--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kylmätassu, myrskyklaani
24.01.2013 16:46
Avasin unisena silmäni. Näin vieressäni tutun hopeanharmaan turkin mikä liikkui pinenesti. Nostin pääni nopeasti kylmästä maasta ja katsoin naarasta kasvoihin.
" Taivastassu! " minä maukaisin iloisena.
Taivastassu nosti pökkyräisenä päätään. Väsymys painoi hänen silmiän.
" Anteeksi, mutta olin eilen todella myöhään partiossa ja..." Taivastassu haukotteli.
" Aaa, anteeksi. Jatka vain uniasi. " minä maukaisin lempeästi ja nuolaisin siskoani, joka näytti olevan jo unessa.
Nousin ylös ja etsin katseellani Valkomyrskyä. Minulla oli kova nälkä, sitä nopemmin saamme saalista, sitä nopeammin saan ruokaa.
Kun Valkomyrskyä ei näkynyt, menin soturipesälle etsimään.
Työnsin pienen pääni oviaukosta. Näin valkoisen mestarini tuhisevan pienessä kyyryssä.
" Valkomyrsky! Herää jo! " minä ärisin.
Valkomyrsky nosti päätään ja siirsi katseensa minuun.
" Ai, oletkin jo jalkeella. Taitaa mahaa kurnia vai? " Valkomyrsky kysyi.
Nyökkäsin nopeasti.
" Tule jo! Haluan ruokaa! " minä maukaisin kärsimättömästi ja menin ulos. Odottelin pesän ulkopuolella kärsimättömästi unista Valkomyrskyä. Miksi kaikki ovat tänään niin väsyneitä!
Viihdoin ja viimein, Valkomyrsky kömpi pesästä haukotellen.
" Noniin. Mennään. " hän laahusti ohitseni. Tassuttelin hänen perässään.

Metsän tuoksut tekivät minut aina iloiseksi. Nuuhkin innokkaana ilmaa.
" Noh, jos tehdään niin että molemmat saalistavat nyt niin paljon kun pystymmekään, ja sitten tulemme tähän ja viemme ne kasaan. Kun sinulla on kuusi saalista, voit tulla tähän. " Valkomyrsky maukui ja oli jo lähtemäsä.
" Kuusi!? Niin paljon! " minä ähkäisin.
" Harjoituksien määrä kasvaa päivä päivältä. " Valkomyrsky virnuili ja ampaisi juoksuun.
Lähdin juoksemaan vastakkaiseen suuntaan. Menin heinokkoon piiloon, ja näin kaksi hiirtä. He olivat nuoria ja aika pieniä, mutta saivat kelvata. Odotin hetken ja ampaisin hiirien kimppuun. Painoin tassullani toisen maahan, ja toisen sain suulla otettua. Tapoin nopeasti saaliit ja hautasin ne. Oli jo kaksi....vielä neljä...
Kiipesin taas puuhun ja aika korkealle oksalle. Tähyilin sieltä lintuja. Silmiini osui lintuparvi, joka oli lähdössä liikkeelle. Kun parvi lennähti ohitseni, loikkasin, ja sain kynsiini yhden vanhan pääskysen. Putosin sen kanssa maahan ja viilsin sen nopeasti kurkusta kuoliaaksi. Se oli aika laiha ja vanha, mutta kelpasi tämäkin. Hautasin senkin maahan ja jatkoin etsintää. Tarvitsen enää kolme...
Nuuhkin pitkään ilmaa, ja haistoin taas jäniksen. Menin pensaikkoon piiloon, ja siellä se jänis häämötti. Se oli aika nuori, mutta kyllä me kissatkin tarvitsemme ruokaa. Kuolemme mekin nälkään! Vaanin parhaani mukaisesti pikkuista jänistä. Oikealla hetkellä syöksyin juoksuun, mutta kompastuin kesken matkan rähmälleni ja jänis pinkoi pakoon. Nousin ärtyneenä ylös ja katsoin kuinka jänis laukkasi pois. Käänsin päätäni ärsyyntyneesti ja suuntasin taas eteenpäin. Katselin puuhun, ja näin oravan nakertavan pähkinää matalalla oksalla. Se oli niin matala, että kykenisin ehkä loikkaamaan siihen...
Ponistin pitkillä jaloillani, ja loikkasin tassut ojossa. Sain oravan hännästä kiinni, ja vedin sen alas oksalta. Orava nakersi tassuani panikoiden mutta tein siitä nopeasti lopun. Hautasin sen maahan. Enää kaksi...
Haahuilin metsässä etsien hyvää riistaa. Minulla kesti kauan, kunnes näin vesimyyrän kaivavan tunneliaan. Kyykistyin hyökkäys asentoon, ja syöksähdin! Sain onneksi myyrän hampaisiiini. Se oli tälläkeraa hyvin pullea mutta vanha. Hyvähän tuokin! Hautasin sen maahan ja jatkoin etsintää. Enää yksi...
Viimeinen saalis oli päästäinen. Minulla oli kestänyt todella kauan kaikkien hankkimisessa, mutta nyt oli kaikki riista. Raahasin suussani siis... kahta hiirtä, oravaa, päästäistä, vesimyyrää ja päästäistä. Kyllä nyt moni saa ruokaa. Paljonkohan Valkomyrsky on kerännyt?

Tassuttelin ylpeänä paikkaan, missä sovin näkeväni Valkomyrskyn, mutta kissa tulikin virnuilen takaatani.
" Missä kultakimpaleesi on? " minä maukaisin hämmästyneenä, kun huomasin että Valkomyrskyllä ei ollut mitään.
" Edessäni! Olet todella kehyttynyt! Tarkkailin sinua koko ajan, ja olet kyllä taitava metsästäjä. Toivottavasti taistelu sujuu yhtä hyvin. " Valkomyrsky maukui.
Punastuin mestarini reaktiosta. Oli mukavaa kun kehuttiin.
Lähdimme viemään saaliita leiriin.
Vastaus:Hmm... Ihan mukava tarina! Annan sinulle 15 kp:eetä! :D
~Talvikinkukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pajutassu
24.01.2013 15:09
3.Luku

Pelko

Kävelin hermostuneesti aukiolla. Maa oli liukasta, mutta lumesta ei ollut jälkeäkään. Taivas oli sumun peitossa joten en nähnyt oliko aurinko noussut vai loistiko taivaalla Hopeahäntä. Silmän päällä oleva haava vuoti yhä vuolaasti ja tipahteli maahan pieninä läiskähdyksinä. Sumu tuntui painostavan minun taakkaani salata siskoni käynnit Pimeydenmetsässä. Pysähdyin ja jäin vain huohottamaan paikoilleni. Laskin päätäni alas ja huidoin hännälläni hermostuneena. Päässäni pyöri kaikenlaisia ajatuksia. Päätin keskittää katseeni johonkin muuhun ja aloin katsella ympärilleni.
- TSK! Eihän täällä näe mitään! karjaisin turhautuneena. Sumun läpi ei näkynyt kuin haaleasti pesät ja muutama kissa jotka olivat selvästikkin säikähtäneet karjaisuani. Mumisin ja nousin maasta. Ruoho oli kasvanut jo melkein kokonaan, mutta maa oli ällöttävän vetistä joistakin kohdista.
>>Ihan kuin olisin suolla..<< ajattelin. Suunnistin sakeassa ilmassa, etsien siskoani. Nostin kuononi ilmaan ja yritin haistella jälkeä siskostani, mutta ilma tuoksui vain märiltä kissoilta ja kalan suolilta.
- Rastastassu! Maukaisin voimakkaasti sumussa ja jäin odottamaan vastausta. Harmaus ympäröi minua ja laski mielialaani. Mutisin vain paikoillani ja kuuntelin kohti tulevien askeleiden ääniä. En ajatellut askeleita, mutta pian siskoni pää kolahti päähäni ja kummatkin lensimme selällemme. Päätäni särki jo muutenkin joten kipu oli hellittämätön. Mutisin ja sähähtelin. Ponnistin itseni vetisen ruohoisesta maasta ja katsoin siskoani joka tuijotti minua sinisillä silmillään. Tai no, en nähnyt muuta hänestä kuin silmät.
- Miksi kutsuit? tämä maukaisi ja tuijotti silmillään minun jokaista liikettäni. Virnistin ja astuin askeleen lähemmäs sisartani.
- Keksin juuri mahtavan kepposen, maukaisin hiljaa Rastastassun korvaan.
- Sinä keksit? Uskomatonta! Rastastassu maukaisi ja alkoi nauramaan. Mutisin hetken, mutta aloin itsekkin nauramaan. Nauroimme sumun keskellä, mikä saattoi näyttää kummalliselta. Jos joku siis näkisi jotain.
- Eli hae klaaninvanhimmille ruokaa ja odota niiden pesällä, maukaisin siskoni korvaan. Tämä nyrpisti kuonoaan.
- Sekö on hieno pilasi? Rastastassu maukaisi turhautuneena. Virnistin tälle ja lähdin kulkemaan sumussa, jättäen siskoni taakse. Parantajan pesälle oli helpointa kulkea, haistelin vain silmäni jättämää veri vanaa. Pian törmäsin jo parantajan pesän suuaukon viereiseen kivaan. Sähähdin, mutta luikahdin pian parantajan pesän sisätiloihin. Pesässä tuoksui hirveän äitelälle ja vanhoille yrteille. Minun piitti pidättää sitä ettei aamulla syöty kala tulisi mahastani ulos. Maa oli nyt mukavan kova ja ei märkä joten saatoin kävellä helpommin. Haistelin ilmaa etsien sitä yhtä yrttiä jota tarvitsisin. Mutaturkin tuoksu leijui perimmästä nurkasta ja kova kuorsaus merkitsisi sitä että parantaja ei heräisi ainakaan moneen kuuhun. Hiivn hetken monien yrttien ohitse ja lopulta löysin haluamani. Erittäin karvaan tuoksuinen aine lähti sammaltukoista. Otin varoen suuhuni yhden suuren ja lähdin kipittämään ulospäin. Sujahdin pesän suuaukosta takaisin sumuun ja nuuhkaisin ilmaa. Haistoin vanhan kissan tuoksun liiankin selvästi. Yökkäilin hieman tunkkaisesta tuoksusta, mutta lähdin kävelemään kohti inhottavaa tuoksua. Pian edessäni näkyi jo klaaninvanhimpien suuaukko ja sen edessä odottava Rastastassu. Kävelin Rastastassun viereen ja virnistin tälle.
- Kestipäs kauan! Mitä hauskaa muuten on antaa vanh- Rastastassun lause keskeentyi ja tämä tuijotti virne kasvoillaan sammalmyttyö suussani.
- Hiirensappea? tämä kuiskasi hiljaa vieressäni. Nyökkäsin ja pujahdin nopeasti sisään pesään. Pesässä tuoksui aivan hirveälle. Siellä haisi kuolleille eläimille, sairaille kissoille ja hiirensapelle. Kävelimme henkeä pidätellen keskelle pesää. Käännähdin katsomaan Rastastassua joka laski pullean vesimyyrän, kaksi kalaa ja muutaman hiiren maahan. Minua ihmetytti miten hän oli kantanut niitä. Tipautin varoen sammaleen kasan päälle ja laskin tassuni sammaleen päälle. Virnistin siskolleni joka virnisti takaisin. Painoin sammaletta pohjaan ja näin kuinka hiirensappi litisi kuin vesi ruuanpäälle. Otin hampaiden kärvillä sammaleesta kiinni ja heitin sen yhtä vanhusta kohti. Kuului mäiskähdys ja sen jälkeen kummallista hölinää.
- Ruoka aika! maukaisin iloisesti ja kävelin hieman kauemmas. Rastastassu pomppasi perääni ja jäimme aivan suuaukon kohdalle. Katsoimme kuinka vanhukset napsivat ruokaa itselleen ja veivät ne pois.
- Kuusilmä! Mustakorppi! Älkää ottako siitä läjästä enää, en usko että siinä on enää kunnollista ruokaa! maukaisin vanhuksille jotka olivat melkein jo ottamassa läjästä omansa. Kuusilmä ja Mustakorppi kääntyivät ympäri ja lönkyttivät takaisin nukkumaan sammaleelle. Hyvä, sillä he ovat minusta parhaimmat, koska he olivat ainoat jotka kertoivat minulle tarinoita. Rastastassun tökkäys herätti minut lapsuudenmuistoistani. Kuului vanhuksien huutoja ja rääkäisyjä kun he olivat puraisseet ruokaansa ja nielaisseet. Hiirensappi ei ole vaarallista, mutta se on erittäin pahanmakuista. Ponnahdimme ylös ja juoksimme pesästä nauraen. Nauroimme ja juoksimme samalla sumun keskellä. Virnistin ja pomppasin tumman Rastastassun päälle ja vyöryin tämän kanssa ruohoisessa ja vetisessä maassa. Törmäsimme maahan ja ponnahdimme toistemme päältä.
- Juostaan kilpaa! maukaisin hilpeästi ja pian ponnistin takajaloillani vauhtiin juoksin eteenpäin ruohossa ja kuuli siskoni äänet aivan vierestäni. Pian menin kaulaani myöten veteen, mutta se ei estänyt minua. Pölskin veden läpi ja rannalla juoksin taas. Siskoni tassun äänet kuuluivat yhä vierelläni. Nauroin ja juoksin sakeassa sumussa. Pian tassuni kolahti puun juuren ja lennähdin kipeästi kovalle kivelle. Makasin mahallani kivellä ja tuskin henkeä saaden. Kivi oli jääkylmä ja erittäin kova. Hengitin raskaasti ja pian kuulin siskoni äänen huutavan nimeäni. Tuijotin sumuun, koska jokin suuri otus käveli kohti minua. Tämä otus äänteli kummallisesti. Nousin väristen ylös ja pomppasi puuhun jonka juuri minut oli kaatanut. Puu oli pajupuu jota oli helppo kiivetä. Kiipesin vain ketunmitan päähän maasta jotta näkisin otuksen kun se kulkisi ohini. Pian puun juurelle oli tullut jokin mustavalkoinen otus joka oli melkein korkuiseni. Sähisin hiljaa. Kukaan ei tule Jokiklaanin reviirille ilman lupaa! Pomppasin puusta ja tömähdin otuksen niskaan. Kuulin otuksen äänen ja upotin kynteni tämän niskaan, kuten myös hampaani. Turkki ei ollut kovinkaan pitkää joten siitä oli helppo purra. Veri tulvi suuhuni ja kuulin otuksen mylvinnän. Pian tunsin suunnattoman kivun selässäni ja otteeni irtosi ja kaaduin maahani suuresti tömähtäen. En saanut henkeä ja kipu oli hirveä. Silmissäni sumeni, mutta tunsin silti kuinka kipu viilsi kehoani. Kaikki pimeni. Heräsin piemydessä. Kukaan ei ollut lähelläni ja kipu viilsi yhä minua. Kaaduin maahan enkä saanut henkeä.
- Tulet kuolemaan, kuului rääkäisy pimeydessä. Värähdin ja olisin halunnut huutaa kivuistani. Hengitin rätisevästi.
- Tulet kuolemaan KYNSIINI! Kuului vahva karjaisu ja eteeni loikkasi suuri kokoinen kolli jonka silmät loistivat meripihkan värisinä. Tiikeritähti. Vapisin ja tuijotin kollia silmät viiruina. Kolli virnisti ja käveli minua kohti.
- Voisin tappaa sinut jo nyt, mutta se olisi tylsää. Taidan laittaa jonkun muun tekemään sen..Tiikeritähti sanoi ja katosi. Pelko mylläsi sisälläni ja tärisin. Repäisin silmäni auki parantajan pesässä. Kukaan ei ollut pesässä eikä ilmassa tuoksunut vahvoille yrteille. Se ei siltikään auttanut. Sillä tiesin että kuka tahansa voi tappaa minut.

//Noin teimpäs nyt tylsyyteen tälläisen tarinan :'D Oli ihan hauskaa tehdä XD
Vastaus:Hyvä tarina tämä minusta oli, annan sinulle 30 kp:eetä, niin kuin hahmosi siskollesi ^^
~Talvikinkukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuurasydän
24.01.2013 15:04
Istuin pellon laidassa odottamassa erästä kissaa, Pimeäsielua. Hän oli vanha tuttuni. Tuuuli puhalsi turkkiini. Ympärilläni kuulin lintujen laulua. Odotin ja odotin, mutten nähnyt Pimeäsielua. Pikkuhiljaa tympäännyin odottamaan ja nukahdin.
Kun viimein heräsin, huomisin että oli tullut yö. Näin tähdet taivaalla. Kaikki oli muuten tavallista paitsi muistin nukahtaneeni eri kohtaan. Kaikki ei ollut normaalia. Ensinnäkin näin jatkuvasti varjojen hiippailevan ympärilläni.
" Keitä te olette? " kysyin rohkeasti. Ei vastausta. Kävelin jonkunaikaa kohti nukuma paikaani, kunnes kuulin selvästi että minua seurattiin. Näin takanani mustan möykyn joka lähestyi. Kun katsoin sivulleni näin, että he olivat piirittäneet minut.
" Keitä olette?! " kysyin uudestaan.
" Mrr. Olen Kivi, " kissoista kookkain murisi. " Me joko teemme yhteistyötä tai pakotan sinut siihen. " Kivi jatkoi. Arvasin, että olisi parempi suostua. En vain halunnut tehdä niin. Siispä pyöritin päätäni.
" Et vai. Sehän kohta nähdään! " Kivi karjui ja pian koko lauma juoksi minua kohti!
Vastaus:Hmm... 5 kp:eetä (anteeksi että olen näin tiukka)
~Talvikinkukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastassu
23.01.2013 22:03
Luku 11; Salaisuus paljastuu

Auringon ensimmäiset säteet herättivät Rastastassun sulilla pehmustetulta pediltä. Pedillä oli myös kuivunutta viime viherlehden ruohoa ja simpukoita. Rastastassu nosti päätään hieman ja hymyili. Hän avasi suunsa haukotukseen, mutta sulki sen äkkinäisesti. Hän nosti vapisten tassunsa poskelleen ja tunnusteli haavaa. Sen päällä oli hämähäkinseittiä, mutta kun kunnolla tunnusteli, hän huomasi että poski oli kokonaan auki. Haava oli paljon leveämpi ja pitempi kuin ennen. Mutaturkin hiljainen, tuttu mutina kuului jostain nurkasta. Rastastassu nosti päätään ylemmäs ja näki parantajan ruskean kehon.
”Mmhh..” Rastastassu mumisi ja Mutaturkki kääntyi katsomaan oppilasta.
”Heräsithän sinä vihdoin!” Mutaturkki veti yrttien joukosta lehdellisen unikonsiemeniä ja työnsi ne Rastastassun eteen.
”Miten niin ’vihdoin’? Kuinka pitkään minä muka olen nukkunut?” Rastastassu nuolaisi siemenet suuhunsa, pureskeli ne nopeasti ja nielaisi.
”Olet nukkunut kokonaiset kaksi päivää”,
”Kaksi päivää?! Miten se on ylipäätään mahdollista!”
”Kuumeisena nukkuu pitkään. Ruumis tarvitsee lepoa.” Mutaturkki sekoitteli yrttejä ja marjoja.
”Onko minulla muka kuumetta?” Rastastassu katsoi kauniin muotoista simpukkaa ja läpsi tätä käpälällään.
”Oli. Mutta ei enää. Hyvä että nukuit niin pitkään, se parantui hetkessä. Otas tästä vähän ruokaa”, Mutaturkki nosti oppilaan eteen marjojen ja yrttien mössön.
”Jaa. No se on hyvä...Joudunko minä taas syömään tätä mössöä miljoona kuuta?” Rastastassu ärähti ja tökki ruokaansa.
”Syö nyt ainakin tänään. Pystyt ehkä huomenna ainakin saalistamaan. Lihan syömisestä en ole aivan varma.”
Rastastassu hymähti ja söi marjat ja yrtit.
Ulkoa kajahti Sulkatähden kutsuhuuto. Kissoja juoksenteli klaanikokoukseen.
”Tahdotko sinäkin mennä?” Mutaturkki kysyi huolehtivaisesti.
”Kyllä...osaan kyllä kävellä itsekin, kiitos vaan.” Rastastassu ärähti Mutaturkille, joka oli yrittänyt auttaa tätä kävelemään. Mutaturkki näytti hetken loukkaantuneelta mutta vei oppilaan sitten ulos muiden kissojen luo.
Sulkatähti istui suurkivellä, jonka eteen olivat istuneet kaksi kilpikonnakuvioista, kullanruskeaa kissaa. Symbolitassu ja Nokkostassu.
”Tuleeko heistä sotureita?” Rastastassu kysyi, ja Mutaturkki nyökkäsi.
Rastastassu huokaili ja vaihteli jatkuvasti asentoaan, kun Sulkatähti jaaritteli ja jaaritteli kuinka hyvin nuo kaksi oppilasta olivat selvinneet koulutuksestaan ja päläpälä.
Lopulta kokous päättyi, ja klaani hurrasi juuri nimitettyjen sotureiden nimiä:
”Symbolihäntä! Nokkospolku! Symbolihäntä! Nokkospolku!”
Rastastassu hurrasi mukana, mutta väsyneenä ja ääni käheänä.
Mutaturkki kosketti oppilaan lapaa hännällään. ”Kyllä sinustakin kohta tulee soturi.”
Rastastassun silmät loistivat. ”Niinkö?”
”No sinähän olet ollut oppilaana jo vaikka kuinka monta kuuta. Pian on sinunkin vuorosi.”
”Mutta kun olen viettänyt niin paljon aikaa parantajanpesässä...”
”Olet koulutuksessa edemmällä kuin siskosi. Ei se haittaa, että olet pari päivää ollut poissa koulutuksessa. Se on ymmärrettävää.” Mutaturkin ilme muuttui miettiväiseksi. ”Siitä puheen ollen...yksi asia ei ole vieläkään selvitetty. Miten sinä ja sinun emosi vahingoituitte aivan samaan aikaan silloin?”
Vasta nyt Rastastassu muisti, että hänen emonsakin oli ollut Pimeydenmetsässä. Ja haavoittunut pahasti. Mutta hänellä ei ollut ollut kuumetta tai kovinkaan pahoja vammoja, koska hän ei ollut enää parantajanpesässä. >Toivottavasti...<
”Haistoin silloin yöllä oudon kissan hajua. En kylläkään muista mitään, mutta ehkä se kissa repäisi haavani auki ja vahingoitti emoani.” Rastastassu valehteli.
”Niinpä kai. Mutta aika omituista, että Sisiliskovarjo ei ollut huomannut ketään. Olihan hän sentään vartiossa.”
>Minun olisi kuulunut olla siellä...nyt isääni tietenkin syytetään...< Rastastassu laski päätään.
”Ehkä se kissa kiersi joen puolelta ja tuli jostain reiästä oppilaidenpesään...Ja ehkä se sitten jotenkin pujahti nopeasti ulos ja tappeli hetken Pikkusulan kanssa..” Rastastassu sanoi ja tajusi, että se oli huonoin tekosyy mitä hän oli koskaan keksinyt. Mutaturkin täytyi olla todella helposti huijattava, koska asia näytti menevän hänelle täydestä.
”Paitsi että Sisiliskovarjo olisi huomannut tappelemisen ääniä. Pikkusulkahan nukkui, joten kissa olisi voinut helposti vain hyökätä kimppuun herättämättä ääniä. No, en ole mikään tutkija, asia ei silleensä kuulu minulle. En edes harrasta kostamista ja sen sellaista hömpötystä, Pimeydenmetsäläisten touhua.” Mutaturkki maukui ja työnsi Rastastassun takaisin parantajanpesään. Rastastassun olo vain huononi, kun parantaja mainitsi Pimeydenmetsän. Mutaturkki talutti tumman oppilaan pedilleen. ”Lepää,”
Rastastassu laski päänsä käpäliensä päälle ja pörhisti häntänsä suojaksi.
>Kaiken kahden päivän aikana...en nähnyt yhtäkään unta...ihan omituista...< Rastastassu katseli valkoisia kynsiään ja räpytti silmiään auringonpaisteessa, johon hän ei ollut vieläkään kahden päivän jälkeen tottunut. Rastastassu sulki silmänsä, ja lepäsi jonkin aikaa saamatta unta. Mutaturkki sähähti ja kuului töminää. Rastastassu piti silmiään yhä kiinni, koska pystyi jo melkein nukkumaan. Kuului liukastumisen ääni ja jokin- tai pikemminkin joku törmäsi Rastastassuun ja herätti tämän. Rastastassu horjahti päin seinää mutta otti kynsillään kiinni maasta ja pysyi paikoillaan. Pajutassu makasi selällään maassa ja huohotti. Hän nousi nopeasti ylös, ja ennen kuin Rastastassu ehti sanoa mitään, hän kuiskasi tämän korvaan viekkaasti ”?Kostin emomme puolesta! Kävin Pimeydenmetsässä!” Rastastassun silmät laajenivat kauhusta, ja tämä tuijotti siskoaan tyrmistyneenä. >Ei!<
Pajutassu nousi ylös hämmästyneenä ja kallisti päätään. Hän perääntyi hieman. Rastastassu älähti hiljaa itsekseen ja heilautti häntäänsä kutsuvasti. Rastastassu katsoi Pajutassua vaivautuneena ja pahoittelevasti. Pajutassu tuli tämän viereen ja Rastastassu kuiskasi ”?Minä olen ollut siellä joka kerta...ethän kerro kellekkään?” Rastastassun keho värisi ja tämä tutki siskonsa ametistinvärisiä silmiä pelokkaasti. Pajutassu näytti hetken säikähtäneeltä, mutta maukui sitten nopeasti, hiljaa ja rauhoittavasti ”?Älä huoli, en kerro”.
Rastastassu hivuttautui kauemmas Mutaturkista ja Pajutassu seurasi häntä.
”Mutaturkki, käykö jos menen ulos leiristä Pajutassun kanssa?”
”Tietenkin, mene vain...raitis ilma tekee sinulle hyvää...”
Rastastassu kiskaisi siskonsa ulos ja vei tämän leirin ulkopuolelle.
”Ensimmäisinä päivinä, kun olin oppilas, aloin nähdä unta, jossa olin Pimeydenmetsässä. Aluksi kuvittelin, että se on vain unta mutta sitten tapasin erään Varjoklaanilaisen, Ohdakekynnen, Vaahteravarjon ja vielä Tiikeritähdenkin! Se lupasivat kouluttaa minua ja Villikarvaa-”
”SINÄKÖ harjoittelit sen hirviön kanssa?!” Pajutassu sähisi väliin. Rastastassu pudisti päätään hätäisenä.
”Hän ei ole hirviö! Hän on ystävä!”
”’Ystäväsi’ miltei tappoi emomme, ja oli tappaa minutkin!”
Rastastassu mykistyi järkyttyneenä.
”...Minä tiedän...”
”Etkä varoittanut meitä!”
”Ei, en minä tiennyt että hän yrittäisi tappaa teidät! Minä vain näin hänet ja..ja...anna minä kerron tarinan ensin loppuun!” Pajutassu pyöritteli silmiään. ”Äläkä keskeytä”, Rastastassu sähähti. ”Eli siis, missäs olinkaan menossa? Ai niin, siis, he lupasivat kouluttaa minua ja Villikarvaa. Sitten minä olin heidän opetuksessaan monen monia öitä, monta kuuta! Kunnes me aloimme sitten käyttämään kynsiä.” Tässä välissä Pajutassulta pääsi hiljainen kiljahdus. ”Villikarva otti sen asian liian tosissaan ja...teki minulle tämän...kauhean haavan...JA SITTEN tapasimme kokoontumisessa--ei, ei, sitä ja myös sitä haavajuttua ennen sinä näit minut Tiikeritähtenä. Villikarvan veli näki hänet Tiikeritähtenä. Me tapasimme Nelipuulla ja juttelimme iloisena. Sitten tuli se haavajuttu ja sitten tapasimme kokoontumisessa. Hän pyysi minua tulemaan takaisin Pimeydenmetsään, koska olin pysynyt poissa sieltä. Kieltäydyin, mutta seuraavana yönä minä kuitenkin menin sinne... ja siitten emomme ilmestyi sinne oudolle Jokiklaanin-kopioidulle-aukiolle, Villikarva kynsi hänet miltei kuoliaaksi, hyppäsin Villikarvan selkään ja vedin häneltä sisukset ulos...no ei nyt aivan niin. Sähisin hänelle ja silleen, sitten hän avasi vanhan haavani! Heräsin, nukahdin, enkä nähnyt unia, heräsin taas, nukahdin ja heräsin kun sinä herätit minut. Kerroit minulle, että olit ollut Pim-”
”Kyllä minä tuon tiedän!” Pajutassu keskeytti.
Rastastassu katsoi tätä suu auki, kuin olisi vielä sanonut jotain.
”Niin. Silleen se kävi.”
”Okei...ymmärrän...mutta olit kyllä hiirenaivoisin kissa ikinä!” Pajutassu sihisi. Rastastassu katsoi häpeillen etukäpäliään.
”Tiedän...mutta sinähän lupasit, että et kerro kenellekään. Ja lupaus pitää, eikö niin?” Rastastassu kysyi hiljaa.
”Tietenkin. En kerro kenellekään. Voit luottaa minuun. Jokaisella on salaisuuksia, eikä olisi reilua että kertoisin ne kaikille ja pilaisin elämäsi.” Pajutassu kehräsi. Rastastassu hymyili.
”Kiitos. Sinua parempaa siskoa ei ole olemassakaan.”

//Tuli tarkotuksella vähän sekava xD Seuraavassa tarinassa Rastastassusta sitten tulee (luultavasti) soturi. Ja voisko tuonne Jokiklaanin sotureihin lisätä Symbolihännän ja Nokkospolun? Symbolihäntä on komea kullanruskea kilpikonnakuvoinen kolli jolla on lyhyt hännäntöpö ja meripihkanväriset silmät ja Nokkospolku on myös komea kullanruskea kilpikonnakuvioinen, vihersilmäinen kolli, mutta myös sokea.
Vastaus:Hieno tarina! Annan sinulle 30 kp:eetä, ja lisään Symbolihännän ja Nokkospolun
~Talvikinkukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Holly- Nopsatassun
23.01.2013 21:46
Luku 1

"Aii!" Hallapennun ääni kaikui pentutarhalta. Olin painanut veljeni maata vasten ja nyt läimäisin hänen korvaansa pikkuisella käpälälläni kynnet paljastettuina. Pajuturkki sähähti minulle varoituksen ja kamppasi minut hännällään maahan.
"Hei! Ei Hallapentua oikeasti sattunut!" vastustelin itsepintaisesti. Pajuturkki alkoi pestä minua vasten tahtoani, se oli ikäänkuin rangaistus Hallapennun satuttamisesta. Veljeni kömpi pystyyn leveästi hymyillen vahingoniloinen virne naamallaan. Kurkustani kohosi uhkaavamurinaa. Vielä minä näyttäisin tuolle..
"Ääh, Pajuturkki! Saanko jo mennä?" nurisin tyytymättömänä. Emoni lopetti hetkeksi nuolemisen ja huokaisi huvittuneena.
"Hyvä on, mene sitten."
"Ha!" Huudahdin voitonriemuisena ja loikkasin yhdessä Koivupennun kanssa Hallapennun niskaan. Hetken painimme lumisessa maassa yhtenä keränä kunnes Pajuturkki tuli erottamaan meidät toisistamme.
"Nopsapentu ja Koivupentu! Lopettakaa" Pajuturkki ulvaisi, hänen silmänsä loimusivat vihaisesti. Painauduin hiukan maata vasten ja koetin näyttää katuvaiselta. Koivupentu teki samoin.
"Miksette voisi lopettaa tuota tappelemista?" vaalean naaraan ääni oli turhautunut.
"Pajuturkki, he vain leikkivät." Oravanlento maukui. Emomme vilkaisi ohimennen punaruskeaa naarasta.
"Tiedän, tiedän. Mutta he tappelevat jatkuvasti!" hän huokaisi. Oravanlento räpytti silmiään myötätuntoisesti.
"Kyllä se siitä. He ovat kuitenkin vasta pentuja."
"Olet varmaan oikeassa. No niin, pääsette tällä kertaa pälkähästä, mutta jos vielä kerran nään teidät tappelemassa, saatte kaikki satikutia!" Pajuturkki maukui ankarasti. Nyökkäsimme silmät loistaen ja häivyimme pentutarhan hämärään osaan.
"Tiesittekö että meidät nimitetään oppilaiksi - tänään!" Koivupentu maukui innostuneesti. Silmäni syttivät.
"Oikeasti?" Hallapentu maukui silmät seljällään. Koivupentu nyökkäsi.
"Mahtavaa!" vinkaisin innoissani.
"Ja se tapahtuu pian, aurinkohuipunhetkenä. Tulkaas nyt kaikki tänne, että olette sitten siistejä nimitystilaisuudessa!" Pajuturkki maukui. Luimistin korviani mutta astelin silti emoni luokse. Hetken kuluttua aukiolta kajahti tuttu huuto ja kipitimme emomme perässä suurkiven lähettyville. Pian koko klaani oli paikalla.
"Tulkaa tänne." Mustatähti kehotti ja viittasi hännällään suurkiveä. Istahdimme riviin suurkiven juurelle.
"Hallapentu, Nopsapentu ja Koivupentu ovat saavuttaneet 6 kuun iän, joten on heidän vuoronsa tulla oppilaiksi." Mustatähti aloitti.
"Hiekkamyrsky. Olet valmis saamaan uuden oppilaan. Sinusta tulee Koivupennun mestari." Koivupennun keltaiset silmät säihkyivät innosta hänen kipittäessään vaalean naaraasn luokse, joka astui askeleen eteenpäin.
"Hiekkamyrsky" Mustatähti jatkoi.
"Olet osoittanut olevasi urhea ja taitava soturi. Tee parhaasi, jotta nämä ominaisuudet siirtyvät Koivutassuun." Koivutassu ja Hiekkamyrsky koskettivat toistensa kuonoja ja vetäytyivät aukion reunamille, Mustatähti käänsi katseensa Kirkassydämmeen.
"Kirkassydän" Mustatähti aloitti. "Olet valmis saamaan ensimmäisen oppilaasi. Sinusta tulee Hallatassun mestari." Vaalea naaras astui lähemmäs veljeäni.
"Kirkassydän. Olet osoittanut olevasi voimakas ja harkitseva soturi, vammastasi huolimatta. Tee parhaasi, jotta nämä ominaisuudet siirtyvät myös Hallatassuun." Kirkassydän näytti huvittuneelta Hallatassun innostuksesta. He koskettivat toistensa kuonoja ja vetäytyivät Hiekkamyrskyn ja Koivutassun seuraan.
"Vatukkakynsi. Olet Tulisydämmen mukaan valmis ensimmäiseen oppilaaseesi. Sinusta tulee Nopsatassun mestari." Olin ratketa innostuksesta, mutta astelin häntä pystyssä ja varmoin askelin Vatukkakynnen luokse. Ajatella-niin suuri soturi minun mestarinani! Sitten katseeni vangitsi musta naaras, joka tuijotti vihaisesti minuun päin. Tajusin kuitenkin, että hänen raivostunut katseensa oli nauliutunut Tulisydämeen, eikä minuun. >Mistäköhän tuo oikein johtuu? Mistä Paatsamanlehti on suuttunut Tulisydämmelle?<
"Vatukkakynsi" Musta kolli jatkoi.
"Olet osoittanut olevasi uskollinen ja rohkea soturi. Tee parhaasi jotta nämä ominaisuudet siirtyvät myös Nopsatassuun." Tärisin jännityksestä kun kosketin Vatukkakynnen kuonoa.
"Rohkeasti vain." Vatukkakynsi rohkaisi. Nyökkäsin silmät loistaen ja tassuttelin tumman soturin perässä muiden seuraan.
"Vielä yksi asia ennenkuin palaatte tehtäviinne; kaksijalat ovat tuhonneet melkein koko reviirimme. Tästä lähtien partioden on oltava erityisen varovaisia ja ilmoitettava minulle aina kun tapahtuu jotain epätavallista." Mustatähti kajautti ennenkuin loikkasi alas kiveltä merkkinä kokoontumisen päättymisestä. Klaanitoverimme alkoivat tungeksia ympärillämme, onnitella meitä ja kutsua uusilla nimillämme. Näin sivusilmällä Saarniturkin nousevan jaloilleen, lähtevän astelemaan minua kohti ja ohittavan Paasamanlehden. Kuuluin, kuinka musta naaras maukui:
"Saarniturkki, eikö sinua kismitä, kun et saanut oppilasta?"
"No, vähän" harmaa kolli vastasi. Kolli kuullosti hiukan vaivaantuneelta.
"En voi silti odottaa sitä aivan lähiaikoina. Olen itsekkin tullut soturiksi vasta vähän aikaa sitten.Ei Tulisydän antaisi minulle vielä oppilasta."
"Sitten Tulisydämmellä on mehiläisiä päässä." Naaras hymähti ja nuolaisi harmaan soturin korvaa. >Eipä olisi Paatsamanlehdestä uskonut.< Näin heidän puhuvan jotain ja hetken kuluttua Paatsamanlehden kasvoille levisi kiukkuinen ilme joka oli tarkoitettu Tulisydämmelle. Musta kissa maukui jotain Saarniturkille ja käänsi selkänsä varapäällikölle. Tulisydämmen lavat painuivat lysyyn ja tulenvärinen kolli näytti äkkiä hyvin surulliselta ja onnettomalta. Kävi häntäkin sääliksi. Onnistuin kuitenkin unohtamaan koko välikohtauksen tassutellessani mestarini luokse.
"Vatukkakynsi, mistä me aloitamme? Haluan oppia ihan kaiken - taistelun, metsästyksen, tarinat muista klaaneista..." Vatukkakynsi keskeytti minut hännänheilautuksella, mutta hänen silmänsä hehkuivat länpimästi.
"Kaikki aikanaan." Kun kolli näki kuinka häntäni vajosi pettymyksestä maahan, hän kuitenkin jatkoi:
"Huomenna kierrämme koko reviirin - tai sen mitä siitä on jäljellä - Kirkassydämmen, Hiekkamyrskyn ja veljiesi kanssa. Opitte tuntemaan klaanin rajat ja tunnistamaan toisten klaanien tuoksut."
"Mahtavaa!" vinkaisin innoissani.
"Mutta nyt saat mennä tutustumaan toisiin oppilaisiin." Vatukkakynsi päästi minut matkoihini hännän heilautuksella. Kipitin Koivutassun ja Hallatassun luokse ja astuin oppilaitten pesään. Käydessäni nukumaan muiden oppilaiden yhä keskustellessa välikohtaus palasi taas mieleeni. Palaisiko Paatsamanlehti koskaan takaisin varapäällikön rinnalle?
Vastaus:Mukavan pitkä tarina, annan sinulle 25 kp:eetä!
~Talvikinkukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kylmätassu, myrskyklaani
23.01.2013 20:09
Kynteni olivat tiukasti kiinni puussa. Kapusin vaivalloisesti oksalle, mistä tähystelin lintuja. Toivottavasti oksan lehdet olivat niin tieheät, että minua ei näy...
Samassa kuulin varpusen visertävän kivellä, joka oli onneksi tarpeeksi lähellä minua. Tutkin sitä silmät viiruna ja keskittyneesti. Se oli aika nuori yksilö, pullea ja kelpasi loistavasti myrskyklaanin tuoresaaliskasaan. Ponnistin, ja loikkasin komeassa kaaressa kynnet ojossa kohti lintua. Lintu säikähti ja pyrähti karkuun, mutta sain sen pehmeästä ruumiista kynsilläni kiinni. Laskeuduin kahdelle jalalle ja surmasin linnun nopeasti. Kiitin mielessäni tähtiklaania saaliista, ja nappasin sen suuhuni ja kävelin kohti Valkomyrskyä.
" Sain tämän. " minä maukaisin ja pudotin linnun mestarini eteen.
" Hyvä. Tuo ja tämä jänis riittävät kyllä. Ota sinä tuo lintu, niin minä kannan jäniksen. " Valkomyrsky maukui ja otti jäniksen hampaihinsa. Lönkytin tyytyväisenä hänen perässään lintu suussa.

Tiputin saaliin kasaan, ja otin itse pienen hiiren. Olen aika vaatimaton, vaikka itse myönnänkin.
" Vie tuo varpunen ja orava klaanin vanhimmille. " Valkomyrsky käski juuri kun olis asettautunut tyytyväisenä ja juuri haukkaamassa hiirtä.
Jätin hiiren siihen ja otin linnun ja jyrsiän, ja kävelin kohti vanhusten pesää.

" Toin teille tämmöistä muonaa. " maukaisin tylsistynnenä ja pudotin riistat heidän eteensä.
" Kiitoksia. " Kirjohäntä maukui ja iski kyntensä pulleaan lintuun.
Kävelin nälkäisenä takaisin hiiren luo. Mutta se ei ollut enää siinä, mihin olin sen jättänyt. Etsin hätäisesti hiirtä maasta, mutta näinkin sen Täpläsydämmen suussa, joka käveli kohti pentutarhaa. Korvani menivät luimuun ja katsoin tuoresaaliskasaa, jossa ei ollut enää muuta kuin surkea vesimyyrä, jonka Viinimarja nappasi juuri ennen minua. Löntystin nälkäisenä lepäämään oppilaiden pesään. Olin juuri kaatumassa väsyneesti sammalpedilleni, kunnes huomasin että siinä torkkui Lukkitassu sikeässä unessa. Etsin katseellani tyhjää sammalpetiä, mutten löytänyt yhtäkään. Käperryin nukkumaan kovalle maalle. Olin juuri sulkenut silmäni, kunnes alkoi kuulua kovaa mau'untaa. Raotin silmääni, ja huomasin että Päästäistassu maukui kovaa unissaan. En viitsinyt herättää kissaa, joten nousin jäykästi ylös ja tassuttelin ulos oppilas pesästä, sen oviaukon viereen. Kylmä, kova ja kolkko maa ei tuntunut mukavalta, mutta muita vaihtoehtoja en keksinyt. Olin väsynyt, mutta en saanut unta millään. Vaihtelen tuhansia kertoja asentoa, mutta mikään ei auta. Lopulta saan kuitenkin heikkoa ja pientä unta mutta unta sekin.....

// Ääh... lyhyt tästäkin mut ei oo yhtään inspii...
Vastaus:Kylläpä sinulle oli huono päivä! :c Ropessa on muuten vielä lehtikadon aika, mutta lumi on jo sulamssa! Saat 15 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pajutassu
23.01.2013 19:23
2.Luku

Totuus

Istuin hiljalleen parantajanpesän edessä. Tuuli pyyhki kasvojani ja vei suurimman osan kyyneleistäni, mutta osa silti laskeutui poskiani pitkin maahan. Vedin hiljalleen henkeä ja pidin silmäni kiinni.
- Pajutassu...kuulin isäni, Sisiliskovarjon maukaisevan takaani. Nyyhkäisin ja laskin päätäni vielä alemmas. Käänsin hiljaa päätäni ja tuijotin vetisin silmin tumman väristä isääni. Tuijotin itkien isääni ja nousin lopulta vielä hieman lumisesta maasta. Loikkasin isäni luo ja painoin pääni tämän rintaan. Sisiliskovarjon turkki oli ihanan pehmeää.
- Entä jos he lähtevät luontani? Tarkoitan kokonaan! Mau'uin itkuisena, silmät yhä tiukasti kiinni. Kyyneleeni tippuivat maahan ja samalla kastoivat myös isäni turkkia.
- Shh, he parantuvat kyllä, Sisiliskovarjo maukui hiljaa ja rauhoittavalla äänellä. Nielasin ja peruutin muutaman askeleen. Minua väsytti ja tuskin pysyin pystyssä koska olin valvonut koko yön parantajan pesän edessä. Aurinko ei ollut edes noussut ja taivas loisti sinertävänä tähtien alla. Otin muutaman askeleen eteen.
- Noin sitä pitää.Nyt kun Pikkusulka on parantumassa, voin hoitaa myös sinun koulutuksen, Sisiliskovarjo maukui hiljaa. Se helpotti. Ainakin hieman. Kävelin isäni perässä aukion ylitse sisäänkäynnin luo. Sisiliskovarjo pujahti nopeasti ulos ja minä perässä. Oksat raapivat turkkiani, mutta olin niin kohmeissani etten tuntenut sitä. Ulkona oli vilpoisempaa ja tuuli helpotti tukalaa oloa. Astuin hiljalleen eteenpäin pientä mäkeä alas, jäälle. Jää ympäröi leiriä ja samalla suojasi sitä. Astuin jään päälle. Jää oli mukavan viileää ja saatoin jäädä hetkeksi paikoilleni. Pian kuitenkin kuulin jo Sisiliskovarjon äänen joka käski minua tulemaan. Jännitin lihakseni ja loikkasin komeassa kaaressa jään yli, kovalle maalle. Lähdimme kävelemään hiljalleen eteenpäin.
- Tänään voisimme saalistaa. Sinua tuskin tarvitsee opettaa taistelemaan! Sisiliskovarjo sanoi ja naurahti hieman. Taisteleminen oli mielestäi helppoa ja se oli toinen ylpeydenaiheeni. Toinen oli kiipeäminen ja samalla sieltä hyppääminen alas. Joidenkin mielestä siinä ei ole järkeä, mutta ylhäältä puista on helpompi saalistaa lintuja ja oravia. Ainakin minun mielestäni. Kävelimme suuren puun vierelle, jota ympäröivät karhunvatukka puskat.
- Sovitaanko niin että saalistan maasta käsin ja sinä ylhäältä? Sisiliskovarjo kysyi ja otti jo muutaman askeleen kohti puskia. Nyökkäsin nopeasti ja kyyristyin. Pomppasin suurella loikalla puun kaarnaan kiinni. Puu oli kummallisen tuntuinen tassujen alla. Aivan kuin mutaa. Se ei kylläkään minua haitannut sillä olin jo päässyt vauhtiin. Kynsien avulla vedin itseäni yhä vain korkeammalle. Olin jo parin ketunmitan korkeudessa. Etsin katseellani tukevaa oksaa ja pian sellaisen löysinkin. Muutaman hiirenmitan päässä minusta oli suuri ja leveä oksa. Tartuin kynsilläni ylhäältä puusta kiinni ja vedin itseni oksalle. Oksa oli yhtä inhottavan tuntoinen kuin runkokin. Tuntui siltä kuin jos ottaisin askeleen harhaan putoaisin maahan. Ja siitä tulisi rumaa jälkeä. Otin varoen askeleen eteenpäin. Tuuli puhalsi ylitseni ja olin aivan varma että se yritti tiputtaa minut. Kyyristyin oksalle ja jäin odottamaan. Tuuli repi kasvojani, mutta pidin kynteni tiukasti oksassa ja laskin päätäni alemmas, suojaan. Haistelin ilmaa ja ilmassa haisi aivan linnuille. Nyt piti vain odottaa. Jännitin lihakseni jo valmiiksi. Pian yksi varomaton varpunen laskeutui oksalle ja alkoi syömään jonkinlaista siementä. Jännitin lihaksiani ja vedin kynteni sisään. Ponnistin voimakkaasti oksalta ja lensin juuri linnun vierestä. Nappasin varpusesta kiinni juuri ennenkuin aloin tippumaan alas. Pidin elävää ja räpistelevää lintua hampaitteni välissä. Huomasin että maassa oli toinenkin lintu. Todella pulska. Paljastin kynteni ja tähtäsin kunnolla. Ilma riipi kasvojani, turkkiani ja yritti vetää saalini suustani. Enää yksi ketunmitta. Nyt muutama hiirenmitta. Osuin linnun päälle ja kuulin inhottavan räsähdyksen.Tassujeni alla tuntui tahmaista verta ja jotain kovempaa. Peruutin askeleen ja katsoin kuinka olin tappanut linnun. Kallo murtunut. Muistin että suussani oli toinen lintu. Puraisin varpusen niskasta ja veri tulvi suuhuni. Sylkäisin linnun suustani ja tuijotin saamiani saaliita. Olin aika tyytyväinen, mutta päätin saada vielä jotain maasta. Vilkuilin ympärilleni. Sisiliskovarjoa ei näkynyt missään. Käännähdin ympäri ja aloin potkimaan lunta ja hiekkaa lintujen päälle. Vilkaisin taakseni ja katsoin kuinka olin peittänyt linnut. Joitakin kohtia näkyi, mutta saakoot kelvata. Vilkaisin nopeasti taivaalle. Aurinko oli jo noussut. Taivas näytti taistelevan auringon punaa vastaan. Laskin katseeni maahan ja kyyristyin alas. Aloin hiipiä eteenpäin, ilmaa haistellen. Ilmassa tuoksui vahva vesimyyrän ja jäniksen jäljet. Lähdin hiipimään tuoksua kohti. Pian edessäni näkyi jo jänis. Jänis mutusti jotain ruohoa. Kyyristyin mahdollisimman alas, niin alas että mahani hiipi jo maata pitkin. Lähdin kävelemään jänistä kohti, niin että tassuistani ei kuullut minkäänlaista ääntä. Jäin paikoilleni ja vedin keuhkoihini ilmaa. Ravistin hartioitani. Silmänräpäyksessä pinkaisin juoksuun. Yhtäkkinen lähto alkoi hieman krampata lihaksiani, mutta jatkoin juoksua. Jänis nosti päätänsä ja nähdessään minut se pinkoi pakoon, mutta liian myöhään. Nopeutin juoksua ja pian olin jo jäniksen vieressä ja heittäydyin jäniksen päälle. Pyörin jäniksen kanssa maassa ja lopulta sain sen iskettyä sen maahan. Tartuin jäniksen kaulasta ja repäisin nahan irti, ällöttävän äänen säestämänä. Sylkäisin veret suustani ja otin jäniksen suuhuni. Kävelin muutaman askeleen ja laskin jäniksen ruumiin maahan. Haistelin ilmaa ja avasin hieman suutani. Vesimyyrän tuoksu täytti suuni. Laskeuduin kumaraan ja hiivin muutaman askeleen eteenpäni. Tuoksu on tuore ja erittäin läheltä tullut. Hiivin vielä muutaman ketunmitan kun näin edessäni mehevän vesimyyrän. Kyyristyin ja aloin arvioimaan matkan pituutta.
>> Voisin ihan hyvin loikata tuon niskaan << ajattelin ja jännitin lihakseni. Pomppasin ilmojen halki ja laskeuduin vesimyyrän päälle. Sekunnissa olin jo repäissyt vesimyyrän niskat poikka ja nyt se makasi hervottomana maassa. Se sai riittää otin vesimyyrän ja lähdin hakemaan myös jänistä.

Kävelin aukion ohi väsynempänä kuin koskaan. Sisiliskovarjon kanssa olimme saanut kaksi lintua, kolme jänistä, neljä vesimyyrää ja muutaman kalan. Ja myös olin joutunut juoksemaan kilpaa isäni kanssa jotta tämä saisi tietää pääsisinkö pakoon tarpeeksi nopeasti. Inhosin pakenemista. Se oli inhottavan pelkurimaista. Mutta isäni mielestä kaikkien on pysyttävä pakenemaan pakon tullessa. Ja pyh. Kävelin pää painuksissa kohti oppilaiden pesän suuaukkoa. Astuin nopeasti aukon ali ja pesän kissojen ja kuihtuneiden sammaleiden tuoksu täytti pääni. Otin muutaman nopean askeleen kuivan maan päällä, sammaleiden luokse. Valitsin heti ensimmäisen vastaan tulevan sammaleen ja kaaduin sen päälle. En edes jaksanut mennä kunnolliseen asentoon vaan jäin pötköttämään tikkuna pehmeiän ja unettavan sammaleen päälle. Silmäni valuivat kiinni ja pian olin jo tiedottomassa tilassa. Ympärilläni oli vain pimeää kunnes tipuin pimeyden läpi ja tömähdin maahan. Ilmat karkasivat keuhkoistani ja oli hankalaa hengittää. Yskin ja vedin ilmaa sisään. Raotin silmiäni ja sain nähdä uskomattoman näyn. Ympärilläni kasvoi suuria, tummia puita joita en koskaan ollut nähnyt. Ne olivat kuin suuret varjot jotka liikkuivat yksinäistä kohti pimeässä kujalla. Kohotin kuononi taivasta kohti. Kalpenin hieman ja huomaamatta raavin maata allani. Taivas oli kokonaan musta eikä taivaalla loistanut Hopeahäntä. Käänsiin katseeni maahan. Maa oli suhteellisen normaali. Paitsi että se oli mutainen ja olisin voinut vannoa että se yritti vetää minut sisälleen aina kun vilkaisin poispäni.
Missä minä olen?! Huhuu! Karjuin hädissäni ja yritin etsiä katseellani jotain muuta kuin pimeyttä.
- Olet Pimeydenmetsässä, kuului kummallinen ääni. Ääni oli kuin kuiskaus mutta silti voimakkaampi. Pimeydenmetsä..aloin peruttamaan taaksepäin ja käännähdin ympäri. Lähdin suurilla loikilla poispäin, mutta silloin tapahtui jotain odottamatonta. Jokin kissa syöksyi edestäni minua kohti ja kaatoi minut maahan. Kissa oli tuoksusta päätellen kolli ja erittäin lihaksikas. Yritin päästä kollin alta, mutta se oli ehkä hieman hankalempaa kuin päästä siskoni alta. Huohotin paikoillani ja yritin olla rauhallinen. Totuin yhtäkkiä pimeään, kuin taikaiskusta ja näin päälläni seisovan kollin. Se oli Tiikeritähti.
- Päästä minusta irti, senkin hirveä petturi! Karjuin ja aloin taas yrittää päästä kollin alta. Tiikeritähti katsoi ivallisesti yrityksiäni. Repäisin tassuni raskaan kollin alta ja raapaisin kynsilläni Tiikeritähden naamaa. Tiikeritähti rääkäisi ja loikkasi päältäni. Kampesin itseni ylös ja jäin huohottaen paikoilleni.
- Tuo oli varoitus! Jos et päästä minua pois, saat toisenkin arven rumaan pärstääsi!
Tiikeritähti tuijotti minua hetken aikaa murhaavasti meripihkan värisillä silmillään. Sitten kolli hymähti ja loikkasi korkealla hypyllä metsään.
- Hei! Päästä minut pois! Karjuin tummanruskealle kollille jota ei edes näkynyt.
- Tsk! Mutisin ja tuijotin metsään. Metsä oli pelottava, mutta jotenkin puoleensa vetävä.
Tuijotin metsään ja suljin itseni maailmasta. Jokin metsässä tuijotti minua. Jokin valoisa tuijotti minua ja melkein sai minut kävelemään metsään päin. Vedin pääni ylös ja astuin askeleen taakse. Ruoho allani räsähti inhottavasti. Vilkaisin taakse. Ei ketään. Olinko vain ajatellut, mutta olin kuullut takaani kissan äänen. Käänsi pään takaisin eteen. Säpsähdin ja raapaisin maata vahingossa. Eteeni oli tullut ruskea kissa. Huohotin hetken ja tuijotin kissaa iloisesti.
- Hei, kuka olet? Voisitko auttaa minut pois täältä? Mau'uin ystävällisenä. Kissa tuijotti hetken minua, hieman hajamielisesti, ravisti päätään ja alkoi sähistä.
- En! Minun pitää....tappaa sinut, kolli maukui kummallisella äänellä.
- No voisitko edes kertoa nimesi? Maukaisin huvittuneena, muuten pelko veisi järkeni.
- Nimeni on Villikarva! Ruskea kolli maukaisi ja pomppasi ilmaan. Tuijotin pelokkaasti kohti tulevaa kollia ja varsinkin tämän teräviä kynsiä.
>> Villikarva..VILLIKARVA?!<< ajattelin. Tuon nimen olin kuullut ennenken. Hän on se joka melkein tappoi emoni. Sähisin ja kyyristyin taisteluasentoon. Villikarva oli jo melkein päälläni, kun kiepsahdin likaisen nurmen päällä tämän alta pois. Nousin pikaisesti ylös. Turkkini oli nyt aivan kuran peitossa ja se oli hyvä juttu koska muta antoi hyvän suojavärin. Villikarvalla taas näytti olevan hankaluuksia, kollin pää nimittäin oli jäänyt mutaan kiinni. Käytin tilaisuutta hyväksi ja aloin hiipimään eteenpäni. Tarvitsen puun. Vilkuilin ympärilleni, etsiessäni yhtä yksittäistä puuta. Pian näin edessäni suuren ja paksun tammen joka kohosi melkein taivaisiin. Vilkaisin taakseni ja yllätyin. Kollin pää oli yhä mudassa kiinni. Hiivin niin nopeasti kuin kykenin puun vierelle. Nojauduin puuhun ja sitä pitkin asetuin maahan makaamaan. Puun kaarna ei ollut tavallista vaan kummallisen tahmaista. Hautasin mahaani mutaiseen maahan ja jäin odottamaan hiljaa. Tuijotin Villakarvaa ja kuinka hän repäisi päänsä mudasta. Kolli oli ihmeissään siitä että olin kadonnut. Pian Villikarvan mielessä kävi ajatus että hän voisi jäljittää minua. Pian kolli alkoi jo nuuskia maata ja alkoi uhkaavan nopeasti tulla kohti minua. Pian Villikarva oli jo parin hiirenmitan päässä minusta. Nyt nähtäisiin kuolisinko tähän vai pääsisinkö takaisin kertomaan tästä. Jännitin lihakseni ja ponnistin maasta puunrunkoon kiinni. Kiipesin niin nopeasti kuin pystyin ylös päin vaikka runko olikin tahmainen.
- Tsk! Kuulin alhaaltani manauksen kummallisen hajamielisesti ja pian kiipeämisen ääniä.
>>Voi voi, ei olisi kannattanut seurata minua<< ajattelin viekkaasti. Lähdin kiipeämään ylös päin ja pian olin suuren ja paksun oksan vierellä. Pomppasin oksalle ja juoksin sitä pitkin. Oksa oli erittäin hyvän tuntoinen vaikka koko runko oli limainen ja kummallisen tuntuinen. Olin tullut oksan päähän ja käännähdin ympäri. Olimme ensimmäisellä oksalla joka oli n. 5 ketunmitan päässä maasta. Kyyristyin ja tuijotin Villikarvaa. Villikarva juoksi minua kohti vaikka välillä hän meinasi liukastua. Hymähdin ja jäin katsomaan kollia. Villakarva oli aivan edessäni. Syöksähdin matalana kollia kohti ja loikkasin tämän kaulan alla ilmaan. Pidin kollin kaulasta kiinni ilmassa ja pian aloimme tippua alas puusta. Tukeva oksa vilahti ohini ja pidin tiukasti Villikarvasta kiinni. Kolli karjui hädissään ja yritti raapia minua, mutta tämä taisi olla liian shokissa katsoakseen mihin huitoi terävillä kynsillään. Maa alkoi tulla uhkaavan nopeasti vastaan. Vedin tassuni Villikarvan päälle ja nostin takajalkojani. Siinä silmänräpäyksessä makasin jo maassa, mudassa. Tassujani särki ja silmäni yllä koristi arpi josta pulppusi tahmeaa verta. Kipu oli kamala, mutta en usko että se on niin paha kuin siskollani. Puuskutin ja nousin maasta vapisten. Villikarva oli raapaissut minua ennekuin osuimme maahan ja lennähdin kauemmas. Kävelin horjuen ruskean kollin luokse ja tuijotin tätä huojuen. Kollin ilme kertoi kivuista, mutta ruskea kolli ei tule kuolemaan. Virnistin ja osoitin tassullani maassa huohottavaa kollia jonka hengitys rätisi.
- Siitäs sait! Ei kannata taistella Sisiliskovarjon ja Pikkusulan pentua vastaan! Julistin, mutta silloin silmissäni sumeni ja kaaduin likaiseen maahan, aivan vastustajani viereen.
Säpsähdin hereille oppilaiden pesässä. Pomppasin pystyyn vaikka tassujani särki vielä ja silmässäni oleva kipu ei hellittänyt. Minä voitin! Pomppasin nopeasti uloskäynnin luo ja sujahdin ulos aukiolle. Pinnistin kaikki voimani juoksuun ja juoksin aukion yli parantajan pesälle. Kipu tassuissani ja päässäni tuntui kauhealta, mutta juoksin silti. Olin riemuissani kun kostin emoni puolesta. Syöksyin parantajan pesään ja vierin muutaman askeleen alas. Ilmassa tuoksui ällöttävän makealle ja en melkein nähnyt eteeni. Siristin silmiäni ja pian erotin punertavan ja tumman turkin piemydestä. Syöksyin hahmoja kohti. Yhtäkkiä liukastuin ja vierin maassa Rastastassua kohti. Törmäsin siskooni ja se herätti tämän. Makasin maassa ja huohotin kivusta. Nostin katseeni ja kehoni ylös ja hivuttauduin siskoni viereen. Tämä tuijotti hetken silmääni mutta sitten hän katsoi minua. Katsoin Rastastassua viekkaasti ja kuiskasin tämän korvaa:
- Kostin emomme puolesta! Kävin Pimeydenmetsässä!
Rastastassu näytti hetken kauhistuneelta. Ihmettelin asiaa ja nousin ylös koska maa allani oli yhtä tahmeaa kuin hunaja. Rastastassu katsoi minua pahoittelevasti ja kutsui hännänheilaituksellaan minut luokseni. Tuijotin siskoani, mutta astuin eteenpäin. Siskoni kuiskasi korvaani hiljaa:
- Minä olen ollut siellä joka kerta...ethän kerro kellekkään? Tämän ääni oli kummallisen hiljainen ja jotenkin pelokas.
- Älä huoli, en kerro, maukaisin rauhoittavasti vaikka sisälläni olin pelosta säikähtänyt.
Vastaus:Aika pitkä! Siis 25 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Unikkotassu
23.01.2013 17:14
Siinä sitä oltiin. Katseemme oli kohdistunut kiviröykkiön alapuolella olevaan susilaumaan. Niitä oli varmasti kymmenen, jos ei enemmänkin! Kymmeniä susia valmiina repimään viattomia klaanikissoja... Silloin mieleeni muistui se ennustus: "Lähde etsimään voimaa, joka kaikki klaanit pelastaa." Ehkä nuo sudet olivat uhka klaaneille!
"Ratamoläiskä", mau'uin, "epäilen, että nuo sudet ovat uhka klaaneille."
"Mitä?" hän kysyi.
"Niin, muistatko ennustukseni? 'Lähde etsimään voimaa, joka kaikki klaanit pelastaa." Ratamoläiskän silmät aukesivat ammolleen, aivan kuin hän yrittäisi sanoa: "Saatat olla oikeassa!" Jotakin oli tehtävä ja pian! Jos nuo pääsisivät klaaneihin, syntyisi katastrofi! "Meidän on pysäytettävä nuo!" sanoin.
"Mutta miten? Ei meillä ole tarpeeksi voimia pysäyttämään nuo!" Ratamoläiskä maukui. En kerennyt sen enempää kuunnella mitä hän sanoi, koska syöksyin kohti laumaa. "Senkin hiirenaivo!" Ratamoläiskä huusi, mutta se oli jo myöhäistä, olin jo susien kimpussa.

