--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkatassu
10.10.2012 15:05
Taivas alkoi valjeta aamuauringon ensimmäisistä säteistä.
Heräsin pieneen kylmään tuulenvireeseen. Nousin istumaan katsoakseni ympärilleni.
Kaikki olivat vielä nukkumassa, paitsi Okatassu.
Tassuttelin vrovaisesti hänen luokseen.
Kuiskasin:
"Huomenta, Okatassu."
"Huomenta, Tuhkatassu. Näin pahaa unta, enkä pystynyt enää nukkumaan."
"Mitä siinä tapahtui?" kysyin.
"Sinä olit siinä ja Lehvätassu. Te... Te olitte aivan kuin....kuolleet."
"Millä tavalla?"
"Te olitte aivan kuin unessa, mutta silmänne olivat auki. Sitten Tiikerikynsi tuli luolaamme... En muista enempää."
"Älä huoli. Se oli vain unta." lohdutin.
"Mennäänkö ulos luolasta?" Okatassu kysyi.
"Kyllä se käy." vastasin.
*Tassuttelevat ulos luolasta.
"Tulisitko metsästämään tänään kanssani?" Okatassu kysyi.
"En pysty. Menen tänään Nopsatassun kanssa. Voin tulla huomenna."
Okatassun ilme synkkeni. Hän oli pitkän tovin hiljaa kunnes sanoi:
"Selvä. Huomenna sitten. Nähdään tänään tuoresaaliskasalla."
Okatassu jolkotti pois.
>Sanoinkohan jotain väärin? Hänen ilmeensä oli niin synkkä.<
Aurinko oli jo noussut korkeammalle. Muut alkoivat herätä.
Huomasin, että Tomuturkki heräsi ensimmäisenä.
Hän käveli kohti metsää.
>Mitähän Tomuturkilla on asiaa metsään tähän aikaan? Eihän metsästysaika ole vielä.<
Menin istumaan laajalle kivelle. Annoin auringon lämmittää turkkiani.
Takaani kuului ystävällinen tervehdys:
"Hei, Tuhkatassu!"
Se oli Nopsatassu
"Hei. Eikö meidän pitänyt nähdä vasta puoleltapäivin?"
"Nyt on puolipäivä. Tuletko?"
>Puolipäivä? Luulin, että siihen on vielä vähän aikaa.<
"Tottakai. Sehän on sovittu, että tulen."
*Tassuttelevat piikkihernetunnelia kohti.
Matkalla me puheltiin niitä näitä. Välillä Nopsatassu kysyi minkälaista on olla täällä Myrskyklaanissa. Hän myös kysyi, että onko Ruskotassu kiva mestari.
Oltiin metsässä. Auringon säteet välkkyivät kuusiston takaa.
Huomasin pienen vesimyyrän puuhastelemassa maassa.
Kyyristyin matalaksi, paljastin kynteni ja lähdin juoksuun.
Tuota pikaa roikotin vesimyyrää hännästä. Pudotin vesimyyrän jalkojeni eteen ja aloin syödä sitä.
Kun olin syönyt, oli Nopsatassun vuoro metsästää.
"Metsästit muuten todella hyvin, Tuhkatassu."
Punastuin.
"Kiitos." sanoin ja katsoin käpäliäni.
Nopsatassukin huomasi hiiren. Hän kyyristyi matalaksi, ja hyppäsi hiiren kimppuun.
Kuului vain pientä vikinää. Sitten se loppui.
Nopsatassun pää ilmestyi näkyviin puskasta. Hän roikotti hampaissaan hiirtä.
Nopsatassu toi hiiren eteeni.
"Onko sinulla vielä nälkä?" hän kysyi.
"On vähän." vastasin.
"Annan sen sitten sinulle. Ole hyvä."
Katsoin hiirtä ymmälläni.
"Etkö itse syö sitä?" kysyin.
"Voin syödä myöhemmin." hän vastasi ystävällisellä äänellä.
"Kiitos." sanoin ja aloin syödä hiirtä.
Kun olin syönyt hiiren, Nopsatassu alkoi nuolla poskeani.
>Miksi Nopsatassu nuolee poskeani? Onko se joku rakkauden osoitus?<
"Nopsatassu, miksi teet noin?" kysyin ymmälläni.
"Minun täytyy kertoa yksi asia."
Nopsatassu lopetti nuolemisen, ja katsoi minua silmiin.
Oli aivan hiljaista. Aivan kuin koko metsä pidättäisi henkeään.
"Minä..."
Hänen lauseensa keskeytyi, mutta hän jatkoi uudestaan:
"Minä... olen... ihastunut sinuun.

Tämäkin oli ensimmäinen osa. Huomenna tulee toinen!
Vastaus:Voi! x) Toivottavasti sinulla on samanlaisia tunteita Nopsatassua kohtaan! :D Lisäksi oli jännittävä tarina! Mihin Tomuturkki meni... Saat 30 kp.tä onnistuneesta tarinasta! :)

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Taivastassu
Kotisivut: http://profetiacats.suntuubi.com/
10.10.2012 07:04
Heräsin jo ennen aurinkoa ja kylmä yöilma pureutui turkkiini ja kävi läpi jokaisen karvani.
Hytisin kylmästä, mutta venyttelin kankeita jäseniäni saaden ne lämpenemään hiukan.
Suustani pääsi hiljainen haukotus, joka halkoi äänettömän hiljaisuuden. Silmäilin leiriä ja totesin olevani ainoa hereillä olija. Muistelin eilisiä nimitysmenojani ja ylpeää hymyä kasvattiemon huulilla.
Olin vain hiljaisesti kuunnellut päällikön sanoja nimeten minut Taivastassuksi. Päällikkö paljastuikin mestarikseni ja yllätyin todella, että juuri hän halusi minut hänen oppilaakseen.
Ravistelin päätäni hieman saaden mieleni takaisin tähän hetkeen.
Taivas tummeni uhkaavasti ja repesi sateeseen. Kastuin läpimäräksi ja nautin vilpoisesta vedestä turkillani, sekä mustalla kuonollani. Päästin pienen kehräyksen ja leikin sateessa yksikseni.
Takaatani kuului huvittunut naukaisu, mrraujj
Hätkähdin ja katsoin taakseni nähden mestarini Sulkatähden. Nolostuin ja nyökkäsin miltei olemattomasti päätäni tervehdykseksi. Hännänpääni vääntyili hermostuneesti ja tähyilin taivaalle.
Sade oli jo lakannut ja auringon ensisäteet pilkistivät jo puiden välistä, saaden maiseman näyttämään utuiselta ja kauniilta.
”Eikö olekin kaunista, Taivastassu?”, mestarini kysyi keskustelun aloitteeksi.
”Auringon säteet saavat metsän näyttämään valoisalta”, vastasin jo hieman rennommin miltä vaikutin hetki sitten. Sotureiden pesästä tuli jo pari soturia, jotka meidät nähdessään tervehtivät elehtien.
”Mitä teemme tänään?”, Uskaltauduin kysymään Sulkatähdeltä.
”Opetan sinua metsästämään, eilen näytin sinulle jo rajat ja huomenna voisimme harjoitella taistelutekniikoita. Nyökkäsin hyväksyvästi ja seurasin mestariani metsän siimekseen.
Sulkatähti näytti vaanimistekniikoita ja seurasin tarkasti mestarini askeleita.
”No, miten vaanisit jos metsästäisit hiirtä, Taivastassu?”, pohdiskelin hieman Sulkatähden vaanimistekniikoita ja älysin.
”Pitäisin painon lonkissa ja olisin tuulen alapuolella.” Vastasin terävästi.
”Ja miksi?”, Hän kysyi lempeästi hymyillen.
”Koska hiiri tuntee askeleet ennen, kuin näkee saalistajan ja tuulen alapuolella, koska muuten hiiri haistaa”, Vastasin painaen muistiin jokaisen askeleen, jonka Sulkatähti näytti. Sulkatähti näytti tyytyväiseltä ja nyökkäsi hyväksyvästi.
Seuraavaksi mestarini antoi minun yrittää saada kiinni oikeaa riistaa. Viritin jokaisen aistini ja pidin suutani aavistuksen verran auki hajun takia. Haistoinkin pian hiiren jyrsimässä kissanminttua. Jännitin lihakseni ja loikkasin hiiren kimppuun, mutta hiiri tunsi loikkani värähtelyn ja pinkaisi puunkoloon. Huokaisin hieman, mutta päätin viedä kissanminttua parantajalle. Kissanminttua oli muutenkin harvassa, eikä sitä pitäisi kasvaa keskellä metsää. Kohautin olkiani ja astelin mestarini luokse, joka oli katsonut suoriutumistani kannon takaa.
”Ei se mitään vaikka et saanut hiirtä kiinni, kaikki eivät saa ensimmäisellä kerralla riistaa. sitä paitsi toit sentään kissanminttua, joka on jo aika vähissä parantajan varastosta.”, Naaras sanoi lohduttavasti.
Nyökkäsin ja palasimme leiriin. Oli jo aurinkohuipunaika ja sain loppupäivän vapaata.
Kävin viemässä kissanmintut parantajalle ja törmäsin siellä parantajaoppilaaseen, Sinitassuun. Säikähdin hieman ja säpsähdin kosketusta.
”Oletko kunnossa?”, Naaras kysyi minulta hieman säikähtyneesti. Pudistin päätäni parantajaoppilaalle ja äänettömin askelin riensin oppilaiden pesälle sammalpedilleni. Suljin silmäni ja hiivuin hiljalleen unimaailmaan.
Illalla heräsin kouraisevaan nälkään ja kiiruhdin syömään.
Valikoin tuoresaaliskasasta herkullisen hajuisen hiiren ja näykkäsin vähän väliä riistaani. Muut kissat olivat jo menossa pesiinsä, jotwn minäkin tipsuttelin äänettömin askelin omalle sammalpedilleni. Vaivuin rauhaisaan uneen.

//Sori tän lyhyyydestä!
Vastaus:Hyvin kuvailtu ja ihana tarina! :D Saat 29 kp:tä!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkatassu
09.10.2012 19:55
Olin metsässä. Sade ripsi kasvoilleni pieninä pisaroina.
Ilta oli aika viileä, ja minulla oli kylmä.
Jolkotin metsän siimeksessä siitä huolimatta.
Kuulin rasahduksen. Luulin sitä kaksijalaksi, mutta se olikin vain jänis.
>Hmm... Taidanpa saalistaa tuon.<
Hiivin lähelle jänistä. Olin kylmän tuulen yläpuolella, joten jänö ei voisi haistaa minua.
Olin jo lähellä jänistä.
Valmistauduin hyppyyn. Paljastin kynteni, ja loikkasin.
Sain jäniksen kynsiini. Jänö yritti rimpuilla otteestani, mutta onnistuin puremaan sitä niskaan.
Se oli sillä selvä. Kannoin jänöä ylpeänä hampaissani, ja tassuttelin kohti leiriä.
>Mitähän Ruskohäntä sanoo tästä?<
Olin piikkihernetunnelilla, kunnes Nopsatassu tuli vastaan.
"Hei, Nopsatassu! Oletko menossa metsästämään?"
"Hei. Oikein arvattu. Olen menossa metsästämään. Tuletko mukaan?"
"Enpä tiedä. Minun pitää viedä tämä jänis tuoresaaliskasaan, niin kun näet."
"Aivan. No, kävisikö huomenna?"
"Sopii mainiosti. Nähdään täällä puolenpäivän aikaan!"
*Tassuttelee kohti tuoresaaliskasaa.
Ruskohäntä oli ruokailemassa saniaisten alla suojassa sateelta.
Laskin jäniksen tuoresaaliskasaan.
*Tassuttelee Ruskohännän luokse.
"Hei, Ruskohäntä. Sain saalistusretkelläni jäniksen."
"Ahaa. Näytä se." Ruskohäntä vastasi suu täynnä pulua.
Menin takaisin tuoresaaliskasalle ja otin jäniksen hampaisiini.
*Tassuttelee takaisin Ruskohännän luokse.
Laskin jäniksen Ruskohännän eteen.
"Tässäkö se sinun jänis on?" Ruskohäntä kysyi.
"Kyllä. Ei minulla muitakaan ole..." vastasin.
"Hyvää työtä, Tuhkatassu. Olen ylpeä sinusta."
"Muuten, olen menossa huomenna metsästämään Nopsatassun kanssa. Sopiiko se?"
"Kyllä se sopii. Mutta sen jälkeen harjoitellaan soturiliikkeitä hiekkakuopalla."
"Selvä." sanoin, vein jäniksen tuoresaaliskasaan ja menin pois.
*Jolkottaa Tuhkamarjan luo.
"Tuhkamarja! Oletko siellä?"
"Kuka kysyy?" kuului luolan uumenista.
"Tuhkatassu. Olen uusi klaanin jäsen."
Oli vähän aikaa hiljaista. Sitten Tuhkamarja tuli ulos.
"Hei vaan, Tuhkatassu. Olet tervetullut klaaniimme."
"Kiitos. Tulin vain kysymään, minkälaista parantajan elämä on? Olen hyvin kiinnostunut olla parantaja, mutta täällä on jo parantaja oppilas."
"Parantajan elämä on todella haastavaa. Pitää tietää mitkä ovat mitäkin yrttejä ja kaikkea muutakin. On vastuussa sairaista kissoista... Aivan kaikkea, mitä osaat kuvitella."
Nyökkäsin ja kysyin:
"Tiedätkö sinä kaikki yrtit?"
"En ehkä ihan kaikkia."
"Okei." vastasin ja tassuttelin kohti oppilaiden pesää.
Matkalla sade oli yltynyt rankaksi ja piti alkaa juosta.
Sitä ennen kuitenkin piti syödä.
Valitsin tuoresaaliskasasta metsästämäni jäniksen.
Söin sen, ja menin oppilaiden pesään.
Kaikki oppilaat kyyhöttivät omilla makuusijoillaan.
Minä itse menin omalleni.
Olin aivan märkä. Piti pestä turkki ennen kun menin nukkumaan.
Kun oli pessyt turkkini, painoin pääni sammaleella pehmustetulle makuusijalle laitoin silmäni kiinni, ja rupesin nukkumaan.

Tästä tarinasta tuli vähän pidempi kuin edellisestä. :)
Kirjoitan huomenna taas uudestaan!

Vastaus:Mukava tarina! :) saat 26 kp:tä!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapilvi/ Lumitassu
09.10.2012 18:14
1. luku Lumitassu

Tassuttelin kohti tuoresaaliskasaa. Ajattelin että voisin lähteä ruoan jälkeen metsälle tai uimaan...
> hyvää oli!< Tassuttelin kohti leirin suuaukkoa ja kohti jokea. >Hmm.. taidan pulahtaa vedessä ja sitten mennä hakemaan yrttejä.< Tassuttelin joelle ja loikkasin kiven päältä veteen. yllättäen Pohja olikin matalalla ja loukkasin tassuni. Sitten jouduin syvempään veteen. Huomasin että virtaus on kova ja meinasin upota.

"Apua! Minä hukun!" Tämä oli epätavallista sillä olin hyvä uimari. Toisaalta olin loukannut tassuni joten en voinut polskia yhtä voimakkaasti. Sitten joku nosti minut niskavilloista ylös rannalle. Huohotin hetken ja vilkaisin kissaa joka oli nostanut minut ylös.
"Veritassu! Kiitos kovasti! Mutta nyt minun täytyy mennä leiriin paikkaamaan tassuni."

"Eipä kestä. Minä jatkankin tästä metsästämistä."
"Vielä kerran kiitokseni." Tassuttelin tai no oikeastaan onnuin leiriin. Kun olin taas leirissä tassuttelin parantajan pesälle. >Nyt haen hämähäkin seittiä ja unikon siemeniä.<
Tassuttelin yrttivarastojen luo ja aloin painelin tassuuni hämähäkin seittiä. Sitten otin unikon siemeniä ja menin pedilleni nukkumaan. Aamulla minä heräsin ja haukottelin leveästi. Poltatassu oli edesssäni ja säikähdin hieman.
”Minulla on kurkku kipeä onko sinulla jotain siihen auttavaa?”
”On. Odota hetki niin haen hunajaa.” Tassuttelin yrttivarastoille ja otin hunaja kennon. Sitten tassuttelin takaisin Poltetassun luo hunajat suussani.
”Tässä. Syö sitä ja pian kurkkusi pitäisi olla jo parempi.”
”Selvä. ” Poltetassu söi hunajan ja tassutteli kohti oppilaiden pesää. Minä taas tassuttelin klaanin vanhimpien luo ja kysyin:
”Hei! Onko teillä punkkeja tai särkeekö niveliä?”
”Ei. ” he vastasivat yhteen ääneen.
”Selvä. en häiritse teitä sen enempää. ” Tassuttelin ulos klaaninvanhimpien pesästä ja sitten jatkoin kohti päällikön pesää.
”Hei. Onko sinulla kaikki hyvin?”
”On kiitos kysymästä, voisitko pyytää yhtä oppilaista vaihtamaan klaaninvanhimpien makuualustat?”
”Juu. sopiihan se.” Peruutin ulos pesästä ja suuntasin kulkuni kohti oppilaiden pesää. Muita oppilaita ei ollut leirissä paitsi Poltetassutassu.
”Menisitkö vaihtamaan klaaninvanhimpien makuualustat, olet ainoa oppilas leirissä minun lisäkseni.”
”Ääh! Miksi minä? ”
No siksi että olet oppilas ja minulla on muuta tehtävää.”
”No hyvä on. Menen, menen.” Poltetassu tassutteli kohti leirin suuaukkoa, hakemaan sammalta.
>Poltetassu… Taidan mennä lajittelemaan yrttejä siisteihin kekoihin, erityisesti marjat ovat vierineet hieman hujan hajan.< Tassuttelin pesälleni ja aloin lajittelemaan yrttejä.
”Katajanmarjat tuonne…. Pihlajan lehdet tuonne…” Mutisin itsekseni. >Menen syömään heti kun olen lajitellut yrtit pinoihin ja kekoihin.< Tassuttelin tuoresaaliskasalle ja valikoin kalan. Menin aukion laidalle aterioimaan. Sitten päätin lähteä ottamaan hämähäkin seitit tassustani, ne olivat jääneet eilisestä. Lähdin parantajan pesälle ja irrotin seitit varovaisesti.
”MAUUUUU!” Takaani kuului kova ääninen naukaisu. Käännyin ja takanani nilkutti Veritassu joka oli saanut tikun tassuunsa.
”Luulin jo että olisit ollut hengen hädässä.” sanoin ja tassuttelin Veritassun luo.
”Se satt- Auts!” Olin vetäissyt tikun hampaillani irti Veritassun polkuanturasta.
”Kiitos. Mutta ota tikku ensikerralla pois vähän hienovaraisemmin.” Veritassu sanoi hieman ilkikurisesti.
”Olkoon”. Veritassu katsoi minua hetken ja sitten lähti tassuttelemaan kohti oppilaiden pesää.
Ilta alkoi hämärtyä ja päätin mennä nukkumaan raotin luomiani vielä kerran kunnes suljin ne, Ja nukahdin.

Vastaus:Hyvä tarina! :D Toivottavasti Veritassu vastaa samanlaisilla tunteilla seuraavassa tarinassaan! =^.^= Saat vaikkapa 26 kp:tä! :)

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiggru
08.10.2012 21:24
1.Luku

Kaiken alku

Tunsin kuinka hyytävä tuuli lävisti minut kuin saalistajan terävät hampaat saalinsa nahkaan. Väänsin kehoani epämukaviin asentoihin yrittäen pitää itseni lämpimänä. Se ei kuitaankaan auttanut. Tunsin toistuvasti kuinka jäätävän kylmä tuuli lävisti minut ja päätin nousta ylös. Turkkini oli pystyssä ja minusta tuntui kuin joku olisi katsellut minua. Vedin häntäni varoen käpälieni eteen ja huokaisin syvään.
- Täällä ei ole ketään joka voisi tappaa sinut, miu'uin itselleni hiljaa ja nuolaisin rintaani muutaman kerran. Tunsin itseluottamukseni kohonevan ja nousin varoen seisomaan neljälle jalalle. Tuuli piiskasi kasvojani, mutta pidin korviani niskassa ja kävelin kynnet hieman esillä oppilaiden pesästä aukealle. Aurinko sokeisi hetkeksi silmäni, mutta pian silmäni olivat tottuneet auringon lämpöisään valoon. Kylmä sammal oppilaiden pesän päällä, tippui niskaani ja siinä samassa pinkaisin juoksuun. Juoksin rätisevä maa allani hetken. Loikkasin ilmaan valtavalla hypyllä ja maahan tömähdyttyäni pyörin kuuraisen maan yllä. Kuulin hieman naurua mutten välittänyt siitä. Pyörin maassa vielä hetken ennen kuin nousin ylös. Ravistin turkkiani raivokkaasti ja lopulta istuin alas ja vedin häntäni tassujeni eteen. Huokaisin syvään ja nuolaisin vielä uudlleen muutaman kerran kuuraista turkkiani.
- No sepä oli lennokas aamunavaus sinulta, kuulin äänen takanani.
Käännyin katsomaan taakseni tullutta kollia. Kolli oli kellanpunainen jonka turkki näytti leimuavan tulesta. Ei kestänyt kauaakaan kun tajusin hänen olevan Tulisydän.
- Tulisydän! parkaisin ja ravasin nopein askelein Varapäälikön ja oman mestarini luokse. Tulisydän katsoi minua kauniilla silmillään ja sipaisi hännällään korvaani.
- Tule, mennään harjoittelemaan.
Innostus valtasi kehoni ja lähdin pomppimaan mestarini perässä kohti leirin uloskäyntiä. Kävelimme kuuraisen maan päällä pienessä piikkiherne tunnelissa, jonka oksat repivät hieman turkkiani. Yhtäkkiä tunneli kaartui hieman ja pian olimme ulkona valossa. Kävelimme auringon valaisemassa kuurassa kohti pientä kiveä. Tulisydän loikkasi komeassa kaaressa kiven päälle.
- Noniin, tänään me opettelemme soturilakea ja harjoittelemme saalistus asentoja hiekkakuopalla, Tulisydän maukui kiven päällä. Höristin korviani ja källistin hieman päätäni.
- Tähtiklaani....ajattelin hiljaa ja aloin tutkia taivasta katseellani.
Tulisydän loikkasi komeasti kiveltä viereeni ja kosketti kuonollaan niskaani.
-Tule, hän maukui ja lähti nopeaa hölkkää metsää päin.
- Hei odota! Maukaisn ja ryntäsin siltä seisomalta kohti reittiä jota Tulisydän käytti. Juoksin nopeaa tahtia ja tunsin sydämmen lyöntini korvissani. Hengitin nopeasti ja raskaasti tajutessani etten nähnyt, haistanut tai kuullut Tulisydäntä. Jähmetyin niille sijoilleni ja hätäännyksessäni päästin pentumaisia vinkaisuja. Häntäni nyki ja säikyin pieniäkin ääniä. Olin yksin metsässä. Olen vain heikko oppilas. Jos nyt pensaikosta tulisi kettu, olisiko eloonjäämiseni mahdoton?

//jatkuu.. Sori en kerennyt tehdä pitempää, pitää horjoitella Bg:n koetta varten ja Enkun koetta varten -.-''
Vastaus:Olet TODELLA taitava kirjoittelija! O.O Lisäksi tarina oli jännittävä! Jos olisi jo Maanantai, tämä tarina olisis ylivoimaisesti viikon PARAS! Saat 25 kp:tä! :D

~Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapilvi/ Nokkostassu
08.10.2012 18:40
Pihlajapilvi/ Nokkostassu

JATKOA…….

(nyt vähän pidempi kuin viimeksi…)

Kettu tuli lähemmäksi ja lähemmäksi.
”Kuutamotassu, hyökätään yhdessä niin kettu ei saa yhtä pahaa jälkeä aikaan, ajetaan se pois reviiriltämme niin se ei ainakaan vie pentujamme.”
”Selvä.” Kuutamo tassu sanoi.
”N, Y, T, nyt!” ja hyppäsimme ketun kiimppuun. Kettu murisi ja ulvoi ja puri minua raivoisasti lapaan. Kuutamotassu loikkasi ketun selkään ja veti sen niskavilloista niin että ketun oli pakko irrottaa otteensa Minusta.
”Kiitos!” Minä huudahdin. ja loikkasin ketun kylkeen ja aloin kynsiä sitä vimmatusti. Kuutamotassu kamppasi ketun ja alkoi kynsiä tämän turkkia, Minä puolestani kynsin ja purin häntää. Kettu nousi ja puri kovempaa kuin kertaakaan aiemmin Kuutamotassua tassuun.

”MIIIIIIIUUUUUUUU!!!!!” Kuutamotassu rääkäisi. Minä loikkasin ketun niskaan ja raapaisin sitä silmiin. Kettu ulvahti ja irrotti orreensa Kuutamotassusta ja juoksi pois. Huohotimme pienen tovin kunnes tokaisin:
”Se meni aika hyvin! Eikö?”
”Joo, uskoisin että saamme ylimääräisiä kehuja ja erityisesti kuningattarilta ja päällikoltä.”

*Tassuttelimme, tai no oikeastaan onnahtelimme kohti leiriä. Jonkin ajan päästä olimmekin jo perillä tutussa ja turvallisessa leirissä. Matkamme suuntasi kohti parantajan pesää, kun olimme perillä sanoin:
”Hei! kohtasimme ketun naarmuja piisaa voisiko jompikumpi parantaa ne?”
”Ai kuinka ikävää! Tippatassu on yrtin keruu reissulla joten minä hoidan haavat.” Tuhkamarja sanoi. Sitten hän hoiti haavojamme.

Sen jälkeen me menimme nukkumaan. Unessa olin metsässä metsästämässä. Kun aamulla heräsin päätin lähteä tuoresaaliskasalle aterioimaan. Kun olin syönyt minä lähdin kohti Mustatähden pesää sillä hän oli mestarini.
”Saanko tulla?”
”Saat, sisään vain.” Mustatähti sanoi.
”Mitä teemme tänään? Metsästämmekö? Kiipeilemmekö? Taistelemmeko? vai onko minulla vapaata?” Kysyin.
”Tänään me lähdemme kiipeilemään suurelle vuorivaahteralle. Sinun täytyy oppia kiipeilemään jos sinun joskus täytyy mennä pakoon puuhun. Muummoassa mäyriä on hyvä paeta puuhun.”
”Selvä!” Huudahdin innoissani. *Tassuttelivat suurelle vuorivaahteralle ja he harjoittelivat kiipeilyä aina aurinkohuippuun saakka.
Minulta kiipeily sujui aika mallikkaasti kun taas aurinkohuipun jälkeen kun taistelimme, noh siinä en ollut niinkään hyvä… Ilta alkoi jo saapua ja tassuttelin aterioimaan Kuutamotassun luo.
”Hei! Miten sinulla päivä meni?”
”Ihan hyvin, metsästin koko päivän.” Kuutamotassu sanoi. *aterioimme yhdessä ja sitten me menimme nukkumaan pesäämme.
Aamulla minä heräsin ja tassuttelin ulos lähdin pikku happihypylle metsään. Saavuinkin pian ukkospolun reunamille kunnes ajattelin että haluaisin kokeilla miltä kova musta aine tuntuu. *Hivuttauduin ukkospolulle, mutta yhtäkkiä nurkan takaa tuli HIRVIÖ!
”Miuu!” Huudahdin kauhuissani kunnes jokin tarttui minua niskasta ja veti minut pois hirviön alta viimehetkellä. Käännyin ja näin Tippatassun joka huohotti vähän kauempana, minä tiesin millaisia traumoja ukkospolku oli jättänyt tippatassulle kun tämä oli loukkaantunut pienenä pentuna.
”Mitä ihmettä oikein ajattelit?!? Siinä sinä vain seisoskelet kuin odottaen että hirviö liiskaa sinut ja että sinusta tulisi variksenruokaa.” Tippatassu huudahti.
”Anteeksi Tippatassu. Älä nyt hätäänny, kaikki on hyvin.” Rauhoittelin Tippatassua. *Tassuttelimme leiriin ja juttelimme molempien edistyksestä koulutuksessa.
”Hei, hei!” Huikkasin Tippatassulle ennen kuin tämä sukelsi saniaistunneliin.
”Heippa!” Huikkasi Tippatassu. Päivää oli vielä pitkästi edessä ja loppu päivä olisi minulla vapaata.
>Ääh! tylsää en tiedä mitä tekisin loppupäivän…< Ajattelin.
>auts! kurkkuuni sattuu taidan mennä kysymään onko parantajilla jotain siihen hätään.< *tassuttelin kohti parantajan pesää ja sitten kysyin:
”Onko teillä jotain kurkku kipuun? Minulla olisi tarvetta.”
”Onpa hyvinkin. Käyn heti hakemassa hunajaa.” Tippatassun ääni kuului pesästä. Pian hän jo saapuikin hunaja kenno hampaissaan.
”Tässä on.”
”Kiitos.” *Syö hunajan ja lähtee tassuttelemaan kohti tuore saaliskasaa. Nappasin kasasta jäniksen ja siirryin aukion laidalle aterioimaan. Aterian jälkeen ajattelin että olisi hyvä käydä täydentämässä klaanin riistavaroja, siispä eipä muuta kuin metsästämään! *Nuuhkin ilmaa kun olin jo metsässä. Haistoin oravan, hiivin sitä kohti ja se ampaisi juoksuun minä juoksin sen perään. Loikkasin ja, sain kuin sainkin huitaistua oravan ilmaan ja otettua sen hengiltä.
”Hyvin napattu.” Huudahti ääni takaani.
”Kiitos, ai sinä Mustatähti!” Sanoin hieman hämmästellen.
”No minä ja partioni jatkammekin matkaa.” Partioon kuului Kuutamotassu, Mustatähti, Hiiriturkki ja Mustaraita.
”Selvä, onnea matkaan kaikille!” Huudahdin ja sitten hautasin oravan maahan. Metsästin iltaan asti ja toin leiriin kolme lastillista riistaa.
”Hienoa! Nyt voit levätä.” Mustatähti kehui.
”Kiitos!” Otin kehut kernaasti vastaan sitten söin ja menin nukkumaan.

//toivottavasti siinä on edes pikku makupala :) meenkin harjottelee enkkuu! HUOH! mä sitten niin vihaan kokeita!:I:I:I//

Vastaus:21 kp:tä! :D

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkatassu
08.10.2012 16:01
Pahoittelen tarinan lyhyyttä!:)
En kerennyt kirjoittaa enempää. Piti laittaa kone kiinni.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkatassu
08.10.2012 15:59
Olin veden rannalla.
Kuun valo hohti veden päällä, niin kuin pieniä helmiä olisi ollut sen pohjalla.
Okatassu istui vieressäni. Samoin Kirkastassu.
"Mitä te teette täällä tähän aikaan?" kysyin.
Vastausta ei kuulunut. Heidän silmänsä vain tuijottivat tyhjyyteen.
"Kuuletteko te?" kysyin uudestaan.
Kirkastassun korvat värähtivät. Hän katsoi minua.
Hän nosti etutassuansa vähän, ja perääntyi metsään.
"Okatassu! Kuuletko minua?"
Nuori kissa tuijotti vain tyhjyyteen eikä sanonut mitään.
Sitten hän lähti talsimaan kohti järveä.
"Okatassu!"
Okatassu oli jo rantavedessä. Hän vain tassutteli eteenpäin.
"Okatassu! Tule takaisin!"
Yritin juosta hänen peräänsä mutta en pystynyt. Ihan kuin magneetti olisi painanut tassuni maata vasten.
Okatassu oli hävinnyt näkyvistä.

Heräsin huohottamaan unestani.
"Huh. Se oli vain unta."
Auringon valo välkkyi oksiston läpi nurkkaan, jossa nukuin.
Se häiritsi untani, joten nousin ja talsin raskaasti ulos pesästä.
Kaikki oli ulkona työn touhussa. Huomasin Okatassun ja Kirkastassun seisomassa piikkihernetunnelilla.
*Juoksee heidän luo.
"Hei, Okatassu ja Kirkastassu! Näin jännää ja vähän pelottavaa unta teistä."
"Mitä siinä tapahtui?" kysyi Kirkastassu.
"Te olitte minun kanssani rannalla, Kirkastassu pakeni minua metsään, ja Okatassu upottautui veteen."
"Kamala uni!" huudahti Okatassu.
"Niin. Mutta nähdään iltapäivällä!" sanoin ja lähdin menemään Ruskohännän luokse.
Löysinkin hänet tuota pikaa. Hän oli lepäämässä puiden varjossa kuumalta paahteelta.
"Huomenta, Tuhkatassu." hän toivotti.
"Huomenta, Ruskohäntä. Mennäänkö jo metsästämään?"
"Plääh... Tänään ei jaksaisi. Sitten huomenna, jooko?"
"Mutta haluaisin jo mennä. Saanko mennä yksin?"
"Hyvä on, mutta varo kaksijalkoja."
"Varon!" huudahdin jo matkalla kohti metsää.

Vastaus:20 kp:tä! :)

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäätassu
Kotisivut: http://mustaturkki.suntuubi.com/
08.10.2012 15:57
//Sori, kun en oo kirjotellu, koulu verottaa x3//

"Hyökkää!"
Loikkasin ilmaan. Syöksyin Arpitähteä päin, mutta tämä väisti sivuun ja pukkasi minut kumoon, yhdellä ainoalla sulavalla liikkeellä.
>Ei ihme, että hän on vpäällikkö< Ajattelin mielessäni noustessani ylös. Pudistin tomut turkistani ja loikkasin taas mestariani päin. Sain tassulla tömäistyä tätä, mutta Arpitähti loikkasi tällä kertaa yläpuolelleni ja miltei tipahti päälleni, mutta hän väisti minut. Ennenkuin tämä ehti viistänsä väräyttää, loikkasin jo tämän selkään. Raavin tämän selkää kynnettömällä käpälälläni. Hän ravisti minut selältään. Sihahdin ja loikkasin uudestaan kimppuun. Arpitähti väisti ja loikkasi minua päin. Väistin tällä kertaa täpärästi ja sain otteen tämän takajalasta. Taistelu oli ohi.
"Hienoa, opit nopeasti!"Arpitähti maukaisi nuollessaan turkkiaan. Häkellyin kehuista ja punastuin korvanpäihin asti.
"Voit nyt rauhoittua, mene leiriin syömään jotain, tunti on ohi."Arpitähti sanoi vielä ja lähti hölkkäämään aamupartion suuntaan, joka oli juuri tulossa puun takaa.
Hölkkäsin leiriin Ruusunpiikkitunnelin läpi. Nappasin pienen oravan tuoresaaliskasasta. Söin parhaimmat palat ja lähdin suuntaamaan Korkeakoivuille. Kävelin koivikossa hetken, kun huomasin suuren rusakon juoksevan suoraan edestäni. Vaistoni valpastuivat ja ponkaisin jyrsijän perään huimalla vauhdillani. Hetken kuluttua raahasin rusakkoa leiriin päin. Välillä kompastelin rusakkoon, joka viisti maata allani. Sain kuitenkin lopulta sen vietyä leiriin. Istahdin kiven viereen miettimään taisteluharjoituksiani...

//Lyhyt
Vastaus:19 kp:tä vaikkapa! :D :)

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkatassu
07.10.2012 17:35
"Tuhkatassu! Herää!"
Avasin silmäni. Tajusin, että olin nukahtanut.
Ruskohäntä seisoi edessäni.
"Miksi sinä oikein nukut siinä? Meidän pitää mennä metsästämään."
Nousin seisomaan.
"Pitääkö?"
"Pitää. Tule."
Sen sanottuaan Ruskohäntä juoksi metsään päin.
Juoksin hänen kannoilleen.
"Minne menemme metsästämään?" kysyin.
"Tuohan oli tyhmä kysymys. Aina metsästetään metsässä." Ruskohäntä vastasi.
Viiletimme piikkihernetunnelin läpi metsään.
Kun olimme syvällä metsän siimeksessä, Ruskohäntä pysähtyi.
Hän kuunteli tarkkaavaisesti metsän ääniä.
Yhtäkkiä hän kyyristyi matalaksi ja sähisi:
"Mene maahan! Äkkiä!"
Kyyristyin matalaksi. Katselin kasvien lomitse, mitä tapahtui.
Noin 500 metrin päässä oli kaksijalka!
Paikalle tuli toinen.
Kaksijalka ölisi jotain toiselle.
"Kun sanon, että juokse niin teet niin!" Ruskohäntä kuiskasi korvaani.
Kaksijalka huomasi meidät. Se lähestyi, ja lähestyi.
Se ojensi tassunsa meitä kohti.
"Juokse!" Ruskohäntä huusi.
Lähdin juoksuun. Seurasin Ruskohäntää kohti leiriä. Tällä kertaa tunsin itseni nopeaksi ja tarpeeksi voimakkaaksi paetakseni kaksijalkoja.
Ohitin Ruskohännän. Suuntasin kohti piikkihernetunnelia.
Kun olin piikkihernetunnelilla, kaksijalkojen äänet kuuluivat kaukana.
Ruskohäntä juoksi perässäni.
"Olet hyvä juoksija, Tuhkatassu." hän sanoi.
"Kiitos." vastasin.
*Tassuttelevat leiriin.
Kun oltiin leirissä, Ruskohäntä meni heti kertomaan Mustatähdelle, että kaksijalkoja oli heidän reviirillään.
Minä taas menin oppilaiden pesään. Oli jo myöhäinen ilta. Aurinkokin oli jo painunut kuusikon taakse ja loi ihanan ruskotaivaan.
Menin pimeään ja heinällä pehmustettuun nurkkaan.
Rupesin makaamaan, enkä saanut unta.
Ihmettelin, mitä kaksijalat tekivät meidän reviirillämme.
Ja mikä sai minut juoksemaan niin kovaa.
Okatassu tuli oppilaiden pesään.
"Hei, Tuhkatassu! Onko kaikki hyvin?"
"Hei, Okatassu. Voin oikein mainiosti."
"Se on kiva. Kuulin kaksijaloista... Mitähän ne tekivät täällä?" sanoi Okatassu.
"Sitähän minäkin mietin." huokaisin.
"No, toivottavasti huomenna kaikki menee paremmin." lohdutti Okatassu.
"Niin. Hyvää yötä, Okatassu!"
"Hyvää yötä, Tuhkatassu."

Se oli toinen osa. Toivottavasti tykkäsitte!
Vastaus:Tämä oli mukava tarina kerta kaikkiaan! :) Taidatte olla Okatassun kanssa ystäviä...? ;)
Saat vaikkapa tuota noin... 18 kp:tä! :D

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapilvi
07.10.2012 13:06
MIKSI NIITÄ TULEE KAKSI?!?! tyhmä kone............................. :o sori kauheesti! toivottavasti tää ei haittaa...
Vastaus:Ei mitään! Poistin sen jo! :)

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapilvi/ Lumitassu
07.10.2012 12:47

Heräsin omalta pediltäni parantajan pesällä. >taidan lähteä aamiaiselle.< *tassuttelee Tuoresaalis kasalle ja nappaa kalan mukaansa. syö sen nopeasti ja lähtee ulos leiristä.
"Taidan hakea Karhun vatukoita." *Tassuttelee jonkin matkaa ja saapuu pian karhunvatukka pensaalle. Nappaa karhun vatukoita ja kerää ne yhteeen läjään. ottaa niitä suunsa täydeltä ja lähtee leiriä kohti.
>vien nämä pesälleni yrttivarastoon ja sitten taidan mennä katsastamaan vanhukset.< * vie marjat varastoon ja tassuttelee sitten Klaanin vanhimpien pesälle.
"Hei! Vaivaako ketään nivelkivut tai punkit?"
"Ei." vastasivat vanhukset, paitsi yksi.
"Minulta voisi kyllä muutaman punkin poistaa."
" Odota hetki nii haen hiiren sappea joka irrottaa ne."
*tassuttelee parantajan Pesälle.
"Toisitko minulle hiiren sapella kostutetun sammaleen?"
"Selvä." kaarnakasvo vastasi. kaarnakasvo antaa tälle hiirensapella kostutetun sammaleen.
"Siinä, muista sitten että peset tassut VEDESSÄ!"
"Tietysti!" hän mutisee.
*Tassuttelen Klaanin vanhimpien pesälle ja poisti punkit. Sitte lähdin pesemään tassujani. Tassut pestyäni päätin samalla hakea muutamat yrtit, esimerkiksi hunaja oli lopussa sillä monella pennulla oli ollut kurkku kipeänä viime kuussa.
Saavuin hunaja puulle. Kiipesin ylös ja nappasin hunaja kennon. Yllättäen minä putosin puusta.
"MIAAAUUUUUU!" Onneksi putosin tassuilleni. >ainakin sain hunajani...<
*tassuttelin takaisin leiriin ja vein hunajan varastoon.
JATKUU...

//No en ehi enempää ku Sini hoputtaa ku sen pitää tehä hakemus yhteen toiseen ropeen... :/ Ja sit on enkun koe. Kirjotan myöhemmin Nokkostassulla... :) //

Vastaus:Kiva kiva! x) Saat vaikka 9 kp:tä! Osallistuthan piirrustuskilpailuun? :3

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäätassu
Kotisivut: http://mustaturkki.suntuubi.com/
06.10.2012 20:26
Toinen päivä oppilaana koitti. Olin syömässä aamulla mehevää hiirtä, luvalla tietenkin. Arpitähti hölkkäsi luokseni ja nappasi kasasta myöskin hiiren.
"Haluaisitko aloittaa saalistamisen taitojen harjoittelun?" kysyi Arpitähti.
Nyökkäsin.
"Hienoa.Aloitamme syötyä"

Lähdimme vatsat täynnä ulos leiristä. Päivästä oli tulossa aivan ihana. Yöllä oli hiukan satanut, mutta se ei enään haitannut, koska oli kivaa tunteä polkuanturoiden alla ihanan kostea multa.
Yhtäkkiä Arpitähti meni vaanimis asentoon, enkä tietänyt miksi. Seurasin perässä.
Arpitähti oli hetken paikoillaan...sitten hän säntäsi kuin salama pusikkoon. Kuulin pienen vinkaisun ja hän tuli ulos pullea hiiri suussaan.
"Miten...en huomannut.."änkytin.
"Kissan pitää olla koko ajan kaikkien aistiensa varassa. Tämäkin mehevä hiiri olisi jäänyt kuulematta. Älä luota vain näköösi höntti, vaan kuuloon ja hajuun myös"sanoi Arpitähti ystävällisesti, mutta myös vähän ankaraan sävyyn.
"Selvä.Lupaan olla valppaana"Vastasin nolona.
Jatkoimme matkaa. Lähdimme Korkeakoivuille päin.Koitin koko ajan olla valppaana ,mutta Arpitähteä onnisti aina ensin.
Olin jo alkamassa luovuttamaan, kunnes kuulin naksahduksen. Haistelin hiukan. Tämä ei ollut hiiren tai rotan haju. Eikä myöskään kanin. Se oli jotain uutta...se oli kettu!
"Arpitähti, Arpitähti! Tuolla on kettu!"ehdin juuri ja juuri sanoa ,mutta samassa kettu loikkasi eteemme.
"Mene taakseni Jäätassu. Häädän sen pois"tiuskaisi Arpitähti minulle.
Vetäydyin noin hännänmitan päähän hänestä puun viereen.
Arpitähti sähisi ja kettu näytteli kulmahampaitaan. En ollut ikinä nähnyt häntä niin agressiivisena. Kettu loikkasi kohti päällikköä ,mutta hän väisti liikkeen ketterästi ja upotti hampaansa ketun takajalkaan. Kettu ulvaisi tuskasta ja lähti luikkimaan pusikkoon.
"Noin. Kiitos Jäätassu. En olisi huomannut kettua ilman sinua"
Lähdimme hölkkäämään kohti leiriä. Arpitähti jätti saadut saaliit riistakasalle ja kääntyi puoleeni:
"Huomenna jatkamme. Kyllä sinua vielä onnistaa"sanoi hän kehräten ja lähti kohti omaa pesäänsä.

//Nyt vähän pidempi...//
Vastaus:Tälläinen pikku 'välipala'! :D Keksit niitten paikkojen nimiä hyvin! o3o Annan vaikkapa hmm... 15 kp:tä! ;D Meen heti lisäämään!

~Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäätassu
Kotisivut: http://mustaturkki.suntuubi.com/
06.10.2012 18:48
Aurinko lepäsi pilvien yllä keskellä kirkasta ja tuulista päivää. Taivas oli sininen ja siellä oli pari valkoista untuvaa. Loikoilin oppilaidenpesän edustalla odotellen mestariani, itse Arpitähteä. Havaitsin liikettä Suurkiven kolossa ja musta kissa talsusteli sieltä ulos. Apritähti katsahti minuun hymyillen ja alkoi tassuttelemaan minua kohden auringon paisteessa. Heilautin häntääni kiusaantuneesti ja nousin istumaan ja nyökkäsin kunnioittavasti päällikköämme kohden.
”Ensimmäinen tuntisi.”Arpitähti maukaisi. Nyökkäsin ja lähdimme nelistämään ulos Ruusunpiikkitunnelia pitkin. Kävelimme reviirimme rajaa pitkin.
”Tuolla on korkeakoivut. Siellä on usein paljon oravia, ja siellä harjoitamme saalistusta silloin tällöin.”Arpitähti selosti ja nyökkäsi vasemmalla olavaan koivikkon. Nyökkäsin tuimasti ja jatkoimme matkaa. Kuljimme suuren harmaan polun vierustaa pitkin. Yht’äkkiä maa alkoi tärisemään ja sinisen värinen olio syöksyi minun ja Arpitähden ohitse. Sähädin ja loikkasin ainakin ketunmitan taaksepäin. Karvani olivat pystyssä.
”Tuo on hirviö. Ne ovat vaarattomia, sillä pysyvät koko ajan ukkospolulla, mutta kun on ukkospolulla...”Arpitähti lopetti ja heilautti häntäänsä matkan jatkamisen merkiksi. Kuljimme pellon laitaa pitkin ja saavuimme suuren romu’läjän’ luo.
”Tässä on haaskala. Silloin tällöin harakat tai muut linnut tulevat tänne etsimään ruokaa, silloin on hyvä metsästää, mutta muuten hyödytön rotta apaja.”Arpitähti maukaisi. Nyökkäsin ja lähdimme leiriin päin. Jolkotimme Ruusunpiikkitunnelista sisään.
”Huomenna opetan sinua saalistamaan. Voit nyt syödän.”Arpitähti maukaisi. Nyökkäsin ja ja tassuttelin tuoresaaliskasaa kohden. Nappaan suuhuni hiiren ja syön sen nopeilla haukkaisuilla. Nuolaisen huuliani ja astun pari askelta kohti oppilaiden pesää. Katsahdan vielä taakseni, kuin odottaen väijytystä. Heilautan huvittuneena viiksiäni ja astelen oppialidenpesän edustalle. Menen makuulleni ja nukahdan syvään uneen.

//Ei oo inspistä....//

Vastaus:Kiva ensitarina! x) Ehkä hieman lyhyt mutta se ei haittaa! Saat vaikkapa 10 kp:tä!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkatassu
06.10.2012 13:07
Seuraavana päivänä heräsin myöhään. Aurinko paistoi jo korkealla. Yksi auringon säde pilkotti oksan välistä oppilaiden pesään. Se osui minun silmääni, ja herätti minut.
Heräsin hoippuroiden seisomaan. Ketään muuta ei ollut enää pesässä.
*Tassuttelee uloskäynnille.
Haukottelin leveästi ulkona, ja venyttelin. Sitten lähdin talsimaan kohti hiekkakuoppaa.
Kun olin perillä, huomasin Kirkastassun harjoittelevan siellä Valkomyrskyn kanssa.
Kirkastassu taisteli hyvin. Hän sai kaadettua Valkomyrskyn maahan.
"Se meni hyvin." sanoi Valkomyrsky.
"Kiitos." Kirkastassu vastasi.
"Huomenna uudestaan sitten." huudahti Valkomyrsky ja jolkotti pois.
"Selvä." Kirkastassu huusi ja tassutteli minua päin.
"Hei Kirkastassu!" sanoin.
"Ai, hei vaan." hän vastasi.
"Taistelit hyvin. Miten?"
"Ihan helposti. Harjoittelen vaan kunnolla, niin kyllä se siitä."
Nyökkäsin.
"Harjoittelen tänään täällä Ruskohännän kanssa."
"Selvä. Toivotan onnea!" Kirkastassu huudahti ja tassutteli pois.
Lähdin itsekin menemään pois, mutta Ruskohäntä tuli vastaan.
"Huomenta, Tuhkatassu!"
"Huomenta, Ruskohäntä."
"Oletko valmis harjoittelemaan?" hän kysyi.
"Kai minä olen." vastasin.
"Aloitetaan sitten. Tänään harjoitellaan nopeutta."
Tassuttelin hiekkakuopan keskelle.
"No niin. Jännitä lihaksesi ja tunne, että olet nopea." Ruskohäntä ohjasti.
Ajattelin, että pystyin juoksemaan nopeammin kuin itse Ruskohäntä.
Tein kuin Ruskohäntä sanoi. Jännitin lihakseni, ja olin valmis juoksuun.
Sitten minä lähdin juoksemaan niin kovaa vauhtia, että läkähdyin jo viidessä sekunnissa. Siitä huolimatta jatkoin juoksemista.
Ruskohäntä ehti kuitenkin väistää.
"Olet vieläkin liian hidas. Nyt keskity, Tuhkatassu."
Sanat pyörivät mielessäni.
Yritin uudestaan. Keskityin vain juoksemiseen. Joten lähdin juoksemaan.
Pian olinkin Ruskohännän luona, hyppäsin ja onnistuin kaatamaan hänet.
"Se oli hyvä veto, Tuhkatassu. Olit hyvä."
Silmäni säteilivät nyt innosta täynnä.
"Minä tein sen. Onnistuin kaatamaan sinut!"
"No niin. Eipäs innostuta liikaa. Huomenna on uusi opetustunti. Meidän on nyt pakko syödä."
Niin me lähdimme tassuttelemaan kohti tuoresaaliskasaa.
Valitsin itselleni pulskan, hyvin syöneen pulun.
Ruskohäntä otti itseleen vain vaivaisen myyrän.
Söimme, ja Ruskotassu meni Sinitähden pesään kertomaan saavutuksistaan, miten opetti minua.
Minä taas menin vähäksi aikaa lepäämään varjoon.
Yhtäkkiä silmät tuntuivat raskailta, ja ne painuivat hitaasti kiinni.

Tämä oli 1/2 osa tarinasta! Kirjoitan toisen osan huomenna!
Vastaus:Pidän tavastasi, kun et voita aina ensimmäisellä kerralla! :D Muista kuitenkin, että Myrskyklaanin päällikkö on tässä ropessa Mustatähti eikä Sinitähti! ;) Se saattaa hieman hämätä, kun monet ovat varmaan tottuneet kirjoittamaan Mustatähden Varjoklaanin päälliköksi. Mutta kannattaa muistaa nämä jutut, ja kurkkia välillä 'Klaanit' osiota, niin saattaa muistaa hieman paremmin! Toivottavasti jatkua tulee mahdollisimman pian! Anan tästä vaikkapa 17 kp:tä! Menenkin lisäilemään ne! ^^

~Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Veritassu
06.10.2012 10:34
Sade tiihuutti pensaitten lehdille ja kallioille.Ilma oli voimakkaan raikas ja siitä tuli mieleen kissanminttu.Takanani torkkui Mustikkatassu ja Poltetassu.Hiivin ulos ja nuuhkaisin ilmaa.
>Voi että kun on ihana ilma!<ajattelin mielessäni.Aamupartio oli lähtenyt,niin myös Vinhapuro ja Mutakynsi oli lähtenyt saalistamaan.Päällikkö heräsi ja asteli pois pesästään.Hän huomasi minut ja kutsui minua.Tassuttelin Pitkätähden luo ja naukaisin:
"Mikä hätänä?"
"Ei mikään.Mutta sinä saat pienen tehtävän,"hän kertoi.
"Ai?Tiedänkin näköjään tehtävän.Minun pitää viedä riistaa kuningattarille,"kehräsin.
"Kiitos,jos suostut,"päällikkö maukui.
"Tämä on lempipuuhaani saalistamisen jälkeen!"kerroin pehmeästi.Pitkätähti nyökkäsi kehräten ja tassutteli odottamaan partiota.Lähdin tuoresaaliskasalle ja otin jäniksen jonka veisin kuningattarille.Jänis oli suunnilleen minun kokoinen,koska olen vasta nuori oppilas.Raahasin jänistä emojen pesälle.Aamukukka hymyili sitä kuinka minä yritin tuoda ruokaa heille.Saarnijalka nuoli pentujansa ja Valkohäntä seurasi Aamukukan kanssa riistahommeliani.
"Tässä teille pikkasen saalista nälkäänne!"nau'uin tyytyväisesti ja vähän nolosti.
"Ei kai se ollut painavaa hommaa lihaksikkaalle kehollesi?"Aamukukka aloitti lohduttavaan tapaan.
"No vähän..."tunnustin nolosti.He kiittivät minua ja lähdin pois.
Sade oli loppunut ja aurinko pilkisti taivaalta.Klaani oli herännyt ja makasin kalliolla nuoren vaahteran alla.Järsin varpusen loppua hetken ja nousin.Mustikkatassu tallusti luokseni ja aloitti:
"Lovikorva odottaa sinua!"
"Kiitos tiedosta!"kiittelin ja lähdin Lovikorvan luo.

"Noniin!Nyt aloitamme väistöliikkeitä!"Lovikorva kertoi yllättäen.
"Jes!"huudahdin valmiina.
"Veritassu,nyt aloitetaan näin,että minä hyökkään ja sinä yrität parhaasi mukaan väistellä mitä sinä vain osaat.Silloin näen,että mitä sinulle pitäisi opettaa ja mitä taitoja sinun pitää treenata,"Lovikorva jatkoi päättävästi.Nyökkäsin.Pian alkoi kuulua rapinaa puista ja pensaista.Lovikorvan katse oli pelästynyt:
"Veritassu!Pysy takanani!"
Hetken päästä muutamatoista pientä varjoa syöksyivät Lovikorvan kimppuun.
"Veritassu!!!Auta minua!!!"Lovikorva huusi.Olin jäykistynyt paikoilleni,mutta avun huudon jälkeen jännitin lihakseni ja loikkasin varjojen päälle.Puraisin toista varjoa kaulaan,mutta se viskaisi minut maahan.Lavastani valui kivuliaasti verta,koska se joku tyyppi puraisi minua lapaan.Nousin uudestaan,mutta pian kuului uuto:
"Mitä täällä tapahtuu?!!"
Se oli Lumitassu joka oli hakemassa yrttejä.Varjot pakenivat puskaan kun kuulivat huudon.
"Tiedättekö ollenkaan mitä ne olivat?!"Lumitassu kysyi.
Pudistimme päätä.
"Ne olivat rottia!"naaras jatkoi.

Ensitarina!;3
Vastaus:Annan vaikkapa hmm... 13 kp:tä onnistuneesta ensi tarinasta!

~Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkatassu
05.10.2012 16:12
Oli aikainen aamu. Näin vielä unia. Yhtäkkiä heräsin unestani. Tuntui oudon hiljaiselta.
*Tassuttelee uloskäynnille.
Olin juuri luola-aukon suulla, kunnes kuulin puskasta rapinaa ja kahinaa.
Säpsähdin karvat pystyssä silmät kohti puskaa. Kuului uudestaan rapinaa.
"Kuka siellä?" kysyin.
Ei vastausta. Vieläkin kuului rapinaa.
"Onko siellä joku?"kysyin uudestaan.
Sitten näin kiiluvat silmät. Ne lähestyivät minua.
"Kuka olet?Miksi olet tullut tänne?Mitä teet täällä?"
Sain vastaukseksi vain outua murinaa. Yhtäkkiä se hyökkäsi minua kohti.
Avasin silmäni...
"Huh, se olikin vain unta.
Olin aivan pilkkopimeässä, mutta silmäni tottuivat siihen.
Olin niin väsynyt että en jaksanut enää pitää silmiäni auki.
Nukahdin uudestaan....
Kun aamu alkoi sarastaa, nousin ylös. En saanut unta enää.
*Tassuttelee pois luolasta.
Tällä kertaa puskat eivät rapisseet. Oli aivan normaalia. Menin sotureiden pesään.
Menomatkalla vasta muistin, että piti antaa Ruskohännän nukkua. Käännyin takaisin.
Maassa huomasin pienen hiiren. Ajattelin treenata saalistustaitojani.
Pidin katseeni hiiressä. Jännitin lihakseni, paljastin kynteni ja hyppäsin. Hetken päästä hiiri oli kynsissäni ja purin sitä niskaan. Sitten vein sen tuoresaaliskasaan.
Ruskohäntä jolkotti sotureiden pesästä kohti minua.
"Huomenta, Ruskohäntä!"toivotin.
"Huomenta Tuhkatassu." hän vastasi.
"Mennäänkö metsästämään?"kysyin.
"Ei tällä kertaa. Tänään harjoitellaan taistelutaitoja, että joskus tulisit mahtavaksi soturiksi."
Silmäni kirkastuivat.
"Voisinko oikeasti tulla soturiksi?"
"Tottakai. Mutta se vaatii paljon urheutta ja voimaa."
"No, mennäänkö?" kysyin uteliaana.
"Kyllä. Mennään."
*Tassuttelevat kohti hiekkakuoppaa.
"No, tässä sitä nyt ollaan. Hiekkakuopalla. Hyökkää kimppuuni." Ruskohäntä sanoi.
"Miksi?"kysyin ihmeissäni.
"Sinun täytyy harjoitella soturiliikkeitä. Siksi."
"Okei."vastasin.
Pidin katseeni nyt Ruskohännässä. Loikkasin kohti Ruskohäntää, mutta hän väisti ja tömähdin maahan.
Kömmin jaloilleni, ja yritin uudestaan. Paljastin kynteni ja sähisin. Taas Ruskohäntä vain väisti.
"Olet liian hidas. Harjoittelemme huomenna lisää."
Ruskohäntä lähti pois.
Jäin yksin hiekkakuopalle. Mietin hiljaa mielessäni, miten voisin nopeuttaa hyökkäystäni.
Lähdin tassuttelemaan kohti oppilaiden pesää.

