--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi
05.12.2012 16:20
Oli kulunut pari tuntia siitä, kun olin tunnustanut rakkauteni Mantelisilmälle. Minulla oli paljon vapautuneempi olo, ja kehräsin hilpeästi. Pian eteeni tuli, ilmeisesti kärttyisällä tuulella, Harmaaraita.
"Taitaa olla hyväkin päivä?" Entinen mestarini murahti. Nyökkäsin rivakasti ja naukaisin hiljaa:
"Sinulla taas melko huono? Mikä nyt on?"
"Ei mikään... huoh... vähän riitoja vain." Harmaaraita ärähti mutta leppyi. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja huokaisi.
"Miksikäs sinä olet noin pirteä ja iloinen?"
"Noh... en haluaisi kertoa sitä." Harmaaraita tuijotti minua. Hän taisi arvata.
"Olet taas rakastunut?"

//Sori... superlyhyt. xc
Vastaus:5kp:ta!
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Veritiikeri
05.12.2012 15:51
>Hohtohaukka on ajettu pois klaanista ja olin mennyt kertomaan asian Varjoklaanin päällikkölle joka ei välittänyt asiasta mitään,tämä on aivan kuin yhtä ja samaa juonta...<mietin ärtyneesti metsässä kävellessäni palatessani leiriin.Silloin kuulin jonkun huutavan nimeäni.Vilkuilin muualle ja epähuomiossa astuin terävän kiven päältä:
"Ai!"
Nuolaisin kipeää polkuanturaani ja maistoin veren suussani.
Aloin taas vilkuilemaan muualle mutta en nähnyt ketään...

Näytin tassuani Lumikarvalle ja naaras kertoi hihitellen:
"Melko terävä kivi jos noin paljon verta tihkuu!"
Mutisi ja tuijotin parantajaa tuimasti:
"Tämä ei ole naurun asia,jos saan mainita!"
"Eikö sinulla ole huumorintajua?"
"No on,mutta tämä päivä nyt ei vaan kuuluu parhaitten listalle!"
"Okei,okei!"
Tuhahdin ja oikaisin sammalpedille tuijottaen käpälääni:
"Se on hyvin kipeä..."
"Ymmärrän..."
>Kukakohan mainisi nimeni metsällä ollessani?<mietin katsellen pesän kattoa.
"Entä jos se oli Varjoklaanilainen?!"
"Ai mikä!?"Lumikarva kysyi hädissään.
"Mietin vain yhtä untani..."
"Hyvä on."
Vastaus:Halusikohan Hohtis, että hänet häädettiin klaanista?? o.O Saat 10kp:ta!
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mantelisilmä
05.12.2012 12:59
jatkuu..

Oli kulunut neljänneskuu siitä, kun olin pääsyt sotuiksi.
Tassuttelin ulos leiristä, olin päättänyt pitää salassa yöllisen törmäämiseni Mäntyviiksen kanssa, jokin sisälläni esti sen.
>Ehkä minua ei vain huvita..< En ollut vakuuttunut omasta ajatuksestani, ja koetin unohtaa koko asian. En halunnut myöntää itselleni, että siinä oli jotain muutakin, otain mikä vaivasi minua. Päätin mennä ulos, leiristä, virkistämään ajatukseni. Kun olin kävellyt hyvän matkaa, olin jo rajalla, reviirimme rajalla. Pysähdyin ja tajusin Mäntyviiksen olevan edessäni.
"No hei taas, ethän ylitä rajaa tällä kertaa?" Kysyin, ja yritin voittaa kummalliset tunteeni, vierasta kollia kohtaan.
"En tietenkään, ja heipä ei sinullekin." Hän vastasi, ja katsoi minua erikoisesti.
>Onkohan hänelläkin näin ristiriitaisia tunteita? Kannattaakohan minun rupatella, vai vain lähteä pois?< Pohdin, mieleeni ei tullut lainkaan hyökätä kollin kimppuun, ja ajaa tämä pois, toisin kuin muiden kissojen suhteen, ajaisin heidät pois.
"No tuota, minä... Mitä minä sanoisin... Minulla on ristiriitoja, tunteideni kanssa.. Tämä on vastoin kaikkia soturilain kohtia, mutta taidan, taidan olla rakastunut sinuun. En tiennyt että se voi tapahtua näinkin äkkiä. En tiedä tunnetko samoin, mutta halusin vain sanoa tämän." Mäntyviiksi änkytti. Minun silmäni laajenivat ja sain viimein avattua suuni:
"Minä, minä taidan tuntea samoin. " Kuiskasin lopulta epäröiden.
Käännyin poispäin, mutta huikkasin vielä:
"Tavataan täällä keskiyöllä!"
Jatkuui...

//sori kauhee lyhyys, mut liikka tunti alkaa, sillä oon koulun koneelklka,eI ehi enempää.
Vastaus:OK, saat 14 Kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kosteaturkki
04.12.2012 22:55
Aukaisin silmäni nopeasti, ja haukottelin.
>Ai...unohdin..lähden tänään metsästämään Tuiskutassun kanssa..varhain..< Kävelin sotureiden pesästä oppilaiden pesälle.
”Tuiskutassu” Sanoin. ”Lähdemme varhain, nyt metsästämään.” Kuiskasin. Tuiskutassu pyörähti, ja nousi sitten. Kuulin että Tuiskutassu mumisi minulle jotain vastaukseksi. Kävelin leirin ulkopuolelle, ja haistoin hiiren.
”Hiiri.” Tuiskutassu kuiskasi. ”Lähellä..” Hän jatkoi.
Näin kaksi laihaa hiirtä, ja yhden pulskan hiiren.
”Kolme!” Sanoin, ja Tuiskutassu hyppäsi hiirien kimppuun. Lensin pulskan hiiren kimppuun, jonka pää oli mennyt lumen alle. Hyppäsin hiiren päälle, ja tämä kuoli.
”Hienoa..hienoa.” Kehuin.
Kävelin hieman eteenpäin, ja haistelin ilmaa.
>Kolme hiirtä yhdellä hajulla...hetkinen...< haistelin ilmaa.
”Jänis..vanha haju..” Nuuskin lunta. Lumessa näkyi vain jäniksen askeleita. Haistin tuoreen, aika tuoreen jäniksen hajun.
>Se on lähistöllä..< Mietin. Näin jotain lumen alla, ja kaivoin alaspäin. Tunsin jotain pehmeää tassujeni alla, ja näin jäniksen turkkia.
”Tuiskutassu!” Huusin oppilastani.
”Niin?” Hän vastasi.
”Oletko sinä laittanut tämän tänne?” Kysyin hieman ankarasti Tuiskutassulta.
”En. En ole käynyt tässä paikassa tänään..” Hän vastasi.
”Ahaa...mutta keneltä tämä sitten on jäänyt?” Mumisin itsekseni. Otin jäniksen, ja laskin sen maahan. Haistelin sitä hieman, ja laitoin sen lumen alle. Haistoin tuoreen..kahden jäniksen hajun.
>Täällä..jossain..< ajattelin. Ja niin. Näin kohta kaksi nuorta jänistä, jotka leikkivät yhdessä. Tuiskutassu oli toisella puolella jäniksiä. Jänikset kuulivat hieman ääniä, ja pysähtyivät. Nyökkäsin Tuiskutassulle, ja hyppäsimme jäniksien kimppuun. Toinen niistä vilisti karkuun, mutta toisen sain kiinni.
”Viedään nyt nämä tuoresaaliskasaan.” Sanoin Tuiskutassulle. Otin hiiret sekä jänikset suuhuni. Leirissä oli kissoja. Veimme tuoresaaliit tuoresaaliskasaan.
Perässämme tuli partio. En nähnyt ketä he olivat, mutta heitä oli 4 ainakin. Venyttelin itseäni ja katsoin tuoresaaliskasaa.
”Mennään tappelemaan...Tuiskutassu” Sanoin. ”Tuiskutassu?” Sanoin vielä.
”Täällä ollaan!” Kuulin hänen äänensä. Kävelin kaislakuopalle, ja asetuin tappeluasentoon. Tuiskutassu tuli kohti minua edestä, mutta ehdin väistää iskun. Tuiskutassun päälle lensi hieman lunta, mutta hän tuli kohti minua. Menin alas, ja Tuiskutassu lensi jonnekkin.
”Aika hyvin meni.” Sanoin Tuiskutassulle.
Olimme harjoitelleet jonkin aikaa tappelemista, kun lähdimme pois. Ajattelin metsästää hieman, kun Tuiskutassu meni leiriin tekemään jotain. Sieraimeni täyttyivät oravan tuoksulla, joka istui kannolla.
Hyökkäsin oravan kimppuun takaa, ja se ehti vain kääntää päänsä, kun se oli kuollut. Nuolin huuliani, ja peitin oravan lumeen.
Pysähdyin paikalleni, ja kuuntelin hiljaisuutta. Hengitin rauhassa, ja kuulin sydämeni äänen. Jokin rapisi takanani. Näin aika iso kokoisen jäniksen yrittämässä mahtua pensaaseen. Hyppäsin jäniksen kimppuun, ja tämä hätääntyi niin, että työnsi päänsä pensaaseen. Vedin jänistä hännästä, ja se tuli ulos. Ensin se hämmästeli, mutta sitten se huomasi minut. Tapoin jäniksen nopealla iskulla. Otin jäniksen suuhuni, ja kävelin oravan luo. Otin oravan suuhuni, ja kävelin leiriin. Tuoresaaliskasaan oli tullut pari oravaa, lintua sekä hiirtä. Laskin jäniksen ja oravan tuoresaaliskasaan.
Kävelin sotureiden pesälle, ja läsähdin pedilleni. Suljin silmäni, ja kuuntelin ilmaa. Mieleeni tuli heti mieleen hopeakissa, joka oli kertonut minulle erään asian.
>Pitäisiköhän minun kertoa jollekkin?< Ajattelin.
>Ei, ei. Sehän oli minulle, ei kenellekkään muulle.< Tuumin sitten. Suljin silmäni, ja kuulin puhetta ja askelia.
Nukahdin joksikin aikaa, ja sitten heräsin että joku töni minua.
”mmm..” mumisin.
”Kosteaturkkiii” Kuulin tutun äänen.
Näin Tuiskutassun kehon, joka hymyili minulle.
”Ai niin! Unohdin..aivan että piti metsästää vielä..” Haukottelin. En olisi millään halunnut lähteä pediltäni kylmyyteen. Nousin, ja kaaduin kun tuuli työnsi minut alas.
Kylmät väreet kulkivat kuonostani häntään asti. Nousin sitten nopeasti, ja lähdin kävelemään Tuiskutassun kanssa ulos leiristä kylmissäni. Haistoin hiiren ja jäniksen. Näin hiiren aika lähellä minua, ja hyppäsin sen niskaan.
Pian Tuiskutassu oli tullut jänis suussaan luokseni.
”Metsästän vielä hieman, Tuiskutassu” Sanoin. ”Mene sinä jo leiriin.” Jatkoin.
”Mmhm” Kuulin vastauksen.
Näin pensaikosta tulevan esiin ketun hahmon, joka käveli luokseni. Kettu oli saanut naarmuja, jotka näyttivät pahalta. Kettu kuitenkin ei kuollut maahan, vaan hyökkäsi kimppuuni, ja puri kaulaani. Haukoin ilmaa nopeasti, kunnes kettu paiskasi minut maahan. Silmieni päälle lorui verta, ja kettu painoi tassunsa selkäni päälle. Se yritti selvästikin litistää minut, mutta pääsin välistä pois. Hyppäsin ketun niskaan kiinni, ja raavin sitä. Kettu heilautti minut maahan, mutta nousin nopeasti pystyyn ja hyppäsin hieman eteenpäin. Kettu oli paiskautunut lumeen. Silloin sain idean. Juoksin kohti jokea. Kettu nousi ylös lumesta, ja seurasi minua joelle. Kettu juoksi minua päin, mutta miten huonosti sille kävikään! Sen alta räsähti jää rikki, ja kettu putosi veteen. Näin ketun turkin, ja kun se yritti veden alla särkeä jäätä. Sitten näin vedessä verta, ja tiesin että kettu oli kuollut. Hyppäsin maalle.

//Oon kattonu Kosteaturkin tietoja, ja siellä hänellä on mestari yhä Varjoturkki! Voitteko korjata sen pois? ;)
Tuli niiin ihanan pitkä tarina :)
Vastaus:20 Kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sisiliskotassu
04.12.2012 19:06
Katselin kaunista järveä. Sen pinta kimmelsi täysikuun valossa, ja sai sen näyttämään taianomaiselta. Ympärilläni ei ollut lunta, oli viherlehden aika. Tuuli puhalsi lämpimästi paksua, mutta lyhyttä turkkiani. >Hieno paikka, miksiköhän olen täällä?< mietin ajatuksissani. Seisoin kukkulan päällä, ja minua ympäröivät pitkät heiniköt. Otin askeleen eteenpäin, mutta kun olin siirtänyt etukäpäläni eteeni, liukastuin yhtäkkiä. Liu’uin mäkeä alas, ja huomasinkin, että olin lumessa ja oli lehtikato. Yritin jarruttaa, mutta en pystynyt vaan kiisin alas mäkeä, jolloin kaaduin eteenpäin ja kierin alas. Kaikkialla oli kylmää. Olin nyt lähempänä järveä, joka oli jäässä, eikä enää niin kaunis, mutta ei rumakaan. Nousin hangesta ja menin järven rantaan. Rannassa oli avanto. Katsoin avantoon, ja näin oman kuvajaiseni. Kohotin tassuani lähemmäs vettä. Kosketin, sitä ja pinnalle muodostui heikkoja väreitä. Kuvajaiseni värisi. Nostin katseeni vedestä. >Nyt olen kyllä täysin seonnut!<
Ympärilläni oli tällä kertaa lehtisateen aika. Häntäni nousi pystyyn, ja minua pelotti hieman. Tuntui siltä, kun heinikön seassa, takanani kuljeksisi jokin olio. Yritin haistaa, mikä se olisi, mutta kuononi ei tuntenut mitään. En haistanut yhtään mitään. Käänsin varovasti katseeni takaisin veteen, ja näin siellä kalan. Kala oli omituisen näköinen, en ollut koskaan ennen nähnyt tuollaista kalaa. Kun katsoin kalan pientä vartaloa, minulle tuli kamala nälkä. Siirryin hieman, jotta kala ei huomaisin varjoani. Paljastin kynteni ja läpsäytin taitavasti kalaa kylkeen, mutta sen suomuihin ei tullut minkäänlaista jälkeä. Kokeilin toisen kerran, eikä kala edes liikkunut. Istuin rannalle, ja katselin outoa kalaa. Sitten kala liikahti, ja se hyppäsi vedestä. Tuntui, kuin aika olisi hidastunut, ja kala teki voltin ilmassa, jolloin se veti mukanaan vedestä runsaan määrän pisaroita. Peräännyin taaksepäin, mutta kala ikään kuin lensi ilmassa. Se iskeytyi poskeeni.
”Senkin imbesilli, miksi raavit minua kun yritän saada unta!”
Avasin silmäni, jolloin huomasin, että olin sotureiden pesässä. Lähelläni oli Mustakynsi, joka sähisi hiljaa ja mulkoili minua. Yritin käsittää tilanteen, ja huomasin Mustakynnen kyljessä himmeät arvet, joista vuosi verta. Katsoin etukäpälääni, jonka kynnet olivat esillä ja niissä oli hieman verta, Mustakynnen verta.
”Ai se kala olit sinä!” huudahdin hätäisenä, ja yritin päästä pois Mustakynnen lähettyviltä, mutta tämä sai otteen hännästäni.
”Sinä se täällä olet enemmän kala kuin minä!” Mustakynsi sihisi ja puraisi häntääni.
”Anteeksi! Näin unta että olin metsästämässä kalaa mutta se olitkin sinä! Anteeksi niin kovasti!” toistelin monta kertaa peräkkäin, jolloin Mustakynsi irvisti ja päästi irti hännästäni.
”Ole nyt hiljaa, hyvänen aika, tai herätät kaikki!” savunmusta kolli sanoi ja nousi ylös.
”Vaihdan kyllä paikkaani ensi yöksi, mutta saat tämän kerran anteeksi” kolli murahti, ja asteli ulos pesästä.
Hengitin hitaasti ja raskaasti. >Mitä se uni oikein oli? Mikä se paikka oli?< kysyin itseltäni.
>Ehkä se oli tavallinen uni, eiköhän jokainen kissa näe omituisia unia ainakin kerran elämässään< totesin, ja kampesin itseni ylös pediltäni. Kaipasin Pikkusulkaa, jonka olisi pitänyt nukkua vieressäni olevalla, tyhjällä sammalpedillä. Siitä tulikin mieleeni, että voisin käväistä tämän luona. Oli aikainen aamu, ja suurin osa kissoista nukkuivat vielä. Aurinko oli juuri nousemassa. Ulkona leirissä oli pari kissaa vaihtamassa kieliä ja puhumassa iloisesti erilaisista asioista. Mustakynsi oli yksi näistä.
Kirsikkatassu loikki minua kohti.
”Huomenta, Sisiliskovarjo! Olinkin juuri tulossa herättämään sinua” tämä maukui.
”Voi kuinpa olisitkin ehtinyt tehdä sen ennen Mustakynttä... mitä sinulla on kerrottavana?” mutisin parantajaoppilaalle.
”Pikkusulka synnytti onnistuneesti keskiyöllä kaksi naaraspentua” Kirsikkatassu kehräsi.
”Oi, sehän on mahtavaa!” sanoin innoissani, jolloin muutuin väsyneestä todella pirteäksi ja iloiseksi.
”Saanhan mennä katsomaan...?” kysyin oppilaalta, ja tämä nyökkäsi. Juoksin toiselle puolelle leiriä, pentutarhan luo.
”Sisiliskovarjo!” kuului naukaisu pentutarhasta.
”Hei, Pikkusulka!” kehräsin onnellisesti ja menin sisälle pentutarhaan.
Pikkusulan vieressä oli kaksi pientä pentua. Toinen oli todella pieni, ja savunharmaa. Toinen taas oli vaaleanruskea, ja hieman siskoaan suurempi.
”Niin kauniita” kuiskasin hiljaa, ja istuin Pikkusulan viereen. Pikkusulka nuolaisi vaaleanruskeaa pentua, joka tuhisi hieman.
”Oletko miettinyt nimiä?” kysyin kumppaniltani.
”No...hieman” Pikkusulka vastasi lyhyesti ja kosketti hännällään vaaleanruskeaa pentua.
”Ajattelin hänen nimekseen Pajupentua. Hänen turkkinsa on kuin hiirenkorvan ajan kauniiden pajujen rungot.
”Pajupentu sopii oikein hyvin.” kehräsin vastaukseksi. Pajupentu tuhahti hiljaa ja siirtyi lähemmäs emoaan.
Siirsin häntäni savunharmaan pennun lähelle, joka ei ollut vielä toistaiseksi äännellyt ollenkaan.
”Rastaspentu sopisi” sanoin hiljaa ja kosketin hännälläni pentua, joka liikahti hieman. ”Turkki on kuin mustarastaiden sulat”
Pikkusulka nyökkäsi ja kehräsi. ”Sopii”
Sillä aikaa kun olimme sopineet pentujen nimet, Huomenkukka oli herännyt.
”On siinä terveitä pentuja. Harvoin pennut ovat noin hyvä vointisia lehtikadon aikaan” tämä sanoi kohteliaasti.
Pikkusulka vastasi kehräten tälle takaisin, ja Huomenkukan pentu Pilkkupentu kipitti kohti Pikkusulkaa.
”Jee! Uusia kavereita!” Pilkkupentu vikisi innoissaan ja meni aivan Pajupennun vierelle.
”Voitteko te leikkiä minun ja Lehtipennun kanssa? Meillä on tylsää, kun Loiskepentu ja Kaislapentu nukkuvat vain eivätkä Nokkospentu ja Symbolipentu edes tahdo leikkiä kanssamme!” Pilkkupentu valitti.
Huomenkukka sähähti hiljaisen varoituksen pennulleen.
”Pajupentu ja Rastaspentu eivät voi olla kanssanne vielä, he ovat liian nuoria. Ja kunnioittaisit vähän Nokkospentua ja Symbolipentuakin, he ovat kokeneet kovia ja ovat teitä vanhempiakin!” Huomenkukka sanoi Pilkkupennulle ja kutsui tämän takaisin luoksensa.

//En jaksa kirjottaa :U jatkan tätä jossain vaihees
Vastaus:20kp:ta! : D
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi
04.12.2012 18:11
Siristin silmiäni kun kirkas auringonvalo tulvahti unisiin silmiini. Räpyttelin silmiäni jotta pystyisin näkemäänkin jotain. Kun sain räpyteltyä unihiekat silmistäni, hätkähdin nähdessäni edessäni kauniin, punertavan naaraan.
"Mitä teet meidän reviirillämme?" Sähähdin hiljaa, koska en halunnut pelästyttää, hajun perusteella, Tuuliklaanilaista soturia. Naaras hämmentyi ja katsoi ympärilleen.
"Minusta tämä näyttää kyllä meidän reviiriltämme..." Soturi maukui epäilevänä. Minäkin katsoin ympärilleni ja näin vain niittyä ja puskia. En ollut uskoa silmiäni.
"Mitenkäs minä tänne olen joutunut?" Kysyin lähinnä itseltäni. Naaras hymyili.
"Taisit kävellä unissasi", hän sanoi, "näin nimittäin yöllä jonkun hortoilevan täällä silmät ummessa." Tyrmistyin ja katsoin uudestaan ympärilleni, ikään kuin varmistaakseni oliko tämä unta.
"Mikä muuten nimesi on?" Naukaisin, melko epäkohteliaasti noin kauniille naaraalle.
"Hmph, olisi kohteliaampaa esittäytyä itse ensin, mutta olkoot. Olen Mantelisilmä." Tuuliklaanilainen esittäytyi. Nolostuin hieman ja laskin pääni alas.
"Anteeksi... nimeni on Mäntyviiksi. Ihastuttava tavata." Mau'uin ehkä liiankin imartelevasti, ja osasin jo miltei odottaa mitä naaras vastaisi. Mutta jouduin yllättymään, taas.
"Mrrau, taidatkin olla niin kohtelias, että en kerro päällikölle... tai ehkä kerronkin. Mutta toivottavasti näemme taas, Mäntyviiksi." Mantelisilmä hyvästeli minut aika nopeaan. Olisi ollut mukava rupatella hieman pitempään.
"No, hei sitten Mantelisilmä!" Huudahdin naaraalle, joka oli jo lähtenyt omaa leiriään päin. Sydämeni taisi jättää lyönnin välistä, sillä rinnassani tuntui mahtava tunne. Mieleni olisi tehnyt hypätä viiden ketunmitan päähän ilmaan, niin mahtava tunne sisälläni oli.

//Lyyhyytt... muttah. :D Hope you like it! ^^
Vastaus:Hyvä! Saat 10kp:ta! : )
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi
04.12.2012 17:16
Tuijotin tyrmistyneenä Kultakukan kauniita silmiä. Nielaisin hiljaa, ja suljin silmäni.
"Äh... sinähän olet jo paljon vanhempi kuin minä, enkä tunne sinua kohtaan paljonkaan." Myönsin matalalla äänellä ettei naaras järkyttyisi. Mutta kyllä hän järkyttyi.
"Mitääh? Olen aina luullut... tai no..." Vanhempi naaras tiuskaisi mutta heltyi. Hän sopersi jotain ja kääntyi sitten tulistuneena leiriä kohti ja lähti tassuttelemaan poispäin. Huokaisin osilteen helpotuksesta ja osittain turhautuneisuudesta. Venyttelin ja asetuin makaamaan kivelle ja katselin neljäsosakuuta joka loisti taivaalla aivan kuten Kultakukan kauniit silmät hänen katsoessaan minua. Huokaisin uudelleen ja painoin pääni alas. En ehkä ikinä löytäisi sitä oikeaa, pysyisin ehkä aina poikamiehenä. Heilautin nopeasti häntäni lämmintä kylkeäni vasten ja käänsin katseeni kirkkaisiin ja kauniisiin tähtiin. Ne tuikkivat taivaalla huolettomana ja kauniina. Niitä oli tuhansittain, ei, miljoonittain! Suljin silmäni tahattomasti ja painoin pääni pehmoisten tassujeni syleilyyn.

//SUPER lyhyt. x3
Vastaus:Kiva jatko! : ) Saat 10kp:ta!
~Riekko

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Korpinsulka (yp)
04.12.2012 16:23
//Kirjoitan nyt viimeisen tarinan entisellä hahmollani Korpinsulalla. Tarinan jälkeen poistan tämän hahmoni.
-----
Jäätävä tuuli paiskasi lunta vasten kasvojani. Kävelin yksikseni lumisessa metsässä riistan toivossa. Hampaani kalisivat kylmästä ja nenästäni kasvoi melkein jääpuikot, tai niin ainakin kuvittelin. Maistelin ilmaa ja suuta raottaessani oli suussani jo kilokaupalla lunta. Purskautin lumet pois suustani ja tuhisin:
''Eikö koskaan mikään voi olla ärsyttämättä''
Kiristin tahtiani, jotta pysyisin lämpimänä. Ilmaa taas haistellessani haistoin erilaisen tuoksun, se oli kissa, tai kissoja! Painauduin hankeen ja murisin hiljaa. Tuiskun keskelle ilmestyivät kolme kissaa, kaikki valtavia kolleja. Kaksi ruskeaa ja yksi musta, jolta oli revitty toinen korva miltein irti. Kissat tuijottivat minua murhaavasti. Pelotti, minua ensimmäistä kertaa pelotti.
''Mitäs sinä täällä, yksin, lumimyrskyssä?'' Musta kolli kysyi ilkeästi. En vastannut mitään, tuijotin vain. Toinen ruskeista kolleista karjaisi äkkiä:
''Veljelleni vastataan, ettäs tiedät!''
Sävähdin. Kollit murisivat minulle.
>Apua!< ajattelin kauhuissani. Äkkiä musta kolli hyppäsi niskaani. Kiljaisin ja huidoin tassuillani ylös päin. Kolli painoinjykevällä tassullaan pääni vasten lumista maata. Riuhtaisin itseni ylös päin ja kolli lensi päältäni pois. Sitten toinen ruskeista kolleista teki harhautuksen ja otti sitten terävillä hampaillan minua kaulasta kiinni. Huitaisin kollia kynsilläni silmään ja tämä hyppäsi kauemmas rääkäisten. Toinen ruskeista kolleista huusi lumipyrun ja tuulen läpi:
''Tapamme sinut, vaikka se olisi viimeinen tekomme!'' Pelko levisi luihini ja ytimiini saakka.
>Miltä tuntuisi kuolla?< Ajatus pelotti minua yhä enemmän. Musta kolli loikkasi taas minua kohti. Väistin nipin napin ja yritin tarttua kollin häntään kiinni, mutta kolli oli nopeampi, tarttui kaulaani ja litisti minut päin puun runkoa. Ilmat pakenivat keuhkoistani ja 'valuin' hankeen. Kaikki kolme kollia tuli luokseni raapivat ja purivat, suorastaan raatelivat minua. Yritin turhaan hangoitella vastaan. Kun olin ihan henki rievussa, kaikki kolme kollia totesivat että jättäisivät minut siihen, en kumminkaan voisi selvitä. Musta kolli raapaisi minua sitten vielä kaulaan, josta pulpahti verta jo veriselle turkilleni. Kollit katosivat yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin. Räpyttelin simiäni vimmatusti kyynelten kihelmöidessä silmä nurkissani.
>En ehtinyt vielä edes rakastua.....en vieläkään tiedä....mitä rakastuminen on, tai.....millainen se tunne on....< Hengähdin raskaasti. Ympärilläni oleva lumi oli veren peitossa. Silmissäni alkoi sumeta.
>En halua kuolla!< Yritin taistella kuolemaa vastaan. Joutuisinko Pimeydenmetsään, vaiko Tähtiklaaniin?
''Tähtiklaani, pyydän sinua armahtamaan minut....'' kuiskasin viimeiset sanani tuuleen. Silmäni painuivat hitaasti kiinni,poskelleni vierähti elämäni ensimmäinen ja viimeinen kyynel ja sydämmeni lyönnit hidastuivat, kunnes ne pysähtyivät kokonaan. Kukaan ei löytäisi minua lumimyrkyn seasta, kukaan ei tietäisi minne olen kadonnut, kukaan ei ikinä edes vaivautuisi etsimään minua...hervoton ruumiini lepäsi puoliksi lumeen hautautuneena ja verisenä. Korpinsulka oli kuollut taistellen, hän oli pelännyt ja itkenyt ensimmäistä kertaa koko elämässään. Nyt hän katselee teitä,teitä muita korkealta taivaalta, Tähtiklaanista, onnellisena, pitäkää tämän kissan nimi mielessänne, sillä hänestä kuullaan vielä!

//Aika koskettava loppu.... ; D

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sisiliskovarjo
03.12.2012 20:11
Makasin sammalpedilläni, joka oli kuiva ja pisteliäs lehtikadon kylmyyden takia. Katsoin, kun Pikkusulka nukkui omalla pedillään ja hengitti hitaasti. Nousin hiljaa ylös, nuolaisin tätä ja kuljin nukkuvien kissojen välistä ulos sotureiden pesästä. Ulkona oli todella kylmä. Taivas oli kauniin, tummansininen ja tuuli puhalsi hiljaisesti mutta hyytävästi. Ympärillä oli aivan hiljaista. Kaikki muut nukkuivat. En saanut millään unta kaiken sen jälkeen, mitä oli tapahtunut. Kuljin pentutarhan luo, ja katsoin varovasti sisään. Kuningattaret nukkuivat hiljaa ja rauhallisesti. Huomenkukka oli kerällä, ja tämä suojasi hännällään kahta pentuaan, mutta myös kahta vierasta ja haavoittunutta pentua, joista tämä oli luvannut pitää huolta. Peräännyin hitaasti pois pentutarhan luota. Katsoin tähtiä. >Kuinkahan vanhoja tähdet ovat?< kysyin itseltäni mielessäni. Tähdet olivat tietenkin Tähtiklaanin sotureita, mutta kuinka pitkään ne olivat olleet tuolla taivaalla, loistamassa kirkkaasti ja suojelemassa klaaneja? Katselin ympärilleni Jokiklaanin leirissä. Leirikin oli varmasti todella vanha, ja koko metsä. >Ei olisi ihmeellistä vaikka jonakin päivänä klaanit joutuisivat etsimään uuden asuinpaikan< totesin mielessäni, ja ajattelin karvat pystyssä kuinka metsä tuhoutuisi. Hiivin lumessa, joka narisi allani, ja menin takaisin sotureiden pesään. Kuljin taas varovasti sotureiden joukossa, ja varoin astumasta näiden häntien päälle. Kävin makuulleni ja ihmeen kaupalla sain jopa unta.

”Oletko kunnossa, Kosteaturkki? Näitkö painajaista?” kysyin Kosteaturkilta, joka oli juuri herättänyt minut ihmeelliseen maukunaansa. Kosteaturkki näytti säikähtäneeltä.
”Kaikki on hyvin, näin vain hieman omituista unta” tämä maukui nopeasti.
”Selvä... mihin se uni liittyi? Ei ole pakko kertoa.” sanoin tälle.
Kosteaturkki pudisti päätään. ”Se ei ollut mitään tärkeää...” tämä sanoi, nousi ylös ja käveli nopeasti ulos aukiolle.
Aurinko paistoi lämpimästi. Oli kaunis aamu, ja ajattelin mennä Suomutassun kanssa harjoittelemaan taistelua. Kuljin oppilaiden pesälle päin, mutta pian takaani kuului ääni.
”Sisiliskovarjo, ne kaksi uutta pentua nimetään tänään. Haluatko olla mukana keksimässä nimiä?” ääni maukui. Käännyin taaksepäin, ja huomasin Sulkatähden.
”Huomenta, Sulkatähti. Kyllä, voisin olla mukana, mutta menisin nyt Suomutassun kanssa kaislakuopalle, käykö se?” kysyin päälliköltä.
”Hyvä on, mutta tule takaisin auringonhuippuun mennessä. Haluan saada tämänlaiset asiat nopeasti pois tieltä” Sulkatähti naukui ja kääntyi poispäin. Nyökkäsin nopeasti ja menin oppilaiden pesälle.
Suomutassu oli jo hereillä, tämä vain väitteli Lehtitassun, kilpikonnakuvioisen naaraan kanssa.
”Miksi sinun pitää ynistä nukkuessasi?! On todella häiritsevää, että meluat ja vielä potkitkin minua, kun yritän nukkua!” Suomutassu sähisi Lehtitassulle.
”En minä potkinut sinua, en edes nuku lähelläsi! Ja minä saan tehdä mitä haluan!” Lehtitassu sihisi raivokkaasti ja paljasti kyntensä.
”Hyvänen aika, Tähtiklaanin nimessä lopettakaa!” huudahdin kahdelle oppilaalle, jotka huomasivat minut vasta nyt.
”Olette tekin oikeita hiirenaivoja, samassa klaanissa olevien kissojen täytyy olla samalla puolella! Teidän kuuluisi riidellä jonkin muun klaanin kissan kanssa!” maukaisin kiukkuisesti kahdelle oppilaalle ja mulkoilin näitä.
”Lehtitassu aloitti! Hän-” ”Oletko aivan varma että et itse tehnyt aluksi mitään?!” sähisin oppilaani lauseen päälle.
”Nyt Lehtitassu menee tekemään omia askareitaan ja sinä, Suomutassu, tulet minun mukaani. Menemme harjoittelemaan kaislakuopalle. Sinun täytyisi hioa hyökkäystaitojasi” sanoin hieman rauhallisemmin. Suomutassu mulkaisi pahaenteisesti Lehtitassua vielä kerran, ennen kuin pinkaisi leirinaukiolle. Seurasin oppilastani, joka viiletti jo leirin uloskäynnillä asti.
Juoksin tämän perään.

”Noniin, hyökkää kimppuuni” sanoin Suomutassulle.
Oppilas asettautui vaanimisasentoon. Ensiksi ajattelin, että tämä alkaisi pyöriä ympärilläni vaanien, mutta tämä hyökkäsikin heti. Hän katsoi suoraan oikeaan lapaani. Väistin, eikä oppilas osunut minuun.
”Ihan hyvä aloitus, mutta et saa näyttää vastustajallesi, mihin kohtaan aiot hyökätä. Älä siis tuijota häntääni, jos aiot hyökätä siihen” mau’uin. Suomutassu pudottautui taas vaanimisasentoon ja tällä kertaa hän piti katseensa vasemmassa korvassani.
Harmaa oppilas lähestyi minua hitaasti ja pinkaisi sitten juoksuun. Hän oli kuitenkin liian kaukana, ja lähestyi hieman liian hitaasti joten ehdin väistää, jolloin oppilas iski käpälällään reilusti huti.
”Ei se mitään, kokeile vain uudelleen” naukaisin rohkaisevasti. En ollut ehtinyt sanoa lausettani vielä edes kunnolla loppuun, kun Suomutassu jo syöksyi päälleni. Tämä kaatoi minut maahan ja läpsi minua tassuillaan kynnet piilossa.
”Okei, hyvä, hyvä, tuo olikin jo parempi! Voit nyt lopettaa!” ähkin, kun Suomutassu iski minua suoraan rintaan ja keuhkoni tyhjenivät ilmasta.
Suomutassu perääntyi.
”Oliko tuo hyvä?” hän kysyi.
”Oikein hyvä. Tuollaisia tilanteita kannattaakin käyttää hyväksi, kun vastustajan huomio on herpaantunut. Minä hyökkään nyt”
Suomutassu piti katseensa tiukasti minussa, ja tarkkaili jokaista liikettäni. >Taidan aloittaa helpolla hyökkäyksellä.< tokaisin mielessäni, katsoin Suomutassua silmiin, jolloin tämä ei tiennyt, minne iskisin, ja hyppäsin tätä kohti, jolloin yritin läpsäistä tätä lapaan, mutta Suomutassu oli nopea ja väisti helposti.
”Hyvin väistetty” kehuin oppilastani. ”Sinun vuoro”
Suomutassu otti minusta oppia, sillä hänkin katsoi minua silmiin, ja juoksi minua kohti. Tämä ei kuitenkaan hyökännyt, vaan teki tiukan käännöksen suoraan edessäni, jolloin päälleni lensi kinoksittain lunta. Ravistin päätäni, ja kun avasin silmäni näin vain Suomutassun käpälän todella läheltä, kun tämä iski minua päähän. Horjuin parin sekunnin ajan paikoillani. Suomutassu tönäisi minua, jolloin menetin tasapainoni ja tömähdin lumeen. Suomutassu käytti tilannetta heti hyväkseen ja loikkasi päälleni, jolloin tämä iski minua monta kertaa.
Suomutassu nousi jälleen nopeasti päältäni, jolloin hauoin happea kiihkeästi.
”Tuo oli todella hyvä! En osannut ollenkaan odottaa tuollaista temppua!” naukaisin yhä hieman hengästyneenä.
”Jos tekisit saman tempun jollekin muulle kissalle kamppailussa, olisit varmasti voittanut!”
”Kiitos, Sisiliskovarjo. Minulle ei tullut mitään muuta hyökkäystä mieleen kuin tuo, ja ajattelin käyttää lunta hyväksi” Suomutassu maukui vaatimattomasti.
”Harjoitellaan vielä vähän aikaa, sitten voimme mennä metsästämään. Tuoresaaliskasa ammottaa tyhjyyttään” sanoin ja nousin lumihangesta karvat pystyssä.
”Sinusta tulee varmasti todella hyvä taistelija. Paljon parempi kuin minusta” kehräsin oppilaalleni, joka murahti jotakin tyytyväistä.
Jatkoimme harjoittelua vielä jonkin aikaa, kunnes huomasin että aurinko oli pian todella korkealla.
”Oho, minun täytyy mennä leiriin nyt. Voisitko metsästää vähän aikaa yksin?” kysyin oppilaaltani, joka oli jälleen kaatanut minut lumeen. Suomutassu nyökkäsi, ja lähti omille teilleen. >Taidan metsästää ainakin yhden hiiren, jotta en tule aivan tyhjin tassuin leiriin< ajattelin, ja tassutin pois kaislakuopalta.
En alkanut kiertelemään ympäri Jokiklaanin reviiriä, sillä tiesin, että haistaisin ainakin yhden riistaeläimen matkallani leiriin. Ja niin tietenkin kävi.
Lumihangessa oli kaksi pientä, mutta pulskaa varpusta etsimässä ruokaa. Lintujen metsästys oli yhtä lempiasioistani, kalojen metsästyksen jälkeen. Nuolin suunympärystäni ja hyökkäsin kohti lintuja. Ne reagoivat nopeasti, ja nousivat lentoon. Olin kuitenkin niitä nopeampi, ja sain kummatkin alas vaivaisella käpälän heilautuksella. Tapoin linnut todella nopeasti.
Otin ne suuhuni, ja lähdin kohti leiriä todella hyvällä tuulella.

Jokiklaanin reviiriltä löytyneet pienet pennut olivat heränneet, ja ne makasivat kummatkin rauhallisesti Huomenkukan vieressä. Huomenkukan pennut telmivät niiden ympärillä, mutta näillä ei tehnyt mieli mennä mukaan leikkiin. Toinen pennuista, sokea, vihersilmäinen ja kilpikonnakuvioinen kolli olisi selvästi tahtonut leikkiä muiden pentujen kanssa, mutta tämä ei nähnyt, mitä ne tekivät. Toinen taas, kilpikonnakuvioinen kolli, jolla ei ollut häntää ja jolla oli meripihkan väriset silmät, taas katsoi ärsyyntyneesti iloisia pentuja ympärillään.
Sulkatähti siirtyi hieman, jotta pääsisin sisälle pentutarhaan. Kuonooni tulvi tuttu tuoksu.
”Pikkusulka! Mitä ihmettä sinä teet pentutarhassa?!” huudahdin suu auki hämmästyksestä. Pikkusulalla oli oma petikin. Pikkusulka heilautti häntäänsä kutsuvasti, kasvoillaan iloinen ilme. Kipitin tämä luo.
”En pystynyt kertomaan sinulle, koska olit kouluttamassa Suomutassua. Olen saamassa pentuja” tämä maukui. Katsoin vieläkin suu ammollaan kumppaniani.
”Mitä-ovatko-voivatko ne---?!” änkytin, kun Pikkusulka naurahti.
”Sinun pentuja ne ovat” tämä vastasi.
En saanut sanaa suustani. Sulkatähti köhähti huomiota herättävästi.
”Meidän piti nimetä nämä pennut, Sisiliskovarjo” Sulkatähti huomautti, kun seisoin paikallani ja pääni oli aivan tyhjä.
”Ai niin- ai niin” sanoin hätäisesti ja käännyin takaisin Sulkatähteen ja Huomenkukkaan päin, hymyillessäni pikaisesti Pikkusulalle.
Huomenkukka heilautti häntäänsä vihersilmäisen, sokean pennun vieressä.
”Minun mielestä hänen nimeksi voisi tulla Nokkospentu, hänellä on nokkosen väriset silmät ja karhea turkki kuin nokkosella.” Huomenkukka huomautti kuuluvasti.
”Sehän on oikein hyvä nimi. Mitä mieltä sinä olet, Sisiliskovarjo?” Sulkatähti hymähti.
Ajatukseni pyörivät yhä Pikkusulassa.
”Joo, se on oikein hyvä nimi” sanoin, ja yritin ajatella tämänhetkistä asiaa.
Huomenkukka nyökkäsi ja sanoi:
”Siis Nokkospentu. Entäs tämä toinen?”
Katsoin hännätöntä, meripihkasilmäistä kollia, joka vastasi katseeseeni läpitunkevasti. Tämän turkki oli paksua, ja siinä oli monia, omituisenmuotoisia ja ruskeansävyisiä läikkiä. Läikät toivat minulle mieleen kaksijalkojen pesien katot ja monet muut asiat kaksijalkalassa.
”Symbolipentu olisi minun mielestäni sopiva.” maukaisin kuuluvasti. Hännätön pentu katsahti jälleen minuun, jolloin tämän läpitunkevissa silmissä näkyi tyytyvyyttä.
”Todella hyvä nimi” Sulkatähti sanoi.
”Sopii hänelle” Huomenkukka lisäsi.
”Nokkospentu ja Symbolipentu.” Sulkatähti naukui. ”Sehän kävi nopeasti. Ei ollut kovinkaan vaikeaa”
Nyökkäsin hajamielisesti, ja Sulkatähti poistui.
Menin takaisin Pikkusulan viereen.
”Sinähän olet oiva nimenkeksijä!” tämä kehräsi. ”Hyvää harjoitusta”
”Niin...En ollenkaan tiedä mitä sanoa.” nau’uin tälle arasti. ”Tämä tuli niin äkkiä ja yllätyksenä.”
”Olen pahoillani, jos et halunnut tätä” Pikkusulka maukui hieman surullisesti.
”Ei, ei, ei! Tämähän on mahtavaa!” sanoin iloisesti Pikkusulalle ja nuolaisin tätä lapaan.
”Siinä ei ole mitään pahaa” kehräsin. Pikkusulkakin kehräsi.

//Alotan huomenna kirjoittamaan jatkoa :'D

Vastaus:30 pistettä! :'D

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikarva
03.12.2012 20:08
Jatkuu…

”Talvikinkukka odottaa pentuja, kuun kuluttua näemme montako pentua hän saa jos kaikki sujuu hyvin.” kerroin Poltesydämelle.
”Mahtavaa!” Uusi varapäällikkömme maukui silmät säihkyen.
Lumi putoili kauniisti maahan. Hiutaleet olivat pienen pieniä. Lunta tuntui satavan kokoajan lisää, ja lisää. Pennut ja oppilaat, joilla ei ollut tekemistä, leikkivät kinoksissa.
Pilketassu kirkaisi. Poltesydän havahtui pentunsa kiljaisun takia, ja juoksi tämän luo. Mantelitassu oli tämän päällä.
”Montako kertaa sinulle pitää sanoa Mantelitassu, että jos toinen kirkuu, pitää lopettaa?” Poltesydän mourusi oppilaalleen.
”EI enää yhtään.” Mantelitassu vastasi, ja suoristi selkänsä, ja katsoi poltesydäntä suurilla, mantelin muotoisilla silmillään.
”Hyvä. Minun täytyy lähteä määräämään partiot, pärjäilkääs nyt ilman nahisteluja. ” Poltesydän sanoi, ja kääntyi ympäri. Pian hän seisoikin aukion laidalla määräten mukaan lähtiät.
Minä puolestani tassuttelin yrtti varastoille ja ajattelin parantajan pävittäiset velvollisuudet läpi:
”No niin.. Tarkastann yrtti varastot, sitten pidän oppitunnin Liekkitassulle, ja sitten hoidan sairastuneita, jos sellaisia enää on, sillä Mustikkatassu parani juuri valkoyskästä.” Mutisin hiljaa itsekseni. Päivästä tulisi kiireinen. Aloitin heti katsomalla, että kaikkia yrttejä olisi tarpeeksi. Minua väsytti yhtäkkiä todella paljon, ja päätin ottaa pienet nokoset.

”Hei.” Kissa, ilmeisesti tähtiklaanista sanoi.
”Hei Mitä asiaa sinulla on? Miksei Tähtiklaani ole puhunut minulle hetkeen?” Kysyin.
”Ei ole ollut kertomista.. Nytkin tilin vain pistäytymään, etkö tunne minua?” Kysyi siniharmaa naaras.siristin silmäni ja aloin muistella. Sitten muistin:
”SINITASSU! Miten saatoin unohtaa sinut?!” Huudahin iloissani, ja juoksin tämän luokse. Mutta juuri kun olin päässyt hänen lähelleen hän haihtui pois, ja hän sanoi vain:
”Sinun pitää herätä, sinulla on paljon tekemistä tänään.” Sitten minä avasin silmäni, ja tajusin, että nyt olisi aika patistaa Liekkitassu hommiin, hän oli vain leikkinyt koko päivän muiden kanssa.
”Noniin Liekkitassu, olisi aika mennä opiskelemaan.” Huikkasin tälle, ja katosin parantajan pesään. Pian Liekkitassu jo tulikin, yltä päältä lumen peitossa.
”Noniin, aloitetaan. Muistatko vielä, minkä yrttien sekoitus on matkarohto?” Kysyin.
”Muistan. Siinä on neljää yrttiä, jotka ovat: kamomilla, suolaheinä, päivänkakkara sekä luppio. Ne antavat voimia, ja voimistavat sydäntä, lisäksi ne vievät nälältä pahimman terän.” Liekkitassu selosti ylpeänä.
”Hienoa! Sinustahan tulee jo pian oikea parantaja!” Kehuin.
”Noniin, jatketaanpa…” Sanoin, ja jatkoimme harjoittelua, ja pian saimmekin kaikki yrtit käytyä läpi. Liekkitassu osasi suurimman osan. Alkoi tulla myöhä, mutta tänään minun piti vielä opettaa Liekkitassulle, kaikkien parantajien vaatimuksen: Taistelutaitojen alkeet. En opettanut kunnon taistelu liikkeitä, vaan vain ja ainoastaan alkeet.

”Hyökkää kimppuuni.” Sanoin.
Liekkitassu ei ollut aikomassakaan, vaan hän perääntyi kauhuissaan muutaman askeleen taaksepäin.
”Mikä sinuun meni?” Kysyin jo hiukan hermostuneena.
”Ke.. ke… kettuja!” Liekkitassu sopersi.
”Ei täällä mitään kettuja ole!” Huudahdin ja katsoin taakseni. Sydämmeni tuntui hyppäävän kurkkuuni, sillä siinä, suoraan edessämme todellakin oli kolme kettua.
”Voi ei…” Liekkitassu kuiskasi ja jatkoi:
”Minä en osaa taistella.” Minä sanoin:
”Älä huoli, minä puolustan sinua vaikka henkeni uhalla!” Puhuessani hyppäsin liekkitassun eteen, ja tuijotin kettuja uhkaavasti. Lumi alkoi tuiskuta kovemmin, mutta minä, ja suurin kettu tuijotimme vain toisiamme kunnes suurin Kettu hyppäsi. Se loikkasi päälleni, ja painoi minut maahan.
”Tähtiklaani auta!”

jatkuu…

//anteeksi jälleen lyhyys, mutta pitää kirjottaa yhteen toiseen ropeen tarina, ja harjotella bilsan kokeeseen, joka on keskiviikkona… :)

Vastaus:Aika pitkähän tämä! + Jäi jännnään kohtaan! :> 24 Kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi
03.12.2012 19:46
-Ystävyyttä vahvempi tunne-
Luku 1

Syötyäni lähdin kävelemään kohti Harmaaraitaa, joka istui jonkun naaraan vierellä lähellä päällikön pesää. Naukaisin hilpeän tervehdyksen ja katsoin kuka tuntematon kissa oli.
"Kultakukka, hei!" Maukaisin iloisesti kun tunnistin naaraan. Istuin heidän joukkoonsa ja juttelimme hieman.
"Onnittelut soturiksi tulemisen johdosta, Mäntyviiksi." Kultakukka naukui lempeästi.
"Kiitos." Hymyilin hieman.
"Niin muuten, onnea!" Entinen mestarini huudahti. Kiitin taas ja käänsin katseeni Kultakukan kauniisiin keltaisiin silmiin. Harmaaraita ilmoitti vielä lähtevänsä iltapartioon ja nyökkäsin. Kultakukka lähestyi minua ja kuiskasi salaperäisesti korvaani:
"Tule yöllä aurinkokiville." Hämmennyin mutta jostain syystä nyökkäsin. Naaras lähti väsyneenä ilmeisesti nukkumaan. Rinnassani tuntui palava tunne, ja päätin mennä kysymään parantajalta mistä oikein on kyse.
"Mrrauh! Se on rakkautta, Mäntyviiksi, rakkautta!" Tuhkamarja naurahti. Hänen siniset silmänsä kiilsivät huvittuneisuudesta kun hän katsoi minua.
"Ai... en ole vain ikinä kokenut tätä tunnetta." Sopersin vaivautuneena.
"Mutta, hei sitten!" Naukaisin ja hyvästelin parantajan pikaisesti.

Yöllä heräsin tuuppaukseen.
"Tule." Kultakukan ääni kuiskasi suureen korvaani. Tottelin ja seurasin häntä ulos. Sitten naaras lähti juoksemaan ja seurasin häntä. Pysyin nopean naaraan perässä jotenkuten, ja aurinkokivillä hän hyppäsi korkeimman kiven päälle. Loikkasin hänen perässään ja istahdin.
"Mäntyviiksi... olen katsonut sinua monesti ja miettinyt tätä samaa joka kerta. Nyt on aika sanoa totuus." Jännityin ja katsoin soturin silmiin.
"Minä rakastan sinua."

//Sori... lyhyt. D:
Vastaus:21 kokemuspistettä! x)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukankynsi
03.12.2012 19:32
8 Luku.

Aurinko alkoi jo painua mailleen kun tassuttelin sotureiden pesään aivan nuoren soturin Sähkösilmän viereen makuulleni. Naaras aukaisi hiukan sähkön sinisiä silmiään ja toivotti minulle hyvät yöt ennen kuin kuulin jo kissan lämpimän kehräyksen. Asetuin kerälle sammal pedilleni ja annoin unen viedä minut mukanaan. Herään pian puiden ympäröimältä aukiolta jonka keskellä oli puun suuri kokoinen kanto. Tuuli pörrytti turkkiani ja sai minut hiukan värisemään. Yhtäkkiä saniaisten keskeltä tassuttelee oranssi ja suuri kolli jonka turkille oli kerääntynyt tähtien tuiketta. Kun kissa tuli lähemmäksi ja hyppäsi kannolle pystyin tunnistamaan tuon Tammisydämmeksi, Jokiklaanin entiseksi varapääliköksi. Kumarsin hiukan päätäni ja istahdin kannon eteen.
- Haukankynsi sinä olet yksi neljästä valitusta jotka lähtevät etsimään uusia koteja. Kaksijalat tuhoavat klaanit yksi toisensa jälkeen eikä sen jälkeen jää mitään jäljelle. Tapaat 3 muuta valittua kuun nousun aikaan nelipuulla ja tähtiklaani on valinnut jokaisesta klaanista yhden tähän tehtävään Tammisydän maukui minulle. Katsoin kollia ymmärryksen pilke silmissäni kun vastasin:
- Mutta minuthan on vasta nimitetty soturiksi mikset valinnut jotain kokeneempaa ja rohkeempaa minä olen vain pelkuri sanoin tuolle hiukan arasti.
- Minä tein valintani ja valitsin sinut vaikka oletkin nuori näin sinussa rohkeutta,uskollisuutta ja kunniaa Haukankynsi sinä olet valittu ja se sinun pitää hyväksyä Tammisydän maukui ja lähti tassuttelemaan takaisin puiden varjoihin.
- Älä mene ole kiltti!! nauin hätäisesti ja nelistin tuon perään mutta kolli oli jo ehtinyt kadota. Havahdun hereille sotureiden pesässä ja silmiini osuu heti täysikuun hopeiset säteet. >>Minun on mentävä<< ajattelin ja painoin kuononi Sähkösilmän tuhkanharmaaseen turkkiin ja kuiskasin hyvästit naaraan turkkia vasten sillä halusin tehdä tämän yksin. Tassuttelin hiljaa ulos sotureiden pesästä ja hölkkäsin pois leirin turvasta. Käännyin vielä katsomaan taakseni kunnes kiihdytin juoksuun ja suunnistin kohti nelipuuta. Tassuni takoivat lumista maata niin että se sai lumen pöllyämään askelteni alla. Vetäisin pitkät kynteni sisään saadessani näkökenttääni 4 suurta tammea. Hiljensin kävelyyn ja tassuttelin ison puhujan kiven lähettyville. Katseeni kiersi laaksossa ja huomasin olevani ensimmäinen. Hengitin syvään ja rauhallisesti istahdettuani kylmälle maalle odottamaan muita valittuja. Minulla oli kylmä mutta odotin silti kärsivällisesti vaikkakin minua jännitti aika lailla.
Vastaus:20 kokemuspistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamatassu/Paatsamanlehti
03.12.2012 19:07
Luku 4
~Vaaran enteitä~

Näin Tulisydämmen astuvan aukiolle ja riensin häntä vastaan vähän kaluttu lintu hampaissani. Seurasin häntä sotureiden pesän lähettyville ja kumarruin aterioimaan hänen viereensä.
"Mitä hän sanoi?" Kysyin uteliaasti. Arvasin nimittäin, että hän puhui Mustatähdelle nimittämisestäni.
"Hän sanoi, että nimittää sinut pian!" Tulisydän kertoi uutisen aidosti iloisena. Korvani värähtivät yllätyksestä.
"Pian?"
"Niin. Heti, kun partio on palannut." Tulisydän vastasi tyynesti. Katsahdin oppilaitten pesälle. Valkotassu tuijotti minua ilmeisen vihamielisenä ja kateellisena, mutta eipä vain arvannut minun olevan nykyään Varapäällikön kumppani ja pian vieläpä soturi. Ajatus kihelmöi mielessäni. Ajatella, Soturi. En ollut koskaan uskonut, että tämä päivä todella koittaisi. Upotin hampaani mehevään lihaan ja yhdessä hujauksessa lintu oli jo syöty. Tulisydän heilautti häntäänsä merkiksi seurrata ja asteli Hiekkamyrskyn luokse.
"Paatsamatassusta tulee soturi." Hän kertoi. Hiekkamyrskyn kasvoille levisi hymy.
"Voi, olen niin ylpeä sinusta, Paatsamatassu!" hän maukui ja oli hukuttaa minut nuolaisuihin. Ravistin päätäni hieman kärsimättömästi ja nuolaisin melkein emoani.
"Kiitos. Hei katsokaa, partio on palannut!" maukaisin kuullessani Hiiriturkin äänen. Muut soturit suuntasivat joko pentutarhaan tai tuoresaaliskasalle, mutta Hiiriturkki asteli Mustatähden pesään. Pian hän palasi itse Mustatähti perässään, joka loikkasi ketterästi suurkiven päälle ja kajautti tutut sanat:
"Jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä saapukoon suurkivelle klaanikokoukseen!" Tulisydän vilkaisi minua veikeästi ja asteli juuri kiven varjoon. Seurasin häntä, olihan oma nimitystlaisuuteni sentään kyseessä. Kiven ympärille ilmaantui yhä enemmän kissoja, kunnes Mustatähti tuntui olevan tyytyväinen näkemäänsä, eli kaikki olivat paikalla.

"Olemme nyt kokoontuneet Paatsamatassun nimitystilaisuuteen. Tulisydän, oletko vakuuttunut siitä, että Paatsamatassu on valmis soturiksi?" Mustatähti katsoi suoraan silmiini hetken, ennenkuin Tulisydän vastasi.
"Kyllä, hän on valmis." Mestarini vastasi varmalla äänellä. Turkkiani kihelmöi jännityksestä.
"Minä, Mustatähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi- isiäni kääntämään kasvonsa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi." Ikivanhat sanat kaikuivat kuunvalon valaisemalla aukiolla, jonka kätköistä häntä tuijottivat kymmenet silmäparit.
"Paatsamatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania-jopa henkesi uhalla?" Mustatähti esitti elämäni tärkeimmän kysymyksen. Suoristin ryhtini ja vastasin juhlallisest:
"Lupaan." Koko kissajoukko pidätti hengitystään. En olisi uskonut, että kukaan välittäisi nimittämisestäni. Sen sijaan koko klaani tuntui kuiskivan minulle rohkaisevia sanoja.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin soturiesi-isien voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Paatsamatassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan nimellä Paatsamanlehti! Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja älykkyyttäsi, hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi." Mustatähti painoi kuononsa päälaelleni ja nuolaisin kunnioittavasti päälikköä lapaan. Katsoin taivaalle, tähdet tuntuivat loistavan tavallista kirkkaammin tänä iltana. Sitten näin punaisen välähdyksen taivaanrannassa, sitten vihreän. Mahtava valonäytös valaisi taivaan aaltoilevilla valokuvioilla. Klaani alkoi huutaa nimeäni.
"Paatsamanlehti! Paatsamanlehti!" Nimi tuntui nousevan leiristä kaukaisiin korkeuksiin ja tunsin jonkin liikahtavan sisälläni. Luottamus. Luottamukseni muihin oli palannut.
Klaani tungeksi pian onnittelemaan minua ja Tulisydäntä.
"Vanhojen lakien mukaan Paatsamanlehden on vartioitava leiriä yksi yö puhumatta, miettien uutta nimeään ja merkitystä." Mustatähti maukui ja hyppäsi alas kiveltä.
"Onnea, Paatsamanlehti!"
"Onnittelut!"
Joka puolelta satoi onnitteluja ja ystävällisiä naukaisuja. Kaikki muut olivat onnitelleet minua, paitsi Valkotassu ja muutama muu oppilas. No, senhän olin jo arvannutkin. Astelin Tulisydämmen luokse ja lausuin:
"Tulisydän. Haluan kiittää sinua. Kiitos kaikesta, mitä opetit minulle. Kiitos." Hengitykseni höyrysi jäätävän kylmässä ilmassa.
"Eipä mitään. Olit hyvä oppilas..." Tulisydän piti tauon. Sydämmen pomppasi kurkkuun. Aikoiko hän kertoa...?
"Ja tulet olemaan hyvä soturi." Huokaisin helpotuksesta. Klaanissa alkoi levitä huhu saman tien. Tiesin olevan nyt aika suosittu. Hiekkamyrskyn silmät olivat kuin vihreät täysikuut.
"Onnea! Olet nyt soturi!" Hymyilin.
"Kiitos. Olet minulle kuin oma emoni. Olet auttanut minua todella paljon." Kiitin vuorostani Hiekkamyrskyä.
"Nyt hänen pitää varmaan mennä vartioon. Yö koittaa." Tulisydän maukui. Lähdin astelemaan hänen vierellään kohti Piikkihernetunnelia. Istahdin kylmään hankeen ja loin katseeni tähtiin. Tulisydän istahti viereeni. Hän istui siinä jonkin aikaa, ennenkuin lähti nukkumaan pesään. Katselin tähtiä, ja tunsin olevan viimeinkin tärkeä klaanilleni.