Olin tarttunut yhtä sutta jalasta ja riuhdoin itseäni kaikin voimin, mutta susi ei värähtänytkään. Se tarttui minuun niskasta, irrotti jalastaan ja heitti maahan. Sitten se syöksyi minua kohti ja tarttui minua jalasta. Sätkin päästäkseni irti, mutta se ei auttanut. Se nosti minut ilmaan ja paiskasi maahan ja heitti minut pois. >>Minun.. on oltava... Nopeampi!<< ajattelin. Susi syöksyi taas minua kohti, mutta väistin salamannopeasti. Sehän ei paljoa auttanut, sillä me emme voineet mitään susille. Siltikin yritin. Sain vain tehtyä naarmuja siihen, mutta minä kärsin enemmän. Olin lopeen uupunut, enkä olisi jaksanut taistella. Sitten tajusin, etten nähnyt Ratamoläiskää missään. Hätäännyin. Ajattelemattomuudessani en muistanut sutta. Se syöksyi minua kohti ja nappasi minut. En osittain ajatellut koko asiaa mielessäni pyöri vain: >>Ratamoläislä.. hylkäsi minut<< Suljin silmäni. Mitä väliä enää elämälläni oli? Ei mitään. En oikein tiennyt miksi ajattelin niin. Ehkä siksi, että jos en pääsisi soturiksi, en voisi toteuttaa tehtääväni ja suojella klaaniani. Kuulin huudon. Avasin silmäni ja... Siellä oli Ratamoläiskä ja muita sotureita. Ratamoläiskä haki apua! Hän ei jättänytkään minua!
"Oletko kunnossa, Unikkotassu?" Ratamoläiskä kysyi. Nyökkäsin. "Hyvä" hän jatkoi. "Soturit, hyökkäykseen!" Soturit loikkasivat kiviröykkiön yli suoraan susien kimppuun. Yksi tarrasi sutta kaulasta ja toinen kynsi sitä. He tekivät yhteistyötä. Minun vastustajani syöjsyi minua kohti, mutta väistin ja Ratamoläiskä tuli apuuni. Iskin ketteriä iskuja, kuten Ratamoläiskän opetuksista muistin. Jonkun aikaa taisteltuaame, sudet perääntyivät. Tiesin, että se olisi ollut aika mahdotonta, mutta tehty mikä tehty. "Palataan leiriin", Ratamoläiskä sanoi lopulta.

Kun olimme palanneet leiriin, Ratamoläiskä suuntasi päällikön pesälle. >>Ehkä hänellä on asiaa susista.<< ajattelin. Otin tuoresaaliskasasta kyyhkysen ja asetuin syömään sitä. Hotkaisin sen hetkessä. Yhtäkkiä Suurkivelta kaikui kokoontumiskäsky. Ihmettelin, että mitä asiaa Arpitähdellä oikein oli. Keräännyin muiden mukana Suurkiven ympärille.
"Unikkotassu, astuisitko eteen?" Arpitähti aloitti. >>Mitä ihmettä tämä nyt on?<< "Minä Arpitähti Varjoklaanin päällikkö, annan sinulle sinun soturinimesi", hän jatkoi. "Unikkotassu, tästä lähtien sinut tunnetaan Unikkoturkkina. Tähtiklaani kunnioittaa sinun rohkeuttasi, ketteryyttäsi ja uskollisuuttasi klaanille ja hyväksyy sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi." Silmänni varmasti loistivat. >>Olen soturi, vihdoin ja viimein!<<
Vastaus:Vihdoinkin tarina! Saat tästä 18 pistettä! Hetkonen... yksi ongelma! Profiilisi on POISTETTU! Enkä minä ole sitä tehnyt! Muistan, että sinulla oli 104 kp:tä. Ehditkö tehdä uuden hakemuksen, niin lisään sinulle kp:t? c:

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Murhe
22.01.2013 20:57
Olin saanut kehnosti saalista. Vain kaksi pikkiriikkistä hiirtä. Kannoin ne kuitenkin pesälleni. "Hiirenpapanat!" ärähdin Sadulle, joka oli tullut minua tapaamaan. "Ei kai pikku vastoinkäyminen haittaa?" hän tirskui. Murahdin hiljaa. "Ota siitä. Minulle ei maistu." sanoin ja työnsin saaliit Sadun eteen. "En tarkoittanut loukata. Anteeksi Murhe." hän maukui mutta otti kuitenkin hiiret. Kävelin ulos pesästä.

Istuskelin isolla kivellä jota nimitin Jättiläiskiveksi. Katselin tähtiä, jotka loistivat kirkkaina kun.. No, tähdet. Näin yhtäkkiä tähdenlennon. Saan siis toivoa. #Toivon, että löytäisin uuden kumppanin.# toivoin vaikka tiesin sen olevan mahdotonta. Alkoi tulla kylmä, joten loikkasin alas Jättiläiskiveltä ja tallustelin takaisin pesään. Satu oli tuonut jäniksen. "Syö, kiltti." hän pyysi ja otin sen, mitä tarjottiin. Repäisin jänikseltä koiven ja ahmin sen nopeasti. Minulla taisi tosiaan olla hirmuinen nälkä.

Aamulla Sadun täytyi lähteä. "Heippa sitten. Nähdään joskus." tämä toivotti ja lähti jättäen minut yksin. Lähdin itsekkin ulos pesästä. Kävelin joen rantaan ja latkin siitä vettä. Näin kalan. "Maistuisikohan kala hyvältä näin aamulla?" kysyin itseltäni. Lopulta päädyin siihen tulokseen, että saalistan kalan. Asetuin hyvin ja läpsäisin kalan maalle. Sitten tapoin sen. "Tämähän on tosi hyvää." nau'uin kun maistoin kalaa. Kun olin syönnyt, lähdin takaisin pesälle. #Elämä on liian yksitoikkoista. Kaipaan seikkailua!# ajattelin ja tein suuren päätöksen: Lähtisin vuorille etsimään uutta kumppania!
Vastaus:Mukava alku! 10 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kylmätassu, myrskyklaani
22.01.2013 20:39
Heräsi taas aikaisin. Nostin raskaat luomeni auki. Olin taas parantajan pesällä. Minulla oli taas illalla ollut kuumetta. Oloni tuntui jo paremmalta, vaikka vielä vähän huimasi. Tamppasin etutassuillani sammalpetiä, ja haukottelin makeasti.
" Oletkin jo hereillä? Onko olosi jo parempi? " Tuhkamarja kysyi kun oli ilmestynyt taakseni.
" Kiitos, on kyllä. " minä maukaisin väsyneesti. Katselin nukkuvia haavottuneita kissoja. Moni sairasti. Venyttelin makoisati ja tassuttelin ulos pesästä.
" Oletko jo terve? " Valkomyrsky riensi kysymään.
" Olenhan minä..." minä maukaisin hajamielisenä.
" No sitten voisimmekin mennä saalistamaan, vai? " valkomyrsky maukui iloisesti.
" Jo-joo! " minä maukaisin iloisena häntä pystyssä.
Valkomyrsky hymyili minulle ja menimme piikkihernetunnelista metsään.

" Noniin, mitä haistat? " Valkomyrsky kysyi kun olimme metsässä.
Nuuhkin ilmaa.
" Haistan..... haistan oravia ja hiiriä....ja uuu! Jäniksen! " minä maukaisin.
" Hyvä. Nyt, missä jänis on? " Valkomyrsky kysyi.
Katselin kuin haukka, joka suuntaan. Nuuhkin, kuulostelin ja katsoin, kunnes näin kaukana pienen jäniksen töpöhännän.
" Tuolla! " minä maukaisin ja menin kyykkyyn.Valkomyrsky teki samoin ja hiivimme hiljaa jänistä kohti.
Kun olimme riittävän lähellä, tein suuren loikan, ja jänis roikkui kohta hampaissani.
" Hyvä. Olet kehittynyt. " Valkomyrsky kehräsi.
Nostin pääni pystyyn iloisesti.
" Viedäänkö tämä kasalle? " minä kysyin jänis hampaiden välissä.
" Vie vaan. Tule sitten takaisin tähän, odotan sinua. " Valkomyrsky maukui ja näytti olevan omissa maailmoissa.
Minä nyökkäsin pinensti ja lönkytin leiriin. Pudotin kiireisästi jäniksen ja juoksin takaisin Valkomyrskyn luokse, joka tuijotti kaukaisuuteen.
" Valkomyrskyy?? " minä maukaisin huhuilevasti että herättäisin hänet ajatuksistaan.
" Häh? ai, tulit jo. " Valkomyrsky käännähti nopeasti.
" Voisit vaikka kiivetä tuohon puuhun, ja väijytä vaikka hiirtä. " Valkomyrsky maukui.
Nyökkäsin nopeasti ja tarrasin kynteni puuhun, ja kiipesin hiljaa. Kiipeäminen on ollut aina minulle aika vaikeaa, lyhyiden kynsieni ansiosta..

// Anteeks lyhyys, mut aika loppuu mut teen ens stoorista kyl pidemmän.
Vastaus:Jeeh! :) Saat 13 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuiskutassu
22.01.2013 17:02
Jatkuu...

Nousin sammalpediltäni, ja tassuttelin katsomaan tuoresaaliskasaa.
Se oli vaivaisen pieni, ja lisäksi, klaanille ei tuollaisesta määrästä ole ruoaksi.
”Minä otan tämän.” Sanoin, ja nappasin vaivaisen pienestä tuoresaaliskasasta, hiiren Päätin lähteä metsästämään, saaliin toivossa.”

jatkoin hiipimistä kohti tuoksun suuntaa, ja pian pystyinkin jo kuulemaan sen.
>Tuolla jossakin se on... Varmaan tuon kiven juurella...< Ajattelin, ja pian erotinkin jo pientä liikettä. Hiivin sitä kohti, ja pian olinkin jo vain ketunmitan päässä.
>Nyt!< ja loikkasin hiiren päälle, se karkasi, ja luikahti tassujeni välistä, ja pinkoi pakoon sydän tykyttäen. Minä käännyin salamana ympäri, ja lähdin seuraamaan hiirtä. Pian se pysähtyi kuuntelemaan. Silloin loikkasin, ja tartuin hiireen. Sitten se vinkaisi, kun iskin hampaani sen turkkiin, ja pian se oli jo kuollut.
Lämmin veren suolainen maku tulvahti suuhuni, ja tassuttelin se suussani pidemmälle , jotta voisin haudata saaliini. Lopulta sain haudattua saaliin, routaiseen ja jäiseen maahan.

”Eiköhän tämä riitä? Ja iltakin alkaa jo pimentyä.” Teeritassu sanoi. Hän oli liittynyt seuraani, kun olin jatkanut metsästystä. Olimme metsästäneet koko päivän.
”Joo, en huomannutkaan, miten nopeasti tämä aika meni.”
tassuttelimme toisten luo, ja meillä oli sudennälkä. Menimme viemään riistan tuoresaaliskasaan, ja aloimme aterioimaan. Ajattelin aluksi, että olisi itsekästä ottaa kaksi hiirtä, mutta toisaalta, minä hän ne olin metsästänyt.
Hotkin hiiret nopeasti, ja sitten menin pois muiden luota. Kaipasin omaa rauhaa.
Lumi putosi kauniina hiutaleina turkilleni, ja huokasin.
Katselin hiutaleita. Laskin pääni tassuilleni, ja suljin silmäni.

>Nukahdinko minä?!< Ajattelin unen pöppörössä. Oli kuuhuipun hetki. Kampesin itseni jaloilleni, hyvin vaivalloisesti, ja pian olinkin, jo muiden oppilaiden luona.
>Öitä Tähtiklaani ja muut oppilaat, minä nukun nyt!< Ajattelin, kun suljin silmäni, ja nukahdin.

Aamulla heräsin, ja haukottelin leveästi. Tänään menisin rajapartioon! Siitä tulisi todella jännittävää!

”Ne ovat tuhonneet jo melkein koko reviirimme!” Huudahdin, nähdessäni tuhot. Puita makasi massa, juuriltaan revittyinä. Kun saavuimme nelipuulöle, näin kuinka Poltesydän, tuuliklaanin varapäällikkö, kaivoi partioineen jotakin kaatuneen puun alta. Annoin muun partion tassutella edeltä, ja minä tassuttelin tuuliklaanilaisen kollin luo, ja kysyin:
”Mitä teette?”
”Yksi vanhuksistamme, Lumikarva kuoli eilen kokoontumisessa, viemme häntä leiriin haudattavaksi.”
”Ikävää, otan osaa... Minä en halua häiritä teitä enempää.”
”Selvä, onnea soturi harjoituksiisi.” Sanoi Varapäällikkö, ja jatkoi maan kuopimista. Minä huokasin, ja juoksin partion perään.

Jatkuu...
Vastaus:15 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tassuz
21.01.2013 20:08
//jatkoa edellisestä//
~Ei aivan kunnossa ~

Availin silmiäni ja haukottelin.
Makoilin sammalpedillä, parantajan pesässä.
Jalkani olivat kipeät.
Niitä särki hirveästi, ne eivät siis olleet parantuneet.
Kiristin hampaitani yhteen.
’’Mutaturkki…’’ minä naukaisin, yhä maaten kyljelläni.
Parantaja tuli viereeni, hyvin unisen näköisenä.
’’Niin, Sirpaletassu?’’ hän kysyi ja lipaisi käpäläänsä.
’’Jalkoihin sattuu…’’ minä sanoin, hiukan tuskaisella äänellä.
Mutaturkin silmät laajenivat.
’’Eikö lepo ja ruoka auttanut?’’
Ravistin päätäni, niin hyvin kuin makuullaan voi.
’’Koeta nousta pystyyn.’’ Mutaturkki kehotti.
Yritin nousta pystyyn, ja älähdin silkasta kivusta.
Kiristin hampaitani yhteen, ja nostin kehoni ylös, jalkojeni varaan.
Silmäni kostuivat.
’’Aiih…’’ minä vinkaisin, kun en pystynyt huutamaan, kipu oli niin hirvittävä.
’’Mene makuulle.’’ Mutaturkki neuvoi.
Lysähdin maahan.
’’Hmm, en nyt osaa sanoa. Fenkoli on lonkkien kipuun, mutta nämä ovat ihan jalat…’’ Mutaturkki mumisi mietteliäästi.
’’Päivänkakkaran lehdet taas särkeviin niveliin… koetetaan sitä.’’ hän jatkoi, ja alkoi etsiä Päivänkakkaran lehtiä.
Nuolin jalkojani.
>Mistä tämä johtuu?< ajattelin.
Mutaturkki toi eteeni muutamia päivänkakkaran lehtiä.
>Tänään ei varmasti ole koulutusta.< ajattelin, kun Mutaturkki hoiti minua.

Myöhemmin…

Koitin venytellä jalkojani hieman.
Kipu tuntui yhä, mutta se oli hiukan helpottanut.
Vieressäni oli hiiri, mutta en jaksanut syödä sitä.
Huokaisin.
Koetin taas nousta ylös, jalat eivät saaneet oleentua.
Seisoin huterasti paikallani, mutta menin taas makuulle.
Kiedoin pörröisen häntäni käpälieni eteen.
Minua väsytti, en ollut nukkunut hyvin.
Päätin sulkea silmäni, ja antaa itseni nukkua.

’’Ei, ei taas!’’ minä sanoin.
Olin jälleen pimeydenmetsässä.
Vaahteravarjo oli noin neljän ketunmitan päässä minusta.
Jaloissani tuntui yhä kipu.
En pääsisi liikkeelle, enkä pystyisi liioin puolustautumaan.
’’Hei taas, harmaa oppilas. Kuinkas jalkasi voivat?’’ naaras kysyi virnuillen ilkeästi.
’’Kysyn taas, sinä ketunläjä, miksi olen täällä?!’’ minä sähähdin ja paljastin kynteni.
Naaraan ilme muuttui vihaiseksi.
’’Ohdakekynsi ja Tiikeritähti luulevat, että olen surkea taistelija! Niinpä…’’
’’Niinpä päätit olla urhea, ja pärjätä oppilaalle, joka ei voi liikkua? Vautsi vau.’’ minä sanoin tylsistyneesti.
Vaahteravarjo irvisti ja syöksyi minua päin.
Tunsin kynsien repäisevät korvaani.
Vaahteravarjo laskeutui hypystään jaloilleen, ja katsoi tyytyväisenä, kun korvastani tipahteli tasaiseen tahtiin veripisaroita saastaiseen maahan.
Painoin käpäläni korvaani vasten, jossa tuntui selvä lovi.
’’Sinä iljettävä ketunläjä!’’ minä huusin raivokkuutta äänessäni.
Vaahteravarjon silmät laajenivat.
Mutta hän irvisti taas, hyvin ilkeästi.
’’Hui kun pelottaa.’’
’’Sietäisi pelottaa, vanhus!’’ minä sähisin.
’’Vanhus? Sinä törkeä kakara!’’ Vaahteravarjo sihahti, ja hyppäsi minua kohti.
Kompuroin sivuun, mutta Vaahteravarjo ehti raapaista kuonoani.
Naaras pyörähti kyljelleen maahan, ja huomasin oivan tilaisuuden hyökätä.
Hyppäsin loikan, joka todella otti jalkoihini kipeää.
Tipuin Vaahteravarjon kyljen päälle ja iskin hampaani naaraan nahkaan.
’’Auuh!’’ Vaahteravarjo ulvaisi.
Hän läimäisi etukäpälällään minut irti.
Pyörähdin kauemmas, mutta en ehtinyt nousta pystyyn, kun Vaahteravarjo jo puraisi kaulaani.
Tartuin kynsilläni Vaahteravarjoa naamasta.
’’Koska sinä lopetat?’’ minä sähähdin ja suustani valui veri.
’’Kun kuolet!’’ Vaahteravarjo huusi, ja kynsäisi lapaani.
Lavastani ei vuotanut verta, koska kynnet eivät olleet raapaisseet kovaa.
Iskin Vaahteravarjoa poskeen.
Naaras sähähti, ja kaikki musteni.

Heräsin.
>Se olikin vain uni…< ehdin jo ajatella, kunnes huomasin loven korvassani ja arven kuononi päällä.
>Ei voi olla totta, ei unessa voi…<
’’Mitä sinulle on käynyt!?’’ kuulin Mutaturkin kiljahtavan.
Mietin vastausta.
’’Emm, en minä tiedä…?’’ sanoin, kun en muuta keksinyt.
’’Siis eihän tuollainen voi tulla tyhjästä!’’ Mutaturkki parkaisi ja alkoi tutkia haavojani.
’’Ei tämä ole yhtään mitään. Anna olla.’’ sanoin.
Parantaja ravisteli päätään ja siirtyi onnekseni yrttien pariin.
Huokaisin helpotuksesta.
>Jalkani eivät toimi vieläkään. Varmasti sen Vaahteravarjon tekosia.<
Kipu oli helpottanut, mutta liikkumaan niillä en kunnolla pystynyt.
>Mitä tästäkin tulee? Hullu maailma…<

Jatkuu..
// lopus loppu ideat//

Vastaus:Hmm... 16 pistettä!
-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: RoxyNami/ Teeritassu
20.01.2013 19:43
//Jatkuu//

"Miksi meidän piti jahdata heitä? Se oli vain vesimyyrä." Naukaisin hiljaa Varjoturkille. Olimme juuri syömässä ja makoilimme päivänpaisteessa riistakasan lähettyvillä.
"Kuules." Varjoturkki naukaisi kirkkaat siniset silmänsä minua kohti. "Meidän ei pidä sanoa 'se oli vain' , sillä se ei kunnioita metsämme oikeuksia. Saamme kiittää tähtiklaania jokaisesta suuresta kalasta ja pienimmästäkin oravasta." Varjoturkki naukui opettavaisesti. Puraisin oravasta niin suuren palan, että se täytti koko suuni. Käytin sitä tekosyynä ettei minun pitäisi vastata Varjoturkille. Liha oli maukasta ja söin nopeasti loppuun.
Haukottelin. aurinko paistoi suoraan silmiini. Käänsin pätäni. Vaikka aurinko paistoi, se ei ollut vielä lämmin aurinko. Se oli kohta loppuvan lehtikadon aurinko.
"Voit mennä lepäämään." Varjoturkki naukui ystävällisesti. "Nähdään myöhemmin."

Lähdin kohti oppilaspesää. Seillä oli myös Sirpaletassu ja... Rastastassu. Tottakai. Rastastassu naukaisi tervehdyksen ja jatkoi jutustelua Sirpaletassun kanssa. Naukaisin itsekkin jotain tervehdyksen kaltaista ja kevelin kohti omaa "petiäni". Se on oikeastaan pieni kasa yli jäänyttä sammalta. Siinä oli mukavaa ja pehmeää. Makoilin sammalkasassani hiljaa ja kuulin kuinka Sirpaletassu selosti.
"Teeritassu jäi heti alakynteen ja riuhtaisin kissan pois hänen päältään!" hän naukui suureen ääneen. Rastastassu loi minuun epäilevän vilkaisun ja kääntyi taas Sirpaletassun puoleen.
"Valetta." Naukaisin viattomasti. "Etkö muista? Katsoit kokoajan sivusta." lisäsin ilkikurisesti. Siinä olisi hänelle selitettävää.

"Rastastassu" Kuului Sulkatähden ääni. Rastastassu lähti jolkottamaan pois pesästä. Hänen ilmeestän huomasi, että oli helpottunut päästessään pois.
"Oli sitten ihan pakko kertoa?.." Sirpaletassu sähähti.
"Oli" Vastasin katsomatta häneen. >Sinä et vie minun kunniaani...< Ajattelin vihaisesti. Minä muka pidin tuosta karvapallosta!?
.....
Hätkähdin. Joku... Pomppi selkäni päällä! Nyt pomppijoita olikin kaksi! Käänsin katseeni.
"Pilkkupentu! Lehtipentu!" Mau'uin. Lehtipentu säikähti ja tippui selästäni sammaleille.
"Eihän sattunut?!" Kysyin huolestuneesti. Lehtipentu ei vastannut vaan nousi ylös. Se tuijotti minua iloisesti ja miukui:
"Saako tulla takaisin?"
"Tottakai, mutta ole varovainen." Vastasin hymyillen. Pennut ovat niin suloisia. Pidän pennuista.
Huomenkukka -pentujen emo- astui pesään.
"Tähtiklaanin kiitos!" Hän henkäisi ja jatkoi minuun katsoen: "Hetkeksi, jos silmä välttää niin nämä lähtevät seikkailemaan. Kiitos Teeritassu." Hymyilin ja autoin pennut selästäni.
"Ei kestä, Huomenkukka. Halusivat vain leikkiä." Sanoin ja nousin pystyyn. Kävelin kuningattaren rinnalla pentutarhalle asti, mutta sitten lähdin yksin aukiolle.

Minut määrättiin metsästyspartioon Kiviturkin, Sisiliskovarjon ja Tuiskutassun kanssa ja pian olinkin jo metsässä haistelemassa merkkejä riistasta. Noin Viiden ketunmitan päässä oli pieni orava. Kyyristyin. Sain oravan helposti kiinni. Hautasin sen maahan. Tuiskutassu hautasi omaa hiirtään vähän matkan päässä. Sain kiinni vielä toisen oravan ja kaksi pulleaa hiirtä. Sisiliskovarjolla oli eniten saalista. Tuiskutassu -jolla oli vain se yksi hautaamansa hiiri ja vesimyyrä- auttoi tätä. Kävelin kaikkien edellä leiriin ja vein saaliin riistakasaan. Kasa täyttyi tääs mukavasti.

//oliko sekava?//
Vastaus:Ei todellakaan. Ihan mukava. Hmm... vaikkapa 17 pistettä tästäkin!

-Mustahaukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Minttutassu
20.01.2013 11:34
Luku 1. Ensimmäisenä päivänä oppilaana heti harmeja...

Heräsin oppilaiden pesässä.
#Missä minä... Ai niin.# Muistin, että edellisenä päivänä minut nimetiin oppilaaksi. Kuulin askeleita. Sydämeni sykki... Ensimmäinen päivä oppilaana oli kamalaa ja ihanaa samaan aikaan. Tunsin Viinimarjan tuoksun ja astelin tätä päin.
"Hyvää huomenta." Viinimarja maukui. Nyökkäsin vastaukseski ja kysyin
"Mitä teemme?"
"Ensin tarkastamme rajat ja sitten saalistamme. Haluan tietää kykysi." Nyökkäsin taas. Lähdimme kohti Ukkospolkua. Katsoin ympäristöä vakavana, mutta myös kiinnostuneena. Tutkin paikkoja. Menin puskaan, ja näin siinä pisaran jotain mustaa.
"Mitä tämä on?" Kysyin mestariltani. Hän katsoi sitä hetken ja sanoi.
"Älä vain maista sitä! Se on kaksijalkojen hirviön ruokaa..." Katsoin mestariini. Sitten käänsin katseeni takaisin pisaraan. Tuijotin sitä hetken...
"Meidän on mainittava löydöstäsi Mustatähdelle, ja pian. Juokse leiriin ja hae päällikkö!" Hän maukui ja minä juoksin. Juoksin niin lujaa kuin pääsin ja ryntäsin leiriin.
"Mustatähti!" Minä huusin ja törmäsin Mustaraitaan.
"Varoisit vähän!" Mustaraita sähähti. Nyökkäsin ja ryntäsin päällikön pesään.
"Mustatähti! Löysin tilkan hirviön ruokaa Viinimarjan kanssa." Minä huohotin.
"Näytä reitti." Hän maukui ja otti Valkomyrskyn mukaan. Juoksin niin lujaa takaisin kuin vain oli mahdollista. Huomasin Viinimarjan katseen.... Hän tuijotti jotain...
"Katso!" Hän maukui. Menin katsomaan ja olin jähmettyä. Valtava määrä mustaa nestettä lojui liejuna puskan vieressä. Mustatähti ja Valkomyrsky katsoivat nestettä.
"Tämä ei tiedä hyvää..." Kuulin äänen sanovan puskassa. Hätkähdin ja näin Mustaraidan.
#Ei enempää väkeä, kiitos...# ajattelin ja käännyin kasotusten Mustaraidan kanssa.
"Mitä teet täällä?" Sähähdin huonollatuulella. "Sinun ei olisi pitänyt tulla tänne..."jatkoin. Valkomyrsky työnsi häntäänsä suuni eteen vaikenemisen merkiksi. Minun teki mieli puraista sitä häntää, mutta en tohtinut. Katsoin vain vihaisesti Mustaraitaa.
"Sinun olisi kyllä pitänyt olla leirissä." Valkomyrsky sanoi.
"Ehkäpä... Mutta minä kuulin mustasta nesteestä ja päätin tulla katsomaan."
#Papanat!# Sähisin mielessäni ja jatkoin kuuntelemista.

Sydämeni sykki. Olin päästänyt karkuun oravan.
"Voi hiirenpapanat!" Sähisin ja haistoin hiiren. Hiippailin tuoksun lähdettä kohti ja loikkasin korkealta sen kimppuun. Katkaisin sen niskat. Sen sydän ei enään lyönyt kovaan tahtiin. Se oli kuin jähmettynyt.
"Tulen hakemaan tämän myöhemmin." Maukaisin ja hautasin sen. Tutkiskelin ympäristöä. Olimme aurinkokivillä. Nenääni leijui vesimyyrän tuoksu ja loikkasin sen kimppuun. Hautasin senkin.
"Viedään nämä klaaniin." Viinimarja maukui jonkin ajan kuluttua. Olimme saaneet sopivasti saalista. Astelimme eteenpäin leiriä kohti. Kannoin monta riistaa tuoresaalis kasaan. Varmistin, että kaikki olivat jo ottaneet ja otin vesimyyrän. Astelin syömään Päästäistassun ja Hiilitassun seuraan. Söin saaliin ja menin nukkumaan oppilaiden pesään. Aloin nähdä outoa unta...

Uni: Astelin jollain aukiolla vieraalla reviirillä. Katselin ympärilleni ja sydämeni sykki. Tutkiskelin aukiota. Näin paljon kissoja. He supisivat jostain. Ympäristö oli kuin nielty... Oli jäljellä vain tuhkaa. Katsoin taivaalle. Siellä ukkosti. Yhtäkkiä alkoi sataa..

Heräsin. Oli melkoinen ukkonen. Kuulin puhetta. Hiippailin ulos pesästä ja katsoin järkyttyneenä näkyä. Kulkukissa makasi kuolleena maassa, vieressään tilkka mustaa nestettä... Olin jähmettyä siihen paikkaan. Kurkkuuni sattui. Tuntui kuin olisin tukehtumassa. En kuitenkaan tukehtunut. Olin vain jähmettynyt. Yhtäkkiä minut valtasi raivo. Sain jonkin ihme kohtauksen...

"Herää! Herää nyt!" Kuulin maukaisuja. Makasin maassa. Vierelläni oli Tuhkamarjan antamia yrttejä.
"Mitä tapahtui?" Kysyin. Kurkkuani kuristi.
"Sait jonkin kohtauksen ja hyökkäilit Mustaraidan kimppuun...." Tuhkamarja maukui.
"Jaa." Maukaisin takaisin. En oikein pitänyt Mustaraidasta paljoakaan. Tämä oli ketunhäntien päässä Minttutassusta.
#Hyvä etten kenenkään muun...# Ajattelin huvittuneena

Luku 1. Loppu

Vastaus:Ihan tälläinen mukava alkutarina! Saat 20 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: RoxyNami/ Teeritassu
18.01.2013 22:48
//Palasin! Oon ollu kiireinen ja on ollu viä mikreemikin, mutta tulin taas! jatketaan!

>Olen onnistunut!< Ajattelin tassutellessani Varjoturkin luo. Olin jo kolmannen kerran puhunut Sulkatähdelle unestani ja nyt... Nyt hän oli kuunnellut minua. Sulkatähti oli huokaissut ja luvannut selvittää asiaa heti kun ehtisi. Sana "ehtisi" Voisi tarkoittaa jopa kuun odotusta, mutta se oli paljon parempi kuin ei mikään. Minua ei haittaisi, vaikka kissa ei olisi minulle sukua, mutta halusin selvittää asian mahdollisimman pian."Onko kaikki kunnossa?" Kuului Varjoturkin ääni.
"Kyllä. Älä huoli... Mitä aijomme tänään?" naukaisin innottomasti.
"Oikeastaan, tänään otamme vähän rennommin. Juostaan, metsästetään ja haistellaan vähän." Varjoturkki sanoi hymyillen ja haukotteli. Sana "rennommin" Varjoturkin suusta oli minulle helpotus. Viimepäivinä olin juossut sinne ja tänne, kun hoidin klaanivanhimpia ja autoin klaania minkä ehdin.
"Rennommin" Naukaisin aivan kuin olisin maistellut sanaa. "Rennommin."

Varjoturkki lähti kävelemään edelläni sukien välillä viiksiään. Lähdin ripeästi perään. Ilma oli mukavaa ja hiljainen viima puhalsi turkissa. Taivas oli sininen, jos ei otettu huomioon paria valkoista pilven haihtuvaa. Yksi pilvistä muistuttu perhosta ja olisi tehnyt mieli huitoa sitä hellästi käpälällä, mutta ne olivat liian korkealla. Matka kävi nopeasti ja pian olimmekin metsässä lähellä jokea.

"No niin" Varjoturkki naukaisi pahaenteisesti ja jatkoi. "Mitä haistat" Tunsin erilaisia tuoksuja ja joku niistä ei kuulunut tänne. Tuuliklaanilaisen pelkotuoksu leijui ilmassa!
"Tuuliklaani!" Henkäisin. Reviirillämme on tunkeilija!" Varjoturkki haisteli myös ilmaa.
"Tähtiklaani vie! Se on Tuuliklaanilainen! Tuolla! Heitä on kaksi!" Varjoturkki mourusi. "Riistavarkaissa!"

Sirpaletassu saapui mestarinsa kanssa paikalle nähtyään saman. Lähdimme tuuliklaanilaisten perään. He olivat vähän heikossa kunnossa ja aloimme saavuttaa heitä. Tuuliklaanilaiset saataisiin ennen rajaa kiinni. Ainakin tuntui siltä juostessamme heidän perässään. En tunnistanut kissoja, mutta toinen heistä oli selvästi oppilas. Me juoksimme loputtomasti.
Pian Varjoturkki sai suuremman mustan kissan kiinni ja hän kaatoi tämän maahan. Pienempikin kissa oli musta ja vihreäsilmäinen, kuin isompi, mutta hänen tassunsa olivat valkoiset. Sain hänet kiinni. Hän jäi alakynteen ja Sirpaletassu katsoi minua sivusilmällä. Tuuliklaanilainen rimpuili ja tunnistin hänet loputa Ratamotassuksi. Päästin hänet ootteestani. Tuuliklaanilaiset lähtivät perääntymään rajaa kohti. Ratamotassulta oli juostessaan pudonnut vesimyyrä ja hän tutkaili saisiko vielä napattua sen juoksemalla ohitseni. Itse asetuin hänen tielleen ja mulkoilin häntä silmät viiruina.

"Yöpilvi ja Ratamotassu! Mitä te oikein aijotte Jokiklaanin reviirillä!?" Kiviturkki sähisi. "Sulkatähti ei varmasti jää kuulematta tästä! Kehtaattekin tunkeutua tänne!" Kiviturkin turkki oli pörhössä ja Tuuliklaanilaisten korvat luimussa.
_____________________myöhemmin..._____________________________ ______
Tuuliklaanilaiset olivat paenneet ja me marssineet leiriin. Sulkatähti ei ollut riemuissaan.
"Tästä Tuuliklaani ei ainakaan hyödy!" Hän sähähti. "Nälkä ei oikeuta varkauteen tai rajojen rikkomiseen!" Hän murisi. Itse jopa säälin Tuuliklaanilaisia. Olin itse nähnyt kuinka heidän vauhtinsa vain hidastui. He olivat uupuneita ja nälissään. Minua harmitti myös se, että , kun Tuuliklaani oli tunkeutunut reviirillemme Sulkatähti keskittyi sen selvittämiseen vaikka oli muitakin asioita hoidettavana. Esim. Se uneni! En voi nyt odottaa, että Mutaturkki saisi jonkun näyn monien kuides päästä, kun olisin jo soturi ja kaikki pelastuisi. Tämän päivän piti olla rento, mutta äsken olin juossut Tuuliklaanilaisten perässä vesimyyrän takia. Oliko muka järkevää?! Ja JOS se armon tähtiklaani on olemassa, niin miksi se ei voi hoitaa asiaa järjestykseen? Eikö se siksi ole, -jos sitä on- että se auttaisi ja suojelisi?

// Tirautin eilen itkut, kun Sulkahäntä kuoli siinä Kuunnousu- kirjassa :( //

Vastaus:Se suretti minuakin. Sulkahäntä oli varmasti monen lempihahmo. Saat 17 kokemuspistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Talvikinkukka
17.01.2013 20:03
9. Luku

Tassuttelin muiden kokoontumiseen valittujen kanssa. Poltesydän tassutteli edellä, uljaan päällikkömme, Pitkätähden kanssa. Olin joukon häntä päässä, itse asiassa olin viimeinen. Poltesydän hidasti, jotta pääsisi luokseni.
”Hei, miten voit?” Poltesydän kysyi.
”Hyvin.” mauin ja tassuttelin muiden perässä Poltesydän rinnallani. Menimme Nelipuulle ensimmäisenä, pian tulomme jälkeen tuli Jokiklaani, heidän jälkeen Myrskyklaani, ja viimeisenä tuli Varjoklaani. Pitkätähti istuskeli kivellä, toinen toisensa jälkeen loputkin päälliköt tulivat kivelle. Viimein kokous alkoi rauhallisissa merkeissä klaanimme onneksi. Katselin klaani päälliköitä, jotka kertoivat klaaniensa tapahtumista. Mustatähti ei kertonut, että heidän reviiriään oli tuhoutunut, mutta sen saattoi päätellä hänen ilmeestään. Kuului valtavan kova rysähdys ja yksi nelipuun puu kaatui. Kissat juoksivat paniikissa puun alta pois. Toinen puu kaatui taaksepäin ja vieri kukkulalta alas kohden Myrskyklaanin reviiriä, se litisti yhden jäniksen ja pari puun taimea. Se pysähtyi törmätessään pariin vankkaan puuhun. Kolmas puu kaatui ensimmäisen päälle ja ne vierivät alas toisen luo tehdessään paljon tuhoa. Viimeinen puu oli kaatumassa Liekkiläikän päälle.
”Eiii!” Lumikarva huusi ja juokse Liekkiläikän luo ja tönäisi hänet pois alta. Lumikarva jäi puun alle.
”Ei… ei, eiiih! Ei, minun olisi pitänyt kuolla Lumikarvan sijasta.” Liekkiläikkä maukui kyyneleet valuen hänen poskiaan pitkin. Hän katsoi minuun surullisin silmin. Istuin Liekkiläikän viereen ja Liekkiläikkä painoi päänsä rintaani vasten ja katsoi Lumikarvaa tuskan tunne silmissään. Tunsin, että Lumikarva olisi turvassa. Tunsin, että joku olisi hakenut Lumikarvan. Tiesin, että Lumikarva saalistaisi nyt muiden Tähtiklaanissa elävien kissojen kanssa ja jakaisi parantaja taitojaan muiden parantajien kanssa. Tassuttelimme leiriin, mutta matkalla tassuni tarttui maasta pilkottavaan oksaan. Riuhdoin tassuani irti oksasta ja tunsin kuinka tassuni velttoni. Sain kuin sainkin velton tassuni irti. Linkutin leiriin kolmella tassulla, ja jatkoin matkaani suoraan Liekkiläikän pesälle.
”Liekkiläikkä, tassuni…” Maukaisin, Liekkiläikkä tassutteli luokseni ja katsoi tassuani.
”Menisitkö makaamaan, kyljellesi?” Hän maukaisi. Laskeuduin ensin makuulleni ja kierähdin siitä makuulleni. Liekkiläikkä väänteli tassuani, lopulta hän työnsi sitä minua kohti!
”Mauuu!” Huudahdin silkasta kivusta.
”Älä huoli, enää sinun täytyy levätä.” Liekkiläikkä rauhoitteli.
”Lepoa!” Tuhahdin.
”Silkkaa lepoa ja nukkumista…” Maukaisin ja laskin pääni tassujeni varaan. Katselin ympärilleni ja näin kun Poltesydän tassutteli luokseni.
”Hei, miten voit?” Hän kysyi.
”Hyvin, tassuni vain nyrjähti…” Maukaisin ja katsoin lempeästi Poltesydäntä.
”Poltesydän, tuletko?” Haukkatassu maukaisi, Poltesydän nuolaisi poskeani ja maukaisi Haukkatassulle:
”Tullaan.” Ja hän tassutteli Haukkatassun luo.
”Parane pian.” Poltesydän käänsi päätänsä ja maukaisi minulle, ja lopulta hän tassutteli Haukkatassun kanssa harjoittelemaan.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tassuz
17.01.2013 19:06
~ Ei aivan kunnossa. ~

Avasin silmäni.
Olin oppilaspesässä, missäs muuallakaan?
Tungin kuonoani sammaleeseen.
Olin ollut klaanien välisessä kokoontumisessa.
Kaikki päälliköt näyttivät niin hirmuisen vahvoilta.
Tuuliklaanilaisten jaloista huomasi, että niillä pääsisi lujaa.
Myrskyklaanin soturit olivat isoja ja vahvoja.
Heidän kanssaan en haluaisi taisteluun.
Mutta joskus kai vielä joudun.
Haukottelin, ja venyttelin jalkojani.
Semmoisia minun ei tarvitse murehtia pitkään aikaan vielä.
Nyt murehdin vain kurnivaa vatsaani.
Venyttelin, ja paljastin kynteni.
Raapaisin niillä sammalpetini reunaa, ja nousin
ylös.
Oli mahtava aamu.
Olin todella, todella hyvällä tuulella.
Mieleni teki kiekaista koko metsä hereille, mutta hillitsin itseni,
Olisin vain herättänyt oman klaanini.
Tassuttelin ulos pesästä.
Auringonhuippuun oli vielä aikaa.
Olin hyvin aikaisin hereillä.
Muutama kissa nousi jo pesästään.
Haukkahalla tuli soturipesästä.
Sävähdin vähän, kun Haukkahalla vilkaisi minua jäänsinisellä katseellaan.
Olin aina hieman pelännyt häntä.
Hän oli niin jykevä, ja jotenkin hirveän tiukka.
Hänelle ei uskaltanut pistää vastaan.
Tummanruskea soturi asteli riistakasalle, minun viereeni.
’’Mitäs sinä näin aikaisin hereillä olet?’’ Haukkahalla kysyi tiukasti ja käänsi katseensa minuun.
Kyyristyin hyvin pieneksi maahan, ja karvani sojottivat pystyssä säikähdyksestä.
’’E-en minä muuta, kuin heräsin ja päätin tulla syömään.’’ miu’uin.
Haukkahalla otti riistaa, vilkaisi vielä kerran minuun, ja asteli sitten oppilaansa, Harakkatassun luokse.
Niskakarvani tasoittuivat, ja otin kasasta oravan.
Hotkin sen nopeasti.
Nuolin huuliani, ja katselin ympärilleni etsiskellen mestariani.
Kissoja alkoi heräillä ja nousta ylös.
Harmaa mestarinikin näkyi nousevan ylös.
Hän ravisti sammalta turkistaan ja venytteli.
Hän käveli riistakasalle, ja tuli syömään minun viereeni.
’’Tänään voisimme taas harjoitella taistelua.’’ hän maukui.
Nyökkäsin ja hymyilin.
Kiviturkki on mahtava mestari.
Ei liian tiukka, muttei liian hölläkään.
Kun Kiviturkki sai syötyä, lähdimme.

Harjoittelupaikalla

Kyyristyin.
Kiviturkki seisoi muutaman ketunmitan kauempana.
Loikkasin korkean loikan, mutta kesken kaiken, Kiviturkki mottasi minut alaspäin käpälällään.
Mäsähdin maahan kipeästi.
Kiviturkki nosti käpälänsä selkäni päältä.
’’Hyvä yritys.’’ hän kehui.
Nappasin hampaillani mestarini hännästä.
’’Auuh! Hei!’’ hän rääkäisi.
Roikuin hänen hännässään, ja hyppäsin sitten hänen selkänsä päälle.
Kiviturkki menetti tasapainonsa, ja kaatui kyljelleen.
Minä lensin hänen selästään.
Liusuin kyljelläni maata pitkin.
Sitten hyvä tuuleni hyytyi.
Muistin Rastastassun.
Hänen suunsa oli repeytynyt entistä pahemmin.
Nousin ylös.
>Miten ihmeessä se voi repeytyä taas?< minä mietin, ja Kiviturkki hyppäsi päälleni.
Mätkähdin maahan, mutta en inahtanutkaan.
Mietin vain Rastastassua ja hänen haavaansa.
Olin melkein kiljunut, kun olin hakemassa Mutaturkkia hätiin.
Kuulin epäselvää muminaa ajatuksieni lomasta.
Sitten harmaa käpälä heilui silmieni edessä.
Ravistin päätäni, ja vilkaisin Kiviturkkia.
’’Mikä ihme sinulle tuli!?’’ Kiviturkki huudahti hiukan huolestuneisuutta äänessään.
’’Ei mikään.’’ minä mumisin ja yritin nousta ylös.
Maa oli liukas sateen jäljiltä, ja valkoiset käpäläni lipsuivat siinä, ja kaaduin kyljelleni mutaiseen maahan.
Poskikarvani sotkeutuivat mudasta.
Mutta makasin vain siinä, hiljaa, miettien asioita.
Livautin harmaat kynteni ulos, ja puristin niillä maata.
Tunsin jonkun tarttuvan minua niskasta.
’’Hei! Mitä sinä teet!?’’ minä nau’uin.
’’Sinä et nyt ole aivan kunnossa. Vien sinut parantajalle.’’ Kiviturkki naukui hampaidensa välistä.
’’Minussa ei ole mitään vikaa! Ja voin kävellä itsekin!’’
’’Ei siltä oikein näytä.’’ Kiviturkki sanoi hymähtäen ja tallusteli kohti parantajanpesää.
Yritin vielä riepotella itseni irti, mutta kun en pystynyt, annoin mestarini kantaa minua, niin nololta kuin se näyttikin.
Parantajan pesän suuaukolla Kiviturkki laski minut alas.
En pysynyt edes pystyssä, vaan kompuroin ja kaaduin taas.
’’Mutaturkki, voisitko hiukan katsoa häntä.’’ Kiviturkki sanoi ja nyökkäsi minua kohti.
Vaaleanruskea parantaja asteli lähemmäs minua.
’’Näen syyn.’’ kolli naukaisi.
Näin Rastastassun syvemmällä pesässä.
’’Rastastassu!’’ minä sanoin ja kompuroin nukkuvan oppilaan viereen.
Kun mutainen häntäni laahasi maata, siitä jäi vana.
Kyyristyin tumman naaraan lähelle.
’’Hän sai juuri unikonsiemeniä. Älä herätä häntä.’’ Mutaturkki sanoi.
Katsoin Rastastassun haavaa.
Se oli hirveän näköinen.
Mitä hän onkaan joutunut kärsimään?
Haava ulottui korvaan asti, ja oli niin pahan näköinen, että melkein itse tunsin kivun.
’’Miten se on voinut aueta?’’ kysyin Mutaturkilta.
Hän kohautti lapojaan.
’’Se on voinut revetä hänen nukkuessaan.’’
Silmäilin haavoittunutta Rastastassua.
Nostin huterasti valkean käpäläni, ja laskin ystäväni tassun päälle.
’’Niin mikäs sinulla olikaan?’’ parantaja kysyi.
’’Emmh, minä kompuroin ja olo on hutera.’’ sanoin.
’’Jaahash.’’ Mutaturkki mumisi ja alkoi etsiä jotain yrttiä.
Hän toi eteeni jotain.
’’Syö.’’ hän käski ja alkoi sitten hiljaa tutkia Rastastassun haavaa.
Maistoin niitä.
Ne olivat jotain marjasekoitusta.
’’Oletko syönyt mitään?’’ Mutaturkki kysyi.
’’Aamulla.’’ minä vastasin.
’’Sitten on parempi, että haen sinulle jotain syötävää.’’ Mutaturkki sanoi ja kipaisi pesästä ulos.
Söin marjat.
En liioin pitänyt niistä.
Mutaturkki kiiruhti takaisin pesään.
Hän nakkasi eteeni lihavan vesimyyrän, ja alkoi järjestellä yrttejä.
Iskin hampaani vesimyyrään hyvällä halulla.
’’Voi että, hirveästi kiirettä, onnettomuuksia onnettomuuksien perään, sairaita kissoja…’’ Mutaturkki höpötti itselleen.
Kiskoin paloja vesimyyrästä.
’’Syö nämä sitten kun olet syönyt sen. Uni auttaa.’’ Mutaturkki sanoi ja nakkasi eteeni unikonsiemeniä.
Hotkin vesimyyrän.
Kaavin mustilla polkuanturoillani unikon siemenet eteeni, ja nuolin ne suuhuni.
Kävin pitkälleni, ja minua alkoi nukuttaa…

’’Täh?’’ minä sanoin.
Olin synkässä paikassa.
Haju oli tunkkainen, ja puut olivat surkeassa kunnossa.
Laitoin kynteni esille.
Tärisin.
’’Missä minä olen!?’’ minä kiljahdin.
Käänsin korvaani taaksepäin.
Kuulin hiljaisia, hiipiviä askeleita.
Väistin viiksikarvan mitalla, kun läiskikäs kissa liisi ylitseni ja mätkähti maahan.
Vilkaisin taakseni nähdäkseni, oliko siellä muita.
Ei ollut.
Pörhistin karvani ja kissa nousi ylös.
Se oli naaras.
Yritin kävellä sitä päin, mutta kompuroin taas.
>Tämä ei voi olla totta!< ajattelin hädissäni.
’’Vooi voi, sattuiko pieneen kisuliin?’’ naaras sanoi kylmän viileällä äänellä, jonka väänsi ystävälliseksi.
Nousin huterasti pystyyn.
’’Sinä saat heti kertoa missä olen, ja miksi, tai revin sinut saastaisen rotan riekaleiksi!’’ minä sähähdin itsevarmalla äänellä.
Naaraan ilme muuttui säikähtäneeksi.
Mutta hän laittoi sen taas ilkeään irvistykseen.
’’Olet Pimeydenmetsässä.
Ja täällä olet koska…öh…koska…’’ naaras sanoi ja näytti hätääntyneeltä.
’’Koska tahdon!’’ hän oikaisi nopeasti.
Väräytin korvaani ja yritin katsoa kissaa mahdollisimman välinpitämättömästi.
’’Nimeni on Vaahteravarjo!’’ naaras lausui kummallisen juhlallisesti.
Haukottelin.
’’Täh! Eikö kiinnosta?’’
’’No eipä sen suuremmin.’’ vastasin mahdollisimman tyynesti.
Naaras otti kyntensä ulos.
’’Minulle ei puhuta noin!’’ Vaahteravarjo sähähti ja hyppäsi minua kohden.
Juuri ennenkuin hän osui minuun, kaikki katosi.
Haukoin henkeäni.
Olin parantajanpesässä.
>Mitä tuokin oli?< ajattelin ja katsoin käpälääni, jossa oli yhä Pimeydenmetsän saastaista ruohoa.

//Ei kunnon inspistä :p//

Vastaus:Eipä mitään. Kannattaisi muuten sinunkin kirjoittaa kaikki 'yhteen kasaan', eikä noin rivi kerrallaan. Olisi 'selvempi' lukea (en siis tarkoita, että tarina olisi ollut epäselvä). Saat 26 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkusulka
16.01.2013 21:27
10. Luku

Äidin rakkaus

Vahva lääkkeiden ja yrttien haju herätti minut. Ilma haisi niin tunkkaiselle ettei sisällä pystynyt hengittämään melkenpä. Kurkkuani raastoi yhä kammottav kipu, mutta yrttien tuoksu huumasi sen verran että pystyin nousemaan. Pinnistin kaikin voimin että pystyn nousemaan. Värisin mutta päätin jatkaa askleita. Maa tuntui epämiellyttävän niljaiselta. Pääsin lopulta parantajan pesän suuaukolle ja työnsin pääni ulos. Vedin keuhkot täyteen raikasta ilmaa ja olin juuri pujahtamassa ulos kun katseeni kiinnittyi pieneen, harmaaseen otukseen jota kuljetettiin tännepäin. Tuijotin jähmettyneenä möykkyä. Rastastassu. Tuijotin kuinka pentuani raahattiin pesää kohti, verivana perässään. Pian he olivat jo kohdallani ja Mutaturkki tuijotti ihmeissään minua.
- Sinun pitäisi levätä, Mutaturkki sanoi ja jäi tuijottamaan. Sähisin ja paljastin kynteni.
- Kyseessä on pentuni! Luuletko että aijon vain maata puolikuolleena niljaisessa maassa kun pentuani on haavoitettu?! sähisin raivoissani parantajalle, käännähdin ympäri ja sujahdin salaman nopeasti sisälle parantajan pesään. Seurasin sotureita ja katsoin kuinka pentuni veltto ruumis raahautui heidän mukanaan. Soturit laskivat Rastastassun pehmoiselle sammalpeitteelle. Juoksin pentuani kohti, kaataen kaikki edessäni olevat. Maa oli yhä liukasta ja niljaista, mutta pääsin kuin pääsinkin pentuni eteen.
- Voi Rastastassu..mitä sinulle on tapahtunut? maukaisin hiljaa ja laskeuduin samalle sammaleelle missä Rastastassun hervoton, mutta hengittävä ruumis makasi. Kiedoin pörröisen häntäni Rastastassun suojaksi ja painoin pääni tämän viereen. Kaulaani särki ja ilmassa olevat hajut melkein tainnuttivat minut mutta pidin pääni pentuni vierellä ja päädyin kuiskailemaan erästä laulua.
- Ei saa pelätä nyt, huominen viel' koittaa. Ei saa pelätä nyt, tai pahuus voittaa. Helmassa niityn ole vaan, parempi huomien koittaa saa. Nukun nyt pikku lintu, anna unen voittaa, mau'uin kehräillen pentuni korvaan. Pian Rastastassu värähti ja käänsi päänsä minuun, yhä nukkuen. Nostin pääni ja katsoin haavaa joka koristi Rastastassun kasvoja. Oli vähällä etten huutanut pelosta. Haava oli inhottavan näköinen. Siirryin hieman lähemmä pentuani ja aloin nuolemaan tämän haavaa. Veri alkoi maistumaan suussani, mutta jatkoin haavan nuolemista. Nuoleskelin kaikessa rauhassa, huumavassa pesässä pentuni haavaa. Säpsähdin kuullessani Rastastassun suusta muminaa. Pian Rastastassu nostikin päätään ja katseli minua ihmeissään, silti silmissään kivun tunne. Tämän silmät näyttivät melkein itkeviltä. Nuolaisin Rastastassun päälakea ja laskin pääni tämän viereen. Aloin hymistä samaa laulua. Rastastassua näytti väsyttävän ja pian pentu kellistyi nukkumaan viereeni. Vedin pentuni aivan viereeni ja laitoin häntäni paremmin suojaksi. Käänsin vielä itsekkin päätäni ja haukottelin hetken. Pian kuulin Mutaturkin äänen ja pientä ryminää. Pian kolli ilmestyikin jo eteeni.
- Laitan hämähäkin seittiä haavoihinne, Mutaturkki maukui ja astui viereeni. Parantaja asetteli Rastastassun haavan päälle hämähäkinseittiä. Jälleen kuului rymähdys.
- Mutaturkki, mitä ulkona tapahtuu? maukaisin hiljaa. Parantaja katsahti minuun.
- Ukkonen ja sataa, Mutaturkki maukui ja paineli hämähäkinseittiä Rastastassun haavaan. Tuijotin seinää. Ukkonen. En ollut pitkään aikaan nähnyt sitä.
- Ota sinäkin hämähäkinseittiä, Pikkusulka, Mutaturkki maukui ja laski eteeni tupon. Sitten parantaja käveli kauemmas meistä. nappasin suuhuni hämähäkinseitti tupon ja asetin sen haavaani. Käännähdin ja astelin limaisen maan päällä pentuni viereen ja kiepautin häntäni suojaksi. Painoin pääni pehmeään sammaleen. Rastastassu inahti vierelläni ja säikäytti minut. Hyssyttelin hiljaa tämän vierellä ja lopulta oppilas vaikeni. Laitoin silmäni kiinni ja annoin itseni nukkua rauhassa.

//Näin : D Laittoin vahingossa 9.lukuun että jatkuu : P
Vastaus:Saat 17 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastassu
16.01.2013 20:46
Luku 10; Veren tahrima leiri

Vaahteravarjo saattoi näyttää hieman järkyttyneeltä, mutta sitä hän ei ollut. Rastastassu hyppeli naaraan ympärillä kun nämä harjoittelivat kahdestaan. Ohdakekynsi ja Tiikeritähti olivat lähteneet Villikarvan kanssa jonnekin, ja Rastastassua pelotti se, että Ohdakekynsi voisi kertoa Tiikeritähdelle siitä kuinka Rastastassu oli yrittänyt saada Villikarvan järkiinsä.
Oppilas loikkasi pitkän hypyn Vaahteravarjon selkään ja repi tämän turkkia. Vaahteravarjo kellahti selälleen ja litisti Rastastassua maata vasten. Rastastassu potkaisi Vaahteravarjoa selkään ja pääsi pois tämän alta. Hän vetäytyi vaivihkaa puiden sekaan Vaahteravarjon selvitellessään päätään. Kun soturi nousi ylös, Rastastassua ei näkynyt missään. Pian hän kuitenkin hyppäsi puusta ja raapi Vaahteravarjon päätä ja korvia.
Vaahteravarjo pudotti tämän päältään ja mourusi:
”Hyvä, olet kehittynyt. Lopetetaan tähän.”
Rastastassu hymyili hieman, vaikka ei ollut tyytyväinen itseensä. Ei hän tahtonut olla Pimeydenmetsässä. Vaahteravarjon lähdettyä naaras alkoi jäljittämään Tiikeritähden, Ohdakekynnen ja Villikarvan tuoksuja. Tuloksena Rastastassu pyöri vain ympyrää metsässä, eikä löytänyt sitä mitä etsi.
Sitten uni hävisi, ja hän seisoi tummalla nurmella, joka ei kuitenkaan ollut Pimeydenmetsän ruohikkoa, koska siellä oli lunta. >Tämä paikka näyttää Jokiklaanin reviiriltä...mutta ei se ole... ilmassa leijuu tyhjyyden ja veren haju, eikä paikka tunnu turvalliselta tai kotoiselta. Kuin jonkinlainen kopio Jokiklaanista...< Rastastassu päätteli ja pysyi matalana kynnet esillä. Ilmassa oli myös Villikarvan ja Tiikeritähden haju. Mutta ei Ohdakekynnen hajua. Se rauhoitti Rastastassua. Hän kulki veren hajua kohti, ja tunnisti pian paikan. Se oli Jokiklaanin leiri, mutta ympärillä oli Pimeydenmetsän sumua. Maa oli tahrautunut verestä ja kiilsi punaisena. >Kammottavaa...mitä täällä tapahtuu?< Tassut keräsivät verta anturoihin Rastastassun kulkiessa kohti oppilaidenpesää. Hiljaista. Ei elonmerkkejä. Oppilaat kyyhöttivät kuolleina sammalpedeillään. Kuin jokin näkymätön voima olisi tullut kun koko klaani nukkui, ja tappanut kaikki kissat heidän nukkuessaan. Kyyneleet virtasivat kylminä kuin jää Rastastassun poskille, ja kynnet painuivat syvälle maahan. Pajutassun silmät katsoivat tyhjinä ja pelokkaina jotain, jota ei enää ollut. Jotain, joka oli hänet tappanut. Verinoro valui hänen niskastaan, jossa oli järkyttävä puremahaava. Veri oli todella tummaa, melkein mustaa. Kyynel putosi Rastastassun poskelta hänen siskonsa revitylle turkille. >Ei hän oikeasti voi olla kuollut...tämä...tämä on vain unta...< Rastastassu pyyhkäisi kyyneleet kasvoiltaan ja nuolaisi siskonsa päälakea.
Sirpaletassu näytti nukkuvan. Hänellä oli päässä haava, josta valui kauheasti verta. Hän oli luultavasti kuollut heti kun vihollinen oli iskenyt. >Ainakaan hän ei ole kitunut...Mitä minä hölötän?!! Tämä on tavallinen painajainen, ei minun tarvitse surra!< Rastastassu veti kyntensä sisälle ja poistui pesästä. Aukiolla oli kuolleita sotureita, mukaan lukien Rastastassun isä. Rastastassu tassutti Sisiliskovarjon ruumiin lähelle. Hieman samanlainen kuolintapa kuin Sirpaletassulla, pää oli iskeytynyt kiveen ja veri oli levinnyt laajalle alueelle. Turkissa ei näkynyt muita haavoja. Jok’ikinen kissa oli kuollut. Paitsi Pikkusulka. >Missä hän on? Ruumista ei löydy mistään!< Rastastassu etsi leirin ulkopuolelta. Pettyneenä hän palasi leiriin, juuri nähdäkseen Villikarvan. Kolli oli kumartunut jonkun päälle...jonkun punertavan ja pienikokoisen...Pikkusulka! Villikarvan turkki oli veren peitossa ja tämän perässä kulki veriset tassunjäljet.
”Villikarva! Ei!” Rastastassu huusi kauhusta ja vihasta, kun Villikarva valmistautui repimään Pikkusulan kurkun auki veitsenterävillä kynsillään. Villikarva pelästyi, päästi irti Rastastassun emosta ja perääntyi.
”Miten saatat! Nyt minä tapan sinut!!” Rastastassu karjui ja hyppäsi Villikarvan päälle kynnet ojossa. Hän repäisi kollin korvaa, ja siihen tuli suuri lovi.
”Älä! Lopeta! Päästä irti, ole kiltti!” Villikarva huusi tuskissaan kun Rastastassu kynsi tämän silmiä. Rastastassu lopetti, ja katsoi paikkaa, jossa hänen emonsa oli juuri maannut. Hän ei ollut siinä enää. Se tarkoitti sitä, että hänkin oli ollut juuri samassa unessa. Se raivostutti Rastastassua yhä enemmän.
”Olit tappaa emoni! Senkin hirviö!” hän painoi kyntensä syvälle Villikarvan nahkaan.
”Oliko hän emosi?” Villikarva kuiskasi ja pidätteli kivunhuutoa.
”Kyllä oli, ja on yhä! Oli todellakin onni että osuin paikalle, muuten hän olisi jo kuollut!”
”Kaikki nämä täällä, eivät he ole oikeita Jokiklaanilaisia! He ovat vain...haamuja, eivät oikeita! En ole oikeasti tappanut ketään!”
”Mutta minun emoni oli oikeasti täällä, koska hän on nyt hävinnyt! Hän näki aivan samaa unta! Et kai vain möläyttänyt hänelle mitään Pimeydenmetsästä?”
”En! Tai...se saattoi lipsahtaa...”
”Hiirenaivo! Idiootti! Vihaan sinua, ja saat nyt lopullisesti mennä sinne Pimeydenmetsääsi, nimittäin nyt minä todellakin tapan sinut...” Rastastassu murisi murhanhimoisesti, mutta hän ei ehtinyt tehdä seuraavaa liikettään koska Villikarva kaatoi tämän kumoon ja puraisi kaulasta.
”En ole hiirenaivo. Ja ole itse kiitollinen, kun en nyt tapa sinua. Tiikeritähti toi minut tänne harjoittelemaan. Voit jättää minut yksin, sinun ei tarvitse tulla Pimeydenmetsään enää koskaan. Pidä huoli omista asioistasi.” Villikarva sähähti. Rastastassu raapaisi tätä vielä kuonosta, ja se sai kollin menettämään hermonsa, joten hän raapi Rastastassun vanhan suupielessä olevan haavan auki. Rastastassu ärähti tuskaisesti, kipu oli paljon pahempi mitä viime kerralla, ja haava oli pitempi ja ylettyi korvaan asti. Rastastassun edessä alkoi sumeta, ja tämä näki vielä kuinka Villikarvan ilme muuttui säikähtäneeksi. Hän varmaan luuli tappaneensa Rastastassun, mutta oppilas heräsi oppilaidenpesässä. Hän oli ilmeisesti herättänyt pari muuta oppilasta. Koko sammalpeti oli veressä.
Pajutassu astui hänen eteensä, mutta siskon ilme ei ollut syyttävä, vaan huolestunut.
”Oletko kunnossa?” Pajutassu kysyi hiljaa. Sirpaletassu ja Teeritassu nousivat paikoiltaan.
Rastastassu yritti vastata, mutta kun hän avasi suutaan edes hieman, haavaan sattui niin paljon, että oppilas inahti vain hiljaa.
”Hän on shokissa...” Teeritassu maukaisi ja Sirpaletassu juoksi ulos hakemaan parantajaa.
Kaikki näkyi sumeasti, ja Rastastassu joutui todellakin taistelemaan jotta pystyisi pitämään silmänsä auki.
Pajutassu puhui jostakin asiasta lempeään sävyyn. Rastastassu ei tunnistanut sanoja mutta tiesi että sisko yritti rauhoittaa.
Rastastassu yski, ja veri lensi hänen suustaan. Pajutassu lopetti puhumisen ja meni hiljaiseksi.
Kaukaisuudesta kuului Mutaturkin ja sotureiden ääniä. Rastastassu ei jaksanut pysyä hereillä, joten hän sulki silmänsä.

