--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu,Jokiklaani
06.03.2015 19:14
Luku 2

Myrskyklaanilainen

Hiiviskelin pusikoissa yrittäen löytää saalista, nuuskin tarkkaavaisesti ilmaa ja pien tunsin kitalakeeni leijuvan vienon riistan tuoksun.
En ollut aivan varma oliko se myyrän vai hiiren tuoksu, vai ehkä jäniksen?
Tämä oli ensimmäinen kerta kun aivan itse pääsin omin tassuin kokeilemaan metsästystä, enkä vielä oikein tunnistanut tai erottanut kaikkien riistaeläinten hajuja toisistaan.
Hiivin hitain ja kevyin askelin eteenpäin korvat eteenpäin suunnattuina.
Katseeni osui ruskeaan välähdykseen silmäkulmassani, hitaasti käännyin ja tunnistin oravan, joka säntäili aluskasvillisuudessa ravintoa etsiskellen, oravat olivat harvinaisen puoleisia Jokiklaanin reviirillä sillä täällä ei ollut puita niin runsain määrin kuin esimerkiksi Varjoklaanin tai Myrskyklaanin.
Nuolaisin hieman huuliani ja tunsin jännityksen villin kuohun sisälläni, halusin onnistua!
Hiivin hitaasti kohti oravaa, se kuopi jotakin maasta, ehkä se oli kätkenyt sinne jotakin.
Olin noin yhden ja puolen ketunmitan päässä oravasta, tunsin halun vain loikata oravan niskaan, mutta samalla epävarmuus kaihersi sisintäni.
Astuin muutaman pennun askeleen eteenpäin ja tunsin nyt olevani hyökkäysetäisyydellä.
Annoin kynsieni liukua esille ja jännitin lihaksiani, harkitsin hymppäämistä, oliko tämä edes oikea aika hypätä saaliin kimppuun?
Huokaisin syvään, saalis ei odottaisi paikallaan ikuisesti.
Jännitin lihaksiani ja tunsin loikkaavani ilmaan, hyppäsin suoraan oravan viereen ja läimäisin sen vaiston varaisesti tassullani ilman halki.
Orava mätkähti jonkin matkan päässä minusta maahan pökertyneenä, syöksähdin sen luokse ja iskin tassuni sen hännän päälle estääkseni otuksen pakenemisen.
Orava virkosi pian saamastaan tällistä ja yritti riuhtoa itsensä irti otteestani, muttei onnistunut.
Samassa kuulin ääniä viereisistä pusikoista, se kuulosti aivan Susitassulta.
"Mitä ihmettä sinä teet? Painu omalle puolellesi Myrskyklaanilainen!" kuului jostain lähistöltä.
>>Myrskyklaanilainen?<< mietin ja muistin oravan, käännyin katsomaan kohtaa jossa orava oli ollut, mutta sen oli onnistunut riuhtaista itsensä irti otteestani. Näin sen pinkovan poispäin hieman minusta kauempana ja Susitassu unohtui heti.
"Pakoon et pääse!" sihahdin kiukkuisesti ja säntäsin oravan perään, mutta se kapusi lähimpään kapeaan ja honteloon koivuun ja jätti minut alas sihisemään kiukusta.
Hyppäsin hontelon koivun runkoa vasten ja kynsilläni tarrasin siihen lujasti ja yritin kiivetä ylös, pääsin jonkin matkaa liikuttua ylös kun tunsin valuvani alaspäin.
Tömähdin maahan takamukselleni ja sain pienen viillon poskeeni, kun koivun oksa riipi naamaani.
Kuulin vaimeita taistelun ääniä ja muistin samassa Susitassun, lähdin juoksemaan kohti ääniä.
Säntäsin puskien lävitse ja näin Pääskyhännän makaamassa pökerryksissä maassa ja Susitassun joka kamppaili itseään suuremman Myrskyklaanilaisen kissan kanssa.
Sihahdin ja niskakarvani pörhistyivät, Myrskyklaanilainen iski Susitassun pökerryksiin ja siinä samassa hyökkäsin tuon kimppuun, jostain takaapäin kuulin mestarini hämmästyneen äännähdyksen.
Puraisin Myrskyklaanilaista häntään ja tuo päästi sihahduksen ja läimäisi poskeani, silloin Kylmäpuro syöksyi kissan kimppuun ja myrskyklaanilaisen naaraan pää kolahti ilkeästi vasten kiveä, kissa valui maahan pökerryksissä.
Kylmäpuro asteli luokseni.
"Oletko kunnossa?" naaras kysyi, vasta sitten muistin haavan poskessani, sitä poltteli ikävästi ja tunsin lämpimän veren valuvan kuonolleni ja näin muutaman helakanpunaisen pisaran tipahtelevan maahan, mutta muuten olin kunnossa, nyökkäsin mestarilleni vastauksen.
Käännyin katsomaan Pääskyhäntää, joka juuri nousi maasta ylös ja ravisteli hieman turkkiaan.
"Ikävän haavan tuo Myrskyklaanilainen sinulle kuitenkin teki." Kylmäpuro naukaisi.
"Ei tämä mitään, pikku viilto vain." vastasin vähättelevästi.
"Mitä teemme Myrskyklaanilaisen kanssa?" Pääskyhäntä kysyi.
"Viemme hänet leiriin, Rastastähti päättäköön mitä hänelle tapahtuu." Kylmäpuro naukui viileään sävyyn ja asteli pökertyneen Myrskyklaanilaisen luokse, naaras nyrpisti hieman kuonoaan ja Pääskyhäntä auttoi nostamaan Myrskyklaanilaisen naaraan Kylmäpuron selkään.
Pääskyhäntä taputteli tassullaan Susitassun poskea saadakseen kollin virkoamaan.
Hieman hämmentyneenä Susitassu aukaisi silmänsä ja näytti jotenkin ärtyneeltä.
"Pystytkö kävelemään?" kollin mestari kysyi.
Susitassu nyökkäsi ja hieman uupuneen näköisesti ponnisti jaloilleen.
Mielessäni pistin merkille, että Susitassu horjui hieman astellessaan eteenpäin, mielessäni myllersi vastenmielisyys mutta astelin kollin rinnalle sanaakaan sanomatta ja aloin tukea kollia lavallani, niin että hänen oli helpompi kävellä eteenpäin, mestarimme astelivat edellä joten he eivät nähneet meitä.
Susitassu katsoi ensin hieman hämmentyneenä, mutta hyväksyi tarjoamani tuen.
>>Klaanitoverihan hänkin kai on, vaikkakin hiirenaivoinen sellainen.<< ajattelin selityksenä tilanteelle mielessäni ja tunsin pienen hymyn leviävän naamalleni.
Vastaus:Hyvä tarina, kirjoitusvirheitä oli muutama, muttei mitään vakavaa. :3 Väliin oli lauseita joista pidin paljonkin, ja teksti pysyi aikalailla sujuvana. Annan sinulle 19 kokemuspistettä~

~Routasusi~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nokitassu/siipi, Myrskyklaani
06.03.2015 15:26
Hellät tökkäisyt kyljessä herättivät Nokitassun makoisilta nokosilta. Musta kolli räpytteli sinisiä silmiään ja huomasi Kirkassydämen ylpeän katseen.
"Nokitassu, sinua odotetaan ulkona", naaras maukaisi huvittuneesti.
"Ai", Nokitassu naukui hölmistyneenä. Uteliaana hän katseli ympärilleen. Pesä oli tyhjä.
Nokitassu nousi ylös ja tassutteli Kirkassydämen ohi pesän suuaukolle. Klaani oli kokoontunut Suurtasanteen ympärille, ja kaikki olivat kääntyneet katsomaan häntä. Tulitähti seisoi Suurtasanteella ja viittoili Nokitassulle hännällään.
Nokitassu aavisteli mitä oli tulossa ja loikki Suurtasanteen eteen.
"Nyt kun tämän kokoontumisen tärkein kissa on vihdoin saapunut paikalle", naaraspäällikkö naurahti, "voimme aloittaa."
Tulitähti kohotti päänsä ja katsoi ylös taivaaseen.
"Minä, Tulitähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi", Tulitähti lausui ja siirsi katseensa Nokitassuun. "Nokitassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkesi uhalla?"
Nokitassu värisi innostuksesta.
"Lupaan", hän maukui selkeästi.
Tulitähti väläytti hänelle hyväksyvän hymyn.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Nokitassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Nokisiipenä. Tähtiklaani kunnioittaa oveluuttasi ja uskollisuuttasi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi!" Tulitähti loikkasi alas Suurtasanteelta ja laski kuononsa vastanimitetyn Nokisiiven päälaelle. Tuore soturi nuolaisi kunnioittavasti päällikkönsä lapaa. Sitten hän antautui kissalauman vietäväksi, joka huusi hänen nimeään.
"Nokisiipi! Nokisiipi!"
Kirkassydän asteli hänen luokseen ja puski hänen lapaansa.
"Hienosti tehty, Nokisiipi", entinen mestari onnitteli.
Nokisiipi nyökkäsi ja hymyili.
Vihdoin hän oli saavuttanut soturin arvon ja ansainnut soturinimensä.
Ja tänään olisi hänen ensimmäinen vartiovuoronsa.

//Lyhyt nimitystarina :3//

Vastaus:Nokisiipi! Nokisiipi! Nokisiipi! :3 Hyvä nimitystarina, virheitä on löytänyt. Sujuvaa tekstiä. :D Saat 9 kokemuspistettä^^

~Routasusi~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaislatassu, Jokiklaani
05.03.2015 18:28
Kaislatassu heräsi tuntematta oloaan yhtään levänneeksi. Edellisenä päivänä oli inhottavasti satanut lisää lunta ja hengitys huurusi kylmentyneessä ilmassa, kuin lehtikato olisi päättänyt vielä kerran tiukentaa kynsiensä otetta metsästä. Nuoremmat kissat valittelivat miten tämä oli mahdollista, vanhemmat vain huokailivat että aina se iskee vielä kerran ennen hellittämistä.
Kaislatassu nousi irvistäen jäykille jäsenilleen ja käveli kömpelösti oppilaiden pesästä vielä kylmemmälle aukiolle. Sentään oli tilaa venytellä ja Kaislatassu kurotti selkänsä karrelle ja tassut pitkälle nautinnollisesti. Jäseniä kolotti edellisen päivän taisteluharjoitusten jäljiltä. Kaislatassu oli ensin pelännyt, että kun Pääskyhäntä sai toisenkin oppilaan, hänen koulutuksensa jäisi ihan retuperälle. Mutta innokas ja nuori Pääskyhäntä teki kaikkensa ja vähän liikaakin varmistaakseen, että molemmat saivat tarpeeksi opetusta. Kaislatassulle oli koko ajan tehtävää ilmankin Pääskyhännän jatkuvaa ohjeistusta ja läsnäoloa; Kysy Teerenlennolta tai Huurretassulta tarvitsevatko he apua yrttien tai parantajajuttujen kanssa, vie saalista vanhimmille, vaihda makuualustoja niin kauan kunnes tassut tippuvat, liity tähän ja tuohon taisteluharjoitukseen ja rajapartioon ja metsästyspartioon…
”Hei Kaislatassu. Jos olet saanut herättyä kunnolla, Pääskyhäntä pyysi minua ottamaan sinut metsästyspartioon.” Kaislatassu tunnisti Keltamopilven äänen. Kolli oli ainoa, jolla ei ollut oppilasta – vielä. Jokiklaanissa oli nyt niin paljon oppilaita, ettei ainakaan Kaislatassu ollut aivan selvillä kuka oli kenenkin mestari. Klaanin soturit tuntuivat vain jotenkin yksissä tuumiin kouluttuvan kaikki kaikkia yhtä lailla. Olikohan niin muissa klaaneissa?
Kaislatassun vatsa murisi vaativasti keskeyttäen oppilaan ajatukset.
”Ehdinkö syödä ensin jotain? Viime kerrasta on aika kauan”, Kaislatassu pyysi hiljaa, vähän nolostuneena. Keltamopilvi heilautti häntänsä saaliskasan suuntaan – tai sinne missä sen olisi pitänyt olla.
”Kelpaisi minullekin. Mutta tämä kirottu uusi lehtikato on ajanut saaliin piiloon. Aivan kuin ne valmistautuisivat ikuiseen lehtikatoon nyt tämän myötä…” Keltamopilvi murahti ja käännähti kannoillaan kohti kauempana odottavaa muuta metsästyspartiota. Perhonsiipi ja Pikkutassu. Partiot pidettiin pieninä ja niitä lähetettiin usein, jotta reviirin joka kolkka tulisi tarkistetuksi.
”Sieltä koloista meidän pitää jotain yrittää kuitenkin löytää, niinhän? Ja kaikki tuodaan tänne vanhimmille, kuningattarille ja pennuille ensin” Kaislatassu hengähti loikkiessaan Keltamopilven perään ja sulloi samalla nälän jonnekin ajatustensa nurkkiin. Keltamopilvi nyökkäsi vakavana ja hymähti lyhyesti hyväksyvästi. Keltamopilvi vaikutti tavallista kireämmältä. Kaislatassu arveli että kolli ei ollut syönyt kunnolla pitkään aikaan. Kaislatassu vilkaisi vielä kerran tyhjää saaliskasan paikkaa ja toivoi Keltamopilvenkin puolesta voivansa täyttää sen kunnolla palatessaan muiden kanssa.

Kaislatassu kuuli aivan selkeästi taas uikutusta, se kuulosti jonkin eläimen pennun vikinältä.
”Odottakaa, minä kuulen aivan varmasti sen!” Kaislatassua käännyttiin katsomaan epäuskoisina.
”Me pysähdyimme jo kaksi kertaa etkä kummallakaan kerralla osannut johtaa meitä oikeaan suuntaan”, Pikkutassu muistutti epävarmana ja vilkaisi mestariaan. Perhonsiipi pudisti pienesti päätään ja lähti johtamaan joukkoa taas. Kissat kulkivat yhdessä jonossa tiukkaa tuulta vasten, joka toi mukanaan lisää lunta. Juuri kun vaikutti siltä, että lehtikato hellittäisi kyntensä metsästä, juuri kun, juuri kun… Kaislatassusta tuntui todella katkeralta. Eikö se ihana vehreys lämpö ja saalista täynnä oleva metsä tulisi ikinä? Kaislatassu oli syntynyt aivan lehtikadon kynnyksellä ja nähnyt vain ruskean tai valkoisen maailman.
”Kuulet omiasi, älä viivytä enää metsästyspartioita. Klaani tarvitsee ruokaa, ei harha-aistimuksia”, Keltamopilvi muistutti Kaislatassua hieman kalseasti ennen kuin riensi muiden perään jäämättä vahtimaan, seuraisiko Kaislatassu. Kaislatassu puuskahti itsekseen. Keltamopilvi muuttui nälän kasvaessa vain kärttyisämmäksi. Yleensä Kaislatassu teki kaiken mukisematta, mutta nyt olisi tehnyt mieli päästä Pääskyhännän ohjeistuksella taas taistelemaan. Siinä ainakin pysyisi lämpimänä eikä nälkä tulisi niin helposti mieleen. Kaislatassu värähti, terävät lumen neulaset pistelivät inhottavasti puuskaisessa ja pyörteilevässä tuulessa. Ehkä se oli syynä siihen että Kaislatassu ei osannut paikantaa äänen lähdettä kunnolla.
Mutta ääni oli niin surullinen.
Kaislatassu ärähti ja kääntyi ympäri, yrittäen seurata jäisen hangen pinnan haaleita tassunjälkiä takaisin. Pyörteinen tuuli esti onneksi metsästyspartiota kuulemasta kuinka hännänpitäjä jätti joukon. Kaislatassu sai rauhassa palata paikkaan, jossa muisteli ensi kerran kuulleensa jotain. Kaislatassu sulki silmänsä ja pinnisti kuuloaan, pysyen paikoillaan pitkään vaikka kylmä tuuli kehotti juoksemaan suojaan.
Kaislatassu liukastui ampaistessaan taas liikkeelle, ennen kuin ääni lakkaisi taas. Kevyttä ja käheää uikutusta. Tällä kertaa Kaislatassu oli aivan varma siitä, että oli löytänyt oikean suunnan. Kun ei ollut valittavia ja epäileviä klaanitovereita häiritsemässä. Kaislatassu pisti vain etäisesti merkille että ylitti Jokiklaanin reviirin rajan ei kenenkään maalle, pois Järvien klaanien alueelta.
Kaislatassu meinasi liukastua uudestaan tehdessään äkkipysähdyksen ettei olisi törmännyt melkein lumeen sulautuvaan vaaleaan karvamyttyyn. Kaislatassu maukaisi säikähtäneenä ääneen tuijottaessaan lumesta kohoavaan silmäpariin, pitkän kuonon ja pystyjen korvien reunustamissa kasvoissa. Kaislatassu oli nenäkkäin koiran kanssa eikä kissa uskaltanut hengittää tai päästää ääntäkään.
Kaislatassu tuijotti yhä vain hengittämättä kun koira antoi päänsä muksahtaa takaisin hangelle ja ynisi heikosti. Toisin kuin Kaislatassu oli luullut, koira oli täysikasvuinen, eikä valittava pentu. Kaislatassu otti pari askelta taemmas odottaen, milloin koira kävisi hänen kimppuunsa. Ottaisi pienen oppilaan kehon hampaidensa väliin ja retuuttaisi hengettömäksi. Itse asiassa koiran kitaan mahtuisi kaksi Kaislatassua. Mutta koira ei enää liikkunut, vaan tuijotti silmillään vain tiiviisti Kaislatassua. Niin kauniin kirkkaan sinisillä silmillä ettei Kaislatassu ollut ikinä nähnyt sellaisia. Kaislatassu hengitti taas tämän ajatuksen myötä. Tästä koirasta ei ollut hänelle vaaraa.
Kaislatassu tutki ympäristöään niin kuin olisi pitänyt jo aiemmin tehdä suin päin ryntäilyn sijaan. Kaislatassu irrotti katseensa koiran silmistä ja antoi katseensa kiertää. Koira oli puoliksi hautautunut lumeen, sen oli täytynyt olla siinä jo aika pitkään. Lumenkin alta koiran luut näyttivät törröttävän terävinä kireän nahkan alta. Kaislatassu näki pilkahduksen koiran tassuista; polkuanturat olivat pitkästä kulkemisesta kuivuneet, halkeilleet ja veriset. Koiralla oli panta. Kaislatassu tunsi ikävän piston sisimmässään. Tämä koiran olisi kuulunut olla kaksijalkojensa huolehdittavana, se ei osannut selvitä villissä luonnossa ainakaan tähän rankimpaan vuoden aikaan. Kaislatassun päässä kiersi hetken villejä ajatuksia; ehkä hän voisi metsästää koiralle ruokaa niin ettei kukaan huomaisi ja voimissaan se ehkä jaksaisi etsiä taas kaksijalkansa. Mutta sitten Kaislatassun katse pysähtyi taas koiran sinisiin silmiin, koira ei ollut hetkeksikään irrottanut katsettaan kissasta. Katse ei ollut anova tai pyytävä, koira vaikutti vain katselevan Kaislatassua siksi että pelkäsi, että kääntäessään katseensa kissaa ei enää olisi. Koiran kurkusta kumpusi vielä hento vinkaisu. Sisimmässään nuori oppilas tiesi, että koira teki kuolemaa tässä, hänen edessään. Niin lähellä kaksijalkalaa, vähän vielä yläjuoksun suuntaan, mutta aikaa ei enää ollut. Kaislatassun teki mieli huutaa apua, jos joku vanhemmista sotureista osaisi tehdä jotain, mitä tahansa, mikä olisi oikein tässä tilanteessa. Mutta aikaa ei tainnut olla siihenkään. Mitään ei ollut tehtävissä.
Kaislatassu asteli epävarmasti koiraa lähemmäs. Koira seurasi häntä katsellaan, mutta ei jaksanut edes kääntää päätään, vaan tyytyi tuijottamaan eteensä kun Kaislatassu oli astellut koiran pään vierelle näkökentän ulkopuolelle. Vielä hetken empimisen jälkeen Kaislatassu asettui kömpelösti makuulle ja laski päänsä epävarmana koiran niskalle, kiinnittämättä paljonkaan huomiota etovaan koiran hajuun. Turkki oli yllättävän pehmeä ja paksu. Jos koira olisi osannut vain metsästää oman ruokansa, se olisi voinut selvitä. Jos kaksijalkoja ei olisi… Jos kaikki kaksijalat vain yhtäkkiä katoaisivat, kuolisi lukuisia kissoja, koiria, ehkä hevosia, vielä kaikkia kaksijalkojen pitämiä eläimiä mistä Kaislatassu ei tiennytkään. Mutta sitten maailma olisi parempi paikka, alun tuhon jälkeen. Kaislatassu huokaisi, toivekuvitelmaa vain. Kaislatassu luuli tuntevansa kuinka koira huokaisi hänen allaan, kuin myötäillen Kaislatassun ajatuksia. Mutta muuten koira ei enää pitänyt ääntä, ei enää uikuttanut surkeuttaan vaan odotti levollisena kohtaloaan.
Kaislatassu alkoi palella kyyhöttäessään yhä vain koiran seurana. Harmaa kissan turkki alkoi kerätä koko ajan enemmän lunta, sulautua yhdeksi maisemaa kuten koiran turkki. Koira oli jokin aika sitten sulkenut ne kauniin siniset silmänsä eikä avaisi varmaan niitä enää ikinä. Kaislatassun pää nousi ja laski vielä aavistuksen koiran hidastuvan hengityksen tahtiin. Lopulta Kaislatassu pidätti omaa hengitystään hetken varmistuakseen siitä, että ei kuullut tai tuntenut enää koiran hengitystä. Se oli lähtenyt, jonnekin minne koirat toivottavasti saavat mennä maallisen elämään jälkeen. Jokin koirien Tähtiklaani. Kaislatassu katseli synkkänä eteensä hetken, lumen peittämää maisemaa. Kaislatassu huomasi silloin päivän kääntyneen illaksi, kaksijalkalan valot erottuivat hiljalleen lakkaavan lumituiskun seasta.
Kaislatassun noustessa kankeille tassuilleen lumisade oli lakannut kokonaan ja taivas kirkastunut, ensimmäiset tähtiklaanilaiset näkyivät jo. Kaislatassu vilkaisi vielä kerran surullisena koiraa. Kaislatassu ei pystyisi yksin hautaamaan sitä jäiseen maahan, vaan se jäisi metsän eläimien ruoaksi. Sentään sen ei tarvinnut kuolla yksin, toivottavasti se oli helpottanut sen vaikean matkan lopputaivalta. Sitten Kaislatassu ravisteli mielestään haikeamielisyyden. Pitäisi löytää tie leiriin, häntä alettaisiin muuten etsiä pian.
”Niin, oli nyt tosi järkevää. Koira ei olisi varmasti jäänyt sinun kanssasi noin.”
Hopeatassu oli pysynyt kiitettävän hiljaa koko aiemmin kuluneen päivän. Kaislatassu murahti tyytymättömänä, mutta ei huomioinut Hopeatassua sen enempää ja Hopeatassu ymmärsi vihjeen. Hyvä niin. Kaislatassusta tuntui todella vihaiselta ja riidanhaluiselta, mutta myös äärettömän surulliselta. Toisaalta teki mieli olla yksin, toisaalta painautua emon kylkeen ja siliteltäväksi.

Kaislatassu palasi jälkiään myöten miten parhaiten pystyi, mutta aiemmin satanut lumi teki tehtävästä haastavaa. Lopulta Kaislatassu haistoi helpottuneena klaanin rajan hajumerkit ja pyrähti rajan sisälle kuin joukko mäyriä olisi ollut perässä. Mutta sitten Kaislatassu liukui kompastellen pysähdyksiin. Hiirenaivo! Kaislatassu oli ollut niin innoissaan löydettyään takaisin klaanien luokse, että oli rynnännyt suoraan Varjoklaanin reviirille, ei omansa. Merkki kuin merkki - paitsi että sillä oli kovasti väliä. Kaislatassu vilkuili sydän pamppaillen ympärilleen. Tuolla siinsivät Varjoklaanin männyt. Kaislatassu käänsi selkänsä niille ja suuntasi kohti omaa reviiriään pitäen samalla huolen, että loikkasi taas ei kenenkään maalle.
Toivottavasti Varjoklaanilaisilla ei olisi syytä tulla tähän aikaan näin kauas reviirinsä ulkoreunalle, Kaislatassun vierailun haistaisi vielä kovasta tuulesta huolimatta jonkin aikaa. Kaislatassua kylmäsi ajatus siitä, että hän saisi tyhmyytensä takia riidan aikaan klaanien välille. Hetken Kaislatassu ehti jo toivoa, että olisi palannut vain heti takaisin ja jättänyt koiran yksin niin kuin muut olisivat tehneet. Tai mikä vielä parempaa, ollut välittämättä uikutuksesta joka ei edes lähtenyt kissasta ja pysynyt metsästyspartion mukana… Mutta Kaislatassu ei pystynyt ajattelemaan näin pitkään. Koira oli rauhoittunut niin kovasti kun Kaislatassu oli jäänyt sen seuraksi.
Hopeatassun läsnäolo pysyi mielenosoituksellisesti poissa. Olisipa Kaislatassulakin nyt seuraa. Kaislatassu vilkuili vainoharhaisena ympärilleen vähän väliä ja pinnisti kuuloaan ja hajuaistiaan niin että hermostus lisääntyi joka askeleella. Varmasti joka puolella väijyi oikeasti Varjoklaanin kissoja, joita Kaislatassu oli liian kokematon huomaamaan yksin.
”Mitä sinä täällä teet?”
Kaislatassu painautui maata vasten kuin muka voisi vielä olla tulematta huomatuksi ja etsi henkeään pidättäen säikähtäneenä puhujaa.
”Rauhoitu, jokiklaanilainen. Meillä ei ole tapana syödä tyhmiä pieniä oppilaita, etenkään sellaisia jotka eivät ole tehneet mitään väärää… vielä. Kuljet melkein toinen tassu väärällä reviirillä, jos et ole huomannut.” Kaislatassu keräsi rohkeutensa ja kohosi täriseville tassuilleen. Häntä kohti asteli kaksi varjoklaanilaista, harmaa kolli ja musta naaras. Kaislatassu ei ollut ikinä nähnyt kumpaakaan. Jälkimmäinen puhuja oli se naaras. Kaislatassun niskakarvat kohosivat aavistuksen nimittelyiden johdosta. Sellaisille nälväisyille ei ollut mitään syytä.
”Turha nimitellä”, Kaislatassu maukaisi kiukustuneena. Vanhemmat soturit vilkaisivat toisiaan vain huvittuneina.
”Jokiklaanin reviiri on tuolla päin, jos sitä mietit. Suuntaat pian taas liikaa kohti joen yläjuoksua”, harmaa kissa sitten osoitti hännällään. Kaislatassu nyökkäsi jäyhästi ohjeistukselle. Se tuli oikeasti tarpeen, mutta miten voikaan ystävällisistä neuvoista saada niin ilkkuvan kuuloiset.
”Ennen kuin menet”, Kaislatassu keskeytettiin kun hän oli ehtinyt hädin tuskin nostaa ensimmäistä tassua maasta, ”kerro mitä teit tuolla kaukana niin ehkä aiempi pieni pistäytymisesi Varjoklaanin puolella jää meidän salaisuudeksemme.” Kaislatassu värähti. Tietenkin nämä kissat olivat seuranneet hänen hajujälkeään, sitä joka johti pienen koukkauksen verran Varjoklaanin puolelle, eivätkä tulleet paikalle sattumalta. Soturit tuntuivat välillä ihan ylivoimaisen taitavilta ja voimakkailta, miten Kaislatassusta olisi ikinä vastusta sellaiselle.
”Mitä kuvittelette sitten että siellä olisi?” Kaislatassu yritti uhitella mutta oppilaan ääni värähti. Musta kissa nuolaisi huuliaan.
”Jokiklaanilaiset selviävät aina niin naurettavan helposti lehtikadosta, teillähän ei edes kaikki luut törrötä näkyvissä. Onko teillä jotain salaisuuksia juuri klaanien reviirien ulkopuolella? Sitä pitäisi kaikkien saada käyttää”, musta kissa selitti ylimielisellä äänellä. Kaikilla kissa tarkoitti varmasti vain Varjoklaania.
”Ei siellä ole mitään. Paitsi kylmyyteen nääntyneen koiran raato jos haluatte niin alas vajota, muuten kannattaa opetella kastelemaan tassunsa ja kalastamaan”, Kaislatassu sylkäisi sanat suustaan niin kylmästi kuin osasi. Molemmat kissat käänsivät katseensa kauas kuin yrittäen nähdä puhuiko Kaislatassu totta. Hetken Kaislatassu jo luuli että ainakin nämä kissat olisivat oikeasti niin tiukoilla tai ahneita. Mutta sitten kissat nyrpistivät neniään ja musta kissa tuhahti kun ei ollut saanut haluamaansa vastausta.
”No, ihan miten vain. Mutta menes nyt siitä, pikku kalanpoikanen”, musta kissa kehotti tahmean teeskennellyn ystävällisesti. Kaislatassu ei voinut sille mitään että hänen niskakarvansa pörhistyivät taas nimittelyn johdosta, vaikka pienen oppilaan uhittelu sai Varjoklaanin soturit vain vilkuilemaan toisiaan huvittuneina.
”Minä olen Kaislatassu. Ja…” Kaislatassu päätti hetken tauon jälkeen vain kääntää selkänsä, ettei sanoisi jotain mikä oikeasti ärsyttäisi vieraan klaanin sotureita, vaikka mieli olisi tehnyt. Kaislatassu oli jo tarpeeksi pulassa ilmankin.
”Toivon, ettei meidän tarvitse tavata enää näissä merkeissä Kaislatassu, vaan sinut opetetaan tavoille”, harmaa kolli huikkasi vielä Kaislatassun perään. Kaislatassu yritti olla kiinnittämättä enää huomiota tahallaan ärsyttäviin kissoihin, jotka varmasti yrittivät vain saada hankaluuksia aikaan.
”Tule, Yösiipi…”
”Olit ihan liian kiltti, Setrisydän, olisit antanut sen eksyä ja paleltua jos on niin tyhmä ettei selviä soturina, siinä on varmasti kotikisun verta niin kuin jo jossain puolessa muka klaanikissoista…”
Kaislatassu kääntyi vielä ympäri suutahtaneena. Ihan oikeastiko ne olivat niin tyhmiä, että eivät älynneet Kaislatassun kuulevan, tai niin tylsistyneitä että haastoivat vielä lisää riitaa oppilaan kanssa? Ei ilmeisesti kumpaakaan. Kaislatassu sai vastauksen siihen, mitä varjoklaanilaiset itse tekivät reviirinsä laitamilla. Kissat kävelivät niin lähekkäin, että turkit sulautuivat yhdeksi ja kietoivat häntänsä yhteen. Ällöä. Kaislatassu kääntyi takaisin menosuuntaansa ennen kuin hänen tuijotuksensa huomattaisiin.
Kaislatassun ajatuksissa kiehui, kun Kaislatassu painoi nimet mieleensä. Joskus vielä hän olisi se joka saisi nimitellä ilman uhkan häivää ja saisi turhautuneet kissat pörhistämään niskakarvansa hyödyttömästi. Kaislatassu oli todella kiihdyksissään. Edes häneen törmänneen Jokiklaanin rajapartion moitteet itsekseen harhailusta ja klaanin huolestuttamisesta eivät synkentäneet enää oppilaan mieltä lisää. Siinä taisi olla ainakin Pääskyhäntä ja Illankuiske kovimmassa äänessä eikä Perhonsiipikään ollut näyttänyt hetkeen niin tuomitsevalta. Pikkutassu tavoitti Kaislatassun katseen ja näytti anteeksipyytävältä, Keltamopilvi pyöri vaivaantuneena joukon hännillä.
”Löysin itsekseni ehjänä takaisin ei tarvitse räksyttää. Siitä puheen ollen, tuolla vähän kauempana on kuollut koira jos se pitäisi vaikka haudata etteivät pedot löydä sen kautta reviirillemme. Jos haluatte siis tehdä jotain hyödyllistä minun läksyttämiseni sijaan”, Kaislatassu huokaisi väsyneenä. Nälkäkin oli, kahta kauheampi kuin aiemmin. Kaislatassu suuntasi askeleensa toiveikkaana kohti leiriä kunnes muisti, ettei ollut osallistunut kunnolla metsästyspartioon eikä saisi siis mitään syödäkseen. Kaislatassu pysähtyi ja huitaisi tassullaan lumikokkaretta turhautuneena.
”Kaislatassu mikä sinuun on mennyt, pienet seikkailut nyt ymmärtää mutta et ole ikinä puhunut noin töykeästi”, Illankuiskeen huolestunut ääni tavoitti Kaislatassun. Onneksi muu rajapartio jatkoi matkaansa. Kaislatassu uskalsi vilkaista taakseen ja näki Perhonsiivenkin loittonevan, tosin vastahakoisesti taakseen vilkulleen ja Pikkutassun kysymyksiin poissaolevasti vastaten. Illankuiske oli saavuttanut Kaislatassun ja katseli tätä odottavasti, ei moittivasti. Kaislatassun korvia alkoi nyt vasta kuumottaa häpeästä, hän oli oikeasti huolestuttanut kissoja.
”Minä kuulin uikutusta metsästyspartiossa aikaisemmin päivällä ja…” Kaislatassu alkoi mumista.
”Sen minä kuulin jo muilta, ja myös kuinka vain katosit joukosta yhtäkkiä. Missä olet ollut koko tämän ajan, kun kukaan ei poiminut hajuasi reviiriltä?” Illankuiske kysyi ymmällään. ”Villeimmät arvaajat olivat sitä mieltä, että tulit sen uikuttajan syömäksi mikä olio olikaan”, Illankuiske jatkoi muka kepeästi, jolloin Kaislatassu pyöräytti silmiään. Tietenkin emot luulisivat vaikka mitä heti kun pentu vähän katoaa.
”Se uikuttaja oli koira”, Kaislatassu töksäytti ja oli jostain syystä hyvin tyytyväinen kun näki Illankuiskeen jännittyvän kauhistuneena. Niinpä niin. Mutta sitten Illankuiske rauhoittui yhtä nopeasti kuin oli säikähtänyt.
”Mutta etkö sanonut että siellä… Tuolla jossain on kuollut koira?” Illankuiske selvitteli sanojaan. Kaislatassu nyökkäsi raskaasti.
”Sillä oli panta, se ei selvinnyt ilman kaksijalkojaan. Minä… Minä taisin järjestää sille itsekseni valvojaiset ennen kuin…”, Kaislatassu jatkoi. Kaislatassusta tuntui heti taas haikealta. Ihan turhaa, se oli vain koira, varmasti kaikki nauraisivat jos kuulisivat.
Illankuiske laski häntänsä Kaislatassun olalle. ”Voi pikkuinen… Sellaista elämä vain on. Siihen kuuluu väistämättä kuolema.” Kaislatassu nosti yllättyneenä katseensa. Illankuiske katseli häntä lämpimästi ja ymmärtävästi, silmät enemmän surun täyttäminä kuin Kaislatassu oli osannut kuvitellakaan. Illankuiske oli heti ymmärtänyt. Oli Kaislatassu metsästänyt, mutta silloin toisen kuolemasta tuli toisen elämää. Koira tuntui kuolleen turhaan, ja se ei tuntunut reilulta.
”Mennään nyt takaisin leiriin niin saavat arvailut ja juorut päätöksensä. Tarvitset ruokaa ja lepoa”, Illankuiske jatkoi. Kaislatassu painoi taas katseensa häpeissään. ”En minä voi, en metsästänyt mitään tänään tai tehnyt mitään…” Kaislatassu selitti häpeissään.
”Höpö höpö. Teit jotain muuta tärkeää. Olit oikeassa sen suhteen, että niin iso raato aivan reviirin rajalla on hyvä piilottaa. Joku raadon houkuttelema mäyrä tai kettu tästä uusiutuneesta lehtikadosta puuttuisikin…” Illankuiske päivitteli astellessaan jo poispäin. Kaislatassun ei auttanut kuin seurata, vastaväitteitä ei enää kuunneltu. Onneksi hänestä huolehdittiin. Kaislatassu tarvitsi klaaniaan, ystäviään, emoaan, ihan yhtä lailla kuin koira kaksijalkojaan.