Tällainen tarina tuli tällä kertaa. =)
Vastaus:Hyvä tarina! :D Saat 15kp:ta!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkatassu
03.10.2012 17:32
Kun aurinko oli noussut, lähdimme metsästämään Ruskotassun kanssa.
"Katso, Tuhkatassu! Tuolla on jänis. Opetan sinua nappaamaan jäniksen."
*hiipii pensaikkoon.
"Nyt ollaan hipihiljaa ja katsot mitä minä teen."
Sen sanoessaan Ruskotassu hiipi jäniksen lähelle, paljasti kyntensä ja hyökkäsi.
Katsoin kiinnostuneena Ruskotassun saalistusta. Sitten Ruskotassu puri jänistä niskaan ja jänis kuoli. Ruskotassu roikotti sitä hampaissaan ja laski sen käpäliensä eteen.
"Nyt on sinun vuorosi."
*Nyökkäsin. *Tassuttelevat vähän aikaa, kunnes huomaavat hiiren.
"Nyt, Tuhkatassu! Tee niin kuin minä tein äsken!"
*Hiipii lähelle hiirtä. Olin lähtövalmiudessa. Jännitin lihakseni, paljastin kynteni
ja hyökkäsin hiiren kimppuun.
Valitettavasti hiiri huomasi minut, ja pötki pakoon.
"No, se oli hyvä yritys." Ruskotassu sanoi.
"Niin. Pärjäsinkö hyvin?"
"Kyllä, mutta nyt metsästämme jotain syötävää. Ainakin minulla on nälkä. Tulehan."
*Tassuttelevat kohti piikkihernetunnelia.
"Katso Ruskotassu!"
Ruskotassu hypähti katsomaan ojaan. Siellä oli iso, pullea kyyhkynen.
Sen siipi oli vaurioittunut, eikä pystynyt lentämään.
"Tuo olisi hyvä saalis." Tuumi Ruskohäntä.
"Niin. Napataan se."
*Tassuttelee kohti kyyhkystä.
Olin aivan hiljaa. En edes kuullut omia askeleitani. Keskityin vain kyyhkyseen.
Paljastin kynteni ja hyppäsin. Annoin tassuni johdattaa kehoani.
"Hyvä Tuhkatassu!"
Kuulin takaani Ruskotassun huutavan.
Siinä samassa huomasin, että pidin käpälissäni kyyhkystä.
Kannoin hampaissani kyyhkysen ojasta, ja aloin syödä sitä.
Kun olin syönyt, menimme takaisin klaaniin.
Mietin mielessäni:
"Olipa jännittävä päivä myrskyklaanissa. Toivottavasti huomenna olisi yhtä jännittävä."
Vastaus:Tämä tarina oli sellainen pieni kiva suupala. :) Muista kuitenkin, että se on Ruskähäntä eikä Ruskatassu! ;) Mutta kp:t... hmm... vaikkapa 12 kp:tä! Plussaa siitä, että et saanut ensimmäistä kertaa saalista, sillä aina ei voi voittaa! Lisäksi voisit kirjoittaa tarinat näin:

Kiipesin puuhun.

Eli sinun ei tarvitse änkeä tarinan joukkoon tätä * merkkiä tehdessäsi jotakin. Ilmoitan asiasta myös muillekkin liittyneille, mutta sillä tavalla saa tietysti myös kirjoitella, jos on tottunut siihen tai jos vain tykkää siitä.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tuhkatassu
02.10.2012 08:26
Olin vasta nimetty soturioppilaaksi myrskyklaaniin. Nimeni on Tuhkatassu. Olen harmaa naaraspentu, ja korvissani on vaaleita juovia. Haukottelin, ja menin ulos oppilaiden pesästä. *Tassuttelee sotureiden pesään. Herätin Ruskohännän.
"Herätys, Ruskohäntä."
Soturi vain käänsi kylkeään ja sanoi:
"Ei vielä,Tuhkatassu. Aurinkokaan ei ole vielä noussut."
Jatkoin:
"Nyt herää! En jaksa odottaa ensimmäistä päivääni soturioppilaana." Ruskotassu avasi vaivalloisesti silmänsä, ja nousi hoiperrellen seisomaan.
"Hyvä on, mutta vain sillä ehdolla että huomenna saan nukkua pidempään." *Minä nyökkäsin.
"No, menemmekö me?"kysyin.
"Kyllä menemme, kunhan aurinko nousee..."

En kerennyt kirjoittaa pitempää tarinaa, koska piti laittaa tietokone kiinni. =(
Koitan kirjoittaa huomenna pidemmän!
Vastaus:Olet hyvä kirjoittelija! :) 5 kp:tä! Toivottavasti seuraavasta tarinasta tulloo vähän pidempi! ;)

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapilvi/ Lumitassu
01.10.2012 19:44
Lumitassu
parantajaoppilaana
Olen vastanimitetty oppilas, tuuliklaanista. Olen lumivalkea naaras jolla on mustat korvan ja hännän päädyt. Mestarini on Kaarnakasvo. Olen melko ujo ja kiltti muille, en koskaan satuttaisi ketään tahallani. Tänään minä menen Korkokiville parantajien kokoukseen kaarnakasvon kanssa, sillä on puolikuu. Kun palaamme minä olen jo melko valmis parantajaksi.
*Herää ja tassuttelee Kaarnakasvon luo.
”Lähdemmekö me nyt? Onko sinne pitkä matka? Pitääkö meidän pysähtyä jossakin? Otammeko yrttejä mukaan?” Kyselin innokkaana.
”Lähdemme. Sinne on melko pitkä matka mutta emme pysähdy. Emme ota yrttejä mukaan mutta otamme vaellus yrttejä ennen lähtöä.” Kaarnakasvo selitti. *Tassuttelevat yhdessä uloskäynnille ja sieltä kohti korkokiviä. >Olemme kävelleet jo jonkin aikaa, milloin olemme perillä?<
”Enää vähän matkaa.” Kaarnakasvo toteaa. *Tassuttelevat emonsuulle ja kuukiven luo. Sitten he nukahtivat ja näkivät unia.
Kun olimme valmiit me tassuttelimme ulos luolasta. Ja lähdimme kohti kotia. Kun olimme perillä menin nukkumaan . Unessa minä näin oman emoni. Hän oli nimeltään Hallahäntä. Hän oli kuollut kun mäyrä oli hyökännyt pentutarhaan. Minä ja muut pennut selvisimme hänen ansiostaan.
”Olen kaivannut sinua. Ja minusta on ihana nähdä sinua pitkästä aikaa! Miksi muuten tulit?”
”Ja minä sinua, olen niin tavattoman ylpeä sinusta! Sinä olet mahtava parantaja oppilas. Ja minä toivon että kaikki menee hyvin ja sinusta tulee Tuuliklaanin seuraava parantaja. Mutta pää asiassa tulin koska halusin näyttää sinulle ensimmäisen enteesi eli tämän unen, tulevaisuudessa saat monia tällaisia vihjeitä ja viestejä”
”Ahaa. ” *Sukivat ja kehräävät toisilleen. kunnes emoni alkoi haihtua pois.
”Onnea ja menestystä.”
”Ei! Älä mene vielä. ” Heräsin pediltäni.
”Huh! Menen keräämään yrttejä ja sanon Kaarnakasvolle.” *Tassuttelee Kaarnakasvon luo ja kertoo unesta.
”Hienoa! Ensimmäinen enteesi. Mutta menehän nyt etsimään yrttejä, voit pyytää jonkun mukaasi jos siis haluat.”
”Taidan mennä tällä kertaa yksin. ” *Tassuttelee ulos leiristä. Menee hunaja puulle, joka oli yksi harvoista puista nummella. Kiipeää ylös ja työntää tassunsa hunajan luo.
”MIAAAUUUUUHH!!!” Naukaisin kovaa kun ampiaiset pistivät minua. Juoksin Leiriin hunajan kanssa ja menin äkkiä hakemaan karhunvatukoita. Sitten menin nukkumaan mutta sitä ennen söin.
”Huh! Ihanaa olla parantaja oppilas.” *Nukahtaa ja herää vasta aamulla ja nukkuu levollisen yön omassa pedissään.

//joo lyhyt on mut huomen on hisssan koe nii en ehi enempää...//

Vastaus:Kiva ensi tarina! :3 (En kyl oo varma oliko eks.. O_o) Mutta kp:t... hmm... vaikkapa 10 kp:tä! ;)

~Hohtis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapilvi/ Nokkostassu
28.09.2012 11:16
asiani koskee tarinaani:
sekoilin klaanissa... heheh... ajatuskatko. ;)

sekoilin klaanissa, siis klaani oli myrskyklaani eikä varjoklaani.

SELVENNYS:

Heräsin ja haukottelin leveästi.
"Hmmm... taidan mennä metsästämään." *tassuttelee mustatähden luo.
"Lähden metsästämään. Sopiiko se?"
"Hyvä on huomenna on sitten taistelu harjoituksia jotka ovat tärkeitä "Myrskyklaanissa."
"Selvä." *tassuttelee ulos leiristä ja havaitseekin heti hiiren. hiipii kohti hiirtä ja..... Loikkaa valtaisan loikan hiiren päälle ja tappoi sen yhdellä puraisulla.
"Hyvin meni!" kuului ääni Nokkostassun takaa. *kääntyy ja näkee Aamutassun.
"Kiitos, oletko sinäkin metsästämässä?!
"olen. Tavataanko huomenna täällä??"
"sopii, mielelläni."
*etsivät saalista kunnes Kuutamotassu saapui ja liittyi Nokkostassun seuraan. Hän haistaa jänön.
"Tuolla!" *hiipivät yhdesssä jäniksen eri puolille ja ampaisevat juoksuun yhtä aikaa. Jänis hätääntyy ja juoksee suoraan luokseni. loikkaan sen selkään , mutta jänir riuhtoo vimmatusti. Aamutassu tarttuu jänikseen kynsillään ja mpuree sen kuoliaaksi.
"huh! kiitos kun autoit! En olisi saanut sitä kiinni yksin." Tokaisin.
"samat sanat." Naaras vastasi.
"Mennäänkö ukkospolulle päin?"
"selvä sopiihan se." Naaras vastaa.

*tassuttelevat jonkin matkaa kunnes Kuutamotassu haistaa jotain.
”Kettu!” *molemmat ajattelivat klaanin vanhimpien tatinoita joita olivat kuulleet.

//heheh...................//
Vastaus:Klaani sekoilut ovat yleistymässä!! :D Saat 8 kp:ta! :))
~Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapilvi/ Nokkostassu
26.09.2012 20:53
Heräsin ja haukottelin leveästi.
"Hmmm... taidan mennä metsästämään." *tassuttelee mustaraidan luo.
"Lähden metsästämään. Sopiiko se?"
"Hyvä on huomenna on sitten taistelu harjoituksia jotka ovat tärkeitä varjoklaanissa."
"Selvä." *tassuttelee ulos leiristä ja havaitseekin heti hiiren. hiipii kohti hiirtä ja..... Loikkaa valtaisan loikan hiiren päälle ja tappoi sen yhdellä puraisulla.
"Hyvin meni!" kuului ääni Nokkostassun takaa. *kääntyy ja näkee Aamutassun.
"Kiitos, oletko sinäkin metsästämässä?!
"olen. Mennäänkö samaa matkaa?"
"sopii, mielelläni."
*etsivät saalista kunnes Aamutassu haistaa jänön.
"Tuolla!" *hiipivät yhdesssä jäniksen eri puolille ja ampaisevat juoksuun yhtä aikaa. Jänis hätääntyy ja juoksee suoraan luokseni. loikkaan sen selkään , mutta jänir riuhtoo vimmatusti. Aamutassu tarttuu jänikseen kynsillään ja mpuree sen kuoliaaksi.
"huh! kiitos kun autoit! En olisi saanut sitä kiinni yksin." Tokaisin.
"samat sanat." Naaras vastasi. *Tuijottavat toisiaan silmiin pienen hetken ajan kunnes käännän katseeni pois.
"Mennäänkö ukkospolulle päin?"
"selvä sopiihan se." Naaras vastaa.

*tassuttelevat jonkin matkaa kunnes Aamutassu haistaa jotain.
”Kettu!” *molemmat ajattelivat klaanin vanhimpien tatinoita joita olivat kuulleet.

//Äiti sano et ei saa olla enää koneel joten lyhkäseks jäi..... :( teen ens kerral pidemmän! ;)//
Vastaus:Juu! Lyhyys ei haittaa. :) Saat 11 kp:ta! :D
~Korppi

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Korpinsulka (yp)
23.09.2012 15:24
Kun heräsin sotureidenpesässä, kaikki muut olivat jo häipyneet pesästä jonnekkin. Venyttelin ja haukottelin leveästi. Kävelin ulos sotureiden pesästä. Silmiini loistava aurinko sokaisi minut hetkeksi. Murahdin auringon kirkkaudelle ja katselin ympärilleni. Hohtotassu tökki tuoresaalistaan närkästyneen näköisenä. Tassuttelin oppilaan luo ja kysyin mikä tällä oli.
''En saa lähteä leiristä ilman soturia. Se oli Arpitähden käsky.'' Hopea naaras vastaa.
''No, ei sille sitten voi mitään.'' Sanoin. Hohtotassu mulkaisi minua.
''No okei okei! Lähden mukaasi jos niin haluat!'' Sanoin ja lähdimme ulos leiristä. Kun olimme kävelleet jonkun aikaa sanoin Hohtotassulle jotain, mitä ei olisi pitänyt:
''Olet varmaankin Arpitähden mielestä vaaraksi klaanille...'' Hohtotassun silmissä leimahti.
''Sinä olet näköjään liian vaarallinen klaanille...'' Sanoin vielä ärsyttävämmin. Hohtotassu loikkasi salamana kiinni kurkkuuni. Hänen hampaansa pureutuiva syvälle lihaani. Naurahdin ja tartuin oppilaan niskaan. Repäisin Hohtotassun irti kaulastani ja heitin kohti puuta. Oppilas läjähti puuta vasten. Noustessaan hän sylki tupon karvojani suustaan.
''Tuon saat maksaa ketunläjä!!!'' Hohtotassu huusi ja loikkasi selkääni. Kierähdin selälleni ja murskasin oppilaan painoni alle. Hohtotassu haukkoi henkeään. Painoin oppilaan tassullani maata vasten ja työnsin kynsiäni ulos aina vain syvemmälle ja syvemmälle nuoren naaraan kurkkuun. Hohtotassu kiljaisi kun terävät kynteni lävistivät oppilaan nahan. Hohtotassu potkaisi minua mahaan ja lensin kaaressa saniais pöheikköön. Kun olin nousemassa tunsin naaraan painon päälläni. Hohtotassu läimäisi minua silmiin ja sokaistuin hetkellisesti. En päässyt ylös. Otin tassujeni väliin kiven ja viskasin sen ylöspäin. Iso kivi mäjähti suoraan Hohtotassun selkään ja tippui siitä minun pääni päälle. Me molemmat ulvoimme kivusta ja kierimme maassa, kunnes meitä alkoi naurattaa. Nauroimme hysteerisesti maassa kieriskellen. Viimein nousimme ylös ja katsoimme toisiamme. Nostin tassuani.
''Ystäviä??'' Kysyin.
''Joo, mutta ei yhtään enempää.'' Hohtotassu sanoi ja läimäisi omalla tassullaan minun tassuani. Lähdimme käppäilemään kohti leiriä.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Talvikkitassu
20.09.2012 07:58
Toinen luku
Elämänsä rakkaus on löytynyt
>Tule jo Poltetassu, Tule jo! Täältä tuuliklaanin nummelta oli vaikea löytää puuta<
>Kuka tuo on?! Poltetassu?< huomasin.
”Poltetassu.” Kuiskasin. Kolli höristi korviaan ja näytti että kuuli.
”Katson jos jossain tässä lähistöllä olisi saalista, turha teidän on jäädä vartomaan osaan kyllä itsekkin leiriin” Hän sanoi.
”Selvä.” sanoi hänen Mestarinsa.
”Niin?” Hän sanoi partion lähdettyä.
”En pääsekkään huomen aamun sarastuksessa, kun minulla on harjoituksia.” Sanoin ja työntyi ulos tiheästä puusta.
”Selvä, tavataanko sitä seuraavana päivänä? Sama aika, sama paikka?” hän kysyi.
”Käy, sama aika, sama aika. Mutta ei huomenna. Tiedäthän…” sanoin.
”Niin…” Hän vastasi.
”Hei hei.” Sanoin ja sujahdin pois paikalta.
”Hei hei.” Poltetassu sanoi ja lähti metsästämään saalista.
Katsoin että ei tullut hirviöitä ja lähdin ylittämään Ukkospolkua.
>Harmi, hänen kanssaan on niin mukava olla… mutta pitää minun keskittyä joskus klaaniinikin<
Kun tulin leiriin näin mestarini ja tassuttelin vaistomaisesti sinne ja kysyin:
”Onko vielä jotain tehtävää vai voinko mennä nukkumaan?”
”Voit mennä nukkumaan.” Hän vastasi.
*Tassuttelee oppilaiden pesälle. Ja pehmittää sammaleensa pyörimällä pari kertaa ympäri. Istuu siihen ja sen kautta ”liukuu” nukkuma asentoon. Nukahtaa miltein heti.
Aamulla ani varhain menin mestarini luo ja lähdimme harjoittelemaan.
”Hyvä! Tuo on jo parempi kuin entinen!” hän kehui.
>Hienoa, tätä hän ei voi odottaa!< ajattelin.
*Loikkaa mestariaan päin, mestari ei vielä huomaa mitään, osuu hänen lapaan
”NOIN!” huusin onko
”Onko parempi?” kysyin mestarini päältä.
”On, on, mutta tule pois päältäni senkin MÖYKKY!” hän sanoi.
”Selvä.” sanoin ja tassuttelin pois mestarini päältä.
”Noin, nyt voimme etsiä ruokaa metsästä klaanille.” hän sanoi.
”Selvä, voinko mennä jo?” kysyin.
”Kyllä, tänään saat metsästää yksin.” hän vastasi. Siinä samassa lähdin juoksemaan niin kovaa kuin pystyin.
>Onpas hän nopea< Mestarini Tummaturkki ajatteli.
>Hän luottaa minuun! Vihdoinkin!< ajattelin.
>Mitä haistankaan? On… onko tuo kuolleen riistan haju? Käynkin katsomassa.< ajattelin.
*Tassuttelee tuoksua kohti.
>Jänis se on! IHANAA!< ajattelin.
Tassuttelin kohti jänistä ja… ja jokin hyppäsin selkääni.
”Pois päältäni! Huusin.
”Senkin… senkin HIIRENAIVO!” huusin.
”MINUA EI SANOTA HIIRENAIVOKSI!” jokin kolli huusi.
”KUKA OLETKAAN NIIN TEEN SINUSTA VARIKSEN RUOKAA!” Uhkasin.
”Olisit jo hiljaa!” Kolli sähisi korvaani.
”ENKÄ…” En ehtinyt sanoa kun kolli löi minua käpälällään joka oli voimakas takaraivoon.
>ETTÄ MINÄ VIHAAN METSÄ KISSOJA!< Kolli ajatteli ja heitti minut Ukkospolulle.
>Nyt täytyy lähteä kotiin on pitkä matka…< Hän ajatteli
>Kaukana… kaukana kaksijalan toisella puolella.< Kolli ajatteli ja lähti kohti kotia.
Jonkin ajan päästä joku löi minua.
”AI! Mitä otsaa sinulla on lyödä!” Huudahdin ja näin Poltetassun.
”Sinä vain jökötit Ukkospolulla ja Hirviö oli ajaa ylitsesi.” Hän selitti.
”TALVIKKITASSU!” huusi Tummaturkki.
”Miksi sinä olet siellä? Ja kuka tuo kolli on? Miksi et etsi saalista?” Hän kyseli.
”Anna minun selittää.” Poltetassu sanoi kärsivällisenä.
”Näin, kun joku kolli heitti tajuttoman Talvikkitassun Ukkospolulle ja lähti itse Kaksijalkalan luo. hän jatkoi.
”Selvä, meidän täytyy kertoa Arpitähdelle, tule!” Tummaturkki huusi yli Ukkospolun ja lähti kävelemään kohti leiriä.
”Kiitos.” Sanoin ja lähdin hänen perään, katsoin ettei hirviöitä tullut ja juoksin.
”Talvikkitassu! Tule mukaani!” Arpitähti huusi. Tassuttelin Arpitähden pesälle.
”Noin, kerro mitä tapahtui.” Hän sanoi.
”Haistoin juuri tapetun riistan, menin sen luo. Se oli jänis, mutta… mutta sitten päälleni hyppäsi joku kolli ja hän löi kovaa takaraivooni ja enempää en muista. Ja sitten Poltetassu kertoi että oli nähnyt sen kollin, ja se oli kuulemman lähtenyt kaksijalkalan suuntaan. Ja jättänyt minut Ukkospolulle lojumaan. Poltetassu pelasti minut, eikä se ollut minun vika hän haisi saaliille.” selostin.
”Selvä, kerron kokoontumisessa sitten.” Hän sanoi.
Tassuttelin hakemaan sen jäniksen. Kun tulin takaisin sanoin:
”Tässä se jänis on!”
”Hyvä, vie se tuoresaalis kasaan ja mene sitten nukkumaan. On jo myöhä.” Sanoi Tummaturkki.
”Selvä.” Sanoin ja tassuttelin kohti tuoresaalis kasaa jänis hampaitteni välissä.
*Tassuttelee kohti oppilaiden pesää, pyörii pari kertaa ympäri, menee makuulleen ja nukahtaa melkein heti.
Kun herää on ainut hereillä, tai ainakin luulee niin.
>Täällä tapaan Poltetassun, niin kuin aina ennenkin.< ajattelen.
http://i46.tinypic.com/14w954h.png
”Poltetassu!” Huudahdan iloisesti.
”Talvikkitassu!” Hän huudahtaa takaisin. He sukivat toisiaan ja juttelevat.
http://i48.tinypic.com/257nb7p.png
”Luulit, olevasi ainut hereillä! Talvikkitassu, mutta et olekaan!” Hohtotassu sanoi ja tuli esiin pensaasta.
>HOHTOTASSU!” ajattelin ja Huusin kiukkuisena:
”ET TIEDÄ YHTÄÄN MITÄ TÄÄLLÄ ON MENOSSA SENKIN HIIRENAIVO!”
” KUKAAN, EI KUKAAN SANO MINUA HIIRENAIVOKSI, ETTÄS TIEDÄT!” Hohtotassu huusi ja loikkasi kimppuuni. Ja yritin pitää pintani, mutta Poltetassu joutui ottamaan hänet.
”Huomenna, sama aika, sama paikka.” Sanoi Poltetassu ja hän sujahti.
>Hiirenaivoinen Hohtotassu pilaa kaiken< ajattelin.

//Tämän kuvan on tehnyt Hohtis/aamu se oli minulla viime tarinassani myös. Sori että on vähän lyhyt, teen seuraavasta pidemmän//

Vastaus:19kp:ta! :)
~Korppi

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kulta/Talvikki
17.09.2012 19:06
Ensimmäinen luku
Ensimmäinen taival oppilaana
”Talvikkitassu, Talvikkitassu!” kaikki onnittelivat kun pääsin oppilaaksi.
”Lähdetäänkö harjoittelemaan nuorukainen?” Mestarini kysyi.
”Jooo!! Mennään vaan!” Sanoin innokkaana.
”Mutta ensin näytän sinulle rajat, ja sekin sittenkin sen jälkeen kun olet löytänyt nukkuma paikkasi. Hän sanoi.
”Selvä, no missä minä nukun?” kysyin oppilaiden pesän luona.
”Tuossa vaikka.” sanoi Hohtotassu ja osoitti tyhjää paikkaa.
”Se on varmaan tarkoitettukkin sinulle.” Hän jatkoi.
”Selvä, kiitos. Sanoin.
>Hänestä voi tulla paras ystäväni ehkä<
”Toivottavasti kuitenkaan et kieriskele tai muuten…” Hän sanoi ja näytteli kynsiään.
>Tai sitten ei, hän on ihan erillainen kuin minä <
*Tassuttelin mestarini luo ja sanoin:
”Olen nyt valmis!”
”Selvä, katsomme nyt rajat ja tutustumme toisten klaanien tuoksuihin.
”HYI! Mikä tuo haju on!”
”Se on Myrskyklaani, olet sanonut noin jokaisen klaanin kohdalla.”
”En nyt alkuun voi vain sietää niitä! Kyllä tulen sietämään!”
”Olisi parasta oppia sietämään ja tuntemaan, koska kun menet kokoontumiseen niin no kannattaisi sietää.” Mestarini selosti.
”Selvä pääsenkö mukaan?” kysyin mestariltani.
”En tiedä, kysy Arpitähdeltä.” hän sanoi.
”Selvä, kysyn” sanoin.
”Nyt olemmekin leirissä.” Hän sanoi.
Näin kuinka Arpitähti ärisi jotain Hohtotassulle ja sen jälkeen kävin kysymässä häneltä:
”Pääsenkö kokoontumiseen?” kysyin.
”Hmm… Pääset, käy syömässä.” Hän sanoi
”Selvä, kiitos.”
*Tassuttelee ruoka keolle ja valitsee rotan. Haukkaa palasen ja katson kuinka Arpitähti takoo hätääntyneenä Hohtotassun selkää.
>Mikä kiire hänelläkin on?<
Arpitähti ulvaisee ja kokoontumiseen lähtijät tulevat hänen luo.
*Juoksee nelipuulle ja etsii hyvän paikan istahtaa.
*Istuu ja katselee ympärilleen.
>Täällä on komeita kolleja<
>Minneköhän Hohtotassu on menossa? Onko tuo… onko tuo MYRSKYKLAANIN KISSA!<
*Istuskelee ja katselee edelleen ympärilleen… kunnes:
http://i45.tinypic.com/10s9i7l.png
”Hei, kuka sinä olet?” sanoi harvinaisen komea kolli.
”Hei olen Talvikkitassu, entä sinä?” utelin.
”Olen Poltetassu, mennäänkö kiven taakse?” hän kysyi.
”Mennään vaan, siellä on ainakin hiljaista.
>Hän on niin komea…<
*Tassutelee yhdessä Poltetassun suurkiven luo.
”Olet hajusta päätellen varjoklaanista, minä olen tuuliklaanista.” Hän kertoi.
*He sukivat toisiaan ja juttelivat puhujan kiven varjossa, etteivät edes kuulleet tapahtumia.
http://i50.tinypic.com/288b7ro.png
Kun Mustatähti julisti kokoontumisen loppuneeksi Poltetassu kuiskasi korvaani:
”Huomenna Varjoklaanin reviirillä, ja ani varhain, ettei sinun tarvitse ylittää ukkospolkua.
>Hän on niin huomaavainen…<
”Selvä.” vastasin.
Seuraavana aamuna heräsin aikaisemmin kuin kukaan muu…
*Tassuttelee ukkospolkua kohti
>En malttanut saada unta.<
>Hän ei ole vielä täällä…<
http://i46.tinypic.com/14w954h.png
*Istahtaa odottelemaan, kunnes kuuluu
”Talvikkitassu!”
”Poltetassu!” Huusin.
http://i48.tinypic.com/257nb7p.png
He sukivat toisiaan ja juttelivat…
”Hahaa, tästähän Arpitähti ei pidä!” Huusi Hohtotassu.
”Mi-mitä sinä täällä teet!?” huusin.
”Vakoilen teitä!” sanoi Poltetassu.
”No, EN OLE AINUT JOKA RAKASTAA TOISEN KLAANIN KOLLIA!” huusin hänelle
”Mitä sinä meinaat en minä rakasta häntä!” hän huusi takaisin
”ENKÄ MINÄ OLE AINUT JOKA RAKASTAA TOISEN KLAANIN NAARASTA!” Poltetassu huusi hänelle.
Pusikosta putkahti Nokkostassu ja Aamutassu.
”Katso nyt emme ole ainoita jotka rakastavat toisen klaanin kissaa.” sanoin.
”MYRSKYKLAANILAINEN! MINÄ VIHAAN MYRSKYKLAANILAISIA. huusi Hohtotassu ja hyökkäsi Nokkostassun kimppuun. Vedimme yhdessä Hohtotassun irti Nokkostassusta.
”Parempi jos lähden ja sitten tavataan huomenna sama aika sama paikka.” Poltetassu kuiskasi korvaani ennen kuin lähti. Hän ja Nokkostassu lähtivät omille reviireille
”Minä kerron Arpitähdelle!” hihkaisi Hohtotassu.
”Älä!” aneli Aamutassu.
”Me kerromme sitten Arpitähdelle että sinä olit se joka oli myrskyklaanin alueella!” sanoin
”Selvä, en kerro!” hän juoksi ja huusi peräänsä.
Aamutassu ja Talvikkitassu katsahtivat toisiinsa ja juoksivat hänen perään.
Leirissä he menivät mestareittensa luo.
”Hei Talvikkitassu, missäs olet ollut? hänen mestarinsa kysyi.
”Jaloittelemassa. Halusin juosta vapaasti.” sanoin
”Sepä mukavaa tänään harjoittelemme saalistamaan. Mennäänkö?” hän sanoi.
”Jee!!” huusin ja lähdin juoksemaan, ennen kuin mestarini tajusi viiletin jo kaukana. Hän juoksi perääni huutaen:
”ODOTA!”
”Tule senkin rähmäkäpälä haluan oppia metsästämään!” huusin
”Tullaan, tullaan!” hän huusi takaisin.
Mestarini opetti minua etsimään saalista ja pian etsinkin saalista mallikkaasti.
>Hiiri, toinen, pääsky, 3 rottaa, 5 hiirtä lisää ja 3 rottaa lisää. Mahtava saalis!<
*Kantaa monta lastillista leiriin.
”Hyvä Talvikkitassu!” Kehui Arpitähti.
”Kiitos Arpitähti.” vastasin kehuihin.
”Voinko muuten syödä nyt?” jatkoin.
”Tietysti kun olet saanut näin suuren saaliin.” Hän vastasi.
”Kiitos.” sanoin ja tassutteli tuoresaalis kasalle.
>Taidanpa ottaa tänään hiiren<
http://i46.tinypic.com/2n8v675.png
*Ottaa hiiren ja tassuttelee oppilaiden pesän eteen nakertamaan hiirtä.
”Kuulin että sait ihan Arpitähdeltä kehuja onko se totta?” Mestarini kysyi.
”Totta se on joka sana. Voinko mennä muuten nukkumaan? Herään taas aikaisin ja menen jaloittelemaan silloin saan saalistakin paremmin. kysyin.
”Voit mennä ole ansainnut sen.” hän sanoi.
”Kiitos.” sanoin ja tassuttelin omalle sammalpedille. Kiersin parikertaa ympäri ja makasin, nukahdin melkein heti. Aamulla kukaan ei taaskaan ollut vielä herännyt, kun minä lähdin.
>Poltetassu! Ihana nähdä jälleen, olet niin komea.<
*Odottaa Poltetassun tulemista ja istuu
”Talvikkitassu olen täällä.” Jokin kuiskaa.
”Kuka siellä?” *Nousee ylös ja huitoo päätänsä vimmatusti puolelta toiselle.
”Minä tässä, Poltetassu.” Hän sanoo.
”Poltetassu? Missä olet?” Istahdin ja kysyin.
”Täällä ylhäällä, puussa. hän sanoi.
Katsahdin ylös ja kysyin:
”Miksi?” kysyin.
Poltetassu tuli alas ja kertoi:
”Olen ollut täällä jo kauan, mutta en halunnut että minut huomattaan joten menin puuhun.”
”Selvä.” vastasin.
He jälleen sukivat toisiaan ja juttelivat. Kunnes:
”Sinun on jo aika lähteä.” Sanoin.
He koskivat vielä viimeisen kerran toistensa kuonoja. Kunnes Poltetassu lähti, sitä ennen kylläkin hän kuiskasi minun korvaani:
”Sama aika, sama paikka?”
”Sama aika, sama paikka.” vastasin hänelle kuiskaten.
Niinpä hän lähti omaan leiriin ja minä omaani.
>Hän on niin komea… etsimpä vähän raatoja vähän matkalla<
*Etsii raatoja matkalla ja ajattelee:
>Mitäköhän mestarini meinaa… ENSIMMÄINEN JÄNIKSENI!<
*Raahaa jänistä tuoresaalis keolle.
”Hienoa! Ensimmäinen jäniksesi!” Mestarini kehui.
”Kiitos, lähdemmekö etsimään pian lisää?” Vastasin kehuihini ja kysyin.
”Syö ensin lähdetään sitten.” hän vastasi.
”Selvä.” sanoin ja lähdin tassutelemaan kohti tuoresaalis kasaa.
>Hmm… Minkä valitsisin tänään… Eilen otin hiiren, no jos otan tänäänkin< nappasin hiiren tuoresaalis kasasta ja tassuttelin oppilaiden pesän eteen kaluamaan hiirtä. Hautasin hiiren ja tassuttelin Mestarini luo ja sanoin:
”Olen valmis voimme lähteä.”
”Selvä, mennään etsimään raatoja.” Mestarini sanoi.
”Hyvä , löysit taas paljon saalista.” hän kehui.
Aamulla taas tapasin Poltetassun ja sovimme että tapaisimme huomenna.
Päivällä pääsin harjoittelemaan taistelua mestarini kanssa.
”Ja huomenna tapaamme tässä aamun sarastuksen aikaan.”
>Mutta… mutta< Sopersin ajatuksissa.
>Olen sopinut silloin Poltetassun kanssa…<
”Voisinko nyt tehdä mitä haluan?” kysyin.
”Saat, toki.” Hän vastasi.
”Kiva.” Sanoin ja viiletin poispäin.
>Tässä sitä ollaan, ukkospolun reunalla< ajattelin ja katsoin ettei tullut hirviöitä ja säntäsin ukkospolun yli.
>Nyt pitää löytää hyvä puu ja… HYI MIKÄ TUO HAJU ON!<
>KETUNRAATO! Voisin kieriä siinä niin minua ei haistettaisi<
*Kierii ketun raadossa ja sen jälkeen säntää puuhun.
>Nyt vain pitää odottaa että Poltetassu tulee< ajattelin.
//Kuvat on piirtänyt Hohto/Aamu ja toivoisin ettei niitä kopioitaisi, paitsi jos annan luvan niin kuin Talvikkitassun kumppanilla Poltetassulla on, koska hohto/aamu on piirtänyt ne meille tarinaan kun pyysimme, jos haluat käyttää kuvia kysy sitten aamulta/hohtolta koska itse en voi antaa minkään laisia valtuuksia :)//


Vastaus:Ihana tarina ja oikein kuviakin! En rupea kopioimaan mitään ilman lupaa! Sen vannon! :D Saat 35kp:ta! :D Mahtavaaaaaaaaa.....
~Korppi :3

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Siniturkki
16.09.2012 15:02
tuossa tarinassa en vielä tiennyt mestarini nimeä niin mestariani kutsutaan siinä mestariksi Pahoittelut siitäkin

Vastaus:Juu ei haittaa! ;)
~Korppi

 






META TAG (title): Warriorcats Rope






-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Siniturkki
16.09.2012 14:58
1. Luku
Poltetassun salainen suhde.
Poltetassu nousi sammalpediltään, ja ravisteli sammaleet turkistaan. Ja odotti innolla ensimmäisiä soturikoulutustunteja, sekä kokoontumista, jossa hän saisi tutustua muihin oppilaisiin. Poltetassu oli muutamapäivä sitten nimitetty oppilas, hyvin komea sellainen.
*Tassuttelee kohti mestariaan.
”Mitä me teemme tänään?”
”Me kierrämme klaanien reviirien rajat, ja kertaamme niiden tuoksut” Hänen mestarinsa kertoi.
”Syömmekö nyt vai vasta matkalla?” Hän kysyi.
”Matkalla!” Minä vastasin.
”Selvä”
*Kävelevät kohti ylänköä.
Mestari kertoi Poltetassulle klaaneista ja niiden tavoista, Nelipuusta, Kokoontumisista, Soturilaista, Tähtiklaanista ja Korkokivistä.
”Meidän reviirimme takana ovat korkokivet.”
”Kaikki klaanit kulkevat sinne meidän reviirimme halki.”
*Kulkevat rajaa pitkin jonkin matkaa.
”Tämä paikka on nelipuu, täällä pidetään kokoontumiset täyden kuun aikaan.”
”Meidän reviiriämme vastapäätä on Myrskyklaanin reviiri, joen toisella puolella sijaitsee Jokiklaanin reviiri, ja ukkospolun toisella puolella on Varjoklaanin reviiri.” Mestari kertoi.
”Pääsisinköhän minä kokoontumiseen jos opettelen ahkerasti?” Minä kysyin.
”Ehkä jos olet kiltisti ja pyydät kauniisti.” Mestari sanoi.
”Selvä!” Vastasin
*Kiertävät rajoja
Kaksi kissaa saapuivat leiriin vihdoin pitkän päivän jälkeen.
”Menehän nyt syömään muiden oppilaiden kanssa, ja sitten yö puulle, se on ansaittu.” Mestari kehotti.
*Tassuttelee tuoresaalis keolle ja nappaa kasasta jäniksen , tassuttelee muiden oppilaiden luo.
”Hei Mustikkatassu ja Lumitassu!”
”Hei Poltetassu” He huudahtivat yhteen ääneen.
*Sukivat toisiaan ja hotkivat ateriansa
”Mitäs te teitte tänään? Minä kertasin klaanien rajat ja tuoksut ” Julistin ylpeänä.
”Mestarini vei minut saalistamaan ja harjoittelemaan vaanimista.” Mustikka tassu kertoi.
”Kaarnakasvo vei minut ylängölle, ja näytti mistä löytää parhaiten mitäkin yrttejä.” Lumitassu sanoi.
*Keskustelevat päivästä ja sukivat toisiaan.
*Haukotus
”Mennään nukkumaan huomenna on uusi päivä.”
”Joo, mennään, mennään.”
”Öitä.” He sanoivat toisilleen
*Tassuttelevat yhtä matkaa Lumitassu lähtee kohti parantajan pesää, ja minä ja Mustikkatassu tassuttelimme kohti oppilaiden pesää.
*Kävelevät kehää sammalpedeillään kunnes peti tuntuu hyvältä, nukahtavat saman tien.
*Poltetassu herää sammal vuoteeltaan.
”Ja nyt harjoittelemaan, minun on pakko päästä kokoontumiseen.” Mutisin
Kun olin sukinut itseni pikaisesti, lähdin tassuttelemaan kohti paikkaa jossa harjoiteltiin.
*Saapuu paikalle ja huomaa että hänen mestarinsa odotteli siellä jo.
”Anteeksi kovasti tämä epätäsmällisyyteni.” Minä sanoin.
”Ei se mitään mutta pidä jatkossa huoli että olet ajoissa paikalla.”
”selvä.”
”Mitä me teemme tänään?”
>Tänään minun on onnistuttava tehtävässä täydellisesti, jotta pääsen kokoontumiseen.<
”Katson kuinka paljon saalista sinä saat , kunhan opettelemme hieman saalistus tekniikoita.” Hänen mestarinsa sanoi.
*Opettelevat saalistus tekniikoita auringonhuipun hetkeen saakka.
”No niin lähde nyt ja pysykkin omalla reviirillä, saat syödä välissä mutta palaa illan ateriaan mennessä.”
”Selvä, en tuota pettymystä!”
*Lähtee kohti ylänköä. Ja maistelee ilmaa.
”jänis.” Kuiskasin itselleni.
*Huomaa jäniksen vähän matkan päässä. Hiipii sitä kohti ja ampaisee juoksuun jänis havaitasee hänet mutta liian myöhään.
”Ensimmäinen mehevä saaliini tänään. ”
*Hautaa sen maahan ja jatkaa matkaansa, tätä jatkui illan ateriaan saakka, Poltetassu oli saanut hyvin paljon saalista mutta, epäonnistuneita saalistus yrityksiäkin oli.
*Hän kantaa leiriin monta lastia saalista.
”Nyt syömään”
*Syö ateriansa ja tassuttelee kohti päällikön pesää.
”Pääseekö sisään Pitkätähti?” Minä kysyin.
”Toki, tule sisään”
”Hei! Tuli vaan mieleeni että ketkä pääsevät kokoontumiseen?”
”Kokoontumiseen lähtevät Jalkapuoli, Kaarnakasvo, Lumitassu, Mutakynsi, Lovikorva, Yksiviiksi, sinä ja tietysti minä.”
”Mustikkatassu, Vinhapuro, Seittijalka, Kuningattaret ja muutamat vanhukset jäävät leiriin.”
”Selvä kiitoksia”
*Poistuu päällikön pesästä häntä edellä. Ja hyppii riemuissaan. Päällikkö ulvaisee lähdön merkiksi ja tuuliklaanin edustajat lähtivät hännät koholla kohti nelipuuta laakson reunalle pysähdyttiin, kunnes Pitkätähti antoi merkin hännällään, kokoontumiseen lähdön merkiksi.
* juoksee laaksoon ja alkaa etsiä hyvää ja mukavaa seuraa ennen kokoontumisen alkua, näkee aukion laidalla kauniin valkoisen naaraan lukuun ottamatta kellanpunaisia korvien, hännän päätä ja tassujen päitä.
*tassuttelee hänen luokseen
”Hei! Mikä on nimesi? Minun nimeni on Poltetassu.”
”Minun nimeni on talvikkitassu.”
”mennäänkö yhdessä Puhujankiven taakse?”
”Selvä, siellä on ainakin rauhallisempaa.”
*tassuttelevat yhdessä puhujankiven taakse.
”Olet tuoksusta päätellen varjoklaanista, minä olen Tuuliklaanista.”
”Niin olen, mukava kuulla.”
*Keskustelevat ja sukivat toisiaan puhujankiven varjoissa. He eivät edes kuulleet kokoontumisessa ilmoitettuja asioita sillä olivat niin syventyneitä keskuusteluun.
*Mustatähti ulvaisi kokoontumisen päättyneeksi.
”tavataan huomenna ani varhain ukkospolunreunalla, minä tulen teidän reviirillenne, jotta sinun ei tarvitse ylittää ukkospolkua.”
”Selvä nähdään huomenna.”
”Nähdään.” >Hän on niin kaunis.<
Klaanit palasivat omille reviireilleen ja menivät nukkumaan.* Heräsin ani varhain ja hiippailin ulos leiristä.
”Kukaan ei ole vielä hereillä.” Mutisin. *Tassuttelee kohti varjoklaanin reviiriä. Siellä hän oli, ukkospolun toisella puolella istui talvikkitassu. *Katsoo ettei hirviöitä tule ja säntää ukkospolun yli.
”Hei!” * Koskevat toistensa kuonoja ja sukivat toisiaan.
”Hei” Talvikkitassu vastasi. //kuva:// http://i48.tinypic.com/257nb7p.png
”Hei!” Hohtotassu huudahti ivallisesti ja astui esiin pensaikosta. *molemmat tuijottivat Hohtotassua ymmällään niinkuin puusta pudonneet oravat.
”Mitä te tuijotatte!? Minähän vain salakuuntelin teitä kokoontumisessa (ennen kuin nukahti) ja seurasin talvikkitassua tänne ja hups! tässä sitä nyt ollaan. Hohtotassu vastasi ivallisesti.
”Sinähän et saanut poistua leiristämme, sehän kuului rangaistukseesi!” Talvikkitassu huudahti.
”Niin kuului, mutta tämä on niin tärkeää, että Arpitähti taatusti peruu rangaistukseni kun kerron tästä.” *Talvikkitassu ja minä katsoimme hätääntyneinä toisiamme.
”No minä kerron, että sinä söit koko tuoresaaliskasan loppuun niin muut ja myös itse Arpitähti jäivät tyhjin vatsoin” Talvikkitassu uhkasi.
”Ei, ei älä kerro!” Hohtotassu huudahti.
”Kerron jos sinä kerrot. Sitä paitsi en ole ainoa koko metsässä, joka rakastaa toisen klaanin kollia.”
Talvikkitassu väitti.
”Enkä minä ole ainoa joka rakastaa toisen klaanin naarasta!” Tokaisin.
”Selvä, selvä en kerro, mutta vielä teille siitä ongelmia koituu.” *kaikki höristivät korviaan.
”huomenna sama aika ja sama paikka sopiiko?” kuiskasin.
”Sopii.” Talvikkitassu kuiskasi.
Pusikon toiselta puolen kuului puhetta. sieltä kuului:
”Hei!”
”Hei!”
”Aamutassu ja Nokkostassu! Hohtotassu sähähti.
”Näetkö? Emme ole ainoita.” sanoin. *Hohtotassu loikkasi pusikon yli ja kävi Nokkostassun kimppuun.
”Vihaan myrskyklaania! Ja sinäkin mukana tässä! Joskus ei vain ole hyötyä siitä että kollit kuolaavat perääsi.” Hohtotassu naukui samalla kun koetti kynsiä Nokkostassua.
”Minä pidän toisen klaanin kissasta, et itsekkään täydellinen ole.” Aamutassu maukui ja loikkasi hohtotassun kimppuun. Myös minä ja Talvikkitassu loikkasimme apuun, vedimme Hohtotassun irti Nokkostassusta. Ja nokkostassu ja minä lähdimme nopeasti omille reviireillemme, ennen kuin lähdin kuiskasin talvikkitassulle:
”Hoida tämä! Minä menen ettemme joudu pahempaan liemeen jos partio sattuisi paikalle.”
”selvä, älä huoli.”
*juokisin vähän matkaa ja jäin Kuitenkin kuuntelemaan tapahtunutta.
”Älä kerro tästä!” Aamutassu sanoi.
”Mitäpä jos kerronkin?! Hohtotassu kysyi.
”me kerromme että sinä olit se joka kävi Myrskyklaanin reviirillä.
”Hyvä on en kerro, mutta minä hankin teille vielä hankaluuksia!” Hohtotassu kääntyi kannoillaan ja juoksi pois. Aamu- ja Talvikkitassu seurasivat perässä.
*Silloin lähin omaa leiriäni kohti ja ajattelin:
>Himputin Hohtotassu!<

//Pahoittelen että kirjoitin tarinan vaikka ette ole ainakaan vielä hyväksyneet hahmoani, kirjoitin sen valmiiksi, mutta laitoin sen sitten kuitenkin tänne....Pahoittelini :)//
Vastaus:Saat 30 kp:ta! :)
~Korppi

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hohtotassu
15.09.2012 19:47
4. Luku
Hohtotassun rangaistus

"Mi- missä olen?!" Hohtotassu säpsähti hereille, ja herätti samalla Jääkatseen.
"Olemme nelipuun laaksossa, nukahdimme kokoontumisessa!" soturi selitti ja kampesi itsensä jaloilleen. >Voi ei! Mitä Arpitähtikin ajattelee moisesta!?< Hohtotassu ajattelee ja loikkaa jaloilleen. Naaras alkaa sukia ripeästi turkkiaan, ja nuolaisee Jääkatsetta pari kertaa lapaan hyvästiksi, enne kuin naaras pinkaisee pois laaksosta pohjoiseen, Varjoklaanin reviiriä kohti. Ennen kuin naaras on ehtinyt hädin tuskin edes puoleenväliin matkaa, hirvittävä löyhkä tarttuu hänen sieraimiinsa. >Hyi ketunläjä! Mikä tämä lemu on?!< Hohtotassu miettii pidellen kuononaan. >Siitä täytyy ottaa selvää...< naaras ajattelee hiipiessään löyhkää kohti. Hänen päänsä pistää esiin pensaasta, ja aivan Hohtotassun vieressä makaa kuollut ketun raato!
”Hyi olkoon tätä löyhkää!” oppilas valittaa lähtiessään juoksemaan pois raadon luota.
”Ukkospolku on tuohon verrattuna kuin kukkaketo!” Hohtotassu mutisee puikkelehtiessaan ravissa puitten välitse, lehvä katon läpi tanssivien valojen loisteessa. >Tämä on todella kaunis aamu...< naaras ajattelee, mutta pysähtyy saman tien tuntiessaan kuonossaan mehukkaan riistan tuoksun. >Tuo kyllä kelpaa!< hän ajattelee, ja tajuaa vasta nyt, kuinka nälkäinen on! Hohtotassu lähtee hiipimään kohti tulevaa ateriaansa. Tuoksu tuntuu yhä voimakkaampana, ja Hohtotassu kurkkaa saniaismättään seasta ulos saalistaan. Lähellä maata kuopii pulsa, vaalean harmaa kyyhkynen, joka on sopiva pikku aamupalaksi.
”Tule mamin luo kyyhky,” Hohtotassu kuiskaa edetessään yhä lähemmäs kyyhkyä. Pian hän on isku etäisyydellä, ja naaras loikkaa komeassa kaaressa ylöspäin, ja laskeutuessaan naaras painaa kyyhkyn käpäliensä alle.
”Hah! Olet nyt minun!” Hohtotassu naukuu ivallisesti asettuessaan makaamaan ruoholle ja alkaessaan hotkia kyyhkyä ripeästi, ei ole aikaa jäädä samaan paikkaan liian pitkäksi aikaa! Rasahdus keskeyttää Hohtotassun aterioinnin, ja oppilas kääntyy katsomaan suuntaan, josta ääni kuului.
”Tule esiin kurja!” oppilas huutaa. Ei vastausta. >Mikähän sekin oli!? Kummitus!?< naaras ajattelee kärttyisästi. Juuri silloin hampaat pureutuvat Hohtotassun niskanahkaan ja variksenruuan löyhkä täyttää oppilaan sieraimet.
”Apua apua!” naaras huutaa hämmästyneenä, mutta älyää sitten heittäytyä selälleen, jolloin hänen altaan kuuluu tuskallinen parahdus, ja jonkun keuhkot tyhjenivät ilmasta.
”Olleenpas sitä painavia noin nätiksi tytöksi!” vieras kolli maanittelee.
”Minun painoni ei ole sinun asiasi, ketunraato!”Hohtotassu karjuu loikatessaan variksenruualta löyhkäävän kollin kimppuun. Oppilas ennättää raapaista vierasta kollia, mutta ei muuten osu häneen.
”Eivätkös ne Myrskyklaanilaiset olekaan niin hyviä, kuin luulin?” kolli naukuu ivallisesti.
”Pah! Luuletko, että olisin alkeellinen Myrskyklaanilainen!? Ne hiirenaivot tuskin osaavat edes taistella!” harmaa oppilas uhoaa. Silloin hän muistaa Jääkatseen. >Anteeksi Jääkatse, minun… , minun oli pakko!< naaras ajattelee, tuijottaessaan vierasta, mustavalkoista kollia silmiin. Hohtotassu loikkaa puuta kohti, mutta ponkaisee puun rungosta kolli kohti, ja pureutuu tämän kurkkuun. Mustavalkoinen kolli yrittää turhaan irrottaa Hohtotassua, mutta onnistuu lopulta kun Myrskyklaanin partion huudot täyttävän ilman. Silloin Hohtotassukin tajuaa, että kannattaa häipyä, muuten on Arpitähden lisäksi selittämistä myös Mustatähdelle!
”Mikä on nimesi?” mustavalkoinen kolli kysyy Hohtotassulta ennen kuin katoaa sananjalkojen joukkoon.
”Hohtotassu, entä itse?” Hohtotassu selittää.
”Olen Shadow,” mustavalkoinen kolli kertoo ja katoaa. Hohtotassu pujahtaa aukion toisessa päässä olevien sananjalkojen joukkoon, ja aukiolla on taistelusta merkkinä enää pari Shadowilta ja Hohtotassulta pudonnutta karvaa. >Onneksi muistin ottaa kyyhkyseni mukaan!< Hohtotassu tuumi juostessaan ukkospolkua kohti. >Muuten minulla olisi valtava nälkä!< Pian ukkospolun katko täyttää Hohtotassun sieraimet, ja oppilas tajuaa olevansa kohti ukkospolulla ja sitten Varjoklaanin reviirillä. >Shadow oli kyllä aika komea kolli…< Hohtotassu ajattelee vilkuillessaan ukkospolun kumpaankin suuntaan. Hirviöitä ei näy, joten Hohtotassu lähtee juoksemaan kohti ukkospolun toista puolta. Naaras loikkii loppumatkan, ja vilkaisee vielä taakseen saadessaan ruohon käpäliensä alle. >Shadow, Shadow, miksi olet niin komea, minulla on jo Jääkatse…< Hohtotassua ajat apeana tallustellessaan Varjoklaanin reviirillä, leiriä kohti. Naaras asettuu makuulle, ja alkaa näykkiä kyyhkyn jämiä mietteissään. Silloin naaras tunsi Varjoklaanin kissojen tuoksun. >Hmm… Tänne on tulossa Risatassu ja Valotassu…< Hohtotassu ajatteli ja nousi seisomaan. Pian puskasta loikkasi ulos vaalean harmaa kolli, Risatassu, ja hänen tyttöystävänsä Valotassu, joka oli valkoinen puolipitkäkarvainen naaras.
”Mitäs te täällä teette?” Hohtotassu tiuskaisi epäystävällisesti.
”Emmekö saisi olla täällä muka? Itse et tullut ajoissa kokoontumisesta pois!” Valokatse naukui vahingoniloisesti.
”Pah! Tulin samaa matkaa kuin muutkin, taidatte vain olla sokeita!” Hohtotassu ärähti ja sivalsi Valotassua korvaan.
”Tuollainen peli ei vetele! Kerron arpitähdelle, että jäit nukkumaan Myrskyklaanin soturin kanssa! Ketunläjä!” Valokatse ilkkui ja lähti marssimaan leiriä kohti Risatassu rinnallaan.
”Jos kerrot tuollaista valhetta, kerron että olit se, joka teki tarpeensa päällikön pesään!” Hohtotassu ulvaisi ja Valotassu käänsi päänsä kauhuissaan.
”Ei, älä kerro! Ole kiltti! Arpitähti ja Varjovirta kynivät minut, ja laittavat turkkini päällikön pesän pehmikkeeksi!”Valotassu aneli ja Hohtotassu nyökkäsi viekas ilme kasvoillaan. Valotassu huokaisi, ja Hohtotassu lähti tallustelemaan leiriä kohti. >Valotassu saa tutaa kantapään kautta, että minuun ei kannata luottaa…< Hohtotassu ajatteli. Naaras juoksi leiriin, ja kaikki kääntyivät aukiolla katsomaan häntä.
”Hohtotassu on tuossa!” Ruosteturkki huusi. Arpitähti nousi seisomaan ja marssi tuoresaaliskasan luota Hohtotassu kohti.
”Nyt päällikön pesään nuori naaras!” Arpitähti sähähti ja kissat lähtivät marssimaan päällikön pesää kohti. Kanerva verho heilahti, ja Hohtotassu katseli pimeä pesää, jossa oli pieni sammal ”patja”. Hohtotassu istahti välinpitämättömästi sammalen päälle, ja Arpitähti mulkaisi naarasta.
”Miksi jäit nelipuulle?” päällikkö kysyi.¨
”Miten niin jäin?! Tulin teidän mukananne, olitte vain sokeita!” Hohtotassu puolustautui.
”Pah! uskoisinko muka tuon! Valotassu kertoi, että hempeilitte Myrskyklaanin soturin kanssa! Onko tämä totta?” Arpitähti sihisi.
”NO EI OLE!” Hohtotassu huusi.
”Kylläpäs on! Valehtelet! Tästä lähtien saat poistua leiristä vain soturin seurassa! Sinua vahditaan myös kokoontumisessa!” arpitähti julisti ja Hohtotassu alkoi kynsimään maata kiukkuisena.
”Et voi tehdä tätä! Minullakin on oikeutensa!” Hohtotassu huusi.
”Hohtotassu, tämä on sinun parhaaksesi! Rikot soturilakia tapailemalla toisen klaanin kissaa!” Arpitähti kertoi.
”Sinulla ei ole todisteita!” Hohtotassu karjui.
”Eipä niin, mutta en kuitenkaan päästä sinua lähtemään leirin ulkopuolelle!” arpitähti julisti, ja Hohtotassu juoksi pois päällikön pesästä raivosta kihisten.
”Et ,mene leirin ulkopuolelle!” Arpitähti huusi, ja Ruosteturkki kiiruhti pysäyttämään Hohtotassua. Soturi nappasi oppilasta niskasta ja raahasi tämän tuoresaaliskasan luokse.
”Syö nyt sentään jotain!” Ruosteturkki naukui ja Hohtotassu nappasi vastahakoisesti kasasta jäniksen ja meni näykkimään sitä oppilaiden pesän edustalle. >Olen kuin vanki…< Hohtotassu ajatteli.

Vastaus:Hyvä! Poistin muuten sen vähän ylempänä olevan tarinoihin vastaamis juttusi, koska en ollut ihan varma mikä kuului mihinkin ja niin edes päin. Annoin jokaiselle uudet kp:eet. ;) Nyt kun sinulla on salasanat ja muut voit antaa kp:t aina samalla tavalla kuin minä ja Mustis! :D Ai niin, saat ihanasta tarinastasi 24 kp:ta! ;D
~Korppi

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultakukka
15.09.2012 16:47
/jatkoa.../

kokoontuminen

"Selvä! Lasken sinut alas ja päästän sinut irti kunhan et kerro!" hän sanoi.
"En kerro! Ja päästä jo alas!"
*Laskee Tippatassun alas*
"Ja pääsen kyllä itsekkin leiriin!"
"Hyvä on häivyn!" Hän sanoi
"Ja muista ei sanaakaan!"
>Huoh! mikä typerys! Tapailee nyt varjoklaanin naarasta< *juoksee*
"Tulin, Kävin vain jaloittelemassa."
"Pyydän nyt kokoontumiseen lähtijät Saniaisturkki,
Tomuturkki, Harmaaraita,Hallaturkki,
Kultakukka, Pilvihäntä, Valkomyrsky, Tulisydän, Jääkatse, Tuhkamarja, Tippatassu, Saarnitassu ja Lehvätassu." Mustatähti julisti
>Miksi se typerys pääsee mukaan, hähän heti menee Hohtotassun luo.<
"Lähdemmekö jo?"
"Lähdemme heti kun..." Tuhkamarja oli sanomassa
"Lähdemme, tulkaa kaikki jotka pyysin niin tänne!" Mustatähti ulvaisi.
>Jännää! Eka kokoontumiseni!<
Kun he olivat päässeet nelipuulla hän huomasi että Jääkatse oli jo löytänyt Hohtotassun ja kaksikko matkasi suurkiven taakse.
>Lähdempä seuraamaan heitä, ja sen jälkeen vasta etsin muut parantaja oppilaat<
*Hän seurasi heitä kunnes tylsistyi*
>Huoh! Menen etsimään muut parantaja oppilaat hän löysi Tuuliklaanin parantaja oppilaan ja varjoklaanin, mutta jokiklaani ei ollut ilmeisesti vielä tullut.
"Hei keitä te olette, minä olen Tippatassu?"
"Olen Lumitassu, Tuuliklaanin parantaja oppilas." Sanoi valkoinen naaras, lukuun ottamatta mustia korvien ja hännän päätä.
"Ja tässä on Punatassu, Varjoklaanin parantaja oppilas." Naaras jatkoi.
Kun he olivat jutelleet jonkin oikaa paikalle ilmestyi siniharmaa naaras jolla oli kauniit silmät ilmeisesti Jokiklaanista hajusta päätellen.
"Hei keitä olette?" kysyi harmaa naaras.
"Hei olen Lumitassu, Tuuliklaanin parantajaoppilas." sanoi Lumitassu.
"Olen Sinitassu, Jokiklaanin parantajaoppilas. Keitä te kaksi olette?" hän kysyi
"Minä olen Tippatassu, Myrskyklaanin parantaja oppilas. Ja hän on Punatassu, Varjoklaanin parantaja oppilas." Selostin innokkaana.
Juttelimme tovin kunnes Mustatähti julisti kokoontumisen alkamaan ulvaisulla. Hän aloitti.
"Parantajaoppilaamme Tippatassu, haistoi ja näki mäyrän ja olemme haistaneet Varjoklaanin kissan ja kulkukissoja reviirillämme!" Mustatähti julisti.
"Mustatähti vannon kautta soturi lain että kukaan soturimme ei ole astunutkaan reviirillenne, sen sijaan oppilaista enn ole varma. Vähän jälkeen viime kokoontumisemme eräs oppilaamme Hohtotassu sai raivo kohtauksen ja lähti joten en ole varma..." Arpitähti sanoi.
"Selvä kiitos tiedosta." Mustatähti sanoi.
Pitkätähti varoitteli kulkukissoista ja Sulkatähti varoitti kaksijaloista koirineen. Kunnes Sulkatähti ulvaisi kokoontumisen päättyneeksi ja kaikki lähti takaisin leireihinsä paitsi Jääkatse ja Hohtotassu jotka olivat nukahtaneet suurkiven taakse...