Vastaus:Kiva tarina, olet nyt soturi! C:

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kosteaturkki
03.12.2012 18:53
Makasin hiljaa pedilläni, ja näyttelin nukkuvani. Kuulin, kun joku sotureista lähti ulos pesästä. Silmäni painuivat pikkuhiljaa kiinni, ja tunsin, kun uni vei minut mukanaan.
Unessani olin mustassa paikassa, ja ympärilläni loistivat kauniit tähdet. Kuulin ystävällisen naaraan äänen.
”Kosteaturkki, sinut on valittu yhdeksi niistä, jotka lähtevät etsimään uusia reviirejä” ääni maukui.
Pimeydestä tuli esiin hopeanhohtoinen naaras, jonka turkki kimmelsi.
”Kuka sinä olet? Mikä ihmeen valittu minä muka olen...?” kysyin ääni väristen kylmyydestä kissalta.
”Olen Hopeavirta, ja minut on valittu kertomaan sinulle tämä” naaras vastasi ystävällisesti.
”Tapaat muut valitut kissat kuunnousun aikaan nelipuulla. Kaksijalat tulevat tuhoamaan metsän, ja siitä ei jää mitään jäljelle. Kaikkien klaanien on päästävä uuteen asuinpaikkaan.” Hopeavirta selosti.
”Mutta miksi valitsit juuri minut?” kysyin hopeanharmaalta naaraalta. ”Miksi et valinnut ketään muuta?”
”Olit paras tähän tehtävään. Olisi ollut pari muutakin Jokiklaanilaista kissaa, jotka olisivat olleet sopivia tähän tehtävään, mutta heille on valittu jo jotain aivan muuta, heillä ei riittäisi tähän aika. Sinulla taas on vaikka kuinka paljon aikaa, eikä sinulla ole muita menoja kuin partiot ja oppilaan kouluttaminen. Siksi valitsin sinut” Hopeavirta naukui ystävälliseen sävyyn, ja kosketti hännällään turkkiani.
”Ymmärrän...Tapaan muut siis kuunnousun aikaan nelipuulla, niinkö?” mau'uin kysyvästi.
”Niin. Minulla ei ole hirvittävästi aikaa, jos sinulla on vielä muuta kysyttävää, voit varmasti kysyä muilta valituilta. He kertovat sinulle varmasti.” hän sanoi ja hymyili minulle kauniisti.
Sitten kaikki pimeys häipyi, ja valonsäteet halkoivat katsettani.
Heräsin sotureiden pesässä pediltäni ja auringonsäteet osuivat silmiini.

// Njaa :P
Vastaus:Hyvä, sait enteen! :) 11 Kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntyviiksi
03.12.2012 17:24
Hytisin kun valkea lumimyrsky paiskasi kasvojani päin kasoittain lunta. Suorittaisin kumminkin vartioinnin uskollisena loppuun asti. Suljin väsyneet silmäni ja purin terävät hampaani yhteen. Yö tuntui loputtomalta. Sankan lumimyrskyn ääni peitti alleen kaikki muut, ja yritin kuulostella herääviä kissoja. Taisi olla vielä keskiyö, jos näin hiljaista oli. Pian kuulin suurilla ja tarkkakuuloisilla korvillani tassunaskeleita sotureiden pesän lähettyviltä. Käänsin pääni hitaasti ääntä kohti. Näin pian lähelläni tumman hahmon, ja olisi tehnyt mieli kysyä kissan nimeä, nimittäin en pystynyt haistamaan tai näkemään kunnolla. 'Kuka hän oikein on?' Tuumailin ja mittailin mielessäni. Sitten näin vieraan pitkän hännän. 'Pitkähäntä!' Huudahdin iloisena mielessäni.
"Onnittelut, selvisit yön yli ja voit puhua nyt." Pitkähännäksi paljastunut kolli onnitteli. Hymyilin leveästi ja aukaisin suuni. Olikin jo aamu, vaikka olikin niin pimeää.
"Kiitos, en kestä enää. Saan kai mennä jo nukkumaan?" Naukaisin helpottuneena ja katsoin soturia silmiin.
"Voit mennä, älä vain eksy oppilaiden pesään, Mäntyviiksi." Pitkähäntäinen kolli naurahti.
"Mrrau!" Maukaisin huvittuneena. Heilautin häntääni Pitkähännälle hyvästiksi ja loikin lumen, joka oli kasautunut leiriin valtaviksi kinoksiksi, läpi houkuttelevaan sotureiden pesään.

Tuhisin sammalpedilläni Okakynnen vieressä. Näin rauhaisaa unta metsästämisestä, ja hymyilin unissani hieman. Pian uneen ilmestyi suuri kolli, jonka meripihkanväriset silmät hohtivat pahaenteisesti tuijottaessaan minua. En pystynyt pidättämään kiljaisua, ja uni loppui siihen. Pesässä kaikki olivat heränneet ja tuijottivat äkäisesti minua. Nolona yritin kaivautua syvälle sammaleeseen ja hymyilin viattoman näköisenä valkeat hampaat esillä.
"Voitko nukkua hiljaa? Yritämme kerätä voimia rankan yön jälkeen, vaikka aamu onkin." Joku mourusi ja nousi ylös venytellen.
"Lähdenkin tästä kouluttamaan oppilastani, jota eräillä ei ole." Hän sanoi korostaen 'oppilas' sanaa. Tuhahdin puoliksi surullisena ja puoliksi äkäisenä takaisin ja painoin pehmeät käpäläni kuononi päälle.

Aurinkohuipun aikaankin oli vielä melko hämärää. Venyttelin jokaista jäsentäni erikseen ja haukottelin suu ammollaan. Vatsastani alkoi kuulua epätoivoista murinaa ja nuolaisin viiksiäni.
"Taitaa olla ruoka-aika..." Mutisin itsekseni ja käpälä kerrallaan astelin ulos. Tassuttelin nopeasti tuoresaaliskasalle päin ja aukaisin suuni ottaakseni sieltä hiiren.
"Hei! Ruokaa on muutenkin aika niukasti, sinun pitäisi saalistaa itse oma ruokasi." Hiiriturkki huomautti kovaäänisesti.
"Ai...niin..." Mutisin taas ja ravistin päätäni. Olinko vielä aivan unenpöpperössä? Kävelin rauhallisesti leirin rajalle ja haistelin ilmaa. Hiiren hajua leijui ilmassa aika lähellä. Hiivin hajua kohti ja näin pienen vikkelän hiiren mutustelemassa kuivunutta ja jäätynyttä villivadelmaa. Sen syötyään se kiiruhti toisen puskan juurelle josta löysi pähkinän, ja alkoi pureksia sitä. Ponnistin hiljaisesti korkealle ilmaan suoraan viattoman hiiren yläpuolelle ja se huomasi minut vasta kun olin jo sen kurkussa. Kuului naksaus ja hymyilin maireasti. 'Vihdoin ruokaa!' Mietiskelin ja kannoin saaliin leiriin. Istuin lähelle lumista nokkospuskaa ja repäisin viipaleen saaliistani. Tuore liha tuntui maukkaalta karhealla kielelläni ja makuhermoni kehräisivät, jos olisivat kissoja.

//Sori, aika lyhyt. ): Toivottavasti saan edes 20 kokemuspistettä, nimittäin mielessäni on jo yksi kaunis naaras Mäntyviikselle. ;3
Vastaus:Muut soturit olivat sinulle epäoikeudenmukaisia! :C Pitkähäntä oli ainut ystävällinen! Saat, kuten toivoitkon, 20 pistettä! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamatassu
03.12.2012 17:10
Luku 3
~Soturin sydän ja kuinka se osaa rakastaa~

Heräsin taas aikaisin, tällä kertaa en ollut nähnyt painajaisia, vain Sinitähden. Hän oli antanut minulle neuvoja matkaa varten. Haukottelin ja venyttelin solakkaa, voimakasta kehoani. Astelin niin hiljaa kuin pystyin ulos pesästä ja näinkin Tulisydämmen saapuvan. Kehräsin tällä kertaa jo paljon lämpimämmin kuin eilen tulenväriselle kollille. Olihan hän muuttanut merkitystään minulle. Ollut kuin.. Kumppani. Painoin onnellisena pääni hänen lapaansa vasten ja kehräsin samalla syvältä kurkustani.
"Tule, mennään jonnekkin romanttisempaan paikkaan." Tulisydän maukui ja iski silmää. Heilautin häntääni hyväksyvästi ja lähdin seuraamaan, tai itseasiassa astelemaan hänen vierellään kuin kumppani ainakin. Luminen metsä oli niin kaunis. Tähdet loistivat taivaalla, lähes täysi kuu loi valoaan metsään.. Kaunista. Pakkanen kiristyi ja värisin jopa hieman paksussa turkissani.

Kuljimme jokialangon halki ja päädyimme aurinkokiville. Asetin käpäläni kivelle ja se tuntui vielä hieman lämpimämmältä kuin ilma. Kivet olivat niin isoja, että mahduimme helposti samalle kivelle istumaan. Istahdin yhdelle kivelle ja hetken kuluttua Tulisydän kapusi viereeni. Kehräsin, vaikka hampaani kalisivat hieman kylmästä. Katsoimme yhdessä tähtiä ja Tulisydän vetäisi minut niin lähelle itseään kuin suinkin ja katsoi suoraan silmiini. Tunsin punastuvani korviani myöten, kun Tulisydän puhui.
"Paatsamatassu... En olisi ikinä voinut uskoa rakastuvani oppilaaseen, mutta.. Niin vain kävi. Luulin tätä vain yhden yön jutuksi, mutta luulen että tunnen sinua kohtaan enemmän. Paatsamatassu... Tuletko kumppanikseni?" Tulisydän kysyi ehkä elämäni suurimman kysymyksen. Suljin silmäni ja tunsin poskiani polttelevan ja turkkiani kihelmöi.
"Voi Tulisydän... Minä kun en alunalkaen uskonut rakastuvani keneenkään! Mutta sitten... Tulit sinä." Aukaisin silmäni ja katsoin suoraan Tulisydämmen epävarmoihin silmiin. Arvasin, mitä hän ajatteli. Eikö hän rakastakkaan minua? Entä jos hän ei suostukkaan?
"Kyllä, Tulisydän! Vastaan kyllä." Painoin kuononi tiukasti hänen omaansa ja kiedoin käpäläni hänen omaansa. Enää en tuntenut epävarmuutta näyttää tunteitani, en ainakaan Tulisydämmelle. Päästin irti, hymyilin. Olin ensimmäistä kertaa onnellinen. Oikeasti onnellinen. Uusi tarina oli alkanut. Paatsama ja Tuli olivat liittyneet yhteen. Oli uuden profetian aika.

"Pitäisikö jatkaa kierrosta?" Kysäisin Tulisydämmen turkin seasta, johon olin painanut pääni. Tulisydän hymähti lempeästi ja kuiskasi:
"Mitä turhia. Tässä on ihan hyvä.." Kehräsin osoittaakseni, että olin samaa mieltä. Toiset olivat varmaankin yhä kateellisempia nyt, kun olin varapäällikön kumppani. En aikonut kertoa sitä klaanissa kellekkään, ainakaan vielä. Huomenna muut kokoontuisivat nelipuulla, mutta me tapaisimme jo tänään ja... Lähtisimme.
"Ajatella." Huokaisin.
"Pian tämä kaikki on tuhottu. Vain niiden kirottujen kaksijalkojen takia." Tulisydän katsoi minua lempeästi.
"Mutta me aiomme auttaa, vai mitä?" Hän koetti piristää minua ja onnistui.
"Totta." Vastasin. Venyttelin notkistuneita niveliäni ja pörhistin turkkini suojaksi kylmältä.
"Harjoitellaan vähän." Maukaisin ja loikkasin Tulisydämmen niskaan. Hän upposi kokonaan syvään hankeen, jonne hän humpsahti selälleen. Aloin mukamas raapia hänen vatsaansa, kuin taistelussa, mutta Tulisydän lähinnä nauroi. Lumi pöllysi kieriessämme hangessa yhtenä mustan ja tulenpunaisen sekoituksena. Jos sitä olisi katsonut sivusta päin, olisimme näyttäneet musta-liekinväriseltä jing ja jang-merkiltä. Kiepahdin pois Tulisydämmen pyörityksestä ja syöksyin kohti tämän kylkeä. Tulisydän rääkäisi, mutta tiesin hänen olevan kunnossa. En ollut potkaissut niin kovaa. Tulisydän kapusi puuskuttaen jaloilleen ja syöksyi minua kohti. Ehdin väistää ja kiepahdin ketterästi Tulisydäntä kohti. Käytin häntä apuna loikatessani puuhun aukion reunalla. Tasapainottelin hetken ohuella oksalla, ennenkuin loikkasin kirjaimellisesti Tulisydämmen niskaan. Naurahdin lempeästi.
"Taisit yllättyä?" Tulisydän vilkaisi minua silmät sirrillään.
"Todellakin! Olet hyvä taistelemaan." hymähdin lämpimästi.
"En kyllä ollut tosissani. Haluatko nähdä, mitä tapahtuu jos olen tosissani?" Mau'uin haastavasti ja heilautin häntääni.
"Ei tarvitse. Tiedän, että olet loistava." Tulisydän maukui ja ravisteli lunta turkistaan. Huokaisin onnellisena.
"Sinä se jaksat imarrella." Olin niin onnellinen Tulisydämmestä. Hän jaksoi aina ilahduttaa ja lohduttaa. Ehkäpä juuri siksi rakastinkin häntä. Katsahdin taivaalle, koska seutu oli äkkiä valaistunut melko paljon. Henkäisin hämmästyksestä nähdessäni kirkkaat, eriväriset valopatsaat, jotka tanssivat taivaalla. Revontulia!
"Tulisydän, katso." Henkäisin ja katsoin taivaalle. Tulisydän istahti viereeni.
"Ovatpa ne kauniita." Huokaisin ihastuneena.
"En ole koskaan nähnyt vastaavaa."
"Sittenhän yömme on täydellinen." Tulisydän maukui iloisesti. Mottasin häntä leikkimielisesti kuonoon käpälälläni.
"Mokomakin naistennaurattaja!" naurahdin vitsaillen. Tulisydän loi minuun ärtyneen katseen mutta suli loppujen lopuksi hymyyn. Sitten hän otti vakavan ilmeen. >Joko taas.< ajattelin ärtyneenä.
"Olen vieläkin mestarisi, paitsi että sain kuulla Mustatähdeltä, että hän nimittää sinut pian soturiksi.Tänään saat siis olla taitojen arvioinnissa." Tulisydän maukui. Katsoin häntä hetken surullisesti ja käänsin pääni pois.
"Varapäällikkö-Tulisydän palasi..." mutisin itsekseni. En pitänyt Tulisydämmen tavasta ryhtyä virkaintoilijaksi kesken kaiken.
"Voi... Ei. Ei palannut." Tulisydän maukui nolona.
"Senkin höpsö karvapallo, ei se mitään!" Maukaisin pirteämmin.
"Ei enää, kun tajusit, millainen olet ollut!" Tulisydämmen ilme kirkastui.
"Voisin lähteä nyt vaikka heti, hoidetaan se pois alta." Ehdotin hienovaraisesti. Tulisydän nyökkäsi ja pinkaisin juoksuun. hiljensin askeleitani, kun huomasin, millaista ääntä pidin. Liikuskelin hetken haistamatta mitään. Äkkiä kuonooni tulvhti vahva jäniksen aromi ja pudottauduin saalistusasentoon. Kiersin nopeasti tuulen alapuolelle ja aloin hitaasti lähestyä jänistä, tai itseasiassa sen hajua. Pian pienehkö, valkoinen eläin erottuikin puun runkoa vasten. Hiivin yhä lähemmäs, ja lähemmäs, keinutin lantiotani puolelta toiselle ja loikkasin jäniksen kimppuun niin hiljaa kuin kykenin. Se huomasi minut, mutta ei kerennyt juuri eväänsä liikauttaa, kun olin jo purrut sitä lujasti niskasta. Jänis valahti hervottomaksi ja kaivoin lumeen pienen kuopan, jonne sitten jätin sen. Kuovin lunta saaliini päälle ja sain heti heikon vainun linnusta. Pian kuulin jo sen äänen, tai oikeastaan niitä tuntui olevan useampiakin. >Tilhiä! Olempa onnekas.< Tiesin, että Tilhet söivät jäisiäkin Pihlajanmarjoja, joten ne olivat pulskia ja herkullisia talvellakin. Nuolaisin kevyesti huuliani ja painauduin hankea vasten. Tiirasin pientä aukiota etsien parasta hyökkäyspaikkaa. Hiivin muutaman jäniksenloikan päähän ja loikkasin lintujen sekaan. Ne päästivät hurjan piipityksen, joten oli pakko saada edes yksi. Loikkasin niin korkealle kuin kykenin ja sain kuin sainkin kiinni kaikista pulskimman linnun. Olisin saanut toisenkin, mutten ollut ehtinyt nappaamaan sitä. Läimäisin tilheä kerran käpälälläni ja puraisin varmuuden vuoksi niskaan, ettei arvokas saaliini vain pääsisi pakenemaan. Nostin vielä lämpimän saaliin hampaisiini ja vein sen suunnilleen samaan paikkaan kuin jäniksenkin.

Raotin ylähuultani ja vedin ilmaa keuhkoihini. Aluksi en erottanut minkään riistaeläimen tuoksua, mutta pian erotin oravan heikon tuoksun, joka kantautui jostain pöllöpuulta päin. Lähdin astelemaan kohti tuoksua, joka voimistui hetki hetkeltä. Seuraavan jyrkänteen takana olisi pöllöpuu. Hetken kuluttua Pöllöpuun majesteetillinen hahmo kohosi edessäni, mutta olin keskittynyt johonkin muuhun, kuin puihin. Orava. Se nakerteli jotakin pöllöpuun alla, oli varmaan löytänyt kätkönsä. >Tuo on pakko saada.< ajattelin ja lähdin toiveikkaana hiipimään kohti lähes varmaa saalista. Orava kuuli kuitenkin minut, vaikakin napsahdus kuului takaani, eikä tassujeni alta. Orava lähti kiireesti kapuamaan puun runkoa pitkin, mutta minä en aikonut luovuttaa.
"Hiirenpapanat!" kirosin ääneen ja lähdin kiipeämään runkoa pitkin niin nopeasti, kuin suinkin. Orava oli enää hännänmitan päässä, eikä latva ollut kaukana. Tein päätökseni, hyppäsin ylöspäin ja iskin kynteni kiinni oravaan. Se oli tosin kuollut jo siitäkin, mutta tällä hetkellä minulla oli muitakin ongelmia, kuin orava. Aloin putoamaan maata kohti, joka lähestyi niin nopeasti, ettei olisi voinut kuvitella minun tekevän mitään. Ajattelin nopeasti ja kiepahdin ketterästi jaloilleni, juuri ja juuri ajoissa. Lumi pölähti, kun laskeuduin pehmeään hankeen, joka ei olisi ollut niin pehmeä, jos olisin pudonnut selälleni. >Tähtiklaanin kiitos!< ajattelin ja puhahdin helpotuksesta.
"Hieno koppi!" Tulisydän maukui ja asteli esiin lumisesta pensaikosta. Katsahdin taakseni ja hymyilin.
"Taitojesi arviointi on loppunut. Voisimme nyt palata leiriin ja syödä jotain ennen matkaa." Tulisydän ehdotti.
"Hyvä idea. Todennäköisesti emme saa syödäksemme pitkään aikaan." vastasin ja lähdin astelemaan kohti kätköäni. Tulisydän katsahti minuun ja hänen silmissään hehkui ylpeys.
"Onnistuit hyvin arvioinnissa." Hän maukui. Hymähdin ystävällisesti.
"Kiitos. Tosin lyön vetoa, että sinä onnistuit paremmin." Tulisydän naurahti.
"En onnistunut. Olin, no, tavallaan keskitasoa. Mutta en ole koskaan nähnyt samanlaista voitontashtoa kuin sinula on." hän piti pienen tauon, ennenkuin jatkoi:
"Olet upea, Paatsamatassu." Tunsin taas punastuvani, joten hukutin kasvoni hankeen kaivaessani saaliita esiin. Nostin kummankin hampaisiini ja lähdin seuraamaan Tulisydäntä. Oli varmaankin aurinkohuippu, koska klaanista lähti juuri partio. Kuten saattoi arvata, se lähti käärmekiville päin. Astelin aukiolle piikkitunnelia pitkin ja kävin viemässä saaliini tuoresaaliskasaan.
"Ota sinä jo saalista, käyn puhumassa Mustatähdelle!" Tulitähti huikkasi ja katosi päällikön pesänä toimivan kiven taakse. Poimin kasasta tyynesti pienehkön linnun ja menin oppilaiden pesän edustalle kaluamaan sitä.

-JATKUU-
mutta vastatkaa :D
Vastaus:Saat 26 pistettä, mutta lisään ne myöhemmin!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
03.12.2012 16:46
"Huh! Onneksi Tuhkamarja ei ollut pidempään. Alkoi olla tukalat oltavat..." Loistokynsi puuhkaisi.
Naurahdin ja katsoin Loistokynttä. Hänen katseensa lumosi minut toisen kerran. Se oli niin.... Kaunis.
Kollin ilme muuttui vähän kysyväksi.
"Onko minun kasvoissani jotain vikaa?" hän kysyi.
Havahduin äkillisesti ja katsoin muualle nolostuneena.
"Ei toki. Ne ovat ihan kunnossa." sopersin.
Loistokynsi hymähti ja puski hellästi päätäni.
"Sinun pentusi ovat kauniita..." hän kuiskasi korvaani.
"Kiitos, Loistokynsi." sanoin ja katselin niitä.
"Voitko esitellä heidät?" Loistokynsi kysyi.
"Etkös sinä tiedä jo heidän nimensä?" kysyin hämmästyneenä.
"Tiedän, mutta en erota, kumpi on kumpi." kolli vastasi.
"Tämä raidallinen on nimensä mukaan Raitapentu. Tämä kullanruskean värinen pentu on Kultapentu." kuiskasin.
"Kauniit nimet." Loistokynsi sanoi katsoen minua.
"Niin kun on sinunkin."
Lehahdin punaiseksi ja katsoin maata.
"Kiitos." sain sanotuksi hiljaisesti.
>Rauhoitu, Tuhkaturkki...< ajattelin itsekseni.
Kun Loistokynsi katsoi ulos, auringon valo osui hänen turkkiinsa niin, että se hohti valkoisena.
Katsoin häntä lumoutuneena.
"Käyn vilkaisemassa ulkona yhden asian." Loistokynsi sanoi ja tassutteli ulos.
"Selvä." sanoin ja nuolaisin Kultapentua.
Kuulin ulkoa joitakin ääniä.
Nousin vaivalloisesti ylös ja otin pennut hampaisiini.
>Mitähän tuolla ulkona tapahtuu?< mietin ja tassuttelin kivusta ähkien pesän suuaukolle.
Näin ulkona Loistokynnen ja jonkun kissan.
Se oli samanlainen, kun Loistokynsi, mutta vain isompi.
"Mutta..." Loistokynsi änkytti.
"Ei mitään muttia!" kissa sihisi.
"Sinä et saa tehdä sitä! Muuten petät klaanin!" kissa murisi ja alkoi kiertää kehää Loistokynnen ympärillä.
"Mutta minä.... Ähm... Hänen katseensa on... Lumoava. Ja ajattelin, että... Hän olisi yksi meistä. Siksi vain..." kollin puhe keskeytyi.
"Sinä et tee sitä! Sinä taistelet rinnallamme, Loistokynsi..." kissa murisi ja aikoi hyökätä.
Silloin Loistokynsi avasi suunsa ja sanoi:
"Minä, olen päällikön lapsenlapsi. Minä, olen se joka pystyy tekemään tämän ja minä, en syntynyt seuraamaan sinua, enkä ketään muutakaan!"
Kissa katsoi Loistokynttä varoittavasti.
Mutta lopulta näkyi vain välähdys ja se oli poissa.
Loistokynsi veti syvään henkeä, ja tassutteli kohti minua.
Kun hän huomasi minut, hän alkoi änkyttää:
"Tuhkaturkki! Sinä... Minä... Äh..."
"Minä kuulin kaiken." sanoin katsoen Loistokynttä silmiin.
"Tuhkaturkki, en ole se jota luulet." kolli kuiskasi.
"Olen.... Isäsi."
Vastaus:Jännää! :O 21 pistettä! ;)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mantelitassu
03.12.2012 09:31
jatkuu...

Tassuttelin aamulla tuoresaalis kasalle, aamu oli kylmä. Niinkuin lehtikadon sikana kuuluukin.
"Mrraaaaauh!" Haukottelin. Pysähdyin venyttelemään, ja tassuni upposivat hankeen. Lumi oli kauniin puhtaan valkoista, ja minun olikin aika mennä Poltesydämen luo, harjoitus tuokiota varten.

"Poltesydän! Mennään jo harjoittelemaan!" Huusin, kun Poltesydän oli tullut leiriin, talvikinkukka rinnallaan. Poltesydän hymyili kummallisesti, heti käytyään Lumikarvan luona Talvikinkukan kanssa.
"Mikas nyt on noin ihanaa?" Kysyin.
"Sain juuri tietää että Tavikinkukka odottaa toisia pentujamme! Lisäksi hän on täysin terve, jos ei lasketa pientä flunssaa." Poltesydän kertoi.

"No niin. Sinun pitää lähteä metsästämään, ja minä vakoilen sinua. Ja arvioin taitosi. Tämäkin pitää suorittaa ennen kuin pääset soturiksi. Hop hop! Mene jo." Poltesydän antoi ohjeita. Minä lähdin juoksemaan nummelle.

Olin saanut jo kuusi hiirtä, ja kaksi jänistä. Enkä ollut nähnyt, tai haistanut mitään poltesydämestä.
>Teen kepposen! Menen puuhun! Siellä tähystän, ja sitten hyppään Poltesydämen päälle!< Hykerteln jo mielessäni. Olin taatusti saanut tarpeeksi saalista, joten ei pikkuinen kepponen olisi pahitteeksi.

>Poltesydän tulee...< Ajattelin puussa. Poltesydän oli kiertänyt puuntoiselle puolelle, ja minun piti koettaa käänyä ohuella oksalla. Pian häntääni tarttui jokin, se jokin vetäisi minut alas puuusta, ja minä kiljaisin. Se oli Poltesydän joka nauroi.
"Mene jo takaisin metsästämään!" Poltesydän naurahti huvittuneena.
"jooo, joo! OLen jo menossa!" Huudahdin, kun kampesin itseni jaloilleni, ja juoksin jo nummelle.
Pian oli jo ilta. Poltesydän tuli esiin, ja sanoi:
"Aika lähteä, pärjäsit mainiosti. " Poltesydän sanoi.
Pian...
"Hyvää yötä tähtiklaani!" Kuiskasin, ja ummistin silmiäni, lopulta suljin ne. >Huomenna memnen kyselemään Talvikin kukalta niistä pennuista, tahdon olla ensimmäinen joka näkee ne sitten kun ne syntyy!< Ajattelin Hilpeästi ja jatkoiun:
>Sitten kiusaan Häntä kiusallisilla kysymyksilläni!< Nauroin jo mielessäni, ja sitten suljin silmäni kokonaan, ja nukahdin.

Jatkuu...

//sori lyhyys, koulu alkaa... ja epä aktiivisuuttani pahoittelen, mutta kotona on vaan yks kone, ja polte on ny kirjotellu, nii en oo päässy koneelle niin usein :) toivottavasti ei haittaa...
Vastaus:Ei-haittaa! Saat 17 kokemuspistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu/viiksi
03.12.2012 09:21
"Anna häntäsi niille!" Nappi kiljaisi. Huohotin ja purin huultani. Laskeuduin maahan matalaksi ja asetin häntäni suoraksi rottien luo. Niitä vyöryi kummaltakin vuorelta, kuin musta meri, joka tuhoaa kaiken. Kun rotat pysähtyivät, kerkesin kuulla hieman erästä vihellyksen kuuloista ääntä. Sitten tajusin:
"Joku pillipiipari käskyttää heitä! Se pitää tuhota!" Karjuin. Kaikki katsoivat minuun hetkisen, ja rupesivat nauramaan. Paitsi Torsti ja Nappi, jotka nyökkäsivät. Seurasimme ääntä toisen kukkulan juurelle, ja siellä seisoi harmaa kissa joka vihelteli mustalla kiiltävällä pillillään. En edes ajatellut vaan loikkasin sen kimppuun ja purin kaulasta. Torsti sivali sitä lavasta ja Nappi raateli rintaa.

Päivän päästä, olimme jo voittaneet pillipiiparin enkä joutunut menettämään häntääni, olin jo matkalla leiriin. Piikkihernetunnelissa moni varmaan jo haistoi minut, sillä leiristä kuului tälläisia ääniä:
"Hetkonen, Mäntytassu?" Jotkut mutisivat.
"Minä täällä!" Huudahdin. Muut kissat kiljahtivat ja rynnistivät luokseni.
"Tule, päälliköllä on meille asiaa!"
"Selvä..."
"Minä, Mustatähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi- isiäni kääntämään kasvonsa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Mäntytassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania-jopa henkesi uhalla?" Päällikkö kajautti edessäni suuren kiven luona. Hämmästyin mutta vastasin:
"Lupaan."
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi: Mäntytassu, tästä lähtien sinut tunnetaan nimellä Mäntyviiksi. Tähtiklaani kunnioittaa urheuttasi ja voimaasi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi." Sitten päälikkö laski kuononsa päälaelleni ja nuolaisin kunnioittavasti päälikköä lapaan. Olin nyt soturi.
"Mäntyviiksi! Mäntyviiksi!" Sanat raikuivat leirissä ja Harmaaraita tuntui pakahtuvan ylpeydestä. Tassuttelin huomaamatta hänen luokseen ja kehräsin.
"Kiitos kaikesta."
"Eipä mitään."
Nyt joutuisin vartioimaan koko yön aivan hiljaa.

//Lyhyt ja sekava. D:
Vastaus:Pillipiipari oli hieman epärealistinen......... Kuitenkin 8 kokemuspistettä saat tästä, ja onnea, olet soturi!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Talvikinkukka
02.12.2012 22:48
Katselin ympärilleni ja nuosin ylös. Aloin hieman huterasti tassutella, tuuli löi voimakkaasti turkkiini. Katsoin silmät viiruina eteen päin, minulla oli noinparikymmentä ketunmittaa Ohran ladolle, viima kävi voimmakkaasti turkilleni ja huojuin siitä. Äkkiä minua alkoikin heikottaa, päässäni pyöri, maailma huojui. En tuntenut enää makasinko maassa, vai seisoinko edelleen, siinä samassa silmissäni sumeni. Laskin pääni maahan, tunsin kylmän lumen koskettavan sitä. Avasin hetken päästä silmäni, tuntui kuin maailma valaistuisi. Tunsin kylmän lumen edelleen koskettavan koo kehoani. En päässyt ylös, olin vain siihen liian väsynyt. Suljin silmäni ja nukahdin.

Heräsin lämpöön, kuivuuteen ja vesi herahti kielelleni haistaassenani tuon ihanan tuoksun, hiiren. Pakotin itseäni aukaisemaan silmäni, katsoin ympärilleni näin Korppitassun edessäni, ja Ohran nukkumassa toisella puolella heinäpaalin päällä. Näin kuinka Korppitassu kiiruhtikin samantien ovelle.
"Oletko nähnyt Talvikinkukkaa?" kuulin melko hiljaisen, mutta surullisen Poltesydämmen äänen.
"Kyllä, hän on täällä." Korppitassu maukui ja viittasi minuun. Poltesydän ei vastannut mitään vaan nelisti luokseni. Hän panoi päänsä minun kehooni vasten ja kehräsi.
"Olen kaivannut sinua!" hän maukui.
"Niin minäkin sinua." Mauin ja yritin kehrätä niin hyvin kun kurkustani sain.

Jatkuu...
Vastaus:10 kokemuspistettä! <3

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltesydän
02.12.2012 19:41
Jatkuu....

Oli kulunut yksi päivä nimityksestäni varapäälliköksi, ja olin juuri syönyt jäniksen. Nousin seisomaan ja tassuttelin Haukankynnen luo.
"Huomenta! Lähde sinä vaikka Yksiviiksen ja Vinhapuron kanssa metsästys partioon, jos sinulla ei ole nyt muuta tekemistä." Sanoin ja Haukankynsi nyökkäsi ja lähti hakemaan Vinhapuroa ja Yksiviikseä mukaan. Loikin paksussa hangessa Mantelitassun luo.
"Oletko valmis lähtemään talvikinkukan etsintä partioon Seittijalan ja Varissulan kanssa? Harjoitellaan vaikka taistelu liikkeitä sen jälkeen"
"Selvä!" Mantelitassu hihkaisi ja lähti loikkimaan kohti muita partioon kuuluvia jäseniä. Määräsin vielä pari rajapartiota ja sitten lähdin metsästyspartion mukaan. Tassuttelimme ylängölle, siellä tuiskusi ja hanki oli syvä ja kylmä. Huomasin jäniksen jonkin matkan päässä partiosta, ja lähdin juoksemaan sen perään. Loikkasin sen kimppuun ja puraisin sitä napakasti niskaan. Kun olin varma että jänis oli kuollut, hautasin sen lumeen, jotta muut pedot kuten mäyrät ja ketut eivät löytäisi saalistani. Metsästin vielä kaksi hiirtä ja yhden jäniksen. Lähdimme takaisin leiriä kohti ja veimme saaliit tuoresaalis kasaan. Menin tiedustelemaan sotureilta oliko kukaan havainnut merkkiäkään talvikinkukasta.
"Mennään nyt harjoittelemaan taistelu liikkeitä!" Mantelitassu juoksi hihkuen minua kohti.
"Selvä" Sanoin ja lähdimme taistelu harjoitus paikalle.
"No niin, hyökkää" Sanoin ja tarkkailin Mantelitassua. Mantelitassu tarkkaili jalkojani, mutta loikkasikin komeassa kaaressa minun selkääni kosti. Kierähdin sivummalle ja Mantelitassu tömähti ketterästi maahan.
"Osaat taistella jo erittäin hyvin!" Huudahdin ja katselin Mantelitassua jonka silmät säihkyivät ilosta. tassuttelimme leiriin ja käperryin pedilleni, ja nukahdin.

Jatkuu....

//en kerkee pidempää koska huomen on enkun koe ja pitää lukee siihen -.-
Vastaus:Saat 15 kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu
02.12.2012 19:32
Luku 2: Lauma

Tuijotin kauhuissani kahta kissaa ja koiraa, joka nuuhki mietteliäästi tummanpunaista petiä, jossa olin juuri nukkunut.
"Se on kohtalosi, muuten kaikki kissat tällä mantereella tuhoutuvat." Torsti kertoi.
"En ymmärrä, kuka meidät tuhoaisi?" Mau'uin kovaäänisesti.
"Myrkkyrotat." Nappi kuiskasi, kuin sana olisi kielletty. Torsti painoi kuononsa Napin otsalle ja nuolaisi tätä lohduttavasti.
"Häh?" Ihmettelin, aivan vieras sana minulle. Molemmat kissat istahtivat maahan ja kävivät makaamaan. He rupesivat kertomaan minulle tarinaa.
"Ihmiset olivat napanneet muutaman rotan, ja geenimanipuloineet niitä. Niitten purema eritti myrkkyä, eivätkä ihmiset päästäneet niitä pakoon. Mutta pian, eräs vallanhimoinen kissa vapautti ne, siinä toivossa että saisi ne armeijakseen. Mutta ei. Rotat söivät hänet. Ne pitivät erityisesti hännistä, ja etsivät kellanruskeaa häntää jossa on tummia raitoja. Sinä olet valittu." Torsti selitti.
"Tuohan on aivan... naurettavaa! Miksi ne häntiä keräisivät?" Räkätin mutta olin yhä kauhuissani ja värisin.
"Ne pitävät hännistä, olet ainoa jolla olemme nähneet tuonvärisen ja noin tuuhean hännän." Nappi huusi itku kurkussa. Torsti kietoi häntänsä hänen ympärilleen lohduttavasti ja painoi uudelleen kuononsa hänen päälaelleen.
"Tule, esittelemme sinulle lauman, siellä on koiria ja kissoja, jotkut ovat jopa rakastuneet toisiinsa." Torsti maukui ja silmäni laajenivat. Olivatko ne kissat hulluja?

Lauman luona näin pienen koiran makaamassa maassa, jonka luokse pian tuli musta kissa puskien tätä ystävällisesti. Mietiskelin, jos klaaneissakin olisi koiria, ja värähdin.
"Hrrr..."
"Mitä nyt? Onko täällä kylmä?" Nappi huolestui.
"E-ei... mutta..." Lauseeni keskeytyi kun kuulin kovia ääniä kalliolta.
"Myrkkyrotat!"
Vastaus:Jäipäs jännään kohtaan! x) Saat 17 kokemuspistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamatassu
02.12.2012 19:16
Luku 2

~Tähtitaivallus~

>>Näin unta. Olin aurinkokivillä Tulisydämmen kanssa, tähdet loistivat taivaalla. Äkkiä kuului kova paukahdus ja taivaalla välähti luonnoton, keltainen valo. Samassa hirviö syöksyi metsän läpi, tulen seuratessa sitä. Tulisydän näytti yhtä säikähtäneeltä kuin minäkin. Koetimme juosta pakoon, mutta hirviö saavutti ja saavutti meitä. Sitten se nappasi Tulisydämmen mukaansa.
"EI! EI!" Ulvoin epätoivoisena ja loikkasin hirviön perään. Uni loppui kauhunkiljaisuun, joka kuului pennulle.<<
Heräsin hätkähtäen, kun Tulisydän töykki kylkeäni käpälällään. Katsahdin ihmeissäni pesän suuaukolle, tähdet loistivat mustalla taivaalla.
"Etkö sinäkään saanut unta?" Kuiskasin kömpiessäni jalkeille ja ravistellessani painajaisunen kauhuja turkistani.
"Oikeastaan sain, mutta.. Näin painajaista. Hirviö nappasi sinut." Tulisydän vastasi hieman hämillään. Turkkiani kihelmöi kummallisella tavalla, kuten aina tämän kollin läheisyydessä. Mistä se saattoi johtua?
"Minäkin näin painajaista." Vastasin astellessani Tulisydämmen perässä. Tulisydämmen korvat värähtivät myötätuntoisesti ja hän kietoi häntänsä omaani.
"Luulen, että tuho on todella tulossa. Tähtiklaani koettaa kertoa sen meille unen kautta. Kumpa muutkin tulisivat tapaamiseen." Hän vastasi.
"Totta. Minne nyt mennään?" Kysyin mestariltani. Tunsin pakkasen kiristyvän, kuu nousi taivaalle. Se oli jo yli puolikuu, joten meidän pitäisi tavata muut valitut pian.
"Kierretään rajat. Lähdetään tästä vaikka oikealle." Tulisydän vastasi. Hänen turkkinsa loimusi tulensävyisenä kuunvalossa. Ihailin ja välitin suuresti tästä kollista, olihan hän tuonut minut klaaniin. Mutta viimeaikoina hän oli alkanut merkitä minulle enemmän kuin... Ystävä. Paljon enemmän.
"S-selvä." Sopersin ihastuneesti. Tulisydän katsahti minua kiusoittelevasti ja iski sillä tavalla, vähän kuin flirttailevasti silmää. Hymy levisi kasvoilleni ja punastuin hiukan, vaikka eihän sitä voinut turkin läpi nähdä. En ollut tätä ennen näyttänyt selvästi tunteitani kellekkään. Hämmennyin siitä hieman itsekkin, enhän ollut koskaan uskonut, että yksikään kolli olisi halunnut iskeä minua. Olin aina tuntenut itseni typeräksi, en ollenkaan kauniiksi. Virheeksi. Aina tähän hetkeen saakka. Jonkin matkan päässä kohosivat käärmekivien terävät hahmot. Kuu loi metsään aavemmaisen tunnelman astellessamme käärmekivien takaa Varjoklaanin rajaavalle Ukkospolulle. Sen kitkerä katku ei ollut nyt niin huomattavaa, kun päälle oli satanut lunta. Ilmassa leijui silti voimakas kaksijalan löyhkä. Sitten huomasin jonkun muuttuneen maisemassa. Kuun valaisemalla, aavemmaisella ukkospolulla oli outoja pieniä puita pystyssä. Niillä ei ollut oksia, ja ne lemusivat kaksijaloille.
"Tulisydän! Tule katsomaan!" Kuiskasin ja osoitin pientä puuta hännälläni. Tulisydän nyrpisti nenäänsä haistaessaan kaksijalan inhottavan lemun. Ne kulkivat myös reviirillämme. Niitä oli pystytetty jonkinlaisiin kuvioihin. Äkkiä maa ympärillämme alkoi täristä ja Ukkospolulta alkoi kuulua melua. Valtava hirviö, suurempi kuin olin ikinä nähnytkään, jyristeli Ukkospolun pinnalla, muttei näyttänyt tyytyvän siihen. Sen sijaa se meidän kauhuksemme jyräsi Ukkospolun reunakasvillisuuden ja oli tulla päällemme.
"JUOKSE PAATSAMATASSU!" Tulisydän ulvoi. Lähdin pinkomaan kollin perässä niin kovaa kuin pääsin. En edes tiennyt, minne olimme menossa, mutta hidastaessamme aloin erottaa maaston muotoja. Olimme melkein jokialangolla, missä olisimme turvassa. Pysähdyin ja katsoin taakseni. Reviirillemme valui yhä enemmän hirviöitä tasaisena virtana, jotkut niistä jatkoivat matkaansa Tuuliklaanin reviirille saakka ja alkoivat murskata maastoa tasaiseksi. Huohotin säikähdyksestä. Unen kauhut olivat tulleet todellisuuteenkin.
"Emme varmaankaan voi tehdä mitään muuta kuin lähteä matkaan." Huokaisin alistuneesti. Tulisydän painoi katseensa maahan.
"Se taitaa olla ainut vaihtoehto." Hän myönsi ja kietoi häntänsä kaulaani. Painauduin kollia vasten tuntien itseni hyvin pieneksi ja haavoittuvaksi. Hätkähdin hiukan omaa suhtautumistani, mutta rentouduin nopeasti. Tulisydän painoi päänsä lohduttavasti päälaelleni ja istuimme siinä katsomassa reviirimme tuhoutumista voimatta tehdä mitään.
"Tulisydän, tämä on kauheaa." Mutisin. Tulisydän katsoi minua rohkaisevasti kirkkaanvihreillä silmillään enkä voinut kuin hymyillä.
"Uskon, että juuri me vasta voimmekin tehdä jotain tälle." Mestarini rohkaisi. Niin, tiesinhän minä, että olimme valittuja. Irtauduin vastahakoisesti kollin lämpimästä kyljestä ja ravistelin lunta turkistani.
"Meidän pitää varmaan jatkaa matkaa." Tulisydän jatkoi ja lähti kevyessä juoksussa kohti nelipuuta. Siristin silmiäni ilkikurisesti ja kiihdytin askeleitani. Loikkasin Tulisydämmen niskaan ja iskun voimasta kierimme yhtenä myttynä valkoisessa hangessa. Loppujen lopuksi jäin makaamaan selälleni hankeen ja Tulisydän oli kumartunut ylleni. Katsoin häntä hetken melkeinpä flirttailevasti ja painoin kuononi hänen kuonoaan vasten.
"Mit-"Tulisydämmen silmät välähtivät yllättyneesti ja hän näytti lievästi sanottuna tyypertyneeltä. Suljin silmäni ja nautin hetken huumasta. Hivuttauduin jaloilleni ja kiedoin vaivihkaa käpäläni Tulisydämmen etukäpälään. Vetäydyin hiukan kauemmaksi ja nostin sirosti toista etukäpälääni. Tulisydän näytti vieläkin hieman puustapudonneelta.
"P-Paatsamatassu.. Mitä ihmettä?" Tulisydän kysyi. Hänen silmänsä loistivat kuitenkin sen verran onnellisesti, etten katsonut selittämistä tarpeelliseksi. En ollut enää mikään pieni oppilas; pian jo soturi.
"Tiedät kyllä." Vastasin hymyillen. Hivuttauduin lähemmäs kollia.
"En ole koskaan ollut yhtä onnellinen kuin sinun kanssasi, Tulisydän." Paljastin. Pusikosta kuului kauhistunut huokaisu, jonka jälkeen kuului pelkkää loittonevaa kahinaa. En jaksanut välittää, ei näemmä Tulisydänkään.
"En minäkään, Paatsamatassu." Tulisydän supisi korvaani. Ihmettelin, kuinka nopeasti suhteemme oli kehittynyt, pelkästä ystävyydestä. Sillä ei ollut kuitenkaan merkitystä. Vain sillä, että he olivat nyt tässä. Aurinko erottui jo pienenä kajastuksena taivaanrannassa.
"Pitäisi varmaan jatkaa partiokierrosta..." Tulisydän kuitenkin kellautti minut selälleni ja jäi viereen makaamaan.
"Mitä turhia."
-------------------------------------------------------------- ---------------------------
Oli jo melkin aurinkohuippu, kun jatkoimme kierrostamme. Matkasimme varsin vähäisessä valaistuksella, tähtien loistessa. Olihan nyt kaamosaika. Aurinkokivien jylhät hahmot tulivat näkyviin harjanteen takaa. Tunsin oloni hieman turvattomaksi avoimessa maastossa, mutta sitä en näyttänyt ulospäin. Aurinkokivillä ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta nyt, kun aurinko ei paistanut niille. Tulisydän askelsi tarmokkaasti eteenpäin hangessa, enkä voinut kuin ihailla häntä.
"Kaivataankohan meitä leirissä?" Kysyäisin ohimennen. Mestarini katsahti minuun tyynesti.
"Varmaankin. Mutta tiedän kyllä, mitä sanoa." Taas kuului hirviöiden melu jostain kaukaa, mikä muistutti, että meidän pitäisi palata pian leiriin. Jonkin ajan taivallettuamme leiriä suojaavat pensaat tulivat näkyviin ja huomasin Tulisydämmen kiihdyttävän askeleitaan. Pysyin vaivattomasti perässä pitkien jalkojen avulla ja puikahdin pian Tulisydämmen perässä piikkihernetunnelin kautta aukiolle. Keräsin runsaasti ilkikurisia ja ihmetteleviä katseita. Käry oli käynyt. Joku oli nähnyt meidät. Astelin kuitenkin pää ylväästi ylhäällä mestarini perässä päällikön pesään. Mustatähti oli noussut seisomaan ja nyökkäsi meille.
"Mustatähti. Kaksijalat tunkeutuvat reviirillemme." Tulisydän pamautti.
"Mitä?"
"Aivan oikein. Me näimme itse, kun ne alkoivat jyrätä maata käärmekivien lähettyvillä." Mustatähti näytti hetken kauhistuneelta, mutta sitten ilme vaihtui pelkkään vihaan.
"Kuinka ne kehtaavat! Järjestän välittömästi lisää partioita käärmekiville, jotka tutkivat asiaa lisää. Kiitos, voitte mennä." Kumarsin päälliköllemme ja käännyin lähteäkseni pesästä. Tulisydän seurasi.
"Kuule... Se mitä tänään teit.. Tarkoitatko sitä?" Tulisydän kysyi. Katsahdin lempeästi kollia.
"Tietenkin. Juuri sinun pitäisi tietää, etten tee mitään, ellen tarkoita sitä." Kehräsin lämpimästi. Tulisydän sipaisi vielä hännällään lapaani, ennenkuin asteli tuoresaaliskasalle.
"Tule vain. Saat ottaa saalista." mestarini jatkoi. Nyökkäsin kohteliaasti ja poimin kasasta myyrän. Astelin Tulisydämmen seuraan syömään myyrääni. Tämä päivä oli monin tavoin erilainen. Monelle muulle Varapäällikön seuraan pääseminen merkitsi suurta kunniaa, minulle se merkitsi melko varmasti tulevan kumppanini seurassa olemista. Nautin suunnattomasti kollin huomiosta ja tiesin, että minulle oli suotu harvinainen kunnia. Katsahdin muiden oppilaiden ruokailua ja sain vastaani melko kateellisia katseita, varsinkin naarailta. Tiesinhän minä, mikä heitä riepoi. Olin juuri saanut myyräni syötyä.
"Taidan mennä lepäämään. En ole nukkunut... Juuri ollenkaan." Haukottelin ja nousin seisomaan.
"Selvä, herätän sinut jos jotain tapahtuu." Tulisydän maukui ja siirtyi sotureiden joukkoon aterioimaan. Astelin oppilaitten pesälle ja ryömin pesänä toimivaan pensaaseen. Muut tuijottivat minua edelleen peittämättömän vihaisin ilmein.
"Miksi TUO saa aina kaikkien huomion?" Valkotassu tuhahti. Ratamotassu vastasi siihen jotain hiljaisella äänellä, niin hiljaisella, että täytyi pinnistellä kuullakseen sen.
"Älä viitsi, Valkotassu. He vain... No, en oikein tiedä. Välittävät toisistaan."
"Niin. Mitä et itse ehtinyt ennemmin." Mäntytassu jatkoi.
Oiikeastaan muut olivat minulle aika reiluja. >Ehkä pitäisi olla heillekkin ystävällisempi.< Ajattelin, ennenkuin vaivuin pehmeään uneen.
Vastaus:Aika piiitttkääää...... :'DD No, hyvä tarina + pidin romantiikasta. Saat 40 kokemuspistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu
02.12.2012 12:25
//Nyt vähän erikoisempi tarina, jossa on luvut. :3//

Luku 1: Vihdoinkin metsälle

Oli kulunut jo kaksi kuuta siitä, kun kettu oli raadellut minut puolikuoliaaksi. Olin kertonut siitä laimennettuja versioita pennuille, jotka olivat kauhistuneina tarinoita kuunnelleet. Pysyviä arpia ei ollut jäänyt, mutta toinen silmäni on nyt huononäköisempi. Se ei kumminkaan minua haittaa, päinvastoin! Se on hienon näköinen...
"Mäntytassu, mennään metsästämään!" Harmaaraita huikkasi leirin toiselta puolen.
"Menemmekö aurinkokiville?" Huudahdin takaisin ja loikin Harmaaraidan luokse. Kollin pitkähkö turkki kiilsi lempeässä auringonvalossa ja hän hymyili minulle. Oli kuin hän olisi isäni.
"Menemme, tule! Riista heräilee paraikaa." Seurasin mestariani joen varrelle asti ja hän heilautti häntäänsi sen merkiksi että hän menisi Varjoklaanin reviiriä päin. Nyökkäsin rivakasti ja hölkkäsin aurinkokiville päin.

Aurinkokivillä en haistanut mitään, ja ajattelin lämmittää kosteaa turkkiani kivillä. Auringon lämmittävät säteet kulkivat pitkin pitkähköä turkkiani joka lainehti kevyessä tuulessa. Kehräsin hiljaa ja kuulin rapinaa läheisestä pusikosta. Piakkoin vesimyyrän pieni pää kurkisti kivenkolosta ja nousin vaanimisasentoon. Pidin kynteni piilossa loikatessani hiljaisesti alas vesimyyrän niskaan. Puraisin myyrää niskasta ja se rojahti veltoksi. Nostin sen suuhuni laskien sen heti maahan peittääkseni sen. En voisi mennä leiriin noin pienen saaliin kanssa.

Hetken päästä kävelin leiriä päin närhi ja vesimyyrä suussani. Havahduin aatoksistani kuullessani ääniä puusta. Käänsin pääni suoraan ylöspäin ja riista tippui suustani. Puussa oli vieraita kissoja.
"Hiljaa, emme tee sinulle mitään pahaa, olet valittu." Kuiskaus kiiri korviini nopeaan, mutta en kerennyt miettiä sitä kun tunsin selässäni valtavan painon.

Heräsin siihen, kun kuulin tuhinaa viereltäni. Näin mustavalkoisen koiran ja kiljaisin.
"Kräähh!" Hyppäsin kiinni repaleisiin verhoihin, jotka painostani rämähtivät alas. Olin ilmeisesti jossakin hylätyssä kaksijalan pesässä.
"Rauha, rauha! Se on vain Mörkö. Ei sitä tarvitse pelätä, se on ystävä." Toinen, suurempi kissoista rauhoitteli.
"Minä olen Torsti, ja tässä on Nappi." Kissat esittäytyivät ja kumarsivat.
"Sinun pitää auttaa meitä, kaikki kissat täältä kuolevat jos et uhraa häntääsi meille." Tyrmistyin ja ilmeeni valahti järkyttyneeksi.
"He...eh tuo oli varmaan vitsi?" Mutisin kuuluvasti ja sain vastaani vain totiset ilmeet.
"Voi...ei."

//Lyhyt. xD Noh, jatkuu seuraavassa luvussa. c:
Vastaus:Jäipäs jännään kohtaan! 21 kokemuspistettä! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu
02.12.2012 11:48
//Jatkuu. :D//

Suustani kuului pihinää ja heräsin siihen. Olin aivan jäässä enkä tuntenut jalkojani, häntääni... en mitään. Aukaisin silmäni hitaasti räpytellen ja en nähnyt ensin mitään. Hengittäminen tuntui vaikealta ja yskäisin. Se vei kaikki voimani, mitä olin kerennyt keräämään siihen mennessä. Kukaan ei varmaan ollut muistanut minua, ei edes tiedä että olen kylmissäni jäätymässä kuoliaaksi jossain, ilmeisesti melko lähellä jokea. Joen kohina rauhoitti minua ja silmäni uhkasivat taas sulkeutua, mutta lopetin hengittämisen ja keräsin voimani.
"Aapuaa... auttakaa!" Karjuin kylmään aamuilmaan ja aurinko haihdutti huurun pois, joka olisi voinut paljastaa minut. Hengitin taas, nyt entistä vaivalloisemmin. Suljin taas silmäni ja luulin että en enää ikinä aukaisisi niitä.

Heräsin lämmöntunteeseen parantajanpesässä. Lämpö antoi tuntoni takaisin, ja tunsin nyt kuinka kylmyys kirveli verisiä arpiani, jotka olin saanut ketulta. Näin silmissäni punaista, joka valui pois räpyttelemällä niitä verkkaisesti. Yritin kääntää päätäni nähdäkseni taakseni, mutta se ei onnistunut.
"Ai, oletkin jo herännyt Mäntytassu." Tuhkamarjan lempeä ääni havahdutti minut ja parantajan rauhoittava tuoksu tulvahti kylmiin tutiseviin sieraimiini.
"Nyt voin aloittaa hoitamisesi." Parantaja huokaisi ja levitti jotain lämmittävää arpiini ja kuonooni. Hetken päästä hän käski lempeästi:
"Syö nämä." Tuhkamarja asetti eteeni joitain hyväntuoksuisia ja pehmeitä yrttejä. Nuolaisin eteeni niistä yhden lehden ja nappasin sen suuhuni. Pureskelin terävillä ja jykevillä hampaillani lehtiä ja vaivalloisesti nielaisin ne. Ne tuntuivat takertuvan kurkkuuni ja yritin nielaista ne. Se ei onnistunut ja pian epämukava tunne valtasi minut. En pystynyt hengittämään. Nousin tärisevin jäsenin ylös ja yskin niin kovaa, niin kovaa että koko maailma tuntui tärähelevän. Parantaja tuijotti minua säikähtäneesti ja huolissaan ja työnsi tassunsa kurkkuuni. Kakoin ja silmäni olivat märät yskiessäni. Pian helpottava tunne auttoi ja vihertävät silmäni kirkastuivat. Oloni tuntui jo paremmalta, mutta niin väsyneeltä...

"Herää!" Kuiskaus kiiri korvieni kautta väsyneisiin aivoihini. Silmäni avatessa näin Harmaaraidan ja Okakynnen katsovan minua huolestuneesti.
"Tuhkamarja sanoi, että sinun pitää levätä täällä melkein kuu!" Okakynsi hämmästeli. Hymyilin ja mutisin:
"Se on minulle varmaan hyväksi." Yskäisin ja silmäni vuotivat.
"Et voi osallistua koulutukseen pariin neljänneskuuhun. Huoh." Harmaaraita voivotteli ja he jäivät viereeni koko yöksi.

