--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän, Jokiklaani
17.03.2013 13:37
Rastaanvire oli lepäämässä, sillä hän oli kipeä.
Olin huolissani hänestä, mutta pompin ympäriinsä aukiolla, ja kierin maassa.
Annoin hiekan sotkea vaaleanharmaan turkkini, ja auringon häikäistä silmäni.
Olimme löytäneet uuden asuinpaikan!
>Minun pitäisi olla tekemässä pesiä, mutta haluan kouluttaa Ruskotassua…< ajattelin ja lähdin etsimään oppilastani. Näin hänet muutaman ketunmitan päässä sukimassa oranssinruskeaa turkkiaan. Tämä käänsi katseensa minuun.
’’Hei, Sirpalesydän.’’ kolli naukaisi.
Hän oli kai jo toipunut siitä, että olikin kotikisun pentu.
’’Tule, mennään harjoittelemaan.’’ sanoin, ja oppilas olikin heti jo vierelläni.
Löysimme hyvän paikan metsästää.
’’Mitä haistat?’’ kysyin Ruskotassulta. Tämä nuuhki ilmaa.
’’Jäniksen!’’ Ruskotassu vastasi. Tämä lähti seuraamaan hajua. Kolli löysikin sen, mutta ei onnistunut saamaan sitä kiinni. Tassuttelin tämän viereen.
’’Ei se mitään, mutta muista, hiiret tuntevat, jänikset kuulevat.’’ neuvoin
’’Selvä.’’
//tälläne pätkä//
Vastaus:Saat 10 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pajupuro, Jokiklaani
17.03.2013 12:55
Uusi jakso

Luku 2; " Haluan lähteä heti "

Mutisin jotain käsittämätöntä samalla kun pyörin ympyrää kovalla ja karkealla kivellä. Miksi kukaan ei ymmärtänyt minua? Kaikki vain sanoivat että se oli ihan normaalia. Normaalia!? Sähisin vihaisesti ja paljastin terävät ja paksut kynteni. Niskakarvani sojottivat ylöspäin ja huomasin että olimme jo kohta vuorilla. Suuret vuoret kohosivat niin lähellä että sinne olisi vain muutaman kivenheiton matka. Jokin noissa vuorissa sai minut voimaan pahoin. Tai sitten se johtui riidoistani Rastaanvireen kanssa.
" JA VARAPÄÄLIKKÖ! PYH SANON MINÄ ! " karjaisin yhtäkkiä ja tuijotin eteenpäin missä näkyi muita klaanilaisia, mukaan lukien Rastaanvire. Tumma naaras katsoi minuun ihmeissäni ja sähähdin kuuluvasti tälle. Aurinko paistoi kirkkaasti ja kuumasti kun käännyin ympäri ja jolkotin nopeasti viimeisiin pensaikkoihin. Sujahdin liukkaasti vetisen pensaan alle, mutaisen maan ylle. Pensaan alla oli mukavan viileää ja hiljaista. Tuijotin silmät sirissä leppäkerttua joka kiipesi hiljaa pensaan oksalla. Raapaisin sen vihaisesti alas ja murskasin sen tassuni alle. Kiepsahdin uudelleen ja kiskoin itseni pensaikosta ja tähyilin ympärilleni. Muutama pikkuinen puu kasvoi vaivallollisesti kivien seasta ja siellä täällä oli suuria ja massiivisia pensaikkoja. Tuhahdin hiljaa ja lämpsin viileillä ja kovilla kivilaatoilla väliaikaiseen leiriin. Kissoja oli suurina massoina ympäri hyvin valittua leiripaikkaa. Leiri oli pystytetty suojaisaan pensaikko rykelmään joissa oli kymmeniä pensaikoita, joihin oli tehty pesät. Keskellä oli suuri kivi ja yhden pesän lähettelyvillä oli suuri kuoppa ja riistaa. Kävelin tylsistyyneenä maata hännällä huitoen sotureiden pesään ja astuin sisään hiljaiseen ja hämärään pesään. Sisällä oli vain Sirpalesydän joka nytkyi hiljalleen paikoillaan. Kävelin kollin luo ihmetellen ja kosketin tätä hellästi hännälläni. Kolli säpsähti ja katsoi minuun surullisesti. Tuijotin tätä yhä ihmetellen.
" Rastas on sairas! Hän kuolee! Tai hänelle tapahtuu jotain! Hän ei voi olla kanssan! " Kolli hölötti pelästyneenä. Tuhahdin ja sähisin heti perään kollille.
" Miksi kaikki välittävät vain Rastaanvireestä!? " Sähisin kollille ja loikin ulos pensasta. Astuin varoen pois pesästä ja tuijotin eteenpäin. Näin Symbolihännän ja jonkun toisen naaraan. Jokin räksähti sisälläni ja paljastin kynteni sähisten. Nyt tuokin pettää minut! Juoksin nopein ja ketterin askelein kohti kollia ja loikkasin komealla loikalla kollin päälle. Painoin tämän pään kiveen ja siirsin kynteni tämän kurkulle. Sähisin hiljaa.
" Mitä tämäkin on! Kuka hän on?! " sähisin ja painoin kynsiäni hieman syvellemälle kollin kurkkuun. Katsoin Symbolinhännän pelokkaita silmiä ja mietin minkä näköinen tämä olisi kuolleena.
" Pajupuro? Olet taas normaali! Minä luulin että..." Kolli änkytti hiljaa.
" Anna olla! Kukaan ei enää välitä minusta! Miksi jokainen kissa nykyään rakastaa Rastaanvireettä! " Sähisin ja yksi kyynel vieri poskeltani kollin päälle. Loikkasin ketterästi tämän päältä ja juoksin minkä jaloistani pääsin. Sisälläni oli ontto ja kylmä olo kun juoksin pois leiristä ja jatkoin juoksuani vielä senkin jälkeen.
# Haluan pois. Haluan lähteä heti. En halua vuorille, en halua ketään mukaani! # Ajattelin. Kyyneleet vierivät poskiltani kun loikkasin suuren kiven ylitse. Jalkani kolahti kipeästi kiven päähän ja kaaduin tömähtäen kovaan kiveen. Takajalkaani poltti hieman ja se vuoti hieman verta. Laskin pääni kylmään kiveen ja jäin vain makoilemaan. En jaksanut enää tehdä mitään. Kaikki huolehtivat Rastaanvireestä. Symbolihäntä petti minut. Kukaan ei pidä minusta enää. Suljin silmäni ja jäin makoilemaan kivelle antaen laskevan auringon tuottamien varjojen peittää minut.

// Jooh eli symboli ja paju palaa sit yhteen : D
Vastaus:26 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatassu,Myrskyklaani
17.03.2013 09:38
Hopeatassu oli loikannut korkealle ilmaan kohti mäyrää, joka oli valmiina läimäisemään Hopeatassua jättiläismäisellä tassullaan. Mutta juuri kun valtava mäyrän käpälä olisi osunut hopean väriseen naaraaseen, Hopeatassu tunsi kuinka Viiltotassu tönäisi hänet syrjään ja Viiltotassu mäjähti hänen päälleen maahan. "Oletko kunnosa?" toinen oppilas kähisi. Hopetassu nyökkäsi a naukui hiukan ärsyyntyneenä: "Pois päältäni senkin möykky!" Viiltotassu nousi ja sitten myös Hopeatassu.

Hopeatassu huomasi haavan Viiltotassun poskessa. Viiltotassu suorastaan luki toisen ajatukset naukumalla: "Äh! Olen ihan kunnossa! Meillä on mäyrä häädettävänä!" Hopeatassu nyökkäsi helpottuneena. Ja lähti kiertämään mäyrän taakse pensaikon takaa. Sillä välin Viiltotassu harhautti mäyrää hyppimälä, pomppimalla a juoksentelemalla.

Pian Hopeatassu oli mäyrän takana ja loikkasi sen selkään. Viiltotassu kiipesi puuhun valmiina syöksmään sopivalla hetkellä mäyrän kimppuun. Mäyrä ravisteli itseään, mutta Hopeatassun ote piti. Mutta sitten mäyrä loikki ilmaan ja pyöri niin kuin väkkärä. Silloin hopeisen oppilaan ote petti ja tuo lensi selälleen maahan. Ennen kuin Hopeatassu ehti huomatakkaan saati sitten liikahtaa, mäyrä oli painanut valtaisan käpälänsä oppilaan päälle ja aikoi selvästi murskata tuon kuoliaaksi.

Mutta sitten jostain yläpuolelta kuului Viiltotassun taistelu huutu. Mäyrä ihmetteli sitä hetken, mutta sitten se muisti oppilaan tassunsa alla ja niin mäyrä upotti terävät kyntensä Hopeatassun lihaan. Hopeatassu ulvoi kivusta. Verta valui vuolaana purona haavasta. Kipu sumensi oppilaan katseen kokonaan.

Mutta sitten mäyrä ulvaisi kivusta ja paino katosi Hopeatassun päältä. Oppilas nousi pystyyn vaivalloisesti ja tutkiskeli haavaa. se ei ollut onneksi kovinsyvä, vaikka verta kyllä paljon vuosikin.

Hopeatassu otti vauhtia kohti mäyrää ja tarrautu sen kylkeen kiinni kynsillään. Se ei näyttänyt mäyrää hetkauttavan. Hopeatassu näki Viiltotassun mäyrän selässä. Viiltotassun poskessa oli haava ja samoin myös tuon kyljessä. Silloin hopeatassu rääkäisi kivusta.

//Joo se oli ihan hyvä kohta jatkaa, mut jatka sä sit tosta. ;D //
Vastaus:19 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadetassu, jokiklaani
17.03.2013 01:17
-Toinen päiväni

Heräsin keskeltä pentutarhaa ajattelemaan.
<Enpä eilen kerennyt hankkia ystäviä... No, kaipa minä oppilaana saan niitä...>
Nousin ylös ja venyttelin makeasti. Sitten tassuttelin sotureiden pesään.
Katselin, mitä he puuhailivat. Jotkut soturit juttelivat keskenään jotain.
Minua ei jaksanut kiinnostaa heidän juttelunsa. Pinkaisin vain juoksuun pois pesästä. Ajattelin vain:
<Kumpa en saisi puheliasta mestaria!>
En tiennyt vielä kenenkään nimeä. Oppilaana päätin saada ystäviä. Ystävät olivat minulle kaikki kaikessa.
Mutta tänään aioin lähteä seikkailuun!
Tepsuttelin vielä vähän matkaa ennen kuin pysähdyin. Kuuntelin luonnon ääniä.
Oli ihanaa kuunnella lintujen laulua. Ne visersivät niin iloisina. Tuntui, kuin koko luonto olisi puhjennut kukkaan.
Nuuhkaisin raikasta ilmaa sieraimiini, ja tunsin kuinka tuuli kuritti turkkiani. Nautin luonnosta ja linnun laulusta.
Tassuttelin eteenpäin. Vauhtini koveni juoksuun.
Kohta näin oppilaan ja soturin. Soturi opetti oppilaalleen soturiliikkeitä.
Katselin innokkaana opetusta. Oppilas kävi mestarinsa kimppuun. Soturi kuitenkin kerkesi väistää ja oppilas kupsahti kumoon.
Sain tarpeekseni katsomisesta ja menin muualle. Rauhallinen aukio siinsi edessäni. Päätin jäädä vähäksi aikaa.
Istahdin maahan ja katselin ympärilleni. En kuullut lintuja, mutta tuulen rauhoittavaa huminaa riitti. Painoin pääni maahan ja kellahdin kyljelleni lepäämään.
Painoin silmäni kiinni vähäksi aikaa.
Kun avasin ne, huomasin jänöjussin vähän matkan päässä. Minulle tuli oiva tilaisuus harjoittaa metsästystaitojani.
Hiivin viattoman eläimen lähelle. Kyyristyin ja hyppäsin sen selkään. Lähinnä leikin jänön kanssa pitämällä pienen jänisrodeon.
Nautin jäniksen antamasta kyydistä. Hyppäsin alas ja sanoin:
"Kiitos kyydistä!"
Jänis kiitti pötkimällä pakoon.
Mielestäni olin seikkaillut tarpeeksi tänään. Päätin siis palata leiriin...
Menin pentutarhaan lempikuuseni alle. Sieltä sain tirkisteltyä ympärilleni ja katselin maailmaa uteliain pennun katsein.

//Sori jos tuli taas lyhyt tarina... Oon taas kännykkä.\\

Vastaus:15 kp:eetä, ja ei haittaa
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
16.03.2013 23:35
Luku 29; Yllättävä masennus

Nuori ruskea oppilas loikkasi päin mestariaan, joka yritti väistää, mutta oppilas oli liian nopea. Tämä ei ollut kuvitellutkaan onnistuvansa hyökkäyksessään, joten tömähti pää edellä mestarinsa kylkeen. Kummatkin kaatuivat hiekkaiselle aukiolle ja pärskivät hiekkaa.
“Hyvin hyökätty!” Rastaanvire kehui oppilastaan. Aaltotassu väläytti leveän ja voitonriemuisen hymyn. “Mutta pysy aina valppaana, äläkä aliarvioi itseäsi. Muuten voi käydä köpelösti.”
“Tiedän. Anteeksi”, Aaltotassu mutisi mutta ei niinkään surullisesti. “Luulin ihan oikeasti että väistäisit, en koskaan vain osu! En osannut ollenkaan odottaa että onnistuisin.”
Rastaanvire nousi jaloilleen ja nuolaisi oppilaansa hiekkaista päälakea. Hiekka maistui hänen suussaan, suorastaan karmealta. Varapäällikkö sylki hiekan suustaan. ”Eiköhän mennä takaisin leiriin, niin pääset syömään jotain.”
”Joo! Jos siellä on vielä se Ruskotassun metsästämä jänis, niin minä kyllä syön sen ihan itse! Olen niiiiin nälkäinen!” Aaltotassu haukotteli ja pomppi kohti klaanien väliaikaista leiriä. Rastaanvire oli kouluttanut oppilastaan koko päivän auringonnoususta auringonhuippuun asti. Tämä oli myös lopultakin löytänyt sopivan joenpätkän, jossa oli pystynyt opettamaan oppilaalleen uimista. Kyllähän Jokiklaanilaisen piti osata uida. Pitkän uimaharjoittelun jälkeen hän oli opettanut Aaltotassulle jäljittämistä ja sitten taistelua. Nuori naaras ilmeni hyväksi jäljittäjäksi. Rastaanvire saapui klaanien leiriin, jossa kissat touhusivat tavalliseen tapaansa yksinkertaisia ja monimutkaisempia töitään. Ensimmäisenä varapäällikön silmiin osui Teerenlento, joka järjesteli yrttejä aukion reunalla. Tämähän oli nyt parantajaoppilas. Rastaanvireen tuli ikävä tuota naarasta viereisellä pedillä sotureidenpesässä, mutta hän tiesi että tämä oli löytänyt tavan auttaa klaaniaan, vaikka olikin loukannut jalkansa pahasti. Teerenlento oli mainio kissa parantajaksi. Rastaanvire yskäisi, ja tepasteli väsyneenä väliaikaiselle sotureidenpesälle. Pajupuro istui pesän edessä, mutta nähdessään siskonsa tämä nousi nopeasti pystyyn ja meni muualle. Varapäällikkö luimisti korviaan surullisena. >Miksi hän on noin vihainen? Ei se ole minun vikani että minut valittiin varapäälliköksi...< Tämä käveli Sirpalesydämen vierelle.
”Hei”, kolli tervehti hiljaa.
”Olen pahoillani siitä että olen pitänyt sinulle mykkäkoulua”, Rastaanvire kertoi tälle ja katsoi muualle jotta ei kohtaisi kollin sinistä katsetta.
”Ei se mitään. Kyllä minäkin säikähtäisin jos sanoisit samoin minulle kuin minä sinulle”, Sirpalesydän naurahti ja kietoi pörheän häntänsä naaraan hännän ympärille.
Rastaanvire vilkaisi tätä, ja hymyili vaisusti.
Tällä oli omituisen paha olo, eikä se johtunut pelkästään vaelluksesta. Eikä myöskään rikkoutuneesta siteestä Pajupuron ja hänen välillään. Ympärillä tapahtui kaikkea, Kotkatassusta ja Rikkotassusta oli tullut sotureita, ja nämä tunnettiin nykyään nimillä Kotkankiito ja Rikkovarjo. Huurretassu oli nykyään Huurreturkki, ja tällä oli jo kolme pentua. Kaikki muuttui ja ihmeellisiä asioita tapahtui melkein jokaiselle kissalle, mutta ei Rastaanvireelle. Ei se häntä haitannut, mutta tämä oli tottunut jatkuvaan pompotteluun ja edestakaisin säntäilyyn sekä seikkailuun. Mutta nyt ei tuntunut enää sellaiselta. >Ehkä se johtuu vain siitä että en ole enää oppilas, vaan varapäällikkö...< Partioiden järjestely, eri klaanien kissojen välinen riitelyn selvitteleminen, oppilaan kouluttaminen ja muu varapäällikön arkeen kuuluva hössötys vei tältä todellakin aikaa. Tämä ymmärsi nyt, miksi Pajupuro tiesi ettei tällä olisi enää aikaa siskolleen.
”Huhuu?” Sirpalesydän keskeytti tämän ajatukset. Kollin äänessä oli ripaus turhavaisuutta. Hän oli näemmä yrittänyt saada Rastaanvirettä hereille ajatuksistaan jo aika pitkään.
”Häh, mitä?” Rastaanvire kysyi ihmeissään.
”Kysyin että mikä sinulla on”, Harmaa kolli selitti huolen pilke silmissään. ”Näytät sairaalta.”
”Minäkö sairaalta? Taidat vain kuvitella”, Rastaanvire tuhahti. ”Enhän minä ole koskaan ollut sairas.”
”Kyllä jokainen kissa joskus tulee sairaaksi. Käväise Teerenlennon tai Mutaturkin luona, en tahdo että sairastut pahasti.”
Rastaanvire katsahti kumppaniinsa mulkaisten. Mutta kun hän näki, kuinka huolissaan kolli oli, hän nyökkäsi pikaisesti. ”Hyvä on. Mutta älä jakele minulle enää ohjeita, et ole varapäällikkö.”
Sirpalesydän kehräsi huvittuneesti. ”En, en.”
Varapäällikkö maukui kollille hyvästit ja etsi katseellaan parantajaa.
Teerenlento oli siirtynyt viime nurkkauksestaan paljon kauemmas, melkein toiselle puolelle aukion reunaa. Tämä puhui siellä Mutaturkille, ja laski yrttejä suustaan.
Rastaanvire kiihdytti kävelemistään, mutta ei päässyt juoksemaan. Hän ei jaksanut. Jokaista lihasta särki, ja päässä huippasi. Naaras joutui istumaan maahan ja nojaamaan nurmikkoon, koska muuten pelkäsi pyörtyvänsä. Ympärillä pyöri, ja kaikki kissat monistuivat. Äänet ympärillä kaikuivat korvia raastavasti, ja hän yritti sulkea korvansa puheilta. >Näytän varmaan ihan tyhmältä, istun keskellä aukiota hytisten hillittömästi! Muut klaanit saavat huonon vaikutteen Jokiklaanista tätä menoa.< Sitten kissojen monistuminen pysähtyi, ja kaikki palasi ennalleen. Rastaanvire haukkoi henkeä ja pudisti päätään. Tämä nousi ylös jatkamaan matkaansa, nyt varovaisemmin ja hitaammin, jotta pyörrytys ei jatkuisi.
Parin ketunmitan päässä parantajista, tämä naukui heiveröisesti:
”Hei tuota noin, Sirpalesydän tahtoi minun tulevan tänne, koska hän on huolissaan”, Varapäällikkö maukui ja sai parantajat hätkähtämään. Teerenlento nilkutti heti tämän luo.
”Millainen on olo?” parantajaoppilas kysyi.
”Ihan tavallinen”, Rastaanvire valehteli. Hän ihmetteli sitä, kuinka Teerenlento ei näyttänyt uskovan valhetta. Yleensä kaikki uskoivat Rastaanvireen valheet. Mutta nyt valehteleminenkaan ei enää onnistunut kunnolla.
”Puhu totta. Tämä voi olla vakavaa”, Teerenlento tiukkasi ja käski varapäällikköä istumaan. Naaras istui nurmikolle. ”Pyörryttää, lihaksia särkee, väsyttää, yskittää, valehteleminen ei onnistu”, tämä saneli äreästi. Teerenlento katsoi mestariaan Mutaturkkia, joka nyökkäsi kuin lukien ajatukset.
”Ole nyt rauhassa, ja anna minun tutkia sinut.”
Kilpikonnakuvioinen naaras painoi käpälänsä varapäällikön otsalle, ja mutisi jotain epäselvää.
”Noh?” Rastaanvire kysyi murahtaen.
”Sinulla on kuumetta”, Teerenlento maukui.
”Älä viitsi! Ei minulla koskaan ole kuumetta.”
”No nyt sinulla on, ja sinun täytyy hyväksyä se. Pysy loppupäivä leirissä ja älä rasita itseäsi. Toivotaan että se menee ohi, muuten siitä voi tulla valkoyskää tai jopa viheryskää!” Teerenlento murisi ja piiskasi häntäänsä puolelta toiselle vakavana.
Rastaanvire älähti ja painoi päänsä alas. ”Kohtalo täytyy näemmä hyväksyä. Selvä, yritän lepäillä.”
”Ja ota hieman unikonsiemeniä”, Teerenlento työnsi tämän eteen kuivahtaneen unikonkukan jonka sisältä pilkotti siemeniä. ”Ota vain kaksi. Ja syö myös tämä rohto, toivon mukaan se alentaisi kuumetta.”
Parantajaoppilas otti suuhunsa jonkin yrtin ja laski sen unikonsiemenien viereen.
”Äläkä unohda juoda, kuumeisena tarvitsee paljon nestettä.”
”Selvä. Voinko nyt mennä?” Rastaanvire kysyi nuollessaan pari unikonsiementä suuhunsa ja pureskeltuaan yrtin lehdet.
”Mene vain.”
Tummanharmaa naaras kääntyi tassuttamaan takaisin sotureidenpesälle päin, mutta nähdessään Aaltotassun tuoresaaliskasalla tämä päätti mennä oppilaansa luo. Tomunruskea naaras puhui innoissaan Ruskotassun kanssa. Rastaanvire näki kuinka Aaltotassu piti toisen käpälänsä alla vaaleaturkkista jänistä. Tämä oli selvästikin aikonut syödä sen, kunnes Ruskotassu oli tullut ja nämä olivat jääneet rupattelemaan, mahdollisesti aika pitkäksikin aikaa. Rastaanvire pystyi kuulemaan pitkänkin matkan päästä näiden puheet, he nimittäin mourusivat melkoisen suureen ääneen. Ääni kuului jo toiselle puolelle aukiota. Oppilaat puhuivat yleisestä kissojen puheenaiheesta; siitä kuinka päivä oli mennyt ja mitä uusia asioita oli tapahtunut.
”Aaltotassu”, Rastaanvire murahti. Oppilas pelästyi ja kääntyi kohtaamaan väsyneen mestarinsa. ”Ole tänään Ruskotassun kanssa, ja jos Sirpalesydän päättää pitää hänelle opetusta niin mene sinäkin. En itse ehdi nyt.”
”Miksi et?” Aaltotassu kysyi, ja yritti peittää äänessään huokuvaa innostusta.
”Joudun lepäämään. Jos sinulla on jotain kysyttävää niin kysy Sirpalesydämeltä, älä minulta. En jaksa tehdä yhtikäs yhtään mitään.”
Aaltotassu maukaisi lyhyen ”Joo” vastauksen ja jatkoi loputonta jutteluaan Ruskotassun kanssa.
Rastaanvire jolkotti sotureidenpesälle ja painoi päänsä pehmeään sammalpetiin sulkien äänet ympäriltään.
Vastaus:35 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltotassu
16.03.2013 21:09
"Viimeinkin!"Vaalea kolli hihkaisi. Tämän vieressä Hopeatassu ja Haukkatassu nauroivat.
"Rauhotu jo,Viiltotassu."Haukkatassu maukui. Viiltotassu kehräsi ja nuolaisi tuota poskesta.
"Ajattele nyt!Olemme kävelleet näin pitkän matkan,ja vihdoinkin se tuska palkittiin."Viiltotassu sanoi hurmioituneena. Hopeatassu asteli hänen viereensä.
"Minä menen nyt metsästämään"Tämä naukui. Viiltotassu käänsi päänsä.
"Hei odota minua.Minä tulen mukaan.Tuletko sinä,Haukkatassu?"tämä kysyi naaraalta. Haukkatassu pudisti päätään.
"Menkää te vain. Minä autan Jokiklaanilaisia pesien rakentamisessa."Hän vastasi.Viiltotassu nyökkäsi ja lähti seuraamaan hopeatassua,joka oli jo monen ketunmitan päässä hänestä.
"Tulithan sinä.Luulin ettet tulisikaan."Hopeatassu sanoi ärtyneenä. Viiltotassu katsoi tätä yllättyneenä,mutta päätti antaa asian olla.

Kaksikko juoksenteli metsässä ja naureskeli toistensa mokille.
"Olisitpa nähnyt ilmeesi kun se pulu läimäytti sinua poskelle."Hopeatassu nauroi Valkotassulle.
"No entä kun sinä hyppäsit naamallesi sinne lumihankeen.Se orava jekutti sinua hyvin!"Viiltotassu kertoi hymyillen. Kolli nuuskaisi ilmaa ja pysähtyi niille sijoilleen. Veren haju leijui hänen kuonoonsa.
"Mitä nyt,Viiltotassu?"Hänen vierelleen pysähtynyt Hopeatassu vastasi. Viiltotassu haisteli ilmaa,ja niin myös Hopeatassukin.
"Seuraa minua." Kolli käski valkoinen turkki hulmuten tämän hypätessä puskan läpi. Turkkinsa ravistettuaan puhtaaksi lehdistä,he jatkoivat eteenpäin.
"YÄÄÄK"Hopeatassu huudahti nyrpistäen kuononsa. Viiltotassu käänsi päätään ja näki monen jäniksen raakamaisesti revityt ruumiit. Verta oli ympäriinsä. Ilmassa oli jokin muukin tuoksu,mutta kumpikaan heistä ei tunnistanut sitä. He seurasivat tuoksua ja päätyivät suuren luolan luokse.
"Tämä haju on aivan kammottava!"Hopeatassu irvisti. Viiltotassu silmät siristyivät.Tämä ei tulee päättymään hyvin,kolli ajatteli.
RAKS!
Kuului heidän takaansa,aivan kuin oksa olisi katkennut. Kumpikin kääntyi ja he haistoivat toistensa pelkotuoksut. Puskan läpi työntyi mustavalkoinen pää ja siinä oli suuret ja valkoiset terävät hampaat.
Mäyrä!!!Viiltotassu ajatteli lamaantuneena. Kuitenkin jalkoihin tuli vauhtia,mutta ei tarpeeksi.Mäyrä läimäsi hänet takaisin aivan kuin pikkuruisen kynnen. Hänen vieressään Hopeatassu irvisti hampaat näkyvillä ja oli valmiina hyökkäykseen.
"Hopeatassu,EI!"Viiltotassu huusi,mutta liian myöhään. Naaras ponkaisi kohti mäyrää jonka tassu oli uhkaavasti kynnet esillä tulossa hyökkääjää kohti.

//Hopeatassu,toivottavasti tuo oli sopiva kohta jättää sinulle jatkettavaksi.Mutta muista,ettet sinä ole ainoa joka tulee loukkaantumaan,vaikka voitkin loukkaantua pahemmin kuin Viilto. YP:eet,älkää välittäkö noist mun höpötyksista :)
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento,jokiklaani
16.03.2013 20:57
Katsoin kirkkaalle taivaalle. Odotin mestariani pienen kivisen polun kulmalla. Olimme hakemassa yrttejä.
"Teerenlento?" mestarini naukui ja asteki pensaikosta. Tervehdin mestariani.
"Aloitamme heti. Sinä saat hakea minulle tähän takiaisenjuurta. Testaan paljonko aikaa sinulta siihen menee." Mutaturkki naukui.
"Tämä on siiis... jonkinlainen testi?" kysyin. Mestarini nyökkäsi.
"Arvion paljonko sinulla menee suurinpiirtein aikaa. Otan huomioon tietenkin myös... tuon nilkutukset." Mestarini naukui. Lähdin nilkkaamaan kohti metsää. Ohitin suuren koivun. Sen oksat olivat jykevät. Huomasin, kuinka se kuvasti meitä. Klaaneja. >Oksat erillään toisistaan, mutta silti sitä samaa... kokonaisuutta.< Ohitin puun, sillä nyt ei ole aikaa hukattavaksi. Halusin Mutaturkilta hyvää palautetta. Näin kaksi lampea. Toisen luo pysähdyin juomaan. Löysin takiaisenjuurta, mutta ne oltiin jo järsitty juurista. Jäljellä oli vain kuohkeaa multaa. Jatkoin matkaa. Takiaista oli pakko olla täällä ihan lähellä. Pakko. Nostin kuononi. En luovuttaisi. Mitä Mutaturkki olikaan sanonut niiden kasvupaikoista? Sitten muistin:
'Ne eivät viihdy puiden läheisyydessä ja tarvitsevat paljon vettä.' Niin hän oli sanonut. Sitten keksin. >Lammet! Takijaista oli varmaan ensimmäisen vastaan tulleen lammen lähellä!< Olin pysähtynyt toisen lamen kohdalle, mutta siellä ei takiaista ollut. Sitä oli pakko olla ensimmäisellä lammella. Ainakin sen läheisyydessä. Nilkkasin nopeasti ensimmäiselle lammelle. >Takiaista.. takiaista..<
"Tuolla! Olin oikeassa!" Kiljahdin aivan kuin joku olisi ollut väittänyt vastaan. Kuovin vähän multaa ja pureksin juuret poikki.

Nilkkasin mestarini luo.
"Olitpa nopea!" Mestarini naukaisi yllättyneenä.
"Kiitos. En olisi uskonut pärjääväni kovin hyvin." naukaisin ja röyhistin vähän rintaani. Mutaturkki otti juuret. Lähdimme kohti leiriä.
"Pakatkaa yrtit nopeasti ja jakakaa kääröt sotureille. Me lähdemme pian. " Sulkatähti naukui ja kiiruhti toisaalle.
"Ääähh... Taas jatketaan" murahdin. Me kokosimme keräämäni takijaisenjuuret ja muut yrtit niihin karheisiin lehtiin. Minun tehtäväni oli jakaa kääröt. Vein Kiviturkille, Huurreturkille, Sirpalesydämmelle, Rastaavireelle, Varjoturkille, haukkahallalle ja parille oppilaalla pienemmät kääröt. Kun olin saattanut työni päätökseen hain ruokaa. Pullea rastas oli niin houkutteleva, että nappasin sen kasasta. Lysähdin maaham vatsalleni ja huokaisin. Otin suuren haukkauksen ja lintu katosi nopeasti. Hautasin luut.
"Matka jatkukoon!" Arpitähti karjaisi. Lähdimme liikkeelle.
Vastaus:15 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki
16.03.2013 17:52
Kevyt tuulenvire leikki Sulkaturkin astellessa hitaasti ja nälkäisenä eteenpäin. Hänen kulkeva Kotkankiito puuskutti hiljaa. Hänen ohimollaan oli vieläkin pieni vekki,vaikka kyseisestä tapahtumasta oli jo aika pitkä aika. Aivan yllättäen naaraan edellä kulkeva Kiviturkki pysähtyi,ja tämä oli vähällä törmätä häneen. Sulkaturkki murahti tälle anteeksipyynnön ja kolli pyöräytti hyväksyvästi silmiään. Sen jälkeen hän vilkaisi kumppaniaan,joka tirskahti huvittuneena.
"Tiedän sinun olevan väsynyt,mutta ei tarvitse kuitenkaan toisia päin mennä."Kotkankiito sanoi. Sulkaturkki väräytti viiksiään välittämättä kumppaninsa kommentista. "Olen kyllä aika väsynyt,toivottavasti pysähtyisimme pian."Naaras ajatteli itsekseen. Kaukana kulkevat päälliköt puhuivat keskenään. Sulkaturkki höristi korviaan ja liikkui varovasti eteenpäin,jotta häntä ei huomattaisi.
"Tämä voisi olla hyvä paikka meille kaikille"Poltetähti,Tuuliklaanin päällikkö maukaisi. Sulkatähti,Jokiklaanin päällikkö yhtyi hänen mukaansa. Kaksi muuta,Mustatähti ja Arpitähti näyttivät epäileviltä.
"Alue täytyy tarkistaa,jotta saamme tietää onko täällä kaikille tilaa."Arpitähti,Varjoklaanin päällikkö sanoi. Vasta silloin Sulkaturkki tajusi katsoa ympärillensä;klaanit olivat saapuneet suojaiseen kohtaan ja metsää näytti olevan niin paljon,ettei nuori soturi nähnyt muuta kuin puita,ei sitten missään ilmansuunnassa. Toive heräsi hänen sisimmässään. Olisivatko he vihdoin löytäneet uuden suojan,kaukana kaksijaloista ja Hirviöistä.Ajatuskin kauheasti lemuavista Hirviöistä sai Sulkaturkin karvat nousemaan pystyyn.
"Sulkaturkki,mitä ihmettä sinä teet? Päälliköiden puheita ei salakuunnella." Hän kuuli takaansa. Käännyttyään tämä huomasi Rastaanvireen.
"Älä säikyttele noin!"Sulkaturkki tiuskaisi tälle. Sulkaturkki kääntyi toivoen,etteivät päälliköt olleet sitä kuulleet. Naaras huokaisi helpotuksesta,kun näki näiden jatkavan keskusteluaan eivätkä olleet kuulleet Rastaanvirettä. Sulkaturkki kääntyi takaisin varapäällikön puoleen.
"Kiitä onneasi etteivät he kuulleet mitään."Naaras tiuskaisi tälle. Rastaanvire vain hymähti ja käveli pois. Sulkaturkki irvisteli hänen peräänsä,mutta jatkoi itsekkin matkaansa kumppaninsa luo.
"Missäs sinä oikein olit?"Kotkankiito kysyi.
"En yhtikäs missän,kävelin ympäriinsä. Näyttää siltä että saatamme vihdoin jäädä paikoillemme!"Sulkaturkki hihkaisi silmät leimuten. Kotkankiito nauroi kumppaninsa onnelle,mutta oli itsekkin jännittynyt ja iloinen. Matka on ollut rasittava monin puolin.
"Tulkoot kaikki Jokiklaanilaiset tänne!"Sulkatähti kutsui aina niin ylpeänä ja kunniakkaana. "Voi kun voisin olla noin mahtava,kuin hän!"Sulkaturkki ajatteli. Hän asteli Kotkankiidon vieressä muiden kanssa päällikön luokse. Muut klaanit olivat kutsuneet omat kissansa.
"Olemme päättäneet jäädä tänne."Poltetähti sanoi. Monet huokaisivat,vihdoinkin tämä oli ohi.
"Mutta elämme jonkin aikaa yhdessä,kunnes saamme sovittua rajat."Arpitähti sanoi. Muutama tyytymätön naukaisu kuului sieltä täältä,mutta päälliköt eivät välittäneet siitä.
"Sovimme omat työmme. Jokiklaani rakentaa pesiä..."Sulkatähti aloitti,mutta tyytymätön mouruaminen keskeytti hänet.
"Hiljaa!"Tämä huusi "Työt kyllä vaihtuvat jossain vaiheessa."naaras jatkoi. Sen jälkeen hän nyökkäsi Mustatähdelle.
"Tuuliklaani hoitaa saalistamisen,Varjoklaani partioi ja kertoo HETI jos jotain tapahtuu."Hän sanoi ja painoitti sanaa heti.
"Entä Myrskyklaani?"Joku huusi yleisöstä. Poltetähti päätti vstata tähän.
"He auttavat kaikkia,kunnes on aika vaihtaa töitä. Se joka aloittaa tappelun,tulee olemaan erittäin suurissa ongelmissa ."Hän naukui. Kissojen keskeltä kuului hyväksyvää nau`untaa. Sulkaturkki huokaisi. Tietenkin pitää tehdä töitä,kuinka muutenkaan saisimme leirin kasaan?Hän mietti itsekseen. Tämä suki turkkinsa tarkasti ja huolellisesti. Sen jälkeen hän käpertyi Kotkankiidon viereen. Huomenna alkaisivat kauheat työnteot. Uni saapui hetkessä ja hiljainen ja tasainen tuhina kuului ympäriltä.

Sulkaturkki tunsi kevyttä tökkimistä kyljessään. Hän aukaisi silmänsä ja kuvitteli Kotkankiidon häiritsevän häntä,mutta yllätyksekseen siinä oli Viiltotassu,Myrskyklaanin oppilas,joka oli auttanut häntä etsimään Kotkankiitoa kun Sulkaturkki oli vielä valkoyskässä.
"Hei!voisinko auttaa sinua töissä?"Nuori kolli kysyi. Sulkaturkki nyökkäsi.He lähtivät yhdessä etsimään rakennustarvikkeita pesiä varten. Oppilaasta oli suuri apu Sulkahännälle. He puhuivat kaikenlaista ja huomasivat heistä tulleen ystäviä. Päivä kului nopeasti noilla kahdella ja illan tullessa oli jo monta pesää kasassa. Saaliskasa oli myös huimaavan korkea ja he nappasivat kummatkin itselleen evästä. Sulkaturkkivalitsi itselleen pulskan jäniksen ja vesimyyrän. Hän etsi mukavan varjoisan paikan läheltä ja istahti sinne eväittensä kanssa. Naaras repi lihaa suuhunsa kun ei olisi koskaan saanutkaan ruokaa! Viiltotassu teki samoin. Pian he olivat kumpikin täynnä ja köllättelivät maassa. Silloin tumma hahmo tuli heidän luokseen.
"Viiltotassu,on aika lähteä"Tämä sanoi. Sulkaturkki katsoi naaraan otsassa olevaa kuun muotoista jälkeä.
"Kyllä Jääsielu."Viiltotassu maukui hätäisesti. Sen jälkeen tämä sanoi Sulkaturkille hyvästit ja seurasi mestariaan pois. Sulkaturkki haukotteli ja asteli valmiina olevaan jokiklaanin soturien pesään. Siellä hän käpertyi tiiviisti kerälle ja nukahti.

//Tälläinen nyt,toivottavasti on pitkä sillä yritin sellaisen tehdä. Viillolla en tänään jaksa tehdä,Mustis kyllä tietää miksi:)
Vastaus:Eii haittaa, hyvä tämä on, kuten jo cbox:issa sanoin, tämä ei ollut epäsekava, 25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Unikkoturkki
16.03.2013 14:21
Jatkoa…!

Oli kulunut jo muutama neljännesosakuu siitä, kun ystävystyin Tammiturkin kanssa. Olin jo hänen hyvä ystävänsä. Kävimme yhdessä partioretkillä ja opetimme oppilaitamme yhdessä. Se oli hyvää aikaa, korvaamatonta. Mutta tiesin tehtäväni odottavan; pian pitäisi vaeltaa Kuukivelle etsimään voimia susien voittamiseen. Mutta ensin, minun piti kertoa siitä Tammiturkille.
”Tammiturkki, minulla olisi sinulle asiaa”, kuiskasin hänelle sotureiden pesässä.
”Mitä nyt, Unikkoturkki?” Pidin pienen tauon ja vedin syvää henkeä.
”Minulla on eräs.. Tehtävä, johon tarvitsen sinun apuasi”, sanoin päättäväisesti. Tammiturkki katsoi minua ihmeissään. ”Mihin sinä minun apuani tarvitset? Kyllä sinä selviäisit itsekin.”
”Enkä, tarvitsen apuasi!” Vilkuilin ympärilleni. ”Tämä on sitten salaisuus”, jatkoin, ”kun olin tavallisella partioreissulla, eksyin muista ja saavuin Korkokiville. Sieltä sain tiedon, että tarvitsen jonkun apua, joten valitsin sinut! Siksi tarvitsen apuasi.” Katsoin häntä päättäväisesti. ”Ole niin kiltti!” Tammiturkki nyökkäsi. Helpotuin ja tuntui, kuin raskas kivi olisi vierähtänyt harteiltani.
”Lähdetäänkö jo huomen aamuna? Voisimme ilmoittaa päällikölle.”
”Kyllä voisimme, mitä nopeammin lähdemme sen parempi.”

Tassuttelimme päällikön pesään. Mau’uin tervehdyksen ja astuimme sisään. Nyökkäsimme kunnioittavasti.
”Mistä halusitte puhua?” Arpitähti kysyi.
”Lähdemme huomisaamuna suorittamaan tehtävääni” sanoin. Arpitähti katsoi meitä hieman mietteliäästi.
”Se päivä siis koitti viimein”, hän naukui painokkaasti, ”sinä siis viimein lähdet etsimään itseäsi.” Katsoin häntä hämmentyneenä. ”Tammiturkki, poistuisitko hetkeksi?” Arpitähti kysyi. Tammiturkki nyökkäsi.
”Mitä tarkoitat?” kysyin, kun Tammiturkki oli poistunut.
”Tämä koetus on vain yksi luku elämässäsi”, Arpitähti jatkoi, ”olet nuori ja vielä oppimaton soturi. Tämä koetus auttaa sinua löytämään todellisen minäsi.” Olin hämilläni. >>Todellinen minäni…<< mietin.
”Hakekaa parantajalta matkayrttejä matkaa varten. Onnea matkaan”, Arpitähti maukui.

Aamu koitti nopeasti. Olimme valmiita lähtöön ja seisoimmekin parantajan pesän edessä.
”Tässä, matkayrttinne. Niiden pitäisi riittää matkalle”, Nuhanenä mukui ja antoi lehtikäärön.
”Kiitos Nuhanenä”, mau’uin, ”tässä on tarpeeksi.” Söimme nopeasti yrtit ja lähdimme matkaan. Katsoin leiriä vielä kerran ennen kuin se katosi taakse. Olimme päättäväisin mielin liikkeellä ja tarmoa täynnä, kuin uutta oppiva oppilas. Siltikin minua huoletti, entä jos törmäisimme niihin susiin, meitähän oli vain kaksi! Mutta Tammiturkki oli suojanani. Tassuttelimme kohti Ukkospolkua. Muutama hirviö pyyhälsi ohi, mutta emme hätkähtäneet. Juoksimme nopeasti polun yli, kun hirviöitä ei tullut. Muutaman tunnin taivalluksen jälkeen Korkokivet häämöttivät. Tärisin hieman.
”Oletko valmis tähän?” Tammiturkki kysyi.
”Olen”, vastasin.

Jatkuu…!

Vastaus:20 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
16.03.2013 13:47
Kylmätähti kertoi mitä oli tapahtunut.
"Yhtäkkiä oksa tippui päähäni ja menetin tajuntani. Pesään tuli nin paljon pölyä että oli vaikea hengittää." hän selitti.
"Hopea oli sen takana." sanoin ja Kylmätähden silmissä leimahti vihan liekki.
"Hopeako? Missä se penikka on? Annan hänelle satikutia!" hän sanoi ja muistin että olin viskannut Hopean veteen. Juoksin joelle ja näin Hopean makaamassa rannalla. Hän huomasi minut ja sähähti.
"Äidilläsi on asiaa. Hän on vihainen sinulle." murahdin ja nappasin Hopeaa niskanahasta ja raahasin hänet Kylmätähden luo.

Hopea oli saanut kunnon läksytyksen. Nyt hän Hopea mökötti varjossa.
Vastaus:Saat 10 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatassu, Myrskyklaani
15.03.2013 22:01
Tunsin kuinka joku tökki kylkeäni tassullaan. Avasin silmäni hitaasti ja katsoin kuka tökkijä oli. Se oli mestarini Pitkähäntä, joka virnisti ilkikurisen näköisenä minulle ja naukui: "Heräsithän sinäkin vihdoin unikeko!" "Mmmh..Kuinka kauan oikein olen nukkunut?" mumisin. "Tarpeeksi kauan!" mestarini naukui ja peitti huvittuneen kehräyksensä. "Näin vain niin aidon oloista unta, jossa olimme vielä kotona." mutisin unisena ja minusta tuntui aivan siltä, etten olisi nukkunut vielä ollenkaan. Pitkähntä nyökkäsi mietteliään näköisenä ja jatkoi sitten: "No nouse nyt kuitenkin ylös, niin lähdemme metsästämään ja samalla katsomaan että löytyykö täältä riistaa. Klaanihan on joka tapauksessa ruokittava!" Pitkähäntä naukui tärkeän oloisena ja tassutti ulos väliaikaisesta oppilaspesästä.

Sen enempää miettimättä noisin ylös ja ravistelin sammal nukan turkistani ja venyttelin huolellisesti, sekä tietenkin myös suin turkkini tsaiseksi. Vasta sitten tassuttelin hiljakseen ulos pesästä mestarini luokse ja lähdimme katsomaan joskos löytäisimme riistaa.

Pian Pitkähäntä äkkäsi oravan ja nappasi sen helposti. "Tässä ei kyllä ole paljoa ruokaa klaanille." tuo naukui suu täynnä oravan karvoja. Nökkäsin ja etsiskelimme lisää riistaa. Pitkähäntä kehui minua oivalliseksi metsästäjäksi ja tuo kehui myös sitä, että opin hyvin nopeasti. Olin siitä iloinen ja minullekkin kertyi jonkin verran saalista. Sain kiinni kaksi hiirtä ja yhden rastaan. Pitkähäntä oli napannut oravan lisäksi jäniksen ja pikkuruisen varpusen.

Päätimme palata saaliiden kera klaanin luo ja ottaa itsekkin jotain pientä purtavaa. Mtkalla klaaniin Pitkähäntä naukui: "Sinusta on tulossa taitava metsästäjä! Mutta ensi kerralla harjoittelemme taistelemista. On nimittäin todella tärkeää oppia taistelemaan, jotta pystyy suojelemaan klaaniaa ja rakkaitaan.." mestarini selosti minulle. Ainakin puolet mestarini kertomasta meni ohi korvieni, koska en oikein jaksanut vain yksinkertaisesti kuunnella.

Kun saavuimme väliaikaiselle leiri paikalle, pudotimme saaliimme muun riistan sekaan ja otimme itsellemme syötävää.

Vastaus:Saat 24 kp:tä! :)

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jadetassu, jokiklaani
15.03.2013 18:08
-Ensimmäinen päiväni

Heräsin pentutarhasta virkeänä ja suloisena kissanpentuna. Tietoon unihiekat silmistäni ja tepsottelin ulos uteliaana.
Silmäni häikäistyivät auringonvalosta. Ihmettelin, missä olin. En ollutkaan kotona.
Sitten vasta muistin:
Olin viimeyönä liittynyt jokiklaaniin!
Tarkastelin vähän ympärilleni. Kaikkialla oli kaunista. Mestarit olivat opettamassa oppilaitaan, ja linnut visersivät.
Sitten päätin erään asian:
<Minä tutkin jokiklaanin hyvin tänään ja aion saada uusia ystäviä...>
Tassuttelin eteenpäin, mutta vauhtini kiihtyi huimaan laukkaan. Kiisin kuin pillastunut härkä. Nautin raikkaasta luonnosta.
Tutkin jokiklaanin juurta jaksaen, minnekä vain pääsin ja minne oli sallittu mennä.
Päivän päätteeksi rellestin pentutarhassa korvien täydeltä. Rakastin riehumista.
Lopulta kuitenkin alkoi väsyttää ja nukahdin kerälle puun alle...
Pikimusta turkkini vain kohoili ylös ja alas.

//en tiiä miten pitkä tästä tuli, koska oon kännykällä.\\
Vastaus:Aika lyhyt, mutta ei se haittaa. :) Saat 10 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumitassu, myrskyklaani
14.03.2013 18:12
Kun kissa oli vastannut. Hän oli kertonut klaanista ja miten he elivät. Kuuntelin lumoutuneena, kun kissa oli selittänyt kaikea klaaniin koskevaa. Lopuksi kissa jonka nimeksi oli selvinnyt Mustatähti. Hän oli kysynyt haluaisinko oppilaaksi. Kun hän oli kertonut klaanistaan. Olin kysynyt Saisinko ryhtyä parantaja oppilaaksi. Mustatähti oli katsonut minua pitkän tovin ennen kuin oli vastannut. Ja hän sanoi parantajamme voi odottaa tähtiklaanilta merkkiä. Elikkä olin sanonut pääsen jos hän saa merkin. Muuten minusa tulee soturi oppilas, jos hän ei saa merkkiä. Sisälläni paisui ilo, koska en ollut pitänyt yksin vaeltamisesta.

Hypin ilosta, koska parantaja jonka nimeksi oli selvinnyt tuhkamarja oli saanut merkin että saisin ryhtyä parantaja oppilaaksi. Se oli selvinnyt sillä aikaa kun Mustatähti oli poissa, kun olimme saapunut tämä oli kertonut että hän haluaisi oppilaan ja olisaanut merkin tähtikaanilta. Tähtiklaani oli kertonut että ilmestyisi klaanin kuulumaton kissa josta tulisi parantaja oppilas.

"jokainen oman riistansa metsästäjä Tulkaa klaani kokoukseen" Mustatähti miukui. Kissat jotka kuuluivat myrskyklaaniin kokoon tuivat pikku hiljaa Mustatähden ympärille.
"Tuhkamarja on saanut tähtiklaanilta merkin Jossa sanotaan klaanin kuulumattomasta kissatatulee uusi parantaja oppilas" mustatähti miukui. Jotkut olivat jo huomanneet minut ja loput käänsivät katstseensa minuun. Tunsin itseni haavoituvaksi kun kaikki tuoijottivat. "Hei" Sanoin ujosti. Mustatähti katsoi minua pitkää ja miukui lopulta "kutsutaanko tätä oppilasta Lumitassuksi"
"Tuhkamarja olet hänen mestari." Mustatähti miukui. Katselen ympärilleni kun näen tuhkamarjan menen hänen luokseen. Tuhkamarja kosketti kuonoani. Katselen ympärilleni ja mietin >mitä nyt mitä teen?< Jotkut tulevat onnitelemaan. Kuuntelin kun muut toivoivat minut terve Tuleeksi. Paitsi että jotkut mulkoilivat minua. Kuulin sinä aikana paljon uusia nimiä. Huomasin että kaikki oppilaat loppuivat sanaan tassu.

Seuraavana päivänä heräsin aikaisin. Myrskyklaanlaiset eivät olleet vielä kaikki hereillä. Kiertelin ympäriinsä ja katselin kun klaani alkoi herätä. Istahdin alas ja jatkoin katselua. Aurinko alkoi nousta ja loput kissat tulivat ulos. Jäin katselemaan kun auringo nousi pikku hiljaa ylös päin. Huomasin että tuhkamarja asteli minua kohti. >Hän on keksinyt jotain sen näkee hänen ilmeestään.<
"Hei nukuitko hyvin? Kysyin. Tuhkamarja vastasi
"kyllä nukuin oikein makeasti."
"Ajatelin että kertoisin sinulle osan yrteistä marjoista." // Jne..// Tuhkamarja miukui.

//Mun teki mieli jatkaa tarinaa. Mutta tästäkin tuli lyhyt. Onks kumminkin ihan ok pitunen?//
Vastaus:On, toki! Saat 20 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltotassu, jokiklaani
13.03.2013 21:17
Aaltotassu tepasteli pienellä hiekkaisella polulla mestarinsa mukana. Tavalliseen tapaansa oppilas hölisi ja kyseli kaikkea mahdollista.
"Kuule! Mitäs olet mieltä, että tykkääkö Ruskotassu musta?" Oppilas touhotti. Rastaanvire nyökkäsi poissaolevana. He saapuivat Pienelle hiekkaiselle ja tasaiselle aukiolle, jossa olisi hyvä harjoittaa taistelua.
"Tänään me taistelemme, mutta vielä kynnet sisässä." Mestari maukui ei-niin-kuuntelevaiselle oppilaalleen. Aurinko paistoi ja se teki harjoittelsta vaikeaa, sllä se paisoi kokoajan kissojen silmiin.
"Hyökkää, kun olet valmis." Rastaanvire naukaisi ja Aaltotassu teki juuri kuin oli käsketty. Oppilas juoksi kohti puuta ja kimposi itsensä soturin niskaan. Rastaanvire rimpuili ja karisti oppilaan kimpustaan. Soturi iski oppilasta käpälällään. Aaltotassu väisti taitavasti seuraavat iskut. Tämä ryömi nopeasti mestarinsa viereen ja potkaisi Rastaanvirettä vasemman takajalan lapaan. Rastaanvire katui maahan. Aaltotassu kikati voitonriemuisena. Seuraavaksi Aaltotassun piti jäljittää. Rastaanvire juoksi kaemmas ja hieraisi välillä kylkensä puunrunkoon antaakseen tuoksumerkin. Rastaanvire piileksisi oppilasta ja, kun Aaltotassu löytäisi mestarinsa hänen olisi hyökättävä. Rastaanvire kipaisi metsään. Aaltotassu odotti hetken, kunnes lähtisi jäljittämään mestarinsa tuoksua. Oppilas kulki metsässä pitkin kiemuraista polkua, mitä todennäköisesti mestari oli kulkenut. Oppilas löysi puun juurelta tuoksumerkin ja seurasi sitä, kunnes mestiri oli taas kääntynyt. Rastaanvire oli kääntynyt pois polulta ja Aaltotassu seurasi helppoa hajujälkeä, sillä Rastaanvireeltä oli tarttunut turkista muutama tuppo karvoja. Maassa Oli Rastaanvireen tassujen alla murskaantuneita puollukoita ja Aaltotassu seurasi niitä. Hän löysi mestarinsa vähän matkan päästä ja hyökkäsi. Rastaanvire kuitenkin kaatoi oppilaan maahan.
"Löysin!" Pienempi naaras kikatti! "Voidaanko nyt halea syötävää?!" naaras pieni naukui.

Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rikkotassu, Jokiklaani
13.03.2013 19:28
Luku 3

Veri punaista, lumi valkeaa, mutta silti niin on vaikeaa toisistaan erottaa

Haukottelin makeasti ja kampesin itseni jaloilleni. Aurinko oli jo noussut, väliaikaisen oppilaspesän
tomuista maata täplittivät auringonläikät, joiden keltaisessa valossa mustat raitani tulivat esiin. Nyt
oppilaspesässä oli yksinäistä, kun Kotkatassu ei ollut enää siellä. Hänestä oli tehty soturi,
Kotkankiito oli hänen nimensä nykyään. Huokaisin raskaasti; kukaan ei tulisi ymmärtämään minua
kuten hän, joku naaras kaikista vähiten. Niinhän minä uskoin, vaan kuinka kävisikään, sitä ei
kukaan tiennyt. Astelin hämyisestä, varjojen täyttämästä pesästä ulos auringonpaisteeseen. Lämpö
valoi minuun uusia voimia. Vaeltaminen oli raskasta, voimia tarvittiin nyt enemmän kuin koskaan. Ja olihan vielä taisteluharjoitukset, metsästys, uiminen… Muitten asioillakin piti vielä juosta, kun oltiin oppilaita. Jokaisella oli varmasti voimat vähissä, minullakin vaikkei siltä tuntunutkaan. Kaikki tekivät jälleen lähtöä, tämän päivän aikana pääsisimme takuulla vuorille asti. Oikeastaan, olimme nukkuneetkin vuorella, tai sen juurella, tarkemmin sanottuna. Vaellus oli kestänyt jo kokonaisen kuun. Niin pitkä aika, ja.. Silloin silmäni tavoittivat sen, mistä oli oppilaspesässä puhuttu kollien keskuudessa eilisestä saakka. Uusi oppilas, Västäräkkitassu nimeltään. Minä olin kuitenkin aikonut pysyä poikamiehenä elämäni loppuun saakka; yksi naaras ei olisi mitään sitä muuttamaan. Eikä syyttä, huomasin kyllä miksi. Nyt mielipiteeni kuitenkin muuttui sillä sekunnilla. Nimittäin en voinut arvatakkaan millainen kaunotar tämä olikaan; en nimittäin ollut eläessäni nähnyt mitään kauniimpaa. Naaraan pitkähkö, hopeanharmaa turkki hohteli silkkisenä haaleassa auringonvalossa kuin helmiäinen.
Astelin kuin hurmoksessa naaraan luo onnittelemaan tätä.
”Onnea, olet nyt oppilas.” maukaisin häive ihastelua äänessäni ja katseemme kohtasivat hetkeksi. Henkäisin tahattomasti ihastuksesta. Niin kauniit, lumoavan siniset silmät tällä oli, tuntui, että olisin voinut hukkua niihin. Pakko oli myöntää että olipa naaras harvinaisen värinen kissaksi. Mutta ah, se ei merkinnyt mitään, olipa tämä oppilas silti niin viekoitteleva ja ihana, ettei varmaan kukaan voinut tätä vastustaa.Västäräkkitassu punastui hiukan ja nyökkäsi ujon oloisena. Samanlainen oli kuin emonsakin, Joutsenlaulu. Käännähdin ympäri ja tarkoitukseni oli jäädä matkaamaan kaikessa rauhassa Teerenlennon ja Mutaturkin takana, mutta en voinut vastustaa kiusausta vilkaista naarasta vielä kerran, silmissäni huumaantunut katse. Näin parantajien kantavan suussaan matkayrttejä ja muistin, etten ollut niitä vielä saanut. Rykäisin ja Teerenlento katsahti taakseen yllättyneesti.
”Rikkotassu, kas vaan. Mitä tarvitset?” Hän kysyi. Naaraan smaragdikatseesta huomasi, että hän tiesi sen jo. Viisashan Teerenlento toki oli, oli ollut aina. Täydellinen valinta parantajaoppilaaksi, jos sain sanoa.
”Matkayrttejä. En ole saanut niitä vielä..” Mau’uin tasaisella äänellä. Teerenlento nyökkäsi ja ojensi minulle yrttikäärön. Koppasin sen näppärästi suuhuni ja nielin karvaanmakuiset yrtit, joskin hunajan maku pehmensi sitä. Nuolin huuliani ja nielaisin viimeisetkin yrtit.
”Kiitos! Ja onnea. Pääsit toteuttamaan unelmaasi.”
”Eipä kiittelemistä. Näitä oli yksi ylimääräinen, mutta se olikin sinun omasi. Niin, ja kiitos. Mutaturkki on mahtava opettaja.” Kilpikonnakuvioinen kissa maukui. Nyökkäsin ymmärtäväisesti.
”Niin varmasti.” naukaisin myöntelevästi. Teerenlento jäi matkaamaan viereeni, vaikkei minusta olisikaan apua, jos hän kompastuisi, koska oli niin pieni. Sanonta ’pieni mutta pippurinen’ kävi kohdallani täydellisesti toteen. Satuin kääntäneeksi katseeni muualle juuri erään Myrskyklaanin oppilaan astellessa näkyviin Vatukkakynnen takaa. Hänen nimensä oli Nopsatassu, hän oli Valkomyrskyn tytär. Sydämeni sykähti lämpimästi. Olin tainnut rakastua häneen, taas. Kaikki muistot tulvivat mieleeni. Kuutamoyöt, vain me kaksi, kauniit lehtisateen aamut. Olimme olleet yhdessä jonkin aikaa, kunnes naaras päätti, että hänen uskollisuutensa kuului Myrskyklaanille. En silti kantanut kaunaa, olinhan jälleen sekaisin rakkaudesta. Teerenlento oli häipynyt johonkin, joten päätin mennä juttelemaan Nopsatassulle.
”Hei! kuka…” Naaralla meni hetki tunnistaa minut.
”Rikkotassu, sinäkö?” Hän maukui hiljaa. Naaras kuulosti yhä omalta rakastavalta itseltään. Nyökkäsin. Nyt kukaan ei voisi erottaa meitä, olimme kaikki samaa klaania.
”Minäpä minä!” maukaisin iloisesti ja nuolaisin naaraan korvaa lempeästi ja painoin kuononi hänen omaansa vasten. Kehräsimme onnesta; tässä sitä taas mentiin ja lujaa.

Matka taittui suht’ nopeasti. Ruoho ja lumi muuttuivat kiveksi, puusto karkeaksi soraksi ja kitukasvuisiksi pensaiksi. Astelin hitaammin eteenpäin Nopsatassun rinnalla, matka alkoi painaa. Ympärillämme kaartuivat jyrkät kiviseinämät, pieninkin ääni kaikui moninkertaisena jylhistä seinämistä. Alkoi hämärtää, mutta näkymä oli silti hyvä. Äkkiä klaaneista kuului kohahdus ja vain hetki sen jälkeen kotkan kirkunaa. Värähdin hiukan. Mitä jos se tulisi tänne? Mutta eihän yksi lintu kaikkia paniikkiin saanut. Jos ei se niin mikä… Rääkäisyt kuuluivat yhä kovempaa, kaiken lisäksi kallion yläpuolelta alkoi kuulua uhkaavaa jyrinää. Kaikki nopeuttivat liikkeitään, muutamat lähestulkoon juoksivat. Kaikki halusivat olla pois alta, kun vyöry tapahtuisi. Kuljimme hiukan muista jäljessä, kuitenkin jyrinän edellä. Äkkiä jossain paukahti ja näin valtavien kivien alkavan vyöryä lumen mukana alas. Klaanit menivät paniikkiin, joka puolella oli pois kivien tieltä säntäileviä kissoja. Pinkaisin juoksuun Nopsatassu vierelläni, ei ollut aikaa hukattavaksi. En edes huomannut, että olimme hengenvaarallisen lähellä reunaa, josta oli lukemattomien hännänmittojen pudotus. Ensimmäiset kivet putosivat jysähtäen kohtaan, jolla olimme olleet vain hetki sitten. Suurin osa oli turvassa, mutta me emme. Kaikessa kiireessä olin täysin unohtanut kotkan. Nyt sain siitä kuitenkin mitä kipeimmän muistutuksen, sillä otus rääkäisi aivan yläpuolellamme.
”VARO!” Nopsatassu kirkaisi. Loikkasin notkeasti sivulle, poispäin reunasta. Kotka sukelsi aivan välistämme. Nopsatassu kompastui ja jäi hoippumaan aivan jyrkänteen reunalle. Aloin nähdä kaiken hidastettuna. Ei, olin väärässä. Kotka suhahti Nopsatassun päältä ja kauhukseni yritti kopata naaraan mukaansa. Nopsatassu karisti sen pois vain juuri ja juuri, isku oli horjuttanut tämän tasapainoa liikaa.
”Nopsatassu, EI!” karjaisin verethyytävällä äänellä. Naaras horjahti. Hänen kasvoillaan oli kuitenkin katkeransuloinen ilme, aivantuin tämä olisi hyväksynyt kuoleman. Tuijotin kauhusta lamaantuneena tomupilveen, jonka kotka oli aiheuttanut. Kun näin Nopsatassun jälleen, satuin sopivasti näkemään, kuinka naaras vilahti reunan yli. Vasta silloin vapauduin pelon kahleista ja syöksyin kielekkeen reunalle. Viimeinen näkymä Nopsatassusta jäi hetkeen, jona Myrskyklaanilainen syöksyi selkä edellä kohti tuhoaan. Lysähdin istumaan jyrkänteen reunalle ja mustaa poskeani pitkin vieri pieni, kristallinkirkas kyynel, joka vieri poskeltani ja putosi rotkoon. Olin menettänyt Nopsatassun.

Tuulessa oli kaihoisa sointi, se toi mukanaan jostakin kauniita, vaaleanpunaisia terälehtiä jotka olivat kirsikkapuusta lähtöisin. Tuo lämmin tuuli pörrötti turkkiani ja siinä oli selvä sointi, tunnistettavat sanat. ’Ei oo elämää, ilman kuolemaa - Eikä rakkautta kahdeksi voi jakaa’ Sanat painuivat sydämeeni iäksi, en taatusti voisi unohtaa niitä.

~ ~

Klaanit pysähtyivät vähän matkan päähän paikasta, jolla Nopsatassu sai surmansa. Vasta myöhemmin kuulin että Varjoturkkikin oli ollut lähellä putoamista, mutta Kiviturkki ja Teerenlento olivat pelastaneet. He olivat sankareita, ilmiselvästi, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan. Olivathan molemmat hyviä sotureita, tai, Teerenlento OLI ollut hyvä soturi, mutta nyt vieläkin rohkeampi parantaja. Kumma kyllä en surrut Nopsatassun kuolemaa sen enempää kuin muunkaan vierasklaanilaisen kuolemaa. Se johtui varmaan salaperäisestä tuulesta, jonka olin tuntenut vain hetki hänen kuolemansa jälkeen. Jokiklaani ei Nopsatassua surrut, vaan keskittyi onnittelemaan Kiviturkkia ja Teerenlentoa. Päätin käydä itsekin onnittelemassa heitä. Astelin ensimmäiseksi suurehkon kivenharmaan kollin luo ja kumarsin hiukkasen.
”Se oli urhea teko, Kiviturkki. Kaikesta huolimatta.” Lisäsin hiukan sarkastisesti. Kiviturkki nyökkäsi aavistuksen verran ja hänen kasvoilleen levisi iloinen hymy. Kolli näpäytti minua hännällään leikkimielisesti ja jatkoi:
”Kiitos vain, Rikkotassu. Tai, sanottaisiinko paremminki pian Rikkovarjo!” Suuni loksahti auki. Tehtäisiinkö minusta soturi? Silmäni säihkyivät haltioituneesti.
”Oikeastikko?” kysyin hämmästyneellä äänensävyllä. Kiviturkki nyökkäsi.
”Sain kuulla vain vähän ennen varapäällikön virastani vetäytymistä, että Sulkatähti suunnitteli nimittämistäsi.” Kiviturkki jatkoi. Nyökkäsin ja satuin vilkaisemaan taakseni siten, että satuin juuri näkemään Huurreturkin, joka keskusteli muutaman muun kuningattaren kanssa, tämän paisuneesta vatsasta päätellen. Käänsin katseeni Kiviturkkiin ja lausuin:
”Toisaalta, onnea pentujenkin johdosta..” Kiviturkki näytti hyvin hämmentyneeltä. A-a-aa, eikö tuleva isä ollut vielä kuullutkaan tulevista pennuistaan? Siristin silmiäni kiusoittelevasti.
”Etkö tiennyt, että Huurreturkki saa pennut?” kysyin täysin rehellisesti. Madalsin ääntäni hiukan pehmeämmäksi, ennen kuin jatkoin:
”SINUN pentusi…” Kiviturkki ravisti päätään kummastuneena. Hän näytti siltä, että hänen täytyisi päästä Huurreturkin luokse sillä punaisella sekuntilla. Oli melko varmaa, että naaras ei ollut hannonut kertoa kumppanilleen pennuista.
”Niin että onnea vaan oikein kovasti - teille molemmille.” Jatkoin pehmeästi. Harmaa soturi nyökkäsi.
”Kiitos itsellesi, että kerroit minulle! Pahoitteluni, mutta nyt minun täytyy kyllä mennä penäämään selitystä Huurreturkilta. Nähdään myöhemmin.” Kolli maukui ennen kuin suuntasi rivakat askeleensa kuningattarien ryhmää kohti, jonka keskellä Huurreturkki paistatteli. Hymähdin lempeästi ja tassuttelin Teerenlennon seuraan. Sipaisin naaraan lapaa pehmeästi hännälläni.
”Olit tosi rohkea! Varjoturkki on varmaan aika.. kiitollinen.” jatkoin vuorostani kauniille kilpikonnakuvioiselle naaraalle. Teerenlento vain hymähti lempeästi ja huiskautti tuuheaa häntäänsä.
”No jaa. En minä nyt niin erityisen rohkea ollut..”
”Olitpas! Olit mahtava! En ole nähnyt yhtäkään toista kissaa joka olisi pelastanut toisen noin hienosti. Ja kun sinulla on tuo jalkakin.” maukaisin innostuneesti. Tajusin kuitenkin, ettei hän ehkä halunnut puhuttavan vammastaan. Silloin se vain vaivasi enemmän.
”Anteeksi.” lisäsin aavistuksen hämilläni. Teerenlento räpäytti silmiään lempeästi.
”Voi – ei se mitään. Luulenpa, että Tuhkamarjakin on kuullut aika paljon puhuttavan vammastaan.” Huokaisin helpotuksesta, onneksi Teerenlennolla oli tänään hyvä päivä. Jonain toisena päivänä hän olisi saattanut käydä kiinni kurkkuuni moisesta sutkautuksesta. Ei siinä ollut mitään pahaa, olinhan itse miltein tismalleen samanlainen, pahempi vain. Mutta olihan asia niinkin, että Teerenlento oli nyt parantajaoppilas, hänellä oli uudenlaista voimaa ja viisautta joka auttaisi häntä suojelemaan klaaniaan jatkossa.
”No, hyvä on sitten. Mutaturkki tulee, sinun pitää varmaan mennä.” Jatkoin ja huiskaisin hännälläni mudanruskean kollin suuntaan. Teerenlento nyökkäsi ja lähti linkkaamaan kohti mestariaan.