//Yhden surusävyisen biisin inspis...
Vastaus:Ihana tarina, tuo koirajuttu oli niin liikuttava että kosketti minuakin :'3 Taitavasti kirjoitettu, melkein kirjoitusvirheetön tarina, jossa erittäin mielenkiintoista tekstiä. Virheitä en löytänyt kuin pari kolme, joita ilmeisesti et ollut huomannut. Saat 49 kokemuspistettä :D

Routasusi~~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susitassu, Jokiklaani
05.03.2015 18:17
Susitassu seurasi joukon hännillä katse tiiviisti valkoisen naaraan mustassa hännän päässä. Puiden varjot loivat maahan läikkiä, kun he kävelivät Jokiklaanin reviirillä kohti järveä. Yhtäkkiä oppilas huomasi Kärppätassuun pysähtyneen, mutta liian myöhään. Susitassu kaatui valkoisen naaraan päälle, ja he kaatuivat. Naaraan valkoinen turkki oli aivan mudan peitossa. Susitassun poskia kuumotti, ja hän katsoi nolona toista oppilasta.
"Pois päältäni Susitassu senkin iso möykky!" Kärppätassu sähähti kovaan. Susitassu säpsähti säikähtäneenä ja kömpi nopeasti ylös ja yritti katsoa muualle, ettei näkisi muiden kuumottavia katseita häneen suunnattuna.
"A-anteeksi." Kolli mumisi katsoen tassujaan.
"Noniin nyt opetamme teidät vaanimaan saalista." Pääskyhäntä maukui keskeyttäen heidät. Yhä hiljaisena Susitassu nosti katsettaan nähdäkseen mitä piti tehdä, mutta kohtasikin Kärppätassun vihaisen katseen tuijottavan takaisin. Naaras käänsi kumminkin nopeasti nähdäkseen Pääskyhännän näyttämässä vaanimisasentoa.
"Noniin teidän vuoronne." Pääskyhäntä naukui oppilaille. Susitassu pudottautui matalaksi, ja muisteli mitä hänen mestarinsa oli näyttänyt äsken. Hänen takajalkansa eivät koukistuneet tarpeeksi, jonka takia hänen takapuolensa oli liian korkealla, josta pääskyhäntä huomautti.
"Susitassu et voi vaania saalista, jos takapuolesi on noin ylhäällä, et ole mikään ankka!" Kolli loukkaantui vähän, mutta käytti kaiken keskittymisensä takajalkojen koukistamiseen, jolloin liikkeet rupesivat tuntumaan keveämmiltä ja helpommilta pikkuhiljaa.
"Hyvä, paljon parempi. Keskity vielä askelesi ääneen." Pääskyhäntä neuvoi. Susitassu yritti laskea kevyemmin jalkansa maahan, mutta sekosi askeleissa ja horjahti rajusti oikealle. Hän yritti heti toisen kerran uudestaan antamatta Pääskyhännälle tilaisuutta moittia häntä. Nyt sujui taas paremmin ja askeleet olivat niin hiljaiset, että Susitassu erotti ne juuri ja juuri tuulen seasta.
"Voit käydä katsomassa myös läheltä, jos löydät riistaa niin kuin Kärppätassu."
Pääskyhäntä maukui. Vasta silloin kolli huomasi valkoisen naaraan hävinneen metsästämään. Susitassu käveli hiljaa vähän kauemmaksi mestareista, jolloin pysty kuuntelemaan paremmin. Hän kuuli puunjuurien läheisestä lehtikasasta rapinaa, ja pudottautui vaanimisasentoon. Hiljaa hiipien suunnattuna kaikki keskittyminen metsähiireen lehtikasan alla Susitassu lähestyi puuta. Hiiri kumminkin haistoi hänet tuulen käännyttyä ja pääsi karkuun.
Turhautuneena Oppilas palasi takaisin päin, kunnes haistoi terävän hajun järveltä päin, ja päätti seurata sitä. Lumi jousti hänen pehmeiden askeleidensa alla hänen edetessään nopeasti eteenpäin. Oppilas jäi seisomaan varjoihin ja erotti rannassa sekavan näkösen naaras kissan, jonka tunnisti nopeasti myrskyklaanilaiseksi.
"Mitä ihmettä sinä teet? Painu omalle puolellesi Myrskyklaanilainen!" Hän sähähti naaraalle. Myrskyklaanilainen ei liikahtanut minnekkään.
"Ala painua!" Hän jatkoi uhkaavasti. Susitassun karvat nousivat pystyyn.
"Mitäpä jos... en häivy." Myrskyklaanilainen sähisi takaisin. Naaras näytti todella sekaiselta Hänen karvansa sojottivat eri suuntiin, kuin niitä ei olisi suittu kokonaiseen kuuhun.
"No minä häädän sinut. Kuvittelin, että myrskyklaanilaiset pitäisivät enemmän huolta itsestään." Susitassu naukui ja heilautti käpäläänsä varoittavasti. Hän kuuli askeliaan takaa ja huomasi sivusilmällään Pääskyhännän ilmestyneen paikalle.
"Jättäkää minut rauhaan." Naaras sähähti vähän matkan päästä. Hänen mestarinsa kurkusta kuului murinaa ja hän sähähti.
"Olet meidän reviirillä kirppusäkki. Emme takuulla jätä sinua rauhaan. Hyvin tehty Susitassu kun haistoin hänet." Kollin sisällä paistoi ylpeys, mutta yhtäkkiä naaras hyökkäsi hänen mestarinsa kimppuun ja kaatoi tämän. Pääskyhännän pää kolahti ilkeästi kiveen ja hänen mestarinsa pökertyi. Nyt hän oli yksin taistelemassa kokenutta soturia vastaan, joka kohotti käpälänsä kynnet esillä. Naaraan käpälä raapaisi ilkeän näköisen naarmun Susitassun poskeen. Siitä rupesi pulppuamaan verta. Ennen kuin oppilas ehti liikahtaakkaan soturi oli hypännyt tämän päälle ja painoi takajaloillaan oppilaan tiukasti vasten paata. Susitassu yritti epätoivoisesti kynsiä vastustajansa vatsaa, muttei saanut kuin pari pientä naarmun tehtyä. Soturi puraisi hänen niska nahastaan vaarallisen läheltä. Hän kuuli Kärppätassun vaimeat askeleet kauempaa. Soturi nosti vielä kerran käpälänsä ja löi sillä Susitassulta tajunkankaalle. Viimeisenä kolli näki Kärppätassun ja tämän mestarin ilmaantuvan paikalle hämmentyneen näköisenä.

//vähän sekainen tarina tällä kertaa.//
Vastaus:12 kokemuspistettä

~Routasusi~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kärppätassu,Jokiklaani
04.03.2015 20:06
Luku 1

Susitassu

Kärppätassu aukaisi silmänsä oppilaspesässä. Pesän suuaukosta tulvi uuden aamun valoa sisälle. Kärppätassu sulki raukeana silmänsä ja nautti tunteesta, kun nousevan auringon ensisäteet leikittelivät ihanasti hänen kasvoillaan.
Oppilas nousi venytellen ylös ja asteli iloisesti itsekseen kehräten ulos oppilaspesästä.
Aurinko ei ollut pilkistänyt muutamaan päivään harmaiden pilvien takaa lainkaan, joten lämpimät auringon säteet saivat Kärppätassun iloiselle tuulelle.
Naaras asteli häntä pystyssä tuoresaaliskasalla ja tutkaili sitä hetken miettien mitä valitsisi syödäkseen, vaikkei kasassa hirveästi valinnanvaraa ollutkaan, sillä oli vasta aamu ja edellis iltana kun kaikki kissat olivat ruokailleet, oli tuoresaaliskasa pienentynyt huomattavasti.
Lopulta valkea naaras valikoi itselleen pienehkön kalan ja kantoi sen syötäväkseen oppilaspesän edustalle.
>>Kyllä minä tällä pärjään.<< naaras ajatteli ja tutkaili leiriä ympärillään, suurin osa kissoista oli vielä nukkumassa vain muutamia Jokiklaanilaisia oli aterioimassa jossain leirin laitamilla.
Juuri kukaan muista oppilaista ei Kärppätassun laisen aamuvirkun tapaaan ollut hereillä vielä.
Naaras upotti hampaansa kalaan ja hotki sen pikaisesti suihinsa.
Kärppätassu huokaisi syvään ja veti keuhkonsa täyteen raitista aamuilmaa, Kärppätassu rakasti ottaa aurinkoa ja nautti siitä ihanasta tunteesta kun tuntee auringon lämmittävän kasvojaan ja turkkiaan.
Naaras kuuli askelia, muttei vaivautunut avaamaan silmiään katsoakseen kuka tulija olisi, kun hänen kuonoonsa tulvahti Kylmäpuron, hänen mestarinsa tuoksu.
"Huomenta!", Kylmäpuro naukaisi kohteliaasti.
"Huomenta, ihana auringonpaiste tänään." Kärppätassu maukaisi eikä voinut estää kasvoilleen hiipivää vekkulia hymynkaretta.
"Taidat todella pitää auringosta." Kylmäpuron ääni naukui jostain Kärppätassun vasemmalta puolelta.
Kärppätassu heilautti myöntävästi korviaan ja nuolaisi sotkeentunutta rintaansa, hän oli varma että päivästä tulisi kaunis.
"Mitä me tänään teemme?" Kärppätassu kysyi ja avasi siniset silmänsä ja kääntyi katsomaan mestariaan.
"En ole aivan varma vielä, mutta se selvinnee pian." Kylmäpuro naukui ja asteli tuoresaaliskasan suuntaan.
Kärppätassu ehti juuri sukia valkean turkkinsa ojennukseen, kun Kylmäpuro tuli sanomaan että olisi aika lähteä leiristä koulutusta jatkamaan, hän sanoi että mukaan tulisi toinenkin oppilas mestareineen.
Kärppätassu asteli hieman mestarinsa kintereillä leirin suuaukolle, jolla joku oppilas mestareineen odotti jo.
Kärppätassu ei tunnistanut valkeaa läikikästä kollia, mutta kollin mestarin hän tunnisti heti Pääskyhännäksi.
"Milloin me kalastamme?" Kärppätassu kuuli kollin kysyvän innoissaan.
"Ei tänään, mutta kun sen aika koittaa niin sitten." Pääskyhäntä vastasi maltillisesti oppilaalleen.
"Harjoittelemme tänään Susitassun ja Pääskyhännän kanssa." Kylmäpuro naukaisi oppilaalleen, mihin Kärppätassu vain nyökkäsi hitaasti ja käänsi katseensa Susitassuksi kutsuttuun oppilaaseen. Hän ei muistanut nähneensä kollia aiemmin.
Kärppätassu tarkasteli Susitassua silmillään, kun kolli kohotti katseensa ja Kärppätassun siniset silmät kohtasivat Susitassun sinertävänvihreät silmät.
Hetken ajan Kärppätassu katsoi Susitassua suoraan silmiin ja tunsi niskassaan epämukavaa kihelmöintiä ja käänsi sitten katseensa hieman ujosti maahan.
"Lähdetään." Pääskyhäntä naukaisi ja asteli ulos leirin Kylmäpuro kannoillaan ja Kärppätassu seurasi tiiviisti mestariaan.
Naaras tunsi Susitassun katseen niskassaan, kolli oli jättäytynyt joukkion hännille Kärppätassun taakse.
>>Miksi hän katselee minua?<< Kärppätassu pohti ja tunsi epämukavan väristyksen selkäpiissään, kun tunsi Susitassun katseen niskassaan.
Kärppätassu käveli eteenpäin ajatuksiinsa syventyneenä, kun äkkiä hänen edellään kulkeva Kylmäpuro seisahtui, Kärppätassu ehti juuri jarruttaa ja vältti törmäämisen mestariinsa.
Kuitenkin siinä samassa jokin törmäsi Kärppätassuun takaapäin, hän päästi pienen pelähtäneen uikahduksen kaatuessaan maahan toisen oppilaan painon alla.
Susitassu oli ajatuksiinsa uppoutuneena törmännyt häneen.
Kärppätassu huitoi hännällään kiusaantuneena, Susitassu katsoi häntä suoraan silmiin ja Kärppätassu tunsi inhottavan kuumotuksen niskassaan tietoisena siitä että molempien mestarit olivat suunnanneet katseensa heihin.
"Pois päältäni Susitassu, senkin iso möykky!" Kärppätassu sähähti hieman tarkoitusta lujempaa.
Susitassu hätkähti ja kömpi ylös naaraan päältä.
"A-Anteeksi..." Susitassu mumisi nolostuneena katse maahan luotuna.
Kärppätassu ei vastannut, kömpi vain ylös hieman mutaisesta maasta ja ravisteli huolellisesti turkkiaan alkaen sitten sukia sitä jälleen siististi ojennukseen.
"Noniin, nyt opetamme teidät vaanimaan saalista." Pääskyhännän ääni kuului jostain Kärppätassun takaa, mutta valkea naaras ei huomioinut sitä vaan suki edelleen turkkiaan puhtaaksi, nyt hän oli hieman vihainen Susitassule, kollin takia hänen valkea turkkinsa oli ruskea läikikäs mudasta.
Jostain kuului Kylmäpuron huvittunut naurahdus.
"Mmmrau!"
Kärppätassun korvat värähtivät ärsyyntyneisyydestä ja hän huitoi kiusaantuneena hännällään, naaraan hyvätuuli oli tipotiessään.
"Kärppätassu, voimme paluu matkallamme piipahtaa järven rannalla, niin että saat tuon turkkisi jälleen puhtaaksi." Kylmäpuro naukaisi.
Kärppätassu nyökkäsi ja tajusi vasta sitten kaikkien tuijottaneen häntä.
Naaras loi kiukkuisen mulkaisun Susitassuun, joka nopeasti käänsi katseensa pois.
>>Ketunläjä!<< naaras murisi mielessään, mutta keskittyi sitten katsomaan, kun Pääskyhäntä näytti vaanimistekniikoita.
"Noniin, teidän vuoronne." Pääskyhäntä naukaisi oppilaille.
Kärppätassu kyyristyi asentoon, Jonka Pääskyhäntä oli hetkeä aiemmin näyttänyt ja lähti hiipimään eteenpäin niin hiljaa kuin vain suinkin pystyi.
"Hyvä Kärppätassu, muista kuitenkin, että sinun on astuttava kevyemmin, ettei saalis kuule askeleitasi." Kylmäpuro neuvoi.
Kärppätassu nyökkäsi päättäväisesti ja jatkoi hiipimistään ja jännitti jalkalihaksiaan enemmän, niin että hänestä tuntui ettei hänen askeleistaan kuulunut äännähdystäkään.
"Susitassu, et voi vaani saalista, jos takapuolesi on noin ylhäällä, et ole mikään ankka!" Pääskyhännän ääni kuului jostakin.
Kärppätassu hiipi hiljaa eteenpäin, hän tunsi pienen ylpeyden rinnassaan siitä, miten sulavasti hänen lihaksensa tottelivat.
Naaras istahti alas ja Kylmäpuro tuli hänen luokseen.
"Koska osasit jo niin hyvin vaania, voit kokeilla onneasi lähistön puskissa, jospa löytäisit jotakin saaliiksesi." Naaras naukaisi viittoen pusikkoa heidän ympärillään.
"Oikeastikko?" Kärppätassu hihkaisi.
"Toki, muista vain olla hiirenhiljaa." Kylmäpuro naukaisi huvittuneena.
Naaras nyökkäsi ja säntäsi lähimpään pusikkoon kaikki aistit viritettyinä ja korvat eteenpäin suunnattuna mahdollisen saaliin havaitsemiseen.

Vastaus:17 kokemuspistettä, mukavan pitkä tarina, jossa tosin muutamia kirjoitusvirheitä. :3 Aikalailla sujuvaa tekstiä.

~Routasusi~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaislatassu, Jokiklaani
03.03.2015 22:31
Kaislatassu katseli ympärilleen silmät suurina. Rajapartion aluksi juuri nimitetty oppilas oli ollut pakahtumaisillaan innosta ja malttamattomuudesta. Mutta nyt kun Jokiklaanin reviiri jatkui ja jatkui vain, maailma jatkui vain koko ajan ja joka suuntaan, alkoi vähän hirvittää. Aina vain uusia enemmän tai vähemmän lumen peittämiä kumpareita ja matalia puita ja puskia, sulaveden puolijäisiä lätäköitä, kauempana kaiken tämän lomasta vilahtavia maisemia joihin ei edes ehtinyt kunnolla kiinnittää huomiota. Olivatko nuo kaukaisuudessa siintävät harmaat kivetkin jotain minne saattoi mennä? Eikö muka ikinä tulisi jotain rajaa vastaan?
”Kuulitko sinä edes mitä kysyin?” Pääskyhännän tiukka ääni havahdutti Kaislatassun. Kaislatassu napsautti katseensa mestariin, joka katseli oppilastaan odottavasti ja hännänpää ärsytyksestä nykien. Kaislatassu vilkaisi pikaisesti Lumitassua jos tämä saisi jotenkin vihjattua mistä oli kyse. Lumitassu katseli vain tassuihinsa ja Sammalturkki käänsi katseensa vaivaantuneena. Kaislatassu tunsi kuinka korvia alkoi kuumottaa. Kaislatassu oli ollut pää pilvissä ilmeisesti jo jonkin aikaa. Kaislatassu ei voinut muuta kuin pudistaa pienesti päätään Pääskyhännän kysymykselle.
”Luulin saaneeni oppilaaksi soturinalun vaahtopään sijaan”, Pääskyhäntä puuskahti pettyneenä. ”Jos haluat olla hyödyksi yhtään kenellekään aloita kuuntelemalla, mitä sinua kokeneemmilla on sanottavana. Etenkin mestarillasi, hmmh? Sinulla on hyvin aikaa oppia, ei tämä vielä mitään”, Pääskyhäntä jatkoi kärsivällisemmin ennen kuin Kaislatassu ehti luulla, että oli taatusti maailman huonoin oppilas. Kaislatassu tapitti mestariaan silmät kiiluen ja korvat eteenpäin suunnattuna, yrittäen varata kaiken keskittymisensä jatkossa tähän oppituntiin vaikka ympärillä oli niin paljon kaikkea muuta…
Kaislatassu joutui lopulta nyrpistämään nenäänsä. Jokin väkevän paha haju ärsytti nenää.
”Mikä tuo lemu on?” Kaislatassu maukaisi ennen kuin ehti hillitä itsensä. Kaislatassun kummastukseksi Pääskyhäntä nyökkäsi tyytyväisenä ennen kuin käännähti kannoillaan ja jatkoi rentoutuneempana matkaa pienen rajapartion kärjessä.
”Sitä minä sinulta äsken yritin kysyä. Olemme saapuneet Varjoklaanin reviirille ja haistoit naapureidemme lem… hajun”, Pääskyhäntä yritti selittää puolueettomasti. Lumitassu tirskahti kävellessään Kaislatassun vieressä. Sentään vain Sammalturkki sattui kuulemaan sen ja vilkaisi kerran toruvasti olkansa yli. Pääskyhäntä pysyi hyvällä mielellä – Kaislatassun täytyisi olla ahkera ja tarkka jatkossa jotta saisi pidettyä mestarinsa tyytyväisenä.
Kissanelikko seisahtui paikkaan, jossa Varjoklaanin haju oli kaikkein terävin. Kaislatassu värähti luodessaan katseensa rajan takana kohoavaan mäntymetsään. Metsä oli varjojen peitossa jopa lehtikadon aikaan – puut eivät tiputtaneet neulasiaan. Lisäksi ne kasvoivat korkeina ja oksattomina niin, ettei varjoihin jäänyt Kaislatassun mielestä mitään piilopaikkoja. Miten kissat saattoivat elää tuolla?
”Tässä reviiriemme välissä on viherlehden aikaan paljon kaksijalkoja. Niitä kummajaisia on hyvä varoa kaikissa tilanteissa. Mitäs muuta…” Pääskyhäntä vilkaisi vuorostaan nopeasti kysyvästi Sammalturkkia, mutta näytti sitten ilmankin saavan taas jutusta kiinni: ”Tästä on hetki sitten kulkenut toinen rajapartio. Painakaa tämä haju nyt mieleenne kunnolla vaikkakin luulen, että sitä on vaikea unohtaa”, Pääskyhäntä mutisi ennen kuin jatkoi pian matkaa. Pääskyhäntäkään ei ilmeisesti viihtynyt sen pidempään vahvan hajumerkin luona. Kulkiessaan partion mukana pitkin rajaa kohti joen yläjuoksua Kaislatassu sai hyvän tilaisuuden katsella ympärilleen ja painaa reviiriä mieleensä molemmin puolin rajaa, kun Sammalturkki ja Pääskyhäntä vuoroin merkitsivät reviirin Jokiklaanin puolta.

”Kauhea löyhkä, tänne asti tuli. Saankohan sitä pois nenästä ikinä.”

Kaislatassu hätkähti hieman. Tietenkin Hopeatassu oli mukana nytkin. Onneksi Kaislatassu oli saanut tähän asti keskittyä rauhassa, oli paljon uutta nähtävää ja opittavaa.

”Hyvä on, pysyttelen taka-alalla jotta et sotkeudu enää tassuihisi.”

Hilpeä maukaisu ja soimaan kiusoittelevasti Kaislatassun korviin… pään sisälle… miten vain. Hopeatassulla oli täytynyt olla aivan liian hauskaa aiemmin kun Kaislatassu ei ollut kuullut Pääskyhännän kysymystä ja oli joutunut tämän hiostettavaksi.
”Olisit voinut auttaa”, Kaislatassu murahti kävellessään nyt selkä kohti Varjoklaanin reviiriä.
”Ai mitä? Sanoitko jotain?” Lumitassu kysyi ymmällään. Kaislatassu pudisti äkäisesti päätään ja loikki mestarinsa vierelle välttyäkseen kummastelevilta lisäkysymyksiltä ja –katseilta. Pitäisi olla tarkempi jatkossa. Kaislatassu ei ollut valmis miettimään Hopeatassua tarkemmin itsekseen saati muiden kanssa.
”Milloin pääsen metsästämään?” Kaislatassu kysyi kun Pääskyhäntä huomasi hänet. Pitäisi keksiä jotain muuta ajateltavaa Hopeatassullekin, mokoma ei meinannut saada tarpeekseen Kaislatassun nöyryytyksen muistelusta.
”Rajapartion ensisijainen tehtävä on tarkistaa ja merkitä rajat, mutta tilaisuuden tullen ja etenkin paluumatkalla metsästäminen ei olisi pahitteeksi. Katsotaan pysytkö vielä tassuillasi tämän kierroksen jälkeen”, Pääskyhäntä lupasi loikatessaan maata pitkin luikertavan pajuryteikön yli. Tehdessään samoin Kaislatassu huomasi, kuinka tassuja jo kivisti ja laskeutuminen oli raskas. Lumitassu ja Sammalturkki sitä vastoin astelivat Kaislatassun ohi kepein askelin kuin juuri herättyään. Kaislatassu puri hampaansa yhteen ja pakotti askeliinsa lisää vauhtia, vaikka vieraassa maastossa kompastelu uuvutti koko ajan enemmän. Oltiinkohan edes puolessa välissä matkaa vielä? Kaislatassu ei kehdannut kysyä.
”Tänään tuulee Tuuliklaanin puolelta. Sen saattaa jo puuskassa haistaa”, Pääskyhäntä ilmoitti. Kaislatassu kohotti toiveikkaana nenänsä ilmaan, mutta ei haistanut muuta kuin tuttuja Jokiklaanin talven pakkasessakin kosteita ja meheviä tuoksuja, pajua jokea kalaa vetistä maata. Kissat tassuttelivat vaiti jonossa jonkin matkaa erillään toisistaan joen jäätyneen kohdan yli. Tuuli oli puhaltanut jään puhtaaksi ja kirkkaaksi ja erityisen liukkaaksi, Kaislatassun täytyi painaa välillä kynnet jäähän jottei olisi liukastunut. Jään hento ritinä kynsien alla nosti karvat pystyyn. Kaislatassulla oli vielä hyvin mielessä varoittava esimerkki joen petollisuudesta, eikä Kaislatassun tarvinnut kysellä miksi kuului kulkea niin kaukana toisistaan.
”Tavallisesti rajapartio merkitsee rajan vain tällä puolella rannan soista aluetta, joka ei kuulu millekään klaanille. Mutta koska Kaislatassun on hyvä saada kunnon tuntuma Tuuliklaaniin, menemme suoalueen yli Tuuliklaanin rajalle asti, rauhallisesti turhaan Tuuliklaanilaisia hermostuttamatta”, Pääskyhäntä selitti kävellessään vaikka Kaislatassulla meni kaikki keskittyminen pystyssä pysymiseen ja hampaiden kiristelyyn.
”Siellä on juuri rajapartio!” Lumitassu hihkaisi ja loikki estotta Pääskyhännän edelle toisella rannalla. Kaislatassua harmitti, hän sai vasta juuri ja juuri erotettua Tuuliklaanin tuoksun tuulesta. Se oli jotenkin kolkko ja villi, mutta huomattavasti miellyttävämpi kuin se joka tuli Varjoklaanin puolelta. Senkin Kaislatassu luuli jo hetkeksi unohtaneensa. Kaislatassun ei auttanut kuin niellä pettymyksensä omiin olemattomiin taitoihinsa ja juosta muiden perään.
”Hei, Apilatassu”, Lumitassu tervehti ensimmäisenä ilahtuneen kuuloisena ja riensi aivan rajalle kasvotusten vaalean kollin kanssa. Kaislatassu jäi vähän ujona tarkoituksella joukon hännille ja asettautui Sammalturkin ja Pääskyhännän taakse. Mestarit pysähtyivät huomattavasti kohteliaamman etäisyyden päähän rajasta ja selittivät vierailun syyksi nolostuneena kyyristelevän Kaislatassun ensimmäisen rajakierroksen. Tuuliklaanin puolella oli Apilatassun lisäksi kaksi soturia, jotka nyökkäsivät tervehdyksen Jokiklaanilaisille. Ensivilkaisulla kissat näyttivät aivan nälkiintyneiltä, mutta sitten Kaislatassu totesi näiden olevan vain yhtä jänteviä ja solakoita kuin jahtaamansa jänikset. Kaislatassu tunsi heti kunnioitusta noita täysin suojattomalla reviirillä asuvia kissoja kohtaan.
Vanhemmat soturit vaihtoivat alkutervehdysten jälkeen kuulumisia saaliin määrästä ja lehtikadon ankaruudesta Kaislatassun mielestä pakotetun virallisesti. Aivan kuin se olisi tervehdys joka vain täytyy hoitaa pois alta.
”Ajoimme jokin aika sitten ketun hevospaikan tuolle puolen. Sitä ei enää todennäköisesti nähdä täällä järvellä, mutta pitäkää varanne”, yksi Tuuliklaanin sotureista ilmoitti viileän asiallisesti. Sammalturkki ja Pääskyhäntä kiittivät lyhyesti.
”No niin, eiköhän Kaislatassu ole saanut tarpeeksi tuntumaa Tuuliklaanista. Tule, Lumitassu, näet muita oppilaita taas kokoontumisessa täysikuun ja klaanien välisen ystävyyden aikaan…” Sammalturkki kehotti Lumitassua. Kaislatassu tulkitsi äänensävyn ja sanavalintojen perusteella, että Lumitassun ei ollut aivan sopivaa tervehtiä noin tuttavallisesti toista klaanilaista, ainakaan muualla kuin kokoontumissa. Lumitassu ei ollut ymmärtävinään vihjausta jos oli sen huomannutkin, kun hyvästeli iloisena Apilatassun.
”Sitten suunta kohti leiriä. No, vieläkö tuntuu siltä, että metsästys innostaa?” Pääskyhäntä kyseli maireasti Kaislatassulta, jonka tassut laahasivat maata painavina. Kaislatassu pudisti huokaisten päätään.
”Onhan aikaa joskus myöhemminkin? Ei minusta päivässä ole tarkoitus tehdä soturia, eihän?” Kaislatassu aneli umpiväsyneenä. Pääskyhäntä maukaisi naurahduksen.
”Ei tietenkään. Mutta väsyneenäkin on hyvä olla selvillä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Ties vaikka jokin yhtä väsynyt vesimyyrä juoksisi suoraan tassuihisi”, Pääskyhäntä ehdotti hilpeänä. Kaikesta huolimatta Pääskyhäntä vaikutti tyytyväiseltä oppilaaseensa, ja Kaislatassu sai puhtia kävellä pää ylhäällä ja valppaana lopun matkaa.
”Asiasta puheen ollen, haistan vesimyyriä. Käykö, että käymme Lumitassun kanssa vähän koettamassa onneamme?” Sammalturkki keskeytti kuitenkin pian matkanteon. Lumitassu terästäytyi innostuneena ja näytti siltä, että voisi rynnätä jälleen joukon kärjessä tiehensä, joille olisi ehtinyt hillitä itseään. Silloin ainakin vesimyyrät olisivat paenneet koloihinsa.
”Käyhän se. Me tulemme Kaislatassun kanssa katsomaan – kuunteluoppilaskin voi oppia paljon jos on tarkkana eikä katsele vain pilviä”, Pääskyhäntä totesi ja loi yhden paljonpuhuvan katseen Kaislatassuun. Kaislatassu toivoi ettei häntä muistutettaisi loppuelämää siitä, että hän oli jättänyt kuuntelematta ensimmäisen mestarinsa oppitunnin. Kaislatassu ei jaksanut sen enempää harmitella. Hetkeksi sivuun sysätty uupumus painoi jälleen tassuissa kun Kaislatassu myöntyi hiljaisena seuraamaan muita. Lehtikadon aikaan ei ollut paljon metsästettävää, eihän? Tämä sivureitti olisi siis lyhyt ja Kaislatassu pääsisi pian käpertymään lämpimään pesään. Mitään muuta Kaislatassu ei enää ajatellut – jokainen nietos ja pensaikko näytti kutsuvalta nukkumispaikalta.
Pääskyhännän muistutuksesta huolimatta Kaislatassu oli siis niin väsynyt, että nyökkäili vain poissaolevana ja silmät puoliummessa kun Sammalturkki kertasi Lumitassulle oppituntia siitä, miten vesimyyriä metsästetään ja mitä lumessa metsästettäessä pitää ottaa huomioon.
”Noh, kokeile nyt edes sitä vaanimisasentoa”, Pääskyhäntä kehotti ohimennen samalla kun keskittyi itsekin oppituntiin – ei ehkä niinkään itse metsästämisessä vaan opettamisessa. Pääskyhäntä oli nuori mestari. Kaislatassu painautui matalaksi tassujensa varaan ja joutui vastustamaan kiusausta, ettei laskeutuisi kokonaan maahan ja käpertyisi siihen nukkumaan. Pehmeä hanki näytti houkuttelevalta.
”Hiirenpapanat!” Kaislatassu kuuli Lumitassun ähkäisyn. Kaislatassun silmät levisivät auki ja korviin kantautui pienten askeleiden rapina hangella. Harmaa vilahdus syöksyi Kaislatassun näkökenttään, mutta myyrä kompuroi yhtäkkiä pienen kierimisen jälkeen pysähdyksiin. Kaislatassu ei aikaillut vaan syöksyi mytyn kimppuun ja puri siltä sotkuisesti selkärangan pirstaleiksi. Luunsirut tuntuivat ikävän pistäviltä suussa ja veri sotki suupielet. Kaislatassu nousi sottaiseksi lihamöykyksi muuttuneen saaliinsa kanssa pystyyn. Lumitassu jarrutti pysähdyksiin niin että lumi pölähti – kaikki oli tapahtunut nopeasti ja Lumitassu oli ollut oikeasti aivan myyrän kintereillä ja meinasi nyt törmätä Kaislatassuun.
”Tuota… Hyvin napattu. Ensimmäinen saaliisi. Mutta vähempikin teurastus olisi riittänyt…” Sammalturkki takelteli ehdittyään paikalle. Koko tapahtumaa seuranneen Pääskyhännän ilme vaihteli huvittuneen ja turhautuneen välillä. Lumitassu puuskahti ja mutisi oikeutetusti, että olisi saanut myyrän itsekin kiinni.
”Aivan. Ensi kerralla saat jahdata omaa saalistasi ja yrittää lopettaa sen niin, että saaliin näkeminen ei vie ruokahalua. Mutta hyvä näin, ottaen huomioon että olit niin väsynyt että olisi ehkä ollut parempi mennä suoraan leiriin…” Pääskyhäntä antoi oman kommenttinsa. Se kuulosti vähän anteeksipyynnöltä. Kaislatassu tunsi hymyn nykivän suupieliään kaikesta huolimatta. Ensimmäinen saalis klaanille tuotavaksi! Kaislatassu oli pakahtua ylpeydestä ja aiemmin mahdottomalta tuntunut paluumatka jatkui kepein askelin.