//Sori, tämmönen aika lyhyt nyyhky. :D
Vastaus:Lyhyet tarinat eivät haittaa! ;) 20 kokemuspistettä! :)

~ Hohtis ~

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Paatsamatassu
02.12.2012 08:49
Luku 1

~Tähtien mahti

Heräsin kylmyyden virratessa oppilaiden pesän suuaukosta sisään ja tunkeutuessa turkkini lävitse. Ajantaju oli täysin hukassa, ulkona oli pilkkopimeää. Venyttelin nautinnollisesti ja astelin aukiolle. Kimeästi vinkuva tuuli iski välittömästi kasvojani vasten kahlatessani hangessa. Siristin silmiäni nähdäkseni paremmin ympärilleni. Samassa erotin leirin laitamilla tulenpunaisen välähdyksen. >Se on Tulisydän!< Sydämmeni löi taas ylimääräisen kerran ajatellessani kollia. Kiihdytin askeleitani.
"Paatsamatassu! Mukavaa nähdä sinut." Tulisydän kehräsi minulle. Vastasin kehräykseen sipaisemalla kollia kevyesti lavoille hännälläni.
"Mitä teemme tänään?" Kysäisin ohimennen. Ajatukseni olivat taas jäässä, kuten aina Tulisydämmen läheisyydessä. Uusi tuulenpuuska riepotteli turkkejamme ja sai hampaani kalisemaan kylmästä. Tulisydän näytti pohtivaiselta.
"Hmm.. Taidamme käydä harjoittelemassa taistelua. Mennäänkö?" Hän vastasi. Nyökkäsin silmät kimaltaen innokkaasti ja käännyin lähteäkseni seuraamaan mestariani. Onneksi hiekkakuoppa ei ollut kaukana. Olin lähellä kompastua kinokseen, mutta huomasin sen juuri ajoissa loikatakseni sen yli. Lunta pölähti ilmaan ja lähti saman tien tuulen mukaan laskeutuessani kinoksen toiselle puolelle. Tulisydän vilkaisi minua hetken hämillään mutta katse muuttui ilkikuriseksi, enkä tiennyt miksi.
"Naamallasi..." Tulisydän nauroi. En vieläkään ymmärtänyt juttua.
"Mitä?" Sähähdin muka kiukkuisena kunnes huomasin, että kasvoni olivat aivan lumiset. Ravistelin lumet rivakasti pois ja lähdin seuraamaan Tulisydäntä. Lumen peittämä hiekkakuoppa tuli pian näkyviin harjanteen takaa ja mestarini kiihdytti askeleitaan hiukan. Laskeuduin hillitysti kuopan reunalle ja odotin Tulisydämmen komentoa.
"No niin! Antaa tulla!" Kolli huikkasi. Arvioin nopeasti tilaneen. Siristin silmiäni ja loikkasin kohti Tulisydämmen päätä, mutta pidin katseeni tiukasti hänen etukäpälissään. Kolli loikkasi korkeammalle väistääkseen iskuani, mutta hämääntyi selvästi, kun kiepahdin ilmassa ja tömähdin hänen päälleen. Kiedoin käpäläni Tulisydämmen kaulaan ja koetin kiepauttaa hänet selälleen, mutten onnistunut, vaan mestarini käännähti nopeasti pois tieltäni ja koetti kampata minut. Väistin kuitenkin viime hetkellä ja päädyin hiekkakuopan pohjalle. Tulisydän syöksähti minua kohti tähdäten näemmä häntään, enkä ehtinyt tällä kertaa väistämään, joten liike vei minu mukanaan. Laskeuduin tömähtäen alamäkeen ja syöksyin välittömästi kohti taistelukumppaniani hänen keskittymisensä herpaannuttua hetkeksi. Tulisydän ei ehtinyt väistää kylkeen suunnattua iskua, vaan päädyimme kierimään yhtenä hampaiden ja kynsien myrskynä rinnettä alas.
"Se oli hyvä! Joudun taistelemaan sinua vastaan ihan tosissani." Tulisydän kehui ravistellessaan lunta turkistaan. Olin hiukan hämilläni kehuista, joten nyökkäsin kiitokseksi. Nuolaisin pari kertaa pientä naarmua, jonka olin saanut äskeisessä taistelussa.
"Voisimme nyt jatkaa vielä hetken, ennenkuin palaamme leiriin." Mestarini ehdotti. Olin kärsimätön aloittamaan harjoituksen, koska taisteluharjoitukset ovat suosikkejani. Loikkasin ylöspäin, joten näytti, että tähtäsin päätä, mutta Tulisydän yllättyi pahan kerran vetäistessäni häneltä jalat alta ja hänen paljastaessaan vatsansa vangitsin hänet käpälieni alle. Hymyilin ilkikurisesti. Tämä oli varmasti uusi liike hänelle, olinhan juuri keksinyt sen. Tulisydän katsoi minua yllättyneesti.
"Kuka sinulle tuon on opettanut?" Päästin mestarini pois käpälieni alta ja vastasin hiukan nolona:
"Ei kukaan. Keksin sen itse.." Tulisydämmen kasvoille levisi ylpeä hymy.
"On hienoa, että käytät älyäsi aseena. Minäkin teen niin." Mestarini iski silmää. Hymyilin takaisin ja asteuin taisteluasentoon.
"Sinun vuorosi!" Huikkasin Tulisydämmelle. Mestarini heilutti häntäänsä ja syöksyi kohti kylkeäni. En aivan kerinnyt väistää, joten kierin hetken maassa ja Tulisydän sai minut vangitua käpäliensä alle. Murisin voitontahtoisesti ja koetin keksiä kuinka pääsisin irti. >Tulisydän on isompi... Voisin käyttää hänen painoaan omana aseenani!< Valahtin hervottimaksi ja annoin sellaisen kuvan, että hän oli voittanut. Jännitin takajalkani äärimmilleen ja potkaisin Tulisydäntä vatsaan niin kovaa kuin pystyin. Hän ei lentänyt kauaksi, mutta sen verran kauas kuitenkin, että sain räpiköityä jaloilleni taas.
"Ovelaa!" Tulisydän ähkäisi. Juoksin häntä kohti ja tartuin tartuin kiinni turkista. Hetken kierimme jälleen lumessa ja mestarini voitti.
"Voisimme lopettaa tältä päivältä." Tulisydän läähätti, kuten minäkin. Nyökkäsin painokkaasti.
"Sopii!" vastasin ja käännyin seuratakseni Tulisydäntä. Viima oli laantunut hiukan, nyt saattaisi löytyä riistaa.
"Voisimme toki metsästää hiukan." mestarini jatkoi. Samassa huomasinkin varomattoman oravan, joka kurkisteli tammen takaa. Pudottauduin saalistusasentoon ja lähdin hiipimmään kohti saalistani. Jokin raksahti allani juuri, kun olin hyppäämässä, mutta se ei oravaa pelastanut. Se ehti päästää pakokauhuisen vinkaisun, ennenkuin puraisin sitä voimakkaasti niskaan. Ruumis levähti hervottomaksi, nostin sen leukoihini varoen puraisemasta mehevää lihaa.
"Hyvää työtä. Muista aina tarkistaa kulkureittisi, niin ei tule ongelmia." Tulisydän neuvoi.
"Felfä." mumisin suu täynnä oravankarvaa. Jatkoimme matkaa, Tulisydän sai vielä saaliikseen vesimyyrän, jonka hän nappasi joen lähettyviltä. Olimme nyt joenmutkassa, taivas oli muuttunut mustaksi ja ensimmäinen tähti syttyi valaisemaan kylmää lehtikadon yötä. Äkkiä näkyi hopeinen välähdys ja heidän eteensä ilmestyi ylväs, siniharmaa naaras, jonka turkissa oli tähtikuuraa ja käpälät jättivät jälkeensä sinistä härmää. Tulisydämmen suu loksahti auki.
"Sinitähti!" Naaras nyökkäsi.
"Niin olen. Olen tullut kertomaan sinulle ja Paatsamatassulle uuden profetian." Tällä kertaa oli minun vuoroni hämmästyä. Olisdin sanonut jotain, mutta Tulisydän läpsäisi häntänsä suulleni ja supisi:
"Hyst. Kuunnellaan häntä." Katsoin häntä hetken kiukkuisena, mutta keskityin kuuntelemaan.
"Metsää uhkaa suuri vaara! Suurempi kuin koskaan.. Kaksijalat tulevat.. Ja hävittävät sen. Ne ovat jo aloittaneet. Päätimme valita viisi kissaa, yhden kaikista klaaneista, mutta Myrskyklaanista vaadin ottaa teidät molemmat. Teidän pitää lähteä etsimään uusi asuinmetsä klaaneille!" Sinitähti piti pienen tauon ja jatkoi:
"Kuunnelkaa profetia: Tapaatte muut valitut täysikuulla kuunnousun aikaan Matkatkaa kohti auringon laskua ja kuulkaa, mitä aamunkoi teille kertoo. Kuoleva soturi tien näyttää." Sitten Sinitähden hahmo alkoi haihtua kunnes se katosi kokonaan näkyvistä. Tuijotin Tulisydäntä ihmeissäni.
"Oliko tuo äskeinen totta?" Tulisydämmen kasvoilla oli jotain pelon tapaista. Kuten omillanikin.
"Kyllä se oli. Täysikuu koittaa aivan pian. Tapaamme muut varmaan yö ennen kokoontumista." Jos Tulisydän oli päättänyt uskoa Sinitähdeksi kutsuttua naarasta, niin kyllä minäkin uskoisin. Varmasti.
"Mutta kuka on Sinitähti?" Kysyin.
"Hän oli päällikkö ennen Mustatähteä." Tulisydän vastasi. Astelimme vierekkäin kohti leiriä saaliit mukanamme.
"Hän oli minun mestarini. Hän kuoli, kuten eli, klaaniaan suojellen." Hanget kimaltelivat kauniisti tähtien loisteessa.
"Hän oli varmasti loistava päällikkö." Huokaisin ihailevasti.
"Niin oli." Tulisydän katsahti minua ja hymyili.
"Olen niin ylpeä sinusta, Paatsamatassu. Olet päässyt jo pitkälle. Tähtiklaani on antanut sinulle enteen... Jokainen kissa ei niitä saa." Olin hetken hämilläni, ennenkuin vastasin:
"Kiitos, Tulisydän. Olet paras mestari ikinä." Pian leirin pensasmuuri tuli näkyviin harjanteen takaa. Astelin Tulisydämmen perässä leiriin ja tuoresaaliskasalle.
"Voisit viedä oravasi klaaninvanhimmille. He arvostaisivat sitä." Tulisydän hymyili. Nyökkäsin innokkaasti ja astelin pienen kivikon suulle. Astuin tilavaan pesään ja sain vastaani tyytyväistä kehräystä.
"Vihdoinkin ruokaa!" Joku maukaisi pesän perältä.
"Voi kiitos, Paatsamatassu. Olitko saalistanut sen itse?" Pilkkuhäntä kysyi.
"Tuota... Olen." vastasin vanhalle naaraalle.
"Onpa se iso! Kumma että lehtikadon aikaan löytyy näin pulskia oravia." Pilkkuhäntä kehui. Peräännyin aukiolle ja astelin Tulisydämmen luo. Hän olikin juuri tuoresaaliskasalla.
"Siitä vain, voit ottaa saalista nyt, kun veit klaaninvanhimmille ruokaa." Noukin kasasta myyrän ja astelin oppilaiden pesälle syömään. Kuuntelin toisten oppilaitten jutustelua kalutessani myyrääni. Toiset olivat harjoitelleet taistelua, toiset metsästäneet. Haudatessani myyrän rippeitä ajattelin, että eipäs kukaan ollut tavannut tähtiklaanin soturia.Ryömin pesään omalle makuusijalleni ja käperryin nukkumaan kylmyydestä huolimatta. Mietin yhä Sinitähden ennettä. Olin todella tähtiklaanin valitsema.

//Ketkä haluavat olla valittuja, kirjoittavat sitten tuollaisen profetia-tarinan. Joka klaanista yksi, ei enää Myrskyklaanista!
Vastaus:Mukavan pitkä tarina, mutta toivoisin, että juoni ei mene ihan kirjan juonen mukaan! ;) Keksit kuitenkin hyvin näitä juttuja, Keskiyö muuttui Aamunkoiksi yms. Saat 29 kokemuspistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekkitassu
01.12.2012 22:10
Jatkuu...

"Talvikinkukka on kadonnut!" Poltesydän huudahti häntä hurraavan jouko keskeltä, hänet oli juurinimitetty varapäälliköksi, sillä Jalkapuoli oli eläköitynyt.
"Minä järjestän heti ylimääräisen etsintäpartioin! Minä, Mantelitassu, Veritiikeri ja ... ja... ja... vaikka.. no viimeinen mukaan lähtiä on sitten vaikka Pihlajatassu!" Poltesydän huudahti, ja partio lähti heti kokoontumaan leirin reunalle. Minä en kuulunut mukaan, mutta olin saanut illan vapaaksi ja kun partio lähti leiristä, minä livahdin perään.

Lunta tuiskusi kasvoilleni kovaa, ja oli kylmä. Olimme jo kaukana leiristä, eikä Talvikinkukkaa näkynyt vieläkään. Minä aloin jo olla turtunut, kunnet uusi varappäällikkömme, isäni sanoi:
"Kuulkaa, haitan tutun tuoksun. Liekkitassu, tule esiin, tiedän että olet siellä." Minä nolostuin kauttaaltani, kun kaikki tuijottivat minua. Tassuttelin vaivalloisesti umpi hangessa, ja Poltesydän torui minua. Minä painoin pääni ja poltesydän alkoi kantamaan minua niskanahasta.
"Alkaa tulla myöhä, mennään leiriin, pian näkyvyys on niin heikko ettemme näe mitään, Talvikin kuan on pakko olla jossakin vielä kauempana. Etsimme hänet myöhemmin." Veritiikeri ehdotti, ja poltesydän nyökkäsi. Käännyimme kohti kotia, ja minä roikuin yhä potesydämen otteessa.

"Voih! Missä Tlvikinkukka nyt on? Onko hän elossä? voi Emo parkaa.." Mutisin peloissani.

//Tämmönen mini tarina :DD Toivottavasti kelpaa.
Vastaus:Kelpaa kelpaa toki! x) Saat 10 kokemuspistettä! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkutassu
01.12.2012 19:17
Okei tarina lähtee tästä =DDD

Ulvaisin raivosta kun terävät kynnet takertuivat turkkiini kuin veitsi. Kierähdin selälleni ja piahtaroin niin kauan että kuului pieni hämmentynyt ähkäisy. Hyppäsin kauemmas ja kiepahdin ympäri. "Hyvin tehty Pikkutassu!" mestarini sanoi turkkiaan nuollen mullasta ja muusta moskasta. Kehräsin hiljaa tyytyväisenä. Mestarini oli alkanut tajuta kuinka paljon olin edistynyt. Silti mestarini aina varoitteli kärsimättömästä luonteestani. Minua puistatti aina mestarini sanat.Aivan kuinne tulisivat jostain tulevaisuudesta josta en pitänyt tippaakaan. Pudistin päätäni ja juoksin Pilvihännän kiinni. Mestarini hymyili minulle ilkikurisesti ja pyrähti kovaan juoksuun. Katsoin mestarini perään hymyssä suin päätäni puristellen ja kiihdytin sitten Pilvihännän perään kuin tuuli.

Tais tulla hieman lyhyt mut saa kelvata tällä kertaa XD
Vastaus:5 kokemuspistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Dokynen
01.12.2012 13:23
Koivutassu aukaisi hitaasti silmänsä. Edessä oleva valonsäde herätti hänet kokonaan. Ympärillä oli pelkkää pimeyttä, vain heikko valonsäde valaisi raskaan tunnelman. Koivutassu loikkasi kaatuneen puunrungon ylitse, ja yritti lähestyä valoa lähemmäs. Askel askeleelta käveleminen tuntui raskammaalta, silmät sokaistuivat liian kirkkaasta valosta ja tassutkaan eivät kuunteleet. Kolli siristi silmiään, yrittäen nähdä edes jotain, mutta heikoin tuloksin. Kesti hetken, ennenkuin hän tajusi seisovansa limaisessa nesteessä, joka kohosi joka sekuntilla ylemmäs. Myös valo alkoi hiljattain peittyä punaiseen nesteeseen, eikä kestänyt kauaa kun pimeys ympäröi jälleen Koivutassun. Neste oli jo kollin suun kohdalla, hän joutui nostamaan päänsä ylöspäin, jottei neste valuisi hänen suuhunsa. Epämukavasta mausta päätellen neste oli verta, johon oli sekoitettu jotain limaista, ilmeisesti myrkkyä. Koivutassu pinnesteli viimeisillä voimillaan, yritti nousta ylemmäs, mutta veri jo peitti hänen silmänsä, nenänsä ja suunsa. Neste tuntui polttavalta koko kehossa, eikä Koivutassu saanut lainkaan henkeä. Mielessä hänelle ilmestyi kuva harmaasta kissasta, joka hymyili hänelle ilkikurisesti. Ja sitten kaikki sammui, hän ei saanut enään henkeä.

Koivutassu heräsi painajaisestaan, aukaisi silmänsä ja katsoi kauhuissaan ympärilleen.
Oli kylmä lehtikadon aamu, aurinko oli vasta nousemassa, ja valaisi ensimmäisillään kylmillä sädeillään taivaan vaaleanpunaiseksi.
Oli aikainen aamu, mikä ihmetytti Koivutassua. Yleenset hänen päivänsä alkoivat päivästä, silloin kun aurinko oli jo korkealla. Mutta ei hän ollut tottunut myöskään lumeen, jonka päällä nyt makasi. Ympärillä seisoi elottomia, kuin kuolleita puita. He ympäröivät hänet kuin muuri, joka esti tuulen pääsemästä hänen jäseniinsä. Se oli kuitenkin huono muuri. Tuuli vaelsi sen läpi helposti, tunkeutui kollin jäseniin ja työnsi voimalla hänen selkää. Koivutassu henkäisi kylmää ilmaa keuhkoisiinsa, ja ravisteli turkkia, joka ei ollut vielä kasvanut kunnon pitkäksi, eikä suojannut häntä kunnolla kylmältä. Oli oikeastaan huvittaa nähdä Myrskyklaanin leirin niin pienenä ja suojaamattomana. Koivutassu antoi tuulen leikkiä turkkillaan vielä hetken, ennenkuin juoksi nauttien mäkeä alas. Tuuli, kuin yrittäen estää, puhalsi kasvoihin. Maa tassujen alapuolella tuntui olevan kuin kylmä, sileä ja liukas kivi. Hymy haihtui kollin kasvoilta, kun hän tunsi törmäävänsä jonkun selkään. Musta turkki kutitti hänen nenäänsä, eikä Koivutassu ehtinyt peittää aivastustaan, kun Mustatähti käänsi kasvonsa hänen suuntaan. Aivastus lensi suoraan päällikön kasvoille. Seurasi hiljaisuus, joka tuntui ikuisuudelta.
"Missä olet ollut?" Mustatähti murisi hampaitensa välistä, ja katsoi uhkaavasti oppilastaan, joka hymyili huolettomasti. Koivutassu heilutteli levottomasti hännänpäätään, yrittäen näyttää samalla tyyneltä. Kasvot punoittivat, vaikkei sitä turkin alta voinutkaan nähdä.
"No?" päällikkö kysyi uudestaan, katsoen mustavalkoista oppilasta vihaisesti. Koivutassu käänsi katseensa pois, yrittäen samalla hymyillä tapansa mukaan.
"Päätin metsästää heti herättyäni. Klaanihan kaipaa ruokaa, vai mitä?" Koivutassu vastasi huolettomasti. Äänesävy kuulosti jotenkin oudolta, ehkä liiankin huolettomalta, joten kolli valmistui mestarinsa raivokohtaukseen.
"Näytän sinulle miten metsästetään lintuja ja pikkuotuksia. Joskus sinusta voi tulla taitava metsästäjä" Päällikkö iski silmää ja kääntyi Kirkassydämmen puoleen.
"Metsästyspartion hoidat sinä." Päällikkö käski, ja loikkasi pois ennenkuin Kirkassydän oli ehtinyt vastata. Koivutassu syöksähti mestarinsa perään. Lumi lensi ympärilleen kollin juostessa. Hengitys kävi vaikeaksi, ja rintaan alkoi hitaasti sattua. Mustatähden haju sekottui ukkospolun inhottavaan löyhkään, ja ennenkuin Koivutassu ehti reagoida, hän liusui sileällä lumella jäätävälle polulle. Takaa kuului lähestyvän hirviön murinaa, myrskyklaanin reviiriltä taas päällikön huutoja. Koivutassu käänsi päätään, ja kohtasi hirviön isot silmät. Minuutti, ehkä sekunttikin. Lumen peittämä ukkospolku muuttui kirkkaan punaiseksi nesteestä, joka valui Koivutassun turkista. Viiltävä kipu oli ainoa, minkä hän muisti ennenkuin pimeys nieli hänet.

Jatkuu joskus :3

Vastaus:Hmmm.......................... 30 Kp:tä! C: Olinko se harmaa kissa minä? xD

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
01.12.2012 11:12
"Autan sinut takaisin vuoteellesi." Loistokynsi sopersi.
"Kiitos." huokaisin.
Loistokynsi talutti minut pedilleni.
Rupesin makaamaan sammaleelle ja katselin ulos.
"Onko jokin vialla?" Loistokynsi kysyi.
Kyynel vierähti poskelleni.
"Kaikki on ihan hyvin." sanoin ja pyyhkäisin tassullani kyynelen poskeltani.
"Miksi sitten itket?" kolli kysyi tullessaan lähelleni.
Nyyhkäisin kerran ja sanoin:
"Kaipaan Kultapentua ja Raitapentua."
"Keitä he ovat?" Loistokynsi uteli.
"He ovat... Pentujani." huokaisin.
Loistokynsi vaikeni hetkeksi. Kohta hän sanoi:
"Tiedän tunteesi ja kaipuusi. Olen ollut samassa tilanteessa."
"Mitä tapahtui?" kysyin hiljaa.
"En puhu siitä juuri nyt..." Loistokynsi sanoi katsoen maahan.
Hänen silmiensä hohde haiveni vähän, ja hän näytti surulliselta.
Olimme hiljaa pitkän aikaa.
Katsoin Loistokynttä myötätuntoisesti, ja hän vastasi katseeseen samalla tavalla.
Yhtäkkiä kuulin Tuhkamarjan lähestyvän.
"Mene piiloon, äkkiä!" kuiskasin.
Loistokynsi nyökkäsi ja meni pimeään nurkkaan piiloon.
Hän kurkisteli huomaamatta sieltä, milloin Tuhkamarja tulisi.
>Huh... Onneksi hän ehti piiloon.< huokaisin mielessäni.
Kohta harmaa pää kurkisti pesän suuaukolta.
"Mitenkäs täällä jaksellaan?" parantaja kysyi.
"Ihan hyvin." vastasin.
Kun Tuhkamarja tassutteli pesään, huomasin hänen hampaissaan kaksi pientä nyyttiä.
"Minulla on sinulle ylläri." Tuhkamarja sanoi ja laski nyytit maahan.
"Pennut!" huudahdin.
"Arvasit oikein." Tuhkamarja sanoi ja antoi pennut minulle.
"Oi, kun minulla on ollut ikävä teitä." sanoin kyynelet silmissä.
Pennut miukuivat ja hautautuivat turkkiini lämmittelemään.
Hymähdin ja katselin pentujani iloisena.
Kohta katseeni osui kirkkaisiin ja vihreisiin silmiin.
Loistokynsi hymyili. Hymyilin takaisin, mutta hän ei kerennyrt nähdä sitä, kun hän meni takaisin pimeään.
Kohta Tuhkamarja lähti pois, ja Loistokynsi tuli esiin ja tassutteli luokseni.

Mun mielestä tuosta tuli vähän lyhyt! Toivottavasti ei haittaa... :)

Vastaus:Ei haittaa! :) 23 Kp:tä! :3

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sisiliskovarjo
01.12.2012 00:04
Juoksin niin nopeaa kuin pääsin ja pitelin leukojeni välissä kahta todella pahasti haavoittunutta, vierasta pentua. Suomutassu pinkoi perässäni. Lähestyin leiriä. Yhden puun takana oli Kosteaturkki metsästämässä oppilaansa kanssa. Kosteaturkki haistoi veren ja huomasi minut.
”Sisiliskovarjo?! Mitä ihmettä on tapahtunut!” Kosteaturkki huusi minulle, mutta ei ollut aikaa pysähtyä kertomaan yhtään mitään, joten juoksin leirin sisäänkäynnistä niin kovaa että lumi pöllysi ympärilläni. Kissat katsoivat minua ihmeissään. Menin parantajan pesälle. Mutaturkki istui siellä lajittelemassa yrttejään, mutta tämä lopetti heti kun haistoi minut.
”Hyvänen aika!” tämä huudahti, kun laskin veriset pennut hänen silmiensä eteen.
”He tarvitset apua, nyt heti!” sähisin ja nuolin pentujen likaisia turkkeja. Mutaturkki kutsui oppilaansa paikalle ja käski tätä hakemaan yrttejä. Kirsikkatassu nyökkäsi nopeasti mestarilleen ja poistui kiireisenä pesästä.
”Mitä tapahtui? Mistä löysit nämä pennut?” parantaja kyseli samalla, kun puhdisti pentujen turkkeja lumella.
”Olin tavallisesti Suomutassun kanssa metsästämässä, kunnes haistoimme verta ja löysimme nämä kaksi joenrannalta” nau’uin huolestuneesti Mutaturkille. ”Selviävätkö ne?”
Mutaturkki mutisi jotakin epäselvää ja sanoi:
”En ollenkaan tiedä”
”Kävi todellakin onni että löysitte nämä pennut” Mutaturkki maukui. ” Vielä hetkikin tuolla kylmässä pakkasessa tällaisessa kunnossa olisi tappanut näin pienet pennut hetkessä. Haistoitteko mitään siellä, joka olisi voinut hyökätä pentujen kimppuun?”
”Tuotaa...” sanoin hitaasti ja mietin, olinko haistanut mitään erikoista. Sitten muistin.
”Kaksijalkoja! Haistoin siellä kaksijalkojen tuoksun, mutta se oli todella vaimea ja vanha”
Mutaturkki katsahti minuun. ”Kaksijalat ovat todellakin voineet tehdä tämän. Pennuillahan on pannat, ehkä kaksijalka on hylännyt ne tänne ja joku kettu on hyökännyt niiden kimppuun” hän sanoi ja jatkoi työtään. Kirsikkatassu ilmestyi pesän suuaukolle.
”Sepäs kävi nopeasti” Mutaturkki kehui oppilastaan. Kirsikkatassu laski yrtit ja hämähäkinseitit Mutaturkin viereen ja parantaja nyökkäsi kohteliaasti ja kiitti Kirsikkatassua.
”En usko että se olisi mennyt aivan niin” mau’uin parantajalle. ”Kettu olisi syönyt noin pienet pennut”
Mutaturkki kohautti olkiaan ja antoi pennuille joitakin siemeniä. ”Ehkä se oli mäyrä tai koira”
Katsoin vielä pentuja. Niiden turkkien kunnollisia värityksiä ei vielä erottanut, mutta niillä oli selvästi kilpikonnakuvioiset turkit ja selässä ohuita ja haaleita juovia.
”Toivottavasti pennut muistavat, mitä niille tapahtui. He voivat kertoa omin sanoin sitten kuin pystyvät” sanoin Mutaturkille. ”Heistä tulisi oppilaita varmaan kuun päästä”
”Jos ne edes jäävät Jokiklaaniin” Kirsikkatassu puhui ensimmäistä kertaa.
”Tottakai pennut jäävät tänne! Ei niillä ole muuta paikkaa, johon mennä!” sähisin pikaisesti ja hieman liian aggressiivisesti parantajaoppilaalle. Kirsikkatassun niskakarvat nousivat pystyyn ja tämä katsoi minua säikähtäneesti.
”Anteeksi, ei olisi pitänyt vastata tuolla tavalla” pahoittelin ja katsoin maahan.
Tunsin Sulkatähden tuoksun. Päällikkö tassutti pesän ulkopuolelle.
”Kenen pentuja ne ovat?” hän tiukkasi.
Kerroin hänelle kaiken.
”Vai sillä tavalla. No, heidän on kai jäätävä Jokiklaaniin. En ole niin julma että jättäisin orpoja ja haavoittuneita pentuja pakkaseen ilman kotia. Voin pyytää Huomenkukkaa pitämään heistä tuolta. Hänen pentunsahan ovat melkein samanikäisiä kuin nämä kaksi” Sulkatähti maukui. Katsoi päällikköä silmiin ilahtuneesti. Olin todella iloinen siitä, että kaksi orpoa pentua olivat saaneet luvan jäädä Jokiklaaniin.
”Pennut joutuvat olemaan vielä vähän aikaa täällä minun luonani, ennekuin he pääsevät pentutarhaan. Mutta ne tarvitsevat lämpöä ja maitoa, joten en pidä niitä täällä pitkään.” Mutaturkki sanoi hiljaa. Kirsikkatassu auttoi häntä rauhoittamaan ja hoitamaan pentuja.
”Sisiliskovarjo” Sulkatähti sanoi. Katsoin kysyvän näköisenä Sulkatähteä.
”Mene syömään jotakin, oli varmasti kamalaa nähdä tuollaista” päällikköni maukui.
”Öh, tietenkin, Sulkatähti” vastasin hänelle. Sulkatähti siirtyi hieman ja tassutin ulos pesästä kohti tuoresaaliskasaa, mutta en päässyt kovinkaan pitkälle koska monta kissaa tuli heti kysymään minulta, mitä oli tapahtunut. Mutisin heille, että en tahdo puhua siitä nyt. Klaanilaiset päästivät minut tuoresaaliskasalle ja tunkeutuivat seuraavaksi parantajan pesälle kysymään miljoonia kysymyksiä Sulkatähdeltä.
Tuoresaaliskasaan oli ehtinyt todella lyhyessä ajassa tulla aika paljon riistaa. Valitsin ruipelon linnun, koska minulla ei ollut kovinkaan nälkä. Menin lintu suussa leirin nurkkaan ja asetuin sinne syömään. Lintu oli todella hyvää, sillä kurkkuni oli ollut kuiva kokoajan ja minulla oli ollut tosi paha olo. En ollut koskaan ennen nähnyt niin paljon verta. Se tuntui kuin painajaiselta. Haukkasin suuria paloja linnusta ja pian siitä oli enää vain luut jäljellä.
Haukottelin ja hautasin luut. Istuin todella pitkään leirin nurkassa enkä oikein tiennyt, mitä ajattelin. Pääni oli aivan tyhjä enkä ajatellut oikein mitään. Silmäluomeni alkoivat painua alaspäin ja menetin tasapainoni. Kaaduin kevyesti lumeen ja nukahdin.
Kuonooni tulvi tuttu tuoksu.
”Hopeavirta!” huudahdin pimeyteen unessani. Harmaa naaras ilmestyi tyhjyydestä.
”Olen tehnyt tehtäväni, jonka pyysit minua tekemään.” Hopeavirta naukui hiljaa.
”Oletko--?” aloitin, mutta Hopeavirta ehti puhua ensin.
”Mene joelle. Johdatan sinua” tämä sanoi ja yhtäkkiä heräsin.
Katsoin ympärilleni. Hopeavirrasta ei näkynyt jälkeäkään. Nousin nopeasti ylös ja juoksin ulos leiristä. Välillä olin näkevinäni Hopeavirran juoksevan vieressäni.
Kun tulin lähelle jokea, näin Hopeavirran himmeän hahmon ja seurasin häntä.
Tulin joelle. Siinä oli suuri avanto.
”Mitä minun pitäisi nyt tehdä?” kysyin ihmeissäni Hopeavirralta. Hopeavirta osoitti hännällään avantoon.
”En kyllä pulahda uimaan” sanoin ja pudistin päätäni.
Hopeavirta pyöräytti silmiään.
”Hyvänen aika, tule tänne nyt!” hän sähisi ja tassutin hänen luoksensa, koska olin pelästynyt tämän äänensävyä. Kurkistin avantoon ja Hopeavirta tönäisi minua hieman.
”Hei! Minähän sanoin, että en mene tuonne!” sihisin ja peräännyin poispäin avannosta. Sitten näin jään alla hitaasti liikkuvan punertavan hahmon.
Silmäni laajenivat ja hyppäsin jääkylmään veteen. Tartuin punertavan hahmon niskasta ja kiskaisin tämän ylös avannosta. Hopeavirta auttoi minua.
Jään päällä painoin pääni punertavan kissan viereen. Tämä hengitti.
”Pikkusulka! Olet elossa!” kehräsin todella iloisena. Pikkusulka ei vastannut. Tämä hengitti hitaasti.
”Pyysin paria kissaa pelastamaan hänet...ja noh, lähetin hänet takaisin” Hopeavirta maukaisi.
Tartuin hampaillani kiinni Pikkusulan nahasta ja nostin tämän selkäni päälle.

Raahustin leiriin ja laskin Pikkusulan aukiolle. Kissat kerääntyivät tämän ympärille.
Kirsikkatassu pinkoi luoksemme ja yritti herätellä Pikkusulkaa.
”Pikkusulka! Pikkusulka! Oletko elossa?!” sanoin ja tönäisin Kirsikkatassua hieman kauemmas. Pikkusulka raotti silmiään ja katsoi väsyneesti ympärilleen.
Turkistani valui vieläkin vettä, koska olin päässyt leiriin aika nopeasti Hopeavirran avulla.
Pikkusulka nousi varoen ylös ja katsoi märkää turkkiaan. Pikkusulka astui eteeni ja painoi päänsä rintaani. Hän kehräsi. Minäkin kehräsin, ja suin Pikkusulan litimärkää ja pitkää turkkia. Kirsikkatassu pyysi Pikkusulkaa tulemaan hetkeksi parantajan pesälle, ja tämä antoi Pikkusulalle unikonsiemeniä.
”Sinun täytyy levätä nyt, sinulla on ollut rankkaa” tämä maukui.
Autoin Pikkusulkaa kävelemään sotureiden pesälle ja puhuin hetken ajan tämän kanssa, kunnes hän nukahti.

//Sisiliskovarjo se on kova pelastaja...... Surkea tarina jälleen :'D
Vastaus:Ei-ollut-huono! Saat 30 pistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Talvikinkukka
30.11.2012 23:52
Rämmin hangessa, kun Poltesydän oli leirissä. Katselin ympärilleni, ja näin kauniin lumisen maiseman, hanki hohti puhtaan valkisena. Tassuttelin kukkulan jyrkänteelle ja näin alapuolella solisevan joen. "Mauuuu!!!" huusin kun jyrkänne alkoi sortua altani. Yritin päästä pois, mutta turhaan. Soliseva joki kuului alkuun hieman hennosti, mutta alkoi sitten voimistua. Tipahdin veteen ja aloin uida henkeni edestä, se ei oikein onnistunut, vaan upposin vähän väliä. Suljin silmäni, tassut kankeana.

Avasin hieman hennosti, räpytellen ja valoon tottuttaen silmäni. [Katselin ympärilleni, näin kaksijalkojen taloja! Pääni painautui kuin pakosta maahan ja katsoin kunnäin ensin pelkkää valkoista lunta, sitten alkoi näkyä kissaa joka lähestyi, niitä oli itseasiassa kaksi. Lopulta näin vain niiden tassut ja kuulin äänen.
"Mitä me tehdään sille?" toinen supatti.
"Jätetään se vain siihen, tule." toinen kissoista maukui ja lähti tassuttelemaan pois päin, toinen heistä katsoi minua hetken ennen kun ryntäsi toisen perään. Suljin silmäni ja kuvittelin olevani omassa pedissäni, lämpimässä, Poltesydämmen vieressä. >Mutta... mutta en nää hähtä enää ehkä koskan!< ajattelin ja kyynel vierähti poskelleni. Nousin vaivalloisesti ylös ja lähdin tassuttelemaan matkaan, en tiennyt missä koti oli, joten lähdin vain pois kaksijalkojen pesien luota.

Kun olin kävellyt koko päivän, etsin kuumeisesti luolaa, tai jotain kiven lohkeamaa. Lopulta löysin ainoan luolan siellä ja tassuttelin sisään lunta oli tullut hiukan sisään, mutta en välittänyt siitä, pyörähdin vain pari kertaa ympäri ja nukahdin siihen uuvuksisani. Aamulla heräsin kun tunsin vain hitusen tuulta, mutta ulkona pauhkasi tuuli kovaan äneen. Näin kuinka lumesta oli muodostunut seinämä, hyppäsin vain sen läpi ja lähdin tassuttelemaan kotiin.
"Korkokivet!" Huudahdin, puolen päivän päästä. Kun pääsin ukkospolulle, juoksin niin nopeasti kuin voin. Juoksin ohran latoa päin kunnes voimani hiipuivat ja luuhistuin maahan...
Jatkuu...
Vastaus:Kuinkas tämä jatkuu?! 16 pistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikarva
30.11.2012 23:12
//pahoitteluni, kun pitkin yötä tulee tällasia mini tarinoita, mutta ollaan talvikilla yötä, ja nintendo ei anna kirjoittaa kirjaintakan pidempää tarinaa.

jatkuu.

>aah. ihana Aamu.< Ajattelin, ja päätin lähteä aamu kävelylle nummelle, sillä aamu oli rauhallinen. Kun olin tassutllut hyvän matkaa alkoi sataa lunta, ja kunnolla. Hetken lumihangessa tarvottuani, lunta oli jo kyynäriini asti.
>Nyt kyllä käännyn takaisin, kohta lunta on ihan liikaa, ja saatan eksyä. Liekkitassukin odottaa jo.< Käännyin lähteäkseni, ja pian olinkin jo matkalla kotiin.

″Hei Liekkitassu. Odota hetki niin käyn jalkapuolen luona.″Tassuttelin Jalkapuolen luo. Hän sanoi:
″Kuule Lumikarva, kai varapäällikkö saa eläköityä? Minä alan käynä vanhaksi, ja tänään minun on aika liittyä klaninvanhimpien joukkoon.″Jalkapuoli sanoi vakavana. Minä vastasin pahoittelevana:
″Varapäällikkö saa eläköityä. Toivon sinulle hyviä klaaninvanhimpien lepo päiviä.″Lopetin lauseeni.
Lähdin tassuttelemaan kohti Pitkätähteä.
″Päätäthän varapäällikön ennen kuu huippua?″Kysyin, ja olin jo arvannutkin vastauksen.
″no tietysti, olen jo päättänyt, julistan sen ihan juuri.″Pitkätähti vastasi. Minä kumarsin, ja lähdin tassuttelemaan kohti Liekkiassua.

″Jalkapuoli eläköityy, uusi varapäällikkö julistetaan ihan juuri.″Kerroin Liekkitassule.
″Poltesydämestä tulisi mauahtava varapäällikkö! Tiedätkö mitä Lumikava? Minä käyn vähän hehkuttamassa siitä hänelle!″Ja ennen kuin ehdin edes vastata, Liekkitassu oli jo lähtenyt juoksemaan kohti isäänsä, poltesydäntä.
Sitten Pitkätähti ulvaisikin jo kokouksen alkaneeksi, oli jo yö.
″Kuten moni jo tietääkin, Jalkapuoli eläköityi tänään. Olen valinnut jo uuden varapäällikön... uusi varapäällikkömme on, Poltesydän.″Siinä samassa Poltesydämen suu loksahti auki.
″Minä tiesin että Poltesydämestä tulee varapäällikkö! Tiesin sen koko ajan!″Liekkitassu huusi kurkku suorana. Poltesydän tuijotti hämmentyneenä kuinka kaikki tulivat onnittelemaan tätä.
″Talvikinkukka on kadonnut″

Vastaus:Jäipäs jännään kohtaan! O.O Saat 20 kokemuspistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkusulka
30.11.2012 18:11
7. Luku

Rakkaudesta sokeutunut

Silmäni rävähtivät auki. Yökkäilin keuhkoistani vettä ja yritin turhaan nousta ylös. Jalkani olivat veriset ja katsoessani itseäni, olin kokonaan veressä. Minua huippasi ja yritin siirtyä jonnekkin muualle. En ollut jokiklaanissa. Tai edes lähelläkään sitä. Ilmassa leijui vahva variksenruuan ja ukkospolun tuoksu. Yökkäilin vettä vielä hetken ennen kuin aloin tutkia katseellani paikaa. Koko paikka oli harmaa ja väritön. Suuret, tummat kaksijalkojen pesät kohosivat korkealle ilmaan. Maa allani ja joka paikassa, oli tummaa ja tuoksui kitkerälle. Mahassani möyri. Minulla oli nälkä ja kyyneleet valuivat kasvoiltani kitkerään, mustaan maahan.
> Kuolen varmaan pian < ajattelin väsyneenä. Minulla oli nälkä, kylmä, huono-olo ja ikävä. Vedin tassuni kasvojeni eteen ja huokaisin. Olisin halunnut kuolla rakkaani vierelä. Tumma kolli tunkeutui ajatuksiin. Värisin kylmästä ja annoin kylmän tunkeutua sisääni. Haistoin valjun kissan tuoksun, mutten välittänyt. Minulla ei ole mahdollisuuksia. Tiesin tasantarkkaan että kaksijalkojen ''leirissä'' asuu Veriklaanilaisia. Ne tappavat minut heti haistettua minut. Päästin pienen parkaisun ja hautauduin paksuun turkkiini. En tiennyt oliko nyt auringon huipun hetki vai mikä. Taivasta peitti tummanharmaa kerros jotain hyvin pahan tuoksuista. Kuulin vaimeiden askelien lähestyvän. Nielaisin ja kohotin pääni turkistani. Yksi kyynel karkasi silmästäni.
> Toivottavasti kuulet minut Sisiliskovarjo. Toivon että elät ansaitsemasi elämän onnellisena < Ajattelin ja tuijotin ylös. Askeleet kuuluivat koko ajan voimakkaampina.
- Täällä hän on Rober! Minähän sanoin ettei hän pysty liikkumaan! kuului nuoren naaraan ääni takaani.
- Hiljaa Saana! Hän voi kuulla meidät ja hälyttää jonkun! Toinen, vanhemman kollin ääni tiuskasi. Silmissäni sumeni ja laskin pääni. Hymähdin vielä kerran ennenkuin kaikki mustui.
Raotin silmiäni ja kohotin päätäni. En ollut enää kaksijalkojen ''leirissä''. Ympärilläni oli jäätä ja saaria. Saarilla kasvoi reheviä pensaita ja puita. Lehdet eivät olleet tippuneet. Vilkaisin nopeasti taivaalle. Oli auringon nousun hetki. Aurinko paistoi kirkkaasti ja taivas oli punertavan lila. Annoin auringon lämmittää minua hetken. Vilkaisin nopeasti jalkojani. Veri oli kadonnut, mutta jaloissani näkyi haavoja. Siirtelin jalkojani ja nousin ylös varoen.
> Hieman heikot < Ajattelin ja tuijotin jalkojani jotka todellakin näyttivät heikoiltaja ja rikkinäisiltä. Tuijotin ympärilleni ja päätin lähteä etsimään pelastajiani. Oloni oli yllättävän rauhallinen.
> Pian tulen luoksesi < ajattelin ja siristin silmiäni. Aurinko paistoi selkääni, mutta edessäni kimmelsi jotain. Siristin silmiäni erottaakseni edessä olevan otuksen. Pian se kääntyi ja juoksi minua kohti. Säpsähdin ja liukastuin maahan. Otus läheni lähestymistään ja pian se oli suoraan edessäni. Vapisin ja tuijotin otusta, jonka tunnistin kissaksi.
- K-kuka olet? maukaisin hädissäni. Kissa istui ja vetäisi kimaltavan häntänsä tassujensa eteen. Kissa oli melkein läpinäkyvä ja kimalsi kuin hopehäntä.
- Olen Jokiklaanin entinen soturi, Hopeavirta. Suuni loksahti auki. Siinä se nähtiin, olen pihalla. Tuijotin Hopevirtaa tai no hänen läpinäkyvää ja kimaltelevaa vartaloaan. Änkytin hiljaa jotain ja en pystynyt tekemään muuta kuin tuijottamaan hölmistyneenä.
- Pyysin Saanaa ja Roberia pelastamaan sinut vedestä, Hopehäntä maukaisi kirkkaalla äänellään. kimmeltävä naaras nykäisi kerran häntäänaä, kuin merkkinä, ja kaksi kissaa kävelivät pienestä pensaikosta Hopeavirran vierelle. Vanhempi kolli oli harmaa ja tämän silmät olivat hopeiset. Nuorempi naaras kissa oli laikukas ja tämä oli selvästi kuulunut veriklaaniin. Naaraan kaulassa oli panta johon oli laitettu koirien ja kissojen hampaita ja kynsiä.
- Miksi pelastitte minut? Tai siis hän kuuluu Veriklaaniin, maukaisin hiljaa. Hopehäntä nyökkäsi hiljaa ja nousi ylös.
- Pikkusulka. Sinun aikasi ei ole vielä koittanut. Nyt jos sallit, autan sinut täältä Jokiklaaniin. Viimeiset sanat antoivat minulle toivoa. Nyökkäsin innostuneena. Kävelin Roberin eteen ja kumarsin hieman. Kolli kumarsi myös ja nuolaisi päätäni. Kävelin sitten Saanan luokse. Epäröin hetken. Pian kumarsin tällekkin ja nuori naaras nyökkäsi innoissaan. Kävelin sitten Hopevirran luokse. Naaras johdatti minut pois aukiolta missä olimme olleet. Kävelimme saarien ohi ja pian näkyvissä oli vain jäätä. Yhtäkkiä Hopehäntä pysähtyi. Tuijotin huolissani naarasta. Tämä kääntyi ja näytti silti että naaras pian haihtuisi ilmaan.
- Anteeksi Pikkusulka. En pysty pitempään. Anna anteeksi seuraava tekoni. Tuijotin kauhuissani naarasta joka rikkoi jäähän suuren avannon. Kurkkasin veteen nopeasti. Virta vei juuri meno suuntaan.
- Sisiliskovarjo auttaa sinua, älä huoli, naaras sanoi ja työnsi minut avannosta. Jääkylmä vesi tulvahti turkkiini. Yskäisin ja pidin pääni pinnalla. Veden ja jään pinnan välissä oli suuri tila, joten minulla ei ollut mitään vaikeuksia pitää päätäni ylhäällä. Vesi oli silti jääkylmää ja sitä tulvi suuhuni ja suoraan luihini. Vapisin holtittomasti, pitäen pääni yhä veden yllä. Virnisti hieman.
> Pian näemme Sisiliskovarjo < ajattelin iloisesti. Ajattelin kollia ja antauduin virran vietäväksi. Pian pääni upposi veteen, mutta olin jo silloin menettänyt tajuni.
- Pikkusulka! Pikkusulka! Oletko elossa?! kuulin vaimean äänen. Raotin silmääni ja näin olevani Jokiklaanissa. Edessäni oli tumma kolli jonka tunnistaisin tuhansien seasta. Kollin silmät olivat vetiset ja tämän lyhyestä turkista norui vettä. Nousin varoen ylös. Olin itsekkin litimärkä. Otin askeleen Sisiliskovarjon eteen ja painoin pääni tämän rintaan. Olin onnellinen. Kehräsin hiljaa.
- Kaikki on hyvin. Ainakin nyt.

//noin XD Nyt pidän minininininimimimini lomaa kirjoituksista koska Sisiliskovarjon on otettava kp:stä kiinni :'D
Lyhyt mutta kai kelpaa XD
Vastaus:Kelpaa kelpaa! o3o Hmmm..... 25 kokemuspistettä! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kosteaturkki
29.11.2012 21:50
Suljin silmäni hetkeksi, kunnes avasin ne. >Olisin voinut upota! Tai kuolla!< Järkytyin täysin. Nuolin kylmää, jääkylmää vettä reiästä, joka oli tullut. Näin kalan. ”Kala.” Sanoin Tuiskutassulle. Hän raapaisi kalaa niskaan, ja se kuoli veteen. ”Voi ei...” Sanoin. ”Minä voin ottaa sen.” Sanoin, eikä Tuiskutassu ehtinyt sanoa mitään. Upotin käteni jääkylmään veteen. Tunsin kalan syvemmällä. Koko tassuni oli nyt kokonaan vedessä. Nyt päätin. Hyppäsin kylmään veteen, ja otin kalan vedestä. Tärisin kylmyydestä maassa. ”Ei sinun olisi tarvinnut...olisin...” Tuiskutassu aloitti. ”E-hei...kyllä mi-minä pä-pärjään...” Hytisin kylmyydestä. ”Mennään nyt metsästämään muita..eläimiä...” ”Köh köh!” suustani lensi hieman vettä. ”Ei se mitään.” Hymyilin Tuiskutassulle. Tunsin kylmän lumen, joka ylettyi pitkälle. Näin kaksi jänistä, jotka leikkivät yhdessä. Jännitin takajalkani. Mutta en ehtinyt edes hypätä, kun joku pelästytti jänikset. >M-mikä se oli? Tai...kuka se oli?< Mietin itsekseni. Katsoin mustaan pimeyteen, ja yritin katsoa mikä siellä oli. Näin vain silmät, jotka tuijottivat minua. Silmäpari lähestyi minua, ja suljin silmäni. >Se ei ole kissa..se ei ole koira...onko se kettu? Mäyrä?< Aukaisin silmäni. Sitä ei enää ollut. >Mikä se oli?< Henkäisin. Näin maassa tassun jäljet. >Se...se oli totta..< Sydämeni pomppasi kurkkuun asti. Kuulin liikettä mustasta, pimeästä paikasta. Peräännyin pari askelta taaksepäin. Silmäpari tuli taas lähemmäs minua. Kuitenkin nyt tulin sitä lähemmäs, ja raapaisin sitä. >Hiirenaivo! Jos se on...< Suutuin itselleni, kun pieni, nuori kettu lähestyi minua uhkaavalla ilmeellä. Katsoin lähistölle. Tuiskutassu oli näköjään lähtenyt lähistölle metsästämään. Pomppasin reippaasti ylös, ja tartuin hampaillani ketun niskaan. Kettu pyörähti maahan, mutta ehdin hypätä alas ketun niskasta. Se pyöri maassa hämmästyksestä, ja hyppäsin sen päälle. Painoin hampaani ketun nahkaan, ja tämä kirkaisi. Kettu kuitenkin nousi, ja murisi minulle. Se näytti perääntyvän, mutta ottikin vauhtia. >Näyttää epäilyttävältä.< Mietin. Kettu tuli kohti minua, ja työnsin sitä mahaan, ja kettu jäi ”kitumaan” hetkeksi. Kettu ei päästänyt mitään vinkausta, ja sen hengitys lakkasi. ”Tapoin...tapoin..” Suljin silmäni. ”..Ketun..” Katsoin kettua, jonka veri kosketti tassujani. Tuiskutassu tuli takaisin. ”Kettu!” Tuiskutassu henkäisi. ”Tähtiklaani sentään, Tuiskutassu! Pelästytit minut!” sanoin. Kettu liikahti, ja sydämeni pomppasi kurkkuun. Se hyppäsi kurkkuuni kiinni, ja Tuiskutassu vain tuijotti pelästyneenä. Yritin liikuttaa päätäni, mutta kettu painoi hampaansa kurkkuuni. Potkin kettua kaikin voimin, kunnes sen ote irtosi. Veri lensi ketun naamaan. Olin valmis hyökkäämään ketun kimppuun, mutta se perääntyikin.

//Tuli sitten kauhea hinku jatkaa ;)
Vastaus:20 Kp:tä tämä tarina kyllä ansaitsee! (:

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltesydän
29.11.2012 21:34
Jatkuu.....

Heräsin sammalpediltäni ja katselin ympärelleni hämmentyneenä unen jäljiltä. Tassuttelin paksussa hangessa kohti ylänköä, päätin syödä aamiaisen saalistus reissun jälkeen. Tassuttelin eteenpäin paksussahangessa, kunnes näin jäniksen. Lähdin kovaan juoksuun ja loikkasin sen kimppuun ja purin sitä niskaan. Raahasin jäniksen leiriin ja loikin tuoresaalis kasalle. Laskin sen kasaan ja nappasin kasasta hiiren. Tassuttelin syvässä hangessa hiiri suussani ja istuuduin sotureiden sammalpetien viereen aterialle. Liha oli sitkeää ja kylmää, mutta parempi kuin ei mitään. Tassuttelin taas tuoresaalis kasalle ja ajattelin viedä saalista Parantajalle, Lumikarvalle ja Parantaja oppilaalle, Liekkitassulle. Nappasin keosta neljä mehukkaimman näköistä hiirtä. Lähdin loikkimaan kohti parantajan pesää. Huomasin Pitkätähden ja Jalkapuolen keskustelevan keskenään vakava ilme kasvoillaan. >Mistähän he puhuvat?< Ajattelin uteliaana ja jatkoin matkaani kohti Lumikarvan pesää. Kun saavuin Lumikarvan pesälle huhuilin häntä suu aukolta. Lumikarvan pää pisti ulos pesästä.
"Mitä asiaa...Ai kiitos!" Lumikarva sanoi ja nappasi hiiret.
"Liekkitassu, tule sinäkin syömään!" Kuulin Lumikarvan hihkaisevan ja lähdin tassuttelemaan kohti Talvikinkukkaa. Pitkätähden ja Jalkapuolen ilmeet olivat jääneet vaivaamaan minua, ja ajattelin että saisin talvikinkukalta lohtua.

Jatkuu...

//Pätkä -.-
Vastaus:19 pistettä! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kosteaturkki
29.11.2012 20:22
Pyörin pedilläni levottomasti. Aukaisin silmäni, ja huomasin että aurinko oli nousemassa. Haukottelin, ja nousin pediltäni ylös. Menin oppilaiden pesään, ja herätin Tuiskutassun. ”Tuiskutassu. Lähdetään metsästämään varhain.” Kehräsin hänelle. Tuiskutassu liikautti korvaansa, nousi ja haukotteli. ”mmm..” Tuiskutassu mumisi. Kävelin pois leiristä Tuiskutassu vierelläni. ”Jänis..” Hän mumisi. >Niin..< Mietin itsekin. ”Haju tulee tuolta..” Tuiskutassu nuuhkaisi lunta. >Nyt maassa voisi olla vaikka mitä kantoja..kiviä sekä esteitä...< Mietin, kun kompastuin kantoon. ”Sattuiko?” Tuiskutassu katsoi minua. ”E-ehei..” Pudistin päätäni. Pian Tuiskutassu palasi nuori jänis suussaan luokseni. Hän peitti sen lumen alle. Haistoin hiiren. >Kaksi..kaksi hiirtä..< kävelin kohti puuta, jossa kaksi hiirtä nuuhkivat lunta. Jännitin tassuni, ja lennähdin hiirien kimppuun. Toinen antautui heti, mutta toinen vilisti karkuun..”Tuiskutassu!” Sanoin, ja huomasin että naaras kipitti nopeasti hiiren eteen, ja tappoi sen nopealla, tappavalla iskulla. ”Huh! Oletpa sinä vikkelä!” Nuolin hänen turkkiaan. Hän naukaisi minulle. Ei pitkään kestänyt, kun olimme jäätyneen joen luona. Painoin tassuni jäälle, ja se rysähti nopeasti altani. Nostin käpäläni nopeasti pois vedestä, ja nuolin sitä. ”Nyt ei todellakaan kannata jäälle..” Sydämeni pumppasi nopeaa tahtia.

//Nyt tuli oppilas sekä mestari-tarina :D. Kosteaturkki sopii hänelle nimeksi. Mietin sen jo kun ilmoitin hänet tänne ;). Jotenkin toisten tarinat antaa intoa tekemään oman tarinan!
Vastaus:No, se on hyvä! :) 10 kokemuspistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sisiliskovarjo
29.11.2012 20:03
Kurkistin oppilaiden pesään, ja etsin katseellani oppilastani, Suomutassua. Nuori harmaa naaras nukkui pesän nurkassa. Astelin varovasti muiden oppilaiden ohi ja tökkäsin Suomutassua kylkeen hellästi.
”Suomutassu, menemme tänään metsästämään. Sinun kannattaisi herätä nyt, tai joudun hakemaan lunta päällesi” mau’uin käskevästi Suomutassulle. Suomutassu avasi toisen silmänsä.
”Sitä sinun ei tarvitse tehdä, olen nopeampi heräämään kuin arvaatkaan” tämä sanoi ja nousi ylös. Hän venytteli, ja asteli ulos pesästä ennen kuin ehdin sanoa mitään muuta. Pyöräytin silmiäni ja olin menossa ulos pesästä, mutta Suomutassu tuli uudelleen minua vastaan ja hänellä oli suussaan nokare lunta. Kävelin aukiolle, ja pian oppilaiden pesästä kuului jonkun oppilaan huuto.
”Osaan herätä kyllä ilman sinun herätystäsi, Suomutassu! Sinun ei tarvitse käyttää siihen jääkylmää lunta!” oppilas huusi.
Suomutassu kipitti ulos pesästä ja tassutti kohti tuoresaaliskasaa, mutta siellä ei ollut yhtään mitään. Harmaa naaras katsoi hetken ajan maahan, jossa kuuluisi olla läjä riistaa. Sitten hän tuli takaisin luokseni.
”Mennään nyt äkkiä saalistamaan, kuolen nälkään.” Suomutassu sanoin pikaisesti ja suuntasi kohti leirin uloskäyntiä. Juoksin oppilaani perään.
”Mestarin kuuluu mennä oppilaan edellä, ihan tiedoksesi vain!” sähisin Suomutassulle joka katsahti minuun hieman yllättyneesti, mutta ilme muuttui pian tavalliseksi.
”Kyllähän sinäkin ihan vasta olit oppilas” tämä huomautti minulle ja yritti ohittaa minua.
Huokaisin syvään ja mulkaisin Suomutassua. Suomutassu huomasi, että oli mennyt liian pitkälle, joten hän hiljeni.
”Minne menemme metsästämään?” oppilaani kysyi epäinnostuneesti.
”Joelle, vaikka se on jäässä, siellä on joitakin reikiä. On hyvin epätavallista, että lehtikadon aikaan saisi napattua kaloja, mutta mikään ei ole mahdotonta. Jokaisen oppilaan täytyy oppia saalistamaan kaloja ja uimaan” Sanoin Suomutassulle, joka murahti myöntävästi.
Tulimme pian joelle, ja jäässä oli useitakin avantoja. Minulle tuli pakosta mieleen se, kun Pikkusulka oli pudonnut yhteen ja olin turhaan yrittänyt pelastaa häntä. Hänen katoamisestaan oli kuulunut jo pari kuun kiertoa. Olin itsekin yrittänyt etsiä häntä, itseasiassa minä olin yrittänyt eniten, mutta oli vain pieni mahdollisuus että Pikkusulka oli selvinnyt siitä. Toivoin niin kovasti, että joku oli pelastanut tämän. Suomutassu hyppäsi jään päälle, ja minä seurasin häntä.
”Älä hypi jäällä, ei olisi kivaa yrittää onkia sinua jääkylmästä virrasta!” varoitin Suomutassua, joka asteli hieman varovaisemmin nyt.
”Haistatko mitään?” kysyin häneltä, sillä Raskasjalkakin oli kysynyt minulta monesti sillä tavalla, kun olimme olleet harjoittelemassa leirin ulkopuolella, kun olin ollut oppilas.
”Haistan pari hiirtä, parin oudon kissan tuoksun ja verta” Suomutassu vastasi nopeasti ja mietti hetken ajan, mitä oli juuri sanonut.
”Outoja kissoja ja verta?” toistin ällistyneesti, ja haistoin itsekin verta ja parin tuntemattoman kissan tuoksun. Luultavasti kahden. Suomutassu maisteli epäileväisenä ilmaa ympärillään.
”Se tulee täältä!” mau’uin oppilaalleni ja juoksin jäätynyttä jokea pitkin sinne, mistä haju tuli.
Suomutassu seurasi minua vikkelästi ja kevyesti, varoen jotta ei rikkoisi jäätä.
Jäällä oli lunta, joka oli värjäytynyt punertavaksi verestä. Lumessa näkyi raahautumisen jälkiä.
Pysähdyin, kun näin aamu-usvan seassa, joen rannalla, jäätyneiden kaislojen vieressä kaksi pientä kissaa. Niiden ympärillä oli paljon veritahroja, ja ilmassa leijaili heikko kaksijalan tuoksu.
Suomutassu sähähti ja tuli viereeni. Tassutin varovasti kahden kissan luokse. Ne olivat ihan pieniä, ja nuorempia kuin Suomutassu. Pieniä pentuja. Kummallakin oli kaulassa punaiset pannat, ja kaksi kissaa näyttivät ihan samannäköisiltä -paitsi, että toisen turkki oli aivan repaleinen, siltä oli leikattu korvat irti, ja toisella ei ollut häntää.
Katsoin kauhuissani kahta pentua. Niiden kilpikonnakuvioiset, kullanruskeat turkit, joissa oli haaleita raitoja, olivat täysin veren peitossa. Toinen niistä raotti silmäänsä, joka oli tummanvihreä, mutta sokea.
”Mitä teille on tapahtunut!?” kysyin hädissäni kissoilta ja yritin nuolla niitä, jotta niiden hengitys ei pysähtyisi. Suomutassu seisoi takanani, ja tuijotti silmät auki verisiä kissoja.
”Mitä sinä siellä odotat, tule auttamaan!” huusin Suomutassulle, joka pinkaisi viereeni ja nuoli toisen pennun repaleista turkkia.
”Missä emonne on?” kysyin niiltä. Ne eivät vastanneet. Vihersilmäinen ,jolla ei ollut korvia, yritti katsoa minua silmiin, mutta koska sen silmät olivat täysin sokeat, se ei nähnyt mitään, vaan uikutti hiljaa. Toinen pennuista, jolla ei ollut häntää, oli pyörtynyt, mutta sen meripihkanväriset silmät olivat raollaan. Tartuin pentuja niskasta.
”Meidän täytyy viedä heidät parantajalle!” sihisin ja lähdin juoksemaan kohti leiriä Suomutassu kannoillani.