Nyt minulla ei ollut mitään muita tehtäviä, kuin taisteluharjoitukset Sulkatähden kanssa. Sieltä naaras näkyikin jo tulevan, Rastaanvire kintereillään, joka tosin kääntyi omille teilleen sotureiden joukkoon. Heilautin häntääni tervehdykseksi.
”Mitäs tänään tehtäisiin taisteluharjoituksissa?” kysäisin lähtiessämme astelemaan yhteen solista, joka johti pienelle aukealle jonka pohjalla oli jäätä ja soraa.
”Taistelua kovalla pinnalla ja ilman ympäristön suomaa etua.” Sulkatähti sähähti ja asettui aukion toiseen päähän. Luimistin korviani ja kyyristyin maata vasten.
”Antaa tulla!” sähähdin ylimielisesti. Häntäni piiskasi ilmaa, siristin silmiäni ovelasti. Sulkatähti syöksähti minua kohti hampaat irvessä muka pelottavasti. Minähän en vähästä hätkähtänyt. Väistin Sulkatähden tarkkaan harkitun iskun kylkeen ja iskin tätä kipeästi naamaan. Naaras sihahti ja hyppäsi uudelleen minua kohti. Tällä kertaa oli vuoro toimia. en ollut täysin varma toimisiko temppuni, mutta ei voi oppia jos ei kokeile. Sulkatähden ollessa miltei kimpussani kiepahdin notkeasti ympäri ja tartuin naaraan niskaan. Käytin paljon voimaa kiskaistessani päällikön jaloiltaan ja paiskatessani tämän kuoppamaisen aukean kiviseen reunaan. Sen jälkeen minun oli välittömästi hyökättävä jälleen vastustajani kimppuun. Mätkin naarasta paljain käpälin, hetken kuluttua mestarini kömpi jaloilleen ja sanoi että se riitti siltä erää.
”Se oli ihan hyvä, mutta taistelit kuin olisit taistellut oman klaanilaisesi kanssa. Liian pehmeää minun makuuni siis. Tehdäänpä tällä kertaa niin, että sinä saat hyökätä.” Sulkatähti selitti. Haukottelin hiukan, tylsistyneisyydestä. Mestarini huomasi sen kyllä ja läimäytti minua korville. Sähähdin tälle vihaisesti.
”Mitäs siinä minua mätkit?”
”Sinun on parasta olla parempi ensikerralla.” hän maukui happamesti ja tassutteli aukion reunalle.

Siristin silmiäni ja tuijotin hänen silmiinsä. >Mitä Sulkatähti nyt juonii?< mietin ärsyyntyneesti.
”No niin! Antaa tulla. Kuvittele, että olen vihollisklaanin soturi, joka on käymässä ystäväsi kimppuun!” hän huikkasi. Nuolaisin huuliani voitonhimoisesti ja pinkaisin matkaan kuin salaman iskusta. Lähestyin Sulkatähteä nopeasti vasemmalta puolelta, mutta, en käynytkään mestarini kimppuun heti, niin kuin hän oli luullut. Sen sijaan loikkasin valtavalla hypyllä tämän yli, päin harmaata graniittia. Kiepahdin siten, että olin vaakasuorassa kiveen nähden, juoksin pienen hetken graniitin jyrkkää pintaa ja ponnistin kohti hämmentyneen Sulkatähden takaraivoa. >Tätä hän ei taatusti osaa odottaa…< mietin voitonriemuisesti ja iskin kiinni kuin vihollisen niskaan. Minussa oli yllättävän paljon voimaa näin pieneksi kissaksi, ja Sulkatähti yritti aivan turhaan rimpuilla irti otteestani. Pidin kiinni kynsin ja hampain, jännitin jalkojani vasten tämän selkää ja kun päästin irti, potkaisin vielä voimakkaasti jaloillani niin, että naaras lennähti kauas minusta. Sulkatähdellä ei kestänyt kovinkaan kauaa toipua iskusta, mutta minä olin jo valmiina. Harmaan päällikön syöksyessä vääjäämättä minua kohti loikkasin viime hetkellä niin korkealle kuin ikinä pystyin ja jyräsin hämmentyneen Sulkatähden painoni alle. Sulkatähti kiljaisi ja silloin ajattelin, että olisi parempi lopettaa. Annoin kuitenkin vielä varsin kovan läimäisyn päällikön lavoille, ennen kuin loikkasin ketterästi pois tämän päältä. Sulkatähti syljeksi hiekkaa kömpiessään jaloilleen. Minä taas räkätin naama vääränä vieressä.
”Oliko.. haha, taistelinko, hah, niin kuin kotikisu… Hahahaa!” Sulkatähti ravisteli ainoastaan lumet ja tomut turkistaan ja heilautti häntäänsä kiusaantuneesti.
”No ei todellakaan. Mistä hyvän tähtiklaanin nimeen keksit juosta seinämää pitkin ja käydä kimppuuni?” hän maukui. Räpäytin silmiäni kuin se olisi itsestäänselvyys.
”Helppoa. Olen kyllä oppinut heikot kohtasi tässä kuuden kuun aikana ja suurin niistä on hyökkäys takaapäin.” Jatkoin silmät hehkuen. Sulkatähti nyökytteli päätään myöntelevästi.
”Tämä taitaa riittää tältä päivältä. Palataan takaisin, täällä alkaa tulla pimeä.” hän maukui ja lähti tassuttelemaan edelläni kohti leiriä, tai itse asiassa väliaikaista sellaista. Ei kestänyt kauankaan kun näin edessämme väliaikaisleirin kaikessa karuudessaan. Siltikin se oli ehkä paras tähänastisista, missä olimme yöpyneet. Sulkatähti heilautti häntäänsä merkiksi siitä, että sain mennä. Astelin kaikessa rauhassa oppilaiden joukon lähettyville, jonka syövereissä Västäräkkitassu, Ruskotassu ja Aaltotassukin varmasti olivat. Västäräkkitassun näin aivan ensimmäisenä, mutta kuten olin odottanutkin, tämän ympärillä oli monen monta kollia. Eikä kyllä ihmekään. Mikä noissa silmissä oli, niitä jäi katsomaan aina jos ohi kulki. Vastustin kiusausta mennä juttelemaan naaraalle, muut olisivat varmaankin siitä suuttuneet. Niinpä tyydyin ainoastaan tassuttelemaan kuningattarien joukkoon ja käpertymään jonnekin Huurreturkin lähettyville. Loin katseeni vielä kerran kirkkaalle tähtitaivaalle, jolla hopeahäntä kimalteli. Kuiskasin tähtiklaanille hiljaisen pyynnön ja suljin silmäni.

Vastaus:Wow! Miten pitkä, ja hyväkin! En voi muuta kuin anataa 39 kp:eetä :D
Nyt mestarisi tarkkailee sinua ja käyt kuulammella
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huurreturkki, Jokiklaani
13.03.2013 18:44
Valkea naaras makoili Kosteaturkin vieressä ja jutteli mukavia.
’’Ne syntyvät huomenna. Tai, niin Mutaturkki sanoi.’’
Huurreturkki maukui ja kehräsi.
Kosteaturkki nyökkäsi ja painautui sitten lepäämään.
Huurreturkki antoi naaraan nukkua, ja siirtyi kauemmas, varjoisempaan nurkkaan. Kiviturkki ahtautui pesään ja etsi katseellaan kumppaniaan.
’’Siellähän sinä!’’ kolli maukui ja tämän tuomasta linnusta pölähti höyheniä maahan. Huurreturkki nauroi Kiviturkin ilmeelle, joka oli varsin huvittava. Kiviturkki laski linnun Huurreturkin eteen.
’’Kiitos.’’ Huurreturkki kehräsi ja alkoi ahmia lintua.
’’Ole hyvä. Saalistin sen ihan äsken.’’ Kiviturkki naukaisi.
’’Mhh, siltä se maistuukin. Ihanaa.’’ Huurreturkki mumisi kumppanilleen, ja puhalsi sulkia pois suustaan. Kiviturkki katseli naaraan syömistä, ja alkoi sitten puhua;
’’Mielestäni oli hyvä valinta jättää varapäällikön paikka. Sillä nyt minulla on aikaa sinulle, ja pennuille.’’
Huurreturkki nosti katseensa kumppaniinsa ja kehräsi.
Sitten tämä söi linnun loppuun ja hautasi luut.
Teerenlento nilkutti paikalle.
’’Pennut syntyvät huomenna. Sinun kannattaa nyt levätä.’’ naaras neuvoi.
Huurreturkki nyökkäsi, ja hyvästeli Kiviturkin, joka lähti pesästä. Naaras kellahti kyljelleen, ja nukahti.

~Myöhemmin aamuyöllä~

Huurreturkki sävähti hereille kovan kivun takia.
’’Voi ei.’’ tämä kuiskasi puoliksi itsekseen.
’’Mutaturkki! Teerenlento! Joku!’’ naaras ulvoi.
Teerenlento rynnisti paikalle niin nopeasti kuin kykeni.
’’Mitä nyt?!’’ tämä huohotti.
’’Pennut!’’ Huurreturkki mourusi.
Teerenlento kävi salamannopeasti hakemassa hämähäkinseittiä ja yrttejä.
Synnytys sujui ongelmitta, lukuun ottamatta pientä jumitusta ensimmäisissä pennuissa.
Pian kolme pientä kollipentua makasi kylläisenä ja maitoa juoneena emonsa vatsan vieressä.

Vastaus:Hmm... 10 Kp:eetä, onnea pentujen johdosta!
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento,jokiklaani
13.03.2013 17:33
Valmistin yrttikääröjä. Ne olisivat valmiina seuraavaa pitempää reissua varten. Mutaturkki lajitteli yrttejä ja kääri niitä myös. Ne eivät olleet niitä matkaa varten syötäviä, vaan käärimme yrttjä suuriin lehtiin. Lehtien pinta oli karheaa, joten se kannattelisi yrttejä. Kun lähtisimme taas jatkmaan soturit kannattelisivat yrttinippuja ja meillä olisi tarpeeksi parantavia aineksia matkalla. Me kaksi emme saaneet montaakaan kääröä kasaan, mutta varjo- tuuli- ja myrskyklaanilaiset keräsivät myös yrttejä karheisiin lehtiin.
"Menisitkö katsomaan miten Huurreturkki voi?" mestarini naukaisi.
"Mielelläni." sanoin ja nilkkasin Kuningattaren luo. Huurreturkki makoili tyynen rauhallisena ja kysäisin tämän vointia.
"Voin ihan hyvin. Kiviturkki Palvoo minua kuin helposti säkyvää jäätä. 'Ei saa tehdä raskaita töitä, lepäile vaan..' ja muuta sinne suuntaan. Miten voit itse?" naaras kehräsi. Katsoin vammautunutta jalkaani ja naukaisin:
"Voin.. ihan hyvin kiitos kysymästä." ja lähdin takaisin Mutaturkkia kohti.
"Tehtävä suoritettu." nau'uin saavuttuani taas mestarini luo. Mutaturkki katsoi silmiini ja jäi tuijottamaan. Punehduin ja turkkini pörhistyi. Heilaitun käpälääni komean kollin kuonon edessä. Mutaturkki ravisti päätään ja naurahti.
"Anteeksi... jäin vain katsomaan..-"
"Silmiini. Ei se haittaa." kehräsin. "Sitä sattuu" jatkoin ja tassutin kollin ohi välinpitämättömänä. Mestarini kääntyi puoleeni suu ammollaan ja oli aikeissa sanoa jotain.
"Öömmhh.. Ajattelin, jos nukkuisit tänään kuningattarien kanssa?" Hän naukaisi.
"En voi. Oppilaat nukkuvat heidän kanssaan tilan puutteen vuoksi." sanoin vähän epäröiden. Mutaturkki yrittii saada minut nukkumaan klaanivanhimpien ja päälliköiden luona. Itse pyörittelin silmiäni ja maukaisin:
"Onko joku ongelma? Minä voin nukkua täällä!"
Mutaturkki empi hetken, kunnes nyökkäsi. >Miksi Mutaturkki ei halua minun nukkuvan täällä?< Ajattelin. Päivä kului loppuun nopeaa ja vieläpä yrttikääröjen parissa. Käpertyessäni nukkumaan suolaheinän ja kirvelin tuoksu leijaili pesässä. Tuoksut sekoittuivat ääniin ja vaivuin sekaiseen uneen joka oli täynnä kirveliä, suolaheinää, siankärsämöä ja muita yrttejä.

Heräsin tuijotukseen. Se oli häiritsevää. Halusin torkkua vielä, eivätkä linnut vielä edes laulaneet. Katsoin tuijottajaa. Mutaturkki.
"Mhh... älä tuijota... Nukun vielä hetken." mumisin ja sohin toisella etukäpälälläni mestariini päin. Mutaturkki käänsi katseensa pois.
Vastaus:20 kp:tä!

-Mustahaukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 




--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumitassu, myrskyklaani
13.03.2013 16:00
Hiivin hiljaa ettei kukaan pystykulkioista näkisi minua. Joku pystykulkioista äkkäsi minut ja huusi jotain, otin tassut allenin ja lähdin juoksemaan. Juoksin kissan luukusta pihalle ja katsoin taakseni, koska pelkäsin pystykulkioiden alkavan jahdata minua. Varmistin asian ja Lähdin tassutelemaan kohti tuntematonta. Tassutelin eteen päin verkkaista vauhtia, koska minulla oli pitä matka edessä. Olin karannut pystykulkioiden pesästä yhtä kuuta sitten, koska en kestänyt enään heitä enempää. >Minnepäin mietin kuumeisesti. Mistä löydän riistaa?
"Mutu." Ääni takanani sanoi.
"Minne olet menossa?">Ei ei nyt. Mitä teen hän on ystäväni. mitä sanon hänelle?<
"Hei Bella." Yrittäen peittää hätäiseen äänen sävyn.
"Minne olet menossa?" Kysyi Bella.
" Käyn vain kävelemässä. " Sanon nopeasti ja jatkan matkaa. >Hei hei ikuisesti ajattelen miten voin jättää hänet?< Mietin itsekseen. Sitten kuulin lehtien narahduksen jostain lähistöltä. Höristän korvia ja kuuntelen. Kuulin kissojen tassutusta aivan läheltä. Piiloudun nopeasti pusikkoon, koska olin aika näkyvällä paikalla. Sitten joku kissoista haistoi minut. Jännitin linjakseni ja astuin esiin. Muut kissoista olivat jatkaneet kävelyä eteen päin. Kysyin hiljaa
"mitä teette täällä" Kysymys jäi leijumaan ilmaan. Kissa oli pitkää hiljaa kunnes avasi suunsa ja vastasi.

Tuli tosi lyhyt teen pitempiä jatkossa.
Vastaus:10 kp:tä! :)

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatassu, myrskyklaani
12.03.2013 16:10
Pitkähäntä johdatti minut Aurinkokivien tuntumaan. "Yritetäänpäs täällä hiukan metsästää." Mestarini naukui iloisen oloisena ja minä nyökkäsin. Pitkähäntä näytti munulle, miten vaanitaan hiirtä ja miten vaanitaan lintua.
Ihmattelin miksei hän näyttänyt miten kaneja vaanitaan. "Opetan sen myöhemmin." hän selitti ja aloin harjoitella. "Hyvä! Se on jo aika hyvä, mutta suosittelisin, että kyyristyt hiukan alemmas vaanimaan." Pitkähäntä neuvoi. Nyökkäsin ja yritin uudestaan.
Harjoittelimme niin pitkään, kunnes osasin molemmat vaanimis tavat hyvin. Sitten opettelin myös kanin vaanimis tavan ja sitten vasta Pitkähäntä antoi luvan alkaa metsästää.
Ryntäsin innoissani pusikkoon, kun olin haistanut hiiren. Se oli vain muutaman ketunmitan päässä minusta järsimässä siementä. Loikkasin sitä kohti mutta se livahti tassujeni alta. Päästin pettyneen sihahduksen ja palasin mestarini luo.
"Äh..Ei se mitään yritä uudestaan! Meillä on vielä jonkin verran aikaa." Pitkähäntä rhkaisi minua ja nyökkäsin vastaukseksi.
Loikin joen suuntaan saaliin toivossa. Näinkin jo pian vesimyyrän. Vaanin sitä jännittyneenä ja loikkasin ollessani tarpeeksi lähellä. Tunsin kuinka kynteni upposivat vesimyyrän lihaan. Päästin voiton riemuisen mouruamisen: "Mourrourmouu!" ulvoin ja taitoin niskat vesimyyrältä.
Näytin sitä mestarilleni ja tuo nyökkäsi ja naukaisi vielä:"Hyvä! Mutta älä enää mourua noin, kun olet saanut saalista, koska se säikyttää riistan pois." Nolostuin hiukan ja nyökkäsin kainosti.
Lähdimme kulkemaan kohti leiriä. Olin todella ylpeä ensimmäisestä saaliistani, vaikkei se ollut edes kovinkaan iso.

Vastaus:Ihan hyvä, täytyy viälä muistuttaa että olemme matkalla
15 kp:eetä, lisään kp:eet kun olen koneella
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huurreturkki, Jokiklaani
12.03.2013 15:47
Huurreturkki oli siirtynyt kuningattarien joukkoon, sillä hän saisi pian pennut. Kiviturkki oli isä, tietenkin. Naaras tassutteli muiden kuningattarien vierellä, ja katseli taivaalle.
Teerenlento nilkutti tämän luokse.
’’Miten voit?’’ naaras kysyi.
’’Hyvin, kiitos. Entä itse?’’ Huurreturkki naukui.
Teerenlento vilkaisi ruhjottua jalkaansa.
’’Hyvin, lukuun ottamatta tätä jalkaa.’’ tämä vastasi, ja linkkasi pois.
Kiviturkki säntäsi Huurreturkin luo.
’’Milloin, koska mitä, häh?’’ tämä sanoi .
’’Ei vielä. Malta nyt. Eivät pennut niin nopeasti synny.’’ Huurreturkki kehräsi kumppanilleen ja löi tätä hellästi mustalla käpälällään.
Kiviturkki huokaisi ja kosketti kuonollaan Huurreturkin kaulaa.
’’Tämä on niin jännittävää..’’ kolli maukui.
Huurreturkki nyökkäsi.
’’Niin on.’’

//Vää, tahoin tehä nopsan tarinan, että pääsen eteenpäiiin!//

Vastaus:10 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki
11.03.2013 20:12
Tunsin kevyttä tökkimistä kyljessäni.
"Sulkaturkki,herää. Jatkamme taas matkaa"Mutaturkki selitti. Nousin vaivalloisesti ylös,sillä oloni ei ollut parantunut yhtään aikaisemmasta. Tunsin parantajan katseen selässäni,ja hymyilin hälle pienesti.
"Kyllä tämä tästä."sanoin hiljaa,jotta kolli ei joutuisi vain katsoa perääni. Mutaturkki nyökkäsi epäilevästi ja lähti väliaikaisesta pesästä. Kirkkaan auringon säteet häikäisivät ikävästi silmiäni. Kyllä huomaa,etten ole hetkeen ole ollut valossa muuten kuin siellä vähäisessä joka loistaa parantajan pesään. Huomasin kaukaa Kiviturkin ja Huurreturkin vierekkäin,ja ajatuksiini tuli Kotkankiito. Missä hän edes on? Etsin kollia katseellani,mutten nähnyt häntä missään. Huoli kalvoi sisintäni ja menin Aaltotassun luokse.
"Oletko nähnyt Kotkankiitoa?"kysyin tältä. Naaras pudisti päätään ja jatkoi matkaa muiden kanssa. Pyörin hädissäni ympäriinsä etsien kumppaniani kysyin vastaan tulevilta,tietävätkö he hänestä mitään. Kukaan ei näyttänyt tietävän. Pienet kyyneleet alkoivat valua poskilleni. Tunsin muutaman mietteliään katseen niskassani. Pian eteeni tassutteli Myrskyklaanista tutun oppilaan,jjoka kertoi nimekseen Viiltotassun.
"Mikä sinulla on?"oppilas kysyi. Hartiani vavahtelivat niiskutukseni mukana.
"Kadotin kumppanini."sanoin hiljaa. Viiltotassu näytti miettivänsä jotain kipeästi kunnes sai suunsa auki.
"Minä voin auttaa sinua etsimään."kolli sanoi hymyillen. Hymyilin hänelle takaisin ja venyttelin itseäni.
"Mennäänpä sitten,jotta kerkeemme muiden perään."mau'uin tälle. Huhuilimme Kotkankiitoa ympäri metsää ja olimme jo luovuttamassa,kunnes tunnistin veren hajun.
"Tule!"huudahdin Viiltotassulle. Haistoin ilmaa enemmän,ja tunnistin siinä Kotknkiidon tuoksun. Kovensin tahtiani enkä edes huomannut Viiltotassua perässäni. Pian tunnistin rakkaani hahmon.
"Kotkankiito"huusin. Kolli nosti päätään ja huojennus näkyi hänen kasvoillaan.
"Sulkaturkki"tämä naukui heikosti. Hänen päässään näytti olevan aikamoinen haava,jonka takia nyrpistin kuonoani.
"Nyt meidän on mentävä,jotta kerkeämme muiden mukaan"sanoin kummallekkin ja nappasin Kotkankiitoa niskasta,jotta saisin pidettyä hänet pystyssä. Vauhti ei ollut kova,mutta uskoin meidän selviävän.

Saavuttuamme takaisin muut ottivat meidät vastaan huolestunein naukaisuin. Mutaturkki saapui paikalle haistaessaan veren.
"Tuon on kyllä aika pahan näköinen,mutta saan sen korjattua."parantaja sanoi Kotkankiidolle.
"Kiitos avusta"maukaisin Viiltotassulle kehräten. Hän vastasi kehräten takaisin ja heilautti häntäänsä. Katsoin oppilaan perään,kun tämä lähti muiden Myrskyklaanilaisten luo. Yht'äkkiä minua alkoi pyörryttää ja tuuperruin maahan. Viimeinen asia minkä kuulin,oli muiden hätääntyneet vinkaisut.

//Tällänen pikku pätkä taas :3
Vastaus:20 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento,jokiklaani
11.03.2013 16:54
"Sammalturkki tarvitsee kamomillaa." Mutaturkki maukui. "Käytkö nopeasti viemässä?"
"Tottahan toki!" naukaisin ja lähdin nilkkaamaan vanhuksien luo. Ahdoin kamomillaa vastahakoisen vanhhuksen suuhun. Perään lisäsin vielä hunajaa, kun tämä ei suostunut nielemään.
"Käy juomassa, jos maku ei miellytä." nau'uin pahoittelevasti. Vanhus murisi ja lipitti lätäköstä vettä. Sitten lähdin jakamaan joillekkin vaellusyrttejä. Nakkelin kissojen eteen yrttirullia, jotka mutaturkki oli koonnut ja naukaisin jokaiselle että söisi ne heti.
"Älä ole noin hätäinen. Jos tiputat kääröt ne saattavat aueta." Mestarini kehräsi ja laski yrttikäärön kevyesti maahan. Katsoin Hänen meripihkasilmiinsä ja punastuin syvästi.
"Kiitos neuvosta" sanoin. Mestarini työnsi yrttikäärön kuonollaan minulle ja, kun tartuin siihen kosketin vahingossa kuonollani hänen omaansa. Karvani pörhistyivät hieman jännityksestä. >Olenko minä... rakastunut?<
"Sinäkin tarvitset." Tämä naukui ja keskeytti ajatukseni. Kiitin ja istuin "nauttimaan" yrteistä. Mestarini käveli pois. Tunsin muutaman yrtin. Ainakin suoleheinän ja kamomillan. Itse en ollut päässyt vielä valmistamaan yrttikääröjä, sillä sain tähtiklaanin hyväksynnän vasta eilen puolikuun hohteessa.
Metsästyspartio palasi muukanaan riistaa. Itse en syönyt. Ruoka annettiin sitä eniten tarvitseville ja osa täytyi ottaa mukaan.
"Jatkamme matkaa!" kuului poltetähden ulvahdus. Automaattisesti jokainen lähti päälliköiden perässä leiristä. Eikä jäljelle jäänyt ketään.

Olimme matkanneet jo pitkälle.Hiekka vaihtui hiljalleen soraksi ja ruohikko kallioksi. Äänet kaikuivat kalloin seinämistä. Kuljimme ohutta kallion reunaa päästäksemme ylös vuoren kupeeseen, sieltä metsään, joka laski loivasti alas kallion harjannetta. Jos olisimme kiertäneet laakson kautta olisi matka kestänyt paljon pitenpään ja kettujen riski olisi kasvaut huimasti. Maisema oli karu, eikä tarvittaisi kuin pari väärää askelta putoamiseen. Soturit pitivät huolta oppilaistaan, kun kuljimme kallion reunaa. Edessäni käveli Varjoturkki. Huomasin kuinka ystäväni ja entisen mestarini tassut luistivat kallion reunaa kohti tämän horjahtaessa. Naaras kaatui.
"Varjoturkki ei!!!" Huusin, kun katsoin tämän pitelevän tassuillaan kiinni kallion reunasta. En antaisi hänen tippua rotkoon jahka sitten kuolla. Vaistomaisesti tartuin tätä niskasta ja vedin. Olin kuitenkin paljon pienempi, joten kokoni vuoksi luisuin itsekkin reunaa kohti. Vain edellä kävelevät Kiviturkki ja Huurreturkki huomasivat vaaratilanteen. Vahvana kollina kiviturkki tarttui minua niskasta kiinni ja veti. Hinauduimme Varjoturkin kanssa takaisin kallionreunalle.
"Kiitos.." Huokaisimme molemmat yhteen ääneen.
"Olettehan kunnossa?" Huurreturkki naukaisi. Nyökkäsin. Kiviturkki suki kumppaninsa korvaa.
"Muut menivät jo." tämä maukaisi vähän hätäisesti. Katsoin kauemmas eteeni, missä näkyi, kun muutaman viimeisen kissan ruumis katosi pieneen käytävään.
"Pystytkö kävellä, Varjoturkki?" nau'uin ystävälleni. Varjoturkki nyökkäsi. Näin hänen kyljessään muutamia avohaavoja, jotka saisin myöhemmin kuntoon hämähäkinseitin avulla.
"Mennään." hän huokasi. Viimeisenä kulki Kiviturkki. Hänen perässään olin minä, sitten Varjoturkki ja ensimmäisenä kulki Huurreturkki. Näin Kiviturkin tuskallisen ilmeen ja oli selvää, että kumppanista erossa oysyminen ei ollut helppo juttu. Pyöräytyn silmiäni kollin ilmeelle ja lähdin etenemään.
Tie kapeni loppua kohden, mutta olimme pian ohittaneen kallion reunan.
"Minne sitten?" Varjoturkki kysyi.
"Näin kuinkaa muut pujahivat tuonne, tunneliin." maukaisi.
"No, sinun vuorosi johtaa joukkoa." Kiviturkki naukui ystävällisesti. Lähdin linkkaamaan joukon edellä ja kuuntelin kuinka Varjoturkki torui muiden huomaamattomuutta:
"Hiirenaivoista kertakaikkiaan! Eivät muka huomanneet, kuinka te kolme jäitte auttamaan minua! Ketunläjät, kun jättivät meidät!"
"Rauhoitu jo. Saamme heidät pian kiinni. Ei mitään syytä huoleen." tyynnyttelin Astuimme kaikki sisään tunneliin. Tunnelin päästä johti kirkasta valoa.
"Onko tämä nyt loppuni, vai enkö ole ainoa, joka näkee valoa tunnelin päässä?" Kiviturkki vitsaili. Ei hän ollut ainoa, eikä tämä ollut minkään muu loppu, kuin tunnelin. Edessä näimme kissoja. Oman klaanimme kissoja. He olivat pysähtyneet metsästmään, sillä tunnelin päässä oli aukio. Aukion jälkeen tuli taas lisää kiveä ja kalliota. Muut kissat maukuivat helpotuksesta, kun astuimme sisään. Menin suoraan Mutaturkin puheille. Hän oli ollut minusta kuulemma kauhean huolissaan. Kerroin tapahtumista. Olin Mutaturkin mielestä toiminut esimerkillisesti. Pyysin mestariltani hämähakinseittiä ja sain mitä halusin. Mutaturkki opetti minulle, miten haava olisi sidottava ja pian olikin Varjoturkin kylki siististi hämähäkinseitissä. Muut kissat pitivät minua ja Kiviturkkia sankareina.
Vastaus:20 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatassu, Myrskyklaani
11.03.2013 16:34
Saavuimme hiekkakuopalle ja loikkasimme sen pohjalle, sitten mestarini naukui: "Noniin! Käyppäs kimppuun vain!" Loikkasin häntä kohti kynnet ojossa, mutta hän vain väisti ja huitoi silmeini edessä hännällään niin etten nähnyt mitään ja tömähdin vatsalleni maahan. Pitkähäntä loikkasi päälleni ja naukui: "Hyvä yritys, mutta epäröit liikaa." sitten tuo nousi pois päältäni ja käski yrittää uudestaan.
Ja niin tein loikkasin salamana hänen selkäänsä eikä Pitkähäntä osannut odottaa sitä lainkaan. Ja minä mourusin voiton riemuisena: "Mrrourrmouu!" Mutta silloin mestarini heitti minut selästään ja lensin jälleen maahan. Mutta tällä kertaa olin salamana pystyssä ja väistin kun mestarini yritti loikata päälleni. Sitten loikkasin hänen päälleen, kun hän oli kaatuneena maassa ja painoin häntä niin ettei hän päässyt pakoon. "Hyvä! Juuri noin Hopeatassu!" mestarini kehräsi ilahtuneena ja jatkoi viellä: "Mutta otetaan viellä uusiksi, jotta varmasti oppisit tämän kunnolla." Ja eipä aikaakaan kun me jo pyörimmekin ympäri kuoppaa yhtenä turkkien ja häntien sakasotkuna. Ja pian mestarini makasi selällään maassa minä hänen vatsansa päällä. "Hienoa! Opit nopeasti!" Olin mielissäni mestarini kehuista, enkä voinut pidättää kehräystä. Pitkähäntä hymähti hilpeästi ja viittoi sitten hännällään minua seuraamaan. Lähdin tassuttamaan hänen perässään, kun hän johdatti minua metsän läpi.
Vastaus:Tässä oli jo vähän pitempi! :) Saat 18 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
11.03.2013 14:53
Hopea oli oikea rasavilli. Hän raapi puut ihan riekaleiksi ja teki Jättiläiskiveen viiltoja. Ruohon repimistä hän ei ollut unohtanut. Päätin pitää puhuttelun nuorelle kissalle.
"Hopea, tule tänne." sanoin ja ihme kyllä Hopea totteli mukisematta.
"Mitä haluat hiirenaivo?" hän vastasi. Hopea vastasi kyllä aina noin minulle.
"Voisitko ystävällisesti selittää, miksi tuhoat paikat? En turhaan valinnut tätä paikkaa reviirikseni." sanoin tuimasti. Hopea mulkaisi minua kerran ja häipyi vastaamatta. Huokaisin ja lähdin joen rantaan. Onneksi Taru oli kiltti. En nimittäin kestäisi kahta kahelia. Ryskis! Kuulin takaani rysähdyksen. Katsoin taakseni.
"Hopea!"

Astelin Hopean luo. Nyt hän oli mennyt liian pitkälle. Hän oli hajottanut pesän, ja siellä olivat sisällä Taru, Kylmätähti, Elli ja Satu. Nappasin Hopeaa niskanahasta ja kannoin hänet joelle. Viskasin hänet hopeisena virtaavaan veteen. Juoksin nopeasti pesälle ja siirtelin oksia pois edestä. Taru, Satu ja Elli ryömivät ulos mutta en nähnyt Kylmätähteä missään. Yhtäkkiä huomasin hänen tassunsa. Vedin Kylmätähden esiin. Hänen silmänsä olivat kiinni. Oliko hän kuollut? Käänsin katseeni siskoihini ja tyttäreeni. Näin sivusilmällä miten Kylmätähti hengitti hiljaa. Käänsin pääni kumppaniini. Kylmätähti oli elossa!
Vastaus:Jännittävä loppu! Hopea heitettiin jokeen! ;w; 14 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hopeatassu, Myrskyklaani
10.03.2013 21:34
Hopeatassu heräsi oppilaiden pesässä omalla vuoteellaan ja haukotteli makeasti. Oppilas kömpi ylös ja venytteli huolellisesti ennen kuin meni ulos pesästä. Oppilas suuntasi suoraapäätä tuoresaaliskasalle, sillä tuon vatsa kurni nälästä armottomasti.
Hopeatassu valikoi kasasta varpusen ja tassutteli se mukanaan kohti oppilaiden pesää syödäkseen pesän edustalla. Oppilas pysähtyi aterioimaan pesän edustalle ja haukkasi palan linnusta ahnaasti. Ruoka oli pian syöty ja oppilas peseytyi huolellisesti.
Sitten Hopeatassu huomasi oman mestarinsa Pitkähännän lähestyvän häntä ja siinä samassa oppilas ryhdistäytyi ja odotti mestarinsa kertovan asiansa. "Kuule Hopeatassu ajattelin, että menisimme nyt harjoittelemaan taistelua.." Pitkähäntä naukui hiukan epävarman kuuloisena. Hopeatassu nyökkäsi ja pinkaisi juoksuun kohti piikkiherne tunnelia.
Vastaus:Aika lyhyt... 10 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huurreturkki, Jokiklaani
10.03.2013 19:59
Huurreturkki haukotteli väsyneenä. Aurinko oli jo miltei laskenut, ja taivas pimeni. Päälliköt etsivät paikkaa, mihin pysähtyä.
’’Pysähdymme tänne! Jatkamme huomenna matkaa!’’ kuului Poltetähden huuto. Kissa Huurreturkin edessä pysähtyi, ja Huurreturkki ei väsymykseltään huomannut tätä, ja törmäsi kissaan.
’’Oi, anteeksi.’’ Huurreturkki mumisi unisena ja seurasi muita sotureita uuteen, väliaikaiseen pesään.
Naaras rojahti pesän lattialle ja ryömi vaivoin mukavaan kohtaan, ja vaihtoi parempaan asentoon.
Sisiliskovarjo raapi maata saadakseen olonsa mukavaksi ja Paatsamanlehti, myrskyklaanin soturi haukotteli kuuluvasti. Huurreturkkikin haukotteli, ja katsoi sitten tummanharmaita polkuanturoitaan.
Naaraan turkoosit silmät kuvastivat väsymystä ja turhaantuneisuutta. Kissojen rauhallinen ja tasainen tuhina saivat Huurreturkin vaipumaan levolliseen uneen.
Unessa Huurreturkki oli metsässä. Hän saattoi haistaa mehevän oravan joka rapisteli puussa. Huurreturkki kiipesi hiljaa kuin usva. Orava ei aistinut lähestyvää vaaraa, ja istui siellä onnellisena katselleen verkkaisesti ympärilleen. Huurreturkki hiippaili aivan eläimen taakse ja valmistautui iskuun. Viime hetkellä kuului kuitenkin karmea ääni, ja orava kipitti pakoon.
Huurreturkki vilkuili ympärilleen, mutta mitään ei näkynyt. Paitsi se orava, joka piiloutui saniaisten sekaan.
’’Hiirenpapanat!’’ Huurreturkki sähähti ja tasapainotteli oksalta oksalle. Hän hyppäsi maahan ja juoksi, tutkaillen paikkaa. Loppu-uni jatkui rauhallisesti, ja mitään ei tapahtunut.

Huurreturkki heräsi sotureiden keskeltä. Kissat alkoivat heräillä, ja näyttivät jo selvästi virkeämmiltä.
Kiviturkkikin kampesi itsensä pystyyn ja nuolaisi kumppaninsa korvaa.
’’Nukuitko hyvin?’’ tämä naukaisi ja venytteli jäseniään.
’’Ihan hyvin, kiitos.’’ Huurreturkki vastasi ja nousi pystyyn. Teerenlento nilkutti paikalle, pitäen toista takajalkaansa ilmassa.
’’Tässä on vähän matkayrttejä.’’ kaunis naaras maukaisi heleällä äänellään ja laski yrttirullat maahan.
’’Kiitos.’’ kissat naukuivat ja ottivat yrteistä oman osansa. Teerenlento nyökkäsi ja linkkasi pois pesästä, arvatenkin viemään yrttejä myös muille.
Huurreturkki söi vastahakoisesti yrtit ja käveli pois pesästä. Naaras antoi auringon häikäistä silmiään, ja käveli sitten keskemmäs lepopaikkaa.
Rastaanvire kumminkin pysäytti hänet.
’’Sinä tulet metsästyspartioon Pajupuron, Aaltotassun ja Haukkahallan kanssa.’’ varapäällikkö maukui.
Huurreturkki huokaisi, mutta nyökkäsi sitten.
Naaras tassutteli muiden partioon lähtevien kanssa metsään.

Hetken päästä riistaa oli saatu runsaasti, ja kaikki maiskuttelivat omaa osaansa kuin eivät olisi ennen ruokaa nähneetkään. Huurreturkki repi lihaa omasta myyrästään, ja hautasi lopulta luut.
’’Vaellus jatkuu!’’ kuului päälliköiden huuto, ja kaikki lähtivät jälleen kävelemään eteenpäin, ilman tietoa päämäärästään.

Vastaus:Tästäkin 20 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltotassu, Myrskyklaani
10.03.2013 19:35
Juoksin niin kovaa kuin vain pystyin pitkin metsää. Käänsin katseeni taakse ja näin tumman hahmon seuraavan minua. Käännähdin äkisti ympäri,ja otin tuon hahmon kovan vauhdin vastaan.
"Auh!Miksi sinä noin teit?" mestarini Jääsielu älähti lentäessään vastakkaiseen suuntaan kuin minä.
"Ihan huvin vuoksi."sanoin nokkavasti tälle. Naaras murahti varoi tassuaan. Se taisi kolahtaa ikävästi maahan.
"Hmmh,ainakin refleksisi on parantunut,jos ei mikään muu."Jääsielu sanoi ilkkuvasti. Sähähdin vastaukseksi. Minun täytyi kuitenkin vain ymmärtää häntä,tällänen on hänen tapansa opettaa.
"Eiköhän lähdetä takaisin."Jääsielu sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Nyökkäsin ja lähdin edellä pois,takaisin väliaikaseen leiriin. Törmäsin Jokiklaanin päällikköön Sulkatähteen.
"Katsohan eteesi,nuorukainen" tämä mourui.
"A- anteeksi" sanoin nolona katse maahan suunnattuna. Naaras vain hymähti ja jatkoi matkaa. Vähän matkan päässä Haukkatassu nauroi.
"Ei saa nauraa. Tuo oli aivan kauhean noloa!" murahdin tälle.
"Kyllä sinäkin nauraisit,jos minulle kävisi noin." hän vastasi nauraen edelleen. Kohautin olkiani ja istahdin alas.
"Miten harjoituksesi muuten menivät" Haukkatassu kysyi.
"Ainakin öaremmin kuin ensimmäiset."vastasin sukiessani turkkia.
Naaras nyökkäsi ja alkoi sukia itseään myös. Vähän matkan päässä kaikkien klaanien päälliköt näyttivät kinastelevan jostain. Yritin kuunnella heidän keskusyelujaan,mutta en kuullut kuin sanan sieltä ja täältä. Asia kuitenki taisi olla,että milloin jatkamme matkaa ja kuinka pitkään.
"Emme voi jatkaa kauhean kovaa,yksi klaanistani on jo valkoyskässä!"Jokiklaanin päälikkö Sulkatähti sähähti.
"Sen teidän ongelmanne! Me Varjoklaanilaiset ainakin jatkamme!"Arpitähti vastasi murahtaen. Sen enempää en kuullut. #Mikä on valkoyskä?#ajattelin,mutta en jaksanut sen tarkemmin sitä miettiä. Jokin tauti se kuitenkin vain oli.
Illan hämärtyessä kissoja meni pesiin nukkumaan. Itse menin Haukkatassun viereen ja katselin taivaan tähtiä. En olisi millään jaksanu nukkua,sillä virtaa riitti. Se ei kuitenkaan ollut kannattavaa jättää nukkumatta,sillä jatkamme kuiyenkin huomenna matkaa.

//Tällänen pätkä ilman inspist
Vastaus:20 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkatassu, Jokiklaani
10.03.2013 16:00
Luku 5; Tiikeritähden palkinto

Kuuntelin turtana uuden nimeni huutoja ja astuin täristen eräänlaiselta kiveltä jossa Sulkatähti oli ilmoittanut uuden soturin. Tärisin ja kuuntelin huutoja, mutta ne olivat kuin ilmaa jota en kuunnellut koskaan. Kuin kuolleen huudot eläville.
" Kotkankiito! Kotkankiito! " Klaanilaiset hurrasivat astuessani heidän ohi. En katsonut keneenkään tarkemmin kuin vilkaisulla. Ruskotassu ja Aaltotassu hurrasivat myös, mutta päätin tuulettaa ajatukseni vaikkapa saalistuksella. Sitäpaitsi, minulla oli nyt aikaa kokonaine päivä. Perhonsiipi onnitteli minua vielä kun kävelin pois kissojen luolta ja kävelin kovalle kivimaalle. Olimme lähistyneet vuoria, joten puita oli harvassa ja tuoreen ruohon tilalle oli tullut kiviä. Pensaiden tilalle lohkareita. Mukavaa. Kuulin kun tassuni kolahtivat kiveen ja käristyin porottavassa ja kirkkaassa auringossa. Murahdin hieman ja nappasin ilmasta mehukkaan riistan tuoksun. En jäänyt ajattelemaan mikä tuoksu olisi, vaan hiivin hipihiljaa kuin varjo yhden suunnattoman lohkareen taakse. Kurkistin hiljaa sen takaa ja yllätyksekseni näin pulskan riekon. Se oli saalistanut jonkun sisiliskon kaiketi. Hyvä sillä on muuta tekemistä. Kyyristyin varoen maahan ja lähdin kulkemaan viileässä varjossa. Ei kuulunut hännänheilautustakaan kun olin päässyt linnun taa ja paljastanut kynteni. Sitten, ennenkuin huomasinkaan Rikkotassu loikkasi linnun eteen ja yritti selvästikkin saalistaa sen. Mutta lintu oli nopeampi ja levähti lentoon. Jalkani steppasivat hetken ennekuin ponnistin koko ruumiini voimalla, koko solulla, lintua kohti ja tartuin sen pehmeään untuva niskaan. Kiskoin linnun kevyesti alas ja tömähdin maahan puraisten verettömästi linnun niskat poikki. Tiputin linnun suustani kovalle kivelle ja sähähdin Rikkotassulle.
" Hiirenaivo! Se olisi voinut päästä pakoon! Miten me voimme ruokkia vanhimpia nyt kun meitä on nelinkertainen määrä ja idiootit päästävät saaliit karkuun? Häh?! "
Rikkotassu meni hiljaiseksi ja sähähti vastaukseksi. Mutta hän ei lähtenyt, vain tuijotti minua. Huokaisin ja lysähdin maahan pötköttämään. Vedin syvään henkeä ja viskoin hännällänni itseäni.
" Olen täysi idiootti. Olen nyt soturi. Minua hermostuttaa, mutten tiedä mikä. Ehkä se että minun pitää ottaa nyt enemmän vastuuta. " Mau'uin Rikkotassulle joka nyökkäsi hyväksyttävästi. Kampesin itseni ylös.
" Rikkotassu, voitko viedä tuon linnun klaaniin. En kestä katsoa sitä " Maukaisin ja huidoin hännälläni linnun suuntaan. Rikkotassu asteli tyytyväisesti linnun luo ja otti sen leukojensa väliin. Lähdin tassuttelemaan eteenpäin.
" Sano vaikka että saalistit sen " Huokaisin maukaisten ja jolkotin pois. Jokin painoi mieltäni, tietämättä mikä.
#Ehkä se johtui siitä että olimme kohta vuorilla? Ei miksi se siitä johtuisi. Minähän pidän korkeista paikoista. Jospa se johtuu kivesta? Mitä minäkin ajattelen?! Jospa se johtuu kivesta. Niin varmaan joo. Jospaa se johtuu Tähtiklaanin läsnä olosta? Niin ehkäpä siksi että olen ollut Pimeydenmetsässä niin Tähtiklaanin olemus ei tunnu kovinkaan miellyttävältä. Mumisin jotain ja törmäsin päistikkää jänikseen. Se tärisi allani ja uikutti kummallisesti. Makoilin rinta sen päällä. Nousin varoen yli, mutta painoin varmuudelta tassuni sen pehmeiden korvien päälle. Vasta pieni ja nuori jänis. Katselin jänistä hännänpäästä korviin. Jänis oli vielä tuuhean, valkoisen karvapeitteen peittämä ja sillä oli suuret, pentumaiset silmät. Tiuskaisin itselleni.
# En voi tappaa näin nuorta! #
Nostin käpäläni jäniksen päältä, mutta ennen sitä raapaisin jänikseltä toisen korvan irti. Jänis päästi kumman äänen ja loikki nopeasti pois. Ainoastaan tämän korva jäi maahan verisenä.
# Noniin nyt tunnistan sen isompana # Tuumin ja käännyin menevään takaisin klaaniin. Kävelin hitaasti nauttien auringosta ja kylmästä kivestä. Huokailin hieman ja haistelin muutamia uusia kukkia, jotka olivat vasta puhjenneet. Saavuin pian paikalle jossa klaanien pitäisi olla. Niin PITÄISI, mutta he eivät olleet siellä enää. Sydämmeni alkoi jyskyttää tiheästi lyöden kun tutkin paikkoja.
# Oliko tämä varmasti oikea paikka? On se, ilmassa on hieman vanha tuoksu meistä # Pyörin aluetta ympäri, etsin ja etsin jotain tuoksu vanaa, mutta ei. Häätäännyin ja aloin juosta sokeasti vuoria kohti. Juoksin ja juoksin kaatuen jokaiseen ilmestyvään kiveen ja antaen rosoisten kivien raapia minua. Mutta ei mitään. Ilmassa kyllä oli jo vahvempi tuoksu klaaneista, mutta olin menettänyt verta kivien raapiessa minua ja päässäni pyöri. Koko paikka näytti uhkaavasti kaatua. Sitten minäkin vain kompastuin ja iskin pääni kovaan lohkareeseen ja paikka pimeni.

Säpsähdin hereille jonkun puraistessa minua. Revin itseni irti jo ennenkuin huomasin kuka minua puraisi. Kiepsahdin ympäri ja käännyin katsomaan Tiikeritähteä. Tämä katsoi minuun ivallisesti.
" Tänään harjoittelet tekniikkaa. Uimaan siitä! " Kolli karjui ja iski yhdellä tassunheilautuksella minut viereiseen, tummaan ja syvään veteen. Vesi oli onneksi lämpöisen oloista, mutta sinne upposi kuin kivi. Eikun hetkinen, joku kiskoi minua! Katsahdin alas ja näin Vaahteravarjon hahmon kiskomassa minua veden alla. Nostin toisen takajalkani ylös ja iskin tarkasti jalallani Vaahteravarjon päätä niin kovasti kuin pystyin. Onnekseni olin vahva ja Vaahteravarjon ote irrottautui. Lähdin uimaan pintaa kohti suurin vedoin, vaikka happikaan ei ollut lopussa. Sitten joku iski keuhkoihini ja menetin ilmat. Se oli ohdakekynsi. Minua ravisotutti ja hyökkäsin sokeana kollin kimppuun. Onneksi olin kaikinpuolin hyvä uimaan. Tartuin vahvoilla leuoillani kollin päästä ja kiepsautin tämän kohti veden alla olevaa kalliota. Verta valui tämän päästä ja nousi kauniina vanana ylös. Vedin riuskoin vedoin itseni pintaan ja henkäisin vedet suustani. Kipusin hiljaa vedestä ja ravistin kaiken veden turkistani. Tiikeritähti virnisti julmasti kun henkäisin kerran ja nostin katseeni tähän.
" Hyvää työtä. Nyt kun osaat kaiken, saat minulta eräänlaisen lahjan " Tämä sanoi julmasti ja astui eteeni. Tuijotin tämän julmia ja kylmiä merenpihkan värisiä silmiä, mutta sitten kolli raapaisi korviani. Kipu oli mitä oli, ei kovinkaan pahaa, mutta heti perään kolli päätti raapaista kaulaani suuren haavan. Kipu turrutti minut ja rojahdin maahan. Veri valui haavoistani.
" Toivottavasti pidät lahjastasi, Kotkankiito. " Kuulin Tiikeritähden nauravan häijysti kun palasin todellisuuteen verilammikon ja haavan kera.

// Näin : D
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento,jokiklaani
10.03.2013 14:20
Kuuntelin taas salaa päällikkömme keskustelua. Tällä kertaa hän puhui mutaturkille. Kuulin vain kaksi sanaa 'Teerenlento' ja 'parantajanoppilas'. Se riitti ja sai minut tajuamaan. Pääsisin vihdoin toteuttamaan unelmaani. Pääsisin parantajanoppilaaksi.
"Jokiklaanin kissat, kuten tiedätte, en tule olemaan luonanne aina. Joten on aikani ottaa itselleni oppilas. Olen valinnut kissan joka on osoittanut olevansa taitava tassuistaan ja kärsivällinen. Teidän seuraava parantajakissa tulee olemaan Teerenlento." Mutaturkki naukui kiveltä. Kissojen kesken syntyi kohina.
"Teerenlento, hyväksytkö paikkasi Mutaturkin oppilaana?" Sulkatähti maukui kunnioittavasti minulle.
"Kyllä."
"Sitten puolen kuun aikaan sinun on saatava Tähtiklaanin hyväksyntä puolellesi. " Mutaturkki maukui.
"Jokiklaanin onnen toivotukset kulkekoon kanssasi." Sulkatähti maukui juhlallisesti.
Menin ja kosketimme Mutaturkin kanssa toistemme neniä.
"Teerenlento! Teerenlento!" Klaanini ylisti.
"Tiedät, että pystyt tähän." Mutaturkki kehräsi.

(ok. nyt sai kulua pari päivää ja on puolikuu)

Makoilimme väliaikaisessa parantajainpesässä. Mutaturkki naukui lempeästi:
"Teerenlento, onko toiveesi astua Tähtiklaanin mystereeihin parantajana?"
"On." naukaisin automaattisesti
"Sitten tule lähemmäs. Tähtiklaanin soturit, esittelen teille tämän oppilaan. Hän on valinnut parantajakissojen tien. Luovuttakaa hänelle toiveenne ja sisimpänne jotta hän kykenee ymmärtämää teidän tapanne ja parantamaan hänen Klaanilaisia teidän toiveidenne mukaisesti." Mutaturkki naukui. Olin melkein kiinni tämän kyljessä. Hän hengitti tasaisesti ja katsoi suoraan silmiini.
"Nyt on aika vaihtaa unia tähtiklaanin kanssa." Mutaturkki maukui, sulki silmänsä ja painoi päänsä sammaleelle. Nyökkäsin ja suljin silmäni. Nukahdin. Näin unta menneisyydestäni, mutta nyt näin jotain, mitä en ollut koskaan nähnyt. Makasin jokiklaanin entisen leirin kuningatarpesässä. Ensikertaa näin äidin, mutta en elossa. Hän makasi kuolleena. Isäni tarttui minua niskasta ja veti pois pesästä. Yritin huutaa, mutta ääneni oli niin heiveröinen. Pelästyin aidosti, kun huomasin näkeväni yhtäkkiä isäni silmin. Olin pieni verinen mytty, vastasyntynyt ja kuolemaisillani. Sitten minut vietiin taas pois. Näky katkesi. Seuraavaksi näin kuinka isä hukkui jäihin ja heitti minut kohden rantaa. Näky katkesi jälleen. Seuraavana juoksin pakoon mäyrää. Nyt näin mäyrän takana ruskean kissan. Pysähdyin, sillä tiesin, etten voisi satuttaa itseäni. Mäyrä juoksi lävitseni ja retuutti minua jalasta. Kävelin kohden ruskeaa kissaa. Vihreät silmät, ruskea turkki, eikä toista korvaa. Kissa nauroi ja näin itseni tajuttomana. Kissa käveli luokseni ja paljasti kyntensä. Hän laittoi käpälänsä leukani alle ja oli valmis tappamaan minut. Kuulin kauhunhuutoja. Ruskea kissa katsoi ympärilleen ja juoksi pois. Muut kissat ilmestyivät luokseni. Käännyin ja näin kuinka Sirpalesydän, Pajupuro, Sisiliskovarjo ja Haukkahalla tappoivat mäyrän.
Heräsin. Mutaturkki ei enää ollut vierelläni. Hän seisoi edessäni ja katsoi minua.
"Olet saanut tähtiklaanin hyväksynnän" Mutaturkki naukui. "Tule katsomaan."Astuin väliaikaisen pesän suuaukole ja näin hyväksyntäni. Aukion yli lenteli Teeri. Se kierteli ympäriinsä ilmassa ja kaarteli sinne ja tänne.
"Onnea." Mutaturkki hymähti ja laski häntänsä lavalleni.

//Siinä nimitys parantajanoppilaaksi. En muista osaavatko teeret lentää, mutta jos ei, niin se oli tähtiklaanin ihme :) //
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tervatassu, Jokiklaani
10.03.2013 12:14
Luku 1; Verenpunaiset liekit

Tervatassu jännitti lihaksiaan ja siristi silmiään. Hän etsi meripihkanvärisellä katseellaan samaa kullanruskeaa turkkia minkä oli aiemmin, vain hetki sitten nähnyt. Nuori kolli hiipi hiirenhiljaa lähimmän puun taakse, ja kurkisti sen takaa. Ei mitään. Vain hetki sitten Symbolihäntä oli istunut tuossa, kuin odottelemassa häntä, mutta nyt tuo oli poissa! Tervatassu huokaisi hiljaa, mutta ei antanut periksi. Hän katseli ympärilleen. Katse osui viime tipassa ruskeaan kissaan puun yläoksalla, ja oppilas ehti väistää hyökkäyksen. Tämä loikkasi ketterästi kauemmas, mutta kompastui terävään kiveen ja kaatui naamalleen hiekkaiselle maalle.
”Justiinsa...”, tämä murahti itselleen, ja pudisteli päätään saadakseen suurimman osan hiekasta pois. Päälaen pitkät karvat solahtivat tämän silmille, ja kolli puhalsi ne äreänä pois.
”Sinulla on vahva refleksi. Mutta olisit voinut jo aiemmin liittää katseesi yläilmoihin, silloin olisit tajunnut istuvani siellä. Ja muista myös, olin tuulen yläpuolella, olisit voinut haistaa minut jos vain olisit yrittänyt edes!”, Kollin mestari, Symbolihäntä maukui. ”Ja ennen kuin lähdet kaahaamaan poispäin, tarkista nopeasti ympäristösi.”
”Olen pahoillani. Ajattelin että se ei olisi niin tärkeää”, Tervatassu vastasi. Symbolihäntä ojensi tälle käpälänsä ja auttoi pystyyn.
”Harjoitteleminen on aina tärkeää. Jos tämä olisi ollut oikea väijytys, ei vain harjoitus, olisit kappaleina kynsissäni”, Symbolihäntä väräytti hännäntöpöään. Tämän kilpikonnakuvioiden peittämän selän karvat nousivat hiljalleen. ”En tahtoisi löytää sinua kuolleena.”
”Toivotaan että et löydä.”
Tervatassu nytkäytti tupsuisia korviaan turhautuneena. >Miksi en osaa keskittyä? Minusta ei koskaan tule soturia tällä menolla!<
”Mennään takaisin muiden luo. Vaikka me yövymmekin täällä, se ei tarkoita sitä ettei meidän pitäisi olla ajoissa takaisin...” Kullanruskea kolli mietti hetken. ”....Sijaisleirissä.”
Oppilas nyökkäsi. Klaaneilla oli vielä pitkä matka edessä. Uusista reviireistä ei ollut tietoakaan, mutta ne oli pakko löytää. Tervatassun musta turkki oli vieläkin sotkuinen hiekasta. Kolli nuolaisi sitä pari kertaa, mutta kun vastakarvaan nuoltuaan turkkia alkoivat juovittamaan mustien karvojen harmaat puolet, tämä lopetti ja silitti ne tasaisiksi. Hän oli tarkka ulkonäöstään, vaikkakin vain sen takia ettei saisi muilta huonoja kommentteja. Hän inhosi käskyttelyä.
Kun kaksi kissaa saapuivat väliaikaiseen neljän klaanin leiriin, kissat aukiolla käyttäytyivät aivan normaalisti, kuten kotona metsässäkin olivat tehneet. Nyt nuo rakkaat reviirit olivat säpäleinä, ja kaikki oli vain kaksijalkojen syytä!
”Menen tästä samantien metsästyspartioon Huurreturkin, Rastaanvireen ja Aaltotassun kanssa. Yritä vaikka löytää riistakasasta jotain ja mene muiden oppilaiden seuraan”, Symbolihäntä kehotti. Tervatassu luimisti korviaan niin, että tervanruskeat korvatupsut painuivat syvälle pitkiin niskakarvoihin.
”Niin...”, tämä mutisi, ja tassutti hiljaa, lavat nousten ja laskien tuoresaaliskasalle. Jäljellä ei ollut mitään. Tavallista kaikkien klaanien seurassa. Kissoja oli kolme kertaa enemmän kuin tavallisen klaanin leirissä, ja koska suurin osa kissoista oli väsyneitä jatkuvasta kävelystä, vain harva kävi metsästämässä ruokaa. Siitä seurasi se, että heti kuin ruoka oli tuotu leiriin, kissat hyökkäsivät sen kimppuun. Kuitenkin moni oli nälkäinen, sillä suurin osa riistasta meni imettäville kuningattarille, joita oli näin hiirenkorvan aikaan paljon.
Tervatassu huokaisi raskaasti ja katsahti lähimpään puuhun, koska siellä näkyi liikettä. Kaksi ruskeaa kissaa hyppelivät keskenään siellä. Kolli tunnisti nämä Ruskotassuksi ja Rikkotassuksi. Tervatassu murahti ja haukotteli niin, että terävät kynnet tulivat esille ja raapivat maahan ohuita kynnenjälkiä. Hän lopetti haukottelemisen ja räpytteli silmiään. Puut ympärillään tätä alkoi ahdistamaan. Ne olivat niin valtavia ja uhkaavia...toisin kuin hän, joka oli vasta pieni oppilas. Puiden valtavat oksat ulottuivat kollin mielestä ainakin pilviin asti ja juuret tuhosivat kaiken tasaisen maaperän. Häntä oksetti. >Tahdon pois täältä!< Kolli pinkaisi juoksuun ja ryntäsi silmät kiinni metsään. Tämä avasi silmänsä ja hyppäsi eteen tulleen kannon yli yhdellä ponnistuksella. Puiden peittämä valo avautui tämän edessä, kun puut harvenivat. Eteen avautui aava niitty. Siellä ei kuitenkaan näkynyt paljoakaan heinää tai ruohoa, joka johtui sekä hiirenkorvan ajasta että kylmenevästä ilmasta näin vuorien lähellä.
Tervatassu hengitti syvään ja asteli niitylle helpottuneena. Aavaa maastoa jatkui melko pitkälle, ja sitä ympäröivät vain pienet puut. Niitty oli viherlehden aikaan kaksijalkojen peltoa, mutta uutta viljaa ei oltu vielä ehditty kylvää.
>Pelkäsin jo kuolevani siellä...< Kolli huokaisi ja rämähti maahan lepäämään. Tämä lepäsi pitkään liikkumattomana ja rauhallisena. Linnut visertelivät pienten puiden oksilla toisilleen. Mustarastaat lauloivat kauniisti. Tervatassu kiepautti häntänsä etukäpälilleen ja sulki silmänsä. Ei kestänyt pitkäänkään kunnes tämä nukahti. Aurinko laski ja pian tähdetkin kurottelivat matkansa taivaalle.
Tervatassu näki unta vedestä. Se ei ollut joki. Se ei ollut järvi. Ei lampikaan, vaan paljon suurempi. Hän näki kuinka aurinko laski vedelle päin. Vesi oli valtava, ja se imaisi auringon taakseen. Tervatassu pidätteli hengitystään. >Se söi auringon?!< Mutta auringonsäteet valaisivat yhä taivasta, joskin himmeämmin. >Ehkä se on sen pesä, kyllähän aurinkokin joskus nukkuu.< Sitten hän muisti kaiken mitä oli kuullut muilta kissoilta ja päälliköiltä. Uudet reviirit löytyisivät auringonpesän läheltä. Tämän oli siis oltava auringonpesä. Mutta missä uudet reviirit olivat? Tervatassu käveli taivaankantta pitkin kauemmas auringonpesästä. Alempana avautui pienempiä lampia ja järviä. >Ehkä reviirit ovat jossain tuolla,< Tervatassi päätteli bongattuaan vuoret.
Kesken vuorten katselemisen kolli kuuli takaansa omituista ääntä, jollaista ei ollut koskaan ennen kuullut. Kun tämä kääntyi kohdatakseen äänen, hän näki kuinka auringosta levisi punaista valoa. Punaisia liekkejä, tulta. Kolli katsoi tulta lumoutuneena. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt tulta, muutta oli kuullut sen olevan tuhoisaa. Liekit levisivät taivaalla, mutta eivät edes hipaisseet maata.
”Miksi olette täällä?”, Tervatassu kysyi liekeiltä, vaikka tiesi etteivät ne vastaisi.
”Tulimme auttamaan sinua”, kolli säikähti pahasti kuultuaan kuina liekit vastasivat lämpimästi.
”Mutta miksi? Minulla ei ole mitään hätää”, Tervatassu mutisi. ”Ei teidän tarvitse auttaa... menkää vaikka auttamaan niitä kissoja jotka kärsivät kylmästä.”
Liekit eivät vastanneet, ne vain lämmittivät Tervatassua. ”No ei teidän ole pakko vastata jos ette tahdo.”
Liekit tulivat lähemmäs, eikä Tervatassu juossut karkuun. Ne koskettivat oppilaan käpäliä, ja kolli tunsi ystävällisen lämmön.
”Luulin että tuli on tuhoisaa”, kolli sanoi. ”Mutta ei tämä siltä vaikuta.”
Tuli oli juuri tulossa lähemmäs, kunnes korvia raastava uikutus herätti Tervatassun.
Oppilas avasi silmänsä, ja kuulosteli mistä uikutus kuului. Hän haistoi vahvan veren hajun, ja seurasi sitä. Vinkuminen lähestyi, ja Tervatassu kiihdytti juoksuun päästäkseen sen luo. Se kuului valtavien puiden metsästä, mutta kolli yritti olla välittämättä tästä ja etsi yhä uikutuksen päästäjää.
Tervatassu pysähtyi erään pienen aukion reunalle, ja näki mikä sai uikutuksen aikaan. Aukiolla kyyhötti punaruskea, verinen ruumis, joka hytisi. Valkoinen hännänpää heilui peloissaan. Veren haju peitti muut lähimaaston tuoksut, joten oppilas ei erottanut oliko eläin kissa, ja jos se oli, mistä klaanista se oli. Kolli hiipi lähemmäs veristä ruumista, ja erotti maassa heiluvan puutikun, joka oli porattu syvälle maahan. Tikusta johti paksu kuparilanka, joka oli kiertynyt eläimen kaulan ympärille ja raastoi nyt sen kaulaa ja henkitorvea. Tervatassu tuli aivan otuksen lähelle, ja tunnisti sen vasta kun näki sen kasvot.
Kettu.
Vastaus:30 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkaturkki
10.03.2013 12:12
"Minä,Sulkatähti,kutsun esi-isiämme kääntämään katseensä tähän oppilaaseen,joka on opetellut jalot lakinne. Pyydän teiltä lupaa tehdä hänestä soturi. Sulkatassu,lupaatko noudattaa soturilakia ja suojella klaaniasi henkesi uhalla?"Sulkatähti sanoi ylväästi.
"Kyllä Sulkatähti"vastasin jännittyneenä.
"Siispä Tähtiklaanin voimin annan sinulle soturinimen. Sulkatassu,tästä hetkestä eteen päin sinut tullaan tuntemaan Sulkaturkkina. Tähtiklaani kunnioittaa urheuttasi ja uskollisuuttasi ja toivottavat sinut Jokiklaanin uudeksi soturiksi."naaras lopetti kunniakkaasti.
"Sulkaturkki,Sulkaturkki!" muut huusivat. Muutama muusta klaanista taisi kuulla sen,sillä he tulivat onnittelemaan minua.
"Onnea Sulkaturkki!"kumppanini Kotkakiito sanoi kehrätessään ja puskiessaan minia. Nuolaisin ripeästi tätä poskesta sillä näin Sulkatähden tulevan luokseni.
"Sinun täytyy nyt valvoa vartioimassa koko yö sanomatta sanaakaan."Hän sanoi. Nyökkäsin ja katsoin kun mugut menivät nukkumaan. Taivaan vaaleanpunainen sävy sai minut ajattelemaan Kotkakiitoa. Voi kunpa saisin hänen kanssaan pentuja,ajattelin.

Auringon ensisäteitten noustessa Sirpalesydän saapui luokseni.
"Voit nyt puhua ja suosittelen,että menet nukkumaan."kolli sanoi lempeästi. Nyökkäsin ja menin väliaikaiseen sotureiden pesään. Nukahdin heti ja kadun sitä. Uneni oli aivan kamala. Näin hätääntyneitä kissoja juoksemassa pakoon jotain,mikä sai kaikki sekaisin ja liikkui kovaa. Näin kissojen liikkumattomia hahmoja verisinä ja kauhistuneet ilmeet kasvoillaan. Kun katsoin tarkemmin,näin itseni makaamassa maassa.

En tiedä,olinko liikkunut ja ääntelehtinyt unissani,sillä Kotkakiito katsoi minua huolestuneena.
"Näitkö pahaa unta?"kolli kysyi.
"Kyllä ja aivan kamalaa sellaista!"mutisin vastaukseksi. Huomasin turkkini nousseen pystyyn. Kotkakiito nuolaisi minua päälaesta ja annoin karvojeni laskeutua.
"Käyn hakemassa jotain syötävää."sanoin hiljaa. Kolli nyökkäsi ja katsoi huolissaan perääni. Kun katsoin maahan,tajusin kynsieni olleen esillä. Otin ne äkkiä sisään,jotta kukaan ei huomaisi. Onneksi olinkin jo saaliskasalla. Valikoin sieltä pulun ja hiiren. Etsin katseellani varjoisaa ja hyvää paikkaa ja menin sinne syömään. Revin lihaa ja leikin sillä hetken. Ruokakaan ei tuntunut maittaavan ja päätä särki ikävästi. Uni tuntui vaivaavan ikävästi. Vai oliko tämä jotain muuta? Kävelin hitaasti parantajan pesälle. Teerenlento,josta li tullut parantajaoppilas,oli siellä.
"Sulkaturkki,näytät voivan huonosti."naaras sanoi hieman huolissaan.
"En saa syötyä kunnolla ja päätäni särkee ikävästi. Olisiko tähän mitään lääkettä?"kysyin häneltä. Teerenlento katsoi minua.
"Käyn hakemassa Mutaturkin."hän sanoi viimein. Istahdin alas huokaisten. Pian hän saapui parantajan kanssa.
"Sinulla on valkoyskä." mutaturkki sanoi.
"Nenäsi vuotaa kirkasta nestettä ja olet väsynyt ja sinulla on myös kuumetta. Se että et pystynyt syömään,ei johdu tästä taudista."hän jatkoi. Nyökkäsin lähes unissani.
"Tuonko Kurkkuyrtin lehtiä?"Teerenlento kysyi. Mutaturkki nyökkäsi ja naatas katosi etsimään yrttejä. Odotettuamme hetken hän palasi niiden kanssa. Mutaturkki käski syödä ne.
"Tämä laskee kuumetta.Nyt sinun täytyy jäädä tänne,jotta et tartuta muita."kolli sanoi.
"Selvä"vastasin ja yritin nukkua.