/Tämä on vähän muihin pohjautuva koska se on sama kokoontuminen/


Vastaus:Juu! Saat 18kp:ta! :)
~Korppi

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Siniturkki
15.09.2012 11:37
Jatkoa...

Minä heräsin ja ravistin sammaleet turkistani.
*Katselin ympärilleni Mutaturkki oli jo herännyt.*
"Hmm...Voisin käydä katsastamassa että kellään ei ole halkeilevia anturoita tai mitään muutakaan vaivaa."
*Tassuttelin ensin klaaninvanhimpien pesälle ,sillä arvelin heillä olevan kaikista eniten vaivoja.*
"Hei!"
Onko teillä kaikki hyvin?
Yksi heistä sanoi kovalla äänellä:
"Minullä taitaa olla halkeilleita anturoita."
"Selvä, hoidan sen saman tien ,käyn vain valmistamassa hauteen siihen."
*Tassuttelin takaisin parantajan pesälle.*
"Taidankin kokeilla tehdä lesken lehti hauteen, ja otan samalla hierakan lehtiä viilentämään anturoita."
*Sekoitin hauteen valmiiksi ja nappasin hierakan lehtiäkin mukaan ,sitten tassuttelin klaanin vanhimpien pesälle*
"Tässä levitän tätä haudetta anturoillesi ja näitä viilentämään niitä"
"olet melkein yhtä hyvä kuin Mutaturkki tai ainakin voit oppia yhtä hyväksi."Sanoi vanhus.
"Oletko todella sitä mieltä?"Kysyin.
"Tietysti olen" Sanoi vanhus.
"Kiitoksia ja jää lepäämään tuon sinulle kalan tai kaksi!"
*lähdin tassuttelemaan kohti tuoresaalis kasaa.*
*nappasin kaksi mehevän näköistä kalaa ja vein ne vanhukselle*
>Pääsenköhän minä kokoontumiseen tänä yönä?<
*Jatkoin tarkastustani ja hoidin vaivat sitä mukaan kun niistä tultiin valittamaan.*
*Kun auringon huipun hetki oli tullut hän oli saanut kaikki vaivat hoidettua ja päätti hakea purtavaa.*
*Tassuttelee tuoresaalis keolle ja napaa kalan.*
*Syö sen muutamalla suden nälkäisellä hotkaisulla ja hautaa luut leirin ulkopuolelle*
"Lähden etsimään Mutaturkkia ,ehkä hän voisi opettaa minulle tänään vielä jotain uutta"
*Tassuttelin sotereiden pesälle kysyäkseni tiesikö kukaan minne Mutaturkki oli mennyt.*
"Hei Usvajalka!"
"Hei Sinitassu!"
"Tiedätkö minne Mutaturkki on mennyt?"
"Hän meni keräämään yrttejä joelle."
"Selvä! Kiitos"
*Tassuttelin joelle päin ,kunnes törmäsin Mutaturkkiin omissa ajatuksissani*
"Ai hei voisitko opettaa minulle jotain sillä pianhan tulee ilta ja lähdemme kokoon tumiseen, pääsenkö minä muuten mukaan?"
"Toki ,voin opettaa sinulle vaikka mikä autaa levottomuuteen ja shokkiin,tämähän on ensimmäinen kokoontumisesi."
"Jippii, pääsen kokoontumiseen!"
*Hypin riemuissani.*
"No niin rauhoituhan jo ,mennään niin kerron sinulle parantajien oppeja."
"Selvä ,voin ottaa puolet yrtti kantamuksestasi."
"Kiitoksia!"
*He tassuttelivat leiriin ja Mutaturkki rupesi kertomaan Shokista ja levottomuudesta*
Ilta alkoi hämärtyä ja he söivät pikaiset ateriansa ennen kuin lähtisivät muiden mukana kokoontumiseen.
*Sulkatähti ulvaisi lähdön merkiksi ja kokoontumiseen lähtiät kokoontuivat ,ja lähtivät matkaan.*
He odottelivat hetken kuopan reunalla ja syöksyivät sitten rinnettä alas kokoontumiseen!
"Tämä on ensimmäinen kokoontumiseni!"
*Ryhtyy heti etsimään muita parantaja oppilaita.*
*Löytää heidät suurkiven takaa juttelemasta*
"Hei!"
"Tämä on ensimmäinen kokoontusimeni!"
"Mitkä ovat nimenne?"
"Minä olen Lumitassu ,tuuliklaanin parantajaoppilas" sanoi Valkoinen, lukuunottamatta mustia korvien ja hännän päätyä.
"Minä olen Sinitassu, Jokiklaanin parantajaoppilas!"
"Keitä te kaksi olette?"
"Minä olen Tippatassu, ja tässä on Punatassu."
"Punatassu on varjoklaanin parantajaoppilas ja minä olen myrskyklaanin parantajaoppilas" Tippatassu julisti ylpeästi!
"Hyvä kaikilla klaaneilla on siis parantaja oppilas! Sinitassu, Lumitassu, Punatassu ja Tippatassu!"
He keskustelivat keskenään kunnes kuului päällikön ulvaisu.
Kaikki hiljenivät ja pääliköt ilmoittivat klaaniensa kuulumiset.
Juuri mitään ei ollut tapahtunut Sulkatähti varoitti vain muita klaaneja kaksijaloista koirineen.
Myrskyklaanin päällikkö kertoi mäyrästa ja tuuliklaanin päälikkö kertoi kulkukissoista jotka olivat uskaltaneet iskeä kyntensä parantaja oppilaaseen ja tämän ystävään.
Kun kokoontuminen päättyi klaanit lähtivät kohti kotejaan.

// Voisitko lisätä sinne missä näytetään kaikkien klaanien jäsenet niin mahdollisesti jokiklaaniin vanhuksiin harmaaläiskän. Ja Sinitassun esittelyyn pörröisen hännän ;)//
Vastaus:Hienoa! Saat 20p:ta! :D Ja voin lisätä! ;))))
~Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hohtotassu
14.09.2012 23:53
3. Luku
Ensimmäinen kokoontuminen

"Hohtotassu, herää jo!!" Arpitähti karjui Hohtotassun korvaan.
"Mitä, kuka, häh?" Hohtotassu naukui oudolla äänellä.
"Olisit nähnyt ilmeesi!" Arpitähti muorusi iloisena.
"Haluatko toisen arven kuonoosi!?" Hohtotassu sähähti ja loikkasi seisaalleen taisteluvalmiuteen.
"Ei, en haasta riitaa, vaikka en voikkaan painaa tekoasi villaisella. Mutta teoistasi huolimatta, pääset kokoontumiseen, ja saanet olla kiitollinen!" Arpitähti kertoi. Hohtotassu nyökkäsi ja viiletti samassa hetkessä ulos oppilaidenpesässä.
"Toivottavasti se rauhoittaa sinua vähän... ," Arpitähti mutisi katsellessaan Hohtotassun ateriointia. Nuori naaras hotki innokkaana valtavaa fasaania. >Pääsen tapaamaan sitä komeaa Jääkatsetta...< Hohtotassu ajatteli ja alkoi hotkimaan yhä nopeammin.
"Älä hotki tuolla tavalla, tai tukehdut vielä höyheniin!" Arpitähti huokkasi Hohtotassulle. Oppilas mulkaisi päällikköä, mutta silloin hänen kurkkunsa juuttui hyöhen. Oppilas alkoi yskimään viimatusti ja Arpitähti kiiruhti oppilaan luokse hätääntyneenä, ja alkoi takoa tämän selkää.
"Sanoin jo, älä hotki! Ei meillä ole mitään kiirettä!" päällikkö sihisi hampaittensa välistä ja kipitti herättämään muita oppilaita ja sotureita. Hohtotassu jatkoi syömistä, vaikka ei hotkinutkaan enää niin nopeasti. Piakkoin Arpitähti tallusteli ulos sotureiden pesästä Tummaturkki, Korpinsulka, Suokynsi, Auringonlasku ja Pikkupilvi mukanaan, ja soturit kiirehtivät herättämään oppilaita. Pikkupilvi juoksi parantajan pesälle, ja tuli pian ulos seiltä Nuhanenä kintereillään. Kuten tavallista, Nuhanenän kuonosta valui hieman räkää. Sitten Pikkupilvi kiiruhti hakemaan klaaninvanhimpia, ja hänen mukaansa tulivat Tyhjäsilmä, Pikkukorppi ja Raitasulka, kaikki Varjoklaaanin klaaninvanhimmat. Hohtotassu vilkaisi ympärilleen, ja huomasi Pöllötassun, joka aterioi vähän matkan päässä. >Taidan hieman kiusata tuota kollia...< naaras ajatteli hiipiessään takaapäin kohti Pöllötassua. >Enää pari askelta, ja saalis on minun!< naaras ajatteli, ja loikkasi Pöllötassua kohti. Hän nappasi nuoren kollin syömän jäniksen ja juoksi salamana nokkospensaaseen, joka sijaitsi pentutarhan lähettyvillä.
"Anna jänikseni takaisin senkin pahanilman lintu, tai teen sinusta variksenruokaa!" Pöllötassu uhosi ja lähti juoksemaan Hohtotassua kohti. Kolli syöksyi kohti oppilasta, mutta viimme sekunnilla Hohtotassu ehti väistää, ja hän potkaisi Pöllötassua takaraivoon.
"Hah! Olet surkea! Eikö sinusta olisi pitänyt tulla jo klaaninvanhin, eikä oppilas, kolottaako niveliä!? Olet hidas, pitäisikö Pöllötassu-vanhus viedä kenties Nuhanenän huiviin?" Hohtotassu pilkkasi, ja pari muutakin oppilas kokoontui seuraamaan Hohtotassun ja Pöllötassun mittelyä.
"Tuon saat vieä maksaa, KETUNLÄJÄ!" Pöllötassu karjui loikatessaan Hohtotassua kohti. Naaras västi, mutta Pöllötassu ehti raapaista hänen ohimoaan. Siihen jäi pieni pintanaarmu, josta ei kylläkään vuotanut edes verta.
"Tuollaisillako iskuilla kuvittelit pääseväsi soturiksi?!" naaras pilkkasi ja Pöllötassu kihisi raivosta.
"Nyt näytän sinulle, Rotanpapana, kuinka oikea klaanikissa taistelee!" Pöllötassu sähisi potkaistessaan Hohtotassua kuonoon. Naaraan suussa pitämä jänis lensi, ja Pöllötassu sai sen napattua kiinni ilmasta.
"Sinun kaltaisesi kotikisu ei voi koskaan saavuttaa taistelemisessa tai saalistamisessa samaa tasoa, mitä puhdasverinen klaanikissa saavuttaa. Kotikisut - kuten sinä - ovat vain tyhjiä, kaksijalkojen hoivaamia lällyjä, jotka eivät voi koskaan haistaa tuulessa oikean riistan ja vapauden tuoksua!" Pöllötassu naukui tyynesti.
"Runollista, mutta anteeksi vain, en voi sietää runoja! Nyt saat kärsiä, saastasuo!" Hohtotassu naukui syöksyessään salamana Pöllötassun jalkoja kohti. Pöllötassu ennätti näykätä Hohtotassun korvaa, mutta se ei naaras haitannut hiirenpapanan vertaa! Hän tarttui hampaillaan Pöllötassun jalkaa, ja alkoi paiskata kollia maahan. Muut oppilaat katselivat touhua kauhuissaan, kunnes Arpitähti syöksyi mittelön keskelle ja potkaisi Hohtotassua, jolloin Pöllötassu lensi pois hänen otteestaan.
"Etkö usko mitään!? Taistelut klaanitoveriasi vastaan, ja vieläpä minun oppilastani, ja täysin merkityksettömästä syystä! Valitettavasti Pöllötassu ei pääse kokoontumiseen, oletko nyt tyytyväinen!?" Arpitähti sähisi. Hohtotassu kumarteli ympärilleen, ja Arpitähti huitaisi Hohtotassun poskea käpälällään.
"Ole onnellinne, että pääset kokoontumiseen!" Arpitähti sähähti ja lähti viemään Pöllötassua parantajan pesälle. Arpitähti ja Nuhanenä juttelivat jotain kaksistaan, eikä Hohtotassu kuullut mitä. Sitten Nuhanenä nyökkäsi ja kantoi Pöllötassun pesänsä varjoihin. Silloin Arpitähti naukuaisi, ja klaani lähti juoksemaan ulos leiristä, ja kohti nelipuuta! Klaani juoksi metsissä, ja Hohtotassu huomasi kahden muun Varjoklaanin oppilan päässeen mukaan kokoontumiseen, - Graniittitassun ja Risatassun. >Tästä tulee luultavasti hyvä kokoontuminen!< Hohtotassu ajatteli laukatessaan muitten mukana.

"SEIS!!" Arpitähti huusi ja klaani pysähtyi. Kaikki kääntyivät katsomaan nelipuun laaksoa, jossa olisvat jo Joki-, Myrsky-, ja Tuuliklaanin kissat. Arpitähti antoi merkin hännällään ja Varjoklaanin kissat lähtivät laskeutumaan alas rinnettä - tietysti Hohtotassu etunenässä! Naaras oli kirinyt eteen, ja esitti klaanin päällikköä.
"Hohtotassu, mitä sinä teet?" Arpitähti sihisi hampaittensa välistä oppilaalle.
"Mitä, enkö muka saisi olla edessä, kun kerran olen metsän kaunein kissa?" Hohtotassu naukui ja pujahti heti kissan joukon sekaan, etsimään Jääkatsetta. >Voi tuota oppilasta!< Arpitähti ajatteli loikatessaan suurkivelle, ja julisteassaan kokouksen avatuksi.

"Hei Jääkatse!" Hohtotassu naukui valkoisella soturille ja kosketti tämän kounoa omallaan.
"Hei vain Hohtotassu!" soturi vastasi tervehdykseen ja vielä nuolaisi Hohtotassun poskea.
"Mikä Varjoklaania viivytti niin paljon?" Jääkatse naukui ystävällisesti.
"Eräs Pöllötassu. Hän hyökköäsi kimppuuni, kun vähän pilailin... ," Hohtotassu naukui välinpitämöttömänä.
"Hohtotassu kyllä varasti hänen jäniksensä!" Korpinsulka pisti väliin tassutellessaan kaksikon ohitse.
"Ole sinä hiirenpapana hiljaa! Yritämme K-E-S-T-U-L-L-A! Keskustella!" Hohtotassu sähähti ivallisesti Korpinsulalle. Soturi mulkais oppilasta mutta jatkoi omia puuhiaan.
"Hohtotassu, mitäpä jos... ," Jääkatse takelteli.
"Niin mitä?" Hohtotasu kummasteli.
"Jos menisimme suurkiven taakse. Siellä kukaan ei huomaa meitä!" Jääkatse kuiskasi ja nuolaisi Hohtotassun korvaa.
"Tietysti mennän!" Hohtotassu nau'ahti ja kissat hiipivät suurkiven taakse.
"Täällä voimme puhua rauhassa," Hohtotassu naukui.
"Nii-in!" Jääkatse vastasi. Kissat alkoivat sukia toisiaan. Molemmat tiesivät, että se oli väärin, mutta minkäs teet, kun on rakastunut? >Jääkatseen rinta on niin lihaksikas, ja turkki on kuin untuva... Vaikka minua ei nukutakkaan, on silti pakko... , pakko ottaa edes pienet torkut.< Hohtotassu ajatteli, ja nukahti samantien, tuntien Jääkatseen ruumiin lämmin ja huumaavan tuoksun unessankin...

/Jännää jatkoa seuraa... ;D\
Vastaus:Rakkautta ilmassa?? :D Tottakai on! 21 kp:ta!
~Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hohtotassu
14.09.2012 19:43
2. Luku

Mustamuratti

"Kukas se sinä luulet olevasi?!" musta kolli sähähti pisteliäästi.
"Kukakohan?! Hohtotassu, ja voin vaikka tappaa sinut, jos et käyttäytdy tarpeeksi kunnioittavasti, ketunläjä!" hopeanharmaa raidallinen oppilas sähäti.
"Heh! Sinäkö tappaisit minut?! Oppilas, joka putsaa vangin sammalia! Kaikkea sitä näkee, kun vanhaksi elää!" kolli naukui ivallisesti.
>Hän haastaa tahallaan riitaa!< Hohtotassu ajatteli, mutta loikkasi raivoissaan luopion kimppuun. Mustamuratti onnistui raapaisemaan naaras otsasta, ennen kuin ääni keskeytti kahden kissan nujakan:
"Hohtotassu, lopeta! Vaikka Mustamuratti onkin Varjoklaanin vanki, sinulla ei ole oikeutta vahingoittaa häntä!" Tammiturkki, Hohtotassun mestari, naukui ja mulkaisi oppilastaan ja Varjoklaanin kiinni ottamaa vankia, Mustamurattia, joka oli aikaisemmin ollut Varjoklaanin parantaja, ainakin Nuhanenän muistin mukaan.
"Olette kyllä kaksi riitapukaria! Rauhoittukaa välillä!" Tammiturkki torui. Hohtotassu tuhahti.
"Minä rauhoitun kun minua huvittaa!" naaras naukui ylimielisesti ja nakkeli niskojaan.
"Taas tuo sama vanha virsi! Etkö keksi parempaa?!" Tammiturkki naukui ja huitaisi Hohtotassu leikillisesti. Käpälä osui Hohtotassua otsaan, ja siitäkös naaras raivoistui! Hän loikkasi raivoissaan mestarinsa kimppuun ja kaksikko lensi pois vangin pesästä. He kierivät leirin aukiolla, ja kaikki paikalla olevat kissat käänsivät kummastuneet katseensa heihin! Tammiturkki yritti turhaan irrottaa Hohtotassu vatsa karvoistaan, sillä naaras olis pureutunut syvälle lihaan kynsin ja hampain! Silloin auun syöksy Tiikerisydän! (Keskin itse!^^) Hän tarttui Hohtotassu niskasta ja alkoi ravistella oppilasta irti Tammiturkin vastasta!
"Au!" Tammiturkki huusi, sillä Hohtotassu hangoitteli kaikin voimin vastaan. Silloin suurkiveltä kuului huuto:
"HOHTOTASSU, IRROTA TAMMITURKISTA!" Kaikki aukiolla olevat kissat katsahtivat Arpitähteä, joka ylväänä seisoi suurkiven huipulla.
"Hohtotassu, tule pesääni!" päällikkö käski rauhallisella äänelllä ja loikkasi alas suurkiveltä. Sanaakaan sanomatta kolli käveli pesäänsä, ja Hohtotassu lähti seuraamaan klaaninsa päällikköä pesään. Hohtotassun siirsi kanervavat syrjään astuessaan hämärään pesään, ja istahti sammalien päälle kuin mitään ei olisi tapahtunut milloinkaan.
"Hohtotassu, miksi loikkasit mestarisi Tammiturkin kimppuun?" Arpitähti naukui.
"Mitä sitten? Kollia ansaitsi sen!" oppilas protestoi.
"Tuo EI ole mikään selitys! MIKSI hyökkäsit Tammiturkin kimppun?! Kakista ulos!" arpitähti jatkoi herkeämättä.
"Tammiturkki lyö minua otsaan!" oppilas naukui lopulta.
"Luulen, että Tammiturkki "löi" sinua vain leikillään, ei Tammiturkki nyt ketään klaanitoveria löisi tosissaan!" päällikkö naukui, ja siristi silmiään.
"Hän löi minua!" Hohtotassu huusi kiukkuisena.
"Olen alkanut kyllästyä sinuun! Häivy jonnekin tekemän jotain järkevää!" päällikkö naukui, ja raapaisi Hohtotassua lapaan. Naaras kiljahti ja sivalsi Arpitähden kuonoa salaman nopeasti. Sitten naaras pinkoi vielä nopeammin pois päällikön pesästä. Hänen perästään kuului vain Arpitähden raivonhuuto, kun kanerva "verho" heilahti hänen perässään. Kissat kääntyivät katsomaan leirin ulkopuolelle pinkovaa Hohtotassua, ja kummastuovat vielä enemmän kun Arpitähti juoksi ulos pesästä kuono verta valuen.
"OTTAKAA HOHTOTASSU KIINNI!!" Arpitähti huuvi, mutta ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään, Hohtotassu oli jo leirin ulkopuolella. Oppilas pinkoi metsässä tuhatta ja sataa, kunnes kompastui maan alta pistävään jalavan juureen.
"AI HIIRENPAPANA!" oppilas karjaisi kaatuessaan. Hän katsahti atkajalkaansa, jossa oli pieni naarmu. "Ai ai!" hän sähisi vielä nuoleskellessaan takejalkaansa. Pian naaras kuitenkin häristi korviaan. >Toinen kissa, kuuluu ääniä!< hän ajatteli ja pujahti kuin hiiri lähellä olevan onton kannon sisään. Oppilas kurkki puunrungon ulkopuolelle, ja huomasi pian raidallisen, tiilin punaisen turkin, ja valkoiset tassut. Paikalle tuli mysö toinen, tumman ruskea kolli, jolla oli valkoita raitoja ja valkoinen maha + rinta. >Ompa tuttu tuoksu... Ei se ainakaan Varjoklaani ole... , jotain muuta...< naaras tuumi. Silloin hänen silmänsä revähtivät ammolleen! >Veljeni!< hän ajatteli ja ryömi ulos rungosta.
"Hei Flair!" tiilin punainen kolli naukui ystävällisesti.
"Mikä Flair, olen nykyään Hohtotassu!" Hohtotasus naukui ylpeästi ja kohotti aavistuksen verran kuonoaan. (Flair, englanniksi hohto.) Nuoret kolli vilkaisivat pikaisesti toisiaan.
"Ok, mutta meillä oli muutakin asiaa kuin pelkkä rupattelu tuokio mielessä!" tumman ruskea kolli selitti.
"No mitä Thunder?" Hohtotassu kysyi ja kumartui lähemmäs. (Thunder, on suomeksi ukkonen.)
"Missä Stone muuten on?" oppilas kysäisi pikaisesti. Thunder pudisti päätään. (Stone, suomeksi kivi.)
"Hän ei päässyt tulemaan, veljemme on sairas!" punaruskea kolli naukui surullisena. Hohtotassu painoi päänsä surullisena.
"Ei, ei ja vielä kerran ei!" oppilas naukui, ja hänen silmässään vierähti kyynel.
"Brick, kerro lisää Stonesta, pyydän!" Hohtotassu naukui hädissään, ja kääntyi punaruskean raidallisen kollin puoleen. (Brick, suomeksi tiili.)
"Hän, hän yskää koko ajan! En tiedä miksi!?" Brick kertoi hädissään. Hohtotassu näytti miettivän hetken jotain, kunnes hihkaisi:
"Tiedän, kuinka saamma Stonen taas terveeksi! Seuratkaa minua!" Hohtotassu naukui ja kolmikko katosi saniaistiheikön joukkoon.

Kome kissaa istui ukkospolun reunalla.
"NYT!" hopeaharmaa raidallinen naaras huudahti ja kaikki kissat lähtivät juoksemaan vinhaa vaihtua ukkospolun toiselle puolelle. Lähistöltä kuului hirviön jyrinää, mutta viimme hetkellä kolmikko ehti toiselle puolelle.
"Olemme nyt Myrskyklaanin reviirillä, joten älkää metelöikö ja yrittäkää piilotella ja peittää tuoksunne," Hohtotassu selitti veljilleen. Molemmat kissat nyökkäsivät, ja sitten kolmikko lähti matkaan. Hohtotassu pujahti saniaisten joukkoon ja loikkasi sieltä ulos nopeasti. Silloin naaraan silmät lasittuivat. Hän seisoi valkoisen kollin edessä, ja heidän kounonsa koskettivat toisiaan. Kolin jäänsiniset silmät olivat kauniit, ja kolli olis lihaksikas ja komea.
"Ööö... ," kolli sopersi.
"MYRSKYKLAANILAINEN!" Thunder huudahti ja loikkasi kohti valkoista kollia. Thunder sivalsi kolli korvaan, ja siihen tuli pieni lovi.
"Thunder, lopeta!" Hohtotassu huudahti ja tönäisi veljensä kauemmas. Thunder mulkaisi Hohtotassua, mutta oppilas ei välittänyt.
"Olen Hohtotassua, kuka sinä olet? Minulla on todella tärkeää tekemistä täällä!" Hohtotassu selitti ja valkoinen kolli nyökkäsi.
"Olen Jääkatse, ja voin auttaa sinua ja ystäviäsi," valkoinen Myrskyklaanilainen esittäytyi.
"Kiitos, he ovat kyllä veljiäni, mutta ethän sinä sitä voinut tietää... ," Hohtotassu naukui, ka kissat lähtivät matkaan.

"Tämä yrtti auttaa yskään," Jääkatse mutisi hampaittensa välistä kun kanniskeli kissanminttua Hohtotassun luokse.
"Kiitos Jääkatse!" Hohtotassu naukuu ja nuolaisee Jääkatseen poskea. Soturi punastui korvanpäitä myöten, ja neljä kissaa lähtivät kävelemään ukkospolkua kohti.

Kolme kissaa pysähtyivät nelipuulla. Jääkatse oli lähtenyt jo paljon aikaisemmin, ja enää olivat jäljellä Hohtotassu, Thunder ja Brick.
"Ottakaa kissanminttu ja lähtekää takaisin kaksijalkalaan," Hohtotassu käski ja lähti juoksemaan pois nelipuulta edes katsomatta, mitä Thunder ja Brick tekisivät. Pian naaras viiletti jo ukkospolulla asti. Ällöttävä katku täytti naaraan sieraimet, mutta hän ei aikonut palata nelipuulle. Silloin naaras muisti ukkospolun alla kulkevat tunnelit, joita pitkin Varjoklaanin kissat saapuivat kokoontumisiin. Naaras kiiruhti sinne, ja kohta hän taivaslsi pimeässä, vain viiksiensä ja näkönsä ohjaamana. >Täällä näkee tuskin mitään...< Hohtotassu ajatteliu, mutta ennemmin kuin pian hän näki valon, ja loikkasi takaisin valoiseen maailmaan. >Toivottavasti Arpitähti ei ole minulle kovinkaan vihainen...< Hohtotassu ajatteli talsiessaan leiria kohti. Pian naaras pujahti kanervatunnelista sisään, ja pian hän pujahti oppilaidenpesään, sillä halusi välttää liian huomion. Pian Hohtotassu nukahti raskaan päivän vuoksi, ja hän näki unia Stonesta, Brickstä, Thunderista ja Torasta. (Tora: Hohtotassun neljäs veli, vaikka ei tarinassa nimeä mainitakkaan.)
Vastaus::D 26 kp:ta!
~Korppi

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultakukka
14.09.2012 18:24
/Jatkuu.../

"Tässä on ne Unikon siemenet, Tuhkamarja."
"Voi kiitos." Hän vastasi
>No mitä köhän veljeni pomottajan päässä nyt liikkuu?<
"TIPPATASSU!"
>Voi ei...<
"Missä olet ollut?" sanoi Jääkatse.
"Mitä nyt?"
"Missä olit?" hän jankutti.
"PUUSSA!"
"Puussa?" hän kysyi hämmästyneenä
"Niin mäyrähän ei osaa lentää!"
"Mäyrä? Olet tainnut saada päähäsi jotain tyhmää!" Hän pilkkasi.
"Olet yksikin hiirenaivo!"
"Miten niin!" hän huusi.
"Lähden hakemaan lisää voikukkia" mutisin.
Kun olin metsässä huomasin että joku jäljitti minua, mutta en huomannut kuka. Keräsin voikukkia ja sitten... joku hyökkäsi päälleni.
"Noin viempäs sinut leiriin!" Veljeni
*Rimpuilin*
"Päästä irti!"
"Miksi muka!?" hän kysyi ivallisesti.
"Koska... koska, voin kertoa päällikölle että olet pihkassa siihen Hohtotassuun!"
"Mitä sinä höpiset!" Hän sanoi
"No en ole sokea kokoontumisten aikana, olen seurannut sinua! Ja sitä paitsi olen seurannut vapaa ajallani sinua, menet heti Hohtotassun luo!"
"Et kyllä uskalla kertoa!" Hän sanoi.
"En kerrokkaan..."
>Huh< ajatteli Jääkatse
"Jos... lasket minut alas!"

/ajattelin jättää sen jännään kohtaan koska jatkan sitä ja aikani ei riitä pidempään/

Vastaus::) 7kp:ta! :)
~Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapilvi
14.09.2012 15:13
tassuttelimme Kaarnakasvon luo.
"Ajoimme kulkukissan tiehensä reviiriltämme!"
"Kuulin ja saitte ilmeisesti ylimääräisiä kehujakin."
"JOO! ja itse pitkätähdeltä!"
"olkaa ylpeitä itsestänne, mutta menkää nyt lepäämään."
Näin unta. Unessani vieras kissa tassutteli luokseni ja sanoi
"Olen Tuuliklaanin entinen parantaja. Ja ohjastan sinua niin kauan kunnes sinusta tulee oikea parantaja ja Kaarnakasvo aloitta tähtiklaanissa sinun ohjastamisen. Minä auta sinua kipeissä kysymyksissä ja annan enteitä."
"Kuka olet?" Kissa alkoi jo haihtua pois.
"hei odota! ÄLÄ MENE!" Näky katosi ja minä heräsin.
huohotin ja Herätin mustikkatassun.
"mmmmhhmm. Anna minun nukkua."
"HERÄÄÄÄ!! MAUUUUU!"
"Hei älä mau´u korvaani, herään herään."
" mennään nummelle"
"hyvä on" *tassuttelimme nummelle ja sitten näin kissan haamun puussa!
"KATSO! MUSIKKATASSU KATSO!"
"niin. Saarnipuu mitä ihmeellistä siinä on?"
"etkö näe?"
"en."
"ai." kissa sanoi
"vain sinä näet minut."
"Kerro jo kuka olet!" näky haihtui pois.
"Menetitkö jo muistisikin? Minä tässä Mustikkatassu!"
*mutisee paheksuntansa. Jatkoimme nelipuulle asti ja käännyimme sieltä kohti leiriä.
Pian olimmekin jo leirissä ja tassuttelin Kaarnakasvon luo.
>Kertoisinko kissasta?<
"Niin Lumitassu?"
"ömm.... tuota kissa ilmestyi minulle unessa ja puhui minulle. ja myöhemmin hän istui saarnipuun oksalla mutta Mustikka tassu ei nähnyt häntä."
"olet saanut ensimmäisen enteesi. tai sitten se oli ensimmäinen näkysi, mikäli kissa jonka näit ei puhunut tulevaisuudesta."
"ooh! Onko se merkki siitä että minusta on kehittymässä oikea parantaja?"
"Mahdollisesti. Mutta menehän nyt tekemään omia juttujasi."

jatkuu...

//piti lähteä piakkoin kuvataidekouluun joten en ehtinyt tehdä pidempää, pahoittelen. :)//
Vastaus:7kp:ta!!! ::D <----nelisilmähirviö! XD
~Korppi

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultakukka
13.09.2012 15:45
/Jatkoa/

Kun olin erottanut Sormustinkukan siemenet ja Unikon siemenet, lädimme yhdessä mestarini Tuhkamarjan kanssa kohti leiriä. Kunnes kuului...
"Tuhkamarja, Tuhkamarja..." se kuului Pilkkuhännälle. Menimme niin nopeasti kuin voimme leiriin...
"Niveliäni särkee" Pilkkuhäntä valitti.
"Tippatassu, Tuo UNIKON SIEMENIÄ ÄLÄKÄ SEKOITA NIITÄ SORMUSTIN KUKAN SIEMENIIN! SINUN PITÄISI TUNNISTAA! Tuhkamarja käski
Minä juoksin niin kovaa kuin pääsin rampajalalla.
*Emmin*
>Kumpi se on minun pitäisi tunnistaa!<
"TIPPATASSU! TULE JO!" Tuhkamarja huusi.
>Toivottavasti se on tämä!<
"Onhan tämä oikea!?" Kysyin
"Katsotaan... Kyllä nämä ovat unikon siemeniä!" Tuhkamarja sanoi
"Ja sitä paitsi sinun pitäisi kyllä tunnistaa se ilman minun vastausta." Hän jatkoi.
>Huh, onneksi ne olivat oikeat.<
>Mitä hän oikeen ajatteli! Hänen pitäisi tunnistaa ne kuin vettä vaan< Tuhkamarja ajatteli
"Voinko syödä kohta, Tuhkamarja?"
Mitään ei kuulunut...
"Tuhkamarja!"
"Mitä? Ei tarvitse huutaa en ole kuuro!" hän vastasi
"Vähän kyllä vaikuttaa siltä!" huusin.
"No niin mitä sinulla oli asiaa?" hän kysyi
"Voinko syödä nyt?"
"Kyllä toisitko minullekkin?"
En ehtinyt vastata kunnes...
"Toin teille jäniksen"
"Kiitos Vatukkatassu" Tuhkamarja sanoi
*söivät*
"Lähtisitkö hakemaan Unikon siemeniä, Tippatassu?
"Selvä" vastasin Tuhkamarjalle.
>Hän luottaa minuun!< *ylpeä*
*Tassuttelee kohti piikki herne tunnelia*
Hetken päästä...
>Täältä me lyösimme Unikon siemenet, mikä tuo lyöhkä on?" *nuuhkaisee*
>Mäyrä!Mitä se täällä tekee luulin niitä yöeläimiksi!< *Katsoo ympärilleen*
>Täällä ei näy paljoa puita! Joudun siis juosta!<
*Juosee ja katsoo taakseen*
>Mäyrä seuraa minua! Tuolla on puu!<
*Kiipeää puuhun* Sillä välin leirissä...
"Mustatähti, Mustatähti! Tippatassu on kadonnut!" Tuhkamarja huusi.
"Lähetän partion etsimään häntä." Mustatähti vastasi
"Ruskohäntä, Kultakukka ja Hallaturkki, menkää etsimään Tippatassu! Nyt!
kohta piakkoin...
"Tippatassu tule alas sieltä puusta! Mikä sinut sinne ajoi?" se oli Ruskohäntä.
"Tulen ja se oli Mäyrä!"
"Mäyrä?!" Ruskohäntä toisti
"Mäyrä se oli!" Tippatassu intti.
"Mutta nyt jos sallitte minä käyn hakemassa niitä Unikon siemeniä." Tippatassu sanoi tyynesti.
Tuota pikaa leirissä...
"Tulimme! Ja Tippatassu lyötyi!" Ruskohäntä ilmoitti
"Hyvä ja Tippatassu mikset tullut aikaisemmin huolestutit meidät kaikki?" Mustatähti kysyi vaativasti
"Mäyrä ajoi minut puuhun!" Tippatassu sanoi
"Selvä, no käskempä partion olla valppaana." Mustatähti sanoi.

/Jatkan tätä tarinaa joskus tuonnenpana/

Vastaus:Hyvä! Saat 19 kp:ta! :D
~Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapilvi
13.09.2012 15:20
"Kaarnakasvo, mitä me leirissä tänään teemme?"
"Tänään sinä saatkin koettaa irrottaa klaaninvanhimmilta punkkeja hiirensapella."
"Hyvä on. Haen hiiren sapen ja lähden klaaninvanhimpien luo."
Hyvä pese tassusi vedessä sen jälkeen." *Tassuttelin hakemaan hiirensapen. sitten lähdin kohti klaaninvanhimpien pesää.
"Onko täällä punkeista kärsiviä kissoja?"
"Onpa hyvinkin aloita minusta." Yksi vanhuksista sanoi.
"Selvä" *Ottaa hiirensapellakostutetun sammaltukon ja alkaa etsiä punkkeja. Ihan juuri olen valmis.
"Huh voit nyt liikkua."
"Selvä" vanhus vastasi.
"onko muilla punkkeja?"
"Ei" Kuoro vastasi.
"selvä on menen pesemään tassuni."
*tassuttelin purolle pesemään tassuni ja sitten kaarnakasvon luo.
"Olen valmis kaarnakasvo"
"henoa mene sitten tekemään sitä mitä oppilaat nyt yleensä tekevätkään."
*Lähdin tassutteleaan kohti muita oppilaita. Ainoa oppilam Lumitassun lisäksi oli mustikkatassu joten hän oli Lumitassun paras ystävä.
"Hei!"
"Hei! Lumis. joko teit tehtäväsi tältä erää?""Minä tein, lähdetäänkö yhdessä metsälle?"
"Sopii!" Vastasin innokkaana. *Tassuttelimme leirin sisäänkäynnistä ulos.
"Katso marjoja!"
mustikkatassu juoksi kohti marjakuusta.
"EEI!" *Lähdin pinkomaan mustikkatassun perään niin kovaa kuin pääsin. ja sitten loikkasin ja puskin Mustikkatassun pois pensaan luota.
"Älä koske niihin! Marjat ovat myrkyllisiä yksi voi tappaa."
"Huh hyvä että olit mukana jatketaan matkaa."
"Juu sopii." *Tassuttelimme Jonkin matkaa kunnes mustikkatassu pysähtyi.
"mikä on?"
"Haistele." *Nuuhkii ilmaa. Samassa heidän kimppuunsa syöksyi suuri kolli, ilmeisesti kulkukissa hajustapäätellen.
"Ääk!"
"Shhhhhhhhh!!!!" mustikkatassu sähisi. ja loikkasi kollin kimppuun. Taistelu näytti hurjalta ja minä sen kuin katsoin vierestä.
>Nyt riittää!< *Loikkasin kamppailuun mukaan. Nyt tajusin mitä minä tekisin jos olisin soturioppilas. Olin nyt varma siitä että minun kohtaloni oli olla parantaja oppilas. minä purin kollin jalkaa ja mustikkatassu oli kollin selässä.
"Tee näin!" mustikkatassu huikkasi. Hän keinautti itsensä roikkumaan kollin kylkeen ja siitä hän yltti vatsaan potkimaan. kolli rääkäisi ja riuhtoi vimmatusti. Mustikkatassu pudottautui tassuilleen ja kamppasi kollin. Minä loikkasin kollin kylkeen ja ja potkin kollin vatsaa. Kolli nousi ja läimäisi minut puskaan. mustikkatassukatsoi kollia silmästä silmään. Ja loikkasi kollin tassuja kohti mutta kolli tiesi mitä tämä yritti. kolli läimäisi mustikkatassunkin pusikkoon mutt kuin sanattmasta käskystä me molemmat loikkasivat yhtä aikaa kollin kylkeen. kolli kellahti kyljelleen ja me raavimme kollin vatsaa kolli nousi ja ravisteli opplaat pois.
"Shhhhhhh!" Sähisimme yhdessä kollille ja kolli tajusi lähteä pois. Kolli juoksi pensaaseen ja ja mustikkatassu lähti perään kunnes jähmettyi paikalleen kulessaan
"Seis. Taistelitte hienosti, myös sinä Lumitassu ja nyt Lumitassu sinä saat näyttää mustikkatassulle miten parannetaan haavat.
"Kiitos." vastasimme yhteen ääneen. ja Mustikkatassu tassutteli lumitassun ja itse Pitkätähden partioineen luo.
"Nyt me jatkamme partiota ja hoida sinä haavat Lumitassu, Mustikkatassu taistelit todella urheasti."
"Selvä on." vastasin.
"Selvä kiitos pitkätähti."
Vastaus:Hienoa! Saat 20 kp:ta!
~Korppi

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Siniturkki
12.09.2012 20:50
Jatkoa.....

Sinitassu heräsi siihen kun joku töykki häntä.
"Onko jo ilta?" Sinitassu kysyi.
"On ja nyt pitäisi lähteä hakemaan sitä kissan minttua jos muistat?"Mutaturkki sanoi lempeästi. Sinitassu nousi sammal vuoteeltaan ja ravisteli samettisesta turkistaan loput sammaleen rippeet pois.
"Lähdetään vaikka heti!"Sinitassi sanoi.
He tassuttelivat yhdessä kaksijalkojen leirin lähelle ja sitten Mutaturkki sanoi:
"Nyt hiivi niin hyvin kuin osaat tiedän ettei sinua ole opetettu ,mutta yritä parhaasi"
"Selvä Mutaturkki" He hiipivät kaksijalkojen leirin laidalle ,missä oli kissan minttu mätäs.
"Otetaan niin paljon kuin suuhun mahtuu ,jotta ei tarvitse tulla ihan heti takaisin"Mutaturkki kuiskasi.
"Selvä"Sinitassu vastasi
kun he olivat ottaneet kissan minttua tarpeeksi he palasivat takaisin leiriin, hyvillä mielin onnistuneesta yrtin haku reissusta.
Kun he olivat saapuneet leiriin kaikki valmistautuivat nukkunaan menoon.
he tassuttelivat parantajan pesälle.
*He laskevat kantamuksensa yrttivarastoon.*
"Mennään nyt nukkumaan, tämä lepo on ansaittu."Mutaturkki sanoi ja nuolaisi Sinitassun päälakea.
"Mennään vain!"Sinitassu vastasi.
*Sinitassu haukotteli ja kääveli kehää sammalpedillään.*
Kun sammalvuode oli tarpeeksi pehmeä hän käpertyi siihen ja vaipui syvään uneen.

//Ei ollut mikään maailmän pisin tarinaksi mutta se oli sentään jatkoa edelliseen ;) //
Vastaus:Hyvä! 5 kp:ta!
~Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hohtotassu
12.09.2012 20:39
1. Luku

Hohtotassu ja Tammiturkki

Hopeanharmaa mustaraidallinen naaras juoksee metsässä. Hän loikkaa kaatuneen puunrungon yli ja jatkaa juoksemistaan. Kuin naarasta seuraisi joku... , joku, jonka takia hänen on pakko juosta kuin tuli hännän alla. Pian naaras pysähtyy ja vilkaisee salamanopeasti ympärilleen. Jahtaajaa ei näy... Mutta ilmeisesti naaras ei aio jäädä vain seisoskelemaan kuin mikäkin järkensä menettänyt jänis! Hän kiipeää lähellä olevaan suureen tammeen, ja pörhistää häntä karvansa läheisimmälle oksalle päästyään. Naaras tuijottaa herkeämättä alas maahan, ja pian hänen käytökselleen löytyy selitys: puun alle astelee suuri, ruskea raidallinen kolli. Kolli vaikuttaa etsivän jotain, vilkuilee ympärilleen ja huhuilee jatkuvasti: "Hohtotassu, Hohtotassu! Meillä ei ole kokopäivää aikaa! Tule jo esiin!" Pian oksalla olevan naaraan käytös muuttuu. Hän paljastaa kyntensä ja heilauttaa pari kertaa häntäänsä, kunnes loikkaa oksalta alas - suoraan raidallisen kollin niskaan! Kaksikko paina hetken maassa, kunnes hopeanharmaa nuori naaras painoi harmaan kollin maata vasten. "HOHTOTASSU, POIS PÄÄLTÄNI SENKIN MÖYKKY!!" ruskea kolli karjuu naaraalle. Hohtotassun karvat nousevat pystyyn ja hän hypähtää sirosti pois mestarinsa päältä. "Älä nyt suutu Tammiturkki! Se oli vain leikkiä!" Hohtotassu mouruaa. "Jos se oli leikkiä, niin ei ainakaan hauskaa leikkiä! Arvaa kaksi kertaa olisiko sinusta kivaa että minä vain loikkaisin päällesi kuin mikäkin, mikäkin möhkäle!" Tammiturkki sihisee vihaisena. "No, ensinnäkin, minulle EI saa tehdä mitään sellaista, sillä olen paljon arvokkaampi ja hienotunteisempi kuin sinun kaltaiset klaanirotat! Ja toisekseen, huomaisin tulosi vaikka silmät kiinni, mölinäsi kuuluu Jokiklaanin asti! Metsästätkö vain kuuroja hiiriä?" Hohtotassu naukui kuin Tammiturkki olisi ollut vain pikku pentu jolle pitää selittää kaikki erikseen ja kärsivällisesti ja nakkeli niskojaan ylimielisesti. Tammiturkin niskakarvat nousivat pystyyn raivosta. "Anteeksi vain, mutta sinäkin olet sellainen 'klaanirotta'! Ja vastaus toiseen: minä sentään OSAAN metsästää, sinä et saisi kiinni edes rampaa kilpikonnaa!" Tammiturkki naukui pisteliäästi. Hohtotassu vain tuhahti ja nakkeli niskojaan, kuin ei olisi kuullut koko juttua. Sitten hän livahti alus kasvillisuuden joukkoon. >Mitä minä oikein teen tuon oppilaan kanssa?< Tammiturkki ajatteli epätoivoisena ja lähti seuraamaan oppilastaan. Hohtotassu marssi kiukkuisena metsässä. >Että se rotanpapana kehtaa!?< naaras ajatteli. Pian hän kuitenkin pysähtyi. >Hmm… Mikäs täällä tuoksuukaan? Jänis!< naaras ajatteli ja heittäytyi vaanimisasentoon. >Nyt se Tammiturkki saa nähdä kuka ne rammat kilpikonnat metsästääkään!< Hohtotassu ajatteli vahingoniloinen virne kasvoillaan. Oppilas hiipi hetken vielä saniaisia kohti, kunnes huomasi suuren, pulskan jäniksen nakertavan ruohonkortta parin hännänmitan päässä. Hohtotassu tarkisti tuulen suunnan. <Hyvä, olen tuulen alapuolella!< naaras ajatteli ja alkoi hiipimään jänistä kohti. >Enää pari hiirenmittaa!< Hohtotassu ajatteli ennen kuin loikkasi tyytyväisen näköisenä jänistä kohti. Mutta ei! Hohtotassu sai vain vähän kiinni jäniksen takajalasta, eikä saanut päivällisensä kuin hieman horjahtamaan. Pian jänis viilettikin jo kaukana, eikä sen jahtaamisesta olisi ollut enää mitään hyötyä! Hohtotassu alkoi kihistä raivosta! Hän alkoi mouruamaan valtavasti ja loikkasi vielä läheisen kiven päälle, jotta ääni kuuluisi pitemmälle. Äänessä ei ollut sanoja, se oli vain jotain ihmeen höpötystä. Juuri silloin Tammiturkki pujahti saniaisten lävitse Hohtotassun luokse. ”Mitä sinä huudat! Säikytät kaiken riistan täältä Jokiklaanin leiriin asti! Lopeta!” soturi karjui. Hohtotassu vilkaisi kylmästi mestariaan. ”Minä lopetan sitten kun MINUA huvittaa!” naaras naukui ivallisesti ja hän piti silmiään kiinni kuin olisi ollut joku päällikkö Hohtotähti! ”Lopeta nyt tuo! Et ole mikään päällikkö, vaan typerä, rasittava ketunläjä!” Tammiturkki karjui ja nappasi oppilastaan niskavilloista. ”Sinulla on paljon selittämistä Arpitähdelle!” soturi naukui hapaittensa välistä. Hohtotassu rimpuili kuin viimeistä päivää! Tammiturkilla oli täysi työ pitää hänet hampaissaan, vaikka Hohtotassu oli oppilaaksi aika pienikokoinen. Kuitenkin Hohtotassu oli kasvanut, eikä enää ollut se pieni karvapallo, joka makasi Hallaunikon vieressä imemässä maitoa. Ehei! Hohtotassu oli jo aikamoinen oppilas, monen soturin veroinen jopa. Mutta silti Tammiturkki sai pidettyä oppilaansa hampaittensa välissä. Kun Hohtotassu huomasi rimpuilemisen turhaksi, hän alkoi mouruamaan! ”Mitä sinä siinä huudat kuin haavoittunut jänis!?” Tammiturkki ärähti. Hohtotassu vaikeni hetkeksi ja mulkaisi murhaavasti mestariaan. Sitten oppilas jatkoi. Kaksikko oli jo melkein leirin vieressä, ja Tammiturkki huokaisi helpotuksesta. Mutta molempien kissojen epäonneksi partio sattui pysäyttämään heidät. Partion johdossa oli Järkäle niminen suuri kolli, jonka mieli puuhaa oli kiusata Tammiturkkia ja tämän oppilasta Hohtotassua. ”Mitäs se Tammiturkki oppilastaan kanniskelee?” Järkäle naukui ivallisesti. ”Onko Hohtotassu kenties saanut vesikauhun? Kuulin, että oppilaasi pelästyi nähtyään leirissä vesilammikon!” Järkäle jatkoi, ja Ruosteturkki, Suokynsi ja Salamatuli räkättivät naurusta kuin varikset! Silloin Hohtotassun sappi kiehui yli! Hän onnistui jotenkuten rimpuilemaan irti mestarinsa, Tammiturkin otteesta. Naaras loikkasi nauravaa Järkälettä kohti, ja sivalsi kollin kuonoon suuren, verta valuvan arven! ”Mi- mitäh?!” Järkäle takeltelee epäuskoisena kuono verestä punaisena. ”Haluatko toisenkin?” Hohtotassu sähähtää haastavasti, korvat luimussa. Järkäle luimistaa korvansa ja hänen kurkustaan kumpuaa murinaa. Hohtotassu heilauttaa pari kertaa häntäänsä, kunnes loikkaa kohti Järkälettä. Soturi väistää ja potkaisee Hohtotassua, mutta ei osu oppilaaseen. Sitten on Järkäleen vuoro hyökätä! Soturi loikkaa kohti Hohtotassua, mutta oppilas ”sukeltaa” soturin ali ja loikkaa tämän mahaan kiinni. Järkäle huitaisi Hohtotassua otsasta, ja oppilas irrotti otteensa. Kissat seisoivat hetken erillään kunnes Hohtotassu juoksi puuhun. ”Alkoiko oppilasta pelottaa!? Juostaan sitten heti mamman syliin!” Järkäle karjui ivallisesti. Hohtotassu oli jo melkein ala oksalla, ja loikkasi suoraan Järkälettä kohti! Järkäle avasi suunsa ammolleen, sillä kolli oli varma voitostaan. ”Heh! Lennät suoraan minun suuhuni!” Järkäle naukui ivallisesti. Mutta Järkäle oli väärässä! Juuri viimme hetkellä Hohtotassu väisti, ja loikkasi maasta välittömästi Järkäleen kurkkuun kiinni! >Miten voimakas tuo oppilas onkaan?< se oli kaikkien paikalla olevien kissojen yhteinen ajatus. Hohtotassu pureutui syvemmälle kurkkuun, mutta silloin raivokas ääni kiiri halki ilman: ”HOHTOTASSU, JÄRKÄLE, LOPETTAKAA HETI!” Kissat lopettivat välittömästi, ja kaikki kääntyivät katsomaan Varjoklaanin ylvästä päällikköä, Arpitähteä. ”Järkäle, Hohtotassu ja Tammiturkki, tulkaa pesääni. Te muut, jatkakaa partiota ilman Järkälettä!” päällikkö jatkoi, ja sitten nelikko lähti paikalta, Varjoklaanin leiriä kohti...

"Tammiturkki, etkö osaa pitää oppilastasi kurissa?" Arpitähti murisi tiukasti ja kylmästi.
"Ei se ole minun vikani, Hohtotassu on niin tottelematon!" Tammiturkki puollustautui.
"Tammiturkki, jokaisen mestarin tehtävä on pitää oppilaansa kurissa, oli oppilas kuinka villi tai tottelematon tahansa. Erityisesti klaanitoverin kimppuun käymisestä seuraa paha rangaistus!" päällikkö jatkoi tiukalla äänellä.
"Mu- mutta... ," soturi yritti.
"Ei mitään muttia! Säännöt ovat sääntöjä! Sinä ja oppilaasi saatte rangaistuksen! Juuri sopivasti klaanimme soturit nappasivat kiinni erakon, joka kartoi olevansa entinen klaanikissa nimeltään Mustamuratti. Saatta hoitaa kaksin eakkoa, joka saatta osoittautua hyväksi lisäksi klaanin soturien joukkoon," päällikkö naukui.
"Mutta nyt, kuulustelu. Järkäle, miksi Hohtotassu loikkasi kimppusi? Mitä teit? Miksi?" päällikkö naukui.
"No, olin rauhassa vain lähtenyt partioon kun tui oppilas loikkasi kimppuuni ilman syytä!" Järkäle naukui.
"Järkelä valehtelee! Hän haukkui minua ja oppilastani, ja Hohtotassu loikkasi hänen kimppunsa, sillä oli niin vihainen! Hohtotassu saisi kyllä hillitä itsensä joissakin tilanteissa!" Tammiturkki kertoi, ja mulkaisi oppilastaan.
"No, en voi tietää, kumpi puhuu totta, vaikka Tammiturkin selitys kuulostaakin uskottavammalta. Minän täytyy puhutella Ruosteturkki, Suokynttä ja Salamatulta myöhemmin. Häipykää nyt silmistäni, minulla on miettimistä!" Arpitähti mourusi, ja kissat poistuivat päällikön pesästä.
"Minä kostan kyllä tämän!" Järkäle sihisi astellessaan Tammiturkin ja Hohtotassun ohi. Hohtotassu mulkaisi soturia.
"Pikkupilvellä taitaa olla pian puuhaa..." Hohtotassu mutisi ja katseli kynsiään. Järkäle tajusi, ja loikki sotureiden pesää kohti.
"Heippa, menen syömän!" Hohtotassu huikkasi.
"En antanut sinulle lupaa syödä!" Tammiturkki huusi oppilaansa perään mutta Hohtotassu ei kuunnellut. >Mitä minä teen tuon oppilaan kanssa?< Tammiturkki ajatteli ja meni hänkin syömään.
Vastaus:Tul pitkä tarina! :D Saat 24 kp:ta!
~Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapilvi
12.09.2012 20:29
"eilinen oli melkoinen päivä!" Mumisin itselleni. Kaarnakasvo oli sanonut että tänään minulla oli vapaataa lukuun ottamattamuutaman yrtin hakemista. Päätin tehdä sen heti aamusta jotta loppupäivä olisi mukavatehdä omia juttuja kun päivän työt olisi tehty. Sitten lähdin etsimään lisää pihlajanlehtiä. tälläkertaa kiipesin taidokkaammin kuin silloin ja olin hyvin tyytyväinen itseeni.
"Nyt vien nämä leiriin ja voinkin sitten tehdä omia juttujani." Juokin leiriin ja Kaarnakasvon luo
"Hienoa! Nyt voit tehdä ihan oma juttujasi."
"Kiitos Kaarnakasvo." Lähdin leiristä pikku kävelylenkille. Kuulin äänen!
"shhhh" *jähmetyin paikoilleni. oli kauhuissani, se oli käärme!
"voi ei!" en ollut ikinä ennen nähnyt käärmettä mutta tunnistin sen heti tarinoiden perusteella.
"mitää minä teen!?" *Peräännyn hitaasti taakse päin.
"Jos käärme puree mikä auttaa?"
"Ai niin käärme juuri!"
"Auuuuuuuu! Miuuu!" käärme oli tassussani kiinni! ravistin tassuani ja juoksin niin nopeasti kui ikinä pystyin parhaalle käärmeen juuri paikalle minkä Kaarnakasvo oli näyttänyt. poimin muutaman ja laitoin haavaan. Tunsin oloni hyvin helpottuneeksi ja onnuin takaisin leiriin ja suoraan Kaarnakasvon luo.
"Mitä sinulle on sattunut?"
"Käärme puri laitoin siihen käärmejuurta."
"Hienoa se on juuri oikea yrtti siihen, mene nyt lepäämään tuon jälkeen on hyvä levätä, minä tuon sinulle tuoresaalista."

// tuokin oli puhelimella... ;-)//
Vastaus:5 kp:ta!
~Korpinsulka

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Siniturkki
12.09.2012 17:02
Sinitassu nousi makuupaikaltaan ylös, hän oli juuri saanut ateriansa päätökseen.
"Hmm.......lähden keräämään yrttejä hauteisiin ja sitten sekoitan hauteita ,sekä täytän marja valikoimia" Sinitassu mutisi.
"Etsin karhun vatukoita, kehäkukkaa, kissanminttua, silla ne kuolevat pian kieru mataraa ja kortetta."Sinitassu tuumaili.
Sinitassu lähti kulkemaan metsään ja viimein hän löysi kirveliä ja keräsi sitä niin paljon kuin suuhun mahtui, sitten Sinitassu hautasi ne maahan ja lähti etsimään lisää yrttejä. Tätä jatkui auringonhuipun hetkeen saakka.
"Huh.....enää täytyy hakea kissanminttua."
Ajatus ei ollut järin miellyttävä sillä, kissanminttua kasvoi kaksijalkojen olin paikan lähellä. "No täytyy mennä"Sinitassu mutisi.
Sitten Sinitassu lähti kohti kaksijalkojen leiri paikkaa.
"Ollaan jo lähellä"Sinitassu mutisi itsekseen.
Nyt hän haistoi jo kissan mintun viekottelevan tuoksun.
Joku tarttui Sinitassuun takaa päin, ja nosti hänet ylös.
"Apua!"Sinitassu huusi.
Hän havaitsi ,että hän oli kaksijalan sylissä ja siinä samassa hän alkoi huitoa ja rääkyä vimmatusti kunnes kaksijalka pudotti hänet maahan.
Hän jouksi niin lujaa kun käpälistään pääsi ja kuuli kuinka toiset kaksijalat heittivät häntä kivillä ja kuinka ne huusivat hänelle.
"Se oli lähellä" hän mutisi kun oli eksyttänyt ne.
"Haen kissan minttua myöhemmin."
"Tästä lähin en enää hae kissan minttua ilman Mutaturkkia"Hän mutisi.
Hän palasi leiriin yrttikantamuksen kerä ja kulki hitain ja raskain skelin parantajain pesälle jossa odotti tapaavansa Mutaturkin.
kun Sinitassu saapui paikalle Mutaturkki oli kuin olikin pesässään.
"Tässä Mutaturkki,*laskee yrtit Mutaturkin tassulen juureen* Voimmeko hakea kissan minttua hieman myöhemmin, vaikka illalla?"Sinitassu kysyi. "Tottahan toki voimme, onneksi sinulle ei käynyt kuinkaan."
"Niin onneksi ei, ne heittelivät minua kivillä ja yrittivät saada minut kiinni."
"No nyt sinun kannattaa hakea purtavaa ja käyda torkuille jotta jaksat lähteä illalla hakemaan sitä kissan minttua."
"Selvä Mutaturkki"Sinitassu sanoi, ja haukotteli leveästi.
Hän nappasi tuoresaalis kasasta suuren vonkaleen, ja lähti aterioimaan.
Kun Sinitassu oli syönyt hän tassutteli parantajan pesälle ,ja käveli muutaman kierroksen keää pedillään.
Kun peti tuntiu mukavalta Sinitassu käpertyi kerälle ja nukahti saman tien.