//Olin laiska tämän tarinan kanssa xD kirjoittamiseen kesti varmaan 4 tuntia koska katselin vähä väliä videoita. Ja voisko noita Rastastassun kokemuspisteitä laittaa, koska se on saanu jo kaks kertaa tarinoista 20 KP'tä, eikä niitä oo merkitty, ja yks tarkistamaton tarinakin tuolla oottaa lukemista ja silleen. Niin ois kiva jos niitä pisteitä vois sinne lisätä(ellei sitä ole tehty jo tässä parin tunnin sisällä).
Vastaus:Ei ole. Suurin osa niistä pisteistä on tallennettuna toisella koneella. Lisään ne tämän päivän aikana vielä! Saat 24 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamanlehti
16.01.2013 20:42
Luku 13

~Katkeruudelle ei saa antaa valtaa~

Tapahtui muutama kuu sitten:
Räpyttelin silmiäni haaleassa valossa ja kömmin jaloilleni. Oli aikainen lehtikadon aamu, vielä kylmä sellainen. Venyttelin antaumuksellisesti sotureiden pesässä ja astelin verkkaisesti aukiolle.
"Paatsamanlehti. Menisitkö Saniaisturkin, Hallaturkin ja Valkomyrskyn kanssa aamupartioon Aurinkokiville?" Tulisydän kysyi. Katsahdin lumisen saniastunnelin edustalla odottavia sotureita ja tein päätökseni.
"Tietysti." Vastasin ja tassuttelin muiden luokse. Valkomyrsky keräsi partion taakseen hännänheilautuksella ja katosi saman tien saniastunneliin. Seurasin valkoista, arvokasta kollia valkoisten puiden sekaan. Ravasin kevyesti Saniasturkin rinnalla ja nautin varhaisesta aamusta kaikella innollani.
"Oletko kuullut, että Pajuturkin pennut ovat syntyneet?" Hallaturkki kysäisi.
"En! Milloin?" Katseeni terävöityi ja katsoin suoraan Hallaturkin sinisiin silmiin.
"Tänä aamuna." Hän kehräsi lämpimästi. Valkomyrsky katsahti meihin ja hänen keltaisissa silmissään hehkui ilmiselvä isänylpeys. Arvasin, kuka oli pentujen isä. Nyökkäsin, silmissäni hehkui ilmiselvä ilo Pajuturkin puolesta.
"Hän pyysi sinulta apua nimeämisessä. Haluatko auttaa?" Saniaisturkki kysäisi.
"Tietenkin! Se olisi mahtavaa." maukaisin innostuneena.
"Noh, nyt teidän pitää kuitenkin keskittyä partiointiin." Valkomyrsky huomautti. Nyökkäsimme Saniaisturkin kanssa ja siirryimme peräkkäin, minä olin viimeisenä. Se ei ollenkaan haitannut.

Metsä oli kaunis, mutta taivas oli tummenemassa.
"Tuleekohan lumimyrsky?" Hallaturkki maukui ja katsahti huolestuneena taivaalle.
"Toivottavasti ei." maukaisin huolestuneena.
"Niin, meidän pitää mennä vielä Nelipuillekkin." Valkomyrsky vastasi. Jatkoimme matkaa kirein tunnelmin ja hiukan ennen nelipuuta, lumimyrsky alkoi. Sylkäisin turhautuneena lumihiutaleen pois kuonoltani, tässä sitä taas mentiin.
"Ei kannata jatkaa tässä säässä, käännytään!" Valkomyrsky ulvaisi ja kiepahti ympäri. Koko joukko kääntyi ja lähdimme taivaltamaan kohti leiriä. Olimme melko kaukana leiristä, mutta matka taittui harvinaisen nopeasti. Jonkin ajan kuluttua resuinen joukkomme kömpi piikkihernetunnelin kautta aukiolle. Henkäisin uupumuksesta, mutta olin kuitenkin muuten ihan kunnossa. Tulisydän asteli luoksemme.
"Näittekö tai haistoitteko mitään poikkeavaa?" Hän kysyi.
"Emme. Lumimyrsky yllätti meidät, joten palasimme takaisin." Valkomyrsky selitti. Tulisydän nyökkäsi.
"Hyvä."
"Ei muuta, kuin kaksijalat ovat tuhonneet reviiriämme yhä enemmän, mutteivät olleet metsässä tänään." Hallaturkki maukui.
"Ehkä nekään eivät työskentele lumimyrskyssä." Saniaisturkki ehdotti.
"Oli miten oli, hulluja ne silti ovat." Pyörittelin silmiäni ärsyyntyneenä.
"Joka tapauksessa, menkää nyt lepäämään. Tarvitsette vielä voimianne." Tulisydän kehotti. Muut paitsio minä ja Valkomyrsky suuntasivat sotureiden pesälle. Me tassuttelimme pentutarhan suojiin, Valkomyrsky edellä.

Pentutarhan hämyisässä nurkassa makoili Pajuturkki kolme pentua vierellään. Kuningatar näytti hieman väsyneeltä, mutta hyväkuntoiselta. Hänen silmistään paistoi hellyys ja rakkaus hänen pentujaan kohtaan. Valkomyrskyn vakavaa ilmettä pehmitti tavallinen lämpö, joka tuntui nyt kumpuavan paljon syvemmältä hänen sisimmästään.
"He ovat niin kauniita." Kuiskasin hiljaa. Silmäni välkkyivät onnellisesti.
"Oletko kehittänyt yhtään nimiehdotusta?" Pajuturkki kysyi väsyneellä äänellä.
"Nopsapentu tai Vinhapentu.." ehdotin. Valkoinen soturi näytti pohtivaiselta.
"Tuo vaaleanruskea on kolli, samoin vaaleanharmaa, isoin heistä. Mutta tuo kullanruskean ja tummanruskeankirjava on naaras." Valkomyrsky kertoi. Nyökkäsin mietteliäänä.
"Eikö tuolle vaaleanharmaalle sopisi Hallapentu?" maukaisin Pajuturkille.
"Hyvä nimi. Toinen kolli voisi olla nimeltään Koivupentu, vai mitä Pajuturkki?" Valkomyrsky ehdotti. Naaras nyökkäsi pehmeästi.
"Entä heidän siskonsa?" Kysyin.
"Mitä sanoisit Vinhapennusta?" Pajuturkki maukui.
"Kuullostaa hyvältä." valkea kolli kehräsi. Käännyin lähteäkseni, mutta väläytin Pajuturkille leveän hymyn.
"Paatsamanlehti, kiitos avustasi." Harmaa kuningatar kiitti.
"Kiitos itsellenne." huikkasin lapani ylitse ennenkuin astuin aukiolle.

Tulisydän astelikin sieltä minua vastaan.
"Paatsamanlehti, sinua etsinkin." Kolli huokaisi ja seisahtui eteeni.
"Sepä hauskaa, mutta olin kylläkin menossa syömään, joten kerro asiasi nopeasti." maukaisin terävästi.
"Kuinka paljon kaksijalat ovat JO tuhonneet?" Hän jatkoi.
"Sanotaanko, että hiukan alle puolet reviiristä, Käärmekivet mukaan luettuna, on tuhottu. Toivottavasti olin avuksi, oi suuri varapäällikkö." vastasin ja astelin tuoresaaliskasalle. Siellä ei ollut kuin muutama pieni ja sitkeä hiiri, otin pienimmän niistä. Tassuttelin Harmaaraidan ja Hiekkamyrskyn seuraan aterioimaan.

------------------------------------------------------------------- -----------------------------

Oli kulunut jonkin aikaa Pajuturkin pentujen syntymästä, ja Tulisydän oli kertonut valitsevansa heille mestareita. Tiesin, että Kirkassydämmestä tulisi Hallapennun mestari, ja Hiekkamyrskystä Koivupennun, mutta Nopsatassun mestaria Tulisydän ei ollut kertonut. Odotin tietenkin olevani hänen mestarinsa, olin ainut soturi, jolla ei ollut oppilasta. Itseasiassa, olin VARMA, että olisin Nopsapennun mestari. Astelin juuri aukiolle sotureiden pesästä, jossa olin torkkunut hetken tultuani yövartiosta. Aamu oli harmaa ja kylmä, lunta tuprutti hiljalleen maahan. Katselin pentujen leikkiä Pajuturkin lähettyvillä ja hymähdin lempeästi.
"Auts! Nyt on jo minun vuoroni olla päällikkö!" Nopsapentu vinkaisi kun Hallapentu kaatoi hänet maahan. Pennut jatkoivat leikkimistään kuin mitään ei olisi tapahtunut.
"He ovat jo vahvoja pentuja." huomautin lämpimästi Pajuturkille. Hän nyökkäsi ja kietoi häntänsä käpäliensä ympärille.
"Totta. Kumpa vain riista ei olisi niin vähissä..." Hän huokaisi. Jaoin naaraan huolen, en ollut itsekkän syönyt pitkään aikaan.
"Odota, käyn hakemassa sinulle jotain tuoresaaliskasasta. Näytät siltä, kuin et olisi syönyt kuuhun!" Huikkasin ja nappasin tuoresaaliskasasta suurimman minkä löysin. Pudotin sen Pajuturkin eteen ja hän väläytti minulle kiitollisen katseen. Silmäkulmassani vilahti tulenpunainen välähdys, se oli Tulisydän. Hän keskusteli jostain pitkään Vatukkakynnen kanssa, Vatukkakynsi nyökäytteli päätään innokkaasti.

"Paatsamanlehti, Harmaaraita taitaa kutsua sinua." Pajuturkki huomautti. Vilkaisin taakseni ja näin Harmaaraidan viittovan hännällään kiivaasti. Loin Harmaaraitaan terävän, yllättyneen katseen mutta astelin hänen luokseen, sotureiden pesään.
"Niin?"
"Tulisydän on päättänyt kuka on Nopsapennun mestari." Hän madalsi ääntään hiukan.
"Kuka?" Toistin kysymyksen.
"Vatukkakynsi. Vatukkakynnestä tulee Nopsatassun mestari. Tai, Tulisän ehdottaa hän Mustatähdelle." Harmaaraita maukui silmät leimuten.
"Mitä? Vatukkakynnestä? Mutta... Miksei hän valinnut minua?" Silmäni leiskuivat ärsytyksestä.
"En tiedä. Hän oli kai jo luvannut." Harmaaraita vastasi. Nyökkäsin terävästi ja kiepahdin ympäri.
"Kiitos, Harmaaraita." Marssin suoraa päätä aukiolle ja Tulisydämmen luo .

"Mitä ihmettä kuulin juuri Harmaaraidalta?" Tivasin heti kuuloetäisyydelle päästyäni.
"Onko totta, että ehdotit Vatukkakynttä Nopsapennun mestariksi?" Niskakarvani sojottivat pystyssä ja silmät leiskuivat. Tulisydän nielaisi, mutta piti tarkkaan katseensa vakaana.
"Kyllä, se on totta." Kolli aloitti.
"Hänhän on paljon minua kokemattomampi!" Tulisydän näytti empivältä. Katuisiko hän tekoaan? Nimittöisikö minut Nopsatassun mestariksi? Hänellä oli selkeästi jotain salattavaa.
"No?" Tiukkasin.
"Etkö usko, että olisin pätevä mestariksi?"
"Kyse ei ole ollenkaan siitä.." Kolli puolustautui.
"Mistä sitten? Kerro yksikin järkevä syy, mikei minusta voisi tulla Nopsapennun mestaria!" murisin vihaisesti.
"Koska.."kolli aloitti.
"Koska haluan, että johdat ylimääräisiä partioita. Olet aivan listava taistelia-paras kaikista- ja nyt lehtikadon aikana on niin paljon reviirikiistoja." Selitys ei tehnyt minuun vaikutusta.
"Huono tekosyy" maukaisin halveksuvasti.
"Ei siis ole ainoatakaan syytä, miksi en voisi sekä johtaa partioita, että toimia Nopsapennun mestarina. Hän on älykäs ja vikkelä, olen varma, että hänestäkin tulee aivan loistava taistelija."
"Olen pahoillani." Tulisydän näytti hiukan katuvaiselta.
"Pyysin jo Vatukkakynttä Nopsatassun mestariksi. Ehdotan Mustatähdelle, että saisit yhden oravanlennon pennuista, kun pahin lehtikadonaika on takana. Miltä kuullostaa?"
"Surkealta." Sähähdin tyytymättömänä.
"En ole tehnyt mitään ansaitakseni tällaista kohtelua. Tulisydän, tätä en hevillä unohda." naukaisin sihinää äänessäni ja astelin Hiekkamyrskyn ja Hiiriturkin seuraan. En todellakaan aikonut suvaita tällaista kohtelua. Tulisydän saisi jatkossa järjestää omat asiansa, minä omani.

"Paatsamanlehti, liity ihmeessä joukkoon." Hiekkamyrskyn kirkas ääni kuului aivan vierestäni.
"Ilomielin" Vastasin ja kyyristyin kylmälle kivelle auringonläiskään.
"Mikä sinua riepoo?" Hallaturkki maukui haukkauksien välistä.
"En saanut vieläkään oppilasta." huokaisin viileällä äänellä. Hiekkamyrsky loi minuun myötätuntoisen katseen.
"Minulla on ainakin käpälät täynnä työtä Ratamotassun kanssa, voit auttaa minua jos haluat." Hän ehdotti.
"Se olisi mukavaa. Kiitos, Hiekkamyrsky. Tätä en unohda." Soin naaraalle ystävällisen hymyn.
"Tuletko metsästyspartioon minun ja Saarniturkin kanssa?" Kultakukka huusi saniaistunnelin suulta.
"Selvä, olen tulossa!" huudahdin ja lähdin astelemaan joukkoa kohti.
Vastaus:Tuli mieleen Soturikissat, kun Paatsama ragesi Tulisydämelle. 28!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hiutaletassu
16.01.2013 19:40
2. Luku
Istuin metsässä tuoksuttamassa ilmaa, kiedoin häntäni tassujeni ympärilleni. Nuuhkin ilmaa, olin livistänyt leiristä ennen kuin mestarini oli huomannut. Nuuhkin ilmaa ja tunsin tuoksun, Pakkastassu, Haukkatassun kanssa! Hyppäsin lumisen kiven päältä ja liukastuin, ja luisuin siitä maahan pehmeään paksuun lumihankeen. Nostin pääni hangesta ja ravistin sitä saadakseni lumet pois siitä. Katsoin ympärilleni ja haistoin edelleen Pakkastassun ja Haukkatassun. Tassuttelin hajun perässä ja haistoin myös heidän saalis kätkönsä, mutten viitsinyt kajota niihin. Katsoin ympärilleni ja näin Pakkastassun hännänpäädyn, hiivin lähemmäs ja näin kuinka he nauttivat yhdessä olosta, en välittänyt muista äänistä tai hajuista. Keskityin täysillä heidän vakoilemiseen kunnes suustani tuli rääkäisy, joku oli tarttunut minuun niskakarvoista ja roikutti minua. Pakkastassun ja Haukkatassun katseet siirtyivät sinne, mistä ääni kuului. He tuijottivat minua, ja hajusta päätellen, isääni, joka oli uljas varapäällikkömme ja myös Haukkatassun mestari, eli Poltesydäntä. Poltesydän laski minut maahan, katseeni osui maahan eikä siitä noussut.
”Mitä tapahtui?” Haukkatassu kysyi ihmetellen.
”Hän vakoili teitä.” Poltesydän maukui, en kehdannut nostaa katsettani maasta.
”E-ei se minua ainakaan haittaa…” Haukkatassu sopersi.
”Kuitenkin, jatkakaa te metsästystänne.” Poltesydän maukui ja nosti minut ilmaan, roikuin avuttomana Poltesydämmen otteessa, se oli vankka, enkä voisi vahingossakaan pudota maahan.

Katsoin pelokkaana kun Poltesydämmen matka kävi kohti päällikön, Pitkätähden pesää. Hän laski minut maahan päällikön pesän edustalla. Tiesin, että se olisi ollut mahtava pako hetki, mutta tiesin myös, että Poltesydän saisi minut kiinni. Huokaisin peloissani kun kuulin Poltesydämmen maukaisevan:
”Pitkätähti!”
”Tule sisään, Poltesydän.” Pitkätähti maukaisi ja Poltesydän nosti minut niskakarvoistani ja kantoi Pitkätähden pesään.
”Mikä hätänä, Poltesydän?” Pitkätähti maukaisi. Poltesydän laski minut alas ja tökkäisi eteenpäin.
”Hän, hän vakoili Pakkastassua ja Haukkatassua.” Poltesydän maukaisi. Pitkätähti mulkaisi minuun ja maukui:
”Tämä on tällä kertaa vain varoitus, mutta älä tee sitä toiste!” Pitkätähti sähisi ja viittoi hännällään merkin minulle luvaksi poistua, Poltesydän jäi vielä juttelemaan Pitkätähden kanssa.
”Tämä ei ole ollenkaan Hiutaletassun tapaista…” Kuulin vain nuo sanat Poltesydämmen suusta, mutta luikin liian kauas kuullakseni, luikin ulos leiristä saadakseni edes vähän rauhaa.

Kuulin klaanikokoontumis kutsun, ja lähdin luikkimaan leiriin kuin kettu perässäni. Jäin sisään tulo aukon kohdalle ja kuulin keitä Pitkätähti ottaisi mukaan, kuulin Pakkastassun, Haukkatassun, Poltesydämmen, Talvikinkukan ja monen muun nimen, mutten itse päässyt kokoontumiseen, katsoin järkyttyneenä eteenpäin. Näin kuinka kokoontumiseen lähtijät kerääntyivät Pitkätähden ympärille. Katsoin kuinka he lähtivät tassuttelemaan Nelipuulle.
”Menen metsästämään!” Huikkasin Lovikorvalle, joka oli ensimmäinen soturi, jonka näin. Luikin kuitenkin Pitkätähden ja muiden Tuuliklaanilaisten perään. Hyppäsin hyvin korkeaan lumihankeen, ja kuiskasin ilmaan:
”Anteeksi Tähtiklaani!” Kokous alkoi rauhallisissa merkeissä. Katsoin mielenkiintoisena kokoontumista.

Kun he olivat päässeet kokouksesta noin puoleen väliin, kuulin tutun, inhottavankin tutun äänen:
”Salaa kokoontumisessa, vai?” Käänsin pääni ja näin Aurinkotassun, joka virnisti minulle. Hän hyppäsi kinoksesta polulle ja juoksi nelipuulle ja kailotti kovaan ääneen:
”Pitkätähti! Hiutaletassu on ollut vakoilemassa kokoontumista!” Sydämmeni hypähti kurkkuun ja hyppäsin polulle ja luikin niin nopeasti kuin tassuistani pääsin, mutta Poltesydän oli nopeampi ja nosti minua niskakarvoista. Hän kantoi minut leiriin niin nopeasti kuin tassuistaan pääsi ja käski Lovikorvan vahtimaan minua ja lähti takaisin nelistäen nelipuulle. Lovikorva käski minun menevän sammalpedilleni.

Näin kuinka kokoontumisessa olleet kissat palasivat järkyttynyt katse kasvoillaan. Klaanin kesken äkkiä kulki puhe, että nelipuu oli tuhoutunut.
”Tulkoon jokainen oman riistansa saalistamaan kykenevä klaanikokoukseen!” Pitkätähti ulvaisi.
”Nelipuu on tuhoutunut!” hän ulvaisi järkyttyneenä, ja hypähti alas suurkiveltä. Katsahdin ylös ja näin Poltesydämmen.
”Pitkätähti odottaa sinua.” Hän maukaisi ja alkoi paimentaa minua Pitkätähden pesään.
”Pitkätähti!” Poltesydän maukaisi.
”Odotinkin teitä.” Kolli maukaisi ja isäni paimensi minut toistamiseen pimeään päällikön pesään.
”Tuo oli törkeää, Hiutaletassu!” Pitkätähti aloitti.
”Saat rangaistuksen, sinun etsiä punkkeja klaaninvanhimpien turkeista ja poistaa ne!” Pitkätähti maukui ja viittoi minua poistumaan. Laahustin pää melkein maata laahaten pois. Tassuttelin myöhään löntystellen omalle sammalpedilleni ja lysähdin siihen murheitten ympäröimänä. Makasin silmät auki ja katsoin tylsistyneenä muita kissoja. Suljin silmäni, mutten saanut tavalliseen tapaan unta.

Olin saanut unta myöhään, liian myöhään. Mutta heräsin, koska Pitkätähti tökki minua.
”Mene tekemään mitä sinun on käsketty tekemään. ”Hän maukui ja lähti nousin varovaisesti ylös, mutta tassuttelin kuitenkin hakemaan Liekkiläikältä hiirensappea.

Olin saanut tältä päivältä tehtyä velvollisuuteni ja tassuttelin lumihankeen.
”Tuo oli sinulle oikein!” Kuului pilkkaava ääni.
”Tule esiin!” Huusin.
”Etkö edes tunnistanut minun hajua?” Kuulin ja näin Aurinkotassun tassuttelevan lumihangen luota.
”Sinä olet oikea ketunläjä!” Hän sähähti.
”Tuo oli todella liejua!” kuulin toisen sähähdyksen ja näin Haukkatassun ja Pakkastassun.
He kiistelivät yhdessä ja minä olin tietenkin mukana. Lopulta saimme kiistelyn loppumaan. Minun mielestä Haukkatassu ei ollutkaan kovin kauhea, ja kamala, vaan hän oli mukava ja auttava.
”Ollaanko ystäviä?” Kysyin Haukkatassulta.
Jatkuu…

Vastaus:Saat 19 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikarva
16.01.2013 19:34
Jatkuu...

// viimeinen tarinani Lumikarvalla...\\

”Anna hänelle siankärsämöä.” Sanoin mahdollisimman tyynesti Liekkiläikälle, etten aiheuttaiosi paniikkia hänelle. Hän oli äkkiä unohtanut oksennuttavat yrtit, mutta sanat kuullessaan, nappasi sian kärsämöä siististää yrtti kasasta. Sitten tämä juoksi haukkatassun luo, jonka suu vaahtosi, ja tämä oli kuolemaisillaan.
>ehkä se jänis myrkytti hänet...< Ajattelin surullisena. Laahustin klaaninvanhimpien pesään. Ei enää ollut minmun asiani hoitaa sairaita. Se vastuu, lepäisi nyt Liekkiläikän lavoilla.

Olin klaanin vanhin, ja oli ensimmäisen kokoontumisen aika, klaanin vanhimpana. Pian Poltesydän julistaisi että lähtijät, menisivät leirin suu aukolle odottamaan.

Olimme kokoontuneet suuaukolle, ja lähdimme matkaan. Huomasin heli jääneeni vähän jälkeeen muista, ja samaten muut klaanin vanhimmat. Olin klaaninvanhimmista nuorin, mutta ensinnäkään, en ollut synnynnäinen tuuliklaanilainen.

”Parantajamme Lumikarva, on siirtynyt klaanin vanhimpiin, ja Liekkiläikkä, on nyt tuuliklaanin uusi parantaja!” huusi pitkätähti korkealta puhujan kiveltä.
Muut klaanipäälliköt kertoivat klaaneistaan, mutta kellekkään ei edes tullut mieleen, että kertoisivat ongelmistaan kaksijalkojen kanssa, vaikka kaikki kyllä olettivat, että muillakin klaaneilla olisi samat ongelmat. Yhtäkkiä puut kaatuilivat kaikkialla. NELIPUUTA TUHOTTIIN! Kissat olivat paniikissa, ja monet juoksivatkin, jo pois omaa leiriään kohti. Jotkut, etsivätb lähimmäisiään, sillä tietenkin kaikki tahtoivat, ettei kukaaan loukkaannu. Minä seisoin kauhuissani paikoillani, ja näin
kuinka kaikki neljä tammea, olivat hirviöt kiskonmassa juuriltaan. Ne olivat koko ikäni seisseet siinä. Ja nyt, ne olisivat kadonneet yhdessä yössä.
>liekkiläikkä!< Ajattelin, kun näin hänen seisovan silmät sumeina taivaalle, hokien hiljaa:
”Tähtiklaani, Tähtiklaani, älä anna sen tapahtua!” Hän ei tuntunut välittävän puista, jotka kaatuilivat hänen ympärillään. Yhtäkkiä yksi puu kaatui liekkiläikkää kohti.
”EI!” huusin kimakasti, ja nopeasti, niin että koko nelipuu raikui. Juoksin niin lujaa kuin ikinä pystyin, ja saavutin pian Liekkiläikän, tönäisin tämän juuri ennen kuin puu murskaisi hänet, sivuun, mutta murskauduin iste alle. Silmäni lasittuivat tuskasta, ja kivusta, kunnes silmäni vähitellen sumenivat, ja lopulta niiden tuoke hiipui kokonaan. Poltesydämen tehtävä, oli varmistaa että kaikki klaanilaiset pääsevat kotiin, ja hän olikin jo juossut ruumiini luokse lohduttamaan Liekkiläikkää, joka luuhistui maahan. Tähtiklaani oli ennustanut Liekkiläikälle, että kuolisin tänään, ja siksi Liekkiläikkä hoki, ”ålå anna sen tapahtua.” Nyt, olin siirtymässä tähtiklaaniin. Seisoin katselemassa Poltesydäntä, ja Liekkiläikkää, ja Talvikinkukkakin oli tullut paikalle. Tiesin, ettei kukaan näkisi minua, koska olin haamu, mutta odotin että yksi tähti laskeutuisi opastamaan minut tähtiklaaniin.
”Sinitassu.” kuiskasin, kun tunnistin kaukana taivaalla hitaasti lähenevän hahmon, jolla oli Tähtien loiste silmissään. Minä olin onnistunut pelastamaan Liekkiläikän hengen, ja oli vihdoin aikani metsästää Tähtiklaanin kanssa. Sinitassu, tuli lohduttavasti viereeni katsomaan Poltesydäntä, ja Talvikinkukkaa, jotka puskivat Liekkiläikkää, lohduttaen. Liekkiläikkä, oli luuhistunut viereeni, ja nuolaissut viimeisen kerran kasvojani. Pian minä, ja Sinitassu lähdimme kohti Hopeahäntää, Sinitassu oli sanonut:
”Katso heit' sitten Tähtiklaanissa, sieltä on paremmat näköalat.”

Näin, kuinka Poltesydän tassutteli Veritiikerin luo, ja kertoi kuolemastani. Veritiikerin silmät suminivat, ja tämä laahusti sotureiden pesään. Liekkiläikkä, taas oli jo päässyt enemmän yli, ja suostui jo auttamaan sairaita, vaikka murheen murtama olikin.
Ylhäältä, minä näin myös, että ruumiini makasi yhä nelipuulla, mutta Poltesydän partioineen oli kaivamassa sitä pois puun alta, haudattavaksi. Näin kuinka karulta metsä näytti. Näin, kuinka puita oli kaadettu koko metsässä. Pian Poltesydän, ja partio alkoivat kantaa ruumistani leiriin. Sitten käänsin katseeni heistä, ja lähdin tutustumaan Tähtiklaanin jäseniin, Siellä olivat Nokkostassu, Aamutassu, Tippatassu, Sinitassu, Valopentu, ja Mantelisilmä! Menin heidän luokseen, en ollut nähnyt heitäå aikoihin! Iloni oli suunnattoman suuri, ja Hukutin Mantelisilmän kasvot nuolaisuihin, ja juttelin Tippatassun kanssa, ja puhuin kaikkien kanssa pitkästä aikaa.
Jatkaisin elämääni, ohjastaen Liekkiläikkää, tähtiklaanissa, ja seuraisin kuinka Poltesydämestä tulisi päällikkö, ja kuinka klaani selviäisi kaksijaloista.
Minä asuisin tästä hetkestä lähtien, aina, ja ikuisesti, tällä hopeahännällä.
Vastaus:Poistan siis Lumikarvan? Saat 20 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltesydän
16.01.2013 18:21
Jatkoa...

Oli kulunut muutama päivä kokoontumisesta, ja klaani alkoi olla hyvin peloissaan. Kaksijalat olivat alkaneet tuhota nelipuuta, ja tuuliklaanin reviiriä oli tuhottu jo laajoilta alueilta. >Pitääkö klaanin muuttaa joskus? Kumpä tietäisin miten tässä oikein käy< Ajattelin itsekseni ja klaanin asiat tuntuivat raskaalta taakalta lavoillani. Onneksi Talvikinkukka oli kannustava, ja lohdutti minua usein, silloin kun tuntui etten suoriutunut tehtävistäni, taiu oli jotain muita huolia.
Ravistin päätäni ja karkotin huolet mielestäni. >Pitää jatkaa Haukkatassun koulutusta< Ajattelin päättäväisesti ja tassuttelin oppilaiden pesää kohti. Aurinkotassu, Pakkastassu, sekä oppilaani Haukkatassu nahistelivat jälleen jostain turhanpäiväisestä asiasta.
”Huomenta oppilaat, koettakaa olla riitelemättä, te riitelette aivan liian usein” Sanoin ja jatkoin:
”Haukkatassu, me lähdemme nyt harjoittelemaan, Pakkastassu.....mestarisi odottaa varmaan jo harjoitus paikalla” Sanoin ja viittoilin Haukkatassua seuraamaan.
”Mitä teemme tänään?” Haukkatassu kysyi innoissaan.
”Käymme katsomassa kuinka laajalle kaksijalkojen tuhot ovat edenneet, mutta sitä ennen harjoittelemme kiipeilyä” Sanoin määrätietoisesti, tassutellessamme kohti kiipeily harjoittelu paikkaa. Kun saavuimme paikalle, osa tuuliklaanin harvoista puista oli kaadettu, mutta niitä oli kuitenkin tarpeeksi kiipeily harjoituksiin.
”No niin, näytänkö minä kerran mallia?” Kysyin Haukkatassulta, joka tarkasteli jo puita, ja ilmeisesti mietti hyvää kiipeämis tapaa, ja paikkaa.
”Minä kokeilen ensin.” Sanoi Haukkatassu ja juoksi lähellä olevaa puuta kohti. Hän loikkasi korkealle ilmaan, ja tarttui kynsillään puun kaarnaan. Hän alkoi kiivetä kohti oksaam johon oli muutama ketunmitta etäisyyttä.
”Hyvin menee, pidä vain kynnet kunnolla kiinni puussa niin et putoa!” Huikkasin, jo korkealla olevalle Haukkatassulle, joka huiskautti häntäänsä, sen merkiksi että oli kuullut. Vihdoin hän pääsi oksalle, joka oli hyvin korkealla, sillä myrskyt olivat katkoneet alemmat oksat.
”Menikö hyvin?” Haukkatassu kysyi laskeutuessaan varovcasti alas korkeasta puusta.
”Todella hyvin! Sinussa on ainesta hyväksi soturiksi, enää täytyisi hioa ehkä jotai8n, ja käytävä kuukivellä” Sanoin, ja Haukkatassun silmät säteilivät ylpeydestä.
”Milloin käymme kuukivellä?” Haukkatassu kysyi innokkaana.
”En tiedä, minun pitää keskustella siitä Pitkätähden kanssa.” Sanoin ja jatkoin:
”Nyt voisimme mennä katsomaan kaksijalkojen tekemien tuhojen laajuuden.” Mau`uin määrätietoisesti, ja Haukkatassu lähti seuraamaan minua perääni. Tassuttelimme rajat läpi, ja hyvi9n suuri osa reviiristä oli tuhottu maan tasalle.
”Ettäs kehtaavat..” Mutisin itsekseni, huomatessani että jo noin puolet koko Tuuliklaanin reviiristä oli tuhotto kokonaan.
”Kaksijalat ovat aivan hulluja!” Haukkatassu huudahti.
”Niin ovat...” Vastasin Haukkatassulle.

Venyttelin jokaisen tassuni erikseen. Aurinko oli jo melkein noussut, ja Tuuliklaanin aamupartio oli jo lähtenyt matkaan. Olin ilmoittanut havainnoistamme edellis iltana Pitkätähdelle, hän ei ollut mielissään. Äkkiä kuului kovaa ryskettä leirin ulkopuolelta Sotureiden pesästä juoksi hämmentyneitä sotureita jotka olivat valmiita puolustamaan leiriä, jos tarve vaatisi. Kaikki seisoivat aukiolla ja katselivat suuntaan josta ääni kantautui.
Klaanin jäsenet painautuivat maatavasten ja sähisivät ohi kulkevalle kaksijalkojen hirviölle, joka meni aivan leirin ohi, repien koko ylängön harvat puut juuriltaan. Hirviö jatkoi matkaa kohti Myrskyklaanin reviiriä.
>Pian koko reviiri on tuhottu!< Ajattelin kauhuissani. Vihdoin hirviön ääni hiipui, ja klaanissa kävi kohina. Yritin rauhoitella klaania, mutta monet olivat siitä huolimatta hyvin peloissaan.

Jonkin ajan kuluttua pahin jännitys oli ohi ja määräsin pari partiota, ja otin omaan johtamaani partiooni mukaan Haukkatassun Pakkastassun ja Yksiviiksen.
Lähdimme tassuttelemaan ylänköä kohti.
Paksu hanki hidasti kulkemista huomattavasti, mutta jatkoimme tarmokkaasti siitä huolimatta eteenpäin. Näin sankan lumipyryn läpi jäniksen. Viittasin hännälläni Pakkastassulle luvan näyttää mihin pystyy.
Ei mennyt kuin tovi, ja Pakkastassu palasi lumipyryn keskeltä jänis mukanaan.
”Hienosti napattu!” Kehuin.
Saalistimme vielä jonkin aikaa, kunnes palasimme leiriin.

Huomasin Hiutaletassun ja Aurinkotassun nahistelemassa aukion laidalla.
>Mikä ongelma muilla oppilailla ja Aurinkotassulla oikein on?< ajattelin ja tassuttelin heidän luokseen.
Kuulin etäämmältä heidän puhettaan:
”Sinä haukuit veljeäni ketun läjäksi!” Hiutaletassu huusi, ja Aurinkotassu huusi vastaukseksi:
”Enpäs, et sinä sitä edes voi todistaa!” Aurinkotassu huusi kiihtyneenä.
Setvin heidän riitansa ja tassuttelin tuoresaaliskasalle.
Tuoresaalis kasalla Haukkatassu otti Pakkastassun pyydystämän jäniksen, ja Pakkastassu otti Haukkatassun pyydystämät kaksi hiirtä. He tassuttelivat aterioimaan oppilaiden pesälle, ja Hiutaletassu liittyi heidän seuraansa.
>Heitä pitää pitää silmällä..<ajattelin itsekseni ja nappasin tuoresaaliskasasta pari hiirtä.
Söin ne rauhallisesti, ja olin juuri menossa nukkumaan kun äkkiä Haukkatassu kaatui maahan ja hänen suustaan tuli vaahtoa. Pakkastassu seisoi hänen vierellään paniikissa. Minä juoksin Liekkiläikän pesän suulle ja huusin häntä.
Hänen päänsä ilmestyi esiin ja selitin niin nopeasti kuin pystyin mitä oli tapahtunut. Liekkiläikkä juoksi pesäänsä ja nappasi jotain mukaansa.
Hän kiirehti Haukkatassun luo ja antoi yrttiä hänelle. Haukkatassu nieli vaivoin yrtit, ja alkoi hetkenpäästä kakomaan. Haukkatassu kannettiin Liekkiläikän pesään, ja Lumikarva oli jo paikalla, hän halusi katsella entisen oppilaansa työskentelyä. Tassuttelin jonkin ajan kuluttua soturien pesälle, ja nukahdin.

Jatkuu…..

Vastaus:Saat 24 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkusulka
16.01.2013 17:56
// En muista enkä löydä lukua mikä oli viimeksi joten teen vaikka 9 luvun :'D

9. Luku

Epäilys

Heräsin hiljaiseen hyrinään. Jostain läheltä kuului eräänlaista laulua. Se oli erittäin kaunista. Ilma oli kylmä ja maa tuntui yhä ritisevan tassujen alla. Kyyristyin alas ja lähdin pomppimaan eteenpäin. Olin sotureiden pesän suuaukon kohdalla. Kyyristyin hieman ja sujahdin aukosta viileään ilmaan. Pakkasen takia hopeahäntä ja muut taivaalla loistavat pisarat loistivat kauneimpina kuin koskaan. Ulkona oli myös pimeää, joten kaikki paikat näyttivät kummallisen pelottavilta. Näin keskellä erittäin tummanhahmon. Tunsin heti kollin. Sisiliskovarjo. Kävelin hipihiljaa kumppaniani kohti, vaikka maa oli kylmä ja sai minut värähtelemään. Kuun valo auttoi näkemään hieman eteenpäin joten suunnistus oli helppoa. Olin aivan sulhoni takana. Kolli ei kuullut mitään. Nappasin Sisiliskovarjon korvasta kiinni ja kiskaisin kollin maahan. Kuului tupsahdus ja pian me kummatkin makoilimme maassa.
-Mitä? Kuka? Sisiliskovarjo sanoi hätkähtyneenä. Sitten kolli katsoi minuun ja hymähti. Jäimme makoilemaan nurmelle. Oli hiirenhiljaista.
- Sisiliskovarjo, muistatko miten me aina jouduimme hankaluuksiin? kysyin hiljaa kollilta. Tämä nyökkäsi. Sisiliskovarjo tiesi mitä olen kokenut.
Tunsin kuinka vetinen kyynel vierähti poskelleni.
- Minä tapoin veljeni, kuiskasi hiljaa kumppanilleni.
- Ethän, sinä vain toteutit hänen toiveensa, Sisiliskovarjo kuiskasi hiljaa.
- Tiedän, mutta minä tapoin hänet, maukaisin ja painauduin kollin turkkiin. Turkki oli lyhyttä mutta kumppanini hengnvedot rauhoittivat. Vaivuin hiljalleen rauhalliseen uneen.

Aurinko paistoi silmieni rakoon. Melkeimpä kirvellen. Nousin maasta ja tunsin kuinka jumissa olin. Joka kohta kehostani oli kipeä. Aurinko paistoi jo mutta kukaan ei ollut aukiolla.
- Huhuu? maukaisin. Ei vastausta. Kohautin hartioitani ja lähdin askeltamaan eteenpäin. Olin kävellyt jo melkein sotureiden pesälle, kun haistoin veren tuoksun. Silmät viiruina loikkasin taaksepäin. Huohotin ja lähdin juoksemaan oppilaiden pesälle.
- Pajutassu! Rastastassu! mau'uin hädissäni. Saavuin oppilaiden pesälle ja pujahdin sisään. Sähähdin ja kaaduin maahan. Koko pesä oli veren peitossa ja kaikki oppilaat makasivat kuolleina maassa.
- Ei..ei! Karjaisin ja nousin ylös. Veren haju oksetti minua ja huoli painoi sydäntäni. Kävelin makuupaikkojen ohi viimeiselle. Sammaleella makasi Pajutassu. Mutta kuolleena. Purskahdin itkuun ja lyyhistyin pentuni viereen. Värisin ja annoin tunteiden tulla ulos. Suljin silmäni ja annoin itseni nuolaista pentuani. Veri oli kitkerää, mutta päätin puhdistaa pentuni vielä kerran. Nousin lopulta ylös. Kävelin nopeasti pois kuolleen pentuni luolta. En halunnut nähdä häntä enää. Ajatuskin laittoi itkemään. Sen sijaan aloin etsimään Rastastassua katsellani.
> Hän on ehkä vielä elossa. Hän on niin pieni ja hyvä juoksemaan < ajattelin toivekkaasti. Silmäilin jokaista kuollutta oppilasta, mutta Rastastassua en löytänyt. Pujahdin nopsasti ulos ja hengitin ilmaa. Silloin tunsin jonkin terävän raapaisevan poskeani. Tunsin kuinka veri norui tahmaisesti poskeani pitkin maahan pikkuisina pisaroina. Muistan liiankin hyvin erään taistelun oppilaana. Käänsin päätäni ja näin varmaakin vasta valmistuneen, ruskean kolli soturin. Kollilla oli erittäin terävät kynnet. Kolli oli taistelu asennossa ja liikutteli häntäänsä hermostuneena. Hymähdin ja katsoin ehkä nuorta soturia huvittuneena. Tiesin etten ole niinkään iso kuin muut mutta se ei ollut valttini. Tässä piti olla erityisen tarkka ja nopea sillä yksikin sekuntti liikaa niin makaan kuolleena maassa, kurkku auki.
- Olen Villikarva! Pimeydenmetsän urhea oppilas!
Pimeydenmetsä. Sähisin hiljalleen, paljastin kynteni ja hampaani.
- Pimeydenmetsä?! Sähisin raivokkaasti. Mitä tuo pentu olikaan tehnyt kun sekaantui sellaisiin asioihin!?.
Villikarvaksi kutsunut kolli värähti ja otti muutaman askeleen taaksepäin. Sitten hän katosi. Silloin kuulin sihahduksen ja kuinka jokin terävä osui kaulaani. Veri roiskahti. Maahan tippui veri pisaroita ja minä tärisin. Hirveä kipu värisytti minua. Kaaduin kovalle maalle ja annoin kivun yltyä.
Tumma kolli käveli eteeni ja nosti tassunsa. Silmissäni sumeni jo, mutta saatoin kuulla Rastastassun huudon.
- Rastastassu?! Karjaisin. Siinä samassa heräsin aukiolta, edelleen tyhjältä, mutta ilmassa ei haissut veri ja kuu paistoi yhä kirkkaasti. Se oli unta. Säpsähdin ja saatoin tuntea yhä kivun kaulassani. Tunsin myös kuinka veri norui haavasta maahan.
> Mitä tämä on? < Ajattelin. Nousin väristen ja lähdin horjuen kävelemään parantajan pesää kohti. Saavuin Parantajan pesän suulle ja lyyhistyin sisälle. Vyöryin vielä hieman syvemmälle pesää. Ainoa asia jota ajattelin sillä hetkellä oli: Miten olin kuullut Rastastassun äänen? ja miksi kolli oli lopettanut kuultuaan sen?

//Jatkuu. Noniin eli vihdoin kirjoitin Pikkusulalla : D Sisiliskovarjo oli hiippailut toiseen nurkkaukseen kun Pikkusulka nukahti jos ihmettelette :3
Vastaus:En ihmetellyt! 20 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastassu
15.01.2013 20:02
Luku 9;

Tuuli kylmensi nuoren naaraan paksua, tummaa raidallista turkkia. Valkoinen rintakehä suorastaan hohti kuuvalossa, kun Rastastassu seisoi yövartiossa leirissä. Yövartio ei ollut oppilaalle pakollista, mutta Rastastassu tahtoi viettää itsensä kanssa aikaa, rauhassa ja yksin. Hän sulatteli edellisen yön kokoontumisen tapahtumia. Toinen osa hänestä sanoi, että ystävää kuuluisi auttaa. Toinen taas vakavasti lopettamatta kiisti sen, ja esti Rastastassua auttamasta Villikarvaa. Rastastassua inhotti omata kaksi luonnetta; klaanin ilopilleri, joka työnsi jokaiseen väliin vitsejä ja itsepäinen uskontoaan vastaan oleva ”kapinallinen”. Kapinallinen ei tuntunut oikealta sanalta, mutta Rastastassu viis veisasi siitä. Ei hän mitenkään kapinallinen ollut, mutta mikä sitten? Petturi, valehtelija, mikä? Rastastassu istui kylmään maahan ja yritti tyynnyttää itseään kietomalla paksun häntänsä käpäliensä eteen. Hän hyräili hiljaa ja yritti pitää itsensä rauhallisena sekä hiljaisena, jotta ei herättäisi muita kissoja, se olisi omituista ja häpeällistä. Rastastassun silmät painuivat pikkuhiljaa kiinni, ja tämän pää notkahteli vähäväliä. Pitkä turkki lämmitti oppilaan sisintä, mutta samalla nukutti. Ainoa asia, joka hänet piti hereillä, oli pentujen kimeä vikinä, joka oli häntä aina ennenkin vaivannut loppumatta.
”Huomaan, että et jaksa pysytellä hereillä”, kuului hiljainen ääni, joka kuului Sisiliskovarjolle, eli Rastastassun isälle.
”Olen pahoillani. Oli rankka päivä. En vain jaksa istua täällä yksin. Saan kiittää pentuja ja kuningattaria ensimmäistä kertaa kovan äänen pidosta. Muuten torkkuisin jo syvällä unessa.” Rastastassu naukui katsoen isäänsä väsyneesti, pupillit suurina pimeästä johtuen.
”Ei se mitään. Jos sinulle käy, voin tulla tilallesi vartioon. Voit mennä nukkumaan.” isä kehräsi vaimeasti.
”Ki-kiitos”, Rastastassu sopersi, nousi ylös ja nuolaisi Sisiliskovarjon lapaa.
”Pidä hyvänäsi. Joskus saat hyvittää tämän.” kolli mutisi silmissään ilkikurinen pilke.
Rastastassu kiitti vielä kerran ja käveli horjahdellen ja huojuvasti oppilaidenpesälle. Sisälle tullessaan hän unohti kyyristyä, joten pää osui vankkaan oksaan, joka oli suuaukon yläpuolella.
Naaras ähkäisi ja läsähti sammalpedilleen. Hän ei ehtinyt mitään miettiä ennen kuin uni otti vallan.
Silmät avautuivat hitaasti pimeässä. Yö ei ollut voinut olla uneton, se ei ollut siinä. Tämä ei ollut aamuinen oppilaidenpesä. Rastastassu näki unta. Hän vilkuili puitaan ympärillä, eikä tajunnut ollenkaan, miksi ihmeessä oli Pimeydenmetsässä. >Enhän minä tänne halunnut tulla! Miksi olen täällä, kun en tahdo?< Hän vaistonvaraisesti otti valkeat kyntensä esille. Jokin kissan sisällä sanoi, että hän oli täällä tarkoituksella. Hän tajusi, miksi. >Sisimmässäni tahdon auttaa Villikarvaa. Siksi olen täällä. En vain tahdo myöntää sitä itselleni, mutta pakko on.< Rastastassu tarkkaili ympäristöään Pimeydenmetsän kissojen varalta, mutta mitään ei näkynyt. Ilmassa leijui jonkun vieraan kissan tuoksu. Se oli kuitenkin jo aika vanha, mahdollisesti jopa monen päivän. Kissa oli epäilemättä ollut jostain toisesta klaanista, siksi Rastastassu haisti tuoksun niin helposti. >Ovatkohan Tiikeritähti ja Ohdakekynsi hankkineet jonkun toisen kissan tilalleni? Ei...tuskinpa...<
Hän meni tutun aukion reunalle. Ohdakekynsi ja Tiikeritähti olivat paikalla. Myös Vaahteravarjo. Kissat sähisivät toisilleen, ja ilmapiiri oli kireä.
”Tiesin, että meidän ei olisi pitänyt ottaa ketään muuta. Se oli kaikenaikaa surkea idea!” Ohdakekynsi murisi.
Vaahteravarjo oli hieman matalana painautuneena ruohikkoon, ja häntä oli ilmeisesti syytetty jostain.
”Rauhoittukaa! Se oli todella hyvä valinta, Vaahteravarjo, mutta olisit voinut seurata häntä pitempään. Olisit ymmärtänyt luonteen ja sen, että oppilas ei suostuisi.” Tiikeritähti sanoi. Vaahteravarjo rauhoittui hieman, ja niskakarvat laskivat.
”Oikein vahva valinta, hän olisi ollut oikein hyvä vahviste meille.”
Tiikeritähden korvat värähtivät.
”Jokiklaanin 'valittu' on tullut takaisin. Mitäs kuuluu?” Tiikeritähti käänsi katseensa Rastastassuun.
”Miksi tulit takaisin?” Rastastassun häntä nousi pystyyn ja viikset liikahtivat.
”Teki vain mieli oppia lisää.” Naaras oli pitkästä aikaa ylpeä siitä, kuinka hyvä oli valehtelemaan.
”Ymmärrän. Ystäväsi Villikarva on joella, käy sanomassa hänelle että tulee tänne.” Tiikeritähti ohjeisti, ja Rastastassu käveli joelle.
Villikarva istui selkä kumarassa joen vieressä. Pitkä häntä heilahteli puolelta toiselle vaivautuneena.
Hän ei huomannut Rastastassua, ennen kuin naaras murahti:
”Mitä sinäkin täällä suret pöhlö?”
Villikarva säikähti ja kääntyi kohtaamaan naaraan kasvot, joiden katse ei mitenkään erityisen ystävällinen ollut. Villikarva ei siitä välittänyt.
”Rastastassu! Miksi tulit tänne...?” kolli kysyi hiljaa huojentuneena.
”Huvitti.” Rastastassu mumisi ja veti kyntensä sisään.
”Luulin että et tahtoisi nähdä minua enää koskaan...”
”Niinhän minä aluksi totesin. Tulin tänne jotta et hankkisi itseäsi vaikeuksiin. En kyllä tajua, miksi et vain voi lopettaa. Minä pystyin.”
Villikarva räpäytti silmiään ja katseli mustaa jokea ja sen hiljaisia aaltoja.
”Tahdon tulla hyväksi soturiksi, josta voi olla ylpeä. Klaanistani ei saa yhtä hyvää opetusta kuin täältä.” Rastastassu pyöritteli silmiään ja kohautti lapojaan.
”Sen takia täällä ei tarvitse olla. Mennään pois”, hän sihisi.
”Ei! Emme voi! Minähän olen sanonut sinulle monta kertaa, olemme erikoisia, kun saamme täältä opetusta! Olemme erilaisia, parempia kuin muut!” Villikarva huudahti kuin kauhistuneena Rastastassun sanoista.
”Olet sokaistunut.” Rastastassu kuiskasi häntä pörröisenä.
”En ole! Näen aivan yhtä hyvin kuin ennenkin!”
”Et nyt oikein käsitä. Nämä kissat täällä yrittävät saada meidän puolelleen ja tappamaan muita kissoja!” Rastastassu tutki Villikarvan seisahtaneita, ilmeettömiä silmiä.
”Mitä? Pelästyitkö jotain?”
”Tämänkö takia tulit?” Rastastassun takaa kuului Ohdakekynnen jäätävä ääni, ja Rastastassu pystyi näkemään harmaan kollin heijastuksen Villikarvan silmistä.
Rastastassu käänsi hitaasti ja varovasti päätään.
”Olen katunut päätöstäni. Olit huono valinta. Yhtä huono kuin se Tuuliklaanilainen.” Ohdakekynsi nuolaisi tassuaan.
Rastastassu hätiköi ja etsi pakotietä. Hän yritti herätä tuota unesta, mutta ei voinut.
”Etkö ole oppinut? Kaikella on hintansa. Jotta sait voimasi, sinulle arvottiin tällainen elämä.”
Oppilaan silmät olivat vain viirut, ja tämä perääntyi niin että takajalat osuivat veteen.
Ohdakekynsi aloitti jotain vielä, mutta Tiikeritähti astui puiden lomasta ja kysyi:
”Harjoittelemmeko vielä?” Villikarva ja Rastastassu nyökkäsivät jähmettyneinä. Ohdakekynsi mulkoili Rastastassua mutta pysyi hiljaa.
”No, mennään! Rastastassu on opetuksesta jäljessä.” Tiikeritähti käänsi selkänsä ja loikki takaisin aukiolle Vaahteravarjon luo.
Vastaus:Saat 20 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuplatassu/Kuplahäntä
14.01.2013 22:03
Jatkan tuota kännyn pätkäsemää tarinaa ;)

Tuoreen veren teräksinen lemu leijaili vaitinaisena Varjoklaanin sankan reviirin sydämmessä. Kissojen raivokas sähinän kantautui luultavammin Ukkospolullekkin saakka, mutta siltikään se ei vetänyt vertoja hirviöiden huminalle. Toinen ketuista oli repinyt ammottavan aukon tarkoin varjellun pentutarhan seinämiin ja se tulenpunainen otus livahti pentutarhan sisään. Tarhasta kuului pelokkaita vinkaisuja, ennen kuin muut soturit ehtivät kuningattarien avuksi, se paholaisen pää ilmestyi pentutarhasta ja seurasi kumppaniaan pois leiristä musta pentu hampaissaan. Muutama nopeinta soturiamme lähtivät takaa-ajoon Tuuliklaaninkin kissoja nopeammin, kohti etäämmäksi kaikkoavaa hiljaista pennun vaikerrusta. Minä olin yksi nopeammista ja tavoitin ketut Sammalkiven tienoolla. Hyppäsin Kanervaturkin jälkeen ketun turkkiin ja upotin hampaani pedon sitkeään nahkaan. Kettu rääkäisi ja pudotti pienokaisen kovalle kivelle. Ketun kumppani iski terävät hampaansa Kanervaturkin selkään ja repi soturin irti kumppanistaan. Kettu raviteli Kanervaturkkia ja viskaisi tämän Sammalkiveä päin. Naaraan sinertävät silmät sumenivat ja lopulta Kaervaturkki henkäisi viimeisen kerran, ennen matkaansa Tähtiklaaniin."
"Mitä sitten tapahtui!" Aurinkotassu naukui kauhuissaan Ratamokynnen tarinalle.

//Anteeksi minun on mentävä nukkumaan ja halusin selventää tämän: Tämä on tarina, jonka Ratamokynsi (NPC-hahmoni) Kertoo parhaillaan Kuplatassulle ja Aurinkotassulle, kun näiden soturikoulutuksesta on enään 1kk jäljellä. ;)
En halunnut sen jäävän epäselväksi ja alkuperäinen oli tietysti pitenpi, mutta minä en tykkää kirjoittaa samaa asiaa kahdesti. Anteeksi.
Lupaan Tähtiklaanin kautta että teen tarinani soturiksi nimittämisestä ensi tarinaani! :3
Öitä! :D (Heheh...pitkä viesti -.-')
Ps. Älkää antako viel kokkareita :D
Vastaus:Ok, en.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pakkastassu
14.01.2013 19:57
jatkuu…

Heräsin pediltäni, ja nousin ylös. Minulla, ja Aurinkotassulla, oli ollut melko myrskyistä eilis iltana, kun riitelimme kokoontumiseen pääsystä. haukkatassu, oli onnekseni kuitenkin tukenut minua, ja meistä oli tullut hyvät ystävät.
Tassuttelin tuoresaaliskasalle, ja nappasin siitä jäniksen.
menin aterioimaan sitä aukion laidalle, ja minun, piti sen jälkeen mennä, tai no, halusin mennä, kuuntelemaan klaanin vanhimpien tarinoita.

Kun astuin sisään, näin Tyrnitassun myös olevan siellä, ja huonoksi onnekseni, myös Aurinkotassun. Jostakin syystä, välimme olivat huonontuneet melkoisesti, siitä, kun menin oppilaiden pesään, ja nukuimme ensimmäisen yön . Päätin, että jätän tarinat väliin, sillä en jaksanut kuunnella Aurinkotassun moittimista, ja hän oli varmasti kovin pahalla tuulella, kun hän oli joutunut irrottamaan klaanin vanhimpien punkit. Olin kääntymässä takaisin, mutta sitten Lumikarva sanoi:
”Ai hei Pakkastassu! Sinun seuraasi tässä kaipailinkin. Tule tänne juttelemaan.”
Minä hiljenin, ja mietin hetken. Tulin kuitenkin tulokseen, että juttelen Lumikarvan kanssa hetken.
”Hei Lumikarva.”
”hei Pakkastassu. Niin….” lumikarva aloitti, mutta tämän lause jäi kesken, kun yksiviiksen ääni kuului pesän suulta.
”Pakkastassu, tule harjoittelemaan.”
”Pitää mennä!” huikkasin Lumikarvalle, joka huokasi syvään, ja nyökkäsi.

”metsästämmekö me?” kysyin, sillä Yksiviiksi, oli vienyt minut syvälle nummen siimekseen.
”Kyllä. Mutta, koska Aurinkotassun mestari, ei ehdi kouluttaa tätä, otimme hänetkin mukaan. Siitä puheen ollen, missä hän on?” Yksiviiksi sanoi. Minä maistelin ilmaa, ja totesin:
”Tuolla päin, haistan hänet.” Nyökkäsin päätäni kohti, suuntaa, josta haju tuli.

”Voi ei!” Yksiviiksi huudahti, kun näki, kun Aurinkotassun edessä oli kaksijalka, jolla oli häkki tassussaan! Aurinkotassu sähisi raivoisasti, mutta kaksijalka ei piitannut siitä vähääkään. yksiviiksi juoksi Aurinkotassun luo, ja töytäisi tämän kauemmas, sitten hän sähähti kaksijalalle, ja sitten hän juoksi Aurinkotassu rinnallaan.
”Mikset tehnyt mitään Pakkastassu!? Aurinkotassu kaipasi apua, mutta sinä sen kun seisoskelet tyynenä siinä piilossa heinän suojassa!”
Painoin pääni, ja en vastannut mitään. Aurinkotassu, sen sijaan katsoi minua vahingon iloisesti, ja tuhahti.
”Aurinkotassu. Ei sinun siltikään tarvitse olla tuollainen!” Yksiviiksi lisäsi, huomatessaan tämän katseen.
”mrrauh.” aurinkotassu vain maukaisi Yksiviikselle vastaukseksi. Hän ei selvästikään ollut unohtanut riitaamme.
”noniin, jatketaan. Aloitetaanpa, miten pitää hiipiä hiirtä kohti…” Yksiviiksi aloitti.
Harjoittelimme Auringon huipun hetkeen asti. Ja heti kun lopetimme, tassuttelin pois .