”Hyvä että auttoi. Sitähän sinä pyysit?”

Kaislatassua alkoi kylmätä. Hopeatassu.
”Mitä sinä teit? Ei, en ehkä haluakaan kuulla. Älä tee sitä enää. Minä haluan… minun täytyy olla aivan tavallinen soturi ja auttaa klaania omilla voimillani ja taidoillani. Kiitos mutta ei kiitos”, Kaislatassu ajatteli kiireesti. Yhtäkkiä saalis hänen suussaan alkoi tuntua yhtä etovalta kuin miltä sen täytyi näyttää ja askeltaminen tuntui taas raskaalta.

”Noh, tehtyä ei saa enää tekemättömäksi… Olisit sinä saanut sen kiinni ilmankin. Jos siis myyrä olisi päättänyt kaartaa suoraan tassuihisi seuraavaksi.”

Kaislatassu odotti taas vitsikästä äänensävyä, mutta ääni oli loukkaantunut. Kaislatassu pudisti turhautuneena päätään ja käveli häntä maata laahaten. Kaikki oli ollut helppoa kun Hopeatassu oli ollut vain tuulahdus, melkein olematon läsnäolo… Mutta oppisiko Hopeatassukin uutta kaiken aikaa? Mitä tästä lopulta tulisi? Mikä Hopeatassu edes oli?
”Huomenna voisimme kysyä jos pääsisimme harjoittelemaan taisteluliikkeitä johonkin isompaan porukkaan, niin löytäisimme sinulle sopivantasoisen harjoitusvastustajan”, Pääskyhäntä oli jättäytynyt jälkeen ja yritti selvästi piristää Kaislatassua. Pääskyhäntä luuli varmaan oppilaansa nukahtavan taas vain kohta pystyyn. Mutta ainakin piristyskeino tepsi.
”Joo, se olisi mahtavaa!” Kaislatassu mumisi suu täynnä myyrää ja naurahti sitten kummalliselle äänelleen yhtä lailla kuin Pääskyhäntä.
Oli helppoa olla innostunut oppilaana olosta, kaikesta uudesta mitä se toi mukanaan.
Siis aina siihen asti kun se lakkasi olemasta uutta. Pari kertaa kun oli joutunut yöreviiripartion ja hetken silmänräpäyksen unien jälkeen aamumetsästyspartioon, pentutarhaan palaaminen kuulosti hyvältä idealta. Puhumattakaan vanhimmista, joiden luona oppilaat eivät käyneet vain kuuntelemassa tarinoita. Hiirensapen makua Kaislatassu ei ikinä tulisi unohtamaan saati sitä, että tassuja ei kuulu nuolla puhtaaksi siitä. Ainoa hyvä puoli siinä vahingossa oli se, ettei Hopeatassukaan unohtaisi. Edes yksi töppäys jolle Hopeatassu ei päässyt nauramaan, oli liian kiire kakoa ja yökkiä molemmin puolin.

//...Ja näin hyvin luovuus taas kukki kun olisi pitänyt kouluhommia tehdä ^^''
Vastaus:Tunne on tuttu ja tunnettu minunkin osaltani xD Pitkä ja laadukas tarina, kirjoitusvirheet taaskin vähissä, ja tönkköä tekstiä tuskin koskaan olen huomannut sinun tarinoissasi :D Saatpa tästä 4o kokemuspistettä

~Routasusi~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susitassu, Jokiklaani
03.03.2015 20:50
Susitassu oli herännyt aikaisin ja istui nyt sukimassa itseään sammlpetinsä päällä. Hän seurasi kun muut oppilaat heräsivät ja lähtivät pikkuhiljaa innoissaan koulutukseen. Oli kolmas auringonhuippu, ja huomenna hän pääsisi taas koulutukseen. Vaikka Susitassu oli ollut jo viisi auringonhuippua oppilaana hänellä ei ollut vieläkään yhtään ystävää. Tuntui kun kukaan ei olisi edes huomannut häntä. Pesän katosta roikkuvat juuret olivat huurteen peitossa kauttaaltaan.
Hän tiesi, että oli aika viedä klaanivanhimmille tuoresaalista, mutta ei jaksanut nousta.
>Ihan kohta istun vielä hetken.< Susitassu päätti mielessään. Hänen klaanielämänsä ei ollut alkanut erityisen hyvin. Ensimmäisen auringonhuippuna hän oli saanut totutella klaanielämään, mutta oli ollut niin, sekaisin muistin menetyksestä ettei muistanut siitä mitään. Toisena hän oli ollut ensimmäisessä koulutus tuokiossa kiertämässä rajoja hänen mestarinsa Pääskyhännän kanssa, muttei ollut totellut häntä. Joten oli joutunut auttamaan kaksi viimeisintä auringonhuippua klaanivanhempia ja muita klaanin jäseniä.
Susitassun valkoinen turkki oli täynnä sammaleenpalasia, vaikka oli sukinut jo suurimman osan pois. Hän ravisteli turkkiaan voimakkaasti, jolloin viimeisetkin sammaleenpalaset irtosivat. Susitassu lähti oppilaidenpesästä. Aurinko häikäisi Hänen silmänsä tämän astuessa ulos. Paria pilveä lukuun ottamatta taivas oli sininen pitkästä aikaa. Kolli näki mestarinsa lähestyvän häntä sotureidenpesältä päin.
"Jatkamme koulutustasi jo tänään. Emme voi jäädä liikaa jälkeen muista." pääskyhäntä maukui kun tuli lähemmäs. Susitassu nyökkäsi pienesti.
"Harjoittelemme metsästystä kohta. Käy ensiksi syömässä vähän tuoresaalista, että jaksat." Mestari lisäsi vielä ennen kuin marssi takaisin sotureidenpesälle päin. Susitassu jäi seuraamaan mestarinsa menoa kunnes hän katosi sotureidenpesään. Oppilas jatkoi matkaansa tuoresaaliskasalle ja otti pienen kalan ja istuutui syömään sitä. Rajapartio teki lähtöä uloskäynnillä, ja pari muuta oppilasta istui syömässä ja vaihtamassa kieliä kauempana.
Susitassu söi nopeasti kalan rippeet ja hölkkäsi juuri sotureidenpesästä palaavan mestarinsa luokse. Pääskyhännän vieressä seisoi vaaleanharmaa naaras, joka heilautti häntäänsä jollekin oppilaalle kauempana.
"Harjoittelemme metsästystä tänään Kylmäpuron kanssa, ja tämän oppilaan Kärppätassun kanssa." Pääskyhäntä naukui Susitassulle.
"Milloin me kalastamme?" Susitassu kysyi innoissaan.
"Ei tänään, mutta kun sen aika koittaa niin sitten." Hänen mestarinsa vastasi hilpeästi, selvästi huvittuneena oppilaansa kysymyksestä.
Valkoinen kaunis naaras saapui heidän luokseen ja katsahti Susitassua nopeasti.
>Tuon täytyy olla Kärppätassu.< Kolli mietti itsekseen, ja jokin hänen sisällään liikahti. Tuntui kuin hänen sydämmensä olisi lyöny parikertaa nopeammin ja palannut sitten normaaliin tasaiseen tahtiin. Ajatuksiinsa syventyneenä hän ei huomannut muiden lähteneen jo kohti ulos käyntiä Pääskyhännän johdattamana. Hän otti heidät kiinni parilla hölkkäaskeleella.

//Tuli tosi lyhyt, mutta aika loppu kesken.//
Vastaus:Ehkä vähän lyhyt, mutta ihan hyvä tarina. Sotureiden, -Oppilaiden,- ja parantajan,-pesä eivät tule yhteen vaan erikseen, tähän tapaan: Oppilaiden pesä, sotureiden pesä, yms... Mitenköhän käy, onko Susitassulla tunteita Kärppätassua kohtaan? :3 Saat 12 kokemuspistettä

~Routasusi~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkutassu, Jokiklaani
03.03.2015 16:40
Jokiklaanin reviiri

Pikkutassu vaani hiirtä, pienikokoinen naaras oli kyyristynyt matalaksi ja sulavasti eteenpäin hiipien naaras liikkui lähemmäs saalistaan. Hänen askeleensa olivat niin kevyet, että oli kuin hän olisi leijunut hiirenmitan maanpinnan yläpuolella.
Pikkutassu tunsi veren kohisevan korvissaan, hänen vatsansa kumisi tyhjyyttään ruokaa vaatien.
Naaras nuolaisi huuliaan, pian nälkä olisi tyydytetty.
Pikkutassun voimakkaat lihakset hänen harmaan musta juovaisen turkkinsa alla jännittyivät ja oppilas tunsi sydämensä alkavan takoa lujempaa metsästyksen tuomasta jännityksestä.
Hiiri jyrsi pahaa aavistamattomana siementä puun juurakossa vain ketunmitan päässä.
Pikkutassu antoi kynsiensä liukua esiin, hän ponkaisi ilmaan ja loikkasi kaaressa, kohti hiirtä.
Pikkutassu laskeutui aivan hiiren päälle ja vangitsi sen tassujensa alle, hänen vatsansa murahti kovaäänisesti ja naaras valmistautui ottamaan hiiren hengiltä.
Yhtäkkiä Pikkutassu oli kuulevinaan jonkun huhuilevan nimeään, hänen huomionsa saaliiseen herpaantui ja hiiri yritti tempoa itseään irti oppilaan otteesta, Pikkutassu ennakoi sen ja painoi hiiren maata vasten yhä tiukemmin.
"Pikkutassuuu....", naaras kuuli jostain kaukaisuudesta, muttei nähnyt ketään hänen ympärillään oli vain metsää, naaras käänsi katseensa jälleen hiireen, mutta sen oli onnistunut paeta ja oppilas ehätti juuri näkemään, kuinka hiiren häntä katosi sen koloon puun juurakossa.
>>Ketunläjä!<< Pikkutassu sihisi mielessään, kun metsä hänen ympärillään haalistui ja sitten tuli pimeää....
-------------------
"Pikkutassu!" Perhonsiipi, hänen mestarinsa töykki häntä kuonolla kylkeen.
"Herää Pikkutassu!"
Oppilas kuuli nyt mestarinsa äänen selvästi ja räväytti silmänsä auki. Hieman unenpöpperössä oppilas haukotteli makeasti ja loi uneliaan katseen mestariinsa.
"Mene syömään jotakin, sitten aloitamme koulutuksesi." Perhonsiipi maukaisi ja asteli sitten ulos oppilaspesästä.
Pikkutassu kömpi jaloilleen ja köyristeli hieman selkäänsä venytelläkseen hieman.
Kun Pikkutassu asteli ulos oppilaspesästä leiriaukiolle, hän suuntasi suoraan tuoresaaliskasalle ja valikoi itselleen mehukkaan näköisen rastaan ja kantoi sen syötäväkseen oppilaspesän edustalle.
Oppilas noukki aluksi hieman sulkia pois linnusta, jotta saisi sen paremmin syötyä. Sitten naaras upotti hampaansa linnun lihaan ja sen herkullinen maku tulvahti hänen suuhunsa.
Pikaisen aterioinnin jälkeen Pikkutassu hautasi nopeasti linnusta jääneet luut ja asteli sitten leirin suuaukolle, jossa Perhonsiipi jo häntä odottelikin.
"Mitä me tänään teemme?" Pikkutassu kysyi silmät intoa säihkyen.
"Tutustumme tänään Jokiklaanin reviiriin ja saat opit tuntemaan muiden klaanien hajut." Perhonsiipi naukui ja käännähti ympäri ja asteli ulos leiristä suuaukon läpi, viittoen hännällään Pikkutassua seuraamaan.
Pikkutassu oli haljeta innosta ja uteliaisuudesta, oli hän toki kerran ollut ennenkin leirin ulkopuolella, mutta vain emon ja muiden pentujen kanssa, eikä sekään ollut kovin kaukana leiristä.
"Opetatko minut kalastamaan?" Pikkutassu naukui.
"Opetan.." Perhonsiipi aloitti.
"Entä uimaan?" Pikkutassu keskeytti mestarinsa lauseen.
"Kaikki aikanaan sitten." Perhonsiipi naukaisi huvittunut pilke silmissään.
Pikkutassu vilkuili jokapuolelle ympärilleen silmät ammollaan kaikesta uudesta mitä hän näki.
Pikkutassu laittoi mielessään merkille ettei Jokiklaanin reviirillä ollut paljoa puita. Sensijaan Jokiklaanin reviirillä virtasi joki, sen Pikkutassu tiesi sillä oli emon kanssa käynyt katsomassa sitä hieman kauempaa.
Pikkutassu katseli suurehkoa kuusta, joka kohosi hänen edessään korkeuksiin.
"Ompa se korkea." Oppilas totesi hiljaa lähinnä itselleen.
Sitten naaraan katse osui hieman kauempana välkkyvään veden pintaan.
"Perhonsiipi, katso järvi!" Oppilas naukaisi innoissaan, hän ei ollut koskaan ennen nähnyt järveä. Oppilas säntäsi innoissaan järveä kohti perhonsiipi kintereillään.
Naaras pysähtyi hieman ennen järvenrantaa, silmät ihmetyksestä ymmyrkäisinä.
"Mutta mikä tuo sitten on?" Naaras naukaisi Perhonsiiven saavutettua hänet.
Hänen mestarinsa istahti alas hänen viereensä.
"Se on kaksijalkojen pesä, jota ne käyttävät yleensä vain viherlehden aikaan." Perhonsiipi selitti asiantuntevalla äänellä.
Pikkutassu nyökkäsi hitaasti ja ahmi silmillään näkymää ja käänsi sitten hieman päätään, hänen silmänsä osuivat metsäiseen alueeseen suoraan kaksijalkojen pesän vieressä.
"Asuuko tuolla Myrskyklaani?" Naaras naukaisi ja muisteli kuulleensa Myrskyklaanin elävän metsässä.
"Ei, se on Varjoklaanin reviiri." Perhonsiipi naukaisi lempeästi.
Pikkutassu haisteli ilmaa yrittäen saada kuonoonsa Varjoklaanin hajun, muttei onnistunut, sillä oli myötätuuli.
"Saat joku toinen kerta haistaa Varjoklaanin." Perhonsiipi naukaisi lohduttavasti.
"Hyvä on..." PIkkutassu miukui yrittäen peitellä pettymyksen äänestään, muttei onnistunut.
"Meidän lienee parasta palata leiriin nyt, ellemme mieli saada vesisadetta niskaamme." Perhonsiipi naukaisi ja viittoi Pikkutassun seuraamaan itseään.
Taivaalle oli kertynyt harmaita raskaan näköisiä pilviä, joista tipahteli alas jo muutamia pisaroita. Tuuli oli yltynyt kovaksi ja välillä Pikkutassusta tuntui että se veisi hänet mukanaan.
Muutamat lumitäplät läikittivät Jokiklaanin reviiriä sieltä täältä, suurin osa lumesta oli jo sulanut pois.
Pikkutassu oli täysin uppoutuneena ajatuksiinsa ja havahtui ajatuksistaan haistaessaan laimean pahan hajun.
Naaras nyrpisti kuonoaan hajulle, vaikka se olikin melko laimea.
>>Onkohan se ketun tuoksu.<< naaras mietti, mutta tunsi kuitenkin sisällään pienen helpotuksen siitä, että tuoksu oli vähintäänkin kaksi tai kolme auringonhuippua vanha.
Sitten vasta Pikkutassu tajusi ettei nähnyt Perhonsiipeä missään, hän oli ollut liian ajatuksiinsa uppoutuneena huomatakseen minne hänen mestarinsa oli kulkenut.
Oppilas tunsi yltyvän pakokauhun jäystävän sisintään, hän ei ollut varma osaisiko palata itse leiriin.
>>Minun on otettava riski.<< Pikkutassu päätti ja huomasi pienen vesisateen yltyneen, vettä satoi nyt sen verran tiuhaan että oli hieman vaikeaa erottaa edessä näkyviä maisemia. Vesi sekoitti Pikkutassun kuonoa, eikä hän enää löytänyt Perhonsiiven hajujälkeä.
Pelon väristys kulki pitkin naaraan selkäpiitä.
>>Tähtiklaani anna minun löytää oikea tie.<< Hän lähetti äänettömän rukouksen Tähtiklaanille ja huokaisi syvään. Pikkutassu lähti kulkemaan eteenpäin, tietämättä olisiko se oikea reitti leiriin.
Vastaus:Muutamia virheitä ja ajatuskatkoja huomasin, mutta muuten ihan hyvä tarina. Mielenkiintoista odottaa tarinaa, missä selviää Pikkutassun kohtalo hänen eksyttyään mestaristaan. :3 Heitämpä sinulle 16 kokemuspistettä

~Routasusi~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Savupuro, Myrskyklaani
02.03.2015 16:51
Savupuro jutteli Tulitähden kanssa. He suunnittelivat hyökkäystä. He olivat saaneet jo kolmenkuun aikana kaikki klaanit mukaan, jopa päälliköt vaikka he eivät ensin suöstuneet. Kotikisuja, erakoita ja kulkureita ei ollut.
"Okei suunnitelma on tämä, klaanit harjoittelevat ja syöv't voima yrttejä kuun ajan. Sitten me marssimme vuorille ja piirritämme Tiikerithden tuki kohsan. Illan hämärtyessä hän hyökkää ja teemme kaiken mahdollisen että saamme hänet kukistettua lopullisesti." Tulitähti selitti
"Selvä." Savupuro naukui
"Hienoa." Tulitähti heilautti häntäänsä.
"Nyt kerromme klaanille eikö." Savupuro arveli
"Kyllä." Tulitähti maukui ja nousi jaloilleen.
"Kaikki saapukoon klaani kokoukseen." Tulitähti ulaisi ja kissoja ryömi ulos pesistään ja tassuttivat Tulitäden lähelle.
"Suunnittelimme että syömme voimayrttej kuun ajan ja samalla harjoittelemme." Tulitähti keroi
"Mutta vain taistelemaan kykenevät soturit ja oppilaat joutuvat tekemään näin." Savupuro lisäsi
"Voitte jatkaa puuhianne." Tulitähti naukui ja kömpi pesäänsä ja Savupuro tassutti pentutarhaan katsomaan pentuja.
"Mikäs sinut tänne toi?" Lehväpilvi pentutarhan ainoa kuningatar nosti päänsä
"Tulin vain katsomaan mitä täällä puuhataan." Savupuroheilautti korviaan
"Noh Pikkupentu ja Juovapentu eivät meinaa levätä yhtään vaan riehuvat kokoajan." Vaaleanharmaa maaras henkäisi
"Eikö se ole ihan normaalia?" Savupuro hymähti
"Kaisse sitten on." Lehväpilvi maukui ja siirsi katseensa pentuihinsa ja Savupuro hiipi pois häiritsemästä.
"Toivottavasti voitamme." Kuului naukaisu Saupuron takaa
"Tietysti voitamme." Sqavupuro naukui kun oli käännähtänyt ja Vaahterahännän
"Niin tietysti." Oranssi kolli naukui
"On hienoa että sinä johdat joukkoja." Vaahterahäntä maukui
"Niin kai." Savupuro kehräsi
"Minä menen syömään tuletko sinä?" Vaahterahäntä kysyi
"Toki." Savupuro maukui ja seurasi Vaahterahäntää tuoresaaliskasalle.

Sori kun tuli lyhyt, kädet alko vaan yhtäkkiä väsyä.:/
Vastaus:15:kpta!

-Tiikeri

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nokitassu, Myrskyklaani
01.03.2015 19:03
"Olet kehittynyt hyvin, Nokitassu, ja tänään testaamme saalistustaitojasi", Kirkassydän maukui.
Nokitassu röyhisti rintaansa.
"Selvä on, Kirkassydän hän maukui. "Joko mennään?"
Kirkassydän naurahti.
"Oletpa innokas, mutta mennään vain", läikikäs soturi maukui ja lähti johdattamaan oppilastaan syvemmälle metsään.
Nokitassu seurasi mestariaan häntä pystyssä. Hänestä tulisi varmasti pian soturi!
Kaksikko kulki Tuuliklaanin rajalle päin. Sieltä löytyisi ehkä hieman enemmän saalista.
"Minä tarkkailen sinua jatkuvasti saalistuksesi ajan vaikket näkisikään minua. Tavataan auringonhuipun aikaan Vanhan tammen luona", Kirkassydän naukui heidän tultuaan metsän rajalle ja loikki takaisin.
Nokitassu nuolaisi pari kertaa rintaansaa valmistautuen koitokseen. Lopetettuaan hän kohotti kuononsa ja yritti saada vainun riistasta.
#Hiiri!# hän hoksasi tutun hajun leijailevan ilmassa. Tarkkaan kuunnellessa hänen korvansa erottivat vaimeaa rapinaa läheisestä karhunvatukkapensaikosta. Pulska hiiri kömpi oksistosta, mutta ei huomannut Nokitassua. Nuori kolli pudottautui oitis vaanimisasentoon ja hiipi kohti pahaa avistamatonta saalista. Nopealla liikkeellä hän kouraisi hiiren ilmaan ja nappasi sen leukoihinsa ilmasta. Hiiren vikinä katkesi kuin seinään, kun Nokitassu katkaisi sen niskat.
"Kiitos, Tähtiklaani", kolli kiitti, kun hautasi hiiren maahan.
Nokitassu oli aikeissa lähteä etsimään lisää riistaa, kun uusi tuttu haju saavutti hänen sieraimensa ja sai hänen karvansa pörhistymään.
"Kettu!" hän mutisi itsekseen ja vilkuili ympärilleen varuillaan. Samassa puiden takaa kuului kevyt tupsahdus. Nokitassu käänsi säpsähtäen päätään, mutta huomasi vain helpotuksekseen Kirkassydämen, joka oli laskeutunut puusta. Läikikäs naaras kiiruhti hänen luokseen.
"Haistoitko sinäkin ketun?" Nokitassu kysyi mestariltaan. Kirkassydän nyökkäsi.
"Meidän on parasta palata leiriin ja ilmoittaa Tulitähdelle", naaras maukui ja viuhtoi hännällään hermostuneesti.
Nokitassu vilkaisi soturia.
"Emmekö pysty hoitelemaan sitä omin avuin?" hän kysyi.
Kirkassydän käänsi katseensa Nokitassuun.
"Kuule Nokitassu, sinä olet vasta oppilas ja minä-"
"Ärrrrr!"
Kissat kääntyivät säikähtäneinä ärinän suuntaan. Melko pieni, mutta vaarallisen näköinen naaraskettu lähestyi heitä Tuuliklaanin nummilta päin.
"Pakene!" Kirkassydän komensi ja paljasti kyntensä.
"En todellakaan!" Nokitassu uhmasi.
Kirkassydän paljasti hampaansa oppilaalleen.
"Nokitassu, minä olen mestarisi!" hän ärähti.
Nokitassu pudisteli päätään.
"En jätä sinua", kolli maukui määrätietoisesti ja loikkasi hampaat irvessä ketun naamaan kiinni. Kettu ulvaisi yllättyneenä, kun kaksi kissaa yllättäen roikkuivat sen kimpussa. Se ravisteli voimakkaasti päätään ja sai karistettuaan Nokitassun kimpustaan. Musta kolli putosi jaloilleen ja hyökkäsi heti uudestaan. Hän onnistui repimään pari punaruskeaa karvatuppoa ennen kuin kettu läimäytti hänet hännällään maahan.
Hän kierähti pökerryksissään jaloilleen ja ravisteli itseään. Sitten hän loikkasi takaisin Kirkassydämen avuksi.
Kettu sai pian huomata, että kaksi kissaa oli sille liikaa. Se inisi turhautuneena, kääntyi ja syöksyi Tuuliklaanin reviirille, jossa se olisi turvassa ainakin Myrskyklaaninaisilta.
Nokitassu nuolaisi tyytyväisenä lapaan saamaansa haavaa.
"Nyt se on jälleen Tuuliklaanin riesana", oppilas murahti hyvillään.
Kirkassydän kehräsi.
"Osoitit äsken ihailtavaa uskollisuutta", naaras maukui. "Taidat olla valmis soturiksi."

Vastaus:23:kpta!