//Jatkan tätä tarinaa toisessa osassa jos sopii ;)//
Vastaus:Tuli kaks kertaa! :D
~Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pihlajapilvi
12.09.2012 16:58
Kaunis päivä oli aluillaan. Lähdin kysymään Kaarnakasvolta mitä teemme tänään.
"Tänään näytän sinulle missä on parhaar yrtin keruu paikat."
"Selvä kaarnakasvo." Kävelimme jonkin matkaanummella kunnes huomasin jotain kiintoisaa.
"Kaarnakasvo katso, marjoja!"
"Älä koske niihin. ne ovat kuolo marjoja yksikin voi tappaa."
"Huh!" >onneksi en sännännyt niitä päin.< Jatkoimme matkaa kohti apaja paikkoja. Kaarnakasvo pysähtyi yhtäkkiä.
"jokin on vialla."
"mikä?"
"haistan jokiklaanin! taisimme ylittää rajan huomaamattamme. Ollaan hiljaa! palataan hitaasti rajalle niin kukaan ei näe meitäMutta miksi? Eihän kukaan saa iskeä kynsiään parantajiin!"
" Shhhhh! Hiljempaa kiitos, ei niin mutta se voi aiheuttaa klaanillemme harmia jos jokiklaanilaiset tulistuvat."
"Ahaa, olen toki hiljempaa." Kaarnakasvo paunautui maata vasten ja lähti perääntymään hiipien kohti rajaa mibä otin mallia. Kun lopulta olimme rajan toisella puolen, Kaarnakasvo huokaisi helpotuksesta.
"Nyt menemme hakemaan pihlajanlehtiä."
" hyvä on, siinä oli jo vähän jännitystä ilmassa!"
"Ei. Siinä oli jokiklaanin hajua ilmassa."
"No niin olijan siinä sitäkin, mutta mennään jo!"
"Sinä olet hyvin seikkailun haluinen."
"Ehkäpä ölen mutta mennnään jo!"
"tullaan tullaan." Jonkin ajan päästä saavuimme pihlajalle.
"Kiipeä sinä minulla on lyhyt häntä. Ja sinähän se seikkailuja haluat! Nappaat vain muutaman lehden ja palaat takaisin
maahan
"Mutta entä jos mi-" Kaarnakasvo tuijotti minua tuimasti.
"hyvä on hyvä on minä menen." Lähdin kiipeämään kohti lehvästöä. >olen ihan juuri perillä, nyt vain kurkotan vain ja sitten nappaan muutaman lehden ja palaan maahan.< *Kurkotin ja räks! kaarnaa irtosi puusta ja minä putosin samalla puusta.
"miu! Tuo sattui!"
"Älä kurkota kiipeä loppuun asti sillä kun kurkotat paino jää tassuillesi ja kaarnaa saattaa irrita. Yritä uudelleen." Kaarnakasvo kehotti.
"Huoh! Hyvä on, mutta varmist, että minulle on varattu kaikkein muhkein sammalpeti!" *Lähdin kiipeämään kaarnakssvon ohjeiden mukaisedti, nappasin muutaman lehden ja pääsin onnellisesti maahan.
"Hienoa! Nut sitten leiriin." Saavuimme leiriin ja Kaarnakasvo lupautui viemään lehdet parantajanpesään.
"Huh!Melkoinen reissu! Nyt menen lepäämään historian muhkeimmalla sammalvuoteelle!"

//kirjoitin tämän puhelimella joten kirjoitusvirheitä saattaa löytyä.// :)
Vastaus:Hyvä! Saat 10 kp:ta! :)
~Sulkis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Siniturkki
12.09.2012 16:43
Sinitassu nousi makuupaikaltaan ylös, hän oli juuri saanut ateriansa päätökseen.
"Hmm.......lähden keräämään yrttejä hauteisiin ja sitten sekoitan hauteita ,sekä täytän marja valikoimia" Sinitassu mutisi.
"Etsin karhun vatukoita, kehäkukkaa, kissanminttua, silla ne kuolevat pian kieru mataraa ja kortetta."Sinitassu tuumaili.
Sinitassu lähti kulkemaan metsään ja viimein hän löysi kirveliä ja keräsi sitä niin paljon kuin suuhun mahtui, sitten Sinitassu hautasi ne maahan ja lähti etsimään lisää yrttejä. Tätä jatkui auringonhuipun hetkeen saakka.
"Huh.....enää täytyy hakea kissanminttua."
Ajatus ei ollut järin miellyttävä sillä, kissanminttua kasvoi kaksijalkojen olin paikan lähellä. "No täytyy mennä"Sinitassu mutisi.
Sitten Sinitassu lähti kohti kaksijalkojen leiri paikkaa.
"Ollaan jo lähellä"Sinitassu mutisi itsekseen.
Nyt hän haistoi jo kissan mintun viekottelevan tuoksun.
Joku tarttui Sinitassuun takaa päin, ja nosti hänet ylös.
"Apua!"Sinitassu huusi.
Hän havaitsi ,että hän oli kaksijalan sylissä ja siinä samassa hän alkoi huitoa ja rääkyä vimmatusti kunnes kaksijalka pudotti hänet maahan.
Hän jouksi niin lujaa kun käpälistään pääsi ja kuuli kuinka toiset kaksijalat heittivät häntä kivillä ja kuinka ne huusivat hänelle.
"Se oli lähellä" hän mutisi kun oli eksyttänyt ne.
"Haen kissan minttua myöhemmin."
"Tästä lähin en enää hae kissan minttua ilman Mutaturkkia"Hän mutisi.
Hän palasi leiriin yrttikantamuksen kerä ja kulki hitain ja raskain skelin parantajain pesälle jossa odotti tapaavansa Mutaturkin.
kun Sinitassu saapui paikalle Mutaturkki oli kuin olikin pesässään.
"Tässä Mutaturkki,*laskee yrtit Mutaturkin tassulen juureen* Voimmeko hakea kissan minttua hieman myöhemmin, vaikka illalla?"Sinitassu kysyi. "Tottahan toki voimme, onneksi sinulle ei käynyt kuinkaan."
"Niin onneksi ei, ne heittelivät minua kivillä ja yrittivät saada minut kiinni."
"No nyt sinun kannattaa hakea purtavaa ja käyda torkuille jotta jaksat lähteä illalla hakemaan sitä kissan minttua."
"Selvä Mutaturkki"Sinitassu sanoi, ja haukotteli leveästi.
Hän nappasi tuoresaalis kasasta suuren vonkaleen, ja lähti aterioimaan.
Kun Sinitassu oli syönyt hän tassutteli parantajan pesälle ,ja käveli muutaman kierroksen keää pedillään.
Kun peti tuntiu mukavalta Sinitassu käpertyi kerälle ja nukahti saman tien.

//Jatkan tätä tarinaa toisessa osassa jos sopii ;)//
Vastaus:Juu sopii! Saat tästä osasta 9kp:ta! :D
~Mustis

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultakukka
12.09.2012 15:01
Kuulin:
"Ei hätää, olen täällä!" huuto.
"Kuka siellä, mitä haluat!?" huusin.
Juoksin Tuhkamarjan luo huutaen:
"Tuhkamarja, Tuhkamarja oletko siellä?!"
"Olen kyllä, mikä on hätänä, Tippatassu?" Hän kysyi.
"Kuulin oudon äänen, tule, mennään jo!" sanoin
Menimme paikalle jossa olin kuullut äänen...
"Kuten arvelinkin, ei täällä mitään ole, tule on jo myöhä unettomuus saattaa tehdä tepposia." Tuhkamarja sanoi tyynesti. Kävelin häntä maata laahaten Myrskyklaanin parantajan pesälle.
Kun heräsin... en ollutkaan parantajan pesässä... olin Nelipuulla! Ja näin...
"Pienokaiseni, voi kuinka mukava nähdä sinua!" Ääni oli sama kuin Myrskyklaanin reviirillä se oli...
"Emo!! Luulin näkeväni sinut vasta Tähtiklaanissa tai oikeana parantajana!" huudahdin.
"Ei, ei, voit nähdä minua myös parantajanaoppilaana." emo vastasi.
Kävimme keskustelua kunnes kuulin...
"Tippatassu! Herää meillä on paljon touhuttavaa!!!"
Se oli Tuhkamarja.
"Nuosen, nuosen, mitä tänään tehdään?" sanoin.
"Parannamme sairaita tietysti ja opetan sinut erottamaan unikon ja sormustinkukan." Hän sanoi.
"Selvä." sanoin
"Ja huomenna on jo täysikuu." Hän mutisi.
"Pääsenkö mukaan?" kysyin innokkaana.
"Minne? Ai kokoontumiseen? Tietenkin." hän vastasi.

// toivottavasti kelpaa oon ensi kertalainen nimittäin//

Vastaus:Ihan hyvin kelpaa! :) Tarinassasi oli aina vähän epäselvää missä oltiin ,mutta muuten hyvä! Saat 7 kp:ta!
~Mustis

 






Copyt • Linkit • Listattu • Arvostelut • Blogi • Ylläpitäjät • Ropen parhaat

 1  2  3  4  5  >

02.06.2015 21:53 | Tiikerimyrsky, Myrskyklaani
”Tiikerimyrsky!” Valju ääni kantautui jostain kaukaa naaraan tajuntaan. Hän raotti vaivalloisesti silmiään ja yritti tarkentaa katsettaan. Hetken kuluttua hään ymmärsi tuijottavansa tiheään saniaisseinämään. Hän oli parantajan pesässä.
   ”Tiikerimyrsky”, Vaahtokukan ääni kajahti aivan Tiikerimyrskyn takaa. Naaras pomppasi säikähtäneenä pystyyn ja kiepahti kannoillaan. Parantaja räpytti taivaansinisiä silmiään helpottuneena. ”Heräsithän sinä. Pelkäsin että menetit liikaa verta”, läikikäs naaras maukui hymyillen. Tiikerimyrsky kurtisti hämillään kulmiaan. Vaikka Vaahtokukka oli suoraan edessä, hänen äänensä kuulosti liian kaikuvalta liian epätodelta. ”Miksi…mitä minä teen täällä?” raidallinen naaras kysyi hermostuneena. Vaahtokukka kohotti kulmiaan. ”Kultapieni…taisit lyödä pääsi kun sinua tuotiin leiriin. Onneksi ehdin tyrehdyttää verenvuodon. Sinulla voi olla aivotärähdys. Se ei ole mitään vakavaa. Se paranee ajan myötä. Parasta ettet nyt vain lähden hoippuroimaan, sillä tasapainoaistisi voi heittää etkä pääsisi enää ylös”, parantaja naukui rauhoittavasti ja poistui Tiikerimyrskyn näköpiiristä omaan pesäänsä. ”Annan sinulle vähän yrttejä helpottamaan oloa ja haen sinulle ruokaa. Ei mitään hätää…paranet aivan täysin.” Tiikerimyrsky katseli avuttoman ympärilleen. Lintujen laulua ei kuulunut. Eikä tuulta. Koko tilanne vaikutti oudolta. Leiriaukealta ei kuulunut tavanomaisia ääniä. Oli luonnottoman hiljaista. 
   Vaahtokukka palasi ja laski yrtit Tiikerimyrsky tassujen eteen ja poistui pesästä. Naaras jäi hämmentyneenä tuijottamaan parantajan perään. Hän havahtui tuntiessaan jonkun kuuman valuvan etujalkoja pitkin. Verta. Rintahaavoista valui verta. ”Vaahtokukka!” Tiikerimyrsky huusi. Ei vastausta. Veri kerääntyi lammikoksi naaraan etujalkojen juureen kimallellen auringonvalossa kammottavan rubiininpunaisena. ”EI…minä vuodan kuiviin”, Tiikerimyrsky parahti. 
   ”Tiikerimyrsky!” Huuto kuului syvemmältä metsästä. Se kuulosti niin tutulta….niin kirotun tutulta.  Varjotuuli! Tiikerimyrsky kääntyi. ”Varjotuuli!” Vastauksena kuului pelkkä kivunsekainen vaikerrus. ”Varjotuuli! Varjotuuli vastaa!” Tiikerimyrsky kirkaisi. Hiljaisuus. Tiikerimyrsky syöksyi metsään.
   ”Varjotuuli!” Tiikerimyrsky ulvoi. Veri teki maan liukkaaksi hänen allaan. ”Varjotuuli!” Vastausta ei enää kuulunut. Mutta Tiikerimyrsky oli varma suunnasta. Järven kimallus. Järvi! Paikat näyttivät kammottavan tutuilta. 
   Tiikerimyrsky törmäsi aukiolle ja lensi nurin suoraan tahmeaan verilammikkoon. Naaras pärskähti ja ravisteli veren silmistään. ”Varjotuuli…” Hän tajusi kauhukseen tuijottavansa harmaan kollin elottomiin silmiin. ”EI!” Tiikerimyrsky rämpi liukastellen kauemmas. ”Ei! Varjotuuli! Älä jätä minua…ei…” Tiikerimysky tärisi. Varjotuuli. Raadeltu ruumis hänen tassujensa edessä. Oli Varjotuuli. Kuolleena. 
   ”Olisit juossut nopeammin. Sinä hänet tapoit. Et tehnyt mitään.”

Tiikerimyrsky säpsähti hereille täristen. Kylmää vettä nuorui hänen selkäänsä pitkin. Rankkasade rummutti maata. Se oli ollut unta.
   Tiikerimyrsky räpiköi pystyyn. Haavat eivät vuotaneet. Jäljellä olivat vain arvet. Naaras törmäsi ulos kylmään sateeseen. Hän antoi tukkinsa kastua läpimäräksi toivoen sen vievän pois iljettävän veren hajun. ”Varjotuuli”, hän kuiskasi. Hänellä oli vain kauhistuttava tunne siitä, että ruumis oli yhä siellä. Yhä siellä rannalla, sateessa…raadeltuna.
   ”Tiikerimyrsky?” Saarniturkki ilmestyi naaraan vierelle. ”Minä vien Sadetassun ja Surusateen metsästyspartioon. Tuletko mukaan?” Kolli kysyi kallistaen kysyvästi päätään. 
   Tiikerimyrsky tuijotti tyhjästi Saarniturkkiin veden nuoruessa hänen turkillaan. Varjotuuli seisoi sateessa parantajan pesän edustalla. Sade himmensi kollin ääriviivoja niin, että tämä näytti pelkältä varjolta.   
   Saarniturkki tökkäisi Tiikerimyrskyä. Naaras räpytti silmiään. Varjotuuli oli poissa.

//en taas osaa kirjottaa XD//

 - Tiikerimyrsky, Myrskyklaani | Kommentoi

14.03.2015 15:11 | Tiikerimyrsky, Myrskyklaani
Tiikerimyrsky heräsi Saarniturkin harmaan käpälän varovaiseen töytäisyyn. Naaras vetäytyi vaistomaisesti kauemmas. ”Tiikerimyrsky, sanoin Ratamohännälle että tulet mukaani metsästämään. Nousehan, niin päästään lähtemään”, Saarniturkki naukui kärsivällisesti. Tiikerimyrskystä kuulosti samalta, kuin Saarniturkki olisi yhä hänen mestarinsa. Naaras käänsi päänsä toiseen suuntaan. ”Minä en halua lähteä metsästämään”, hän mutisi. Saarniturkin kärsivällinen huokaus kuului hänen vierestään. ”Ylös nyt. Lähdet mukaan”, hän onnistui kiskomaan Tiikerimyrskyn jaloilleen ja työntämään tämän ulos aukiolle, jota valaisi jo ensimmäiset kirkkaat auringonsäteet. Tiikerimyrsky pysähtyi sotureiden pesän eteen myrtyneenä. Hän saattoi melkein nähdä Varjotuulen tumman hahmon leirin suulla. Naaras säpsähti.

Saarniturkki tökkäsi Tiikerimyrskyä uudelleen. ”Hieno päivä tänään, eikö vain? Saamme takuulla paljon saalista”, kolli naukui pirteällä äänellä. Tiikerimyrsky urahti ja raahusti aukion halki sisäänkäynnille. Saarniturkki kiri hänen vierelleen. ”Ei sinua olisi vielä saanut päästää soturiksi”, kolli naukui leikillisen epätoivoisesti, ”olet vielä aivan liian nuori.” Tiikerimyrsky mulkaisi entistä mestariaan.

Heti päästyään kuuloetäisyyden päähän leiristä Tiikerimyrsky pysähtyi. Hän haistoi kanin. ”Anna mennä”, hän kuiskasi. Tiikerimyrsky tuijotti eteenpäin tyhjänä. Sitten hän tunsi henkäisyn korvansa juuressa. ”Et kai halua tuottaa hänelle pettymystä?” Varjotuuli naukaisi hymyillen. ”Kyllähän sinä tiedät, miten kania metsästetään.” Tiikerimyrsky värähti. Hänen päänsä oli aivan tyhjä. Saarniturkki odotti kärsivällisesti hänen toisella puolellaan ja Varjotuuli toisella. ”En muista…” Tiikerimyrsky mumisi jännittyen. Varjotuuli päästi teeskennellyn huokaisun. ”Älähän nyt. Pitääkö minun auttaa siinäkin?” kolli naukaisi. ”Kyllä sinä muistat. Hitaasti ja äänettömästi…ja sitten pieni takaa-ajo ja saalis on sinun. Ei vaikeaa. Kyllä sinä sen muistat”, hän jatkoi. Tiikerimyrsky painautui hitaasti maata vasten ja yritti epätoivoisesti muistella koulutustaan. Kaikki tuntui karkaavan hänen päästään.

”Askel kerrallaan…äläkä panikoi. Olet kuin mikäkin hermoheikko oppilas”, Varjotuuli murahti. Tiikerimyrsky hiipi pehmein tassunaskelin eteenpäin seuraten tuoretta hajujälkeä.

Lopulta Tiikerimyrskyn silmiin osui ruskeankirjavaa turkkia. Kani oli autuaan tietämätön sitä uhkaavasta vaarasta ja jatkoi rauhassa ruuanetsintää. ”Se kuulee sinut ellet ole hiljaa. Syöksy vasta kun olet lähellä”, Varjotuuli virnisti. Tiikerimyrsky luimisti korviaan. Hän epäröi vielä hetken. Sitten hän ponnisti juoksuun.

Kani aisti hänet heti. Tiikerimyrsky myöhästyi sekunnin murto-osan, ja hänen käpälänsä jysähtivät maahan. Naaras sähähti ja kiihdytti elikon perään. ”Ei juoksevaa kania saa enää kiinni!” Hän kuuli Saarniturkin…tai Varjotuulen… huudon takaansa. Mutta hän ei pysähtynyt. Häntä raivostutti, kun kani oli päässyt pakoon. Naaras syöksyi pensaikkojen läpi kanin perässä. Se koikkelehti peloissaan suoraan kohti Jokiklaanin reviiriä.

Tiikerimyrsky tajusi rajan liian myöhään. Hän iskeytyi jäniksen selkään sen kompastellessa kivikossa ja tappoi sen. Mutta hän oli lähes puunmitan rajan väärällä puolella.

Varjotuuli oli ilmestynyt hänen taakseen. ”Hei! Muista mitä viimeksi kävi. Meinasit tappaa sen oppilaan. Aletaan painua täältä”, kolli sähähti. Tiikerimyrsky jähmettyi. Hän nappasi jäniksen leukoihinsa ja rupesi raahaamaan sitä kiireesti rajalle. Tästä hän ei pitänyt yhtään. Saarniturkkiakaan ei näkynyt missään.

Varjotuuli odotti häntä rajan tutumassa, mutta kun Tiikerimyrsky saavutti hänet, kolli katosi jälkiä jättämättä. Naaras pysähtyi hetkeksi hämillään. Sitten hän kääntyi ja oli törmätä luisevaan kolliin.

Tiikerimyrsky pudotti yllätettynä kanin ja perääntyi askelen. Raja oli yhä muutaman ketunmitan päässä oikealla, ja hän oli yhä sen väärällä puolella. Naaras nielaisi hermostuneesti. Hän odotti puoliksi Varjotuulen rynnistävän auttamaan, mutta kolli oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Luiseva kolli oli selvästi oppilas, Jokiklaanin oppilas. Tiikerimyrsky irvisti oikein tietämättä mitä tehdä. Viimeksi hän oli käynyt oppilaan kimppuun, mutta ei halunnut tehdä sitä nyt. Naaraan takkuiset karvat olivat pystyssä, kun hän tuijotti oppilasta.

Oppilas katsoi häntä terävästi. ”Sinä olet Jokiklaanin reviirillä”, kolli naukui. Tiikerimyrsky tiesi ettei näyttänyt kovin edustavalta siinä tapauksessa. Hän näki Varjotuulen kauempana. ”Jätä se oppilas rauhaan ja tule”, kolli naukui haihtuen Tiikerimyrskyn silmissä. Naaras käänsi sekavan katseensa oppilaaseen. Kokoeroa ei ollut paljon

”En…minä…Mitä väliä sillä on?” Tiikerimyrsky takelteli yrittäen kovasti pysyä itsensä herrana. Hän tiesi ettei oppilaalla ollut hirveästi pelkäämisen aihetta. Kolli katselikin häntä hitusen hämmentyneen oloisena. ”Olet meidän reviirillämme”, hän sihahti, ”sillä on väliä.” Tiikerimyrsky alkoi kyllästyä näihin keskusteluihin. Joka kerta sama asia. ja se oppilas… Susitassu olisi jo kertonut kaikille hänestä.

Tiikerimyrsky kirosi itseään ja tuijotti pää tyhjänä oppilasta. Heidän välissään makasi Tiikerimyrskyn aiemmin tappama kani, jonka revitystä kurkusta tihkui verta maahan.

//ollos hyvä Haukka! Toivottavasti kelpaa XD//

 - Tiikerimyrsky, Myrskyklaani | Kommentoi

12.03.2015 18:01 | Tiikerimyrsky, Myrskyklaani
Varjotuuli nuoli lempeästi Tiikerikynnen takkuista turkkia, joihin okaat ja terävät oksankärjet olivat viiltäneet pieniä haavoja, joista muutamasta tihkui verta. Tiikerimyrsky oli pusertanut silmänsä tiukasti kiinni ja painanut päänsä vasten Varjotuulen rintaa. ”Rauhoitu”, Varjotuuli naukui leikkisän kärsimättömästi, ”olet yhtä jännittynyt kuin jos olisit menossa taisteluun.” Tiikerimyrsky äännähti hiljaa. ”Juurihan minä pakenin taistelua”, hän mutisi. Tai niin hän oli muistavinaan. Hän muisti vain että oli paennut vihaisia jokiklaanilaisia. Ja sitten kaikki oli pimennyt.

Varjotuuli töytäisi häntä. Laskevan auringon säteet, joita tihkui pensaan oksien muodostamaan pieneen onkaloon jossa he piileksivät, kultasivat kollin mustanharmaan turkin. ”Sinun täytyy mennä. Painut sitten suoraan parantajanne luo. Nuo naarmut vaativat jotain hoitoa. Onnistut aina telomaan itsesi. Opi liikkumaan ketterästi”, kolli naukui ja nousi ylös varoen päätään osumasta matalalla roikkuvaan oksistoon. Hän törkki Tiikerimyrskyn ylös. Naaras hoippuroi ulos pensaikosta. Varjotuuli virnisti. ”Ei tästä tule mitään. Anna minä tulen saattamaan sinua”, hän kehräsi hilpeästi. Tiikerimyrsky hymyili epävarmasti. Hän sai äkisti lisää voimaa jalkoihinsa ja tassutti syvemmälle kotireviirilleen.

Tiikerimyrsky kompuroi kauan auringon laskettua takaisin leiriin ja seisahtui hämärään suuaukkoon. Kissoja oli yhä hereillä. Hän erotti vaivoin Tulitähden mustan, raitakuviollisen hahmon Suurtasanteen alla Ratamohännän kilpikonnakuviollisen siluetin vieressä. Hän tunnisti myös Vaahtokukan pistävän vaalean hahmon syömässä parantajain pesän edustalla.

”Aiotko jo kääntyä takaisin?” Tiikerimyrsky naukui ja kääntyi katsomaan Varjotuulta. Kollia ei näkynyt enää missään. Tuoksukin oli poissa.

”Tiikerimyrsky!” Tulitähti seisoi naarassoturin edessä. Tiikerikynsi hätkähti ja kääntyi katsomaan päällikköä. ”Tulitähti”, hän totesi hämillään ääni värittömänä. Solakka naaras kallisti päätään. ”Vaahtokukka pyysi minua jo etsimään sinua. Missä olit koko päivän?” Päällikön äänensävy ei ollut kovin ankara, pikemminkin hivenen varovainen. Tiikerimyrsky räpäytti silmiään. ”Minä…” Hän sulki silmänsä. ”No, minä menin ensin järvelle, sitten meinasin repiä palasiksi yhden Jokiklaanin oppilaan”, hän sähähti äkisti ja marssi päällikön ohitse kohti sotureiden pesää. Hän kuitenkin törmäsi Vaahtokukkaan ennen kuin ehti perille. Parantajan ilme oli kovin huolestunut. ”Ehei. Tulehan minun mukaani.  Minun luonani on parempi nukkua”, parantaja sanoi. Tiikerimyrskyn mielestä parantaja näytti hyvin uupuneelta, ja silmät eivät olleet niin kirkkaat kuin tavallisesti. ”Mutta…” Tiikerimyrsky aikoi väittää vastaan, mutta parantaja ohjasi hänet päättäväisesti pesäänsä ja istutti makuusijalle. ”Rauhoituhan hetki, kultaseni… kaikki on hyvin. Kai tiedät, ettei päällikölle puhuta noin?” naaras naukui pehmeästi. Tiikerimyrsky tuijotti parantajaa sekaisena. ”Tiedän…mutta niin kävi”, hän naukui. Vaahtokukka hiljensi hänet lempeästi. ”Saarniturkki lupasi ottaa sinut kanssaan metsästämään huomenna. Käykö se? Voit nukkua hänen vieressään sotureiden pesässä, jos haluat.”

Tiikerimyrsky aukoi suutaan. ”Aivan se ja sama”, hän mutisi. Saarniturkki oli kyllä hänen entinen mestarinsa, mutta ei hänen tarvitse holhota häntä. Vaahtokukka näytti hivenen verran huolestuneemmalta. ”Menehän sitten.”

Tiikerimyrsky tunkeutui sotureiden pesään matalalla riippuvien oksien läpi. Saarniturkki istui pesemässä itseään pesän toisella laidalla. Tiikerimyrsky ei mennyt hänen luokseen, vaan lysähti vapaalle paikalle hyvin lähelle suuaukkoa. Hän saattoi tuntea Saarniturkin katseen niskassaan, mutta vähät välitti. Tiikerimyrsky tunsi Varjotuulen lämpimän turkin omaansa vasten ja nukahti niine hyvineen.

 

//alkaa taas tulla enemmän kirjoitusinnostusta XDD//

 - Tiikerimyrsky, Myrskyklaani | Kommentoi

11.03.2015 15:54 | Myrsky, erakko
Myrsky vaelteli levottomana ympäri järven rantoja. Järvi oli vielä paikoin jo läpinäkyvän jään peitossa, vaikka hiirenkorvan aika lähestyi kovaa vauhtia. Kolli työntyi kosteiden, kuivuneiden rusehtavanväristen sanajalkojen läpi avoimelle kivikkoiselle rantakaistaleelle. Kivien välissä oli siellä täällä tummia, hyytävän kylmiä sulaneita aukkoja. Myrsky enytteli leveitä lapojaan ja pörhisti tummanharmaata selkäturkkiaan. Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta. Oli mukavan lämmintä ja miellyttävää istua laakealla, kevätpäivän lämmittämällä kivellä.  

Myrsky kääntyi nuolaisemaan lapaansa ja antoi katseensa pyyhkiä laakean jääkentän yli. Hän kohotti nopeasti päätään korvat höröllä. Hän nääki jäällä tumman hahmon.  Se oli liian kaukana, jotta hän olisi voinut erottaa turkin väriä, mutta se oli kissa. Myrsky vetäytyi varuillaan näkösuojaan rantapusikkoon. Hän oli Myrskyklaanin reviirillä eikä haluaisi joutua kiinni. HÄn seurasi kissaa katseellaan lihakset jännittyneinä. Olivat klaanikissatkin sitten tyhmiä... mennä nyt jäälle juuri siihen aikaan kun se näyttää vielä kantavalta mutta on paljon heikompaa. Myrsky tuhahti halveksivasti ja nykäisi häntäänsä. Kissa vaani näemmää lintua joka oli laskeutunut jäälle. Kolli hiipi varuillaan eteenpäin. "Älä tee sitä..kun hyppäät niin jää pettää", hän mutisi. Hän kääntyi nuolemaan selkäturkkiaan turhautuneena. Sitten hän kääntyi aikeissa palata metsään etsimään jotain syömisen arvoista. Sitten hän kuuli terävän avunhuudon.

Myrskyn karvat pörhistyivät. Pitäisikö hänen mennä auttamaan? Eihän kenenkään pitäisi jättää toista kissaa pulaan, oli sitten klaanikissa tai ei. Myrsky sähähti ja palasi kiiruusti rannalle. Hän oli isompi kuin jäihin pudonnut kissa, joten jää voisi hyvin pettää. Kolli laski painoaan käpälältä toiselle  hermostuneena. >Hiirenaivo! Hän hukkuu jos et auta< Myrsky aatteli ja alkoi nopeasti loikkia rantaa pitkin lähemmäs vältellen jäätä niin pitkään kuin mahdollista. Hän kiersi aivan kissan taakse niin, että hänen ja rikkoutuneen kohdan välissä oli pari kolme hännänmittaa. Jää näytti tässä vahvemmalta kuin tuonnempana. Myrsky astui kevyesti jäälle ja kiihdytti juoksuun. Veteen joutunut kissa oli nuori oppilas, ehkä vähän Myrskyä nuorempi. KOlli liukui pysähdyksiin syntyneen avannon reunalle ja työnsi päänsä veteen. Hän sai jollakin ihme tuurilla. otteen kissan niskaturkista.

Myrsky kiskoi koko voimallaan ja iski kyntensä jäähän estääkseen itseään liukumasta veteen. Vetäminen oli siltikin vaikeaa. Kolli sai vaivoin vedettyä oppilaan jäälle. Myrsky heilautteli korviaan karistaakseen niistä veden ja veti naarasta hitaasti rannalle. Hänen tassunsa lipsuivat pahasti lähes peilikirkkaalla jäällä.

Myrsky irrotti jäätyneellä rantahietikolla otteensa ja ravisteli itsestään veden. Kolli nosti leveää käpäläänsä ja tökkäsi naarasta kevyesti. "Hei? Oletko kunnossa?" hän kysyi huolestuneena ja äärimmäisen kiusaantuneena tilanteesta. Hän olisi voinut jo häipyä. Naaras kiskoi itsensä istumaan. Myrsky astahti askelen taaksepäin. Hän oli tullut jo kauan sitten siihen tulokseen että klaanit olivat täysi järjettömiä. 
   
Nuori oppilas ravisteli heikosti itseään. "Olen..." tämä maukui hiljaa tuijotttaen Myrskyä kuin jotain outoa oliota. Myrsky räpäytti hämillään silmiään. "öh...Minä olen pahoillani että olen teidän reviirillänne", hän naukaisi väräyttäen korviaan, "Mutta ilman minua sinä taitaisit  olla jo aika kuollut." Kolli virnisti kiusaantuneesti. Hänen tummaharmaa hännänpäänsä vääntyili. "Ja...minun nimeni on Myrsky", kolli esittäytyi hetken mietinnänä jälkeen. Ei nimen paljastamisesta yleensä seurannut mitään pahaa.

 - Myrsky, erakko | Kommentoi

04.03.2015 16:09 | Tiikerimyrsky, Myrskyklaani
Tiikerimyrsky tuijotti tyhjästi Vaahtokukkaa tämän tutkiessa hänen rinnassaan olevia haavoja. ”Ne ovat jo paljon paremmat”, parantaja naukui rohkaisevasti. Tiikerimyrsky käänsi katseensa Vaahtokukan kirkkaisiin sinisiin silmiin. Vaahtokukka huokaisi. ”Kuuntele nyt. Se on ohi. Sinun täytyy jatkaa eteenpäin. Se kipu… ei se häviä minnekään. Siitä tulee osa sinua. Ja kestät sen.” Tiikerimyrsky räpäytti silmiään. Vaahtokukka pakotti hänet katsomaan parantajaa silmiin. ”Ymmärrätkö, Tiikerimyrsky? En tiedä mitä sinä olet kokenut, mutta et voi jäädä siihen. Älä mieti sitä. Ymmärrätkö sen?”
 Tiikerimyrsky sähähti. ”Ymmärrän. Mutta haluan mennä. Pois…ymmärrätkö SINÄ?” hänen äänensä värisi ponnistuksesta. Naaras kääntyi ja nilkutti ulos sumein silmin jättäen parantajan yksin. Naaras suuntasi ulos leiristä lainkaan välittämättä Ratamohännän huudosta. 
   Tiikerimyrskyn ajatukset harhailivat Varjotuuleen. Hän saattoi tuntea kollin turkin pehmeän kosketuksen kyljessään. Naaras pysähtyi vavahdellen ja jatkoi mutkittelevaa matkaansa. Siitä asti kun…kaikki se tapahtui…kaikki oli ollut kuin unta. Metsä, klaanit…kaikki. Mikään ei tuntunut todelta. Kaikki saattoi vain kadota minä hetkenä hyvänsä. Ei enää mitään… kaikki pimeää. Tiikerimyrsky vapisi.
   Yhtäkkiä hän huomasi seisovansa järven rannalla. Hän oli kuljeksinut ajatuksissaan niinkin kauas. Tiikerimyrsky säpsähti. Hän haistoi Jokiklaanin hajun kaikkialla ympärillään. Hänen raidallinen turkkinsa oli naarmuilla ja takussa. >eiiih..< Naaras ajatteli, muttei jaksanut liikkua. Pajut huojuivat suloisesti hänen ympärillään, ja keväinen aurinko paistoi. Ja Varjotuulen lämmin hahmo painautui häntä vasten. Tiikerimyrsky ei enää pystynyt tekemään eroa todellisuuden ja kuvitellun välillä. ”Rauhassa nyt”, Varjotuulen pehmeä ääni kuiskasi. ”Täytyy olla varuillaan. Jokiklaanin partiot voivat kuulla.” Tiikerimyrsky kehräsi katkonaisesti. ”Olen niin väsynyt…”hän kuiskasi. Varjotuuli nuolaisi hänen poskeaan. ”Ei meillä ole kiire. Sanoithan lähteneesi koko päiväksi metsästämään. Muistatko ensimmäisen tapaamisemme?” kolli kehräsi hiljaa. Tiikerikynsi tuijotti lehvien välistä näkyvää vettä. ”Se pieni aukio…miten voisin unohtaa?” hän mutisi. Varjotuuli töytäisi häntä. ”Se on kaunis paikka. Miksi halusit tänne? Jokiklaani nylkee meidät”, hän murisi leikkisästi. Tiikerikynsi hymyili. ”En tiedä…” Varjotuuli kehräsi. ”Raahasit minut tänne. Olit oikeassa. Tämä on kaunis paikka.” Tiikerikynsi kehräsi hiljaa. ”Minä rakastan sinua” Varjotuuli kuiskasi. ”Aina. Tiedäthän sen?”
”Tiedän. Minäkin rakastan sinua”, Tiikerimyrsky mutisi. Varjotuulen häntä kiertyi naaraan hännän ympärille. ”Tulehan. Kuulen jo partion” kolli kuiskasi. Tiikerimyrsky horjui ylös. ”Eihän..kuulen vain yhden kissan askelet”, naaras vastusti. Varjotuuli ohjasi hänet pois rannasta. ”Rauhassa. Taidat olla tulossa sairaaksi, vai mitä? Olet kamalan näköinen…” Varjotuulen lohduttava ääni häipyi. Tiikerimyrsky kääntyi säikähtäneenä. Kolli seisoi vähän matkan päässä. ”Mene vain. Minä käännyn omalle puolelleni…” sitten voimakas ääni vaihtui syyttävään naukumiseen. ”Mitä ihmettä sinä oikein teet? Painu omalle puolellesi, myrskyklaanilainen!” Varjotuulen hahmo katosi ja tilalla oli solakka vaalealäikikäs jokiklaanin oppilas. Tiikerimyrsky tuijotti järkyttyneenä oppilasta. Naaras horjui pari askelta kauemmas. ”Ala painua!” oppilas sähisi karvat pystyssä. >hän on nuori…juuri oppilaaksi nimitetty..häivy nyt…Varjotuuli. Olin oikeassa. Kuulin vain yhden kissan< Tiikerimyrsky ajatteli sekavasti. ”Mitäpä jos…en häivy”, naaras murisi karhealla äänellä. Oppilas huitaisi käpälällään. ”No minä häädän sinut. Kuvittelin että myrskyklaanilaiset pitäisivät enemmän huolta itsestään.” Tiikerimyrsky murisi. Oppilaan taakse astui tummanruskea raidallinen naaras. Tiikerimyrskyn päässä naksahti. Ei heillä ollut oikeutta häiritä häntä…ei hän ollut tehnyt mitään. Naaras sähähti. ”Jättäkää minut rauhaan.” Ruskea naarassoturi murisi. ”Olet meidän reviirillämme, kirppusäkki. Emme takuulla jätä sinua rauhaan. Hyvin tehty, Susitassu, kun haistoit hänet.” Tiikerimyrskyn karvat kohosivat. Naaras harppasi eteenpäin ja paiskasi yllätetyn soturin sivuun. Naaraan pää kolahti ilkeästi vasten kiveä, ja tämä valui pökerryksissä maahan. Tiikerimyrsky sähisi myrkyllisesti oppilaalle ja heilautti käpäläänsä kynnet esillä.

 

 - Tiikerimyrsky, Myrskyklaani | Kommentoi

11.02.2015 20:12 | Leijonatassu, Varjoklaani
Kävelin tuoresaaliskasalle, olin saanut partiossa kiinni hiiren.

"Viet sen suoraan klaaninvanhimmille", mestarini, sekä klaanin varapäällikkö, Tunturituuli naukaisi sävyttömällä äänellä osoittaen ensin hiirtä, ja sitten klaaninvanhimpien pesää.

"Selvä", sanoin nopeasti, otin hiiren takaisin leukoihini ja ravasin klaaninvanhimpien pesän suulle.

Astuin pesään hitaasti ympärilleni vilkuillen, kunnes huomasin edessäni Nuhanenän. Entinen parantaja niiskaisi, hänellä oli nuha, joka ei loppunut koskaan. 

"Hei, Leijonatassu", pienikokoinen valkoharmaa kolli tervehti minua ja räpäytti silmiään ystävällisesti.

"Hei, toin tuoresaalista", nau'uin.

"Johan oli aikakin", murahti sokea Mustajalka, joka käveli luokseni hitaasti.

Ojensin hiiren klaaninvanhimmalle, tuo vetäisi sen itselleen ja ryhtyi syömään. Kolli oli aikanaan ollut rohkea soturi, hänestä olisi saattanut tulla jopa hyvä klaanipäällikkö. Kolli oli kuitenkin sokeutunut luopioiden hyökkäyksessä. 

"Minä menen nyt", kuiskasin vilkaisten vielä kolmea vanhusta, kunnes poistuin pesästä leirin pääaukiolle.

Kiersin katseellani aukiota hetken aikaa, kunnes huomasin Kipinätassun mustan läikikkään turkin oppilaiden pesän edustalla. Naaras nuoli rintaansa, hän oli kaunis.. Uppouduin täysin ajatuksiini, kunnes kuulin äänen takaani: "Leijonatassu!"

Se oli mestarini, Tunturituuli. Hätkähdin, kolli oli kai huutanut minua useammankin kerran.

"Niin?" kysyin nopeasti kääntyen kasvotusten mestarini kanssa.

"Veitkö sen tuoresaaliin klaaninvanhimmille?" kolli kysyi.

"Vein", vastasin ja nuolaisin tassuani.

"Hyvä", kolli sanoi ja kääntyi pois sanaakaan sanomatta.

Olin huojentunut, mestarini läsnäolo sai minut aina olemaan varuillani, vaikka tiesin hänen olevan uskollinen klaanilleen, eikä koskaan tekisi minulle tai kenellekään muulle mitään pahaa. Kävelin Kipinätassun luo.

"Hei", naukaisin ystävällisesti.

Naaras kääntyi minuun päin katsoen minua vihreisiin silmiini sinisillä silmillään.

"Hei", naaras sanoi, nuolaisi pari kertaa rintaansa, kunnes nousi ylös ja katsoi minua suoraan silmiini.

Naaraan katse sai minut lumoutumaan, pysyin hiljaa paikallani jonkin aikaa, kunnes räpäytin silmiäni ja naaras katosi hetkeksi. Kun avasin silmäni, hän oli taas edessäni.

"Onko sinulla kaikki ihan okei?" Kipinätassu kysyi arvostellen minua hieman, mutta naurahti kuitenkin ystävällisesti.

"On", totesin ja päästin vahingossa huokauksen siinä samalla.

"Pitäisikö sinun käydä Pyynsulan luona?" kysyi Kipinätassu ja naurahti jälleen.

"Ei", sanoin ja nousin seisomaan irrottaen katseeni naaraan läikikkäästä turkista.

"Kaunis päivä tänään", yritin vaihtaa puheenaihetta, ja onnistuin.

"Niin, mennäänkö saalistamaan?" Kipinätassu kysyi innostuen ja nousi ylös.

"Minun täytyy kysyä Tunturituulelta", vastasin etsien katseellani varapäällikköä, hän ei ollut leirissä.

"Minunkin täytyy kysyä mestariltani", Kipinätassu naukaisi.

"Hei!" kuului huudahdus leirin suulta, se oli Kotkatassu, ystävämme.

"Hei!" huudahdin takaisin ja käännyin katsomaan ruskean, raidallisen kollin suuntaan.

Hän käveli luoksemme.

"Missä olit?" uteli Kipinätassu.

"Olimme mestarini kanssa harjoittelemassa taistelemista", naukaisi Kotkatassu, hän oli meitä vanhempi, ja siksi kokeneempi.

"Lähdetkö kanssamme saalistamaan?" kysyin väliin.

"Toki, kysyn ensin mestariltani, että saanko", Kotkatassu naukaisi ja nuolaisi rintaansa.

Nyökkäsin, lähdin etsimään Tunturituulta. Pian huomasin, kuinka kollin hännänpää vilahti sotureiden pesään. Juoksin perään. Pysähdyin pesän edustalle ja kutsuin mestariani. Pian valtavan kokoinen musta kolli astui eteeni.

"Onko sinulla asiaa?" kolli kysyi.

"On", naukaisin, karvani nousivat pystyyn nähdessäni mestarini suuren kehon.

"Kerro", Tunturituuli pyysi, oikeastaan käski.

"Voinko mennä saalistamaan Kipinätassun ja Kotkatassun kanssa?" kysyin.

Tunturituuli mietti hetken, kunnes nyökkäsi.

"Ole varovainen, äläkä vahingossakaan ylitä rajoja", kolli murahti ja kääntyi pesään.

Ravasin Kotkatassun ja Kipinätassun luo, he odottelivat minua leirin suuaukolla. 

"Saitko luvan?" kysyi Kipinätassu hieman tunkeilevasti, mutta ystävällisesti kuitenkin.

"Sain", naukaisin.

Arvasin jo, että ystävänikin olivat saaneet luvan. Lähdimme ulos leiristä Kotkatassu joukkoa johtaen. 

"Pysytellään leirin lähettyvillä", naukaisin.

"Miksi?" kysyi Kipinätassu kallistaen päätään.

"En halua ylittää vahingossakaan rajoja", sanoin hiljaa.

"Et sinä ylitä, pidä korvat ja nenä tarkkoina", Kotkatassu sanoi ja tönäisi minua hellästi. 

Mietin hetken aikaa.

"Selvä sitten, mennään", tokaisin.

Lähdimme kävelemään kohti Myrskyklaanin rajaa, siellä olisi varmasti runsaasti riistaa. 

Saavuimme puolisillan luo. Paksu lumikerros sai sillan miltei räsähtämään, mutta tiesin, että silta oli kestävä

"Saalistetaan tässä", Kotkatassu sanoi.

Nyökkäsin, samoin teki Kipinätassu. Nuuhkaisin ilmaa, en haistanut oikeastaan ollenkaan riistaa, ainoastaan laimean tuoksun varpusesta. Lähdin kävelemään eteenpäin, kunnes uusi haju tulvahti sieraimiini. Pysähdyin, kunnes sain selville varpusen olinpaikan. Lähdin hiipimään kohti järven rantaa, kunnes huomasin linnun. Ihan kuin se olisi katsellut hiipuvaa aurinkoa. Yhtäkkiä tajusin, miten nälkäinen olin. En ollut syönyt sitten auringonnousun. Varmistin, että tuulensuunta oli oikea. Varpunen ei huomaisi, kun hiivin sen taakse. Lähdin hiipimään eteenpäin, juuri, kun olin kahden hiirenmitan päässä linnusta, se kääntyi ympäri. Loikkasin kohti varpusta, mutta se pyrähti lentoon. Tartuin kiinni hampaillani sen jalkaan, raavin kynsilläni sen vatsaa, kunnes se putosi maahan. Puraisin palan varpusen kaulasta, lämmin veri räiskähti turkilleni ja värjäsi valkean hangen verenpunaiseksi. Nuolaisin huuliani. 

"Leijonatassu!" kuului parkaisu edestäpäin.

Kotkatassu juoksi kohti minua ulvoen.

"Mikä on?!" kysyin ja otin varpusen hampaisiini, juoksin ystävääni vastaan.

"Kipinätassu.. Kipinätassu jäi kiinni kettuansaan!" kolli ulvaisi hädissään.

"Miten se on mahdollista?!" kysyin.

"En tiedä, ei sen pitäisi olla siellä, mutta se vain oli ja nyt Kipinätassun jalka on jumissa!" Kotkatassu huudahti. 

Pudotin varpusen maahan ja lähdin juoksemaan kollin perässä kohti Kipinätassun olinpaikkaa. Pian kuulin naaraan itkun, hän itki hiljaa nyyhkien. Kävelin hiljaa naaraan luo ja painoin pääni hänen turkkiinsa.

"Ei hätää", kuiskasin, katsahdin lenkkiä, joka oli kiristynyt naaraan takajalan ympäri tiukasti.

Kotkatassu katsoi minua.

"Olen nopeampi, menen leiriin ja ilmoitan tästä", kolli sanoi.

"Jään tänne Kipinätassun luo", naukaisin ja istuunnuin naaraan vierelle.

"Entä jos jalkani irtoaa?" naaras kysyi.

"Ei se ole mahdollista", sanoin.

"Mistä sinä tiedät?!" Kipinätassu ulvaisi, häneen selvästikin sattui ja kovaa.

"En tiedäkään, mutta sinä selviät, usko minuun", sanoin katsoen ystävällisesti naarasta vihreillä silmilläni. 

"Selvä, uskon sinuun", Kipinätassu sanoi ja vilkaisi jalkaansa.

Hän sulki silmänsä ja yritti vielä kerran vetää jalkaa pois lenkistä, mutta se vain kiristyi entisestään. Naaras ulvaisi kivusta. Pian kuulin lähestyviä askelia leirin suunnalta.

"Kipinätassu!" Pyynsulka ulvaisi ja ravasi oppilaan luo.

Tunturituuli tarrasi kiinni keppiin ja veti sen irti maasta. Lenkki löystyi naaraan jalan ympäriltä. 

"Vedä jalka pois!" murahti Tunturituuli.

Kipinätassu vetäisi jalkansa pois lenkistä. Pyynsulka nuoli Kipinätassun veristä jalkaa.

"Palataan leiriin", varapäällikkö naukaisi.

Nyökäsin ja seurasin Kotkatassun kanssa kissojen perässä, kunnes saavuimme leiriin. Kipinätassu vietiin suoraan parantajan pesään. 

"Kauankohan hänen pitää levätä?" kysyi Kotkatassu.

"En tiedä", Kotkatassu naukaisi ja hänen katseestaan saattoi näkyä suru ja huolehtivaisuus.

//Melko lyhyt, mutta joku edes:D 

 - Leijonatassu, Varjoklaani | Kommentit (1)
| Kommentoi

06.02.2015 22:22 | Leijonatassu, Varjoklaani
"Saapukoon jokainen oman riistansa saalistamaan kykenevä suuroksalle(?) klaanikokoukseen!" ulvaisi Revontulitähti.

Tänään se tapahtuisi, minut nimettäisiin vihdoin oppilaaksi! Kuusi kuuta olin pentutarhassa opetellut klaanin kissojen nimiä ja sun muuta tärkeää. Nyt olisi oikea aika, selvästikin. Kävelin muiden luo suurkiven luo. Värisin innosta, minusta tosiaan tulisi oppilas! 

"Leijonapentu, olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Leijonatassuna. Mestariksesi tulee Tunturituuli. Toivon, että hän välittää sinulle kaiken oppimansa", päällikkö sanoi kääntäen katseensa varapäällikköönsä.

"Tunturituuli, olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Salamasielulta ja olet osittanut olevasi uskollinen ja rohkea. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Leijonatassulle", päällikkö jatkoi luoden pikaisen vilkaisun minuun.

Tunturituuli käveli luokseni ja kosketimme toistemme kuonoja. 

"Leijonatassu! Leijonatassu!" klaani hurrasi nimeäni.

Nyökkäsin uudelle mestarilleni ja katselin pentutarhaan.. Kaipasin kovasti emoani, mutta hän oli kuollut, eikä hän uskonut Tähtiklaaniin. Tunsin kovaa kipua sydämessäni, mutta kuitenkin olin myös iloinen kaikesta, mitä klaani minulle tarjoaa. 

"Onnea", Kotkatassu juoksi luokseni ja onnitteli minua.

"Kiitos", naukaisin hymyillen. 

Tunturituuli käveli luokseni vilkaisten minua. Loikkasin mestarini luo ja kallistin päätäni.

"Voimmeko mennä tutustumaan rajoihin?" kysyin hiukan varovasti.

Varapäällikkö empi hetken, vilkaisi taivaalle ja jälleen siirsi katseensa vihreisiin silmiini.

"Huomenna, nyt on liian myöhä", Tunturituuli sanoi nuolaisten rintaansa ja poistui sotureiden pesään.

"Haluatko, että esittelen sinulle leiriä, tai että syömme yhdessä tuoresaalista?" kysyi Kotkatassu katsoen minua innoissaan vihreisiin silmiini.

"Toki", naukaisin ja nuolaisin valkeaa tassuani.

"Hei! Onnea!" huudahti Kipinätassu takaamme, mustaturkkinen punaruskealäikkäinen naaras juoksi luoksemme iloisena.

"Olitko partiossa?" kysyin, naaras oli tullut luoksemme leirin suulta.

"En, kävin vain ulkona", naaras sanoi katsoen minua ja Kotkatassua sinisillä silmillään.

Nyökkäsin hymyillen. Naaras tuntui valehtelevan, mutta eihän asia minulle kuulunut. Kävelimme tuoresaaliskasalle, otin itselleni hiiren, Kotkatassu otti myös hiiren ja Kipinätassu otti kanin, joka oli todella harvinaista herkkua Varjoklaanin reviirillä. Menimme aterioimaan oppilaiden pesän edustalle. Haukkasin palan hiirestä, se oli herkullista! Vasta nyt tajusin, että olin tosiaan oppilas. Harjoittelisin mestarini kanssa, saalistaisin klaanilleni ja auttaisin klaaninvanhimpia. Lehtikadon kylmä puhuri oli tyyntynyt, oli tyyntä. Hopeahännällä tuikkivat ensimmäiset Tähtiklaanin soturit. 

"Leijonatassu! Haloo!" Kotkatassu tönäisi minua.

Yskähdin, meinasin tukehtua hiireen. Olin ollut ajatuksissani, enkä huomannut kahta muuta oppilasta! 

"Anteeksi, olin ajatuksissani", sanoin hieman nolostuneena.

"Ei se mitään", Kipinätassu naukaisi ja virnisti ystävällisesti.

Loin kiitollisen katseen läikikkäälle naaraalle. Tuo hymyili leveästi minulle.

Söin hiireni nopeasti loppuun, sen jälkeen kävelimme yhdessä oppilaiden pesään.

"Voit tehdä petisi tähän!" huudahti Kipinätassu odoittaen hännällään tyhjää sammalpetiä. 

"Kiitos", naukaisin ja asetuin sammalen päälle makoilemaan.

Tein sammaleesta mukavan muotoisen ja tuntoisen, kunnes suljin silmäni.

"Hyvää yötä", toivotin vielä Kipinätassulle ja Kotkatassulle, kaksi oppilasta nukkuivat kuitenkin jo sikeästi.

Hymyilin raottaessani silmiäni, ja suljin ne uudelleen. Pian tajusin olevani unessa.

 

//Tää on lyhyt:D

 - Leijonatassu, Varjoklaani | Kommentit (2)
| Kommentoi

02.09.2014 12:43 | Kiivasmieli, luopio

Kiivasmieli tuijotti Fannya sanaakaan sanomatta. Naaraan katseessa oli hitunen pelkoa, johon sekoittui kenties aavistus hämmennystä. Fanny ei ollut enää sama naaras, jonka Kiivasmieli, silloin vielä jokseenkin uhkarohkea ja tottelematon nuorukainen, oli tavannut Myrskyklaanin reviirillä monta kuuta sitten. Oli kollikin tosiaan muuttunut; Nykyään hän oli hiljaisempi, jotenkin pelokkaampi, mutta valmiina puolustamaan oikeuksiaan henkensä uhalla. Hän uskoi yhä Tähtiklaaniin, vaikka tiesi ettei se kuuntelisi häntä. Hän oli rikkonut soturilakia melkein tappamalla oman klaanitoverinsa rakkaansa takia. Toki Kiivasmieli rakasti Fannya yhä. Vaikka tämä oli surumielisempi, ja puolustuskannalla melkein aina, se oli ymmärrettävää, Salama oli rääkännyt Fannya pienen ikuisuuden. Kiivasmieli oli ujuttautunut Salamaklaanin rivistöihin, esittänyt hylkäävänsä Fannyn. Mutta sitä tämä ei koskaan tekisi. Hän antaisi vaikka tapattaa itsensä, jotta Fanny eläisi hyvän elämän. Kiivasmieli tiesi kuitenkin, että Salaman ja hänen kätyreidensä tekemät sisäiset haavat eivät koskaan parantuisi.

Kiivasmieli havahtui ajatuksistaan kun kuuli Nessan käheän äänen.
“Minä jätän ny teidät rauhaan. Huolehdi Fannysta, pistäydyn täällä sitten huomenna.” vanha naaras mourusi. “Onhan minulla enemmän kokemusta pentujen hoidostakin.” tämä naurahti. Kiivasmieli hymyili sarkastisesti. Häntä ei yhtään naurattanut. Fanny oli edelleen heikossa kunnossa, senhän näki sokeakin. Haavat eivät olleet vielä parantuneet, ne saattoivat tulehtua ilman minkäänlaista hoitoa. Kiivasmieli katsahti Fannyyn, nousi ylös ja tassutteli tämän luokse.
“Ei huolta. Kaikki järjestyy. Vannon.” kolli kuiskasi Fannyn korvaan rauhoittavasti. Harmaa naaras nosti katseensa Kiivasmieleen. Vihreissä silmissä oli häivähdys epävarmuutta.
“Oletko… Oletko varma?” Fanny kuiskasi. “En tiedä, voinko parantua koskaan kokonaan…” tämä vaikeroi hiljaa.
“Olen täysin varma siitä. Usko pois, aika tekee tehtävänsä. Ja tärkeintä on nyt vain se, että voimme olla yhdessä, ja että pennut voivat hyvin.” Kiivasmieli tuijotti Fannya tiiviisti kirkkaanvihreillä silmillään. Katseesta paistoi rakkaus. Suunnaton, täysin vilpitön rakkaus. Sitä Kiivasmieli tunsi Fannya kohtaan. “Tiedän, että nämä ajat ovat sinulle todella vaikeita. Salama, se iänikuinen kusipää, on nyt kuitenkin poissa. Lopullisesti. Ja me olemme onnellisia, meillä on kolme pentua, ne ovat onnellisia kun niillä on noin täydellinen ja kaunis emo. Olet parhainta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Olet niin ainutlaatuinen, että kaikki metsän naaraat yhdessä eivät voisi korvata sinua. Olen tehnyt paljon pahaa, ne asiat kalvavat sisintäni ikuisesti. Tein kaiken sinun vuoksesi. Antaisin vaikka henkeni sinun vuoksesi. Usko pois.” Kiivasmieli päätti puheensa istahtamalla ja asettamalla häntänsä siististi tassujensa ympärille. Fanny näytti siltä että olisi juuri purskahtamaisillaan itkuun. Tämä hymyili hieman, ja kyyneleet valuivat hiljalleen tämän poskia pitkin.
“Hei, älä itke. Ei sinulla ole siihen mitään syytä.” Kiivasmieli naukaisi ja kurottautui nuolaisemaan naaraan poskea. “Ei mitään hätää.”
Fanny huokaisi raskaasti ja sulki silmänsä.
“En tiedä miten kauan kestän sen pelon kanssa, että pennut kuolevat. Sinusta puhumattakaan. Olet tehnyt niin paljon vuokseni… Ja mitä minä olen tehnyt? En mitään. En siis yhtikäs mitään. Se ei vaan tunnu oikealta.” tämä kuiskasi hiljaa. “Vaikka parannunkin ulkoisesti, mieleni ei koskaan tule parantumaan, vaikka unohtaisinkin tapahtuneen, se tulisi aina välillä esiin.”
Kiivasmieli tuijotti Fannya hiljaa, sanaakaan sanomatta vakava ilme kasvoillaan. Sitten hän vilkaisi pentuja, ja naulitsi katseensa taas Fannyyn.
“En salli niin tapahtuvan. En salli sinun kuolevan. Pennut tarvitsevat sinua, ja niin minäkin.” kolli sanoi vakavasti vihreät silmät välkehtien. “Niin, ja pennuista puheen ollen, oletko miettinyt niiden nimiä? Vai onko nyt väärä hetki miettiä sitä?”
Fanny kurtisti hieman kulmiaan.
“Enpä oikein ole. Vastahan ne syntyivät.”
Kiivasmieli naurahti typeryydelleen. Tietenkään Fanny ei ollut ehtinyt miettiä noita sivuseikkoja.
“No, mietitään sitä sitten myöhemmin.” Kiivasmieli sanoi hiljaa, sen jälkeen nuolaisten Fannyn korvallista. Fanny onnistui hymyilemään surumielistä hymyä hieman. Hänen silmänsä kuitenkin loistivat hivenen itsevarmuutta ja uskoa. Kiivasmielen sanat olivat kohentaneet tämän mielialaa aika rutkasti.