//Tällänen pätkä,olis ollu pitempi mut piti alkaa tekee sämpylöitä. :3
Vastaus:25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rikkotassu, Jokiklaani
10.03.2013 10:48
Luku 2
Pimeään kadonnut, varjoihin vajonnut, valolta iäksi karannut 

Räpyttelin silmiäni kalpeassa auringonvalossa, joka tulvi puiden oksien lomista. Kotkatassu töykki minua kylkeen."Rikkotassu, herää! Me lähdemme jatkamaan." Hän maukui. Ravistelin unenpöpperöistä päätäni ja loikkasin jaloilleni."Valmiina ollaan!" hihkaisin ja lähdin astelemaan ystäväni perässä. Aukiolla kaikki oli valmista. Enää meitä odotettiin. Rastaanvire näytti omaksuneen uuden tehtävänsä täydellisesti, aivan kuten olin arvannutkin. Siellä hän jo jakeli tehtäviä sotureille. Kunpa minäkin olisin.. En voinut vieläkään käsittää miksi Kiviturkki oli oikein jättänyt paikkansa. Siitä puheen ollen, en ollutkaan nähnyt nuortaparia sitten eilisillan. Ja ehkä parempi niin. Olisin kuitenkin taas vinoillut niille. Vaikka pikku kiusoittelu tuskin oli pahasta. Tässä tapauksessa ei kylläkään puhuttu 'pikku' kiusoittelusta. Tai, minusta se oli sellaista, sanoivat muut mitä hyvänsä. Kotkatassu tökkäsi minua kylkeen yllättäen minut jälleen miettimästä syntyjä syviä. Hätkähdin hiukan."Rikkotassu, katso!" Kotkatassu henkäisi. Nostin kovan katseeni maasta ja näin sen. Vuoret! Olimme tulleet joi näin pitkälle."Vau!" Henkäisin hämmästyneenä. Kotkatassu virnisti ja lähti loikkimaan eteenpäin."Hei!" maukaisin ja lähdin salamana toisen perään. Katsahdin taivaalle, aurinkohuippu oli juuri käsillä. Lumi kimalteli kauniisti auringon valossa, joka lämmitti jo melkoisesti. Joissain kohdissa lumi oli jo sulanut ja jättänyt maahan paljaita kohtia joista nurmi pilkisteli. Päivä oli kaunis ja kirkas; tiesimme hyvin minne mennä. Aloin erottaa muutoksia maisemassa. Puut harvenivat harvenemistaan, maa alkoi muuttua pehmeän nummimaan sijaan kivikovaksi kallioksi. Muutaman kerran joku vanhuksista väsyi ja pidimme lyhyitä taukoja, mutta muuten matka eteni nopeasti. Auringon alkaessa laskea Sulkatähti alkoi pitää silmällä jokia sun muita, etsien uutta levähdyspaikkaa. Aurinko oli juuri laskemassa taivaanrantaan, kun Sulkatähti kajautti pysähtymiskäskyn. Huokaisin helpotuksesta ja etsin katseellani Kotkatassua. Minunhan piti mennä tämän kanssa Sisiliskovarjon johtamaan metsästyspartioon. Sieltä hän jo tulikin."Mennään!" hän maukaisi ja lähti pomppimaan kohti Haukkahallaa ja Sisiliskovarjoa. Seurasin häntä nopein askelin, en halunnut myöhästyä. Haukkahalla nousi seisomaan ja kääntyi kohti Sisiliskovarjoa."Tulittehan te! Selvä, kaikki ovat koossa. Sitten vaan mennään." Kellanharmaa kolli maukui ja lähti jolkottamaan syvemmälle pieneen metsään. Seurasimme vähän jäljessä kahdesta soturista."Hienoa että pääsin mukaan! Kaipasinkin vähän.. Liikettä!" maukaisin iloisesti, mutta hiljaisemmin kuin yleensä. En halunnut säikyttää riistaa tiehensä."Niin, mieti jos..." Kotkatassu aloitti, mutta hänen lauseensa jäi kesken. Vaaleanruskea kolli loikkasi kanervikkoon riistan perässä."Hajaannutaan! Rikkotassu ja Kotkatassu, te menette yhdessä tuohon suuntaan. Tavataan tässä jonkin ajan päästä." Sisiliskovarjo maukui ja lähti hiipimään vastakkaiseen suuntaan. Nyökkäsin ja pysähdyin maistelemaan ilmaa. Erotin myyrän kevyen aromin, joka tuli edestäpäin. Muistelin Sulkatähden opetuksia ja lähdin hiipimään tuoksua kohti vatsa maata viistäen. Pian myyrä tuli näkyviin. Se puuhasteli pienen pähkinäpensaan edustalle. Hiivin varovaisesti sitä kohti, mutta juuri kun olin oikealla kohdalla, käpäläni alla narahtivat ja saaliini lähti taapertamaan kohti pesäänsä."Sinähän et minulta karkaa!" sähähdin hiljaa ja loikkasin myyrän kimppuun. Kiepautin elukan ilmassa ympäri ja länttäsin maahan. Puraisin myyrää vielä kerran niskasta, jotta se varmasti kuolisi. Noukin otuksen suuhuni ja hautasin sen lähelle kohtaamispaikkaa. Kotkatassu saapui juuri aukiolle kun olin lähdössä etsimään uutta saalista."Hei! Saalistetaanko yhdessä?" huikkasin kollille."Joo! Erotin jäniksen hajua tuolla päin." Kotkatassu maukui."Selvä. Tehdään niin, että.. Hei, haluatko juosta sen kiinni? Minä voin sulkea sen kulkureitin." kysyin. Kotkatassu nyökkäsi."Selvä. Mennään." Hän supisi ja lähti hiippailemaan kohti edellistä saalistuspaikkaansa. Hiivin hänen vieressään eteenpäin ja maistelin ilmaa. Erotin helposti jäniksen tuoksun ja lähdin hiipimään eteenpäin. Jonkin ajan kuluttua näin suurehkon valkoisen eläimen kaivelevan maata. Lähdin kiertämään aukiota jäniksen taakse. Nyökkäsin Kotkatassulle joka odotti aukion toisella puolella pensaassa. Samassa vaaleanruskea kolli loikkasi esiin pensaasta ja lähti takaa-ajoon. Kyllä hän olikin nopea. Jänis säikähti ja lähti juoksemaan kohti olinpaikkaani; paniikissa se ei haistanut mitään. Jäniksen ollessa lähes edessäni loikkasin näyttävästi esiin pensaasta ja tartuin kiinni jänikseen. Pitelin sitä paikallani ja Kotkatassu puri sitä kuolettavasti niskaan. Tunsin kuinka valkean eläimen keho muuttui hervottomaksi.Läpsäisimme tassumme yhteen."Me teimme sen!" Kotkatassu maukui. Hymyilin leveästi ja laskin katseeni jänikseen."Voin kantaa tuon kokoontumispaikkaan, jos vain sopii? Sinähän sen metsästit!" Kysyin ja katsahdin ystävääni. Kotkatassu nyökkäsi ja minä noukin jäniksen suuhuni. Kannoin jäniksen helposti kokoontumispaikkaan ja hautasin sen samaan paikkaan mihin olin aikaisemmin haudannut myyräni. Alkoi hämärtää, aurinko oli enää”Metsästetään vielä hetki, eikö?” Kotkatassu kysyi. Nyökkäsin ja lähdin hiippailemaan kohti äsken havaitsemaani linnun ääntä. Hämärässä erotin sen olevan lihava kyyhky, joka oli eksynyt vähäruokaisemmille alueille, meidän onneksemme. Nuolaisin huuliani ja lähdin hiipimään kohti lintua. Harmikseni lintu pyrähti lentoon, muttei onneksi mennyt kauas. Se istui tuuhean männyn oksalla ilmeisen tyytyväisenä itseensä. Kiipesin äänettömästi runkoa pitkin ja astuin oksalle, jolla pulu nuokkui.  Olin aivan pulun vieressä ja hiukan liian aikaisin se huomasi minut. Oh darn. No mitäpä me pienistä, eihän pienetkään meistä. Loikkasin pulun perään neulaset pölähtäen ja tarrasin kiinni niin kovaa kuin pystyin. Sulat vain pölisivät pudotessamme alemmas ja alemmas. Onnistuin pitämään otteeni koko matkan ajan, kiepahtamaan ympäri ja laskeuduin jaloilleni. Olinhan varsin notkea, Jokiklaanilainen kun olin. Tapoin pökertyneen pulun taittamalla sen niskan. Kuului hento rusahdus, kun linnun niska murtui. Tunsin jäätävää tyytyväisyyttä lämpimän veren tulviessa suuhuni. Jolkotin aukiolle lintu suussani ja istahdin Kotkatassun viereen odottamaan Sisiliskovarjoa ja Haukkahallaa. Hetken kuluttua kaksi soturia astelivat varjoista mittavasti tuoresaalista hampaissaan. Sisiliskovarjon silmät säihkyivät hänen nähdessään kuinka paljon saalista olimme saaneet. Haukkahallankin jäänsiniset silmät välkkyivät hyväksyvästi.”Olettepa saaneet paljon saalista!” Kolli mumisi suu täynnä oravankarvaa. Väläytin soturille leveän hymyn.”Voidaanko jo mennä? Täällä tulee pimeä ja klaani kaipaa ruokaa.” Kotkatassu maukui. Sisiliskovarjo loi poikaansa hitusen ärtyneen katseen, mutta säilytti erinomaisesti malttinsa. soturi nyökkäsi ja lähti johtamaan joukkoa kohti lepopaikkaa. Kannoin saalistamani pulun ja myyrän, sekä yhdessä pyytämämme jäniksen. Matka ei ollut lainkaan pitkä, hetkisen kuluttua aukea tuli näkyviin. Sisiliskovarjo käski meidän viedä jäniksen klaaninvanhimmille ja Kotkatassun oravan Huomenkukalle. Näin Rastaanvireen saapuvan luoksemme. Kumarsin hiukan, olihan hän varapäällikkömme. Tummanharmaa naaras silmäili hetken tuomisiamme.”Paljonko nämä kaksi metsästivät?” naaras kysyi silmäänsäkään räpäyttämättä ja loi meihin arvioivan katseen.”Yli puolet.” Sisiliskovarjo maukui. Hänen silmänsä kiiluivat kiusoittelevasti.”Neiti varapäällikkö.” Rastaanvire hymähti hyväntahtoisesti ja jatkoi:”Aika paljon he siis saivat, eikö totta? Taisikin olla hyvä päätös laittaa Rikkotassu mukaanne.” Naaras maukui ja jäi puhumaan Sisiliskovarjon kanssa. Vein jäniksen klaaninvanhimmille, jotka kiittelivät kovasti. He näyttivät nälkäisiltä, eivät olleet syöneet moniin päiviin, luulisin. Tuuli nuoli tummanharmaata turkkiani astellessani aukiolla. Astelin väsyneenä oppilaiden nukkumapaikkaan, pieneen luolaan joka oli kahden kiven välissä. Pesässä ei ollut ketään muuta, Kotkatassua lukuun ottamatta. Tosin, hänkin oli jo unessa. En jaksanut valvoa enää pidempään vaan käperryin pesän toiselle puolelle mahdollisimman mukavasti. Suojaa ei ollut aivan hirvittävästi, mutta yö oli hyvin kirkas ja kaunis. Tähdet tuikkivat taivaalla ja olivat kummallisen läheisiä sinä yönä. Käänsin katseeni nopeasti pois, enhän minä uskonut tähtiklaaniin! Vai.. uskoinko? Ei, ei. Asiaa sen enempää ajattelematta laskin hännän kuonolleni ja suljin silmäni.
Vastaus:30 kp:eetä!
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
09.03.2013 19:53
Taru ja Hopea kasvoivat nopeasti. Vähän liiankin.
"Isä, voitko opettaa minua tässä ja tuossa ja..." kuului aina vain kysymys. No, ainakin ei ollut enää tylsää. Hopea oli kyllä melkoinen rasavilli. Hän repi ruohoa maasta.
"Hopea, mitä sinä teet?" kysyin. Hopea käännähti minuun ja irvisti.
"Mitä se sinulle kuuluu, senkin hiirenaivo?" hän sanoi ja jatkoi repimistä.
"Mrr.." murisin hiljaa ja läimäytin Hopeaa. Se oli sille oikein.
"Au! Mitä sinä teet hullu?" tämä ärähti ja loikkasi minua päin. Väistin ja kaadoin hänet maahan. Pidin Hopeaa aloillaan ja läimäytin häntä uudestaan. Hopea suuttui ja riuhtaisi itsensä irti.
"Lopeta! Olet ääliö ja hiirenaivo ja idiootti ja tyhmä ja..." hän sätti minua. Kylmätähti tuli väliin.
"Eipäs riidellä." hän sanoi ja katsahti minuun.

Istuimme kumppanini kanssa Jättiläiskivellä. Kylmätähti nuolaisi korvaani.
"Älä ota Hopeaa tosissaan. Hän on vasta nuori." hän kuiskasi. Katsahdin Kylmätähteä ja avasin suuni sanoakseni jotain kun näin Kylmätähden takana jotakin. Kylmätähti käänsi päätän ihmeissään. Hän ei tainnut nähdä sitä. Keskellä maata tappelivaat kaksi kissaa. Kun katsoin tarkemmin, huomasin toisen olevan Hopea, ja toinen minä. Sitten ne katosivat. Käänsin pääni kumppaniini. En aikonut kertoa hänelle, mitä olin nähnyt.

//Piti mennä syömään....
Vastaus:14 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento,jokiklaani
09.03.2013 19:29
Nilkutin muiden perässä kohti määränpäätä, josta ei ollut vielä tietoa. Vaellus jatkui taas. Ruoka oli lopussa, enkä ollut ainoa nälkäinen kissa tässä joukossa. Kuulin selvästi päälliköiden keskustelevan.
"Meidän on pysähdyttävä pian." Mustatähti naukui.
"Mutta aurinko on vasta laskemassa! ehdimme kyllä jatkaa." Arpitähti, varjoklaanin päällikkö naukaisi aikasta kovaan ääneen.
"Te saatatte varjoklaanissa pystyä saalistaa pimeässä, kun niin pimeitä olette, mutta jokaisen täytyy syödä, ja hyvin." Mustatähti vastasi murahtaen.
"Niin. Aikaa on jäätävä metsästämiseen kunnolla. Jatkamme heti huomen aamuna, mutta keskitytään nyt kävelemiseen. Uskon, että löydämme pian yösijan." Sulkatähti sanoi vähän sovittelevaan sävyyn.
"Jos nyt kaikille sopii, niin sovimme, että, kun vastaan tulee kelvollinen paikka leiriindymme sinne, syömme hyvin, käymme nukkumaan ja aamulla jatkamme matkaa." Poltetähti ehdotti. Muut päälliköt nyökkäsivät sovinnon merkiksi.
Olin keskittynyt liikaa kuuntelemaan salaa ja kompastuin maasta törröttävään juureen. Toinen takajalka oli jäänyt siihen kiinni. Rampa jalkani osui maahan ja tasapainoni romahti. Kaatuessani olin huitaissut hännälläni Rikkotassun naamaa ja tämä oli horjahtanut ja kaatunut. Rikkotassun kaatuessa, myös Sulkatassu kaatui ja olimmekin kaikki kumossa. Mutta olimme myös kunnossa, jos ei oteta huomioon jalkaani, joka oli aina rampa.
"Auh." Rikkotassu älähti.
"Anteeksi Rikkotassu!" Voihkaisin, kun oppilas auttoi minua pystyyn.
"Ei se mitään. Ei meitä sattunut." Rikkotassu naukui minulle. Sulkatassu nyökkäsi ja vahvisti Rikkotassun sanat.
"Pysähdymme lepäämään!" Mustatähti kajautti ja kaikki rojahtivat maahan. En ollut hetkeen katsellut ympärilleni ja huomasin, että olin kompastunut hyvään paikkaan. Nilkutin parin ketunmitan päähän, jossa viimeiset auringonsäteet loivat oranssia valoa ja pientä lämpöä. Taivas säkenoin oranssisesta ja purppuraisesta hehkusta. Oli niin kaunista...

Kaikilla oli nälkä ja jano. Metsäaukiolla oli suojaa, riistaa ja pieni puro. Auringonvslo heikkeni melki olemattomaksi.
"Täällä metsässä on vaara ketusta, joten, jos aijot käydä metsässä mukanasi täytyy olla vähintään yksi soturi, ettei satu vahinkoa! Olemme täällä vain tämän yön ja jatkamme heti huomenna!" Arpitähti selvensi korkealta kiveltä. Useampi kolmen ryhmä lähti hakemaan ruokaa kaikille ja sitä saatiin ruhtinaallisesti. Itse söin aika lihavan puulun. Se oli mehukas ja lihaisa yksilö ja tuoksui täydelliseltä. Revin lihaa, kuin viimeistä päivää, sillä en ollut syönyt pitkään aikaan kunnolla. Olin myös erittäin laiha nykyään, joten kunnon ruoka teki terää. Painaudun saniaismättääseen ja hengitin tasaisesti.
Pimeä laskeutui. Uni tuli kuin salamaniskusta, muttei sattunut. Päinvastoin, nukuin rauhallisesti.

Vastaus:27 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkatassu
09.03.2013 19:26
Toivottavasti tästä tarinast saa ainakin sen 13 kp jotta pääsen soturiksi... (:

Väsymys painoi hartioitani ja olin nyt täysin samaa mieltä kuin Aaltotassu huhujen mukaan oli sanonut. Miksi enne voineet vain asettua aloillemme? Miksi edes lähdimme ylipäätään. Vauhtini hitaantui koko ajan ja olinkin ensimmäisten joukkojen sijasta viimeisten kanssa. Onneksi Teerenlento oli kanssani.
"Pystytkö varmasti kävelemään,sillä tuo näyttää vaikealta."Kysyin huolissani naaraan kunnosta ja siitä,ettei hän jäisi likaa jälkeen.
"Ei tämä mitään,mutta itse näytät kovin väsyneeltä."Teerenlento vastasi. Nyökkäsin sillä totta oli että olin väsynyt. Vaellus on aivan liian rankka,eikä ole edes kunnon lepotaukoja. Ilon asia on että Mustakynnen mukaan olen pian soturi. Se sai minuun voimaa.
"Voimme taas pysähtyä. Kannattaa metsästää jotain syötävää,sillä emme ole tässä kauaa. Huokaisin ärtyneenä. Jos meidän kerran täytyy jaksaa vaeltaa niin voisivatko tauot olla pidempiä.
"Voin käydä hakemaan meille jotain syötävää."Mustakynsi sanoi minulle ja Teetenlennolle. Nyökkäsimme kummatkin kiitollisina. Asetuimme maate ja odotimme häntä. Pian näimme hänen tulevan kaksi oravaa ja vesimyyrä suussaan.
"Te saatte nämä"kolli sanoi ja viskasi oravat eteemme. Söin ne hitaasti ja nauttien,koska veikkaan meidän saavan vasta seuraavana päivänä syötävää. Niin myös Teerenlento aavisti.
"On aika jatkaa matkaa!"Sulkatähden kova ääni käski. Nousin vaivalloisesti pystyyn ja venyttelin.
"Taas sitä mennään..." mutisin. Onneksi näin silloin Kotkakiidon. Juoksin hänen luokseen ja tönäisin kevyesti.
"Hei Sulkatassu!" kolli kehräsi lempeästi ja nuolaisi poskeani. Kävelimme vierekkäin ja aika tuntui lentävän siivillään.
"Kuulitko jo että..."
"Kyllä entä sinä että..."
Tuollain keskustelumme kuuluivat ja yö oli tuloillaan. Silloin saimme pysähtyä yöksi. Etsimme Kotkakiidon kanssa mukavan nukkumapaikan ja nukuimme painautuneina toisiamme vasten.

Tälläinen nyt taas kirjoitusvirheiden kans. Toivottavasti pääsisin soturiksi nyt
Vastaus:Kyllä kai. Sillä saat 18 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkatassu
09.03.2013 17:43
Sulkatähden käsky jatkaa matkaa sai minut hereille. Aaltotassu ja Ruskotassu olivat jo heränneet ja sukivat turkkejaan. Suin itsekkin turkkini ja seurasin muita Ekojen joukossa. Edessäni kulki VRastaanvire,Sirpalesydän ja Sulkatähti. Hieman takanani nilkutti Teerenlento. Menin hänen vierellensä ja hän hymyili kiitokseksi. Tuuli lennätti ikävästi lumihiutaleet naamalle ja kompastuin kerran. Mestarini Mustakynsi huomasi sen,ja nosti minut pystyyn. En tiedä kuinka kauan olimme jo kävelleet,mutta jalkani olivat kipeät. En jaksaisi kävellä enää pitkään. Moni muukin oli jo väsynyt.
"Jatkamme matkaa huomenna. Nyt on aika levätä.!" päälikkömme huusi tuulen yli. Kaikki huokaisivat helpotuksesta ja etsin itselleni suojaisan puun juuren. Aaltotassu ja Ruskotassu tulivat viereeni ja me kaikki huohotimme,sillä matka oli rankka. Nukuimme lähekkäin jotta lämpö pysyisi ympärillämme.

Oli taas aika jatkaa. Huokaisin,sillä jalkani olivat vieläkin hieman kipeät ja nälkä kurni vatsassani. Pysähdyimme jonkin matkan päässä metsästämään,ja sain napattua itselleni kaksi hiirtä. Ahmin ne nopeasti,jotta en jäisi muista jälkeen. Onneksi mestarini jäi odottamaan minua.
"En jaksa kävellä koko ajan" mutisin mustakynnelle.
"Tiedän tämän olevan rankkaa,varsinkin oppilaalle.Mutta kärsivällisyys palkitaan.Hän vastasi. Loppu matka meni hiljaisuudessa,kunnes pysähdyimme taas lepäämään
Vastaus:10 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltotassu, jokiklaani
09.03.2013 17:27
"Hei, Rastaanvire!" Aaltotssu naukui mestarilleen ja jolkotti tämän luo. "Mitä opetat minulle tänään?"
"No hei, Aaltotassu. Opettaisin sinulle uintia lisää jos voisin, mutta-" Rastaanvire naukui, mutta Sulkatähti keskeytti.
"Valmistautukaa lähtöön! Auringon ollessa keskitaivaalla me jatkamme matkaa!" Naaras mourusi.
"Niin. Opettaisin, jo ehtisin, mutta aurinko nousee nopeasti keskitaivaalle ja aika loppuisi kesken. Et varmaan halua vaeltaa turkki läpimärkänä?" Rastaanvire sai sanottua loppuun.
"Njää aina pitää vaeltaa.." Oppilas valitti. Hän alkoi marssia tahdikkaasti ymprää ja veti naamansa kurttuun.
"Minä olen Sulkatähti ja haluan vaeltaa ihan aina ja minä käsken jatkaa matkaa kokoajan ja seuraavana päivänä ja kolmenkin kuun päästä, vaikka osa kissoista kuolee nälkään! Olen itse niin tyhmä, enkä ymmärrä, että lepo olisi hyväksi! Olenhan sulkatähti ja luulen olevinani niin viisas ja mahtava, vaikka olen oikeasti tooosi tyhmä kissa ja blaa, blaa, blaah!" Oppilas marmatti ja oli esittävinään Sulkatähteä.
"Sinun ei kannata tehdä noin.." Hänen mestarinsa puuttui puheeseen.
"Ja miksi ei?" Aaltotassu tuhahti ja vähät välitt mesrarinsa marmatuksesta, kunnes Rastaanvire murahti:
"Sulkatähti seisoo takanasi."
Aaltotassu kääntyi ympäri ja kohtasi Sulkatähden tuiman katseen. Tätä alkoi nolotaa hirveästi.
"An- anteeksi Sulkatähti.." Oppilas änkytti. Sulkatähti välkkyi ärtymyksestä punaisena, mutta naukui yllättävän tyynenä:
"Tulin vain sanomaan että kannattaa syödä ennen lähtöä, sillä matkaammee vähän pidemmälti, emmekä voi ottaa ruokaa hirveästi mukaan. En vain tiedä, pitäisikö minun rangaista sinua, Aaltotassu." Päällikkö kääntyi nuoreen naaraasen ja pudisti päätään. "Ei, tuskin tarvitsee." tämä naukui vielä ja kääntyi pois.
"Huh, se taisi olla täpärällä." Aaltotassu naukui.
"Olet oikeasssa. Jos olisit sanonut vielä jotain, olisi arvokkaalta päälliköltämme katkennut pinna." Rastaanvire naukui.
"Itse olen jo syönyt ja suosittelen sinuakin nappaamaan itsellesi riistaa." Mestari jatkoi.
"Mhh.. voitko tulla kanssani metsään, etten eksy, kun haluaisin riistani oikein tuoreena." Aaltotassu naukui. Rastaanvire mietti hetken ja suki itseään. Mestari vastasi myönteisesti ja oli ajatellut, että olisi hyvä muutenkin seurata oppilaansa metsästystaitoja. Mestari ja oppivat tassuttivat läheiseen metsään. Metsä oli lähellä leiriä. Metsässä oli joki. Ja joessa kalaa. Aaltotassu sanoi, että tämän pitäisi saada ehdottomasti kalaa.

Kalastukseen ei mennut paljoa aikaa, vaikka oppilas nappasi vielä kolme ylimääräistä kalaa muille. Rastaanvire kannatteli suussaan kahta kalaa ja Aaltotassu kahta. Aaltotassu haukkeli kalan nopeasti suihinsa ja odotti, kunnes aurinko ooli keskitaivaalla.
"Aika jatkaa matkaa!" Poltetähti huusi. Kissat kokoontuivat rykelmäksi ja alkoivat matkata.

//yritin tehä pitkän, mutta en tainnu onnistuu. Seuraavaks kirjotan taas Teerellä.//
Vastaus:Okka, 17 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamotassu, Myrskyklaani
09.03.2013 16:49
//Ratamotassun eka tarina. Koetin tehdä pitkän.//

Luku 1: Kotikisusta muka klaanikissa?

Oli hyvin pimeää. Söpö saattoi aistia että jokin kulki lähellä. Nuoren naaraan silmät avautuivat ammolleen kun hän tutki tiheää aluskasvillisuutta. Paikka oli vieras mutta oudot tuoksut houkuttelivat jatkamaan syvemmälle varjoihin. Hänen vatsansa kurni ja muistutti nälästä. Kissa raotti leukojaan aavistuksen verran jotta metsän lämpimät tuoksut saavuttaisivat kitalaen hajuaistimet. Lehtihumuksen ummehtuneet hajut sekoittuivat pienen karvaisen eläimen viekoittelevaan aromiin. Yhtäkkiä jotain harmaata vilahti hänen ohitseen. Söpö jähmettyi paikoilleen ja kuunteli. Se oli piiloutunut lehtien joukkoon alle kahden hännänmitan päähän. Söpö tiesi että se oli hiiri - hän saattoi tuntea pikkuruisen sydämmen tykytyksen syvällä korvien karvoissa. Hän nielaisi vaientaakseen murisevan vatsansa. Nälkä olisi pian tyydytetty. Hän laskeutui hitaasti ja kyyristyi hyökkäysasentoon. Hiiri oli tuulen yläpuolella. Kissa tiesi ettei hiiri huomannut häntä. Varmistettuaan vielä kerran saaliinsa sijainnin Söpö työnsi lantiotaan voimakkaasti taaksepäin ja ponnisti. Metsänpohjasta sinkosi lehtiä kun hän nousi ilmaan. Hiiri syöksyi suojaan ja suuntasi kohti koloa maanpinnassa. Söpö ehti kuitenkin ensin. Hän kouraisi avuttoman olennon ilmaan veitsenterävillä kynsillään ja heitti sen korkeassa kaaressa lehtien peittämään maahan. Hiiri pökertyi törmäyksestä mutta jäi eloon. Se yritti paeta mutta Söpö sieppasi sen uudelleen. Hän viskasi sen taas lentoon tällä kertaa hieman kauemmas. Hiiren onnistui ottaa muutama haparoiva askel ennen kuin Söpö sai sen kiinni. Yhtäkkiä jokin alkoi jyristä lähistöllä. Söpö katsoi ympärilleen jolloin hiiren onnistui kiskoa itsensä vapaaksi kynsien puristuksesta. Kun Söpö kääntyi takaisin hän näki hiiren pinkovan ryteikköisten puunjuurakkojen pimeyteen. Vihoissaan Söpö lopetti saalistuksen. Hän kiepahti ympäri hehku vihreissä silmissään ja aikoi etsiä sen joka oli syypää riistan menettämiseen. Ryminä jatkui edelleen ja alkoi kuulostaa yhä tutummalta. Söpön silmät revähtivät auki. Metsä oli kadonnut. Hän oli kuumassa ja tunkkaisessa keittiössä petiinsä käpertyneenä. Kuunvalo suodattui ikkunan läpi ja loi varjoja tasaiselle kovalle lattialle. Meteli oli tullut kovista kuivaruokanapeista joita oli kaadettu hänen kuppiinsa. Söpö oli nähnyt unta. Hän kohotti päätään ja antoi leukansa nojata korin reunalla. Kaulapanta hiersi epämukavasti. Unessaan hän oli tuntenut raikkaan ilman pörröttävän turkkiaan kohdassa jota kaulapanta yleensä puristi. Söpö kierähti selälleen ja sulatteli vielä hetken untaan. Hän saattoi yhä haistaa hiiren. Hän oli nähnyt saman unen jo kolmesti viime täysikuun jälkeen ja jokaisella kerralla hiiri oli karannut hänen otteestaan. Hän nuolaisi huuliaan. Hän saattoi haistaa ruuan laimean tuoksun makuusijaltaan. Omistajat täyttivät ruokakupin aina ennen nukkumaanmenoa. Valju haju karkotti unen lämpimät aromit mutta nälkä kurni vatsassa joten Söpö venytteli unen pois jäsenistään. Hän tassutteli keittiön lattian poikki aterialleen. Ruoka tuntui kielellä kuivalta ja mauttomalta ja Söpö nielaisi viimeisen suullisen vastahakoisesti. Sitten hän jätti ruokakupin taakseen ja työntyi kissanluukusta ulos. Hän toivoi että puutarhan tuoksu palauttaisi unessa koetut tuntemukset. Ulkona kuu paistoi kirkkaasti. Kevyt tihkusade lankesi maahan. Söpö hiipi siistissä puutarhassa ja seurasi tähtien valaisemaa sorapolkua jonka kivet tuntuivat kylmiltä ja teräviltä tassuja vasten. Hän toimitti asiansa ja valitsi suojakseen suuren pensaan jonka lehdet kiilsivät ja jonka violetit kukat roikkuivat raskaina. Niiden sairaalloisen ilmelä tuoksu teki kosteasta ilmasta kuvottavan hengittää ja hän mutristi ylähuulensa jotta voisi puhaltaa löyhkän ulos sieraimistaan. Hetkeä myöhemmin Söpö asettui istumaan aidalle joka merkitsi puutarhan rajaa. Se oli hänen lempipaikkansa sillä siitä saattoi nähdä estettä sekä naapuritaloihin että vihreään metsään joka alkoi aidan toisella puolella. Sade oli loppunut. Hänen selkänsä takana lyhyeksi ajettu nurmikko kylpi kuunvalossa mutta aidan takana metsä oli varjojen kätkemä. Söpö venytti kaulaansa jotta voisi nuuhkia kosteaa ilmaa. Hänen ihonsa oli tiiviin karvapeitteen alla lämmin ja kuiva mutta vaaleanruskealla turkilla tuntui kimaltelevien sadepisaroiden paino. Hän kuuli omistajansa viimeisen kutsun takaovelta. Jos hän menisi heidän luokseen hänet otettaisiin vastaan hellin sanoin ja silityksin. Hänet päästettäisiin omistajien sänkyyn jossa hän voisi käpertyä kehräämään lämpimään polvitaipeeseen. Tällä kertaa Söpö jätti omistajien äänet huomiotta ja käänsi katseensa takaisin metsään. Puiden kirpeä tuoksu oli sateen jälkeen entistä raikkaampi. Yhtäkkiä hänen selkäkarvojaan alkoi kihelmöidä. Liikkuiko siellä jokin? Katseliko jokin häntä? Söpö tuijotti eteenpäin mutta pimeässä puuntuoksuisessa ilmassa oli mahdotonta nähdä mitään. Hän kohotti rohkeasti leukaansa, nousi seisomaan ja venytteli lihaksiaan. Kukin tassu tarrasi yhteen aidantolpan neljästä kulmasta kun hän suoristi jalkansa ja nosti selkänsä kaarelle. Hän sulki silmänsä ja hengitti uudelleen metsän tuoksua. Se tuntui lupaavan jotakin. Se tuntui houkuttelevan kuiskiviin varjoihinsa. Hän jännitti lihaksensa ja kyyristyi hetkeksi. Sitten hän loikkasi kevyesti aidan takaiseen villinä rehottavaan ruohikkoon. Kun hän osui maahan kaulapannan tiuku helähti tyynen yöilman halki. "Minne olet menossa Söpö?" maukui tuttu ääni hänen takanaan. Söpö katsoi ylös. Nuori tummanharmaa kissa tasapainotteli kömpelösti aidalla. "Hei Lenni", Söpö vastasi. "Et kai vain ole menossa metsään?" Lennin meripihkanväriset silmät olivat valtavan suuret. "Käyn vain katsomassa", Söpö lupasi ja liikehti kiusaantuneesti. "Minua et saisi mukaan. Siellä on vaarallista!" Lennin nyrpisti kuonoaan inhosta. "Elmeri sanoi että hän on käynyt kerran metsässä." Kissa kohotti päätään ja viittasi kuonollaan aitojen yli kohti puutarhaa jossa Elmeri asui. "Se vanha lihava katti ei varmasti ole käynyt metsässä!" Söpö pilkkasi. "Hän on tuskin poistunut puutarhastaan eläinlääkärissä käymisensä jälkeen. Häntä kiinnostaa vain syöminen ja nukkuminen." "On se totta. Hän sai kiinni punarinnankin!" Lenni intti. "Jos sai se oli ennen eläinlääkäriä. Nykyään hän valittaa kuinka linnut häiritsevät hänen torkkumistaan." "Oli miten oli", Lenni jatkoi välittämättä Söpön halveksivasta sävystä, "Elmeri kertoi että siellä asuu monenlaisia vaarallisia eläimiä. Valtavia villikissoja jotka syövät eläviä jäniksiä aamiaiseksi ja teroittavat kynsiään kaluttuihin luihin!" "Käyn vain katselemassa", Söpö maukui. "En viivy kauan." "Älä sitten sano että en varoittanut sinua!" Lenni kehräsi. Sitten hän kääntyi ympäri ja sukelsi aidalta takaisin omaan puutarhaansa. Söpö istahti rehevään ruohikkoon puutarha-aidan takana. Hän nuolaisi hermostuneesti lapaansa ja mietti kuinka suuri osa Lennin juoruista piti paikkansa. Yhtäkkiä pikkuruisen olennon liike vangitsi hänen katseensa. Hän näki miten se vilisti karhunvatukkapensaikossa. Vaisto käski häntä pudottautumaan matalaksi. Hitain tassunaskelin hän mateli askel askeleelta aluskasvillisuuden halki. Korvat pystyssä sieraimet laajentuneina ja silmiä räpäyttämättä hän lähstyi eläintä. Nyt hän saattoi nähdä sen selvästi. Se oli noussut takajalkojensa varaan piikikkäiden oksien lomassa ja näykki suurta siementä tassujen välissä. Se oli hiiri. Söpö keinutti lantiotaan puolelta toiselle ja valmistautui loikkaamaan. Hän pidätti henkeään ja toivoi että kello ei taas helähtäisi. Jännitys virtasi hänen lävitseen ja sai sydämmen takomaan. Tämä oli jopa parempaa kuin unissa! Sitten yllättävä katkeavien oksien ja murskautuvien lehtien ääni sai hänet hyppäämään ilmaan. Hän kellonsa kilisi petollisesti ja hiiri pinkaisi karhunvatukkapensaikon tiheimpään oksistoon. Söpö seisoi täysin liikkumatta ja katseli ympärilleen. Hän saattoi nähdä tuuhean punaisen hännän valkoisen kärjen joka halkoi korkeiden saniaisten rykelmää hieman kauempana hänen edessään. Hän haistoi voimakkaan oudon tuoksun. Se oli ehdottomasti lihansyöjä mutta ei kissa eikä koira. Söpö unohti hiiren ja katsoi uteliaana punaista häntää. Hän tahtoi nähdä otuksen paremmin. Söpön kaikki aistit virittyivät kun hän hiipi eteenpäin. Sitten hän havaitsi toisen äänen. Se tuli takaa mutta kuulosti vaimealta ja etäiseltä. Hän käänsi korvansa taaksepäin kuullakseen paremmin. *Tassujen askeleitako?* hän ajatteli ihmeissään mutta piti katseensa oudossa punaisessa turkissa ja hiipi eteenpäin. Vasta silloin kun vaimea rapina hänen takanaan voimistui nopeasti lähestyvien askeleiden rusahteluksi Söpö ymmärsi olevansa vaarassa. Olento osui häneen räjähdyksen lailla ja Söpö lensi kylki edellä nokkospusikkoon. Hän väänteli ja ulvoi samalla kun yritti irtautua hyökkääjästä joka oli kiinni hänen selässään. Se takertui häneen uskomattoman terävilltä kynsillään. Söpö tunsi terävien hampaiden pureutuvan niskaansa. Hän kiemurteli ja rimpuili viiksistä hännänpäähän mutta ei saanut itseään irti. Lyhyen hetken ajan hän tunsi olevansa avuton; sitten hän jähmettyi. Hän ajatteli nopeasti ja käännähti selälleen. Hän tiesi vaistonaisesti kuinka vaarallista oli paljastaa pehmeä mutta se oli hänen ainoa mahdollisuutensa. Hän oli onnekas - temppu tuntui tepsivän. Hänen ataan kuului "uuuff", kun ilma pakeni hyökkääjän keuhkoista. Villisti piehtaroimalla hänen onnistui riuhtaita itsensä vapaaksi. Hän ryntäsi kohti kotia taakseen katsomatta. Lähestyvien askelten sarja kertoi että hyökkääjä oli ryhtynyt takaa-ajoon. Vaikka naarmuja vihloi turkin alla Söpö päätti mieluummin kääntyä taistelemaan kuin antaa hyppiä niskaansa uudestaan. Hän jarrutti, kiepahti ympäri ja kohtasi takaa-ajajansa. Se oli toinen kissanpentu jolla oli paksu takkuinen ja valkoinen turkki, vahvat jalat sekä leveät kasvot. Söpö haistoi silmänräpäyksessä että se oli kolli. Hän vaistosi pehmeän karvan alla piilevien lapojen voiman. Sitten pentu törmäsi Söpöön koko kehonsa voimalla. Söpön käännöksestä yllättyneenä se kimposi pökertyneeksi keräksi. Söpön keuhkot tyhjenivät törmäyksestä ja hänen tasapainonsa horjui. Hän otti nopeasti tukevan asennon köyristi selkänsä ja pörhisti vaaleanharmaan turkkinsa valmiina ponnahtamaan kohti toista pentua. Mutta hyökkääjä nousi vain istumaan ja alkoi nuolla etutassuaan. Kaikki merkit vihamielisyydestä olivat poissa. Söpö tunsi olonsa oudon pettyneeksi. Hänen jokainen ruumiinosansa oli jännittynyt ja valmiina taisteluun. "Tervehdys kotikisu", maukui valkoinen kolli lempeästi. "Sinussa oli melkoisesti vastusta kesyksi kissanpennuksi!" Söpö seisoi vielä hetken varpaillaan ja mietti hyökkäisikö joka tapauksessa. Sitten hän muisti voiman jonka oli tuntenut pennun tassuissa kun tämä oli naulinnut hänet maata vasten. Hän laskeutui polkuanturoilleen, rentoutti lihaksensa ja antoi selkänsä suoristua. "Taistelen myös uudestaan jos on pakko", hän murisi. "Olen muuten Viiltotassu", valkoinen pentu jatkoi välittämättä Söpön uhkauksesta. "Harjoittelen Myrskyklaanin soturiksi." Söpö pysyi vaiti. Hän ei ymmärtänyt mitä tämä Viilto-mikälie naukui mutta tunsi vaaran tunteen kaikonneen. Hän kätki hämmästyksensä taipumalla nuolemaan sotkeentunutta rintaansa. "Mitä kaltaisesi kotikisu tekee metsässa? Etkö tiedä että se on vaarallista?", kysyi Viitotassu. "Jos sinä olet vaarallisinta mitä metsällä on tarjottavana uskon kyllä tulevani toimeen", Söpö hämäsi. Viiltotassu nosti hetkeksi katseensa ja siristi suuria vihreitä silmiään. "Voi en ole lähellekään vaarallisinta. Jos olisin edes puoliksi soturi olisin antanut tuollaiselle tunkeilijalle kunnolla haavoja nuoltavaksi." Söpö tunsi pelonväristyksen käyvän lävitseen kuullessaan pahaenteiset sanat. Mitä tuo kissa tarkoitti "tunkeilijalla"? "Oli miten oli", maukui Viiltotassu samalla kun irroitti hampaillaan ruohontukkoa kynsiensä välisätä, "et ollut minusta satuttamisen arvoinen. Et selvästikään kuulu mihinkään muista klaaneista." "Mihin muista klaaneista?" Söpö toisti hämmentyneenä. Viitotassu päästi kärsimättömän sihahduksen. "Olet varmasti kuullut neljästä soturiklaanista jotka metsästävät täällä! Minä kuulun Myrskyklaaniin. Toiset klaanit yrittävät aina varastaa mailtamme etenkin Varjoklaani. Sen jäsenet ovat niin hurjia että he olisivat repineet sinut paloiksi vaivautumatta keskustelemaan." Viiltotassu piti tauon sähähti vihaisesti ja jatkoi: " He tulevat viemään riistaa johon meillä on oikeus. Myrskyklaanin sotureiden työtä on pitää heidät poissa reviiriltämme. Kun koulutukseni on ohi olen niin vaarallinen että toiset klaanit saavat vapista kirppuisissa turkeissaan. Silloin he eivät uskalla tulla lähellekään meitä!" Söpö siristi silmiään. Tämän täytyi olla yksi villikissoista joista Lenni oli varoittanut! Niistä jotka elivät vapaana metsässä, pyysivät riistaa ja taistelivat keskenään viimeisistäkin ruoantähteistä. Söpöä ei kuitenkaan pelottanut. Itse asiassa oli vaikeaa olla ihailematta itsevarmaa pentua. "Etkö siis ole vielä soturi?" hän kysyi. "Piditkö minua tosiaan sellaisena?" Viiltotassu kehräsi ylpeästi. Sitten hän ravisti leveää pörröistä päätään. "En ole vielä aikoihin oikea soturi. Koulutus on ensin käytävä loppuun. Pentujen on oltava kuusi kuuta vanhoja ennen kuin edes aloittavat koulutuksen." "Miksi et hanki itsellesi omistajaa jolla on lämmin ja mukava talo? Elämäsi olisi helpompaa." Söpö naukui. "Monet kaksijalat ottaisivat sinunlaisesi kissanpennun. Sinun ei tarvitse kuin istua näkyvällä paikalla ja näyttää nälkäiseltä muutaman päivän ajan -" "Ja minulle syötettäisiin jäniksenjätöksen näköisiä nappeja ja pehmeää moskaa!" Viiltotassu keskeytti. "Ei ikinä! En voi kuvitella mitään pahempaa kuin kotikisuna oleminen! He ovat pelkkiä kaksijalkojen leluja! He syövät ainetta joka ei näytä ruoalta, tekevät tarpeensa hiekkalaatikkoon ja työntävät nenänsä ulos vain kun kaksijalat sallivat. Sellainen ei ole elämää! Täällä voi olla villi ja vapaa. Voimme kulkea mihin haluamme." Hän lopetti puheensa ylpeään sähähdykseen ja maukui sitten ovelasti: "Enne kuin on maistanut vastatapettua hiirtä ei ole elänyt. Oletko sinä maistanut hiirtä?" "En", Söpö vastasi aavistuksen verran puolustelevasti, "en vielä." "Sitten et taida koskaan ymmärtää." Viiltotassu huokaisi. "Et ole syntynyt villinä. Siinä on suuri ero. Täytyy olla syntynyt soturin verta suonissa tai tuulen kosketus viiksissä. Kaksijalkojen pesiin syntyneet pennut eivät voi koskaan tuntea samoin." Söpö muisti miltä unessa oli tuntunut. "Se ei ole totta!" hän maukui närkästyneesti. Viiltotassu ei vastannut. Hän jäykistyi yhtäkkiä kesken nuolemisen yksi tassu edelleen ilmassa ja nuuski ilmaa. "Haistan klaanini kissoja", hän sihisi. "Sinun pitää mennä. He eivät ylläty iloisesti jos löytävät sinut meidän reviiriltämme!" Söpö katseli ympärillee ja ihmetteli miten Huurretassu saattoi havaita yhtäkään lähestyvää kissaa. Hän ei haistanut mitään poikkeavaa lehdentuoksuisessa tuulenvireessä. Viiltotassun äänen hätäinen sävy nosti kuitenkin hänen karvansa pystyyn. "Nopeasti!" sihisi Huurretassu uudestaan. "Juokse!" Söpö valmistautui loikkaamaan pensaikkoon tietämättä mikä suunta olis turvallinen. Se oli myöhäistä. Varma ja uhkaava ääni maukui hänen takanaan: "Mitä täällä tapahtuu?" Söpö kääntyi ympäri ja näki kuinka suuri musta kollikissa asteli arvokkaasti esiin aluskasvillisuuden joukosta. Hän oli upean näköinen. Mustan värinen karvapeite peitti koko kissan ruumiin sekä huomasi että kollilla kauniin vihreät silmät. Kiiltävän musta karvapeite hohti kauniisti kuun valossa. "Mustatähti!" Söpön vieressä oleva Viiltotassu kyyristyi maahan ja siristi silmiään. Hän oli kyyristynyt vieläkin matalammaksi kun toinen kissa - musta naaras jonka otsassa oli kuunsirpin muotoinen läiskä - saapui kermanvalkoisen naaraan perässä aukiolle. "Sinun ei pitäisi olla näin lähellä Kaksijalkalaa Viiltotassu!" murisi musta naaras vihaisesti ja siristi punaisia silmiään. "Tiedän Jääsielu. Olen pahoillan." Viiltotassu katsoi alas tassuihinsa. Söpö matki Viiltotassua ja laskeutui matalaksi. Hänen korvansa nykivät hermostuneesti. Näitä kissoja ympäröi voiman kehä jota hän ei ollut koskaan havainnut puutarhaystävillään. Ehkä Lennin varoitukset pitivätkin paikkansa. "Kuka tämä on?" kysyi naaras. Söpö sävähti kun musta naaras käänsi katseensa häneen. Punaisten silmien läpitunkeva tuijotus sai hänet tuntemaan itsensä entistäkin haavoittuvammaksi. "Hän ei ole uhka", maukui Viiltotassu nopeasti. "Hän ei ole minkään klaanin soturi - pelkkä kaksijalkojen lemmikki reviirimme tuolta puolen." *Pelkkä kaksijalkojen lemmikki!* Sanat saivat Söpön raivostumaan mutta hän hillitsi kielensä. Mustatähden varoittava tuijotus kertoi että hän oli havainnut suuttumuksen ja Söpö käänsi katseensa. "Tämä on Mustatähti. Hän on klaanini päälikkö!" Viiltotassu kuiskasi. "Ja tuo on Jääsielu. Hän on kouluttajani. Se tarkoittaa sitä että hän tekee minusta soturin." "Kiitoksia esittelystä Viiltotassu", Jääsielu maukui viileästi. Mustatähti tuijotti edelleen Söpöä. "Taistelet hyvin kaksijalkojen lemmikiksi", hän naukui. Söpö ja Viiltotassu vaihtoivat hämmästyneinä katseita. Miten hän saattoi tietää? "Olemme katselleet teitä molempia", Mustatähti jatkoi kuin olisi lukenut heidän ajatuksensa. "Pohdimme miten suhtautuisit tunkeilijaan Viiltotassu. Hyökkäsit urheasti." Viiltotassu näytti tyytyväiseltä Mustatähden kehuihin. "Nouskaa kumpikin istumaan!" Mustatähti katsoi Söpöön. "Sinä myös kotikisu." Söpö nousi välittömästi istumaan ka kohtasi vakaasti Mustatähden katseen kun tämä alkoi puhua. "Vastasit hyvin hyökkäykseen hyvin kotikisu. Viiltotassu on sinua vahvenpi mutta käytit älyäsi puolustuskeinona. Lisäksi käännyit kohtaamaan hänet kun hän lähti takaa-ajoon. En ole koskaan nähnyt kotikisun käyttäytyvän sillä tavalla." Söpö onnistui nyökätä kiitokseksi. Odottamattomat kehut hämmästyttivät häntä. Ruostetähden seuraavat sanat olivat sitäkin yllättävämpiä. "Olen pohtinut kuinka selviytyisit täällä Kaksijalkalan ulkopuolella. Partioimme usein tällä raja-alueella joten olen nähnyt sinut usein istumassa aidalla ja tuijottavan metsään. Nyt olet lopultakin uskaltanut astua tassuillasi tänne." Mustatähti katsoi Söpöä mietteliäänä. "Sinulla vaikuttaisi olevan luontainen saalistuskyky. Ja tarkka näkö. Olisit saanut hiiren kiinni jos et olis epäröinyt niin kauaa. "T-todellako?" Söpö sopersi. Seuraavaksi puhui Jääsielu. Hänen syvä maukumisensa oli sävyltään kunnioittavaa mutta määrätietoista. "Mustatähti tuo on kotikisu. Hänen ei pitäisi metsästää Myrskyklaanin reviirillä. Käske hänen palata kotiin kaksijalkojensa luo!" Söpö närkästyi Jääsielun vähättelystä. "Palatako kotiin?" hän maukui kärsimättömästi. Mustatähden sanat olivat saaneet hänet hehkumaan ylpeydestä. Hänet oli huomattu ja hän oli tehnyt vaikutuksen. "Tulin vain saalistamaan hiiren tai kaksi. Niitä riittää varmasti kaikille." Mustatähden äkillinen raivo hämmensi Söpöä mutta yksi vilkaisu Viiltotassun kauhistuneisiin kasvoihin riitti kertomaan että hän oli puhunut sivu suunsa. Jääsielu astui päälikkönsä rinnalle. Molemmat soturit kumartuivat Söpön ylle. Söpö katsoi kohti Mustatähden uhkaavaa tuijotusta ja hänen ylpeytensä liukeni olemattomiin. Nämä eivät olleet leppoisia sylikissoja - nämä olivat julmia ja nälkäisiä kissoja jotka aikoivat luultavasti saattaa loppuun sen minkä Viiltotassu oli aloittanut.

Luku 2: Liittyisitkö klaaniin?

"Onko muuta sanottavaa?" Mustatähti sihisi. Hänen kasvonsa olivat enää hiirenmitan päässä Söpön kasvoista. Jääsielu pysyi vaiti mutta hänen hahmonsa kohosi pahaenteisesti nuoren kissan ylle. Söpö luimisti korvansa ja kyyhötti mustan soturin hyisen katseen alla. "En ole uhka klaanillenne", hän miukui ja katsoi vapisten tassujaan. "Uhkaat klaaniamme kun viet ruokaamme", Mustatähti ulvaisi. "Sinulla on jo kylliksi syötävää kaksijalkojesi pesässä. Tulit tänne saalistamaan vain huvin vuoksi mutta me saalistamme selviytyäksemme." Totuus soturin sanojen rakana lävisti Söpön kuin seiväs ja yhtäkkiä hän ymmärsi tämän suuttumuksen. Hän pakotti vapinan loppumaan, nousi istumaan ja suoristi korvansa. Sitten hän kohotti katseensa kohti Mustatähteä. "En ajatellut sitä aiemmin tuolla tavalla. Pyydän anteeksi", hän maukui juhlallisesti. "En saalista täällä enää." Mustatähti antoi niskakarvojensa laskeutua ja nyökkäsi Jääsielulle merkin astua taemmas. "Olet epätoivoinen kotikisu Söpö", hän naukui. Viiltotassun helpottunut huokaus sai Söpön korvat värähtämään. Hän kuuli hyväksynnän Mustatähden äänessä ja huomasi kun tämä vaihtoi merkittäviä katseita Jääsielun kanssa. Se sai hänet uteliaaksi. Mitä sotureilla oli mielessään? Hän kysyi hiljaa: "Onko selviytyminen täällä todella niin vaikeaa?" "Reviirimme käsittää vain osan metsästä", vastasi Mustatähti. "Kilpailemme muiden klaanien kanssa siitä mitä on saatavilla. Tänä vuonna hiirenkorvan aika on myöhässä joten riistaa on niukasti." "Onko klaaninne hyvin suuri?" Söpö maukui silmät suurina. "Tarpeeksi suuri", Mustatähti vastasi. "Reviirimme riittää elättämään meidät mutta ylimääräistä riistaa ei jää." "Olette siis kaikki sotureita?" Söpö naukui. Mustatähden väistelevät vastaukset saivat hänet yhä uteliaammaksi. Jääsielu puhui. "Jotkut ovat sotureita. Jotkut ovat liian nuoria tai liian vanhoja metsästämään ja jotkut ehtivät ainoastaan hoitaa pentuja." "Elättekö kaikki yhdessä ja jaatteko kaiken saaliin?" Söpö ihmetteli hiljaa. Hän tunsi pienen syyllisyydenpiston helposta, itsekkäästä elämästään. Mustatähti katsoi jälleen Jääsielua ja musta kissa vastasi tuijotukseen yhtä vakavasti. Lopulta hänen huomionsa palasi Söpöön ja hän maukui: "Kenties sinun tulisi itse tutustua näihin asioihin. Haluatko liittyä Myrskyklaaniin?" Söpö oli niin yllättynyt että ei saanut sanaa suustaan. Mustatähti jatkoi: "Siinä tapauksessa harjoittelisit Viiltotassun rinnalla klaanin soturiksi." "Eiväthän kotikisut voi olla sotureita!" Viiltotassu livautti. "Heillä ei ole soturin verta!" Suru sumensi Mustatähden silmät. "Soturin verta", hän toisti huokaisten. "Sitä on vuodatettu viime aikoina aivan liikaa." Mustatähti vaikeni ja Jääsielu maukui: "Mustatähti tarjoaa ainoastaan koulutuksen pentu. Mikään ei takaa sitä että sinusta tulee täysi soturi. Harjoittelu saattaa olla sinulle liian vaikeaa - olethan tottunut mukavuuksien ympäröimään elämään." Nämä sanat tekivät kipeää. Söpö käänsi katseensa Raskasjalkaan. "Miksi sitten tarjoatte tilaisuutta?" Kysymykseen vastasi kuitenkin Mustatähti: "Teet oikein kun kyseenalaistat tarkoitusperämme nuorukainen. Tosiasia on että Myrskyklaani tarvitsee lisää sotureita." "Tiedä että Mustatähti on vakavissaan", Jääsielu varoitti. "Jos päätät osallistua koulutukseemme meidän on vietävä sinut klaanin luo. Sinun on elettävä kanssamme ja kunnioitettava tapojamme. Muussa tapauksessa sinun on palattava Kaksijalkalaan etkä saa koskaan tulla klaaniin takaisin. Et voi elää tassu kummassakin mailmassa." Viileä tuulenvire huojutti aluskasvillisuutta ja pörrötti Söpön turkkia. Hän värähti - ei kuitenkaan kylmästä vaan jännityksestä kun uskomattomat mahdollisuudet avautuivat hänen edessään. "Pohditko onko vaivan arvoista luopua leppoisasta kotikisun elämästä?" kysyi Mustatähti lempeästi. "Ymmärrätkö hinnan joka sinun on maksettava lämmöstä ja ruoasta?" Söpö katsoi häntä ymmällään. Eikö pelkästään näiden kissojen kohtaaminen jo osoittanut kuinka helppoa ja ylellistä hänen elämänsä oli? "Havaitsen että olet edelleen kolli", Ruostetähti jatkoi, "huolimatta turkkiisi pinttyneestä kaksijalkojen lemusta." "Miten niin edelleen?" "Kaksijalat eivät ole vieneet sinua Leikkaajan luo", Mustatähti maukui synkästi. "Silloin olisit hyvin erillainen - etkä varmaankaan yhtä innokas taistelemaan klaanikissoja vastaan!" Söpö oli hämmentynyt. Samassa hän muisti Elmerin josta oli tullut lihava ja laiska eläinlääkärissä käymisen jälkeen. Sitäkö Mustatähti tarkoitti Leikkaajalla? "Klaani ei pysty tarjoamaan yhtä helppoa ruokaa tai lämpöä", Mustatähti jatkoi. "Lehtikadon aikaan yöt metsässä voivat olla julmia. Klaani tulee vaatimaan väkevää uskollisuutta ja kovaa työtä. Sinun odotetaan suojelevan klaania hengelläsi jos tarve vaatii ja monta suuta on ruokittavana. Palkkio on kuitenkin suuri. Tulet pysymään kollikissana. Sinut koulutetaan erämaan tavoille ja opit millaista on olla oikea kissa. Klaanin voima ja henki ovat aina kanssasi; myös silloin kun metsästät yksin." Söpön päässä kieppui. Mustatähti tuntui tarjoavan hänelle elämän jonka hän oli elänyt jo monesti houkuttelevassa unimailmassa mutta kykenisikö hän samaan myös todellisuudessa? Jääsielu keskeytti hänen ajatuksensa. "Lähdetään Mustatähti. Älkäämme tuhlatko täällä enempää aikaa. Meidän on oltava valmiina liittymään toiseen partioon kuunhuipun hetkellä. Vatukkakynsi alkaa ihmetellä mitä meille on sattunut." Hän nousi pystyyn ja nykäisi kärsimättömästi häntäänsä. "Odottakaa", Söpö miukui. "Voinko harkita ehdotustanne?" Mustatähti katsoi häntä pitkän tovin ja nyökkäsi sitten. "Jääsielu tulee huomenna tähän samaan paikkaan auringonhuipun hetkellä", hän sanoi. "Voit kertoa vastauksesi hänelle silloin. "Mustatähti murahti hiljaisen käskyn ja samassa kaikki kolme kissaa valitsivat yhteisen suunnan ja katosivat aluskasvillisuuteen. Söpö räpytti silmiään. Hän tuijotti jännittyneenä ja epävarmana ympäröivien saniaisten ja puiden muodostamaa lehtikaton lomasta kohti tähtiä jotka kimaltelivat kirkkaalla taivaalla. Klaanikissojen tuoksu leijui edelleen voimakkaana iltailmassa. Kun Söpö kääntyi ja suuntasi kohti kotia hän tunsi sisällään kummallisen tunteen joka kiskoi häntä takaisin metsän siimekseen. Hänen turkkiaan kihelmöi nautinnollisen heikossa tuulessa ja kahisevat lehdet tuntuivat kuiskaavan hänen nimeään varjoille.

//No tässä olisi toivottavasti pidätte.//
Vastaus:Minusta tämä muistutti liikaa kirjan tapahtumia. Lisäksi välillä Viiltotassu muuttui Huurretassuksi ja Mustatähti Ruostetähdeksi. Tarina oli minusta siis varsin huolimaton. Ymmärrän kuitenkin, että näit tarinan eteen vaivaa, vaikka juonenkäänteet olivatkin samat kuin kirjassa. Saat 28 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkatassu
09.03.2013 16:43
Sulkatähden käsky jatkaa matkaa sai minut hereille. Aaltotassu ja Ruskotassu olivat jo heränneet ja sukivat turkkejaan. Suin itsekkin turkkini ja seurasin muita Ekojen joukossa. Edessäni kulki VRastaanvire,Sirpalesydän ja Sulkatähti. Hieman takanani nilkutti Teerenlento. Menin hänen vierellensä ja hän hymyili kiitokseksi. Tuuli lennätti ikävästi lumihiutaleet naamalle ja kompastuin kerran. Mestarini Mustakynsi huomasi sen,ja nosti minut pystyyn. En tiedä kuinka kauan olimme jo kävelleet,mutta jalkani olivat kipeät. En jaksaisi kävellä enää pitkään. Moni muukin oli jo väsynyt.
"Jatkamme matkaa huomenna. Nyt on aika levätä.!" päälikkömme huusi tuulen yli. Kaikki huokaisivat helpotuksesta ja etsin itselleni suojaisan puun juuren. Aaltotassu ja Ruskotassu tulivat viereeni ja me kaikki huohotimme,sillä matka oli rankka. Nukuimme lähekkäin jotta lämpö pysyisi ympärillämme.

Oli taas aika jatkaa. Huokaisin,sillä jalkani olivat vieläkin hieman kipeät ja nälkä kurni vatsassani. Pysähdyimme jonkin matkan päässä metsästämään,ja sain napattua itselleni kaksi hiirtä. Ahmin ne nopeasti,jotta en jäisi muista jälkeen. Onneksi mestarini jäi odottamaan minua.
"En jaksa kävellä koko ajan" mutisin mustakynnelle.
"Tiedän tämän olevan rankkaa,varsinkin oppilaalle.Mutta kärsivällisyys palkitaan.Hän vastasi. Loppu matka meni hiljaisuudessa,kunnes pysähdyimme taas lepäämään
Vastaus:10 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viiltotassu, Myrskyklaani
09.03.2013 16:03
"On aika nimetä uusi oppilas. Viiltopentu,tule tänne."Mustatähti sanoi. Pieni mustavalkoinen kolli asteli päällikön viereen.
"Tästä hetkestä lähtien siihe asti,että saat soturinimen,sinut tunnetaan Viiltotassuna. Jääsielu,olet voimakas ja taitava taistelija,joten toivon sinun välittävän taitosi tälle nuorelle oppilaalle."Mustatähti lausui kunniakkaasti. Vieressä oleva oppilqs tärisi jännityksestä.
"Kyllä Mustatähti."Lausui musta naaras,jolla oli hopeinen kuun muotoinen kuvio otsassaan. Sen jälkeen kaikki alkoivat toistaa nimeäni.
"Viiltotassu,Viiltotassu!!" Hyppäsin ylväästi alas kiveltä ja muut tulivat onnittelemaan minua. Niin myös Haukkatassukin.
"Onneksi olkoon,Viiltotassu!" naaras onnitteli kehräten. Vastasin siihen puskemalla tätä lapaan. Astelimme yhdessä oppilaiden pesään. #ihanaa olla oppilas!#ajattelin. Sainhan silloin olla enemmän Haukkatassun kanssa. Väliaikainen leiri ei kyllä ollut niin mahtava paikka,ja pesät eivät olleet niin laadukkaita kuin entisessä. Mutta kyllä niissä pystyi olla. Haukoittelin makeasti ja istahdin alas.
"Joko sinua väsyttää?" Haukkatassu naurahti. Hyppäsin hänen kimppuunsa ja olimme leikkipainia. Kieriskelimme ympäriinsä ja muutama oppilas katsoi meitä kummeksuen. Emme välittäneet siitä,meillä oli niin hauskaa. Pian törmäsimme johonkin. Katsoin ylös ja näin mestarini Jääsielun.
"Oletko vvalmis lähtemään metsälle?" naaras kysyi. Nyökkäsin innoissani ja lähdimme etsimään hyvää paikkaa harjoituksia varten. Pian Jääsielu näytti löytäneen sen ja pysähdyimme.
"Nyt opetan sinua taistelemaan. Laskeudu maahan."Jääsielu maukaisi ja näytti mallia. Seurasin hänen esimerkkejään tarkasti ja sitten olikin aika aloittaa kunnon työt.
"Hyökkää päälleni." mestarini käski. Katsoin jonkin hyvän kohdan,mihin tähdätä ja hyppäsin. Jääsielu väisti sen helposti ja tönäisi minut hänällään sivuun.
"Auh!" Älähdiin törmätessäni puuhun. Jääsielu katsoi minua hieman huolissaan,mutta käski jatkaa.
"Älä katso sitä kohtaa,mihin hyökkäät,sillä vastustaja osaa silloin välttää sen." hän neuvoi. Nyökkäsin vastaukseksi ja menin taas maahan,valmiina hyökkäämään. Katsoin uudestaan lapaa,mutta päätin hyökkää vastakkaisen puolen kylkeen. Mutta silti Jääsielu osasi väistää sen ja tömähdin kuonolleni maahan.
"Ehkä tämä riittää tältä päivältä. Olet vieläkin jännittynyt nimityksen takia. Jatkamme huomenaamulla." naaras sanoi ja lähdimme takaisin leiriin. Haukkatassu odotti minua kahden hiiren kanssa.
"Noh? Miten meni?" hän kysyi.
"Eipä kauhean hyvin" mutisin vastaukseksi.
"Ei se haittaa,jos ensimmäinen kerta ei onnistanut. Sinulla on monta päivää oppia."Haukkatassu sanoi lohduttaakseen. Hymyilin ja tönäisin häntä kevyesti. Ahmittuani hiiren menin pesään nukkumaan.#Toivottavasti huominen menisi paremmin#ajattelin ennenkuin nukahdin.

Tälläne pikkupätkä kirjoitusvirheiden kanssa.
Vastaus:28 kp:tä! c:

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huurreturkki, Jokiklaani
09.03.2013 15:58
>Saan sen…varmasti saan.< Huurreturkki ajatteli ja tutkaili kauempana istuvaa mehukasta pulua.
Sitten naaras loikkasi sen niskaan, ja tappoi linnun ripeällä puraisulla kurkkuun.
Huurreturkki riiputti ylpeänä leuoissaan pulua.
’’Ha! Sanoinhan, että saisin sinut!’’ valkea soturi riemuitsi linnulle, jonka silmät olivat lasittuneet ja ympäri pyörähtäneet. Huurreturkki tassutteli kaukaisempaan pusikkoon, johon hän oli haudannut aikaisemmat saaliinsa. Oravan, myyrän ja pienenpienen hiiren. Naaras nosti vaivoin saaliit suuhunsa ja käveli kohti lepopaikkaa. Soturi tiputti saaliinsa tuoresaaliskasaan, ja joku tömähti hänen selkäänsä. Huurreturkki tunsi tuoksun.
’’Kiviturkki, senkin hiirenaivo! Älä säikyttele minua noin!’’ Huurreturkki sähähti lempeästi.
’’Tiedätkös mitä?’’ Kiviturkki naukaisi, ja tökkäsi kuononsa Huurreturkin omaan.
’’Noh?’’ Huurreturkki kysyi.
’’Ei...en minä muistakaan enään…äh…’’ Kiviturkki murahti turhautuneena ja nousi pois Huurreturkin päältä. Huurreturkki hymyili lempeästi kumppanilleen ja nuolaisi tämän poskea.
’’Ei haittaa. Kyllä minäkin unohtelen asioita joskus.’’ Huurreturkki naukaisi, ennenkuin Poltetähden ääni kantautui kauempaa.
’’Liikkeelle!’’

//että tämmönen lyhäri jälleen//
Vastaus:18 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huurreturkki, Jokiklaani
09.03.2013 15:36
Huurreturkki istui lepopaikan keskellä, kun muut tuhisivat pesissään. Naaras haukotteli hiljaa ja raapi maata.
Lempeä tuuli leikitteli Huurreturkin valkealla turkilla.
>Äh, tämä on kuolettavan tylsää!< nuori soturi ajatteli ja raapi maata. Yö sujui rauhallisesti, lukuun ottamatta pieniä rasahduksia metsästä.

’’Voit puhua nyt.’’ Tervatassu tuli sanomaan Huurreturkille. Huurreturkki katsoi oppilasta ihmeissään.
>Eihän oppilas voi siihen antaa lupaa…< tämä ajatteli.
Symbolihäntä jolkotti paikalle ja työnsi Tervatassun sivuun.
’’Sinä et siihen voi lupaa antaa!’’ kolli murahti ja käänsi katseensa Huurreturkkiin.
’’Siis nyt voit puhua.’’
Huurreturkki henkäisi ja näytti helpottuneelta.
’’Kiitos. Menen hetkeksi nukkumaan nyt.’’ tämä sanoi ja katsoi nyrpeää Tervatassua. Huurreturkki haukotteli ja etsi itselleen paikan soturipesästä. Naaras pöyhi sen sopivaksi, kävi makuulle, ja nukahti heti.