”Hei Haukkatassu, tuletko kanssani metsälle? ”

jatkuu…

Vastaus:Kuka se sanoi? >:3 Saat 20 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: kuplahã¤ntã¤hã¤n tã¤ã¤llã¤, tarinassaan viel㤠-tassu seilailee antiikkisella 10x5cm kã¤nnyllã¤ns㤠:3
13.01.2013 23:16
Varoitus: Kirjoitan kännylläni joka antaa kirjoittaa vain 6000 kirjainta (merkkiä), joten, joudun pätkäsemään tarinaani hiukan ^^ //

Tuoreen veren teräksinen lemu leijaili vaitinaisena Varjoklaanin sankan reviirin sydämmessä. Kissojen raivokas sähinän kantautui luultavammin Ukkospolullekkin saakka, mutta siltikään se ei vetänyt vertoja hirviöiden huminalle. Toinen ketuista oli repinyt ammottavan aukon tarkoin varjellun pentutarhan seinämiin ja se tulenpunainen otus livahti pentutarhan sisään. Tarhasta kuului pelokkaita vinkaisuja, ennen kuin muut soturit ehtivät kuningattarien avuksi, se paholaisen pää ilmestyi pentutarhasta ja seurasi kumppaniaan pois leiristä musta pentu hampaissaan. Muutama nopeinta soturiamme lähtivät takaa-ajoon Tuuliklaaninkin kissoja nopeammin, kohti etäämmäksi kaikkoavaa hiljaista pennun vaikerrusta. Minä olin yksi nopeammista ja tavoitin ketut Sammalkiven tienoolla. Hyppäsin Kanervaturkin jälkeen ketun turkkiin ja upotin hampaani pedon sitkeään nahkaan. Kettu rääkäisi ja pudotti pie
Vastaus:Hyvin kuvailtu, harmi, että kirjoitit kännykällä! 2 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatassu
13.01.2013 15:37
Luku 4
~Kokoontuminen~
Olin päässyt parantajan pesästä joitakin päiviä sitten ja nyt olin taas normaalin oppilaan elämässä. Kuljeskelin levottomana aukiolla, koska odottelin uutisia kokoontumisesta. Olin esittänyt henkilökohtaisen pyyntöni Pitkätähdelle ja hän sekä Poltesydän keskustelivat parhaillaan pesässään. Vaalea hahmo liikahti silmäkulmassani, katsahdin taakseni ja ilahduin kovasti. Se oli nimittäin Vinhapuro, emoni. Astelin naaraan luo ja kehräsin tervehdyksen. Vinhapuro nuolaisi lempeästi korvantaustojani.
"Pääsenköhän kokoontumiseen?" Kysyin emoltani. Ajattelin,että kyllö hän varmaan tietäisi.
"Miksi et? Sinun on jo korkea aika päästä kokoontumiseen, olet melkein soturi." Vinhapuro maukui piristävästi. Hän kyllä onnistui siinä, niinkuin aina. Näin Poltesydämmen ja Pitkätähden astuvan pesästä. Arvasin, että nyt he kertoisivat kokoontumiseen osallistujat. Astelimme yhdessä lähemmäs, Poltesydän oli jo aloittamassa.
"Olemme nyt Pitkätähden kanssa kokoontumisen osallistujat. Aloitamme oppilaista. Haukkatassu ja Pakkastassu voivat tulla mukaan, samaten Ratamotassu. Sotureista lähtevät Hopeatiikeri, Vinhapuro, Yksiviiksi, Varissulka, Mustahaukka..." Enempää en kuunnellut, sen sijaan katseeni oli kiinnittynyt Mustahaukaksi kutsuttuun kolliin. En ollut juurikaan nähnyt häntä aiemmin-joka johtui varmaan siitä, ettei hän pitänyt klaanissa itsestään meteliä, niinkuin vaikka Mutakynsi. Siinä vasta oli kerskailija. Tuhahdin ajatuksilleni ja tassuttelin Vinhapuron luo.
Emoni kehräsi iloisesti.
"Mitä minä sanoin! Olin alusta asti varma, että pääsisit mukaan." Nyökkäsin, hetken hymy karehti kasvoillani. Katseeni vaelsi taas Mustahaukkaan. Kollin olemus oli jokseenkin ystävällinen, mutta myös luja. Se teki ainakin minuun voimakkaan vaikutuksen, että osasi olla niitä molempia yhtä aikaa. Tumma kolli naurahti kevyesti Yksiviiksen jutulle. Käänsin katseeni takaisin Poltesydämmeen. Hän näytti saaneen tehtävänsä valmiiksi. Kipitin pirteänä hänen luokseen.
"Milloin lähdehtään?" Poltesydän naurahti lempeästi.
"Hetki auringonlaskun jälkeen, eli aika pian." Hän kertoi ja viittasi pitkällä hännällään taivaalle. Huomasin,että se oli totta; taivas oli alkanut tummeta ja auringosta näkyi enää haalea kajastus.
"Selvä." Nyökkäsin ja astelin muiden oppilaiden luokse. He keskustelivat kiivaasti kokoontumiseen pääsijöistä. Pakkastassu kävi kiivasta väittelyä Aurinkotassua vastaan. Siristin silmiäni mietteliäästi. Asettautuisin tietenkin Pakkastassun puolelle. Astelin lähemmäs ja seisahduin Pakkastassun vierelle.
"No miksi minä en sitten päässyt mukaan? Olen ollut oppilas paljon kaemmin kuin Pakkastassu!" Aurinkotassu väitti.
"Kenties se johtuu siitä, että olet jo ollut kokoontumisessa!" Pakkastassu maukui.
"Noh, pitääkö paikkansa Aurinkotassu?" Kysyin haastavasti. Naaras tuijotti minua hetken silmät vihasta leimuten.
"Pitää." Hän maukaisi. Tiesin kyllä, miksi Aurinkotassu oli vihainen minulle. Olinhan vain muutama auringonkierto sitten "vienyt hänen kumppaninsa".
Saattaisin hyvinkin jonain päivänä saada hänet vastaani.
"No mitä epäselvää tässä sitten on?" Kysyin ärtyneenä.
"Sitä minäkin ihmettelen. Ei se minun syyni ole, jos Poltesydän valitsi meidät kokoontumiseen lähtijöiksi." Pakkastassu puolustautui. Käänsin sinisen katseeni kolliin.
"Eikä se olekkaan. Tule Pakkastassu, meidän pitää lähteä." Myötäilin ja viitoin hännälläni aukiolle kerääntynyttä joukkoa.
"Aivan. Viettäkää hauska koti-ilta!" Kolli huikkasi jälkeensä ja lähti astelemaan vierelläni.
"Kuuleppas, sinussa on ainesta! Olit mahtava." Maukaisin Pakkastassulle. Niin nuori kuin oppilas olikin, hänellä oli silti jonkinlaista vanhemman kissan voimaa.
"Hmm, kiitos Haukkatassu!" Kolli hymyili. Kehräsin iloisena takaisin. Meistä voisi tulla hyvät ystävät. Liityimme Kokoontumiseen lähtevään joukkoon juuri ajoissa, Pitkätähti lähti jo johtamaan joukkoa kohti nelipuuta. Astelimme Pakkastassun kanssa vierekkäin ja puhuimme niitä näitä.
"Jännää päästä kokoontumiseen! Siellä ovat kaikki suuret soturit.. Usvajalka, Keltaturkki, Harmaaraita..." hihkaisin innostuneena.
"Voimme nähdä vaikka Tulisydämmen! Hän on Myrskyklaanin hurjin soturi." Pakkastassu maukui.
"Se olisi upeaa! Onneksi pääsimme mukaan." Myönsin. Polku alkoi viettää alaspäin ja hetken kuluttua jokilaakso avautui allamme. Nelipuiden jylhät hahmot piirtyivät taivasta vasten... Äkkiä tajusin, että reviirimme oli nelipuille asti tuhottu ja vielä pidemmällekkin. Alhaalta kuului etäistä kaksijalkojen meteliä.

Henkäisin järkytyksestä.
"Katso, mitä ne ovat tehneet reviirillemme!" Kuiskasin Pakkastassun korvaan. Kolli loi katseensa laaksoon ja näytti hiukan järkyttyneeltä. Ilme muuttui vihaiseksi.
"Miten ne kehtaavat? Emme me ole tehneet niille yhtään mitään!" Kolli puuskahti.
"Kaksijalat ovat käsittämättömiä, niin minä olen aina sanonut!" Huokaisin ärsyyntyneesti. Kuului rasahdus, kun astuin jäätyneen vesilätäkön päälle. Värähdin inhosta, kun kylmä, tahmainen vesi tarhi käpäläni.
"Yök! Eivät edes siivoa jälkiään." Sähähdin kärttyisästi ja ravistin käpälääni.
"Haukkatassu, katso. Olemme perillä." Pakkastassu maukui. Kiiruhdin askeleitani pysyäkseni joukon perässä. Hetken kuluttua Pitkätähti pysähtyi nelipuille viettävän jyrkänteen reunalle, jonka reunalla kasvoi karhunvatukkapensaita. Nyt ne olivat huurteen peittämiä ja melkein lehdettömiä, mutta tarjosivat silti jonkin verran suojaa. Pitkätähti nosti häntänsä korkealle ilmaan ja heilautti sitä lähtemisen merkiksi. Samassa koko Tuuliklaanin joukko syöksyi alas laaksoon, minä ja Pakkastassu mukaanlukien. Hetken kestänyt alkutohina laantui ja Tuuliklaanin kissat jakautuivat kaikki omiin ryhmiinsä. Menimme Pakkastassun kanssa Tuuliklaanin joukon lähettyville ja istahdimme odottelemaan kokoontumisen alkua. Eikä mennytkään kauan, kun Pitkätähti loikkasi suurkivelle Sulkatähden viereen. He vaihtoivat kohteliaasti muutaman sanasen, mutta tiesin, että molemmat olivat varmasti valmiita käymään toistensa kimppuun vaikka siltä seisomalta.

Jännitettä ei onneksi ollut nyt kovinkaan paljon, ja kokoontuminen alkoi rauhallisissa merkeissä. Mustatähti ilmoitti muutaman uuden oppilaan nimityksestä sekä ylimääräisistä kaksijaloista reviirillään. Vaikka musta kolli ei sanonutkaan sitä ääneen, oli selvää että Myrskyklaaninkin reviiriä oli tuhottu. Varjoklaanilla ei näyttänyt olevan muuta ongelmaa kuin kaksijalat, kuten ei Jokiklaanillakaan. Pitkätähti ei paljastanut sanallakaan reviirimme tuhoutumista. Juuri kun kokoontuminen oli päättymässä, kuului kova, karkea rysähdys ja kaksijalkojen äänet voimistuivat. Kauhistunut supina kiersi kissa joukossa, kaikki olivat valmiita säntäämään pakoon. Kaksijaloista oli tullut heidän pahimpia yhteisiä vihollisiaan.
Jähmetyin paikalleni, en pystynyt kuin tuijottamaan puuta, joka olisi varmasti kaatunut päälleni, ellei musta salama olisi ilmestynyt jostain ja kopannut minua mukaansa. Kuului hirvittävä rysähdys ja puu kaatui äskeisen olinpaikkani päälle. Tärisin vieläkin säikähdyksestä, mutta tasasin sentään hengitykseni.
"K-kiitos Mustahaukka. Pelastit henkeni." Katoin syvälle kollin meripihkasilmiin. Musta kolli nyökkäsi.
"Eipä kiittelemistä, en voisi antaa kenenkään klaanilaiseni kuolla." Hän maukui ja saattoi minut muiden luo. Hän kääntyi astellakseen sotureiden joukkoon. En kuullut sitä, mutta saatoin selvästi lukea hänen huuliltaan:
"En varsinkaan sinun."

"Pakkastassu, Pakkastassu!" Huusin ystävääni, mutta valkeaa kissaa ei näkynyt. Minulla ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä paikoilleni. Hetken kuluttua puu kaatui rysähtäen maahan. Kaikki olivat paniikissa. Pitkätähti loikkasi Mustatähden perässä alas kiveltä ja liittyi Tuuliklaanin joukkoon.
"Poltesydän, ovatko kaikki tässä?" Mustavalkoinen kolli kysyi. Mestarini nyökkäsi ja Pitkätähti antoi käskyn seurata. Vilkuilin taakseni, koska en ollut vieläkään nähnyt Pakkastassua missään. Huokaisin kuitenkin helpotuksesta, kun sinisilmäinen oppilas loikki luokseni. Hänen turkkinsa oli pörhistynyt säikähdyksestä, mutta ilme oli lähinnä vihainen.
"Olet kunnossa!" Hän huokaisi helpottuneena.
" Niin sinäkin, onneksi. Luulin että jäit puun alle." Myönsin itsekkin.
"Joka tapauksessa, luulen, että sinun olisi hyvä käydä Vinhapuron luona, hän on aivan suunniltaan." Pakkastassu huomautti kirpeästi. Nyökkäsin pikaisesti ja etsin katseellani Vinhapuron hopenharmaata hahmoa. Hetken kuluttua naaras ilmaantui kissajoukosta karvat pystyssä.
"Haukkatassu!" Hän huudahti huojentuneena ja loikki luokseni.
"Vinhapuro." Kehräsin kiitollisena ja nuolaisin emoni korvaa.
"Luulin että olit kuollut, ennenkuin Mustahaukka tuli kertomaan minulle että oli pelastanut sinut." Emoni kertoi.
"Onneksi en ole." Kehräsin helpottuneena ja lähdin astelemaan Pakkastassun kanssa kohti leiriä. Olin onnellinen, että Pakkastassu tahtoi olla ystäväni. Hän oli kissa, johon luotin kaikkein eniten oppilaista. Mietin yhä Mustahaukan tekoa. Miksei hän antaisi varsinkaan minun kuolla?

Vastaus:Rakkauttaa ilmassa! >:3 Saat 29 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viinimarja
12.01.2013 19:29
Olin pikkuhiljaa alkanut tottua ajatukseen, että olin soturi. Nimeni oli ollut Viinimarja jo puolenkuun ajan. Nuolin tyytyväisenä turkkiani puhtaaksi sotureidenpesän äärellä ja vaihdoin samalla kieliä Mäntyviiksen, entisen mestarini, ja Tulisydämen, klaanimme varapäällikön kanssa. Olisin lähtenyt metsästämään, ellei Tulisydän olisi pyytänyt minua jäämään luokseen. Hyvästelin metsästyspartioon lähtevän Mäntyviiksen ja käännyin varapäällikkömme puoleen.
"Niin, Tulisydän, mistä halusitkaan puhua?", nau'uin kysyvästi.
"Mustatähti pyysi sinut pesälleen.", varapäällikkö maukui ja hänen smaragdinvihreissä silmissään oli ilkikurinen pilke.
Siristin silmiäni kysyvästi, mutta Tulisydän vaikeni kuin vastatapettu tuoresaalis. Nyökkäsin pikaisesti ja tallustelin kohti Suurkiveä. Suurkiven kyljessä oli railo, joka johti päällikön pesään. Nau'uin päällikön nimeä ja pian hänen äänensä toivotti minut tervetulleeksi. Pujahdin pesään, jossa Mustatähti lopetteli juuri ateriaansa. Hän nielaisi vesimyyrästään viimeisen palan ja nosti sitten katseensa minuun.
"Pyysit tulemaan, Mustatähti.", nau'uin ja odotin päällikön vastausta häntäkarvat kihelmöiden.
"Asiani koskee Minttupentua, joka on nyt täyttänyt kuusi kuuta ja tarvitsisi mestarin."
Sydämeni pomppasi kurkkuun, kun tajusin mistä oli kyse. Mustatähti huomasi yllättyneisyyteni ja kehräsi huvittuneena.
"Tarkoitatko, että...", nau'uin.
"Olet nöyrä ja oikeudenmukainen soturi. Kiinnostaisiko ensimmäinen oppilas?", Mustatähti kehtasi vielä kysyäkin.
"Ky-kyllä, Mustatähti.", änkytin.
"Hienoa! Ole valmiina, nimitysmenot pidetään ihan kohta."
Nyökkäsin hymyillen ja kumarsin vielä kunnioittavasti, ennen kuin peruutin pois pesästä. Tallustelin aukiolle ja huomasin tulevan oppilaani, joka leikki yhdessä muiden pentujen kanssa Lehväpilven katsellessa hymyillen sivusta. Tassuttelin kuningattaren luo ja ilmoitin olemassaoloni pienellä naukaisulla. Lehväpilvi käänsi harmaan päänsä minua kohti ja nyökkäsi tervehdykseksi.
"Tervehdys! Miten pentusi voivat?", kysyin ja istahdin kuningattaren viereen.
"Oikein hyvin. Minttupennusta nimitetään pian oppilas. Kiitoksia vain kysymästä.", Lehväpilvi maukui ja säteili ylpeyttä tyttärensä puolesta.
"Niin, kuulinkin siitä. Itseasiassa...", nau'uin ja Lehväpilvi katsoi minua kysyvästi. "Minusta tulee hänen mestarinsa."
"No mutta sehän on hienoa! En olisi voinut toivoa hänelle parempaa mestaria.", Lehväpilvi naukaisi.
Kuningattaren kehut valoivat minuun lisää itsevarmuutta. Halusin totta olla hyvä ja pätevä mestari. Siinä samassa etäämmällä leikkivä Minttupentu nosti katseensa emoonsa ja tassutteli meitä kohti.
"Ei kerrota hänelle vielä", Lehväpilvi kuiskasi korvaani. "Haluan säilyttää yllätyksen."
Heilautin korvaani ymmärtämisen merkiksi ja siirsin katseeni MInttupentuun, joka istahti maahan ja katsoi emoaan närkästyneen näköisenä.
"Milloin minut nimitetään? En jaksa enää odottaa!", Minttupentu maukui.
"Maltahan vielä. Mustatähdellä on varmasti paljon kiireitä.", Lehväpilvi maukaisi ja nuolaisi rauhottavasti pentunsa valkoista päälakea. Sitten hän käänsi katseensa minuun. "Tämä tässä on Viinimarja."
"Päivää.", Minttupentu naukaisi reippaasti ja heilautti häntäänsä.
Laskin pääni alemmas tervehdykseksi, sillä en halunnut antaa mitään vihjeitä siitä, kenestä tulisi Minttupennun mestari.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen!"
Sydämeni pompahti jo toisen kerran sinä päivänä. Nousin takaisin neljälle jalalleni ja venyttelin jokaisen raajani pikaisesti. Kuulin Minttupennun vinkaisevan innoissaan ja ryntäävän Suurkiven luo emonsa kanssa. Erkanin Lehväpilvestä ja istahdin muiden sotureiden joukkoon. Mustatähti paikansi olinpaikkani katseellaan ja aloitti kokouksen.
"Olemme kokoontuneet tänne tänään, jotta voisin nimittää Minttupennun oppilaaksi. Minttupenttu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä sinut tunnetaan nimellä Minttutassu, kunnes saat oman soturinimesi.", päällikkö naukui ja kohdisti sitten katseensa minuun. "Viinimarja, olet valmis ottamaan ensimmäisen oppilaasi. Olit saanut loistavaa koulutusta Mäntyviikseltä ja olet osoittanut olevasi urhea ja oikeudenmukainen. Odotan sinun välittävän kaiken tietosi ja taitosi Minttutassulle.", päällikkö naukui.
Muut soturit antoivat minulle tietä ja naukuivat onnitteluja ensimmäisen oppilaan johdosta. Minttutassu kiepahti ympäri ja kohtasi katseeni. Nuoren oppilaan silmät loistivat pyöreinä kuin täysikuu. Tallustelin oppilastani vastaan ja kosketin tuon kuonoa hellästi omallani. Pian muitakin klaanin jäseniä alkoi parveilla uuden oppilaan ympärillä onnitellen tätä ja huutaen tämän uutta nimeä. Oma ensimmäinen päiväni oppilaana palasi mieleeni ja muisto sai hymyn kohoamaan huulilleni. Siinä samassa tunsin toisen käpälän lämpimän kosketuksen tassullani. Käänsin pääni hätkähtäen ympäri ja tuijotin ihmeissäni noihin tuttuihin, lehdenvihreisiin silmiin.
"Isä!", henkäisin hiljaa.
Isäni hymyili minulle ja kosketti hellästi poskeani kuonollaan ja hänen hahmonsa alkoi hiljalleen haihtua pois. Tunsin väristyksiä selkäpiissäni, ja pian koko kehossani.
"Viinimarja? Huhuu! Kuuletko minua?"
Kuinka monta kertaa sydän sai hypätä kurkkuun saman päivän aikana, ennen kuin siitä seuraisi vakavia terveyshaittoja? Käänsin katseeni rävähtäen oppilaaseeni joka katsoi minua tutkivasti uteliaisuutta tihkuvilla silmillään.
"Ni...niin? Sanoitko jotain?", nau'uin ja yritin parhaani mukaani tasoitella rinnassani hurjasti läpättävää sydäntäni.
"Kysyin voimmeko käydä leirin rajat läpi?"
"Emme vielä tänään. Tänään saat aikaa tutustua uusiin pesätovereihisi."
"Ai. No, hyvä on sitten."
Minttutassu tallusteli reippaasti muiden oppilaiden luo ja alkoi vaihtaa kieliä näiden kanssa. Hymyilin ja heilautin häntääni tyytyväisenä. Hän näytti pärjäävän hyvin. Tunsin nälän alkavan kurnia vatsassani. Olin suuntaamaisillani kulkuni piikkihernetunnelille, kunnes huomasin Pilvihännän tassuttelevan luokseni.
"Tulisydän ilmoitti sinut metsästyspartioon minun, Vatukkakynnen ja Susitassun kanssa.", valkoinen soturi ilmoitti ja minä seurasin häntä piikkihernetunnelille, missä muut partioon osallistuvat jo odottivat.
Yritin vältellä Susitassun kullankeltaista katsetta. En ollut ollut puheväleissä hänen kanssaan enää pitkään aikaan. Pilvihäntä naukaisi lähdön merkiksi ja johdatti joukkomme ulos leiristä. Jatkoimme matkaamme Korkeamännyille asti, kunnes saimme luvan lähteä metsästämään.
"Nähdään tämän kelon luona jonkin ajan päästä.", Pilvihäntä naukaisi ja katosi aluskasvillisuuden joukkoon.
Vilkaisin, minne suuntaan Susitassu meni ja tallustelin sitten eri suuntaan. Hetkisen kuluttua raotin leukojani ja maistelin ilmaa. Kuivakka tuuli kuljetti mukanaan hiiren hajua. Kyyristyin matalaksi ja hiivin hajua kohti. Sain jyrsijän näköpiiriini ja tapoin sen yhdellä puraisulla. Kuovin multaa saaliini päälle ja jatkoin matkaani. Haistelin ilmaa läheisen tammen juurella. Tuoreet jäljet ja ulostekasa kertoivat, että lähettyvillä parveili oikea oravien yhdyskunta. Pujahdin aluskasvillisuuden sekaan piiloon ja haistelin ilmaa. Aistin lähettyvillä olevan maaoravan ja hiivin eteenpäin. Olin enää kahden ketunmitan päässä maaoravasta ja loikkasin sitä kohti. Painoin sen maahan ja otin nopeasti hengiltä yhdellä puraisulla niskaan. Vastapäätä oleva heinikko alkoi suhista ja Susitassu ilmestyi esiin tuuhea häntä pystyssä.
"Hyvin napattu. Itse asiassa odotinkin sinua.", kolli maukui.
"Minulla ei ole aikaa. On haettava yksi hiiri ja palattava sen kelon luo.", mau'uin topakasti, nappasin maaoravan leukojeni väliin ja kiepahdin ympäri, mutta ennen kuin ehdin ottaa askeltakaan, Susitassu kiepahti eteeni tukkien tieni.
Siristin silmiäni ja yritin kiertää hänet, mutta hän kiepahti taas eteeni.
"Haluan vain, että olemme taas puheväleissä. Olet ainoa, joka on edes yrittänyt sietää minua klaanissa.", Susitassu maukui ja laski tassunsa tassuni päälle.
Vedin nopeasti tassuni pois ja laskin maaoravan velton ruumiin maahan.
"Olemmeko sujut?", Susitassu maukui ja höristi korviaan kysyvästi.
"En ole muuta väittänytkään.", tiuskaisin ja pakenin paikalta niin nopeasti, ettei Susitassu ehtinyt reagoida.
Vilkuilin aika ajoin taakseni varmistaakseni, ettei Susitassu vain seurannut minua. Hidastin ravini tasaiseen kävelyyn ja palasin hakemaan metsästämäni hiiren. Pilvihäntä ja Vatukkakynsi odottivat jo kelon luona. He olivat koonneet saaliinsa yhteen pieneksi tuoresaaliskasaksi. Se koostui kahdesta oravasta, vesimyyrästä ja punatulkusta. Laskin hiiren ja maaoravan kasan päälle.
"Missä Susitassu on? Hänen olisi pitänyt jo palata.", maukui Vatukkakynsi.
"Näin hänet metsällä. Luulin, että hän olisi tullut perässä.", nau'uin. "Jos minä käyn etsimässä hänet, niin viekää te sillä välin nämä leiriin?"
"Sopii. Viemme nämä kahdessa erässä, joten palatkaa takaisin tänne.", Pilvihäntä maukui ja alkoi poimia tuoresaaliita suuhunsa.
Hautasin jäljelle jääneet punatulkun ja maaoravan maahan suojaan haaskansyöjiltä ja lähdin jäljittämään Susitassua. Hetken kuluttua aistin hänen tuoksunsa ja lähdin seuraamaan sitä. Ihmetyksekseni huomasin, että se johti Puusilpomoa kohti ja koko ajan lähemmäs Kaksijalkalaa. Saavuin aivan reviirimme reunaan, kunnes huomasin Susitassun ja jonkun toisenkin kissan. Selkäkarvani nousivat pystyyn, kun tajusin, että kissa oli erakko. Erakon turkki oli takkuinen ja siihen oli sekoittunut mutaa, joka värjäsi sysimustan turkin melkein ruskeaksi. Olin liian kaukana erottaakseni, mitä he puhuivat. Puskin tieni läpi tiheän pensasaidan ja laskeuduin vallin reunaa heidän luokseen. Tuuli vaihtoi äkisti suuntaa ja erakko käärsi rähmästäin silmiensä katseen minuun. Susitassu hätkähti ja asettui erakon eteen puollustelevasti. Hän rauhoittui silmiinnähden, kun huomasi minut.
"Susitassu, mitä teet täällä ja kuka tuo on?", kysyin haastavasti ja mulkaisin erakon suuntaan.
"Rauhoitu, Viinimarja. Hän on siskoni Renn. Hän tuli tervehtimään.", Susitassu maukui ja meni pois siskonsa edestä.
"Hmph. Joka tapauksessa, meidän on palattava takaisin leiriin. Alahan tulla!", murahdin.
"Hyvä on sitten. Nähdään myöhemmin.", Susitassu hyvästeli siskonsa ja tuo kääntyi pois epäröivän näköisenä.
Kun musta, resuinen naaras oli kadonnut näkyvistä, käänsin katseeni Susitassuun.
"Jos haluat osoittaa uskollisuutesi klaanille, sinun ei kannatta tavata häntä lainkaan.", mau'uin.
Susitassu lopetti turkkinsa sukimisen ja katsoi minua ilkikurinen pilke silmissään.
"Oikeastaan aika söpöä, kun huolehdit minusta."
Tuhahdin ja heilautin häntääni väheksyvästi.
"Pese tuo erakon löyhkä turkistasi ja tule perässä. Ja hae tuoresaaliisi, jos edes sait sellaista noilla metsästystaidoilla.", mau'uin ja pujahdin pensasaidan läpi kuullen Susitassun sanat yhä korvissani.

//Tarina pitkästä aikaa. Näitä tarinoita saattaa tulla nyt vähän harvempaan tahtiin kun koulutki on alannu. Niin ja kiitos oppilaasta! :D Toivottavasti ei haittaa, että tässä tarinassa Minttutassun emo oli Lehväpilvi. O-ou, nyt pitää mennä, Putous alkaa! ;)
Vastaus:Ei haittaa, saat 23 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastassu
12.01.2013 17:03
Luku 8; Kokoontuminen

Oli kulunut monia päiviä siitä, kun Rastastassu oli käynyt Kuukivellä. Kun hän oli päättänyt, että ei tahdo käydä Pimeydenmetsässä, ei hän sinne joutunutkaan. Rastastassu oli tästä todella iloinen, ja huomattavasti pirteämpi päivisin. Hän vietti enemmän aikaa ystäviensä, kuten Sirpaletassu, Pajutassun ja Teeritassun kanssa. Haavakin parani nopeasti, vaikka oppilas ei Mutaturkin mukaan saanut vieläkään syödä lihaa, vaikka haava oli jo umpeutunut. Rastastassu kuitenkin piti yrttien ja marjojen syömisestä, ja oli onnellinen siitä että osasi hankkia ruokaa jos riistaa ei ole.
Seuraavana yönä olisi klaanien välinen kokoontuminen Nelipuulla, ja Sulkatähti oli luvannut oppilaalleen, että tämä pääsisi sinne. Rastastassu istui Sirpaletassun vieressä leirissä ja puhui jatkuvasti kokoontumisesta, Sirpaletassukin pääsisi sinne.
”En malta odottaa, että näen kaikki mahtavat soturit!” Rastastassu miukui.
”En minäkään, Myrskyklaanin soturit ovat kuulemma todella vahvoja.” Sirpaletassu mourusi kovaäänisesti.
”Myrskyklaaninko? No entäs Tuuliklaanin kissat? Nopeampia kuin kukaan!”
”Mutta eivät he osaa uida! Mepäs kuulummekin klaaniin, jossa jok'ikinen kissa on uimataitoinen! Ja varsinkin sinä, Rastastassu, olet varmasti koko metsän parhain!”
”Oikeastiko? En olisi nyt ihan niin varma...”
”No osaat niin pitkään pidättää hengitystäkin!”
”Jaa...niinhän minä osaan. Mutta se ei tee minusta parasta uimaria.”
”Älä vähättele itseäsi. Saat luvan tottua siihen, että uimistasi kehutaan!”
Rastastassu tuli todella hyvälle mielelle, kun kuuli ystävänsä kehuvan.
”Kiitos...Itse olet koko maailman paras vesimyyrien nappaaja! Jokaisesta saaliista jopa huomaa, mikä on nappaamasi. Jätät aina hienot merkkimäiset jäljet.”
Sirpaletassu ja Rastastassu puhuivat pitkään, kunnes Kiviturkki tuli heidän luokseen ja sanoi:
”Sirpaletassu, me kaksi menemme metsästämään. Rastastassu, mene Mustakynnen ja Symbolitassun kanssa rajapartioon.”
Sirpaletassu maukui myöntävästi, hyvästeli Rastastassun ja lähti mestarinsa kanssa metsälle.
Rastastassu etsi Mustakynnen ja Symbolitassun nopeasti.
Symbolitassu oli pörhistänyt karvansa ylpeästi, ja istui kuono pystyssä Mustakynnen vierellä, hännäntöpö heiluen kuin koiralla.
”Mikäs nyt on niin hilpeää?” Rastastassu kysyi Symbolitassulta, joka oli pentuna ollut naaraan paras ystävä.
”Minusta tulee pian soturi.” Oppilas kehräsi meripihkanväriset silmät loimuten.
”Onnea! Tuleeko veljestäsi myös soturi?”
”Sulkatähti ei ole varma. Nokkostassu ei pysty hoitamaan kaikkia asioita tarpeeksi hyvin sokeutensa takia. Mutta hän on oiva taistelemaan, kaikesta huolimatta. Uskon, että hänestäkin tulee täysi soturi.”
Mustakynsi rykäisi, ja kysyi: ”Lähdemmekö?”
”Joo”, Rastastassu vastasi.

Partion jälkeen kissat söivät itsensä täyteen, pian lähdettäisiin kokoontumiseen.
Rastastassu nuoli suuhunsa Mutaturkin antamat marjat. Vaikka ne olivat kuivia, Rastastassu piti niistä maun ja rapeuden takia.
Sulkatähti ulvaisi kokoontumiseen lähtevät kissat luokseen leirin suulle.
Rastastassu söi loput marjansa nopeasti ja juoksi ilma pöllyten kissojen joukkoon etsien Sirpaletassua. Kolli istuskeli kissojen keskellä ja nousi ylös huomatessaan Rastastassun.
”Oliko hyviä marjoja?” tämä kysyi.
”Samanlaisia kuin ennenkin. Kuivakoita mustikoita.”
”Selvä.”
Sulkatähti asettui joukon edelle, näytti hännällään merkin ja sujahti juoksuun kissat kannoillaan.
Rastastassu seurasi joukkoa kiivaasti ystävänsä vierellä.
Tuuli ujelsi lämpimästi hänen korvissaan kun kissat juoksivat märällä maaperällä. Joki oli vielä joistakin kohti jäässä, joten Jokiklaanilaiset ylittivät sen käyttäen turvallisinta tapaa, uiden.
He kulkivat reviirin poikki, ja saapuivat sillalle, joka ylitti joen ja vei Nelipuun aukiolle. Rastastassun kuonoon tulvahti Myrskyklaanin tuoksu, ja hän huomasi kissoja puiden lomassa. Sulkatähti juoksi Mustatähden, Myrskyklaanin päällikön vierelle ja nämä kaksi veivät klaaninsa samaa matkaa Nelipuulle. Rastastassu näki Myrskyklaanin oppilaita, nuoria ja kokeneita sotureita.
Jokiklaanin oppilas väläytti lempeän hymyn parille kissalle, jotka vastasivat hymyyn.
Sulkatähti ja Mustatähti pysähtyivät aukion reunalle. Varjoklaani oli jo paikalla, mutta Tuuliklaania ei näkynyt vielä. Kaksi klaania juoksivat aukiolle tapaamaan Varjoklaanilaisia.
Rastastassun silmät säihkyivät innokkuudesta, kun tämä näki muita kissoja.
”Tuuliklaani tulee”, Sirpaletassu kuiskasi, ja Tuuliklaanin kissoja säntäsi reviirinsä suunnasta.
”Menen kuuntelemaan tarinaa, tuletko mukaan?” kolli kysyi.
”Mene sinä edeltä...tulen kohta...”
Sirpaletassu nyökkäsi ja meni kissojen sekaan.
Rastastassu jäi katselemaan kissoja, ja pian tämä haistoi tuoksun, jota ei todellakaan kaivannut. Hän tunsi takaraivossaan ruskean katseen.
Villitassu työntyi häntä kohti. Rastastassun karvat ja häntä nousivat.
”Ei, ei, ei... Ole kiltti, Rastastassu....tahdon puhua sinulle...” tämä naukui epätoivoisesti.
”Vaan et saa! Pysy kaukana minusta, Villitassu!” Rastastassu sähähti.
”Olen kylläkin Villikarva, nykyään.” Varjoklaanilainen maukaisi.
”Ole vaikka Villi-mikä-vain, pysy kuitenkin erossa minusta!” Rastastassu painautui lähemmäs lähellä puhuvia Tuuliklaanilaisia.
”Olen niin pahoillani...en olisi silloin tahtonut satuttaa sinua...” Villikarva sanoi hiljaa ja tämän silmät käväisivät Rastastassun haavassa.
”No satutit! En luota sinuun, joten pysy kaukana.”
”Pelkäsin niin kovasti, että haavoittuisit loppuiäksesi...olin niin innokas ja tahdoin näyttää heille, mihin pystyn...”
”Kiitos sinun, minä haavoituinkin loppuiäkseni! Ei tämä haava koskaan kunnolla parane, siihen jää ikuisiksi ajoiksi arpi. Minä en aio näyttää heille sitten yhtään mitään. Paras olisi sinunkin.” Rastastassu veti ylähuulensa ylös, paljasti hampaansa ja murisi.
”Kiltti, tule takaisin harjoittelemaan...ole niin kiltti, ilman sinua joudun olemaan Tiikeritähteä vastaan, en minä oikein pärjää...katso mitä hän teki minulle”, Villikarva kuiskasi ja kohotti etukäpäläänsä, joka oli arpinen ja vääntynyt.
Rastastassun silmät levisivät kauhusta, kun hän näki, mitä kollille oli sattunut.
”...en minä voi. En tahdo.”
Villikarva painoi päänsä alas surullisesti.
”Vain yhden kerran, jooko?”
”Ei.”
”Yhden pikkurikkisen kerran?”
”Kuulit jo, Ei. Ja puhu herranen aika pienempään ääneen!”
”No, he repivät minut kappaleiksi. Sinulle on myönnetty vapaus, jätä minut vain yksin, jätä ystäväsi yksin jos niin tahdot...” Villikarva voivotteli äänekkäästi herättäen huomiota.
”HILJAA!” Rastastassu sihisi ja paljasti kyntensä.
”Mitä? Uskallatko uhmata Tähtiklaania? Nythän vallitsee rauha.”
”Aivan kuin et itse uhmaisi! Kuono tukkoon ja jätä minut rauhaan, en kaipaa sinua tippaakaan.”
Villikarvan pitkät korvat laskeutuivat ja tämä perääntyi hitaasti pää alhaalla klaanilaistensa joukkoon.
Rastastassu veti kyntensä sisälle tyytyväisenä voitosta. Kaikkea muuta hän tahtoikin, kuin palata Pimeydenmetsään. Elämä oli ollut paljon helpompaa, kun hän oli nähnyt muita unia. Hän oli onnellinen tähän elämäntyyliin, eikä pitänyt ystävänsä auttamista tärkeänä. Villikarvahan pystyi itsekin lopettamaan Pimeydenmetsässä käymisen, jos Rastastassukin siihen pystyi. Naaras vilkaisi kerran vielä Villikarvan perään ja meni sitten Sirpaletassun luo.

//Tämmönen tarina nytte c: Kerroin silloin siinä Rastastassun liittymishakemuksessa että sen soturinimi ois Rastaanmarja, mut voisko se sittenkin olla Rastasloiske?
Vastaus:Muutin sitä soturinimeä... Saat 27 pistettä! ;)

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatassu
12.01.2013 12:47
Luku 3.

~Kieltäytyminen ja siitä seuraava taistelu~

Epäselvä mumina tunkeutui pimeään mieleeni ja äkkiä koko maailma valaistui ympärilläni. Näin täydellisesti paikan, missä olin. Kyhjötin sammalella Liekkiläikän pesässä, hiukan kaempana Talvikinkukasta. Hän näytti torkkuvan, enkä tietenkään halunnut herättää suuresti arvostamaani kuningatarta. Koetin muistella, mitä eilen oli tapahtunut, miksi oli parantajan pesässä. Eilisen tapahtumat vyöryivät päälleni mäyränkäpälän voimalla ja syytökset alkoivat piinata minua. Mikset hallinnut itseäsi? Miksi rikoit soturilakia? Et koskaan pääse tähtiklaaniin! Pääni oli haljeta, onneksi joku tuli pesään ja vei huomioni muualle. Näkymä oli aluksi sumea, mutta pikkuhiljaa kissan piirteet tarkentuivat ja tunnistin sen Liekkiläikäksi. Pesässä kolahti jokin, ja ääni soi päässäni varmaan tuhatkertaisena. Ravistin melko tuskissani päätäni, koetin päästä kaiusta eroon. Silmissä sumeni taas, mutta pimeys ei niellyt minua. Erotin Liekkiläikän astelevan luokseni, sen tosin osasin päätellä päässäni soivasta äänestäkin. Hän puhui jotain, mutten tietenkään erottanut sanoja ja ojensi joitain siemeniä kuononi eteen. Pomin ne suuhuni ja arvasin niitten olevan unikonsiemeniä. Liekkiläikkä oli erinomainen, unta minä kaipasinkin, kaikkein eniten. Hetken en nähnyt muuta kuin pimeää, mutta sitten aloin erottaa pimeän metsän piirtyvän ympärilleni. Nyt tiesin, olin pimeydenmetsässä.

"Hah! Antaa tulla pelkurit! Tiedän, että olette siellä!" Ulvaisin haasteen ilmoille. Tiesin että oli syytä pelätä, mutta en pelännyt. Ilma oli jokseenkin tunkkaista, hämärä usva pyörteili kuolleiden puiden välissä. Nuuhkaisin ilmaa ja näin kahden kissan astelevan minua kohti varjoista. Ei, vaan kolmen. Tunnistin heidät Tiikeritähdeksi ja Vaahteravarjoksi, kolmatta en tunnistanut. >>Osuvat nimet.<< mietin purevasti. Nyt kissat olivat jo melkein vieressäni. Tiikeritähti astui askelen eteenpäin.
"Tämäkö oli valintasi, Vaahteravarjo?" Vaalea naaras nyökkäsi. Tiikeritähti silmäili minua hetken kiinnostunut pilke silmissään.
"Hyvin valittu. Uskon, että hän tulee pärjäämään mainiosti." Tiikeritähti myönsi. >>Vaan etpä tiedä, KUINKA vahva minä olen<< ajattelin varmasti.
"No. Mistä tässä nyt on kyse, miksi olette tuoneet minut tänne?" Kysyin viileästi hiukan sihinää äänessäni.
"Erinomainen valinta, sanon minä." Vaahteravarjo maukui.
”Esittele itsesi." Tiikeritähti maukui.
”Ettekö te muka tiedä sitä? Ihan sama, olen Haukkatassu.” Siristin silmiäni.
"Kuka hän on?" kysyin terävästi ja viittasin hännälläni harmahtavaa kissaa.
"Olen Ohdakekynsi." kolli maukui särisevällä äänellä.

Ohdakekynneksi esittäytynyt harmaa kissa silmäili minua, ja minä tuijotin takaisin vielä läpitunkevammin.
”Tervetuloa Pimeydenmetsään. Sinua varmaankin ihmetyttää, miksi olette täällä, joten -"Tiikeritähti sanoi pelottavalla, matalalla äänellään. Hänen lauseensa jäi kuitenkin kesken, koska pistin tietysti tapani mukaan väliin.
"No niin, mennään jo asiaan. Vaikka olitkin klaanipäällikkö, ei sinun sentään tarvitse jaaritella." Tiikeritähti näytti hetken vihaiselta, mutta koetti kylläkin kätkeä sen.
”Metsä on tuhoutumassa, joten ajattelimme opettaa sinulle erikoisia voimia, jotta selviät kaikista koetuksista. Sinun tulee kuitenkin luvata, ettet kerro tästä kenellekään muulle.” Vaahteravarjo maukui.
”Miten on? Suostutko opetukseen? Voimme opettaa sinulle kuinka voittaa vastustaja yhdellä iskulla ja saada kolme hiirtä samaan aikaan.” Ohdakekynsi naukui ja katsoi yhä minua silmiin.

"No mikähän tässä on oikein jäämisen arvoista?" maukaisin innottomasti.
"Osaan jo nuo asiat, mitä käytitte esimerkkinä. Ettekö muka nähneet, mitä minä tein eilen?" kerroin ja katselin paljastettuja kynsiäni välinpitämättömästi.
"M-mutta..." Vaahteravarjo änkytti, mutta Ohdakekynsi läimäisi häntänsä hänen suulleen.
"Kuuntele mahdollista vastustajaasi!" kolli sähähti.
"EN suostu. Muuten olisin voinutkin, mutta olen kyllästynyt vanhan kertaamiseen. Suoraan sanottuna, minua ei vain KIINNOSTA." Sihahdin. Olin noussut seisomaan ja paljastanut kynteni.
"Vai niin. Jotta pääset pois, sinun täytyy voittaa Vaahteravarjo." Tiikeritähti maukui yllättyneisyyttä äänessään, mikä ei tosin varmaankaan ollut tarkoitus. Paljastin hampaani ylimieliseen irvistykseen.
"Helppo nakki." Toinen naaras näytti jokseenkin hermostuneelta. Samassa Vaahteravarjo loikkasi minua kohti, mutta minun oli aivan helpooa väistää isku. Naaras tömähti raskaasti maahan, eikä tilannetta auttanut se, että loikkasin hänen niskaansa ja aloin raastaan kynsilläni hänen turkkiaan. Naaras nousi takajaloilleen, mutta minua se ei haitannut. Kiepahdin vaalean kissan eteen ja syöksyin kohti hänen paljastettua vatsaansa. Kuului pehmeä "uuf", kun ilma kaikkosi Vaahteravarjon keuhkoista. Nyt hän oli täysin suojaton, joten käytin tietenkin tilannetta hyväkseni ja hyökkäsin hänen päälleen kaikin tähtiklaanin suomin voimin. Aloin raastaa tuon vatsaa kynsilläni ja näin veren alkavan tihkua. Tunsin Vaahteravarjon tokenevan ja läimäytin häntä käpälälläni päähän niin lujaa kuin pystyin. Vaahteravarjo kuitenkin sohaisi, tai yritti sohaista, minua kynsillään, muttei osunut kuin korvaani. Terävä kipu poltteli toista korvaani, mutta se oli pientä. Aloin perääntyä, Vaahteravarjon kasvoilla käväisi voitonriemuinen irvistys. >> Älä nuolaise, ennen ennenkuin tipahtaa.<< Ajattelin ja loikkasin niin korkealle ilmaan kuin suinkin. Vaahteravarjo jäi pöllämystyneenä seisomaan keskelle aukiota, mutta pian hänellekkin valkeni missä olin. Läsähdin suoraan naaraan selkään ja aloin armotta läimiä ja raapia tuota.
"Lopeta! Tapat minut!" Vaahteravarjo kirkui. Kaksi kollia eivät olleet liikahtaneet mihinkään
"No sehän onkin tarkoitukseni!" huudahdin sarkastisesti. Naaraan ilme oli vääristynyt kovin harvinaisesta pelosta, kun olin aikeissa tehdä armoniskuni. Sille ei ollut kuitenkaan tarvetta. Vaahteravarjo käännähti kannoillaan ja nilkutti kahden kollin luokse.
"Tiikeritähti, anna Ohdakekynnen yrittää. Ei oppilasta voi päästää näin helpolla. Ei hän Ohdakekynttä voita." Naaras maukui.

Siristin silmiäni, peli ei ollut enää reilua. Mutta sama se oikeastaan oli. Tiikerikynsi mittaili minua katseellaan.
"Hyvä on. Mene, Ohdakekynsi." Kolli lähestyi minua hampaat irvessä, muta minulla oli jo suunnitelma. Syöksyin kollia kohti, mutta käytinkin häntä apuna loikatessani puuhun. Tänne hän ei välttämättä pääsisi. Ohdakekynsi ehti takertua häntääni, joten minun oli pakko kääntyä taistelemaan. Sohaisin kollin silmiä kipeän näköisesti, mutta hän ei irrottanut otettaan. >>Jaaha. No, kyllä Tuuliklaani keinot keksii.<< Ajattelin ja kiepahdin oksan toiselle puolelle ja potkaisin Ohdakekynttä vatsaan. Kolli lennähti maahan ja päästi irti hännästäni. Näin minulle jäi aikaa päästä tasapainoon. Ohdakekynsi loikkasi jo minua kohti mutta käytin jälleen nopeuttani ja notkeuttani apuna. Hyppäsin häntä kohti, mutta kiepahdin ilmassa täyden voltin siten, että nyt minä puolestani tartui oksassa riippuvan kollin selkään ja päästin veret hyytävän karjaisun. Iskin hampaani hänen niskanahkaansa ja koetin repiä irti oksasta. Onnistuinkin, mutta olin jo vähällä itse paiskautua maahan. Ehdin vältää jysäyksen viiksikarvan mitalla. Se tosin myös auttoi Ohdakekynttäkin, mutta onneksi olin nopea >>Tähtiklaanin kiitos...<< Ajattelin huojentuneena. Ohdakekynsi yllätti minut tällä kertaa. Hän sivalsi lapaani, enkä tietenkään ehtinyt väistää.
"Graawwrr!" karjaisin taistelutahtoni ilmoille ja syöksyin kohti vastustajaani. Aloin läimiä häntä niin tiuhaan tahtiin, että normaalissa elämässä olisin jo voittanut. Veri pisaroi tummalle maalle, taistelu oli kenties kiivaimmillaan. Potkaisin kollia viimeisen kerran mahaan, ja tämä lensi melkein aukion toiseen päähän iskun voimasta.
”On todella harmi, ettet suostunut." Tiikeritähden ääni kuului jostain kaukaa, ja koko paikka tummeni. Kuulin takaani rasahduksen ja erotin Tiikeritähden hahmon loikkaavan minua kohti. Takanani välkähti kirkas valo ja tunsin tähtiklaanin voiman virtaavan lävitseni.
"Tähtiklaanin nimeen, Tiikeritähti. Sinä lopetat NYT." Tiikeritähden silmät laajenivat selkeästä säikähdyksestä. Hänen hahmonsa, koko metsä hänen vierellään kylpi sinertävässä, kirkkaassa valossa.
"Ei. Ei!" Tiikeritähti huusi. Se oli tähtiklaanin voima. katsahdin taakseni enkä nähnyt valon lähdettä. Sitten käsitin, että se tuli silmistäni. nyt minussa vaikuttivat uudenlaiset voimat-Tähtiklaanin voimat. Viimeinen hopeinen välähdys-ja pimeä metsä oli poissa.

Räpyttelin silmiäni kuunvalossa ja katsahdin ympärilleni. Olin selvästi Tähtiklaanissa.
"Kiitos." Käännähdin ympäri ja näin isäni sekä täplikkään naaraan läpikuultavan hahmon.
"Isä. Miten sinä tänne olet joutunut?" Rajukoski katsoi minua suoraan silmiin.
"Nyt ei ole aika puhua siitä. Olen tullut varoittamaan tulevasta tuhosta." Maukui täplikäs naaras, vaikutti parantajalta.
"Anteeksi nyt, mutta kuka sinä olet?" kysyin arasti.
"Olen Täplälehti. Myrskyklaanin entinen parantaja."
"Mutta miksi tulet Tuuliklaanilaisen uniin?" Täplälehti kehräsi lämpimästi.
"Tulen kaikkien sellaisten uniin, jotka vain tarvitsevat minua." Nyökkäsin kiitollisena. Naaraan olemus oli yllättävän rauhoittava.
"Kuuntele nyt. Kaksijalat ovat suurempi uhka kuin klaani antaa ymmärtää. Sinun täytyy varoittaa heitä. Kerro tämä Liekkiläiskälle: Tähtiklaani lähettää merkin klaaneille, kun tulee lähteä. Kuoleva soturi tien näyttää." Sitten Täplälehden ja isäni hahmot alkoivat haihtua ja metsä pikkuhiljaa kaikota.

Avasin silmäni parantajan pesässä. Oletin lapani kivun haihtuvan , mutta kun katsahdin sitä, niin siinä haava edelleen oli. Ei se näköjään ollutkaan unta. Irvistin kivusta vaihtaessani asentoa. Kun nyt vain Liekkiläikkä tulisi pian-en uskaltanut liikkua ilman parantajan lupaa, varsinkaan haavoittuneen lavan kanssa.
Vastaus:25!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: RoxyNami/Teeritassu
11.01.2013 22:31
//Jatkuu : ) //

Leirissä koin yllätyksen. Yllättäjänä toimi tällä kertaa Sirpaletassu. Hän tuli minua kohti, tönien kuonollaan jotain pientä maata pitkin. Kun hän oli lähempänä tajusin mikä se oli. Se oli kastemato!? Mihin Sirpaletassu tarvitsee elävää kastematoa?!
>Voi ei... Hän on tietenkin keksinyt koko jutun siitä, kun joskus suutuspäissäni sanoin häntä aivottomaksi toukaksi.< Tajusin yhtäkkiä. Seurailin Sirpaletassun kulkua ja huomasin, että aina, kun Sirpaletassu koski kuonollaan kastematoon, hän nyrpisti nenäänsä inhoten.
Astelin vähän lähemmäs, sillä halusin, että madon kärsimykset päättyisivät.
"Tuootaa... Mitä sinä teet..?" kysyin ihmetellen.
"Tässä on uusi ystäväni. Hän on jo soturi" Sirpaletassu sanoi pirteään sävyyn ja ivallisesti hymyillen.
"Ohhoh... Metsässä elää nyt uusi lekenda! "Soturimadot!"... Ja mikä mahtaa olla hänen soturinimensä? kysyin tylsistyneenä
"Hän on... Aivotontoukka" Sirpaletassu sanoi juhlalliseen sävyyn, kuin klaanipäällikkö nimittämässä oppilasta soturiksi.
"Eihän tuo ole toukka!? Se on mato! Kas-te-ma-to. Toukka on yleensä jonkin elollisen alku. Tuosta ei kasva kaunista perhosta saati sitten inisevää hyttystä!" mourusin opettavaisesti.
"No olethan sinäkin Teeritassu' vaikka et Teeriltä näytäkkään. Sirpaetassu moitti ja alkoi tehdä lähtöä. Päätin estää matoraukkaa käsimyksiltä ja juuri, kun Sirpaletassu kääntyi pois työnsin kituvan madon hänen käpälänsä alle. Kuului ikävä 'lits' ja Sirpaletassun tassunpohja loisti kastemadon liiskaantuneista sisäelimistä.
Sirpaletassun naama vääristyi, kun hän huomasi liiskanneensa "ystävänsä" takatassullaan. Hän lähti tassuttamaan aivan kuin matoa ei olisi koskaan ollutkaan. Naurahdin pari kertaa.

Minut käskettin hoitamaan klaanivanhimpia. Inhosin sitä. Punkkeja ja hiirensappea... YÄK! Kaikista pahinta oli tänään kaikki niiden lörpöttelut ja blaa, blaa ja blaa...
Oli inhottavaa kuunnella valitusta kaiken ajan soturilaista ja sen noudatuksesta ja siita miten oppilaat kohtelivat heitä. Selvisin kuitenkin kohtuullisen hyvin, jos ei huomioida sita, että sain hiirnsappipisaroita korvaan.

Menin joelle pesemään käpäläni ja korvani. Pian alkaisi hämärtää, joten päätin käydä uimassa nyt samalla reissulla. Rikoin vähän jäätä ja pulahdin avantoon. Näin Rastastassun kalastamassa kauempana joen rannassa. Nau'uin hänelle tervehdyksen ja sukelsin. Kalastusmahdollisuudet olivat hyvät... joten en voinut olla nappaamatta paria pikkukalaa leiriin vietäväksi.
//Sori ku on lyhyt...//
Vastaus:Ei haittaa! 10 kp:tä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltesydän
11.01.2013 13:41
//Palaan lomalta! ;)

jatkoa...

Pitkätähti seisoi suurkivellä ja puhui klaanille:
"Lumikarva, onko siis toiveesi luopua parantajanimestäsi ja liittyä klaanivanhimpiin?
Lumikarva vastasi:
" Kyllä on. "
" Klaanisi kunnioittaa päätöstäsi ja palveluksiasi joita olet sen vuoksi tehnyt. Kutsun Tähtiklaania antamaan sinulle monta kuuta levättäväksi."

Klaani huusi kunnianosoituksensa Lumikarvalle, ja he huusivat myös hänen nimeään, seremonian päätyttyä Lumikarva meni klaanin vanhimpien pesään, rauhallisesti tassutellen.

Lumikarvasta oli tullut klaanin vanhin ja pennustani, Liekkitassusta oli tullut parantaja, Liekkiläikkä. Olin kovin ylpeä hänestä. Hohtihaukka oli jälleen havaittu Tuuliklaanin reviirillä, tietenkin kumppanini kimpussa, ja kaksijalkojen tuho eteni, sekä Haukankynsi oli kadonnut. Olin Tuuliklaanin varapäällikkö, mikä oli hyvin suuri kunnia kelle tahansa.
Talvikinkukka oli selvinnyt kuitenkin Hohtohaukan hyökkäyksestä.

”Huomenta Lumikarva ja muut” Tervehdin klaanin vanhimpia.
”Ovatko Hiutaletassu ja Pakkastassu tehneet työnsä kunnolla?” Minä tiedustelin heiltä.
”Ovat, ovat” Lumikarva sanoi ja katsoinb tassujaan. Muut klaanin vanhimmat vain nyökkäilivät.
”Oletko varma? Nytkin hän loikoilee tuolla oppilaiden pesän edustalla.” Kysyin Lumikarvalta uudestaan ja siristin silmiäni.
”Okei, okei, ehkä he ovat pari kertaa kuunnelleet tarinoita ja jättäneet työt sikse4en, mutta kuitenkin.” Lumikarva sanoi, hän ei maininnut jekkuja joita Pakkastassu teki klaanin vanhimmille, Pakkastassu nimittäin rakasti jekkujen tekemistä.

”Ahaa, jatkossa käskethän hänen tehdä työnsä” Sanoin vanhalle viisaalle kissalle hymyillen. Lumikarva ja muut klaanin vanhimmat nyökkäsivät, ja jatkoivat tavallista höpötystään. Pian Salamatiikeri ja Hopeatiikeri luikkivatkin minun luokseni.
”Olisiko meille tekemistä?” Kysyi Hopeatiikeri.
”Onhan teille. Ottakaa kaksi muuta kissaa mukaanne ja Hopeatiikeri lähtee johtamaan metsästys partiota, ja Salamatiikeri lähtee rajapartioon. Pysykää kaukana kaksijaloista” Minä vastasin heille ja he nyökkäsivät vastaukseksi ennen kuin lähtivät.

//Valitettavasti en ole hetkeen kirjoitellut loman takia, joten kirjoitustaito on ehkä vahän hukkateillä -.- pahoittelen laadutonta tarinaa.... :)

Jatkuu.....
Vastaus:Ei ole... Saat 17 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekkitassu
11.01.2013 12:34
//minäkin palaan nyt pikku lomaltani : DD

"Oletko valmis Liekkitassu?" Lumikarva kysyi, hieman särisevällä äänellään.
"Mihin?" Kysyin Lumikarvalta hieman hämmentyneenä.
"Ai mihin? Tietenkin nimittämään sinut kuukivellä oikeaksi parantajaksi! Alan jo käymään vanhaksi, sen huomaa jo äänestänikin." Lumikarva sanoi hymyillen.
"Jeee! Jihuu! MInusta tulee oikea parantaja!" Huusin ja pompin ympäri tulevaa pesääni.
"Varo ettet sentään astu yrttien päälle!" Sanoi Lumikarva naurahtaen.

Saavuimme emonsuulle ja jäimme odottamaan sen edustalle. Odotimme siinä kunnes kuu loisti kirkkaana taivaalla.
"Nyt voimme mennä sisään" LÖumikarva opasti ja minä ja Lumikarva, sekä muut parantajat tassuttelimme luolaan.

"Minä, Lumikarva, Tuuliklaanin parantaja, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen parantajien tavat, ja teidän avullanne hän palvelee klaaniaan monien kuiden ajan." Lumikarva sanoi, veti henkeä, ja jatkoi puhumista:
"Liekkitassu, lupaatko vaalia parantajien tapoja, pysyä poissa klaanien välisestä kilpailusta ja suojella kaikkia kissoja samanvertaisesti, jopa henkesi uhalla?" Lumikarva kysyi ja katsoi minua silmiin.
"Lupaan." Vastasin varmalla äänellä.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle oikean parantajan nimesi. Liekkitassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Liekkiläikkänä. Tähtiklaani kunnioittaa sinun rauhallisuuttasi ja päättäväisyyttäsi ja hyväksymme sinut Tuuliklaanin täydeksi parantajaksi." Lumikarva sanoi ja kosketti kuonollaa minun päätäni, Ja minä nuolaisin kunnioittavasti hänen lapaansa. Muut parantajat huusivat nimeäni:
"Liekkiläikkä! Liekkiläikkä! Liekkiläikkä!" Äänet raikuivat luolassa. Kun he olivat onnitelleet minua, laskeuduimme Kuukiven viereen makaamaan ja nukahdimme.

//Tein tästä tälläisen nimitystarinan! ; DD
Vastaus:OK! :) Saat 8 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tassuz
11.01.2013 10:28
’’Hiya!’’ minä ulvaisin hypätessäni, ja Kiviturkki kaatui rähmälleen.
Olimme harjoittelemassa taistelua.
Olin tyytyväinen.
Olin kehittynyt viimekerrasta paljon.
Mestarini oli nousemassa pystyyn.
’’Hyvin suj-Uuh!’’ hän yritti sanoa, mutta olin syöksynyt häntä päin ja potkaissut mahaan.
Mestarini makasi selällään lumisessa maassa.
Hän oli hiukan pyörryksissä, niin monesta iskusta peräkkäin.
Mottasin häntä käpälälläni.
Toisenkin kerran.
Kolmannen.
Lopulta mottailin häntä täyttä vauhtia.
’’Riittää!’’ Kiviturkki naukui iskujeni välistä.
Siirryin pois hänen päältään.
’’Jos olisin ollut vihollinen, en olisi pärjännyt. Oikein hienoa.’’ hän sanoi huohottaen.
Kehräsin tyytyväisenä.
Ehkäpä minusta tulisi tosi hyvä soturi.
Paitsi, että en ole käynyt vielä Kuukivelläkään.
Mutta se sai odottaa.
’’Tahdon uimaan! Jooko? Mennäänkö?’’ minä miu’uin ja loikin ympäriinsä.
’’Jospas ensin rauhoittuisit. Olet kuin kiljuva pentu.’’ Kiviturkki huokaisi.
Lopetin loikkimisen ja istahdin sulavan, märän lumen päälle.
Irvistin.
Kiviturkki aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta minä pomppasin pystyyn karvat pörhössä ja aloin hakata paikkaa, missä istuin.
’’Mjääääääh! Märkää, kylmää ja märkää!’’ minä sihisin istumapaikalleni.
Kiviturkki painoi naamansa käpäläänsä.
’’Sirpaletassu.’’
Katsoin hämmentyneenä mestariani.
Punastuin.
Olin todellakin saanut aamulla oikean energialatauksen.
Olin nukkunut tosi hyvin.
’’Sirpaletassu, mitäpä jos menisimme VIHDOIN sinne uimaan.’’ mestarini naukui.
’’Juuh.’’ sanoin hillitymmin ja aloin tepastella jokea kohti.