Kiivasmieli oli käynyt saalistusretkellä, ja palasi nyt mukanaan vesimyyrä ja hiiri. Kolli loikki sulavasti Fannyn luokse, ja antoi tälle vesimyyrän.
“Tässä. Luulen, että sinun pitää syödä nyt normaalia enemmän, kun imetät pentuja. Mutta enhän minä tiedä, millaista on olla naaras, joten ongitaan Nessalta pari tiedonjyvää joita saatamme tarvita. Fanny nyökkäsi, nuuhkaisi sitten eteensä laskettua vesimyyrää ja puraisi siitä pienen palan. Naaraalla on kyllä tosiaan ihailtava itsehillintä. Tästä näki heti, miten nälkäinen hän oli, mutta silti naaras söi sen rauhallisesti, ahmimatta. Kiivasmieli itse söi hiirensä parilla suurella haukkauksella, nuolaisi sitten suupieliään ja istuutui. Kolli antoi katseensa kiertää pennuissa. Punakanruskea naaras valkoisten ja harmaiden läikkien kera. Suurikokoinen, harmaa kolli. Sekä siro, pikimusta, tabbykuvioinen kolli. Kolme pentua.
“Hei Fanny, jos nyt keksittäisiin pennuillemme nimet?” Kiivasmieli kysyi varovasti. Fanny nyökkäsi hyväksyvästi.
“Olen miettinyt, tämän naaraan nimeä hieman.” Fanny sanoi. “Miten olisi Hämärä?”
Kiivasmieli siirsi katseensa pieneen naaraaseen, joka oli nukkumassa pienessä karvaröykkiössä, veljiensä päällä.
“Se sopii sille.” Kiivasmieli naukaisi. Fanny hymyili hieman, kun tämän kumppani töytäisi naarasta lempeästi kuonollaan.
“Ja tuo musta, sen nimi voisi olla…” Kiivasmieli tuumi hetken. “Sen nimi voisi olla Sumu, eikös?”
Nyt oli Fannyn vuoro miettiä.
“Selvä.” hän naukui. Kiivasmieli hymyili hieman, ja kävi sitten makuulle niin, että pennut olivat hänen ja Fannyn välissä.
“Katsos tuota valtavankokoista kollia!” Kiivasmieli naukaisi. “Hänestä tulee taatusti taitava taistelija. Kuin isoisästäänkin.”
Fanny näytti hämmentyneeltä.
“Siis, isäni, Sinihammas, oli todella suurikokoinen, siniharmaa kolli.” Kiivasmieli jatkoi tönkösti. Fanny nyökkäsi.
“Mites tämän tulevan taistelijan nimi, kuten Myrsky?” Fanny naukui. Kiivasmieli nyökkäsi ja hymyili katsoen suuren harmaan urospennun toimia. Tai, ei se oikeastaan mitään sen erikoisempaa tehnyt, kunhan vaan kuorsata tuhisi sisariensa kanssa yhdessä kasassa. Se oli se näky, jonka Kiivasmieli oli aina halunnut nähdä. Vihdoin hän tajusi sen.”

 

//Höö, kpeet? Nykyään tarinoista voi saada sitten maksimissaan 50 kpeetä. Kiitän.//

( Päivitetty: 02.09.2014 12:44 )
 - Kiivasmieli, luopio | Kommentit (1)
| Kommentoi

Tervatassu - Tuuliklaani
22.07.2014 23:29 | Mustis

//en tajua koska tuo koko on varmaan ihan päin pottua, eikä toi näytä kursivoituja tekstejä\\

 

2. Luku

 

"Herää pikkuinen", tuntematon, kiusoitteleva ääni naukui Tervatassun korvanjuuressa. Oppilas hätkähti hereille ja loikkasi jaloilleen, kynnet valmiina raapimaan äänen aiheuttajan turkin riekaleiksi. Kaikkialla ympärillä ole pelkkää pimeyttä, ja kesti hetken, ennenkö Tervatassun silmät tottuivat pimeyteen. Joka puolella ympärillä oli kuolleita, outoja puita, jotka tuntuivat kuin tavoittelevan Tervatassun nahkaa lehdettömillä oksillaan. Tervatassu ei tunnistanut tätä paikkaa, tälläistä metsää ei Tuuliklaanin reviirillä ollut. Suurikokoinen, kilpikonnakuvioinen naaras istui siinä, missä Tervatassu oli äsken maannut.

"Kuka olet?" oppilas sähisi ja asettui leveään puolustusasentoon, lihakset jännitettyinä, valmiina syöksymään naaraan kirkkuun. Tervatassu raotti suutaan ja antoi ilman virrata kitalakeen, mutta naaras ei tuoksunut yhdellekään klaanille.

"Olen Vaahteravarjo", naaras naukui rauhallisesti ja alkoi nuolla käpäliään.

"Missä minä olen? Miksi minä olen täällä?" Tervatassu kysyi, ja rauhoittui hieman.

"Hmmp", Vaahteravarjo tutkaili Tervatassua katseellaan. "Osaatko pitää salaisuuden?" Tervatassu nyökkäsi ja siirsi painoa jalalta toiselle. Kollia oli alkanut hermostuttaa, paikka oli täysin vieras, ja kilpikonnakuvioinen naaras sitäkin vieraampi, eikä hän... tuoksunut oikeastaan millekään. Ei klaanikissalle, erakolle tai kotikisulle, eikä naarasta olisi kotikisuksi luullutkaan, koska turkkia halkoivat useat arvet, ja korvat olivat repaleiset. Vaahteravarjosta uhkuipelottavaa voimaa, jonka alkuperää Tervatassu ei ymmärtänyt.

"Olet Pimeyden metsässä", Vaahteravarjo naukui. Pimeyden metsä, Tervatassu muisti tuon nimen jostakinklaanknvanhimpien tarinoista... Pentuajoilta. Oppilaan lavat jännittyivät. Pimeyden metsään pääsevat kaikki kuolleet kissat, jotka rikkoivat soturilakia. Muuta emme tiedä Pimeyden metsästä, Kauraviiksen sanat kaikuivat Tervatassun päässä. Oliko hän kuollut? Oliko Tervatassu muka rikkonut soturilakia missään elämänsä vaiheessa?

"Olet täällä koska... No, olemme valinneet sinut. Olet voimakastahtoinen kissa, joka havittelee valtaa, ja ennenkaikkea ansaitsee sen. Tuuliklaanista on aika tulla vahva. Kastanjatähti on heikko päällikkö, pelkuri, ja sinusta pitää tulla voimakas taistelija, joka kunnioittaa vain Pimeyden metsää. Me koulutamme kissoja, jotka tietävät, mitä haluavat. Me tiedämme, mitä he haluavat. Jos hyväksyt koulutuksemme, sinusta tulee metsän suurin soturi, jota vahvempaa ei ole, eikä tule", Vaahteravarjo naukui jämäkästi. Tervatassu räpytteli hämmentyneenä silmiään. 

"Miksik juurik minä? Miksei vaikka veljeni Apilatassu?" Tervatassu silmäili Vaahteravarjoa epävarmana.

"Koska Apilatassu ei tahdo sitä yhtä paljon kuin sinä. Hänelle riittää, jos hän pääsee soturiksi, ja tarpeeksi hyvä. Mutta sinä tahdot jotain enemmän. Tahdot olla jotain suurempaa. Mahtavampaa. Sen sinä myös saat - jos edelleenkin hyväksyt koulutuksemme", naaraan ääni oli jo hivenen kärsimätön.

"Miksei minusta voisi tulla metsän suurinta soturia tavallisella klaanikoulutuksella?" Tervatassu kysyi, ja yritti pitää äänensä mahdollisimman välinpitämättömänä, vaikka innostus suorastaan paistui läpi. Myös Vaahteravarjo tuntui huomaavan tämän.

"Koska niin ei voi tapahtua. Klaanin koulutus on heikkoa. Et opi kunnolla taistelemaan. Et saa käyttää kynsiäsi. Kukaan Tuuliklaanilainen ei kelpaa sinulle kunnolliseksi taistelutoveriksi. Kaikki ovat liian pieniä tai liian heikkoja,  ja haluttomia", Vaahteravarjo jatkoi.

"Tuuliklaanilaiset eivät ole heikkoja", Tervatassu murahti ja antoi pitkien, terävien kynsiensä liukua ulos, kuihtuneelle, nihkeälle ruoholle.

"Ovat. Ainakin vielä", naaras naukui ja antoi turkkinsa pörhistyä, jolloin näytti ainakin kaksi kertaa suuremmalta. "No miten on? Tahdotko tulla metsän vahvimmaksi soturiksi?" Vaahteravarjo naukui uteliaana ja astui askelen lähemmäs Tervatassua. Kolli päästi suustaan pitkän hmm, vaikka tiesi mainiosti, että tulisi vastaamaan kyllä. Tätä hän halusi. Oli aina halunnut. Ja vaikka Vaahteravarjo ei tuntunutkaan kertovan kaikkea, niin tämä - tuuntui se miten väärältä tahansa - oli ainoa keino siihen päämäärään, jonka Tervatassu halusi. Oppilas nyökkäsi. Vaahteravarjo kohotti ylpeänä leukaansa. 

"Tapaamme huomenna", kilpikonnakuvioinen turkki ehti vain vilahtaa, kun Vaahteravarjo oli jo poissa, ja pian tuo synkkä, epämiellyttävä metsä hälveni, ja Tervatassun silmiin sattui kirkas, aamuauringon valo.

 

Oliko se edes unta? Kaikki oli tuntunut niin todelliselta, ruoho polkuanturoissa, pimeys... Tervatassu saattoi vieläkin haistaa sieraimissaan Vaahteravarjon tuoksun, joka ei edes haissut millekään. Ja metsän, joka löyhkäsi kissan pelkotuoksulle ja sairaudelle, epätoivosta puhumattakaan. Hyvä Tähtiklaani, mitä olenkaan mennyt tekemään? Tervatassu ajatteli ja hautasi kasvonsa käpäliinsä. Kanitassu liikahti kollin vieressä, ja Tervatassu painautui lähemmäs siskooaan,kuin turvaa hakien, vaikka eihän Kanitassu tiennyt mitään Tervatassun yöllisestä seikkailusta. Vai tiesikö? Tervatassu ravisteli päätään. Ei. Ei Kanitassu voinut tietää. Ei kukaan osannut mennä toisten uniin. Taidan vain herättää Piikkihernehännän ja olla hissukseen tämän yön, Tervatassu ajatteli ja nousi ylös. Yllättäen Kanitassu kuitenkin säpsähti hereille. 

"M-missä olen?" Kanitassu sopersi ja painoi pienet kyntensä ruohoon, jonka päällä makasi. Tervatassu kumartui nuolemaan siskonsa otsaa.

"Ei mitään hätää. Olet Tuuliklaanin leirissä", kolli naukui ja kehräsi rauhoittelevasti. Kanitassu pölöili ympärilleen pelokkaana, mutta rauhoittui pian. Mistähän Kanitassu näki unta? Tuli heti se mieleen minun uneni... Ei Kanitassu nyt Pimeyden metsän oppilaaksi olisi voinut päästä, Tervatassu ajatteli. Kanitassu katsoi silmät suurina Tervatassuun.

"Se oli vain pahaa unta", Tervatassu naukui lohduttavasti ja kosketti Kanitassun kuonoa omallaan. Kanitassu soperteli jotain, mistä Tervatassu ei saanut selvää.

"Punarintasiipi muuten käski minun kysyä, tahtoisitko tulla kanssamme partiokierrokselle. Piikkihernehännälle se käykin jo", Kanitassu naukui pikaisesti.

"Hyvä on. Käynkö herättämässä Punarintasiiven? Keitä muite muuten tulee?" Tervatassu kysyi.

"Punarintasiipi, sinä ja minä. Vain", Kanitassu selitti. Tervatassu nyökkäsi lyhyesti, ja loikki leirin toiseen päähän, missä soturit yleensä nukkuivat. Leiriä reunustava piikkiherneryteikkö tarjosi pienen katoksen jonkinlaiseksi säänsuojaksi, jossa kokeneimmat soturit lepäsivät. Muissa klaaneissa oli kuulemma omat pesät jokaisessa arvossa oleville kissoille. He ovat vain heikkoja kun eivät uskalla nukkua taivasalla, Tervatassu huokaisi mielessään. Tuuliklaani on vahva. Punarintasiipi nukkui Piikkihernehännän vieressä, ja Tervatassu irvisti, kun Sudenmarja nukkui aivan Piikkihernehännän kyljessä. Ovat rakastuneet, Tervatassu tuhahti, ja tökki Punarintasiiven hereille.

"Minun piti tulla kanssanne partioon?" Tervatassu huomautti. Punarintasiipi kampesi itsensä jaloilleen.

"Aivan. En kyllä odottanut, että lähdemme näin pian. Onko Kanitassukin jo hereillä?" Punarintasiipi naukui. Tervatassu osoitti hännällään paikkaa, jossa Kanitassu suki lapaansa, ja lähti nelistämään siskonsa luokse.

"Lähdemme nyt", Tervatassu naukui, ja loikki rinnettä ylös, joka johti piikkihernetunnelille, aina leirin ulkopuolelle asti. Oppilas vilkaisi vielä taakseen, ja sillähän Kanitassu ja Punarintasiipi kapusivat rinnettä ylös, Kanitassu heti Tervatassun perässä. Tervatassu otti pari askelta tunnelin läpi, ja venytteli katsellen kuumuudestä väreilevää nummimaisemaan. Lehtisateen viileät tuulet saattoi haistaa - mutte niihin olisi vielä hyvin aikaa, ja riistaa olisi vielä runsaasti. Jäniksen tuoksut sekoittuivat kissojen tuoksuun, ja Tervatassu huomasi poljetussa maassa pieniä papanoita - uhkarohkeat jänikset olivat selvästi loikkineet yöllä leirin ohi.

"Emme valitettavasti ehdi jäädä saalistamaan. Suuntaamme heti Hevospaikkaa kohti, Jokiklaanin rajalle. Jokiklaanin ja Tuuliklaanin välit ovat nyt erittäin kireällä, ja meidän pitää vartioida erityisen tarkasti Jokiklaanin ja Tuuliklaanin välistä rajaa", Punarintasiipi selitti ja lähti jolkottamaan järvelle päin.

 

Hevospaikan lähellä Tuuliklaanin rajamerkit sekoittuivat maidolle ja kuivalle heinälle tuoksuviin latokissojen hajuihin. 

"Mmh, ne kirppusäkit ovat liikkuneet täälläpäin juuri äskettäin", Tervatassu tuhahti ja heilautti häntäänsä halveksuvasti.

"Tuskin heillä kirppuja on", Kanitassu huomautti lempeästi ja katseli Hevospaikkaa kohti.

"Hevoset kiehtovat minua. Ymmärtävätköhän ne kissojen puhetta?" Kanitassu jatkoi.

"Sinuna en menisi lähellekään niitä. Kerroinhan sen jo ensimmäisellä oppitunnillasi. Etkai ole jo nyt unohtanut sitä?" Punarintasiipi näpäytti Kanitassun kuonoa hännällään leikkisästi, ja jätti hajumerkkinsä läheiseen puun juurakkoon. Tervatassu nuuhkaisi ilmaa, ja tunnisti myös tuoreen Piikkihernehännän tuoksun. Mitä hän täällä tekee? Tervatassu ajatteli.

"Miksi Piikkihernehäntä ei muuten ehtinyt kouluttaa minua tänään?" Tervatassu naukui äänessään silkkaa uteliaisuutta.

"Hän puhui 'muista kiireistä'. En tiedä tarkemmin", Punarintasiipi huokaisi. Olivatkohan muut huomanneet Piikkihernehännän tuoksun? Se johti selvästi Hevospaikkaa kohti. Tervatassu raotti suutaan, ja havaitsi myös Sudenmarjan tuoksun. Miksi se johti Hevospaikalle? 

"Haittaako jos käväisen Hevospaikalla?" Tervatassu kysyi. Koska Punarintasiivellä ei ollut mitään sitä vastaan, Tervatassu lähti juoksemaan pitkillä Tuuliklaanilaisen jaloillaan kaksijalkojen pesiä kohti. Sudenmarjan ja Piikkihernehännän vahvat tuoksut johtivat Hevospaikalle, Tervatassu oli ollut oikeassa. Kolli katseli ympärilleen aidan juurella. Toisella puolella oli hevosia. Tuoksut johtivat aina ladolle, ja sen takia pitäisi ylittää aitais, jossa hevoset majailivat. Jos minut tallotaan murskaksi, se on sinun syytäsi, Tervatassu ajatteli, ja pinkaisi juoksuun. Aitaus ei ollut oikeastaan edes kovin iso, eivätkä hevoset vaikuttaneet edes huomaavan oppilasta. Olleessaan tarpeeksi lähellä Tervatassu loikkasi aidalle, ja kurottautui nuolemaan pystyssä olevia niskakarvojaan. Kolli loikkasi alas, ja asteli varovasti kohti kissantuoksujen täyttämää latoa, minne myös Sudenmarjan ja Piikkihernehännän tuoksut johtivat. Ovi oli raollaan, ja Tervatassu kurkisti sisään. Sudenmarja suki jonkun kellanpunaisen, lihaksikkaan kollin turkkia, ja ele oli selvästi enemmän kuin pelkkää ystävyyttä. 

"Petturi", Tervatassu sihahti hiljaa, ja ryntäsi pois ladolta. Olisi löydettävä Punarintasiipi ja Kanitassu heti, ja Tervatassu lähti juoksemaan takaisin varsinaiselle reviirille. Aitausta hön ei toista kertaa ylittäisi, joten Tervatassu lähti kiertämään sitä. Joka puolella ympärillä risteili outoja tuoksuja, ja siksi Tervatassu ei osannut odottaa vihollista, ennenkuin se oli jo hänen kimpussaan. Viiltävä kipu lavassa räjäytti Tervatassun tajunnan, ja tuo horjahti. Hyökkääjä oli onneksi pienempi, ja Tervatassu ehti toipua nopeasti, ja vastata hyökkäykseen heittäytymällä selälleen. Oppilas tunsi, kuinka luisevan, pahanhajuisen kissan keuhkot tyhjenivät ilmasta, ja Tervatassun oli helppo karistaa hyökkääjä pois kimpustaan. Tervatassu nuuhkaisi nopeasti toista kissaa. Se oli tutun näköinen, mutta kun Tervatassu muisti tuoksun, oli selvää, kuka hyökkääjä oli. Se sama Varjoklaanin oppilas, joka hyökkäsi Tervatassun kimppuun kokoontumisessa. Olikohan sen nimi Synkkätassu? Synkkätassu nousi jaloilleen ja jännitti lihaksensa. Tervatassu oli kuitenkin nopeampi, ja vetäisi oppilalta jalat alta yhdellä tarkoin suunnatulla potkulla. Tervatassu loikkasi hyökkääjän niskaan, ja raastoi pitkillä, terävillä kynsillään tuon niskanahkaa. Varjoklaanilainen ulvoi kivusta, mutta käännöhti äkisti ja puraisi Tervatassun etukäpälää. Kolli karjahti, ja irrotti Synkkätassusta. 

"Ei hullumpaa noin nuorelta oppilaalta", Synkkätassu naukui ivallisesti.

"Ei hullumpaa Varjoklaanilaiselta. Luulin, että voitatte taistelunne tuolla löyhkällänne, kun soturit eivät voi taistella enää", Tervatassu ilkkui samalla mitalla, ja huitaisi kynsillään kohti Synkkätassun kuonoa, kuitenkaan osumatta.

"Kaikki Tuuliklaanilaiset ovat pienikokoisia. Ja heikkoja. Olethan kuullut, kuinka Varjoklaanilaiset joskus karkottivat Tuuliklaanin omalta reviiriltään?" Synkkätassu huomautti ilkeästi. Tervatassu ärähti raivostuneena, ja ryntäsi Synkkätassun kimppuun, onnistuen iskemään hampaansa tuin lapaan. Synkkätassu sylki ja takoi Tervatassun vatsaa takajaloillaan, mutta suurempi Tervatassu onnistui painamaan vihollisensa maata vasten.

"Ei hullummin taisteltu", Synkkätassu naukui hunajaisesti, vaikka kolli oli selvästi erittäin ärtynyt.

"Nyt sinä vastaat pariin kysymykseeni, muuten tapan sinut", Tuuliklaanilainen huomautti, ja painoi kyntensä toisen niskaan. Synkkätassu veltostui Tervatassun käpälien alla, mutta siihen lankaan Tervatassu ei mennyt, vaan painoi kynsiään syvemmälle.

No, Synkkötassu. Mitä Varjoklaanilainen tekee näin kaukana reviiristään? Vai vakoiletko Jokiklaanin hyväksi?" Tervatassu mulkoili Synkkätassua, joka naurahti kuivasti.

"En ole enää Synkkätassu, vaan erakko Synkkä. Lähdin klaanista... Koska sillä ei ollut minulle mitään tarjottavaa", musta kolli naukui.

"Taistelit ihan hyvin Varjoklaanilaiseksi. Voisin vaikka päästää sinut elossa pois", Tervatassu naukui tunnustellen. Synkkä huokaisi, mutta ei sanonut mitään. Tervatassu veti kyntensä siään ja astui askeleen kauemmas Synkästä.

"Mene, äläkä enää astu jalallasikaan Tuuliklaanin reviirille", Tervatassu sähisi, ja lähti itse juoksemaan matkoihinsa, etsimään Kanitassua ja Punarintasiipeä. Synkän tekemiä haavoja särki ja kirveli, mutta leirissä parantaja voisi vilkaista niitä.

 - Mustis | Kommentit (1)
| Kommentoi

Tervatassu - Tuuliklaani
14.07.2014 21:46 | Mustis

1. Luku

 

Aamuauringon ensimmäiset lämmittävät säteet tunkeutuivat karhunvatukkapensaan oksien alta aina Tervatassun turkille asti. Kolli hätkähti äkillistä lämpöä, ja noustessaan salamannopeasti pitkille jaloilleen tuon turkki takertui karhunvatukan piikikkäisiin oksiin. Tervatassu ravisteli itsensä irti, ja murahti. Onneksi toiset oppilaat eivät oleet nähneet. Oikeastaan kukaan ei ollut vielä edes herännyt - paitsi tietenkin Tervatassu. Kolli oli ollut pentunakin aamuvirkku, ja vaikka olisi valvonut myöhään, Tervatassu yleensä heräsi aikaisin ja virkeänä. Tervatassu istahti nukkumapaikkansa vierelle jalaski häntänsä käpäliensä päälle. Hän ajatteli eilistä nimitystilaisuutta, kun hänestä, sekä hänen sisaruksistaan Apilapennusta ja kanipennusta oltiin tehty oppilaita, ja kaikki olivat saaneet nimensä perään 'tassu'. Voisin mennä saalistamaan, Tervatassu ajatteli, mutta tiesi, että saisi mestarinsa Piikkihernehännän vihat päälleen. Tervatassu alkoi sukia pitkää, kiiltävää turkkiaan, jotta saisi ajan edes jotenkin kulumaan. Aurinko oli jo melkein kokonaan noussut, kun Tervatassu hätkähti uniseen muminaan leirin toiselta laidalta. Joku soturi siellä oli vain hereilemässä, Tervatassun onneksi tuon mestari Piikkihernehäntä. Samalla kertaa heräsi myös Tervatassun isä Mustahaukka, joka venytteli oitis pitkiä, lihaksikkaita raajojaan ja haukotteli leveästi. Tervatassu asteli aukion poikki rauhallisesti, ja pysähtyi Piikkihernehännän eteen. "Huomenta Tervatassu", Piikkihernehäntä naukui ja nuolaisi tassuaan. Tervatassu nyökkäsi vastaukseksi. "Huomenta", Mustahaukka murahti ystävällisesti, lähinnä Piikkihernehännälle, mutta tuo piti silti katseensa Tervatassussa. "Oletko suunnitellut Tervatassulle jotain ensimmäiselle oppitunnille?" Mustahaukka naukui, ja siirsi katseensa Piikkihernehäntään. Kellanruskea kolli pudisti päätään, ja vastasi pian; "En sen suuremmin; ajattelin kiertää rajat, ja sen jälkeen ehkä saalistaa klaaninvanhimmille." Tervatassu raapaisi hiekkaa. Saalistaa klaaninvanhimille? Toiset oppilaat voisivat hoitaa sen puolen, Tervatassu halusi harjoitella taistelemista. "Kastanjatähti käski minun partioida Jokiklaanin puoleisela rajalla, eikä hän määrännyt minulle mitään kissoja mukaan. Te saatte tulla mukaan, niin kierretään Jokiklaanin rajalle, ja palataan Järven rantaa pitkin leiriin", Mustahaukka siristi silmiään kysyvästi. "Loistava ajatus!" Piikkihernehäntä naukui. "Lähdetäänkö heti?" Mustahaukka ehdotti. Piikkihernehäntä lähti hölkkäämään kohti leiriä suojaavien piikkihernetunnelian välissä olevaa aukkoa, ja pian Mustahaukka sai tuon kiinni. Tervatassu nelisti sotureiden perässä, ja pujahti piikkihernetunnelista nummille. Joka puolella leijaili jäniksen tuoksua, ja Tervatassun teki mieli lähteä jahtaamaan niitä. Mustahaukka johdatti partion rinnettä alas kanervikkoon, josta lähti juoksuun jänis. Kellanruskea vilahdus kertoi Tervatassulle, että Piikkihernehäntä oli lähtenyt takaa-ajoon. Tervatassu näki, kuinka Piikkihernehäntä loikkasi kynnet ojossa jäniksen kimppuun, ja tappoi sen yhdelle nopealla puraisulla niskaan. Piikkihernehäntä kantoi jäniksen Tervatassun ja Mustahaukan jalkojen juureen. "Syökää, teillä on kumminkin nälkä", soturi naukui, ja Tervatassu iski kiitollisena hampaansa jänikseen. Lämmin, tuore liha valoi voimaa tuon jäseniin. Tervatassu tietenkin luuli saavansa syödä jäniksen itse; pian Mustahaukka tönäisi kevyesti Tervatassua, ja haukkasi itse jäniksestä palasen. Tervatassu oli jo kylläinen, ja antoi suosiolla Mustahaukan syödä jänis loppuun. Piikihernehäntä hautasi luut sillä aikaa kun Mustahaukka oli jo lähtenyt jatkamaan matkaa Tervatassu kintereillään.

Jokiklaanin vahva tuoksu leijaili hevospaikalle asti. "Haistatko tuon lemun?" Mustahaukka kysyi ja nosti ylähuultaan irvistykseen. "Ihan kuin ketunläjä", Tervatassu huomautti ja nyrpisti kuonoaan. "Se on Jokiklaanin tuoksu", Piikkihernehäntä virkkoi ja alkoi nuolla käpäläänsä. "Muista aina varoa Jokiklaanilaisia. Ne varastavat meiltä selkäkarvatkin, jos emme katso tarpeeksi usein taaksemme", Mustahaukka jatkoi. Tervatassu naurahti. Piikkihernehäntä kuitenkin mulkaisi Mustahaukkaa. "Luulin, että minä olen Tervatassun mestari", kellanruskea soturi huomautti tylysti. "Äh, älä nyt Piikkihernehäntä. Mustahaukka on sentään isäni", Tervatassu tuhahti. Piikkihernehäntä pyörittele silmiään, mutta ei sanonut vastaan. Mustahaukka jätti rajalle tuoksumerkkinsä, ja partio jatkoi matkaa kohti Kaksijalkojen pesiä. Mustahaukka loikkasi tottuneesti aidalle, jonka takana oli lyhyttä ruohoa, ja suuria, pitkäjalkaisia ruskeita otuksia. "Mitä nuo ovat?" Tervatassu kysyi ja nyrpisti kuonoaan. "Haisevat kauheilta!" Mustahaukka naurahti lempeästi. "Ne ovat hevosia. Niistä ei ole vaaraa kissoille, eivätkä ne hyökkää meidän kimppuun. En kuitenkaan sinuna menisi katsomaan lähempää, koska noilla käpälillä ne voisivat helposti tappaa vahvankin soturin", Piikkihernehäntä naukui, ja Tervatassu tajusi vasta nyt vilkaista niitten käpäliä. Ne olivat tummat, kuin Ukkospolun pinta, ja näyttivät kivikovilta. Karvasta tai kynsistä ei ollut tietoakaan. "Haistele. Tunnistatko vaimean kissan tuoksun?" Piikkihernehäntä kysyi. Tervatassu nuuhkaisi nopeasti, ja nyökkäsi. "Ne ovat latokissoja. Ne elävät tuolla hevosten pesissä. Niistä ei ole ollut Tuuliklaanille haittaa, mutta koskaan ei voi olla liian varovainen. Ties vaikka alkavatkin varastaa riistaamme", Mustahaukka selitti, ja sähisi lopun. "Ei niistä koskaan tiedä. Ne eivät ole kotikisuja, mutta eivät varsinaisesti erakoitakaan", Piikkihernehäntä myönsi hieman vaitonaisena. Ilmeisesti soturi ei turhaan halunnut ärsyttää kokeneempaa Mustahaukkaa. "Sinuna olisin niitten kanssa mahdollisimman vähän tekemisissä", Mustahaukka tuhahti, ja loikkasi alas aidalta. "Tuossa asiassa sinun ei kannata kuunnella Mustahaukkaa. Hyvä soturi hankkii ystäviä kaikkialta mistä pystyy", Piikkihernehäntä huomautti. Tervatassu ei kuitenkaan kuunnellut Piikkihernehäntää, vaan tuo loikkasi alas aidalta. Mustahaukka kuitenkin kuunteli, ja kolli kiepahti sähisten kohtaamaan kellanruskean kollin. "Älä sinä ala neuvomaan minua!" Mustahaukka sähisi ja paljasti terävät kyntensä. Tervatassu kiilautui Mustahaukan ja Piikkihernehännän väliin, ennen kuin kellanruskea soturi ehti vastata ja pahentaa tilannetta. "Rauhoittukaa", Tervatassu murahti. Mustahaukka veti kyntensä sisään ja antoi turkkinsa laskeutua. "Saat silti varoa sanojasi", Mustahaukka murahti ja vilkaisi Piikkihernehäntää. Kollin pitkä, raidallinen häntä viuhtoi ilmassa. "Jatketaan", Mustahaukka naukui hiljaa ja lähti marssimaan rantaa pitkin.

"Mikä pitää huomioida erityisesti jänistä vaaniessa?" Piikkihernehäntä kysyi. Mustahaukka oli palannut leiriin, kun Tervatassu ja Piikkihernehäntä olivat kiertäneet reviirin. Loppumatka oli mennyt ilman sen suurempia riitoja, toki Mustahaukka piikitteli Piikkihernehännälle vähän väliä. "Jänis kuulee, siksi ei saa kahisuttaa kuivia kanervia", Tervatassu huokaisi. "Kaikki pennutkin tietävät sen!" Piikkihernehäntä naurahti huvittuneena; "Kertaus on opintojen äiti. Näytä nyt paras jäniksensaalistusasentosi." Tervatassu heittäytyi tottuneesti vaanimisasentoon, ja kolli alkoi edetä hitaasti mutta varmasti kohti kuollutta oksaa, jonka hän kuvitteli jänikseksi. Kun Tervatassu oli tarpeeksi lähellä, tuo loikkasi ja painoi oksan maahan etukäpälillään. "Loistavaa", Piikkihernehäntä naukui. Tervatassu tuhahti kiitokseksi. Kun hän oli ollut vain neljän tai viiden kuun ikäinen pentu, klaanin silloiset oppilaat olivat opettaneet metsästyksen alkeita. Tervatassu oli ollut omasta mielestään paras. "Nyt voimmekin saalistaa klaaninvanhimmille. Mene sinä hylättyjen mätränpesien luokse, niin minä menen toiseen suuntaan", Piikkihernehäntä naukui. Tervatassu irvisti. Klaaninvanhimmille metsästys? Hän ei inhonnut mitään enemmän, kuin klaaninvanhimpien hoitamista. Tuuliklaanissa oli varmasti muitakin oppilaita, jotka olisivat paljon innokkaampia, joten miksi Tervatassun piti aina hoitaa niitä vanhoja, kärttyisiä kirppusäkkejä? Kaiken lisäksi klaaninvanhimmat huomauttelivat aina siitä, kuinka Tervatassun isä Mustahaukkakaan ei ollut oppilaana pitänyt klaaninvanhimpien hoitamisesta. Mitä se niille kuului, mistä Tervatassu piti ja mistä ei? Piikkihernehäntä oli jo kadonnut, joten Tervatassu lähti loikkimaan kanervien sekaan. Ajatus Piikkihernehännän vakoilemisesta kuitenkin kutkutti Tervatassun mieltä. Ei se hiirenaivo häntä huomaisi. Tervatassu kuitenkin tunnisti kaniini tuoksun, ja lähti seuraamaan sitä. Se johti vanhoille mäyrä pesille, minne Tervatassun oli alun alkaenkin tarkoitus mennä, eikä Piikkihernehännän vakoilu enää haluttanut soturioppilasta. Pian Tervatassu sai kanin näkyviinsä - se nakerteli ruohoa mäyränpesän edustalla. Tervatassu oli juuri loikkaamassa sitä kohti, koska oli jo tarpeeksi lähellä, mutta sitten mäyränpesästä, jota luultiin hylätyksi, pimeydestä syöksähti mäyrä, joka tappoi jäniksen yhdellä iskulla. Mäyrä! Tästä pitää kertoa klaanille, Tervatassu ajatteli ja ryntäsi takaisin koulutusaukiolle. Tuo löhti seuraamaan Piikkihernehännän tuoksujälkeä, joka johti lähemmäs Hevospaikkaa kuin kolli odottikaan. Mitä Piikkihernehäntä täällä tekee? Tervatassu ajatteli, mutta ei ehtinyt kovin pitkälle, kun meinasi jo törmätä kellanruskeaan, juovikkaaseen kolliin. "Tervatassu! Sinulla pitäisi olla hyvä selitys tälle. Sinun pitäisi olla saalistamassa", Piikkihernehäntä huomautti kylmästi. "Mäyrä! Ei ole aikaa selittää! Äkkiä leiriin!" Tervatassu huudahti, ja nelisti leiriä kohti.

Leirissä suurin osa sotureista oli syömässä tuoresaalista, ja Tervatassun sekä Piikkihernehännän onneksi myös päällikkö Kastanjatähti sekä varapäällikkö Ruostepuro olivat aterioimassa korkeakallion lähettyvillä. Piikkihernehäntä kiiruhti oitis kaksikon luokse Tervatassu tiivisti kintereillään. "Piikkihernehäntä, näytät siltä että sinulla olisi tuli hännän alla, Tervatassusta puhumattakaan. Kertokaa mitä on tapahtunut", Kastanjatähden ääni oli huolestunut vaikka kolli vitsailikin. Piikkihernehäntä tönäisi Tervatassun päällikön eteen. "Mäyrä! Hylätyillä mäyränpesillö on mäyrä", Tervatassu huohotti. Hyvä että Kastanjatähti sai edes jotakin selvää oppilaan äänestä. Kastanjatähti ei jäänyt odottamaan, vaan loikkasi korkeakalliolle. "Jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä saapukaan korkeakalliolle klaanikokoukseen!" Kastanjatähti ulvahti. Tuoresaalista nauttineet ja kieliä vaihtaneet klaanikissat kerääntyivät korkeakallion ympärille. "Tervatassu on havainnut hylätyillä mäyränpesillä mäyrän. Ajattelin, että Ruostepuro, Varissiipi, Mustahaukka sekä Kettutassu voisivat mennä häätämään sen, koska mäyriä emme todellakaan kaipaa Tuuliklaanin reviirille!" Kastanjatähti naukui kuukuvalla äänellä. "Miksei Tervatassu pääse mukaan? Hänhän havaitsi mäyrän?" Mustahaukanääni kuului takarivistä. Tervatassu katsoi uhmakkaana Kastanjatähteä, joka ei kuitenkaan edes vilkaissut oppilasta. "Tervatassu on vasta nuori oppilas, hän ei välttämättä pärjäisi mäyrälle edes soturien tuella", Kastanjatähti naukui jyrkästi. "Aliarvioitko Tervatassua?" Mustahaukka murahti. "En ole vielä ehtinyt edes opettaa taistelua Tervatassulle!" Piikkihernehäntä huomautti. Mustahaukka ei vastannut mitään, mutta Tervatassu näki, kuinka tuo supatti jotakin vieressään istuvalle Lovikorvalle. "Kokous on päättynyt!" Kastanjatähti huudahti, ja loikkasi alas Korkeakalliolta. Tervatassu jäi katselamaan, kuinka partio lähti pois leiristä, ja silloin Tervatassu huomasi, että ilta oli tulossa. "Voit mennä syömään ja sen jälkeen nukkumaan", Piikkihernehäntä naukui. Tervatassu nyökkäsi aavistuksen verran, ja kävi valikoimassa tuoresaaliskasasta itselleen pullean vesimyyrän, ja kantoi sen tavalliselle nukkumapaikalleen, eli karhunvatukkapensaan alle. Myös Tervatassun sisko, Kanitassu, kävi hakemassa tuoresaaliskasasta rastaan. Ateriointipaikkaa etsiessään Tervatassu viittoili hännällään Kanitassua liittymään seuraan. Pienikokoinen naaras asteli Tervatassun vierelle, ja laski rastaan vesimyyrän viereen. "Tuo on muuten minun nappaamani", Kanitassu naukui ja osoitti vesimyyrää. "Loistavasti tehty. Se on oikein pulska ja varmasti herkullinen", Tervatassu kehräsi ja haukkasi vesimyyrästä palasen. Se tosiaan oli herkullinen. Tervatassu hotki vesimyyrän parilla nopealla haukkaisulla, ja sitten kolli hautasi luut. "Menikö ensimmäinen oppitunti hienosti?" Tervatassu kysyi ja nuolaisi Kanitassun korvaa. "Oikein mainiosti. Kiersimme Punarintasiiven kanssa rajat, sekä harjoittelimme metsästystä rannan tuntumassa", Kanitassu kehräsi. "Punarintasiipi on varmasti hyvä mestari", Tervatassu naukui. Parempi kuin Piikkihernehäntä, tuo ajatteli, joka on pelkkä hiirenaivo. Kanitassu nyökkäsi ja alkoi nuolla pitkin vedoin selkäänsä. Tervatassu haukotteli, ja käpertyi siskonsa kylkeä vasten. Koska Piikkihernehäntä oli antanut kollille luvan nukkua, Tervatassu urahti pari kertaa, kunnes vaipui uneen.

 

//Ajattelin kirjoittaa ainakin Tervalla niin, että joku liittynyt tai yp laittaa kp:eet tuonne alas. Ensimmäinen, joka heittää sinne ne kp:eet, niin ne kp:eet lisään Tervan tietoihin. Vaikka kp:eet olisikin jo antanut, niin tarinan saa arvioida. Ja muuten, jos tarina on suhtkoht pitkä, niin vähän kumminkin katon että 1 kp:eeta on ihan hyväksy kumminkaan...\\

 - Mustis | Kommentit (1)
| Kommentoi

Kaksijalkana elo on omituista
08.07.2014 01:46 | Vaaleatassu/Haukka

Sade hakkasi talon kattoa. Ukkonen jylisi jossakin kauempana. Tumman pilviverhon takaa työntyi vaivalloisesti muutama säde kirkasta kuunvaloa. Tuijotin huoneeni kattoon. Makasin pehmeässä sängyssäni ja mietin niitä näitä. Nimeni oli oikeastaan Vaaleatassu mutta tämä tarina kertoo hetkestä jona pääsin elämään kuin kaksijalka. Nyt nimeni on Veera. Asun orpokodissa lähellä järveä ja minulla on paljon ystäviä. Yksi asia kuitenkin riivasi minua. Kummalliset painajaiset jotka hiipivät salakavalasti uniini.

Mutta silti suljin hitaasti silmäni ja toivoin että ne olisivat jo hävinneet. Mutta toiveeni ei toteunut sillä pian seisoin taas keskellä pimyttä ja kuulin ympäriltäni askelten ääniä. Koetin juosta kauemmas mutta tuntui kuin en liikkuis lainkaan. Sitten jokin karvainen kosketti kättäni. Käännyin hiukan ja näin verenpunaiset silmän takani. Olento murahti kuuluvalla äänellä ja loikkasi kimppuuni. Sitten heräsin. Vierelläni seisoi paras ystäväni, Ronja. Tämä katsoi minua hetken kummissan mutta ei sanonut kuitenkaan mitään.

Raahaduin pystyyn ja vedin yöpaidan pois päältäni. Puin nopeasti vaatteeni ja maleksin kohti vessaan jotta voisin pestä hampaani. Ronja seurasi minua. Pesimme hampaamme nopeasti ja laahauduimme hakemaan koululaukkujamme.

”Blaah... En jaksa mennä aamupalalle... Karataan ja mennään pizzalle.”ehdotin.

”Ei! Saisimme rangaistuksen.”Ronja kieltäytyi.

Ymmärsin heti että olisi turha vängätä vastaan joten laahauduin ystäväni perässä kohti orpokodin ruokalaa. Nappamme tarjottimet sekä lautaset käteemme ja nappasimme aimo annoksen puuroa lautasillemme. Kävelin kohti leipäpyötää ja nappasin käteeni kaksi paahtoleipää. Levitin niiden päälle voita ja säntäsin Ronjan kanssa yhteen pöytään syömään.

”Näitkö taas painajaisia?”Ronja kysyi välittömästi.

Hymähdin ilmeettömän vastauksen ja lusikoin puuroa suuhuni. Siinä samassa Oskari, orpo poika johon olin ihastunut käveli suoraan meidän luoksemme. Kauhoin puuroa nopeammin ja katsoin poikaa sivusilmällä.

”Voisinko istua tähän?”Oskari kysyi reippaasti.

”Kyllä voit.”Ronja sanoi heti.

Roope istui minun viereeni. Hymyilin tälle hieman jonka jälkeen loin murhanhimoisen katseen kohti Ronjaa. Ystävääni selvästi nauratti se kun koetin kokoajan sivusilmällä katsella Oskaria samalla kun kauhoin puuroa suuhuni.

Söin niin nopeasti kuin voin ja nousin seisomaan. Nappasin tarjottimen syliini ja aloin tehdä lähtöä. Katsahdin vielä Ronjaan joka oli alkanut ahmia puuroaan entistä nopeammin.

”Minä menen nyt... Nähdään pian Oskari ja Ronja.”sanoin ja lähdin viemään astioitani pois.

Ronja seurasi minua aivan minun kannoillani. Veimme astiat pois ja nappasimme naulakoilta mukaan reppumme ja puimme molemmet ulkojalkineemme.

”Tuo sai sitten olla viimeinen kerta...”murahdin Ronjalle.

”Älähän nyt... Se oli pelkkää leikkiä.”Ronja naurahti.

”Odotas... Vielä jonain päivänä keksin miten saan sinut samanlaiseen tilanteeseen Topin kanssa...”murahdin vastauksen.

Topin nimen sanominen sai selvästi Ronjan hiljaiseksi. Kävelimme loppumatkan kouluun aivan hiljaa. Ovella meitä kohtasi ihana näky. Rehtorimme Ranina seisoi ovella ja katseli meitä hetken aivan hiljaa.

”Olette melkein myöhässä... Tunille siitä nyt heti!”Ranina käski.

Nyökkäsimme ja juoksimme nopeasti neiti Janinan tunnille joka tietenkin oli kemiaa joka tietenkin oli hyvä asia koska se oli meidän molempi lemppari aine. Oli aika lähellä ettemme myöhästyneet ja onnellisina istahdimme pulpetteihin.

”No niin ja tänään aiheenamme on kemialliset merkit. Tietääkö kukaan mitkä ovat hopean ja kullan kemialliset merkit? Niin Veera.”Janina sanoi ja nostin heti käteni ylös.

”Hopean on Ag ja kullan Au.”sanoin saadessani puheenvuoron.

Päivä kului tuona päivänä todella nopeasti ja pian olikin jo ruokailun aika.

”Yök... Kuka tätä moskaa muka voi syödä?”valitin Ronjalle katsoessani ruokalautastani.

”Niimpä... Luulisi koululla olevan edes varaa kunnon ruokaan.”Ronja vahvisti.

Tungimme väkisin alas kurkuistamme ruokaa joka joka suupalalla tuntuu muuttuneen ain vain pahemmaksi ja pahemmaksi. Mutta sitten pöydän viereen ilmestyvät tutut naamat. Eli tietenkin Oskari ja hänen kaverinsa Topi.

”Voimmeko istua tähän?”Topi kysyi.

Nyökkäsimme Ronjan kanssa yhtä aikaa ja katsoimme hetken toisiamme. Pojat istuivat pöytään ja alkoivat myöskin syödä.

”Onko tämä ruoka teidän mielestänne hyvää?”kysyimme yhteen ääneen kun näimme miten pojat ahmivat ruokaansa.

”Mitä? No ei tosiaankaan... Syömme vain nopeasti että pääsemme ulos pelaamaan jalkapalloa.”Topi sanoi.

Pian kuitenkin oli taas aika siirtyä tunnille. Viimeisetkin koulutunnit menivät kuin siivillä ja pian oli taas aika palata kotiin... Vai pitäisikö sanoa orpokotiin. Kävelimme vieretysten Ronjan kanssa tuttua tietä kohti vanhaa kivitaloa.

”Mennäänkö järvelle ennen kuin palaamme takaisin tuohon ”vankilaan”.”kysyin ja naurahdin samalla hiukan.

”Mennään vain... Eikä orpokoti ole mikään vankila. Vaan pikemminkin kidutuskammio!”Ronja sanoi ja nauroi myöskin.

Nauroimme molemmat samalla kun juoksimme kohti järveä. Järven pinta oli tyyni ja se välkehti kauniisti auringossa. Heitimme reppumme maahan ja istuimme katselemaan kaunista näkyä.

”Kaunista... Eikö totta?”huokaisin iloisena.

”Niimpä... Hei katso! Tuollapa vasta on iso puu!”Ronja huomasi.

”Niimpäs näyttää olevan.”huikkasin vastauksen.

”Lyödäänkö vetoa etten pysty kiipeämään tuonne?”Ronja uhosi.

”Lyödään vaan...”sanoin ovelasti.

”Veikkaan ettet pääse edes alimmalle oksalle.”Ronja naurahti.

”Ai niinkö? No katsotaampa.”sanoin ja juoksin puun luokse.

”Ööö... Onkohan tuo turvallista? Minä laskin vain vähän leikkiä.”Ronja sanoi hädissään.

”Turvallista? Totta kai se on!”sanoin ja nousin ensimmäiselle oksalla.

Kiipesin ketterästi aivan puun latvaan istuin melko huteranoloisella oksalla korkealla puussa.

”Katso nyt! Ei mitään hätää.”sanoin Ronjalle.

Ystäväni näytti huojentuneelta mutta sitten oksa jolla istuin naksahti poikki. Putosin alas puusta lujaa vauhtia ja luulin jo olevani mennyttä. Mutta sitten urhea prinssi ja hänen valk... musta ratsunsa saapuivat pelastamaan minut.

”Ei hätää Veera otan kopin.”kuulin vienosti Oskarin äänen.

Ja niin tapahtui putosin suoraan pojan syliin. Tosin siinä rytäkässä Oskari kaatui selälleen minä hänen päällään.

”Kiitos Oskari...”huokaisin helpottuneena.

Siinä samassa Oskarin koira Brutus juoksi meidän luoksemme ja alkoi innokkaasti nuollai meitä molempia. Musta koira yritti selvästi piristää meitä moisen tempun jäljiltä.

”Nousisitko päältäni Veera?”Oskari kysyi.

Nousin nopeasti ylös ja katselin hiukan punastuneena Oskaria.

”Ronja... Viitsisitkö vielä Brutuksen takaisin orpokotiin?”Oskari kysyi Ronjalta.

Ystäväni nyökkäsi ja kutsui koiran luokseen ja otti kiinni tämän hihnasta. Kaksikko lähti taivaltamaan kohti orpokotia.

”Oletko sinä puolestasi kunnossa Veera? Mitä sinä tuolla ylhäällä oikein teit? Sattuuko sinua johonkin?”Oskari kyseli minulta.

”Olen, olen... Eikä mihinkään sattunut ja menin tuonne vain omaa typeryyttäni... Ei sinun tarvitse olla huolissasi.”sanoin tälle ja punastui hiukan.

”Tarvitseepas!”pääsi Oskarin suusta.

Katsoin tätä hetken hiljaa. Oskari tarrasi kiinni minun käsistäni ja katsoi minua pitkään.

”Veera... Olen rakastunut sinuun!”Oskari sanoi siltä seisomalta.

”Ööö... Oskari... Siis ihan oikeasti?”änkytin tälle.

”No inhoatko minua vai pidätkö jostakusta toisesta? Kerro minulle Veera, kiltti!”Oskari vaati eikä irrottanut otettaan minusta.

”Minä... Ööö... Rakastan sinua...”piipitin hiljaa.

Oskari hiljeni samantien. Irrotin hänen otteensa ja kävelin rantaan. Sekoittelin vettä maassa olevalla kepillä ja tuijotin epäselvää peilikuvaani järven pinnassa. Oskari käveli vierelleni.

”O-olen a-aina pi-pitänyt sinusta... Siis todella paljon... Mu-mutta en u-uskonut sinun pitävän minusta.”änkytin tälle itku kurkussa.

”Voi Veera... Miksi itket? Tules tänne.”Oskari sanoi ja kietoi minut lämpimään halaukseen.

”En tiedä... Itkenkö surusta vai onnesta...”sanoin Oskarille.

”Minäkin olen rakastanut sinua jo pitkään mutten ole uskaltanut kertoa sitä sinulle...”Oskari kuiskasi korvaani.

Säpsähdin hieman ja katselin Oskaria. Tukeuduin hänen lämpimään syleilyynsä. Nostin pian kuitenkin pääni ja pussasin Oskarin poskea. Siinä samassa peräännyin vähän sillä ajattelin tehneeni jotain todella typerää.

”A-anteeksi... E-en tarkoittanut... Se... Se oli va-vahinko...”änkytin tälle.

”Ei... Se oli just hyvä...”Oskari sanoi ja tuli lähemmäksi minua.

Hän tarttui kiinni toiseen käteeni. Tunsin kuinka pieni puna nousi poskilleni. Hän kosketti nenällään minun nenääni ja tuijotti minua hetken... Sitten hän... Hän... Suuteli minua. Olin aivan hievahtamatta paikoillani.

”Mi-mitä tuo nyt oli?”kysyin arasti.

”Todistus siitä että todella rakastan sinua... Alkaisitko sinä olemaan mun tyttöystävä?”kuului Oskarin suusta kuin taiottuna.

”Ai minäkö? Totta kai! Mähän... Rakastan sua enemmän kuin mitään muuta.”sanoin innoissani mutta sitten puheeni muuttui vähitellen äänettömäksi mölinäksi.

Tämä takuulla oli elämäni onnellisin hetki. Toivoin todella että se jatkuisi ikuisesti.

 

//Tälläinen rakkausromanssi sössö tarina nyt... Kun kerran tein sen kisan nimeltä Kaksijalkainen komedia niin päätin itsekin "osallistua" siihen ja värkkäsin tämän tarinan ihan hatusta. Mutta toivottavasti joku tykkää... Tarinassa esiintyy siis hahmoni Vaaleatassu, tosin silti kaksijalkana kuten aiheena oli.//

 - Vaaleatassu/Haukka | Kommentoi

23.06.2014 20:16 | Kiivasmieli, luopio

Hengenvaara

Kiivasmieli ja Fanny olivat syöneet jäniksen jonka Nessa oli heille tuonut, ja vetäytyivät taas omiin oloihinsa. Nessa sanoi menevänsä latoon nukkumaan, sanoi palaavansa aamulla.
“Kiivasmieli…” Fanny kuiskasi. Kolli katsoi tätä kysyvä katse silmissään.
“Olen pahoillani kaikesta tästä. Olisit voinut kuolla. Olen niin pahoillani…” Fanny henkäisi. Kiivasmielen silmät paloivat rakastavasti. Se oli tosirakkautta.
“Teen mitä vain sinun vuoksesi.” kolli kehräsi ja kietoi tuuhean häntänsä Fannyn hännän ympärille ja antoi naaraan painautua itseään vasten. Fanny rentoutui ja sulki silmänsä. Kiivasmieli kuiski tämän korvaan rauhoittavia sanoja ja silitti hännällään tämän lapaa.
“Kaikki on nyt hyvin. Voimme olla yhdessä täysin vapaasti, enkä aio enää palata klaaniin. Eivät he minua sinne enää mukaan ottaisikaan” kirjava kolli maukui hiljaa vihreät silmät loistaen. “Ja rakastan sinua ikuisesti”
Fanny hymyili ja painautui lähemmäs kumppaniaan.
“Minäkin sinua” naaras kehräsi. Samassa Kiivasmieli upotti hänet innokkaisiin nuolaisuihin. Fanny naurahti ja laittoi tassunsa hetkeksi kollin kuonon päälle soinnukkaasti nauraen.
“Älähän nyt, Kiivasmieli” Fanny kehräsi huvittuneena ja puski Kiivasmielen rintaa päällään. Kolli naurahti myös ja laski päänsä tassujensa päälle. Fanny teki niin myös, ja painautui kumppaniaan vasten vienosti kehräten. Kiivasmieli sulki silmänsä hieman hymyillen. Kaikki oli nyt aivan täydellistä.