-Tiikeri

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 





--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susitassu, jokiklaani
28.02.2015 19:22
Susitassu heräsi aamunkoitteessa. Eilinen nimitys-seremonia piirtyi yhä selkeänä hänen mieleensä. Hän työntyi ulos oppilaidenpesästä ja toivoi, että päivän askareet veisivätajatukset muualle. Oli jälleen kylmä pakkasaamu. Pääskyhäntä odotti leirin sisäänkäynnin lähellä häntä. Epävarmuus kihelmöi Susitassun turkissa, kun hän käveli kohti Pääskyhäntää. Pienikokoinen oppilas ohitti hänet kulkiessaan oppilaidenpesälle. Valkoinen lumi narahteli hiljaa hänen tassujensa alla. Mitä lähemmäs hän tuli sitä kärsimättömämmältä raidallinen naaras näytti.
Susitassu heilautti epävarmasti häntäänsä tervehdykseksi ja seisahtui mestarinsa eteen.
"Olet myöhässä!" Pääskyhäntä siristi silmiäänsä ja tokaisi. Oppilas perääntyi yhden ketunmitan kauemmas hänestä. Kateus vihlaisi Susitassua, kun hän ajatteli, että kaikilla muilla leirin kissoilla jotakin sellaista yhteistä, mitä häneltä itseltään puuttui.
>jokainen heistä muistaa menneisyytensä.< Toisin kuin muut hän ei muistanut mitään. Hän katsoi tassujensa jälkiä lumessa, jonka jälkeen Pääskyhäntää epävarmana mitä sanoa.
"kierrämme tänään klaaninrajat. Koska olit myöhässä meidän pitää olla ripeitä." Mestari maukui painottaen sanaa myöhässä erityisen paljon. Susitassu nyökkäsi ja katsoi kun Pääskyhännän häntä katosi leirin ulkopuolelle. Hetken odotettuaan hän seurasi perässä hitaammin. He seurasivat puronviertä Jokiklaanin rajalle asti. Jokiklaanin maasto on aika avaraa, vähän niin kuin Tuuliklaanilaisilla muutamia puita ja pensaita lukuun ottamatta. Myrskyklaanilaisilla ja Varjoklaanilaisilla on melkein kaikki metsä alueet, joten Tuuli- ja Jokiklaani jakavat avarammat maastot.
"Tuuliklaanin reviiriin kuuluu suurimmaksi osaksi nummet. Myrskyklaanin ja Varjoklaaniin puut, ja Jokiklaaniin purot." Pääskyhäntä selitti samalla kun suuntasi Varjoklaanin rajaa kohti. Naaras pysähtyi kolmen ketunmitan päähän Varjoklaanin rajasta, ja kysyi
"Mitä haistat?" Susitassu avasi leukojaan sen verran että saattoi haistaa Varjoklaanin hajun.
"Siis jotain muuta kun tämän löyhkän" Oppilas maukui. Pääskyhäntä pudistipäätään turhautuneen. Susitassu huomasi sen ja korjasi nopeasti vastauksensa.
"Haistan Varjoklaanin tuoreen tuoksun. Partio kävi täällä ehkä viime auringonhuipulla. Sen lisäksi haistan metsähiiren tuon pensaan piilossa." Hän heilautti häntäänsä läheiseen pensaaseen päin. Pääskyhäntä nyökkäsi hyväksyvästi.
>Hän näyttää ihan samalta kun nimitys-seremoniassa. < Oppilas muisteli. Päällikön sanat täyttivät hänen tyhjän olonsa.
>Olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Susitassuna. Mestariksesi tulee Pääskyhäntä. Toivon, että Pääskyhäntä välittää sinulle kaiken oppimansa.< hetken aikaa hän kuvitteli olevansa soturi. Kuva hävisi hänen mielestään äkkiä, kun hän haistoi Varjoklaanin tuoreen hajun. Pääskyhäntä heilautti häntäänsä merkiksi pysytellä hiljaa ja laskeutui vaanimisasentoon. Susitassu seurasi esimerkkiä. Hän yritti hiipiä hiljaa eteen päin niin kuin Pääskyhäntä, mutta vahingossa astui oksan päälle. Naaras hänen edessään säpsähti, mutta jatkoi eteenpäin lähellä olevaan pensaaseen. Hän seurasi perässä. Pensaan piikit raapivat hänen nahkaansa paksun Turkin alla, kun hän istui Pääskyhännän viereen. Hän kuuli jonkun juoksevan kohti jokiklaanin rajaa.
"Pysy täällä, äläkä tule auttamaan vaikka mikä olisi." Mestari sähähti ja hiipi aivan Varjoklaanin rajan tuntumassa olevan puun taakse. Hetken odottelun jälkeen tummanharmaa kolli juoksi oravan perässä suoraa Jokiklaanin rajan yli. Susitassun karvat nousivat pystyyn samoin kuin Pääskyhännällä. Kolli palasi hölkäten Varjoklaanin rajaa kohti, mutta Pääskyhäntä hyppäsi varjosta kissan kimppuun. Pääskyhäntä oli voitolla, kun toinen kolli ilmestyi Varjoklaanin puolelta. Kollin kellanpunainen turkki heijasti auringonvaloa. Susitassu pujahti pensaasta ulos ja lähestyi kollia sivulta. Hänen käpäliensä pehmeät askeleet lehtien päällä sekoittuivat taistelevien kissojen rääkäisyihin. Hetken epäröiden Susitassu mietti hyökkäystä, mutta kun kolli oli huolestuttavan lähellä hänen naarasta, joka ei vieläkään huomannut toista kissaa ja taisteli ensimmäistä kissaa vastaa. Susitassun oli pakko ponnistaa ja hyökätä. Hänen lyhyet kyntensä painautuivat kollin kylkeen josta rupesi pulppuamaan verta. Kolli nosti käpälänsä ja löi sillä kynnet esillä Susitassun naamaa. Hän tunsi voimakkaan iskun poskessaan. Vihollissoturi hyppäsi Susitassun päälle. Susitassu takoi takajaloillaan suurempaa kissaa. Kun soturi kohotti uudestaan käpälänsä Susitassu pääsi irti ja puraisi kollia etujalasta. Hän ei päästänyt irti, ennen kuin kissa raahautui pois Jokiklaanin alueelta. Pääskyhäntä oli voitolla toisen soturin kanssa. Hän puraisi varoittavasti kollia niskaan, ja päästi tämän pötkimään pakoon. Susitassu oli ylpeä suorituksestaan hän ei ollut koskaan ennen taistellut soturin kanssa ja vieläpä voittanut. Pääskyhäntä lähestyi häntä vihaisena.
"käskin sinua pysymään piilossa! Mutta ethän sinä kuunnellut." Pääskyhäntä tokaisi. Susitassu luimisti korviaan ja painoi päänsä alas.
"Muttakun" ,hän mumisi pettyneenä.
"Tämä ei saa toistua. Saat auttaa klaanivanhimpia ja muita Klaanikissoja leirissä kolme auringonhuippua." Pääskyhäntä lisäsi ja kääntyi jokiklaanin leiriä kohti. Susitassu seurasi hämillään perässä ymmärtämättä äskeistä tapahtumaa.
Kun kaksikko saapui leiriin aurinko oli painunut jo puiden taakse. Susitassu käveli tuoresaalis kasan ohi oppilaiden pesälle syömättä. Oppilaiden pesässä kolli painoi päänsä käpäliensä väliin ja nukahti pettyneenä.
Vastaus:25:kpta! Hyvä tarina ;)

-Tiikeri

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Savupuro, Myrskyklaani
27.02.2015 07:56
Savupuro istui kokouksessa juttelemassa Haukkahallalle. Pian kajahti Kastanjatähden ääni:
"Klaanikokous alkakoon!" Ja kaikki kissat katsahtivat päälliköihin.
"Tuuliklaanilla on mennyt hyvin ja saamme pian uusia oppilaita." Kastanjatähti maukui
"Jokilaanilla on paljon kalaa ja pentuja." Ratastähti maukui
"Varjoklaanille Tähtiklaani on ollut suotuisa ja antanut paljon riistaa." Rehontulitähti maukui
"Myrskyklaanilla on paljon uusia sotureita ja oppilaita, mutta kavin Savupuron kanssa Kuulammella ja Savupuro näki enne unen tähtiklaanilta. Savupuro voit tulla keromaan sen klaaneille." Tulitähti naukui ja viittoi Savupuro hännällään päälliköiden juokkoon. Savupuro epäili hetken mutta tassutti sitten heidän luo Klaanista kuului raivokasta supinaa.
"Vaiti!" Revontulitähti huitaisi hännällään
"Jos hän astelee tänne niin se ei ole loukkaus jos me kutsume hänet tänne." Revotulitähti naukui ankarati ja supatus loppui. Sitten Savupuronyökkäsi ja aloitti.
"Klaaneja uhkaa vaara, ja hän on hyvin vahva." Savupuro kertoi
"Tähtiklaani suositteli keräämään joukkoja jotka ovat vapaehtoisia hyökkäämään kanssani." Saupuro katseli muuta klaania.
"Ja meidän jossain vaiheessa liityttävä yhteen taistelemaan joko ennemmin tai myöhemmin." Savupuro maukui ja joukosta kuului supinaa.
"Miksi meidän pitäisi liittyä taas yhteen?" Joukosta eräs kissa mukui
"No haluatteko taas alkaa etsiä uutta kotia kun saimme vasta kaiken valmiiksi?!" Savupuro ulvaisi äkäisesti
"Joten jotka lähtevät mukaani käykää sanomassa kokouksen päätyttyä Tulitähdelle." Savupuro maukui
"Entä ketä vastaan olemme hyökkäämässä?" Eräs kissa naukui
"Tiikeritähteä." Savupuro vastasi
"Kaikki tietävät että hän on kuollut." Yksi kissoista naukui ja Savupuro pörhisti turkinsa mutta pakotti sen laskeutumaan.
"Savupuro on oikeassa hän on elossa." Tulitähti maukui
"Voit mennä." Tulitähti kuiskasi ja Savupuro nyökkäsi ja tassutti alas.
"Hyvin puhuttu." Haukkahalla maukui
"Kiitos, aijotko tulla mukaani?" Savupuro kysyi velipuoleltaan
"Toki minä sisarpuoltani autan." Haukkahalla maukui ja Savupuro alkoi kehräämään sillä hän toivoi saavansa vahvat veli- ja sisarpuolet mukaansa.
"Joten saatte tulla Myrskyklaanin reviirille jos ilmottaudutte mutta jos muusta vain muuten ylitätte rajan saatte katua." Tulitähti varoitti
"Selvä, Klaanikokous on päättynyt." Rastastähti naukui
Kun he lähtivät takaisin leiriin Saarniturkki tassutti Saupuron perään.
"Minä tulen mukaasi." Saarniturkki naukui
"Kiitos." Savupuro maukui ja nuolaisi Saarniturkkia korasta.
"Tästä tulle jännää." Saarniturkki naukui mielissään.
"Milloin muuten me hyökkäämme?" Saarniturkki maukui ja tuijotti Savupuroa sinisillä silmillään.
"En tiedä, ei Tähtiklaani maininnut mitään." Savupuro maukui
"Selvä." Saarniturkki maukui.

Vastaus:15:kpta!

-Tiikeri

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
26.02.2015 23:33
Heräsin märkään pisaraan kuonollani. En avannut silmiäni, mutta ravistelin unisesti veden pois. Samassa uusi pisara oli kuonollani, ja turhautuneena avasin syvänsiniset silmäni katsoakseni mikä oli vialla. Nenäni päälle tippui kokoajan lisää pisaroita. Mutta eiväthän ne ollutkaan pisaroita, vaan lumihiutaleita! Nostin katseeni ylöspäin, josta näytti kokoajan leijailevan enemmän hiutaleita. Ylhäällä punoskatto näytti vetelevän viimeisiä päiviään; ennen niin tiiviit punokset olivat alkaneet rispaantua niin, että väleistä satoi lunta. Laskin pääni ja nousin ylös. Hitaasti venyttelin raaja kerrallaan, ja suin vaaleat karvani sileiksi ja kiiltäviksi. Turkilleni sataessa, yhä vain enemmän lunta, huomasin sotureiden pesän toiselta puolelta nousevan kellanruskean pään. Piikkihernehäntä näytti heränneen samasta syystä kuin minäkin; kolli ravisteli ärsyyntyneesti päätään puolelta toiselle. Piikkihernehäntä äkkäsi minut, venytteli nopeasti, sekä sukaisi pari lavastaan sojottavaa karvaa suoriksi. Sitten hän tassutti luokseni.

"Huomenta Kuupilvi. Tuosta katosta pitäisi ilmoittaa Kastanjatähdelle", Piikkihernehäntä sanoi.

"Olet oikeassa", tokaisin. "Mennään etsimään hänet". Yhdessä tuumin astelimme vielä hiljaiselle aukiolle, jonka reunamilla vain muutamat kissat nautiskelivat aamuauringonsäteistä. Päällikön pesältä ei kuitenkaan kuulunut merkkiä Kastanjatähden läsnäolosta - kolli oli varmaankin kouluttamassa oppilastaan-, joten päätimme etsiä tassuihimme klaanin varapäällikön, Ruostepuron. Musta naaras olikin tuoresaaliskasan laitamilla näköjään odottelemassa soturien heräämistä. Piikkihernehäntä hoiti puhumisen ja kertoi rispaantuneesta katosta Ruostepurolle. Varapäällikkö nyökkäsi ja käski meidät ja Yöpilven korjaamaan kattoa oppilaansa Pisaratassun kera. Käännyin takaisin sotureiden pesälle Piikkihernehännän kannoilla. Täksi päiväksi oli luvassa mukavasti töitä. Nautin silti paljon klaanin auttamisesta, siitä saattaisi tulla tulevaisuuteni.

//Lyhyt tuli :(//
Vastaus:20:kpta! Hyvä tarina vaikka olikin lyhyt ;)

-Tiikeri

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Savupuro, Myrskyklaani
24.02.2015 19:49
Savupuro oli ollut eilen Kuulammella. Hän oli ollut uupunut. Mutta kun hän leväpis hieman niin oli paljon pirteämpi. Nyt hän oli syömässä Saarniturkin kanssa varpusta. Hän oli kiintynyt enemmän vaaleanharmaaseen kollin ja oli enemmän tmän kanssa. Pian he olivat syöneet ja kylläisiä. Oli aika lähteä rajapartioon. Savupuro oli muutenkin ensimmäista kertaa johtamassa partiota ja pursusi intoa. Hänen mukaansa lähtivät Surusade, Okakynsi, Ratamohäntä, Lummetassu joka oli parantunut ja Laikkutassu. Vaikka Ratamohäntä oli varapäällikkö hän antoi johdon Savupurolle.
"No lähdetäänkö?" Savupuro maukui ja katsoi lapansa yli.
"Valmista on." Ratamohäntä maukui. Kun kissat lähtivät matkaan oli selkeää.
"Minne menemme?" Lummetassu maukui
"Miten olisi Aukiolle?" Savupuro ehdotti
"Joo." Laikkutassu pomppi. Pian he olivat siellä mutta siellä oli kumma löyhkä. Savupuro ei ikinä ollut haistanut tälläistä hajua. Mutta pian hän tunsi hajun.
#Kalman löyhkä!# Savupuro pörhisti karvansa.
"Mikä tuo kammottava haju on!" Surusade kauhisteli
"Kalmaa." Savupuro maukui
"Minkä?" Okakynsi vilkuili ympärilleen.
"Tuolla!" Lummetassu osoitti hännällään velttoa ruumista.
"Minkä tuo on?" Ratamohäntä maukui
"Kissan." Savupuron silmät liekehtivät raivosta.
"Kuka tuo on!" Surusade maukui
"Ei ole meidän klaanista ainakaan." Okakynsi nyrpisti nenäänsä. Savupuro tunsi helpotuksen etteise ollut kenenkään Myrskyklaanilaisen muta hän ei halunnut että se olisi kenenkään muunkaan kissan ruumis. Suru täytti Savupuron mielen.
"Haudataan se." Savupuro maukui
"Mutta kenen se on?" Laikkutassu intti
"Sen kyllä saa tietää kokoontumisessa jos joku klaani etsii jotakuta." Savupuro maukui
"Minä kaivan kuoppaa." Ratamohäntä ilmottautui
"Samoin minä ja Laikkutassu." Okakynsi naukui ja Laikkutassu katsoi mestariaan hetkeen että olisi väittänyt vastaan.
"Minä ja Surusade voimme etsiä jotain kasveja." Savupuro maukui ja viittoi hännällään Surusadetta mukaan. Kun kissa oltiin saatu haudattua niin he metsästivät ja palasivat leiriin. Okakynsi meni heti kertomaan Tulitähdelle ja Savupuro asteli Saarniturkin luo.
"Mitä on tekeillä?" Saarniturkki kysyi ja samalla suki rintaansa.
"Löysimme kissan ruumiin ja hautasimme sen." savupuro maukui ja Sarrniturkki lopetti sukimisen ja katsoi Savupuroa sinisin silmin.
"Kuka se oli." Saarniturkki maukui
"En tiedä, sitä ei tunnistanut." savupuro maukui
"Tähtiklaani olkoon sen kissan kanssa." Saarniturkki kohotti päänsä kohti rtaivasta.
"Muuten.." Savupuro maukui mutta ei sanonutkaan sitten kun näki kollin keskittyvän pesemiseen. Pian oli ilta ja kokous alkoi.
"Jee pääsen kokoukseen!" Valkotassu pomppi mestarinsa vierellä.
"Tuletko sinä kokoukseen?" Kauriinloikka maukui
"Toki." Savupuro maukui
"Olen huomannut ettöä olet kiintynyt Saarniturkkiin kovinkin paljon." kauriinloikka naukui lempeästi.
"Noh niin kai." Savupuro sulki silmänsä ja kartsoi taivaalle ruohon vihrein silmin.
"Tunne että olen vasta oluut oppilas sinua kuuntelemassa aina, mutta nyt kaikki on muuttu ut ja olen jo täys soturi." Savupuro maukui ja tunsi kurkussaan lujan kehräyksen. Kauriinloikka katsoi häntä lempeästi. Pian he tallustivat kokoukseen. Jatkuuu......
Vastaus:15:kpta

-Tiikeri

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: savupuro, myrskyklaani
23.02.2015 20:20
Savupuron uni:
Savupuro käveli metsässä ja taivas tuikki täynä tähtiä. Hän hämmästeli niiden loistetta. Ne olivat tavallista kirkkaampia.
Pian hänen takaa kuului tassun askelia ja hän käännähti ympäri. Hänen takanaan oli Siniharmaa naaras ja suuri tumman ruskea kolli.
"Hei Savupuro." Ruskea kolli tervehti
"Öööh hei." avupuro maukui
"Meillä on tärkeää asiaa sinulle." Siniharmaa naaras maukui siniset silmät leiskuen.
"Keitä te olette?" Savupuro vilkuili kaksikkoa.
"Minä oli Sinitähti Myrskyklaanin entinen päällikkö." Harmaa naaras maukui
"Ja minä olen Tammisydän Jokiklaanin entinen soturi." Ruskea kolli röyhisti rintaansa.
"Tämä on kunja." Savupuro kumarsi
"Meillä on hyvin tärkeää asiaa sinulle." Tammisydän maukui
"Liittyykö se Tiikeritähteen?" Savupuro maukui
"Kyllä." Sinitähti nyökkäsi
"Ja sinä olet ainut joka voi pysäyttää hänet." Tammisydän maukui meripihkanväriset silmät leiskuen.
"Mutta miksi aina minä minusta on monia muitakin sotureita jotka ovat vahvempia ja kokeneempia sotureita." savupuro maukui epäilleen ja hitaasti.
"Totta, mutta sinä olet se liekki joka roihuaa minun ja muiden jälkeen metsässä." Sinitähti maukui
"En minä ole liekki olen vain tavallinen soturi." Savupuro intti
"Tiedämme että tavoitteesi on päästä päälliköksi." Tammisydän maukui lempeästi
"Ja on monia jotka välittää sinusta." Sinitähti maukui
#Hän kai tarkoittaa Saarniturkkia." Savupuro ajatteli
"Olet aivan samanlainen kuin minä nuorena, elämää täynä ja valmis uhraamaa kaiken." Sinitähti muisteli
"Mutta mitä Tiikeritähti nyt juonii." Savupuro kysyi
"Hän on kerännyt voimia pääsemään Pimeästä metsästä ja on nyt vahvempikin." Sinitähti maukui
"Hän suunnittelee klaaninen valtausta ja jälkeläisten saamista puolelleen." Tammisydän kertoi
"Ja sinä olet siis ainut joka voi kukistaa hänet." Tammisydän maukui
"Haluamme sinun keräävän sisarpuolesi kokoon ja ystäväsi klaaneista että kaksijalkalasta myös kulku ja erakot." Sinitähti maukui
"Eli kaikki mahdollinen apu vastassa on suuri vihollinen mitä voitte ikiä kuvitella." Tammisydän maukui synkästi
"Selvä." Savupuro nyökkäsi
"Mutta muista Tähtiklaani seuraa sinua älä menetä ikinä luottamustasi siihen sillä se on aina vierelläsi, eli älä tee samaa virhettä kuin minä vanhana." Sinitähti maukui ja pian he hälvenivät näkymättömiin.
Kun Savupuro heräsi Tulitähti oli jo hereille.
"No kertoiko Tähtiklaani mitään?" Tulitähti maukui silmät pyöreinä uteliaisuudesta.
"Toki." Savupuro maukui
"Eli ketä näit?" Tulitähti maukui
"Sinitähden ja Tammisydämmen." Savupuro maukui
"Keroivatko he jotain?" Tulitähti kysyi
"Kyllä, klaaneja uhkaa pahuus." Savupuro maukui synkästi ja siirteli tassujaan levottomasti. Sitten kun Savupuro oli kertonut unensa Saarniturkkia lukuun ottamatta Tulitähti oli sanaton.
"Meidän on mietittävä asiaa hyvin tarkkaan mutta tiedän sen että johdat joukkoja." Tulitähti maukui
"Kiitos, se olisi kunja." Savupuro kumarsi
"Mennäänkö nyt." Tulitähti maukui
"Toki." Savupuro maukui ja kun he juoksivat kohti Myrskyklaanin leiriä Savupuron mieleen juolahti yksi asia.
#Kastanjatähti oli puhunut että tumma mustaraitainen naaras pelastaa klaanit joten oliko Tähtiklaani kertonut hänelle Tiikeritähdestä?# Savupuro ajatteli juostessaan
"Muuten puhutko tästä kokouksessa?" Savupuro kysyi Tulitähdeltä
"Kyllä mutta en puhu suoraan se järkyttäisi klaaneja liikaa." Tulitähti maukui. Kun he saapuivat leiriin Savupuro oli melkein voimaton ja nälissään joten tassutti tuore saaliskasalle ja nappasi siitä varpusen.
"Millaista siellä oli?" Laikkutassu pomppi Savupuron luo. Laikkupennusta oli kasvanut nyt oppilas ja Savupuro oli ylpeä kun oli pelastanut pennun ja kun tästä oli tullut hyvin vahva ja suuri.
"Suurenmoista." Savupuro maukui
"Älä rasita liikaa Savupuroa hän on ollut kauan syömättä ja juossut paljon." Okakynsi maukui ja Laikkutassu käänsi katseensa mestariinsa.
"Hyvä on." Laikkutassu maukui
"Nähdään." Savupuro maukui
"Nähdään." Laikkutassu katsoi taakseen kun seurasi mestariaan
Pian Savupuro käpertyi makuu sijalleen nukkumaan.
Vastaus:18 kp:ta!

-Tiikeri

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susikynsi, Varjoklaani
19.02.2015 15:53
Susikynsi oli käpertynyt hämärän pentutarhan suojiin ja kietonut häntänsä pikkuruisten pentujen ympärille. Pennut näyttivät terveiltä ja imivät ahnaasti maitoa.
"Hyvä merkki", Susikynsi kuiskasi itsekseen ja huokaisi. Samassa varjo peitti vähäisen pentutarhaan tunkeutuvan valon. Susikynnen emonvaistot heräsivät ja hän kumartui varuillaan pentujensa ylle. Onneksi tulija oli vain Leijonatassu, joka roikotti luisevaa jänistä suussaan.
"Kiitos, Leijonatassu", Susikynsi kiitti, kun kullanruskea kolli laskisen hänen eteensä.
"Eipä kestä", oppilas maukaisi ja luikahti pesästä häntä terhakkaasti pystyssä.
Oppilaan lähdettyä Susikynsi repäisi jäniksestä palan ja nielaisi. Maku ei ollut mitenkään kehuttava, mutta parempaa tuskin löytyi tähän aikaan lehtikadosta.
Susikynsi söi ateriansa rauhallisesti loppuun ja alkoi sitten sukia turkkiaan pitkin nuolaisuin. Pennut olivat lopettaneet imemisen ja vaipuneet uneen, joten ehkä hän voisi myös nousta ja venytellä.
Samassa kuitenkin Savusumu työntyi pesään hiiri suussaan.
"Onko nälkä?" kolli kysyi asettuessaan Susikynnen viereen makaamaan.
"Ei, Leijonatassu toi jo minulle saalista", naaras maukui ja nyökkäsi jäniksen rippeisiin.
"Selvä", Savusumu naukaisi ja haukkasi hiirestä palan. "Oletko muuten miettinyt nimiä?"
Susikynsi nyökkäsi.
"Tuo vaaleanharmaa pentu tuo minulle mieleen jäkälän, joka peittää Varjoklaanin reviirin kallioisia osia. Jäkäläpentu voisi olla hyvä", hän maukui katse pienessä harmaassa naaraassa.
"Hyvältä se kuulostaa", Savusumu kehräsi epäselvästi suu täynnä hiirtä.
Susikynsi nyökkäsi ja siirsi katseensa tummemmanharmaaseen pentuun. Sen pörröinen, tumma turkki toi hänelle mieleen taivaan peittävät myrskypilvet.
"Myrskypentu", hän päätti ja sipaisi hännällään kollipentua.
"Ja valkoinen naaras voisi olla Pakkaspentu", hän jatkoi.
"Ja tuo musta voisi olla Viimapentu", Savusumu naukui. Susikynsi nyökkäsi. Viimapentu kuulosti hyvältä.
"Eli siis Jäkäläpentu, Myrskypentu, Pakkaspentu ja Viimapentu", Susikynsi kehräsi ja nuolaisi jokaista pentua vuorollaan.
Savusumu huokaisi ja nousi venytellen ylös.
"Minun on nyt valitettavasti lähdettävä Jokiklaanin rajalle partioimaan. Ulkona on lumimyrsky", kolli maukaisi ja nuolaisi Susikynnen korvia.
"Älä palelluta itseäsi!" Susikynsi huusi ja katsoi huolissaan kumppaninsa perään.

//Aika pätkä tuli//
Vastaus:Yksitoista kokemuspistettä :3

~Routasusi~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leijonatassu, Varjoklaani
17.02.2015 07:07
Kipinätassun onnettomuudesta oli kulunut pari kuunkiertoa, oppilas pääsi nyt partioihin ja harjoitteluihin, mutta hänen tassunsa arasti hieman.
"Mahtavaa, kun olet taas kunnossa!" Kotkatassu huudahti ja puski Kipinätassun lapaa.
Hymyilin katsoen naaraan sinisiin silmiin. Hän oli kaunis, mutten varmastikaan koskaan saisi naarasta.
"Mennäänkö metsästämän?" Kipinätassu kysyi.
"Mennään vain, kysäisen Tunturituulelta ensin", naukaisin ja kipitin etsimään mestariani.
Kolli astui ulos päällikön pesästä Revontulitähti kintereillään.
"Saanko mennä metsästämään Kipinätassun ja Kotkatassun kanssa?" kysyin innoissani.
Mestarini katsoi minua hetken.
"Et", tuo töksäytti ja käveli tuoresaaliskasalle päällikön kanssa.
"Miksen?" kysyin apeana.
"Muistatko mitä Kipinätassulle viimeksi kävi?" varapäällikkö kysyi ja sai minut pysähtymää.
Kävelin muiden oppilaiden luo apeana.
"Saatlp tulla?" Kotkatassu kysyi, en kerennyt vastata, kun Kipinätassu käveli paikalle apeana.
"En saanut lähteä", musta, läikikäs naaras totesi.
"En minäkään", naukaisin.
"Ai, no ollaan sitten leirissä!" Kotkatassu huudahti innoissaan.
"Menen lepäämään", ilmoitin ja juoksin oppilaiden pesään.

//tääki tällainen puhelimellakirjoitettu..
Vastaus:Pari kirjoitusvirhettä, mutta ymmärrän asian, jos kerran puhelimella kirjoitit. :3 Tässä ei nyt tapahtunut kovin paljoa, mutta annan sinulle kokemuspisteitä kymmenen. Laatu oli ihan hyvä :D

~Routasusi~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Leijonatassu, Varjoklaani
16.02.2015 21:42
//En voi puhelimella kirjautua, pakko kuitenki kirjottaa>.<//

Istuskelin parantaja pesän suuaukolla Kotkatassuj kanssa. Odotimme vastausta Kipinätassusta, naaras oli parantajan pesässä ollut jo jonkin aikaa. Se tuntui ikuisuudelta. Katselin tassujani, kunnes kuulin askelia pesästä. Parantaja astui eteemme.
"Hän on kunnossa, tarvitsee lepoa", parantaja totesi ystävällisesti, kuten aina.
"Kiitos", Kotkatassu sanoi.
"Voitte käydä katsomassa häntä, hän tosin nukkuu", parantaja sanoi ja katosi ulos leiristä.
Vilkaisin ystävääni, kunnes kävelimme rinta rinnan parantajan pesään. Kipinätassun musta läikikäs turkki näkyi pesän suulle. Naaraan kylki kohoili tasaisesti ja hänen silmänsä olivat kiinni. Kotkatassu käveli naaraan luo ja kuiskasi jotain hänen korvaansa, yhtäkkiä minusta tuntui varsin yksinäiseltä. Muistelin sitä, kuinka vanhempani olivat kuolleet, olin hyvin yksinäinen ja nasentunut silloin. Kävelin ulos pesästä leirin pääaukiolle. Katselin klaanin jokapäiväisiä touhuja. Lehtikadon ilma oli viileä, muttei jääkylmä. Istuin alas oppilaiden pesän suuaukolle ja nuolaisin tassuani. Yhtäkkiä mestarini Tunturituuli.
"Lähdet Mäntysydämen ja minun kanssani partioon", kolli naukaisi tasaisella äänellä.
"Selvä", sanoin ja siirsin katseeni mestaristani taivaalle.
Aurinko paistoi kirkkaana taivaalla ja tuntui, kuin hiirenkorva olisi pian tulossa. Kävelin Tunturituulen perässä leirin suuaukolle, jossa Mäntysydän odotteli kärsimättömänä. Kävelimme ulos leiristä mestarini johdattamana.

//ei täsrä tuu mitää..:c
Vastaus:Pari kirjoitusvirhettä löysin tästäkin, mutta ei mitään kamalan vakavaa. Tämä kohta hämmensi vähän:
Yhtäkkiä mestarini Tunturituuli.
En oikein ymmärtänyt, oliko tämä joku huolimattomuusvirhe vai mitä? Noh, mennään eteenpäin, elikkäs saat yhdeksän kokkaretta :3

~Routasusi~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: savupuro
Kotisivut: http://myrskyklaani/
15.02.2015 16:50
Savupuro hiipi vatsakarvoja myöten lumessa seassa. Hänen edessään oli luiseva myyrä. Hän lähestyi sitä hitaasti ja syöksyi sen kimppuun. Yhdellä kynnen sivalluksella myyrä oli velttona. Pian hän haistoi kanin.
#Jos saisin kanin nii sillä ruokkisi suuren osan klaanista.# Savupuro ajatteli ja lähti kyyryssä varovasti kanin hajua pitkin. Vesi herahti vierelle kun hän oli lähellä kania.
"Hiirenpapanat!" Savupuro murahti kun kani lähti karkuun mutta miksi.
"Saitko mitään?" Tiikerimyrsky maukui Savupurolle
"Kaksi hiirtä ja yksi varis." Savupuro maukui ja hytisi lehtikadon pakkasessa.
"Entä sinä Vatukkakynsi?" Saarniturkki maukui tummaruskealle soturille
"En mitään." Vatukkakynsi huokaisi
"Inhoan lehtikatoa." Tiikerimyrsky maukui
"Mutta et varmaan halua että olisi aina liian kuuma tai sataisi koko ajan." Vatukkakynsi huomautti
"No totta. Tiikerimyrsky maukui
"Mennään takaisin leiriin." Saarniturkki maukui ja muut lähtivät tassuttamaan leiriin.
"Savupuro!" Saarniturkki huusi ja nuori naaras katsahti vaaleanharmaata kolli silmiin kun hän hölkytti Savupuron luo.
"Mikä hätänä?" Savupuro maukui ja tuijotti Saarniturkkia ruohonvihrein silmin.
"Ei mikään." Saarniturkki heilautti häntäänsä
"Sitä vain tässä että tuletko syömään kanssani. Hän naukui
"Hyvä on." Savupuro nyökkäsi ja seurasi Saarniturkkia tuoresaaliskasalle. Savupuro poimi kasasta hiiren ja Saarniturkki oravan.
"Haluatko syödä kanssani tämä?" Saarniturkki maukui ja Savupuro kohautti lapojaan ja lasi hiiren takaisin. He kyyristyivät syömään oravan puunjuureen. Kun he olivat syöneet oravan he pesivät itsensä.
"Muuten oletko oikeasti Tiikeritähden tytär?" Saarniturkki uteli
"Kyllä." Savupuro nyökkäsi ja pesi naamaansa
"Vaivaakose jotenkin?" Savupuro kallisti pyöreän päänsä
"No ei nyt niinkään sitä vaan että sinulla isäsi oli murhaaja." Saarniturkki kohautti lapojaan
"Mitä siitä tarkoitatko että minäkin olen murhaaja jos isänikin oli!" Savupuro kivahti
"Ei et lainkaan." Saarniturkki maukui mutta Savupuro oli marssimassa pois päin.
#En ymmärrä, miksi hän kuvittelee minut murhaajaksi!# Savupuro ajatteli raivoissaan
"Savupuro!" Tulitähti viittoi hännällään Savupuro lähemmäs
"Niin." Savupuro kumarsi päällikölleen
"Lähtisitkö kanssani kuulammelle?" Tulitähti naukui
"Miksi minä, ei sillä etten tahtoisi mutta en ole kovin kokenut soturi." Savupuro maukui
"Koska haluan sinut mukaani ja Vaahtokukka kehotti ottaa jonkun luotettavan ja sinä olet luotettava." Tulitähti maukui
"No hyvä on." Savupuro maukui
"Mennään enne iltaa." Tulitähti maukui ja lähti metsään päin. He juoksivat ja juoksivat kunnes Savupuro oli aivan uupunut mutta he olivat jo perillä.
"Et ole tainnut käydä ikinä kuulammella?" Myrskyklaanin päällikkö naukui
"En." Savupuro nyökkäsi pian he olivat suuressa luolassa. Savupuro asettui paikoilleen ja samoin Tulitähti. Savupuron silmät alkoivat luppasemaan kiinni ja hän nukahti. Jatkuu.....
Vastaus:VIRHEET:

1. Löysin heti ensimmäisestä lauseesta virheen, jota ei olisi pitänyt olla, mutta sellaista sattuu. Katso:

Savupuro hiipi vatsakarvoja myöten (lumessa seassa.)

Laitoin sulkuihin sanat, jotka sisältävät tämän virheen. Luulisin, että tarkoituksesi oli kirjoittaa "lumen seassa" eikä "lumessa seassa." Tarkkaavaisuutta tämä kuitenkin vaatii, oikeinkirjoitus siis, vaikka joskus jotakin virhettä saattaakin lipsahtaa. Tai no, useimmissa tarinoissa on edes pieni virhe.

2. Erisnimet, kuten Kuulampi, kirjoitetaan isolla.

3. Jos kissan puheenvuoro ei pääty huuto - tai kysymysmerkkiin, tulee lausetta lopetettaessa loppuun pilkku. Otan esimerkiksi yhden kohdan tarinastasi, eli kun kirjoitit:

"Ei et lainkaan." Saarniturkki maukui mutta Savupuro oli marssimassa pois päin.

Tulisi kirjoittaa:

"Ei, et lainkaan", Saarniturkki maukui, mutta Savupuro oli marssimassa poispäin.

Lisäksi löysin tuosta lauseesta muutakin virhettä. Poispäin, eteenpäin, taaksepäin... Ne tulevat yhteen. Sanan "Ei" jälkeen olisi ollut hyvä laittaa pilkku.

4. Silmiinpistävä juttu oli myös, että erittäin monessa kohtaa lauseen lopusta puuttui piste. Esimerkiksi näissä lauseissa, kun kirjoitit:

"No hyvä on." Savupuro maukui

"No ei nyt niinkään sitä vaan että sinulla isäsi oli murhaaja." Saarniturkki kohautti lapojaan

Lopusta puuttuu piste, mikä häiritsi jonkin verran.

