyt, minulla on sinulle tärkeää kerrottavaa.” maukaisin ja lähdin astelemaan kohti suurta kiveä, jonka päältä pääsi leirin korkeimmalle kohdalle. Loikkasin hiukan vaivalloisesti kiven päälle ja käännyin katsomaan auringonlaskua, joka välkehti järven pinnalla saaden sen näyttämään valtavalta jalokiveltä vehreän laakson helmassa. Tulisydän loikkasi viereeni paljon helpommin ja katsoi minuun kysyvästi. Loin häneen rakkautta tulvillaan olevan katseen.
”Minä odotan pentuja!” maukaisin onnellisesti ja vilkaisin paisunutta vatsaani. Tulisydämmen silmät loistivat onnesta.
”Milloin ne syntyvät?” hän tokaisi heti alkuun. Muistelin Tuhkamarjan sanoja.
”Aivan pian! Minun pitäisi jo olla kuningattarien pesässä.” jatkoin pehmeästi.
”Jaa? Siinä tapauksessa sinun kannattaisi mennä pentutarhaan nyt heti!” kolli näpäytti. Tulisydän räpäytti silmiään ja viittoi hännällään minua hyppäämään alas kiveltä. Virnistin pehmeästi ja loikkasin tasanteelle, siitä taas aukiolle. Tulisydän tuli vain hiukan jäljessäni ja lähdimme vieretysten astelemaan kohti pentutarhaa. Pentutarhasta kantautuivat lämpimät, maitoiset tuoksut kun astuin sinne. Heti ensimmäiseksi minut käskettiin lepäämään. Katsoin Tulisydämmeen ärtyneesti, mutta käperryin kuitenkin houkuttelevan pehmeälle sammalvuoteelle. Tuhkamarja tassutteli juuri sopivasti paikalle yrttejä mukanaan. Ne olivat melko varmasti tarkoitettu minulle. Tummanharmaa naaras hymähti kiusoittelevasti nähdessään minut. Kaikki tiesivät, miten vihasin joutenoloa.
”Jaaha, vai olet sinäkin tullut järkiisi ja tullut tänne.” Tuhkamarja näpäytti. Väläytin naaraalle ärsyyntyneen, mutta ymmärtäväisen katseen. Kyllähän minä tiesin, että minun olisi pitänyt olla täällä ajat sitten.
”Selvä. Nyt sinun kannattaa ottaa kamomillaa ja purasruohoa.” naaras maukui mietteliäästi ja ojensi minulle pienen yrttinyytin. Noukin yrtit suuhuni ja pureskelin mahdollisimman pieneksi. Nielaisin karvaanmakuiset yrit.
”Hyvä. Juuri noin.” hän maukui rohkaisevasti. Nuolaisin huuliani ja koetin unohtaa yrttien maun. Katselin väsynein, mutta huojentunein ilmein, kun Tuhkamarja jakoi muille kuningattarille heidän yrttinsä. Vielä ollessaan lähdössä, hän sipaisi hännällään lapaani ja maukui:
”Kerro heti minulle, jos jotain tapahtuu.” nyökkäsin ja hymyilin autuaasti. Tuhkamarja väläytti minulle kiitollisen katseen ennen kuin katosi aukiolle. En jaksanut pitää silmiäni auki enää kauempaa, vaan suljin ne onnellisena ja täysin Piikkikynnen unohtaneena vaipuen täyteen uneen.

Säpsähdin hereille pöllön huhuiluun, joka kaikui aavemaisesti aukiolla. Vilkuilin ympärilleni pimeässä ja hiljaisessa pentutarhassa, kuului vain kissojen tuhinaa. Minulla oli todella levoton olo, tuntui, että oli pakko päästä täältä pois. Nousin hiukan kivuliaastikin seisomaan, ja lähdin astelemaan aukiolle päin. Oli aivan hiljaista, tähdet eivät tuikkineet, ainoastaan punainen kuu loisti taivaalla, loi säteitään laak-… Sydämeni pomppasi kurkkuun, kun tajusin, mitä olin nähnyt. Loin kauhistuneen katseeni taivaalle, ja kyllä, verenpunainen, tavallista suurempi kuu loi verenpunaisia varjojaan leirin ympäristöön. Äkkiä tuntui, kuin olisin tukehtunut, haukoin vaivoin henkeä. Kauu valtasi minut täysin. Tästä alkaisi klaanien historian pimein, ja verisin aikakausi. Tunsin sen selkeästi. Verikuu ei saattanut tarkoittaa mitään muuta. Kuulin korpin pahaenteisen huudon kiirivän ympäri kuolemanhiljaista leiriä, kylmä hiki alkoi nousta ohimoilleni. Tunsin, että minun oli juostava. Pinkaisin kivuista huolimatta juoksuun, pois, kauas leiristä. Kuulin takaan pahaenteisen rääkäisyn, enkä hädässäni edes tullut kuulleeksi, kuka se oli. Nielaisin. Joku.. myrskyklaanilainen kuitenkin… Sitten, kaikki tapahtui nopeasti. Kuulin karjahduksen takaani, ja samassa joku raapaisi minua lapaan. Haava alkoi pulputa verta välittömästi. Menetin välittömästi tasapainoni, joku loikkasi päälleni. Katsoin kauhusta lasittunein silmin, kun valtava kolli painoi kynsiään yhä syvemmälle kurkkuuni. Haukoin henkeä, mutten saanut sitä.
"Päästäkää!" kirkaisin niin kovaa kuin vain pystyin. Kirkas, punainen valo välähti niin kirkkaasti, että olin sokaistua. Hetken kuluttua kolli löi minua päähän kynnet paljastettuina, päässäni pimeni välittömästi, mutten menettänyt tajuntaani. Yritin yhä kiemurrella irti, mutta tuntui kuin paino, joka puristi minua, olisi vain kasvanut. Kuulin Tulisydämmen raivostuneen karjaisun, ja kuulin kuinka hiekka lensi ympäriinsä kumppanin taistellessa itseään vapaaksi.
”Päästäkää hänet! NYT, TAI TEEN TEISTÄ VARIKSENRUOKAA! Päästäkää minut irti! Emme ole tehneet mitään…” hän karjui, mutta ääni loittoni koko ajan. Näin pelkkää pimeää, mutta ?ritin heikosti kurkottaa ääntä kohti. Sitä minun ei olisi missään nimessä pitänyt tehdä.
”Tulisydän…” mau’uin heikosti. Joku kuitenkin löi minua vielä voimakkaammin päähän, nyt minulta meni välittömästi taju, en kuullut, tuntenut tai nähnyt mitään. Vajosin vääjäämättömään pimeyteen. Kaksi luopiota lähtivät raahaamaan minua kohti kuolokivikkoa, tulevaa vankilaani.

Räpyttelin silmiäni kalpeassa, heikossa auringonvalossa. Minulla oli kylmä, paikassa veti. Värisin vilusta, vaikka olisi pitänyt lämmin päivä. Muistini tuntui olevan pois pyyhitty. Yritin nousta seisomaan, mutten pystynyt. Sattui liikaa. Ryömin vaivalloisesti luolan perälle, ja onnistuin kuin onnistuinkin nousemaan jaloilleni. Astelin ympäriinsä pimeässä luolassa, jonka suuaukko oli tukittu vahvoilla pajun ja puunoksilla, siitä ei takuulla päässyt läpi, mutta, pääni sain sentään läpi joka aukosta. Näin vihdoin, missä olin. Alaspäin oli pitkähkö pudotus, aukiolla oli vartijoitakin. Luopioita. Sähähdin turhautuneesti sekä kivusta että nälästä. Sitten vasta huomasin, että minulle oli tuotu ruokaa. Pieni, vaatimaton vesimyyrä. Tassuttelin sen luokse ja otin hampaisiini. Sain sen syötyä muutamalla sudennälkäisellä hotkaisulla ja siltikin minulle jäi vielä nälkä. Katselin ympärilleni. Oliko luolasta muuta reittiä ulos. Sitten silmäni osuivat kivikkoon, joka oli luolan toisella sivulla. Kivien välissä oli reikiä, joista näki hyvin läpi.
"Huhuu! Onko täällä ketään?" ulvaisin niin kovaa kuin voin. Ei vastausta. Kuuntelin vielä hetken, ja kyllä. Lukuunottamatta tukahtunutta ulahdusta, joka kuului taatusti monen kiviseinämän takaa. Tulisydän. Huokaisin masentuneesti ja kiersin kehää luolan lattioalla. Mietin ankarasti. Kuinka pääsisin pois täältä? Kuinka pysäyttäisin Piikkikynnen?
Vastaus:30 kp:eetä, paha piikki! D:<
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leijonatassu, Myrskyklaani
23.03.2013 18:24
Rankka päivä

Kirkassydän mätkähti maahan. Leijonatassu painoi jykevän etukäpälänsä mestarinsa rinnalle ja kehräsi. "Noinko?" Kirkassydän huitaisi leikillään oppilastaan, ja nousi tassuilleen. "Kyllä, juuri noin." Leijonatassun ensimmäinen päivä oppilaana oli ollut mahtava. Ensin Kirkassydän oli näyttänyt hänelle ripeästi klaanin rajat, ja sitten hän oli vienyt Leijonatassun taisteluharjoituksiin. Auiringonlaskun hetki oli jo takana, kun he viimein saapuivat leiriin. "Menehän syömään, huomenna saatkin kiipeillä puissa", Kirkassydän sanoi Leijonatassulle. Kultainen kolli nyökkäsi ja tassutteli tuoresaaliskasalle. Yhtäkkiä joku ulvaisi hänen nimensä jossain lähistöllä. Tuhkamarja nilkutti ripeästi paikalle. "Leijonatassu! Onneksi olet leirissä! Lumitassu lähti keräämään katajanmarjoja, joten lähde etsimään hämähäkinseittiä, varastoni on aivan tyhjä", parantaja maukui kiireesti. Leijonatassu katsoi kaipaavasti riistakasaa, mutta nyökkäsi. "Hyvä on, Tuhkamarja." TUhkamarja nyökkäsi ja asteli kohti Mustatähden pesää. Leijonatassu huokaisi ja kääntyi kohti leirin sisäänkäyntiä. Saapuessaan harjoittelukuopalle oli jo täysin pimeää. Leijonatassu löysi runsaasti hämähäkinseittiä kuoppaa ympäröivistä pensaista, ja palasi kotiin yltäpäältä seitin peitossa. Kun hän tassutteli äänettömästi parantajan pesään, hän näki parantajan, joka keskusteli oppilaansa Lumitassun kanssa. "... ja huomenna menet keräämään lepänkuorta", Tuhkamarja maukui Lumitassulle. Valkoinen oppilas nyökkäsi ja sukelsi saniaisten alle nukkumaan. Tuhkamarja huomasi Leijonatassun. "Hienoa! Tuossa onkin jo tarpeeksi. Kiitos, Leijonatassu", naaras maukui. Leijonatassu nyökkäsi ja parantaja kääri seitin hänen turkistaan. "Hyvää yötä!" Leijonatassu toivotti ja suuntasi taaisin aukiolle. Tulisydän tassutteli Suurkiven ympäri vahdissa. Hän pysähtyi jännittyneenä nähdessään Leijonatassun ,mutta rentoutui. "sinäkö vain? Eikö sinun pitäisi olla nukkumassa?" varapäällikkö maukui. "Kävin keräämässä hämähäkinseittiä Tuhkamarjalle, Tulisydän", Leijonatassu vastasi. "NO, nyt menet kyllä nukkumaan. Kirkassydän kertoi, että aikoo viedä sinut aikaisin huomenna harjoittelemaan kiipeämistä", TUlisydän jatkoi tuimasti. "Hyvä on", Leijonatassu vastasi ja juoksi oppilaiden pesälle. Hän tunsi varapäällikön vihreiden silmien tuijotuksen aukion laidalle asti. Lopen uupuneena Leijonatassu työntyi oppilaiden pesään ja käperryin makuusijalleni Taivastassun ja Ratamotassun väliin.
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Laventelitassu, jokiklaani
23.03.2013 14:22
Luku 1.
"Laventelitassu! Jos et nyt tule, minä raahaan sinut niskasta järvelle!" Sulkaturrki mourusi. Laventelitassu käänsi päänsä ja katsoi mestariaan silmiin. Sulkaturkki odotti oppilastaan viiden ketunmitan päässä ja katsoi tuimasti uuteen oppilaaseensa.
"Olet sanonut tuon jo kolmesti, mutta et ole hakenut mminua vieläkään." Laventelitassu tuhahti.
"Haluatko tosiaan, että haen sinut!" Sulkaturkki ärähti.
"En!" Laventelitassu inahti ja vääntytyi pystyyn. Tämä hieraisi päätään vielä kerran sammaleeseen ja kipitti ulos pesästä. Sulkaturkki kääntyi järven suuntaan ja Laventelitassu seurasi perässä. He istuivat rannalle.
"Muista, että et hätiköi vedessä. Pysyt pinnalla, jos uskot itseesi ja yrität rohkeasti. Mennään." Sulkaturkki naukui. Laventelitassu asteli epäröiden kohti kirkasta vettä ja kastoi tassunsa. Tämä sävähti viileää vettä, mutta tassut tottuivat nopeasti. Laventelitassu käveli hitaasti vasten raskasta vettä. Pienet aallot räiskivät naaraan valkoiseen turkkiin. Mestari näytti olevan jo kaukana edesäpäin.
"Polkaise käpälillä vahtia! Minä otan sinut vastaan!" Surkaturkki mourusi luotettavasti. Laventelitassu ei ehtinyt edes potkaista itselleen vauhtia, sillä tämä kompastui kiveen.
"Ii!" naaras vinkaisi, kun kaatui veteen. Tämä potki tassuillaan vauhtia, mutta vesi kirveli sieraimia ja turkki painoi kohti pohjaa. >Miksi et tule auttamaan!< Oppilas ihmetteli hädissään. Virta vei pientä naarasta vieläkin kauemmas rannasta. Tämä ponkaisi itsensä takajaloilla kohti pintaa. Oppiilaan pää ja tassut pysyivät hetken pinnalla ja oppilas veti henkeä.
"Älä luovuta! Odota minua! Tuuli on liiian kova! Liikaa aaltoja! Vien sinut rantaan!" Laventelitassu kuuli Sulkaturkin ulvaisevan. Laventelitassu kauhoi etutassuillaan vettä ja takakäpälillä rikkoi Aaltoja, jotka työnsivät tätä poispäin rannasta. Sulkaturkki veti oppilaansa niskasta rantaan.
"Oletko kunnoossa?" Surkaturkki henkaisi oppilaalleen joka yski vettä henkensä edestä. Laventelitassu kykeni vain nyökkäämään yskimisen lomasta.
"Kuules. Mennään syömään ja sitten metsästetään. Uidaan toisella kertaa." Sulkaturkki sanoi. Oppilas ja mestari lähtivät kohden leiriä. Riistakasa tarvitsi todellakin täydennystä, joten metsästäminen oli hyvä idea. Laventelitassu otti kasasta pienen hiiren. Hän söi yksin ja valmistautui metsästysretkeen.

Sulkaturkki johti kahden kissan joukon metsään. Laventelitassu ihannoi metsän tuoksuja. Kosteat saniaiset, pienet riistaeläimet ja kukat tuoksuat kissojen neniin vienosti. Laventlitassu suki viiksiään kuunnellessaan tarkasti mestarin selostusta. Mestari näytti mallia nappaamalla hiiren. >Minä osaan tuon ihan varmana!< Oppilas ajatteli. Pian kuollut hiiri retkotti oppilaan suusta. Sitten vielä toinen hiiri ja vielä vesimyyrä.
"Olen toiminut tänäään hienosti!" Sulkaturkki naukui tyytyväisenä. Laventelitassun turkki pörhistyi vienosta ylpeydestä.
"Haluaisitko kokeilla puuhun kiipeämistä. Se on hyvä pelatautumiskeino esimerkiksi mäyriltä?" Sulkaturkki kysyi.
"Vaikka.." Oppilas mumisi.
"Katso. Näytän mallia." Sulkaturkki maukui ja kiipesi puuhun.
"Se.. Se näyttää vaikealta.." Laventelitassu henkäisi.
"Tule vain perässä!" Sulkaturkki rohkaisi.
"M- minä hautaan ensin tämän hiiren.." Oppilas mumisi. Tämä alkoi haudata viimeistä saalistaan. Laventelitassu hidasteli, sillä ei missään nimessä halunnut kiivetä puuhun. Hän pelkäsi putoavansa ja loukkaavansa itsensä. Viivytellä ei voinut kuitenkaan enempää. Laventelitassu joutuisi kiipeämään. Tämä pujautti kyntensä esiin.
"Noniin! Kiipeä vain!" Mestari rohkaisi, mutta Laventelitassusta tuntui, että rohkaisut vain jäivät niskaan painoksi ja kiipeäminen oli vaikeampaa. Laventelitassu tarttui kynsillään kaarnaan. Se sujui alussa vaivattomasti, mutta yksi oppilaan tassuista lipesi.
"Ää!" Oppilas huudahti, mutta nostitassunsa takaisin.
"Hyvä! Kiipea vain!" Sulkaturkki hoki. Laventelitassu kiipesi kiipeämästä päästyään, kunnes pääsi Sulkaturkin oksalle.
"Mahtavaa!"
Vastaus:25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
23.03.2013 12:49
Ja unohtu toi Myrskyklaani
Vastaus:Joo, ei haittaa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka
23.03.2013 12:48
Puun oksan suloinen turva
Luku: 1

Hopeasulka hätkähti ja oli ensin näkevinään valkoisen karvan sijaan mustaa. Mutta tunnisti tulijan sitten Lumitassuksi. "Mitä sinä täällä teet?!" Hopeasulka sihahti ja suuntasi katseensa jälleen veteen.
"No minä..tuota..tulin hakemaan sinua leir.." Enempää oppilas ei ehtinyt maukua, kun Hopeasulka naukui edelleen shokissa ja järkyttyneenä: "Leiriinkö?! Olet hullu jos kuvittelet saavasi minut takaisin leiriin takaisin!! En palaa sinne niin kauan aikaa kun se petturi asuu Myrskyklaanissa!" Samassa kyyneleet alkoivat jälleen virrata naaraan poskille, kun tuo muisteli iltaa, jona oli melkein kuollut.
"Ala laputtaa! Halua olla yksin!" Hopeasulka sihisi kyynelten virratessa tuon poskille. "Et kuitenkaan ymmärrä! Eihän sinua melkein tapettu metsässä keskellä yötä Hopeasulka sihisi vielä kyynelten lomasta. Ja naulitsi sitten katseensa jälleen veteen.
Lumitassu aavisteli, että naaras jätti jotakin sanomatta.
Niin kuin jättikin. Hopeasulka ei kertonut näkemästään enteestä, joka oli alkanut kalvaa tuon mieltä.
Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki, Jokiklaani
23.03.2013 12:19
Luku 2 Kuoleman kanssa leikkimistä

Sankka sumu varjosti metsää,kun juoksin Angelin perässä. Hän halusi näyttää jotain.
"Olemmeko kohta perillä?"Valittelin,sillä minulla oli kova nälkä.
"Olemme olemme!"Kolli naurahti.
Olin törmätä puuhun kun katsoin sinulle. Angel meinasi vain kuolla nauruun, kun istahdin typertyneenä maahan.
"Älä naura!" huusin ja nostin käpälääni uhkaavasti. Hän lopetti välittömästi nauramisen,nousi ylös ja jatkoi matkaa. #Tämäpä mielenkiintoista# ajattelin tyytyväisenä. Jatkoimme matkaa kunnes Angel kääntyi puoleeni.
"Sulje silmäsi"kolli käski. Suljin silmäni ja tunsin kun kolli työnsi minua eteenpäin.
"Nyt voit aukaista silmäsi" kolli hihkaisi.
Aukaisin silmäni hitaasti ja yllätyin näkemästäni niin että istahdin alas suu apposen auki.
Näky oli uskomattoman kaunis. Hopeisena välkkyvä vesi loiski vasten kiviä ja kalat hyppelivät vedessä. Linnut lauloivat laulujaan ja lentelivät yllämme.
"No mitä pidät?"Angel kysyi virnistellen.
"Tämä on aivan ihana paikka!"Huudahdin kuin olisin transsissa. Kolli asteli luokseni kehräten ja hieraisi päällään poskeani. Ihana tunnetilani särkyi.
"Mitä luulet tekeväsi?"Kysyin hypätessäni kauemmas. Angel jäi paikoilleen tuijottamaan hölmösti.
luulin että pidit minusta. Minä ainakin pidän sinusta..."Tämä mutisi nolostuneena. Huokaisin hiljaa.
"Tämäkin vielä" sanoin hiljaa. Sen jälkeen käännyin ja lähdin juoksuun sanomatta kollille edes hyvästiä. Kiipesin suuren kuusen oksalle ja katsoin alas. #Tästä on aika korkea pudotus maahan# Juuri silloin kuului kova räsähdys. Oksa katkesi altani ja tipuin monen monta ketunmittaa alas. Tömähdin ikävästi oksan päälle ja katsoin kauhuissani ylös ja näin,kuinka toinen oksa tippui päälleni.
Rääkäisin kivusta ja yritin siitä huolimatta siirtää oksaa päältäni. Yritin monta kertaa,mutta voimani olivat niin lopussa etten jaksanu siirtää sitä. Näin vaalean hahmon tulevan kohti ,ennen kuin menetin tajuntani.

"Aargh!Missä minä len"Huusin suoraakurkkua,kun heräsin. Olin pimeässä paikassa enkä oikein tunnistanut vielä tuoksuja. Pian näin jonkun tulevan kohti. Yritin haistaa uudelleen ja tunnistin tuoksun;Myrskyklaani.
"Ai heräsitkin jo!"Kissa sanoi. Katsoin silmät sirillään nähdäkseni paremmin. Edessäni seisoi Tuhkamarja,Myrskyklaanin parantaja.
"Mitä minä teen täällä?"Kysyin naaraalta.
Parantaja tutki käpälääni.
"Eräs meistä kuuli rääkäisysi ja toi sinut tänne. "Tuhkamarja selitti. Silloin kuulin rapinaa oviaukon luota. Kauhukseni sisään astui petturi,jonka nimi oli,mikäs muukaan kuin Piikkikynsi. Silmäni leimahtivat kun murisin kollille.
"Piikkikynsi!Kuinka julkeat olla vielä täällä metsässä?"Sähisin kynnet esillä.
"Sulkaturkki,puhu nätisti varapäälliköllemme."Tuhkanarja torui. #Varapäällikölle?Ei kai...#
Käännyin parantajan puoleen.
"Olette hulluja jos pidätte tuota kissaa varapäällikkönänne.!" Kivahdin naaraalle. Tuhkamarja viittoi Piikkikynttä lähtemään.
"Mitä tarkoitat?"Parantaja tivasi. Epäröin hetken ennen kuin kerroin.
"Tuo kolli" sähisin vihaisena "Tappoi Pikkusulan ja melkein Rastaanvireenki!"
Tuhkamarja katsoi minua järkyttynyt ilme kasvoillaan.
"Onko Pikkusulka kuollut?"
Nyökkäsin itkuisena. Pikkusulka oli jonkin verran suosittu ystävällisyytensä takia.
"Epäilen etten pysty kääntämään Mustähden päätä,mutta voin kokeilla."Tuhkamarja sanoi rikkoen hetken hiljaisuuden.
"Mutta sinun pitäisi nyt lähteä. Käsken Viiltokäpälän mukaasi jos jotain sattuu tapahtumaan."parantaja jatkoi.
Nyökkäsin ja jäin odottamaan pesään kun hän lähti hakemaan nuorta kollia. Kuulin pian pesän suusta askelia ja olin menossa heitä vastaan,mutta sieltä tulikin Piikkikynsi. Musta kolli hyppäsi päälleni kaataen minut maahan ja napassi kaulastani kiinni. Silloin Tuhkamarja saapui paikalle nuoren soturin kanssa. Piikkikynsi irrotti otteensa minusta.
"Hän yritti varastaa yrttejä."Kolli valehteli. Hengitin raskaasti hänen vierellään. Onneksi näin heidän katseistaan etteivät he uskoneet Piikkikynttä. Piikkikynsikin huomasi sen ja kääntyi pikaisesti vihainen ilme kasvoillaan minua kohti ja sen jälkeen lähestyvää Viiltokäpälää. Valkea kolli murahti tälle ja tuli luokseni.
"Oletko kunnossa?"Viiltokäpälä kysyi.
"Olen"sanoin ja nousin pystyyn.
"Eiköhän sitten lähdetä!"Kolli danoi. Lähdimme takaisin jokiklaanin luo,mutta Viiltokäpälä kääntyi rajantuntumassa.
"Hei hei!"Huudahdin kun soturi katosi puiden taa. Käpöttelin leiriin ja suoraan Sulkatähden luo.
Kerroin hänelle kaiken:Onnettomuudesta lähtien.
"Onko piikkikynsi Myrskyklaanissa?"Sulkatähti säikähteli.
"On ja Tuhkamarja tietää totuuden. Kerroin hänelle." sanoin päällikölle.
"Mielenkiintoinen asia. Mutta nyt toiseen asiaan. Luuletko olevasi valmis oppilaaseen?" naaras kysyi. Ilmeeni kirkastui välittömästi.
"Kyllä Slkatähti. Olen kyllä!"Maukaisin välittömästi.
"Siispä tule nyt ulos." hän kehräsi. Astelimme yhdessä ulos pesästä.
"Jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä saapukoon klaanikokoukseen!" Sulkatähti kajautti. Pieni pentu saapui Huurreturkin kanssa Sulkatähden luokse.
"Laventelipentu,olet täyttänyt jo kuusi kuuta,ja on siksi aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä,kunnes saat soturinimesi,sinut tunnetaan Laventelitassuna. Mestariksesi tulee Sulkaturkki. Toivon että Sulkaturkki välittää kaiken oppimansa sinulle."Sulkatähti sanoi.
"Sulkaturkki,olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Teerenlennolta ja Mustakynneltä ja olet osoittanut olevasi taitava taistelija ja oikeudenmukainen. Odotan sinun välittävän kaiken tietosi Laventelitassulle."Päällikkö jatkoi. Tuon sanottua kosketin lähes vitivalkoista oppilast kuonoon ja klaani huusi hänen nimeään.
"Laventelitassu,Laventelitassu,Laventelitassu.
Katsoin nuorukaisen perään kun tämä meni ystäviensä ja perheensä luo. Haukoittelin makeasti ka menin sotureiden pesään nukkumaan voimani takaisin.

//Taas tällänen lyhäri :)
Vastaus:25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rikkovarjo, Jokiklaani
23.03.2013 11:55
Luku 6
Murha
Heräsin aamuauringon virratessa pesän katosta läp ja lämmittäessä tummaa turkkiani. Ynähdin hiljaa, en olisi tahtonut nousta vielä, mutta velvollisuudet odottivat. Kömmin ylös sammaleltani ja venyttelin pitkään ja nautinnollisesti. Tassuttelin ulos kauniiseen aamuaurinkoon ja haeskelin katseellani Vaahteratassua. Siellä hän oli olikin, pirteänä kuin peipponen. Nuori naaras oli keskustelemassa Pikkusulan kanssa, joka näytti päivä päivältä huonommalta. Säälin vanhahkoa naarasta, en olisi tahtonut kenenkään kärsivän sellaista tuskaa kuin hän. Jokin sisälläni sanoi, että punertavan naaraan tuskat helpottuisivat pian. Ravistin päätäni epäuskoisesti. Olinko tulossa hulluksi? Toivottavasti en. Tai, varmaan se oli kohdallani ihan ymmärrettävää, koska emoni oli kuollut vain muutamia tunteja sitten. Huokaisin surullisesti. Kirottu Piikkikynsi. Onneksi Sulkatähti oli häätänyt hänet pois, eipähän saanut enää lisää pahaa aikaan Jokiklaanissa. Astelin rivakasti Vaahteratassun luokse, joka näytti juuri sanovan hyvästejä.
"Hei sitten Pikkusulka!" naaras heläytti ja kääntyi melkein törmäten minuun.
"Ai hei Rikkovarjo! Mennäänkö harjoittelemaan?" Vaahteratassu maukui ja räpäytti silmiään
pyytelevästi. Naurahdin pehmeästi ja suuntasin askeleeni leirin uloskäyntiä kohden.
"Selvä, mutta parasta pitää kiirettä, jos aiomme saada napattua jotain tänään." mau'uin ja kiihdytin
vauhtiani. Metsä oli harvinaisen kaunis ja rauhallinen tänään. Linnut lauloivat, riistelkäinten
rapistelua kuului sieltä täältä. Ruoho hohteli smaragdinvihreänä, ja tuntui niin pehmeältä.
Pysähdyin ja vedin raikasta ilmaa sieraimiini.
"Noh, Vaahteratassu. Mitä haistat?" kysyin klassikkokysymyksen, jonka jokainen mestari oli taatusti
joskus kysynyt oppilaaltaan. Vaahteratassu sulki silmänsä ja maisteli ilmaa.
"Haistan myyrän, jäniksen, ja... En tunnista tuota tuoksua. Mikä se on?" Suljin silmäni ja vedin ilmaa sieraimiini. Värähdin tunnistaessani Myrskyklaanin tuoksun seassa Piikkikynnen hajua. Kuinka Myrskyklaani saattoi ottaa jonkun sellaisen kuin Piikkikynsi, hoiviinsa? Eivätkö he ajatelleet lainkaan, mitä tekivät? Tuhannet ajatukset risteilivät päässäni. Paljastin hampaani vihaisesti ja vilkuilin ympärilleni. Missä se ketunläjä lymyili?
”Se.. Se on Piikkikynnen tuoksu.” pamautin ilman mitään varoitusta. Vaahteratassu luimisti korviaan ja nuuhki uudelleen.
”Tuoksu… se on tuore.” hän kuiskasi järkytyksestä käheällä äänellä. Silmäni laajenivat raivosta.
”Ei ole totta, narraat varmaan?” sihahdin epäuskoisesti. Vaahteratassu mulkaisi minuun ärtyneesti.
”Hiirenaivo. Totta se on, kokeile itse jollet muuten usko!” Naaras puuskahti, mutta virnisti lempeästi perään. Nuuhkaisin jälkeä. En tahtonut uskoa sitä, mutta totta se oli. Hän oli kulkenut tästä aivan hetki sitten! Hätäännys alkoi kihota kurkkuuni kuin hiirensappi. Nielaisin. Tajusin, että nyt oli todella kiire.
”Vaahteratassu. Meidän pitää palata leiriin. Nyt heti!” sihahdin ja syöksyin eteenpäin. Miksi jouduin aina lähtemään pois koulutustuokiolta? Kuulin, että Vaahteratassu seurasi minua. Onneksi emme olleet kaukana leiristä. Hetkien kuluttua leirin kivikkoiset seinämät tulivatkin jo näkyviin. Solahdin ketterästi Haukkahallan ja hänen oppilaansa välistä aukiolle. Vilkuilin ympärilleni ja etsin kuumeisesti merkkejä Piikkikynnestä. Olin varma, että hän oli ollut täällä. Hetken kuluttua huomasin kuitenkin, että olin huolehtinut turhasta. Mikään ei viitannut mustan luopion käyntiin, tai muuhun vaaralliseen. Pikkusulka asteli vain aukion poikki tuoresaaliskasalle ja noukki sieltä mukaansa pulun. Melkein odotin, että siinä olisi ollut kuolomarjoja, mutta mitään ei näkynyt. Käänsin lannistuneen katseeni oppilaaseeni.
”Taisi olla turha reissu…” huokaisin ärsyyntyneenä. Olin varma, että musta kolli oli käynyt täällä. Vaahteratassu katsahti minuun lempeästi ja räpäytti silmiään.
”No, kaikille sattuu virheitä.” hän vastasi viisaasti. Räpäytin silmiäni kiitollisena. Sain nimittäin olla kiitollinen joka hetkestä hänen kanssaan, sillä vain vähän aikaa sitten meillä oli ollut kauhea riita, koska olin tuntenut liian kovaa vetoa velvollisuuksiani kohtaan. Onneksi olin saanut anteeksi, enkä ollutkaan menettänyt ehkä elämäni tärkeintä kissaa. Vaahteratassua. Hymyilin pehmeästi ja suuntasin askeleeni kivitunnelille.
”Jatketaan harjoittelua… Tämä on sinulle vieläkin tärkeämpi metsästysreissu kuin yleensä.” kerroin astellessamme kauniissa aamu-unisessa metsässä. Vaahteratassun vihreät silmät syttyivät.
”Tarkoitatko, ettää… minusta tulee soturi?” hän sopersi, eikä voinut olla peittelemättä iloaan. Nyökkäsin ja hymyilin rakastavasti.
”Ihanaa!” naaras kehräsi ja nuolaisi korvaani lempeästi.
”Selvä. Sinulla on aikaa tästä hetkestä aurinkohuippuun saakka saalistaa niin paljon kuin ehdit! Muista, että tarkkailen sinua, vaikka et tulekaan näkemään minua koko aikana. Selvä, saat mennä!” huudahdin ja lisäsin hiljaa:
”Rakastan sinua.” Vaahteratassu nyökkäsi ja loikki notkeasti aluskasvillisuuteen. Huokaisin huolestuneesti. Lähdin astelemaan pensaikkoa kohden, siellä olisin piilossa. Niin Vaahteratassulta kuin Piikkikynneltäkin. Katsoin metsää ympärilläni, ja tunsin, kuinka pimeys otti sen valtaansa. Metsä oli muuttunut ahdistavaksi ja vaaralliseksi paikaksi. Tunsin koko ajan ilmassa väreilevän jännityksen. Ravistin päätäni. Ei Piikkikynsi saattanut vaikuttaa näin paljon! Vai.. saattoiko sittenkin? En enää ollut niin varma, että olimme turvassa. Edes omassa leirissämme. Pakotin itseni keskittymään Vaahteratassun tarkkailuun. Ehdin juuri sopivasti näkemään, kun hän otti sulavasti kiinni lihavan pulun. Naaras loikkasi äänettömästi lintua kohti, ja vangitsi käpäliensä alle. Sen jälkeen hän taittoi sen niskat, ja hautasi maahan. >Hyvin hän on oppinut.< mietiskelin vakavana. Minulle tuli hiukan kiire seurata oppilastani, koska piilossa pysyäkseni minun oli kuljettava kiertoreittiä hänen perässään. Onnekseni en kadottanut tätä kertaakaan näkyvistä, vaan satuin paikalle juuri sopivaan aikaan. Vaahteratassu pudottautui saalistusasentoon ja lähti hiipimään saalista kohti. Huomasin, kuinka taitavasti hän piti painon lonkillaan, ja painopisteen alhaalla. Vesimyyrä ei aavistanut mitään, vaan jäi kiinni alta aikayksikön. Vaahteratassu hautasi sen suu virneessä samaan paikkaan kuin pulunkin. >Syytä ollakkin tyytyväinen..< myhäilin. Seuraavaksi nuori naaras näytti suuntaavan joelle. Jaahas, vai kalastamaan oltiin menossa. Sen minä olin oikeastaan halunnut nähdäkin. Tiesin, miten hyvä metsästäjä hän oli. Tarkkailin tiiviisti Vaahteratassun liikkeitä kalastuksessa. Naaras odotti kärsivällisesti, että kala tuli kohdalle ja kahmaisi sen sitten kuivalle maalle. Yksi läimäisy päähän riitti, kala oli vainaa. Vaahteratassu hautasi kalan rantahiekkaan ja jatkoi metsästämistä. Tällä kertaa kalan nähdessään naaras loikkasi suoraan jokeen ja sukelsi pinnan alle. Harmikseni en nähnyt tämän työskentelyä veden alla, mutta hetken kuluttua hän pulpahti pinnalle kaksi kalaa hampaissaan. Katsahdin aurinkoon päin ja huomasin, kuinka nopeasti aika oli kulunut. Oli nimittäin melkein aurinkohuippu. Lähdin kiireesti kohti edellistä kohtaamispaikkaamme, ja ehdinkin sinne hyvissä ajoin ennen Vaahteratassua, nopea kun olin. Odottelin jonkun aikaa, ennen kuin punaruskea naaras asteli sirosti pajukon seasta mittava määrä tuoresaalista hampaissaan. Soin tälle kiitollisen hymyn ja otin yhden kaloista suuhuni.
”Saitpa paljon saalista! En usko, että yksikään oppilas on onnistunut keräämään näin paljon saalista tarkkailusaalistuksessaan!” mau’uin kumppanilleni. Vaahteratassu mumisi kiitokset ja nopeutti askeleitaan. Ymmärsin kyllä, oikein hyvin tämän kiireen. Kuka tahansa haluaisi päästä leiriin mahdollisimman nopeasti, varsinkin jos tiesi että nimitystilaisuus pidettäisiin pian. En ollut ehtinyt tarkkailun aikana muistaa Piikkikynttä ollenkaan , mutta nyt sama ahdistava tunne palasi. Hän saattoi olla ihan minkä varjon suojissa tahansa. Tai sitten tämä oli jo Myrskyklaanissa paasattavana. Leirin kiviseinämät tulivat näkyviin hetken kuluttua ja huokaisin helpotuksesta, koska kaikki näytti normaalilta. Nielaisin kuuluvasti kuullessani Ruskotassun lohduttoman ulvaisun. Jotain oli sittenkin tapahtunut. Kiirehdimme klaaniaukiolle ja veimme saaliit tuoresaaliskasaan, joka näytti olevan tyhjillään. Sen jälkeen juoksimme sotureiden pesälle, jonne oli kerääntynyt varmaan puoli klaania. Tunkeuduin väkijoukon läpi, ja mitä näinkään. Pikkusulan eloton, punaruskea juovikas keho makasi liikkumattomana sammalvuoteella.
”Hän on lähtenyt rauhassa..” joku klaaninvanhin raakkui.
”Ei… Ei Pikkusulkaa..” sopersin surun murtamana ja tuijotin kauheaa näkyä lasittunein silmin. Kyyneleet herahtivat pakostakin silmiini, kun katsoin Pikkusulan kauniisiin, kylmiin kasvoihin. Ilme ei ollut kärsivä, vaan levollinen ja onnellinen. Kyyneleet tulvivat silmistäni. Pikkusulka oli kuollut onnellisena. Laahustin Sisiliskovarjon viereen ja loin vanhempaan kolliin väsyneen, kysyvän katseen. Soturi nyökkäsi ja tarttui kuningattaren niskanahkaan. Sitä tuskaa, joka hänen kasvoistaan huokui, ei voi sanoin kuvata. Ei uskoisi, että sellaista kipua ja tuskaa voi edes tuntea, saati sitten kestää. Kannoimme Pikkusulan ruumiin aukiolle ja laskimme sen arvokkaasti maahan. Vasta nyt kiinnitin huomiota Teerenlentoon ja Sisiliskovarjoon, jotka tarkastelivat pulun jäänteitä. Tulin jollain oudolla tavalla uteliaaksi ja astelin raskain askelin heidän luokseen.
”… kuolomarjoja.” ehdin kuulla Mutaturkin lauseen päätöksen. Laskin pääni surullisena. Pikkusulka oli siis myrkytetty… Eikun hetkinen.
”Mitä? Kuolomarjoja?” toistin lauseen tyypertyneenä. Mutaturkki loi minuun väsyneen katseen.
”Juuri niitä oli Pikkusulan viimeisessä tuoresaaliissa.” nyökkäsin ja loin katseeni höyheneen, joka näytti olevan pulun höyhen. Astuin askeleen lähemmäs ja nuuhkaisin sitä. Raivo leimahti sydämessäni, kun tunsin katkeransuloisen tutun tuoksun. Silmäni leimusivat vihasta. Suru oli kuin pois pyyhitty.
”Mitä nyt, Rikkovarjo?” Sisiliskovarjo kysyi väsyneesti. En kääntänyt katsettani, tuijotin vihaisena eteeni.
”Pikkusulka murhattiin.” vastasin.
”Piikkikynsi tappoi hänet.” Lisäsin tulikivenkatkuisella äänellä. Teerenlento henkäisi järkytyksestä.
”Kuulitte aivan oikein. Piikkikynsi tulee olemaan vaarallisin kissa koko metsän historiassa.” sähähdin ja kiepahdin ympäri. Marssin Pikkusulan ruumiin luokse ja painoin kuononi tämän yhä lämpimään turkkiin. >Älä huoli, Pikkusulka. Kostamme kuolemasi.< ajattelin surullisesti.