//Jotakin tämmöstä sähläystä nytte xD Teen varmaan aika pian jatko-osan tähän.
Vastaus:Jännää! O.O 28 Kp:tä! Kirjotat sitten pian sitä jatkoa, eiks juu?! ;3

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu
29.11.2012 19:30
"Mäntytassu, herää!" Harmaaraidan ääni kuului hiljaa ja epäselvänä. Yritin aukaista silmiäni mutta ne vaativat lisää unta. Mutisin ja räväytin silmäni auki nopeasti. Venyttelin jokaista tassua erikseen verkkaisesti ja haukottelin. Räpyttelin hieman silmiäni kunnes näin Harmaaraidan ja Okakynnen hahmot. Heidän lisäkseen joku muukin oli tullut mutta en nähnyt kuka.
"Menemme tänään aamupartioon, koska iltapartioon menevät eräät muut." Mestarini ilmoitti minulle ja käänsi hitaasti katseensa muihinkin. Nyökkäsin ymmärtävästi ja katsoin Harmaaraitaa silmiin.
"Minä, sinä, Okakynsi ja Vatukkakynsi lähdemme nyt partioon, jospa siinä samalla voisimme metsästääkkin." Mestarini tokaisi ja havahduin. Tuntematon hahmo olikin Vatukkakynsi. En ollut huomannut häntä koska olin vieläkin unenpöpperössä ja Vatukkakynsi oli Harmaaraidan takana.
"Ahaa.. selvä. Mennäänkö?" Naukaisin ja lähdin kävelemään ulospäin.

Ulkona vedin henkeeni raikasta ulkoilmaa ja kuuntelin lintujen sirkutusta. Näin kaunista aamua en ollut ennen nähnyt. Hymyilin ja kehräsin hiljaa, samalla kun tassuttelin rivakasti piikkihernetunneliin. Vilkaisin lapani yli Okakynttä, joka laahusti perässämme. Hidastin vauhtia ja katsoin lohduttavasti Okakynttä.
"No, mikä on?" Mau'uin hiljaa veljelleni. Nuori soturi huokaisi ja käänsi katseensa poispäin.
"Ei... ei mikään."
"Hmh... kerro nyt... Voin auttaa." Lohdutin veljeäni.
"Ei, enpä usko mutta voin kertoa vähän myöhemmin." Okakynsi myönsi ja kiristi vauhtiaan niin että minä jäin hännille ihmetellen.

Rajojen merkkaamisen jälkeen ajattelimme metsästää hieman.
"Mäntytassu, sinä menet käärmekiville päin, Okakynsi, voitko mennä aurinkokiville ja Vatukkakynsi voisi mennä nelipuille päin. Minä menen hiekkakuopalle." Harmaaraita naukui ja odotti vastauksia. Kaikki nyökkäsivät tai naukaisivat hyväksyvästi ja lähtivät määrättyihin paikkoihin. Kiihdytin vauhtini juoksuun hyvän matkan päässä ja katsoin suoraan eteenpäin. Yht'äkkiä kyljessäni tuntui paine ja se heitti minut korkealle ilmaan. Rysähdin maahan ja aukaisin silmäni jotka olivat säikähdyksestä sulkeutuneet. Huohotin tiheään ja etsin ympäriltäni iskun syytä. Pian näin suurikokoisen ketun joka katsoi silmiini verenhimoisesti. Se ärisi ja lähestyi hitaasti minua. Nielaisin ja nousin rivakasti pystyyn. En olisi tarpeeksi nopea lähtemään karkuun, joten taistelisin. Ensimmäinen taisteluni. Ja vielä ypöyksin. Ponnistin vahvoilla ja lihaksikkailla takajaloillani ilmaan ja laskeuduin ketun selkään. Raavin, purin ja kynsin ketun selkää ja kylkeä, josta pidin tiukasti kiinni kynsilläni. Kettu rääkäisi ja iski hampaansa häntääni heittäen minut kohti puuta. Iskeydyin puuhun ja karjaisin kuuluvasti. Toettuani loikkasin ketun naamaan iskien kynteni sen silmään. Repäisin sen nopeasti pois ja kettu ulvaisi. Silmä vieri maassa ja kettu huohotti. Ei aikaakaan kun se pakeni Jokiklaanin reviiriä kohti ja rysähdin maahan menettäen hitaasti tajuntani.

//Lyhyt... :c Jatkuu ehkä joskus. xD
Vastaus:Hmm... 20 kokemuspistettä! :3

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
29.11.2012 17:41
Oli melkein yö, kunnes aloin hiljalleen havahtua pyörtymisestäni.
Kehoani kirveli ja pisteli, mutta en antanut sen häiritä itseäni.
Yhtäkkiä silmäni revähtivät auki.
>Pennut!< huudahdin mielessäni, ja yritin vaivalloisesti kompuroida ylös, mutta en pystynyt.
>Miksi en pääse ylös?< mietin hätäisenä mielessäni.
Yritin liikuttaa vasenta takatassua, mutta se ei hievahtanutkaan.
Sitten pesän nurkasta kuului pieni ääni.
Tuhkamarjan pää pilkisti nurkasta, ja hän tuli luokseni.
"Joko heräsit?" hän kysyi hiljaa.
"Miltäs näyttää? Haluan Kultapennun ja Raitapennun luokse!" sihisin.
Parantaja tuli aivan lähelleni ja kuiskasi:
"Suotta sinä olet vihainen... Pentusi voivat hyvin. Sinun pitää levätä nyt..."
Tunsin, kun silmiini alkoivat nousta kyynelet.
"Haluan heidän luokseen!" parkaisin itku kurkussa.
"Et pääse vielä. Huomenna näet heidät..." Tuhkamarja kuiskasi.
Kyynelet vierivät poskilleni ja sitten ne tippuivat pieninä pisaroina maahan.
"Haluan heidän luokse, Tuhkamarja... Haluan heidät lähelleni...." ulvaisin ja painoin pääni Tuhkamarjan olkapäälle.
"Kyllä tämä tästä, Tuhkaturkki. Näet heidät huomenna kyllä. Lupaan sen." hän lohdutti.
Tuhkamarja valvoi vähän aikaa kanssani, kunnes hän meni takaisin nurkkaan nukkumaan.
Minäkin vaivuin itkuisena ja väsyneenä uneen...

Aamu sarasti metsän takaa.
Jotkin linnut visertivät kauniisti ja jotkut linnut lauloivat niin kuin satakieli.
Kun auringon valo osui minun kasvoihini, käänsin vaivalloisesti kylkeäni ja jatkoin uniani.
Tai ainakin luulin niin.
Lintu tuli livertämään puun lähimmälle oksalle, joka oli pesän vieressä. Vaikka se oli ulkona, liverrys kuului voimakkaasti.
"Ääh... Lopeta, äiti. Älä kehrää niin kovaa." kuiskasin unenpöpperöisenä.
Kuulin viserryksen uudestaan. Nyt tajusin, että se oli lintu.
Avasin silmäni ja käännyin kasvot pesän suuaukolle päin.
Tunsin, etten ollut yksin.
En vaan nähnyt ketään. Selkäpiitäni karmi, ja aavistin pahaa.
Vähän ajan päästä näin pienen valopilkun nurkassa.
>Mikähän tuo on?< ihmettelin mielessäni, ja päätin mennä katsomaan.
Nousin vaivalloisesti ylös ja onnistuin laahaamaan tassuani perässä.
Lähestyin askel askeleelta valopilkkua.
Se suureni, mitä lähempänä olin.
Kun oli aivan hiirenmitan päässä siitä, siitä alkoi muodostua joku hahmo. Se oli kirkas, kuin aurinko, ja minunkokoiseni.
Hahmolle muodostui kauniit kasvot ja kissan vartalo.
Se aukaisi silmänsä, ja lumouduin niiden kauneudesta.
Silmät olivat kirkkaanvihreät.
Hänen kehonsa loisti valkoisena ja kiiltävänä.
Hahmo katsoi minua, ja hymyili.
Hän tuli lähemmäksi, kunnes erotin yksityiskohdat hänen kasvoistaan.
Kasvot olivat erittäin kauniit ja ystävällisen näköiset.
Nielaisin ja sain suustani pienen sanan:
"Hei."
"Hei. Kuka olet?" hahmo kysyi.
"Nimeni on Tuhkaturkki." kuiskasin.
"Kaunis nimi. Saanhan esitellä itseni? Nimeni on Loistokynsi." hahmo sanoi.
"Kiva tavata." sanoin ja kaaduin maahan, koska en enää jaksanut kannatella itseäni.
"Sattuiko sinuun?" Loistokynsi kysyi.
"Ei paljoakaan. Minun jalkani vain temputtelee..." ähkäisin.
"Autan sinut ylös." Kolli sanoi ja auttoi minut jaloilleni.
Sitten hänen silmiensä katse osui minuun läpitunkevasti.
En voinut olla katsomatta hänen silmiään.
Katselimme toisiamme pitkän tovin, kunnes havahduin.
"Krhm... Kiitos." sanoin punastuen.
"Eipä kestä." Loistokynsi tokaisi katsoen minua vähän nolostuneena.

Vastaus:25 pistettä! :P

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltesydän
29.11.2012 17:16
Jatkuu....

Kuljimme syvässä hangessa joka ulottui rintaan asti. Loikimme eteenpäin ja maistelimme ilmaa riistan ja muiden klaanien jäsenten varalta. Jokiklaani oli hyökännyt hiljattain kuten myös varjoklaani, ja Hohtohaukka kantoi kaunaa Talvikinkukalle. Pusähdyin maistelemaan ilmaa. >Jänis!< Ajattelin samalla kun vatsani kurni. Vesi herahti kielelleni ja etsin jänistä katseellani. Vihdoin näin valkoturkkisen otuksen ja lähdin juoksemaan sitä kohti niin kovaa kuin pääsin syvässä lumihangessa. Talvikinkukka oli kiertänut ja kun jänis lähti pakoon se juoksi suoraan talvikinkukan luo. Talvikinkukka loikkasi jäniksen vatsaa kohti ja puri sitä kaulaan, kun saavuin hänen luokseen jänis oli kuollut. Metsästimme menestyksekkäästi iltaan asti, ja minulla oli sanoinkuvaamattoman kova nälkä. Olimme saaneet yhteensä kiinni kolme hiirtä ja neljä jänistä. Loikin tuoresaalis kasalle ja laskimme saaliimme siihen, valikoimme omat saaliimme ja päätin ottaa jäniksen. Tassuttelin Talvikinkukan kanssa sotureiden pesän edustalle ja rupesimme aterioimaan siinä. Liha oli mehevää ja mureaa, hieman sitkeää joistain paikoista, mutta kelpasi kuitenkin. Söimme ne nälkäisillä hotkaisuilla ja menimme sitten sotureiden nukkumapaikoille. Suimme toisiamme hetken ja juttelimme toisillemme.
"Mennään nyt nukkumaan niin jaksamme huomenna." Sanoin kumppanilleni ja hän nyökkäsi uupuneena ja väsyneenä minulle. Käperryimme vierekkäin kerille ja tunsin Talvikinkukan pehmeän turkin vieressäni. Pian Hänen hengityksensä keveni ja muuttui hennoksi tuhinaksi. Silmäluomeni alkoivat painua kiinni ja lopulta nukshdin.
Unessani seisoin päiväs aikaan Tuuliklaanin leirissä ja klaani oli kokoontunut kuuntelemaan päällikköä. Varapäällikkömme Mutakynsi katseli sivummalla eikä istunut normaalilla paikallaan suurkiven vieressä. Klaani huusi nimeäni, ja siinä samassa säpsähdin hereille.
>Huh, mikä uni! Mitäköhän se merkitsee?<

Jatkuu.....

//En kerkee kirjottaa pidempää! ;( ensikerralla pidempi! ;)

Vastaus:Varapäällikkö on Jalkapuoli! o3o 20 Kp:tä! ;3

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
28.11.2012 19:58
Saavuimme Tuhkamarjan pesälle.
Parantaja oli ulkona parantamassa Valkomyrskyn vammoja.
Kun hän huomasi meidät, hänen kasvoilleen muodostui huolestunut ilme.
Hän sitoi haavan loppuun, sanoi Valkomyrskylle:
"Odota hetki, niin käyn katsomassa," ja tuli luoksemme.
"Mitä on tapahtunut?" Tuhkamarja kysyi ja katseli kauhistuneena kehoani.
Se oli aivan ruhjeilla ja haavoja oli paljon. Takajalassani oli iso puremanjälki.
"Meillä oli taistelu toisen klaanin kissan kanssa, ja Tuhkaturkki haavoittui pahasti." Musataraita ilmoitti.
"Tuokaa Tuhkaturkki pesääni. Hoidan hänen haavansa siellä." Tuhkamarja sanoi ja tassutteli Valkomyrskyn luokse.
Hän teki työnsä loppuun, ja sanoi:
"Kas noin. Sinun kannattaa levätä nyt, etkä saa missään nimessä tehdä soturitehtäviä, ellei Mustatähti erikseen käske."
Valkomyrsky kiitti ja tassutteli leiriin.
Sitten Tuhkamarja jolkotti pesää kohti.
Hän kurkisti suuaukosta, ja tuli peremmälle.
Parantaja tuli aivan lähelleni ja katsoi minua. Hetken päästä hän sanoi:
"Odotakaa pieni hetki, niin käyn hakemassa jotain...."
Sillä aikaa, kun Musatraita ja Vatukkakynsi odottelivat Tuhkamarjaa, Nopsatuuli tuli lähelleni.
"Tuhkaturkki?" hän kysyi huolestuneena.
En vastannut, vaan tuijotin pesän suuaukolle päin.
"Tuhkaturkki?" Nopsatuuli kysyi uudestaan ja ravisti minua hellästi.
Vatukkakynsi tuli Nopsatuulen viereen ja kuiskasi:
"Nopsatuuli... Ei hän herää vielä. Hän taistelee nyt kovaa kipua vastaan..."
"Tarkoittaako se siis että.... Tuhkaturkki on... Kuollut?" Nopsatuuli kysyi.
"Ei välttämättä. Hän on vain pyörtynyt." Vatukkakynsi sanoi ja katsoi haavojani harmissaan.
Tuhkamarja tuli takaisin pieni nyytti suussaan.
Hän laski nyytin maahan varovaisesti ja otti hampaillaan siitä hämähäkinseittiä.
Kohta hän otti nyytistä myös raunioyrttiä ja kääri sitä hämähäkinseittiin.
Sitten hän laski seitin maahan.
Parantaja otti vielä maustekirveliä.
"Mihin tuo on?" Nopsatuuli kysyi.
"Estän maustekirvelillä haavaa tulehtumasta." Tuhkamarja vastasi.
Sitten hän alkoi pureskella kukan lehtiä.
Kun Tuhkaturkki oli valmis, hän levitti sitä koivun lehdellä haavaani.
Sitten hän otti hämähäkinseitin maasta ja alkoi kääriä sitä minua ympäri Mustaraidan ja Nopsatuulen avustuksella.
"Herääkö hän nyt?" kysyi Nopsatuuli Tuhkamarjalta.
"Nopsatuuli.... Epäilen, että hän ei herää vähään aikaan. Hänen pitää levätä." Tuhkamarja vastasi huokaisten.
Nopsatuuli nyökkäsi hiljaa ja katsoi minua.
"Meidän pitää jättää hänet lepäämään." Parantaja sanoi ja meni ulos odottaen muita.
Vatukkakynsi ja Mustaraita katsoivat Nopsatuulta.
"Tulen ihan kohta." hän sanoi.
Sitten kaksi soturia menivät ulos.
"Minä rakastan sinua, Tuhkaturkki..... Ikuisesti." Nopsatuuli kuiskasi nuolaisten poskeani.
Sitten hän oli hetken pää alhaalla, kunnes lähti pois.

Tämä oli tarinan pääteosa! Sori, kun siitä edellisestä tarinasta tuli niin lyhyt... :(
Mutta tein siihen tämän jatkon. :)
Vastaus:23 Kp:tä! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltesydän
28.11.2012 19:31
Jatkuu....

Heräsin ja nousin sammalpediltäni. Tassuttelin tuoresaaliskasalle ja nappasin siitä pienen jäniksen poikasen. hotkin sen muutamalla ahnaalla hotkaisulla ja hautasin jäniksen luut leirin ulkopuolelle. >Lähden metsästämään, onhan klaani hyvin nälkäinen ja tuoresaalis keko on pieni.< Ajattelin ja tassuttelin kylmälle, valkoiselle nummelle. Lumihiutaleita satoi taivaalta ja hanki hidasti juoksemista ja auttoi jäniksiä piiloutumaan, saalistus olisi hankalaa näin lehtikadon aikaan.
Loikin paksussa hangessa ja perääni jäi syviä tassunjälkiäni. loikin eteentäin kylmässä lumessa ja pysähdyin maistelemaan ilmaa.
>Jänis! Tuolla päin.< ajattelin ja koetin paikantaa sen sakeassa maisemassa. vihdoin näin vitivalkoisen jäniksen joka kuopi maata, etsiessään ravintoa. Lähdin juoksuun, ja loikin jänistä kohti niin lujaa kun paksussa hangessa jalkani kantoivat. loikkasin sitä kohti, mutta jänis aisti minut ja pääsi karkuun.
>Sinne meni!< Ajattelin ja lähdin kulkemaan kohti korppitassun latoa. Maistelin ilmaa ja haistoin hiiren. yritin paikantaa sen ja pienen hetken jälkeen näin metsähiiren etsimässä ravintoa heinikosta.
Hiivin vähän matkaa hiirtä kohti ja päätin onnistua saalistusyrityksessäni tällä kertaa. Valmistauduin loikkaan ja katselin hiirtä vihreillä silmilläni. Loikkasin pienen otuksen kimpuun ja purin sitä niskaan.
>On tämäkin saalis< Ajattelin tyytymättömänä metsästysreissun tuloksiin. matkallani leiriin kuuntelin lintujen liverrystä ja tuulen huminaa. Ylängöllä oli hiljaista ja rauhallista. Äkkiä huomasin jäniksen muutamalketun mitan päässä ja lähdin juoksemaan salaman nopeasti sitä kohti. Loikkasin sen selkään ja purin sitä niskaan.
>Nyt klaani saa sentään jäniksen ja hiiren, paremminkin olisi silti voinut mennä.< Ajattelin ja hain hiiren. Lähdin tassuttelemaan tyytyväisenä kohti tuuliklaanin leiriä. Kun saavuin leiriin siellä kävi jo kuhina.
Soturit olivat paikkailleet leirin suojamuurien aukkoja, jokiklaanin hyökkäyksen jäljiltä ja oppilaat olivat metsästäneet, tuoresaaliskasa oli jo paljon suurempi. Vein omat saaliini tuoresaalis kasaan ja tassuttelin auttamaan Talvikinkukkaa, joka paikkasi leirin suojamuureja.
”Huomenta Talvikinkukka! Kelpaisiko apu?” Kysyin häneltä ja sipaisin hännälläni hänen kylkeään.
”Kelpaa toki!” Talvikinkukka huudahti ja nuolaisi korviani. Rupesimme asettelemaan risuja ja muita rakennustarvikkeita suojamuuriin. Paikkasimme suojamuurin koloja kunnes se näytti jälleen tukevalta ja vahvalta.
”Mennäänkö metsälle? Klaani kaipaa syötävää.” Sanoin Talvikinkukalle.
”Mennään vaan, ollaan ainakin hyödyksi klaanille!” Lähdimme tassuttelemaan kohti ylänköä.

Jatkuu…..

//Aika pätkä tarina tuli -.- Ensikerralla pidempi! ;) :D

Vastaus:25 pistettä, eikä ollut lyhyt! x)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Doky
27.11.2012 22:10
"Olet hyvin nopea, muttet tarpeeksi vikkelä. Yritä vieltä kerran."
Nyökkäsin ja valmistauduin iskuun. Tuijotin komean, suurikokoisen kollin silmiin. Päällikkö vastasi katsellaan, ja ennenkuin ehdin reagoita, loikkasi ja litisti minut painonsa alle.
"Tällä kerralla olit liian hidas." mestarini sanoi, ja päästi minut vapaaksi. Turkkini oli lumen peittämä, tassuni olivat väsyneet matkasta, joka oli oikeastaan pisin elämäni aikana. Tunsin halun kostaa mestarilleni siitä, että hän päihitti minut noin helposti. Valmistauduin hyppämään ilmaan. Päällikön yllätykseksi en hypännyt, vaan heitin lunta hänen kasvoilleen. Sillä aikaa kun hän ravisteli päätään, loikkasin tämän selkään, ja valmistauduin iskuun. Katseeni oli kuitenkin pysähtynyt kuopan reunalla seisovassa kissassa. Hänen turkkinsa oli kirkas ja pirteä, vaaleanruskean värinen. En erottanut tämän lisäksi enempää kuin tämän kauniit merinpihkaiset silmät, sillä kaaduin mestarini selästä lumeen. Kuulin nopeiden askelten rapinaa, ja erotin ilmassa outoa hajua. Olen haistanut sellaista joskus pentuna, silloin kun partiot tai metsästäjät olivat käyneet ukkospolun lähistöllä. Ilmeisesti myös tämän kissan oikean hajun peitti ukkospolun inhottava löyhkä. Ravistelin turkkiani ja hyppäsin kuopan reinaille etsimään Mustatähteä, mutta se oli turhaan. Päällikkö palasi jo raskain askelin luokseni.
"Vikkelä kuin mikäkin hiiri ja nopea kuin jänis." Päällikkö murisi ja vilkaisi taakseen, mutta ketään ei näkynyt puiden tai elottomien pusikoiden takana. Lumi leijui hitaasti harteilleni, ja kysymys palasi mieleeni.
"Oliko tuo kissa sitten Varjoklaanista?" maukuin kysyvästi ja silmäilin tarkkaan Mustätähteä.
"Ukkospolku oli peittänyt tämän hajun kokonaan, mutta arvelen että kyllä. Mutta miksi ihmeessä hän oli täällä yksin.." Mustatähti kysyi ääneen. Kohautin hartioitani ja piilotin tassut tuuhealla hännälläni. Se ei suojanut mitenkään kylmältä, ja mahakin murisi äänekkäästi. Viimeksi olin syönyt eilen iltana, ennenkuin olin saanut oppilasnimeni - Koivutassu.
"Voit mennä leiriin. Muista syödä edes vähän, mahasi murisee niin että se kuuluu varmasti ukkospolulle saakkaa."
"Kyllä, Mustatähti." nyökkäsin lyhyesti päällikölle ja lähdin tassuttelemaan kohti leiriä. Omituinen kissa jäi päähäni vielä pitkään. Käveli kevyen jääkerroksen päältä ja hyppäsin mäen huipulle. Alhaalla sijaitsi Myrskyklaanin leiri. En halunnut mennä sinne. En tiedä miten tämän voi kertoa, mutta tunsin liian suurta uteliaisuutta ja halua nähdä kissa uudelleen. Tassuni itse veivät minut ukkospolun reunalle. Hirviö ajoi silmät kiiluen ohitseni. Yskin inhottavaa hajua keuhkoistani ja katsoin ympärilleni.
"Mustatähden mukaan hänen pitäisi olla Varjoklaanista.." mutisin ääneen, ja siristin silmiäni nähdääkseen paremmin toiselle puolelle. Jälleen ohitse ajava hirviö sai karvani nousemaan pystyyn. Vilkaisin taakseni, ja varmistin ettei kukaan seuraisi minua. Oli kuitenkin aavemaisen hiljaista, jopa ukkospolku oli rauhoittunut. Astuin varovasti valkoisen polun päälle, ja tassuni liuskahti kömpelösti niin, että meinasin kaatua. Tassuttelin polun halki ja pysähdyin vasta, kun tunsin turvallisen, pehmeän lumen tassuni alla. Katsoin uteliaana ympärilleni ja jatkoin matkaa syvemmälle varjoklaanin reviirille. Täysi kuu oli ilmestynyt jo korkealle taivaaseen, ilmeisesti nyt oli kokouksen aika. Hymyilin itsevarmasti ajattelessani että palaisin kenenkään huomaamatta, eikä kukaan saisi koskaan tietää "pienestä retkestäni".
"Paitsi jos kaikki menee pöllöön.." sanoin ja kirosin itseni samalla. Minun suuri suuni! Varjoklaanin partio olisi voinut kuulla minut. Jatkoin matkaa varovaisemmin, ja varoin melkein jokaista liikettä, pysähdyin aika välein haistamaan ilmaa ja kuuntelemaan, olisiko joku lähellä.
Pysähdyin vetämään henkeä ison lammikon juokse, josta oli rikottu jään pois. Kumartuin juomaan kylmää vettä, mutta vedessä oleva heijastus sai minut sylkemään veden pois ja nostamaan päätäni.
"Mitä myrskyklaanilainen tekee varjoklaanin reviirillä?" kysyi nuori naaras, ilmeisesti myös tullut oppilaaksi pari päivää sitten. Hänellä oli vaaleanruskea turkki ja merinpihkaiset silmät. Mitään mysteeriä ei enään ollut; löysin hänet. Tai miten nyt luulette, hyvät lukijat. Jonkun mielestä hän löysi, toisien minä löysin.
"En voinut vastustaa kiusausta, ja päätin etsiä sinut tassuihini. Sinähän itse olit myrskyklaanin reviirillä, vai mitä?" hymyilin leveästi naaralle, ja paljastin hampaani yrittäen samalla näyttää voimakkaalta.
"Noh, rauhoitu nyt... näit varmasti jonkun muun!" naaras naurahti ja sivalsi tuuhealla hännällään kasvojani.
"Olen varma että näin sinut. En ole tavannut ketään jolla on noin kauniit silmät." vastasin hymyilemällä. Tunsin tassuissani pienen värinän, joka liikkui tassuista hännänpäähän.
"Katsos, osaa myrskyklaanilaiset olla ystävällisiä.." naaras irvisti ja kiinnitti huomionsa silmiini. Olin jo aukaisemassa suutani, kun naaraan korvat värähtivät. Jostain kauempaa kuului liikettä.
"Häivy!" naaras sihisi ja loikkasi puiden varjoon. Katsoin ihmeissäni ympärille. Turvallista paikkaa ei tuntunut olevan missään. Askelet lähestyivät, ja valmistauduin kuulemaan varjoklaanilaisten sihinän, murinan ja ulvonnan. Viime hetkellä joku veti minua niskakarvoista puiden suojiin, ja laski töykeästi puunjuurien päälle. Käänsin ihmeissäni päätäni, mutta tiesin jo vastauksen. Naaras väläytti minulle "ole hiljaa" katseen, ja vaikenin. Kuulin askelten rapinaa, enkä uskaltanut edes hengittää. Tunsin vieressäni naaraan lämpimän kyljen, ja mieleni rauhoittui hieman. Huomattuania varjoklaanin päällikön josta olin kuullut niin paljon emoltani, laskin päätäni matallemmaksi; päällikkö seisoi puun vieressä, muttei näyttänyt haistavan taikka huomaavan meitä.
"Sinun on parasta lähtä." naaras sanoi päällikön lähdettyä. Huokaisin helpotuksesta, ja katsahdin jälleen naaraan silmiin.
"Kerro ensin nimesi. Minä olen Koivutassu."
Naaras vilkaisi hermostuneena ympärilleen, kuin pelätäkseen että joku kuuntelisi heitä salaa.
"Perhostassu. Menen nyt!" loikkasin ketterästi puunrungon ylitse, mutta käännyin vielä hetkeksi katsomaan Perhostassua.
"Lupaathan että tapaamme vielä joskus?"
"Mene nyt!"
"Mutta lupaa ensin!" naaras vilkaisi epätoivoisesti taakseen, sillä häntä oli jo varmasti alettu etsiä.
"Lupaan!" hän huudahti ja käännähti juoksemaan takaisin varjoklaanin leiriin.
Vastaus:Saat 30 pistettä! :>

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
27.11.2012 20:56
Kun aurinko oli vähän korkeammalla, pentuni alkoivat herätä.
Kultapentu haukotteli, ja Raitapentu vaihtoi asentoaan.
Hymähdin ja nuolaisin Raitapentua.
Pajuturkki heräsi pentujen miu'untaan.
Hän nousi hitaasti, hoippuen seisomaan ja venytteli.
"Huomenta, Tuhkaturkki. Pentusi taisivat herätä. Ainakin äänestä päätellen." hän kuiskasi, etteivät Täpläsydän ja Lehväpilvi heräisi.
"Huomenta, Pajuturkki. He tosiaan ovat hereillä, mutta nukahtavat varmaan kohta pian uudestaan..." huokaisin hiljaa.
Äkkiä ulkoa kuului ääni.
"Mikähän se oli?" Pajuturkki kysyi.
"En tiedä." vastasin.
"Voitko pitää pentuja silmiesi alla, kun kävisin katsomassa?" kysyin.
"Tottakai." Pajuturkki vastasi.
Nousin sammalvuoteeltani ja tassuttelin ulos.
Kurkistin ulos varovaisesti.
Siellä oli autiota ja hiljaista.
Ei näkynyt pienintäkään liikettä.
En huomannut, kun joku hiipi jäniksenmitan päähän.
Sitten se hyökkäsi kimppuuni.
Se oli joku toinen klaanin kissoista.
Kissa tarrautui lapoihini ja painoi kyntensä syvälle lihaksiin.
Ulvaisin tuskasta ja ravistin sen irti.
Onnistuin raapaisemaan ison haavan sen kylkeen.
Kissa pysähtyi ja katsoi minua.
Sen silmät leimusivat vihasta ja raivosta.
Sitten se hyökkäsi uudestaan sähisten.
Taistelimme toistemme kimpussa, kunnes muita tuli auttamaan.
Ne olivat Nopsatuuli, Hiiriturkki, Mustaraita, Saniaisturkki, Pitkähäntä ja Vatukkakynsi.
Nopsatuuli hyökkäsi ensimmäisenä soturin kimppuun.
Yhtäkkiä kissa ulvaisi kivusta.
Vatukkakynsi oli raapaissut soturia kuonoon ja kasvoihin.
Siitä kissa vasta raivostui.
Se hyökkäsi minun kimppuuni ja puri takatassusta kipeästi.
Ulvoin ja potkin kissaa.
Hiiriturkki hyökkäsi sivusta kissan kimppuun ja se keskittyi häneen.
Sitten loputkin kissat hyökkäsivät soturin kimppuun.
Lopulta soturit onnistuivat ajamaan kissan pakoon.
Kaaduin maahan kärsien tuskasta.
Nopsatuuli kiiruhti luokseni ja huudahti muille:
"Auttakaa minua viemään Tuhkaturkki Tuhkamarjan luo!"
Vatukkakynsi ja Mustaraita auttoivat Nopsatuulta taluttamaan minut parantajan pesään hoidettavaksi.

Toivottavasti tuli hyvä! :)

Vastaus:Saat 20 pistettä! Ihan hyvä tarina! x)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukankynsi
27.11.2012 20:21
7 Luku

Olin aivan liian levoton jatkaakseni nukkumista ja nousin kovan pohdiskelun jälkeen nousin istumaan. Tammisydämmen huolestuneet sanat isästäni kaikuivat päässäni yhä useamman kerran kunnes päätin lähteä hieman jaloittelemaan. Nostin katseeni yö taivaalle ja katsoin kimmeltävää tähti vyötä josta olen kuullut paljon tarinoita. Nuolaisin rintaani muutaman kerran ennen kuin lähdin tassuttelemaan tuoreella lumella ja ulos leiristä. Hengitin suuni kautta ja koska ilma oli viileä se sai hengitykseni huurtumaan. Tassuttelin kevyin askelin nummella ja siirryin pian juoksuun jotta ehtisin käymään pikaisesti partioimassa lähellä Jokiklaanin reviiriä. Tiesin todella hyvin etten saanut mennä sinne mutta en uskonut kenenkään olevan hereillä tähän aikaan varsinkaan nyt sillä ilma alkoi jo viilentyä. Hiljennän vauhtiani kuohuvan joen kohdalla ja kipitän sinne juomaan. Asetun rantatörmäälle ja latkin raikasta vettä vähin äänin. Yhtäkkiä taka tassuni alkavat lipsua loskaisella lumi peitteellä ja kerkiän vain naukaista kunnes löysin itseni joen kylmästä ja armottomasta virrasta. Yritin kauhoa takaisin vasta rannalle mutta se ei onnistunut sillä minulla oli kylmä,turkkini liimautui ihooni ja alkoi painaa minut kohti pohjaa. Nauin hätäisesti ja jouduin yskimään iljettävää joki vettä pois pystykseni hengittämään. pian kuulen voimakkaan naukaisun ja käännän päätäni oikealle. Silmäni aukeavat ammolleen kun näen Viherleden kilpikonna kuvioisen turkin ja jään siniset silmät.
- Koita kestää Haukankynsi! kuulen kollin huutavan ja hyppäävän perääni suoraan joen ammottavaan kitaan. Kauhon viimeisillä voimillani Viherlehden luokse ja tunnen vain kissan hampaat jotka tarttuvat kiinni niska nahastani ja vetävät pinut takaisin rantatörmäälle. Yskin vettä kovin ponnisteluin pois jotta saisin taas henkeni kulkemaan. Hetken yskimisen jälkeen pystyin taas hengittämään ja veden kylmyys sai minut värisemään.
- Mitä sinä teet Jokiklaanin reviirillä Haukankynsi? Viherlehti kysyi minulta kun aloin sukimaan märkää turkkiani.
- Näin unta jossa Tammisydän ilmestyi minulle ja kertoi että Hopeahäntä on sairas joten ajattelin käydä katsomassa onko hän vielä ulkona vaiko pysytteleekö hän loppu yön leirissä nauin nuolaisujen lomasta ja sain vastineeksi Viherlehden tiukan katseen mistä paistoi myös ymmärrys.
- Olet siis hänen poikansa ? tuo kysyi ja tyydyin vain nyökkäämään soturille.
- Arvelinkin sitä sillä muistutat paljon Hopeahäntää kuin Ruusuturkkiakin kolli lisäsi lempeästi ja katsoi ympärilleen silmät kiiluen. Nuolaisin vielä muutaman kerran turkkiani ennen kuin sanoin:
- Minun on parasta mennä en halua että Leoparditähti saa tietää tästä ja kiitos Viherlehti sinä pelasti henkeni sanoin kissalle ennen kuin kapusin ylös rantatörmäältä ja lähdin nelistämään lumi pöllyten takaisin leiriin. Hiljensin vasta leirissä ja nyt huohotin kuin koira! Tassuttelin ripein askelin sotureiden välistä ja työnnyin karhunvatukka pensaaseen. Silmäni kirkastuivat heti kun näin parantajan luota päässeen Sähkötassun sammal pedillään omani vieressä. Kävin makuulle naaraan viereen ja hengitin tuon kotoista tuoksua. Painauduin Sähkötassun tuhkanharmaata turkkia vasten ja nukahdin kissan viereen.
Vastaus:Jokiklaanin päällikkö on kyllä Sulkatähti.... Saat kuitenkin 25 pistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuplatassu
27.11.2012 18:33
Eka tarina vihdoin! :D //

Esinäytös

Mustat pilvet ympärroivät tumman yötaivaan. Tumma hahmo rämpi miltein mustassa liejussa eteenpäin. Kissan raskas hengitys ei yltänyt yksittäisten ukkosten jyrähtelyn päälle. Sade piiskasi maassa olevia harvoja lumikinoksia. Lopulta kolli sukelsi orantappura pensaas muodustomaan tunliin ja katosi. Tunnelin ruoho oli vuosien saatossa tallaantunut kovaksi matoksi. Kolli saapui aukiolle, kissojen ilmät kiiluivat pimeistä esistä, piilossssss sateelta. Yhdestä pesästä kuului tuskallisia ulvahduksia. Kolli kurkisti pesän sisään.
"Hengitä syvään." Pieni valkoharmaa kolli naukui kannustavasti pehmeällä sammalpedillään ulisevalle naaraalle. Musta naaras raapi kynsillään sammalta, tämä miltein ei huomannut kollin saapuneen sisään.
"Onko jokin vialla?" Kolli ehti naukua hätäisesti, ennen kuin parantaja naukua tervehdyksensä.
"Ei Tammiturkki. Synnytys tulee sujumaan loistavasti." Pikkuinen kolli ilmoitti ja käänsi päänsä takaisin Mustakukan suuntaan.
"Hyvä on Nuhanenä, uskon sinua." Tammiturkki naukui vielä, ennen kuin siirtyi kumppaninsa vierelle. Tammiturkki nuolaisi muutaman kerran Mustakukan päälakea ja siirtyi vastahakoisesti Nuhanenän tieltä. Naaras ulisi vielä muutaman kerran. Nuhanenän oppilas, Puolukkatassu, kullankirjava naaras siirsi ensin pienen mustan möykyn Mustakukan luo,sitten tumman ruskean ja lopulta vaalean harmaan.
"Onnitteluni." Nuhanenä kehräsi pehmeästi. Tammiturkkisiirtyi tohkeissaan sammalpedille kumppaninsa luo. Mustakukka nuoli pentujaan tarmokkaasti puhtaiksi ja lopulta ne ryömivät vaistomaisesti emonsa vatsalle ja alkoivat juoda maitoa.
"Mitkä tulevat nimiksi?" Puolukkatassu naukui aurinkoisena, mutta Nuhanenä vilakisi oppilastaan moittivasti. Mustakukka kehräsi pehmeästi.
"Kyllä nimet olisi hyvä päättää jo?" Mustakukka katsoi lempeillä silmillään kumppaniaan. Tammiturkki nyökkäsi myönävästi.
"Totta. Miten jos tuo mustaturkkinen olisi Aurinkopentu? Hänen turkkinsa saattaa olla yhtä musta kuin hiili, mutta leiskuva tahto, kuin auringolla." Tammiturkki pähkäili. Mustakukka naukui hyväksyvästi.
"Tumman ruskea saa nimekseen Pöllöpentu. Olkoon hän yhtä viisas kuin pöllö." Musta naaras julisti ylpeänä. Kaikki katsoivat pientä hopeanharmaata naarasta. Tammiturkki nuolaisi kumppaninsa korvaa ja naukui: "Puolukkatassu, autettuasi pienokaisemme mailmaan, pyydämme että nimeät viimeisen." Puolukkatassu hätkähti yllättyneenä.
"Se olisi kunnia." Tämä nyökkäsi. Hetken mietittyään oppilas kosketti kuonollansa pentua joka vinkaisi ja naukui:
"Äänesi on yhtä hento ja turkkisi sinertävä. Kutsukoot sinua Kuplapennuksi."

Luku 1

#Pehmeää. Mustaa. Lämmintä. Kävelin pimeässä metsässä eteen päin, vaikka en nähnyt metsää tiesin että olen siellä. Riistan jättämä ääni, hajut, lehtien humina ja risujen naksahtelu tassujani vasten. Astuin askeleen, toisen ja kolmannen. Kuului loiskaus. Vettä! Pieni lätäkkö. Kiersin sokkona jorpakon. Kimeä huuto sai karvani nouseman pystyyn. Aurinko syrjäytti tähdettömän yötaivaan olemattoman kuun. Se kärvensi karvani. Tumma hahmo kiisi ylitseni. Sen terävät kynnet ja nokka raapivat korvateriäni. Peloissani lähdin juoksemaan eteenpäin, mutta maa sortui tassujeni alta, maa muuttui sakeaksi mudaksi, jossa oli mahdoton edetä. Takajalkani eivät ylttäneet pohjaan. Hiljainen. Hidas. Tukehduttava kuolema. Edessäni oli kanto, tuskallinen nykäisy turkkissani ja lennähdin pois mudasta. Maalle, kannon juureen ja hohtava pöllö laskeutui viereeni. Se näykkäisi vuotavaan korvaani.#

"Herää!" Tuttu ääni kehotti. Avasin silmäni ja yritin totutella pimeään pesään. Käänsin päätäni ja huomasin jonkin tarttuneen korvaani. Pöllöpentu oli leikkisästi purassut korvanlehteeni.
"Lopeta." Läimäytin kynnet piilossa tassuni veljeni vaaleanpuanisen kuonon päälle. Tämä aivasti. Musta hahmo liikahti vieressämme. Aurinkopentu heräsi. Tämä haukotteli leveästi ja venytteli.
"Mitä te täällä pimeässä?" Hän kuiskasi, ettei emomme Mustakukka heräisi.
"Ajattelimme mennä metsään." Vastasin hiljaa takaisin. Pöllöpentu mulkaisi minua kysyvästi. Nyökkäsin. Aurinkopentu heilautti häntäänsä.
"Tulen mukaan." Tämä naukui. Heilautin häntääni myöntäväksi vastaukseksi. Hiivimme hiljaa ulos pentutarhasta. Kuu loisti suoraan päälikönpesän kivistä. Vain kissojen tuhiseva hengitys kuului mistä milloinkin. Muutama kissa saattoi vaihtaa kylkeään, mutta kukaan ei huomannut meitä. Hiivimme hiljaa ulos leirin orjanlaakeritunnelin läpi.
"Selvittiin!" Nau'uin hiaman kovemmin.

//Jatkuu (C) Anteeksi kun kesti, mutta en päässyt koneelle ^^
Ja muutin, että emoni oli Mustakukka ja isä Tammiturkki, kun Unikonvarsi ja Järäle olikin jo varattu. Ja sisaruksetkin vaihtu. Eihän haittaa että Puolukkatassu 'nimesi' minut? ^^

Vastaus:Ei haittaa, voin kyllä vaihtaa sen 'Unikonvarsi-Jäkräle'-jutun, jos haluat! :) Meinasin unohtaa.... Kp:t..... hmmm..... Saat 31 kokemuspistettä ensimmäisestä tarinastasi! ;3

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: tuiskutassu
27.11.2012 16:07
Heräsin aamu varhain kukonlaulun aikaan. Katselin ulos oppilaiden pesästä ja kellertävä aurinko paistoi saniaisten läpi. Lähdin tassuttelemaan metsää kohti. Metsä oli pelottava aamuvarhain, aurinko oli juuri noussut ja pöllöt huhuilivat puiden oksilla. Pian kuulin rapinaa puusta, lähdin heti katsomaan. Tuntui kuin ääni liikkuisi koko ajan. Pian oli täysin hiljaista. Päätin mennä takaisin kohti leiriä. Matkalla sama ääni toistui, pelästyin niin että lähdin nopeasti leiriä kohti. Ääni loppui, pian alkoi aivan uusi ääni. Se kuulosti kuin, kuin, kuin se olisi haukka! Se syöksyi minua kohti. "Kääk!" Minä kiljaisin. Juoksin, ja juoksin, ja juoksin, tiesin etten jaksaisi kauaa. Käännyin seuraavasta polusta oikealle. Piilouduin sammaleen alle. Odotin hetken piilossa kunnes en jaksanut odottaa enempää. Hiippailin hiljaa metsässä, en tiedä miten, mutta se löysi minut. Juoksin kunnes kompastuin puun kantoon. Haukka laskeutui viereeni ja avasi suunsa. Suusta roikkui vihreää kuolaa, jota pikkuhiljaa valui päälleni. Haukka oli melkein ottanut minut suuhun kunnes...

jatkuu seuraavassa tarinassa
Vastaus:Saat 5 pistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltesydän
27.11.2012 15:06
Jatkuu...

Odottelin, ja katselin Lumikarvan ja Liekkitassun kiireistä työskentelyä. Liekkitassu laittoi parhaillaan hämähäkin seittiä Pihlajatassun lavalle ja supitti jotain hänen korvaansa. Lumikarva sen sijaan levitti Talvikinkukan lavalle vihertävää haudetta, joka näytti ällöttävältä. Vihdoin Lumikarva komensi Liekkitassua jatkamaan tehtäväänsä, ja Liekkitassu supatti vielä jotain Pihlajatassulle ja tuli sitten tarkastamaan minua.
"Olipas siinä nätti naaras!" Sanoin Liekkitassulle hymyillen. Liekkitassu läimäisi korviani ja levitti hämähäkin seittiä kylkeeni. Kun minut oli tarkastettu lähdin metsästämään nälkäiselle klaanille. Tassuttelin ylängölle ja pysähdyin hetkeksi paikalleni maistelemaan ilmaa. Haistoin jäniksen ja paikaisin sen. Lähdin juoksemaan sitä kohti niin lujaa kuin käpälistäni pääsin. Loikkasin sen selkään ja purin sitä niskaan. Kun olin varma että jänis oli kuollut raahasin sen leiriin. Leirissä kävikin jo kohina, ja näin että tuoresaalis kasaa oli mukavasti täydennetty. Leirin ulkomuureja paikattiin ja pentutarhan seinämiä vahvistettiin. Saalista varastoitiin kuoppiin pahan päivän varalle. Klaani oli vahva ja kaikki osallistuivat työn tekoon. Parantajat täydensivät yrttivarastojaan, Soturit metsästivät ja korjasivat muureja ja varapäällikkö järjesti partiot. Kaikki tuntui sujuvan mallikkaasti. Tassuttelin Mutakynnen luo.
"Ai hei Poltesydän, sinä voisit lähteä Mantelitassun, Talvikinkukan ja Yksiviiksen kanssa leirin ulkomuurin materiaalin haku reissulle." Mutakynsi määräsi.
"Selvä" sanoin määrätietoisesti ja lähdin heidän kanssan uudelleen ylängölle. Me hajaannuimme ja sovimme että tapaisimme hetken kuluttua suuren koivun luona. Minä löysin paljon risuja ja Mantelitassu keräsi suun täydeltä sammalta, jonka hän sitten ravisteli huolellisesti kuivaksi. Tassuttelimme yhdessä suurelle koivulle, jossa Talvikinkukka ja Yksiviiksi odottivatkin jo. Kävelin leiriin ja menin paikkaamaan keräämilläni risuilla leirin ulkomuuria. Haukottelin leveästi ja kävelin raskain askelin sotureidenpesälle ja käperryin pedilleni ansaitulle levolle.

Jatkuu......

//kirjoitusvirheitä voi olla sillä kirjoitin taas tabletilla :D se on taas voinut muuttaa sanoja -.-//
Vastaus:Ymmärrän.... Saat 20 Kp:tä! C:

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mantelitassu
27.11.2012 14:33
Jatkuu...

Tassuttelin Poltesydämen, Leijonatassun, ja Pitkätähden kanssa ulos leiristä.
"Ollaanko pian perillä?" Kysyin Poltesydämeltä.
"Ei enää paljon, tuossa on jo Korppitassun lato."
"selvä." Vastasin hänelle.

Kuu hohti kirkkaana taivaalla, ja oli aika mennä sisään luolaan. Tassuttelin sisään Pitkätähden, ja Poltesydämen jälkeen, ja minun perässäni tuli Leijonatassu. Painauduin Leijonatassun kylkeä vasten, kun menimme pilkkopimeään luolaan.

Juoksin Poltesydämen kiinni, kun olin jäänyt jälkeen. Olin puhdas tuuliklaanilainen, Valkohäntä oli emoni, ja Veritiikeri isä. Minulla oli hyvät välit Lumikarvaan, ja sainkin joskus tulle Liekkitassun oppitunnille.
Kuukivi loisti kirkkaana, ja sitten Pitkätähti painoi kuononsa kiveä vasten, ja nukkui. MInä Poltesydän, ja Leijonatassu, katselimme valppaina, vierestä.

"Korppitassu!!" Huudahdin ja juoksin korppitassun luo, joka oli seisomassa pellon laidalla.
"Hei, olitte näemmä Kuukivellä."
"niin olimme!!! Se oli jännittävää!!!" Huudahdin vastaukseksi.
Pitkätähti, ja muut tulivat, ja juttelimme Korppitassun kanssa hetken. Sitten jatkoimme matkaamme, kohti kotia.

"Kotona ollaan!!!" Huudahdin ja nuolaisin Leijonatassua. Menimme oppilaiden pesään, ja Painauduimme kylki kyljen, toisiamme vasten.

Jatkuu...

//Sori, tuli lyhyt, kirjotan pidemmän kun oon kotona, oon nyt kaverilla, ja talvi tulee tekee liittymis hakemuksen, en nyt kerkee tehä pitkää. :)
Vastaus:Tämä tarina hyppi mielestäni vähän liikaa... :/ 10 kokemuspistettä!

~ Hohtis ~

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekkitassu
27.11.2012 14:18
Katselin hämmentyneenä kuinka soturit taistelivat toisiaan vastaan.
>Tämän täytyy loppua!< ajattelin kun katsoin kuinka soturit taistelivat toisiaan vastaan. Katsoin hämmentyneenä kuinka Saarnijalka puolusti pentujansa raivokkaasti sähisten. Tuuliklaanilaiset taistelivat henkensä edestä, ja minä vain katselin pusikosta. Se tuntui minusta väärältä, mutta pysyin pusikossa silti. Lopulta Tuuliklaanilaiset pääsivät voitolle ja häätivät jokikisen Jokiklaanilaiset. Hoidimme Lumikarvan kanssa kaikki kuntoon ja sen jälkeen nukahdin omalle sammalpedilleni.

Jatkuu...

// jäi vähä omituiseen kohtaa...
Vastaus:Sinäkin saat 5 pistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mantelitassu
27.11.2012 14:05
Jatkuu...

Tassuttelin epävarmasti pedilleni. Nukahdinkin jo hyvin pian.

"Joko olet miettinyt?" uskearaidallinen kolli sanoi.
"Älä turkaa edes mieti! Vastaukseni on ei, en ole liittymässä sinuun." Sanoin suoraan.
"No. Omapahan oli valitasi. Mutta voin luvata että en unohda tätä helposti." Kolli sanoi, ja haihtui pois.

heräsin.
>Taas, vain paha uni.< Ajattelin, ja nousin vuoteeltani. Tassuttelin Poltesydämen luo, ja kysyin mitä tekisimme tänään.
"Tänään lähdemme korko kiville, sekin sinun pitää tehdä, ennen kuin pääset soturiksi."
"JEEEE!!!!" Huusin.

// pätkä, tuli... Mut ei kerkee pidempää ku kaveri tuli, moikka. pahoittelen ihan hirveesti!!! :0 Kuuluis ehkä rope osioon... :(
Vastaus:Rope osiota ei ole enää! Saat kuitenkin 5 pistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukankynsi
26.11.2012 20:39
6 Luku

Olin juossut metsällä ja Sähkötassun tehtävissä sillä naaras oli vielä parantajan luona mutta parantui onnekseen ja hyvää vauhtia. Kuun aavemmaiset säteet valaisivat jo ilta taivasta kun nelistin leiriin suu täynnä löytämääni saalista. Sitä oli todella niukasti varsinkin tähän aikaan vuodesta mutta olin onnistunut sieppaamaan 2 hiirtä ja yhden rastaan. Vien ne tuore saalis kasaan ja valitsen sieltä itselleni laihan hiiren ja asetun syömään sitä karhunvatukka pensaan luokse. Minulla ei edes ollut nälkä vaikka olin tehnyt töitä koko päivän ilman taukoja ja se alkoi tuntua jo käpälissä. Söin hitaasti ja kun olin vihdoin kalunnut saaliini luut läpi päätin viedä syötävää Sähkötassulle. Katsoin ympärilleni ja otin nopeasti tuoresaalis kasasta rastaan ja lähdin kantamaan sitä parantajan pesälle. En ehtinyt kauaskaan kun kuulin Jalkapuolen terävän naukaisun:
- Haukankynsi minne sinä sitä viet? sinähän söit juuri äsken tuo sanoi pelottavalla äänellään jota olin pennusta asti pelännyt.
- V-vien sen Sähkötassulle en usko että hän olisi tänään edes syönyt mitään muuta kuin Lumikarvan yrttejä nauin soturille ja tuo nyökkäsi epäröivästi ja tassutteli sitten takaisin muiden sotureiden luo. Nelistin loppu matkan parantajan pesälle ja sanoin hiljaa:
- Sähkötassu oletko täällä? kysyin ja kuulin pian naaraan iloisen vastauksen:
- Haukankynsi sinäkö siellä? eihän tämä päivä sittenkään muuttunut tylsäksi ja kuulin Lumikarvalta että pääsen taas pian jatkamaan harjoituksiani tuo naukui iloisesti ja nuolaisi päälakeani.
- Toin sinulle syötävää toivottavasti maistuu nauin ja laskin rastaan tuon eteen. Naaras nyökkäsi väsyneesti ja alkoi syömään nopein hotkaisuin. Puskin vielä kissaa kylkeen ennen kuin lähdin itsekkin nukkumaan. Tassuttelen väsyneenä karhunvatukka pensaan alle ja suljen silmäni. Pian herään kostealla nurmikolla ja silmieni eteen ilmestyy nummi maisema jota peitti aavemmainen ohut sumu. En ollut varma missä olin mutta veikkasin vahvasti olevani Tähtiklaanin mailla. kevyt tuuli puhalsi turkkiini ja toi mukanaan Jokiklaanin kissan tuoksua. Katselin hätääntyneenä ympärilleni ja yritin nähdä tuoksun omistajan mutta sitä ei kuitenkaan näkynyt. Jostain syystä minä pelkäsin kunnes vankkarakenteinen hahmo tassutteli minua kohti sumun keskeltä. Siristin silmiäni ja sanoin kuiskaten:
- Tammisydän? miten sinä... kysyin kun olin saanut kollin hahmotettua.
- Hei Haukankynsi Tuuliklaanin nuori soturi minä olen Tammisydän Jokiklaanin entinen Varapäälikkö tuo maukui rauhallisesti.
- Sinä olet Jokiklaanista miten voit olla minun unessani? kysyin puolestani ja istahdin kostealle ruohikolle.
- Asiani koskee Hopeahäntää hän ei voi hyvin isäsi on hyvin sairas tuo sanoi ja pian kollin hahmo alkoi haihtua takaisin sumuun.
- Ei et saa mennä sinun on kerrottava minulle Hopeahännästä! nauin hätääntyneesti ja lähdin juoksemaan Tammisydämmen loittonevan hahmon perään. Yhtäkkiä kaikki pimeni ja jäin yksin pimeyteen kunnes heräsin taas karhunvatukka pensaan alta.
- Mitä Tammisydän oikein tarkoitti Hopeahännän sairastumisella? kysyin itseltäni huolestuneena ja yritin käydä takaisin nukkumaan.

//Nyt sit sellanen luku :) Mun oli pakko laittaa Jotain Tammisydämmestä onhan se mun lempi hahmo :DD
Vastaus:Saat 20 pistettä! Ihmattelin, missä ne pilkut oikein luurasivat....

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
26.11.2012 18:28
Heräsin unestani äkillisesti.
Oli pimeää, mutta silmäni tottuivat pian hämärään.
Vieressäni uinuivat Pajuturkki, Lehväpilvi, Oravanlento ja Täpläsydän.
Katsoin ulos, mutta en erottanut mitään, koska oli niin pimeää.
Sitten huomasin jotain valoa.
Otin pentuni hampaisiini ja lähdin ulos.
Tassuttelin kohti hiekkakuoppaa, koska valo näkyi sieltä.
Nyt näin valon selvästi. Henkäisin ja laskin pennut varovaisesti maahan.
Edessäni oli häikäisevä hahmo, joka kuiskasi:
"Tuhkaturkki... Olet vaarassa. Lähde täältä myrskyklaanista, kunnes vaara on ohitse."
"Mitä tarkoitat?" kysyin.
"En voi kertoa vaaraa, mutta voin antaa vihjeen. Varo sitä, jonka luulet uinuvan..." ääni sanoi.
>Tuo oli minun unessa kerran.< ajattelin.
"Seuraa vain vaistoasi, niin osaat valita pakenetko, vai taisteletko." ääni kuiskasi.
Sitten se oli tiessään.
>Mitähän tuo tarkoitti? Miten niin olen vaarassa? Ja kuka minua vainoaa?< mietin mielessäni.
Sitten minä keksin:
>Tummaturkki! Hän oli kostonhimoinen kun uni oli loppunut, mutta lupauduin hänen kumppanikseen joten ei se hän voi olla...<
Sitten tunnelmani latistui.
Otin pennut hampaisiini ja tassuttelin takaisin pesään.
Kun olin pesässä, rupesin makaamaan sammaleelle ja laskin pennut maahan.
Ne käpertyivät toistensa lähelle ja nukahtivat uudestaan.
Menin itsekin heidän lähelleen ja annoin silmieni painua kiinni.

Aamulla heräsin pieneen auringonvalonsäteeseen, joka häikäisi silmiäni.
Käänsin päätäni ja päätin jatkaa unia, mutta ei vain enää nukuttanut, joten nousin seisomaan hitaasti ja venyttelin.
Oravanlento ei ollut vuoteellaan, joten hänen oli täytynyt lähteä ulos.
Aloin nuolla tassuani.
Kun olin pessyt käpäläni, rupesin taas makaamaan.
Päätin olla pentujeni vierellä, kunnes ne heräisivät.

Tein tällä kertaa lyhyen tarinan, koska huomenna (tai ylihuomenna) tulee pitkä tarina! :)
Vastaus:Yes! Saat 23 kokemuspiettä! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntytassu
26.11.2012 18:13
Venyttelin ja räpyttelin silmiäni oppilaiden pesässä. Käänsin pääni kohti synkkää taivasta ja hätkähdin. Minulla ei olisi aikaa. Harmaaraita odottaisi minua, tänään menisimme harjoittelemaan taistelua, ja ehkäpä, jos onni suosisi, myös metsästystä. Tassuttelin hiljaisesti kohti sotureiden pesää, ja kurkistin varovasti sisään. >Missä ihmeessä hän voi olla?< Tuumailin mielessäni ja kääntelin päätäni puolelta toiselle. Etsin tarkoilla silmilläni tuttua harmaata turkkia mutta siitä ei näkynyt jälkeäkään. Tuhahdin ja jäin mietiskelemään vähäksi aikaa. "Miksen heti keksinyt?" Kuiskasin ja hymyilin. Silkasta mielihyvästä kehräsin, ja hyrinä voimistui kun lähdin kävelemään hiekkakuoppaa päin. >Tietenkin hän on jo odottamassa, miksen oikeasti heti tätä keksinyt?<

"Harmaaraita?" Huudahdin kun tunsin painon selässäni. Kaaduin maahan ja yritin kääntyä. Siinähän Harmaaraita nauroi silmät vetisinä.

"Taisit etsiä minua hyvän tovin, miten löysit minut?" Mestarini kysäisi vielä vähän hykerrellen ja kiherrellen.

"Tuumasin vain, että saatat olla odottamassa täällä..." Tunnustin nolostuneesti ja katsoin maahan. Mestarini jäi tuijottamaan minua ja sitten ravisteli päätään.

"Minä luulin että tajuaisit haistaa minut, mutta kai se niinkin käy..." Harmaaraita mietiskeli, "Mutta nyt, menemme harjoittelemaan, voin näyttää sinulle hyviä liikkeitä."

Hiekkakuopalla heilutin häntääni puolelta toiselle ja mietin mihin kannattaisi iskeä. Lopulta näin hyvän kohdan kyljessä, ja rupesin juoksuun. Juoksupyrähdyksen jälkeen ponnistin korkealle ilmaan mutta soturi läimäisi minua tassullaan.

"Muuten hyvä, mutta mietit liian kauan. Yritä uudelleen."
Nyökkäsin ja keskityin. Nyt mietin nopeasti ja kiihdytin kohti mestarini jalkoja. Tönäisin niitä ja pian mestarini oli jo kumossa.

"Hyvä! Tajusit hyökätä arkaan paikkaani." Harmaaraita kehui ja jatkoimme harjoittelua aurinkohuippuun asti.

"Nyt varmaan olisi aika metsästää?" Kysyin kun haistoin vesimyyriä leiriin palatessamme.

"Niimpä... Mene sinä tuonne niin minä katson tästä puskasta." Mestarini sanoi käskien minun mennä tiheikköön. Nyökkäsin aavistuksen verran ja hitaasti. Rivakasti juoksin määrättyyn paikkaan haistaessani hiiren ja nappasin sen nopeasti.

Leirissä nuolin tassujani ja katsoin mestariani.

"Huomenna uusiksi?" Kysyin ja mestarini tuumaili.

"Mietin, että menemme huomenna iltapartioon, mutta aamulla voisimme hieman harjoitella."
Naukaisin hyväksyvästi ja kävelin nopsasti oppilaiden pesään nukkumaan.