5. Kuvailua jäin kaipaamaan lisää, hyppäsit joissakin kohtaa jonkin verran eteenpäin. Tapahtumien väliin olisi voinut rakentaa kirjoittamalla jonkinlaisen aasinsillan, jossa oltaisiin kuvailtu tapahtumaa. Etenkin tuossa, kun Savupuro ja Tulitähti yhtäkkiä olivat suuressa luolassa, ja tuossa, kun he juoksivat sen suuntaan, olisi väliin voinut kirjoittaa paljonkin tekstiä, jossa olisi tapahtumista kerrottu tarkemmin ja enemmän.

6. Yksinkertaiset perusvirheet. Jostakin oli saattanut jäädä kirjain pois, ja muita samantapaisia virheitä ovat kirjain liikaa, kirjain väärässä kohtaa, sanat yhdessä vaikka ne eivät ole yhdyssanoja (Viimeisin esiintyi tarinassasi kerran pari) yms...

7. Tässä huomauttaisin siitä, että puhemerkit olivat paikoittain jääneet.

Tässä esimerkki tarinastasi:

"No totta. Tiikerimyrsky maukui

Olisi pitänyt olla:

"No totta." Tiikerimyrsky maukui

Huom: En korjannut tuossa ylempänä juuri ^^ muita virheitä, ettei asia olisi sekoittunut.

8. Laita tuonne ylös nimen perään myös hahmosi klaani :D

Loppujen lopuksi, pituus oli ihan hyvä ja tarina virheitä lukuunottamatta OK. Saat seitsemäntoista kokemuspistettä^^ :3

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Illankuiske, Jokiklaani
15.02.2015 13:55
Illankuiske juoksi hangen pinnalla kuin osana tuulta, tassut tuntuivat hädin tuskin koskettavan kylmää valkeaa maata. Lihakset työnsivät maasta lisää nopeutta joka loikalla. Perhonsiiven kullankirjava turkki hipaisi tasaisin väliajoin Illankuiskeen kylkeä, kun kaksi kissaa kiisi kauemmas Jokiklaanin reviirin sydämestä. Vain taivas ja maa olivat rajoina.
Ei tämä ollut ensimmäinen kerta sitten Kaislapennun… Kaislatassun syntymän, mutta kaikki tuntui niin erilaiselta. Ei ollut tarvinnut pyytää jotakuta vahtimaan pentua tai huolehtia koko ajan metsästäessä että kohta pitäisi palata takaisin tai olisi vastuuton emo. Nyt Illankuiske oli todellakin vapaa. Vapaa vastuusta jota ei halunnut alun perin itselleen, ei ainakaan sillä tavalla kuin asiat olivat menneet. Vapaa taakasta edes vähän, koska Kaislatassu olisi silti elävä muistutus Illankuiskeen elämän synkimmistä hetkistä. Ja Hopeapennun muisto ei hiipuisi yhtään sen enemmän. Hopeapentu… Kunpa Illankuiske olisi saanut nuolla tänään kahden tuoreen oppilaan turkin siistiksi ennen seremoniaa. Kunpa asiat olisivat menneet toisin; jos Illankuiske olisi pystynyt synnyttämään leirissä parantajan hoidossa niin ehkä, ehkä Hopeapentukin eläisi ja olisi saanut seistä sisarensa vierellä saamassa oppilasnimensä. Juuri pentujen synnyttyä Illankuiske oli ollut täysin varma, että mitään ei ollut tehtävissä. Mutta tänäänkin Kaislatassun seistessä yksin seremoniassa Illankuiskeen mieleen oli hiipinyt epäilys siitä miten pennun kuolema saattoi olla Tähtiklaanin tahto, ellei rangaistuksena soturilain rikkomisesta…
”Onko kaikki hyvin, Illankuiske?” Perhonsiiven ääni keskeytti Illankuiskeen ahdistavat jossittelut. Perhonsiipi seisoi aivan lähellä Illankuisketta, niin että kirjavat turkit sulautuivat yhdeksi. Illankuiske oli huomaamattaan hidastanut ensin kävelyksi ja pysähtynyt lopulta kokonaan värisemään nilkkojaan myöten hankeen. Siellä täällä näkyi jo maata, mutta tämä paikka oli erityisen varjoisa ja lehtikadon kylmä mahti vielä läsnä. Illankuiskeesta tuntui, kuin muisto Setrisydämen häntä kohtaan tekemästä vääryydestä olisi samanlainen hänen sydämessään; mikään aurinko ei yltäisi sitä lämmittämään. Vain aika auttaisi, kun kaikki muu ympärillä lämpenisi tarpeeksi… Illankuiske upotti kuononsa hetkeksi Perhonsiiven lavanseudun pehmeään turkkiin ja hengitti tuttua, lohduttavaa tuoksua.
”Kunpa Hopeapentu olisi saanut kokea tänään saman kuin Kaislatassu. Jos olisin tehnyt jotain eri tavalla niin…” Perhonsiipi vetäytyi kauemmas ja loi Illankuiskeeseen tiukan katseen. Illankuiske huomasi pidättävänä hengitystään kuin pahojaan tehnyt oppilas.
”Et saa syyttää itseäsi. Joskus pennut vain syntyvät kuolleina eikä sen enempää parantajat kuin itse Tähtiklaanikaan voi sille mitään. Sinä teit taatusti kaiken minkä suinkin pystyit pentujesi eteen”, Perhonsiipi lausui vakaalla äänellä. Illankuiske värähti äänensävyn intensiivistä päättäväisyyttä.
”Saat olla surullinen Hopeapennun kuolemasta”, Perhonsiipi jatkoi lempeämmin tämän nähdessään, ”ja iloita Kaislatassun saavutuksista yhtä lailla. Saat iloita myös siitä kaikesta mitä sinulla itselläsi on, ja mitä tulet vielä saamaan”, Perhonsiipi jatkoi ja asteli taas lähemmäs Illankuisketta, ”mutta tuo syyllisyys sinun täytyy jättää.”
Perhonsiiven sanat jäivät kaikumaan ilmaan lämpiminä ja täynnä rakkautta ja huolta. Illankuiske painoi hämillään katseensa, korvia kuumotti. Hänelle ei ollut ikinä puhuttu noin ihanasti. Hetken Illankuiske meinasi tuntea jo syyllisyyttä onnestaan, mutta Perhonsiiven juuri lausutut sanat, jotka Illankuiske huolella painoi mieleensä, saivat Illankuiskeen kohottamaan katseensa ja nauttimaan siitä, että hänellä oli niin ihana kumppani.
”En tiedä mitä tekisin ilman sinua”, Illankuiske maukui melkein kaiken tunteen määrän alle kuristuneella äänellä. Perhonsiipi painoi kuononsa vasten Illankuiskeen poskea rauhoittavasti hetkeksi aikaa. Illankuiske tunsi kuinka mukava lämpö asettui hänen jokaiseen raajaansa ja rauhoitti myös mielen. Illankuiske ei olisi ihmetellyt vaikka lumi hänen ympärillään olisi sulanut.
”Jatketaan matkaa. Mennään niin kauas joenvartta kuin ehditään ennen auringonlaskua, sinne missä muut kissat eivät ole ehtineet hätyytellä saalista vähään aikaan”, Perhonsiipi ilmoitti suunnitelmansa sitten. Illankuiske nyökkäsi vastaukseksi tyytyväisenä siitä, että joku muu teki päätökset. Nuoren soturin mieli oli vielä sen verran tunnemyrskyn jäljiltä tyhjä, puhumattakaan siitä että kuningattarena ollessa taidot ja tiedot olivat hieman pölyttyneet. Nyt niitä pääsisi kaivamaan esiin kuin säilöttyä saalista.
”Mennään vain, mutta pysytään kaukana Kaislatassun rajapartiosta. Hän haluaa tulla nyt varmasti mahdollisimman vähän holhotuksi kun on niin iso kissa jo…” Illankuiske jatkoi vähän huvittuneena naaraskissojen kerätessä taas menetettyä vauhtia askeleisiinsa. Perhonsiipi kehräsi oman naurahduksensa. Pennut olisivat aina pentuja emoilleen.

Aurinko alkoi jo painua mailleen kun Perhonsiipi ja Illankuiske palasivat kohti leiriä. Tuomisia ei ollut paljon huolimatta koko päivän kestäneestä tehokkaasta metsästämisestä; pari ruipeloa kalaa jäätynen joen sulien pohjamutien tuntumasta, vielä luisevampi vesimyyrä ja yksi Varjoklaanin puolelta harhautunut orava. Linnut värjöttelivät kaikki pesissään. Illankuiske huokaisi kantamustensa lomitse. Juuri ennen hiirenkorvien aikaa olisi kaikkein rankinta – vain vahvimmat selviäisivät luonnon uuteen kukoistukseen läpi synkimpien aikojen.
Metsästäminen oli ollut niin työlästä että Illankuiske ei ollut ehtinyt kunnolla nauttia edes Perhonsiiven seurasta saati muistella aiempia masentavia ajatuksiaan. Klaani tuli ensin, aina. Nyt vilkaistessaan Perhonsiiven kantamaa Varjoklaanin oravaa Illankuiske ei voinut olla luomatta katsettaan vielä kauempana siintäviin Varjoklaanin mäntymetsiin. Oli sitten mikä vuodenaika tahansa, männyt ja kuuset ikineulasineen pitivät metsän varjoissa.
”Haistatko tai kuuletko jotain sieltä? Varjoklaani? Tämä orava oli reilusti meidän puolellamme kun nappasin sen”, Perhonsiipi mumisi kun Illankuiske oli kääntänyt heidän kulkureittinsä vähän lähemmäs Varjoklaanin ja Jokiklaanin reviirien rajaa.
”Tuota… En ole ihan varma. Tai siis tietenkin orava oli reilusti puolellamme eikä kukaan edes nähnyt, mutta luulen…” Illankuiske takelteli. Mikä sai hänen askeleensa kääntymän niin typerästi, mikä veti häntä Varjoklaanin reviirille?
”Luulen haistaneeni Kaislatassun”, Illankuiske lopulta keksi. Hajujälki oli todellinen; vanha ja aikaisin päivältä, joten siinä Illankuiske ei valehdellut. Mutta se ei ollut syy siihen miksi Illankuiske pysähtyi rajalle ja laski saaliinsa hangelle joka värjäytyi heti aavistuksen punaiseksi niiden alla. Perhonsiipi teki samoin ja jäi katselemaan Illankuisketta ymmällään. Illankuiske puolestaan tuijotti poissaolevana Varjoklaanin reviirille.
He olivat hajumerkin tuntumassa, Varjoklaanin partio oli kulkenut jokin aika sitten siitä ohi. Illankuiske ei ollut ehtinyt viettää Setrisydämen kanssa edes sen vertaa aikaa, että olisi oppinut tunnistamaan kollin hajun muiden Varjoklaanin kissoista kunnolla… Olikohan Setrisydän ollut siinä partiossa mukana? Oliko hän nähnyt vilaukselta tyttärensä toisella puolella rajapartiossa? Voisikohan Setrisydän tunnistaa liikaa yhdennäköisyyksiä ja vetää johtopäätöksiä, jotka olisivat vaaraksi Illankuiskeelle, Kaislatassulle, Jokiklaanille? Illankuiske värähti. Nyt kun hän ei enää vellonut vain itsesyytöksissä Illankuiskeelle oli valjennut, että hänen tekemisensä koskivat myös Kaislatassua, joka ei enää olisi turvassa pentutarhassa leirissä… Vaan tulisi väistämättä kohtaamaan isänsä jossain vaiheessa. Peräti jopa taistelussa. Illankuiske riiputti päätään surkeana. Tämän takia kissojen perheiden ei sopinut jakautua toisiin klaaneihin… Jos Illankuiske antaisi asioiden olla tällä tolalla, isä ja tytär voisivat pahimmillaan tappaa toisensa tietämättään.
”Mitä sinä nyt mietit? Tiedätkö jotain Varjoklaanista?” Perhonsiipi kysyi tarkkaavaisesti. Illankuiskeen harmiksi Perhonsiipi ei näyttänyt osaavan vetää yhteen tätä tilannetta ja aiempaa keskustelua. Ei tuntunut hyvältä pitää tällaista salaisuutta Perhonsiiveltä, hänen aina yhtä luotettavalta ja kärsivälliseltä kumppaniltaan. Mutta ei ollut osunut sopivaa hetkeä… ennen kuin ehkä nyt. Kaislatassun ollessa vielä pentu Illankuiske oli pelännyt jos turhaankin, että Perhonsiipi muuttaisi suhtautumistaan nimenomaan pentuun kylmäksi jos saisi tietää tämän olevan puoliklaanilainen. Mutta nyt kun Kaislatassu oli jo isompi, ja koko ajan enemmän paremmin osa klaania… Ja Illankuiskeen piti ajatella Kaislatassun parasta. Illankuiske ei vain tiennyt mikä olisi oikea ratkaisu, hän tarvitsi apua.
”Setrisydän on Kaislatassun isä”, Illankuiske huokaisi ohuella äänellä. Sanoja seurannut hiljaisuus kylmäsi Illankuisketta enemmän kuin mikään lehtikadon tuuli. Perhonsiipi nousi ylös ja asteli hitaasti aivan klaanien rajalle, katse kohti Varjoklaanin reviiriä niin ettei Illankuiske pystynyt näkemään kumppaninsa ilmettä vaikka olisi uskaltanutkin.
”Mutta Setrisydän ja Yösiipi ovat aivan liimautuneita toisiinsa”, Perhonsiipi huomautti kummastuneena. Vilpittömän ymmällään miten tämä oli mahdollista, kuin kysyen Illankuiskeelta onko tämä aivan varma. Illankuiske tunsi kuitenkin Perhonsiiven tarpeeksi hyvin huomatakseen äänestä pienen peitellystä ärtymyksestä kielivän värähdyksen. Illankuiske oli ronskisti rikkonut soturilakia.
”Setrisydän käytti minua hyväkseen, saadakseen Yönsiiven huomion. Ja… Minä olin silloin niin yksin”, Illankuiske selitti tukahtuneella äänellä. Setrisydämen törkeää käytöstä enemmän teki kipeää muistella aikaa jolloin Illankuiske luuli, ettei saisi Perhonsiiven rakkautta saati edes ystävyyttä.
Perhonsiipi käännähti tulistuneena ympäri. ”Minäkö tässä olenkin syypää siihen että juokset heti ensimmäisen kollin kylkeen ja…” Perhonsiipi jäi vain huohottamaan kesken lauseen kiivastuneena ja villin näköisenä. Illankuiske vastasi katseeseen sumein silmin ja ilmeettömänä. Perhonsiipi kääntyi nopeasti ympäri taas niin, ettei Illankuiske nähnyt tämän ilmettä. Perhonsiipi ei kuitenkaan pystynyt katselemaan enää Varjoklaanin suuntaan vaan asteli vastakkaiseen suuntaan pari askelta sähähtäen mennessään.
”Kaikki olisi ollut paljon helpompaa jos…” Perhonsiipi aloitti epävarmasti mutta kuitenkin leppyneenä. Helpompaa jos mitä? Jos Perhonsiipi olisi alusta alkaen älynnyt, että kuului ja sai olla Illankuiskeen kanssa yhdessä? Jos jompikumpi heistä olisi ollut kolli, niin ei olisi tarvinnut lainkaan miettiä rikotaanko jotain soturilain pykälää? Koska Illankuiske oli tullut siihen johtopäätökseen, että siitä syystä Perhonsiipi oli ensin torjunut Illankuiskeen. Luotettava, klaanilleen, soturilaille, ystävilleen ja kumppanilleen uskollinen Perhonsiipi. Minkä ristiriidan Perhonsiipi olikaan käynyt läpi.
Niin hullua kun se olikin, Illankuiskeesta tuntui että hänen vuorostaan täytyi lohduttaa Perhonsiipeä. Illankuiske asteli Perhonsiiven luokse ja nuolaisi kumppaninsa korvaa pari kertaa lohduttavasti ja vakuutellen. ”Sinä teit mikä oli oikein ja tarpeen. Minä taas tein väärin ja se oli oma valintani. Mutta en halua että Kaislatassu kärsii siitä… Auta minua pitämään hänet turvassa”, Illankuiske pyysi.
Nyt vihdoin Perhonsiipi käänsi katseensa kunnolla Illankuiskeen puoleen. Perhonsiiven silmissä oli hymyä ja lempeyttä. ”Tietenkin autan. Sinä ja Kaislatassu olette minulle tärkeimmät asiat maailmassa.” Perhonsiipi nuolaisi vuorostaan Illankuiskeen poskea rohkaisevasti ennen kuin kääntyi poimimaan hetkeksi hylätyn saaliin suuhunsa. Illankuiske teki samoin perässä.
”Vaikka Setrisydän on itsekäs ja halutessaan ilkeä kuten olemme saaneet todeta, hän on myös hyvin looginen ja käytännöllinen. Luuletko, että hän saisi omassa klaanissaan onnentoivotuksia jos Kaislatassun alkuperä paljastuisi?” Perhonsiipi jatkoi kunhan kissat olivat päässeet liikkeelle ja Varjoklaani jäi koko ajan kauemmas. Illankuiske pudisti päätään.
”Eihän Setrisydän edes välttämättä tule ikinä älyämään, että hänellä on pentu Jokiklaanissa!” Perhonsiipi vielä puuskahti. ”Ellet sitten ala liikaa levittelemään tietoa ympäriinsä. Mustakynnestä on tullut sen verran suojelevainen sinua ja Kaislatassua kohtaan, että jos hän saisi kuulla asia kaikki puolet hän johtaisi partion repimään Setrisydämen kappaleiksi…” Perhonsiipi murahti matalalla äänellä lisäksi, kuin peläten että joku kuulisi. Tai saattoihan se olla mahdollista, he lähestyivät nopeasti leiriä. Ilma kylmeni tasaisesti auringon laskiessa, mutta siitä huolimatta Illankuiske tunsi kasvojansa kuumottavan ja laski katseensa hetkeksi. Illankuiske oli jo hetken ajatellut olisiko Mustakynnenkin hyvä tietää, mutta onneksi Perhonsiipi osasi ainakin melkein lukea hänen ajatuksiaan ja oli järkevämpi heistä kahdesta.
”Olet aivan oikeassa”, Illankuiske lopulta myönsi. ”Turha murehtia sellaisesta mitä ei välttämättä edes tapahdu… Mutta lienee liian toiveikasta toivoa, etteivät Jokiklaani ja Varjoklaani taistelisi ikinä enää keskenään”, Illankuiskeen oli pakko mainita suurin huolensa ääneen. Perhonsiipi hymähti kireästi. Sekin oli sellainen aita jota ei tarvitsisi ainakaan heti ylittää. Mutta jos sen aika tulisi, Illankuiske tiesi nyt että Perhonsiipi olisi hänen rinnallaan. Mitään kauheuksia ei pääsisi tapahtumaan. Illankuiske jatkoi lopun matkan Perhonsiiven kanssa miellyttävässä tuttavallisessa hiljaisuudessa ja pää pystyssä. Toivottavasti Kaislatassu haluaisi kertoa edes jotain päivän seikkailuistaan.

//Aika draamaa nyt taas välillä verrattuna huolettomaan pentuun/tuoreeseen oppilaaseen... Mutta oli kiva kirjoittaa Illankuiskeella pitkästä aikaa ^^
Vastaus:Vau! :3 Olet taitava kirjoittaja, tämä oli pitkä ja erittäin hyvälaatuinen tarina, kirjoitusvirheitäkään en löytänyt mainitsemisen arvoisen paljon, saat neljäkymmentäkahdeksan kokemuspistettä :D

~Routasusi~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Sadetassu, Myrskyklaani
14.02.2015 09:32
"Sadetassu. Sadetassu! Sadetassuuh!"ääni tunkeutui hänen uneensa. Sadetassu peitti korvansa tassuillaan närkästyneenä.
"Anna minun nukkua"hän mumisi avaamatta silmiään.
"On Auringon huippu ja Ratamohäntä odottaa sinua"Jaguaaritassu naukui hänen korvaansa. Sadetassun silmät rävähtivät auki ja naaras loikkasi jaloilleen niin äkisti että pienempi oppilas pomppasi kauemmas säikähtäneenä.
"Voi ketun läjät olen myöhässä!"Sadetassu syöksyi pesästä karvat sotkussa, tönäisten hiukan Jaquaaritassua.
"Anteeksi!"hän ulvaisi lapansa ylitse. Ratamohäntä istuskeli aukiolla ja varapäällikön katse osui häneen melkein heti.
"Anteeksi"Sadetassu puhisi ja ravisti sammalhippuja turkistaan.
"Katson tämän kerran tätä läpi kynsieni, kunhan tämä ei toistu"kilpikonnakuvioinen naaras naukaisi tiukasti, mutta hilpein silmin.
"Mutta nyt mennään"naaraan mestari naukaisi ja nousi tassuilleen. Sadetassu sipsutti ylös rotkosta Ratamohännän perässä. Polulla tuli vastaan Sumutassu joka väisti heigä nyökäten tervehdykseksi. Sadetassu nytkäytti häntäänsä parantajaoppilaalle ja loikki metsään.

Maata pilkotti vähän sieltä sun täältä ohuen lumihangen alta ja aurinko lämmitti hiukan enemmän Sadetassun tummaa turkkia kuin kuu sitten.
"Hiirenkorvan aika lähestyy"Ratamohäntä murahti.
"Jo on aikakin"Sadetassu oli samaa mieltä. Lehtokato oli yksi inhottavimmista asioista jota hän tiesi. Naaraan tassuja kihelmöi hiukan.
"Mitä me teemme tänään?"hän kysyi tuijottaen mestarinsa takaraivoa.
"Metsästämme, ja saat metsästää ensimmäisen kerran omillasi"Ratamohäntä vastasi kääntämättä päätään. Sadetassu höristi korviaan yllättyneenä.
"Oikeasti?"Ratamohäntä nyökkäsi hiukan.
"Mutta älä odota liikoja. Riistaa ei ole paljoa liikkeellä tähän aikaan."hänen mestarinsa varoitti. Sadetassu kiri varapäällikön rinnalle innoissaan. Saalista tai ei, hän yrittäisi varmasti!
"Mene vaikka järven suunnalle. Varo jäitä, ne eivät ehkä kanna enään kunnolla näihin aikoihin"Sadetassu nyökkäsi ja syöksyi pensaikkoon niin että lumi pöllysi. Naaras syöksyi metsää pitkin riemuissaan, jalat luiskahdellen välillä liukkaalla pinnalla. Linnut lehahtelivat lentoon matalilta oksilta päästäen varoitushuutoja. Sadetassu hidasti hiukan nolona.
"Ehkä etenen vähän varovaisemmin"naaras mumisi hiljaa. Ei hän saisi saalista säikyttelemällä koko metsän hereille. Oppilas jatkoi matkaa rauhallisemmin kuunnellen tarkkaan metsää. Linnut olivat vaienneet ja tuuli ujelsi matalasti.
"Jospa menisin suoraan järvelle. Täältä tuskin löytyy enään mitään"Sadetassu mietti ääneen. Naaras tepsutteli syvemmälle metsään.

Sadetassu ohitti Muinaisen Tammen ja pysähtyi viimeisien puiden alle. Järvi oli yhä liikkumattoman jään alla. Naaras muisti Ratamohännän varoituksen heti ja käänsi huomionsa muualle. Sadetassu nuuhki ilmaa keskittyneenä. Hän haistoi vain laimean vesimyyrän hajun, mutta myös tuoreemman linnun tuoksun. Liike jäällä kiinnitti oppilaan huomion. Siellähän se loikki, pieni kellertävä lintu. Sadetassu pudottautui heti vaanimisasentoon ajattelematta sen enempää. Hän oli tuulen alapuolella, mutta lintu oli aukealla, joten hänen pitäisi päästä sen taakse. Musta naaras hiipi varjoja pitkin vähän matkan päähän ja hivuttautui hitaasti pois metsästä niin, että lintu oli selkä häneen päin. Ennen jäätä Sadetassu pysähtyi empimään. Entä jos se ei kantaisi? Naaras kurotti käpäläänsä ja laski sen jäälle. Hän varasi painoa lisää sille, kunnes nosti toisen tassunsa. Lopulta hän seisoi jäällä kaikilla käpälillään.
>Kyllä se kestää<Sadetassu ajatteli ja jatkoi vaanimistaan. Lintu kaiveli ohutta lunta keskittyneenä, samalla kun kissa lähestyi sitä nälkäinen palo silmissään. Kun matkaa oli enään pari kissan mittaa, Sadetassu valmistautui loikkaan. Matkaa rantaan oli pari, kolme ketunmittaa. Naaras loikkasi ääneti mutta lintu huomasi hänet ajoissa. Saalis pyrähti lentoon ja Sadetassu tömpsähti jäälle käpälilleen. Ennenkuin hän ehti hyökätä uudelleen, jää räsähti hänen alla. Sadetassu katsoi tassujaan, kun jää hajosi. Silmänräpäyksessä naaras upposi jäätävään veteen. Hetken ajan hän tuntui vain valuvan syvemmälle, ennenkuin hän sai käpälänsä toimimaan. Naaras räpiköi kauhuissaan ylöspäin, tietämättä missä oli pohja ja missä pinta. Ilmakuplat karkailivat hänen suustaan ja keuhkoja pakotti. Hänen päänsä pulpahti pinnalle ja naaras haukkoi henkeä, räpiköiden säikähtäneenä.
"Apua!"hän ulvaisi ja takertui kynsillään jäähän ja yritti nousta ylös. Jää murtui hänen painosta ja viilsi ikävästi hänen vatsaa. Sadetassu takertui toiseen reunaan jottei uppoaisi uudelleen. Siinä hän kellui täristen kylmästä, pääsemättä ylös ja apua ei ollut tiedossa.
>Olisi pitänyt uskoa Ratamohäntää<naaras ajatteli kauhuissaan. Nyt hän jäätyisi hengiltä tai hukkuisi.

Sadetassu ei tiennyt kuinka kauan oli kulunut mutta hitaasti tärinä lakkasi ja jalat puutuivat. Hänen otteensa jäästä alkoi lipsua hitaasti, ensin toinen käpälä ja sitten toinen. Sadetassu ei reagoinut kunnolla, vaan painui pinnan alle hitaasti. Samassa jokin tarttui hänen jalkaansa. Naaras raotti silmiään hiukan ja hänet kiskottiin uudelleen pinnalle. Vahva ote tarttui hänen niskanahkaansa ja joku veti hänet hitaasti jäälle. Sadetassun katse osui kahteen mustaan tassuun jotka liukastelivat jäällä. Vasta rannalla kissa päästi irti. Sadetassun katse osui lihaksikkaaseen harmaaseen kolliin, joka katsoi häntä eriväriset silmät tuikkien.
"Oletko kunnossa?"kollin ääni oli matala. Sadetassu ei saanut katsettaan irti ensin kissasta.

//Tiikeri pääset jatkaa vähä ny;3 Virheit saattaa olla hiuka mut pitkäst aikaa tarina pikkuselle //
Vastaus:Ensinnäkin, ketunläjät kirjoitetaan yhteen :3 Lisäksi löysin repliikkivirheitä. Otan nyt esimerkiksi erään kohdan tarinastasi, eli kun kirjoitit:
"Oletko kunnossa?"kollin ääni oli matala.
Tulisi kirjoittaa:
"Oletko kunnossa?" kollin ääni oli matala.

(Huomaat varmaankin eron, välit vain puuttuivat.)

Sadetassun into lähteä ensimmäistä kertaa yksin metsästämään, oli mukavasti kuvailtu ja pidin kohdasta. :3 Aurinkohuipun maininnassa oli vähän samansuuntaista virhettä kuin edellisessäkin tarinassa, katso Malvalehden tarina ennen tätä sinun tarinaasi. En katsos nyt oikein viitsi alkaa selittämään asiaa uudestaan kun sen juuri äsken tein. Toisaalta auringon huippu ei sinänsä ollut virhe, sehän riippuu siitä, missä mielessä sen kirjoittaa. Esimerkiksi hiirentuoksun pystyy kirjoittamaan ilman virhettä erikseen ja yhteen, miten tilanteeseen vain paremmin sopii. Eli en loppujen lopuksi laske tätä virheeksi. :'3

Olit myös yhdessä kohtaa kirjoittanut "Jaguaaritassu" ja toisessa "Jaquaaritassu" mikä vähäsen hämmensi. Oikein se kirjoitetaan Jaguaaritassuna, kuten varmaan jo tiedätkin, maybe? :'D

Hyvä tarina, jäihin putoamisessa jäin kaipaamaan vähän enemmän kuvailua veden ilmeisestä kylmyydestä (?) ja sen vaikutuksista, mutta ei se nyt mitään. Saat... 26 kp:tä, pituus oli juurikin hyvä :)

~Routasusi~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Malvalehti,Varjoklaani
13.02.2015 12:34
Tunsin kevyen tönäisyn kyljessäni. Raotin hieman oikeaa silmääni ja erotin edessäni kaksi tassua. Toisen ruskean ja toisen harmaan. Nostin katsetta ylös päin ja näin Mäntysydämmen.
"Ylös karvapallo" tämä naukaisi huvittuneena. Kampesin hitaasti neljälle tassulle.
"Revontulitähti haluaa sinut mukaansa partioon" Mäntysydän kertoi.
"Milloin he lähtevät" Kysyin ja katselin sotkuista turkkiani.
"Auringonhuipun hetkellä. Ajattelin herättää sinut jotta ehdit ajoissa" Mäntysydän maukui, tämän äänessä oli havaittavissa leikkisyys. "Nähdään illalla, lupasin pitää Kipinätassulle taisteluharjoitukset" Mäntysydän ilmoitti j akosketti nopeasti kuonoani ennen kuin livahti ulos soturipesästä. Asetuin siistimään turkkiani. #Ehkä ehdin vielä käydä syömässä# Mietin.

Auringon huipun hetki koitti nopeasti. Tassutelin nopeasti kohti leirnsisäänkäyntiä, jossa Revontulitähti seisoi Keltaturkin kanssa.
"Lähdetään" Revontulitähti murahti ja lähti reipaasti marssimaan metsää kohti. Asetuin Keltaturkin viereen. Kilpikonnakuvioinen naars pysyi vaiti ja muutenkin ilmapiiri vaikutti kireältä. Revontulitähti marssi hyvän välimatkan päässä edellä ja kääntyi vähän väliä katsomaan pysyimmekö perässä.
"Minne menemme?" Kysyin rikkoakseni hiljaisuuden ja muutenkin varjoklaanin päällikkö marssi päättäväisesti jonnekkin.
"Myrskyklaanin rajalle, sillä on nähty mäyrä" Revontulitähti naukui hieman happamasti.
"Mutta eihän mäyriä liiku lehtikadon aikaan" Keltaturkki huomautti.
"Ei niin yleensä" Harmaa naaras painotti viimeistä sanaansa. "Se on kuitenkin ilmeisesti herännyt. Käymme tarkistamassa tilanteen, toivon mukaan se on mennyt häiritsemään myrskyklaanilaisia" Revontulitähti maukui ja kiihdytti askeliaan lähestyessämme rajaa. Vilkaisin Keltaturkki. Tämä tuijotti vain eteensä, ennen kuin tajusi tuijotukseni. Heilautin toista korvaani. Pienenä olin kuullut kertomuksia, että talviunista herätty mäyrä oli vaarallisempi kuin tavallisesti. Revontulitähti pysähtyi ja kohotti kuonoaan kohti kirkasta taivasta.
"Vanha" Keltaturkki töksäytti. Se oli totta ympärillä leijaili vanha mäyrän tuoksu ja jokin pistävä haju. Revontulitähtikin haistoi sen ja nyrpisti hieman kuonoaan. Sitten päällikkö lähti hajua kohden viittoen seuraamaan. Mitä lähemmäksi kävelimme sitä voimakkaammin ympärillämme haisi.
"Variksenruokaa" Keltaturkki maukui, kun saavuimme puunjuurelle, jossa oli puoliksi syöty jänis. Revontulitähti nuuhki varoen vanhentunutta saalista.
"Tämä on haudattava" Tämä huokaisin. "Mäyrä on selkeästikkin syönyt sitä ja jatkanut matkaansa. Tuoksukaan ei ole enää niin vanha" Revontulitähti naukui. "Joku hautaa jäniksen, minä ja toinen teistä jatkamme mäyrän etsimistä" Päällikkö komensin. Keltaturkki vilkaisi minua.
"Te kaksi voitte mennä" Nau`uin ja tassutelin kauhealta haisevan jäniksen luo. REvontulitähti nyökkäsi ja katsoi keltaturkin kanssa metsään.