“Nouskaahan jo ylös, kyyhkyläiset! Aamu on jo pitkällä!” Kiivasmieli avasi silmänsä ja näki Fannyn ohitse Nessan, joka oli tullut takaisin ladosta missä vietti yönsä. Erakko hymyili Kiivasmielelle ja meni sitten.
Kolli vilkaisi Fannya. Tämä nukkui vielä painautuneena Kiivasmielen kylkeä vasten tyytyväisesti tuhisten ja hännänpää välillä nykien.
“Fanny.” Kiivasmieli maukaisi hiljaa. Fanny liikautti korvaansa ja raotti suutaan.
“Kiivasmieli? Onko kaikki hyvin?” naaras kuiskasi hieman hätääntyneesti. Kiivasmieli naurahti.
“Kaikki on oikein hyvin, kun sinä olet kanssani. Mutta mennään nyt, aamu on jo pitkällä, Nessakin on jo täällä.” kolli naukaisi pehmeällä äänellä. Fanny hymyili, nousi ylös ja venytteli haukotellen. Kiivasmielikin teki saman. Kaksikko vilkaisi vielä kerran rakastavasti toisiaan, ennen kuin tassutteli ulos auringonpaisteeseen. Nessa istui järven rannassa, tarkkaillen vettä tassu järven tyynen pinnan yllä. Kiivasmieli ja Fanny jäivät kauemmas odottamaan. He eivät halunneet häiritä Nessaa, joka oli kalastamassa kolmikolle ruokaa. Vanha naaras kumartui lähemmäs veden pintaa, tarkkaillen pohjaa silmä kovana. Kului muutama silmänräpäys, ja sitten vettä lensi ympäriinsä. Nessa rääkäisi. Kiivasmieli ja Fanny olivat salamana paikalla. Kolli ei voinut olla hymyilemättä, kun näki vanhan erakkonaaraan vatsakarvojaan myöten vedessä nyrpeä ilme naamallaan. Fannykin naurahti hieman astellen rantaan missä Nessa räpiköi. Kiivasmielikin meni auttamaan vanhan naaraan ylös vedestä, joka pian jo istuikin rannalla sukimassa itseään kuivaksi nyrpeä ilme naamallaan.
“Ketunläjät… Miksi ihmeessä kumarruin niin lähelle vaikka tiesin että tasapainoni ei ole mistään parhaimmasta päästä…” naaras murisi itsekseen. Fanny jäi vielä varmistamaan, että Nessa saisi turkkinsa suurin piirtein kuivaksi, Kiivasmieli lähti saalistusretkelle kohti Tuuliklaania. Kolli nuuhki ilmaa tassutellen kohti nummia. Lämmin tuuli pörrötti kollin turkkia, ja tämä sulki hetkeksi silmänsä.
>>Kiitos Tähtiklaani<< hän ajatteli, vaikkei ollut varma kuulisiko Tähtiklaani enää kun hän oli luopio.
>>Kiitos kun autoit minut ja Fannyn turvaan…<< Kolli katseli edessään aukeavaa, puutonta nummimaisemaa, muutama pensas kasvoi siellä täällä. Kiivasmieli pysähtyi pienen, todella kapean hiekkaisen ukkospolun reunaan, jonka edessä niityt kohosivat kaikessa kauneudessaan. Tuuliklaanilaisten haju tuntui voimakkaana siinä kohdin. Kiivasmieli arveli hajun ikää.
>>Korkeintaan päivän<< kolli tuumi. >>Ehkäpä yöpartio…<< Kiivasmieli vilkaisi taivaalle. Oli pian aurinkohuippu. Kolli kiristi hieman askeleitaan, ja oli jo pian kapuamassa ensimmäisen kukkulan rinnettä ylös. Tuuli hiveli Kiivasmielen turkkia, kun hän nuuhki ilmaa saaliiden varalta. Melkeinpä heti kolli haistoi ihan läheltä jäniksen. Pitkäkorva puputti ruohoa muutaman ketunmitan päässä osittain pensaan takana. Se liikautteli korviansa välillä havaitakseen mahdollisen uhkan lähestyvän. Mutta Kiivasmieltä se ei huomannut. Kolli oli kyyristynyt matalaksi, ja oli niin hiljaa kuin vaan pystyi. Sitten hän otti askeleen. Ja toisen. Pian hän oli jo muutaman hännänmitan päässä saaliistaan. Samassa elikon korvat värähtivät, ja se juoksi pois. Kiivasmieli ei ymmärtänyt miksi. Hän oli ollut aivan hiiren hiljaa paikoillaan. Samassa kolli tajusi. Hän näki kolme tuuliklaanilaista juoksevan nummia myöten häntä kohti ärjyen. Kiivasmieli oli vaarassa. Hän oli yksinänsä kolmea vahvaa soturia vastaan.
>>Tähtiklaani, jos kuulet, auta minua. Ole. Niin. Kiltti...<<
/Jatkoa joku tuuliklaanilainen plz ja kpeet?? Ja anteeksi lyhyt kökkötarina yhyh... ;-;/

( Päivitetty: 23.06.2014 20:21 )
 - Kiivasmieli, luopio | Kommentit (2)
| Kommentoi


06.05.2014 18:33 | Kiivasmieli, luopio

Unelmat käyvät toteen

 

//Jatkoa Fannyn tarinalle//
Juoksin kohti Salamaklaanin ‘leiriä’ niin kovaa kuin jaksoin. Fanny oli nyt turvassa, ainakin toistaiseksi. Kukaan ei saisi huomata, että naaras oli kadonnut, muuten nahkani ehkä kynittäisiin puti puhtaaksi. Aurinko pilkisti taivaanrannan takaa, ja maailma täyttyi valosta. Se ei kuitenkaan keventänyt mieltäni yhtään, sillä huoli Fannysta painoi, tai entä jos en itse pääsisi hänen luokseen? Kysymys alkoi pyöriä päässäni, kun saavutin leiriä. Kiiruhdin äkkiä pieneen onkaloon jossa yksin nukuin, kävin makuulle ja suljin silmäni. Kesti hetken ennen kuin pulssini tasaantui, ja rentouduin hieman. Lopulta uni valtasi minut.
-----------------(nyt vaihdan hän-muotoon mystisesti~ )
Maailma oli sumea Kiivasmielen unessa. Puiden ääriviivoja ei erottunut, ja taivas, pilvet ja aurinko olivat myös sumentuneita. Sitten kuului pentujen kimeää nau’untaa.
“Hihii! Etpäs saa kiinni!” kuului pienen pennun naurahdus jostain pensaan takaa. Pienen kissan hahmo loikkasi esiin, sumeana kuten muukin maailma. Pian harmaa- mustaraidallisen pennun perään loikkasi toinen, valkoinen, pienikokoinen ja läikikäs pentu leikkisästi  rääkäisten. Pennut painivat inisten ruohikossa, ja pian kuului joukko uusia rasahduksia. Harmahtava naaras, ilmeisesti pentujen emo, hiippaili paikalle vielä kahden pennun kanssa. Perässä tuli valkoinen, kirjava kolli. Pentujen vanhemmat istahtivat maahan toistensa viereen, ja katselivat ylpeinä pentujansa jotka temmelsivät ruohikossa. Naaras painautui kollia vasten..
“Minä rakastan sinua, Ki-”
-----------------
Kiivasmieli säpsähti hereille. Ensimmäiseksi hän kohtasi Terähampaan tuiman katseen.
“Ylös sieltä! On jo melkein aurinkohuippu!” vaaleanharmaa naaras tiuskaisi. Kirjava kolli nyökkäsi ja haukotteli.
Samassa jännitys valtasi hänet.
>>Ovatkohan he jo huomanneet…<<  Kiivasmieli nousi ylös, venytteli nopeasti ja luikahti ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Mitään poikkeuksellista hälyä ei kuitenkaan ilmennyt, joten Kiivasmieli seurasi Terähammasta ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Salama jututti Steeliä ja Kuura saapui juuri jäniksen kanssa, jonka hän oli juuri pyytänyt ilmeisesti Tuuliklaanin puuttomilla nummilla. Kaukaa kuului lintujen lauluja, ikään kuin ne olisivat ymmärtäneet että Salamaklaanin lähelle ei ollut asiaa. Kiivasmieli naurahti hiljaa itsekseen mrrau kun näki hiiren loikkivan pois kun se näki Kuuran tulevan tuoresaaliskasalle, jonka lähettyvillä jyrsijä vipelsi. Se pääsi karkuun ja kunnian elää onnellisesti vielä jonkin aikaa, ennen kuin senkin kohtalo päättyisi jonkin kissan tai muun villipedon hampaisiin. Terähammas johdatti Kiivasmielen Salaman luokse, ja mielipuolinen naaras vilkaisi kaksikkoa.
“Kiivasmieli, mene sinä Hiirikynnen kanssa metsästämään… Hm, vaikkapa Tuuliklaanin reviirille. Ja jos mahdollista, napatkaa mukaanne soturi, oppilas tai kuningatar pentuineen. Koskaan ei ole pulaa ruuasta, muistakaa se!” naaras ärisi tavanomaisella mielipuolisella äänensävyllään. Samassa Kiivasmielen päähän pälkähti järjetön ajatus.
//Teen nyt niin että kuvaan Salaman kuolemaa Kiivaksen näkökulmasta//
“Tule, minulla on sinulle näytettävää.” töksäytin ja Salama vilkaisi minua ja sitten Hiirikynttä.
“Tule sinä mukaamme, Hiirikyn-”
“Ei!” Kiivasmieli älähti. “Asia on… hm, kahdenkeskeinen.” Salama vilkuili kollia kulmainsa alta hieman epäileväisen näköisenä, mutta käski lopulta Hiirikynttä hännänheilautuksella jäämään leiriin, ja tassutti Kiivasmielen luo.
“Niin? Mikä se asiasi olikaan?” naaras naukaisi mielipuolisen ivallisella äänellään. Kiivasmieli nielaisi tassutellen leiristä poispäin, syvemmälle Tuuliklaanin reviirille.
“Minä… Näin täällä hetki sitten tuuliklaanilaisia, he näyttivät etsivän jotakin.” Kiivasmieli takelteli. “Epäilen… Epäilen että he etsivät meitä.” Kiivasmieli vilkaisi Salaman katsetta nähdäkseen, miten tämä reagoisi. Naaraan katse oli viileä.
“Täällä ei tunnu Tuuliklaanin melko tuoretta hajua.” naaras naukaisi painottavasti, ja Kiivasmieli nielaisi.
“Siis… ei täällä, vaan tuolla noin.” Kiivasmieli osoitti hännällään. “Kun olin siellä, he näkivät minut ja… Seurasivat minua.” Salama kirjavaa kollia, joka nielaisi kuuluvasti.
“Selvä. Mennään sitten sinne katsomaan.” hän maukui. Kiivasmielen sydän hypähti helpotuksesta, kun hän lähti johdattamaan Salamaa yhä syvemmälle Tuuliklaanin reviirille, keskelle nummimaisemaa. Salama nuuhki ilmaa, ja Kiivasmielikin veti samalla ilmaa keuhkoihinsa. Kollin helpotukseksi ilmassa tuntui voimakas Tuuliklaanin tuoksu, ilmeisesti partio oli kulkenut siitä ohi edellisenä päivänä.
“Hei, katso!” Kiivasmieli huudahti äkkiä kun päätti tilaisuutensa tulleen. Salama käännähti äkkiä kollin osoittamaan suuntaan, tähyili, maisteli ilmaa ja mourusi edelleen nummille katsellen. Sitten Kiivasmieli veti syvään henkeä ja loikkasi kohti Salamaa, joka älähti yllättyneenä.
“Hei, mitä sin-” Salama sai Kiivasmielen karvaa suuhunsa, kun kolli painoi naaraan maata vasten.

“Mitä sinä saastainen ketunläjä teet!?” Salama rääkyi ja yritti parhaansa mukaan kynsiä Kiivasmielen lonkkia. Kolli puraisi Salaman korvaa, ja potkaisi tämän vatsaa nopeasti takajalallaan. Sitten kissa upotti kyntensä Salaman niskaan, ja naaras rääkäisi kivusta.
“Sinä petturi! Teen sinusta vielä variksenruokaa!!” naaras ulisi ja tömähti jälleen selälleen maahan. Kiivasmielen sisällä heräsi kauhea peto, joka halusi kostaa kaikkien ystäviensä - ja rakkaansa - puolesta. Kolli työnsi kyntensä niin ulos kuin saattoi, ja raapi Salaman etujalkaa niin kovaa, että siihen tuli todella syvät viillot. Silmitön viha paistoi Salaman silmistä, kun hän loikkasi Kiivasmielen kimppuun. Kiivasmieli rääkäisi, kun Salama puri häntä takajalasta niin, että luu olisi voinut mennä poikki, mutta niin ei - ihme kyllä - käynyt. Kiivasmielen turkki tahriintui kirkkaanpunaiseen vereen, samoin Salaman. Silti kolli jatkoi kamppailuaan, varmana siitä että joutuisi kuoltuaan Pimeyden metsään, mutta hänen mielestään tärkeintä oli se että Salama saisi katua sitä että oli syntynyt, ja kiduttanut Fannyn melkein kuoliaaksi. Nyt salamaraitainen naaras saisi itse kokea saman, jopa pahemmankin, eli kuoleman! Kiivasmieli sylkäisi sanat Salaman kasvoille silmittömän vihan ja kostonhimon vallassa: “Sinä tuhosit kaiken, aivan kaiken, ja siksi tämä, siksi tapan sinut kivuliaasti ja hitaasti!” Salama tuijotti kollia sílmät selällään.
“Mutta… Sinä vannoit uskollisuuttasi!” Salama ulisi. Kiivasmieli kuitenkin katsoi Salamaa viileästi, ja painoi tämän maata vasten.
“Nyt loppusi on viimein tullut, mene Pimeyden metsään, senkin saasta!” Kiivasmieli hymisi.
“Sinne sinäkin joudut jos tapat minut…” Salama urisi yrittäen ujuttaa kyntensä Kiivasmielen pään lähelle valmiina painamaan nämä tappavanterävät aseet tämän poskeen.
“Tiedän sen. Mutta sillä ei ole nyt väliä. Välitän vain ja ainoastaan siitä, että sinä kuolet ja minä ja Fanny pystymme elämään rauhassa, ilman kaltaisiasi saastaisia murhaajia.!”
“Sellainen olet sinäkin.” Salama murahti. Kiivasmieli laittoi kyntensä lähelle Salaman kaulavaltimoa.
“Mutta en samanlainen kuin sinä. Tapan vain, jos on kyse Fannysta, siitä ihanasta naaraasta, ja kuka hänen sydämensä särkikään? Sinä!” Salama raapaisi äkkiä Kiivasmielen poskea kynsillään, ja kolli älähti veren roiskuessa haavasta jonka Salama oli tehnyt. Kuitenkin, Kiivasmielellä oli enemmän järkeä kuin tuolla kammottavalla mielipuolisella naaraalla, ja kolli ujutti ´kyntensä aivan Salaman kaulan viereen, kuitenkin sillain että naaras ei huomannut.
>>Kuole, sinä ruoja, saastainen, hiirenaivoinen murhaaja…<< kolli ajatteli ja nipisti silmänsä kiinni muutamaksi silmänräpäykseksi. Kiivasmieli upotti kyntensä äkkiarvaamatta Salaman kaulaan, kiskoi siitä irti suuren karvatukon ja työnsi kyntensä yhä syvemmälle lihaan. Salama rääkäisi kerran tuskasta, tuijotti sitten Kiivasmieltä silmät selällään. Ja sanoi viimeiset sanansa: “Sinä petturi, tätä kadut-” Samassa Kiivasmieli teki Salaman lorusta lopun puremalla tätä nopeasti kaulaan, haavan kohdalle ja Salaman silmät lasittuivat vihasta, kun hän lähti Pimeyden metsän riveihin.

Kiivasmieli loikki kohti leiriä. Hänen turkkinsa oli veren tahrima ja sotkussa, ja sydän laukkasi tuhatta ja sataa. Samassa Fanny palasi hänen mieleensä. Hyväksyisikö naaras tämän sen jälkeen, kun Kiivasmieli oli murhannut Salaman kylmäverisesti? Kiivasmielen valtasi huoli naaraasta, kun hän poikkesi tuloreitiltään kohti järven rantaa, sinne mihin oli Fannyn aikaisin aamuyöllä jättänyt.

Kiivasmieli löysi Fannyn ja Nessa-nimisen erakkonaaraan hajujäljen, ja se johdatti kollin latoa kohti. Rikkinäisen puolisillan kohdalla se kääntyi jyrkästi rantatörmälle, johon tuuli ja vesi olivat kaivertaneet kaikenlaisia koloja, myös sellaisia joihin kissa mahtuisi. Kiivasmieli nuuhkaisi ilmaa ja tunsi Fannyn ja erakon hajun todella voimakkaana, he olivat jossain aivan lähellä.
“Fanny! Minä tulin, olen täällä!” Kiivasmieli huhuili naarasta. Kuului iloinen älähdys, ja Fanny hoipersi ulos suuresta kolosta, ja Nessa tuli hänen kintereillään. Erakko veti henkeä kun näki Kiivasmielen verisen turkin. Fannya se ei kuitenkaan tuntunut lainkaan haittaavan, hän kun loikkasi heti Kiivasmielen luo ja kietoi häntänsä kollin häntään sekä kuononsa lapaa vasten.
“Voi, olin niin huolissani sinusta!” naaras naukui hätäisesti ja nuolaisi Kiivasmielen lapaa muutaman kerran, kunnes istahti sitten kietoen häntänsä siististi käpäliensä ympärille. Kiivasmieli pani merkille, että naaraan silmät olivat kirkastuneet vaikka turkki olikin tahmea ja hieman verinen, ja vaikka siitä puuttui karvatuppoja. Kiivasmieli kehräsi onnellisemmin kuin aikoihin, ja painoi kuononsa Fannyn kuonoa vasten.
“Rakastan sinua. Ja minulla on hyviä uutisia!” kolli kehräsi. Fanny katsoi häntä odottavasti, hivenen jännitystä silmissään.
“Salama on kuollut. Tapoin hänet omin tassuin!” Kiivasmieli naukaisi ja Fannyn kasvoille pääsi rakastavainen ilme.
“Voi, otit aikamoisen riskin! Hän olisi voinut tappaa sinut ja…” Fanny painoi päänsä ja nuolaisi rintaansa.
“Ei hänestä ollut vastusta minulle” Kiivasmieli naurahti ja silitti hännällään Fannyn lapaa.

Kiivasmieli ja Fanny olivat vetäytyneet onkaloonsa rantatörmälle, ja Nessa oli luikkinut Savun ja kumppaneiden riesaksi latoon nukkumaan. Fanny nojasi Kiivasmielen kylkeen ja kolli puolestaan oli kietonut häntänsä naaraan omaan.
“Kuulehan…” Kiivasmieli naukaisi hiljaa. Fanny käänsi päätään ja katsoi Kiivasmieltä kysyvästi.
“Pitäisikö… pitäisikö meidän hankkia pentuja?” Kiivasmieli kysyi Fannylta.

//Hohhohhoh jatkoa Ranta Fannylla x))) Ja kp:eitah? :D//

 - Kiivasmieli, luopio | Kommentit (2)
| Kommentoi


16.03.2014 17:37 | Kiivasmieli, luopio

Rakkaus on niin ihmeellinen asia...

//Khehe tuo otsikko x3Ja jatkoa tämä//
Kipu lävisti jälleen ruumiini, ja kouristus valtasi minut. Usvajalka järsi takajalkaani yrittäessään pitää tummanharmaata kollia loitolla. Sitten kuului korviahuumaava ulvahdus. Vilkaisin taakseni, niin paljon kuin kivultani pystyin. Näin himmeästi kollin oranssin turkin, ja hän syöksyi meitä kohti. Sitten silmissäni sumeni, ja menetin tajuntani.

“Kiivasmieli…!” Yritin avata silmäni, mutta en onnistunut. Tuntui, kuin olisin leijunut näkymättömän massan yllä, ja en tuntenut yhtikäs mitään. Aistin vain minua ympäröivän pimeyden. Pinnistin kaikki voimani äärimmilleen, ja silmäni raottuivat aavistuksen verran. Näin edessäni kelmeää, vaaleaa valoa. En ensin hahmottanut hahmoa edessäni. Se oli hohtavan sumun keskellä, enkä erottanut muuta kuin kimaltelevat, vihreät silmät. Sitten tajusin, että se oli kissa. Naaraan punertava turkki kylpi tähtien loisteessa, ja ruskeat ja valkeat läiskät kimaltelivat hieman. Hänen silmänsä olivat aivan samanlaiset kuin minulla, syvän lehdenvihreät. Hänessä oli jotain tuttua.
“Hei, Kiivasmieli” naaras sanoi. Pelko kouraisi minua.
“Mi-mistä tiedät nimeni…?” Naaras katsoi minua huvittuneena.
“Olen tarkkaillut sinua. Viimeksi kuin näin sinut, oli nimesi vielä Kiivaspentu” hän kehräsi.
“Mutta…kuka sinä olet?” kysyin perääntyen samalla askeleen. Samassa jokin välähti, ja punertava naaraskissa oli poissa. Kuitenkin hänen viimeiset sanansa kaikuivat tyhjässä, mustassa tilassa: “Etkö sinä tunnista minua…” Viimeinen sana hukkui pimeyteen, enkä kuullut sitä. Kaikkialla oli pimeääkin pimeämpää. Musta massa ympäröi minut, ja silmäni sulkeutuivat väkisin.

“Kiivasmieli! Oletko elossa?” Silmäni räpsähtivät auki. Näin edessäni Vaahteranlehden vihreät silmät. Niissä oli häivähdys pelkoa.
“Mitä tapahtui…?” mumisin hiljaa. Yritin nousta ylös, mutta heti suunnaton kipu lävisti takajalkani.
“Älä liiku!” Vaahteranlehti huudahti, ja nosti maasta tupon hämähäkinseittiä. Vilkaisin jalkaani. Siinä oli valtavan kokoinen, syvä haava, ja punertava kolli asetteli seittejä varoen haavan pinnalle. Tunsin pientä pistelyä, kun hän taputti tuppoa tassullaan. Sitten hän puhahti, kuin olisi pidätellyt hengitystään.
“Saavuin paikalle juuri, kun olit menettämässä tajuntasi. Usvajalka” hän kiristeli hampaitaan lausuessaa naaraan nimen. “oli upottanut hampaansa syvälle, syvälle jalkaasi, ja seurauksena on tuo.” Hän nyökkäsi kohti takajalkaani, joka vuosi enää vähän verta. Vaahteranlehti vilkaisi minua vielä, ja lähti sitten pois. Ja vasta silloin tajusin katsoa ympärilleni. Olin pienessä kammiossa. Katto oli matalalla, ja suuaukkokin oli pieni. Vatsani kumisi tyhjyyttään, ja jalkaa jomotti. Lopulta annoin kivulle periksi, ja suljin silmäni.

Mehukas jäniksen maku tunki sieraimiini. Olin kai nukahtanut jossakin vaiheessa, sillä en muistanut kenenkään tulleen luokseni. Nostin kuitenkin hieman päätäni ja haukkasin jäniksestä palan. Popsin jäniksestä neljäsosan, kunnes muistin erään asian.
“Ai niin, pitää jättää Fannyllekkin…” mutisin hiljaa, niin ettei kukaan muu kuullut.
>>Menen sitten kun muut nukkuvat tai ovat saalistamassa…<<

Heräsin johonkin. Vilkaisin ulos; kuu loi kelmeää valoaan onkalon lattialle, ja tiesin hetken koittaneen. Kuin ihmeen kaupalla unen aikana päässäni oli kehkeytynyt suunnitelma, joka saattoi toimia. Vilkaisin jänistä, jonka olin jättänyt syömättä. Raahauduin sen luokse, ja nappasin sen hampaisiini. Takajalkaani jomotti edelleen, mutta ei niin vietävästi kuin aiemmin. Nousin varovasti seisomaan, ja ryömin ulos. Sydämeni laukkasi tuhatta ja sataa, ja odotin Salaman hyökkäävän pensaikosta kimppuuni. Niin ei kuitenkaan käynyt, joten lähdin hiippailemaan jänis hampaissani kohti Fannyn vankionkaloa. Hän oli siellä ypöyksin, muut vangit olivat siinä suuressa onkalossa, jossa olin ollut yhdessä Fannyn kanssa. Kipitin sisään onkaloon, ja vedin ilmaa sieraimiini. Ilma haisi mädäntyneelle, verelle, ja hieman myös hiirensapelle. Ei ihme, muut Salamaklaanin kissat kiduttivat häntä mitä erikoisemmilla tavoilla. Kurkistin kulman taakse pelokkaana. Verinen, harmaa karvamöykky makasi onkalon nurkassa. Pakokauhu valtasi minut, kuten aina kun tulin tähän kamalaan paikkaan. Hiivin Fannyn luokse, ja tuijotin hänen veren tahrimaa, mutta edelleen niin kaunista turkkiaan, josta oli revitty karvatuppoja ja jossa oli syviä haavoja.
“Fanny…?” kuiskasin ääni kauhusta väristen. Naaraan lavat värähtivät hieman, ja onnistuin pidättelemään helpotuksen huokauksen. Naaras käänsi vetiset, itkun turvottavat silmänsä minuun. Hän vilkaisi nopeasti jalkaani, sitten tarkensi katseensa vaivoin jälleen minuun.
“Kiivasmieli…” hän kuiskasi käheästi. Kumarruin hänen ylleen, ja painauduin lohduttavasti häntä vasten. Hän upotti kuononsa pitkään turkkiini.
“Muista, että rakastan sinua aina, vaikka turkkisi olisi kuinka veren tahrima ja haavojen peitossa” kuiskasin. Fanny kohotti katseensa minuun. Hänen silmiensä kulmissa kimaltelivat kyyneleet.
“Shh…Älä itke, toin sinulle ruokaakin!” kuiskasin hiljaa. Naaras nyökkäsi, ja nostin jäniksen hänen eteensä. Fanny upotti hampaansa siihen hitaasti, nauttien jokaisesta suupalasta, joka liukui hänen tyhjään vatsaansa. Naaras ahmi jäniksen nopeasti, ja vilkaisi sitten jälleen minua.
“Kiivasmieli…Ilman sinua en olisi hengissä…” Naaras tassutteli hieman ontuen luokseni. Hän nosti päätään ja kosketti kuonoani omallaan. Kiedoin häntäni naaraan tuuheaan ja harmaaseen häntään, ja hän kävi makuulle huokaisten syvään.
“Älä huoli. Minulla on suunnitelma” maukaisin hiljaa. Fanny nosti päätään katsoen minuun silmissään hitunen toivoa.
“Voisimme tehdä niin, että sanon vieväni sinut putoukselle, joka on Jokiklaanin reviirillä. Kyllä me oikeasti menemme sinne, sillä luulen että Steel tai joku muu tulee mukaan.” naukaisin hiljaa. Fanny nyökkäsi.
“Menemme sinne muka tappamaan sinut,” vilkaisin Fannya, joka säpsähti. “Mutta ei tietenkään oikeasti. Juuri kun olemme päässeet perille, juoksemme pakoon. Sitä enne sinun täytyy vain kerätä voimia. Tuon sinulle ruokaa niin usein kuin pystyn, sopiiko?” Vilkaisin Fannya kysyvästi, ja naaras nyökkäsi.
“Mutta toki siinä on myös omat riskinsä” lisäsin, ja Fanny vilkaisi minua huolestuneena. Nousin ylös, ja suuntasin kohti onkalon suuta, ja nappasin samalla jäniksen luut mukaani. Kukaan ei saanut tietää, että olin tuonut Fannylle ruokaa, muuten me molemmat olisimme voineet kuolla.
“Kiivasmieli?” Käännyin ympäri. Fanny vilkuili minua hivenen kiusaantuneena.
“Voisitko…voisitko jäädä ainakin hetkeksi kanssani tänne?” hän takelteli. Nyökkäsin, ja hipsuttelin Fannyn luokse. Kävin makuulle naaraan viereen. Hän painautui kylkeäni vasten, ja hänen kurkustaan pääsi vaimeaa kehräystä.
“Kiivasmieli…”  Käänsin pääni kohti Fannya.
“Minäkin…minäkin rakastan sinua aina…” Sitten hän antautui väsymykselle ja nukahti. Lopulta minäkin suljin silmäni.

//Oi itkin kirjottaessani tota vikaa kohtaa :'DJatkoo Tiikeri? Ja kp:eet?/

 - Kiivasmieli, luopio | Kommentit (1)
| Kommentoi


10.03.2014 18:06 | Alexandra, kotikisu

Vieras

 

//ei jatkoa millekkään xD//

Valkea naaras makoili kaksijalkansa jaloissa kehräten, kerjäten silitystä. Kaksijalka äännähti iloiseti, ja asetti valtavan, karvattoman tassunsa Alexandran pehmeälle, valkoiselle turkille ja alkoi hivellä sitä lempeästi.
>>Mutta…<< naaras avasi silmänsä. >>Kissaseura olisi kaikkein parasta…<< Kaksijalka nousi nahkaisen, suuren asian päältä, jota se kutsuivat sohvaksi. Se lähti huoneeseen, jossa oli ruokia ja juomia, ja tuli pian takaisin kumppaninsa kanssa. Alexandra luikahti tähän tilaan, ‘keittiöön’, ja hipsi ruokakupilleen. Naaras kumartui ja haukkasi suullisen hyytelömäistä lihaa. Pehmeän ruoan sai helposti pureskeltua, ja hyytelö kulki pitkin hänen kurkkuaan. Alexandra otti vielä muutaman palan, istahti sitten selkä suorana nuolemaan tassujaan. Naaraan karhea kieli lipoi tassujen päitä, sitten tassut siirtyivät sukimaan korvallisia. Hetken kuluttua Alexandra huokaisi. Naaras todella kaipasi seuraa, jotain kenen kanssa jutella. Kotikisu tuijotti ruokakuppiaan ajatuksiinsa uppoutuneena, ja nousi sitten ylös.
>>Menen käymään nopeasti pienellä happihyppelyllä…<< Alexandra tassutti kohti pesän oviaukkoa. Puisessa, tasaisessa pinnassa oli hänelle tarkoitettu pieni kissanluukku, josta hän pääsi itsekseen pois. Nuori naaras pukkasi läpinäkyvää pintaa päällään, ja se siirtyi sivuun. Hän työntyi siitä kokonaan läpi, ja räpytteli silmiään kirkkaassa auringonpaisteessa. Kaksijalanpesän seinän vierestä puski esiin leskenlehden versoja, ja keltaiset kukat kurottivat kohti aurinkoa. Ilmassa tuoksui selvästi juuri tuloilla oleva hiirenkorvan aika, ja melkein kaikki lumi oli sulanut. Vain paikoissa, minne auringon lempeä valo ei yltänyt, oli pieniä, likaisenvalkeita lumikasoja. Samassa naaras huomasi, että muutaman hännänmitan päässä seisoi vieras kissa. Hän tärisi peloissaan, vilkuillen Alexandraa. Kotikisu mulkaisi vierasta, mutta kun tämä painui kyyryyn peloissaan, naaras huomasi että tämä oli pentu.
“He-hei…” pentu mutisi peloissaan. Alexandra naurahti lempeästi.
“Minä olen Alexandra. Enkä syö sinua! Kuka sinä olet? En ole tavannut sinua ennen” Pentu empi hetken ennen kuin maukaisi hieman peloissaan:
“Minä..minä olen Varjopentu…”
“Missä emosi on?” Alexandra kysyi Varjopennulta.
“Hän on…Tuuliklaanissa ja…”
“Mitä?”
“Minä en viihtynyt klaanielämän parissa, joten karkasin.” Alexandra vilkaisi pentua lempeästi. Sitten hänen kasvoilleen levisi huolestunut ilme.
“Mutta…Kuka sinusta sitten pitää huolta? Onko sinulla yösijaa?” naaras uteli. Varjopentu pudisteli päätään. Samassa kaksijalanpesän ovi avautui ja kaksijalan pää ilmestyi esiin. Se ärähti ja viittoi tassullaan. Alexandra luikahti sisälle. Naaras ryntäsi keittiöön huuliaan lipoen. Kaksijalka ravisteli ruokapurkkia, ja kaatoi kolahtelevia papanoita punaiseen ruokakippoon. Alexandra nuuhkaisi papanoita, ja haukkasi niitä suuhunsa hieman. Hän rouskutti niitä hetken suussaan. Sitten naaras tunsi, kun joku astui hänen lähelleen. Alexandra säpsähti ja käänsi päätään.
“Varjopentu! Säikäytit minut!” hän tivasi. Pennun silmissä kävi anteeksipyytävä ilme. Sitten se muuttui pyytäväksi. Alexandra huokaisi.
“Mitä haluat?” hän äyskäisi kumartuen jälleen ateriansa pariin. Varjopentu istahti kipon eteen niin, että pystyi katsomaan Alexandraa tämän sinisiin silmiin.
“Minä haluan asua täällä sinun kanssasi. En pidä klaanielämästä ollenkaan” Alexandralla pääsi papana väärään kurkkuun. Hän alkoi yskiä vimmatusti. Kun hän viimein sai hengityksensä tasatuksi, naaras vilkaisi pentua ihmeissään.
“Siis…sinä haluat asia täällä hevospaikassa? Minun kanssani?”
“No kenenpä muunkaan?” Varjopentu naurahti. Alexandra tuijotti pentua ymmällään, ehkä myös hiukan yllättyneenä. Hän mietti hetken. Nuoren kollin emo oli metsässä. Hän oli ilmeisesti kuolemaisillaan huolesta etsiessään Varjopentua.
“Noooh…Kyllä” kotikisu venytti ‘noh’ sanaa tarkoituksella. Varjopentu nyökkäsi tyytyväisen näköisenä. Samassa Alexandran mieleen juolahti muuan asia.
“Tule, meidän pitää esitellä sinut kotiväelle” hän huudahti. Varjopentu empi.
“Enpä oikein tie-”
“Mennään!” Alexandra nappasi Varjopennun niskanahasta ja kiikutti tämän ulos, missä kaksijalka touhusi hevosten parissa. Kotikisunaaras laski Varjopennun maahan ja loikki itse kaksijalkansa luokse.
Hän hankasi itseään urospuolisen kaksijalan jalkoihin, joka kyykistyi silittelemään naarasta. Hän viittoi hännällään kohti Varjopentua, joka oli kyyristynyt maahan pelokkaasti ympärilleen vilkuillen.
Kaksijalka huomasi Varjopennun ja asteli kollin luokse hitaasti, ettei olisi pelästyttänyt pientä pentua. Se äännähti lempeästi, ja otti uuden askeleen kohti Varjopentua. Alexandra loikkasi edeltä nuoren kollin viereen.
“Äläkä sitten ryntää pakoon, luota minuun” kotikisu kuiskasi pennun korvaan. Hän nyökkäsi hiukan epävarmana, kun kaksijalka oli enää muutaman hännänmitan päässä. Kun kaksijalka oli Alexandran ja Varjopennun vieressä, se kyykistyi ja ojensi kättään Varjopennulle. Kolli kavahti taaksepäin, mutta Alexandra näpäytti häntä hännällään, ja pieni pentu nojautui peloissaan Alexandran lapaan.
Kaksijalka asetti kätensä varovasti Varjopennun lavalle, ja silitti hitaasti tämän turkkia. Kolli vilkaisi Alexandraa epävarmana, mutta naaras vain hymyili.

//jatkoo Lonsu :D + koopeet tänne ja hiukka nopeesti sitten xD//

 - Alexandra, kotikisu | Kommentit (2)
| Kommentoi


09.03.2014 16:39 | Mäntytassu, Varjoklaani

 Kokoontuminen

Psk en muistanut koko kokoontumista Dx//

“Kuten varmaankin suurin osa sotureistamme ja oppilaistamme tietävät, tänä yönä on klaanien kokoontuminen saarella”  Varjoklaanin päällikkö kuulutti. Nuoren oppilaan sydän hypähti.
>>Pääsenköhän…minä mukaan…<< hän ajatteli.
“Mukaan tulevat…” Leiri hiljeni kissojen äänistä täysin. Vain tuuli lauloi hiljaa puitten latvoissa.
“Mukaan tulevat minun lisäkseni Revontulikaiku, Pyynsulka, Hunajatassu, Haukkaroihu, Tunturituuli, Yösiipi, Setrisydän, Ruosteturkki, Unikonvarsi, Rosohammas, Savutassu, Mäntytassu, Ruskatassu, Ulpukkatassu, Villakkotassu ja Järkäle.” Mäntytassu, vanttera ruskea kolli vilkaisi Ulpukkatassua. Naaraan silmät sädehtivät jännityksestä ja jostain muustakin. Mutta ainakaan Mäntytassu ei tiennyt mitä se oli. Oppilastoverin pitkässä, suklaanruskeassa ja raidallisessa turkissa tuntui kimaltelevan kaikki Hopeahännän kimmeltävät valopisteet. Mäntytassu huokaisi katsellen Ulpukkatassun raidallisia lapoja. Kolli vajosi ajatuksiinsa nopeasti, kunnes tunsi jonkun vieressään. Hän käänsi salamana päätään ja näki edessään mestarinsa täyteläisenruskean katseen.
”Nyt mennään” Revontulikaiku murahti pahantuulisesti, kuten aina. Valitut kissat lähtivät leiristä, kohti Jokiklaanin reviirin takana sijaitsevaa saarta, missä klaanit kokoontuivat aina täysikuun aikaan.

Mäntytassu vilkuili kaatunutta puunrunkoa, jota pitkin pääsi saareen. Revontulikaiku tasapainotteli sen päällä, käyttäen pitkää häntäänsä apuna. Kun varapäällikkö oli mennyt, Mäntytassu nielaisi. Musta, jäinen vesi näytti haluavan nielaista hänet sisuksiinsa, ja loiskui hieman. Silti, pelon vallassa kuitenkin kolli asetti toisen etukäpälänsä kostealle kaarnalle, ja työnsi heti kyntensä siihen. Hänen sydämensä hypähti, kun kollin astuessa rungolle se liikahti, ja Mäntytassu perääntyi askeleen.
“Mene nyt”  Haukkaroihu oppilaan takana murahti närkästyneenä.
“Menen menen!” Mäntytassu kokosi kaiken rohkeutensa ja asetti käpälänsä jälleen puun kaarnalle. Hän sulki silmänsä, veti henkeä ja asteli rauhallisesti puun rungolla. Puolessa välissä kolli vilkaisi alas mustaan veteen. Hänen vatsaansa kouraisi, ja hän sulki hetkeksi silmänsä.
>>No niin, Mäntytassu. Oletko soturi vai kotikisu?<< hän ajatteli mielessään. Kolli vilkaisi päättäväisesti vastarantaa, joka oli muutaman jäniksenloikan päässä. Mäntytassu loikkasi lähelle rantapengertä, ja sitten alas puunrungolta. Haukkaroihu tuhahti, ja asteli ärsyyntyneen näköisenä kohti vastarantaa. Mäntytassu kiinnitti katseensa klaanitovereihin. Kolli haistoi Jokiklaanin, Myrskyklaanin ja Tuuliklaanin tuoksut varjoklaanilaisten seasta. Muutama Tuuliklaanilainen asteli ohitse jutellen Myrskyklaanilaisten kanssa. Puun alle oli kokoontunut klaaninvanhimpien pieni joukko, kun he vaihtelivat kuulumisia.

“Olemme saaneet uusia sotureita ja oppilaita klaaniimme” Hopeatähti kuulutti.
“Pääskynsiipi, Pesukarhuroihu, Kieppuhäntä sekä Minkkihalla nimitettiin hetki sitten.” Kissojen seasta kuului muutama hurraa-huuto, kunnes Rastastähti, Jokiklaanin päällikkö astui esiin.
“Emme ole vielä nimittäneet uusia sotureita tai oppilaita,” naaras maukui kuuluvasti. ”Mutta teemme senkin melko pian” Rastastähti siirtyi syrjään antaen tilaa Seittitähdelle.
“Klaanimme parantaja, Sinisiipi on kadonnut. Voi olla että joku sieppasi hänet, kenties reviirillämme elelevä Salamaklauma, tai sitten hän lähti omasta tahdostaan.” Muutama kauhistunut henkäisy kuului kissojen suuresta joukosta.
“Emme kuitenkaan voi sulkea ulos myös sitä vaihtoehtoa, että hän on menettänyt henkensä ja lähtenyt Tähtiklaaniin metsästämään, suojelemaan meitä kaikkia” Lisää kauhistuneita maukaisuja kiiri kokoontumispaikalla, tällä kertaa enemmän. Seittitähti kumarsi hieman, ja antoi tilaa Varjoklaanin päällikölle, Mustatähdelle. Kolli vilkaisi edessään seisovia kissoja, ja avasi sitten suunsa.
“Tulva, joka on ollut lumen sulamisen myötä on ollut pelkästään hyväksi. Sammakot ja käärmeet viihtyvät kosteassa, joten riistaa on runsaasti.” Mäntytassun klaanitoverit nyökyttelivät päätään, ja Mustatähti loikkasi alas kannolta //eikös se ole kanto?//.  Kissat vaihtelivat viimeiset kuulumisensa, ja seurasivat sitten päällikköään.

//Lyhyys : / Ps, Ajattelin niin, että kaikista minun (Etsijän, eli Mäntytassun, Kiivasmielen, Pääskynsiiven, Terähampaan ja Alexandran) kp:eet antaisivat liittyneet :3

 - Mäntytassu, Varjoklaani | Kommentit (1)
| Kommentoi

 1  2  3  4  5  >

02.03.2014 00:22 | Sulkatassu, Myrskyklaani

Prologi

 

 

Kaunis kevätaamu valkeni metsään, laittaen auringon porottamaan kaikin voimin, ilman tulosta. Ne harvat lumikasat eivät antaneet minkäänlaista mahdollisuutta sulaa pois, eikä ilmasto antanut minkäänlaista armoa pienelle pennulle, joka koetti hädissään vinkuen liikkua eteenpäin ilman näköyhteyttä maailmaan. Hän ei ollut edes kolmea päivää vanha, ja oli jo nyt hylättynä yksin metsään.

Onneksi pennulla oli jonkinlainen hajuaisti mukanaan. Viiman lisäksi hän pystyi aistimaan herkullisen tuoksun, ja koetti ryömiä sitä kohti. Tuon keho oli täysin turtunut ja väsynyt, mutta ainoastaan mielenvoima sai hänet jatkamaan matkaa. Samassa tukeva maa katosi hänen altaan ja pentu alkoi kieriä lujaa tahtia eteenpäin. Tukahtuneet avunhuudot pääsivät valloilleen, ja pentu toivoi jonkun, aivan kenen tahansa saapuvan paikalle pelastavaksi enkeliksi. Joskus toiveet voivat toteutuakin.

"Hei, tulkaa tänne! Haistoin jotain uutta.", kaukainen ääni kantautui pennun korviin. Matka oli pysähtynyt ja hän huohotti hitaasti. Kumeat askeleet johtivat häntä kohti, tuo kykeni tunnistamaan sen maaperän tärinästä. Ilmeisesti kolme tai kaksi kappaletta, hän arvuutteli.

"Täällä! Mutta, mutta sehän on pentu.", ällistynyt ääni kuului ja askeleet loppuivat, "Se ei ole aukaissut silmiäänkään vielä.", syvällä sisimmässä kytevä viha ja suru oli helposti kuultavana. Pentu halusi sanoa jotain, mutta ei kyennyt siihen. Tämä oli vielä liian uupunut.

"Hän on hädin tuskin viittä päivää vanha! Meidän on vietävä se välittömästi Vaahtokukan luokse. Hän ei selviä tätä mukaan.", sama kauhistunut naaras änkytti ja pentu tunsi lempeän otteen niskassaan. Siinä hän roikkui, aivan avuttomana ja vikisi vähäisillä voimillaan.

Matka oli melko töyssyistä ja äänekästä. Kissat hänen luonaan eivät lakanneet puhumasta, eikä hän sen jälkeen jaksanut kuunnella niitä. Sen hän sai selville, että paikalla oli kaksi kollia ja naaras, jonka kannettavana hän oli. Oravaliito, naaras, oli hyvin huolehtivaisen kuuloinen ja hän alkoi pitää naaraasta. Kollien nimiä hän ei kuullut mainittavan, tai sitten ei vain ollut ottanut kuuleviin korviin.

Jonkin ajan kuluttua pentu alkoi haistaa muitakin kissoja. Hän kuuli myös puhetta, ja yritti painaa käpälänsä kiinni korviin. Äänet olivat niin kovia, niin kovia että oikein teki pahaa!

"Olkaahan hiljempaa, ettekö näe, kuinka se yrittää peitellä korviaan.", Oravaliito tiuskaisi minkä kykeni pidellessään pentua suussaan. Hälinä hiljeni ympäriltä, ja matka jatkui normaaliin tahtiin. Pian he kuitenkin saapuivat jonkinlaiseen pesään, missä tuoksui voimakkaasti.

"Voi hyvä Tähtiklaani! Oravaliito, mitä on tapahtunut?", huolestunut ääni kantautui kauempaa. Pentu arvuutteli sen kuuluvat aikaisemmin puhutulle Vaahtokukalle, josta tuo oli saanut jonkinlaisen käsityksen, että hän oli jokin 'parantaja'.

"Löysimme Vatukkakynnen ja Harmaaraidan kanssa hänet metsästä, lähellä kaksijalkalaa. Pentu tuskin on viittä päivää vanha, eikä näytä minunkaan silmissä voivan hyvin.", naaras naukui ja laski pennun alas sammaleiselle alustalle. Hän tunti välittömästi toisen kissan tutkivat kosketukset, ja odotti hämillään tuomiotaan.

"Onneksemme pentu on vain nälkäinen ja erttäin väsymys. Lepo ja ruokinta hoitaa ongelman nopeasti.", pirteys parantajan äänessä sai pennun huokaisemaan hiljaa helpotuksesta. Myös häntä kantanut naaras huokaisi helpotuksesta.

"Käyn kysymässä Hopeatähdeltä hänen mielipidettään asiasta.", naaras naukui ja juoksi ulos pesästä. Pentu jäi kaksin parantajan kanssa sinne, ja hän kuunteli tarkkaan tuon liikkeitä.

"Kuinka joku kehtaakin jättää sinut tuolla lailla metsään yksinään. Jos oikein arvelen, olet vasta kolmisen päivää vanha! Olen kyllä aivan varma, että olet joko kulkukissan tai kotikisun jäljiltä siellä, ja hän jos kuka ansaitsisi kokea samanlailla.", parantaja mutisi lähinnä itsekseen. Pentu kuunteli uuvuksissa ja kierähti ympäri korjatakseen huonnon asennon. Samassa hän tunnisti kaksi tuoksua; Oravaliidon ja jonkun toisen, ilmeisesti naaraan.

"Kas hei Hopeatähti, pentu on aivan kunnossa, kunhan annamme hänelle ruokaa ja lepoa.", Vaahtokukka naukui kunnioittavaan sävyyn uudelle naaraalle. Pentu kykeni tuntemaan katseen niskassaan, olihan hän selkä vasten pesän suuta.

"Viekäämme hänet siis pentutarhaan, jollakulla on varmasti maitoa jakaakseen hänellekin.", lempeä ääni rauhoitti pentua. Kaikki vaikuttivat kovin mukavilta, ja näinkin lyhyessä ajassa hän kerkesi tuntemaan jonkinlaista kiintymyksen tapaista sisimmässään. Pentu tunsi jälleen otteen niskassaan, kun hänet nostettiin ilmaan ja kuljetettiin eteenpäin. Jälleen kova hälinä täytti hänen korvansa ja häntä alkoi väsyttää entiseltään.

"Voi pikkuista, hän on jo aivan uuvuksissaan.", Oravaliito naukui lempeästi. Kaksi muuta naarasta myötäilivät häntä, ja pentu päästi vikisevää ääntä.

Nelikko saapui toisenpesän suulle, missä tuoksui jotain hyvin herkullista. Vesi hierahti pennun kielelle ja hän vikisi halusta päästä maistamaan tuota herkullisen tuoksun lähdettä.

"Puumanloikka, onko sinulla yhtään ylimääräistä maitoa?", Hopeatähti kysyi. Pentu ei nähnyt mitään, mutta tunsi, kuinka hänet laskettiin vasten pehmeää turkkia. Lämpö levisi raukeana hänen kehoonsa, ja tuo aukaisi suunsa suureen haukotukseen.

"Kuinka vanha hän on?", hurmioitunut naaraan ääni kysyi ja pentu tunsi karhean kielen niskassaan.

"Noin kolmen päivän ikäinen.", Vaahtokukka naukui ja pentu kykeni kuulemaan kehräystä. Kaikkiolivat aivan hiljaa, katsoivat vain pentua.

"Saanko nimetä hänet?", samainen naaras kysyi varovasti ja suki lempeästi pentua. Lempeä naurahdus kajahti ilmoille.

"Tietenkin saat. Me lähdemmekin nyt häiritsemästä teitä, onhan vielä aikainen aamu.", pentu tunnisti Hopeatähden äänen ja kaikkoavat askeleet. Tuo jäi paikoilleen ja yritti tavoittaa ruokaa. Puumanloikka siirsi häntä lähemmäksi itseään ja pentu löysi nopeasti paikan. Hän alkoi painella naaraan vatsaa ja tuon suuhun tulvahti lämmintä, makoisaa nestettä.

"Taidankin nimetä sinut Sulkapennuksi. Se sopii hienosti turkkisi väriin, enkä voi kieltää yhdennäköisyyttä eräisiin toisiin samalla sanalla alkaviin naaraisiin.", hän naukui ja painoi päänsä pennun viereen.

"Kasvatan teidät kaksi kunnon Myrskyklaanilaisiksi."

 

//Nooh, siinä on prologi, tuli vähän lyhyt xc

 - Sulkatassu, Myrskyklaani | Kommentoi

Luopion kynsissä...
07.02.2014 17:41 | Pölytassu/Pölypyörre, Varjoklaani

Pölytassu asteli rajapartion hännillä Varjoklaanin soisilla seuduilla. Oppilas kohotti kuonoaan haistaessaan tuoreen hiiren hajun.

 " Haistatko sinäkin sen?", mestarini Haukkaroihu kysyi juostessaan vierelleni myyrä suussaan.

 " Ai minkä, tuon hirenkö?", Pölytassu maukui ja osoitti puun juurella istuskelevaa harmaata riistaeläintä. Haukkaroihu pudisti vakavana päätään.

 "En puhunut riistasta, vaan Myrskyklaanin tuoreesta hajusta.", kolli sihahti, ja osoitti kaksikon taakse. Pölytassu maisteli ilmaa, ja totta se oli, ilmassa leijaili tuore Myrskyklaanin haju.

 "Menenkö kertomaan havainnostasi Mustatähdelle?", Pölytassu vinkaisi pentumaisen kimittävällä äänellä, ja osoitti hännällään kopeasti  partiota johtavaa Varjoklaanin päälikkönä.

 "Ei, olen suunnitellut tämän sinulle.", kolli maukaisi. Pölytassu nuolaisi kerran tassuaan, ja viitoi hännällään soturille, että naaras kuuntelisi tarkasti.

 "Olet minun mielestä oivallinen soturi, ja minun mielestä sinun pitäisi päästä jo soturiksi.", Haukkaroihu maukui rohkean jämäkästi, mutta sen verran hiljaa, ettei muu partio kuullut.

 "Sinä jäljität sen Myrskyklaanilaisen ja teet siitä selvää, niin Mustatähti alkaa arvostamaan sinua, ja voisi nimittää sinut soturiksi!", kolli huudahti matalalla äänellä, samaan tapaan kuin kuiskaamalla, mutta hieman möreällä äänellä.

 "Onko se sinusta viisasta? Mitä jos sen Myrskyklaanilaisen mukana onkin suurempi joukko kissoja ja he saattaisivat raadella minut?!", Pölytassu kivahti äkäisenä mestarilleen, joka oli antamassa hänen kuolla, jotta voisi päästä soturiksi.

 "Alkoiko pikku Pölypentua jänistämään? No, voinhan minäkin kerätä sen kunnian klaanissamme, kun häädän sen Myrskyklaanilaisen reviiriltämme.", Haukkaroihu sanoi itsevarmalla äänellä, ja viittelöi oppilasta seuraamaan soturia kohti Myrskyklaanilaisen hajua.

 "No, kumpi meistä tekee sen, sinä, vai minä? Päätös on yksin sinun, Pölypentu.", Haukkaroihu sanoi ivallisesti jonka Pölytassu kuvittelikin jo.

  "No jos se on sinulle pikku pennulle niin tärkeää, niin voin minä tehdä sen, jos lupaat minulle ensin yhden asian.", Plölytassu maukui soturille huokaisten.

 "No, ihan sama minulle, kunhan pääsisit soturiksi, niin saisin hieman omaa aikaa, eikä pelkästään sinun kouluttamista.", Haukkaroihu maukaisi ja iski oppilaalleen silmää. Oli aurinkohuipun hetki, ja aurinko paistoi suoraan Pölytassun silmiin. Partio ei enään pian olisi näkyvissä.

 "Jos minä kuolen, itket aina täyden kuun aikaan minun henkeni puolesta.", Pölytassu maukaisi ja katsoi Haukkaroihua anelevin silmin, aivan kuin pieni pentu vihollista, joka olisi juuri tekemässä pennusta selvää.  Haukkaroihu epäröi hetken, ja vilkuili aina välillä oppilastaan.

 "Hyvä on, minä lupaan Tähtiklaanin kautta.", Haukkaroihu maukaisi lopulta, ja ärisi oppilasta menemään.

 > Hyvä Tähtiklaani, älä anna minun kuolla tulevaa vihollista vastaan, minulla on vielä paljon näkemättä tästä elämästä! < Pölytassu rukoili Tähtiklaanilta, hänen esi-isiltään.

 

Naaras asteli maistellen ilmaa, jäljittäen vihollista Varjoklaanin reviiriltä. Pian Pölytassun takaa kuului rasahdus, ja oppilas kääntyi sähisten ympäri. Hänen edessä seisoi  harmaa, Myrskyklaanilainen kolli. Kollin silmät olivat kastanjan ruskeat, ja Pölytassu lumoutui kollin tuimasta katseesta.

 "Häivy oppilas, en tahdo tappaa sinua, enkä ketään. Eksyin vahingos-", kolli ehti maukaista ennen kuin Pölytassu hyppäsi kollin selkään vihaisena, koska soturi oli väheksynyt naaraan taistelutaitoja.

 "Älä selitä, yrität vain selvittää, kuinka paljon reviiriltämme saa riistaa niin voisit klaanisi kanssa vallata ja tuhota Varjoklaanin.", Pölytassu murisi hampaat irvessä ja sähisten kollille. Harmaa kolli potkaisi naarasta mahaan heittäen oppilaan maahan. Lumi pöllysi.

 "Emme me tahdo tuhota Varjoklaania. Eksyin vain metsästäessäni, joten tulin etsimään apua, mutta löysin näköjään uuden vihollisen.", kolli murisi möreällä äänellä, kun Pölytassu nousi jaloilleen hieman haparoivin askelin.

 "Häivy reviiriltämme, senkin saastainen ketunraato, tai raatelen sinut kuoliaaksi!", Pölytassu rääkäisi ja hyppäsi kollia kohti. Pölytassu sai viillettyä kollin lapaan ikävän haavan. Kolli rääkäisi kivusta. Pölytassu huohotti ja muulkoili kollia väheksyvästi.

 "No, voit kertoa että sait karkoitettua reviiriltäsi Myrskyklaanin soturin nimeltä Surusade, ja sait Myrskyklaanin ja Varjoklaanin välille uuden vihan kipinän.", Surusade murisi, ja lähti ontumaan kohti Myrskyklaanin reviiriä. Pölytassu katsoi hätisesti ympärilleen, ja löysi etsimänsä. Hämähäkinseittiä! Naaras kietoi seitistä yli puolet tassunsa ympärille, ja lähti juoksemaan Surusateen perään, seuraamalla vihollisen jättämiä verisiä tassunpainaumia. Pölytassu häpesi, että oli haavoittanut toisen klaanin soturia, vaikka kollilta se oli ollut vain vahinko.

 > Millainen verenhimoinen hirviö minusta on tullut?! < Pölytassu sähisi itselleen ajatuksissaan. Pian Myrskyklaanin haju voimistui. Pölytassu näki lumessa makaavan soturin, jonka haava näytti vain kasvavan. Pölytassu ryntäsi Myrskyklaanilaisen luokse, ja paineli hämähäkin seittiä aina vaan suurempaan haavaan. Silloin Pölytassu haistoi lisää Myrskyklaanin kissoja.

 > Voi ei! Se oli väijytys! < Pölytassu säikähti, kun hänen selkään hyppäsi Myrskyklaanilainen naaras kynnet esillä, valmiina tappamaan Pölytassun minä hetkenä hyvänsä. Kaksi kissaa juoksivat Surusateen luokse, ja aloittivat heti haavan hoitamisen ja kollin auttamisen.

 > Oi Tähtiklaani, älä anna näiden Myrskyklaanin kissojen tappaa minua! < Pölytassu rukoili ajatuksissaan. Pian tumman kellanpunainen naaras päästi irti Varjoklaanin oppilaasta, ja ryntäsi klaanitoverinsa luokse. Pölytassu näki naaraan helpottuneen katseen, kun kolli oli vielä elossa.

 " Harmaaraita, mitä teemme tuolle Varjoklaanilaiselle, joka on varmasti syyllinen siihen, missä kunnossa Surusade nyt on. Eikö meidän pitäisi tappaa hänet, hän vielä tunkeutui ilmiselvästi Myrskyklaanin reviirille.

Pölytassu ei saanut henkeä. Kun hän huomasi, että hänen näkö sumeni, ja pää tuntui painavalta, ja pian Pölytassu kaatusi lumihankeen. Harmaaraidaksi kutsuttu kolli ryntäsi Pölytassun luokse, ja otti Pölytassun niskanahasta kiinni.

 

       Kun Pölytassu heräsi, hän oli Varjoklaanin parantajan pesässä, ja Pyynsulka hoiti Pölytassua. Yhtäkki, kun Pölytassu oli nousemassa jaloilleen, tunsi hän viiltävää kipua jalassaan. Kun Pölytassu katsoi vasenta etutassuaan, hän huomasi, että sitä oli raadeltu, kuin keppiä, jonka avulla teroitetaan kynnet. Kipu oli sietämätön, ja Pölytassu pamahti suoraan kyljelleen.

 " M-mitä minulle on tapahtunut?", naaras kysyi parantajalta ääni kivun ja pelon takia väristen.

 " Sinut löydettiin tuollaisessa kunnossa keskeltä Varjoklaanin reviiriä. Turkkiisi sekoittui Varjoklaanin ja veren lisäksi Myrskyklaani ja joku karmea haju. Luulen että se oli joku erakko, joka löysi sinut.", kolli mörisi. Pöytassua värisytti ajatella, että harmiton erakko olisikin tappava raatelija. Pölytassun käpälä oli niin kipeä, että naaras pelkäsi, ettei hänestä koskaan tulisi soturia.

 " Mutta minä, Pyynsulka, Varjoklaanin parantaja, voin Tähtiklaanin nimeen luvata, että sinä paranet, mutta et kokonaan, ja tuosta tassusta tulee sinulle vielä ongelmia mutta tulet oppmaan sen kanssa elämiseen. Ja niin, Mustatähti järjestää klaanin kokouksen auringon huipun hetkell.", Pyynsulka maukui. Kun Pölytassu katsoi ulos parantajan pesästtä, huomasi hän, että juuri sillä hetkellä oli auringon huipun hetki.

 " Kokous on nyt! Autatko minut ulos, Hunajatassu?", Pölytassu maukaisi, ja viittoi hännällään vanhempaa oppilasta, joka oli sattumoisin parantajaoppilas. Parantajaoppilas kipitti haavoittuneen naaraan luokse. Pölytassu otti Hunajatassusta tukea, ja ontui aukiolle. Kaikki kissat olivat jo valmiina, ja odottivat juuri Pölytassua.

 " Tuolta hän tulee, eikä ole vielä liittynyt Tähtiklaaniin!", Usvapyörre huudahti. Haukkaroihu hiljensi hänelle hännän heilautuksella. Soturi kuiskasi ystävälleen jotain sitten Usvapyörre sulki suunsa. Pölytassu naurahti mrauu ja ontui oppilasystävänsä Nokitassun luokse.

 " Minä, Mustatähti, Varjoklaanin päälikkö, pyydän Esi-isiämme kääntämään katseensa tähän nuoreen oppilaaseen.", Mustatähti aloitti, ja kutsui Pölytassun eteensä hännän heilautuksella. "hän on opiskellut jalot lakinne, ja on hänen aika tulla soturiksi. ", hän jatkoi. Pölytassun suu avautui ammolleen hämmästyksestä.

 " Pölytassu, lupaatko puolustaa klaaniasi, jopa henkesi uhalla?", Mustatähti kysyi nuorelta oppilaalta.

 " L-lupaan.", Pölytassu änkytti pala kurkussaan.

 " Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Pölytassu, tästä lähtien sinua kutsutaan Pölypyörteenä. Klaani kunnioittaa urhollisuutta ja intoasi, ja hyväksymme sinut täydeksi Varjoklaanin soturiksi.", Mustatähti lopetti juhlallisesti. Klaani huusi Pölypyörteen uutta nimeä.

 " Pölypyörre! Pölypyörre! Pölypyörre!", klaani huusi riemuissaan. Tuore soturi kosketti Mustatähden kylkeä. Kyyneleet virtasivat onnesta Pölypyörteen poskia pitkin.

 > Kiitos... < Pölypyörre kuiskasi.

