--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Gebu/suomuturkki
05.01.2013 02:35
Luku 13. < Vasten tahtoa >

<on kulunut hieman alle 12 kuuta siitä,kun olin ensimmäistä päivää soturioppilas,pieni,suloinen ja hieman hiirenaivomainen.Myös sama aika siitä..kun tapasin sen soturin varjoklaanin perukoilta,en näe yleensä sellaista.> Mietiskelin Auringon nousun hetkellä pienen sammalalustani päällä.Lopulta entinen mestarini,Sisiliskovarjo tuli ja pyysi minua nousemaan,jotta pääsisi parempaan lukuun sotureista.Nousin ripeästi ja tepastelin närkästyneenä pois soturien pesältä ja menin metsää kohti "Minnes sinä olet menossa?" kuului ääni takaani,se oli kosteaturkki."Ajattelin häntä ensin,nyt haistan hänet!" Vastasin. "Kenet?Vai tarkoitatko riistaa?" Kosteturkki kysyi."En!Tarkoitan..." Jätin naukumiseni kesken koska paljastaminen siitä,että ajattelen Varjoklaanin kissaa hartaasti voisi olla hankalaa ymmärrettävää.Heilautin häntääni jymäkästi,ikäänkuin merkkinä siitä,että lopetan keskustelun.Juoksin syvälle metsän uumeniin.Menin hieman pidemmälle siitä paikasta missä kissan haistoin,mutta säpsähdin,koska näin sentään jotain."Kuka siellä?Näyttäydy tai sinusta tulee variksenruokaa!" Nau'uin.Vastausta ei kuulunut,en silti jaksanut alkaa tosikoksi. <Mitä oikein ajattelen..teen harhamatkan tänne ajatusteni takia..taidan olla liian väsynyt ja harhaantunut.Pitäisi kai vain palata klaaniin ja antaa -toisten- klaanien kissojen olla> . Kävelin hitaata takaisin leiriä päin.Yhtäkkiä kuulin rytinää puiden latvoista.Lopulta tutun näköinen kissa laahusti alas puusta."Tunnemmeko toisemme..?" Kysäisin."Niinkin voisi sanoa.*hah* ilman sinua olisin nääntynyt!Joten kiitokset rusakosta.Aikeeni oli tulla monta kuuta aijemmin mutta klaanini ongelmien takia olin liian kiireinen." Kissa vastasi. Muistikuvani valaistui harvinaisen paljon."Sinähän olet..Karheatassu!" Naukaisin. "Oikeastaan sain Soturikoulutkseni jo pari kuuta aijemmin valmiiksi,olen siis nyt Karheaturkki." Karheaturkki <jonka nimen nyt tiedän> keikutti häntäänsä oksalla ja virnuili ovelasti."Hieno asi..hetkinen,mitä sinä teet taas jokiklaanin alueella,luulin että käskin sinun jo kerran häipyä!En tahdo että joudut vaikeuksiin!" Mourusin äkäisesti ja katsoin selkä suorana Karheaturkkia.
"Ehkäpä niin,mutta toin sinulle -vastapalveluksen-" Karheaturkki sanoi,ja otti viereltään pulskan hiiren ja kantoi sitä alas oksilta luokseni."Mutta..enhän minä voi vaihtaa riistaa puolivieraan varjoklaanilaisen kanssa!" vastasin ankarasti ja miltei käänsin selkäni tuolla kissalle."Hei,tämä on vähin mitä voin antaa,ymmärrätkö?Tiedän sen olevan väärin,mutta tähtiklaanin nimeen ota se!" Karheaturkki anoi ja katsoi suoraa silmiini."En tiedä..Vaikka kuinka sanoisit,en silti ole vakuuttunut.Pidä se." Vastasin. "Mutta!...hyvä on.Lähden takaisin klaanilleni,mutta jos tarvitset jotain pientä,voit nähdä minut joka kuunnousun ajan tällä oksalla." Karheaturkki vastasi ja lähti kävelemään.Lähdin itse vastakkaiseen suuntaan lähemmäs.

- Tästä tuli nyt Suht.Pitkä, ja siis joo'o,Suomuturkki on kehissä nyt n__n mutta jos joku hänestä oppilaana kirjoittaa ei se haittaa minua paljoakaan.
Anteeksi jos tuli virheitä tai mitään C:
Vastaus:Ei sinun tarvitsisi kirjoittaa! :P Mutta juuh, muutan siellä "Klaanit"- kohdassa niitä asemia, ja saat vaikka 10 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastastassu
04.01.2013 14:49
Luku 2; Kyky, jota ei jokaisella kissalla ole

”Mitä teemme ensiksi? Joko voimme aloittaa? Kierrämmekö rajat? Teemmekö jotakin tosi, tosi jännää?” kysymyksiä pulppusi Rastastassun suusta ja hänen mestarinsa Sulkatähti näytti menettävän hermonsa. Päällikkö kuitenkin piti pinnansa ja maukui:
”Kierrämme ensin rajat.”
”Tuleeko Pajutassu mukaan?”
”Hän ja mestarinsa käyvät rajat hieman eri aikaan.”
”Selvä!”
Sulkatähti aikoi opastaa Rastastassun ulos leiristä, mutta oppilas pinkaisi uloskäynnille sanomatta sanaakaan.
”Ai niin, olet ollut ulkona aiemminkin”, Sulkatähti sanoi huokaisten. Rastastassu näytti iloiselta, mutta kun tämä huomasi, että Sulkatähti ei ollut mielessään oppilaan käynneistä ulkopuolella ilman lupaa pentuna, hymy pyyhkiytyi pois hänen kasvoiltaan. Pian tuo iloinen ilme ja olemus kuitenkin palasivat, kun Sulkatähti vei nuoren oppilaan joelle.
”Partio on käynyt täällä aika vasta, joten rajamerkkejä ei välttämättä tarvitse uusia.” Sulkatähti kuiskasi Rastastassulle kuin ei tahtoisi kenenkään muun kuulevan, vaikka lähellä ei ollut ketään.
”Miksi kuiskit? Ei täällä ketään ole!” Rastastassu möläytti niin että linnut lensivät puista. Sulkatähti läpsäytti häntänsä tämän suulle.
”Olemme lähellä Myrskyklaanin reviiriä. Ja kuten varmasti olet isältäsi kuullut, kaksijalat tuhoavat metsää. En tahdo kutsua niitä tänne.” Sulkatähti sihisi ja laski häntänsä.
”Ahaaa....” Rastastassu naukaisi hiljempaa.
”Joka tapauksessa, nyt kun olemme joella, niin voisin katsoa kuinka reagoit kylmään veteen. Jokiklaanilaisten pitää osata uida myös talvella. Kokeilehan”, päällikkö kannusti ja työnsi Rastastassun jäälle.
”Miten minä veteen pääsen käsiksi?” Rastastassu kysyi ymmällään ja katseli kuvajaistaan jäästä. Sulkatähti käveli jäälle ja osoitti hännällään märän näköistä paikkaa jäällä, lähellä Myrskyklaanin rajaa.
”Tuolla jää on haurasta, joten vesi on tullut sen läpi. Mennään sinne, mutta ole varuillasi. Pidän hännästäsi kiinni, jos jotakin tapahtuu.” Sulkatähti tarttui Rastastassun tuuheaan häntään joka sai Rastastassun kivahtamaan. Rastastassu painautui matalaksi, kuin vaanimisasentoon, ja kulki hiljaa kohti haurasta jäätä mestari perässään. Tämä astui etutassullaan hauraalle jäälle ja se räsähti rikki. Sulkatähti veti märkää Rastastassua pois avannosta.
”Voit päästää irti! Selviän kyllä, ei tämä vesi kylmältä tunnu eikä siinä ole kova virtauskaan!” Rastastassu maukui hämmästyneenä huomatessaan, kuinka helppoa uiminen oli. Sulkatähti päästi epäillen irti, ja Rastaspentu ui ympyrää kylmässä vedessä.
”Eikö sinulle tule kylmä?” hän kysyi.
”Ei! Tämä on ihanan virkistävää!” Rastastassu kehräsi ja tämän pää kävi veden alla, jolloin Sulkatähti hätkähti pelästyneesti. Rastastassu palasi kuitenkin nopeasti pinnalle, silmät auki ilosta. Ilo muuttui kauhistukseksi, kun jäänalainen virta imaisi pienen Rastastassun mukanaan, ja tämä pelästyneenä upposi veteen, jään alle.
”Rastastassu!” Sulkatähti henkäisi ja hyppäsi jääkylmään veteen. Hän upotti päänsä veteen ja yritti pitää silmänsä auki etsiessään Rastastassua. Hän nousi takaisin pintaan, ja katsoi kuinka pitkään joki jatkui ilman avantoja. Niitä ei näkynyt, joten Sulkatähti valmistautui sukeltamaan. Ennen kuin tämä ehti sitä tehdä, hän huomasi pimeässä vedessä pienen hahmon, joka ui vastavirtaan. Sulkatähti avasi suunsa, jolloin hän sai vettä henkeensä, ja otti kiinni pinnistelevästä Rastastassulta ja veti tämän pois jäältä, Myrskyklaanin reviirille.
”Rastastassu, oletko kunnossa?!” Sulkatähti kysyi hätääntyneesti, mutta Rastastassu nosti päänsä virkeänä ja hymysuin ja vinkaisi iloisena:
”Tehdäänkö uusiksi?! Se oli kivaa!”
Sulkatähti huokaisi helpotuksesta.
”Miten sinä pystyit uimaan vastavirtaan tuollaisessa virrassa? Olet niin...” Sulkatähti maukui, ja Rastastassu siristi tummansinisiä silmiään kysyvästi. ”...Pieni.”
”Se oli helppoa. Ui samanlaisesti kuin myötävirtaankin mutta tein jaloillani suurempia liikkeitä enkä uskaltanut lopettaa. Eikä virta vienyt minua kuin vain parin ketunmitan päähän avannosta. Ja jotta en menettäisi happea, otin sitä niin paljon kuin keuhkoihini pystyin, ennen kuin upposin.” Rastastassu kehräsi Sulkatähden sanoista huolimatta.
”Ei ihme, että se oli sinulle helppoa. Sinulla on vahvat jalat, sekä hyvä päättelykyky ja olit todella rohkea.” Sulkatähti kehui oppilastaan. Rastastassu suoristi ylpeänä ryhtiään.
”Olemme Myrskyklaanin reviirillä. Mennään äkkiä pois.” Sulkatähti kuiskasi ja kaappasi Rastastassun mukaansa joen toiselle puolelle. Kantaessaan oppilastaan, hän mietti, kuinka niin pieni kissa oli onnistunut pidättämään henkeään niin pitkään. Oliko se jonkinlainen lahja, Tähtiklaanilta?

Vastaus:Ehkä ei Tähtiklaanilta... >:3 Saat 20 pistettä! ;)

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: RoxyNami(Teeritassu)
04.01.2013 11:52
Havahduin syvästä unestani. Olin nukkunut sikeästi ja luulin aamun jo sarastavan. Melkein petyin, kun huomasin että jotkut soturit olivat vasta kömpimässä yöpuulle. Jalkaani koski edelleen. Olin muutama päivä sitten loukannut sen ikävästi kivikossa. Niskaani tipahteli jostain vesipisaroita, mutta en vaivautunut liikkumaan. Muut oppilaat tuhisivat lähistöllä ja olin ainut valveilla oleva oppilas. Mietin, näkikö Sirpaletassu jostain unta, kun pyörähteli levottomasti unissaan.
"Njaaauu! Senkin ketunläjä! Varoisit vähän!" huusin Sirpaletassulle joka oli kierähtänyt unissaan sen kipeän jalan päälle. Kipu oli raastava.
"A-anteeksi... Se ei ollut jekku." Sirpaletassu änkytti.
"No hienoa! Jos tuo toistuu niin... niin päädyt variksenruusaksi," murahdin ja nousin pystyyn. Aijoin mennä kertomaan Mutaturkille, mutta en suinkaan kannelakseni
vaan hakemaan helpotusta jalkakipuun.


Nilkutin parantajan luo nopeasti, sillä olin jo tottunut nilkutukseen parissa päivässä.
>En varmaan pääse huomennakaan koulutukseen< Ajattelin siinä nilkutellessani. Olin nikuttanut pesälle ennätysajassa ja olin jokseenkin ylpeä. En vaivaantunut seisomaan pystyssä, vaan lysähdin maahan pesän eteen ja naukaisin hiljaa:
"Mutaturkki... Mutaturkki. Jalkaan koskee" Sävähdin vähän, sillä parantaja oli nukkunut erittäin sikeästi ja oli olllut muutenkin koko päivän huonotuulinen. Onnekseni hän ei kuitenkaan vaikuttanut kauhean äkäiseltä noustessaan valveille.
"Heräsitkö kipuun vai oletko ollut kokoajan hereillä?" parantaja kysyi hiljaa.
"No oikeastaan heräsin vaan yhtäkkiä ja sitten alkoi kipu, kun Sirpaletassu kierähti unissaan jalan päälle." sanoin tuskissani. Mutaturkki pyöräytti silmiään myötätuntoisena ja tassutti hakemaan minulle unikonsiemeniä.
Olin nauttinut unikonsiemenet ja makasin jo muiden oppilaspesässä. Unikonsiemenet tepsivät nopeasti ja minua alkoi nukuttaa...

Näin kummallista unta. Se oli jollakin lailla painajaisen kaltainen. Unessa minä juoksin ympäriinsä. Olin onnellinen ja etsin jotain tai jotakuta. Halusin levittää ilouutisen kaikille. En kuitenkaan löytänyt etsimääni ja katkeruuden kyyneleet alkoivat valua poskilleni. Tiesin koko ajan näkeväni unta, mutta en saanut itseäni hereille. Halusin vain herätä uuteen aamuun...

Onnekseni heräsin. Näin hivenen huolestuneet kasvot yläpuolellani. Kasvot sopivan täydellisesti mestarilleni varjoturkille. Se oli Varjoturkki.
"Pystytkö tänään koulutukseen?" Varjoturkki naukui. Varjoturkki ei antanut minun vastata vaan jatkoi;
"Jalkasi on jo paranemaan päin, mutta voisimme hsrjoittaa kalastusta" Nyökkäsin vastaukseksi.
"Syödään ensin" Hän maukui. Olinne aina olleet jotenki läheisiä, sillä minulla ei ollut klaanissa vanhempia ja Varjoturkki oli mestarini. Valitsin kasata vesimyyrän ja aloin syödä. Kylmä tuuli puhalsi aukiolla.
Tänään voisi olla vaihteeksi mukava päivä.

Matkalla joelle harjoittelemaan aloin miettiä taas uneni tapahtumia. Mitä olit etsinyt? Miksi olin ollut onnellinen? Miten olin tiennyt olevani unessa, vaikka en pystynyt heräämään?

Jatkuu...
//Sori kun tuli näin lyhyt... Eka tarina.
Vastaus:Hmm... Todella hyvä ensitarina! Selvä juoni, ja uni oli jännittävä! Saat 15 kokemuspistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuplatassu
03.01.2013 21:03
"Selvittiin" Kuplapentu katsoi veljiään ja virnisti. Aurinkopennnun kirkkaan sinisissä silmissä oli iloinen pilke. Mutta Pöllöpentu oli hermostunut.
"Minusta tämä ei ole sittenkään hyvä idea." pusikosta muutaman ketunmitan päässä pennuista kuului räsähdys. Pöllöpentu pörhisti karvansa ja siirtyi hieman lähemmäksi pähkinäpensaista sisäänkäyntiä. Kuplatassu paljasti pienet valkoiset kyntensä. Pieni ruskea nyytti vilisti pensaan alta.
"Hiiri!" Kuplapentu hypähti käpälät ojossa pientä otusta kohti, joka pääsi helposti pakoon ja katosi pimeään metsään. Kuplatassu heilautti lyhyttä häntäänsä turhaantuneena. Aurinkopentu hymyili hiukan, mutta Pöllöpentu ei näyttänyt ollenkaan iloiselta.
"Minä menen takaisin, ja kerron Mustakukalle." Pöllöpentu ei jäänyt odottamaan vastausta vaan pinkaisi pähkinäpensasiin, leirin sisään.
"Mitäs nyt?" Aurinkopentu naukui, pieni pelokas pilke silmissään.
"Ei me Pöllöpentua tarvita, voimme me mennä kaksistaan. Tule, mennään." Kuplapentu heilautti häntäänsä kärsimättömästi, odottaen Aurinkopennun vastausta.
"Noh, mennäänkö?" Aurinkopentu hihkaisi.
"Niin, täsmälleen minne?" leiristä ilemstyi ruseka raidallinen kolli, jonka ääni oli kireä ja katse jäätävä.
"Em-emme minnekkään, Haukankatse." Aurinkopentu ei pystynyt katsomaan kokenutta soturia silmiin, mutta Kuplapennunn silmissä leiskusi tuli ja naaras ei osoittanut ollenkaan kunnioitusta vanhempaansa kohtaan.
"Me olemme menossa kävelylle, onko onglemaa?" Kuplapentu tuhahti.
"Onpa hyvinkin." maukui Mustakukka, jonka rinnalla tassutteli vaivaantuneen näköinen Pöllöpentu. Mustakukka pihisi raivosta ja huolesta.
"Tajuatteko te ollenkaan temppunne vakavuutta!" naaras moitti kahta pentuaan.
"Ei me mitään vakavaa tehty." Kuplapentu initti, kun Mustakukka paimensi tätä ja Aurinkopentua takaisin leiriin, Haukankatse ja Pöllöpentu kintereillään.
"Ymmärrättehän että se oli todella uhkarohkeaa, entä jos mäyrä tai pöllö olisi sattunut paikalle?" Mustakukka huokaisi.
"Mutta eipäs osunut!" Kuplapentu kivahti.
"Me puhumme vielä tästä." Mustakukka naukui ja katosi pentutarhan suojaan Kuplapentu ja Pöllöpentu kintereillään.

"Kutsuttakoon tätä oppilasta Kuplatassuksi, kunnes hän on soturinimensä ansainnut. Hopeahaukka olet lojaali ja viisas varapäälikkö, odotan että opetat tietosi ja taitosi tälle Varjoklaanin oppilaalle."
"Aurinkotassu! Aurinkotassu! Kuplatassu! Kuplatassu!" Kissojen joukosta kuului iloisia naukaisuja, kun he kutsuivat uusia oppilaita uusilla nimillään. Arpitähti naulitsi katseensa kahteen uusimpaan oppilaaseen Aurinkotassuun ja Kupltassuun, jotka oli juuri nimitetty oppilaiksi. Oli kulunut muutama kuu sisarusten yölisestä tempauksesta. Pöllöpentu oli nimitetty oppilaaksi ennen nuorempia sisaruksiaan, joita oli rangaistu nimeämällä vain Pöllöpentu oppilaaksi.
Kuplatassu kuohui innosta kun tämä kosketti hopeanharmaata mestariaan. Varjoklaanin päälikkö, Arpitähti, musta kolli hypähti alas Suurkiveltä merkiksi kokouksen päättymisestä. Kuplatassu nousi pystyyn kissojen hajaannuttua, ja tajusi aurinkotassun kadonneen jo mestarinsa kanssa.
"Mitä me teemme ensimmäisenä!" Kuplatassu naukui innoissaan, Hopeahaukan silmissä oli tyytyväinen pilke.
"Mitä sanoisit jos ensimmäisenä kiertäisimme reviirimme rajat?" Hohtohaukka
naukui.

//Jatkuu >.< Tuli lyhyeempi, kun aluksi tarkoitin. Älä huoli Mäntyviiksi kyllä minä vielä luoksesi ennätän XD
Teen yhden tarinan vielä kuplan oppilasajoista ja sitten teen nimityksen ^^
Ja soturinimekseni haluaisin Kuplahäntää :3

Vastaus:Selvä, saat tästä 20 pistettä! ;)

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi
03.01.2013 13:55
Heräsin parantajan pesässä. Kurkkuuni oli tungettu ties mitä pahanmakuisia yrttejä, enkä pystynyt kakomaan niitä pois. Nielaisin ne vastahakoisesti ja vilkuilin ympärilleni. Olin nähnyt unessani Mantelisilmän, se oli helpotus. Hän ei ollut joutunut Pimeydenmetsään vaikka olikin rikkonut soturilakia olemalla kumppanini. Huokaisin helpottuneena ja nousin istumaan. Kiedoin häntäni tassujeni päälle ja haukottelin. Nousin lopulta seisomaan ja venyttelin huolellisesti kaikki kankeat jäseneni. Nuolin pitkähköjä karvojani ensin vastakarvaan ja sitten myötäkarvaan, jotta ne puhdistuisivat molemmin puolin. Nuolaisin vielä kerran rintaani ja lähdin tallustelemaan ulos. Oli ilta, kaikki olivat jo menneet nukkumaan, tai niin ainakin hetken luulin, kunnes Viinitassun pää putkahti esiin oppilaiden pesästä. Hymyilin tälle ja näin tämän kasvoilla lievän hämmennyksen, mutta innostuneisuuden. Hän kiiruhti luokseni ja näin hänen sisällään jännittyneen, leveän hymyn.
"Olet hereillä!" Hän naukaisi melko äänekkäästi ja naurahdin:
"Noh, en minä olisi voinut teitä noin vain jättää! Olette minulle tärkeitä." Nuolaisin oppilaani korvaa ja venyttelin vielä unenpöpperössä. Vatsani kurni ja virnistin Viinitassulle.
"Sinulla mahtaa olla nälkä? Noh, ole onnekas että eilen sain niin paljon murkinaa kasaan." Oppilas rehenteli leikkisästi ja seurasi minua tuoresaaliskasalle asti.

"Haluatko kuulla oudon jutun mitä eilen tapahtui?" Viinitassu keskeytti syömiseni.
"Toki..." Köhäisin ja nielaisin suuren palan vesimyyrää joka oli uhannun jäädä kurkkuuni. Oppilas huokaisi ja rupesi kertomaan tarinaa...

"Pilvihäntä, Tomuturkki ja Okakynsi olivat eilen metsästämässä. Tomuturkki huusi muut paikalle Korkeamäntyjen luo, oudon hajun takia. Kitunut ja raadeltu kotikisu makasi puolikuolleena pienen männyn juurella, ja sanoi: mänty ja kupla vangitaan ajaksi, jona ei kerkeä heitä kumminkaan unohtaa. En ymmärrä sitä..." Viinitassu pudisteli päätään ja katsoi suoraan, huolestuneena silmiini.
"En halua että sinulle käy mitään." Hän maukui tuskin kuuluvasti ja hymyilin rauhoittavasti, vaikka oma sydämeni hätääntyi.
"Hei, voihan se mänty tarkoittaa jotain muutakin!" Mau'uin ja laskeuduin oppilaan tasolle. Nuolaisin tämän korvaa, ja istuin.
"Tuhkamarja sanoi, että koska kotikisu sanoi sen, se voi tarkoittaa jotain kaksijalkoihin liittyvää." Viinitassu naukui ja käänsi katseensa parantajan pesän suulle, josta kuului ääniä.
"Ai siellähän sinä olet, Mäntyviiksi!" Tuhkamarjan ääni kuulosti iloiselta ja yllättyneeltä. Hymyilin tälle ja haukottelin. Minua väsytti yhä, mutta yritin pysyä hereillä. Naukaisin hyvästit molemmille kissoille ja menin soturien pesään nukkumaan.

Heräsin lintukuoron lauluun aurinkohuippuna. Tallustelin ulos Kirkassydämen luokse, joka pyysi minua partioon. Suostuin ja lähdimme metsälle Viinitassun kanssa.

Matkalla Viinitassu hyppeli innoissaan, mutta hiljaa, ja naukui koko ajan jännittyneenä soturiksinimeämisestä. Hymyilin tälle, ja kaksijalkalan luona karvani nousivat pystyyn. Koira ja vanhahko kaksijalka kävelivät vain muutaman ketunmitan päässä. Muut partiolaiset pinkoivat karkuun, mutta minä en pystynyt liikkumaan. He pyysivät minua tulemaan pois kiljaisuilla ja huudoilla, mutta näin vain häkin heilahtavan ja sen jälkeen pimeää...

//lyhytt. :c\\
Vastaus:20

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamotassu
02.01.2013 17:53
Jatkuu....

Kun olimme leirissä, tapasin Aurinkotassun.
"Hei, Aurinkotassu! Kiva tavata sinut." tervehdin.
"Ai... Hei..." Aurinkotassu vastasi hajamielisesti.
"Onko kaikki hyvin?" kysyin.
"Kaikki on ihan hyvin." Aurinkotassu sanoi ja tassutteli pois pää maassa.
<Sanoinko jotain väärää?> mietin.
Jäin miettimään paikalleni.
Pian Yöpilvi löysi minut istumassa lumisella kivellä.
"Ai.... Siinähän sinä oletkin. Tule, niin mennään metsälle." hän sanoi.
Hyppäsin alas kiveltä ja kysyin:
"Minne menemme metsästämään?"
"Tammimetsään. Sieltä löytyy paljon pikkuriistaa...." Yöpilvi vastasi.
Ja niin lähdimme matkaan.
Matkalla puhkesin juttelemaan kamalasti.
Vähän aikaa kuunneltuaan minun höpötyksiäni, hän kivahti:
"Etkö voisi jo olla hiljaa?"
Vaikenin heti, ja painoin pääni alas.
Kun oltiin perillä, Yöpilvi painautui maahan.
"Mitä nyt?" kysyin.
"Shhhh!!!! Pelotat riistan pois!" mestaini sähähti.
Hain katseellani kohdetta, ja löysinkin sen pian.
Painuin maahan ja kuiskasin:
"Anteeksi."
Sitten lähdin hiipimään kohti myyrää.
Kun olin tarpeeksi lähellä, ponkaisin sitä kohti ja paljastin kynteni.
Kului hetki, kunnes roikotin suussani pientä myttyä.
Tassuttelin ylpeänä Yöpilven luo ja laskin sen hänen eteensä.
"Hyvä. Mennäänhän viemään se klaanivanhimmille." Yöpilvi sanoi.
Nostin myyrän suuhuni ja jolkotin mestarini perään.
<Jee! Sain ensimmäisen saaliini kiinni!> iloitsin mielessäni.

Leirissä Yöpilvi sanoi:
"No niin. Viehän se vaikka Heinähännälle."
Nyökkäsin ja vein saaliini perille.

//Jatkuu...\\
//Ja anteeksi kun lopetin niin lyhyeen, mutta piti laittaa kone kiinni.... Kirjoitan ensi kerralla tarinan loppuun.\\

Vastaus:Jeeh! Saat tästä pätkästä 10 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Rastaspentu/tassu
02.01.2013 00:41
Esinäytös

Harmaa kolli, jonka turkkia värittivät harmaansävyiset kuviot, istui kärsimättömänä keskellä pimeää, äänetöntä metsää. Hän odotti toista kissaa, jonka olisi pitänyt saapua jo aikoja sitten. Harmaan kissan keltaiset silmät välähtelivät uhkaavasti. Moni muu kissa olisi tällaisessa tapauksessa kääntänyt katseensa yötaivaan tähtiin ja tutkaillut tuikkivia esi-isiään Tähtiklaanissa, kuolleiden klaanikissojen maailmassa, jossa klaanikissat metsästivät ja vartioivat hopeahäntää, uutta kotiaan jonka olivat kuolemansa jälkeen saaneet. Harmaa kolli kuitenkin piti katseensa tiukasti tuhkanruskeassa maassa, sillä tämän metsän yllä ei tähtiä ollut valaisemassa hänen, eikä kenenkään muun polkuja. Tähtiklaani ei omistanut tätä synkkää metsää. Pian lähistölle ilmestyi tummien ja miltei elottomien puiden sekä varjojen lomasta toinen valtava kolli, jonka tummanruskea raidallinen kymmenien taisteluiden arpeuttama turkki oli kaikkea muuta kuin kotikisulle, tai edes elävälle kissalle kuuluva. Ruskean kollin tummaa kuonoa halkoi pahannäköinen arpi, ja tämän meripihkanväriset silmät eivät olleet koskaan katsoneet kotikisuja ystävällisesti, eivät ainakaan oikeasti. Kollin turkki niin sanotusti 'säteili', tai pikemminkin kantoi mukanaan pimeyttä, jonka oli itse vuosien varrella kerännyt itseensä. Harmaa kolli käänsi hyytävän katseensa salamannopeasti tulokkaaseen.
”Tiikeritähti”, harmaa kissa sähähti tervehdykseksi.
”Olen tehnyt päätökseni, Ohdakekynsi, kuten olet varmasti sinäkin.” ruskea kolli, eli Tiikeritähti sanoi vahvalla äänellä. Tässä metsässä ei tarvinnut kuiskia, melkein kaikki olivat samalla puolella.
Ohdakekynsi, harmaa kolli, nyökkäsi ja kutsui Tiikeritähden luoksensa nopealla hännän väväytyksellä.
”Miten olisi, jos sinä aloittaisit?” Ohdakekynsi kysyi hiljaisesti Tiikeritähdeltä.
”Tienkin. Valitsin Varjoklaanilaisen,”, Tiikeritähti maukui ja Ohdakekynsi kommentoi tähän nopeasti: ”Enpä olisi muuta arvannutkaan”. Tiikeritähti pyöritteli silmiään ja jatkoi:
”Varjoklaanilaisen oppilaan. Rikkotähti on tätä seuraillut, ja todennut että hän olisi hyvä valinta.”
”No jos hän sitä mieltä oli, ehkä se on hyvä idea. Ehkä, vaikka minä olisin sinuna valinnut jostakin muusta klaanilasta kuin Varjoklaanista, heitä epäillään aina. Ja sinä sen kyllä tiedät, olithan Varjoklaanin päällikkönäkin. Ja sitä paitsi,” Ohdakekynsi naukui, (Tiikeritähdestä se tuntui turhanpäiväiseltä jäkätykseltä), ”Jos niin kovasti tahdot Myrskyklaanille kostaa, miksi et valinnut jotakuta sieltä? Olisit mahdollisesti saanut vakoojan.”
”Tai henkilön, joka kantelee Mustatähdelle ja muille Myrskyklaanilaisille, varsinkin Tulisydämmelle kaiken, mitä kerromme!” Tiikeritähti sähähti halveksivasti.
”No ehkä niinkin. Mutta oma oli valintasi.” Ohdakekynsi sanoi tyynesti ja kertoi kissasta, jonka oli itse valinnut: ”Minä valitsin Jokiklaanilaisen pennu-” Tässä välissä Tiikeritähti naurahti pilkkaavasti:”Jokiklaanilaisen! Ja vielä pennun!”
”...Pennun, joka viimeistään kahden päivän päästä pääsee oppilaaksi. Kyseinen kissa omaa voimia, jotka tulevat varsinkin piilottelemisessa hyödyksi. Oikein oiva valinta mielestäni, ja tämän suvussa on rauhallisia ja hyväntahtoisia kissoja. Pentua ei kukaan uskoisi Pimeydenmetsän oppilaaksi. Lisäksi hänen luonteensakin ja käytöksensä on sopiva. Hän ei usko Tähtiklaaniin yhtä kovasti kuin muut kissat, sekä hänellä on, tuota noin... Taipumus rikkoa soturilakia. Siksi valitsin hänet.” Ohdakekynsi kertoi ja piti äänensä vakaana eikä välittänyt Tiikeritähden tuhahduksista ja naurahduksista, joita tämä teki kuullessaan sanan ”pentu”.
”Ymmärrän. Oliko tämä sitten tässä?” Tiikeritähti kysyi Ohdakekynnen lopetettua.
”Kyllä. Sinä toimit Varjoklaanin oppilaan 'mestarina', ja minä toimin Jokiklaanin oppilaan. Vaahteravarjo saa hoitaa loput.” Ohdakekynsi lopetti, nousi ylös ja häipyi varjoihin.
Tiikeritähti sulatteli mielessään Ohdakekynnen sanoja.
>Kaikkea sitä. Minun ideanihan tämä oli, olenhan täällä päällikkö. Ohdakekynsi saa itse vastata seurauksista, jos se Jokiklaanin pentu tietää ongelmia.< Tiikeritähti mietti.
> Ja jos Varjoklaanin oppilaasta tulee vaikeuksia, sinä saat niistä huolehtia.< kuiskasi pieni ääni kokeneen päällikön päässä.

Luku 1; Uudet soturioppilaat

”Hei! Ei ole reilua!” Pajupentu huudahti kun Rastaspentu pöläytti tämän päälle kasallisen lunta, kun nämä telmivät lumessa.
”Saan turvautua apukeinoihin! Tiedät että olet parempi tappelemaan kuin minä, joten minulle kaikki on reilua!” Rastaspentu nauroi ja kipitti siskoaan pakoon, kun tämä ryntäsi perään.
”Kerron emolle!” Pajupentu miukui ja hyppäsi Rastaspennun niskaan.
”Kerro vain, en minä välitä! Isä sanoi, että taistellessa saa käyttää kaikkia mahdollisia kein-” Rastaspentu piipitti, mutta ennen kuin tämä ehti sanoa loppuun, paikalle asteli Sisiliskovarjo, Rastaspennun ja Pajupennun isä.
”Pajupentu, tahdotko sinä harjoitella tappelemista Rastaspentua vastaan?” tämä kysyi ja katseli pentujaan.
”En! Sanoin Rastaspennulle, että lopettaisi, mutta hän vain jatkoi!” Pajupentu ähisi.
Rastaspentu ei tahtonut kohdata Sisiliskovarjon katsetta, joten tämä leikki tutkivansa klaaninvanhimpien touhuja.
”Rastaspentu. Enkö minä ole sanonut, että sinun täytyy lopettaa kun toinen pyytää?” Rastaspennun isä sanoi tiukkaan äänensävyyn.
”...Olet... mutta tahdon oppilaaksi! On niin tylsää, kun pitää kokoajan pysytellä leirissä! Sain kiellon klaaninvanhimpien pesään ja oppilaidenpesäänkin! En voi kuunnella tarinoita!” Rastaspentu valitti surkeana.
”Se johtuukin siitä, että olet kiusannut klaaninvanhimpia ja oppilaita! Eivät he tahdo leikkiä kanssasi tai kertoa sinulle tarinoita, jos et osaa käyttäytyä!” Sisiliskovarjo sihisi.
Rastaspentu katsoi etutassujaan nolona. Sisiliskovarjon ilme pehmeni hieman, kun tämä huomasi tyttärensä nolon ilmeen.
”No niin, menkääs vaikka pentutarhaan Pikkusulan luo. Hänellä on kivoja uutisia.” Sisiliskovarjo kehräsi. Pajupentu huiskautti häntäänsä innokkaasti. Rastaspennun ilme ei paljoa muuttunut, mutta tämä seurasi siskoaan pentutarhaan.
Rastaspennun mielestä pentutarha oli leirin tylsin paikka. Hän oli joutunut viettämään ensimmäisen kuunsa sen syövereissä. Pentutarhassa tuoksui jatkuvasti maidolta, ja se sai Rastaspennun pään särkemään. Pesän katossa ja seinissä näkyi jälkiä vahvistuksista, jotka sinne oli rakennettu kun pesä oli romahtanut kaatuneen puun takia. Pentutarha oli koko leirin lämpimin paikka, joten siellä oleva lumi oli inhottavan märkää, ja joka aamu kun Rastaspentu heräsi, tämän turkki oli täynä lumipahkuroita. Ja kaiken lisäksi Jokiklaanin uusimmat pennut vikisivät päivin kuin öisinkin, joten Rastaspentu ei saanut unta yöllä, ja päivisin tämä sitten oli koko klaanin väsynein kissa. Pajupentu taas näytti pitävän maidontuoksusta, lumipahkuroista ja pentujen valittamisesta. Ei hänellä koskaan ollut valitettavaa pentutarhasta, aivan toisin kuin Rastaspennulla, joka meinasi oksentaa aina astuessaan sisään pesään. Pentujen emo, Pikkusulka istui tutulla sammalpedillään, joka oli koristeltu lintujen sulilla.
”Päivää!” tämä tervehti tutulla iloisella äänensävyllään kun Pajupentu kipitti innokkaana tämän luo, ja Rastaspentu pahoinvoivana löntysti. Pikkusulka oli melko pienikokoinen nuori naaras, jolla oli kaunis oranssi turkki, jossa oli sysimustia raitoja. Pikkusulan vihreät silmät kimmelsivät aina lempeydestä. Pajupentu muistutti Pikkusulkaa ulkonäöltään ja luonteeltaan enemmän kuin Rastaspentu. Pajupennulla oli pehmeä, vaaleanruskea turkki ja ametistinväriset, todella kauniit silmät. Rastaspennun turkki taas oli tummanharmaa, jota ympäröivät mustat juovat. Rastaspennun silmät olivat todella tummansiniset. Rastaspentu muistutti paljon enemmän Sisiliskovarjoa kuin Pikkusulkaa. Sisiliskovarjolla oli vihertävän harmaa turkki, jossa oli mustia juovia. Rastaspentu piti sitä todella hienona asiana, että tämä sai näyttää isältään. Ja tietenkin se on miltei jokaiselle pennulla hienoa muistuttaa vanhemmiltaan.
”Haluatteko kuulla pari mukavaa asiaa?” Pikkusulka kysyi kehräten joka herätti Rastaspennun ajatuksistaan.
”Joo!” tämä maukui innokkaana.
”Jokiklaani saa tänään kaksi uutta soturioppilasta!” pentujen emo kehräsi.
Hiven Rastaspennun innosta hävisi.
”Keitä he ovat?” Pajupentu kysyi silmät säteillen.
”Te tietenkin!” Pikkusulka julisti riemuisasti.
Rastaspennun häntä nousi pystyyn, ja tämä huusi iloisempana kuin koskaan:
”Vihdoinkin! Olen odottanut tätä niiiiin pitkään!”
”Meistä tulee klaanin parhaat oppilaat!” Pajupentu pyöri ympyrää ja hihkui.
”Jotta teistä tulisi parhaat oppilaat, teidän on käyttäydyttävä hyvin. Ja teidän turkkinne kuuluu kiiltää, ja teidän täytyy osoittaa klaanille että tulette tekemään kaiken klaaninne hyväksi.” Pikkusulka kertoi ja nuolaisi kahta pentuaan päälaelle.
Rastaspentu pörhisti ylpeänä itsestään tuuheaa häntäänsä.
>Tulen näyttämään Jokiklaanille, että minusta on ainesta soturiksi!< Rastaspentu ajatteli.

”...Tästä päivästä, aina siihen päivään, jona hän on ansainnut soturinimensä, kutsuttakoon tätä oppilasta Rastastassuksi!” Sulkatähti, Jokiklaanin päällikkö ulvoi klaanilleen pitäessään nimitysmenoja. Rastastassu ei voinut uskoa tämän hetken olevan totta.
”Minä, Sulkatähti aion ottaa Rastastassun omaksi oppilaakseni. Aloitan hänen koulutuksensa. Kaiken oppimani minä siirrän tälle nuorelle soturioppilaalle. ” Päällikkö julisti.
Sulkatähti astui Rastastassun eteen ja kosketti tämän kuonoa omallaan, ja Rastastassu kurotteli nuolaisemaan uuden mestarinsa lapaa.
”Pajutassu! Rastastassu! Pajutassu! Rastastassu!” klaani hurrasi Jokiklaanin uusimpia oppilaita.
”Unelmiesi täyttymys, vai mitä?” ”Tervetuloa oppilaiden pesään!” klaanin kissat kävivät onnittelemassa Rastastassua ja Pajutassua.
Rastastassu ja Pajutassu tepastelivat yhdessä uuteen pesäänsä. Oppilaiden pesään. Rastastassu toivoi syvästi, että oppilaat eivät vinkuisi, pesässä ei haisisi maito ja että oppilaidenpesässä ei olisi kuuma.
”Uhh”, Rastastassu ähki kun hän upposi lumihankeen.
>Inhoan olla pieni...< tämä mietti ja nousi siskonsa avulla lumesta.
Suomutassu, Sisiliskovarjon oppilas istuskeli pesän suulla ja maukui tervehdyksen: ”Hei, uudet oppilaat!”
Rastastassu maukui tälle hei ja kävi sitten tutkimassa uuden pesän.

//Elikkäs, täs on eka tarina :3 kuten varmasti huomasitte, kirjotan Sisiliskovarjolla 'minä'muodossa ja Rastastassulla 'hän'muodossa. Siksi koska Rastastassun tarinoihin sopii paremmin 'hän'muoto kuin 'minä'muoto.
Ja näihin tarinoihin lisään myös luvut, toisin kuin Sisiliskovarjon tarinoihin ja esinäytöksenkin tein.
Vastaus:Jep, selvä! Aika jännää... x3 Saat 25 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sisiliskovarjo
31.12.2012 23:17
Nuolin ripeästi kumppanini, Pikkusulan päätä ja yritin saada tämän hereille. Suussani maistui kitkerä veren maku, kun Pikkusulan päässä olevasta haavasta vuosi runsaasti verta.
”Herää, Pikkusulka!” kähisin naaraalle ja kokeilin tassullani tämän rintaa tietääkseni, oliko tämä hengissä. Hän hengitti, ja tämän hengitys muuttui miltei läpinäkyväksi höyryksi. Nostin katseeni Pikkusulasta ja silmäilin Jokiklaanin leiriä. Mutaturkki tallusti juuri meitä kohti.
”Siirry, Sisiliskovarjo” Mutaturkki sähähti ja tein kuten tämä käski. Jätin parantajan auttamaan Pikkusulkaa ja peräännyin varovasti. Kuulin vaimeaa miukumista ja huomasin Pajupennun maassa. Tämä oli pölyn ja lumen peitossa, mutta muuten näytti voivan hyvin, vaikka yski kyllä. Puhdistin rivakasti pentuni turkin ja autoin tämän pystyyn. Pajupentu tapitti minua kauniilla ametistinvärisillä silmillään. Nuolaisin vielä kerran tätä päälaelle ja sitten kuljin parilla loikalla pentutarhalle, jonka päälle puu oli kaatunut. Pajupentu seurasi minua mitään sanomatta, sillä tämän katse oli järkyttyneenä kohdistunut sortuneeseen pentutarhaan. Menin auttamaan muita kuningattaria ja pentuja. Rastaspentu istui Hopearuusun ja tämän pentujen seurassa vaiti.
”Oletko kunnossa?” kysyin Rastaspennulta, ja tämä hätkähti. Pentu katsahti minuun ja nyökkäsi silmät suurina pelosta. Tartuin tätä niskanahasta ja kannoin Pajupennun viereen.
”Odottakaa siinä” käskin pennuille ja palasin takaisin Pikkusulan luo. Mutaturkki huomasi minut heti ja maukaisi: ”Käy hakemassa hämähäkinseittiä ja unikonsiemeniä”
Joko en kuullut kunnolla mitä parantaja sanoi, tai sitten olin vain ajatuksissani. Mutaturkki toisti ärhäkästi ja pyristelin päätäni palatakseni nykyhetkeen.
”Selvä” sanoin ja juoksin parantajanpesälle päin. Käännyin kuitenkin ympäri ja menin takaisin Mutaturkin luo hieman nolona.
”...Millaisilta ne unikonsiemenet taas näyttivätkään?” kysyin arasti. Mutaturkki huokaisi syvään.
”Ne ovat hämähäkinseittien oikealla puolella. Kyllä sinä ne tunnistat, kerroit minulle käyttäneesi niitä kaksijalkalassa” parantaja muistutti ja palasi hommiinsa jälleen.
Hajamielisenä tepsuttelin parantajanpesälle päin, ja pian takaani kuului Mutaturkin ääni:
”Mene nyt nopeammin, Tähtiklaani sentään! Kumppanisi ehtii kuolla ellen voi lopettaa verenvuotoa!” Kiihdytin vauhtiani ja juoksin toiselle puolelle leiriä. Astelin parantajanpesään, ja etsiskelin hämähäkinseittejä pimeästä. Ne olivat aika lähellä pesän suuaukkoa, joten huomasin ne melkein heti ja nappasin niitä tukollisen suuhuni. Niiden oikealla puolella oli kuivuneita unikoita, ja niiden sisällä oli siemeniä. Jätin hieman seittiä pois suustani, jotta pystyisin kantamaan myös unikonsiemenet. Otin unikonsiemenet, ja menin takaisin aukiolle, jossa kissat olivat kaikki kerääntyneet pentutarhan ympärille. Räpyttelin silmiäni kirkkaassa auringonvalossa. Menin takaisin Mutaturkin ja Pikkusulan luo ja laskin seitit sekä siemenet heidän viereensä. Mutaturkki nappasi seitit suuhunsa ja alkoi painamaan niitä Pikkusulan haavaan.
”Pikkusulan täytyy syödä unikonsiemenet”, Mutaturkki maukaisi ja paineli seittiä paikoilleen. Työnsin unikonsiemeniä lähemmäs Pikkusulan kuonoa.
”Mutta hän on tajuton. Hänhän nukkuu jo, miksi hänen täytyisi syödä unikonsiemeniä?” kysyin arasti Mutaturkilta, ja tämä tokaisi:
”Koska silloin kipu hellittää. Työnnä ne vain hänen suuhunsa, kyllä ne kurkusta menevät alas. Hunajaa on nyt vähän turha hakea, sillä minulla ei ole sitä varastossa paljoakaan yhtään, ja pennut tarvitsevat sitä jotta saisivat syötyä yrtit ja rohdot kunnolla.”
Tiputin pari unikonsiementä Pikkusulan avonaiseen suuhun, ja tämä nielaisi ne vaikka en sanonut mitään.
”Minulla on nyt töitä. Pyydä paria soturia kantamaan Pikkusulka pesälleni, niin voin hoitaa häntä paremmin.” Mutaturkki komensi ja tein kuten hän käski. Pyysin Raskasjalkaa ja Mustakynttä auttamaan Mutaturkkia ja sen jälkeen menin Rastaspennun ja Pajupennun luo. Hopearuusu oli kääräissyt häntänsä näiden ja omien pentujensa ympärille.
”Pitäisikö Mutaturkin tarkistaa heidän vointinsa?” Hopearuusu kysyi ja päästi Rastaspennun ja Pajupennun leikkimään.
”Luultavasti. Mutta hänellä on nyt töitä, joten ehkä kannattaisi vain katsoa että he eivät satuta itseään” sanoin Hopearuusulle ja menin romahtaneen pentutarhan luo. Sulkatähti kuiski Kiviturkille jotakin, ja Kiviturkki nyökkäili välillä. Menin auttamaan muita sotureita, jotka yrittivät saada kaatunutta puuta pois pentutarhan -siis mitä siitä oli jäljellä -päältä.
”Yksi, kaksi...Kolme!” Haukkahalla huusi ja minä ja pari muuta soturia työnsimme puun kauemmas. Sulkatähti maukui vielä jotakin Kiviturkille, ja sitten tämä piti klaanikokouksen.
”Kuten kaikki varmasti tietävät, pentutarha romahti vanhan puun kaatuessa sen päälle. Puu on saatu nyt pois, ja pentutarhan kunnostus voi alkaa”, Sulkatähti maukui vahvalla äänellään.
”Mutta, koska on lehtikato ja pesänrakennus materiaalia on vähäsen, uusimisessa voi kestää monia päiviä. Siksi kuningattaret ja pennut saavat nukkua kunnostuksen ajan sotureidenpesässä, ja soturit nukkuvat ulkona, taivasalla.”
Kissaporukasta kuului valittavia huutoja.
”Taivasalla! Toivottavasti emme jäädy jääkimpaleiksi!” joku huusi. Kissat mutisivat myöntävästi.
”Hiljaa!” Sulkatähti komensi, ja kaikki hiljenivät. ”Soturit selviävät paremmin kuin pennut, ja kuningattarien on oltava hoitamassa näitä melkein kokoajan. Ette te pitkään joudu nukkumaan ulkona. Me olemme Jokiklaani, ja selviämme vaikka mistä!” Sulkatähti huusi ylpeästi ja klaani hurrasi. Kokous päättyi, ja kissat palasivat tehtäviinsä. Mutaturkki tutki nyt pentuja.
”Rastaspentu voi hyvin, kurkussa on hieman pölyä, joten se pitäisi saada pois. Sama Pajupennullakin.” Mutaturkki maukui.
”Käynkö hakemassa vettä?” kysyin tältä.
”Hae vaan. Ota joku mukaasi. Pesästäni löydät hieman hyvää sammalta, jossa vesi voisi pysyä. Ole kuitenkin nopea, että se ei ehdi jäätyä, täällä on melko kylmä!”
Tepastelin Mutaturkin pesälle, ja otin sieltä paljon melkoisen pehmeää sammalta. Pikkusulka nukkui tyynesti uudella pedillään parantajanpesässä, ja tuhisi hiljaa. Kehräsin vaimeasti ja huomasin Suomutassun oppilaiden pesän vieressä katselevan minua päin, ja kuin katsahdin tähän tämä heilautti häntäänsä ja tahtoi ilmeisesti puhua kanssani. Huokaisin nopeasti ja jätin sammaleet siihen missä ne olivat olleetkin, ja juoksin oppilaani luo.
”No mitä nyt? Minulla olisi hieman kiire.” sihisin Suomutassulle.
”Haistoin Myrskyklaanin hajua joella.” Suomutassu naukaisi melkein kuiskaten.
”Hä? No miksi et sano Sulkatähdelle?” tiukkasin tältä.
”No sinähän olet menossa joelle, niin voisitko ottaa minut mukaan? Olen varma, että joku Myrskyklaanilainen on metsästänyt reviirillämme!”
Huokaisin oikein kuuluvasti ja vastasin:
”Hyvä on. Olisin muutenkin kysynyt sinua mukaan.”
Suomutassu näytti helpottuneelta.
”Haemme vettä pennuille, joten otamme sammalta mukaan. Voimme aluksi tarkistaa rajat ja vasta sitten ottaa vettä, jotta se ei jäädy.” neuvoin ja kävin hakemassa sammaleet Suomutassun kanssa. Suomutassu otti läjän sammalta leukojensa väliin.
”Annapas minä näytän hyvän tavan viedä enemmän sammalta. Raskasjalka opetti minulle.” sanoin ja otin etukäpälälläni sammalta.
”Sammalta voi kuljettaa myös etutassuissa, jos pidät niitä kynsissä kiinni. Yleensä se toimii, mutta paremmin se menee jos on terävät tai käyrät kynnet. Ja jotta voit pitää veden sammaleessa, jota pidät tassuissa, sinun pitää kulkea harkitsevasti ja varoa kaatumista.” paljastin kynteni ja upotin ne pehmeään sammaleeseen, ja kun nostin käpäläni ylös, sammal pysyi kynsissäni.
”Hyvä taktiikka”, Suomutassu huomautti ja teki samoin kuin minä.
”Nyt on hyvä. Ja sitten niin paljon sammalta suuhun kuin pystyy, niin kyllä pennut ja kuningattaret saavat runsaasti vettä.” lähdin pesästä kulkemaan kohti uloskäyntiä, ja Suomutassu seurasi minua varoen että ei pudottaisi sammalta.

”Olit oikeassa, haistan Myrskyklaanin. Ei, vain yhden Myrskyklaanilaisen. Ja olen tavannut tämän kissan ennenkin, hän oli viime lehtisateen aikanakin riistavarkaissa...Mustaraita.” sanoin suu täynä sammalta ja sylkäisin ne lumeen.
”Eivätkö ne katit pysty metsästämään omalla reviirillään! Heillähän on metsä täysi hiiristä.” Suomutassu sihisi halveksivasti.
”Älä nyt, muitakin klaaneja pitää kunnioittaa. Eivät he kyllä saisi metsästää reviirillämme...Täällä haisee kuollut jänis. ...Mutta, muistathan silloin, kun näimme ne hirviöt tuhoamassa Myrskyklaanin reviiriä?” kysyin oppilaaltani, ja tämä vastasi myöntävästi.
”Ne hirviöt varmaan säikyttävät kaiken riistan kaksijalkalaan saakka. Ei ihme, jos heillä olisi riista lopussa. Mutta sekään ei anna heille lupaa tulla reviirillemme ja varastaa meiltä riistaa! Ei meilläkään talvisin löydä paljoakaan ruokaa, jokikin on jäässä ja siitä on vaikea saada kaloja.” mutisin, otin sammaleen takaisin suuhuni ja astelin joen jäälle. Jää rakoili hieman, ja suurensin rakoa niin että siinä pystyi kastamaan sammalta.
Sammaleet litimärkinä palasimme leiriin.

Paljon myöhemmin~

Oli kulunut jo todella paljon aikaa siitä, kun pentutarha oli romahtanut. Rastaspentu ja Pajupentu olisivat pian jo oppilaita! Olin todella ylpeä heistä. Pentuni leikkivät kaikki päivät keskellä leiriä ja kuuntelivat klaaninvanhimpien tarinoita. Minua huolestutti hieman se, että Rastaspentu ei vaikuttanut oikein uskovan Tähtiklaaniin. Olin löytänyt tämän myös pari kertaa vaeltelemasta ulkoa Symbolipennun kanssa. Hän ei näyttänyt välittävän soturilaistakaan. >Millainen soturi hänestä tulee? Tuleeko hän koskaan pääsemään Tähtiklaaniin. Jos ei, niin minne?<
”Olen vain leikkimässä!” Rastaspentu naukui äkäisesti, kun löysin tämän leirin ulkopuolelta.
”Minähän olen kerrannut soturilain sinun kanssasi, etkö muista?”
”Ei siellä sanottu, että pennut eivät saisi olla leirin ulkopuolella!”
>Kun nyt oikein ajattelen...En muista yhtäkään kohtaa, jossa se olisi kiellettyä...<
”No kysyitkö edes lupaa Pikkusulalta?” kysyin ja mulkoilin Rastaspentua.
”Noh...ööh...ääh, se oli vahinko! Ei minun oikeasti pitänyt mennä ulkopuol-”
”Vai että vahinko? Miten voit vahingossa kävellä ulos leiristä, vielä toisen kissan kanssa?” murahdin ja katseeni käväisi Symbolitassussa, joka katseli muina miehinä taivaalle.
Rastaspentu kääräisi häntänsä tassujensa suojaksi.
”Olen pahoillani. Tahdoin vain tietää, millaista ulkopuolella on.” Rastaspentu kuiskasi häpeissään.
”No ei se mitään. Olet vielä pentu, ja pentuna kuuluu ottaa ilo irti elämästä, sillä oppilaana ja soturina siihen ei oikein ole aikaa!” kehräsin ja tönäisin Rastaspennun hellästi jaloilleen.
”Missäs Pajupentu on?”
”Hän kuuntelee klaaninvanhimpien tarinoita”
”Etkö sinä tahdo?”
”...He kertovat aina samoja tarinoita, he kertovat aina Leijonaklaanista, Tiikeriklaanista tai Leopardiklaanista.”
”No mennään kysymään heiltä, jos he kertoisivat jotain muuta. Ja sinäkin, Symbolitassu”, katsoin Symbolitassua silmiin, ”Sinunkaan ei olisi hyvä kuljeskella ilman soturia leirin ulkopuolella.”
Symbolitassu nousi ylös ja seurasi meitä.

”...Ja sitten Nopsatähti, mahtava Leopardiklaanin päällikkö, hyökkäsi Kultatähden, suuren Leijonaklaanin päällikön kimppuun. Kumpikaan heistä ei kuollut silloin, he jatkoivat elämäänsä niin kuin se oli ennenkin ollut, ja kuten se on meidän aikanamme...Ilman kaksijalkoja, tietysti.” Harmaaläiskä lopetti tarinansa juuri kun Rastaspentu ehti istua Pajupennun viereen.
”Äh! Miksi tarinan piti loppua juuri, kun saavuin paikalle?”
”Minä luulin, että et jaksanut enää kuulla tarinoita Leopardiklaanista.” Pajupentu maukaisi huvittuneesti.
”No en minä tuota tarinaa ollut vielä kuullut! Harmaaläiskä, voitko kertoa siitä taistelusta, jossa Tammisydän urheasti menetti henkensä?” Rastaspentu kysyi.
Lähdin pois Klaaninvanhimpien pesältä, hymy kasvoillani. Pikkusulka oli oikein kunnossa jälleen, ja tämä makasi lumessa auringonpaisteessa.
”Sisiliskovarjo, sinäkö siinä?” Pikkusulka oli kysynyt unisesti sinä päivänä, kun tämä oli herännyt ja parantunut omituisen nopeasti.
”Pikkusulka! Olet hereillä!” olin maukunut iloisesti ja nuolaissut kumppaniani lapaan.
”Ovatko Pajupentu ja Rastaspentu kunnossa?” Pikkusulka kysyi.
”Kyllä, he leikkivät leirissä.”
”Hyvä, olen niin ylpeä heistä.”
Oikeasti Rastaspentu oli ollut härnäämässä oppilaita ja Pajupentu tämän mukana, vaikka tämä ei ollut kovinkaan härnännyt oppilaita.
”On sinullakin pentuja! Opettaisit heille tapoja!” Suomutassu oli sähissyt ja puhdistanut likaista turkkiaan, kun Rastaspentu oli houkutellut tämän menemään pölyiseen puunkoloon.
”Voi, olit itsekin tuollainen. Kiusasit aina muita oppilaita silloin, kun olin itse oppilas ja sinä pentu.”
Pikkusulka oli kuitenkin saanut vihiä tästä, ja antanut Rastaspennulle sellaisen selkäsaunan, että pentu tuskin uskalsi mennä lähellekään oppilaidenpesää. Kun Rastaspentu ei härnännyt ketään, ei härnännyt Pajupentukaan.
>Kyllä he kohtalaisen mukavia ovat. Ainakin koko klaani tuntee heidät.< olin tokaissut itselleni. >Heistä tulisi kyllä hyviä sotureita, olen varma.< Sulkatähtikin oli kertonut minulle, että aikoisi ottaa Rastaspennun omaksi oppilaakseen. (Luultavasti siksi, että voisi koulutta tämän paremmille tavoille.)
Kaikki oli oikein hyvin, leirissä, sillä kaksijalat sen kuin tuhosivat metsää, eikä Kosteaturkista ollut vieläkään kuulunut mitään.

//Tämmönen omituinen tarina nytte, jossa hypätään melkoisia aikavälejä eteenpäin :D Nyt alan kirjoittamaan Rastaspennun ensimmäistä tarinaa. Kirjoitan kuitenkin Sisiliskovarjollakin yhä ihan tavallisesti.
ja Hyvää uutta vuotta 2013! :3
Vastaus:Kiitos samoin! 35 kokemuspistettä! : DD

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuplatassu
31.12.2012 21:24
Jei, kohta oon soturi! :D Mutta, mä en oo ees päässyt vauhtiin :D//

"Selvittiin" Kuplapentu katsoi veljiään ja virnisti. Aurinkopennnun kirkkaan sinisissä silmissä oli iloinen pilke. Mutta Pöllöpentu oli hermostunut.
"Minusta tämä ei ole sittenkään hyvä idea." Pusikosta muutaman ketunmitan päässä pennuista kuului räsähdys. Pöllöpentu pörhisti karvansa ja siirtyi hieman lähemmäksi pähkinäpensaista sisäänkäyntiä. Kuplatassu paljasti pienet valkoiset kyntensä. Pieni ruskea nyytti vilisti pensaan alta.
"Hiiri!" Kuplapentu hypähti käpälät ojossa pientä otusta kohti, joka pääsi helposti pakoon ja katosi pimeään metsään. Kuplatassu heilautti lyhyttä häntäänsä turhaantuneena. Aurinkopentu hymyili hiukan, mutta Pöllöpentu ei näyttänyt ollenkaan iloiselta.

//Tuli nyt niin sairaan lyhyt kun olla ja voi, mutta minäkään en voi niin hyvin. tuntuu että olen kipeäksi tulossa ja silmätkään ei pysy auki, mutta yritän mahdollisimman pian kirjoitaa jatkoa, koska nyt ei pysty. Xp
Hyväää uutta vuotta :3

Vastaus:Hmm... 2 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mantelisilmä (tähtiklaanissa)
31.12.2012 16:31
viimeinen tarina

Olin päässyt tähtiklaaniin, ja menin Mäntyviiksenh uneen:

"Mäntyviiksi, olenh nyt kuollut, uja tähtiklaanissa, tulen olamaan aina läsnäsi, mutta sinun on nyt jatkettava jonkun muun naaraan kanssa. rakastan silti sinua aina ja ikuisesti." Sanoin hänelle rauhallisesti.
"Ihana nähdäm sinua, ja tiedän. tiedän ettet koskaan palaa, ja tiedän, että minun pitää valita toinen... tulet silti olemaan aina minunkin lähelläni." Mäntyviiksi sanoi, ja menetyksen kyynel tipahti tämän poskelle. Mihnä aloin haihtua pois.
>Miksi minun piti kuolla näin nuorena? Miksi juuri nyt? Vain tähtiklaani tietää!< Ajattelin, ja menin muiden kissojen luo.