Katselin ympärilleni. Maa oli ympäriltäni peilijäässä, joten hautaamisesta tulisi vaikeaa. Eikä kukaan voisi syödä mitään noin kauhean pahan hajuista. Jossakin kuului asahdun. Pysähdyin ja yritin kuunnella. Raadon haju peitti lähes kaiken alleen, joten minun kimppuuni olisi täydellinen tilaisuus hyökätä. Samassa pensaikosta kuului ärjäisy ja siltä rynnisti mustavalkea mäyrä. Ehdin juuri ja juuri loikata sivulle. Mäyrä oli minua lähes kaksikertaa suurempi pienen kokoni takia. Paljastin kynteni ja käännyin kohtaamaan mäyrän toivoen samalla jonkun tulevan apuun. Väläytin kulmahampaitani ja sähisin uhkaavasti. Yritin saada itseäni näyttämään suuremmalta pörhistämällä turkkiani. Mäyrää se ei paljoa liikuttanut. Sen valkeat neulanterävät hampaat hipaisivat jalkaani. Ainoa etuni oli se,että olin ketterämpi kuin talviunilta herännyt kankea mäyrä. Onnistuin välttämään puraisut ja katsahdin ympärilleni. #Mäyrät eivät osaa kiivetä# Hoksasin ja pinkaisin kohti lähintä puuta. Sain sen kaarnasta otteen, mutta samassa tunsin kivun jalassani. Katsoin alan, ja näin kuinka mäyrä kiskoi minua alaspäin. Tunsin vihlovan kivun ja lysähdin maahan. Samalla menetin tajuni.

Kun avasin silmäni olin sumuisella niityllä. #Ei...En voi olla kuollut# Toistelin itselleni, mutta aloin pakostakin tärisemään. Seisoin yksin sumussa. Yllättäen joku laski häntänsä lavalleni.
"Rauhoitu Malvalehti" Kissan ääni oli rauhoittava. Käänsin katseeni sivulle. Näin hyvin vaaleanharmaan kissan, naaraan ääriviivat melkein hukkuivat sumun sekaan. Tämän silmät olivat vaaleanharmaat. Niiden lempeä katse sai minut rentoutumaan.
"Tiedän mitä mietit?" Naaras naukui hiljaa ja rauhoittavasti. "Et ole kuollut vielä, mutta sinun pitää taistella jotta selviydyt" Kissa naukui ja lähti kävelemään. Yritin nostaa tassujani, mutta ne tuntuivat raskailta.
"Odota" Huusin kissan perään, joka pysähtyi kauaksi. Tämä tuijotti minua.
"Kuka olet?" Huusin kysymykseni.
"Tiedät sen kyllä" Kissa maukui niin hiljaa, etten meinannut kuulla sitten tämä katosin. Olin taas yksin ,mutta vain hetken sillä putosin tyhjyyteen.

Räväytin silmäni auki ja näin Mäntysydämmen edessäni. tmän tuijotti minua huolissaan.
"Kuoleeko hän" Tämä kysyi Pyynsulalta.
"Ei" Kolli naukui turhautunaan. "Malvalehti tarvitsee lepoa ja rauhaa, joten tule tapaamaan häntä huomenna" Pyynsulka hätisti kumppanini pois. Olin hieman epävarma missä olin ja tunsin itseni väsyneeksi.
"Lepää" Pyynsulka käski. Laskin pääni alas ja suljin silmäni.
"Mitä minulle tapahtui?" Kysyin hiljaa.
"Sait pahan haavan jalkaasi, joku tuntematon kissa toi sinut leiriin" Pyynsulka kertoi. "Haavasi parantumisessa menee aikaa" Parantaja ilmoitti.
"Onko se kissa täällä?" Utelin. Tahdoin tietää kuka tuo pelastajani oli.
"Ei. Hän lähti heti sinut tuotuaan. Sinun pitää levätä" Pyynsulka komensi tiukasti. #Minun täytyy kitttää hänytä# Ajattelin ja nukahdin.

/Kirjoitusvirheitä varmasti löytyy/
Vastaus:Kyllä, kirjoitusvirheitä löytyi x3 Varjoklaani kirjoitetaan isolla, kirjoitit sen kerran pari pienellä. Lisäksi kirjoitit yhdessä kohtaa auringonhuipun hetken yhteen, toisessa kohtaa erikseen. Lisäksi, kirjoissa sanaa aurinko - ei minun muistaakseni taivutettu, vaan se on kirjoitettu aurinkohuipun hetkenä. En kuitenkaan nyt laske tuota virheeksi. Johonkin olit saattanut vahingossa/huomaamattasi laittaa ylimääräisen välin tai jättää välin laittamatta, tai sitten ne vain olivat ilmestyneet siihen tyhjästä. Ihan lopussa oli toiseksi viimeisessä lauseessa kaksi kirjoitusvirhettä. Ja vielä, kieliopillisesti tuohon repliikkiin "Rauhoitu Malvalehti" olisi pitänyt ensimmäisen sanan eteen laittaa pilkku, jos nyt tiedän oikein.

Mutta kokonaisuudessaan ihan hyvä tarina, heitämpä sinulle 26 kp:tä :D

~Routasusi~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: mimi
Kotisivut: http://myrskyklaani/
10.02.2015 19:05
Kissat olivat palaamassa kokouksesta uupuneina. Savupuro oli tassuttamassa soturien pesälle nukkumaan kunne Lummetassu ja Nokitassu tulivat hänen luokseen.
"Lähdetkö meidän kanssa metsälle?" Lummetassu maukui ja Savupuro katsoi nuoria oppilaita pitkään väsynein silmin.
"Tuoresaaliskasa on lähes tyhjä." Nokitassu maukui
"Hyvä on." Savupuro maukui vaikka olisi mieluummin jäänyt nukkumaan
"Hienoa voisitko kysyä Vaahterahäntää ja Kauriinloikkaa mukaan?2 Lummetassu maukui kiiluvin silmin. Savupuro ei kerennyt vastata kun oranssi kolli tassutti heidän luokseen
"Minä voin tulla mutta en usko että Kauriinloikka jaksaa sillä hän vasta toipuu vammoistaan." Vaahterahäntä naukui ja katsoi oppilaita vihrein silmin.
"Selvä." Nokitassu maukui hieman pettyneenä.
"No mennään jo." Savupuro maukui ja lähti johdattamaan ryhmää metsään.
"Minne menemme?" Lummetassu maukui innoissaan
"Miten olisi vanhan tammen lähettyville?" Vaahterahäntä ehdotti
"Joo!" Oppilaat hihkuivat mutta pian Savupuro pysähtyi äkisti ja haisteli ilmaa.
"Mitä nyt?" Nokitassu maukui mutta Savupuro antoi hännällään merkin olla vaiti. Savupuron karvat nousivat pystyyn.
"Koira!" Vaahterahäntä murisi
"Missä?" Lummetassu hörhisti korviaan.
"Suoraa teidän edessä!" Savupuro sihisi
Edestä kuului uhmakasta murinaa.
Kissa lähtivät juoksemaan mutta turhaa.
"Lummetassu!" Savupuro rääkäisi sillä koira oli tarttunut nuorta naarasta jalasta. Vaahterahäntä heittäytyi koiran kimppuun.
"Muut perään." Savupuro komensi ja hyökkäsi koiran kimppuun Nokitassu perässään. Kissat rääpivät ja purivat kunnes koira päästi irti Lummetassusta ja lähti uikuttaen karkuun.
"Äläkä tule takaisin!" Nokitassu ulvaisi perään.
"Onko se vakava?" Savupuro ryntäsi oppilaan luo.
"Sattuu vähän." Lummetassu maukui ja tärisi.
"Näytetään sitä Vaahtokukalle." Savupuro maukui ja talutti Lummetassua joka nilkutti.
"Mitä tapahtui." Vaahtokukka maukui ihmeissään.
"Koira puri Lummetassua." Vaahterahäntä maukui
"Me annoimme sille huutia." Nokitassu maukui ja röyhisti rintaansa.
"Tämä meinaa tulehtua." Vaahtokukka maukui huolissaan ja kääntyi ottamaan yrttejä.
"Sumutassu tule avuksi." Vaahtokukka maukui ja huusi oppilastaan
"Niin." Sumutassu maukui ja työnsi päänsä parantajan pesään
"Ota hämähäkin seittiä." Parantaja maukui oppilaalleen.
"Te voitte mennä me hoidamme hänet." Vaahtokukka naukaisi ja muut lähtivät pihalle.
"Minä menen nukkumaan." Savupuro maukui ja tassutti soturinpesään ja asettui makuusijalleen mukavasti. Aamulla kun oli vielä sumuista Savupuro heräsi siihen että Kauriinloikka potki häntä. Savupro murahti ja nousi jaloilleen. Sitten hän tassutti tuoresaaliskasalle joka oli hieman täyttynyt mitä illalla oli. Hän otti kasasta hiiren joka oli aivan jäässä.
"Hei Savupuro." Kuului hänen takaa. Se oli Saarniturkki.
"Mitä tapahtui eilen Lummetassulle?" Vaaleanharmaa kolli naukaisi
"Koira tarttui hänen jalkaansa." Savupuro maukui
"Vaahtokukka kertoi että haava oli melkein tulehtua." Saarniturkki maukui
"Niin onneksi hänet saatiin nopeasti hoitoon." Raidallinen naaras maukui.
"Totta." Saarniturkki maukui ja kääntyi pois
#Hän on aika mukava aina kaikille.# Savupuro ajatteli ja huokaisi
#Voi ei en kai ole ihastunut häneen!# Savupuro pörhisti turkkinsa.

Vastaus:Mukavan pitkä tarina:3 Luin tämän todella nopeasti, enkä havainnut sen suurempia kirjoitusvirheitä, yksi asia häiritsee, sillä, kun sinä kirjoitat näin:
"Menin syömään." Naukaisin.
Se kuuluisi kirjoittaa näin:
"Menin syömään", naukaisin.
Eli siis, ei tule pistettä, vaan puhemerkkien perään pilkku, mutta huuto- tai kysymysmerkillä ihan se merkki vain puhemerkkien eteen:)

12kp:ta

-Usva

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaislapentu/-tassu, Jokiklaani
09.02.2015 20:32
”Hei, et viitsisi enää, tätä menoa kaikki karva lähtee!” Kaislapentu parahti jo epätoivoa äänessään. Illankuiske oli kumartunut sukimaan kielellään pentunsa jo ennestään häikäisevän kiiltävää turkkia vielä muka siistimmäksi.
”Mutta sinun pitää näyttää edustuskelpoiselta! Oppilasseremonia on vain kerran klaanikissan elämässä”, Illankuiske vastasi taas saman selityksen vähän eri sanankääntein. Kaislapentu pyöräytti silmiään. Harmaa pentu kumartui emonsa ulottumattomiin ja luikki turvaan Perhonsiiven ja Mustakynnen väliin jotka odottivat vieressä, silmät huvittuneisuudesta siristyneinä. Kaislapentu luuli keksineensä hyvän vedon, kahden täysikasvuisen kissan välissä istuminen suojasi Illankuiskeen lisäksi kirkkaasta auringonpaisteesta huolimatta puhaltavalta kovalta ja kylmältä lehtikadon tuulelta. Sitten Mustakynsi kurottautui vuorostaan oikomaan tassullaan Kaislapennun päälaen itsepintaisesti törröttäviä karvatukkoja ja Perhonsiipikin näytti odottavan vuoroaan.
Ennen kuin Kaislapentu ehti puuskahtaa varoituksen sanat seuraaville turkkinsa neuroottisille siistijöille, naaraspentu taklattiin hankeen takaapäin.
”Älä unohda että minusta tulee myös kohta oppilas! Sitten päästään harjoittelemaan oikeita taisteluliikkeitä yhdessä!” Pikkupentu ilmoitti. Kun Kaislapentu oli saanut kuulla pääsevänsä oppilaaksi, olivat Vaahterapentu ja Pikkupentu vuoroin vannottaneet naarasta, ettei tämä uusista ystävistään ja velvollisuuksistaan huolimatta unohtaisi vielä pentutarhaan jääviä tovereitaan. Sitten Pikkupentukin oli saanut kuulla pääsevänsä pian oppilaaksi. Painiessaan Pikkupennun kanssa Kaislapentu ei voinut olla huomaamatta vähän kauemmaksi sijaisemonsa jalkoihin jäänyttä Vaahterapentua. Kolli istui vähintään ylväästi kuin soturi vahtivuorossa, mutta näytti siitä huolimatta aavistuksen surkealta. Pitäisi vielä muistaa mennä lohduttamaan seremonian jälkeen, että koska sotureita oli niin vähän niin kyllä Vaahterapentuakin alettaisiin pian kouluttaa.
”Mitä ihmettä sinä nyt teet, Kaislapentu! Kohta kiikutan sinut takaisin pentutarhaan ja pyydän seremonian lykkäystä”, Illankuiske riensi aivan liian pian paikalle torumaan. Pikkupentu perääntyi korvat luimussa tuiman näköisen Huomenkukan luokse. Illankuiske näytti kahta tuohtuneemmalta. Kaislapentu tyytyi kiltisti istumaan paikoillaan ja tuijottelemaan jalkoihinsa kun Illankuiske silotteli sieltä täältä sotkeutuneen turkin pikaisin ja vähän kivuliain kielenvedoin. Tilannetta ei yhtään helpottanut se kuinka Kaislapentu kuuli naurun tirskahduksia oppilaiden pesän suulta. Mitäköhän ne ajattelivat uudesta oppilaskaveristaan, joka ei saanut käyttäydyttyä kunnolla edes hetken vertaa ennen seremonian alkua.
Rastastähden ääni kajahti kuuluvana ja vakaana päällikön kutsuessa klaanin koolle. Sana oli kiertänyt koittavasta oppilasseremoniasta ja melkein koko Jokiklaani oli jo kerääntynyt aukiolle. Päästyään vihdoin Illankuiskeen käsittelystä Kaislapentu nosti katseensa parahiksi nähdäkseen klaaninvanhimpien raahustavan juuri ja juuri pesänsä suulle. Oli niin kylmä, että vanhimmat olivat odottaneet viimeiseen asti pesässään ja painuisivat varmaan heti takaisin kun olisi sopivaa. Ilokseen Kaislapentu sai kuitenkin ainakin Usvajalalta, entiseltä varapäälliköltä, lämpimän ja hyväksyvän nyökkäyksen. Kaislapentu ei keskittynyt Illankuiskeen sanoihin tai Rastashännän aloituspuheeseen etsiessään vielä lisää lämpimiä tervehdyksiä kissajoukosta. Yhtäkkiä teki mieli paeta takaisin pentutarhaan, jossa oli vähemmän avointa tilaa ja vähemmän kissoja.
”No niin, nyt olisi aika, pikkuinen”, Kaislapentu kuuli yhtäkkiä Mustakynnen äänen korvansa juuresta. Mihin Illankuiske oli kadonnut, missä vaiheessa Rastastähti oli ehtinyt ilmoittaa soturiseremoniasta ja kutsua Kaislapennun esille kissojen rivistä? Kaislapentu ponnahti säikähtäneenä jaloilleen suoraksi kuin pajunvarsi, mutta tunsi samassa Mustakynnen rauhoittavan hännän olallaan. Kääntyessään isäänsä kohti Kaislapentu näki sivusilmällä levottomana ja jäykkänä istuvan Illankuiskeen, Perhonsiipi oli kietonut hännällään hermoilevan kumppaninsa lähelleen. Muuten Illankuiske olisi vaatinut varmaan kävellä Kaislapennun vierellä koko seremonian ajan, aina vain turkkia silotellen.
Hetkinen, Mustakynsi ei ollut ikinä kutsunut Kaislapentua niin. Hetkeksi Kaislapennun hermoilun työnsi sivuun lämmin, tummien silmien isällinen katse.
”Voisitko sinä olla minun mestarini?” Kaislapennulta lipsahti hennolla äänellä. Mustakynsi pudisti lempeästi päätään. Tämä keskustelu oltiin käyty jo aiemmin.
”En. Mutta saat varmasti hyvän mestarin ja kaikki menee varmasti hyvin. Pidä katseesi Rastastähdessä”, Mustakynsi ohjeisti ja tuuppasi Kaislapennun liikkeelle. Kaislapentu seisahtui tyynenä odottavan Rastastähden eteen ja pitäen Mustakynnen sanat mielessään ei vilkuillut ympärilleen, vaikka tunsi kaikkien katseet turkissaan. Muuten Kaislapennun korvia olisi alkanut kuumottaa ja pentu olisi karannut tuijottelemaan omia tassujaan päällikön sijaan.
”Kaislapentu, olet täyttänyt kuusi kuuta. On aikasi päästä oppilaaksi. Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi, sinut tunnetaan Kaislatassuna.” Kaislatassu värähti kuullessaan uuden nimensä ja terästäytyi kuulemaan sitten mestarinsa. ”Mestariksesi tulee Pääskyhäntä. Toivon, että Pääskyhäntä välittää sinulle kaiken oppimansa.” Pääskyhäntä! Kaislatassun oli vaikea pysytellä paikoillaan, tuore oppilas melkein tärisi innosta.

”Pääskyhäntä, olet valmis ottamaan oppilaan”, Rastastähti jatkoi katse jossain Kaislatassun takana. Kaislatassu tunsi toisen kissan läsnäolon, mutta ei vielä uskaltanut kääntyä kohtaamaan mestariaan. Olisi noloa koskettaa neniä liian aikaisin. ”Olet saanut hyvän koulutuksen Varjoturkilta ja osoittanut olevasi uskollinen ja rohkea. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietämäsi Kaislatassulle”, Rastastähti päätti seremonian arvokkaasti.

”Hopeatassulle myös”, Kaislatassu ajatteli mielessään. Hopeatassu oli aina lähellä. Tämä lämpöinen ajatus mielessään Kaislatassu kääntyi rauhallisesti ympäri. Kaislatassun ei tarvinnut ottaa askeltakaan jälkijännityksestä vetelillä jaloilla vaan riitti että kurkotti päänsä. Pääskyhäntä laski vuorostaan päänsä lempeästi nenien kosketukseen.

”Odotan yhteisiä oppituokioitamme kovasti”, Pääskyhäntä maukaisi matalalla äänellä niin että vain Kaislatassu kuuli. Kaislatassu nyökkäsi innoissaan.

”Kaislatassu! Kaislatassu!” Kuului ensimmäisenä oppilaiden pesältä. Kaislatassu pyörähti hämmästyneenä kohti uusia pesätovereitaan, joista osa jo ryntäsi häntä kohti.

”Kaislatassu!” Kuului karheita vanhimpien maukaisuja.

”Kaislatassu!” Pentujen kirkkaita ääniä.

”Kaislatassu!” Koko klaani liittyi yhteen äänien jylyyn niin ettei enää yksittäisiä tervehtijöitä erottanut. Kaislatassu oli pakahtua ilosta, Illankuiske taas näytti siltä että voisi sulaa ylpeydestä.

”Kun meistä tuli yhtä aikaa oppilaita ja me aloimme leikkitapella keskenämme et voi kuvitellakaan miten emo suorastaan räjähti kiukusta meidän seremonia meinasi oikeasti peruuntua ihan tuli muistot mieleen kun…” Joku oppilaista kiirehti selittämään, Kaislatassu ei erottanut kuka. Sille siis siellä oppilaiden pesän suulla oli naurettu. Nyt kun Kaislatassu ajatteli tapahtumaa jälkeenpäin, se vaikutti ihan viattomalta ja hyväntahtoiselta kun ei ollut enää jännitys värittämässä kaikkea.

”Hienosti meni, mitäs minä sanoin”, Mustakynnen ääni ylsi muiden onnittelijoiden ylle. Löydettyään ympärillä parveilevien kissojen joukosta mustan turkin omaavan kissan Kaislatassu vastasi kommenttiin suu hymyssä ja silmät säihkyen.

”No niin, on vähän ikävä keskeyttää juhlinta näin lyhyeen, mutta lehtikadon aikaan ei ole aikaa viivytellä, tulehan tänne”, Kaislatassu poimi uuden mestarinsa äänen.

”Aivan, Pääskyhäntä”, Kaislatassu kiirehti noudattamaan kutsua ja työnsi hartiavoimin kissojen lomitse reitin itselleen kunnes seisahtui Pääskyhännän eteen.

”Me näytetään sinulle uusi pesäpaikka sitten myöhemmin!”

Pääskyhäntä loi tiukan katseen oppilaaseen, joka ehti keskeyttää soturin ennen kuin tämä ehti sanoa sanaakaan.

”Eikö sinun mestarisi kaipaa sinua tuolla, Ruskatassu?” Pääskyhäntä johdatteli oppilasta ja viittoili hännällään Mustakynnen suuntaan. Kaislatassu tunsi lyhyen kateuden pistoksen, olisi ollut mahtavaa jos isä olisi voinut olla mestari. Mutta tällä oli jo oppilas… Sentään Ruskatassu loikki ensimmäisestä kehotuksesta Mustakynnen luokse, joka todella odotteli kärsimättömänä oppilastaan. Muutenkin Kaislatassun ympärillä leirin meno alkoi palautua uomiinsa. Vanhimmat olivat palanneet vikkelästi pesänsä suojiin ja Huomenkukka paimensi myös pentujaan suojaan kylmältä tuulelta. Partioita järjesteltiin kiivaasti.

”Jäämyrsky antoi rajapartion minun järjestettäväkseni. Otetaan vielä ainakin yksi soturi mukaan, ja joku oppilas jolle rajojen kertaus ei ole liian tuttua ja tylsää”, Pääskyhäntä selitti ja etsi katsellaan kissajoukosta sopivia ehdokkaita. Kaislatassu huomasi helpottuneena, kuinka Perhonsiipi ja Illankuiske riensivät lähtevän metsästyspartion hännille. Kaislatassu oli jo ehtinyt pelätä, että emo tunkisi mukaan yhtä holhoavasti kuin Kaislatassu olisi yhä pentu. Toisaalta Kaislatassu sisintä vihlaisi pieni ikävä – nyt hän todella saisi olla yksin, itsekseen.

”Etpäs, höyhenaivo, unohditko minut?” Kaislatassu huokaisi turhautuneena. Hän meinasi yhä säikähtää Hopeatassun ääntä silloin tällöin vaikka oli jo kuullut sen jonkin aikaa päänsä sisällä, se tuli aina niin yllättäen. Kaislatassu pudisti vain nopeasti päätään ja keskittyi kohti asteleviin kissoihin, jotka Pääskyhäntä oli ehtinyt kutsua.

”Tässä ovat Sammalturkki ja Lumitassu. Lumitassukin pääsi vasta vähän aikaa sitten oppilaaksi, niin rajojen kertaus ei liene pahitteeksi”, Pääskyhäntä esitteli. Sammalturkki nyökkäsi tervehdykseksi.

”Hei, Kaislatassu!” Lumitassu tervehti ystävällisesti ääneen ja Kaislatassu vastasi tervehdykseen.

”No niin, voitte tutustua lisää tien päällä. Jos lähdemme ajoissa saamme ehkä saalistakin. Aurinko ei vielä laske hetkeen, ehkä jossain on tältä turkkia riepottelevalta tuulelta suojaava kolo josta löytyisi auringosta nauttivaa saalista”, Pääskyhäntä kiirehti jälleen. Kaislatassu olisi voinut vaikka vannoa, että hänen mestarinsa oli yhtä hermostunut kuin oppilaskin ensimmäisestä oppitunnista. Ja kuinka ollakaan, Sammalturkki laski häntänsä hetkeksi nuoremman soturin olalle.

”Minä ja Lumitassu autamme”, Sammalturkki supatti niin hiljaa joukkion kulkiessa leirin sisäänkäynnin läpi, että Kaislatassu hädin tuskin kuuli. Sanat eivät olleet hänen korvilleen. Kaislatassu katsoi paremmaksi keskittyä edessään aukeavaan leirin edustaan – nyt hän saisi kulkea minne vain katse kantaisi. Enää ei tarvinnut olla emon vahdittavana!

”Lähdetään ensin Varjoklaanin reviirin suuntaan, siellä raja on helpompi nähdä ja haistaa tänäkin vuodenaikana”, Sammalturkki ohjeisti. Kaislatassun into laski hieman. Ai niin, reviirit ja muut klaanit. Ei sitä voinutkaan kulkea ihan minne tahansa. Mutta sitten Kaislatassun sisällä alkoi taas kuplia innostus. Jotkut oppilaat olivat joskus väittäneet, että muiden klaanien kissoilla olisi ainakin kaksi päätä ja viisi häntää. Sitä oli vaikea uskoa, mutta nyt ainakin Kaislatassun pääsisi itse varmistamaan.

”Ääh, Tuuliklaanin reviiri on kiinnostavampi Kaislatassu haluaa varmasti nähdä sen ensin!” Lumitassu protestoi.

”Tässä seurueessa on kaksi mestaria etkä sinä ole kumpikaan niistä”, Sammalturkki maukaisi ohimennen ja suuntasi protesteja kuuntelematta kohti Varjoklaanin reviiriä, sen verran Kaislatassu tiesi. Jännitys kihelmöi Kaislatassun turkissa kun leiri, koko entinen tuttu maailma, katosi hämmentävän nopeasti lumikummun taakse.

//Tässä meni vähän aikaa kun koulutyötulva sammutti inspiraation liekin totaalisesti joksikin aikaa XP
Vastaus:ohhoh.. Erittäin pitkä tarinaowo Tällaisia ei monesti näe! Tätä kun äkkiä luin, en kirjoitusvirheitä löytänyt:3

35kp:ta!

-Usva

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkupentu/-tassu, Jokiklaani
09.02.2015 18:00
Luku 4

Pikkutassu

Pikkupennun emo Huomenkukka suki naaraan turkkia siististi ojennukseen. Pikkupentu tunsi jännityksen kihelmöivän vatsansa pohjassa ja käpälissään, tänään oli hänen suuri päivänsä, jota jokainen pentu odottaa innokkaasti.
Hänestä tulisi aivan pian oppilas!
Pikkupennun päässä vilisi ajatuksia ja hänen oli vaikeaa hillitä itseään pysymään paikallaan sillä välin kun Huomenkukka suki hänen turkkiaan selväksi.
"Älä heilu Pikkupentu! Pysy edes hetki aloillasi!" Huomenkukka komensi ankarasti Pikkupentua mutta kuningattaran silmissä oli huvittunut pilke.
Naaras istui aloilleen, hänen silmänsä olivat laajentuneet innostuksesta ja jännityksestä lautasen kokoisiksi.
Pikkupentu huitoi kärsimättömästi hännällään, jokainen sydämenlyönti tuntui ikuisuudelta.
Vihdoin Huomenkukka sai naaraan turkin suituksi.
"Nyt sinun kelpaa astella koko klaanin pällisteltäväksi." Huomenkukka totesi lempeästi ja nuolaisi vielä Pikkupennun korvaa hellästi.
Pikkupentu tuijotti, kuin transsissa suurkiveä ja kun pentu näki tumman päällikön hahmon pimenevässä illassa loikkivan Suurkivelle, naaras tunsi jännityksen paisuvan sisällään ja pelkäsi räjähtäväsä liian suuresta jännityksestä.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle klaanin kokoukseen!" Rastastähden kirkas ääni kajahti toiselta puolen leiriä ja sai Pikkupennun hätkähtämään.
"Hyvin se menee." Huomenkukka rohkaisi naarasta ja töykki Pikkupennun hellästi kuonollaan Suurkiven lähistölle, sillä Pikkupentu oli niin kankea kaikesta pelosta ja jännityksestä, että hädin tuskin pystyi tassuaan nostamaan.
"Minulla on iloisia uutisia klaanille." Rastastähti aloitti.
"Pikkupentu astuisitko eteen?" Päällikkö pyysi.
Pikkupennun silmät laajenivat vieläkin suuremmiksi pelosta, hänestä tuntui ettei pystynyt hievahtamaankaan, etenkään nyt kun lähes kaikki tuijottivat häntä.
"Sinulla ei ole hätää." Huomenkukka kuiskasi pehmeästi hänen korvaansa ja töykkäsi hellästi naarasta hieman eteenpäin, niin että Pikkupentu saisi hieman liikettä kauhun kangistamiin jäseniinsä.
Pienikokoinen naaras otti pari nopeaa askelta ja kyyristyi suurkiven juurelle. Siellä koko klaanin katseiden alla hän tunsi itsensä entistäkin pienemmäksi, naaras oli luonut katseensa maahan tähän asti, mutta uskaltautui nyt kohottamaan kasvonsa. Silmät pelon sekaisesta jännityksestä suurina naaras tarkasteli Jokiklaanin kissoja, joiden katse oli kohdistuneena häneen.
"Pikkupentu olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi päästä oppilaaksi.Tästä päivästä, kunnes saat soturinimesi sinut tunnetaan Pikkutassuna. Mestariksesi tulee Perhonsiipi. Toivon, että Perhonsiipi välittää sinulle kaiken oppimansa." Rastastähden ääni naukui jostain Pikkutassun yläpuolelta. Pikkutassu pälyili kissa joukkoon etsien katseellaan Perhonsiipeä, vaikkei ollutkaan aivan varma miltä kyseinen kissa näytti. Pikkutassun tutkaileva katse osui kauniiseen kullanraidalliseen naaraaseen, joka istui noin parin ketunmitan päässä sieltä missä Pikkutassu istui.
Pikkutassun jadenvihreä katse kohtasi hetkeksi Perhonsiiven hämmennystä kuvastavat silmät. Pikkutassu oli erottavinaan pienen hymyn naaraan kasvoilla, mutta ei ehtinyt miettiä sitä enempää, kun Rastastähti jatkoi:
"Perhonsiipi olet valmis ottamaan oppilaan. Olit saanut loistavaa koulutusta Mustakynneltä ja olet osoittanut olevasi nopea ja kekseliäs. Odotan sinun mestarina välittävän kaiken tietosi Pikkutassulle."
Pikkutassu asteli Perhonsiiven luo koskettaakseen neniä uuden mestarinsa kanssa.
"Aloitamme koulutuksesi heti huomenna." Perhonsiipi naukaisi ja Pikkutassu nyökkäsi hieman mietteliäänä.
"Pikkutassu! Pikkutassu! Pikkutassu!" Kissat huusivat ja onnittelivat vasta nimitettyä oppilasta, Pikkutassu sulki silmänsä ja antoi melun aallon vyöryä ylitseen.
"Tule Pikkutassu näytämme sinulle oppilaitten pesän!" Kirkas ääni kuului Pikkutassun takaa.
Pikkutassu käännähti ympäri ja näki kaksi oppilasta, toinen oli kullankeltainen raidallinen kolli ja toinen ruskeankirjava keltasilmäinen kolli.
"Minä olen Mehiläistassu ja tämä tässä on Kuovitassu." Mehiläistassu esitteli itsensä ja viittoi hännällään ruskeankirjavaa kollia vieressään.
Pikkutass nyökkäsi hitaasti ja naukaisi ujosti:
"Hauska tavata."
Mehiläistassu pinkaisi juoksuun kohti oppilaiden pesää ja Kuovitassu viittoi hännällään Pikkutassua seuraamaan itseään ennen kuin ampaisi Mehiläistassun perään. Pikkutassu seurasi kahta oppilasta hieman ujosti ja tunsi itsensä jokseenkin ulkopuoliseksi tullessaan oppilaiden pesälle, hän ei tuntenut oikein ketään eikä oikein uskaltanut mennä juttelemaankaan kenellekkään suoraan.
"Sinä voit nukkua tässä." Kuovitassu naukaisi ja viittasi kuonollaan kohti paikkaa pesän nurkassa, Pikkutassu nyökkäsi ja asteli uudelle makuupaikalleen.
Hän nuuhkaisi sitä hieman, siinä ei ollut nukkunut kukaan pitkään aikaan. Pikkutassu asteli sammaleiden päälle ja pyöri hetken paikallaan muokatakseen alustan itselleen mukavaksi, kun sammal tuntui mukavan pehmeältä naaras asettui makuulleen, mutta tarkkaili yhä ympäristöään, vieras pesä täynnä vieraita oppilaita sai hänet varuilleen.
Pikkutassu tarkasteli katseellaan kaikkia pesässä olevia kissoja, he kaikki tunsivat toisensa ja kaikilla näytti olevan joku kaverinaan, paitsi hänellä. Pikkutassu huokaisi, oppilaaksi pääseminen ei enää tuntunutkaan niin hienolta, hän kaipasi jo nukkumista Huomenkukan lämmintä kylkeä vasten ja pentutarhan rauhaa ja hiljaisuutta.
Hän ei ollut ollenkaan tottunut tällaiseen hälinään, jollainen oppilaitten pesässä oli, Oppilaat rupattelivat päivän tapahtumista ja jotkut vaihtoivat ystäviensä kanssa kieliä, kun toiset olivat jo käyneet nukkumaan.
>>Sopeudunkohan tähän koskaan?<< Pikkutassu mietti ja laski päänsä tassujensa päälle, naaras tunsi yksinäisyyden kalvavan sydäntään. Pikkutassusta tuntui melkein siltä, että hän voisi itkeä.
>>Tähtiklaani tietää, saanko ikinä yhtäkään ystävää?<< Naaras mietti tuntien itsensä erittäin alakuloiseksi ja sulki silmänsä ja tunsi pienen kyyneleen valuvan hitaasti pitkin poskeaan ja lätsähtävän siitä maahan.
Kukaan oppilas ei kiinnittänyt naaraaseen mitään huomiota eikä siksi huomannut tähtien valossa hänen poskillaan kimmeltävää muutamaa katkeraa yksinäisyyden kyyneltä.