Auringonlaskun hetki tuli nopeasti, aivan liian pian klaaninvanhimmat ottivat Pikkusulan ruumiin ja hautasivat sen leirin ulkopuolelle, lähelle järveä. Sulkatähti loikkasi virtakiven päälle ja kajautti kokoontumiskutsun. Rastaanvirettä ei vieläkään näkynyt, mutta varapäällikkö oli kuulemma jo toipumassa hyvin viheryskästään. Tai niin minä olin Teerenlennolta kuullut, ja hänen sanaansa minä kyllä luotin. Ravistelin päätäni ja keskityin velvollisuuksiini. Vaahteratassu saapui aukiolle viimeisenä, ja minä liityin matkan varrella tämän seuraan. Astelimme vierekkäin suuren kiven juurelle ja kuuntelimme Sulkatähden puhetta.
”Olemme kokoontuneet Vaahteratassun nimitystilaisuuteen.” Sulkatähti aloitti juhlallisesti, haikeutta äänessään.
”Rikkovarjo – oletko vakuuttunut, että tämä oppilas on valmis tulemaan Jokiklaanin soturiksi?” harmaa naaras toisti sanat, jotka olivat kulkeneet klaanien perinteissä iät ajat.
”Kyllä. Hän on valmis.” vastasin vahvalla äänellä. Enää ei peräännytty.
”Hänestä tulee soturi, josta Jokiklaani saa olla vielä ylpeä.” jatkoin ja laskin pääni kunnioittavasti. Samalla tulin ajatelleeksi, että Piikkikynnen mestari oli lausunut samat sanat, tietämättä lainkaan, ettei kolli täyttäisi tuota lupausta. Sulkatähti loi leiskuvan sinisen katseensa mustalle iltataivaalle, jonne ensimmäiset tähtiklaanin soturit syttyivät.
”Minä, Sulkatähti, Jokiklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi.” naaras julisti. Loin katseeni pimeälle taivaalle ja katseeni kiinnitti punasävyinen, pienehkö tähti. >Pikkusulka.. Oletko siellä?< mietin haikeasti. Sitten näin välkähdyksen silmäkulmassani ja samassa näin Pikkusulan kimaltelevan, läpikuultavan hahmon istuvan Sisiliskovarjon vieressä, nojaten tähän. Hänen smaragdikatseensa osui minuun ja kuvasti sitä, kuinka hän olikaan ikinä rakastanut Sisiliskovarjoa ja pentujaan. Sydämeni sykähti lämpimästi. Ymmärsin. Täysin.
”Vaahteratassu. Lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania – jopa henkesi uhalla?” Sulkatähti maukui ikivanhat sanat. Vaahteratassun vihreät silmät leiskuivat, kun hän vastasi vakaalla äänellä:
”Lupaan.” Vaahteratassu oli luja.
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi!” Vaahteratassun silmät kimmelsivät onnesta, ja niin minunkin.
”Vaahteratassu. Tästä lähtien sinut tunnetaan Vaahterankukkana. Tähtiklaani kunnioittaa älyäsi ja voimakkuuttasi ja hyväksymme sinut Jokiklaanin täydeksi soturiksi.” Sulkatähti astui askelen eteenpäin ja painoi kuononsa Vaahterakukan päälaelle. Hymy levisi väkisinkin kasvoilleni katsellessani sitä. Vastanimetty soturi nuolaisi päällikkönsä lapaa kunnioittavasti ja perääntyi kohti sotureiden joukkoa. Samassa hetkessä klaani puhkesi onnitteluhuutoihin ja kutsuivat Vaahterankukkaa hänen uudella nimellään.
”Vaahterankukka! Vaahterankukka!” minä raivasin tieni kumppanini luokse ja olin ensimmäisenä onnittelemaan. Minulla oli mielessäni myös jotain muuta. Aivan ainutlaatuista.
”Onnea!” maukaisin aivan tavallisesti. Naaras näytti hetken kimpaantuneelta. Aivan kuin hän olisi sanonut ’Siinäkö kaikki? Et ole tosissasi’. Virnistin tälle salaperäisesti ja kumarruin lähemmäs naarasta kaataen tämän maahan. Hetkeksi onnittelijoiden joukko hiljeni, he odottivat mitä tekisin. Klaani pidätti hengitystään
”Rakastan sinua!” huudahdin. Kahlitsin naaraan käpälieni väliin ja painoin tiukasti kuonomme yhteen, kehräsin. Suljin silmäni. Nyt se oli tehty. Aukio täyttyi onnittelu-huudoista, jotka olivat osoitetut meille molemmille. Aukaisin silmäni ja vetäydyin hiukan kauemmas. Hymyilin onnellisesti. Vaahterankukka haukkoi henkeään hetken maaten maassa, katsoen minua silmät loistaen yllätyksestä. Hetken kuluttua naaras loikkasi pystyyn ja painautui minua vasten.
”Niin minäkin sinua!” hän huudahti sydämensä pohjasta. Luoksemme tulvi onnittelijoita. Kotkankiitokin oli joukossa. Hän virnisti kiusoittelevasti.
”No sinäpäs tempun teit! Menit sitten iskemään oppilaista kauneimman.” nyökkäsin ja vinkkasin silmää.
”Ammattisalaisuus..” vitsailin ja kiitin Kotkankiitoa. Jonkin ajan kuluttua kun varmaan jokainen oli käynyt onnittelemassa Vaahterakukkaa, Sulkatähti ulvaisi käskyksi vaieta. Klaani vaikeni välittömästi, mutta jotkut kuiskivat onnittelujaan vielä sen jälkeenkin.
”Perinteiden mukaan Vaahterankukan on vartioitava leiriä yksin seuraava yö puhumatta mitään, miettien uutta nimeään ja sen tuomia velvollisuuksia!” Sulkatähti ulvahti ja loikkasi alas kiveltä kadoten miltei saman tien pesäänsä, Teerenlennon ja Mutaturkin seuratessa tämän kannoilla. Käänsin katseeni Vaahterankukkaan ja hymyilin.
”Hyvää yötä.” kuiskasin ja nuolaisin lempeästi tämän poskea. Nuori soturi lähti tassuttelemaan kohti leirin vartiopaikkaa virtakiven päällä. Ennen kuin naaras loikkasi kivelle, hän loi minuun rakastavan katseen. Hymähdin ja käännähdin ympäri suunnaten askeleeni kohti sotureiden pesää. Hopeahäntä loisti kirkkaasti sinä yönä, tähdet tuntuivat harvinaisen läheisiltä. Kuiskasin äänettömän rukouksen mustalle taivaalle ennen kuin astuin sotureiden pesään, käperryin omalle sammalpedilleni ja nukahdin.

Vastaus:Aww! <3 30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
23.03.2013 10:32
Luku 32; Uusi mahdollisuus

Rastaanvire heräsi keskellä kaunista niittyä tähtitaivaan alla. Ympärillä leijui pieniä ja kauniita tähtiä. Hän tunnisti paikan heti Tähtiklaaniksi, mutta ihmetteli miksi oli siellä taas. Oliko hän niin lähellä kuolemaa? Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, joten hän lähti hitaasti kävelemään pehmeällä nurmikolla kohti tuntematonta. Hän haistoi eri kissojen tuoksuja, mutta ei ketään näkynyt. >Ehkä Tähtiklaanin kissat ovat...nukkumassa? Ehkä he eivät metsästä tähän aikaan.<
Tämä käänsi katseensa taivaalle. Pienet tähdet tuikkivat kauniisti, mutta ne kävivät harvempaan. Kun Rastaanvire oli kävellyt jo jonkin aikaa, tähtiä ei ollut ollenkaan. Hän räpytteli silmiään ymmällään. Ilma oli kylmempää, ja kaikki tuntui omituisen tutulta. Tämä pelästyi kuollakseen, kun jokin todella kylmä ja epämukava virta kulki oikein hitaasti hänen käpälänsä ympäriltä. Naaras katsahti tassuunsa, ja näki kuinka tumma, jääkylmä sumupilvi ajelehti holtittomasti kauemmas. Oli aavemaisen hiljaista. Kuin kaikki olisit kuolleet. Edessäpäin niitty laski alaspäin, ja kun hän käveli lähemmäs sitä, niin pian -liian pian ollakseen totta- eteen nousivat mustat, varjoisat puut. Pimeydenmetsä. >Miksi olen täällä?! Minähän lopetin täällä käynnin jo aikoja sitten... Tänne en mene enää koskaan!< Rastaanvire astui pari askelta taaksepäin.>Tahdon pois!< ”Hei”, joku maukaisi. ”Rastaanvire!”
Varapäällikkö kääntyi ympäri nähdäkseen pienen, ruskehtavan oppilaan.
”Tuulihaukkatassu?” Tämä tunnisti oppilaan pieneksi kissaksi, jonka oli aiemmin pelastanut Pimeydenmetsästä. Pieni kolli oli jo silloin kuulunut Tähtiklaaniin, ties vaikka kuinka kauan.
”Minäpä minä!” Tuulihaukkatassu kehräsi. ”Vihdoinkin sinä tulit tänne, olen niin pitkään yrittänyt kutsua sinua.”
Kutsua? Tuo sana jäi pyörimään villisti Rastaanvireen päässä.
”Älä yritäkään saada minua menemään tuonne. Kerron emollesi jos pakotat,” Naaras sähähti. ”Tiedät itsekin että se on kauhea paikka.”
Tuulihaukkatassu näytti siltä, kuin Rastaanvire olisi juuri sanonut jonkin vitsin. ”Hei, ei tämä ole oikea Tähtiklaani! Et sinä niin pyhä tai erikoinen ole että näkisit Tähtiklaanista unia joka kerta kun nukahdat,” Kolli selitti. ”Tämä on vain tavallinen uni, jonka tahdoin jakaa kanssasi, koska Tähtiklaanissa ei oikein unia nähdä, koska kuka ne lähettäisi? Tähtiklaanin Tähtiklaani? Ehei, on todella harvinaista jos jo kuollut kissa näkee unia. Jos joskus sattuu näkemään unen, se voi olla semmoinen, jonka on aiemmin eläessään nähnyt tai sitten joku ihan typerä uni.”
Rastaanvire räpäytti taas tummansinisiä silmiään.
”Minä näin yhdesti unta joistakin vaaleanpunaisista hevosista joilla oli lintujen siivet...” Tuulihaukkatassu mutisi muistellen.
”Okei, ymmärrän, mutta miksi halusit minut tänne?” Jokiklaanin varapäällikkö kysyi. ”En vieläkään tajua sitä. Tänne haluan viimeisiksi kaikista maailman paikoista.”
”Öö, katsos, tiedän että olet aina tahtonut tietää mitä olisi tapahtunut, jos olisitkin valinnut toisin silloin kuin Tiikeritähti kysyi sinulta, että tahdotko opetusta Pimeydenmetsältä”, Oppilas maukui.
Rastaanvireen silmät suurenivat järkytyksestä. ”Mistä sinä tiedät tuon kaiken?!”
Tuulihaukkatassu kohautti olkapäitään. ”Sitä joutuu kuulemaan kaikkea mitä ei halua, jos joutuu eksyksiin Tähtiklaanin vastakohtaan.”
”Ahaa”, Varapäällikkö mumisi. ”No joko mennään asiaan, tämä on tylsää.”
”Mene tuonne Pimeydenmetsän näköiseen paikkaan.”
”Tiedätkö sinä nyt mitä minulta pyydät? Tuonne meneminen on painajainen.”
Tuulihaukkatassu murahti väsyneesti ja katsoi Rastaanvirettä mulkoilevasti.
”No hyvä on, hyvä on. Mutta älä tästä eteenpäin anna minulle ohjeita! Sinä olet vasta oppilas ja minä varapäällikkö”, Rastaanvire naukui ja käveli hitaasti kohti Pimeydenmetsää, tai no, sen näköistä paikkaa.
Tuulihaukkatassu seurasi tätä pomppien. ”Jos se mäyrä ei olisi repinyt minua ja emoani repaleiksi, olisin paljon vanhempi kuin sinä.”
Rastaanvire katsoi nuorta oppilasta surun vallassa. Hän ei vieläkään tiennyt, mistä klaanista oppilas oli kotoisin, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun hän kuuli jotain nuoren kissan kuolemasta. Kaksi kissaa lähenivät Pimeydenmetsän kopiota, ja kaikki kävi tummemmaksi kun valtavat puut loivat varjonsa heidän päälleen. Kuolemanhiljaisuus loi kauheaa tunnelmaa samaan aikaan kun paksut ja kylmää ilmaa kuljettavat sumupilvet leijailivat puiden juurien tasalla, mutta kuitenkin niin korkealla että ylettyivät Tuulihaukkatassun leukaan asti. Valkeana loistava oppilas nielaisi ja katsoi hieman peloissaan syvemmälle metsään.
”No? Menemmekö me?” Rastaanvire kysyi, mutta oppilas ei vastannut. ”Veikö mäyrä kielesikin?” Tuohon Tuulihaukkatassu havahtui, ja mulkoili vanhempaa kissaa.
Tummanharmaa juovikas naaras hiljeni ja katsoi syvälle oppilaan kirkkaanvihreisiin silmiin.
”Sinä menet. Kun tunnet että jotain tapahtuu, tiedät että esitys alkaa”, Tuulihaukkatassu maukui.
”Mikä esitys?” Rastaanvire naukui, mutta lause loppui rääkäykseen kun paksut sumupilvet suorastaan tarttuivat naarasta jaloista ja vetivät syvemmälle metsään. ”Tuulihaukkatassu! Auta!”
Pieni oppilas vain seisoi tummalla nurmella. ”Et sinä kuole. Se on vain uni.”
”Minulla on huonoja muistoja ’vain unista’!!” Rastaanvire karjui ja yritti päästä sumun otteesta. ”Ajattelin ennen juuri niin mutta toisin kävi!”
Tuulihaukkatassu jäi aivan mykäksi katsomaan varapäällikön menoa. Oppilaan silmät olivat vain ohuet viirut, mutta niissä ei näkynyt vihaa, pahuutta tai mitään vihamielisyyttä.
Ilma kävi ohueksi, ja Rastaanvire yritti hengittää, mutta mistään ei tullut ilmaa.

”Tähtiklaani on hylännyt minut!” Rastaanvire sähisi pimeässä. Sitten jokin painava putosi tämän selkään.
”Ai, oletkin vain kissa. Luulin puhuvaksi hiireksi!” Joku naukui ja hyppäsi pois naaraan päältä.
”Mitäh-?!” Naaras älähti. Hän oli kuullut saman lausahduksen ennenkin. Hän hypähti ylös nurmikosta ja näki edessään kullankeltaisen kollin.
”Ei...ei voi olla...” Hän takelteli. Tämän edessä seisoi ilmiselvä Villikarva, mutta paljon nuorempana. Tämän korvat eivät olleet repaleiset, eikä turkissa näkynyt mitään niitä taisteluidenjälkiä, jotka olivat olleet tällä viimeksi kuin Rastaanvire oli hänet nähnyt. Lisäksi silmissä kiilui se huumorintajuinen ja iloinen pilke, joka oli ajan mukana hävinnyt kokonaan.
”En ole hiiri. Olen varapäällikkö!” Rastaanvire sihisi.
Villikarva räjähti nauruun. ”Varapäällikkö?! Näytät kyllä ihan pennulta. Olet niin pieni.”
Rastaanvire hätkähti. Pieni? Nyt kun hän katsoi ympärilleen, kaikki todellakin näytti suuremmalta. >Minä muistan tämän! Olin vasta oppilas, ja jouduin Pimeydenmetsään...sitten tapasin Villikarva! Eli minäkin olen nyt Rastastassu, ja pelkkä oppilas. Villikarva on siis Villitassu.<
”En ole pentu, sinä ketunläjä!” Rastaanvire sähähti, sillä tuo ilkkuminen todellakin otti päähän.
”Eikö äiti opettanut, että ei saa sanoa rumia sanoja?” Villitassu nauroi.
Rastaanvire ei vastannut, vaan mietti mitä tehdä.
”Miten edes jouduit tänne, pentu?” kolli kysyi.
”Sulla ei näköjään taida mennä kaaliin että olen oppilas.”
”Älä ole noin vihamielinen!”
”En olekaan.”
”No kyllä se siltä vähän vaikuttaa.”
”Taidat olla Varjoklaanista”, Rastaanvire istahti maahan.
Villitassu näytti hetken ajan hämmentyneeltä. ”Mistä tiesit?”
”No kyllä minä osaan hajuja tunnistaa”, Naaras vastasi. >Muistan miten tämä meni viime kerralla. Menetin hermoni ja Villitassu kävi kimppuuni. En tee sitä virhettä toiste.<
”Olemme kummatkin eksyksissä. Onko sinulla mitään ideaa, että mikä tämä paikka on?” Rastaanvire kysyi, vaikka tiesi vastauksen yhtä hyvin kuin omat tassunsa.
”En tiedä”, Villitassu naukui.
”Hienoa, olette näköjään tavanneet jo toisenne”, kuului kylmä naaraan ääni. Vaahteravarjo.
Kilpikonnakuvioinen naaras asteli kahden oppilaan luo.
”Olet Myrskyklaanista ja olit Jokiklaanissakin jonkin aikaa”, Rastaanvire naukui Vaahteravarjolle. Pimeydenmetsän naaraan suu loksahti auki. Rastaanvire pidätteli naurukohtausta, sillä Vaahteravarjo näytti suorastaan typerältä.
”Miten sinä tuon tiedät?” Villitassu kuiskasi ihmeissään. Rastaanvire ei vastannut.
”Niin, niin minä olen”, Vaahteravarjo maukui.
”Missä me olemme??” Villitassu kysyi, tämän ääni kuulosti avuttomalta. Rastaanvire oli vastaamassa: ’Pimeydenmetsässä. Me näemme unta mutta kuitenkin tämä kaikki on todellista’, mutta päätti jättää asian sikseen koska oli utelias tietämään mitä tapahtuisi, kun hän ei vastaisi Tiikeritähden pyyntöön. Pyyntöä ei välttämättä tapahtuisikaan, jotain kamalaa voisi tapahtua, jos naaras lipsauttaisi jotain väärää.
”Olette Pimeydenmetsässä. Näette unta, mutta voitte tuntea kaiken mitä täällä koskette. Tulkaa, pari henkilöä odottaa teitä”, Vaahteravarjo sähähti ja tepasteli syvälle metsään. Tämä huiskautti pörheää häntäänsä kutsuvasti.
Rastaanvire nyökkäsi Villitassulle, ja nämä juoksivat Vaahteravarjon perään.
He saapuivat tutulle ”keskusaukiolle”, jonka keskellä oli se sama suuri kivi, joka oli ollut siinä varmaan ikuisesti. Tiikeritähti istui kivellä kuin valvomassa klaaniaan, ja Ohdakekynsi seisoi maassa. Ensimmäistä kertaa Rastaanvire näki harmaan kollin keltaisissa silmissä surua. Naaraan mielessä kävi kysymys; Mitä Ohdakekynsi edes oli tehnyt joutuakseen Pimeydenmetsään? Jokin tuossa oli kuitenkin erilaista kuin muissa Pimeydenmetsän kissoissa. Ehkä hän ei ollut tehnyt mitään pahaa, joutuakseen Pimeydenmetsään, mutta oli kuitenkin joutunut sinne.
”Tässä he ovat”, Vaahteravarjo kertoi Tiikeritähdelle.
Tiikeritähti silmäili oppilaita meripihkanvärisillä silmillään. Tämän katseessa käväisi omahyväisyys, joka inhotti Rastaanvirettä. Siinä, hänen edessään seisoi Piikkikynsi, sama kissa joka oli vielä päivä sitten yrittänyt myrkyttää varapäällikkönsä, mutta tuohan oli vain Tiikeritähti, ei vielä Piikkikynsi. Piikkikynnen ilmaantumiseen olisi vielä monen monta kuuta.
”Tässä ovat Tiikeritähti ja Ohdakekynsi. Esitelkää itsenne”, Vaahteravarjo neuvoi ja siirsi oppilaita lähemmäs kiveä.
”Mi-minä olen Villitassu”, Villitassu esitteli itsensä.
”Minun nimeni on Rastaanvir- siis Rastastassu.”
Rastaanvire tunsi Ohdakekynnen katselevan häntä, mutta oppilas ei tällä kertaa vastannut katseeseen.
”Tervetuloa Pimeydenmetsään. Teitä varmaankin ihmetyttää, miksi olette täällä, joten minä kerron syyn”, Tiikeritähti naukui pelottavalla, matalalla äänellään. ”Metsä on tuhoutumassa, joten ajattelimme opettaa teille kahdelle erikoisia voimia, jotta selviätte kaikista koetuksista jota teille sattuu. Teidän tulee kuitenkin luvata, että ette kerro tästä kenellekään muulle.”
”Miten on? Suostutteko opetukseen? Voimme opettaa teille kuinka voittaa vastustaja yhdellä iskulla ja saada kolme hiirtä samaan aikaan”, Ohdakekynsi kertoi kylmästi.
”Käykö, jos neuvottelemme vähän aikaa kahdestaan?” Villitassu kysyi. Tiikeritähti mietti hetken, mutta nyökkäsi sitten. ”Vain vähän aikaa.”
”Mitä luulet?” Villitassu supisi. Rastaanvire tiesi mitä sanoa.
”En koskaan liity teihin!” Tämä huusi niin kovaa että koko metsä kaikui. ”Teette niin kauheita asioita, en tahdo tulla samanlaiseksi!”
Virne Tiikeritähden kasvoilla muuttui vihaiseksi irvistykseksi. ”Omapa on vikasi!” Valtava kolli murisi ja loikkasi suurella loikalla oppilaiden luo.
Villitassu inahti peloissaan. ”Rastastassu!”
Tiikeritähti upotti hampaansa pienen oppilaan kurkkuun ja puraisi lujaa. Rastaanvire tunsi, kuinka hampaat repivät henkitorvea. >Ei! Olen oikea hiirenaivo!<
Ruskea kolli painoi oppilaan maahan ja repäisi tämän nahkaa kaulasta.
Rastaanvire rääkyi kivusta, mutta kukaan ei auttanut. Villitassu oli tulossa tätä kohti, mutta Vaahteravarjo tarttui tätä niskasta ja paiskasi viereiseen puuhun.
Villitassu murisi vihoissaan, nousi ylös ja hyppäsi Vaahteravarjon niskaan. Naaras kääntyi ympäri ja musersi Varjoklaanilaisen maahan alleen. Sitten naaras nousi jaloilleen ja raapaisi Villitassua kurkkuun niin, että oppilas valahti liikkumattomaksi.
”Villitassu, Ei!” Rastaanvire kähisi mutta sitten ei enää saanut henkeä. Hän tunsi, kuinka hän jätti ruumiinsa makaamaan Tiikeritähden leukojen väliin.
”Kauhein...painajainen...ikinä...”
Jatkuu...
//Tarinaa! Elikkäs, Rastaanvire ei kuollut tässä oikeesti. Se vain näki painajaista, jossa se sai uuden mahdollisuuden päättää, harjoitteleeko Pimeydenmetsässä vai ei. Meen ens maanantaina San Franciscoon, eli siellä en voi kirjottaa, otan siis lomaa. Mutta ennen sitä saatan viel kirjottaa yhen tarinan.
Vastaus:30 kp:eetä, ok.
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumitassu
23.03.2013 09:52
Heräsin ja tassutelin ulos pesästä. Aurinko paistoi ja lämmitti niin kuin muinakin päivinä. Tuhkamarja tuliluokseni.
" Tänään hmmm...... En tiedä tulen hakemaan sinut sittenkin keksin."
" Selvä tuhkamarja." Jotenkin tunsin luissa ja joka paikassa että tänään tapahtuu. Hölkkäsin parantajan pesälle, koska ei ollut tekemistä ja ajattelin että voisin vähän siivoilla. Vaihtaa sammaleet uusiin ja silee. Tuhkamarja oli pesässä.
" Ajattelin että voisin vaihtaa makualustat ja silleen?"
" Toki voit" Tuhkamarja vastasi. Käärin sammaleet palloiksi ja vieritin ulos. Hain uutta sammalta ja vein sen parantajan pesään.
" valmista." Huokaisin.

" Hopeasulka" Tuhkamarja huudahti. Soturilla oli pieniä haavoja joihin painelimme Tuhkamarjan kanssa hämähäkkiin seittiä. Mutta Hopeasulka oli jonkin näköisessä sokissa.
" Saapukoon jokainen oman riistansa metsästäjä suurkivelle klaanikokoukseen!" Mustatähti kuulutti. Mustatähtikertoi, että piikkiKynnestä tuli varapäälikkö. Silloin juuri silloin Hopeasulan sokki loppui ja hän ulvoi vastalauseen. Vaikka piikkikynsi pudistipäätään vastaukseksi päällikölle. Niin jonkuntakia uskoin Hopeasulkaa. Olin juuri sanomassa sen kun Hopea sulka juoksi pois leiristä. Joku toinenkin juoksi.

" Oravatassu mitä sinulle on käynyt?" Mauin hätäisesti.
" Lumitassu mene hoitamaan Ratamotassua." Menin hakemaan hänet parantajan pesään ja ohjasin hänet sammal vuoteelle. Olin nanosekunnin ajan surullinen oravatassun puolesta, mutta sitten surulisuus vaihtui iloksi kun huomasin, että saan hoitaa ratamotassua yksin!

". Tuhkamarja minun varmaan pitää mennä etsimään Hopeasulka?" Minä aloitin varovasti.
" Mene vain totta on että hänet pitäisi hakea pois sieltä." Lähdin laukkaamaan kohti sisään käyntiä ja etsimään Hopeasulkaa.
" Hopeasulka!" Huusin järven rannalla. Erotin tämän lievän hajun joka johdatti ylös puuhun. Kiipesin puuhun jossa näin Hopeasulan kyyhötävän.
Vastaus:Ei mieluusti nimitetä uusia varapäällikköjä! ;) Koska on vielä Tulisydän, Pikkikynnestä ei voi tulla varapäällikköä. Saat kuitenkin 17 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
23.03.2013 09:03
Elämyksiä ja pelkoa puun oksalla
Luku: 2

Vaikka hämärä olikin laskeutunut metsään jo pitkän aikaa sitten, Hopeasulka killui edelleen puussa oksallaan hopeahännän hohteessa.
Naaras oli edelleen vihoissaan, mutta nyt sitäkin enemmän peloissaan. Nuori soturi oli nimittäin jähmettynyt pelosta.
Kaikki näytti täysin samalle, kuin yönä jona pikimusta kolli oli käynyt hopeisen naaraan kimppuun ja lähes tulkoon tappanut hänet.
Muutama kyynel kimmelsi hopeisena hopean naaraan poskilla. Hopehäntä langetti kalseaa ja hopean hohtoista valoaan maahan joka puolelle metsää.
Yöinen metsä levittyi hämränä ja hopeisena naaraan ympärillä. Hopeasulka ei pystynyt hievahtamaankaan, niin peloissaan tuo oli Piikkikynnen takia.
Tuo oli koko ajan tuntevinaan Piikkikynnen jäisen katseen selässään. Mutta saattoi Hopeasulka kuvitellakkin koko jutun, koska naaras oli erään laisessa shokki tilassa klaanin kokouksen jäljiltä. Mikään ei olisi enää entisellään leirissä, kun Piikkikynsi oli siellä.
Hopeasulka loi surullisen katseen hopeisena loistavaan järveen ja naaras kuiskasi hiljaa: "Voi Tähtiklaani minkä teit?" Naaras jäi ytäkkiä tuijottamaan veden pintaa jähmettyneenä, ikään kuin ei saisi katsettaan irti siitä.
Ja niin asia olikin, sillä naaras oli näkevinään veden pinnassa juoksevan tiikerin. Tiikeri juoksi veden pinnalla, mutta yhtäkkiä sen raidoissa oleva musta väri alkoi valua ja värjäsi koko tiikerin pikimustaksi. Nyt tiikeri muistutti piikkikynttä.
Sitten mustaksi värjääntynyt tiikeri katosi ja Hopeasulka tuhahti: "Hölyn pölyä! Nyt näen jo harhojakin!"

Vastaus:14 kp:tä. :P

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukansiipi, Myrskyklaani
22.03.2013 23:56
Nuolaisi Viiltokäpälän korvaa ja kolli katsoi minuun lempeästi. Olimme olleet kua jo kummppaneita. Olimme alkaneet jo suunnitella yhteisiä pentuja. Painoin kuononi Viiltokäpälän pehmeään turkkiin ja haistoin syvään tämän lämmintä tuksua. Kolli nuolaisi päälakeani lempeästi ja hymyili minulle. Rakastin tuota valkoista kollia korviani myöten. Nuolaisin rauhallisesti kumppani rintaa ja päästin kehräyksen. Kolli vastasi siihen lempeällä katseella. Hopeahäntä loisti kirkkaasti yötaivaalla. Katselimme rauhallisesti kaunista kuutamoa. Mietin hiljaa mielessäni mitä voisi tapahtua kun saisimme pentuja. Olisin niistä takuulla hyvin ylpeä aivan kuten Viiltokäpäläkin. Painaudin rauhallisesti kumppanini kylkee ja kehräsimme molemmat rauhallisesti. Ilta pimeni nopeasti ja tassuttelimme sotureide pesälle. Työnnyimme pesän suuaukosta ja valitsimme nukkumapaikat. Painauduimme kylki vasten kylkeä ja lämmitimme toisiamme mukavasti. Raotin vielä silmiäni ja näin Hopeasulan ja Ratamolehden painautuneena toisiaan vasten. Katselin
hetken heitä ennen kuin nukahdin.
//lyhyt mut kännyl o.mn inha kirjoittaa.

Vastaus:10 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
22.03.2013 22:39
Elämyksiä ja pelkoa puun oksalla
Luku: 1

Aurinko oli jo laskemaisillaan mailleen, kun Hopesulka kyyhötti vielä puussa surren ja raivoten asioista. "Mokomakin ketunläjä!" Hopeasulka sihisi puussa ja manasi huonoa tuuriaan välillä itkien, välillä raivoten. "Vai vielä kuumetta! Se olikin jo aika paksua!" Hopeasulka sihisi ja purskahti sitten itkuun. "En enää ikinä palaa leiriin! En niin kauan kuin se hirviö on Myrskyklaanissa!" Naaras sihisi itkemisen välissä.
Hopeinen naaras katsoi aurinkoa joka laski hiljakseen taivaanrantaan ja värjäsi taivaan punaiseksi, vaaleanpunaiseksi ja purppuraksi. "Miten kaunista!" Hopeasulka henkäisi vaikuttuneenaa katsoessaan auringonlaskua, joka kuvastui myös vedestä kauniina.
Läpi tunkevan kylmä tuuli vapisutti naarasta, mutta tuo aikoi pysyä puussa vielä pitkän aikaa.
Hiljalleen taivas tummui ja hopeahäntä ilmestyi taivaalle valaisten kalsealla valollaan metsää. Kaikki näytti samalta, kuin yönä, jona Piikkikynsi oli hyökännyt naaraan kimppuun.
Se sai tuon purskahtamaan lohduttomaan itkuun oksallaan. Yhtäkkiä naaraasta tuntui jälleen, että Piikkikynsi toljottaisi häntä, mutta saattoi naaras sen kuvitellakkin, niin peloissaan hän oli.
Vastaus:Saat 10 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamotassu, Myrskyklaani
22.03.2013 22:11
Luku: 2 Tavallinen päivä... vai onko sittenkään?

Oli yö ja olin juuri palannut karkumatkaltani. Pyörin rauhattomasti unissani. Heräsin yllättäen ja katsoin hopeahäntää joka loisti kirkkaana yötaivaalla. Painan pääni tassujani vasten ja huokaan syvään. Kuu tulee esiin pilven takaa ja valaisee kirkkaasti maahan. Pistän silmäni kiinni ja kuuntelen luonnon ääniä. Kaikkialla oli rauhallista. Tuuli suhisi jossain pesän yläpuolella ja pöllö huhuili kaukaisuudessa. Vedin itseni pienelle kerälle ja aloin kehrätä hiljaa. Nukahdin ja näin unta jossa olin rajapartiossa. Aamulla auringon ensisäteet jotka tunkeutuivat oppilaiden pesän katon läpi. Siristin silmiäni ja haukottelin. Noisin seisomaan ja venyttelin. Astelin oppilaiden pesän poikki ja työnnyin ulos. Virkistävä tuuli suhisi leirin aukolla. Istahdin oppilaiden pesän eteen ja aloin nuolla turkkiani nopein nuolaisuin. Turkkini oli aivan sekaisin pikku karkumatkani jälkeen. Sain sen vaivoin selvitetyksi. Lopetettuani pesutuokioni maistelin ilmaa. Ilmassa leijui Tulisydämmen vahva tuoksu. Ja pian huomasinkin mestarini astelevan minua kohti. Tulisydän näytti tänään erityisen vihaiselta. Istuin paikoillani hievahtamatta ja odotin että mestarini alkaisi saarnata minulle siitä että lähdin viime yönä karkumatkalle. Suureksi yllätykseksi mestarini ei tullutkaan minua kohti vaan käänsi katseensa Paatsamalehteen. Eipä tuo nyt mikään ihme ollut Paatsamalehtihän oli Tulisydämmen kumppani. Katselin hetken kun he puhuivat jotain sitten Tulisydän mulkaisi minua ja alkoi tassutella minun luokseni. Olin aivan varma että minulle huudettaisiin karkaamisesta. Mutta Tulisydän vain seisahtui eteeni ja sanoi: "Tule mukaani." En tiennyt että seuratako mestariani vai pysytellä paikallani. Mestarini lähestyi jo leirin suuaukkoa. Emmin ennen kuin seurasin häntä. Juoksin nopeasti mestarini perään. Saavutin mestarini kun hän ryömi juuri suuaukon läpi. Rämmin kollin perässä. Kellanpunainen kolli odotti minua. Katsoin mestariaini kummaksuen miksi tämä ei alkanut huutaa minulle. Otin askeleen eteenpäin. Mestarini tuijotti minua kylmän viileästi. En pitänyt siitä lainkaan. "Karkasit eilen."Tulisydän naukui vihaisesti. "Siispä saat metsästää ruokaa klaaninvanhimmille koko loppupäivän! Onko selvä!"kolli huusi raivoissaan. Luimistin hieman korviani ja nyökkäsin vastahakoisesti. Lähdin pää alaspäin painautuneena syvemmälle metsään. Olin todella allapäin enkä saanut aikaiseksi edes pientä hymyä. Mutisin itsekseni jotakin epämääräistä. Tassuttelin rauhallisesti eteenpäin ja kuljin tuttua tietä aina järven rannallle saakka. Asettauduin järven rannalle juomaan. Vesi oli raikasta ja viileää. Join vettä pari suullista ennen kuin jatkoin matkaa. Pysähdyin erääseen kaislikkoon ja maistelin ilmaa. Haistoin vesimyyrän ja pian näinkin vesimyyrän joka kaiveli jotain maasta joentörmällä. Hivuttauduin hiljaa vaanimisasenttoon ja aloin väijyä pahaa aavistamatonta saalistani. Hiljaisin, hitain askelin lähestyi pientä otusta. Kun olin enää vain hännänmitan päässä eläimestä. Loikkasin komeassa kaaressa sen niskaan ja tapoin sen yhdellä puraisulla. Hautasin vesimyyrän maahan ja aloin etsiä lisää saalistettavaa. Haitoin hiiren... Ei kun kaksi hiirtä. Huomasin hiirikaksikon jotka pesivät itseään puun alla. Aloin vaania niitä ja sain tapetuksi molemmat. Jatkoin saalistusta pitkään. Sain kiinni vielä kaksi oravaa, pääskysen, punarinnan ja kolme jänistä. Minulla oli jo mukavasti tuoresaalista. Mutta päätin etsiä vielä lisää. Maistelin taas ilmaa ja yritin haistaa jotakin riistaa. Ensin haitoin vain puiden vaimean tuoksun mutta sitten sain sieraimiini hiiren hajun. Katselin ympärilleni ja yritin paikantaa otusta. Huomasin harmaa olennon joentörmällä syömässä jotakin. Laskeuduin taas vaanimisasentoon ja aloin vaania pientä eläintä. Hyppäsin sen kimppuun ja painoin sen tassuni alle. Olin juuri puraisemassa sitä hengiltä kun kuulin kaamean rääkäisyn. Sitten toisen ja kolmanne. Huutaja osoittautui Oravatassuksi. Mitä oli tapahtunut? Kun kuuntelin kuinka Oravatassu ulvoi hiiri pääsi vapaaksi tassuni puristuksesta ja viiletti suoraan metsän pimentoihin. En enää välittänyt hiirestä. Aloin juosta täyttä laukkaa kohti suuntaa josta äänet kantautuivat. Kun tulin lähemmäksi äänen alkulähdettä erotin myös toisen kissan puheen. Puhuja oli Piikkikynsi. Juoksin nopeasti puskaan jonka takaa äänet kantautuivat siinä samassa näin kuinka Piikkikynsi raapi Oravatassua valtavilla kynsillään. Oravatassu ulvoi kivusta. En voinut vain katsoa sivusta vaan hyökkäsin mustan kollin kimppuun. Tämä säpsähti sillä ei osannut odottaa iskua. Sain repäistyä piikkikynnen korvasta pienen palasen ja suuri kolli ulvaisi kivusta. Veri alkoi tihkua vuolaana soturin korvasta. Kolli raapaisi minua kylkeen ja ulvaisin kivusta. Sähisin Piikkikynnelle joka päätti yhtäkkiä lähteä pakoon. Katsoin kollin perään ihmeissäni. Sitten vilkaisin Oravatassuun joka vapisi pelosta. "Ki-kiitos."Oravastassu miukui hiljaa. Katsoin oranssia naarasta ja autoin tämän ylös. "Mitä tapahtui?"kysäisin Oravatassulta. Nuori naaras tasaili juuri hengitystään. "Se... se oli Piikkikynsi. Olimme metsästämässä ja sitten hän hyökkäsi kimppuuni. Ilman sinua olisin taatusti mennyttä."naaras sopersi puoliääneen. Naaraan kyljistä valui verta. "Lähdetään. Sinun on parempi päästä he parantajan luo."nau`uin vakavana. Naaras nyökkäsi ja lähdimme yhteistuumin kohti leiriä. Otimme matkalta mukaan nappaamani saaliit. Autoin Oravatassua pysymään pystyssä. Saimme juuri ja juuri hoiperreltua leirin sisäänkäynnille. Kun astuimme sisään Lumistassu juoksi heti luoksemma ja auttoi Oravatassun parantajan pesälle. Muistin että olin itsekin saanut haavan ja vein saaliini muiden joukkoon ennen kuin astelin parantajan pesälle. Kömmin parantajan pesän suuaukon läpi ja Lumitassu ohjasi minut pehmeälle sammalvuoteelle. Valkoinen naaras juoksi hakemaan hämähäkinseittiä. Hetken kuluttua Lumistassu palasi vihreät silmät sädehtien luokseni. Hänellä oli mukana joitakin yrttejä ja paljon hämähäkinseittiä. Hän pudotti yrtit maahan. "Tuhkamarjalla on paljon töitä Oravatassun kanssa joten minä saan hoitaa sinua."naaras sanoi ylpeänä. Lumitassun vihreät silmät loistivat ylpeydestä kun tämä taputteli hämähäkinseittiä haavoilleni. Kun hän sai työnsä valmiiksi hän työni minulle muutaman yrtin ja sanoi: "Syö nämä ne helpottavat oloasi."naaras maukui. Katsoin hetken yrttejä ennen kuin aloin syödä niitä. Söin kitkerän makuiset yrtit vastahakoisesti. Kun olin syönyt ne lähdin pois parantajan luota. "Sinun on parasta mennä lepäämään!"Lumitassu huusi perääni. Tottelin parantajaoppilaan sanoja ja astelin oppilaiden pesälle. Valitsin itselleni makuupaikan ja aloin nukkua...
Vastaus:Saat vaikkapa... 29 kp:tä! :'D

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
22.03.2013 21:17
Sydän suruja ja elämän ilottomuutta
Luku 1

Hopeasulka tuli muiden kissojen mukana suurkivelle kuulemaan mitä pääliköllä nyt olisi asiana. Hopeasulka vilkuili pelokkain silmin vähän väliä Piikkikynteen, jolla oli leveä ja ilkeä virne naamallaan.
Mitä pidemmälle päälikkö kertoi, sitä pyöreämmiksi silmäni kävivät epäuskosta. Tuon lopetettua ulvaisin täysin palkein: "Et voi olla tosissasi! Piikkiynsi on katala huijari ja ilkeä murhaaja!" Hopeasulka ulvoi niin kovaa kuin ikinä pystyi ja kyyneleet alkoivat valua tuon poskille. "Piikkikynsi tappoi minut melkein!" Lopetin ulvontani ja päälikkö naukui Piikkikynnelle: "Onko se totta?!" "Ei tietenkään ole! Hopeasulalla on varmaankin kuumetta ja se saa hänet hourimaan noin." Piikkikynsi naukui kylmän viileästi. Päälikkö nyökkäsi ja naukui parantajalle: "Sinun on paras viedä hänet pois, pesääsi." Parantaja nyökkäsi ja alkoi lähetyä minua. >Vai vielä kuumetta!< Ajatteli Hopeasulka raivoissansa, se sai hänen sappensa kiehumaan. Naaras oli todella raivoissansa.
Hopeasulka juoksi kohti sisäänkäyntiä itkien. Juoksi pois leiristä ja kuuli takaansa kummastuneita naukaisuja ja tunsi, kuinka kaikki tuijottivat häntä. Mutta Hopeasulka ei välittänyt. Ei todellakaan välittänyt. Millään ei ollut väliä. Piikkikynsi mokomakin sai Hopeasulan puolesta painua hiiteen tai ihan minne vain, kunhan lähtisi ja kauas eikä koskaan palaisi.
Hopeasulka juoksi ja juoksi aina järven rannalle asti. Naaras kiipesi ketterästi korkealle puuhun mököttämään ja itkemään. Häntä ei saisi sieltä hevillä alas.
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, myrskyklaani
22.03.2013 20:51
Hopeasulka juoksi metsän halki pikimustan kollin perässä tietämättä ollenkaan, mitä tuo juoni. Yöinen metsä ympäröi Hopeasulkaa tuon juostessa läpi metsän ohi puiden ja pensaiden. Hopeahäntä loisti kirkkaana taivaalla ja langetti kalseaa hopen hohtoista valoaan metsään värjäten kaiken hopean sävyiseksi.
Hopeasulka oli huolissaan lähestyvästä mustasta pilvipeitteestä, joka vyöryi uhkaavasti taivaalla kohti kirkkaina tuikkivia tähtiä.
Pian pilvet olivatkin jo peittäneet hopeahännän ja tuli aivan pilkkosen pimeää. Hopeasulka kulki pelkän kuononsa varassa seuraten hiiren hiljaa Piikkikynttä. Mutta yhtäkkiä naaras kadotti tuoksun, se vain loppui kuin seinään. Eikä soturi löytänyt tuoksua mistään.
Hopeasulka astui puiden takaa pienelle aukiolle, jota puideden tummat varjostivat. Aukion ympärillä näytti olevan vain ja ainoastaan mustaa. Mustaa loputtomiin, kuin Piikkikynnen turkkia.
Aukiolta ei löytynyt Piikkikynnen tuoksua. Mutta yhtäkkiä Hopeasulka tunsi että joku tuijotti häntä varjoista. Kylmät väreet kulkivat pitkin naaraan selkäpiitä ja sai naaraan värisemään pelosta.
Tunne oli sama, kuin silloin, kun Hopeasulka oli kohdannut Piikkikynnen katseen.
"Sinä olet täällä jossain!" Hopea sulka sihisi varjoihin ja oli heittämässä jonkin laisia herjauksia, kun jostain varjoista hänen takaansa, jonkin painava ja pikimusta mäjähti hänen päälleen ja painoi samantien maata vasten, ilman mitään kamppailua.
Hopeasulka ei pystynyt hievahtamaankaan ja Piikkikynsi sihisi tuon korvaan: "Olkoon tämä opetuksena sinulle muiden asioihin puuttumisesta!" Samassa pikimusta kolli upotti terävät hampaansa naaraan niskaan ja verta alkoi pulputa vuolaana virtana maahan.
Sitten kaikki vain yksinkertaisesti pimeni Hopeasulan silmissä ja tuo lysähti velttona, heikosti hengittäen maahan.