//lyhyt tuli. ei kp:itä, koska minut on jo poistettu! ;) \\
Vastaus:Annan kuitenkin 1 kp:n, mutta en voi lisätä sitä! LOL xD

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamotassu
31.12.2012 15:25
Oli melkein keskipäivä.
Lunta satoi runsaasti, taivas oli tumma ja pilvinen.
Olin vielä nukkumassa sikeästi.
Heräsin siihen, kun kuulin takaani äänen:
"Herää, unikeko! On jo keskipäivä."
Tunnistin äänen. Ääni kuului mestarilleni Yöpilvelle.
Aukaisin silmäni, mutta olin paikallani.
"Nouse jo! Meillä on tekemistä tehtävänä."
Nousin hitaasti ylös ja haukottelin.
Sitten tassuttelin unisena Yöpilven luokse.
"Mitä teemme?" kysyin.
"Metsästämme. Ja menemme pikku purolle metsästämään." mestarini vastasi.
"Miksi menemme sinne uudestaan?" kysyin hieman äkäisesti.
"Siksi, koska et saanut sieltä eilen riistaa. Sitäpaitsi tarvitset harjoitusta. Sen takia menemme metsästämään tänäänkin." Yöpilvi vastasi tyynesti.
Nyökkäsin pienesti.
Lähdimme tassuttelemaan pikku purolle.
Kun olimme perillä, Yöpilvi kysyi:
"Mitä haistat?"
Nostin pääni ylös, ja haistelin ilmaa.
Hetken päästä laskin sen alas ja kuiskasin:
"En mitään."
Yöpilven ilme muuttui hieman huolestuneeksi, mutta palautui takaisin normaaliksi.
"Anna kun minä yritän." hän sanoi ja nosti päänsä ylös.
Hetken päästä hän laski päänsä ja sanoi:
"En minäkään haista mitään. Kummallista....."
Hetken päästä Yöpilvi sanoi:
"Mennään leiriin. Minun pitää jutella yhden henkilön kanssa..."
Sitten hän lähti tassuttelemaan leiriin.
Lähdin seuraamaan häntä.

//Jatkuu....\\
//Ja sori kun tästä tuli vähän surkeasti kuvailtu tarina. Toivottavasti ei haittaa paljon. :) \\
Vastaus:Ei haittaa olleenkaan! Saat 5 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi
31.12.2012 10:35
Hymyilin tyytyväisesti kun katsoin oppilaani kulkua houkuttelevan lämpöiseen oppilaiden pesään. Naukaisin hyvät yöt Harmaaraidalle joka päätti mennä vielä juomaan. Hän nyökkäsi ja lähti tallustelemaan rivakkaa vauhtia jokea kohti. Venyttelin jokaista kankeaa ja väsynyttä jäsentä erikseen, en ollut päässyt kunnolla edes metsästämään koko päivänä. Päivemmällä oppilaani oli metsästänyt niin paljon riistaa, ja taitavastikin, että jo huomenna hänestä saattaisi tulla soturi. Katselin haikeana hopeahäntää joka alkoi ilmestyä yötaivaalle. Edesmenneet soturit, oppilaat, pennut, klaaninvanhimmat, kuningattaret, parantajat, varapäälliköt ja päälliköt katselivat sieltä minua, sekä monia muita. Sieltä Mantelisilmäkin katsoi minua, lämmin, surun katkera kyynel valui hitaasti karvaiselta poskeltani, olin rakastanut Mantelisilmää. Suljin silmäni ja pääni painui alas. Purskahdin itkuun, romahdin täysin. Polveni pettivät ja lysähdin kyljelleni maahan.
Vähän ajan päästä Okakynsi saapui sotureiden pesästä, hän oli herännyt.
"Mikä sinulla on? Sattuuko johonkin?" Isoveljeni hätäili hieman ja nuolaisi korvaani.
"Sy-sydämeen..." Vaikeroin hiljaa ja kiemurtelin seisomaan. Hopeahäntä loisti jo kirkkaana taivaalla. Veljeni mutisi hakevansa parantajan, mutta en tajunnut, mihin häntä juuri nyt tarvittaisiin.
Sitten...
Sydämeni kipu voimistui ja lysähdin taas maahan.
"Mäntyviiksi! Ei!" Joku ääni huusi pimeydessä.
"Eii! Auttakaa joku häntä!"
"Onko hän... kuollut?" Nyyhkyttävät äänet vaipuivat hiljaisuuteen, ja suljin väsyneet silmäni.

//Sori, lyhyt mutta mulla ei yksinkertaisesti oo aikaa! D': Yritän kumminkin kirjoitella joka viikko. ^^'\\
Vastaus:Mukavaa! ^^ Saat 7 pistettä! :)

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuiskutassu
30.12.2012 23:32
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanikokoukseen!" Sulkatähti kajautti kutsun ilmoille ja pesistä alkoi virrata jokiklaanin jäseniä kohti suurkiveä, jonka päällä päällikkö jo odotti. Kun kaikki olivat saapuneet paikalle Sulkatähti aloitti puhumisen."Tänä kuuhuipun hetkenä olemme kokoontuneet nimittämään kaksi uutta oppilasta. Te kaksi astukaa esiin" Minä lähdin kulkemaan kohti suurkiveä kidepentu vierelläni."Tästä päivästä" Sulkatähti katsoi minua, "Aina siihen päivään, jona hän on ansainnut soturinimensä, kutsuttakoon tätä oppilasta Tuiskutassuksi.""Usvajalka", maukui Sulkatähti,"olet valmis saamaan uuden oppilaan, sinä aloitat Tuiskutassun koulutuksen, odotan että siirrät kaiken mestariltasi oppimasi tälle uudelle oppilaalle.""Tämä oppilas" Sulkatähti maukui ja käänsi katseensa toista pentua kohti."tullaan tuntemaan nimellä Kidetassu" Päällikkö maukui ja katseli meitä kauniilla silmillään. "Myrskyturkki, sinä koulutat häntä." Minä ja Kidetassu kosketimme mestareittemme kuonoja ja siirryimme sivummalle, sitten klaani huusi:"Kidetassu! Tuiskutassu! Kidetassu! Tuiskutassu!" Ja tuli onnittelemaan meitä.Aamulla me lähdimme kiertämään klaanin rajat mestareidemme kanssa. Tassuttelimme eteenpäin kylmässä lumessa, olimme kulkeneet hyvän matkaa kunnes Usvajalka vihdoin pysähtyi. "Tämä paikka on nelipuu. Täällä kaikki neljä klaania tapaavat aina täyden kuun aikaan." Usvajalka kertoi. Katselin hetken suuria tammia ja hätkähdin kun Usvajalka jatkoi puhumista."Haistatko edestä päin kantautuvan hajun?" Usvajalka kysyi ja minä nyökkäsin, nuuhkaistuani ilmaa."Se kuuluu Varjoklaanille. Vasemmalla on toisenlainen tuoksu, se kuuluu Tuuliklaanille. Ja oikealla on Myrskyklaanin reviiri. Paina nämä tuoksut mieleesi, niistä on varmastikkin hyötyä tulevaisuudessa." Usvajalka naukui. Minä maistelin ilmaa ja painoin tuoksut mieleeni parhaani mukaan. "No niin, mennään nyt leiriin, on jo aika myöhä." Maukui Usvajalka , ja lähdimme tassuttelemaan kohti leiriä.  

Muistelin, miten minusta oli tullut oppilas. Sitten havahduin todellisuuteen, kun Kidetassu, hyvä ystäväni sanoi:
"Mennäänkö kalastamaan?"

Jatkuu...
Vastaus:Hmm... 10 kp:tä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viinitassu
30.12.2012 23:27
Hätkähdin painajaisestani hereille ja haukoin säikähtäneenä henkeäni. Vaistomaisesti vilkaisin takanani olevaa erakkoa, joka kuitenkin nukkui yhä sikeästi. Niin kuin kaikki muutkin pesän oppilaat. Minua ei kuitenkaan enää väsyttänyt, joten nousin istuma-asentoon ja aloin venytellä. Pikaisen venyttelyn jälkeen aloin sukia karvojani suoriksi pitkin, tasaisin vedoin. Sivusilmällä katsoin nukkuvaa erakkoa. Mikä ihme hänessä oikein vaivasi minua? Tietysti oli outoa, että klaaniin hyväksyttiin erakko noin vain, mutta se ei johtunut siitä, vaan jostain aivan toisesta syystä, jota en tiennyt. Kun turkkini punaiset karvat kiilsivät kauniisti, pujahdin ulos pesästä. Huomasin olevani ainoa leirissä, joka oli hereillä. Eikä kyllä ihme. Oli vielä hämärää ja auringosta näkyi vain pieni suikale taivaanrannan takaa. Minulla ei kuitenkaan ollut ollenkaan väsy ja muiden heräämiseen menisi vielä hyvä tovi, joten päätin lähteä metsään. Metsän kasvillisuus oli vielä kostea aamukasteesta, mutta ehkä saisin kiinni aikaisen hiiren tai pari. Kipitin kauemmas leirin suuaukolta ja haistelin kosteaa aamuilmaa. En tuntenut minkään riistaeläimen tuoksua, joten tallustelin joelle päin. Kohotin kuonoani haistaakseni jotain, mutta edelleenkään en aistinut mitään. Ehkä olin liian toiveikas kuvitellessani saavani jotain näin aikaisin aamusta. Juuri, kun olin kääntymässä pois, huomasin liikettä kaislikossa. Pian sieltä pujahti esiin pikkuinen vesimyyrä. Nuolaisin huuliani ja kyyristyin matalaksi. Hiivin hiljaa eteenpäin ja pidin otuksen koko ajan näköpiirissäni. Kun viimein olin päässyt tarpeeksi lähelle, jännitin lihakseni ja ponkaisin ilmaan. Heilautin käpälääni kohti vesimyyrää ja se lensi ilmaan. Se oli ilmeisesti lamaantunut kauhusta tai yritti esittää kuollutta, koska mätkähti maahan täysin jäykkänä. Lopetin sen nopealla puraisulla ja heilautin sitten häntääni tyytyväisenä.
"Tuo oli hienon näköistä!"
Hätkähdin jäniksenmitan verran taaksepäin ja kyyristyin hyökkäysasentoon. Kynteni työntyivät automaattisesti ulos ja kurkustani karkasi sihahdus. Rentouduin kuitenkin, kun huomasin erakon, joka seisoskeli ruohomäättäällä. Rentoutin lihakseni ja murahdin jotain kiitokseksi.
"Oletpas sinä säikky.", erakko huomio ja hymähti.
"Aha.", mumahdin ja nappasin vesimyyrän leukojeni väliin.
Jatkoin kulkuani joen reunaa pitkin kohti Käärmekiviä ja vilkuilin sivuilleni nähdäkseni, seurasiko erakko minua. Pian hän puikkelehti perääni ja juoksi vierelleni hidastaen normaalivauhtiin. Saavuin kuitenkin sillä sekunnilla Käärmekiville, joten loikkasin yhden kiven päälle ja jatkoin matkaani puikkelehtien kivien välistä. Olin juuri pääsemäisilläni kivien ylitse, kun huomasin sivusilmällä jonkun välähdyksen. Siinä samassa lapaani syntyi polttava kipu ja minä tömähdin kyljelleni maahan. Ärähdin turhautuneena ja vilkaisin kipeää kohtaa. Lavassani oli pieni, verta vuotava haava, joka alkoi kirvellä pahoin. Nousin ylös ja nilkutin pois kiviltä. Huomasin pian piiskamaisen hännän livahtavan kivien välissä olevaan koloon. Sähähdin käärmeelle ja nilkutin eteenpäin. Erakko syöksähti pian luokseni ja painoin minut maahan. Sähähdin ja heilautin paljastettuja kynsiäni tuota kohti.
"Mitä oikein luulet tekeväsi?", murisin ja yritin nousta ylös, mutta erakko painoi tassunsa kylkeäni vasten painaen minut maahan.
"Etkö tiedä, että myrkky leviää nopeammin jos liikut? Pysy tässä, haen klaaninne parantajan!", erakko naukui ja pujahti salamana aluskasvillisuuden sekaan.
Ärähdin turhautuneena, mutta päätin kuitenkin noudattaa erakon neuvoa. Pitkin hampain tosin.
"Typerä kolli! Mitä sekin luulee mistään mitään tietävänsä?", mutisin hiljaa itsekseni ja irvistin sitten kivusta, joka sivalsi haavaa.
Ei mennyt kauaakaan, kun erakko jo saapui paikalle.
"Täällä, Tuhkamarja!", erakko huusi ja pian myös parantajamme Tuhkamarja nilkutti esiin aluskasvillisuuden seasta suussaan tukko yrttejä.
"Syö näitä, ne helpottavat oloa.", parantaja maukui ja pudotti eteeni yrttejä.
Ahmin yrtit nopeasti suihini ja odottelin, että parantaja saisi työnsä valmiiksi. Pian hän sai haavan paikattua ja minä kiitin häntä pikaisesti.
"Vesimyyrä? Missä vesimyyräni on?", kyselin ja tarkistin lähimaaston varmuuden vuoksi.
"Tässä.", maukui erakko ja laski myyrän eteeni.
Katsahdin vesimyyrää ja sitten erakkoa. Murahdin jotain epämääräistä ja nappasin vesimyyrän hampaisiini. Kipitin yhtä matkaa leiriin parantajan kanssa ja perillä pudotin vesimyyrän tuoresaaliskasaan. Katsoin mietteliäänä kasan reunalla lojuvaa pulua. Myyrä oli paljon pienempi kuin pulu. Lupasin kuitenkin itselleni, että kuittaisin pulun päivällä metsästämällä lisää riistaa. Tartuin pulua mahasta ja vetäydyin syömään sitä leirin reunalla kasvavan ohkaisen koivun luo. Kun olin viiltänyt sen vatsan auki ja valmistauduin syömään pehmeää lihaa, musta tassu tarttui kiinni linnun siipeen ja veti sen pois näkökentästäni. Nostin katseeni ja huomasin tuijottavani erakon keltaisiin silmiin. Nousin istuma-asentoon ja mulkoilin erakkoa murhaavasti.
"Mitä sinä haluat? Pulu tänne!", murisin.
"Heti, kun kuulen kiitoksen.", erakko naukui suullaan raivostuttava hymy.
"Ja mistähän?", murisin ja siristin silmiäni.
"Hmm. Mistähän? Ai niin, siitä, että pelastin juuri henkesi!", erakko maukui muka mietteliäänä.
"Älä ole naurettava. Pulu tänne!", toistin ja yritin napata pulun takaisin, mutta erakko veti sen viime hetkellä kauemmas.
Katsahdin erakkoa ja murahdin. Olin kumartuneena pulua kohti, joten olin matalemmalla erakon kasvoista. Hän painoi mustat kasvonsa melkein kiinni omiini ja hymyili.
"Kiitos. Tavaanko sen sinulle? KII-TOS."
Olin hetken paikoillani ja puskin erakon sitten pois tieltäni. Nappasin pulun leukojeni väliin ja ponkaisin koivua kohti. Kiepahdin ilmassa ympäri käyttäen häntääni ja otin tukea koivusta. Ponkaisin erakkoa kohti ja painoin tuon selälleen maahan alleni. Sylkäisin pulun pois suustani ja katsahdin erakkoa.
"Kiitos. Oletko nyt tyytyväinen? Kiitos!", toistin ja nousin pois erakon päältä kääntäen tuolle selkäni.
Nappasin pulun matkalta mukaan ja istahdin syömään sitä lähemmäs toisia oppilaita. En kuitenkaan tassutellut heidän luokseen, sillä he olisivat vain irvailleet, koska olivat nähneet koko kohtauksen alusta loppuun. Aloin ahmia pulua tasaisin haukoin näkemättä muuta leirin menoa. Saatuani vatsani täyteen mehukkaasta pulun lihasta, päällikkö kutsui klaanin klaanikokoukseen. Huomasin, että erakko seisoi jälleen kerran Suurkiven varjossa. Tajusin samassa, etten tiennyt hänen nimeään. Hän siis saisi nimensä nyt. Hautasin pienet pulun luut nopeasti maahan ja tassuttelin Suurkivelle. Etsin katseellani Mäntyviikseä ja istahdin hänen viereensä. Hän kumartui kuiskaamaan korvaani.
"Tänään saat lähteä yksin metsälle. Menet metsästämään heti tämän kokouksen jälkeen ja jatkat auringonlaskuun asti."
Katsahdin mestariani ja heilautin innoissani häntääni. Mäntyviiksi hymyili ja siirsi katseensa päällikköön. Minä tein samoin ja kiedoin häntäni tassujen ympäri.
"Olemme kokoontuneet tänne tänään, jotta voisin antaa tälle nuorelle tulokkaalle oppilasnimen ja hyväksyä hänet lopullisesti klaaniin. Scar, tästä päivästä sinut tunnetaan nimellä Susitassu, kunnes saat oman soturinimesi. Minä itse toimin mestarinasi.", päällikkö ilmoitti.
Susitassu nyökkäsi pikaisesti kiitokseksi ja kääntyi muiden klaanilaisten puoleen. Suurin osa kissoista käänsi katseensa pois tai palasi omiin toimiinsa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos kyseessä olisi ollut täysiverinen, tavallinen klaanikissa, kaikki olisivat onnitelleet tätä ja toistaneet tämän uutta nimeä. Seurasin katseellani Susitassua, joka tallusteli muina kissoina tuoresaaliskasalle ja valikoi itselleen hiiren. Siinä samassa hän käänsi katseensa minuun ja hänen kirkkaankeltaistensa silmien katse sai minut rävähtämään. Susitassu laski hiiren maahan ja suuntasi katseensa kunnolla minuun. Vilkuilin ympärilleni ja tyydyin nyökkäämään hänelle. Se sai toimia onnitteluna oppilaaksi nimittämisestä. Susitassu räväytti korviaan ja nappasi hiiren mukaansa. Käännähdin poispäin ja tallustelin Mäntyviiksen luo, joka jo odotteli minua piikkihernetunnelin suulla. Mestarini nyökkäsi kohti tunneliaukkoa ja hymyili.
"Voit nyt mennä. Tuo sitten kaikki pyydystämäsi tuoresaaliskasa tänne.", Mäntyviiksi naukui.
"Hyvä on. Nähdään illalla.", nau'uin hymyillen ja puskin mestariani kaulaan.
Pujahdin tunneliin ja kipitin etäämmäs leiristä. Ennen suoritusta lupasin itselleni yhden jutun: Käärmekivistä pysyisin kaukana. Aloin haistella leppeää tuulta saadakseni vainun saaliista. Nenääni leijaili pian hiiren tuoksu. Hymyilin itseeni tyytyväisenä ja kyyristyin aluskasvillisuuden tasolle. Hiivin hiljakseen eteenpäin ja saavuttuani tarpeeksi lähelle hiirtä, loikkasin sen päälle ja tapoin sen. Hautasin hiiren maahan ja lähdin itseeni tyytyväisenä etsimään lisää saalista.

Illan tullen olin saanut kiinni kolme hiirtä, yhden oravan, kaksi pikkulintua kaksijalkalan läheltä ja yhden jäniksen. Olin suoritukseeni varsin tyytyväinen. Kun tartuin jänistä niskanahasta raahatakseni sen takaisin leiriin, pusikosta asteli esiin Mäntyviiksi.
"Hieno suoritus, Viinitassu. Olen seurannut sinua koko päivän ja olen nyt täysin vakuuttunut, että olet valmis soturiksi."
Suuni loksahti auki ja jänis rötkähti maahan. Veimme yhdessä tuoresaaliit leiriin. Oli jo pimeää, kun pääsin takaisin leiriin. Astuessani oppilaidenpesään tajusin, että se saattaisi olla viimeinen yö, jonka nukkuisin tässä pesässä. Lysähdin makuulle sammalpedille. Olin niin väsynyt, etten jaksanut edes möyhiä sammalta tasaisemmaksi, vaan nukahdin melkein samantien silmät suljettuani.
Vastaus:30 kp:ta tästäkin! :3

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekkitassu
30.12.2012 23:17
Jatkuu...

Tassutelin Lumikarvan luo ja päätin kysyä mitä teemme tänään.
"Tänään opettelemme myrkkyjä, ja niiden vaikutuksia." Lumikarva sanoi, ja jatkoi.
"Noniin, aloitetaanpa vaikkapa myrkkykeisosta. Se on toiseksi myrkyllisin kasvi, heti kuolomarjojen jälkeen. Ne aiheuttavat suun vaahtoamista, ja kiemurtelua. Sitten belladonnan pariin...."

Pian oppitunti olikin jo päättynyt. Sitten tassuttelin nummelle, nauttimaan korvissa humisevasta tuulesta.
> Myrkkykeisoa! Otan sitä vähän...< ajattelin innoissani, en ennen ollut nähnyt myrkkykeisoa, ja halusin näyttää sen Lumikarvalle. Pian kuulin ääniä takaani, ja käännyin katsomaan.
"Kulkukissa!" Mutisin, ja pupillini laajenivat viiruiksi.se hyökkäsi kimppuuni, ja raateli minua. Se heitti minut pensaikkoon, ja jäin sinne makaamaan. Mutta myrkkykeiso, joka oli jäänyt maahan kun kissa oli hyökännyt kimppuuni, oli yhä maassa, mutta kissa nuuski sitä.
"Älä..." mutisin. Vaikka kissa olikin raadellut minut, en toivoisi iki mailmassa Kenellekkään kuolemaa. Kissa kuitenkin nappasi suuhunsa kasveja, pian hän alkoi vavista, ja kaatui maahan vaikeroiden. Hänen suunsa vaahtosi, ja hän kiemurteli. Pian ruumis valahti veltoksi. Kissa oli kuollut.
Minä taas, olin hyvin huonossa kunnossa, ja veri oli tahrinut turkkini.
Sitten vaivuin pimeyteen.
"Oletko kunnossa?" Lumikarva kysyi, ja huomasin olevani leirissä.
"O..olen kai." Sanoin, ja jatkoin;
"Mutta voisin kyllä levätä vielä tämän päivän..."
"Tietysti, se on varmasti tarpeen." Lumikarva vastasi. Sitten hän tassutteli pois.
> nukun nyt.< ajattelin, ja pian olinkin jo unessa.

Jatkuu....

//anteeksi ku tuli tällanen kauheen pätkä, mutten ehdi enää, kuten kellon ajasta huomaa, ja en haluu että mut erotetaan... sori... se ei varmaan ylitä 30 rivii, mutta toivon että ypt armahtavat liekkitassun, ja saisin jatkaa sillä...\\
Vastaus:Armahdan! Saat 10 kp:tä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pakkaspentu/tassu
29.12.2012 23:06
Jatkuu...

" Pakkaspentu olet saavuttanut kuuden kuun iän ja on aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä lähtien siihen asti kunnes ansaitset soturinimesi, sinua tullaan kutsumaan Pakkastassuna. Olen pyytänyt Tähtiklaania laskemaan katseensa sinuun ja ohjaamaan sinua kunnes löydät soturin voiman ja urheuden. " Pitkätähti kuulutti.

Tämän jälkeen Pitkätähden huomio kiinnittyi Yksiviikseen.

"Yksiviiksi olet valmis ottamaan itsellesi oppilaan. Olet saanut loistavan koulutuksesi Mutakynneltä //en tiiä kuka oli Yksiviiksen mestari joten laitan ny vaan randomisti... :/\\ ja olet näyttänyt olevasi älykäs, ja urhea soturi ja toivon, että siirrät kaiken oppilaallesi Pakkastassulle.

Seremonian lopuksi minä ja Yksiviiksi kosketimme toistemme kuonoja ja muu Klaani ylisti uutta oppilasta, minua huutamalla minun nimeäni:
"Pakkastassu, Pakkastassu!" Klaani huusi, ja sitten kaikki hajaan tuiovat taas omiiin puuhiinsa.

"kierrämmekö me nyt rajat?" Kysyin, innosta hyppienhn mestariltani Yksiviikseltä.
"Emme, aloitamme vasta huomenna, voi puuhata loppu päivän omiasi."
"Hyvä on." Vastasin, ja häntäni putosi korkealta maahan.
"Älähän nyt,Sinulla on varmasti jotakin kivaaa tekemistä mielessäsi, menehän nyt!" yksiviiksi sanoi.

Tassuttelin Hiutalepennun luo, ja leikin tämän kanssa hetken, kunnes kyllästyin. Nyt kun olin toipunut valkoyskästäni, minun rangaistukseni oli hoitaa klaanin vanhimpia. Niimpä tassuttelin klaanin vanhimpien luo, ja kysyin:
"Voinkos auttaa jotenkin?"
"No et, mutta voisit jäädä kyllä kuuntelemaan tarinaa, jos kiinnostaa." Vanhus sanoi.
"Sopii!"
>Kyllä tämä punkkien irrottamisen voittaa!< Ajattelin, ja klaanin vanhin aloitti:
"Oletko jo kuullut muinaisista klaaneista? No kerron sinulle nyt siitä. Kerran, kauan kauan sitten, oli kolme klaania: Leopardi-, Tiikeri., ja Leijana klaani. Niiden kissat olivat valtavia, ja voimakkaita. Leopardiklaanin kissojen turkkia täplittivät mustat tassun jäljet, ja tiikeriklaanin kissoilla oli sysi mustat raidat. Leijonaklaanin kissoilla, oli kultainen turkki, ja joillain oli jopa kaunis harja...." Kuuntelin tarinaa klaaneista iltaan asti, kunnes päätin mennä syömään.
>Otan tästä tuon jäniksen, ja jaan sen jonkun kanssa, minulle se on aivan liian iso.< Ajattelin, ja menin Kauniin kilpikonnakuvioisen naaraan, Aurinkotassun viereen, ja Aterioin tämän kanssa ilta palan. Sitten menin oppilaiden pesään ja kysyin:
"Missä minä voin nukkua?" Ja Aurinkotassu vastasi:
"Vaikka tässä minun, ja Mustikkatassun välissä." Sitten minä kokosinj itselleni sammal pedin, ja käperryin kerälle, hetken ajan kuluttua, tunsin, kuinka Aurinkotassu oli painautunut selkääni vasten.
>Huomenna on taatusti ihana päivä!< Ajattelin, ja suljin silmäni.

jatkuu...

//Niin, älkää ihmetelkö kirjoitus virheitä, minä kirjoitan ekaa kertaa pitkästä aikaa tälläisillä pöytäkoneen näppäimistöllä, joten... Niin älkää ihmetelkö.\\
Vastaus:En! ;) Saat 19 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viinitassu
28.12.2012 21:04

Korvani luimistuivat ja seläkarvani nousivat pystyyn, kun kuulin tuon sanan. Olin kuullut erakoista aiemmin tarinoita klaaninvanhimpien kertomina, mutta tämä olisi ensimmäinen kerta, kun näkisin sellaisen elävänä. Mäntyviiksi kiepahti ympäri ja vilkaisi minua.
"Pysy tässä."
Olisin halunnut purnata vastaan, mutta Mäntyviiksi ehti kadota pensaston taakse. Tassuttelin kuitenkin hänen peräänsä ja pujahdin pensaaseen. Huomasin, että Mäntyviiksi oli kiivennyt puuhun vaanimaan. Pysyttelin piilossa, ettei hän huomaisi, etten ollut totellut hänen käskyään. Käänsin katseeni erakkoon, joka vaani amatöörimäisesti pikkulintuja. Pian ne jo aistivat hänen läsnäolonsa ja pyrähtivät sirkuttaen pakoon, varoittaen muita lintuja. Erakko murisi tyytymättömänä ja tassutteli minua kohti.
"Eipäs mennä minnekkään!", Mäntyviiksi naukaisi ja loikkasi erakkoa kohti puusta.
Erakolla oli kuitenkin hyvä reaktiokyky ja hän kierähti pois alta ja loikkasi samantien Mäntyviiksen kimppuun, kun tämä oli tömähtänyt paljaaseen maahan. Erakko oli yllättävän isokokoinen ja lihaksikas, joten Mäntyviiksi jäi alakynteen heti. Adrenaliini virtasi suoniini ja minä loikkasin esiin pensaasta. Pääni kolahti suoraan erakon otsaan ja hän päästi otteensa mestaristani. Kierimme maassa yhtenä keränä, kunnes sain erakon alleni. Aloin raapia tuon vatsaa, mutta hän potkaisi minusta ilmat pihalle. Romahdin kyljelleni ja yritin epätoivoisesti haukkoa henkeäni. Siinä samassa Mäntyviiksi ja joukko muita sotureita hyökkäsi erakon kimppuun. Kierin sivummalle ja nousin jaloilleni. Hengittelin ilmaa hitaasti sisään ja ulos, kunnes sain hengitykseni pelaamaan kunnolla. Muut soturit saivat erakon voitettua ja piirittävät tämän. Mäntyviiksi tallusteli luokseni ja sukaisi päälakeni.
"Oletko kunnossa?", Mäntyviiksi kysyi.
"Olen kyllä.", naukaisin ja puskin tuon kaulaa.
Päätäni jomotti yhä edellisen tällin jäljiltä, mutta kipu lieveni, kun teimme matkaa leiriin. Soturit kulkivat tarkassa muodostelmassa erakon ympärillä, ettei tuo olisi livistänyt karkuun.
>Miksi ihmeessä he häntä mukana raahaavat?<, mietin ja tuhahdin. >Olisivat vaan säikyttäneet pois. Säästyisi vaivaakin.<
Leiriin päästyämme vein metsästämäni kaksi pikkulintua tuoresaaliskasaan ja vetäydyin muiden oppilaiden joukkoon, jotka katsoivat hämmästyneinä leiriin tuotua erakkoa. Istahdin maahan ja aloin sukia turkkiani aikani kuluksi. Vaihdoin muutaman sanasen muiden oppilaiden kanssa, kunnes Mustatähti kutsui klaanin kokoukseen Suurkiven äärelle. Oppilaat kokosivat oman ryhmänsä ja minä liityin heidän seuraansa. Kurkotin hieman kaulaani ja huomasin erakon, joka istui Suurkiven varjossa päällikön alapuolella. Yhtäkkiä erakko käänsi meripihkankeltaisten silmiensä katseen suoraan minuun. Katsoin häntä hetken silmiin ja käänsin sitten katseeni muualle. Sivusilmällä huomasin hänen kuitenkin hänen yhä tuijottavan minua. Yritin olla välittämättä siitä ja keskityin päällikköön, joka aloitteli kokousta.
"Tämän kokouksen syy lienee kaikille selvä. Siksipä menen suoraan asiaan. Tämä alueellemme tunkeutunut erakko haluaisi liittyä klaaniin."
Kissat alkoivat välittömästi osoittaa mieltään. Kukaan ei halunnut erakkoa klaaniin. Minä puolestani en osannut ilmaista kantaani. Katsahdin erakkoa, joka edelleen tuijotti minua tiiviisti. Mustatähti hiljensi klaanin pian vahvalla päällikön olemuksellaan ja yhdellä hännän heilautuksella.
"Kiroatte minut varmasti alimpaan hiirenkoloon, sillä olen päättänyt ottaa hänet koeajalle ja toimia itse hänen mestarinaan.", päällikkö naukui.
Kissat alkoivat osoittaa mieltään yhä kovempaan ääneen. En itsekkään voinut uskoa sitä, enkä sen takia saanut sanaa suustani. Päällikkö päätti kokouksen ja loikkasi ketterästi alas Suurkiveltä. Monet kissat nurkuivat kapinallisina toisilleen ja jotkut sähisivät ja tuhahtelivat palatessaan taas omiin töihinsä. Minäkin käänsin selkäni erakolle, mutta tunsin silti tuon katseen niskassani. Etsin katseellani Mäntyviikseä ja huomasin hänet sukimassa turkkiaan piikihernetunnelin lähellä. Kipitin hänen luokseen ja aloimme vaihtaa kieliä.
"Outoa.", mutisin.
"Todella. Ja järjetöntä. Miten Mustatähti voi hyväksyä klaaniin ERAKON?", Mäntyviiksi naukui ja pudisti tuhahtaen päätään.
"Niin. Ja minua vaivaa yksi toinenkin asia.", nau'uin.
Mäntyviiksi katsahti minua kulmat koholla.
"No mikä?"
"En ole varma, mutta tuossa erakossa on jotain oudon tuttua."
Mäntyviiksi kurtisti kulmiaan ja katsahti erakkoa, joka jutteli päällikön kanssa Suurkiven varjossa. Erakon turkki oli ruskea ja siinä oli riekalemaisia, noin perhosen kokoisia täpliä. Hänen häntänsä oli musta, pölyhuiskumaisen tuuhea ja tavallista pidempi. Myös hänen kaula, pää, korvat ja kasvot olivat kokonaan mustat, samoin tassujen päät. Sukupuoleltaan hän oli kolli. Mäntyviiksi katsahti minuun ja hymähti.
"Olet varmaan vielä shokissa. Tule, mennään iltapartioon niin saat muuta ajateltavaa.", Mäntyviiksi maukui.
"Niin kai.", mutisin, mutta sisimmässäni pidin yhä itseriittoisesti kiinni siitä ajatuksesta, että olin nähnyt erakon jossain.
Katsahdin Mäntyviikseä, joka vaihtoi kieliä muiden tämäniltaisen iltapartion jäsenten kanssa. Tallustelin heidän luokseen ja tallustelimme yhtä matkaa ulos leiristä.

Tähdet tuikkivat jo taivaalla, kun pääsimme takaisin leiriin. Haukottelin makeasti ja laahustin oppilaidenpesälle. Mäntyviiksi toivotti hyvät yöt ja vetäytyi sotureidenpesään Kirkassydämen, Okakynnen ja Harmaaraidan kanssa, jotka olivat myös olleet mukana iltapartiossa. Kun olin noin neljän ketunmitan päässä pesän tunnelista, leiriimme hyväksytty erakko saapui yllättäen toisesta suunnasta. Pysähdyin hetkeksi, mutta jatkoin sitten matkaa, ja yritin olla, kuin häntä ei olisi olemassakaan. Erakko antoi minun mennä pesään ensin. Vilkaisin häntä sivusilmällä ja pujahdin sisään lämpimään pesään, jonne oli juuri vaihdettu uudet, kuivat sammaleet. Istahdin sammalkeon päälle ja aloin talloa sitä tasaisemmaksi makuualustaksi. Erakko silmäili epäileväisenä pesää, ja päätti tulla nukkumaan minun viereeni.
"Sopiiko, että nukun tässä?", hän varmisti vielä.
"Siitä vaan.", mutisin ja kävin kyljelleni nukkumaan, niin että selkäni oli erakkoa päin.
Suljin silmäni ja yritin saada unta, mutta erakon läsnäolo hermostutti minua, enkä tiennyt miksi. Vilkaisin kollia lapani yli, ja hän näytti nukahtaneen täysin. Käänsin pääni poispäin ja painoin poskeni vehreää sammalta vasten. Kun vihdoinkin sain unta, näin painajaista siitä, kuinka isäni oli kuollut kulkukissan hampaissa. Mitä ihmettä tämä kaikki tarkoitti?

//Niinpä xD
Vastaus:Hmm... aika jännää... ;) Saat 30 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi
28.12.2012 10:01
Luku 6:
-Rakkaiden menettämisen suru-

Heräsin aikaisin aamulla, aurinkokaan ei ollut vielä noussut. Olin pirteä ja hyväntuulinen, olin nimittäin menossa tapaamaan Mantelisilmää, kumppaniani. Hymyilin kaikelle, ja tallustelin rivakasti metsän luo. Katsoin lapani yli, toivoin että kukaan ei huomaisi minua. Sitten kuulin äänen, josta en tiennyt toivoinko kuulevani sitä... kenties? Oppilaani Viinitassu kiljahteli loikkien riemuissaan viereeni, ja hyppeli ympärilläni.
"Hei! Miksi olet näin aikaisin liikkeellä, menemmekö jonnekkin? Saalistamaan? Vaiko sittenk..."
"Ei, emme mene minnekkään. Anteeksi, mutta nyt vain MINÄ menen." Keskeytin oppilaan innokkaat naukaisut, ja hän tyrmistyi. En ollut ikinä ennen raivonnut hänelle näin.
"Anteeksi." Naukaisin vielä, jokin sisälläni kumminkin käski minua ottamaan Viinitassun mukaani.
"No... selvä... olisi vain kiva..." Oppilaani mutisi ja oli valmiina kääntymään toiseen suuntaan. Hellyin kumminkin ja annoin hänen tulla mukaani.
"Okei, pääset mukaan, mutta vain jos et tyrmisty siitä, että menen tapaamaan kumppaniani Tuuliklaaniin." Mau'uin ja käänsin pääni nolostuneena poispäin. Pystyin jo melkein aistimaan hymynkareen oppilaani huulilla.

Lähellä Tuuliklaanin reviiriä, metsän reunalla, nuuhkaisin ilmaa nälkäisenä. Suljin silmäni ja keskityin kokonaan haistelemiseen. Haistoin neljä samanlaista tuoksua, läheltä kahta puuta, mäyränkolon luona. Päähäni heräsi vain yksi ajatus, sen hajun olin haistanut vain kerran aikaisemmin, pentuna. >Villisikoja!< Oppilaani hämmentyi hajusta, ja ei pystynyt pitämään kieltään kurissa.
"Mitä nuo ovat? Mennään katsomaan!"
"Hei! Ne... ne ovat villisikoja. Emo ja kolme pentua. Ne eivät ole vaarallisia, paitsi jos..."
"Joku suututtaa ne tai häiritsee?" Oppilaani päätti lauseeni, hän oli oppinut tuntemaan minut.
"Niin... mutta nyt jatketaan matkaa. Ei niistä tarvitse nyt sen kummemmin välittää, voimme vaikka kertoa myöhemmin päällikölle." Tokaisin ja oppilaani nyökkäsi.

Tuuliklaanin reviirin lähellä, Nelipuun luona, haistoin partion. Partiossa oli Yksiviiksi, Pakkastassu sekä Talvikinkukka. Naukaisin tervehdyksen, nämä kissat olivat ystävällisiä, ja tiesivät kaiketi jo minusta ja Mantelisilmästä. Yksiviiksi vastasi tervehdykseen ja kiiruhti luokseni.
"Mäntyviiksi! Olenkin odottanut sinua!" Yksiviiksen kasvoille ei kohonnut riemu, vaan suru.
"Mantelisilmä... on kuollut." Hänen äänensä vaipui olemattomiin... ja minä rysähdin maahan.
"Eiihh! Kaikki... rakkaani vain valuvat yksi kerrallaan elämästäni!" Karjaisin synkkään aamuilmaan ja hetken mielijohteesta lähdin ravaamaan kohti tuntematonta...

Henkäisin tunkkaista ilmaa sieraimiini. Avasin silmäni ja näin vain utuista metsää. Luulin jo hetken kuolevani, kunnes tunnistin metsän. Olin nöhnyt sen jossain unessani, kaiketi.

//Joo jatkuu, melko lyhyt. XD Niin ja sitten, en ehkä pariin päivään kirjoita tarinaa, oon kamun luona ja on muitakin kiireitä...\\
Vastaus:Selvä, saat 20 pistettä! Lyhyys ei kauheasti haittaa... :)

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viinitassu
27.12.2012 20:21

Tallustelin mestarini Mäntyviiksen kanssa metsässä kohti Kaksijalkalaa. Mäntyviiksi oli kertonut minulle aiemmin, että siellä oli paljon pikkulintuja kaksijalkojen ripustamien lintulautojen ansiosta. Kihisin innosta koko matkan, joka tuntui kestävän ikuisuuden. Piilouduimme lintulautapuita ympäröiviin pensaaseen.
"Suunnitelma on tämä; minä kiipeän yhteen noiden puun oksille ja sinä pysyt täällä. Loikkaamme yhtä aikaa niiden kimppuun minun merkistäni. Muistatko vielä, mitä opetin aiemmin päivällä?", Mäntyviiksi varmisti ainakin kolmatta kertaa.
"Kun hyökkää pikkulinnun kimppuun, kannattaa hiipiä mahdollisimman lähelle ja juosta lintu kiinni. Silloin on mahdollisuus napata lintu, vaikka se pyrähtäisi ilmaan. Tehdään tämä jo, olen ihan hermona!", sihisin hiljaa, etteivät linnut olisi säikähtäneet ja lentäneet pakoon.
"Hyvä on. Mutta muista; minun merkistäni.", Mäntyviiksi muistutti vielä kerran ja pujahti ulos pensaasta.
Kurotin hieman kaulaani nähdäkseni hänet. Pian näin hänen kiipeävän puuhun. Hän oli todella taitava. Näytti, kuin hän olisi ryöminyt puunrunkoa pitkin ylös. Lopulta hän saapui alimman oksan luo ja pujahti sen päälle äänettömästi. Linnunaivot eivät osanneet aavistaa mitään. Sitten Mäntyviiksi katsahti minuun, nyökkäsi ja heilautti häntäänsä. Nyökkäsin takaisin ja ryömin pois pensaasta mahdollisimman matalana, etteivät lehdet olisi havisseet. Loikkasin äänettömästi kohti lintuja, jotka nokkivat maahan pudonneita siemeniä. Painoin yhden linnun maahan siipiä vasten ja lopetin sen katkaisemalla niskat. Sen jälkeen loikkasin heti toisen, pelosta jähmettyneen linnun päälle ja tapoin senkin. Yritin napata vielä kolmannen linnun, mutta se ehti paeta. Tajusin pian, että Mäntyviikseä ei näkynyt. Katsahdin ylös puun oksalle ja näin mestarini.
>Mitä ihmettä? Mitä hän tuolla tekee ja miksei hän noudata suunnitelmaa?< ärisin hiljaa mielessäni ja irvistin.
Mäntyviiksi näytti todella keskittyneeltä. Siinä samassa hän loikkasi pois oksalta ja nappasi yhden linnun kitaansa suoraan ilmasta. Suuni loksahti auki, kun hän lähestulkoon lensi toisen puun luo, kiepahti ketterästi ilmassa ympäri, otti vauhtia toisesta puusta ja loikkasi eteeni pudottaen linnun maahan.
"Tuo oli jotain niin tajuttoman SIISTIÄ!", kiljaisin.
Mäntyviiksi naurahti hyväntahtoisesti ja vilkaisi sitten lintuja, jotka olin tappanut eri paikkoihin.
"Sinäkin pärjäsit oikein hyvin. Oikeastaan tuo ei kuulunut suunnitelmaan. Se oli vain...", Mäntyviiksi naukui vaatimattomana ja mietti sopivaa sanaa.
"Spontaani idea?", ehdotin.
"Se juuri.", Mäntyviiksi naukaisi. "Tule, lähdemme nyt Korkeamännyille. Opetan sinut pyytämään oravia. Niitä ei todennäköisesti löydy paljon, mutta jotkut yksilöt saattavat olla jo heränneet talviuniltaan."
Nyökkäsin ja nappasin tappamani linnut mukaan. Muistin tarkalleen, missä Korkeamännyt sijaitsivat, joten minun ei tarvinnut seurata mestariani. Hautasimme linnut kohmean karhunvatukkapensaan alle ja kipitimme Korkeamännyille. Pian korviini kantautui oravan narskutus, ja niiden nopeat juoksuaskeleet puunoksaa vasten. Nuolaisin kielelleni nousseen veden pois ja aloin haistella ilmaa. Ilmassa tosiaan leijui valju oravantuoksu.
"Miten oravia metsästetään?", kysyin ja katsahdin mestariini.
"Oravat saa yleensä parhaiten kiinni väijymällä niitä puissa, sillä ne aistivat todella hyvin maanpinnalla tapahtuvat liikkeet, eikä niitä saa hevillä kiinni juoksemalla. Jos kuitenkin yrität metsästää oravaa maasta käsin, muista tarkistaa tuulen suunta erityisen tarkkaan. Näillä ohjeilla pärjäät varmasti pitkälle. Ai niin, ja oravia löytää parhaiten puiden alta. Ne keräävät sieltä siemeniä ja pähkinöinä.", Mäntyviiksi opasti.
"Selvä juttu. Joko voimme aloittaa?", kysyin kärsimättömänä.
"Jo. Tavataan tässä Aurinkohuipun aikoihin.", Mäntyviiksi päätti.
Katsahdin taivaalla siintävää Aurinkoa sivusilmällä ja hymyilin. Aurinkohuipunhetkeen olisi vielä runsaasti aikaa. Hyvästelin Mäntyviiksen ja aloin nuuhkia ilmaa. Hiivin hiljakseen eteenpäin lähes ryömien maata pitkin. Pian aistin lähellä oleskelevan oravan. Viritin aistini äärimmilleen, kunnes vihdoin huomasin pienen nököhampaan hääräilevän männyn ympärillä ravintoa etsiskellen. Hiivin hiljaa kyseisen männyn taakse ja kiipesin noin kahden ketunmitan korkeuteen. Jännitin jalkalihakseni ja pudottauduin alas. Viiman piiskatessa kasvojani paljastin kynteni ja hampaani valmiiksi tappavaan iskuun. Orava käänsi katseensa ylös nanosekuntia liian myöhään ja sen mustista silmistä paistoi silkka kauhu ja pelästyneisyys. Tallasin oravan pörröhäntää vasten maahan ja lopetin oravan nopealla puraisulla. Heilautin häntääni tyytyväisenä saavutukseeni ja etten olisi rikkonut soturilakia, käänsin katseeni ylös ja kiitin Tähtiklaania mielessäni. Hautasin oravan lähempään pensaaseen, ettei kuoleman haju olisi pelotellut muita riistaeläimiä tiehensä. Taputtelin mullan sileäksi ja aloin taas haistella ilmaa. Pujahdin ulos pensaasta ja hiivin eteenpäin. Kun en havainnut maanpinnalla merkkiä tuoreriistasta, kiipesin läheiseen koivuun, joka kasvoi mäntyjen seassa. Loikkasin alimmalle oksalle ja testasin, kestäisikö se painoani. Se vaikutti vankalta ja kestävältä, joten turvauduin siihen ja kyyristyin matalaksi. Siinä samassa jostain kuului oravan juoksuaskeleita. Tajusin pian, että se oli juoksemassa suoraan hampaisiini. Nuolaisin huuliani ja kiepahdin ympäri. Sain idean, miten saisin oravan kiinni, ennen kuin se huomaisi minut. Tarkistin tuulen suunnan ja kiepahdin oksan alapuolelle ja upottaen kynteni syvälle kaarnaan painovoimaa uhmaten. Orava saapui pian kohdalleni ja silloin minä iskin. Hypähdin oksan yläpuolelle ja läimäisin oravaa päähän niin että se putosi pökertyneenä maahan. Kapusin alas puusta ja tapoin oravan tuskattomasti. Tunsin sisälläni paisuvan ylpeyden. Jo kaksi oravaa näin lyhyessä ajassa! Lähetin hiljaisen kiitoksen Tähtiklaanille ja nappasin oravan leukojeni väliin. Vilkaisin samalla aurinkoa sivusilmällä. Aurinkohuipunhetki koittaisi pian, joten hain toisenkin metsästämäni oravan ja aloin tehdä matkaa takaisin Korkeamäntyjen reunaan. Matkalla havaitsin uuden vainun. Laskin molemmat oravat maahan ja nuuhkin kiinnostuneena ilmaa. En tunnistanut hajua, mutta lähdin siitä huolimatta seuraamaan sitä. Pian näin läheisen sammalmättään päällä talviunilta heränneen jäniksen, jolla oli vieläkin talviturkki yllään. Tassunpohjiani alkoi kihelmöidä jännityksenomaisesti. Aloin muistella, mitä Mäntyviiksi oli minulle opettanut jänisten metsästyksestä.
>Hiiri tuntee, jänis kuulee.<, muistelin ja kyyristyin matalaksi.
Jänis söi niin kiihkeästi lehtiä, että se ei edes aavistanut lähellä vaanivaa vaaraa. Astuin hiljaa eteenpäin askeleen, toisen. Kolmannen, neljännen, viidennen. Pysähdyin hetkeksi ja varmistin, ettei se ollut vielä huomannut minua. Jännitin jalkalihakseni ja ponkaisin ilmaan. Upotin kynteni jäniksen luisiin kylkiin ja hampaani sen niskaan. Se villiintyi ja yritti saada minua pois selästään. Se olisi varmasti onnistunut, ellei Mäntyviiksi olisi loikannut läheisestä pensaasta ja kaatanut jänistä kyljelleen. Loikkasin nopeasti pois alta, etten olisi jäänyt sen alle. Mäntyviiksi lopetti jäniksen nopealla puraisulla kaulaan. Nousin jaloilleni ja siristin Mäntyviikselle silmiäni kiitollisena.
"Hieno suoritus, Viinitassu. Raahataan tämä rötkäle nyt leiriin.", Mäntyviiksi päätti.
"Saitko sinä muuta saalista?", kysyin.
"Hiiren ja vesimyyrän. Hautasin ne tuonne kauemmas.", mestarini vastasi ja heilautti häntäänsä pensasta kohti. "Entäs sinä?"
"Kaksi oravaa. Odota hetki, niin käyn hautaamassa ne.", nau'uin ja hautasin oravat läheisen karhunvatukkapensaan alle.
Tassuttelin takaisin mestarini luo ja tartuin jänistä toisesta takajalasta. Mäntyviiksi otti hyvän otteen sen niskasta ja yhdessä aloimme kantaa sitä kohti leiriä. Siellä jotkut katsoivat meitä ihailevasti ja minä nostin ylpeänä pääni pystyyn. Kun saimme sen raahattua leirin keskukseen, eli tuoresaaliskasalle, jopa päällikkö katsoi meitä ylpeästi.
"Hienoa, Mäntyviiksi ja Viinitassu. Riistaa alkaa palata metsään yhä enemmän ja enemmän.", Mustatähti maukui hyvillään.
"Tämän lisäksi saimme yhteensä kaksi oravaa, vesimyyrän ja hiiren.", kerroin ylpeänä.
"Hienoa. Jatkakaa samaan malliin.", Mustatähti kannusti ja asteli pois rennoin askelin.
"Haetaan loput äkkiä, ennen kuin joku petolintu äkkää ne!", naukaisin ja pujahdin piikkihernetunneliin.
"Maltahan hetki!", kuulin Mäntyviiksen huudon takaani.
Pysähdyin odottamaan mestariani leirin ulkopuolelle tunnelin suulle. Siinä samassa huomasin yhden Poltesydämen nimisen soturin oppilaansa Haukkatassun kera. Naukaisin tervehdyksen molemmille, samoin he. Mäntyviiksi teki samoin huomattuaan heidät. Aloimme tassutella takaisin Korkeamännyille. Hain itsemetsästämäni oravat ja palasin samaan paikkaan, jossa olimme napanneet jäniksen. Mäntyviiksi teki samoin vesimyyränsä ja hiirensä kanssa. Siinä samassa muistin, että en ollut syönyt tänään yhtään mitään ja näläntunne iski tajuntaani voimakkaampana kuin koskaan. Koska olin ollut Mäntyviiksen seurassa koko päivän, hänelläkin täytyi olla vähintään yhtä hirveä nälkä kuin minulla.
"Syödääkö jo tässä? Minusta tuntuu, että pyörryn matkalla, jos yritämme takaisin leiriin tyjin vatsoin.", Mäntyviiksi naukui kuin lukien ajatukseni.
"Käskystä!", huudahdin ja iskin hampaani kiinni hiireen.
Lihan murea maku saavutti pian makuhermoni ja lämmin veri täytti suuni. Ahmaisin hiiren nopeasti ja söin sitten toisen metsästämistäni oravista. Mäntyviiksi puolestaan söi vesimyyränsä ja toisen jäljelle jääneen oravan.
"Hei, entäs pikkulinnut, jotka metsästimme kaksijalkalan lähellä!", nau'uin.
"Niin tosiaan! Käydään heti hakemassa ne."
Löysimme pian pensaan, jonka alle olimme haudanneet linnut. Kaivoimme ne esille ja olimme valmiina viemään ne leiriin, kun yhtäkkiä Mäntyviiksi pysähtyi ja alkoi nuuhkia ilmaa. Tein samoin ja yhtäkkiä outo, tuntematon haju leijui sieraimiini.
"Mitä nyt? Ei kai taas se ahma?", kysyin.
"Ei. Erakko!", Mäntyviiksi sihahti.

Vastaus:24 ;P

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikarva
27.12.2012 18:08
Jatkuu...

//Niin, En voi kirjoittaa pakkastassulle tarinaa, ku en tiiä kenest tulee sen mestari, joten toivoisin, että se kerrotaan ennen sunnuntaita, sillä on karsinnat, enkä halua että minut erotetaan... :) \\

Pakkaspentu, ja Liekkitassu olivat palanneet kotiin! Pakkaspennusta tulisi soturi ihan kohta, ja Talvikinkukka pääsisi takaisin soturin tehtäviin.
>Enää Haukankynsi on kateissa…< Ajattelin. Poltesydän oli saanut uuden oppilaan, Haukkatassun, ja he olivatkin jo lähteneet kiertämään rajoja.
Minä päätin lähteä tassuttelemaan nummelle, koska sairaita ei ollut, ja minä olin tylsistynyt.
Tassuttelin jonkin aikaa, ja huomasin lumen olevan paksua, ja sitä oli aika lailla.
”Hei Lumikarva.” Kuului takaani, ja tunnistin äänen heti kuuluvan Veritiikerille.
”Hei Veritiikeri” vastasin, ja istahdin tämän viereen. Nuolaisin tämän korvaa, ja katselin kuinka aurinko kohosi taivaalla.
”Siitä onkin jo pitkä aika kun viimeksi olimme kahdestaan nummella. ” Veritiikeri sanoi. Mutta jatkoi:
”Mutta minun pitää kiirehtiä auringonhuipun hetken partioon. Minun pitää mennä.” Hän sanoi, nuolaisi korvaani, ja lähti juoksemaan poispäin. Minä huokaisin, ja tassuttelin jonkin aikaa eteempäin.

Sitten näin, näin jotakin, jota en olisi halunnut nähdä. Näin punertavan möykyn lumessa.
”mantelisilmä!” Huusin niin, että koko nummi kaikui. Juoksin tämän luo, ja tämä oli yltä päältä veressä.
”mitä tapahtui? kuka teki tämän?”
”Su…Suuri harmaa koiran näköinen otos, niiitä oli… Monta.” Mantelisilmä huohotti.
>Sudet!< Ajattelin kauhuissani. Ja tunsin, että minun täytyi paljastaa, tämä nyt tai ei koskaan.
”mantelisilmä, älä yritä puhua, mutta haluan kertoa, että minä olen emosi. Menen hakemaan hämähäkin seittiä!” Kuiskasin, ja käännyin, mutta Mantelisilmä sanoi:
”Ei, et sinäkään minua voi pelastaa. Tähtiklaani kertoi että tämä olisi kohtalokas päiväni. Sinä emoni? Mutta… Valkohäntä…” Hän kuiskasi. Sitten kouristukset valtasivat hänet, ja sydäntäni riipi ajatella, että vain katson vierestä, kun hän kouristeli. Poskelleni vierähti kyynel, ja jatkoin:
”Minä tein salaa pentuja Veritiikerin kanssa. Anteeksi. Olet ollut nopea oppimaan, ja olen niin ylpeä sinusta. Mutta minä en aijo vain katsoa vierestä, vaikka apu olisi turhaa.” Sanoin, ja kiiruhdin hakemaan hämähäkin seittiä.

”Missä olen?” Mantelisilmä kysyi, kun olin vienyt tämän leiriin, ja hoitanut häntä.
”Kotona, kyllä minä sinun kuntoon hoidan!” Sanoin.
Tassuttelin nopeasti syömään, ja söin nopeasti hiiren, mutta kun palasin Mantelisilmän luo, tämä oli kuollut.
”Voi ei…. Voi… Mantelisilmä! Mitä minä olen tehnyt?” Kuiskasin, ja kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin.
”Ei se ollut sinun syysi.” Sanoi Poltesydän, ja Veritiikeri tuli luokseni lohduttamaan.

Illalla, valvoin yön Mantelisilmän vierellä. Ja aamulla hautasimme hänet.
>kyllä minä pärjään..< Ajattelin, ja tassuttelin Veritiikerin viereen syömään.

jatkuu…

// kun erosin Mantelisilmällä, nii ny se sit kuoli. sori lyhyys. Lumi töihin ---------->>\\

Vastaus::( 20 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi
27.12.2012 17:01
Keskellä metsää Harmaaraita vinkaisi kuin pieni pentu. Käännyimme kaikki katsomaan häntä ja silmämme laajenivat. Pieni siili oli herännyt kesken talven ja kipitteli nyt ympäriinsä. Harmaaraidan anturasta vuoti verta vuolaasti, ja hän nuoli sitä kiivaasti. Kirkassydän huokaisi.
"Minä vien hänet leiriin, menkää te." Nyökkäsin ja viitoin hännälläni Viinitassua seuraamaan. Tassuttelimme vähän aikaa aivan hiljaa miettien äskeistä. Pian oppilaan ääni rikkoi hiljaisuuden.
"Miksi se siili oli hereillä? Olen kuullut klaaninvanhimmilta että ne eivät yleensä heräile talvella." Hämmästelin itsekin hetken ennen kuin vastasin.
"En tiedä... en tosiaankaan tiedä." Mutisin ja käänsin mietteliäänä pääni maata kohti. Joku oli kaiketi herättänyt sen... mutta kuka tekisi niin...? Pian olimme Tuuliklaanin rajalla, kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni... en ollut unohtanut sieppausta.

Nelipuulla olimme jo saaneet harakan, hiiren sekä pulskan, isokokoisen jäniksen. Kehuin vieläkin oppilastani.
"Miten ihmeessä noin pulska jänis on onnistunut selviämään talvella...? Ja SINÄ sait sen!" Mau'uin ja hymyilin rohkaisevasti oppilaalle.
"Jatka tuohon tahtiin, niin koko klaani ei enää kärsi sinun elinaikanasi nälänhätää." Naukaisin ja nuuhkaisin ilmaa. Oppilaani hymyili ja kehräsi. Haistoin uuden hiiren ja vaistomaisesti pudottauduin vaanimisasentoon. Hiivin hiiren hajua kohti ja ponnistin niin korkealle sen yläpuolelle, kun syvässä lumihangessa vain pystyin.

Leiriin palatessamme Harmaaraita oli jo syömässä. Hänen tassussaan oli vielä tuppo hämähäkinseittiä sekä kuivunut oljenkorsi pitämässä sitä kasassa. Hänen vierelleen mennessämme Harmaaraita puhkui intoa.
"Vau! Miten saitte noin paljon riistaa?! Niin, ja muuten, en pääse pariin päivään metsästämään tai partioihin... Tuhkamarja käski minun levätä." Hymähdin ja istuin hänen viereensä, ja me kolme vaihdoimme kieliä vähän aikaa.

//Jatkoa edelliselle, kone ei antanut laittaa niitä yhteen\\
Vastaus:10 pistettä tästäkin!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi
27.12.2012 16:46
Repäisin ohuen riekaleen sitkeästä hiirestä ja pureskelin sen hyvin. En haluaisi että tukehtuisin hiiren takia, se jos mikä olisi nöyryyttävää. Nuolaisin kuivia viiksiäni ja nuuhkaisin ilmaa, kaiken varalta. Tällä kertaa nuuhkaiseminen oli tarpeetonta, ei vaaratuoksua kaukanakaan. Huokaisin tylsistyneenä ja mutustin loputkin hiirestä rivakasti. Venyttelin hitaasti jokaista jäsentä erikseen ja ravistelin tassut kuivaksi. Märkä lumi ympäröi leiriä ja purin huultani. En keksinyt mitään virikettä itselleni. Pian kuulin aivastuksen takaani. Hätkähdin ja käänsin pääni nopeasti. Okakynsi virnisti hieman ja maukaisi:
"Haluaisitko tulla iltapartioon minun, Harmaaraidan ja Kirkassydämen kanssa?" Tuumailin hetken, mutta vastaus tuli nopeasti.
"Tietenkin! Lähdemmekö heti, ja mitä kautta kierrämme?" Nau'uin ja katsoin lähestyvää Harmaaraitaa. Hän tuli viereeni ja hymyili. Hän oli edelleenkin ystäväni, vaikka oppilasajoistani olikin kauan. Pian näinkin jo Kirkassydämen, joka loikki paksun lumihangen läpi eteeni.
"Menemme Tuuliklaanin rajojen kautta Nelipuulle." Harmaaraita tokaisi ja hymyili lempeästi.
"Voin kai ottaa oppilaani Viinitassun mukaan?" Kysäisin vielä ennen kuin käännyin.
"Totta kai!" kolme soturia huudahtivat yhteen ääneen. Nyökkäsin innoissani ja lähdin tallustelemaan oppilaiden pesää kohti. Kurkistin sisään ja hymyilin nähdessäni Viinitassun. Tassuttelin hiirenhiljaa hänen vierelleen ja naukaisin hiljaa, jotta oppilas heräisi. Hän räpytteli silmiään typertyneenä ja ravisteli päätään selvittääkseen ajatuksensa. Pian oppilaan silmät kirkastuivat ja niistä kuulsi pentumainen, innokas katse.
"Olen hereillä! Olen hereillä... lepuutin vain hieman silmiäni." Viinitassu maukui ja hymyili hieman. Virnistin huvittuneena ja kysyin tältä:
"Tahtoisitko lähteä minun, Kirkassydämen, Harmaaraidan ja Okakynnen kanssa iltapartioon?" Naukaisin ja räpäytin silmiäni.
"Totta kai!" Oppilaan silmät kirkastuivat ja lähdimme kävelemään kohti metsää.

//Sori. lyhyt. :c Kastanjalla en oikein voi kirjoittaa, tämäkin on joku hieman vanhahko. \\
Vastaus:Saat 10 pistettä!

-Hohtis

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltesydän
27.12.2012 13:26
Jatkuu...