Joella
___________________
Polskin viileässä vedessä.
Jäät olivat alkaneet halkeilla ja sulaa, joten uiminen oli vähän helpompaa.
’’Hyy, tämä on kylmää!’’ minä sanoin ja kiristin hampaitani yhteen, mutta nautin uimisesta.
Otin ilmaa keuhkoihini ja sukelsin.
Häntäkarvani muuttuivat painaviksi vedessä, mutta se ei haitannut.
Avasin silmäni.
Näky oli sumea, olinhan vedessä.
Mutta pystyin erottamaan tumman, liikkuvan läiskän.
Potkaisin vauhtia leveillä käpälilläni ja liu’uin läiskää kohti nopeasti.
Iskin kynteni läiskään, ja siitä nousi punaista nestettä kohti pintaa.
Se oli kala, kuten olin arvellut.
Päästin hiukkasen ilmaa keuhkoistani, ja siitä nousi kuplia pinnalle.
Kala kynsissäni, polskin kohti pintaa.
Happi alkoi ehtyä.
Juuri, kun olin nousemassa pinnalle, löin pääni jäähän.
Se liukui hiljalleen pois, kun minun keuhkoni tyhjenivät ilmasta.
Potkaisin vielä kerran vauhtia ja pääni nousi veden yläpuolelle.
Vedin syvään henkeä, ja siirsin kalan suuhuni.
’’Vihdoinkin! Luulin jo, että minun pitää tulla etsimään sinua.’’ Kiviturkki sanoi huojentuneena.
Nousin rannalle ja laskin kalan maahan.
’’Minä voin viedä sen riistakasaan.’’ Kiviturkki sanoi, otti kalan suuhunsa ja lähti kohti kasaa.
Hyppäsin veteen.
Täytin taas keuhkoni ilmalla ja sukelsin.
Uin syvälle, pohjaan päin.
Näin levää.
>Varmaankin vanhaa, mutta voi olla hyödyllistä Mutaturkille< ajattelin, ja kiedoin sitä käpälääni.
Kun en muuta löytänyt, nousin pintaan.
Tarkistin, että levä on vielä käpälässäni, ja nousin rannalle.
’’Vien tämän Mutaturkille.’’ sanoin mestarilleni joka oli palannut joelle.
Jolkotin kolmella jalalla parantajanpesään.
’’Mutaturkki, tarvitsetko tällaista?’’ naukaisin, ja näytin käpälääni.
’’Hmm, kyllä tuolla voisi sitoa jotain. Taidanpa tarvita.’’ hän vastasi.
Tiputin levät maahan, ja Mutaturkki otti ne.
Näin Mutaturkin irvistävän, kun hän otti levää suuhunsa.
Hän järjesteli levät kasaan ja lähdin vähin äänin pois.
Turkkini tippui vieläkin vettä.
Hento auringonvalo kuivatti turkkiani pikkuhiljaa, ja lämmitti kasvojani.
En jaksanut uida enään.
Menin riistakasalle, ja valikoin hiiren.
Asetuin maahan ja puraisin sitä.
Hiiren maku virtasi suuhuni.
Se maistui mahtavalta, kun oli ollut kiireinen päivä.
Repäisin lihaa irti.
Pureskelin sitä kauan suussani, ennenkuin nielaisin sen.
>Tähtiklaanille kiitos tästä riistasta, joka minut ja klaanini ruokkii.< ajattelin, ja puraisin taas palan.
Nautin joka suupalasta.
En voinut älytä, kuinka kotikisut tyytyvät omaan ruokaansa.
Mimmoista moskaa!
Kyllä metsästä saatu riista on parasta.
Olin kerran maistanutkin kotikisujen ”ruokaa”.
Oli ollut katsomassa lihavia karvapalloja, ja yhdelle niistä annettiin ruoka pihalle.
Kissa oli ollut niin lihava, että ei ollut jaksanut kävellä kipolleen, ja oli jäänyt makaamaan.
Siispä kävelin itse kipolle ja olin maistanut ruokaa.
Pahaa se olikin, ja lähdin takaisin leiriin.
Sen loppupäivän olinkin saanut poistella punkkeja klaanivanhimpien turkeista.
Jos minut kaapattaisiin, ja joutuisin leikkaajalle, häpeäisin sitä loppuelämäni.
Onneksi niin ei käy.
Lihanpala juuttui kurkkuuni ja sain hurjan yskänpuuskan.
Kun se oli loppunut, ajattelin:
’’Metsässä on kaksijalkoja. Entä jos minut OIKEASTI kaapataan?’’
Sitten ravistin päätäni.
Minähän en jää kiinni, paitsi jos minä yritän pelastaa toisen kissan niiden kaksijalkojen kynsistä.
Mutta kotikisua minusta ei tulisi.
Löisin vaikka häntäni vetoa.
Haukottelin maireasti, ja nukahdin.

//Anteeksi lyhyys, oon kipeenä, joten en jaksanut tehä hirveen pitkää//
Vastaus:Aika pitkä tämä kyllä on! Saat 24 kokemuspistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastassu
10.01.2013 23:05
Luku 7; Painajainen

Neljä kissaa juoksivat vaivihkaa Nelipuun laakson läpi Tuuliklaanin reviiriä kohti.
Rastastassun mieleen tuli pakolta hänen tapaamisensa Villitassun kanssa; tämä oli vaikuttanut kovin läheiseltä. Rastastassu oli nyt kuitenkin päättänyt pysyvänsä erossa Villitassusta, kun tämä oli repinyt naaraan suun auki. Haavaan sattui yhä, mutta aivan vähän vain. Rastastassu päätti olla valittamatta, vaikka ei pitänytkään Kuukivelle menoa hyvänä ideana. Hän tuli porukan perässä. Pajutassu juoksi Pikkusulan kanssa edellä ja Sulkatähti kulki näiden takana ja Rastastassun edessä. Rastastassu kiihdytti mestarinsa viereen.
”Onko...Onko minun pakko tulla sisälle Kuukiven luo?” Rastastassu kysyi tarkoittaen, että pitikö hänen mennä emonsuun sisälle, eli sen luolan sisälle, jossa Kuukivi sijaitsi.
Sulkatähti näytti yllättyneeltä. Hän oli selvästi luullut, että Rastastassu tahtoisi tulla sisälle.
”Ei sinun ole pakko. Ymmärrän, jos sinua pelottaa.”
”Kiitos”, Rastastassu mumisi.
”Tulemme nyt Tuuliklaanin reviirille”, Pikkusulka huikkasi. ”Pitäkää silmänne auki aamupartion varalta. Eivät he meitä voi pysäyttää, mutta ei olisi kivaa kohdata heihin.”
Rastastassu nyökkäsi.
Taivaalle oli kasaantunut pilviä, ja nyt alkoi satamaan räntää.
”Yääh!” Rastastassu ärähti kun märkä lumihiutale läsähti hänen naamalleen.
”Toivottavasti tästä ei nouse myrsky. Se olisi inhottavaa.” Sulkatähti murahti.
Kun he olivat juosseet läpi Tuuliklaanin lumisen niityn, joka näytti aivan samalta kuin taivas, saapuivat he Ukkospolulle. Rastastassu ei ollut koskaan ennen käynyt ukkospolulla, koska Jokiklaanin reviiri ei sen vieressä ollut. Toisin kuin muiden klaanien reviirit.
”Miksi emme käväise Korppitassun ja Ohran luona?” kuului Pajutassun vaimea ääni lumimyräkässä. Rastastassu ei nähnyt siskoaan. Näkökenttä oli todella huono, ja tuuli tuiskusi nopeasti ja kuljetti ärsyttäviä räntähiutaleita päin kissojen kasvoja. Rastastassun haavaan sattui taas.
”Olemme pian perillä. Ei meidän tarvitse käydä siellä.” Rastastassu hätkähti, kun aivan hänen vierestään kuului Sulkatähden voimakas ääni. Hän ei ollut haistanut mestariaan myrskyssä.
”Pikkusulka. Mene sinä ensin. Sitten Rastastassu, Pajutassu ja viimeisenä minä.” päällikkö sanoi.
Pikkusulka kutsui Rastastassun luokseen.
”Katso minua, niin pääset yli turvallisesti.” Hän kertoi pennulleen. Rastastassu tutki emonsa jokaista liikettä, kun tämä pitkän harkinnan ja hirviöiden tähystämisen jälkeen pyyhälsi ukkospolun toiselle puolelle.
”Sinun vuorosi.” Sulkatähti maukui Rastastassulle.
Naaras katsoi monta kertaa, näkisikö hirviöitä. Rastastassua hermostutti. Hän ei kuullut kuin vain yksitoikkoista myrskyn huminaa ja kissojen hengityksen. Sen metelin seasta ei kuulisi hirviön ääntä. Sen kuulisi vasta, kun se olisi lähellä. Onneksi sentään hirviön kiiluvat ja säihkyvät keltaiset silmät näkyisivät.
Rastastassu juoksi mustan kivipinnan yli. Hämähäkinseitti hänen haavansa yllä oli alkanut repeytymään tuiskussa ja pieniä veripisaroita lenteli ilmassa. Hän pääsi turvallisesti yli.
Seuraavaksi oli Pajutassun vuoro. Rastastassu näki siskonsa ruskean turkin vain hämärästi. Pajutassu epäröi, mutta hyppäsi sitten kivipinnalle ja juoksi toista puolta kohti. Rastastassu haukkoi henkeään kun hänen siskonsa kaatui. Rastastassu loikkasi Ukkospolulle siskonsa luo ja auttoi tätä pääsemään yli. Silloin näkyivät keltaiset, valtavat silmät. Hän talutti siskoaan pikaisesti ja juoksi toiselle puolelle. Hirviö hurahti ohi niin läheltä, että se miltei tönäisi siskokset kumoon.
”Kiitos”, Pajutassu kähisi. Rastastassu hymyili siskolleen; he olivat sopineet riitansa juuri ennen lähtöä leiristä. Sisko hymyili takaisin. Vaikutti kuitenkin yhä siltä, että Pajutassu epäili Rastastassua.
>Toivottavasti hän ei ala kyselemään mitään kamalia kysymyksiä...<
Sulkatähti tuli toiselle puolelle ja hänen turkkinsa oli aivan märkä ja luminen, kuten muidenkin matkalaisten.
”Emonsuu ei ole enää kaukana. Jatketaan niin pääsemme sen suojaan.”
Sulkatähti johti joukkoa. Ilman surkeaa säätä, he olisivat olleet paljon nopeammin perillä. Tuntui siltä, että matka olisi kestänyt satoja kuita, kun he pääsivät perille.
Sulkatähti viittoi hännällään seuraamaan, ja pyysi puhua hiljaa. Rastastassu tassutti vastahakoisesti suuren luolan sisälle. Ympärillä ei näkynyt muuta kuin tuiskua.
>Jos aamulla on yhä tällainen sää, en näe ympärille ollenkaan. Sitten en koskaan löydä tänne perille. Mutta tarvitseeko minun edes? En minä tänne aio enää koskaan tulla.<
Kissat menivät syvemmälle luolaan. Jostain kaukaa kajasti heikko valo. Sulkatähti käski muiden odottaa koko yön tässä samassa paikassa, kun itse kävisi Kuukivellä.
Rastastassu haukotteli ja etsi sopivaa paikkaa nukkua. Hänen päässään pyöri vain yksi asia: huominen.
Sen takia hänelle ei tullut mieleenkään, että kun nukkuu Tähtiklaanin reviirillä voi luultavammin nähdä unessaan Tähtiklaania kuin mitään muuta.

Rastastassu katsoi ympärilleen karvat pystyssä. Kaikkialla oli kirkasta. Taivas oli muuttumassa tummansiniseksi, mutta aurinko vasta laski joten se punersi taivaan kauniin oranssiksi. Kaunein aika koko päivästä. Oppilasta ympäröivät kummut ja pitkät heiniköt. Paikka oli hiljainen ja rauhallinen. Jossain lähellä liplatti vesi.
Liian rauhallista Rastastassun uniin.
Liian epäilyttävää.
Rastastassu pompahti pystyyn ja karjaisi:
”No niin, Tähtiklaani! Jos te muka oikeasti olette olemassa, tulkaa tänne!”
Hän hengitti raskaasti. Haavaan sattui, koska hän oli avannut suunsa niin suureksi.
Mitään ei tapahtunut. Rastastassua kismitti. Oli viimeinen hetki, jolloin Tähtiklaani voisi todistaa itsensä todelliseksi, eikä niin käynyt. Sitä ei siis ollut. Koko Tähtiklaania oli roskapuhetta, mitä vanhat ja höperöt klaaninvanhimmat ovat kertoneet pienille ja hyväuskoisille pennunrääpäleille, jotka sitten olivat ottaneet kaiken tosissaan. Mutta miten päälliköt sitten saivat yhdeksän elämäänsä?
>Ihan sama. Ehkä sekään ei ole totta, päälliköt vain sanovat niin jotta pitäisivät uskoa yllä.<
Rastastassu pelästyi kuoliaaksi, kun maa hänen käpäliensä alla hävisi ja hän putosi tyhjyyteen. Hän putosi Pimeydenmetsään. Puut hänen ympärillään kuiskivat toisilleen pahoja asioita hänestä. Kuinka hän aina kiusasi toisia, oli lyhytpinnainen, ei uskonut keneenkään ja kaikista eniten ne puhuivat siitä, kuinka paljon Rastastassu valehteli. Ystävilleen ja perheenjäsenilleen. Päällikölleen. Itselleenkin. Hän valehteli kaikille. Oikea petturi.
Niin ne kuiskivat ja suorastaan himosivat sitä, että Rastastassu kuulisi nuo sanat.
Kuka sinuun luottaisi? Hankkisit elämän. Ne sanoivat.
”Teen mitä tahansa, jotta voisin valita uudelleen! Elämäni on pilalla vain tämän typerän metsän takia!” Rastastassu sähisi itku kurkussa. Hän painoi kyntensä syvälle maahan.
Mitään ei voi peruuttaa, itsepähän valitsit. Oma on vikasi ja valintasi. Älä muita syytä.
”Kerro totuus”, kuului kirkas ja kaunis ääni. Rastastassu ei tiennyt, mistä ääni tuli. Ympärillä oli vain varjoja ja kuolemaisillaan olevia lehdettömiä puita.
”Silloin he luulevat minua pahaksi, kuten Tiikeritähti!”
Vastausta ei kuulunut, ja Rastastassusta tuntui kuin varjot olisivat liikkuneet. Niin ne tekivätkin, ja painautuivat yhä lähemmäs ja lähemmäs oppilasta. Ne näyttivät kuin mustaa verta vuotavilta tassuilta, joiden kynnet olivat esillä. Ympärillä haisi veri ja Rastastassu painautui pelokkaana matalaksi nurmikkoon. Hänen päänsä täyttyi sanoista ja lauseista, eivätkä ne loppuneet. Hänestä tuntui, kuin pää räjähtäisi. Varjot lähenivät verisine kynsineen ja raapivat maata tekemällä kirskuttavaa ääntä. Hänen päätään särki. Haavaa vihloi ja viimeisetkin seitinrippeet putosivat kun hän hytisi vimmatusti. Kynnet tavoittivat oppilaan tumman turkin ja raapivat sen verille. Rastastassu kirkui ja huusi, mutta kukaan ei tullut auttamaan...
”Kaikella on hintansa...” kuului jostain ja nyt oppilaan pää täyttyi tuosta lauseesta.
Silmät rävähtivät kosteina auki, ja pimeä luola avautui naaraan edessä.
Muut nukkuivat. Rastastassu tutki turkkiaan, ja huokaisi helpotuksesta kun siinä ei ollut kynnenjälkeäkään. Se oli ollut vain painajainen, se ei liittynyt Pimeydenmetsään niin kuin toiset unet, joita hän näki melkein joka yö. Kaikki muut nukkuivat. >Olen todellakin aamuvirkku, onkohan aamu edes kajastamassa?< Rastastassu ajatteli ja kulki luolan suulle. Ulkona oli hieman valoista. Lumimyrsky oli loppunut, onneksi. Rastastassu hätkähti, kun tunsi kuinka lämmin ulkona oli. Paljon lämpimämpi kuin luolassa. Paljon lämpimämpi kuin muina päivinä. >Onkohan tulossa hiirenkorva? En malta odottaa, että joki lämpenee ja vesi saa virrata vapaana!<
Rastastassu kipitti takaisin luolaan. Ensiksi hän ajatteli herättää Pajutassun, mutta päätti kuitenkin käydä katsomassa luolaa muualta. Himmeä valo kajasti yhä syvemmältä, ja Rastastassu seurasi sitä. Hänen silmänsä suurenivat ällistyksestä, kun eteen tuli suuri, säihkyvä kivi. Sinertävä kivi. Sen vierellä nukkui Sulkatähti, kuono kiinni kivessä. Hänen kasvoillaan oli hymy, joten hän näki varmasti hienoja asioita.
Rastastassu palasi muiden luo ja herätti siskonsa äänekkäillä maukaisuilla:
”Myrsky on loppunut! On aamu! Mennään takaisin kotiin! Hiirenkorvakin tulee! Ulkona on lämmintä!”
Pajutassu mutisi jotain ja raotti silmäänsä.
”Vielä vähän aikaa...”
”Herää jo!! Ulkona on ihan mahtava ilma!”
Pajutassu haukotteli suureen ääneen ja venytteli.
”Hyvä on.”
Pajutassu tepasteli siskonsa perässä auringonpaisteeseen.
”Lumikin on alkanut sulaa”, Rastastassu kehräsi.
”Nukuitko hyvin?” Pajutassu kysyi palauttaen Rastastassun mieleen kamalan painajaisen.
”Melko hyvin. Ihan tavallisesti.” Rastastassu tokaisi, ja Pajutassu vaikutti siltä kun olisi oikeastikin uskonut. Ehkä siksi, että he olivat nukkuneet Tähtiklaanin lähellä. Hänhän uskoi Tähtiklaaniin paljon enemmän kuin Rastastassu.
Pikkusulka ja Sulkatähti tulivat ulos emonsuusta ja päällikkö sanoi:
”Olemme nyt lähdössä, joten metsästäkää jotain, jos on nälkä.”
”Entä minä?” Rastastassu kysyi ja painoi lumella haavaansa.
”Etsi jotain syötävää. Kai Mutaturkki sinulle sen opetti.”
”Niin...Kuusen neulasiakin voi syödä, jos löytäisin sellaisen.”
Päällikkö nyökkäsi ja vaihtoi kieliä Pikkusulan kanssa.
Pajutassu tepsutti pensaiden ja mäntyjen joukkoon etsimään pikkuriistaa. Rastastassu tunsi kateutta siskoaan kohtaan, kun tämä sai syödä ihanan mehevää lihaa.
>Se oli oma vikani. Miksen vain voi unohtaa sitä?< Rastastassu ravisti turkkiaan, huomasi mäntyjen seassa yhden kuusen, jonka neulaset näyttivät sopivan vihreiltä ja meni syömään.

Matka sujui hyvin, ja kissat pääsivät turvallisesti takaisin Jokiklaaniin, eikä ketään muuta painanut mielessään mikään paitsi Rastastassua. Hän yritti kuitenkin unohtaa kaikki huolet. Hän myös toivoi syvästi, että ei joutuisi yöllä Pimeydenmetsään. Hän tahtoi levätä ja antaa olla haavansa rauhassa.
”Lähdetkö kalastamaan?” tumma naaras kysyi Sirpaletassulta. Kolli nyökkäsi.

Vastaus:Hmm... 20 pistettä! ;)

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastassu
10.01.2013 22:25
Luku 7; Painajainen

Neljä kissaa juoksivat vaivihkaa Nelipuun laakson läpi Tuuliklaanin reviiriä kohti.
Rastastassun mieleen tuli pakolta hänen tapaamisensa Villitassun kanssa; tämä oli vaikuttanut kovin läheiseltä. Rastastassu oli nyt kuitenkin päättänyt pysyvänsä erossa Villitassusta, kun tämä oli repinyt naaraan suun auki. Haavaan sattui yhä, mutta aivan vähän vain. Rastastassu päätti olla valittamatta, vaikka ei pitänytkään Kuukivelle menoa hyvänä ideana. Hän tuli porukan perässä. Pajutassu juoksi Pikkusulan kanssa edellä ja Sulkatähti kulki näiden takana ja Rastastassun edessä. Rastastassu kiihdytti mestarinsa viereen.
”Onko...Onko minun pakko tulla sisälle Kuukiven luo?” Rastastassu kysyi tarkoittaen, että pitikö hänen mennä emonsuun sisälle, eli sen luolan sisälle, jossa Kuukivi sijaitsi.
Sulkatähti näytti yllättyneeltä. Hän oli selvästi luullut, että Rastastassu tahtoisi tulla sisälle.
”Ei sinun ole pakko. Ymmärrän, jos sinua pelottaa.”
”Kiitos”, Rastastassu mumisi.
”Tulemme nyt Tuuliklaanin reviirille”, Pikkusulka huikkasi. ”Pitäkää silmänne auki aamupartion varalta. Eivät he meitä voi pysäyttää, mutta ei olisi kivaa kohdata heihin.”
Rastastassu nyökkäsi.
Taivaalle oli kasaantunut pilviä, ja nyt alkoi satamaan räntää.
”Yääh!” Rastastassu ärähti kun märkä lumihiutale läsähti hänen naamalleen.
”Toivottavasti tästä ei nouse myrsky. Se olisi inhottavaa.” Sulkatähti murahti.
Kun he olivat juosseet läpi Tuuliklaanin lumisen niityn, joka näytti aivan samalta kuin taivas, saapuivat he Ukkospolulle. Rastastassu ei ollut koskaan ennen käynyt ukkospolulla, koska Jokiklaanin reviiri ei sen vieressä ollut. Toisin kuin muiden klaanien reviirit.
”Miksi emme käväise Korppitassun ja Ohran luona?” kuului Pajutassun vaimea ääni lumimyräkässä. Rastastassu ei nähnyt siskoaan. Näkökenttä oli todella huono, ja tuuli tuiskusi nopeasti ja kuljetti ärsyttäviä räntähiutaleita päin kissojen kasvoja. Rastastassun haavaan sattui taas.
”Olemme pian perillä. Ei meidän tarvitse käydä siellä.” Rastastassu hätkähti, kun aivan hänen vierestään kuului Sulkatähden voimakas ääni. Hän ei ollut haistanut mestariaan myrskyssä.
”Pikkusulka. Mene sinä ensin. Sitten Rastastassu, Pajutassu ja viimeisenä minä.” päällikkö sanoi.
Pikkusulka kutsui Rastastassun luokseen.
”Katso minua, niin pääset yli turvallisesti.” Hän kertoi pennulleen. Rastastassu tutki emonsa jokaista liikettä, kun tämä pitkän harkinnan ja hirviöiden tähystämisen jälkeen pyyhälsi ukkospolun toiselle puolelle.
”Sinun vuorosi.” Sulkatähti maukui Rastastassulle.
Naaras katsoi monta kertaa, näkisikö hirviöitä. Rastastassua hermostutti. Hän ei kuullut kuin vain yksitoikkoista myrskyn huminaa ja kissojen hengityksen. Sen metelin seasta ei kuulisi hirviön ääntä. Sen kuulisi vasta, kun se olisi lähellä. Onneksi sentään hirviön kiiluvat ja säihkyvät keltaiset silmät näkyisivät.
Rastastassu juoksi mustan kivipinnan yli. Hämähäkinseitti hänen haavansa yllä oli alkanut repeytymään tuiskussa ja pieniä veripisaroita lenteli ilmassa. Hän pääsi turvallisesti yli.
Seuraavaksi oli Pajutassun vuoro. Rastastassu näki siskonsa ruskean turkin vain hämärästi. Pajutassu epäröi, mutta hyppäsi sitten kivipinnalle ja juoksi toista puolta kohti. Rastastassu haukkoi henkeään kun hänen siskonsa kaatui. Rastastassu loikkasi Ukkospolulle siskonsa luo ja auttoi tätä pääsemään yli. Silloin näkyivät keltaiset, valtavat silmät. Hän talutti siskoaan pikaisesti ja juoksi toiselle puolelle. Hirviö hurahti ohi niin läheltä, että se miltei tönäisi siskokset kumoon.
”Kiitos”, Pajutassu kähisi. Rastastassu hymyili siskolleen; he olivat sopineet riitansa juuri ennen lähtöä leiristä. Sisko hymyili takaisin. Vaikutti kuitenkin yhä siltä, että Pajutassu epäili Rastastassua.
>Toivottavasti hän ei ala kyselemään mitään kamalia kysymyksiä...<
Sulkatähti tuli toiselle puolelle ja hänen turkkinsa oli aivan märkä ja luminen, kuten muidenkin matkalaisten.
”Emonsuu ei ole enää kaukana. Jatketaan niin pääsemme sen suojaan.”
Sulkatähti johti joukkoa. Ilman surkeaa säätä, he olisivat olleet paljon nopeammin perillä. Tuntui siltä, että matka olisi kestänyt satoja kuita, kun he pääsivät perille.
Sulkatähti viittoi hännällään seuraamaan, ja pyysi puhua hiljaa. Rastastassu tassutti vastahakoisesti suuren luolan sisälle. Ympärillä ei näkynyt muuta kuin tuiskua.
>Jos aamulla on yhä tällainen sää, en näe ympärille ollenkaan. Sitten en koskaan löydä tänne perille. Mutta tarvitseeko minun edes? En minä tänne aio enää koskaan tulla.<
Kissat menivät syvemmälle luolaan. Jostain kaukaa kajasti heikko valo. Sulkatähti käski muiden odottaa koko yön tässä samassa paikassa, kun itse kävisi Kuukivellä.
Rastastassu haukotteli ja etsi sopivaa paikkaa nukkua. Hänen päässään pyöri vain yksi asia: huominen.
Sen takia hänelle ei tullut mieleenkään, että kun nukkuu Tähtiklaanin reviirillä voi luultavammin nähdä unessaan Tähtiklaania kuin mitään muuta.

Rastastassu katsoi ympärilleen karvat pystyssä. Kaikkialla oli kirkasta. Taivas oli muuttumassa tummansiniseksi, mutta aurinko vasta laski joten se punersi taivaan kauniin oranssiksi. Kaunein aika koko päivästä. Oppilasta ympäröivät kummut ja pitkät heiniköt. Paikka oli hiljainen ja rauhallinen. Jossain lähellä liplatti vesi.
Liian rauhallista Rastastassun uniin.
Liian epäilyttävää.
Rastastassu pompahti pystyyn ja karjaisi:
”No niin, Tähtiklaani! Jos te muka oikeasti olette olemassa, tulkaa tänne!”
Hän hengitti raskaasti. Haavaan sattui, koska hän oli avannut suunsa niin suureksi.
Mitään ei tapahtunut. Rastastassua kismitti. Oli viimeinen hetki, jolloin Tähtiklaani voisi todistaa itsensä todelliseksi, eikä niin käynyt. Sitä ei siis ollut. Koko Tähtiklaania oli roskapuhetta, mitä vanhat ja höperöt klaaninvanhimmat ovat kertoneet pienille ja hyväuskoisille pennunrääpäleille, jotka sitten olivat ottaneet kaiken tosissaan. Mutta miten päälliköt sitten saivat yhdeksän elämäänsä?
>Ihan sama. Ehkä sekään ei ole totta, päälliköt vain sanovat niin jotta pitäisivät uskoa yllä.<
Rastastassu pelästyi kuoliaaksi, kun maa hänen käpäliensä alla hävisi ja hän putosi tyhjyyteen. Hän putosi Pimeydenmetsään. Puut hänen ympärillään kuiskivat toisilleen pahoja asioita hänestä. Kuinka hän aina kiusasi toisia, oli lyhytpinnainen, ei uskonut keneenkään ja kaikista eniten ne puhuivat siitä, kuinka paljon Rastastassu valehteli. Ystävilleen ja perheenjäsenilleen. Päällikölleen. Itselleenkin. Hän valehteli kaikille. Oikea petturi.
Niin ne kuiskivat ja suorastaan himosivat sitä, että Rastastassu kuulisi nuo sanat.
Kuka sinuun luottaisi? Hankkisit elämän. Ne sanoivat.
”Teen mitä tahansa, jotta voisin valita uudelleen! Elämäni on pilalla vain tämän typerän metsän takia!” Rastastassu sähisi itku kurkussa. Hän painoi kyntensä syvälle maahan.
Mitään ei voi peruuttaa, itsepähän valitsit. Oma on vikasi ja valintasi. Älä muita syytä.
”Kerro totuus”, kuului kirkas ja kaunis ääni. Rastastassu ei tiennyt, mistä ääni tuli. Ympärillä oli vain varjoja ja kuolemaisillaan olevia lehdettömiä puita.
”Silloin he luulevat minua pahaksi, kuten Tiikeritähti!”
Vastausta ei kuulunut, ja Rastastassusta tuntui kuin varjot olisivat liikkuneet. Niin ne tekivätkin, ja painautuivat yhä lähemmäs ja lähemmäs oppilasta. Ne näyttivät kuin mustaa verta vuotavilta tassuilta, joiden kynnet olivat esillä. Ympärillä haisi veri ja Rastastassu painautui pelokkaana matalaksi nurmikkoon. Hänen päänsä täyttyi sanoista ja lauseista, eivätkä ne loppuneet. Hänestä tuntui, kuin pää räjähtäisi. Varjot lähenivät verisine kynsineen ja raapivat maata tekemällä kirskuttavaa ääntä. Hänen päätään särki. Haavaa vihloi ja viimeisetkin seitinrippeet putosivat kun hän hytisi vimmatusti. Kynnet tavoittivat oppilaan tumman turkin ja raapivat sen verille. Rastastassu kirkui ja huusi, mutta kukaan ei tullut auttamaan...
”Kaikella on hintansa...” kuului jostain ja nyt oppilaan pää täyttyi tuosta lauseesta.
Silmät rävähtivät kosteina auki, ja pimeä luola avautui naaraan edessä.
Muut nukkuivat. Rastastassu tutki turkkiaan, ja huokaisi helpotuksesta kun siinä ei ollut kynnenjälkeäkään. Se oli ollut vain painajainen, se ei liittynyt Pimeydenmetsään niin kuin toiset unet, joita hän näki melkein joka yö. Kaikki muut nukkuivat. >Olen todellakin aamuvirkku, onkohan aamu edes kajastamassa?< Rastastassu ajatteli ja kulki luolan suulle. Ulkona oli hieman valoista. Lumimyrsky oli loppunut, onneksi. Rastastassu hätkähti, kun tunsi kuinka lämmin ulkona oli. Paljon lämpimämpi kuin luolassa. Paljon lämpimämpi kuin muina päivinä. >Onkohan tulossa hiirenkorva? En malta odottaa, että joki lämpenee ja vesi saa virrata vapaana!<
Rastastassu kipitti takaisin luolaan. Ensiksi hän ajatteli herättää Pajutassun, mutta päätti kuitenkin käydä katsomassa luolaa muualta. Himmeä valo kajasti yhä syvemmältä, ja Rastastassu seurasi sitä. Hänen silmänsä suurenivat ällistyksestä, kun eteen tuli suuri, säihkyvä kivi. Sinertävä kivi. Sen vierellä nukkui Sulkatähti, kuono kiinni kivessä. Hänen kasvoillaan oli hymy, joten hän näki varmasti hienoja asioita.
Rastastassu palasi muiden luo ja herätti siskonsa äänekkäillä maukaisuilla:
”Myrsky on loppunut! On aamu! Mennään takaisin kotiin! Hiirenkorvakin tulee! Ulkona on lämmintä!”
Pajutassu mutisi jotain ja raotti silmäänsä.
”Vielä vähän aikaa...”
”Herää jo!! Ulkona on ihan mahtava ilma!”
Pajutassu haukotteli suureen ääneen ja venytteli.
”Hyvä on.”
Pajutassu tepasteli siskonsa perässä auringonpaisteeseen.
”Lumikin on alkanut sulaa”, Rastastassu kehräsi.
”Nukuitko hyvin?” Pajutassu kysyi palauttaen Rastastassun mieleen kamalan painajaisen.
”Melko hyvin. Ihan tavallisesti.” Rastastassu tokaisi, ja Pajutassu vaikutti siltä kun olisi oikeastikin uskonut. Ehkä siksi, että he olivat nukkuneet Tähtiklaanin lähellä. Hänhän uskoi Tähtiklaaniin paljon enemmän kuin Rastastassu.
Pikkusulka ja Sulkatähti tulivat ulos emonsuusta ja päällikkö sanoi:
”Olemme nyt lähdössä, joten metsästäkää jotain, jos on nälkä.”
”Entä minä?” Rastastassu kysyi ja painoi lumella haavaansa.
”Etsi jotain syötävää. Kai Mutaturkki sinulle sen opetti.”
”Niin...Kuusen neulasiakin voi syödä, jos löytäisin sellaisen.”
Päällikkö nyökkäsi ja vaihtoi kieliä Pikkusulan kanssa.
Pajutassu tepsutti pensaiden ja mäntyjen joukkoon etsimään pikkuriistaa. Rastastassu tunsi kateutta siskoaan kohtaan, kun tämä sai syödä ihanan mehevää lihaa.
>Se oli oma vikani. Miksen vain voi unohtaa sitä?< Rastastassu ravisti turkkiaan, huomasi mäntyjen seassa yhden kuusen, jonka neulaset näyttivät sopivan vihreiltä ja meni syömään.

Matka sujui hyvin, ja kissat pääsivät turvallisesti takaisin Jokiklaaniin, eikä ketään muuta painanut mielessään mikään paitsi Rastastassua. Hän yritti kuitenkin unohtaa kaikki huolet. Hän myös toivoi syvästi, että ei joutuisi yöllä Pimeydenmetsään. Hän tahtoi levätä ja antaa olla haavansa rauhassa.
”Lähdetkö kalastamaan?” tumma naaras kysyi Sirpaletassulta. Kolli nyökkäsi.

Vastaus:Hmm... 20 kp:tä! ;)

-Mustahaukka

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: RoxyNami/ Teeritassu
10.01.2013 19:32
//jatketaan :3 //

______koulutusta metsässä______
Nostin hieman päätäni haistaakseni kaiken. Mehevä hiiren tuoksu kiusoitteli kuonoani. Väräytin viiksiäni. Huomasin hiiren rapistelevan pusikossa ja valmistauduin loikkaan. Heilautin häntääni ja se osui rapistuneeseen marjapuskaan josta tippui viimeinen kuollut marja. Hiiri loikki vähän kauemmas.
"Tuossa sinulle oiva tilaisuus jäljittää ennen siirtymistä taisteluharjoituksiin." Varjoturkki kiuskasi kauempaa. Aloin jäljittää tuoksua jonka lopulta löysin uudestaan ja loikkasin. Puraisin hiiren nopeasti kuoliaaksi ja hautasin sen. Hakisin sen koulutuksen päätteeksi.

Astelimme kaislakuopalle harjoittelemaan.
"Samalla lailla kuin viimeksi, katsotaan mitä olet oppinut. Kynnet sisässä." Varjoturkki maukui. Muistin viime kerrasta kaiken tarpeellisen ja lähdin hyökkäämään. Varjoturkki painoi käpälänsä omani päälle, että kaaduin kumoon ja potkaisin häntä lapaan. Nousin nopeasti ja päätin hyödyntää pienein kokoni ja vähän liukkaan maan. Liu'uin maata pitkin ja sujahdin Varjoturkin vatsan alta. Käännyin selin ja potkaisin hänet taas kumoon.
"Mrouurr! Oletpa kehittynyt! Lepo teki sinulle hyvää" Varjoturkki naukui tyytyväisenä.
"Kiitos!" naukaisin ja venyttelin. Väistin taas Varjoturkin käpälää. Ponkaisin itseni ilmaan ja loikkasin varjoturkin selän päälle. Ponkaisin itseni taas korkeaan loikkaan ja päädyin kiven taakse. Varjoturkki säntäsi perääni ja sai läimäistyä käpälällä kuonooni. Lensin iskun voimasta ympäri. Pysähdyin hengähtämään.

"Hyvin meni. Ota vähän rauhallisemmin." Varjoturkki naukaisi. Aloitin taas pienellä hämäyksellä ja läiväisin häntä tassullani. Varjoturkki kuitenkin tajusi hämäykseni, kiepsahti ja tönäisi minut kumoon. Pomppasin pystyyn, peräännyin ja hyökkäsin uudelleen. Loppasin Varjoturkkia korvalle, mutta se ei häntä hetkauttanut. Varjoturkki painoi minut maahan. Olin hävinnyt harjoitustaistelun.
"Osaat hyödyntää kokosi erittäin hyvin, Teeritassu. Melkein voitit!" Varjoturkki sanoi ja suki viiksiään hymyillen. Minä hymyilin ja istuin maahan.
"Voimmeko mennä vielä kalastamaan?" kysyin toivekkaasti. Halusin kantaa leiriin jotain mistä voin olla ylpeä.
"Jos haluat. Meillä ei ole kiirettä." Varjoturkki maukaisi yllätyneenä, mutta iloisesti.

Tassuttaessani näin pienen lehden. Se näytti yksinäiseltä joten kaappasin sen mukaani. Leikin sillä matkan aikana, mutta, kun hyppäsin ja otin sen kiinni; se meni minun kynsissäni silpuksi. Lehden riekaleet leijuivat maahan. Vetäisin yhden riekaleen vahingossa kurkkuun ja jouduin köhimään aika kauan saadakseni sen ulos. Varjoturkki naurahti.
Kun lehdestä ei enää leikkiseuraa niin aloin hyppiä saniasten keskellä. Osa niistä meni ihan lyttyyn. Huomasin jättävän liian paljon tuhoa jälkeeni ja lopetin sen myös.

Pääsimme pian joelle. Aloin etsiä jään heikkoa kohtaa ja rapsautin sopivasta kohdasta jään rikki. Paikalle saapui suuri kala ja valmistauduin. Kla oli juuri sopivasti paikallaan... ja...
"Nappasin sen!" huusin Varjoturkille. -"Katso kuinka iso se on!"
Varjoturkki oli tyytyväinen ja kehui minua. Kalastin vielä kaksi pikkukalaa ja saalistin vielä vesimyyrän. Saisin myöhemmin tulla uudestaan tänne uimaan ennen iltaa. Kävin vielä hakemassa metsään hautaamani hiiren ja lähdimme.
Jolkotimme leiriin molemmat runsaan saaliin kanssa. Varjoturkilla oli Kaksi kalaa, hiiri ja vesimyyrä. Se oli minusta hyvä saavutus.
Vastaus:Hmm... 18 pistettä! :)

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikarva
10.01.2013 19:02
//palaan lomalta ja katoin sen klaanin vanhin seremonian netistä... :) \\

jatkuu...

Pitkätähti seisoi suurkivellä ja puhui klaanille:
"Lumikarva, onko siis toiveesi luopua parantajanimestäsi ja liittyä klaanivanhimpiin?
minä vastasin:
" Kyllä on. "

" Klaanisi kunnioittaa päätöstäsi ja palveluksiasi joita olet sen vuoksi tehnyt. Kutsun Tähtiklaania antamaan sinulle monta kuuta levättäväksi."

Klaani huusi kunnianosoituksena minulle, ja huusi nimeäni, ja sitten minä menin klaanin vanhimpien pesään.

Minusta oli tullut klaanin vanhin. Muutama neljänneskuu sitten. Oli haikeaa ajatella, että nyt olisin päivät pitkät sammalpedillän ja vieläpä klaaninvanhimpien pesässä.
Huokaisin, ja painoin pääni tassuilleni.
"Nukuitko hyvin kaarnakasvo?" Kysyin tältä.
"Kyllä nukuin. Ikä alkaa jo painaa, nukun entistä enemmän." Hän sanoi. Kaarnakasvo oli ollut minun mestarini, ja nyt minäkin olin jo klaanin vanhimmissa. Liekkitassusta, oli tullut parantaja, joka kuunteli tunnollisesti soturilakia, ja tähtiklaania.
>Muistan vieläkin kuinka veritiikerin kanssa saimme pentuja... Ja kuinka minusta tuli parantaja. Nyt kaikki se on ohi. kokonaan.< Ajattelin raskaasti, ja huokaisin.

"Kerro minulle tarina Lumikarva! Kerrothan?" Kysyi Pakkastassu, jonka piti poistaa punkit vanhuksilta, mutta tämä ei jaksanut, vaan oli jättänyt hiiren sapen klaaninvanhimpien pesän suulle.
"Hyvä on. Mitä muutakaan minä tekisin. Aloitetaanpa. Mistä haluaisit kuulla? Parantajista? Klaanien syntymisestä? Muinaisista klaaneista? Tähtiklaanista? minusta?"
”hmm… Vaikka muinaisista klaaneista!”
”No, Ennen oli Leijonaklaani, tiikeriklaani, ja leopardiklaani. He olivat suuren suuria…” kerroin tarinaa jo auringon huipun hetkeen saakka.
”Mutta… nyt voisin poistaa ne punkit…” Sanoi Pakkastassu, ja aloitti minusta.
>muistan vielä kuinka itse poistin punkkeja, ollessani Lumitassu.< ajattelin, ja pieni hymynkare levisi kasvoilleni.

”Sinusta on tullut klaaninvanhin. Pian varmaankin näemme täällä.” Sinitassu, siskoni, joka kuoli jo oppilaana, sanoi.
”niin.” Minä sanoin. Minusta tuntui ikävältä ajatella, ettei Sinitassu ollut saanut kokea parantajana olemisen riemua, tai pentujen saamista, tai rakkautta, tai hengen pelastamisen hyvää tunnetta.
Sitten heräsin. Heräsin jälleen klaaninvanhimpien pesästä.
>Voisinkohan mennä kävelylle? Kyllähän vanhukset kävelyllä voivat käydä!< Ajattelin, ja menin pyytämään jotakuta mukaan. Kun olin kysynyt jo useilta kissoilta, kyllästyin, kun kaikilla on soturin menoja, ja niinpä päätin mennä yksin.

>Voi ei. Haistan ketun. Menen kauemmas..< Ajattelin, ja peräännyin pusikkoon. pian näin, kuinka kettu haisteli ilmaa, ja sitten se murahti vaivautuneena. Sitten, se lähti jolkuttamaan kohti Myrskyklaanin reviiriä.
>Huh. Se oli lähellä! No, mutta nyt se on ohi.< Ajattelin, ja tassuttelin takaisin leiriin.

jatkuu…

Vastaus:Tuuliklaanin reviirillä vilisee koko ajan kettuja ja ties mitä! xD Saat 14 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Talvikinkukka
09.01.2013 22:24
Tassuttelin kauniissa talvi-ilmassa, tunsin kuinka jokin hyppäsi päälleni, se oli kettu. Taistelin hetken ketun kanssa ja sain sen hetken päästä ajettua sen pois,kuulin pensaasta iloista naurua ja tunsin kuinka Hohtohaukka raateli minua, olisin kuollut ellei Lovikorvan partio olisi tullut paikalle ja ajanut Hohtohaukkaa pois.
"Minä vielä tapan sinut Tallvikinkukka! Vannon sen!" Hohtohaukka sähisi perään. Suljin silmäni ja tunsin Lovikorvan hampaat niskassani.

"Sinnittele Talvikinkukka, on enää pari hännän mittaa leiriin!" Lovikorva maukui kun olimme melkein leirissä. Parantaja paikkasi haavat.
"Tämä jää Tähtiklaanin päätettäväksi..." Liekkiläikkä maukui.

Tunsin Poltesydämmen kehon ja avasin hitaasti ja verkkaisesti silmäni ja huohotin raskaasti.
"Hän elää!" Poltesydän maukui iloisena.
"Et saa lähteä päivään pesästäni." Liekkiläikkä maukui, Poltesydän nuolaisi iloisena poskeani ja haki minulle ruokaa.
jatkuu...

//sori et on lyhyt, oon nintendol, enkä jaksa kirjottaa pidempää ku huomen on kasin aamu ;)
Vastaus:Saat 5 pistettä.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hiutaletassu
09.01.2013 21:35
Heräsin aamulla virkeänä. >Pääsen tänään oppilaaksi!<
″Emo riittää jo!″Kuulin Pakkaspennun mouruavan. Emoni kieli lipaisi vielä kerran Pakkaspennun turkkia kunnes emo alkoi nuolla minua.

Lopulta kun emo oli lopettanut nuolemisen Pitkätähti ulvaisi klaanin koolle.
Ensin hän nimitti Pakkaspennun joka sai mestarikseen Yksiviiksen.

″Tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Hiutaletassuna, siihen asti kunnes saat soturi nimesi. Ja minä, Pitkätähti, olen mestarisi.″Pitkätähti maukui ja kosketimme toistemme kuonoja.
″Pakkastassu, Hiutaletassu,Pakkastasu, Hiutaletassu, Pakkastassu, Hiutaletassu!″
″Mennään saman tien harjoittelemaan.″Pitkätähti maukui.
″Hiiren, ja... ja... ja jonkin toisen mitä en tunnista...″Mauin.
″Hyvä, se mitä et tunnistanut on orava, ne ovat harvinaisia täällä. Kierretään ensin rajat, mutta voimme opiskella samalla.″Pitkätähti maukui. Tassuttelimme kaikki rajat, kunnes Pitkätähti istui ja kysyi:
″Mitä haistat?″Nuuhkin ilvaa tovin.
″Haistan hiiren, mutta tuoksu on aika vanha.″Mauin.
″Hyvä, jatka vain.″Pitkätähti kehotti, nuuhkin ilmaa ja nyrpistin kuonoani.
″Mikä tuo on?″kysyin, Pitkätähti haistoi ilmaa ja pienoinen kauhu ilmestyi hänen kasvolleen.
″Kettu!″Pitkätähti huudahti. Ajatukseni oli pelosta sekaisin. Äkkiä kettu ilmestyikin näköpiiriimme. Pitkätähti sähisi ketulle ja minä otin mallia ja sähisin myös. Pitkätähti hyökkäsi ketun kimppuun ja sai sen ajettua pois.
″Hyvä että huomasit sen mennään nyt leiriin.″

″Talvikinkukka on vahingoittunut vakavasti.″huoli levittyi kasvoilleni, ja kuulin, että Poltesydän ei ollut kuullut, koska oli partiossa Yksiviiksen ja Pakkaspennun kanssa.
//anteeksi lyhyys, olen nintendolla joten en pysty kirjoittaa kauhean pitkää... :(

Vastaus:Ymmärään, annan sinulle siitä hyvästä säälipisteitä... 10 kokemuspistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatassu
09.01.2013 18:23
Luku 2

~Pahan kosketus~

Kylmyys tunkeutui luihin ja ytimiin, nälkäkin kouraisi vatsaa. Kömmin väsyneenä jaloilleni, koetin saada kohmeiset, värisevät käpäläni tottelemaan. Lihakset sentään olivat kunnossa, mutten tiennyt, kuinka kauan tätä menoa. Saalis oli erittäin harvassa. Eilen.. en muista, olinko syönyt mitään. Todennäköisesti en, koska kuningattarille ja vanhuksille piti viedän ensin, sitten päällikkö ja soturit ja oppilaat. Se oli mielestäni ihan reilua, en itsekkään haluaisi, että minua kohdeltaisiin kuin vanhaa tuoresaaliin palaa kun olisin vanha. Koetin aina ajatella, että "Tee muille niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän." Tähän mennessä se oli toiminut mainiosti. Kaikki eivät tosin ajatelleet samoin, mutta se ei minua haitannut. Aamu oli ilmeisesti vielä varhainen, Ratamotassu, Aurinkotassu ja monet muut oppilaat nukkuivat vielä. Katsahdin mustaa kollia ja sydäntäni vihlaisi hiukkasen. Olin nyt jo myöntänyt itsellenikin, että olin häneen melko pihkassa. Tosin kolli tuntui välittävän enemmän Aurinkotassusta kuin minusta. Olin kateellinen, myönsin sen. Halusin kovasti Ratamotassun huomion, mutta hän ei ollut minua huomaavinaankaan. >Toivottavasti tilanne menee parempaan suuntaan.< Ajattelin synkästi ja astelin ulos, lohduttomaan pimeyteen. Se minulle varmaan olikin oikea paikka. Yksinäinen, lohduton pimeys, jota ainoastaan kuu valaisi. Mutta mitä sitä turhaan luovuttamaan, kaikkihan oli mahdollista. Elämä kannatti elää, kun se kerran oli annettu. Tappiomieliala on ainoastaan pahaksi. Aikaa vierähti varmaan aika paljon, koska aurinko alkoi nousta taivaanrannassa.

Hätkähdin, kun joku töytäisi minua käpälällään. Katsahdin yllättyneenä taakseni ja näin Ratamotassun valloittavasti hymyilevän naaman. Siristin silmiäni ja kysyin, hiukan sihinää äänessäni:
"Mitä sinä haluat?" Ratamotassu ei ollut moksiskaan.
"No, nyt ihan ensiksi istua tähän viereesi." Kohautin lapojani välinpitämättömästi.
"No mitäpä minä sitä kieltämään." Ratamotassu istahti viereeni, mielestäni hiukan liiankin lähelle, mutta ei se kai haitannut. Loin katseeni vaalenevalle taivaalle.
"Kaunista, eikö vain?" Ratamotassu kysyi. Nyökkäsin hiljaa. Ehkä se alkaisi tästä. Mutta mitään ei kannattanut ennustaa, eihän sitä koskaan tiennyt.
"Etkö mennytkään Aurinkotassun seuraan?" Katsahdin Ratamotassua. Hän näytti yllättyneeltä.
"Öööh.. En tällä kertaa. Ajattelin, että olit yksinäinen, kun istuit täällä erossa toisista." Oli minun vuoroni yllättyä. Ehkä hän sittenkin välitti minusta? Edes vähän.
"No, oikeassa olit.." Jätin äänettömän kysymyksen ilmaan.

"HAUKKATASSU!" Varapäällikön huuto kohosi kalpealle aamutaivaalle. Vilkaisin nopeasti Ratamotassua ja lähdin loikkimaan mestarini luo.
"Nyt pitää mennä!" Huikkasin ja loikin mestarini luokse.
"No?" kysyin kirkkain silmin. Poltesydän läpsäisi käpälän otsalleen.
"No harjoittelemaan, minne muuallekkaan? Kuuleppas, meillä on jo kova kiire." Kolli maukui ja suuntasi kulkunsa kukkuloille. Lähdin tietysti kiireesti seuraamaan, myöhästyminen tai jälkeen jääminen oli noloa.
"Harjoittelemme taistelua, eikö niin?" Loin katseeni mestarini myrkynvihreisiin, vakaviin silmiin.
"Kyllä, ja syytä onkin. Toivottavasti olet terässä tänään, harjoittelemme kynnet esillä." Kevyt hymy käväisi kasvoillani ja siristin salaa todella innostuneena silmiäni. Taistelua, henkilökohtaista suosikkiani. Tiesin kyllä olevani erinomainen, mutta nyt oli aika näyttää taitoni todellisessa terässään. Edessä avautui houkuttelevan tasainen nummimaa, kuin luotu juoksemista varten. Jännitin lihaksiani valmiina syöksymään silmitöntä vauhtia eteenpäin.
"Haluat juosta, eikö vain? No, harjoitellaan sitäkin. Merkistäni." Poltesydän hymähti. Pulssini nousi.
"Yksi..." Lihakseni jännittyivät äärimmilleen ja silmäni siristyivät kapeiksi, leimuten kylmää voitontahtoa.
"Kaksi.." En ollut pysyä nahoissani.
"KOLME!" Poltesydän ulvaisi. Syöksyin eteenpäin kuin henkeni edessä ja adrenaliini kuohahti suoniini. Tämä se oli elämään. Mestarini syöksyi edelläni, mutta vain hiukan. Venytin askeltani ja kiihdytin vauhtia yhä. Maisemat suhahtelivat ohitse, mutta niitä en huomioinut. Näin vain voiton. Olin nyt Poltesydämmen vieressä. Halusin voittaa, epätoivoisestikin. Tiesin, että pystyisin. Vilkaisin pikaisesti yllättynyttä Poltesydäntä ja hymyilin voitonriemuisesti ennenkuin repäisin todelliset voimani näkyviin ja nopeutin käpälieni tahtia. Paljastin kynteni ja tarrasin maahan joka askeleella, etten liukastuisi. Niin tietenkin kävi, mutta nopeana kiepsahdin ilmassa takaisin tasapainoon, mutta päätin lopettaa juoksemisen, olin jo voittanut.

Huohotin, mutten raskaasti. Juoksu oli uuvuttanut minut tilapäisesti, mutta lihakset olivat saaneet niin kauan kaivattua liikettä. Poltesydän köpötteli kevyesti luokseni.
"Mukava nähdä, miten olet kehittynyt. Olet äärimmäisen nopea-ja notkea. Voitit minut, hyvä suoritus." Poltesydämmen ääni oli kehuva, mutta vakava, virallinen. Sinkosin häneen ärtyneen katseen.
"Yrititkö edes?" Äyskäisin ärsyyntyneenä. Poltesydän murahti varoittavasti.
"Totta kai. Tuuliklaanilainen tekee AINA parhaansa." Vihainen ilme hehkui yhä silmissäni, tietenkin. Jos Poltesydän ei olisi edes yrittänyt, suoritukseni ei olisi MINKÄÄN arvoinen. Se sapettaisi suunnattomasti. Ilmeeni pehmeni tosin jonkin verran lähtiessämme jatkamaan matkaa. Harjoituspaikka tuli näkyviin nummen takaa ja askeleeni nopeutuivat pakostakin. Olin myös hiukan varuillani, koska olimme reviirin reunalla. Asettauduin kuopan toiseen päähän ja Poltesydän toiseen. Siristin silmiäni ja painauduin maata vasten.
"Antaa tulla." mestarini maukui itsevarmasti. Tyydyin alkuun vaanimaan häntä. Kiersin kuopan sivulta sivulle, pitäen koko ajan katseeni Poltesydämmessä. Hän ei osannut luultavasti aavistaa hyökkäystäni, niin järkeilin. Syöksähdin satunnaisella hetkellä kohti toista. Osuin maahan tarkoitksella hiukan liian aikaisin ja hyppäsin niin korkealle kuin pystyin. Kiepahdin ilmassa mahdollisimman nopeasti ja paiskauduin mestarini niskaan. Tarrasin kynsilläni kiinni tämän nahkaan ja repäisin tukon karvaa irti. Poltesydän ulvaisi vihasta ja raapaisi minua kipeästi korvaan. Siitä tihkui vain hiukan verta, mutta sattui siihen silti. Se sai minut menettämään tasapainoni, hetkeksi. Sekin oli tosin liikaa. Poltesydän ehti vangita minut käpäliensä alle.
"Et ole voittanut vielä!" Sähähdin silmät leimuten ja potkaisin tuota mahaan. Hän ei lentänyt minnekkään, menetti vain tasapainonsa. Se riitti pakoon pääsemiseeni ja räpköin jaloilleni. Piti hyökätä heti, muuten en voinut onnistua. Siispä jyräsin pystyyn kömpivän Poltesydämmen käpälieni avulla ja loikkasin kauemmaksi.
"Hyvin taisteltu." Varapäällikkö myönsi. Kumarsin kunnioittavasti.
"Kiitos. Sanasi merkitsevät paljon." En ollut käyttäytynyt nöyrästi juuri ketään kohtaan, mutta jostain piti aloittaa.

"Hei, puoliverinen on päässyt klaaniin!" Kuului pilkkaava ääni jostain kauempaa. Silmäni välkähtivät. Mitä ihmettä? Sanat kuullostivat oudon tutuilta. Olin takuulla kuullut ne ennenkin. Poltesydän oli paljastanut hampaansa ja kyntensä, oli valmiina taisteluun.
"Keneksi minua juuri kutsuit?" Murisin. Nyt muistin. Sieltä hän tulikin, pahin viholliseni. Tiikerililja. Naaras hymyili ilkeästi.
"Puoliveriseksi, tietenkin. En ole tyhmä, ainakaan niin tyhmä kuin sinä."
"Mitä sinä täällä teet? Mitä haluat?" Sihisin ärtyneenä. Kellanpunainen kissa otti kasvoilleen ylimielisen ilmeen. Vihasin sitä.
"Idiootti-isäsi jätti meidät pahaisen Tuuliklaanilaisen takia. Hän häpäisi koko Varjoklaanin." Hän maukui vihaisesti. Paljastus sai turkkini kihelmöimään. Karvani nousivat pystyyn ja häntäni piiskasi ilmaa. Hengitys höyrysi jäätävän kylmässä ilmassa, muodosti kuvioita.
"Luuletko oikeasti, ettei KUKAAN tiedä?" Naaras virnisti ylimielisenä, edelleen.
"Niin. Isäsi piti jättää meidät, jotta olisi voinut liittyä johonkin KLAANIIN." Silmäni leimusivat, ne olivat täynnä vihaa ja katkeruutta.
"Miten uskallat puhua emon ja isän tiestä?! He tekivät niinkuin tekivät, sitä ei tekemättömäksi saa!" Sähisisin raivoissani.
"Olin vain pentu, mutta muistan silti kuinka typerä emosi vietteli Rajukosken!" Hän sihisi hampaidensa välistä. Nyt toisenkin häntä oli kohonnut ilmaan ja niskakarvat olivat pystyssä. Poltesydän yritti estää minua, mutta loin häneen vain varoittavan katseen.
"Ole hiljaa ellet halua turkkiasi täyteen arpia!" Sähisin entistä vihaisempana. Silmäni lemusivat vihasta, osittain niissä hohti myös kipeä kaipuu.
"Olit virhe!" Toinen ulvaisi.
"Lopeta!" sähähdin varoittavalla äänensävyllä, täynnä vihaa, mutta itku kurkussa.
"Sinua ei voi kutsua soturiksi!" Suljin silmäni tuskissani. Viha tuntui paisuvan sisälläni.
"Lopeta.."
"Surkeaa. Etkö muuhun pysty?" ääni kaikui tuulessa. Sitten jokin leimahti. Niin konkreettisesti taivaalla, kuin sisällänikin.
"TURPA KIINNI IDIOOTTI!" En huomannut sitä itse, mutta Pakkastassu ja Yksiviiksi olivat ilmaantuneet paikalle. Kuulin etäisiä ääniä.
"Haukkatassu, lopeta!" joku huusi. En kuullut sitä kunnolla. Tunsin vain raivon polttavan hehkun ympärilläni ja äkisti pimenneen taivaan. Kauhistunut huokaus katosi tuuleen. Aloin jo lähestyä Tiikerililjaa.
"Haukkatassu, silmäsi..." Kauhistunut ja pelkoa täynnä oleva ääni maukui. Se oli Yksiviiksi.
"Ne ovat mustat!" oppilas miukui. Lähestyin yhä.
"Mitä?" Tiikerililjakin pelokkaaksi käynyt ääni kuiskasi.
"Valmistaudu..." Sihisin kylmästi ja pelottavan itsevarmasti. Ääni kaikui pahaenteisesti, ja sitä se todella olikin. Kauhistuttavat sekuntit seurasivat toisiaan. Äkkiä, aivan yllättäen. Viimeinen kylmä tuijotus. Syöksähdin kohti vastustajaani kynnet esillä, ja repäisin kynsilläni hänen poskeaan. Tunsin kynsieni uppoavan lihaan ja veren purskahtavan haavasta. Isku oli ollut vahva, todella vahva. Tiesin kyllä, mutten tiedostanut sitä. En muuta kuin yhä kasvavan vihan. Laskeuduin helposti ja kevyesti maahan ja kuulin juoksuaskelten ääniä. Päässäni kohisi, en kuullut muuta sen jälkeen.