Vastaus:18 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltokäpälä, Myrskyklaani
22.03.2013 20:29
Luku 3 Huonoja uutisia kyllikseen

Kirkas aurinko välkkyi oksistojen läpi ja lämmitti turkkiani.
”Hoaah!”Haukottelin ja venyttelin. Suin harmaan pitkän turkkini puhtaaksi joka puolelta jonka jälkeen menin saaliskasalle. Nappasin sieltä mehukkaan jäniksen ja menin vähän matkan päähän syömään sitä. Revin lihaa nälkäisin hotkaisuin ja pian se oli jo syöty. Nuolaisin huuliani saadakseen viimeisetkin rippeet syötyä, jonka jälkeen nousin ylös.
”Viiltokäpälä menisitkö metsästämään?”Saniaisturkki pyysi.
”Voin mennä. Eipä minulla muutakaan tekemistä olisikaan.”Sanoin ja pinkaisin juoksuun. Metsä oli ihanan viileä ja lintujen viserryksiä kuului sieltä täältä. Näin hiiren pesemässä itseään ja nappasin sen. Pian minulla oli kasassa paljon saalista. Olin juuri palaamassa takaisin leiriin kun kuulin rääkäisyn. Tunnistin äänen Hopeasulaksi.
”Taasko hän on ongelmissa.”Mutisin, mutta lähdin nopsasti ääntä kohti. Tulin kuitenkin liian myöhään. Hopeasulka makasi tajuttomana maassa.
”Hopeasulka!”Rääkäisin. Tämä ei liikahtanut. Sydämeni pumppasi tuhatta ja sataa. #Oliko hän kuollut?# ajattelin kauhuissani. Nuolin naarasta tarmokkaasti poskesta saadakseni tämän virkoamaan. Se tepsi. Henkäisin huojennuksesta kun tämä aukaisi silmänsä.
”Piikkikynsi… ”Hän rähisi. Piikkikynsi, se pahanilmanlintu! Viha korvensi sisintäni. #Tiesin että näin tulisi tapahtumaan#
”Pystytkö kävelemään?”Kysyin Hopeasulalta. Hän vain pudisteli päätään. Huokaisin ja nappasin tätä niskasta nostaakseni hänen selkääni. Naaraan paino yllätti minut, mutta sain meidät turvallisesti takaisin leiriin. Vein hänet suoraan parantajan luo ja sieltä menin vihaisena päällikön pesälle.
”Mustatähti, minulla on a…” aloitin mutta keskeytin nähdessäni tämän vieressä virnuilevan Piikkikynnen. #Mitä hän täällä tekee?”
”Viiltokäpälä, voiko asia mitenkään odottaa. Meillä olisi asioita puhuttavana.” Päällikkö sanoi.
”Tulin vain ilmoittamaan että Hopeasulan kimppuun on hyökätty ja hän on tällä hetkellä parantajan luona. sanoin ja vilkaisin silmät leimuten Piikkikynttä.
”Selvä. Kiitos ilmoituksesta, mutta voisitko poistua jotta voisimme jatkaa asioitamme.?” Mustatähti kysyi. Nyökkäsin ja peräännyin ulos pesästä.
”Mitähän tuo nyt juonii?”Mutisin itsekseni.

”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen!”Mustatähti kutsui. Astelin Haukansiiven kanssa muiden seassa. Myös Hopeasulka tuli Tuhkamarja ja Lumitassu apunaan.
”Kuten muutama jo tietää, Tulisydän pitää pienen loman varapäällikön tehtävästä jotta voi kouluttaa oppilastaan ahkerammin.” Mustatähti sanoi ja käänsi katseensa Piikkikynteen joka hymyili silmät kapeina viiruina. #Ei, ei häntä! Joku muu mieluummin!” Mieleni teki huutaa vastalause, mutta pidin kieleni kurissa.
”Olen päättänyt ottaa Piikkikynnen hänen sijaisekseen ja Tulisydän on hyväksynyt valintani. ”Hän jatkoi. Kissojen seasta kuului kauhistuneita ja hämmentyneitä älähdyksiä, kun Mustatähti asteli takaisin pesäänsä ja Piikkikynsi katsoi suoraan minuun ja hymyili pahansuopaa hymyään. Peräännyin ja juoksin pois leiristä. #Tämä ei voi olla näin. #Kuinkahan monta henkeä tulemme menettämään hänen valtakautensa aikana # ajattelin suuren kuusen alla suojassa.

//Tällainen lyhyt pätkä :)

Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leijonatassu
22.03.2013 17:58
Leijonatassu heräsi säpsähtäen. Joki töykki hänen kylkeään. Oppilas käänsi leveää päätään, ja näki uuden mestarinsa Kirkassydämen kurkistavan oppilaiden pesän suuaukosta. "Vauhtia, Leijonatassu! Tule harjoittelu kuopalle", naaras maukui ja sukelsi pois. Leijonatassu ryntäsi ulos pesästä ja suki nopeasti kultaisen turkkinsa ojennukseen. Ensimmäinen päivä oppilaana!
Vastaus:2 kp:eetä, tämä on ropetus, eikä kuuluisi tänne
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumitassu, myrskyklaani
22.03.2013 17:38
Rakensimme Tuhkamarjan kanssa parantajan pesää. Aamu oli kaunis ja olimme vihdoin löytäneet klaaneille paikan. Myrskyklaanin reviiri oli lähes tulkoon täydellinen.
"Olemme valmiita" Tuhkamarja ilmoitti.
"Tuhkamarja yrtit alkavat olla vähissä koska käytimme ainakin puolet matkalla." Mauin
"Totta" Tuhkamarja totesi.
"Meneppä aluksi vaikka hakemaan hämähäkin seittiä vähän." Tuhkamarja päätti.
"Selvä Tuhkamarja." Lähdin juoksemaan kohti päässään käyntiä. Katsahdin ympärilleni. Hämähkin seittiä on melkein joka paikassa yleensä. Vieraan metsän tuoksut sekoittivat vähän hajuaistiani, mitta erosin kumminkin hiiren hajun. Vaistomaisesti pudottauduin vaanimis asentoon ja hivutauduin hiiren luo.>Tämä ei ole oikeasti parantaja oppilaan tehtävä<. Loikkasin ja Tapoin hiiren nopealla puraisulla. Nostin katseeni ja näin hämähäkkiin seIttiä käärin seittiä tassuuni ja otin hiiren hampaisiini.

Pudottiin hiiren tuoresaaliskasaan. Jotkut soturit tuijottivat minua. Tuhkamarja asteli luokseni
" Ei parantajan tehtäviin kuulu tuoresaaliin metsästäminen."
" Hiirikulki ohitseni ja nappasin sen. Sitäpaitsi eikö tuoresaalis ole vain hyvä asia?" Mauin äkäisesti.
" On mutta yrität hän keskittyä parantaja oppilaan tehtäviin mielummin kuin metsästämiseen?"
Tuhkamarja kysyi.
" Toki ja anteeksi se oli vaan niin tyhmä se hiiri, että nappasin sen helposti." Mauin pahoittelevasti.
" Ei se mitään kunhan keskityt niin kuin sanoin parantaja oppilaan tehtäviin." Tuhkamarja miukui.
" Selväse tässä muuten se hämähäkin seitit jota minun piti hakea." Mauin.
" Noniin menevän nyt saat lopun päivää vapaaksi." Tuhkamarja maukui.
" Kiitos Tuhkamarja" Lähdin kävelemään tuoresaalis kasalle josta otin hiiren jonka olin pyydystänyt.
" Parantaja oppilaan tehtäviin ei kuulu saalistaminen." Joku oppilas naukui.
" Ei kuulukaan mutta tämä oli niin tyhmä hiiri ja ei yksi hiiri ole pahitteeksi klaanille?"
" Ei tietenkään" oppilas naukui.
" Mikä on sinun nimesi?" Kysyn oppilaalta.
" Minun nimeni on Oravatassu" Oppilas vastasi.
" Haluatko syödä kanssani?" Kysyin ujosti.
" Mikä ettei" Oravatssu vastasi. Oravatassu otti tuoresaalis kasasta hiiren.
" Olen saalistanut jo klaanille Sen takia saan ottaa tuoresaalista." Oravatassu kertoi. Hölkäsimme oppilaiden pesälle jossa pari oppilasta söivät tuoresaalista. Istuimme ja aloimme syömään.
" Minkälaista on olla soturi oppilas" kysyin?
" Mahtavaa" Oravatssu vastasi.
" Tietenkin se on mahtavaa." Yksi oppilaista sanoi.
" Mikä sinun nimesi on " kysyin?
" Minttutassu" Naaras vastasi. Oravatassu rupesi sukimaan turkkiani ja minä hänen. Niinkuin olin nähnyt näiden päivien aikana. Outoa että näiden päivien aikana olin saanut vain yhden virallisen kaverin. >Mielummin yksi kuin ei yhtään.< Ajatelin yleensä olen ystävystynyt monen kanssa ja nopeasti, mutta täällä klaanissa tuntuu että minua ei olla hyväksytty täysin. Ryömin pesään ja kävelin sammalten päällä ja laskeuduin nukkumaan.

//Tuli lyhyt//

Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamotassu, Myrskyklaani
22.03.2013 16:28
//Tässä olisi taas tarina.//

Luku: 1 Karkumatka

*Haukotus* Haukottelin oppilaiden pesässä. Katsahdin ulos pesästä. Taivas oli kirkas. Nousin seisomaan ja venyttelin vähän. Ravistelin viimeisetkin unen rippeet pois. Tassuttelin ulos oppilaiden pesästä leirin aukiolle. Vieno tuuli pörrötti mukavasti turkkiani. Maistelin raikasta ilmaa ja tassuttelin kohti parantajan pesää jossa Hopeatassu oli. Istahdin harmaan naaraan viereen ja aloin nuolla tätä. Kumppanini teki samoin. Makasin Hopeatassun vierellä parantajan pesässä. Suimme toisia rauhallisesti. Tunsin kumppanini lämpimän tuoksun. Katsahdin häneen. Olimme olleet kumppaneita vasta hetken mutta rakastin Hopeatassua jo korviani myöten. Kumppanini katseli minua lempeillä silmillään ja olin iloisempi ja onnellisempi kuin ikinä. Nuoleskelin juuri Hopeatassun korvia kun kuulin: "Ratamotassu!" Mestarini Tulisydän kutsui minua. Näin kellanpunaisen kollin joka istui aukiolla. Katsahdin ensin mestariini ja sitten Hopeatassuun. Katsahdin vielä kumppaniani. "Minun täytyy mennä. Ethän pahastu?"naukaisin naaraalle. Hopeatassu katseli minua sädehtivin silmin. Naaras aukaisi suunsa ja maukui minulle: "En pahastu. Sinun pitää opetella kaikki metsän taidot mestarisi kanssa. Ja tiedän kuinka tärkeää se on sinulle. Mene nyt ettei Tulisydän joudu odottamaan kauempaa." Katsoin kumppaniani suoraan silmiin ja nyökkäsin. Juoksin kohti mestariani. Pysähdyin kollin eteen ja istahdin maahan. Katselin kuinka mestarini turkki sädehti auringossa kuin liekki. Mestarini katsoi minuun. "Ratamotassu lähdemme tänään metsästämään ja tarkastamaan reviirejä."kellanpuneinen Tulisydän julisti. Kolli alkoi tassuttelemaan kohti leirin uloskäyntiä. Seurasin tiiviisti mestarini perässä. Oli tulossa kuuma Hiirenkorvan aikainen päivä. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja sai hiekan tuntumaan kuumalta tassuja vasten. Kun olin juuri ohittamassa parantajan pesää Hopeatassu huusi minulle: "Metsästysonnea Ratamotassu." Katsahdin lempeästi naarasta ja pysähdyin hetkeksi. Katselin rauhallisesti kumppaniani joka joutui edelleen olemaan parantajan luona. Havahduin mestarini huutoon. Käännähdin katsomaan ja huomasin mestarini olevan jo leirin suuaukolla. Lähdin juoksemaan kohti mestariani. Aamuaurinko porotti selkääni ja sai turkkini tuntumaan kuumalta. En välittänyt kuuumuudesta vaan juoksin suorinta tietä mestarini luokse. Kolli istui odottamassa. Seisahdin mestarini eteen ja läähätin hetken. Kellaipunainen kolli antoi merkin hännällään lähteä ulos leiristä. Rämmin läpi leirin suuaukon ja kun pääsin ulos vieno tuuli pörrötti harmaan turkkini ja havisutti puiden latvoja pääni yläpuolella. Maistelin raikasta ilmaa ja katsahdin mestariini. Nuolaisin vaivaantuneesti lapaani ja istahdin kostealle sammalleelle. Mestarini viittoi hännällään lähtemään eteenpäin. Hyppelin rauhallisesti kiveltä toiselle ja huomasin auringon menevän pilveen. Paksut hattaramaiset pilvet peittivät taivaan. Tuuli alkoi yltyä ja oli hankala nähdä eteensä. Yhtäkkiä jostain tipahti pisara sitten toinen ja voi ei pian satoi aivan kaatamalla. Mestarini ja minä tassuttelimme suojaan läheiseen onttoon puuhun. Kuulin kuinka sade hakkasi puuta. Turkkini tuntui ihanan lämpimältä sadesäällä. Mutta tunsin kuitenkin painavien vesipisaroiden painon turkissani. Ravistelin hieman itsäni saadakseni enimmät vedet pois. Istahdin kuivalle puulle ja aloin nuolla sekaista, märkää turkkiani. Katselin samalla ulos puunrungosta ja näin kuinka sade valui maahan vuolaana kuin joki. Yhtäkkiä kuulin murinaa takaani. Katsahdin mestariini. Hänkin oli ilmeisesti kuullut murinan. Yhtäkkiä sieraimiini tulvi vieraan kissan tuoksu. En tunnistanut hajua. Se ei voinut olla klaanikissa. Puunrungon varjoista paljastui kaksi kiiluvaa silmää. Äänekäs murina yltyi yltymistään. Tassujen askelet kantautuivat läheltä. Yhtäkkiä varjoista ilmestyi suuri musta kolli. Kolli katsahti minuun ja antoi katseensa kiertää mestariini Tulisydämmeen. Kolli mulkaisi meitä vihaisesti. "Mitä teette täällä?"se murahti kovaäänisesti. Katselin kollia lamaantuneena. Tulisydän astui eteeni. "Tulimme suojaan sateelta. Mutta mitä sinä teet täällä? Olet Myrskyklaanin reviirillä."Tulisydän miukui vihaisesti. Kolli murasi kovaäänisesti ja käänsi katseensa ulos. "Olen muuten Piikkikynsi."kolli ilmoitti. "Jaaha mutta olit kuka olit et saisi olla täällä."Tulisydän murahti. Kaksi kollia murisivat toisillee ja ajattelin että tästä ei hyvää seuraa. Jos nuo kaksi alkaisivat tappelemaan täällä siitä ei todellakaan seuraisi mitään hyvää. Kissat eivät kuitenkaan kamppaileetkaan vaan tuijottivat toisiaan pitkän tovin vihaisina. Tulisydän istahti rauhattomasti. Mestarini korvat nykivät rauhattomasti kun tämä tuijotti mustaa kissaa. Musta kolli vastasi tuijotukseen yhtä tuimasti. Istahdin itsekin ja katselin kahta kollia. Ajattelin tilanteen jo rauhoittuneen joten mau`uin: "Ei kannata alkaa kinastella täällä saati taistella. Odotetaan mielummin yhdessä että sade laantuu." Kollit mulkaisivat toisiaan ja käänsivät sitten katseensa minuun. Yritin näyttää pelottomalta mutta pelko kissojen vihasta kalvoi sisuksiani. Kollit laahustivat erilleen ja huokaisin helpotuksesta. Asettauduin istumaan ja jatkoin turkkini nuolemista. Aika mateli etanan lailla ja kuuntelin rauhallisesti sateen ropinaa. Oli jo aika myöhä kun sade viimein päättyi. Kömmin ulos puunrungosta ja maitelin sateen raikastamaa ilmaa. Sammal tassujeni alla oli kosteaa ja puiden oksat nuokkuivat sadepisaroiden painosta. Taivas alkoi seljetä ja linnut alkoivat taas laulaa. Haitoin että Tulisydän ja Piikkikynsi olivat tulleet myös ulos puunrungosta. Kaksi kollia murisivat edelleen toisilleen ja valmistauduin että ne taistelisivat kohta. Jännitin lihakseni ja valmistauduin koittavaan kamppailuun. Tulisydän hyppäsi mustan kollin kimppuun mutta kolli väisti nopeasti iskun. Niin alkoi verinen kamppailu erakkoa vastaan. Katselin kuinka mestarini taisteli urhoollisesti vierasta kollia vastaan. Veri roiskui ympäriinsä ja huomasin mestarini olevan alakynnessä. Loikkasin nopeasti tämän avuksi. Purin Piikkikynnen niskaa terävillä hampaillani ja kolli heitteli minua sivulta toiselle. Upotin hampaani vielä syvemmälle ja sain mustan kollin karjaisemaan kivusta. Kirpeä veren maku tulvahti suuhuni mutten välittänyt siitä. Piikkikynsi yritti riuhataista minua edelleen irti. Vaivoin musta kolli sai lennätettyä minut komeassa kaaressa päin läheistä puuta. Kolli alkoi heti juosta poispäin ja mestarini murisi tämän perään mutta kissa oli jo kaukana. Mestarini loi vielä viimeisen silmäyksen suuntaan johon erakko oli juossut ja alkoi tassutella leiriin menevää tietä pitkin. Hännän heilautuksella kellanpunainen kolli käski seurata ja tottelin mukisematta mestariani. Hölkkäsin mestarini kintereillä aina leiriin saakka. Kun saavuimme leirin sisäänkäynnille tunkeuduimme karhunvatukkapensaan läpi. Saavuimme tutulle aukealle. Huomasin tuoresaaliskasan ja kävin valitsemassa itselleni varpusen. Asetuin aterioimaan oppilaiden pesän eteen. Söin linnun nopein haukkaisuin ja syömiseni välissä katseeni kiinnittyi Viiltokäpälään ja Haukansiipeen. Viiltokäpälä ja Haukansiipi olivat juuri nimitetty sotureiksi ja he olivat olleet kumppaneita jo oppilasajasta lähtien. Söin viimeiset suulliset varpusesta ja käännyin kohti Hopeasulkaa. Astelin kumppanini luo ja puskin tätä lempeästi. Naaras katsoo minuun ja nuolaisee korvaani. Alamme sukia toisiamme vinhaa vauhtia. En voinut enää kieltääkään sitä että oli syvästi rakastunut tuohon nuoreen naaraaseen. Olimme olleet kumppaineta vasta hetken mutta tunsin että välillämme oli jo vahva side. Ilta pimeni nopeasti ja astelin oppilaiden pesälle. Kurkistin pesään ja huomasin että muut oppilaat nukkuivat jo. Kissat alkoivat mennä nukkumaan. Olin juuri menossa itsekin mutta sitten mieleeni juolahti eräs ajatus. *Hmm... Olisi kiintoisaa nähdä Piikkikynsi vielä. Ehkä löydän hänet metsästä.*ajattelin itsekseni. Tassuttelin ensin sisään oppilaiden pesään ja lepuutin hetken silmiäni. Makasin kuivalla sammalpedillä ja kuulostelin metsän ääniä. Muut oppilaat nukkuivat sikeästi. Nousi tassuilleni ja hitain, hiljaisin askelin astelin pesän ulkopuolelle. Varmistin ettei ketään huomasi lähtöäni. Juoksin hiljaa leirin uloskäynnin luokse ja ryömin sen läpi. Kylmä iltatuuli puhalsi leirin ulkopuolella ja kuulin kuinka pöllö huhuili jossain. Karvani nousivat pystyyn sillä olin kuullut että pöllöt voisivat syödä kissan. Pääni yläpuolella hopeahäntä loisti kirkkaana. Sammal tassujeni alla oli edelleen kosteaa ja kylmää. Astelin hitain askelin eteenpäin. Kun olin varma että oli kaukana kuuloetäisyydestä klaanin leiriin aloin juosta täyttä laukkaa yön pimeyteen. Puiden varjot näyttivät pelottavilta. Kuulin jostain yhtäkkiä rasahduksen. Ja sitten toinen ja kolmas. Kuuntelin hetken ja rasahdukset osoittautuivat tassujen askeliksi. Askeleet lähenivät uhkaavasti. Karvani nousivat pystyyn ja olin lamaantunut paikoilleni. Maistelin ilmaa. Ilmassa tuoksui tutun erakon haju. Lähestyjä oli takuulla Piikkikynsi. Katselin ympärilleni ja yritin tunnistaa kollin hahmon varjoissa. En nähnyt mitään. Kuulin vain kuinka askeleet tulivat koko ajan lähemmäksi. Kollin tuoksu oli jo niin vahva että arvelin hänen olevan pian luonani. Häntäni sätki rauhattomasti kun seisoin paikoillani ja eipäi aikaakaan kun kiiluvat silmät ilmestyivät metsän pimennoista. Suuri musta kolli asteli juhlallisesti eteeni. Hänen musta turkkinsa loisti kuunvalossa. Kollin hahmo piirtyi ylleni ja tunsin kuinka pelkoni alkoi kasvaa. *Haistoiko tuo suuri kolli pelkotuoksuni?*mietin pelokkaasti. Kolli katsahti minuun. "Mitäm teet täällä pentu? Eikö sinunkaltaistesi nuorien kissojen kuuluisi olla jo nukkumassa."kolli maukui matalalla äänellä. En saanut sanaa suustani. Olin lamaantunut niille sijoilleni. Tumma kolli mulkoili minua suurilla, pelottavilla silmillään. Painoin pääni alas. "Tulin vain etsimään sinua..."sopersin puoliääneen. Katsahdin taas Piikkikynteen. Kollin kasvoilla oli hämmästynyt ilme. "Miksi sinä etsit MINUA?"kolli ärähti pikaisesti. Istahdin kostealle sammaleelle alistuneen näköisenä. "Minä halusin vain puhua kanssasi. En tiedä sinusta mitään. Ja kun klaani oli nukkumassa ajattelin etsiä sinut. Mietin että jos voisit kertoa kuka todella olet."sopersin pelokkaana kollille. Kolli mulkaisi minua vihaisesti. "Vai haluat tietää kuka minä todella olen. No minäpä kerron sinulle. Olin aiemmin Jokiklaanin soturi mutta klaanikissat häätivät minut klaanista."Piikkikynsi maukui totisena. Katsoin kolliin. *Vai muka Jokiklaanilainen?*mietin itsekseni. Eihän se voinut olla mahdollista. Piikkikynnestä ei kantautunut klaanin ominaishajua ja hän vaikutti muutenkin pelkältä erakolta. Voisi melkein sanoa että Piikkikynsi kuuluisi mielummin verenhimoiseen Varjoklaaniin kuin lempeään Jokiklaaniin. Astuin askeleen eteenpäin ja vedin sieraimiini aimo annoksen mustan kollin hajua. Aluksi haistoin vain metsän ja sammaleen tuoksun kollin turkissa mutta sitten haistoin vienoisen kalanhajun. Tämä kissa tosiaan oli Jokiklaanilainen jos hän on syönyt kalaan. Tuijotin suurta kollia aivan lamaantuneena. Olin aivan varma että kolli oli tehnyt jotain pahaa kun hänet oli kerran karkotettu klaanista. Kolli mulkaisi minua vielä kerran. Sitten musta kissa kääntyi ja oli aikeissa lähteä takaisin metsän pimentoon. Olin sanomassa jotain mutta en kuitenkaan viitsinyt. "Nähdään sitten pentu. Lähden nyt. Äläkä enää etsi minua varsinkaan öisin! Tuliko selväksi pentu!"kolli huusi vihaisena. Mustan kissan sanat läpäisivät minut kuin mäyränkynsi. Jähmetyin paikoilleni. Piikkikynsi valitsi mieleisensä suunna ja katosi metsän pimeyteen. Katselin hänen menoaan ja yritin katsella kollin juoksua niin kauan kuin suinkin. Kun kolli oli hävinnyt näkyvistä katsahdin hopeahäntää. Aamu alkoi jo valjeta. *Haukotus*haukottelin unisesti. En jaksanut enää kävellä klaanin leiriin ja päätin etsiä metsästä itselleni nukkumapaikan. Aloin kävellä eteenpäin ja yritin löytää jotakin koloa jossa voisin ummistaa silmäni. Katsoin tarkasti joka kiven ja puunrungon mutta sopivaa yöpymissijaa ei vain löytynyt. Tassuttelin vielä vähän syvemmälle metsään kunnes löysin vanhan ketunkolon joka oli ollut asumaton jo monien kuiden ajan. Työnnyin pesän suuaukosta sisään . Katselin hieman ympärilleni. Pesässä haisi pinttynyt ketunhaju ja variksenruoka. En antanut hajujen häiritä vaan asetuin mukavasti makaamaan pehmeälle hiekalle ja ummistin silmäni. Unessani jahtasin oravaa ja kiipesin aina puun latvaan asti pikku eläimen perässä. Pesään alkoi tulvia auringonsäteitä jotka herättivät minut sikeästä unesta. Nostin laiskasti päätäni ja haukottelin. Nousin tassuilleni ja venyttelin. Katselin hetken ympärilleni ennen kuin tajusin missä olin. Kurkistin ulos pesästä ja huomasin että aurinko oli jo korkealla. Hätäännyin sillä klaanitoverini eivät tienneet että oli lähtenyt luvatta pois klaanin leiristä. Juoksin hetken ympyrää pesässä ja mietin mitä minun pitäisi tehdä. Lopetin juoksemisen ja rauhoituin hieman. Nyt ei kannattanut joutua paniikkiin. Kömmin vaivalla ulos pesästä aurinkoiseen ulkoilmaan. Istahdin ketunpesän ulkopuolelle ja aloin pestä itseäni. Pesuhetkeni keskeytti kuriseva vatsani. Muistin siinä samassa etten ollut syönyt mitään hetkeen. Päätin lähteä etsimään hieman saalista ennen leiriin paluuta. Maistelin ilmaa ja haistoin pian tutun hajun. Se oli hiiri. Harmaa pieni karvamöykky söi siementä vain ketunmitan päässä minusta. Laskeuduin vaistomaisesti vaanimisasentoon ja aloin vaania arvaamatonta saalistani. Hitain, varmoin askelin lähestyin saalistani. Ponkaisin vahvoilla jaloillani ilmaan ja lensin komeassa kaaressa hiiren päälle. Hiiri huomasi minut ja yritti paeta nopeasti mutta minä olin nopeampi. Nostin hiiren suuhuni ja asetuin aterioimaan auringon lämmittämälle kivelle. Söin hiiren nopein haukkaisuin ja nautin ateriastani. Syötyäni nousin seisomaan kivelle ja katselin ympärilleni. Hento tuuli pörrötti vaaleanharmaan turkkini ja maistelin rauhallisesti ilmaa. Loikkasin alas kiveltä ja aloin kävellä kohti järveä. Juosin nopein askelin tuttua polkua pitkin aina järven rannalle. Asetuin juomaan rauhallisesti vettä järvestä. Vesi oli raikasta ja viileää. Join monta suullista ennen kuin nostin pääni pois järvestä. Yhtäkkiä kuulin ääniä ja haistoin Myrskyklaanin kissoja. *Oi ei! Jos he löytäisivät minut olisin takuulla pulassa.*ajattelin hädissäni. Säntäilin sinne tänne etsien piilopaikkaa. Nopeasti säntäsin läheiseen pensaaseen. Kuulin kuinka monen kissan askeleet tulivat kokoajan lähemmäksi ja pian aluskasvillisuuden joukosta ilmestyivät Tulisydän, Hopeasulka, Haukansiipi, Nokiturkki ja Vatukkakynsi. Näin kuinka Hopeasulka itki. Hänen silmänsä olivat sokaistuneet surusta. Mitä oli tapahtunut? "Ei hätää Hopeasulka. Kyllä me löydämme hänet."Haukansiipi sanoi lempeästi naaraalle. "Mutta mitä jos hän on jäänyt hirviön alle tai kettu tai mäyrä on tappanut hänet? Voi Ratamotassu. Et voi tehdä tätä minulle."nyyhki Hopeasulka. Vatukkakynsi sanoi jotakin Hopeasulalle mutten kuullut että mitä. "Minä uskon että hän on elossa ja täysissä voimissaan."Nokiturkki sanoi rohkeati. Näun kuinka mustan kollin silmillä loisti huoli. Kaipasivatko he minua todella. Olin aikeissa astua esiin piilostani mutten tohtinut. Kun klaanikissat olivat menneet työnsin pääni pensaasta ja maistelin ilmaa. Katsoin suuntaan jonne klaanitoverini olivat kadonneet ja huokasin syvään. Päätin että palaisin klaanin leiriin pian mutta nyt olisi sopivat tilaisuus tutustua paremmin uuteen reviiriin. Olin hypätä ulos turkistani tälläistä tilaisuutta saa harvoin ja päätin käyttää sen hyvin. Ja niin juoksentelin pitkin metsää ja tutkin joka ainoa paikan metsässä. En jättänyt mitään huomiotta ja päiväni kului rattoisasti. Kun ilta alkoi pimetä ajattelin että olisi aika palata leiriin. Palasin tuttua polkua kohti leirin suuaukkoa. Katselin kun muut menivät jo leiriin. Emmin hetken ennein kuin menin. Varmistin ettei ketään nähnyt minua. Työnnyin leirin sisäänkäynnin läpi. Pysähdyin kuitenkin ennen leirin aukiota kun kuulin että Mustatähti piti klaanikokousta. Työnnyin ulos aukosta ja menin piilottelemaan lähimpään pesään. "Myrskyklaanin kissat saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen."Mustatähden ääni raikui aukiolla. Klaanikissat istuivat Suurkiven edessä ja odottivat mitä Mustatähdellä oli sanottavaa. Kuuntelin piilostani kaiken mahdollisimman tarkasti. "Myrskyklaanin kissat minulla on suru ilmoittaa että etsintämme eivät onnistuneet. Yksikään partio ei löytänyt nuorta oppilasta Ratamotassua."Mustatähti sanoi surullisena. Klaanin keskuudesta kuului pelokkaita ja surulliasia huutoja. "En tiedä kannattaisiko etsintöjä enää jatkaa. Tuskin löydämme häntä."Mustatähti sanoi entistä surullisempana. Klaanin joukosta kuului hyväksyviä huutoja. Yhtäkkiä huomasin Hopeasulan joka oli ilmestynyt klaanikissojen keskeedesta. Naaras näytti vihaiselta päälikölleen. "Minun mielestäni etsintöjä on jatkettava. Hän on takuulla elossa. Minä olen varma. Hän on minun kumppanini enkä jätä häntä pulaan."naaras maukui vakavana ja samalla surullisena. Mustatähti katsoi nuorta soturia silmiin ja nyökkäsi. "Hopeasulka. Voimme jatkaa etsintöjä vielä huomenna mutta jos häntä ei löydy lopetamme etsinnät."Mustatähti sanoi apeana. Siinä samassa minun oli pakko tulla pois piilostani. Kukaan ei kuitenkaan huomannut minua. "Hopeasulka!"huusin kovaan ääneen kumppanilleni. Hopeasulka kääntyi katsomaan ja tuijotti minua kuin olisin ollut kadoksissa monta kuuta. Astuin askeleen eteenpäin. Pieni hopeanharmaa naaras alkoi juosta minua kohti onnesta aivan sokeana. Törmäsimme melkein toisiimme ja nuolimme toisiamme onnellisena. Hopeasulka pökki minua ja vastasin siihen lempeillä nuolaisuilla. Sitten huomasin Tulisydämmen joka oli rämpinyt tiensä kissajoukon läpi. Kolli tuijotti minua vihaisena ja vastasin tuimaan katseeseen murahtamalla. Kolli astui eteenpäin ja huitaisi minua tassullaan. "Missäs sitä ollaan oltu?"Tulisydän raivosi. Katsoin mestariani ja vastasin: "Olin metsässä. Lähdin pikku tutkimusreissulle. Ajattelin että..." Tulisydämmen mulkaisu lopetti lauseeni. "Vai että ajattelit! Minusta et ajatellut mitään kun lähdit hortoilemaan ties minne! Sinua on etsitty kissojen koirien kanssa! Saat hoitaa klaanivanhimpia seuraavan neljäsosakuun ajan!"mestarini raivosi täynnä vihaa. Astelin mestarini ohi ja lähdin kohti Suurkiveä. Mulkaisin Mustatähteä ja menin oppilaiden pesälle asettauduin nukkamaan pesän nurkkaan. En halunnut nähdä ketään. Aloin nukkua rauhatonta unta ja pyörin rauhattomasti unissani...
Vastaus:Aika pitkä... O.O Saat 30 kp:tä! :D

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
22.03.2013 15:22
Olin Mintun luona jo kolmatta päivää. Katselin tähtitaivasta surusilmin, ja mietin kaipasivatko he minua.
"Kylmätähti, Taru, Satu, Elli ja Hopeakin, miten pärjään ilman teitä?" kuiskasin. Minttu tuli viereeni.
"Olet jo melkein parantunut, mutta voimme lähteä jo huomenna." hän sanoi. Yhtäkkiä Mintun silmiin tuli utelias katse.
"Voisitko kertoa minulle perheestäsi?" hän kysyi.
Nyökkäsin aavistuksen verran.
"Kylmätähti on minun kumppanini. Tapasin hänet eräällä matkallani. Sitten on kaksi siskoani, Satu ja Elli. He ovat juuri muuttaneet meille asumaan, lopullisesti. Sitten on vielä pentuni Taru ja Hopea. Heistä en voi oikein sanoa mitään, mutta Hopea on kyllä kauhea rasavilli." sanoin.
"Entä minkälainen sinun reviirisi on?" Minttu kysyi.
"No, siellä on ihan lähellä joki, sitten on suuri Jättiläiskivi, ja sen vieressä on puu. Pesäni on vähän matkan päässä, ja on myös paljon puita ja pensaita." sanoin. Minttu katsoi minua hiukan nolostuneena. Hän pyöritteli tassuaan. Lopulta hän katsahti minua ja kysyi:
"Voisiko... Tulla mukaasi ja... Liittyä siihen... Sinun... Ryhmääsi?" Katsoin Minttua hetken aikaa.
"No hyvä on. Enhän minä voi sinua estääkkään." sanoin ja kävin makaamaan.
"Hyvää yötä." sanoin ja suljin silmäni.

Heräsin äkkinäiseen tökkäisyyn. Nostin päätäni ärtyneesti.
"Minttu?" kysyin ja aloin venytellä.
"Mennään jo! Mennään jo! Mennään jo!.." hän mekkaloi.
"Ruhoitu nyt hyvä kissa!" sanoin. Nousin kuitenkin ylös.
"Huaah.. Lähdetään sitten. Mutta oletko nyt varmasti valmis jättämään kotisi?" kysyin.
Minttu katsahti minuun ja nyökytti päätään.
"Huoh.. Hyvä on." huokaisin ja ´katselin ympärilleni. Missähän koti oli?
"Voisitko johdattaa meidät taistelupaikalle niin voin katsella onko missään mitään tuttua?" kysyin. Minttu nyökkäsi jälleen. Aloimme kävellä Mintun osoittamaan suuntaan.