Aamulla heräsin kun joku töykki minua. Nousin sammal pediltäni ja ravistelin sammaleet turkistani.
"Lumikarva, mitä nyt?"
"Liekkitassu ja Pakkaspentu ovat palanneet, tosin heillä on mukanaan myös joku tuntematon kissa." Lumikarva sanoi ja lähti juoksemaan heidän luokseen. Minä lähdin heti hänen peräänsä, ja kyselin heiltä mitä matkalla oli tapahtunut, samalla kun Lumikarva tutki muita, Liekkitassu oli vakuuttunut siitä että oli terve, mutta Lumikarva tarkisti hänetkin varmuuden vuoksi. Katselin aukion laitamille ja huomasin Pitkätähden viittoilevan minua. Lähdin tassuttelemaan reippain askelin kohti klaanin päällikköä. Menimme yhdessä Pitkätähden omaan pesään keskustelemaan.
"Huomenta Pitkätähti" naukaisin ja kumarsin kunnioittavasti.
"Huomenta Poltesydän, Nyt kun Mantelisilmän koulutus on päättynyt, olisit valmis uuteen oppilaaseen. Aamukukan pentu Haukkapentu on nyt valmis oppilaaksi, ja olen päättänyt että sinusta voisi tulla hänen mestari" Pitkätähti sanoi hymyillen.
"Mahtavaa! Milloin nimitysmenot pidetään?" Kysyin Pitkätähdeltä.
"Auringonhuipun hetkellä" Pitkätähti sanoi ja antoi minulle luvan poistua. Minä nyökkäsin, ja peruutin pois päällikön pesästä. Hain tuoresaalis kasasta kaksi luisevaa hiirtä ja tassuttelin syömään ne aukion laidalle. Söin ne parilla hyvin nälkäisellä hotkaisulla. Sitten hautasin hiirien luut leirin ulkopuolelle ja suin turkkini perusteellisesti puhtaaksi ja siistiksi nimitusmenoja varten. Pian Pitkätähden kutsu raikuikin jo tuuliklaanin leirissä:
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen" Pitkätähti kajautti kutsun ilmaan. Ja pesistä alkoi virrata klaani kissoja kohti suurkiveä. Minä istuuduin normaalille paikalleni, suurkiven viereen.
"Klaani on saanut uuden jäsenen, joka tunnetaan nykyään nimellä Inkivääriraita"
"Lisäksi tänään olemme kokoontuneet nimittämään yhden uuden oppilaan. Sinä, astu esiin." Haukkapentu lähti tassuttelemaan emonsa viereltä kohti suurkiveä hieman epävarmoin askelin.
"Tästä päivästä aina siihen päivään saakka jona hän on ansainnut soturinimensä kutsuttakoon tätä oppilasta Haukkatassuksi."
"Poltesydän" maukui Pitkätähti kääntäen katseensa minuun.
"Olet valmis saamaan uuden oppilaan, sinä aloitat Haukkatassun koulutuksen, odotan että siirrät kaiken mestariltasi oppiman tälle uudelle soturioppilaalle." Katsoin hetken Haukkatassua jonka silmissä paistoi ylpeys. Kosketimme toistemme kuonoja ja siirryimme sivummalle. Klaani huusi:
"Haukkatassu, Haukkatassu, Haukkatassu!" Ja he saapuivat onnittelemaan uutta oppilasta.
"Kokous on päättynyt" Pitkätähti ilmoitti ja loikkasi alas suurkiveltä.
"Aloitamme harjoitukset huomenna, nyt saat tutustua muihin oppilaisiin." Sanoin oppilaalle ja hän nyökkäsi ja vipelsi tiehensä.

Jatkuu...
Vastaus:15

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatassu
25.12.2012 22:56
Luku 1.
//jatkoa

Heti herätessäni huomasin ajattelevani Ratamotassua. Mistähän sekin oikein johtui? Tunsinko häntä kohtaan jotakin? Venyteltyäni ja astellessani aukiolle mietin yhä asiaa. En ollut helposti unohtavaa tyyppiä ja halusin saada asian selville, jos se askarrutti minua. >>Vaikka kyllä tunteeni ymmärtää. Onhan Ratamotassu komea ja erittäin mukava kolli.<< Tulin siihen tulokseen, että kuka tahansa ajattelisi noin ensitapaamisen jälkeen. Olin ajatuksissani astellutmelkein uloskäynnille asti.
"Haukkatassu! Siellähän sinä olet." Poltesydän huudahti ja hölkkäsi rivakasti luokseni. Kiepahdin yllättyneenä ympäri .
"Noh. Oletko jo valmis aloittamaan harjoittelun?" Poltesydän kysyi tyynesti. Heilautin häntääni hyväksyvästi ja vastasin:
"Valmiimpi kuin uskotkaan." Poltesydän hymähti huvittuneesti, mutta lähti hölkkäämään leiristä edelläni. Loikin pirteästi hänen peräänsä. Arvasin, että kiertäisimme rajat.

Maasto alkoi viettää loivasti alaspäin, nummen harjan takaa paljastui valkea jokialanko. Metsää ennen erottuivat nelipuiden jylhät hahmot. Henkäisin ihastuksesta.
"Reviirimme päättyy vasta jokeen, joka virtaa tuolla metsikössä. Lisäksi nelipuut ovat puolueetonta aluetta... " Poltesydän ei ehtinyt sanomaan lausetta loppuun.
"Mutta mitä nelipuille on tapahtunut?" Maukaisin kauhistuneena. Niiden ympärillä maa oli nimittäin paljasta ja revittyä, näytti kaksijalkojen tekeleiltä. Yksi puista oli irtautunut toisista ja sen ympärillä oli puunsälöjä. Osa parhaista metsästysmaista Tuuliklaanin alueella oli tuhoutunut täysin.
"M-mitä?" Poltesydän onnistui äyskäisemään.
"No kaksijalat tietysti!" Maukaisin tuohtuneena.
"Tiedän kyllä, mitä ne voivat saada aikaan, mutta tämä.. on aivan ennenkuulumatonta." Varapäällikkö jatkoi mietteliäänä. Mieleeni muistui vanha profetia. Voisiko tämä olla sitä?
"Pimeys, ilma, vesi ja taivas liittyvät yhteen ja ravistelevat metsän juuriltaan." Poltesydän mutisi.
"Pitää kysyä Lumikarvalta." Ehdotin. Poltesydän katsahti minua.
"Se on varmasti paras vaihtoehto. Mutta ei anneta sen pilata päiväämme, jatketaan tuonne alas." Mestarini jatkoi ja lähti juoksemaan kohti halkeamaa kalliossa.

Mieleeni tuli taas Ratamotassu ja se, mitä olin tuntenut ensikertaa hänet tavatessani. Siinä oli jotain outoa. En yleensä ajatellut kolleja kuin kerran päivässä. Poltesydän oli ehtinyt jo kauas, minun piti juosta melkein puolet täydestä nopeudestani, jotta saavutin hänet. Minähän en voimiani tuhlaillut. Hidastin, olimme melkein rotkon reunalla. Olin utelias näkemään, mitä reunan takana oli. Kurkistin alas ja näin jäätyneen joen. Se kimalteli kauniisti kalpeassa valossa. Saatoin nähdä jään alla virtaavan veden. Katselin silmät tapillani jokea.
"Aika kaunista, eikö vain?" Mestarini kysyi. Nyökkäsin vaitonaisena. Hetken kuluttua hän napautti minua lavalle lähtemisen merkiksi.
"Kuuleppas, nyt on varmaan aika lähteä." Hän muistutti napakasti.
"Ahaa." Käännähdin ja lähdin seuraamaan kollia. Matkasimme valkean maiseman halki, kunnes näin edessä kohoavan kaksijalkojen hylkäämän rakennuksen.
"Tuo on Ohran lato. Myös eräs entinen Myrskyklaanilainen, Korppitassu, asuu siellä." Nyökkäsin ymmärtäväisenä. Tiesin nyt, missä olimme.
"No niin. Mitä mahdat haistaa?" Poltesydän maukui. Raotin leukojani ja vedin ilmaa keuhkoihini. Päähaju oli kaksijalkojen haju, ne olivat myllänneet jo täällä asti. Sitten erotin myös kanin tuoksun ja jotain muuta..
"Tuota.. Ainakin kaksijalkoja, muutamia kaneja ja jotain.. En tiedä, mikä se on. Vähän kuin kissa, mutta erilainen silti." Mietin hetken, mutta lopulta Poltesydämmen ilme kertoi kaiken.
"Voi ei.. Se on se ilves, eikö vain?" Ilmeeni vaihtui itsevarmasta hiukan pelästyneeksi.
"Totta puhut. Ja tuoksu on tuore." Hän vastasi hetken kuluttua.
"Seuraammeko sitä?" Kysyin ymmälläni.
"Emme nyt. Nopeasti, palataan leiriin." Mestarini hoputti. Loikkasin hänen edelleen ja jatkoin juoksemista.
"Hei! Mestari menee ensimmäisenä!" Varapäällikkö huudahti muka närkästyneenä. Hidastin hiukan, jotta Poltesydän oli edelläni.
"Ihan miten suuri mestari haluaa!" Huudahdin. Maisemat sujahtelivat ohitse, leiri lähestyin. Tuuliklaanin tuoksu voimistui entisestään. Jarrutin käpälät jäisellä maalla lipsuen, kun Poltesydän pysähtyi yllättäen. Olimme kai perillä. Solahdin aukiolle Poltesydämmen perässä ja jäin odottamaan ohjeita. Kolli vilkaisi minua nopeasti lapojensa takaa.
"Voit mennä. Käyn nyt Pitkätähden luona." Kumarsin kunnioittavasti ja astelin oppilaiden pesälle. Moni oppilaista ei ollut siellä, enkä harmikseni nähnyt Ratamotassuakaan missään. Olin yllätyksekseni pettynyt, kun en saanutkaan taas jutella kollin kanssa. >>Kyllä tässä on jotain..<< mietin itsekseni alkaessani pestä kaunista, hopeanharmaata turkkiani.
"Kumpa hän tulisi pian." Huokaisin ääneen.
Vastaus:Hmm... 25 kokemuspistettä! ;3

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viinitassu
25.12.2012 14:28
Piikkihernetunnelin suulla pesin turkkiini pinnottuneen ketun hajun pois ja pujahdin vaivihkaa takaisin leiriin. Kipitin sopivan välimatkan päähän tunnelista ja aloin sukia tassuani viatonta esittäen. Sivusilmällä huomasin Mäntyviiksen, joka tassutteli minua kohti. Lopetin tassuni sukimisen ja katsahdin mestariini.
"Jäätassu saa pian soturinimensä.", Mäntyviiksi naukaisi.
Päästin helpottuneena ilmat ulos keuhkoistani ja aloin sukia kylkeäni. Aloin vaihtaa kieliä mestarini kanssa, kunnes Mustatähti kutsui kaikki klaanikokoukseen. Kipitin Suurkiven eteen ja istahdin hyvälle paikalle, josta näkisin päällikön ja Jäätassun. Huomasin, että emoni Seilisydän istahti viereeni ja sukaisin tuon sumunharmaata lapaa. Pian Mustatähti hiljensi kissat vahvalla päällikön olemuksellaan ja kääntyi tulevan soturin puoleen. Jäätassun hännänpää sätki kärsimättömänä ilmaa ja tulevan soturin koko olemus huokui kärsimättömyyttä. Olin aina pitänyt häntä vähän ylimielisenä, mutta kai hänkin oli pohjimmiltaan kunnon klaanilainen.
"Olemme kokoontuneet tänne tänään, jotta voisin antaa Jäätassulle soturinimen. Kääntäköön Tähtiklaani katseensa tähän oppilaaseen, joka on opiskellut ahkerasti oppiakseen jalot lakinne. Jäätassu, lupaatko kunnioittaa ja taistella klaanisi puolesta - jopa henkesi uhalla?", Mustatähti kysyi perinteen mukaan.
"Lupaan, lupaan.", Jäätassu ärähti kärsimättömänä.
Vilkaisin oikealla puolellani istuvaa Mäntyviikseä ja me molemmat kohotimme kysyvästi kulmiamme.
"Hän on aina ollut vähän... no, tuollainen.", Mäntyviiksi naukaisi ja kohautti lapojaan.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi!", Mustatähti jatkoi. "Tästä lähtien sinut tunnetaan nimellä Jääsielu. Klaani kunnioittaa urheuttasi ja voimaasi ja hyväksyn sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi."
Päällikkö kumartui Jääsielun puoleen ja nuolaisi soturin lapaa. Vastaukseksi Jääsielu sukaisi Mustatähden lapaa kunnioittavasti. Jääsielu kääntyi muiden klaanilaisten puoleen valmiina ottamaan vastaan onnitteluja.
"Jääsielu! Jääsielu! Jääsielu!", huudot kaikuivat leirissä ja yhdyin pian niiden mukaan.
Tallustelin takavasemmalle emoni Seilisydämen ja mestarini Mäntyviiksen luo. Mäntyviiksi tarjosi minulle osan hiirestään, mutta kieltäydyin. Olin syönyt pienen palan oravasta, jonka olin jättänyt ketulle. Minun olisi illan tullen käytävä katsomassa sitä.

Ilta saapui odotettua nopeammin ja minä tallustelin puun luo, jonne olin jättänyt ketunpoikasen. Kiipesin ylös ja hypähdin oksan päälle. Se kesti onnistuneesti painoni ja tallustelin oravankolon luo.
"Voi ei!", huokaisin, kun näin kuolleen ketun.
Tartuin sitä hellästi niskanahasta ja hautasin maahan puun juurelle.
>No, ehkä näin oli parasta.<
Hymähdin, kun kuvittelin itseni kouluttamassa itseäni puolet suurempaa kettua. Mitähän siitäkin olisi tullut? Olisikohan Mustatähti suostunut nimittämään sen yhdeksi klaanin oppilaaksi? Tuhahdin huvittuneena ja tallustelin takaisin leiriin. Pujahdin vaivihkaa oppilaiden pesään ja nukahdin pian syvään uneen.
Vastaus:Hyvä hyvä! saat 19 Kp:tä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatassu
24.12.2012 19:48
Luku 1
~Tuho~
Räpyttelin silmiäni hämärässä ja kömmin jaloilleni. Olin jo ylikin kuusi kuuta, mutta koska oli niin ankara lehtikadon aika, piti ollakin hiukan vanhempi ennenkuin pääsi oppilaaksi. Lähdin hiipimään kohti uloskäyntiä. Enhän halunnut, että emoni, Aamukukka heräisi. Astuin lumelle mahdollisimman hiljaa, mutta se narahti silti. >>Voi ei..<< kerkesin ajatella ennenkuin emoni jo huusi minua.
"Haukkapentu! Minne sinä menet? Pitkätähti nimittää sinut pian." Katsahdin lapojeni taakse emoani. Yllättynyt ilme hehkui kasvoillani.
"Ai nyt vai?" Aamukukka kehräsi huvittuneena ilmeestäni
"No nyt nyt! Tulehan tänne, haluan pitää sinut pentunani vielä pienen hetken." huokaisin raskaasti mutta tassuttelin emoni luo. Hän pesi minut vielä viimeisen kerran, ennenkuin aukiolta kajahti Pitkätähden huuto.
"Jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä saapukoon klaanikokoukseen!"

"Nyt mennään!" Maukaisin innoissani ja astelin Aamukukka perässäni suuren kummun lähettyville. Oli vielä pimeää, kuu paistoi taivaalla ja loi kalpeaa valoaan nummelle. Poltesydän istui ylväänä hieman alempana kuin Pitkätähti. Melkein koko klaani oli paikalla, joten Pitkätähti aloitti.

"Olemme kokoontuneet Haukkapennun nimitystilaisuuteen. Tänä aurinkohuipunhetkenä klaanimme saa uuden oppilaan." Päällikkö julisti. Minua jännitti hiukan kenet saisin mestarikseni. Kolli hymyili hieman.
"Haukkapentu, tästä hetkestä siihen hetkeen saakka, kunnes olet ansainnut soturinimesi, sinut tunnetaan Haukkatassuna." Astuin hiukan eteenpäin.
"Poltesydän. Olet vahva ja älykäs soturi, ja tiedän että siirrät ne ominaisuudet myös Haukkatassulle." Varapäällikkö astui myös lähemmäs minua. Kurkotin koskettamaan hänen kuonoaan. Se hetki jäi mieleeni ikuisesti. Peräännyin taaksepäin, mutta tällä kertaa oppilaiden joukkoon. He näyttivät kaikki ihan mukavilta tyypeiltä, varsinkin Ratamotassu.
"Klaanikokous on päättynyt." Pitkätähti maukui ja loikkasi alas kummulta. Tassuttelin Poltesydämmen luokse.
"Aloitammeko jo tänään?" kysyin asiallisesti. Mestarini katsahti minua.
"Hmm. Emme vielä tänään. Saat tutustua muihin oppilaisiin." Poltesydän vastasi.
"Selvä. Lähden nyt tästä häiritsemästä." maukaisin ja astelin oppilaiden pesälle. Se oli suuri, lumen peittämä piikkipensas. Jouduin ryömimään päästäkseni sisälle. Muutama oppilaista oli koulutustuokiolla mestarinsa kanssa, mutta ainakin Ratamotassu ja muutama muu oppilas oli siellä. Musta kolli ilmeisesti huomasi minut ja käänsi katseensa minuun. Hän hymyili iloisesti.
"Hei, Haukkatassu! Onnea nimityksen johdosta." Virnistin ikätoverilleni.
"Kiitos. Hei, saisinko nukkua vaikka tässä sinun ja Vaahteratassun välissä?" kysyin tuolta.
"Kaikin mokomin. Ole kuin kotonasi." Kolli vastasi. Nyökkäsin kiitollisena ja astelin sammalmättääni luokse. Se vaikutti sopivan pehmeältä, joten kiersin muutaman kerran kehää sen päällä ja käperryin sopivaan kohtaan.
"Kuka on sinun mestarisi?" kysyin Ratamotassulta. Kolli vaikutti mukavalta, todella mukavalta.
"Yöpilvi." Kolli vastasi ja heilautti päätään charmantisti.
"Hän on hyvä soturi." myönsin hyvilläni. Minusta näet tuntui, että ainakin Ratamotassu oli hyväksynyt minut. Muista ei vielä tiennyt.
"Totta. Hän kutsuukin minua juuri, nähdään myöhemmin!" kolli huikkasin ja solahti ketterästi aukion puolelle.
"Mukava kolli." Mietin ääneen ennenkuin nukahdin.

Vastaus:saat...21 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jääsielu
23.12.2012 20:40
Hyppelin pesästäni ulos tavallisemman iloisena, tiesin että minut nimitettäisiin pian soturiksi, ehkä jopa tänään.
" Sinäpäs olet tänään tavallista pirteämpi, Jäätassu. " Tomuturkki maukui. Tomuturkki oli selvinnyt harjoittelusta, jossa kynsin hänet puolikuolleeksi. Hymähdin mielessäni ja mau'uin
" Niin sitä pitää olla, jos aikoo päästä soturiksi. " Tomuturkki nyökkäsi ja lähti tiehensä. Hyvä niin.
Hain tuoresaaliskasasta mehukkaan ja pulskan hiiren, vain parasta minulle, ja aloin syömään hiirtä. Hiiri oli vielä lämmin. Nautiskelin hiirtä kunnes Mustaraita tuli ja keskeytti
" Se hiiri oli minun, mutta syö se sitten. " Naurahdin ja katselin kun Mustaraita otti paljon pienemmän hiiren, jolla näkyi luut. Aloin nauramaan ajatuksilleni ja kaikki kääntyivät katsomaan minua.
" Onko sinulla jokin hätänä? " Joku maukaisi. Se oli Vatukkakynsi, joka näytti huolestuneelta.
" Ei kyllä ole.. " Maukaisin nopeasti ja lähdin pois sieltä. > Huh. Siellä alkoikin olla tunkkaista.. < mumisin itselleni. Meni pari sydämmenlyöntiä ennen kuin tapahtui jotakin
" Tulkoon kaikki oman riistansa metsästämään pystyvä suurkivelle klaanikokoukseen. " kuulin Mustatähden äänen naukuvan. Sydämmeni alkoi pamppailla ja kissoja virtasi suurkiven luo.
" Tänään saamme uuden soturin. Jäätassu, tulisitko tänne. Tämä kissa on opiskellut pitkään ja hartaasti, ja oppinut soturilait ja taidot, joita hän tarvitsee tulevaisuudessa. Hänen soturinimekseen tulkoon Jääsielu. Valvot seuraavan yön yksin, ilman puhumista, vartioiden leiriä. " Mustatähti julisti.
" Jääsielu! Jääsielu! Jääsielu " Kuulin kissojen huutavan. Tunsin itseni päälliköksi ja huusin täysillä " JEE olen paras! Vihdoin soturi! " Pari kissaa istuivat hiljaa paikoillaan. Menin heidän luokseen ja käskin hurrata minulle. He säikähtivät minua ja hurrasivat.
Alkoi olemaan auringonlaskun hetki, ja minun pitäisi valvoa koko yö. No onneksi olen harjoitellut sitä oppilaana. Menin leirin suuaukolle istumaan. Meni monta sydämmenlyöntiä, todella monta sydämmenlyöntiä, ennen kuin alkoi tapahtumaan jotakin.
Mustanvärinen kissa juoksi ulkoa leiriin... Sehän oli Mustaraita! Missä hän kävi? > Eiih, en saa puhua! Mitä teen? < hätäännyin ja lähdin Mustaraidan perään. Olin hänen vierellään ja hän alkoi nauramaan
" Hahah! Tuppisuu, etkö voi puhua? " Olin hiljaa. Mustaraita nauroi ja lähti sotureidenpesälle. Menin takaisin leirin suulle ja valvoin koko loppuyön, miettien Mustaraitaa.

// Noniin! Olen soturi! :'3 \\
Vastaus:Pidän tyllistäsi! Saat 11 pistettä! ;3

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamotassu
23.12.2012 15:06
Jatkuu....

Sen sanottuaan hän lähti tassuttelemaan muualle.
Nostin pääni ylös ja lähdin seuraamaan häntä.
Hetken päästä Yöpilvi pysähtyi.
"Mitä nyt, Yöpilvi?" kysyin.
Yöpilvi viittoi minut lähelleen ja kuiskasi:
"Tuolla on myyrä. Nyt sinulla on uusi mahdollisuus ottaa se kiinni."
Etsin katseellani myyrää, ja pian löysinkin sen.
Kyyristyin matalaksi, ja aloin hiippiä myyrän luokse.
Kun olin lähellä sitä, jännitin lihakseni ja hyppäsin myyrän niskaan.
Kului vain hetki, kunnes roikotin pikkuista myyrää hampaissani.
Nåin, kun Yöpilven ilme kirkastui.
"Hienoa, Ratamotassu! Sait sen kiinni!" hän sanoi.
Nyökkäsin pienesti ja laskin myyrän mestarini eteen.
"Voinko viedä tämän klaanivanhimmille?" kysyin.
Yöpilvi katsoi minua ylpeänä ja vastasi:
"Voit. Viedään se yhdessä."
Nostin myyrän hampaisiini ja lähdin seuraamaan mestariami.
Kun oltiin leirissä, Yöpilvi sanoi:
"Käyhän viemässä myyrä jollekin vanhukselle."
Lähdin heti matkaan ja annoin myyrän heti sille klaanivanhimmalle, minkä näin.
Sitten palasin mestarini luokse.
"No, kävitkö viemässä?" Yöpilvi kysyi.
"Kävin." vastasin.
Yöpilvi nyökkäsi.
"Nyt voit mennä hakemaan riistaa itsellesi tuoresaaliskasasta." hän sanoi.
Lähdin tassuttelemaan tuoresaaliskasaa kohti.
Kun olin perillä, valitsin itselleni pienen hiiren.
Menin syömään sitä kahden ketunmitan päähän Yöpilvestä.
Kun vielä söin hiirtä, katsahdin muualle.
Huomasin kilpikonnakuvioisen kissan yhden jäniksenmitan päässä.
<Hmmm.... Hän näyttää yksinäiseltä. Menen hänen seurakseen....> ajattelin.
Otin hiirestä sen, mitä oli jäljellä ja menin kissan luo.
Kun olin tarpeeksi lähellä, se huomasi minut.
Kun näin hänen kasvonsa, minä lumouduin.
"En ole ennen nähnyt noin kaunista kissaa...." kuiskasin ajatuksissani.
Kissa katsoi minua ihmeissään.
"Anteeksi kuinka?" se kysyi ja naurahti.
Sitten havahduin.
<Mitä? Sanoinko sen ääneen?> ajattelin nolostuneena
"Ömmm..... Anteeksi.... Olen ajatuksissani." sopersin.
"Punoitat hieman..... Oletko kunnossa?" kissa kysyi.
"Olen minä. Minä vain..... Sinä.... Kuinka.... Äähhh......" sanoin.
"Olet kiva, kun änkytät." kissa sanoi.
Hymähdin ja sanoin:
"Nimeni on Ratamotassu. Mikä sinun?"
"Aurinkotassu. Kiva tavata."
"Kaunis nimi." kuiskasin Aurinkotassulle.
Hän naurahti uudelleen ja katsoi minua silmiin.
Vähän ajan päästä sanoin:
"Minun pitää mennä mestarini luokse. Nähdään myöhemmin!"
"Nähdään!" Aurinkotassu huudahti.
Matkalla söin hiiren loppuun.
Lopulta tulin Yöpilven luokse.
"Ai. Siinähän sinä oletkin. Ilmoitan vain että saat loppupäivän vapaata." Yöpilvi sanoi.
Nyökkäsin ja menin pois Yöpilven luota.

Myöhään illalla etsin hyvän piikkihernepensaan, ja menin sen alle nukkumaan.
Haukottelin ja ummistin silmäni.
<Kunpa näkisin Aurinkotassun huomenna.>
Vastaus:21 pistettä! C:

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuiskutassu
23.12.2012 14:59
jatkuu…..

Oli kulunut kolme päivää taisteluharjoituksista mestarini Usvajalan kanssa. Minä päätin lähteä aamiaiselle.
Tassuttelin tuoresaalis kasalle, ja nappasin hiiren. Kaloja oli niukasti, näin lehtikadon aikaan, sillä joki oli jäässä.
Ajattelin lähteä syötyäni vaikkapa joelle, katsomaan, kuinka kestävää jää olisi. Hiiri oli jo hiukan kylmää, mutta söin sen nopein hotkaisuin.
Pian olinkin, jo tassuttelemassa kohti jäistä jokea.
>kappas, jää on todella paksua, se kannattelee minut.< Kun olin tassutellut jonkin matkaa jäälle, tajusin, että jäähän ilmestyi halkeama, ja siinä samassa putosin. Putosin jääkylmään jokeen, ja upposin siinne. Tajusin samalla, että olin mennyt virran mukana jään alle, ja en saa happea! Tartuin kysilläni jäähän, ja aloin raapia vimmatusti jäätä. Sain aikaan pienen reijän, ja työnsin siitä kuononi, ja sain vedettyä keuhkoihini ilmaa. Yhtäkkiä, kuulin usvajalan äänen , ja kuulin kuinka tämä raapi jäätä rikki, minun pelastamisekseni. Pian hän saikin lohkottua suuren palan jäätä, ja nyt pääni mahtui ulos. Pian Usvajalka, mestarini, olikin jo saanut riittävän ison reiän, jotta pääsin ulos.
Jäin huohottamaan läpi märkanä, jä kylmänä maahan, ja Usvajalka tökki minua, kuin varmistaakseen että olen elossa.
”Mennään leiriin, niin voimme siellä levätä, tässä tuiskussa, turkkisi jäätyy.” Usvajalka sanoi, ja nuoli minua hetken vastakarvaan, jotta minulla olisi lämmin.
”Mennään.” Vastasin, ja kampesin itseni jaloilleni, pian olin jo Usvajalan vierellä tassuttelemassa, kohti leiriä.

”Sinä olet vilustunut! Sait valkoyskän!” mutaturkki totesi ja jatkoi:
”Sinä menet lepäämään. Lepäät niin kauan , kunnes sinulle annetaan lupa lähteä leiristä, emmehän tahdo, että tämä Valkoyskä äytyy viheryskäksi, tai jopa kohtalokkaaksi mustayskäksi.” Mutaturkki sanoi.
”selvä on.” Vastasin, ja tassuttelin oppilaiden pesälle, ja menin makuulle.
>Ehkä huomenna olisin jo terve.< Ajattelin toiveikkaasti.

Aamulla kuitenkin, Mutaturkki sanoi, että minun on levättävä huomiseen asti.
”Tylsää!” Mutisin, ja Mutaturkki toi minulle aamiaiseksi hiiren.
>Söin eilenkin hiirtä! No, hyväähän tämäkin…< Ajattelin, kun aloin pureskelemaan hiirtä, se oli vähän jäässä, mutta kaikesta huolimatta, hyvän makuinen.
Kieriskelin syötyäni, makuualustallani, sillä olin kärsimätön. Mietin, milloin minusta tulisi soturi, ja milloin Kosteaturkki palaisi, vai palaako hän?
Lopulta sain kuin sainkin unen päästä kiinni, ja nukahdin.

Jatkuu….

//Hyvää joulua kaikille!\\

Vastaus:Saat vaikka.... 20 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltesydän
23.12.2012 14:44
Jatkuu.......

Oli kulunut kolme päivää kadonneiden etsintä partiosta, ja saavuin metsästyspartiosta leiriin, ja vein kaksi jänistä jotka olin saanut saaliiksi, tuoresaaliskasaan. Äkkiä Lumikarva juoksi leiriin, ja suoraan minun luokseni. Kiiruhdin häntä vastaan ja odotin mitä uutisia hänellä olisi.
"No? Mitä tapahtui?" Kysyin ja raavin levottomasti lumen alla olevaa routaista maata.
"Minä olin matkalla nummelle ja sitten... sitten eteeni tuli suuri, suuren suuri kissa......suuri kissa, sillä oli pieni häntä, mutta itsessään kissa oli hyvin suuri, vaikka sen häntä olikin pieni. Sillä oli myös omituiset tupsut korvissa ja sen turkkia täplittivät pienet pilkut, se jahtasi minua ja minä menin piiloon kiven koloon. Sinne se ei onneksi mahtunut, se oli niin suuri." Lumikarva sanoi hätäisenä ja minä vain nyökkäsin äkkiä hänelle ja lähdin ilmoittamaan Pitkätähdelle asiasta. Juoksin Pitkätähden pesän suulle ja ilmoitin pienellä köhäisyllä, läsnäolostani. Työnnyin sisään ja kerroin Lumikarvan kertomuksen päällikölle. Pitkätähti oli hetken hiljaa kunnes sanoi:
"Jokaisessa partiossa on oltava vähintään kolme jäsentä, ja kahden on oltava sotureita, luulen että eläin jonka lumikarva näki oli ilves... Olen itse nähnyt sellaisen kerran aikoinaan, monen, monen, monta kuuta sitten, ennen kuin olin edes varapäällikkö." Pitkätähti sanoi ja katsoi minua silmiin.
"Asia selvä" Sanoin ja kumarsin kunnuoittavasti, ja peruutin ulos pesästä. Päätin käydä kertomassa Lumikarvalle mikä se eläin oli ollut johon hän oli törmännyt. Kun olin matkalla Lumikarvan pesälle, Talvikinkukka juoksi luokseni hätääntyneenä Hiutalepentua hampaissaan riiputtaen.
"Pakkaspentu on kadonnut!" Talvikinkukka huudahti hätääntyneenä ja hän oli vähällä pyörtyä.
"Voi ei! Mene Lumikarvan luo, ja sano että eläin oli ilves. Lähden etsimään häntä" sanoin ja kuljin reippain askelin veritiikerin luo.
"Hae joku mukaasi, me lähdemme etsimään pakkaspentua, minä odotan leirin ulkopuolella." Sanoin ja Veritiikeri nyökkäsi vakavana. Lähdin kulkemaan ylös lerimme reunoja pitkin. Pian Veritiikeri saapuikin, mukanaan Salamatiikeri. Lähdimme kulkemaan kohti ylänköä.
"Etsikää jälkiä ja pakkaspennun tuoksua, kaikkea mikä viittaa pakkapennun sijaintiin." Sanoin, ja he nyökkäsivät päättäväisesti. Etsimme pakkastassua iltaan asti, tuloksetta. > Pakkaspentu...... Oliko sinun pakko lähteä?< ajattelin ja kuljimme raskain askelin leiriin, häntä laahaten. > Pakkaspentu ja Liekkitassu ovat kadonneet, Valopentu kuoli nuorena.... hiutalepentu, pilketassu ja Säihketassu, ovat ainoat pentuni enää...... kumpa liekkitassu palaisi pakkaspennun kanssa< toivoin mielessäni ja käperryin sammalpedilleni nukkumaan.

Unessani olin nelipuun laaksossa ja katselin ympärilleni. Hetken en nähnyt mitään erikoista, kunnes yksi kirkas tähti kieppui alas, kohti minua. Vihdoin hahmotin kissan, pienen pennun....
"Valopentu" Huusin niin että nelipuu raikui.
"Niin, olen Valopentu....minulla on ollut ikävä sinua, emoa sisaruksia..." Valitettu sanoi ja kyynel vierähti hänen poskelleen.
"Älä huoli....anteeksi...." sanoin ja tunsin syyllisyyttä Valopennun kuolemasta. Menin hänen vierelleen ja nuolin hänen korviaan.
"He ovat kunnossa.....matkalla kotiin..." Valopentu kuiskasi ja alkoi haihtua pois.

Jatkuu.....

//jee, jouluspeciaali! Hyvää aikaista joulua kaikille!\\
Vastaus:Kaksi kertaa?

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viinitassu
23.12.2012 14:30
Askelten hiljainen narskutus lumea vasten sai minut havahtumaan ja heräämään. Avasin unen täyttämät silmäni hiljalleen ja räpytin rähmät pois silmistäni. Nostin päätäni ja nousin seisomaan. Aloin venytellä kylmänkangistamia raajojani. Avasin suuni raukeaan haukotukseen ja ravistelin makuusammalta turkistani. Aamutoimet hoidettuani pujahdin ulos oppilaidenpesästä. Siinä samassa muistin korvassani olevan haavan ja Tuhkamarjan edellisiltana antamat ohjeet, joten suuntasin kulkuni parantajanpesään. Huhuilin saniaistunnelin juurella Tuhkamarjan nimeä, mutta kun häntä ei kuulunut, niin pujahdin sisään. Pian tuhkanharmaa naaras saapui luokseni ja toivotti hyvät huomenet.
"Tulin tämän korvan takia.", nau'uin.
"Tiedän.", Tuhkamarja maukui ja tassutteli luokseni.
Parantaja alkoi repiä hämähäkinseittiä pois. Istahdin maahan ja odottelin kärsivällisesti, että parantaja saisi työnsä loppuun.
"Voi ei!", parantaja henkäisi.
"Mitä nyt?", utelin.
"Tähän jää valittettavasti lovi. Olen pahoillani.", Tuhkamarja naukui ja luimisti korviaan.
"Äh, ei se mitään. Luulin jo jotain paljon pahempaa. Älä turhaan ole pahoillasi.", mau'uin ja puskin Tuhkamarjaa hellästi kaulaan.
Parantaja huitaisi korvaani hellästi ja hymyili.
"Alahan jo mennä. Nauti oppilasajastasi.", Tuhkamarja kehotti ja hänen silmiinsä syntyi surullinen pilke.
Olisin halunnut kysyä, mikä parantajaa vaivasi, mutta hän hätisti minut tiehensä. Tassuttelin tuoresaaliskasan luo ja valikoin itselleni varpusen. Lintu oli varmaankin saanut siemeniä kaksijaloilta, sillä se oli aika pullea. Vetäydyin syömään ateriaani muiden oppilaiden joukkoon puunakannon luo. Naukaisin lyhyen tervehdyksen Koivutassulle ja viilsin varpusen vatsan auki. Aloin syödä pehmeää lihaa, kunnes ateriasta oli jäljellä vain pari höyhentä. Nuolaisin huulillani roikkuvan lihanpalasen pois ja etsin katseellani leiristä Mäntyviikseä. Huomasin hänet pian vaihtamassa kieliä muiden soturien kanssa hieman kauempana leirissä. Heilautin tyytyväisenä häntääni ja tallustelin mestarini luo. Mäntyviiksi kohotti katseensa minuun ja hymyili.
"Opetatko minulle tänään metsästystä?", kysyin.
"Selvä se. Mene sinä edeltä Hiekkakuopalle. Minun on keskusteltava vielä päällikön kanssa siitä eilisestä ahmasta.", Mäntyviiksi naukui.
"Minä voin saattaa hänet. Päällikköhän kielsi oppilaita liikkumasta yksin metsässä sen pedon takia.", sanoi yksi Mäntyviiksen seurassa olleista sotureista, jonka tunnistin Okakynneksi.
"Aletaan mennä sitten. Viimeinen Hiekkakuopalla on ketunläjä!", hihkaisin ja pinkaisin juoksuun.
"Ja ensimmäinen siellä syö sen!", Okakynsi huikkasi ja juoksi perääni.
Takajalkani sutivat hieman jäisellä maalla, mutta sain juuri ja juuri pidettyä itseni tasapainossa. Pujahdin sisään piikkihernetunneliin ja sieltä ulos. Vilkaisin taakseni ja näin Okakynnen tulevan heti perässäni. Kiisin pitkin metsäpolkua, kunnes loikkasin aluskasvillisuuden sekaan reitille, josta pääsisi Hiekkakuopalle.
"Hahaa! Voitin!", kiljaisin voitonriemuisesti päästyäni ja määränpäähän.
Okakynsi murahti ja läimäytti korvaani. Siinä samassa hän näytti huomaavan ahman aiheuttaman loven.
"Mistä sinä tuon loven sait? Se ei muistaakseni ollut sinulla vielä eilen?", Okakynsi hämmästeli.
"Se ahma aiheutti tämän.", nau'uin.
Mäntyviiksi saapui pian Hiekkakuopalle ja Okakynsi meni takaisin leiriin. Käännyin innoissani mestarini puoleen ja katsoin tuota odottavasti.
"Ensimmäiseksi näytän, kuinka hiiriä metsästetään. Hiiren ja jäniksen metsästyksen välinen ero on se, että hiiri tuntee ja jänis kuulee askeleet. Mitä arvelet, mikä olisi paras tyyli saada hiiri satimeen?", Mäntyviiksi kysyi.
Mietin hetken kuulemaani. Jos hiiri kerran tunsi askeleet, niin silloin olisi parasta...
"Astua mahdollisimman hiljaa.", puin ajatukseni sanoiksi.
"Aivan oikein! Astuaksesi mahdollisimman hiljaa sinun on piilotettava kyntesi ja välteltävä astumasta kuivien risujen päälle.", Mäntyviiksi opasti.
"Siitä ei ole pelkoa. Koko maa on lumen peitossa!", nau'uin.
"Tarkoitinkin Hiirenkorvan, Viherlehden ja Lehtisateen aikaa.", Mäntyviiksi maukui ja irvisti leikkisästi.
"Joo, joo, joo. Saanko kokeilla?", pyysin ja ponkaisin ylös.
"Hyvä on sitten. Muista; kynnet piilossa.", Mäntyviiksi muistutti.
Nyökkäsin ja kyyristyin eteenpäin. Piilotin ulostyöntyneet kynteni ja otin muutaman askeleen. Katsoin mestaria lapojeni ylitse ja pyysin häntä arvioimaan suoritukseni.
"Ei hullummin. Mutta nojaa painoasi hieman enemmän myös takajaloille. Ja laske häntäsi alemmas! Jos pidät sitä noin ylhäällä, se on kuin yleinen valomerkki.", Mäntyviiksi naurahti ja läimäytti hännänpäätäni.
Heilautin häntäni pois Mäntyviiksen käpälän tieltä ja huiskautin lunta hänen naamalleen.
"Pelleily sikseen. Yritä nyt uudestaan.", Mäntyviiksi kehotti.
Tällä kertaa otin mestarini ohjeet huomioon. Nojasin painoani tasapuolisesti kaikille raajoilleni ja laskin häntäni muun ruumiin tasolle. Astelin hiljalleen eteenpäin, ja kun olin noin kahden ketunmitan päästä Mäntyviiksestä, kiepahdin ympäri, istahdin maahan ja kiedoin häntäni tassujeni ympärille.
"Se meni jo paremmin. Mutta ennen kuin päästän sinut tositoimiin, opetan sinulle vielä pari muuta metsästystekniikkaa.", Mäntyviiksi päätti.
Mestarini opetti minulle hiirtenmetsästystekniikan lisäksi, miten metsästetään oravia, pikkulintuja ja jäniksiä. Ikuisuudelta tuntuvan ajan ja pitkän mankumisen jälkeen pääsin kokeilemaan taitojani oikeassa tilanteessa. Puikkelehdin metsään ja aloin nuuhkia ilmaa. Mäntyviiksi oli varoittanut, että saaliin havaitsemiseen saattaisi mennä jonkin aikaa, mutta olin valmis odottamaan. Viritin kaikki aistini äärimmilleen havaitakseni pienimmänkin vihjeen saaliista. Piilouduin aluskasvillisuuden sekaan vaanimaan. Pian sieraimiini leijaili valju hiiren tuoksu. Katsahdin maata ja huomasin lumen peittämässä hiirenjälkiä. Räväytin korviani voitonriemuisesti ja aloin seurata jälkien helminauhamaista vanaa. Seurattuani jälkiä jonkin aikaa huomasin hiiren kaivamassa maahan koloa. En kestänyt enää jännitystä, vaan loikkasin esiin aluskasvillisuuden seasta ja pingoin kohti hiirtä. Jyrsijä näytti aistivan vaaran ja alkoi kaivaa maata kiivaammin. Hiiri ehti pujahtaa koloonsa juuri ajoissa. Sähähdin pettyneenä ja aloin kaivaa hiirtä esiin. Lumi oli onneksi pehmeää ja irtonaista, joten kaivaminen sujui vaivattomasti. Kynteni tapasivat hiiren turkin ja pikkuinen valahti kuolleena maahan. Tartuin hiirtä varmuuden vuoksi niskasta ja niksautin sen poikki. Pudotin hiiren eteeni ja tasasin hengitystäni. Lopulta voitonriemuinen hymy hiipi kasvoilleni.
"WAUUH!", kiljaisin ja loikkasin ilmaan.
Riemuhuutoni kaikui metsässä kimmoten puusta puuhun ja pian läheisestä pensaasta lensi esiin parvi punatulkkuja. Niitä seurasi pian pettyneen kuuloinen sähähdys ja pian samaisesta pensaasta loikkasi esiin kissa. Säpsähdin, mutta rauhoituin pian, sillä tunnistin kissan Pilvihännäksi. Valkoinen kolli huomasi minut ja kipitti luokseni kiukkuisen näköisenä.
"Mitä sinä täällä oikein elämöit!? Minulla oli mahdollisuus napata monta punatulkkua kerralla, ellet sinä olisi karkottanut niitä tiehensä!", soturi sähisi.
"Olisit sitten toiminut nopeammin! Turha syyttää minua omasta metsästystaidottomuudestaan.", sähisin takaisin.
Kinastelumme aikana Mäntyviiksi loikkasi esiin aluskasvillisuuden seasta ja tallusteli luoksemme.
"Mitä te oikein tappelette täällä? Pelotatte kaiken vähäisen riistan toiselle puolelle metsää!", Mäntyviiksi murisi.
"Kollo oppilaasi ei itse osaa pitää kuonoaan kiinni!", Pilvihäntä intti vastaan.
"Olisit kuitenkin saanut kiinni korkeintaan pari höyhentä.", mutisin.
Mäntyviiksi hiljensi minut katseellaan ja huokaisi.
"Kaksijalat ripustivat lintulautoja metsänreunalle, Pilvihäntä.", Mäntyviiksi kertoi.
Pilvihäntä mulkaisi minua vielä kerran ja kipitti pois. Tuhahdin haveksivasti ja käännyin Mäntyviiksen puoleen.
"Näitkö, kun sain hiiren kiinni?", tiedustelin.
"Näin. Suorituksesi oli kertakaikkiaan amatöörimäinen, mutta saitpa ainakin saalista.", Mäntyviiksi nauroi.
"Minä sinulle amatöörit näytän!", sihahdin ja heitin mestarini päälle lunta.
Mäntyviiksi nauroi ja pyllähti maahan. Kaadoin hänet selälleen maahan ja aloin kutittaa tuon vatsanahkaa.
"Ahahahaaa... hihi, lopeta lopeta!", Mäntyviiksi ulvoi naurunsa lomasta.
"Miten arvioisitkaan suoritustani?", huusin ja jatkoin kutittamista.
"Su.. hihiihi... suorituksesi oli erinomainen! Ole kiltti ja lopeta!", Mäntyviiksi aneli.
Lopetin mestarini piinan ja hymähdin itseeni tyytyväisenä.
"Palataanko jo leiriin?", ehdotin ja nappasin hiiren leukojeni väliin.
"Palataan vain.", Mäntyviiksi suostui ja nousi ylös ravistaen lunta turkistaan.
Heilautin tyytyväisenä viininpunaista häntääni ja tallustelin kohti leiriä. Kuljin ylpeänä pää ja leuka pystyssä tyytyväisenä ensimmäisestä tuoresaaliistani. Pudotin jyrsijän maahan ja katsahdin takanani tulevaa mestaria.
"Saanko viedä tämän klaaninvanhimmille?", pyysin.
"Vie vain.", Mäntyviiksi suostui ja puski minut liikkeelle.
Hymähdin ja nappasin hiiren leukojeni väliin. Tallustelin lumen ympäröimää tassupolkua kohti klaaninvanhimpien pesää.
"Huhuu?", huhuilin pesäaukon suulla.
"Kuka siellä?", kuului ystävällinen ääni jostain pesän uumenista.
"Minä, Viinitassu.", nau'uin ja tassuttelin peremmälle pesään. "Toin ensimmäisen tuoresaaliini."
"Oletko joku ajatustenlukija? Olin juuri aikeissa mennä hakemaan tuoresaalista!", klaaninvanhin, jonka tunnistin Pilkkuhännäksi, maukui.
"Tässä. Ei se kauhean suuri ole, mutta kyllä se varmaan välipalaksi kelpaa.", nau'uin muka vaatimattomana, vaikka oikeasti valtava ylpeyden tunne paisui sisälläni.
Pilkkuhäntä nuolaisi tyytyväisenä huuliaan ja haukkasi palan hiirestä. Käännähdin ympäri poistuakseni pesästä, kun yhtäkkiä parantajaoppilas Iltatassu tassutteli sisään. Naukaisin tervehdyksen parantajaoppilaalle ja hän vastasi pienellä nyökkäyksellä.
"Tulin poistamaan punkit turkistasi, Pilkkuhäntä.", Iltatassu naukui.
"Selvä. Odota hetki, niin syön ensin.", klaaninvanhin naukui ja jatkoi ateriointiaan.
"Tarvitsetko apua, Iltatassu? Minulla ei ole kiire minnekkään.", tarjouduin.
"Jos vain joudat.", parantajaoppilas naukaisi ja siristi kiitollisena silmiään.
Nyökkäsin ja tallustelin Pilkkuhännän luo. Iltatassu ojensi minulle tukon sammalta ja alkoi hieroa hiirensappea klaaninvanhimman turkkiin. Huomasin naaraan kaulassa punkin ja aloin hieroa sappea sitä vasten. Öttiäinen valahti pian veltoksi ja putosi maahan. Vilkaisin sivusilmällä Iltatassua, joka nyrpisti nenäänsä hiirensapen hajulle.
"Tuotaah... minkälaista on olla parantajaoppilas?", kysäisin.
"Aika mukavaa. Pidän siitä, että voin auttaa muita kissoja.", Iltatassu vastasi ja hymyili.
Nyökkäsin ja jatkoin sapen hieromista Pilkkuhännän täplikkääseen turkkiin.
"Kiitoksia avusta, Viinitassu." Iltatassu naukui ja alkoi kerätä hiirensappisammalta pois.
"Voin auttaa sinua viemään nämä pois.", naukaisin ja aloin toimia.
Iltatassu näytti siltä, kuin olisi halunnut sanoa jotain, mutta sulki suunsa. Autoin parantajaoppilasta viemään sammaleet takaisin parantajanpesälle. Sen jälkeen pujahdin takaisin leiriaukiolle ja yritin keksiä tekemistä. Istahdin tylsistyneenä lumipenkkaan ja silmäilin leiriä. Leirissä ei ollut yhtään oppilasta minun ja Iltatassun lisäksi, enkä viitsinyt häiritä häntä. Mäntyviiksikin oli mennyt partioon päällikön käskystä, joten en voinut poistua leiristä.
Hetkinen? Mitä oikein ajattelin? Tietysti voisin! Räväytin innostuneena korviani ja tallustelin piikkihernetunnelille. Varmistin, ettei kukaan huomaisi minua ja pujahdin sitten vaivihkaa ulos. Nuuhkin kireää pakkasilmaa ja naurahdin pienen hiutaleen pudottua suoraan kuononi päälle. Jännitin lihakseni ja loikkasin suoraan lumipenkkaan. Kahlasin eteenpäin paksussa hangessa luoden pientä polkua joka askeleella. En kuitenkaan viitsinyt lähteä kovin kauas, etten eksyisi. Kun olin kääntymässä takaisin palatakseni leiriin, kuulin jostain outoa uikutusta. Nostin päätäni ylemmäs ja viritin kuuloaistini äärimmilleen. Uikutus jatkui. Aloin seurata ääntä. Uikutus kävi askel askeleelta kovemmaksi. Sydämeni alkoi hakata kiivaammin. Mikä kumma mahtoi pitää tuollaista ääntä? Jatkoin matkaani, kunnes uikutuksen syy selvisi. Lumessa tarpoi pieni, kissanpennun kokoinen kettu. Olin kuullut kerrottavan ketuista, että ne olivat raakalaismaisia petoja, jotka varastivat jopa kissanpentuja pesistään. Mutta tämä pentu oli kaikessa viattomuudessaan ja pienuudessaan aika... suloinen. Se ei ollut tehnyt mitään väärää ansaitakseen kuolla kylmyyteen purevassa pakkasessa. Hypähdin esiin penkan takaa ja tassuttelin ketun luo.
"Hei pikkuinen! Oletko eksynyt?", tiedustelin, vaikka tiesinkin jo, ettei kettu voisi mitenkään ymmärrä.
Vastaukseksi pentu aukaisi suunsa raukeaan haukotukseen. Sillä ei ollut vielä edes kunnollisia hampaita. Naurahdin ja ojensin käpäläni ketulle. Se näykkäisi tassuani, enkä hädin tuskin tuntenut mitään. Vedin käpäläni pois ja tartuin pentua niskanahasta. Katselin ympärilleni etsien turvaisaa suojaa pikkuiselle. Pian silmiini osui puu, jossa oli kolo. Siristin silmiäni voitonriemuisesti ja aloin kahlata puun luo. Tiukensin otettani pennusta ja loikkasin kiinni puunrunkoon. Aloin hiljalleen kiivetä ylös, kunnes saavuin kolon luo. Se oli noin kuuden ketunmitan päässä maasta. Tapoin talviunilla olleen oravan ja annoin sen ketulle. Punaruskea söpöläinen nuuhkaisi pörröhäntäistä nököhammasta epäilevän näköisenä, mutta alkoi pian pureskella sitkeää lihaa. Kettu taisi olla vielä imeväinen, mutta minulla ei ollut tarjota sille maitoa. Enkä takuulla voisi pyytää keneltäkään klaanin kuningattarelta apua!
"Pysy täällä, pikkuinen. Tulen huomenna taas katsomaan sinua.", lupasin ja nuolaisin pikkuisen päälakea.
Laskeuduin alas puusta ja painoin tarkasti mieleeni sen sijainnin. Saatoin vain toivoa, ettei pikkuinen putoaisi alas. Aloin tehdä matkaa takaisin leiriin.
Vastaus:Olet hyvin taitava kirjoittaja, hyvä niin! Saat 36 kokemuspistettä, toivottavasti ketulle ei käy kuinkaan! ;3

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltesydän
23.12.2012 14:27
Jatkuu.......

Oli kulunut kolme päivää kadonneiden etsintä partiosta, ja saavuin metsästyspartiosta leiriin, ja vein kaksi jänistä jotka olin saanut saaliiksi, tuoresaaliskasaan. Äkkiä Lumikarva juoksi leiriin, ja suoraan minun luokseni. Kiiruhdin häntä vastaan ja odotin mitä uutisia hänellä olisi.
"No? Mitä tapahtui?" Kysyin ja raavin levottomasti lumen alla olevaa routaista maata.
"Minä olin matkalla nummelle ja sitten... sitten eteeni tuli suuri, suuren suuri kissa......suuri kissa, sillä oli pieni häntä, mutta itsessään kissa oli hyvin suuri, vaikka sen häntä olikin pieni. Sillä oli myös omituiset tupsut korvissa ja sen turkkia täplittivät pienet pilkut, se jahtasi minua ja minä menin piiloon kiven koloon. Sinne se ei onneksi mahtunut, se oli niin suuri." Lumikarva sanoi hätäisenä ja minä vain nyökkäsin äkkiä hänelle ja lähdin ilmoittamaan Pitkätähdelle asiasta. Juoksin Pitkätähden pesän suulle ja ilmoitin pienellä köhäisyllä, läsnäolostani. Työnnyin sisään ja kerroin Lumikarvan kertomuksen päällikölle. Pitkätähti oli hetken hiljaa kunnes sanoi:
"Jokaisessa partiossa on oltava vähintään kolme jäsentä, ja kahden on oltava sotureita, luulen että eläin jonka lumikarva näki oli ilves... Olen itse nähnyt sellaisen kerran aikoinaan, monen, monen, monta kuuta sitten, ennen kuin olin edes varapäällikkö." Pitkätähti sanoi ja katsoi minua silmiin.
"Asia selvä" Sanoin ja kumarsin kunnuoittavasti, ja peruutin ulos pesästä. Päätin käydä kertomassa Lumikarvalle mikä se eläin oli ollut johon hän oli törmännyt. Kun olin matkalla Lumikarvan pesälle, Talvikinkukka juoksi luokseni hätääntyneenä Hiutalepentua hampaissaan riiputtaen.
"Pakkaspentu on kadonnut!" Talvikinkukka huudahti hätääntyneenä ja hän oli vähällä pyörtyä.
"Voi ei! Mene Lumikarvan luo, ja sano että eläin oli ilves. Lähden etsimään häntä" sanoin ja kuljin reippain askelin veritiikerin luo.
"Hae joku mukaasi, me lähdemme etsimään pakkaspentua, minä odotan leirin ulkopuolella." Sanoin ja Veritiikeri nyökkäsi vakavana. Lähdin kulkemaan ylös lerimme reunoja pitkin. Pian Veritiikeri saapuikin, mukanaan Salamatiikeri. Lähdimme kulkemaan kohti ylänköä.
"Etsikää jälkiä ja pakkaspennun tuoksua, kaikkea mikä viittaa pakkapennun sijaintiin." Sanoin, ja he nyökkäsivät päättäväisesti. Etsimme pakkastassua iltaan asti, tuloksetta. > Pakkaspentu...... Oliko sinun pakko lähteä?< ajattelin ja kuljimme raskain askelin leiriin, häntä laahaten. > Pakkaspentu ja Liekkitassu ovat kadonneet, Valopentu kuoli nuorena.... hiutalepentu, pilketassu ja Säihketassu, ovat ainoat pentuni enää...... kumpa liekkitassu palaisi pakkaspennun kanssa< toivoin mielessäni ja käperryin sammalpedilleni nukkumaan.

Unessani olin nelipuun laaksossa ja katselin ympärilleni. Hetken en nähnyt mitään erikoista, kunnes yksi kirkas tähti kieppui alas, kohti minua. Vihdoin hahmotin kissan, pienen pennun....
"Valopentu" Huusin niin että nelipuu raikui.
"Niin, olen Valopentu....minulla on ollut ikävä sinua, emoa sisaruksia..." Valitettu sanoi ja kyynel vierähti hänen poskelleen.
"Älä huoli....anteeksi...." sanoin ja tunsin syyllisyyttä Valopennun kuolemasta. Menin hänen vierelleen ja nuolin hänen korviaan.
"He ovat kunnossa.....matkalla kotiin..." Valopentu kuiskasi ja alkoi haihtua pois.

Jatkuu.....

//jee, jouluspeciaali! Hyvää aikaista joulua kaikille!\\
Vastaus:25 + 20 = 45

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hiutalepentu
23.12.2012 14:10
Tassuttelin veljieni tuoksujen perässä ja kuuntelin tarkasti metsää. Näin metsän reunassa laatikon, jonka sisällä oli ruokaa. >Ruokaa! Minulla on nälkä!< ajattelin ja juoksin pää viidentenä tassuna laatikon sisälle ja aloin ahmia ruokaa, laatinkon avonainen luukku lennähti kiinni. Hirviö pysähtyi Ukkospolulla ja kaksijalka astui ulos hirviön vatsasta. Kaksijalka nappasi häkin ylhaaltä, ja alkoi kantamaan häkkiä hirviön sisälle. Hirviö nelistin kauan, ja lopulta kaksijalka nousi hirviöstä ja alkoi kantamaan minua häkin sisällä pesäänsä. Hän avasi häkin oven ja katsoin ympärilleni ja huomasin suuren, valtavan koiran. Hyppäsin äkkiä niin korkealle kuin voin ja sähisin sille, paikka johon hyppäsin, oli mukavan pehmeä ja oli ikkunan vieressä. Nukahdin sen päälle. Heräsin koiran räksytykseen ja hyppäsin alemmalle tasolle ja sähisin sille, koira hyppäsi ja pani tassunsa alempaa tasoa vasten ja puraisi hampaansa lapaani, sähähdin sille ja raapaisin sitä kuonoon. Koira hätkähti ja perääntyi uikuttaen, hyppäsin ylemmälle tasolle. Nukahdin sen päälle taas.

Yöllä havahduin ja katsoin ulos ikkunasta, näin Pakkaspennun ja Liekkitassun.
"Pakkaspentu! Liekkitassu!" Huusin ja molemmat käänsivät katseensa minuun. Tulivat luokseni, lasin taakse. He alkoivat maukua ja kaksijalka heräsi ja tuli avaamaan oven, luikahdin ovesta ulos ja juoksimme kaksijalkaa karkuun.
"Mistä tuo on tullut?" Liekkitassu kysyi ja osoitti hännällään lapaani.
"Koira puraisi." Mauin.
"Lumikarva voi tarkemmin varmaan sitten katsoa sitä." Liekkitassu kysyi.
"Kuka tuo on?" kysyin ja osoitin hännälläni naaras kissaa.
"Hän on Inkivääriraita." Liekkitassu maukui ja katsoi Inkivääriraitaa hieman pehmeämmällä katseella, kuin yleensä. >Rakkautta ilmassa,vai?< ajattelin ja katsoin heitä.
"Kuka sinä olet?" Inkivääriraita maukui.
"Olen Hiutalepentu. Pakkaspennun sisko, ja Liekkitassun pikkusisko" mauin.

jatkuu...

//pahoittelen lyhyyttä, mutta minulla ei ole kovin aikaa, ja haluaisin ilmoittaa että en ehdi oikein kirjoittaa tarinoita lomalla, kun en saa mennä niin usein koneelle D: mutta Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille! :D\\
Vastaus:Hiutalepentu? O.o

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekkitassu
23.12.2012 13:32
Jatkuu…..

Mietin itsekseni kuinka olin joutunut näin kauas kotoa, ja katselin hämmästyneenä ympärilleni. >Muut ovat varmasti aivan tolaltaan kotona!< Ajattelin, enkä olisi halunnut olla haitaksi kellekkään. >Lähden kotiin!< Ajattelin päättäväisesti. >Tosin minulla ei ole hajuakaan siitä missä suunnassa on kotini, paikka jonne minä kuulun.< Ajattelin ja istuskelin toimettomana paikallani ja katselin ympärilleni. Kuuntelin lintujen viserrystä ja muita kaksijalkalan ääniä. Kaksijalan hirviö oli vienyt minut kauas kotoa eikä minulla ollut mitään hajua mihin suuntaan lähtisin.
>Taidan mennä tuonne päin, sieltä tämä hirviö tuli…< Ajattelin, ja lähdin tassuttelemaan paksussa hangessa. Upposin syvään hankeen, ja liukastelin jäätyneisiin lammikoihin, ja orapihlaja pensaiden piikit raapivat turkkiani. Lunta putoili puista, ja niskaani putoili aina vähän väliä suuria lumikimpaleita. Olin kylmissäni. Minä kaikesta huolimatta jatkoin matkaani, ja ajattelin kaikkia iloisia asioita, mitä kotona oli, se auttoi minua jaksamaan.
>levähdän vähän…< Ajattelin, ja menin erään kuusen alle suojaan. Lumi alkoi tuiskuta kovaa, mutta olun kuusen oksien suojissa. Olin kiivennyt puuhun, ja päätin nukkua siellä vähäsen.