//Lyhyt. D: Anteeksi.
Vastaus:Saat ekasta tarinastasi 29 pistettä! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltesydän
26.11.2012 17:29
Jatkuu......

Nousin sammal vuoteeltani ja venyttelin erikseen jokaista tassuani. Tassuni tuntuivat kankeilta ja päätin käydä näyttämässä niitä Lumikarvalle. Tassuttelin parantajan pesän suulle ja huhuilin Lumikarvaa ja Liekkitassua pesän suuaukolta. Pian Liekkitassun pää ilmestyi kuin ilmestyikin suuaukolle.
"Mitä asiaa?" Liekkitassu naukui käsrivällisesti.
"No minun tassuni ovat hyvin kankeat, niin olisiko sinulla minulle mitään apua?" Kysyin ja katselin Liekkitassua ylpeänä.
"No yrtit eivät auta, mutta venyttele, sen pitäisi auttaa...voin näyttää sinulle pari hyvää liikettä." Leikkimässä sanoi ja näytti minulle jalkojen venyttely liikkeitä, ne sattuivat. Sitten tassuttelin ylängölle sillä tuoresaalis kasa oli hyvin pieni. Pysähdyin maistelemaan ilmaa ja haistoin jäniksen. Lähdin juoksemaan sitä kohti ja purin sitä niskaan. Kun jänis oli kuollut lähdin raahaamaan sitä kohti leiriä. Kun saavuin leiriä kohti kuulin omituisia ääniä. > Jokiklaani!< ajattelin ja hautasin jäniksen pikaisesti maahan. Juoksin leiriin ja kun saavuin tajusin että jokiklaani oli hyökännyt leiriimme. Juoksin taistelun keskelle ja leikkasin lähimmän kolli kimppuun raavin kolli raivoisasti selkään ja pureuduin tämän lapaan. Kolli rääkäisi ja kiepahti minua kohti. Hän tarttui minuunja ravisteli minua kunnes hoipertelin kauemmas. Hetken päästä olin taas toipunut ja loikkasin lähimmän kissan selkään ja säädin tämän pois leiristä. Vihdoin kaikki jokiklaanin soturit oli häädetty matkoihinsa ja käsittelin parantajan luo paikattavaksi.

Jatkuu.....

//saattaa olla kirjoitus virheitä sillä kirjoitin talvikin tabletilla, tabletti on myös voinut muuttaa sanoja. ;)
Vastaus:Saat 20 pistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekkitassu
26.11.2012 17:09
Tarkastelin Lumikarvan kanssa yrtti varastoa. Kuulin huudon:
"Jokiklaani hyökkää!" se oli Pitkätähti. Katsoin silmät suurina kun Jokiklaanilaisia suorastaan tulvi leiriimme.
"Tule, Tuuliklaanilla ei ole varaa menettää oppilastaan!" Lumikarva sähis minulle, katsoin vielä hetken heitä kunnes luikin Lumikarvan perään.
"Hyvä, onhan meillä hämähäkin seittiä?" Lumikarva kysyi, katsoin nopeasti ympärilleni.
"Ei ole, mutta voin hakea." mauin ja hypähdin niin nopeasti kuin tassuistani pääsin, hakemaan hämähäkin seittiä. Juoksin äkkiä Lumikarvan pesään, ja vilkuilin ympärilleni etsien hämähäkin seittiä. Pääni heilui nopeasti puolelta toiselle, kunnes katseeni osui hämähäkin seittiin. Nappasin sitä ison kääreen tassuni ympärille, ja uoksin niin nopeasti kun pääsin kolmella tassulla. Näin melkein heti Lumikarvan, onneksi hänellä ei ollut potilaita vielä.
"Hienosti tehty, olit nopea." Lumikarva kehui minua. Katselin aukiota, näin kuinka emoni Talvikinkukka juoksi minua ja Lumikarvaa päin.
"Nyt tuli hoitamista." Lumikarva maukui kun Talvikinkukka juoksi luoksemme.
"Menisitkö kyljelleen?" Lumikarva pyysi Talvikinkukka kierähti kyljelleen. Aloin heti hoitamaan ja näin, että Lumikarva vain katsoi vierestä.
"Etkö sinä tutki?" kysyin, kun Talvikinkukka oli mennyt takaisin taistelemaan.
"En, luotan sinuun." Lumikarva maukui. Pian luoksemme jolkutti Pihlajatassu. Hän meni suoraan kyljelleen, ja aloin tutkia häntä. Olin valmis aika npeasti.
"Kiitos Liekkitassu." Pihlajatassu maukui ja nuolaisi poskeani ennen kuin lähti takaisin taistelemaan. Taistelu jatkui...

>Kuinka selviän tästä kaikesta Lumikarvan kanssa?< ajattelin kun katsoin taistelun temmellystä...

Jatkuu...

// tuli vähä lyhyt...
Vastaus:18 Kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kosteaturkki
25.11.2012 22:22
Olin soturien pesässä. Katsoin ympärilleni, ja haukottelin.
”Huooh!” Naukaisin. Lähdin kävelemään leiriä kohti, ja istahdin sinne. Sisiliskovarjo tuli myös ulos soturien pesästä. ”Sisiliskovarjo, haluaisitko tulla kanssani metsästyspartioon?” Kysyin. Aurinko alkoi nousta. ”Voin minä, mutta otan Suomutassunkin mukaan jos sopii?” Sisiliskovarjo kysyi minulta.
”Kyllä se sopii.” Hymyilin hänelle, ja odotin että Suomutassu ja hän tulisivat takaisin. Nopeasti kaksi kissaa kävelivät luokseni. ”Mennään nyt.” Hymyilin heille, ja kävelin ulos leiristä Sisiliskovarjo ja Suomutassu vierelläni. Olin oppinut myös metsästämään hiiriäkin...ja muita eläimiä. Tassuni jännittyivät, ja lensin pulskan hiiren nahkaan kiinni. Hiiri yritti hetken lähteä pakoon, mutta tapoin hiiren nopealla, tappavalla iskulla. Peitin hiiren ja menin metsästämään lisää riistaa. Nuori orava keräsi käpyjä maasta. Huomasin sen, ja kävin sen kimppuun. Orava ei pitkään elänyt, vaan se kuoli heti kun hyppäsin sen päälle. Peitin oravan, ja päätin kalastaa edes hetken. Katsoin, että varjoani ei näkynyt vedessä. >Hyvä...hyvä.< Ajattelin itsekseni. Pari kalaa ui lähemmäs minua, ja tassuni jännittyivät täysin, ja lensin kuin orava kalojen kimppuun. Toinen kala pääsi karkuun, ja toinen kuoli veteen. Hautasin sen, ja menin metsästämään lisää.

//Nyt pitkästä aikaa tarinaa. Ei ole jaksanut tehdä tarinaa, mutta nyt jaksoin pitkästä aikaa! Kosteatassu ei ole enää oppilas, vaan nyt hän on Kosteaturkki, ja soturi! :). Odotan oppilasta. (:
Vastaus:Saat 17 pistettä! Jos haluat hahmollesi jonkun muun soturinimen, voit ilmoittaa! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sisiliskovarjo
25.11.2012 17:24
Yritin tarttua kiinni Pikkusulan turkista, mutta jään alla oleva kylmä virtaus veti Pikkusulkaa kauemmas veden alla, ja putosin itsekin avannosta jääkylmään veteen. En saanut happea mutta yritin yhä pelastaa Pikkusulkaa, vaikka olin hengenvaarassa. Olisin voinut vielä päästä pois, mutta en tahtonut jättää Pikkusulkaa, sillä tämä oli tullut pelastamaan minut kaksijalkalasta. Ilman häntä en olisi välttämättä koskaan päässyt takaisin Jokiklaaniin.
Uin jään alla kohti nopeasti liikkuvaa Pikkusulkaa. Olin hyvä uimaan ja pidättämään hengitystä, mutta koska turkkini ei ollut kovinkaan paksu, minulle tuli todella nopeasti kylmä. Pikkusulalla oli paksu ja pitkä turkki, joten hän ei ainakaan kuolisi kylmyyteen. Olin juuri saamassa kiinni Pikkusulan hännästä, kun toinen vedenalainen virtaus vetäisi minut pois punertavan naaraan luota. >Tämän on oltava pelkkää painajaista!< ajattelin. Happeni oli loppumassa. Näin Pikkusulan kehon joutuvan yhä kauemmaksi minusta. En jaksanut enää uida. Katsoin yläpuolelleni ja näin jään päällä kissan hahmon. Jäässä oli reikä aivan vähän matkan päässä minusta ja jään päällä olevasta kissasta. Kissa hyppäsi reiästä veteen ja tarttui minua niskasta. Hän veti minut ylös vedestä. Hengitin raskaasti ja yritin saada ilmaa keuhkoihini. Yskin vettä ja räpyttelin silmiäni auringon loisteessa. Jokin muukin loisti kuin aurinko. Kissa, joka oli pelastanut minut, säihkyi. Hänen turkissaan kimalsivat tähdenkaltaiset hiukkaset, eikä hän ollut ollenkaan märkä.
”Olenko minä Tähtiklaanissah?” kysyin hiljaa ja tuijotin kissaa.
”Et” kissa sanoi kauniilla ja kirkkaalla äänellään.
Siristin silmiäni.
”Kuka sinä olet? Oletko Tähtiklaanista?” kysyin naaraalta.
”Olen Hopeavirta, kuuluin eläessäni Jokiklaaniin” hän vastasi.
”Oi, olen kuullut sinusta!” huudahdin ja nousin ylös.
”Kiitos todella paljon, mutta en ehdi nyt puhua hirveästi, Hopeavirta. Ystäväni Pikkusulka putosi jokeen, yritin pelastaa häntä mutta hän ajautui liian kauas. Voitko yrittää pelastaa hänet? Sehän olisi aivan helppoa, eikö vain?” kysyin Hopeavirralta ja pörhistin turkkiani jotta se kuivuisi.
”Voinhan minä yrittää” Hopeavirta vastasi, ja hyppäsi avannosta takaisin veden alle.
Näin Hopeavirran kimaltavan turkin jään läpi ja seurasin häntä hänen yläpuolellaan. Hopeavirta ui todella nopeasti, joten jouduin juoksemaan ja varomaan, jotta jää ei rikkoutuisi. Hopeavirta meni täsmälleen samoista kohdista, joista Pikkusulka oli mennyt. Ihmettelin, että miten se oli mahdollista. Jossakin vaiheessa Hopeavirta kuitenkin pysähtyi. Hän nousi joesta seuraavasta avannosta.
”Mitä tapahtui? Kadotitko hänet?” kysyin kauhuissani.
Hopeavirta pudisti surullisesti päätään. ”Kadotin” hän sanoi.
”Olen todella pahoillani, mutta virrat ovat todella voimakkaita.” ”Kyllä hän selviää, joku varmasti pelastaa hänet” Hopeavirta lisäsi, kun huomasi että pääni oli painunut surullisesti alas.
”Juuri kuin pääsimme takaisin Jokiklaaniin...” kuiskasin murheen murtamana. Hopeavirta kosketti hännällään kylkeäni.
”Älä huolehdi, yritän löytää hänet. Ei hän kuole” Hopeavirta lohdutteli.
”Mutta sinun kannattaisi nyt mennä takaisin leiriin. Toivottavasti et vilustu” vaaleanharmaa naaras maukui.
”Niin...” sanoin ja yskin. ”Kun olen käynyt Mutaturkin luona, tulen takaisin etsimään häntä, käykö?” kysyin Hopeavirralta. Hopeavirta nyökkäsi.
”Minä etsin häntä sillä aikaa” naaras vastasi ja katosi. Katsoin hetken ajan jäälle, jolla Hopeavirta oli seissyt. Lumeen oli jäänyt himmeät tassujäljet, joiden ympärillä leijaili pieniä, kauniita tähtiä.
”Älä luovuta, Pikkusulka, missä ikinä oletkin” sanoin, ja toivoin että Pikkusulka kuulisi sen.
Käännyin kohti joenrantaa ja kävelin sinne. Aivastin kovaäänisesti ja turkkiani pitkin kulki kylmiä väreitä. Katsoin vielä joen jäistä ja lumen peittämää pintaa, ja osasin kuvitella kuinka joku pelastaisi Pikkusulan kylmästä vedestä. Hopeavirta, tai joku aivan toinen kissa. Käännyin kohti Jokiklaanin leiriä ja ponnistin juoksuun.
Juoksin kovaa vauhtia ja yskin välillä. Sitten jarrutin, ja kevyt lumi pöllysi ympärilläni.
Minulle tuli mieleen, että olisi hyvä metsästää edes jotakin klaanille. Metsästämäänhän minä ja Pikkusulka olimme alunperin lähteneetkin. Nappasin lyhyessä ajassa kaksi laihaa hiirtä ja yhden epätavallisen pulskan vesimyyrän. Lähdin saaliit suussa tassuttamaan Jokiklaanin leiriin. Kun olin pääsyt leiriin, joka sijaitsi pienellä saarella, vein saaliit tuoresaaliskasaan.
Sitten juoksin Sulkatähden pesälle, ja kerroin tälle kaiken. Sulkatähti kuunteli vakavana.
”Sinun ja Pikkusulan ei olisi todellakaan kannattanut alkaa tappelemaan jäisen joen päällä! Ja käytitte vielä kynsiäkin!” Sulkatähti torui. Irvistin hämmentyneenä ja katsoi poskessani olevia himmeitä haavoja, jotka Pikkusulka oli siihen raapaissut leikkiessämme joella.
”Olen todella pahoillani, Sulkatähti” mourusin päällikölleni. ”Emme tee sitä toiste”
”Paras olisikin” Sulkatähti murahti. ”Mene nyt sinne parantajalle, jotta pääset etsimään Pikkusulkaakin vielä” tämä sanoi.
”Selvä” sanoin ja kumarsin hieman. Nousin ylös ja lähdin kävelemään leirin aukiolle.
”Odotas vielä” Sulkatähti sanoi, kun olin astumassa ulos hänen pesästään.
”Niin?” kysyin.
”Saat itsellesi oppilaan.” Sulkatähti naukui. Katsoin täysin ihmeissäni päällikköäni.
”Mi-miksi minä? Pikkusulka ja Kosteaturkki ovat olleet pitempään sotureina kuin minä. Miksi annat oppilaan minulle?” olin aivan ymmälläni.
”Seikkailusi kaksijalkalassa näytti, että olet pätevä kissa. Pääsit sieltä pois parissa päivässä-”
”En minä sitä tehnyt, se oli Pikkusulka” keskeytin Sulkatähden. Sulkatähti katsahti minuun hiljentävästi.
”...joten päätin, että olisi hyvä jos saisit oppilaan.” Sulkatähti lopetti. Nyökkäsin hitaasti.
”Kiitos, Sulkatähti. En osannut odottaa tätä” sanoin hänelle ja kävelin aukiolle.
”Toivottavasti löydät Pikkusulan, Sisiliskovarjo” Sulkatähti lisäsi perään.
Vastaus:Pitkä tarina! :> Saat 30 pistettä! ;>

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
25.11.2012 12:46
Anteeksi kamalasti.
Kirjoitin vahingossa "silmäni suurenivat kuullessaan Tummaturkin äänen:"
Minun piti kirjoittaa "silmäni suurenivat, kun korvani kuulivat Tummaturkin äänen:"
Haittaako yhtään?
Vastaus:Oikeastaan sellainen virhe ei haittaa, mutta Vieraskirjan sotkeminen haittaa! Tämä olisi kuulunut Vieraspuuhun! Laitathan tälläiset kommentit täst edes Vieraspuuhun!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
25.11.2012 12:39
Jatkoa edellisestä tarinasta....

Nopsatuuli nyökkäsi ja tassutteli ulos.
Huokaisin ja aloin nuolla Raitapentua, koska hän oli likainen.
Kultapentu oli ihan siisti.
Kun olin pessyt Raitapennun, haukottelin ja katselin ulos pesän suuaukosta.
Soturit olivat menossa partioon, ja jotkut soturit olivat menossa opettamaan oppilaitaan hiekkakuopalle.
<Huoh, miten kaipaankaan soturielämääni...> ajattelin.
Lumisade oli loppunut, mutta maa oli lumivalkea ja kylmä.
Pieni tuulenvire löysi tiensä pesään ja viilensi turkkiani.
Henkäisin syvään ja laskin pääni maahan.
Suljin silmäni, ja hetken päästä nukahdin.

Kun avasin silmäni, ympärilläni oli synkkää ja kylmää.
Kuulin takaani murinaa.
"Tummaturkki!" huudahdin.
"Mistäs tunsit?" hän murahti ja tuli aavemaisena hahmona eteeni.
"Mitä haluat?" kysyin.
Tummaturkki naurahti ivallisesti.
"Ai mitäkö minä haluan? Mietipä vähäsen." hän kuiskasi.
Hän rupesi kiertämään minua ympäri, kuin aikoisi hyökätä.
"Et kai aio hyökätä oman "rakkaasi" kimppuun?" kysyin tarkkaillen Tummaturkkia.
"En suinkaan, oi Tuhkaturkki. Vaan sen, josta eniten välität...." Tummaturkki kuiskasi korvaani.
Silmäni suurenivat, kun kuulivat Tummaturkin äänen:
"Eli äitisi."
Käännyin Tummaturkkia kohti ja sähisin:
"Sinä et koskaan satuta äitiäni!"
Aioin hyökätä Tummaturkin kimppuun, mutta hän lennähti lentoon kuin aave.
"Miksi aiot hyökätä kimppuuni? Et pystyisi tappamaan minua, koska olen jo valmiiksi kuollut!" Tummaturkki huudahti.
Sitten hän katosi näkyvistä.
"Odota! Minulla on ehdotus sinulle!" huusin.
Ei kuulunut mitään vastausta, mutta tiesin, että Tummaturkki oli paikalla.
"Ota minut äitini puolesta... Minuthan sinä halusit.... Kumppaniksesi." kuiskasin.
Vähän aikaa oli hiljaista. Sitten kuului ääni:
"Tulisitko kumppanikseni, jos säästän äitisi?"
Vastasin kyynelet silmissä:
"Kyllä..." kuiskasin.
"Sitten jätän äitisi rauhaan." Tummaturkki sanoi.

Heräsin huohottamaan sammalelta.
Katsoin äkkiä pentujani. He olivat kunnossa.
Huokaisin helpotuksesta.
Kuvittelin, että oli vielä päivä, mutta olin nukkunut pitempään. Oli myöhäinen ilta.
Aurinko oli melkein laskenut metsän taakse.
<Huh, onneksi se oli unta....> huokaisin mielessäni.
Olin vielä väsynyt, joten suljin silmäni vielä uudestaan ja nukahdin pian.
Vastaus:Jännää! :O Saat 27 kokemuspistettä! ;)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Puolukkatassu
Kotisivut: http://kissaterapia.suntuubi.com/
25.11.2012 12:06
Loikkasin takaisin aukiolle häntä pystyssä ja niskakarvat sojottavina.
"Kulkukissoja! Täällä on kulkukissoja!", mourusin kovaan ääneen kiinnittääkseni leiriläisten sekasortoisen ja pelokkaan huomion. Tammiturkki ja Setrisydän katsoivat minua silmät viiruina. Pihlajakynsi yritti lohduttaa Unikonvartta, mutta naaras ei välittänyt hellistä nuolaisuista.
"Minä haistoin ne! Tuolla, puskan juurella, haisi selvästi kulkukissoilta!",maukaisin ja osoitin hännälläni pensasta. Ruosteturkki kuiskasi jotain Tammiturkin korvaan, ja soturi hipsi katsomaan, olinko puhunut totta. Hetken kuluttua hän palasi takaisin ja totesi:" Puolukkatassu on oikeassa. Siellä haisi selvästi kulkukissoilta." Klaani puhkesi huutamaan yhtä aikaa ja mourusi löylyttävänsä kulkukissat perinpohjaisesti.
"Nyt riittää!", Mustatähti huusi kissajoukon keskeltä. Heti hiljeni. "Meidän täytyy lähteä hakemaan Unikonvarren pennut takaisin! Mukaani tulevat Ruosteturkki, Setrisydän, Pihlajakynsi ja Pikkupilvi! Te muut, jääkää vartioimaan leiriä." Minä ähkäisin kuuluvasti.
"Entäs minä? Minähän löysin kulkukissojen hajun!", kysyin uhmakkaasti päälliköltä. Mustatähti tuijotti silmiini, ja se aika, joka siinä kului, olisi voinut olla yhtä lyhyt kuin silmänräpäys tai yhtä pitkä kuin kuu. Lopulta hän murisi:" Sinä, pieni parantajaoppilas, saat pysyä leirissä mestarisi kanssa, kun me soturit haemme Unikonvarren pennut takaisin." Hän sylkäisi sanan Pieni parantajaoppilas halveksivaan sävyyn. Sähähdin turhautumisesta. Kissat lähtivät nelistämään ulos tunnelista kohti kulkukissoja, ja kotiinjääneet kissat lähtivät laahustamaan omiin pesiinsä nukkumaan. Lunta oli alkanut pyryttää taivaalta, ja uumoilin, että tästä tulisi kylmä yö. Jäin istumaan aukiolle ja odotin, että viimeisetkin kissat häviäisivät pesiinsä. Sitten, kun ei kuulunut enään hiiskaustakaan, pyyhälsin piikihernetunneliin ja hävisin näkyvistä.

//Tuommoinen tyhmä lyhyt tarina -.-
Vastaus:Mustatähti on kyllä Myrskyklaanin päällikkö! :/ Saat 17 pistettä tästä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
24.11.2012 16:30
Katselin ulos, miten valkoiset lumihiutaleet lentelivät maahan.
Huokaisin syvään ja katselin pentujani, kun ne lämmittivät toisiaan.
Pajuturkki tassutteli luokseni.
"Onko kaikki hyvin?" hän kysyi hiljaa.
"Kaikki on ihan hyvin. Olen vain vähän huolissani...." vastasin.
"Kenestä?" Pajuturkki kysyi.
"Valkomyrskystä. Hänen haavansa näytti niin suurilta." sanoin.
Pajuturkki nyökkäsi ja katsoi kanssani ulos.
"Talvi tuli niin äkkiä..." hän huokaisi.
Katsoin Pajuturkkia ja sanoin:
"Niin tuli. Tuntuu, kuin kesä olisi mennyt hujauksessa."
Sitten olimme vähän aikaa hiljaa.
Minun teki hirveä mieli mennä ulos metsään, mutta en voinut jättää pentujani niin pitkäksi aikaa.
<En voi mennä, ellen ota pentujani mukaan. Mutta ulkona on liian kylmä.> ajattelin.
Nopsatuuli tuli luokseni.
Nousin istumaan, puskin Nopsatuulta ja sanoin:
"Hei, Nopsatuuli."
"Hei, Tuhkaturkki. Onko kaikki kunnossa?" Nopsatuuli kysyi.
"On. Kysyisin vaan, että voisitko vahtia pentuja sillä aikaa, kun minä käyn metsässä?" kysyin.
"Hmmm... Ei minulla ole kyllä mitään tehtäviä, mitä pitäisi tehdä." Nopsatuuli mumisi.
"Eli voit?" kysyin toiveikkaana.
"Juu." Nopsatuuli sanoi.
"Kiitos." sanoin ja tassuttelin ulos pesästä.
Kun astuin valkoiselle, ja kylmålle lumelle, käpäliäni alkoi kirvellä.
En kuitenkaan piitannut siitä, vaan jolkotin piikkihernetunnelia kohti.
Sieltä juoksin metsään.
Metsässä huomasin maassa puuhastelevan metsähiiren.
Otin sen kiinni ja söin sen heti, koska klaanivanhimmat olivat syöneet jo.
Hetken päästä menin takaisin leiriin.
<Sepäs oli virkistävä metsäreissu.> ajattelin.
Menin pentutarhan pesään.
"Kiitos, Nopsatuuli." sanoin ja rupesin lepäämään pentujeni vierelle.

Sori,kun tuli lyhyt. Tuli kiirus mennä syömään, enkä enää olisi voinut kirjoittaa... :)
yritin saada jonkinlaisen järkevän lopetuksen.
Vastaus:Kiva tarina! xD Sellainen, että Soturikissat eivät tunne kesää tai talvea! ;) Saat 25 pistettä! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkusulka
24.11.2012 16:20
7. Luku

Rakkaudesta sokeutunut

Heräsin pehmeän sammalmättään päällä. Venyttelin makeasti ja kohotin katseeni. Sotureiden pesässä oli pilkkopimeää ja sumun luoma utuinen tuoksu leijui ilmassa. Päästin pienen maukaisun ja nousin ylös pehmoiselta pediltäni. Haravoin pesää katseellani, etsien tiettyä kissaa. Pian näin silmäkulmassani liikettä. Pomppasin sivummalle ja kyyristyin maahan. Tuijotin silmät sirissä möykkyä joka liikkui minua kohti. Tunnistin kissan, mutta halusin jatkaa leikkiäni. Tumma kolli ei selvästikkään nähnyt minua vaan käveli pimeässä ohini. Tarkkailin kissan nykivää häntää. Pomppasin hännän päälle ja näykkäsin sitä hellästi. Kolli karjahti hieman ja kääntyi katsomaan hännässään roikkuvaa.
- Mitäs tämä on? kolli kysyi unisesti.
- Häntääni on tarttunut jättiläis myyrä.
Päästin hampaani kollin hännästä ja muutamalla askeleella loikin kollin viereen ja näykkäsin tämän korvasta.
- En ole myyrä! maukaisin huvittuneena. Kolli käännähti selälleen vetäen minut päällensä. Päästin korvasta irti ja nuolaisin kollin tummaa poskea.
- Onko ihanaa olla soturi? kysyin hiljaa.
- Eikö itsestäsi?
- Sisiliskovarjo...
- Pikkusulka...
- Arvaa mitä?
- No?
- Olen päälläsi.
Tuijotin Sisiliskovarjoa syvälle silmiin ja nuolaisin tätä kuonosta. Lumisulka oli joutunut lähtemään takaisin omille mailleen ja pidin vitivalkoiseen kolliin yhteyttä vain unitse. Makoilin hiljaa kollin kehon päällä, tuntien tämän jokaisen hengenvedon.
- Pikkusulka? Sisiliskovarjo kysyi hiljaa. Pidin silmiäni kiinni ja nautin jokaisesta hetkestä.
- No? mau'uin hiljaa vastaukseksi.
- Tulisitko kanssani metsästämään? Sisiliskovarjo maukui. Nuolaisin vielä kerran kollia päästä, kun nousin ylös. Nyökkäsin ja päästin kasvoilleni pienen virneen. Käännähdin sotureiden pesän sisäänkulku aukkoa kohti.
- Viimeinen aukiolla on kotikisu! Maukaisin ja virne kasvoillani hyppelin pihalle.
- Epäreilua! kuulin Sisiliskovarjon maukaisevan takaani. Virne kasvoillani loikkasin sisäänkäynti aukon läpi sokaisevaan auringon valoon. Siristin silmiäni ja totutin auringon valoon. Otin vielä muutaman loikka askeleen aukion kohdalle ja tuijotin taakseni. Virne katosi kasvoiltani. Sisiliskovarjo ei ollut takanani.
>Minne hän nyt meni?< Ajattelin huolissani ja kävelin sotureiden pesää kohti. Tuijotin pesän pimeyteen hetken. Siinä silmän räpäyksessä jokin painoi rintani maahan. Henkäisin ja tuijotin päälläni seisovaa kollia, Sisiliskovarjoa.
- Toisten päällä oleminen taitaa olla muodissa? kysyin kollilta nauraen. Sisiloskovarjo pomppasi päältäni. Nousin ylös ja ponkaisin Sisiliskovarjon kimppuun. Leikki tappelimme hetkisen ja lopetettuamme jäimme makaamaan paikoillemme. Huohotin raskaasti ja nauroin Sisiliskovarjon kanssa. Lumi peitti koko aukion. Kummallista että en nähnyt sitä. En ollut nähnyt sitäkään että olin lumen peittämä.
- Olemme mahtavia malleja oppilaille, Sisiliskovarjo maukui huvittuneesti vierelläni.
- Kyllä, käyttäydymme hyvin aikuismaisesti, julistin ja aloimme nauramaan.
Nojasin Sisiliskovarjoa vasten, yhä huohottaen.
- Eikö meidän pitänyt mennä saalistamaan, kysyin hiljaa. Sen sanottua Sisiliskovarjo läppäisi otsaansa ja ponnisti ylös. Kaaduin säikähdyksestä maahan ja jäin vain tuijottamaan kollia.
- Ai joo! Minä unohdin! Tule jo Pikkusulka! Sisiliskovarjo maukaisi ja lähti pinkomaan aukiolta sisäänkäyntiä kohti. Ponkaisin itsekkin ylös ja lähdin juoksemaan natisevan ja pölisevän lumen päällä kohti sisäänkäyntiä. Juoksimme ulos reviirin metsästys alueelle ja liukastellen juoksimme leiriä suojaavan veden yli. Juoksimme auringon porottaen selkäämme. Pääsimme yllättäen nopeasti joelle.
- Noniin perillä! Sisiliskovarjo julisti ylväästi. Lysähdin maahan ja vedin ilmaa keuhkoihini.
- Mitä jos...minä päätän....seuraavana minne mennään? mau'uin hengen vetojen välistä. Sisiliskovarjo tuijotti minua hetken ja väänsi suunsa ilkeään virneeseen. Nostinm pääni ja huomaamattani loikkasin jo kollin päälle. läppäsin tätä tassullani ja kolli vastasi tähän samalla tavalla. Juoksimme joen jään päälle. Kumpikaan ei nähnyt että kyntemme olivat näkyvillä. Silloin kun leikillä läppäsimme toisiamme, kyntemme viilsivät toisiamme. Tunsin kun kynsi sivalsi minua otsasta. Tahmainen, lämmin veri norui haavoistani. Katsahdin Sisiliskovarjoon jonka poskelle oli käynyt samoin. Tuijotin säikähtäneenä kollia.
- Jospa sovitaan että seuraavaksi ei käytetä kynsiä, Sisiliskovarjo sanoi ja kohotti katseensa. Tämän suu oli jälleen virneessä. Hymyilin kollille ja pian tämä jahtasi minua ympäri jäätä. Nauroimme ja vaihdoimme osia. Olimme unohtaneet saalistamisen ja keskityimme vain leikkimiseen. Juoksin jälleen Sisiliskovarjoa pakoon, jolla näytti olevan ongelmia jäällä seisomisessa. Pysähdyin paikoilleni, istuin ja nauroin katsoessani Sisiliskovarjoa joka muksahti jäälle. Mutta jähmätyin pian paikoilleni. Jää räsähti allani. Paniikissa nousin ylös, mutta silloin jää petti altani. Päästin kauhun huudon jäätävän veden nuollesani kehoani. Pääni oli vielä jään yllä ja pidin kynsin jäästä kiinni. Jää tunkeutui luihin ja ytimiin. Tärisin paikoillani. Näin Sisiliskovarjon juoksevan kohti minua.
- Pidä kiinni Pikkusulka! kuulin tämän huutavan. Voimani ehtyivät ja kynteni valuivat jään pinnalta. Pääni painui alas. Vesi oli saanut minut jäätymään ja vienyt voimiani. Kuulin Sisiliskovarjon askeleet. Lopulta kynteni luiskahtivat jäältä ja molskahdin jäätävään veteen. Kuulin tuskaisan karjaisun ja kuulin molskahduksen. Oliko Sisiliskovarjo tullut perääni? Juuri kun pääsimme Jokiklaaniin. Jäävesi tulvi turkkini läpi ja sai oloni epämukavaksi ja avuttomaksi. Yritin taistella veden virtausta vastaan. Jättimäinen virtaus pyyhkäisi minut vauhdilla kauemmans. Yritin pitää pokkani ja pysyä hereillä. Silloin tunsin jonkin iskeytyvän takaraivooni ja koko maailma pimeni. Ainoa asia minkä näin ja muistin oli tumma hahmo ylläni.

//Jatkuuh :3 En ymmärrä miksi teen kaikki kahdessa osassa XD Nojaa... Toivottavasti kelpaa ^u^ Heti kun pääsi Jokiklaaniin niin taas katoaa jonnekkin : D Kerron sen verran että ei kyllä kauas mene . 3 .
Vastaus:Hyvin kuvailtu tarina sinulla! :3 Saat 30 pistettä tästä tarinasta! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Talvikinkukka
Kotisivut: http://budgie.suntuubi.com/
24.11.2012 11:36
akasin jää kymässä purossa, joka hetki hetkeltä liikutti minua. Tunsin kuinka jää kylmä vesi "sivelsi" turkkiani. Haava oli tyrehtynyt, mutta vedessä näkyi silti punaista verta. Lumi tipahteli hitaasti turkilleni, ja se tuntui jäätävältä. Oli jo pimeä, olin vasta auringon nousun aikaan tullut, mutta nyt taivaalla paistoi suuri, täysi kuu. Nostin hiukan päätäni rannalle ja avasin hiukan silmiäni, mutta suljin ne kuitenkin melkein saman tien. Tunsin kuinka virta vei minua. Nostin tassuni rannalle ja yritin puristaa maata, mutta olin liian uupunut siihen joten nostin toisenkin tassuni maalle ja nuosin viimeisillä voimillani rannalle. Märkä turkki painoi, ja rämähdin suoraan maahan. Katselin kuuta ja mietiskelin kuinka Tuuliklaanista osa juokko oli jo kokoontumisessa, mutta muistin edellisen kokoontumisen ja sisälläni tuntui pelko. Katselin ympärilleni, ja aistin että olin aika kaukana leiristä.
>Löydetäänkö minua koskaan?< ajattelin pelokkaasti ja voimattomasti maatessani kylmällä lumella, turkkini oli liti märkä ja kylmä.
"ysk, ysk!" yskin kova äänisesti. Suljin silmäni nukahdin siihen kylmään maahan. Juoksin niin lujaa kuin voin, en päässyt pakoon, jokin todella nopea oli perässäni. Se halusi että kuolen, sisälläni vihloi kylmästi, tunsin kuinka maa muuttui kovaksi hiekaksi. Kun heräsin näin vain valkoista, lunta oli myös yöllä satanut päälleni.
"Talvikinkukka!" Kuulin huudun,
"Täällä!" kähisin.
"Missä olet?" Kuulin Poltesydämmen epätoivoisen äänen.
"Hän voi olla jo kuollut." Lumikarva sanoi harmistuneena.
"ei..." Poltesydämmen epä toivoinen huudahdus, pikemminkin kuiskaus kuului. Yritin saada ääntä kuulumaan, kuulin kevyen tassuttelun äänen.
"Täällä!" kähisin niin kovaa kuin voin. Valkoinen turkkini ei oikein erottunut puhtaan valkeasta lumesta. Poltesydän höristi korviaan.
"Täällä!" Kähisin onneksi vielä kovemmin. Poltesydän kuuli äänen ja alkoi maistella ilmaa. Hän tassutteli ohitseni, ja lopulta astui häntäni päälle.
"Auts!" maukaisin ja Poltesydän kääntyi katsomaan minua ratkin riemukkaana kun löysi minut.
"Lumikarva, täällä!" Hän maukui jonkin verran kovalla äänellä, Lumikarva nelisti paikalle ja alkoi tutkia minua.
"Tämä on pahan laatuinen valkoyskä, se voi äityä viher- tai jopa mustayskäksi!" Lumikarva maukui huolestuneena ja katsoi hieman hätääntyneenä Poltesydäntä. Poltesydän tuijotti minua surun murtamana,
mutta huojentui sitten kun nostin hiukan päätäni.
"Viemme hänet leiriin." Poltesydän maukui. Katsoin hätääntyneenä ympärilleni kun näin lumi hangessa pienen kellertävän hännän.
"Seurasin teitä!" Mantelitassu putkahti lumihangesta ja maukui ylpeänä.
"Mantelitassu, sinä saat auttaa." Poltesydän käski ja auttoi minua nousemaan. Nuosin hitaasti paikat kankeana ja katsoin lempeästi Poltesydäntä. Märkä turkkini painoi, mutta pääsin nousemaan silti. Tassuttelimme hitaasti ja tassuni pettivät parikin kertaa, mutta pääsimme ennen pimeää perille. Tassuni eivät enää kestäneet vaan pettivät heti kun pääsin sammalpedille, joka oli tarkoitettu minulle. Laskin päätäni ja katsoin ja kuuntelin. Tunsin kuinka märät tipat valuivat pitkin turkkiani.
”Hänet pakko pitää lämpimänä.” Lumikarva supatti hiljaa itsekseen.
”Minä voin, sain Pitkätähdeltä luvan.” ääni kuului.
”Mahtavaa Poltesydän!” Lumikarva maukui. Poltesydän tassutteli viereeni makaamaan ja tunsin kuinka lämmin, kuiva turkki nojautui vasten märkää, kylmää turkkiani.
”Parane rauhassa.” Poltesydän maukui ja nuolaisi poskeani.
”Pidä huolta pennuistamme, jos kuolen.” Poltesydän hätkähti ja maukui:
”Et sinä kuole, minä pidän siitä huolen.” Makasin sairaana pari päivää.
”Olet nyt terve.” Lumikarva maukui iloisena.
”Onko hän?” maukui Poltesydän, joka oli juuri tullut.
”On, voit nyt mennä.” Lumikarva maukui ja nousin ylös, tassuttelin Poltesydämmen kanssa metsälle…
Jatkuu…
//juu, omituinen loppu… :/

Vastaus:Tarina hyppi siinä yhdessä vaiheessa vähän.... Mutta saat 23 pistettä! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Puolukkatassu
Kotisivut: http://kissaterapia.suntuubi.com/
23.11.2012 23:41
// Hehheh, pitkästä aikaa taas tarina! >xD

Minä istua kyyhötin parantajanpesässä vieressäni Nuhanenä. Hän näytti minulle, miten tehdään esimerkiksi seos haavaan, ja miten varovasti hämähäkinseittiä pitää painella haavan päälle.
"Katso nyt tarkkaan.", parantaja sanoi. Hän painoi seitin varovasti lapani päälle leikkien, että siinä olisi haava. Tarkkaavaisesti painellen Nuhanenä asetteli seitin oikein, ja tunsin yht'äkkiä pelkoa siitä, että en osaisi painaa seittiä yhtä varovaisesti ja tarkasti paikalleen. Minun oli kuitenkin yritettävä. Nuhanenä asettui makuulle niin, että näyttäisi syvän haavaan saaneelta. Otin seittiä käpäliini ja painoin sen hyvin varovasti mestarini lavan päälle. Vetäisin yhden kynteni esiin ja painelin seittiä hellävaroen reunoilta kiinni. Nuhanenä loi minuun katseen, joka kertoi ylpeydestä ja hyvästä suorituksesta. Päästin helpotuksenhuokaisun
"Tuo oli erinomainen suoritus. Seuraavaksi meidän täytyy hakea varastoomme lisää kultapiiskua, ennenkuin lumisade hautaa loputkin yrtit.", parantaja maukui ja pyyhkäisi hännällään lumikinosta. Sitten hän tallusteli ulos pesästään kohti metsää.

"Mikä tuo kasvi on, ja mitä se auttaa?", Nuhanenä kysyi matkalla kohti paikkaa jossa kultapiiskuja kasvoi. Kasvi oli takiainen.
"Minä muistan tämän kuin eilisen päivän. Kävimme tämän jo läpi silloin ensimmäisenä päivänäni parantajaoppilaana. Kasvi on takiainen, ja sen juuret auttavat rotanpuremii..", minä vastasin. Nuhanenä hymyili:" No, kertauskaan ei ole pahitteeksi." Luminen maisema sai metsän näyttämään jylhältä erämaalta. Kuura kimmelsi puiden oksilla ja lehdissä. Sitten tulimme kohdalle, jossa kasvoi yksinäinen kitukasvuinen mänty. Sen juurella lumesta sojotti kasveja, joita arvelin kultapiiskuiksi. Yrtit olivat kuivanruskeita, ja niitä peitti ohut jääkerros, mutta Nuhanenä vain käski kaivaa tai repiä kasvit maasta. Otin yhden suuhuni, ja ohut jääpeite räsähti suussani rikki kuin linnunmuna. Revin kasvin toisensa jälkeen irti maasta.
"Tämä on tarpeeksi riittävä annos kultapiiskuja.", parantaja tokaisi lopulta. Nostin kasvit suuhuni ja kipaisin mestarini perään lumi pöllyten.

Kun astuimme sisään aukiolle, siellä oli hirveä hälinä. Kissat juoksentelivat ympäriinsä kuin peläten taivaan putoavan niskaansa. Nuhanenä pysäytti yhden kuningattarista, joka kirkui kovalla äänellä.
"Mitä on tekeillä? Onko jokin vikana?", parantaja tivasi. Nielaisin kuuluvasti.
"Minun pentuni ovat kadonneet! Nukahdin vain hetkeksi aikaa, ja kun heräsin, Tyrskypentu ja Kuusipentu olivat kadonneet!", Unikonvarsi niminen kuningatar sähisi silmät soikeina. Minä pudotin yrttini ja kipaisin heti lähimpään pesään, joka sattui olemaan sotureidenpesä. Mutta kun näin sisällä jo muita kissoja tonkimassa makuualustoja, muutin mieleni ja palasin aukiolle. Pujahdin lähimpään leiriä ympäröivään pensaikkoon ja raivasin tietä käpälilläni. Haistelin piikkipensaan juuria ja käännyin lähteäkseni, kun nenääni tulvahti sairas löyhkä. Ne eivät olleet mistään muusta klaanista, joten...kulkukissat!
Vastaus:20 Kp:tä! ;)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sisiliskotassu
23.11.2012 23:33
”Selvä, SELVÄ! En tunkeudu enää reviirillesi, senkin pulska kotikisu!” sihisin ärsyyntyneenä kermanvalkoiselle kotikisulle, joka oli estänyt minua ylittämästä puuaitaa koska olin muka tunkeutunut hänen reviirilleen enkä saisi kulkea edes ohitse. Minun pitäisi muka kääntyä takaisin. Kermanvalkoinen kotikisu näytti omahyväiseltä kuultuaan että luovutan.
”Jos et pyyhi tuota omahyväistä virnettä naamaltasi, kynsin sen itse pois!” sanoin ja mulkoilin kotikisua. Kotikisun naama muuttui vihaiseksi.
”Alahan mennä! Et kuulu tänne, sinulla ei ole lupaa ylittää reviiriäni!” kotikisu sähisi ja paljasti kyntensä minulle. Meinasin tikahtua nauruun, kun näin tämän lyhyet ja sirot kynnet.
”Taidankin perua sanani ja kulkea reviirisi läpi. Et sinä minulle mitään mahda-” nau’uin mutta kotikisu hyökkäsi päälleni. Hän perääntyi hieman, ja nousin pystyyn. Hän katsoi hetken kaulaani ja hyökkäsi. Väistin, sillä olin heti huomannut hänen kohteensa. Kotikisu kaatui maahan mutta nousi ripeästi ylös. Hyppäsin hänen päälleen ja raapaisin häntä kevyesti poskesta.
”AIII! Lopeta, turkkini menee pilalle!!!” hän kiljui ja nousin hänen päältään.
”Noh, saanko ylittää reviirisi?” kysyin tältä.
Kermanvalkoinen kotikisu kohautti olkiaan.
”Mene vain, jos se kerran on niin tärkeää. ETKÄ JÄÄ ASUMAAN SINNE!” hän sihisi ja yritti taas vaikuttaa kovalta.
Kävelin kotikisun ohi ja kuulin tämän mutisevan; ”Miten voi olla niin vakavaa jos toinen ei tahdo vieraita katteja reviirilleen...”
Tassuttelin nopeasti kotikisun reviirin poikki läheiselle ukkospolulle. Ylitin ukkospolun helposti, sillä liikkeellä ei ollut ollenkaan hirviöitä. Aurinko laski, ja tuli pimeämpää.
>Muut klaanit ovat tällä hetkellä lähdössä kokoontumiseen...< ajattelin. >Ärsyttää, kun jouduin tänne. Olisin nyt soturi, ja saisin olla tällä hetkellä Pikkusulan kanssa valmistautumassa kokoontumiseen.
Kiipesin kömpelösti lähimpään puuhun. Inhosin kiipeämistä, mutta puussa oli turvallisinta nukkua yöt. Asetuin paksulle oksalle, joka oli noin viiden ketunmitan päässä maasta. Lehdet suojasivat mukavasti tuulelta, ja niiden ansiosta kukaan ei nähnyt minua.

En saanut ollenkaan unta. Ajatukseni pyörivät kokoajan minulle tärkeissä kissoissa. Keskiyön aikaan olin yrittänyt nukkua puun jokaisella oksalla ja päätynyt jälleen ensimmäiselle oksalle. Katselin ajankuluksi oksalta taivaalle. Katselin kauniita tähtiä. ”Tähtiklaani...päästäkää minut takaisin metsään... minä inhoan tätä paikkaa! Mitä pahaa olen tehnyt jotta olen joutunut tänne? Antaisitte minulle edes jonkun oppaan!” mau’uin todella hiljaa ääneen.
Tuli hiljaista ja ainoa ääni oli lintu, joka lauloi jossain puussa. Yksi tähti välkkyi taivaalla. Uskoin, että Tähtiklaani oli kuullut kysymykseni. Toivoin, että saisin vastauksia unessa, mutta enhän minä saanut vieläkään unta. Kävin päässäni läpi lukuisia keskusteluja klaanini kissojen kanssa. Kesken ajatteluni kuulin hiljaista ääntä puun alapuolelta, eikä se ääni ollut linnun. Tunsin toisen kissan tuoksun, mutta kissa tuoksui kaksijalkalalta ja hirviöiltä, kuten minäkin. En siis tunnistanut alhaalla olevaa kissaa. En myöskään nähnyt tätä kunnolla, sillä lähellä ei ollut minkäänlaisia valoja. Näin vain pienen tumman kissan. Kissa nousi puuhun. Yritin nousta seisomaan, ja hyökätä kissan päälle, mutta jokin sisäinen voima piteli minua kiinni oksassa, enkä siis noussut. Kissan vihreät silmät kiilsivät pimeässä. Pääsin vihdoinkin pystyyn, ja hyppäsin kissan päälle, joka oli ehtinyt kiivetä alimmalle oksalle. Kissalta pääsi yllättynyt maukaisu, ja hän luisui altani.
”Sisiliskotassu! Olet elossa!” kissa maukui, ja nyt tunnistin hänet.
”Pikkusulka! Mitä sinä täällä teet?!” kysyin iloisena ja hieman yllättyneenä.
”Etsin sinua, tietysti. Luulitko, että antaisin sinun itse löytää tiesi takaisin metsään? Et pystyisi siihen!” Pikkusulka naukui huvittuneena. Hymyilin hänelle.
”Luulin jo, että en koskaan näkisi sinua enää. Enkä muita klaanilaisia. Olen niin iloinen, että olet täällä” sanoin ilahtuneena. >Kiitos, Tähtiklaani. Tämän parempaa opasta ei olekaan.<
Pikkusulka suki pitkää ja likaista turkkiaan.
”Kaksijalkalat eivät ole mitään maailman puhtaisimpia paikkoja” hän totesi.
”Niin” sanoin. Pikkusulka katsahti minuun.
”Saat luvan kertoa minulle seikkailusi” Pikkusulka kehräsi.
”Jos sinä kerrot omasi” vastasin hänelle.
”Tietenkin” Pikkusulka sanoi.
Kulutimme jonkin aikaa jutteluun ja kerroimme toisillemme kuluneet tapahtumat. Kerroin Pikkusulalle siitä, kuinka olin tavannut Salmiakin ja kuinka olin pudonnut piikkipensaaseen. Pikkusulka kuunteli kiinnostuneena ja kertoi pian oman tarinansa. Hän kertoi, kuinka oli eronnut Usvajalasta ja Raskasjalasta ja löytänyt tiensä kaksijalkalaan.
”...Kun olin tavannut Salmiakin, lähdin kiertelemään ympäri kaksijalkalaa, en tiennyt ollenkaan missä sinä olit. Sitten tunsin tuoksusi yhden kaksijalkojen pesän lähellä, jossa asui pieni valkoinen koira. Seurasin tuoksuasi, mutta kadotin sen pian. Sitten tulikin jo yö ja tulin tänne” Pikkutassu lopetti tarinansa.
Päätimme yrittää nukkua, jotta jaksaisimme aikaisin aamulla lähteä takaisin metsään.
Kiipesimme samalle paksulle oksalle, jossa olin yrittänyt nukkua. Asetuimme vierekkäin, jotta meille ei tulisi kylmä lehtikadon pakkasissa.

Heräsimme aikaisin aamulla. Kiipesimme alas puusta- tai ainakin Pikkusulka kiipesi. Minä putosin puusta, mutta se ei sattunut paljoakaan koska yöllä oli taas satanut lunta ja putosin pehmeään kinokseen.
”Ei sattunut” sanoin Pikkusulalle. Pikkusulka hymyili iloisesti, ja oli hyppäämässä alas alimmalta oksalta, mutta pysähtyi ja ravisti oksaa. Päälleni tippui lunta.
”Senkin-!” huusin Pikkusulalle ja nauroin hieman. Pikkusulka putosi myös alas ja hyökkäsin hänen päälleen kynnet piilossa. Leikimme vähän aikaa lumihangessa.
Sitten lähdimme kulkemaan kohti auringonnousua. Meille tuli matkalla nälkä, joten pysähdyimme metsästämään kaksijalkalan keskellä olevaan pieneen metsään, joka oli täynä valkoisista pienistä rakennelmista, joiden päällä istui kaksijalkoja. Pikkusulka metsästi kaksi hiirtä ja minä pyydystin harakan. Söimme rauhassa siihen asti, kun vihainen vanha kaksijalka-naaras tuli hätistämään meitä ja tuijotti kauhistuneena saaliitamme. Juoksimme pakoon kaksijalkaa, eikä se edes seurannut meitä. Nauroimme yhdessä ja jatkoimme matkaamme.
”Kuinkahan kaukana olemme metsästä?” kysyin, kun aurinko oli jo korkealla.
”Tuskin olemme kovinkaan kaukana” Pikkusulka vastasi. Kaksijalkojen pesiä alkoi olla vähemmän. Kuljimme ukkospolun vieressä olevalla pienemmällä ukkospolulla, jolla ei kulkenut hirviöitä vaan kaksijalkoja. Haistin koiria.
”Meidän kannattaisi nopeuttaa vauhtia, täällä on koiria” sanoin Pikkusulalle hieman hermostuneena. Pikkusulka nyökkäsi, ja kävelimme nyt ainakin kaksi kertaa nopeammin kuin tavallisesti. Koirien tuoksut kävivät voimakkaimmiksi.
”Pelkäänpä, että koirat ovat edessämme eivätkä takanamme” Pikkusulka kuiskasi, kun olimme nopeuttaneet vauhtiamme jo melkein juoksuun. Pysähdyimme. Maistelin ilmaa, ja huomasin, että haju todellakin tuli edestä päin, ei takaa.
”Mennään nyt varovasti, en tahdo tulla koiran listimäksi” Pikkutassu sanoi hiljaa. Nyökkäsin. Kaksijalkojen pesän suuressa puutarhassa oli kolme suurta koiraa, jotka murisivat itsekseen ja söivät luita, ei siis oikeita luita, vaan kaksijalkojen tekemiä. Niiden ja meidän välillämme oli vain puuaita, joten jos ne haistaisivat meidät, olisimme pian variksenruokaa. Juoksimme nopeasti sen pesän ohi, jonka puutarhassa ne murisivat ja mutustivat luitaan. Koirat kohottivat kuonojaan, ja haistoivat meidät. Ne eivät kuitenkaan onneksi olleet kiinnostuneita meistä.
”Huh-huh, onneksi ne eivät kiinnittäneet meihin huomiota” kähisin. Ilma oli käynyt kylmemmäksi. Kävelimme vielä jonkin aikaa, kunnes Pikkusulka pysähtyi.
”Mikä hätänä?” kysyin tältä. Pikkusulka tuijotti eteenpäin, ja kiipesi korkealle lähimpään puuhun.
”Oletko nähnyt jotakin??” kysyin.
”Minä...Minä näen Myrskyklaanin reviirin!! Olemme pian takaisin Jokiklaanissa!” Pikkutassu huusi iloisena ja tarttui kynsillään kiinni oksasta jotta ei putoaisi.
”No sehän on ihanaa kuulla!” huusin tälle innoissani.
”Tule tule tule, mennään jo!” mau’uin ja hypin paikoillani. Pikkusulka laskeutui alas puusta ja juoksimme kohti metsää. Pysähdyimme Myrskyklaanin reviirin reunaan. Olimme kuitenkin vielä kaksijalkalan puolella.
”En voi uskoa, että teimme sen!” Pikkusulka kehräsi.
”Äläs vielä iloitse liikoja, vielä pitää päästä jokiklaanin reviirille. Emme voi ainakaan poiketa Myrskyklaanin reviirin yli. Nämä eivät olisi kovinkaan mielissään ja pian me taas taistelisimme” sanoin Pikkusulalle.
”Niin, mutta mehän voimme mennä ukkospolun reunaa pitkin, kuten minä tein” Pikkusulka sanoi, eikä näyttänyt ollenkaan lannistuneelta.
”Hyvä idea, mutta se on sitten sinun vikasi, jos jään hirviön alle”
”No ei sinulle nyt niin käy, senkin hiirenaivo! Mutta selvä -se on sitten minun vikani” Pikkusulka sanoi huvittuneena.
”Tai no, miksi me kiertäisimme sieltä asti kun voimme kulkea kaksijalkojen polkuja pitkin, jotka eivät ole Myrskyklaanin reviirillä. Kuten noita” sanoin ja viittasin hännälläni leveää polkua, joka kulki Myrskyklaanin reviirin rajan ulkopuolella.
”Tuollaiset vievät meidät varmasti joelle, sitten voimme vain uida joen yli! Vaikka astuisimme edes hieman Myrskyklaanin reviirille, eivät he tietäisi että olemme Jokiklaanilaisia. Haisemme varmasti ihan luopioilta tai erakoilta!” sanoin.
”Niin...no tuo onkin parempi idea” Pikkusulka sanoi ja lähti kulkemaan polkua pitkin. Seurasin häntä.
Emme olleet kävelleet kovinkaan pitkään, kunnes haistoimme Jokiklaanin tuoksun. Kipitimme sinne päin, josta tuoksu tuli. Tulimme jäätyneen joen viereen, emme olleet astuneet vielä yhtään Myrskyklaanin reviirille. Juoksimme innokkaina joen yli. Haistoimme Myrsyklaanin partion, mutta se oli niin kaukana, että se ei huomannut meitä. Kun olimme ylittäneet joen, hypähdimme iloisina Jokiklaanin paksuihin lumihankiin.
Olimme vihdoin kotona.

//Joo omasta mielestäni tästä tuli aika pitkä tarina xD Mut yritin nyt tunkea monta asiaa samaan tarinaan, jotta saisin Sisiliskotassun vihdoinkin takaisin Jokiklaaniin
Vastaus:No, pitkät tarinat piristävät! xD Voit Muutes saada pentuja Piikusulan kanssa, Kp:tä on riittämiin! :3 Saat tästä tarinasta vaikkapa 30 kokemuspistettä! ;3

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltesydän
Kotisivut: http://budgie.suntuubi.com/
23.11.2012 21:31
Jatkuu.....

Huhuihin mantelitassua oppilaiden pesän suuaukolla ja odottelin hetken. Mantelitassu ilmestyi pesän suulle ja lähdimme yhdessä metsästämään. Saavuttuamme ylängolle talvikinkukka lähti äkkinäisesti juoksemaan ja huomasin että talvikinkukka oli juoksemassa jäniksen perässä. Hän loikkasi korkealle ilmaan ja puri jänistä niskaan. Jänis oli kuollut ja talvikinkukka toi sen luoksemme.
"hyvin napattu" hihkaisin talvikinkukalle. Metsätimme iltaan asti ja lähdimme kohti kokoontumista ja nelipuuta. Odotimme hetken kunnes pitkätähti antoi merkin hännällään. Juoksimme alas laaksoon ja rupesin etsimään sopivaa seuraa. Lopulta menin piiriin johon kuului sotureita sekä pari parantajaa. Kerkesimme keskustella keskenämme hetken kunnes mustatähti alkaisi kokoontumisen alkaneeksi.
Pitkätähti astui eteenpäin puhujan kivellä ja otti puheen vuoron.
"Tuuliklaani on saanut uuden parantaja oppilaan Liekkitassun, ja olemme saaneet myös uuden soturioppilaan mantelitassun." pitkätähti ilmoitti ja astui sivummalle. Muut päälliköt ilmoittivat uuusista
oppilaista ja sotureista. Kuuntelin surullisena savutassun ja jäätassun kuolemista ja katselin kirkkaalle tähti taivaille. Pitkätähti alkaisi kokoontumisen päättyneeksi.

Jatkuu.....

//kirjoitus virheitä saattaa olla sillä kirjoitin kännykällä....tuo on aika pätkä mutta teen seuraavaksi pidemmän tietokoneella. ;)
Vastaus:Saat 16 Kp;tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikarva
Kotisivut: http://www.budgie.suntuubi.com/?cat=40
23.11.2012 21:26
Kokoontuminen.

JATKUU...

Oli myöhäinen ilta, ja Oli aika lähteä kokoontumiseen. Pitkätähti ulvaisi joukon koolle ja Lähdimme matkaan. juoksimme kohti nelipuuta ja tuuli humisi korvissani. Juoksin ja juoksin, matka tuntui pidemmältä kuin muistin. Pian nousimme nelipuun laaksoon. Kaikkien muiden klaanien päälliköt, ja jäsenet olivatkin jo koolla. Minä lähdin tunkeutumaan väkijoukon läpi, muiden parantajien luo. Siellä jo olivatkin Tuhkamarja, Nuhanenä, Puolukkatassu, Liekkitassu oma oppilaani ja Mutaturkki.
Aloimme juttelemaan ennen kokoontumisen alkua, ja kerroimme liikkeellä olevista tartunnoista. Parantaja oppilaat liekkitassu ja puolukkatassu juttelivat kahdestaan, parantajien saloista.

Pitkätähti ulvaisi kokoontumisen alkaneen. Pitkätähti myös aloitti puhumisen.
"Me olemme saaneet tietoomme, että erakoita on liikkeellä. Ne tunkeutuvat klaanien reviireille, ja muistakaa varoa niitä." Pitkätähti huusi, ja hänen äänensä raikui aukiolla. Muidenkin klaanien päälliköt, kertoivat kuulumisensa, mutta jokiklaanin ja tuuliklaanin päälliköillä oli vähän eripuraa. Pelkäsin että edessä olisi taistelu. Pian kokoontuminen olikin jo loppunut. Minä mauúin hyvästit muille kissoille ja käskin Liekkitassua seuraamaan minua. kun saavuin leiriimme menin nukkumaan Liekkitassun kanssa.

"Sinitassu!!! On niin ihana nähdä sinua! Minulla on ollut suunnaton ikävä! kävisit useamminkin unissani!" Huudahdin.
"Tietysti. Tulin nyt vain käymään." Sinitassu iski silmää ja me kehräsimme toisillemme.