Myöhemmin…

Huurreturkki heräili valon täplittämästä soturipesästä ja räpytteli silmiään. Rastaanvire työntyi pesään.
’’Jaksatko tulla metsästyspartioon? Ruoka on vähissä.’’ naaras naukui ja väräytti viiksiään.
Huurreturkki nyökkäsi ja asteli ulos pesästä, partion mukaan.

//anteeksi lyhyys, mut mummi tulee lapista, ja mä en voi olla kauaa koneel//
Vastaus:Okka, 20 kp:tä.

-Mustahaukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lehtitassu, tuuliklaani
10.08.2013 14:16

Oli mennyt muutama päivä nimituksestäni,ja olin jo rakastunut! Nimittäin Kotkatassuun,josta tulee pian soturi. Olimme vieläkin vaelluksella ja se oli rankkaa. Kävelimme lähes joka päivä ja lopetimme vasta pimeyden tullessa. Siihen vielä taisteluharjoitukset ja metsästys. Myös lumi hankaloitti asioita. Juuri nyt olin syömässä aamupalaa ystävieni seurassa. Mestarini Mustakynsi asteli vierelleni.
"On aika mennä harjoittelemaan"hän maukui. Nyökkäsin ja seurasin häntä väliaikaisen leirimme ulkopuolelle.
"Tämä saa luvan kelvata"hän sanoi pysähdyttyään. Laskeuduin kevyesti maahan valmiina hyökkäämään ja mestarii antoi hännän heilautuksella käskyn. Päätin iskeä kiinni lapaan ja varoin katsomasta sinne,jotta hän ei sitä tajuaisi. Yllätyksekseni hän kääntyi ja potkaisi minut sivuun. Lensin selälleni vähän matkan päähän.
"Tuo oli hyvä,mutta sinun pitää ennakoida vastustajan liikkeet." Nousin ylös ja ravistelin lumet turkistani. Hyökkäsin uudestaan,tällä kertaa uskottelin hyökkääväni oikealta,mutta käännyin viime hetkellä vasemmalle. Sitä hän ei osannut odottaa. Sain hänet kumoon,mutta hän tönäisi minut takajaloillaan pois päältään. Laskeudin kevyesti jaloilleni.
"Tuo oli hieno temppu!" hän kehui hengästyneenä. Kehräsin tyytyväisenä suoritukseeni.
"Jatketaanko?" kysyin kollilta. Mustakynsi naurahti.
"Eiköhän tämä riitä."

Palattuamme takaisin nappasin itselleni mehukkaan vesimyyrän ja menin ystävieni seuraan.
"Oletteko kuulleet mitään Teerenlennosta?" kysyin. Aaltotassu pudisteli päätään,eivätkä Ruskotassu ja Kotkatassu tietäneet mitään. Joten päätin sitten etsiä hänet itse. Hetken päästä löysinkin hänet parantajan pesästä.
"Kas hei Sulkatassu,miteb koulutuksesi sujuu?" naaras kysyi huomatessaan minut.
"Hyvin kiitos kysymästä. Mustakynsi on hyvä,vaikka haluankin sinut takaisin. Mutta tulin tänne kysymään,että kuinka voit?" vastasin hänelle. Teerenlento katsoi surullisena jalkaansa ja tunsin pienen piston sydämessäni. Miksen minä voinut olla hänen sijallaan?
" Se on hieman kipeä enkä voi kunnolla sillä astua,muuten voin kyllä hyvin."Hän sanoi keskyttäen ajatukseni. Hymyilin hänelle ja puskin häntä kevyesti lapaan.
"Minä nyt tästä lähden,jotta saat levätä." Huikkasin hänelle samalla kun astuin pois pesästä. Ensimmäinen ajatus,joka mielessäni sen jälkeen kävi,oli halu mennä nukkumaan. Päivä oli ollut rankka,vaikka ei ollutkaan vielä ilta. Pylrin hetken sammalien päällä,ennenkuin laskeuduin maate ja nukahdin.

On paljon kirjoitusvirheitä,sillä tein tämän kännyllä. Toivottavasti saatte selvää!

Vastaus:Saan toki. Saat 27 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuiskutassu
08.03.2013 22:26
Tassuttelin levättyäni tuoresaalis kasalle. Mutta minulla ei ollut nälkä, ja päätin mennä metsälle, metsästämään, ja hiomaan hiukan taitojani.
Hetken kuluttua olin jo syvällä tiheikössä, sillä kun rajoja ei vielä ollut, kissat kulkivat missä sattui, mutta eriklaanien kissat olivat varuillaan toisistaan.
>Hiiri…< Ajattelin, ja hiivin kohti hajua. Se oli syömässä maasta jotakin. Olin aivan sen takana, ja loikkasin jo sen selkään. Saalis oli minun. Tassuttelin rauhallisesti leiriin, ja jätin saaliini tuoresaalis kasaan.
Noin auringon huipun hetken jälkeen, jatkoimme matkaa, kohti tulevaa leiriä.
Matka olisi varmasti voimia kuluttava, ja raskas. Kuljin Usvajalan vieressä, ja kannustin tätä eteenpäin, vaikka tämä ei olisi jaksanut.
Sää oli myrskyinen, ja kylmä, ja lumihankea täplittivät kissojen kymmenet tassun jäljet.
Minä tassuttelin mestarini vieressä, ja katselin välillä miten muut voivat.
Aika kului hitaasti, ja toivoin etteivät klaanit olisi koskaan lähteneetkään.
Usvajalalla oli mietteliäs ilme.
"Sinusta tulee pian soturi. Mutta kuukiven vastine.. se täytyisi löytää, muuten et voi vielä olla soturi." Hän mumisi minulle. Minä nyökkäsin vain vastaukseksi. Koetin olla mahdollisimman rauhallinen, niin en ainakaan itse panikoisi. Muukin klaani vaikutti rauhalliselta. Soturit kantoivat pentuja, ja oppilaat parantajan yrttejä... hetkinen, minäkin olen oppilas! Minä riensin oitis auttamaan parantajaa, ja tarjouduin kantamaan yrtit jotka hän kantoi. Yrtit suussani, tassuttelin muiden oppilaiden luo.
Tuntui kuin kaikki olisi vain pahaa unta. Kaikki tuntui.. niin mahdottomalta.
Vihdoin! Vihdoin päällikkö huusi:

"Klaanit pysähtyvät lepäämään! Jatkamme aamulla matkaa!" Päällikkö kajautti.
Tuntui suunnattoman ihanalta lysähtää pitkän kävely matkan jälkeen sammal pedille, joka Oli vasta koottu.
Nukahdun miltei heti.

”Minä otan tämän.” Aaltotassu sanoi, ja nappasi kasasta pyydystämäni eilisen hiiren.
”Ja minä tämän. ”Vastasin, ja nappasin kasasta mehevän oravan, joka oli myös sattunut jäämään jonkin muun kissan kynsiin.

”Tule Tuiskutassu, olen huomannut, etteivät taistelutaitosi ole vielä kovin hyvät, harjoittelemme niitä tänään.”
”Selvä Usvajalka.” Vastasin.

”Noniin. Aloitetaanpa. Sinä hyökkäät, minä puolustan.” Usvajalka sanoi. Minä nyökkäsin.
Katselin kohdettani. Aijoin hyökätä kylkeen, ja lennättää mestarini kumoon. Niinpä lähdin matkaan. Juoksin, kohti Usvajalkaa, mutta tämä väisti, ja läimäisi minut kumoon. Sitten nousin ylös, ja syöksyin Usvajalan päälle, ja lennätin hänet kumoon. Tämä nousi, ja läimäisi minulta jalat alta, silloin horjahdin, ja kaaduin, sitten Usvajalka painoi minut maata vasten, minä rimpuilin, ja lopulta annoin periksi. Kun rauhoituin, Usvajalka päästi minut irti, ja hän sanoi:
”Ihan hyvä, mutta sinun on varottava katsettasi, se ei saa paljastaa liikaa, yritä uudestaan.” Minä nyökkäsin, ja annoin häntäni viuhtoa puolelta toiselle.
>noniin… Nyt mennään.< Ajattelin, ja loikkasin Usvajalan selkään. annoin kynsieni liukua esiin, en voinut sille mitään. Mestarini ravisti minua pois, mutta pidin kiinni, lopulta, hän kierähti:
”uff.” Kuului, kun keuhkoni tyhjenivät, ja jouduin irrottamaan otteeni.
”Ihan hyvä, jospa lopetetaan tältä päivältä, täytyy kyllä sanoa, että kynnet sinun pitäisi pitää piilossa. Voit mennä nyt vaikkapa metsästämään klaanille, tai viettää aikaasi Aaltotassun ja Kotkatassun kanssa.” Usvajalka sanoi, ja antoi minun mennä.
En kuitenkaan nyt jaksanut metsästää, sillä pian jatkettaisiin matkaa, niimpä menin makaamaan, ja lepäsin Vielä vähän, ennen matkan jatkoa.
Vastaus:Saat 30 kp:tä! :) Olet muuten soturi, onnea!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huurreturkki, Jokiklaani
08.03.2013 18:47
Huurretassu käveli lepopaikan aukiolle kuullessaan Sulkatähden kokouskutsun.
Sulkatähti istui matalalla kivellä ja aloitti.
’’Kiviturkki, uskotko oppilaasi olevan valmis soturiksi?’’
’’Kyllä, hän on valmis. ’’ Kiviturkki vastasi ylpeänä.
’’Minä, Sulkatähti,Jokiklaanin päälikkö, kutsun edesmenneitä sotureita laskemaan katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ahkerasti ymmärtääkseen jalot sääntönne ja pyydän lupaanne tehdä hänestä soturin.
Huurretassu,, lupaatko noudattaa soturisääntöjä ja suojella ja puolustaa Klaaniasi jopa henkesi uhalla?’’ Sulkatähti naukui.
’’Kyllä.’’ Huurretassu sanoi itsevarmasti.
’’Sitten Tähtiklaanin voimilla annan sinulle soturinimesi. Huurretassu, tästä päivästä lähtien sinut tullaan tuntemaan Huurreturkkina. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja ymmärrystäsi ja toivottaa sinut tervetulleeksi Jokiklaanin soturiksi.’’ Sulkatähti lopetti.
Sulkatähti kosketti kuonollaan Huurreturkin otsaa, ja Huurreturkki lipaisi päällikön lapaa.
Onnitteluhuutojakin kuului.
Kiviturkki painoi kuononsa tuoreen soturin turkkiin.
’’Olet nyt soturi.’’ tämä maukui.
’’Minä tiedän, en minä mikään hiirenaivo ole.’’ Huurreturkki kehräsi huvittuneesti. Sulkatähti asteli naaraan luo.
’’Sinä vartioit nyt lepopaikkaa tämän yön. Puhumatta.’’ päällikkö selosti. Huurreturkki nyökkäsi myöntymisen merkiksi.

//tein pätkän nimitystarinan. Jas hei, jos mahollist, niin voisko mitenkään vältellä oppilasta Huurteelle? Sillä en halua sille.//

Vastaus:Okke, saat 20 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltotassu, jokiklaani
06.03.2013 18:40
Aaltotassu tepasteli kylläisenä pehmeällä ruohikolla. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat, mutta tuuli ulisi myös. Hän etsi ystäviään ja huomasi pensaan varjoista pilkottavan Ruskotassun hännän. Hän hiippaili kohti kollia ja oli aikeissa pelästyttää tämän. Mutta sitten Aaltotassu huomasi hänen itkevän.
"R- ruskotassu?" Naaras naukui ja työnsi päänsä pensaan varjoihin.
"Mikä sinulla on?"
"Nokun... Nokun..." Ruskotassu änkytti. "M- minä en ole Pikkusulan pentu, vaan kotikissan pentu..." Ruskotassu nyyhki.
"Voi älä huoli, pidän sinusta silti... eiku.. ei sinussa silti mitään vikaa ole." Aaltotassu lohdutti.
"Mutta kaikki, ihan kaikki valehteli, etten ollut kotikisu, vaikka tiesivät sen!" Ruskotassu murahti surullisena.
"Minä en! En edes tiennyt!" Aaltotassu naukui.
Aaltotassu katsoi ystäväänsä, mutta ei voinut auttaa mitenkään. Se oli turhauttava tunne.
"Kiitos.." Ruskotassu nyyhki. Aaltotassu asettui ystävänsä viereen.
"Sinä olet minulle huiman tärkeä, vaikka olisitkin kotikisu." hän naukaisi. Hän haki ruokaa ja yritti piristää ystäväänsä. Hän vei Ruskotassun oppilaspesään.
"Ymmärrän, että se ei tunnu kivalta, mutta minä olen aaina ysäväsi." hän naukui.
"Tiedän, kiitos Aaltotassu." Ruskotassu naukui.
Aaltotassu nyökkäsi.

//outo pätkä ilman inspistä, sori.//
Vastaus:10 kpl:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskotassu, Jokiklaani
06.03.2013 16:55
’’Sitten minä katsoin häntä, ja sitten hän vilkaisi minuun, ja sitten minulle tuli hätäinen ja yllätetty olo! Aaltotassu on tosi söpö, ja…’’ Ruskotassu höpötti veljelleen.
’’Ruskotassu! Tänne!’’ kollin mestari, Sirpalesydän huikkasi kauempaa.
’’Joo! Heippa, Kotkatassu.’’ Ruskotassu naukaisi ja jolkotti Sirpalesydämen luo.
’’Mitä teemme nyt?’’ oppilas kysyi innoissaan.
’’Opetan sinua uimaan.’’ Sirpalesydän selitti.
Kissat kävelivät läheiselle, hiukan normaalia jokea pienemmälle joelle, jonka varrelle he olivat pysähtyneet.
’’Noniin, minä menen ensin veteen, ja…’’ Sirpalesydämen lause jäi kesken, kun Ruskotassu loikkasi jokeen.
Tämä ui ympyrää, ja painoi päänsä veden alle, ja nosti päänsä taas.
’’Tämähän on helppoa!’’ kolli nauroi, mutta sitten virta kiskaisi hänet kauemmas.
Sirpalesydän loikkasi veteen ja ui tämän luo.
’’Älä sätki.’’ soturi käski ja otti Ruskotassua niskasta kiinni ja ui takaisin kohtaan, mistä pääsi helposti rannalle.
Kolli laski oppilaan rannalle.
’’Osaat näköjään jo uida, mutta ole varovaisempi. Yritetään uudelleen, mutta tällä kertaa pidän sinua hännästä.’’ tämä maukui. Ruskotassu meni veteen yhtä aikaa mestarinsa kanssa, ja Sirpalesydän nappasi hänen hännästään.
Ruskotassu alkoi polskia rauhallisesti.

Hetken päästä he istuivat rannalla lepäämässä. Vesi heijasti heidän kasvonsa joen pintaan. Ruskotassun meripihkanväriset silmät loistivat. Lovikin korvassa näkyi selvästi.
’’Sinulla on äitisi silmät.’’ Sirpalesydän sanoi ja näytti sen jälkeen hätääntyneeltä.
Ruskotassu vilkaisi tähän epäluuloisesti.
’’Miten niin? Pikkusulan silmät ovat vihreät.’’
Sirpalesydän luimisti korviaan ja huokaisi.
’’Kai minun on pakko kertoa. Olisit sinä sen joskus kumminkin saanut tietää.’’ tämä naukaisi surullisena.
Ruskotassu tuijotti pistävästi mestariaan.
’’Et ole Pikkusulan pentu.’’
Ruskotassu jäykistyi paikoilleen.
’’Olenpas!’’ tämä huusi ääni väristen.
’’Ei. Olet kotikisun pentu. Jouduin kerran kaksijalkalaan, ja emosi ei huolinut sinua, joten toin sinut klaaniin.’’ Sirpalesydän lopetti.
Ruskotassun silmät olivat ammollaan, ja kyyneleet valuivat tämän poskia pitkin.
’’Ei!’’ tämä huusi ja juoksi silmät kosteina oppilaspesään ja painautui Kotkatassun turkkiin ja itki siihen.
’’Mit-’’ Kotkatassu älähti.
’’Kotkatassu…me emme ole veljiä…’’ Ruskotassu niiskutti tämän turkkiin.
Kotkatassu värähti ja pukkasi Ruskotassun kauemmas.
Kotkatassu tuijotti silmät viiruina Ruskotassua.
’’Valehtelet.’’ tämä sihahti.
’’En…’’ Ruskotassu vinkaisi ja juoksi ulos pesästä.
>Ei tämä saa olla totta…< kolli ajatteli ja tunkeutui puskan alle, jääden sinne makaamaan itkien.
>Ei saa..<

Vastaus:Ihana! 20 kpl:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkatassu
06.03.2013 16:27
Jatkoa edellisestä:)

Kuljimme kolmestaan kylkikyljessä takaisin leiriin. Olimme täysin unohtaneet sen.
-Mitäköhän muut sanovat kuullessaan kaiken? Koivutassu sanoi itku kurkussa. Minä ja siskoni pysyimme vain hiljaa,mutta me kaikki tiesimme vastauksen: Kaikki olisivat kauhuissaan heidän kohtalostaan ja siitä,että reviirillä riehuu mäyrä.

Pian edessä näkyi tuttu ja turvallinen sisäänkulku reitti leiriin. Jännitys painoi sydäntä yhtäpaljon kuin suru menetyksestä. Astelimme hitaasti mutta varmasti leiriin. Ensimmäisenä näimme Sulkatähden huolestuneen katseen.
-Missä oikein olitte,muut ovat etsineet teitä. Ja missä ovat Kuurakukka ja Harmaakorva? Hän tivasi. En voinut sille mitään,mutta minä vain purskahdin itkuun. Sisareni yhtyivät mukaan ja päällikkömme ilme heltyi.
-Mäyrä.. Sen kaiken teki mäyrä... Untuvapentu sai sanottua itkultaan.
-Mitä! Väitättekö että... Tappoiko se vanhempanne? Hän kysyi hiljaa. Nyökkäsimme kaikki kolme. Suru kuvastu päälikön liikkeistä.
-Seuratkaa minua. Ja me seurasimme häntä keskelle leiriä.
-Kuunnelkaa kaikki! Minulla on tärkeää asiaa! Hän huudahti,ja kaikki lipuivat hänen luokseen. Muut pennut tulivat kuningatarien kanssa. Muutama katsoi meitä kysyvästi,mutta käänsivät taas päänsä,kun Sulkatähti jatkoi puhumistaan.
-On syytä ilmoittaa,että reviirillä pyörii mäyrä. Menetimme tänään kaksi kunniakasta soturia ja melkein kaksi pentua,hän sanoi ja katsoi meitä surullisesti.
-Meidän tulee kunnioittaa Kuurakukan ja Harmaakorvan muistoa,jotka uhrasivat henkensä pelastaakseen pentunsa ja antaakseen meille aikaa. Untuvapentu ja Koivupentu lysähtivät maahan,sillä tämä ei olut helppoa heille. Minunkin teki mieli vain luovuttaa,mutta tiesin etteivät vanhempamme halunneet sitä. Niimpä vain nuolaisin heitä kumpaakin hellästi korvista ja käskin heidän mennä pentutarhaan. Olin itsekkin seuraamassa heitä,kunnes Sulkatähti saapui viereeni.
-Tiedän että tämä on sinulle vaikeaa,mutta vaikutat rohkealta,joten pyydän,etää huolehdit sisaristasi kuin vanhempasi teistä. Pyydän muutamaa kuningatarta auttamaan teitä,jos vain haluatte.
-Kyllä se käy,hellyys ei olisi pahitteeksi tässä tilanteessa,sanoin ja seurasin sisaruksiani pentutarhaan. Astuin pentutarhaan,ja näin Huomenkukan sisarieni luona. Muut pennut katselivat uteliaana peräämme,sillä hei eivät tainneet ymmärtää. Moni oli meitä paljon nuorempia,sillä olimme pian jo kuusikuisia,eli pian oppilaita.
-Hei,Sulkapentu,tule sinäkin tänne,Huomenkukka kehotti. Menin oikein mielelläni käpertymään sisarieni ja Huomenkukan pentujen väliin nukkumaan. Nukahdin pian,ja näin emoni ja isäni hahmot. He katselivat meitä hetken aikaa,kunnes juoksivat korkealle taivaalle.

Nyt oisi ensimmäinen luku saatu kasaan,joten ensi luvussa olisi edessä nimittäminen oppilaaksi. Toivottavasti tämä järjestely ei haita :) Muutama kirjoitusvirhe voi löytyä,kuten tuossa toisessakin. Älkää välittäkö niistä,kuten se että Sulkapentu sanoi Välitän,välitän tietenkin. Niin siin tuli virhe. Empä ny enempää selitä Cx

Vastaus:15 kpl:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltotassu, jokiklaani
05.03.2013 21:10
Oppilaat nukkuivat pienessä saniaisten peittämäss."luolassa". Yö oli saapunut rauhallisesti, eikä ollut kylmä. Oppilailla oli ahdasta, vaikka oppilaspesässä nukkuivat vain kolme. Ruskotassu, Aaltotassu ja Kotkatassu. He olivat oppilaista nuorimmat, joten heillä oli mukava etuoikeus. Muut oppilaat nukkuivat kuningattarien kanssa.
"Otteko te vielä hereillä?" Aaltotassu sipisi omasta sammalnurkastaan. Tämän silmät kiiluivat sinisinä pimeässä. Ruskotassu avasi silmänsä ja kuiski:
"Minä ainakin. Entä Kotkatassu?"
"Juu ollaan." Kotkatassu mutisi.
"Tulkaa sitten katsomaan." Aaltotassu kuiski. Tämän nurkkaus oli aivan siisäänkulkuaukon kulmalla ja tää näki ulos.
"Mitä katsomaan!?" Ruskotassu älähti. "Väsyttää.."
"Tänne nyt vain! Teidän on pakko nähdä!" Aaltopentu kehotti ja nousi pystyyyn. Hän käveli pesästä ulos ja odotti kolleja hämärässä puolikuun valossa. Ruskotassu ja Kotkatassu. Tulivat perässä.
"Kiivetkää perässäni tänne luolan päälle." naaras naukui. Luola oli matala muutaman n. mäyrän kokoisten kiven muodostama ja sen päälle pääsi helposti viereisen puun kautta. Aaltotassu naytti mallia ja Ruskotassu tuli seuraavana. Sitten tuli Kotkatassu.
"Katsokaa tuonne ylös!" Aaltotassu maukui.
"Vau.." Kotkatassu henkäisi. "Pikkusulka kertoi noista. Ne ovat jonkinlaisia lepattajia." hän jatkoi.
"Lepakkoja. Rastaanvire kertoi niistä." Aaltotasu oikaisi.
"Kuin yönlintuja!" Ruskopentu naukui silmät kirkkaana.
"Niin." Aaltotassu myönsi.
"Tämä on meidän salaisuus!" Ruskotassu naukui.
"Niin on!" Aaltotassu ja Kotkatassu sanoivat yhteen ääneen.

Taivas alkoi valaistua ja lepakot liisivät pois. Oppilaat loikkivat haltioissaan ja erittäin väsyneinä takaisin pesään.
"Öitä.." Aaltopentu haukottei.
"Öitä." Nuskopentu töksäytti.
"Juu.. yötä." Kotkapentu naukui.

//Siinä pienoinen Batman- tarina >:3 //
Vastaus:10 kpl:eetä
~Talviksi

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento,jokiklaani
05.03.2013 20:29
Raastoin käpälilläni puun kaarnaa. Vasen käpälä ja raapaisu. Oikea käpälä ja raapaisu. Molemmilla vuorotellen. Se oli erityisen tylsää, mutta ei ollut jano, nälkä tai väsy, eli mikäpä minua oli estänyt.
Kuulin oksilta rapinaa ja katsoin ylös. Ruskotassu kiipeili puussa Aaltotassun kanssa. Säpsähdin. Ruskotassu inahti ja lähti tippumaan korkealta oksalta. Syöksyin oppilaan alapuolelleen ottaakseni hänet kiinni. Hiekkaa lensi silmiini. Rämähdin kyljelleni ja oppilas putosi niskaani. Ruskotassun silmät olivat ammollaan jätkytyksestä. Autoin hänet käpälilleen.
"Teerenlento! Teerenlento, kiitos! Sirpalesydän naukui juostessaan luoksemme. Hän haukkoi henkeään ja katsoi oppilastaan.
"Kuules... huoh... Olet minun vastuullani, joten, jos sinun käy köpelösti, niin kyllä minunkin. Yrittäisitkö olla varovaisempi..?" Sirpalesydän henkäisi. Toisella oppilaalla ei ollut hätäpäivää, kun tämä sirosti pomppasi alas puusta.
"Kei kai sattunut?" Oppilas naukaisi tyynesti.
"Ei, ei." Ruskotassu naukui.
"Ei minuakaan." nau'uin.
"Kuule Teerenlento, kun nyt lähtisitkö minun, Ruskotassun, Aaltotassun ja Teerenlennon kanssa metsälle?" Sirpalesydän kysyi.
"Mielelläni." Naukaisin ja kiitin kutsusta. Jalkani oli toipunut, vaikka eihän se koskaan terveeksi tulisi, mutta pystyin kävellä, vaikka onnuin pahasti koko loppuelämäni.
Rastaanvire suostui heti, kun varapäällikön työnsä lomassa ehti. Ukona aurinko paistoi, mutta viileä tuuli kahisi pensaissa ja sai turkin pörheäksi. Täällä riistaa riitti, vaikka se ei voittanut klaanimme entistä kotimetsää. Löysimme kylläkin kauniin solisevan joen. Siitä tuli mielee entiinen koti. Kurottauduimme juomaan. Vesi oli kylmää ja sitä roiskui turkille ja kuonolle. Suin viiksiäni. Minulla oli kasassa jänis ja kaksi hiirtä.
"Aaltassu, tänne sieltä!" Rastaanvire huusi kaukana koikkelehtivalle naaraalle.
"Tullaan!" hänen oppilaansa naukui ja juoksi paikalle. Makoilimme joen varrella pitkään. Alkoi hämärtää.
"Meidän pitäisi palata." huokasin
"Olet oikeassa, Teerenlento." Rastaanvire maukaisi. Lähdimme tassuttelemaan kohti aukeaa, jolta pian taas jatkaisimme matkaa.

Astelimme aukiolle mukanamme makoisaa riistaa. Se ei ollut enää kovin lämmintä, tai tuoretta, sillä olimme viivytellet joella niin pitkään. Oma osuuteni oli noussut kahdella kalalla, jotka olin joesta kalastanut. Valitsin itselleni pulleimman kahdesta hiirestäni ja söin sen vain parilla haukulla.

//joo pätkä...//
Vastaus:19 kpl:eetä
~Talviksi

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän, Jokiklaani
05.03.2013 15:09
Kuulin Sulkatähden puhuvan tärkeästä kokoontumisesta. Etsin katseellani hätäisesti Rastaanvirettä. Hän istui kauempana, oppilaansa kanssa. Hölkkäsin tämän luo.
”Sulkatähti pitää kokouksen Jokiklaanille aukion tuossa päässä” sanoin, ja osoitin paikkaa hännälläni. ”Se on tärkeä kokous.”
Aaltotassu pörhisti turkkiaan ja juoksi kokouspaikalle.
Rastaanvire jäi katsomaan oppilaansa perään, ja oli aikeissa mennä itsekin, mutta sanoin ennen sitä jotain, joka jätti hänet paikalleen.
”Hei Rastaanvire...En tiedä miten sanoisin tämän...Mutta minä, tuota noin, pidän sinusta kovasti... Ei silleen vain että olet mukava...vaan muutenkin...”sopersin.
Rastaanvire katsahti minuun.
”Yritän siis vain sano että minä..minäää...” änkytin. ”Minä, minä...minääää...”
Rastaanvire käänsi selkänsä minulle, ja juoksi oppilaansa perään. Jäin yksin istumaan paikoilleni. Tuuli heilutti vaaleanharmaata turkkiani.
’’…Rakastan sinua…’’ sanoin lauseen loppuun, itsekseni tosin. Juoksin kokouspaikalle, ja puikkelehdin kissojen välistä. Kun olin Rastaanvireen kohdalla, tämä mulkaisi minua, ja pysähdyin. Jäin muutaman ketunmitan päähän naaraasta, parin kissan taakse.
>Äsh, huono ajoitus! Miksi edes yritin! Tyhmä minä! Tyhmä, tyhmä, tyhmä!< ajattelin tuskastuneena.
Kokous alkoi, ja Kiviturkki selitti jättävänsä virkansa varapäällikkönä.
’’Uusi varapäällikkö on Rastaanvire.’’ Sulkatähti lopetti.
>Rastaanvire! Vau! Harmittaa vähän Kiviturkin puolesta, mutta… Rastaanvire oli hyvä valinta! En päässyt onnittelemaan tätä, koska kissat läjääntyivät hänen ympärilleen. Olin jokatapauksessa onnellinen, mutta turhaantunut, koska rakkauden tunnustukseni ei ollut onnistunut.

//Randon pätkätarina, ilman innostusta.//
Vastaus:10 kpl:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huurretassu, Jokiklaani
05.03.2013 14:30
Huurretassu käveli kissojen keskellä, ja etsi katseellaan mestariaan.
>Minne hän taas katosi?< naaras ajatteli näreissään.
>Täytynee tyytyä Rikkotassun seuraan.<
Tummanharmaa kolli kävelikin juuri sopivasti Huurretassun lähettyvillä. Huurretassu käveli tämän viereen.
’’Kelpaako seura? Minulla on tylsää.’’ Huurretassu naukaisi.
’’Vaikkapa.’’ kolli vastasi ja räpäytti erivärisiä silmiään.
Huurretassu ei paljoa puhunut, hän vain mietti Kiviturkkia.
Rikkotassu herätti tämän ajatuksistaan tökkäämällä tätä kylkeen.
’’Etkö kuullut? Sulkatähti lupasi juomatauon. Mene juomaan.’’ Rikkotassu käski ja meni itsekin läheiselle purolle. Huurretassukin meni purolle ja laski päätään alas juodakseen. Siinä samassa Kiviturkkikin tuli tämän viereen.
’’Hei, arvoisa varapäällikkömme. Missäs herra on ollut?’’
Huurretassu vinoili leikillään. Kiviturkki ei näyttänyt huvittuneelta kuullessaan sanan ´´Varapäällikkö´´
’’Oikeastaan….tai antaa olla.’’ Kiviturkki huokaisi ja alkoi latkia vettä.
’’Hmh?’’ Huurretassu hymähti ja alkoi itsekin juoda.
Siinä samassa Sulkatähti ulvaisi klaanin koolle.
Kiviturkki näytti vakavalta.
’’Mitä nyt?’’ Huurretassu kysyi huolissaan.
He kerääntyivät kissojen sekaan, mutta Kiviturkki pujotteli kissojen välistä kiven viereen.
’’Odota!’’ Huurretassu älähti, ja rynnisti mestarinsa perään.
Hän pääsi lähelle tummanharmaata kollia, mutta pysähtyi kun kuuli Sulkatähden aloittavan.
”Varapäällikköni Kiviturkki on tehnyt vaikean päätöksen”, Kiviturkki alkoi puhua. ”Mutta hän voi kertoa sen teille itse omin sanoin.”
Kiviturkki asteli Jokiklaanin kissojen eteen, ja maukui vahvalla äänellään.
”Olen saanut uuden oppilaan, kuten kaikki tietävät. Ja tahtoisin viettää hänen kanssaan enemmän aikaa, koska tunnen häntä kohtaan enemmän kuin vastuuta”, Kiviturkki sanoi, ja katsoi oppilastaan. Kummatkin punastuivat toisilleen. ”Mutta varapäällikön hommat vievät minulta liian paljon aikaa. Sitä paitsi, en ole enää niin nuorikaan, mutta en minä klaaninvanhimpiin mene.”
Huurretassu hätkähti. Muutamat oppilaat, eritoten Rikkotassu ja Aaltotassu, alkoivat kuiskia vieressään oleville kissoille.
”Olen päättänyt jättää varapäällikön virkani, ja Sulkatähti on myöntynyt siihen”, Kiviturkki lopetti. Kissojen joukossa alkoi hälinä.
”Eihän niin voi tehdä!”
”Ei yksi oppilas niin tärkeä voi olla.”
”Minäkin olisin tehnyt samoin.”
”Minä en!”
Kissat huutelivat toisilleen.
”Hiljaa!” Sulkatähti sähähti. ”Se on Kiviturkin oma valinta. Mutta olemme yhdessä valinneet uuden varapäällikön.”
Kissat hiljenivät, mutta kuiskivat toisilleen yhä.
”Uusi varapäällikkö on Rastaanvire.”
Kissojen seasta kuului myöntyviä naukaisuja, jotka pian kiihtyivät onnittelujen kuoroksi. Kiviturkki asteli Huurretassun luo. Valkea oppilas seisoi hämmentyneenä paikallaan, ja painoi lopulta päänsä Kiviturkin kaulaa vasten.
’’Teitkö tämän…minun takiani?’’ Huurretassu kuiski.
’’Tottakai. Miksi en olisi. Olet paljon tärkeämpi kuin varapäällikkönä olo. Nyt minulla on aikaa sinulle. Tule.’’ Kiviturkki kehräsi ja asteli kohti pientä kukkulaa, jossa oli puu. Huurretassu seurasi perässä. Hänen mestarinsa pysähtyi puun luo, ja istahti. Huurretassu tuli tämän viereen.
’’Sinusta tulee pian soturi.’’ Kiviturkki kehräsi.
Huurretassun silmät laajenivat.
’’Vau! Soturi!’’ tämä naukui yllättyneenä.
’’Niin.’’ Kiviturkki sanoi, ja alkoi sukia Huurretassun valkeaa päälakea. Huurretassukin ryhtyi vaihtamaan kieliä mestarinsa kanssa.
’’Kiviturkkih?’’ Rastaanvireen rykäisy katkaisi hetken.
’’Mitä nyt?’’ Kiviturkki sanoi äreästi.
Rastaanvire pyysi neuvoja, ja Kiviturkki alkoi selittää tälle asioita. Huurretassu odotti, eikä kuunnellut Kiviturkin sanoja. Lopulta Rastaanvire lähti, ja Kiviturkki palasi Huurretassun luo.

Ilta oli jo pitkällä, ja Huurretassu jolkotti haukotellen oppilaspesään. Useat oppilaat olivat unessa, mutta myös muutama katsoi pilkallisesti valkeaa naarasta.
’’Vai pilasit sitten Kiviturkin varapäällikkönä elon.’’ Rikkotassu sihahti hiljaa.
’’Jos noin oliosi käynyt minulle, koko elämäni olisi pilalla.’’ Kotkatassu kuiski pilkallisesti.
Huurretassu tuli surulliseksi, mutta sulki korvansa pilkkahuudoilta. Tämä asettui omalle sammalpedilleen ja kietoi häntänsä kylkeään vasten. Hän sulki silmänsä, ja nukahti.

Vastaus:25 kpl:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkatassu
04.03.2013 18:59
Alan kirjoittaa ns Kirjaa joten teen tällaisia lukuja nyt. Aloitan siis alusta.

Luku 1.
"Sulkapentu,Koivupentu,Untuvapentu!Missä olette?" Emoni huusi ärtyneenä. Olin piilossa lähellä olevan kannon takana. Veljeni Koivupentu ja siskoni Untuvapentu olivat kummatkin vieressä olevan puun takana. Tirskahdin hiljaa. Untuvapentu oli jo valmiina menemään emomme luo,sillä hän ei pitänyt siitä,että hänelle oltaisiin vihaisia. Heilautin häntääni kielloksi johon hän vastasi irvistämällä. Pian kuulin Koivupennun pelästyneen vinkauksen,ja näin isämme naureskelemassa hänelle. Repesin itsekkin täysin ja pian myös siskoni. Emomme kuuli sen,ja pian saimme kuulla saarnan.
-Mitä teidän päässänne pyörii! Olin hirveän huolissani teistä! Ja sinäkin vain naurat siinä,hän sanoi ja tarkoitti viimeisellä tiuskaisulla isäämme.
-Älä nyt kulta. He halusivat vain pitää hauskaa,isämme naukaisi pilke silmissään. Emomme heltyi,sillä ei voinut vastustaa isäämme. Silloin kuulin takaani murahduksen. Käännyin hiljaa ja turkkini nousi välittömästi pystyyn. Edessäni seisoi nuori ja nälkäinen mäyrä,joka näytti ottaneensa kohteeksi sisareni. Emomme kiljahti käskyn mennä piiloon,kun mäyrä hyppäsi sisariani kohti. Yhdessä väläyksessä isämme oli heidän edessään,vertavaluvan ja hengästyneenä. Pudistelin päätäni ja käskin sisarieni tulevan äkkiä luokseni. Juoksimme ja juoksimme niin kauan,että tassuihin sattui. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin ja huoli sattui sydämeen.
-Meidän täytyy mennä takaisin auttamaan heitä,Koivupentu huusi.
-Ei! Meidät käskettiin piiloon,etkö muka kuullut!Huusin takaisin. Untuvapentu nyyhkytti välissämme.
-Haluatko hiedän kuolevan? Koivupentu rääkäisi. Se sattui ja kyyneleet virtasivat entistä kovempaa.
-Välitän,tietenkin välitän. Ja sen takia pysymmekin poissa.
-Mitä tarkoitat,siskoni kysyi.
-He eivät halua,että kuolemme. Jos he nyt kuolevat,mitä en todellakaan toivo,he haluaisivat meidän elävän heidänkin puolestaan,vastasin. Koivupentu taisi viimein ymmärtää. Odotimme vielä jonkun aikaa,kunnes sisareni sai taas suunsa auki.
-Voimmeko mennä katsomaan mitä on tapahtunut? Mietin hetken,ennen kuin nyökkäsin.
-Mutta meidän tulee olla varovaisia. Seuratkaa minua älkääkä tehkö mitään tyhmää.
Kiertelimme monien puiden takaa,kunnes saavuimme paikalle. Silmäni suurenivat ja kyyneleet valuivat meillä kaikilla kuin putous. Maassa makasivat vanhenpamme täysin liikkumattomina.
-Äiti,isä.. Kuiskasin,sillä en pystynyt tekemään mitään järkytyksen vallassa. Lysähdin maahan ja sisareni tulivat viereeni. Siinä makasimme hiljaa,itkien kuolleitten vanhempien luona.

Sori olis ollu pitempi ellei aika ois loppunut(: Toivottavasti on hyvä,Eikä haittaa että aloitin pentuajoilta enkä åäässyt vielä nimitykseen asti.
Vastaus:15 kpl:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
04.03.2013 18:59
Luku 28; Aloittelu varapäällikkönä

Vastanimitetty varapäällikkö katsoi Sulkatähteä silmät suurina hämmennyksestä. Hän ei saanut sanaakaan suustaan, kun Jokiklaanin kissat maukuivat toisilleen tyytyväisesti, ja pian onnitteluja tuli kuin taivaalta sataen.
”Onnea! Teet työsi varmasti täydellisesti!” Suomuturkki onnitteli.
”Paljon onnea Rastaanvire! Sinusta tulee taatusti metsän paras Varapäällikkö!” Rikkotassu naukui.
”Rastaanvire! Rastaanvire!”
Naaras kiitteli kaikkia, ja vaihtoi pikaisesti katseita päällikön kanssa. Sulkatähti hymyili tälle rohkaisevasti.
Aaltotassu työnsi Rastaanvireen lapaa, ja varapäällikkö asteli Sulkatähden luo.
”Lupaan yrittää parhaani”, naaras sopersi, ja Sulkatähti kehräsi.
”Onnistut siinä varmasti.”
Tummanharmaa naaras tassutti takaisin kissojen joukkoon, ja hetken hurrattuaan klaani hajaantui taas omille teilleen muiden klaanien joukkoon.
Rastaanvire etsi katseellaan Pajupuroa, joka ei ollut tullut onnittelemaan, toisin kuin kaikki muut hänen perheenjäsenensä ja ystävänsä. Jopa Pikkusulka oli tullut, vaikka tämä oli yhä huonona, heränneenä kuitenkin. Mutta ruskeaa naarasta ei näkynyt.
”Mitäs me nyt teemme? Ja mitä sinä teet?” Aaltotassu kysyi loikkiessaan hänen vierelle.
Rastaanvire hätkähti nähdessään oppilaansa, ja unohti Pajupuron etsimisen.
”Siitä puheen ollen... En tiedä ollenkaan mitä tehdä! Eihän täällä voi rajapartioitakaan tehdä kun ei ole reviirejä... ja me varmaankin jatkamme pian matkaamme päästäksemme sopivan suojaiselle paikalle jossa klaanit voivat yöpyä...” Hän mietti puoliääneen. Aaltotassu käänsi korvansa häntä kohti kuullakseen joka mutinan.
”Ehkä sinun pitäisi kysyä neuvoa Kiviturkilta”, Aaltotassu ehdotti. ”Hänhän tietää kaiken varapäällikkönä olemisesta.”
Rastaanvire pudisti päätään. ”Niin se kyllä on... Mutta hän ei enää vaikuta siltä Kiviturkilta, jonka ennen tunsin Sirpalesydämen mestarina ja kylmäpäisenä varapäällikkönä. Hän on jotenkin... pehmennyt”, hän murahti ja katsoi oppilastaan. >Pehmenenkö minäkin?<
”Se on siksi koska hän on yltä päältä pihkassa siihen Huurretassuun”, Vaaleanruskea oppilas vastasi. ”Miten joku voi mennäkään niin pitkälle yhden oppilaan takia. Menisitkö sinä niin pitkälle minun takiani?”
Rastaanvire punastui. Aaltotassulla oli tapana kysyä juuri tuon tapaisia asioita; ’Mitä sinä tekisit jos minä olisin kyseessä?’.
”Totta puhuen en. Minulla kyllä riittää aikaa sinullekin ja monelle muulle vaikka olenkin varapäällikkö nyt”, hän sanoi ja läpsäytti hännällään hellästi oppilaansa lapaa. Aaltotassu nauroi ja hyppi ympäriinsä tutulla tavallaan.
>Ehkä Pajupuro ajattelee että minulla ei riitä aikaa hänelle. Ehkä minun pitäisi selittää hänelle, että varapäällikkönä oleminen ei riko meidän sisaruuttamme...<
”Mutta kysyn kuitenkin apua Kiviturkilta”, Rastaanvire päätti, ja jätti Aaltotassun hyppelemään itsekseen. Kiviturkki istui nuoren koivun juurella Huurretassun kanssa. Kyyhkyläiset vaihtoivat kieliä ja sulkivat korvansa pilkkahuudoilta. Rastaanvire huokaisi nähdessään Kiviturkin noin alentuneena. >Onko hän mennyt aivan sekaisin?<
”Kiviturkkih...” Hän rykäisi, ja entinen varapäällikkö sekä tämän oppilas seisahtuivat.
”Niin?”, Kiviturkki kysyi hieman äreästi. Hän odotti selvästikin että Rastaanvire aloittaisi ilkkumisen.”Mitä nyt?”
”Tarvitsen apua... en tiedä mistä minun pitäisi aloittaa. Voitko antaa pari neuvoa?” Rastaanvire kysyi ujouden reuna äänessään. Hän ei tahtonut että Kiviturkki huutaisi.
Harmaan kollin ilme kuitenkin leppyi.
”Tietenkin voin. Odota tässä, Huurretassu”, Kiviturkki nousi ylös ja viittasi Rastaanvirettä tulemaan sivummalle.
”Tällaisessa tilanteessa sinun kannattaa yrittää tutustua tarpeeksi hyvin muiden klaanien varapäällikköihin. Älä kuitenkaan käy liian ystävälliseksi, mutta yritä päästä sopuun. Se auttaa myöhemmin vaikeissa tilanteissa”, Kiviturkki neuvoi ja naaras kuunteli tarkasti. ”Kuten varmaankin tiedät, varapäällikön yleisimmät työt ovat partioiden järjestäminen, oppilaiden arviointi kun nämä ovat pääsemässä sotureiksi, ja klaanin edustaminen sekä johtaminen kun päällikkö on sairaana tai tällä on muuta tekemistä taikka menoja.”
”Ymmärrän”, Rastaanvire naukui.
”Ei sinun sitten tarvitse paljoakaan enemmän tietää... Paitsi että seuraavassa yöpymispaikassa voit varmaankin järjestää pari metsästyspartiota, jotta klaani saa ruokaa,” Kiviturkki nytkäytti korviaan. ”Mutta valitse oikeat kissat, sillä monet ovat väsyneitä pitkästä kävelemisestä.”
”Selvä”, Varapäällikkö nyökkäsi. Kiviturkki hyvästeli tämän, ja palasi oppilaansa luo.
>Eli siis... ehkä olisi parasta valita ensimmäinen metsästyspartio nyt jo valmiiksi, jotta he pääsevät heti matkaan yöpymispaikassa...< Rastaanvire mietti hetken, ja valitsi sitten ensimmäiseen metsästyspartioon lähtevät. Hän etsi kissoja aukiolta, ja meni sitten näiden luo.
Sisiliskovarjo makasi maassa Pikkusulan vieressä. Kumppanit söivät yhdessä pulskaa jänistä.
”Hei, Sisiliskovarjo!” Rastaanvire kutsui isäänsä tämän oikealla nimellä.
”No päivää, neiti uusi-varapäällikkö. Mitäs sinä?” Sisiliskovarjo kysyi suu täynä jänistä.
”Voisitko johtaa metsästyspartiota seuraavassa yöpymispaikassa? Yhtenä Jokiklaanin taitavimmista metsästäjistä sovit siihen mainiosti.”
Sisiliskovarjo nyökkäsi. ”Tietenkin voin.”
”No minä tästä menenkin etsimään loput partiolaiset”, Rastaanvire huikkasi.
Ei kestänyt kauankaan, kun hän huomasi Haukkahallan, Kotkatassun ja Rikkotassun väliaikaisella tuoresaaliskasalla.
”Haukkahalla ja Kotkatassu”, Rastaanvire sanoi näille päästessään tuoresaaliskasalle. ”Te kaksi menette Sisiliskovarjon johtamaan metsästyspartioon seuraavalla yöpymispaikalla.”
”Heti työssään”, Haukkahalla haukotteli. ”Kyllä kai me voimme... hyvä varapäällikkö.”
”Voiko Rikkotassukin tulla?” Kotkatassu kysyi. Rastaanvire katsoi Rikkotassun erivärisiin silmiin.
”...Tietenkin hän voi. Kunhan vain metsästätte niin paljon kuin pystytte”, Varapäällikkö vastasi myöntyvästi.
Kotkatassu ja Rikkotassu hymyilivät toisilleen. ”Kiitos!”, Kotkatassu maukui.
>Noista kahdesta on näköjään tullut ystäviä. Hyvä, että Kotkatassulla on muitakin kuin Ruskotassu ja Aaltotassu.< Rastaanvire ajatteli.
Vastaus:Mahtavaa, 30 kpl:eetä!
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
04.03.2013 17:44
Istuin edelleen Jättiläiskivellä. Yhtäkkiä kuului naukaisu.
"Miuuuu!" kuului takaani. Käännähdin ja näin kaksi pientä pentua Kylmätähden vieressä. Hyppäsin heidän luokseen. Voi kuinka suloisia ne pikku karvamytyt olivat.
"Voi.." sanoin. Siskoni hymyilivät. "Oletko ajatellut nimiä?" Satu kysyi.
"Toinen ristitään entisen kumpaanini Tarun mukaan." sanoin ja osoitin toista pentua.
"Hän on Taru."
"Entä toinen?" Kylmätähti kysyi. Kävelin joenrantaan miettimään. Vesi virtasi hopeisena. Samassa keksin.
"Toinen on Hopea." sanoin ja katsoin pieniä karvamyttyjä.

Taru ja Hopea kasvoivat silmissä. Nyt he jo leikkipainivat ruohikolla.
"Minä ja Satu päätimme.." Elli naukaisi. "...että jäämme luoksenne asumaan." Satu lopetti lauseen. Hymyilin. Nyt kaikki oli hyvin. Siskot, kumppani ja pennut ympärilläni. Elämä hymyili jälleen.

//Tällänen pätkä... Vähän vähän ideoita tänään.
Vastaus:10 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rikkotassu, Jokiklaani
03.03.2013 23:23
Luku 1.
Ongelmia ja muuta randomia sekoilua

"Pysähdytään!" Sulkatähden, mestarini ääni kuului. Kuulin Sirpalesydämmen huokaisevan helpotuksesta. En voinut olla myötäilemättä kollin mielipidettä.
"Vihdoinkin! Voisin syödä vaikka kokonaisen ketun!" Soturi puuskahti ja suuntasi kulkunsa joelle. Lähdin kiireesti seuraamaan Sirpalesydäntä.
"Älä muuta sano." myönsin ja laskin pääni juodakseni kirkasta, puhdasta vettä. Joki muistutti minua kotoisasta joesta. Vaikka eihän se ollut sama asia. Juotuani tarpeeksi käännähdin ympäri ja törmäsin erääseen Jokiklaanilaiseen. Kolli virnisti ilkeästi.
"Mitä rääpäle? Oletkos oikein Päällikön oppilas?" Hän maukui. Randomia. Luimistin korviani ja niskakarvani nousivat pystyyn.
"Mikä?" Sähisin vihaisena ja paljastin hampaani. Kolli säikähti hiukan mutta yritti pysyä lujana. Ympärillemme alkoi kerääntyä väkeä. Mahtavaa. Saisinpahan huomiota. Toinen oppilas nielaisi.
"Rääpäle." Siinä kohdassa minulta paloi pinna ja syöksähdin kohti oppilasta raapaisten tämän naamaa mustilla kynsilläni.
"BANZAI!" Veri roiskahti haavasta, kolli oli kaatua iskun voimasta. Olin iskemäisilläni uudestaan, mutta joku kiskoi minut irti toisesta oppilaasta. Taistelin hetken vastaan, mutta luovutin nopeasti. Kiemurtelin irti Sisiliskovarjon otteesta ja ravistelin turkkiani. Kiepahdin ympäri ja näin Sulkatähden marssivan luokseni käsittämätön ilme kasvoillaan. Korvani kääntyivät taaksepäin ja olin valmistautunut läksytykseen. Sen sijaan Sulkatähti kysyikin vain aivan tyynellä äänellä:
"Mitä tapahtui?" Käänsin vihasta leiskuvan katseeni mestariini.
"Tuo tuossa haukkui minua rääpäleeksi!" Tiuskaisin myrkyllisesti. Sulkatähti käänsi katseensa toiseen oppilaaseen. Hänen kasvoillaan oli ankara katse. Virnistin vahingoniloisesti.
"Mitä tämä tarkoittaa?" Päällikkö kysyi. Oppilas piteli haavaansa ja lähestulkoon mateli Sulkatähden edessä.
"Minä... Nokun tuo kävi käsiksi!" Hän vastasi. Raivo paisui jälleen sisälläni. Hän se oli minua ensin haukunut! Olin ärähtämäisilläni jotain, mutta joku läimäisi häntänsä suulleni.
"Ei nyt." Värähdin kuullessani Sisiliskovarjon äänen. Hänhän oli estänyt minua. Miksi hän minua auttaisi?
"Minä näin kaiken, Sulkatähti. Mutatassu haukkui Rikkotassua, ja Rikkotassu suuttui." Kolli maukui hyvin itsevarmasti.
"Se on totta." Ympärillä parveilevat kissat hälisivät. Kovimpana erottuivat Rastaanvireen ja Sirpalesydämmen äänet. Tiesin, että he pitivät toisistaan, mutta pidin tiedon omanani. Enhän toki itsekään halunnut asioideni leviävän ympäriinsä. Sulkatähti vaiensi hälisevän joukon hännänheilautuksella ja jatkoi:
"Selvä, uskon teitä. Mutatassu ja Rikkotassu, en todella tahdo tämän toistuvan." Nyökkäsin ja peräännyin hiukan. Mutatassu nyökkäsi vaisusti ja luikki väkijoukon sekaan. Katsahdin Sisiliskovarjoa hämmentynyt ilme naamallani.
"Kiitos.. Mutta miksi autoit minua? Eihän kukaan pidä minusta." Sisiliskovarjo naurahti kepeästi.
"Tottakai pitää. Sinun pitää vain olla kylmäpäisempi. Ja niin.. Jokainen tarvitsee joskus puolustajaa." kumarsin ja nyökkäsin vanhemmalle kollille.
"Kiitos. Taisin juuri oppia jotain.." Naurahdin ja lähdin tassuttelemaan kohti väliaikaista oppilaspesää. Näin siellä Kotkatassun, Aaltotassun ja Ruskotassun, uusimmat oppilaat. Ajattelin olla kerrankin ystävällinen.
"Miltä tuntuu olla vihdoinkin oppilas?" Kysäisin asettuessani makuulle Huurretassun viereen. Ruskotassu oli ensimmäisenä vastaamassa.
"Mahtavalta!" Hän maukui. Nyökkäsin ymmärtäväisesti. Itse olin ollut oppilas jo neljän kuun ajan. Pian minusta tulisi soturi. Annoin ystävysten keskustella keskenään ja käänsin katseeni Huurretassuun. Olin aloittamaisillani, kun kuulin Sulkatähden huutavan minua. Kiviturkin ääni kuului heti perään.
"Meidän pitää varmaan mennä!" huikkasin loikatessani jaloilleni. Jolkotin Sulkatähden luo ja seisahduin tämän eteen.
"Niin?"
"Lähdetään taisteluharjoituksiin. Katsotaan mitä olet oppinut." Harmaa naaras maukui ja lähti astelemaan syvemmälle metsään. Lähdin kiireesti seuraamaan mestariani, en tahtonut jäädä jälkeen. Ei kulunut kauankasn löytää aukio, jonka reunalla virtasi vielä jokikin. Täydellistä. Sulkatähti asettui aukion toiseen päähän ja minä toiseen. Kyyristyin maata vasten ja siristin ovelasti silmiäni.
"Antaa tulla!" Sulkatähti huudahti. Jännitin jalkalihakseni ja syöksähdin kohti paljon kookkaampaa naarasta. Katseeni harhaili sinne tänne, mutta tähtäsin jalkoihin. Sulkatähti väisti iskun täpärästi, ja minä lennähdin kauemmas. Laskeuduin kuitenkin ketterästi jaloilleni ja ponnistin uudelleen kohti Sulkatähteä. Päällikkö huomasi sen vain hiukan liian myöhään, mutta isku oli sellainen, että se riitti. Tartuin naaraan jalkoihin ja vedin tältä jalat alta. Kiepahdin ympäri ja heittäydyin mestarini kimppuun hurjalla voimalla ja aloin läimiä tätä hurjasti.
"Riittää!" Sulkatähti ärähti. Loikkasin pois tämän kimpusta ja peräännyin hiukan.
"Tuo oli ihan hyvä hämäys. Muista käyttää ympäristöä hyväksesi." nyökkäsin aavistuksen ja asetuin paikoilleni. Samassa Sulkatähti loikkasi minua kohti. Hyppäsin juuri ajoissa niin korkealle kuin pystyin. Sulkatähti ihmetteli hetken paikoillaan, jolloin minulla oli aikaa kavuta puuhun. Sulkatähti huomasi minut ja lähti perääni. Juoksin oksaa pitkin ja hyppäsin seuraavaan puuhun. Sulkatähti hyppäsi perässä mutta kiepsahdin oksalla ylösalaisin ja kiskaisin mestarini irti oksasta maahan. Räkätin oksalla haljetakseni koska tilanne oli aika koominen. Sulkatähti murahti ja hyppäsi uudestaan minua kohti. Loikkasin itse pois oksalta. Sulkatähti hypähti vierelleni kuin tyhjästä ja kävi kimppuuni. Olin hyvää vauhtia jäämässä alakynteen, mutta onnekseni olin nopeaälyinen. Esitin että Sulkatähti oli voittanut. Hän nosti käpälänsä iskuun, mutta sen sijaan että olisin luovuttanut jännitin jalkalihakseni äärimmilleen ja potkaisin naaraan pois päältääni. Kömmin pystyyn ja olin loikkaamassa harmaata naarasta kohti, mutta tämä keskeytti minut.
"Hyvä! Olet kehittynyt-ja paljon!" Olin hiukan hämilläni kehuista.
"No jaa." Sulkatähti läimäisi minua leikkisästi hännällään.
"Harjoitellaan vielä uimista." Hän puhui. Korvani nousivat pystyyn ja loikkasin saman tien jokeen. Kauhoin voimakkaasti jaloillani eteenpäin. Vesi oli kylmää, muttei päässyt turkkini läpi. Sukelsin ja uin eteenpäin, enkä edes huomannut että paksu jäinen pinta kaartui ylleni. Näin vain kalan, joka ui edessäpäin. Kun olin aivan sen takana kahlitsin sen hampaisiini ja ravistelin sitä. Ehkäpä se menisi siitä tainnuksiin. Vesi oli vihertävää ja aika mutaista, käpäläni irrottivat lisää mutaa pohjasta. Se sumensi näköpiiriä ja aloin tajuta että että minun piti päästä pintaan. En nähnyt missään reikää sinertävässä jäässä, ei siis auttanut kuin uida eteenpäin. Happi alkoi loppua, mutta juuri ajoissa edessäpäin erottui kissanmentävä aukko jäässä. Kauhoin voimakkaasti tummaa vettä ja ollessani aukon kohdalla tartuin siihen terävillä kynsilläni ja kiskoin itseni ylös. Se oli helppoa, koska olin niin pieni. Sylkäisin kalan suustani ja Läimäisin sitä päähän niin että se kuoli. Heheh. Ravistelin turkistani vettä ja vedin henkeä.
"Rikkotassu! Missä olit?" Sulkatähti toimitti.
"Kalastamassa." Vastasin pirteästi. Uiminen oli tosiaankin minun juttuni. Oikeastaan olin aika ylpeä taidostani; ei joka kissa osannutkaan uida niinkuin minä.
"Ja näytit saavan saalistakin. Hyvin tehty." Sulkatähti kehui. Noukin kalan suuhuni ja lähdin astelemaan mestarini perässä. Mietin, ketkä muut olivat todella taitavia uimaan. Ainakin Rastaanvire. Hän oli varmasti metsän paras uimari, ihailin häntä ihan niinkuin Sirpalesydäntäkin. Sitten muistin Pikkusulan ja mitä hänelle oli käynyt. Oikeastaan suretti ja ärsytti, että kaksijalat olivat pilanneet taas yhden kissan elämän. Pikkusulkahan ei pystynyt kunnolla kävelemäänkään. Olin niin uppoutunut ajatuksiini, etten huomannut saapuneeni väliaikaisleiriin. Joku loikkasi päälleni ja havahduin ajatuksistani.
"Hei! Mitä.." ähähdin ja Kaaduin maahan. Tunnistin Kotkatassun tuoksun. Kolli loikkasi nopeasti pois päältäni mutta olin päättänyt vähän jekuttaa tätä. Jäin maahan mutta hetken kuluttua loikkasin sähähtäen ilmaan. Kotkatassu alkoi nauraa ja jostain syystä aloin itsekkin. Kotkatassuhan vaikutti ihan todella kivalta tyypiltä.
"Hei, olet hauska tyyppi! Kavereita?" Vaaleanruskea kolli maukui. Nyökkäsin ja hymyilin. Kuulin kuitenkin Sulkatähden huutavan minua, joten minun piti mennä.
"Nähdään myöhemmin!" Huikkasin uudelle ystävälleni ja hymyilin hiukan. Huuto yltyi yhä kovemmaksi joten katsoin parhaaksi mennä niin nopeasti kuin suinkin. Loikin Sulkatähden luokse ja hymyilin leveästi.
"Niin?" Sulkatähti huiskaisi hännällään ärtyneesti.
"Ajattelin vain että tulisit uuden Varapäällikkön nimitykseen. Mutta jos et halua, niin.."
"Tottakai tahdon!" Maukaisin innokkaasti.
"Nimitys alkaa pian, sinun pitää tulla nyt heti." Päällikkö maukui ja lähti astelemaan kohti Jokiklaanin alueen keskustaa. Astelin joukon laitamille Kotkatassun Ja Sirpalesydämmen väliin kuuntelemaan.
"Varapäällikköni Kiviturkki on tehnyt vaikean päätöksen." Sulkatähti aloitti. "On kuitenkin parasta, että hän kertoo sen teille omin sanoin." Kiviturkki puikkelehti Jokiklaanin kissojen joukosta ja istahti Sulkatähden eteen. Hänen oppilaansa, Huurretassu istui hänen vieressään. >Aijai, Kiviturkki! Menit sitten lankaan naaraan metkuihin!< Mietin purevasti.
"Kuten tiedätte, olen saanut uuden oppilaan.Tahtoisin nyt viettää hänen kanssaan enemmän aikaa, koska tunnen häntä kohtaan muutakin kuin vastuuta." Varapäällikkö puhui vahvalla äänellään. Hän katsahti oppilastaan ja molemmat punastuivat, olihan tilanne varsin kiusallinen.
"Varapäällikkön työt vievät nykyisin minulta liikaa aikaa, enkä ole niin nuorikaan, mutta en minä vielä klaaninvanhimpiinkaan mene!" Katsahdin epäuskoisesti Sirpalesydämmeen.
"Tiedän, mitä hän aikoo sanoa." Hän sanoi ja katsoi ilmeettömästi eteensä.
"Tarkoitatko, että hän aikoo jättää virkansa?" Sähähdin hiljaa. Ei siinä ollut järkeä. Jättää nyt Varapäällikkön paikka; pahaisen oppilaan takia!
"Sehän on HULLUA." Sirpalesydän vain viittoi katsomaan aukiolle.
"Niin onkin, mutta kuunteleppa vaan.." kohautin olkiani ja keskitin huomioni kolmeen kissaan. Siinä välissä Sirpalesydän ehti jo hiippailla johonkin.
"Olen päättänyt jättää Varapäällikkön virkanimikkeenä ja Sulkatähti on myöntynyt siihen." Olinhan minä tuon arvannut, mutta kyllä se järkytti silti.
"Ei niin voi tehdä!" Huudahdin. Moni muukin oli ilmeisesti samaa mieltä kuin minä, muunmuassa Kotkatassu. Hänkin syyti vastalauseita kanssani.
"Minä olisin tehnyt niin."
"Minä en!"
"Ei yksi oppilas nyt noin tärkeä ole!"
"Soturilain vastaista!"
Yleinen hälinä yltyi niin kovaksi, että muidenkin klaanien jäseniä alkoi kiinnostaa mitä oli meneillään. Haukkahalla ja Sisiliskovarjo estivät heitä kuitenkin tulemasta.
"Pois täältä. Täällä ei ole mitään nähtävää." Sulkatähti alkoi kyllästyä meluun ja sen huomasi.
"HILJAISUUS!" Päällikkö ulvaisi ja jatkoi:
"Se oli Kiviturkin oma päätös. Nyt olemme kuitenkin päättäneet yhdessä uuden Varapäällikkön." Kissat kuiskivat yhä keskenään, nyt tosin myös siitä kestä tulisi uusi Varapäällikkö.
"Uusi varapäällikkö on Rastaanvire." Klaanista kuului hyväksyviä ulvaisuja ja kissat tungettelivat onnittelemaan uutta varapäällikköä. Tungin itsekkin mukaan.
"Paljon onnea Rastaanvire! Sinusta tulee taatusti metsän paras Varapäällikkö!" Maukaisin ihailevasti. Rastaanvire nyökkäsi kiitokseksi ja minä tein tilaa muille onnittelijoille. Satuin katsahtamaan Sulkatähteen päin ja ehdin juuri ja juuri nähdä kuinka Huurretassun ja Kiviturkki liukenivat paikalta.
"Älä nyt mokaa Roomeo! Teit aika ison uhrauksen!" Huudahdin piikikkäästi. Kyyhkyläiset eivät olleet minua huomaavinaankaan, lähtivät vain toisilleen lirkutellen paikalta.
"Umpirakastuneita toisiinsa, hölmöt!" puuskahdin silmiäni pyöritellen.
"No älä muuta sano!" Kotkatassu myönsi astellessamme oppilaspesälle.
"Vähän typerää tuollainen.. Jättää nyt Varapäällikkön paikka mokoman naaraan takia." Kolli jatkoi. Nyökkäsin varmasti.
"No älä vaan. Parempi vain pysyä poikamiehenä!" naureskelin. Rävähdimme molemmat nauruun ja sanoin että mitähän Kiviturkki sitten sanoo, kun Huurretassun jättää sen jonkin Myrskyklaanilaisen takia.
"Kyllä monella on silloin nauru herkässä!" Kotkatassu räkätti.
"Niin. Vaikka tuskin nuo tuosta rakastumisestaan koskaan toipuvat. Heheh." Naureskelin käpertyessäni sammaleelle.
"Hyvää yötä, Kotkatassu." Maukaisin ennenkuin suljin silmäni ja painuin uneen.

//Isojen poikien läppää xD

Vastaus:Random random. 24 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuplahäntä [Sokerihumalainen hullu]
03.03.2013 21:50
Alkutervehdykset:
Pitkästä aikaa, laiskimus on palannut. Sain jurui kuulla sivujen 'Suuren vaelluksen' startanneen, mutta ainaskaan tässä tarinassa siihen en vielä ala, kun pitää kirjia. (;
Hyvä Tähtiklaani, jurui tapahtui mahdoton: löydin edllisen tarinan tuolta tarinoista XD//

"Tämän yön kokoukseen lähtevät Mustajalka, Järkäle, Keltaturkki, Aurinkotassu, Kuplatassu ja Hunajatassu. Syökää nyt, ja olkaa valmiina auringonlaskettua." Arpitähden vahva bassomainen ääni lopetti kokouksen. Tämä loikaksi rotevalla, lihaksikkaalla kehollansa alas ja palasi pesäänsä. Vilkaisin vieressäni istuvaa Aurinkotassu, veljeni pomppasi äkillisesti psytyyn ja laukkasi tuoresaaliskasalle. Seurasin tätä ja valitsin itselleni olemattoman hiiren, joka paljastui kovin sitkeäksikin. Ruokailessani veljeni kanssa näköpiiriini ilmestyi Hunajatassun kellertävä siluetti. Naaras oli aloittanut muutama kuu aiemmin koulutuksensa, mestarinsa Karheturkin opastuksella. Keskityn taas sitkeään hiireni.
"Eikö olekkin jännittävää?" Tiedustelen Aurinkotassulta, joka pureskelee täyttä häkää omaa illallistaan.
"Mitä?"
"Niin, onko sinusta jännittävää, mennä klaanikokoukseen?" Vastaan hieman närkästyneenä, voisi edes joskus kuunella.
"Tietysti!" Aurinkotassu katsoo minua hieman hämmentyneenä.
"Kuule, sinun on keksittävä parempia kysymyksiä." Tämä naurahtaa ja jatkaa tuoresaalistaan.
"Niinpä kai." Käännän päätäni toiseen suuntaan ja silmäni lukkiutuvat jälleen Pöllönsulkaan, joka vaihtaa kieliä Järkäleen kanssa.

'Mäyrä irvisti minulle ja paljasti kymmenet terävävähköt hampaansa minulle. Sen henki haisi pahemmalle kuin Haaskala, joka oli täynnä Kaksijalkojen jätteitä. Käännyin rivakasti mäyrästä pois päin ja lähdin loikkimaan pakoon paksussa hangessa, minkä vain kintuistani pääsin. Kuulosti kuin mäyrä olisi naurahtanut säälittävälle pakoyritykselleni hyytävällä murahduksella. Loikin jäniksen mittaisia hyppyjä, upposin jokaisella kerralla kaulaani myöten hankeen, josta kesti hetki pyristellä vapaaksi. Mäyrä kuroi välimatkaa kepeästi umpeen, vaikka silläkin oli lyhyeillä jaloillansa vaikeuksia rämpiä umpihangessa. Loikin, hypin, rämpin, juoksen henkeni edestä, sillä jos mäyrä saa minut kiinni, se on menoa. Alan hiljalleen väsyä ja mäyrän raskas hengitys lähestyy. Ensin kompastun ja sitten tassuni jää lumeen kiinni. Käännyin katsomaan mäyrää. Se irvisti voitonriemuisesti.'