”Mi…mitä… Ku, kuka sinä olet?” Kysyin, sillä edessäni oli kaunis valkoinen naaras, jolla oli kauniit, raidat, jotka olivat kellanpunaisen väriset. Naaraalla oli suuret keltaiset silmät, ja tuuhea häntä.
”Minä? Minä olen Inkivääri. Olen kulkukissa.” Inkivääri sanoi.
”Ai… hauska tavata.” Katselin Inkivääriä omissa ajatuksissani, ja ajattelin, etten koskaan ollut tavannut näin viehättävää naarasta.
Lumisade oli lakannut, ja pilvetön taivas oli yllämme.
>Ajattelin kyllä noudattaa soturilakia, tosin, nyt minusta tuntuu… Että Inkivääri… Vie sydämeni.< Ajattelin epävarmasti.
”Olen matkalla kotiin. Elän neljän klaanin keskuudessa, Tuuli-, Varjo-, Joki-, ja Myrskyklaanin. Minä kuulun Tuuliklaaniin. Tuuliklaanin kissat ovat luonnostaan, pieniä, ja nopeita. Kaksijalat kaappasivat minut, ja karkasin, nyt koetan löytää takaisin kotiin. Me uskomme Tähtiklaaniin. Sinne kuolleet kissat pääsevät. Minä olen klaanin parantaja oppilas, ja minä ja mestarini saamme enteitä Tähtiklaanilta. Minun mestarini on Lumikarva, niminen kokenut naaras parantaja. Minun isäni on klaanin varapäällikkö Poltesydän, varapäällikön tehtävä, on määrätä rajapartioita, ja palvella klaania. Minä olen ehkä noin 9 kuuta. Me jaamme ruokamme klaanissa, ja vahvat auttavat heikompia. Me noudatamme soturilakia, ja puolustamme klaania jopa hengellämme.” hymyilin. ja kerroin klaaneista.
”Vau. Minä elän yksin, en jaa ruokaani, ja en ole kuullutkaan tähtiklaanista.” inkivääri sanoi, hiukan nolostuneena.
”haluaisitko sinä tulla klaaniini kanssani?” Kysyin arasti.
”hmm.. No elämä olisi helpompaa, kyllä minä voisin tulla.” Inkivääri sanoi.

”mahtavaa! Tule, jatketaan matkaa.” Huudahdin.
Olimme tassutelleet jo tovin, kunnes Inkivääri sanoi:
”Jospa levättäisiin vähän, minä voin hakea riistaa.”
”Selvä.” Pysähdyimme, ja Inkivääri katosi pensaaseen.
Tovin kuluttua Inkivääri palasi, kaksi hiirtä suussaan.
”Kiitos.” Sanoin, kun Inkivääri töytäisi toisen hiiristä eteeni. Minä rohkenin jopa nuolaisemaan tämän korvaa.
”Mi? Mitä sinä teit?” Inkivääri kysyi hämmentyneenä.
”Nuolaisin korvaasi.” Sanoin, ja toivoin ettei Inkivääri suuttuisi, tai vastaavaa.
”Kukaan ei ole ikinä tehnyt niin…” Inkivääri sanoi, ja pieni hymyn kaarre levisi hänen kasvoilleen. Minä hymyilin takaisin, ja aloitin syömisen.

”Missä voisimme yöpyä?” Kysyin Inkivääriltä, kun olimme kävelleet jo jonkin matkaa eteenpäin.
”Jospa menisimme läheiseen puistoon, siellä olisi hyvä suoja lumipyryltä, jos se alkaa taas.” Inkivääri sanoi, ja jatkoi tassutteluaan kohti paikkaa, jossa yöpyisimme, ja jatkaisimme jälleen matkaa.
Pian saavuimme puistoon, ja valitsimme yöpymis paikaksemme suuren kiven kolon.

”Liekkitassu. Sinun pitää matkata sinne, minne kuu osoittaa joka yö, siten pääset kotiin.” Tähtiklaanin kissa sanoi.
”Kotiin! Pitääkö minun siis mennä kuun suuntaan?” Minä kysyin, mutta kissa oli jo kadonnut.
heräsin huohottaen sammal pediltäni. Inkivääri oli vielä nukkumassa, vieressäni, ja ajattelin metsästää sillä aikaa hänelle, ja itselleni aamiaista. Olin kovin kehno metsästäjä, mutta sain kuin sainkin saaliiksi kaksi jänistä. Tosin moni saalistus yritys epäonnistui.
”Hei Inkivääri, toin meille aamiaista.” Sanoin, kun Inkivääri oli juuri noussut.
Aterioimme hyvän tovin, kunnes oli aika jatkaa matkaa.

”Hei, kuka olet?” kysyin juovikkaalta pennulta, joka oli innokkaana juoksennellut luokseni.
”Olen Pakkaspentu, veljesi. Mikäli sinä olet Liekkitassu!” Se sanoi. Vastasin olevani Liekkitassu, ja sanoin että meidän on mentävä nukkumaan, ennen kuin olisimme kotona.

”Herätkää! Tulta! Tulta!” Pakkaspentu vinkui korvani juuressa, ja juoksi kauemmas, minä nousin, ja huomasin liekkien saartaneen pakkaspennun. minä käskin Inkiväärin mennä turvaan, ja minä loikkasin, loikkasin liekkien välistä Pakkaspennun luo, ja otin hänet mukaani, ja loikkasin Inkiväärin luo. Oli juostava nopeasti, ettei tuli saarra heitä uudelleen. Juoksimme korkokiville asti, ja siellä hengähdimme. Sitten jatkoimme matkaa.

”Saako Inkivääri jäädä?” Kysyin Pitkätähdeltä.
”Saa, ilmoitan heti hänen uuden nimensä.”
Pian Pitkätähti jo seisoikin klaanin edessä, ja julisti Inkiväärin uudeksi nimeksi Inkivääri raita.

jatkuu….

//: DD Voisitteko lisätä Inkivääriraidan klaaniin? \\

Vastaus:Rakkautta ilmassa? <3 Juu, lisään! ;3 Saat 29 pistettä, eli 49 pistettä! :D

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikarva
23.12.2012 13:09
Jatkuu….

Oli kulunut muutama päivä Pakkaspennun katoamisesta, ja olin pyytänyt Sinitassulta apua unessani, hän sanoi ettei voi tehdä mitään, mutta kertoi kuitenkin että tämä oli elossa, niin kuin Liekkitassukin.
>hmph! Miksi niiden edes piti lähteä?< Ajattelin huolissani.
”No olen parantaja, itsepähän halusin, en siltikään…. jotenkin tuntuu etten pysty siihen, näinä vaikeina aikoina…” Vaikeroin hiljaa.
>Ryhdistäydy Lumikarva, sinä pystyt tähän, kuin kuka tahansa parantaja.< Ajattelin, ja nousin ylös. Päätin mennä tassuttelemaan kohti nummea.

”Apua, Apua, auttakaa joku! Aaapuaaa!!!” huusin kauhuissani, olin niin kauhuissani, että aluksi en päässyt liikkumaan. nyt minä juoksin niin kovaa kuin vain ikinä suinkin pystyin. Takanani juoksi suuren suuri, kissa, jolla oli tupsut korvissa, ja pilkkuja turkissa, lisäksi turkki oli pohjaväriltään ruskea. Niin suurta kissaa ei kukaan koko metsässä ollut taatusti nähnyt!
>Apuaaa!< oli niin kovin kauhuissani, ja päätin juosta läheiseen kiven koloon, sinne noin suuri eläin ei mahtuisi. Mutta kolo oli jonkin matkan päässä, ja lumi oli paksua, ja sitä oli paljon satanut maahan. Minä en juossut siksi niin kovaa kuin voisin, ja kaiken huipuksi en edes ollut synnynnäinen tuuliklaanilainen. Minussa on Myrskyklaania ja jokiklaania. Minä ”loikin” lumihangessa kohti koloa, mutta tämä //ilves\\ suuri kissa saavutti minua koko ajan, hetki hetkeltä. Olin jo vain muutaman ketun mitan päässä kolosta, kun kissa ojensi käpälänsä ja hipaisi takajalkani turkkia. Jouduin paniikkiin, ja sähähdin.

Syöksyin koloon, ja näin, kuinka suuri tassu jäi kolon suulle havittelemaan turkkiani. painauduin kolon takaseinää vasten, ja suuri tassu huitoi vain hiiren mitan päässä lavastani.
>Voi Veritiikeri, tai joku muu! Auttakaa minua!< Ajattelin, ja pieni kyynel vierähti poskelleni.
>Mitä jos….< Ajattelin, ja purskahdin itkuun, kun näin mielessäni kuinka Liekkitassu olisi suuren kissan hampaissa, ja huutaisi apua.

Oli auringon huipun hetki, ja minä olin yhä kolossa, tosin kissa oli jo lähtenyt, olin vain jäänyt huohottaen lepäämään koloon. Kun suuri kissa oli kääntynyt ja lähtenyt, olin huomannut että sillä oli myös todella lyhyt häntä, lyhyempi kuin Kaarnakasvolla.
Sitten rohkaistuin, ja tassuttelin takaisin päivän valoon. Venyttelin jäseniäni, ja lähdin juoksemaan kohti leiriä, ja varoittamaan muita tästä suuresta pedosta.

”Poltesydän!” huusin, ja juoksin tämän luo, ja jatkoin:
”Minä, olin matkalla nummelle, ja sitten… sitten eteeni tuli Suuri! Suuren suuri peto! Suuri kissa! Sillä oli pienen pieni häntä, mutta itsessään kissa oli suuri! Ja sitten sillä oli tupsut korvissa, ja… ja Pilkkuja turkissaan! Se! Se jahtasi minua, ja menin piiloon kiven koloon, se ei mahtunut sinne!” Änkytin Poltesydämelle uutiset.
Poltesydän oli hetken hiljaa, ja lähti juoksemaan Pitkätähden luo.
kuulin heidän puhuvan:
”Lumikarva, sanoi minulle: Minä, olin matkalla nummelle, ja sitten… sitten eteeni tuli Suuri! Suuren suuri peto! Suuri kissa! Sillä oli pienen pieni häntä, mutta itsessään kissa oli suuri! Ja sitten sillä oli tupsut korvissa, ja… ja Pilkkuja turkissaan! Se! Se jahtasi minua, ja menin piiloon kiven koloon, se ei mahtunut sinne! , Mitä mieltä olet Pitkätähti?”
”Mistä sitä tietää, hän on parantaja! Jos pentu puhuisi tuollaisia, en uskoisi, mutta parantaja on tyystin eri asia…. Kuules, määrää partioille varovaisuutta, ja katsotaan näkyykö petoa enää.” Pitkätähti vastasi.
Minä huokaisin, ja tassuttelin pesääni lepäämään.
>Onkohan Haukankynsi, ja Liekkitassu kunnossa? Entäpä Pakkaspentu?< Ajattelin, ja painoin pääni tassuilleni. Päätin yrittää nukkua, ja kysyä tähtiklaanilta neuvoja.

Jatkuu…….

//Jouluspeciaaliii!!!! Jeee! Ja hyvää joulua kaikille! ;)\\
Vastaus:Hyvää joulua itsellesikin! Saat hmm... 25 + 20 = 45

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pakkaspentu
23.12.2012 12:07
//Ensimmäinnen tarinaniih!!!\\

1. luku.
>Ompas tama lumi kylmää!< Ajattelin tarpoessani, syvässä hangessa, mihin melkein hukuin, koska olin vasta kissanpentu.
>Etsin isoveljeni! Hmm.. Mitä Lumikarva sanoikaaan? Ainiin! ”Liekkitassusta, olisi pian tullut parantaja. Hän oli ulkonäöltään lihaksikas, ja komea, mutta silti siro. Hänellä oli kellertävä turkki, ja mustia läikkiä. Ihan niin kuin Poltesydän. Hän on isoveljenne. Hänellä on myrskyn vihreät silmät, ja musta pieni kuono.” < Ajattelin. Lunta tuli sankasti kuonolleni, ja minulla oli todella kylmä. Näin vain valkoista, enkä tiennyt yhtään minne menisin. En ollut ikinä poistunut leiristä.
>Ikävä isää, ja emoa!< Ajattelin, ja pieni pennun kyynel vierähti poskelleni, ja putosi valkeaan hankeen.
>itsepähän lähdin! En tuota pettymystä!< Ajattelin, ja pieni liekki syttyi sisälläni. Aloin kaivaa kuoppaa, jossa voisin yöpyä, turvassa lumimyrskyltä, ketuilta, ja mäyriltä. Olin haavoittuva, koska olin vasta pieni pentu. juuri kun olin saamassa kuopan valmiiksi, joku tarttui minua niskavilloista, ja, lähti kantamaan minua.
”Päästä minut alas! Kuka edes olet!?” Huusin.

”Hei pikkuinen. Olen nyt jokiklaanin reviirillä, leirissä, sinä asut täällä tästä lähtien.” kaunis naaras sanoi.
>Minä karkaan!< Ajattelin urheasti.
>Mutta lepään, ja lämmittelen muutaman päivän, sen verran kuin on tarpeen.< Ajattelin, ja nyökkäsin vain naaraalle.

>Huh! Pääsin!< olin livahtanut jokiklaanin leiristä ulos, ja juoksin pienillä tassuillani lumihangessa pakoon. Lumisade ei suinkaan ollut hellittänyt, muutamassa päivässä, ja ajattelinkin jo etten löytäisi Liekkitassua. Mutta sitten ajattelin:
>Tähtiklaani, auta minua löytämään hänet!< ja jatkoin matkaani. Olin saanut syötyä hyvin jokiklaanissa, ja olin nyt täysissä voimissani.
Lumikimpaleita putoili puista päälleni, ja muutaman kerran olin hautautua kokonaan lumen alle.
>Kuinkakohan kaukana hän on?< Ajattelin, kun tarvoin vaivalloisesti syvässä hangessa. En olisi kauaa kovin hyvässä kunnossa, ellen löytäisi syötävää. jonkin ajan kuluttua minulla oli karmea nälkä. Ajattelin jo kuolevani nälkään, mutta sitten haistoin raadon. Pian lähdinkin seuraamaan hajua, ja näin hangen suojista yhden kulkukissan, joka oli juuri lopettanut arerioimisen, ja tassutteli pois paikalta. Minä tulin esiin, ja tassuttelin, tai no oikeastaan kahlasin lumessa, saaliin luo, ja aloin syömään sen rippeitä. Raato oli vielä lämmin, mutta pian se olisi jäässä, ja siksi hotkin niin isoja paloja, kuin pentu vain voi ottaa. Pian olin aivan täynnä, ja en jaksanut liikahtaakkaan. Jäin saaliin viereen lepäämään, ja jatkaisin huomenna matkaa.
Aamulla herättyäni, näin ladon.
”Vihdoin jokin iloinen uutinen!” Huudahdin, ja lähdin loikkimaan kohti latoa. Pian olinkin jo päässyt sinne, ja menin sisään pienestä raosta. Sisällä oli lämmintä, ja kuivaa. Siellä näin kissan, jolla oli valkoinen läikkä rinnassaan, ja lisäksi hännänpää oli valkea, muuten kolli oli musta, ja ladossa oli hänen lisäkseen suurempi mustavalkoinen kolli.
”Hei minä olen Korppitassu, ja tässä on Ohra. Kuka sinä olen, pieni pentu?” Musta kolli esittäytyi.
”Mi… Minä olen pakkaspentu. Saisinko yöpyä täällä?” Kysyin, ja minua pelotti ajatella kieltävää vastausa.
”Tottahan toki, saat harjoitella metsästystä samalla, minusta tuntuu että sitä sinä tarvitsisit…” Korppitassu sanoi, ja katseli laihaa kehoani.
”Se olisi mahtavaa!” huudahdin.
”Voisimme opetella sitä vaikka heti! Lato kuhisee hiiriä!” Ohra sanoi, ja alkoi jo näyttämään minulle oikeaa vaanimisasentoa.

”Sait ensimmäisen saaliisi!” Ohra huudahti, kun pääni pilkisti esiin heinä kasasta, jonne olin mennyt jahtaamaan hiirtä. Minulla oli nyt hiiren lämmin ruumis suussani, ja aloin syömääsn sitä. Minulla oli kauhea nälkä. Ahmin saaliini suden nälkäisillä hotkaisuilla.
”Ohra, Korppitassu, kiitos kaikesta, minä menen nyt nukkumaan, olen varmaan jo lähtenyt kun te heräätte, siksi hyvästelen teidät jo nyt.” Sanoin, ja puskin molempia. Sitten tassuttelin heinä kasan päälle, ja nukahdin.

Aamulla heräsin ja huomasin, kuten olin arvellutkin, että Korppitassu ja Ohra nukkuivat. Livahdin ulos siitä raosta, josta olin tullutkin. Lumisade oli lakannut, ja lumi oli puhdasta. Minä tassuttelin kohti suurta luolaa, jonka sisään vei pimeä ”tunneli”.
//tarkoitan korkokiviä, mutta pentu ei ole nähnyt tai kuullut siitä mitään.//
Jatkoin matkaani, ja lähdin tarpomaan kohti luolaa.

Olin tarponut jo kauan, ja oli jo auringon huipun hetki. Minä huokaisin, ja ajattelin miten Poltesydämellä, ja Talvikinkukalla menee, ilman minua.
Huokaisin, ja jatkoin matkaani. Pian aloin jo olla lähellä luolaa, ja ajattelin pysyä siellä paripäivää, kunnes jatkaisin matkaa, sitten jatkaisin luolan taakse, ja sitten olisin jo aika kaukana kotoa, siitä jatkaisin suoraan, mikäli en näkisi Liekkitassua siellä.

>Nyt metsästän vähäsen, ja sitten menen lepäämään tuonne.< Ajattelin, ja katselin suolan suuta. Menin metsästämään, mutten saanut saalista, kaikista saalistus yrityksistäni huolimatta.
>Ehkäpä löydän taas raadon..< Ajattelin turhautuneena. Tassuttelin luolan sisään, ja jäin siihen makaamaan, ja katselemaan lumisadetta.
>Löydänköhän Liekkitassua koskaan?< Ajattelin hermostuneena, ja pinoin pääni tassuilleni. Nukahdin pian.

Aamulla, olin jo matkalla vieläkin kauemmas kotoa.

Kauan tarvottuani, näin edessä häämöttävänä kaksi kissaa. Siristin silmiäni, ja huomasin, että toinen oli kuin ilmetty Poltesydän, mutta tämän vieressä kulki nuori, kaunis naaras kissa, josta en ollut kuullun tarinaakaan.

”Kuka olet?” Poltesydämen näköinen kolli sanoi.
”Minä olen Pakkaspentu, Talvikinkukan, ja Poltesydämen poika! Tulin etsimään Liekkitassu nimistä kollia, ja arvelen että se olet sinä!” huusin innoissani.
”Saiko Talvikinkukka jo pennut? No, olen Liekkitassu, ja tässä on ystäväni Inkivääri, jonka aijon viedä klaaniin. ” Liekkitassu sanoi.
”tiesin sen! Tiesin!” huusin, ja pompin ympäriinsä.

”Tässä. Nukutaan nyt.” Liekkitassu sanoi, ja käpertyi kylkikylkeen Inkiväärin kanssa. minä pyörittelin silmiäni, ja menin itsekin nukkumaan, sillä ilta oli pimentynyt nopeasti näin Lehtikadon aikaan.
”herätkää!!” Huusin ja vinguin, sillä ympärillämme liekit nuolivat puita. Ihmettelin, miten tuli on päässyt valloilleen, kun oli lehtikadon aika, sitten muistan, että aivan meidän nukkumapaikan vieressä oli ollut kaksijalkojen nuotio. Pian Liekkitassu, ja Inkivääri alkoivat heräillä, ja minä pakenin, sillä liekit olivat jo vain ketun mitan päässä minusta. Juoksin, ja jonkin matkan päässä, tajusin olevani ansassa, liekit olivat piirittäneet minut, ja vingahtelin peloissani.
Yhtäkkiä, näin kuinka Liekkitassu loikkasi liekkien seasta, ja tarttui minun niska villoistani. Sitten minä menin veltoksi, ja katselin vain kun liekkitassu koetti päästä Liekkien toiselle puolelle, Inkiväärin luo. Sitten Liekkitassu kiipesi puun alimmalle oksalle, loikkasi alas, otti vauhtia, ja hyppäsi. Hän loikkasi suurenmoisen loikan liekkien tuolle puolen. Inkivääri, ja me, lähdimme juoksemaan, tosin minä en juossut, vaan roikuin Liekkitassun otteessa, olimme jouksemassa kohti kotia. Pian saavuimmekin, jo Korkokiville. Sieltä Juoksimme kotiin.

”Tuota, Pitkätähti, saako Inkivääri jäädä klaaniin?” liekkitassu kysyi varovasti.
”saa. Ilmoitan klaanille, ja samalla vaihdamme hänen nimensä, mitä sinuun tulee…” Hän sanoi, ja nyökkäsi minuun päin.
”On vastoin soturilakia, että pentu poistuisi leiristä, siksi, lepäät nyt, ja toivuttuasi, saat hoitaa klaanin vanhimpia.” Pitkätähti sanoi, ja tassutteli ulos pesästä.
>ää! Joudun hoitamaan klaanin vanhimpia!< Sitten Pitkätähti ulvaisi klaanin koolle, ja Julisti inkiväärin nimeksi Inkivääriraita, ja klaani julisti uuden jäsenen nimeä.

Illalla olin tyytyväinen, kun olin saanut syötyä, ja käperryin emoni, talvikinkukan vatsaa vasten, ja nukahdin siihen, Huomenna olisi jälleen ihana päivä!
>Minä olen pian kuuden kuun ikäinen! Minusta tulee oppilas hyvin pian!< Ajattelin, vielä ennen kuin suljin silmäni, ja nukahdin.

jatkuu…

Vastaus:30 + 20 = 50

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäätassu
23.12.2012 11:45
Heräsin auringonnousun aikaan siihen kun joku tökki minua. > Se oli mestarini Tomuturkki! Kuinka hän kehtaa herättää minut! < ajattelin
" Mitä sinä teet ? " Äirisin uneliaana.
" Tökin sinua. No ei siis, nyt mennään harjoittelemaan! Linnut laulaa ja kaikki ovat onnellisia! " Tomuturkki ärsytti minua
" Ai kaikki onnellisia! Kissanviikset! En minä ole onnellinen! " Mau'uin vihoissani
" Ai, etkö olisi halunnutkaan Myrskyklaaniin? Okei no minäpä menen ilmoittamaan että lähdet! " Tomuturkki maukui.
" En minä lähde! Sinä olet ärsyttävä! Mene haaskalaan, senkin ketunläjä! " Haukuin Tomuturkkia.
Tomuturkki suuttui ja lähti. > Hyvä! < mumisin itsekseen ja jatkoin unia.
Heräsin uudelleen kuin joku tökki minua! Ettäs kehtaavatkin!
" Sinä ketunläjä mene pois haluan nukkua! " mau'uin puoliunessa.
" Ai tuollaista kielenkäyttöä minulle? " kissa kysyi.
" Ihan sama. " Mau'uin ja käännähdin katsomaan kissaa. APUA! Se oli Mustatähti!
" Siis ei anteeksi en tarkoittanut luulin että se... " Mau'uin hädissäni.
" Tuollainen peli ei vetele. Siistit kielesi tai minä siistin sen. Jos tämä toistuu, katsomme kovempia otteita. " Mustatähti maukui vihaisena " Nyt menet pyytämään Tomuturkilta anteeksi ja menet hänen kanssaan harjoittelemaan. "
Nyökkäsin ja lähdin oikopäätä Tomuturkin luo. > Minunko muka pitäisi pyytää anteeksi.. No ihan sama, pitää kai yrittää olla siivommin nyt kun liityin klaaniinkin... < ajattelin.
" Tomuturkki, anteeksi kun haukuin sinua. " Mau'uin Tomuturkille.
" Saat anteeksi, mutta jos tämä toistuu niin... " Tomuturkki naukui "Mutta nyt menemme harjoittelemaan taistelua. "
Nyökkäsin ja lähdin Tomuturkin perään.
Olimme hiekkakuoplalla, jossa harjoittelisimme. Tomuturkki näytti liikkeen ja kehotti että tekisin saman. Yritin tehdä sen, se oli kuulemma hyvä hyökkäysasento kissaan.
" Ei ei ei noin... Yritä hyökätä minuun. " Tomuturkki maukui. > Jes! Nyt se saa ansionsa mukaan! < mau'uin kostonhimoisena.
Vaanin häntä hänen ympärillään. Sitten hyökkäsin hänen niskaansa ja aloin repimään turkkia. > Jes... minun.. on pakko voittaa! < mumisin itsekseen
Tomuturkki oli maassa, ja minä kynsin häntä täysillä.
" Kuole! Kuole! " mau'uin vihoissani.
" Lopeta! Sinähän tapat minut! " Tomuturkki huusi täysillä.
" En... EN... En lopeta sitä... " Mau'uin eeppisenä.
Kuulin ääniä. Lopetin kynsimisen ja katsahdin tuleviin kissoihin. Sieltä tuli kaksi kissaa, toinen oli kellertävänruskea tummaraitainen kolli ja syvänpunainen pienikokoinen kissa.
" Mitä sinä teet? Olet hullu! " Kellertävänruskea kolli maukui järkyttyneenä ja tuli luokseni.
" Sinähän olet se uusi kissa! Jäätassu! Mitä teit? Viinitassu hae Tuhkamarja. " Kolli maukui.
" Niin... Harjoittelimme liikkeitä. " Mau'uin ylpeänä.
" Tuo kissa on hullu... " Tomuturkki maukui heikkona.

//Tämmöne aika erillaine tarina ja hyvää joulun odotusta :3\\
Vastaus:Hmm.. yhteensä 41 pistettä! ;3

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamotassu
23.12.2012 11:40
Jatkuu...

"No, minne mennään metsästämään?" kysyin.
"Me mennään pikku purolle. Sieltä löytyy pikkuriistaa." Yöpilvi vastasi.
"Minulla onkin jo nälkä..." huokaisin.
Yöpilvi pysyi vähän aikaa hiljaa.
"Muista, Ratamotassu, että et saa oppilas aikanasi ottaa tai saalistaa riistaa ilman lupaani." hän sanoi lopulta.
"Miksi?" kysyin ihmeissäni.
Yöpilvi harkitsi sanojaan vähän aikaa.
"Se on klaanin laki." hän sanoi vakavalla äänellä.
"Selvä." sanoin iloisesti.
Sitten tassuttelimme pienen puron luokse.

Ennen kun lähes oltiin pienen puron luona, rupesin hyppimään ja pomppimaan.
"Joko nyt saan metsästää?" hihkuin.
"Rauhoitu! Pelotat riistan pois...." Yöpilvi sähäisi.
Säpsähdin vähän, ja vakavoiduin.
"Selvä. Ollaan hiljaa." kuiskasin ja painuin lumivalkeaa maata vasten.
"Mitä haistat?" Yöpilvi kysyi kuiskaten.
Nostin pääni ylös ja nuuhkin ilmaa.
"Haistan..... Hiiren." kuiskasin.
Sitten laskin pääni alas ja hain katseellani hiirtä.
Kohta katseeni kiinnittyi harmaaseen, pieneen myttyyn.
Yöpilvi kumartui kuiskaamaan korvaani jotain.
"Nyt yritä ottaa se kiinni."
Sitten lähdin hiipimään kohti hiirtä.
Kun olin kahden hiiren mitan päässä hiirestä, loikkasin sen kimppuun.
Valitettavasti en saanut hiirtä kiinni, koska se ehti huomata minut.
Kun hiiri oli ehtinyt mennä pakoon, laskin pääni maahan ja tassuttelin Yöpilven luokse.
"En saanut sitä kiinni....." sanoin pää maassa.
"Ei se haittaa.... Yritetään uudelleen." Yöpilvi lohdutti.

\\Jatkuu....//
\\Jatkan ehkä tänään lisää, mutta huomenna jos en kerkeä tänään.//
Vastaus:40 pistettä! :P

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Ratamotassu
22.12.2012 15:38
-Ensimmäinen päivä

Lumihiutale tupsahti kuonolleni, joka sai minut heräämään.
Aukaisin hitaasti toisen silmäni.
Näin valkoisen maan ja ylläni piikkipensaita.
Tunsin kylmän lumen kihelmöivän turkkini alla.
Päätin nousta ja kompuroin hitaasti ylös väsyneenä ja nuhruisena.
Ojensin tassuni kasvojeni eteen ja aloin nuolla sitä.
Hieroin välillä tassullani korvaani, ja sitten jatkoin nuolemista.
Kului vähän aikaa.
"Hei." sanoi ystävällinen ääni.
Käännyin ja katsoin, kuka se oli.
Nåin Yöpilven seisovan edessäni.
Nolostuin vähän ja istuuduin katsoen maahan.
"Hei, Yöpilvi." sopersin.
"Näköjään olet jo hereillä." Yöpilvi sanoi.
Hymähdin pienesti ja nostin katseeni maasta.
"Anteeksi jos keskeytin aamutoimesi." Yöpilvi sanoi ja hymyili.
"Ei haittaa." sanoin ja tassuttelin mestariani kohti.
"No, joko aloitetaan?" kysyin innokkaana.
"Kyllä aloitamme, mutta ensin sinun pitää tulla sieltä piikkipensaan alta pois." Yöpilvi sanoi ja naurahti.
Hymyilin ja ajattelin:
<Yöpilvihän on ihan kiva. Toivottavasti hän on yhtä kiltti saalistuksessa ja muussa sellaisessa...>
Tassuttelin pois piikkipensaan alta.
"No niin. Mistä aloitetaan? Saalistuksesta? Soturitaitojen harjoittelusta?" kyselin ja hyppelin innosta soikeana.
Meni vähän aikaa ennen kuin Yöpilvi aukaisi suunsa ja vastasi:
"Aloitamme riistan mestästyksestä klaanivanhimmille."
Pysähdyin ja katsoin Yöpilveä.
Kohta taas jatkoin hyppelyä ja sanoin:
"Jee! Pääsen metsästämään!"
Yöpilvi huokaisi ja lähti tassuttelemaan poispäin minusta.
"Tule nyt, niin pääset, vai jäätkö sinne?" hän sanoi.
Lopetin hyppelyn ja lähdin heti seuraamaan mestariani.

\\Jatkuu//
\\Ja sori jos tuli vähän pätkä, kun en voi tietää kuinka pitkä tästä tuli kun oon kännykällä.//
Vastaus:15 + 20 = 35

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Unikkotassu
22.12.2012 14:01
Jatkoa..!

Tähtiklaani merkki

Olin sairastellut jo muutamia päiviä ja oloni alkoi olla jo paljon paremi. Pian pääsisin taas harjoittelemaan, ja muutenkin kun minusta oli pian tulossa soturi! Lunta oli tuprutellut jo monta päivää ja sitä alkoi olla jo aika paljon. Katselin oppilaiden pesäsätä, kun minua nuoremmat oppilaat ja jotkut pienen kokoiset soturit, rämpivät lumessa. Katselin taivaalle. Sieltä alkoi sataa isoja lumihiutaleita. >>Taas lunta...<< ajattelin. Nuhanenä tuli luokseni ja maukui: "Mites potilas jakselee?"
"Ihan hyvin", vastasin
"Tässä on viimeiset yrtit. Olet aivan terve." Nyökkäsin Nuhanenälle ja hän lähti. Söin yrtit ja nousin ylös. Jalkani olivat yhä heikot. Nousin täristen jaloilleni. Tassuttelin ulos pesästä. Aurinko paistoi ja ilma oli selkeä, lukuun ottamatta lumisadetta. Rämmin lumessa. Puuskutin, ähkin ja puhkin. >Että.. Pitää ollakkin... Näin lyhyet jalat..!< ajattelin. "Unikkotassu!" jostakin kuului. Ratamoläiskä jouksi luokseni. "Unikkotassu, joko olet terve?" hän kysyi.
"Olen, se oli vain pikku nuha", vastasin.
"Haluaisitko lähteä metsästysretkelle?" Ratamoläiskä kysyi.
"Kyllä!"

Hiivin hiljaa lähemmäs mitään aavistamatonta kyyhkystä. Syöksähdin äänettömäati kyyhkystä kohti ja tapoin sen nopeasti. Hautasin sen kuoppaan, jonne piilotin saaliini. Ratamoläiskä tuli luokseni kantaen omia saaliitaan. "Tässä lisää täyttöä", hän sanoi ja laski saaliit maahan. Nyökkäsin hänelle ja otin saalit ja laitoin ne kuoppaan.
"Kuinka paljon vielä pitää saalistaa?" kysyin.
"Niin paljon, että klaanille riittää syötävää", Ratamoläiskä vastasi. Jatkoimme saalistusta. Jossakin rasahti. Nostin katseeni ja nuuhkin ilmaa. >>Outo haju, en tunne sitä.<< ajattelin. Jostakin kuului murinaa. >>Koiriako?<<
"Ratamoläiskä..", miu'uin. Ratamoläiskä tuli luokseni ja kysyi: "Mikä hätänä?"
"Kuuletko tuon äänen?" jatkoin. Ratamoläiskä höristi korviaan ja nyökkäsi. "Kuulen", hän sanoi. Pensaassa kiilui silmä pari. >>Nuo eivät ole koiran silmät...<< ajttelin. Pensaasta syöksähti harmaa susi, jolla oli keltaiset kiiluvat silmät. Se murisi ja näytti hampaitaan.
"Susi?! Miten se pääsi tänne?" Ratamoläiskä kysyi.
"En tiedä, mutta yhden asian tiedän; eidän on juostava!" sanoin. Lähdimme nelistämään sutta pakoon. Suuntasimme leiriä kohti ja susi seurasi perässä. "Ei, ei mennä leiriin päin, eksytetään susi, niin se ei voi vahingoittaa klaania!" huusin Ratamoläiskälle. Hän nyökkäsi. Hajaannuimme eri suuntiin. Susi lähti seuraamaan minua. Kaarsin äkkiä toiseen suuntaan ja piiluoduin kivirykelmän taakse. Susi pysähtyi ja tähyili ympärilleen. Sitten se lähti seuraamaan Ratamoläiskää. Hän teki samoin kuin minä. Lopulta susi luovutti ja lähti poispäin.
"Seurataan sitä! Ehkä niitä on enemmän!" mau'uin.

Olimme seuranneet sutta jo jonkin aikaa, ja aloimme olla toivosta luopuneita. Se kulki verkkaalleen lumessa puuskuttaen ja ympäristöä tarkkaillen. Hiivimme sopivan etäisyyden päässä siitä ja surasimme sitä. Viimein saavuimme kivokkoiselle alueelle.
"En ole ennen nähnyt tällaista osaa klaanista", Ratamoläiskä sanoi.
"En minäkään", naukaisin. Susi loikki ketterästi kivien yli. Jäimme kivien taakse seuraamaan mitä se teki, mutta meitä odotti yllätys; susia oli kokonainen lauma!
"Niitä on kokonainen lauma!" huusin.

Jatkuu...!

Vastaus:20 + 20! :P

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamanlehti
22.12.2012 13:47
Luku 12
~Kun tuska on suurin~ ( When pain is strongest)

Kuulin Haukankynnen äänen jostain läheltäni ja aukaisin silmäni. Tuntui kuin kipu olisi kadonnut. Todellisuudessa kehoni oli vain puutunut, eikä tuntenut mitään. Nousin seisomaan täriseville käpälilleni. Todellisuudessa vahingoittunut jalkani ei olisi kestänyt sitä, mutta se tuntui olevan ihan kunnossa.. Haukankynsi näytti hämmästyneeltä, ja syystäkin. Kumpa vain kehoni ei olisi tehnyt tepposia. Aamunkoitto näytti olevan kauhuissaan. Hän syöksähti luokseni ja tuki minua.
"Älä tee sitä. En halua, että sinulle käy kuten..." Työnsin Aamunkoiton lempeästi kauemmas.
"Älä turhia. Olen ihan kunnossa." Mau'uin värisevällä äänellä.
"Ei, Paatsamanlehti! Olen tosissani!" Aamunkoitto ulvaisi pakokauhuisesti. Astuin askeleen eteenpäin. Se saattoi olla viimeiseni.

Äkkiä iski järkyttävä kipu. Kuin joku olisi viiltänyt lapaani jollakin terävällä. Purin hampaani yhteen, koetin pysyä vakaana. Uusi aalto iski päälleni. Tuntui samalta kuin olisi jäänyt hirviön alle. Lopulta en kestänyt, vaan lysähdin voimattomana kivilattialle. Haukoin kauhuissani henkeä, kurkku tuntui tukkeutuvan.
"A-pua.. En.. Saa.. Henkeä.." kähisin ja paniikki alkoi iskeä. Kylmä hiki nousi otsalleni. Olisiko se menoa nyt? Lopulta en saanut enää henkeä. Nyt oli loppu lähellä.
"Haukankynsi, auta! Hän kuolee!" Aamunkoiton ääni helähti jostain kaukaisuudesta. Tunsin, kun hän alkoi peitellä haavojani hämähäkinseitillä. Kouristukset tulivat, vahvempina kuin koskaan. Niiden repivä voima turrutti muutenkin runneltua kehoa entisestään. Hapenpuute alkoi vaikuttaa. Näkö alkoi sumentua pikkuhiljaa.

Koetin hengittää, onnistuin. Hengitys vinkui, oli nopeaa ja pinnallista, mutta kuitenkin. Niin kauan kuin hengitin ja sydämmeni löi, olin elossa. Kuulin vain sydämmeni sykkeen ja kaikki tuntui hidastuneen. Haukankynnen ja tietäjän liikkeet, omani. Tunsin suussani veren epämiellyttävän suolaisen maun. Yökkäsin sen menemään. Kouristukset vahvistuivat, heikennyt kehoni oli aivan suorituskykynsä äärirajoilla. Kuinka kauan se kestäisi ilman pysyviä vammoja? Kuinka vahva sydän oli? Sadat tuhannet kysymykset risteilivät sumenevassa mielessäni. Paniikki, se teki taas tuloaan.

Hetken päästä tuntui jo, että noutajani oli tullut. Siitä kertoivat Aamunkoiton ja Haukankynnen epätoivoiset ilmeet heidän keskustellessaan. Aamunkoitto näytti jo aivan hysteeriseltä, Haukankynsi oli hieman rauhallisempi, muttei hänenkään äskeinen ilmeensä kaukana käynyt. Sitten. Ylleni laskeutui rauha. Kuulin päässäni Sinitähden äänen.
"Kohtalonne ovat yhteen kietoutuneet. Taistele, olet vahva! Älä luovuta, näytä, etten lähettänyt sinua turhaan!" Ääni haihtui kuin savuna ilmaan ja tuska palasi.

Kuin salaman iskusta, kaikki musteni. Kaikki pyyhkiytyi pois. Tunsin kelluvani pimeydessä, mutta oloni oli täysin hyvä. Tunsin jonkin saapuvan tähän tilaan kanssani. En nähnyt sitä, mutta tunsin selvästi jonkin suuren läsnäolon.Toinen ääni, lempeä ja rauhoittava, puhui.
"Valittu. Haluatko elää?" Hämmennyin kysymyksestä.
"Kuka sinä olet? Olet varmasti jotain suurempaa kuin Tähtiklaani."
"En. Mutta minulla on valta määrätä elämä. Ja sinä. Sinä ansaitset sen jos kuka." Tunsin tuulen henkäyksen turkillani.
"Mene nyt. Ja täytä kohtalosi." Tunsin hengen poistuvan tilasta ja pimeyden loittonevan.

Erotin pesän seinämät jollakin tapaa sumeilla silmilläni. Kipu alkoi eriskummallisella tavalla sykkiä. >>Ei... Enää..<<
"Apua! Minä.." kärsivä avunhuuto katkesi korahdukseen. Päässä pimeni. Olin koomassa, tai jossakin. Silti elossa.

//Ei ***** mikä loppu! Sekavaa, eikö mitä. Tavallista Hollyn fantasia-sekoilua x) Antakaa anteeks.
Vastaus:Hmm... 20 pistettä! Lisään myöhemmin, pitää nyt mennä... :(

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Viinitassu
21.12.2012 22:20
Siitä oltiin kohistu koko aamupäivä. Etenkin emoni Seilisydän. Isäni olisi varmasti ollut ylpeä minusta, jos olisi täällä. Huokaisin hiljaa ja nostin katseeni puolipilviseen taivaaseen. Ehkä hän olikin. Siellä jossain. Suljin silmäni ja saatoin melkein tuntea hänen läsnäolonsa. Lempeä tuulenvire hyväili kehoani ja kuljetti mukanaan pehmeää puuterilunta. Aivastin hiutaleen pois nenältäni ja tuhahdin huvittuneena.

"Viinipentu..."

Räväytin silmäni ammolleen ja katsoin ympärilleni. Muut klaanilaiset touhusivat omien tehtäviensä parissa, eivätkä juuri tuntuneet huomaavan minua. Katselin vielä hetken hämmentyneenä ympärilleni ja ravistelin päätäni. Olinko tulossa hulluksi vai oliko se todella..?

"Viinipentu.."

"Isä?", kuiskasin hiljaa.
Tunsin hiljaisen huokauksen suoraan korvan juuressani ja jonkun läsnäolon. Haukoin henkeä ja katsoin edessäni olevaa lumesta ja tuulesta muodostunutta hahmoa. Pian sille ilmestyi inhimmilliset kasvot. Lopulta se näytti aivan kissalta. Sen kasvoilla oli rosoinen arpi, joka ulottui vasemman silmän alapuolelta oikeaan suupieleen. Aivan niin kuin isällä. Haukoin henkeäni ja katsoin sanattomana edessäni olevaa hahmoa. Vilkaisin muita klaanin kissoja, mutta he eivät tuntuneet huomaavan mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Käänsin katseeni takaisin isääni - tai ainakin luulin, että hän oli isäni - jonka luminen hahmo oli alkanut hälvetä.
"Minun on mentävä. Muista, Viinipentu, että vaikka en olekaan luonasi täällä, olet aina tyttäreni ja sinusta on tuleva hieno soturi."
Olisin halunnut sanoa jotain, mutta sanat takertuivat kurkkuuni kuin kalat verkkoon. Pian isäni utuinen alkoi sameta ja hän katosi kokonaan. Minusta tuntui kuin olisin mätkähtänyt takaisin maan päälle jostain täysin toisesta ulottuvuudesta. Haukoin henkeäni ja tuijotin tassujani. Tasattuani hengitykseni suljin taas silmäni ja palasin takaisin siihen kammottavaan hetkeen, jolloin isäni oli siirtynyt Tähtiklaaniin.

Silloin oli Hiirenkorvan aika. Kaikki oli hyvin, klaanille riitti tuoreriistaa ja kaikki kissat olivat terveenpainoisia ja heidän turkkinsa kiilsivät Auringon luodessa säteitään niihin. Illalla, klaanin valmistautuessa nukkumaanmenoon, oli joukko kulkukissoja ja erakkoja hyökännyt leiriimme jostain käsittämättömästä syystä. Yritin pinkoa pakoon kuningattarien pesälle emoni kanssa, mutta paniikki oli kirinyt raajoihini ja kompastuin kesken matkan, enkä päässyt ylös. Huusin apua, mutta kukaan ei kuullut, paitsi musta ja roteva erakko, jolla oli kullankeltaiset silmät ja kolme pitkää, rosoista arpea selässä. Hän olisi varmasti tappanut minut, ellei isäni olisi syöksynyt eteeni. Minuun suunnattu isku oli sen sijaan osunut suoraan isäni kaulaan ja hänestä alkoi pulputa verta. Hän ei kuitenkaan välittänyt siitä, vaan syöksähti kohti erakkoa purren tätä lapaan ja raapien tuon kylkiä. Lopulta erakko oli päässyt niskan päälle ja tappanut isäni siihen paikkaan irrottamalla häneltä kurkun. Katsoin sitä näkyä itku kurkussa ja kyyneleet silmissä. Erakko kuitenkin huomasi pian, että klaanikissat olivat voittaneet ja pakeni muiden mukana. Isäni haudattiin pian tämän jälkeen leirin hautausmaalle muiden kuolleiden kissojen joukkoon. Taivaalle oli tuolloin ilmestynyt yksi tähti lisää.

Räpyttelin kyyneleet pois silmistäni ja palasin takaisin nykyhetkeen. Nousin istuma-asennosta seisomaan, sillä takapuoltani oli alkanut paleltaa lumella istuminen. Huokaisin hiljaa ja suuntasin jälleen katseeni taivaaseen. Jos vielä näkisin sen samaisen erakon joskus, tappaisin hänet varmasti. Ravistelin enimmät lumet lavoistani ja tassuttelin muiden klaanilaisten luo. Tervehdin ohitsekulkevia sotureita pienellä nyökkäyksellä ja etsin katseellani emoani Seilisydäntä. Pian näin usvanharmaan naaraan vaihtamassa kieliä Mäntyviiksen kanssa. Huiskautin häntääni ja tallustelin heidän luokseen. Ilmoitin olemassaoloni pienellä naukaisulla ja puskin emoani hellästi kylkeen.
"Siinähän sinä olet", Seilisydän kehräsi ja hipaisi lapaani hännänpäällään.
Kehräsin takaisin ja näykkäisin hänen siniharmaata hännänpäätä.
"Olimme juuri aterioimassa. Maistuisiko?" Mäntyviiksi naukui ja nyökäytti päätään hänen ja Seilisydämen välissä olevien kahden hiiren ja rastaan suuntaan.
"Aivan varmasti! En ole syönyt tänään mitään ja vatsani kurnii kuin sammakkoparvi", naukaisin ja nappasin toisen hiiristä kokonaisena suuhuni ja aloin pureskella.
Lämmin, mutta hieman kylmyyden sitkeyttämän lihan maku täytti suuni ja hiiren veri purskahti ulos. Jouduin pullistamaan hieman poskiani, että se olisi mahtunut kunnolla suuhuni. Mäntyviiksi alkoi nauraa ja puisteli päätään huvittuneena. Seilisydän yritti näyttää toruvalta, mutta siitä huolimatta hänen huulillaan oli pieni hymynpoikanen ja silmissä huvittunut pilke. Pureskeltuani tarpeeksi nielaisin hiiren yhdellä nielaisulla.
"Namia!", huudahdin ja nuolaisin tyytyväisenä huuliani.
"Hei Viinipentu, tule leikkimään!"
Käänsin katseeni huudon suuntaan ja näin Koivutassun ja Jäätassun leikkimässä lumihangessa. He heittelivät lunta toistensa päälle ja ryömivät lumessa niin, että vain korvat ja suurin osa näkyi valkoisen lumen seasta. Kiljaisin innostuneena ja syöksähdin lumihankeen. Jäätassu naurahti ja heitti pölymäistä lunta suoraan kasvoilleni. Pärskin lumen pois ja syöksähdin Jäätassun päälle painaen tämän lumeen. Koivutassu riensi kuitenkin pian auttamaan ystäväänsä ja tönäisi minut selälleni.
"Epäreilua! Kaksi yhtä vastaan!" huusin nauraen ja pingoin pakoon Jäätassua ja Koivutassua.
He saivat kuitenkin minut pian kiinni, sillä solakan ruumiinrakenteeni takia en pystynyt liikkumaan hyvin lumihangessa.
"Viinipentu! Älä mene liian kauas, sinut nimitetään pian oppilaaksi", kuulin emoni huudon.
En tosiaan halunnut jäädä ikuisesti Viinipennuksi, joten käännyin ympäri ja tallustelin itse luomaani polkua pitkin takaisin leiriin. Seilisydän oli minua vastassa ja alkoi sukia turkkiani.
"Äh, äiti!" murahdin ja vetäydyin kauemmas.
"No niin, tulehan nyt. Sinut nimitetään ihan näillä hetkillä", Seilisydän naukaisi ja heilautti häntäänsä viittoakseen minua seuraamaan.
Pinkaisin emoni rinnalle ja tallustelin kohti Suurkiveä ylväin askelin ja leuka pystyssä. Seilisydän naurahti ja sukaisi vielä kerran lapaani. Puskin hänen kaulaansa hellästi ja kipitin Suurkiven eteen. Pian klaanimme päällikkö Mustatähti saapui paikalle. Tervehdin häntä kunnioittavalla kumarruksella ja päällikkö nyökkäsi minulle lyhyen tervehdyksen. Hän jännitti rotevat lihaksensa ja loikkasi komeasti Suurkiven päälle. Auringon säteet saivat hänen sysimustan turkkinsa kiiltelemään. Katsoin häntä ihailevasti ja mietin, millaista itse olisi seistä Suurkiven päällä Myrskyklaanin päällikkönä.
"Kukin oman riistansa metsästämään kykenevä saapukoot Suurkivelle klaanikokoukseen!" Mustatähti huusi kutsuen loputkin klaanilaiset paikalle.
Hän kävi vielä kerran koko leirin katseellaan läpi ja aloitti.
"Olemme kokoontuneet tänne tänään nimittämään tämän nuoren kissan soturioppilaaksi. Viinipentu, tästä lähtien sinut tunnetaan nimellä Viinitassu, kunnes saat oman soturinimesi."
Mustatähti katsoi minua suoraan silmiin ja hymyili. Sitten hän käänsi katseensa ja etsi katseellaan tulevan mestarini.
"Mäntyviiksi, olet urhea ja viisas soturi. Suostutko siirtämään kaiken oppimasi tälle nuorelle naaraalle ja kouluttamalla hänestä Myrskyklaanin arvoisen soturin?"
"Lupaan, Mustatähti", kuului Mäntyviiksen vastaus.
Hän ei kuulostanut yllättyneeltä, joten päällikkö ja Mäntyviiksi olivat varmasti sopineet asiasta etukäteen. Kumarsin vielä kunnioittavasti Mustatähden suuntaan ja käännähdin ympäri. Kissat väistyivät mestarini tieltä, että hän pääsisi tulemaan luokseni. Heilautin häntääni innostuneena ja kipitin häntä vastaan. Kurottauduin koskettamaan hänen kuonoansa omalla kuonollani.
"En olisi voinut toivoa parempaa mestaria", kuiskasin raidallisen kollin korvaan.
Mäntyviiksi räpäytti silmiään kiitokseksi ja sukaisi päälakeani. Käännyin muiden kissojen puoleen vastaanottamaan onnitteluja. Jotkut huusivat uutta nimeäni ääneen. Lopulta klaanilaisten oli palattava omiin töihinsä ja toimiinsa, joten he jättivät minut ja Mäntyviiksen rauhaan. Väkijoukon kaikottua ympäriltämme, käännyin mestarini puoleen.
"Aloitammeko koulutuksen heti?" kysyin.
"Aloitetaan vain. Esittelen sinulle tänään klaanin rajat", Mäntyviiksi naukaisi ja tallusteli piikkihernetunnelin luo.
"JIPPIII!" kiljaisin ja pinkaisin tuulispäänä mestarini ohi piikkihernetunnelin läpi.
"Viinitassu! Pysähdy heti! Et saa juoksennella metsässä ilman minun lupaani!"
Ojensin etujalkani jäykiksi eteeni täydestä vauhdista. Sen seurauksena lensin ilmassa voltin ja upposin vatsaani myöten metsäpolkua reunastavaan hankeen. Tunsin jonkun hampaiden pureutuvan häntääni ja kiskovan minut ulos hangesta. Mäntyviiksi tallusteli eteeni ja mulkoili mina erittäin ankaran näköisesti.
"Älä enää koskaan ryntäile metsässä noin! Mieti, jos sinulle olisi sattunut jotain! Mitä minä sitten olisin selittänyt äidillesi?", mestarini raivosi.
Luimistin korviani ja painoin pääni alas katumuksen merkiksi. Mäntyviiksi hiillosti minua vielä hetken katseellaan ja murahti.
"No niin, lähdetään sitten. Pian tulee pimeä", Mäntyviiksi naukui.
"Joo. Anteeksi vielä kerran, Mäntyviiksi", naukaisin ja ravistelin enimmät lumet turkistani.
"Hmm. Tule sitten. Käymme ensimmäiseksi katsomassa Hiekkakuopan", mestarini naukaisi jo leppyneempänä ja kipitti eteenpäin.
Ravasin puolijuoksua mestarini kiinni ja hidastin tasaiseen kävelyyn, kun olin hänen takanaan. Tallustelimme pitkin tasaista metsäpolkua, kunnes käännyimme vasemmalle. Mäntyviiksi katosi lumipeitteisen aluskasvillisuuden sekaan ja viittoi minua seuraamaan. Loikkasin lumisen ojan yli ja seurasin mestarini tassunjälkiä. Saavuimme jonkin ajan päästä puiden ympäröivälle aukiolle. Paikkaa kutsuttiin Hiekkakuopaksi, mutta nyt se oli ennemminkin Lumikuoppa. Olin Viherlehden aikaan käynyt Hiekkakuopalla, jolloin sen polttava hiekka oli polttanut tassujani, eikä kylmä lumi hyhmännyt tassujani.
"Täällä mestarit opettavat oppilailleen erilaisia taistelu- ja metsästystekniikoita", Mäntyviiksi informoi.
"Opetatko joskus minullekkin?", naukaisin innostuneena ja puskin mestarini kumoon.
Mäntyviiksi naurahti ja kampesi itsensä ylös. Noustessaan hän kosti yllätyshyökkäykseni potkaisemalla lunta naamalleni. Nauroin ja olin jo valmiina uuteen hyökkäykseen, mutta Mäntyviiksi keskeytti.
"Jatketaan nyt matkaa, meillä on kiire", Mäntyviiksi naukaisi ja viittasi hännällään minua seuraamaan.
Loin viimeisen silmäykseni Hiekkakuoppaan ja kipitin mestarini perässä takaisin metsään.
Seuraavaksi menisimme katsomaan Korkeamäntyjä. Etsimme kissojen raivaaman polun ja saavuimme taivaankattoon asti yltävien puiden luo alta aikayksikön.
"Täältä löytää erityisen paljon oravia Hiirenkorvan ja Viherlehden aikoihin", Mäntyviiksi kertoi.
Seuraavaksi jatkoimme matkaa joelle. Yleensä vuolaana virtaava vesi oli nyt jäätynyt paksun lumipeitteen alla.
"Miten kalat suhtautuvat joen jäätymiseen?" ihmettelin ja kaivoin hieman lunta pois jään päältä ja tiirailin sysimustaa vettä.
"Siihen en ikävä kyllä osaa vastata. Ainahan voit käydä kysymässä asiaa jokiklaanilaisilta", Mäntyviiksi huomautti ja virnisti.
"Hahah! 'Arvoisat kalanpäät, miten sukulaisenne kalat mahtavat suhtautua joen jäätymiseen?'", nau'uin ja aloin tirskua.
Mäntyviiksi tuhahti huvittuneena ja tallusteli eteenpäin joen rantaa pitkin.
"Oikaisemme nyt Käärmekivien läpi Nelipuulle. Alahan tulla!", mestarini hoputti.
Syöksähdin Mäntyviiksen perään ja jatkoimme yhtä matkaa Käärmekiville. Kyiden suhteen ei tarvinnut olla varovainen, sillä kyyt olivat horroksessa talvisin. Yleensä kivet kiilsivät raudanhopeina auringonvalossa, mutta kiiltävä lumi peitti ne nyt. Mäntyviiksi pujotteli tiensä kivien välistä, mutta minä halusin tehdä sen hauskemmalla tavalla. Jännitin lihakseni ja loikkasin lähimpänä olevan kiven päälle. Sieltä loikkasin toisen kiven päälle, kunnes olin päässyt kivet läpi. Loikkasin takaisin maan päälle ja olin Mäntyviikseä vähän ennemmin perillä. Virnistin mestarilleni ja jatkoimme matkaa kohti Nelipuuta. Jonkin ajan kuluttua erotin kukkulan takaa puun korkeat latvat. Sydämeni hypähti kurkkuun ja kylmät väreet juoksivat selkäpiitäni pitkin osaksi innostuksesta ja osaksi kylmästä lumesta, joka hyhmäsi polkuaturoitani. Pian saavuimme Nelipuun laaksoon. Kipitimme puun luo ja Mäntyviiksi näytti minulle Puhujankiven, jonka päällä klaanipäälliköt kertoivat oman klaaninsa kuulumisia.
"Milloin seuraava kokoontuminen on? Pääsenkö minä mukaan?", utelin.
"Mahdollisesti, jos osaat käyttäytyä kunnolla", Mäntyviiksi naukui.
"Voi pojat!", hihkaisin ja loikkasin ilmaan riemusta.
"Siis jos osaat käyttäytyä kunnolla!", Mäntyviiksi maukui painottaen jokaista sanaa.
"Tietysti osaan! Ainahan minä. Miten saatoit edes kuvitella muuta? HMPH!", nau'uin muka loukkaantuneena ja käänsin selkäni mestarilleni.
Mäntyviiksi naurahti huvittuneena ja tökkäsi leikillään selkääni.
"Meidän on nyt lähdettävä. Pimeä laskeutuu pian. Vien sinut joskus toiste katsomaan Ukkospolkua. Matkalla kerron sinulle kaiken Kuunhuipun kokoontumisista.", Mäntyviiksi lupasi.
Totta kai minua harmitti se, etten päässyt vielä katsomaan Ukkospolkua. En kuitenkaan jaksanut surkutella sitä kauaa. Matkalla takaisin leiriin ohitimme Pöllöpuun ja Mäntyviiksi kertoi minulle kaiken Kuunhuipun kokoontumisista. Kun saavuimme leiriin johtavalle metsäpolulle, Mäntyviiksi pysähtyi yllättäen haistelemaan ilmaa. Minäkin kohotin kuonoani ja aloin haistella vienoa tuulta. Ilmassa leijui kyllä jokin poikkeava tuoksu, mutta en osannut sanoa mistä se johtui. Minulla oli kuitenkin aavistus, että se ei tiennyt hyvää.
"Mitä nyt, Mäntyviiksi?", kysyin hiljaa ääni väristen.
"Ahman tuoksu. Täällä on tuore jälkikin.", Mäntyviiksi naukui.
Olin hänen takanaan, joten en nähnyt jälkeä. Tassuttelin mestarini viereen ja näin edessäni tassunjäljen, joka oli lähes viisi kertaa oman jälkeni kokoinen. Nielaisin hermostuneesti ja katsoin Mäntyviikseen hakien tästä turvaa.
"Mitäs nyt?", kysyin.
"Pidetään kiirettä. Vauhtia!", Mäntyviiksi mutisi suljettujen hampaidensa välistä.
Olin valmiina pinkaisemaan juoksuun, mutta siinä samassa lumen peittävän aluskasvillisuuden joukosta kurkisti esiin iso, ruskea koiramainen pää.
Se oli ensimmäinen kerta, kun näin ahman. Pian se ryömi kokonaan esiin aluskasvillisuuden joukosta. Peto alkoi murista ja se paljasti pitkät, keltaiset hampaansa. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi sen tassuihin ja kynsiin, joista pisin oli ainakin kaksi hiirenmittaa. Yksi tuollaisen käpälänisku kasvoihin riittäisi tappamaan aikuisen soturinkin. Tai ainakin puhkomaan silmän. Tai murtamaan luita. Puistatuksen aallot kävivät lävitseni, kun ajattelinkin asiaa. Tuijottaessani ahman valtavia käpäliä, se otti pienen askeleen meitä kohti ja haukahti. Säpsähdin hermostuneesti ja tuussahdin takalistolleni lumeen. Olin näkevinäni ahman suupielessä pilkallisen virnistyksen. Siinä samassa Mäntyviiksi asettui eteeni ja sähähti paljastaen kyntensä. Ahma alkoi kuopia maata tassullaan ja murahti. Kampesin itseni ylös ja asetuin Mäntyviiksen viereen hyökkäysasentoon. Peto otti haasteen vastaan ja alkoi lähestyä meitä hitain, mutta itsevarmoin askelin. Sähähdin ja tunsin niskakarvojeni nousevan pystyyn. Otin askeleen eteenpäin ja paljastin hampaani.
"Viinitassu, peräänny!", Mäntyviiksi sihahti.
En kuitenkaan ottanut hänen käskyjään kuuleviin korviini. Oli vain minä ja ahma. Maassa oleva valkoinen lumi muuttui vain valkoiseksi massaksi. Tuntui, kuin minulla olisi ollut infrapunanäkö, jonka ansiosta näin maailmassa ainoastaan ahmoja. Hermostuneisuus alkoi hiipiä raajoihini. Lopulta en enää kyennyt hillitsemään itseäni.
"RRRÄYH!", rääkäisin ja kiepsahdin ympäri potkaisten ahmaa takajaloillani.
Ahma karjaisi ja antoi samalla mitalla takaisin. Sain väistettyä ahman käpäliä täpärästi. Tunsin niiden aiheuttavan ilmavirtauksen korvieni päässä. Mäntyviiksi puuttui peliin ja syöksähti ahman kylkeen. Ahma yritti näykkiä ja raapia Mäntyviikseä kynsillään, mutta mestarini ehti väistää sen iskut. Syöksähdin auttamaan mestariani ja upotin hampaani ahman vasempaan etukäpälään. Siinä samassa tunsin ahman hampaat korvassani. Irvistin ja tiukensin otettani käpälästä, jotta saisin muuta ajateltavaa korvassani jylläävän kivun sijaan. Siinä samassa juokko muita myrskyklaanilaisia syöksyi auttamaan meitä. Heitä oli kolme, mutta tunnistin ainoastaan emoni Seilisydämen. Pian ahma joutui taipumaan viiden kissan voiman alla ja juoksi pakoon. Käänsin katseeni muihin paikalle saapuneisiin kissoihin. Muut kaksi olivat Koivutassu ja Mustatähti. Tunsin lämpivän veren virtaavan korvaani pitkin niskaan ja ravistelin sen pois. Seilisydän kipitti luokseni ja alkoi sukia korvaani.
"Oletko kunnossa, Viinitassu?", Mustatähti kysyi ja viittoi Seilisydämen sivuun.
"E-enköhän. Tätä on varmaan parasta näyttää Tuhkamarjalle.", nau'uin.
Mustatähti nyökkäsi ja kääntyi muiden puoleen. Viiden joukossa jatkoimme matkaa kohti leiriä. Leiriin päästyämme Mustatähti laittoi sanan kiertämään ahmasta ja määräsi, että soturioppilaat eivät saa liikkua metsässä ilman soturin läsnäoloa. Tassuttelin Tuhkamarjan pesälle johtavan pienen saniaistunnelin ääreen ja pujahdin sisään.
"Tuhkamarja!", huhuilin.
"Pikku hetki vain!", kuului naaraan ääni jostain yrttivaraston uumenista.
Istahdin odottelemaan parantajan saapumista. Verenvuoto oli hieman tyrehtynyt, mutta ei vielä kokonaan loppunut. Hipaisin tassullani korvaani ja katsoin verta. Hymähdin ja pyyhin tassuni lumeen. Lumeen tuli hailakanpunainen läikkä. Parantaja saisi varmasti korvani takaisin kuntoon. Lopultakin Tuhkamarja nilkutti ulos yrttivarastosta suussaan tukko hämähäkinseittiä. Hän laski seitit maahan ja käänsi katseensa minuun.
"Pahoittelen, että kesti. Yrtit olivat varastossa täysin huiskin haiskin, ja ne olivat sekoittuneet täysin toistensa kanssa ja...", Tuhkamarjan puhetulva lakkasi virtaamasta samantien.
"Kohtasimme metsässä mäyrän. Tämä oli tappelun tulos.", nau'uin ja räväytin korvaani.
"Tulehan sitten tänne. Haava ei näytä kovin vakavalta ja tukko hämähäkinseittiä riittänee.", Tuhkamarja naukui.
Nousin ylös, tallustelin parantajan luo ja istahdin tämän eteen. Tuhkamarja siristi silmiään ja alkoi asetella hämähäkinseittiä korvaani. Se kirpaisi hieman, mutta purin hammasta ja pysyttelin hiljaa. Tuhkamarja lopetti pian työskentelynsä ja perääntyi.
"Anna hämähäkinseitin olla paikoillaan aamuun asti, äläkä räpyttele korviasi. Tule huomenna takaisin, niin minä poistan sen.", Tuhkamarja maukui.
"Hyvä on. Kiitos Tuhkamarja. Hyvää yötä.", nau'uin ja pujahdin ulos pesästä.
Koko leiriaukio oli jo melkein tyhjä. Vain satunnainen kissa siellä täällä kipitti aukion poikki. Suuntasin itse kulkuni oppilaidenpesään, jossa jokainen klaanin oppilas jo tuhisi tyytyväisenä. Asetuin nukkumaan lähelle pesän suuaukkoa tiukalle kerälle. Lihakseni olisivat aamulla jäykät kylmästä, mutta sille ei nyt voinut mitään. Kiepsautin häntäni kehoni ympäri ja painoin leukani vasten tuoretta makuusammalta ja suljin silmäni.
Vastaus:Hmm... Mukavan pitkä ensitarina, 26 pistettä! Tuon ahman kanssa jäin vain ihmettelemään...