Heräsin vuoteeltani ja nousin ylös tassuttelin metsälle, kunnes kuulin huudon.
>Leijonatassu!< Juoksin hänen luokseen. Hän makasi maassa, ja hänen suunsa vaahtosi.
>kuolomarjoja! Mikä auttoikaan?!< minun muistini oli aivan tyhjä, paniikissa olin unohtanut kerrassaan kaiken. Katsoin saarnipuun oksalle ja tajusin Sinitassun istuskelevan sen oksalla. Hän avasi suunsa ja sanoi:
"Siankärsämöä."
"Voi kiitos Sinitassu! Sinusta olisi tullut loistava parantaja!" Huudahdin ja juoksin niin kovaa, kuin ikinä pääsin leiriin. otin sian kärsämöä ja juioksin niin että jalkoja koski. Niitä koski, mutta jatkoin eteempäin. Eteempäin ja eteempäin. Ajattelin sinitassua, hän antoi minulle voimaa. unsin hänen tuoksunsa, ja näin kuinka hän juoksi rinnallani, tähtien loiste turkissaan. Saavuin Leijonatassun luo, ja vedin hänen kurkustaan koulomarjat poios, loput hän oksensi siankärsämön vaikutuksista. Veimme leijonatassun leiriin, ja kuiskasin keskiyöllä.
"Kiitos Sinitassu."

JATKUU...
Vastaus:Saat 20 kokemuspistettä! :3

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukankynsi
23.11.2012 21:03
5 Luku

Muutamaa päivää myöhemmin päälikkö oli nimittänyt minut soturiksi ja olin aivan liian innoissani pysyäkseni paikoillani. Minua kyllä harmitti hiukan Sähkötassun puolesta kun naaras pysyi vielä oppilaana eikä voinut enää syödä kanssani. Kun heleä aurinko nousi sotureiden pesän ylle sen valonsäteet saivat minut avaamaan kirkkaan vihreät silmäni. Nousin haukotellen ylös ja naukaisin pian kimakasti kun kasa lunta tippui niskaani.
- Tämä ei voi olla mahdollista! ärähdin itsekseni ja ravistelin tuoreen lumen pois turkistani. Katseeni kiersi aamuisessa leirissä jossa kaikki nukkuivat. En halunnut herättää muita sotureita mutta päätin kysäistä Sähkötassua mukaani metsästämään. Tassuttelin äänettömästi oppilaiden pesälle ja sanoin hiljaa:
- Sähkötassu oletko hereillä? kysyin ja vastaukseksi kuulin naaraan lempeän kehräyksen. Istuskelin hetken pesän ulkopiúolella ja suin raitaista turkkiani kunnes Sähkötassun tuhkan harmaa pää pisti esiin pesästä ja tuo tassutteli puskemaan minua lempeästi kylkeen.
- Haukankynsi miksi herätät minut näin aikaisin? aurinkokaan ei ole edes korkealla tuo mourusi ja ryhtyi pesemään turkkiaan.
- En halua että Tuuliklaani tunnetaan laiskoita kissoistaan se on liian alentavaa jopa Myrskyklaani nousee ennen auringon nousua järjestämään partioita nauin tuolle ja nousin ylös routaisesta maasta. Lähdimme nelistämään sumun peittämälle nummelle sillä osa riistasta nukkui kun taas pikku nisäkkäät heräilivät jo ruokailemaan.
- Menetkö sinä vaikka tuonne? kysyin Sähkötassulta ja viittasin hännälläni suurten kivien suuntaan.
- Kyllä se minulle käy kunhan sieltä löytyy riistaa tuo naukui ja lähti nelistämään kivien suuntaan. Itse juoksin ohran ladon lähettyville ja maistelin ilmaa pitkässä ruohikossa. Haistoin oravan lähellä kaatunutta puuta ja lähdin tassuttelemaan sitä kohti aivan hiljaa. Kun olin tarpeeksi lähellä pudottauduin vaanimis asentoon ja lähestyin saalistani vielä sentin verran. Olin juuri syöksymässä oravan kimppuun mutta korvia vihlova naukaisu keskeytti sen. tunnistin äänen liiankin hyvin se kuului Sähkötassulle. Jätin metsästyksen siihen ja lähdin juoksemaan todella lujaa kivien suuntaan. Kun pääsin perille näin Sähkötassun kamppailemassa suuren mäyrän kanssa. Naaras oli häviöllä ja tuon haavat vuotivat runsaasti verta. Paljastin terävät kynteni ja syöksyin salamana mäyrän kimppuun. Upotin kynteni mäyrän selkään ja purin hampaani kiinni tuon lapaan. Eläin karjahti ja yritti lyödä minua raskailla tassuillaan. Käskin Sähkötassua lähtemään mutta naaras ei hevillä luovuttanut vaan sokaisi mäyrän muutamalla suurella raapaisulla. Mäyrä lopetti minun kynsimiseni ja yritti hieroa käpälällään verisiä silmiään. Hyppäsin pois tuon selästä ja eläin löntysteli matkoihinsa tuskasta huutaen. Pidin itseni pystyssä kun tuin haavoittunutta Sähkötassua koko koti matkan ja kun olimme raahautuneet parantajan pesälle kuulin naaraan heikon äänen kuiskaavan:
- Kiitos Haukankynsi tuo naukui heikosti ja saatoin tuon parantajan hoiviin. Kerroin kaiken Lumikarvalle ja parantaja nyökkäsi minulle sanoen:
- Eiköhän Sähkötassu toivu muutaman päivän sisällä sillä haavat eivät olleet vakavia jospa sinä toisit hänelle jotain syötävää kun paikkailen haavoja hämähäkin seitillä naaras maukui lempeästi ja alkoi hääräämään yrttejen kanssa. Nelistin nopeasti tuore saaliskasalle ja sieppasin sieltä aiemmin tänään saalistamani oravan. Lasken sen Sähkötassun eteen ja pusken tuon päätä hellästi ja saan vastaukseksi tasaista kehräystä.
- Paranethan pian en halua lähteä partioon ilman sinua nauin tuolle.
- Yritän ainakin...AUUU! varoisitko vähän ne ovat vähän arkoja tuo sanoi Lumikarvalle ja nuolaisi poskeani ennen kuin käpertyi sammal pedille lepäämään. Tassuttelin aukiolle jolla näytti käyvän jo kova kuhina. Aamupartiot ja metsästyspartiot piti saada kokoon ennen auringon huippua ja väsymyksen huomasi jokaisen soturin silmistä. Tassuttelin karhunvatukka pensaan varjoon ja asetuin sammal pedilleni nukkumaan.
Vastaus:Onnittelut soturin arvosta! ;3 26 Kp:tä! Sähkötassusta voi tulla soturi, mutta jos haluat, kerro kissan ulkonäkö ja sukupuoli ja toivomasi soturinimi viekussa! (Voin itsekiin keksiä Soturinimen!)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liljatassu, Jokiklaani
Kotisivut: http://delicacy.suntuubi.com
23.11.2012 17:47
Jokiklaanissa sitten olen, ettette ala etsimään. x3
Vastaus:No, kyllähän se olisi jo tiedetty! ;)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liljatassu
Kotisivut: http://delicacy.suntuubi.com
23.11.2012 17:46
{{Haukka, perhonen, lilja
{{Tarina 1/5

Avasin silmäni. Pentutarhan ihana tuoksu tulvi nenääni, ja hengitin sitä syvään. Saatoin tuntea pehmeän, valkoisen turkin ympärilläni, saatoin tuntea sen lämmön. Saatoin tuntea tämän kauniin kissan läsnäolon. Mutta ei. Hän ei ollut täällä. Häntä ei saanut enää nähdä. Ei ei ei. Hän oli mennyt. Kauas tähtiin.

Tunsin kuinka aurinko paistoi naamaani. Silmäni olivat vielä arat, joten en nähnyt kunnolla eteeni. Näin vain auringon edessä kauniin, kullankeltaisen naaraan, jonka silmät olivat yhtä pihkaa. ”Perhonsiipiiiiiiih!” sanoin oikein isosti haukotellen. ”Nyt ylös, Liljatassu, ei ole aikaa tälläiseen vetkutteluun. Ihme, ettei nimesi ole Unitassu”, Perhonsiipi sanoi kärsimättömänä. ”Nouse nyt, senkin kotikisu!” hän huudahti ja tökkäsi minua kylkeen. Nousin vastahakoisasti ylös ja tassuttelin mestarini perään.

Ulkona leirissä, pienellä saarella, jossa se sijaitsi, hyppäsin jokeen ja aloin uida rivakasti. Kylmä virta meni turkistani läpi, mutta en välittänyt, rakastin niin vettä. Sukelsin ja pulskahdin taas pinnalle. Perhonsiipi hymyili, mutta kun näki minut, laittoi ilmeensä takaisin normaaliksi. ”Tule nyt, mennään!” hän huusi ja riensi kohti putousta. Ravistelin turkkini miltei kuivaksi ja juoksin Perhonsiiven perään.

”No niin, mitä haistat?” Perhonsiipi kysyi minulta, kun olimme lähellä putouksia. Avasin kitalakeni. ”Haistan Jokiklaanin partion, johon kuului Usvajalka, Mustakynsi ja Pikkusulka. Menivät tästä juuri. Sitten haistan laimean koiran ja kaksijalan. Hmm... Myyrän, ja ja ja... Tuuliklaanin!” sanoin, ja karvani nousivat pystyyn. Perhonsiipikin oli huomannut saman. Hänen meripihka katseensa suuntasi pusikkoon, joka oli lähellä Tuuliklaanin reviiriä. Eikä mennyt kauaa, kun pusikosta kömpivät Varissulka ja Mutakynsi. Heidän perässään vielä Vinhapuro. ”Mitä teette meidän reviirillä?” ärähdin Tuuliklaanin kissoille. ”Emme mitään” Mutakynsi sanoi kunnianhimoisesti. ”Anteeksi vain, mutta TE seisotte Jokiklaanin reviirillä!” murahdin takaisin. ”Tästä on syytä kertoa päällikölle”, kuului yhtäkkiä ääni takaamme. Katsahdimme taaksemme, ja pusikosta työntyi esiin Haukkahalla, Perhonsiiven veli. En ollut ikinä nähnyt niin komeaa kollia. Hänen silmänsä olivat jäänsiniset ja niissä oli kylmäkiskoinen katse. Hän oli leveälapainen ja lihaksikas. Joka naaraan unelma. Huomasin, kuinka väri valahti pois Tuuliklaanin kissojen naamalta, kun Haukkahalla astui esiin. He lähtivät pika pikaa leiriin, ja heistä jäi jäljelle vain tassunjäljet lumessa. ”Kiitos Haukkahalla!” Perhonsiipi sanoi veljelleen, joka hyppäsi takaisin pusikkoon ja jatkoi sitä, mitä ikinä olikaan tekemässä. ”Lopetetaan tämä tähän, Liljatassu, harjoitellaan taas huomenna. Tule, mennään leiriin!” Perhonsiipi sanoi ja lähti juoksemaan leiriin. Juoksin Perhonsiiven perään.

Kuuhuipun hetkellä, kun pistin nukkumaan, ajatukseni kulkeutuivat taas Haukkahallaan. Olinko minä ihastunut? Aivan varmasti. Näin untakin hänestä. Muistan sen verran, että näin unta hänestä...

//Joo, nyt tällänen nopee eka tarina. En jaksanut tehdä pidempää. x3
Vastaus:Hyvä että kirjoitit ekan tarinasi! o3o 25 kokemuspistettä! ;)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Talvikinkukka
Kotisivut: http://budgie.suntuubi.com
21.11.2012 22:31
Tassuttelin tuoksujen vieminä. Tiesin että jossain oli vaara, jokin kertoi sen, jokin... Lintu liversi silti puussa, mutta en osannut olla huojentunut. Viime öyn kissan sanat tulivat väkisinkin mieleen:
Sinä et ikinä ole turvassa, murhaavat silmät tuijottavat sinua. Viha ei katoa, se jatkuu vain, se koituu vielä kohtaloksesi. Ajatellessani noita sanoja, kuulin kuinka lintu pyrähti puusta, tunsin kuinka pelko nousi pitkin tassujani. Näin kauniissa kiiltävässä lumihangessa tassunjäljet. Seurasin niitä ja ne veivät parhaalle riista apajalle,näin kaksi kollia mutustelemassa tyytyväisenä jäniksiä. Hiivin heidän luo ja hyppäsin toisen kollin selkään, aluksi kolli van hätkähti, mutta sitten alkoi kieriä maassa jolloin keuhkoni pusertuivat tyhjiksi. Taistelimme heetken kunnes olin voitolla, katselin hämmentyneenä ympärilleni etsien toista kollia, mutta alla pitämäni kollin sähinä havahdutti minut. Laskin päätäni ja sähisin takaisin, mutta kolli hyökkäsi avonaiseen kaulaani äkkiä. Luisuin hänen päältään pois, alkuun tuntui kuin en tuntisi tassujani, mutta sitten tunto palasi. Kampesin itsenni ylös ja raahustin leiriin. Aamulla heräsin virkeänä, ja päässäni pyöri yksi ainokainen kysymys: Oliko se unta vai totta? Tassuttelin purolle, ainoalle purolle joka solisi tähän aikaa vuodesta. Katsoin ilkikurisen näköistä haavaa minkä kolli oli jättänyt. Pyörryin liiasta veren menetyksestä ja putosin puroon...

Jatkuu...
//vähä mini ;)//
Vastaus:Oih! Miten tämä jatkuu!? :O Saat 20 Kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkusulka
21.11.2012 22:06
6. Luku

Kaipuu

Säpsähdin unestani ja vilkaisin nopeasti taivaalle. Pian olisi jo kuunhuipun hetki! Äännähdin säikähtäneenä ja siristin silmiäni varmistaakseni asian. Päälleni oli kasaantunut lunta. Mutisin hiljaa itsekseni ja nousin jää kylmän lumen alta. Ravistin luminokareet päältäni mahdollisimman nopeasti. Taivaalla paistoi jo hopeahäntä joten tiesin olevani liemessä. Ravistin viimeiset kylmät lumet niskoistani ja ponkaisin juoksuun. Juoksin rivakoin askelin haalistuneissa vanhoissa jalanjäljissäni. Tuijotin herkeämättä eteen, mutta ajatukseni leijuivat jossain muualla. Tumma kolli tulvi jokaisella hetkellä ajatuksiini. Kyyneleet valuivat poskiltani ja vedin keuhkoihini ilmaa. Annoin kyynelten valua ja päästin pieniä äännähdyksiä.
- Kun minusta tehdään soturi, haluan nimekseni Sisiliskovarjo!
- Sinusta pitäisi tulla enemmänkin Sisiliskosydän
- Miksi muka?
- Koska olet niin suuri sydämminen
Keskustelut pyörivät päässäni ja saivat minut ikävöimään kollia koko ajan enemmän. Aukaisin silmiäni ja huomasin tulleeni pensaan viereen. pensaan alla olleeet Raskajalka ja Usvajalka olivat lähteneet. Voi ei, he etsivät minua! Vilkuilin ympärilleni huolissani ja samalla ajattelin Sisiliskotassua. Päässäni kuiskasi ääni joka väitti vanhempien sotureiden olevan turvassa. Pohdin paikoillani hetken. Päätin tehdä päätökseni. Käännähdin lumessa ypäri ja juoksin pimeyteen. Etsin Sisiliskotassun vaikka se olisi viimeinen tekoni! Juoksin pimeässä harhaillen ja mau'uin välillä äänekkäästi. Lumi pölisi ympärilläni ja Hopehäntä loi kauniin valon maahan joka sai lumen kimmeltämään. Tähyilin eteen ja ympärilleni. En tiennyt missä olin, mutta vannoin että ukkospolku oli jossain lähellä. Olinkohan Tuuliklaanin reviirillä? vai Nelipuulla. Vaikka silmäni olivat tottuneet pimeään, en erottanut luontoa ympärilläni. Pohdiskelin juostessani missä olin ja päätin jättää vastaukseksi että olen nelipuun lähistöllä. Sieraimiini tulvahti ukkospolun kitkerä haju ja ennen kuin huomasinkaan näin edessäni Tumman ja likaisen näköisen, mustan Ukkospolun. Tuijotin silmät viirussa likaista ja pahan hajuista mustaa polkua. Hirviön jyrähtäessä ohi, pomppasin taaksepäin pieneen pusikkoon. Sähisin raivokkaasti ja paljastin kynteni ohi menneelle hirviölle. Nousin vähitellen ylös pensaasta. Mietin paikoillani kumpaan suuntaan Sisiliskotassun kaappaaja oli mennyt. Päätin kulkea Myrskyklaania kohti Ukkospolun vierellä. Maa tuntui tahmaiselta ja lumi ympärilläni oli mustaa ja tummaa. Yökkäsin pahalle hajulle ja jatkoin kävelemistä. Korviani särki ja minulla oli nälkä. Olin kävellyt Ukkospolun vierttä ja olin tällä hetkellä aivan Myrskyklaanin vieressä. Vedin sieraimiini ilmaa ja yökkäsin taas haistaessani ukkospolun jätteiden tuoksun. Pian saavuin pienen kaksijalan aidan eteen. Nuuhkin aitaa hetken ja tuijotin kaksijalkojen pesää joka kohosi ylös. Jalkojani pisteli ja olin nälkiintymässä. Vedin rahisten henkeä ja kyyristyin alas. Ponkaisin komealla loikalla aidan päälle hieman horjahtaen. Selvästi jäässä oleva. Otin hyvän tasapainon ja raotin hieman suutani. Innostus valahti kasvoilleni. Haistoin Sisiliskotassun! Innoissani nuuhkin ilmaa ja ponkaisin alas aidalta. Kyllä Sisiliskotassu oli kulkenut tästä. Innoissani hyppelin paikoillani. Nuuhkaisin vielä kerran ilmaa ja sain selville että Sisiliskotassu oli lähtenyt vasta hetki sitten. Lähdin kulkemaan innostuneena tuoksn perässä. Ilma oli kostea ja lumi oli selvästi paljon vetisempää kuin viimeksi. Jalkojani edelleen särki ja nälkä pakotti minut pysähtymään. Minun pitää saalistaa ruokaa. Huokaisin ja käännyi. Toivottavasti Sisiliskotassu haistaa minut. Ponkaisin kaksijalkojen aitojen taakse. Kyyristyin hiljalleen ja vaapuin pensaikoissa. Nuuhkaisin ilmaa. Ei mitään. Mutisin hiljalleen ja lähdin kävelemään eteen päin. Viimein haistoin varpusen. Vesi kohosi suuhuni ja lähdin ryömimään nopeasti kohti tuoksua. Pian olin varpusen edessä. Lintu nokki maata ja tuijotti välillä taivaalle. Jännitin jokaisen lihakseni ja lopulta loikkasin ilman halki varpusen päälle. Hetken räpiköinnin jälkeen taitoin linnun niskan ja herkullinen tuoksu tulvahti kuonooni. Nostin varpusen kevyesti suuhuni ja kuljetin sitä kaksijalkojen aidan vierellä.
- Hieno taito tuo saalistus, kuulin jonkun maukuvan aidalta. Sähähdin pienesti ja käännähdin katsomaan aidalla olevaa kissaa. Kissa oli valkoinen ja tämän kaulassa oli panta. Kotikisu. Kissa loikkasi aidalta alas ja tämän pannassa oleva tiuku värähti päästäen kilisevän äänen. Tuijotin vierasta kissaa värähtämättä.
- Nimeni on Salmiakki ja olen nähnyt toisen sinun kaltaisen, kissa sanoi. Sydämmeni hypähti. Oliko hän nähnyt kenties Sisiliskotassun. Varpunen putosi leukojeni välistä.
- Oliko hän tumma jolla oli raitoja?! Maukaisin.
- Kyllä, Salmiakki sanoi. Onni hyppi rinnassani. Kävelin valkoisen salmiakin luokse ja nuolaisin tätä poskesta.
- Kiitos! maukaisin vielä, nappasin varpusen ja pompin takaisin pimeyteen. Katsahdin vielä taakse ja näin Salmiakin istuvan hieman hämillään paikoillaan. Pysähdyin hetkeksi puun tarjoamaan varjoon ja hotkin varpusen suurilla palasilla. Pursusin innosta ja onnesta. Mutta väsymys tuntui niskan päällä. Murahdin itselleni ja päätin mennä nukkumaan hetkeksi. Käperryin puskan alle ja suljin silmäni. Löydän sinut huomenna Sisiliskotassu. Hymähdin ja lopulta vaivuin sikeään uneen.

//Jatkuu kai XD Jeba tässä tämä toinen osa
Vastaus:Saat pppppppppiiiiiiiiiiiiiiitttttttttttkkkkkkkkkkääääääääääässssssssssttttttttt ttttttääääääääääää tarinastasi 30 kokemuspistettä! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
21.11.2012 18:51
Ääni kuului kerta toisensa jälkeen.
Nopsatuuli pysyi vierelläni.
"Eikö sinun pitäisi mennä katsomaan mikä tuo ääni on?" kysyin.
"Pitäisi, mutta en voi jättää sinua yksin." Nopsatuuli vastasi huolestuneella äänellä.
Huokaisin syvään.
"Nopsatuuli... Katso ympärillesi. Täällä on kissoja, jotka suojelevat joka ikistä kissaa tässä klaanissa. Sitäpaitsi se on sinun tehtäväsi mennä." sanoin.
Nopsatuuli oli hetken hiljaa kunnes mutisi:
"Olet oikeassa. Minun pitää mennä..."
Hän nuolaisi poskeani ja meni kerääntyneiden sotureiden luokse.
Hetken päästä soturit lähtivät kohti piikkihernetunnelia.
Taas kuului ääni.
>Mistähän tuo ääni tulee?< mietin.
Viereeni tassutteli Pajuturkki.
"Toivottavasti heille ei käy kuinkaan..." hän huokaisi.
"Niin." sanoin ja katsoin sinne, jonne Nopsatuuli oli mennyt.
>Entä jos Nopsatuulelle käy jotain? Mitä minä sitten teen?< mietin.
Pentuni vaikuttivat pelokkailta, kun ne miukuivat hiljempaa kuin tavallisesti.
"Ovatko pentusi kunnossa?" Pajuturkki kysyi.
"He ovat ihan kunnossa... Niitä pelottaa vain vähän." vastasin.
Pajuturkki nyökkäsi.
Hän vaikutti kovin huolestuneelta.
Tällä kertaa kuului erilainen ääni.
Se kuulosti aivan.... koiran haukunnalta!
Se oli jo lähellä leiriä.
Ruskohäntä huudahti:
"Viekää pennut turvaan!"
Reagoin heti ja otin hampaisiini molemmat pennut ja vein heidät pesän suojaan.
Laskin heidät sammaleelle ja katsoin ulos pesän suuaukosta.
Soturit olivat karvat pystyssä valmiina taisteluun.
Koiran haukunta kuului läheltä.
Se oli löytänyt leiriin!
Kuulin koiran käpälien osuvan raskaasti maahan.
Koira ilmestyi näkösälle.
Soturit hyökkäsivät sähisten sen kimppuun.
He raapivat koiran kasvoja, purivat jaloista ja löivät sitä.
Koira onnistui kyllä puolustamaan itseään hyvin.
Se puri sotureita ja potki.
Juuri, kun Valkomyrsky oli hyppäämässä koiran kimppuun, se kääntyi ja puri soturia lapoihin kipeästi.
Koira viskasi Valkomyrskyn maahan.
Soturista vuoti verta, mutta hän ei lannistunut.
Hän nousi seisomaan vaivalloisesti ja hyökkäsi uudestaan.
Valkomyrsky hyppäsi koiran selkään ja onnistui raapaisemaan sitä kuonoon.
Koira rupesi vinkumaan. Sen kuonosta tuli verta.
Se karisti Valkomyrskyn selästään ja murisi.
Koira meinasi hyökätä Valkomyrskyn kimppuun, mutta Ruskohäntä esti sen.
Hän hyökkäsi koiran kimppuun, että koira kiinnitti huomionsa häneen.
Hetken päästä paikalle tuli Nopsatuuli, Hiekkamyrsky ja Hiiriturkki.
He tajusivat, mitä on tekeillä ja hyökkäsivät koiran kimppuun.
Hiiriturkki puraisi koiran takajalasta niin kovaa, että koira melkein kaatui. Mutta se vikisi kyllä paljon.
Lopulta soturit onnistuivat ajamaan koiran pakosalle.
Katsoin ympärilleni, ettei koira vain tulisi uudestaan.
Mutta se oli poissa.
Uskoin pentuni vähäksi aikaa Pajuturkille ja lähdin pesästä.
Menin Nopsatuulen luo.
"Nopsatuuli! Sattuiko sinuun?" touhotin.
Hän huohotti vähän aikaa, mutta tasasi hengityksensä.
"Ei minuun sattunut. Onko pennut turvassa?" hän kysyi.
"On. He ovat nyt Pajuturkilla vähän aikaa. Varmistin vain, että olet kunnossa." huokaisin.
Kohta sanoin:
"Mutta minun täytyy palata Kultapennun ja Raitapennun luokse. He tarvitsevat minua."
Tassuttelin takaisin pesään ja otin pennut huostaani ja sanoin:
"Kiitos, Pajuturkki."
"Ole hyvä." Pajuturkki vastasi.
Hiiriturkki ja Mustaraita kiikuttivat Valkomyrskyn Tuhkamarjan luokse.
>Toivottavasti Valkomyrskylle ei tullut vakavia vammoja.< toivoin.

Vastaus:Jännää! :O 25 Kp:tä! ;)

~ Hohtis ~

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mantelitassu
Kotisivut: http://budgie.suntuubi.com/
21.11.2012 18:50
Mutisin itsekseni. Avasin silmäni ja tajusin olevani oppilaiden pesässä nousin istumaan. Edessäni tuhisi Leijonatassu. Lähdin nummelle ja siellä pysähdyin. Saarnipuun oksalla istuskeli kaunis kullanvärinen naaras.
"Hei!" Sanoin kissalle. Kissa tervehti takaisin. Käänsin katseeni muualle, mutta kun katsoin oksaa uudelleen, kissa, oli poissa. Seisoin hetken ihmetellen, mihin kissa oli kadonnut. Hetken kuluttua tassuttelin pidemmälle nummelle. Eteeni tuli kissa. Suuri, ruskea, raidallinen kolli oli tupsahtanut eteeni.
"Tiikeritähti! Varjoklaanin entinen päällikkö, paha sellainen." Sanoin kauhuissani. Kolli oli läpikuultava, mutta läpikuultavuudessa oli mukana myös hiukan mustaa usvaa.
"Älä pelkää pikkuinen. Tulin vain ehdottamaan-" Tiikeritähden lause jäi kesken sillä minä olin jo aloittanut puhumisen.
"Jos sinä minut yrität saada murhaamaan kissoja, vallan, ja muun takia, niin olet jo epä onnistunut!" Tiuskaisi niin suoraan, ja tylysti kuin ikinä osasin.
"Anna minun puhua. Olen nähnyt taitosi, sinulla on terävät hampaat. Mikset käyttäisi niitä? Pystytti siihen hetkisten, murhaamiseen, niin pystyisit nytkin. Tee se loppuun mitä minä yritin." Tiikeritähti murisi.
"EI! Ei ikinä. Minä, minähän en ole petturi. Minä tahdon vain elämääni, uskollisuuden, tahdon olleuskollinen klaanin jäsen, lisäksi minulla on yksi toive... Mutta sinuun minä en liity!" Huusin ja siinä samassa upotin kuntenimaahan ja löin kipeästi Tiikeritähden rintaa. Yllättäen iskun voimasta Tiikeritähti alkoi haihtua, mustausva alkoi vallata Tiikeritähden, ja hän sanoi vielä ennen kuin katosi kokonaan:
"Harkitse asiaa." Sitten hän oli kadonnut. Kyynel vierähti poskelleni. Ei, en minä voisi olla paha. Vai voisinko? Sydäntäni riipaisi.

Heräsin sammalpediltäni huohottaen.
> Se oli vain paha uni, mutta oliko Tiikeritähti todella tullut sanomaan tuon? Entäs kultainen kissa? Olinko minä todella nähnyt vanhan kaikkien klaanien vihollisen? Olinko minä ollut kissa jolle hän oli tullut kertomaan tuon? Entä miten kellertävä kissa liittyy tähän kaikkeen? Oliko hän ollut tulossa varoittamaan? < Sisälläni kuhisi kysymyksiä. Leijonatassu nousi luonteeltaan ja suolaisia korvaani.
"Mikä hätänä." Hän kysyi.
> Ihan sama mitä se oli. Minulla on Leijonatassu, kissa, joka on aina, ikuisesti tukenani. < Ajattelin, ja sain sydämeeni uutta voimaa. Katsoin Leijonatassua silmiin.
"Ei mikään. Älä huolehdi. Kaikki on hyvin." Sanoin hänelle.

JATKUU...

//Sori pätkä tuli, oon tabletin nimittäin... teen pidemmän sitten kun olen koneella, en myöskään halunnut vielä tehdä enempää juonta... ;) tarina on hiukan erikoinen... :)
Vastaus:No, jännä tarinahan tämä! 24 kokemuspistettä! :3

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Unikkotassu
21.11.2012 18:13
//Hehehe, uusi tarina. PS. Tulee varmaan lyhyt, mutta mitä väliä! Nyt alkaa Unikon elämän magia - osa. ^^ //

Jatkoa...!

Tähtiklaanin merkki
Osa 1

Siitä oli muutama päivä, kun kettu hykkäsi klaaniimme. Kaikki alkoi taas sujua mukavan leppoisasti. Maahan oli satanut jo aika paksulti lunta ja minä rakastan lunta! Muutamana päivänä oli ollut aikaa leikkiä ja temmeltää muiden kanssa lumessa. Olen joskus hieman leikkisä. Tänäänkin leikin yhden pennun kanssa lumessa. Kävin myös partiossa ja metsästysretkillä. Tänään tapahtui jotakin kummallista...
Tavalliseen tapaan olin nukkumassa oppilaiden pesällä. Yhtäkkiä aurinko alkoi paistaa silmiini. Aurinko oli noussut! Nyt tuli kova kiire! Peseydyin todella nopeasti ja kipitin etsimään Ratamoläiskää. Kun tlin pesän ulkopuolelle näinkin jo Ratamoläiskän.
"Olet myöhässä, Unikkotassu", Ratamoläiskä murahti tuima ilme kasvoillaan.
"Anteeksi... Eilen oli ollut vain niin raskas päivä, että nukuin myöhempään, mitä piti", sopersin. Ratamoläiskän ilme muttui tyynemmäksi. "Kieltämättä eilen oli rankka päivä, myönnän sen, mutta älä ota myöhästymistä tavaksi!" hän sanoi.
"En tietenkään!" mau'uin. Söin ensin pikaisesti ja sitten lähdimme kohti harjoittelupaikkaa.

Saavuimme harjoittelupaikalle. Ilma oli hieman kostea ja viileä, mutta silti ihanan raikas. Viimeinen lehti putosi puusta. Loikkasin ilmaan ja nappasin lehden. Se oli punertavanruskea ja siinä oli hieman ruskeita pilkkuja.
"Katso, eikös olekkin kaunis lehti?" kysyin Ratamoläiskältä.
"Onhan se", Ratamoläiskä vastasi. "Kauniin lehtisateen värinen." Minua osittain harmitti, kun lehtisade oli menossa jo pois, sekin oli ihana vuodenaika... Ja silloin tapahtuu kaikenlaista.
"Harjoitellaanpa lisää liikkeitäsi", Ratamoläiskä naukui, "olet kevyt ja ketterä, joten väistäminen onnistuu sinulta hyvin. Olet myös aika vahva, mutta iskuja pitää harjoitella keveytesi takia." Nyökkäsin. Siirryin taisteluasentoon. Lähdin juoksemaan kohti Ratamoläiskää. Katsoin häntä kaulaan, hän väisti väärää ruumiinosaa ja min äpääsin iskemään kynsilläni hieman vatsaa ylemmäs.
"Aika hyvin", Ratamoläiskä naukui, "yritäppäs uudestaan." Tällä kertaa katsoin hänen tassuun ja kävi samalla tavalla, kuin äsken paitsi, että sain iskettyä häntä - jotenkunten - lapaan.
"Tuo oli äskeistä parempi isku. Olet kyllä nopea oppimaan", Ratamoläiskä kehui. virnistin. Jatkoimme harjoittelua aurinkohuippuun asti. Harjoittelun jälkeen lähdimme metsästysretkelle. Sain jonkinlaissia lintuja pyydestettyä. Palasimme leriin hieman ennen iltaa.

Kun kaikki muu oli hoidettu, otin tuoresaalis kasata kyyhkysen ja palasin oppilaiden pesään. Haukkasin kyyhkysestä isoja paloja. Katselin normaaliin tapaan taivaalle. Sitten muistin tähtikuvoin, joka esitti emoani. Se oli hyvin kummaa, enkä tajunnut sitä vieläkään. Yhtäkkiä maailma muuttui tummansiniseksi. Näin sen saman tähtikuvion. Yhtäkkiä se heräsi eloon ja maukui: "Unikkotassu, sinulle on suotu tehtävä, joka sinun tulee täyttää: 'Matkaa kohti suurta loistoa ja löydä voima, joka auttaa kaikkia neljää klaania ja käytä sitä pelastaaksei ne kaikki'. Sinulla ei ole kovin paljoa aikaa, Unikkotassu, mutta me esi-isäsi ja muut Tähtiklaanin kissat autamme sinua matkallasi..." Maailma palasi ennalleen. Haukion hieman henkeäni.
"Tehtävä, suuri loisto, voima...", mumisin. "Pitää kertoa tästä Ratamoläiskälle!"

Jatkuu...!

//Aika pitkähkö. Tästä 'jaksosta' voi tulla useampikin osa. Katsotaan.//
Vastaus:Toivottavasti tulee pian jatkoa! :) Saat 28 Kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sisiliskotassu
20.11.2012 22:55
Katselin huolestuneena taivaalle. Aurinko oli ehtinyt nousta jo korkealle, joten en ollut täysin varma, mistä suunnasta se oli noussut. Olin kuitenkin kävellyt melkein kokoajan suoraan joten olin luultavasti menossa oikeaan suuntaan. Tassuni lipsuivat liukkaan aidan päällä ja yritin tasapainotella jotta en putoaisi alas. Aidan vasemmalla puolella oli kaksijalkojen musta ukkospolku ja oikealla puolella kaksijalkojen puutarhoja. Monessa puutarhassa oli aidan vieressä kasvamassa piikkipensaita, joten minun täytyi olla todella varuillani tai putoaisin teräviin puskiin. Ohitse kulki välillä kaksijalkoja, mutta ne eivät välittäneet minusta. Haistoin ympärilläni paljon eri kissojen tuoksuja, joten kaksijalat olivat varmasti tottuneet aidalla kulkeviin kissoihin. Koirat kylläkin häiritsivät, koska ne yrittivät kokoajan tulla luokseni vaikka kaksijalat estivät niitä. Onneksi yksikään koira ei ollut vielä päässyt kovinkaan lähelle minua. Olin myös nähnyt vilaukselta jonkin kaksijalkojen pesän takaa kissoja, joilla oli ollut pannat kaulassa, joissa oli selvästi koirien tai kissojen hampaita. En ollut kuitenkaan tahtonut mennä lähellekään niitä, koska tiesin, että ne olivat luultavasti Veriklaanilaisia. Olin kuullut tarinoita noista verenhimoisista kissoista jotka asuivat villeinä kaksijalkalassa ja hallitsivat sen katuja. Toivoin todellakin, että en törmäisi sellaiseen. Minulla ei todellakaan ollut aikaa joutua tappeluun ventovieraiden raakalaisten kanssa nyt, kun täytyi löytää tie takaisin metsään. Yritin kulkeassani miettiä, mitä tekisin sen jälkeen kun olen löytänyt metsän. Olin melkoisen varma, että tämä kaksijalkala oli se, joka sijaitsee Myrskyklaanin reviirin takana. Jos siis löytäisin metsän, joutuisin luultavasti kulkemaan Myrskyklaanin reviirin läpi. Kimeä koiran haukunta keskeytti ajatukseni. Kaksijalkojen puutarhassa oli pieni valkoinen koira, joka oli tuskin minua suurempi. Ymmärsin hieman sen haukuntaa.
”Kissa alas!” se haukkui minulle innoissaan. ”Tahtoo leikkiä kissan kanssa!”
”Anteeksi vain, hyvä koira, mutta minulla on kiire joten en ehdi jäädä leikkimään kanssasi. Leiki kaksijalkojesi kanssa” sanoin koiralle.
Koira jatkoi haukuntaa vaikka oli selvästi kuullut ja ymmärtänyt, mitä olin sille sanonut. Jatkoin matkaa ja yritin olla ajattelematta koiraa. Yritin palauttaa ajatukseni takaisin metsään, mutta ajatukseni katkesivat melkein heti kun iso hirviö pyyhälsi nopeasti ukkospolulla ohitseni. Sen pyöreät jalat pyörivät ja lennättivät päälleni sulanutta, likaista lunta. Pörhistin turkkiani ja yritin saada lumenrippeet turkistani. Turkkini oli kostunut, likainen ja täysin epäsiisti. Jos olisin nyt ollut emoni luona Jokiklaanissa, olisin saanut heti pesun. En inhonnut märkää turkkia, koska olin tottunut siihen kun uin joessa. En kuitenkaan ollenkaan pitänyt siitä, kun turkkini on märän lisäksi likainen ja jokainen karva on sojottamassa eri suuntaan. Pörhistin vielä kerran turkkiani ja pudistelin päätäni. Tartuin kynsilläni kiinni aitaan, jotta en putoaisi. Horjuin hieman mutta onnistuin säilyttämään tasapainon. Jatkoin matkaa. Sitten tassuni lipsahti ja putosin aidan vieressä olevaan piikkipensaaseen. Maukaisin kimeästi kivusta ja tunsin, kun terävät piikit raastoivat sotkuista turkkiani. Jäin paikoilleni pensaaseen selälleni, ja yritin päästä pois pakokauhusta. Hengitin syvään ja rauhoituin. Ei auttanut ollenkaan, jos riehuisin. Turkkini repeytyisi ja pahimmassa tapauksessa piikit voisivat osua silmiini tai voisin saada pysyviä arpia. Siristin silmiäni varovasti. En tahtonut tulla sokeaksi ainakaan nyt. Ehkä sitten myöhemmin vanhempana, kun olen klaaninvanhemmissa. Silloin voisin sokeutua, ainakin saisin levätä.
>Jos koskaan pääsen klaaninvanhimpiin...< ajattelin surullisesti. Jos kuolisin täällä kaksijalkassa, tai en pääsisi kotiin, en koskaan saisi liittyä klaanini vanhoihin kissoihin, jotka olivat omistaneet koko elämänsä klaanilleen. Mutta olin nyt vasta oppilas, joten kestäisi kuitenkin vielä todella monta kuuta ennen kuin liittyisin heihin. Siitä minulle tuli mieleen Raskasjalka.
>Mitäköhän hän nyt tekee?< kysyin itseltäni mielessäni. >Etsiiköhän hän minua? Saankohan enää koskaan viettää hänen kanssaan taistelu- tai metsästysharjoitusta?<
Poistin nuo synkät ajatukset mielestäni ja keskityin nykyhetkeen. Ei ollut järkeä surra tuollaisia asioita tällaisena hetkenä.
Katselin vielä kerran ympärilleni. Pensas, johon olin pudonnut, ei ollut suuri, mutta piikkejä siinä oli paljon. Pari kuivunutta, jäistä ja mädäntynyttä ruusunmarjaa roikkui piikkipensaan oksista. Käännyin varovasti ympäri ja piikit naarmuttivat kehoani. Ryömin hitaasti ja harkitsevasti pois pensaasta. Olin turvassa.
Katselin itseäni, ja yritin etsiä pahoja haavoja, sillä minulla oli kovin kylmä joten jotkin kohdat olivat hieman tunnottomia, en ollut varma oliko minulla pahoja vammoja. Niitä ei luultavasti ollut enempää kuin suuren piikin sivaltama haava, joka lähti oikean silmäni päältä vasempaan korvaan asti, ja jätti korvaani inhottavan loven. Haavaa vihloi ja yritin laittaa siihen lunta, jotta siihen ei sattuisi niin paljon. Totesin, että olisi ehkä kuitenkin turvallisempaa matkata maan tasalla. Katselin ympärilleni kaksijalkojen puutarhassa, ja huomasin, että siellä oli paljon talven jäädyttämiä, kuolleita kasveja. Laahustin kasvien luo, ja yritin etsiä kuolleita unikoita. Tiesin, että unikonsiemenet voisivat poistaa kipua tällaisessa tilanteessa. En kuitenkaan ollut varma, pitääkö unikonsiemenien olla tuoreita, vai voivatko ne olla kuolleista kasveista otettuja. >Kyllähän parantajat yleensä hakevat unikonsiemenet pesiensä kätköistä, joten tuskin ne hirvittävän tuoreita ovat< mietiskelin itsekseni. Löysin kuolleiden kukkien seasta yhden maahan tallotun unikon, jonka kukka ei ollut onneksi turmeltu, vaikka se oli täysin kuihtunut. Löysin pari unikonsiementä. Minulle oli aivan sama, kuinka paljon ne poistaisivat kipua. Kunhan ne poistaisivat sitä edes hieman. Söin siemenet ja tähystelin kaksijalkojen pesän sisälle. Siellä oli pimeää. Puutarhassa ei ollut mitään pienten kaksijalkojen leikkikaluja, joten pesässä ei varmaankaan asunut niitä. Siksi kukaan ei ollut kotona, ne olivat tekemässä töitään.
>Se on hyvä asia. Nyt voin levätä vähänaikaa tässä puutarhassa ilman että minua tullaan häiritsemään< ajattelin.
Istuin kuolleiden kukkien viereen, ja tunsin kun kipu pikkuhiljaa hälveni hieman. Minua alkoi nukuttaa, mutta päätin olla nukkumatta. Lepäisin vain.

Hyppäsin aidalle ja sitten sen toiselle puolelle. Olin levännyt kasvien vieressä niin pitkään, kunnes aurinko oli ehtinyt kulkea jo aika paljon siitä kohdasta, missä se oli ollut silloin kun olin pudonnut aidalta. Olisin tahtonut levätä vielä hieman aikaa, mutta tiesin että matkaa oli pakko jatkaa. Minulla oli sen lisäksi vielä nälkäkin. Unikonsiemenet auttavat kipuun, mutta eivät ne nälkää vie. Juoksin toiselle puolelle ukkospolkua ja maistelin ilmaa. Lähellä ei tuoksunut yhtään hiirtä. Lähellä olevissa puissa oli kuitenkin paljon lintuja. Kaksijalkoja kuljeksi kuitenkin kokoajan ympäriinsä, joten en viitsinyt napata noita lintuja niiden nähden. Monet kaksijalat pitivät linnuista, joten ne eivät pitäneet siitä kun kissat saalistivat lintuja. Kuljin siis hieman kauemmas, jossa ei ollut kaksijalkoja niin paljon. Siellä haistoin myös hiiren tuoksun. Pieni laiha hiiri söi siementä lumessa. Nappasin sen helposti. Söin sen nopeasti, siinä ei ollut paljoakaan lihaa. Katselin aurinkoa. Auringonlaskuun olisi vielä todella paljon aikaa, joten en tiennyt mihin suuntaan lähteä. Päätin siis viettää loppupäivän kaksijalkalassa katsellessa paikkoja. Se oli paras vaihtoehto, koska voisin auringonnousun aikaan sitten lähteä taas matkaan, ja tietäisin mihin suuntaan mennä.

//Joo kirjotin nytte tämmösen xD Toivon että Sisiliskotassu pääsis sitte soturiksi kun se löytää tiensä takaisin Jokiklaaniin :3
Vastaus:Sinähän olet jo soturi, sinulla on yli 100 kp:tä! Voit siis kirjoittaa pian siitä kun pääset takaisin Jokiklaaniin! Saat 30 Kp:tä! :3

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sipsimursu
20.11.2012 11:59
Oli auringonnousun aika. Missä olen? Ainiin olen oppilaidenpesässä, muistelin.Pari kissaa nukkui vielä. Lähdin ulos pesästä ja lähdin etsimään Mustatähteä.
" Hei, Rainbow. Pidämme nimitysmenot kohta. Syö ensin vähän tuoresaalista. " Mustatähti sanoi ja viittoi hänällä tuoresaaliskasan luo. Nyökkäsin ja lähdin etsimään tuoresaaliskasaa. Otin pullean hiiren ja aloin syömään hiirtä. Kullanruskea kolli tuli luokseni ja maukui
" Hei. Olen Okatassu. Sinä olet varmaan se uusi kissa? " Nyökkäsin ja söin hiiren loppuun
" Minut nimitetään kohta. " Kerroin ylpeänä.
" Kivaa. Tavataan kohta, minun pitää lähteä mestarini luokse." Okatassu naukui ja lähti ulos.
" Tulkoon kaikki oman riistansa saalistamaan pystyvä suurkivelle klaanikokoukseen." Kuulin äänen ulkoa. Nyt varmaan pidetään
ne minun nimitysjuhlat, mietin.
Suurkiven ympärille alkoi tulla kissoja. Mustatähti johdatti minut kiven luo hännänheilautuksella.
" Kääntäkööt kaikki esi-isät katseensa tähän kissaan. Hän on tullut klaaniimme ja ymmärtää soturilain tärkeyden. " Mustatähti maukui
" Hänen nimekseen tulkoot Jäätassu ja mestariksi Jääkatse. " Menin Jääkatseen eteen ja kosketin kuonollani hänen kuonoaan. Muut huusivat
" Jäätassu! Jäätassu! Jäätassu! " Olin pitkästä aikaa onnellinen.

//Tuli vähän lyhyt ku oon kipeenä ja en sais olla koneella. Edellisestä osasta huomasin että kirjotin Tulitähti, vaikka piti kirjoittaa Tulisydän. :D
Vastaus:17 kokemuspitettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Doky
20.11.2012 11:18
1. Luku

Rohkeuskilpailu

Kuu valaisi elottomat kujat, joissa vain tuuli leikki yksin lehdillä, teki pieniä pyörremyrskyjä tai lennätti niitä. Taivaalta satoi hiljattain pieniä lumihiutaleita, ja maa alkoi hitaasti peittyä valkoisen peiton alle. Kaksijalkala tuntui tyhjältä, kaikissa rakennuksissa sammuivat valot, ja kujat olivat autiot. Kulman takaa näkyi pienehkö hahmo, joka erottui vain mustien täpliensä takia. Hahmo käveli kevyin askelin kujan päähän, pysähtyi ja istuessaan kääri huolellisesti tuuhealla hännällään tassunsa. Kaunis hopeanharmaa naaras siristi epäluotettavasti silmiään huomaessaan hahmon lähestyvän häntä, muttei päästänyt ääntäkään. Syntyi hiljaisuus, minkä naaras päätti lopulta rikkoa.
"Mitä asiaa?" hopeanharmaa naaras nimeltään Ivy kysyi hieman hermostuneena, mutta yritti peittää äänensävystään ärtymyyden. Täplikäs hahmo nuolaisi tyynesti tassuaan, ja tarkkaili Ivyä kylmillä, vaaleansinisillä silmillään.
"Haluan osallistua Rohkilpailuun." hahmo sanoi virnistellen. Ivyn epätavallisen pitkä häntä heilui voitonriemuisesti edestakaisin.
"Olen pahoillani, mutta kaikki paikat ovat varattuja." Ivy vastasi surullisella äänellä, mutta hymyilikin jo mielessään onnellisesti.
"Se ei ole enään ongelma. Raven on saanut surmansa." hahmo vastasi, ja virnistys muuttui vielä leveämmäksi. Ivyn hymy haihtui nopeasti ja häntä laskeutui kivenä maahan. Huokaisten hän yritti kokota ajatuksensa.
"Hyvä on. Rohkeuskilpailu alkaa huomenna aamulla ja..."
"Tunnen säännöt itsekin. Tulet vielä muistamaan nimeni, Ivy." hahmo nauroi ja hyppäsi ketterästi keskikorkealle aidalla, ja tassutteli sitä pitkin pois. Kulman kohdalla hahmo käänsi iloisesti tuikkivat silmänsä Ivyyn. Ivy käänsi äkillisesti katseensa pois, ja laskeutui makuulle. Laskiessaan pään tassujen päälle, Ivy tunsi vieläkin kissan kylmän katseen.

"Tästä aloitamme Rohkeuskilpailun. Muistakaa, että kilpailu pidetään metsässä. Metsässä etsitte riistaa, ja yritätte torjua murhayritykset. Muistatte mikä oli kilpailun kohde? Murhata kaikki. Viimeinen joka jää eloon on voittaja. Aloitamme..." Solakka naaras puhui terävästi, silmäillen jokaista kilpailuun osallistunutta. Hänen katseensa pysähtyi Silmuun, valkoiseen naaraaseen, jonka turkkia koristivat mustat täplät. Tällä hetkellä Silmu näytti itsevarmalta kuin koskaan, ja muistutti kovasti Ravenia. Silmun kasvot olivat täysi kopio Ravenista. Lihaksinen mutta solakka keho muistutti myös paljon mustaa kollia, joka oli nyt kuollut. Vain turkki toi mieleen Dokyn, Silmun kuollun äidin. Ivy ravisteli päätään ja vilkaisi iloisesti kaikkia osallistuneita vielä kerran.
"Nyt!" Hän karjaisi. Kissat pinkaisivat juoksemaan niin nopeasti kuin pystyvät, ja Ivy jäi yksin seisomaan metsän reunalle. Lumi tippui hiljattain Ivyn harteille. Tassunjäljet peittyivät hitaasti kevyen lumikerroksen alle. Vasta kun jäljet olivat lopullisesti peittyneet, Ivy liikahti. Hän toivoi jokaiselle osallistuneelle onnea, ja venytteli. Neljä kissaa, ja kolme eivät enään ikinä palaisi. Kuka olisi kilpailun voittaja, eloon jäänyt?

Silmu pysähtyi vetämään henkeä ja katsoi ympärilleen. Ei ollut suojana puita, ja tuuli kulki vapaasti täällä main. Se oli ensimmäinen minkä Silmu huomasi. Toiseksi, täällä haisi oudolle. Vahva kissahaju sekottui erakoihin hajuun, minkä tuuli oli tuonut. Naaras ravisteli turkkiaan, ja tassutteli varovaisesti lumikerrosta pitkin eteenpäin, mäkeä pitkin ylöspäin. Vaikka hän näyttikin kaksi kertaa isommalta, hän muistutti paljon pentua, tai todella nuorta oppilasta. Erakkona Silmu ei kuitenkaan piitannut ulkonäöstään kovin paljon, niin kuin esimerkiksi kaksijalkojen lemmikit. Tärkein elämässä oli hänen mielestään halu ja voima. Jos oli liian heikko, ei kykene elämään. Mutta mikä elämä olisi ilman tahtoa tai halua? Äkillinen sihinä sai Silmun herämään ajatuksistaan. Hänen edessään seisoi kaunis täplikäs naaras. Epäystävällinen ja valmistautunut taisteluun. Silmu perääntyi askelen, ja valmistautui taistelemaan henkensä puolesta. Tuntui kestävän ikuisuus, ennenkuin hiljaisuus rikkoutui.
"Mitä erakko tekee Tuuliklaanin reviirillä?" naaras sihisi ja astui uhkaavasti askelen eteenpäin, mutta Silmun itsevarmuus alkoi hiljattain palata takaisin.
"Ei ole sinun asiasi. Häivy tieltäni." Silmu vastasi tylysti, ja hänen varmuutensa oli palannut kokonaan. Sisältä kantautui jokin heikosti tuttu ääni, joka neuvoi häntä, neuvoi häntä olemaan vahva. Neuvoi ettei tarvinnut pelätä, vaan vastata hyökkäyksiin silmät rohkeasti sädehtien ja hymy kasvoilla. Naaras, luultavasti Tuuliklaanista paljasti terävät hampaansa, muttei hyökännyt, eikä astunut enään lähemmäs.
"Seuraa minua" hän vain sanoi epävarmasti, ja lähti kävelemään tuulta vastaan. Vähän väliä hän vilkuili taakseen, katsoakseen tuleeko tuntematon vieras perässä. Silmu tiesi tarkalleen, ettei häneen luotettu, eikä hän luottanut naaraaseen.

"Kuka hän on?" valkoinen kolli kysyi, jonka turkkia koristivat mustat läiskät, samanlaiset kuin minullakin. Kollilla oli epätavallisen pitkä häntä, millaista en ole nähnyt koskaan ennen. Katseita. He seurasivat minua, jokaista liikettäni, jokaista henkäistäni. Tunsin epävarmuuden, mutta muistin äänen. Ääni, joka tulee sisältä. Olenko tulossa hulluksi kun kuulen jonkun juttelevan minulle? Tuntemattomat kissat kävelivät ympärilleni, peittivät pakoni. Olin ansassa. Alkoi pelottaa. Mieleni teki huutaa, juosta ja itkeä, mutten halunnut näyttää heikkouteni.
"Löysin hänet reviiriltämme, lähellä leiriä. Luultavasti eksynyt. Ei myöskään suostunut kertomaan syytä miksi oli täällä. Mitä teemme, Pitkätähti?" se sama naaras kysyi katsoessaan suoraan silmiini. Hän ei luottanut minuun, eikä kukaan muukaan täällä. Tunsin itseäni pieneksi, avuttomaksi pennuksi. He tappaisivat minut. Olin mennyttä. Yritin näyttää rauhalliselta, vaikka se onnistuikin huonosti ja katsoin ympärilleni. Kissat rakensivat kuin muurin ympärilleni, joten en voinut paeta. Jos taistelisin, kuolisin. Heitä oli aivan liian monta, he olivat lihaksikkaita ja vahvoja. Mitä minuun tulee, olin pienikokoinen, heikko ja nälkäinen. Pelko kuitenkin voitti varmuuden, ja ensimmäiset kyynelet valuivat poskiani pitkin. Tiesin että paljastin heikkouteni, että näytin avuttomalta. Takanani kuulin jonkun supisevan. En erottanut sanoja kunnolla, mutta arvailin, että he valmistautuivat hyökkäämään päälleni.
"Jos haluatte tappaa minut, tehkää se nopeasti. Olen kyllästynyt odottamaan!" huudahdin ja yritin pysäyttää kyyneleeni, mutten onnistunut. Kolli, Pitkätähti varmaankin, katsoi minua ylhäältä. Hänen silmissään ei ollut kylmäverisyyttä, minkä oin nähnyt kaksijalkojen kujilla. Hänen silmissään huomasin vain sääliä. Vilkaisin ympärilleni ja toivonkipinä syntyi rinnassani. Sääli. Hän oli pelastanut minut. Kissat ympärilleni alkoivat vetää kyntensä piiloon, perääntyivät hiukan, mutta eivät lähteneet pois. Edelleen muurin sisässä.
"Tiedätkö mikä on klaani? Osaatko elää muiden vuoksi?" Pitkätähti kysyi lyhyesti. Pyyhin tassullani kyyneleet, mutten vastanut kysymykseen. Olisinko valmis elämään muiden kanssa?
Vastaus:27 Kp:tä! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
19.11.2012 19:16
Pieni tuulenvire puhalsi pentutarhaan.
Se oli kylmä ja kostea.
Heräsin siihen, kun se vihelsi puitten latvoissa.
Katsoin ympärilleni. Maa oli valkea, niin kuin ennenkin. Lumihiutaleet tippuivat kuonolleni muodostaen sulaessaan pienoisen täplän.
Nousin hoippuen jaloilleni ja venyttelin.
Pentuni heräsivät siihen. Ne alkoivat maukua pienesti.
>Ei hätää... Olen tässä.< ajattelin ja laskeuduin lämmittämään pentujani.
Heti kun olin maassa, ne hakeutuivat turkkiini lämmittelemään.
Hengitin sieraimiini puhdasta, raikasta ilmaa ja katsoin lumihiutaleita, kun ne tanssahtelivat keskenään taivaalla ja putosivat lopulta maahan.
>Harmi, kun äitini lähti... Minun on ikävä häntä todella kovasti.< ajattelin.
Joku hiipi viereeni äänettömästi.
Se oli Pajuturkki.
"Hei. Onnittelut pentujesi puolesta." hän sanoi.
"Ai, hei. Ja kiitos. He ovat vielä niin pieniä...." sanoin.
"Niin... Tiedän tunteen, kun omani olivat niin pieniä." Pajuturkki sanoi.
Nyökkäsin hänelle ja katsoin leiriä.
"Huoh..... Luulin pienenä, että elämä on kuin ruusuilla tanssimista, mutta se onkin yllättävän vaikeaa ja haasteellista. Niin haasteellista, että joutuisi vaikka uhrautumaan hengestään..." huokaisin.
"Niin minäkin ajattelin. Minulla oli sisko, mutta en ehtinyt tuntea häntä, koska hän kuoli. Jos olisin ollut isompi silloin, olisin voinut kuolla hänen puolestaan." Pajuturkki kuiskasi.
"Otan osaa. Minulla ei ollut siskoja, vaan kolme veljeä. Silloin, kun olin kuusi kuuta, yksi veljistäni hävisi. En tiedä kuoliko hän." sanoin.
"Aika ikävää, kun olit veljien keskellä." Pajuturkki vitsaili.
Oli hetken aikaa hiljaista, kunnes hän sanoi:
"Mutta ikävää, kun yksi katosi..."
"Niin. Mutta mitäpä sitä nyt murehtimaan." sanoin ja vaihdoin asentoani.
"Jep. No, jätän sinut pentujesi kanssa rauhaan. Nähdään!" Pajuturkki huikkasi.
>Kummallista... En olekaan muistellut veljiäni pitkään aikaan. Yleensä muistelin heitä joka päivä ja ilta.<
Siinä mietiskellen katselin pentujani.
Ensin Raitapentua, sitten Kultapentua.
>Kultapentu on ainakin isänsä näköinen. Samoin kun Raitapentu, mutta hänessä on pieni vivahdus minuakin.<
Äkkiä kuului joku ääni. Se oli kova, mutta se kuului kaukaa.
Hetken päästä kuului toinen ääni, ja lintuparvi lensi kuusikon takaa.
>Mitähän on tekeillä?< mietin.
Nopsatuuli tuli luokseni.
"Nopsatuuli, tiedätkö mitä tapahtuu?" kysyin hiljaa ja jännittyneenä.
"En tiedä, Tuhkaturkki. Mutta se on iso ja vahva." Nopsatuuli sanoi.
Vastaus:20 Kokemuspistettä! x))

~ Hohis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatassu
19.11.2012 18:36
Luku 4

Odotan paikallani äänettömästi kunnes kuulen Klaanivanhimman poistuneen kuulo etäissydeltä. Käännän pelokkaan katseeni Hopeahäntään joka näyttää melkein yhtä pelokkaalta kuin minäkin ennen kuin päätin rikkoa hiljaisuuden.
- Huoh se oli jo aivan liian lähellä mutta onneksi olin tuulen alapuolella sanoin Hopeahännälle ja kurkistin ulos pensaikosta varmistaakseni ettei kukaan ollut paikalla kuulemassa. Huomasin että kolli alkoi viimein rentoutua ja sanoi:
- Haukkatassu minun pitää nyt mennä ettei päälikkö alkaisi epäillä mutta nähdään taas pian poikaseni tuo naukui lempeästi ja puski minua vielä ennen kuin työntyi pois pensaikon suojista. Ryömin ulos pensaasta ja yllätyin kun lunta alkoi sataa. Silmäni loistivat kuin timantit juostessani lumen peittämällä maalla. Pysähdyin vasta silloin kun olin Tuuliklaanin reviirin sisäpuolella ja aloin läähättämään väsyneesti. Jatkan matkaani hölkäten ja todella toivoin etten törmäisi partioon. Menen muina kissoina leiriin ja tassuttelen tuoresaalis kasaa kohti ja olin juuri nappaamassa siitä hiirtä mutta Sähkötassu keskeytti alkeeni ja sanoi:
- Haukkatassu sinä et ole edes vielä metsästänyt ruokaa klaanille ja lupasit lähteä minun kanssani metsästämään Sähkötassu naukui ja tassutteli vierelleni.
- No hyvä on minä tulen kanssasi jos vaan saat minut kiinni! naukaisin innostuneesti ja säntäsin ulos leiristä. Sähkötassu seurasi perässäni kunnes sai minut kiinni ja hyppäsi kiinni selkääni. Naukaisin leikkisästi kun painimme lumihangessa ja yritin koko ajan voittaa tuon mutta Sähkötassu oli todistetusti minua parempi olihan tuo ollut minua kauemmin oppilas. Nousen ylös lumesta ja ravistelen turkkini puhtaaksi lumesta. Täräytän tuota vielä kevyesti tassullani päähän ennen kuin päätimme keskittyä metsästykseen. Saalista ei tullut juuri yhtään ja saimme pyydettyä yhteensä vain 2 hiirtä ja 3 vaivaista varpusta. Tassuttelin Sähkötassun vierellä leiriin ja asetuin syömään tuon kanssa lähelle karhun vatukka pensasta.
Vastaus:19 Kp:tä! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltesydän
19.11.2012 13:24
JATKUU.....