"Tuo pensas näyttää tutulta, ja tuo puu.." sanoin. Olimme jo taivaltaneet vähäsen matkaa taistelupaikalta.
"Menemme siis sinne." Minttu sanoi ja lähti jälleen kävelemään. Huokaisin hiljaa ja otin hänet kiinni. Tästä oli tulossa piiiitkä reissu, sanokaa minun sanoneen. Ennen kuin huomasimmekaan, tuli jo pimeä. Leiriydyimme yöksi yhden puun alle. Katsoin Minttua silmiin.
"Minttu.." kuiskasin hiljaa.
"Niin?"
"Lupaan sinulle, että en koskaan, koskaan anna mitään tapahtua sinulle." kuiskasin.
"Kiitos." hän kiitti ja haukotteli. Olimme yhdessä välissä saalistaneet eikä meillä ollut nälkä. Pian Minttu nukahti ja niin sitten minäkin.

Jatkoimme matkaa varhain aamulla. Enää pari päivää, ja olisimme kotona. Olin nimittäin juossut tosi kovaa, ja kauas. Yhtäkkiä haistoin vieraan tuoksun. Juuri ennen kuin ehdin huomauttaa asiasta, jokin iso tömähti eteeni. Se kolkkasi minut.
"Uuh.." sanoin ja ajelehdin pois. Yhtäkkiä havahduin. Minttua ei näkynyt missään!
"Miiinttuuu!" huusin mutta turhaan.
"Lupaan sinulle, että en koskaan, koskaan anna mitään tapahtua sinulle." lupaus kaikui päässäni. Minun oli löydettävä Minttu!
Vastaus:Jännää tämäkin! :D Saat vaikkapa... hmm... 23 kp:tä sinäkin! c:

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeasulka, Myrskyklaani
22.03.2013 15:22
Suuri kissa lauma parveili tuoreiden sotureiden ympärillä mouruten: "Viiltokäpälä! Haukansiipi! Hopeasulka!"
Ratamotassu oli tunkenut kissa joukon läpi Hopeasulan luokse ja tuo oli kehunut Hopeasulan uutta nimeä hyvin kauniiksi.
Mutta Hopeasulka tunsi hiukan haikeutta siitä, että Ratamotassu oli vielä oppilas.
Mutta Ratamotassu oli vakuuttanut Hopeasulalle tulevansa aivan pian perässä soturiksi.
Sitten nuori kolli oli lähtenyt muiden kissojen kanssa nukkumaan ja Hopeasulka oli jäänyt kolmestaan Haukansiiven ja Viiltokäpälän kanssa.
Hopeasulka olisi halunnut viettää tämän hetken yhdessä Ratamotassun kanssa. Mutta tuota kun ei nimitetty vielä soturiksi, se ei käynyt millään päinsä.
Hopeahäntä loista kirkkaana taivaalla ja valaisi leirin kalsealla valollaan.
Hopeasulka vilkaisi haikein mielin oppilaspesää ja huokaisi hiljaa, niin hiljaa ettei kukaan voinut kuulla sitä.
Viiltokäpälä ja Haukansiipi olivat painautuneet yhteen lähelle leirin suuaukkoa kaksikko nojasi toisiinsa ja ihaili Hopeahäntää.
Hopeasulka katsoi kaihoisasti kaksikkoa ja melkein purskahti itkuun, mutta käänsi katseensa sitten sotureidenpesään ja näki ilkeinä kiiluvat silmät. >Piikkikynsii!! Miksi hän tuijottaa meitä?!< Hopeasulka mietti ja kohtasi Piikkikynnen häijyn katseen. Se sai kylmät väreet kulkemaan pitkin Hopeasulan selkää. Hopeasulka vapisi pelosta, jonka katsekontakti Piikkikynnen kanssa aiheutti.
Hopeasulka käänsi katseensa jälleen Haukansiipeen ja Viiltokäpälään. He olisivat nyt sotureita kaikki kolme eikä oppilaaksi ollut enää paluuta.
Hopesulka käänsi jälleen katseensa sotureidenpesään, ikään kuin varmistaakseen, että Piikkikynsi oli siellä. Mutta leimuavat silmät olivat kadonneet. Hopeasulka haki katseellaan mustaa soturia leiristä ja ehti juuri ja juuri nähdä piki mustan hahmon katoavan pensaan taa.
Sanaakaan sanomatta vasta nimitetty soturi lähti seuraamaan toista soturia pensaikon läpi. Tuuli puhalsi Piikkikynnestä pois päin ja siksi tuo ei haistanut Hopeasulkaa.
Piikkikynsi juoksi läpi metsän ja Hopeasulan oli vaikeaa pysytellä tuon perässä.
Jatkuu..

Vastaus:Aika jännää... >:3 Saat 23 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento,jokiklaani
21.03.2013 21:44
"Oliko se minun vikani..? Enkai minä tappanut häntä..?" Sopersin. Katsoin punertavaa mustaraitaista elotonta kissan ruhoa, Pikkusulkaa. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Olin illalla antanut Pikkusulalle yrtit.. Entä, jos olin antanut jotain väärää? Tai, jos olin antanut yrtejä liikaa. Nojasin vapisevaan Sisiliskovarjoon. Lohdutimme toisiamme. Rastaanvire nukkui vielä kovan kuumeen tuskissa ja kun hän heräisi... En pystynyt edes ajatella sitä. Olin illalla antanut Pikkusulalle yrttejä. Hän oli käynyt nukkumaan ja aamulla hän oli metsästämässä tähtiklaanin kanssa. Yhtäkkiä nojasin jo toiseen turkkiin. >Mutaturkki.< Olin aina pitänyt Pikkusulasta ja nyt hän oli jo poissa..
"Se ei ollut sinun syytäsi. Kävin yrtit läpi, enkä löytänyt mitään epätavallista. Et ole antanut yrttejä liikaakaan.. sillä niitä oli juuri oikea määrä." Mutaturkki kertoi. Huomasin yhtäkkiä Sisiliskovarjon ilmeen. Hän oli selvästi tajunnut jotain.
"Mitä hän söi eilen illalla riistana? Yrttien lisäksi?" Kolli naukui. Kysymys oli minulle joten vastasin:
"Pulun."
"Minne hän hautasi luut?" Sisiliskovarjo jatkoi.
"Ei hän haudannut. Minä lupasin haudata, mutta.. taisin unohtaa, anteeksi." vastasin ääni itkusta käheänä.
"Hyvä ettet haudannut. Näytä missä raato on." Nyökkäsin. Toivoin hartaasti ettei sitä olisi haudattu. Lähdimme kulkemaan Mutaturkin kanssa varjoja kohti, missä Pikkusulka oli syönyt. Osoitin raatoa.
"Tuossa." Mutatukki nosti luuta ja lopun raadon varovasti hampaisiinsa. Saavuimme takaisin Pikkusulan ruumiin, Sisiliskovarjon ja joidenkin muiden kissojen luo. Kaikkien ilmeet olivat surusta sumeita.-vähintään vakavia- Mutaturkki pulusta jääneet luun ja vähät lihat ja nahan ympäri. Seassa oli jotain punertavaa mössöä. Ei verta.
"Kuolonmarjoja." Mutaturkki henkäisi tutkittuaan luita hetken.
"Joku on pettänyt jokklaanin!"

Sitten kaikki kävi aiivan liian nopeasti. Näin Rikkovarjon, Piikkikynnen ja Vaahteratassun. Rastaanvire makasi maassa vierellään... LISÄÄ KUOLONMARJOJA!
"Teerenlento! Huolehdi sinä nyt hetken Rastaanvireestä!" Mutaturkki karjaisi. Sieppasin marjat Rastaanvireen kuonon edestä. Tartuin varapäällilön niskanahkaan. ja yritin vetää tätä. Olimme molemmat yhtä pieniä, eikä hänen kokonsa silloin helpottanut yhtään. Rampa jalkani hankaloitti työtä armottomasti. Onnekseni Vaahteratassu syöksyi autamaan. Hinasimme varapäällikön yhdessä parantajanpesään. Kuiskasin kiitosken. Oppilas oli tiessään. >Mitä minä nyt muka teen!" Ajattelin häsissäni. Muistin yhtäkkiä, kuinka siankärsämö auttoi oksentamaan. Ahdoin neljä kärsämönlehteä Rastaanvireen suuhun ja odotin hetken. Ei mitään! Naaras vain hengitti vaivalloisesti. >Et saa! Et lähde emosi perään!< Ajattelin ja syötin naaraalle lisää lehtiä. Tällä kertaa laiton lehdet syvemmälle kurkkuun. Se tehosi. Naaras kakoi lehdet ja kuolonmarjamössöä kurkustaan. Työnsin hänet kauemmas. Naaras hengitti jälleen normaalistoi. Olin onnistunut!

Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatassu, Myrskyklaani
21.03.2013 21:02
//No kirjoitimpa nyt tarinan kun Haukkatassusta tulee soturi.//

Uusi päivä valkeni. Haukkatassu oli nukkunut rauhattomasti sillä tänään hänestä tulisi soturi. Hän oli innoissaan tätä hän oli odottanut kauan. Mutta hänen mielessään kävi haikea tunne sillä hänen hyvä ystävänsä Ratamotassu oli vielä oppilas ja Haukkatassu toivoi että Ratamotassusta tulisi pian soturi. Hän katseli haikeana oppilaiden pesää ja omaa makuusijaansa siinä hän oli nukkunut kaiken sen ajan ennenkuin pääsi soturiksi. Hän tassutteli mestarinsa Hiekkamyrskyn luo joka oli sotureiden pesällä. Hiekkamyrsky katsoi oppilastaan ylpeästi sillä hänhän oli opettanut Haukkatassulle kaiken soturilaista. Haukkatassu lähti metsästämään Hiekkamyrskyn kanssa. Saalis tuntui sinä aamuna olevan aivan unenpöpperössä sillä he saalistivat vaikkka kuinka paljon saavuttuaan takaisin leiriin Mustatähti nousi suurkivelle ja kutsui klaanin koolle Haukkatassu tiesi mitä se tarkoitti ja hän oli pompata ulos turkistaan. Mustatähti istui suurkivellä ja katse ympärilleen kokoontunutta kissajoukkoa. Mustatähti aloitti "Myrskyklaanin kissat! Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen."julisti Mustatähti. Suurin osa kissoista oli jo paikalla mutta kun Mustatähden ääni raikui aukiolla viimeisetkin pujahtivat pesistään ulos ja kipittivät muiden joukkoon. Aivan viimeisenä tulivat Haukkatassu ja tämän mestari Hiekkamyrsky. Haukkatassu oli jännittynyt sillä nyt hän saisi soturinimensä. Hänen vaaleanruskea turkkinsa oli vasta suittu ja valkea rinta hohti kuin hanki. Hänen siniset silmänsä hohtivat ylpeydestä ja pidätellystä jännityksestä. Hänen mestarinsa Hiekkamyrsky näytti yhtä ylpeältä Haukkatassu tiesi miten ylpeä Hiekkamyrsky oli hänestä vaikka Haukkatassu oli aiemmin kulkukissa. Mustatähti loikkasi alas suurkiveltä kohtaamaan oppilaan ja mestarin. "Hiekkamyrsky", hän aloitti virallisilla sanoilla jotka olivat kulkeneet klaaneissa sukupolvelta toiselle, "oletko vakuuttunut siitä että tämä oppilas on valmis Myrskyklaanin soturiksi?" Hiekkamyrsky laski päänsä. "Hänestä tulee soturi josta klaani voi olla vielä ylpeä."hän vastasi. Mustatähti loi katseensa iltataivaalle minne Hopeahännän ensimmäiset tähdet alkoivat ilmestyä. "Minä Mustatähti Myrskyklaanin päälikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen." Klaani kuunteli vaiti kun hänen äänensä kiiri aukiolla. "Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakimme ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi." Hän kääntyi Haukkatassun puoleen ja katsoi tätä tiiviisti silmiin. "Haukkatassu lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania jopa - henkesi uhalla?" Haukkatassu värisi odotuksesta kun hän nosti leukansa ja sanoi "Lupaan." "Siispä Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Haukkatassu tästä lähtien sinut tunnetaan Haukansiipenä. Tähtiklaani kunnioittaa voimaasi ja rohkeuttasi ja hyväksymme sinut täydeksi Myrskyklaanin soturiksi." Mustatähti astui eteen ja painoi kuononsa Haukansiiven päälaelle. Tuore soturi nuolaisi hänen lapaansa kunnioittavasti ja perääntyi sitten. Muut soturi kerääntyivät hänen ympärilleen ja onnittelivat häntä ja tervehtivät häntä hänen uudella nimellään "Haukansiipi, Haukansiipi!" Ensimmäisten joukossa tulivat Jääsielu ja tämän oppilas Viiltotassu joiden silmät kimmelsivät ylpeästi. Mustatähti odotti kunne meteli vaimeni "Haukansiipi perinteen mukaan sinun tulee valvoa vahdissa tämä yö mitään puhumatta. Kissat tekivät Haukansiivelle tietä jotta hän pääsi vahtipaikalle keskelle aukiota. Hän istui häntä käpälien ympärillä ja katseli tummenevaa taivasta missä Hopeahännän loiste muuttui hetki hetkeltä kirkkaammaksi.
Vastaus:25 kp:tä. c:

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltotassu, Myrskyklaani
21.03.2013 18:46
Haukkatassu, minä ja Hopeatassu juoksentelimme metsässä. Ratamotassu ei päässyt mukaamme, sillä hänellä oli mestarinsa kanssa töitä.
”Ottakaa kiinni jos saatte! ”huudahdin heille kahdelle ja pinkaisin juoksuun. Haukkatassu ja Hopeatassu kirivät minut kuitenkin pian sillä kaaduin.
”Uuuf!” Kuului kun ilmat pusertuivat keuhkoistani. Haukkatassun hahmo piirtyi eteeni ja ravistelin päätäni.
”Oletko kunnossa” Kumppanini kysyi.
”Olen kyllä, älä minusta huolehdi” Maukaisin hänelle ja katsoin taakseni >minne Hopeatassu katosi?<
”Mihin Hopeatassu katosi?” Kysyin Haukkatassulta. Hän vilkaisi taakseen ja hämmentyi, kun naarasta ei näkynyt.
”En tiedä. Hän juoksi kyllä perässäni.”Tämä hämmästeli. >Jos hänelle on tapahtunut jotain, en anna sitä itselleni koskaan anteeksi.< Hopeatassu on minulle kuin pikkusisko josta huolehdin vaikka henkeni edestä. Meidän kolmen välinen side oli vahva ja suuri ystävyys. En koskaan aio sitä koskaan menettää.

Huutelimme Hopeatassua ympäri metsää peläten jonkun hyökänneen hänen kimppuunsa. Onneksi löysimme hänen tuoksunsa pian, ilman veren hajua. Mutta tuoksussa oli myös joku muu… Se oli kissan, ja haistoin siinä pienesti Jokiklaanin. Se ei ollut vahva tuoksu, mutta tuoksu kumminkin. Pinkisin kovaan vauhtiin ja löysin Hopeatassun makaavan vierellään tuntematon kolli.
”Menen pois hänen luotaan!”Tiuskaisin tuntemattomalle kissalle.
”Viiltotassu, ei mitään hätää. Hän pelasti minut ketulta.”Hopeatassu rauhoitteli.
”Ai,No…” Takeltelin. En tiennyt mitä sanoa.
”Mitä teet alueellamme?”Haukkatassu tivasi kollilta joka virnisteli epäilyttävästi. En pitänyt hänen tavastaan katsoa Haukkatassua.
”Kuten näet, pelastin ystävänne varmalta kuolemalta, kun katsoo noita haavoja, odottaisin teiltä kiitollisuuta.”Tämä vastasi pilke silmissään.
”Ja mikä on nimesi?”Kysyin häneltä silmät loimuten. Kolli naurahti viekkaasti.
”Piikkikynsi.”Hän vastasi. Nimi kuulosti tutulta ja samalla muistin hänet vaelluksen aikaisista kokoontumisista. Hopeatassu vilkaisi minua ihmeissään, mutta käänsi taas katseensa Piikkikynteen.
”Kiitos Piikkikynsi!” Tämä kehräsi. En voinut olla irvistämättä ja Haukkatassu huomasi sen. Tämä heilautti päätään kuin olisi sanonut jotain, mutta en ymmärtänyt elettä.
”Seuraa minua, Piikkikynsi” Sanoin ilkuten ja lähdin ravaamaan leiriä kohti. Kolme muuta pysyivät perässäni ilman ongelmia. Nyt kadun etten katsonut taakseni. Silloin olisin nähnyt Piikkikynnen katalan hymyn. Jos olisin katsonut,olisin saattanut estää kaikki tulevista ongelmisatmme,mitä Myrskyklaani tulisi kohtaamaan.

Sulkatähti asteli ylpeästi keskelle leiriä.
”On aika nimetä uudet soturit!”Tämä huudahti. Olin Haukkatassun ja Hopeatassun kanssa päällikön vieressä jännittyneinä.
”Viiltotassu, astu eteen.”Tämä käski. Tein työtä käskettyä ja astelin tämän viereensä.
”Minä, Sulkatähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Viiltotassu, Lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?”Sulkatähti kysyi.
”Lupaan.” Vastasin ylpeänä suorituksistani ja tässä olisi tuleva palkintoni ahkeruudestani.
”Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Viiltotassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Viiltokäpälänä. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja lojaalisuuttasi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi!” Sulkatähti huudahti. Loistin innostuksesta ja muut klaanilaiset onnittelivat minua. Sama tapahtui Haukkatassun ja Hopeatassun kanssa. Heidät tunnetaan tästä lähtien Haukansiipenä ja Hopeasulkana.
”Viiltokäpälä, Haukansiipi, Hopeasulka! Viiltokäpälä, Haukansiipi, Hopeasulka!” Muut huusivat. Silloin näin sen pahanilman linnun, nimittäin Piikkikynnen. Hän yksinään sai minun onneni muuttumaan vihaksi.
”Piikkikynsi, Tule tänne.”Sulkatähti käski. Kolli asteli päällikön luo, ja ympäriltä kuului epäilevää mutinaa.
”Piikkikynsi pelasti tänään Hopeasulan, joten päätin ottaa hänet klaaniimme.” Hän ilmoitti.
”Mistä hän tulee?”Joku huusi yleisöstä. >Jes, nyt saan tietää osuiko epäilykseni oikeaan.> ajattelin.
”Se ei kuulu muille. Enkä ota vastaväitteitä!” Naaras tiuskaisi. Ilmeeni synkkeni.
”Minä menen nukkumaan.”Ilmoitin ystävilleni ja painelin sotureiden pesään.
”Tästä ei seuraa mitään kuin paha onnea!”Tiuskaisin ennen kuin sain unen päästä kiinni.

//Tälllänen pätkä ny.

Vastaus:Jännään jo uutta tarinaa! (; 15kp:ta!
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
21.03.2013 18:19
Luku 31; Kuolonmarjoja?

”Ota ne. Ne parantavat sinut”, ääni herätti Rastaanvireen. Naaras raotti silmiään nähdäkseen tumman varjon yläpuolellaan. Hän ei ollut kuullut tuota ääntä kovinkaan monta kertaa, eikä se tuntunut kovinkaan tutulta. Kollin ääni se kuitenkin oli. >Varmaankin Mutaturkki, olen vain niin sekaisin että en tunnista häntä.< Tämä päätteli, ja näki edessään punaisia marjoja.
”Syö nyt”, kolli kehotti pehmeällä äänellä. >En kai minä mitään menetä.<
Rastaanvire ojensi käpälänsä eteenpäin ja yritti saada marjoja lähemmäs suutaan, mutta ei ylettänyt niihin. Kauempaa kuului vihainen huuto, eikä naaras ymmärtänyt sanaakaan, eikä myöskään tunnistanut huutajaa. Joku kissoista loikkasi tumman kollin päälle, joka oli antanut hänelle marjat. Kolli kaatui ja hetken aikaa kissat kamppailivat. Rastaanvire ei tunnistanut ketään, sillä näki kaiken sumeana ja epäterävänä. Hetkeksi ne sitten pysähtyivät, ja se tumma kolli siirsi marjoja lähemmäs varapäällikköä. Ajattelematta mitään järkevää, Rastaanvire nuolaisi yhden niistä suuhunsa. Kuului taas epämääräinen huudahdus, ja jokin pieni sujahti naaraan eteen niin, että otti mukaansa loput marjoista. Rastaanvireen teki mieli huutaa ”Anna ne tänne! Tahdon parantua!”, mutta ei saanut mitään suustaan. Marja maistui kitkerältä, aivan toisenlaiselta mitä tämä oli kuvitellut. Hetken ajan hänen teki mieli sylkäistä marjamössö ulos suustaan, mutta oli vahingossa jo niellytkin sen. Ympärillä häärättiin ja riehuttiin. Uusia tuoksuja tunkeutui kokoajan sisälle Rastaanvireen kuonoon, ja tämä yritti saada selville keille ne kuuluivat. Mutta tämä ei tunnistanut yhtäkään. Koko naaraan pää oli sekaisin. Sitten alkoi yskiminen. Osa kissoista lähti poispäin, ja pari kissaa tuli lisää. Rastaanvire tunnisti Mutaturkin. Naaras yskäisi, ja tunsi kuinka tämän hengitystiet tukkeutuivat. Hän yritti hengittää, mutta keuhkot eivät toimineet. >Minä kuolen!< hän ajatteli hädissään ja yritti saada marjat suuhunsa jotta saisi ne pois. Mutaturkki tyrkkäsi tämän suuhun jotain todella pahan makuista. Varapäällikkö nielaisi sen ja yski rähisten. Kurkkuun sattui, ja tämä tunsi kuin pahanmakuinen yrtti nousi ylöspäin kurkusta, vieden mukanaan marjan tyhjät kuoret, sekä osan marjan mehusta.
Naaras oksensi sen kaiken suustaan ja haukkoi henkeä.
”Rauhassa nyt”, tämä erotti Mutaturkin rauhoittelevan äänensävyn.
Rastaanvire tunsi kuinka lämmin veri valui hänen suustaan. >Mitä minä menin syömään?!< Hän antoi hengityksensä rauhoittua tavalliseen viheryskän sairastajan tahtiin.

Hän nukkui. Uneksi.
”Huhuu, Rastaanvire?” tuttu ääni, jota tämä ei ollut kylläkään pitkään aikaan kuullut, kysyi. Hän avasi silmänsä ja näki edessään kullanruskean, kilpikonnakuvioisen kollin jonka vihreät silmät sädehtivät tähtien valossa.
”Nokkospolku!”, naaras hihkaisi ja pomppasi ylös. ”Missä minä olen?”
”Unessasi vain. Et ole kuollut, vaikka aika lähellä sitä”, Nokkospolku selitti ja kosketti hännällään varapäällikön lapaa.
”Mutta Tähtiklaanissahan minä varmaan olen nyt? Koska sinähän olet, tuota noin, kuollut, niin silloinhan sinä olen Tähtiklaanissa, joten minäkin olen nyt Tähtiklaanissa, en vain kuolleena?” Rastaanvire sopersi.
”Juuri niin. Tiedätkö sinä mitä sinulle juuri kävi?” Kolli kysyi.
”Söin jotakin myrkkyä.”
”Minä näin sen, klaanisi soturi Piikkikynsi syötti sinulle kuolonmarjoja!” Nokkospolku murisi suru silmissään. ”Epäilen, että hän on Tiikeritähti. Jotenkin uudelleen syntyneenä. Mutta älä huoli, Sulkatähti on karkottanut hänet nyt.”
Rastaanvire paljasti kyntensä. ”Tiikeritähti! Hän on oikea hirviö!”
”Sanos muuta”, Nokkospolku vastasi. ”Mutta minulla on jotain muutakin asiaa sinulle... Tai siis, sinun pitäisi tavata eräs... ”
Rastaanvire räpäytti silmiään. ”Kuka? Joku sukulainenko?”
Nokkospolku nyökkäsi, surullisena. ”Melko läheinen sukulainen sinulle.”
”Olisikohan Raesyke? Mitä hän tahtoo?”
”Äh, odota, tule tänne. Hän odottaa.”
Varapäällikkö hyppäsi Nokkospolun vierelle, kun kolli johdatti tämän suurten, hopeisten tammien juurelle.
”Nelipuut!” Rastaanvire henkäisi. ”Luulin että ne oat tuhoutuneet...”
”Nelipuut tulevat ikuisesti olemaan osa Tähtiklaania, vaikka niitä ei enää ole. Tähtiklaanista ne voi löytää aina.” Kilpikonnakuvioinen kolli selitti.
Nelipuiden juurella istui punertava kissa, jonka turkissa oli mustia raitoja. Pienet tähdet leijuivat kissan ympärillä ja saivat tämän turkin loistamaan kauniina. Kissa käänsi päätään ja kehräsi nähdessään Rastaanvireen. Tämän kirkkaanvihreät silmät kimmelsivät tähtien keskellä. Valkoinen rinta hehkui kuin lumena, kun naaras asteli varapäällikön luo.
”Ei...” Rastaanvire kuiskasi ja tunsi kuinka kyyneleet tulivat tämän silmiin. ”Miksi...”
”Jokainen kuolee joskus”, Pikkusulka maukui rauhallisesti ja painoi kuononsa pentunsa päälaelle. Nokkospolku astui pari askelta taaksepäin jättääkseen nämä rauhaan.
”Mutta miksi sinä... Mitä sinulle tapahtui?” Tummanharmaa naaras painoi kuononsa emonsa turkkiin. ”Kuka sinut tappoi!!”
Pikkusulka huokaisi syvään. ”Aika. Mutta en minä teitä kokonaan jätä, en varsinkaan Sisiliskovarjoa. Kuljen hänen seurassaan niin pitkään kunnes on aikani saattaa hänet myös tänne. Mutta sinun täytyy jatkaa elämääsi ja pitää klaanista huolta.”
”En minä selviä ilman sinua... Luulin tämän olevan mukava uni, mutta tämä onkin oikea painajainen! Voi kunpa olisikin vain uni! En tahdo jättää sinua...”
Punaruskea naaras hyssytti kuin emo pienelle pennulleen. ”On sinulla vielä loput perheestäsi. Ja Pajupuro saa pian pentuja.”
Rastaanvireen silmät rävähtivät auki. ”Ai? En tiennyt että hän ja Symbolihäntä olivat sopineet riitansa.” Hän muisteli sitä, kuinka Pajupuro oli hieman aiemmin käynyt pyytämässä siskoltaan anteeksi, ja nämä olivat sopineet pitkään jatkuvan riitansa siitä, että Rastaanvire oli varapäällikkö.
”Kyllä he ovat sopineet. Sinun täytyy mennä nyt. Lupaan olla sinun ja muiden vierellä auttamassa vaikeissa tilanteissa. Ja lupaan myös, että sinä selviät tästä. Pian viheryskäsi menee ohi, mutta yritä olla tartuttamatta sitä muihin”, Pikkusulka naukaisi. ”Olet vahva, ja tulet elämään vielä pitkään.”
”Kiitos”, Rastaanvire maukui silmät kosteina. ”Kerron Pajupurolle ja Kotkankiidolle että et ole kokonaan poissa. Sisiliskovarjo varmaan tietääkin jo.”
”Niin hän tietää. Mutta minä menen nyt, kulkemaan hänen vierellään.”

Oppilaat ja klaaninvanhimmat kantoivat Pikkusulan ruumiin haudattavaksi. Rastaanvire oli nukkunut yön yli sen ajan, kun muut olivat valvoneet hänen emonsa ruumiilla. Nyt hän katseli parantajanpesästä kuinka aurinko hiljalleen nousi. Mutaturkki ei päästänyt ketään käymään hänen luonaan, koska viheryskä voisi tarttua, eikä klaanilla ollut varaa menettää sotureita. Tämä pystyi näkemään, kuinka Pikkusulan himmeä henki vaelsi murtuneen Sisiliskovarjon vierellä. Nämä olivat olleet monet kuut, monet vuodenajat yhdessä. Rastaanvire oli kuullut pentutarhassa, kuinka Pikkusulka oli kertonut heidän yhteisistä seikkailuistaan, jotka olivat olleet joskus kauan sitten. ’Kaikki loppuu aikanaan’, niin oli Pikkusulka lohdutellut kahta pentuaan kun yksi klaaninvanhimmista oli siirtynyt Tähtiklaanin kissojen riviin. >Hänellä oli varmasti ollut niin kauheaa, kun oli loukannut jalkansa silloin kun hirviö kolhaisi häntä. Nyt se jalka on parantunut, ja kaikki kivut ovat ohitse.< Rastaanvire painoi päänsä käpäliensä väliin ja häpesi itseään. >Kuinka minä meninkään niin typerästi sen hirveän Piikkikynnen lankaan. Saan todellakin kiittää Mutaturkkia pelastumisesta.< Nyt Piikkikynsi oli luopiona, luultavasti jonkun toisen klaanin hoivassa syyttämässä Jokiklaania kaikista pahoista asioista. Ei ollut turvallista olla varapäällikkö, ei todellakaan. Rastaanvire sai olla myös todella kiitollinen Rikkovarjolle ja tämän nuorelle oppilaalle, Vaahteratassulle. Ilman näitä kahta hän olisi kuollut Piikkikynnen käsiin, ilman että kukaan olisi sitä tiennyt. Tällä hetkellä Piikkikynsi olisi voinut olla uutena varapäällikkönä, heti tekemässä pahojaan. Ehkäpä tappamassa Sulkatähteä, ken tietää. Oli se hyvä kun klaani omasi taitavia ja valppaita sotureita.
Rastaanvire näki, kuinka Pajupuro mökötti sotureidenpesällä, silmät punaisina surusta. Symbolihäntä istui tämän vierellä ja selvästikin lohdutti kumppaniaan jatkamaan eteenpäin elämässään. Kotkankiito paimensi Huurreturkin pentuja, ja yritti pysyä arjessa, jotta ei alkaisi suremaan liikaa. Ruskotassu ja Aaltotassu olivat murheenmurtamina hautaamassa Pikkusulkaa. Rastaanvire oli kuullut, että Ruskotassu oli löytänyt Pikkusulan kuolleena pesästään. Hän oli kuollut rauhallisesti unissaan, eikä ollut tuntenut yhtään kipua. Se oli paras tapa kuolla. >Toivottavasti minä kuolen nopeasti ja kitumatta. En kestä kitumista.<
Rikkovarjoa ei näkynyt missään. Tämä oli kouluttamassa oppilastaan jossain muualla. Varapäällikkö olisi tahtonut kiittää kollia, mutta eipähän hän olisi kuitenkaan saanut lähestyä ketään sellaista, jolla ei olisi viheryskää.
”Rastaanvire”, Teerenlennon ääni kuului kauempaa parantajanpesän syövereistä.
”Niin?” Rastaanvire kysyi käheällä äänellään.
”Täällä uudella reviirillä on todella paljon kissanminttua, ja se auttaa viheryskään. Toivoisin että söisit nyt aluksi nämä kaksi lehteä”, Parantajaoppilas tuli hänen luokseen ja laski maahan hyväntuoksuisia kissanmintun lehtiä. ”Ja jollei se auta niin ota myöhemmin enemmän. Uskon että meillä on kaikista eniten kissanminttua kaikista klaaneista.”
”Selvä”, Rastaanvire tokaisi ja pureksi hyvänmakuiset kissanmintut.
”Kiitin Rikkovarjoa ja Vaahteratassua sinun puolestasi”, Teerenlento lisäsi ennen kuin palasi töihinsä. ”Niin että sinun ei tarvitse enää huolehtia siitä.”
”Kiitos, minun pitäisi kiittää niin monia, mutta en millään ehdi. Olet mahtava parantaja”, varapäällikkö kehui ja huiskautti häntäänsä tyytyväisenä.
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
21.03.2013 18:15
Sähähdin pedolle ja väistin sen iskun. Hyppäsin mäyrän niskaan ja raavin mäyrää. Mäyrä yritti ravistaa minua irti mutta pysyin kyydissä. Yhtäkkiä otteeni irtosi, ja lensin maahan huudon säestämänä. Mäyrä ryntäsi minua päin ja heilautti yhtä käpälistään niin että terävät kynnet lähes osuivat minuun. Onneksi ehdin väistää, mutta sateen kastelema maa oli liukas ja niinpä liukastuin. Kolautin pääni maahan ja menetin hetkeksi tajuntani. Kun heräsin, oli jo liian myöhäistä. Mäyrä iski kyntensä kylkeeni ja upotti kynnet tosi syvälle. Viimeinen toivoni oli huutaa apua.
"Argh!" huusin ja samassa mäyrä heitti minut ilmaan ja paiskasi maahan. Viimeinen isku läheni. Mäyrä kohotti käpäläänsä viimeiseen iskuun kun kaunis kilpikonnakuvioinen naaras syöksähti eteeni ja otti iskun itselleen. Hän hääsi mäyrän ja juoksi luokseni.
"Oletko kunnossa?" hän kysyi ja samassa silmäni meni kiinni. Haavat olivat aika pahat, joten pelkäsin tulevaa. Entä jos en selviäisikään?

Avasin silmäni hitaasti ja huomasin olevani vieraassa pesässä.
"Ai, heräsitkin jo." minut pelastanut kissa sanoi. Nousin huterasti ylös mutta lysähdin takaisin.
"Varo, haavasi ovat pahoja." hän sanoi.
"Kuka sinä olet?" kysyin.
"Minua kutsutaan Mintuksi." Minttu vastasi.
"Entä kuka sinä olet?"
"Minä olen Murhe ja minulla on kiire kotiin." sanoin.
"Minä voin opastaa sinua. Tunnen tämän seudun kuin omat taskuni. Vaikka minulla ei ole taskuja." hän sanoi.
"Ensin meidän täytyy odottaa, että paranet jotta voimme aloittaa." hän jatkoi.
Vastaus:17 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunajatassu, Varjoklaani
21.03.2013 18:10
Loikin Kotkatassun vierellä ja katselin taivasta, joka värjäytyi hieman punertavaksi. Se oli sen merkki, että pian hopeahäntä taas ilmestyisi taivaalle. Hymyilin pienoista hymyä ja vilkaisin sivusilmällä toista oppilasta. Hän oli hieman punastunut ja virnisti minulle. Virnistin takaisin, oikeastaan vain suljin silmäni ja näytin kieltäni hänelle. Kolli naurahti ja pian tunsin kun joku tönäisi minua takaa.
"Noniin rakastavaiset, jono liikkuu!" Karheaturkki nurisi ja tunki väliimme. Loin surullisen katseen Kotkatassulle soturin jalkojen välistä. Pian meistäkin tulisi sotureita, ja saisimme ehkä oppilaat. Olisin itse oppilaalleni kiltimpi kuin Karheaturkki minulle, vaikka tiesinkin sen olevan hänen luontonsa. Ei hän voinut sille mitään. Ärähdin ja huokaisin. Käpälä toisensa eteen, eletään päivä kerrallaan. Loppujen lopuksi elämä ei ollutkaan niin pitkä, suoraan sanottuna liian lyhyt. Mikä on elämän tarkoitus, ja miksei kukaan elä täysillä? Nuo asiat pyörivät mielessäni, kunnes huomasin seisovani leirissä. Kotkatassu naukaisi hyvästit ja lähti puhumaan jotain erään soturin kanssa. Ilmeeni pysyi neutraalina, Kotkatassu ei viettänyt aikaa kanssani kovin paljoa... Tarkoittiko se sitä, että hän ei pitänyt minusta? >Se täytyy selvittää...< Mietin ja hiivin hänen selkänsä taakse.
"Öh, Kotkatassu? Minulla olisi sinulle asiaa." Kuiskasin tämän korvaan, joka värähti.
"Selvä." Hän mutisi ja viittoi erään puun alle sen merkiksi, että menisimme juttelemaan sinne. Nyökkäsin ja kollin edellä tallustelin varjoon.
"Niin?" Oppilas kysäisi ja kohotti toista kulmakarvaansa hiirenviiksen verran. Huokaisin raskaasti ja välttelin katsekontaktia.
"Pi-pidätkö sinä minusta?" Mutisin ja nostin katseeni Kotkatassun silmiin. Hän soi minulle lämpöisen hymyn.
"Totta kai Hunajatassu", huojennuin, "Eikun en..." Hän virnisti ja sydämeni pomppasi kurkkuuni. Eikö hän pidä minusta? >Ei... ei voi olla...!<
"En pidä sinusta, vaan rakastan sinua." Kolli naukaisi ja kosketti kuonollaan omaani.
Vastaus:12 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunter, erakko
21.03.2013 18:08
Liikuin hiljaa varjoisassa metsässä. Jossakin rasahti. Jokin iso ja muriseva lähestyi minua.
<<Karhu!>> kauhistuin ja pakenin lähimpään puuhun. Pydyttelin siellä niin kauan, kunnes iso karvamöhkäle katosi näkyvistä.
Tulin alas.
<<Puuh! Sepäs oli lähellä!>> mietin.
Mutta nyt aioin saada ruokaa. Joten lähdin metsälle. Lähdin pieneen juoksuun kohti puroa.
<<On siistiä olla erakko!>>
Kun olin purolla, kumarruin juomaan siitä. Pian, kun siinä vähän esittelin olevani vaaraton, esiin astui jänis.
Jänö ei aavistanutkaan miten vaarallinen olin. Näytin vain kiltiltä ja pyhältä eläimeltä.
Yhtäkkiä -tilaisuuteni tullen- iskin jänöön kynteni, eikä se kerennyt pakoon. Purin sitä lopuksi niskaan. Se oli siinä.
<<Aah! Tuore ateria! En ole pitkään aikaan syönyt mitään tuoretta...>> ajattelin ja haukkasin lämpimästä jäniksestä.
Hotkittuani pitkäkorvan, minulla oli vieläkin pieni nälkä.
Päätin lähteä etsimään riistaa. Tiesin mistä sitä saisi.
Menin siis niityn kulmaan, jossa yleensä kuhisi myyriä ja rottia.
Kyyristyin kolon lähelle odottamaan, milloin rotta tulisi esille, jolloin hyökkäisin sen kimppuun.
Sitä ei kuitenkaan tullut pitkään aikaan. Ei vieläkään hiiskaustakaan. Päätin lopulta luovuttaa ja mennä muualle.
Takaisin metsässä minulla oli sietämätön nälkä. Olin nimittäin syönyt lähiaikoina vain haaskoja eikä niissä ole paljon ravintoa...
<<Kauhea nälkä! Mahaparkani...>> voihkin.
Jokin liikahti maassa. Sitten toinen. Ja kolmas.
<<Mitä nuo ovat?>> ihmettelin.
Kohta lehden alta pilkotti turkki. Metsähiiri!
Aioin metsästää ne suuhuni. Joten loikkasin hiiren kimppuun, ja puraisin sen tajuttomaksi.
Nostin pienen hiirulaisen suuhuni. Sitten laskin sen lehtikasan päälle ja päätin metsästää muutkin hiiret.
Näin heiluvan lehden. Ajattelin, että se olisi siellä. Niin olikin! Pahaa aavistamaton hiiri sai kurjan kohtalon...
Laskin toisenkin hiiren lehtikasan päälle.
<<Vielä kolmas!>> ajattelin.
Juoksin samalle paikalle. Tiirailin maahan, mutta en nähnyt mitään. Lopulta luovutin, ja menin hiirten luokse.
Aloin ratustelemaan hiirtä. Kun olin syönyt sen, otin toisen ja hotkaisin sen kerralla suuhuni.
<<Olen täynnä!>> huudahdin mielessäni.
Kuulin metsän laidalta jotain muminaa ja huutoa. Toisia kissoja!
Nyt täytyi olla varuillaan...