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukankynsi
21.12.2012 19:16
14 Luku.

Katsoin silmät selällään kun Paatsmanlehti putosi armottomaan virtaukseen. Tulisydän katsoi minua ja oli valmis hyppäämään kumppaninsa perään.
- Tulisydän sinä et saa mennä Paatsmanlehti ei suostu menettämään sinua nauin ja katsoin virtausta. Huokaisin syvään ja kuiskasin
- Tähtiklaani antakoon minulle voimia kuiskasin tuuleen ja hyppäsin kynnet edellä kylmään veteen. Ajauduin pimeään luolaan ja terävät kivet koullivat vahvaa kehoani. Ulvahtelin välillä tuskasta mutta annoin sen olla ja käytin voimiani sukeltaakseni pohjaan. Väistelin parhaani mukaan suuria kiviä mutta se ei paljoa auttanut. Tunsin kuinka aloin antamaan periksi virralle ja suljin raskaat silmä luomeni.
---------------------------------------

Herään nelipuulla ja tunnen kevyen kesä tuulen turkissani. Katselin ympärilleni hiukan hämilläni kunnes näin kaksi kissaa jotka tassuttelivat minua kohti puiden varjoista. Siristin silmiäni ja tunnistin oranssina hohtavan turkin, se kuului Tammiysdämmelle ja toinen taas oli Sinitähti, Myrskyklaanin entinen päälikkö. Naaras katsoi minua hetken kunnes sanoi:
- Haukankynsi sinun aikasi ei ole vielä, sinua odottaa suuri tulevaisuus joka on jo ennalta määrätty niin kuin Paatsmanlehdelläkin. Naaras naukui ja katsoi kumppaniaan.
- Sinitähti puhuu totta, olet valituista vanhin ja tiedätkö miksi valitsin juuri sinut? sinä löysit tasapainon kun klaanisi oli tuhoutumisen partaalla ja halusit tehdä asialle jotain. Lisäksi sinusta kumpuaa selkeä rohkeus,ymmärrys,kärsivällisyys ja ennen kaikkea rakkaus jota tunnet Sähkösilmää kohtaan Tammisydän sanoi ja astui eteenpäin.
- Herää ja mene nyt kuljen sinun kanssasi kolli sanoi ja kaikki pimeni.
---------------------------------------------------------------- --------

Avaan silmäni ja tunnen hellittämätöntä kipua joka tulee murtuneesta jalasta ja kylkiluista. Kauhoin nopein vedoin kehoani kohti rantaa mutta virtaus pisti päälle ja painoi minut pinnan alle. Uin takaisin pintaaan murtumista huolimatta ja iskin kynteni juurakkoon. Vesi tempoi minua eri suuntiin ja tunsin kuin osuin teräviin kivi pintoihin ja ne saivat vereni vuotamaan. Kuulin Tammisydämmen äänen mielessäni ja tuo kehotti jatkamaan sillä olisin pian Paatsmanlehden luona. Kapusin kiviselle maalle ja lysähdin siihen hengittämään. Haistoin ketun joka tassutteli luokseni ja haisteli kehoani.
- Hei Haukankynsi minun nimeni on Aamunkoitto ja vien sinut Paatsmanlehden luo. Kettu sanoi ja nosti minut selkäänsä. Se käveli pesälleen ja alkoi häärimään haavojeni ja murtumieni kimpussa. Hetken kuluttua heräsin ja tunsin Paatsmanlehden tuoksun aivan vierelläni.
- Paatsmanlehti oletko kunnossa? kysyin ja naaras aukaisi silmänsä nähdäkseen minut.
- H-Haukankynsi en nyt ole ihan kunnossa mutta mitä sinä teet täällä?
naaras kysyi puolestaan ja katsoi minua helpottuneesti.
- Tulin hakemaan sinua senkin hiirenaivo sanoin lempeästi ja nousin istumaan vaikka se tekikin kipeää. Aamunkoitto tassutteli luoksemme ja sanoi:
- Haavasi olivat vakavampia kuin osasin odottaa mutta toivut hyvää vauht- hei minä tiedän sinusta olet se jonka Tammisydän valitsi...s-sinuakin odottaa suuri kohtalo kuten Paatsmanlehteä mutta vain hiukan erinlainen miten tämä on mahdollista? tuo kysyi ja katsoimme Paatsmanlehden kanssa toisiamme.
Vastaus:Hmm... 20 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamanlehti
20.12.2012 08:42
Luku 11
~Tuntematon soturi~ (Forgotten Warrior)

Kissan pahoin haavoittunut ja ruhjottu musta ruumis makasi oikosenaan luolan lattialla. Niskan haava ei ollut vieläkään umpeutunut ja muutamia kylkiluita näytti olevan poikki. Ei ollut edes varmaa, oliko toinen edes elossa. Nuori kettu huokaisi masentuneena, eikä huomannut sinisen liekin muuntautumista hahmoksi.
"Miksi. Miksi? Niin suuri soturi, niin suuri tulevaisuus. Niin suuri kauneus. Kadotettu, ehkä iäksi. Tiedättehän sen tunteen kun kaikki toivo on mennyttä? Tämä on juuri sellainen. Se pakottaa uskomaan johonkin elämää suurempaan. Et selviä, jollet usko." Aamunkoitto puhui tietämättään sinertävälle hahmolle.
"Syö tai tule syödyksi, ei ole elämää ilman kuolemaa, se on vanha elämän laki. Jok'ikinen elävä takuulla vihaa sitä, toivoo, ettei sitä olisikaan. Mutta sitä, kuinka tuon vanhan lain voisi murtaa, ei tiedetä. Ei tiedetty, että sitä voi uhmata. Ei ennen tätä hetkeä. Tämä soturi on tehnyt jotain ennenkuulumatonta, jotain uskomatonta. Tämän soturin kohtalo on jotain elämää suurempaa. Hänen henkensä elää ainiaan. Se ei kuole, ei koskaan. Sitä jos vahingoittaa, ansaitsee ikuisen kadotuksen." Hohtavat hahmo maukui oudolla, kaikuvalla äänellä. Aamunkoitto säpsähti ja painoi päänsä kunnioittavasti.
"Sinitähti. Kuuntelen sanaasi." Entinen päällikkö nyökkäsi ja jatkoi:
"Aamunkoitto, armoitettu tietäjä. Tästä kissasta tulee jotain suurempaa kuin on koskaan nähty. Hänen kohtalonsa on ainutlaatuinen, ei ole toista samanlaista maailmassa. Hänet valittiin, koska hänen sielussaan juuri se, Faragon. Kaikkein pyhin, jonka edessä kaikki kumartuvat. Hän uhmaa elämää ja kuolemaa. Hän on pyhin, joka kantaa Faragonia. Hän on kaikkien odottama. Mene siis ja etsi hänen määränpäänsä." Sinitähti maukui, ennenkuin sininen henkiolento oli haihtunut näkyvistä. Aamunkoitto katsoi ihmeissään kissaa edessään. Äkkiä pesässä välähti vihreä valo ja kissa nousi seisomaan kuin jonkin oudon voiman johdosta. Kaikki haavat paranivat itsestään, hohde kirkastui hetki hetkeltä. Kissa nosti päänsä ja aukaisi silmänsä. Ne hohtivat epätodellisen vihreää valoaan. Äkkiä pesän valtasi niin kirkas valo, että Aamunkoiton täytyi sulkea lämpimän meripihkanväriset silmänsä. Kun hän aukaisi silmänsä, oli hän jälleen pesässään. Hän ymmärsi, että oli nähnyt unta. Mutta ei mitä tahansa unta. Vaan enneunta. Aamunkoitto kiirehti pois pesästä ja lähti taivaltamaan kohti pohjoista. Niin hänen vaistonsa kertoi.
------------------------------------------------------------
Olin Unessa. Tunsin epätavallista lämpöä ja uskomatonta voimaa, itseluottamusta, rohkeutta, vahvuutta. Näin ainoastaan kirkkaan valon ja jonkinlaisen luolan. Valo haipui yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tunne haihtui, mutta tunsin, että palanen Tähtiklaania jäi sieluuni.

Sitten näin ensikertaa pelastajani. Ketun. Normaalisti olisin säikähtänyt, pelännyt. Mutta nyt jokin sai minua uskomaan, että hän oli se, jota olimme etsineetkin. Astuin varovasti askeleen eteenpäin ja katsoin suoraan ketun silmiin.
"Oletko... Oletko sinä Aamunkoitto?"
"Kyllä. Ja tiedän, että sinulla on suuri kohtalo." Pimeys nielaisi minut jälleen,
kipu ja tuska muuttuivat sietämättömiksi.
Vastaus:Hmm.... 25 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi
19.12.2012 17:14
Heräsin epätavalliseen lämpöön jossain oudontuoksuisessa paikassa. Muistini virkistyi nopeasti ja henkäisin:
"Ai niin! He sieppasivat minut!" Sitä ei olisi kannattanut tehdä, nimittäin eräs Tuuliklaanin soturi lähestyi uhkaavasti minua ja murahti.
"Hiljaa jos haluat elää!" Se murisi ja napautti hännällään päälakeani. Tuhahdin huomaamattomasti, ja hetken mielijohteesta loikkasin soturin niskaan saaden häneltä tajun pois. Hihkaisin ja lähdin juoksemaan nelipuuta kohti niin, että lumi pöllysi. Pian kuulin huudahduksia takaani. Katsoin lapani yli ja näin monia kissoja juoksevan vihaisesti minua kohti. >En ikinä, ikinä pärjää Tuuliklaanin kissoille!< Hätkähdin ja tajusin, ettei minun kannattanut juosta, vasta kun kompastuin suurehkoon lumilohkareeseen ja vyöryin mäkeä alas. Suuhuni tuppantui kasoittain lunta, ja kun vihdoin ja viimein pysähdyin, kakoin ja yökin lunta suustani. Nuolaisin märkiä huuliani ja pinkaisin taas toivottomaan juoksuun.

Nelipuulla etsin itku kurkussa paikkaa, johon piiloutua, pian näin pienen montun, jonka yläpuolella oli kuivia oksia jota peittivät piilopaikan. Sujahdin nopeasti koloon ja pidätin hengitystäni. Kuuntelin tarkoilla korvillani ääniä Tuuliklaanin reviiriltä päin. Pian joku karjaisi läheltäni:
"Hei! Täällä on jotain outoa..." Silmäni laajentuivat mutta puristin ne kiinni. Purin hiljaa huultani ja rukoilin mielessäni apua Tähtiklaanilta...

Sitten...
Tunsin viiltävän kivun niskassani ja karjaisin äänettömästi...
En tiennyt edes oliko se totta mutta kipu viilsi sieluni halki nopeasti kuin salama...
Kouristukset valtasivat kehoni ja hengitykseni kiihtyi nopeasti...
En tiennyt selviäisinkö hengissä...

-------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------
Kirkasta kirkkaampi valo tulvahti silmiini, edessäni seisoi Sinitähti. Hän hymyili lempeästi minulle ja nuolaisi korvaani nopeasti.
"Olet nuori ja vahva soturi, sinulla on kumppani ja hyviä ystäviä. En voi lähettää sinua vielä Tähtiklaaniin. Muista, että tämä opetti sinut viisaammaksi. Nyt, jatkat elämääsi taas Nelipuulla, lähetin Tuuliklaanin soturit matkoihinsa."
Räväytin silmäni auki ja huohotin raskaasti. Sydämeni löi kiivaammin, ja en edes kerennyt ajatella kun pinkaisin juoksuun kohti Myrskyklaanin leiriä...

//Sori, tosi lyhyt. Lomani on siis ohi.
Vastaus:Jeeh! ^^ Saat 20 pistettä, pitkästä aikaa tarina. Pidin tästä tarinasta! C:

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamanlehti
19.12.2012 11:27
Luku 10
~Mutta elämä jatkuu~ (But life to be continued)

Räpyttelin silmiäni heikossa valossa ja koetin muistaa, missä olin. Tunsin Tulisydämmen tuhisevan vierelläni, millään muulla ei ollut väliä. Näkökenttäni oli aluksi sumea, mutta se tarkentui hitaasti mutta varmasti. Erottaessani pesän pensastoisia seiniä, muistin eilisen. Tulisydän näytti olevan kunnossa, mikä oli hieno asia. Rakastinhan tuota kollia enemmän kuin mitään muuta. Enemmän kuin klaaneja. Enemmän kuin itse elämää. Vasta nyt suostuin myöntämään sen kunnolla itsellenikin.

Kehräsin hiljaa herättääkseni Tulisydämmen lempeästi. Hän oli vielä sairas, mutta oli jo paranemassa hyvää vauhtia. Sen olin jo kuullut Lehtilammelta monesti, kun kissa oli tuossa tilassa. Tulisydän ynähti hiljaa ja räpytteli silmiään kalpeassa, kylmässä valossa. Muut olivat tukkineet pensaassa olevan kolon, jottei viima päässyt sisälle asti. He olivat niin huomaavaisia. Olin todella palveluksen velkaa toisille. Tulisydän kehräsi hiljaa nuolaistessani hänen korvaansa.
"Kuinka voit?" Kysyin kuiskaten.
"Lapa on vielä kipeä ja muutenkin keho, mutta liukkuminen on paljon helpompaa." Hän maukui nuolaisujen joukosta. Aloin itsekin siistimään turkkiani, joka oli takussa ja lumipaakuissa eilisen jälkeen. Turkki ei pitänyt siksi kylmyyttäkään loitolla. Ulkona lumimyrsky oli laantunut-ainakin hieman. Tuuli tuntui ulvovan yhä lujempaa. Matkasta tulisi vaikea, ellemme saisi yhtään ruokaa. Eikä sitä näyttänyt olevan ainakaan näillä näkymin tulossa. Huomasin kuitenkin, että Kosteaturkki ja Kastanjatassu olivat poissa. Olivat varmaan saalistamassa. Ravistelin turkkiani antaumuksella ja tunsin entisen voiman palaavan jäseniini. Se tuntui uskomattoman hyvältä. Tulisydän oli noussut seisomaan ja tassutteli yllättävän kevyin askelin toisen soturin puheile. Tai no, sehän oli hyvä asia. Paras mahdollinen. Haavat olivat umpeutuneet hyvin, turkki oli jälleen terve ja kiiltävä. Kehräsin mielissäni ja venyttelin nautinnollisesti. Itse en ollut vahingoittunut, vain lähestulkoon jäätynyt kuoliaaksi eilisiltana. "Vain" oli lievä ilmaus. Vasta nyt ymmärsin, kuinka lähellä kuolemaa olin taas käynyt. Ajatus ei pelottanut minua, kumma kyllä. Tiesin vallan hyvin, kuinka kovaluonteinen olin. Kuoleman tosin luulisi pelottavan jokaista kissaa. Jopa Tiikeritähteä. Elämäni oli muuttunut paljon lehtikadon myötä. Olin oppinut pitämään itsestäni ja muista myös. En ollut pitkään aikaan kenenkään sanovan että olin "ihmeellinen" tai kaunis. Nyt Tulisydän muistutti minua siitä joka päivä. Mielestäni se on suloista.

Ei kulunut kuin hetki, kunnes kaksikko palasi metsästysretkeltään. Nostin päätäni hiukan kuullessani hiljaista ääntä pesän ulkopuolelta. Pian mestaria ja oppilasta muistuttava kaksikko astui pesään ja toi saaliinsa pesän keskelle. Tulisydän puhui heille ennenkuin nappasi kasasta kanin. Hän toi sen luokseni ja katsoi kysyvästi. Sipaisin kollia lempeästi lavoille ja kyyristyin yhteiselle aterialle kumppanini kanssa. Kanin liha oli todella hyvää, vaikka oli melkein kaamos. Yleensä saalis oli lehtikadon aikaan kuivaa ja sitkeää. Olimmehan kuitenkin vuorilla, ehkäpä saalis oli täällä parempaa. En ollut nähnyt vilaustakaan muista saalistajista. Kani tuli nopeasti syödyksi kun oli kaksi syömässä. Se täytti vatsan kuitenkin melko hyvin ja olo oli taas parempi. Olin tarkoituksella jättänyt Tulisydämmelle suuremman osan, koska hän tarvitsi sen tarjoamaa voimaa enemmän kuin minä. Onneksi hän ei itse ollut huomannut sitä, olisi vain turhaan vaivaantunut. Enhän tahtonut tuottaa kellekään tuskaa. En edes tappaessani. Hoidin silloin asian mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Hautasin saaliinrippeet ja astelin toisten luokse.

"Ovatko kaikki valmiita lähtemään?" Kysyin tottuneesti joukkioltani. Kolme muuta soturia nyökkäsivät ja Kastanjatassu pomppi paikallaan silmät säihkyen.
"Aina valmis, Paatsamanlehti!" Onnistuin pusertamaan pienen hymyn oppilaalle.
"Hyvä. Lähdetään." maukaisin ja astelin joukon kärjessä ulos, pimeyteen. Viima iski vastaan, mutta hanget kimaltelivat kuun ja hopeahännän valossa esteettä. Taivas oli musta, mutta kirkas. En voinut olla henkäisemättä ihastuksesta, en ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Askeliini tuli huomattavasti voimaa, kun olimme matkanneet jonkin aikaa. Olimme tunturin laella, kun taivaalla leimahti vihertävä tulipatsas. Henkäisin ihastuksesta. Taivaalle lipui loputon värien myrsky. Yöstä tulisi vielä todella kaunis. Tai no, päivästä. Tällaisia pohjolan aurinkohuiput olivat. Kauniitaja kylmiä. Katsahdin tunturin alapuolelle ja näin kaukaisuudessa sinertävän välähdyksen. Katsahdin taivaalle ja näin hetken Sinitähden hymyilevät kasvot. Samassa tajusin, että se olikin jäätynyt lampi. Jotenkin tuntui, että se olisi määränpäämme. Tulin taas ajatelleeksi, kuinka hirmuisessa vaarassa klaanit kotimetsässä olivat. Lähdin jälleen taivaltamaan eteenpäin, kohti tunturien välistä kapeaa solaa.

Pian alkoi kuulua etäistä kohinaa, joka kuullosti aivan vedeltä. Kiirehdin eteenpäin, koska tämä saattaisi olla mahdollisuus saada vettä. Kohina lähestyi, muutkin takuulla kuuluvat sen. Äkkiä taivaanrannassa välähti sininen liekki. Oikeastaan se oli selvästi lähempänä, mutta enhän minä sitä huomannut. Sitten aivan edestäni leimahti ilmaan valtava sininen liekki. Se jäi väristen paikoilleen varmaan noin hännänmitan irti maasta. Jarrutin kauhuissani käpälät lumella lipsuen. Sitä ei olisi kannattanut tehdä. Lumenalainen tunneli nimittäin nielaisi minut siinä hetkessä.
"Apu-" Huuto katkesi kuin seinään ja kaikui tunnelin seinämistä. Kuulin humahduksen kun osa liekistä syöksyi mukanani koloon tai oikeastaan tunneliin. Se tuntui jatkuvan loputtomiin. Eikä siinä kyllin, tunneli oli täynnä teräviä kiviä, jotka riipivät turkkiani ja onnistuivat pääsemään ihonkin läpi. Katselin kauhuissani suuren kiven lähestymistä uskomattomalla nopeudella. Koetin kiepahtaa ympäri, mutta löin niskani suoraan kiven piikkiin. Isku oli liian kova. Veri purskahti haavasta ja paiskauduin suoraan vastakkaiseen seinämään. Pääni notkahti taakse iskun voimasta ja kuului uusi kolahdus iskeytyessäni yhä uudelleen seinämään. Päässä pimeni lopullisesti.
---------------------------------------------------------- --
Aamunkoitto järjesteli yrttejään. Äkkiä hänen pesänsä vanhalta suuaukolta kuului vaimeana kolahdus. Hän ehti juuri nähdä, kun punainen sodan kulta tahrasi onkalon seinämät. Musta ruumis jatkoi heittelehtemistään onkalon seinämistä. Siro naaraskettu väisti mustan mytyn iskun. Hetken kuluttua hän asteli olennon luo. Se oli suorastaan säälittävässä kunnossa. Veri oli tahrinut kauniin mustan turkin, joka oli tomuuntunut lähes tunnistuskelvottomaksi. Kissa oli naaras, sen hän huomasi heti. Aamunkoitto asteli yrttivarastolleen ja palasi mukanaan hämähäkinseittiä ja muutamia yrttejä, joista tiesi olevan apua. Hänen työtään nopeutti kuivumisesta kertovat ohut verivana, joka valui tuon suusta. Aamunkoitto ihmetteli kovasti sinistä hehkua, joka ympäröi naaraskissaa. Hän painoi korvansa tuon vatsalle ja kuuli toisenkin pienempi sydämmen lyövän. Nyt hän käsitti; Sinitähti oli tullut suojelemaan valittuaan.
Vastaus:Jäipäs jänään kohtaan! 28 pistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kukkatassu
16.12.2012 20:14
Kun oltiin ulkona, Pikkupilvi istui ja kietoi häntänsä käpälien viereen.
-No, mitä teemme? kysyin.
-Menemme hiekkakuopalle oppimaan taistelutaitoja.
Pikkupilvi vastasi.
-Miksi sitten istut siinä? kysyin.
-Sinun täytyy ensin tietää missä se on.
Pikkupilvi sanoi ja nousi seisomaan.
Nostin pääni ylös ja haistelin ilmaa.
En tunnistanut mitään hajuja. Kaikki olivat vieraita tuoksuja.
-En tunnista yhtään hajua.
Sanoin ja nuuhkin ilmaa.
Sitten lopetin ja laitoin silmäni kiinni.
Tunsin kun tuuli puhalsi turkkiini.
Sitten muistin äitini sanat:
-Tuuli puhaltaa aina pohjoisesta. Sieltä löydät etsimäsi.
Avasin silmäni ja käännyin ympäri.
Ojensin tassuni ja osoitin pohjoiseen ja sanoin:
-Hiekkakuoppa on tuollapäin. Tunnen sen.
-Aivan oikein. Mennään.
Pikkupilvi kehui ja me tassuttelimme hiekkakuopalle.
Kun oltiin perillä, Pikkupilvi sanoi:
-No niin. Hyökkää kimppuuni.
-Miksi? kysyin.
-Ääh.... Muistatko miksi olemme täällä?
Pikkupilvi puuskahti.
-Ai niin....
Huokaisin ja lähdin juoksemaan Pikkupilveä kohti.
Alku oli aika hidasta, mutta kiihdytin lopussa.
Kun olin Pikkupilven luona hyppäsin häntä kohti, mutta hän väisti.
-Olet liian hidas. Yritä uudestaan.
Pikkupilvi sanoi.
Jännitin lihakseni ja lähdin uudestaan juoksuun.
Tällä kertaa tein eri tavalla:
Juoksi hänen ohitseen, käännyin ja hyppäsin hänen kimppuunsa.
Pikkupilvi ei kerennyt väistää, vaan kaatui maahan.
-No niin. Onnistuit. Voit jo nousta päältäni.
Pikkupilvi ähkäisi ja kompuroi altani pois.
-Eiköhän tämä riitä tältä päivältä....
Hän huokaisi ja lähti minun kanssani tassuttelemaan leiriin.
Leirissä kysyin:
-Voidaanko me nyt mennä saalistamaan?
-Mennään kohta.
Pikkupilvi vastasi ja meni sotureiden pesään.
Seurasin häntä pesään.
-Mitä sinä seuraat minua? Mene puuhaamaan vähän aikaa jotakin muuta.
Mestarini tiuskaisi.
Säpsähdin vähän, ja menin ulos ripeästi.
Tassuttelin isolle, laakealle kivelle ja rupesin makaamaan sen päälle.
#Mikähän Pikkupilvelle nyt tuli?# mietin.
Katsoin taivaalle, ja kiinnitin katseeni lumihiutaleeseen.
Se lenteli aikansa taivaalla, kunnes tippui maahan.
Minun nenälleni tupsahti hiutale, joka suli pian muodostaen pienen vesitipan.
Nousin seisomaan ja ravistelin turkkiani.
#Inhottavaa, kun lumihiutaleet tarttuvat turkkiini....# ajattelin.
Kohta Pikkupilvi tuli pesästä ja tassutteli luokseni.
#Nyt hän tuleekin.... Toivottavasti hän pyytää anteeksi.#

//Jatkuu...\\
Vastaus:Hetkonen... Olet Varjoklaanilainen, ja kävit harjoittelemassa Hiekkakuopalla? Varjoklaanilaiset eivät harjoittele hiekkakuopalla! Lueppa "Siis häh? - Tietoa Soturikissoista"- kohta, niin eiköhän sitä saa jo vähän infoa aiheesta! Saat kuitenkin 15 pistettä!

-Hohtis

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkusulka
16.12.2012 19:00
//Jatkan Sisiliskovarjon tarinaa >: D

9. Luku

Onnettomuus

Lumi pölisi ympärilläni ja hätäilevien kissojen äänet täyttivät pääni. Suojasin omia pentujani sekä Huomenkukan pentuja. Symbolipentu ja Nokkospentu olivat Hopearuusun kanssa jo ulkona. Tuijotin silmät viiruina tuhoutunutta pesää. Pöly sai minut yskimään.
- H-huomenkukka! mau'uin voimattomasti. Huomenkukka juoksi siinä silmän räpäyksessä luokseni. Yskin hetken aikaa ja vedin henkeä.
- Vie pennut ulos! äännähdin hiljaa. Tuijotin kuinka Hopearuusu otti Rastaspennun ja Pilkkupennun hampaisiinsa ja patisti tassullaan muita pentuja ulos. Silmäni rävähtivät auki. Pajupentu ei ollut ulos lähtevien mukana. Nostin päätäni ja annoin itseni hätääntyä. Otin tukevan asennon ja lähdin juoksemaan pesää ympäri. Loikin pesän katon oksien yli. Kuulin yskintää ja vaikeroivan äänen. Äänen jonka tunnistaisin tuhansien joukosta.
- Sisiliskovarjo! karjaisin ja loikkasin kevyellä hypyllä suuren lumikasan päälle. Painoin nopeasti korvani lumeen. Kuulin vaimeaa ulinaa. Tuijotin säikähtyneenä lunta. Upotin nopeasti tassuni lumeen ja aloin kaivamaan voimieni takaa. Tassujani kylmäsi ja lumi tunkeutui tassujeni väliin ja sai minut värisemään. Lumi ei ollut vahvin puoleni. Sisiliskovarjon ääni kuului yhä äänekkäämmin lumen alta. Kaivoin viimeiset lumet kumppanini päältä kynnet esillä. Pian tunnistin tumman turkin. Tartuin turkista ja kiskaisin kollin lumen alta. Sisiliskovarjo hengitti tasaisesti, vaikka välillä tämän hengitys rätisi. Nuolaisin kollia parilla rivakalla vedolla ja pian tämä aukaisi silmänsä. Henkäisin ja tuijotin kollia hetken.
- En pystyisi elämään ilman sinua, maukaisin hiljaa. Sitten muistin sen. Pajupentu oli yhä kateissa! Loikkasin kollin luolta voimakkaalla loikalla ja aloin etsimään pientäkin ruskeaa läikkää pesästä. Aurinko laski jo ja en ollut löytänyt mitään merkkiä tyttärestäni. Lopulta pysähdyin. Painoin pääni alas ja annoin itseni itkeä. Säpsähdin pian kosketukseen. Jokin painoi minun häntääni. Käänsin pääni ja onni tulvi sisääni. Häntäni kimpussa roikkui Pajupentu. Pajupennun turkki oli hieman tummunut ja täynnä tuhkaa jota tuuli joskus kuljettaa pesien katolle. Pajupentu päästi irti ja tuijotti minua. Hänellä on kauniit silmät. Silmät? SILMÄT! Pentuni silmät olivat avautuneet. Pomppasin pentuni luo ja painoin pääni tämän pää laelle. Nuolin pentuni päätä. Pajupentu maukui iloisesti ja yritti ottaa tassullaan turkistani kiinni. Pian kuulin kollin äänen takaani. Sisiliskovarjo oli vierelläni.
- Onko hän kunnossa? Kuulin että häntä ei löydetty, Sisiliskovarjo maukui huolestuneesti. Sisiliskovarjo hiljeni. Tämä tuijotti Pajupennun silmiä.
- Milloin? Miten? Koska? kolli änkytti ja käänsi päänsä minua kohti. Kohautin olkiani ja nappasin tyttäreni niskasta kiinni.
- Mennään ulos, maukaisin hiljaa. Otin varoen askeleita ettei Pajupentu tippuisi. Lopulta päätin loikkia oksien yli ja keinutin samalla Pajupentua hampaitteni välissä. Olin aivan uloskäynnin edessä. Tuijotin kirkkain silmin ulos. Haistoin raikkaan ilman ja riistan. Silloin kuulin räsähdyksen. Vilkaisin huolestuneena ylös. Uloskäynnin yllä oleva puu oli laho ja rysähdyksen aikana se olin rikkoutunut. Tuijotin pelokkaasti puuta. Kuin hidastuksena, puu räsähti ja tippui maahan. Räsähdys heitti minut kauemmas. Kolautin kuuluvasti pääni tukevaan oksaan. Tunsin kuinka verta norui päästäni ja kuinka otteeni irtosi pennustani. Ympärilläni sumeni. Sisiliskovarjo ryntäsi luokseni. Näin kuinka hänen suunsa liikkui mutten kuullut mitään. Kolli laski päänsä viereeni. Nappasin tätä korvasta ja päästin irti.
- Kaikki on hyvin, kuiskasin hiljaa ja annoin itseni vajota tajuttomuuteen.

//Jatkuu. Muuten onnittelut Gebulle! Uusi Yp >: D
Vastaus:Voih, miten tässäkin mahtaa käydä? :O Onnea Pajupennulle! ;) Saat tästä tarinasta vaikka 18 kokemuspistettä!

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamanlehti
15.12.2012 15:14
Musta menneisyys (Prologi) (Dark past)( Prologue)

Herätessäni ympärilläni leijuivat pentutarhan lämpimät, maitoiset tuoksut. Kuulin askelten ääntä ja emoni kiepautti häntänsä suojelevasti ympärilleni. Painauduin tiiviisti emon vatsaa vasten ja vikisin hiljaa.
"He ovat kauniita." Kuului kollin ääni. Emoni, Usvajalka kehräsi.
"Niin ovat." Mutaturkki myönteli.
"Oletko miettinyt nimiä?" Hän jatkoi.
"Kollista tulee Ruokopentu.. Ja naaraasta, pikku kaunottaresta, tulee Paatsamapentu." Usvajalka vastasi.
"Hienot nimet, varsinkin naaraalla. Mutta olen vain huolissani siitä, ettei Paatsamapentu ole aukaissut silmiään." Mutaturkki maukui huolestuneella äänellä. Sitten tunsin, kuinka pimeys alkoi hälvetä. Tilalle tuli valoa, joka oli minulle tietysti aivan uutta. Katselin hämmentyneenä kaunista valoa, jota tulvi pentutarhan suuaukosta.
"Katsohan nyt, Mutaturkki. Ei ole mitään hätää." Usvajalka tyynnytteli. Käänsin katseeni emoni sinisiin silmiin.
"Usvajalka!" Maukaisin kimeällä pennunäänellä. Olin kuullut sen niin monta kertaa, että osasin sanoa sen.
"Vai alikehittynyt! Hänhän osaa jo puhua! Sano 'Mutaturkki'" Parantaja maukui.
"Mutaturkki!" naukaisin innokkaasti. Tahdoin kovasti oppia uutta. Mutaturkki hymyili ja kääntyi lähteäkseen.
"Noh, nähdään sitten!" hän maukui ja astui ulos pesästä. Istuin siinä hetken ihmettelemässä kunnes emoni nukahti. Haukottelin makeasti ja käperryin itsekkin nukkumaan.
-------------------------------------------------------
Ko ko klaani oli shokissa. Varjoklaani hyökkäsi. Joka puolella oli rääkyviä, taistelevia kissoja. Mitä kaemmin katsoin ympärilleni, sitä suuremmaksi vihani paisui. Kuinka ne ketunläjät uskalsivat? Olin vasta pentu, mutta syöksyin silti taisteluun klaanini puolesta. Olin rohkea, vaarallisen rohkea. Paljastin neulanterävät kynteni ja syöksyin taisteluun. Vastaani tuli pieni oppilas, tuskin pentua suurempi.
"Mitä pentu täällä tekee?" Hän pilkkasi. Raivo kuohahti sisälläni ja sähisin:
"Samaa kuin sinä, hiirenaivo!" Oppilas ei mitenkään arvannut seuraavaa liikettäni. Loikkasin häneen silmiensä tasolle ja raavin hänen silmiään. Huomasin veren alkavan tihkua. Haavat polttelivat takuuvarmasti. Oppilas rääkäisi ja alkoi perääntyä. Äkkiä näin silmäkulmassani Puronloisteen värisevän hahmon. Käännähdin juuri ajoissa nähdäkseni, kuinka suuri Varjoklaanin kolli viilsi hänen kurkkunsa auki. Kolli kääntyi ja loikki pois. Loikin naaraan luokse ja kuulin hänen viimeiset sanansa.
"Hyvästi, Paatsamapentu, tyttäreni. Rakastan sinua aina..." Loput sanat hukkuvat kammottavaan korinaan, joka kuului hänen kurkustaan. Kyyneleet tulvahtivat silmiini.
"Puronloiste! Älä mene!" Sanojani hän ei kuullut, hänen silmänsä lasittuivat ja musta, jäntevä ruumis notkahti oudosti taaksepäin. Suuri soturi oli kaatunut. Kyyneleet eivät tulleet. Pelkkä viha. Viha Varjoklaania kohtaan. He olivat tappaneet emoni.
"RAAAWWRR!" Tuskanhuuto kohosi kylmälle talvitaivaalle. Sitten silmissäni pimeni, joku kolautti minua päähän.
---------------------------------------------------------------- -----------------
Heräsin Myrskyklaanin pentutarhassa muistamatta mitään aikaisemmasta elämästäni. Näköni oli aluksi sumea, mutta tarkentui vähitellen. Näin aivan ensimmäiseksi tummanharmaan naaraan katsovan minua lempeästi. Hieraisin silmiäni ja kömmin seisaalleni. Emoni kehräsi lämpimästi ja katsahdin taakseni. Tummanpunaruskea naaras katsoi minua emollisesti kirkkaanvihreillä silmillään. Tunsin hänet emokseni, enkä tuntenut, että jokin ei ollut kohdallaan.
"Emo!" Miukaisin hiljaa. Oravanlento heilautti häntänsä suojelevasti ympärilleni.
"Selvän teki, hän on kunnossa. Tule katsomaan, Vatukkakynsi. Tyttäresi on hereillä." tumma naaras maukui. Hetken kuluttua tummanruskea raidallinen kolli asteli luoksemme. Katsoin suoraan hänen meripihkanvärisiin silmiinsä. Niissä saattoi erottaa rajatonta kaipausta, onnea ja iloa. Samalla jotakin muuta, mitä en kyennyt tulkitsemaan.
"Hän on ihmeellinen, Oravanlento!" Kolli kuiskasi hiljaa.
"Hän on meidän." Emoni kehräsi hiljaa. Koetin saalistaa Vatukkakynnen häntää, joka heilahteli kuin saalis ainakin. Hiivin hiljaa sitä kohti ja tartuin tiukasti kiinni. Vatukkakynsi hätkähti ja heilutti häntäänsä karistaakseen minut irti hännästään. Nauroin ja riipuin mukana.
---------------------------------------------------------------- ------------------
Prologi, mutta kp:ta kuitenkin?
Vastaus:Tietysti, harmi, että erosit... :( Saat kuitenkin 26 kokemuspistettä tarinasta, joka antoi selvää infoa menneisyydestäsi! ;)

-Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
14.12.2012 17:36
jatkoa edellisestä tarinasta.....

Nopsatuuli vaikeni.
Hän katsoi maata, ja hänen päänsä oli painuksissa.
Hänen silmänsä olivat sumentuneet, ja ne olivat täynnä surua.
Yhtäkkiä hän nosti päänsä ja kysyi ytimekkäästi:
"Onko enää mahdolliskuuksia?"
Tuhkamarja sanoi hiljaa:
"Pelkäänpä että ei....."
Lumihiutaleet tanssahtelivat Nopsatuulen turkille, ja sulivat pian.
Jotkut taas jäivät alkuperäiseen muotoonsa.
Silloin Nopsatuuli tajusi, että häntä ei ollut luotu minulle.
Kumppani on kuin lumihiutale, lentelee aikansa taivaalla, mutta sulaa lopulta.
Jotkut hiutaleet eivät, vaan jäävät maahan.
Nopsatuuli painoi päänsä takaisin alas ja rukoili Tähtiklaania herättämään minut kuolleista.
Sitten hän kohotti katseensa taivaalle ja päästi pienen kuiskauksen:
"Toivon, Tähtiklaani."
Taivas oli niin kuin ennenkin.
Pilvinen ja synkkä, niin kun Nopsatuulen mieli.
Ensimmäinen kyynel valui hänen poskellensa, kunnes se tippui maahan.
Sitten Nopsatuuli painoi päänsä alas ja itki katkerasti.
Tuhkamarja tuli hänen lähelleen ja lohdutti:
"En voinut mitään. Sitäpaitsi hänen tuskansa ovat nyt ohitse. Hän on paremmassa paikassa."
Nopsatuuli ei vastannut, vaan painoi päänsä Tuhkamarjan kylkeä vasten.
Kuului vain Nopsatuulen nyyhkimistä, ja joidenkin kissojen ulvontaa.
Okakynsi ulvoi ja katsoi taivaalle.
Hänen silmissään olivat surunkyyneleet.

Näin vain valkoista.
Katsoin käpäliäni ja en voinut uskoa silmiäni.
Turkkini oli muuttunut valkoiseksi, ja se oli putipuhdas.
>Miten tämä on mahdollista?< mietin mielessäni ja vain ihmettelin.
Katsoin vähän ympärilleni.
Olin joidenkin pylväiden keskellä.
"Onko täällä joku?" huhuilin.
Kului vähän aikaa, kunnes eteeni ilmestyi valkoinen kissa.
"Tervetuloa, Tuhkaturkki." se sanoi.
"Mistä tiedät nimeni?" kysyin hämmästyksissäni.
"Olen se enkeli, joka ilmestyi sinulle hiekkakuopalla." kissa sanoi ja hymyili lämpimästi.
"Mikä tämä paikka on?" kysyin.
"Tämä on taivas, jonne kuolleiden kissojen sielut nousevat." kissa sanoi.
"Mutta.... Sittenhän minä olen...... Kuollut." kuiskasin.
Enkeli vaihtoi puheenaihetta ja esitteli minulle taivaan.
Kierroksen jälkeen kysyin:
"Ettekö millään voi palauttaa minua elämään maanpinnalle?"
Kissa ei vastannut vaan sanoi:
"Ole kuin kotonasi. Minäpä tästä lähdenkin keskustelemaan muiden kanssa."
"Odota!" huudahdin.
"Minä haluan takaisin maahan, minun kumppanini luokse. Rakastan häntä, ja pentujani. He eivät selviäisi ilman minua. Oikeasti kuunnelkaa. Päästäkää minut takaisin. Pyydän...." kuiskasin katsoen kissaa kyynelet silmissä.
Jotenkin kissa vain heltyi ja sanoi:
"En voi vannoa varmaksi."
Sitten hän lähti.
Jäin yksin pylväiden luokse miettimään.

Jatkuu......
//tuli vähän pätkä koska piti mennä syömään. Pahoittelen!\\
Vastaus:Selvä, saat... hmm... 19 pistettä! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kukkatassu
14.12.2012 07:34
Heräsin pediltäni ja nousin seisomaan.
Venyttelin ja sitten mieleeni juolahti:
#tämä on ensimmäinen päiväni myrskyklaanissa oppilaana. Taidankin etsiä mestarini.#
Ja lähdin tassuttelemaan pesän suuaukkoa kohti.
Ulkona oli aurinkoista, ja tunsin kuinka lumi kirveli tassujani.
Ihmettelin vähän aikaa luonnon kauneutta, mutta havahduin ja lähdin etsimään mestariani.
#hmmm.... luulen että hän on sotureiden pesässä.#
ajattelin ja suuntasin sinne.
-Pikkupilvi?Oletko täällä? kuiskasin.
Ei kuulunut vastausta.
Menin syvemmälle pesään ja löysin Pikkupilven.
-Ahaa, siinähän sinä olet. Tule jo! Aamuaskareet odottavat.
Pikkupilvi äännähti vain, mutta jatkoi unia.
-Herää nyt! Minun vuokseni... olethan mestarini.
Oli vähän aikaa hiljaista.
-Hyvä on. Nousen ylös. Olenhan mestarisi.
Pikkupilvi nousi seisomaan hitaasti.
Sitten hän venytteli ja suki karvojaan.
-No, joko mennään? kysyin ja hyppelin innosta.
-Mennään. Katsotaan mitä tehdään ensimmäiseksi.
Pikkupilvi sanoi ja me lähdettiin tassuttelemaan ulos pesästä.

Sori, kun tuli kauhea pätkä, mutta piti lähtee kouluun.
Iltapäivällä mulla ois ollu kiireitä, niin en ois kerenny kirjottamaan...
Vastaus:Eihän tuo lyhyys paha asia ole n__n Ja kiva kun kerroit miksi ettei jäänyt asia liian avoimeksi~ Saat tarinaturinastasi semmoiset 10 Kp:Tä C:

~Gebu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukankynsi
11.12.2012 19:58
Luku 13.

Tassuttelin pensaan kulmaan ja asetuin sammalpedille makuu asentoon. Huomasin että turkkini oli täynnä lumipaakkuja ja ne alkoivat jo tuntua epämukavilta märkää turkkiani vasten. Huokaisin kerran raskaasti ja aloin peseytymään hitaasti muta rauhallisesti. Kun olin valmis mahani kurisi yhtäkkiä tyhjyyttään ja päätin mennä hakemaan tuoresaalis kasasta jotain syötävää. Nousin ylös ja venyttelin raajani ennen kuin työnnyin ulos pensaasta ja noukin kasasta hyvin syöneen hiiren. Kävelin jalat täristen takaisin sammalpedilleni ja kävin kiinni ruokaani. Kolusin luut läpi viimeisteltyäni ateriani ja nuolin huuliani. Laskin pääni tassujeni päälle ja annoin unen viedä minut mennessään.

Havahdun hereille nelipuulla ja tunnen tuoreen ruohon tassujeni alla kun nousen ylös. Kaikkialla oli hiljaista aivan liiankin hiljaista tavallisesksi metsäksi. Pian kuulen jonkun juoksu askeleet ja arvelen sen olevan Jokiklaanin kissa. Maistelen ilmaa ja silmäni aukeavat apposen auki tunnistettuani kaksi tuoksua. Kissat juoksivat kovaa vahtia alas laaksoon ja pujahdin vaiston varassa piiloon pitkään ruohikkoon. Nousen hiukan jotta näkisin tulijat ja yllätyin kun toinen heistä oli Hopeahäntä ja naaras taas oli itse Jokiklaanin entinen päälikkö Leoparditähti. Kuuntelin tarkaavaisesti kun nuo pysähtyivät tammen varjoihin ja painautuivat tosiaan vasten.
- Hopeahäntä en tiedä mitä tehdä pennut syntyvät aivan pian ja voin huolehtia vain kahdesta koska minulla ei ole riittävästi maitoa enkä todellakaan halua kolmannen kuolevan Leoparditähti sanoi kyyneleet silmissä.
- Tiedän sen rakkaani mutta minähän voin luovuttaa kolmannen pennun Tuuliklaanin Ruusuturkille hän ottaa sen varmasti vastaan isäni sanoi puolestaan ja puski leoparditähteä lempeästi.
- Oikeasti? voisikohan hän? naaras kysyi
- Tottakai pennulla olisi tulevaisuus Tuuliklaanissa ja voin luvata että pojastamme kasvaa jotain suurta. Hopeahäntä sanoi ja Leoparditähti vastasi siihen iloisella hymyllä.
- Kun vien hänet sinun pitää muistaa että hän on poikamme tapahtui mitä tahansa sitä ei saa unohtaa...onko sinulla nimi valmiina ? kolli kysyi ja katsoi Leoparditähteä.
- Hänen nimensä on Haukkapentu naaras sanoi ja suuni loksahti auki. >>Puhuvatko he minusta? onko Leoparditähti minun oikea emoni!?" ajattelin ja samassa heräsin omalta sammalpediltäni ja annoin katseeni kiertää nukkuvissa kissoissa. Päässäni pyöri vain kuva Leoparditähden silmissä jotka olivat täynnä rakkautta jota en voisi koskaan unohtaa. Suljin silmäni ja nukahdin pian rauhalliseen uneen jossa juoksin emoni rinnalla nelipuun kosteisessa ruohikossa.
Vastaus:Saat sellaiset 20 Kp:tä C:

~Gebu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: tuiskutassu
11.12.2012 19:03
heräsin keskellä ötä lämpimältä sammaleen tuntuiselta pediltäni ulkona kuultuaani rapinaa ja ininää. Näin mustan hahmon kurkkivan sisään. Nousin pedistä tuota pikaa ylös. Menin ulos ja katselin leiristä ulospäin. Leiriä vastapäätä oli metsä, jonne ääni liikui. Päätin seurata ääntä ja samalla tekisin sankarillisen teon. Siitä sankarillisesta teosta en olisi niin varma. Olin lähes leiristä poistunut kun kuulin ääntä selkäni takaa. Pelästyin niin että kiljiun
"iik!"
juoksin niin kovaa kuin pääsin. Hetken kuluttua olin niin syvällä metsää etten tiennyt missä olin. Olin joko kaukana tai lähellä leiriä, en tiennyt? Sama rapina toistui taas. Se hyökkäsi kimppuuni, se vihlaisi selästäni paloja.
"aaaaiiih!" minä kiljuin.
Kun olin aivan rätti poikki, niin huomasin sen mustan hahmon olevan kissa. Hän sanoi ennen kuin poistui paikalta
"tämä ei jää tähän, vielä nappaan sinut."
Minua alkoi pelottaa, näin valoa. "Siellä, siellä se on! leiri löytyi" minä hihkaisn kovaan äänen. päätin mennä nyyhkyttämään omaan sammal peitteiseen petiini. Nyt pelkäsin eniten maailmassa että kuolisin tänä yönä. Pian oli ilta. Yölllä heräsin samaan ääneen, lähdin epätoivoisesti tassuttelemaan ulos leiristä kohti metsää. Metsä oli pelottava.
"sain sinut!"joku sanoi?
en hahmottanut sitä näin pimeällä, mutta vaikkaan että se oli se sama mikä viime yönä. katselin ympärilleni, pyörin ja hyörin, kunnes, hän iski kyntensä suoraan selkääni.
"ai!"
minua sattui jälleen, näin valon pilkettä puiden ja pensaiden välistä, kuulin myös ääniä. Hetken mietin itsekseni
"hmmm"
mutta sitten älysin se oli
"partio!"minä huusin kovaan ääneen.
He hyökkäsivät musta pukuisen kissan päälle, siinä meni tovi. Kuitenkin kissa kuoli. Eräs partiolainen kysyi minulta
"mitä teit yksin metsässä tähän aikaan?"
minä vastasin:
"tuo kissa on vainonnut minua hetken aikaa, yritin mennä pakoon sitä"
"okei, mutta mene nyt lepäämään" hän vastasi
Olin matkalla leiriin kuulin ääniä vaikka kissan piti olla ollut kuollut, katselin ja bajan, kissa hyökkäsi suoraan kimppuun. Onneksi osasin puolustaa itseäni, ja kissa tömähti maahan makaamaan. Yhtäkkiä oli jokin kunnia palkinnon jako, en tiennyt mitä ja miksi? Olin aivan into pinkeenä.
`se oli unta!` no, se selittää sen kunnia palkinnon, tai että puolustaisin noin vain itseäni, minä mutisin

ps. anteeksi näin outo tarina, yritin yhdistää vähän kaikkea ideoistani. Muutenkin tuli kiire tämän kirjoittamisessa. aika lyhyt, pahoitteluni.

Vastaus:Saat sellaiset 15 Kp:tä C:

~Gebu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi
11.12.2012 16:55
Luku 4:
-Menneisyys-
Nuolaisin kylmästä kipeää anturaani, joka oli aivan verillä. Veren katkera mutta lämmin maku tuntui kielelläni pistelevänä, ja ravistelin päätäni, kun sen päälle tipahti hieman pehmoista ja untuvaista lunta. Purin huultani, etten karjaisisi ärtymyksestä, nimittäin tänä päivänä miltei kaikki oli mennyt pieleen. Ruokaa ei ollut miltei yhtään, ja jos olikin niin sitä oli vaikea saada. Tuoresaaliskasassa oli vain pari kitukasvuista, laihaa ja sitkeää hiirtä. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni.
"Mitenköhän Mantelisilmällä menee...?" Mutisin itsekseni. Aioin saalistaa naaraalle jotain, vaikka se veisi viisi kuuta. Haistelin ilmaa samalla kun jolkottelin metsää kohti. Pian kylmiin sieraimiini tulvahti lämmin ja houkutteleva vesimyyrän tuoksu. Nuolaisin vettyneitä huuliani ja etsin katseellani riistaa. Kääntelin tarkkaavaisia ja suurehkoja korviani eri suuntiin, havaitakseni ääniä. Kun olin kuulostellut hetken aikaa, kuulin vaivalloista rapinaa pienestä kuivien oksien muodostamasta kasasta, jonka päällä oli hento lumipeitto. Pudottauduin vaanimisasentoon, vaikkakin sitä ei olisi tarvinnut tehdä nimittäin vesimyyrä kipitti suoraan eteeni. Se ei ensin katsonutkaan minuun päin, kunnes tapoin sen rivakasti.

Tassuttelin hiljaa vesimyyrä suussani kohti Tuuliklaanin reviirin rajaa. Juuri sitä paikkaa, missä tapasin Mantelisilmän ensimmäistä kertaa. Hymynkare vilahti huulillani kun muistelin sitä päivää. Olin kävellyt unissani Tuuliklaanin reviirille asti Aurinkokiviltä, ja heräsin kauniin naaraan edessä. Mantelisilmä oli luvannut ettei kertoisi muille siitä, olimme nimittäin rakastuneet heti. Korotin katseeni maasta niitylle, joka oli melko paksun lumihangen peitossa. Etsin katseellani punertavaa turkkia, mutta sitä ei näkynyt missään. Kävelin lähemmäs erästä pusikkoa Tuuliklaanin reviirillä. Kyyristyin puskaan ja haistelin ilmaa.
>Mantelisilmä!< Huudahdin mielessäni ja nousin ylös. Laskin vesimyyrän maahan ja nuolaisin Mantelisilmän korvaa.
"Ota se." Naukaisin naaraalle katsoen tämän lumoavan kauniisiin vihreisiin silmiin. Hän epäröi mutta kirkasti katseensa.
"No selvä... mutta kiitos." Mantelisilmä vastasi huolestuneena ja nosti vesimyyrän hampaisiinsa. Hän ei pyyhkinyt huolestunutta katsettaan naamaltaan ja vilkuili ympärilleen.
"Sinun kannattaisi olla varuillaan, tänään partioita on tavallista enemm..." Naaraan lause jäi kesken kun tunsin valtavan painon selässäni. En pystynyt pidättelemään karjaisua ja rojahdin maahan.
"Aarghh...!" Murahdin vielä viimeisen kerran.

Tunsin lempeän nuolaisun vastakarvaani. Inahdin avuttomana ja etsin sokeana emoni vatsaa. Pian pehmeä tassu työnsi minut lämmintä karvaa vasten ja aloin imeä ravinteikasta maitoa.
"Hän on ilmiselvä Multapentu." Ihaileva ääni kuului takaani. Inahdin taas hiljaa ja jatkoin imemistä.
"Eipäs, Kaarnapentu olisi parempi!" Innostunut ja äänekäs ääni kiljaisi kauempaa. Toinen tuhahti ja istui maahan.
"Hmmh... Minusta hän on kyllä Mäntypentu." Isällinen ääni kertoi vierestäni ja pukkasi minua kuonollaan. Inahdin taas ja parantelin asentoani. Emoni naurahti ja kietoi häntänsä ympärilleni.
"Mäntypentu... se on hyvä." Hän naukaisi ja nuolaisi minua taas.

//Noh, siinä oli vähän Männyn menneisyyttäkin... : D Hope ya like it! ^^
Vastaus:Tästä rapsahtaa semmoset 19 Kp:tä C: Ps.Kiva tämmöne menneisyydenkertomine n_n

~Gebu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sisiliskovarjo
10.12.2012 23:33
Tuuli ujelsi korvissani, kun juoksin koivujen sekaan. Olin saanut metsästettyä hiiren lisäksi myös variksen. Leiri oli todella lähellä, tunsin kissojen tuoksut. Hiiri putosi suustani. Ähkäisin ja pysähdyin. Nostin hiiren maasta ja jatkoin matkaa. Aivan leirin ulkopuolella istui Pikkusulka.
”Hei, Pikkusulka! Mitäs sinä täällä ulkopuolella teet? Missä pennut ovat?” kyselin kumppaniltani.
”No päivää, Sisiliskovarjo. Pennut ovat pentutarhassa, Huomenkukka huolehtii heistä. Halusin vain saada raitista ilmaa ja... Onpas sinulla siinä mehevän näköinen varis!” Pikkusulka maukui.
Punastuin hieman. ”Se oli helppo saalis”
”Rastaspentu muuten avasi silmänsä, jo nyt!” Pikkusulka kehräsi ja siirsi häntänsä etutassujensa suojaksi.
”Mahtavaa!”
”Pajupentu vaikutti aika väsyneeltä joten Mutaturkki kävi katsomassa häntä. Se on onneksi vain pientä flunssaa, mutta toivon että siitä ei tule valkoyskää tai viheryskää!” Pikkusulka sanoi huolissaan.
”No ei tule. Pajupentu on voimakas ja kestää vaikka minkä. Ja myös Rastaspentukin.” sanoin ja oikaisin ryhtiäni. ”Tuliko Suomutassu muuten leiriin? Kertoiko hän mitään?”
”No kyllä minä näin hänen tulevan...” Pikkusulka sanoi. >Hyvä, hän ei sentään poikennut minnekään muualle ja totteli minua<
”...Mutta kesti aika pitkään kunnes hän meni puhumaan Sulkatähdelle. Mutta se saattoi tietenkin johtua myös siitä, että Kiviturkki oli aika pitkään Sulkatähden kanssa. Hänelläkin oli jotain asiaa. Mutta olen varma, että oppilaasi tottelee sinua. Joten älä siitä huoli” Pikkusulka rohkaisi ja haukotteli.”No nyt menen takaisin leiriin. Tuletko samalla?”
”Tietenkin! Saa klaani edes vähän syötävää...” maukaisin ja menin leiriin.
Tuoresaaliskasaan oli tullut pari pientä hiirtä ja kaksi kalaa. >Hyvä! Ovat muutkin käyneet metsästämässä, ja saaneet kalaakin. Toivotaan vain, että nuo saaliit ovat puhtaita, eivätkä myrkytettyjä...< Pudotin variksen ja hiiren muiden saaliiden joukkoon. Aamupäivällä huomaamani luiseva harakka oli vieläkin siellä, pohjalla. Se haisi oikein pahasti.
>Yäh, tuo ainakin myrkyttää kaiken! Vien sen pois< Siirsin varovasti riistaa ja otin kiinni harakasta. Se täytti kuononi kamalalla, variksenruaalta haisevalla löyhkällä. Pidin varovasti kiinni harakasta ja vein sen leirin ulkopuolelle. Erään koivun juuren alla oli melko suurikokoinen kolo, ja työnsin harakan sinne. Sitten laitoin sen päälle runsaasti lunta. >Pysykin siellä, jos näen sinut vielä kerran niin...< käänsin selkäni harakanruholle ja menin takaisin leiriin. Vastaani tuli heti Suomutassu.
”No hei! Kerroitko asiasi?” kysyin tältä vaativasti. Suomutassu nyökkäsi.
”Kyllä, ja Sulkatähti päätti että pitää tänään kokouksen, jossa kertoo siitä”
”Todella hyvä. Oletko syönyt jo?”
”En”
”No menehän syömään siitä, olet sen ansainnut. Mutta vie myös klaaninvanhimmille ruokaa. Ja katsokin, että mikään niistä saaliista ei haise pahalle tai mitään. Jos niin käy, kerro minulle tai ihan kenelle tahansa.”
”Joo” Suomutassu lopetti keskustelumme ja tassutti tuoresaaliskasalle.
>Minäkin voisin syödä. Taidan viedä Pikkusulalle jotakin< Seurasin Suomutassua. Oppilaani valikoi kasasta minun pyydystämäni hiiren ja kaksi vesimyyrää.
”Nämä saavat riittää klaaninvanhimmille” hän töksäytti nopeasti, otti valitsemansa saaliit suuhunsa ja käveli ripeästi klaaninvanhimpien pesälle.
Otin kasasta variksen, jonka olin pyydystänyt. >Toivottavasti Pikkusulka ei ole syönyt vielä<
Raahasin suuren variksen pentutarhalle ja menin sen kanssa sisään.
Pikkusulka makasi perinteisellä paikallaan pesän suuaukon vasemmalla puolella.
”Oi minulla onkin niin nälkä! Minulleko tuon toit?” Pikkusulka naukui.
”No ei. Itsehän minä sitä tänne tulin syömään. Noh, sinulle se on. Mutta ajattelin kyllä liittyä seuraan, en ole nimittäin syönyt tänään yhtikäs yhtään mitään.” Sanoin ja minulle tuli todella nälkä, kun nyt todellakin ajattelin että ei ollut tullut syötyä mitään sitten eilisen.
Pikkusulka kehräsi pehmeästi ja istuin tämän viereen. Pajupentu nukkui sikeästi ja hiljaisesti Pikkusulan vieressä, mutta Rastaspentu oli aktiivisesti hereillä ja vilkuili kokoajan ympärilleen tummansinisillä silmillään.
Pikkusulka haukkasi ahneesti palasen variksesta.
”Suussa sulavaa! Eivät varikset yleensä näin hyvän makuisia ole, niin maukasta!” tämä kehui ja otti toisenkin palan.
”Jätähän vähän minullekin!” naukaisin leikkisästi ja revin varista Pikkusulalta, jolloin tämä yhtyi leikkiin ja ei antanut varista minulle. Vetäisin kovaa, jolloin Pikkusulka päästi tahalleen irti ja kaaduin hieman taaksepäin.
”Haha!” Pikkusulka nauroi ja tämän suusta roikkui variksensulkia. Hän sylki sulkia ja höyheniä pois ja nauroi samalla.
”Siitäs sait. Sinun kuuluisi opetella, että kun minä tahdon jotakin niin myös saan sen, ja samalla tulee sinullekin rangaistus!” maukaisin huvittuneesti, sillä Pikkusulka näytti todella hullunkuriselta, kun tämän suu oli täynä mustia sulkia. Rastapentu heilautti häntäänsä leikinhaluisesti ja tapitti emoaan kimmeltävillä silmillään. Pikkusulka nuolaisi tätä päälaelle ja siirsi Rastaspennun lähemmäs itseään. Pajupentu yskäisi, mutta hiljeni jälleen.
Katsoin nuorta, vaaleanruskeaa pentua huolestuneesti. >Tähtiklaani, anna Pajupennun selviytyä.<
Siirryin jälleen lähemmäksi Pikkusulkaa ja söin hänen kanssaan variksen loppuun. Rastaspentu nukahti, ja tuhisi hiljaa unissaan. >En muista ollenkaan, millaisia unia näin pentuna. Näkevätköhän noin nuoret pennut unia?< Laskin pääni etukäpälieni päälle ja rauhoituin hitaasti. Pikkusulka teki samoin, ja tunsin oloni lämpimäksi. Kaikki ympärillä hiljeni, ja uneni alkoi.