Heräsin siihen kun joku töykki minua.
"Mi-Mitä nyt?" Kysyin unisena ja huomasin että lumikarva oli herättänyt minut.
"Talvikinkukka on herännyt! ja hän toipuu kyllä, taitaa päästä mukaasi partioon jo tänään" Lumikarva ilmoitti. Pomppasin pystyyn ja juoksin Lumikarvan pesälle. Pesän suulla Törmäsin Liekkitassuun.
"Anteeksi ja huomenta Liekkitassu" Sanoin ja hymyilin hänelle. Liekkitassukin tervehti minua, ja jatkoi kulkuaan kohti tuore saalis kasaa. Jatkoin matkaani kunnes jo nainkin talvikinkukan aterioimassa sammalpetinsä vieressä.
"hei! Saanko liittyä seuraan?" Kysyin ja katselin talvikinkukkaa.
"Toki!" Hän sanoi ja antoi minulle tilaa hänen viereltään. Söimme jäniksen yhdessä viimeistä lihan palaa myöten, se oli mureaa ja maukasta.
"Tuletko kanssani metsästämään? Voisimme ottaa myös mantelitassun mukaamme." Kysyin talvikinkukalta toiveikkaasti.
"Toki!" Talvikinkukka vastasi ja lähdinne etsimään mantelitassua.

JATKUU.....

//Tästäkin taisi tulla aika lyhyt mutta pitää kirjoittaa myös moihin ropeihin tarinoita ;) :) toivottavasti kelpaa!//
Vastaus:Saat 16 Kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekkitassu
19.11.2012 13:04
JATKUU.....

Olin nukahtanut kiven viereen. Näin unessni parantajia ja Lumikarvan vierelläni. Ääni kuiskasi:
"Me opastamme sinua, älä huoli" ääni sanoi.
Katselin kissoja ihmeissäni ja he alkoivat haihtua, kunnes olin yksin pimeydessä. sitten heräsin. huomasin että olin ensimmäinen hereillä, mutten joutunut odottamaan kauaakaan kunnes muutkin olivat hereillä. Lähdimme matkaamaan kohti kotia. Tassuttelimme raskaasti eteenpäin, ja yritin pysyä Lumikarvan perässä. Juoksin hänet kiinni ja tuntui siltä kuin lysähtäisin maahan hetkenä minä hyvänsä. Vihdoin olimme saapuneet Nelipuulle ja hyvästelimme muut. Lähdimme kulkemaan kohti omaa leiriämme. Kun saavuimme leiriin kuljin suorin tein omalle sammalpedilleni ja rupesin lepäämään. En kuitenkaan pysynyt hereillä vaan nukahdin. Heräsin kun joku töykki minua hellästi. Käänsin kylkeäni ja Äänestä päätellen Lumikarva kuiskasi:
"Herätys! On ensimmäisen oppitunnin aika!" Lumikarva julisti iloisesti ja nosti minut niskastani jaloilleni.
"Selvä!" Sanoin ja haukottelin leveästi.
"No niin, mikä yrtti tämä on ja mihin sitä käytetään?" Lumikarva kysyi, ja osoitti vihreää yrttipinoa.
"Se on luppio, ja se on matka yrtti, joka voimistaa, sitä löytyy ruohoisilta niityiltä ja se syödään." Vastasin määrätietoisesti.
"Hyvä olet nopea oppimaan! Itse olin joissain asioissa täysi puupää" Lumikarva huudahti. Minä naurahdin ja opettelin tunnistamaan yrttejä loppupäivän.

Jatkuu....

//Taisi tulla aika pätkä tarina//
Vastaus:Saat 17 kokemuspistettä! :3

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Savutassu
18.11.2012 21:25
Heh, sain tämän vihdoin, anteeksi taas lyhyys, mutta nyt ei vaan tää ideakaivo luista :<

alkea vaippa kätki metsän kiiltelevään peittoonsa. Hiljaisuuden rikkoi vain hyytävä viima, joka tuli aina Tuuliklaanin reviiriltä saakka. Kantohangen pinnalla hypähteli pieni varpunen, joka yritti turhaan rikkoa pientä jäistä nokallaan. Kaksi pientä kiiluvaa silmää seurasivat linnun toimia odottaen aikaa iskeä. Hahmo nojautui hilkun eteen päin, kantohanki petti ja kuului äänekäs räsähdys. Varpunen suuntasi katseensa vaistomaisesti äänen suuntaan levitti hiekanväriset siipensä ja pyrähti ilmaan. Kissan sulava hahmo ilmestyi pusikosta ja ponnisti ilmaan läimäisten varpusen siipeä ja tiputtaen sen maahan. Elegantisti naaras lopetti maahan pudonneen linnun ja roikotti nyt sitä suussaan. Toinen kissa ryntäsi paikalle korvat luimussa.
"Se oli minun saaliini!" Kivahdin. Luimistin korviani hiekankellertävälle naaraalle.
"Savutassu, linnunmetsästyksen avain on hiljaisuus." Hiekkamyrsky naukui, tiputti linnun maahan ja sylkäisi sulan suustaan. heilautin häntääni kärsimättömänä.
"Voinko mennä? Pitäisi vielä saada jotain, ennen kuin Mustaraita saa tietää etten saanutkaan lintua." hiekkamyrskyn ilme pehmeni.
"Ota tämä, minä menen." Naaras osoitti hännällään varpusta. Nyökkäsin ja kaappasin linnun suuhuni. Lähdin leiriin päin ja jätin Hiekkamyrskyn taakseni.

Leirissä kaikki olivat työn touhussa. Soturit ja oppilaat toivat vyöryivät ulos ja sisään saalista kantaen. Muutama klaanivanhin vahti pentuja, sillä välin kun kuningattaret etsivät tuoretta pakakselta säästynyttä sammalta pesän pohjalle. Loput klaanivanhemmista kaivoivat kuoppia riistalle, jotta sen voisi säilöä pahemmille päiville. Tassuttelin tuoresaaliskasalle ja tiputin varpusen pieneen kekoon. Haukottelin makeasti. Oli vasta keskipäivä, ei aika nukkua.
"Tuletko kansamme metsälle?" Harmaa turkkinen naaras kysyi lempeästi. Toinen harmaa turkkinen naaras, oppilas istui soturin vieressä. jäätassu.
"Tulen mielelläni Tuhkaturkki." Vastasin.

Jatkuu (C)
Vastaus:Hyvä että ainakin tarina tulee! ;3 Saat 20 Kp:tä! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kosteatassu
18.11.2012 20:24
Näin kuitenkin toisen kissan, jolla oli verta suussaan. Pelästyin niin paljon, että heräsin yöllä. >m-mikä se oli?< Nousin pediltäni, ja katsoin lähistölle. >Ei...ketään? Mitä se oli...< Kävelin leiriin. >Pelkkä uni? Toivottavasti...< Katsoin oliko kukaan hereillä. >Ei. Kukaan ei ole hereillä.< Totesin. Näin liikettä leirin ulkopuolella. >Hmm? Varmaan pelkkää riistaa...< Menin lähemmäs liikehtivää möykkyä. >Olisiko se..kissa?< Kävelin möykyn luo. >Ei ketään...outoa....< Kävelin leiriin takaisin. Huomasin että pari kissaa tuijotti minua. Katsoin nukkuvaa Varjoturkkia. >Varjoturkki nukkuu yhä..< Kunnes huomasin, että Varjoturkki liikahti. Varjoturkki käveli luokseni. ”Oletpa sinä varhain hereillä..huaah! Mennään tappelemaan...” Varjoturkki nuoli itseään puhtaaksi. Minä ja Varjoturkki kävelimme rauhassa kaislakuopalle. ”Olet tappelussa.” Varjoturkki sanoi. Ymmärsin mitä hän tarkoitti. Hän tietysti tarkoitti sitä, että olen tappelussa, ja puolustaudun ja hyökkään. Varjoturkki aloitti hyökkäyksen. Hän hyppäsi selkääni vasten, mutta kierähdin maassa, ja pompin vasemmalta oikealle. Varjoturkki ei oikein pysynyt mukana, kun pompin edestakaisin. Hyppäsin Varjoturkin selkään kiinni, ja tämä yritti tiputtaa minua. Varjoturkki kierähti maassa, ja pomppasin heti pystyyn. Varjoturkki nousi rauhallisesti ylös. Mutta ehdin työntää hänet maahan. ”Kosteatassu, mennään nyt metsästämään.” Varjoturkki sanoi. ”Ok....” Olin kovin epävarma. ”Mikä sinulla on, Kosteatassu?” Varjoturkki ihmetteli. ”E-ehei mitään...” Katsoin taivaisiin.
Vastaus:Saat 14 Kp:tä! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sisiliskotassu
18.11.2012 19:56
Kävelin varovasti jäistä puuaitaa pitkin. Pysähdyin välillä ja katsoin taivaalle. Aurinko oli laskemassa. >Minun täytyy löytää yöpymispaikka ennen kuin aurinko laskee.< ajattelin.
Katselin ympärilleni enkä nähnyt yhtäkään elonliikettä lähettyvillä. Hyppäsin alas aidalta ja lähdin etsimään yösijaa. Olin ylittämässä pientä ukkospolkua ja kuulin kaksijalkojen ääntä. Juoksin toiselle puolelle ukkospolkua ja piilouduin pieneen pensaaseen. Keskellä ukkospolkua käveli viisi kaksijalkaa, jotka mölysivät isoon ääneen ja joivat jotakin niiden oudoista kupeista. Kahdella niistä oli myös kädessä pieni tikku, josta tuli savua. Kun ne menivät ohitseni, haistoin kamalan hajun. Yskin ja yritin pidättää hengitystä kunnes ne olivat menneet tarpeeksi kauas. Sitten jatkoin hitaasti matkaani. Kaksijalkojen pesät kävivät kokoajan isommiksi ja pian ne olivat yhtä suuria kuin nelipuu. Ääniä alkoi kuulua enemmän ja kaksijalkoja liikkui enemmän. Parilla kaksijalalla oli myös koiria, mutta ne eivät olleet kiinnostuneita minusta vain seurasivat uskollisesti kaksijalkojaan. Aurinko oli juuri laskenut, kun tulin kahden kaksijalkojen pesän väliseen tilaan, jossa oli paljon roskapönttöjä ja variksenruokaa. Siellä oli myös suuri pahvilaatikko, joka oli kaatunut. Kipitin ripeästi pahvilaatikon suojaan. Asetuin makuulleni ja suljin silmäni. Heräsin aamulla auringonsäteisiin. Tulin ulos yösijastani ja katselin hetken ajan lumiseen maahan. Yöllä oli satanut aika paljon lunta. Raivasin tieni pois yöpymispaikkani luota ja tulin lähelle suurta kaksijalkojen pesää. Liikkeellä oli paljon pieniä kaksijalkoja, jotka kulkivat ryhmissä kaikki samaan suuntaan. Kolme kaksijalkaa oli tulossa minua kohti, ja tassuttelin ripeästi kauemmas niistä. Kuulin kilinää, ja muistin vasta silloin että minulla oli vieläkin kaulassa panta, jossa roikkui kilistin. Tartuin hampaillani kiinni pantaan ja kiskaisin sen irti. Se jäi lojumaan maahan ja jatkoi matkaa. En tiennyt ollenkaan, missä päin metsä oli. Silloin muistin, että pari kuunkiertoa sitten kun olin ollut kotona Jokiklaanissa, aurinko oli noussut Tuuliklaanin reviiriltä päin. Päättelin siitä, että metsä on siellä päin josta aurinko nousee. Lähdin kävelemään auringonnousua päin toivoessani, että löytäisin pian takaisin kotimetsään.

jatkuu..

//vähä lyhyempi tällä kertaa :3
Vastaus:Saat 17 Kokemuspistettä! Toivottavasti löydät takaisin Jokiklaaniin! :)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikarva
18.11.2012 18:56
"Hei."
"HEI!!! Ihana nähdä sinua!" Huudahdin.
"Niin sinuakin. Muta tulin kertomaan jotakin tärkeää... " Naaras jatkoi:
"Pian koittaa taistelu. Taistelu joka on ankara. Sinun tulee pelastaa monia kissa henkiä..." Puhuessaan naaras oli kadonnut.

Heräsin sammaleiselta pediltäni ja huohotin hetken ajan.
>Menen Veritiikerin luo.< tassuttelin Veritiikerin luo ja menimme maahan makaamaan. Kehrasin tälle ja suimme toistemme turkkeja.
"Olenko muistanut sanoa, että minä rakastan sinua todella paljon?" Kysyin
"Olet. Älä huoli." Jatkoimme toistemme sukimista ja Pian oli aika mennä Vaihtamaan kieliä. Me tietysti vaihdoimme kieliä toistemme kanssa.
"Minun pitää mennä auringonhuipun hetken partioon. " Veritiikeri sanoi ja lähti matkoihinsa. Minä ajattelin mennä lajittelemaan yrttejä. Lumihiutaleet putoilivat kauniisti maahan.
>Lehtikadon aika on tullut! Huoh! Se tietää lisää potilaita.< Ajattelin.
Lajitteluni kesti kauan aikaa kunnes olin valmis.

JATKUU...

//pätkä tuli :/ Ensikerralla pidempi ;)
Vastaus:Kiva! x) 15 kokemuspistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kosteatassu
18.11.2012 17:57
Heräsin auringon nousuun. Räpyttelin silmiäni, ja haukottelin.
”Huooohh!” Nousin pediltäni. Kävelin leiriin. Odotin että Varjoturkki tulisi luokseni. Huomasin että Varjoturkki ja pari muuta kissaa tuli aamupartiosta. ”Hei, Kosteatassu. Heräsit juuri hyvään aikaan. Mennään nyt tappelemaan.” Varjoturkki asteli kaislakuopalle. Seurasin häntä. ”Olet tappelussa. Sinun täytyy tapella sekä puolustaa itseäsi.” Varjoturkki selosti, ja kuuntelin häntä tarkasti. Menin tappelu asentoon, Varjoturkki meni myös. Varjoturkki aloitti tappelun. Hän hyppäsi selkääni kohti, mutta kierähdin vasemmalle. Varjoturkki hyppäsi oikealle. Vaanin häntä, ja Varjoturkki vaani myös minua. Hyppäsin häntä kohti, ja tartuin hänen selkäänsä. Varjoturkki alkoi heiluttaa itseään, ja hyppäsin hänen selästään pois. Varjoturkki hyppäsi selkääni, ja kierin maassa. Hyppäsin maasta nopeasti ylös. Suljin silmäni. Keskityin Varjoturkkiin. Hän hyppäsi kohti minua, mutta menin maahan, ja kierin toiselle puolelle. Sitten hyppäsin nopeasti Varjoturkin päälle, ja hyppäsin pois hänen päältään. Varjoturkki nousi hitaasti ylös, ja juoksi kohti minua. Menin maahan, ja kierin oikealle. Varjoturkki hyppäsi päälleni, mutta potkaisin hänet pois päältäni. Hyppäsin vasemmalle, ja Varjoturkki seurasi minua. Nuolin nopeasti tassuani, ja hyppäsin ilmaan. Varjoturkki jäi alleni, ja tipuin hänen selkäänsä. ”Hienoa! Hyvä, Kosteatassu! Harjoitellaan vielä vähän. Mennään sitten metsästämään.” Varjoturkki jatkoi hyökkäystä. Jonkin ajan päästä menimme metsästämään. Menin veden luo. En näyttänyt varjoani vedelle, ja kaloja ui lähellä minua. Raapaisin paria kalaa, ja nämä upposivat veteen. Muut kalat pelästyivät, ja uivat pois. Nostin kalat vedestä maalle. ”Osaat metsästää myös hyvin, Kosteatassu. Mutta osaat paremmin tapella.” Varjoturkki kehui. Nyökkäsin kiitokseksi, ja Varjoturkki lähti kävelemään kohti leiriä. Seurasin häntä leiriin. Laitoin kalani tuoresaaliskasaan. Menin hetkeksi pedilleni levähtämään. Nukahdin hetkeksi, sitten kävin ottamassa kalan. Söin kalan nopeasti, ja nukahdin sikeään uneen. Unessa menin veden luokse. Katsoin itseäni vedestä.

//Taas kerran hieman tarinaa! :D
Vastaus:Saat tästä tarinastasi 16 Kp:tä! :D Vastailen taas tarinoihin pitkästä aikaa, sillä en halua että viikonloppuna minulla sata tarinaa luettavanani! +__+

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kosteatassu
18.11.2012 17:42
Heräsin auringon nousuun. Räpyttelin silmiäni, ja haukottelin.
”Huooohh!” Nousin pediltäni. Kävelin leiriin. Odotin että Varjoturkki tulisi luokseni. Huomasin että Varjoturkki ja pari muuta kissaa tuli aamupartiosta. ”Hei, Kosteatassu. Heräsit juuri hyvään aikaan. Mennään nyt tappelemaan.” Varjoturkki asteli kaislakuopalle. Seurasin häntä. ”Olet tappelussa. Sinun täytyy tapella sekä puolustaa itseäsi.” Varjoturkki selosti, ja kuuntelin häntä tarkasti. Menin tappelu asentoon, Varjoturkki meni myös. Varjoturkki aloitti tappelun. Hän hyppäsi selkääni kohti, mutta kierähdin vasemmalle. Varjoturkki hyppäsi oikealle. Vaanin häntä, ja Varjoturkki vaani myös minua. Hyppäsin häntä kohti, ja tartuin hänen selkäänsä. Varjoturkki alkoi heiluttaa itseään, ja hyppäsin hänen selästään pois. Varjoturkki hyppäsi selkääni, ja kierin maassa. Hyppäsin maasta nopeasti ylös. Suljin silmäni. Keskityin Varjoturkkiin. Hän hyppäsi kohti minua, mutta menin maahan, ja kierin toiselle puolelle. Sitten hyppäsin nopeasti Varjoturkin päälle, ja hyppäsin pois hänen päältään. Varjoturkki nousi hitaasti ylös, ja juoksi kohti minua. Menin maahan, ja kierin oikealle. Varjoturkki hyppäsi päälleni, mutta potkaisin hänet pois päältäni. Hyppäsin vasemmalle, ja Varjoturkki seurasi minua. Nuolin nopeasti tassuani, ja hyppäsin ilmaan. Varjoturkki jäi alleni, ja tipuin hänen selkäänsä. ”Hienoa! Hyvä, Kosteatassu! Harjoitellaan vielä vähän. Mennään sitten metsästämään.” Varjoturkki jatkoi hyökkäystä. Jonkin ajan päästä menimme metsästämään. Menin veden luo. En näyttänyt varjoani vedelle, ja kaloja ui lähellä minua. Raapaisin paria kalaa, ja nämä upposivat veteen. Muut kalat pelästyivät, ja uivat pois. Nostin kalat vedestä maalle. ”Osaat metsästää myös hyvin, Kosteatassu. Mutta osaat paremmin tapella.” Varjoturkki kehui. Nyökkäsin kiitokseksi, ja Varjoturkki lähti kävelemään kohti leiriä. Seurasin häntä leiriin. Laitoin kalani tuoresaaliskasaan. Menin hetkeksi pedilleni levähtämään. Nukahdin hetkeksi, sitten kävin ottamassa kalan. Söin kalan nopeasti, ja nukahdin sikeään uneen. Unessa menin veden luokse. Katsoin itseäni vedestä.

//Taas kerran hieman tarinaa! :D
Vastaus:Jokiklaanin kissat sylvät ja saalistavat muutakin kuin kalaa! ;) Saat 17 kokemuspistettä! o3o

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mantelitassu
18.11.2012 17:23
Aamulla tassuttelin Tuore saalis kasalle. Käänsin katseeni oppilaiden pesälle ja katseeni liimautui kullan keltaiseen kolliin jolla oli paksu, kiiltävä turkki. huokaisin itsekseni ja poimin kasasta Jäniksen.
>Voisinkohan...< Silloin sain idean. Tassuttelin leijonatassun luo ja sanoin, tai no oikeastaan kysin:
"Tahtoisitko syödä kanssani?"
"Noh... Mikä ettei. voinhan minä." Asetuimme makuullemme ja aloimme jakamaan jänistä. Minä kehräsin pienesti. Yritin vihjata...
"Anteeksi minun pitää mennä. Mestarini odottaa!" Leijonatassu keskeytti aatteeni.'
"Se- selvä. Nähdään taas!" Huikkasin tälle kun tämä oli lähtenyt juoksemaan kohti mestariaan. Maistelin ja haistelin ilmaa. Su tuoksui Leijonatassulle. Olin tuoksun lumoissa kunnes sieraimiini kantautui toinen, erittäin iljettävä haju.
"Mi- mitä!? Ketun läjät?" Tiuskaisin ja kännyin katsomaaan. Siinä seisoi mustikkatassu.
"Mitä sinulle sattui?" Kysyin ja astuin askeleen taaksepäin.
"Kaaduin ketunläjän päälle" Mustikkatassu vastasi nolostuneena.
"Mene pesemään itsesi, en kestä tuota lemua!" Huudahdin leikkisästi. Mustikka atssu nyökkösi ja lähti tassuttelemaan pois päin.
Minä Näin kuinka Leijonatassu palasi partiosta mestarinsa kanssa ja tassuttelin tämän luokse.
"h... Hei! Tuota.. Tulisitko nummelle kanssani?" Kysyin kollilta ujosti.
"No mikäpä siinä." Kolli sanoi ja katsoi kysyvästi mestariaan. Mestari nyökkäsi ja Siinä samassa me juoksimme nummen siimrkseen. Kun olimme kaukana leiristä me pysähdyimme.
"Kuule Leijonatassu.... Noh... En tiedä pitäisikö minun sanoa tämä... Mutta sanostamän nyt. Minä... Minä olen ihastunut sinuun." Änkytin..
"öööhh... Niin minäkin sinuun. Tahtoisitko olla kanssani niinkuin... noh pari?" Leijonatassu sanoi.
"Tietysti!" Huudahdin ja nuolaisin Leijonatassun korvaa. Kellahdimme maahan ja jäimme siihen. Minä katselin Leijonatassua silmiin ja aloin kehrätä. Leijonatassu kehräsi takaisin ja siinä me lekottelimme. Lekottelimme valkeassa lumessa, joka oli kylmää ja kutitti. Pian satoikin jo lunta ja emme vieläkään liikkuneet. Pian olimme jo hautaituneet lumeen kunnes sanoin:
"Pitäisikö lähteä."
"Joo. Alkaa olla kylmä." Nousimme ylös ja lähdimme tassuttelemaan pois päin. Jonkin ajan kuluttua sanoin:
"Olemmeko taatusti oikeassa suunnassa? Meillä on kestänyt jo kauan."
"älä minulta kysy... Minusta tuntuu että olemme... olemme eksyksissä. Sankassa lumipyryssä ja kylmässä, ilman suojaa ja ruokaa." Leijonatassu murahti tyytymättömästi.
"Jospa me kaivaisimme kuipan, ja nappaisimme jäniksen, josta nyhtäisimme karvan lämmikkeeksi. Ja sitten oltaisiin kylkikyljessä ja nukuttaisiin. Ja katsottaisiin aamulla tilanne." Ehdotin.
"Hyvä idea. Napataan se jänis ensin." Ei Kestänyt kauaakaan kun olimme jo pyytäneet yhteistuumin jäniksen. Palasimme paikkaan jossa olimme olleet hetki sitten ja kaivoimme kuopan. Nyhdimme jäniksestä karvat ja söimme sen. Sitten painauduimme kylkikyljen ja nukshdimme. Herisin keskellä yötä karmaisevaan hajuun.
>Verta!< Ajattelin. Leijonatassu oli myös herännyt. Tämä katsoi minuun ja päästi tukahtuneen parkaisun. Puhtaan valkean lumen päällä oli verta. Tuoksu viittasi erakkoihin.
"Mitä täällä tapahtui?"
"En tiedä." Leijonatassu vastasi. Seisoimme paikallamme ja tuijotimme näkyä kauhuissamme.
"Ei! EI!" LeijonataSsu alkoi yhtäkkiä vaikertaa ja hän alkoi juosta kohti valkoista möykkyä. Juoksin Leijonatassun mukaan ja Leijonatassu pysähtyi möykyn viereen. Hän alkoi kaivamaan sitä vimmatusti kunnes löysi lumen alta kauniin, kultaisen naaraan.
"Hän... Hän oli emoni... Nyt hän on kuollut!" Leijonatassu parkaisi.
Minä painoin pääni tämän turkkiin ja nuolin tätä. Hetken päästä sanoin:
"Älä huoli. Minä vielä näytän sille kuka sen ikinä tekikään." Sanoin ja Juoksin Leijonatassun rinnalla poispäin metsään. Pian haistoin kin jo erakot joka mutisi:
"Voi että oli hauskaa tappaa se kissa!" Minun sydämmeni pysähtyi. Minun sydämmeni kihisi raivosta. Minä juoksin erakon luo ja loikkasin sen kurkkuun kiinni. Purin niin kovaa kuin ikinä pystyin ja veri pulppusi suuhuni. Irrotin otteeni ja tuijotin kissaa murhaavasti. Kissa rimpuili ja maukuili tuskissaan kunnes kouraisut valloittivat sen. Sitten se parkaisi viimeisen kerran ja sen keho valahti veltoksi. Veri valui sen suusta puhtaan valkeaan lumeen. Minä peräännyin muutaman askeleen.
"Mi... minä tapoin kissan." Kuiskasin ja jatkoin:
"Miten saatoin? " Minä putosin tassuilleni lumeen.
"Sinulla oli oikeus siihen. Tuo kissa oli julma petturi." Leijonatassu sanoi. Palasimme Leijonatassun emon ruumiin luo ja jäimme sen luo kunnes lumisade lakkasi. Me veimme Leijonatassun emon leiriin ja kaikki surivat hänen menetystä. Hänet haudattiin aamun koitteessa ja minä ja Leijonatassu vietimme kaksipäivää leirissä, toipumassa shokista.

// Joo toi on vähän erikoinen tarina... :) Toivottavasti kelpaa...

JATKUU...

// Voisiko klaanit kohtaan lisätä Mantelitassun ihastuksen, Leijonatassu
Vastaus:Lisään sen Leijotassun, ja saat 25 kokemuspistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kosteatassu
18.11.2012 17:19
Heräsin varhain, ja kävelin leiriin. Leiri oli melkein tyhjä. Pari kissaa käveli siellä. Varjoturkki tuli luokseni. ”Menemme harjoittelemaan tappelemista. Uskon että sinusta tulee mahtava soturi.” Hän sanoi, ja käveli kaislakuopalle. Seurasin häntä. ”Hyökkää kimppuuni.” Varjoturkki sanoi ja valmistui. Minä juoksin kohti Varjoturkkia, hän juoksi vasemmalle, mutta tulin hänen eteensä, hän hyppäsi pääni yli, mutta otin häntä takajalasta kiinni, ja heilautin hänet maahan. ”Mahtavaa, Kosteatassu! Olet kehittynyt paljon! Menemme kuitenkin nyt metsästämään.” Varjoturkki sanoi, ja käveli veden luo. Aloin metsästää kalaa, ja Varjoturkki myös. Varjoani ei näkynyt vedessä, hyppäsin veteen ja etutassuni raapaisivat kahta kalaa. Otin ne ja vein rantaan. Sitten yritin samaa tekniikkaa, mutta kalat uivat pois. >Ääh!< Mietin, ja nousin vedestä pois. Sen jälkeen olin saanut vielä kaksi kalaa. ”Mennään nyt takaisin leiriin. Voimme sen jälkeen harjoitella enemmän tappelemista.” Varjoturkki otti kalansa, ja käveli leiriin. Kävelin hänen takanaan, ja laitoin kalat tuoresaaliskasaan. Varjoturkki laittoi myös. Menimme kaislakuopalle taas. ”Hyökkään, suojaa itseäsi.” Varjoturkki meni tappelu asentoon, ja tuli kohti minua, hyppäsin sivulle, ja potkaisin takajaloillani Varjoturkkia. Varjoturkki kuitenkin hyppäsi selkääni. Kierin maassa, ja Varjoturkki irtosi selästäni. Hän juoksi kohti minua taas. Kierin maassa hänen altaan, ja nousin nopeasti tassuilleni. Varjoturkki tuli kohti minua, ja hyppäsin pois alta, ja hyppäsin Varjoturkin päälle. Varjoturkki kaatoi minut maahan, mutta nousin nopeasti tassuilleni ja hyppäsin sivuun. Varjoturkki iskeytyi maahan. Hän avasi suunsa. ”Kosteatassu, olen ylpeä sinusta. Tiedän että sinusta tulee todella hyvä tappelemaan. Hyökkää sinä nyt kimppuuni.” Varjoturkki sanoi ja asettui tappelu asentoon. Harhautin Varjoturkkia, ja hyppäsin tämän selkään. Varjoturkki aikoi kaataa minut maahan, mutta hyppäsin hänen selästään pois. Varjoturkki nousi nopeasti tassuilleen ja odotti hyökkäystäni. Hyppäsin kohti Varjoturkkia, mutta Varjoturkki esti hyökkäykseni. Juoksin Varjoturkin ympärillä, ja hyppäsin tämän selkään. Varjoturkki pyöri, ja otteeni irtosi. Kaaduin. Nousin nopeasti tassuilleni, ja hyppäsin Varjoturkin yli. Varjoturkki otti melkein takajalastani kiinni, mutta nostin takatassuni korkeammalle. Jysähdin maahan, ja Varjoturkki näytti tulevan kohti minua. Hyppäsin tassuilleni ja kaadoin Varjoturkin. Varjoturkki yritti päästä otteestani. Hyppäsin hänen päältään pois. ”Hienoa, Kosteatassu. Voimme nyt mennä takaisin leiriin. Opettelemme huomenna varhain tappelua.” Varjoturkki käveli leiriin. Seurasin häntä tuoresaaliskasalle. Otin kauniin kalan, ja menin pedilleni syömään sen. >Huomenna on varmaan ihana päivä.< Mietin itsekseni. Suljin silmäni ja kuuntelin hiljaisuutta. Kaunis kuu antoi valoa minulle. Avasin silmäni, ja katsoin hetken kuuta. Söin kalan loppuun, ja asetuin mukavasti pedilleni. Kiedoin häntäni takatassujeni päälle.

//Nyt tuli sitten pidempi tarina. :)
Vastaus:Olet hyvä taistelija! 20 kokemuspistettä! ;3

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kosteatassu
18.11.2012 16:50
Olimme nyt vieneet tuoresaaliit tuoresaaliskasaan. Seurasin Varjoturkkia kaislakuopalle. ”Aloitan tällä kertaa, sinun täytyy puolustautua. Puolustautuminen on tärkeää!” Varjoturkki sanoi, ja meni tappelu asentoon. Varjoturkki tuli kohti minua, hyppäsin hänen yli. Varjoturkki kuitenkin otti minua takajalasta kiinni, ja kaaduin maahan. ”Ihan hyvin meni, mutta muista tämä: Jos hyppäät jonkun yli, ja tämä yrittää ottaa tassustasi kiinni, niin potkaise häntä.” Varjoturkki sanoi. ”Kokeillaan uudelleen.” Hän meni tappelu asentoon. Varjoturkki tuli kohti minua oikealta, kierin hänen altaan toiselle puolelle. ”Oikein hyvä! Sinä kehityt Kosteatassu! Mutta muista, vihollinen voi mennä päällesi!” Varjoturkki kehui minua. Punastuin, ja nyökkäsin. ”Kokeillaan vielä.” Varjoturkki sanoi, ja meni tappelu asentoon. Hän juoksi luokseni, mutta painauduin maata vasten, ja kierin maata pitkin toiselle puolelle. Varjoturkki tuli kohti minua, mutta nyt hän melkein otti minua niskasta kiinni, mutta väistin hyökkäyksen ja kierin toiselle puolelle. ”Hyvä Kosteatassu! Mennään nyt leiriin takaisin.” Varjoturkki käveli eteeni, ja kävelimme leiriin. Asetuin ihanasti pedilleni, ja hain tuoresaalista. Söin kalan nopeasti ja nukahdin sitten. Yöllä näin unta että tappelin jotain kissaa vastaan. Kissa kuitenkin perääntyi, ja ihmettelin miksi. Heräsin ja katsoin ympärilleni. >Mikä se oli?< Nousin pediltäni. >Lintu? Ehkä?< Katsoin taivasta. >Ei ollutkaan. Se oli vain unta.< Suljin silmäni, ja menin takaisin pedilleni. Huomenna voisin taas harjoitella tappelemista! Ihanaa.

//Taas tarinaa :)
Vastaus:Kuvailit hyvin sen taisteluharjoitukset! 14 kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkusulka
17.11.2012 14:14
6. Luku

Kaipuu

Kävelin lumen peittämän maan yllä Usvajalan ja Raskasjalan takana. Edessäni olevilla sotureilla oli paljon puhuttavaa ja kuulumisien vaihteluita. Minulla oli kylmä ja nälkä, mutta kävelin sotureiden perässä. Tuuli heitti lunta ylleni ja sai minut yskimään äänekkäästi. Olimme etsineet Sisiliskotassua jo muutaman kuun kierron. Kyyneleet valuivat jäiseen maahan ajatellessani kollia. Tämän pehmoista turkkia ja tasaista hengitystään. Päästin pienen äänen ja jäin paikoilleni. Kävely, väsymys ja nälkä ottivat verojaan. Rojahdin huiseen lumeen ja jäin paikoilleni. Suljin silmäni.
- Usvajalka, Pikkusulalla taitaa olla nälkä, kuulin Raskasjalan sanovan.
- Pysähdytään saalistamaan. Missä muuten edes olemme? Usvajalka kysyi hieman huolissaa. Raskasjalan vastausta en enää kuullut vaan vaivuin väsymyksen aiheuttamaan uneen. Heräilin katkonaisesti ja lopulta en jaksanut enää edes yrittää makoilla vaan nousin ylös ja ravistin lumet yltäni. Vilkuilin ympärilleni. Usvajalka ja Raskasjalka olivat menneet pienen pensaan alle nukkumaan. Venyttelin vielä makeasti ja nousin kunnolla ylös. Lähdin kävelemään eteenpäin lumisessa maassa. Vilkuilin yhä ympärilleni kävelessäni narisevan lumen päällä. Missäköhän olemme? Kävelin mahdollisimman kauas Usva-.Raskasjalasta. Pian löysin täydellisen paikan jonne pysähdyin metsästämään. Paikkaa ympäröi muutama puu ja lumi oli sulanut muutamista kohdista ja mikä parasta : Alueella tuoksui selvä riista. Nuuhkin ilmaa ja vedin keuhkot täyteen riistan ilmaa. Kyyristyin lumen päälle ja lähdin kävelemään alueella kohti maukasta vesimyyrän tuoksua. Pian olinkin pullean vesimyyrän edessä joka oli noussut kolostaan syömään. Vesimyyrä mutusti siementä ja ei näyttänyt välittävän minusta. Loikkasin komeassa kaaressa vesimyyrän päälle ja katkaisin tämän niskan yhdellä puraisulla. Herkullinen tuoksu tulvi sieraimiini ja ei kestänyt kauaakaan kun oln jo hotkinut vesimyyrän. Puhdistin ripeästi itseäni ja tuijotin taivaalle. Oli jo auringon huipun hetki. Taivas loisti punertavasti ja loi maahan lämpöä ja sai minut pörhistämään turkkiani. Näkeeköhän Sisiliskotassu tämän kauniin taivaan missä onkaan. Kyyneleet noruivat silmistäni. Käperryin maahan ja vedin keuhkot täyteen ilmaa. Missä lienetkään Sisiliskotassu tiedä tämä. Rakastan sinua. Suljin silmäni ja antauduin jälleen unen käskyläiseksi.

//Jaktuu . Jooh teen kaikki tarinat kahdessa osassa : P Tälläistä : D aikas lyhyt mutta en kerennyt kirjoittaa nyt enenmpää . 3 .
Vastaus:20 kokemuspistettä! ;)

~Hohtis~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kosteatassu
17.11.2012 11:16
Heräsin yöllä outoon ääneen. Avasin silmäni ja katsoin ympärille >Ei ketään...< Nousin pediltäni ja kävelin leiriin päin. >Ei todellakaan ketään.....< Mietin itsekseni. >Menen sitten takaisin nukkumaan.< Kävelin pedilleni nukkumaan. Aukaisin silmät, kaunis aurinko oli nousemassa. ”Huomenta, Kosteatassu! Lähdemme tänään opettelemaan hieman metsästystä!” Varjoturkki käveli luokseni. ”Selvä...huuaah! Nytkö?” Kysyin. ”Kyllä, mieluiten.” Varjoturkki vastasi. Kävelin Varjoturkin vierellä, ja hän opetti minua metsästämään. ”Näin kalastetaan kalaa, mutta älä näytä varjoasi kaloille! Pidä varjosi poissa vedestä, ja sitten..näin!” Varjoturkki opasti minua. ”Kokeile sinä nyt.” Hän lisäsi. ”Ok...” Sanoin epätoivoisesti. En näyttänyt varjoani vedelle, ja raapaisin oikealla etutassulla kalaa, mutta kala pääsi pakoon. ”Hyvin meni!” Varjoturkki kehui minua. ”En olisi uskonutkaan, että olisit heti saanut kalaa.” Hän sanoi. ”Kokeile uudelleen.” Hän naukui minulle. Varjoani ei näkynyt vedessä, kala tuli lähemmäs. Raapaisin tassullani kalaa, ja kala jäi veteen. Nostin sen pois vedestä. ”Hyvin meni!” Varjoturkki kehui minua taas. Nyökkäsin kiitokseksi. ”Haluatko metsästää rauhassa?” Varjoturkki kysyi minulta. ”Voinhan minä..” Nuolin tassua, jolla olin tappanut kalan. Varjoturkki meni hieman kauemmas minusta, ja metsästi kalaa. Katsoin veteen, ja laitoin varjoni vedestä pois. Pari kalaa tuli lähemmäs. >Hmm...< mietin itsekseni. >Nyt voisin....< ajatukseni katkesi, kun kalat lähtivät pois. ”Menemmekö tappelemaan?” Kysyin Varjoturkilta innokkaasti. ”Kyllä.” Hän vastasi minulle. ”Mutta ensin viemme tuoresaaliit tuoresaaliskasaan.” Hän lisäsi ja käveli kohti leiriä. Seurasin häntä.

// Jotain virheitä voi olla, kuten edellisessä tarinassani oli, alussa. He menivät METSÄSTÄMÄÄN, vaikka heidän piti mennä TAPPELEMAAN.
Vastaus:Selvä! ;) saat 20 Kp:tä!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
17.11.2012 10:44
Heräsin unestani.
Katsoin ympärilleni ja huomasin, että äitini oli tulossa minua kohti.
"Tuhkaturkki... Minun täytyy lähteä. Vammani ovat parantuneet." hän sanoi.
"Minun tulee ikävä sinua." kuiskasin.
"Minunkin tulee ikävä sinua. Ja pentujasi. Tiedätkö muuten niiden nimet?" äiti kysyi.
Pudistin päätäni.
Äiti nyökkäsi ja sanoi:
"Selvä. Jospa minä näkisin heidät ensi kerralla kun tulen käymään."
Sitten hän lähti.
Katsoin hiljaisena pentujani, kun ne nukkuivat.
>Mitkähän pentujeni nimet olisivat?< mietin.
Aurinko oli noussut jo kuusikon takaa, ja muutkin alkoivat herätä.
Jotkut taas palasivat partiosta.
Partiossa oli mukana Nopsatuuli.
He menivät leirin keskelle juttelemaan.
Hetken päästä Nopsatuuli tuli luokseni.
"Huomenta, Tuhkaturkki." hän kuiskasi ja puski minua hellästi.
"Huomenta. Mietin tässä juuri mitkä olisivat pentujen nimet..." kuiskasin takaisin.
Nopsatuuli katsoi pentuja.
"Hmmm.... Tuon kullanruskean värisen pennun nimeksi voisi tulla Kuparipentu. Mitäs sanot?" Nopsatuuli kysyi.
Mietin vähän aikaa, kunnes sanoin:
"En tiedä. Minä mietin vähän Kultapentua hänen nimeksi."
"Hei. Sinähän olet hyvä nimen keksijä. Kultapentu on hyvä nimi. Juuri täydellinen..." Nopsatuuli sanoi.
Kohta hän sanoi:
"Minä mietin juuri äsken raidalliselle pennulle nimeksi Raitapentu."
"Siinähän ne tulivat. Kultapentu ja Raitapentu. Ne ovat täydelliset nimet, vai mitä?" kuiskasin iloisena.
"Niin ovat, mutta minun täytyy nyt mennä tekemään tehtäviä." Nopsatuuli huikkasi.
En raaskinut herättää pentujani.
Olin itsekin vielä vähän väsynyt, joten rupesin vielä hetkeksi nukkumaan.
Vastaus:25 kokemuspistettä! ;)

-Hohtis-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatassu
16.11.2012 18:23
Luku 3

Tietävätkö he ?

Avaan kirkkaan vihreät silmäni kun tunnen Sähkötassun tökkivän minua terävästi kylkeen. Olin väsynyt ja likainen kun nousin istumaan.
- Vauhtia nyt lähdemme pian kokoontumiseen ja sinut ja minut on valittu mukaan! tuo maukui iloisesti.
- Hyvä on mutta enhän minä voi näin lähteä varjoklaanilaiset pilkkaisivat minut ulos turkistani! sanoin ja katsoin sekaista turkkiani. Sähkötassu katsoi minua hetken kunnes alkoi vaihtamaan pikaisesti kieliä kanssani sillä tuokin näytti likaiselta harjoittelun jälkeen. Kuu alkoi nousta taivaalle kun tassuttelin Sähkötassun rinnalla ulos oppilaiden pesästä turkki kiiltävänä ja siistinä.
- Nyt lähdetään! päälikkö huusi joukolle ja lähdimme nelistämään kohti nelipuuta. Tassuni takoivat lumista maata ja klaanini vauhti sai lumen pöllyämään. Täysikuu valaisi tietäni ja onneksi juoksin Sähkötassun kanssa koska tämä oli ensimmäinen kokoontumiseni oppilaana. Kiihdytin vauhtiani ja juoksin Jalkapuolen vierelle.
- Jännittääkö sinua Haukkatassu? tuo kysyi mutten vastannut sillä olin muistanut Hopeahännän jonka pitäisi myös ilmestyä jokiklaanin mukana nelipuulle. Kun olimme vihdoin lähellä nelipuuta haistoin jo Mysrky ja Jokiklaanin. Päälikkö hidasti vauhtiaan ja hölkkäsimme loput matkasta laakson avomaastoon missä kohosi kaikki neljä tammea. Yllätyin kun kissoja oli saapunut jo niin paljon ja Varjoklaanikin ennätti perille melkein heti meidän jälkeemme. Pian kissat alkoivat hajaantua ja etsiä ystäviään muista klaaneista. Katselin ympärilleni ja silmiini osui melkein heti valkoharmaa turkki. Tassuttelin kissojen läpi ja kuuntelin innokkaita keskusteluja jotka käytiin suurimmaksi osaksi Myrsky ja Tuuliklaanin välillä. Tassuttelin vielä jonkin matkaa kunnes näin Hopeahännän keskustelemassa klaaninsa kuningattaren kanssa.
Hopeahäntä! nauin iloisesti ja menin kollin luo. Tuon silmät kirkastuivat heti nähdessään minut ja kissa tuli puskemaan minua lempeästi kylkeen. Vilkas puheen sorina jatkui ja päätin istua Hopeahännän seuraan lähelle puhujan kiveä. Puhiumme jonkin aikaa äidistäni ja muusta sellaisesta mikä on vain isän ja pojan välistä kunnes kokoontumis kutsu kuului ja kaikki aukion kissat hiljentyivät kuuntelemaan. Sähkötassu istahti viereeni ja näytti yllättävän iloiselta. Päässäni pyöri hiukan liikaa ajatuksia joten kuuntelin pääliköiden ilkoituksia toisella korvallani. Käänsin katsettani ja huomasin varjoklaanin oppilaiden supisevan keskenään ja he katsoivat välillä minua että myös Hopeahäntää. Tunsin oloni epämukavaksi mutta Sähkötassun läsnä olo sai minut rentoutumaan. Kun kokoontuminen vihdoin päättyi ja olin sanonut hyvästit isälleni Tuuliklaani sai varjoklaanilta vain tympeitä mulkaisuja. Lähdimme nelistämään varjoklaanin kannoilla ja kun menimme ohi pöllytimme koko klaanin päälle lunta ja nu jäivät vihaisina jälkeen. Juoksimme leiriin asti taukoamatta ja sen ansiiosta olin aivan hengästynyt ja hengitin raskaasti. Kävelin oppilaiden pesää kohti mutta en ennättänyt edes sisälle kun Sähkötassu pyysi minut ruokailemaan kanssaan. Söimme saalistamaani jänistä ja huomasin kun mahani täyttyi hyvästä ruuasta. Katsoin hetken Sähkötassua ennen kuin toivotin hyvät yöt ja olin tassuttelevininani oppilaiden pesään mutta oikesti livistin tapaamaan Hopeahäntää. Nelistin äänettömästi kasvillisuuden suojissa kunnes saavuin Jokiklaanin reviirille ja piilouduin läheiseen pusikkoon jossa olimme sopineet tapaamisen. Hetken odoteltuani Hopeahäntä luikahti pensaan suojiin ja asettui viereeni.
- Tietääköhän varjoklaani että olet isäni? kysyin värisevällä äänellä sillä oppilaiden katseet selittivät paljonkin.
- En ainakaan usko niin mutta voihan sekin olla mahdollista kolli sanahti ja painoi minut yllättäen tuulen alapuolelle.
- Shh...täällä on joku Hopeahäntä sanoi nopeasti ja en heti uskonut sitä kunnes kuulin jykevät askeleet aivan pensaan lähettyvillä ja jostain syystä tiesin että askeleet kuuluivat Raskasjalalle Jokiklaanin klaani vanhemmalle.
- Hopeahäntä oletko siellä? kysyi rappeutunut ääni pensaan ulkopiolelta.
- Olen etsin vain hämähäkin seittiä parantajalle hän sanoi että se oli päässyt loppumaan Hopeahäntä vastasi yhtäkkiä.
- Hyvä on mutta tule sitten pian ettet jää ruuasta paitsi Raskasjalka sanoi ja tassutteli takaisin leirin suuntaan ja sai minut huokaisemaan helpotuksesta.
Vastaus:Raskasjalka on kylläkin soturi..... 27 kokemuspistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kosteatassu
16.11.2012 18:06
Auringon laskun hetki oli nyt. Pääsisin huomenna harjoittelemaan Varjoturkin kanssa metsästystä. Olin niin jännittynyt etten pystynyt nukkumaan. Katsoin kaunista kuuta. Se loisti mukavasti, suljin silmäni, kuuntelin tuulen ääntelyä. Kuulin läheltä askelia, avasin silmäni. Kukaan ei ollut lähellä. Ajattelin nukkua, kun pilvet peittivät kauniin kuun. Yritin saada unta. Sitten kuitenkin nukahdin. Heräsin auringonnousun hetkenä. Varjoturkki seisoi edessäni. ”Lähdemme varhain harjoittelemaan kaislakuopalle tappelua.” hän sanoi ja tassutteli kaislakuopalle. Seurasin häntä sinne. ”Yritä hyökätä ensin kimppuuni.” hän sanoi ja meni tappeluasentoon. >Hmm....miten minun kannattaisi hyökätä....m....mm...< Mietin itsekseni. >Hetkinen! Nyt keksin!< Katsoin Varjoturkkia. Liikuin ensin vasemmasta oikeaan, sitten hyökkäsin vasemmalta hänen kimppuunsa, Varjoturkki kuitenkin kierähti oikealle, ja minä syöksyin kohti maata. Multa lensi Varjoturkin päälle. ”Todella hyvin hyökätty, vaikka olikin ensimmäinen kerta! Sinusta tulee varmasti mahtava tappelemaan, Kosteatassu!” Varjoturkki hymyili minulle. ”Kiitos.” Nousin istumaan. ”Yritetään vielä.” Varjoturkki meni taas tappeluasentoon. >Nyt minun kannattaisi hyökätä ylhäältä päin, mutta harhauttaa sillä tavalla, että menisin taas sivuilta...< Ajattelin taas, ja liikuin vasemmalta oikealle. Hyppäsin Varjoturkin päälle, hän väisti hyökkäykseni. >Ääh!< Löin tassullani päätäni. ”Hmm, sinulla on todella hyvä taktiikka, Kosteatassu.” Varjoturkki kehui. Punastuin ja olin niin iloinen. >En olisi uskonut, että saisin ensimmäisenä kuun kiertona jo näin hyvät kehut!< Hihitin itsekseni. ”Mennään nyt kuitenkin takaisin leiriin.” Varjoturkki sanoi ja katsoi minua.

//Tää on mun eka tarina, ja aika lyhyt. Mutta toivon että se on hyvä :) Kirjoitan sitten muulloin pitempiä tarinoita ;)
Vastaus:Ihan hyvä aloitus! Saat 17 kokemuspistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkusulka
16.11.2012 17:41
// sori laittoin tän tänne : D Mutta joo en muistanut tota että tääl ei saa kiroilla : c Tuli vaan ajatukseen katkos . n .
Vastaus:Ei haittaa! Tämä oli lähinnä vasta varoitus, mutta kannattaa muistaa se lähitulevaisuudessa! :)

~Hohtis~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sisiliskotassu
15.11.2012 22:38
Katselin masentuneena ja väsyneenä ulos hirviön kyljessä olevasta reiästä, jossa oli jäämäinen kerros joka esti minua pääsemästä siitä ulos. Olin yrittänyt jo vaikka millä lailla päästä pois kaksijalkojen hirviöstä. Olin raapinut kaksijalkoja mutta ne eivät olleet välittäneet tippaakaan. Pieni kaksijalka otti esiin pienen tikun, jonka päässä oli oranssi sulka. Kaksijalka heilutteli tikkua silmieni edessä ja halusi näköjään että tarttuisin siihen. Tiesin tuon leikin, mutta en todellakaan ollut leikkituulella, enkä ollut enää pieni pentu. Käänsin selkäni pienelle kaksijalalle ja ajattelin Pikkusulkaa. Olisin tehnyt mitä vain, jotta olisin voinut olla tällä hetkellä hänen kanssaan metsästämässä. Katselin varmaan yhdeksännen kerran ympärilleni hirviön vatsassa. Ympärillä oli vain harmaansävyjä, ja taustalla kuului inhottava murina. Iso kaksijalka istui edessä. Se piteli kiinni omituisesta mustasta esineestä, joka näytti jonkinlaiselta kiekolta. Se käänteli kiekkoa vuorotellen vasemmalle ja oikealle. Silloin minulla tuli ensimmäisen kerran mieleen, että voisin sanoa jotakin, jos kaksijalat ymmärtäisivät. Kyllä minäkin ymmärsin hieman niiden puhetta joten ihan hyvinhän ne voisivat ymmärtää minua.
”Ööh, kaksijalat?” kysyin niiltä varovasti.
Kaksijalat katsoivat parin sekunnin ajan toisiaan ja sitten nauroivat. Pieni kaksijalka puhui minulle jotakin, ja ymmärsin että se oli vastaavinaan minulle, mutta se ei kuulostanut lainkaan siltä kuin se olisi ymmärtänyt mitä sanoin. Pieni kaksijalka otti minusta taas kiinni. Kuulin selvästi sen äänensävystä että se hellytteli minua. Katsoin ärsyyntyneenä kaksijalkaa silmiin. Se vain nauroi ja laittoi minut istumaan pehmeälle patjalle, jossa sekin istui. Päätin, että yritän pakoon vasta kuin olemme perillä siellä, minne olimme menossa, sillä oli hyödytöntä yrittää päästä täältä pois. Asetuin kerälle ja kääräisin häntäni tassujeni ympärille. Suljin hitaasti silmäni kiinni ja kuulin, kuin hirviön murina ajautui kauemmaksi ja nukahdin.

Heräsin painostavan unen jälkeen suuressa kaksijalkojen pesässä. Ne olivat jättäneet minut nukkumaan patjalle, joka oli laitettu risuista tehtyyn kuppiin. Haukottelin ja kuulin epämiellyttävän ja huonoa ennustavan kilinän. Tunsin kaulani ympärillä hiostavan nahan. Katsoin kaulaani, ja huomasin että kaksijalat olivat kiinnittäneet siihen punaisen kaulapannan, jossa oli kultainen kilistin. Inhoan kilistimiä. Yritin saada sitä irti, mutta se oli sidottu lujasti kiinni pantaan. Huokaisin raskaasti ja turhautuneesti. Nousin kaksijalkojen patjalta ja katsoin kaksijalkojen pesää. Se oli ainakin tuhat kertaa suurempi kuin Jokiklaanin oppilaidenpesä. Seinät oli päällystetty sinisellä aineella, ja lattiat olivat kiiltävää puuta. Lattialla oli joissakin kohdissa suuria karvaisia turkkeja, jotka näyttivät aivan värikkäiden mäyrien turkeilta. Maistelin ilmaa ja tunsin toisen kissan tuoksun. Lähdin tuoksun perään ja tulin pieneen osioon, jossa haisi vahvasti kaksijalkojen ruoka. Kilistimestä kuului korvia vihlova ääni aina kuin liikuin. Ruualta tuoksuvassa huoneessa oli suuri puusta tehty esine, joka näytti puunkannolta. Sen ympärillä oli pienempiä kantoja. Suuren kannon päällä näin lihavan valkoisen kollikissan.
”Hei! Sinä siellä!” huusin kissalle.
Kissa käänsi päänsä minuun päin. Sillä oli todella tummat silmät ja kuonossa ruskea täplä.
”Hei, kisu. Oletko sinä se uusi lemmikki?” hän kysyi minulta matalalla äänellään.
”Mikä ihmeen lemmikki? Tule alas sieltä, sinun täytyy auttaa minut pois täältä!” huusin kissalle. Kissa hyppäsi sulavasti alas kannolta näyttävältä esineeltä, vaikka hän oli aika pulska.
”Minun nimeni on muuten Salmiakki.” valkoinen kissa sanoi minulle.
”No hei Salmiakki, minun nimeni on Sisiliskotassu. Kuules, minun pitäisi nyt äkkiä päästä pois täältä, sillä asun metsässä ja haluan takaisin sinne koska perheeni ja ystäväni ovat siellä.”
”Iisisti nyt, hyvä Sisiliskotassu. Miksi ihmeessä haluat pois täältä?” Salmiakki kysyi.
”Minä kerroin jo. En halua olla täällä kaksijalkojen kanssa. En ole kotikisu.” vastasin hänelle. ”Kaksijaloilla tarkoitat varmaan pystykulkijoita.” Salmiakki sanoi hitaasti.
”Niin niin, pystykulkijoita. En halua elää niiden kanssa.” vastasin ärstyneesti Salmiakille.
”No et sinä voi lähteä täältä ennen kuin olet syönyt.” Salmiakki sanoi ja lähti kävelemään toiseen huoneeseen. Seurasin häntä.
”Kuules, en aio syödä kaksijalkojen kuivaa papanoilta näyttävää ruokaa. Se on häpeällistä” sanoin vaivautuneesti Salmiakille.
”Et pääse mihinkään ennen kuin olet syönyt” Salmiakki vastasi lyhyesti.
Huokaisin ja seurasin Salmiakkia. Tässä huoneessa oli lattialla kaksi kuppia. Toisessa oli valkoista vedeltä näyttävää nestettä ja toisessa kotikisujen ruokaa.
”Maista, tämä on hyvää” Salmiakkia sanoi ja tökkäisi kuppia, jossa oli valkoista nestettä.
”Mitä se on?” kysyin häneltä. Kävelin aivan kupin viereen. Salmiakki tönäisi minua kevyesti ja sanoi ”Maista nyt. Et tule pettymään”
Katsoin epäilevästi nestettä ja maistoin hieman. Se maistui hieman samalta kuin maito, eikä se ollut pahaa. Päinvastoin.
”Mitä se on?” kysyin toistavasti Salmiakilta.
”Kermaa” Salmiakki kehräsi. ”Eikös olekin hyvää?”
”Ihan hyvää. Voitko nyt auttaa minut pois?” kysyin ja pörhistin turkkiani.
Salmiakin iloinen ilme muuttui hieman surullisemmaksi.
”Joo, kyllä voin.” Salmiakki lähti pois huoneesta ja lähti siihen huoneeseen päin, jossa minä heräsin. Seurasin häntä.
”Onko sinulla täällä yksinäistä?” kysyin Salmiakilta.
”No jaa, pystykulkijat ovat minulle mukavia, olen elänyt heidän kanssaan varmaan koko elämäni. Joskus täällä on tylsää mutta ulos on mukava päästä välillä harjoittelemaan metsästystä. Osaatko sinä metsästää?” Salmiakki kysyi.
Kun ajattelin sitä, että Salmiakin kokoinen ja ikäinen kissa ei osaa metsästää, meinasin nauraa.
”Tottakai osaan metsästää, metsässä kaikkien on osattava metsästää itse itselleen ruokansa” vastasin kotikisulle.
Salmiakki näytti hieman vaivautuneelta.
”Niin tietenkin osaat” hän kuiskasi. Tulimme nyt suurimpaan huoneeseen, jossa heräsin. Salmiakki käveli seinän luo.
”Pääseekö sieltä ulos?” kysyin.
”Pääsee” Salmiakki sanoi.
Salmiakki työntyi ulos kissankokoisesta reiästä. Seurasin häntä.
Olimme kaksijalkojen puutarhassa, jota ympäröi pitkä puuaita. Salmiakki hyppäsi kevyesti aidan päälle.
”Tuletko sinä?” hän kysyi.
”Öööh...tulen...” katsoin pitkää puuaitaa, ja minulle tuli taas se hetki mieleen, kuin yritin epätoivoisesti juosta kaksijalan pentua pakoon puuhun.
”En ole kovinkaan hyvä kiipeilijä” minä sanoin hänelle.
”No hyppää nyt, vai haluatko jäädä ’kotikisuksi’ vain yhden typerän aidan takia?” Salmiakki hoputti. Hyppäsin ja tartuin kiinni aidasta. Kynteni raapivat sitä ja yritin kiivetä ylöspäin. Salmiakki tarttui minua kiinni niskasta ja nosti aidan päälle.
”Kiitos” minä puuskutin.
”Ole hyvä” Salmiakki sanoi. ”Nyt voit lähteä. Kannattaa kulkea kokoajan aidan päällä sillä täällä liikkuu aika paljon epämukavia koiria, eikä olisi kiva että ne raatelevat sinut.” Salmiakki jatkoi.
”Kiitos avusta, Salmiakki. Olen todella kiitollinen.” kehräsin.
”Menehän nyt, ennen kuin aurinko laskee. Koirat käyvät pystykulkijoiden kanssa ulkona aina siihen aikaan. Toivottavasti löydät turvallisesti metsääsi.” valkoinen kolli maukui pehmeästi.
”En koskaan unohda sinua, Salmiakki. Olen sinulle ikuisesti kiitollinen. Hei hei” sanoin, ja lähdin kulkemaan varovasti aitaa pitkin.
”Nähdään joskus, Sisiliskotassu” Salmiakki sanoi hieman surullisesti.