 

 //Jatkoo?!//

 - Pölytassu/Pölypyörre, Varjoklaani | Kommentit (1)
| Kommentoi

Luku; 1 When the world is not enough
13.01.2014 22:45 | Haukkatassu, Myrskyklaani

Samassa säpsähdin hereille. Makasin oppilaiden pesässä. Oliko se kaikki ollutkin vain ja ainoastaan pelkkää unta? Viiltotassu, rakkaus ja kumppanuus. Päässäni pyöri. Tietenkään se ei voisi olla totta. Olinhan kaikkea muuta kuin hyvä kumppani kellekään. Olin aina niin äkkipikainen ja tiuskin kaikille. Nousin istumaan ja suin sekaiseksi tullutta turkkiani. Pesuhetkeni keskeytti paikalle ilmestynyt Viiltotassu joka katsoi minua. Päästin jonkin hymyntapaisen mutta en sanonut mitään. Viiltotassukin oli hiljaa. Nousin tassuilleni ja kävelin kollin ohitse. Poskilleni nousi pieni puna mutten antanut sen häiritä. Kollihan oli sisimmissään vain oikea mahtailija. Ei hän ollut hyvää seuraa. Kävelin hieman ylimielisen oloisesti pesän suulle ja pysähdyin. Olin aikeissa sanoa jotakin takanani olevalle valkealle kollille mutta pidin vain suuni kiinni. Työnnyin ulos pesästä ja mietin minne mestarini Hopeatähti oli oikein kadonnut. Tassuttelin ympäri leiriä etsien samalla päälikköä. Tätä ei näkynyt missään.
>No ei kai haittaa jos lähden ominpäin metsälle.<ajattelin ja juoksin suoraan kohti leirin uloskäyntiä kovalla vauhdilla.
Juoksuni kuitenkin pysäytti eteeni ilmestynyt Viiltotassu joka mulkoili minua suurilla, vihreillä silmillään. Pysähdyin juuri ennen kuin olin törmäämässä kolliin.
"Ja mitähän asiaa sinulla on?"kysyin tältä.
"Ajattelin vain kysyä että minne olet menossa?"valkea kolli kysyi minulta.
"Metsään. Eikö se ole ilmiselvää?"naukaisin välinpitämättömään sävyyn.
"Niin, juu. Pääsenkö mukaan?"soturioppilas kysyi empien.
Katsoin tätä ensin miettien mutta nyökkäsin myöntävän vastauksen. Näytti siltä että kolli olisi voinut loikata onnesta ilmaan mutta ei sentään. Lähdimme juoksemaan kohti leirin sisäänkäyntiä ja työnnyimme peräkanaa ulos. Juoksimme kohti järveä. Maassa oli paksulti lunta joka hankaloitti hieman liikkumistamme. Olimme kuitenkin jo molemmat tottuneet lehtikadon aikaisiin paksuihin nietoksiin. Pian näin kauniisti auringossa kimaltevan järven jonka pinnalla oli paksu kerros jäätä. Kuitenkin joissakin virtauskohdissa oli vieläkin sulia kohtia joista sai haettua vettä ja juotua metsästyksen lomassa.
"Kisa kuka on eka perillä järvellä!"huusin yhtäkkiä Viiltotassulle.
Kolli oli kyllä johdolla mutta hämmentyi huudostani hieman joten sain kurottua etumatkaa umpeen. Juoksimme rinta rinnan alas mäkeä joka johti suoraan järvelle. Samassa kompastuin ja aloin vieriä mäkeä alas. Onnistuin tempaamaan Viiltotassunkin pyörimiseen ja pian pyörimme yhtenä ruskea-valkoisena lumimöykkynä alas rinnettä. Mäen juurella törmäsimme puuhun ja meillä molemmilla oli pää sekaisen pyörimisestä. Yritin nousta tassuilleni mutta maailma ympärilläni pyöri ihan villinä.
"Oletko kunnossa."kysyin ottaen samalla muutaman haparoivan askeleen kohti Viiltotassua joka makasi vähän matkan päässä minusta.
"Olenhan minä."valkea kolli lausahti ja nosti päänsä kinoksesta.
"Hah... Hah..."naurahdin nähdessäni Viiltotassun kasvot.
"Mitä sinä oikein naurat?"kolli kysyi.
"No sinun pääsi päällä. Sain napattua hiiren."sanoin tälle pidätellen nauruani.
Kolli katsoi päänsä päällä makaavaa velttoa hiirtä. Hiiren häntä lensi kollin silmien eteen enkä voinut enää pidätellä nauruani.
"Todellista tehometsästystä."naurahdin kollille.
"No hah... Hah... Itsepäs et saanut kiinni mitään."kolli sanoi itsekin selvästi nauruaan pidätellen.
Aloimme molemmat nauraa katketaksemme ja pyörimme lumessa niin että olimme molemmet pian aivan lumivalkoisia.
"Tehdäänkö tuo uudestaan?"ehdotin kollille.
"Joo! Mutta ensikerralla varoita ennen kuin lysähdät päistikkaa niskaani."valkea kolli naurahti minulle hilpeästi.
"Joo, joo... Mutta aloitetaampa metsästys - paitsi että sinähän aloitit jo."naurahdin tälle vastaukseksi.
Kolli vain hymähti hieman ja tiemme erosivat siltä seisomalta. Päätin etsiä riistaa järven tuntumasta jossa yleensä oli ruokaa tähän vuodenaikaan. Maistelin kokoajan tarkasti ilmaa mutten löytänyt edes pienen hiiren tuoksua. Hetken haisteltuani löysin kuitenkin vesimyyrän tuoksun ja huomasin otuksen istuvan joenpenkalla kaivamassa jotain lumen alta. Se oli pieni ja riutunut mutta tyhjää parempi. Laskeuduin vaanimisasentoon ja hiivin hitaasti kohti pahaa-aavistamatonta eläintä. Pian loikkasin sen kimppuun komeassa kaaressa ja purin sen niskat poikki. Hautasin sen maahan.
>Hmm... Täältä ei löydy kunnolla riista... Ehkäpä jos menen vähän pidemmälle.<ajattelin itsekseni.
Aloin juosta järven itä-osaa ja suoraan Tuuliklaanin reviiriä päin. Kun pääsin perille aloin etsiä heti lisää riistaa. Sieltäkään saamani saalis ei ollut kovin kummoinen. Hiiri, riutunut jänis, pari vesimyyrää, päästäinen ja pari lintua. Ei tällä riistalla kyllä klaania ruokittu mutta jokainen ruoan murena oli nyt tarpeen. Nappasin saaliit mukaani ja hain vielä ensiksi nappaamani vesimyyrän ja aloin etsiä Viiltotassua. Pian kolli ilmestyikin suussaan huomattavastin enemmän riistaa kuin minulle. Pieni kateus kävi lävitseni mutta en antanut sen häiritä. Aloimme juosta kohti leiriä ja pääsimmekin pian perille. Työnnyimme leirin turviin ja veimme saaliimme tuoresaaliskasaan ja valitsimme sieltä itsellemme syötävää. Otin suhteellisen pulskan oravan ja asetuin syömään sitä lähelle päälikön pesää. Viiltotassu asettui viereeni. Pieni puna nousi taas poskilleni ja hämilläni puraisin palasen oravastani.
"Mitä sinä nyt haluat?"kysyin hieman hämmentyneenä.
"En mitään muuta kuin seuraa."kolli vastasi.
Katsahdin tämän läpitunkeviin, vihreisiin silmiin. Ne muistuttivat minua etäisesti jostain mutten saanut päähäni että mistä.
"Kuule, Viiltotassu. Olisi kiva jos olisit minun ystäväni."naukaisin tälle.
"Enkö sitten jo ole?"tämä kysyi hämillään.
"Hmm... Taidat olla."vastasin ja puraisin ison palan oravaa.
Söin ateriani nopeasti ja nousin tassuilleni. Tassuttelin oppilaiden pesälle ja työnnyin lämpimän pesän suojiin. Tassuttelin makuupaikalleni ja asetuin mukavasti. Olin kuolemanväsynyt joten nukahdin melkein saman tien.

------------Haukkatassu näkee unta------------

Samassa säpsähdin hereille jossain pimeässä paikassa. Suoraan sanoen olin keskellä ei mitään ja kaikkialla oli pimeää. Ainakaan en ollut Tähtiklaanissa. Siitä olin varma. Mutta missä minä sitten muka olin? Samassa jonkin suuri punainen valo leimahti takanani. Säpsähdin ja käännyin nopeasti ympäri. Kuulin avuttomien kissojen ulvaisuja ja näin edessäni tuhoisan metsäpalon sekä lauman kissoja jotka juoksivat suoraan minua kohti. Pelkäsin että kissat vain talloisivat minut tassuillaan maahan mutta kissojen hahmot menivät suoraan minun lävitseni. Ympärilleni oli ilmestynyt musta metsä josta kissat pakenivat henkihievärissä. Samassa yksi mustista puista räsähti alas ja erään naaraskissan häntä jäi sen alle jumiin. Näin naaraan suussa kaksi pentua. Toinen oli harmaa ja toinen samanlainen kuin minä. Peräännyin pari askelta. Näinkö minä nyt menneisyyteen? Samassa tumma kolli ilmestyi ja auttoi pennut ja emon pois pinteestä. Nelikko juoksi muiden kissojen perään. Ennen emon katoamista näin tämän huolesta lähes sokeat, vaaleansiniset silmät. Samassa jokin naksahti päässäni.
"Emo!"huusin kissalle mutta tämä ei reagoinut siihen mitenkään.
Aloin sännätä muiden kissojen perässä mutta näiden hahmot alkoivat muuttua yhä tunnistamattomammiksi ja tunnistamattomammiksi. Samassa seisoin taas keskellä pimeyttä ilman pienintäkään valonlähdettä. Samassa jokin murahti takanani.
"Ku-kuka siellä?"kysyin arasti.
Suuri, tummanruskea kolli jolla oli turkissaan tummanharmaita raitoja loikkasi eteeni mulkoillen minua häijysti meripihkanvärisillä silmillään.
"Tiikeritähti!"kijaisin pelosta.
"Haa... Tunnistit sentään minut... Et olekaan niin tyhmä kuin miltä näytät."kolli naukui verenhimoiseen sävyyn.
"Mitä haluat minusta?"kysyin ääni väristen.
"Voi en mitään lapsirakas. Kutsuin tänne koska tämä on kohtalosi. Tiedetään, tiedetään. En ollut aina klaanien suosituin kissa mutta voimakkain kuitenkin. Mutta on minullakin herkät puoleni kuten esimerkiksi perillisteni vankka vartiointi."Tiikeritähti naukui.
"Ei voi olla..."sanoin pelosta jäykkänä.
"Kyllä vain... Minä olen sinun isoisäsi. Keneltä muultakaan luulit perineesi äkkipikaisen ja ärhäkän luoteesi? Kostonhimosi ja jopa pienen verenhimosi. Juuri niin; MINULTA!"kollin hyytävät sanat läpäisivät kehoni.
"Sinä valehtelet!"huusin tälle kovaan ääneen.
"Miksi valehtelisin? Mistä syystä? Ehei lapsonen... Tällä kertaa puhun täysin totta."Tiikeritähti naukui kylmästi.
"Mutta en minä ole verenhimoinen!"sanoin vastalauseeni.
"Niin... Et vielä mutta pian... Hyvin pian..."kolli naikui verenhimoisesti sipaisten hännällään kuonoani.
"Ei! En suostu!"sanoin tälle päättäväisesti.
"Voit olla varma että mielesi vielä muuttuu vaikka väkisin. Olet minun perilliseni eli seuraat tassunjälkiäni klaanien johtajaksi!"Tiikeritähti karjaisi.
"En halua!"sanoin hieman peloissani.
"Kyllä sinä haluat... Mutta et tahdo vain myöntää sitä itsellesi... Mutta nyt minun on mentävä... Näkemiin perilliseni..."Tiikeritähti sanoi ja nauroi ivallisesti.
Ennen kuin ehdin sanoa mitään heräsin tutulta paikalta oppilaiden pesässä. Päässäni pyöri miljoona asiaa. Kävelin hetken hermostuneesti ympyrää mutta lopulta työnnyin ulos pesästä ja haistelin raikasta yöilmaa. Käänsin katseeni tähtitaivaalle, kohti Hopeahäntää ja Tähtiklaanin sotureita.
>Voi Tähtiklaani auta... En voi olla Tiikeritähden perillenen... En vain voi...<ajattelin itsekseni hieman pelokkaana.
Mitä minulle oikein tapahtuisi?

 - Haukkatassu, Myrskyklaani | Kommentoi

Tarina
11.01.2014 23:19 | Nopsavarjo/Karhunvatukkakuu, Myrskyklaani

Esinäytös;

Makasin pentutarhan perimmäisessä nurkassa, samalla paikalla kuin Auringonloiste oli kauan sitten maannut. Kyynel vierähti poskelleni. Mieleeni ei mahtunut enää muuta kuin se kuinka oli noin vain menettänyt rakkaan kumppanini. Mitä Tähtiklaani voisi minulta enää viedä? Olin menettänyt isäni, kumppanini, pentuni, sisareni... Ei minulla ollut enää ketään muuta kuin emoni Hopeatähti. Laskin pääni valkoisten etutassujeni varaan ja tuijotin sanattomana tyhjyyteen. Miksi, oi miksi maailma on näin kamala paikka? Nousin tassuilleni ja pyyhkäisin kyyneleistä kostunutta kuonoani. Siinä samassa Kultakukan ottopentu, Aurinkopentu taapersi minua kohti. Loin pitkän silmäyksen pentuun. Pentu muistuttu erehdyttävästi Auringonloistetta. Ehkä jopa hieman liikaakin. Otin pari askelta kohti pientä pentua joka vingahti hieman. Tuijotin pennun kirkkaita, meripihkanvärisiä silmiä jotka muistuttivat minua Auringonloisteesta. Kyynel vierähti poskeani pitkin maahan. Nostin toisen etutassuni ja pyyhkäisin taas kuonoani. Tassuttelin pennun ohitse ja pysähdyin pesän suuakolle. Loin vielä viimeiset silmäykseni pentuun joka tuntui olevan hän jota minä eniten rakastin. En tulisi enää koskaan rakastamaan ketään niinkuin Aurigonloistetta. Kolibrinlento oli kyllä ollut tukenani mutta se ei ollut sama asia. Samassa päähäni pälkähti etten ollut nähnyt soturia hetkeen. Oliko tämä lähtenyt kenties metsälle? Ei kai sillä olisi niin väliä, ei minun hänestä tarvinnut huolta kantaa. Tassuttelin nopein askelin kohti sotureiden pesää samalla kun kyyneleeni putoilivat pitkin poskiani. En vain voinut lakata ajattelmasta Auringonloisteen kaameaa kohtaloa. Se oli niin väärin. Pysähdyin vähän ennen sotureiden pesää ja löin maassa olevaa kiveä. Tassuani kirpaisi hieman mutten välittänyt kivusta. Kihinsin raivosta ja surusta. Minulla ei ollut enää mitään.
>Ketunläjä Tähtiklaani! Miksi veit rakkaimpani pois?<karjuin mielessäni.
Asetuin makaamaan sotureiden pesän eteen. Juuri tälläisillä hetkillä kaipasin eniten kumppanini lämpöä ja turvaa. Kaipasin jotakuta joka ymmärtäisi minua. Katseeni kääntyi kohti päälikön pesää. Pitäisikö minun puhua Hopeatähden kanssa? Pudistin ajatuksen pois mielestäni. En ollut puhunut emoni kanssa todella pitkään aikaan. Tuskimpa hän edes tunnistaisi minua nyt. Kuitenkin hän oli ainoa perheenjäseneni joka oli vielä elossa, tai ainakin luulisin niin. Kukaan ei nimittäin ollut nähnyt päälikköä sitten eilisen. Minä puolestani olin odottanut että hänen mahtavuutensa ei enää voisi tulla ulos pesästään ettei vain jokin Tiikerivarjon kaltainen kissa hankkiutuisi hänestäkin eroon kuten isästäni. Isäni ajatteleminen teki minut vielä entistä surullisemmaksi. Olin vasta pentu kun olin menettänyt tämän. Nousin hitaasti seisomaan ja tuijotin maahan. Minun oli pakko niellä ylpeyteni ja mennä tapaamaan Hopeatähteä. En kestäisi jos en saisi avautua jollekin ongelmista ja Hopeatähti oli ainoa joka ymmärtäisi minua. Olihan hänkin menettänyt kumppaninsa ja tietää miltä minusta tuntuu. Otin muutaman askeleen kohti päälikön pesää mutta emmin vielä hieman. Kuitenkin vedin syvään henkeä ja tassuttelin ylväästi kohti pesää. Pesän suulla pysähdyin ja katsoin pesän pimeyteen.
"Huhuu! Hopeatähti?"huusin mutta vastausta ei kuulunut.
Ensimmäisenä mieleeni juolahti että tämä ei olisi paikalla mutta kukaan ei kerran ollut nähnyt naaraan poistuvan pesästään niin työnnyin nopeasti sisään. Katselin ympärilleni ja näin harmaan karvamökyn makaamassa pesän perimmäisessä nurkassa. Otin muutaman epävarman askeleen lähemmäksi karvamöykkyä.
"Ööö... Hopeatähti?"kysyin hieman arasti.
Kuulin vain vaimeaa ähkintää joten otin tassuttelin suoraan karvamöykyn luo ja näin maassa makaavan hopeanharmaan kissan kehon.
"Hopeatähti!"huusin kauhuissani.
Mitä oikein oli tapahtunut?

Luku; 1 I'm not a kid!

"Hopeatähti!"huusin pelokkaasti.
"Tiikerivarjo... Tappaa..."naaras köhisi hiljaisesti.
>Tiikerivarjo!<ajattelin.
Kollin nimen lausuminen puistatti minua. Olihan tämä tappanut isäni ja melkein jopa emonikin ja sisareni. Lamaannuin paikoilleni. En voinut liikuttaa jäseniäni ja tuijotin vain lasittuneesti päälikön epämääräisesti kohoilevaa kylkeä. Laskin kuononi alas ja haistoin hieman emoani. Tämän turkissa oli jokin outo tuoksu. Ei ollenkaan tuttu Myrskyklaanin haju vaan jokin muu. En saanut päähäni mikä haju se oli mutta sitten silmäni laajenivat varmaankin lautasen kokoisiksi. Tuijotin emoani silmät suurina ja hengitykseni muuttui raskaammaksi. Haistamani haju kuului Tiikerivarjolle.
"Oletko sinä kunnossa?"sain lopulta kysyttyä.
Hopeatähti nosti hitaasti päänsä ja loi minuun pitkän katseen. Naaraan silmissä oli jokin outo pilke ja tiesin tämän suunnittelevan jotakin.
"Olen, olen. Miksen olisi?"Hopeatähti kysyi hieman epäröivän oloisesti.
"No makasit äsken tuossa kuin kuoleman kielissä ja höpisit jotain Tiikerivarjosta ja tappamisesta."tarkensin tälle.
"Ai, niinkö?"naaras naukaisi empien.
"Mitä oikein on tapahtunut? Haiset ihan Tiikerivarjolta ja näytät siltä etten olisi edes varma missä olet."nau'uin huolestuneeseen sävyyn.
"No... Minä näin unta. Siinä oli Tiikerivarjo. Hän oli vienyt minut Pimeyden metsään. No meidän välillemme syntyi taistelu. Hän oli juuri tappamassa minua kunnes sinä saavuit ja herätit minut. Kuitenkin... Ennenkuin heräsin, hän vei mukanaan yhden elämäni."päälikkö kertoi minulle.
"Vai niin..."naukaisin mietteliäänä.
Tuijotimme hetken toisiamme. Jostain syystä tunnuin uskovan Hopeatähden tarinan Tiikerivarjosta ja Pimeyden metsästä. Olihan se ihan loogista. Tiikerivarjohan oli takuulla hurjan vihainen Hopeatähdelle koska tämä tappoi tämän. Nielaisin palasen kurkustani. Tuon kamalan luopion ajattelu sai minut voimaan pahoin. En kylläkään pelännyt Tiikerivarjoa mutta tunsin oudon tunteen kun mietin tätä.
"Mutta miksi sinä olet täällä?"Hopeatähti havahdutti minut ajatuksistani.
"Tuota... Ööö... Tulin vain katsomaan miten voit. Kun sinusta ei ole kuulunut hyvin pitkään aikaan ja ajattelin että sinulla olisi jokin hätänä tai jotain."valehtelin päälikölle toivoen valheeni menevän läpi.
Hopeatähti loi minuun kuitenkin katseen josta arvasin että valheeni ei todellakaan mennyt tähän täydestä. Mutta tämä vain hymyili hieman.
"Vai niin... Olisiko sinulla vielä muuta kerrottavaa?"naaras kysyi viekkaasti.
"Ei, miten niin?"nau'uin tälle hieman hätääntyneeseen sävyyn.
"No, nyt olet nähnyt että minulla on kaikki kunnossa. Voit palata tavanomaisiin rutiineihisi."Hopeatähti naukui.
Nyökkäsin ja työnnyin ulos päälikön pesästä. Juoksin suoraan sotureiden pesälle ja hengähdin suoranaisesti helpotuksesta. Luulin jo että Hopeatähti alkaisi kuulustella minua koska selvästi tajusi että valehtelin tälle. Lysähdin maahan sotureide pesän eteen ja mietin mitä voisin tehdä.
>Hmm... Jospa joku sotureista lähtisi kanssani metsästämään.<ajattelin mielessäni ja nousin nopeasti tassuilleni.
Katselin ympärilleni ja silmäni osuivat tuoresaalikasan lähettyvillä istuvaan Lukkikoipeen joka pesi mustaa turkkiaan. Tassuttelin kollin luokse ja istahdin tämän viereen. Soturi loi minuun  kysyvän katseen.
"Ajattelin vain kysyä että lähtisitkö kanssani metsästämään?"nau'uin soturille.
Lukkikoipi muutti katseensa miettiliääksi kunnes lopulta nyökkäsi myötyvästi. Nousimme molemmat tassuillemme ja juoksimme kohti leirin suuaukkoa. Lukkikoipi vipelsi pitkien jalkojensa ansiosta edellä ja minä seurasin nuorta soturia. Työnnyimme leirin ulkopuolelle jossa raikas tuuli pörrötti meidän turkkimme.
"Minne menemme?"Lukkikoipi kysyi.
"Vanhalle tammelle. Siellä pitäisi olla riistaa tähänkin vuodenaikaan."nau'uin tälle vastaukseksi.
Lukkikoipi nyökkäsi ja alkoi juosta paksun nietosten keskellä kohti järjen rantaa jossa tammi sijaitsi. Seurasin suoraan kollin vanavedessä. Pitkäjalkainen soturi tuntui olevan kuin kotonaan lumisessa maastossa. Lumi vain pöllysi ympäriinsä meidän juostessamme järveä kohti. Pysähdyimme suoraan vanhan tammen luokse ja aloimme molemmat etsiä tarmokkaasti riistaa. Aluksi en haistanut juuri mitään mutta sitten kuonooni osui tuttu vesimyyrän tuoksu. Vesi herahti kielelleni. Katselin ympärilleni ja huomasin jäätyneiden kaislojen katveessa istuvan vesimyyrän joka kaiveli jotain maasta. Laskeuduin maahan ja aloin hiipiä kohti eläintä niin että vatsakarvani viisivät maata pitkin. Kun olin tarpeeksi lähellä loikkasin eläimen kimppuun ja tapoin sen yhdellä puraisulla. Otin velton eläimen kehon hampaideni väliin ja hautasin sen maahan. Aloin etsiä lisää riistaa. Vesimyyrän lisäksi sain kiinni muutaman kitukasvuisen hiiren, jäniksenpoikasen sekä muutaman linnun. Aloin miettiä että missä Lukkikoipi mahtoi olla.
"Lukkikoipi!"huusin soturin nimeä.
"Täällä minä olen!"kolli vastasi ja ilmestyi puun takaa.
"Mennäänkö takaisin leiriin?"kysyin tältä.
Kolli nyökkäsi vastauksen. Samassa jokin murahti tämän takana. Kasvoni valahtivat ilmeettömiksi ja Lukkikoipi katsoi minua kysyvästi. Tämä käännähti ja näki nuoren ketun seisovan aivan Lukkikoiven takana. Soturi säntäsi karkuun mutta kettu oli nopeampi ja loikkasi mustan kissan kimppuun. Lukkikoipi mätkähti maahan ketun painosta. Loikkasin nopeasti soturin avuksi. Näin alkoi raivoisa kamppailu ketun kanssa. Saimme Lukkikoiven kanssa molemmat syviä haavoja mutta lopulta saimme ketun tapetuksi. Kettu valahti veltoksi ja kaatui kuolleena maahan.
"Kuoliko se?"Lukkikoipi kysyi.
"Kyllä. Vaikka se olikin kettu se oli vielä nuori joten se oli huomattavasti meitä heikompi. Haetaan nyt saaliit eikä jäädä odottamaan jos ketulla vaikka olisikin kaveri täällä jossain."nau'uin tälle.
Kolli nyökkäsi ja haimme molemmat omat saaliimme. Yhdessäkään kiinni ottamamme eläimet eivät olleet kovinkaan suuri saalis mutta näin lehtikadon aikana kaikki ruoka oli tervetullutta klaaniin. Päästyämme leiriin Hopeatähti juoksi oitin luoksemme aivan kuin tuo olisi ollut kovinkin huolissaan meistä.
"Nopsavarjo! Missä olet ollut? Olin niin huolissani. Ja..."samassa Hopeatähti huomasi arpeni jotka olivat ketun kanssa painimisessa tulleet.
"Mistä olet saanut kaikki nuo arvet?"tämä kysyi peloissaan.
"Tuli pikku taistelu ketun kanssa. Mutta ei hätää. Olen ihan kunnossa."nau'uin tälle lempeästi.
"Tuosta saat kyllä rangaistuksen. Lähteä nyt ilman lupaa metsälle ja vielä joutua taisteluun ketun kanssa. Saat hoitaa klaaninvanhimpia seuraava neljänneskuun!"Hopeatähti kihi minulle raivoissaan.
"Mutta..."nau'uin vastalauseen.
"Ei mitään muttia! Ja menet ensin käymään Vaahtokukan luona noiden arpiesi vuoksi etten vain menetä sinuakin."Hopeatähti naukui.
"En ole enää mikään pentu!"nau'uin tälle.
"Nyt heti!"päälikkö karjaisi.
Huomasin että Lukkikoipi oli tikahtua nauruun.
>Naura vain...<ajattelin ja vein saaliini tuoresaaliskasaan.
Tassuttelin parantajan pesälle jossa Vaahtokukka hoiti arpeni kuntoon. Hitain askelin maleksin kohti klaaninvanhimpien pesää kylkeni hämähäkinseitin peitossa. Kihisin kiukusta. En ollut enää mikään pikkupentu jota täytyi suojella ja varjella. Joko Hopeatähti oli menettänyt järkensä tai hän luuli että olin edelleen se hänen pieni pentunsa jota piti vaalia kuin mitäkin. Työnnyin klaaninvampien pesään.
>Minä karkaan... Eikä kukaan voi estää minua...<ajattelin samalla.

Luku; 2 On the run

Koko loppupäivän klaaninvanhimpien hoitamisen jälkeen lysähdin lopen uupuneena soturein pesään ja suljin silmäni. Samassa säpsähdin hereille jossakin todella kauniissa paikassa. Kaikki oli kirkasta, valkoista ja tuntui kuin minä olisin lentänyt.
>Missä minä olen?<oli ensimmäinen asia joka juolahti mieleeni.
Samassa joukko hopeisena hohtavia kissoja lensi eteeni. Niiden keskeltä tassutteli siniharmaa kissa jonka tunnistin heti Sinitähdeksi, Myrskyklaanin muinaiseksi pääliköksi joka oli menettänyt viimeisen henkensä hukkumalla. Olin siis Tähtiklaanissa... Mutta miksi? Jokin syy tähän täytyi olla.
"Tervehdys nuorukainen."Sinitähti naukui.
"Missä minä olen? Olenko kuollut? Olenko Tähtiklaanissa?"aloin kysylemään Sinitähdeltä kuin en olisi tiennyt juuri mitään maailman menosta.
"Tiedän... Sinulla on paljon kysymyksiä joihin kaikkiin saan kyllä vastauksen. Kutsuin sinut tänne kumppanisi ja oikeastaan myös isäsi takia."Sinitähti naukui minulle.
"Mitä? Ovatko he täällä? Saanko nähdä heidät?"kyselin tältä toiveikkaana.
"Ei... He eivät ole täällä."päälikkö naukui minulle.
Mieleni muuttui hieman surumieliseksi. Olisin halunnut nähdä heidät.
"Oikeastaan he odottavat sinua tuolla."Sinitähti naukui ja näytti kohti maata.
"Siis ovatko he elossa?"kysyin.
"Kyllä. He uudelleensyntyivät sinun ja Hopeatähden vuoksi. Mutta todellinen syy joksi kutsuin sinut tänne on se ettei nykyinen nimesi sovi sinulle."Sinitähti naukui jo hieman vakavempaan sävyyn.
"Nimenikö? Ei sovi minulle? Miksi?"kysyin tältä.
"Ymmärtä sen aikanaan mutta nyt minun on annettava sinulle uusi nimi."Sinitähti naukui ja kosketti hellästi kuonoani.
"Hyvä on."vastasin päättäväisesti.
"Tähtiklaanin henget, tiedätte meidän jokaisen nimeltä. Nyt pyydän teitä ottamaan tältä kissallta nimen pois sillä se ei enää sovi hänelle. Klaanipäällikölle suoduin valtuuksin ja soturies-isieni luvalla annan tälle soturille uuden nimen. Tästä hetkestä lähtien hänet tunnetaan Karhunvatukkakuuna koska on hänen kohtalonsa kantaa tätä nimeä."Sinitähti lausui juhallisesti.
"Karhunvatukkakuu! Karhunvatukkakuu!"Tähtiklaani huusi uutta nimeäni.
>Karhunvatukkakuu... Ei ollenkaan huono nimi...<ajattelin itsekseni.
"Kiitos Sinitähti uudesta nimesäni."kiitin ja kumarsin naaraalle.
"Olepa hyvä. Mutta nyt meidän täytyy lähteä. Näkemiin Karhunvatukkakuu. Nähkäämme vielä jokin päivä."Sinitähti naukui ja kaikki Tähtiklaanin henget lensivät pois.
Samassa säpsähdin hereille todellisuudessa. Makasin sotureiden pesää ja ulkona kuu sekä tähdet valaisivat kirkkaasti.
>Oliko se vain unta?<ajattelin.
Olin nyt Karhunvatukkakuu ja se oli Sinitähden mukaan minun kohtaloni kantaa juuri tätä nimeä. Tästä hetkestä ikuisuuteen. Nousin tassuilleni ja työnnyin ulos sotureiden pesästä leiriin ja katsahdin leirin suuaukkoa. Nyt minun pitäisi karata. Juoksin suoraan kohti leirin suuaukkoa ja työnnyin nopeasti ulos. Minun olisi mietittävä elämääni uudelleen ja sitä miksi Hopeatähti kohteli minua näin. Aloin juosta aina vain kauemmaksi leiristä. Paluuta ei enää olisi...

 - Nopsavarjo/Karhunvatukkakuu, Myrskyklaani | Kommentoi

Luku; 1 Väärinkäsitys
23.12.2013 17:35 | Haukkatassu, Myrskyklaani

Havahduin pistävään kipuun kyljessäni. Säpsähdin hieman ja huomasin makaavani parantajan pesässä. Edellinen päivä oli hieman hämärän peitossa mutta sitten muistin kuinka minä ja Viiltotassu olimme kamppaileet ketun kanssa. Samassa tunsin taas voimakkaan pistoksen kyljessäni. Käännähdin sitä kohti ja huomasin, että kylkeni oli peitetty lähes kokonaan hämähäkinseitillä. Hengitin syvään ja nousin vapiseville tassuilleni hitaasti, mutta kipu oli niin sietämätöntä että lysähdin saman tien maahan. Samassa mieleeni tuli taas Viiltotassu. Mitäköhän valkoiselle kollille oli mahtanut käydä? Katselin rauhallisesti ympärilleni kuin yrittäen löytää valkoisen soturioppilaan kehoa. En nähnyt tätä missään, mutta sitten kuulin pehmeitä askelia. Käännähdin ja näin Vaahtokukan. Valkoinen parantaja hymyili minulle lempeästi.

"Oletkin jo herännyt. Mikä on vointisi? Haavasi olivat aika pahoja", parantaja naukui minulle ystävälliseen sävyyn.

"Oloni on ihan hyvä. Kylkeäni vain pistelee hieman", naukaisin nopean vastaukseni.

"No se on hyvä. Näytät vähän kalpealta. Onko sinulla huolia?"valkoinen naaras kysyi lempeästi ja tuijotti minua taivaansinisillä silmillään.

"Mietin vain että missä Viiltotassu mahtaa olla? Hänhän myös kamppaili ketun kanssa. Eihän mitään vakavaa ole sattunut?"nau'uin hieman huolestunut sävy äänessäni.

"Ai hän... Hän on kunnossa. Lähti juuri Okakynnen kanssa metsälle, vaikka kielsin ja kielsin heitä menemästä. Hänellä ei ollut yhtä pahoja haavoja kuin sinulla mutta ne voivat silti aueta. Toivottavasti hän ei ala kauheasti riehua"Vaahtokukka naukaisi hieman huolestuneeseen sävyyn.

Nyökkäsin tälle nopean vastauksen. Asetin tummanruskeat etutassute eteeni ja laskin pääni hitaasti niiden päälle. Huokaisin hieman ja tuijotin vaaleansinisillä silmilläni kaukaisuuteen. Jotakin vetoavaa Viiltotassussa oli. Hänen lähellään tunsin olevani turvassa. Hänen lähellään tiesin että olin tärkeä. Olinko minä rakastunut tuohon oppilaaseen? Pudistin päätäni ja nousin kivusta välittämättä istumasentoon.

>EI! EN VOISI OLLA! SIIHEN KISSAAN?!<ajattelin ja pudistin päätäni. En missään tapauksessa voisi olla rakastunut juuri Viiltotassuun.

Lyyhistyin taas makuuasentoon ja suljin silmäni. Auringon lämpimät säteet kuitenkin havahduttivat minut ja nousin seisomaan. Kipu ei tuntunut enää niin voimakkaalta ja otin pari haparoivaa askelta. Jospa Viiltotassu olisi jo palannut metsältä. Pudistin päätäni. Ei minun kuulunut ajatella sitä näsäviisasta otusta. Muutenkaan ei hän minua kumminkaan rakastaisi joten se siitä. Työnnyin ulos parantajan pesästä leiriin jossa kissat puuhailivat kukin mitäkin. Kiersin katseellani koko leirin etsien Viiltotassua. Huomasinkin tämän oppilaiden pesän edessä. Aloin tassutella kollia kohti kunnes Pääskytassu ilmestyi paikalle ja alkoi puhua valkoisen kollin kanssa. Viiltotassu hymyili ja tämän vihreissä silmissä paloi pieni ilon pilkahdus.

>Arvasin sen... Hän rakastaa takuulla Pääskytassua...<ajattelin nopeasti ja käännähdin takaisin parantajan pesän suuntaan.

Tunsin Viiltotassun katseen niskassani mutten välittänyt siitä. Kävelin vain hitaasti parantajan pesän suulle ja työnnyin pesään. Astelin sammalpedilleni ja lyyhistyin siihen aivan kuin olisin juuri kävellyt pitkän matkan.

>Arvasin sen... Ei tälläistä aivotonta ketunläjää kukaan voi rakastaa... Varsinkaan Viiltotassu...<ajattelin ja pieni puna nousi poskilleni.

Sitten takaani kuului pehmeitä askeleita. Oletin tulijan olevan taas Vaahtokukka mutta kukapa muukaan kuin Viiltotassu seisoi takanani.

"Tervehdys Haukkatassu"kolli sanoi vaisusti.

"Mene pois!"sylkäisin ja käännyin poispäin kollista.

Viiltotassu selvästi peruuttikin pari askelta mutta pysähtyi sitten. Loin tähän tuiman katseen ja sähähdin.

"Mikä sinun on?"kolli kysyi.

"Mitä se sinulle kuuluu..."sanoin vaisusti.

"Mehän olemme ystäviä..."kolli naukaisi, mutta katsoin tätä taas tuimasti ja tämä lopetti lauseensa kesken.

"Niin... Olemme VAIN ystäviä..."täydensin kollin lausetta.

"Mutta... Minä en haluisi..."kolli naukui ujon oloisesti.

"Ai olla ystäväni? No ala laputtaa sitten!"karjaisin tälle.

"Tuota kyllä... Tai siis ei... Kun minä halusin sanoa että..."Viiltotassu änkytti aivan kuin yrittäisi sanoa jotain elintärkeää.

"Ai että olen täysi idiootti..."naukaisin ja käänsin kylkeäni.

"Et sinä ole mikään idiootti!"valkoinen oppilas huusi minulle.

Käännähdin tätä kohti ja tuijotin tätä pitkään. Ja avasin hiukan suutani mutten saanut sanottua mitään.

"Tuota... Ajattelin vain kysyä, että lähtisitkö kanssani järvelle?"Viiltotassu sai viimein sanotuksi.

"No hyvä on..."naukaisin ja nousin tassuilleni.

Juoksin kolli vanavedessäni ulos parantajan pesästä ja säntäsin suoraan leirin suuakon luokse ja työnnyin ulos. Viiltotassu seurasi minua kuin varjo. Pysähdyimme molemmat leirin ulkopuolelle ja loin kolliin viekkaan katseen.

"Kuka ensin järvellä?"nau'uin nopeasti ja säntäsin nopeaan juoksuun kohti reviirin keskellä sijaitsevaa järveä.

"Hei Haukkatassu... Odota..."Viiltotassu sopersi mutta en enää kuulut tämän sanoja vaan juoksin täyttä vauhtia kohti järveä.

Pääsimme suht samaan aikaan järvelle. Tassuttelimme molemmat aivan rannalle ja joimme muutamat suulliset kylmää vettä. Nostimme samaan aikaan päämme vedestä ja tuijotimme toisiamme.

"Tuota... Haukkatassu. Minulla on sinulle hiukan asiaa."Viiltotassu naukaisi hieman empivän oloisena.

Katsahdin tätä lempeästi vaaleansinisillä silmilläni ja vilautin tälle pienen hymynkin. Kollin posket alkoivat selvästi punoittaa.

"Se ei ole tämän hetken asia, mutta... Tuletko sinä kumppanikseni?"Viiltotassu kysyi.

Kysymys tuli minusta ihan nurkan takaa. Olimme olleet jo pitkään hyviä ystäviä vaikka Viiltotassu oli välillä ollut aika ärsyttävät mutta nyt kolli tuli ja pamautti tuollaisen kysymyksen tälläisellä hetkellä. Poskeni punoittivat enkä saanut sanaa suustani. Nyökkäsin tälle hitaasti myötävän vastauksen.

"Ihan tosi?!"Viiltotassu sanoi pieni onnen sävy äänessään.

"Juuri tätä minä halusinkin."kuiskasin kollin korvaan.

"Niinkö? Hienoa!"Viiltotassu naukaisi onnellisena.

Samassa alkoi tuulla. Tuuli koveni kokoajan ja pörrötti minun ja Viiltotassun turkkeja sekä kuiskaili lempeästi tuulessa. Viiltotassu katseli minua onnellisena ja oli juuri nousemassa tassuilleen.

"Odota tuuli on kylmä."naukaisin tälle ja painauduin lähemmäs kumppaniani.

Tämä nappasi minut yhtäkkiä tassujensa väliin ja nuolaisi minua lempeästi.

"Haukkatassu, rakastans sinua!"kolli huusi niin että koko metsä takuulla kuuli sen.

"Niin minäkin sinua..."vastasin ja painauduin lähemmäksi kollia.

Olin nyt varmaan maailman onnellisin kissa.

 

//Joo tönkkö ja tyhmä aloitutarina Haukkatassulle. Toivottavasti kuitenkin kelpaa...//

 - Haukkatassu, Myrskyklaani | Kommentoi

1. Luku
21.12.2013 18:22 | Harakkapentu, Jokiklaani

Harakkapentu otti askeleen kohti kuivunutta lehteä, jonka hän oli pari päivää sitten löytänyt lumen alta. Pian olen iskuetäisyydellä, Harakkapentu ajatteli, ja jännitti lihaksensa loikkaan. Harakkapentu alkoi heiluttamaan häntäänsä villisti. Juuri kun raidallinen pentu oli loikkaamassa kohti lehteä, hän kuuli rääkäisyn takaansa. Pentu ei ehtinyt kunnolla edes kääntää pientä päätään, kun punainen välähdys iskeytyi hänen selkäänsä ja painoi Harakkapennun maahan. Kyllä pennultakin temperamenttiä löytyi, mutta vaikka Harakkapentu kuinka sähisi ja kiemurteli, hän ei päässyt enää pois painavamman hyökkääjän alta. "Äh, Punapentu, päästä minut jo pois. Sinä voitit!" Harakkapentu puhisi nolona. "Hah! Olen sinua parempi taistelija!" Punapentu ulvahti ja siirtyi kauemmas Harakkapennusta, ja istahti lumeen. "Ei, et ole parempi! Pääsit vain yllättämään", Harakkapentu jupisi. "Niimpä niin...", Punapentu mourusi, ja alkoi nuolla ylväästi käpäläänsä. Harakkapentu loikkasi kohti Punapentua, ja onnistui painamaan veljensä maahan. Punapentu ulvahti, ja potkaisi Harakapennun pois vatsansa päältä. Harakkapentu jatkoi hyökkäämistä ja iski hampaansa leikkisästi veljensä lapaan. Punapentu tyrkkäsi hänet kauemmas, ja hetken veljekset leikkivät yhtenä harmaa-punaisena mylläkkänä. "Saanko minäkin tulla leikkimään?" Harakkapentu hätkähti, ja käänsi katseensa punastelevaan, harmaankirjavaan naaraspentuun. Harakkapentu muisti että tuossa oli Kiurupentu. "Tietenkin saat!" Harakkapentu naukui, ja loikkasi kohti Kiurupentua läimäisten tuota tassullaan. "Minä ja Kiurupentu vastaan sinä!" Punapentu naurahti, ja loikkasi Harakkapennun kimppuun. Pentu väisti viime tipassa, mutta Kiurupentu rysähti Harakkapennun kylkeen. Kollipentu hautautui lumeen, ja tunsi etukäpälänsä jäävän ikävästi muun ruumiin alle. Harakkapentu kuitenkin loikkasi pian taas jalkeille, ja iski kohti Kiurupennun kuonoa. Toinen väisti, ja yritti näykätä Harakkapennun takajalkaa, mutta ei osunut, koska Harakkapentu heittäytyi Punapentua kohti. Punapentu tyrkkäsi Harakkapennun kumoon ennen kuin toinen ehti tehdä mitään. Samaan aikaan Kiurupentu painoi Harakkapennun maahan. "Hei, epäreilua! Teitä oli kaksi!" Harakkapentu mutisi.

----------------

Ajattelin tehdä nää Harakan tarinat niin että liittyneet antaa Kp:eet :-D

 - Harakkapentu, Jokiklaani | Kommentit (2)
| Kommentoi

Life or death
17.12.2013 16:23 | Surusade,Myrskyklaani

Hengitin heikosti.Pian kaikki olisi ohitse.Vaahtokukan ei tarvitsisi valita minun tai soturilain välillä.

"Ei..."Kuulin kuiskauksen.Joku juoksi rinnalleni.

"Vaahtokukka?"Kähisin.Avasin silmäni ja katsoin kauniita taivaansinisiä silmiä.Naaras nuuhki haavojani.Laskin pääni kylmää maata vasten.

"Minä rakastan sinua Vaahtokukka"Kuiskasin ja sulin silmäni.Ehkä ikuisiksi ajoiksi.

"Hoidan sinut kuntoon!En anna sinun kuolla, Surusade.En voi antaa sen tapahtua"Tunsin kuinka kyyneleitä valui turkilleni.Raotin suuta puhuakseni mutta uneliaisuuden aalto vyöryi ylitseni.Maailma pyöri ja näin Vaahtokukan kahtena.Nytkähdin hiukan ja valahdin veltoksi.Kuulin heikosti Vaahtokukan ynähtävän ja tunsin kuinka parantaja tarttui hellästi minua niskanahasta kiinni.Henkäisin kun lapaani vihloi ja valuin pimeään....

 

"Surusade, herää.Nuole nämä unikonsiemenet niin ei satu niin paljoa"Vaahtokukan heikko ja värisevä ääni kaikui päässäni ja väärityi.Korvani värähtivät.Avasin silmäni.Olin parantajan pesässä.

"Vaahtokukka..."Kuiskasin ja irvistin kun jalkaani vihlaisi kun yritin vaihtaa asentoa.

"Syö vain"Parantaja naukaisi lempeästi.Nuolaisin siemenet suuhuni.

"Yritä nukahtaa.Minä hoidan sinua"Vaahtokukka kuiskasi ja painoi kuononsa veriseen turkkiini.Suljin silmäni ja yritin nukahtaa.Kylkeäni jomotti ja päätäni särki.Mitä edes tapahtui?Räikeät valot, kova meteli, kamala kipu ja kylmä vesi.Hirviön kiiltävä turkki jota vasten paiskauduin.Lopulta vaivuin levottomaan uneen.Koko ajan painajaiset seurasivat minua.Pohjattomaan mustaan veteen vajoaminen, tähtien kylmä tuike kun odotin kuolemaa, hirviön ulvonta kun se tuli kohti.Silmäni levhtivät selälleen.Turkillani oli hämähäkinseittiä.Pesässä ei näkynyt ketään.Katsoin takajalkaani.Se oli pahasti vääntynyt.Työnsin etutassuni alleni ja ponnistin.Suustani karkasi kivun huuto, kun yritin varata painoa takajaloilleni.Lapani vihloi ja kaaduin maahan.Lumikkotassu rynnisti pesään.

"Surusade!"Valkoinen kolli huudahti kauhuissaan.Lapani oli kuin tulessa.Vaikeroin kivusta ja kiemurtelin.Vaahtokukka pelmahti paikalle.

"Pidä häntä aloillaan!"Naaras huudahti kollille.Lumikkotassu loikkasi päälleni ja painoi minut maata vasten.

"Tämä sattuu hiukan Surusade"Vaahtokukka naukaisi hädissään.Lumikkotassu piti minut etutassuillaan maassa.Vaahtokukka laski käpälänsä lavalleni ja painoi.Kiljuin kovempaa kuin koskaan ennen.Riuhdon itseäni rajusti.

"Lopeta!"Ulvoin kivusta.Vaahtokukan paino hävisi päältäni ja Lumikkotassu loikkasi taaksepäin.Makasin maassa velttona hengitys pihisten.Vaahtokukka käveli varovaisesti luokseni.

"La-lapasi..."Naaras kuiskasi peloissaan.Kohotin katseeni huolissani.

"Lapasi on murtunut"Vaahtokukka painoi katseensa.

"Paraneeko se?"Kysyin säikähtäneenä.

"Kyllä mutta siihen menee monia kuita"Naaras naukui tuskaisen kuuloisena.

"Lähden hakemaan yrttejä.Tule Lumikkotassu"Vaahtokukka naukaisi.
"Lepää sinä"Naaras komensi minua.Kaksikko lähti pesästä ja makasin uupuneena sammalpedilläni.Kuulin uusia askelia pesän suuaukolta.Siellä seisoi musta naaras jonka turkkia halkoivat tulenpunaiset juovat.

"Tulikukka?"Naukaisin hämmentyneenä.Naaras asteli luokseni silmät leimuten.Ennen kuin edes tajusin mitä tapahtui varapäällikkö tönäisi minua tassullaan rintaan.Kierähdin kauemmaksi.

"Mitä sinä teet?!"Kivahdin.

"Pidä tassusi irti tyttärestäni"Tulikukka maukui uhkaavasti.

"Mitä sinä teet!?"Kuulin vihasta kimeän kiljaisun.Vaahtokukka seisoi karvat pörhössä suuaukolla.Naaraan tassujen edessä oli yrttejä.Tulikukka katsoi tytärtään kylmästi.

"Sinun piti lakata tapaamasta häntä!"Tulikukka murisi.

"Hän on loukkaantunut!"Vaahtokukka sihisi emolleen.Tulikukan silmät leimhtivat liekkeihin ja naaras käännähti terävästi minua kohti.Nielaisin peloissani.

//Tuli ny aika lyhyt//

 - Surusade,Myrskyklaani | Kommentoi

Maybe this is the best solution
15.12.2013 20:10 | Surusade, Myrakyklaani

Söin nopeasti loput vesimyyrästä.Vilkuilin hiukan ympärilleni.Tulikukkaa ei näkynyt, nyt ehtisin Vaahtokukan luokse.Loikkasin pystyyn ja kävelin parantajan pesää kohti. Tassuttelin pehmeästi suuaukolle ja näin Vaahtokukan lempeät taivaansiniset silmät.Naaras viittoi minua seuraamaan.Tassuttelin parantajanpesän halki.Vilkuilin hiukan yrttejä ja kova totuus tulvahti taas mieleeni.Vaahtokukka oli parantaja, en saisi rakastaa häntä.Emme saisi olla kumppaneita.

>Mutta rakastan häntä, enkä voi lakata rakastamasta!<Ajattelin murheellisena.Livahdimme kallion halkeamasta pienelle aukiolle.

"Surusade"Vaahtokukka kehräsi ja nuolaisi poskeani.Puskin naaraan kaulaa kehräten.

"Anteeksi, ettei minulla ole ollut juuti aikaa tavata sinua.Tulikukka pitää kaikki soturit töissä"Mauin hiukan masentuneena.Vaahtokukka kehräsi.

"Ei se haittaa.Saamme olla vähän aikaa rauhassa"Naaras maukui silmät lämpimästi tuikkien.Hymyilin.Naaraan taivaansiniset silmät olivat tulvillaan rakkautta.Miten voisinkaan elää ilman häntä?

"Tiedän että tämä on vastoin soturilakia mutta olet vain niin... kaunis"Takeltelin.Vaahtokukan korvat värähtivät.

"Ei kukaan saa tietää.Minä rakastan sinua"Vaahtokukka kuiski korvaani.

"Vaahtokukka!"Kuulin terävän naukaisun kauempaa takaani.Kiepsahdin ympäri ja katsoin silmiin mustaa naarasta jonka turkkia halkoivat oranssit juovat.Tulikukka, Myrskyklaanin varapäällikkö.

>Voi ei!Käry kävi!<Ajattelin kauhuissani.

"Surusade, Nopsavarjo kaipaa sinua partioon"Tulikukka naukui hieman viileästi.Kumarsin varapäällikölle ja viiletin naaraan ohitse turkkia kuumottaen häpeästä ja pelosta.Pujahdin aukiolle.Minua ei yhtään kiinnostanut mennä partioon.Astelin Nopsavarjon luokse ja katseeni harhautui oppilaaseeni Kiivastassuun.

>Jospa menisin hänen kanssa harjoittelemaan<Ajattelin.

"Nopsavarjo?Voisinko mennä harjoittelemaan Kiivastassun kanssa partion sijaan?"Kysyin vanhemmalta soturilta.Kolli katsoi minua epävarmasti, mutta nyökkäsi lopulta.Vastahakoisen näköisenä kumminkin.

"Kiitos"Nyökkäsin Nopsavarjolle ja loikin oppilaani luokse.
"No Kiivastassu, ovatko kyntesi terässä ja aistisi huipussa?"Kysyin pirteästi.Kirjava kolli loikkasi jaloilleen.

"Kyllä on Surusade!"Kiivastassu maukui innoissaan.Virnistin oppilaalle.

"Sitten mennään harjoittelemaan"Naukaisin ja lähdin leirin sisäänkäyntiä kohti.Kiivastassu syöksähteli vierelläni innokkaana.Kehräsin hilpeänä ja muutuin ikään kuin pennuksi hetkeksi.

"Otetaan juoksukisa!Voittaja on se joka pääsee ensin harjoituskuopalle!"Ulvoin riemusta ja syöksähdin matkaan.Tuuli tuiversi harmaata turkkiani ja kylmä lumi nipisteli polkuanturoitani.Lumi kimalteli puitten oksilla ja linnut sirkuttivat hiljaa.Maa värähteli hiukan kun kaksi kollia juoksivat läpi lumisen metsän.Vilkaisin oppilastani. Kiivastassu juoksi silmät kimmeltäen.Kollin tassut pöllyttivät lunta.Hidastin vauhtiani jo ennen harjoituskuoppaa.Kiivastassu jatkoi juoksua mutta huomasi pian että olin pysähtynyt.Oppilas pysähtyi tassut liukuen.

"Mitä nyt?"Oppilas kysyi hämmästyneenä.

"Harjoituskuoppa voi olla jäätynyt.Emme pysty harjoittelemaan"Totesin yllättäen.Tuulenkahina oli nurissut aamulla siitä Kolibrinlennolle ja olin kuullut sen puolella korvalla.Kiivastassu näytti masentuneelta.

"Metsästetään sen sijaan!"Naukaisin yrittäen piristää kirjavaa kollia.Parissa hetkessä kolli seisoi jo edessäni.

"Jooo!"Tuo hihkaisi äänekkäästi.Sihahdin leikilläni.

"Älä huuda säikytät kaiken riistan koko alueelta"Läppäisin Kiivastassua korvalle tassullani.Kiivastassu katsoi maata.

"Anteeksi"Tuo mutisi.Kehräsin huvittuneena.

"No alappas mennä.Palaa leiriin sitten kun olet valmis"Naukaisin.Kiivastassu juoksi lumisiin pensaisiin ja heilautti häntäänsä hyvästeiksi ennen kuin kolli oli hävinnyt.Olin yksin nyt.Kohotin katsettani kirkkasta taivasta kohti.

>Hyvä Tähtiklaani, olen pahoillani että rikon soturilakia, mutta minä rakastan Vaahtokukkaa!<Melkein huusin taivaalle.

"Kiellettyä"Ääni kuiski tuulessa.

"Mutta kyllähän Sinitähtikin rakasti Tammisydäntä"Murisin.Olin kuullut tarinoita Myrskyklaanin ylväästä päälliköstä joka sai pentuja Jokiklaanin Tammisydämmen kanssa.

"Ja Harmaaraita rakasti Hopevirtaa!"Nyt muistin tarinan Harmaaraidan kumppanista Jokiklaanin Hopeavirrasta, joka kuoli synnyttäessään pentuja.

"Mutta he eivät olleet kukaan parantajia!"Ääni jylisi kuin ukkonen melkein.

"Entäs sitten Keltahammas ja Risatähti!"Karjuin korvat luimussa.Taivas meni pilveen.

"Kiellettyä!Kiellettyä!Kiellettyä!"Ääni kaikui läpi taivaan.Käännyin ja juoksin syvemmälle metsään.

"Kiellettyä"Sana soi korvissani, tunkeutui ajatuksiini.Kynteni olivat esillä ja jatkoin juoksua.Vastaan tuli pieni aukio ja pysähdyin läähättäen.Olin lähellä Varjoklaanin rajaa.Haju oli voimakas ja katkera ja korvissani soi yhä.En kuullut mitään.Yllättäen minun kohdalle lumeen heijastui valoa.Siristin silmiäni kirkkaassa valossa.Maa tuntui tärisevän.Kohotin katseeni ja näin vain kaksi suurta valopistettä.Humina korvissani lakkasi ja sen sijaan kuului hirviön karjunta.Kaksijalkojen katse oli ilkeä.Olin ukkospolulla.Kiljaisin ja yritin väistää hirviötä loikkaamalla.Ponnistin enemmänkin ylös enkä eteenpäin.Iskeuduin päin hirviön kiiltävää ja kivikovaa turkkia.Vihlova kipu lävähti lonkkani kohdalla ja paiskauduin uudelleen hirviötä päin.Suuhuni tulvahti verta ja ulvoin kivusta.Paiskauduin ilmaan ja kiepuin holtittomasti.Lensin ukkospolun reunalla olevaan syvennykseen ja sen pohjalla olevan jään läpi.Kivet raapivat turkkiani ja verta valui veteen.Katsoin sumein silmin jäätä.Tässä ei ollut virtausta mutta en jaksanut polskia pintaan.Suuria kuplia karkasi suustani ja jää kylmä vesi tuntui vetävän minua pohjaa kohti.Haparoin takajaloillani pohjaa.Kynteni osuivat mutaan ja ponnistin heikosti.Kurottelin ja kynteni osuivat onneksi ohueen jäähän ja vedin itseni vaivalloisesti pinnalle.Pärskin ja vedin heikosti ilmaa keuhkoihini.Laskin pääni jäälle uupuneena.Minulla oli kylmä ja veri levisi yhä.Uin todella hitaasti kuono juuri ja juuri veden pinnan yläpuolella rantaa kohti.Jalkani tapasivat pohjaa ja laahustin tärisivin jaloin pois vedestä.Lyyhistyin kasaan juuri veden rajalle.Kylmyys oli pureva ja tärisin.Minulla ei ollut kumminkaan voimia kuivata turkkiani saati nousta ylös ja kävellä koko reviirin poikki leiriin.Käänsin päätäni ja vinkaisin peloissani.Koko oikea kylkeni oli veressä ja siinä risteili toinen toistaan syvempiä haavoja.Rinnassani oli paha naarmu ja kun yritin nousta takajalkani eivät enää kantaneet.Silmäni päältä valui verta.Kauhu lävisti sydämmeni.

"Kuolenko minä?"Puheeni oli vai silkaa vaimeaa pihinää.Ei en voinut kuolla! Minun pitää pyytää anteeksi Kolibrinlennolta ja Tuulenkahinalta.Halusin nähdä Vaahtokukan kauniit silmät ja tähtien valoa loistavan turkin.Kyynel valui silmäkulmastani ja se muuttui veren väriseksi kun se laskeutui maahan johon veri oli levinnyt.Kauhun tilalle tuli myös helpotus.Kun kuolisin en voisi tavata Vaahtokukkaa.Naaras pysyisi uskollisena soturilaille ja tapaisimme vielä joskus.

"Ehkä tämä on paras ratkaisu"Sain ääneni kuuluviin.Nyt vain odottaisin.Tähdet syttyisivät taivaalle pian ja liittyisin Tähtiklaaniin.Taivas alkoi tummua.Pakkanen kiristyi.Kuolisin joko verenhukkaan tai kylmyyteen.Kukaan ei löydä minua.

"Vaahtokukka... Rakastan sinua aina..."Kuiskasin ennen kuin suljin silmäni.

//Nyt Vaahto vauhtii muuten rakkaas kuolee.Kirjotusvirheit ja huono laatu..//

 - Surusade, Myrakyklaani | Kommentoi

You hunted me down...
10.12.2013 19:01 | Laulutassu, Jokiklaani

Pienet lumihiutaleet putoilivat nokiseen maahan. Kylmä tuuli heilutti Jokiklaanin reviirin ainoiden puiden oksia, jotka olivat lehdettömiä ja hiilenmustia. Laulutassu istui suuren ja mustan kiven päällä pää riipuksissa. Hiili tahri hänen jalkansa ja vatsansa melkein mustaksi. Millään ei ollut kuitenkaan enää väliä. Kimaltavat kyyneleet tippuivat harmaaseen maahan. Laulutassu oli nähnyt omin silmin isänsä elottoman ruumiin. Hän ei ollut ikinä nähnyt kuolemaa ja se tuntui vielä pahemmalta, kun kyseessä oli hänen ikioma isänsä, Karviaisvirta. Oppilas hätkähti pois ajatuksissaan, kun kuuli läheisestä puskasta rapinaa, ja vieraan kissan haju tulvahti hänen kuonoonsa. Valkea naaras höristi varuillaan korviaan, ja katsoi ympärilleen. Missään ei kuitenkaan näkynyt ketään. Laulutassu hypähti kannolta alas ja yritti tarkkailla selustaansa yhä silmät kosteana itkemisestä. Hän oli juuri avaamassa suutaan sanoakseen jotain, mutta valkoisen ja punertavan kirjava hahmo syöksähti hänen kimppuunsa kaataen hänet kumoon. Laulutassu pyristeli nopeasti vapaaksi ja lähti juoksemaan leiriin päin niin nopeasti kuin pystyi. Kissa oli valtava ja Laulutassu tiesi, ettei voittaisi häntä yksin. Luopio lähti kuitenkin hänen peräänsä ja oli häntä paljon nopeampi. Veren peittämä kolli hyppäsi oppilaan päälle litistäen hänet alleen.