Seisoin kauniilla nurmella. Ympärilläni leijui kevyttä ja kaunista usvaa. Ympärilläni oli mukavan lämpöistä, ei liian lämmintä, eikä liian kylmää. Tuntui siltä, kun olisi ollut kaunis lehtisateen ilta, jolloin ilma on sopivan viileä. Silloin tuntee itsensä niin nuoreksi, nopeaksi ja voimakkaaksi. Tuntuu siltä kun voisi lentää pilviin, ja koskettaa tähtiä. Juuri siltä minusta tuntui. Lämmin tuuli siveli turkkiani. Kaikki ympärilläni tuoksui pehmeältä, kuin kukkaisketo, ei kuitenkaan niin voimakkaalta. Ympärilläni, nurmikolla, kasvoi voikukkia, jotka olivat muuttuneet valkoisiksi siemenistä.
Tuli suuri tuulenpuuska, ja kaikista voikukista jäi vain varsi jäljelle, kun tuuli pyyhkäisi siemenet mukanaan ja ympärilläni leijui valkoisia haituvia. Tunsin itseni iloisemmaksi, kun koskaan ennen. Lähdin juoksemaan nurmella, ja myötätuuli kulki kanssani antaen lisävauhtia. Minulla oli niin hyvä olo, että hyppäsin korkealle ja tein voltinkin.
Sitten pysähdyin. Tuulikin pysähtyi, ja kaikki siemenet leijailivat alas. Tunsin voimakkaan ja kirpeän hajun. Se haisi kuin ukkospolulta tai Varjoklaanilta, mutta monta kertaa pahemmalta. Seurasin hajua.
Pian eteeni avautui suuri, pimeä metsä, jonka puissa oli todella vähän lehtiä, ja puunrungon näyttivät palaneilta, sillä ne olivat niin tummia. Lehdetkin olivat kuivia ja mustia. Kuulin myös veden äänen, ja jonkin matkan päässä minusta oli kiviä. Menin kivien luo, pysytellen yhä nurmisella puolella, ja kurkistin kivien keskelle. Siinä oli vettä.
Se oli periaatteessa lähde. Näin, kuinka vesi pulppusi ja sitä tuli kauniisti jostakin kiven välistä. Minulle tuli kauhea jano, ja kumarruin juomaan siitä. Vesi oli kaikista raikkainta, mitä olin koskaan maistanut. Join sitä omasta mielestäni ainakin järven verran, ja vasta sitten tunsin itseni kylläiseksi. Avasin silmäni, ja peräännyin kauhusta, kun vedestä eivät tuijottaneetkaan minun silmäni, ja minun kuvajaiseni, vaan todella tumman kollin, jonka meripihkanväriset silmät loistivat hullusti. Lähestyin uudestaan lähdettä. Toivoin, että kuvajainen olisi poissa, mutta siinä se yhä oli. >Tämä uni tuntuu tutulta. Hieman samanlaiselta kuin se edellinen<
Tumma kolli teki kaikki liikkeet samoin kuin minä, mutta pian se lopetti ’matkimisen’ ja nyökkäsi pimeään metsään päin. Sen silmät kiiluivat ja tahtoivat minun katsovan metsään. Katsoin metsään päin, ja näin siellä sinisen silmäparin.
”Rastaspentu!” maukaisin hätääntyneesti, kun huomasin oman pentuni kolkkojen puiden seassa. Juoksin kohti Rastaspentua, mutta tämä ei lähestynyt minua. Pysähdyin, kun huomasin, että metsästä alkoi kajastaa pimeys, ja pian se hotkaisi minut, Rastaspennun ja tumman kollin vedenpinnan toisella puolella.

Silmäni rävähtivät auki, ja en ehtinyt ajatella mitään muuta, kun pakenemista, kun pentutarhan katto putosi minun ja muiden pentutarhassa olleiden kissojen päälle.
Näin vilaukselta Pikkusulan kauhusta kalpean katseen.
Tuli pimeys.
En kuullut mitään muuta, kun oman sydämeni, joka hakkasi lujaa. Yritin nousta ylös, mutta tajusin että päälläni oli kasoittain lunta. Kuluneiden päivien aikana oli ehtinyt sataa vaikka kuinka paljon lunta, ja pentutarhan päälle oli kasautunut sitä tonneitain. Ja koska pesän kattoa oli tuettu paksuilla kepeillä, painoa oli päälläni vielä enemmän.
Yritin huutaa, mutta en saanut sanottua mitään. Selkääni oli pudonnut vahva keppi, joka suojasi minua siltä, ettei kasvoilleni putoaisi lunta. >Toivottavasti muut ovat kunnossa! En koskaan selviydy siitä, jos Pikkusulka ja pennut kuolivat!<
Kuulin klaanini kissojen kauhistuneita huudahduksia, ja niitä tuli yhä enemmän. Soturit kaivoivat lunta päältämme.
Yritin pysyä juuri oikeassa asennossa, jotta päälläni oleva oksa ei siirtyisi ja pudottaisi päälleni lumikinoksia. Kuulin Huomenkukan ja hänen pentujen kirkkaat äänet. >Ainakin heidät pelastettiin jo nyt. Ei hätää, kyllä minutkin kohta pelastetaan<
Kuonolleni putosi lunta. Raotin toista silmääni, ja katsoin ylös, josta ei tullut yhtään valoa. Missään ei ollut valoa. Silmällenikin tippui lunta ja päästin hiljaisen älähdyksen. Hieroin varovasti silmääni etukäpälälläni. Sitten päälläni oleva oksa rasahti lumen painosta poikki ja naamalleni putosivat lumet.
Hengitin hitaasti, koska se oli vaikeaa, kun lumi oli peittänyt kaiken. En tuntenut tassujani, en tuntenut häntääni.
En tuntenut mitään.
Nyt kuulin myös kaukaisuudesta Pikkusulan. Tämä ähki, mutta oli pysynyt elossa. >Tähtiklaanin kiitos!<
En saanut enää kunnolla happea. Vaivuin pyörtymisentapaiseen horrokseen. Kuulin, kun yläpuolellani kissat puhuivat ja kuulin kaivamisen ääntä, kaukaisuudesta. Erotin myös yksittäisiä sanoja, joista päättelin että tämän kaiken oli aiheuttanut hauras puun oksa, joka oli pudonnut puusta ja rikkonut pesän katon. Ajatukseni pysähtyivät kokonaan, enkä jaksanut ajatella mitään muuta, kun pelastumista.

jatkuu...

Vastaus:Hyvä tarina! :'D Mutta siis saat tästä ensin 25 kp:tä n__n Mutta koska olet ladannut tämän Hohtiksen syntymäpäivänä,saat 10 lisä-Kp:Tä,eli yhteensä 35Kp:tä! C:

~Gebu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
10.12.2012 21:53
-Sota

Kun olin saapunut leiriin, huomasin sen autioituneen.
Yritin etsiä epätoivoisesti Nopsatuulta ja Mustatähteä, mutta en löytänyt heitä.
>Missä he ovat?< mietin hädissäni.
Juoksin kivusta kärsien hiekkakuopalle.
Kukaan ei ollut siellä.
Lopulta luovutin. Minuun koski liikaa, enkä pystynyt liikauttamaankaan tassujani.
Katsoin taivaalle ja kuiskasin:
"Anteeksi, Tähtiklaani. Minä epäonnistuin...."
Kyynel vierähti poskelleni, mutta kuivasin sen heti.
Lähdin pää maassa tassuttelemaan hitaasti kohti leiriä.
Mietin kaikkia asioita, mitä elämäni aikana oli sattunut:
Kun tulin oppilaaksi, ja kehityin soturiksi. Rakastuin Nopsatuuleen, ja tulin kuningattareksi. Tapasin äitini, joka on nyt kuollut. Ja selvitin isäni arvoituksen.
Kaikki nuo asiat ovat minulle tärkeimpiä asioita.
Kun olin leirissä, kuulin ääniä niityltä.
Lähdin juoksemaan sitä kohti.
Kun olin lähellä niittyä, näin mitä tapahtui.
Kaikki myrskyklaanin soturit olivat laumassa odottamassa Tummaturkin sotajoukkoa.
Juoksin niin kovaa kun jaloistani pääsin heitä kohti.
Ei mennyt kauaa, kunnes olin sotureiden luona.
Etsin katseellani Nopsatuulta, ja löysin hänet.
Tassuttelin hänen luokseen.
"Nopsatuuli! Onneksi löysin sinut!" huudahdin ja nuolaisin hellästi Nopsatuulen poskea.
"Tuhkaturkki? Sinun pitäisi olla lepäämässä. Tämä on liian vaarallista sinulle...." hänen lauseensa keskeytyi.
"Hys! En halua kuulla enää yhtään noita sinun selityksiäsi. Minä puolustan klaania vaikka hengelläni, joten olen mukana." kivahdin.
Nopsatuuli hiljeni ja nyökkäsi.
"Kunhan vain ollaan yhdessä..." hän sanoi ja tuli kylkeäni vasten.
Oli juuri tullut se aika, milloin sodan pitäisi syttyä.
Kului vähän aikaa, kunnes näkyi vihreä välähdys.
Valosta tuli lauma mustia kissoja, jotka aikoivat hyökätä kimppuumme.
"Tuhkaturkki puhui totta! Nyt hyökätään!" Mustatähti huusi.
Hän ja soturit sekä minä lähdimme juoksuun kohti kissa-armeijaa.
Yksi kissa hyökkäsi kimppuuni.
Purin sitä lapaan kipeästi, mutta se ei tuntunut välittävän.
Kissa raapaisi minua oikeaan tassuuni.
Ulvaisin kivusta, ja hyppäsin kissan selkään.
Raavin sitä kylkiin ja purin selkänahkaan.
Tällä kertaa se vinkaisi, mutta ei luovuttanut.
Sen silmät loimusivat vihasta.
Kissa ravisti minut selästään ja hyppäsi kynnet esillä päälleni.
Sitten se iski kyntensä nahkaani niin, että tunsin ne syvällä lihaksissani.
Sohaisin sitä kynnellä silmään.
Yhtäkkiä kissa rupesi uikuttamaan ja päästi kyntensä minusta.
Kampesin itseni ylös ja jätin kissan nuolemaan haavojaan.
Katsoin hädissäni ympärilleni.
Kaikki taistelivat, ja joidenkin turkit olivat veressä.
Suljin silmäni, ja kun avasin ne, maailmani hidastui.
Kissojen liikkeet olivat entistä hitaampia.
Suljin silmäni uudestaan ja toivoin:
>Tähtiklaani.... Auta meitä lopettamaan tämä sota.<
Kun avasin silmäni, kaikki liikkuivat taas normaalisti.
Kuulin ulvaisun, ja katsoin mistä se kuului.
Hiekkamyrskyn kimpussa oli kaksi kissaa.
Lähdin heti auttamaan Hiekkamyrskyä.
Kun olin tarpeeksi lähellä, hyppäsin toisen kissan kimppuun sivusta.
Se kiinnitti huomionsa minuun ja melkein raapaisi minua kasvoihin.
Purin sitä tassuun kovasti, mutta se vetäisi tassunsa pois hampaistani.
Veren maku tulvahti suuhuni äkillisesti.
Jähmetyin paikoilleni, mutta en tiedä miksi.
Kissa hyökkäsi kimppuuni ja raapaisi minua lapaan.
Kipuni oli jo niin kova, että en tajunnut sitä.
Jääkatse tuli avukseni ja hyökkäsi kissan kimppuun.
Nousin maasta vaivalloisesti ja hoippuen ylös.
Yritin juosta, mutta en pystynyt.
Menin kuitenkin niin kovaa kun pääsin Mustatähden luokse.
Hän oli taistelemassa Tummaturkin kanssa.
Kokosin itseni, ja huusin:
"Lopettakaa!"
Yhtäkkiä Tummaturkki pysähtyi, kun kuuli ääneni ja näki minut.
Silloin Mustatähti sai tilaisuuden, ja hyökkäsi.
"Lopeta, Mustatähti! Lopeta!" huusin.
Mustatähti katsoi minua, ja nousi muristen takaisin istumaan.
Tummaturkkikin murisi.
Sitten hänen katseensa osui minuun.
"Kuka teki tämän?" hän sähisi.
Kukaan ei vastannut.
Sitten uikuttava kissa tuli esiin.
"Sinäkö haavoitit Tuhkaturkkia?" Tummaturkki sähäisi.
"Ei ole väliä, kuka minua haavoitti!" huudahdin.
Silloin kaikki kissat katsoivat minua.
"Antakaa minun nyt puhua." sanoin kuuluvasti.
"Mitä järkeä tässä on? Minkä takia hyökkäätte klaaniimme?" kysyin Tummaturkilta.
"He ovat niin erilaisia, ja sitäpaitsi myrskyklaanilaiset hyljeksivät minua, kun olin pentu." hän murahti.
"Katso heitä, Tummaturkki. Mitä eroja näet? Hehän ovat samanlaisia kuin me. Vai näätkö heissä jotain erilaista?" kysyin.
Tummaturkki katsoi muita kissoja.
Kesti vähän aikaa kunnes hän kuiskasi:
"En."
"Mitä järkeä sitten sotia?" kysyin.
"Ei mitään." Tummaturkki sanoi.
Sain pienen hymyn itseltäni.
Yhtäkkiä kissajoukon seasta hyökkäsi kimppuuni kissa, jonka silmää raapaisin.
Se puraisi minua kyljestä niin kovaa, että sen hampaat menivät yhteen.
Silloin horjahdin maahan kivusta ja ulvoin.
Sitten kissa irrotti otteensa ja raapi mahaan.
Kipuni oli suunnaton ja ulvaisin viimeisen kerran.
Tiesin nyt aikani koittaneen.
Haavoistani tihkui verta paljon, ja olin melkein tajuton.
Tummaturkki esti kissaa enää hyökkäämästä.
Nopsatuuli juoksi luokseni.
"Tuhkaturkki?" hän kysyi.
En vastannut mitään, mutta hengitin raskaasti.
"Tuhkaturkki, et saa.... En halua menettää sinua." Nopsatuuli kuiskasi.
"Hakekaa Tuhkamarja!" hän huudahti.
Vatukkakynsi ja Mustaraita lähtivät matkaan.
Kohta heidän mukanaan oli Tuhkamarja.
Hän tuli luokseni pieni nyytti hampaissaan.
Parantaja laski nyytin maahan ja otti sieltä yrttejä.
Hän kietoi Nopsatuulen avulla hämähäkin seittiä ympärilleni.
Hän myös tukki verenvuotoja.
Muuta hän ei voinut tehdäkään, koska hänen ilmeensä muuttui huolestuneeksi.
"Mitä nyt?" Nopsatuuli kysyi.
Tuhkamarja oli vähän aikaa hiljaa.
"Tuhkaturkki ei hengitä." Tuhkamarja sanoi.
Parantaja syöksyi aivan lähelleni.
Hän yritti herättää minua, mutta se ei onnistunut.
"Viekää hänet pesääni." Tuhkamarja sanoi.
Nopsatuuli ja Vatukkakynsi auttoivat minut parantajan pesään.
Kun olin pesässä, Tuhkamarja komensi muut ulos ja jäi itse tutkimaan.
Pitkän aikaa kului.
Sitten Tuhkamarja meni pesästä ulos. Hän tassutteli hitaasti Nopsatuulen ja Vatukkakynnen luo.
"Mitä nyt? Onko tapahtunut jotain?" Nopsatuuli kysyi hädissään.
Tuhkamarja oli hiljaa.
Kohta hän kuiskasi:
"Tuhkaturkki ei selvinnyt."

jatkuu....

Vastaus:Saat ensin 25 Kp:tä mutta koska laitoit tämän Hohtiksen syntymäpäivänä,niin saat 10 lisä-kp:tä,eli yhteensä 35 Kp:tä C:

~Gebu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Doky
10.12.2012 20:57
"O..olen pahoillani.." Verensulka sai soperretuksi ja perääntyi hämmentyneenä pari askelta mustavalkoisesta kollista. Tuntiessaan kasvoinsa punoittavan, naaras laski katseensa repaleisen näköiselle maalle. Lumi oli lentänyt sikin sokin, peittämällä puunrungojen juuriston kokonaan. Sen sijaan että kolli loikkasi varjoihin (mihin samalla Verensulka toivoi), hän astelikin naaaan lähelle ja nuuhkaisi varovasti tämän tummanpunaista turkkia. Ei tarvinnut olla sen kummempi, ettei tajuaisi Verensulan olevan eksynyt kotikisu. Sileä, puhdas turkki jonka lumi oli tosin sotkenut pienesti, sekä kirkas kaulapanta kertoivat sen selvästi.
"Älä pelkää, en tee sinulle pahaa kunhan vain kuuntelet minua." Kolli hymyili Verensulalle lempeästi, muttei naaras vieläkään nostannut katsettaan maasta. Outo kuumus sulki hänen kasvonsa, ja sai tassut tärisemään.
"Ymmärrän kyllä että olet shokissa tai todella yllättynyt. Saanko udella nimeäsi, ja sitä miten pääsit Varjoklaanin reviirille?" Kollin ääni oli niin ystävällinen, että pelko ja kuumuus hälvenivät melkein hetke ssä. Verensulka nosti kirkkaat silmänsä katsoakseen tarkemmin puhujaa, mutta joutui jälleen laskemaasen mustiin tassuihinsa. Jälleen kerran kasvoja alkoi inhottavasti lämmittää.
"Nimeni on.. Verensulka ja olen eksynyt hoitajistani." Naaras yritti pitää äänensä mahdollisimman tyynenä, mutta se vaikutti enemmän epäröivältä ja hiljaiselta kuiskaukselta. Kolli siirtyi hälleen hiukan lähemmäs, eikä Verensulka pystynyt olla katsomatta silmäkulmastaan komeaa kollia.
"Ymmärrän. Haluatko että saatan sinut kotiisi?" Kolli hymyili jälleen lempeää hymyään, mikä sai Verensulan niskakarvat nousemaan pystyyn. Hän ei voinut olla tuntematta sitä pientä surua, että he erosivaisivat parin hetken kuluttua ja eivär enään ikinä tapaisikaan.
"Minä olen muuten Riekkotassu. Olen soturioppilas, ja mestarini on Haukankatse." Syntyi kiusallinen hiljaisuus, jota kummatkaan eivät uskaltaneet rikkoa. Kuu valaksia puiden oksat ja sai metsän näyttävän vielä isommalta ja pelottavammalta. Verensulan tassuja särji epämiellyttävästi, hän uskaltanut sanoa sanakaan. Viinein alkoivat näkyä isojen rakennuksien kattojen huiput, jostain jopa kuului koirien haukuntaa.
"Kiitos.. Että saatoit, Riekkotassu." Naaras hymyili ja yritti saada sydämmensä lyövän tyynemmin.
kumartui tutkimaan Verensulan kasvoja lähemmäksi, muttei naaras perääntynyt.
"Verensulka... Haluaisitko sinä liitty. Varjoklaaniin?"

//tuli kauhea pätkä! Yritän kirjoittaa jatkoa pian ja toivotan vielä kerran onnea Hohtiksellr!//
Vastaus:Ensin saat 15 kp:tä mutta koska olet kirjoittanut tämän hohtiksen Syntymäpäivänä niin saat 10 lisä-Kp:tä,eli yhteensä 25Kp:tä C:

~Gebu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltesydän
10.12.2012 19:40
Jatkuu…..

Nousin sammal pediltäni ja tassuttelin tuoresaalis kasan luo. Katselin hetken kylmää, valkoista lunta jota oli niin paljon, että jouduin loikkimaan hangessa korkealle.
>Aamupartio on näköjään lähtenyt jo matkaan.< Ajattelin. Nappasin kasasta jäniksen, joka oli pelkkää luuta ja nahkaa. Söin jäniksen hitaasti ja rauhallisesti, sillä ei ollut oikein nälkä. Liekkitassun katoaminen oli vienyt ruokahaluni.
>Missäköhän Liekkitassu on nyt?< Ajattelin ja toivoin mielessäni että hän olisi matkalla kotiin, vahingoittumattomana ja täysin kunnossa.
Tassuttelin pienen piirin luo jossa soturit keskustelivat huolestuneesti keskenään. >Taidankin tietää mistä he puhuvat…< Ajattelin ja tassuttelin sotureiden luo.
”Huomenta! Vinhapuro, Salamatiikeri ja Veritiikeri, te lähdette nyt metsästys partioon, Myrskysilmä, sinä valitset mukaasi kaksi soturia ja lähdet heidän kanssaan rajapartioon. Minä, Mantelisilmä ja Leijonasydän lähdemme etsimään Liekkitassua ja selvittämään mihin kissat oikein katoavat. Pitäkää silmänne auki Liekkitassun ja Haukankynnen varalta!”
Huudahdin sotureille ja yritin näyttää pirteältä.
”Selvä!” Kissat sanoivat yksimielisesti ja katselin hetken heidän peräänsä. Vinhapuro lähti metsästyspartion johdossa ulos leiristä, ja Myrskysilmä valitsi Varissulan ja Yöpilven mukaansa rajapartioon.
>Haukankynsi ja Liekkitassu ovat kadonneet... Lumikarva löysi Mantelisilmän… onneksi!< Ajattelin huolissani.

”Kissoja katoaa emmekä tiedä syytä...” Mutisin niin hiljaa ettei kukaan kuullut.
Tassuttelin hakemaan Mantelisilmää ja Leijonasydäntä, mukaani partioon.
”Tuletteko mukaani partioon?” Kysyin Leijonasydämeltä ja Mantelisilmältä.
”Toki!” Leijonasydän vastasi empimättä, mutta Mantelisilmä pyöritteli ja katseli tassujaan.
”Ööh… Minä lupasin käydä Loistetassun kanssa metsällä” Mantelisilmä sanoi ja nosti katseensa kohti minua. Katselin hänen suuria mantelin muotoisia silmiään, ja en voinut olla uskomatta häntä.

”Selvä, no käytkö hakemassa Hopeatiikerin tilallesi partioon?” Kysyin ja Mantelisilmä nyökkäsi hätäisesti, ja joikki pois.
Pian Hopeatiikeri saapuikin jo, ja lähdimme ulos leiristä. Tassuttelimme talvisella, tuulisella, kylmällä ylängollä. Lumi tuiskusi päin kasvoja ja kuljimme eteempäin, minä partion kärjessä. Näin lumituiskun läpi isoja hirviöitä, eivätkä ne olleet ukkospolulla!
Ne repivät puita juuriltaan, ja puita kaatui koko ajan kylmään lumeen. >Miten hyvä Tähtiklaani antaa tämän tapahtua!?< Ajattelin ja katselimme Hirviöiden tekemiä tuhoja tyrmistyneinä.
”Haistan Liekkitassun!” Hopeatiikeri sanoi äkkiä, ja minä havahduin ajatuksistani.
”Missä!?” Kysyin helpottuneena, ja aloin maistella ilmaa. >Todellakin! se on Liekkitassun tuoksu!< Kuljimme liekkitassun vainun perässä, kunnes Liekkitassun hajujälki päättyi äkkiä kuin seinään. Kukaan ei löytänyt enää vainua ja lähdimme tassuttelemaan leiriä kohti hännät maassa laahaten.

jatkuu….

//Paljon onneeaa vaan, paljon onneeaa vaan, paljon onneeaa Hohtis! Paljon onneeaa vaan! Ja muistakahan bonus kp:t! x) : DD\\

Vastaus:Saat ensin 16 Kp:tä Mutta koska teit tämän tarinan hohtiksen synttäreinä,saat sen kunniaksi 10 lisä-Kp:tä,eli yhteensä 26kp:tä :)

~Gebu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamanlehti
10.12.2012 17:40
Luku 8
Kun maailma ei riitä (When world is not enough)

Toivon liekki suorastaan roihahti sisälläni. Kyynelet valuivat poskilleni kun Tulisydämmen ja Haukankynnen hahmot lähestyivät. Lumimyrsky koveni entisestään, sain naamalleni lunta reilun annoksen. Olin melkein kaksikon luona, joten hidastin vauhtiani kävelyksi. Lumi oli paakkuuntunut heidän käpäliinsä, he olivat varmaan taivaltaneet jo pitkän matkan. Se ei ollut takuulla tehnyt hyvää Tulisydämmen haavoittuneelle lavalle.
"Tulisydän!" Huusin tuuleen ja astelin heidän luokseen. Nuolaisin Tulisydäntä poskelle ja tuin häntä toiselta puolelta. Haukankynsi näytti väsyneeltä, mutta yhtä iloiselta kuin aina. Jatkoimme taistelua myrskyssä kohti leiriämme. Ajattelin heti aluksi käydä hakemassa hämähäkinseittiä ja jotain muuta, mikä auttaisi haavoihin. Tulisydämmen pitäisi saada levätä. Lumivyöryn oli täytynyt koulia hänen kehoaan aika lailla, mutta olin niin onnellinen, kun Haukankynsi oli löytänyt hänet. Olisin ikuisesti kiitollinen.

Lumi tuiskusi kasvoillemme, oikeastaan joka paikkaan. Aivastin hiljaa ja siristin silmiäni nähdäkseni edes jotakin. En kuitenkaan nähnyt muuta kuin loputtomasti lunta ja tätä viheliäistä erämaata. Maasto alkoi nousta, askeleeni alkoivat lipsua jäisellä kalliolla, josta tuuli oli puhaltanut lumen pois. En edes tiennyt, olimmeko oikeassa suunnassa. Olin tullut idästä päin, joten.. Ei. Eihän siinä ollut mitään järkeä. Suuntavaistoni oli tipotiessään täällä keskellä erämaata, jossa jokaisessa ilmansuunnassa oli vastassa ainoastaan sama maisema. Ei mitään muuta. Tuntoaistini alkoi heikentyä kylmyyden levitessä ensin käpälistä jalkoihin muuten ja sitten koko kehoon. Astuin jälleen yhden kivuliaan askeleen. Hätkähdin, kun en tuntenut enää käpäliäni. Noh, nyt ei ollut mitään menetettävää. Tuskin me henkeämme menettisimme, minä ja Haukankynsi, mutta Tulisydämmestä en ollut niin varma. Hän näytti erittäin heikolta, eiväthän he olleet saaneet ruokaa kahteen auringonkiertoon. Hänen askeleensa vierelläni kävivät yhä vaivalloisemmiksi, kunnes hän luhistui valkealle hangelle. Haukankynsikin hätkähti.
"Ei! En tahdo menettää sinua uudelleen!" Kuiskasin kollin korvaan. Tulisydämmen silmät olivat kiinni, mutta hän hengitti ihan hyvin edelleen.
"Ei tässä mitään.. tarvitsen.. vain.. vähän.. lepoa.." Viimeiset sanat hukkuivat tuulen ujellukseen. Kollin keho muuttui hervottomaksi, joten Haukankynsi auttoi Tulisydämmen selkääni. Puhahdin kollin painon lysähtäessä lavoilleni, mutta olin jo päättänyt kestää vaikka kuoleman kumppanini puolesta.

Tuulen ujellus tukki kaikki aistini, en kuullut tai nähnyt mitään muuta. Tunto oli kadonnut aikoja sitten, korvat tukkiutuivat välittömästi. En olisi normaalisti kestänyt sellaista rääkkiä, mutta tein Tulisydämmen ja Myrskyklaanin takia mitä vain. Hanki oli nyt ainakin kaksi kertaa korkeampaa ja jähmeämpää, se jäätyi kaiken aikaa. Astuin taas yhden kivuliaan askeleen. Olin horjahtaa, mutta onneksi Haukankynsi tuki nyt minuakin. Hän oli varmasti parhaimmassa kunnossa. Huohotin hiljaa, häntäni laahasi maata.
"Kiitos. Kestän kyllä..." kähisin Haukankynnelle. >Toivottavasti..< Lisäsin mielessäni. Ajatuksenikin alkoivat jäätyä ja aina, kun yritin ajattela järkevästi, ajatukset alkoivat kiertää kehää, enkä päässyt mihinkään. Päätäni särki, muttei huimannut. Revin jostain kehoni sopukoista voimaa kantaa haavoittunutta soturia. Muistin, mitä emoni oli aina sanonut.
"Maailma ei riitä. Ansaitsemme kaikki aikanamme jotain parempaa." En ymmärtänyt, mistä tuo vanha, tyhmä lause tuli mieleeni, mutta jotenkin ajattelin aina, että se oli totta. Ansaitsemme kaikki parempaa. Me parempaa kuin tämä erämaa, klaanit metsässä parempaa kuin kuolema kaksijalkojen kynsissä. Minua huimasi, kun ajattelinkin kuinka hirmuisessa vaarassa ystävämme olivat. Sain taas kerran muistutuksen siitä, että ei sovi aina ajatella vain itseään. Olin kyllä mielesträni oppinut, mutta kuten kaikki muutkin, sain siitä opetuksia vähän väliä. Äkkiä näköni sumentui huomattavasti ja luulin, että hetkeni oli koittanut. >Siitä vaan, sittenpähän kuolen!< Äkkiä näköni kirkastui, näin edessäni leirimme, pensaikon. Näky kuitenkin haihtui nopaesti ja vaihtui liian tuttuun jäätikköön. Tajusin vain hämärästi, kuinka kaukana saatoimme olla. Aina, kun pääsimme yhden kummun yli, taivaanrannasta ilmestyi aina vain lisää kumpuja, jotka tuntuivat jatkuvan taivaaseen asti. Tiesinhän minä, ettei se ollut mahdollista, mutta olin sen verran tokkurassa, etten tajunnut juuri mitään. Minua väsytti, silmät meinasivat painua kiinni kerta kerran jälkeen.

Seutu muuttui kiviseksi ja liukkaammaksi, eikä puita enää ollut mailla halmeilla. Koetin tunnustella, hengittikö Tulisydän, mutten tietenkään tuntenut sitä turkkini läp. Varsinkaan, kun en yleensäkkään tuntenut mitään muuta kuin hyytävän kylmyyden, joka mitä kovemmin tuuli puhalsi. Aloin vähän kerrassaan menettää ajattelukykyäni, mikä heikensi selviämismahdollisuuksiani yleensäkkin. Kyylmyys ei todellakaan tehnyt mitään hyvää kissalla, saalistajalle yleensäkkään. Tuhkamarja oli joskus kertonut, kuinka vaarallista kylmyys voi olla. Monta pentua oli kuollut viimelehtikadonaikaan, mutta Tuhkamarja sanoi, että tämä oli vieläkin pahempi. Saalista ei löytynyt nimeksikään, jokea peitti paksu jääpeite. Klaaninvanhimmat puhuivat pahimmasta lehtikadosta koko metsän historiassa. Se oli vakava, todella vakava asia. Siksi oli vieläkin tärkeämpää, että pääsisimme nopeasti... Siinä kohdassa minulla pimeni lopullisesti. En yksinkertaisesti pystynyt ajattelemaan monimutkaisia asioita tai päätäni alkoi särkeä vimmatusti. Loin epätoivoisena katseeni taivaalle ja kuiskasin äänettömän pyynnön Tähtiklaanin puoleen. >Hyvä Tähtiklaani, vie meidät turvallisesti perille.<

Taivalsin yhä eteenpäin, Tulisydämmen paino lavoillani. Katseeni suuntautui yhä uudestaan ja uudestaan toiveikkaasti taivaanrantaan, joka tuntui jatkuvan hamaan loppuun asti. Veren karvas maku tulvahti suuhuni, mutta erotin sen vain hämärästi. Hengityksenikin alkoi vinkua, en ollenkaan tiennyt, kuinka kauan olimme matkanneet. Toivoin, että olimme oikeassa suunnassa, mutta valitettavasti sitä ei voinut tietää. Olin niin huonossa kunnossa, että pienikin väärä liike olisi suistanut minut tasapainosta ja suistanut rotkoon, jonka reunalla taivalsimme. Polku oli todella kapea, olimme vain hännänmitan päässä varmasta kuolemasta. Ja pahinta ei edes ollut, etten tuntenut mitään, vaan se, etten nähnyt kuin hiirenmitan eteeni ja polku kapeni hetki hetkeltä. Kammottava jyrkänne tuli lähemmäs ja lähemmäs. Tiesin hyvin, että jos meidän pitäisi hypätä jonkin yli, emme todellakaan onnistuisi. Haukankynnellä tuntui riittävän voimaa loputtomasti ja aina välillä hän korjasi askeleitani, etten olisi liukastunut. Hänkin tietysti ymmärsi, ettemme selviäisi kukaan yksin. Toivoin, että voisin jotenkin auttaa häntä, mutta hän sanoi aina, että tärkeämpää oli minun ja tulisydämmen selviäminen. Hymyilin väsyneesti. Äkkiä yllättävä tuulenpuuska kaatoi minut kumoon, mutta kompuroin vaivalloisesti jaloilleni ja vakuuttelin, että olin kyllä kunnossa. Laskin pääni alas ja olin lähellä luovuttamista. Taivas oli musta, mutten nähnyt tähtiä. Oli varmasti jo yli kuuhuippu. Käsitin, kuinka kauan olimme matkustaneet. Viimeinenkin toivon pilke päästä perille sammui silmistäni.

"Leiri!" Kuulin Haukankynnen henkäisevän. Hätkähdin. Totta se oli. Erotin sumeasti valkean poikkeaman maisemassa. Se oli vielä jonkin matkan päässä, mutta näime sen jo. Koetin juosta, mutten jaksanut. Tärisin kylmästä paksun turkkini alla ja hampaani kalisivat. En tosin ymmärtänyt sitä, mieleni oli nimittäin vieläkin sekavampi. Aloin nähdä ympärilläni Tähtiklaanin sotureita. Jos olisi katsonut sivusta, olisin näyttänyt aivan siltä kuin olisin pöhinöissä. Ja tavallaan olinkin. En ollut syönyt kunnolla aikoihin. Vain muutaman surkeankokoisen linnun. Nyt olimme kuitenkin jo melkein pesällä joten kokosin voimani vielä viimeseen pinnistykseen.

Kannoin Tulisydämmen pensaikon suojiin ja sammalpesälle. Katsoin Haukankynttä sumein silmin ja kähisin heikosti mutta vakuuttavasti:
"Kiitos, Haukankynsi. Olemme ikuisesti kiitollisia sinulle. Kiitos että jaksoit uskoa loppuun asti." Haukankynsi nyökkäsi ja asteli pois. Kävin hakemassa yrttikäärömme ja painelin varovaisesti Tulisydämmen haavoihin hämähäkinseittiä. Hetken kuluttua verta ei tihkunut enää mistään. Painauduin kenyesti Tulisydämmen kylkeen ja nuolaisin vielä hellästi tämän poskea. Tuntui uskomattoman hyvältä olla lämpimässä ja suojassa piiskaavalta tuulelta. Kuullostelin hetken pesän hiljaisuutta. Nyt Tulisydän hengitti vaivattomasti ja nukkui rauhallista unta. Huokaisin helpotuksesta, tiesin nyt että hän selviäisi. Oma hengitykseni kuitenkin vinkui ja tunto oli yhä poissa ja aistit heikoja, mutta uskoin sen kyllä parantuvan kunnon levolla. En edes yrittänyt pysyä hereillä, vaan silmäni painuivat hitaasti kiinni ja vajosin niin paljon kaivattuun levolliseen uneen.
Vastaus:Saat ensin 20 Kp:tä mutta koska olit kirjoittanut tuon Hohtikseni syntymäpäivänä,niin saat 10 lisä-Kp:tä,eli yhteensä 30Kp:tä C:

~Gebu

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikarva
10.12.2012 17:22
jatkuu…
>Tänne päin! Pian löydän Mantelisilmän! < Ajattelin innoissani.

”Mantelisilmä? Myrskyklaanin reviirillä? No, minä menen, turkkini on valkoinen.” Mutisin, ja loikin eteempäin umpihangessa. Lopulta näin tassun jälkiä.
>Hmm.. Ovatko nuo Mantelisilmän?< Ajattelin, ja lähdin seuraamaan niitä. Ne johtivat pienen, tiheän kuusen juurelle, ja haistoin…
”mantelisilmä!” Huudahdin, ja tuönnyin sisään.
”mi- Mitä!?” Huudahdin. Sisällä, oli Mantelisilmä, mutta tämän lisäksi siellä oli Myrskyklaanin uore soturi Mäntyviiksi.
”Älä, älä Lumikarva…” mantelisilmä sanoi. Suljin silmäni ja sanoin:
”Pidän tämän omana tietonani. Minä olen myös rikkonut soturilakia.” Sanoin, ja painoin pääni.
”Mutta Mantelisilmä, tule kotiin, heti.”
”Hyvä on.” Tämä sanoi, ja nuolaisi vielä kerran mantyviiksen korvaa. Hän kuiskasi jotain, varmaan tapaamis aikaa mäntyviiksen korvaan.

>nyt hänkin on turvassa!< Ajattelin. Tassuttelin yrtti varastoilleni mietiskelemään.
“Voi Liekkitassu. Nyt tiedän! Kerron hänestä pakkaspennulle, ja Hiutalepennulle! Vaikka häntä ei löytyisikään, hekin tietävät millainen hän oli…” Mutisin, ja tassuttelin pentujen luo.

”Liekkitassusta, olisi pian tullut parantaja. Hän oli ulkonäöltään lihaksikas, ja komea, mutta silti siro. Hänellä oli kellertävä turkki, ja mustia läikkiä. Ihan niin kuin Poltesydän. Hän on isoveljenne. Hänellä on myrskyn vihreät silmät, ja musta pieni kuono.” Selostin. Katsoin Kahdon suloisen pannun silmiin, ja sydämeni suli, niitä katsoessani. He tapittivat valtavilla silmillään, ja odottivat lisää. jatkoin:
”No niin. Nyt minulla on tehtävää. Minun pitää lähteä.” Sanoin, ja tassuttelin pois.
>Karhun vatukat ovat lopussa… Kissanminttu… Sitä Liekkitassu oli hakemassa kunnes katosi…< Ajattelin, kunne takaani kuului askelia, Polte sydän sanoi järkyttyneenä, silmät pelkoa, surua, ja järkyttyneisyyttä täynnä:
”Pieni Pakkaspentu on kadonnut.” Minä käänsin Poltesydämeen katseeni, ja pienet kyyneleet tulivat silmiini. Juuri äsken oli kertonut hänelle, ja hänen siskolleen tarinoita, ja nyt hän oli kadonnut, aivan niin kuin Liekkitassukin. Onneksi olin löytänyt edes Mantelisilmän.

jatkuu…
//Happy birthday to you, happy birth day to you, happy birthday to cookiee, happy birthday to youuu!!! muistakaa bonus kp:t!!! : DD\\

Vastaus:Selvä! :) Hmm.... yhteensä vaikka 20 pistettä! : D

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuiskutassu
10.12.2012 14:55
Tunsin haukan nokkivan minua ja juoksin edelleen. Kuulin partion äänen ja näin heidät. He juoksivat haukan kimppuun.
"Oletko kunnossa?" Partiossa mukana ollut Usvajalka kysyi minulta.
"O-olen." sopersin.
"Käy kuitenkin Mutaturkin luona." Usvajalka käski.
"Selvä." mauin ja lähdin raahustamaan Mutaturkin pesälle. Lopultakin näin leirin häämöttävän horisontissa. Nelistin leiriin ja tassuttelin leirissä Mutaturkin pesälle.
"Hei Tuiskutassu! Mitä sinulle on tapahtunut?" Mutaturkki kysyi ihmetellen.
"Jouduin haukan kysiin." mauin.
"Selvä." Mutaturkki maukui ja haki hämähäkin seittiä. Hän paineli seittiä haavoilleni.
"Lepää tämä päivä." Mutaturkki maukui kun oli laittanut seitin haavoilleni.
"Selvä." Mauin ja tassuttelin sammalpedilleni, laskeuduin makuulle ja suljin silmäni, nukahdin melkein heti.

Avasin silmäni ja näin olevani omalla sammalpedillä, tassuttelin leiristä ulos, näin kuinka lumi kiilsi maassa ja tassuttelin hangessa. Kuuntelin ääniä, ja maistelin hajuja. Katsoin ympärilleni ja näin vilahduksen kissasta. Juoksin sen perään hyppäsin pensaikkoon, jonne näin sen vilahtaneen. Katsoin hätäisesti ympärilleni, kun en nähnytkään kissaa. Tunsin kuinka kissa hyppäsi selkääni, se raastoi selkääni verille. Pakenin sen alta pois ja hyppäsin sen selkään. Taistelimme hetken kunnes kissa oli päälläni, se valmistautui viimeiseen iskuunsa, minuun.

"Onko jokin hätänä?" Kuulin äänen enkä nähnyt enää kissaa.
>Se oli unta!< ajattelin iloisena.
"Ei, ei mikään ole hätänä." Mauin Usvajalle.
"Hyvä, sitten voimmekin mennä harjoittelemaan taistelua." hän maukui.
Silmäni loistivat auringon säteilyssä, tassuttelimme kaislakuopalle.
"Hyppää päälleni." Usvajalka käski. Hyppäsin empimättä hänen päälleen, mutta Usvajalka ehti väistää.
"Sinun täytyy olla nopeampi." Usvajalka maukui. Käännähdin niin nopeasti kuin voin ja hyppäsin Usvaljan päälle, mutta sain tassuihini vain pelkkää ilmaa.
"Älä näytä katseellasi mihin aijot hypätä." Usvaljalka maukui.
"Jatketaan." Katsoin hänen tassuhin, mutta hyppäsin hänen päälleen, tällä kertaa sain tassuihini Usvajalan turkkia.
"Hyvä, lopetetaan tältä päivältä." Usvajalka maukui ja lähdimme tassuttelemaan leiriin.

Jatkuu...

Vastaus:Hmm.... 15 pistettä! :>

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tammisydän
10.12.2012 14:37
Mooi haluaisin ilmoittaa Haukankynnen kuvasta :) nimittäin se EI näy liittyneet osiossa ja ihmettelen vain minne se on hävinny ?? jaaa sitten vielä teen tänään ainakin 2 tarinaa joten toivoisin että Kp laitettais... En saanu kp:ta siitä Haukankynnen tarinasta :/ (Luku 12) T: Tammisydän
Vastaus:Selvä, en tiedä mihin se kuva on hävinnyt.... ^^'

Kp.tnnettu toiselle koneelle, lisään ne jossakin vaiheessa!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sisiliskovarjo
09.12.2012 22:03
”Milloinkohan ne avaavat silmänsä?” kysyin Pikkusulalta ja nuolaisin nukkuvan Pajupennun päälakea.
”En usko että siihen menee enää pitkään. Luultavasti siihen menee noin neljännesosakuu, ehkä ei niinkään paljon” Pikkusulka kehräsi ja siirsi pentujaan lähemmäksi itseään.
Pikkusulka oli luvannut hoitaa myös Huomenkukan pentuja Pilkkupentua ja Lehtipentua, sekä Nokkospentua ja Symbolipentua, koska Huomenkukka oli saanut piikin anturaansa ja joutui menemään Mutaturkin luo. Hopearuusu auttoi Pikkusulkaa, mutta pentuja oli kuitenkin aika paljon joten Pikkusulalla riitti tekemistä. Nokkospentu leikki Pilkkupennun ja JuoHopearuusun pennun, Kaislapennun kanssa kuivuneella sammalpallolla, mutta oli välillä hieman epävarma siitä, missä mennään, joten leikki varovasti ja harkitsevasti. Nousin Pikkusulan vierestä ja kurkistin ulos aukiolle.
”Taidan lähteä nyt. Lupasin Suomutassulle mennä hänen kanssaan tänään nelipuulle päin metsästämään.” naukaisin ja heilautin hännälläni hyvästit kumppanilleni ja pennuille.
Pujahdin solakasti ulos pentutarhasta. Kaikilla klaanilaisilla oli paljon tekemistä, ja tuoresaaliskasassa oli vain kaksi päivää vanha harakka, jonka kaikki kylkiluut näkyivät epäilyttävät selvästi. >Minä en tuota ainakaan syö. Tuskin sitä kukaan syö< tokaisin ja näytin harakalle kieltä.
”Olen odottanut sinua jo niin pitkään, mutta minua ei päästetä pentutarhaan hätistämään sinua ulos! Olisin kuulemma vaaraksi pennuille, mutta sinun on turha juosta minua pakoon sinne!” kuulin tutun sähinän selkäni takaa ja kuonooni tulvahti Suomutassun tuoksu. Naurahdin kopeasti.
”En minä sinua sinne karkuun mene. Anteeksi nyt kuitenkin siitä, että en tullut toivomaasi aikaan.” maukaisin oppilaalleni ja käännyin katsomaan tätä.
”Kaikille kissoille käy aina tuolla tavalla, kun he saavat pentuja! Heistä tulee huonomuistisia ja pehmeäluonteisia, kuten kotikisut.” Suomutassu sihisi pahantuulisena ja piiskasi häntäänsä puolelta toiselle. Huokaisin syvään ja sanoin:
”Niin, mutta se menee kyllä ohi. Ja sinun olisi parasta olla kutsumatta minua kotikisuksi tai...” heilautin etukäpälälläni lunta Suomutassun päälle, ja tämä älähti. Sillä välillä kuin nuori naaras ähki ja pudisti lunta päältään, olin ehtinyt juosta nopeasti leirin uloskäynnille.
Suomutassu katsahti minuun hieman ärsyyntyneesti.
”No tule jo, olen odottanut sinua jo vaikka kuinka kauan!” mau’uin kovalla äänellä Suomutassulle, joka murahti ja juoksi perääni, kun pinkaisin kovalla vauhdilla kohti nelipuuta. Tiesin olevani oppilasta nopeampi, joten naureskelin hiljaa juostessani ja katsoin välillä taakseni, jossa Suomutassu juoksi totisena perässäni. Odottamattomasti tämä kuitenkin iski kyntensä nuoren mutta vahvan koivun kylkeen, ja kiipesi ylös puuhun. Hidastin vauhtiani, jotta en törmäisi mihinkään. Suomutassu pääsi korkealle oksalle. Tämän ote lipsui hieman, mutta hän onnistui säilyttämään tasapainonsa, iski kyntensä kovasti kiinni puun oksaan ja loikkasi toiseen puuhun. Jarrutin kovasti, kun Suomutassu pääsi vauhtiin. Tämä hyppeli korkealla puiden latvoissa kuin orava. Katsoin oppilastani täysin ymmälläni noista taidoista, mutta pian Suomutassun alla oleva oksa räsähtikin pahaenteisesti. Suomutassu menetti tasapainonsa, ja yritti saada otetta muusta oksasta. Se ei kuitenkaan onnistunut, ja oksa rasahti poikki. Päästin äänettömän huudahduksen, ja juoksin kohti putoavaa Suomutassua. Suomutassu putosi nopeammin alas kuin oksa, ja juuri kuin Suomutassu lähestyi maata, hyppäsin ilmaan ja tartuin tämän niskasta kiinni. Oksa putosi vinhaa vauhtia perässä, ja väistin nopeasti, jotta en saisi sitä niskaani. Se ei osunutkaan minuun tai Suomutassuun, vaan tippui äänettömästi lumihankeen. Se oli täysin lahonnut, ja vanha.
Laskin oppilaani maahan ja aloitin (Suomutassun mielestä) pitkästyttävän saarnatuokioni.
”Olet se sinäkin yksi hiirenaivo, vai sanottaisiinko kuten Myrskyklaanilaiset, kalanaivo!! Etkö tajua, kuinka vaarallista tuo on! Olisit voinut saada pahoja vammoja, tai jopa kuolla! Kiipeileminen ei ole leikkimistä, se on Myrskyklaanilaisten heiniä. Se on vaarallista, ja eikä se autakaan sinua pääsemään nopeampaa. Se on tarkoitettu vain piileskelemiseen, tähystämiseen, pakoon, puolustukseen ja niin edespäin! Mitä vanhempasi olisivat sanoneet, jos olisivat nähneet tuo?!” sähisin Suomutassulle, ja mulkoilin tätä tuimasti.
”Eivät he olisi sanoneet mitään. Heille olisi ollut onni, jos olisin kuollut” Suomutassu mutisi väsyneesti. ”He eivät edes halunneet pentuja, varsinkaan tämäntapaista kuin minä...”
Katsoin oppilasta hieman myötätuntoisesti, ja ajattelin kuinka kamalaa se on varmasti ollut kun ei ole saanut ollenkaan vanhempiensa huomiota. Olin itse ollut emoni, Raesykkeen ainoa pentu, ja minua oli aina kohdeltu ystävällisesti.
”Noh... Se ei kuitenkaan anna sinulle lupaa tuollaiseen riehumiseen. Tuo jos mikä on vaarallista.” sanoin hieman hiljempaa. ”Meidänhän piti mennä metsästämään. Tulehan, tai olemme nelipuun luona vasta huomenna.” nousin, kosketin hännälläni Suomutassun kylkeä ja tassutin kohti nelipuuta. Suomutassu seurasi minua.
”Minneköhän Kosteaturkki on mennyt? Toivon että häntä ei ole napattu kaksijalkalaan...” mietin ääneen, ja mieleeni tulvivat tuhannet muistot oppilasajoistani, kun kaksijalat olivat siepanneet minut ja Pikkusulka oli uskollisesti tullut etsimään minua lumipyryssä. Muistin myös, kuinka olin pudonnut korkealta puuaidalta piikkipensaaseen, ja saanut ikuiset lovet korvaani ja pelon korkeista paikoista. Siksikö olin ollut niin kireä Suomutassulle? Siksikö, koska itse pelkäsin kiipeämistä? Kitkerä haju keskeytti mietiskelyni.
”Hirviöitä!” sähähdin Suomutassulle ja kiskaisin tämän kaatuneen puunrungon taakse. Olimme lähellä nelipuuta, mutta myös jokea. Joen toisella puolella, Myrskyklaanin reviirillä, oli ainakin kolme suurta kaksijalkojen hirviötä. Ne näyttivät erilaisilta kuin ne hirviöt, mitä olin ennen nähnyt. Ne louhivat kuuraista ja lumista maata suurilla kauhoillaan ja kaatoivat puita. Hirviöiden vieressä kulki kaksijalkoja, joilla oli oudot kepit kädessään. Silloin nuori jänis pakeni joen yli meidän reviirillemme, mutta se ei päässyt kovinkaan pitkälle, kun kuului kova ääni, ja se lyyhistyi keskelle jäistä jokea. Kaksijalka nosti suurta keppiään, ja nyt siitä nousi savua. Ääni oli lähtenyt kepistä, ja kaksijalka oli tappanut jäniksen.
”Miksi ne noin tekivät?!” Suomutassu sähisi. ”No, ainakin saimme ilmaista ruokaa!” Suomutassu pinkaisi varoituksistani huolimatta äkkiä joelle, nappasi kuolleen jäniksen ja ja toisen luokseni. Jäniksen kyljessä oli pieni reikä, josta pulppusi verta. Jänis haisi hirviöiltä.
”Seis! Sitä emme vie leiriin!” sihisin oppilaalleni, kuin tämä oli ottamassa jänistä uudestaan suuhunsa.
”Miksi emme? Tämähän on hyvää, ilmaista ruokaa!” Suomutassu maukui. Laskin tassuni jäniksen päälle ja pyöräytin tämän ympäri, jotta se kohta, josta tuli verta, näkyisi paremmin. Jäniksen kyljessä näkyi paha jälki, reikä siis, ja kun katsoin tarkasti, näin reiässä olevan mustan pienen kiventapaisen esineen. Sain kiven pois jäniksen sisältä kynnelläni, mutta irvistin, koska oli todella ällöttävää tonkia toisen eläimen sisintä, vaikka se olisikin vain jänis. Kivi jäi lumelle. Se oli verinen, mutta kun puhdistin sen lumella, se osoittautui kokonaan mustaksi. Suomutassu haistoi sitä.
”Yäh! Se haisee pahemmalle kuin hirviöt!” tämä huudahti ja pärski yrittäessään saada hajua pois kuonostaan.
”Se on varmasti myrkyllinen. Nyt koko jänis on myrkyllinen, ja lyön hännästäni vetoa että se, joka syö sen, kuolee hetken päästä ruokamyrkytykseen” sanoin hiljaisesti.
”Hyvästi häntäsi” Suomutassu maukui välinpitämättömästi ja mulkaisin häntä.
”No jos se on niin tärkeää, tietenkin voimme tehdä joen jäähän reiän ja tiputtaa jäniksen hyytävään veteen” Suomutassu sanoi ja läpsäytti käpälällään jäniksen poskea.
”Ei! Silloinhan joki voisi saastua ja kuolisimme janoon!” sähisin topakasti.
”No miten herra kaikkitietävä sitten aikoo ’myrkytetyn’ jäniksen hävittää? Syötätkö sen kaksijaloille tai mahdollisesti niiden lemmikkihirviöille?” Suomutassu kysyi hieman pilkkaavaan äänensävyyn.
”Tämä ei ole nyt naurunasia! Etkö tajua, että metsä käy vaaralliseksi?!” sihisin ja tuijotin pelästynyttä Suomutassua. ”Ainoa hyvä asia tässä on se, että koska reviirimme ei sijaitse ukkospolun vieressä kuten muiden klaanien reviirit, hirviöt tulevat meidän reviirillemme viimeiseksi! Tuuliklaanin puolelta meitä ympäröi rotko ja Myrskyklaanin puolelta joki!”
Yritin rauhoittua, ja vedin syvään henkeä. Hirviöt mellastivat yhä kovaan ääneen toisella puolella jokea.
”Okei, meidän ei kannata metsästää täällä päin, ja kerrotaan se myös muulle klaanille. Suomutassu, sinä voit mennä metsästämään rotkolle päin...Ei kun, äläpäs menekään. Se voisi olla liian vaarallista, kun et osa olla varuillasi. Sinun täytyy mennä kertomaan tästä Sulkatähdelle. Sillä välin minä hävitän tämän” sanoin ja kosketin jänistä. ”Minä luotan sinuun, Suomutassu, joten kerro kaikki asiat ihan niin, kuin ne oikeasti ovat”
Suomutassu nyökkäsi. ”Älä huoli, kyllä minä pystyn jotakin noin helppoa tekemään.” tämä maukui. ”Lähdenkö nyt heti?”
”Lähde heti” maukaisin ja katsoin oppilastani silmiin, jolloin tämä nyökkäsi vielä kerran ja lähti juoksemaan kohti leiriä. Käänsin katseeni jänikseen. >Miten minä tämän hävitän?<
>Ehkä olisi parasta vain haudata se. Mutta silloin...< ärähdin kovaan ääneen ja huokaisin.
”ÄÄH! Inhoan tällaisia tapauksia!” huusin kovaan ääneen ja lähellä olevista puista lensivät linnut. ”Lentäkää vain pois! Menkää kaikki kauas täältä niin varmasti on mukavaa ja te kaikki typerät eläimet kuolevat noiden typerien hirviöiden ja kaksijalkojen takia!!” hengitin raskaasti ja vihaisesti. >Rauhoitu nyt, ei tämä niin vakavaa ole... Hautaan sen vain, ja sitten kaikki ovat iloisia ja saan mennä takaisin leiriin..< Aloin kaivamaan lunta, jota oli maassa melko paljon. Kun käpäläni osuivat kovaan maahan, otin esille kynteni. Maa oli kuitenkin aivan liian kovaa. >Tämäkin vielä!< Hirviöt kaivoivat kovaan ääneen toisella puolella jokea. >Voisin mennä tuonne ja pudottaa jäniksen johonkin kuoppaan...mutta silloin roskaisin Myrskyklaanin reviiriä ja änkeytyisin sinne ilman lupaa... Yritän vielä kaivaa.< Asetin takajalkani lumettomaan kohtaan ja potkin maata kovasti voimakkailla takajaloillani, kynnet esillä, ja kova maa pehmeni hieman jolloin siihen syntyi pieni kuoppa. >No on tämä parempi kuin ei mitään...< Takajalkani olivat aivan voimattomat ja nostin kuolleen jäniksen leukojeni väliin. >Että osaa maa olla kovaa< Laskin jäniksen kuoppaan, laitoin sen päälle kaivamaani multaa ja sitten lunta. Taputin jaloillani lunta ja maata. >Toivottavasti se nyt pysyy tuolla, vaikka ei olisi pahitteeksi vaikka joku kettu söisikin sen<
Käännyin takaisin leiriin päin, mutta ennen kuin olin pinkaisemassa juoksuun, katsoi vielä hirviöihin ja kaksijalkoihin päin. Yksi kaksijaloista katsoi minua, ja kuulin korvia vihlovan ujelluksen, kun kaksijalan kepistä sinkoutunut pieni musta kivimäinen kuula lähestyi minua nopeammin kuin mikään Tuuliklaanin kissa. Pudottauduin alas, jolloin kivi ei osunutkaan minuun vaan lensi pääni ylitse jolloin se kosketti hieman karvojani. Hengitin nopeasti ja säikähtäneesti, ja lähdin karkuun. Kaksijalka yritti vielä osua minuun, mutta ei kuitenkaan osunut. Katselin ympärilleni, samalla kuin juoksin. >Tällä kertaa en kiipeä puuhun. En tee samaa virhettä kuin silloin, kun minut siepattiin. Juoksen Tuuliklaanin reviirille päin, silloin kaksijalat eivät ainakaan tunkeudu leiriimme.< Juoksin niin kovaa kuin jaksoin, ja huomasin, että kaksijalat eivät olleet seuranneet minua. >Miksi ne yrittivät tappaa minut? Kaksijalathan ovat yleensä ystävällisiä kissoille...No, ehkä se luuli että olin mäyrä tai kettu, vaikka en niiltä näytäkään. Kaksijaloilla on varmasti todella huono näkö< venyttelin väsyneesti ja haistoin hiiren. Hiljenin nopeasti ja huomasin lähimmän puun vieressä hiiren, joka oli juuri tullut ulos pesästään, puunjuuren alta. Hiiri ei huomannut minua, joten tapoin tämän leikiten yhdellä kevyellä raapaisulla. >Mukavan pulska. Se oli saanut paljon ruokaa...< nostin hiiren maasta. >Voi, kuinka voisinkin käydä Korppitassun ja Ohran luona. Heillä on aina niin paljon pulskia hiiriä!<

Kävelin lähellä rotkoa, ja kuulin veden ääntä. Rotkossa vesi riehui niin kovasti, että se ei ollut kokonaan jäätynyt. >Harmi, että tuolla ei voi kalastaa< hiiri oli luisumassa suustani, joten heilautin sitä ilmassa ja tartuin hiirtä kiinni hieman korkeampaa. Näin Tuuliklaanin partion toisella puolella rotkoa, ja nämäkin olivat huomanneet minut. Nyökkäsin näille lyhyesti ja jatkoin matkaani Jokiklaanin reviirillä.