JATKUU
Vastaus:Pitkä tarina! x) 31 kp:tä!

~ Hohtis ~

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatassu
15.11.2012 20:48
2 Luku

Onko se totta ?

Katsoin edelleen Jokiklaanin kissaa silmät suurina ja turkki pörröllä jännityksestä. Kolli oli tunnistanut minut hyvällä onnella pojakseen olihan minussa samoja ominaisuuksia kuin hänessäkin.
- Haukkatassu olen kaivannut sinua enemmän kuin koskaan sinä...olet oma poikani kissa maukui lempeästi ja sai minut liikuttumaan. Katsoin kollia joka oli vaaleanharmaa tummilla raidoilla,pitkillä kynsillä ja tumman sinisillä silmillä. Olin melkein murtua siihen paikkaan kun kysyin tuolta
- mikä sinun nimesi on? nauin kysyvästi korvat pystyssä.
- Minä olen Hopeahäntä ja Jokiklaanin soturi tuo maukui lempeästi minulle. Istahdin alas ja rupesin pesemään haavojani tiuhaan tahtiin jottei veri ehdi kuivua liikaa. Hopeahäntä katsoi puuhiani hetken kunnes aloitti itsekkin peseytymisen. Jonkin aikaa nuoltuani sain pahimmat ruhjeet puhdistettua mutta ajattelin käydä myöhemmin parantajan luona. Pian lunta alkoi sataa ja se peitti alleen karva tupot ja veri lätäköt. Katsoin taivaalle silmät sirilläni ja huomasin ilman viilenneen. Käänsin katseeni peseytyvään Hopeahäntään ja kysyin:
- Mitä teet Tuuliklaanin reviirillä? saan kuulla kunniani jos päälikkö saa tietää. Sanoin huonestuneena isälleni joka nosti lämpimän katseensa minuun.
- Tulin etsimään sinua ja vaikka olen eri klaanista se ei tarkoita etten voisi tavata poikaani vaikkakin se pitäisi hoitaa kokoontumisessa. Hopeahäntä maukui ja maisteli ilmaa varmistaakseen ettei aamupartio ollut lähettyvillä. Katsoin ihailevasti isääni joka oli vankkarakenteinen ja kokenut soturi toisin vain Jokiklaanista. Nuolin rintaani tarmokkain nuolaisuin kunnes kuulin aamupartion lähestyvät askeleet. Jouduin pelon valtaan ja sanoin hiljaa:
- Sinun täytyy lähteä en halua että aamupartio löytää sinut minun kanssani. Sanoin ja Hopeahäntä kääntyi lähtekseen. Tuo kuitenkin pysähtyi ja tassutteli halaamaan minua niin että sain tuntea ensimmäisen kerran isäni lämmön ja rauhoittavan tuoksun.
- Nähdään ensi kokoontumisessa Haukkatassu, Mustakukka olisi sinusta ylpeä. Tuo sanoi ja lähti nelistämään huomaamattomasti takaisin Jokiklaanin reviirille. Katsoin vielä hetken hänen peräänsä ennen kuin nelistin lumi pöllyten takaisin aidalle missä olin istunut tänä aamuna aiemmin. Hyppäsin sen päälle ja se oli kyllä melko liukas! Mahani alkoi kurnia sillä en ollut syönyt aamulla leiristä lähdettyäni. Maistelin ilmaa ja se tuottikin pian tulosta. Olin haistanut jäniksen ja lähdin jäljittämään sen tuoksua. Sain jäniksen näkö kenttääni ja pudottauduin vaanimis asentoon. Tassuttelin hiljaa eteenpäin kunnes hyppäsin jämäkän loikan suoraan eläimen eteen. Se ei kerinnyt karkuun joten puraisin sitä kerran niskaan ja kiitin tähtiklaania sen hengestä. Minun teki mieli syödä se mutta tiesin että klaani ruokitaan aina ensin. Tartuin jänistä sen korvista ja lähdin raahaamaan sitä leiriin. Kävelyni oli hidasta koska saaliini jäi usein kiinni kiviin sekä muihin kasveihin ja hankiin. Kun vihdoin olin perillä läähätin raskaasti ja kannoin saaliini puoli tyhjään kasaan. Katselin sitten hetken ympärilleni ja huomasin kaikkien olevan hereillä lukuun ottamatta kuningattaria jotka olivat pentu tarhassa pienokaistensa kanssa. Olin vielä väsynyt ja haavojani kirveli taistelun jäljiltä. Nousin ylös maasta ja päätin osallistua muiden oppilaiden kanssa leikki tappeluun. Vetäsin kynteni sisään ja hyppäsin mukaan leikin tiimellykseen ja oli minulla siinä tosi hauskaakin. Päivä alkoi olla jo pitkällä ja halusin päästä mahdollisimman nopeasti lepäämään ennen kuin lähtisin metsästys partioon. Tassuttelin väsyneenä karhunvatukka pensaan alle ja asetuin puiden oppilaiden keskelle nukkumaan. Uni tuli melkein heti ja päässäni pyöri tuhansia eri kuvia minusta ja isästäni.
Vastaus:Tämä oli mukava toinen osa! :3 28 kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkusulka
15.11.2012 20:42
5. Luku

Etsijä

Kävelin hiljaa tiheässä metsässä. Ympärilläni olevat puut nuokkuivat pelottavasti ja saivat minut tuntemaan pieneltä. Vedin syvään henkeä ja pidin pääni. Otin reippaita askeleita syvemmälle metsän uumeniin. Lumi narskui jalkojeni alla ja hyinen tuuli yritti käännyttää minua takaisin. Sähähdin tuulelle enkä tajunnut kuinka lapsellista se oli. Jatkoin matkaa pitäen päätäni ylhäällä ilmavirtauksissa. Haistoin ilmassa pienen tuoksun kissasta joka ei kuulunut Myrskyklaaniin. Tiesin mitä minun piti tehdä. Huokaisin syvään ja vilkuilin ympärilleni. Olin onnesta täynnä nähdessäni kuolleen ruhon. Kävelin lihavan, maantuneen ketun luokse. Vedin henkeä ja pudottauduin revityn ketun sisälmyksiin. Pidin yökkäilyäni sisällä ja jatkoin pyörimistä haisevissa sisälmyksissä. Nousin ripeästi pois ja yökin kuolaa ja ilmaa. Kurotin päätäni ja nuuhkaisin ilmaa vielä kerran. Kissan tuoksu leijui yhä ilmassa. Ponnistin juoksuun. Lumi narisi allani ja silloin tällöin kuulin riistan ääniä. Minulla ei ole paljookaan aikaa. Nostin kuononi ja nuuhkaisin ripeästi ilmaa. Kissan tuoksu oli nyt erittäin vahva. Paljastin varmuudelta kynteni ja syjahdin aluskasvillisuuteen. Aistini olivat herkimmillään. Otin ripeitä askeleita kasvillisuuden seassa hajun perässä. Silmäni rävähtivät auki. Edessäni oli punamusta kolli. Kolli oli erittäin laiha ja näytti sairaalta. Tutisin koko keholtani. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin vuolaasti maahan. En pysty pidättelemään itseäni. Ponkaisin aluskasvillisuudesta.
- Veli! Fire! huusi koko kehostani. Juoksin veljeni luokse ja painoin pääni tämän leuan alle. Fire tuijotti minua hetken ja painoi päänsä sitten pääni päälle. Vedin pääni pois ja tuijotin veljeäni hetken.
- Luulin että katosit tai kuolit! maukaisin nopeasti. Fire ilme muuttui pelokkaaksi.
- Shhh! ei niin äänekkäästi! Fire maukui hiljaa. Tuijotin huolestuneesti veljeäni.
- Asia on niin että minun täytyi tappaa eräs henkilö, mutten halunnut, joten olen pakoillut, Fire sanoi hiljaa ja huokaisi syvään.
- No voit tulla Jokiklaaniin! maukaisin äänekkäästi.
- Ei minua enää huolittaisi. Aiheutin klaanille aina vain huolia. Saatoin sinut vaaraan ja kerran....Fire lopetti lauseensa hiljaisuuteen. Tuijotin säikähtäneenä kollia.
- T-teitkö sinä sen? silmäni olivat viiruina ja ääneni tärisi katsoessani veljeäni.
- Kyllä, johdatin äitimme kuolemaan ja isoveljemme, Fire sanoi sortuneella äänellä. Kolli veti hännän tassujensa eteen.
- Elämäni on ollut sen jälkeen täyttä helvettiä. En koskaan unohda äitini ja veljemme kivun täyttämiä kasvoja, kolli sanoi ja kyyneleet vierivät tämän poskeilta maahan.
- Ja nyt saan liittyä heihin. Firen sanottua tämän vapisin kaulttaantani.
- Pikku... Fire sanoi. Viimeksi hän kutsui minua noin pentuna.
- Pyydän että tapat minut. Tuijotin veljeni silmiin. Näin kollin silmissä katumusta tekoihinsa ja inhoa omaan elämäänsä. En pystynyt puhumaan vaan ravistin päätäni hiljalleen.
- Pyydän, kuolen mieluiten siskoni hampaitten kautta.
Tärisin kaulttaantani kävelessäni veljeäni kohti. Fire käänsi päätään sivuun paljastaen kaulansa. Kävelin aivan kollin viereen itkien vuolaasti. Sydämmeni sykkeet löivät liian kovaa.
- Jos et tee sitä teen sen itse, Fire kuiskasi korvaani. Suljin silmäni ja otin kollia kaulasta.
- Hyvästi veli, maukaisin vielä hiljaa ennenkuin puraisin kollia kaulasta. Veri tulvi suuhuni. Irrotin otteeni ja päästin liikkumattoman ruumiin valahtaa maahan. Painoin pääni kollin pään ylle ja kuiskasin vielä:
- Pidä huolta äidistä ja veljestä.

2 h myöhemmin:

- Pikkusulka! Se oli äärimmäisen tyhmästi tehty! Sulkatähti maukui edessäni.
- Tiedän, mau'uin voimattomasti.
- Rangaistuksesi tulee myöhemmin, nyt on tärkeämpää tekemistäkin! Sulkatähti maukui nopeasti. Tuijotin päälikköäni silmiin.
- Sisiliskotassu on kadonnut ja saat tehtäväksesi lähteä etsimään häntä Usvajalan ja Raskasjalan kanssa heti aamulla.
Katseessani oli vilkahdus tyhjyyttä. Miksi kaikki rakkaani katoavat tai nukkuvat pois?! Ulvahdin tuskasta ja tuijotin kyyneleet silmissä päälikköäni.
- Valmistaudu, tämä tokaisi.

5. Luvun loppu

// Agagagaa tälläistä nyt : D Eli Ois hauska tehä Sisiliskotassun kaa tarinaa vuorotellen : D Muttah niin XD Toivottavasti kelpaa
Vastaus:Ihanan pitkä tarina, mutta se lause: "Elämä on sen jälkeen ollut täyttä helvettiä" ei olis oikeastaan sallittu, kun kiroilu ei ole sallittua, vaikka ei se sana täydellistä kiroilemista ole... tämä on kuitenkin vain varoitus! Saat 30 kokemuspistettä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Veritiikeri
15.11.2012 19:10
Istuin hiljaa pentutarhan suuaukon vierellä ja mietin kuinka nopeasti pennut ovat kasvaneet.Mantelipennusta oli jo tullut oppilas.Kuiskasin hiljaa Valkohännälle:
"Miksi Mantelipennusta on tullut oppilas ja näistä ei?"
"En tiedä."
Nyökkäsin ja sujahdin pois pesästä.Tassuttelin hiljaa Pitkätähden luo ja hän maukui hömelösti:
"Tervehdys nuori soturi,mitä sinulle kuuluu?"
"Mikä sinuun on mennyt?!"vastasin vähän sähisten.
Päällikkö kaatui maahan ja näin päällikön takaa kiemurtelevan Hohtohaukan.Karjahdin varoittaen ja näin naaraan käpälässä verta:
"Tapoitko hänet?"
"Riippuu siitä kuinka vahva hän on?"Hohtohaukka ivaili.
Poltesydän laukkasi luokseni pari Lovikorva ja joku muu soturi kolli rinnallaan.Naaras naukui pehmeästi:
"Voi kuinka minua nyt pelottaa!Neljä vastaan yksi!Olen ainoa naaras!"
"Hiljaa siinä pöllön yrjö!"Lovikorva murahti ja iski käpälänsä naaraan kasvoille niin,että Hohtohaukka tömähti maahan.Lumikarva tassutteli hädissään luoksemme:
"Iik!Hohtohaukka!"
"Vie päällikkö mennessäsi!"Poltesydän huikkasi kun parantaja hätääntyi ja meinasi piiloutua pesäänsä.Lumikarva otti päällikön "ruumiista" kiinni ja lähti.Hohtohaukka murahti ja loikkasi Lovikorvan otteesta neljännen soturin päälle.Raapaisin Hohtohaukkaa naamaan,mutta ei tapahtunut mitään.Sitten yritimme repiä naarasta kollin päältä ja silloin kuului kova ja korvia vihlova kirkaisu.Hohtohaukka oli tappanut Lovikorvan veljen Risuraidan.Lovikorvan huuli värähti:
"Risuraita!Kuuletko minua?Risuraita!"
Hohtohaukka virnisti ilkeästi ja kierähti pari kertaa Risuraidan veressä.Poltesydän hyökkäsi naaraan päälle ja pidätteli sitä.Silloin sanoin entiselle mestarilleni:
"Lovikorva,hän on kuollut."
"Ei!Eihän saa!"
"Se on totta.Tämä haaska sen teki,"Poltesydän tunnusti murtuneena.
"Hän oli arka,mutta mestarillinen soturi.Kunnioitimme häntä,mutta nyt hän on poissa,"kerroin.
"Lovikorva tuijotti silmät lasittuneina veljeään.
Vastaus:15 kp:tä

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Haukkatassu
15.11.2012 18:20
1 Luku.

Yllättävä paljastus

Herään siihen kun tuore lumi pensaan läpi nukkuma paikkaani ja peittää sen kokonaan. Nousen ylös ja ravistelen väsyyneenä lumista turkkiani jonka pesemiseen menisi ainakin muutama tunti. Tassuttelen ulos pensaikosta ja katson taivaalle jolla pilvet alkavat hajaantua.
- Äh tämäkin vielä! maukasin närkastyneenä mutta erityisen hiljaa sillä osa leiristä nukkui vielä. Katseeni kiersi leirissä ja huomasin yllätyksekseni että olin ainoa hereillä oleva, edes Jalkapuoli ei ollut noussut vielä. Tiesin todella hyvin etten saisi mennä metsälle ilman mestaria koska minut oli vasta nimitetty oppilaaksi.
- Ei kai minua sentään ole juomaan kielletty menemästä mumisin itsekseni ja hivuttauduin ulos leiristä kenenkään huomaamatta. Nelistin pienelle purolle ja aloin latkimaan vettä jäisestä avannosta tiuhaan tahtiin. Kun nostin kuononi vedestä ja nuolaisin huuliani huomasin että puro oli jääätynyt pakkasen jäljiltä. Istahdan maahan ja peseydyin huolellisesti jotta saisin epämiellyttävän tunteen pois turkistani. Hetken työn tuloksena turkkini oli jo pian sileä ja kiiltävä. Nousin ylös ja kiihdytin juoksuun suunnaten lähelle ohran tilaa. Matkalla sinne haistoin vieraan kissan tuoksun mutta en tunnistanut sitä joten oletin sen olevan vain joku tuulikaanin klaanivanhin. Juoksin lujaa ja taukoamatta koska tuntematon kissa seurasi minua mutta vain kauempana hangilla etten nähnyt sitä. Pysähdyin ladon lähellä olevan aidan juureen ja hyppäsin istumaan sen päälle. Maistelin ilmaa ja silmäni rävähtivät auki kun näin vilauksen mustaraidallisesta hännän päästä.
- Se on jokiklaanin kissa! maukaisin ja niskakarvani nousivat pystyyn ja kynteni liukuivat esiin. Avasin suuni voimakkaaseen sähähdykseen kiinnittääkseni kissan huomion itseeni. Hyppäsin alas aidalta ja melkein kompastuin omiin tassuihini kaikessa kiireessä. Otin jo
askeleen leirin suuntaan kunnes päätin hoitaa tilanteen itse vaikka se olisikin uhka rohkeaa. Pudottauduin matalaksi ja lähdin ryömimään lumessa tuoksun suuntaan. Seurasin sitä jonkin matkan päähän kunnes uskallan nousta ylös ison kiven kohdalla. Käännän päätäni ensin toiseen ja sitten toiseen suuntaan ja olen nostamassa katsettani ylös mutta sen keskeyttää raivokas naukaisu joka kuului aivan yläpuoleltani. Suuri kokoinen kissa katsoi minua suoraan silmiin ja huomasin niiden olevan täynnä murhan himoa. Minun silmistäni taas paljastui selkeä kauhu ja pelko ja tassujeni teki mieli juosta koko matka ilmoittamaan päälikölle. Karkotin ajatuksen nopeasti mielestäni sillä kissa lähti hyökkäykseen ja iski terävät kyntensä nahkaani. Ulvahdin kivusta ja paljastin pitkät kynteni ja aloin pistämään kovalla tahdolla vastaan. Jokilaanin kissa oli suuri ja oletin hänen olevan soturi millä on hyvät mahdollisuudet viedä henkeni. Purin hampaillani tuon lapaa ja sain soturin huutamaan kivusta.
- Sinulla ei ole oikeutta olla Tuulikaanin reviirillä ketun läjä!! sähisin tappelun lomasta. Vyöryimme ympäri nummea yhtenä pallona ja osuimme huonolla tuurilla kiviin jotka tekivät erityisen kipeää varsinkin silloin kun en nähnyt eteeni lumen ansiosta ja kivet olivat jäisiä. Jokiklaanin kissa ei hevillä luovuttanut ja se alkoi ottamaan voimilleni pahan kerran. Soturi oli niskan päällä ja sai minut paljastamaan vatsani. Hän käytti heti tilaisuutta hyväkseen ja yritti viiltää sen auki kynsimällä ja raapimalla. Iskin hampaani tuon tassuun ja paiskasin pois päältäni suoraan kiveä vasten. Nousin täristen ylös ja pakotin tassujeni kannattelemaan minua vielä hetken. Hengitin raskaasti ja huomasin olevani ihan veressä ja haavojani kivisti ikävästi.
- Lähde omalle reviirillesi ja nyt voin taata että päälikkösi kuulee tästä! murahdin ja jalkani pettivät niin että kaaduin mätkähtäen lumen peittämään maahan. Yritin nousta mutta se ei onnistunut. Jokiklaanin kissa nousi ylös ja katsoi minua tumman sinisillä silmillään. Tuo tassuttelin horjahdellen luokseni ja yritin vaiston varassa kynsiä kissan naamaa.
- Olet sitkeä oppilaaksi ja vielä noin nuoreksi. Mistäköhän olet saanut noin tappavat aseet kolli sanahti viitaten pitkiin kynsiini. Sähähdin vielä kerran ennen kuin sanoin
- olen perinyt ne isältäni mitä sitten tuhahdin ja nousin lopulta ylös lumisesta maasta ja kurottauduin niin pitkäksi kunnes olin Jokiklaanin kissan tasolla. Hän katsoi minua ikään kuin tarkastellen ja mittaillen. Yllätyin kun kollin silmät suurenivat yhtäkkiä ja tuo sanoi
- H-Haukkatassu sinäkö siinä? soturi sanoi ääni väristen ja nyt oli minun vuoroni tarkastella häntä. Kissa oli ihan minun näköiseni lukuun ottamatta silmien ja turkin väriä mutta tuo oli suurikokoinen ja pitkä kyntinen kuten minäkin.
- Ei voi olla oletko sinä minun isäni?... nauin ja katsoin tuota suoraan silmiin.

//Okkei tää on mun eka tarina vihdoin valmiina :D Mitä mä sit teen sen isän kanssa jos se osottautuukin Haukkatassun kadonneeksi isäksi ?? Nimeä ei oo vielä mutta enhän mä voi tehdä soturia !!

// Kopsasin edellisen ja muutin vuoden ajan talveks :)
Vastaus:jee! Eka tarina! Saat ekan tarinasi kunniaksi 30 kokemuspistettä! ;)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sisiliskotassu
15.11.2012 17:00
Käpäläni pettivät ja kaaduin heikolle jäälle jalka uponneena avantoon. Luisuin hirveää vauhtia avannosta veteen ja huidoin turhaan saadakseni otetta jäästä. Usvajalka tuli heti perääni ja pysähtyi vetämään minua avannosta. Katsoin Myrskyklaanin reviirille, jonne Pikkusulka oli juossut. Usvajalka veti minut jäälle.
”Ki-kiitos Usvajalka,” kuiskasin täristen.
”Hyvä että et hukkunut!” Usvajalka maukui.
”Pitäisikö minun lähteä Pikkusulan perään? Ei hän saa olla Myrskyklaanin reviirillä!” sähisin.
”Pikkusulka on viisas nuori naaras. Jos hän hankkiutuu ongelmiin, se on hänen oma vikansa. Hän selviää yksin, eikä varmasti jää Myrskyklaanin reviirille iäksi. Hän tulee pian takaisin,” Usvajalka sanoi hiljaa.
”Toivotaan niin.” murahdin. ”Kyllä tästä ainakin Sulkatähdelle täytyy kertoa. Pikkusulka saa häneltä pahan rangaistuksen”
Usvajalka loikki pois joen päältä. Seurasin häntä. Menimme leiriin ja kerroimme asian päälliköllemme. Menin sen jälkeen leirin ulkopuolelle. Lähdin nelipuulle päin. En tiennyt, mitä olin tekemässä. Kesken matkan haistin oudon tuoksun.
>Kaksijalkoja!< ajattelin hätäisenä.
Näin parin ketunmitan päässä pusikon takana täysikasvuisen naaras kaksijalan ja sen pennun. Lähdin hitaasti ja harkitsevasti kulkemaan taaksepäin. Kaksijalat puhuivat toisilleen omituista kieltään ja täysikasvuinen naaras osoitteli puita suurella käpälällään, jonka ympärillä oli outo paksu turkki. Kävellessäni poispäin astuin vahingossa risun päälle. Kaksijalan pentu huomasi minut heti. Lähdin juoksemaan poispäin, mutta se tuli kiivaasti perässäni. Olin kuitenkin paljon nopeampi kuin se, joten juoksin äkkiä turvaan puuhun. Isompi kaksijalka tuli pentunsa perässä. Ne kummatkin katselivat minua. Istuin karvat pystyssä ja häntä pörhöllään puun alimmalla oksalla. En ollut hirveän hyvä kiipeilijä, joten en ollut päässyt korkeammalle. Kaksijalan pentu alkoi inisemään isolle kaksijalalle. Pentu hieroi silmiään pienillä käpälillään ja osoitteli minua. Iso kaksijalka pudisti päätään ja yritti vetää pientä kaksijalkaa pois. Pieni kaksijalka ei kuitenkaan lähtenyt. Se tuijotti minua suurilla silmillään todella haluavasti. Nousin varovasti pystyyn ja yritin kiivetä korkeammalle puuhun. Puun oksat olivat kuitenkin niin jäässä että liukastuin. Putosin puusta ja kaksijalan pentu hyökkäsi heti kimppuuni. Se otti minua kiinni niskasta ja näytti isolle kaksijalalle. Minä sähisin ja yritin raapia ja purra kaksijalkaa, mutta se oli näköjään tottunut kissoihin eikä päästänyt irti. Iso kaksijalka huokaisi, myönsi pennulle jotakin ja lähti kävelemään poispäin. Pentu tarttui minusta lujemmin kiinni ja otti minut syliinsä. Se lähti juoksemaan ison kaksijalan perään. Olin aivan kauhuissani. Onnistuin raapaisemaan pientä kaksijalkaa sen tassuun, mutta se vain puristi minua enemmän. Katsoin hädissäni vielä kerran Jokiklaanin reviirille päin, kunnes kaksijalat veivät minut polkujaan pitkin nelipuun ohi ukkospolulle.
Ukkospolun varrella oli punainen hirviö. Riehuin vielä enemmän kun tajusin, että kaksijalat yrittivät viedä minut mukaansa hirviöön. Iso kaksijalka otti turkissaan olevasta reiästä pienen mustan vekottimen, painoi sitä ja hirviöstä kuului outo ääni. Iso kaksijalka käveli hirviön viereen ja avasi hirviön kyljen. Pikku kaksijalka ryntäsi hirviön sisälle pidellessään yhä tiukasti kiinni minusta. Se istuutui hirviön sisälle. Iso kaksijalka tuli myös sisälle. Minua pelotti aivan hirveästi. Yhtäkkiä hirviö alkoi pitämään pahanenteistä ääntä ja hytisemään. Sähisin ja yritin paeta pikku kaksijalan otteesta. Sitten tunsin, kuin hirviö lähti liikkeelle.

//Joo elikkäs tää ikään kuin jatkuu tosta Pikkusulan tarinasta... :D Anteeks kauheesti ku en oo pitkään aikaan kirjottanu tänne yhtään mitään :c Ei oo ollu mitään ideoita ja koulu on inhottavasti painanu kokoajan. Mut yritän nyt kirjottaa näitä hieman enemmän ja useammin c:
Vastaus:Kiva että palasit! Saat tästä alkajaisiksi vaikkapa hmm... 27 kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkusulka
14.11.2012 21:13
5. Luku

Etsijä

Seisoin ylpeänä klaanin päälikön vieressä. Kuulin nimeni huutoja ympäriltäni.
- Pikkusulka! Pikkusulka!
Aurinko lämmitti minua ja tunsin itseni isommaksi kuin koskaan. Olin soturi, mutta pian kenties mestari. Kylvin nimen huudoissani ja kehräsin hiljalleen. Loikkasin jo pois kiveltä takaisin maalle. Päälikkö ylisti minua vielä muutamalla sanalla. Tunsin ylpeyttä ja kunnioitin kaikkia auttajoitani. Silloin silmääni pisti pieni möykky varjoissa. Hymyilin iloisena ja juoksin tumman kollin luokse.
- Hei Sisiliskotassu! maukaisin kehräten. Painoin pääni kollin turkkiin, mutta kolli ei vastannut mitään. Nostin pääni pois ja katsoin kollin silmiin.
- Sisiliskotassu? maukaisin hiljaa. Kolli ei vastannut. Tällä oli lasittunut ja hieman ivallinen katse. Silloin tämä hätkähti.
- M-mitä? kolli sopersi ja pomppasi pystyyn kuin tuli hännänalla.
- Ai se olet sinä, kolli sanoi rauhallisena. Kehräsin hiljaa ja nuolaisin kollia kuonosta. Kolli reagoi siihen nuolaisemalla minua korvaan. Aurinko lämmitti minua vieläkin. Lumi kimmelsi vierelläni ja puissa.
- Pikkusulka! Pikkusulka! kuulin tutun äänen huutavan. Käännähdin katsomaan Usvajalkaa joka juoksi melkein päin minua.
- Anteeksi jos keskeytän kuherruskuukautenne, Usvajalka sanoi. Tunsin punan kasvavan kasvoilleni ja näin Sisiliskotassun ilmeestä että tämä oli erittäin hämmentynyt.
- Mutta sinun täytyy tulla mukaani saalistamaan. Otamme Sisiliskotassun mukaan, Usvajalka maukaisi ja loikki sisäänkäyntiä kohti. Vilkaisin Sisiliskotassua joka pomppasi pystyyn ja lähti kipittämään sisäänkäyntiä kohti. Maa oli niin liukas että Sisiliskotassu ja Usvajalka kaatuilivat. Tuijotin hetken jäätä allani ja edessäni. Virnistin peilikuvalleni ja kävelin pienelle ruoholaikulle. Virnistin ilkikurisesti Sisiliskotassulle joka tuijotti minua ihmeissään. Pinkaisin siinä samassa juoksuun ja lopetin juoksemisen tullessani jään päälle. Liu'uin jäätävän jään päällä kohti Sisiliskotassua. Niimpä tietenkin, en tiennyt miten jarrutetaan. Siinä silmänräpäyksessä olin jo Sisiliskotassun päällä. Kuonomme olivat toisissaan ja tunsin Sisiliskon hengenvedot.
- Krhm! Usvajalka yskäisi vieressämme ja nousimme mahdollisimman nopeasti toistemme päältä. Usvajalka oli noussut ja käveli nyt ulos. Kävelimme Sisiliskotassun kanssa päät alhaalla Usvajalan perässä. Kävelimme lumen ja jään yli, kunnes saavuimme joelle. Usvajalka pysähtyi ja istuuntui joen rantaan. Tämä yskäisi kerran.
- Noniin, kuten olette huomanneet, tuoresaaliskasa on uhkaavan tyhjä.
Vilkaisu Sisiliskotassuun riitti, kummatkin tiesivät tämän olevan totta.
- Ja toinen asia: tiedättekö kenen verta tämä on? Usvajalka kysäisi hiljaa ja osoitti käpälällään verta jota lojui ympäriinsä. Kesti hetken ennen kuin tajusin. Veri oli minun ja Lumisulan. Puna levisi nopeasti kasvoilleni. Usvajalka katsoi minua tutkivasti. Yritin kiinnittää kasvoni lumisen karhunvatukka puskaan. Tuijotin lumista maata ja näin pienet kissan tassunjäljet. Hetken luulin niitä omikseni, mutta ne olivat pienemmät kuin minun. Tuijotin silmät sirissä jälkiä.
- Usvajalka? Mitä nämä ovat? kysyin hiljaa nostamatta katsettani jälistä. Usvajalka käänsi kasvonsa jälkiin ja tämän turkki nousi pörhölleen.
- Taasko tunkeilioita!? naaras sähisi ja paljasti kyntensä.
- Ei, ne johtavat Myrskyklaanin reviirille, maukaisin hiljaa. Silloin mieleeni ponnahti kummallinen kuva. Kuva oli sumea mutta erotin itseni. Vieressäni oli toinen kissa, punamusta. Silloin palasin nyky hetkeen. Silmäni olivat pelkkinä viiruina. Jäljet olivat veljeni.
- Ei.....EI! Karjaisin ja syöksyin joen päälle. Kuulin Usvajalan ja Sisiliskotassun huutavan varoituksia. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Juoksin jäässä olevan joen yli vaikka kuulinkin rasahduksia altani. Kuulin jonkun juoksevan perässäni. Käänsin päätäni vain sen verran että näin takana olevan kissan olevan Sisiliskotassu ja tämän perässä juoksi Usvajalka. Vedin henkeä ja kiihdytin vauhtia. Olen pian toisella puolella. Silloin kuulin takaani sähähdyksen. Pysähdyin ja kännyin katsomaan äänen suuntaa. Sisiliskotassun jalka oli mennyt jään läpi. Käännyin taas kohti Myrskyklaanin reviiriä. Anteeksi Sisiliskotassu, toivottavasti ymmärrät. Ponnistin niin vahvasti jaloillani että tuntui kuin olisin lentänyt ilmassa. Ajatukseni sekoilivat vain yhdessä henkilössä, veljessäni.

//Jatkuu. Kerkesimpä tätäkin aloittaa X D Itseäni häiritsee tuo luvun nimi :P
Vastaus:Se nimi on mukava! 29 kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Lumikarva
14.11.2012 20:46
JATKUU…

Heräsin pediltäni ja nousin seisomaan. lähdin tassuttelemaan kohti nummea ja keräämään yrttejä Liekkitassun kanssa.
”tule jo Liekkitassu! Ei meillä ole aikaa hukattavana!” Huudahdin tällä ja Liekkitassu kömpi ylös ja juoksi luokseni.
>IHANAA! Minulla on nyt ikioma oppilas.< Ajattelin. Pieniä hiutaleita putoili taivaalta ja ajattelin miten kaunis aamu olikaan.
”Katso Liekkitassu, tuolla on kuolomarjoja, älä ikinä koske niihin. yksikin voi tappaa.” Kun olimme keränneet yrtit ja olimme leirissä, pidin liekkitassulle oppitunnin.
”Muista että parantajan aito olemus on kissan sydämessä ja kaikissa viidessä aistissa. Pitää olla urheampi kuin soturi, viisaampi kuin yksikään klaanipäällikkö, nöyrempi kuin pikkuruisin pentu, innokkaampi oppimaan kuin yksikään oppilas...” Opetin liekkitassua iltaan asti ja sitten menimme nukkumaan.
Näin unta.
>Sinitassu! Sinäkö?< Siniharmaa siskoni simitassu, joka oli kuollut mustayskään, oli tullut uneeni! Olin innoissani

JATKUU….

// nyt tuli lyhyt ku emo tulee koneelle! -.-´huomen tulee pidempi…

Vastaus:Mukava tarina! ;) 16 kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Riekkotassu(yp)
14.11.2012 19:50
-Erakot ovat hyökänneet!, heräsin huutoon. Korvani pongahtivat ylös, ja kohotin pelästyneenä päätäni. Oppilaat säntäilivät pesässä peloissaan, kun iso tumma kolli astui pesän suuaukolle. Nousin nopeasti seisomaan. Näin hopean viuhahduksen, ja kolli oli kuolleena maassa Hohtohaukan vieressä. Varapäällikkö käski kuuluvalla äänellä oppilaiden rauhoittua, ja nyökkäsi minut mukaansa.
-Osaatko taistella? tämä kysyi.
-Ööh tuota, en- eikun joo...
-Vastaus on joko joo tai ei. Hohtohaukka ilmoitti. Tunsin kun joku mäjähti voimalla selkääni ja kynsi niskaani. Ravistin painon pois selästäni ja selässäni ollut valkoinen naaras hyppäsi maahan. Naaras hyökkäsi minua kohti. Väistin, ja tartuin naarasta hännästä. 'Paiskasin' naaraan maahan ja repäisin kynsilläni nopesti kissan kurkun auki.
-Osaan. ,sanoin. Hohtohaukka hymyili minulle rohkaisevasti ja sanoi:
-Laitas sitten ränttäliksi! Vilkaisin vielä nopeasti varapäällikköä, ennen kuin hyppäsin taistelun melskeeseen. Näin, kuinka Varjolilja taisteli raivoisasti ruskean takkuturkkisen erakon kanssa. Kohautin olkiani ja juoksin taistelemaan pienen erakko pennun kanssa.
>Joutuvatko näinkin pienet taistella henkensä edestä?< ajattelin.
Raapaisin pientä likaista valkomusta turkkista pentua lapaan. Pentu vingahti ja sähisi minulle niin hurjasti kuin osasi. Töykkäsin pentua kylkeen tassullani. Se vaappui hetken, mutta pyllähti sitten lumiseen maahan. Sen siniset ja viattomat silmät katsoivat minua pelokkaasti. Sen lavasta vuosi verta valkoiseen lumeen. Pentu kömpi ylös ja vapisi kylmästä, ja kivusta. Se ei selviäisi pitkään. Tuuppasin pienen nyytin taas maahan. Taitoin jykevän tassuni sen päälle ja painoin kynteni pennun kurkusta läpi. Kuulin viimeisen vingahduksen, ja näin viimeisen kerran kuinka pieni pentu räpäytti kauniita sinisiä silmiään viattomasti. Valkomusta verinen nyytti makasi lumen keskellä edessäni. Katsoin pennun veren peittämää tassuani. Silmissäni sumeni. Olin hirviö....mi-miten saatoin tappaa viattoman pienen pennun? En ehtinyt miettiä asiaa enempää kunnes tunsin viillon kyljessäni. Sisälläni räjähti sietämätön kipu. Kaaduin maahan kiljaisten tuskasta. Näin vieressäni harmaan kollin, joka tuijotti minua murhaavasti. Kolli raapaisi minua uudemman kerran. Pidätin hengitystäni. Kun hengitin, henkeni rohisi ja keuhkoni tuntuivat siltä kuin ne puhkeaisivat. Henki ei kulkenut hyvin. Kolli hyökkäsi kolmannen kerran, mutta ehdin vaivoin kierähtää iskulta sivuun. Pongahdin heikosti ylös, ja tartuin kollin kaulaan. Roikuin riuhtovan kollin kaulassa hampaillani niin kauan kunnes kolli raapaisi minua taas kynsillään, tällä kertaa mahaan. Otteeni kirposi ja valahdin maahan. Katseeni oli tuskallinen ja sen syvyys oli hävinnyt. Hohtohaukka hyppäsi kollin kurkkuun kiinni ja repäisi sen äänekkäästi auki. Varapäällikkö tuli luoseni ja kysyi varovasti:
-Kaikki okei?
Raivokas yskän puuska ravisti pientä ruumistani. Luminen maa täyttyi verestä entistä enemmän. Yskin verta.
-Parantaja! Hohtohaukka huusi kylmän rauhallisesti, huomasin kumminkin hänen katseessaan hieman pelkoa. Nuhanenä ryntäsi luokseni ja raahasi minut pesäänsä.

-On ihme, että olet hereillä. ,parantaja totesi painellessaan mahaani ja kylkeeni hämähäkin seittiä.
-Onko taistelu ohi? , kysyin karhealla äänellä.
-On. Älä huolehdi. Painoin hiljaa silmäni uupumuksesta kiinni, ja nukahdin parantajan pesän makuupaikalle.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Poltesydän
14.11.2012 19:37
JATKUU.....

Oli kulunut yksi päivä pentujen nimityksestä oppilaiksi. Tassuttelin Talvikinkukan luo, sillä ajattelin saalistaa klaanille ja pyytää häntä mikaan.
"Tuletko kanssani metsälle?" Kysyin häneltä ja poljin maata kärsimättömänä.
"Toki!" Talvikinkukka huudahti ja lähdimme tassuttelemaan kosti ylänköä. Kun olimme tassutelleet jonkin matkaa maistelin ilmaa ja sanoin:
"Mene sinä tuonne päin ja minä menen tänne päin, nähdään pian täällä." Sanoin määrätieroisesti, ja talvikinkukka nyökkäsi. Lähtiessään talvikinkukka sipaisi vielä lapaani hännällään. seisoin hetken paikallani ja katsoin talvikinkukan perään. Lähdin kulkemaan kohti tuuliklaanin reviirin reunamia. Maistelin ilmaa ja haistoin tutun tuoksun.
>Jänis!< Katselin ympärilleni ja paikansin vihdoin jäniksen. Hiivin vähän lähemmäs jä lähdin juoksuun. Takaa ajo oli kinkkistä, mutta sain kuin sainkin sen kiinni ja lähdin raahaamaan jänistä kohti paikkaa jossa minun ja Talvikinkukan piti tavata. Kun saavuin paikalle talvikinkukkaa ei näkynyt. Odottelin aika kauan ja hautasin jäniksen ja lähdin seuraamaan talvikinkukan hajujälkeä huolestuneena. Kun talvikinkukan tuoksu oli voimistunut haistoin jotai, mitä en ollut odottanut!
"Verta!" Kuiskasin ja lähdin juoksemaan kohti hajun lähdettä. Vihdoin sain näkyviini Talvikinkukan ja haistoin varjoklaanin tuokun, talvikinkukka makasi liikkumattomana maassa ja näin verta ja karvatukkoja. Varjoklaanin soturit olivat tuoksusta päätellen jo lähteneet ja juoksin talvikinkukan luo. Tökin häntä tassullani, mutta hän ei liikkunut. Sitten näin että hänen kylkensä kohoilivat hennosti.
>Hän elää!<Ajattelin ja tartuin hänen niskavilloistaan kiinni ja vein hänet leiriin, ja parantajan pesälle. Useita uteliaita ja samalla huolestuneita päitä ilmestyi tuuliklaanin leirin varjoista.
"Selviääkö hän?" Kysyin Lumikarvalta.
"En ole aivan varma" Lumikarva sanoi ja käski liekkitassua hakemaan pesästä hämähäkin seittiä. Huusin mantelitassun paikalle ja käskin häntä hakemaan jäniksen. Kyyristyin tajuttoman talvikinkukan viereen ja toivoin että hän selviäisi.

JATKUU.....
Vastaus:Nyyh! 19 kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Talvikinkukka
14.11.2012 19:21
Jatkuu...
Tunsin kun jonkin, tai joku tökki minua. Avasin hitaasti, pari kertaa räpytellen silmäni ja katsoin ihmeissäni ympärilleni. Lopulta katseeni oisui kumppaniini, Poltesydämmeen.
"Oletko kunnossa?" Hän kysyi, ja huolestuminen näkyi hänen silmistään.
"Olen." Mauin lempeällä äänellä.
"Mutta sätkit... Ja ihanhtelit..." Poltesydän maukui silmät huolesta täyttyneinä.
"Olen, se oli uni, pelkkä huono uni." Mauin ja nojauduin Poltesydäntä vastan, ja aloin kehrätä.
"Menemme tänään saalistamaan, yhdessä, Pitkätähti lupasi." Poltesydän mauikui minulle.
"Ja otamme Mantelitassun mukaan." Hän jatkoi.
"Sepäs on hienoa!" Mauin iloisesti.
"Mennään nyt, jos käy." Poltesydän mauikui minulle. Katsahdin ulos.
"Käy." Mauin kun näin että oli jo aamunsarastus.
"Hyvä." Hän maukui ja nousi ylös, nousin itse vähän hitaammin ylös ja tassuttelin hänen perään. Näin kun Poltesydän oli jo hakenut Mantelitassun.
"Mennäänkö jo?" Kuulin kun Mantelitassu kysyi Poltesydämmeltä.
"Ei, odotamme edelleenkin Talvikinkukkaa, joka tuolta tuleekin." Poltesydän mauikui rauhallisesti.
"Selvä." Mantelitassu maukui ja tassutteli luokseni ja töksäytti:
"Mikä sinulla kesti?"
"Mantelipentu!" Poltesydän mauikui.
Illemmalla:
"Sinä olet todella hyvä oppilas Mantelitassu!" Poltesydän kehui.
Jatkuu...
//Tällä kertaa vähän lyhyempi tarina ;)
Vastaus:No, kiva tarina joka tapauksessa! :) Saat 16 kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Liekkitassu
14.11.2012 18:27
Ensi tarina:

Pitkätähti oli kutsunut juuri klaanin koolle ja Lumikarva aloitti puheensa.
”Tuuliklaanin kissat, kuten tiedätte, en tule olemaan luonanne aina. Joten on aikani ottaa itselleni oppilas. Olen valinnut kissan joka on osoittanut olevansa innokas oppimaan parantajan tehtävät ja tunnollinen oppilas. Teidän seuraava parantajakissa tulee olemaan Liekkitassu.”Sitten Pitkätähti aloitti:
Liekkitassu, hyväksytkö paikkasi Lumikarvan oppilaana?
Sitten minä nostin päätäni ja sanoin:
”Kyllä.” Lumikarva aloitti jälleen puhumisen:
”Sitten puolen kuun aikaan sinun on matkustettava Kuukivelle Tähtiklaanin hyväksyttäväksi ennen toisten klaanien parantajia. ” Pitkätähti jatkoi:
”Tuuliklaanin onnen toivotukset kulkekoon kanssasi. ”

Lumikarva ja minä kosketimme neniämme ja Klaani ylisti uutta oppilasta. Minun lisäkseni pihlaja-, vaahtera-, manteli-, säihke- ja pilkepentu nimitettiin soturioppilaiksi.

Seuraavana puolikuuna matkasimme Liekkitassun kanssa emon suulle.
Lumikarva sanoi:
”Liekkitassu, onko toiveesi astua Tähtiklaanin mystereeihin parantajana? ”
Minä vastasin:
”On.” Sitten Lumikarva jatkoi:
”Sitten tule lähemmäs. Tähtiklaanin soturit, esittelen teille tämän oppilaan. Hän on valinnut parantajakissojen tien. Luovuttakaa hänelle toiveenne ja sisimpänne jotta hän kykenee ymmärtämää teidän tapanne ja parantamaan hänen Klaanilaisia teidän toiveidenne mukaisesti. ”

Tämän jälkeen minä ja mestarini, Lumikarva laskeuduimme makuulle kuukiven vierelle ja nukahdimme.

Jatkuu.....
Vastaus:Saat 17 kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Unikkotassu
14.11.2012 18:03
//Sori, ku en kirjotellu ja tämmöstä, koulu painaa, eikä inspaa, niin tästä voi tulla lyhyt.//

Seikkailun alku
Osa 2

Näin enää vaivoin, kuinka klaanilaiset hätääntyivät ketusta. Silmissä alkoi jo mustua..! En selviäisi tästä, tunsin sen. >Tähtiklaani, ottakaa minut vastaan, en voi enää jatkaa...< ajattelin. Suljin silmäni ja toivoin herääväni Tähtiklaanissa, mutta ei, olin yhä Varjoklaanissa. >Ei, haluan Tähtiklaaniin!< ulvoin mielessäni niin, että melkien se 'lensi' suustani.
"Älä louvuta vielä...!" joku huusi jostakin. "Sinä selviät kyllä, taistele! Älä luovuta vielä, Unikkotassu, sinua tarvitaan klaanissa!" Se oli Ratamoläiskä. >Mitä järkeä taistella, jos ei ole mitään minkä eteen taistella? Entä, jos ei ole voimia tasiteluun?< ajattelin, mutta sitten muistin vanhempani. Heistä en tiennyt mitään, mutta on kerrottu, että he eivät louvuttaneet koskaan... Minussakin pitäisi virrata heidän veri, mutta, jos en olekkaan heidän pentu? Höpsistä, olenhan minä, joten... En luovuta! Yhtäkkiä liekki syttyi sisälläni. Riuhtaisin itseni voimalla irti ketun hampaista ja pian sain energiani takaisin.
"Ooh!" pentu huudahti innoissaan. Mutta ei ollut aikaa ihastella pentua, vaan ajaa kettu pois. Sähähdin ketulle ja syöksyin sitä kohti. Purin sitä jalkaan, nostin sen ilmaan ja heitin sen pensaaseen, siihen mistä se oli tullutkin. Kuulin, kuinka se pakeni metsän siimekseen. Arpitähti tuli kiiren vilkkaan leiriin sisään. (Hän oli käynyt parantajan luona.)
"Mitä täällä on tapahtunut ja miksi täällä oli kettu?!" hän kysyi.
"Kettu oli varmaan saaliin perässä ja eksyi tänne", vastasin tyynesti.
"Aivan", Ratamoläiskä naukui,"ja Unikkotassu ajoi ketun pois, olen ylpeä hänestä." Arpitähti nyökkäsi. "Hyvin tehty, Unikkotassu, sinussa virtaa vanhempiesi veri", Arpitähti jatkoi.
"Käyppäs Nuhanenän luona, tarvitset tuohon haavaan jotakin", Ratamoläiskä sanoi. Nyökkäsin ja kipitin Nuhanenä luo.
"Nuhanenä! Tarvitsisin yrttejä!" huikkasin pesän luolta.
"Pieni hetki", kuului Nuhanenän ääni. Kun hän tuli pesän suulle hän vilkaisi minua nopeasti, etsi oikean yrtin ja tuli takaisin luokseni.
"Tässä", hän sanoi. Söin yrtit suosiolla ja kiitin häntä. Palasin oppilaiden pesälle ja huomasin auringon laskevan taivaan rannan taa.
Kun oli aika käydä nukkumaan katsoin vielä taivaalle ja näin tähdet. Jostakin kumman syystä tähdet muodostivat kuvion. Siinä kuviossa... oli emoni! En ollut varma, mistä tunnistin hänet, mutta tunsinpa vaan. Se oli varmasti jokin merkki...

Jatkuu...!

//Tämmönen tällä kertaa! Voi olla teen uuden tarinan pian, sillä inspa iski. Spoilaan vähän: seuraavan tarinan nimi on: "Tähtiklaani merkki, osa 1".//
Vastaus:Kiva että pitkästä aikaa kirjoittelet! :D Saat 21 kp:tä! Oli ehkä hieman epärealistista että heitit ketun jalasta jonnekin pusikkoon, mutta tarina mikä tarina! ;)

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkaturkki
14.11.2012 17:50
Heräsin kauheaan kipuun.
Mahaani väänsi ja siihen koski tolkuttomasti.
Tuhkamarja oli ulkona lajittelemassa yrttejä.
"Hmmm... Mikäs tämä on? Unikonsiemen? Se laitetaan tuonne..." hän mutisi.
Tuhkamarjan keskeytti karmaiseva ulvaisu.
Hän juoksi heti pesään ja kysyi:
"Tuhkaturkki! Mikä hätänä?"
"Luulen, että pentuni tulevat pian!" voihkaisin.
Tuhkamarjan silmät suurenivat ja hän kiiruhti viereeni.
Ulvaisin todella kovaa tuskasta.
Hetken päästä Tuhkamarjan hampaissa oli pieni nyytti.
Katselin sitä iloisena, mutta olin lähes tajuton.
"Tässä. Nyt ala nuolla." Tuhkamarja sopersi.
Nuolin pentua tarmokkaasti.
Kohta pentu virkosi ja hautautui turkkini suojaan lämmittelemään.
Pian tuli toinen ulvaisu.
Sitten näin toisen pienen pennun.
Tuhkamarja ojensi harmaan nyytin minulle ja aloin nuolla pentua.
Sekin virkosi pian.
Pennut maukuivat pienillä, heiveröisillä äänillään.
"Hakisitko Nopsatuulen tänne?" huokaisin.
Tuhkamarja nyökkäsi ja lähti matkaan.
Katsoin pentujani, kun ne alustivat turkkiani.
>Voi, kuinka somia ne ovat...<
Pitkän tovin jälkeen Nopsatuuli pujahti pesään.
Hän tuli aivan lähelleni.
Nopsatuuli katsoi kahta pientä myttyä ja kuiskasi:
"Ovatko he meidän pentujamme?"
"Miltäs näyttää?" kuiskasin takaisin.
Nopsatuulen katse oli yhä pennuissa.
Sitten hänen katseensa osui minuun.
"Olen niin onnellinen pennuistamme." hän huokaisi.
"Niin minäkin. Haluan mennä haukkaamaan happea. En ole ollut ulkona pitkään aikaan." kuiskasin.
Nousin ylös hitaasti.
Kun olin noussut, lähdin tassuttelemaan yksi pieni pentu hampaissani ulos.
Laskin pennun maahan varovaisesti, rupesin makaamaan kyljelleni ja hengitin raikasta ilmaa.
Nopsatuuli tuli ulos toinen pentu hampaissaan.
Hän laski sen lähelleni.
Laskin pääni nurmelle, ja katsoin Nopsatuulta.
"Nopsatuuli..." kuiskasin.
"Mitä, Tuhkaturkki?" hän kysyi.
"Tapahtui juuri niin, miten kuvittelinkin."
"Mitä tarkoitat?" Nopsatuuli kysyi.
Räpytin silmäluomiani raskaasti.
"Että... Kuolisin onnellisena..." kuiskasin.
"Et saa kuolla nyt! Tuhkaturkki! Et saa! En halua menettää sinua..." Nopsatuuli sanoi.
"Rakastan sinua, Nopsatuuli." huokaisin ja hengitin viimeisen kerran.
Silmäni eivät enää räpyttäneet, vaan olivat sumentuneet katsoen taivaalle.
"Tuhkaturkki? Kuuletko minua?" Nopsatuuli kysyi.
Pennut rupesivat maukumaan pienellä äänellä.
"Tuhkamarja! Tule äkkiä!" Nopsatuuli huudahti.
Parantaja jolkotti paikalle.
Hän huomasi minut, ja sen että en enää elänyt.
Hän oli pitkään hiljaa kunnes sanoi:
"Nopsatuuli... Tuhkaturkki on kuollut."
Tuhkamarja painoi päänsä alas. Hän katsoi maata ja murehti.
"Ei...." Nopsatuuli henkäisi.
"Ei! Tuhkaturkki..."
Nopsatuulen silmiin ilmestyivät kyyneleet ja ne tippuivat pitkin hänen poskiaan maahan.
"Nopsatuuli... En voinut mitään. Anteeksi..." Tuhkamarja kuiskasi.
Taivas synkkeni harmaaksi.
"Tuhkaturkki... Tule takaisin luokseni." Nopsatuuli vaikersi.
Toisia kissoja alkoi kerääntyä minun ja Nopsatuulen ympärille.
Kun kissat näkivät, mitä oli tapahtunut, he painoivat päänsä matalaksi.
Seassa oli äiti. Hän tuli luokseni.
Hän katsoi ensin Nopsatuulta ja sitten minua.
Äitini silmiin tulivat kyyneleet.
"Tuhkaturkki..." hän kuiskasi.
Sitten hän näki pennut.
"Oi.... Minun täytyy kertoa teille yksi asia. En koskaan jätä teitä yksin. En koskaan."
Sen sanottuaan äiti meni pentujen lähelle ja katseli niitä surullisena.
Hetken päästä kuului parkaisu.
Ääni kuului Okatassulle.
Hän syöksyi luoksemme ja tuli lähelleni.
"Ei, Tuhkaturkki. Et saa olla kuollut." hän sanoi.
"Herää!" Okatassu huudahti.
"Ei auta. Hän on mennyt Tähtiklaaniin." Tuhkamarja sanoi.
Kaikki kissat jotka olivat lähellä, surivat.
Yhtäkkiä harmaasta taivaasta pilkotti valoa.
Se laajeni ja tuli maahan asti.
Sitä pitkin tuli alas valkoinen, valoa hohkava kissa.
Se tuli lähelleni.
"Se on tapahtunut." kissa sanoi.
"Olkaa kiltti ja herättäkää Tuhkaturkki. Hän on tyttäreni..." äiti pyysi.
"Minä yritän." kissa sanoi.
Se laski päänsä turkkini ylle ja vuodatti pari kyyneltä.
Sitten kissa sanoi:
"Kyynelet ovat nyt ainoa toivo."
Se jatkoi:
"Minun työni on tehty."
"Tuhannet kiitokset. En tiedä mitä sanoa." äiti huokaisi.
Kissa nyökkäsi ja räpytti silmiään kiitollisena.
Pian kissa ja valo olivat hävinneet.
Nopsatuuli istui lähelleni.
"Tuhkaturkki... Pyydän. Palaa luokseni." hän kuiskasi.
Hän laski päänsä alas ja toivoi, että heräisin.
Hetken päästä silmäni alkoivat räpyttää hiljaisesti.
Hengitin raskaasti. Nopsatuuli nosti päänsä ja katsoi minua.
"Tuhkaturkki!" hän huudahti.
"Nopsatuuli!" huudahdin itsekin.
"Sinä palasit." Nopsatuuli sanoi ja puski minua.
"Vain rakkauden voimalla." sanoin.
Äitini ilme kirkastui.
"Tuhkaturkki? Oletko elossa?" hän sanoi.
"Olen! Ja huippu kunnossa!" sanoin ja puskin häntä.
Puskin hellästi pentujani. Ne vaistonvaraisesti hakeutuivat lähelleni lämmittelemään.
"Kiitos, kun pidit pennuistani huolta vähän aikaa." sanoin.
"Ole hyvä." äiti sanoi.
Tervehdin jokaista myrskyklaanilaista ja vietin mukavan loppupäivän pentujeni, äitini ja Nopsatuulen kanssa.
Lopulta nukahdin pentutarhaan kaksi pentua vierelläni.
Vastaus:Jeeh! Liikuttavaa! :) Saat 27 kp:tä!

~ Hohtis ~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Talvikinkukka
14.11.2012 17:36
Jatkuu…
Katselin ympärilleni ja tassuttelin metsässä, nappasin ensin pääskysen ja ajattelin syödä sen. Kun söin pääskystä, näin vilauksen silmäni kulmassa. Jätin pääskyn siihen ja lähdin tassuttelemaan sinne päin mistä näin vilauksen silmäni kulmassa. Silmäni kiilsivät varman oloisena ja näin Varjoklaanin soturin. Katselin häntä kiven takaa.
>Taidanpa kiusata häntä!< ajattelin ja toin varjosta itseni päivän valoon, ja nousin kiven päälle. Annoin valon virrata itseeni, sain siitä voimaa, ja näytin vielä itsevarmemmalta. Pörhistin karvani ja näytin suuremmalta kuin koskaan, katsoin kollia pelottavasti. Hän meinasi perääntyä, kunnes saikin selville kuka olen ja alkoi hiipiä kiven luo, ja hyppäsi sen päälle. Hän katsoi ihmeissään ympärilleen ja huomasi että olin parin ketun mitan päässä kivestä. Olin hypännyt alas kiveltä. Katselin häntä pilke silmäkulmassa ja virnuilin vähän. Kolli katsoi minua ihmeissään ja hyppäsi alas ja juoksi luokseni, mutta minäpä juoksin karkuun. Juoksin kuin tuulispää, tai siltä minusta ainakin tuntui. Pysähdyin ja katsoin missä ihmeessä kolli oli, näin kun hän oli parin ketun mitan päässä huohottamassa, yritin hengittää rauhallisesti. Toisin kuin kolli, hän huohotti kuin ei saisi henkeä. Hän katsoi minuun ja sähisi niin hyvin kuin pystyi.
”Jos haluat minut, yritä saada kiinni!” Huudahdin hänelle ivallisesti. Odotin kauan vastausta.
”Minä saankin!” Hän sähähti viimein. hän lähti hiipimään minua kohti ja katsoin hetken. Hän kyyristyi ja oli valmiina hyppyyn. Juoksin alta niin nopeasti kuin voin, ja katsoin ketun mitan päästä kun kolli tömähti maahan vatsalleen, hän nousi ylös ja katsoi minua väheksyvästi.
”Sihtisi on näköjään yhtä huono kuin nopeutesi.” Irvistin hänelle ja mauin. Hän lähti juoksemaan sanaakaan sanomatta, hyppäsin, ja käänsin itseni ympäri hypyn aikana, sen jälkeen aloin juosta. Kuuntelin hänen askeleiden tahtia, ne hidastuivat koko ajan ja lopulta loppuivat kokonaan. Käännyin ympäri ja katsahdin häneen. Näin hänen kasvonsa, ne eivät olleet iloiset, eivät surulliset. Vaan vihaiset, minulle. Ja tiesinkin mistä, sen nähdessä, irvistin vielä leveämmin.
”Voi sinua raukkaa, etkö jaksa.” Kysyin huolestuneen oloisena, mutta sen jälkeen irvistin edelleen. Kolli nuuhki ilmaa ja katsahti minuun murhanhimoisesti irvistäen.
”Jaksan kyllä!” Hän maukui, ja katsoi minua silmistä silmiin. Katsoin häntä tovin ennen kuin hän alkoi ensin tassutella, sen jälkeen juoksemaan. Käännyin niin nopeasti kuin voin ja juoksin, kunnes pysähdyin. Ja katsoin taakseni, kolli oli jäänyt takatilan tukkeeksi, vilkaisin nopeasti sivuilleni. Näin siellä toisella puolella kissan ja toisella puolella toisen, näin vielä Hohtohaukan takana yhden kissan. Yritin perääntyä, kun Hohtohaukka tassutteli luokseni. Mutta takanani oleva kolli sähähti minulle, katsoin pelon ja surun täyttämin silmin kun Hohtohaukka hyppäsi kimppuuni ja painoi minut maahan. Hän nosti tassunsa ja oli valmis viimeiseen iskuunsa, minuun.
Jatkuu…

Vastaus:Ooh! 20 kp:tä!

~ Hohtis ~