//Taas iskä käskee nukkuun, eli tarina meni puoliksi, mutta jatkan sitä huomenna, joten ei kp:eita vielä kiitos (;

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltotassu, jokiklaani
03.03.2013 18:22
Aaltotassu tuijotti suu ammollaan mestariaan.
>Minun mestari on... varapäällikkö.< Oppilas ajatteli. Hän puski mestarinsa lapaa rohkaisuksi, vaikka Rastaanvire ei sitä tarvinnut. Rastaanvireen karvat olivat innosta pörhössä. Aaltotassu oli edelleen märkä puroon tippumisesta, ja kun hänen mestarinsa astui eteenpäin, eikä suojannut Aaltotassua tuulelta, oppilasta alkoi paleltaa.

"Kokous on päättynyt." Sulkatähti naukaisi nimitettyään uuden varapäällikön virkaansa. Aaltotassun mestari otti vastaan onnitteluja. Kiviturkki istui sivummalla. Huurretassu, Kiviturkin oppilas nojasi mestariinsa ja kehräsi. >No tuosta ei varmaan leikkikaveria saa. Hempeilee vain mestarinsa kanssa.< Aaltotassu ajatteli ja päästi ilmoille kimeän haukotuksen. Rastaanvire oli kadonnut kissajoukon sekaan.
Aaltotassu näki Pajupuron, joka tassutti kuono maata kohden poispäin siskostaan. >Mutta eikö hänen pitäisi olla onnellinen siskonsa puolesta.< Aaltotassu ihmetteli. Hän asteli vähän lähemmäs, mutta ei uskaltanut tervehtiä. Aaltotassu ujosteli tuota ruskeaa kissaa, mestarinsa siskoa ja Symbolihännän kumppania.
Aaltotassu kääntyi solisevaa puroa kohti. >Jos yrittäisin napata yhden kalan?< oppilas pohti ja tassutti purolle ja ojensi käpälänsä. Kalat säikkyivät pois. Sitten hän muisti Rastaanvireen sanat:
'Älä anna niiden nähdä varjoasi.' Aatotassu totteli, kuin mestari olisi ollut aivan vieressä. Seuraava Rastaanvireen neuvo taisi olla:
'Paljasta kyntesi.' Aaltoassu teki työtä käskettyä ja kahmaisi tassullaan vettä, mutta ei mitään. Ei minkään näköistä kalaa! Aaltotassu ei ollut edes tuntenut mitään. >Ai niin! Piti odottaa että kala on kohdalla... Ei voi saada kalaa, jos ei sitä saalista ensin.< Oppilas muisti. Aaltotassu muisti ja odotti kalaa viekkaana. Kalan tultua kohdalle hän toisti kaiken nopeasti. Kala lensi korkeassa kaaressa ilmaan. Niin ylös ettei Aaltotassi saanut sitä käpäliinsä, joten hän hyppäsi puron yli ja samalla kahmaisi kalan leukoihinsa. Aaltotassu tunsi tuijotuksen ja katsahti vasemmalle. Sinne olivat kerääntyneet Rastaanvire, Sirpalesydän ja Ruskotassu katsomaan hänen suoritustaan.
"Mahtavaa!" Ruskotassu maukui ja auttoi Aaltotassua kantamaan kalan mestarinsa eteen.
"Sinä todella suoriuduit mainiosti!" Rastaanvire kehräsi. "Et olekkaan tänään syönyt kunnolla, joten saat syödä oman saaliisi." Rastaanvire jatkoi.
"Minä autan!" Ruskotassu kiljaisi ja pyraisi maukkaan suupalan kalan pyrstöpäästä
Vastaus:20 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkatassu, Jokiklaani
03.03.2013 15:08
Luku 4; Harjoitukset

Tarkkailin innokkaasti mestarini, Perhonsiiven liikkumista kun tämä vaani lintua. Keräsin kaiken tiedon mitä sain ja tarkkailin liikkumattomana kaikkea mitä näin. Katselin innoissani kuinka Perhonsiipi loikkasi joustavasti maasta niin että ruoho pölähti, suoraan linnun niskaan ja kaatoi sen yhdellä iskulla. Mestarini hymyili minulle säteilevästi ja nyökkäsi minulle. Nyt oli vuoroni. Onneksi lähistöllä oli niin paljon marja pensaikkoja, että lintuja oli melkein parveittain maassa. Tuijotni lintujen sekamelskaa ja valikoin sieötä pullean ja pienen varpusen. Kyyristyin kuten Perhonsiipi, aivan maata vasten ja lähdin hiipimään kuin varjo lintuja kohti. Paljastin terävät ja pitkät kynteni ja nuolaisin kerran huuliani. En jaksanut odottaa, vaan juoksin suoraan linnun päälle ja puraisin sen sulkaisesta niskasta. Laskeuduin mahalleni maahan ja pitelin lintua paikoillaan hellästi samalla kun revin tätä niskasta ja kaulasta. Muut linnut lepattivat jo pois auringon paistaessa sokeuttavasti ympärilläni. Revin linnulta lopulta henkitorven ja katsoin saalistani. Se ei ollut yhtä hienosti tapettu kuin Perhonsiiven saalis, mutta se oli silti saalis. Tartuin hellästi linnusta kiinni ja maistoin kirpeän veren suussani. Hymähdin linnun mehukkaasta tuoksusta kun kipitin Perhonsiiven vierelle. Tämä kehräsi tyytyväisesti ja lähdimme kävelemään varjoisan puun luokse. Kaikki klaanit pitivät tässä välissä oppilaiden opetus tauon, eli näin joka kerta vilahduksen Ruskotassusta tai Aaltotassusta. Huikkasin heidän nimiään aina kun he olivat saamassa saaliin ja se nauratti minua. Kävelimme suuren ja mahtavan kokoisen tammen varjoon, pehmeälle, nuorelle ruohikolle. Kiepsahdin makoilemaan viileään varjoon nuoren ja ihanan pehmeän ruohon ylle. Pyörähdin sivuttain ja aloin repiä lintuani paloiksi. Tunsin kuinka kynteni lävistivät linnun lihan ja kuinka se höllyi hieman kun kiskoin lihasta paloja joista valui verta aina kun puraisin verisuonen rikki. Mutustin tyytyväisesti mehukasta lintua ja yskin välillä sulkia suustani. Nauroimme välillä Perhonsiiven kanssa kun kerroimme toisillemme hauskoja juttuja. Lopulta Perhonsiipi alkoi puhumaan Tähtiklaanista ja Pimeydenmetsästä ja tietysti soturilaesta. Hän kertoi paljon uusia asioita joita en tiennyt Tähtiklaanista, kuten että he vartioivat joka hetki kaikkia ja kaikkea ja heillä on erinlaisia salaisuuksia. Soturilaki oli erittäin mutkikas minusta, mutta Perhonsiipi sanoi että sitä on helppo noudattaa jos sen oppii. Huokaisin helpottuneesti. Olin kerännyt kaiken kuulemani ja pompottelin kuulemaani päässäni. Perhonsiipi nousi ylös ja minä loikkasin iloisesti tämän perässä.
" Mitä me nyt teemme? " Maukaisin innoissani ja jäin tuijottelemaan Perhonsiipeä.
" Emme kerkeä tehdä tänään enempää. Paitsi jos tulet kanssani hieman illemmalla opettelemaan lähitaistelua. " Tämä maukaisi kirkkaalla äänellään. Nyrpistin nenääni hieman ja pudistin päätäni.
" Ehkä olisi parempi jos harjoiteltaisiin huomenna? " maukaisin hiljaa. Perhonsiipi naurahti ja nyökkäsi myöntyvästi. Naaras loikkasi komeasti takaisin aurinkoon ja rahisevalle ruoholle. Tassuttelin tyytyväisesti viileästä varjosta porottavan kuumaan aurinkoon. Aurinko porotti erittäin kuumasti ja kirkkaasti ja taivas oli kauniin vaalean sininen ilma yhtäkään pilven hattaraa. Nuuhkaisin raikasta ilmaa ja kiihdytin nopealla juoksella Perhonsiiven ohitse. Eteeni tuli pieni mäki täynnä pensaikkoja. Virnistin ja sujahdin notkeasti pensaikoon. Pensaan sisällä oli viileää kuten varjossa, mutta piikit ja oksat repivät turkkiani. Ärähdin pensaalle ja loikkasin juoksuun iin että lehdet rahisivat. Juoksien oksien ja piikkien lävitsie ja lopulta loikkasi npensaikosta ja lensin yhdeen Jokiklaanin oppilaan päälle. Rikkotassu ähähti ja kaatui maahaan kun lensin tämän päälle. Loikkasin kuitenkin salamannopeasti ylös mutta Rikkotassu jäi paikoilleen maahan. Sitten juovikas tummahramaa kolli loikkasi ilmaan sähätäen. Aloin nauramaan ja yllätyksekseni Rikkotassunkin nauramaan. Sitten lopetin ja katsoin kuinka Rikkotassu naureskeli.
" Hei, olet hauska tyyppi! Kavereita? " Kysyin innokkaasti Rikkotassulta. Tämä nyökkäsi ja hymyili minulle. Sitten tätä kutsuttiin pois. Tuijotin kollin perään ja käännähdin ympäri multa maalla. Loikin innoissani Pikkusulan luokse joka nyt lepuutti lapaansa pensaikon vierellä. Loikkasin aivan emoni eteen ja aloin höpöttämään kaikesta kokemastani.
" Tänään opin saalistamaan ja kuulin kaikkea jännää! Sitten sain yhden ystävän lisää! " Miu'uin innokkaasti punertavan väriselle emolleni.
" Hyvä kuulla, mutta nyt olisi urhean pikku soturini aika mennä nukkumaan" Emoni maukaisi ja kehräsi hieman. Virnistin tälle iloisesti ja loikin väliaikaisen oppilaiden pesän luo. Tunnistin pesän nopeasti, sillä se tuoksui Aaltotassulle, Rikkotassulle ja Ruskotassulle. Pujahdin tyytyväisesti sisälle pesään jossa oli pilkkopimeää, jos mukaan ei laskettu ilmassa leijuvia tulikärpäsiä jotka toivat himmeää valoa. Hiivin hiljaa kuin varjo Ruskotassun vierelle suurelle ja pehmeälle ruohosta kootulle pesäikölle. Kaikkien muidenkin klaanien oppilaat nukkuivat pesässä, joka oli suuri pensaikko itse asiassa, mutta he nukkuivat jossain toisessa päässä. Käperryin veljeni viereen ja huitaisin häntäni tassujeni eteen. Sitten muistin Pimeydenmetsän ja että minun piti aina ennen nukkumista ajatella jotain sieltä.
# Tunkkainen ilma, Suuri voimakas Tiikeritähti, oppia mahtavaksi # tuumailin hetken ja toistin noita sanoja mielessäni samalla kun vaivuin makeaan uneen. Ensin pyörin hetken pimeässä, mutta sitten tipuin pimeästä tunkkaiselle ruoholle. Ruoho pölähti hieman tippuessani siihen, mutta muuten minulle ei sattunut mitään. Nousin varoen ylös ja tuijotin suurta metsää jossa kohosi mustia puita.
# Hieman uhkaavan näköinen # tuumin ja käännyin katsomaan ympärilleni. Sitten näin Tiikeritähden ja muutaman muun kulkevan minua kohti. Hymyilin iloisesti, mutta jäin paikoilleni.
" Tämä se kolli on josta kerroin " Kuulin Tiikeritähden hieman häijyn äänen mörähtävän.
" Aika pieni se on " Kuulin toisen, nuoremman äänen sanovan.
" Ole hiljaa Ohdakekynsi! Ei sillä väliä minkalainen on, vaan kuinka vahva " Kuulin naaraan sanovan hiljaa. Sitten he astuivat eteeni. Edessä suuri tummanruskea Tiikeritähti ja hänen vierillään harmaa kolli jota en erottanut kunnolla ja laikukas naaras.
" Tässä ovat Ohdakekynsi " Tiikeritähti mörisi ja osoitti harmaata kollia.
" Ja tässä Vaahterovarjo " Nyt kolli osoitti laikukasta naarasta. Tuijotin vuorottain naarasta ja välillä taas harmaata kollia.
" Sovimme niin että minä tai Rikkotähti opetamme sinulle taistelua, Vaahteravarjo ja Ohdakekynsi tekniikkaa " Tiikeritähti maukaisi möreästi ja nousi. Ennenkuin tajusinkaan. Poskeani poltti kuin tulesta ja lennähdin suureen mustaan puuhun päin. Tömähdin kipeästi mustan puun runkoon ja tunsin kuinka tahmainen ja lämmin veri valui poskestani. Tiikeritähti katsoi minuun ivallisesti ja loikkasi suurella loikalla minua kohti. Tuijotin silmät auki kissaa, mutta paljastin silti terävät kynteni ja kipitin nopeasti tunkkaisen ruohikon päällä kollin alitse. Tiikeritähti kolahti puuhun, mutta loikkasi kimppuuni kuin vettä vain. Kolli painoi minut maahan ja virnisti ilkeästi. Raapaisin terävillä kynsilläni kollin silmää ja sain tämän loikkaamaan päältäni. Veri valui kynsistani maahan ja katsoin hieman pelokkaasti kollia jonka silmä taisi puhjeta. Ei, se ei puhjennut. Silmän päälle tuli suuri arpi. Mutta suuri kolli vain hymyili.
" Noniin alkaahan tämä luonnistua " Hän sanoi häijysti ja loikkasi jälleen kohti minua.

Taistelumme loputtua minulla oli haava poskessa, selässä ja etutassussa. Tiikeritähdellä taas oli silmän yllä, otsassa ja kaulassa. Tämä virnuili minulle yhä häijysti.
" Noniin eiköhän tämä riitä nyt. " tämän sanottuaan säpsähdin hereille pesässä, Ruskotassun veressä. Paitsi että olin veressä. Tuijotin kauhistuneena haavojani ja lähdin loikkimaan pesästä niin nopeasti kuin pystyin. Pujahdin salamannopeasti pesästä ja kipitin Mutaturkin luo. Tämän ilme oli hämmentynyt kun tulin hänen luoksensa.
" Mistä sinä tuollaiset haavat olet saanut?! " Tämä kysyi ja lähti hakemaan hämähäkin seittiä. Mietin hetken ennenkuin vastasin.
" Pensaikon piikit raapivat minua " Maukaisin. Mutaturkki uskoi sen ja paikkasi haavojani. Tuijotin kun Mutaturkki paikkasi minua ja ajattelin kuinka selviäisin seuraavasta ilman että minua epäiltäisiin.

// Eeeppissstöä
Vastaus:26 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pajupuro, Jokiklaani
03.03.2013 13:29
Luku 1; V-varapäälikkö?

Tärähdin paikallani. Siskostani varapäälikkö? Ei, ei saa. Tai no saa kyllä ja onhan se kunnia, mutta hänellähän ei jää aikaa minulle. Tuijotin hiljaisena kuinka jäykkä sisareni käveli Sulkätähden viereen ja kuinka tämä nimitettiin. Aurinko paistoi himmeästi ja loi Tähtiklaanimaisen tunnelman. Mutta se ei minua lohduttanut. Minulla oli muutenkin huono vaihe menossa Symbolihännän kanssa, kummallakaan ei rittänyt aika. Minun piti vartioida Kotkapentua, Ruskopentua ja Aaltopentua ja Symbolihännällä riitti muutenkin tekemistä. Kuulin kissojen raikuvan iloisesti, samalla kun käännyin ympäri ja kävelin massasta pois. Rastaanvire taisi huomata lähtöni ja vilkaisi minuun ihmeissäni. Yritin näyttää mahdollisimman onnelliselta, mutta tämä selvästikkin tiesi mikä minun oli. Huokaisin ja päätin mennä saalistamaan hetkeksi jotta saisin nämä asiat päästäni pois. Loikin ketterästi muiden klaanilaisten ohitse ja lävitse. Tunnistin melkeimpä kaikki muut klaanin kissat, mutta päätin jatkaa loikkimista enkä jäädä vaihtamaan kieliä. Maa oli ruohoista ja se ratisi hennosti tassujeni alla. Tallasin ruohikkoa ja juoksin muutaman askeleen pois klaanien luolta niin ettei heitä näkynyt. Näin ainoastaan suuria, vahva runkoisia tammeja ja mehukkaita marjamättöitä. Huokaisin syvään ja nostin kuononi kohti kirkasta taivasta. Ilma oli raikasta, joten siitä haistoi helposti hennoimmatkin hajut. Nappasin ilmasta jäniksen tuoksun ja lähdin kävelemään sokeasti tuoksun perässä. Ei kestänyt kauaakaan kun näin jo pullean jäniksen erään erittäin mehukkaan tuoksuisen marjapensaan juurella. Luikahdin huomaamattomasti hieman lähemmäs varjoihin ja kyyristyin hiljaa maata vasten. Paljastin terävät kynteni ja odotin hetken. Lopulta loikkasin ilmaan joustavasti ja lensin komealla kaarella jäniksen niskaan. Tartuin tätä niskasta ja rasautin tämän niskan pehmoisen ja pörröisen turkin päältä. Kuului terävä niksahdus ja jänis jäi roikkumaan veltosti suuhuni. Yksikään veri ei karannut suuhuni, mutta ei tarvinnutkaan, sillä se oli nyt kuollut ja en kestä sitä kirpeää ja tahmaista nestettä joka päivä.
# Tämä on Kotkatassulle ja Ruskotassulle, sillä luulen että Rastaanvire on hankkinut Aaltotassulle kalaa # Tuumin mielissäni. Sitten kuin isku minuun se tuli. Muistot Rastaanvireestä, jekuista ja kaikesta mitä olimme tehneet. Nykyään varapäälikkö, ei aikaa enää minulle. Tuhahdin turhautuneena.
# Noniin hankin vielä Sisiliskovarjolle ja Pikkusulalle vaikka linnut. # Karkoitin Rastaanvireestä tulevat ajatukset ja keskityin saalistukseen. Siirryin hiljaa varjoon ja jäin makoilemaan kynnet esillä ja takajalat jännitettynä. Tarvitsen jotain muuta ajateltavaa nyt heti.
# Hmm. Otetaan vaikka Ruskotassu mitä tiedän hänestä? Ottoveli, ei oikea pikkuveljeni. Näyttää melkein Kotkapennulta. Erittäin tärkeä minulle, kuten Kotkatassu ja Aaltotassukin. Ja hän on myös- # Ajatukseni katkeavat kun eteeni lepattaa kaksi täysi kasvuista lintua. En tunnista noita lintuja, mutta pulskia ne ovat, joten saa kelvata. Loikkasin heti ilmaan kevyesti ja tartuin toisen linnun pehmoisen sulkaisesta niskasta. Katsoin kuinka toinen lintu lepatti ilmaan. Loikkasin suoraan kirkasta taivasta kohti ja raapaisin terävästi sihahtaen linnun hengitorven auki. Tömähdin kevyesti maahan ja tartuin maahan tippuneen, verisen linnun suuhuni. Jäniksen olin laittanut epähuomiossani suoraan aurinkoon. Kipitin nopsasti sen luo ja viskasin sen selkääni. Jänis oli nyt verinen, joten se pysyi selässäni kiinni. Lähdin loikkimaan ja juoksemaan kohti klaanilaisia, samalla kun talloin pehmeää ruohoa aivan maahan kiinni. Aurinko porotti pehmeästi ja loi kauniita säteitä kaikkeen. Pian sain hohtavan ''ryhmäni'' kiinni ja sujahdin helposti muiden klaanien lävitse ja lopulta pääsin jokiklaanin klaanin luo pujahtaen muiden klaanilaisten luo ja haisten nyt joltain erakolta. Tassuttelin kevyesti aivan Ruskotassun ja Kotkatassun viereen ja kippasin jäniksen heidän eteen. Kummatkin säikähtivät ja katsahtivat minuun. Naurahdin iloisesti.
" Se on teidän, syökää ennenkuin minä syön sen! " Maukaisin ja loikkasin nopeasti aivan veljien vierellä olevien Pikkusulan ja Sisiliskovarjon luo. Sisiliskovarjo kantoi yhä Pikkusulkaa. Annoin varoen emolleni linnun ja isällenikin. He kiittiväät yllättyneinä ja alkoivat ahmia lintuja. Loikin tyytyväisenä heidän luoltaan aivan jokiklaanin perälle ja ajattelin kävellä lopun matkaa Ruskotassun ja Kotkatassun vierellä.
" Mitäs sinä teet? Tulitko meidän kanssamme kävelemään taakse? " Kummatkin maukaisivat yhtäaikaa ja nyökkäsin iloisesti.
" Haluaisitteko ratsastaa minulla? " Kysyin iloisesti ja siinä samassa kummatkin loikkasivat selkääni. Nauroin lempeästi kun lähdin kävelemään eteenpäin keinutellen oppilaita. Mutta mitä teen Rastaanvireen kanssa?

// Epic : D oli pakko tehä tarina, tylsdääää
Vastaus:28 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
03.03.2013 12:29
Luku 27; Lepoaukio

Klaanit olivat tavanneet Nelipuiden lähellä, ja aloittaneet pitkään taivalluksensa uuteen asuinpaikkaan.
”Minusta tulee jonakin päivänä päällikkö!” Aaltotassu hihkui.
”Vain jos osaat pysyä hiljaa tärkeinä hetkinä”, Rastaanvire muistutti murahtaen. Aaltotassu vähät välitti ja hyppi kissojen keskellä.
Kiviturkki kiihdytti Rastaanvireen ohi kohti Sulkatähteä. Tätä seurasi valkoinen naarasoppilas. Rastaanvireellä kesti hetki tajuta, että valkoinen naaras oli Kiviturkin uusi oppilas, Huurretassu. Jokiklaanilla oli hiljattain tullut paljon uusia oppilaita, mutta uusimmat olivat yhä Aaltotassu, Kotkatassu ja Ruskotassu. Kiviturkki hidasti vauhtiaan päällikön kohdalla, ja puhui tälle vakavasti. Rastaanvire käänsi korvansa kohti heitä kuullakseen paremmin, mutta ei saanut mitään selvää puhuvien kissojen keskellä. Sulkatähti katsoi varapäällikköään hetken surullisena, mutta nyökkäsi sitten myöntyvästi.
”Se on oma valintasi, Kiviturkki”, Rastaanvire kuuli Sulkatähden maukuvan. >Mistä he puhuvat? Mikä valinta?<
”Lepotauko!” Poltetähti huudahti, ja klaanit pysähtyivät syrjäiselle puiden ympäröivälle aukiolle.
Pieni puro liplatti aukion poikki, ja siinä hyppeli pikkukaloja.
Aaltotassu viiletti heti puron luo.
”Opeta minulle miten uidaan!!” Aaltotassu miukui mestarilleen.
”Tässä ei voi sitä opettaa. Puro on liian kapea ja voimakas, se ottaa sinun kokoisesi oppilaan mukaansa. Opetan uimisen jossain muualla, mutta voimme tässä kalastaa”, Rastaanvire kertoi.
Aaltotassu hihkui iloisena. ”Opeta, opeta!”
”Ensimmäinen sääntö kalastuksessa on, että sinun täytyy olla hiljainen”, Rastaanvire kehotti, ja Aaltotassu hiljeni kuin salamaniskusta.
”Katso, matki minua”, Rastaanvire kohotti käpäläänsä puron ylle. Aaltotassu kopioi hänen liikkeitään, mutta kalat pelästyivät ja pakenivat uiden.
”Höh, miksi ne noin tekivät!” Aaltotassu mutisi ja laski tassunsa.
”Älä anna niiden nähdä varjoasi, ne pelästyvät silloin.”
”Ahaa, näinkö?” Vaaleanruskea oppilas painautui kirkkaanvihreää ruohikkoa vasten, ja siirsi tassunsa varovaisemmin puron ylle niin, että varjo ei yltänyt puron päälle pelästyttämään kaloja.
”Juuri noin, nyt paljasta kyntesi”, Aaltotassu teki kuten käskettiin, ja paljasti terävät, koukkumaiset kyntensä.
”Ja sitten läpsäytät kalaa, joka loikkaa vedestä tai pysyy sen alla, niin saat sen rannalle. Katsoppas, näin”, Rastaanvire paljasti teroitetut kyntensä ja läpsäytti käpälällään veden alla nukkuvaa kalaa. Kala hyppäsi vedestä, ja Rastaanvire nappasi sen suuhunsa.
”Vau! Mistä sinä tuon opit??” Aaltotassu kysyi silmät suurina.
”Sulkatähti opetti. Jokainen Jokiklaanin kissa oppii sen aikanaan”, Rastaanvire nytkäytti häntäänsä ylpeänä ja laski kalan rannalle. ”Kokeile sinä nyt.”
Aaltotassu yritti läpsäyttää hyppäävää kalaa käpälällään, mutta kala väisti iskun helposti ja putosi takaisin veteen. Aaltotassu menetti tasapainonsa ja kaatui puroon.
”Oho, sattuiko pahasti?” Rastaanvire kysyi ja tökkäsi oppilastaan hellästi kylkeen.
”Ei sattunut. Anteeksi, olen niin kömpelö... olisin voinut saada sen!” oppilas mutisi ja nousi purosta litimärkänä.
”No harjoittele vaan, kyllä se siit-” Sirpalesydän loikkasi heidän viereensä ja maukui:
”Sulkatähti pitää kokouksen Jokiklaanille aukion tuossa päässä”, Sirpalesydän osoitti paikkaa hännällään. ”Se on tärkeä kokous.”
Aaltotassu pörhisti turkkiaan ja juoksi kokouspaikalle.
Rastaanvire jäi katsomaan oppilaansa perään, ja oli aikeissa mennä itsekin, mutta Sirpalesydän sanoi ennen sitä jotain, joka jätti hänet paikalleen.
”Hei Rastaanvire...En tiedä miten sanoisin tämän...Mutta minä, tuota noin, pidän sinusta kovasti... Ei silleen vain että olet mukava...vaan muutenkin...” Sirpalesydän sopersi.
Rastaanvire katsahti tähän.
”Yritän siis vain sano että minä..minäää...” Sirpalesydän änkytti. ”Minä, minä...minääää...”
>Eikö hän saa sanotuksi sitä?< Rastaanvire käänsi selkänsä vaaleanharmaalle kollille, ja juoksi oppilaansa perään. Hän kuuli Sirpalesydän lopettavan änkytyksensä, ja sanovan hiljaa, puoleksi itselleen:
”...Rakastan sinua...”
Mutta Rastaanvire ei ollut kuulevinaan. Se oli hänelle iso asia. >Tunnen samoin häntä kohtaan mutta en tahdo kertoa sitä! Minähän vaikuttaisin ihan lempeältä pikku kotikisulta.<
”Jokiklaani, kutsun teitä klaanikokoukseen!” Sulkatähti huusi klaanilaisilleen, eri tavalla kuten hän yleensä teki. Aaltotassu istui Kotkatassun ja Ruskotassun vierellä.
”Tulithan sinä! Mitä Sirpalesydän yritti sanoa?” Aaltotassu kysyi ja virnisti.
”Ei mitään erikoista, kertoi vain että voisimme pitää yhteisen tunnin Ruskotassun ja hänen kanssaan.” Rastaanvire valehteli; hän ei tahtonut oppilaansa tietävän totuutta, vaikka tämä vuorenvarmasti tiesi jo. Nuoret kissat kuulivat ihan liikaa.
”Ruskotassun kanssa!” Aaltotassu naukui iloisena, ja kääntyi kohtaamaan Ruskotassun. ”Meillä on yhteinen oppitunti!”
”Kivaa!” Ruskotassu miukui.
Rastaanvire istui oppilaansa viereen, ja katsoi päällikköään kun tämä aloitti kokouksen.
”Varapäällikköni Kiviturkki on tehnyt vaikean päätöksen”, Sulkatähti aloitti. ”Mutta hän voi kertoa sen teille itse omin sanoin.”
Kiviturkki asteli Jokiklaanin kissojen eteen, ja maukui vahvalla äänellään. Hänen oppilaansa Huurretassu istui hänen vieressään.
”Olen saanut uuden oppilaan, kuten kaikki tietävät. Ja tahtoisin viettää hänen kanssaan enemmän aikaa, koska tunnen häntä kohtaan enemmän kuin vastuuta”, Kiviturkki sanoi, ja katsoi oppilastaan. Kummatkin punastuivat toisilleen. ”Mutta varapäällikön hommat vievät minulta liian paljon aikaa. Sitä paitsi, en ole enää niin nuorikaan, mutta en minä klaaninvanhimpiin mene.”
”Taidan tietää, mitä hän aikoo sanoa!” Aaltotassu kuiskasi. Rastaanvire katsoi oppilastaan. Sirpalesydän hiippaili kissojen joukossa, ja yritti päästä lähemmäs Rastaanvirettä, mutta naaras huomasi tämän ja mulkaisi tätä. Sirpalesydän pysähtyi kuin seinään.
”Olen päättänyt jättää varapäällikön virkani, ja Sulkatähti on myöntynyt siihen”, Kiviturkki lopetti. Kissojen joukossa alkoi hälinä.
”Eihän niin voi tehdä!”
”Ei yksi oppilas niin tärkeä voi olla.”
”Minäkin olisin tehnyt samoin.”
”Minä en!”
Kissat huutelivat toisilleen.
”Hiljaa!” Sulkatähti sähähti. ”Se on Kiviturkin oma valinta. Mutta olemme yhdessä valinneet uuden varapäällikön.”
Kissat hiljenivät, mutta kuiskivat toisilleen yhä.
”Uusi varapäällikkö on Rastaanvire.”

//Tässä nyt tämä tarina, ja Mustahaukallehan sopi että Kiviturkki siirtyy takaisin soturiksi ja Rastaanvireestä tulee varapäällikkö.
Vastaus:oih, Ihana! 30 kp:eetä!
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkatassu, Jokiklaani
02.03.2013 20:48
Luku 3; Salakuuntelua

Hyräilin tyytyväisesti veljeni, Ruskotassun vierellä. Olimme oppilaita. Maa oli muuttunut nyt paljon pehmeämmäksi ja tuoreemmaksi, kun lähdimme jatkamaan matkaa. Sitä paitsi, emoni oli kunnossa! Olin onneni kukkuloilla ja päätin käydä näin voitoksi, kuuntelemaan vaivihkaa Rastaanvirettä.
" Odota hetki tässä Ruskotassu " Maukaisin hiljaa ja lähdin loikkimaan eteenpäin. Parasta oli myös se, etten enää puhunut lässyttäen kuin pikku pentu. Se auttoi erittäin paljon jos aijoin tulla vahvaksi ja suureksi, kuten Tiikeritähti. Loikin kevyesti muiden sekaan ja änkesin heidän turkkiensa lävitse Rastaanvireen taakse. Katselin viekkaasti sisartani ja kyyristyin hieman alemmas ja hiivin huomaamattomasti hieman lähemmäs, kuuloetäisyydelle. Aurinko paistoi kirkkaasti ja suojasi minua, koska siskoni käveli multa maalla ja olin ruskea. Viritin kuuloaistini ja jäin odottamaan.
" Huoh...Mikä kysymys sekin oli? Jos olisin uros kumman ottaisit, minut vai sirpaleen? Hahha(:D) Hauska kysymys oikeastaan. No ottaisin Sirpalesydämmen. " Rastaanvire mumisi itsekseen. Keräsin innokkaasti kaiken tiedon ja pyörähdin ympäri mahdollisen äänekkäästi. Rastaanvire säpsähti ja katsoi minuun.
" Kotkatassu! Kuulitko kaiken? " Tämä maukaisi hieman yllättyneenä ja vihaisena. Näytin leikkisästi kieltäni ja sullouduin muiden kissojen sekaan. Hiivin hiljaa kissojen seassa ja loikkasin Sirpalesydämmen vierelle. Kollin turkki kimmelsi hienosti ja hän näytti aivan Tähtiklaanilaiselta. Tökkäisin tätä tassullani ja Sirpale vilkaisi minuun ihemissään. Virnistin viekkaasti ja kuiskutin kollin korvaan kaiken kuulemani. Tämä punastui heti ja vilkaisi muualle. Nauroin iloisesti kollille ja siskolleni.
" Mitäs sanoisit jos kertoisin Rastaanvireelle tunteistasi? " Maukaisin viekkaasti. Sirpalesydän vilkaisi minuun hieman hädissään ja pudisti päätään.
" Anteeksi, mutta päätin jo itse! " Maukaisin liian viekkaasti ja loikin nopsasti kovan ja pehmoisen maan vaihtelulla Rastaanvireen viereen. Tämä näytti hieman vihaiselta, mutta se ei haitannut.
" Arvaas mitä. Kerroin Sirpalesydämmelle sinun tunteistasi ja hän punastui " Maukaisin muka välinpitämättömänä. Rastaanvire punastui selvästi itsekkin ja veti oman päänsä pois. Nauroin makeasti ja loikin takaisin perälle aivan veljeni viereen. Tämä tuijotti minua ihmeissäni kun nauroin.
" Selitän sinulle kun menemme nukkumaan " maukaisin naurun seasta. Ruskotassu nyökkäsi ja jäimme tassuttelemaan onnellisesti eteenpäin. Jokin vilhati silmäkulmassani ja kiinnitti huomioni. Vilkaisin siihen suuntaan missä olin nähnyt jotain ja yllätyksekseni, näin sisiliskon. Nuolaisin huuliani. Minä halusin näyttää muille että osaan jo saalistaa. Muistelin miten Pajupuro oli kerran saalistanut hiiren kuningattarien pesässä. Kyyristyin maata vasten ja liikuin hiljaa eteenpäin. Kaikilla oli erinlaisia taitoja, minulla oli hiljaa liikkuminen. Hiivin hiljempaa kuin hento tuuli eteenpäin ja paljasti hampaani. Kyyristyin ja jännitin takalihakseni. Loikkasin kömpelösti ilmaan, mutta onnekseni sain tartuttua sisiliskon selästä kiinni. Se oli tahmainen kun puraisin tiukasti siitä ja kirpeä ja lämmin vesi roiskui suuhuni. Mutta sen tuoksu oli vastustamaton. Huomasin että klaani käveli jo ketunmittojen päässä ja lähdin loikkimaan niiden perään. Loikin kevyesti Ruskotassun viereen ja tökkäsin tätä hennosti lapaan.
" Katho mihä mihuhha oh! " maukaisin sisilisko suussani ja sain vastaukseksi Ruskotassun tyrmistyneen ilmeen.
" Hajuatko haishaa?" Maukaisin ja tiputin sisiliskon maahan. Ruskotassu halkaisi sisiliskon yhdellä tassun heilautuksella. Tartuimme kummatkin omiin puoliskoihimme ja mutustimme ne ahnaasti samalla kun kävelimme. Nuolaisin huuliani ja huokaisin kevyesti.
" Se oli hyvää " Maukaisin ja Ruskotassu nyökkäsi. Hän ei ollut vielä syönyt sisiliskon häntäänsä. Pian tämä kuitenkin imasi hännän suuhunsa ja alkoi nauramaan. Liityin veljeni nauruun.

// Epicc lyhyttä on : D Sit hiihtoloman jäläkeen alan tekee ainakin Pajupurolle jotain 6 tarinaa >: D
Vastaus:25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltotassu, jokiklaani
02.03.2013 20:16
Aaltotassu kokkelehti klaanilaistensa perässä. Tämä oli onnensa kukkuloilla, kun oli saanut mestaikseen Rastaanvireen, jota hän ihaili suuresti. Hän hyyri kokoajan mestarinsa luona ja kyseli kaikenlaista.
"Eikö olisikin kivaa, jos minä saisin joskun näääin ison jäniksen." Aaltotassu maukui ja levitti tassunsa mitaksi.
"Ja sitten sinä kehuisit minua toosi hyväksi metsästäjäksi." oppilas jatkoi.
"No, ehkä sinä saat joskus noin ison jäniksen ja kehun sinua." naukaisi mestarina toimiva Rastaanvire.
"Jupii!" pieni naaras kiljaisi ja hyppeli taas eteenpäin.
"Koska minusta tulee soturi?!" Naaras naukaisi ja sanoessaan sanan 'soturi' hän hypähti innokkaasti.
"Älähän nyt hätäile." Naukaisi Rastaanvire. "Olet juuri tullut oppilaaksi, joten keskity nyt siihen. Mutta kävellään nyt vain." Rastaanvire naukui ja alkoi nopeuttaa kävelytahtia. Se ei kuitenkaan Aaltotassua haitannut. Hän vain nopeutti tahtiaan ja pysyi rivakasti mestarinsa kannoilla.
"Jos mä olisin kolli, niin tykkäisikkö sä enemmän musta vai sirpalesydämmestä? Aaltopentu naukaisi.
"Ööhmm.. Menen tuonne hoitamaan yhden jutun.. Mene tuonne Ruskopennun jaa Kotkapennun seuraan." Rastaanvire maukui kiireesti ja jolkotti syvemmälle muiden joukkoon. Aaltotassu asteli tyytyväisenä Ystäviensä luo. >Tiedän kyllä, että se on siralesydän.< Aaltotassu ajatteli puoliääneen.

//sori, taas pätkä.//
Vastaus:Saat 9 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkusulka, Jokiklaani
02.03.2013 20:14
Luku 2; Takaisin maailmaani

Säpsähdin hereille jossain pahanhajuisessa luolassa. Ilma oli tunkkaista ja niin paksua että sitä olisi voinut raapia. En nänhnyt mitään edessäni, mutta aistin jonkun lähistöllä. Varmasti joku vartioi minua. Maa oli erittäin tahmeaa ja sen tuoksu kirveli kuonoani. Mikä pahempaa, lapaani oli alkanut särkeä enemmän kuin ennen. Se ei vuotanut, mutta kirveli ja poltti.
# Aww, kuinka täältäkin pois pääsee? # Tuumailin ja kiepsahdin parempaan asentoon mutaisella maalla. Vartia taisi kuulla sen ja vilkaisi sakeaan ilmaan ja tuhahti. Hah. Lapaani poltti vieläkin ja kiepsahduksen takia, enemmän kuin uskalsin pelätäkkään. Uikahdin hieman.
" Kirottua! " maukaisin ja kiepsahdin paremmin uudelleen. Päätin painaa pääni maahan ja pidättää itkuani.
# En näe enää teitä, ihanat ystäväni, pentuni ja kumppanini. # Vaivuin väkipakolla levottomaan uneen. Säpsähdin yhtäkkiä, en itsekkään tiennyt mistä ja heräsin omassa maailmassani. Tunsin hieman karhakan turkin mahaani vasten. Turkki allani oli hyvinhoidettua kellertävän harmaata turkkia. Hymähdin hieman ja painoin kasvoni turkkiin. Kehräsin iloisesti ja sain kollin oliivin vihreät silmät katsahtamaan minuun. Nuolaisin hellästi karhakalla kielelläni kollin kuononpäätä. Tämä hymähti onnellisesti ja kääntyi kävelemään. Ympärillämme käveli muita kissoja, mutten tiennyt keitä. Tai no Jokiklaanilaisia tietysti, mutta haavani poltti ja kirveli vieläkin niin paljon että se sumensi järkeäni. Kuulin muutaman riemukkaan maukaisun kun olin avannut silmäni. Hymilin hieman kun näin pajun värisen hahmon juoksevan viereeni. Tämän silmän aluset punoittivat hieman. Itkenyt. Hymyilin lempeästi ja nuolaisin hellästi tyttäreni, Pajupuron korvaa. Tämä kehräsi onnellisesti, mutta sitten loikkasi pois luoltani, Symbolihännän viereen. Heti Pajupuron jälkeen vierelleni tuli toinen tyttäristäni, Rastaanvire. Nuolaisin hellästi tämän sametin pehmeää päätään.
" L-luulin että kuolisit " Tämä maukaisi hiljaa. Hymähdin hieman.
" Minulla on nyt oppilas. Ajattele jos minusta tulisi varapäälikkö! " Rastaanvire maukui iloisesti ja toi mieleeni sen pienen pennun joka piti jekuista.
" Vai että varapäälikkö. Onnitteluni! Mutta en ole varma mitä mieltä Pajupuro on " Maukaisin vastaukseni ja katselin tyttäreni ilmettä.
" Kuinka niin? Kyllä hän on onnellinen kun olen varapäälikkö "
" En ole niin varma. Hän on aina ollut kanssasi, ottanut tukea ja leikkinyt. Ja nyt jos tulet varapääliköksi, hän menettää kullan arvoista aikaa kanssasi ja tiedäthän hänet, hän ei halua uusia ystäviä, ainoastaan vanhoja. "
" Mutta hänellähän on Sirpalesydän ja Teerenlento! "
" Mutta heillä on oppilaat "
Se mykisti hetkeksi Rastaanvireen. Tämä mietti hetken ja loikki sisarensa viereen puhumaan. Naurahdin lempeästi.
" Hah, muistan kuinka mekin olimme tuollaisia. Tai no ei sisaruksia. " Kuulin Sisiliskovarjon maukaisevan huvittuneena. Se oli totta. Nauroin kumppanini kanssa ja jäin makoilemaan tyytyväisesti hänen pehmeälle selälleen. Kipu lavassani oli alkanut laskea.
" Muuten, missä Kotkatassu, Ruskotassu ja Aaltotassu ovat? " Maukaisin hieman hädissäni huomatessani ettei heitä näkynyt.
" Rauhoitu, Aaltotassu kävelee tuolla edessä ja Ruskotassu ja Kotkarassu taas tuolla takana, viimeisinä. Huokaisin helpotuksesta ja annoin auringon kirkkaiden ja lämpimien säteiden tuudittaa minut rauholliseen ja levolliseen uneen.

// Ja taas lyhyt : D Ajattelin kirjoittaa vain Pajulle ja Kotkalle pitkii ja Pikkusulalle lyhyit :P Koska Rusko ei halunnut et Pikkusulka kuolee U u U
Vastaus:Selkis, 10 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
02.03.2013 19:32
Luku 26; Lähtö ja muuta sekavaa elämän tuotosta

”Rastaanvire! Oletko täällä?” kuului huuto, kun Rastaanvire oli päässyt Ukkospolun yli. Ääni kuului selvästi Pikkusulalle.
”Pikkusulka?” Rastaanvire kysyi. Miksi hän oli täällä? Oliko hän huomannut Rastaanvireen olevan poissa? Tummanharmaa naaras haistoi emonsa tuoksun lähettyvillä. Punaruskea juovikas kissa seisoi Ukkospolun lähellä, samalla puolella metsää, mutta kaukana kuitenkin.
”Odota siellä, tulen sinne!” Pikkusulka huusi ja lähti juoksemaan Ukkospolun reunaa kohti. Ukkospolkua ympäröi juuri sillä kohdalla syvempi oja, joten Pikkusulka joutui kulkemaan Ukkospolulla. Kauempaa kuului kauhistuttavaa murinaa, ja kun Rastaanvire käänsi katseensa kohti murinaa, tämä näki pimeydessä yhden pienen hirviön silmän.
”Ei! Pysy siellä!!” Rastaanvire huusi, mutta Pikkusulka ei kuullut. Naaras oli kuitenkin huomannut hirviön, ja oli juuri hyppäämässä ojaan turvaan, kun hirviö kolhaisi tätä. Hän paiskautui kohti ojaa ja jäi sinne verisenä möykkynä. Kaksijalkainen hirviö jatkoi matkaansa vähät välittäen. Rastaanvire ryntäsi emonsa luo. Pikkusulka hengitti raskaasti, ja tämän vihreät silmät tuijottivat eteenpäin peloissaan.
”O-oletko kunnossa?”, Rastaanvire kysyi kauhuissaan ja tökki Pikkusulan kylkeä. Pikkusulka käänsi päätään ja hymyili vaisusti, vaikka tämän kasvoilta näki kivun.
”Olen, olen”, Punaruskea naaras hyssytteli. ”Älä itke.... Hakisitko Mutaturkin?”
Rastaanvire nyökkäsi nopeasti, ja kääntyi Nelipuille päin. >Ehdinkö ajoissa? Vai pitäisikö minun ottaa hänet mukaan? Ei, voimani eivät riittäisi...< Hän juoksi joelle päin.
Hän tulkitsi tuoksuja ympärillään, ja haisti yllättävästi Jokiklaanin parantajan. Kun Rastaanvire seurasi tuoksua, hän näki Mutaturkin kumartuneena joen lähelle. Hänellä oli suussaan tukko jotakin yrttiä.
”Mutaturkki!”, Rastaanvire huudahti.
”Hmh...Rastaanvire?”, Mutaturkki maukui kysyvästi, ja silmäili Rastaanvirettä. ”Mikäs sinulla nyt? Ja missä olet ollut?”
”Ei ole aikaa selittää! Hirviö osui Pikkusulkaan!”, Rastaanvire piiskasi häntäänsä edestakaisin hermostuneena ja hieman pelokkaana.
Mutaturkin silmät suurenivat. ”Niinkö? No näytä se paikka, missä hän on! Tämähän on vakavaa.”
Rastaanvire johdatti Mutaturkin Ukkospolulle.
Parantaja kumartui haavoittuneen kuningattaren päälle. ”Hae hämähäkinseittiä”, tämä murahti. Rastaanvire hätkähti, ja katseli ympärilleen. Tämä tutki ympäristöä, ja loikkasi sitten ojaan. Ojassa oli paksu ja leveä hämähäkinseitti, jossa kiipeili pieni musta hämähäkki kutoilemassa lankojaan. Rastaanvire nappasi hämähäkinseitit suuhunsa ja puhalsi hämähäkin siitä pois. Hän hyppäsi ojasta kovalle kivipinnalle ja ojensi seitit Mutaturkille.
”Kiitos”, Mutaturkki maukui ja kääri seittiä Pikkusulan jalan ympärille. Naaras oli nukahtanut.
”Selviääkö hän?” Rastaanvire kysyi nielaisten.
”Tietenkin, kukaan ei kuole minun käpäliini”, Parantaja murahti. ”Kannetaan hänet leiriin lepäämään, Sulkatähdellä on tärkeää asiaa.”
Rastaanvire nyökkäsi, ja tarttui hellävaroen emonsa jaloista nostaessaan tämän selkäänsä.

Pikkusulka laskettiin varoen parantajanpesän eteen.
”Miksi emme voi viedä häntä sisälle?” Rastaanvire kysyi parantajalta. Häntä muutenkin ihmetytti, kun kaikki pesät olivat tyhjiä ja kissat istuivat aukiolla kuin odottaen jotain.
”Näet pian”, Mutaturkki vastasi. Rastaanvire katsoi tätä kummastuneena. Mitä täällä oli tapahtunut sen aikaa, kun hän oli ollut Kuukivellä?
Sulkatähti nousi Suurkivelle pitämään kokousta.
”Saapukoot kaikki oman riistansa saalistamaan kykenevät kissat klaanikokoukseen!” Päällikkö ulvahti, mutta yksikään kissa ei liikkunut. Kaikki olivat jo kokoontuneet kokouspaikalle. Mitä he tiesivät?
Sulkatähti silmäili klaaninsa kissoja, huokaisi ja korotti ääntään:
”Olemme kokoontuneet tänne tänään viimeisen kerran, ja moni teistä tietää miksi”, päällikkö sanoi. Rastaanvire katsoi Sulkatähteä kysyvästi. Miten niin viimeisen kerran? ”Nimitän tänään klaanin vanhimmat pennut oppilaiksi ja informoin muutakin.”
Hopeanharmaa päällikkö viittasi kolmea klaanin pentua lähemmäs. Hän laski katseensa Kotkapentuun.
”Kotkapentu, tästä päivästä lähtien, siihen asti kunnes ansaitset soturinimesi, sinua tullaan kutsumaan Kotkatassuna”, Nuoresta oppilaasta näki, että tämä kihisi innosta. ”Mestarisi olkoon Perhonsiipi.”
Perhonsiipi ja Kotkatassu koskettivat lempeästi kuonojaan, ja siirtyivät sitten kauemmas.
”Ruskopentu, tästä päivästä lähtien, siihen asti kunnes ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Ruskotassuksi. Mestarinasi toimii Sirpalesydän, olen varma että hän on sinulle täydellinen mestari.”
Sirpalesydän ja Ruskotassu koskettivat kuonojaan, ja kummatkin kehräsivät toisilleen.
”Aaltopentu, tästä hetkestä lähtien siihen päivään, kunnes ansaitset soturinimesi, sinua kutsutaan nimellä Aaltotassu”, Sulkatähti julisti, ja Aaltotassu hyppi paikallaan odottaen mestarinsa mainitsemista. ”Mestarina toimii Rastaanvire. Hän opettaa tälle nuorelle oppilaalle varmasti kaiken osaamansa, ja luotan häneen sataprosenttisesti.”
Rastaanvireen karvat nousivat pystyyn innostuksesta. >Oppilas! Minulla on oma oppilas!<
Aaltotassu kipitti tämän luo ja paukautti kuononsa Rastaanvireen otsaan.
”Au”, Rastaanvire kuiskasi hiljaa, ja Aaltotassu pahoitteli.
Sulkatähti ei ollut lopettanut vielä.
”Tapasimme Tuuliklaanilaisia viime iltapartiossa. Heidän reviirinsä on tuhottu, joten klaanit ovat päättäneet tavata Nelipuiden lähellä viimeistä kertaa. Sitten kaikki klaanit lähtevät yhdessä etsimään uutta asuinpaikkaa.”
Nuo sanat lävistivät Rastaanvireen kuin terävät keihäät. Hänen intonsa lopahti kuin lehtisateen ajan ruskaiset lehdet. >Emmehän me voi...<
”...Metsähän on meidän kotimme”, Hän ei edes huomannut sanoneensa lausetta ääneen, ennen kuin Mutaturkki vastasi siihen.
”Reviirit ovat melkein tuhottu. Klaanit eivät selviydy täällä enää, ja Tähtiklaani on arvannut sen. Mikään ei kestä ikuisesti. Meidän leirimme on tällä hetkellä vielä suojatuin, eikä tätä olla tuhottu. Muiden klaanien klaaninvanhimmat joutuvat jäämään tänne. Samoin osa meidänkin klaaninvanhimmistamme...”, Mutaturkin karheassa äänessä oli surun häivähdys.
”Mutta entäs Pikkusulka? Hän ei ole herännyt! Hänet täytyy herättää nyt heti!!” Rastaanvire kähisi.
”Hän on koomassa”, Mutaturkki vastasi, ja painoi tassunsa Pikkusulan otsalle. ”Hän joutuu jäämään tänne, ellei kukaan kanna häntä.”
Rastaanvire nielaisi.
”Minä hoidan sen”, kuului toinen ääni Rastaanvireen takaa. Sisiliskovarjo seisoi vakaana tämän takana, ja asteli nukkuvan Pikkusulan viereen. ”Voin kantaa hänet vaikka koko matkan, sillä tänne hän ei jää.”
Mutaturkki nyökkäsi. ”Miten vain.”
Sulkatähti kutsui klaania luokseen. Kissat lähestyivät häntä, ja jotkut hyvästelivät paikkoja ja klaaninvanhimpia.
”Nyt me sitten lähdemme. Harmittaa vähän kun en saanut käydä kanssasi ensimmäisenä päivänä reviirin rajoja läpi. Se olisi ollut mukavaa ja opettavaista”, Rastaanvire huokaisi.
Aaltotassu tapitti mestariaan innoissaan. ”Mitä me nyt teemme?? Tahdon oppia kaiken- ihan kaiken! Ja tahdon tulla yhtä hyväksi kuin sinäkin!”
Rastaanvire hymyili oppilaalleen. ”Jospa kävisimme soturilakia läpi.”
Aaltotassu luimisti korviaan turhautuneena. ”Njääh, okei sitten...”
”Mikä on ensimmäinen osa laista?”
”Ää, soturi hylkii kotikisun elämää?”
”Se on vasta viidestoista.”
”Ai. No klaaninsa puolustaminen?”
”Kyllä vain.”

//Maailman eeppisin luvun nimi! xD En millään jaksanu keksiä sitä. Mutta siis, voiko Rastaanvireestä tulla varapäällikkö? Ja jos se on mahdollista, hyppääkö Kiviturkki takaisin soturiksi?
Vastaus:Joo, vaikka sitten niin; ettei Huurretassulle tule paha mieli. Kuten moni muukin, repesin siinä Aaltotassun nimityksessä. x3 Saat 27 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kosteaturkki
02.03.2013 16:16
Kävelin muiden Jokiklaanilaisten kanssa pitkään.
Tuntui kuin jalkani olisivat räsähtäneet.
Katsoin kaunista taivasta, ja siellä olevia pilviä.
Huokaisin pitkään. Kaaduin maahan, mutta nousin heti ylös.
Yritin näyttää voimakkaalta.
Pääni yritti kokoajan vajota maahan, samoin kehoni.
Löin itseäni naamaan hännälläni.
Kuulin jonkun ääntä, ja pysähdyin.
Höristelin korviani, ja se joku, tuli minua lähemmäs.
Karvani nousivat pystyyn, ja olin valmiina tappelemaan.
”Kosteaturkki?” Kuulin sen jonkun sanovan.
Pelästyin, kun näin sen jonkun.
”V-Vesiputous!” Sanoin.
Vesiputous oli veressä, hän laahusti minua päin.
”He ovat kuolleet...” Vesiputous kähisi.
”K-ketkä?” kysyin häneltä.
”Ystäväni...” hän yskäisi.
”Älä kuole!” Sanoin hänelle epätoivoisesti.
”Rakastan...” ”...sinua...” Vesiputous kähisi viimeiset sanansa.
”Ei! Vesiputous ei!” Kyyneleet valuivat poskiltani.
”Ei!! Älä kuole! Nouse ylös!” Yritin nostaa hampaillani Vesiputousta ylös.
En voinut uskoa silmiäni, Vesiputous oli kuollut!
Ketään ei näkynyt lähistöllä.
Painoin pääni Vesiputouksen turkkiin, joka oli lopettanut hengittämisen.
Kyyneleet valuivat silmistäni, eivätkä ne loppuneet.
Yritin hengittää, kyyneleet valuivat silmistäni.
”Vesiputous...ei...” Itkin silmät kyyneleistä.
”Rakastan sinua...” Painoin pääni maahan, ja löin itseäni.
”Annoit hänen kuolla...miksi?” Itkin vihaisena itselleni.
”Menetit hänet!!” Löin päätäni maahan.
”Vesiputous...odotan sinua...älä kuole...odotan sinua aina...” itkin.
Juoksin itkien eteenpäin, toivoen että löytäisin muut.
Hyppäsin pensaikkoon, ja yritin lopettaa itkuni.
>Miksi hän kuoli!! Miksi minä en kuollut? Miksi hänen piti kuolla!< Toruin itseäni.
>Ei...ei!< En pystynyt lopettamaan kyyneleitäni.
Nielaisin. >Ole rohkea, Vesiputouksen puolesta!< Sanoin itselleni.
Lopetin itkemisen, ja hengähdin syvään.
Mietin syödä jotain. Kuulin ääntä takaani.
>Sattuipa sopivasti! Kuin tilattu...!< Nuolaisin huuliani.
Lähestyin saalista hiljaa, ja ponnistin.
Läsähdin sen päälle, ja söinkin sen nopeasti, ettei kukaan nähnyt.
>Nyt lähden kävelemään takaisin muiden luo.< Päätin.
Juoksin eteenpäin läähättäen.
Näin kissoja.
>Hienoa minä!< Mietin itsekseni.
Kipitin äkkiä muiden luo, etteivät he huomanneet että olin ollut poissa.
Kävelin tyytyväisenä, kunnes minulla tuli mieleen Vesiputous.
Nielaisin, ja yritin näyttää että mitään ei olisi tapahtunut.
Hengitin rauhassa, ja yritin rauhoittaa itseäni.
Kuulin mielessäni Vesiputouksen sanat: ”Rakastan...sinua...”
Miten olin saattanut antaa hänen kuolla?
>Odotan sinua, aina.< Mietin mielessäni.

//Pitkästä aikaa tarinaa, surullista kylläkin. Toivon että saisin ne pisteet! Saisin tehtyy tarinan jossa Kosteaturkkiliinini saisi pentuja...! Nyt odotan jännittyneenä tuolillani että saanhan pisteet ;u;
Vastaus:20 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pakkasjuova
02.03.2013 15:44
Klaanit olivat lähteneet kotoa, etsimään uutta asuis sijaa.
Tassuttelin Jääkaiun luo, joka puhdisti itseään sukimalla nopein siistein vedoin.
”Hei.” Sanoin.
”Hei.” Jääkaiku vastasi. Ei ollut paljon juttelemista, ja niimpä minäkin vain nuolaisin rintaani muutaman kerran, ja sitten tassuttelin Metsästämään.

Hiivin kohti hiirtä. Sitten loikkasin, ja saalis oli minun. Klaanille pitäisi metsästää joka päivä, mutta matkaakin jatkettaisiin pian.
Palasin väliaikais leiriin, ja pudotin saaliini kasaan. Minullakin oli nälkä, ja ajattelin jäädä syömään, nyt kun vielä olin leirissä.
Näykin hiirestä karvaa irti, ja sitten aloin syömään.
Lopuksi hautasin luut maahan, ja jäin hetkeksi makaamaan maahan, ja miettimään mitä seuraavaksi voisin tehdä.
Tassuttelin pois klaanin luota, vähän kauemmas, ja menin läheisen puun oksalle makailemaan. Annoin häntäni roikkua puun oksalta, ja verin tassuni karvani sekaan. Tähystelin siellä hetken, kunnes yhtäkkiä päni painui, ja nukahdin.

Jonkin ajan kuluttua huomasin nukahtaneeni. Räpyttelin silmiäni hämmentyneenä, ja hyppäsin alas puusta. Ennen kuin lähdin, teroitin hieman kynsiäni puun rynkoon, puu oli ehkä tammi.
Sitten tassuttelin syvämmälle metsikköön. Kuulin murinaa takaani! Haistoin mäyrän! Murisin, ja käännyin katsomaan. Takanani oli mäyrä, joka seisoi takajaloillaan valmiina hyökkäämään, hetkenä minä hyvänsä.
Juoksin sitä kohti, kun se oli loikkaaamassa kimppuuni, ja työnsin kaikin voimin itseni loikkaan, ja törmäsin eläimen vatsaan kovalla voimalla. Otin juuri teroittamani kynnet esille ja raavin, ja läimäisin mäyrää kasvoille nopeasti, ja monta kertaa. Mäyrä puolustautui. Se kaatoi minut maahan, ja meinasi juuri purra leuoillaan kaulaani, mutta takaamme kuului huuto, Jääkaiun huuto. Hän loikki luoksemme sulavin liikkein, ja loikkasi mäyrän selkään, ja puri tämän niskaa.
Mäyrän hampaat irrottivat otteeni kaulastani, ja nousin ylös auttamaan Jääkaikua.
Raavin mäyrää kylkiin, ja lopulta mäyrä alkoi paeta. Jouksimme sen perässä, kunnes päästimme sen menemään.
”Kiitos, en olisi selvinnyt ilman sinua.” Sanoin Jääkaikulle.
”Ei se ollut temppu eikä mikään. Ole hyvä vain.” Hän vastasi, tekojaan vähätellen, ja nuolaisi korvaani.
”Mennään ilmoittamaan uutiset päällikölle, ja annetaan parantajan tehdä tehtävänsä.” Vastasin, ja lähdimme tassuttelemaan rauhallista tahtia kohti muita kissoja.

”Mäyrä iski kimppuumme, ja ajoimme sen pois, se voi siitä huolimatta palata.” Jääkaiku selosti Poltetähdelle.
”Selvä, käsken partioita olemaan varuillaan, eivätkä soturit saa lähteä itsekseen leiristä, ennenkuin jatkamme matkaa.” Poltetähtivastasi, ja antoi meille luvan lähteä parantajan luo.
Hetken kuluttua olimme Liekkiläikän luona.
”Ahaa, eli haavoja on, tutkin ovatko ne pahojakin, mihin sattuu eniten?” Hän kysyi ensin Jääkaiulta.
”Minulle ei montaa naarmua tullut, mutta tähän.” Hän sanoi, ja ojensi etutassuaan, johon mäyrä oli purrut, jääkaiun roikkuessa mäyrän selässä.
”Selvä.” Liekkiläikkä sanoi, ja jatkoi:
”Muut haavat paranevat itsekseen, mutta tämä on aika syvä. Käyn hakemassa siihen heti jotakin.” Sitten tämä tassutteli yrtti kekojen luo.
”Teen hauteen kultapiiskusta, kehäkukasta ja ta.....” Hänen äänensä vaimeni hiljaiseksi, enkä kuullut loppua. Aluksi Liekkiläikkä vain puhdisti haavan kielellään, sitten hän paineli siihen hämähäkin seittiä, ja levitti valmistamansa tahnan Jääkaiun tassulle.
Sitten oli minun vuoroni.
”Tähän sattuu eniten, se ei ole haava, mutta siihen sattuu.” Sanoin, ja näytin lapaani. Liekkiläikkä tutki sitä hetkisen, ja katsoi muutkin haavat, ja lopulta sanoi:
”Nivel on sijoiltaan. Muut haavat, eivät ole syviä, laitan niihin siitä huolimatta hämähäkin seittiä.” Sitten tämä antoi minulle unikon siemeniä, ja laittoi hämähäkin seittiä haavoihin. Minä nukahdin.

Kun seuraavana päivänä heräsin, jalkaani ei enää koskenut.
”Mitä sinä teit sille Liekkiläikkä?” Kysyin kollilta hämmentyneenä.
”Sijoiltaan meno. Pakotin nivelen tietysti takaisin paikoilleen, siksi annoin siemenet.” Hän vastasi, ja meni lajittelemaan yrttejä.
Vastaus:26 pistettä! :)

-Mustahaukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lehtitassu, tuuliklaani
10.08.2013 14:16

"Paetkaa kaikki korkokivien suuntaan, kokoonnutaan sinne! Meidän on pakko lähteä!" Huusin la tuin vanhusta lavasta. Klaani oli paniikin vallassa. Osa sotureista kantoi pentuja, ja tuki klaanin vanhimpia. Oppilaat sen sijaan auttoivat Liekkiläikkää kantamaan joitain tärkeimpiä yrttejä mukaan. Puita kaatuili ympärillämme ja juoksimme viimeisinä pois, sillä varmistin ettei kukaan ollut jäänyt leiriin. Kuljimme raskaasti ylängöllä. Koti oli mennyttä, koko metsä oli tuhoon tuomittu, ja klaanin oli lähdettävä. Olin koko ikäni asunut ylängöllä, mutta nyt se oli tuhottu. Tassuttelin häntä laahaten eteempäin klaanin vanhimman vierellä.
"En jaksa" sanoi vanhus ja putosi tassuilleen henki rahisten.
"Pystyt siihen kyllä, olet sisukas ja vahva, et voi luovuttaa!" Sanoin vanhukselle.
"En ole enää nuori..." Hän huokasi henki rahisten. Tartuin päättäväisesti vanhusta niskasta, ja raahasin tätä eteenpäin turkkia piiskaavasta tuulesta huolimatta. Vihdoin horisontissa näkyi kissoja. Saavuimme heidän luokseen, ja pyysin Liekkiläikkää tutkimaan vanhuksen.
"Pysähdymme tähän, jatketaan matkaa aamulla!" Kajautin ilmoille, ja menin tiedustelemaan varapäälliköltäni Varissulalta, olivatko kaikki kunnossa, ja ettei kukaan puuttunut.
"Kaikki on kunnossa, Haukkatulen jalka on murtunut, mutta Liekkiläikkä hoitaa häntä parhaansa mukaan" tämä oli vastannut. Aurinko alkoi laskeutua taivaan rantaan, jossa oli vuotia ja metsää. Kaikki eivät luultavasti jaksaisi, mutta ei heitä voisi jättää yksin. Päälikön vastuun taakka tuntui painavan lavoilla, ja tuntui kuin olisin tehnyt kaiken väärin. Tuuliklaanin kissat olivat uupuneita, mutta tiesin että he seuraisivat minua taisteluihin, ja matkalla he takuulla tukisivat minua.
Havahduin ajatuksistani kun Talvikinkukka asteli viereeni.
"Onko kaikki hyvin?" Talvikin kukka kysyi huolestuneesti. Minä vain huokaisin ja nojauduin häntä vasten.

//tiiän, ihan hirvee pätkä, ei vaan oikeen inspaa hahmoilleni......
Vastaus:10 kp:tä sinullekin!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltopentu, jokiklaani
02.03.2013 12:28
"Ruskopentu... Kotkapentu? missä te olette?" miukui pieni Aaltopentu.
"Minä EN halua leikkiä piilosta! Esiit sieltä!"Hän raivosi. Aaltopentu oli aina ollut vaikutusvaltainen ja näki, kun hänen ystävänsä laahustivat pusikosta tympääntyneinä.
"Miksi sinä olet noin... vihaisen näkoinen?" Aaltopentu naukaisi Ruskopennulle.
"Haukkahalla sanoi minua 'äidin pieneksi kullannupuksi'." Ruskopentu murahti. Aaltopentu rämähti riemukkaaseen kikatukseen ja säikytti kaikki linnut pitkien matkojen päähän.
"Älä nyt, Aaltopentu. Sitä sattuu kaikille.." Kotkapentu puolusti veljeään. Aaltopentu hillitsi kikatuksenta ja tuhahti:
"Haukkahalla on vain kateellinen, kun ei voi olla äitinsä oma kullannuppu."
"Olen täysin samaa mieltä." Ruskopentu naukui jo hieman iloa äänessään.
"Tiedättekö te, missä Pikkusulka on." Kotkapentu kysyi.
"En tiedä.. Mutta oletteko kuulleet Teerenlennon onnettomuudesta?" Aaltopentu kuiskasi ja asettui makuulle ruohikkoon. Kotkapentu asettui myös makaamaan ja Ruskopentu mahdollisimman lähelle Aaltopentua.
"Kuulin, kun mutaturkki ja Varjoturkki juttelivat. Teerenlento oli kuulemma joutunut mäyrän uhriksi." Aaltopentu kuiski. Kollit vetäisivät yhtaikaa henkeä, mutta Antoivat Aaltopennun jatkaa.
"Hän kuitenkin selvisi, mutta hän sai paljon vaurioita ja kuulin, kun mutaturkki naukui 'hän jää rammaksi, en voi auttaa enempää."
"Oih.. Teerenlento raukkaa.." Ruskopentu vinkaisi. Kotkapentu pysyi hiljaa.

Sisiliskovarjo hölkkäsi pentujen luo.
"Missä olette olleet!? Olen esinyt teitä kaikkialta!" Hän huohotti.
"Tässä." Aaltoopentu naukui,virnisti ja tamppasi maata tassuillaan.
"Tulkaa." sisiliskovarjo käski ja pennut lähtivät soturin peerään.