//Tämmöstä tällä kertaa :'D kysyisin samalla sitä, että minkä ikäinen pennun pitää olla, kunnes tällä voi alkaa kirjoittamaan tarinoita? Tuolla infossa,missä lie, sanotaan, että kun on 0-20 kp'ta niin voi alkaa kirjoittamaan, mutta minkä ikäinen pennun kuuluu olla? :D että voiko kirjoitella kolmen päivän ikäisellä pennulla, kolmen viikon ikäisellä vai kolmen kuukauden?
Vastaus:Noh, voit alkaa kirjoitella sillä pennulla jo nyt. Millä pennulla kirjoittelet? Kuitenkin 29 pistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
09.12.2012 20:30
Kuulin linnun viserrystä.
Katsoin ympärilleni ja huomasin olevani tuntemattomassa paikassa.
Maailma oli vihreä, ja kirkas. Taivas oli pilvetön ja aurinko paistoi.
"Vau.... Tämä paikka on oikea paratiisi..." henkäisin.
Kun katsoin tarkkaan, huomasin valkoisen ja hohtavan hahmon vehreän niityn toisella puolella.
Kun vasen takatassuni osui ruohoon, siihen ei enää koskenut.
>Kummallista.... Jalkaani ei enää koske. Miten tämä on mahdollista?< mietin ihmetellen.
Hetken ihmeteltyäni lähdin tassuttelemaan hahmoa kohti.
Kun oli lähempänä, huomasin että hahmo oli selin minuun.
>Hei.... Tuossa on jotain tuttua.< ajattelin.
Menin vielä lähemmäksi, kunnes olin kahden ketunmitan päässä.
Hahmon korva liikahti, ja hitaasti sen pää alkoi kääntyä minuun päin.
Pidätin hengitystäni.
Nyt näin hahmon kasvot.
Henkäisin, ja tunsin kun silmäni kostuivat.
"Äiti....." kuiskasin.
Äitini näytti yllättyneeltä.
"Tuhkaturkki... Miten sinä pääsit tänne? Tänne pääsevät vain kuolleet kissat." hän sanoi.
"Mitä?" kysyin.
"Hups.... Se lipsahti..." äiti sanoi.
"Äiti... Oletko sinä kuollut?" kysyin surullisena.
Äiti katsoi minua surullisena ja kuiskasi:
"Olen."
Silloin jähmetyin paikalleni.
Päätäni jomotti surusta ja itku oli kurkussani.
Kyynel vierähti poskelleni, ja putosi lopulta maahan.
"Olen pahoillani, Tuhkaturkki. Murhaaja oli liian nopea." äiti lohdutti.
Sydäntäni poltti vihasta, ja kivusta mitä olen saanut kestää elämäni aikana.
"Olen todella pahoillani."
Ne olivat ainoat sanat, mitkä enää kuulin.
Päädyin synkkään ja kylmään maailmaani.....

Heräsin vuoteeltani kyynelet poskillani.
Tajusin, että olin nukahtanut, ja nähnyt painajaista.
Auringon säteet tuikkivat pesään kuin pienet tähdet.
Silloin muistin erään tärkeän asian:
>Tummaturkki!<
Yritin kammeta itseni ylös, mutta en päässyt.
Tuhkamarja oli pesässä, ja näki, mitä yritin tehdä.
Hän tuli esiin nurkasta ja sanoi:
"Autan sinua... Nopsatuuli kertoi kaiken eilisestä."
Hymyilin Tuhkamarjalle, mutta mieleni valtasi huoli.
"Älä huolehdi. Pidän pennuista huolen sillä aikaa...." parantaja kuiskasi ja auttoi minut ylös.
Kiitin ja tassuttelin kivuliaasti ulos.
Takajalkani tuntui päivä päivältä kipeämmältä.
En antanut sen siltikään häiritä.
Kohotin vauhtiani juoksuun.
>Toivottavasti kaikki on kunnossa...<

Vastaus:Saat tästä surullisesta mutta hyvin kirjoitetusta tarinasta 20 Kokemuspistettä, ja kun plussataan vielä 10 niin 30 kokemuspistettä! : DD Lisään kaikkien pisteet myöhemmin, nyt pitää kohta lähteä...

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamanlehti
09.12.2012 19:50
Luku 7
Rajamailla (Outcast)

Astelin haparoivin askelin pensaikon alle Haukankynnen avustamana ja lysähdin voimattomana oksien suojaan. Tällä hetkellä minua ei lohduttanut minua. Tulisydän oli joko kuollut tai kadonnut, enkä kyennyt uskomaan sitä. En tuntenut mitään muuta, kuin sydäntäni repivän tuskan. Silmäni kostuivat taas kyynelistä, mutta pyyhkäisin ne nopeasti pois. Suljin silmäni ja purin leukojani tiukasti yhteen, etten olisi itkenyt. Kuinka vihasinkaan elämää. Miksi minulle kävi aina näin? Menetin vanhempani, menetin Tulisydämmen, seuraavaksi varmaan kuolen. Vaikka mitä väliä silläkin olisi? Pääsisin ehkä Tulisydämmen luokse. Silloin kaikki olisi hyvin. Katsahdin samoin silmin lumisateeseen. Jäin siihen tuijottamaan lohdutonta lumisadetta, joka yltyi hetki hetkeltä. En edes huomannut, kun nukahdin. Pääni valui hitaasti käpälilleni ja silmäni sulkeutuivat. Vajosin uneen. Oikeastaan unta väsyneet aivoni olivat kaivanneetkin. Heräilin vähän väliä, enkä saanut nukuttua, kuin vähän aikaa.
----------------------------------------------------------------- ---------------------
Heräsin hätkähtäen muistamatta mitään edellispäivästä. Muistin palasi yhtenä sokaisevana välähdyksenä ja näin edellisen päivän tapahtumat välähdyksinä mkielessäni. Häntäni laahasi maata astellessani muiden luokse.
"Onko... Onko Haukankynsi palannut?" Kysyin käheällä äänellä. Kosteaturkki katsahti minuun ja hänen silmiinsä syttyi myötätuntoinen katse.
"Ei ole... Vielä." Hän vastasi toivoa äänessään. Hän asteli syrjemmälle ja käski seuraamaan. Hän istahti pensaikon toiselle puolelle.
"Kuule, sinua ei enää tunnista itseksesi! Sinun täytyy sydä jotain, et voi luovuttaa! Toivoa on vielä." Kosteturkki rohkaisi. Nyökkäsin vaisusti ja istahdin alas. Kosteaturkki palasi keskustelemaan Kastanjatassun kanssa. En tuntenut kateutta, vain surua. Pohjatonta surua, joka korvensi sisältä. Kosteturkki oli varmaankin käynyt saalistamassa, koska pensaikon reunalla oli pieni turesaaliskasa. Kastanjatassu toi minulle pienen linnun ja kumarsi kunnioittavasti.
"Ei, ei sinun tarvitse kumartaa minulle. Olen samanarvoinen kuin tekin." Huokaisin voimattomasti. Kastanjatassu näytti hämmentyneenä, mutta asteli sitten hiukan kauemmas taakseen vilkuilleen. Kai hekin olivat vaistonneet minussa tapahtuneen muutoksen. Olin.. näyttänyt tunteeni. Sen oli aiheuttanut Tulisydämmen onnettomuus. Töykin kastanjatassun tuomaa lintua käpällälläni haluttomana syödä sitä, mutta haukkasin siitä kuitenkin palan. Söin linnun vastahakoisesti melkein loppuun, ja hautasin rippeet maahan. Päädyin jälleen tuijottamaan pensaan suojista lumisateen joukkoon. En tiedä, kuinka kauan istuin siinä, kuin etsien katseellani Tulisydämmen hahmoa. Mitään ei kuitenkaan näkyny. Vain lunta, lunta ja lunta. Astuin valkeaan hankeen ja sain niskaani kasan lunta. Oikeastaan en välittänyt, vaan jatkoin matkaa. Ympärilläni näkyi jossakin muutama pieni koivu, mutta kuitenkin sellainen, mihin kissa kykeni kiipeämään. Sain idean. Näkisin hyvin kauaskin tuollaisen latvasta. Loikin korkeimman löytämäni luokse ja kiipesin ketterästi latvaan. Siristin silmiäni nähdäkseni paremmin, mutta vaikka kuinka tähyilin, en nähnyt mitään muuta kuin tämän lohuttoman erämaan. Huokaisin raskaasti ja hyppäsin alas puusta. Raahustin eteenpäin tietämättä edes meninkö oikeaan suuntaan. Äkkiä eteeni ilmestyi näky kaukana edessäpäin taivaltavista kissoista. Toinen oli ruskea raidallinen, kuin Haukankynsi, ja toinen, joka nilkutti surkeasti, näytti aivan Tulisydämmeltä. Räpäytin ihmeissäni silmiäni, mutta näky ei kadonnut. Pieni toivon liekki leimahti sydämmessäni ja lähdin juoksemaan kaksikkoa kohti.
Vastaus:Saat 29 + 10 = 39 :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vaahteratassu
09.12.2012 16:37
ENSIMMÄINEN METSÄREISSU

Jäljitin oravaa lumessa penkoen ja pian hento kurren haju loi mehevän maun suuhuni.Huomasin pörröisen hännän pilkistävän kannon takaa joka oli suoraan edessäni.Lumi oli hyvin syvää ja ajattelin,että vielä etten saisi oravaa kiinni vaan jäisin lumeen kiinni riuhtomaan.Mestarini seurasi jännittyneesti vaanimistani ja istui hieman hermot kireinä kauempana.Syöksähdin lumi pärskyen kohti oravaa,sain melkein otteen elukan niskasta mutta tipahdin syvälle lumeen ja orva karkasi naarmu selässä.
"Pirskatti!"mestarini murahti,pinkaisi luokseni ja veti minut ylös lumesta vetäen etutassuani:
"Ymmärrän,että lumi on melkoisen syvää."
"Niin..."vastasin hiljaa pettyneesti:
"Metsästys ei taida olla vahvuuteni."
"Ei varmaan..."
Huokaisin ja vilkaisin taakseni seuraten oravan matkaa lähimpään mäntyyn.
"Mutta kyllä sinä vielä opit!Älä huoli!"Myrskysilmä nuolaisi lumipaakun lavaltani.Nyökkäsin hitaasti ja tassuttelin lumi nahkaani vihloten takaisin leiriä kohti...
Vastaus:Hmm... Vaikkapa... 9 + 10 = 19 kokemuspistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Vihris
09.12.2012 15:57

Uintitaitoa ja sisko tapaamisia

Menin harjoitelemaan Kiviturkin kanssa.
Onneksi harmaa kolli oli ystävälinen nimitäin olin nähnyt mestareita jotka suuttuivat siitä että oppilas söi laihimman hiiren.
Kiviturkki vei minut joelle ja sanoi.
- Nyt opetan sinut uimaan, ilman tätä taitoa sinua ei tunnisteta muunkun hajun perusteella Jokiklaaninkissaksi uintia tarvitaan kaikkessa.
Ensin Kiviturkki käski minut veteen.
Kokeilin tassulani että ja oln rääkäistä kauhusta se oli kylmää tuossako heidän kuuluisi uida.
Kiviturkki näytti mallia hyppäsi veteen vatkasi tassujaan ja potki jalkojaan itten hän meni veden alle ja tuli sieltä kala suussa.
- Tänään haluan että opit uimataidon, Kiviturkki maukui.
Päätin olla eohkea hyppäsin veteen ja vatkasin tasujani samaan aikaan kun potkin jaloillani ja kuinka ollakaan minulle ei tullut kylmä eikä muutenkaan tuntunut että vajoaisin pinnasta pois.
- Hienoa Hienoa!!!!, kehräsi Kiviturkki.
Sain Kiviturkin pyydystämän kalan ja menin syömään sitä kun kävelin leirille näin ihmisiä ja siskoni joka oli Kotikisu tai oli ollut klaanikissa mutta 2 kuukautisena juoksi kaksijalkojen suojaan.
Hänen nimensä oli Lady mirri joka oli minusta naurettava nimi Arkajalkakin olisi ollut parempi tai Puupää.
Kun kaksijalat huomasivat minut he heittivät minulle kalaa joka oli oudon makuista ja Lady mirri tuli luokseni ja sanoi
- Hei
Käännyin ja vastasin
- Mitä teet täällä sinulla ei ole oikeutta astua metsään tekosi jälkeen valitit kaksijalat otat kaksijalat.
- Viherpentu...
- En ole Vihrpentu olen Vihertassu.
- No heipä hei sitten, maukui Lady mirri ja vihaisesti.
- Ainiin Lady mirri jos nään sinut vielä kerran täällä en säästele kynsiäni!, vaikka leirissä ei variksenruokaa tarvitakaan.
Lady mirri lähti loukkaantuneen näköisenä pois ja meni hirviön sisälle.
Kävelin pois j mietin olinko ollut liian tyly.
Menin kysymään asiaa Kiviturkilta hän vastasi.
- Hmm hän on siskosi joten olisit voinut olla rauhalisempi vai oletko koskaan nähnyt minua ja Usvajalkaa tuossa tilanteessa?
- En
- Hän teki oman valintansa joka hänestä kuulosti hyvältä et voi suuttua hänelle oman sydämensä kuuntelemisesta.
Menin petiini sillä minua vaivasi kaikki nukahhdin äkkiä.

Vihertassun uni

Kävelin metsässä näin Talvikinkukan joka makasi poikueensa kanssa Poltesydän nuolaisi pienintä ja maukui
- Hiutalepentu on niin kaunis

sori kun tuli tällänen kökkökasa eli toosi lyhyt tai en oo varma

Vastaus:Ei lyhyessä ole mitään pahaa... 19 + 10 = 29 Kp:tä

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukankynsi
09.12.2012 15:52
Luku 12. Toivo

Olin kyyristyneenä Kastanjatassun viereen kun katsoimme silmät renkaina Tulisydäntä joka syöksyi pelastamaan Paatsmanlehtea valtavalta lumivyöryltä. Mutta pelastus ei kauas kantanut sillä vyöry vei Tulisydämmen mennessaan aina alas laaksoon asti. Työnnyin pois pensaasta ja tassuttelin surevan Paatsmanlehden vierelle.
- Älä itke hän ei ole kuollut lähden etsimään häntä nauin ja naaras kääntyi katsomaan minua.
- Olen menettänyt hänet ikiajoiksi Haukankynsi ja tässä myrskyssä saattaa löytää vain hänen oranssin ruumiinsa tuo sanoi murtuneella äänellä. Nousin ylös lumesta ja saatoin Paatsmanlehden pensaan suojiin. Katsoin miten myrsky riehui ja lennätti lunta kaikkialle. Värisin hiukan ja sanoin:
- lahden alas laaksoon ja yritän palata aamuun mennessä joko Tulisydämmen kanssa tai ilman mutta jos minua ei näy aamulla käsken teitä jatkamaan matkaa, jäljitän teidät sitten ja tulen perässä sanoin ja kohtasin Kastanjatassun huolestuneen katseen. Huokaisin syvään vielä kerran ennen kuin sukelsin kovaan lumisateeseen. Katosin hyvinkin pian myrskyyn ja lähdin hölkkäämään hengitys huuruten polkua pitkin alas laaksoon. Matkassa kesti vajaa puoli tuntia kun saavuin laaksoon mutta se ei ollut mennyt hukkaan koska olin löytänyt liekin oranssin kollin tuoksujäljen! Olin harjoittanut jäljitys kykyani oppilas ajoista asti ja oli nyt hyvin tyytyväinen seuratessani Tulisydämmen tuoksua tiheaan ja kiviseen maastoon. Tuuli lennätti lunta naamalleni joka askeleella ja naamani vääntyi irvistykseen silkasta kylmyydestä. En antanut periksi vaikka yö alkoi vaihtua aamuksi. Kiihdytin juoksuun vaikka jalkani olivat jäässä ja polku anturat aivan verilla. Se ei minua haitannut sillä tunsin Tulisydämmen tuoksun voimistuvan. Maasto alkoi käymään vaikea kulkuiseksi eikä minun tarvinnut enää käyttää nenääni koska vyöry oli jättänyt selkeät jäljet pensaisiin ja nuoriin puihin. Lumi oli haudannut alleen tassun jälkeni ja tuoksuni joten minua ei voinut seurata tai jäljittää. Minut valtasi yhtäkkiä pelko ajatuksesta jos löytäisin vain Tulisydämmen ruumiin ja se ajatus vaivasi minua hyvin kauan. Hengitin raskaasti kunnes kuulin joen pauhun aivan lahellä ja tunsin oranssin kollin tuoksu jäljen johtavan sinne. Tarvoin lumessa tiuhaan tahtiin kunnes sain joen lisäksi myös Tulisydämmen nakö kenttääni! Kolli makasi joen keskella olevalla kivellä liikkumattomana ja haavoittuneena. Juoksin joen penkalle ja huusin:
- Tulisydän!! älä liiku tulen sinne! nauin ja hyppäsin jää kylmään veteen. Kauhoin eteenpäin kovassa virrassa ja yritin pysyä pinnalla. Pian sain kiivettyä liukkaalle kivelle missä Tulisydän yhä makasi ja tällä kertaa kolli hengitti tasaisesti silmät suljettuina. Aurinko on noussut ja myrskykin oli lakannut ja tiesin etta muut joko jäisivat odottamaan tai he jatkaisivat matkaa. Ravistelin veden pois turkistani ja kyyristyin Tulisydämmen puoleen ja nuolaisin kollin poskea tarkistaakseni oliko tuo vielä hengissä.
- Tulisydän pystytkö kävelemään? kysyin ja tuo yski vedet pois keihkoistaan.
- H-Haukankynsi oletko se todella sinä? ja kyllä kai kolli sanoi raskaasti ja oikaisi käpälänsä noustakseen ylös. Tulisydän naukaisi kerran kimeästi ennen kuin kaatui takaisin kiven kovalle pinnalle.
- Lumivyöry kouli kehoani aivan liikaa ja nyt käveleminenkin sattuu joten tuskin pystyn edes uimaan kolli naukui ja nousi istumaan kivusta irvistellen. Tuin Tulisydäntä ja sanoin:
- voin auttaa sinut joen penkalle kunhan et pistä vastaan sanoin ja tartuin kiinni tuon niska nahkaan.
- Mitä sin- kolli kerkesi sanomaan ennen kuin heitin Tulisydämmen raskaan ruhon lähelle rantaa. Hyppäsin kollin perään ja autoin tuon kovien ponnistelujen jälkeen tuoreelle lumelle. Ravistelin turkkiani ja sanoin:
- sinä vuodat verta käy makuulle tuon kuusen alle niin tuon hieman hämähäkin seittiä haavojasi varten sanoin tuolle. Saatoin Tulisydämmen kuusen alle ja odotin että tuo käy makuulle.
- Minä menen nyt tulen pian takaisin sanoin ja katosin syvemmälle metsään. Pian tassuttelin takaisin suu täynnä hämähäkin seittiä ja ryömin takaisin kuusen alle. Aloin painelemaan seittiä tuon pestyihin haavoihin. Kun olin valmis tiputin aiemmin saalistamani hiiren kollin eteen ja asetuin makuulle rungon viereen.
- Jalkani voivat jo paljon paremmin ja pystyn taas kävelemään kiitän sinua koko sydämmestäni Haukankynsi tuo maukui ja alkoi syömään.
- Voimme kohta lähteä matkaan enkä usko että muut ovat jatkaneet koska Paatsmanlehti on aivan murtunut nauin huolestuneena ja nuolin turkkiani kuivaksi. Kävimme nukkumaan ja toivoimme vain etteivät muut liikkuisi vielä minnekkään. Havahduin hereille kun Tulisydän tökki minua kylkeen ja sanoi:
- aika lähteä takaisin muiden luo kolli sanoi ja nousin väsyneenä ylös. Venyttelin raajojani lumi hangella ennen kuin lähdin juoksemaan Tulisydämmen rinnlla kohti leiriä missä olettaisin muiden odottavan meidän paluutamme ja sillä tarkoitin suurta pensasta josta olin lähtenyt etsimään haavoittunutta Tulisydäntä.
Vastaus:Hmm.... 27 pistettä + 10 Kp:tä = 37 kokemuspistettä! : DD Mukava tarina, hyvin kirjoitettu ja pitkä! ;)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Suomuturkki
09.12.2012 03:08
Suomuturkin Tarina - Luku 1. Tuntematon Soturi

Aurinko nousi jokiklaanin aukion ylle lämmittäen lumen päällä istuvien kissojen turkkeja. Siinä samassa minä,suomutassu,tepastelin muiden kissojen ohi ja etsin mestariani,sillä tänään olisi ensimmäinen päiväni soturioppilaana.Muiden kissojen sählätessä riistapulasta menin kysymään kosteaturkilta olisiko tämä nähnyt sisiliskovarjoa."Anteeksi,olisiko sinulla havaintoa missä sisiliskovarjo olisi"Minä mourusin.Siihen Kosteaturkki tokaisi että "Hän on etsimässä Pikkusulkaa".Kiitin kosteaturkkia ja menin jatkamaan etsintääni.Lopulta löysin hänet,hän leikki leirin ulkopuolella.>Ja siinä on minun varsin valaistunut mestari< Ajattelin. "Hei sisiliskovarjo!Aloitetaanko jo harjoittelu?"Minä nau'uin hänelle."Ai hei Suomutassu!Aloitetaan toki,voisin vaikka näin näyttää sinulle reviirin rajat sekä paikat!" Sisiliskovarjo hyppäsi suurella loikalla vierelleni ja lähdimme joelle päin.yht äkkiä Raskasjalka tuli kiirehtien paikalle ja naukaisi jyrkästi "Mikä hiirenaivo sinä olet?Meillähän on tänään metsästyspartio,tule jo tai me molemmat kärsimään takiasi!"."Ainiin,metsästyspartio!Unohdin sen koska olin tämän nuoren naaraan kanssa tutustumassa klaaniin." Sisiliskovarjo selitti ja laittoi tassunsa selkääni vasten."Mutta jos meidän on lähdettävä...ei minulle jää aikaa olla kanssasi.Sinullahan on vasta ensimmäinen kerta oppilaanani..Mitä jos tulisit metsästyspartion mukaan?Näkisit miten metsästetään!" Sisiliskovarjo jatkoi.Eihän siinä vastaan laittamista ollut joten nyökkäsin hennosti ja lähdin heidän mukaansa.Muu partio oli jo mennyt tiehään metsistöön joten menimme perässä."Seis!Haistan täällä jotain...mikä ei kuulu mielestäni tänne.." Ilmoitin."Eh,olet vielä oppilas,tai noh,pentu oikeastaan.Et mitenkään voi vielä tunnistaa kunnolla mikä on vierasta!" Raskasjalka selitti."Katsokaa!" Huusin kovaa."Sehän on varjoklaanilainen!" Sisiliskovarjo säpsähti.Raskasjalka juoksi nuoren soturin luo ja kaatoi tämän."Päästäkää minut,tai olette pian variksenruokaa!" Nuori soturi huusi."Rauhoitu ja kerro nimesi ellet halua enemmän vaikeuksia!" Sisiliskovarjo naukui. "Mä teen kohta vaikeuksia sun naamaas näil kynsil!" Nuori soturi mourusi."Ja luuletko että tekee mieli kertoa kun läpikulkumatkalla paiskataan maahan!" Hän jatkoi."Huoh,jopa useimmat pennut kestäisivät enemmän kuin sinunlaisesi-""Lopettakaa!" Sanoi raskasjalka keskeyttäen sisiliskovarjon."On tärkeämpääkin tekemistä kun heitellä loukkauksia toisia sotureita kohtaan!" Katselin ihmeissäni vanhempien kissojen riitaa kunnes tuntematon varjoklaanin soturi naukaisi "Aivan!Nimittäin tämä!" Hän sanoi ja nosti pulskan rusakon jonka oli vienyt jokiklaanin alueelta ja lähti juoksemaan pois."No mitä järkeä seurata,ilmoitetaan vain päälliköille niin säästytän vaivalta!"Sanoi raskasjalka ja istahti sisiliskovarjon kanssa."Hetkinen,mihin sinä menet?" Kysäisi Sisiliskovarjo perääni kun juoksin tuon soturin perään.< Eihän se ole normaalia että täysikasvuinen soturikoulutuksen saanut varastaisi noin vain rusakon toisen klaanin alueelta> Ajattelin ja juoksin~

//Siihen se sitte jäi,eka tarinani tääl C: Eli kyseessä on Suomutassu.Ja siis varjoklaanin soturista ei tiedetä vielä kuin se että kysees on Tummanharmaa kolli vaaleil raidoil.
Vastaus:Selvä, 20 kokemuspistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamanlehti
08.12.2012 23:18
Luku 7
~Vaaran kosketus ja murtunut sielu~ (The touch of danger and broken soul)

Heräsin hätkähtäen Tulisydämmen vierestä, mutta painoin pääni takaisin Tulisydämmen kylkeen. Olimme viettäneet yön yhdessä, ilta oli jatkunut yöhön saakka. Kietaisin häntäni suojaksi kylmyydeltä ja torkuin vielä hetken kumppanini kyljessä kunnes kylmyys kävi ylivoimaiseksi. Ravistelin turkkiani ja nuolaisin Tulisydäntä lavalle herättääkseni hänet. Tulisydän nousi pian käpälilleen ja asteli perässäni ulos. Kylmä viima iski välittömästi vastaan astuessamme pienelle aukiolle. Kosteaturkki ja Haukankynsi olivat jo siellä, mutta Kastanjatassua ei näkynyt. Nyökkäsin heille.
"Missä Kastanjatassu on?" Kysäisin ohimennen.
"Lähti metsästämään." Haukankynsi vastasi.
"Selvä. Me menemme tänään metsästämään, levätkää te täällä. Lähdemme ruuan jälkeen!" huikkasin muille, ennenkuin astelimme syvemmälle metsään. Raotin leukaani ja vedin ilmaa kitalakeeni. Aluksi en vainunnut mitään. Sitten kuonooni tulvahti jäniksen herkullinen aromi ja lähdin välittömästi lähestymään sitä vaanimisasennossa tuulen alapuolelta. Saavuin pienen jyrkänteen alapuolelle ja ylämäessä erottuivat pienet mustat pisteet. Tiesin kyllä, kuinka musta turkkini erottui lunta vasten, mutta ei auttanut vinkuminen taistelussa. Sitten sain idean. Viestin hännälläni Tulisydämmelle, mitä hänen pitäisi tehdä ja samassa kolli katosi jyrkänteen taakse ja alkoi ajaa jänistä takaa. Se pinkaisi pakoon, mutta Tulisydän pysyi hyvin pulskan kanin perässä. Jännitin takajalkani äätimmilleen ja jäniksen ollessa kohdallani loikkasin sen kimppuun. Se päästi pienen inahduksen, mutta se katkesi katkaistessani kokemuksen tuomalla vaivattomuudella sen niskan.
"Hyvin tehty, Tulisydän! Kiitos." mau'uin kaapiessani lunta saaliin päälle.
"Noh, eihän tuo nyt vielä mitään." kumppanini maukui vaatimattomasti.
"Tavataanko tässä hetken kuluttua?" Kysäisin kollilta.
"Selvä! Nähdään." Tulisydän vastasi ennenkuin katosi jyrkänteen taakse. Istahdin hetkeksi lumelle ja tunsin jonkun koskettavan minua. Äkkiä minun tuli hyytävän kylmä, mutta tunne meni ohitse. Karvani olivat yhä pystyssä. Minulle kävi näin aina, kun oli tapahtumassa jotain hirveää. Koetin karkottaa tunteen pois jatkamalla hieman syvemmälle metsään. Onnekseni haistoin pian oravan. Astelin lähemmäs ja pian näinkin pienen punaruskean olennon kuopimassa lunta. Lähdin hiipimään kohti oravaa ja kahmaisin sen käpäliini. Mojautin sitä kerran kynnet paljastettuina, mistä se kyllä hiljeni. Nostin sen hampaisiini ja kävin hakemassa myös jäniksen jyrkänteeltä. Loikkasin alas ja laskeuduin kenties kadehdittavan ketterästi hankkeen. Kuulin kevyttä rapinaa takaani ja näin Tulisydämmen astelevan iloisena puiden välistä roikottaen hampaissaan kahta myyrää. Jostain syystä tuntui, että se oli viimeinen kunnon saalis aikoihin. Lähdimme yhdessä astelemaan leiriämme kohti. Saapuessamme Kastanjatassua oli jo palannut saaliineen ja ruokaili paraikaa muiden seurassa.
"Täältä tulee lisää!" Tulisydän huikkasi ja kaksi soturia saapuivat ottamaan osansa. Me valitsimme itsellemme jaettavaksi jäniksen, muut jakoivat vielä oravan. Saaliit tulivat nopeasti syötyä ja pian olin jo kokoamassa joukkoa lähtöön. Kun kaikki olivat valmiita, lähdimme pienessä jonossa reippaasti kohti vuoristoa.
-------------------------------------------------------
Jo nkin ajan kuluttua puut alkoivat harveta ja maasto muuttua kivikkoisemmaksi. Polku muuttui kapeaksi, jäiseksi kivipoluksi, joka risteili kallion kyljessä. Sai olla todella tarkkana,, ettei pudonnut. Lopulta maastossa ei ollut puita enää lainkaan, pelkkää lunta ja jäätä. Tuulikin alkoi tuivertaa. Sitten eteemme tuli kieleke, jonka toiselle puolelle meidän piti päästä jatkaaksemme. Tulisydän meni ensimmäisenä, hänellä ei ollut ongelmia. Kosteaturkki pääsi yli, samoin kuin Haukankynsi valtavalla hypyllään. Kastanjatassu hyppäsi. Yhden kauhistuttavan hetken ajan näytti siltä, että hyppy jäi vajaaksi, mutta se kantoi hänet juuri ja juuri turvaan. Huokaisin helpotuksesta ja valmistauduin omaan hyppyyni. Jännitin lihakseni äärimmilleen ja loikkasin. Kiepahdin sulavasti ilmassa ympäri ja laskeuduin hyvän matkaa reunan taakse, Tulisydämmen viereen. Joltakulta pääsi ihastunut huokaisu, varmaan Kastanjatassulta. Katsahdin oppilasta.
"Olen varma, että sinäkin opit tuon pian. Olet lahjakas." maukaisin kannustavasti. Kastanjatassun silmät säihkyivät kehuistaja tiesin onnistuneeni. Kerrankin.

Samaa tahtia kuin polku nousi, lumisade alkoi sakenemaan. Lopulta vaeltaessamme kielekkeen reunalla se oli jo yltynyt lumimyrskyksi. Koetin vaivalloisesti taistella tietäni eteenpäin, mutta se oli vaikeaa.
"Etsitään suojapaikka!" ulvoin tuuleen. Ehdin astua muutaman askeleen, kun yltämme alkoi kuulua jyrinää. Sama kylmyyden tunne valtasi kehoni ja arvasin sen tapahtuvan. Valtava määrä lunta lähti liikkeelle ja syöksymään meitä kohti. Muut olivat turvassa, mutta minä olin suoraan sen alla. Kauhu oli lamauttanut minut, eivätkä jäseneni totelleet. Mutta Tulisydän totteli.
"Koeta kestää Paatsamanlehti!" hän ulvoin ja hyppäsi.
"Älä!" kiljaisin kauhuissani. Siinä vaiheessa maailma hidastui hetkeksi. Katsoin kauhuissani, kun hän ehti tyrkätä minut turvaan, mutta hukkui itse lumeen ja sen mukana laaksoon allamme. Siinä vaiheessa maailmani pysähtyi. Lumisade hiljeni kevyeksi leijailuksi. Oli kuin luontokin olisi surrut Tulisydäntä. Tajuni palasi. Totuus tuli sokaisevana kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ymmärsin. Olin menettänyt hänet. Heitin pääni taakse ja ulvoin tuskaani mustalle tähtitaivaalle.
"EI! TULISYDÄN EI!" Ensimmäisen kerran kyynel valui poskelleni. Ensimmäisen kerran hautasin kasvot käpäliini ja itkin katkerasti. Menetettyä rakkautta.
Vastaus:Oli sinulla lupa Tulisydämen kuolemaan? Tulisydän on siis vielä hengissä, sillä minusta missään ei ollut viestiä, että "Voiko Tulisydän kuolla?" yms. Ellei sitten asiaa ole sovittu Riekon tai Mustiksen kanssa! Saat kuitenkin 23 pistettä.

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Talvikinkukka
08.12.2012 20:02
Heräsin maatessani puussa, kylmät hiutaleet lentelivät kohden kasvojani, ja kehoani. Nousin seisomaan ja hyppäsin alas, aurinko ei ollut vielä noussut. Lähdin tassuttelemaan vasten myrskyä. Rämmin lumessa ja taistelin uupumusta vastaan.

Enää oli kuilu ennen klaanimme reviiriä. Hyppäsin sen yli melkein, mutta hyppy jäi liian lyhyeksi ja jäin roikkumaan kalliolla.
”MAUHH!!” Huudahdin kun otteeni meinasi livetä. Tunsin kuinka maa tärisi hieman, otteeni lipesi putosin hetki hetkeltä enemmän, kunnes tunsin kuinka hampaat pureutuivat niskaani. Maistelin nopeasti ilmaa ja tunsin tuoksun, Poltesydän! Hän nosti minut tukevalle maalle.
”Missä olet ollut?” Poltesydän sähähti minulle.
”Auttamassa muita kissoja…” Mauin ja kyynel vierähti poskelleni.
”Ei hätää.” Poltesydän maukui, tuli viereeni ja nuolaisi korvaani. Katsoin häntä hetken.
”Mennään,” hän maukui. ”on jo myöhä.” tassuttelimme leiriin, eikä kukaan kysellyt missä olin ollut, huokaisin siitä helpotuksesta. Tassuttelimme makuu paikoillemme ja nukahdin heti, olin nukkunut pitkään ja näin Poltesydämmen jo poistuneen. Tassuttelin Lumikarvan pesälle.
”Milloin uskot pentujen syntyvän?” kysyin.
”Odotappas.” Lumikarva maukui ja tutki.
”Uskottavasti… tänään.” Lumikarva maukui.
”Mene kuningattarien pesään, Pihlajatassu, hae Talvikinkukalle sammalta kuningattarien pesään.” oppilas toimi ja pian meninkin nukkumaan sammalpedilleni kuningattarien pesään. Nukahdin siihen.

”Pennut syntyvät.” Lumikarva maukui ja hymyili.
”Synnytys onnistui hyvin.” Lumikarva maukui.
”Minulla olisi nimi ehdotus.” Lumikarva maukui kun pennut imivät jo maitoa.
”No?” kysyin ja katsoin lempeästi pentuja.
”Pakkaspentu.” Lumikarva maukui.
”Sepä on hyvä nimi, tuo voisi olla Pakkaspentu.” mauin ja kosketin kuonollani kollia.
”Ja tämä… Olisiko se Hiutalepentu?” Mauin ja kosketin hellästi pientä naaras pentua.
”Se on hyvä!” Lumikarva maukui.
”No, lähden nyt.” Lumikarva maukui ja lähti tassuttelemaan pesälleen.
”Selvä.” Mauin ja laskin pääni maahan, nukahdin melkein saman tien.

”Talvikinkukka.” kuulin äänen ja tunnin pienen hennon ravistelun. Avasin silmäni ja katsoin Poltesydäntä.
”Olet saanut pentuja.” Poltesydän maukui ja hymyili.
”Niin olen, ne ovat meidän pentumme.” Hymyilin hänelle takaisin ja Poltesydän nuolaisi minun korvaani.

Jatkuu…

Vastaus:Tarkistankin pitkästä aikaa tarinoita.... Saat 19 kokemuspistettä! C:

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
08.12.2012 17:23
Nousin hitaasti ylös ja otin pennut hampaisiini.
Sitten aloin tuskallisesti tassutella kohti pesän suuaukkoa.
Kun olin ulkona, vastaani tuli Nopsatuuli.
"Tuhkaturkki... Mitä sinä teet ylhäällä? Sinun pitäisi olla lepäämässä." hän sanoi.
Laskin pentuni maahan ja sanoin:
"Näin unen, jossa Tummaturkki suunnittelee sotaa klaaniamme vastaan."
"Se oli vain uni, Tuhkaturkki." Nopsatuuli huokaisi.
"Nopsatuuli! Silloin siinä yhdessä unessani kerrottiin, että kuolisin synnytyksessä. Ja minä meinasinkin kuolla!" huudahdin.
Nopsatuuli vaikeni.
Kohta hän kuiskasi hiljaa:
"En olisi antanut sitä ikinä anteeksi...."
"Hyvä on. Saatan sinut Mustatähden luokse." hän sanoi.
"Kiitos." huokaisin ja otin pennut hampaisiini.
Sitten Nopsatuuli auttoi minut Mustatähden pesälle.
"Mustatähti! Täällä on Nopsatuuli ja Tuhkaturkki. Emme kai häiritse?" Nopsatuuli huudahti.
"Minulla on tärkeää asiaa." sanoin.
Oli vähän aikaa hiljaista.
"Tulkaa sisään." kuului pesän uumenista.
Tassuttelimme sisälle.
Mustatähti istui häntä siististi käpälien vieressä.
"Mitä asiaa?" hän tiuskaisi.
Annoin pennut Nopsatuulen huomaan ja sanoin:
"Näin unen, jossa pahuus aikoo hyökätä leiriimme."
"Niin? Tavallinen uni, ei sen kummempaa." Mustatähti sanoin ivallisella äänellä.
Sitten minun sisälläni syttyi tuli, joka roihusi vihasta.
"Muistatko, Mustatähti, kun näin unen jossa kerrottiin että kuolisin synnyttäessäni Kultapennun ja Raitapennun? No, meinasin kuolla!" sanoin vähän äkäisesti.
Mustatähden ilme muuttui vähän mutta hän ei antnut periksi.
"Tuo on totta, mutta entä jos tuo unesi olikin painajainen?" Mustatähti kysyi.
"Mustatähti.... Se ei ole painajainen. Minä tunnen Tuhkaturkin läpikotaisin ja tiedän ettei se ole painajainen." Nopsatuuli sanoi.
Sitten Mustatähti oli vähän aikaa jähmettynyt, mutta alkoi tassutella edestakaisin.
Hän mutisi jotain hiljaisesti.
Vähän ajan päästä hän pysähtyi.
"Milloin he hyökkäävät?" Mustatähti kysyi.
"Huomenna aamun koittaessa. Meillä ei ole aikaa hukattavaksi, jos aiomme puolustaa klaaniamme." sanoin.
Mustatähti pysyi vähän aikaa hiljaa kunnes sanoi:
"Hyvä on. Mutta, jos he eivät tule aamulla, niin saat maksaa minun nöyryytykseni, minkä joudun kestämään."
Nyökkäsin hiljaisesti.
"Nopsatuuli, sinun pitää koota kaikki soturit aamulla taistoon. Ja Tuhkaturkki, autat vain siten, että pysyt poissa tieltämme." Mustatähti sanoi.
"En voi luvata sitä, mutta yritän." sanoin.
Mustatähti nyökkäsi.
Kiitimme päällikköä, ja tassuttelimme pois pesästä.
"Vien sinut lepäämään." Nopsatuuli sanoi ja talutti minut Tuhkamarjan pesään.
Kun oltiin perillä, vastaamme tuli äkäisen näköinen Tuhkamarja.
"Ja missähän sitä ollaan oltu?" hän tiukkasi.
Laskin pennut maahan ja sanoin:
"Ömmm... Mustatähden luona."
"Annan tämän kerran anteeksi, mutta se ei saa tulla toistumaan! Nyt lepäämään siitä!" Tuhkamarja sähäisi.
Säpsähdin vähän, mutta menin Nopsatuulen kanssa pesään.
"Kyllä hän leppyy." Nopsatuuli sanoi, ja puski hellästi.
Sitten hän lähti ulos.
>Toivottavasti.< ajattelin ja laskin pennut varovaisesti hampaistani.
Vastaus:Ytimekäs tarina! Hienosti kuvailtu! :D 15kp:ta!
~Riekko

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Doky
07.12.2012 22:35

"Hyvä on, suostun. Menenkö sinne yksin?" kysyi solakka, pähkinänruskea naaras, jonka turkki muistutti kovasti kuivuhtunutta verta. Tassuja sen sijaan oli puettu pitkiin mustiin "sukkiin", jotka sopivat hyvin hänen kirkkaan vihreisiin silmiin.
"Totta kai. Pelottaako kotikisua menemään kauas kotoaan?" vaaleanruskea juovikas kolli vastasi ivallisesti. Naaras huokaisi ja pisti silmänsä hetkeksi kiinni tuntiessaan pienen rasituksen tunteen. Kauniissa kaulapannassa roikkuva kulkunen helisi tyynesti tuulen puhaltaessa. Pulska kolli liikahti laiskahti aidalla, yrittäessään saada tasapainonsa takaisin.
"Ei minua pelota. Lähden siis tänä yönä ja palaan kolmen päivän kuluttua?" naaras heilutti häntäänsä, ja piilotti sillä tassunsa. Aurinko oli jo laskemassa, eikä kuuluisi kauaa, ennenkuin hänen hoitajansa jo kutsuisivat hänet takaisin lämpimään kotiin ja laittaisivat kuivaa ruokaa metalliseen kulhoon. Kolli ravisteli poissaolevasti tassullaan korvan takaa, ei suonut edes hieman huomiotaan tutulleen. Ovathan he tunteneet jo pienestä asti toisensa, asuneet viereikkäin, muttei kumpikaan ollut oikein innostunut toisestaan.
"Nähdään myöhemmin, Tortilla!" naaras huikkasi nopeasti ja laskeutui ketterästi lumen peittämälle maalle. Kollikin yritti laskeutua yhtä mahtavasti, muttei kehonsa avulla pystynyt kuin liusumaan aidalta alas.
"Sattuu!" pulska kotikisu vaikersi näyttäen tassuaan tutulleen. Naaras vilkaisi tassua nopeasti, eikä pystynyt peittämään leveää hymyään.
"Hoitajasi voivat varmaasti auttaa sinua. Ovathan he auttaneet aina."
"Niin kai. Mutta kuule, minun on nälkä. Nähdään silloin kuin palaat!" kolli löntysti oudon nopeasti korkealle aidalle, joka pysyi aina vihreänä. Nyt se oli vain lumen peittämä, mutta silti siinä erottoi hieman vihreääkin. Kolli sukelsi aidan alle, mutisten jotain vihaisesti. Naaras peitti tassullaan suun, ettei puhkeaisi makeaan nauruun. Aidan alla olevat piikit olivat ilmeisesti pistäneet Tortillaa, mutta se oli hänelle oikein. Hänen hoitajansa ovat lääkäreitä, mutta eivät saa lemmikinsä pysymään tarpeeksi terveenä. Naaras käänsi katseensa taivasta kohti. Punertava taivas oli kaunis näky, ehkä kaunein mitä saattoi nähdä näillä kylmillä päivillä. Valkoisesta, lämpimän näköisestä talosta kantautui kaksijalkojen huolestunut huuto. Naaras jäi hetkeksi venyttelemään, ennekuin tassutteli pienestä luukustaan sisään kotiinsa. Tuttu haju leijahti heti nenään, ja sai pienen hymyn kasvoille. Hetken päästä naaraan eteen jo asteli lyhyt, pisamanaamainen kaksijalka, ja rapsutti naarasta korvien takaa. Kissa kehräsi vastaukseksi ja painautui tytön jalkaan kiinni. Ruuan lämmin tuoksu sai veden kielelle. Keittiöstä kantautui hoitajan lempeä ääni, joka kutsui päivälliselle. Naaras tassutteli nopeasti huoneiden läpi isoon, kirkkaan huoneeseen. Vesi viereisessä kulhossa oli ihanan raikasta, vielä kylmää. Ruokaakin maistui, mutta tapaansa mukaan naaras ei syönyt kaikkea. Toinen hoitajista otti lemmikinsä syliin, ja vei pehmeälle sohvalle, ja istuutui viereen. Naaras kääriytyi hoitajansa viereen, muttei saanut unesta kiinni. Yleensä tähän aikaan uni tuntui makoisan hoikuttavalta, muttei tällä kerralla. Hänen olisi odotettava vielä pitkään, ennenkuin hän voisi viimein lähteä. Mutta olisiko se oikein?

Metsän pimeys sai jokaisen karvan Verisulan turkista nousemaan pystyyn. Se herätti myös pienen, heikon uteliaisuuden tunteen, joka käski astelemaan uuteen mailmaan. Raikkaat tuoksut maannittelivat luokseen. Naaras hyppäsi kevyesti toiselle puolelle aitaa, ja tassutteli epävarmoin askelin metsän pimeyteen. Puut peittivät taivaan ja tähdet kokonaan, mikä teki matkan hieman vaikeammaksi. Tienä oli ainoastaan puhtaanvalkoinen lumi sekä Luojan kiitos(!) Verensulan hyvä näkö. Jokainen pienikin rapina sai naaraan tärisemään pelosta; Metsä on ihan toinen maailma kuin kaksijalkojen koti. Hajut vetävät sinua puoleensa, mutta jokainen rapina saa sinut tärisemään. Olet täysin yksin, et osaa puolustautua etä voi piiloutua. Naaras käänsi yllättyneenä päänsä pensaiden takana olevien puiden suuntaan. Sieltä, kovin äänekkäästi, kuului rapinaa. Joku lähestyi, eikä se ilmeisesti ollut mikään ystävällinen. Nälkäinen ja vihainen sopisi paremmin, Verensulka ajatteli kauhuissaan. Kuului lintujen siipien rähinää, lumi leijui ympäriinsä. Verensulka ei saanut sanaa suustaan, eikä saanut myöskään mustavalkoinen kollikaan. Kissat tuijottivat toisiaan täysin yllätyneinä ja ihmeissään; heidän nenänsä koskivat toisiaan.
Vastaus:Viimein tarinasi tuli!! :D saat 15kp:ta mahtavasta kirjoituksen ''sisälle menemisestä''! Tätä lukiessa tuli sellainen tunne, että olisi ollut itse tarinan sisällä, osa tarinaa! (en nyt tarkoita sitä kun loikkasin itse sieltä pöpeliköstä XD) Mau mahtavaa! ;D
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Talvikinkukka
07.12.2012 21:32
Tassuttelin surullisena ja katsoin vielä taakseni nelipuulle.
”Mikäs nyt?” huomasin kuinka paksusta lumihangesta pilkahti Mantelisilmän pää.
”Kultakukka on kuollut…” Mauin surullisena.
”Miksi sinä häntä suret?” Mantelinsilmä kysyi ihmeissään.
”Hän oli… emoni.” Mauin ja katsoin kiiltävää lunta.
”Emosi? Oliko isäsi Varjoklaanista?” Mantelinsilmä kysyi.
”Ei, hän oli täältä, Tuuliklaanista. Liukastuin ja kaaduin pieneen puroon joka vei Varjoklaanin alueelle” selostin ja nostin katseeni Mantelinsilmään.
”Kuka?” Mantelinsilmä kysyi kuin puusta pudonnut orava.
”Ruskaturkki.” Mauin.
”Se vanhus?” Mantelinsilmä kysyi minulta ihmeissään.
”Ei Kultakukkakaan ollut ennen kuin kuoli enää kovin nuori, sitä paitsi, enhän minä enää mikään oppilas ole. Joten, kyllähän hekin voivat olla vanhempani.” Mauin ja katsoin Mantelinsilmää.
”Selvä.” Hän maukui.
”Minun pitää nyt mennä… metsästämään!” Hän maukui ja suuntasi varmasti rajaa kohden saalistamaan.
”Tule saalistetaan mekin hiukan.” Poltesydän sanoi ja lähdimme tassuttelemaan. Saalistimme koko illan ja lopulta tassuttelin uupuneena sammalpedilleni. Nukahdin melkein heti.
Makasin puussa, katselin alalaaksoon. Näin hienovaraisia kissoja ei voinut erehtyä luulemaan metsäkissoiksi, he olivat kotikisuja. Näin myös kuinka saman verran kissoja, varmaan kymmenen, lähestyivät hiipien kotikisuja. Eivätkä kotikisut tietenkään huomanneet mitään, kissat jotka asuivat kaksijalkojen jätteiden seassa hyökkäsivät. Hyppäsin puusta ja aloin hyppiä kissoja päin. Sujahdin vain sulavasti niiden läpi.
>Olen täyttä ilmaa!< ajattelin kauhistuneena.
>Minun täytyy mennä sinne!< ajattelin ja havahduin unesta. Katsahdin viereeni ja huomasin Poltesydämmen lähteneen partioon. Nousin ylös ja tassuttelin vähän matkan päähän, katsoin vielä surun murtamana Poltesydämmen sammalpetiä. >Minun on mentävä! He tarvitsevat minua!< ajattelin ja lähdin matkaan. Lumi pöllysi vasten kasviojani.

Kun katsoin eteeni, näin saman puun, saman aukion! Juoksin puuta päin ja hyppäsin siihen. Menin mukavaan asentoon ja tarkkailin aukiota. Näin kuinka kotikisuja tuli yksitellen, lopulta kasassa oli kymmenen kotikisua. Näin kuinka varjoissa hiippaili kymmenen kulkukissaa. Kissat hyökkäsivät kotikisujen kimppuun, hyppäsin puusta ja juoksin mahdollisimman nopeasti kissojen kimppuun. Taistelimme hetken kunnes tuloksena oli että minä istuin keskellä.
”Noniin, mitä haluatte?” kysyin ja katsoin kulkukissoja.
”Paremman elämän.” eräs oppilasta tuskin vanhempi kulkukissan pentu maukui.
”Ettekö voisi mennä toiseen perheeseen, siis heidän kanssaan?” kysyin ihmetellen.
”Minulle sopii!” pentu maukui.
”Niin meillekkin.” muut maukuivat.
”Sitruuna?” eräs kotikisu pentu maukui.
”Omena?” kulkukissan pentu maukui. He valitsivat kenet haluavat perheeseensä.
”Haluatko tulla meille?” Sitruuna ja Omena kysyivät.
”En, minulla on elämä klaanissa. Tulin vain auttamaan.” Mauin.
”Selvä, mutta haluatko tulla pihallemme nukkumaan?” Pennut kysyivät.
”En, nukun tuossa puussa.” Mauin ja osoitin hännälläni puuta.
”Selvä, kiitos kun autoit.” pennut maukuivat ja lähtivät omaan kotiinsa. Juoksin puun luo ja hyppäsin siihen. >Olen huomenna kotona. Lupaan sen!< ajattelin ja nukahdin puuhun.

Jatkuu…

Vastaus:10k:ta! :)
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjatassu
07.12.2012 16:56
Hätkähdin ja ynisin hiljaa. Heräsin jossain ihmeellisessä kolossa. Ravistelin päätäni ja kiedoin häntäni ympärilleni. Nuolaisin tassuani, ja päätin mennä ulos peseytymään ahtaasta kolosta. Ryömin raittiiseen ulkoilmaan ja aurinkokaan ei ollut vielä noussut. Istuuduin pehmeään lumihankeen ja nuolaisin rintaani päätä kallistaen. Suljin silmäni ja nuuhkaisin ilmaa haistaen tiaisen. Nuolaisin viiksiäni rivakasti ja laskeuduin hiljaa vaanimisasentoon, vaikka se olikin melko vaikeaa.

Olin jo saanut pulskan tiaisen kiinni ja söin sitä nyt pienen kukkulan päällä. Käänsin katseeni haikeana korkokiviä kohti ja suljin silmäni.
"Huoh..." Henkäisin ja laskin pääni tassujeni päälle. >Ei ollut mikään paras päivä eilen...<

//Superlyhyt. D:
Vastaus:5k:ta!
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikarva
07.12.2012 13:51
jatkuu…

”No niin Liekkitassu. Nyt opettelemme loputkin yrtit, ja kertaamme niitä päivittäin jotta muistat ne. Aloitetaampa.” Selostin Liekkitassulle. Minä kerroin sormustinkukan vaaroista, ja kissanmintusta, päivän kakkaroista, ja talvikista.
”Selvä, voinko mennä, jos kertaisimme niitä myöhemmin.” Liekkitassu kysyi.
”Selvä. Muuten, yksi kysymys vielä, tiedätkö missä mantelisilmä on? Nyt häntäkään ei ole näkynyt.” Minä kysyin Liekkitassulta.
”Ei. En ole nähnyt häntä eilis aamun jälkeen.” Liekkitassu vastasi juuri ennen kuin katosi näkyvistä.
Huokaisin. >Kanervan mesi… tuolla! Sekoitan sitä tähän, jotta pentu saa nieltyä sen, ja se makeuttaa…< Ajattelin, kun klaanin tuorein pentu, kotkapentu oli sairaana.
”Syö tämä.” Sanoin, ja työnsin lehden päällä olevan seoksen pentua kohti. Pentu alkoi nuolemaan, ja syömään seosta, ja pian olikin jo valmista.
”Olet pian taas terve.” Sanoin pennulle, ja tassuttelin Talvikinkukan luo.
”Talvikinkukka, nyt voisin katsoa montako pentua saat, jos sinulle sopii?” Kysyin. Talvikinkukan tiineys oli edennyt hyvää vauhtia, ja pian oli pentujen aika syntyä.
”Sopii!” Talvikinkukka hihkaisi, ja lähti perääni, kohti parantajan pesää, minun pesääni.

”Saat kaksi pentua!” Huudahdin iloisesti, kun tunnustelin Talvikinkukan vatsaa.
”Hienoa!” Talvikinkukka vastasi, ja kampesi itsensä jaloilleen.
”Menepäs kertomaan Poltesydämelle ilo uutiset!” Huikkasin tämän perään, kun Talvikinkukka oli lähdössä.
”Menen juuri parhaillaan!” Hän vastasi, ja olikin jo poissa.
>Onkohan Talvikin kukka jo miettinyt nimiä… Minulla olisi yksi nimi ehdotus, jonka antaisin omalle pennulleni nimeksi, jos minä saisin uuden pentueen..< Ajattelin.

”Kuule Talvikinkukka, oletko miettinyt nimiö? Jos et, niin ajattelin, kun minä en saa pentuja, niin jos saat kolli pennun, sen imi voisi olla pakkaspentu… Tämä oli sitten vain ehdotus.” Sanoin kun olin päässyt Talvikinkukan luo.
”Se kuulostaa mukavalta! Minä ja Poltesydän päätämme toisen!” Talvikinkukka iski silmää minulle ja tassutteli Poltesydämen luo ehdottamaan erilaisia nimiä kuulin kuinka he puhuivat:
”Lumikarva ehdotti Pakkaspentua, minusta se kuulostaa kivalta, kuvittele kun voimme sanoa sille: Sinin nimesi ehdotti uskollinen parantajamme Lumikarva! Ja ajattelin kun on pakkaspentu, niin toinen voisi olla yhteen sopivuuden mukaan: Hiutalepentu!” Talvikinkukka selosti tohkeissaan.
”Sehän kuulostaa oikein mukavalta!” Poltesydän vastasi iloisesti ja kehräsi. Sitten minä käännyin ja tassuttelin pesälleni.
”Liekkitassu, hakisitko kissanminttua puolestani?” Huikkasin tälle ja tämä nyökkäsi. Siinä samassa Liekkitassu olikin jo poissa leiristä.
”Voi noita nuoria oppilaita!” Naurahdin itsekseni.
>Lähden etsimään Mantelisilmää. Olen niin huolissani hänestä!< Ajattelin, ja lähdin leiristä.

Ulkona leiristä, tuuli kovaa, ja lumi pyrytti kasvoilleni. Lunta satoi sankasti, ja en nähnyt kunnolla eteeni.
>HAISTAN HÄNET!< Ajattelin innoissani, ja aloin loikkimaan paksussa hangessa, kohti tuoksua.

jatkuu…
//Aikaaah lyhyt, mutta tarina kumminkin! ;) Toivottavasti kelpaa. Ja talvikille tiedoksi, jos ne pennut syntyis vaikka sinun sitä seuraavassa tarinassasi? Sopiiko? Eli ei seuraavassa, vaan sen jälkeen. ;)//

Vastaus:10kp:ta! ;)
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamanlehti
06.12.2012 20:13
Luku 6
~Vaara vaanii~
Olimme juuri jättäneet korkokivet taaksemme ja taivalsimme nyt kohti laskevaa aurinkoa. Maasto alkoi kumpuilla, ja samaan aikaan alkoi tuulla. Äkkiä takaa kuului kovaa meteliä ja näin vain pakenevan kulkukissan, murisevan Tulisydämmen ja verta vuotavan Kastanjatassun. Syöksyin nopeasti oppilaan luo, en voinut jättää häntä kuolemaan. Hän hengitti yhä, hienoa.
"Hämähäkinseittiä, nopeasti!" ulvaisin ja Haukankynsi lähti matkaan. Hän palasi mukanaan hiukan hämähäkinseittiä ja unikonsiemeniä mukanaan.
"Hienoa, mistä sinä unikkoa löysit?" Kysyin painellessani hämähäkinseittiä Kastanjatassun haavoihin. Haukankynsi viittasi hännällään hiukan kauemmas metsikköön. Nyökkäsin ja jatkoin työtäni. Annoin unikonsiemenet oppilaalle ja pian hän oli unessa.
"Jatketaan matkaa. Meidän pitää löytää lepopaikka." Tulisydän otti Kastanjatassun lavoilleen ja matka jatkui. Pakkanen tuntui kiristyvän ja tuuli vain pahensi kylmyyttä. En sulkenut silmiäni vaan uhmasin viimaa. Katsahdin eteeni ja näin tarkasti kauas eteeni piirtyvän pienen metsän ja sen takana piirtyvät vuoret. Lunta alkoi tupruttaa taivaan täydeltä, eikä metsän raja tuntunut lähestyvän. Mutta en aikonut luovuttaa. Se olisi viimeinen, mitä tekisin. Kiihdytin juoksuun ja olin kompastua, mutta se antoi vain lisää tahtoa. Silmäni leimusivat tahdonvoimaa juostessani Tulisydämmen vieressä. Tunsin, että hänelläkin oli se, tietty palo sielussaan. Aivan kuten minulla. Muut seurasivat. Kiihdytin vauhtia edelleen, metsän raja lähestyi. Lumisade sakeni edelleen saapuessamme metsikköön. Hidastin ja jatkoin matkaa. Käännähdin sivuun ja ulvaisin käskyn.
"Pysähtykää! Leiriydymme tähän." Tulisydän jarrutti kevyesti miltei välittömästi ja muut perässä.
"Kävisikö joku saalistamassa?" Murahdin hiljaa.
"Minä menen." Haukankynsi maukui ja lähti hölkkäämään metsikköä kohti.
"Selvä. Me taidamme jäädä tänne." Jatkoin. Haukankynnen hahmo katosi nopeasti lumisateen joukkoon.
"Minä voin käydä metsästämässä yksinkin." Kosteaturkki jatkoi ja odotti vastaustani.
"Selvä." Vastasin ja vaaleanharmaa naaras jatkoi matkaansa metsään. Tulisydän katsahti minuun lempeästi.
"Eiköhän etsitä pesä. Kastanjatassun pitää levätä." Hän maukui. Nyökkäsin ja astelin suuren männyn luokse.
"Hei! Täällä on pieniä luolia." Huikkasin kumppanilleni. Tulisydän asteli luokseni Kastanjatassu selässään.
"Mahtavaa! Täällä on tilaa kaikille!" Tulisydän maukaisi ja laski Kastanjatassun varovasti erääseen koloon.
"Levätköön nyt, kun voi." Ryömin yhteen koloista ja Tulisydän seurasi.
"Voimme viettää hieman kahdenkeskistä aikaa." Huokaisin ja kiedoin kehoni Tulisydämmen ympärille. Kehräsin, tunsin lämmön virtaavan jäseniini. Kuka sanoikaan, ettei minulla ollut tunteita?
Vastaus:10kp:ta! : D

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjatassu
06.12.2012 19:33
Luku 3:
Valistus

Painoin pääni ja katsoin lumista maata samalla kun hölkkäsin. En ollut vieläkään uskoa, että paljastin isäni noin vain toiselle klaanilaiselle. Nostin taas pääni ja katsoin suoraan eteenpäin.

Pian näin jo korkokivet.
"Korkokivet!" Hihkaisin ja hymy nousi huulilleni. Räpäytin nopeasti silmiäni ja pian näin edessäni Tiikeritähden sumean hahmon. Jarrutin niin että lumi pöllysi, mutta muut jatkoivat matkaa eivätkä näyttäneet huomaavan. Katsoin suoraan isäni meripihkanvärisiin uhkaaviin silmiin.
"Et saa kaveerata noiden," hän viittasi hännällään matkatovereihini, jotka olivat jo kaukana,
"kanssa."
"Miksen?" Ärähdin ja lähdin juoksemaan heitä kohti. Isäni hölkkäsi vieressäni ja murahti:
"Etkö tajua? He voivat vain houkutella sinut ystäväkseen ja sitten käyttää tietojaan hyväkseen?" Pian, hetken ajan tuntui siltä että isäni luonne sulautui sisimpääni. Henkäisin ilmaa ja murahdin itsekseni. Olin jo saavuttanut muut ja pysähdyin nähdessäni jonkun tummanruskean kulkukissan. Se virnisti ja etsi joukostamme ilmeisesti heikointa. Sitten lihaksikas kissa pysäytti katseensa minuun ja ponnisti korkealle ilmaan yläpuolelleni. En tuntunut pelkäävän, vaan loikkasin ilmaan ja tönäisin toisen vatsaa. Kissa hämmästyi mutta kääntyi ilmassa roikkuen paljaassa kaulassani. En saanut henkeä ja kulkukissa lähti karkuun, kun Tulitähti hääti sen matkoihinsa. Kakoin ja kieriskelin maassa nähden vain punaista.

//Lyhhyyytt...
Vastaus:XD Saat 10kp:ta! : D
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekkitassu
06.12.2012 19:01
Jatkuu...