"Tuomiosi ei ole vielä ohi, Tiikerililja." murisin kylmästi. Nyt olin oikeasti vaarallinen, lähestyminen ei kannattanut. Naaraan silmät kiilsivät pelosta ja kauhusta.
"Armoa, Tähtiklaani!" Hän vikisi.
"En halua nähdä tai kuulla sinun enää koskaan puhuvan vanhempieni valitsemasta tiestä..." Kyynel valui poskelleni, mutta hyytyi. Hahmoni oli muuttunut tummemmaksi ja oli kuin tehty varjoista, mutta sitä en itse nähnyt.
"Haukkatassu! Sinun täytyy lopettaa!" Mustikkatassun, siskoni, ääni kohosi kirkkaana taivaalle.
*Gggg-rrr* murina kohosi syvältä kurkustani ja loikkasin uudelleen kohti Tiikerililjaa. Tuska ja raivo polttivat koko kehoani. Silmäni siristyivät ja tähtäsin Tiikerililjan kaulaa. Aioin tehdä koko pilkasta lopun. Naulitsin katseeni kauhusta tärisevään, huterasti seisovaan Tiikerililjaan. Hänen poskessaan olivat kynsieni jättämät, syvät lovet ja veri pulppusi haavasta.
"AUTTAKAA! Hän tulee hulluksi!" Naaras aneli.
"GGGRRAAAAWWW!" Yksiviiksen karjaisu kohosi kylmälle taivaalle. En tiedostanut sen olevan vaara. Ajatukseni olivat keskittyneet vain yhteen ainoaan päämäärääni.
"SINÄ MAKSAT, TIIKERILILJA!" karjaisin veret hyytävällä äänellä ja levitin käpäläni kuolettavat kynnet hohtaen kalpeassa valossa.
"EI!" naaras kirkui kauhuissaan. Hyppyni huippukohdassa, kyljessäni tuntuivat hetken kynsien tekemät polttavat haavat, hetken kuluttua huomasin mäsähtäväni suoraa maahan. Päässä pimeni ja kehoni valahti hervottomaksi.
--------------------------------------------------------- -------------------------------------
Päässäni pyöri, mutta huomasin heti olevani yhä nummella. Pimeys oli kestänyt vain hetken. Tunsin selkeästi jonkun pitelevän minua paikoillaan ja se sai minut raivostumaan. Klaanilaiseni puhuivat kiivaasti jostakin ja sivusilmällä näin liiankin tutun kellanpunaisen hahmon seisovan huterasti jaloillaan ja huohottavan kiivaasti. >>Tästä sinä et enää selviä.<< Silmissäni sykki jälleen selittämättömän voimakas raivo ja olin täysin sen sokaisema. Potkaisin helposti kissan pois päältäni ja loikkasin. Kohti Tiikerililjaa.
"MENE HELVETTIIN!" Karjuin ja iskin kynteni tuon kurkkuun. Veri roiskahti haavasta ja sitä pisaroi ympäriinsä. Päästin irti ja painoin käpäläni vahvasti hänen rintakehälleen. Tiikerililja haukkoi vaivalloisesti, korahdellen henkeä ja silmät olivat lasittuneet. Kauhusta. Tiesin kyllä, miksi. Hän pelkäsi MINUA.
"No, Tiikerililja. Miten on, miksikä sinä kutsuit minua?" Tiikerilija ei selvästikkään saanut enää henkeä. Naaras nielaisi vaivalloisesti ja vastasi käheällä ja kirskuvalla äänellä:
"T-tuuliklaanin soturiksi." Tönäisin naaraan kylmästi kauemmas.
"Hyvä." Kuului suhahdus, katsahdin taakseni ja näin kissan aivan lähelläni, yrittäen hyökätä kimppuuni. Hän oli kuitenkin niin lähellä, etten ehtinyt välttää iskua. Niinpä näkökenttäni sumeni, enkä nähnyt kunnolla eteeni vaan kaaduin muka elottomana maahan. Näin minua ei rankaistaisi. Olinhan "Sairas". Suljin silmäni ja tunsin, kuinka joku otti minut kantoonsa. Sen jälkeen pimeni.
Vastaus:Kröhöm! Hieman kauniimpaa kielenkäyttöä kiitos. "Mene helvettiin", on kyllä jo hieman liian rajua, ja vieläpä, kun sille olisi ollut ehkä Sotureillekin sopivampi vastasi, esim. "Mene Pimeydenmetsään". Saat joka tapauksessa 17 pistettä, varsin epämiellyttävän virheesi vuoksi. En ehdi tarkistelemaan enempiä tarinoita, ja lisään kaikkien kp:t ehkä maanantaina tai sunnuntai iltana.

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pajutassu
09.01.2013 17:02
1. Luku

Elämä on hankalaa

Heräsin oppilaiden pesässä, kuten normaalistikkin. Eiliset muistot olivat hieman hämäriä, mutta muistin selvästi siskoni kanssa tapahtuneen. Mutisin itsekseni ja kiepsahdin pehmoisella sammalpedilläni. Viiltävä kipu iski selkääni. Ulvahdin hiljalleen ja pidätin karjaisuani. Tuntui kuin jokin kylmä ja terävä olisi raapinut selkääni joka hetki kun liikahdin. Käänsin päätäni sen verran että näin selässäni erittäin leveän haavan. Haava oli melkein pituiseni, mutta erittäin huomaamaton. Joistakin kohdista tihkui hieman verta, mutta suurimmaksi osaksi koko haava oli peitelty hämähäkinseitillä.
> Mistäköhän minä tuollaisen haavan olen saanut?< ajattelin. Muistin yhtäkkiä kun putosin maahan. Tuhahdin ja kiepsahdin nopeasti makuulleni. Kohotin hieman päätäni.
>Eikai taas..< mutisin hiljalleen. Näin kuinka tummat varjot hiipivät pesän ylitse ja tunsin kuinka kylmä ilma peitti koko pesän.
- Tähtiklaani, mitä tämä on?! sähähdin hiljaa. Kynteni olivat esillä kun tuijotin pimeää varjokkoa joka peitti koko paikan. Tuijotin siristellen eteenpäin.
- Rastastassu...Tiedätkö mitään tästä? maukaisin hiljalleen siskolleni. Ei vastausta.
- Rastastas- keskeytin lauseeni. Siskoni ei ollut enää hänen paikallaan. Tuijotin pelokkaasti hänen tyhjää paikkaa. Räpäytin silmiäni. Siinä hän taas oli. Tumma siskoni pötkötti sammaleella kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tuijotin epäilevästi siskoani.
>Missäs olet ollut?< ajattelin. Tuijotin yhä tummaata siskoani kun hän heräsi. Haaleasti kuulin tämän maukaisevan jotain. Silloin silmiini osui Rastastassun poskessa menevä hirveä haava. Pidättelin säikähdyksen karjaisuuttani. Päätin vain katsoa. Selkääni pisteli vielä ikävästi, mutta se ei ollut mitään kun katsoi Rastastassun haavaa.
- Pajutassu, minä... kuulin siskoni maukuvan hieman epätoivoisesti. Tuijotin siskoani ehkä hieman vihamielisesti. Minua ihmetytti miksi hän ei ollut pesässä ja miten hän sai haavan. Aloin sähisemään hiljalleen ja tuijotin yhä siskoani. Huomasin myös että pesässä oli taas yhtä valoisaa kuin ennen ja aurinkoista, mutta se ei ollut tämän hetkinen huoleeni. Halusin vain tietää missä siskoni on ollut.
- Miten aijot selittää tuon? Sähähdin ja nousin hieman sammalepatjaltani ylös. Pehmeä sammal tuntui niin ihanalta että olisin voinut jatkaa makoilemista, mutta nyt oli toisen asian vuoro. Tuijotin siskoani ja heilautin vihaisesti häntää.
- Mitä tarkoitat? Olin yöllä metsästämässä, ja tapasin luopion, joka oli tunkeutunut reviirillemme. Sain hänet häädettyä, mutta hän raapaisi minulle tämän arven ja repi turkkiani. Päätin olla kertomatta siitä kenellekään, mutta kun olin vähän aikaa täällä nukkunut kipu herätti minut, siskoni maukaisi nopeasti. Sulatin hetken tarinaa ja tuijotin yhä siskoani epäilevästi.
- Selvä. Käy näyttämässä sitä Mutaturkille, se näyttää todella ikävältä, maukaisin lopulta. Tuijotin hetken siskoani joka maukaisi jotain. En halunnut kuulla sitä. Tiesin että hän valehtelee. Hän aina valehtelee. Otin nopeita askeleita ulospäin, mutta kipu selässäni hidasti minua hieman. Maa tuntui kuin auringolta, kuivalta ja kuumalta, suoraansanoen polttavalta. Kävelin vimmoissani aukion ylitse, puolisokeasti auringon paistaessa. Emoni Pikkusulka sanoi odottavansa minua seuraavaksi joella. Sinne siis. Otin nopeita harppauksia aukion ohi, ulos reviirille. Pysähdyin hetkeksi ja haistelin ulkoilmaa. Niin raikasta. Pehmoinen lumi tuntui mukavan viileältä ja tuntui sulattavan raivoni. Taivas oli vielä kauniin keltapunainen ja saattoi nähdä kuinka Taivasklaanin kissat metsästivät pieninä tähtinä kaukaisuudessa. Vedin vielä kerran syvään henkeä ja unohdin kaiken tästä maailmasta. Saatoin nyt syventyä rauhassa soturikoulutuksen salaisuuksiin.

----------------------------------------------------- ---------------------

Kävelin tyytyväisenä leirin sisäänkäynnin ohitse ja tuhisin onnellisena. Olin kaatanut Pikkusulan joka kerta ja napannut kaloja, vesimyyriä ja lintuja. Kannoin mehukasta lintua ja vesimyyrää suussani, kun taas mestarini, emoni Pikkusulka kantoi vesimyyriä ja kaloja suussaan. Meidän kummankin turkeista liplatti vettä, varsinkin emoni. Pompin aukion yli ja laskin saaliit tuorekasalle. Itselläni ei ollut nälkä. Olin syönyt marjoja ja kissanminttua jota oli huuhtoutunut kaksijaloilta. Maa tuntui mukavan pehmoiselta ja taivas hohti kauniin sinertävänä. Otin varoen muutamia askeleita eteen, varoen rikkomasta aukion uneliasta rauhaa.
>Miksiköhän kaikki näyttävät noin väsyneiltä?< kysyin itseltäni. Tunsin kuinka emoni kietoi häntänsä ympärilleni. Käännähdin nopsasti ja katsoin emoani. Pikkusulka kehräsi onnellisesti minulle.
- Lähdemme pian Kuukivelle, Pikkusulka kehräsi. Silmäni laajenivat enkä malttanut pysyä paikoillani. Päästin kummallisen äänen innostuksen ja salaperäisyyden väliltä. Minä, Kuukivelle!
- Kenen kanssa? Maukaisin nopeasti ja kiepsahdin kummallisesti maassa. Turkkiini jäi lunta mutta hälläväliä!
- Menemme Sulkatähden ja Rastastassun kanssa, Pikkusulka maukaisi ylpeästi. Hymyni hyytyi hieman. Emoni maukaisi hyvästit ja kiepahti kävelemään kumppaninsa luo. Tuijotin hänen peräänsä. Sulatin hetkisen ajatusta.
>Eli: Menen epäilyttävän siskoni, päälikön ja emoni kanssa Kuukivelle< mietiskelin hetken. Hymyni vaihtui virneeksi. Paiskasin häntääni maahan ja loikkasin ylös niin että tassujani kivisti kun tulin takaisin maahan.
> Voisin udella matkalla Rastastassulta miksi hän valehtelee<
Tiesin että hän valehtelee. Ehkä. Otin muutamia askeleita eteen ja pysähdyin kuin seinään.
> MITÄ MINÄ AJATTELEN?! En voi olla näin tunteeton!< karjuin itselleni päässäni ja murahdin. Tuijotin maahan. Paljastin oikeasta käpälästä kynnet ja raapaisin itseäni poskesta. Hirveä tunne värisytti minua ja tunsin tahmean veren valuvan poskestani. Siitäs sait, pahoilainen. Haravoin katseellani aukiota, etsien tummaata siskoani. Pian näin silmäkulmassani pienen tumman läiskän. Käännähdin yllättävän nopeasti ja nappasin nopsasti vierestäni kalan. Kalan ihanainen maku sai veden kielelle. Pompin viimeiset askeleet ja jäin tuijottamaan ylhäältä siskoani ja tämän hirveää arpea.
Rastastassu käänsi päätä ja tuijotti minua. Osaan lukea hänet hänen ilmeistään. Hymähdin ja asetuin makaamaan hänen viereensä. Maa oli kylmää ja huttuisen lumista. Värähdin ja laskin kalan maahan.
- Anteeksi että sähisin sinulle, maukaisin ja rikoin samassa hiljaisuuden.
- Nah ei se mitään, kuulin siskoni sanovan marjojen mussuttamisen takaa. Naurahdin ja tuijotin kalaani. Yhtäkkiä se näytti kuvottavalta. Nyrpistin nenääni ja työnsin kauemmas.
- Saisinko hieman noita marjojasi? maukaisin. Siskoni nyökkäsi ja taisi sanoa jotain mussuttamisen alta. Sain selville vain sanat: Sinun, laihduttaakkin, pitäisi, ota, marjoja. Aloin nauramaan ja nappasin siskoni korvasta. Olin unohtanut kaikki pentuajan riemut ja nyt tuntui kuin olisin ollut taas pentu. Siskoni ärähti leikillä ja näytti esittävän isoa leijonaa. Päästin irti ja aloin nauramaan siskoni kanssa. Kaikki oli kunnossa. Ainakin hetken.

// Noniin! Vihdoinkin tän saan tänne XD Kirjoitin tän ekaksi hieman erillä tavalla mut kone lagas ja kadotin sen XC Nojaa alan kirjoittaa Pikkusulalla sitten kun ne on käyny kuukivellä : D
Vastaus:Hmm... 21 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tassuz
09.01.2013 16:38
’’Auuh!’’ minä älähdin.
’’No, ihan hyvin se meni, aina ei voi onnistua.’’ mestarini naukui.
Olin mennyt Kiviturkin kanssa metsälle, ja olin kaatunut, kun olin yrittänyt napata oravan.
Nousin pystyyn.
’’Löytäisimmekö jotain Rastastassullekin?’’ minä kysyin.
’’Ei, en usko, lihaa hän ei voi syödä ja tällä hetkellä metsässä ei ole marjoja.’’ Kiviturkki vastasi.
Huokaisin.
Rastastassu oli urheasti puolustanut reviiriämme luopiolta, ja tämä oli repinyt hänen suunsa.
Tai niin hän sanoi.
Mutta ei hän valehtelisi noin monelle, ja minkä takia edes?
>Taitaa hän totta puhua< ajattelin.
Kiviturkki tökki minua kylkeen.
’’Jos sinä haaveiluiltasi ehdit, niin voisin näyttää sinulle Ukkospolun, sitä en ole vielä näyttänyt.’’
Nielaisin.
Olin kuullut Ukkospolusta.
Myrskyklaanin parantaja, Tuhkamarja, oli jäänyt oppilaana hirviön alle Ukkospolulla.
Siksi hänestä oli tullut parantaja.
Kiviturkki katsoi minua odottavasti, ja viittasi sitten hännällään seuraamisen merkiksi.
Kävelin mestarini perässä.
Kiviturkki oli opettanut minulle klaanien tuoksut.
Tällä hetkellä haistoin Myrskyklaanin.
Olihan se lähinnä Jokiklaania.
Pian haistoin varmasti maailman inhottavimman tuoksun.
Mutta se ei tullut Varjoklaanista, vaan jostain muualta.
Kiviturkki pysähtyi.
’’Mitä haistat?’’ hän kysyi.
’’Hirveän löyhkän.’’ vastasin heti ja nyrpistin nenääni.
Kiviturkki nyökkäsi.
’’Se tulee Ukkospolusta. Se haisee tuolta.’’ hän kertoi.
’’Yyh…’’ minä voihkaisin.
’’Ukkospolulla kulkee hirviöitä, et saa koskaan mennä yksin sinne.’’ hän selittä tiukasti.
>En menisikään vaikka saisin.< ajattelin.
Pian olimme kävelleet Ukkospolun viereen.
Hirviöitä ei näkynyt.
’’Missä ne ovat?’’ kysyin.
Kiviturkki ei ehtinyt vastata, kun ohi porhalsi jo hirviö, kiiltävine turkkeineen.
Hyppäsin kauemmas, karvat pystyssä, kynnet ulkona ja hampaat irvessä.
’’Ei hätää, se oli kaukana meistä.’’ Kiviturkki sanoi, ennenkuin hirviö pyöreine käpälineen, taas juoksi ohi.
Rauhoituin, ja niskakarvani alkoivat tasoittua.
’’Kuten sanoin, sinä ET SAA mennä lähellekään tätä paikkaa, ellei sinun ole täysin pakko.’’ Kiviturkki opasti ja kääntyi takaisinpäin.

Leirissä
_______________________
Olin saanut pari vesimyyrää kiinni, ja laskin ne riistakasaan.
Tuntui pahalta syödä mehevää lihaa, kun Rastastassu joutui popsimaan marjoja.
En halunnut syödä hänen kanssaan.
En halunnut mässyttää lihaa hänen lähellään, kun hän ei sitä voinut syödä.
Valitsin kasasta kalan, ja menin syömään.
Kauas Rastastassusta.
Söin kalan, vaikkei oikein huvittanutkaan.
Kävelin Rastastassun ohi, ja sanoin pikaisesti ’’Hei.’’
Tassuttelin klaanivanhimpien pesään, Harmaaläiskän luo.
’’Voitko kertoa tarinan? Kuuntelisin mielelläni.’’
sanoin.
Harmaaläiskä nyökkäsi, ja alkoi pohtia, mitä kertoisi.
Sillävälin asetuin mukavaan asentoon, ja laitoin pääni käpälieni väliin.
’’Kerron sinulle Tiikeritähdestä.’’ Harmaaläiskä maukui karhealla äänellään.
Sävähdin.
Tuo nimi oli kaikunut päässäni siitä asti, kun olin kuullut Tiikeritähdestä ensimmäisen kerran.
Annoin kumminkin Harmaaläiskän kertoa.
Harmaaläiskä kertoi Sinitähdestä ja Tulisydämestä.
Hän kertoi Korppitassusta, sekä Mustaraidasta.
Hän kertoi Tiikeritähden hirveistä rikoksista.
Kuuntelin korvat tarkkana ja kylmät väreet selkäpiissäni.
Hän kertoi Ruoskasta, ja kuinka hän repi Tiikeritähden vatsan auki, karmeilla kynsillään.
Kuinka Tiikeritähti oli menettänyt kaikki yhdeksän elämäänsä kerralla.
Pystyin kuvittelemaan sen.
Tiikeritähti makaisi verisenä, meripihkan väriset silmät ammollaan, ja kuinka niistä himmuisi elon pilke.
Hytisin.
’’…ja nykyään hän elää Pimeydenmetsässä.’’
Harmaaläiskä lopetti tarinansa.
’’Niin mikä olikaan Pimeydenmetsä?’’ kysyin, vaikka muistin kyllä.
’’Se on kuin Tähtiklaani, mutta Pimeydenmetsään menevät kaikki ilkeät ja soturilakia rikkoneet kissat.’’ Harmaaläiskä selitti ääni rahisten.
’’Mutta, entä jos joutuu rikkomaan lakia jonkun toisen kissan auttamiseksi?’’ nau’uin.
’’Silloin ei tietääkseni joudu sinne.’’ vanhus maukui.
Nousin seisomaan.
’’Kiitos tarinasta, Harmaaläiskä.’’ sanoin, ja kipitin tieheni.
Näin hajamielisen Rastastassun.
Päätin mennä hänen luokseen.
’’Harmaaläiskä kertoi minulle juuri Tiikeritähdestä.’’ naukaisin.
Rastastassu havahtui, ja katsoi nopeasti minuun, ja alkoi vilkuilla ympärilleen.
’’Öh? Rastastassu?’’ sanoin varovasti.
Tumma oppilas ravisti päätään ja hymyili.
Minä kiersin hänen kasvojensa toiselle puolelle.
Ei hän hymyillytkään.
En minäkään olisi hirveän hymyileväisellä tuulella, jos poskeni olisi revitty auki.
’’Mitä sanoitkaan?’’ naaras maukaisi.
’’Niin, että Harmaaläiskä kertoi minulle juuri tarinan Tiikeritähdestä.’’ toistin.
’’Varmaan kamala.’’ Rastastassu sanoi, mutta niin hiljaa, etten kuullut.
’’Harmi, tuo suusi. Nyljen sen kissan, joka sinulle tuon teki, jos vain löydän.’’ sanoin vaihtaen puheenaihetta.
Rastastassu säpsähti.
’’E-ei nyt niin, ja ajoin sen pois, ei se enää kehtaa tulla lähellekään, ehehe.’’
Silmäilin häntä hetken.
’’Niin kai. Mutta jos tulee, niin revin sen mokoman.’’ sanoin ja katselin leiriä.
Oli hetken hiljaisuus.
’’Kyllähän tämä paranee, kunhan noudatan Mutaturkin neuvoja.’’ Rastastassu sanoi.
Kurahdin myöntävästi.
Ilta oli jo pitkällä.
’’Menen jo oppilaspesään.’’ naukaisin haukotellen.
Rastastassu nyökkäsi, ja suki valkeaa rintaansa.
Kävelin oppilaspesään ja painauduin sammalpedilleni.
Ei kestänyt kauaakaan, kun nukahdin.
Uneni olivat sitten pelkkiä painajaisia Tiikeritähdestä.

//Tein sitten jälleen tarinan.Voi tuota Sirpaletassua <3//

Vastaus:Hmm... Saat 20 pistettä!

-Mustahaukka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: RoxyNami/ Teeritassu
08.01.2013 21:35
jatkuu...//

Isutun yksin sateisen metsän saniasten keskellä ja itkin. >Miksi elämä on niin julmaa!?<
"Miksi, miksi se on niin julmaa?!" toistin ajatukseni ääneen.Sulkatähti ei ollut moksiskaan unesta, vaan sanoi sen olevan vain mielikuvitusta, vaikka se ei ollut. Sulkatähti oli vain hymähtänyt ja sanonut, että:
"Kuule Teeritisassu... Se oli vain uni." Ja sitten minä naukaisin, että:
"Miksi sitten parantajan unet ovat niin tärkeitä, kun oma uneni on hiirenarvoinen?!" Sitten taas Sulkatähti:
"Parantajat ovat yhteydessä tähtiklaaniin. Unet voivat olla peräisin tähtiklaanilta!"
>No voivathan minunkin uneni olla!< Ajattelin tassuttaessani tänne, metsään, yksin. Rastastassukin oli vain tuijjottanut minua, kun olisin halunnut olla hänen ystävänsä. Olin sitten vaan liuennut paikalta sanomatta muuta. Minun ja Rastastassu ystävinä... no, en tiedä oikein.
Ilma oli kylmä ja vähän kostea. Harmahtavansininen taivas näytti synkältä aamunkajossa. Pöllyytin etutassuani valkoisessa lumessa. Pehmeä lumi tarttui siihen ja keräntyi valkoiseksi paakuksi paakuksi. Sain idean. Hyppäsin lumikasaan ja pyörin siellä hetken. Turkkini tuli ihan valkoiseksi ja paakkuiseksi. Hiivin leirin lähelle ja hyppäsin veden yli. Juoksin nopeasti pusikkoon. Näytin ihan valkoiselta pörröiseltä kissalta. Päätin esittäytyä. Hyppäsin pusikosta suoraan edessäni makoilevan Rastastassun eteen mielipuolinen ilme kasvoillani.
" Rwaaaaar! Olen lumikissa! Tartutan... Tauteja! Rottasyyhyä! Ja kirppuja" Huusin möreimmällä äänelläni. Rastastassu astui kaksi askelta sivummalle ja paljasti kyntensä karvat pystyssä. Pian hän kuitenkin rauhoittui, kun huomasi, että en ollut mikään oikea lumikissa.
"T- Teeritassu? Mitä sinä oikein..?" Hän sanoi ihmetellen ja alkoi nauraa. Minuakin nauratti ja aloin hihittää.
Hihitykseni keskeytyi. Sirpaletassu oli hypännyt niskaani kynnet ojossa ja halusi puollustaa "prinsessaansa" Rastastassua.
"Shinä ketunläjä! Älä peläyttele häntä noin!" Sirpaletassu kajautti korvaani.
"Okei, okei! Prinsessassasi ei ole naarmuakaan! Ei tarvi korvaan mouruta! HÄIVY!" Mourusin takaisin häneen korvaansa ja kiepsahdin pystyyn. Rastastassu vaan jatkoi hihitystä vielä hetken, katsoi minua ilkikurisesti ja heitti lunta korvaani. Inhosin sitä, kun korvat kastuivat, mutta uidessa olin jo siihen tottunut. Ravistelin vielä lumet turkistani Sirpaletassun päälle ja läimäytin häntä sulkamaisella märällä hännälläni naamaan. sitten asetuin kuulemaan tuomioni Sulkatähdeltä ja Kiviturkilta.
Sulkatähti oli tuiman ja Kiviturkki yllättyneen näköinen. Sirpaletassu alkoi heti selittää kuinka MINÄ olin syypää ja kuinka MINÄ olin tehnyt ja kuinka HÄN oli kostanut Rastastassun puolesta.
"No eikös Rastastassun pitäisi itse kostaa?" Kiviturkki sanoi "opettavaisesti"
Sulkatähti näytti närkästuneeltä.
"Kiviturkki tarkoittaa anteeksiantoa..." Sulkatähti Murahti.
"Enpäs" Kiviturkki mutisi ja Sulkatähti loi häneen ankaran silmäyksen vaikenemisen merkiksi.
"Ei, kun.... Me vain pelleilimme! Leikimme vaan... Sirpaletassu käsitti väärin" Rastastassu Naukaisi nopeasti. Hymyilin Rastastassulle ja hän vastasi hymyyn vähän ilkikurisesti.
... (aika kuluu)...
Sirpaletassu lähti tassuttamaan Rastastassu vieressään pois päin.
"Käsitinkö oikeasti väärin" kuului Sirpaletassun kysymys.
"Et. Kai se "oi niin armollinen tähtiklaani" suo pienet valeheet. Kyllä teeritassu muutenkin teki sen ihan leikillään... Niinkuin sinäkin omia jekkujasi.
Menin syömään ja näin, kun Sirpaletassu juoksutti itseään hakemalla ruokaa Rastastassulle ja juomaa ja kaikkea muuta mistä tahansa. Itse söin mehevän kalan seurassani Varjoturkki joka söi vesimyyrää.Tänään lähtisimme kaislakuopalle harjoittelemaan taistelua, kun jalkanikin oli jo parantunut.

Vastaus:Hmmm... 19 pistettä! :3

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastassu
08.01.2013 17:36
Luku 6; Väärennetty hymy

”Nyt harjoittelemme kynnet esillä.” Tiikeritähti julisti Pimeydenmetsän aukiolla.
Villitassun silmiin syttyi innostus. Rastastassun häntä valahti alas.
”Ky-kynnet esillä? Eikö olisi vähän liian aikaista?” Rastastassu kysyi pelokkaana mutta piti äänensä vakaana ja normaalina.
”Etteköhän ole jo harjoitelleet aivan tarpeeksi ilman niitä? Minä ainakin olen sitä mieltä, kuten on varmasti Tiikeritähtikin.” Ohdakekynsi sähähti. Tiikeritähti nyökkäsi myöntävästi.
”Aloitetaan.”
Ennen kuin Rastastassu ehti uudelleen väittää vastaan, Villitassu loikkasi kynnet esillä hänen niskaansa. Tummanharmaa naaras heilautti Varjoklaanin kollin selästään päin puuta, mutta kaatui samalla tasapaino pettäen, kun paino hävisi hänen yltään. Hän nousi nopeasti ylös, ennen kuin Villitassu ehti saada itsensä taas kuntoon.
Ohdakekynsi ja Tiikeritähti katselivat vaikuttuneina tuota harjoittelua.
Rastastassu kiipesi lehdettömään puuhun hengästyneenä. Hän suunnitteli hyppäävänsä puusta puuhun kuin Myrskyklaanilainen. Jos hän olisi onnekas, Villitassu seuraisi häntä eikä olisi kovinkaan mainio kiipeilijä. Kollin jalat eivät ainakaan näyttäneet kovinkaan voimakkailta, vaikka kynnet ja hampaat olivat veitsenterävät. Villitassu pomppasi Rastastassun perään ajattelematta mitään. Hän kurotti kaulaansa ja yritti saada otteen Rastastassun hännänpäästä, mutta naaras hyppäsi helposti seuraavaan puuhun. Villitassu seurasi perässä, ja pian nuo kaksi ajoivat toisiaan takaa kaukana maanpinnasta. Se jos mikä oli vaarallista. Rastastassu uskoi olevansa voitolla. Ja hän oli, siihen asti kun hauras oksa hänen allaan rasahti poikki kuin puu hirviön kaatamana. Vaikka hän sai kiinni vahvemmasta oksasta, se ei paljoa auttanut kun Villitassu tarttui hänen selkäänsä. Rastastassu piti kynsillään tiukasti kiinni oksasta, mutta ei jaksanut kuin vain vähän aikaa. Villitassu roikkui nyt hänen hännässään, joka teki todella kipeää. Jokiklaanilaisen naaraan ote petti, ja hän putosi Villitassun kanssa kovaan maahan. Rastastassu osui Villitassun kylkeen ja tarttui heti tilaisuuteensa hyökätä. Hän raastoi kollin turkkia kynsillään. Villitassu ulvahti ja iski terävät hampaansa Rastastassun lapaan. Rastastassu tökkäsi kollia silmiin epämukavasti ja sai tämän irti lavastaan. Naaras aikoi juuri vetää henkeä, mutta ei ehtinyt kun Villitassu repäisi kynsillään tämän aukinaista suuta. Rastastassu sulki silmänsä pelokkaasti. Kynsi veti Rastastassun suupielen auki, ja veri räiskyi tummanvihreälle ruoholle punaisina läiskinä. Kipu oli kammottava, ja kun oppilas sekunnin päästä avasi silmänsä, heräsi hän oppilaidenpesässä hengästyneenä. >Onneksi se oli vain unt- Ei! Ei voi olla!< Rastastassu kauhistui, kun tunsi viiltävän kivun yhä. Hänen kasvoiltaan putosi pari tippaa verta sammalpedille. >Miten tämä on mahdollista?! Sehän oli vain uni!< Rastastassu hytisi ja puhui melkein ääneen. Hän tunsi jonkun katseen niskassaan, ja kääntyi katsomaan Pajutassua, joka oli nostanut päänsä pediltään. Pajutassun silmät olivat vain ohuet viirut ja tämä tuijotti Rastastassun ikävää haavaa, joka sai hänen suunsa näyttämään siltä, kun hän nauraisi kokoajan. Haava halkaisi posken ja jatkui melkein korvaan asti.
”Pajutassu, minä...” Rastastassu miukui hiljaa. Oli todella aikainen aamu, ja vain pari kissaa oli hereillä. Kaikki muut oppilaat nukkuivat, paitsi Rastastassu, Pajutassu ja Sirpaletassu, joka ei ollut pesässä vaan oli ilmeisesti lähtenyt metsästämään.
”Miten aiot tuon selittää?” Pajutassu sihisi ja siristi silmiään.
”Mitä tarkoitat? Olin yöllä metsästämässä, ja tapasin luopion, joka oli tunkeutunut reviirillemme. Sain hänet häädettyä, mutta hän raapaisi minulle tämän arven ja repi turkkiani. Päätin olla kertomatta siitä kenellekään, mutta kun olin vähän aikaa täällä nukkunut kipu herätti minut.” Rastastassu valehteli ja puhui todentuntoiseen äänensävyyn. Vähän aikaa Pajutassu vielä epäili, mutta tokaisi sitten:
”Selvä. Käy näyttämässä sitä Mutaturkille, se näyttää todella ikävältä.”
”Ja tuntuu myös, enemmänkin kuin ikävältä.” Rastastassu kuiskasi. Hän uskoi yhä, että Pajutassu tiesi hänen valehtelevan, mutta yritti olla huomaamatta sitä jotta olisi vieläkin todentuntoisempi. Pajutassu käveli ulos pesästä.
Rastastassu puri hampaitaan yhteen. Kipu oli todellakin hirvittävä. Hän kohotti käpäläänsä, jotta tuntisi miltä haava tuntuu, mutta kun hän hipaisikin haavaa, sitä kirveli sanoinkuvaamattoman paljon. Jotta hän ei herättäisi kamalasti huomiota, hän otti sammalpallon pedistään ja painoi sillä haavaa. Se kirveli ja sattui, mutta tärkeintä oli nyt päästä parantajan luo huomaamattomasti. Rastastassu hiipi kuin varjo ulos pesästä ja käveli kolmella jalalla, pitäen sammalpalloa haavallaan, parantajanpesälle. Mutaturkki lajitteli yrttejä ja rohtojaan.
”Tarvitsisin hieman apua...” Rastastassu sihisi ja hänen äänestään kuuli kivun.
”Mistä ihmeestä sinä tuon sait? Kuka sen teki?!” Mutaturkki pelästyi kun näki haavan.
”Olin yöllä metsässä ja tuntematon kissa teki sen. Siihen ei sattunut silloin, joten pidin turhana näyttää sitä sinulle. Nyt kadun tekoani.” Rastastassu kertoi ja karjaisi kuuluvasti kun Mutaturkki laittoi haavaan jotakin, joka sattui ja kirveli.
”Suussa haavat parantuvat nopeiten, mutta tämä ei ole suussa...” Mutaturkki mumisi ja etsiskeli sopivaa yrttiä.
”Voisin antaa sinulle unikonsiemeniä...” Mutaturkki mutisi ja otti tassunsa päälle läjän siemeniä.
”Mutta en tahdo nukkua!” Rastastassu sähähti, ja Mutaturkki katsahti tähän epäuskoisena.
”...Tarkoitan, nukuin aivan hyvin. Haluaisin olla hyödyksi klaanille...”
”Siinä tapauksessa annan timjamia. Se rauhoittaa shokkia ja levottomuutta. Minulla on sitä aika vähäsen jäljellä, joten saat vain hieman. Laitan haavaan myös hämähäkinseittiä.” Mutaturkki päätti, otti suuhunsa timjaminlehtiä ja laski ne Rastastassun eteen, joka oli laskeutunut pesän lattialle.
”Ai niin”, Mutaturkki naukaisi. ”Niin?”
”Älä syö lihaa.”
”Miksi en?!” Rastastassu kysyi hämmentyneenä syödessään timjaminlehtiä.
”Se voi olla likaista, aiheuttaa tulehduksen, ja jota olisi vaikea parantaa jos se tulisi suuhusi.”
”No miksi me sitten syömme sitä jos se kerran on likaista?”
”No ei se haittaa, ei se tulehduksia silloin aiheuta ellei sinulla ole sisäisiä vammoja tai haavoja.”
”No jos en syö lihaa, mitäs sitten? Kotikisun moskaa?” Rastastassu ärähti.
”Yrttejä ja marjoja. Olen varastoinut niitä paljon, jos joskus tulisi sellainen tapaus että ei olisi riistaa. Voin opettaa sinua tässä aluksi tekemään itse matkarohtoja. Voisit syödä sellaisia niin pitkään, kunnes haava on parempaan päin.” Mutaturkki vastasi tyynesti.
”En minä ole kasvissyöjä...” Rastastassu mutisi masentuneena ja pureskeli viimeistä timjaminlehteä.
”No tulet olemaan jonkin aikaa. Et kai halua, että kipu yltyy ja että saat arven loppuiäksesi? Silloin et välttämättä koskaan pysty syömään lihaa.”
”Tuota en usko... Hyvä on. Saanko edes metsästää?”
”Et! Hiiret ja muut elikot ovat silloinkin yhtä likaisia!”
”Äh. Saanko sentään kalastaa? Ja uida?”
”...saat. Uiminen saattaa olla hyväksi, se voi viilentää haavaa ja kipua.”
”Kiitos!” Rastastassu kehräsi. ”Näytätkö, miten se matkarohto tehdään?”
”Niitä on erilaisia, jotkut ovat vain yksi yrtti ja jotkut taas sekoitus eri yrttejä.”
”Matkayrtteinä voi käyttää esimerkiksi suolaheinää tai kamomillaa. Hyviä seoksia ovat...”

Kun Mutaturkki oli opettanut Rastastassulle pari yrttiä, Rastastassu valmisti itselleen yrttiannoksen. Hän oli todella tyytyväinen siihen, että oli saanut niin paljon sellaista oppia, jotka yleensä kerrotaan vain parantajaoppilaille. Hän söi yrttinsä. >Ei tämä nyt niin pahalta maistu...< Rastastassu mietti ja nuoli huuliaan. Hän söi myös pari lehtikadon aikana kuivanutta ja jäätynyttä mustikkaa, jotka maistuivat suorastaan herkullisilta yrttien kanssa.
Juuri kun hän pääsi leirinaukiolle, tuli Sulkatähti hänen luokseen.
”Onpas siinä pahannäköinen haava! Pajutassu kertoi, että olit yöllä puolustanut reviiriämme luopiolta. Hyvin tehty.” Sulkatähti kehui, ja Rastastassusta tuntui tosi pahalta, kun hänen mestarinsa kehui häntä asiasta, jota ei ollut tapahtunutkaan.
”Tulin vain kertomaan sinulle, että lähdemme Kuukivelle. Jokaisen oppilaan täytyy käydä siellä, myös sinun.” Sulkatähti maukui.
”Mitä? Nyt hetikö?” Rastastassu kysyi silmät suurina.
”Kyllä vain, emmehän tahdo olla siellä kovinkaan pitkään. Olemme perillä viimeistään illalla joten olemme siellä yön ja lähdemme todella aikaisin aamulla.”
”Kenen kanssa?”
”Pikkusulan ja Pajutassun.”
Rastastassun ilme muuttui kauhistuneeksi. >Kuukivelle! Ja vielä Pajutassun kanssa!< tämä ajatteli. Hän ei ollut vieläkään päässyt Pajutassun kanssa tavallisiin väleihin eilisen jälkeen.
Ja kaikkialle muualle hän olisi mennyt mieluummin kuin Kuukivelle. Siellähän tavalliset kissat tapasivat Tähtiklaanin kissat. Ja koska Rastastassu ei uskonut Tähtiklaaniin, ja suoraan sanoen pelkäsi sitä, ei hän tahtonut lähteä.
”Emmekö voisi lähteä vaikka Sirpaletassun ja Kiviturkin kanssa?” Rastastassu kysyi hiljaa.
”Ee-ei. Kiviturkki on varapäällikkö, ja tahdon hänen pysyvän täällä johtamassa klaania.”
”Mutta kyllähän sinä joskus menet Kuukivelle hänen kanssaan! Sinun on pakko, koska kun oppilas käy Kuukivellä täytyy hänellä olla mestari ja päällikkö mukana.”
”Mutta he eivät nyt tule mukaan. Käydään hakemassa matkayrtit.”
”Olen syönyt jo matkayrttini. Mutaturkki opetti tekemään niitä.”
”Hyvä niin. Mene odottamaan klaaninvanhimpien pesän lähelle. Tulemme sinne pian.”
Rastastassu teki kuinka käskettiin. Klaaninvanhimpien pesästä hän kuuli Harmaaläiskän ja parin pienen pennun ääniä.
”Leoparditähti oli suuri päällikkö. Hän piti klaanistaan hyvää huolta, vaikka oli joskus itsepäinen. Hän uskoi kovasti Tähtiklaaniin, ja inhosi Pimeydenmetsää.” Harmaaläiskä kertoi pennuille.
”Mikä on Pimeydenmetsä?” miukui kimeä ääni.
”Se on Tähtiklaanin tapainen paikka, jonne pahat kissat menevät kuollessaan. Pahoilla kissoilla siis tarkoitetaan sellaisia klaanikissoja, jotka eivät tottele soturilakia ja tappavat toisia kissoja ilman hyvää syytä.” Harmaaläiskän vanha nuriseva ääni kertoi. Rastastassu paljasti kyntensä ja hengitti kiivaasti.
>Mihin olenkaan itseni työntänyt? Olisihan minun pitänyt arvata, että Tiikeritähti, Ohdakekynsi, Vaahteravarjo ja ne muut kissat ovat kuolleita! Ja vielä pahoja! Joudunko minäkin Pimeydenmetsään tekojeni takia? Koska en tottele soturilakia? Sieltä saa kylläkin hyvää opetusta. Harmaaläiskä varmasti liioittelee, kuten aina. Minun ei tarvitse pelätä tai uhmata Pimeydenmetsää, Tähtiklaania minun pitäisi uhmata. Mistä kukaan tietää, jos Tähtiklaanin kissat ovatkin oikeasti pahoja? Minulle on aivan sama. Ainakaan Pimeydenmetsän koulutuksessa ei olla vielä menty liian pitkälle. Lopetan vasta, kun jotain kamalaa tapahtuu. Minua ei haittaa pari arpea, tahdon tulla vahvaksi!< Rastastassu murisi hiljaa ja painoi kyntensä syvälle lumeen. Sitten hän huomasi, mitä oli ajatellut. >Mitä minulle tapahtuu? Ajattelen jo aivan oudosti!<
”Rastastassu! Tulehan!” kuului Sulkatähden ääni, joka keskeytti Rastastassun ajatukset.
”Tulen!” Rastastassu maukui ja yritti näytellä innostunutta, kuten olisi yleensä ollut. Hänen elämänsä oli todellakin muuttunut pentuaikojen jälkeen, ja monesti hän todellakin tahtoi palata taas pennuksi, ja sanoa ensimmäisessä Pimeydenmetsän unessaan Tiikeritähdelle suorat sanat, että ei tahdo opetusta. Tällä hetkellä hänen suurin huolensa oli kuitenkin matka Kuukivelle epäilevän siskon kanssa, joka saattoi tietää ihan liikaa. Ja tietenkin Kuukivelle saapuminen, miten Tähtiklaani suhtautuisi Rastastassuun, kissaan joka oli alkanut harjoittelemaan pahojen kissojen kanssa?
Vastaus:20 pistettä! :)

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sumutassu
08.01.2013 09:34
Heräsin innokkaana oppilaspesässä, ja olo tuntui heti vallan mahdottoman innokkaalta. Juuri niin, se oli oppilaiden pesä, ja minäkin oli oppilas! Innoissani juoksin ulos, ja aloin pyöriä malttamattomana ympäriinsä. Jahtasin hetken häntääni, mutta tajusin sen olevan lapsellista, ja kyllästyin kovin nopeasti. Saattoi asiaan toki vaikuttaa sekin, että olin pyörinyt koko yön samalla tavoin, ja minua rupesi pikkuhiljaa pyörryttämään. Ajan kuluksi jatkoin kuitenkin juoksentelua. Vihdoin ja viimein mestarini Kuplahäntä saapui, ja ihmetteli kovasti nopeaa vaihdetta, joka minulla oli päällä.
"Olen vain niin - kamalan innoissani", sain puuskutusten välistä vastattua, ja jatkoin juoksemistani.
"No, no, eiköhän sinun ole parempi rauhoittua", Kuplahäntä vastasi, ja katseli juoksemistani.
"Ethän sinä muuten voi keskittyä, kun opetan sinua"
Kuplahäntä vei minut paikkaan, jossa haisi pahalle.
"Tuo on ukkospolku, se on vaarallinen meille kissoille", mestarini selosti.
Vaaran tunnun vaistosin itsekin; haju oli vallan kamala, enkä oikein pitänyt hirviöistä, tai siitä kuinka helposti ne olisivat voineet liiskata kokoiseni kissan. Kuplahäntä jatkoi kuitenkin jo matkaa, joten kiiruhdin nopeasti hänen peräänsä. Pian nenääni tunkeutui toinen kamala löyhkä. Mestarini selitti syyn:
"Tuo on haaskala, siellä elää rottia, ja toivon ettet menisi sinnekkään, sillä kaksijaloilla on tapana olla arvaamattomia"
Nyökkäsin hitaasti.
>En kyllä olisi mennyt tuonne vaikka olisin saanut maailman suurimman jäniksen, ei sinun minua tarvitse varoitella!<, ajattelin mielessäni, ja pidin varmuuden vuoksi omana tietonani.
"Tuo tuolla on varjometsä, sinne saa mennä, mutta me emme mene, sillä minulla on sinulle vielä niin paljon näytettävää" Kuplahäntä naukui, ja viittoi hännällään minua seuraamaan.
"Minä olisin tahtonut nähdä varjometsän", minä mutisin, mutta niin hiljaa, ettei mestarini kuullut. Hän näytti minulle vielä muutaman paikan ja opetti miltä myrsky- ja tuuliklaani tuoksuivat. Sitten hän äkkiarvaamatta kysyi minulta:
"Sumutassu, mitä sinä haistat?" Keskityin haistelemaan ilmaa, ja haistoin... Kummallisen tuoksun, jonka olin varmsti haistanut ennenkin.
"Seurasitko sinä ollenkaan, kun opetin sinua?" Kuplahäntä kysyi pettyneen näköisenä. Yritin pinnistellä muistiani.
"Ainakin haistan taustalla myrskyklaanin, mutta sinä sanoit minulle juuri äskettäin sen olevan Myrskykaanin tuoksu, joten se ei voi olla se." mau'uin mestarilleni. Kuplahäntä nyökkäsi. Silloin totuus iski minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta; vastaus oli tietenkin ukkospolku. Kerroin vastaukseni mestarilleni, joka näytti selvästi tyytyväiseltä, vaikka sanoikin että olisin voinut keksiä sen hieman nopeamminkin. Kuplatassu ehdotti, että hän näyttäisi minulle metsästyksen alkeet, ja suostuin. Hetken kuluttua hän kuitenkin sanoi, että oikeastaan onkin jo aika myöhä, ja lisäksi minä kuulema näytin väsyneeltä kuin hiirenraato. Palasimme siis leiriin, ja hetken kuluttua tuhisinkin jo oppilaiden pesässä kuin olisin ollut joku una. Loppuyö ei sitten sujunutkaan niin hyvin, sillä joku oppilaista ei pitänyt tuhinastani, eli siitä kun pidin häntä hereillä. Hät potkaisi minut nopealla taisteluliikkeellä ulos, ja esti pääsyni sisään. Lopulta päädyin nukkumaan loppuyön ulkona.
Vastaus:Voih, kylläpä sinulle oltiin ilkeitä! ;c 16 kp:tä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: PeNa
07.01.2013 21:46
Titaanitassu istui leirin reunalla, katsoen kaukaisuuteen. Parantajan virkaan tuntui olevan iäisyys...
>Minusta ei tule koskaan parantajaa, sillä en opi mitään...< tuo ajattelee huokaisen ja painaa päänsä raskaana maata kohden. Hän tunti olonsa tyhjäksi, joten päätti lähteä yrttejä hkemaan. Naaras käveli parantajan pesälle ja naukaisi tervehdyksen.
"Mikä on asiasi?" kysyy lempeä ääni luolasta. Sisiliskovarjo, rakas ja tärkeä opettajani.
"Tulin ilmoittamaan, että ajattelin mennä etsimään takiaisenjuurta, sillä se on lopuillaan. Jos siis sopii." neito naukaisee empien.
"Sinähän inhoat takiaisia?" Sisiliskovarjo sanoo epäillen, mutta lempeä katse paljastaa, ettei ämä ole tosissaan.
"Noo, mutta se on lopussa" Titaanivirta vastaa puolustelevaan sävyyn, mutta ottaa sen myös leikillään.
"Selvä, tule takaisin ennen auringonlaskua." mestarini naukuu ja heilauttaa hännällään sisäänkäyntiä kohden.
"Juu, palaan pian..." Titis tokaisee ja jatkaa sitten matkaansa, huiskauttaen hännällään hyvästit. <sitten nuori oppilas kävelee pois leiristä, Sitten tämä suuntaa alajuoksulle päin, sillä siellä oli hyvät apajat. Aurinko loistaa kirkkaana ja häikäisi kissan katsetta. Kevyt, viileä tuuli pyyhkäisee metsän läpi ja pörrötti jolkottavan, kilpikonnakuvioisen kissan turkkia. Titaanivirta kävelee puskasta toiseen kirkkaat, sinertävät silmät vaaleaa taivasta katsoen.
"Missä niitä on..." naaras maukuu hiljaiseen ääneen ja rikkoo samalla ylhäisen hiljaisuuden, joka oli soturia ympäröinyt. Hänestä tuntui siltä kuin näkymätön usva peittäisi näkymän ja kissa olisi aivan toisessa paikassa -kuin tähtiklaanin luona. Mutta silmänräpäyksessä paikka oli poissa. Poissa näkyvistä, poissa mielestä. Sitten leidi huiskauttaa hännällään ja huomaa takiaispuskan. Naaras ei pitänyt tästä, sillä takiaiset tarttuivat pitkään turkkiin inhottavasti. Mutta neitipä ei olekkaan niin nipo, joten tämä hyppää pusikkoon ja riuhtaisee tukun takiaisia maasta. Sitten naaras pureskelee juuret irti varsista ja nappaa mukulat mukaan. Sitten naaras nappaa ne mukaansa ja kävelee hiljaisten metsien läpi ja saapuu joen varteen, sillän luo. Siellä on hieman enemmän takiaisia, joten oppilas nappaa ne mukaansa matkalleen, pureskeltuaan varret poikki. Titaanivirta jatkaa matkaansa vehreän metsän läpi ja saapuu leirin suulle. Sieltä hän puikahtaa takiaisenjuuret mukanaan sisään ja menee parantajan luolan luo. Naara tiputtaa juuret maahan ja sanoo:
"Tässä, keräsin sekä ala- että ylävirralta, siellä oli niin vähän..."
"Tuossahan on aimo kasa!" mstari kehaisee tyytyväisenä.

// Surkee, sori ku tää eka ei okee skulaa :> //
Vastaus:Mestarisi on sittenkin Mutaturkki, hölmöyksissäsi en huomannut sitä parantajaoppilaan virkaa... 10 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamotassu
07.01.2013 18:50
Jatkuu....

Palasin Yöpilven luo ja huudahdin:
"Tehty!"
"Hyvä. Minä tiesin, että saisit jotain riistaa tällä kerralla."
Hymyilin ja katsoin tuoresaaliskasalle toivoen, että Aurinkotassu olisi siellä. Jotenkin vain tunsin kiintymystä häneen. Jotain.... Enemmän kuin ystävyyttä....
Olin niin ajatuksissani, etten kuullut Yöpilveä.
"Ja kuulitko, mitä äsken sanoin?" hän tiukkasi.
"Ömmm... Kuulin." sopersin.
"No? Mitä sinun pitää tehdä?" mestarini kysyi odottaen vastausta.
Olin vähän aikaa hiljaa.
"Minun pitää.... Löytää Aurinkotassu." kuiskasin ja lähdin juoksuun.
"Hei! Minne sinä luulet meneväsi?" Yöpilvi huudahti perääni.
En vastannut, vaan juoksin niin kovaa, kuin jaloistani pääsin.
Yritin löytää Aurinkotassun, mutta siinä kesti vähän aikaa.
Hän oli istumassa piikkipensaan alla suojassa lumipyryltä.
Nelistin hänen luokseen ja huudahdin hengästyneenä:
"Aurinkotassu! Vihdoinkin löysin sinut!"
"Mitä asiaa sinulla on?" Aurinkotassu kysyi.
"Ömm... En tiedä, uskallanko sanoa tätä, mutta.... Minä t-tunnen sinua kohtaan j-jotain. Eh... Enemmän kuin y-ystävyyttä." sanoin.
Pyrytti niin kovaa, ja tuuli ujelsi, että Aurinkotassu ei kuullut.
"Mitä?" hän kysyi.
<Antaa olla... Kerron myöhemmin....>
"Ei mitään. Yritin vain kertoa sinulle yhden asian. Kerron myöhemmin!" sanoin.
"Mutta minun pitää mennä mestarini luokse. Nähdään!" huudahdin ja lähdin juoksuun.
"Hei...." Aurinkotassu kuiskasi ja katsoi perääni.
Menin Yöpilven luo ripeästi, ja kokemaan rangaistukseni, jos sitä edes tulisi.
Kun Yöpilvi huomasi minut, hän näytti todella vihaiselta.
"Jaahas.... Ja minnekäs sinä niin nopeasti lähdit?" hän kysyi tiukalla äänellä.
"En minnekkään. Kävin Aurinkotassun luona sanomassa yhden asian." änkytin.
"Hmphh! Annan tämän kerran anteeksi, mutta se ei saa tulla toistumaan." Yöpilvi sanoi.
"Selvä. Vannon sen." sanoin jykevästi.
Mestarini nyökkäsi, ja osoitti kuonollaan kohti piikkipensaita.
"Menehän tiheän pensaan alle suojaan. On kova lumipyry, ja kaiken lisäksi taitaa tulla lumimyrsky." Yöpilvi kehotti.
Nyökkäsin ja tassuttelin piikkihernepensaan alle lepäämään ja suojaan tuulelta.
En saanut pois mielestäni Aurinkotassua. Siinä häntä ajatellessa painoin pääni alas ja aloin nähdä unta...

------------------------------------------------------------ ---------------

"Hmmm.... Missä olen? kysyin.
Katselin ympärilleni, ja huomasin edessäni Aurinkotassun.
Hän hymyili kirkkaasti, ja katsoi lempeästi.
"Ratamotassu..." hän kuiskasi ja tuli lähelleni.
"Aurinkotassu? Mitä sinä teet?" kysyin.
Hän ei vastannut, vaan oli lähelläni, ja katsoi tyhjyyteen.
"Etkö nää häntä, Ratamotassu?" Aurinkotassu kysyi.
"Ketä?"
"Pimeyden vaeltajaa."
Kohdistin silmäni pieneen, tummaan hahmoon.
"Hän metsästää sinun henkeäsi. Varo häntä. Mutta et ole yksin... Minä olen aina sinun tukenasi. Olemmehan ystäviä." Aurinkotassu sanoi lempeästi.
Sitten kilpikonnakuvioinen naaras alkoi haalistua, ja koko maailma katosi....

--------------------------------------------------------- ------------------

Aukaisin silmäni ja nousin ylös hätäisesti.
Löin pääni pensaaseen, joka teki kipeää.
"Auts!" huudahdin ja nostin käpäläni kohtaan, josta tihkui pienesti verta.
Pitelin käpälääni siinä, kunnes haava tyrehtyi.
<Johan oli uni.... Pimeyden vaeltaja. Kukahan sekin on?> mietin, mutta laskin pääni uudestaan maahan.
En kuitenkaan nukahtanut äkkiä.
Mietin vain untani, ja Aurinkotassua.
Kuitenkin väsyin lopulta, ja vaivuin uneen.

//No niin! Nyt sain tarinani loppuun! :3\\
Vastaus:Jeeh! 20 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tassuz
07.01.2013 18:05
Olin oppilaspesässä.
En saanut unta.
Oli niin hämmentävää, että Kirkasvirta on emoni.
Tai oli, miten sen nyt voi sanoa.
Vaikka hän on kuollut, hän tuli silti auttamaan minua, kun meinasin itsekin kuolla.
Hän ei jättänyt minua.
Hän yrittää suojella minua.
Huokaisin syvään ja astelin pesän ulkopuolelle.
Koivut näyttivät kauniilta lumisessa peitteessään.
Oksat notkuivat valkoisena, ilman lehtiä.
Pari pihlajaa olivat myös valkoiset, ja muutama vanha marjakin roikkui lumisissa oksissa.
Satoi lunta.
Painoin käpälääni lumeen, ja lumi natisi.
Lehtikato oli kummallista aikaa.
Vilkaisin nukkuvaa Rastastassua.
Naaraan kasvoilla oli jännittynyt ilme.
Mistäköhän hän näki unta?
Sammalpetini oli lähellä hänen petiään.
Menin takaisin sisään, ja työnsin sammalpetiäni varovasti lähemmäs Rastastassua.
Siitä tipahteli hiukan sammalta.
Pesän pohja tuntui kylmältä tassujeni alla.
Halusin pian nukkumaan.
Mutta sitä ennen, vilkaisin kaikkia nukkuvia oppilaita.
Minä kuuluin tähän porukkaan.
Kuuluin klaaniin, perheeseen.
Se sai minut hymyilemään.
Kaikki oli aika hyvin, ottaen huomioon, että kaksijalat tuhoavat metsää.
Asetuin sammalpedilleni, lähelle ihastustani.
Mieleni teki sukia hänen turkkiaan lempeästi, mutta minua ujostutti, en halunnut herättää häntä.
Lipaisin häntä nopeasti korvaan, ja painoin pääni pedilleni, käpälien väliin. En tahtonut nukahtaa, mutta toisaalta tahdoinkin. Haukottelin maireasti, ja lopulta uni otti minusta vallan.

Olin taas samassa paikassa.
Siis siellä, missä oli hopeisia puita ja ruohoa.
Siellä, missä tapasin Kirkasvirran.
En olisi halunnut olla siellä.
Minä olisin mielelläni nähnyt unta jostain muusta.
Mutta en pystynyt lähtemään itse.
’’Kirkasvirta?’’ minä naukaisin.
Kauempaa vilkaisi harmaa kissa puiden takaa.
Se tassutti luokseni.
’’Minä säikähdin, kun mäyrä heitti sinut puuta päin.’’ naaras maukui.
’’Luulin, että pian sinä liityt jo Tähtiklaaniin minun luokseni.’’ hän jatkoi.

’’Onko tämä Tähtiklaani?’’ minä kysyin.
Kirkasvirta nyökkäsi.
’’Äiti?’’ minä sanoin
’’No?’’ hän vastasi, mutta vilkaisikin sitten heti minuun.
’’Sanoinhan, että saat sen pian selville.’’ hän kehräsi.
’’Tulit auttamaan minua silloin’’ sanoin.
’’Kun mäyrä iski minua.’’
Kirkasvirta katsoi minuun.
’’Se että olen kuollut, ei tarkoita, ettenkö huolehtisi sinusta.’’ hän maukui.
’’Äiti kuule, voisinko…’’ jätin lauseen kesken.
’’Voisinko vaihtaa unta?’’ jatkoin.
Odotin jo, että emoni kasvoille tulisi suru ja pettymys, mutta hän hymyili ja sanoi: ’’Nähdään sitten toiste, kultaseni.’’
Hän kosketti kuonollaan minun kuonoani, ja huomasin näkeväni unta jostain muusta.
Hymyilin unissani, johtuen siitä, että näin unessani Rastastassun.

Avasin silmäni.
Oli aamu.
Halusin vielä käpertyä sammaleeseen ja jatkaa nukkumista, mutta kun huomasin Rastastassun vielä nukkuvan, päätin hakea hänelle aamiaista.
Hipsutin hiljaa pesästä tuoresaaliskasalle, ja valitsin hiiren.
Roikotin sitä hännästä, ja vein sen oppilaspesään.
Laskin sen Rastastassun eteen.
Tumma naaras heräili juuri, ja katsoi hiirtä ja sitten minua.
’’Kiitos, ei olisi tarvinnut.’’ hän sanoi.
’’Eipä mitään.’’ minä naukaisin ja kävelin ulos pesästä.
Kiviturkki ei ollut vielä tullut hakemaan minua koulutukseen, joten päätin mennä pentutarhaan.
Pidin pennuista.
Ne olivat niin hirmuisen suloisia.
Kävelin pentutarhaan.
Ymmärsin kyllä, miksi Rastastassu vihasi maidonhajua.
Ei se kummoinen haju ollut.
Tuskin ehdin sanoa mitään, kun Hopearuusun pennut, Loiskepentu ja Kaislapentu, olivat takertuneet häntääni, ja leikkivät sillä vimmatusti.
’’En ole nähnyt kenenkään hännän olevan näin PÖRHEÄ!’’ Kaislapentu naukui ja piiloutui häntäni alle.
’’Ja pehmeä!’’ Loiskepentu vinkui onnellisena.
Kun olin telminyt pentujen kanssa hetken aikaa, lähdin ulos pesästä.
Tuntui oudolta olla oppilas, joka leikkii pentujen kanssa kuin mikäkin isä.
Mutta se ei haitannut minua.
Kävi miten kävi, minulla on omat päätökseni.
Ja juuri nyt päätin, että menen kalastamaan.
En ollut varma, olisinko saanut.
Mutta menin kumminkin.
Astuin varovasti jäälle, ja etsin heikon kohdan.
Runttasin jäätä rikki niin, että siitä näkisi kalat.
En ollut aiemmin kalastanut kuin kerran.
En voinut sanoa olevani hyvä siinä.
Mutta yritin.
Kun kala tuli kohdalle, yritin osua siihen, mutta käpäläni vain kastui ja kala ui pakoon.
Odotin hetken.
Uusi kala ui näkyville.
Sohaisin sitä käpälälläni, ja se lensi jäälle.
Se sätki hirmuisesti, ja hyppäsin sen päälle, ja purin sitä täysillä niskaan.
Se sätki vielä hetken, mutta kuoli sitten.
Päätin syödä sen itse aamiaiseksi, koska en ollut syönyt vielä mitään.
Menin aukiolle syömään.
Kalan maku oli ihana.
Sen liha oli niin mehevää.
En voinut tajuta, miten kotikisut voivat syödä semmoista roskaa.
’’Näh, tyhmiä ovat.’’ sanoin itsekseni ja söin kalan.
Sitten sain idean.
Revin riistaltani pään irti, ja työnsin käpäläni sen pään sisään, niin iljettävää kuin se olikin.
Liikutin käpälääni.
Kalan leuat liikkuivat.
Ihan niin kuin se puhuisi itse.
Täydellistä.
Pajutassu lepäili vielä oppilaspesässä.
Hän on ollut hiukan hermona lähiaikoina.
Pieni jekku ei tee pahaa kenellekään.
Kävelin oppilaspesään, kalanpää käpälässäni.
Hiivin Pajutassun eteen, ja laitoin kalanpään hänen naamansa eteen.
Liikutin kokeeksi kalan leukoja, ja väänsin sitten ääneni kummalliseksi.
’’Voi, Pajutassu, miksi kalastat tovereitani?’’ sanoin kummallisella äänellä ja liikutin kalan leukoja.
Pajutassu heräsi ja kirkaisi kalanpään nähdessään.
’’Sirpaletassu, teen sinusta variksenruokaa!’’
Juoksin pian ulos oppilaspesästä ja mestarini luo, todella tyytyväisenä.
’’Joko aloitetaan?’’ kysyin Kiviturkilta naurua pidätellen.