Jatkuu...
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskotassu, Jokiklaani
21.03.2013 17:11
Vesi loiskahti, kun oranssinruskea oppilas hivuttautui rantaan suussaan kaksi kalaa.
Tämän mestari katsoi kollia ylpeänä.
Ruskotassu laski kalat maahan ja hivuttautui takaisin veteen. Tämä antoi auringon lämmittää kasvojaan.
’’Missä Aaltotassu on? Eikös hänen pitäisi olla kanssamme, nyt kun Rastaanvire on sairas?’’ Ruskotassu maukaisi ja pyyhki vettä tippuvia viiksiään.
’’Hän rakentaa pesää. Voin kyllä kutsua hänet jo tänne.’’ Sirpalesydän vastasi ja kutsui Aaltotassua nimeltä. Pian tomunruskea naaras saapuikin jo, vaikkakin likaisena.
’’En jaksa tätä pesäntekoa…’’ oppilas nurisi ja hyppäsi veteen. Multaa, sammaltuppoja ja heinää sekoittui veteen. Aaltotassu polski jo tyytyväisemmän näköisenä.
’’Ruskotassu, voisit viedä nuo kalat Pikkusulalle. Minä harjoittelen vielä Aaltotassun kanssa.’’ Sirpalesydän sanoi.
Ruskotassu nyökkäsi, nappasi kalat suuhunsa ja käveli uuteen soturipesään. Tämä hiipi punertavan naaraan luo, ja laski kalat maahan.
’’Pikkusulka, toin sinulle syötävää.’’ Ruskotassu naukui varaemolleen. Naaras ei vastannut.
’’Pikkusulka, nukutko sinä?’’ Ruskotassu kysyi huolissaan, mutta ei saanut vieläkään vastausta.
’’Pikkusulka!’’ oppilas inahti ja tökkäsi Pikkusulkaa. Naaras ei hengittänyt. Tällä oli rauhallinen ja huojentunut ilme, kauniilla kylmillä kasvoillaan.
’’Pikkusulka! Herää, heti! Tulkaa joku auttamaan!’’ Ruskotassu ulvoi kyyneleet silmissä. Kissoja juoksi pesään päin, ja Ruskotassu saattoi nähdä Pikkusulan haalean hahmon astelevan aukiolla.

Vastaus:14 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatassu
21.03.2013 15:41
Paikka oli oikea saalistajan paratiisi. Jokapuolelta kantautui riistan tuoksua ja sen ääntelyä. Aurinko porotti täydeltä terältä melkein pilvettömältä sini taivaalta. Hopeatassulle oli jo kertynyt rutkasti saalista. Oli melkein aurinkohuippu. >Ääh! Kuluupa aika nopeasti!< Oppilas ajatteli harmistuneena. Hopeatassu päätti napata vielä pari mehevää saalista ja vasta silloin palata leiriin.
Hopeatassu nuuhki ilmaa ja tunnisti monien riistaeläinten tuoksuja. Hopeatassu poukkoili sinne tänne ristiin rastiin saalistaen joka paikasta jotakin. Hänen kätkö paikallaan olevat olivat siistissä kasassa ja se muistutti jo melkeimpä tuoresaaliskasaa. Tosin pientä sellaista.
Hopeatassu ottti suuhunsa kaksi hiirtä ja oravan. Tuo heilautti kanin vielä selkäänsä ja juoksi varoen tiputtamasta saaliita leiriä kohti. Leirissä tuo pudotti saaliit tuoresaaliskasaan ja palasi jälleen kätkölleen.
Sitten hän otti toisen kanin ja kolme hiirtä. Kätkölle jäi enää sorsa ja neljä pikku lintua. Oppilas palasi jälleen hakemaan saalista kätköltään ja sai joten kuten raahattu ne leiriin.
Hopeatassu kerkesi vetäistä henkeä vain hiukan, kun tuon mestari jo ilmestyikin suuaukosta aukiolle. Tuo tassutti oikopäätä oppilaansa luokse ja naukui:"Hienoa! Sait aivan mahtavan paljon saalista!" Hopeatassu kehräsi tyytyväisenä ja kuunteli loppuun, kun tuon mestari kehui joitakin yksittäisiä saaliin nappaamisia.
"Varaudu,siihen että sinut nimitetään illalla soturiksi." Mestari lisäsi vielä lopuksi ja meni sitten menojaan.
Hopeatassu haki syötävää tuoresaaliskasalta ja otti kiinni saamansa sorsan. Sitten hän tassutteli muitta mutkitta kumppaninsa Ratamotassun luo ja jakoi sorsan hänen kanssaan. Kun kaksikko oli syönyt, he vaihtoivat kieliä ja käpertyivät vierekkäin kerälle auringon läiskään hyvin ansaituille nokosille.

Vastaus:13 kp:eetä, muista panna Hopeatassu, myrskyklaani, emme me voi muistaa kaikkien klaaneja
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
21.03.2013 15:15
Kökötin vielä hetken aikaa joen rannassa. Sitten nousin, ja tallustelin Hopean luo, joka oli tullut pois varjoista.
"Anteeksi Hopea kun käräytin sinut. Mutta miksi halusit rikkoa pesän?" kysyin hiljaa nuorelta kollilta. Tämä katsahti minuun irvistäen.
"Koska sinä olet maailman tyhmin isä!" hän sylkäisi ja harppoi tiehensä. Jäin tuijottamaan Hopeaa suu auki. Sanoiko hän omaa isäänsä tymäksi? Vaikka se oli kyllä odotettavissa Hopealta, mutta en olisi uskonut hänen sanovan sitä ääneen. Katsoin mykistyneenä hänen peräänsä. Minulle riitti. Sanaakaan sanomatta juoksin kauaksi pesästä, ja ystävistä. Juoksin ja juoksin ja juoksin ja juoksin ja juoksin... Kunnes minun oli pakko pysähtyä läähättämään. Katsoin ympärilleni. Mikään ei näyttänyt tutulta. Taisin juosta pikkuisen liian kauas. Pyörin hetken aikaa ympyrää. Lopulta parkaisin:
"Onneksi huonommin ei voi käydä!" Samassa alkoi sade, joka peitti jälkeni niin, että oli mahdotonta suunnistaa kotiin niiden avulla. Juoksin puun alle turvaan miettimään tilannetta.

Kun sateen loppua ei vain näkynyt, kyllästyin ja juoksin sateeseen. Sade kasteli turkkinni märäksi ja painavaksi, mutta en välittänyt. Juoksin vain eteenpäin, toivoen että juoksin kotiin. Yhtäkkiä törmäsin johonkin. Kaamea löyhkä kertoi minulle kaiken. Mäyrä.

//Aik lyhyt mut jatkan sit joskus kun jaksan..
Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkusulka
21.03.2013 14:39
Pikkusulan elämän loppu

Tuijottelin rauhassa kaunista, kirkasta vettä. Kuinka valo teki siitä kiiltävän ja kirkkaan kuin se olisi ollut tähti. Päivä oli kirkas ja taivaalla ei näkynyt hattaran hattaraa. Ruoho rahisi hiljalleen vienossa tuulessa. Nousin istualtaani ylös ja venyytelin makeasti haukotellen. Ravistin hieman tassuani ja huonoksi onnekseni se alkoi särkemään. Kipu ei ollut mikään suurin kokemistani, mutta se esti minua laskemasta painoa tassulleni. Lähdin linkkaamaan leiriä kohti hiljaa tahtia ja pujahdin eräänlaisesta ''portista'' sisään leiriin. Aukiolla ei ollut ketään, joka oli erittäin kummallista. Kohautin hartioitani ja pujahdin nopealla linkkauksella tuoresaaliskasalle. Nuolaisin huuliani kun näin erittäin mehukkaan ja pullean pulun yksinäisyydessään pohjalla. Kurotuin ja nappasin hellästi linnun siivestä kiinni. Nostin linnun ylös, mutta lähdin loikkimaan Mutaturkin ja Teerenlennon parantajan pesää kohti. Katselin hetken pimeää pesää ja linkkasin sen pimeään ja hämärään luolaan. Pian näin jo Mutaturkin nuoleskelemassa tassujaan. Huikkasin kollin nimen ja onnekseni tämä tuli heti luokseni.
" Miten voin auttaa? " Mutaturkki sanoi hieman väsyneenä.
" Olisiko mahdollista saada hieman unikonsiemeniä? en ole saanut nukuttua hyvin kuihin! Ja jotain ehkä lapaani " maukaisin ja katselin kuinka kolli loikki pimeään nurkkaan. Sitten Teerenlento kipitti suussaan muutamaa unikonsiementä ja fenkolin vartta kantaen. Tämä laski varoen tummat siemenet eteeni ja piteli vartta suussaan.
" Suu auki " parantajan oppilas maukui käskevästi. Aukaisin suuni ja Teerenlento pursotti fenkolin varresta jotain kirpeää nestettä suuhuni. Nielaisin nesteen ja yskäisin hieman.
" Se auttaa lonkkiin, mutta kyllä se lapaankin käy. Sitten annan sinulle hieman tätäkin. " Naaras sanoi ja työnti eteeni vaaleanruskean kaarnan palasen.
" Se on pajun kaarnaa. Se auttaa kipulääkkeenä tuohon lapaasi. Sekä minulla on pikkiriikkisen kissanminttua. Se on hyvää. " Naaras kuiskasi loput sanat ja tyrkytti minulle myös ihanan maukkaalta ja makealta haisevan lehden. Otin koko kasan mukaan ja kumarsin naaraalle. Kiepsahdin ympäri ja jolkotin pesästä ulos. Pulu oli tippunut matkallani puoliväliin, joten jolkotin sinne ja tiputin yrtit maahan.
" Noniin..elikkäs, otan vaikka ensi pajun kaarnaa " mumisin ja söin kovan ja pahanmakuisen kaarnapalan. Sitten iskin hampaani pulun mehukkaaseen ja ravitsevaan lihaan ja hotkin sen salaman nopeasti. Nappasin vielä kissanmintun suuhuni ja ihannoin sen makua hetkisen. Minttu suli kieleni päälle ja jätti mukavan makean olon. Sitten loppujen lopuksi, söin unikon siemenet ja siirryin pimeään nurkkaan. Varjot ja hämärä oli juuri oikea paikka minun nukkua nyt. Yllätyksekseni kumppanini, Sisiliskovarjo, käveli viereeni ja näykkäisi leikkisästi korvastani. Nuolaisin kehräten kollin kuonoa ja laskin pääni alas. Tunsin eräänlaista polttelua mahassani, mutta kun käänsin kylkeäni se loppui. Sitten unikkojen siemenien teho iski ja nukahdin rauhalliseen uneen. Hengitykseni hiljeni ja tajuamattani, lähdin saalistamaan Tähtiklaanin luo

// Noniin eli tapoin Pikkusulan! MUAHAHAHA. Nojaa. Eli paju saa sit pentui niin otin yhen hahmon pois ja toinen tilalle. Joo siin pulus oli kuolonmarjoj ( kysykää rikolt mun mahdist suunnitelmasta ) mut ei pikkusulka niit maistanu, kun se ahmi päälle pulua, unikonsiemeniä, kissanminttua ja kaarnaa :''D
Mutta rastaalle ja sirpaleelle ja kaikille: Eli ne saattaa nähä pikkusulan haalean hahmon kävelemässä siellä leirissä, nukkumassa sisiliskovajon kanssa, saalistamassa, uimassa yms :3
Vastaus:ookkei, poistan varmaan hahmosi? mutta 30 kp:eetä, vaikka ne ovat nyt enää sinulle hyödyttömiä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatassu, Myrskyklaani
21.03.2013 13:39
Pian näkyviin tulikin jo Ratamotassu suussaan varpunen, jonka tuo ojensi Hopeatassulle. Hopeatassu kiitti kohteliaasti kollia ja alkoi syödä. Naaras oli hädin tuskin saanut syötyä, kun tuon mestari ilmestyi pensaikosta vesipisaroita turkillaan kimallellen.
"Olet kuulemma jo tarpeeksi kunnossa palataksesi koulutukseen!" Pitkähäntä naukui iloisesti virnistäen ravistellen vesipisaroita turkiltaan. Se sai oppilaan silmät sädehtimään ilosta.
Hopeatassu nousi sammalvuoteelta kömpelön oloisesti pystyyn ja ravisti nukan turkistaan. Sitten naaras köyristi selkänsä nautinnolliseen venytykseen. Venyttely tuntui aivan ihanalta parin päivän makoilun ja paikallaan pysyttelyn jälkeen.
Pitkähäntä heilautti häntäänsä reippaasti pari kertaa viittoakseen oppilaansa seuraamaan itseään.
Hopeatassu nuolaisi vielä lempeästi kumppaninsa korvaa ja kiri sitten mestarinsa kiinni.
Pitkähäntä kertoi, että he voisivat ensin harjoitella taistelua ja sitten metsästää auringon laskuun saakka. Se sopi mainiosti Hopeatassulle ja hän seurasi mestariaan mukisematta metsään.
He tulivat pienelle aukiolle puiden keskellä. Maa oli kokonaan vihreän ja pehmeän nurmen peitossa. Ilmassa lensi pari perhosta ja joka puolelta kuului riistan ääniä.
Pitkähäntä kyyristyi ja oli valmiina hyökkäykseen. Sitten Hopeatassukin kyyristyi ja hyökkäsi valtavalla loikalla kynnet ojossa mestariaan kohti. Pian kaksikko pyöri ympäri aukiota toisissaan kiinni. Aluksi Pitkähäntä voitti koko ajan ja aivan vaivattomasti oppilaansa, mutta Hopeatassu todella oppi virheistään ja hän tarrasi mestarinsa takakäpäliin omilla etukäpälillään, mikä sai Pitkähännän rysähtämään maahan vatsalleen. Ja eipä aikaakaan, kun Hopeatassu jo olikin painanut tuon maata vasten.
"Hienoa! Olet kehittyny huimasti!" Pitkähäntä naukui ylpeyttä äänessään noustessaan pystyyn ja ravistellessaan ruotukkoja turkistaan.
He olivat jo aiemmin sopineet metsästävänsä auringon laskuun saakka ja siksi molemmat vain ryntäsivät aluskasvillisuuden sekaan.
Hopeatassu nappasi heti hiiren ja kuopi sen päälle maata suojaksi. Sitten oppilas etsi lisää saalista ja näki kanin jonkin matkan päässä itsestään. Mutta hiipiessään sitä kohti oppilas tunsi kuinka jotakin painavaa rysähti hänen päälleen. Jänis pinkoi pakoon. Hopeatassu linkosi vihollisen selästään ja loikkasi valtavalla loikalla sen jälkeen vieraan kimppuun, mutta painettuaan kissan maata vasten oppilas tunnisti mestarinsa. "Pitkähäntä?" tuo henkäisi ja päästi otteensa.
"Minäpä minä! Halusin tietää miten selviät yllätys hyökkäyksestä! Ja se meni loistavasti!" Pitkähäntä naukaisi iloisesti. Nyökkäsin silmät säihkyen.
Metsästimme vielä jonkin aikaa ennen auringon laskua. Mutta aika kului yllättävän pian ja heidän oli palattava leiriin saalis mukanaan. Leirissä molemmat ottivat syötävää ja kävivät yöpuulle. Pitkähäntä tosin oli kertonut Hopeatassulle tarkkailevansa tuon metsästys taitoja seuraavana päivänä.
Aamulla oppilas heräsi ja huomasi Ratamotassun nukkuvan yhä vieressään. Hopeatassu hiipi hiljaa ulos pesästä ja söi nopeasti hiiren. Sitten vasta tuo huomasi mestarinsa suuaukolla ja ryntäsi tuon luokse. "Oletkin jo hereillä! Hyvä!" Mestari naukui ja alkoi kertoa sääntöjä ja ohjeita oppilaalleen. "Voit metsästää järven tuntumassa." tuo lopetti ja heti sen kuultuaan oppilas pinkaisi juoksuun ja kiisi läpi metsän kuin hopeinen nuoli. Perille päästyään tuo rupesi heti tarmokkaasti töihin ja alkoi haistella ilmaa.
Hopeatassu näki heti jonkin matkan päässä oravan ja alkoi vaania sitä, mutta loikatessaan sitä kohti oppilas tuli raksauttaneeksi oksan katki ja se sai oravan kipittämään puuhun. "Hiirenpapanat!" Hopeatassu sihisi harmistuneena. Mutta koko orava unohtui kokonaan, kun Hopeatassu oli kävellyt jonkin verran järveä kohti ja nähnyt sielä sorsan menossa uimaan. >Hiukan erilaista saalista!< Oppilas tuumi innoissaan ja lähti hiipimään lintua kohti.
Hopeatassu ponnisti kohti sorsaa ja viilsi sen kaulan auki. Sitten tuo veisen läheisen puun juurakkoon ja kuopi maata päälle. Sitten tuo ryntäsi pusikkoon ja palasi kani suussaan. Oppils laski senkin kätköönsä ja etsi lisää saalista.
Vastaus:26 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatassu,Myrskyklaani
21.03.2013 13:01
Hopeatassu, heräsi parantajan pesässä, kun auringonvalo täplitti pesän lattiaa kauniisti ja lämmitti mukavasti turkkia. Valo häikäisi silmiä ja siksi Hopeatassun piti siristellä. Pesän suuaukkoa verhostava lehtiverho kahisi tuulessa rauhoittavasti. Täytyi olla jo aurinkohuippu, kun aurinko paistoikin niin kirkkaasti. Jostain yläpuolelta kuului lintujen laulua ja tuulen suhinaa. Se sai Hopeatassun muistamaan kuinka nälkäinen oli. Hopean värinen oppilas havahtui kuullessaan rapinaa suuaukolta. Hopeatassu nuuhki tarkasti ilmaa ja tunnisti Ratamotassun ihanan tuoksun.
Vastaus:2 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatassu, Myrskyklaani
20.03.2013 20:32
//No tässä taas tarina.//

Tassuttelin mestarini Hiekkamyrskyn kanssa rauhallisesti Myrskyklaanin reviirillä. Ilmassa tuoksui vaimea ensimmäisten kukkien tuoksu. Juoksentelin ympäriinsä uudella reviirillä johon klaanit olivat muuttaneet vain pari kuuta sitten. Olin innoissani tutkiessani uuden alueen hajuja ja tuoksuja. Reviiri oli lähes täydellinen lukuun ottamatta luopioita ja erakkoja jotka asuivat lähellä reviireitä. Vieno tuuli heilutti puiden oksia pääni yläpuolella. Lehtien havina sekottui pienten eläinten ääntelyyn. Taasujeni alla oleva sammal oli märkää. Viime yönä oli satanut rankasti. Haistelin metsän raikkaita tuoksuja ja annoin vienon Hiirenkorvan aikaisen tuulen pörröttää turkkini. Katselin innoissani ympärilleni toivoen löytäväni jotakin riistaa. Raotin hieman suutani jotta metsän lämpimät aromit tunkeutuisivat sieraimiini. En haistanut mitään poikkeavaa. Astuin askeleen eteenpäin ja haistelin uudestaan. Nyt haistoin tutun hajun. *Hiiri!*ajattelin mielissäni. Hivuutauduin hiljaa eteenpäin ja huomasin harmaan karvamöykyn joka kaiveli jotain maasta. *Siinä se on."mietin itsekseni. Laskeuduin vaistomaisesti vaanimisasentoon ja aloin hivuttautua lähemmäs hiirtä. Jokainen lihakseni oli valmiina iskemään. Tunsin pienen sydämmen tykytyksen syvällä korvassani. Olin vain hännänmitan päässä harmaasta karvapallosta. Loikkasin vahvoilla takajaloillani ilmaan ja lensin komeassa kaaressa suoraan hiiren niskaan. Tapoin sen nopealla puraisulla ja kannoin saaliin ylpeänä mestarilleni. Hiekkamyrsky katsahti saalista ja sanoi: "Oikein hyvä Haukkatassu. Olet taitava metsästäjä." Kehut piristivät kummasti mutta sitten muistin sen unen jonka olin taas nähnyt. *Pitäisikö minun kertoa siitä Hiekkamyrskylle?*mietin itsekseni. Pudistin päätäni ja päätin olla kertomatta ainakin vielä vähän aikaa. Katsoin taivasta joka alkoi peittyä valkoisiin pilviin. Aurinko paistoi kirkkaasti ja lämmitti mukavasti. Hautasin hiiren ja lähdin etsimään lisää saalista. Sain kiinni vielä rusakon, varpusen ja oravan. Haistoin järven penkalla vesimyyrän. Asettauduin taas vaanimisasentoon ja aloin vaania pahaa aavistamatonta eläintä. Hiivin hiljaa kuin hiiri ja kun olin vain ketunmitan päässä saaliista kuulin ääntä pensaikosta. Pelästyin. Vesimyyräkin kuuli äänen joka vain lähestyi lähestymistään. Vesimyyrä juoksi turvaan pesäkoloonsa joka oli aivan joen törmällä. Katselin sen perään vihoissani ja aioin etsiä käsiini sen joka oli syypää saaliin menetykseen. Ääni alkoi kuulua aina vain selvemmin ja pian se oli jo aivan lähellä. *Tassujen askeliako?*mietin itsekseni. En antanut ajatusteni häiritä vaan painaidui hyökkäysasentoon. Yhtäkkiä aluskasvillisuuden joukosta ilmestyi kissa. *Tuo kissa ei ainakaan kuulu klaaniin! Mitä erakko tekee Myrskyklaanin reviirillä? Ajan sen heti pois!*mietin itsekseni ja valmistauduin hyökkäämään tunkeutujan kimppuun. Loikkasin komeassa kaaressa kissan kimppuun. Kissa ei tajunnut mikä häneen iski ja sain hänet kaatumaan maaahan helposti. Kissa puristeli päätään ja hyökkäsin uudestaan. Tartuin kissaa niskasta ja purin sitä vahvoilla hampaillani. Vieras ulvoi kivusta. Tunsin kuinka kirpeä veri tulvahti suuhuni. En välittänyt veren mausta vaan jatkoin sitkeästi kamppailua. Kissa yritti irroittaa otteeni ja riuhtoi minua ympäriinsä. Purin entistä lujempaa ja vieras kissa ulvoi. Yhtäkkiä otteeni irtosi ja lensin suoraan päin puuta. Nousin vaivalloisesti ylös. Yhtäkkiä tunsin hirveän painon selälläni. Vieras kissa oli käyny vastahyökkäykseen ja puri nyt minua niskasta. Sain vaivalla heitettyä tunkeilijan selästäni ja puraisin tämän toista etutassua. Tunkeilija parkaisi ja perääntyi pari askelta. Hyppäsin kollin niskaan. Painoin koko kehoni vieraan kollin kehoa vasten. Altani kuului: "Uuuuufffff." kun vastustajani keuhkot tyhjenivät ilmasta. Kolli nousi kaikille neljälle tassulleen ja heitti minut päin kiveä. Ulvaisin kivusta ja olin valmistautumassa vastaiskuun. Ihmeekseni vieras kolli ei hyökännyt. Kolli istui puun vieressä ja nuoli verta tihkuvaa etutassuaa. "Et taistele huonommin nuori naaras."kolli maukaisi. Katselin tätä aivan ymmälläni. Kaikki elkeet vihamielisyydestä oli kuin pois pyyhittyä. Sähisin edelleen kollille. "Taistelen kyllä uudestaakin jos on pakko."murahdin kollille. Kolli vilkaisi minua mutta keskittyi taas nuolemaan haavojaan. Istahdin maahan ja aloin nuolla vastakarvaan mennyttä turkkiani. "Olen muuten Piikkikynsi."kolli maukaisi. Katsahdin kolliin. *Vai että Piikkikynsi.*mietin itsekseni. "Minun nimeni on Haukkatassu. Kuulun Myrskyklaaniin."mau`uin ylpeänä. Kolli vilkaisi minua. "Jaaha. Olen tainnut nähdä sinut joskus kokoontumisessa."kolli naukui. *Kokoontumisessa? Miten hän muka on ollut kokoontumisessa? Hänhän on erakko.*mietin ymmälläni. "Arvaan mitä mietit. Mietit että miten minä voi olla ollut kokoontumisessa olehan nykyisin erakko. Kuunteles nyt pentu. Kuuluin aiemmin Jokiklaanin mutta lähdin sieltä."kolli naukui itsevarmasti. Katsoin kolli mietteliäänä. *Uskoisinko vai enkö?*ajattelin mielessäni. Jatkoin turkkini nuolemista. Musta kolli teki samoin. Kesken sukimiseni katsahdin taas kolliin. Oliko hän todella kuka väittää olevansa. "Haukkatassu!" Kuulin Hiekkamyrskyn huutavan nimeäni. Nousin nopeasti ja huusin: "Olen täällä!" Kuulin mestarini pehmeät askeleet jotka lähestyivät joentörmää. Sitten muistin Piikkikynnen. Hiekkamyrsky tekisi hänestä takuulla variksenruokaa. Kolli oli epäilemättä kuullut mestarini tulemisen. Mutta musta kolli ei liikahtanutkaan. Meinasin sanoa Piikkikynnelle jotakin mutta siinä samassa Hiekkamyrskyn pää pilkisti aluskasvillisuuden joukosta. Hän katsahti ensin minuun ja sitten Piikkikynteen. Hiekkamyrsky tuijotti hetken mustaa kollia joka peseytyi juuri. Kolli katsahti Hiekkamyrskyyn ja sanoi: "Tervehdys Hiekkamyrsky. Onko tämä lahjakas oppilas sinun?"kolli kysyi lempeällä äänellä. Hiekkamyrsky tuijotti kollia aivan lamaantuneena kunnes sai sanottua: "Mitä teet täällä Piikkikynsi?" Hiekkamyrskyn ääni oli jäinen ja vihainen. En viitsinyt sanoa mitään. "Noinko kohtelet vanhaa ystävääsi."musta kolli miukui. *Ystävää?*toistin ajatuksissani. Hiekkamyrsky ei enää endes vilkaissut Piikkikynteen vaan käänsi katseensa minuun. "Mitä HÄN täällä tekee?"Hiekkamyrsky kysyy raivoissaan. En saanut sanaa suustani. Katsoin mestarini uhkaavaa katsetta. "Tapasimme sattumalta kun hän pelotteli saaliini tiehensä. Sitten taistelimme."sopersin puoliääneen. Kolli vilkaisi minua. Piikkikynsi asteli viereeni ja nuolaisi korvaani. Katsoin kollin lempeään katseeseen. "Oli miten oli. Piikkikynnen on lähdettävä. Tietääkseni hän ei kuulu Myrskyklaaniin. Sinähän kuulut Jokiklaaniin."Hiekkamyrsky sanoi jo hieman ystävällisemmin. Kolli katsahti häneen ja sanoi: "Korjaan yhden jutun minä nimittäin kuuluin Jokiklaaniin. En kuulu enää." "Ole sitten mikä hyvänsä sinun on lähdettävä. Tule Haukkatassu mennään takaisin leiriin."Hiekkamyrsky miukui kärsimättömästi. Keräsin saaliini ja loin viimeisen katseen mustaan kolliin ennen kuin ryntäsin mestarini perään. Piikkikynsi katosi tiheään aluskasvillisuuteen. Juosimme Hiekkamyrskyn kanssa koko matkan leiriin. Työnnyimme leirin suuaukosta ja saavuimme tutulle aukealle. Vein riistan tuoresaaliskasaan ja jäin aterioimaan suurkiven viereen kasasta valitsemaani ankkaa. Aterioituani jäin istumaan kivelle lähelle oppilaiden pesää ja katselin kuinka hopeahännän ensimmäiset tähdet syttyivät yötaivaalle...
Vastaus:28 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rikkovarjo, Jokiklaani
20.03.2013 18:40
Luku 5
Petturi

”Hyvä, Vaahteratassu!” Kähähdin ja syljeksin hiekkaa. Vaahteratassu oli yllättänyt minut uudella liikkeellä, jota en ollut osannut edes aavistaa. Pahoin pelkäsin, että olin hyvää vauhtia rakastumassa häneen. Voi voi, kuinka elämäni olikin yhtä draamaa? Vaahteratassu hymyili taas aavistuksen keimailevasti ja sipaisi kuonoani hännällään.
”Kiitos!” Hän maukaisi iloisesti ja kiitollisena kehuista. Hymyilin aavistuksen naaraalle, mutta annoin silmieni kovan katseen lämmetä Vaahteratassulle. Ja muille ne eivät muuten paljoa lämmenneetkään. Äkkiä, tunsin oudon vilunväristyksen, joka puistatti minua luita ja ytimiä myöten. Äkkiä tuntui, ettei minulla ollut yhtään hyvä olo. Kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni. Tuo sama tuijotus. Se oli vainonnut minua unissani jo pennusta lähtien. Tunsin sen. Tunsin, että joku tuijotti, tarkkaili meitä. Olin näkevinäni sen piinaavan, ahdistavan katseen. Kiepahdin ympäri viha suonissa kohisten ja näin varjoista tuijottavan meripihkanvärisen silmäparin. Laskin pääni alistuneesti ja kivahdin vihaisesti:
”No niin, Piikkikynsi. Tule jo esiin, näimme sinut jo!” Kuului rapinaa, ja hetken kuluttua musta kolli asteli esiin yhtä ylimielisen ja halveksivan näköisenä kuin aina.
”Mitä sinä täällä teet?” Vaahteratassu sähähti. Piikkikynsi hymyili ovelasti.
”Tarkkailen teitä. Olet mahtava, oppilas.” Hän vinkkasi silmää Vaahteratassulle, joka ei näyttänyt olevan yhtään innostunut kollin lähestymisyrityksistä. Pyörittelin silmiäni epäuskosta. Katsellessani noiden kahden tappelua minua ihmetytti eniten, että Piikkikynsi koetti nyt iskeä Vaahteratassua, jonka kaikki tiesivät olevan minun ihastukseni. Miksi hän teki tämän juuri minulle? Olinko saanut selville hänestä jotakin, joka ei olisi hyvä hänelle? Tähtiklaani tietää. Katsahdin jälleen kaksikkoon päin, Vaahteratassu näytti ajavan Piikkikynnen pois. Satuin juuri sopivasti näkemään, kun musta kolli luikki pakoon oppilaani luota.
”Terve menoa! Miksei hän voi vain ymmärtää, että minä pidän sinusta enemmän kuin hänestä?” naaras puuskahti.
”Niin, min-…?”Olin jo sanomaisillani jotain, kunnes tajusin, mitä hän oli juuri sanonut. Piti minusta?
”Mitä sanoit?” kysyin epäuskoisen tukahtuneella äänellä.
”Että pidän enemmän sinusta kuin Piikkikynnestä!” Vaahteratassu huudahti. Hymy levisi kasvoilleni. Hän piti sittenkin minusta, edes vähän. Koska, kukapa ei vihaisi Piikkikynttä.
”Kiitos. Olit oikeasti mahtava.” maukaisin ja lähdin tassuttelemaan leiriä kohti.
Vaahteratassu virnisti kiitollisesti.
”Mennäänkö syömään?” kysyin pehmeällä äänellä. Vaahteratassu pomppasi kaiken väsymyksensä karistaneena jaloilleen.
”Kysytkin!” Hän hihkaisi ja lähti juoksemaan kohti leiriä. Naurahdin lempeästi ja lähdin seuraamaan häntä hieman rauhallisemmin askelin. Juostessani joen yli näin mättään, jolla kasvoi kuolomarjoja. Tukahdutin järkyttyneen hänkäisyn, kun näin Piikkikynnen tassuttelevan varjoihin turvaten leiriin päin joitakin punaisia marjoja kantaen. Tunnistin, mitä marjoja ne olivat. Kuolomarjoja. Mitä hän niillä teki? Päätin ottaa siitä selvän. En voinut antaa hänen tappaa ketään, edes itseään vaikka ajatus itsessään olikin varsin houkutteleva. Astelin leiriin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Näin Vaahteratassun jo hakeneen kasasta jäniksen, joka riitti kahdelle. Ilahduin vielä enemmän, kun hän viittoi hännällään minua tulemaan luokseen. Katsahdin nopeasti taakseni, ja näin parantajan pesään vilahtavan mustan varjon. En ollut varma, oliko se Piikkikynsi, joten turha tehdä mitään ylimääräisiä päätelmiä. Sehän saattoi olla vaikka Sisiliskovarjo, tai Varjoturkki… Mistä sitä koskaan tiesi.
”Siitä vaan! Käy kiinni.” Hän kehotti.
”Kiitos.” mau’uin ja iskin hampaani jäniksen mehukkaaseen lihaan. Satuin kuulemaan Sulkatähden ja Mutaturkin sekä Teerenlennon keskustelun. Tai, osia siitä. Erotin ainoastaan sanat ”Rastaanvire”, ”kuolee”, ”Piikkikynsi” ja ”varapäällikkö”. Huokaisin alistuneesti. Piikkikynnestä ei saisi missään nimessä tulla varapäällikköä. Minulla oli kauhea aavistus siitä, miksi musta kolli oli kantanut kuolomarjoja mukanaan. Ja sieltä hän tulikin… Oppilaspesän takaa? Ja suuntasi huomaamattomasti kohti parantajan pesää. Olin jo lähestulkoon syönyt oman osuuteni jäniksestä, eikä minulla ollut oikein nälkä.
”Minun pitää käydä Sisiliskovarjon luona, minulla on asiaa hänelle. Palaan kohta.” mau’uin ja osoitin sanani Vaahteratassulle. Hänen naamalleen ilmaantui ”pääsenkö-mukaan” ilme, enkä voinut tietenkään vastustaa sitä.
”No hyvä on. Mutta tiedä, mihin olet sekaantumassa.” kuiskasin ja selitin pikaisesti tilanteen oppilaalleni. Vaahteratassu nyökkäsi innokkaasti ja lähti hiipimään kanssani parantajan pesän taakse. Kyyristyimme pensaan taakse, josta näimme hyvin aukion tapahtumat. Sieltähän Piikkikynsi jo astelikin, Rastaanvire-raukan luo, joka makasi voimattomana maassa viheryskän kourissa. Raikuvanpunaiset marjat putosivat maahan varapäällikön eteen, ja Piikkikynsi kuiskasi jotain hänen korvaansa äänellä, jota ei itse Tähtiklaanikaan olisi tunnistanut hänen omakseen. Näin kaiken kuin hidastettuna. Rastaanvire kurotti kohti marjoja, muttei ylettynyt. Kuinka Piikkikynsi uskalsi yrittääkään murhata oman varapäällikkönsä?
”EI KOSKAAN, Piikkikynsi! Et taatusti tapa varapäällikköäni!” Karjahdin veret seisauttavalla äänellä. En todellakaan jäänyt miettimään, vaan syksyin sekunnin murto-osissa aukiolle, ja kaadoin suuremman soturin helposti maahan.
”Mitä...!” Piikkikynsi älähti, ennen kuin ilma pakeni tämän keuhkoista. Painoin kollin maahan, ja asetin kynteni tämän kaulalle. Piikkikynsi oli kääntänyt päänsä kohti Rastaanvirettä ilkeä virne kasvoillaan. Käänsin päätäni, ja näin itsekin, miksi. Rastaanvire ei kuumehoureissaan tunnistanut marjoja, vaan oli juuri saamassa yhden niistä suuhunsa.
”Vaahteratassu! Älä anna Rastaanvireen syödä niitä!” ulvaisin. Naaras loikkasi sulavasti eteenpäin ja koppasi marjat ketterästi pois varapäällikön edestä, ja keräsi ne käpälillään yhdeksi kasaksi.
”Käy hakemassa Sulkatähti ja Mutaturkki. He saavat päättää, mitä tälle… tälle ketunläjälle tehdään.” sähähdin inhosta ja painoin kynsiäni yhä syvemmälle tämän kurkkuun. Vaahteratassu nyökkäsi ja samassa naaras olikin jo häipynyt aukiolta. Katsoin suoraa Piikkikynnen silmiin. Ne olivat täynnä sitä samaa vihaa ja katkeruutta sekä kunnianhimoa, joka oli taatusti varjostanut itse Tiikeritähdenkin elämää. Musta kolli yritti turhaan kiemurrella irti otteestani. Ei kulunut kauankaan, kun Sulkatähti ja Mutaturkki saapuivat juoksujalkaa aukiolle.
”Päästä hänet, Rikkovarjo.” Sulkatähti maukui.
”Emme tahtoneet totta puhuen uskoa oppilastasi, ennen kuin näemme tämän.” Sulkatähti maukui vihaa ja pettymystä äänessään. Mutaturkki kiirehti tarkistamaan, oliko Rastaanvire saanut kuolomarjoja suuhunsa. Loikkasin ketterästi pois soturin päältä ja astelin selkäkarvat pystyssä kauemmas.
”Yrittikö hän todella myrkyttää Rastaanvireen?” Sulkatähti tiedusteli. Nyökkäsin vakavana.
”Kyllä, Sulkatähti. Vakuutan, että näimme sen omin silmin.” Päällikkö tarkasteli hetken meitä kahta, ja nyökkäsi aavistuksen suuntaani. Sitten hän käänsi vihaa säkenöivän katseensa Piikkikynteen.
”Onko sinulla jotain sanottavana puolustukseksesi?” Sulkatähti jylisi. Piikkikynsi ei vastannut, vaan tuijotti maata. Mutta hän ei ollut häpeissään, sen näin selvästi. Viha korvensi tämän katsetta kuin tuli kuivaa puuta. Pikkuhiljaa se nakersi elämäniloa tämän sielusta tahraten sen ikuiseen verenvuodatukseen. Kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni, koko kehoani kylmäsi. Aavistin, että tästä oli tuleva uusi Tiikeritähti.
”Siinä tapauksessa, Piikkikynsi, karkotamme sinut klaanistamme. Iäksi.” Hän maukui ja läimäisi hännällään kollin naamaa.
”Vaahteratassu ja Rikkovarjo, tuokaa Piikkikynsi klaaniaukiolle. Pidämme klaanikokouksen.” Sulkatähti sihisi hampaidensa välistä, jotka tuo oli paljastanut halveksivaan irvistykseen. Naaras marssi pesästä kirein askelin, ja me seurasimme vastustelevan Piikkikynnen kanssa. Raahasimme mustan kollin aivan kiven viereen ja astuimme askelen kauemmas tuosta petturista. Sylkäisin inhosta.
”Kaikki oman riistansa metsästämään kykenevät saapukoot klaanikokoukseen!” Uutinen ei ollut päässyt kiertämään klaanissa, mutta aukiolle alkoi virrata Jokiklaanin jäseniä pikavauhtia. Hetken kuluttua Sulkatähden katse kiersi klaanin jäsenestä toiseen, ja kun hän oli tyytyväinen näkemäänsä, hän aloitti puheensa.
”Olemme saaneet selville, että klaanissamme on petturi.” hän aloitti aavistuksen sähinää äänessään. Klaanista kuului kauhistuneita henkäisyjä ja ulvahduksia. ’Petturiko? Piikkikynsi?’ He taatusti ajattelivat.
”Rikkovarjo ja Vaahteratassu näkivät, että hän yritti myrkyttää Rastaanvireen kuolomarjoilla.” Klaani oli järkytyksestä hiljainen. Kaikki uskoivat, varmasti. Ei yhtään epäilevää murahdusta, tai halveksivaa katsetta. Vain silkkaa järkytystä.
”Mutaturkki on hänen luonaan, tiedämme vasta hetken kuluttua onko hän jo ehtinyt syöttää tälle kuolomarjoja. Mutta nyt-” Sulkatähti piti pienen tauon ja loi vihaa ja halveksuntaa tulvivan katseensa Piikkikynteen.
”Sinä. Onko sinulla sanottavaa puolustukseksesi?” Piikkikynsi nousi uhmakkaasti seisomaan ja kajautti:
”Ei, eikä tarvitsekaan olla. Tähtiklaanikin on hylännyt teidät. Teidän kaltaisillenne ketunläjille ei tarvitse olla vastuussa mistään!” kolli sai välittömästi vastaansa valtaisan vihaisten ulvahduksien ja sähähdyksien vyöryn. Minä vain mietin purevasti, että minkähän arvoinen Tähtiklaanin sana oli tuollaiselle petturille. Ei takuulla minkään. Mitä se muka painoi silloin, kun tarjolla oli valtaa, mainetta ja kunniaa. Sulkatähdellä oli näköjään hermot tiukassa tänään.
”Hiljaisuus!” naaras sähisi. Klaani hiljeni hiukan, mutta solvauksia sateli yhä sieltä täältä.
”Siinä tapauksessa määrään sinut maanpakoon. Sinulla ei ole enää mitään oikeutta oleskella Jokiklaanin reviirillä, täällä sinut saa ottaa hengiltä. Nyt – MENE, äläkä enää koskaan palaa. Täällä sinua odottaa vain kuolema!” Sulkatähti karjaisi. Piikkikynsi kääntyi hitaasti ympäri ja lähti astelemaan kohti uloskäyntiä. Astellessaan ohitseni, hän kuiskasi:
”Älä unohda katsoa taaksesi, ketunläjä. Minä kostan sinulle vielä, lupaan sen.” Irvistin kiukkuisesti entiselle soturille ja sähähdin vastaukseksi:
”Sopii yrittää, petturi.” Piikkikynsi vain käänsi päänsä pois ja lähti juoksemaan tunnelia pitkin. Kaksi soturia, Sisiliskovarjo ja Pajupuro lähtivät häätämään tämän pois reviiriltämme. Huokaisin helpotuksesta. Oliko painajaiseni nyt loppunut? Hetken päässäni soi pahaenteinen ääni, joka sanoi aivan päinvastoin.
”Ei, Rikkovarjo. Painajaisesi on vasta alkanut.” Ravistin päätäni epäuskoisesti ja vilkuilin ympärilleni. Mitä kauheaa Piikkikynsi vielä saisikaan aikaan. Nyt kaikki olivat kuitenkin kiinnostuneita vain varapäällikkönsä tilasta. Mutaturkki asteli juuri sopivasti paikalle. Hän näytti oudon murheelliselta, aivan kuin jotain todella kauheaa olisi tapahtunut. Ja kauheaa, sitä se todella olikin. Mutaturkki rykäisi ja aloitti:
”Rastaanvire on ilmeisesti saanut kuolomarjoja aiemminkin, ja hänen kuntonsa on heikentynyt huomattavasti. Myrkky on pääsyt vaikuttamaan, mutta vähän. Olemme Teerenlennon kanssa tehneet mitä voimme, hän on nyt Tähtiklaanin käpälissä.” parantaja maukui hiljaa ja suuntasi laahaavat askeleensa jälleen parantajan pesää kohden. Koko klaani oli peloissaan, kaikkialta kuului huolestuneita maukaisuja. Sulkatähti loikkasi pois kiveltä ja ilmoitti klaanikokouksen päättyneeksi. Käännähdin ympäri, ja näin Vaahteratassun edessäni.
”Mennäänkö järvelle?” hän kysyi hiljaa. Nyökkäsin murheellisesti ja lähdin tassuttelemaan oppilaan edellä. seurailimme puroa ja saavuimme aivan hetkeä myöhemmin järven rannalle. Kuinka se olikaan kaunis. Auringonlaskun kauniit, punertavat värit heijastuivat taivaasta kimaltelevaan veteen. Taivaalle syttyi jo muutama Hopeahännän tähti, jotka kimaltelivat aivan polun tavoin järven pinnalla. Hetken ajattelin, että nyt olisi ollut hyvä hetki paljastaa oikeat tunteeni Vaahteratassua kohtaan hänelle itselleenkin, mutta en sitten viitsinytkään pilata tätä hetkeä. Ja mistä tietäisi, että hän ylipäänsä suostuisi. Päätin antaa tilanteen kehittyä rauhassa. Istuimme pitkän aikaa katsomassa kaunista auringonlaskua, siihen asti että taivaan väri muuttui räiskyvän punaisesta samettisen siniseksi. Viileä viima riepotteli turkkejamme, alkoi tulla kylmä. Ruohikkoon alkoi tulla huurretta. Yöstä tulisi viileä.
”Lähdetäänkö takaisin leiriin?” kysyin pehmeästi. Vaahteratassu nyökkäsi ja nousi seisomaan. Minäkin loikkasin jaloilleni ja lähdin astelemaan oppilaan perässä leiriä kohti.
”Mitä..?” Vaahteratassu päästi tukahtuneen älähdyksen, joka vain kaikui metsässä. Hätkähdin säikähdyksestä. Luonto oli äänetön, pidätti hengitystään. Mikään ei liikkunut, eikä hengittänyt sen hetken aikana. Äkkiä, ehkä muutamien hetkien ajan tunsin lamauttavaa kylmyyttä koko kehossani. Sekuntien kuluttua siitä joku karjaisi ilmoille veret hyytävän tuskanhuudon, joka kantautui leiristämme. Alkoi kuulua tuskaista älähtelyä, ja kaikki hulluus loppui hirvittävään, tuskaiseen rääkäisyyn, joka päättyi kuin seinään. Tiesin takuuvarmasti, että jotain todella hirvittävää oli tapahtunut. Syöksyin pää viidentenä jalkana leiriä kohti, aavistelin sitä kaikkein pahinta. Ja kyllä vain. Koko klaani parveili hämmentyneenä leirin laitamilla, josta äänet olivat kantautuneet. Aivan leirin reunamilla, varjoissa, oli jotain valkoista. Haukoin henkeä.
”Ei… Älä anna sen olla Valkopolku…” rukoilin hiljaa. Ilmassa velloi veren paksu, teräksinen, kuvottava haju. Nyrpistin nenääni inhosta. Astelin värisevin askelin valkoisen olennon luokse. Näky oli suorastaan kammottava.
”Ei. Ei voi olla totta.” Kaunis, valkoinen naaras makasi jalat oikoisenaan maassa. Tämän turkki oli tahriintunut verestä, jota oli valtaisa lammikko jo hänen ruumiinsa alla. Kaiken kukkuraksi siihen vuoti koko ajan yhä enemmän punaista sodan kultaa. Naaraan kurkku oli revitty raa’asti auki aivan alusta miltei vatsaan saakka. Ja aivan kuin varmistukseksi, tämän kaula oli taittunut kummalliseen asentoon. Tuijotin järkyttyneenä sitä kauheaa näkyä, ja tiesin välittömästi, että tästä tulisin näkemään painajaisia vielä pitkään. Kyyneleet herahtivat väkisinkin silmiini, kun näin lasittuneet siniset silmät, jotka nyt tuijottivat elottomana taivasta. Suu oli vääntynyt viimeiseen, tuskalliseen huutoon.
”Ei.. EIIIIIIIIII……..!” Tuskanhuutoni kohosi korkealle taivaalle. Kaikkein pahin minun kannaltani oli tapahtunut. Raa’asti tapettu kissa oli oma emoni, Valkopolku. Satuin katsahtamaan Valkopolun käpäliin, ja näin, että tämä oli yrittänyt puolustautua. Tunsin kylmän vihan virtaavan suonissani, kun näin, kuka oli tappanut emoni. Tämän kynsissä olevat karvat olivat pikimustia. Aivan kuten Piikkikynnellä. Kyyneleet kuivuivat poskilleni, kun vain ajattelinkin sitä verenhimoista murhaajaa. Tästä hän vielä maksaisi. Ja kalliisti. Suljin naaraan silmät viimeisen kerran ja otin tämän niskasta kiinni kantaakseni tämän aukiolle. Laskin valkoisen kuningattaren keskelle aukiota ja painoin kuononi tämän turkkiin. Isäni asteli vierelleni äärettömän surullinen ilme kasvoillaan ja painoi lohduttavasti kuononsa päälakeani vasten. Vaahteratassu hiipi toiselle puolelleni ja painautui minua vasten. Siinä me istuimme, viimeistä kertaa Valkopolun rinnalla, kylmän tuulen riepotellessa puita. Kuulin sen, joku kuiskasi sen korvaani. Tiikeritähti oli tullut takaisin Piikkikynnessä.

Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltotassu, Myrskyklaani
20.03.2013 18:05
Luku 1 Hopeisenkuunheimo

Oli ollut pitkä päivä ja väsymys painoi hartioitani. Kävelimme Haukkatassun kanssa yhdessä oppilaidenpesälle ja käperryimme kiinni toisiimme. Uni tuli kuin iskusta. Heräsin ja huomasin olevani harmaalla numnella ja näin kaiken usvan seassa sinertävän vanhan naaraan. Kissa asteli luokseni.
"Kuka olet ja mitä teen täällä?"kysyin epäilevästi tältä.
"Et taida muistaa minua,olithan vasta syntynyt. Olen isoäitisi Kuurakukka."Naaras vastasi. Silloin huomasin hänen turkissaan olevat vaaleat pilkut. Raotin suuni ja tunnistin haaleasti naaraan tuoksun. Muistiini tuli pieniä muistoja.
"Olet kasvanut niin paljon"Tämä hymyili haikeasti.
"Mutta miksi minä olen täällöä?"kysyin Kuurakukalta.
"Hopeisenkuunheimo on valinnut kaksi kissaa Jokiklaanista suorittamaan tehtävää. Minäkin olen joskus aikoinaan suorittanut heidän antamansa tehtävän."Isoäitini selitti.
"Mikä on Hopeisenkuunheimo?"kysyin hämmästyneenä. En ollut edes koskaan kuullut siitä.
"Arvasin sinun kysyvän tuota. No minäpä selitän. Kauan sitten oli ryhmä nuoria kissoja,jotka suorittivat tärkeän tehtävän. He alkoivat kutsua itseään Hopeisenkuunheimoksi. Kun aika heistä jätti jälkensä,he alkoivat antaa tehtäviä Tähtiklaanin avulla. Myös minä olen sellaisen joskus tehnyt,kuten jo sanoin."Tämä selitti. En ymmärtänyt hänen puheistaan paljoa mitään ja isitini naurahti ilmeelleni.
"Anteeksi kultaseni,en osaa selittää enkä ole koskaan osannutkaan."Kuurakukka sanoi hymyillen. Nyökkäsin ja olin sanomassa jotain kunnes kaikki ympärilläni sumeni. Pian näin vain kirkkaana loistavat siniset silmät.
Heräsin,tällä kertaa oikeasti,kun Haukkatassu tökki minua.
"Näin aivan outoa unta!"naaras huusi. Olin aivan ymmilläni kunnes muistin Isoäitini sanat:kaksi kissaa on valittu Jokiklaanista suorittamaan tehtävää. Voisiko se toinen olla Haukkatassu?
"Puhutko Hopeisenkuunheimosta?"kuiskasin tälle kysyvästi.
"Häh?Näitkö sinä saman unen?" kumppanini kysyi täysin ällikältä lyötynä. Nyökkäsin ja hymyilin tyytyväisenä. Sain olla rakkaani luona. Mutta silloin mieleeni tuli Hopeatassu.
"Entä,tuota,Hopeatassu?"Kysyin takeltelevasti.
"Älä ole hänestä huolissasi. Hän ja Ratamotassu pärjäävät hyvin"Haukkatassu vastasi. Katsoin parantajan pesälle ja siellä olivat Hopeatassu ja Ratamotassu pesemässä toisiaan nauraen.
Hymyilin,sillä Hopeatassu löysi vihdoin jonkun,jota rakastaa.

Luku 2 Tapaaminen

Oli kulunut jo muutama päivä kun tapasin isoäitini unessa. Toivoin hänen tulevan taas ja sinä iltana onnisti.
"On aika tutustuttaa sinut muihin. Ja nimesi on Auringonvalonsäde."Kuurakukka sanoi. Nyökkäsin ja seurasin häntä syvemmälle metsään. Jonkin ajan kuluttua saavuimme leirin oviaukolle. Astuessamme sisään kuulin turhautunutta mutinaa.
"Taas joku pentu ja sekin elävänä!Pyh sanon minä!"Joku ärähti läheltä.
"Onko Haukkatassu käynyt täällä jo?"Kysyin vieressäni kulkevalta isoäidiltäni.
"Kyllä ja häntä kutsutaan nimeltä Taivaanrannantähti.
"Hän selvensi. Vähän matkan päässä istui kaunis kellankultainen naaras ja hän tarkkaili tuloamme.
"Nimeni on Kultakimallus ja olen tämän heimon päällikkö."Naaras sanoi #Kultakimallu... Haukkatassu taisi mainita hänet#
"Varoitan että Verikuuheimo tulee aiheuttamaan vaikeuksia tehtävää suorittaessanne. "Kultakimallus sanoi vakava ilme kapeilla kasvoillaan. Yht'äkkiä hän katsoi sivulle ja sanoi:"Aikamme loppuu,näemme taas pian,Auringonvalonsäde."Sen jälkeen kaikki pimeni ja olin taas oppilaiden pesässä.

//Tuli aika lyhyt mut aika loppu kesken.
Vastaus:17 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatassu, Myrskyklaani
20.03.2013 16:47
Oli kulunut pari päivää siitä kun olin tavannut Kultakimalluksen unessani. Olin miettinyt sitä mitä oli tapahtunut. *Mikä se tehtävä olisi joka minun ja Viiltotassu tulisi suorittaa?*mietin itsekseni. Katselin siniselle taivaalle. En ollut kertonut vielä kenellekään unesta. Päätin pitää sen salaisuutena ainakin toistaiseksi. Olin metsästämässä mestarini Hiekkamyrskyn kanssa. Tulisydän ja hänen oppilaansa Ratamotassu olivat meidän mukanamme. En saanut kunnolla keskityttyä saalistukseen mietin vain mitä Kultakimallus oli kertonut minulle. Sain kiinni vain vähän saalista ennen kuin palasimme leiriin. Leirissä Hiekkamyrsky kysyi minulta: "Mikä sinulla on? Metsästit eilen loistavasti ja tänään kuin pulska kotikisu." Havahduin mestarini sanoihin ja katsoin häntä silmiin. Aivan kuin Hiekkamyrsky tietäisi että minulla oli ongelmia. Katsoin vaisusti maahan ja vastasin. "Ei minulla ole mikään. Olen vain hieman uninen. En saanut yöllä kunnolla nukuttua." "Vai sinä et saanut nukuttua?", puhuja osoittautui Oravatassuksi "Et saanut muka unta ja mölyämisesi takia valvotit meitä muita." Oravatassu vilautti minulle ilkeän katseen. Tuijotin nuorta oranssia naarasta joka oli aikeissa käydä kimppuuni. Oravatassu oli juuri hyökkäämässä kunnes Tomuturkki esti häntä. "Oravatassu. Aina sinä olet hankaluuksissa."sihisi Tomuturkki.
Oravatassu katsoi mestariaan apeana. Tomuturkki oli aina huutamassa hänelle sillä Oravatassu kinasteli usein mitä Tomuturkki ei sallinut oppilaaltaa. Jotenkin minä säälin Oravatassua mutta yhtäkkiä Hiekkamyrsky katsoi minuun kuin sanoakseen: *Älä sinä esitä siinä viatonta.* Katsoin mestariini alistuvasti ja tassuttelin kohti oppilaiden pesää Tomuturkki saarnasi edelleen Oravatassulle ja Hiekkamyrsky sanoi: "Älä ole noin ankara Oravatassulle hän on vasta oppilas."
Tomuturkki ei viitsinyt väittää vastaan vaan käveli vastahakoisesti sotureiden pesälle. Työnsin pääni oppilaiden pesään jossa huomasin Päästäistassun. Menin vaihtamaan kieliä hänen kanssaan. Ilta pimeni varhain ja Mustatähti nousi suurkivelle ja lausui juhlallisesti: "Myrskyklaanin kissat saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen." Suurin osa kissoista oli jo paikalla mutta kun Mustatähden ääni kaikui aukiolla loputkin pujahtivat ulos pesistään muiden joukkoon. "Myrskyklaanin kissat. Kutsuin teidät koolle siksi että Kirkassydän ja Nokiturkki löysivät Varjoklaanin sotureita Myrskyklaanin reviiriltä. Siispä kaikkien partioiden on oltava erityisen valppaina."sanoi Mustatähti. Katselin Mustatähteä joka hyppäsi alas Suurkiveltä. Kipitin hänen luokseen ja päästin kehräyksen. Mustatähti katsoi minuun hymyillen ja sanoi: "Sinun on aika mennä nukkumaan. Huomenna täytyy olla valmiina." Tottelin Mustatähteä ja kävelin oppilaiden pesälle. Työnnyin sisäänkäynnin läpi ja etsin itselleni makuupaikan ja aloin nukkua. *Kiltti Kultakimallus tule taas uniini.*ajattelin itsekseni. Ja kuinka ollakaan huomasin taas makaavani tutulla hopeisella niityllä. Tällä kertaa näin selkeämmin eteeni. Niittyä varjosti suuri metsä. Kuulin pian tutun äänen. Se oli Kultakimallus. Kultakimallus tassutteli eteeni ja sanoi: "Hienoa nähdä taas Taivaanrannantähti. Nyt voin kertoa hieman enemmän tehtävästäsi mutta sitä ennen seuraa minua." Kullankeltainen naaras lähti kävelemään kohti metsää. Emmin hetken ennen kuin seurasin häntä. Menimme aina vain syvemmälle ja syvemmälle metsään kunnes saavuimme pienelle aukiolle joka oli keskellä metsää. Aukion toisessa päässä Kultakimallus pysähtyi ja meni pienen saniaistunnelin läpi. Seurasin häntä ja kun olin tunnelin päässä edessäni kohosi uskomaton näky. Olimme jonkin klaanin leirissä. Kivenkoloihin hakatut pesät näyttivät olevan hyvä suoja pedoilta ja muilta vaaroilta. Onkaloista alkoi tulvia uteliaan näköisiä kissoja. Jotka tuijottivat minua. Kultakimallus hyppäsi pienelle tasanteelle keskelle leiriä. Kissajoukko kokoontui hänen ympärillee. *Nuo kissat olivat takuulla Hopeisenkuunheimon jäseniä.*ajattelin hiljaa mielessäni. "Hopeisenkuunheimon jäsenet olemmen saaneet klaaniimme uuden jäsenen Taivaanrannantähden. Hän on suostunut hoitamaan tehtävän jonka Tähtiklaani kertoi meille."sanoi Kultakimallus juhlallisesti. Koko kissajoukko tuijotti minua kun astelin Kultakimalluksen eteen. Kuulin kuinka jotkut huutelivat: "Pah, tuostako Hopeisenkuunheimon jäsen." "Haisee elolliselta. Yök!" "Ei noin nuoresta saa kunnon Hopeisenkuunheimon jäsentä." Katselin kissojen vaivautuneita katseita ja huomasin kuinka Kultakimallus katseli minua. En enää ollut varma halusinko Hopeisenkuunheimon jäseneksi mutta päätin sentään yrittää saada klaanin luottamuksen. Tassuttelin pienen kummun eteen jossa Kultakimallus istui. Hypähdin vaivatta hänen viereensä ja istahdin paikoilleni. Katselin edelleen edessäni avautuvaa kissalaumaa joka tuijotti minua. Yritin karistaa pelon pois ruumiistani. Yhtäkkiä huomasin suuren kollin astelevan kissajoukon keskeltä. Katsahdin kolliin joka tuijotti minua aivan kuin lamaantuneena. "Kultakimallus voisitko tulla alas?"kolli kysäisi nopeasti. Naaras nyökkäsi kollille ja loikkasi alas kummulta. Hän asteli juhlallisesti suuren kollin eteen. "Miten voin olla avuksi Lohikäärmeenlieska?"Kultakimallus kysyy lempeästi. Kolli nuolaisee naaraan korvaa ja supattaa tälle jotakin. En saa siitä selvää ja kurotan kaulani niin pitkälle että meinaan kaatua vatsalleni. Huomasin naaraan sädehtivän ilmeen kun tämä vastasi kollille. Kolli kääntyi takaisin minun puoleeni. "Tulisitko alas Taivaanrannantähti?"kolli kysyy. Nyökkään ja hypähdän nopeasti alas kummulta ja astelen kollin eteen. Kultakimallus näyttää onnelliselta. "Tervehdys minä olen Lohikäärmeenlieska."kolli esittäytyy. Katselen kollin vahvoja lapoja. Yhtäkkiä kuulen jonkun huutavan. "Ne hyökkäävät"!" Katsahdin ja takanani makasi nuori naaras. "Voi ei!"parahti Kultakimallus. Lohikäärmeenlieskakin näytti epätoivoiselta. "Hyökkäävätkö ne muka jo? Eiväthän ne ole voineet vielä toipua viime iskustaan."Lohikäärmeenlieska sanoo hätääntyneenä. "Mitkä hyökkäävät?"kysyn ihmeissäni. "Verikuunheimo. He ovat vallanhimoisia ja julmia kissoja."Kultakimallus julistaa hädissään. Siinä samassa valtava kissa. Ja sen perässä satoja lisää. Ja niin alkoi verinen taistelu Verikuunheimoa vastaan. Taisto kesti pitkään ja veri tahri leirin joka kolkan. Yhtäkkiä Lohikäärmeenlieska sanoo Taivaanrannantähdelle: "Hyökätään heidän johtajansa kimppuun takaapäin niin hän ei tunne hajua." Kolli osoitti hännällään kaikkein suurinta kissaa joka johti kissoja ja huusi niille käskyjä. Kaksikko alkoi juosta kohti valtavaa kissaa. Yhtäkkiä Lohikäärmeenliekki pysähtyy. "Tästä on hyvä hyökätä. Tiedätkö muuten kuka minä olen?"Lohikäärmeenlieska kysyy. *Mistä minä sen voisin tietää?*mietin itsekseni. Katselin kollia suoraan silmiin. Kolli vastasi katseeseen. Taivaanrannantähti pudisti päätään vastaukseksi. "Kun olin vielä elävä minut tunnettiin Tappona. Saat pian nähdä mitä tarkoitan tyttäreni."Lohikäärmeenliekki sanoi. "Miksi sinä minua sanoit?"Taivaanrannatähti kysyi ihmeissään. "No niin. HYÖKÄTÄÄN!"kolli huutaa kovalla äänellä ja kaksikko hyökkää hirviökissan kimppuun. He saavat sen vaivalla tapetuksi. Muut viholliset huomasivat johtajansa kuolleen ja pötkivät nopeasti pakoon. "Hyvin tehty tyttäreni."Lohikäärmeenlieska onnitteli. "Isä me teimme sen."Taivaanrannantähti vastaa innoissaan. Yhtäkkiä kaikki kissat alkoivat kadota ja hän heräsi taas tutulla sammalpedillä oppilaiden pesässä. Oli Kuunhuipunhetki ja Haukkatassu katseli yötaivaalle. *Mitä tämä oikein tarkoittaa?*hän mietti haartaasti itsekseen...

//No tässä hieman jatkoa tarinaan.//

Vastaus:28 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatassu, Myrskyklaani
20.03.2013 15:36
Hopeatassun teki mieli kiljua riemusta mutta tuo ei kehdannut. "R-rakastatko sinä minua todella? Enkä muka ole mielestäsi ruma?" Hopeatassun varmisti vielä. "Rakastan! Etkä sinä ole mielestäni ollenkaan ruma.." Ratamotassu naukui, mutta Hopeatassu keskeytti kollin naukumalla onnesta soikeana: "Voi Ratamotassu, olet ihana!" Naaras kehräsi aivan mahdottoman kovaan ääneen osoittaakseen miten iloinen oli.

Ratamotassu katsoi Hopeatassua iloinen pilke silmäkulmassaan. Sanatkaan eivät riittäneet kuvaamaan sitä, kuinka onnellinen Hopeatassu silloin oli.

Kaksi oppilasta sukivat toistensa turkkeja ja nauttivat hetkestä. Molemmat kehräsivät kovaan ääneen. Mutta sitten Hopeatassun mielestä aivan liian pian Ratamotassu nousi ja naukaisi: "Olen pahoillani mutta minun on mentävä..Ethän loukkaannu?" Hopeatassu pudisteli päätään ja imi vielä keuhkonsa täyteen Ratamotassun ihanaa tuoksua.

Ratamotassun suunnatessa uloskäynnille Hopeatassu maukaisi vielä: "Tulethan katsomaan minua joka päivä?" Ratamotassu nyökkäsi ja katosi sitten näkyvistä. Mutta Hopeatassu kehräsi silti edelleen, tosin nyt niin hiljaa että sitä tuskin kuuli.

Nyt oppilaan suu oli vääntynyt väkisinkin leveään ja onnelliseen hymyyn. Oppilaan silmätkin sädehtivät onnesta ja rakkaudesta. Mikään ei enää surettanut Hopeatassua. Ei mikään, kunhan hän vain saisi olla Ratamotassun kanssa.

Nyt Hopeatassun kyyneleet ja yksinäisyyden valitus olivat vaihtuneet iloiseen kehräykseen ja onnesta ja rakkaudesta sädehtiviin silmiin.
Vastaus:11 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pajupuro, Jokiklaani
20.03.2013 14:53
Luku 3; " Etkai sinä kuole? "

Tassuttelin hiljalleen ympäri nykyistä klaanin reviiriämme Haukkahallan ja muutaman muun kanssa. Ainakin Perhonsiiven ja Pikkusulan kanssa. Katselin kuinka punertava emoni linkkasi hiljaa eteenpäin lähellä suomaata.
# Hänen käpälänsä ei vieläkään ole parantunut # ajattelin surullisesti ja painoin pääni alas. Minulla oli ikävä Rastaanvirettä. Tarkoitan siis sitä oikeaa Rastaanvirettä, en neiti varapäälikköä. Murahdin sille ja kiskoin vaivallollisesti pääni katselemaan kirkkaan sinistä taivasta, jota peitti suuret valkoiset hattarapilvet. Tuhahdin ja siristin silmiäni kirkkaalta taivaalta. Yllätyin kun olimme päässeet jo järvelle, josta kaikki klaanin kissat saivat jotain, juotavaa tai syötävää. Vedin keuhkoni täyteen raikasta ja hieman makeahkoa ilmaa ja jännitin lihakseni ratisevalla hiekalla. Hiekka pöllähti ilmaan kun loikkasin kaarevasti viileaan veteen. Vesi roikui ympärilleni kun sukelsin sulavasti sen syvyyksiin. Raotin silmiäni ja näin koko järven komeudessaan Vesi kimmelsi kauniisti ja aurinko paistoi selvesti veden altakin katsoen. Koko pohjaa peitti kauniin vihreät levät ja niiden seassa näkyi selvästi kymmeniä hopea ja vihreä kylkisiä kaloja. Virnistin hieman ja lähdin uimaan voimakkain vedoin ja potkuin kohti kaloja. Kun näin kalat selvemmin, hiljensin tahtiani ja vedin hiljaa itseäni niitä kohti. Väristäni oli hyötyä, näytin aivan ajopuulta joka lilluu kohti pohjaa. Vesi pörhötti turkkiani ja ilma alkoi uhkaavasti loppua.
# Ei ennen kuin olen saanut jotain kiinnikkin! # tuumailin ärtyneesti. Onnekseni kaksi hopeakylkistä kalaa suurineen silmineen, uivat aivan tassujeni kohdalle. Raapaisin nopeasti kumpaakin kalaa, niin että veri vuoti niistä kun ne kohosivat ylös pintaan. Äyhkäisin hapen puutteesta ja lähdin uimaan nopeasti ylöspäin, pinnalle. Pärskähdin vedet suustani kun loppujen lopuksi pääsin pintaan. Yskin vetäessäni itseäni rantaan veden massassa ja lopulta vedin itseni kuumalle hiekalle. Onnekseni kalat olivat ajautuneet rantaan ja pystyin nyt nappaamaan ne suuhuni. Tartuin kaloihin vahvoilla hampaillani ja ravistelin kevyesti vedet turkistani. Muut partiossa olevat kävelivät jo jokea pitkin kohti leiriä. Tassuttelin nopein askelin näiden perään porottavan kuumalla hiekalla. Onneksi se vaihui pian hieman kosteaan ruohikkoon. Sain helposti muut kiinni. Nappasin vielä joen varresta vesimyyrän joka oli varmaankin kuuro, sekä oravan jonka jalka oli jäännyt kiven alle. Astelin, suhteellisen tyytyväisenä itseeni, leiriin ja kävelin suoraan tuoresaaliskasalle. Se oli suuri, maahan kaivettu kuoppa joka ei ollut vielä edes puoleenväliin täynnä. Tuhahdin ja olin juuri laskemassa saaliini sinne kun kuulin Teerenlennon maukaisevan minulle jotain. Käänisn pääni ja katselin parantajaoppilas naarasta ametistin värisillä silmilläni.
" Oliko pyyntionni myötä, Pajupuro? " Teerenlento naukaisi ystävällisesti. Tuhahdin hiljaa ja hymyilin väkinäisesti. Ei minua hymyilytä kovinkaan paljoa. Teerenlento tuhisi jotain ja loikki Mutaturkin luo. Sitten näin jälleen HÄNET. Kilpikonnan kuvioinen kolli käveli muutaman ketunmitan päässä minusta. Sähähädin murhaavasti ja paljastin kynteni. Onnekseni kolli vain vilkaisi minuun ja loikki pois lähettyviltäni. Tuhisin ja käännyin ympäri juuri parahiksi kun Haukkahalla viittoi minut rakentamaan Teerenlennon ja hänen kanssaan parantajan pesää. Kävelin hiljalleen paikkaan johon oli kasattu suuren suuri kasa oksia, lehtiä, sammalta ja vaikka mitä. Tartuin suureen oksaan ja asetin sen pesän katoksi. Aloimme touhuta pesän ympärillä sanaakaan sanomatta. Iskin suuria mutaoksalehti kökköjä pesän tukirakenteisiin kerta toisensa jälkeen. Laitoin oksia ja lehtiä sekaan ja ripustin ne varoen paikoillaan. Lopuksi menimme sisälle ja aloimme päällystämään sitä sammaleella ja enimmäkseen mudalla. Olin juuri muotoillut eräänlaisen kipon yrteille kun kuulin kumman kolahduksen ja rahahduksen heti perään. Käännyin katsomaan taakseni ja näin kuinka Haukkahalla kiskoi itsensä ylös jä lähti ylös Teerenlennon sähähtäessä tänne.
" Minäkin tästä lähden " maukaisin hieman vingahtaen ja pujahdin pesästä ylos. En siltikään halunnut jättää Teerenlentoa yksin kokonaista pesää rakentamaan, joten kasasin suuren kasan maata ja multaa viereeni ja aloin ''hieromaan'' sitä pesän ulkopuolelle suojaamaan pesää tuulelta ja sateelta. Toivottavasti muta kerkeäisi kovettua ja lehdet, oksat ja sammaleet suojaisivat sitä rapistumiselta ja liialta vetistymiseltä. Aurinko oli jo laskemassa alas, kun olin saanut koko pesän ylkopuolelta päällystetykseksi mudalla, maalla ja lehdillä. Huokaisin syvään. Kun olin päällystänyt pesää olin nähnyt Mutaturkin ja kuullut Mutaturkin ja Teerenlennon puheen sorinaa pesästä. Nappasin maasta vielä oksia ja aloin asettelemaan niitä mutamaalehti sekoituksen päälle. Oksat suojasivat mukavasti ja laitoin siihen päälle vielä suuren kasan sammalta ja lehtiä. Haukottelin makeasti ja venyttelin tyytyväisenä itseeni. Astelin katsomaan pesää edestäpäin. Se näytti suurelta sammaleen peittämältä kiveltä. Tuhisin ja lähdin loikkimaan kohti tuoresaalis kasaa. Nappasin nopeasti kuopasta viherkylkisen kalan ja vilkuilin ympärilleni. Näin onnekseni mukavan hämärän nurkan yhden pesän vierellä ja lähdin loikkimaan sinnepäin. Sujahdin ''sisään'' hämärään varjoon ja korjasin asentoani hieman. Iskin ahnaasti hampaani kalan lihaan ja ahmin kalan nopeasti muutamalla puraisulla. Kehräilin tyytyväisenä hetken ja kiskoin viereisestä pikkupensaasta marjoja, joita ahmin kuin jälkiruuaksi. Imeskelin tyytyväisenä ihanan mehukasta vadelmaa kun kuulin jonkun maukaisevan hädissään. Kiskoin itseni ylös ja astelin varjosta kohti ääntä vadelmaa syöden. Jokin sisälläni räähti ja päästin hiljaisen vaikerruksen. Korvani painuivat niskaani kun tuijotin Rastaanvireen yskivää ruumista. Tämän vierellä oli hätääntynyt Sirpalesydän. Tuijotin pelokkaana silmät sirissä kun Mutaturkki juoksi paikalle ja nosti sisarukseni kevyesti selkänsä päälle. Tuijotin kuinka tämä vietiin parantajan pesään ja loikin mitäänsanomatta perään. Pujahdin nopeasti sammaleelle, mudalle ja lehdelle haisevaan parantajan pesään jossa oli varjoista ja hämärää. Kävelin aivan Mutaturkin perässä hiljaa kuin kivi ja loikkasin Rastaanvireen vierelle kun tämä laskettiin pehmeälle sulkamakuualustalle. Tuijotin peloissani sisarustani ja nuolasin tätä hellästi poskelle. Rastaanvire yskäisi ja nosti katseensa minuun.
" O-olen niin pahoillani. En halunnut että olet varapäälikkö. Ethän s-sinä kuole? " maukaisin hiljaa siskoni korvaan nyyhkyttäen ja kyyneleiden valuessa poskiltani siskoni tassuille. Tämä hymyili surullisesti.
" Annan sinulle anteeksi " Kuulin hänen kuiskaavan ennenkuin tämän pää painui maahan. Mutaturkki kiskoi minut pesästä samalla kun yritin tarttua kiinni pesän reunoihin ja huusin epätoivoisesti siskoni nimeä.
" Hänellä on viheryskä. Hän tarvitsee rauhaa " Mutaturkki maukui ja työnsi minut ylös pesästä. Tämä hymähti hieman ja loikki takaisin pesän hämäryyteen. Sitten joku tarttui niskastani ja kiskoi minut pois pesältä. Aivan kuin hän olisi lukenut ajatukseni, sillä olin ajatellut mennä takaisin pesään. Rimpuilin ja yritin kiskoa itseni irti otteesta. Kiskoin pääni ylös ja näin että minua raahasi Symbolihäntä. Sen voimin yritin irrottaa itseäni voimakkaammin ja rimpuilin ja yritin kynsiä kollia. Pian kolli päästi kuitenkin irti, mutta iski minut kovalle maalle. Isku lamaannutti minut hetkeksi ja siinä hetkessä kolli oli astunut minun ylleni, niin että hänen kuononsa koski melkein omaani. Hämmennyin ja jäin vain tuijottamaan kollia.
" Se on totta. Yritin lohduttaa itseäni kun olit jotenkin kadonnut. Mutta mikään ei korvaa sinua " Tämä sanoi hiljaa. En tajunnut mitään, mutta kun kolli painoi kuononsa kuonooni tiesin yhden asian: Symboli oli nyt minun.

// Tälläistä tänään

Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento,jokiklaani
20.03.2013 12:34
Rakensimme Mutaturkin kanssa parantajanpesää. Olisimme pian valmiita, jos meillä olisi enemmän apua. Me rakensimme kahdestaan pesää. Mutaturkki ei ole oikein puhelias, joten oli karmivan hiljaista.
"Menen syömään jotain." murahdin ja huomasin vasta nyt, kuinka nälkäinen olinkaan.
"Ota nuo unikonsiemenet ja vie ne mennessäsi Rastaanvireelle." Mutaturkki muistutti. Nappasin muutaman siemenen ja nilkkasin sairaan varapäälikkömme luo. Tunsin myötätuntoa nähdessäni tämän nuhruisena ja huonossa kunnossa.
"Rastaanvire, oletko hereillä?" naukaisin tälle. Rastaanvire nyökkäsi ja yskähti. Laskin unikonsiemenet.
"Ota nämä, kun siltä tuntuu ja käyhän juomassa." käskin.
"Kyllä, Teerenlento. " Rastaanvire korahti.

Tuoresaaliskasa alkoi jälleen tyhjenemässä uhkaavasti. Nappasin kookkaan vesimyyrän ja siirryin sivummalle, kun metsästyspartio toi lisää riistaa kasaan. Kiinnitin huomiota Pajupuroon. Tämä kantoi mukanaan oravaa, vesimyyrää ja kahta kalaa.
"Oliko pyyntionni myötä, Pajupuro?" nau'uin ystävällisesti. Pajupuro hymyili, mutta huomasin sen olevan väkinäistä. Pajupuro oli ollut viimeaikoina vaisu, aivan liian vaisu.. Söin vesimyyrän loppuun ja Aaltotassu lupasi haudata luut.
"Teerenlento!" Mutaturkki mourusi. "Kestääkö syömisessä muka noin kauan?!" Punastelin ja linkkasin mestarini luo.
"Niin?"
"Lähden hakemaan yrttejä. Sinä saat rakentaa pesää Haukkahallan ja Pajupuron kanssa." Mestarini maukui. >Niiden hapannaamojen kanssako!?< Ajattein, mutta nau'uin kuitenkin:
"Selvä, Mutaturkki."

Keskkeneräisessä pesässä vallitsi tukahtunut hiljaisuun. Nostelimme risuja ja rakkensimme. Vain lehdet kahisivat tuossa synkässä keskeneräisessä pesässä. Aloin kyllästyä kaikkien murjotukseen. >Huhuu! Voisitte puhuakkin! Ei keskeneräinen parantajanpesä ole niin pyhe, ettei puhua saisi!<
"Voi ei!" voihkaisin. Huomasin kuinka suolaheinä, kirveli unikonsiemenet ja siankärsämö pelmahtivat ympäriinsä, kun Haukkahalla kompastui.
"Haukkahalla! Katsoisit mitä teet!" mourusin hiirenaivoiselle kollille. Haukkahalla murahti ja asteli ulos pesästä.
"Kehtaatkin tulla tänne vielä kerran!" raivosin kollille.
"Minä menen.." Pajupuro vingahti ja singahti ulos.
"Kiitos avusta.." murahdin ja aloin kerätä yrttejä takaisin oikeisiin paikkoihin.