//En oikein tienny kenet laitan et on ollut Perhonsiiven mestari, kun sehän on oikeasti parantaja, ni laitoin nyt että se ois ollu Mustakynsi, toivottavasti ei haittaa...
Vastaus:Uu.. Pitkä tarina, joka sisältää paljon asiaa:3
Olen aina hieman niukka kp:iden suhteen, mutta saat 21kp:ta!

-Usva

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
06.02.2015 23:23
Hyinen viima pörrötteli turkkiani, kun selkä kyyryssä vaanin luihua hiirtä. Säälittävä saaliseläin oli pahaksi onnekseen juuri nyt tullut ulos kolostaan etsimään syötävää. Heilauttelin kevyesti raidallista häntääni ilmassa ja otin askeleen eteenpäin narskuvalla lumella. Hiiren piskuiset korvat värähtivät, mutta se jatkoi puuhasteluaan. Otin varovasti toisenkin askeleen, jopa kolmannenkin äänettömästi, kunnes loikkasin komealla loikalla hiiren kimppuun. Kynnen raapaisu ja lämpimän veren haju tulvahti ilmaan. Tyytyväisenä kävelin kuollut saaliseläin suussani muiden partiossa olevien kissojen luo. Punarintasiipi nyökkäsi ilahtuneesti hyvästä saaliista tähän aikaan vuodesta, klaani tarvitsisi kaiken ravinnon mitä nummilta löytyi. Punarintasiiven vierellä jököttävän ruskean naaraan, Kanitassun, hampaissa roikkui luiseva kani.

"Hienoa Kanitassu", naukaisin oppilaalle, omalle pennulleni. Kanitassun häntä heilahti kiitokseksi kehuista. Naaras oli jo aikuistunut sen verran, että ei enää pompajdellut kuin innostunut pentu. Me kolme lähdimme leijailevien lumihiutaleiden saattelemana takaisin kohti leiriä.
Heitin hiiren olemattomaan tuoresaaliskekoon. Tuomani riistan vierellä lojui vain yksi pieni kani. Kanitassun jänis oli jo viety klaaninvanhimmille. Vatsani murahti pariin kertaan nälästä, mutta pakotin jalkani kuljettamaan minut sotureiden pesälle. Tarvitsisin lepoa. Astuessani pesään sisälle maa vaihtui kuivemmaksi punoskatoksen ansiosta, ja tunsin oloni mukavammaksi. Hiippailin nopeasti nutkkaan, omalle sammalpedilleni, käpertyen siihen mukavasti. Pääni painoin vieressä torkkuvan kumppanini Mustahaukan viereen. Unissaan kolli tyrskähti jotakin, mutta en välittänyt, sillä yritin saada nukutuksi. Lopulta yön mustat käpälät vetivät minut mukanaan rauhalliseen uneen.

//pitkästä aikaa..//
Vastaus:Mukava tarina :3 Ei kovin pitkä, muttei liian lyhytkään. Pari kirjoitusvirhettä bongasin, muttei sen kummempaa. Kuvailua ehkä voisi vielä lisätä vähän? Ei kuitenkaan pakollista, tyylinsä jokaisella, ja olihan tässä sitäkin.

Saat... 11 kp:tä :)

~Routasusi~

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: savupuro
Kotisivut: http://myrskyklaani/
02.02.2015 17:17
Savupuro söi oravaa Vaahterahännän kanssa. Piaan tuttu kissa. Savupuro katsoi lapansa yli. Savupuro alkoi kehrätä onnesta.
"Kauriinloikka!" Savupuro kehräsi
"Päästikö pois hoidosta?" Vaahterahäntä maukui
"Kyllä." Kauriinloikka maukui
"Hienoa mennään sitten metsälle." Savupuro ehdotti innoissaan
"Hyvä on mutta syön ensi, mennään vaikka illalla." Kauriinloikka maukui ja söi hiirtä
"Hienoa." Savupuro pomppi innoissaan
"Hypit kuin olisit oppilaaksi päässyt pentu." Vaahterahäntä maukui
"He sori." Savupuro maukui
Oli kulunut jo jonkin aikaa kun Savupuro,Vaahterahäntä ja Kauriinloikka talsivat metsässä. Ei kuulunut mitään aivan kuin metsä olisi tyhjennyt kaikesta riistasta.
"Ei ristin sielua." Kauriinloikka maukui
"Totta, mennään takaisin leiriin sillä täällä ei ole mitään ja jalatkin puutuvat." Vaahterahäntä marisi
"Hyvä on." Savupro maukui vaikka olikin pettynyt ettei saanut pitkästä aikaa metsästää mestarinsa kanssa.
Oli kokoontuminen ja Savupuron sydän jyskytti.
Sillä hän ja Vaahterahäntä olivat olleet vahingossa olleet Tuuliklaanin reviirillä ja he olivat paljastuneet Lovikorvalle. Savupuro katsoi Vaahterahäntään ja oranssikolli näytti myös levottomalle. Pian he lähtivät astelemaan koontumista kohti. Kun he saapuivat paikale Lovikorvan tiukka ilme sai Savupuron karvat pystyyn.
"Tervetuloa kaikki kissat.!" Kajahti sieltä missä kaikki päälliköt istuvat. Savupuro tunsi Revontulitähden maukaisun
Savupuro huomasi myös Kastanjatähden mulkoilevan Savupuroa että Vaahterahäntä joten hän arvasi mitä oli tapahtumassa.
"Meidän maillamme on käynyt joitain kissoja." Kanervatähti maukui tiukasti
"Soturimme Lovikorva oli nähnyt kuuhuipun aikaan kaksi kissaa." Ruskean kollin ääni oli jyrkkä. Savupuro näki Lovikorvan hymylevän
"Emme vain tunnistaneet ketään." Kastanjatähti maukui ja Savupuro oli ällikällä lyöty. Oliko Lovikorva valehdellut Kastanjatähdelle vai oliko Tuuliklaanin päällikkö armahtanut armoa heille. Kun kaikki olivat lähdössä omiin leireihinsä Savupuro kipitti Kastanjatähden luo.
"Voimmeko puhua kahden hetken?" Savupuro maukui
"Hyvä on" Kastanjatähti maukui
"Niin että tiesittekö t että olin käynyt reviirillänne?" savupuro maukui
"Kyllä, mutta tiesin että se ei ollut tahallinen." Kastanjatähti maukui
"Ai mistä." savupuro kallisti päätään
"Tähtisumu kertoi että Tumma mustaraitainen naaras tulee pelastamaan Klaanimme." Ruskea kolli maukui
"Mutta mistä hän tietää että se olen minä." Savupuro maukui
"Noh arvelimme ainakin niin sillä sinä olet rohkea, viisas, nokkela ja kaikkea mitä hyvä sotuin pitää olla." Kastanjatähti maukui
"No kuitenkin minun täytyy mennä." Savupuro maukui ja kääntyi omaa partiotaan kohti.
#Onko Kastanjatähti aivan kunnossa, en minä voi olla mikään kunnollinen pelastaja ja miksi hän ottaisi noin hyvin tämän kaiken."# savupuro ajatteli.

Vastaus:Hieno tarina :) Saat 25 KP.

~ Naty

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
01.02.2015 15:25
Astuin ulos soturipesän varjoista. Aamuinen auringonnousu valaisi maanpintaa,kun astelin eteenpäin kohti leirin keskustaa. Yksittäisiä lumihiutaleita leijaili maahan. Erotin Pääskyhännän kauempaa istumassa leirinsisään käynnin lähellä tähystäen metsää kohti. Suuntasin askeleeni raidallista kollia kohti. Tämän ilme ei värähtänyt ja vihreät silmät tuijottivat tyhjyyteen.
"Voit mennä. Vartiovuorosi on ohi" Nauuin. Pääskyhäntä käänsi hitaasti katseensa minuun ja nyökkäsi.
"Ei mitään ihmeellistä, kaikki pakenevat tätä pakkasta ja lumimäärää" Tämä ilmoitti tasaisella äänellä ja lähti sitten pois. Jäin vielä hetkeksi paikoille. Lumessa oli selkeä painautuma,jossa Pääskyhäntä oli istunut koko pitkän yön. Käänsin sinisen katseeni sitten metsään. Erotin lumisia puiden huippuja.
"Jäämyrsky" Sammalturkki keskeytti ajatukseni. Räpäytin silmiäni, mutten irroittanut katsetta metsästä. Erotin sivusilmällä Sammalturkin liikahtavan vaivaantuneena.
"Mitä asiaa?" Kysyin lopulta,kun kilpikonnakuvioinen naaras ei sanonut mitään.
"Emme nähneet mitään erikoista rajapartiossa" SAmmalturkki naukui hetken kuluttua. Erotin tämän äänensävystään huolen siitä,että vähäisten soturien takia hän oli ollut yöllä partiossa vain kahden oppilaan kanssa. Nyökkäsin ja huokaisin syvään. Sammalturkki ei liikkunut vaan katseli samaan suuntaan kuin minä. Tämä oli vaiti, kunnes sanoi.
"Milloin nimitätte uusia sotureita, meillä alkaa olla pula" Sammalturkki naukui mahdollisimman kunnioittavasti.
"Sitten, kun he ovat valmiita" Vastasin lyhyesti. Käänsin katseeni tähän. "Mene lepäämään" Käskin. Sammalturkki ei totellut.
"Mitä aijotte Rastastähden kanssa tehdä. Minä ja Pääskyhäntä olemme valvoneet yön. Symboolihäntä on sairas ja siksi ei voi osallistua" Sammalturkki naukui ja tämän äänestä alkoi hitaasti kuulu ärtymys.
"Pärjäämme hyvin. Saamme partiot järjestettyä, ja vaikka oppilailla ei ole soturinimiä moni heistä pystyy tekemään samoja tehtäviä, kuin soturit" Harkitsin tarkaan jokaisen sanani.
"Entä ruoka?" Sammalturkki naukui. Käänsin katseeni naaraaseen. En tiennyt mitä sanoa. Naaraan äkillinen arvostelu oli yllättänyt.
"Me teemme parhaamme ja teidänkin tulee tehdä, muuten olemme ennen pitkään kaikki tähtiklaanissa" Päätin keskustelun ja nousin jaloilleni. Sammalturkki mutisi jotain ja loikki sitten soturipesään. Auringon kivutessa hieman kohti taivaankantta alkoivat loputkin herätä. Moni kokoontui jo automaattisesti ympärilleni kuulemaan päivänpartiot. Rastastähtikin työntyi ulos päällikönpesästään. Tämä asteli vierelleni.
"Minä päätän tänään partiot" Tämä kuiskasi minulle. Nyökkäsin ja työnnyin soturien vierelle kuulemaan päälliköä.
"Minä johdan auringonhuipun hetkellä lähtevää partiota. Mustakynsi ja Ruskatassu lähtevät mukaani. Seuraava rajapartio lähtee auringonlaskettu sitä johtaa Huminapilvi, mukaan menee Symboolihäntä ja töyhtötassu. Metsästyspartiota johtaa Jäämyrsky ja mukaan menevät Perhonsiipi,Vaaleatassu ja Mehiläistassu. Kysyttävää?" Rastastähti lateli kaiken sujuvasto. Soturit pudistelivat päätään ja lähtivät omiin suuntiinsa. Perhonsiipi käveli luokseni.
"Milloin lähdemme?" Tämä uteli.
"Herätetään oppilaat sitten" Ehdotin ja lähdin oppilaspesää kohti.

"Ylös" Tönäisin hellästi Vaaleatassua. Tämä mutisi jotain unissaan ja kierähti ympäri. Pieni naaras raotti hieman silmiään ennen kuin kiepsahti jaloilleen.
"Mitä teemme tänään?" Tämä kysyi kun kaikki unen rippeet oli kadonneet silmistä.
"Menemme metsästyspartioon perhonsiiven ja Mehiläistassun kanssa" Kerroin. Vaaleatassu nyökkäsi ja katsoi Mehiläistassun makuupaikkaa kohti.
"Nouse" Vaaleatassu syöksyi raidallisen kollin päälle, joka ei tehnyt elettäkään herätäkseen. Perhonsiipi pakitti hieman ja heilautti korviaan huvittuneena.
"Vaaleatassu" Nauuin. "Anna Mehiläistassun nousta ylös äläkä litistä häntä maatavasten" Ehdotin. Vaaleatassu päästi oppilaasta irti.
"Voimme harjoitella taistelua joskus toiste" Mauuin. Mehiläistassukin kömpi pystyyn hieman hölmistyneenä.
"Tulkaahan" Perhonsiipi kehoitti. Kullanvärinen soturi oli jo siirtynyt pesän suuaukkolle.

Metsässä oli rauhallista, kunnes Vaaleatassu ja Mehiläistassu pääsivät vauhtiin. Kaksi oppilasta loikkivat lähes itsensä korkuisissa lumipienoissa sinne tänne.
"Keskittykää. Tarvitsemme ruokaa, mutta tätä vauhtia kaikki pakenevat meitä" Nauuin oppilaille.
"Anteeksi" Vaaletassu naukui ja yritti olla nauramatta. Pudistin pätääni.
"Metsästäppäs tuo orava minkä herkullinen tuoksu täällä leijailee" Ehdotin Vaaleatassulle.
"Me menemme Mehiläistassun kanssa tuohon suuntaan on parempi,että hajaannumme" Perhonsiipi naukui ja viittoi Mehiläistassua seuraamaan. Kaksikko katosi puiden suojiin. Itse taas lähti Vaaelatassun perään. Oppilas oli jo syöksynyt oravan perään. Seurasin oppilaan hajujälkeä. #Minne se oikein katosi# Mietin. Samassa päälleni putosi oksalla olleet lumet. Tunsin kunika raskas lumi tippui päälleni ja horjahdibn. Kaaduin ja hukuin jonnekkin valkeuteen. Yritin nostaa kuonoani pois lumensasta. Nousin jaloilleni ja haukoin happeani. #typerää olin hukkua lumeen# Mutisin mielessäni ja ravistelin läpimärkää turkkiani.
"Jäämyrsky" Vaaleatassun huuto kuului.
"Olen täällä" Nauuin vasatuksen. Samassa oppials ilmesty orava suussa paikalle. Tämä tuijotti minua.
"Uimassako olit?" Tämä nauroi ja pudotti oravan suusta.
"En vaan sain tuon puun lumet niskaani" Selitin ja yritin ravistella turkkiani kuivaksi.
"Palaammeko leiriin" Vaaleatassun äänessä oli pettymys.
"Minä palaan et sinä. Etsi Perhonsiipi ja Mehiläistassu ja kerro,että palasin. Äläkä lähde seikkailemaa" Komensin. Vaaleatassu nyökkäsi ja lähti etsimään muita. Itse kävelin kangistuneena kohti leiriä.

/Tällänen tarina pitkästä aikaa/
Vastaus:Juu ei haittaa että kirjoittajillakin on pientä epäaktiivisuutta, kun sitä on huomattu myös ylläpitäjien osalta... -.- Mutta saat 34 KP.

~ Naty

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: savupuro
Kotisivut: http://myrskyklaani/
31.01.2015 20:32
Savupuro nukkui rauhassa kunnes tunsi nopeaa ravistelua.
"Herätys senkin unikeko.!" Vaahterahäntä maukui
"Mitä nyt?" Savupuro kysyi
"Haluan selvittää että jos tosiaan näit Tiikeritähden mitä hän tekee täällä." Vaahterahäntä maukui
"Kerran jos haluat niin hyvä on." Savupuro sanoi
"Hienoa sitten mennään." Vaahetarhäntä maukui
"Ai nytkö?" savupuro ihmetteli
"No joo." Vaahterahäntä maukui, Savupuro olisi sanonut vastaan että oli halunnut nukkua mutta nousi kuitenkin. Oli sumuista ja hyvä että näki kuononsa eteen. savupuro jännitti lihaksiaan sillä ei pitänyt ajatuksesta että Tiikeritähti olisi metsässä.
"Missä näit hänet?" Vaaherahäntä maukui
"Hmmh, ihan lähellä." savupuro maukui ja nosti kuonoaan että haistasisi vanhan hajunsa.
"Tässä." Savupuro pysähtyi ja siinä tosiaan haisi Tiikeritähti. Savupuron karvat nousivat ajatuksesta pystyyn että terävät hampaat iskisivät niskaan usvan seasta. Piaan läheisestä puskasta kuului rapinaa. Selvästi se tuli heitä kohti.
"Kuka siellä?" Vaahterahäntä sähähti äkäisesti ja rapina loppui. Silmän räpäyksen ajan Savupuro tunsi jonkun hyppäävän pusikosta ja niin kävi mutta Savupuro väisti hyökkäyksen ja tarttui hyökkääjää niskasta niin ette se voinut liikkua.
Savupuro ei nähnyt mitään ja hänestä tuntui kuin olisi ollut sokea. Yhtäkkiä jalat potkaisivat Savupuroa mahaan ja hänen oli irrotettava otteensa. Piaan Savupuro haistoi että hyökkääjä ei ollut Tiikeritähti eikä kukaan klaani tovereista vaan haistoi Tuuliklaanin. Se oli Lovikorva.
"Mitä teet täällä, olet meidän rajallamme!" Vaahterahäntä murisi
"En ole teidän rajalla vaan te meidän!" lovikorva sähähti
#Totta me olemme Tuuliklaanin reviirillä.# Savupuro hätkähti
"me emme tienneet että tulimme reviirillenne, se ei enää toistu." Savupuro maukui
"Aivan varmasti ette varmaan haistanut haju merkkejä!" Lovikorva murisi
"Kuka täällä haistasi tai näkisi mitään kun on niin sakea usva!" Vaaherahäntä ulvaisi
"Kaikki." Lovikorva sähisi ja pörhisti turkkiaan
"Nyt riitti, me menemme pois nyt ja sovittelemme tämän myöhemmin!" savupuro sähisi niin että kollit istahtivat ja olivat vaiti
"Hyvä on mutta muistakaa että kastanjatähti kuulee tästä." Lovikorva maukui ja kääntyi pois ja katosi sumun peittoon
"Tulitähti ei innostu kun kuulee tästä." Vaahterahäntä makui "JATKUU"

Vastaus:Saat 20 KP.

~ Naty

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkupentu,Jokiklaani
31.01.2015 11:15

Luku 3

Pikkupentu avasi unisena jadenvihreät silmänsä, hänen emonsa, tai oikeastaan hänen kasvattiemonsa Huomenkukka nuolaisi hellästi naaraan päälakea.
"Huomenta Pikkupentu." Huomenkukka naukaisi hiljaa ja nuolaisi sitten Pikkupennun vieressä nukkuvan Vaahterapennun päälakea. Se sai liekinoranssin kollipennun säpsähtämään hereille ja kollin pikimusta häntä huitoi hieman ärsyyntyneesti puolelta toiselle.
"Minun on nälkä." Pikkupentu naukaisi vaisusti ja kömpi ylös tassuilleen.
"Mennään pian hakemaan hieman tuoresaalista, mutta ensin suin turkkinne kuntoon, ne ovat kuin mitkäkin tuulenpesät." Huomenkukka naukaisi ja alkoi rivakoin nuolauksin sukia Vaahterapennun selkää, joka yritti paeta pois paikalta, mutta Huomenkukka piteli pentua aloillaan.
"Ei minua tarvitse pestä!" Vaahterapentu inisi, mutta kuningatar ei kuunnellut.
Vaahterapennun turkki oli pian suittu siistin sileäksi ja sen jälkeen oli Pikkupennun vuoro. Pienikokoinen naaraspentu yritti panna vastaan emolleen, mutta Huomenkukka kaappasi pennun nopeasti tassujensä väliin, kuin lukien pennun ajatukset.
"Mutta, emo.." Pikkupentu kitisi, kun Huomenkukka suki hänen sotkuista ja sinne tänne sojottavaa turkkiaan.
Pian Pikkupennunkin turkki oli suittu kuntoon ja Huomenkukka salli pentujen astua hieman ulos pentutarhasta, jotta he kävisivät tuoresaaliskasalla.
"Viimeinen ulkona on haiseva rotta!" Pikkupentu kiljaisi innoissaan ja säntäsi kohti pentutarhan suuta Vaahterapentu aivan kannoillaan.
Huomenkukka asteli rauhallisemmin pentujensa perässä.
Pikkupentu singahti ulos pentutarhasta ja tupsahti keskelle leiriaukiota.
Ilma oli melko viileä ja pentu tunsi pakkasen purevan nenäänsä. Ilmassa leijui valkoisia hiutaleita, joita raivokas tuuli tanssittaen kannatteli sinne tänne.
Voimakas tuulenpuuska oli kaataa pennun kuonolleen maahan, juuri silloin Vaahterapentu singahti hänen ohitseen kohti tuoresaaliskasaa.
"Olet hidas kuin etana!" Kolli huikkasi ohimennen.
"Sehän nähdään!" Pikkupentu huudahti takaisin ja säntäsi Vaahterapennun perään.
Vaahterapentu kuitenkin ehätti tuoresaaliskasalle hieman ennen Pikkupentua.
Pikkupentu kiihdytti vauhtiaan ja saapui tuoresaaliskasalle vain hieman kollin jälkeen.
"Olet hidas kuin vanha myyrä!" Vaahterapentu ivasi.
Pikkupentu ei vastannut mitään, sillä naaras oli syventynyt tutkailemaan tuoresaaliskasaa, joka oli melko pieni. Se koostui sillä hetkellä muutamasta melko laihasta hiirestä, yhdestä oravasta ja yhdestä jäniksestä.
Silloin Huomenkukka saapui tuoresaaliskasalle, hän poimi hampaisiinsa toisen hiiristä ja oravan. Kuningatar viittoi hännällään pennuille merkin seurata itseään takaisin pentutarhaan.
Vaahterapentu kipitti aivan emon rinnalle, mutta Pikkupentu jäi vielä hetkeksi tarkastelemaan leiriä silmillään. Pikkupennun silmät osuivat oppilaitten pesään, josta joku oppilas juuri asteli ulos.
"Pikkupentu, tule jo!" Huomenkukan ääni tunkeutui pennun korviin ja tuo juoksi emonsa ja Vaahterapennun kiinni.
"Emo, millloin minusta tulee oppilas?" naaras kysyi hieman ujosti Huomenkukalta heidän ehätettyään pentutarhalle.
"Siihen ei ole enää pitkä aika." Huomenkukka maukaisi ja haukkasi palan oravasta.
Pikkupentu oli jakanut hiiren Vaahterapennun kanssa ja jäi mietiskelemään Huomenkukan sanoja.
>>Siihen ei ole enää pitkä aika.<< sanat kaikuivat pennun mielessä ja naaras tunsi jännityksen kihelmöivän vatsassaan, kun hän mietti pääsevänsä pian oppilaaksi.
Vastaus:"Siihen ei ole enää pitkä aika", kuulosti lupaavalle lauseelle; Jokiklaani saa pian aivan mahtavan uuden oppilaan :D Mutta hieno tarina, saat 25 KP.

~ Naty

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntysydän, Varjoklaani
30.01.2015 15:36
Mäntysydän juoksi hengitys hinkuen jäniksen perässä. Jänis oli aina vain suuremman välimatkan päässä ja vain epätoivo ja nälkä sallivat Mäntysydämen jatkaa takaa-ajoa.
Sitten jänis loikkasi järven jäälle ja Mäntysydän jarrutti. Kolli jäi raskaasti huohottaen lumiselle järvelle katselemaan, kuinka jänis loikki kohti saarta.
Muut metsästyspartion jäsenet, Keltaturkki, Yösiipi ja Kotkatassu saavuttivat hänet.
"No, parempi onni seuraavalla kerralla", Yösiipi huokaisi ja lähti pois.
Mäntysydän tyytyi murahtamaan. Hän katseli vielä turhautuneena jäätyneelle järvelle, jonne jänis oli kadonnut.
Kotkatassu oli istahtanut hänen viereensä. Kylmä viima pörrötti ruskean oppilaan karvoja.
"Hei, katso! Onko tuo se jänis, jota jahtasit?" Kotkatassu kysyi yhtäkkiä.
Mäntysydän siristi silmiään. Järvelle oli ilmestynyt kaksi hahmoa. Jäniksiä.
"Ei kannata lähteä perään. Ne ovat liian kaukana ja sitä paitsi jää saattaa pettää", Mäntysydän murahti ja nousi ylös lähteäkseen. Hän antoi hännällään Kotkatassulle merkin seurata, mutta kukaan ei seurannut.
Mäntysydän kääntyi katsomaan, mikä oppilasta viivytti ja näki tuon kiitävän järvellä kohti jäniksiä.
"Kotkatassu, heti takaisin!" hän rääkyi, mutta tuuli kuuletti hänen ääntään päinvastaiseen suuntaan.
"Typerä oppilas!" Mäntysydän murahti. Hän kääntyi katsomaan metsään. Keltaturkkia ja Yösiipeä ei näkynyt.
#Ei auta muu kuin lähteä perään.#
Mäntysydän loikkasi lumipeitteiselle jäälle ja kiisi raidallisen oppilaan perään. Hän saavutti Kotkatassua nopeasti, mutta ei tarpeeksi nopeasti. Oppilas pysähtyi äkisti ja peruutti muutaman askeleen. Jää kuitenkin petti kollin takakäpälien alta ja ruskea turkki hukkui veteen.
"Ei!" Mäntysydän huusi. Hän saavutti onnettomuuspaikan nopeasti ja ryömi kohti avantoa, jonne Kotkatassu oli kadonnut. Samassa ruskea pää pulpahti pintaan ja Mäntysydän huokaisi helpotuksesta.
"Apua!" Kotkatassu kähisi ja yritti räpiköidä kohti Mäntysydäntä.
"Ei hätää", Mäntysydän rauhoitteli ja kurotti kohti oppilasta. Hän sai otteen niskasta, mutta sitten jää murtui hänenkin allaan. Mäntysydän molskahti naama edellä veteen, joka oli turruttaa hänen aistinsa. Soturi räpiköi pintaan ja tarttui uudestaan Kotkatassun niskasta. Oppilas värisi ja tuntui painavalta kuin mäyrä.
Mäntysydän töni oppilaan kuiville ja räpiköi itse perässä. Kuin ihmeen kaupalla he olivat pelastuneet. Nyt oli enää päästävä pois petolliselta jäältä.
"Jos enää koskaan teet tuollaisia typeryyksiä, vannon että tapan sinut!" Mäntysydän kähisi ja lähti raahaamaan Kotkatassua kohti turvallista maaperää.

//Piiiiitkästä aikaa tarina :3//
Vastaus:Tästä saat 23KP:ta :3

:: Ratchet

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: savupuro
Kotisivut: http://myrskyklaani/
18.01.2015 10:22
Kauriinloikka oli sairaana ja Savupuro oli levoton. Mutta sehän oli ymmärrettävää sillä Kauriinloikka oli hänen mestarinsa. Nyt Savupuro oli metsästämässä Vaahterahännän ja Harmaahampaan kansaa. He olivat Jokiklaanin lähettyvillä. Savupuro katseli virtaava vettä. Hän ajatteli että jos hänen mestarinsa kuolisi ja kun he olivat olleet hyvin läheisiä kun Savupuro oli ollut hyvin pieni. Hänen surullinen katseensa heijasti vedessä.
"Miksi olet noin masentunut?" Kysyi tuttu ääni
Savupuron silmät laajenivat pyöreiksi.
"Tara!" Savupuro huusi ja syöksyi hänen vierelleen.
"Olet kasvanut ja kuulin että olet saanut soturin nimesi." Tara maukui
"Kyllä." Savupuro maukui
"Mutta miksi ihmeessä olet noin alla päin sitten?" Tara kysyi
"Noh Kauriinloikka on haavoittunut." Savupuro maukui
"Voi ei, miksi?" Tara sanoi
"En tiedä." Savupuro maukui
Savupuro oikeasti tiesi että mikä se oli ja aavisti kuka se oli mutta hän ei halunnut kertoa sitä kenellekään.
"Minun o mentävä nyt kuitenkin." Tara sanoi ja lähti pois.
Savupuro haistoi vesimyyrän ja valmistui nappaamaan sen. Kun Savupuro oli saanut vesimyyrän hampaisiinsa hän haistoi toisen hajun.
Hänen karvansa nousivat pystyyn ja hän katsahti ylös missään ei näkynyt mitään niin hän katsoi uudelleen ja ukkospolun varressa seisoi kissa.
Savupuro tunnisti heti kissan.
"Tiikeritähti!" Savupuro sähisi
"Savupuro!" Vaahterahäntä maukui
"Lähdetään." Harmaahammas maukaisi
"Hyvä idea." savupuro maukui ja kääntyi kohti kahta kollia. Sitten he lähtivät juoksemaan kohti leiriä.
#Mitä hän tekee täällä, jos hän löytää minut olen pulassa!# savupuro ajatteli
Kun he saapuivat leiriin Savupuro ryntäsi suoraan Kauriinloikan luo.
"Tässä ruokaa." Savupuro maukui ja laski myyrän Kauriinloikan viereen. kauriinloikka nousi ja ryhtyi syömään.
"Mitä Vaahtokukka sanoi kun näytä paljon terveemmältä." Vaahterahäntä maukui kun oli tullut Savupuron viereen.
"Hän sanoi että pääsen tämän kuun kuluttua jos vointini ei pahene." Kauriinloikka kähisi
"Se on hienoa." Savupuro kehräsi
"Tuletko kanssani syömään Savupuro?" Oranssi kolli kysyi
"Kyllä kai." savupuro maukui ja he lähtivät riista kasalle. Savupuro otti oravan suuhunsa ja kantoisen puun alle ja Vaahterahäntä tassutti perässä pulu leukojensa välissä.
"Muuten näin jotain kun metsästimme." Vaahterahäntä maukui
"Niinkö minä myös ja se näytti kissalle." ´Savupuro maukaisi
"Se näytti minusta Tiikeritähdelle." Oranssi kolli murisi
"Se oli hän." Savupuro maukui synkästi
"Noh kuitenkin on hienoa että Kauriinloikka pääsee pois piaan." Vaahterahäntä maukui
"Niin." Savupuro maukui iloisena
Mutta miksi Tiikeritähti olisi palannut etsimään Savupuroa? Noh se nähdään pin:)

Vastaus:20 KP:ta tästä tarinasta (:

:: Ratchet

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova, Tuuliklaani
14.01.2015 21:33
Tiirajuova avasi silmiään hiukan. Kolli venytteli varoen, vaikka haavat olivatkin jo ummessa, eikä niihin sattunut enään. Kolli nousi istumaan ja kääntyi nuolemaan selkäänsä. Hänen pienestä taistelusta oli jo monia päiviä, ja haavat parantuneet yllättävän hyvin.
>Ensi kerralla maksan kyllä samalla mitalla takaisin<Tiirajuova ajatteli äreissään, mulkoilessaan häntäänsä, joka oli lyhentynyt hiirenmitan. Soturi huokaisi hiljaa ja katseli sammalpediltään parantajan pesän suuaukkoa. Tähtisumu ei ollut paikalla, ja Kultatassu nukkui sikeästi. Tiirajuova hymyili pienesti. Jos hän kävisi vähän oikomassa jalkojaan, ennenkuin Tähtisumu palaisi. Kolli tunsi olonsa pahan teossa olevaksi oppilaaksi noustessaan tassuilleen. Tähtisumu oli määrännyt häntä pysymään aloillaan jottei haavat aukeaisi uudelleen. Mutta se oli ihan liian pitkästyttävää. Tuntui kuin hän olisi ollut pesässä koko ikänsä. Tiirajuovalla oli ikävä partioita, sotureiden pesää, metsästystä ja kaikkea. Parantajan pesä tuntui tunkkaiselle, ja yrttien kirpeä haju oli tainnuttanut hänen hajuaistin. Raidallinen kolli hipsi pesän suulle, ja kurkisti varoen ulos. Kullanruskeaa parantajaa ei näkynyt. Tiirajuova tarkasteli hetken ympäristöään ja livahti lopulta ulos. Aukiolla ei näkynyt ketään juuri nyt, ja kolli astui ulos auringonvaloon. Viileä huurre peitti ohuena, kimaltalevana kerroksena maata, ja hänen jälkeensä jäi ohuet tassunjäljet. Raidallinen kolli kierteli lähellä pesää, jotta ehtisi takaisin tarpeeksi nopeasti. Tuntui hyvältä poistua pesästä. Ilma oli jäähtynyt huomattavasti, ja raikas tuuli pörrötti kevyesti hänen turkkia. Tiirajuova veti syvään henkeä, ja hitaasti yrttien voimakas tuoksu katosi. Kissa heilutti häntäänsä pirteämpänä. Tuuli tuntui voimistuvan hiukan, ja kolli pörhisti paksua karvaansa. Lehtikato oli todella tulossa, vaikka lumi ei ollutkaan vielä peittänyt nummia.
"Hei hetkinen! Sinunhan pitäisi olla pesässä!"Tiirajuova säpsähti ja käänsi päätään. Tähtisumu asteli pitkä häntä heiluen kollia kohti, pari yrttiä roikkuen leuoista. Hetken ajan Tiirajuova punnitsi, jäisikö selittämään, vai livistäisi.
"Mennään mennään"hän nurisi ja sujahti pesään liukkaasti kuin käärme. Tiirajuova laskeutui pedille, pienen tömähdyksen saattelemana. Tähtisumu asteli sisälle äkäisen näköisenä.
"Miten haavasi muka paranevat jos loikit ympäriinsä etkä kuuntele?"parantaja motkotti. Tiirajuovan korvat painuivat hiukan luimuun nolostuneena.
"En minä loikkinut. Oikaisin vain jalkojani"soturi puolustautui. Kullanruskea naaras heilutti häntäänsä ja vei yrtit paikoilleen.
"Kun minä sanon että pysy pesässä, tarkoitan sitä"naaras murisi silmät hehkuen hiukan. Tiirajuova huokaisi ja asetti käpälät rintansa alle.
"Anteeksi Tähtisumu..."parantaja tuhisi ja asteli hänen luokse. Naaras nuuhki haavoja tarkasti.
"No milloin voin lähteä metsälle?"Tiirajuova kysyi hiukan varoen.
"Ne paranevat hyvin, mutta voivat yhä aueta uudelleen..."Tähtisumu naukui epäilevästi.
"No enkö saisi mennä metsälle kokeilemaan? Lupaan tulla heti takaisin jos ne aukeavat"Tiirajuova ehdotti toiveikkaana. Tähtisumu siristi silmiään punnitsevasti. Tiirajuova tuijotti suoraan parantajan silmiin.
"Äh, no hyvä on. Takiaiskorva tarvitsee metsästyspartioonsa vielä yhden kissan. Mene heidän mukaan"Tiirajuova loikkasi jaloilleen riemuissaan.
"Selvä juttu!"soturi livahti ulos pesästä silmät kiiluen.