//Yritin tehä mahollisimman pitkää :)//

Vastaus:Huomasin! Saat 20 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: RoxyNami/ Teeritassu
07.01.2013 17:36
// Jatkuu taas...//
Oppilaspesässä Rastastassu ja Sirpaetassu juttelivat ja nauroivat yhdessä. Oloni oli jokseenkin vaivaantunut, sillä olin keskustelun ulkopuolella. Kuuntelin heidän puhettaan ja erotin sanan "teeritassu" Sirpaletassun puheesta. Terästäydyin. Miksi Sirpaletassu puhuisi minusta? Mikä oli asian laita? Aloin mulkoilla Sirpaletassua. Heti, kun hän olisi yksin. Kysyisin asiasta. En jätä tätä tähän. Ilmeistä huomasin, että minusta ei puhuttu ainakaan mitään hyvää. Rastastassu vilkaisi minua yllättynyt ilme kasvoillaan. Käänsin katseeni pois. Tuijotukseni oli huomattu. Tuiskutassu asteli sisään ja tervehti kaikkia. Hän asteli sammalpedille lähelle Rastastassua ja Sirpaletassua. Hän vaihtoi heidän kanssaan pari sanaa ja lössähti makuulle.
Käännyin selin heihin ja painoin pääni pörröisten käpälieni päälle. Halusin pois. Sirpaletassu naukui kauhean äänekkäästi ja Tuiskutassu torkahti. Tunnelma oli uninen, joten kuulin Sirpaletassun puheen selkeämmin, kun Rastastassu ei ollut enää siinä kikattamassa.
"Melkein kuolin! Se mäyrä oli suuuuri!" Noin kaikui Sirpaletassun äänekäs nau'unta.
"Kauheaa!" Mourusi vuoristaan Rastastassu joka oli jo paneutunut makuulle.
Minun oli pakko myöntää, että olin jotenkin kateellinen heille. >Mutta minä olen Minä, entinen erakkokissa, joka muutti klaaniin eksyttyään pentuna metsään metsään, eikä kukaan pidä minusta< Ajattelin ktsekseni. Ylireagoin liikaa, mutta en piitannut. MINÄ OLEN JA TULEN AINA OLEMAAN MINÄ!
Ja sitten kuulin sen taas... Nimittäin Sirpaletassun naurun...
"Mouurrr. Olet niiin vitsikäs!" Ääni kaikui kuin pirteän joen solina korvan juuressa. Ja sitten se taphtui. Menetin hermoni.
"Voi ole nyt hiljaa! Sinä aivoton toukka! H.I.L.J.A.A!" mourusin karvat pystyssä. "Aivoton toukka!" sanoin vielä kerran. Ja olin taas kerrankin pilannut kaiken.
Nukahdin. Näin unta. Olin nähnyt tuon kyseisen unen monesti, mutta tänä yönä siihen oli tullut lisää tapahtumaa. Kävelin tasaisella jäällä jonka olin nähnyt jokaisessa unessani, mutta tälläkertää vierellänin käveli suuri valko- oranssi virtaviivainen kolli, jolla oli tummanvihrät kirkkaat silmät. >Isä! Se on isä!" Tajusin unessani. >Näen unta isästä!< Jää alkoi sortua altani. -tähän uni oli yleensä loppunut- Kolli otti niskastani kiinni ja heitti minut monen ketunmitan päähän rannan suuntaan. Hän heilautti minule häntäänsä joka oli merkki siitä, että minun pitäisi juosta rannalle metsää kohti. Selvisin rannalle ja katsoin jään suuntaan. Tunnistin paikan. Ihan paikan lähellä oli minun eninen erakko- kotini. Näin myös kun kolli vajosi jäihin. Aloin juosta ja kyyneleet kihosivat silmiini. Isä oli kuollut. Juoksin, juoksin juoksin... Aloin huutaa:
"Isä! Isää! Älä kuole" Havahduin omaan huutooni. Poskeni olivat täynnä kyyneliä kurkkuani kuristi. >Isä on kuollut...<
Kuulin takaani kummaksuvan äänen:
"Eihän sinulla ole isää... Ei millään pahalla mutta... Ei ole" puhuja oli Rastastassu. hänen äänessään oli pahoittelua, enkä suuttunut. Hän oli vain oikeassa.
"Ei ole, mutta Oli" Mau'uin vaitonaisesti. >Isäni aikoi kertoa minulle menneisyydestään metsässä elostaan mutta upposi jäihin ja kuoli< Tajusin sen yhtäkkiä. Tajusin myös,että oli aamu. Halusin puhua Sulkatähdelle HETI.
"Kuuleppas Rastastassu" sanoin ystävällisesti. "Ei se haittaa, vaikka puhuit siitä isä jutusta, mutta minusta... Meistä voisi tulla ystäviä..."

Vastaus:Hmm... 15 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tassuz
06.01.2013 18:47
Näin pelkkää pimeyttä.
En tiennyt olinko kuollut vai elossa.
Olin kuulevinani vaimeita ääniä.
>Minun täytyy tehdä jokin ele, että he ymmärtävät minun olevan tässä, jos siellä ketään edes on.< ajattelin.
Häntä.
Liikutin, tai ainakin yritin liikuttaa pörheää häntääni.
Äänet kuuluivat jo lähempää.
Sain selville lauseet.
’’Hän elää!’’ kuului yhden kissan ääni.
’’Voi ei, tämä on minun syytäni!’’ mourusi kissa, jonka äänestä tunsin Kiviturkiksi.
’’Hiirenaivo, et sinä sitä mäyrää kutsunut!’’ kuului selvä Mutaturkin ääni.
’’Gah.’’ minä yökkäsin.
Avasin silmäni.
Mutaturkki oli suoraan yläpuolellani.
’’Älä yritä puhua. Olet kunnossa’’ hän maukui.
’’Minä…’’ sain sanotuksi.
’’Sinä?’’ kysyi Mutaturkki.
’’…tahdon nousta’’ sanoin.
’’Ei, et saa vielä. ’’Mutaturkki naukui.
En totellut, ja nousin hyvin huterasti pystyyn.
Näin Sulkatähden, Mutaturkin ja Kiviturkin.
Katseeni kiinnittyi Kiviturkkiin.
Vaikka olin vasta herännyt tajuttomuudesta, ryntäsin hänen syliinsä.
Puristin valkeat käpäläni hänen turkkiinsa ja tungin kuononi hänen pehmeisiin karvoihinsa.
Kiviturkki painoi päänsä selkääni vasten.
’’Anteeksi, tämä on kokonaan syytäni. Olisit voinut kuolla.’’ hän naukui.
Katsoin häntä.
’’Ei, Kiviturkki, se oli mäyrän syy, ei sinun’’ mau’uin.
’’Mutta, minulla on hirveä jano.’’ jatkoin.
’’Haen sammaleeseen vettä ja…’’Mutaturkki aloitti.
’’Pääsen itse hakemaan, kiitos vain. En minä nyt aivovammaa saanut ole.’’ näpsäytin ja astelin parantajapesän suuaukkoa päin.
Mutaturkki viittoi Kiviturkkia menemään perään.
Astuin jäälle.
Etsin ohutta kohtaa, ja löysin sen.
Kiviturkki tuli perässäni, ja istui viereeni ohuen kohdan eteen.
Hän rikkoi ohutta jäätä niin, että siitä saattoi juoda.
Kurotin kaulaani ja lipaisin vettä.
Se oli ihanan viileää ja muutenkin raikasta.
Join rauhassa ja nauttien.
’’Pelkäsin jo, että olit kuollut.’’ Kiviturkki naukui hiljaa pää painuksissa.
Join vielä vähän ennenkuin vastasin.
’’Mutta selviydyin, joten ei hätää enää. Voin hyvin’’
Kiviturkki kehräsi.
’’Olet vahva ja hyvin rohkea kissa.’’ hän sanoi.
’’Sinulla on varmaan nälkä. Odota, haen sinulle riistaa, nouse rannalle jo.’’
Nousin rannalle, ja Kiviturkki jolkotteli hakemaan minulle syötävää.
Nuolaisin tassuani, ja pyyhkäisin sillä naamaani.
Kiviturkki tuli varpunen suussaan luokseni.
Se sama varpunen, jonka olin itse napannut.
’’Ajattelin, että haluaisit syödä tämän.’’ Kiviturkki sanoi.
’’Kiitos, juuri sen syön mielelläni’’ vastasin huojentuneesti.
Syödessäni varpusta, mietin, miksi Kirkasvirta oli näyttäytynyt minulle ja katsonut minua yhtä huolestuneesti, kuin emo loukkaantunutta pentuaan.
Säpsähdin.
’’Juuri niin!’’ minä kiekaisin.
Kiviturkki tuijotti minua silmät ammollaan.
’’Mitäh?’’
’’Ei mitään, mietin vaan asioita.’’ sanoin äkkiä.
>Siinä se. Kirkasvirta on emoni< ajattelin.
Emoni oli tosiaan kuollut, kun olin pieni.
Olin hänen ainoa pentunsa.
Minun oli pakko selvittää asia.
Söin varpusen loppuun.
’’Anteeksi, mutta minun on pakko päästä puhumaan Sulkatähdelle.’’ sanoin, ja Kiviturkki nyökkäsi.
Tassuttelin päällikönpesän suuaukolle ja kurkistin sisään.
’’Voiko tulla?’’ naukaisin.
Näin Sulkatähden nyökkäävän, joten astelin sisään.
’’Tulitko puhumaan siitä mäyräonnettomuudesta?’’ Sulkatähti kysyi.
’’En juuri nyt.’’ sanoin.
Sulkatähti kallisti päätään kysyvästi.
’’Haluan tietää emostani’’ naukaisin päättäväisesti.
Sulkatähti siristi silmiään.
’’Emostasi?’’ hän toisti.
’’Niin.’’ täsmennin vielä.
’’Hän oli vaaleanharmaa, ja solakka ruumis, hiukan kiilamainen pää ja vihreät silmät’’ Sulkatähti selitti.
’’Hyvin kaunis ja lempeä naaras’’ hän jatkoi.
’’Kuoli vähän sen jälkeen kuin synnyit.’’
’’Mikä hänen nimensä oli.’’ kysyin.
’’Kirkasvirta.’’

//Tada :D.Tämmöstä tällä kertaa//
Vastaus:Ohhooh! Palaset loksahtavat paikoilleen! 18 Kp:tä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastassu
06.01.2013 17:33
Luku 5; Ongelmia

Rastastassu istui matalana pimeässä pesässä. Ulkona paistoi aurinko ja linnut lauloivat, mutta oppilaidenpesässä oli pilkkopimeää. >Johtunee puiden varjoista...< Rastastassu mietiskeli.
Hän kuuli siskonsa tuhahdukset ja kuinka tämä nousi pediltään. Pajutassu kulki Rastastassun paikan läheltä matkatessaan ulos pesästä.
”Pajutassu...” Rastastassu kuiskasi siskolleen. Jotenkin hänestä tuntui, että siskolle kannattaisi kertoa jotakin Pimeydenmetsästä. Vaikka Tiikeritähti oli kieltänyt.
Pajutassu pysähtyi ja huomasi Rastastassun siniset silmät pimeässä.
>Pitäisikö kertoa...? Mutta pettäisin Tiikeritähden luottamuksen. Omaa hyvyyttäänhän hän minua tahtoo kouluttaa Ohdakekynnen kanssa...?<
”Rastastassu...!” kuului kova, mutta kuitenkin hiljainen ärähdys. Pajutassu yritti puhua minulle. Rastastassu hätkähti kuullessaan tämän äänen. Pajutassu viittaili ulos päin ja yritti selvästi kertoa, että pitäisi jo nousta ja mennä oppilaiden askareisiin. Rastastassun tuuhea häntä nousi pystyyn ja hän lähti sammalpediltään siskonsa perään. Kun Pajutassu astui hetkeksi auringonvaloon, Rastastassulla teki kova mieli kaataa tämä ja leikkiä kuin pentuaikoina. Niinpä hän teki niin, vaikkei se mennytkään aivan kuten hän suunnitteli.
Hän kaatoi siskonsa, joka pelästyi pahasti. Hetken hänen ilmeensä näytti leikkituuliselta, tai sitten Rastastassu vain kuvitteli. Rastastassu nautti siitä, että sai siskonsa niin helposti maahan. Rastastassun vaaleanruskean siskon silmät laajenivat kauhusta. Aivan kuin tämä olisi nähnyt jotain muutakin kuin Rastastassun. Rastastassu ei tajunnut, mitä hän näki.
Mielessään Rastastassu näki Tiikeritähden silmät ja kuuli tämän äänen.
Pajutassu kiepsahti Rastastassun jalkojen välistä sähisten karvat pystyssä.
Rastastassu otti askeleen lähemmäs siskoaan jolloin Pajutassu paljasti uhmakkaasti hampaansa ja sihahti:
?"Älä tule lähemmäs! Et ole siskoni! Sinulle on tapahtunut jotain hirveää!” hänen kyntensä olivat esillä ja Rastastassu tuijotti niitä kauhun vallassa. >Mistä hän puhuu?<
Ennen kuin Rastastassu ehti sanoa mitään, Pajutassu juoksi pois.
”Pajutassu...Minä se vain olen..” hän miukui surullisena ja tunsi itsensä kovin ulkopuoliseksi.
>Mitä pahaa hän minussa näki...? Näkevätkö kaikki minut jonkinlaisena hirviönä...? Minähän olen vain pieni oppilas...joka...joka...käy öisin Pimeydenmetsässä opettelemassa pahoja taitoja kahden murhaajan ja Varjoklaanin oppilaan kanssa...Entä jos Pajutassu on saanut sen jotenkin selville?!< Rastastassu värisi pelokkaana, laskeutui jäiseen maahan ja painoi käpälänsä päänsä päälle. Tassujen kynnet raapivat ikävästi mutta se ei Rastastassua haitannut. >Minun täytyy saada selville, mitä on tapahtumassa. Mutta ainoa, jolle voin nämä asiat uskoa...< Rastastassu hytisi pelosta. >...On Varjoklaanissa...<
Hätäisenä Rastastassu katsoi ympärilleen. Kukaan ei ollut näkemässä, joten hän juoksi ulos leiristä. Hän ei pysähtynyt, vaikka käpäliin sattui. Hän juoksi pitkän matkan joelle, eikä pysähtynyt. Vasta joen jäällä hän joutui jarruttamaan. >Pitäisikö minun mennä Varjoklaanin reviirille...?< Sitten hän haistoi Jokiklaanin metsästyspartion. >Voi ei! He eivät saa löytää minua!< Rastastassu kohdisti katseensa jäällä olevaan reikään. Salamana hän hyppäsi veteen. Hän nosti päänsä varovasti avannosta, jotta näkisi ketä partioon kuului. Kiviturkki, Sirpaletassu ja...äänen mukaan Haukkahalla. He eivät huomanneet Rastastassua, mutta hänen pelästykseensä he jäivät saalistamaan. >En voi nousta pois vedestä...< hän kurotteli ja katsoi hiirenhiljaa, onko joen jäässä muuallakin reikiä. Nelipuun suunnalla oli. >Hyvä! Sinne päinhän minä olen menossakin, voin uida sinne jään alla!< Rastastassu otti keuhkonsa täyteen happea ja sukelsi. Hän teki valtavia liikkeitä voimakkailla jaloillaan ja ui Nelipuulle päin. Onneksi myötävirta antoi hänelle lisää vauhtia. Hän näki auringonvaloa, nousi ylöspäin ja työnsi päänsä ulos toisesta avannosta.
”Ihanaa raitista ilmaa...” hän huokaisi hengittäen syvään. Metsästyspartio oli tarpeeksi kaukana, joten Rastastassu nousi jäälle. Nelipuu oli aivan lähellä, joten hän hölkkäsi sinne ja antoi turkkinsa kuivua vauhdissa. Ei olisi kivaa, jos vesi jäätyisi turkkiin kiinni. Silloin Rastastassu olisi kuin jääpalikka. Hän pysähtyi Nelipuun aukion reunalle. Aukiolla seisoskeli kullankeltainen kissa. Noin oppilaan kokoinen. Rastastassu tiesi, kuka tämä oli.
”Villitassu!!” hän huusi rynnätessään alas rinnettä kissan luo.
”Rastastassu? Mi-mi mitä sinä täällä...?” Villitassu kysyi säikähtäen.
”Etsin sinua, oli oikea onni että olet täällä! Pelkäsin, että joutuisin menemään sinun klaanisi reviirille...” Rastastassu mutisi.
”Totta puhuen, minäkin olin tulossa etsimään sinua. Veljeni Hapantassu pelästyi minua tänään. Hän väitti nähneensä minut Tiikeritähtenä! Ajattelin puhua siitä sinulle, koska en uskaltanut kenellekään muulle...” Villitassu kertoi vaimeasti.
”Minulla sama asia! Siskoni Pajutassu pelästyi kuoliaaksi tänään kun tahdoin leikkiä hänen kanssaan. En kuulemma ollutkaan hänen siskonsa, aivan kun hän olisi nähnyt minussa jotain pahaa.”
Hetken kaksi oppilasta tuijottivat toisiaan silmiin.
”Niin siis...” Villitassu keskeytti hiljaisuuden.
”...Näytänkö minä sinusta jotenkin oudolta?” Rastastassu kysyi arasti.
”Et! Entä, näytänkö minä Tiikeritähdeltä?”
”Et todellakaan. Tiikeritähti on tummanruskea, sinä kullankeltainen.”
”Tämä on ensimmäinen kerta, kun näen sinut oikeassa elämässä. Mitä mieltä olet Pimeydenmetsästä?” Rastastassu maukaisi.
”Minusta on hieno asia, että meitä kahta opetetaan tuosta vain, eikä meidän tarvitse tehdä heille mitään!” Villitassu kehräsi innokkaana.
”Etkö ollenkaan ihmettele sitä? Minun mielestä on epäilyttävää, että he antavat meille hyvää opetusta ja taisteluvinkkejä mutta eivät ole vielä maininneet sanaakaan siitä, mitä joudumme siitä maksamaan! Mitä jos me joudumme hyökkäämään läheistemme kimppuun? Olisitko valmis tappamaan veljesi, jos he käskevät?” Rastastassu tiukkasi ja siristi silmiään.
”No tuota...en, mutta eivät he koskaan niin sanoisi. Olen sataprosenttisen varma ja lyön vetoa hännästäni.” Villitassu sanoi.
”En sitten vastaa siitä, jos häntäsi menetät. En yhäkään luota heihin täysin, vaikka tahdon heiltä opetusta.”
Villitassu heilautteli pitkää häntäänsä kiusaantuneena.
”Uskon että minun täytyy mennä nyt. Sulkatähti on minusta varmasti huolissaan, kun lähdin ilman lupaa tuosta vain. Hän olisi varmaan tahtonut opettaa minulle jotakin.” Rastastassu kuiskasi.
”No...hei hei sitten. Nähdään Pimeydenmetsässä...” Villitassu naukui ja kääntyi juoksemaan kohti Ukkospolkua ja Varjoklaanin reviiriä. Rastastassukin asteli poispäin.

”Rastastassu! Olen etsinyt sinua kaaaikkialta!” Rastastassu säikähti kun kuuli Sirpaletassun hengästyneen äänen leirin lähellä.
”Missä olet ollut? Sulkatähti oli kovin huolissaan kun et tullut Kaislakuopalle vaikka olit niin luvannut!” kolli läähätti.
”Minä olin.... uimassa.”
”Miksi sinulla ei sitten ole kalaa? Yleensä tuot sitä.”
”En saanut yhtään. Periaatteessa harjoittelin sukellusta.”
”No hyvä sentään, että olet kunnossa! Käyn hakemassa sinulle äkkiä jotain syötävää niin pääset Kaislakuopalle harjoittelemaan etkä näe nälkää. Odota siinä!”
Sirpaletassu sujahti leiriin. Rastastassusta tuntui pahalta valehdella Sirpaletassulle. Kolli oli aina ollut hyvin mukava persoona. Pian hän jo tulikin takaisin suussaan vesimyyrä. Vesimyyrän niskassa oli sellainen puremajälki, josta heti tunnistikin kuka nappaaja oli ollut. Sirpaletassu itse.
”Kiitos. Oikein hyvää.” Rastastassu sanoi pureskellessaan mehevää lihaa.
”Ole hyvä! Minun täytyy nyt mennä, tai Kiviturkki saa raivokohtauksen!”
Vaaleanharmaa oppilas häipyi metsään.
Rastastassu söi vesimyyrän pikaisesti loppuun ja lähti sitten kaislakuopalle harjoittelemaan tappelua.

Pitkän harjoituksen jälkeen Rastastassu oli unohtanut aamuisen häkellyksen Pajutassun ja Villitassun kanssa. Valitettavasti Sulkatähti oli antanut tälle rangaistuksen luvattomasta poistumisesta joelle ja koulutuksesta myöhästymisestä. Hän joutui ottamaan punkkeja ja kirppuja pois klaaninvanhimpien likaisista, törkyisistä, takkuisista turkeista. Sitä Rastastassu todellakin inhosi.
”Minulla taitaa olla hännässäkin pari...” Harmaaläiskä mourusi.
”No ei voi olla! On lehtikato, ne ovat kuolleet!”
”Ihan sama. Kuolleita ne sitten ovat, tahdon ne kuitenkin pois.”
Tähän hän tarvitsi tietenkin myös hiirensappea. Klaaninvanhimmat olivat koko loppupäivän hänelle ärsyttäviä. Rasittavan työn jälkeen hän päätti tehdä jekun noille laiskoille kirppukasoille. Rastastassu pomppi ilkeäniloisena tuoresaaliskasalle, poimi sieltä harakansulkia ja otti myös hieman lisää hiirensappea. Klaaninvanhimmat nukkuivat, ja hän laski sulat ja hiirensappiset sammaleet nukkuvien vanhusten viereen. Hän laittoi jokaisen kissan, joka häntä oli ärsyttänyt, eli Harmaaläiskän ja Rikkovirran etukäpäliin sappiset sammalmöykyt. Sitten hän otti suuhunsa pitkän, mustan sulan ja kutitteli sillä Rikkovirran kuonoa. Rikkovirta läpsäytti oikean käpälänsä -jossa oli hiirensappea- kuonolleen ja älähti kun kamalan hajuinen sappi levisi hänen naamalleen. Saman jekun Rastastassu teki nopeasti Harmaaläiskällekin.
”Siitäs saitte!” Rastastassu sihisi hiljaa ja kipitti pois ennen kuin klaaninvanhimmat huomasivat häntä.

Vastaus:Ovelaa.... >:3 Rastastassi ei taida pitää klaaninvanhimmasta, tai klaaninvanhimmat eivät pidä Rastastassusta, vai onko tunne molemmin puolinen? Saat 20 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi
06.01.2013 17:18
Luku 8:
-Aita-

"Hei! Herää! On aika nousta!" Kuulin pentujen äänet vaimeasti, mutta selvästi. Yritin aukaista silmiäni, huonoin tuloksin. Halusin vielä nukkua, minulla ei ollut niin paljon virtaa kuin pienillä pennuilla, jotka touhusivat kuin torakat. Ähisin ja naukaisin jotain epämääräisesti, mutta yht'äkkiä pakotin silmäni auki.
"Nyt menen!" Karjaisin ja pakottauduin pienestä kissanluukusta ulos. Huomasin ensimmäisenä korkeimman aidan, minkä olin ikinä nähnyt. >Voi hyvä Tähtiklaani...< Ajattelin ja katsoin ainakin neljän ketunmitan päähän ylös. Pennut tulivat perässäni ja hihittivät.
"Jos pois haluat, niin mene tuolta." He naukaisivat osoittaen suurta rakoa parin jäniksenloikan päässä. Nolostuin ja kiitin heitä lyhyellä maukaisulla. Raahauduin kolosta ulos ja haistoin raikasta ulkoilmaa. Pinkaisin juoksuun ja kuulin takanani äänet:
"Tule takaisin! Sinua tarvitaan vielä!"

Räväytin silmäni auki. >Mikä uni tuokin oli...? Ja mihin minua tarvitaan?< Mutisin mielessäni ja ravistelin päätäni.

"Ai, heräsitkin jo. Olimme jo aikeissa kaataa päällesi tämän vesikupin sisällön." Koralli huokaisi ja lähti veljensä kanssa raahaamaan vesikuppia takaisin nurkkaan. Olin nukahtanut nuhjuiselle, punavalkoiselle viltille. Kylmä autotallin sementtilattia ei oikein houkutellut.
"Hah hah, todella hauskaaaa..." Haukottelin ja venyttelin rivakasti. Suin karvani siistiksi, nimittäin joistain kohdista törrötti hirveitä karvatuppoja. Sylkäisin hieman karvoja maahan ja kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin. Vatsaani ei edes kurninut, mutta suurehko ruoka-annos vihreästä, puhtaasta kiposta näytti herkulliselta. Hotkaisin hieman ruokaa ja nielaisin ne, en tahtonut sentään pulskistua, jos joskus pääsisin vielä metsään.
"Onko teillä muuten koira? Omistajanne nimittäin talutti yhtä napatessaan minut." Kysäisin ja katsoin pentuja ihmetellen. Koiran haukahduksia ei ainakaan ollut kuulunut vielä kertaakaan.
"Ei ole, hän taluttaa koiria jotta saisi lisää rahaa." Simpukka tokaisi ennen siskoaan ja istui maahan kietoen pörröisen häntänsä ympärilleen.
"No mihin hän sitä rahaa tarvitsee?" Tokaisin ja olin miltein varma, etteivät pennut osaisi vastata kysymykseeni. Virnistin heille, mutta sain kun sainkin vastauksen.
"Ruoan ostamiseen!" Koralli naukaisi ja viittoi hännällään ruokakipon suuntaan. Hämmennyin ja tuumiskelin vähän aikaa, ennen kuin kysyin uudestaan.
"Olette viisaita ikäiseksenne, mutta eikö olisi helpompi tapa vain metsästää hiiriä, vesimyyriä, lintuja ja sen sellaista?"
"Olisi kai, mutta omistaja päästää meidät ulos vain valjaissa, taluttaessaan meitä. Tai, nyt saattaa olla eri juttu kun sinä olet täällä vahtimassa meitä." Simpukka kohautti lapojaan ja tuijotti odottavasti valkoista ovea ruokakupin lähellä.

Oli kulunut hetki. Sisarukset vaihtoivat kieliä ruokakuppien luona ja minä makasin maassa katsomassa ikkunasta ulos. Puussa lauloi punatulkku, ja tuijotin sitä tiiviisti. Pian ovi kävi, ja hätkähdin seisaalleni. En enää vierastanut kaksijalkaa niin paljon, mutta en kumminkaan luottanut siihen. Kaksijalka kutsui meitä, mutta vain Simpukka ja Koralli menivät, minä jäin seisomaan paikalleni kuin tatti. 'Tule', pystyin lukemaan Simpukan huulilta, ja kohautin lapojani. Riensin oven luo, ja kaksijalka päästi meidät ulos. Uneni oli kuin se olisi käynyt toteen. Suuri aita ympäröi kaksijalan pesää, mutta nyt siinä ei ollut raon rakoa.
"Jaahas, kukas tämä laiha ja komea nuorukainen on?" Kuulin äänen viereltäni. Kaunis, hopeanharmaa naaras katsoi silmillään minua. Punastuin kauniin naaraan edessä mutta ravistin päätäni. Kotikisut eivät olleet minun makuuni.
"Hän on...! Kuka sinä oletkaan?" Simpukka tokaisi ja tuijotti minua. Naurahdin ja istuin alas.
"Nimeni on Mäntyviiksi, olen Myrskyklaanin soturi." Vastasin ja Koralli tuijotti minua ihailevasti.
"Soturi? Klaanista? Olen kuullut niistä." Hän naukui ja räpytti silmiään.
"Niin." Maukaisin ja nauroin.
"Jaahas, noh, minä olen Flair, ihastuttava tavata." Flair yritti ilmeisesti hurmata minua, mutta pysyin paikoillani. Juttelimme siinä hetken aikaa, ja Flairin lähdettyä opetin pennuille metsästystä.
"Laskekaa painopiste alas, kyyristykää, hiippailkaa eteenpäin ja ponnistakaa!" Opastin pentuja, ja he oppivat suhteellisen nopeasti.
"Teistä tulisi hyviä oppilaita." Kehräsin heidän saatuaan yhden, pulskan, lentokyvyttömän varpusen ja hiiren.
"Kiitos!" He molemmat kiittivät kovaan ääneen ja naurahdin.

//Joo, tämmönen perustarina, aika sekava ja lyhyt kylläkin... ainakin mielestäni.\\
Vastaus:20 pistettä! :)

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tassuz
06.01.2013 16:14
Tunsin ruohon käpälieni alla, vaikka muistin, että olin varmasti mennyt nukkumaan oppilaspesään.
Kun avasin silmäni, olin aukiolla.
Mutta se ei ollut leirimme aukio, ei todellakaan.
Ruoho kimalsi hopeana, ja ilmassa tuntui hedelmäinen, makea tuoksu.
’’Huhuu?’’ minä naukaisin varovasti.
Nousin seisomaan huterasti.
En tajunnut missä olin.
En ollut aiemmin käynyt siinä paikassa.
Nuuhkaisin ilmaa.
Hedelmäinen haju tuntui tutulta.
Joltain tosi tutulta…
Olin haistanut tämän aiemminkin.
Käänsin korvaani taaksepäin kuullakseni, jos joku hyökkäisi takaapäin.
Vain hopeanvärinen sirkka loikki kimaltelevassa heinikossa.
Hätkähdin.
Joku vilahti hopeisten puiden takana.
’’Kuka siellä?’’ kysyin jo hiukan lujempaa.
Ei vastausta.
Niskakarvani pörhistyivät.
’’Va-varoitan sinua!’’ huusin ääni väristen.
Sitten puiden takaa asteli kissa.
Kissan turkki oli vaaleanharmaata ja silmät olivat smaragdin vihreät.
Olin liu’uttanut kynteni ulos.
’’Kuka olet?’’ naukaisin.
Kissa katsoi minua lempeästi ja tuli lähemmäs.
Turkkini pörhistyi vielä enemmän ja paljastin hampaani.
’’Sinä olet kasvanut paljon, Sirpaletassu’’ naaras maukui pehmeällä äänellään.
’’Mitä sinä höpötät? Mistä tiedät nimeni?’’ kysyin jo hiukan epävarmana.
Kissa oli jo niin lähellä että pystyi koskemaan minuun.
Rauhoituin, vaikka kissa oli vieras.
Kun kissa oli vieläkin lähempänä, huomasin, että naaraan tuoksu oli hedelmäinen ja makea.
Siitäkö haju tuli?
’’Mutta…kuka olet?’’ kysyin taas.
’’Jos et tunne minua, saat pähkäillä sitä itse.’’ kissa maukui ja nuoli lempeästi korvaani.
En vastustellut.
Kissa tuntui niin tutulta, niin hirveän tutulta.
’’Kerrotko edes nimesi?’’ nau’uin.
Kissa keskeytti nuolemisen ja katsoi minua smaragdin vihreillä silmillään, niin lempeästi, että tuntui kuin olisin voinut upota niihin.
’’Sirpaletassu, nimeni on Kirkasvirta, vaikka pitäisihän sinun se muistaa’’
’’Kirkasvirta…’’kuiskasin hajamielisesti.
>Niin tuttu nimi< ajattelin.
Kirkasvirta laittoi käpälänsä lapani päälle ja painoi kuononsa turkkiini, niin kärsivän lempeästi, että olin vähällä purskahtaa itkuun.
’’Nähdään, Sirpaletassu, kasva isoksi ja vahvaksi soturiksi.’’ kissa kehräsi lempeästi ja alkoi haihtua ja loittoneta minusta.
’’Hei! Älä mene! Seis! Odota!’’ huusin hätääntyneesti, mutta kissa haihtui hiljalleen ja lopulta kaikki oli mustaa.
Tunsin jonkun tökkivän minua kylkeen.
Avasin silmäni, olin oppilaspesässä.
Minua katsoi hyvin huolestuneet, Pajutassun kasvot. ’’Näitkö painajaista?’’ Rastastassun sisko maukui kysyvästi.
’’Hyvä Tähtiklaani, kun sinä pyörit unissasi ympäri pesää ja mumisit jotakin, josta kukaan ei saanut selvää!’’ hän selitti.
’’Olit vähällä pyörähtää taas Teeritassun jalan päälle, mutta Tuiskutassu ehti pyöräyttämään sinut toiseen suuntaan.’’ hän jatkoi.
’’En minä painajaista nähnyt.’’ sanoin.
’’No mitä sinä sitten näit?’’ Pajutassu kysyi.
’’Jotain ihan toista, ei sen väliä’’ sanoin, ja minua hävetti, että olin pyörinyt ympäri oppilaspesää, ja vielä Rastastassun nähden. Rastastassusta puheen ollen, missä hän oli?
Tassuttelin ulos pesästä ja näin Rastastassun juuri ottavan riistaa kasasta.
Aamiainen maistuisi minullekin.
Kävelin tuoresaaliskasalle ja valitsin itselleni pienen myyrän.
Menin Rastastassun viereen ja puraisin myyrääni.
Aukaisin suuni sanoakseni jotain unestani, mutta päätin olla hiljaa.
Pajutassukin tuli meidän kanssamme syömään.
Hän puhui jotakin Rastastassulle, mutta en jaksanut kuunnella.
Mitä uneni oli tarkoittanut?
Missä olin ollut?
Kuka oli Kirkasvirta?
Miksi minun olisi pitänyt muistaa hänet?
Olin ymmälläni.
Olinko ollut peräti Tähtiklaanissa?
Uskoisin niin.
’’Haloo, oletko nukahtanut riistan ääreen?’’ tuttu ääni huhuili.
Ravistelin päätäni.
’’Ai, hei Kiviturkki.’’ naukaisin mestarilleni hämmentyneenä.
’’Ajattelin, että jos tänään harjoittelisimme taistelua Kaislakuopalla.’’ Kiviturkki sanoi.
Pomppasin pystyyn.
’’Joo!’’ maukaisin ehkä liioitellun iloisesti.
Söin loput myyrästäni ja menin Kiviturkin kanssa Kaislakuopalle.
’’Tärkeintä on, ettei vastustaja pääse yllättämään’’ Kiviturkki neuvoi.
Mutta sitten ajattelin taas untani.
En ehtinyt ajatella paljoa, kun mätkähdin maahan valtavalla voimalla.
’’Sanoinhan, että ketään ei saa päästää yllättämään. Kannattaa olla valpas, eikä olla omissa maailmoissaan.’’ Kiviturkki sanoi ja nousi pois päältäni.
Nousin itsekin ylös ja ravistelin multaista lunta turkistani.
’’Noniin, koetahan käydä minun kimppuuni.’’ mestarini maukui.
Minun oli hiukan vaikea liikkua syvässä lumessa, koska uppoilin kokoajan.
Lopulta hyökkäsin Kiviturkkia kohden, mutta hän väisti, ja lensin lumeen ja vain selkäni näkyi lumesta.
Kiviturkki otti niskanahastani kiinni ja nosti minut ylös.
’’Lumessa liikkuminen voi olla-’’ Kiviturkin lause jäi kesken, kun hyppäsin häntä päin ja Kiviturkki kaatui lumeen.
’’Ei saa päästää vastustajaa yllättämään’’ toruin leikilläni ja virnistin ilkikurisesti.
Kiviturkkikin virnisti, mutta en ehtinyt tehdä mitään, kun hän jo potkaisi takakäpälillään minut pois päältään.
’’Samoin sinulle’’ hän sanoi ja virnisti.
Nousin seisomaan ja hyppäsin kohti kiviturkkia.
Kiviturkki tarttui valtavan pörheään häntääni ja heitti minut taas lumeen.
Minun oli jo hieman hankala nousta.
Silmäni olivat täynnä lunta ja minua oli mätkitty aika kovaa.
Jalkani tärisivät ja koko ruumista kihelmöi.
Minun teki mieli alkaa vinkumaan kuin pentu, mutta ylpeyteni ei sallinut sitä.
Kiviturkki huomasi ilmeeni ja sanoi: ’’Nyt olisi metsästyksen aika, mennään.’’
Huokaisin mielessäni helpotuksesta.
En todellakaan ollut kummoinen taistelija.
Metsässä
------------------------------------------------
Haistoin varpusen.
Painauduin vaanimisasentoon ja aloin hiipiä lintua kohti.
Kiviturkki oli makuulla pensaassa ja seurasi liikkeitäni.
Loikkasin linnun päälle, puraisin sitä, ja se kuoli siihen paikkaan.
Käänsin kasvoni mestarini suuntaan, nähdäkseni hänen ylpeän ilmeensä, mutta Kiviturkin kasvoilla kuvastui pelko ja hänen silmänsä olivat pelosta ammollaan ja karvat pystyssä.
Hän viittoi hännällään minua pinkaisemaan pakoon.
Vilkaisin taakseni.
Valtava mäyrä seisoi takanani hampaat irvessä.
’’Apua!’’ kiljaisin, ennenkuin mäyrä jo huitaisi minua valtavalla käpälällään.
Kiviturkki syöksyi mäyrää kohden.
Hän raapi sitä ja puri sen korvaan ison loven.
Minä juoksin mäyrää päin ja iskeydyin sen naamaan.
Kynsäisin sen silmää, josta purskahti verta.
Ulvaisin, kun se tarttui terävillä hampaillaan päähäni ja riepotti minua kuin kuollutta hiirtä.
Sitten mäyrä heitti minut puuta päin, ja iskeydyin siihen lujaa.
Luulin, että mäyrien pitäisi nukkua talvella.
Tämä äreä yksilö oli näköjään herännyt kesken unien.
Mäyrä murisi uhkaavasti ja lähti sitten löntystelemään poispäin.
Sitten näin edessäni taas sen vaaleanharmaan naaraan, minkä näin unessani.
Se katsoi minua hyvin huolestuneesti.
Kiviturkki ei näköjään nähnyt sitä.
’’Kirkasvirta?’’ yritin sanoa, mutta suuni oli täynnä verta.
’’Selviät kyllä. ’’Kirkasvirta kuiskasi ja haihtui pois.
’’Sirpaletassu! Sirpaletassu!’’ kuulin Kiviturkin ulvovan, ja viimeinen näkyni oli Kiviturkin kasvot suoraan yläpuolellani.

Jatkuu...

//Joo, se EI kuollut. :) ei hätää. Kyllä se vielä elossa on!//
Vastaus:Hmm... 20 pistettä! ;)

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pajutassu
06.01.2013 14:33
1. Luku

Elämä on hankalaa

Makoilin pilkkopimeässä pesässä. Tosiaankin pimeässä. Tuntui kuin koko pesän olisi nielaissut pimeys. Raavin hermostuneesti ihanan pehmeää sammal alustaani. Tunsin kissojen läsnä olon, mutta ilma oli kuin päivien tukahduttama ja hyisen kylmä. Tuijotin silmät viiruina eteenpäin. Sähisin sen mukaan kun näin edessäni jonkun. En itsekkään tiennyt mikä minun oli. Ravistin päätäni ja painoin sen sammaleeseen. Pehmeä sammal upotti minua hieman ja saatoin tuntea kovan maan tassujeni alla. Hengitin hetken syvään ja nousin ylös.
> Mikä minun on?< Kysyin itseltäni ja otin varoen askeleita. Maa oli kylmä ja kohmeinen. Häntäni laahasi maata. Laskin päätä hieman alemmas ja löntystelin eteenpäin mahdollisimman nopeasti. Olin juuri pesän uloskäynnin kohdalla, kun kuulin nimeni.
- Pajutassu, ääni kuiskasi takaani. Niskakarvani nousivat pystyyn ja käänsin päätäni. Ei ketään. Harhoja. Silmäkulmassani näin tumman siskoni, jonka silmät olivat auki ja joka tuijotti pimeyteen.
-Rastastassu, maukaisin hiljaa. Ei mitään vaikutusta. Murahdin itsekseni ja nostin päätäni hieman korkeammalle.
- Rastastassu! maukaisin mahdollisimman hiljaa. Siskoni hätkähti ja katsahti minuun. Osoitin hännälläni ulos. Rastastassu kampesi itsesä ylös ja mutisi jotain itsekseen. Pomppasin nopeasti ulos auringon valoon. Kirkas ja kaunis auringon säde sokaisi minut hetkeksi. Seisoin paikallani ja räpyttelin silmiäni. Annoin sekunnin. Siinä silmänräpäyksessä makasin jo maassa, Rastastassu päälläni. Siskoni näytti nauttivan hetkestä. Sekuntti. Räpäytin silmiäni ja näin päälläni Tiikerikynnen ja pahuuden hohkan tämän yllä. Räpäytin silmiäni jälleen. Päälläni oli vain siskoni. Olin kauhusta jähmettynyt. Kiepsahdin Rastastassun alta nopeasti kuuraisen maan päällä. Loikkasin nopeasti ylös. Niskakarvani olivat pystyssä ja sydämmeni jyskytti rinnassani voimakkaasti. Jäätävä ilma pyyhälsi ylini ja sai minut värähtämään. Tuijotin pelokkaasti siskoani. Rastastassu tuijotti minua ihmeissään. Vapisin ja otin muutaman askeleen taakse. Kylmä ja muhkurainen maa osui tassuihini kuin kivi mutaan. Siskoni otti askeleen eteen. Säikähdin ja kyyristyin hieman alemmas. Paljastin hampaani.
- Älä tule lähemmäs! Et ole siskoni! Sinulle on tapahtunut jotain hirveää! Karjuin pelokkaana kynnet ja hampaat esillä. Rastastassu näytti säikähtäneeltä. Käännyin ja lähdin juoksemaan pois. Juoksin sotureiden pesää kohti. Auringon säteet eivät tuntuneet enää lämpimiltä vaan nyt ne tuntuivat kylmiltä ja onnettomilta. Sujahdin nopeasti sotureiden pesään. Pesässä oli lämmin, mutta tukahtunut ilma ja yhtä pimeää kuin oppilaiden pesässä. Juoksin sokkona kissojen yli ja vierestä. Pian saavuin emoni luo.
- Pikkusulka, mennään jo, maukaisin avuttomana. Emoni nousi kuin sähköiskun saaneena ja tuijotti minua. Vedin häntäni alleni ja tuijotin emoani.
- Pajutassu! Noin ei saa tehdä, Pikkusulka maukui minulle hieman närkästyneesti. Pian tämän ilme kuitenkin pehmeni ja emoni viittoi minut mukaani. Otin varoen askeleita tämän perässä kohti pesän ulkoaukkoa.

----------------------------Leirin ulkona----------------------------------

Kävelin hiljalleen emoni perässä. Pikkusulka muistutti minua kävelessämme soturilaesta ja tähtiklaanista ja mainitsi nopeasti myös Pimeydenmetsän. Katseeni kiersi vitivalkoisen kuuraisesta maasta kauniisiin sinikirjavaan taivaseen. Pakkasen takia kuu näkyi vielä kirkkaana ja kauniina kuten yölläkin. Muutamia lintuja lepatti taivaalla ja sai minut hätkähtämään. Niitä jahtasi suuri kotka.
> Kaikilla on nykyään ongelmia< ajattelin. Kävelimme routaisen maan yli joen vierelle. Emoni istui maahan ja kietaisi tuuhean häntänsä tassujen eteen. Istuin itsekkin ja yritin kietoa häntäni tassujeni eteen. Häntäni oli pitkähkö, mutta yhtä pörheä kuin isälläni. Huokaisin ja nostin katseeni emooni.
- Tänään harjoittelemme saalistusta ja taistelua. Aloitetaan taistelemisella.
Nyökkäsin ja asetuin kyyryyn. Mahani melkein osui maahan kun tuijotin emoani.
- Teen aloitteen, tämä maukaisi ja siinä samassa ponnahti minua kohti. Tuijotin emoani jonka kynnet melkein jo osuivat minuun. Virnistin hieman ja heittäydyin sivuun juurikun emoni kynnet osuivat maahan. Ponnistin ja loikkasin emoni selkään. Pikkusulka horjahti allani ja kaatui kuuraisen ja lumiseen maahan. Olin itsestäni ylpeä. Jälleen jäin sekunniksi paikoilleni. Emoni hutaisi minua tassullaan ja lensin suureen lumikasaan. Lumen kylmyys tunkeutui luihin ja ytimiin.
- Saat olla nopeampi jos minut aijot päihittää, Pikkusulka maukui. Nousin lumesta ja ravistin itseäni. Kävelin hieman eteenpäin ja kyyristyin. Minun vuoroni. Lähdin juoksemaan emoani kohti. Pikkusulka kohotti tassuaan. Arvattavissa. Väistin kun tassu osui maahan ja loikkasin nopeasti tassun luo vielä kun se oli maassa. Nappasin tassusta hampain kiinni. Emoni kiskoi tassunsa ilmaan. Päästin irti ja pomppasin pois. Varomatonta. Virnistin ja kynnet esillä lensin emoni pään päälle. Tunsin kuinka tassuni upposivat pehmeään turkkiin. Pomppasin pään päältä ja nappasin hampaillani kiinni emoni kuonosta. Maistoin karvaan, tahmaisen ja lämpivän veren suussani. Pian irroitin ja loikkasin maahan. Pikkusulan kuonosta valui verta, mutta tämä näytti tyytyväiseltä. Emoni nyökkäsi minua ja viittoi mukaansa. Lähdin tämän perään leveä hymy kasvoillani. Kävelimme reippain askelein karhuvatukka puskien, pienien puiden ja kaikenlaisten muiden kasvien ohi. Pian olimme joen kohdalla. Sillä kohdalla jossa jää oli jo sulanut ja puita kasvoi siellä ja täällä. Hymähdin. Pinkaisin juoksuun ja juoksin puuta kohti. Kylma maa takoi polkuanturoitani ja olin jo hengästynyt taistelu harjoituksesta. Ponkaisin puuta kohti. Tarrauduin puuhun kiinni ja lähdin kiipeämään puuta ylös. Pian olin jo ensimmäisten oksien korkuudella ja valitsin paksun oksan. Pomppasin oksalle ja tuijotin taivaalle. Taivas oli sinipunainen ja erittäin kaunis. Kuu hohti vieläkin taivaalla ja tuuli pörhötti lyhyttä turkkiani. Oksa oli erittäin paksu ja juuri sopiva kiipeilemiseen. Kurkkasin alas. Emoni katsoi minuun.
- Tämä on hauskaa! Mikset tule tänne? Maukaisin emolleni. Silmäni rävähtivät auki. Haistoin jotain kitkerää. Vilkaisin pelästyneenä oksalta joen toiselle puolelle. Kaksijalka. Tuijotin kaksijalkaa. Sillä oli kummallinen keppi kädessään. Tuijotin kummaa keppiä ja pian kuulin korvia huumaavan äänen ja hirveän kivun etutassussani. Horjahdin taakse oksalta ja aloin tippumaan alas...

//Jatkuu
Eli tälläistä tällä kertaaa : D

Vastaus:Hmm... Jäipä jännään kohtaan! ;) Saat vaikka... hmm... 21 kokemuspistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Suomuturkki
06.01.2013 04:00
Luku 13(edelleen) <Vasten tahtoa>

Kävelin hiljaa kunnes kuulin jotain epänormaalia.Juoksin takaisin paikalle mutta en taaskaan nähnyt mitään,seurasin Karheaturkin tassunjälkiä kunnes näin sen,suuren mäyrän pitelemässä vanakkaa tassuaan Karheaturkin pään päällä.Vaistoni käski toimia joten juoksin kohti mäyrää ja hyppäsin puremaan tämän niskaa.Karheaturkki oli miltei tajuton,joka oli pelottavaa.
Purin mäyrää kunnes sain vihdoin hampaani läpi paksun nahan ja revin lihaa irti. Mäyrä hypätti minut pois jonka jälkeen juoksin kynnet auki kohti mäyrän vatsaa ja raapaisin tätä.
Sain vihdoin kunnon haavan mäyrälle joten tämä jäi kitumaan.Raahasin Karheaturkkia lähimmälle turvapaikalle.
Kyseessä oli kuivahko,kivirakennelma ja iso kivi jonka alla tarikistin karheaturkin pahempien arpien varalta.Karheturkin pehmyt turkki suorastaan kutsui vastensa ja jäin nukkumaan sitä vasten.Luulisi että silmäni olivat vain hetken kiinni kunnes tunsin outoa liikettä poskessani,Karheaturkki nuoli poskeani.
"Mitä tähtiklaanin nimeen sinä teet?" Kysyin ja säpsähdin ylös."Anteeksi jos nuolin liian tiheään.Turkissasi oli verta joten päätin nuolla sen pois,ettei se kuivuisi liian kauaksi.Olen taas sinulle kiitoksen velkaa." Karheaturkki mourusi.
"Olit tai et,osaan silti pestä itseni parista tahrasta!" Vastasin. "Hetkinen...Mikä aika on?Olenko ollut jo kauan täällä?Jos klaani etsii minua...Tai noh.." Huolehdin,mutta annoin asian olla.
"Olet urhea soturi,en olisi ikinä uskonut edes oman klaanilaiseni tekevän tuota minulle.." Maukui Karheaturkki."Kiitos.Mutta se oli tehtävä,en tahotisi si-Kenenkään edes vahingoittua.Ja olen kiitollinen siitä kuinka pidät..turkistani huolta vaikka itselläsi on suuri haava selässäsi."
Vastasin taas.Karheaturkki lipaisi haavaansa ja katsoi kauas."Tuota...olen nähnyt jo parina unenani jotain sinusta.Jotain erityis-" Naukui Karheaturkki kunnes suuri kissan naukaus kuului."Tuohan on minun klaanini merkki!Varmaan kutsuvat metsästyspartiota tai jotain...Minun on lähdettävä."
Sanoin ja nousin pystyyn kunnes Karheaturkki puski vasten rintaani hennosti."Eh.." Käännyin poispäin.
"Hetkinen..Ennenkuin lähden,kerrotko,miten oikeastaan pääsit klaanimme lähelle?Tai siis sinunhan oli ylitettävä ukkospolku myrskyklaanin reviiri,ja joki!" Kysäisin tomerasti."Olen aika huomaamaton,tuntuu että olisin kuin ilmaa muille." Hän vastasi ja ravisti turkkiaan.
"Suomuturkki!Sinäkö siellä?" Kuului tuttu ääni."Voi ei,nopeaa!mene tuon kiven taa!" käskin ja Karheaturkki hyppäsi kiven taa.Lopulta askeleet lähenivät ja näin Sisiliskovarjon huolestuneella ilmeellä."Missä olet ollut?Etsimme sinua!" Sanoi Sisiliskovarjo äkäisesti.
"En missään tärkeässä paikassa,tahdoin vain rauhaa siitä klaanista!" Vastasin taasen.
"No oli miten oli,se on silti klaanisi eikä sinun kuulu jättää sitä,tule nyt!" Sisiliskovarjo komensi,menin tämän vierelle ja sanoin:"On siinäkin klaani!".Sisiliskovarjo siristi silmiään ja mutristi ilmettään -"Lähdetään!" Hän huusi ja lähti kävelemään eteen.Menin perässä ja heilutin häntääni vihan takia.Sitten haistoin riistaa,erittäin vahvaa hajua.Se tuli läheltä paikkaa missä olin,menin katsomaan tarkemmin,jospa saisin jotain mitä tuoda klaanille.
"Mitä ihmettä?!" Huudahdin. < Rusakoita ja rottia kamala kasa,tästä olisi ruokaa jokaiselle klaanin soturille!Mutta miten se täällä on?En uskoisi kenenkään sotureistä jättävän metsästäneensä riistaa tänne.> Kuulin askelia,hieman harvempia kuin Sisiliskovarjon.
Mustavalkoinen kissa käveli pusikosta ja katsoin ihmeissään "Mitä ihmettä teet MINUN riistallani?" Kissa kysyi. "E-en mitään,mutta kerro itse mitä SINÄ teet jokiklaanin reiviirillä,ja jokiklaanin riistalla?" Naukaisin itse. "Jokiklaanin vai?Se selittääkin jokapäiväiset kissalaumat etsimässä riistaa,itse nukun yöni täällä,muuten vaeltelen kaksijalkojen lähistöllä." Kissa vastasi hieman ankarana.
"Riistavaras!Jos et luovuta riistaa heti Jokiklaanille teen sinusta variksenruokaa!" Mourusin kovaa.Kissa hyppäsi,otti vasemman tassunsa kynnet esiin ja paiskasi pääni maahan,ja piteli tassuaan sen päällä.Kipu oli sietämätön.<Kissan tassuthan ovat järjettömän raskaat,ja kynnet puskevat sisään> "Ei sitten mitään uhkailuja?Hyväähän päivää tässä on tahdottu." Kissa sanoi ja nuoli oikeaa tassuaan tyytyväisenä."Päästä minut!" Huusin."Rauhoitu.Saat kyllä kivuttoman kuoleman.
"Mitäh?Kuoleman?Mitä pahaa olen tehnyt?" Kysäisin."Kuule,en ole tyhmä.Jos päästäisin sinut häntä koipien välissä niin raportoisit heti päälliköllesi!" Kissa vastasi mau'uten. Mutta oli oikeassa,niinhän jokainen tekisi.Kissa nosti oikean tassunsa,veti kynnet esiin ja raapaisi vatsaani niin kirpaisevasti että en saisi kipua pois ikinä.Verta vuosi vatsastani ja yritin saada tuskaa pois mielestäni."Jahas,oletkin vahvempi kuin se kotikisu...No kyllä saat kohtalosi kunhan raapaisen kaulasi auki!" Kissa mourusi edelleen.
YhtÄkkiä Karheturkki hyppäsi puskasta ja kaatoi kissan kumoon."Mikä sinua riivaa?Varastat ja tapat!Hiirenaivo!" Karheaturkki sähisi."Häivy tai tulet katumaan sitä että synnyit!" Uhkasi Karheaturkki ja repi kissasta karvatuppuja irti."Lopeta!" Kissa huusi.Karheaturkki raapaisi kissan kuonoon suuren haavan.Kissa jai putsaaman haavasta turhaa vuotoa pois.Lopulta Sisiliskovarjo tuli myös ja ihmetteli tapahtumaa."Mitä ihmettä?Suomuturkki,keitä nämä kissat ovat?"
Mustavalkoinen kissa hyppäsi SIsiliskovarjon ohi ja juoksi pois."Häh?Suomuturkki,mitä olet tehnyt?" Sisiliskovarjo kysyi huolestuneena."Tuo kissa on kerännyt riistaamme tänne koko kasan ja nyt melkein vei henkeni!" Naukaisin heti."Luuletko että uskoisin tuota?Ja Varjoklaanin soturi vain epäilyttää enemmän!" Sisiliskovarjo tokaisi.~

- Tuohon jäi,toki hieman oudosti mutta miten vaan :--D Ja hieman oudosti omasta mielestä jotku kohdat meni,mutta totuushan on katsojan silmässä.Hieman pidempi kuin viimeksi tekemä? C:
Vastaus:Hmm... 25 kp:tä! ;)

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: RoxyNami/ Teeritassu
05.01.2013 22:02
//Taas jatketaan//

Kun olin saanut Varjoturkin sivummalle päätin ryhdistäytyä. Voisin luottaa häneen. Nyt oli vain kerrottava totuus.
"Oliko teillä joku tärkeäkin keskustelu meneillään" kysyin aluksi. Yritin näyttää mahdollisimman välinpitämättömältä, vaikka uteliaisuus kipristi lapojani.
"Puhuimme partioista ja sen sellaisesta... Kuinka voin auttaa?" Varjoturkki naukaisi huolettomasti. Hänen naamalleen levisi pieni hymy. Vaistosin, että Varjoturkki tiesi etten tarvinnut apua. Päätin kuitenkin jatkaa. Vuodatin kaiken surun, hämmennyksen ja pelon tunteet, ilon ja salaisuudet. Kerroin kaiken. Minulla oli joku johon voin luottaa. Minulla ei ollut syytä salailla, kun olin kerran aloittanut. Varjoturkki oli hämillään. Ihailin hänen kauneuttaan laskevan auringon kuultavassa valossa.
"Kuules Teeritassu... Olen onnellinen. S- sinä luotat minuun noin ja... ...Voi sinua" Varjoturkki naukui, painoi kuononsa turkkiini ja kuiskasi "Olen ylpeä sinusta... Niin tavattoman ylpeä. Joskus mietin miltä tuntuisi olla siskosi..."

Olin hämmentynyt. Erittäin hämmentynyt. Varjoturkki olisi mielellään siskoni. Hän oli ylpeä minusta. Olin myös ajatellut Varjoturkkia siskokseni, mutta tiesin sen olevan mahdotonta. Olin aina pitänyt häntä todella läheisenä ja olisi mukavaa olla "siskokset"
Hymyilin.
"Kiitos" Nau'uin hiljaa, sillä muuta sanottavaa ei ollut. Sitten juttelimme niitä näitä ja nauroimme.
"Jalkasi voi jo näköjään paremmin. Huomenna metsästetään ja kalastetaan."
Varjoturkin kasvoille levisi ilkikurinen hymy.
"Voin jo kävellä vähän" Nau'uin. "Joten saan varautua pahimpaan?"
"Niin kai" Varjoturkki vastasi ja jatkoi:
"Annan pari vinkkiä; Älä kompastele kivikkoihin, Älä yritäkkään jolkottaa kolmella jalalla, Äläkä missään nimessä mene putousten lähelle, sillä en halua että putoat sinne varoessasi niitä kivikoita, sekä... Nuku hyvin. Hän hymyili ja lähti pois päin.

Tuijotin hetken Varjoturkin perään. >Miksi hän toivotti hyvät yöt näin aikaisin< ,mietin. Muistin sitten, että hän lähti juuri iltapartioon, josta oli puhunut aijemmin. Päätin tassuttaa oppilaspesään lepäämään.

//Loppu. Sori ku on sekava//

Vastaus:Ei ollut sekava... Saat t10 pistettä! :)

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastassu
05.01.2013 19:36
Luku 4; Oppitunti pimeässä

Rastastassu vaani pientä vesimyyrää lumikinosten keskellä, ’vaanimispesässään’, jonka oli itselleen tehnyt. Oppilaan tummanharmaa turkki erottui lumesta kuin oranssi pilvi siniseltä taivaalta, joten hän oli päättänyt käyttää pientä kokoaan hyödyksi. Hän seisoi matalana lumeen tehdyssä kuopassa, ja sieltä vaani riistaeläimiä. Omituisen unen jälkeen päivä oli sujunut erityisen hyvin. Hän oli taas käynyt uimassa, ja samalla saanut jopa kolme kalaa, joka oli hänen mielestään todella hyvä suoritus, nyt varsinkin kun oli talvi. Myös yhden hiiren hän oli saanut ja peipon. Rastastassu nytkäytti häntäänsä ja loikkasi pitkän matkan vesimyyrän päälle ja puri tätä niskaan. Vesimyyrä yritti päästä pakoon mutta Rastastassu otti siitä paremman otteen ja puri sitä kovemmin, jolloin se päästi viimeisen inahduksensa ja kuoli. >Tähtiklaanille kiitos tästä eläimestä, joka on minulle ja klaanilleni antanut elämänsä jotta saisimme ruokaa. ...Tähtiklaanille? Pitäisikö sitä uskoa? Tähtiklaania ei ole olemassakaan. Se on vain joku satu.< Rastastassu naurahti ääneen, nosti vesimyyrän suuhunsa ja kantoi sen muiden saaliiden luo. Hän oli tällä hetkellä Nelipuiden lähellä, jossa neljän klaanin reviirit kohtasivat. Häntä harmitti syvästi se, että leiri oli niin kaukana. Saalistakin oli tullut reilusti ja Rastastassulla oli kova nälkä. Kalan pyöreä silmä töllötti taivasta. Vesi nousi oppilaan kielelle kun hän katsoi noita ihania saaliita. Jos vain yksi haukkaus? Rastastassu lipoi huuliaan ja kumartui lähemmäs kalan suomuja.
”Rastastassu! Siellähän sinä olet!” kuului Sulkatähden yllättynyt huudahdus ja Rastastassu nosti päänsä kalan päältä pettyneenä.
”Onpas paljon riistaa! Oikein hyvin tehty! Autan sinua viemään nämä leiriin”, Sulkatähti maukaisi ja otti vesimyyrän, peipon ja kalan suuhunsa. Rastastassu otti jäljelle jääneet hiiren ja kaksi kalaa suuhunsa, ja lähti Sulkatähden kanssa leiriin.

”Tahdotko syödä kanssani?” Sirpaletassu, aika uusi klaanin oppilas kysyi.
”Lupasin kyllä Pajutassulle...”
”Näh, ei se mitään! Voin tulla teidän kummankin kanssa!”
Sirpaletassu kipitti odottavan Pajutassun luo ja Rastastassu seurasi.
Rastastassu pudotti Pajutassun eteen itse saalistamansa kalan ja otti itsekin kalan.
”Sitten hyppäsin vaaaltavan hypyn vesimyyrän päälle ja tapoin yhdellä hujauksella!” Sirpaletassu selitti tohkeissaan ja Rastastassu söi kalaansa hieman hajamielisenä.
Pajutassu pälätti Sirpaletassun kanssa ja Rastastassu vain katsoi kalaansa eikä edes ajatellut mitään. Sitten hän huomasi kun Pajutassu huitoi hänen vieressään ja yritti näköjään saada huomiota.
”Etkö sinä kuule?!” Pajutassu huusi Rastastassun korvaan.
”Anteeksi, anteeksi, anteeksi! Olisit vain tökkinyt tai jotain, ei tarvitse huutaa tai minusta tulee kuuro!” Rastastassu sähisi.
”No kun minä yritän kysyä, että mikä sinulla on hätänä kun olet tuommoinen hiljainen! Yleensä hääräät siellä täällä ja puhut jatkuvasti, ei tuo ole tapaistasi.” Pajutassu sanoi hieman anteeksipyytävästi.
”Ei tässä mitään, näin vain viime yöllä unen...” Rastastassu aloitti.
”Ja?” Sirpaletassu kysyi.
”Minääh...”
”Ei sinun ole pakko kertoa. Ymmärrän kyllä, jos et tahdo puhua siitä.” Rastastassun sisko maukui ja katsoi Rastastassua silmiin myötätuntoisesti. Tummanharmaa oppilas nyökkäsi hitaasti.