//kauhee pätkä :( //
Vastaus:10 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskopentu, Jokiklaani
02.03.2013 12:20
Kolme pentua hyppivät ympäri väliaikaista pentutarhaa.
’’Meistä tulee oppilaita! Oppilaita!’’ Ruskopentu naukui suureen ääneen.
’’Siistiä!’’ Aaltopentukin yhtyi huutoon.
’’Minusta tulee paras oppilas ikinä!’’ Kotkapentu miukui.
’’Minusta paras soturi!’’ Ruskopentu kiljaisi.
’’Minusta tulee paras, öö…klaanivanhin!’’ Aaltopentu kailotti. Seurasi hetken hiljaisuus ja kolme pentua rämähtivät yhdessä nauramaan. Nauramisen keskellä kuului Sulkatähden kokoontumiskutsu. Pennut ryntäsivät jonkinmoiselle aukiolle, jossa Sulkatähti seisoi kivellä.
Kivi oli matalampi kuin Suurkivi oikeasti, mutta sille ei voinut mitään. Kissoja alkoi kokoontua kiven lähelle, ja pennut raivasivat tiensä kiven juurelle.
’’Kotkapentu, Aaltopentu ja Ruskopentu, olette saavuttaneet kuuden kuun iän, ja on aikanne tulla oppilaiksi. Kotkapentu, tästä päivästä lähtien, siihen asti kunnes ansaitset soturinimesi, sinua tullaan kutsumaan Kotkatassuna.’’ Sulkatähti julisti. Hän toisti saman Aaltopennulle. Sitten hän käänsi katseensa Ruskopentuun, joka tärisi innosta.
’’Ruskopentu, tästä päivästä siihen asti, kunnes ansaitset soturinimesi, sinua tullaan kutsumaan Ruskotassuna.’’ päällikkö sanoi. Sitten Sulkatähti antoi mestarit uusille oppilaille. Perhonsiipi ryhtyi Kotkatassun mestariksi, ja Rastaanvire Aaltotassun. Ruskopennun sai mestarikseen Sirpalesydämen. Tuoreet oppilaat koskettivat kuonollaan uusien mestareidensa omia. Klaani kailotti uusien oppilaiden nimiä.
’’Kokous on päättynyt!’’ Sulkatähti julisti ja hyppäsi alas matalalta kiveltä. Ruskotassu mottasi käpälällään hennosti Kotkatassua.
’’Olen tosi onnekas, kun minulla on tuollainen veli.’’ tämä kehräsi.
’’Mimmoinen?’’ Kotkatassu naurahti ja mottasi vuorostaan Ruskotassua.
’’No tuommoinen ruskea.’’ Ruskotassu naukaisi virnistäen.
’’No ehe ehe!’’ Kotkatassu sanoi ja näytti kieltä ja virnisti.
’’Ja onhan Aaltotassukin meille tärkeä, vaikka ei hän ole oikea siskomme.’’ tämä jatkoi.
Ruskotassu nyökkäsi.
’’Me sentään olemme oikeat veljet, senhän näkee jo päältäpäin. Olemme kuin kaksi marjaa!’’
’’Mitä? Täh? Missä marja?’’ kysyi Aaltotassu, joka ei ollut kuunnellut keskustelua yhtään.
Pikkusulka tassutteli onnittelemaan heitä.
’’Nukuttekin nyt sitten oppilaspesässä, muiden oppilaiden joukossa.’’ tämä kehräsi. Kotkatassu säpsähti kuullessaan sen.
’’Muiden oppilaiden joukossa…? V-voitaisiinko me nukkua muualla?’’
’’Miksi?’’ Ruskotassu äimisteli.
’’Noh… jos nukkuisimme ulkona, kaikki näkisivät kuinka rohkeita olemme!’’ Kotkatassu maukaisi ja yritti näyttää ylväältä.
’’Älä hassuttele. Oppilaspesään te menette.’’ Pikkusulka sanoi, heitti nopeat hyvästit ja katosi kissojen joukkoon.
’’Matka jatkuu!’’ kuului Sulkatähden huuto ja kissat lähtivät liikkelle.

Vastaus:Saat 20 pistettä! C:

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkapentu, Jokiklaani
02.03.2013 11:55
Luku 2; Pimeydenmetsä?

Tassuttelin tyytymättömänä eteenpäin muiden takana, veljeni rinnalla. Ruskopentu tassutteli häntä heiluen ja onnellisesti. Minä raahasin häntääni perässäni ja kirosin Rastaanvirettä mielessäni. Hän ei ymmärtänyt.
" Millon me ollaan pelillä! " maukaisin edellä käveleville, mutta kukaan ei vastannut. Sitten isäni juoksi takaamme ja jäin hölkkäämään vierelleni. Tassuissani oleva ruoho oli kovaa ja vanhaa, mutta isäni kulkua se ei haitannut.
" Kotkapentu ja Ruskopentu, oletteko nähneet Pikkusulkaa tai Rastaanvirettä? En löydä heitä mistään! " Tämä sanoi hengästyneenä. Pudistimme kummatkin päitämme ja Sisiliskovarjo tuhahti hieman vihaisesti ja lähti loikkimaan muiden sekaan.
" Mittäköhän Pikkusulka on? " Maukaisin veljelleni, mutta tämä pudisti päätänsä ja jäi miettimään.
" Taij Lattaanvile? " Ruskopentu maukaisi ja sylkäisi vahingossa kuolaa suustaan. Aloimme nauraa ja tassuttelimme yhä vierekkäin. Taivas oli pilvien peitossa, mutta välillä auringon kultaiset säteet saattoivat luoda maahan kauniin hohteen. Ruoho kimmelsi myös ja ilma oli niin raikasta, että minä pystyin haistamaan pienimmänkin tuoksun siitä.
" Haluan että ojet aila kanttani. Tapahtuitipa mitä tahanta" Miu'uin veljelleni. Tämä säpsähti hieman ja katsoi minuun suurilla silmillään.
" Ojemme kuin kakti puuta! " Ruskotassu miukui ja naurahti kepeästi. Olimme tassutelleet eteenpäin jo kuinka kau'an kun mahani alkoi kurista.
" Awww, minulla on näljä! " maukaisin ja huiskasin hännälläni hieman vihaisesti. Ruskopentu nyökkäsi myöntävästi.
" MIULLA ON NÄLÄKÄ! " Karjaisin niin kovaa kuin keuhkoistani pystyin ja onnekseni Pajupuro loikki pirteästi väestä eteeni. Muttei tällä ollut ruokaa.
" Kaikkea ruokaa kuljetetaan edessä päin. Voin hakea teille. Haluatko sinäkin Ruskotassu? " Pajupuro maukaisi ystävällisesti pienen auringon säteen välähtäessä tämän turkkiin.
" Kyjjä kiitus! " Ruskopentu maukui iloisesti ja siinä samassa Pajupuro katosi jo pois ja salamana tuli takaisin ja laski eteemme hiiret.
" Syökää nopeasti, meidän pitää pysyä liikkeellä. " Pajupuro sanoi ja nuolaisi meidän korviamme ja heitti hyvästit. Siinä samassa hän katosi. Tartuin hiireen ja sen mehukas tuoksu tulvi kirsuuni. Hotkin sen samalla kun kävelin ja lopulta Ruskopentukin söi. Naurahdin hieman.
Olimme nyt kävelleet jo niin kauan että kukaan ei jaksanut edes hölkätä. Läähätin Ruskopennun kanssa, sillä Aaltopentu oli jossain tuolla edellä. Aurinko oli paljastunut ja porotti nyt paahtavammin kuin koskaan ennen.
" Juomatauko! " Kuului Sulkatähden kaunis ääni edellä ja siinä samassa kaikki juoksivat viereiselle purolle juomaan. Ruskopentukin oli hölkänyt viimeisillä voimillaan matalalle purolle ja joi nyt muiden seassa. Tassuttelin hitaasti purolle ja laskin pääni alas. Join ihanan viileää ja jäistä vettä. Yhtäkkiä maa petti ja tipahdin hyytävään veteen. Virta oli voimakas ja se vei vaivatta minua eteenpäin. En saanut henkeä ja pyörin vain hullusti vedessä, kunnes silmissäni sumeni. Sitten jokin nosti minut ilmaan ja laski maahan. Maa oli likaisen ja tahmaisen tuntoinen. Ilma ei ollut enää niin raikasta, mutta hengitettävää. Aukaisin varoen silmäni ja näin edessäni suunnattoman suuren kollin, jolla oli tumman ruskea turkki ja mustia raitoja. Yskäisin vettä suustani.
" Kuka tinä olet? Mittä mijä olen? " miu'uin hiljaa ja yskäisin vettä uudelleen keuhkoistani.
" Olen Tiikeritähti. Paikka on Pimeydenmetsä, mutta me olemme kilttejä. " Kolli sanoi hieman viekkaasti. Pimeydenmetsä? Muistelin kaikkea mitä muistin Pimeydenmetsästä. Ainakin siellä olleet oppilaat olivat kaikkein voimakkaimpia, eivätkä minunlaisia itkupillejä.
" Voitikke opettaa mijua? En hajua olla muijen silmittä itkupilli! " Maukaisin ja sain kollin ihmettelemään.
" Kyllä voimme. Seuraavalla kerralla kun nukut, ajattele Pimeydenmetsää niin paääset tänne " tämä maukaisi. Sitten minä pyörähdin ympäri ja heräsin aivan puron vierellä. Minä en tippunut!
" Kotkapentu, tule jo! " Kuulin Pajupuron naukaisevan. Loikkasin pystyyn ja pompin siskoni taakse, aivan Ruskopennun viereen. Minusta tulisi vahva!

// Eli Kotkapentu menee nyt Pimeydenmttään oppimaan kaikkeaaa: D

Vastaus:Kaikki kanssa joutuvat Pimeydenmetsään! Saat 20 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Unikkoturkki
02.03.2013 11:02
Jatkoa..!

Oli kulunut jo muutama päivä matkastani Korkokiville. Olin vain vaivoin pitänyt salaisuuden.
Kun olin palannut leiriin, Ratamoläiskä kiiruhti luokseni ja huusi minulle huolestuneena: ”Missä olit? Olin huolissani sinusta!” Oli hetken hiljaa, kun mietin, kertoisinko Ratamoläiskälle matkastani, mutta päätin olla kertomatta.
”Eksyin teistä, kun se sumu ilmestyi. Olen pahoillani.” Ratamoläiskä pudisti päätään ja suuntasi soturien pesälle.
Siitä asti oli miettinyt, kuka olisi apurini matkalla. Mutta minulla ei ollut aikaa miettiä sitä kaiket päivät, koska minulla oli oppilas, hänet oli annettu minulle muutama neljännesosakuu sitten. Tänäkin päiväni olimme harjoittelemassa ja metsästämässä. Olimme palanneet leiriin oppitunnilta. Katselin taivaalle ja mutustin kyyhkystäni, jonka olin napannut. Ensimmäinen kissa jonka näin tulevan pesälle, oli Tammiturkki. ”Kas hei, Unikkoturkki”, hän sanoi iloisesti. Nyökkäsin tervehdykseksi ja mau’uin: ”Oi, hei Tammiturkki!” Tammiturkki lähti tuoresaaliskasalle ja huomasin, kuinka hänen ruskea turkkinsa hohti kauniin ruskeana. Kun hän kääntyi katsomaan minua, käänsin nopeasti katseeni pois ja olin hiljaa. Hän tuli luokseni ja kysyi hiljaa: ”Oletko kunnossa?” Katsoin häntä nolostuneena. ”Ei hätää, olen kunnossa.”

Kiemurtelin nukkumapaikallani. En saanut unta, kun mietin Tammiturkkia, ja apuriani. Sitten mielessäni välähti. Olisiko Tammiturkki apulaiseni? Eihän se voinut olla mahdollista! Välimme eivät olleet kovin läheisetkään.
Mutta se pystyi olemaan hyvinkin mahdollista. Minun piti voittaa Tammiturkin luottamus, jotta voisin kysyä häneltä matkasta. Minun piti ystävystyä hänen kanssaan.
Aamu koitti nopeasti. Venyttelin paikallani ja nuuhkin ilmaa. Sitten nousin ylös ja tassuttelin tuoresaaliskasalle. Lumi oli alkanut jo sulamaan. Hiirenkorvan aika oli tulossa! Tammiturkki tuli luokseni.
”Eikö olekin kaunis ilma?” hän kysyi. ”Hiirenkorvan aika on tosiaan tulossa.”
”Se merkitsee uutta alkua”, mau’uin, ”toivottavasti saadaan lisää pentuja. Se olisi hyväksi klaanille, muutenkin, kun olemme saaneet huonon maineen. Voimme näyttää, että olemme yhtä lailla hyviä, niin kuin muutkin klaanit!” Tammiturkki nyökkäsi ja se sai minut ilahtumaan. Aloin ystävystyä hänen kanssaan! Tammiturkki poimi kaksi pulskaa vesimyyrää.
”Tässä.” Nyökkäsin kiitokseksi ja loikin pesälle.
”Tästä se alkaa. Uusi luku elämässäni.”

//Nyt vasta huomasin tuon Tarinapuu-jutun. Aloin jo hätääntyä, missä tarinaveikku on.//

Vastaus:No, hyvä että löysit! :3 saat 19 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkusulka, Jokiklaani
02.03.2013 11:00
Uusi aika Pikkusulan elämässä

Luku 1; Uhri

Aukaisin silmäni ja hengitin raskaasti hyytävää ilmaa. Oli pimeämpää kuin koskaan ja maa oli kummallisen tahmainen ja haisi mädälle. Ei, en ollut enää Ukkospolun vierellä. Olin Pimeydenmetsässä. En ollut koskaan käynyt Pimeydenmetsässä, mutta tajusin sen paikan synkkyydesta ja tuoksusta. Lapaani pisteli yhä kipeästi, mutta arvioin että pystyisin nousemaan. Nousin varoen ylös, tukahduttaen kivun huutoja ja jäin seisoskelemaan pystyyn samalla kun hirveän hajuinen tuuli pyyhki turkkiani ja tahroi sen likaiseksi. Ilmassa tuoksui vain mätä haju, muttei kissan tuoksua. Vilkuilin hermostuneena ympärilleni. Tämä ei varmasti ollut tavallista. Keräsin itseni ja maukaisin pimeyteen.
" Huhuu! Onko ketään? "
Se oli erittäin typerästi tehty. Nyt suurien ja uhkaavien puiden seasta esiin puikkelehti Tiikeritähti ja Ohdakekynsi. Tunsin nämä kissat kertomuksen perusteella. Kumpikin katsoivat minua viekkaasti ja verenhimoisesti. Tuijotin takaisin normaalisti.
" Mitäs meillä täällä on! Rastaanvireen pikku mami. Pikkusulka" Tiikeritähti maukaisi möreällä äänellään. Niskakarvani nousivat pystyyn, sillä jokin tuossa kollissa pelotti minusta hengen ulos.
" Niimpä. Hei Tiikeritähti, mitä jos käytetään tilaisuus hyväksi? " Ohdakekynnen, selvästi nuorempi ääni maukaisi ja kumpikin katsoivat minua niin viekkaasti että häntä nousi pystyyn ja aloin sähistä.
Mutta ennenkuin huomasinkaan, Tiikeritähden suuri ja lihaksikas ruumis oli tönäissyt minut kipeästi tahmaiselle maalle ja nyt hän painoi minua koko ruumiinsa voimalla mutaan. Jouduin hengittämään erittäin raskaasti, sillä kolli painoi enemmän kuin uskalsin kuvitella. Lapaani alkoi polttaa sietämättömästi. Jännitin takalihakseni ja iskin kollin päältäni koko ruumiini voimalla. Kolli lensi sulavasti päältäni ja tömähti maahan. Huohotin raskaasti, sillä se potku vei kaiken voimistani. En pystynyt liikkumaan vaan jäin kuuntelemaan kun jompikumpi kolleista tuli ja tarttui hännästäni. Minua raahattiin jonnekkin, mutta olin liian loppuunpalanut ja nukahdin.

// Jatkuu : D Sori lyhyt on, muttei ole aikaaa
Vastaus:Eipä ätiä, eipä hätiä! 18 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
01.03.2013 20:49
Katsoin hätääntyneenä toisiin. Johtaja oli huutanut sotahuudon. Taistelu käytäisiin tässä ja nyt. Miten neljä kissaa voisi pärjätä tuhatpäiselle joukolle?
"Hyvä on. Taistellaan." kuiskasin ja otin vauhtia. Hyppäsin ensimmäisen niskaan. Tapoin kissan nopeasti. Muut seurasivat minua. Taistelimme aamuun asti. Aina kun olimme tappaneet kaksi, tuli kymmenen lisää. En nähnyt missään Johtajaa. Hetkinen. Jos tappaisin Johtajan, Pimeyden lähettiläillä ei olisi lauman johtajaa. Yhtäkkiä näin Johtajan. Hän istui Jättiläiskivellä virne naamallaan.
"Luovuta jo, Murhe." hän naurahti. Siskoni, ja kumppanini olivat saaneet jo pahoja haavoja. Mutta itsekkään en ollut selvinnyt naarmuitta. Taistelin yhden ison ja vahvan kollin kanssa. Kissa oli sama, joka oli täräyttänyt minut tajuttomaksi yhdellä iskulla. Kolli kohotti tassuaan jossa oli kynnet esillä. Hän huitaisi. Suunnaton kipu poltti minua. Kaaduin maahan.
"Ghaah!" kähisin ja näin kollin naaman virneessä. Silmissäni alkoi hämärtyä. Näin Teräkärjen. Näin sen pesässä.
"Se pystyy lävistämään mitä vain." Satu oli sanonut. Tarkoittikohan se sitä, että voittaisin Johtajan Teräkärjen avulla? Avasin silmäni. Taistelu jatkui yhä. Nousin hitaasti ylös ja katsoin ympärilleni. Nyt piti päästä pesälle.

Luikertelin taistelevien kissojen välistä. Lopulta pääsin pesälle. Nappasin Teräkärjen ja suuntasin Jättiläiskivelle. Pääsin sinne helposti. Johtaja näytti yllättyneeltä.
"Ja mitä sinä nyt ajattelit tehdä?" hän kysyi ivallisesti. Nyt vasta näin Johtajan kunnolla. Johtajan kehohan oli.. Metallia! Vain pää oli aito. En ollut vielä nähnyt Johtajaa selvästi. Mitä vain.. Mitä vain.. Otin Teräkärjen hyvin suuhuni ja lähin juoksemaan Johtajaa kohti. Keppi lävisti Johtajan metallisen kehon. Kissan silmät laajenivat kauhusta. Hän ei saanut sanaakaan suustaan. Lopulta hänen silmänsä lasittuivat ja hän kaatui Jättiläiskiven pintaan. Kaikkien katseet kääntyivät Johtajan ruumiiseen.
"Johtaja on kuollut!" He päättivät liueta paikalta. Vedin Teräkärjen irti Johtajasta. Taistelu oli päättynyt. Kissojen ruumiit täyttivät maan. Mutta he olivat Pimeyden lähettiläiden kissoja, eivätkä meidän. Katsoin nousevaa aurinkoa voitonriemuisena. Kuolemaa kylvänyt taistelu oli viimein ohitse.
Vastaus:Hyvä, ainakin sinä älysit uuden "tarinapuun" paikan! ^^ Tarinan "Johtaja" ei ollut ihan realistinen... 21 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatuli, Tuuliklaani
01.03.2013 19:36
Luku 15

Pako

Onnahtelin eteenpäin irvistellen aina kun jalkaani vihlaisi. Olin toipunut taistelusta, mutta jalka vaivasi edelleen.
"Ala tulla sieltä!" Mutakynsi ärähti. Mulkaisin täplikästä kollia vihaisesti.
"Tule itse jos jalkasi on juuri murtunut!" Sähähdin jatkaen matkaani kuitenkin vähän nopeammin. Heilautin korvaani kullessani jonkun lähestyvän takaani. Katsahdin lapojeni yli ja näin Mustahaukan lähestyvän. Hän nuolaisi lempeästi lapaani ja kehräsi.
"Älä hänestä välitä. Me kaikki muut tiedämme mitä olet joutunut kestämään." Loin kumppaniini kiitollisen katseen kollin tukiessa minua. Taivas oli pilvessä, ja viileä tuuli pörrötti vaaleanharmaata turkkiani. Kerran tai pari yksinäinen auringonsäde eksyi maanpinnalle. Katsoin viimeisen kerran taakseni. Kaukana taivaanrannassa näkyi yksi korkokivien terävistä huipuista; viimeinen näkymä tuttuun maailmaan. Henkäisin ja käänsin katseeni taas metsikköön, joka avautui edessämme. Niiden takana erottuivat vuorten korkeat huiput. Kaunis iltarusko hehkui kylmällä harmaalla pinnalla. Nielaisin ja lähdin jällen eteenpäin yhä pahemin ontuen, en nimittäin voinut laskea enää ollenkaan painoa. Alkoi hämärtää, mutta klaanit pysyivät liikkeessä. Jalkani alkoi kipeytyä yhä enemmän johtuen koko päivän jatkuneesta taivalluksesta. Huolimatta siitä, että olin vakuuttanut että pystyisin seuraamaan klaaneja, Liekkiläikkä loi minuun jatkuvasti huolestuneita katseita. Tai, toisaalta minulla ei ollut muitakaan vaihtoehtoja. Muuten olisin joutunut jäämään Jokiklaanin leiriin, joka oli vähiten tuhottu, odottamaan kuolemaa. Aivan kuin muutamat vanhukset. Itsetuntoni kolkutti edelleen, sillä se soti raskaasti arvojani vastaan. Jättää nyt kissoja kuolemaan! Ihan järjetöntä. Hetken aikaa matka sujui hyvin, mutta saapuessamme jonkinlaiselle aukiolle jalkani pettivät. Hengitin nopeasti, aivan kuin olisin ollut tukehtumaisillani. Mustahaukka ja Liekkiläikkä olivat hetkessä vierelläni. Mustahaukka suki lapaani rauhoittavasti.
"Poltetähti! Meidän täytyy pysähtyä!" Tuijotin tyhjyyteen ja haukoin henkeäni. Päällikkö käännähti ympäri ja loi poikaansa kysyvän katseen. Täplikäs kolli vilkaisi nopeasti minua ja vastasi:
"Haukkatuli ei jaksa." Poltetähti nyökkäsi ja heilautti häntäänsä määräykseksi pysähtyä.
"Tuuliklaani jää tähän." Hän julisti ja katosi sotureiden joukkoon. Hengitykseni alkoi tasaantua, Liekkiläikkä käski yhden oppilaista luokseen ja ojensi minulle jotain. Nielin vain vaivoin parantajan antamat yrit, mutta tunsin, kuinka ne alkoivat tehoamaan.
"Onko hän kunnossa?" Mustahaukan hätääntynyt ääni kysyi.
"Kyllä. Se oli vain ylirasitusta. Nyt, hän tarvitsee vain lepoa." Kolli rauhoitteli. Mustahaukka huokaisi helpottuneesti.
"Tähtiklaanin kiitos." Hän maukui ja hukutti minut nuolaisuihin. Liekkiläikkä hymähti huvittuneesti.
"Eipä uskoisi että sinulla riittää sydäntä mokomaan hempeilyyn!" Hän maukui ja kääntyi lähteäkseen.
"Kerro heti, jos jotain tapahtuu." Hän lisäsi ja katosi väkijoukkoon Pakkasjuovan kanssa.
"Etsitäänkö parempi paikka?" Kolli kysyi. Ravistin kevyesti päätäni.
"Ei, tässä on ihan hyvä." vastasin ja käperryin kerälle. Mustahaukka pyöritteli silmiään mutta nyökkäsi lopulta.
"Ihan miten vain." Hän maukui.
"Käyn hakemassa meille jotain tuoresaaliskasasta, palaan pian!" Kolli huikkasi ja lähti tassuttelemaan kohti aukion keskusta. Suljin silmäni ja nukahdin melkein heti. Tuntui kuluneen vain silmänräpäys, kun heräsin. Enkä mihin tahansa, vaan vihaiseen murinaan. Pomppasin jaloilleni vaikka tiesin että se teki kipeää ja vilkuilin villisti ympärilleni. Katseeni osui kahteen keltaiseen, loistavaan pisteeseen, jotka lähenivät uhkaavasti. Ääni päässäni käski minun juosta niin lujaa kuin pystyin. Pian varjoista astui esiin pimeyttä hohkaava kissa, tai jokin sen tapainen. Se alkoi puhua jotain kaikuvalla äänellä, mutten ymmärtänyt mitään muuta kuin sen, että minun piti juosta. Ja lujaa. Viimestään silloin kun olento paljasti hampaansa vihaiseen irvistykseen pinkaisin juoksuun. Se sattui, mutta se oli pakko tehdä tai minusta tulisi silppua.. Pimeässä en nähnyt minne menin, mutta jaloissani tunsin, että maaperä oli kovaa kiveä. Meinasin kompastua, mutta onnistun säilyttämään tasapainoni joten kuten. Takaani kuuluva askelten ääni muistutti minua vaarasta, joka vaani edelleen. Kuun aavemainen, kalpea valo loi tummia varjoja reitilleni. Olin jo varsin hengästynyt ja väsynyt. Kuullostelin kuinka lähellä olento oli. Sydämmeni tuntui hyppäävän pois rinnastani, kylmä hiki alkoi nousta ohimoilleni. Askeleiden ääniä ei kuulunut. Luimistin korviani vihan osoituksena, mutta silmäni paljastivat enemmän kuin hyvin kuinka peloissani olin. Silmäkulmassani välkähti jotain mustaa ja utuista, vain silmänräpäystä myöhemmin makasin maassa. Olento piteli minua maassa, vaikki pistin vastaan parhaani mukaan. Se maukui vielä jotain karkealla kaikuvalla äänellään ja mojautti minulta tajun kankaalle repien samalla vanhan haavan silmän päällä auki.

//Ei kunnon inspiraatiota.//
Vastaus:23 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän, Jokiklaani
01.03.2013 14:35
Yö oli jo pitkällä, ja nukuin soturipesässä. Teerenlento ei ollut siellä, sillä hän oli parantajanpesässä, koska mäyrä oli raadellut hänen jalkansa. Hengitin tiuhaan ja hermostuneesti. Tiesin, että jotain oli tapahtumassa.

Olin likaisella ja miltei kuolleella nummella. Tunsin paikan selvästi. Pimeydenmetsä. Tummat ja limaiset puut toivat pahaenteistä varjoa kaikkialle. Otin kynteni ulos ja katselin ympärilleni. Ei mitään.
>Miksi olen taas täällä?< ajattelin hermostuneesti, ja vedin tunkkaista ilmaa keuhkoihini. Puiden seassa, muutamien ketunmittojen päässä, hohti meripihkanväriset läikät.
’’Esiin sieltä!’’ murahdin. Läikät, jotka paljastuivat silmiksi, lähenivät nopeasti. Puiden seasta paljastui tummanruskea juovikas kolli, mutta se ei ollut Tiikeritähti.
Meripihkanväristen silmien päällä oli arvet. Kollin häntä oli taittunut keskeltä. Olin kuullut siitä kissasta. Pinnistelin muistaakseni kissan nimen. Sävähdin. Se oli Rikkotähti.
’’Miksi olen täällä!? Miksi sinä tulit luokseni? ’’ tivasin.
Rikkotähti räpäytti -arvatenkin sokeita- silmiään.
’’Koska minulla on sinulle ehdotus.’’ hän sanoi ja hymyili ällöttävää hymyään.
’’Minä en suostu mihinkään!’’ huudahdin.
’’Etkö todella?’’ Rikkotähti maukaisi ja työnsi päätään lähemmäs minua.
’’Sepä ikävää.’’
Rikkotähti alkoi kiertää ympyrää ympärilläni.
>Jos hän on sokea, miten hän voi tietää missä kohdin olen?< ajattelin ja hypähdin askeleen taaksepäin.
Rikkotähti oli salamannopeasti takanani ja hengitti niskaani.
’’Yksikin väärä liike, ja olet vainaa. Haluatko kuulla ehdotukseni?’’ kolli murisi. Olin hiljaa, jähmettyneenä paikalleni. Hän alkoi kiertää jälleen ympärilläni.
’’Tarvitsisimme seuraajan. Olemme huomanneet, että olet vahva. Nyt kun klaanit ovat yhdessä, kissoja on monta. Kukaan ei huomaa heti, jos yksi katoaa.’’ Rikkotähti selitti.
Nielaisin.
’’Mitä tarkoitat?’’
’’Tarkoitan, että sinun täytyy murhata jokaisesta klaanista kissoja.’’ Rikkotähti sanoi ja irvisti.
’’En ikinä! Eikä minun täydy!’’ huudahdin.
’’Voi, kyllä täytyy. Ellet halua itse kuolla?’’ tummanruskea kolli sähähti.
’’En!’’ murisin.
’’Raah!’’ Rikkotähti karjaisi ja hyppäsi päälleni.
Kolli kynsi minua, enkä pystynyt tehdä mitään.
’’Surkea olisit ollutkin! Pelokas kuin pikku pentu!’’ kuulin sanat, ennenkuin kaikki sumeni.
Sävähdin hereille väliaikaisesta soturipesästä, ja haukoin henkeäni. Veri valui poskestani, ja tahri pesän pohjaa.
//eI INSPISTÄ sIRPALEELLE//
Vastaus:Saat stoorista 20 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
28.02.2013 19:57
Kävelin sinne tänne yhä tuijottaen kuoppaa.
"Miksi olin ollut kuopassa? Olivatko he haudanneet minut? Miksi he eivät valvoneet vierelläni?" kysymykset tulivat suustani yhtenä ryöppynä. Mietin mitä tekisin asian kanssa. Kuulin huudon takaani, ja tunnistin tutun kissan.
"Hei Murhe!" Sadun huuto ilahdutti minut.
"Satu!" vastasin ja puskin siskoani.
"Minulla on sinulle lahja. Mennään Jättiläiskivelle, niin kerron siitä." kävelimme mahtavalla Jättiläiskivelle ja hyppäsimme sen päälle. Satu otti esiin hyvin teräväkärkisen kepin. Kepissä oli hienosti veistetty joka sopi juuri kissan suuhun. Teräkin oli veistetty. Henkäisin nähdessäni kepin.
"Sen nimi on Teräkärki. Keppi pystyy lävistämään mitä vain." Satu sanoi.
"Kiitos, Satu. Kuule, voisitko jäädä tänne meille hetkeksi aikaa. Luulen, että Pimeyden lähettiläiden hyökkäys lähenee uhkaavasti." sanoin. Satu näytti kauhistuneelta. "Johtajan?" hän kysyi. Nyökkäsin.
"Tule, Ellikin on kylässä." sanoin ja nuolaisin siskoni korvaa. Satu piristyi heti. Otin Teräkärjen hampaisiini. Hyppäsin alas Jättiläiskiveltä, ja Satu teki samoin. Kävelimme hiljaa tasaisella maalla. Kylmätähti ja Elli olivat pesässä. Samassa kumppanini näki minut.
"Ääääkkk!" hän kiljaisi. Satu katsoi häntä kummastuneena.
"Mitä sinä kiljut?" Satu kysyi.
"Murhe! Olet elossa!" hän kuiskasi. Kävelin Kylmätähden luokse ja nuolaisin tätä lapaan.
"Niin olen."

Elli oli nopeasti selittänyt tapahtumien kulun Sadulle. Kävimme pian nukkumaan. Nukuimme toisiamme vasten. Yhtäkkiä kuulin tassujen tepsuttelua.
"Häh?" kuiskasin hiljaa. Nousin ylös ja herätin hiljaa muut.
"Pihassa on joku." kuiskasin ja viitoin heidät seuraamaan. Onneksi olin vienyt Teräkärjen pesään. Näimme ulkona läjäpäin silmäpareja. Jättiläiskivellä istui isoin kissa. Se oli Johtaja. Se tarkottaisi vain yhtä asiaa. Taistelu oli alkanut.
"Hyökätkää!"
Vastaus:14 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento, jokiklaani
28.02.2013 14:11
Kurkkua kuivasi ja suussa maistu veri. Toinen takajalkani oli kuin tulessa, mutta minulla oli kylmä. Hengittäminen oli vaivalloista. Kipristelin tassujani kokeeksi, mutta toista takajalkaani vihloi vain kipu. Ympäriltäni kuului ääniä. Sumu pyöri ympäriläni, kun tihrustin silmiäni auki. Laitoin silmäni takaisin kiinni ja painauduin puuta vasten. Irrotin otteeni, kun huomasin puun olevan verinen.
"Hän on elossa. Ei hätää." Mutaturkki naukui ihan korvani juuresta. "Teerenlento, kuuletko ääneni?" Hän jatkoi. Vastasin lyhyellä nyökkäyksellä.
"Avaisitko silmäsi, jos pystyt?" hän kysyi. Vastasin uudella nyökkäyksellä ja avasin silmäni.
"Miltä olo tuntuu?" Varjoturkki kysyi.
"Aivan kamealta." nau'uin. Ääneni oli karheampi kuin koskaan. Sitten kohtasin Sirpalesydämmen katseen. Hänen turkkinsa oli veressä ja tajusin, että hän oli varmaan ollut tappamassa mäyrää, sitä mäyrää, joka oli melkein tappanut minut. Hän katsoi jalkaani merkillisesti, mutta myötätuntoisesti. Loin oman katseeni jalkaani. Sävähdin. Yritin ryömiä eteenpäin, kuin karistaen jalan kannoiltani. Luovutin. Se oli oma takajalkani, verinen, revitty, liikuntakyvytön, ja ruma.
"Se mäyrä..." huokaisi Sulkatähti. "Olen niin pahoillani."
"Onko sulkatassu kunnossa." kysyin ja tunsin veren kuohahtavan suonissani. >Jos hänelle on sattunut jotain, se on ikuisesti minun suutäni.<
"On." Mutaturkki naukui. Itse helpotun ja yritin pysyä rauhallisena. En halunnut itkeä kaikkien edessä, joten käänsin pääni kohti veristä puuta johon mäyrä oli minut paiskannut ja tirautin ruohikkoon pari kyyneltä. Mutaturkki antoi minulle unikonsiemeniä, etten tuntisi mitään, hänen tutkiessa jalkaani. En tuntenutkaan. Nukahdin.

Pääsin käymään tähtiklaanissa isäni luona.Isä tuli munia kohti ja painautui kylkeeni. Hän yritti olla tyyni, mutta ei onnistunut, vaan loi minuun kymmeniä huolestuneita katseita.
"Yritin varoitta sinua." hän kuiskasi. "Et kuullut."
"Tiedän." vastasin. "E- enkain ole kuollut."
"Et. Suojelen sinua parhaani mukaan.." Isäni kuiskasi ja perääntyi. Hän katsoi jalkaani ja jatkoi:
"Tuo taas... sille emme voi mitään." Niiskaisin ja painoin kuononi jykevän kollin turkkiin. Isä oli vannonut suojelevansa minua ikuisesti ja se riitti minulle.
"Olet minulle niin tärkeä." isä huokaisi.
"Kiitos isä, sinäkin minulle." sanoin ja kellahdin nurmelle makaamaan. "En ilmeiesti voi olla kunnon soturi." vaikersin. Silvoin kynsilläni maata ja huomasin, ettei revittyyn käpälääni tullut ollenkaan kynsiä.
"Et. Isä vastasi." ja kellahti myös nurmelle. Yritin vaihtaa puheenaiheen ja naukaisin:
"Millaista tähtiklaaniss on."
"Millaistoko? No aika erilaista, kuin siellä maan päällä. Näet itsekkin, mutta älä anna ulkokuoren hämätä." Hän vastasi ja katsoi minua silmiin. Hämäännyin hänen katseestaan ja sanoistaan.
"Selvä." naukaisin. Isä alkoi muuttua sumuksi, kunnes katosi kokonaan.

Lepäsin edelleen saman puun juurella. Varjoturkin ilme oli tyyni ja hän katsoi minuun. Jalkani oli siististi kääritty hämähäkinseittiin. Tuska ei ollut enää kovaa.

Vastaus:15 pistettä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huurretassu, Jokiklaani
28.02.2013 12:29
//huomasin, että toi tarina katkes, joten pistän uuestaan//
Huurretassu makoili neuvottomana pesässä, jossa oli myös muutama muun klaanin oppilas.
>Kiviturkilla ei ole aikaa kouluttaa minua, nyt kun on tämä muuttamisjuttu.< naaras ajatteli ja suki valkoista rintaansa.
>Hänen on pakko pian huomata, kuinka ihastunut häneen olen…<
Siinä samassa Kiviturkki kurkkasi pesään.
’’Huurretassu, nyt meillä olisi aikaa harjoitella, mutta ei mennä kauas, emme ole enään kotona.’’ harmaa kolli maukui. Huurretassun kasvoilla kävi punastus, kun tämä kohtasi mestarinsa sinisen katseen.
’’Tottakai.’’ Huurretassu sanoi pehmeästi ja nousi ylös.
Naaras huomasi mestarinsa katseessa myös häivähdyksen rakastumista. Huurretassu tassutteli ulos mestarinsa rinnalla, samalla hiljaa kehräten. Valkoinen ja harmaa turkki sekoittuivat, naaraan nojatessa Kiviturkkiin.
’’Voisimme nyt metsästää.’’ harmaa soturi naukaisi.
Huurretassu räpäytti turkoosinhohtoisia silmiään ja hyppäsi puuhun. Orava istui oksalla ja suki viiksiään tiuhaan.
Huurretassu hiipi vaivattomasti oksaa pitkin oravan lähelle ja puraisi tältä niskat poikki. Veren karvas maku tulvi naaraan suuhun ja tämä loikkasi alas puusta.
’’Oho, tuo ei vienyt edes kauaa!’’ Kiviturkki kehräsi.
Huurretassu hautasi oravansa maahan ja haisteli ilmaa.
’’Täällä ei ole paljolti riistaa…’’ hän sanoi ja kääntyi nuuhkimaan toiseen suuntaan. Hiiri kyyhötti pensaan alla.
Huurretassu jännitti lihaksensa ja loikkasi hiiren kimppuun, joka melkein pääsi karkuun, mutta Huurretassun nopea isku tappoi sen. Kiviturkki kehräsi hyväksyvästi, ja alkoi itsekin nuuhkia ilmaa.
’’Siinä se taisi olla, eipä ollut hääppöinen määrä riistaa. Kaikki eläimet ovat kai paenneet jo tosi kauas.’’ Kiviturkki huokaisi.
’’Mutta harjoitellaan taistelua sen jälkeen, kun olemme vieneet nämä tuoresaaliskasaan.’’ tämä jatkoi ja kaivoi Huurretassun nappaaman oravan esiin.
Huurretassu otti hiirensä, ja asteli Kiviturkin vieressä kohti paikkaa, missä he olivat yöpyneet. huurretassu katsoi tassuihinsa koko matkan, ja tuijotti kun välillä valkoinen ja välillä musta käpälä heilahtivat edellä.
’’Voit syödä jotain.’’ Kiviturkki sanoi.
Huurretassu ravisteli päätään, sillä ei ollut huomannut jo olevansa tuoresaaliskasalla.
’’Taidan syödä tämän hiiren.’’ Huurretassu sanoi ja asettui makuulle syömään juuri saalistettua hiirtään.
Kiviturkki asettui tämän viereen, ja nuolaisi tämän korvaa.
Huurretassu punastui, ja samassa hänen hiirensä katosi.
Tuuliklaanilainen oppilas seisoi se suussaan, valmiina syömään sen.
’’Hei se on minun!’’ Huurretassu älähti ja tarttui hiireen hampaillaan.
’’Mitäs sinä sitten jäit siihen punastelemaan poikaystävällesi, etkä syönyt sitä!’’ oppilas sihisi ja kiskoi hiirtä.
’’Mikset voi ottaa kasasta jotain toista hiirtä!?’’ Huurretassu murahti ja pusersi hampaitaan hiireen.
’’Koska halua tämän!’’ oppilas sähisi.
’’Minä sen saalistin!’’ Huurretassu sanoi jo neuvottoman kuuloisena.
’’No olkoot.’’ oppilas murahti ja päästi irti hiirestä.
Huurretassu lennähti mestariaan päin, hiiri suussaan.
Hän jäi ylösalaisin tuijottamaan Kiviturkin syvänsinisiä silmiä. Kiviturkki kosketti Huurretassun kuonoa omallaan ja kehräsi. Huurretassu punastui vielä enemmän ja pyörähti sitten oikein päin. Naaras hotki hiirensä ja mulkaisi sitten oppilasta, joka oli äsken varastanut sen.
Kun Kiviturkkikin oli saanut syötyä, Huurretassu alkoi vaihtaa kieliä tämän kanssa.
’’Meidän pitäisi jo mennä harjoittelemaan.’’ Huurretassu mumisi kieltenvaihdon lomasta.
’’Totta.’’ Kiviturkki sanoi ja kääntyi kohti metsikköä.
’’Täällä jossain on pakko olla hyvä paikka taisteluharjoitteluun. Tule’’ tämä jatkoi ja hölkkäsi metsään.
Huurretassu seurasi kuuliaisesti mestariaan.
Kiviturkki pysähtyi hiekkaisen kohdan tultua vastaan.
’’Tässä on hyvä harjoitella.’’ hän maukui.
’’Tämä ei ole yhtään sama, kuin Jokiklaanin kaislakuoppa.’’ Huurretassu huokaisi.
Samassa Kiviturkki iskeytyi vasten Huurretassua, ja painoi tämän maahan. Sininen ja turkoosi katse kohtasivat.
Meni ehkä minuutti, tai vain sekunti, mutta se hetki tuntui kestävän loputtomiin. Huurretassu vain tuijotti mestarinsa silmiä, ja Kiviturkki tuijotti Huurretassun lumoavia, turkooseja silmiä. Kiviturkki laski päätään lähemmäs Huurretassua, tuijottaen yhä tämän silmiin. Huurretassu havahtui ja huomasi, että tuijotti yhä mestariaan. Huurretassun sydän jätti yhden lyönnin väliin, kun Kiviturkki kosketti kuonollaan Huurretassun omallaan.
Niin rakastavasti Huurretassu ei ollut nähnyt kenenkään katsovan. Niin lempeästi, niin syvänsinisillä silmillä, että Huurretassusta tuntui, kuin hän olisi voinut upota niihin.
Sitten se hetki loppui kuin seinään. Kiviturkki siirtyi kauemmas punastellen. Huurretassukin nousi hitaasti ylös.
’’Koeta sinä nyt hyökätä.’’ Kiviturkki sanoi ja yritti selventää käheää ääntään. Huurretassu nyökkäsi ja loikkasi kohti Kiviturkkia. Hän oli vielä niin sekaisin äskeisestä, että arvioi hypyn väärin ja putosi vatsalleen hiekkaan.
Kiviturkki nosti Huurretassun varovasti pystyyn.
’’Koeta uudelleen.’’ Kiviturkki kannusti.
Huurretassu peruutti taaksepäin, ja alkoi tuijottaa mestarinsa selkää. Sitten hän hyppäsi, mutta harmaa soturi ehti väistää.
’’Älä katso sinne, minne olet hyökkäämässä. Yritä vielä.’’ Kiviturkki neuvoi. Huurretassu alkoi tulla jo neuvottomaksi, mutta yritti uudelleen. Tällä kertaa Huurretassu katsoi viekkaasti mestarinsa käpäliä.
Mutta kun hän hyppäsi, hän osui Kiviturkin selkään.
Kiviturkki menetti tasapainonsa ja horjahteli sinne tänne Huurretassu tiukasti selässään. Naaras mottasi mustalla käpälällään Kiviturkkia, ja harmaa kissa kaatui.
’’Hienoa!’’ Kiviturkki maukui.
Huurretassu virnisti ja nuolaisi mestarinsa poskea.
’’Uskoakseni tämä riittää tältä päivältä.’’ Kiviturkki sanoi ja nousi pystyyn.
’’Mutta…emmehän me edes harjoitelleet paljoa.’’ Huurretassu naukaisi pettyneenä.
’’Osaat jo hyvin, ja sinulla täytyy olla virtaa, kun jatkamme pian matkaa.’’ Kiviturkki lohdutteli ja heilautti tyynesti arpisia korviaan.
’’Selvä sitten. Mutta saat sitten välillä olla minunkin kanssani!’’ Huurretassu naukui.
’’Miksi en olisi? Haluan olla kanssasi, iäti.’’ Kiviturkki kehräsi ja nuolaisi Huurretassun korvaa.
Naaras seisoi jähmettyneenä, ja ymmärsi että tuo ei ollut enää mitään ystävyyttä.
’’T-tulen pian perässä…’’ Huurretassu takelteli.
Kiviturkki nyökkäsi.
’’Älä viivy kauaa, emme tunne tätä metsän aluetta.’’
Harmaa soturi jolkotti pois. Huurretassu istahti maahan.
>Hän taitaa todella tuntea samoin kuin minä…< hän ajatteli ja ravisteli päätään selventääkseen ajatuksia.
Hän kauhaisi lehtiä maasta ja puristi niitä käpälissään.
>Minä rakastan Kiviturkkia palavammin kuin kukaan koskaan on toista kissaa rakastanut. Joten näytän sen tilaisuuden tullen. Vaikka hän tietää jo tunteeni, hän ei tiedä kuinka suuresti häntä rakastan.< Huurretassu tuumi ja nousi jälleen seisomaan.
’’Paras mennä takaisin.’’ naaras hymähti itsekseen ja jolkotti takaisinpäin.
Hän tassutteli saniaisten ja ruohon päältä kevyesti, katsellen samalla sinistä, pilvetöntä taivasta. Muita kissoja tuli jo vastaan, ja Huurretassu olikin jo perillä.
’’Huurretassu! Hyvä kun tulit! Voitko viedä nämä Tuhkamarjalle, ja nämä Liekkiläikälle, ja nämä Nuhanenälle ja…’’ Mutaturkki huohotti ja sulloi kaikenmoisia yrttejä ja marjoja huurretassun käpälien eteen.
’’J-juu kai minä voin ne tässä mennessäni-’
’’Oikein hienoa!’’ Mutaturkki keskeytti ja länttäsi vielä pari yrttiä, ja lähti sitten hoitelemaan muita asioita.
Huurretassu hymähti, ja otti yrtit -joskin hieman vaivalloisesti- suuhunsa. Naaras etsi katseellaan Myrskyklaanin parantajaa, Tuhkamarjaa, ja jolkotti tämän nähdessään naaraan luo. Huurretassu laski yrtit suustaan maahan ja huokaisi helpottuneena.
’’Mutaturkki käski tuoda nämä. Mutta menenkin viemään loput jo muille parantajille…’’ Huurretassu naukaisi.
’’Kiitos, ja ei, minä voin kyllä viedä ne.’’ harmaa naaras sanoi. Huurretassu tuijotti Tuhkamarjan vammautunutta jalkaa.
’’Minä vien ne kyllä, älä huoli.’’ valkea oppilas sanoi nopeasti ja otti loput yrtit suuhunsa. Kun tämä oli vienyt ne muille parantajille, hän tassutteli kohti väliaikaista oppilaspesää. Huurretassu maiskutteli huuliaan.
’’Yyh, ne yrtit maistuivat pahalta…’’ naaras maukui tuntiessaan yrttien karvaan maun kielellään.
’’En enään ikinä kanna mitään yrttiä, tai sen tapaista.’’ Huurretassu kurisi. Kiviturkki asteli Huurretassun rinnalle.
’’Et kai sinä nyt oppilaspesään vielä mene? Ilta ei ole vielä pitkällä. Katsellaan vaikka laskevaa aurinkoa tai…’’ tämä höpötti.
’’Minulle se käy, oikein hyvin.’’ Huurretassu kehräsi.
Kaksikko käveli rauhalliseen paikkaan, jossa kissat eivät mölynneet. Aurinko laski hiljaa, ja levitti oranssia hohtoaan taivaalle. Kiviturkki kävi makuulle, ja Huurretassu asettui tämän viereen, nojaten tämän lämpöiseen turkkiin.
Uni alkoi vallata molemmat, ja Huurretassu antoi kehräyksen kummuta sisältään.

Vastaus:Saat tästäkin kumminkin 24 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: TeeRENlento, jokiklaani
27.02.2013 19:30
"Ihan hyvin meni.. jos minä väistän vuorostani." naukaisin oppilaalleni, Sulkatassulle. Harjoittelimme taistelua. Sää ei ollut suotuisa, mutta kelvollinen. Lähdin hyökkäämään, mutta kaaduin kumoon.
"Eihän sattunut." Sulkatassu naukaisi aidosti huolissaan.
"Ei, jatketaan." nau'uin nopeasti ja hyökkäsin uudelleen kohti oppilastani. Sulkatassu ei ollut valmis ja kaatui kumoon.
"Ei tuo haittaa." naukaisn. Astun taaemmas ja hyökkäsin. Kaarroin tälläkertää vähän vasemmalle. Se hämäsi Sulkatassua, mutta hän väisti hienosti.
"Hyökkää." käskin. Oli hiljaista. Käännyin ja katsoin taakseni. Ei ketään.
Joku tippui niskaani. Sulkatassu! Kyyristyin ja heitin tämän selästän.
"Hyvin toimittu!" nau'uin ja olin aidosti tyytyväinen oppilaastani.
"No, voit mennä." naukaisin.
"Selvä." Sulkatassu sanoi. Saatoin häntä vähän matkaa muiden luo.

Itse asetuin pensaan varjoihin makoilemaan. Olin suojassa, mutta tuuli pörhisti silti turkkiani. Taivas oli pilvessä.
"Olen maailman surkein mestari." mutisin itsekseni.
"Et ole. Älä valehtele itsellesi." joku kuiskasi korvaani. Katselin ympärilleni kunnes tajusin.
"Isä! Sinäkö?" nau'uin.
"Kyllä." ääni kuiskasi, mutta hukkui tuuleen. Hän yritti selvästi sanoa jotain, mutta en kuullut.

Sen sijasta kuulin toisen äänen. Murinaa, pedon murinaa. Säpsähdin ja nousin tassuilleni. Vapisin, kuin hiiri kissan kynsissä. Haistoin sen se oli...
"Mäyrä!"

Juksin pakoon. Tarrauduin kynsilläni puun runkoo ja kiipesin. Tuuli voimistui, aivan kuin haluasi minun tippuvan. En päästäisi irti.
"En anna periksi!" huusin tuulelle. "En, vaikka se olisi viimeinen tekoni!"
Mutta sitten tipuin mäyrän niskaan. Se oli odottanut minua puun juurella. Se nappasi herkän ja kipeän takajalkani hampaisiinsa ja heitti minut puuta vasten. Se noski käpälänsä ja valmistautui iskuun.

//jatkuu...//

//Teerenlenti EI kuollut. Jalka vain vaurioituu niin pahasti, että hän ei voi enää tehdä mitään kunnolla. + Korjatkaa jo se iänkaikkinen kirjoitusvirhe! En ole Teerinlento vaan Teerenlento! Oppilaani luulee mua ny Teerinlennoksi, että koittakaa ny tehä jotaki.//

Vastaus:Oke, oke. Saat 13 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pakkasjuova
27.02.2013 17:56
”Tuuliklaanin täytyy lähteä!” Kuukui päällikkömme huuto. Hän oli keskustellut aamulla sotureidensa kanssa, sillä eilen kaksijalat olivat saavuttaneet tiensä leiriin, ja ne olivat tuhonnet sen, klaani oli paennut vähän matkan päähän.
Kuului järkyttyneitä ulvaisuja. Kllanin vanhimmat voivottelivat, kun koko ikänsä olivat täällä asuneet. Varissulka tassutteli päällikön rinnalta kokoamaan klaania yhteen. Hän käski joitakuita myös auttamaan kuningattaria pentujen hoidossa, ja kantamisessa. Osa sotureista auttoi klaanin vanhimpia, ja oppilaat laitettiin auttamaan parantajan rohtojen kantamisessa.
Sitten matka alkoi. Kuljin kuin unessa. Jonkin ajajn kuluttua, olin ollut niin ajatuksissani, että tajusin, muiden klaanien olevan mukanamme myös, muutivatko hekin? Oliko jopa jokiklaanilla niin pahat tuhot? Sitten havahduin myös katsomaan ympärilleni,
>Hyvänen aika, missä Jääkaiku on?< Ajattelin, mutta onnekseni, löysin hänet auttamasta erästä vanhusta, joka oli kaatunut kompastuessaan kiveen. Tassuttelin Jääkaiun luo, ja jäin tämän viereen kävelemään.
”Mitäköhän tuleva tuo tullessaan?” Jääkaiku mumisi hiljaa.
”En tiedä, en yhtään tiedä, mutta selviämme siitä kyllä, yhdessä.” Vastasin, ja jääkaiku katsoi minua silmiin tyynellä kauniilla katseellaan.

Klaanit olivat pysähtyneet, ja pennut olivat jo telmimässä aukiolla. Minun olisi kai seuraavaksi mentävä metsästämään. Klaanilla ei ollut enää ruokaa, kun ne olivat lähteneet, ja nälkäiset kuningattaret, ja vanhukset odottaisivat ruokaa niin kauan kuin sotureilta vie, napata saalista klaanille.
Niimpä tassuttelin hiukan kauemmas, mutta pidin reittini mielessä, jotten eksyisi.
Pian näinkin jo hiiren. Aloin hiipimään sitä kohti, ja ponnistin ilmaan, ennenkuin hiiri ehti edes tajuta olevansa vaaarassa, tapoin sen yhdellä läimäisullä niskaan.
Ensimmäinen saalis, mutta siitä ei riittäisi koko klaanin vatsantäytteeksi. Piti saalistaa lisää.
Seuraavana hampaani kohtasi orava, ja sen jälkeen kynsiini päätyi vielä kaksi myyrää, päästäinen, ja jänis.
Raahasin ne vaivalloisesti, ja hitaasti klaanimme luokse. Ja laitoin kekoon, jonne muutkin soturit olivat laittaneet omat saaliinsa.
Nappasin itselleni hiiren, jota aloin näykkimään haluttomasti aukion laidalle päästyäni. Katselin hiirtä, ja ajattelin että minulla oli nälkä ja pitäisi syödä, mutta minua ei huvittanut. Mikään ei huvittanut nyt. Nyt, kun klaanit joutuivat pakenemaan kaksijalkoja. Tökin hiirtä kynnelläni, ja kun kääntelin sitä sen pää retkahteli puolelta toiselle. Lopulta päätin että se pitäisi syödä. Aloin näykkiä sitä, ja minulle tuli mieleen koti. Koti, jossa olin maistanut ensikertaa hiirtä.

Illalla tassuttelin nälkäisenä jääkaiun luo. Ja käperryin tamän viereen nukkumaan. Kehräsin tälle hyvän yön toivotukset, ja työnsin kuononi pöyheän häntäni suojiin, kylmältä yöltä.

Aamulla heräsin, ja jääkaiku oli jo lähtenyt vierestäni. Räpyttelin silmiäni hämilläni, ja kampesin itsenikin jaloilleni.
Klaanin jäsenet olivat hiukan hiljaisia, ja vaisuja. Tämä tosin ei pätenyt pirteihin pentuihin, jotka ihmettelivät, miksi kaikki olivat niin synkkiä.
Tassuttelin pois leiristä, ja menin makaamaan pienen lätäkön viereen, lumi oli sulanut siitä kohdasta, ja oli pian koittaisi vaimasti hiirenkorvan aika.
Vastaus:15 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huurretassu, Jokiklaani
27.02.2013 17:35
Huurretassu lennähti mestariaan päin, hiiri suussaan.
Hän jäi ylösalaisin tuijottamaan Kiviturkin syvänsinisiä silmiä. Kiviturkki kosketti Huurretassun kuonoa omallaan ja kehräsi. Huurretassu punastui vielä enemmän ja pyörähti sitten oikein päin. Naaras hotki hiirensä ja mulkaisi sitten oppilasta, joka oli äsken varastanut sen.
Kun Kiviturkkikin oli saanut syötyä, Huurretassu alkoi vaihtaa kieliä tämän kanssa.
’’Meidän pitäisi jo mennä harjoittelemaan.’’ Huurretassu mumisi kieltenvaihdon lomasta.
’’Totta.’’ Kiviturkki sanoi ja kääntyi kohti metsikköä.
’’Täällä jossain on pakko olla hyvä paikka taisteluharjoitteluun. Tule’’ tämä jatkoi ja hölkkäsi metsään.
Huurretassu seurasi kuuliaisesti mestariaan.
Kiviturkki pysähtyi hiekkaisen kohdan tultua vastaan.
’’Tässä on hyvä harjoitella.’’ hän maukui.
’’Tämä ei ole yhtään sama, kuin Jokiklaanin kaislakuoppa.’’ Huurretassu huokaisi.
Samassa Kiviturkki iskeytyi vasten Huurretassua, ja painoi tämän maahan. Sininen ja turkoosi katse kohtasivat.
Meni ehkä minuutti, tai vain sekunti, mutta se hetki tuntui kestävän loputtomiin. Huurretassu vain tuijotti mestarinsa silmiä, ja Kiviturkki tuijotti Huurretassun lumoavia, turkooseja silmiä. Kiviturkki laski päätään lähemmäs Huurretassua, tuijottaen yhä tämän silmiin. Huurretassu havahtui ja huomasi, että tuijotti yhä mestariaan. Huurretassun sydän jätti yhden lyönnin väliin, kun Kiviturkki kosketti kuonollaan Huurretassun omallaan.
Niin rakastavasti Huurretassu ei ollut nähnyt kenenkään katsovan. Niin lempeästi, niin syvänsinisillä silmillä, että Huurretassusta tuntui, kuin hän olisi voinut upota niihin.
Sitten se hetki loppui kuin seinään. Kiviturkki siirtyi kauemmas punastellen. Huurretassukin nousi hitaasti ylös.
’’Koeta sinä nyt hyökätä.’’ Kiviturkki sanoi ja yritti selventää käheää ääntään. Huurretassu nyökkäsi ja loikkasi kohti Kiviturkkia. Hän oli vielä niin sekaisin äskeisestä, että arvioi hypyn väärin ja putosi vatsalleen hiekkaan.
Kiviturkki nosti Huurretassun varovasti pystyyn.
’’Koeta uudelleen.’’ Kiviturkki kannusti.
Huurretassu peruutti taaksepäin, ja alkoi tuijottaa mestarinsa selkää. Sitten hän hyppäsi, mutta harmaa soturi ehti väistää.
’’Älä katso sinne, minne olet hyökkäämässä. Yritä vielä.’’ Kiviturkki neuvoi. Huurretassu alkoi tulla jo neuvottomaksi, mutta yritti uudelleen. Tällä kertaa Huurretassu katsoi viekkaasti mestarinsa käpäliä.
Mutta kun hän hyppäsi, hän osui Kiviturkin selkään.
Kiviturkki menetti tasapainonsa ja horjahteli sinne tänne Huurretassu tiukasti selässään. Naaras mottasi mustalla käpälällään Kiviturkkia, ja harmaa kissa kaatui.
’’Hienoa!’’ Kiviturkki maukui.
Huurretassu virnisti ja nuolaisi mestarinsa poskea.
’’Uskoakseni tämä riittää tältä päivältä.’’ Kiviturkki sanoi ja nousi pystyyn.
’’Mutta…emmehän me edes harjoitelleet paljoa.’’ Huurretassu naukaisi pettyneenä.
’’Osaat jo hyvin, ja sinulla täytyy olla virtaa, kun jatkamme pian matkaa.’’ Kiviturkki lohdutteli ja heilautti tyynesti arpisia korviaan.
’’Selvä sitten. Mutta saat sitten välillä olla minunkin kanssani!’’ Huurretassu naukui.
’’Miksi en olisi? Haluan olla kanssasi, iäti.’’ Kiviturkki kehräsi ja nuolaisi Huurretassun korvaa.
Naaras seisoi jähmettyneenä, ja ymmärsi että tuo ei ollut enää mitään ystävyyttä.
’’T-tulen pian perässä…’’ Huurretassu takelteli.
Kiviturkki nyökkäsi.
’’Älä viivy kauaa, emme tunne tätä metsän aluetta.’’
Harmaa soturi jolkotti pois. Huurretassu istahti maahan.
>Hän taitaa todella tuntea samoin kuin minä…< hän ajatteli ja ravisteli päätään selventääkseen ajatuksia.
Hän kauhaisi lehtiä maasta ja puristi niitä käpälissään.
>Minä rakastan Kiviturkkia palavammin kuin kukaan koskaan on toista kissaa rakastanut. Joten näytän sen tilaisuuden tullen. Vaikka hän tietää jo tunteeni, hän ei tiedä kuinka suuresti häntä rakastan.< Huurretassu tuumi ja nousi jälleen seisomaan.
’’Paras mennä takaisin.’’ naaras hymähti itsekseen ja jolkotti takaisinpäin.
Hän tassutteli saniaisten ja ruohon päältä kevyesti, katsellen samalla sinistä, pilvetöntä taivasta. Muita kissoja tuli jo vastaan, ja Huurretassu olikin jo perillä.
’’Huurretassu! Hyvä kun tulit! Voitko viedä nämä Tuhkamarjalle, ja nämä Liekkiläikälle, ja nämä Nuhanenälle ja…’’ Mutaturkki huohotti ja sulloi kaikenmoisia yrttejä ja marjoja huurretassun käpälien eteen.
’’J-juu kai minä voin ne tässä mennessäni-’
’’Oikein hienoa!’’ Mutaturkki keskeytti ja länttäsi vielä pari yrttiä, ja lähti sitten hoitelemaan muita asioita.
Huurretassu hymähti, ja otti yrtit -joskin hieman vaivalloisesti- suuhunsa. Naaras etsi katseellaan Myrskyklaanin parantajaa, Tuhkamarjaa, ja jolkotti tämän nähdessään naaraan luo. Huurretassu laski yrtit suustaan maahan ja huokaisi helpottuneena.
’’Mutaturkki käski tuoda nämä. Mutta menenkin viemään loput jo muille parantajille…’’ Huurretassu naukaisi.
’’Kiitos, ja ei, minä voin kyllä viedä ne.’’ harmaa naaras sanoi. Huurretassu tuijotti Tuhkamarjan vammautunutta jalkaa.
’’Minä vien ne kyllä, älä huoli.’’ valkea oppilas sanoi nopeasti ja otti loput yrtit suuhunsa. Kun tämä oli vienyt ne muille parantajille, hän tassutteli kohti väliaikaista oppilaspesää. Huurretassu maiskutteli huuliaan.
’’Yyh, ne yrtit maistuivat pahalta…’’ naaras maukui tuntiessaan yrttien karvaan maun kielellään.
’’En enään ikinä kanna mitään yrttiä, tai sen tapaista.’’ Huurretassu kurisi. Kiviturkki asteli Huurretassun rinnalle.
’’Et kai sinä nyt oppilaspesään vielä mene? Ilta ei ole vielä pitkällä. Katsellaan vaikka laskevaa aurinkoa tai…’’ tämä höpötti.
’’Minulle se käy, oikein hyvin.’’ Huurretassu kehräsi.
Kaksikko käveli rauhalliseen paikkaan, jossa kissat eivät mölynneet. Aurinko laski hiljaa, ja levitti oranssia hohtoaan taivaalle. Kiviturkki kävi makuulle, ja Huurretassu asettui tämän viereen, nojaten tämän lämpöiseen turkkiin.
Uni alkoi vallata molemmat, ja Huurretassu antoi kehräyksen kummuta sisältään.

//huurretassun eka tarina, mielestäni liian nopeasti tuli ilta, mutta minkäs sille voi?
Ja sitten, pakko ilmottaa muutenvaan, että ne saa joskus pentui :)//

Vastaus:Rakkautta... 24 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkusulka, Jokiklaani
27.02.2013 16:37
Viimeinen luku

Näinkö se päättyi?

Astelin tyytyväisesti pehmeällä ja tuoreella ruohikolla. Ilmassa oli vahva ja tuore riistan tuoksu. Aurinko paistoi taivaalla kauniisti ja loi erittäin lämpöisen tunnelman. Silmäni olivat tiukasti kiiinni hyräillessäni aivan joen vierellä. Vettä loiskui välillä tassuilleni, mutta se ei haitannut. Vesi vain virkisti oloani ja sai tunnelman kohoamaan. Aukaisin silmäni ja ensimmäinen asia jonka näin, oli häikäisevä aurinko, joka sokaisi minut väliaikaisesti. Räpyttelin nopeasti silmiäni niin että maailma alkoi taas näkyä selvästi. Suuret ja komeat tammet kohosivat taivaisiin ja nurmella makoilevat pikkueläimet juoksivat pois luoltani. Naureskelin leppoisasti ja loikkelehdin löysillä hypyillä eteenpäin kohti Ukkospolkua. Tassuni talloivat ruohikkoa maaksi ja aurinko lämmitti turkkiani ja lämmitti oloani, vaikkakin vieressäni oleva Ukkospolun haju alkoi oksettamaan. Tuoksu sai minut nnyrpistämään kuonoani ja tuntui siltä kuinse voisi jopa kärventää turkkiani. Yskäisin kerran ja jatkoin kävelemistä. Minun pentuni olivat nyt hoidossa Hopearuusulla ja sain pienen hetken verrytellä lihaksiani. Kuulin järkyttävää, korvia raapivaa jyrinää kun suurin koskaan näkemäni hirviö jyrähti ohitseni. Hirviön tekemä ilmavirta viskasi minut kauemmas ja lensin suoraan ällöttävään, mätään pensaikkoon. Loikkasin yökätän pensaikosta ja pidätin syömääni hiirtä mahassani. Nielaisin kuuluvasti ja ravistin mädät marjat ja pensaan kuihtuneet ja vesistyneet lehdet. Lehdet ja marjat läsähtivät maahan purskahtaen tassuihini. Yökkäsin ja ravistin marjat ja lehdet tassuistani. Yhtäkkiä toinen hirviö huristi ohitseni ja paiskauduin maahaan, mutten tällä kertaa siihen pensaikkoon.
" Yh, haisee niin hirveälle! " Karjaisin turhautuneesti ja lähdin kävelemään kummallisen likaisella nurmella. Silmäni siristyivät. Ilmassa leijui vahva Rastaanvireen tuoksu. Nostin katseeni ja vilkuilin ympärilleni. Ei ketään.
" Rastaanvire! Oletko täällä? " maukaisin ja jäin odottamaan vastausta. Pian kuulin Rastaanvireen kysyvän äänen sävyn ja hymyilin kevyesti.
" Odota siellä, tulen sinne! " maukaisin ja jännitin takalihakseni. Lihakseni värähtivät ja loikkasin komeasti, pitkälle hypylle. Näin Rastaanvireen ja hymyilin kevyesti. Silloin yhtäkkiä pienempi hirviö rymisti minua kohti. Tällä oli vain kaksi jalkaa mutta se lähestyi hurjasti rähisten. Kipu oli suunnaton kun hirviö törmäsi minuun ja lennätti minut sille puolelle mistä tulin. Lensin suuressa kaaressa ja tömähdin kipeästi maahan. Etujalkaani vihloi hirveä kipu ja aloin karjumaan sillä se tuntui kauhealta. Kipu repi minua kuin jäätyneet kynnet ja tuntui siltä kuin myrkkyä olisi valunut haavaani. Karjuin tuskasta ja kouristelin kivusta. Yskäisin verta suustani ja yritin hengittää rauhallisesti, mutta kipu sai vallan ja aloin karjumaan taas. Kuulin kun Rastaanvire tuli paikalle itkien. Hillitsin itkuni tyttäreni vuoksi ja aloin hengittämään hiljaa ja varoen. Rastaanvireen tumma pää laskeutui ylleni.
" O-oletko kunnossa? " tämä kysyi itkuisesti. Ei, en ollut. Kipu etutassussani alkoi viiltämään kivuliaammin kuin ennen. Yskäisin verta hieman.
" Olen, olen. Hysss...älä itke. Hakisitko Mutaturkin? " Kuiskasin varoen ja hiljaa. Rastaanvire toimi kuin sähköiskusta ja loikkasi komeasti ylitseni ja pinkaisi äänistä päätellen, juoksuun. Päässäni alkoi sumentua ja kyyneleet virtasivat poskilleni ja likaiseen maahan.
# Olen pahoillani Sisiliskovarjo, Rastaanvire, Pajupuro ja ihanat ystäväni ja pentuni. En taida selvitä # ajattelin ja painoin pääni tiukasti maahan pidättäen karjumista.

// LYHYTTTTT....Nojaa, tämä on tavallaan viimeinen sen ajan luvuista, mis Pikkusulalla ei ollut mitään ongelmaa. Se ei kuole mutta sen etujalka vammautuu pahasti eikä se pysty enää tehdä mitään kunnolla : D
Vastaus:Haa, ihana 25 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskopentu, Jokiklaani
27.02.2013 10:22
Ruskopennun tassut olivat kippurassa mielihyvästä, kun tämä makasi selällään ja Pikkusulka suki tämän vatsaa.
’’Tahlon- eikun siis TAHDON että sinä teet tätä useammin.’’ Ruskopentu sanoi selvästikin ylpeänä siitä, että osasi jo puhua selvemmin. Pikkusulka naurahti.
’’Ai sitten kun olet jo soturi, niin minun pitäisi sukia vatsaasi?’’ tämä kehräsi.
’’Äiti, tiedät kyllä mitä tal-tarkoitin.’’ Ruskopentu maukaisi ja kierähti vatsalleen, jotta Pikkusulka voisi sukia tämän selkää.
’’Ruskopentu! Tule jo leikkimään!’’ Kotkapentu ärähti kauempana.
’’Aaltopentu nukkuu taas, joten ei ole kaveria! Tule jo, veli!’’ tämä jatkoi.
Ruskopentu huokaisi ja asteli pois Pikkusulan hoivista, Kotkapennun luo.
’’Mitä leikitään?’’ Ruskopentu kysyi ja haukotteli.
’’Metsästystä!’’ Kotkapentu sanoi pirteänä.
’’Ja mitä me sitten muka metsästämme?’’ Ruskopentu sanoi tympääntyneenä.
’’Haetaan tuoresaaliskasasta hiiri.’’ Kotkapentu supatti Ruskopennun korvaan. Ruskopennun kiinnostus alkoi nousta.
’’Selvä.’’ tämä sanoi ja huiskautti häntäänsä.
Veljekset lähtivät hiipimään ulos pesästä, joka ei ollut edes oikea pentutarha, vaan vain yöpymispaikka, koska klaanit olivat jo lähteneet metsästä.
Myrskyklaanin kissat nukkuivat vielä, ja osa Tuuliklaanilaisistakin.
Maassa oli aika iso kasa riistaa, olihan kissoja todella monta. Kotkapentu nappasi hampaisiinsa hiiren, ja meni takaisin pesään, Ruskopentu mukanaan.
Pennut asettivat hiiren maahan, ja peruuttivat taaksepäin. He hyökkäilivät elottoman hiiren kimppuun ja puraisivat sitä välillä.
’’Hei! Mitä olen sanonut ruoalla leikkimisestä!’’ Pikkusulka tuhahti kauempaa.