Vastaus:24 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunajatassu, Varjoklaani
20.03.2013 07:42
Hymyilin hennosti Karheaturkille joka älähti:
"Nyt on jo maailmankirjat sekaisin! Hymyilit!" Hän esitti muka yllättynyttä, vaikka tiesi minun olevan rakastunut. Tuhahdin ja virnistin tälle.
"Menen ainakin etsimään syötävää, aurinko alkaa laskea." Sanoin ja nuuhkaisin ilmaa, kävellen samalla kaatuneen puunrungon lähelle. Sitten. Haju. Se tulvahti sieraimiini kuin tykinkuula. Peräännyin askeleen, ja näin mäyrän pään pilkistävän kiven takaa. Se irvisti minulle ja loikkasi eteeni. Kauhu levisi ympäri kehoani ja suljin silmäni. En voinut liikkua. En tuntenut mitään. Ainoa, mitä tunsin, oli mäyrän lämmin hengitys, joka muuttui kylmäksi kauhuksi ihollani. Värisin heikosti, yhä vakaasti pystyssä. Kynteni eivät suostuneet ulos. >Tähänkö kaikki loppuu? Tähän? Ei voi! Minun täytyy tehdä jotain!< Mielessäni liikkui varmaan tuhansia ajatuksia, mutta yksikään niistä ei riittänyt siihen, että voisin paeta tai taistella. En haluaisi taas parantajan pesään. Saatika sitten kuolla. Jäisin ainiaaksi yksin, mitään saamattomaksi edesmenneeksi Varjoklaanin oppilaaksi. Ja mitä Kotkatassukin sanoisi? Pian tunsin kun mäyrä kaatui edestäni, ja avatessani silmäni, näin sen juoksevan jo kaukana. Hengitin raskaasti. Kotkatassu ja Karheaturkki. Hymyilin heille ja nuolaisin Kotkatassun korvaa. Matkasta tulisi paljon siedettävämpi tämän kanssa.
//Lyhyt Dx//
Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamotassu, Myrskyklaani
19.03.2013 21:37
*Haukotus* Ratamotassu haukotteli ja antoi katseensa kiertää koko oppilaiden pesän. Muut olivat näemmä jo jalkeilla. Harmaa kolli nousi istumaan ja venytteli. Ratamotassu käveli kohti oppilaiden pesän suuaukkoa ja työntyi läpi saniaisverhon. Hän maisteli ilmaa ja huomasi mestarinsa Tulisydämmen paistattelevan aamuauringossa leirin keskestalla. Oppilas asteli mestarinsa viereen ja nuolaisi tämän korvaa. Komea kolli katsahti oppilaaseen ja nousi tassuilleen. "Heräsit siis viimein."kolli sanoi ja virnisti lempeästi oppilaalleen. Ratamotassu läimäisi tassulla hellästi mestariaan. Kellanpunainen kolli nousi ylös ja puristeli itseään. "Menisimmekö metsästämään?"Tulisydän kysyi. Nyökkäsin mestarilleni innoissani ja lähdin säntäämään kohti leirin uloskäyntiä. Ratamotassu oli juuri juoksemassa parantajan pesän ohi kun huomasi että joku makasi parantajan pesässä. Ratamotassu asteli lähemmäs ja huomasi sen olevan Hopeatassu. Hopeatassu nosti päätään ja nyrpisti kuononsa. "Tulitko ilkkumaan ahdinkoani?"tämä kysyi epäyastävällisesti. Ratamotassu ei tiennyt mitä sanoa ja mietti mitä vastaisi naaraalle. "En tullut! Mietin vain että miksi olet parantajan luona."Ratamotassu sanoi nopeasti. Hopeatassu katsahti tähän ensin epäuskoisesti mutta sitten näytti siltä että Hopeatassu uskoi Ratamotassua. "Jaa. Anteeksi töykeyteni."naaras sanoi. Nuolaisin naaraan korvaa yställisenti. "Ratamotassu!" Kuulin mestarini huutavan. "Anteeksi mutta minun on mentävä."Ratamotassu sanoi. Naaras nyökkäsi ja vaipui uneen. Ratamotassu loi vielä viimeisen katseen harmaaseen naaraaseen ennen kuin juoksi mestarinsa luokse. Tulisydän istui leirin suuaukon edessä ja huomatessaan oppilaansa kolli pujahti leirin ulkopuolelle. Leirin ulkopuolella kissat valitsivat yhteisen suunnan ja puikkelehtivat aluskasvillisuuden joukossa. Ratamotassu metsästi paljon riistaa. Elämä uudella reviirillä alkoi olla helppoa. Riistaa oli paljon, ei vihamielisiä erakkoja ja reviiritkin alkoivat olla pian tutut. Tulisydämmen johdolla oppilas metsästi hyvin. "On aika lähteä leiriin."julisti Tulisydän viimein. Kollit alkoivat juosta kohti tuttua leiriä. Kun he saapuivat leirin sisäänkäynnille he pujahtivat siitä nopeasti ja saapuivat tutulle suurelle aukiolle. Ratamotassu vei riistat tuoresaaliskasaan ja valitsi sieltä oravan. Hän nappasi myös vesimyyrän ja vei sen Hopeatassun eteen. "Syö!"kolli maukaisi ja asettui syömään Hopeatassun viereen. Naaras katseli hetken riistaa joka oli kannettu hänen eteensä ennen kuin alkoi syödä. Ratamotassu söi oravan nopein haukkaisuin ja kun hän oli valmis hän kääntyi Hopeatassun puoleen. "Mistä tämä kunnianosoitus oi suuri ja mahtava oppilaamme?"Hopeatassu sanoi ivallisesti. Ratamotassu katsoi tätä suoraan silmiin ikäänkuin sanoakseen ettei ollut vihollinen. Naaras katsoi tätä edelleen epäluuloisena. Hopeatassu söi viimeiset suulliset Vesimyyrästä ja paransi asentoaan sammalpedillä. Ratamotassusta tuntui että hän rakasti tuota harmaata naarasta. Hänen turkkiaan kihelmöi kun hän avasi suunsa. Hän ei saanut kuitenkaan sanottua mitään vaan lasti päänsä alas. Ratamotassu yritti löytää oikeita sanoja. "Tuota Hopeatassu. Minä taidan r-ra-rakastaa sinua."kolli sopersi puoliääneen. Harmaa naaras katsoi tätä suurilla silmillään ja näytti iloiselta. "Todellako?"naaras sopersi. "Todella. Rakastan sinua todella paljon."Ratamotassu sanoi varmalla äänellä. "Niin minäkin sinua."naaras vastaa. Ratamotassusta tuntui että hänen sydämmensä hyppi ylikierroksilla kun hän sanoi: "Ryh-ryhtyisitkö kumppanikseni?"Ratamotassu kysyy lempeästi. Naaras nyökkää. Ratamotassusta tuntui onnellisemmalta kuin koskaan. Hän oli loikata ilmaan onnellisuudesta. Hän alkoi nuolla naarasta ja naaras puolestaan häntä. *Tästä alkaa takuulla pitkä yhteinen elämä.*Ratamotassu ajatteli.

//No vihdoin tää on valmis. Toivottavasti pidät Hopea.
Vastaus:23 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki
19.03.2013 20:30
Luku 1 Uusi ystävä

Uusi metsä oli aivan mahtava! Lähellä leiriämme oli suurehko järvi,jossa oli paljon kaloja. Kuun valossa järvi kimalteli kauniisti. Metsä taas oli täynnä riistaa,joten tämä tuntui aivan unelta.
Yksi huono puoli tässä tilanteessa on;Rastaanvire oli sairastunut viheryskään. Minulla oli ollut valkoyskä,mutta Rastaanvireen tauti oli vakavampi. Parantajalla oli täysi työ hoitaa häntä.

Juoksin yksinäni metsässä ja olin aivan rakastunut siihen. Pompin ympäriinsä ja hyvä etten heilauttanut oravalle häntääni tervehdykseksi. Silloin haistoin sen;jonkun tuntemattoman kissan tuoksun. Se ei ollut mistään klaanista. Seurasin tuoksua,joka oli erittäin tuore. Kissa tuntui liikkuvan aivan edessäni,muutaman kymmenen jäniksen loikan päässä. Muutaman käännöksen jälkeen tuoksu katosi. Aivan kuin se olisi hävinnyt tuuleen. Mutta eihän se ole mahdollista. Silloin jokin painava tippui päälleni. Rääkäisin kun kynnet pureutuivat turkkini läpi. Käännyin selälleni ja kynnet irtosivat ihostani. Katsoin alla makaava hyökkääjää. Se oli kilpikonnakuvioinen kolli. Sen vihreät silmät seurasivat liikkeitäni vihaisesti.
"Kuka olet ja mitä teet täällä?"tivasin tältä. Kolli vain tuijotti minua. Raapaisin tätä kuonoon ja sähähdin tälle.
"Puhu!" kolli vain hieraisi tassullaan haavaa ja naurahti.
"Etkö parempaan pysty?Ja nimeni on Angel"hän virnisti. Luimistin korviani. Mitä hän oikein tarkoitti tuolla? Angel huomasi tilaisuutensa tulleen ja vapautui tassujeni alta. Ennen kuin huomasinkaan,olin itse maassa.
"Mites suu nyt pannaan?" angel sanoi pilke silmissään. Murisin hänelle.
"En ole päässyt vielä vauhtiin."sanoin ja livahdin pois hänen otteestaan. Kolli katseli ympäriinsä hämillään ja huomasi minut liian myöhään. Nappasin tältä takajalat alta ja Angel lensi naamalleen mutalammikkoon. Tirskahdin tälle. Angel murisi minulle silmät viiruina.. Pian huomasin verta vuotavan haavan kyljessäni. Angel katsoi minua ylpeilevästi ja haastavasti.
"Vai että tälläistä peliä. Sitä saa mitä tilaa." sanoin ja hyppäsin kollin kimppuun. Raapaisin syvän haavan hänen niskaansa ja tämä puri minua vatsasta. Rääkäisin ja raavin tätä vimmatusti,kuten hän minua. Tappelimme vielä pitkään,kunnes olimme liian väsyneitä ja haavoittuneita.
"Aselepo?"Angel kysyi rikkoen pitkän hiljaisuuden. Nyökkäsin hengästyneenä.
"Nimeni on muuten Sulkaturkki."sanoin hymyillen.
"Hieno nimi,vaikkakin hieman kummallinen."Kolli vastasi. Siitä alkoi pitkä keskustelu ja meistä näytti tulleen ystäviä tappelusta huolimatta.
"Apua!Minun täytyy lähteä,ennen kuin muut huolestuvat minusta!"sanoin kun aurinko alkoi laskeutua puiden taakke.
"Näemme taas pian,Sulkaturkki."angel vastasi. Juoksin takaisin leiriin ja epäonnekseni Sulkatähti tuli luokseni.
"Missä oikein olit ja mitä on tapahtunut?" päällikkö tivasi. Kerroin hänelle ja kun pääsin minun ja Angelin taisteluun asti,Sulkatähti keskeytti minut.
"Onko reviirillämme villikissa?"Sulkatähti huudahti jylisevällä äänellä. O-ou,ajattelin hädissäni.
Vastaus:19 kp:eetä, ja pane mieluusti ajatukset >< tämmöisten merkkien väliin, tai vastaavien, esim. >minä ajattelen<
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatassu, Myrskyklaani
19.03.2013 20:22
Luku: 1 Tavallinen oppilaan päivä

Haukkatassu asteli oppilaiden pesässä ympyrää. Häntä hermostutti se että Viiltotassu ja Hopeatassu olivat niin läheisiä. *Aikooko Viiltotassu jättää minut?*Haukkatassu mietti hädissään. Haukkatassu pudisti päätään. Hänhän oli Viiltotassun kumppani. Ei Hopeatassu. Tummanharmaa naaras heilautti päätään vaivautuneesti. Hän asteli ulos oppilaiden pesästä ja asetttui auringon lämmittämälle kivelle. Hän nuoli rauhallisesti tassuaan kunnes haistoi tutun hajun. Se oli Viiltotassu. "Tervehdys Haukkatassu."kolli miukui lempeästi. Haukkatassu käänsi päänsä kohti kumppaniaan mutta ei saanut sanaa suustaan. Hän painoi päänsä alas ja asettui makaamaan kivelle. Haukkatassu huokaisi syvään ja käänsi katseensa takaisin Viiltotassuun. "Tuleekohan meistä onnellisia kun saamme pentuja."naaras sanoi vaisusti. Viiltotassu katsoi tätä ihmeissään ja nuolaisi naaraan korvaa. "Miksei tulisi? Mehän rakastamme toisiamme."kolli maukui lempeän vastauksen. *Raskatamme.*Haukkatassu ajatteli. *Niin rakastamme mutta riittääköhän se?*hän mietti itsekseen ja käänsi katseensa pentutarhalle ja kuunteli pienten pentujen vikinää. "Olisi ihanaa jos saisimme joskus todella pentuja."Haukkatassu huokaisi ja painoi päänsä kovalle kivelle. Viiltotassu katsoi tätä ystävällisesti ja nuolaisi tämän korvaa. "Totta kai me joskus saamme pentuja."kolli sanoi vakuuttavasti. Haukkatassun naamalle nousi väkisin iloinen ilme kun hän ajattelisi kuinka onnelliseksi he tulisivat. Kuulin mestarini huutavan. Hyvästelin nopeasti Viiltotassun ja säntäsin innoissani kohti mestariani. "Heinoa että olet siinä Haukkatassu."Hiekkamyrsky miukui nopeasti. Katsoin mestarini silmiin ja ne olivat huolesta sokaistut. Arvasin heti että joki olisi vialla. "Aamupartio näki ketun Myrskyklaanin reviirillä. Meidän on tarkoitus ajaa se pois." *Meidän?*Haukkatassu mietti ihmeissään. "Otamme Vatukkakynnen, Nopsatassu ja Ratamohännän."Hiekkamyrsky julisti. Lähdimme yhdessä tuumin hakemaan muita. Haimme ensiksi Ratamohännän joka jutteli sotureiden pesän edessä Tomuturkille. "Tule Ratamohäntä! Mennään häätämään kettu pois Myrskyklaanin reviiriltä!"Haukkatassu huusi innoissaan soturille. Ratamohäntä sanoi jotain Tomuturkille ennenkuin juoksi luoksemme. "Luulen Vatukkakynnen ja Nopsatassun olevan harjoittelemassa hiekkakuopalla."Hiekkamyrsky sanoi. Ratamohäntä ja Haukkatassu nyökkäsivät ja kolmikko lähti juoksemaan kohti leirin sisäänkäyntiä. Leirin ulkopuolella veino tuuli pörrötti Haukkatassun harmaata turkkia. Hän katsahti kahteen soturiin. He olivat pysähtyneet hetkeksi vaihtamaan kieliä. Kun Haukkatassu ymmmärsi heidän lopettaneen hän valmistautui lähtöön. Kissat valitsivat yhteisen suunnan ja juoksivat tiheään aluskasvillisuuteen. Kolmikko juoksi nopein askelin kohti tuttua harjoittelupaikkaa jossa Haukkatassu oli käynyt monesti mestarinsa kanssa. Kun Haukkatassu huomasi että aluskasvillisuus väheni vähenemistään hän tajusi että pian he olisivat perillä. Kaksi soturia pysähtyi kuin seinään. He olivat saapuneet hiekkakuopan reunalle. Haukkatassu haistoi tutun kissan tuoksu ja pian hän näkikin Vatukkakynnen ja Nopsatassun. Hiekkamyrsky ja Ratamohäntä alkoivat laskeutui hiekkakuopan loivaa rinnettä. Haukkatassu seurasi kahta soturia aivan heidän kannoillaan. Kun Haukkatassu oli hiekkakuopan pohjalla hän meni vaihtamaan hetkeksi kieliä Nopsatassun kanssa. "Nopsatassu me menemme häätämään ketun Myrskyklaanin reviiriltä."Haukkatassu julisti. Nopsatassun silmät laajenivat kertaheitolla lautasen kokoisiksi ja hön tuijotti Haukkatassua. "Todellako?"Nopsatassu kysyi innoissaan. Haukkatassu nyökkäsi ja oppilas oli hypätä ilmaan pelkästä jännityksestä. Käännyimme kohti kolmea soturia jotka olivat juuri lopettaneet keskustelunsa. "Lähdetään."julisti Vatukkakynsi ja lähti juoksemaan pois hiekkakopalta. Kaksi muuta soturia seurasivat häntä. Nopsatassu ja Haukkatassu kulkivat heidän perässään. Haukkatassun käpälät luisuivat hiekkakuopan pehmeällä, auringon lämmittämällä hiekalla. Oppilas sai rämmittyä ylös kuopasta ja lähti juoksemaan kohti sotureita jotka olivat jo kaukana. Päästyään heidän luokseen hän huomasi että he olivat Aurinkokivillä. Hän haistoi jotakin. Yök! Miten kammottava lemu se oli. Haukkatassu oli varma että kettu oli lähistöllä. Muutkin olivat jo huomanneet sen. Haukkatassu haistoi toisten kissojen pelkotuoksun. Yhtäkkiä jotakin punaista vilahti aluskasvillisuudessa. Ja kohta Haukkatassu tunsi jokin painavan tämän selällä. Se oli kettu! Vatukkakynsi heitti ketun pois vahvoilla tassuillaan ja kettu lensi komeassa kaaressa puuta päin. Haukkatassu rämpi ylös ja puristeli itsensä valmiina taisteluun kettua vastaan. Hyökkäsin ketun selkään ja purin tätä niskaan vahvoilla hampaillani. Huomasin muidenkin hyökänneen kettua vastaan. Taisto kesti kauan kunnes kettu päätti perääntyä. "Se lähtee kohti Jokiklaanin reviiriä."Vatukkakynsi sanoo nopeasti. Katsahdan tummanruskeaan soturiin ja tiesin tämän olevan oikeassa. "Meidän on kerrottava siitä Jokiklaanin päälikölle Sulkatähdelle."Haukkatassu jatkoi. Hiekkamyrsky katsoi tähän ystävällisesti. Nopsatassu tuli viereeni ja sanoi: "Kova kamppailu, eikö totta?" Haukkatassu nyökkäsi ja katseli suuntaa johon kettu oli lähtenyt. Joukkio kääntyi kohti leiriä. Matkalla leiriin he metsästivät hieman ennen saapumistaan leiriin. Leirissä Haukkatassu asteli suoraan Parantajain pesälle hakemaan hämähäkinseittiä haavoihinsa. Haukkatassu huomasi Hopeatassun joka makasi parantajain pesällä. Hän nuolaisi naaraan korvaa lempeästi ja kääntyi kohti parantajaa. Parantaja asetteli hämähäkinseitit nätisti oppilaan haavoille ja Haukkatassu juosi takaisin aukiolle. Hän nappasi tuoresaaliskasasta itselleen varpusen ja söi sen nopein haukkaisuin. Kun hän oli syönyt viimeisenkin suullisen häntä alkoi väsyttää ja Haukkatassu jolkotteli oppilaiden pesälle, työntyi läpi saniaisverhon ja asettui nukkumaan.

Luku: 2 Outo uni

Haukkatassu tassutteli pitkin joenvartta joka erottaa Myrskyklaani Jokiklaanista. Taivas oli selkeä ja linnut lauloivat. Oli hiirenkorvan aika. Maistelin raikasta ilmaa. Lumi oli juuri sulanut ja riista alkoi tulla ulos piiloistaan. Minusta oli ihanaa kun pitkä lehtikadon aika oli ohi. Katselin taivasta joka hohti kirkkaan sinisenä yläpuolellani. Mestarini Hiekkamyrsky seurasi minua. Hänkin oli erityisen iloinen kun hiirenkorvan aika alkoi. Ei tarvinnut rämpiä lumessa ja riistaakin löytyi helpommin. Kaikki oli nyt paremmin. Olin pyydystäny jo paljon riistaa ja palaisimme kohta leiriin. Hiekkamyrsky tassutteli viereeni ja sanoi: "Olet jo taitava metsästäjä vaikka olet vasta oppilas." Katsoin mestariani ylpeästi. Kehut piristivät minua sillä olin ollut hieman allapäin sillä Viiltotassu tuntui erillaiselta kuin ennen. Viiltotassu oli aika paljon Hopeatassun kanssa ja Haukkatassua pelotti se jos Viiltotassu jättäisi hänet. Ajatuskin Viiltotassusta sai Haukkatassun entistäkin surullisemmaksi. "Minua surettaa vain Viiltotassu. Hän on aika paljon Hopeatassun kanssa ja pelkään että hän jättää minut."sanon Hiekkamyrskylle. "Tiedä häntä. Rakkaushan on sokeaa. Ei sitä koskaan voi aavistaa mitä tuleman pitää."sanoo Hiekkamyrsky lempeästi. Kun saavuimme leiriin vein riistaa klaanin vanhimmille ja jäin vaihtamaan heidän kanssaan kieliä ja aterioimaan. Hiekkamyrsky työnsi päänsä pesään ja sanoi: "Meidän pitäisi mennä harjoittelemaan." Seurasin mukisematta mestariani joka suuntasi jo piikkihernetunnelille. Usuttauduin itsekin ja kun olin leirin ulkopuolella hento tuuli pörrötti tummanharmaan turkkini. "Mennää hiekkakuopalle. Näin kuinka Saniaisturkki meni sinne oppilaansa Valkotassun kanssa."sanoi Hiekkamyrsky. Kun saavuimme hiekkakuopalle olivat Saniaisturkki ja Valkotassu siellä. Aloimme painia Valkotassun kanssa. Pian olimme yksi harmaavalkoinen möykky jota Saniaisturkin ja Hiekkamyrskyn oli väisteltävä. Päivä kului rattoisasti ja heti saavuttuamme leiriin menimme Valkotassun kanssa yöpuulle. Sain heti unen päästä kiinni mutta heräsin yllättäen. En ollut oppilaiden pesässä. Makasin harmaalla nummella jota peitti paksu sumu. Yritin katsella ympärilleni mutta sumun läpi ei nähnyt mitään. Yhtäkkiä sumu hälveni kuin taikaiskusta. Nyt näin ympärilleni makasin tosiaan niityllä mutta en tiennyt missä. Nousin tassuilleni ja aloin kävellä eteenpäin. Yhtäkkiä kuulin jostain huutoa: "Haukkatassu! Haukkatassu!" Joku huusi nimeäni en tiennyt ketä se oli mutta se oli hyvin kaunis. Maistelin ilmaa. Ilmassa leijui vahva kissan tuoksu. En saanut erotettua hajuja. Yhtäkkiä koko niitty alkoi hohtaa hopeisena ja eteeni tassutteli nuori naaras. Katselin naarasta mutta en tiennyt kuka tämä oli. "Haukkatassu. Minä olen Kultakimallus. Olen Hopeisenkuunheimon päälikkö." sanoi naaras. "Mikä on Hopeisenkuunheimo?"kysyin Kultakimallukselta. "Me olemme oikean mailman toinen puoli. Asuessani vielä maanpinnalla sain unessani tietää Hopeisenkuunheimosta. He valitsevat vain tietyt kissat jotka saavat liittyä heihin."Kultakimallus sanoo. Katson Kultakimallusta suoraan silmiin. Hän oli kaunis kuin kukka. Hän oli kellanpunainen solakka naaras. Hänen silmänsä olivat suuret ruohonvihreät jotka katselivat minua ystävällisesti. Tuijotin tuota kaunista kissaa. En voinut olla tuijottamatta. Kultakimallus astui askeleen eteenpäin ja sanoi: "Et taida tunnistaa minua vai mitä?" Tuijotin naarasta. Miten muka voisin tuntea hänet? Vastasin pudistamalla nopeasti päätäni jolloin naaras katsoi minua suoraan silmiin. "Minä olen sinun äitisi. Kun asuin vielä maankamaralla olin nimeltäni Ruusu."Kultakimallus sanoi juhlallisesti. Tuijotin tuota naarasta silmät suurina ja ajattelin. *Hänkö on minun äitini?* Olin aivan lamaantunut paikalleni. Kun tuijotin häntä. *Minun äitinihän on kuollut.*ajattelin itsekseni. "Mietit varmasti miten voin olla sinun äitisi. No minäpä kerron. Kuten sanoin sain unien avulla tiedon Hopeisenkuunheimosta ja siitä että saisin surmani suuressa tulipalossa samoin isäsi. He sanoivat minulle että saan liittyä Hopeisenkuunheimoon jos haluan. Päätin liittyä heidän mukaansa. Noihin aikoihin sinä ja veljesi synnyitte. Syntymänne jälkeen sain uuden enteen Hopeisenkuunheimolta he sanoivat että veljesi kuolee. En millään tahtonut uskoa sitä mutta niin kuitenkin kävi. Heti kun olin muuttanu Hopeisenkuunheimoon ja saanut uuden nimeni veljesi kuoli pudotessaan jokeen."Kutakimallus katsoi maahan apeana. Minusta jotenkin tuntui siltä että uskoisin häntä sillä veljenihän kuoli pudotessaan jokeen heti vanhempiemme kuoltua. Ja jos hän tosiaan on kuka väittää niin sittenhän hän haluaa minut Hopeisenkuunheimoon. "En pakota sinua muuttamaan tänne kanssani halusin vain kutsua sinut tänne sillä olet osoittanut olevasi Hopeisenkuunheimon arvoinen."Kultakimallus sanoi. Katson naarasta ja mietin. *Minustako Hopeisenkuunheimon jäsen? Ei se varmaan olisi laisinkaan hassumapaa. Voisinhan minä suostua.* Sitten aivan kuin tahtomattani sanoin: "Tahdon Hopeisenkuunheimon jäseneksi." "Siispä annan sinulle uuden nimesi. Haukkatassu tästä lähtien täällä sinut tunnetaan Taivaanrannantähtenä. Hopeisenkuunheimo luottaa että olet uskollinen ja ystävällinen kumppani heille."Kultakimallus sanoo juhlallisesi. *Taivaanrannantähti. Nyt olen Kuukissa.*mietin itsekseni. "Taivaanrannantähti kutsuin sinut tänne vartavasten siksi että vain sinä ja kumppanisi voitte hoitaa yhden tehtävän. Ja lupaan palkkionne tulee olemaan suuri."Kultakimallus sanoo. *Tehtävä? Ei hän puhunut mistään tehtävästä. Ja miten Viiltotassu muka voi suorittaa kanssani tehtävän? Ja miten voin suostua sellaiseen josta en tietäny mitää?*mietin ajatuksissani. "Otan tehtävän vastaan."vastaan suureleisesti. Kultakimallus hymyili ja katosi jonnekin. Yhtäkkiä tunsin jonku tökkivän kylkeäni. Se oli Oravatassu joka yritti saada minut hereille. Katsoin Oravatassun vihaista ilmettä. "Mitä sinä siinä oikein pyörit? Mesoamisesi kuuluu takuulla toisella puolelle metsää."sanoo vihainen Oravatassu. Kierrän katseellani oppilaiden pesän ja huomaan muiden oppilaiden vihaiset naamat. Oravatassu kömpi takaisin makuusijalleen ja alkoi nukkua. Muuta tekivät samoin. Vain minä valvoin mietin vain tapaamistani Kultakimalluksen kanssa. *Oliko se vain unta? Ja mikä se tehtävä olisi josta Kultakimallus oli puhunut?*mietin itsekseni. No ainakin sen tiesin että asiat muuttuisivat ja paljon. Heräsin aamulla varhain ja kävin tökkäämässä Viiltotassun hereille. "Viiltotassu! Minä näin kummallista unta jossa oli minun äitini!"parahdin nopeasti kumppanilleni. Viiltotassu katsoi minua aivan kuin ymmällään. "Näitkö siis sinäkin sen unen?"Viiltotassu kysyy ihmeissään. Haukkatassu nyökkää nopeasti. "Meidät on siis valittu hoitamaan se tehtävä."Viiltotassu julisti. Nyökkäsin varman näköisenä ja katselin nousevaa aurinkoa joka maalasi taivaan punaiseksi. *Mitä tämä oikein tarkoitti?.*Haukkatassu mietti itsekseen...

//No tälläinen tarina. Sovimme Viillon kanssa että kirjoitamme molemmat vuorotellen tätä tarinaa. Molemmat siis näkevät näkyjä ja lähtevät suorittamaan salaista tehtävää jonka Hopeisenkuunheimo heille antaa.//
Vastaus:39 kp:eetä, okke
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatassu, Myrskyklaani
19.03.2013 19:43
Hopeatassu katseli kuinka parivaljakko katosi näkyvistä. Oppilaalla oli kiljuva nälkä, mutta jätti sen sanomatta parantajallle.
Ruoka nimittäin tuskin edes maistuisi.

Hopeatassu näet tunsi olonsa jotenkin hylätyksi ja masentuneeksi. Mutta myös jostain syystä yksinäisemmäksi kuin koskaan ennen. Vaikka naaras viihtyikin yleensä yksinään, nyt tuo tunsi itsensä aivan hylätyksi ja sen takia myös onnettomaksi.

>Olenko minä todella niin yksinäinen kuin minusta nyt tuntuu?< Hopeatassu pohti ja mitä enemmän hopean värinen oppilas mietti sitä alakuloisemmaksi tuo kävi.

Oppilas painoi päänsä käpäliinsä ja itki hiljaa tassuihinsa yksinäisyyden kyyneleitä. Poltteleva kipu ja väsymys olivat unohtuneet täysin kuten myöskin turkin sukiminen ja nyt sekin oli aivan takussa ja veressä. Parantajakin oli lähtenyt keräämään yrttejä ja siksi naaras oli jäänyt nyt aivan ypöyksin.

>Olisipa minullakin kumppani, kuten Viiltotassulla on Kotkatassu.< Hopeatassu mietti ja nosti päätään hiukan. Tuon poskilla kimmelsi edelleen muutama kyynel. >Mutta eihän minusta kukaan tykkää, olen niin ruma!< Hopeatassulla on aina ollut heikko itsevarmuus ja tämä laski sitä vain entisestään.

Oppilas painoi jälleen päänsä tassuihinsa ja itki jälleen. Millään ei enää tuntunut olevan enää väliä, ainakaan jos Hopeatassulta kysytään.
Vastaus:13 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
19.03.2013 18:38
Luku 30; Enkeksinimeä.fi

Klaanit olivat löytäneet uudet reviirinsä. Kaikille klaaneille riitti siellä ruokaa, eikä vedestäkään ollut todellakaan pulaa, jokaisella klaanilla oli nimittäin reviirillään rantakaista järvestä. Reviirit sijaitsivat siis laaksossa, jonka keskellä sijaitsi järvi. Kissalla kesti vuorokausi kiertää järvi ympäri, joten se ei ollut liian pieni mutta ei liian suurikaan. Varjoklaanin reviiri oli havumetsäistä, eikä täällä ollut paljoakaan aluskasvillisuutta. Maaperä oli siellä märkää. Varjoklaanin naapuri oikealla puolella oli Myrskyklaani, jonka reviiri oli samanlaista mitä oli metsässäkin ollut. Sitä vallitsivat tiheässä kasvavat lehtipuut ja paksu aluskasvillisuus. Nummilla asusti Tuuliklaani, ja näiden reviirin maastoa ei ollut vaikea arvata. Reviiri oli täysin aukeaa, ja siellä sijaitsi vain pari puuta, jotka suurin osa olivat lähellä Myrskyklaanin rajaa. Jokiklaanin reviiri oli kaikista kostein, ja se jakoi rajansa Varjoklaanin ja Tuuliklaanin kanssa. Reviiriä juovittivat pienet purot siellä täällä, joissakin paikoissa kasvoi koivistoa ja pensaita. Kivenlohkareita löytyi aika paljon. Reviirillä oli todella paljon riistaa, ja puroissa sekä joessa että järvessäkin uiskenteli paljon kaloja. Klaanit olivat päättäneet suorittavansa kokoontumiset saarella, joka periaatteessa kuului Jokiklaanille. Muiden klaanien kissoille toimi siltana kaatunut puunrunko.

Rastaanvire aivasti kuuluvasti.
”Minähän sanoin, että sinun olisi pitänyt jäädä leiriin!” Symbolihäntä murisi ja kaivoi esiin juuri metsästämänsä vesimyyrän.
”Älä sinä käskyttele minua, tiedän kyllä milloin minun pit-” Uusi aivastus keskeytti varapäällikön puheen. ”Siis tiedän kyllä milloin minun on aika pysyä leirissä ja milloin tulla metsästyspartioon.”
Symbolihäntä ei näyttänyt vakuuttavalta. ”Se on omaksi parhaaksesi että jäisit leiriin.”
”Leiriin jääminen on tylsintä mitä olen koskaan kuullut! Aivan kuin minua rangaistaisiin jostakin kepposesta!”
Hetken ajaksi tuli hiljaisuus, kunnes Aaltotassu loikkasi pusikosta suussaan hiiri. ”Katso mitä sai, Rastaanvire! Eikö olekin hieno??”
Rastaanvire vilkaisi hiirtä niin nopeasti, että ei nähnyt muuta kuin vain ruskean väläyksen. Nopea liike oli aloittanut pyörrytyksen. Rastaanvire hoiperteli hetken paikoillaan ja nojautui sitten puuta vasten.
”Mitäs minä sanoin”, Symbolihäntä maukaisi kyllä-minä-kaiken-tiedän-äänensävyllään, joka ärsytti Rastaanvirettä hirvittävästi.
”Oletko kunnossa? Haenko Mutaturkin tai Teerenlennon?” Aaltotassu kysyi ja tökki mestariaan kylkeen.
”Äh, ei sinun tarvitse. Mennään takaisin leiriin, nämä riittävät tältä erää. Lähetän Sisiliskovarjon, Rikkovarjon ja Pajupur- ei kun Usvajalan metsästyspartioon myöhemmin sitten...” Rastaanvire mutisi ja nousi ylös. Aaltotassun silmiin palasi kirkas valo ja tämä otti hiiren suuhunsa. Symbolihäntä siristi silmiään ja katsoi läpitunkevalla katseellaan syvälle Rastaanvireen silmiin. Tämä pysyi kuitenkin hiljaa ja otti lopulta vesimyyränsä leukojensa väliin.
”Mennään”, kolli murahti ja tepasteli kohti leiriä. Rastaanvire tönäisi oppilastaan menemään edellä, ja nuori naaras pinkaisi Symbolihännän ohitse kuin jänis.
Pian leiri avautui metsästyspartion edessä kirkkaan hiirenkorvan ajan päivänvalossa. Kaikki klaanin kissat olivat jo ehtineet kotiutua uuteen leiriinsä, ja nämä paistattelivat auringossa leirin kivillä. Oppilaat pomppivat pienissä puroissa ja leikkivät. Aaltotassu ja Symbolihäntä laskivat saaliinsa tuoresaaliskasaan, joka sijaitsi lähellä päällikön pesää. Rastaanvire pomppasi näiden viereltä uudelle sotureidenpesälle. Se ei ollut vielä täysin valmis. Kaislikko muodosti pesämäisen katoksen rantakivien vierelle, ja siihen oli tämä sotureidenpesä ajateltu sijoittaa. Pesää olivat rakentamassa Sisiliskovarjo, Haukkahalla ja Kotkankiito.
”Sisiliskovarjo, mene metsästyspartioon Rikkovarjon ja Usvajalan kanssa”, Rastaanvire maukui. Naaraan isä nosti valkoiset käpälänsä kaislojen päältä.
”Nytkö?” tämä kysyi.
”Niin, niin. Juuri nyt. Käy hakemassa ne muut äkkiä, klaani tarvitsee ruokaa. Äläkä yhtään viivyttele, tiedän että saat paljon riistaa joka riittää ruokkimaan monta kissaa”, varapäällikkö kähisi ja lopetti lausahduksensa yskäkohtaukseen.
Sisiliskovarjo heilautti lyhytkarvaista häntäänsä. ”Älä komentele. Menen kyllä, sinun tarvitsee vain pyytää.”
Rastaanvire ei vastannut, hän katseli vain kuono pystyssä kun vanhempi soturi lähti etsimään muita partion jäseniä. Naaras käänsi nopeasti päänsä Haukkahallaan.
”Ja mene sinä valitsemaan pari kissaa lisäksesi rajapartioon”, Rastaanvire tiuskaisi.
Haukkahalla tuhahti äreästi. ”Ja kukas tekee sotureidenpesää?”
”No Kotkankiitohan se siinä on kokoajan rakentelemassa, oletko sokea?”
”En”, Haukkahalla murisi. ”Mutta ei yksi kissa saa isoa pesää koskaan valmiiksi.”
”No oppilaat saavat auttaa.”
”He rakentavat omaa pesäänsä.”
Nyt Rastaanvire menetti hermonsa. ”Mene jo sinne rajapartioon!! Eikö sana kuulu?! Minä hoidan loput, et sinä ole varapäällikkö!”
Tummanruskea kolli tuijotti tätä silmiin jäänsinisellä silmäparillaan. Rastaanvire ei tajunnut, miten joku voi olla noin ärsyttävä. >Tai sitten minä olen ärsyttävä.<
Haukkahalla kuitenkin antoi periksi ja löntysti kauemmas valitsemaan partiojäseniä.
Rastaanvire katsoi tämän perään ja siirsi katseensa sitten pikkuveljeensä, Kotkankiitoon, joka oli seurannut riitelyä pelokkaana.
”Mitäs siinä tölläät?! Töihin siitä!” Rastaanvire murisi ja läpsäytti hännällään nuorta soturia. Kotkankiito inahti lyhyesti ja katsoi varapäällikköä murhaavasti.
”Älä yhtään ilmeile! Joudut takaisin oppilaidentehtäviin jos olet minua vastaan!” naaras sähähti.
”Tämä on jo kuin oppilaidentyötä...” Kotkankiito mumisi ja otti risuja suuhunsa.
Rastaanvire huiskautti häntäänsä välinpitämättömänä ja tallusteli leirin reunalla mulkoillen jokaista vastaantulijaa.
Sirpalesydän istui pienen puskan vierellä syömässä kalaa. Kolli näytti hyväntuuliselta, joten Rastaanvire yritti saada itsensä paremmalle mielelle jotta ei pilaisi kumppaninsa iloa. Naaras lähti kävelemään kohti kollia. Sirpalesydämen harmaa turkki loisti auringonvalossa, ja tummemmat juovat värisivät kun tämä veti paloja irti kalan lihasta. Varapäällikkö hätkähti, kun kollin vierelle tuli toinen harmaa, juovikas kissa. >Mistä hän tuli?< Pian Sirpalesydämen oikeallekin puolelle tuli harmaa kissa. Rastaanvire pysähtyi ja tunsi horjuvansa. >Näen taas näkyjä! Kaikki monistuu!< Varapäällikkö istui maahan ja painoi käpälällään päätänsä, jota särki kuumoittavasti. Koko maailma heilui, ja hän luuli pyörtyvänsä, kunnes kylmä käpälä laskeutui tämän lavalle.
”Näin kaiken mitä teit tuolla. Käskin sinua lepäämään!” Ääni sähisi, ja Rastaanvire tunnisti sumean, mustan, valkoisen ja oranssin kirjavan hahmon. ”Arvaas mitä, Rastaanvire? Sulkatähti ei varmastikaan valinnut sinua varapäälliköksi jotta voisit käskytellä muita kissoja, jopa sellaisia jotka ovat vanhempia kuin sinä!”
Teerenlento tuijotti varapäällikön tummansinisiä silmiä.
Rastaanvire painoi päänsä alas. ”Tiedän. Olen pahoillani. Menen nyt lepäämään, ja annan asioiden mennä miten menevätkin. Partiot riittävät tältä päivältä. Joku toinen saa kouluttaa Aaltotassua.”
Parantajaoppilas nyökkäsi. ”Pyörryttääkö sinua?”
”Kyllä”, tummanharmaa naaras vastasi. ”Tuntuu paljon pahemmalta mitä eilen, ja ehkä olen sen takia niin pahalla päälläkin.”
Teerenlento tönäisi tätä hellästi. ”Mene jonnekin suojaisaan paikkaan, haen sinulle unikonsiemeniä.”
Rastaanvire tarkensi katseensa, ja bongasi leirin reunalta pensaita, joiden alla näytti olevan suojaista. Naaras käveli huterasti suojaan. Tämä oli aikeissaan katsoa taakseen, jos Teerenlento olisi tulossa jo takaisin, mutta yhtäkkiä tämän jalat pettivät. Varapäällikkö rämähti maahan ja yski. >Voi, kunpa olisinkin ollut rauhallisempi! Tämän siitä saa.<
Silmissä sumeni. Hän kuuli Teerenlennon läheltä.
”Oletko kunnossa?!” Teerenlento kysyi hädissään.
”Jalat ne vain pettivät”, Rastaanvire sulki silmänsä. ”Taisin saada hiekkaa kurkkuuni. Yskittää.”
”Ei se taida olla vain sitä”, Parantajaoppilas maukui, ja selvästikin huomasi jotain. ”Voi ei! Sinulla on viheryskä!”
Rastaanvireen sydän jätti lyönnin välistä. >Viheryskä? Just.<

Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltotassu
19.03.2013 18:37
”Hopeatassu! Varo!”Viiltotassu huusi, kun mäyrän käpälä osui naaraaseen. Hopeatassu lensi muutaman ketunmitan päähän ja mätkähti puuta päin. Viiltotassu hypähti heti mäyrän selästä alas, mutta menetti tasapainonsa tassujen tömähtäessä maahan.
”Äh!”Tämä huudahti kivusta. Kyljessä olevaan viiltoon särki paljon. Kolli ei siitä välittänyt, vaan juoksi naaraan luokse. Mäyrä seurasi tätä aivan perässä. Viiltotassu kääntyi äkisti ja sähähti hampaat irvessä.
”Et enää koske häneen! Et ennen kuin minä olen kuollut!” Mutta mäyrä jatkoi vain matkaa. Viiltotassun takana makaava Hopeatassu alkoi heräillä iskun aiheuttamasta tajuttomuudesta.
”Hopeatassu! Oletko kunnossa, pystytkö juoksemaan?”Viiltotassu kyseli tältä. Hopeatassu pudisteli vain päätään kauhu silmissään.
”Varo…” Tämä kuiskasi. Viiltotassu tajusi aivan liian myöhään ja mäyrä sai tämän läimästyä sivulle. Se tuntui ottaneen kohteeksi Hopeatassun. Hieman kauempana makaava Viiltotassu ponnisteli pystyyn ja käveli epävarmasti eteenpäin.
”Et… Koske… Häneen!”Hän huusi ja hyppäsi viimeisillä voimillaan kiinni mäyrän vasempaan silmään. Mäyrä rääkäisi kivusta ja läpsi Viiltotassua, muttei koskaan saanut kiinni kynsillään, joten kollille tuli vain pieni pintanaarmuja. Viiltotassu alkoi menettää tajuntaansa ja silmissä alkoi sumeta. Hän irrotti hampaan ja tipahti alas. Mäyrä tuijotti tätä raivoissaan ja asteli kohti. Siinä samassa näkyi muutama vilahdus, ja mäyrä juoksi pois. >Mitä ihmettä?< Kolli ajatteli, ennen kuin menetti tajuntansa.