Rastastassu avasi jälleen silmänsä. Hän oli Pimeydenmetsässä. Lopun päivästään hän oli saanut vapaaksi ja oli vain maannut leirin nurkassa ja katsonut pentujen touhuja, vaikkei erityisesti pennuista pitänytkään. Hän löysi itsensä siltä samalta aukiolta, jolla sijaitsi kivi, ja jossa tämä oli tavannut Tiikeritähden ja Ohdakekynnen. Hän pystyi erottamaan parin kissan hajun, mutta ei ollut vielä täysin varma, keitä he olivat. >Minun pitää varmaankin olla todella tarkkana nyt, että annan hyvän vaikutteen itsestäni. En saa antaa kenenkään säikäyttää minua tai päästä hyökkäämään, kuten Villitassu teki eilen.<
Rastastassu nousi varovasti nurmelta ja tarkkaili ympärilleen sinisillä silmillään. Nyt hän tunnistin yhden kissan, jonka haisti. Se oli Ohdakekynsi. Rastastassu kuuli rapinaa takaansa ja kääntyi ympäri juuri nähdäkseen kun Ohdakekynsi hyppäsi häntä kohti. Rastastassu väisti nopeasti ja pomppasi Ohdakekynnen päälle, töksäytti tätä päähän mutta Ohdakekynsi sinkosi Rastastassun kauemmas itsestään.
”Hyvin tehty. Väistit nopeasti, mutta jos et olisi lyönyt minua olisin ehtinyt repiä ruumiisi kahteen osaan.” Ohdakekynsi maukui kuin mestari oppilaalleen, joka sai Rastastassun mieleen oman mestarinsa, ja kuinka tämä oli kehunut häntä. Rastastassu vilautti pienen hymyn ja haisti sitten Villitassun ja Tiikeritähden.
”Hyvä, olette täällä jo. Ohdakekynsi kouluttaa Rastastassua ja minä Villitassua.” Tiikeritähti kertoi ja töni Villitassua hieman kauemmas.
”Kun taistelette, teidän täytyy mielessänne ajatella selkeästi ja olla valppaina. Kuolette sekunnissa jos vain ajattelette kukkaisketoja ja perhosia.” -Tässä välissä Rastastassu naurahti.-"Teidän täytyy myös uskoa onnistuvanne, ja päättää päämääränne. Mistään ei tule mitään jos ei aseta elämälleen päämäärää.” Tiikeritähti neuvoi. >Minulla ainakin on päämäärä. Tulla parhaaksi uimariksi!< Rastastassu ajatteli hymyillen itselleen.
”Nyt, asettukaa hyökkäysasentoon.” Villitassu ja Rastastassu seurasivat ohjeita.
”Villitassu, leuka alemmas. Rastastassu, häntä alas! Älä kutsu luoksesi oravia tuolla huiskuhännälläsi!” Rastastassu laski häntänsä.
”Noin on parempi. Pitäkää vielä tässä vaiheessa kynnet sisällä.”
>Tässä vaiheessa? Miten niin, käytämmekö harjoitellessakin kynsiä?<
”Nyt hyökkäätte toisenne kimppuun, kynnet sisällä.” Tiikeritähti sanoi.
”Tuosta vain?” Villitassu kysyi ymmällään.
”No tietenkin, äläkä nostele sitä leukaasi! Kyllähän te nyt mestareidenne kanssa olette taistelua harjoitelleet.”
Rastastassu käänsi katseensa Tiikeritähdestä Villitassuun, joka näytti olevan täysin pihalla. Rastastassu kohautti olkiaan ja hyökkäsi Villitassun kimppuun. Villitassu ei huomannut sitä aivan heti, ja Rastastassu sai kaadettua tämän maahan. Pölyinen maa pölähti ja Rastastassu joutui yskimään saadakseen hiekan ja tomun ulos kurkustaan. Villitassu läpsäytti Rastastassua kuonoon ja kaatoi tämän vuorostaan maahan. Rastastassu potkaisi voimakkailla takajaloillaan Villitassua, jolloin tämä kaatui taas taaksepäin ja Rastastassu alkoi repimään tämän turkkia. Villitassu huitoi ja Rastastassu yritti väistellä. Yksi huitaisu osui, lapaan, ja Rastastassu joutui päästämään irti Villitassun turkista jolloin oppilas nousi ylös ja puski kuin härkä Rastastassua kylkeen. Villitassu otti pölyä maasta käpäläänsä, ja sorkki sitä Rastastassun silmiin.
”Auf!” Rastastassu vinkaisi kun hänen silmänsä sokeutuivat väliaikaisesti. Villitassu potki Rastastassua ja Rastastassu päästi vinkaisuja.
”Nyt voitte lopettaa.” Ohdakekynsi sanoi ja Villitassu lopetti potkimisen. Rastastassun turkki oli tomuinen ja näytti miltei ruskealta. Oppilaan tassut olivat myös täysin likaiset, joten tämä ei viitsinyt hinkata silmiään niillä eikä myöskään tahtonut puhdistaa tassujaan kielellään, sillä hän oli saanut sitä jo ihan tarpeeksi suuhunsa, ja tälläkin hetkellä sylki sitä melkein hännänmitan verran jatkuvana jonona.
”Kun olette likaisiakin, voisimme mennä harjoittelemaan joelle.” Ohdakekynsi maukui. Rastastassu hymyili sen takia, että pääsisi näyttämään taitonsa, ja raotti oikeaa silmää nähdäkseen Villitassun ärsyyntyneen ilmeen. Hän ei tainnut pitää vedestä.
”Mennään, se on aika lähellä.” Tiikeritähti naukui ja lähti metsikköön. Villitassu auttoi Rastastassun seisomaan.
Joki oli tumma. Sen vesi ei kulkenut kauniisti ja hitaasti, vaan räiski aaltoja sinne tänne. Rastastassu ei ollut koskaan ennen nähnyt moista, sillä hänen klaaninsa joki oli aina ollut jäässä. Täällä ei myöskään ollut lunta, joten ei joki voinut jäätyä.
”Sinne vain pulikoimaan”, Tiikeritähti yllytti.
Villitassu meni välillä lähelle jokea ja kosketti vettä, mutta perääntyi kylmyyden vuoksi taaksepäin ja kokeili kohta uudestaan.
Rastastassu käveli virtaan tyynesti. Hänen jalkansa ylettyivät tässä kohdalla pohjaan, ja hän pysyi hyvin paikallaan vedessä. Hän huuhteli silmänsä ja venytteli haukotellen. Sitten Rastastassu tutki pohjaa ja jokea hieman muista kohdista, ja pelästyi kun pohjassa olikin äkkiä syvempi kohta ja hän polskahti veden alle. Nopeasti hän kuitenkin sieltä nousi ylös, ja ravisti päätään.
Villitassu ei vieläkään uskaltanut mennä veteen joten Tiikeritähti tarttui tämän turkista ja heitti veteen.
”Minä kuolen! Kuolen!” Villitassu huusi ja läiskytteli vettä ympärilleen kuin pieni pentu.
”Kokeilkaa nyt tappelemista vedessä, se on todella tarpeellista ja samalla opitte käyttämään enemmän voimaa, koska vedessä on raskaampi ja vaikeampi liikkua.” Ohdakekynsi selosti.
Tällä kertaa Villitassu hyökkäsi ensin, mutta koska Rastastassu oli syvässä kohdassa, hän sukelsi äkkiä veden alle kuin saukko ja väisti hyökkäyksen leikiten. Villitassu upposi veteen ja osui ikävästi pohjaan. Rastastassu tarttui tilaisuuteen ja painoi Villitassun veden alle, eikä tämä voinut tehdä mitään. Vasta, kun harmaa oppilas erotti sanat ’kuolen’ ja ’en saa happea’ hän päästi Villitassun vapaaksi jolloin oppilas tuli pinnalle ilmaa haukkoen.
”Pelottaako sinua? Etkö uskalla hyökätä? Voii raukkaa!” Rastastassu pilaili ja nauroi.
Villitassu tarttui pientä Rastastassua niskasta ja löi veden pohjaan Rastastassun pään. Rastastassu heilautti häntäänsä pää veden alla ja huitaisi sillä kolme kertaa Villitassua kasvoihin. Kun Villitassun ote herpaantui, Rastastassu tönäisi tämän päältään.
”Riittää tältä kerralta.” Tiikeritähti sanoi ja ennen kuin Rastastassu ehti sanoa mitään, hän heräsi unestaan. Hänen turkkinsa oli märkä, ja haisi sille joelle. >Miten se on mahdollista? ’Näette unta, mutta voitte tuntea kaiken mitä täällä koskette’, niinhän Vaahteravarjo sanoi. Mutta, jos joku tekee minulle loven korvaan Pimeydenmetsässä, tuleeko minulle oikeassakin elämässä siis lovi?< Näitä kysymyksiä Rastastassu jäi miettimään samalla, kun odotti että muukin klaani heräisi.

//Toinen tarina tänään :3 Toivon syvästi, että en saisi tästä kauheesti pisteitä koska muuten Rastastassusta tulee iiiihan liian aikaisin soturi xD
Vastaus:No, jos et halua hirveästi pistetä, niin saat 19 pistettä! ;)

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: RoxyNami/ Teeritassu
05.01.2013 19:18
//Nyt se jatkuu...//

Yritin olla ajattelematta unta, mutta se osoittautui melkein mahdottomaksi. Yritin kiinnittää huomioni pilviin ja erilaisiin tuoksuihin, mutta sekin valui hukkaan. Jouduin kiristämään tahtia, että pääsin taas mestarini lähelle. Kuitenkin välimatkamme vaan kasvoi, kun aloin taas hitaasti nilkuttaa ja vaivuin ajatuksiini.
Jouduin kiristämään taas tahtia ja aloin mahdollisimman tasaisesti jolkottaa kolmella jalalla. Se ei kuitenkaan luonnistunut, enkä ihmetellyt, kun kaaduin märässä maastossa ikävästi kyljelleni.
Varjoturkki kääntyi katsomaan. Hänen katseensa oli tuttu. Siniset silmät jotka loistivan hivenen huolesta minua kohtaan. Pidin siitä katseesta.

Huomasin makaavani järjettömässä asennossa ja näin pelkkää mustaa. Mustan näkeminen johtui siitä, että silmäni olivat kiinni. En kuitenkaan vaivaantunut liikuttamaan luomiani ja tyydyin mustaan näkyyn. Minulla oli hirveä olo.Tunsin sykkivää kipua ja tutun hajun. Verta! Minusta valui verta! Ympäriltäni kuului ääniä. Hätisiä ääniä;
"Mitä on tapahtunut" Sen Tunnistin automaattisesti Sulkatähdeksi.
"Raukka kompastui kivikkoon ja löi päänsä" Tunnistin naaraan heti. Se oli varjoturkki.
"Tämä on vakavaa! Hän on ollut tajottomana kauhean kauan" Mutaturkkihan se siinä...

Aloin kyllästyä huolestuneisiin ääniin. Äänet olivat rasittavaa voivottelua ja kiistelyä.
"En ole tajuon!" Kähisin mahdollisimman äänekkäästi. "päähäni vain sattuu! Ei kummempaa!" jatkoin turhaantuneena.
"Hän heräsi!" Sulkatähti ulvahti, aukiolla. Aukiolla! Minut oli raahattu siis leiriin!
"Kiitos huolenpidosta, mutta olen ollut hereirrä..." Niin. En ollut edes varma kauanko olin jo ollut hereillä. Minä hiirenaivo...
Käänsin kylkeä. Voin paremmin. Jalkaan ei sattunut enää paljoa. Kun Mutaturki sanoi, että olin levännyt jo tarpeeksi, nousin pystyyn ja menin syömään. Minua heikotti kauheasti, mutta niin olisi ketä tahansa. Söin nopeasti. Enää ei tuntunut pahalta ja halusin jutella mestarini kanssa. Halusin välttämättä tietää miten olin pökertynys, sillä itse en muistanut mitään.

Tassutin Varjoturkin luo. Emmin hetken, sillä hän keskusteli juuri pukkusulan ja sisiliskovarjon kanssa. Keskustelu ei ollut kuitenkaan syvällinen joten uskalsin mennä väliin. Sanoin Varjoturkille tarvitsevani apua, että saisin hänet sivummalle. Näin sain tilaisuuden jutella kahdestaan.

Vastaus:15 pistettä! :)

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viinimarja
05.01.2013 19:04
Onneksi painajaiset olivat jättäneet minut rauhaan edellisenä yönä. Huulilleni kohosi hymy, kun muistin, mitä mestarini oli minulle eilen luvannut. Tänään minusta tulisi soturi! Nousin istumaan ja aamutoimien jälkeen kipitin ulos pesästä. Naukaisin pikaisen tervehdyksen hereillä oleville kissoille ja tallustelin piikkihernetunnelille. Kipitin kauemmas leiristä ja raotin suutani saadakseni vainun riistasta. Hetken ajan kuluttua sieraimiini leijui hiiren tuoksu. Eipä aikaakaan, kun pikkujyrsijä ja roikkui velttona leukojeni välissä. Kiitin Tähtiklaania suhteellisen hyvinsyöneestä hiirestä ja kannoin sen leirin tuoresaaliskasaan. Itselleni valikoin pienen rastaan ja vetäydyin syömään sitä muiden oppilaiden kanssa. Olin juuri haukkaamaisillani linnusta palasen, kun yhtäkkiä huomasin Susitassun istuvan yksinään etäämmällä muista oppilaista. Hänet oli kyllä hyväksytty klaaniin, mutta hän oli silti kovin yksinäinen. Emmin hetken, mutta lopulta nappasin rastaan leukojeni väliin ja tallustelin Susitassun luo. Kolli käänsi katseensa minuun ja tervehti minua lyhyellä nyökkäyksellä.
"Huomenta.", naukaisin ja hymyilin.
"Oliko sinulla jotain asiaa?", kolli murahti tylyllä äänellä.
"No... ei varsinaisesti. Ajattelin vain tulla seuraksesi kun näytit niin yksinäiseltä jaa..."
"Kiitos vain, mutta en tarvitse kenenkään sääliä! Pärjään aivan loistavasti.", kolli tiuskaisi.
"No anteeksi, että yritin olla ystävällinen!", huusin takaisin, nappasin rastaan mukaani ja tallustelin takaisin muiden oppilaiden luo.
Söin rastaan ja aloin vaihtaa kieliä muiden oppilaiden kanssa. Kerroin muille, että minusta tulisi tänään soturi ja he onnittelivat minua ja ylpeys kasvoi sisälläni. Iloani kuitenkin lannisti Susitassu, joka mulkoili minua sivummalla. Hymähdin kollille ja tallustelin Mäntyviiksen luo leuka ja häntä pystyssä. Mestarini huomasi saapumiseni ja tervehti minua iloisella hännänheilautuksella.
"Huomenta! Käy metsästämässä klaanille jotain, niin voimme lähteä.", Mäntyviiksi naukui.
"Metsästin klaanille jo hiiren. Lähdemmekö pian?", kysyin kärsimättömänä.
"No sitten!", Mäntyviiksi naukaisi ja ahmaisi puoliksisyödyn vesimyyränsä. "Tulehan, käydään hakemassa matkarohto Tuhkamarjalta."
Hihkaisin innostuneena ja vilistin Mäntyviiksen ohi parantajanpesään. Tuhkamarja tervehti minua pikaisella nyökkäyksellä ja vetäytyi yrttivarastoon, ilmeisesti hakemaan matkarohtoa. Tunsin, kuinka polkuanturani kihelmöivät jännityksestä enkä kyennyt pysymään paikoillani. Aloin ravata ympäri parantajanpesää, kunnes törmäsin suoraan Mäntyviiksen selkää vasten.
"Outs!", naukaisin ja hieroin kuononpäätäni lievittääkseni kipua.
"Varohan vähän, tiikeri.", Mäntyviiksi kehräsi nauraen ja hipaisi lapaani hännänpäällään.
Paljastin leikilläni etuhampaani ja töykkäisin leikilläni kollin lapaa. Siinä samassa Tuhkamarja nilkutti luoksemme suussaan tukko yrttejä. Myös päällikkö saapui pesään ja tervehti minua, tulevaa soturia ja mestariani. Hymyni hyytyi, kun huomasin Susitassun seuraavan päällikköä heti tämän astuttua pesään.
"Unohdin kertoa, että otan oppilaani mukaan.", Mustatähti naukaisi ohimennen ja alkoi ahmia omaa osuuttaan matkayrteistä.
Mäntyviiksi katsahti minua merkitsevästi ja huokaisi. Vilkaisin Susitassua sivusilmällä ja aloin syödä omaa osuuttani yrteistä. Jauhoin kitkerän makuisen yrttiseoksen huolellisesti ja nielaisin sen sitten pitkin hampain. Huomasin Susitassun, joka söi yrttejä kuin olisi syönyt vastatapettua tuoresaalista. Susitassu huomasi tuijotukseni ja kohotti kulmiaan kysyvästi. Käänsin katseeni nopeasti pois ja heilautin vähättelevästi häntääni. Nielaisin viimeisen suullisen yrttejä ja vilkaisin muita matkaan lähtijöitä. He näyttivät olevan valmiina lähtöön. Päällikkö hyvästeli parantajan ja pujahti ulos pesästä. Susitassu antoi minun ja Mäntyviiksen mennä edeltä ja tuli sitten perässä. Mustatähti naukui vielä jotakin klaanin varapäällikölle Tulisydämelle ja heilautti sitten meille häntäänsä merkiksi seurata. Päästin innostuneen naukaisun ja tallustelin reippaana päällikön luo.
>Minusta tulee soturi!<
Se oli ainoa asia, jota kykenin ajattelemaan. Nelipuulla oli silti ajateltava muutakin, sillä meidän oli pakko ylittää Tuuliklaanin reviiri.
"Emmekö riko soturilakia?", nau'uin ja katsoin päällikköä, joka tutki ympäristöä Tuuliklaanin rajalla.
"Emme. Olemme matkalla Kuukivelle ja meillä on Tähtiklaanin suoma oikeus kulkea tästä.", Mäntyviiksi maukui tyynen rauhallisena.
"Reitti selvä! Voitte tulla jo.", Mustatähti huikkasi ja katosi pitkään heinikkoon.
Susitassu pujahti salamana mestarinsa perään. Seuraavaksi oli Mäntyviiksen vuoro. Vilkaisin nopeasti vielä kerran taakseni ja sujahdin heinikkoon. Jouduin kurkottelemaan kaulaani välillä nähdäkseni minne olin matkalla, sillä heinät ylsivät minua leukaan asti. Pikkuhiljaa heinikko alkoi lyhetä ja edessämme avautui aava taajama. Mustatähti ja Mäntyviiksi alkoivat haistella tuulta ja minä tein samoin. Kuiva tuuli kantoi mukanaan väljähtänyttä Tuuliklaanin hajua.
"Partio on kulkenut tästä läheltä hetki sitten", Mustatähti maukui mietteliäästi. "Tulkaa."
Seurasimme päällikköä jonossa kuin saman pentueen jäsenet. Jos tuuliklaanilaiset huomaisivat meidät, ei olisi muuta mahdollisuutta kuin jäädä selittämään. Lähistöllä ei näkynyt ainottakaan puuta, pensasta tai kiveä, joita olisi voinut käyttää piilopaikkoina. Siitä huolimatta kulkueemme lähes tulkoon ryömi maata pitkin vatsakarvat aluskasvillisuutta hipoen. Jatkoimme sitä tahtia jonkin aikaa, kunnes Mustatähti ilmoitti, että oli turvallista jatkaa matkaa normaalisti. Nousin kumarasta asennosta ja tunsin nivelieni jäykistyvän. Irvistin kivusta, mutta onneksi nivelsärky lakkasi pian. Jatkoimme matkaa tasaista nummimaata pitkin. Tiesin hyvin, että Korkokiville olisi matkaa vielä muutama kymmentä puunmittaa. Tuuli kuljetti sieraimiini herkullisen jäniksen hajun, mutta en välittänyt siitä sen enempää. Ei ollut aikaa metsästää ja olimme yhä Tuuliklaanin mailla. Eikä minulla ollut edes nälkä, kiitos Tuhkamarjan antamien yrttien. Jäniksen haju jäi pian taakse ja aava nummimaa aukesi edessämme. Horisontissa kuitenkin huomasin kaukana siintävät, kolmiomaiset Korkokivet. Jännitys kutitteli polkuanturoitani joka askeleella, jona pääsin lähemmäs määränpäätämme. Jännitys nousi hitaasti jalkoihini, joten päätin purkaa paineita juoksemalla hieman. Juoksin muutaman jäniksenloikan edemmäs muuta ryhmäämme.
"Älähän hätäile, Viinitassu!", Mäntyviiksi huikkasi takaani. "Ei pidetä turhaan kiirettä."
Huomasin vähän matkan päässä kivenlohkareen ja loikkasin sen päälle. Harmaa kivi tuntui miellyttävän lämpimältä tassuissa ja nautin myös kuivasta tuulesta, joka piiskasi hellästi punaista turkkiani. Haistelin ilmaa ja kuonooni kulkeutui pari nuuhkaisulla ainakin kolmen eri eläimen hajut.
"Tuuliklaani saa totisesti pulskistua nummimaan antimista.", mau'uin itsekseni.
Pian Mustatähti, Mäntyviiksi ja Susitassu saavuttivat minut ja jatkoin matkaa heidän kanssa yhdessä. Tallustin mestarini rinnalle ja nuolaisin tuon lapaa pikaisesti. Mäntyviiksi vastasi siihen lempeällä kehräyksellä. Siirsin katseeni eteen ja kuulin Ukkospolun hirviöiden humun korvissani. Emme olleet enää kaukana.
"Minusta tuntuu, että minun on taas pakko juosta.", nau'uin anteeksipyytävästi ja kiihdytin taas joukon kärkeen.
Purin painetta jaloistani ja hidastin sitten kävelyvauhtiin. Vilkaisin muita lapojeni yli. He olivat noin kolmen ketunmitan verran jäljessä. Pysähdyin hetkeksi odottamaan heitä ja jatkoin sitten matkaani. Saavuimme pian Ukkospolulle, ja tunsin hirviöiden humun ukkosen lailla korvissani.
"Susitassu, ylitä sinä polku ensimmäisenä.", Mustatähti kehotti ja nuori oppilas nyökkäsi.
Päällikkö kuiskasi oppilaalleen vielä joitakin ohjeita ja Susitassu nyökkäsi ymmärtäneenä. Mäntyviiksi puolestaan kääntyi minun puoleeni ja painoi kuononsa melkein kiinni korvaani.
"Kulje polun yli mahdollisimman nopeasti, mutta kuulostele sitä ennen. Jos et kuule lähestyvää hirviötä, voit ylittää polun."
"Ymmärrän.", naukaisin ja siirsin katseeni Ukkospolun reunalla kärkkyvään Susitassuun.
Kollin tuuhea, musta häntä piiskasi hermostuneesti ilmaa ja jäykistyi tikkusuoraksi, kun hirviö vilisti polulla vain muutaman hiirenmitan päässä hänen kuonostaan. Lopulta hän rohkaisi mielensä ja laski vasemman etutassunsa polun hohkaavaan pintaan. Vikkelin askelin hän kipitti polun puoleenväliin. Hän olisi varmasti jatkanut pidemmällekkin, ellei äänekäs hirviön tööttäys olisi hermostuttanut häntä ja jähmettänyt häntä pelosta siihen paikkaan.
"Susitassu, juokse!", Mustatähti karjui, mutta kolli oli jäykkä kuin patsas.
Vilkaisin säikähtäneenä Susitassua lähestyvää nelikanttista, valtavan suurta hirviötä.
"Liiku, senkin hiirenaivo!", huudahdin ja pinkaisin kohti polkua.
"Viinitassu! Tule heti takaisin!", Mäntyviiksi karjaisi topakasti, mutta en voinut totella.
Pinkaisin Susitassun luo keskelle polkua ja haukkasin ison palan tuon niskanahkaa suuhuni ja ponkaisin yhdellä loikalla polun toiselle puolelle. Ihmettelin vielä pitkään, mistä sain voimaa sellaiseen loikkaan. Tasapainoni kuitenkin petti kesken ilmalennon. Kynteni raapaisi kivuliaasti Ukkospolun reunaa ja laskeuduin polkua ympäröivään ojaan selkä edellä. Kierin vielä pitkän matkan ojaa reunustavaan orapihlaja-aitaan ja pian tunsin terävät piikit turkissani. Voihkaisin hiljaa kivusta ja yritin hivuttautua mahdollisimman kivuttomasti pois ohdakkeen seasta. Huomasin Susitassun, joka oli mätkähtänyt nurmikkoon ja haukkoi nyt henkeään. Hänestä oli ilmeisesti puhjennut ilmat pihalle törmäyksen yhteydessä. Irrotin tassuuni takertuneen piikkiohdakkeen ja kipitin kollin luo. Hänen silmänsä olivat pyöreät kuin täysikuu ja niiden katse oli hätääntynyt. Susitassu haukkoi henkeään epätoivoisesti kykenemättä päästämään sitä ulos.
"Rentoudu! Yritä kestää! Vedä henkeä!", latelin paniikissa ohjeita, vaikka en todellisuudessa tiennyt lainkaan, kuinka tuollaisessa tilanteessa olisi tarkoitus toimia.
Onnekseni Mustatähti ja Mäntyviiksi saapuivat pian paikalle. Siinä vaiheessa Susitassu oli jo saanut hengityksensä kulkemaan kunnolla ja hän haukkoi ilmaa kiittollisen ja helpottuneen näköisenä.
"Oletko kunnossa? Pystytkö nousemaan?", kysyin.
"E-enköhän.", Susitassu änkytti ja nosti sitten ruskeiden silmiensä katseensa minuun. "Kiitos. Sinä pelastit henkeni."
"Vuoroin vieraissa.", nau'uin hymyillen ja kampesin Susitassun pystyyn kuonollani.
"Jos olet kunnossa, voimme jatkaa matkaa. Aurinko laskee kohta.", maukui Mustatähti. "Hyvin toimittu, Viinitassu.", hän lisäsi minulle.
Ravasimme tasaista niittyä pitkin Korkokivien luo. Kun niitty oli ylitetty, maa jalkojemme alla muuttui hiekkaiseksi kivikoksi. Astelin Emonsuuta kohti tasaisin, varmoin askelin, kun yhtäkkiä tunsin vasemman tassuni polkuanturassa kipua.
"Ai!", huudahdin ja nostin tassuani.
Polkuanturaan oli repeytynyt haava. Katselin ympärilleni ja huomasin yhden terävän kiven olevan verestä punainen. Mäntyviiksi huomasi hidasteluni ja kipitti luokseni.
"Mitä nyt?", Mäntyviiksi kysyi ja minä osoitin hänelle polkuanturaani. "Pystytkö kävelemään?"
"Totta kai. Tämähän on vain pikkunaarmu!", nau'uin vähättelevästi, mutta varoin silti astumasta tassullani koko painolla.
Saavuimme Emonsuun äärelle. Tähysin sysipimeää luolaa silmiäni siristellen. Tuolla jossain sen uumenissa oli Kuukivi, ja se ajatus sai turkkini kihelmöivään.
"Mäntyviiksi ja Viinitassu jäävät vahtimaan suuaukkoa. Susitassu, tule sinä minun mukaani.", päällikkö määräsi.
En voinu tolla tuntematta pienoista kateutta siitä, että vasta klaaniimme hyväksytty erakko pääsi katsomaan Kuukiveä, mutta minä en. Pian päällikkö ja Susitassu katosivat Emonsuun uumeniin. Huokaisin hiljaa ja istahdin maahan. Aloin nuolla polkuanturassani olevaa haavaa lievittääkseni kipua ja tukahduttaakseni verenvuotoa. Katsoin tassua ja huomasin helpotuksekseni, että haava oli alkanut pikkuhiljaa arpeutua. Nuolin kuivuneen veren pois ja laskin tassuni maahan testatakseni, vieläkö haava oli arka. Sävähdin hieman, mutta kipu ei ollut onneksi kovin suuri. Huomasin sivusilmällä Mäntyviiksen nousevan ylös ja tallustelevan kivikkoa kohti.
"Minne sinä menet?", kysyin ja mestarini katsoi minua lapojensa yli.
"Käyn metsästämässä itselleni hiiren. Toivottavasti et pane pahaksesi.", Mäntyviiksi varmisti, sillä hän tiesi yhtä hyvin kuin minä, että minun oli paastottava siihen asti kunnes pääsisimme leiriin.
"En tietenkään. Odottelen tässä.", naukaisin ja Mäntyviiksi nyökkäsi kiitokseksi.
Pian raidallinen kolli katosi kivikon uumeniin. Aika ajoin vilkaisin taakseni nähdäkseni, joko päällikkö ja Susitassu pian saapuisivat. Häntäni piiskasi kärsimättömänä ilmaa. Mäntyviiksi saapui pian takaisin huuliaan nuollen ja vahvasti hiireltä haisten. Lopulta Susitassu ja Mustatähtikin saapuivat. Päällikkö suorastaan kiisi ulos tunnelista Susitassu perässään juosten. Päällikön silmät olivat kauhusta ammollaan ja hänen kaikki selkäkarvansa sojottivat pystyssä taivasta kohti.
"Nopeasti!", hän maukui. "Myrskyklaani on suuressa vaarassa!"
Enempää kertomatta hän pinkaisi juoksuun kohti Ukkospolkua. Minä, Mäntyviiksi ja Susitassu juoksimme hänen peräänsä. Puolimatkassa Ukkospolulle tunsin polkuanturani haavan aukeavan ja siitä alkoi tihkua verta. Ärähdin turhautuneena ja pitelin oikeaa käpälääni ilmassa antaen muiden kolmen jalkani hoitaa juoksemisen. Ylitimme Ukkospolun nopeasti, jääden melkein hirviön alle. Huomasin jääväni nopeasti muista jälkeen. Mäntyviiksi huomasi sen ja juoksi luokseni.
"Tulen sinun kanssasi samaa matkaa.", Mäntyviiksi naukui.
"Ei! Jos Myrskyklaani on nyt vaarassa, se tarvitsee kaikki liikenevät soturit. Ala juosta!", naukaisin topakasti ja nilkutin eteenpäin minkä kolmella jaloillani pääsin.
"He selviävät ilman minuakin.", mestarini intti.
"Siinä tapauksessa minä pysyn tässä, kunnes jatkat juoksemista.", nau'uin ja istahdin maahan.
Mäntyviiksi pysähtyi jäniksenloikan päähän minusta ja vilkaisi ensin minua ja sitten kauempana juoksevia päällikköä ja Susitassua.
"Ole kiltti... älä pakota minua valitsemaan.", Mäntyviiksi aneli.
"En pakotakkaan. Sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin juosta.", nau'uin itsepintaisesti.
Huomasin pienen hymynpoikasen nousevan Mäntyviiksen suuhun.
"Milloin sinusta kasvoi noin itsenäinen. Hyvä on, mutta kun leirissä on turvallista, tulen sinua vastaan."
"Hyvä on. Alahan kalppia nyt!", sihahdin ja Mäntyviiksi totteli.
Kun hän oli kirinnyt päällikön ja Susitassun rinnalle, nousin ylös ja aloin taas nilkuttaa kolmella jalallani niin lujaa, kuin kykenin. Jonkin ajan kuluttua saavuin Tuuliklaanin metsästysmaille ja Mäntyviiksen, Mustatähden ja Susitassun tuoksujälki tuntui yhä vahvana kuonossani. Jatkoin matkaa nilkuttaen ja yritin pitää vauhtia yllä. Polkuanturaani alkoi kirvellä yhä pahemmin ja pahemmin joka askeleella, kunnes minun oli pakko pysähtyä. Haukoin henkeä ja keräsin hetken voimiani. Juuri, kun olin pinkaisemaisillani taas juoksuun, kuulin kauemapana nummella taistelukarjaisun. Käänsin pääni säpsähtäen ympäri ja kirosin hiljaa. Tuuliklaanin partio tästä vielä puuttuisikin! Siitä huolimatta pinkaisin juoksuun, vaikka tiesin sen olevan turhaa. Partio saavutti minua koko ajan.
"Hiirenpapanat!", sihisin itsekseni.
Pian partion johtaja, suuri tumma kolli, jolla oli vääntynyt jalka savutti minut ja painoi maata vasten.
"Käpälät irti! Kehtaattekin kajota tulevaan soturiin!", sähisin ja yritin potkia kollia takajaloillani, mutta potkuni haroivat pelkkää ilmaa.
"Phah! Se on Myrskyklaanin vakooja! He kärkkyvät varmasti nummimaidemme tuoresaaliita.", maukui yksi partion kissoista.
"Myrskyklaani ei ole, eikä tule koskaan olemaan niin epätoivoinen!", huudahdin ja potkaisin minua maassa pidellyttä kollia suoraan leukaan.
Kampesin itseni ylös ja jatkoin juoksua kaikilla neljällä jaloillani, vaikka kipu oli sietämätön. Kyyneleet kihosivat silmiini, mutta räpyttelin ne pois ja kiihdytin vauhtiani. Onnekseni Tuuliklaanin partio jäi pian taakse. Pingoin Nelipuulle täyttä vauhtia vaikka polkuanturastani tihkui verta. Pitikin olla niin kömpelö ja astua suoraan sen terävän kiven päälle! Sätin itseäni matkan varrella ja jatkoin sitä aina siihen asti, kunnes pääsin leiriin. Pujahdin sisään piikkihernetunnelista ja katsoin ympärilleni. Leiri oli täynnä erakoita! Sappeni kiehahti, kun muistin Susitassun. Tämä oli varmasti hänen syytään! Kuulin läheltä pentutarhaa kiljaisun, joka oli karmean tuttu. Seilisydän! Pinkaisin pentutarhan luo ja katsoin järkyttyneenä emoani, joka makasi velttona rotevan, hiekanruskean erakon alla. Karjaisin taisteluhuutoni ja syöksähdin kollin kylkeen. Iskin hampaani suoraan pehmeään vatsanahkaan ja erakon huuto vihloi korviani. Painoin hänet maata vasten ja raastoin tuon kylkiä kynsilläni, kunnes hän vetäytyi huutaen pusikkoon nuolemaan haavojaan. Katsoin emoani, joka näytti jo tointuneen kissan hyökkäyksestä. Kipitin hänen luokseen ja kampesin hänet pystyyn kuonollani.
"Oletko kunnossa?", nau'uin ja katsoin huolestuneena hänen silmän yläpuolella olevaa haavaa, jonka veri valui suoraan silmään.
"Olen. Kiitos, Viinitassu.", emoni kehräsi.
Katsahdin leiriä ja huomasin helpotuksekseni, että leirissä oli enää huomattavan vähän erakoita. Siinä samassa silmiini osui Susitassu, joka tärisi hermostuneen oloisena Suurkiven varjossa ja viha kuohahti taas sisälläni. Varmistin vielä, ettei emollani ollut hätää ja syöksähdin sitten kollin kimppuun. Huusin ja upotin hampaani suoraan Susitassun niskanahkaan, joka ei ollut osannut varoa minua.
"Tämä on sinun syytäsi eikö niin!??!", nau'uin suu täynnä Susitassun turkkia ja ravistelin häntä. "Uskomatonta, että pelastin sinun henkesi!"
Painoin avuttoman kollin maata vasten ja upotin hampaani kollin mustaan kurkkuun. Susitassu kouristeli allani ja yritti epätoivoisesti raapia lonkkiani takajaloillaan.
"Viinitassu! Mitä sinä oikein teet!?", kuulin päällikön järkyttyneen huudon.
Antamatta minun edes vastata, päällikkö tönäisi minut pois ja auttoi Susitassun pystyyn.
"Koko hyökkäys oli varmasti hänen syytään! Hänen takiaan emoni oli vähällä kuolla!, huusin ja paljastin hampaani irvistykseen.
"A-anna anteeksi!", Susitassu inisi ja kakoi.
"Mene parantajan luo. Hän tietää, mitä tehdä tuolle haavalle.", päällikkö naukui ja siirsi sitten ankaran katseensa minuun. "Kiitä onneasi, että suostun vielä nimittämään sinut soturiksi kaiken tämän jälkeen!", päällikkö sähähti poistuen pesäänsä.
Ärähdin turhautuneena ja painelin parantajanpesälle. Odottelin, että Susitassu oli tullut ensin ulos sieltä ja pujahdin pesään sitten hänen jälkeensä. Tuhkamarja toivotti minut tervetulleeksi.
"Sain polkuanturaani haavan Korkokivillä.", kerroin ja nilkutin parantajan luo.
Tuhkamarja tutkaili haavaa pitkän tovin. En osannut tulkita hänen ilmettään millään tavoin.
"Näyttääkö se pahalta?", kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Haen siihen hieman leskenlehteä. Ei hätää, saan sen kyllä kuntoon.", parantaja maukui ja hänen rento äänensävynsä sai minut rauhoittumaan.
Parantaja katosi yrttivarastoon ja tuli pian takaisin suussaan leskenlehtitukko. Hän pureskeli lehdet mössöksi ja levitti sitä haavaan polkuanturassani.
"Ota tästä hieman unikonsiemeniä, ettei se tulehdu.", Tuhkamarja kehotti ja tökki kuonollaan kolme pientä siementä lähemmäs minua.
Nyökkäsin ja ahmaisin siemenet silmänräpäyksessä.
"Selvän teki. Voit nyt mennä."
"Kiitoksia, Tuhkamarja. Olet oiva parantaja.", nau'uin hymyillen ja poistuin pesästä saniaistunnelin kautta.
Ilokseni huomasin klaanin toipuneen hienosti erakoiden hyökkäyksestä. Susitassun näkeminen kuitenkin pilasi iloni. Yritin olla välittämättä hänestä ja tallustelin Suurkivelle odottamaan nimitysmenojani. Pian Mustatähti loikkasi kiven päälle ja kutsui klaanin kokoukseen.
"Minä, Mustatähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseena tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Viinitassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puollustaa tätä klaani - jopa henkesi uhalla?"
"Lupaan.", henkäisin hiljaa ja odotin tulevaa soturinimeäni lavat jännittyineinä.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi", Mustatähti karjaisi. "Tästä lähtien sinut tunnetaan nimellä Viinimarja. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja voimaasi ja hyväksyn sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi.", päällikkö maukui seremonian päätteeksi ja kumartui nuolaisemaan päälakeani.
Vastasin eleeseen nuolaisemalla kunnioittavasti päällikön lapaa. Kumarsin päällikölle vielä kerran ja käännyin sitten muiden puoleen.
"Viinimarja! Viinimarja! Viinimarja!"
Koko aukio täyttyi riemuhuudoista. Tunsin riemullisen hymyn kohoavan huulilleni. Klaanilaiset antoivat minulle tietä, että pääsisin valitsemaan syötävää tuoresaaliskasasta. Valikoin itselleni vesimyyrän ja pullean hiiren ja vetäydyin syömään niitä sotureiden puolelle leiriä. Ensimmäisinä luokseni kipittivät Mäntyviiksi ja Seilisydän. Otin heidän onnittelunsa vastaan ja aloin ahmia hiirtäni. Saatuani ateriani syötyä, päällikkö tallusteli luokseni. Nuolin viiksiini takertuneen lihanpalan pois ja höristin korviani kuuntelemisen merkiksi.
"Perinteen mukaan sinun on valvottava koko yö leirin reunalla sillä välin, kun me muut nukumme."
"Tiedän sen. Voit nukkua huoleti.", nau'uin.
"Aivan varmasti. Onnea vielä kerran, Viinimarja.", päällikkö naukui hymyillen ja vetäytyi haukotellen pesäänsä.
Muiden kissojen mentyä nukkumaan, minä tallustin leirin reunalle ja istahdin paikoilleni odottamaan aamuauringon ensimmäisiä säteilyjä. Hetken aikaa istuttuani, kuulin takaani rapinaa. Korvani käännähti automaattisesti äänen suuntaan ja minä vilkaisin taakseni. Kiepahdin nopeasti ympäri, kun näin Susitassun lähestyvän minua katuva ilme kasvoillaan.
"Viinimarja... minä en houkutellut erakoita tänne.", Susitassu änkytti surkeasti.
Olisin halunnut vastata jotain, mutta suljin suuni viime tipassa. Susitassun kulmat kurtistuivat kysyvästi.
"Mitä nyt? Etkö voi puhua?"
Puistin raivokkaasti päätäni. Susitassu näytti epäröivältä, mutta nyökkäsi sitten.
"Selvä. Nähdään huomenna.", Susitassu maukui ja käännähti ympäri.
Katsoin Susitassun kulkua aina siihen asti, kun hän katosi oppilaidenpesän uumeniin. Käännähdin takaisin leiriä ympäröivään piikkipensasaitaan päin ja istahdin maahan. Minulle oli edelleenkin täysi mysteeri, miksi Susitassu oli hyväksytty klaaniin noin vain. Tai ainakin päällikkö oli hyväksynyt. Muista klaanin jäsenistä en tiennyt. Enkä itsestäni. Vilkaisin jälleen oppilaidenpesään ja huomasin Susitassun likaisenruskean turkin pilkistävän orapihlajaseinämän läpi. Ravistelin päätäni setvittääkseni ajatukseni. Minusta oltiin nyt tehty soturi, ja se oli tärkeintä.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua aurinko pilkisti vihdoin horisontin takaa. Olisin halunnut kiljaista riemusta, mutta pidin suuni visusti supussa. Aloin kuopia maata kärsimättömänä. Vielä muutama hetki, niin olisin virallisesti klaanin soturi. Lopultakin päällikkö tuli virkistyneenä ulos pesästään ja päästi minut nukkumaan. Nyökkäsin kiitokseksi ja laahustin rättiväsyynenä sotureidenpesään. En jaksanut edes tasoittaa sammalta tasaisemmaksi, vaan lysähdin rutikuivan, epätasaisen sammalkeon päälle ja nukahdin samantien.

//Noinps! Sori kun tuli vähä seko ja venytetty :D
Vastaus:Hmm... 35 pistettä! ;) Onnea!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tassuz
05.01.2013 15:46
''Ei voi olla totta!''Kiviturkki naukui turhaantuneesti.
''Voisit edes joskus keskittyä opetukseen Sirpaletassu!''
En jaksanut kuunnella mestarini mouruamista siitä,että en ollut taaskaan keskittynyt hiiren nappaamiseen.
Tutkin mieluummin lumessa tallustelevaa ötökkää.
Se näytti isolta hyttyseltä,mutta hyttynen se ei ollut.
Lämmin hengitykseni sai sen virkeämmäksi.
Mutta jos se ei kerran hyttynen ollut niin mikä sitten?
Päätin,että se saa olla lumiötökkä,ja viuhdoin pörheää häntääni tyytyväisenä päätökseeni.
Yhtäkkiä harmaa käpälä jysähti kuononi eteen.
Nostin katseeni ja näin turhautuneen,kireällä tuulella olevan mestarini.
''Jatketaan harjoituksia huomenna. Se tältä päivältä''hän sihahti ja asteli Sulkatähden luo.
varmaan raportoimaan minusta.
Tai, sitten keskustelemaan klaanin asioista,onhan hän varapäällikkö.
Katsoin lumiötökkää.
Kiepsautin sen varovasti etutassuni päälle ja kävelin se tassu ylhäällä oppilaspesään.
Teeritassu nukkui.
Lepuutti varmaan jalkaansa,sehän oli kipeä.
Käpäläni lämpö oli saanut lumiötökän liikkeelle.
Se tippui suoraan Teeritassun kuonolle.
hän avasi silmänsä ja kirkaisi.
''Ottakaa tuo kamala kahdeksanjalkainen olio pois naamaltani!''hän ulvaisi.
Seuraavaksi pingoin jo pää viidentenä jalkana ulos pesästä,kipakkien sähähdyksien saattelemana.
Vilkaisin Sulkatähteen päin.
Hän oli nähnyt koko jutun ja katsoi taivaalle ja pyöritteli päätään.
Olin vähäsen tyytyväinen temppuuni.
Rastastassu oli nauranut tempulleni.
Oli mukavaa saada huomiota häneltä.
Olin ehkä hiukkasen pihkassa häneen,ja se ei ole ihme.
Voiko kauniinpaa naarasta olla?
Huomasin, että hän asteli juuri tuoresaaliskasalle ottamaan syötävää.
Minäkin aioin,mutta en ollut metsästänyt tänään vielä yhtikäs mitään,kun olin keskittynyt siihen lumiötökkään.
Menin nolona Kiviturkin luo.
Hän katsoi minua kylmästi.
''Niin?'' hän kysyi kuivasti.
Kynsin nolona käpälälläni maata.
''Niin, että voisimmeko vielä harjoitella metsästystä? Lupaan oikeasti keskittyä ja yrittää''naukaisin häpeävästi.
Kiviturkin ilme pehmeni.
''No jos todella yrität,niin voisimme koittaa vielä''hän sanoi ja heilautti tyyneesti arpisia korviaan.
Hymy levisi minunkin kasvoilleni ja silmäni olivat kirkkaat ilosta.
''Mennään''Kiviturkki maukaisi ja lähti kävelemään.
''Minne menemme?'' naukaisin.
''Suurpajulla on tietääkseni paljon pikkuriistaa''Kiviturkki vastasi lempeästi ja vilkaisi minua.
Kun olimme vihdoin Suurpajulla, Kiviturkki painautui maahan.
Tein samoin, vaikka en oikein tiennyt, minkä takia.
Kiviturkki viittoi hännällään puun viereen.
''Tuolla on hiiri.Koita napata se'' hän kuiskasi.
Tuijotin Kiviturkkia tajuamatta mitään.
''Äh, siis,mene ensin näin''hän sanoi ja meni vaanimisasentoon.
Seurasin esimerkkiä.
''Sitten vain hyppäät kynnet ulkona sen päälle ja puraiset nopeasti niskaan.''Kiviturkki neuvoi.
Odotin sopivaa hetkeä.
Kun hiiri painoi päänsä kohti maata,hyppäsin.
Luulin osuvani siihen,mutta se vilahti juuri pakoon.
Juoksin raivoissani sen perään, ja kun osuin hiiren kohdalle,hyppäsin.
Tunsin kynteni uppoavan sen selkään ja hiiri pysähtyi siihen paikkaan.
Puraisin sitä nopeasti niskaan,ja se lysähti velttona maahan.
Kiviturkkikin oli noussut seisomaan ja katsoi ylpeänä saalistani.
''Sinähän olet taitava metsästäjä!Okein hienoa!Tästä on ilo kertoa Sulkatähdelle!''hän maukui iloisesti.
Kehräsin tyytyväisenä mestarini kehuista.
Metsästäminen oli hauskaa!
Ehkä voisin vastaisuudessakin keskittyä harjoituksiin.
Otin hiiren suuhuni.
''Haudataan se maahan,ja haetaan kohta.Koetetaan metsästää vielä lisää riistaa.''Kiviturkki neuvoi.
Sitten muistin Rastastassun.
Hän oli varmasti syönyt jo,enkä ollutkaan syönyt hänen vieressään,niinkuin olin suunnitellut.
Mutta se ei haitannut juuri nyt.
Lehtikadon kylmä tuuli puhalsi kasvoihini,ja nautin juuri tästä hetkestä,tässä.

Jatkuu...
//tästä tuli lyhyempi kuin siitä ekasta versiosta jonka tein, koska se ei tullutkaan tähän vaan katosi olemattomiin. Tein tämän uudestaan.Tätä oli ihan hauska tehdä,vaikka jouduin kirjoittamaan uudestaan.Eka tarinani siis.Tykkään tästä ropesivustosta TOSI PALJON!:)//

Vastaus:Hienoa tietää että sivu ilahduttaa ^^ Ja saat tarinastasi 15 Kp:tä! C:

~Gebu

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastassu
05.01.2013 14:31
Luku 3; Paikka ilman tähtiä

Rastastassu tassutti väsyneenä pitkästä päivästä uudelle sammalpedilleen oppilaidenpesässä. Se oli lähellä pesän suuta, koska Rastastassu tahtoi nukkua viileässä paikassa. Pajutassu taas nukkui miltei kauimmaisessa nurkassa, sillä hänelle tuli kylmä suuaukon vieressä. Kyllä Rastastassullakin oli välillä kylmä, mutta hän ei piitannut siitä sillä menneen päivän jälkeen hän oli päättänyt, että aikoisi olla metsän paras uimari. Siihenhän tarvittaisiin kykyä sietää kylmää. Pajutassu nukkui jo. Oli myöhäinen ilta ja kuu oli paistanut jo pitkään taivaalla. Rastastassu oli valvottanut itseään metsästämällä. Häntä ärsytti syvästi se, että metsästys sujui niin surkeasti. >Ehkä minua ei ole luota metsästämään...maalla.< Rastastassu mietti ja painoi päänsä pehmeään sammaleeseen. >Huomenna metsästän kalaa. Sitten Sulkatähti on tyytyväinen.< Rastastassu silmäili oppilaidenpesää ja sulki sitten silmänsä.

Rastastassu tunsi seisovansa nurmella. Ympärilleen hän ei nähnyt. Jostakin kaukaa kajasti valo. Sininen valo? Rastastassu kulki pimeydessä ja tunsi itsensä sokeaksi. Hän oli jossakin metsässä, sen hän tiesi. Valo läheni, ja kun Rastastassu pääsi sen luo, ei hän erottanut että mikä se oli. Jokin kasvi, varmaan. Rastastassu ajatteli ymmällään ja kosketti käpälällään. Pehmeä pinta. >En kyllä maista. Jotain myrkyllistä. Pitäisikö se ottaa mukaan? Se toimisi valona tässä pimeässä metsässä.< oppilas kysyi itseltään. Muualtakin puiden joukosta kajasti sinistä valoa. Omituisia kasveja oli lisää, tätä ei siis tarvittu mukaan. >Täällä on selvästi yö. Miksei yksikään tähti valaise?< Rastastassu käänsi katseensa taivaalle, mutta siellä ei ollut tähden tähteä. >Onko Tähtiklaani hylännyt minut?! Missä esi-isäni ovat?< Rastastassu hätiköi.
”Minut on hylättyh-?!!” Rastastassun keuhkot tyhjenivät ilmasta, kun jokin häntä suurempi hyökkäsi takaa päin ja litisti Jokiklaanin tumman oppilaan maahan.
”Ai, oletkin vain kissa. Luulin puhuvaksi hiireksi!” naurahti nuori ja energinen ääni, ja paino hävisi Rastastassun päältä.
”Vai että puhuva hiiri?! Varoisit sanojasi, senkin likainen katti!” Rastastassu sähisi loukkaantuneena. Hän nosti päänsä maasta ja sylki multaa ja ruohoa.
”Eikö äiti opettanut, että ei saa sanoa rumia sanoja?” kissa, jonka Rastastassu tiesi kolliksi, vitsaili.
”Ei naurata!” Rastastassu murisi.
Kollin ruskeat silmät välkkyivät pimeässä metsässä.
”Mites sinä tänne jouduit, pentu?” Kolli kysyi ja nuoli etukäpäläänsä.
”En ole pentu!”
”Etkö osaa sanoa mitään muuta kuin aggressiivista tai kieltävää?”
”Kyllä osaan!”
”No tulihan se myöntäväkin vastaus!” kolli nauroi.
Rastastassua ei naurattanut, ja tämä puri ärsyyntyneenä hampaitaan yhteen. Hän haistoi oudon, pisteliään hajun kollin turkissa.
”Mistä klaanista sinä olet?” Rastastassu kysyi mutta piti yhä piikikästä äänensävyä yllä.
”Oletko sinäkin klaanikissa? Hyvä, en sentään ole aivan eksyksissä.” kissa maukui.
”Olen Varjoklaanista, ja nimeni on Villitassu. Mistä klaanista sinä olet ja mikä on nimesi?”
>Villitassu, sopiipa hänelle.< Rastastassu mietti.
”Minä olen Rastastassu, Jokiklaanista. EN ole pentu, vaan oppilas!”
”Klaanin nuorin oppilas, näemmä. Kuka on mestarisi?”
”Mitä se sinulle kuuluu?”
”Kysyinpähän vaan.”
”No okei, mestarini on Sulkatähti.”’
”Ai että päällikön oppilas. Entäs, ketkä ovat vanhempasi?”
”Lopeta jo! Ei sinulle kuulu että ketkä he ovat! Olet ärsyttävä!”
”Älä heti syytä. Ei sinun ole pakko kertoa. HEI! Äläs nyt!”
Rastastassu oli kaatanut Villitassun kumoon ja alkanut repiä tämän turkkia.
Villitassu potkaisi Rastastassua, ja pieni oppilas lensi pitkän matkan taaksepäin, kunnes luuli törmäävänsä puuhun, mutta puu oli ontto ja vanha, joten sen kuori rasahti rikki ja Rastastassu räsähti sen sisälle.
”Aiih...” Rastastassu kähisi ja huomasi turkkinsa olevan repeytynyt ja verillä. Villitassu oli sillä aikaa tullut hänen luokseen ja ojensi nyt tassuaan.
”Ei tapella, tahdon auttaa. Olemme kummatkin eksyksissä, niin miksei yhdistettäisi voimiamme?” Villitassu ojensi tassuaan lähemmäs, ja vähän aikaa mietittyään Rastastassu tarttui siihen. Villitassu auttoi haavoittuneen Rastastassun takaisin nurmikolle.
”Hienoa, olette näköjään tavanneet jo toisenne.” kuului viekas naaraan ääni varjoista, ja kahden oppilaan luo tuli kilpikonnakuvioinen naaras, jonka turkki oli valkoinen ja oranssinsävyisten täplien täplittämä. Oppilaat pysyivät hiljaa ja painautuivat hieman lähemmäs toisiaan. Villitassun sileän turkin kosketus rauhoitti Rastastassua, vaikka hän oli niin oudossa paikassa.
”Minä olen Vaahteravarjo”, naaras maukui äänellään, jota hän väänsi niin ystävälliseksi, että se ei tuntunut aidolta.
”Mistä klaanista olet?” Rastastassu kysyi kipakasti ja Villitassu painoi naamansa käpäläänsä.
”Miksi kysyt tuota aina ensiksi?” Villitassu kuiskasi, mutta Rastastassu ei vastannut.
”Myrskyklaanista, ja Jokiklaanissakin olin jonkin aikaa.”
”Olet epäilyttävä. Missä olemme? Miten me jouduimme tänne?”
”Olette Pimeydenmetsässä. Näette unta, mutta voitte tuntea kaiken mitä täällä koskette. Tulkaa, pari henkilöä odottaa teitä.” Vaahteravarjo kutsui ja kääntyi takaisin varjoihin.
Rastastassu katsoi Villitassua. Villitassu nyökkäsi, ja he menivät Vaahteravarjon mukaan.
Ei kestänyt pitkään, kunnes he tulivat pimeälle aukiolle, jonka keskellä oli kivi. Kiven luona istui kissoja. Rastastassu ei erottanut, mistä klaanista ne olivat. Ne kaikki haisivat ihan samalle kuin tämä metsä, todella pahalle. Kivellä istui valtava ruskea raidallinen kolli, ja tämän vieressä harmaa kolli.
”Tässä he ovat”, Vaahteravarjo sanoi kahdelle kollille. Rastastassu katsoi varovasti noita kissoja, ja pelästyi sitä kuinka arpisia he olivat.
”Tässä ovat Tiikeritähti ja Ohdakekynsi. Esitelkää itsenne.” Vaahteravarjo selitti ja siirsi oppilaita lähemmäs kiveä.
”Mi-minä olen Villitassu”, Villitassu esitteli itsensä.
”Olen Rastastassu”
Ohdakekynneksi sanottu harmaa kissa silmäili Rastastassua, ja tämä tuijotti takaisin.
”Tervetuloa Pimeydenmetsään. Teitä varmaankin ihmetyttää, miksi olette täällä, joten minä kerron syyn.” Tiikeritähti sanoi pelottavalla, matalalla äänellään.
”Metsä on tuhoutumassa, joten ajattelimme opettaa teille kahdelle erikoisia voimia, jotta selviätte kaikista koetuksista jota teille sattuu. Teidän tulee kuitenkin luvata, että ette kerro tästä kenellekään muulle.”
”Miten on? Suostutteko opetukseen? Voimme opettaa teille kuinka voittaa vastustaja yhdellä iskulla ja saada kolme hiirtä samaan aikaan.” Ohdakekynsi naukui ja katsoi yhä Rastastassua silmiin.
”Käykö, jos neuvottelemme vähän aikaa kahdestaan?” Villitassu kysyi. Tiikeritähti nyökkäsi.
Rastastassu ja Villitassu siirtyivät hieman kauemmas kissoista.
”Mitä luulet?” Villitassu supisi.
”Ohdakekynsi tiesi, että en ole hyvä saalistamaan! Ovatko he seurailleet meitä?” Rastastassu sähisi.
”En minä tiedä. Mutta tahdotko osallistua opetukseen?”
”Emme tiedä keitä nämä kissat edes ovat! En ole ennen kuullutkaan Pimeydenmetsästä, mutta Tiikeritähdestä olen kyllä kuullut vaikka ja mitä! Sinäkin olet, eikö vain?”
”Tietenkin, hän oli Varjoklaanin paras päällikkö!”
”No ei, senkin hiirenaivo! Hän tappoi omia klaanilaisiaan! Hän on murhaaja!”
Villitassu vilkaisi Tiikeritähteä ja hänen karvansa nousivat pystyyn kun hän näki Tiikeritähden esillä olevat, terävät ja suuret kynnet.
”Ymmärrätkö?” Rastastassu tiukkasi.
”No kyllä, mutta ajattele nyt! Millainen kunnia! He opettavat meille salaisia temppujaan ihan tuosta vaan! Jättäisitkö sellaisen muka pois? Toista mahdollisuutta ei luultavasti tule!” Villitassu miukui. Rastastassu sulki silmänsä, ja ajatteli.
”Hyvä on, suostun. Mutta jos joudumme tappamaan toisia kissoja, lopetan varmasti!” Rastastassu päätti.
”Me suostumme!” Villitassu huusi.
”Oikein hyvä. Aloitamme koulutuksen vasta ensi yönä, ja ohjaudutte suoraan tänne.” Tiikeritähden ääni kuului jostain kaukaa, ja koko paikka tummeni.
Rastastassu avasi silmänsä oppilaidenpesässä.
>Olipas siinä uni! Jos se edes oli uni... Mitä olenkaan mennyt päättämään? No, tehty mikä tehty. Ehkä näin on vain parempi.< Rastastassu totesi ja kampesi itsensä ylös pediltään.

Vastaus:Saat 25 KP:tä C:

~Gebu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi
05.01.2013 12:28
Luku 7:
-Siepattu-

Heräilin jossain oudonhajuisessa paikassa. Räpyttelin silmiäni hitaasti ja unisesti. Näin edessäni sumean, pienikokoisen hahmon. Se kumartui tasolleni ja naukaisi pienen tervehdyksen. Se oli nuori, oppilaan ikäinen, hyväkuntoinen ja punertava kolli. Nousin heiveröisesti istumaan, ja huomasin kissan olevan paljon pienempi kuin minä.
"Mi-missä olenh?" Mutisin ja katselin ympärilleni. En odottanut kissan vastaavan, ja vieläpä niin kovaäänisesti, joten hätkähdin.
"Tämä on omistajani autotalli!" Kolli naukaisi kovaan ääneen, ja vasta nyt huomasin hänen takanaan pienen, mustavalkoisen naaraan. Nyökkäsin kiitollisena.
"Tämä tässä on pikkusiskoni Koralli! Minä olen Simpukka!" Simpukka maukui ja kehräsi tyytyväisenä. Nyökkäsin uudestaan ja lähdin hoipertelemaan ympäri kylmää autotallia.
"Miksi olen täällä? Miksen saanut jäädä metsään ystävieni ja oppilaani, josta pian tulisi soturi, luo?" Luulin sanovani sen mielessäni, mutta pennut seurasivat minua ja naaras vastasi kuiskaten:
"Olet täällä koska omistajamme haluaa jonkun vahtimaan meitä hänen työpäivinään." Nyökkäsin taas kiitollisena mutta yllättyneenä.
"Miten ymmärrätte noin paljon kaksijalkojen puheesta?" Nau'uin ihmetellen. Pennut hihittivät ja katsoivat toisiaan. Minä tuijotin heitä lapani yli typertyneenä.
"Olemme eläneet koko elämämme kaksijalkojen kanssa, kyllä siinä luulisi jo oppivan!" He kihersivät hiljaa. Tuhahdin hiljaa ja istuin maahan. Venyttelin kankeita ja kylmiä jäseniäni ja nuolaisin hämmentyneenä rintaani. Mitä tästäkin tulisi? Hämmennyin mutta hätkähdin äkisti.
"Se ennustus!" Naukaisin ja nousin seisomaan karvat pystyssä. Pian ovi kävi ja mies toi meille ruokaa. Menin piiloon vanhan, rikkinäisen kitaran taakse. Käperryin mahdollisimman pieneksi ja toivoin ettei ihminen näkisi minua. Kissanpennut hämmästelivät vieläkin huutoani, mutta kohauttivat lapojaan ja alkoivat hotkia. Huokaisin ja painoin pääni tassujeni päälle, torkahtaen hetkeksi.

"Tule syömään, jätimme sinullekkin hieman!" Kolli naukui, ja heräsin.
"Jätimme sen verran että sinunlaisesi iso kissan vatsa täyttyisi..." Naaras lisäsi ja hymyilin.
"Kiitos." Naukaisin ja tallustelin ruokakupin luo. Ruokaa oli aika paljon, ja se haisi oudolta. Vatsani kuitenkin kurni ja hotkin kaiken. Nolostuin hieman ja katsoin pentuja, ne olivat ilmeisesti tottuneet hotkimiseen. Huokaisin huojentuneena ja venyttelin. Pennut alkoivat painia ja katselin heidän leikkiään kaihoisasti...

//Sori, megalyhyt. Dx Kuplis voi sit tulla vähän myöhemmin tonne... =3\\
Vastaus:20 pistettä! ;) Lisään myöhemmin! :3

-Hohtis

Yksityinen viesti
05.01.2013 12:24