Vastaus:19 Kp:eetä!
~Talvikinkukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
26.02.2013 17:15
Luku 25; Tähtiklaani kasvotusten

Rastaanvire avasi kummatkin silmänsä valkoisenhohtoisella ruohikolla. Hänen edessään avautuivat Nelipuut. Ne olivat vielä paikallaan, niitä ei oltu tuhottu. Taivas oli öinen, mutta kirkkaat tähdet tuikkivat kauniisti.
”Mikä tämä paikka on...?” Rastaanvire kysyi hiljaa itsekseen. Hän pomppasi pystyyn, kun huomasi kaikkien haavojensa parantuneen. Auki revitty suunpielen haavakin oli umpeutunut, mutta sen tilalla oli pieni ja ohut arpi, jota tuskin huomasi. Hänen ympärillään kulki vaaleaa ja kaunista usvaa. Paikka muistutti hieman Pimeydenmetsää, paitsi että kaikki oli kirkkaampaa, vapaampaa ja kauniimpaa. >Olenkohan kuollut?<
”Tapaamme vihdoin, kasvokkain”, kuului kaunis ääni, se sama joka oli kannustanut Rastaanvirettä. ”Älä pelkää, et ole kuollut.”
Rastaanvire katsoi taakseen, ja näki samantien kauniin, vaalean sinertävänharmaan solakan naaraan, jolla oli sysimustia juovia ja oliivinvihreät silmät. Naaras muistutti jotakuta Rastaanvireen tuttua, mutta hän ei muistanut ketä. Naaraan takanaan istui leveäkasvoinen, tummanharmaa oranssisilmäinen naaras. Hän ei ollut aivan yhtä kaunis kuin solakka naaras.
”Keitä te olette? Missä minä olen?” Rastaanvire kysyi häkeltyneenä, ja hieman peloissaan. ”Hetkinen... Onko tämä paikka... Tä-Tähtiklaani?”
Oranssisilmäinen harmaa naaras tuhahti ja raakkui kähisevällä, vanhalla äänellään:
”Johan sillä välkähti. Kestipä pitkään arvata.”
”Älä ole noin kireä, Keltahammas. Ei kukaan ole hänelle todistanut Tähtiklaanin olemassaoloa, jokaisella on vapaus uskoa mihin tahtoo”, vaalea sinisenharmaa naaras maukui. Keltahammas murahti jotain. Vaalea naaras kiinnitti katseensa takaisin Rastaanvireeseen.
”Sinulla ei ole mitään hätää”, hän naukui. Rastaanvire tunsi itsensä pikkupennuksi. ”Nimeni on Raesyke, ja tässä on Keltahammas. Hän oli Myrskyklaanin parantaja ennen Tuhkamarjaa, ja hän on ystäväni. Hän paransi haavasi. Minä taas olen Jokiklaanista, kuten sinäkin. Olen Sisiliskovarjon emo.”
Rastaanvire hätkähti. >Tiesin, että hän muistuttaa jotakuta!<
”Miksi olen täällä?” Rastaanvire tivasi.
”Etkös sinä juuri tahtonut meidän apuamme?” Keltahammas siristi silmiään.
”No kyllä, mutta...”
”Ai niin, minähän unohdan kokoajan. Olet se itsepäinen kissa, joka ei usko Tähtiklaaniin. Minunhan pitäisi olla sinulle lempeä kuin emo pennulleen, eikö niin, Raesyke?” Keltahammas murahti. Raesyke huokaisi ja tuli pari askelta lähemmäs Rastaanvirettä.
”Älä välitä Keltahampaasta, hän nyt on välillä tuollainen”, hän selitti ja kosketti Rastaanvireen lapaa pitkällä hännällään. ”Mutta minun täytyy puhua kanssasi.”
”Mistä?” Rastaanvire ihmetteli. Pitikö hänen jäädä tuonne jopa loppuiäkseen? Kotimetsässä tuhottiin kokoajan reviirejä, ja hänen olisi pitänyt olla auttamassa!
Raesyke räpäytti kauniita oliivinvihreitä silmiään. ”Pimeydenmetsästä.”
Rastaanvire otti askeleen taaksepäin. Miten Raesyke tiesi hänen oppilasajoistaan Pimeydenmetsässä? >Ehkä hän vain veikkailee, että olisin käynyt siellä. Paras esittää tietämätöntä.<
”Häh? En taida nyt ihan tajuta. Puhutko sinä siitä klaaninvanhimpien satujen pimeästä paikasta? En tiedä siitä paljoakaan, etkö itse?” Raesyke tuijotti syvälle tämän silmiin läpitunkevalla katseellaan.
>Ei taida mennä läpi. Pajupuro on varmaan perinyt valheenpaljastusvoimansa Raesykkeeltä.< Rastaanvire päätteli.
”Puhu nyt totta, Rastaanvire. Tämä on tärkeää”, Raesyke pyysi hiljaa. Rastaanvire nielaisi ja katsoi kauemmas hänestä.
”No tuota noin... mistä haluat puhua?” Raesykkeen kasvoille palasi lempeä hymy. ”Tahdon varoittaa sinua. Älä käy siellä koskaan, sillä tiedän että sinua odottaa siellä...mmh...”, tämä mutisi ja etsi selvästi hyvää sanaa. ”Kuolema?” Rastaanvire kysyi.
Raesyke nyökkäsi huokaisten. ”Tiedän että se on raskasta. Ne kissat, jotka jahtasivat sinua, olivat Pimeydenmetsästä. Tiikeritähti ei tahdo kenenkään kertovan juoniaan klaanien päälliköille, ja sinähän tiedät jo vaikka mitä. Olet vaarassa, mutta nuo varjot eivät enää jahtaa sinua, lupaan sen.”
Rastaanvire katsoi etukäpäliään miettien. ”Mutta miten pysyn turvassa Tiikeritähdeltä? Hän ei luovuta helpolla”, hän mumisi.
”Siinä en osaa sinua auttaa, sinun täytyy itse etsiä vastaus tuohon kysymykseen. Olen pahoillani.”
Tummanharmaa juovikas naaras katsoi syvälle Raesykkeen silmiin. Niissä heijasti pieni pelon pilke.
”Minä kai tästä sitten lähdenkin takaisin metsään?” Rastaanvire maukui.
”Niin taitaa olla paras. Pidä huoli itsestäsi”, Raesyke kehräsi. ”Ja ole kiitollinen minulle, kun pelastin sinut kuolemalta!” Kuului Keltahampaan ääni jostain kauempaa. Rastaanvire hymyili vaisusti, ja katsoi vielä kerran isänsä emon silmiin. ”Vielä yksi kysymys. Eivätkö vain parantajat ja päälliköt näe unia Kuukiven avulla? Miten minä sitten pääsin tänne?”
”Koska olit vaarassa, ja tahdoit uskoa Tähtiklaaniin. Se toi matkasi tänne, ja pelasti sinut. Mutta lähde nyt, ja pidä huolta itsestäsi.” Raesyke naukui lempeästi.
Nelipuut katosivat, ja Rastaanvire avasi silmänsä Kuukiven vierellä. Varjokissoja ei näkynyt missään, ja taistelusta ei näkynyt mitään merkkejä.
Naaras kulki hiljaa luolan kivistä lattiaa pitkin ulos, ja hänen eteensä avautui loistava, tumma yötaivas. Myrskykin oli loppunut.
>Toivottavasti kukaan ei ole ollut huolissaan minusta. Ehkä olisi parasta keksiä kunnon tekosyy kuulustelun varalta.< Rastaanvire ajatteli ylittäessään hiljaisen Ukkospolun. Hirviöitä taikka kaksijalkoja ei näkynyt missään.
Vastaus:Ihana! 30 kp:eetä!
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sulkatassu
26.02.2013 16:48
Eka tarina:)

Olen aivan innoissani,sillä tänään on ensimmäinen päiväni oppilaana. Etsin katseellani mestarina toimivaa Teerinlentoa. Sitten äkkäsin hänet tuoresaaliskasan luota. Juoksin hänen luokseen.
"Joko voimme mennä?"Kysyin häneltä ja hän nyökkäsi.
"Kunhan saan syötyä tämän,syö itsekkin jotain." Nappasin itselleni pulskan vesimyyrän. Sain sen syötyä noin viidellä haukulla. Teerinlento oli jo saanut syötyä,joten lähdimme kiertelemään rajoja. Ensimmäinen paikka oli Aurinkokivet.Olin menossa niiden päälle,kunnes Teerinlento hyppäsi eteeni.
"Se ei ole meidän reviiriämme,vaan Myrskyklaanin."Hän murahti inhoten. Nyökkäsin varovasti,ja jatkoimme matkaa.
Pian Teerinlento nosti päätään,kuin olisi haistellut jotakin.
"Mitä haistat?"Mestarini kysyi. Haistoin ilmaa ja pian kuonooni tunkeutui vesimyyrän tuoksu.
"Haistan vesimyyrän,ja tuoksu näyttää tulevan tuolta päin."Sanoin ja osoitin hännällä lähellä olevia puskia.
"Katso tarkasti mitä teen."Teerinlento käski. Hän laskeutui varovasti vatsa lähes kiinni maassa ja asteli kevyesti eteenpäin. Otin hänestä mallia ja seurasin häntä. Pian näimme vesimyyrän. Teerinlento käski häntäänsä heilauttamalla minun nappaamaan sen. Nyökkäsin ja laskeuduin vielä alemmas. Otin kunnon vauhdit takajaloillani ja hyppäsin.Tunsin pian lämpimän lihan ja tapoin sen yhdellä puraisulla niskasta.
"Mahtavaa,Sulkatassu!Opit sen nopeasti"Mestarini kehräsi. Hymyilin ja kehräsin takaisin. Metsästimme vielä hetken,kunnes lähdimme takaisin leiriin. Meillä oli suuri kasa riistaa. Meidät otettiin vastaan iloisin naukaisuin. Nappasin muutaman vesimyyrän kasasta ja lähdin nukkumaan. Toivottavasti seuraavakin on näin onnistunut päivä!!

Tollanen pätkä! Anteeksi etten päässyt aikaisemmin kirjoittamaan :)
Vastaus:Klaanit ovat lähteneet matkaan, unohda siis ne aurinkokivat sun muut. Kirjoita siis tarinoita klaanien yhteisestä matkasta. Okei? Ja se on TeerEnlento, ei TeerInlento. Kokonaisuudessaan annan 10 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi, Myrskyklaani
25.02.2013 18:23
"Koira...?" Mutisin ja peräännyin pari askelta. Pennut nyökkäsivät ja näyttivät hämmästyneiltä.
"Oletteko te nähneet ikinä koiria? Ette taida ymmärtääkkään kuinka vaarallisia ne ovat!" Sähähdin ja kynteni paljastuivat väkisinkin esiin. Simpukan kynnet tekivät samoin ja hän sylkäisi:
"Olemme! Ymmärrämme kyllä!" Hänen silmistään näki, ettei pentu puhunut totta. Koralli huokaisi ja nosti tassuaan rauhoitellakseen meitä molempia. Simpukka kuitenkin perääntyi ja loikkasi kynnet edellä minua kohti. Hämmästyneenä hypähdin hieman sivuun, ja kolli syöksyi ohitseni. Hän tokeni siitä nopeasti ja notkein elein oli taas kimpussani. Sähisin raivoissani ja ravistelin pentua pois kasvoistani.
"Terävät kynnet sinun ikäisellesi ja vielä kotikisulle!" Nauroin ivallisesti ja huomasin Simpukan hännän nytkähtelevän raivoisasti. Viikseni värähtivät kun viiltävä kipu halkoi kasvojani. Veri valui kuonoani pitkin ja ärähdin.
"Saat maksaa tuosta!" Sivalsin pennun lapaa, ja onnekseni sekin purskahti verta. Simpukan suusta kuului vinkaisu, ja räkätykseni keskeltä pystyin huutamaan:
"Mikä hiiri luulet olevasi!" Hohotin ja pentu loikkasi pois lähietäisyydeltäni. Nuolaisin kuonoani ja veren kitkerä maku tulvahti kielelleni.
"Et sinä mitään tiedä, olethan pelkkä kotikisu!" Murahdin ja virnistys pyrki huulilleni. Korallin kasvoilla oli huolestunut ja kauhistunut ilme, ja aavistin hänen säikähtäneen. Loin hänelle rauhoittavan katseen, mutta hän vain tuhahti ja nuolaisi arpea veljensä lavassa.

Podin hetken jälkeen syyllisyyden tunnetta, kun istuin lumihangessa kuuntelemassa luonnon ääniä. Pystyin kuulemaan myös epätavallisen hiljaisuuden, ja säikähdin. Olikohan kaikki hyvin kotimetsässä? Käänsin katseeni puiden latvoihin, joissa linnut visertelivät vailla huolen häivää.

//Anteeksi, hirmu lyhyt. :C
Vastaus:20 kp:eetä!
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
24.02.2013 16:59
Luku 24; Varjojen lauma

Rastaanvire huikkasi Kotkapennulle äreät hyvästit, ja solahti ulos Jokiklaanin leiristä hakemaan saaliitaan. Tuuli sen kuin kääntyi yllättävän vahvaksi, ja miltei veti kevyeltä Rastaanvireeltä jalat alta. Ulvovat puhallukset kuljettivat pieniä, mutta teräviä vesipisaroita. Yksi niistä putosi kivenkovana juoksevan naaraan kuonolle.
”Ei tämä ole sadetta, pisarat ovat kiteisiä rakeita!” hän henkäisi ja katsahti taivaalle. Jossakin jyrisi ukkonen, ja pienet, mutta kovat rakeet lensivät hullunlailla kohti maata. Kaukana kuului hirviöiden murinaa ja kaksijalkojen möläytyksiä. >Ne eivät luovuta tämäntapaisellakaan säällä, aikovatko ne todellakin tappaa meidät? Mitä mekin olemme niille tehneet!< hän mietti. Taivaalla välähti kirkkaasti, ja salama jyrähti pahaenteisesti. Rastaanvire pelästyi sitä ääntä, ja kompastui pieneen kiveen. Hän lensi rähmälleen hiekkapohjaiselle maalle, ja sadatteli hiljaa. Ukkonen oli nyt siirtynyt lähemmäs, ja se loi valtavia ja säkenöiviä salamoitaan sinne tänne. Mustat pilvet heijastivat valkoista valoaan, ja tupruttivat villinä rakeita. Naaras haisti metsästämänsä saaliit, nousi jaloilleen ja pinkaisi hajun perään. Jänis ja hauki kuin odottivat lähellä vatukkapensasta. Niiden päällä oli pieniä rakeita, mutta pensaat suojasivat niitä enemmiltä harmeilta. Rastaanvire loikkasi tapettujen riistaeläinten luo, nosti ne suuhunsa ja kääntyi tuuleen päin lähtemään leiriin. Mutta jokin esti hänen aikeensa, ja kuiskasi kylmästi:
”Älä koskaan käännä selkääsi.”
Ennen kuin Rastaanvire ehti reagoida kunnolla, musta varjoinen kissa oli hänen kimpussaan.
”Ei! Kuka luulet olevasi!” Rastaanvire sähisi ja kohotti käpälänsä valmiina iskemään varjokissaa, mutta kun hän sen teki, huomasi hän että käpälä vain sujahti varjon läpi. Kissa virnisti.
”Et voi haavoittaa minua, mutta minä voin haavoittaa sinua!” se sihahti ja repi Rastaanvireen turkkia. Naaras potki ympärilleen, ja hakeutui joen lähelle. Varjokissa ei arvellut mitään pahaa, vaan upposi hyppäävän Rastaanvireen kanssa jokeen. Varjokissa hävisi, kuin se olisi ollut sokeria sateessa. Rastaanvire haukkoi henkeä. Hän oli saanut keuhkoihinsa paljon vettä hypätessään aaltoilevaan jokeen, ja vaikka hän omasikin erityisempiä uimataitoja, ne eivät auttaneet nyt. Hän yritti ähisten nousta rannalle, mutta ranta nousi ylemmäs samalla, kun naaras ajelehti kohti tuhottuja Nelipuita. Hän huomasi sillan, joka näkyi kauempana joen yläpuolella. Kun silta tuli hänen kohdalleen, hän hyppäsi ylemmäs ja sai otteen sillasta. Ketterästi hän heilautti alaruumiinsa ja jalkansa sillan päälle. Hän huokaisi syvään, ja takoi rintaansa yrittäen saada vettä ulos.
>Kuka...tai mikä se oli? En kyennyt taistelemaan sen kanssa, mutta se haavoitti minua kuin hirviö! Lisäksi vesi tehosi ihmeellisesti...katosi kuin sulaen...< Rastaanvire sai noin puolet vedestä ulos, mutta silloin joku toinen jo hyppäsi hänen selkäänsä. Rastaanvire valmistautui hyppäämään jälleen jokeen, mutta uusi varjokissa huomasi sen ja perääntyi. Soturi käänsi päätään nähdäkseen, kuinka kymmenkunta varjoja nousi maasta.
”Menkää pois! Menkää pois!!” Rastaanvire huusi ja sylki vettä. Varjokissat eivät kuunnelleet, vaan hiipivät hitaasti kohti Rastaanvirettä. Kuin hän olisi ollut pieni hiiri suuren kissan saaliina! Kuin hän olisi ollut vain riistaa noiden verenhimoisten varjojen valkoisissa silmissä.
>Täällä metsässä on vain yksi ainoa paikka, jossa pysyn turvassa noilta.< Rastaanvire nielaisi pelokkaana. >Emonsuu.<

Varjokissat eivät hellittäneet vauhtiaan, vaan seurasivat liukuen kohti juoksevaa Rastaanvirettä. Kissoja tuli jokaisesta pimeästä nurkasta lisää, ja ne pysyivät tasaisesti tahdissa. Rastaanvire juoksi Nelipuiden aukion poikki, välittämättä valkoista tikkua polttavista kaksijaloista ja murisevista hirviöistä. Kaksijalat katsoivat häntä melkein tyynesti. Niille oli kai tullut jokapäiväiseksi arjeksi nähdä juoksevia ja pakenevia, hätääntyneitä kissoja. Niiden silmät avautuivat vain ihmettelemään Rastaanvireen rähjäistä turkkia, vaan eivät ne edes vilahtaneetkaan suureen häntä jahtaavaan, yliluonnolliseen varjojen laumaan. >Eivätkö kaksijalat näe niitä?< Rastaanvire ajatteli ihmeissään. Ukkospolulla juoksevien hirviöiden kaiku kantautui pitkälle, Nelipuille asti, ja Rastaanvire suuntasi kohti ääniä. >Kai ne nyt edes pelkäävät hirviöitä, kyllähän ne näyttävät kissojen varjoilta. Jokaisen kissan kuuluisi pelätä hirviöitä.< Mutta kun hän pinkaisi kovan kivipinnan yli, varjokissat väistelivät juoksevat hirviöt ketterästi. Liian ketterästi, eivätkä hirviöt tietenkään huomanneet niitä. Silloin Rastaanvire muisti jotain. >Nuo...nuo varjothan ovat samoja, mitä näin unessani viimeksi, kun olin emonsuulla! Mutta miten ihmeessä ne ovat päässeet vapaaksi? Vai onko tämä kaikki vain mielikuvitukseni tuotetta? Vai unta vain? Joka tapauksessa, en voi antaa niiden saada minua kiinni! Minun täytyy ehtiä emonsuulle, se on ainoa turvapaikka!< Hän hyppäsi ojan yli, ja jatkoi matkaansa emonsuulle. >Viimeksi kun kävin siellä, oli kauhea lumimyrsky enkä nähnyt eteeni! Kuvittelin, että minulla ei tulisi tarvetta käydä siellä, mutta olin väärässä. Toivottavasti löydän emonsuun, muuten olen kuollut kissa.< Jos hänen juoksuaan olisi ilmasta käsin katsonut, ja nähnyt varjot jotka häntä seurasivat, olisi nähnyt pienen veren tahriman tummanharmaan kissan, ja valtavan mustan varjolauman tämän perässä. Rastaanvire henkäisi syvään helpottuneena, kun näki emonsuun edessään. Naaras kiihdytti vauhtiaan, samoin tekivät varjot.
Hän juoksi niin kovasti kun pystyi, ja katosi pimeään luolaan.
Pimeään todellakin, varjot eivät lopettaneet jahtaamistaan vaan pysyivät perässä, ja niiden joukko suureni rutkasti, kun luolan varjot heräsivät henkiin salamaniskun valosta. Nyt varjot loikkivat hänen edelleen, ja pysähtyivät.
”Pois edestäni!” Rastaanvire huusi. Varjot räpyttivät valkoisia silmiään, mutta eivät vastanneet mitään.
”Ettekö kuule?! Pois siitä!” Varjokissat paljastivat mustat kyntensä, ja sähisivät uhkaavasti. Kun yksi niistä otti askeleen eteenpäin, kaikki ryntäsivät Rastaanvireen kimppuun. Naaras yritti väistellä, mutta sai mojovia iskuja. Yhden varjon kynnet osuivat hänen silmäänsä. Rastaanvire huusi tuskasta, ja piteli käpälällään veristä silmäänsä, eikä uskaltanut avata sitä. Kipu oli liian suuri. Sillä aikaa kun tämä piteli silmäänsä ja sähisi varjoille pahimpia asioita mitä kissat voivat ajatellakaan, varjokissat raapivat häntä yhä enemmän, ja lopulta joku viilloista osui vanhaan arpeen suupielessä, ja veti sen jälleen auki. >Minä kuolen varmaan nyt...< Rastaanvire ajatteli, ja hänen ainoan silmänsä näkö heikkeni. >Kuolen...oman mielikuvitukseni ansiosta...kunpa olisin edes voinut sanoa hyvästit perheelleni...ja ystävilleni...< Hänen jalkansa pettivät, ja kaatoivat tämän kovalle luolan kivipinnalle.
”Älä luovuta!” kirkas ääni kuiskasi. ”Sinua odottaa mahtava tulevaisuus, et luovuta nyt. Sinua odottaa kunnia ja valoisa tulevaisuus.”
”Kuka siellä..?” Rastaanvire kysyi kähisten. Ääntä ei enää kuulunut, mutta Rastaanvire sai idean. >Ne voivat osua minuun, mutta minä en osu niihin. Voin siis päästä niiden lävitse! Jos Kuukivi toimii, kaiken pitäisi onnistua...Tai...en ole varma. Jos Tähtiklaani oikeasti on olemassa, sen on paras todistaa se nyt.< Hän nousi ylös, ja syöksyi kohti varjoja. Kuten hän oli arvellutkin, varjot eivät pysäyttäneet häntä vaan hän nilkutti suoraan niiden lävitse. Varjot pitivät parin sekunnin tauon, mutta sitten lähtivät hiipimään Rastaanvireen perässä. Nuori soturi kiihdytti, ja näki valaisevaa valoa. >Kuukivi!< Hän kaatui jälleen, mutta kompuroi sitkeästi Kuukiven luo, ja töksäytti kuononsa siihen. Varjot tulivat hänen vierelleen, ja aloittivat jälleen repimisensä.
”Tähtiklaani...oletko siellä?” Rastaanvire kysyi hiljaa, ja puristi verisillä käpälillään Kuukiveä.

//Tarina pitkästä aikaa! Oon ollu sairaana, enkä oo päässy koneelle siitä ilmoittamaan, ja nyt oon mökillä, eikä täällä pääse kovinkaan useasti koneelle, joten näitä tarinoita ei tuu niin paljon kuin yleensä. Ja Rastaanvire sitten ei kuollut tässä.
Vastaus:30 kp:eetä!
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
23.02.2013 09:42
Sinkosin sinne tänne, mutten oikeassa maailmassa. Olin siellä samassa paikassa missä oli ollut pyörremyrsky.
"Voisiko joku ystävällinen sielu kertoa nyt vihdoin missä olen?" huusin ja kysyin yhtä aikaa. Joku kissa tuli luokseni.
"Emme saa kertoa vielä. Vasta kun tulet tänne silloin, kun aika sinut jättää taakseen, saamme kertoa." en ymmärtänyt paljoonkaan kissan puheista. Ymmärsin vain, että kun kuolen saan sen vasta sitten selvitettyä.
"Lähettäkää minut sitten takaisin oikeaanmaailmaan ja vähän äkkiä!" sähisin. Kissa näytti loukkaantuneelta.
"En minä osaa sinua takaisin lähettää!" tämä sähisi ja otti askeleen eteenpäin. "Hyvä on, taistellaan." vastasin ja loikkasin kissan kimppuun. Raapaisin tätä veitsenterävillä kynsilläni lapaan. Kissa rääkäisi ja iski minua yhdellä käpälistään. Menetin hetkeksi tajuntani ja kaaduin maahan. Tovin kuluttua hyökkäsin uudelleen kissan kimppuun. Raapaisin tätä nyt kaulasta, ja yllätys yllätys kissa kaatui maahan. Mutta hän ei kuollut. Hänen kaulastaan kyllä suihkusi verta.
"Mikset sinä kuole?" kysyin.
"Voivatko jo kuolleet kuolla uudestaan?" hän kysyi ja virnisti. Oliko kissa jo kuollut? Miten se oli mahdollista?
"Voisitko nyt ystävällisesti päästää minut takaisin?" kysyin. Kissa huokaisi mutta suostui. Kotiin palaaminen oli niin kivaa. Tunsin että olin jo omassa kehossani. Mutta kaikki oli ihan pimeää. "Hetkinen, olen maan sisässä!" naukaisin. Kaivoin itseni ihmisten ilmoille. Siis kissojen ilmoille. ''Huhhuh!" sanoi ja tuijotin kuoppaa, jossa olin ollut.

//Oli pakko mennä, joten en voinut jatkaa..
Vastaus:Saat tästä tarinasta... hmm... vaikkapa... öö... 10 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
22.02.2013 17:34
Mietin pääni puhki mitä voisimme tehdä. Olimme jälleen lähtöpisteessä. Yhtäkkiä kuulin murinaa pensaikosta. Se oli tuttua murinaa. Vähän liiankin tuttua.
"Mäyrä!" sihahdin. Muut kääntyivät katsomaan. Samassa mäyrä loikkasi pensaikosta. Se otti tähtäimeensä minut, tiesin sen siitä että se ei välittänyt muista. Sähisin ja loikkasin mäyrän kimppuun. Mäyrä heilautti minut selästään maahan. Se tähtäsi minuun terävillä kynsillään. Suljin silmäni.
"Ei!" kuulin Kylmätähden huudon ja tämä loikkasi väliin. Elli taas hyppäsi mäyrän niskaan. Mäyrä osui Kylmätähteen. Sappeni kiehui. Kumppanini lensi kauemmas. Onneksi hän ei satuttanut itseään ja oli saanut pikku naarmuja. Kylmätähti oli lujaa tekoa, täytyi myöntää.
"Tuosta saat kärsiä!" huudahdin ja loikkasin mäyrää päin. Minun oli vaikea arvioida hyppyä, koska olin silmäpuoli. Mäyrä sinkosi kyntensä kylkeeni ja upotti ne tosi syvälle. Irvistin ja irrotin otteeni. Mäyrä kaatoi minut maahan. Yritin taistella kipua vastaan, mutta se oli toivotonta. Mäyrä oli edelleen kiinni minussa.
"Murhe! Ei!" Elli huusi. Mäyrä irrotti otteensa, mutta valmistautui iskemään minulta pään irti. Suljin silmäni ja vedin suuni irvistykseen. Samassa mäyrä tuntui kadonneen. Raotin silmääni ja näin kuinka Kylmätähti ja Elli taistelivat mäyrää vastaan. Viimein he tulivat luokseni voitonriemuisina.
"Murhe, kestä vielä kiltti!" kuulin hidän sanat jostain kaukaa. Kylmätähti näkyi kolmena ja Elli viitenä. Lopulta suljin silmäni.

//Murhe EI kuole.
Vastaus:10 kp:eetä :DD
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltetähti
22.02.2013 13:10
//päätin sittenkin kirjoittaa.... :D

Auringon säteet valaisivat pesäni vihreän jäkälä verhon läpi. Venyttelin jokaisen tassuni yksitellen ja istahdin sammalpedilleni hetkeksi, ja katselin auringon nousua. Havahduin viimein ajatuksistani, kun varapäällikkö, Varissulka ilmoitti tulostaan maukaisemalla.
"Sisään" mau'uin, ja samassa Varissulka työntyi sisään.
"Haluatko kuulla ensin huonot vai hyvät uutiset?" Varapäällikkö kysyi, istahdettuaan luolan seinän viereen.
"Hmm.....huonot" vastasin hetken mietittyäni, sillä hyvät uutiset voisivat vaihteeksi piristää minua.
"Selvä, huonot uutiset, Tuuliklaanin reviiri on luultavasti päivän tai parin, hyvällä tuurilla vasta puolikuun aikaan tuhottu. Hyvät uutiset..... pahoittelen mutta niitä ei taida olla" Varissulka sanoi, ja katsoi kysyvästi minua, hän ilmeisesti odotti lupaa poistua. Katselin Varissulkaa hetken, ja sitten annoin hänelle luvan poistua. Kun varapäällikkö oli kadonnut näkyvistå, mieleeni juolahti ajatus.
>voisin mennä seuraavaan partioon ja tarkastella tilannetta itse...pian täytyy luultavasti mennä neuvettelemaan muiden päälliköiden kanssa...< työnnyin ulos pesästävi ja viittoilin vasrissulan takaisin.
"Osallistun seuraavaan partioon, ja mitä ehdotat, lähdemmekö me vain, vai käymmekö neuvottelemassa muiden klaanien kanssa?"
"Mitä!? Lähdemmekö me?!" Varapäällikkö huudahti.
"No, meidänhän on pakko, ellemme halua kaikki litistyä hirviöiden alle..." mau'uin surullisesti. Tuli hetken hiljaisuus, kunnes varissulka maukui:
"Ehdotan ensin neuvottelua, mutta voisimme vielä keskustella kokeneiden soturien kanssa asiasta" varapäällikkö maukui ja jatkoi:
"Partion muut jäsenet odottavat tuolla jo, joten sinun kannattaisi kiirehtiä."
"Niin kannattaisi, ja minusta tuntuu, että voisimme pitää pesässäni auringon laskun aikaan kokouksen kokeneiden sotureiden kanssa" mau'uin mietteliäästi, ja annoin varissulalleluvan poistua. Setten tassuttelin hänen perässään leirin ulkopuolelle häntä laahaten. Muut odottivat siellä jo.
"Mennään" mau'uin partion jäsenille jotka olivat, Pakkasjuova Hiutalesydän, Jääsielu ja Haukkatuli. Tassuttelimme hangessa, ja mitään riistan ääniä ei kuulunut, hirviöiden jyrinä kuului etäältä, mutta kiersimme sen silti mahdollisimman kaukaa. Varissulka oli oikeassa siinä, että Tuuliklaanin reviiri olisi aivan pian tuhottu.

//muuten milloin klaanit lähtevät? Ja lähtevätkö ne yhdessä vai erikseen?
Vastaus:Nuohin Mustis saa vastata, mutta annan sinulle 19 kp:eetä!~
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
22.02.2013 11:19
Tästä päivästä tuli, niinkuin arvelinkin, upea. Ainakin se alkoi hienosti, lukuunottamatta painajaista.
"Mitä nyt teemme?" Elli kysyi. Mietin hetken. Sitten toisenkin hetken. Metsästämään ei tarvitse ruveta, saalistimme niin paljon riistaa eilen. Mietin kuumeisesti asioita, mitä voisimme tehdä.
"Mennään uimaan!" Kylmätähti naukaisi.
"Menkää te vain, minä voin katsella rannalta." sanoin. En osannut uida, sen takia olin jo melkein hukkunut. Elli riuhtaisi minut kuitenkin mukaansa. Hän veti minut joen rantaan asti.
"Nyt mennään eikä meinata!" hän sanoi ja heitti minut veteen. Upposin vähän aikaa ja heilutin tassujani. Pääsin kuin pääsinkin pintaan!
"Yök. Joki vesi maistuu kauhealta." sanoin ja hyppäsin takaisin rannalle. Ravistelin turkkiani ja istuuduin. Katselin kuinka he uivat ja nauroivat. Yhtäkkiä minäkin halusin veteen. Se näytti niin hauskalta. Otin pikkuisen vauhtia.
"Pommii!" huusin ja hyppäsin veteen ja kaikki kastuivat. Elli ja Kylmätähti saivat hysteerisen naurukohtauksen. Aloin itsekkin nauraa. Piti vain heiluttaa käpäliään ja pysyi pinnalla.
"Murhe!" he nauroivat. Uin sikin sokin ja välillä sukelsin. Näytin varmaan aika hupsulta. Roiskin vettä heidän päälleen ja minä sukelsin etteivät he osuisi minuun vesipisaroillaan. Lopulta väsyimme uimiseen ja nousimme rannalle. Ravistelin turkkiani.
"Mitä seuraavaksi?" kysyin. He katsoivat toisiinsa.
"Syödään." Elli sanoi. Kävelimme tuoresaaliskasalle. Minä otin hiiren, ja Kylmätähti otti hiiren, sekä Elli otti.. Hiiren. Söimme hiiret nopeasti. Sen jälkeen aloimme jälleen miettiä, mitä voisimme tehdä.
Vastaus:Saat 15 kp:tä! :)

-Mustahaukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltopentu, jokiklaani
21.02.2013 16:15
"Njauh. Tattuu!" Aaltopentu miukui. Hän istui parantajanpesän edessä ja odotti Pikkusulkaa, kasvattiemoaan, joka oli sisällä pesässä. Pikkusulka työnsi päänsä ulos ja pyöritti silmiään.
"Me tarvitsemme myös sinut, jos se kivi on sinun polkuanturassasi." naaras maukui lempeästi.
"Ai niin." Pieni naaraspentu naukui iloisesti. Hän oli oli jollain keinolla saanut kiven pokluanturaansa ja haavasta vuosi verta. Aaltopennulla oli muutenkin herkät polkuanturat ja kivi teki kipeää. Pentu nilkutti sisään parantajanpesään.
"Voi raukkaa. Ompa ilkeän näköinen haava.." Mutaturkki sanoi. Aaltopennun silmät seisahtuivat.
"I- ilkeän.." Se naukui.
"Ei. en tarkoittanut aivan niin. Tarkoitin, että haava näyttää varsin kipeältä." Mutaturkki vastasi nopeasti. Aaltopentu nuökkäsi ymmärryksen merkiksi ja Pikkusulka kehräsi hänen vierellään.
Mutaturkki sai kiven nopeasti pois polkuanturasta.
"Mitä sinä teet." Aaltopentu kysyi mutaturkilta.
"Jauhan vähän takijaisenjuurta polkuanturaasi varten. Sen pitäisi auttaa." Mutaturkki naukaisi vähän epäselvästi takiaisenjuurta suussaan. "Taisi tulla vahän ylimääräistä." Hän mutisi.
"Se kutittaa vähäsen. Minä haluan näyttää tätä Lastaanvileelle!"
"Ehdit näyttää myöhemmin. Minä vahdin sinua." Pikkusuka kehräsi. "Rastaanvire on varmaan muutenkin kalastamassa."

Myöhemmin Aaltopentu makoili pentutarhassa ja... nukkui. Hän oli uninen pentu, mutta tämänkertaiset torkut johtuivat unikonsiemenistä. Aaltopentu oli kokoajan nuollut haavaa ja lopulta Mutaturkilla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin unikonsiemenet.

//Anteeksiih.. Kauhee pätkä..//
Vastaus:Ei haittaa, 15 kp:eetä!
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sirpalesydän, Jokiklaani
21.02.2013 16:05
Nuolin riuskoin vedoin käpälääni ja pyyhkäisin sillä kasvojani. Makoilin soturipesässä sammalpedilläni ja tähyilin lämmintä auringonvaloa. Valo kajasti tuoreiden lehtien lävitse, ja täplitti maata. Kiedoin erittäin pörheän häntäni käpälieni eteen ja vedin raikasta ilmaa keuhkoihini. Nousin nautiskellen ylös ja tassuttelin ulos pesästä. Tuoresaaliskasassa oli vain vaivainen vanha hiiri ja kaksi pikkukalaa.
>Pitänee käydä metsästämässä.< ajattelin ja loikin metsään. Nuuhkin aamuilmaa ja haistoin jonkin riistaeläimen. Aivan oikein, jänis istui pensaan juurella ja mutusteli ruohoa. Se oli kylläkin yllättävää, sillä jänikset eivät yleensä liikuskelleet Jokiklaanin reviirillä. Se oli varmaankin karannut jonkun toisen klaanin reviiriltä. Kyyristyin ja jännitin lihakseni.
Hiivin äänettömästi kohti mehevää jänistä. Kun olin ihan jäniksen lähellä, hyppäsin komeasti jäniksen niskaan.
Pusersin hampaani sen kaulaan, ja hetken sätkittyään se valahti liikkumattomaksi. Kaivoin kuopan ja hautasin jäniksen. Tavoittelin uutta hajua, ja pian sen löysinkin. Nuori hiiri suki viiksiään eikä huomannut lähestyvää vaaraa. Hiivin hiirtä kohti, ja olin jo ihan lähellä sitä. Sitten alkoi kuulua puhetta ja meteliä.
Hiiri juoksi karkuun. Sihahdin ärsyyntyneesti ja etsin katseellani häiriköitä. Muutama Myrskyklaanilainen oli näemmä partiossa, eivätkä osanneet pysyä hiljaa.
Näin Hiiriturkin ja tämän oppilaan Tunturitassun kävelevän Tomuturkin ja Pilvihännän rinnalla.
Katsoin heitä ärsyyntyneesti ja jäin odottamaan, kunnes he katosivat Aurinkokiville päin. Tuhahdin ja aloin haistella jälleen ilmaa. Kun olin joen lähettyvillä, huomasin vesimyyrän. Hymyilin ilkikurisesti, sillä tiesin saavani sen kiinni, olinhan niiden metsästyksessä varsin taitava.
Kyyristyin ja loikkasin vesimyyrän päälle. Se inahti viimeisen inahduksensa, ja kuoli kun puraisin sen niskat poikki. Hieno symbolimainen, joskin verinen jälki koristi vesimyyrän niskaa. Hautasin senkin pikaisesti ja kuljeskelin ympäriinsä. Vanha ja laiha orava nakersi heikosti kuusenkäpyä. Se ei ollut mikään hääppöinen saalis, mutta saalis sekin. Minun ei tarvinnut kuin kävellä sen viereen, sillä se taisi olla kuurokin. pamautin sen maahan ja puraisin sen laihaa niskaa. Hain loput saaliini ja palasin leiriin.
Tiputin saaliini tuoresaaliskasaan ja istahdin lepäämään. Nälkä kurisi omassakin vatsassani, ja päätin ottaa kalan, joka juuri oli tuotu kasaan.
Nappasin kalan leukoihini, ja aloin syödä.
Pajupurokin tuli aterioimaan, Symbolihäntä mukanaan. Olin huomannut heidän välillään jotain muutakin kuin ystävyyttä. Pajupuro huomasi ajatukseni katseestani ja väläytti hiljentävän ilmeen.
Tämä yritti tahallaan nojata Symbolihäntään.
Virnistin ja otin kasasta jäniksen, jonka olin hetki sitten saalistanut. Menin pentutarhaan ja laskin sen Pikkusulan eteen.
’’Kiitoksia.’’ naaras sanoi ja alkoi syödä jänistä.
’’Äitii! Kotkapentu kiusaa!’’ Ruskopentu vikisi.
’’Kotkapentu! Tänne sieltä!’’ Pikkusulka ärähti ja hänen suustaan lensi samalla pieniä lihanmuruja.
’’Me vain leikittiin! Luskopentu vikitee joka asiatta!” Kotkapentu miukui.
’’Enpät! Muttakun tinä te aina otat vain niin hilveän totittati!’’ Ruskopentu puolusteli.
Pikkusulka huokaisi.
’’Selitäppä miten siis tapahtui.’’
’’No…’’ Ruskopentu aloitti mutta jäi suu auki miettimään, mitä sanoisi. Kolli hivuttautui aivan Kotkapennun viereen, ja tökkäisi tätä sitten.
’’Hippa!’’ Ruskopentu kiljaisi ja lähti juoksemaan ympäri pentutarhaa, Kotkapentu perässään.
Pikkusulka pyöritteli päätään. Katsoin tätä myötätuntoisesti. Pennut leikkivät keskenään, ja minä menin pois pesästä. Pystyin kuulemaan vielä, kuinka Aaltopennun kirkas ääni kuulutti haluavansa päästä mukaan leikkiin.

//pitäisi lukea kokeisiin, ja koulun netti kekkuilree, siksi näin lyhyt//

Vastaus:Selvä, ymmärrän, saat 25 kp:eetä!
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
20.02.2013 23:19
//Murhe ja tapletti kohtaavat ensimmäistä kertaa.

Olin koko loppupäivän Ellin kanssa. "Kuule. Luulen että Satu tulee pian käymään." Elli sanoi.
"Miten niin?" kysyin ihmeissäni. Elli katsoi minua pitkään ja hartaasti ennen kuin vastasi.
"Näin hänet matkallani tänne. Hän sanoi, että tulisi pian käymään." siskoni vastasi salaperäisesti. Oli kummallista, että Elli oli noin salamyhkäinen. "Miksi olet noin salaperäinen? Se on omituista." sanoin hiukan epämiellyttävästi. Minua alkoi vaan ärsyttää se, kun Elli yritti pitää sitä niin salaista asiaa salassa. "Hän kantoi jotakin keppiä suussaan. Satu ei kertonut miksi. Hän sanoi vaan, että se olisi sinulle." Elli sanoi ja nuolaisi korvaani. Aloin kehrätä. Katselimme Jättiläiskivellä kun aurinko laski. Lopulta Elli nukahti. Nuolaisin hellästi tämän lapaa ja kävin itsekkin makuulle. Mikähän se outo keppi oli? Tässä alkoi arvoituksia kerääntyä ihan varastoon. Nukuin todella levottomasti. Näin unta Johtajasta ja siitä kepistä. Yhtäkkiä silmäni rävähtivät auki ja päästin ilmoille sellaisen rääkäisyn, että moni riistaeläin varmaan pakeni sitä. "Kräääääähhhh!" Elli avasi silmänsä.
"Mitä sinä rääyt?" hän kysyi ihmeissään. Kylmätähtikin tuli pesästä ja pyöritteli silmiään.
"Taisin nähdä painajaista.." totesin hieman säikähtäneenä.
"Noin iso kissa ja naukuu kuin pikkupentu!" Kylmätähti naurahti ja tuli kokonaan pesästä.
"Tulkaahan aamupalalle." hän sanoi. Venyttelin ja nousin ylös. Elli teki samoin. Hän sanoi, että jäisi nyt hieman pitemmäksi aikaa. Se tietysti kelpasi minulle, kun näen häntä niin harvoin. Hypähdin alas Jättiläiskiveltä ja tassuttelin Kylmätähden luo. "Olisit itsekkin säikähtänyt jos olisit nähnyt saman unen.." mutisin ja otin kasasta mustarastaan.
"Tule nyt Elli!" huudahdin ja tämä tuli luokseni. Elli otti hiiren, ja Kylmätähti otti kottaraisen. Edesä näytti olevan täydellinen päivä.
Vastaus:Sori et olin näin pölvästi etten huomannu et tähä ei ois vastattu no annan sulle 10 kp:eetä, ja hyvitykseksi tästä, saat 2 lisä pistettä eli 12 kp:eetä, yritän seuraavall kerralla muistaa huomaamattomimmat tarinat :DD
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pakkasjuova, Tuuliklaani
20.02.2013 19:09
Tassuttelin aamulla pois leiristä.
Ajattelin, että millaista olisi elää muualla? Mitä jos klaanit joutuvatkin lähtemään? Ajattelin, ja laahustin kohti parhaita metsästyspaikkoja, joissa ei nytkään olisi taatusti riistaa, kun kaksijalat hirviöineen tuhosivat reviiriä.
Juuri kun minusta alkoi tuntua yksinäiseltä, ollessani metsästämässä, ja pienintäkään iloista ääntä ei kuulunut, Jääkaiku juoksi takaani luokseni, ja kysyi:
”Onko kaikki hyvin? Mitä sinä teet?”
”Metsästän, metsästän näkymätöntä saalista.” Vastasin, ja tuhahdin.
”Kyllä saalista vielä löytyy, katsotaan seuraavaksi tuolta...” Jääkaiku mumisi, ja lähdimme tassuttelemaan äänettömästi kohti piikkipensaikkoa.

Piikit raapivat kasvojani, kun tungin eteempäin saaliin toivossa. Edessäni vipeltävä hiiri, oli voimaton, mutta sen oli silti helpompaa liikkua tiheikössä, kuin minun.
Lopulta lennätin tassullani sen ilmaan, ja piikit tekivät syviä haavija hiirella, kunnes lopulta maahan pudottuaan, iskun sen kuoliaaksi. Jokainen saalis olisi tärkeä, ja niimpä tassuttelin Jääkaiun kanssa leiriin. Jääkaikukin oli saanut yhden saaliin, oravan.

”Olipa huono tuuri!” Mumisin Jääkaiulle, ja istuuduin tämän viereen vaihtamaan kieliä.
”Saimme hyvin vähän saalista...” Jääkaiku mumisi takaisin.
Suimme toisiamme, ja tassuttelimme kielten vaihdon jälkeen tuoresaaliskasalle. Otimme mahdollisimman vähän riistaa, jotta klaanille riittäisi enemmän saalista.

Aterian jälken, minä tassuttelin isäni luo.

”Saanko tulla?” Kysyin, ennen kuin astelin päällikön pesään. Oli kunnia olla päällikön pentu, tosin, joidenkin mielestä, minä ja hiutalesydän, olisimme hänen lellikkejään, vaikka eihän näin todellakaan ollut. Poltetähti piti meistä varmasti, mutta kohteli kaikkia yhtä oikeuden mukaisesti.
”Tule vain. Mikä on asiasi?” Poltetähti vastasi, astellessani sisään.
”Ajattelin, että minulla ei ole tekemistä, olisiko mahdollista päästä ilta partioon?” Kysyin.
”Sitä sinun tulee kysyä varapäälliköltämme, Varissulalta.” Poltetähti vastasi, ja meni pedilleen makaamaan. Minä kumarsin, ja sitten lähdin tassuttelemaan kohti Varissulkaa, joka seisoskeli aukion laidalla.
”Voinko päästä partioon? Minulla ei ole parempaakaan tekemistä.” Kysyin.
”Selvä, pääset Yksiviiksen, minun, Poltetähden, Hiutalesydämen, ja Jääkaiun kanssa partioon.” Varissulka vastasi äreästi.
”Kiitos.” Vastaisn, ja lähdin leirin edustalle, odottamaan muista partion jäseniä.
Pian he jo saapuivatkin, ja lähdimme heti matkaan.
Eimme olleet kiertäneet neljäs osaakaan rajoista, kun hirviöitä alkoi jo näkyä. Ne tuhosivat reviiriä nopeasti. Poltetähti mumisi:
”Jos reviiri tuhoutuu tuota vauhtia, enää muutama kuu, niin pitää lähteä, ellei vähemmän..” Hänen äänensä hukkui hirviöiden jyminään, kun tassuttelimme yhä lähemmäs niitä. Kiedoin häntäni lohduttavasti Jääkaiun hännän ympärille, kun tämän silmistä paistoi suru ja pelko.
Poltetähti, partion johtaja, johdatti meidät kauemmas hirviöistä, ja kiersimme ne turvallisen välimatkan päästä.
Partion aikana tuli vastaan useita hirviöitä, ja reviirime tuhoutui jatkuvasti, emme saaneet uutta tietoa, kaksijalkojen aikeista. Tiesimme vain sen, että jonain päivänä, ne vielä varmasti tuhoaisivat reviirin viimeisetkin rippeet, ja tappaisi, tai nälkiinnyttäisi riistan.
Huokasin, ja lähdin tassuttelemaan päästyämme leiriin, omalle sammal pedillemme.
>Ehkäpä huomenna olisi parempi... päivä.< Ajattelin. Sitten jäin pedilleni makaamaan, sillä en saanut unta.

//tällä viikolla en voi kirjoittaa useampia tarinoita, sori jääkaiku. :/ \\
Vastaus:19 kp:eetä :DDD
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
20.02.2013 16:31
Omituiset kissat vaivasivat päätäni koko loppupäivän. He olivat sanoveet: "Valloitamme reviirisi kuitenkin pian." Olin hypähtänyt Jättiläiskivelle, johon minulla oli tapana mennä miettimään asioita. Muuten, milloin Elli tulee taas kylään? Hän lupasi tulla tässä kuussa kylään. Asetuin makaamaan kivelle. Jättiläiskivi oli aika kylmä. Pudistelin päätäni. En voinut keskittyä kahteen arvoitukseen yhtä aikaa. Sähähdin ääneen: "Miksi kaiken pitää aina olla niin vaikeaa?" En edes huomannut sisartani, joka oli juoksut Jättiläiskiven juureen. "Hei Murhe." kuulin Ellin äänen. Hän varmaan ihmetteli, miksi mökötän kivellä ja mutisen jotakin, josta en ollut itsekkään varma.

"Äh, hei Elli. Anteeksi, jos olen kärtty. Minua vain ihmetyttävät arvoitukset." vastasin siskolleni. Elli hypähti viereeni. "Niin?" hän kysyi kun olisi halunnut kuulla niistä lisää. "No ensinnäkin olen saanut ennustuksen. Se menee näin: "Tulee yksi, joka on teille onni ja auvo. Tulee toinen, joka on teille pimeys ja kuolema." Ratkaisimme sen, mutta eniten pään vaivaa aiheuttaa yksi joukko." sanat olivat niin salamyhkäisiä, että Elli tuijotti minua hyvän aikaa. "Ja?" "Niiden päällikön nimi on Johtaja. Muista en tiedä. He aikovat vallata reviirini." sanoin. Elli näytti miettiväiseltä. "Heidän niin sanottu "joukko" kantaa nimeä Pimeyden lähettiläät." hän sanoi. "Huonompi juttu on, että he yrittivät ottaa minut joukkoon." sanoin.

//Tuli kauhee kiire joten en ehtinyt kirjottaa enempää..
Vastaus:10 kp:eetä, ja panisitko puhekohdat eri riville näin:
"Äh, hei Elli. Anteeksi, jos olen kärtty. Minua vain ihmetyttävät arvoitukset." vastasin siskolleni. Elli hypähti viereeni.
"Niin?" hän kysyi kun olisi halunnut kuulla niistä lisää.
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
19.02.2013 19:59
Odotin kuumeisesti vastausta kysymykseeni. Kävelin ulos pesästä ja aloin repiä heinää maasta. Lopulta kyllästyin ja juoksin joelle. Kävelin rantaveteen makaamaan. Asetuin makaamaan veteen enkä välittänyt vaikka vatsakarvani kastuivat. Olin vedessä tosi pitkään. Lopulta minun tuli kylmä. "Milloin saan vastauksen?" kuiskasin kärsimättömänä. Kävelin sinne tänne.

"No?" kysyin vieläkin kärsimättömänä kuin äsken. Kylmätähti oli kutsunut minut pesään. "Vastaukseni on.. En aio antaa anteeksi." sanat musertivat minut. "Vaan annan enemmän kuin anteeksi!" Kylmätähden vastaus oli kuin lottovoitto. Hyppelehdin sinne tänne enkä keksinyt mitään sanottavaa. Kävimme pian nukkumaan. Nukuin todella sikeästi. Yhtäkkiä kuitenkin heräsin. "Mitä?" kysyin hiukan unenpöpperöisenä. "Meidän on vietävä sinut Johtajan luokse." kuului hiljainen vastaus. En ehtinyt vastamaan mitään kun minut löytiin tainnoksiin yhdellä iskulla. Aamulla huomasin olevan jollakin kivisellä alustalla. Avasin silmäni. Olin jossakin ihmeellisessä metsässä. alusta ei ollutkaan kivi, se vain tuntui siltä. "Missä minä olen?" kysyin ja huomasin lauman kissoja ilmestyvän paikalle.

"Sinä olet meidän reviirillämme." isoin kissa mörähti. "Ja kuka sinä olet?" kysyin hieman epäuskoisena. "Minä olen Johtaja. Haluan sinut joukkooni." hän sanoi. "Ei onnistu." "Hyvä on. Hyökätkää!" Johtaja käski ja kaikki kissat hyökkäsivät kimppuuni. Sähähdin yllättyneesti ja repäisin veitsenterävillä kynsilläni yhden kurkun auki. Kissa kaatui kuolleena maahan. Revin raavin muita mutta niitä ilmaantui koko ajan lisää. Yhtäkkiä ne kaikki saivat minut maahan. Yksi kolli mainoi kyntensä kurkulleni. "Seis." Johtaja käski. "Viekää hänet hänen kotiinsa. Mutta muista, Murhe. Vallotamme reviirisi kuitenkin pian." Kolli löi minut tajuttomaksi valtavalla käpälällään. Silmissäni sumeni ja tunsin kuinka minut raahattiin pois. Jotain märkää läsikähti kasvoihini. Avasin silmäni. "Murhe? Huh.." kumppanini maukui. Kylmätähti seisoi vieressäni ja läiskäytti uudestaan vettä naamalleni. "Olen elossa." sanoin ja nousin istumaan.

//En keksinyt enempää..
Vastaus:Tapahtumien kulku meni hieman nopeasti, mutta saat 14 kp:tä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
18.02.2013 19:17
Olin nukkunut Jättiläinkivellä, ja minun oli kylmä. Muistin, etten ollut syönyt eilen oikein mitään, ja hypähdin alas mahtavalta Jättiläiskiveltä. "Nälkä." sanoin ja kävelin pesään. Tuoresaaliskasa oli tyhjä. Ja Kylmätähti nukkui. "Äsh!" sähähdin. "Pitääkö kaikki tehdä itse?"

Tökkäisin Kylmätähteä tämän lapaan. Tämä nosti ärtyneesti päätään. "Mitä nyt Murhe? Etkö näe, että nukun?" hän kysyi vihaisesti. "Voisiko neiti Kärtty metsästää hiukan saalista? On kauhea nälkä." sanoin naurahtaen. Kylmätähti mulkaisi minua. "Mikset hae itse saalistasi, herra Näsäviisas?" "Koska on sinun vuorosi saalistaa. Et ole saalistanut nyt juuri viikkoon." sanoin ja asetuin mukavasti pedilleni. "Hopi hopi nyt." sanoin ja katselin kuinka Kylmätähti lähti muristen pesästä. Odotin ja odotin. Mutta Kylmätähteä ei vaan näkynyt. Vihdoin ja viimein kumppanini saapui. "Mikä kesti, neiti Hitaus?" kysyin. "Itsepähän halusit minun saalistavan, herra Kärsimätön. Riistaa on niin harvassa." hän sanoi ja viskasi hiiren suoraan otsaani. "Auts! Mistä hyvästä tuo tuli?" kysyin. "Mieti sitä." hän sanoi ja häipyi pesästä. Murisin jotakin ja ryhdyin mutustamaan hiirtä. Edessä näytti olevan armo riita Kylmätähden kanssa.

Olimme riidelleet jo ainakin viikon, eikä loppua näkynyt. Aloin jo vaipua epätoivoon. "Anna anteeksi, Kylmätähti." sanoin jo epätoivoisena ja katsoin ainoalla silmälläni Kylmätähteä silmiin. Tämä katsoi minua hetken. "Mietin asiaa." sanat tuntuivat lävistävän minut kuin veitsenterävät kynnet.
Vastaus:Hmm... 10 kp:eetä, voisit kirjoittaa seuraavaksi vaikka vähän se pidemmän, niin niettoaisit vähän enemmän kp:eitä, ja olisi hyvä jos kirjottaisit seuraavalla kerralla puheet eri riville, muttaah, eipä tässä muuta :D
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamanlehti, Myrskyklaani
18.02.2013 07:55
Luku 13.
~Broken heart its full of sober. The beginning of end comes without warning. Then Prepare yourselfs.~
Luimistin korviani ja väistin Roihutassun iskun helposti.
"Älä paljasta katseellasi minne tähtäät!" sähähdin ja loikkasin kohti oppilasta. Läimäisin kollin maahan yhdellä käpälällä ja vangitsin käpälieni alle. Roihutassun tuijotti minua ärtyneen näköisenä. Loikkasin notkeasti pois kollin päältä ja kiepahdin ympäri suunnaten askeleeni leiriä kohti. Hän ravisteli turkistaan lunta ja lähti tassuttelemaan perässäni kohti leiriä. Metsässä ei ollut enää rauhallista. Hirviöt riehuivat ympäriinsä, joskaan eivät olleet onnistuneet pääsemään aurinkokiville. Mutta eipä sekään ollut kaukana. Olin täysin vaipunut omiin ajatuksiini, kun tajusin Roihutassun huutavan jotain. Kiepahdin ympäri.
"Paatsamanlehti VARO!" Kolli kiljaisi ja syöksähti pois kaatuvan puun alta. Tajusin itsekkin syöksyä pois alta läheiseen pähkunäpensaaseen. Katsahdin oppillastani ja nyökkäsin.
"Kiitos. Pelastit henkeni." Roihutassun silmät säihkyivät kiitollisena. Hetken kuluttua niihin palasi sama ahdistunut katse, joka oli piinannut Myrskyklaania viimeisten kuiden aikana. Laskin pääni alistuneesti.
"Ehkä on parempi palata suoraan leiriin. Kokoontumisjoukko on varmasti jo palannut." puhuin hiljaa ja lähdin astelemaan kohti leiriä. Roihutassu seurasi. Hetken kuluttua suuret kivet tulivat näkyviin ja nelipuiden suunnasta saapuva joukkio Tulisydän kärjessä. Partio, ja taas ilman saaliin hiventäkään. Katsahdin oppilastani ja heilautin tuuheaa häntääni lempeästi.
"Voit mennä muiden seuraan. Suoriuduit harjoituksista hyvin." Roihutassun vilkaisi minua kiitollisena ja kipitti oikopäätä muiden oppilaitten joukkoon. Astellessani joelle päin en mitenkään voinut olla huomaamatta kuinka ahdistuneilta ja pakokauhuisilta kaikki näyttivät. Se ei kuitenkaan ollut mitään Tulisydämmen kuntoon verrattuna. En ollut varmaan eläessäni ikinä nähnyt niin ahdistunutta, yksinäistä ja jollain kummallisella tavalla tuskaista soturia. Hän näytti olevan valmis säntäämään pakoon hetkenä minä hyvänsä selittäessään Mustatähdelle jotain. Mustatähti nyökkäsi muutaman kerran ennenkuin huiskaisi hännällään hyväksyvästi ja kiepahti ympäri astellen pesäänsä. Tulisydän kääntyi kannoillaan ja sattui katsahtamaan minuun päin. Hänen ilmeestään huokui kaikki se tuska, joka oli piinannut tätä jo monien kuiden ajan. Tuska, jonka minä olin aiheuttanut. Se sattui. Teki kipeää huomata, kuinka paljon kärsimystä voi itse aiheuttaa. Laskin pääni alistuneena ja suljin silmäni. En kestänyt enempää. Juoksin. Kauas, niin kauas kuin vain kykenin. Lopulta päädyin rauhalliseen jokiuomaan, jota varjostivat kuurasta hopeiset pajut, joiden lehdille oli jäätynyt pisaroita. Kuin kyyneliä. Lysähdin jäätävälle maalle enkä edes yrittänyt pidätellä kyyneliäni. Mitä minä elämälläni tein?! Olin tyrinyt lähes kaiken, mitä tyriä voi. Olin jättänyt Tulisydämmen. En tuntenut vanhempiani. Sinitähti oli kuollut silmieni edessä, enkä ollut kyennyt tekemään mitään. Enkä ollut myöskään kertonut kellekään. Nopsatassun ei edes puhunut minulle, saati Valkomyrsky, isänsä. Hautasin kasvot käpäliini ja itkin katkerasti. Havahduin kuullessani kaksijalkojen ääniä ja kovaa pauketta. >>Mitä?<< pian pajujen läpi rymisteli kaksijalka. Säikähdin ja Kapusin läheiseen puuhun. Aluksi näytti siltä, ettei se ollut huomannut. Se kantoi kädessään valossa hohtelevaa keppiä. Se kohotti kepin ja tähtäsi sillä minua. En ehtinyt tehdä mitään, kun kuului kova paumahdus ja hetkeä myöhemmin oikea takajalkani petti. Rääkäisin ja olin putoamaisillani kun tunsin turruttavaa kipua lavassani. Irvistin ja yritin pysytellä tajuissani, mutta hetken kuluttua menetin tajuntani ja mätkähdin raskaasti maahan ainakin kymmenen hännänmitan korkeudesta. Kaksijalka potkaisi kylkeäni ja jätti siihen.
-------------------------------Tapahtuu Paatsaman ollessa tajuton-------------------
Tulisydän asteli kuuraisten puiden lomassa, jotka kimalsivat kuun heikossa, kylmässä valossa. Hänet oli lähetetty etsimään Paatsamanlehteä, joka oli ollut poissa aurinkohuipusta lähtien. Vaikka kolli tiesi, että naaras vihasi häntä, ei tämä voinut olla rakastamatta tätä yhä. Hän laskeskeli saapuneensa hopeapajuille, ja siinähän ne makasivat hirviöiden raatelemina. Tulisydän loikkasi ketterästi yhden rungon päälle ja tarkasteli ympäristöä. Jos vain löytäisi yhdenkin merkin mustasta soturista. Ja aivan oikein, vähän matkan päässä, jäällä, makasi musta möykky joka näytti jokseenkin kuolleelta. Kolli loikki pajujen ylitse hauraalle jäälle ja nuuhkaisi mustaa ruumista. Kyllä, Paatsamanlehti se oli. Kolli huokaisi surullisesti ja lähti raahaamaan ruumista leiriä kohti. Musta, silkkinen turkki oli peittynyt kuuraan, takajalassa oli pieni haava, samaten kaulassa. Tulisydän näki, että naaras oli kärsinyt omalla tahollaan aivan yhtä paljon kuin hänkin. Ilmeettöminä taivasta tuijottaviin vihreisiin silmiin oli pinttynyt tuskainen katse, poskelle oli jäätynyt vesipisara, tai kyynel. Kolli ei ymmärtänyt miksi hänestä tuntui kuin naaras ei olisikaan kuollut. Toisaalta, saattoihan se ollakkin niin. Parempi viedä vain suoraan parantajalle. Josko Tuhkamarja osaisi vielä tehdä jotain.
----------------------------------------------------
Raotin silmiäni varovasti, tuntui kuin joku hakkaisi päätäni kivellä. Ympärilläni hälistiin, en erottanut kaikkia sanoja. "Leijonaloimu" ja "kuollut" toistuivat jatkuvasti. Näkymä näytti aluksi sumealta, mutta tarkentui pikkuhiljaa. Vieressäni makasi Lukkitassu, joka näytti siltä, kuin olisi juuri tullut taistelusta. Nostin päätäni hiukan ja koetin nousta jaloilleni. Onnistuin, vaikka takajalkani tuntui todella kipeältä. Irvistin kivusta, mutta kestin kyllä kivun. Siitähän minä tiesin kaiken.
"Mitä on... Tapahtunut. Miksi Lukkitassu on haavoittunut?" mau'uin rahisevalla äänellä. Tuhkamarjan siniset silmät olivat surusta sumeat, mutta jotenkin helpottuneet.
"Leijonanloimu on kuollut taistelussa." hän maukui surullisena. Laskin katseeni maahan.
"Tahdon nähdä hänet." maukaisin ja lähdin Tuhkamarjan tukemana nilkuttaa aukiolle. Saatoin erottaa kissojen välistä kaistaleen kollin kullanväristä turkkia, joka oli tahriintunut verestä. Punaista sodan kultaa valui jäätävään maahan, joka värjäytyi helakanpunaiseksi. Se kimalteli aavemaisen sinertävässä valossa, jota tulvi harvojen puiden lomitse aukiolle. Klaanitoverini tekivät minulle tilaa istahtaessani suunnattoman kollin ruumiin vierelle ja painaessani kuononi kultaiseen turkkiin.
"Suo anteeksi Paatsamanlehti, mutta minun täytyy mennä hoitamaan Lukkitassua. Tulisydän voi varmastikin auttaa sinua." parantaja maukui. Nyökkäsin vaitonaisena.
"En minä sinua määräile. Pärjään kyllä.. Yksikin." henkäisin ja painauduin Tuhkamarjan tilalle tullutta kissaa vasten. Tajusin vasta nyt, että se oli Tulisydän. Värähdin ja käänsin katseeni takaisin Leijonanloimun ruumiiseen. Hetken värjöttelin ruumiin vierellä ennenkuin nilkutin Tulisydämmen perässä sotureiden joukkoon. Kylmä hyökyi leirin ylle ja hukutti ilman haaleaan usvaan joka kieli sään kylmenemisestä. Tulisydän käpertyi jonnekkin joukon keskelle, eikä minunkaan auttanut muu kuin tassutella tämän luo ja käydä makuulle. Painauduin Tulisydämmen lämmintä turkkia vasten ja suljin silmäni nukahtaen melkein heti.
Vastaus:20 pistettä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
17.02.2013 12:01
Luku 23; Riistavarkaissa

Oli pimeä ja myrskyinen päivä. Tai, siitä ei voinut olla varma, oliko päivä vai yö, koska taivas oli joka tapauksessa pimeä ja pilvessä. Tuuli puhalsi kylmästi ja niin kovasti, että pystyi nappaamaan mukaansa pienen pennun. Suurin osa Jokiklaanin kissoista pysytteli pesissään ja kertoi tarinoita toisilleen, tai yksinkertaisesti nukkui. Rastaanvire loikki rantakivillä ja ihmetteli sitä, kuinka kukaan muu ei viitsinyt tulla ulos. >Ei tämä nyt niin paha sää ole! Kissat antavat sellaisen vaikutteen itsestään, kuten kotikisut! Villikissojen kuuluu olla joka säällä ulkona. Laiskiaiset.< Hänen vahvat ja karheat polkuanturansa estivät häntä putoamasta hulluna riehuvaan jokeen. Kaloja hyppi siellä täällä. >Niillä on varmasti kivaa tällaisella säällä, saavat yhdessä leikkiä joessa eikä kukaan tule metsästämään niitä. Kukaan paitsi minä!< Valtava hauki loikkasi vedestä, mutta ei ehtinyt päästä sinne uudelleen koska Rastaanvire nappasi sen ilmasta käsin ja hyppäsi Myrskyklaanin puolelle jokea. Hetken hän oli paniikissa, ja tahtoi lähteä pois, mutta sitten omituinen tunne iski.
”Mraauhh, en olekaan koskaan varastanut toiselta klaanilta riistaa! Haha, taidanpa nyt varastaa! Eivät ne hiirenaivot edes huomaa, pysyttelevät pesissään kuin kotikisut.” hän mourusi ääneen ja jätti hauen maahan. Ulkona ei ollut paljoakaan riistaa. Rastaanvire käveli lähellä jokea, ja unohti haukensa. Pensaikon vieressä nukkui jättiläismäinen hirviö. Sen alla oli jokin riistaeläin...jänis! Pulska jänis istui suojassa hirviön alla, ja nojasi hirviön pyöreään jalkaan. Sen turkki oli joistakin kohdista vielä talviturkinvalkoinen, mutta se oli alkanut jo aikoja sitten muuttua ruskeaksi. Nuori harmaa soturi kyyristyi ja hiipi hiljaa lähelle jänistä. >Hiiret tuntevat, jänikset kuulevat.< hän toisteli mielessään, ja oli pian aivan lähellä jänistä. Hirviön alla oli vaikea liikkua, eikä siellä voinut hyppiä. Rastaanvireen voimakkaista jaloista ei oikein ollut hyötyä. Hän iski hampaansa jäniksen niskaan ja puri niin kovaa kun pystyi. Jänis sohi ympärilleen pienillä kynsillään ja melkein osui Rastaanvireen silmään. Soturi iski huolella teroitetut kyntensä sen kaulaan ja puristi niin kovaa, että jänis valahti veltoksi. Rastaanvire raahasi saaliinsa pois hirviön alta. Hän palasi takaisin haukensa luo, ja yritti nyt päästä riehuvan joen yli kummankin kanssa. Ne olivat suuria saaliita, ja pienikokoisen kissan oli vaikea niitä viedä, vaikka olisikin metsän paras uimari. Hän pelästyi miltei kuoliaakseen, kun haistoi Myrskyklaanin kissojen tuoksut, tarkemmin Hiekkamyrskyn ja jonkun muun. >Minun täytyy lähteä!< Hän loikkasi riehuvaan jokeen, mukanaan hauki ja jänis. Vastavirta oli kova, kovempi kuin koskaan ennen. Siitä huolimatta hän käytti vahvoja jalkojaan hyvin, ja sai itsensä toiselle puolelle jokea ja piiloutui kaislikkoon.
”Joku on ollut riistavarkaissa! Pystytkö haistamaan, mistä klaanista kyseinen kissa on tullut?” Hiekkamyrsky kysyi. Toinen kissa oli varmaan nuorempi. Ehkä oppilas.
”En osaa sanoa. Tuoksuun on sekoittunut kaksijalkojen hirviöiden kitkerää hajua. Ehkä luopio, tai kissa jostain muusta klaanista, joka on vain pyöriskellyt hirviöiden lähellä ja saanut turkkiinsa niiden tuoksua. En vain osaa sanoa...” nuorempi ääni maukui myrskyssä.
”Totta, sama minulla. Näetkö nuo jäljet? Verta on sekoittunut mutaan...vieras kissa on vienyt mukanaan jäniksen.” Hiekkamyrsky puhui taas. ”Mennään kertomaan Mustatähdelle, tuskin häntä tämä vaivaa, tämä on vain pieni ongelma kymmenien muiden vierellä. Mennään.”
Kissat katosivat Aurinkokiville päin, ja Rastaanvire veti syvään henkeä.
>Pelastuin! Menipä tipalle, mutta en minä tämmöistä jänistä olisi Jokiklaanin reviiriltä löytänyt. Taidan antaa tämän Pikkusulalle, ehkä pennutkin saisivat maistaa.< Hän nousi kaislikosta suussaan hauki ja jänis, ja piiloutui pusikkoon putsaamaan likaista turkkiaan. Joessa kulki puulautta. Se kaatuili joen aalloissa. Sen päällä ei ollut ketään.
Rastaanvire nuolaisi mustaa käpäläänsä ja otti sitten hauen ja jäniksen mukaansa. Hän hyräili hiljaa, ja sitten kuuli rapinaa karhunvatukkapensaasta.
”Hm?” hän mutisi, ja laski saaliit uudelleen maahan. Karhunvatukkapensas vapisi, ja sen sisällä oli jotain. Jokiklaanin tuoksu, joku oma klaanilainen siis. Ei hätää.
Rastaanvire kurkisti pensaaseen, ja näki Kotkapennun hytisevän kynnet esillä.
”Jestas! Mitä sinä täällä teet?!” hän huudahti.
”Minjä lähtin kalkuun leilittä kotka ilkeä oppilat kiutati. Minjä en haluu että oppilat luulee että minjä olen heikko ja itkupilli! Minjä en ole!” Kotkapentu mumisi ja oli aivan märkä.
”Älä sano että olet ollut uimassa!” Rastaanvire sähähti, ja Kotkapentu nielaisi.
”Minjä näin lautan...”
”Sinä matkasit sillä! Kuules nyt, en ole kuningatar tai Pikkusulka, mutta siskosi olen, ja paljon vanhempi kuin sinä! Nyt sinä tulet takaisin leiriin kanssani, täällä on vaarallista.” Rastaanvire sähisi ja Kotkapentu vinkui hiljaa.
”Eikä mitään muttia!” Rastaanvire murahti ja tarttui Kotkapentua niskasta.
>Ainiin! Saaliini! Nyt joudun jättämään ne tänne...no äh! Kotkapentu on tärkeämpi, haen ne sitten myöhemmin takaisin.<
Vastaus:30 kp:eetä!
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento, jokiklaani
17.02.2013 11:48
"Ei voi olla! Taasko se nukkuu! Miten se jaksaa!? mourusin makoillesani pentutarhassa Pikkusulan seurana.
"Ai, Aaltopentua tarkoitat? En minä tiedä." Pikkusurka naurahti.
"Miten jonkun noin pienen kaaliin voi mahtua noin paljon unta? Nukkuuko se muka ihan kokoajan? mau'uin.
"No ei se nyt ihan, mutta ihmetyttää minuakin." Pikkusulka naukui.
"Olen kateellinen. Minäkin haluaisin nukkua noin paljon, mutta en soturina voi," huokasin väsyneesti.
"Ei Sulkatähti sitä sinulta voi kieltää. Sovitaan,että minä annoin luvan." Pikkusulka kehräsi ja hymyii.
"Selvä..," naukaisin ja tassutin soturipesään. Maa oli kosteaa, sillä hiirenkovan aikaan lumi oli alkanut jo vahän sulaa ja maa pehmetä. Makoilin hetken sammaleella ulos tuijottaen, mutta päätin sulkea silmäni hetkeksi. Sain unta nopeasti.
Istun hopealla nurmella. Ympäriläni kulki kissoja ja näin tutun hahmon.
"Isä... Isä!" huusin niin, että tuntui kuin keuhkot olisivat revenneen. Valkoinen läikikäs kolli asteli luokseni. Häen Sulkamainen häntänsä oli kuin omani ja valkoisessa turkissa oli oransseja läikkiäni.
"Miten tunnistit minut?" hän kehräsi. "Ja tervetuloa tähtiklaanin luo."
"Tunnitin sinut unestani, mutta miksi olen täällä? Enhän minä ole kuollut." Nau'uin.
"Et ole kuollut. Sinä nukut vain. Luota minuun." kolli, tai oikeastaan isäni, Roihuhäntä kehräsi.
"Tottakai luotan." huoksin. Roihuhäntä istui maahan ja minä tein samoin.
"Olen onnellinen, että Sulkatähti löysi sinut metsästä," Isä sanoi. Se tuntui mukavalta, kun joku välitti minusta. Ja nyt olin päässyt isäni luo vierailemaan tähtiklaanissa.
"Ikävä kyllä, mutta minun on mentävä ja niin on sinunkin," Isä huokasi. "nähdään taas rakas tyttäreni. Pidän sinusta huolta täälläkin. Rakastan sinua!"
Sitten kaikki sumeni. Heräsin.
"Emmekö sopineen, että lähtisit tänään iltapartioon?" Sulkatähti murisi pesän suuaukolla.
"Taisimme sopia, anteeksi. Sain Pikkusulalta luvan nukkua" Naukaisin.
"Sirpalesydän lähti tilallesi partioon. Muista myös, että Pikkusulka ei ole päällikkö." Sulkatäht murahti ja kääntyi pois.