’’Jätä minut rauhaan!’’ Laulutassu parkaisi ja yritti väistellä valtavan luopion kynsiä. Hän yritti potkia kollin vatsaa kaikin voimin, mutta tuo oli kuin ukkospolusta tehty eikä tuntunut huomioivan hänen raapaisujaan ja potkaisujaan millään tavoin. Oppilas väisti kissan iskun, ja raapaisi häntä voimakkaasti silmään. Luopio rääkäisi kovaäänisesti ja hänen otteensa Laulutassusta herpaantui. Oppilas käytti tilaisuutta hyväkseen ja lähti juoksemaan poispäin niin nopeasti kuin pystyi. Hän katsoi taakseen nähdäkseen, seurasiko valkoisen ja verenpunaisen kirjava luopio häntä. Kissa pyyhki silmästään verta tassuilleen, mutta lähti hiljalleen juoksemaan myrskyklaanilaisen perään. Laulutassu oli katsomassa taas eteenpäin, mutta huomasikin, että järvi oli hänen edessään. Oli kuitenkin liian myöhäistä, sillä hän kaatui vatsalleen jään liukkaasta pinnasta ja liukui edes takaisin. Laulutassu yritti nousta jaloilleen, mutta kaatui aina uudelleen ja uudelleen. Hän kiitti mielessään Tähtiklaania siitä, että jää kesti hänen pienen painonsa. Valkea naaras hätkähti, kun huomasi, että luopio jonka kanssa hän oli taistellut, hyppäsi murhanhimoisin silmin jäälle. Jää narskahti epäilyttävästi ja alkoi halkeilla, mutta valkoinen kolli ei huomannut sitä, vaan eteni hiljaa kynnet jäässä kiinni jokiklaanilaista kohti. Ennen kun hän ehti kuitenkin hyökätä naaraan kimppuun, jää murtui, ja luopio upposi mustaan veteen. Laulutassu hätkähti ja hyppäsi kauemmas murtumasta. Hän katsoi, kuinka valkoinen kissa kauhoi vedessä ja yritti pitää päätään pinnalla. Kolli tarrasi vihdoin jäästä kiinni, mutta oli niin uupunut, ettei saanut vedettyä itseään maalle turvaan. Luopio katsoi Laulutassua tummanoransseilla, lähes punaisilla silmillään. Ne näyttivät aluksi pelkästään murhanhimoisilta ja taponhaluisilta, mutta kun Laulutassu katsoi niitä tarkasti, hän näki niissä pienen hivenen valoa ja avunhuutoa. Jää josta luopio piti kiinni, alkoi sortua, ja kissa upposi taas syvälle mustaan veteen. Laulutassu ei voinut vain seisoa katsoen kollin hukkumista, vaikka tuo olikin luopio, ja hetken empimisen jälkeen hyppäsi jääkylmään veteen tuon perään. Hän räpiköi syvemmälle veden syvyyksiin ja erotti epäselvästi luopion valtavan valkopunaisen hahmon. Jokiklaanin oppilas tarttui kiinni kollin niskanahasta ja veti kaikin voimin takaisin pinnalle. Hän yski sen minkä voi ja sai kuin ihmeen kaupalla työnnettyä luopion jäälle ja hyppäsi itse perässä. Laulutassu raahasi tajutonta kissaa maalle turvaan.

’’En voinut antaa sinun kuolla.’’ Laulutassu mumisi kollin niskanahka suussaan. Hän läähätti sen minkä voi ja tuntui, kuin maa hänen allaan olisi poissa. Jokiklaanilainen ummisti silmiään väsyneenä. Hän ei ikinä ennen ollut noin väsynyt. Valkea naaras päätti lähteä takaisin klaaniin, muut ihmettelivät varmasti missä hän oli. Laulutassu lähti hitaasti astelemaan pois rannalta. Hän vilkaisi vielä kerran vielä tajuttomaan luopioon, ennen kuin lähti juoksemaan kohti leiriä. Oppilas tunsi outoa haikeuden tunnetta, kun lähti valkopunaisesta kissasta kauemmas. Naaras kuitenkin pudisti päätään yrittäen saada oudot ajatukset pois mielestään ja lisäsi vauhtia yrittäen päästä leiriin mahdollisimman pian.

//Laaduttomuus… Anteeksi. Toivottavasti tää kuitenkin kelpaa, Tiikeri. u.u

( Päivitetty: 10.12.2013 19:13 )
 - Laulutassu, Jokiklaani | Kommentoi

Why i didn't listen my parents?!
30.11.2013 22:01 | Sudenmarja, Tuuliklaani

Harmaa naaras avasi silmänsä. Sudenmarjan etukäpälille osui valonsäikeitä jotka tulivat pesän katon lävitse.Naaras nousi hitaasti, venytellen kankeita jäseniään. Naaras upotti kyntensä pesän pehmeään maahan. Sudenmarjan maha kurnahti ja naaras nuolaisi huuliaan.

>Nälkä<Naaraan ainut ajatus sanoi.Naaras asteli pitkin ja rennoin askelin ulos pesästä.Hän sihahti harmissaan kun näki minkälainen keli oli.Lunta tuprutti niin ettei naaras edes nähnyt omia tassujaan vaikka hän kuinka tiiraili niitä.

>Ei kun hetkinen<Naaras kohotti tassuaan ja ravisti sitä hurjasti.Harmaa tassu erottui joten kuten, mutta se peittyi pian uudelleen lumen alle. Sudenmarja pyöräytteli silmiään ärtyneenä, ja asteli -tai niin hän ainakin oletti- tuoresaaliskasalle.Naaras ojensi kaulaansa ja tunnusteli hiukan kasaa.Hän tunsi hiiren joka ei ollut vielä kokonaan kohmeessa ja Sudenmarja noukki sen suuhunsa. Naaras painoi korvansa luimuun kun tuuli koveni. Se oli todella navakka, naaras pysyi hädin tuskin tassuillaan.Kun naaras kohotti katseensa hän jähmettyi. Lumi pyörteili ilmassa ja se muodosti kahden kissan hahmot. Kissat loikkivat toistensa ympärillä, turkit toisiaan hipoen, kuonot kosketellen. Kissat ikään kuin tanssivat mutta niiden liikkeet alkoivat hidastua, ne pysähtyivät kokonaan. Lumikissat astelivat Sudenmarjaa kohti ja hiiri naaraan suusta tippui alas. Pieneksi hetkeksi kissojen ääriviivat vahvistuivat ja turkkien väri paljastui. Hiekkaturkki ja Tihkukynsi. SItten hahmot muuttuivat taas lumisiksi.

" Sudenmarja olemme todella ylpeitä sinusta"Hiekkaturkin ääni tuntui olevan osa tuulta, kirkas ja vahva.

"Mutta varo. Liika itsevarmuus on pahasta"Tihkukynsi varoitti. Sudenmarja kallisti päätään.

"Mitä tuo tar-"Sudenmarja huusi mutta tuuli peitti Sudenmarjan äänen.Tuuli koveni, se rikkoi kahden kissan hahmon.Sitten tuuli alkoi tyyntyä.Pian ei tuullut, lumihiutaleet laskeutuivat rauhallisesti maahan.

"Liika itsevarmuus voi olla pahasta?"Sudenmarja mutisi äimistyneenä. Emo ja isä olivat ilmestyneet sanomaan hänelle vain sen!?Sudenmarja tuhahti harmistuneena.

"Tiirajuova!"Sudenmarja huikkasi kun huomasi velipuolensa joka kömpi pesästä Varpussiipi kannoillaan.Tiirajuova katsoi minua unisesti ja kysyvästi. Viitoin kollia ja tuon kumppania tulemaan luoseni.Tiirajuova asteli hiukan yrmeän näköisenä luokseni, Varpussiipi haukotteli suuresti.

"Mitä sanoisit jos syötäisiin ja mentäisiin metsälle?"Kysyin pirteänä.Tiirajuova vilkaisi kysyvästi Varpussiipeä. Naaras kohautti lapojaan.

"Eipä ole muutakaan tekemistä"Naaras totesi yksikanttisesti. Harmaa naaras hymyili heille leveästi ja nappasi hiiren suuhunsa.

"Ainiin ja minulla on sinulle, Tiirajuova kaksin keskeistä asiaa"Viitoin hännälläni Tiirajuovaa.Tiirajuova naukui jotain Varpussiivelle mutta Sudenmarja ei kuunnellut vaan tassutteli jo hiiri suussa leirin rauhaisaa kulmaa kohti.Sudenmarja istahti odottamaan ja pian Tiirajuova saapuikin.

"No?"Kolli kysyi kärsimättömänä.Viitoin kollia tulemaan lähemmäksi.

"Näin emon ja isän"Kuiskasin ihan Tiirajuovan korvaan.Kolli vetääytyi äkkiä takasin päin.

"MITÄ?!"Kolli huudahti varomattomasti.Sihahdin.

"Ole hiljaa!"Murisin hiljaa.Tiirajuova nyökkäsi.

"Kerro kaikki"Kolli kehotti.Nyökkäsin.

"Lumi pyörteili ja siitä muodostui kaksi hahmoa, jotka loikkivat yhdessä.SItten ne pysähtyivät ja kävelivät luokseni. Hetkeksi ne tarkentuivat ja muuttuivat elävien näköisiksi. Sitten ne olivat taas lunta.Emo sanoi 'Sudenmarja olemme todella ylpeitä sinusta'.Sitten isä lisäsi että 'mutta varo.Liika itsevarmuus voi olla pahasta'.Sitten he vain katosivat"Sudenmarja lopetti epävarmana.Tiirajuova tuijotti suuria tassujaan mietteliäänä.

"Se oli tarkoitettu juuri sinulle.Muuta en osaa sanoa"Kolli lopulta naukui.Ravistin päätäni.Jospa olin nähnyt harhoja?Ehkäpä se eilen syömäni jänis oli liian vanha?

"no mutta meidän piti lähteä metsälle"naaras huomautti lopulta.Tiirajuova kohotti päätään yllättyneenä.

"Niin, niin olet oikeassa.Mennään"Kolli naukui ja astelimme Varpussiiven luokse.Kastanjahäntä käveli Tiirajuovan ohitse ja puoliveljeni kumarsi ja tervehti varapäällikköä.Kastanjahäntä heilautti häntäänsä tervehdykseksi.

"Mennään!"Varpussiipi huusi.Sudenmarja virnisti Tiirajuovalle ja pyrähti juoksuun. Kolme kissaa juoksivat sisäänkäynnistä ulos, lumi pöllyten....

----------Myöhemmin-----------

Sudenmarja asteli iloisesti leiriä kohti. Naaras kantoi pientä jänstä mukanaan.Metsästysretki oli mennyt nappiin!Tiirajuovalla oli myös jänis ja Varpussiipi kantoi kahta hiirtä.Kaikki saaliit olivat aika pieniä ja laihoja, mutta ihan hyvä saalis lehtokadon aikaan!Yhtäkkiä Varpussiipi seisahtui ja hiiret tippuivat naaraan suusta.

"Haistatteko?"Naaras murisi.Sudenmarja laski jäniksen maahan ja haistoi ilmaa.Naaras sihahti hämmmästyneenä.Ilmassa haisi kaksijalka, verta ja vieraiden kissojen hajua.Myös ilmassa haisi jotain kitkerää, haju jota hän ei ollut ikinä ennen haistanut.

"Vauhtia!"Tiirajuova huusi hätääntyneenä. Sudenmarja nappasi jäniksensä ja juoksi leiriä kohti.Naaraan sydän hakkasi yhtä lujaa kuin tuon askeleet rummuttivat maata.Mitä kaksijalat ovat tehneet heidän reviirillä? Juuri ennen viimeisiä lumisia kanervapensaita Tiirajuova antoi merkin hidastaa.

"Emme tiedä mitä tuolla on tapahtunut joten ollaan varovaisia"Kolli supatti.Varpussiipi nyökkäsi katse kiinnittyneenä leirin suuntaan.Sudenmarja väräytti korviaan merkiksi että hän kuuli.Tiirajuova ensimmäisenä kolme kissaa alkoivat hitaasti hiipiä lähemmäksi leiriä.Aika ajoin harmaa naaras kohotti päätään haistaakseen ilmaa.Kaksijalan tuoksu oli hieman laimea, samaten kitkerä haju.

"Minä menen edeltä, tulkaa pian perässä jos on hiljaista"Tiirajuova määräsi.Vastausta odottamatta kolli ponkaisi pensaiden ylitse.Kuului vaimea tömähdys kun Tiirajuova tipahti pensaiden toiselle puolelle.Sudenmarjan kurkkua kiristi.Kumpa kaikki olisi hyvin...Naaraat kuuntelivat jännityneinä kuuluisiko mitään.Oli aivan hiljaista. Hetken päästä Varpussiipi loikkasi myös pensaan ylitse, Sudenmarja epäröi vielä hetken.

"Tule vain!"Tiirajuova huikkasi. Naaras jännitti jalkansa ja loikkasi.Sudenmarja rutisti silmänsä kiinni ja pian kuului tömps kun naaras tömähti toiselle puolelle.Sudenmarja painui kyyryyn ja katseli varaantuneena ympärilleen.Missään ei näkynyt kaksijalkoja taikka hirviöitä. Naaras rentoutui ja kolmikko asteli leiriin.Kaislatassu istui aukiolla silmät selällään.Loikin heti parhaan ystäväni luokse.

"Mitä on tapahtunut!?"Sudenmarja tivasi.Kaislatassu katsoi naarasta yllättyneenä.

"Kaksijalka jahtasi kulkuria tulikeppi mukanaan.Kaksijalka oli jäljessä ja kolli pyörtyi leirin suuaukon luokse ja Kastanjahäntä pelasti hänet.Kaksijalka ei löytänyt tänne, onneksi"Kaislatassu kertoi lyhyesti.Sudenmarja nyökkäsi ystävälleen nopeasti ja loikki parantajanpesän suuntaan.Naaras livahti pesään ja huomasi melkein heti suuren tummanharmaan raidallisen kollin.

"...Ja hämähäkinseittiä käytetään verenvuotoon.Muistatko nyt kaiken Steel?"Sinisiipi kysyi varautuneena.

"Muistan"Kolli vastasi tasaisella äänellä.

"Pitäisin muuten sinut täällä siihen asti kunnes olet parantunut, mutta meillä ei ole ylimääräistä ruokaa joten sinun on pakko pärjätä näillä noilla tiedoilla.Annan sinulle vähän yrttejä mukaan"Sinisiipi tuhisi ja kaiveli yrttejä.

"AI hei Sudenmarja!Voitko saattaa Steelin rajoillemme?"Sinisiipi kysyi samalla kun hän ojensi 'Steelille' yrttejä.

"Juup"Naaras vastasi hajamielisesti.Kolli nilkutti hänen luokse ja tuhahti kiitoksensa Sinisiivelle.Astelimme aukiolle ja Tiirajuova loikki heidän luokse.

"Tulen mukaan!"Kolli naukui.Sudenmarja katsoi kollia.

"En ole enään pentu!Pärjään kyllä!"Naaras nurisi.Tiirajuova ei näyttänyt tyytyväiseltä mutta antoi heidän mennä.Steel nilkutti ripeästi harmaan naaraan perässä.Kun he melkein rajalla Sudenmarja kuuli rapinaa heidän edestä.Naaras jännityi ja paljasti kyntensä.Pensaista ilmestyi tuttu hahmo.

"Salamapentu!"Sudenmarja huudahti hämmästyneenä.Salamapentu nyökkäsi Steelille ja loukkaantunut kolli iski hampaansa Sudenmarjan niskaan.Naaras rääkäisi tuskasta ja painui maahan Steelin painon alla.Salamapentu asteli ihan Sudenmarjan eteen.

"Salama teille klaanin vätyksille"Naaras sihisi harmaan kissan naamalle.

>Tätä isä tarkoitti.Kumpa olisin ottanut Tiirajuovan mukaan!>Sudenmarja ajatteli peloissaan.Naaras kiepsahti ympäri ja litisti Steelin alleen.Kollin ote kirposi ja naaras ponkaisi pystyyn.Silloin Sudenmarjan päähän kohdistui kova isku.Kun naaras kääntyi hoiperrellen hän näki Salaman jonka hampaissa oli puu. Naaraan päässä kieppui ja korvissa humisi. Sudenmarja otti pari askelta mutta sitten naaras kaatui tajuttomana maahan.Sudenmarja tunsi kuinka hänen päästään valui pienen pieni verinoro tuon silmän ylitse.

 - Sudenmarja, Tuuliklaani | Kommentit (4)
| Kommentoi

I need your love...
16.11.2013 18:14 | Lumikkotassu, Myrskyklaani

Valkoinen kolli katsoi kolmella jalalla seisten palavaa Myrskyklaanin reviiriä. Liekit kohosivat monien ketunmittojen korkeuksiin ja valaisivat sysipimeän taivaan tähtien ja kuun ohella. Lumikkotassu huokaisi raskaasti ja nuoli muutamalla lipaisulla palanutta ja veristä turkkiaan. Hänen jalkansa oli murtunut ja palanut pahasti tulipalossa, joten Vaahtokukka oli sitonut sen vatsaan kiinni. Kolmijalkainen parantajaoppilas oli turhautunut siitä, ettei saanut tehdä mitään hyödyllistä vain kolmella jalalla, mutta vielä enemmän hänen sydäntään kaiversi se, että Minkkitassu oli hänelle vihainen. Valkoinen kolli katui sitä, kun oli sanonut sammakon suustaan juuri Minkkitassun kuullen. Lumikkotassu haukotteli väsyneenä ja katsoi paikkaa, minne muut oppilaat olivat kerääntyneet nukkumaan. Tuuliklaanilaiset olivat olleet onneksi kilttejä, kun antoivat Myrskyklaanilaisten yöpyä ja saalistaa hieman omalla reviirillään, mutta Lumikkotassu tiesi, että he vaatisivat pian jotain tärkeää vastineeksi. Ei se kyllä ollutkaan ihme. Valkoinen parantajaoppilas linkutti kolmella jalalla muiden oppilaiden luokse, ja otti itselleen vapaan paikan. Hän katsoi vielä haikeana Minkkitassua, joka nukkui kauniin näköisenä, kunnes suostui lopulta sulkemaan silmänsä, ja vaipui sikeään uneen.

Lumikkotassu avasi raskaammin silmänsä kuin koskaan. Kolli hätkähti ihmetyksestä, kun huomasi ympärillään pelkkää mustaa. Hän ei haistanut saati kuullut yhtään mitään, paitsi oman rahisevan hengityksensä. Parantajaoppilas lähti kävelemään eteenpäin ja ihmetyksensä huomasi, ettei hänen kipeä jalkansa tuntunut kipeältä eikä oltu paketoitu inhottavasti kaislalla. Lumikkotassu kulki pitkän matkaa eteenpäin, mutta tuntui kuin hän ei olisi liikkunut yhtään minnekään. Äkkiarvaamatta hänen eteensä ilmestyi hirveä liekkimyrsky. Tuli roihusi kaikkialle ja tuntui kuin tuli olisi ollut hirviö joka halusi syödä valkoisen parantajaoppilaan suihinsa. Lumikkotassun niskakarvan nousivat pystyyn, mutta kolli ei liikkunut. Hän tiesi olevansa unessa ja halusi nähdä, mitä uni hänelle yritti kertoa. Silmänsä räpäytettyä tulen keskelle tuli kissan pää. Lumikkotassu olisi tuntenut sen missä tahansa. >>Minkkitassu!<< Parantajaoppilas huudahti mielessään ja tasoitti rauhallisesti niskakarvansa. Hän ei millään voinut irrottaa otteensa Minkkitassun kauniista silmistä ja tuon ihanan lempeästä, ja hilpeästä katseesta. Nuoren oppilaan sileästä ja täydellisesti hoidetusta turkista ja tuon tummanharmaasta nenänpäästä. Minkkitassun suurista ja pörröisistä korvista, sekä kauniin naaraan siroista, mutta vahvoista leuoista. Lumikkotassu oli kävelemässä Minkkitassun pään luokse aikeissa koskettaa kuonollaan kauniin naaraan kuonoa, mutta juuri samalla hetkellä oppilaan pää katosi haihtuen kuin huuru ilmaan. ’’Minkkitassu, ei! Älä jätä minua!...’’ Lumikkotassu parkaisi ja juoksi liekkien keskelle, mutta vaikeni tuntiessaan kauheaa kipua sisällään. Tuntui kuin terävät kynnet olisivat halkaisseet valkoisen kollin vatsan ja kuinka veri olisi syttynyt tuleen. Parantajaoppilas puraisi kovaa kieltään, ettei olisi parkaissut verta hyytävästi. Kolli sulki silmänsä ja odotti kuolevansa, niin suurta kipu oli.

’’Herätys unikeko! Lakkaa lausumasta koko ajan sitä Minkkitassun nimeä ja ole edes hieman vähemmän heilumatta koko ajan!’’ Lumikkotassu hätkähti hereille kuullessaan Kiepputassun närkästyneen huudahduksen. Parantajaoppilas nousi nolona seisomaan ja horjahti unohtaessaan paketissa olevan jalkansa.

’’Mitä, miksi minä Minkkitassun nimeä lausuisin? Kuulit varmaan väärin, näin unta missä jahtasin minkkiä.’’ Lumikkotassu keksi nopean hätävalheen, ja yritti näyttää mahdollisimman tyyneltä. Hän kiitti Tähtiklaania siitä, ettei ollut puhunut unissaan paljon pahempia asioita. Kiepputassu katsoi valkoista parantajaoppilasta erivärisiin silmiin epäuskoisesti, mutta luovutti lopulta löytämättä valehtelemisen merkkiä ja lähti kävelemään poispäin.

’’Minun piti muuten tulla kertomaan, että jos haluat pysyä myrskyklaanilaisena, niin tulet. Lähdemme juuri, koska metsämme ei ole enää tulessa. Muut ovat juuri lähtemässä.’’ Kiepputassu huikkasi ja lähti ripeämmin kävelemään. Lumikkotassu pinkaisi matkaan niin nopeasti kun voi kolmella jalallaan. Kiepputassu johdatti hänet Tuuliklaanin yhden kukkulan rinteelle lähemmäs Myrskyklaanin rajaa, jossa muut kissat olivat suuressa joukossa valmiina lähtöön. Hopeatähti huomasi Lumikkotassun, ja naukaisi vielä jotakin varapäällikölleen Tulikukalle, ennen kuin heilautti häntäänsä merkiksi lähteä ja alkoi kuljettamaan klaaniaan kohti Myrskyklaanin reviiriä. Lumikkotassu yritti etsiä katseellaan Minkkitassua ja huomasi naaraan hieman edempänä muiden oppilaiden kanssa. Parantajaoppilas juoksi kolmella jalallaan Minkkitassun vierelle. Naaras katsoi ensin valkoista Lumikkotassua tyhjällä katseella, mutta parantajaoppilas tiesi, että Minkkitassu oli vieläkin vihainen hänelle. Valkea kolli huokaisi syvään.

’’Minkkitassu, olen todella pahoillani siitä, mitä sanoin. Joka ikinen henki klaanissa on tärkeä, enkä todellakaan halua, että kukaan olisi kuollut sinne tulipaloon. Enkä halua menettää hyvää ystävääni… Voitko mitenkään antaa anteeksi?’’ Lumikkotassu kuiskasi ja katsoi Minkkitassua niin anteeksipyytävästi kun osasi. Minkkitassu katsoi häntä pitkään sanomatta sanaakaan ja valkoinen parantajaoppilas pelkäsi jo, ettei hän antaisi anteeksi. Nuoren naaraan tyhjä ilme vaihtui kuitenkin lopulta hymyksi ja hän puski Lumikkotassun lapaa anteeksi antavana.

’’Hyvä on, senkin hiirenaivo.’’ Minkkitassu kehräsi hilpeästi. ’’Kunhan lupaat, ettet IKINÄ sano niin ajattelemattomasti.’’ Oppilas vakavoitui hieman ja odotti Lumikkotassun vastausta.

’’Lupaan.’’ Pitkäkarvainen kolli naurahti. Kaikki alkoi näyttää valoisemmalta kollin mielessä ja kauhea unikin poistui hänen mielestään. >>Kyllä Myrskyklaani selviää, me olemme vahvoja.<< Lumikkotassu ajatteli iloisena mielessään, ja hänestä tuntui, että olisi valmis kohtaamaan mitkä tahansa haasteet jotka eteen tulevat.

 

//Noniin, päätin kirjoittaa tällaisen vaikka olinkin kipeä. xD Mutta anteeksi huono laatu, en jaksa nyt tarkistaa ja muutenkin silmät ovat kipeyden takia tosi sumeat ja väsyttää koko ajan. 

 - Lumikkotassu, Myrskyklaani | Kommentoi

Can My Brothet
16.11.2013 11:50 | Tiirajuova,Tuuliklaani

Kylmä tuuli ulvoi leirissä.Mutta se ei ollut syy kylmiin väreisiini.Jokin sai minut tuntemaan oloni hermostuneeksi ja pelokkaaksi.Mutta mikä?

"Tiirajuova"Heikko ääni kuiskasi.

"Sinun veljesi on......"Ääni katkesi kun Kastanjahäntä huikkasi:
"Tiirajuova menet partioon Susitassun,Kaislatassun, Vatukkavarjon ja Kotkasielun kanssa"Nyökkäsin Kastanjahännälle.

"Kuka sitä johtaa?"Kysyin.Kastanjahäntä pohti hetken.

"Sinä"Varapäälikkö totesi ja asteli pois.Pomppasin jaloilleni.Olin hyvilläni siitä että sain tekemistä, mutta ääni häiritsi minua vieläkin.

"Minun veljeni on mitä?"Mutisin hiljaa vihaisena.Suljin suuni ja astelin Vatukkavarjon luokse.Punertavan ruskea naaras jutteli Seittitähden kanssa.Kävelin näiden luokse välittämättä Vatukkavarjon paheksuvasta katseesta.

"Kastanjahäntä määräsi sinut partioon"Nauin etsien katseellani Kotkasielua.Vatukkavarjon suusta pääsi puhahdus.

"En taida nyt jaksaa"Naaras totesi.Sihahdin hieman.

"Se oli käsky!"Murahdin.Vatukkavarjo nousi seisomaan ja katsoi minua.

"Vain jos se on metsästyspartio ja minä saan johtaa sitä"Naaras protestoi.

"Se on rajapartio ja MINÄ johdan sitä"Sihisin.Vatukkavarjo kääntyi jo lähteäkseen.

"No mene sitten ja selitä Kastanjahännälle miksi et tullut partioon"Murisin naaraan perään ja astelin pitkin askelin oppilaidenpesää kohti.Kurkistin pesään.Sisarpuoleni Susitassun harmaa hahmo makoili pesän laitamilla ja Kaislatassu tämän lähellä.Tassuttelin hiljaa naaraide luokse.

"Herätys"Nauin hellästi näille ja tönäsin näitä hiukan.Susitassun pää pongahti pystyyn.

"Mitä?"Naaras mumisi unisena.Kaislatassu väräytti korvaansa merkiksi että hän oli hereillä.

"Tulette partioon"Kerroin.Susitassu loikkasi jaloilleen.Kaislatassu nousi hitaammin.Susitassu venytteli pikaisesti ja kaksi oppilasta seurasivat perässäni aukiolle.

"Kaislatassu käy hakemassa Kotkasielu mukaan"Nauin kullankeltaiselle naaraalle.Kaislatassu sujahti pois ja istahdin Susitassun viereen odottamaan.Puolisisareni katsoi minua sinisillä silmillään.

"Sinua vaivaa jokin"Susitassu naukaisi.Kiepautin pääni Susitassua kohti.Naaraan silmät loistivat ja niistä paistoi jokin mitä en osannut lukea.

"Älä yritä valehdella minä tunnen sen"Naaras naukui.Katsoin yhä naarasta sanattomana.Juuri sillä hetkellä- Tähtiklaanin kiitos- Kotkasielu ja Kaislatassu saapuivat.

"Mennään"Naukaisin ja kävelin Susitassun ohitse.Kolme kissaa seurasivat minua ja tunsin Susitassun tuijotuksen niskassani.Leirin ulkopuolella maata peitti ohut lumikerros, joka suli kissojen tassujen alla.

"Vauhtia!Kierretään rajat ennen kuunhuippua"Huusin taakseni ja rynnistin juoksuun.Lumi ymärillämme pöllähtel ilmaan juostessamme.Kun pääsimme Myrskyklaanin ja Tuuliklaanin rajalle haistoin liiankin tutun tuoksun.Tunturituuli!Veljeni oli Tuuliklaanin alueella!Viitoin kaikkia pysähtymään ja olemaan hiljaa.Kotkasielukin oli jo haistanut Varjoklaanin lemun.Susitassu haistoi ilmaa ja irvisti.

"Varjoklaani!"Naaras sihahti hampaidensa välistä.

"Vain yksi"Kuiskasin.

"Kotkasielu vie Susitassu ja Kaislatassu Jokiklaanin rajaa kohti, minä hoidan sen karvapallon"Murisin.Kotkansielu katsoi minua eävarmana.

"Mene!"Käskin.Nuorempi soturi nyökkäsi ja juoksi oppilaiden kanssa pois.Juoksin äänettömin askelin yhä lähemmäksi rajaa.Pysähdyin yhden kanervamättään taakse.Näin suuren mustan kollin joka kompastui kiveen.Veljeni.Siristin silmiäni kun Tunturituuli räpiköi pystyyn ja yritti paeta mutta loikkasin esiin piilostani ja kampitin veljeni.

"Kas kas veliseni!Tuletko taas raatelemaan klaanini kissoja"Ärjyin karvat pystyssä ja iskin hampaani Tunturituulen niskanahkaan.

"Älä!"Tunturituuli kiljaisi ja vapautti itsensä otteestani ja kääntyi minua kohti.Seisoin hampaat irvessä hurjan näköisenä.
"Vai olet ollut tappelussa?Yksisilmäisenä sinut onkin helppo tappaa!"Murisin.

"Ei"Tunturituuli vinkui."Anna minun mennä"Veljeni aneli.

"En todellakaan"Murisin ja tähtäsin kynsiäni Tunturituulen kaulaa kohti.Tunturituuli tömähti maahan eikä yrittänytkään nousta.Tunturituuli katsoi minua suruissaan ja pelokkaana.Muutuin epävarmaksi.Oliko veljeni.....Muuttunut?Ei se ei voinut olla mahdollista.Hän oli murhaaja eikä muuksi muuttuisi.Tunturituuli ynisi maassa.

"Älä....Tapa........Minua"Tunturituuli kuiskasi heikosti ja kollin haavoista tihkui verta.

"Olet murhaaja!En unohda vanhempiani"Ärjyin.Tunturituuli yritti pakoon mutta kamppasin hänet.Kolli löi päänsä kiveen ja hetken ajan kolli yritti sanoa jotain, kunnes tuo lysähti tajuttomattomana maahan.Asetin tassuni veljeni kaulan päälle, valmiina repimään sen auki.Mutta en tehnyt sitä.Vedin tassuni pois.

"Emo onko hän muuttunut?"Kysyin hiljaa taivasta kohti.

"Kaikki on mahdollista"Tuuli kuiski.Tein päätöksen nopeasti.Tartuin veljeni niskanahasta kiinni ja aloin raahata häntä Varjoklaanin aluetta kohti.Ylitin Myrskyklaanin rajamerkit ja kiersin järven rantaa pitkin.Lopulta saavutin Varjoklaanin rajan ja päästin Tunturituulesta irti.Tunturituuli avasi hitaasti silmänsä, hänen katse oli hiukan sumea.Tunturituuli inahti peloissaan kun hän huomasi minut.

"Veli?"Kysyin heikolla äänellä.Astuin varovaisena lähemmäksi, valmiina siihen että Tunturituuli olisi pettänyt minut ja repisi kurkkuni auki.Mutta kollin silmistä valui kyyneliä.Tuo katsoi minua kostein silmin.

"Älä tapa!"Tuo uikutti.Tein jotain mitä en ollut ennen elämässäni tehnyt.Kumarruin veljeni puoleen ja nuolaisin hellästi hänen päälakea.

"Ei en tapa"Kuiskasin...

 - Tiirajuova,Tuuliklaani | Kommentit (4)
| Kommentoi

The Blood Flows Again
15.11.2013 17:44 | Tuulenkahina, Myrskyklaani

Käännyin tuskastuneena ympäri.Avasin ainoan silmäni ja heilautin päätäni taakse päin.Avasin suuni vertahyytävään valitukseen mutta pihaustakaan ei kuulunut. Ravistin päätäni ja yritin repiä hämähäkinseitin pois. Kipu silmässäni oli sietämätön en saanut unta. Silloin jähmetyin. Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin. Tuuli kannatteli pesään uuden hajun, hajun joka sai karvani nousemaan pelosta. Metsän hiljaisuudesta kuului räiskettä. Tulipalo. Sana jysähti päähäni ja kauhu valtasi minut. Nyt heitin pääni taas taaksepäin ja ulvoin varoituksen. Vaahtokukka loikkasi jaloilleen silmät kauhusta auki.Lumikkotassukin loikkasi pystyyn.

"Mikä on Tuulen-"Naaraan lause katkesi kun ensimäiset liekit näkyivät takaamme.

"Aaaah!Tulipalo!"Parantaja kiljaisi.Lumikkotassu pinkaisi herättämään muita.Hoipuin Vaahtokukan perässä tuskallisen hitaasti.

"Vauhtia Tuulenkahina"parantaja hoputti.Kuulin rätinää takaani mutta en uskaltanut katsoa taakseni.Jokin kuuma tippui lavalleni, joka poltti lapaani tuskallisesti.Kun vilkaisin taakse minulla oli lavassa palovamma, jota kirveli.Lopulta pääsin aukiolle ja jähmetyin kauhusta. Tulilieskat ahmivat jo leirin toista päätä ja Myrskyklaanilaisten pelkotuoksut. Kaikki kissat näyttivät olevan lähdössä ja jopa melkein juoksin heidän luokseen. Erotin kauempaa Surusateen harmaan turkin, ja näin Kolibrinlennon painautuneena Nopsavarjon kylkeen.Savu tuntui sakenevan yhä ja aloin yskiä kun savu tunkeutui keuhkoihini.

"Kaikki matalaksi!Älkää hengittäkö savua!"Vaahtokukka kiljui.Painuin maata vasten korvat luimussa.Ilma oli hiukan puhtaampaa ja vedin sitä keuhkoihini.Kipu joka oli aiemmin vienyt yöuneni oli kuin pois pyyhkäisty.Kissat juoksivat metsään.Liekit etenivät nopeasti ja puut syttyivät salaman räpäyksessä.Kuulin räsähdyksen takaani ja silloin Puumanloikan ääni kiljahti:
"Missä Loimupentu?!"Katsoin ympärilleni hädissäni.Pian näin pienen hahmon joka oli kaatuneen puun takana.Uusi puu alkoi natista ja räiskyä.Se kaatuisi Loimupennun päälle!Syöksähdin matkaan jalat savuista maata rummuttaen.Liekehtivä puu alkoi hitaasti kallistua ja kipinät lentelivät.Yhtäkkiä tuntui kuin liikkuisin täi tervassa. Loikkasin ilmaan, hiirenmitan kaatuneen puun ylitse joka liekehti yhä.Noki pöllähti kun tipuin maahan.Loimupentu ehti tuskin vinkaista kun nappasin pennun leukoihini.Puu alkoi kaatua yhä nopeammin.

>En ehdi pelastaa meitä molempia<Ajatus tavoitti minut ja linkosin Loimupennun puun ylitse.

"Tuulenkahina!"Huuto oli viimeinen minkä kuulin kun näkökentässäni leimahti liekit ja humina täytti korvani.Polkaisin hiukan takajallallani ja kipinöiden vyöry leimahti päälleni.Kierin maassa kauemmaksi ja kipinät sammuivat. Olin juuri välttänyt kuoleman. Se oli tipasta kiinni.Minusta nousi hiukan savuvanaa taivasta kohti ja kun kohotin katseeni taivasta vasten, en nähnyt mitään.

"Uaah...Tähtiklaani auta"Ulvahdin kun yritin nousta.Jalkojani vihloi ja kaaduin melkein.Otin yhden haparan askeleen. Silloin näin metsän puolella jossa liekit eivät vielä olleet melkein tummanpunaiset silmät.Käänsin nopeasti pääni silmiä kohti.Vereni hyytyi.

>Ei...Ei häntä!<Otin kauhuissani yhden askeleen taaksepäin.Suuri valkoinen kolli astui esiin.Kauheat kulmahampaat hohtivat ja kollin turkki muuttui punaiseksi liekkin värissä.

"Mikä onni että törmsäsin sinuun. Nyt voin hoidella sinut loppuun"Kolli nauroi mielipuolisesti.Ehdin vain kiljaista kun kolli oli jo kimpussani.Kierimme nokisessa maassa, ja turkkimme muuttui tuhkan harmaiksi.Iskin hampaani kollin jalkaan enkä päästänyt irti vaikka kollin kynnet repivät selkäni ja lapani verille.

"Tästä saat!"Ulvaisin ja löin kollia naamaan.Kolli karjasi ja voitonriemuni muuttui kauhuksi kun kollin hampaat nappasivat tassustani kiinni.Kiljaisin vertahyytävästi kun kolli repäisi.Kaaduin maahan ja kolli sylkäisi jotain liekkeihin.Käpälästäni valui verta.Loikkasin pystyyn mutta heti kun varasin painoa toiselle etutassulleni, kaaduin maahan.Räpiköin vielä kerran pystyyn, verisenä ja uupuneena. 

"Nyt saat tuskallisen kuoleman"Huntterel murisi.Sihisin ja polkaisin kollia rintaan.Sillä ei ollut vaikutusta, kolli otti minua kiinni niskasta.

"Päästä irti senkin piru!"Kiljuin kauhuissani.Kolli raahasi minua liekkejä kohti.Liekkien kuumuus hohti jo kaukaa.Kollin suunitelmat välähtivät päähäni.Kolli aikoi heittää minut liekkeihin!
"Aaaah ÄLÄ!"Kiljuin kauhuissani.Kolli nauroi ja nosti minut ilmaan.Viimeinen yritys.Heilautin kipeää tassuani ja veri lensi kollin silmille.Huntterin ote kirposi hämmästyneenä, eikä kolli nähnyt mitään.Laahauduin kauemmaksi.Piilouduin puunjuurakon suojiin.Huntter katsoi ympärilleen minua etsien.Nyt piti vain toivoa että savu peittäisi tuoksuni ja naamioisi minut...

>Ei en halua Tähtiklaaniin vielä<Kuiskasin mielessäni.Suljin silmäni tiukasti ja rukoilin ettei kolli löytäisi minua...........................

//Joo pätkä ja surkee mut loppu inspi kesken//

 - Tuulenkahina, Myrskyklaani | Kommentoi

Fire...
11.11.2013 19:50 | Lumikkotassu, Myrskyklaani

Valkoinen kolli avasi hitaasti eriväriset silmänsä ja antoi niiden tottua kirkkaaseen auringonvaloon. Lumikkotassu nousi seisomaan ja lähti turkkiaan siistimättä tai edes haukottelematta aukiolle. Lunta oli satanut yön aikana jonkin verran, ja se kimalteli kauniisti auringon paistaessa siihen. Monet kissat olivat aukiolla vaihtamassa kieliä ja syömässä. Heidän hengityksensä höyrysivät suurina sumuisina pilvinä ja haihtuivat lopulta taivaalle. Muutamia lumihiutaleita putoili vielä maahan. Lumikkotassu ravisti yhden suoraan kuonolleen tippuneen pois, ja lähti kävelemään sitten rivakammin Vaahtokukan pesää kohti. Kaunis parantaja painoi juuri hämähäkinseittiä Saniaisturkin jalkaan. Kollin jalassa oli todella suuri ja syvä haava. Lumikkotassu katsoi sitä silmät suurina ja arvaili mielessään mistä se saattoi tulla.

’’Kas hei Lumikkotassu! Saniaisturkki kohtasi metsästyspartiossa ollessaan kettuun, joten yritän tyrehdyttää haavan, ettei se tulehdu.’’ Parantaja selitti kävellessään yrttikasalle, ja etsi yhdestä luolan seinän rakosesta jotakin yrttiä. ’’Hiirenpapanat, kehäkukka on loppunut! Lumikkotassu, voisitko mitenkään mennä etsimään sitä, jos sitä olisi vielä näin lehtisateen lopussa?’’ Vaahtokukka pyysi. Valkoinen parantajaoppilas heilautti iloisena korviaan saadessaan jotakin tehtävää.

’’Tietenkin.’’ Hän maukui, ja lähti kävelemään takaisin aukiolle. Lumikkotassu toivoi kovasti, että löytäisi jonkun vailla tehtävää olevan kissan, jonka saisi mukaan. Suureksi onnekseen hän huomasi Minkkitassun, joka istui lähellä oppilaiden pesää tylsistyneen näköisenä. Valkoinen parantajaoppilas käveli naaraan luokse. Minkkitassu katsoi Lumikkotassua ja heilautti hänelle ystävällisesti häntäänsä tervehdyksen merkiksi.

’’Hei Minkkitassu, haluaisitko tulla etsimään yrttejä kanssani?’’ Lumikkotassu kysyi katsoen nuorempaa oppilasta suoraan silmiin. Tumma naaras mietti hetken.

’’Hmm, no kyllä se kai käy. Saniaisturkki loukkasi jalkansa, joten minulla ei ole mitään tekemistä.’’ Minkkitassu naukaisi.

’’Hyvä, no mennäänkö?’’ Lumikkotassu kysyi iloisena, mutta vastausta odottamatta lähti kävelemään leirin suuaukolta metsään. Parantajaoppilas nosteli jalkojaan korkealle, koska lumi jäädytti inhottavasti anturat tunnottomiksi. Minkkitassu seurasi häntä rivakasti perässä, ja haisteli aina välillä ilmaa riistan toivossa. Lumikkotassukin piti valkoiset korvansa valppaina oppilasaikojen tapojen mukaan. Menimme lähelle järven rantaa. Jo kaukaa huomasi hopeanhohtoisen kimaltavan jääkerroksen järven pinnalla, mutta se sortuisi varmasti hiirenkin painosta. Lumikkotassu piti silmät tarkkana kehäkukan varalta, mutta ei löytänyt sitä mistään. Tuntui, että hän olisi kääntänyt joka ikisen kiven ja ruohonkorren. Sen sijaan parantajaoppilaan silmiin osui hiiri, joka etsi itselleen syötävää jäätyneiden kasvien joukosta. Lumikkotassu kyyristyi vaanimisasentoon ja kiitti Tähtiklaania siitä, että kasvit olivat samanvärisiä kuin hänen turkkinsa, joten hän pääsi helposti lähelle hiirtä. Valkoinen parantajaoppilas jännitti lihaksensa, ja hyppäsi komeassa kaaressa harmaan jyrsijän päälle taittaen siltä niskat. Lumikkotassu otti hiiren leukojensa väliin ja käveli kehäkukkaa katseellaan etsivän Minkkitassun luokse.

’’Tässä, syö tämä.’’ Hän sanoi ystävällisesti, ja työnsi hiiren Minkkitassun tassujen juurelle. Nuori oppilas katsoi Lumikkotassua hilpeästi.

’’Kiitos, ei sinun olisi kyllä tarvinnut.’’ Tumma naaras maukui kiitollisena, ja alkoi syödä hiirtä nälkäisenä. Lumikkotassu istui Minkkitassun vierelle, ja katsoi järveä. Lintuparvi lensi suoraan heidän yläpuolellaan, Lumikkotassu muisti kuinka Lehväpilvi kertoi hänelle aina tarinoita lintujen muuttamisesta etelään, ja kuinka hän kerran joutui ison kotkan vietäväksi. Lehväpilvi oli kuulemma nähnyt koko metsän niin ylhäältä. Parantajaoppilas ei kuitenkaan tiennyt uskoisiko emonsa sanoja, hänen emonsa usein liioitteli hieman, ja rakasti huimien tarinoiden kertomista.

’’Hei, haistatko sinä tuon!?’’ Lumikkotassu hätkähti ajatuksistaan kuullessaan Minkkitassun huudahduksen. Valkoinen kolli haisteli hieman ilmaa ja irvisti pahasta savun hajusta. Kolli kuitenkin katsoi ilmaa ja huomasi jättimäisen savupilven Myrskyklaanin reviirin keskellä.

’’Tule, mennään!’’ Lumikkotassu huudahti ja pinkaisi juoksemaan savua kohti. Minkkitassu juoksi hänen vieressään ja Lumikkotassu saattoi haistaa pienen pelon häivähdyksen. Parantajaoppilaan sydän hakkasi, kun hän arveli mistä hirveä savupilvi saattoi johtua. Hän juoksi nopeammin kuin ikinä oli ennen juossut, muttei häntä siltikään väsyttänyt yhtään, päinvastoin. He saapuivat pian lähelle leiriä, mutta he pysähtyivät katsomaan kauhuissaan edessä olevaa näkyä. Oranssit ja keltaiset liekit riepottelivat leirin takana olevia puita ja monet kissat juoksivat poispäin huutaen kauhuissaan. Puut kaatuivat ympäriinsä, ja maa muuttui mustaksi noeksi. Kipinät lentelivät ympäriinsä, ja maahan osuessaan ne leimahtivat palamaan uudestaan. Lumikkotassu ei voinut uskoa näkemäänsä. Hänen rakas kotinsa oli tulessa, ja savu heikensi lopunkin näkyvyyden. Minkkitassu juoksi kovaa vauhtia leiriin välittämättä tulesta tai savusta. Lumikkotassu katsoi lasittuneena oppilaan juoksua, mutta tajusi pian lähteä hänen peräänsä. Savu tunkeutui parantajaoppilaan keuhkoihin, ja hän yski niin kovaa savua pois kun jaksoi. Valkea kolli ryntäsi leiriin, ja katsoi ympärilleen jäljelle jääneiden kissojen varalta. Hopeatähti ja Tulikukka kantoivat pentuja kuningattarien kanssa, ja juoksivat leiristä niin pian pois kuin jaksoivat. Viimeiset soturitkin juoksivat yskien pois, ja auttoivat tarvittaessa klaaninvanhimpia. Lumikkotassu katsoi ympärilleen yrittäen etsiä Minkkitassua, mutta kauniista naaraasta ei näy jälkeäkään. Lumikkotassu alkaa jo huolestua, ja juoksee ympäri leiriä vältellen palavia puita, jotka ovat tippuneet ylhäältä leiriin asti.

’’Lumikkotassu, tule auttamaan!’’ Valkoinen parantajaoppilas huokaa yskäisten helpotuksesta, kun kuulee Minkkitassun kauniin äänen. Hän lähtee juoksemaan nuoren naaraan luokse ja huomaa tuon oppilaiden pesän vieressä. Oppilaiden pesän suuaukon tukki palava puu, joka oli varmasti kaatunut sen päälle.

’’Valkotassu on jumissa tuolla, meidän pitää auttaa!’’ Minkkitassu huusi, ja vastausta odottamatta ryntäsi pienestä raosta oppilaiden pesälle sisään. Lumikkotassu ryntäsi hänen peräänsä välittämättä siitä, että hänen kylkensä tömähti kovaa palavan puun kuoreen. Parantajaoppilas katsoi pilkkopimeässä pesässä ympärilleen, ja huomasi Minkkitassun, joka ryömi pesän pienestä raosta ulos Valkotassu perässään. Lumikkotassu juoksi heidän perässään ulos, ja näki kuinka Valkotassu juoksi kovaa vauhtia leiristä ulos kiittäen samalla Minkkitassua.

’’Meidän on pakko mennä!’’ Lumikkotassu huusi yskien, ja katsoo Minkkitassun palovammoja joita hän on saanut liekeistä. Naaraan turkki näytti hehkuvan oranssilta liekkien valossa, ja sai tuon näyttämään melkein yhdeltä lieskalta palavassa tulessa. Minkkitassun silmät leimusivat.

’’Ei, täällä on vielä vaikka kuinka paljon kissoja!’’ Oppilas huudahti, ja katsoi ympärilleen yrittäessään etsiä vielä jääneitä kissoja silmillään. Lumikkotassu hyppäsi suoraan hänen eteensä estäessä hänen kulkunsa eteenpäin.

’’Etkö tajua, että jos jäämme tänne liitymme Tähtiklaaniin!’’ Parantajaoppilas kivahti kähisten, hänen kurkkunsa oli niin täynnä savua, että siitä lähti melkein ääni. Lumikkotassu tärisi kauttaaltaan ja hän ei enää tuntenut mitään muuta kuin kuumuutta. Minkkitassu oli väittämässä jotakin vastaan, mutta hänen silmänsä painautuivat yhtäkkiä kiinni ja hän valahti veltoksi. Lumikkotassu rääkäisi pelokkaana huomatessaan, että Minkkitassu nukahti taas, ja otti hänet nopeasti selkäänsä. Suoraan hänen päällensä oli kaatumassa puu, mutta hän ehti väistää täpärästi loikatessaan loivassa kaaressa hieman sivummalle. Puu ehti kuitenkin hipaista parantajaoppilaan kylkeä repien siitä aika suuren palan ihoa. Lumikkotassu irvisti kivusta, mutta jatkoi juoksemista niin nopeasti kuin pystyi Minkkitassu selässään. Hän pääsi pois leiristä ja lähti juoksemaan rinnettä alaspäin kohti järveä. Hänen anturansa olivat veriset ja täynnä palovammoja, ja hänen turkkinsa oli käristynyt varmasti ihan mustaksi. Parantajaoppilas yski sen minkä pystyi savua ulos keuhkoihinsa, ja väisteli palavia puita ja pensaita. Valkoinen kolli kiihdytti vauhtinsa äärimmilleen ja saattoi kuulla järven kouhuvan virran äänen, mutta samalla hetkellä iski jalkansa terävään kiveen, ja lensi ketunmitan eteenpäin tömähtäen alas maahan. Minkkitassu lennähti hänen päältään pois, ja lensi eri suuntaan kuin hän. Lumikkotassu yritti nousta, mutta tajusi, että hänen jaloissaan oli liian monta haavaa ja palovammaa siihen. Vaikka hän kuinka ja kuinka yritti, hän ei päässyt jaloilleen. >>Tähtiklaani, klaanini tarvitsee minua!<< Lumikkotassu rukoili, mutta Tähtiklaani ei tuntunut kuulevan häntä saati näkevän liekkien läpi. Parantajaoppilas painoi päänsä palaneeseen ruohikkoon, ja rukoili vielä viimeisen kerran, ennen kuin näki enää pelkkää pimeyttä.

 

//Noniin, tällainen vähän jännempi tarina. Jos joku ihmettelee, vaihdoin kirjoitustyylini hän – muotoon taas. Sori huono laatu, tästä tulipalosta tulee lisää tietoja ja muutkin saa toki kirjoittaa tästä.

 - Lumikkotassu, Myrskyklaani | Kommentoi

Just for your sake
07.11.2013 20:13 | Nopsavarjo, Myrskyklaani

Kieriskelin sotureiden pesässä tuijottaen haikeana kaukaisuuteen. Rakas kumppanini Auringonloiste oli juuri menehtynyt mäyrän kynsiin ja olin vannonut että tappaisin vielä sen otuksen. Viha viilsi sisälläni kun muistelin miten avutton olin tuolloin ollut. En pystynyt kuin katselemaan kun rakas kumppanini oli vain maannut verisen maan päällä vuotaen lopulta kuiviin. En pystynyt tekemään mitään. Olin liian heikko. Kiukuksissani viskasin maasta kiven päin pesän suuta. Juuri silloin Kolibrilento asteli sisään. Kirjava naaras ehti juuri ja juuri väistää kiven tieltä. Sitten tämä käänsi vihreät silmänsä minuun.

"Hyvä heitto."vastanimitetty soturi naurahtaa.

"Älä siinä naura minulle. Olen muutenkin jo tarpeeksi vihainen..."sähädin naaraalle ja käänsin tälle selkäni.

"Anteeksi... Ei ollut tarkoitus..."tämä naukui anteeksipyynnön.

"Minun tässä pitäisi pyytää anteeksi. Eihän se ole sinun vikasi että olen vihainen ja se kun..."nielaisin kun mieleeni palasi taas kumppanini kuolema.

Kolibrilento katsoi minua surullisin silmin, ikään kuin saadakseen minut hymyilemään. Käänsin kuitenkin pääni muualle ja tuijotin tassujani. Pian yksi surun kyynel tipahti lumenvalkoiselle etutassulleni. Sitten toinen ja kolmas. Kyyneleet valuivat rintaani pitkin vuolaina virtoina. Mieleeni ei mahtunut enää muuta kuin suru ja ikävä.

Nuolaisin rintaani jonka kyyneleet olivat muuttaneet kosteaksi. Nostin tassuni ja nuolaisin sitä hitaasti. Kosteat, meripihkanvihreät silmäni sumenivat surusta. Elämäni oli turhaa ilman Auringonloistetta.

"Tiedän miltä sinusta tuntuu... On surullista menettää joku läheisistään mutta elämä jatkuu. Löydät vielä uuden kumppanin."Kolibrilento naukui pieni epävarmuuden siemen äänessään.

"Auringonloistetta ei voi korvata!"sylkäsin tälle.

"Tiedän..."Kolibrilento kuiskasi.

Viha sumensi ajatukseni ja suru oli kuin pois pyyhitty. Viha sitä ketunläjä mäyrää kohtaan joka oli tappanut minun Auringonloisteeni. Viimeinen raskas kyynel tipahti tassuilleni ja nousin nopeasti pystyyn. Kirjava soturi katseli minua kummissaan. Aloin tassutella kohti pesän suuta.

"Minne olet menossa?"Kolibrilento kysyi melko hiljaisesti.

"Ja se ei kuulu sinulle pätkääkään!"sylkäsin tälle.

Olin juuri työntymässä ulos sotureiden pesästä kun kuulin askelia takaani. Kolibrilento seisoi takanani jokin outo kiille silmissään. Pysähdyin ja tuijotin hetken tämän kauniita, vihreitä silmiä.

"Minne sitten ikinä menetkin en mene sinne ilman minua."naaras naukui minulle päättäväinen sävy äänessään.

Tuijotimme hetken toisiamme kunnes huokaisin syvään. Tassuttelin rauhallisin askelin Kolibrilennon eteen ja päästin kehräyksen.

"Hyvä on. Tule sitten. Mutta sinuna pitäisin kiirettä. Ei nimeni turhaan ole Nopsavarjo."naukaisin hilpeästi ja paljastin valkoiset hampaani.

"Hiphei!"Kolibrilento huusi innoissaan ja loikkasi ilmaan.

Työnnyimme ulos pesästä ja säntäsimme kohti leirin suuaukkoa. Minä johdin joukkoa ja Kolibrilento juoksi suoraan minun vanavedessäni. Pieni puna nousi poskilleni kun katsahdin kaunista naarasta. Olinko minä kenties rakastunut hänee? Pyyhin nopeasti sellaiset ajatukset mielestäni ja työnnyin ulos leiristä.

Hento tuuli pörrötti minun ja Kolibrilennon pehmeät turkit ja heilutti rauhallisesti puiden oksia. Sammal litisi hieman tassujen alla edellisen yön sateen vuoksi. Kolibrilento katsoi minua kysyvästi.

"Minne olemme menossa?"tämä kysyi.

"Tappamaan sen ketunläjä mäyrän joka tappoi minun Auringonloisteeni!"huusin voitontahtoisena naaraalle ja paljasti pitkät kynteni.

"Olen valmis."tämä vastasi paljastaen vitivalkoiset hampaansa.

Aloimme juosta kohti paikkaa jossa mäyrä oli viimeksi tavattu. Kostea sammal litisi tassujemme alla ja suuret vesipisarat lentelivät ympäriinsä.

"Muistatko missä mäyrä tavattii viimeksi?"kysyin nopeasti Kolibrilennolta.

"Lähellä kaksijalkojen polkua."tämä vastasi.

"Juuri niin ja sinne mekin olemme monossa..."naukaisin paljastaen samalla valkoiset hampaani valmiina iskemää ne mäyrän niskaan.

Pienen juoksumatkan jälkeen saavuimme kaksijalkojen polulle. Aloimme molemmat maistella tarmokkaasti ilmaa.

"Haistatko tuon?"kirjava naaras kysyi.

"Kyllä... Se on se mäyrä... Nyt se saa ansionsa mukaan..."naukaisin hieman jopa verenhimoisesti.

Pian harmaavalkoinen, melko suurikokoinen olento kömpi esiin pensaasta. Musta naamio mäyrän kasvoilla kiilti auringossa ja tämän melko ilmeettömät, jäänsiniset silmät varoittivat siitä että olimme sen reviirillä.

"On koston aika..."kuiskasin ja loikkasin kiinni mäyrän niskasta.

Päivisin sokea mäyrä kaatui kyljelleen ja mylväisi kuuluvasti. Tämä takertui melko pitkillä kynsillään kiinni kylkeeni ja raapaisi minulle syvät arvet. Rääkäisin kivusta ja pyristelin irti mäyrän käpälien otteesta. Olin jo melko hengästynyt vaikka taistelu oli vasta alussa. Sitten kirjavan naaraan keho loikkasi mäyrän niskaan. Se oli Kolibrilento joka yritti pitää kiinni mäyrän niskasta. Mutta voimakas mäyrä sai heitettyä tämän päin puuta ja löntysti hitain askelin kohti Kolibrilentoa. Hitaista askelistaa huolimatta mäyrä oli pian naaraan kohdalla, nosti suuren käpälänsä ja oli valmiina tekemään ratkaisevan iskun.

>EI!<ajattelin ja ryntäsin Kolibrilennon eteen.

Mäyrä viilsi minulle kylkeen todella syvän haavan ja lensin suoraan päin läheisintä puuta ja jäin makaamaan verta vuotavana maahan.

"NOPSAVARJO!"Kolibrilento ulvaisi verta hyytävästi.

Makasin vain elottomana maassa enkä päästänyt pihaustakaan. Hengitykseni oli muuttunut raskaaksi ja tunsin kuin maa allani muuttui verestäni punaiseksi.

"Sinä senkin hiirenaivoinen ketunläjä mäyrä!"Kolibrilento karjui ja selvästikin loikkasi kiinni mäyrään.

Tunsin heikosti maan tärinän kun mäyrä juoksi karkuun. Sitten jokin asteli viereeni pehmein askelin.

"Oletko kunnossa?"Kolibrilento kysyi huolissaan.

"Olen..."köhisin melko ääneti.

"Miksi teit noin?"Kolibrilento naukui.

"Koska minä... Minä... Taidan... Ra... Ra..."verenhukka sekoitti pääni enkä saanut enää sanaakaan suustani.

"Mitä Ra?"Kolibrilento naukaisi.

En saanut sanottua mitään. Sitten oksensin verta. Kehoni muuttui veltoksi ja makasin maassa lähes elottomana. Vain kylkeni kohoili hajanaisesti ylös ja alas. Muuta elämää kehossani ei tuntunut olevan.

"NOPSAVARJO?!"Kolibrilento huusi pelokkaan oloisesti.

En sanonut mitään.

"Sinut täytyy äkkiä saada Vaahtokukan luokse."Kolibrilento naukui ja tarttui tiukasti kiinni niskastani.

Tämä alkoi raahata minua kohti leiriä. Tunsin naaraan askelissa hieman pelokkuttaa. En halunnut kuolla nyt. Mutta mitä olisi enää tehtävissä. Se jää nähtäväksi.

 - Nopsavarjo, Myrskyklaani | Kommentit (2)
| Kommentoi