Viiltotassu uuden leirimme parantajan pesästä.
”Kappas vaan, sinä heräsit viimeinkin” Tuhkamarja maukaisi. Viiltotassun näkö vielä hieman sumea, mutta kirkastui hetken päästä. Samassa kaikki muistui hänen mieleensä.
”Missä Hopeatassu on?”Kysyin huolissani. Tuhkamarjan ilme synkkeni.
”Hän ei ole vielä herännyt, mutta olen hoitanut jo haavat.” Hän sanoi yrittäen lohduttaa. Hän sanomassa parantajalle jotain, mutta pesän suuaukosta alkoi kuulua rapinaa ja sieltä ilmestyi Haukkatassu.
”Sinä olet hereillä!” Tämä huudahti ja melkein hyppäsi kollin päälle. Viiltotassu nuolaisi tätä päälaesta ja Haukkatassu kehräsi onnesta.
”Luulin… Luulin että menetin sinut.”Haukkatassu naukaisi.
”Et sinä minusta noin helposti pääse.” Viiltotassu sanoi hänelle lempeästi. Haukkatassu naurahti pienesti ja nojasi varovasti kylkeeni. Heidän vieressään Tuhkamarja väräytti korviaan ja juoksi nopeasti Hopeatassun luokse. Viiltotassu seurasi tätä varovasti, kurkkien parantajan selän takaa. Hopeatassu oli hereillä!
”Millainen on vointi?”Tuhkamarja kysyi.
”Aika huono.. Päätä särkee ja haavat tekevät kipeää.”Hopeatassu rähisi. Tuhkamarja katsoi tätä huolestuneena. Vasta silloin Viiltotassu tajusi katsoa tämän haavoja; ne olivat syvän näköisiä ja märkivät jotain nestettä.
”Älä huoli, kyllä sinä selviät tästä. Olethan nuori ja vahva naaras!”Parantaja nuolaisi tätä pikaisesti. Hopeatassu hymyili tälle ja Huomasi Viiltotassun.
”Viiltotassu! Oletko kunnossa?”Tämä kysyi. Kolli nyökkäsi ja katsoi Hopeatassua arvioivasti.
”Minä olen, mutta sinä näytät olevan… Noo, miten sen nyt sanoisi” Viiltotassu kierteli sillä ei halunnut pahoittaa naaraan mieltä.
”Kiitos kun puolustit minua.”Hopeatassu sanoi hiljaa.
”Mitäpä tuosta. Olethan ystäväni.” Viiltotassu sanoi ja nuolaisi häntä poskesta lohduttavasti. Heidän takanaan oleva Haukkatassu yskäisi. Viiltotassu kääntyi katsomaan tätä hämillään.
”Tule pihalle.” Viiltotassu sanoi Haukkatassulle ja lähti pois pesästä. Pihalla tämä kääntyi naarasta päin.
”Mitä tuo oli olevinaan?”Hän kysyi Haukkatassulta. Tämä vain tuijotti häntä.
”Jos luulet että pidän hänestä enkä sinusta, olet aivan väärässä. Hopeatassu on hyvä ystäväni, mutta sinä olet kumppanini ja rakkauteni.”Viiltotassu huokaisi. Pieni hymy näkyi Haukkatassun kasvoilla.
”Oletko varma?”Haukkatassu kysyi tältä varmistaakseen.
”Kylä,täysin varma!” Viiltotassu sanoi ja tönäisi kumppaniaan hellästi. He kävelivät yhdessä oppilaiden pesään ja käpertyivät kerälle vierekkäin.

//Tällänen pätkä. Toivottavasti kirjoitin hyvin tämän,Hopeatassu :)

Vastaus:19 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltotassu, jokiklaani
19.03.2013 17:49
"Hei äläs nyt! Hei! Lopeta! Älä!" kuului metsästä, kun Sirpalesydän yritti komennella kahta oppilasta. Rastaanvire oli sairas, joten Sirpalesydän joutui huolehtimaan Ruskotassun lisäksi Aaltotassusta. Aalto- ja Ruskotassu oliavat hyvät ystävykset, joten koulutukseen oli vaikea keskittyä.
"Nyt saa riittää! Aaltotassu, jos haluat soturiksi joskus, niin koita käyttäytyä!" Sirpalesydän ärähti puussa roikkuvalle naaraalle. Aaltotassu laskeutui puusta ja kuunteli Sirpalesydämmen jorinaa. Aalltotassun mielestä Sirpalesydän voisi tehdä enemmän ja näyttää mallia, eikä vaan selittää teoriaa.
"Tuota, Sirpalesydän, voisitko näyttää mallia ennen kuin harjoittelemme?" Aaltotassu naukaisi varovaisesti.
"Mjaah, ei siitä ole haittaakaan." Sirpalesydän myöntyi ja näytti muutaman tavan hyökätä. Aaltotassu katseli kuinka tämä harjoitteli Ruskotassun kanssa. Sitten oli hänen vuoronsa. Hän livautti kyntensä ulos ja loikkasi aluksi mestarinsa ohi ja siitten pukkasi tätä kylkeen. Sirpalesydän oli kuitenkin ketterämpi miltä näytti ja naaras kaatui häviäjänä kumoon. Aaltotassu murahti kiukkuisesti ja asteli Ruskotassun viereen.
"Älä nyt. En minäkään onnistunut." Ruskotassu piristi ystäväänsä. Aaltotassu säväytti pienen hymyn.
"Kiitos, Ruskotassu."
"Noin. Ruskotassu, älä katso aina siinne minne hyökkäät. Ja Aaltotassu, Älä hätiköi. Mutta hyvin se meni molemmilta. Kokeillaan uudelleen, mutta nyt TE kaksi vastakkain." Sirpalesydän sanoi. Oppilaat katsoivat leikkisästi toisiinsa ja asettuivat vastakkain.
"Kynnet sisässä?" Ruskotassu kysyi.
"Kynnet sisässä." Sirpalesydän nyökytteli. Oppilaat lähtivät hyökkäykseen. Aaltotassu sai heti iskun Ruskotassun oikeanpuoleisesta käpälästä. Kostoksi naaras tönäisi Ruskotassua kylkeen. Aaltotassu potkaisi kolli vatsaan ja painoi käpälällään maata vasten. Ruskotassu inahti häviön merkiksi.
"Ruskotassu, kannattaa harkita mihin iskee. Yrittäkää saada tasapaino hallintaan. Sillä helpotatte omaa taisteluanne huomattavasti. Yrittäkää uudelleen." Sirpalesydän neuvoi. Toisella kertaa Aaltotassu aloitti hyppäämällä Ruskotassun taakse ja tönääisemällä lonkkaan. Ruskotassu älähti ja huitaisi naaraan kumoon. Aaltotassu nousi pysyyn. Tämä huotaisi Ruskotassua korvaan. Aaltotassu yritti hyökätä, mutta Ruskotassu oli liian nopea. Aaltotassu oli hävinnyt tämän taistelun.
"Mhh... Te voisitte nyt mennä." Sirpalesydän murahti taistelun päätyttyä.
"Miksi jo nyt?!" Molemmat oppilaat ihmettelivät.
"Nooh... On asiota hoidettavana ja muuta sellaista.. Menkää nyt vain." Sirpalesydän mutisi. Se sopi Aaltotassulle mainiosti.
"Ota kiinni, jos saat!" tämä kiljui ruskotasulle, kun oppilaat juoksivat pois.
//Pätkä. Ei paljoo kp:tä, kiitos?//
Vastaus:10 kp:eetä (oisin antanu mielellää 15 :D)
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
18.03.2013 19:51
Hopea mökötti koko loppu päivän puun varjossa. Taru tuli luokseni.
"Isä, miksi Hopea on tuollainen?" hän kysyi. Mietin vastaustani.
"Hopea on ollut ilkeä, mutta ei siedä sitä että hänelle annetaan läksytystä." sanoin, ja pelkäsin ettei Taru tajuaisi mitään. Tämä kuitenkin nyökkäsi ja lähti Sadun luo, joka oli juuri rakentamassa pesää. Etsin hyvän auringonläiskän ja asetuin siihen hyvin. Siinä oli ihanan lämmintä, ei kuitenkaan liian kuumaa, kun tuuli kuitenkin puhalsi hiljaa. Annoin sen rauhoittavan huminan tehdä tehtävänsä, ja pian olinkin jo unen suloisessa syleilyssä. Unessa olin metsässä, oikeassa paratiisissa. Missään ei ollut pimeää, ja eikä mikään tehnyt kipeää. Maassa oli ihanan pehmoista sammalta, johon voisi nukahtaa heti. Puut humisivat rauhoittavasti ja pensaikossa rapisi hiiri. Riistaa oli yllin kyllin, eikä mitään puuttunut. Taivas oli vaaleansininen eikä pilvenhattaraakaan missään. Kaikkialla vallistisi rauha, eikä kukaan riidellyt. Metsä oli oikea paratiisi. Kävelin metsässä kuulin riistaeläinten rapistelua. Katselin ympärilleni ja huomasin hyvän kohdan iltapäivänokosille. Asetuin siihen ja nukahdin. Raotin silmiäni hiukan, ja huomasin että pesä oli korjattu. Venyttelin pitkään ja haukottelin vähän. Satu tuli luokseni kun huomasi minun heränneen.
"Oliko hyvät nokoset?" siskoni uteli. Nyökkäsin. Paratiisi.. Se ajelehti päässäni kuin lehti joessa. Kävelin joelle ja katselin sen hopeisena hohtavaa vettä. Latkin vettä pikkuisen ja nuolin huuliani. Se oli hyvää. Haistelin toiveikkaana pensasta, jossa tapasi olla hyvää, mehukasta riistaa. Haistoin vesimyyrän ja pudottauduin vaanimisasentoon. Hetken päästä minulla oli tuore, äskettäin tapettu vesimyyrä suussani. Jäin syömään saaliini siihen, kun en jaksanut etsiä mitään hyvää paikkaa. Iskin hampaani kiinni vesimyyrään. Sen liha oli herkullista, mehukasta ja hyvää. Ahmin sen nopeasti. Haistelin ilmaa. Tuoksui sateelta. Voi rähmä, hyvä keli valui hukkaan. Samassa alkoi ripottaa. Juoksin äkkiä läheisen puun alle. Melko pian alkoi sataa kaatamalla. Katselin, kuinka tuhannet vesipisarat tanssivat joen pinnalla. Se oli kaunista. Puun lehdestä tipahti pisara suoraan nenääni.
"Heh." naurahdin ja katselin yhä tihenevää sadetta. Ainakin ilmassa oli raikas tuoksu. Nuuhkin sitä ja minulle tuli taas mieleen se uni, jossa olin ollut paratiisissa. Pian sade loppui, ja astelin pois puun varjosta. Joen pinta väreili vieläkin. Näin vedenpinnan alla kalan, jolla oli kullanhohtoiset suomut. Tähtäsin käpälälläni kalaan ja molskautin, mutten osunut kalaan. Se pelästyi ja ui pois. Ravistelin vettä tassustani ja mietin mitä voisin tehdä. Aurinko paistoi taas, ja se lämmitti ihanasti turkkiani. Yhtäkkiä jälleen alkoi ripottaa vettä. Näin jotain, mitä en ollut vielä eläessäni nähnyt. Värien tanssi taivalla, oli hyvin hienoa. Kaikki värit järjestyksessä taivalla. Silmissäni syttyi tuli, joka oli ollut jo pitkään sammuksissa. Olin kuin uudesti syntynyt. Pian värien tanssi katosi, mutta jätti jälkeensä uuden, elämänhaluisen kollin.
Vastaus:18 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadetassu, jokiklaani
18.03.2013 17:08
-Oppilaaksi nimittäminen

Aukaisin silmäni. Tajusin, että olin nukahtanut. En yhtään tiennyt, miten tärkeä päivä tänään oli.
Nousin ylös ja ravistin turkkiani. Sitten venyttelin makeasti.
Tassuttelin hitaasti pois kuusen alta.
Kun olin vähän aikaa kulkenut matkaani, kuulin jonkun sanovan minulle:
-Sulkatähdellä on sinulle asiaa, pentu.
Katsahdin taakseni. Näin jonkun sotureista seisovan siinä, takanani.
Kiepsautin vartalonikin pääni suuntaan.
-Mi-minulleko? sain sanotuksi.
-Niin. Juuri sinulle. Tiedätkö mikä päivä tänään on?
Pudistin päätäni.
-No, Sulkatähti kertoo sen. Menehän siitä hänen luokseen.
Lähdin heti juoksuun kohti Sulkatähden pesää.
<Mitähän Sulkatähdellä on minulle?>
Kun pääsin hänen pesälleen, haukoin henkeä.
Päästin hellän naukaisun jolloin sisältä kuului:
-Sisään.
Astelin sisään Sulkatähden pesään.
Siellä hän istui häntä siististi tassujen vieressä.
-Kappas. Sinä tulitkin! Kiva. Minulla on sinulle mukava yllätys...
-No? Mikä? kysyin kärsimättömänä.
Sulkatähti oli hetken hiljaa. Sitten hän sanoi:
-Tänään sinusta tulee oppilas, pentu.
Silmäni pyöristyivät.
-Minustako? Mutta, mutta....
-Tiedän, että olet innoissasi. Kaikki kissat kokoontuvat seuraamaan nimitystäsi. Ja se tapahtuu kohta...
En saanut sanaa suustani. Olin niin tohkeissani kaikesta.
-No, tulehan. Mennään nimittämään sinut.
Tassuttelimme keskelle klaania, jonne suuri kissajoukko oli kokoontunut odottamaan meitä.
Sulkatähti hypähti kivelle puhumaan, ja minä asetuin kiven viereen.
-Olemme kaikki kokoontuneet tänne juhlimaan Jaden nimitystä. Joten aloitetaan.
Sulkatähti henkäisi pari kertaa. Sitten hän aloitti:
-Jade, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä lähtien, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Jadetassuna. Mestariksesi tulee Tuiskutuuli. Tiovon, että Tuiskutuuli välittää sinulle kaiken oppimansa. Tuiskutuuli, olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta mestariltasi Kosteaturkilta, ja olet osoittanut olevasi hyvin huomaavainen sekä uskollinen klaanillesi. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Jadetassulle.
Sydämeni tykytti kovaa.
Tuiskutuuli tuli eteeni ja me kosketimme toistemme neniä.
Sen jälkeen kaikki kissat huusivat:
-Tervetuloa klaaniin, Jadetassu!
-Kiitos kaikille! huudahdin.
Hetken aikaa muiden parissa oltuani, sanoin Tuiskutuulelle:
-Tuiskutuuli... Minun täytyy käydä isäni luona nyt, kun olen oppilas. Voitko tulla mukaani?
-Tottakai voin. Mennään heti.
Lähdimme tassuttelemaan kaksijalkalaa kohti, kunhan saimme Sulkatähdeltä luvan.
<Näen isäni! Harmi, kun äitini on kadoksissa...>
Kun saavuimme kaksijalkalaan, kuiskasin:
-Se on tämä! ja kurkkasin sisään.
Sisällä näkyi jokin laatikko josta näkyi kummallisia olentoja sekä puhetta. Kaksijalat istuivat jonkin ison päällä ja katsoivat sitä.
Näin myös tumman mytyn makaamassa maassa. Olin varma että se oli isäni. Joten tuumasta toimeen.
-Miten pääsemme sisälle?
Samassa ovi avautui ja kaksijalka stui siitä ulos. Ovi jäi auki, joten siinä tuli meille tilaisuus.
-Jään vartioon. Mene sinä vaan, kun olet noin pieni.
Nyökkäsin ja menin raosta sisään.
Kaksijalkoja ei näkynyt. Jostain huoneesta kuului niiden puhetta.
Menin äkkiä isäni luokse.
-Isä! Minä tässä, Jade!
Isä nosti päänsä ja heltyi. Hänen ilmeestään näki unettomat yöt.
-Jade! Miten ihanaa nähdä sinut! Minulla oli niin kova ikävä.... Muuten missä olet ollut? Olen ollut niin vallattoman huolissani!
-Ömm... Niin, isä. Siitä minun pitikin sinulle puhua..... Minä... Karkasin täältä.
-Mitä? Karkasit? isä kysyi pettyneenä.
Nyökkäsin ja sanoin:
-Ja liityin jokiklaaniin. Eli siis en enää palaa tänne kuin vierailuille.
Isäni masentui. Hän painoi päänsä maahan.
Yhtäkkiä kaksijalkojen äänet alkoivat tulla lähempää. Ne olivat tulossa!
-Mene äkkiä ulos, ennen kuin omistajani huomaavat sinut!
-Menen, isä. Rakastan sinua.
-Minäkin rakastan sinua. Tulee ikävä.
Katsoin häntä vielä viimeisen kerran. Sitten juoksin äkkiä pois Tuiskutuulen luokse.
-No niin. Mennään takaisin leiriin, sanoin.
Tassuttelimme takaisin.
Minulle päivä oli niin rankka, että päätin ottaa pienet tirsat.
Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskotassu, Jokiklaani
18.03.2013 16:54
Ruskotassu maiskutteli tyytyväisenä kottaraista.
Tämän silmistä hohti ilo ja huojennus.
’’Ruskotassu, pesiä rakentamaan.’’ paikalle tullut Rikkovarjo komensi oranssinruskeaa oppilasta.
’’Anna minun syödä rauhassa!’’ Ruskotassu vastasi ja jatkoi ahmimistaan. Rikkovarjo luimisti korviaan.
’’Ehdit syödä myöhemmin. Pesät eivät odota!’’ tummanharmaa soturi maukui.
’’Minulla on nälkä juuri nyt!’’ Ruskotassu sihahti äreästi. Se ei ollut hänen tapaistaan.
’’Kuule, tiedän että vaellus oli rankka, ja et ole nukkunut kunnolla moneen päivään, mutta löysimme uuden kodin, ja tarvitsemme pesät.’’ Rikkovarjo huokaisi. Ruskotassu katsoi tämän erivärisiin silmiin ja nyökkäsi.
’’Selvä…’’ tämä naukaisi ja tassutteli paikalle, missä muut jokiklaanilaiset rakensivat pesiä.
’’Varo!’’ kuului ääni, ennenkuin kasa sammalta ja risuja ryöppysi kollin päälle.
Ruskotassu yski ja pyyhki sammaleet turkistaan.
Tämä vilkaisi varoittajaan. Pikkusulka.
’’Oletko kunnossa?’’ punertava naaras kysyi.
’’Olen kyllä.’’ Ruskotassu maukui kasvattiemolleen ja auttoi pesän rakennuksessa. Kolli oli aikeissa kysyä Pikkusulalta, miksei tämä rakentanut pesiä, mutta päätti olla hiljaa muistaessaan tämän jalan.
Aaltotassu oli Ruskotassun vierellä.
Tomunruskea naaras tunki sammalta ja mutaa kaikenmoisiin koloihin, ja piteli risua suussaan.
’’Anna se minulle.’’ Ruskotassu sanoi ja tarttui naaraan oksaan.
’’Sfe on mfinunh!’’ Aaltotassu inisi ja kiskoi keppiä.
Kohta kummatkin pyörivät maassa, tapellen risusta leikkisästi.

Vastaus:13 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumitassu,myrskyklaani
18.03.2013 14:21
Tuhkamarja oli kertonut puolet päivästä yrtte ja marjoja semmosia niin rupesin kyllästymään. Aluksi oli ollut kiinnostunut, mutta kiinnostukseni lopahti loppu suoralla en kä kuulut kuin puolet mitä tuhkamarja muiukui. > Vihdoin se on ohi< ajattelin.
" Tuhkamarja minulla on jo pikkasen nälkä " mauun. Oikeastaan minua rupesi kyllästyttämään niin hirveästi, että oli pakko päästä vähäksi aikaa pois. Tuhkamarja kääntyi ja miukui.
" Mene ihmeessä syömään minä kin tulen minullakin on nälkä jo."

Valitsin kansasta pikkuruinen hiiren, koska minulla ei oikeastaan ollut nälkä. Tuhkamarjataas valitsi varpusen joka oli aika pulska. Hölkkäsin varjoiseen paikkaan jossa jotkut oppilaista ruokailivat. Kuuntelin vierestä tarkaan mitä he puhuivat. Olin aika hämmentynyt kun olin kuunnellut jonkin aikaa huomasin, että minä olin puheen aiheena.

Aurinko paistoi puiden lomasta.sää oli erittäin kaunis. Huomasin Tuhkamarjan joka nilkkutti pikku hiljaa minua kohti? Menin häntä vastaan jolloi tuhkamarja istuutui. "tänään varmistamme matka yrttejä" Hän miukui. "Kivaa" huudahdin ja lisäsin mielessä> ja ei niin tylsää.<

Tuhkamarja oli kerännyt jo kaikki yrtit valmiiksi joten jaoimme kaikkille myrskyklaanin kissoille heidän matka yrttinsä.
" vie sinä sotureille heidän matka yrttinsä niin minä vien muille." tuhkamarja miukui.
"Selvä" vastasin nopeasti. Ja lähdin hylkäämään kohti väliaikaista sotureiden pesää. " Hei" sanoi joku sotureita, en tiennyt vielä kaikkien sotureiden nimiä. "Hei onko matka yrttejä tarvitsevia sanon reippaasti." Laskin kaikki käärittyt kääröt mahan ja miuin " siinä pitäisi olla kaikkien sotureiden matka yrtit."

" Tuhkamarja vein jo kaikille sotureille heidän matka yrttinsä."
" Hyvä vie sitten mustatähdelle seuraavaksi" hän miukui. Otin käärön pesän lattialta ja lähdin päällikön väliaikaisen pesälle päin.

"Lähdemme matkaan" mustatähti miukui. "Vihdoin" Mumisi Tuhkamarja vieressäni.>Niin vihdoin< toisin mestarini sanat mielessäni. Nojasin tuhkamarjan kylkeen, koska olimme tehneet pitkän matkan ja tuhkamarja alkoi olla väsynyt.
" Jäämme jälkeen" hoputin tuhkamarjaa. Sitten kaikki pysähtyivät.
" olemme löytäneet uuden paikan jossa voimme asua" Julisti Mustatähti.
Tuhkamarja katsoi taivaalle ja näki tähden lennon ja miukui.
"tähtiklaani on hyväksynyt päätöksen Mustatähti." katsoin alas ja näin........

Vastaus:18 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltotassu, jokiklaani
17.03.2013 21:30
"Hahaa!" Aaltotassu naukaisi tunkiessaan Ruskotassun korvaan koivusta nyhtämänsä lehtiä.
"Njääh!" Kolli murahti ja heitti Aaltotassua kävyllä. Käpy kopsahti Aaltotassun päähän.
"Auts!" Naaras sanoi ja virnisti. "Jos et ole pelkuri, tule hakemaan käpysi." Tämä jatkoi häijysti ja pudotti männynkävyn syvään kuralätäkköön. Ruskotassu empi hetken kunnes loikkasi kuralätäkköön kastellen ystävänsä kuraisella vedellä.
"Hahaa!" Kolli irvaili.
"Yäh.." Kurainen Aaltotassu mourusi. Naaras tarttui hännällään Roskotassua etutassuista ja kaatoi kollin kumoon. Ruskotassu vetäisi Aaltotassun hännästä kumoon. Molemmat rämähtivät nauruun.
"Uusi koti on mahtava!" Aaltotassu ylisti. Ruskotassu nyökkäsi.
"Ruskotassu! Aaltotassu! Koulutuksen aika!" Sirpalesydän mourusi. Oppilaat juoksivat soturin luo.
//päääätkä//

Vastaus:8 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rikkovarjo, Jokiklaani
17.03.2013 16:45
Luku 4

Aika haavat parantaa

Tassuttelin keveästi eteenpäin uusimman oppilaan, Vaahteratassun vierellä. Olin aika ylpeä siitä, että kaikista kolleista hän oli valinnut juuri minut matkaseurakseen. Klaanissa oli tapahtunut viimeaikoina paljon. Huurreturkki oli saanut pennut, Rastaanvire oli noussut varapäälliköksi. Minä oli tavannut Vaahteratassun. Katsahdin jälleen tämän kauniisiin, vaaleanvihreisiin silmiin.
"Toivonpa vain, että löydämmen nopeasti uuden paikan, johon voisimme asettua.." naukaisin punaruskealle oppilaalle. Naaras nyökkäsi vaitonaisena, tosin mietin, ettei hiljaisuus kestäisi kovinkaan pitkään. Ja, oikeassahan minä olin.
"Totta. Siellä kyllä pitäisi olla ainakin joki, mehän olemme sentään JOKIklaani..." Kuuntelin kohteliaasti keskeyttämättä, saattaisin jopa saada hyödyllisiäkin tietoja. Olin taas oma laskelmoiva itseni, huoh. Ravistin päätäni törmätessäni edellä olevaan. Kolli katsahti minuun nyrpeästi, mutta hymähti sitten ystävällisesti tunnistaessaan minut. Yllätyin itsekkin, sillä se oli vanha tuttuni Myrskyklaanista, Paatsamanlehti. Olin aloittamassa keskustelua, kun joku keskeytti meidät.
"Katsokaa alas!" joku huudahti mittavasta joukostamme, en tunnistanut ääntä ennestään mutta se kuului selkeästi kollille. Henkäys kävi joukon lävitse, kun kaikki näkivät kielekkeen alapuolella levittäytyvän valtavan jaakson, jonka keskellä kimalteli jäinen, valtava järvi.
"Upeaa!"
"Tästä laaksosta tulee uusi kotimme!" Mustatähti ja Poltetähti julistivat yhteen ääneen Muiden päälliköiden nyökytellessä päitään hyväksyvästi. Huokaisin helpotuksesta. Klaanien joukosta kuului hyväksyvä ulvaisuja, kaikki olivat jo väsyneitä jatkamaan matkaa. Kirkkaalla, hailakanpunaisella aamutaivaalla välkähti, ja kirkas tähdenlento halkoi ilmaa häviten näkyvistä juuri laakson yläpuolella.
"Tähtiklaani on antanut merkin! Tämä on oikea paikka!" Tuhkamarja huudahti. Päälliköt vaihtoivat keskenään merkitseviä katseita, nyökkäsivät toisilleen ja lähtivät johtamaan klaaneja alas laaksoonpäin. Huokaisin helpotuksesta. Viimeinkin....

Matka oli näyttänyt tosin lyhyemmältä kuin se oikeastaan oli. Olimme rinteen puolessavälissä, kun oli aurinkohuippu. Ehtisimme ehkä hyvällä tuurilla auringonlaskun aikaan alas asti. Käpäliäni särki, kivikkoinen maa hiersi niitä kipeästi. Tuuliklaanilaisilla ei ollut sitä ongelmaa; heidän anturansa olivat kovemmat ja kimmoisat, toisin kuin meillä. Luimistin korviani kivusta, mutten valittanut, en puolellakaan sanalla. Se ei ollut sellaista käytöstä, mitä soturilta saattoi odottaa. Huomasin, että maasto alkoi muuttua. Kova, harmaa kivi alkoi muuttua irtonaisemmaksi, pehmeäksi maaksi ja lumeksi. Täällä piti todella osata asettaa askeleensa. Muuten saattoi syöksyä pää edellä rotkoon, jos huono tuuri kävi kohdalle. Emme pitäneet taukoja, se olisi hidastanut liikaa. Varsinkin, kun matkanvarrella ei juuri paikkaa, mihin olisi voinut pysähtyä. Aurinko alkoi laskea, kun olimme alhaalla, aukealla nummella, jota peitti vielä ohuehko, koskematon lumikerros. Taivaalle kerääntyvät pilvet lupailivat lisää kylmyyttä ja lunta. Klaanit alkoivat jo erota omiksi joukoikseen, aselepo näytti olevan ohi. Jokiklaanin ja Myrskyklaanin jäsenet kyräilivät jo toisiaan, mutta puhuivat yhä kohteliaasti keskenään. Poltetähti katseli hetken ympärilleen ennenkuin Varissulan nyökättyä julisti:
"Tuuliklaani ottaa nummet alueekseen!" Muut päälliköt katsoivat häntä ärtyneesti, mutta Sulkatähti nyökkäsi ensimmäisenä. Hän tajusi kyllä, etteivät Jokiklaanilaiset voineet missään nummella asua, täysin järjetöntä. Hopeanharmaa naaras heilautti häntäänsä käskyksi seurata, ja lähti johtamaan Jokiklaania nummen harjalta näkyvää metsikköä ja jäistä jokea kohti. Korvani nousivat pystyyn nähdessäni joen. Siitä oli jo niin kauan, kun olin nähnyt kunnollisen joen. Askeleeni kevenivät huomattavasti, mielialanikin kohosi huomattavasti. Katsahtaessani taakseni näin jälleen maailman ihanimman olennon, huuleni kaartuivat ihastuneeseen hymyyn. Vaahteratassu sattui juuri kääntämään säihkyvänvihreän minuun, punastuin korviani myöten kun hän räpäytti keimailevasti. Huokaisin hiljaa, mutta pidin pääni. En saisi ihastua oppilaaseen, jos olin pian itse soturi. Se ei vain ollut oikein. Huomasin, että olimme saapuneet joelle. Ylitimme sen helposti, koska se oli yhä jäässä. Kunnollisen hiirenkorvanaikaan siitä tulisi vielä hyvä kalastusjoki. Niin leveäkin, etteivät muut kuin Jokiklaanilaiset pystyisi uimaan sen yli. Tai, eihän se ollut mahdollista, koska joki virtasi niinsanotusti kallioden välissä. Loikkasin jään pinnalta kiven päälle ja katselin ympärilleni. Täydellistä. Jatkoimme vielä hetken syvemmälle nuoreen metsään, kunnes edessämme levittäytyi upea, pieni kiviseinäinen 'kuoppa'. Sen toisella puolella oli tasoittain kiviä, niiden ylitse virtasi pieniä puroja. Niiden välissä oli suurempi, laakea kivi, jolla klaanipäällikkö puhuisi. Vesi virtasi itse järvestä. Koko klaani hyökyi yhtenä rintamana kupan reunoille ja istui kukin paikalleen. Sulkatähti loikkasi kivelle, ja Rastaanvire loikkasi toiselle, joka oli hiukan matalemmalla. Sulkatähden siniset silmät hohtivat hämärässä, kun hän nosti päänsä korkealle ja ulvaisi:
"Jokiklaani on päässyt kotiin!" Koko klaani osoitti hyväksyntäänsä ulvomalla ja mouruamalla kovempaa kuin koskaan ennen. En kuulunut hiljaisimpiin, niinkuin ei Vaahteratassukaan. Koko klaani ihmetteli, kun Rastaanvire ja Sulkatähti katsoivat toisiinsa merkitsevästi. Sulkatähti viittoi minut luokseen ja alkoi puhua.
"Kokoonnumme nimittämään erään oppilaan, jonka olisi pitänyt nousta soturiksi jo aikoja sitten." Kaikki vaihtoivat keskenään ihmetteleviä katseita.
"Minä, Sulkatähti, Jokiklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi." Haukoin henkeä. Minustako soturi? Tämä ei saanut olla unta, ei nyt..
"Rikkotassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?" Sulkatähti maukui ja katsoi suoraa silmiini.
 "Lupaan." Äänessäni ei ollut minkäänlaista epäröintiä, ei häivääkään sellaisesta. Sulkatähden naama vääntyi virneeseen.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Rikkotassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Rikkovarjona. Tähtiklaani kunnioittaa älykkyyttäsi ja lujuuttasi, ja on kunnia kutsua sinut Jokiklaanin täydeksi soturiksi!" Silmäni hehkuivat Sulkatähden painaessa kuononsa päälaelleni ja nuolaistessani kunnioittavasti tämän lapaa. Peräännyin taaksepäin, kohti sotureiden joukkua. Ihmettelin, koska Sulkatähti rykäisi, ja alkoi jälleen puhua. Mitä hänellä oli nyt mielessään?
"Vaahterapentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä siihen hetkeen saakka, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Vaahteratassuna. Mestariksesi tulee Rikkovarjo. Toivon, että Rikkovarjo välittää sinulle kaiken oppimansa." Henkäisin ihmetyksestä. Minusta, mestari? Enhän ollut ollut vielä päivääkään soturi. Kotkankiito tyrkkäsi minua eteenpäin ja hymyili.
"Tee se, Rikkovarjo!" Hän kuiskasi. Nyökkäsin kiitollisena ja astelin kivikon juurelle, jossa Vaahteratassu istui.
"Rikkovarjo, olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta minulta itseltäni ja olet osittanut olevasi luja ja voimakas soturi. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Vaahteratassulle." kurotin koskettamaan Vaahteratassun kuonoa. Näin, kuinka innoissaan hän oli; vaaleanvihreät silmät säihkyivät ilosta. Käänsimme molemmat katseemme klaaniin, ja se alkoi huutaa nimiämme.
"Vaahteratassu! Rikkovarjo! Vaahteratassu! Rikkovarjo!" Sulkatähti antoi klaanin hetken ulvoa, mutta Rastaanvire päätti sen sähähtämällä kovaäänisesti.
"Perinteiden mukaan Rikkovarjon on yksin vartioitava leiriä koko yö puhumatta mitään." Sulkatähti loikkasi alas kiveltä ja tassutteli vasemmalle kadoten kivikon taakse muotoutuneeseen koloon, jonka suuta peittivät sammalet.
"Klaanikokous on päättynyt!" Rastaanvire ulvaisi ja loikkasi alas kiveltä. Hän asteli kohti sotureiden joukkoa ja alkoi jaella tehtäviä pesien rakentamisesta. Käänsin päätäni, ja näin Rastaanvireen astelevan minua kohti.
"Rikkovarjo, täällä on vartiopaikkasi." Hän maukui ja lähti tassuttelemaan kohti parin hännänmitan korkuista-ja levyistä aukkoa kalliossa. Siitä pääsi pois leiristä. Katsellessani Rastaanvireen kulkua minusta alkoi näyttää siltä, ettei hän ollut ihan kunnossa. Istahdin vaitonaisena paikalleni, mutta katsahdin vielä kerran Rastaanvirettä joka asteli poispäin. Hän niiskaisi kerran jos toisenkin ja meno näytti huteralta. Ilman parantajaakin tajusi, ettei hän ollut kunnossa - ei ollenkaan. Näin Sirpalesydämmen astelevan tämän luokse ja puhuvan jotain. Rastaanvire yskäisi ja nyökkäsi hymyillen hiukan. Hymähdin hyväntahtoisesti; hyvä etteivät olleet enää riidoissa keskenään. Käänsin katseeni pois kaksikosta ja kiersin häntäni käpälieni päälle. Nostin katseeni jo kirkkaana loistavaan tähtitaivaaseen ja mietin, olivatko Tähtiklaanin kissat todella siellä. Kuin vastaukseksi taivaalle piirtyi tähdenlento, joka katosi välkähtäen näkyvistä punertavasta taivaanrannasta. Aurinko oli enää kapea, hailakanpunainen viiru taivaanrannassa, jonne pilvet väistyivät tähtien tieltä. Kului hetki, ennenkuin hopeaa hohtava kuu lipui taivaalle. Koko tienoo oli rauhallinen. Lukuun ottamatta kevyttä rapinaa, joka kuului aivan takaani. Katsahdin lapojeni yli ja näin pimeässä hohtavat vaaleanvihreät silmät. Vaahteratassu. Hymy levisi kasvoilleni, mutten voinut sanoa mitään. Naaras taisi myös tajuta sen, ja luulin että hän kääntyi pois. Mutta ei. Vaaleanruskea oppilas istahti viereeni, tai oikeastaan melkein kiinni kylkeeni ja kehräsi hiljaa. En hannonut häätää tätä pois, hetken istuimme tähtitaivaan alla, kaksin. Nautin hänen turkkinsa lämmöstä. Aistini täyttyivät naaraan makeasta tuoksusta. Jonkin ajan kuluttua, minusta aivan liian aikaisin, Vaahteratassu nousi ja asteli pois, mutta mennessään hän sipaisi hännänpäällään kuonoani. Henkäisin ihastuksesta, silmissäni huumaantunut katse. Tältäkö sitten tuntui… Rakastua? Vaahteratassu oli niin kaunis. Kauniimpi kuin kukaan, kenet olin koskaan tavannut. Muistin kuitenkin velvollisuuteni tätä kohtaan, olinhan hänen mestarinsa. Rakkauteni häneen ei muuttaisi todennäköisesti mitään. Enkä voinut edes olla varma, tunsiko hän samoin kuin minä. Ja sitäpaitsi, hänhän saattoi olla juuri niitä "yhden päivän juttuja", mistä senkin tiesi. Eiköhän se selviäsi aikanaan. Siihen asti ei auttanut kuin odottaa, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Katsahdin taivaalle ja huomasin, että aurinko oli nousemassa. Se tarkoitti, että vartiovuoronikin oli lopussa. Istuin vaiti auringon nousuun saakka, en tahtonut rikkoa ikiaikaisia tapoja. Yö oli ollut itselleni aika tärkeä, olin saanut pääni selväksi monista asioista. En ollut varmaan koskaan pysähtynyt ajattelemaan niinkuin nyt. Kuulin tunnelilta erilaisia ääniä, klaani alkoi heräillä. Tunsin itseni melko väsyneeksi, ja yllättävän nälkäiseksi. Vasta nyt tajusin, etten ollut syönyt moneen päivään. Vatsani murisi kuin nälkäinen mäyrä. Juuri sillä hetkellä joku töykkäsi minua kylkeen. Kotkankiito.
"No niin, voit puhua!" Hän maukaisi. Huokaisin helpotuksesta ja nousin seisomaan.
"Huh! Luulin ettei se loppuisi koskaan!" virnistin ja lähdin tassuttelemaan ystäväni perässä. Saavuttuamme aukiolle huomasin, että tuoresaaliskasaa oli jo ehditty täydentää. Astelin väsyneesti kasalle ja noukin sieltä pienehkön rastaan. No, parempi sekin kuin ei mitään. Kumarruin syömään rastastani kanervapensaan juurelle. Satuin näkemään Kotkankiidon, joka noukki kasasta kyyhkysen. juuri, kun hän oli tulossa luokseni, sotureiden pesästä tassutteli kaunis, hopeanharmaa naaras. Se oli Sulkaturkki. Tunsin pienen kateuden pistoksen, kun nuo koskettivat hellästi toistensa kuonoja. Kumpa minulla ja Vaahteratassullakin menisi noin.. Vaikka Vaahteratassu ei niin ajattelisikaan. Ravistin päätäni. En saanut olla näin itsekäs! Kotkankiito ja Sulkaturkki astelivat yllätyksekseni seuraani. Sulkaturkki oli mielestäni ihan mukava. En oikeastaan jaksanut juurikaan keskustella, mutta kuulumiset sentään vaihdoin. Sulkaturkki ja Kotkankiito onnittelivat minua vielä kerran soturiksi ylenemisestä. Otin kiitokset vastaan hyvillä mielin. Saatuani rastaani syötyä hyvästelin ystäväni ja astelin siihen pesään, josta Sulkaturkki oli tullut hetki sitten. Käperryin pesän hiekkaiselle pohjalle ja suljin silmäni.
Vastaus:30 kp:eetä :D
~Talvikki