Vastaus:15 kp:eetä!
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kotkapentu, Jokiklaani
16.02.2013 20:17
Luku 1; Pako

Tassuttelin hiljalleen kutittavan ruohon yllä. Tuuli temposi maasta irronneita kiviä mukaansa ja melkein kaikki kissat olivat menneet pesiin. Minua pelotti enemmän kuin koskaan, mutten halunnut että muut nauraisivat minulle. Tärisin tassujani myöten, mutta yhä varmoja askelia ottaen. Vilkaisin pentutarhaan päin, jossa Aaltopentu ja Ruskopentu katselivat ihmeissään minua. Virnistin hieman.
- Minä uskaltin mennä tälle! Tuletoke lekin? maukaisin tuulen pauhuessa ympärilläni. Minua todella pelotti. Aaltopentu peruutti pesäänsä ja Ruskopentu viittasi tulemaan. Nyökkäsin tyytyväisenä. Silloin tuuli paiskasi minut ilmaan. Taivas oli pikimusta melkeimpä kun lensin ilman halki. Huidon pelokkaasti ilmaa tassuillani, mutta hyödyttömästi. Pian kova maa löi minua kipeästi. Mahaani poltti kipeästi ja muutama kyynel vieri maahan poskiltani.
- Aiiijjjj, maukaisin hiljaa ja nousin vapisten ylös. Vilkaisin hädissäni ympärilleni. Ei ketään.
- Huh, hyva ettei kukaan nählyt! maukaisin tyytyväisesti ja tassuttelin aristelin pentutarhaan. Pesä oli pimeä ja ilmassa tuoksui ihanainen maito. Tassuttelin yhä aristellen emoni vierelle. Astuin pehmoisen sammaleen ylitse ja jäin makoilemaan siihen. Pehmeä sammal kutitteli poskeani enkä saanut unta. Kiskaisin pääni sammaleesta ja nousin istumaan. Ulkoa tullut kylmä tuuli kutitti minua ja naurahdin hieman. Polte mahassani oli loppunut hetki sitten. Katselin innoissani Ruskopentua, jonka selkä oli minuun päin. Kyyristyin ja virnistin ilkeästi. Loikkasin komeasti Ruskopennun niskaan ja kaadoin tämän helposti maahan. Katsoin nauraen veljeni ilmettä. Pian tämä kuitenkin kiskaisi minut maahan myös ja aloimme leikillä pyöriä ympäri pesää. Pian Ruskopentu maukaisi hädissään. Ihmettilin miksi ja päästin irti. Huomasin hädissäni kuinka verta valui veljeni päästä. Vilkaisin automaattisesti tassuani ja näin vertä kynsissäni. Lähdin peruuttamaan hädissäni taaksepäin. Tuijotin hädissäni veljeäni. Tunsin kuinka pesän seinämä koski minua selästäni. En saanut happea, halusin pois. Käännyin katsomatta taakseni ja juoksin pesästä. Tuuli oli jo loppunut ja aurinko paistoi kauniisti. Juoksin hieman huojuen pimeää nurkkausta kohti. Syöksyin sisälleen pimeyteen ja työnnyin peloissani nurkkaan niin hyvin kuin pystyin. Tärisin paikoillani nurkassa. Yhtäkkiä tunsin kosketuksen selässäni ja hyppäsin pelokkaasti pois nurkasta. Edessäni seisoi minua isompi oppilas jonka kasvoilla oli ivallinen ilme. Vapisin pelosta. Ketään ei ollut vielä aukiolla. Pelosta loikkasin ilmaan ja raapaisin terävillä kynsilläni oppilaan korvaa. Tömähdin maahan, yllättäen tassuilleni. Oppilas kerkesi napata minua niskasta ennen kuin kerkesin tehdä mitään. Pian tämä viskasi minut ilmaan. Lensin pyörien ilman halki ja tömähdin maahan.
-Aaaiiijjjjj, henkäisin. Tuntui kuin sisuskaluni olisi revitty ulos. Henkäisin ja silmäni vetistyivät. Kyyneleet virtasivat poskiltani kivusta ja pelosta. Uikutin hiljaa ja käperryin maahan. Näin aivusilmilläni Aaltopennun ja Ruskopennun tassuttelevan kohti minua.
- Eij! maukaisin ja nousin. Lähdin juoksemaan tömistellen kohti leirin suuaukkoa ja pian tassuttelin senkin läpi.
> En hatua että kukaanj näkee kun itkejn! < ajattelin hädissäni. Juoksin leirin ulkopuolella yhä itkien. En halunnut että kukaan nauraisi minulle. Loikkasin komeasti leiriä ympäröivän joen päällä olevalle puiselle lautalle joka lähti liikkumaan eteenpäin. Pian se tömähti jo rantaan ja loikkasin sen kyydistä. Maa kutitteli tassujeni alla juostessani eteenpäin. En uskaltanut kääntyä. Ruoho ylsi minua melkein päähäni asti ja se kutitti nenääni.
- Yhyyy, en haluja että kukaaj näjee! Eij kukaan!
Pian auringon valo häipyi jo pois ja kuulin askeleita takaani. Jännitin pienet takatassuni ja loikkasin suureen karhunvatukka puskaan, jonka oksat raapivat turkkiani. Tömähdin maahan. Se sattui, mutta päätin olla hiljaa. Maa oli pehmeää ja multaista. Kuulin Rastaanvireen äänen lähettyviltä.
- Lattaanvile ei taa nählä! maukaisin ja jäin odottamaan kynnet esillä.

/ Sori laitoin tän jo nyt, vaikkei mua ole vielä hyväksytty :c
Vastaus:Noh, ei se nyt haittaa, hyvä tarina, 30 kp:eetä!
En lisää kp:eitä vielä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltopentu, jokiklaani
16.02.2013 20:00
"Raaal! Olen luopiokitta joka teki iton alven! Raaal" Miukui Aaltopentu jahdatessaan Ruskopentua ja Kotkapentua.
"Älä tee minulle itoa alpea! Olen ulhea jokiklaanin pentu ja minä voin keltoa päällikölle!" Kotkapentu vikisi. Ruskopentu hyppäsi leikillään Aaltopennun niskaan ja miukui:
"Tinä katala luopiokitta! Minä vien tinut päällikön puhutteluun! Alpia ei taa tehlä!
Sitten pennut juoksivat hetken ympäri pentutarhaa kunnes he huomasivat jotain tärkeää.
"Kuka leikkii titte päällikköä?" miukui kotkapentu.
"Haetaan Lastaanvile tänne! Te leikkii meiän kantta!" keksi Aaltotassu.
"Juu!" huudahtivat Ruskopentu ja Kotkapentu yhteen ääneen. Pennut alkoivat hiippailla kohti suuaukkoa, mutta Sisiliskovarjo tuli heitä vastaan.
"Iti! Äitillä on atiaa. Tillä on jokin hätänä." Ruskopentu valehteli. Sisiliskovarjo tassuti heti heidän ohitseen ja poistui Pikkusulan luo.
"Siistiä!" naukaisi Aaltopentu. "Menokti!"
Pennut lähtivät kohti aukiota. Ensin he piiloutuivat kivikkoon, mutta Aaltotassu sai paremman idean:
"Kattokaa! Kuljetaan Silpaletylämmen hännän alla! Tieltä ne ei näe meitä." Pennut hiipivät Sirpalesydämmen hännän varjoijhin ja kulkivat tämän mukana kohti soturipesää. Mutta viimehetkellä Sirpalesydän kääntyi. Muut pennut pysyivät lujasti sen hännän takana, mutta Aaltopentu kompastui ja lensi maahan vatsalleen. Aaltopentu kierähti ympäri ja juoksi soturipesään. Se livahti pesän nurkkaan ja kyyistyi. Aaltopentu etsi katseellaan Rastaanvirettä, mutta hän ei ollutkaan pesässä. Nyt Haukkahalla yli tukkinut hänen tiensä ja asettunut makaamaan vain hännänmitan päähän. Aaltotassun onneksi kolli nukahti. Se hiippaili pos sotureiden pesästä ja jolkotti nopesti pentutarhaan. Siellä Sisiliskovarjo puhutteli Kotkapentua ja Ruskopentua. Hän tassutti syvemmälle pesään ja siellä... istui Rastaanvire jutteli Pikkusulan kanssa.
"Missä olet ollut!?" Pikkusulka huudahti nähtyään Aaltopennun.
"N-nukkumatta vain.." Aaltopentu sopersi.
"No onneksi sinä et karannut pentutarhasta. Kotka- ja Ruskopentu olivat lähteneen seikkailemaan leirissä ja roikkuneet Sirpalesydämmen hännässä. Onneksi sinä et tee mitään sellaista." Pikkusulka naukui.
"Niin, ei tuliti mieleenkään." Aaltopentu naukui ja haukotteli. "Jäi vielä vähän väty. Titten kun olen nukkutun paaaaljon niin leikkiikö Lastaanvile minun kantta?"
"Katsotaan sitten." naukui Rastaanvire. "pitää mennä"

Vastaus:17 Kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatassu, Myrskyklaani
16.02.2013 19:00
Lopun alku luku: 1
"Hei Haukkatassu herää!" Nopsatassun nau"unta tunkeutui Haukkatassun uneen. Hän oli ajanut takaa oravaa ja kiivennyt korkean tammen runkoa pitkin aina yläoksille saakka. "Koulutus alkaa auringonnousun aikaan. Toiset oppilaat ovat jo jalkeilla.", Nopsatassu jatkoi hätäisesti. Haukkatassu venytteli ja muisti sitten: tänään oli aika harjoitella taistelua. Hän hyppäsi tassuilleen. Unisuus karisi tiehensä kun jännitys alkoi virrata suonissa. Nopsatassu peseytyi kiireesti. Nuolaisujen välissä hän mauku "Puhuin juuri Vatukkakynnen kanssa. Sinä tulet kuulemma meidän mukaamme. Hän ja Hiekkamyrsky odottavat meitä jo ulkona. Kylmätassulla ja Ratamotassulla on tänään metsästysvuoro joten Vatukkakynnen mielestä voimme harjoitella yhdessä hänen ja Hiekkamyrskyn johdolla. Meidän on kuitenkin parasta kiirehtiä." hän lisäsi. "He odottavat jo." Nopsatassu johti Haukkatassun vikkelästi leirin piikkihernetunnelin läpi. Sitten he nousivat ylös laakson kivikkoista reunaa pitkin. Kun he kiipesivät jyrkänteen huipulle kylmä tuuli pörrötti heidän turkkejaan. Muhkeat valkoiset pilvet kiisivät sinisen taivaan halki. Haukkatassu tunsi villin ilon sisällään kun hän laskeutui Nopsatassun perässä puiden varjostamaa rinnettä pitkin hiekkakuopan pohjalle. Hiekkamyrsky ja Vatukkakynsi olivat todellakin jo saapuneet. He istuivat auringon lämmittämällä hiekalla kahden hännänmitan päässä toisistaan. "Vataisuudessa odotan teiltä molemmilta täsmällisyyttä." murisi Vatukkakynsi. "Älä ole liian ankara. Viime yö oli rankka. Minusta oli odotettavissa että he ovat väsyneitä." maukui Hiekkamyrsky lempeästi. "Älkää välittäkö Vatukkakynnestä. Hän on tänään huonolla tuulella." hän jatkoi. Haukkatassu ja Nopsatassu nyökkäsivät. "Seuratkaa minua." maukui Vatukkakynsi kärsimättömästi. "Tänään tarkastamme reviirin rajat ja harjoittelemme taistelemista." Pidemmittä puheitta Vatukkakynsi ponnahti jaloilleen ja loikki ylös hiekkakuoppaa. Hiekkamyrsky nyökkäsi heille ja he seurasivst samaa vauhtia. Haukkatassu rämpi heidän perässään ja hänen käpälänsä luisuivat pehmeällä hiekalla. Puut olivat paksuja tässä metsän osassa. Mahtavat tammet jättivät varjoonsa koivuja ja saarnipuita. Kuolleet kuivat lehdet peittivät maata ja risahtelivat tassujen alla. Vatukkakynsi pysähtyi suihkuttamaa hajumerkkinsä tiheään saniaismättääseen. Muut kissat odottivat vieressä. Haukkatassu huomasi kaksijalkojen polun ja kun hän nuuhkaisi hän haistoi kaksijalkojen vaimean tuoksun sekä voimakkaamman koiran tuoksun. "Kaksijalkahan on kävellyt tästä koiransa kanssa mutta siitä on jo aikaa." hän naukui. "Hyvä Haukkatassu. Mutta osaatko sanoa onko polku turvallista ylittää?" maukui Hiekkamyrsky. Haukkatassu nuuhkaisi uudelleen. Tuoksut olivat heikkoja ja tuoreemmat metsän aromit tuntuivat peittävän ne alleen. "On." hän vastasi. Vatukkakynsi nyökkäsi. Kaikki neljä kissaa pujahtivat esiin saniaisten alta ja ylittivät kapean polun terävät kivet. Polun takana oli mäntymetsää. Pitkiä suoria puita kasvoi siisti rivi toisensa jälkeen. Täällä oli helppo kulkea äänettömästi. Maata peitti kuolleitten neulasten paksu kerros joka pisteli Haukkatassun käpäliä mutta jousti askelten alla. Näköesteenä ei ollut aluskasvillisuutta ja Haukkatassu tunsi muiden kissojen jännittyneisyyden kun nämä hiipivät ilman suojaa puiden lomassa. "Kaksijalat ovat asettaneet puut tällä tavalla." maukui Vatukkakynsi. "He kaatavat ne pahanhajuisilla olennoilla jotka syytävät ilmaan niin voimakkaita huuruja että ne veisivät pennulta näön. Kaadetut puut viedään puusilpomoon joka on aivan lähistöllä." Haukkatassu pysähtyi ja yritti kuulostella puunsyöjien ärjyntää jonka oli kuullut joskus ennen. "Puusilpomo on hiljainen vielä muutaman kuun ajan viherlehden aikaan saakka." selitti Nopsatassu joka oli huomannut hänen pysähtymisensä. Kissat jatkoivat tassuttelua mäntymetsän halki. "Kaksijalkala on tuossa suunnassa." maukui Vatukkakynsi ja osoitti suuntaa hännäällään. "Pystyt epäilemättä haistamaan sen Haukkatassu. Tänään kuitenkin lähdemme toiseen suuntaan." Lopulta he kohtasivat toisen kaksijalkojen polun joka reunusti mäntymetsän kauimmaista laitaa. He ylittiväy se vikkelästi jotta pääsivät toisella puolella kasvavan tammimetsän turvalliseen pensaikkoon. Haukkatassu aisti kuitenkin että toiset kissat olivat edelleen hermostuneita. "Lähestymme Jokiklaanin reviiriä." kuiskasi Nopsatassu. "Aurinkokivet ovat tuolla." Hän osoitti pehmeällä kuonollaan puutonta, kivenlohkareiden muodostamaa kumpua. Hiekkamyrsky pysähtyi litteän, harmaan kiven viereen. "Tässä kulkee Myrskyklaanin ja Jokiklaanin reviirien raja. Jokiklaani hallitsee metsästysmaita suuren joen törmällä." hän naukui. "Hengitä syvään Haukkatassu." Vieraiden kissojen pistävä haju tulvahti Haukkatassun kitalakeen. Hän oli yllättynyt kuinka erillainen se oli verrattuna Myrskyklaanin leirin lämpimiin tuoksuihin. "Se on Jokiklaanin haju." Vatukkakynsi murisi hänen vieressään. "Paina se mieleesi. Se on voimakkaimmillaan raja-alueilla koska heidän soturinsa ovat merkinneet puut sen varrelta." Tämän sanottuaan tummanruskea kissa nosti häntänsä ja jätti omen hajumerkkinsä tasaiselle kivelle. "Seuraamme tätä rajalinjaa sillä se johtaa suoraan Nelipuulle. Jatkamme sieltä hiekkakuopalle." Hiekkamyrsky maukuu. Hän ryntäsi matkaan ja jätti Aurinkokivet taakseen. Vatukkakynsi seurasi perässä ja Haukkatassu ja Nopsatassu ravasivat heidän jäljessään. Kun he saapuivat Nelipuulle suuntasivat he heti kohti hiekkakuoppaa. Loppu päivä kului rattoisasti taistelun lomassa. Kun he palasivat leiriin aurinko oli juuri laskemassa. Leirissä Haukkatassu meni vaihtamaan kieliä Ratamotassun kanssa. Heidän keskustelunsa kuitenkin keskeytti varoitushuuto. Se päästi imoille vanha harmaa kissa joka istui aukion laidalla. "Pikkukorva haistaa vaikeuksia!" Ratamotassu maukui. Hän oli välittömästi varuillaan. Haukkatassulla oli tuskin aikaa katsoa ympärilleen kun nuori pitkäjalkainen kissa rynnisti pensaikon läpi leiriin. Hän oli pitkäjalkainen ja ruskeasta vatsastaan lukuun ottamatta pikimusta päästä varpaisiin. Haukkatassu veti henkeä. "Tuo oli Lukkitassu! Miksi hän on yksin? Missä Okakynsi oli?" Haukkatassu katsoi kun Lukkitassu hoiperteli aukion poikki. Hän läähätti raskaasti. Hänen turkkinsa oli sekainen ja tomuinen ja hänen silmissään oli pelosta villiintynyt katse. Joitakin kissoja juoksi hänen ohitseen tervehtimään viimeistä leiriin saapujaa. Yhtäkkiä Mustatähti saapui paikalle. "Mitä nyt Lukkitassu?" kolli puhui tyynesti mutta huoli varjosti hänen keltaisia silmiään. Muut kissat vetäytyivät kauemmas ja mutristivat kiihtymyksestä huuliaan. "Mitä on tapahtunut?" Mustatähti hyppäsi Suurkivelle ja katsoi alas kohti vapisevaa kissaa. "Puhu Lukkitassu!" Lukkitassu ponnisteli edelleen saadakseen hengityksensä tasaantumaan. Hänen kylkensä kohoilivat katkonaisesti samalla kun veri värjäsi tomuisen maan punaiseksi hänen allaan. Oppilaan kuitenkin oonistui kömpiä Suurkiven päälle Mustatäden viereen. Hän kääntyi kohti ympäröivää innokkaiden katseiden joukkoa ja sai vedettyä tarpeeksi ilmaa keuhkoihinsa julistaakseen "Leijonaloimu on kuollut." Klaanikissojen joukosta kohosi järkyttyneitä huudahduksia jotka kaikuivat syvälle metsään. Lukkitassun puhe takelteli hieman. Hänen oikea etukäpälänsä kiilsi sillä lavan syvästä haavasta virtaava veri kasteli sen. "Me k-kohtasimme viisi Jokiklaanin soturia joenrannalla lähellä Aurinkokiviä." hän jatkoi vapisevalla äänellä. "Tammisydän oli heidän mukanaan." "Tammisydän!" Ratomatassu henkäisi Haukkatassun vieressä. "Lukkitassu oli onnenpekka. Olisimpa minä ollut siellä hänen sijastaan. Olisin varmasti -" Ratamotassun vaimensi hurja mulkaisu vanhalta harmaalta kollilta joka oli havainnut ensimmäisenä Lukkitassun paluun. Haukkatassu käänsi katseensa takaisin Lukkitassuun. "Leijonaloimu kielsi Tammisydäntä tuomasta metsästyspartioita Myrskyklaanin reviirille. Hän sanoi että seuraava klaanimme alueelta löytyvä Jokiklaanin soturi tapettaisiin mutta Tammi... Tammisydän ei antanut periksi. Hän sanoi että hänen kl-klaaninsa pitäsi ruokkia uhkailimme tai emme." Lukkitassu piti tauon hänen hengityksensä vinkui. Hänen haavansa vuosi edelleen runsaasti ja hän seisoi kömpelössä asennossa jotta ei laskisi painoa lavalleen. "Silloin Jokiklaanin kissat hyökkäsivät. Oli vaikea nähdä mitä tapahtui. Taistelu oli hyvin ankara. Näin että Tammisydän painoi Leijonaloimua maata vasten mutta sitten Leijonaloimu..." Yhtäkkiä Lukkitassun silmät pyörivät ympäri ja hän horjahti sivulle. Puoliksi kömpimällä, puoliksi putoamalla hän luisui alas Suurkiveltä ja lysähti maahan. Kellanpunainen kuningtar loikkasi hänen luokseen ja kyyristyi hänen viereensä. Naaras nuolaisi nopeasti hänen poskeaan ja huusi: "Tuhkamarja!" Saniasiten varjostamasta nurkkauksesta juoksi esiin kaunis tummanharmaa kissa jonka Haukkatassu tunsi. Naaras kiiruhti paikalle ja maukui kuningatarta väistämään. Sitten hän vaaleanpunaisella kuonollaan vieritti oppilaan ympäri niin että saattoi nähdä haavan kunnolla. Hän katsoi ylös ja maukui: "Ei hätää Kultakukka. Hänen vammansa eivät ole hengenvaarallisia. Minun täytyy kuitenkin hakea hämähäkinseittiä jotta saisin verenvuodon pysähtymään." Kun Tuhkamarja ryntäsi pesälleen surumielinen ulvonta rikkoi aukion hiiskumattoman hiljaisuuden. Kaikki katseet kääntyiväy ääntä kohti. Kullanruskea raidallinen kolli kompuroi esiin piikkihernetunnelista. Soturin hampaissa ei ollut saalista vaan toisen kissan eloton ruumis. Hän raahasi repaleisen olennon aukion keskelle. Haukkatassu kurkotti kaulaansa ja näki vilauksen vaaleanoranssista hännästä joka roikkui velttona hiekka vasten. Järkytys levisi klaanin halki kuin jäätävä tuulenpuuska. Haukkatassu laskeutui maahan kun suru valtasi hänet. "Leijonaloimu!"

En kirjoita enempää. Jatkan tarinaa pian.
Vastaus:30 Kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
16.02.2013 16:09
Luku 22; Tarina pennuille

Taistelun jälkeiset päivät olivat kulkeneet sujuvasti, suorastaan loistavasti. Teeritassu oli nimitetty pian taistelun jälkeen soturiksi, ja nykyään hänet tunnettiin Teerenlentona. Pikkusulka hoiti Kotkapennun ja Ruskopennun lisäksi orpopentua nimeltään Aaltopentu. Rastaanvire oli todella innoissaan, sillä tämä oli varma että pääsisi vielä jonkun noiden pentujen mestariksi. >Mestariksi! Saan opettaa kaiken, mitä tiedän! Mutta... toivottavasti oppilas ei käy hankalaksi, menettäisin hermoni ja repisin korvat irti...toivottavasti saan kärsivällisen ja sivistyneen oppilaan.<
Yleensä hän ei käynyt lähelläkään pentutarhaa, mutta olihan tämä nyt poikkeus, sillä hän tahtoi katsella pentuja ja saada selville, millaisen luonteen jokainen niistä omaa. Häntä ikuisesti häirinnyt maidonhaju tunkeutui jälleen kuonoon. Pentutarhassa kuului lukuisia piipityksiä ja miukumista.
”Unohdinkin jo kuinka paljon inhoan pentutarhaa.” Rastaanvire tuhahti astuessaan sisälle pesään.
”Äläs nyt, ei täällä nyt niin paha haju ole.” Pikkusulka kehräsi ja suki edessään istuvaa Kotkapentua.
”Äiti! Tahlon leikkiä Aaltopennun ja Luskopennun kanssa! Päättä minut jo! Ai hei, Lastaanvile!” Kotkapentu vikisi.
”Mitä sinä täällä teet? Luulin että vihaat pentutarhaa.” Pikkusulka maukui ja päästi vahingossa Kotkapennun menemään. Pentu kipitti kahden muun pennun luo. Rastaanvire tuli lähemmäs emoaan ja kuiskasi hiljaa, jotta pennut eivät kuulisi:
”En oikein pidä pennuista, kuten tiedät, mutta saan jonkun heistä vuorenvarmasti oppilaakseni. Tahdon vain saada selville jokaisen personaallisuuden ja luonteen, jotta voin varautua. Jos saan oppilaakseni ärsyttävän pennun, minun täytyy osata hillitä itseni.”
Pikkusulka luimisti korviaan hieman, mutta ei vihaisesti tai aggressiivisesti.
”Olet tulossa isääsi. Kummatkin yhtä lyhytpinnaisia.” hän naurahti. Rastaanvire tuhahti välinpitämättömästi.
Ruskopentu juoksi pakoon Kotkapentua. Nämä näemmä leikkivät hippaa. Kotkapentu loikkasi pitkän hypyn Ruskopennun päälle ja kaatoi tämän.
”Ai!” Ruskopentu kiljaisi.
”Kotkapentu! Tänne siitä!” Pikkusulka sähisi ja mulkoili Kotkapentua.
”Mutta minä vaan leikin! Ei Luskopentuun tattunut, eihä?” Kotkapentu kysyi ja tökkäsi Ruskopentua kuonollaan. Ruskopentu oli liikkumatta, ja Pikkusulka henkäisi. Sitten Ruskopentu kuitenkin avasi silmänsä salamannopeasti ja kaatoi Kotkapennun kumoon.
”Ha-ha! Minä en ole niin heikko kun tinä luulet!” Ruskopentu miukui juhlallisesti ja pyöriskeli Kotkapennun kimpussa ympäri pentutarhaa. Pennut pyörivät villisti ja osuivat Rastaanvireen jalkaan. Koska Rastaanvire oli pienempi kuin kissat tavallisesti, tämä kaatui pienestä töytäyksestä.
”Anteekti titko!” Ruskopentu huudahti ja pyyteli moneen kertaan anteeksi. Rastaanvire nousi vaivattomasti ylös, ja yritti kätkeä äreän tunteensa. Ruskopennun suuret, meripihkanväriset silmät tapittivat niin hellyttävästi Rastaanvirettä, että ei pennulle voinut huutaa. Ruskopentu-parka luuli Kotkapentua veljekseen ja Pikkusulkaa emokseen, vaikka oikeasti kaikki tämän sisarukset ja emo olivat kotikisuja. Samalla Ruskopentu tietenkin luuli Rastaanvirettä ja Pajupuroakin siskoikseen, ja isäänsä Sisiliskovarjoksi.
”Ei se mitään. Vahinkoja sattuu.” Rastaanvire vastasi hampaat irvessä. Kotkapentu hätkähti.
”Itotitko, mittä tinä olet taanut tuon alven? Onko te aina ollut tulla? Tillonkin kun tä olit pentu?” Kotkapentu kysyi ihmeissään ja katseli Rastaanvireen arpea tämän suupielessä.
”Se on pitkä tarina...” Rastaanvire huokaisi ja suki valkoista rintaansa.
”Kello te! Minä haluan kuulla talinan! Kello, Lastaanvile!” Ruskopentu hihkui. Pikkusulka naurahti kuullessaan sanan ’kello’.
Aaltopentu, vaaleanruskea sinisilmäinen naaras tuli pentutarhan nurkasta suussaan sammalpallokasa, heidän luokseen.
”Minäkin tahlon kuulla talinan!” Aaltopentu miukui, asetti sammalkasan maahan, ja istui sen viereen. Kotkapentu, Ruskopentu ja Aaltopentu näyttivät kaikki sisaruksilta. Kaikki olivat ruskeita, hieman erisävyisiä kylläkin, ja jokaisen silmät säihkyivät odottavasti. Kotkapennun vihreät silmät, Ruskopennun meripihkanväriset ja Aaltopennun siniset.
Rastaanvire katsahti Pikkusulkaan päin, ja kuningatar nyökkäsi tälle kannustavasti.
”Hyvä on”, Rastaanvire huokaisi. Kolme pentua hihkuivat innoissaan.
”Olin silloin vielä oppilas, ehkä noin kahdeksan tai yhdeksän kuun ikäinen. Olin aivan surkea metsästäjä, kuten olen nykyäänkin”, Ruskopentu tirskahti, mutta hiljeni kun Rastaanvire loi tähän vaientavan ja vakavan ilmeen. ”Ja sen takia olin päättänyt metsästää yölläkin, jotta saisin mestarini Sulkatähden tyytyväiseksi.” ”Oliko Tulkatähti mettalisi? Päällikkö? Tiittiä!” Aaltopentu miukui.
”Olin metsästänyt jo iltapäivästä asti, ja oli keskiyö. Silloin oli lehtikato, ja riistaa oli melko vähäsen. Olin puoliunessa lumikasassa joen lähellä, ja vieressäni oli yli kymmenen kalaa.”
”Vai että huono mettättäjä! Kymmenen kalaa! Te on melkein yhtä hyvä kun Titilitkovaljolla!” Ruskopentu henkäisi.
”No, tiedäthän, uiminen on minulle helpompaa kuin silmän räpäyttäminen. Siksi kalastaminen on kuin pentujenleikkiä. Kaloja oli siis yli kymmenen, mutta maalla metsästettyjä riistaeläimiä vain kaksi. Nuori jänis, jonka takakäpälä oli jäänyt kiinni puunjuureen, ja vanha hiiri. Sinä yönä minua ärsytti todella paljon, pelkäsin että minusta ei koskaan tulisi soturia metsästystaitojeni vuoksi. Niinpä hyppäsin avantoon joessa. Uin pitkään jään alla, enkä käynyt ottamassa happea. Kun tulin pois joesta, huomasin että kalojeni vieressä istuskeli luopio, joka pisti kalojani poskeen ja maiskutteli kuuluvasti. Hätistin sen pois, vaikka se uhkasi tappaa minut, ja sain tämän haavan. Oletteko nyt tyytyväisiä?” Rastaanvire kysyi. Hänen kurkkunsa oli kuiva ja ääni rahisi.
Pennut tapittivat häntä ihaillen. ”Mahtava talina!” ”Titko on palas!” ”Lastaanvile päihitti luopion!”
Rastaanvire tunsi itsensä otetuksi noiden lauseiden keskipisteenä, mutta sisällään tunsi pettymystä siitä, että tarina oli pelkkää valetta. Mutta jos hän olisi kertonut Pimeydenmetsästä... Pennut olisivat saaneet sydänkohtauksen ja Rastaanvire olisi luultavasti häädetty klaanista. >Tai jotain sinne päin. Ehkä he kynsisivät minulta silmät päästä ja ruokkisivat kettuja ruumiillani.<
”Hyvä tarina”, Pikkusulka kehräsi.
”Kiitos.”
Vastaus:30 Kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskopentu, Jokiklaani
16.02.2013 12:55
Ulkoa kuului ilon ulvahduksia, ja muuta meteliä.
Ruskopentu väräytti korvaansa, ja kipitti kömpelösti pentutarhan ulkopuolelle.
”Titko on elotta! Elotta! Pajupulo on elotta! Luskopentu tuu kattomaan!” Kotkapentu miukui Ruskopennulle, joka seisoi pentutarhan ulkopuolella ja ihmetteli.
’’Elottako!?’’ Ruskopentu vinkaisi ja kipitti Kotkapennun luo. Ruskopentu töllötti suurilla silmillään Pajupuroa.
’’Minulla on vielä kakki titkoa!’’ Ruskopentu sanoi.
’’Eh, se on kylläkin ´´kaksi`` ei ``kakki.``’’ Sirpalesydän opasti Ruskopentua.
Ruskopentu ei välittänyt tippaakaan, vaan tarrasi pienillä käpälillään Pajupuron turkkiin.
’’Pajupulo, alvaa mitä?’’ tämä miukui.
’’Noh?’’ Pajupuro vastasi kehräten.
’’Aaltopennulla on ihka oma makuualutta, ja titten Sisiliskovaljo likkoi ten, mutta titten äiti koljasi ten, ja titten minä halutin lainata titä makuualuttaa muttakun Aaltopentu ei antanut.’’ Ruskopentu selitti innoissaan.
’’Kyllä minä tielän, ettei Aaltopentu ole miun ja Kotkapennun ja tinun ja Lastaanvileen titko, mutta miun mielettä te taiti kumminkin lainata titä.’’ tämä jatkoi ja huiskutti häntäänsä puolelta toiselle.
Pajupuro ei hennonnut kertoa Ruskopennulle, ettei kolli itsekään ollut Pikkusulan oma pentu.
Kotkapentu kipitti myös halaamaan Pajupuroa, mutta Ruskopentu paukautti tätä päähän tassullaan.
’’Minä halin Pajupuloa entin! Hali tinä vaikka Lastaanvilettä, titten vaihletaan.’’ Ruskopentu miukaisi, ja rutisi Pajupuroa niin lujaa kuin niin nuori pystyi. Sitten Ruskopentu päästi irti Pajupurosta ja kipitti Rastaanvireen luo ja tarrasi vuorostaan tähän kiinni. Rastaanvire kehräsi hyvin hiljaa.
’’Noniin, riittää jo.’’ Rastaanvire tokaisi ja irrotti Ruskopennun turkistaan.
’’Titten minä tielän kantta, että Silpalesylän tykkää Lastaanvileettä!’’ kolli miukui naurua äänessään. Sirpalesydän hätkähti ja asetti häntänsä Ruskopennun suun eteen, mutta hymyili silti Ruskopennulle.
’’Hassu.’’

//taas tarinaa Ruskolla/

Vastaus:15 Kp:eetä :D
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi, Myrskyklaani
16.02.2013 09:39
Luku 9:

-Koira osa 1-

Tönäisin Simpukan maahan.
"Höpsö!" Naurahdin ja kehräsin.
"No mistä minä olisin voinut tietää?" Simpukka tuhahti mutta hänen äänensävystään pystyi kuulemaan hennon kehräyksen. Hymähdin ja kumarruin syömään vesimyyrää, jonka juuri saalistin. Koralli oli saanut mahtavien, kenties Taivasklaanilta perittyjen, hyppytaitojensa avulla tiaisen, ja Simpukka pienen hiiren. Pian kaikki hotkivat omia eväitään hyvällä ruokahalulla.
"Tämähän on parempaa kuin kaksijalkojen muona!" Koralli huudahti ja nuolaisi huuliaan.
"No nyt puhut asiaa!" Naukaisin ja hihkaisin. Käänsin katseeni Simpukkaan, joka näykki hiirtä.
"Kohta menen nukkumaan." Haukottelin makeasti ja hotkaisin loput saaliistani. Sisarukset nyökkäsivät ja jäivät leikkimään Simpukan hiirellä. Loikkasin nahkasohvan päälle ja silmäni sulkeutuivat heti.

~Myrskyklaanin leiri oli tuhottu. Kissat pakenivat pois jättimäisten hirviöiden alta, jotka haukkasivat puut ja pensaat pois tieltään. Ensin tuhoutui päällikön pesä. Se oli vasta alkusoittoa. Lisää hirviöitä vyöryi paikalle ja tuhoutuivat pian muutkin pesät. Kauhistuneita huutoja kaikui kaikkialla. Hirviöiden äänet peittivät ne alleen, kaikki tuhoutui. Ei enää mitään jäljellä rakkaasta leiristä.~

"Mitä!?" Huohotin raskaasti vilkuillen ympärilleni. 'Oliko se unta?' Mietin hetken ja nielaisin. Simpukka ja Koralli tuijottivat minua aivan kuin aaveen olisivat nähneet.
"Näitkö pahaa unta?" Koralli kuiskasi hiljaa ja lähestyi minua. Nyökkäsin hitaasti ja puistelin päästäni kaikki pahat ajatukset. Katsoin pienestä ikkunasta ulos. Aurinko paistoi ja yksi sen säteistä hyväili turkkiani. Hymyilin hieman mutta haistoin ulkoa asti sisälle hirviöiden yököttävän lemun. Hätkähdin ja peräännyin askeleen, kaksikin.
"Eh, Mäntyviiksi?" Simpukka mutisi ja loikkasi viereeni. Hän supatti jotain korvaani ja sain siitä vain jotenkuten selvää.
"Kuka...?" Ärähdin ja toivoin että en kuullut oikein. Jos Simpukka puhui koirasta, en eläisi enää kauaa.
"Koira, ja iso sellainen." Kolli miukui ja hyppäsi pois sohvalta. Kurkkuni tuntui yht'äkkiä kuivalta.

Taloon muuttaisi koira.

//Anteeksi, hirvee pätkä. D: Ja jatkuu~\\
Vastaus:15 kp:eetä, ja ihan hyvä hän tää on!
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
15.02.2013 16:59
En voinut enää mitata välimatkoja enää helposti, koska minulla ei ollut enää vasenta silmää. Nyt Kylmätähti oli tärkeämpi. Suojelen Kylmätähteä aina kuolemaani saakka. Astelin takaisin Kylmätähden luo. Kävelimme pesälle. "Huoaah.." haukottelin ja asetuin pedilleni. Nukahdin heti. Nukahdin heti, kun suljin silmäni. Aamulla kömmin pediltäni ja astelin hiljaa ulos. Ulkona oli tosi sumuista. Yhtäkkiä olin huomannut jotain outoa, ja järjenvastaista. Tämä ei ollut minun reviirini. Paikka oli täynnä muita kissoja. Maa oli kylmää ja pehmoista, mutta en välittänyt siitä. Juoksin lähimpänä olevan kissan luo. "Mikä tämä paikka on?" kysyin niin tiukasti että tämä oli kaatua. "Etkö tosiaan tiedä?" hän kysyi ihmeissään. Aloin jo raivostua. Halusin päästä omaan pesääni! "No?" Ennen kuin kissa ehti vastata, tuli valtava pyörremyrsky.

Seisoin pakanevien kissojen keskellä. Yhtäkkiä pyörremyrsky muuttui punaiseksi ja alkoi suihkuta verta. Joka paikassa oli veren hajua ja päässäni huippasi. Haju oli niin oksettava. Kaaduin maahan varomatta pyörremyrskyä. Kun se tuli lähemmäs ja aina vain lähemmäs, vaivuin epätoivoon. Sitten se saavutti minut. Se pyöritti minua ja lopulta viskasi maahan. Sitten kaikki sumeni.

"Murhe!" kuulin kaukaisuudesta äänen. Avasin silmäni. Kotona jälleen. "Olin saada sydänkohtauksen kun makasit siinä liikkumattomana." Kylmätähti sanoi. Minua jäi kovasti ihmetyttämään, mikä se paikka oli, missä olin käynyt. Tassuttelin ulos. Olipas ulkona sumuista. Hyppäsin Jättiläiskivelle.
Vastaus:7 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaanvire, Jokiklaani
15.02.2013 16:54
Luku 21; Onnellinen aamunkoitto

Aamu sarasti, ja Rastaanvire makasi puoliunessa siskonsa ruumiin vieressä. Tumman naaraan silmät olivat punertavat, ja niitä ympäröivät mustat ääriviivat. Vasemmassa silmässä oli taistelun aikana puhjennut verisuoni, ja se oli vieläkin punaisempi. Ympärillä oli kosteaa, mutta lämpö oli sulattanut kaiken lumen leiristä. Rastaanvireen poskikarvat olivat jäykät, koska kyyneleet olivat valuneet niitä pitkin melkein koko yön. Hänen käpälänsä olivat Pajupuron rintakehän päällä, kuin odottamassa että se alkaisi taas nousta ja laskea.
”Rastaanvire...olisi aika haudata hänet...” Symbolihäntä maukui hiljaa hänen takanaan.
”En minä tahdo...en tahdo, että hänet haudataan...kohta hän herää, olen varma...” Rastaanvire kuiskasi ja purisi Pajupuron ruskeaa turkkia käpälissään. Symbolihäntä huokaisi.
”Nokkospolku haudataan pian. Klaaninvanhimmat auttavat minua siinä. Tarvitsetko sinä apua?” Symbolihäntä kysyi.
”Etkö kuullut? En minä tahdo, että häntä haudataan. Ei hän ole kuollut...”
Symbolihäntä näytti katkeralta ja surulliselta. Tämä seisoi kuitenkin jäykkänä ja itsevarmana.
”Ei kuolemista voi välttää. Se käy jokaiselle aikanaan, et voi välttää sitä.”
Rastaanvire nielaisi. >Eikä...<
”Hautaan hänet yksin. Kukaan ei auta minua, ei kukaan.” hän vastasi lopulta karkeasti.
Symbolihäntä nyökkäsi nopeasti ja kääntyi kohti klaaninvanhimpia ja Nokkospolun ruumista.
”Onkohan Nokkospolku minulle vihainen, kun en ollut hänen vieressään valvomassa...” Rastaanvire mutisi hiljaa, ääneen, vaikka hänen oli tarkoitus vain ajatella.
Kokoontumiseen lähteneet kissat eivät olleet vielä palanneet, vaikka olivat lähteneet jo aikoja sitten. >Toivottavasti heille ei ole tapahtunut mitään...hyppään alas rotkoon, jos vielä jonkun menetän. En vain kestäisi sitä...< ”Häh?!” Rastaanvire maukaisi hämmentyneenä, kun jokin hänen allaan liikahti. Pajupuro liikahti, ja sitten tämä alkoi hengittämään. Rastaanvire katsoi siskoaan täysin häkeltyneenä.
”Olet e-elossa?” hän kysyi, kun Pajupuro aukaisi ametistinväriset silmänsä.
Pajupuro virnisti ilkikurisesti. >Näytän varmaan ihan pöljältä!<
”Niin, olen elossa! Edes kuolema ei minua estä!” Pajupuro sanoi virnistäen ja pukkasi Rastaanvireen päältään.
”Mi-miten--?” Rastaanvire änkytti, kun Pajupuro nousi seisomaan.
”Pitkä juttu, etkä sinä edes minua uskoisi jos kertoisin.” Pajupuro vastasi ja ravisti turkkiaan.
Veri oli kuivunut tummanpunaisiksi länteiksi hänen turkilleen, ja hän rupesi putsaamaan niitä pois. ”Minä...” Rastaanvire kuiskasi hiljaa, mutta Pajupuro ei kuullut mitään, koska Sirpalesydän juoksi leiriin, perässään Sulkatähti ja loput kokoontumiseen lähteneet.
”...Olen niin onnellinen että et ole kuollut...” Rastaanvire sanoi hiljaa ja hieman loukkaantuneena, koska Sirpalesydän oli vienyt Pajupuron huomion huudahtamalla niin äänekkäästi, että linnut lensivät puista.
”Pajupuro! Olet elossa! Onpas siinä meillä taitava esittäjä, pelästytit minut ihan oikeasti, en saanut kokoontumisessa sanaakaan suustani!” Sirpalesydän huusi ja loikkasi Pajupuron päälle.
”Vai että esittäjä..jotakin noituutta, vain. Minä kyllä osaisin näytellä sinulle kuollutta, arvon Sirpalesydän.” Rastaanvire murahti hiljaa, niin että kukaan ei kuullut.
Sirpalesydän huomasi Rastaanvireen ilmeen, ja loikki tämän luo.
”Rastaanvire!! Pajupuro on elossa! Hän on ihan oikeasti elossa--Tule vaikka katsomaan! Tiedän, tiedän, tiedän, et voi uskoa sitä mutta totta se on! Ei-ei, älä yritä sanoa mitään, tiedän että se tuli aivan hiiirmu suurena yllätyksenä! Siis voitko kuvitella!” Tämä hihkui ja Rastaanvireen poskilihasta nyki.
”Kyllä minä sen tiesin, senkin hiirenaivo! Tottakai tiesin, valvoin koko yön hänen vierellään! Sinä se vain hilluit kokoontumisessa, olisi kohteliasta kertoa, mitä siellä tapahtui!!” Rastaanvire sähähti ja sai Sirpalesydämen hätkähtämään. Hetken ajan kollin kasvoilla oli pelästys, mutta se häipyi hetkessä pois, kun tämä aloitti pitkästyttävän jaaritelmansa.
”Siis me niinku mentiin sinne, ja siellä oli Myrskyklaani! Niinku meijän reviirillä! Sulkatähti menetti hermonsa, ja räyhäsi niille mutta sitten tajusikin, että he olivat saaneet saman merkin kuin Mutaturkki. Noh, pian paikalle saapuivat Tuuliklaani ja Varjoklaanikin. Kokoontumisen aloitti Tuuliklaanin päällikkö, Poltetähti. Hän kertoi, kuinka kaksijalat olivat tuhonneet heidän reviiristään melkein puolet. Varjoklaanilla sama homma. Myrskyklaanin päällikkö, Mustatähti, kertoi kuinka kaksijalat olivat tuhonneet heidän leirinsä. He asuvat aurinkokivillä nyt. Sitten, kun Sulkatähti kertoi, että meidän reviiriä ei oltu tuhottu ollenkaan, muiden klaanien kissat suuttuivat, ja väittivät että se on epäreilua. Varjoklaanin varapäällikkö, Hohtohaukka, melkein kävi Kiviturkin kimppuun, koska hän oli sanonut että sille ei mahda mitään. Kokoontumisessa alkoi kauhea hämminki, ja kaikki riitelivät keskenään. Sitten Sulkatähti hiljensi kissat, ja kertoi että erakot olivat hyökänneet leiriimme ja tappaneet kaksi soturia. Siitä kaikki suorastaan rauhoittuivat, kuin olisivat toivoneetkin sitä! Aika kieroja, pyh. Joku Myrskyklaanilainen huusi, että klaanit eivät selviäisi pitkään enää täällä, ja että meidän olisi muutettava. Hänet kuitenkin hiljennettiin nopeasti, eihän kukaan halua lähteä täältä, metsästä, meidän kodistamme! Sitten kokoontuminen loppuikin.” Sirpalesydän kertoi, ja hänen ympärilleen oli kerääntynyt melkoinen määrä kissoja kuuntelemaan.
”Minä tuten teutaavaan kokontumiteen mukaan!” kuului pieni ja piipittävä ääni. Kotkapentu loikki kissojen luo, ja tämän silmät suurenivat, kun Pajupuro maukaisi tälle iloiset tervehdykset. ”Titko on elotta! Elotta! Pajupulo on elotta! Luskopentu tuu kattomaan!” Kotkapentu miukui Ruskopennulle, joka seisoi pentutarhan ulkopuolella ja ihmetteli.
Vaikka Rastaanvire inhosi pentuja, tämä hymyili hieman ja kehräsi hiljaa.
”Oi, katoppas, meillä on täällä tämmöinen helposti herkistyvä kisu!” Sirpalesydän maukui ilkikurisesti.
”Senkin! Saan minäkin joskus kehrätä!” Rastaanvire sähähti, hyppäsi Sirpalesydämen kimppuun ja tappeli leikillään.
Vastaus:26 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Aaltopentu, jokiklaani
15.02.2013 14:56
"Poit tiitä. Te on minun paikka. Aaltopennun ihan oma makuualutta," Aaltopentu miukui.
"Minä en halua tatuttaa tinua, mutta minun paikka," Aaltopentu vinkui ja yritti puskea Sisiliskovarjoa pois omalta sammaleenpalaltaan, jonka oli itse ulkoa luvatta hakenut.
"Poit tiitä!"
"Ai hei, Aaltopentu. Onko jokin hätänä?" Sisiliskovarjo sanoi noustettaan sammaleen päältä. Sammal oli toisesta päästä aivan litistynyt. Aaltopentu nappasi sen pieniin hampaisiinsa ja vei sen pesän kauimmaiseen nurkkaan.
"Miun oma!" se miukui hädissään.

"Miksi sinä täällä kyhjötät?" Maukui paikalle tullut Pikkusulka. "Nurkassa ihan yksin?"
"Titilikkovaljo meni minun unipaikan päälle ja te on nyt ihan lintittä." Aaltopentu inahti.
"Vai, että Sisiliskovarjo... Ei hän sitä varmaan tahallaan tehnyt. Näytä sitä... unipaikkaa," Pikkusulka kehräsi. Aaltopentu astui lähemmän ja työnsi sammalta Pikkusulan eteen.
"Voi titä hiilenaivo Titilikkovaljoa. Minun oma unipaikka," Aaltopentu huokasi ja mulkoili kauempaa lähestyvää Sisiliskovarjoa. Pian Aaltopennun sammal oli taas tasainen. Ruskopentu inisi ja halusi lainata unipaikkaa. Aaltopentu kieltäytyi rajusti;
"MIUN OMA!!!"
Vastaus:5 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ruskopentu, Jokiklaani
15.02.2013 13:51
Ruskopentu painautui täristen Pikkusulkaa vasten. Taistelu oli loppunut, mutta Ruskopennun pieni ruumis värisi yhä pelosta.
Tämä kompastui ja pyörähti Aaltopennun päälle, kaataen tämän naaraan kumoon.
Aaltopentu oli orpo, ja Ruskopentu tiesi, ettei hän ole tämän oikea sisar. Mutta Kotkapentua ja Pajupuroa hän luuli sisaruksikseen. Ja Pikkusulkaa emokseen. Ruskopentu oli avannut suuret meripihkan väriset silmänsä keskellä taistelua, ja nähnyt juuri, kun erakon kaula purskahti verta ja kissa valahti kuolleena maahan.
’’Iih…’’ Ruskopentu inahti ja ryömi Aaltopennun viereen. Pihalta kuului huutoa, ja Pikkusulka tassutteli ulos.
Ruskopentu näki varaemonsa silmässä kyyneliä ja kaipuuta.
’’Pajupuro…’’ Ruskopentu pystyi kuulemaan Pikkusulan miltei äänettömän inahduksen.
’’Pikkutulka?’’ Ruskopentu sanoi epäselvästi.
Pikkusulka käänsi päätään ja tuli Ruskopennun luo, koskettaen tätä kuonollaan.
’’Pajupuro on kuollut…’’ Pikkusulka kuiskasi hiljaa.
’’Pajupulo!’’ Ruskopentu inahti hädissään.
Aaltopentu nukkui hiljaa maassa, eikä sen tähden kuullut mitään.
’’Muttakun, Pajupulo on minun titko, ei te voi olla tuollut.’’ Ruskopentu sanoi yhä tuijottaen Pikkusulan silmiin.
’’Voi hän…ja siksi se onkin niin hirveää…’’ Pikkusulka maukui rauhoittavasti mutta surullisesti.

//Tahdon Ruskopennulle kp:tä jotenkka kirjotin sillä sitte tän pätkätarinan//

Vastaus:5 kp:eetä
~Talvikki

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jääkaiku,Tuuliklaani
13.02.2013 16:18
"No niin nyt tarkkailen taitojasi."Haukkatuli maukui.
"Menenkö minä metsästämään?"kysyin.Haukkatuli nyökkäsi.
"Menet Pikku purolle."hän maukui ja nuolaisi etutassuaan.
"Selvä minä menen!"maukaisin ja ryntäsin Pikku puroa kohti.Siellä oli paljon pikkuriistaa.Hiiriä ja vesimyyriä.
Asettauduin vaanimis asentoon ja loikkasin pienen hiiren päälle tappoin sen puraisulla niskaan ja hautasin sen.
Seuraavaksi nappasin pahaa aavistamattoman vesimyyrän.
Tapoin pikku eläimet helposti taittamalla niiden niskat.
Olin saalistanut lopulta noin kolme hiirtä ja neljä vesimyyrää.Myös nuori jänis oli jäänyt hampaisiini.Olin napannut sen kun olin palaamassa leiriin.Pudotin saaliini tuoresaaliskasaan.Ottaessani siitä vesimyyrän huomasin mestarini juttelemassa Poltetähden kanssa.Mestarini näytti ylpeältä puhuessaan päällikölle.Kohautin lapojani ja hotkin saaliini nopeasti.
Kipitin oppilas pesälle nukkumaan,metsästäminen oli väsyttänyt minut kokonaan.Suljin silmäni ja vaivuin uneen.
--------------------
Aamulla

Tunsin jonkun tökkivän kylkeäni.Raotin silmiäni hieman ja näin mestarini hopeaharmaan turkin.
"Mitä nyt?"kysyin kammeten itseni ylös.Mestarini näytti iloiselta ja onnelliselta.
"Matkaat kuukivelle."hän ilmoitti hymyillen.Ravistin sammalet turkistani ja kelasin hetken aikaa mielessäni mitä sitten tapahtuisi.Silmäni laajenivat kun ymmärsin,että pian olisin soturi.
"Tuleeko minusta oikea soturi?!"kiljahdin herättäen pesän päädyssä nukkuvan Mustikkatassun.Tämä mulkaisi minua ärsyyntyneenä ja tassutteli ulos pesästä.
"No niin mene hakemaan matkayrtit Poltetähti odottaa."Haukkatuli kuiskasi viikset väpättäen.Nyökkäsin ja ryntäsin parantajan pesälle.Siellä Liekkiläikkä olikin jo tulossa luokseni.
"Tässä nämä matka yrtit."kolli maukui ja pudotti yrtti käärön eteeni.
"Kiitos Liekkiläikkä."miu'uin kiitollisena.Pureskelin pahan makuiset yrtit ja tassuttelin aukiolle missä Poltetähti istui.Ylväänä kuten aina.
"No niin lähdetään."päällikkö maukui saapuessani tämän rinnalle.Lähdimme nummelle päin.Nummi tuntui autiolta ja siellä lemusivat kaksijalat ja niiden hirviöt.Tassuttelimme nummella kauan.Sitten huomasin vanhan ladon.
"Tuolla asuvat Korppitassu ja Ohra."Poltetähti maukui ja viittoi hännällään kohti vanhaa latoa.
Ladosta kantautui voimakas hiiren tuoksu.Vesi nousi kielelleni,mutta yrtit onneksi veivät pahimman terän nälästä.
Aloin erottaa korkeat terävät korkokivet niiden luona oli emosuu ja emosuulla oli tai sen sisällä oli kuukivi.
"Nyt vain odotamme oikeaa hetkeä."Poltetähti maukui ja istui alas.Istuin hänen vierelleen katsomaan kuinka aurinko laski hitaasti.Sen kultaiset säteet saivat päällikön turkin hohtamaan liekin lailla.Vähitellen hopeahännän tähdet alkoivat tulla esiin.Kun kuu alkoi hohtaa taivaalla hopeaa hohtoaan niin Poltetähti nousi.
"On aika."hän maukui ja tassutteli emosuulle.Jäin yksin katselemaan kauniita hopeina hohtavia tähtiä.
"Oletko siellä nytkin emo?"kysyin ja pidättelin kyynelviraa.Katselin kutsuvia tähtiä yksi niistä loisti kirkkaampana kuin muut.
"Oletko se sinä suojeletteko yhä meitä?"kysyin hiljaa.Huomasin,että tuuli alkoi voimistua.Tartuin kynsilläni maahan jotten olisi lentänyt ilmaan.
Kynsiini alkoi sattua mutten hellittänyt otettani pidin edelleen kiinni maasta.
"Mitä täällä oikein tapahtuu!"kirkaisin ja kynteni katkesi lensin maahan.Ravistelin tomut turkistani.
"Muhahaa et pärjää meille me ollaan liian vahvoja!"kuulin rahisevia ääniä.
Ja näin punaista välkettä.
"Me tuhoamme klaanit ja kaikki kissat!"äänet jatkoivat.Pudistin päätäni ja yritin saada tuon kaiken loppumaan.Päässäni alkoi kiehua se oli tuskallista niin viiltävää kipua en ollut koskaan tuntenut.Puristin hampaani tiukasti yhteen yrittäen olla kiljumatta.
"Hei Jäätassu onko kaikki hyvin vapiset aika pahasti."Poltetähti maukui huolestuneena.Vilkuilin ympärilleni ei mitään.
"Kaikki hyvin."mau'uin ja yritin lopettaa vapinani.
Lähdimme tassuttelemaan kotiin päin koko matkan minun mieltäni askarrutti miten leirissä menisi.Ja ajattelin Pakkasjuovaa.
Lopulta tunnistin tutun paikan nummen.
#Pian kotona!#ajattelin onnellisena.Tassuttelimme Poltetähden kanssa ripeästi leiriin.Heti kun olin päässyt oppilas pesään lysähdin sammaleelleni väsyneenä.Suljin silmäni ja nukahdin.
----------------------------------

Soturinimitys

nAvasin silmäni ja huomasin mestarini hän istui lähelleni hymyillen.
"Peseydyhän on aika nimittää sinut soturiksi."hän kehräsi ja lähti.Aloin nuolla itseäni tasaisin vedoin,lopulta kun turkkini oli kiiltävä ja ihanan sileä.Nousin ylös ja tassuttelin aukiolle.
"Tulkoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaani kokoukseen!"Poltetähti kajautti.
"Haukkatuli uskotko,että oppilaasi on valmis soturiksi?"päällikkö kysyi mestariltani.
"Kyllä hän on."Haukkatuli vastasi.
"Jäätassu lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?"Poltetähti kysyi.
"Lupaan!"mau'uin väristen.
"Siinä tapuksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi,Jäätassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Jääkaikuna Tähtiklaani kunnioittaa rehellisyyttäsi ja urheuttasi ja hyväksyy sinut klaanin täydeksi soturiksi."Poltetähti maukui ja kosketti päälakeani ja nuolaisin päällikön lapaa.
"Jääkaiku Jääkaiku!"klaani hurrasi nimeäni Pakkasjuovan ääni kuului voimakkaimmin.
"Istut tämän yön vartiossa hiljaa."Poltetähti naukui.
Pakkasjuova näytti nukkuma paikkani ja sitten menin vartio paikalleni.

//Toivottavasti kelpaa:D//

Vastaus:Kelpaa, kelpaa! ^^ Saat 20 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Teerenlento, jokiklaani
13.02.2013 16:06
"Nääh... En halua nousta," mourusin Sulkatähdelle. "En jaksa."
"Onneksi ne ei ole nyt sinusta kiinni," Sulkatähti ärähti. "Tule. partio odottaa."
"Riippuu mistä roikkuu," Huokasin ja nousin pehmeältä ja mukavalta pediltäni uuteen aamuun. >Päättäväinen naaras<

"Noniin, mennään!" joku huusi, Sulkatähti kai. Lähdimme matkaan. Partiossa mukanani oli Sulkatähti, Haukkahalla ja Tuiskutassu. Tassutin muiden perässä ihan omissa maailmoissani. Voin jopa itse myöntää olevani hirveän laiska, mutta se näyttää kuuluvan toimenkuvaani. Minä olin saanut myös uuden lempinimen Sirpalesydämmeltä. olen kuulemma tassuttava tuhoaja. >Osuva nimi.< Ajattelin liiskatessani saniaisia ja muita kasveja. Sitten otin puuntaimesta yhden oksan hampaisiini ja venytin taaksepäin. Venytin sen pitkälle, ja olisi se varmasti pitemmällekkin mennyt, mutta se lipesi hampaistani ja läiskähti johonkin. Nimittäin Haukkahallan takaraivoon.
"Ööhhmm... Anteeksi, " vinkaisin Haukkahallan vainoavan katseen alla.
"Mrrrrh... Hiirenaivo. Yrittäisit olla nyt klaanillesi avuksi. Tuo on sietämättömän pentumaista!" Haukkahalla mourusi vihoissaan.
"Ai oksien venyttäminen ja saniasten tallominen!?" ärähdin närkästyneesti. >Haukkahalla ansaitsi tuon!< Ajattelin.
"Niin! Juuri se! Oliko sinulla vähän kehno mestari vai, miksi et ole oppinut soturin tavoille," Haukkahalla muaukui häijysti. "Koittaisit käyttäytyä kuin soturi!"
" Aijaa! Pitäisikö kulkea muka kuono pystyssä ja häntä vuihuen toisten kuonoilla, kuten sinä!?" vastasin Hänen herjaansa.
"Noniin! Koittakaa käyttäytyä!" Sulkatähti mourusi. "Älä ota noista mallia." hän sanoi voelä Tuiskutassulle. Näytin Haukkahallale kieltä ja virnistin.
"Myös sinä," Sulkatähti naukui minulle.
"Mitä!? minä vain lipaisin huuliani! mau'uin äänekkäästi ja säikytin linnut läheisistä puista.

Partioinnin jälkeen jouduin taas lepäämään, sillä en saanut rasittaa jalkaani. Sen piti kuulemma nyt toipua ja aika alkoi käydä pitkäksi.
"No hei, Tuhoaja!" sanoi Sanoi Sirpalestdän tassuttaessaan pesään. "Miksi lorvit täällä?"
"Pakko," naukaisin.
"Jaa..," hän naukaisi innottomasti. "Saatko hakea itsellesi edes ruokaa?"
"Tuskin, vaikka olisikin nälkä." nau'uin ja huokaisin.
"Minä haen!" Sirpalesydän sanoi ja pomppasi ylös.
"Jaa," naukaisin. >Hakee kuitenkin vain itselleen.< Ajattelin, mutta sitten astui hän tääs pesään ja kantoi mukavan pulleaa ja maukkaan näköistä jänistä.
"Tuossa," hän maukui ja laski jäniksen eteeni. Hän otti itse hiiren ja istui vähän kauemmas.
"Kiitos!" nau'uin. Aloin syödä.

Vastaus:Saat 15 kp:tä!

-Mustahaukka