Oli kulunut neljänneskuu Talvikinkukan löytymisestä, ja Poltesydämestä, isästäni, oli tullut klaanin varapäällikkö, kun Jalkapuoli oli mennyt klaanin vanhimpiin. Kaikki tuntui olevan mallillaan, lukuun ottamatta Tulisydämen ja Paatsamatassun katoamista.
>Käyn kysymässä onko Lumikarvalla minulkle tehtävää.< Ajattelin ja lähdin tarpomaan kylmässä lumessa kohti Lumikarvan pesää. Tassuttelin sisään ja ravistelin lumet turkistani yrttivarastossa.
"Eiih! Älä ravistele!" Lumikarva huudahti.
"Miksi?" Kysyin hämmentyneenä.
"Koska yrtit voivat kylmettyä, ja järjestelin ne juuri, nyt ne ovatb aivan lumessaa!" Lumikarva huudahti ja rupesi häärimään yrtti rivistön parissa.
"Ai nii...anteeksi" Sanoin ja peruutin takaisin ulos.
>Minä vielä hyvitän tekoni< Ajattelin ja tassuttelin kohti ohran latoa, sillä siellä missä on ihmisiä on myös kissanminttua, joka alkaa olla vähissä, ja samalla voisin napata pari pulskaa hiirtä. Tassuttelin eteenpäin kunnes äkkiä näin monta kaksijalkaa ja hirviöitä ympäri reviirin laitamia.
>Mitä tämä on?!< Ajattelin kauhuissani. Hirviöt mylvivät niin että korviani särki ja ne kaatoivat nummen ainoat puut. >Kuinka surullista, ja kamalaa! Ilmoitan tästä Poltesydämelle ja haen kissanmintut myöhemmin.< Ajattelin ja lähdin juoksemaan kohti leiriä.
>Kamala nälkä! hei! tuolla on ruokaa, ei se haittaa vaikka se on kaksijalkojen!< Ajattelin ja juoksin sinne.
>kermaa! Lihaa! Nam!< Ajattelin ja tassuttelin omituisen kapistuksen sisään, ennen kuin ehdin edes ajatella mitä tein, kunnes ovi jo sulkeutui takaani.
>Olen häkissä! Ja on muutenki soturilain vastaista syödä kaksijalkojen muonaa! Miten saatoin olla niinkin tyhmä? < Ajattelin hädissäni, ja pian kaksijalka saapui, ja nappasi häkin, jossa minä olin, mukaansa ja vei minut häkissä hirviön vatsaan!
”Mauuuu! Mouuhh! Mrrrrrh!” Sähisin ja syljin kaksijalalle. kaksijalka ei välittänyt, vaa sulki oven ja olin jäänyt ypöyksin. Pian hirviö lähti liikkeelle. Minä ”pompin” kun hirviö töyssyili tiellä.
>mitä minä teinkään? Lumikarvalla ei enää ole oppilasta!? voi minua Hiirenaivoa! < Ajattelin epätoivoisesti. yhtäkkiä ovi aukesi, ja häkki alkoi vierimään ulos.
”Miauh!” Naukaisin kun tömähdin maahan, ja häkki aukesi kun lukko törmäsi kiveen. hirviö jylisti eteenpäin, eikä huomannut että olin pudonnut. Katselin pääpyörällä ympärilleni, ja tiesin että olin jo kaukana kotoa.

Jatkuu..
//Älkää laittako liekkistä erakoksi, se löytää kyllä tien takaisin seuraavissa tarinoissani! ;)

Vastaus::) Saat 10kp:ta tapahtumarikaasta tarinastasi!
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Veritiikeri
06.12.2012 17:49
Riekko// Niin en tajunnut mitä kysyit mutta takoitin ainakin että se oli häädetty pois sieltä Tuuliklaanin leiristä/reviiriltä.
Anteeksi tämä turha viesti,mutta oli pakko lähettää tämä
Vastaus:Aaa! Meinasin että häädit tämän omasta klaanistaan! : D
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuplatassu
06.12.2012 17:24
Vihdoinkin ^^

"Selvittiin", huokaisin helpotuksesta.
"Mentäisiin takaisin, tämä ei ole viisasta" Pöllöpentu naukui ja perääntyi hiukan kohti leirin sisäänkäyntiä. Aurinkopentu vilkaisi veljeään ja naukui: "Älä viitsi, siittä tulee hauskaa." Nyökkäsin.
"Ei, ei tämä riittää. Minä jään tänne ja niin tekin!" Pöllötassu murahti.
"Pelkuri, ei sinusta mitään oikeaa soturia voi tulla!" Nau'uin ilkikurisesti ja Aurinkopentu liittyi mukaan. Pöllötassu istahti maahan.
"Minä jään tähän!"Huiskautin kerran häntääni ja Aurkinkotassu harppoi jo harppoi muutaman ketunmitan päässä.
"Sitteppäs jäät. Tiedät kyllä mistä meidät löytää" Lähdin Aurinkopennun perään.
Pehmeä sammal jalkojemme alla peitti miltein askeltemme äänen. Saavuimme kicelle, jonka pinta oli verhoutunut sammaleeseen.

Jatkuu (C)
//Anteeksi, että kesti tarinan tulo, ja että se on niin lyhyt, mutta minulla on nyt pieni pato ideavirrassa. Xp Yritän saada tarinan pian. ;)
Vastaus:Ei haittaa, kunhan tarina edes tuli! ; ) Saat 5kp:ta!
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mantelisilmä
06.12.2012 17:23
Jatkuu...
//noniin, päähän nyt pälkähti tämmönen tarina idea: //

Oli kulunut pari päivää mäntyviiksen tapaamisesta, ja sisälläni kihisi halu nähdä hänet uudestaan.
>ÄÄH! Tahdon nähdä hänet.<
Tassuttelin ulos leiristä, kohti rajaa, mutta rajalle päästyäni siellä ei ollut Mäntyviiksestä merkkiäkään.
"Huoh! Välillä se elämä tuntuu raskaalta!" mutisin itsekseni, ja käännyin ympäri. Matkalla, tarpoessani vitivalkoisessa lumessa, muistelin, kuinka olin ollut partioissa Leijonasydämen kanssa, muistelin kuinka olin tappanut erakon, joka oli surmannut Leijonasydämen emon.
>EI! Se on mennyttä! Mäntyviiksi on kumppanini! Leijonasydän on vain hyvä ystävä!< Huusin mielessäni, ja rauhoituin. Sitten ajattelin Mäntyviiksen lempeää katsetta, ja minusta tuntui, kuin olisin hänen vierellään, lämpimässä, ja kuinka minusta tuntuikaan ihanalta, kun ajattelin häntä. Hetkeksi unohdin kaiken ympärilläni olevan ja ajattelin tuota kollia, joka oli onnistunut valloittamaan minut. Hetken ajan, minut valtasi lämpö, en tuntenut kylmyyttä tassuissani, vaan, vain lämmön joka virtasi tassuihini kun ajattelin häntä.
Sitten kaaduin maahan, kylmettyneenä, menetin tajuni.

"Hei Mantelisilmä! Voi mitä sinulle on tapahtunut?" Mäntyviiksi kuiskasi. Huomasin, olevani pienen, matalan kuusen alla, jonka alle ei päässyt lumi. Mäntyviiksi oli ilmeisesti raahannut minut sinne, lämpimään.
"Kuinka löysit minut?" Kysyin voimattomana.
"näin punaisen turkkisi. Mutta säästä voimiasi, et ole suinkaan kunnossa. Kuule, jää tänne, kuusen alle pariksi päiväksi lepäämään, minä pidän huolen ettei partiot löydä sinua. Tämän pienen kuusen oksat, estävät lumenpääsyn sisälle, ja minä kokosin sinulle sammalpedin tähän. Täällä pitäisi olla mukavan lämmin, olen Myrskyklaanin reviirillä..." Mäntyviiksi kertoi.
"kiitos, minulle käy. Ei klaania voi haitata jos olen poissa pari päivää." kuiskasin, ja raahustin sammalpedille. Mäntyviiksen löytämä kuusi, oli pieni, mutta tuuhea, ja sen alla kelpasi lämmitellä, eikä kukaan löytäisi minua sellaisessa lumituiskussa.
"Lepää nyt, minä metsästän vähän, ja sitten tuon sinulle ruokaa, sitten menen leiriini, ettei kukaan ala etsiä minua ja samalla löytäisi sinut." Mäntyviiksi sanoi, ja luikahti ulos "pesästämme". Minä suljin silmäni, ja nukahdin.

Aamulla heräsin, ja huomasin, että Mäntyviiksi oli eilisiltana jättänyt minulle muutaman hiiren.
”Kiitos Mäntyviiksi.” Kuiskasin hiljaa. Sitten aloin aterioida kahta hiirtä, ja söin ne suden nälkäisillä hotkaisuilla. vatsani ei ollut aivan täynnä, mutta olinpahan saanut syödä edes jotakin.
>Myrskyklaanin aamupartio!< Ajattelin, kun haistoin Myrskyklaanin tuoksun. Kuulin puhetta:
”Täällä haisee jokin! Ehkä hiiri… Ei… Vain Myrskyklaani. Jatketaan matkaa.” Joku Partiosta sanoi, ja kissat lähtivät liikkeelle.
”minut taisi pelastaa minuun pinttynyt Myrskyklaanin tuoksu.” Huokaisin helpottuneena.
Pian Mäntyviiksi saapuikin luokseni, orava mukanaan.
”Tässä, mutta nyt en ehdi jäämään, tänään minun tehtäväni on vahtia oppilaita, sillä muutama metari on sairaana. Hei hei.” Hän sanoi, ja nuolaisi korvaani ennen lähtöään.
”Selvä, ja kiitos. Nähdään taas!” Sanoin jo pirteämmin, olin jo toipunut aika hyvin. Mäntyviiksi vilkaisi vielä taakseen ennen lähtöään, ja sitten katosi lumimyrskyyn. Huokaisin, ja laskin pääni tassuilleni.
>Syön oravan illemmalla, täytyyhän ruokaa säästellä, kun sitä ei aina saa.< Ajattelin, ja päätin levätä, kunnes söisin.

jatkuu…

//pätkä :C Mutta toivottavasti kelpaa, ja toivon että siinä olisi ollut edes vähän jännitystä. :] //

Vastaus:Hyvä tarina! Kyllä siitä jännitystä löytyi! : D 15kp:ta!
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi
06.12.2012 16:55
Luku 4:
Herääminen

Haukottelin hiljaisesti ja nousin ylös sammalpediltäni. Oli mennyt noin päivä siitä, kun olimme vaihtaneet kieliä Mantelisilmän kanssa. Katsoin ympärilleni ja lähdin jolkottelemaan hitaasti aukiota kohti. Päätin mennä hieman metsästämään, ehkäpä nelipuun lähelle. Kiihdytin hiljaisen vauhtini juoksuksi metsässä, ja yritin samalla haistaa riistaa. Sitä ei kumminkaan kuulunut, jotan jatkoin matkaa nelipuuta kohti.

Nelipuulla aloin jo haistaa jotain. Käänsin pääni erästä kaljua pensasta kohti ja näin jäniksen. Pudottauduin, ilmeisesti liian äänekkäästi, vaanimisasentoon ja jänis kuuli sen. Se oli aika nuori eikä lähtenyt heti pakoon, vaan katsoi ensin taakseen, jolloin oli liian myöhäistä. Puraisin sen niskan poikki jolloin se valahti veltoksi suuhuni. Nostin sitä paremmin leukojeni väliin ja sen häntä laahasi maata.
"Mukavan nuori ja suurikokoinen saalis." Mutisin hiljaa itsekseni. Raahasin sen nelipuulle, jolloin lumipeite alkoi hieman ohentua. Kaivoin jänikselle kuopan ja haistoin taas raitista ilmaa. Varhainen aamu oli paras metsästysajankohta. Pian haistoin muita kissoja, mutta tuoksu oli valju. Yksi joka klaanista, oli ollut täällä hyvän aikaa sitten.
"Lähtisin muuten seuraamaan heitä, mutta en tahdo jättää Mantelisilmää tänne, eikä minua oikein kiinnostakkaan." Tuhahdin ja henkäisin taas ilmaa sieraimiini. Pian orava laskeutui puusta lähelle minua. Jos olisin vielä pieni oppilas, kompuroisin lumessa aika paljon. Nyt ponnistin takajaloillani oravan kimppuun ja taitoin senkin niskat. Hymyilin ja päästin pienen kehräyksen tapaisen naurahduksen. Otin oravan ja jäniksen suuhuni ja lähdin kävelemään reippaasti leiriä kohti.
"Rakastan klaanille metsästämistä aamuvarhain." Mutisin taas itsekseni. Olin ilmeisesti juttuseuraa vailla.

Leirissä laskin tuoresaaliskasaan kolme pieneläintä, nimittäin olin saanut hiirenkin matkalla. Kuulin jotain soperrusta päällikönpesän luota.
"Missä Paatsamanlehti ja Tulisydän ovat?" Naukaisin päällikölle.
"Siitä me juuri puhummekin." Mustatähti maukui ja katsoi minua.
"Haistoin hänen tuoksunsa nelipuul..." En saanut naukaistua lausettani loppuun kun jotkut jo lähtivät nelipuun suuntaan. Huokaisin ja lähdin nappaamaan tuoresaaliskasasta variksen.

//melko lyhyt. Dx
Vastaus:10kp:ta! ;)
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Unikkotassu
06.12.2012 14:47
//no niin, jatkoa!//

Jatkoa...!

Tähtiklaanin merkki
Osa 1

Kipitin Ratamoläiskän luokse niin nopeasti kuin vain pääsin. Se oli niin kummallista. Ratamoläiskä puhui jotakin muiden sotureiden kanssa, kun tulin hänen luokseen läähättäen ja sydän pamppaillen. Selitin kertomukseni tähtikuvoikissasta ja sen ennustuksesta Ratamoläiskälle.
"Tuosta täytyy kertoa Arpitähdelle ja Nuhanenälle", maukui Ratamoläiskä. "Onkohan Arpitähti paikalla?"
"Eiköhän hän olen", vastasin, "yleensä hän on." Arpitähden pää pilkisti päällikön pesästä ulos ja se oli kuin merkki Ratamoläiskälle.
"Arpitähti, Unikkotassu sai jonkun ennustuksen Tähtiklaanilta. Pyytäisitkö Nuhanenän tänne?" Ratamoläiskä naukui. Arpitähti nyökkäsi. Hän tassutteli parantajan pesälle. Hetken päästä hän palasi Nuhanenä mukanaan. Menimme kaikki sisälle pesään. SAmmaleet oli järjestelty siistiin kasaan ja kaikki oli muutenkin siististi.
"Eli, sait Thtiklaanilta jonkinlaisen ennustuksen?" Nuhanenä kysyi hieman tuhisevalla äänellä.
"Kyllä", vastasin.
"Kerroppa vähän siitä." Aloin muistella ennustusta.
"Siinä oli hopeinen kissa joka sanoi: "Unikkotassu, sinulle on suotu, joka sinun tulee täyttää:", mau'uin, kunnes tehtävän muisteleminen alkoi värisyttää minua. "'Matkaa kohti suurta loistoa ja löydä voima, joka auttaa kaikkia neljää klaania ja käytä sitä pelastaaksei ne kaikki'. Sinulla ei ole kovin paljoa aikaa, Unikkotassu, mutta me esi-isäsi ja muut Tähtiklaanin kissat autamme sinua matkallasi...'"
"Aika omituista, ei meillä kai ole ollut hirveästi ongelmia muiden klaanien kanssa, enkä tiedä mistään kummallisesta voimasta..", Nuhanenä maukui.
"Ehkä se tapahtuu hiukan myöhemmin", Arpitähti maukui.
"Mutta hyvä, kun kerroitte, voi mietiskellä tuota."
"Voitte mennä", Arpitähti maukui.

Aamulla, kun heräsin olin todella väsynyt ja uuvuksissa, aivan kuin olisin tapellut yöllä, mutta ei, en ollut. Nousin hieman täristen ylös ja yritin rauhoittua. Yskäisin kovaan ääneen. Kun - hieman vaikealla tavalla - tulin ulos pesästä, ulkona oli todella kylmä. Ei ihme, että minulla oli huono olo, oli sairastunut! Raahustin kohti Nuhanenän pesää. Nuhanenä tuli minua vastaan, un tulin hänen pesälleen.
"Ai, Unikkotassu. Mikäs sinut tänne johdatti?" Nuhanenä maukui. Kähisevällä äänellä selitin huonon oloni. Nuhanenä antoi minulle yrttejä nuhaani ja kipitin pesälle. >>Ettäs, pitikin sairastua nyt! No jaa, sairastetaan ensin ja sitten sourittamaan tehtävää...<< ajattelin.

Jatkuu...!

//Tosta tarinasta tuli vähän sekava ja lyhyt. Kaikki tapahtui nopeasti. Noh, eipähän erota, tarina mikä tarina.//
Vastaus:10kp:ta! : D Tarinasi oli ehkä hiukan sekava, niin kuin sanoit, mutta silti ytimekäs!
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikarva
06.12.2012 11:16
Jatkuu......

"Sinitassu!"Huudahdin.
Juoksin tämän luokse ja kehräsin. Yhtäkkiä sanaakaan sanomatta hän katosi. Minä huusin:
"Sinitassu älä jätä minua!"
Avasin silmäni omalta sammalpediltäni ja katselin ympärilleni. Tajusin olevani leirissä; juuri heränneenä.
"Se oli vain unta." Sanoin, ja lähdin tassuttelemaan tuoresaalis kasalle. Nappasin jäniksen. Aterioita sitä hyvän aikaa, ja lopulta olin valmis. Nuolin huuliani ja lopulta päätin lähteä hakemaan Liekkitassun ja opettaa tälle vielä ne yrtit mitä en vielä Liekkitassulle ollut opettanut.

"Liekkitaassu! Tule nyt tänne. Aika opetella yrttejä!" Huikkasin pesäni suuaukolta ja tassuttelin pesääni odottelemaan .

//tooosi pätkä mut tein kännyllä... Saattaa siis olla kirjoitus virheit .
Vastaus:5kp:ta! : D En montaa virhettä löytänyt! : D
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
06.12.2012 11:05
-Kosto

"Isäni? Oletko sinä minun isäni?" kysyin hämmentyneenä.
Loistokynsi nyökkäsi.
"Mutta.... Mutta.... Etkö sinä kuollutkaan?" kysyin.
Loistokynsi tuli lähelleni ja sanoi:
"En. Selviydyin metsäpalosta, ja liityin Valoklaaniin."
"Missä se on? En ole ennen kuullutkaan siitä..." kuiskasin.
Loistokynsi huokaisi syvään ja kuiskasi:
"En voi valitettavasti kertoa... Päällikköni kieltää sen."
Olimme hetken hiljaa kunnes kysyin:
"No, saanko kutsua sinua isäksi?" ja naurahdin.
"Tottakai saat." isä sanoi ja puski minua hellästi.
"Minulla on ollut ikävä sinua." hän huokaisi.
"Niin minullakin sinua." kuiskasin.
Olimme kauan aikaa toistemme lähellä.
"No niin... Minä autan sinut takaisin lepäämään." isä kuiskasi.
Hän talutti minut takaisin vuoteelleni.
"Minun pitää nyt mennä, tai muuten minut potkitaan ulos klaanista." isä sanoi.
Hymähdin ja katsoin häntä.
"Mene vaan. Tulee ikävä sinua.... Todella paljon." kuiskasin.
"Minullakin sinua." isä sanoi ja puski minua viimeisen kerran kunnes lähti.
>Tulee ikävä, isä. Kunpa olisit täällä aina.< ajattelin.
Vähän myöhemmin nukahdin mietteisiini.

Ympärilläni oli pimeää.
Kuulin kuiskutusta, ja supinaa.
Sitten kuulin jonkun kissan äänen:
"Mitä me oikein teemme? Ei me voida hyökätä noin vain!"
"Emme voikaan, mutta Tummaturkki päättää siitä." toinen sähähti.
"Entä Tuhkaturkki?" kolmas uikutti.
"Hiljaa!" kuului ääni joka kuului Tummaturkille.
"Kukaan, ei saa satuttaa Tuhkaturkkia." hän murisi.
"Tai jos satuttaakin, niin teen siitä selvää. Onko ymmärretty?" hän huudahti.
Kaikki nyökkäsivät.
"Ja olen päättänyt, että hyökkäämme aamun koittaessa." Tummaturkki julisti.
Kissat mulkoilivat toisiaan epäröivästi, mutta puhkesivat ylistykseen.
"Ja silloin saan kostoni tehtyä....." hän kuiskasi.

Heräsin unestani.
>Minun täytyy varoittaa klaania!< huudahdin mielessäni.
Vastaus:10kp:ta! :)
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjatassu
06.12.2012 08:44
Luku 2
-Näky
"Tähtiklaani sanoi, oikeastaan Tiikeritähti, jotain. Mutta en saanut selvää mitä." Sopersin nolona ja käänsin pääni pois Haukankynnestä. Mutta pian piristyin taas ja heilautin häntääni iloisesti.
"Tiikeritähti? Eihän hän edes ollut Varjoklaanilainen... ainakaan alunperin." Haukankynsi ihmetteli matalalla äänellä.
"Sitä minäkin ihmettelin... ja ihmettelen edelleenkin." Mutisin pirteän oloisena, ja muistelin vanhempiani.
"Hän oli... isäni."

//Hirmmuiseeen lyhyt. D'x anteeksi, oi anteeksi!
Vastaus:Seuraava sitten pidempi. ; ) Ei haittaa! Saat 5kp:ta! : D
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukankynsi
06.12.2012 00:09
Luku 10.
Juoksin Kastanjatassun rinnalla ja pysyttelin oppilaan kevyessa vauhdissa. Olin jo hiukan iloisempi Paatsmanlehti suostui viimein puhumaan. Minun oli pakko myontaa etta naaraassa riitti potenttiaalia ja rohkeutta. Aurinko alkoi nousta ja tiesin etta kaikki klaanissani huomaavat minun kadonneen. Mieleni vaelsi Sahkosilmaan silla nyt naaras olisi tuhon keskella ilman minua mutta lupasin itselleni etta loytaisin hanet palattuani kotiin. Nelistin Paatsmanlehden vierelle ja sanoin:
- muistaako kukaan yhtaan parantajan yrtteja? kysyin tuolta ja katsoin Tulisydanta kysyvasti. Jattaydyin hieman jalkeen ja holkkasin Kosteaturkin vierella. Olin allikalta lyoty kun nain Kastanjatassun niin iloisena. Edes mina en ollut niin energinen kuin tuo. Saatoin olla valituista vanhin mutta kylla minullakin oli sisainen pentuni. Aamu alkoi sarastaa ja kirkkaat valonsateet tanssivat tuoreella lumella niin etta hangella nautti olevan tuhansia pienia timantteja. Hymyilin hiukan kun lahestyimme kokrko kivia ja holkkasimme kevytta vauhtia ohran ladon ohi. Pysahdyin hetkeksi katsomaan latoa jossa Ohra ja Korppitassu pitivat majaansa. Jatkoin pian taas matkaani ja nelistin Kastanjatassun vierelle ja kysyin oppilaalta:
- Minne me olemme edes menossa kertoiko Tahtiklaani sinulle mitaan? kysyin ja jatkoin holkkaamista kohti tuntematonta. Olin kokonaan unohtanut hyvastella isani ja Tiikeritassun mutta enhan mina voinut luovuttaa ja palata takaisin silla olin luvannut sen Tammisydammelle enka mina kuulunut niihin jotka eivat pida lupaustaan.

//noin siina taas yksi tarina ja siita tais tulla aika lyhyt dssan takii... ja kaikille tiedoksi mulla ei toimi aakkosten 2 viimeista kirjainta joten alkaa ihmetelko jos mun tarina on outo :DD
Vastaus:Hyvä! 10kp:ta!
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Talvikinkukka
05.12.2012 20:47
Nuori kellanpunainen naaras tassutteli lumisessa metsässä kolmen pennun kanssa. He taistelivat lumimyrskyä vastaan, naaras katseli vähän väliä taakseen. He menivät melkoisen autiolle paikalle, naaras katsoi pentujaan ja huomasi yhden puuttuvan, naaraan poskelle valahti pari kyyneltä. Häntä katsoi naaras pentu, jolla oli kellanpunaiset hännän-, korvien- ja tassujen päät, ja kolli pentu, joka oli kellanpunainen. He jatkoivat matkaa ja naaras pentu liukastui ja lähti puron mukana, lopulta nuori kuningatar katsoi yhtä pentuaan kollin kanssa. Kuningatar painoi päänsä kollin rintaan, hän oli tehnyt valinnan, vaikean valinnan. Hänen pitäisi jättää pentu kollille, hän maukui kollille hyvästit ja lähti. Pieni naaras pentu sulki silmänsä ja tunsi kuinka joki kuljetti häntä kovaan vauhtiin. Lopulta virran vauhti hiljeni ja naaras pentu tippui maahan, eräs nuori kolli huomasi sen ja otti sitä kiinni niskakarvoista. Pentu kuin keinui siinä, lopulta nuori kolli oli päässyt leiriin.
”Löysin tämän Arpitähti.” Hän maukui.
”Hyvä, aina klaanin lisääntyminen on hyväksi, anna se Valkosulalle.” Soturi kantoi naaraan valkoisen kuningattaren luo.

”Mitä haistat?” Kolli kysyi nuorelta naaraalta.
”Haistan… haistan… en tiedä mikä se on.” Nuori naaras maukuu ja katsoo kollia.
”Selvä, se on orava.” Kolli maukuu ja naaras katsoo häntä kiinnostuneena.

”Voi niitä muistoja.” Mauin melkein ajatuksissani, huokaisin ja katsoin silmät sumeina taivaanrantaa. Jokin pakotti menemään nelipuulle, en tiennyt mikä. Näin kuinka Poltesydän jolkutti luokseni.
”Mikä hätänä, Talvikinkukka?” Poltesydän kysyi.
”E- ei mikään.” mauin ja siirsin katseeni taivaasta valkoiseen maahan.
”Minä tunnen sinut.” Poltesydän maukui ja tuli viereeni. En siltikään katsonut häntä.
”Jokin pakottaa, jokin pakottaa minun menevän nelipuulle.” mauin ja katsoin vitivalkoista hankea sumein silmin, kun katsoin Poltesydäntä hän maukui:
”Jos kerran jokin pakottaa, me menemme.”
”Miten niin: ME?” kysyin.
”Minä tulen mukaasi, lupaan sen.” Poltesydän maukui ja nuolaisi poskeani.
”Mennäänkö nyt?” kysyin, halusin jo mennä selvittämään.
”Selvä, mennään vain.” Poltesydän maukui ja katsahti minuun lempein katsein. Tassuttelimme aukiolla kohti nelipuuta, kuulimme rääkäisyjä:
”Maurh!!!” Lähdimme nelistämään sen kuultuamme. Matka tuntui ikuisuudelta, näin kollin ja minun emoni, Kultakukan. Hyppäsin kollin selkään revin silkasta vihasta sen selkää auki. Se kierähti selälleen ja minulta meni ilmat pihalle, keuhkoni tyhjentyivät. Kuulin kuinka päälläni oleva kissa rääkyi, Poltesydän raapi sen vatsaa. Luikahdin sen alta pois ja juoksin emoni luo.
”Hyvästit rakas Talvikinkukka, hyvästit.” emoni maukui ennen kuin sulki viimeisen kerran silmänsä, veti viimeisen kerran henkeä, ja maukui viimeiset sanat.

Nuori kellanpunainen naaras tassutteli lumisessa metsässä kolmen pennun kanssa. He taistelivat lumimyrskyä vastaan, naaras katseli vähän väliä taakseen. He menivät melkoisen autiolle paikalle, naaras katsoi pentujaan ja huomasi yhden puuttuvan, naaraan poskelle valahti pari kyyneltä. Häntä katsoi naaras pentu, jolla oli kellanpunaiset hännän-, korvien- ja tassujen päät, ja kolli pentu, joka oli kellanpunainen. He jatkoivat matkaa ja naaras pentu liukastui ja lähti puron mukana, lopulta nuori kuningatar katsoi yhtä pentuaan kollin kanssa. Kuningatar painoi päänsä kollin rintaan, hän oli tehnyt valinnan, vaikean valinnan. Hänen pitäisi jättää pentu kollille, hän maukui kollille hyvästit ja lähti. Pieni naaras pentu sulki silmänsä ja tunsi kuinka joki kuljetti häntä kovaan vauhtiin. Lopulta virran vauhti hiljeni ja naaras pentu tippui maahan, eräs nuori kolli huomasi sen ja otti sitä kiinni niskakarvoista. Pentu kuin keinui siinä, lopulta nuori kolli oli päässyt leiriin.

Tämä tulvahti mieleeni, kun emoni kuoli, en voinut ajatella muuta, kuin pentuaikojani, kun olimme yhdessä, kun erosimme. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin, tunsin kuinka Poltesydän tuli lohduttamaan vierelleni.

Jatkuu…
//juu, vähä omituinen tarina… -.-’

Vastaus:20kp:ta! : D
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamanlehti
05.12.2012 20:24
Luku 5

~Vain elämää~

Vihreät silmäni leimahtivat vaarallisesti. Kohtasin kuitenkin vakaana Haukankynnen katseen ja vastasin:
"Noh, anteeksi vain, mutta en kyllä sanonut sitä siksi, että vanhempasi olivat Jokiklaanista." Heilautin häntääni närkästyneesti ja käänsin selkäni toiselle.
Lähdin astelemaan kohti metsää, Tulisydän asteli vierelläni.
"Kuule Tulisydän. Myönnän, että olin äsken hieman tyly, mutta eiväthän nuo tiedä, etten oikein kykene luottamaan keneenkään." Mau'uin jopa hiukan epävarmana. Tulisydän kehräsi hieman ja vastasi:
"Totta, mutta voisit kyllä yrittää olla ystävällisempi!"
"Hmm. Totta. Yritän jatkossa olla ystävällisempi ja luottaa heihin." Pidin pienen tauon ennenkuin jatkoin.
"En usko, että tästä tulee mitään, jos emme pysty unohtamaan edes hetkeksi klaanirajoja..." Lauseeni keskeytyi haistaessani kevyen linnun aromin.
"Hajaannutaan ja tavataan täällä hetken kuluttua." Tulisydän kuiskasi. Nyökkäsin vain ja keskityin saalistukseen. Luimistin korviani ja lähdin hiipimään vatsakarvat lunta hipoen kohti saalistani. Se oli melko kookas punarinta, hyvänkokoinen kaamosajan linnuksi. >Vielä muutama jäniksenloikka...< Ajattelin, ja jatkoin vaanimista. Ollessani tarpeeksi lähellä loikkasin eteenpäin ja kahmaisin linnun kynsiini, jonka jälkeen laskeuduin ketterästi paksuun hankeen. Tuhannet lumikristallit kimaltelivat ilmassa, kun lumi pölähti ympärilleni. Lintu ei päästänyt enää piipitystäkään, joten poimin sen mukaani ja palasin edelliseen paikkaan. Odottelin hetken, kunnes Tulisydän astelikin jo pensaiden joukosta vesimyyrä suussaan. Astelin häntä vastaan ja kehräsin lämpimästi.

"Hieno saalis!" maukaisin lähtiessämme yhdessä astelemaan kohti Nelipuuta. Tulisydän hymyili.
"Toisaalta, osaat sinä todella olla ystävällinenkin!" hän maukaisi piristävästi. Aurinko oli varmaan juuri nousemaisillaan, koska mustan yötaivaan rannalla näkyi ohut, hailakanpunainen viiru. Laskeuduimme Nelipuun laaksoon ja astelimme neljän valtavan tammen varjoihin.
Haukankynsi ja Kastanjatassu olivat siellä jo. Loin heihin huomaamattoman, viileän katseen ja kyyristyin kahden kollin läheisyyteen Tulisydämmen viereen. Haukkasin palan tuoresaaliistani, enkä voinut olla kehräämättä hiljaa. Hetkessä olin pistänyt punarinnan poskeeni, eikä sen jälkeen toden totta ollut nälkä. Kuulin Haukankynnen kysyvän jotain ja päätin, että se oli vastaamisen arvoista.
"Hyvä ajatus, Haukankynsi. Sopii, ainakin minulle." Tulisydänkin nyökkäsi ja väläytti minulle kevyen hymyn. Näin Haukankynnen astelevan erilleen muista.
"Kuulehan, se että olet Tuuliklaanin soturi, ei tee sinusta sen vähäarvoisempaa kuin mekään. Olet soturi, olit mistä klaanista tahansa." Koetin rohkaista toista kollia. Arvasin, mitä hän ajatteli. Tiesin, että Tuuliklaani oli ollut hieman "ulkopuolinen" taisteluissa ja muissa vastaavissa. He eivät olleet taistelleet kovinkaan paljon, vaan olivat selvittäneet enemmän asioita puhumalla. Toivoin, että sanomani oli auttanut ainakin vähän.

En jaksanut olla koko ajan ilkeä. Katsahdin Kastanjatassua. Hän oli menettänyt silmissäni tietynlaista lapsellisuutta. Se oli kyllä hyvä asia, jatkoa ajatellen. Tulisi olemaan helpompaa, kun ei tarvinnut vahtia pennun asteella olevaa oppilasta. Enkä häntä kyllä sellaisena pitänytkään. Minusta tuntui, että Kastanjatassu oli todella poikkeuksellinen Varjoklaanilainen. Jokin hänessä sai minut uskomaan, että häneen sopi luottaa. Nousin seisomaan kumppanini vierelle.
"Ovatko kaikki valmiita lähtemään?" kysyin pitäen ääneni matalana ja viileänä. En halunnut herättää muiden klaanien sotureita huudollani.
"Minä ainakin olen." Kosteaturkki maukui. Kastanjatassu heilautti häntäänsä iloisesti ja vastasi:
"Valmiimpi kuin uskotkaan!" Soin nuorelle kollille harvinaisen hymyn ja odotin Haukankynnen vastausta.
"Olen minäkin valmis." Hän maukui hiukan apeasti. Musta, puuhkamainen häntäni nousi korkealle ilmaan lähdön merkiksi ja Tulitähti siirtyi astelemaan vierelläni. Hän heilautti häntäänsä lähdön merkiksi.
"Selvä, eiköhän lähdetä sitten, meillä ei ole aikaa hukattavaksi!" Hän maukui ja lähdimme kaikki hölkkäämään kohti korkokiviä. Matka oli alkanut.

//Selvä, jatkoa, kiitoos ^^
Vastaus:15kp:ta! :)
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikarva
05.12.2012 19:59
Jatkuu...

"Minä autan!" Liekkitassu huusi ja loikkasi ketun päälle, kinä vastasin säikähtäen:
"Sinä et puutu tähän! poltesydän nylkee inut jos menen ja sanon hänelle: Ikävä juttu Poltesydän, mutta poikasi kuoli kun kettu sattui vahingossa tappamaan hänet... Minä hoidan tämän!" Huudahdin. Liekkitassu ei kuitenkaan ollut kuulevinaankaan, vaan jatkoi kamppailuaan. Hän jäi kahden muun ketun raadeltavaksi, ja minä olin vihan täyttämä. Minä potkaisin ketun pois päältäni, ja raapaisin toista liekkitassua, riepottelevaan kettua otsaan, kettu rääkäisi, ja veri valui tämän silmiin. Kettu ei nähnyt mitään, ja lähti ulisten pois paikalta. Kaksi kettua oli vielä jäljellä. Ketut lähestyivät minua ja Liekkitassua, ja Liekkitassu kaatui yht´äkkiä maahan.
"Voi ei! Tähtiklaani, älä jätä meitä! Liekkitassu kestä vielä vähän, minä hoidan ketut, autan sittten sinua!" Huusin, ja katsoin kohti taivasta. Kettu haukahti ja paljasti hampaansa.
"Minä autan!" Huusi Veritiikeri yhtäkkiä, ja juoksi pusikosta esiin, hän loikkasi ketun niskaan, ja puri, raapi ja kynsi vimmatusti kettua. Kettu ulvoi ja pakeni.
"Yksi karvakasa vielä!" Veritiikeri sanoi, ja selvästi uhkui halua iskeä hampaansa ketun kurkkuun. Kettukin näytti tajuavan sen, ja lähti laumansa perään.
"Liekkitassu vain pyörtyi järkytyksestä, ei mitään muuta." Sanoin, kun olin tutkinut Liekkitassun.

"mi...missä olen?" Liekkitassu avasi silmänsä, parantajan pesässä, omassa turvallisessa leirissä.
"Ei hätää. Olet Tuuliklaanin leirissä, parantajan pesässä, pyörryit kun ketut kävivät kimppuumme." Sanoin Liekkitassulle, Ja jatkoin:
"Kiitin jo Veritiikeriä, hänen ansiostaan me selvisimme." Sanoin.
"Lepää nyt, minä menen hitamaan omat asiani." Sanoin, ja tassuttelin yrtti varastoilleni. Sinne menin aina miettimään päivän tapahtumia, ja siellä tunnen oloni turvalliseksi. Marjat ovat lähellä sydäntäni.
>taidan levätä. Se varmaan auttaa, en tiedä mikä minulla on, minun pitäisi olla onnellinen, kun Mantelisilmä on rakastunut, ja hänestä on tullut soturi, klaanille ei ole muita huolia kuin kadonnut haukankynsi, ja Poltesydämestä on tullut varapäällikkö, lisäksi Talvikinkukka odottaa pentija.... No kyllä se ohi menee.< Ajattelin. Sitten menin pedilleni, ja suljin silmäni.

Näin unta...

Jatkuu...

//pätkä... :C (jälleen ;() Ensi tarinassani, on Lumikarvan uni. :)
Vastaus:15kp:ta!
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkusulka
05.12.2012 19:59
// Joo en nyt tiedä mistä alottaisin niin teen Sisiliskovarjon tarinasta jatkoa ja sisiliskovarjon ei tarvi jatkaa sitä :3

8. Luku

Elämän onni

Kehräsin iloisesti pienille karvapalloille vierelläni. Allani oleva pehmeä sammalpeitos lämmitti minua vaikka ulkona saattoi olla pakkasta. Nuolaisin hellästi Rastaspennun päätä. Pennun turkki oli erittäin pehmoista ja pitkää. Kehräsin sydämmeni pohjasta ja nostin katseeni edessäni seisovaan kolliin. Sisiliskovarjo istui uskollisesti edessäni katsellen pieniä pentuja. Kollin olemus tuntui leijuvan jossain muualla myös. Kylmä huurre tulvahti sisään. Silmät sirissä tuijotin hohtavaan lumeen pesän ulkopuolella. Vaistoni väittivät että vaara olisi edessä. Kaikki pesässä olijat aistivat selvästi myös sen. Nousin hieman ylemmäs pehmoisen sammalpedin päältä ja vedin häntäni suojaamaan pentuja. Tuijotin muiden kanssa pihalle jäätävän hohkan tulvien yhä tuulen puuskina sisään. Sekunnin ajassa lumi muuttui mustaksi ja sen päälle tuli kissa joka oli musta ja jonka kaulasta tuli ulos luita. Kissa hohkasi himoa tappaa. Sitten se katosi samalla tavalla kuin tulikin. Sisiliskovarjo oli noussut ja tuijotti hänkin edelleen silmä kovana pihalle. Laskeuduin hiljaa lämpimälle pedilleni, mutta kynnet pidin hieman esillä. Itse en ollut huomannut sitä, olin väsynyt. Silmä luomeni valuivat hiljaa kiinni. Laskin päätäni ja kuulin Sisiliskovarjon äänen.
- Pikkusulka! Oletko kunnossa?
- Hieman vain väsyttää.. maukaisin hiljaa ja painoin pääni sammaleeseen. Silmäni painuivat kiinni. Aistin ympärilläni olevat kissat, mutta oloni oli yhä turvaton. Avasin silmäni ja kohtasin uneni. Oikealla puolellani oli jokia. Vasemmalla metsää. Edessä pimeyttä ja takana nummia. Hyytävän kylmä tuuli puhalsi läpini. Pörhistin turkkiani kerran ja vilkaisin taivaalle. Taivaan sininen väri riiteli vaalean punertavan kanssa ja erittäin muhkeat pilvimassat leijuivat hiljalleen taivaalla. Aurinko lämmitti turkkiani. Suljin silmäni ja kehräsin hiljalleen. Kuulin naukaisun altani. Avasin nopeasti silmäni ja katsoin alas. Tassujeni välissä, pehmoisella nurmella makasi Pajupentu ja Rastaspentu. Kyyristyin hiljaa maahan ja nuolaisin pentujani. Tuijotin pentujani. Jokin sisälläni käski lähteä. Riitelin itseni kanssa hetken.
> Miksi minun pitäisi lähteä pentujeni luota?!< Tivasin itselleni ajatuksissani.
> VARO ! < Jokin päässäni sanoi. Vilkaisin hädissäni pentujani. Kummatkin olivat muuttuneet aikuisiksi koiriksi! Hätäännyin. Käännyin nopeasti ja pinkaisin juoksuun tuuliklaanin reviiriä kohti. Maa oli kuurassa ja tämän takia sillä oli kylmä juosta ja se ratisi alla. Koirien haukunta yltyi suureksi ja kuulin niiden askeleet liian lähellä. Vilkaisin nopeasti taakseni nähdäkseni tismalleen samanvärisen koiran kuin Pajupentu. Tuijotin tämän silmiin. Punertavat silmät porautuivat sisälleni...
- HYYYYYYYYYYYYAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH! Karjaisin peloissani. Olin sammalvuoteellani kuningattarien pesässä. Sisiliskovarjo oli vierelläni. Tämä katsoi minua huolestuneena. Vedin raskaasti henkeä ja tärisin hiljaa paikoillani.
- Oletko kunnossa? Sisiliskovarjo kysyi hiljaa huolestuneella äänellä.
- Olen. Se oli vain painajainen, maukaisin mahdollisimman huolettomasti ja siirsin häntääni katsoessani kahta pentua jotka vain tyytyväisinä nukkuivat. Nousin ylös ja kävelin sammalpediltäni maahan. Kylmä maa tutisutti minua hetken. Kävelin tumman kollin viereen. Näykkäsin tätä hellästi korvasta.
- Voisitko pitää heitä silmällä sillä välin kun haen syötävää? kysyin hiljaa Sisiliskovarjolta.
- Tottakai, kolli vastasi yhtä hiljaa. Kävelin kylmän maan pinnalla pois pesästä. Astuessani ulos, kohtasin auringon kirkkaan valon. Räpytin hetken silmiäni ennenkuin jatkoin matkaani. Taivas oli kauniin punertava ja hopehäntä pilkotti himmeästi taivaalla. Maa oli kuurainen ja suuria lumi nietoksia löytyi ympäri leiriä. Muutama puu nuokkui lehdittöminä lumen raskaasta painosta. Pennut ja oppilaat leikkivät lumikasojen päällä. Ainoat jotka eivät leikkineet olivat Kirsikkatassu, Nokkospentu ja Symbolipentu. Kirsikkatassu vilkaisi minuun ja näytti kysyvältä. Nyökkäsin hieman ja jatkoin matkaani. Päästyäni tuoresaaliskasalle valikoin sieltä erittäin pulskan kalan. Kävelin hiljalleen lumisessa maassa ja päätin käpertyä pimeään nurkkaukseen. Kävelin nurkkaan ja laskeuduin hiljalleen maahan. Nuolaisin kalan suomuja ennen kuin haukkasin siitä palan. Maukas kala katosi jokaisella puraisulla ja ennen kun huomasinkaan, olin jo syönyt koko kalan. Päätin nousta ylös. Ravistin pienet hiutaleet päältäni ja vilkaisin kuningattarien pesään. Pieniä lumihiutaleita leijui hiljalleen alas. Tuijotin lumoissani hiutaleita jotka hohtivat valkoisina kuin timantit ja jotka näyttivät katsovan ympärilleen ennen kuin tippuivat maahan. Otin muutaman juoksu askeleen ja naurahtelin hieman. Tuntui kuin olisin vielä pieni pentu. Pomppasin viimeisen loikan ja melkein syöksymällä sujahdin pesään. Näin heti Sisiliskovarjon joka tuijotti hieman hätääntyneenä kahta uikuttavaa pentua. Kävelin hiljalleen kollin oikealta puolelta ja asetuin sammalpedilleni.
- Miksi ne vinkuvat? Sisiliskovarjo kysyi hieman huolissaan. Naukaisin huvittuneena ja vedin tassullani pennut lähemmäksi itseäni. Nuolaisin kummankin päätä muutamasti ja annon niiden möyriä imemään. Sisiliskovarjo näytti helpottuneelta ja päästi syvän huokaisun. Virnistin ja käänsin katseeni pentuihin. Pajupentu kiipesi siskonsa päälle ja nykäisi tämän vahingossa maahan. Naurahdin hieman ja nappasin Pajupentua niskasta ja siirsin tämän hieman kauemmas.
> Tätä on olla onnellinen < ajattelin hiljaa.
Sisiliskovarjo näykkäsi hieman korvaani ja asettautuin selkäni taakse. Kehräsin hiljaa kollille joka vastasi kehräykseeni nuolaisemalla poskeani.

//Jaaajaa : D Toi kohta missä oli toi kissa tai aave emt niin laitoin sen ns jännityskohtaukseksi .3. Nah toivottavasti kelepaaaa

Vastaus:20kp:ta! : D
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kosteaturkki
05.12.2012 19:57
Kävelin kauemmas Nelipuusta. Nuuskin hieman ilmaa, ja haistoin hiiren hajun. Kävelin lumessa äänettömästi, ja kuulin hiiren ääntelyä. Ja kohta näin jo hiiren hännän edessäni, ja hyppäsin sen selkään. Hiiri päästi pienen ”Piip!”-vinkaisun, mutta kuoli sitten.
Haistoin lähellä myös toisen hiiren, ja ajattelin metsästää senkin. Katsoin hieman lähistölle. Ei ketään. Kävelin sitten hitaasti sekä äänettömästi eteenpäin.
>Se liikkuu..< Mietin itsekseni, kun haistin hiiren pelon. Näin pienen kolon joka meni hieman maan sisään, ja nuuhkaisin ilmaa.
>Tuore hiiren tuoksu...< katselin hieman lähistölle.
>Missäköhän muut ovat...< Mietin. Kohta kolosta pilkisti hiiren pää, ja hyppäsin äkkiä lähimpään lumikasaan. Hiiri katsoi ympärilleen, ja jännitin jalkani. Hyppäsin kohti hiirtä, mutta hiiri vilisti karkuun.
Pinkaisin heti juoksuun, kun hiiri lähti.
Kuulin pienen äännähdyksen, ja hiiri juoksi minua kohti.
Otin hiiren kiinni, ja se kuoli siihen heti.
”mm?” Mumisin hieman. Katsoin sinne, missä hiiri oli kääntynyt takaisin. Pian näin linnun, joka katsoi minua.
Se katsoi minua hetken, ja käveli sitten edestakas.
>Se tuijottaa minua..< ajattelin. Lintu käänsi päätänsä, ja sitten se käveli hieman lähemmäs minua.
Lintu katsoi ympärille vielä, ja näytti tarkistavansa että kukaan ei ollut lähistöllä.
Hengitin rauhassa.
>En jaksa kuitenkaan syödä lintua myös...< joten hengitin rauhassa. Lintu nokki maata, ja sillä taisi olla nälkä, luulisin.
Lintu kuitenkin perääntyi, ja lähti pois. Lähdin myös pois, ja keräsin hiireni. Kävelin Nelipuulle, ja näin siellä Paatsamalehden, Tulisydämen, Haukankynnen sekä Kastanjatassun. Läsähdin maahan syömään hiiriäni. Ahmin hiiriä, koska minulla oli hirveä nälkä.

//Joo...tarinaa :P
Vastaus:10kp:ta!
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukankynsi
05.12.2012 18:31
9 Luku.

Nyökkäsin päätäni Kastanjatassulle ja käänsin katseeni nuoreen Paatsamanlehteen joka oli ollut tyly kaikille muille paitsi Jokiklaanin valitulle ja se tynpi aika lailla. Vihreät silmäni leimusivat kun sanoin:
- Älä viitsi olla noin tyly vaikka isäni ja veljeni ovat Jokiklaanista en minä silti hauku sinua vaikka olet oletkin Myrskyklaanista. sähähdin närkastyneesti kääntyen Varjoklaanin kissan puoleen.
- Metsästetään vain ennen lähtöä minä en ole ainakaan ole syönyt vielä mitään sanoin tyynesti ja lähdin hölkkäämään pensaiden suuntaan. Pysähdyin maistelemaan ilmaa ja tunsin hiiren tuoreen tuoksun aivan pensaikon juuressa. Pudottauduin vaanimis asentoon ja etenin kevein askelin kohti saalistani joka ei näyttänyt huomaavan minua. Paljastin epätavallisen pitkät ja terävät kynteni ja loikkasin hiiren kimppuun. Upotin kynteni sen lihaan ja mursin eläimen niskat kevyellä puraisulla. >> Kukas nyt nauraa Paatsamanlehti?<< ajattelin kantaessani hiirtä muiden luo. Laskin saaliini jalkojeni juureen ja sanoin:
- Ketä teille ilmestyi kertomaan että olette valittu? minulle ilmestyi jostain syystä Jokiklaanin entinen varapäälikkö Tammisydän...Kosteaturkki sinähän olet Jokiklaanista tunnetko Hopeahäntä nimistä kollia? kysyin ja aloin syömään hiirtä rauhallisin hotkaisuin. En halunnut tapella kenenkään kanssa enkä varsinkaan halunnut olla tyly tai ilkeä mutta Paatsamanlehden kommentit alkoivat ottaa kalloon. Kun oliun syönyt kaiken nuolaisin huuliani ja aloin sukimaan turkkiani tiuhaan tahtiin. Hetken sukimisen jälkeen turkkini oli siisti ja sileä niin että kuu sai raidallisen turkkini hohtamaan hopisena. Nostin katseeni tähtiin ja ajattelin Leoparditähteä joka oli veljeni Tiikeritassun emo. Kun olin pentu Ruusuturkki vei minut tapaamaan Leoparditähteä ja Hopeahäntää ja sain omin silmin nähdä pienen Tiikeritassun juomassa maitoa emonsa vierellä. Muistin sen näyn vieläkin kun Leoparditähden kirkkaista silmistä paistoi silkka rakkaus minua ja veljeäni kohtaan vaikka en ollut hänen oma pentunsa. Näen kirkkaan tähden hohtavassa tähtivyössä ja aloin vaipumaan ajatuksiini. Tunnen kuitenkin jonkun tökkivän minua ja käännän päätäni huomaten Kastanja tassun iloisesti kiiltävät silmät.
- Anteeksi olin ajatuksissani lähdetäänkö sitten kun kaikki ovat syöneet? kysyin Paatsamanlehdeltä niin sanotulta 'pääliköltä'. Nousin ylös ja tassuttelin hieman kauemmas muista tuntien itseni ulkopuoliseksi koska olin Tuuliklaanin soturi. Vetäisin kynteni sisään ja ajattelin >>mitä jos tuotan pettymyksen klaanilleni? sen jälkeen olen varmasti tervetullut pimeydenmetsään<< ajattelin korvat luimussa ja häntä velttona tassujeni ympärillä.

//Sori tuli kai hiukan lyhyt :(
Vastaus:10kp:ta!
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mantelitassu
05.12.2012 18:23
Jatkuu...

>Keskiyöllä, rajalle! Mauahtavaa!< Ajattelin iloiten, ja menin Lumikarvan pesälle, siellä kysyin että voisinko mitenkään saada jotakin mahakipuun, sillä minulla oli tulli vatsakipeäksi.
"Mitenkäs sinulla menee? Näytät kovin onnelliselta." Lumikarva sanoi. Minä en ollut ikinä ymmärtänyt miksi Lumikarva kyseli minulta usein kuulumisiani. Emonihan oli Valkohäntä.
"Hyvin! Minä tunsin ensikertaa jotain, jotakin kohtaan!" Naurahdin kehräten.
"Hienoa!" Lumikarvan silmät säihkyivät, ja minä sanoin:
"Mutta minun pitää mennä, pitää hoitaa yksi asia..." Ilmeeni synkkeni, ja tassuttelin sotureiden pesälle.
"Leijonasydän, tuletkos nummelle?" Kysyin.
"Voinhan minä."

"Leijonasydän... Kuule.. Minun pitää sanoa, sanoa, ettei tästä taida tulla mitään..." änkytin Leijona sydämelle, ja minua harmitti suunnattomasti.
"Mi.. mitä?" Leijonasydän vastasi epäuskoisena.
"Tarkoitan että on ehkä parempi pysyä vain ystävänä." Vastasin, ja toivoin että Leijonasydän ei suuttuisi.
Leijonasydämen kasvoilla kävi järkytys, suru ja pieni suuttumuksen pilkahdus yhtäaikaa, hetken kuluttua Leijonasydän kuitenkin leppyi ja vastasi:
"Hyvä on. Kuten tahdot, haluan olla ystäväsi, vaikkei tästä tullut mitään." Sen sanottuaan Leijonasydän kääntyi, ja lähti laahustamaan kohti leiriä.
>Anteeksi Leijonasydän. Toivottavasti sydämesi ei murtunut.< Ajattelin, ja pian alkoi tulla pimeä. Päätin lähteä rajalle, sillä, keskiyöllä tapaisin rajalla Mäntyviiksen.

"Hei Mäntyviiksi! Tuota, minä olin varattu, mutta, ODOTA! Kuuntele loppuun." Snoin, sillä Mäntyviiksi oli juuri sanomassa jotakin, minä jatkoin:
"Jätin hänet. Sanoin ettei siitä tulisi mitään. Nyt meitä ei voi estää mikään." Sanoin asiani loppuun.
"Mahtavaa!" Mäntyviiksi kehräsi. Suimme toisiamme, ja kehräsimme toisillemme kuulumiset.

jatkuu...

//pätkä :C
Vastaus:10kp:ta!
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kastanjatassu
05.12.2012 17:13
Luku 1:
-Kaiken alku
Katsoin Paatsamanlehteä ja kuuntelin tätä tarkkaavaisena.
"Hmm..." Mietiskelin ja käänsin katseeni muihin kissoihin. Minun kai olisi pitänyt tuntea jotain... kenties vihaa näihin toisten klaanien kissoihin. Mutta en tuntenut, päinvastoin! Halusin ystävystyä heihin. Heilautin häntäni tassujeni eteen sivistyneesti ja korjasin ryhtiäni. En saisi näyttää siltä, että kaikki Varjoklaanilaiset olisivat resupekkoja. Jotkut tietenkin olivat, mutta eivät läheskään kaikki. Onneksi olin huolehtinut siitä, että en olisi laiha enkä lihava, terve vain. Olin käynyt viikon sisällä ainakin 13 kertaa parantajan luona varmistamassa terveyteni. Parantaja oli miltei joka kerralla nauranut epäluuloilleni. Havahduin ajatuksistani kun Paatsamanlehti naukaisi:
"Eiköhän lähdetä." Räpyttelin silmiäni.
"Nytkö jo?" Katsoin epäluuloisena vanhempia kissoja.
"Nyt tietenkin, milloin muulloinkaan?" Myrskyklaanin nuori soturi sähähti ja pudisti päätään.
"Eivät oppilaat ymmärrä ikinä mitään." Tuhahdin ja jäin taas kerran hiljaiseksi. >Ärsyttävä tuo Paatsamanlehti, ei edes yritä olla ystävällinen.< Tuumailin ehkä ensimmäisen kerran pahaa jostain muusta. Köyristin selkäni taas tavalliseksi ja ärähdin. Toivottavasti edes muut kissat olisivat mukavia. Käänsin katseeni Jokiklaanin kissaan ja vilautin huomaamattomasti tälle hymyn. Hän näytti mukavalta ja ymmärtäväiseltä. Sitten vilautin näkymättömän hymyn myös Tuuliklaanin kissalle ja heilautin häntääni. Vatsani murisi.
"Emmekö voisi metsästää hieman?" Paatsamanlehti näytti turhautuneelta ja mietiskeli.
"Noh... mutta vain vähän aikaa. Aurinko ei kyllä tosiaan ole vielä noussut."
"Kun näette nousevan auringon, palatkaa tähän paikkaan." Paatsamanlehden kumppani ohjeisti ja nyökkäsin.

//Sori lyhyyt. Dx//
Vastaus:10kp:ta! :)
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamanlehti
05.12.2012 16:49
Luku 5
~Matka alkaa~

Katsahdin taakseni kuullessani lähestyvää askelten ääntä. Tunnistin välittömästi kumppanini tulenvärisen turkin, mutta vastustin kiusausta puhua hänelle. Sen sijaan henkäisin syvään ja loin katseeni maahan. Askeleet lähestyivät ja joku töykkäsi minua käpälällään.
"Voit nyt puhua, partiovuorosi on päättynyt." Tulisydän maukui hiljaa. Huokaisin helpotuksesta, mutta tulin äkkiä ajatelleeksi lähtöämme. Tänään.
"Mutta.. Meidän pitää lähteä heti, jos aiomme olla ajoissa nelipuulla." Muistutin Tulisydäntä.
"Älä huoli, olen hoitanut jo sen asian. Tule, mennään." Loikkasin jaloilleni täysin virkeänä ja valmiina seuraamaan kumppaniani. Jännitin jalkalihakseni pinkaisin juoksuun. Lumi pöllysi keveinä hahtuvina ilmaan ja kimalteli hennossa kuunvalossa kuin pienet kristallit. Tulisydän juoksi aivan takanani ja Nelipuu lähestyi. Hidastin hiukan jotta olin Tulisydämmen vieressä. Pöllöpuu vilahti ohitsemme ja lopulta hidastin kävelyksi. Kallistin päätäni ja kuuntelin. Kyllä. Aukiolla oli kissa. Ilmassa leijui kevyt Tuuliklaanin aromi, varmaan Tuuliklaanin valittu oli jo täällä.
"Joku on jo täällä." Kuiskasin Tulisydämmelle. Hän nyökkäsi ja lähti astelemaan alas laaksoon.

Reitti oli minullekkin tuttu, olinhan käynyt kokoontumisissa jo muutaman kerran. Astelin varovaisesti alas laaksoon ja astuin aukiolle. Näin aukion toisella puolella vaaleanruskean kollin joka ei näyttänyt vielä huomanneen meitä. Murahdin turhautuneesti. >Eivätkö Tuuliklaanilaiset käytä kuonoaan?< Ajattelin hieman halveksivasti. Katsahdin kumppaniani ja kohensin ryhtiäni. Olinhan melkein samankokoinen kuin Tulisydän. Kuu loi kalpeaa valoaan aukiolle ja musta turkkini hohti miltei hopeisena kiiltonsa ansiosta. En siis erottunut taustasta. Vihdoin kolli käänsi päätään ja tuntui huomaavan meidät. Seisahduin Tuuliklaanin soturin eteen yhtä viileänä kuin ennen.
"Kuka olet?" Kysyin melko tylysti. Kolli heilautti häntäänsä ilahtuneesti ja vastasi.
"Hei! Olen Haukankynsi. Entä te?" Silmäni välähtivät kuunvalossa hieman vihaisesti mutta vastasin.
"Olen Paatsamanlehti, Myrskyklaanin soturi." Tulisydän nyökkäsi.
"Minä olen Tulisydän." Kumppanini vastasi. Haukankynsi hymyili ja nyökkäsi. Meidän ilmeemme olivat vakavampia. Istahdimme Suurkiven varjoon ja painauduin hiukan Tulisydämmen kylkeen. Nuuhkaisin ilmaa ja tunsin voimistuvan Varjoklaanin tuoksun. Niskakarvani nousivat luonnostaan pystyyn, Varjoklaanihan oli Myrskyklaanin suurin vihollinen. Ne kuitenkin silisivät, kun haistoin pienoisen pelkotuoksun, joka oli lähestulkoon peitetty. Kolli, vasta oppilas. Tunnistin tuoksun sen lähestyessä. Aukion reunuspuskissa rasahti, ja lujaa. >Hmph. Oppilaan virheitä.< ajattelin viileästi. Hetken kuluttua jykevä, tummanharmaa raidallinen pää putkahti esiin kuuran peittämästä pensaasta. Hetken kuluttua suurehko, sinisilmäinen kolli astui aukiolle. Aluksi hän näytti ujolta, mutta sitä ei kestänyt pitkään. Hän hymyili koko ajan, ja minusta tuntui, että hän oli juuri niitä esittäjiä, jotka luulivat olevansa jotakin.
"Hei vaan kaikki!" Hän kuulutti niin että metsä raikui.
"Hyst, ole hiljaa. Muut eivät saa kuulla meitä!" Sähähdin hiljaa. Hetken, siis pienen hetken toinen näytti nololta, mutta ei kauaa. Hän istahti kiven varjoon ja oli tällä kertaa vaiti. Ilmassa tuntui kevyt Jokiklaanin tuoksu, josta arvasin että valittu oli tulossa. Vaaleanharmaa, tummakorvainen naaras lähestyi pientä joukkoamme varmoin askelin. Hän näytti sentään järkevältä, tähtiklaanin kiitos.
"Nyt kaikki taitavat olla koolla. Jospa esittäytyisimme. Minä olen Paatsamanlehti." mau'uin viileästi.
"Minä olen Tulisydän. Tulen Paatsamanlehden mukaan Myrskyklaanista." Tulisydän jatkoi.
"Olen Haukankynsi, Tuuliklaanista." Vaaleanruskea kolli esittäytyi.
"Minä olen Kosteaturkki." Vaaleanharmaa naaras maukui, melkein ihailin hänen järkevyyttään.
"Ja minä olen Kastanjatassu!" naukaisi Tummanharmaa raidallinen kolli, jonka olin vaientanut hetki sitten.
"Eiköhän selvitetä nyt asiamme. Meidän pitää lähteä auringonnousun aikoihin ja kulkea vastakkaiseen suuntaan." Aloitin keskustelun.

//Joku muu jatkaa :D

Vastaus:15!! :D
~Riekko