Tiirajuova silmäili leiriä. Häneltä ei mennyt kauaakaan huomata valkea kolli joka kierteli aukiolla. Tiirajuova loikki Takiaiskorvan luokse.
"Hei Takiaiskorva! Pääseekö metsästyspartioon vielä mukaan?"Takiaiskorva hätkähti ja kääntyi hänen puoleen.
"Ai Tiirajuova, hei. Eikö sinun pitäisi olla Tähtisumun luona?"valkea kissa nytkäytti korviaan uteliaana.
"Hän antoi luvan lähteä"kolli selitti häntäänsä heiluttaen. Takiaiskorva nyökkäsi hiukan.
"No sitten, tule vain. Otin mukaani jo Vatukkatassun ja Punarintasiiven, jos ei haittaa?"kolli naukui hiukan kysyvästi, viitaten Tiirajuovan oppilaaseen.
"Ei mitään ongelmaa, murehdin viimeiset pari päivää että mitä hän tekisi"Tiirajuova kehräsi. Takiaiskorva hymyili hiukan ja lähti kohti Punarintasiipeä ja Vatukkatassua. Naaraat istuivat sisäänkäynnin lähellä. Tiirajuovan selkää pitkin kulki pieni inhon väristys kun Punarintasiipi katsoi häntä ylimielisesti. Vaalea naaras ei sitten millään päässyt yli siitä että Tiirajuova oli valinnut Varissiiven eikä häntä. Mutta kolli ei jaksanut enään välittää naaraan äkäilystä, vaikka häntä kismitti yhä se että Punarintasiipi oli yrittänyt erottaa hänet ja Varissiiven. Tiirajuova asteli Vatukkatassun luokse.
"Pääsitkö jo pois parantajan pesästä? Upeaa! Jään jälkeen muista kun pötkätät vain siellä"Vatukkatassu nälväisi. Tiirajuova hymähti.
"Se ei ole vielä varmaa, haavat voi aueta uudelleen"kolli vastasi vakavempana.
"No, meidän on paras lähteä jotta ehdimme ennen iltaa takaisin"Punarintasiipi tuhahti. Takiaiskorva nyökkäsi.
"Tulkaa"valkea kissa johdatti partion ulos leiristä lumeen peittyneille nummille.
"No sinulla on Takiaiskorva hyvä suojaväri metsästykseen"Tiirajuova huomautti. Hänen oma punaruskea turkki erottui jo kaukaa. Takiaiskorva virnisti hiukan.
"No, jos jotain hyvää niin pahaakin. Teidän turkkinne sopii viherlehteen, ja minun lehtokatoon"kolli totesi ja nuuhki ilmaa. Tiirajuova pörhisteli karvojaan viileässä tuulessa.
"Onko kylmä?"Punarintasiipi ilveili. Tiirajuova heilautti äkäisenä häntäänsä.
"Ehkä on paras hajaantua"Takiaiskorva tunki heidän väliin, ehkäistäkseen riidan joka kyti ilmassa. Tiirajuova nyökkäsi hiukan. "Jos sinä lähdet Vatukkatassun kanssa tuohon suuntaan, ja minä ja Punarintasiipi menemme tuonne"Takiaiskorva heilautti häntäänsä osoittaakseen suuntaa.
"Käy. Tavataan täällä myöhemmin"Tiirajuova naukaisi ja marssi lumiseen kanervikkoon oppilaansa kanssa. Vatukkatassu nuuhki ilmaa valppaana,ja Tiirajuova seurasi naarasta sivusilmällä. Vatukkatassu oli älykäs, nopea oppimaan ja itsevarma, mutta kaikkea hankaloitti naaraan itsepäisyys, terävä kieli ja kärsimättömyys.
>Mutta hänestä tulee hieno soturi<Tiirajuova päätti päässään.

"Kuule, nuo sinun arvet ovat aika rumia"Vatukkatassu naukaisi suoraan kun Tiirajuova asteli oppilaan luokse laiha jänis suussaan. Kolli heilautti korviaan ja murahti. Hän laski jäniksen alas ja vilkaisi arpiaan.
"No, mutta arvet kuuluvat soturin elämään"Tiirajuova vastasi lopulta.
"Mutta mitäs sinä olet jo saanut?"Vatukkatassu irvisti turhaantuneena.
"En mitään. Ainut hiiri jonka näin katosi lumen alle"Tiirajuova murahti myötätuntoisena.
"Nyt on kylmä ja harvat eläimet lähtevät pesistään. Yritä uudelleen kun sää lauhtuu hiukan"kolli neuvoi.
"Mutta meidän pitää jo palata. Takiaiskorva ja Punarintasiipi ovat varmaan valmiita"raidallinen kissa asteli kanervikkoon häntä heilahtaen. Vatukkatassu seurasi häntä nyrpeänä ja pettyneenä. Tiirajuova tarpoi upottavassa lumessa ja piti jäniksen tiukasti leuoissaan. Saalis oli ollut tuuria, se oli paennut jotain ja Tiirajuova oli ollut sen kolon edessä. Jänis oli juossut suoraan hänen kynsiin.
>No tuskin sillä on väliä miten se on saatu<hän ajatteli. He saapuivat pian takaisin tapaamispaikalle. Takiaiskorva istui aloillaan, jalkojensa juuressa laiha hiiri ja pieni lintu. Punarintasiivellä oli harakka, joka näytti olevan pelkää luuta ja nahkaa.
"Tulittehan viimein. Tänne jäätyy"Punarintasiipi tuhahti. Takiaiskorva pyöräytti silmiään ja poimi saaliinsa.
"Kanna sinä tuo Vatukkatassu"Valkea kolli sysäisi linnun oppilaalle. Naaras ei alkanut vängätä vastaan soturille ja noukki saaliin suuhunsa. Partio marssi takaisin leiriä kohti. Tuuli alkoi voimistua ja lunta sataa maahan nopeammin.

Tiirajuova oli tyytyväinen kun he pääsivät leiriin. Hän oli lumen kuoruttama, ja sulanut lumi oli läpäissyt hänen turkin. Kolli värisi hiukan kylmästä. Lumisateessa ei tahtonut nähdä kuonoaan pidemmälle. Hän pääsi tuoresaaliskasalle jossa ei ollut mitään muuta kuin kohmettunut laiha hiiri. Kuningattaret ja klaaninvanhimmat olivat jo varmaan ruokittu. Tiirajuova tiputti jäniksensä ja otti kohmettuneen hiiren. Se ei ollut kuin suupala, ja hän aikoi jakaa sen vielä Varissiiven kanssa. Tiirajuova asteli ensin parantajan pesälle vievään tunneliin.
"Tähtisumu?"kolli huhuili. Kullanruskea naaras putkahti näkyviin.
"Kas Tiirajuova. Miten metsästys sujui?"parantaja kysyi tarkkaillen hänen lumista, arpista ja laihaa hahmoa kynsistä korvan päihin.
"Hyvin, haavat eivät auenneet tai mitään vakavaa. Mietin vain saisinko jo lähteä täältä?"Tähtisumu siristi silmiään mutta katsoi jonnekkin hänen taakse. Parantajan ilme heltyi.
"Hyvä on, jos tulet näyttämään joka päivä haavojasi vielä"
"Tottakai! Kiitos Tähtisumu"kolli kääntyi ja huomasi Varissiiven joka katsoi häntä silmät tuikkien. Tiirajuova ravasi naaraan luokse kehräten. Varissiipi pukkaisi häntä päällään pehmeästi.
"Pääsit pois sieltä vihdoin vai?"Varissiipi kehräsi matalasti. Tiirajuova nyökkäsi ja lähti tassuttamaan kohti pientä syvennystä leiriä ympäröivän pensaan juurella. Varissiipi seurasi häntä, ja kaksikko käpertyi hiukan oksien alle suojaan.
"Näillä keleillä toivoo että olisi pesät minne mennä piiloon"naaras murahti. Tiirajuova laski laihan hiiren heidän eteen.
"No, minä mieluummin näen taivaan"kolli hyrisi. Varissiipi naurahti.
"Minkä taivaan? Tällä sateella ei näe edes omia käpäliään"Varissiipi nurisi ja ahmaisi puolet hiirestä. Tiirajuova kumartui syömään oman osansa. Kohmettunut, pieni hiiri ei vienyt edes pahinta terää hänen nälästään. Mutta piti vain kestää. Kaikki näkivät nälkää lehtikatona. Kolli käänsi kylkeään ja painautui Varissiipeä vasten. Heidän raidalliset turkit sekoittuivat yhteen, ja lämpö valtasi Tiirajuovan kehon. Kolli kehräsi matalasti, katsellen silmiensä raoista lunta joka piiskasi armottomana leiriä. Kissat kasaantuivat oksien alle suojaan ja aukion keskelle jäi vain vartijat. Tiirajuova ummisti silmänsä, ja haistoi viimeikseksi Varissiiven pehmeän hajun ennen hän nukahti.

//taas pitkäst aikaa tarina:D//
Vastaus:Saat tästä 42KP:ta :3

:: Ratchet

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: savupuro
Kotisivut: http://myrskyklaani/
10.01.2015 12:19
Savupuro oli saanut juuri soturinimensä ja pursusi intoa. Hän istui puun oksassa ja katseli auringon viimeisiä säteitä. Piaan hänen viereen hyppäsi Haukkahalla.
"Haukkahalla mitä teet täällä?" savupuro maukui ihmeissään
"No tulin onnittelemaan sisarpuoltani uudesta soturinimestään." Haukkahalla vastasi
"No kiitos, mutta..." Savupuro maukui
"Niin?" Haukkahalla kallisti päätään
"Sinä et saisi olla täällä että jos joku huomaa sinut niin..." Savupuro ei kerennyt maukua loppuun kun joku huusi puun alta.
"Keitä siellä on?" Tumma kissa huusi. Savupuro yritti nähdä kuka kissa oli.
"Vatukkakynsi." Haukkahalla maukui
"Haukkahalla mitä teet täällä?" Vatukkakynsi maukui ja kiipesi puun oksalle.
"No onnittelin savupuroa nimestään.
"Vai niin mutta sinun on lähdettävä." Vatukkakynsi maukui
"Älä kerro Haukkahallasta Tulitähdelle sillä siitä tuli kauhea riita." Savupuro aneli. Vatukkakynsi katsoi Savupuroa hetken.
"Hyvä on." Vatukkakynsi maukui
Haukkahalla nyökkäsi ja lähti.
"Tule sinäkin Savupuro sillä sinua kaivataan leirissä." Vatukkakynsi kertoi
"Selvä, ihan kohta." Savupuro maukui ja nuuhkaisi ilma ja hyppäsi alas puusta. Kun Savupuro ja Vatukkakynsi astuivat leiriin niin siellä oli aivan hiljaista.
"Missä kaikki ovat?" Savupuro maukui
"Savupuro, Vatukkakynsi tekö siellä?" Harmaahammas maukui
"Kyllä mitä on tapahtunut?" Vatukkakynsi maukui
"En tiedä jokin oli täällä." Harmaahammas maukui vakavasti
"Mikä?" Savupuro maukui
"Leirin sisällä tapahtui kummia." Lehväpilvi maukui ja kömpi piilostaan.
"Minkälaista?" Vatukkakynsi maukui ihmeissään
"Sitten Harmaahammas näytti hännällään merkin seurata.
"Voi ei!" Savutassu maukui ja katsoi maahan. Maassa makasi kolme myrskyklaanin elotonta kissaa.
"Ovatko nuo Höyhensulka, Rastasjalka ja Hiiritassu?" Vatukkakynsi maukui
"Kyllä." Harmaahammas maukui surullisena
"Kuka tappoi heidät?" Savutassu kysyi
"Se oli kuin kissa mutta musta ja suuri." Vaahterahäntä maukui
"Vaahterahäntä oletko kunnossa?" savupuro maukui ja meni nuolemaan ystäväänsä
"Kyllä, mutta kauriinloikka voi huonosti." Vaahterahäntä kertoi
"Vie minut hänen luokseen." Savupuro maukui
Vaahterahäntä ja Savupuro tassuttivat parantajan pesälle.
"Kauriinloikka?" Vaahterahäntä maukui
"Niin." Kauriinloikka puuskutti
"Savupuro on täällä." Vaahterahäntä maukui sitten Kauriinloikka nousi istumaan.
"Kauriinloikka." Savupuro kiiruhti vanhan mestarin luokse ja alkoi putsata häntä.
"Anna anteeksi kun en ollut paikalla auttamassa." Savupuro maukui surullisena
"Ei haittaa minä en ikinä menettänyt luottamustani sinuun." Kauriinloikka maukui mutta yhtäkkiä kaatui maahan tajuttomana ja eikä hengittänyt.
"Kauriinloikka, Kauriinloikka, Kauriinloikkaa!" Savupuro ulvoi. Sitten Vaahtokukka ryntäsi heidän luokse.
"Mitä tapahtui?!" Hän kysyi
"En tiedä hän kaatui yhtäkkiä." Vaahterahäntä kertoi
Sitten Vaahtokukka otti erinlaisia yrttejä ja antoi niitä Kauriinloikalle.
"Ei hätää hän toipuu kyllä." Vaahtokukka maukui
"Selvä, mennään Savupuro." Vaahterahäntä maukui ja he kääntyivät pois.

"
Vastaus:Hyvä tarina, en löytänyt kirjoitusvirheitä, ja tarinaa oli mukava lukea. Annan tästä 21 KP:ta

:: Ratchet

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaislapentu, Jokiklaani
26.12.2014 09:57
Illankuiske ja Huomenkukka olivat sopineet vievänsä tänään pennut leirin ulkopuolelle ulkoilemaan! Kaislapentu ei meinannut nahoissaan pysyä vaan pomppi emonsa ympärillä kuin olisi kävellyt kuumalla hiekalla lumen ja jään peittämän maan sijaan, yltyen vähän väliä pyrähdyksiin muiden edelle.
”Au, varo vähän!” Kaislapentu liukui pysähdyksiin mukkelis makkelis lumipenkkaan onnistuttuaan juoksemaan jonkun oppilaan jalkoihin. Vaalea oppilas vain pudisteli itseään ja jatkoi säilöttyä sammalta hampaissaan kohti vanhimpien pesää. Kaislapentu aivasti lumet lentoon kuonoltaan ja ravisteli kiteet turkistaan. ”Melkein onnistuit sotkemaan sulaneet sammaleet taas lumeen, on sinun syytäsi jos Kurnumaha kynsii minulta korvat”, oppilas valitti mennessään ja kiirehti askeleitaan.
”Kaislapentu!” Kaislapentu kuuli toruvan ja tiukan ääneen ennen kuin hän ehti pyytää anteeksi kiireiseltä oppilaalta.
”Jos et rauhoitu, saat luvan jäädä Perhonsiiven vahdittavaksi yksin pentutarhaan ennen kuin aiheutat lisää ongelmia muille”, Illankuiske jatkoi tyytymättömänä pentunsa käytökseen. Kaislapentu kääntyi korvat luimussa tulosuuntaansa. Illankuiske oli nopeasti ehtinyt Kaislapennun kohdalle ja pyyhkäisi tätä toruvasti hännällä korvien ympäri. Illankuiskeen takana Huomenkukan ottopennut kävelivät kiltisti joukon mukana ryntäilemättä. Se johtui siitä, että pennut olivat pitkään olleet yskäisiä ja ehkä vieläkin heikkoja. Tai ainakin Vaahterapentu ja Pikkupentu panostivat hyvään käytökseen, että pääsisivät vihdoin pentutarhan ulkopuolelle kunnolla. He vain intoilivat kovaan ääneen tulevasta reissusta. Kaislapennunkin olisi pitänyt älytä toimia niin, kun Illankuiske oli koko ajan huolehtinut, ettei hänkin sairastuisi ja joutuisi pentutarhaan eristyksiin.
”Lupaan käyttäytyä kiltisti”, Kaislapentu maukui kuuliaisesti ja siirtyi kävelemään joukkion hännille vaikka jalkoja kihelmöi levottomuudesta. Kaislapennun pieni häntä vispasi kiivaasti puolelta toiselle. Oli niin vaikeaa käyttäytyä hyvin ja olla kärsivällinen, kun oikeasti halusi nähdä kaiken tuon maailman leirin ulkopuolella nyt ja heti!
”Hei, Illankuiske, Huomenkukka”, Kaislapentu kuuli tutun matalan maukaisun. Mustakynsi oli astahtanut joukkion eteen juuri leirin uloskäynnillä ja kaikki pysähtyivät. Huomenkukka ja Illankuiske vastasivat kohteliain nyökkäyksin samalla kun Kaislapentu teki pari levotonta pyörähdystä paikallaan. Mennään jo!
Pieneltä levottomalta pennulta jäi huomaamatta monta asiaa. Huomenkukka kohotteli kulmiaan vihjaavasti Illankuiskeelle kysyessään Mustakynneltä: ”Mikäs sinut meidän reitillemme tuo, Mustakynsi?”
Illankuiske sivalsi ilmaa hännällään ärtyneenä ja pudisti Huomenkukalle päätään mahdollisimman huomaamattomasti. Joillakin oli yhä vaikeuksia ymmärtää, että vaikka Mustakynsi oli (niin koko leiri luuli) Kaislapennun isä ja hyvissä väleissä Illankuiskeen kanssa, he eivät olleet kumppaneita eivätkä sellaisiksi ryhtyisi vaikka kuinka viettivät aikaa yhdessä sattumalta tai muiden ohjailemana. Illankuiske ja Perhonsiipi olivat kumppanit.
”Sammalturkin pitäisi tänään venyä niin moneen suuntaan yhtä aikaa että lupasin hänen sijastaan tulla teille vahdiksi leirin ulkopuolelle”, Mustakynsi ilmoitti. Kaislapennun harmin sävyttämä malttamattomuus laantui aavistuksen. Hienoa, Mustakynsi ei taatusti olisi niin tiukka vahti! Illankuiske kiitti ilahtuneena siitä, että Mustakynsi vaivautui päästämään Sammalturkin pälkähästä. Kaikilla kokeneilla metsästäjillä, myös Mustakynnellä, oli joka tapauksessa tassut täynnä työtä kun ruokaa piti etsiä koko ajan lehtikadon aikaan.
”Kiirehditään nyt eikä mennä läheistä aukiota kauemmas, muutaman ketunloikan matka vain.” Illankuiske ja Huomenkukka nojautuivat eteenpäin kiinnostuneina, Mustakynsi puhui kiirehdityin sanoin ja vaihtoi painoa jalalta toiselle levottomana. ”Vanhimmat ovat erittäin kärttyisiä nivelten kolotuksen takia ja juoksuttavat oppilaita raukkojen kestorajoille asti. Mutta en moiti, minäkin haistan lähestyvän lumimyrskyn.” Kaikki täysikasvuiset kissat nostivat kuononsa taivaalle Mustakynnen sanojen johdosta. Kaislapentu, Vaahterapentu ja Pikkupentu tekivät samoin. Kaislapentu näki vain haalean värisen mutta kirkkaan taivaan eikä haistanutkaan mitään.
”Olet oikeassa. No niin, tulkaahan pikkuiset, seurataan Mustakynttä pikaisesti niin ehditään olla mahdollisimman pitkään ulkona ennen myrskyä…” Huomenkukka sitten paimensi. Kaislapentu jäi vielä hetkeä pidemmäksi aikaa katselemaan taivaalle ymmällään, kunnes Pikkupentu hyppäsi hänen selkäänsä kiusoitellen.
”Hippa!”
Kaislapennulle tuli kiire juosta häntä karkuun juoksevien toisten pentujen perään, eikä kukaan muistanut että olisi pitänyt seurata Mustakynttä.

Pennut olivat jo pian kyllästyneet hippaleikkiin aukiolla, jonne Mustakynsi oli lopulta jylähtävällä äänellä saanut ryntäilevät pennut pysähtymään. Kaislapentu katseli tylsistyneenä, kuinka Huomenkukka ja Illankuiske jakoivat kieliä paksusta hangesta esiin pistävällä varpumättäällä. Mustakynsi istui vähän kauempana korkean kivenlohkareen päällä ja katseli tarkkaavaisesti ympärilleen kuhunkin suuntaan vuorollaan. Kaislapentu värähti kylmästä ja pörhisti turkkiaan lisää. Se ei auttaisi loputtomiin jos Kaislapentu vain seisoa tapittaisi paikoillaan.
”Leikitäänkö vaanipiiloa”, Vaahterapentu hihkaisi saaden Kaislapennun huomion kiinnittymään taas ystäviinsä. Vaahterapentu ja Pikkupentu olivat yhtä lailla pörhistäneet turkkinsa lehtikadon kylmiä kynsiä vastaan. Kaikki kolme pentua olivat lumessa erivärisiä pieniä karvapalloja.
”Ei tällä aukiolla ole kunnon piiloja ja jäljet näkyvät liian selvästi lumessa”, Pikkupentu valitti.
”Et osaa vain piiloutua. Minä voin mennä ensin piiloon niin sittenpähän näet, kuinka hyvin osaan keksiä piiloja missä tahansa ympäristössä!” Vaahterapentu uhitteli röyhistäen pientä rintaansa. Kaislapentu tirskahti huvittuneena. Vaahterapentu käänsi leimuavan katseen Kaislapentuun.
”Viimeksi piilouduit niin hyvin, että musta häntäsi näkyi lunta vasten kauas eikä tarvinnut edes jäljittää hajua”, Kaislapentu muisteli. Vaahterapentu pyöräytti silmiään suuttumatta sen enempää kommentista.
”Noh, silloin oli silloin. Nyt lupaan että ette löydä minua ennen kuin pitää lähteä. Tai muuten lupaan olla ensimmäinen hippa kaikissa leikeissä koko loppukuun ajan”, Vaahterapentu maukui puhkuen itsevarmuutta. Pikkupentu tarttui heti tarjoukseen ja kääntyi nopeasti ympäri rutistaen silmänsä kiinni ja luimistaen korvansa, ettei näkisi tai kuulisi mihin piiloutuja menisi.
”Sinuna menisin jo”, Kaislapentu neuvoi ja matki Pikkupentua. Ei mennyt kauan, kun Vaahterapennun askeleiden lumen vaimentamat äänet kaikkosivat.

”Minä olen sitä mieltä, että Vaahterapentu kasvatti siivet ja lensi leiriin lämpimään nauramaan meille”, Pikkupentu valitti kun oli taas hetken yrittämisen jälkeen ajautunut aivan eri reitille Kaislapennun kanssa ja kadottanut hajujäljen.
”Kokenut metsästäjä on kärsivällinen eikä anna periksi”, Kaislapentu vastasi vaikka hänkin uskoi enää vain kuvittelevansa hajujäljen. Silti sitkeästi Kaislapentu jatkoi jäljittämistä kuono melkein kiinni jäätävässä maassa. Kaiken lisäksi hanki oli pakkautunut siinä kohtaan niin paksuksi, että Kaislapentu joutui loikkimaan vatsa lunta viistäen päästäkseen eteenpäin. Hetkeksi pentuihin huomionsa kiinnittäneen Mustakynnen viikset värähtivät huvittuneisuudesta pikku metsästäjän kömpelölle tarmolle. Jos Kaislapentu ei olisi ollut niin keskittynyt tehtäväänsä, hän olisi varmaan suutahtanut. Mustakynsi käänsi sitten äkisti katseensa kun kuuli rasahduksen aukion toiselta puolelta pusikosta. Varoitushuuto jäi huutamatta kun Mustakynsi näkikin kuinka tuttu pennun musta hännänpää vilahti syvemmälle piiloon. Pikkupentukin kuuli ääneen ja lähti kiinnostuneena loikkimaan pusikkoa kohti. Mustakynsi keskittyi huvittuneena seuraamaan ehtisikö Vaahterapentu vaihtamaan piilopaikkaa ennen paljastumistaan.
Kaislapentu oli nyt aivan varma että oli haistanut Vaahterapennun ja uskoi näkevänsä myös jäljet lumessa! Innostuneena Kaislapentu kiihdytti loikkiaan ja sai pian juosta paksuksi kertyneestä lumesta vapautuneena nopeammin jäätyneen hangen päällä.
Yhtäkkiä luonnoton tiukka tuulenpuuska puhalsi päin Kaislapennun kasvoja ja sai pennun liukumaan pysähdyksiin. Ilmaan lennähtänyt lumi leijui rauhallisesti maahan, mutta Kaislapentu pidätti hengitystään.
”Mitä nyt, Hopeapentu?” Kaislapentu kysyi ääneen. Kaislapentu kuuli vastauksen aivan toisaalta.
”Mitä sinä hiirenaivo teet! Tule pois sieltä!” Mustakynsi maukaisi säikähtäneenä ja kiirehti vetämään tassullaan Kaislapennun luokseen, takaisin kohti aukiota. Kaislapentu kierähti päästä pyörällään ympäri tassunvedon voiman johdosta.
”Mitä? Mistä on kyse, Mustakynsi? Mitä tapahtui, onko Kaislapentu kunnossa?” Kaislapentu kuuli seuraavaksi emonsa hermostuneet maukaisut. Kaislapentu ei itsekään vielä tiennyt mistä oli kyse.
”Hetkeksi käänsin selkäni ja Kaislapentu yritti juosta päätä pahkaa jokeen”, Mustakynsi selitti. Kaislapentu sai vihdoin rauhassa nousta jaloilleen ja pudisti päätään kiivaasti puolustukseksi. Pienet niskakarvat pörhistyivät kun Kaislapentu tuohtui perättömästä syytöksestä.
”En ikinä! Eihän jokea edes näy vielä!” Kaislapentu kiisti vaikka vanhempien kissojen hätäännys oli tarttunut pentuun ja sai tämän äänen värähtämään.
Mustakynsi ravisti päätään ärtyneenä. ”Tämän takia te ette saa mennä yksin leirin ulkopuolelle, ette tiedä vielä puoliakaan siitä mitä teidän pitäisi selvitäksenne hetkeä kauempaa elossa”, Mustakynsi sähähti. Sitten Mustakynsi asteli oudosti, kevyesti ja askeliaan venyttäen takaisin siihen suuntaan josta oli käynyt Kaislapennun hakemassa. Tarpeeksi kauas edettyään Mustakynsi taputti lumea kummallisesti tassullaan muutaman kerran. Kaislapentu kallisti päätään aivan ymmällään.
Yhtäkkiä lumen pinta vain vajosi ja katosi rymähdyksen ja loiskahduksen saattelemalla. Ennen sitä Mustakynsi oli salaman nopeasti loikannut turvallisen etäisyyden päähän. Hetkinen, loiskahduksen?
”Vou”, Kaislapentu kuuli Pikkupennun äänen vierestään. Kaikki muutkin olivat jo ehtineet paikalle ihmettelemään hälyä. Kaislapentu kurotti kaulaansa nähdäkseen saman kuin muutkin.
Siinä kohtaa missä ennen näytti olleen vakaa lumen peittämä maanpinta virtasi nyt hyisen harmaa joki, tummana ja uhkaavana.
”Joskus tuuli puhaltaa ja jäädyttää penkan petollisen vakaaksi virtaavan joen ylle. Etenkin keväällä joen levetessä sulamisvesien johdosta tuollaiset penkat ovat hengenvaarallisia. Eivät pelkästään pennuille”, Huomenkukka selitti värittömällä äänellä, mutta katsoi merkitsevästi vuorollaan kumpaankin pentuaan. Pikkupentu ja Vaahterapentu tapittivat emoaan silmät suurina. Kaislapentu taas laski hitaasti katseensa maahan, korvia kuumotti. Miten kaikki isommat kissat tiesivät tuommoista? Oli tylsää kun kerrankin ei voinut mitenkään väittää vastaan. Kaislapentu vain ei ollut tiennyt tai huomannut mitään.
”Onneksi kuitenkin huomasit jotain ajoissa ja pysähdyit, Kaislapentu. Muutama askel lisää niin hanki ei olisi kantanut edes sinua enkä olisi ehtinyt estää sinua tippumasta jokeen”, Mustakynsi huokaisi. Illankuiske nyökkäsi kiitollisena Mustakynnelle ja kumartui nuolaisemaan helpottuneena Kaislapennun tohinassa sotkeutunutta turkkia sileämmäksi.
”Juu, niin kai, kiitos…” Kaislapentu mutisi epämääräisesti vältellen kaikkien katseita. Kaislapentu ei ollut huomannut mitään, vaan ihan joku toinen oli varoittanut häntä edessä odottavasta vaarasta ja saanut pysähtymään.
”Minulla on kylmä”, Vaahterapentu vaihtoi Kaislapennun helpotukseksi aihetta. Huomenkukka kietoi pennun tuuhean häntänsä suojiin.
”Meillä kaikilla alkaa olla, pikkuinen.” Huomenkukka rauhoitteli ensin Vaahterapentua ja nosti kirkkaan katseensa muihin.
”Mentäisiinkö leiriin takaisin? Nyt ei tarvitse edes kiirehtiä vielä, myrskypilvet vasta kerääntyvät taivaanrantaan”, Huomenkukka ehdotti ja viittasi hännällään taivaanrantaan leirin takana, järven yllä. Kaislapentu värähti nähdessään vyöryvän harmaan massan taivaalla. Jos Kaislapentu olisi saanut päättää, kaikki olisivat juosseet äkkiä leiriin piiloon. Mutta kokeneempien ja vanhempien kissojen johdolla matka alkoi taittua rauhallisesti, vastapainona edelliselle tohinalle.
Viipyvästä turvattomuuden olosta huolimatta Kaislapentu jättäytyi aavistuksen jälkeen, jotta pystyi kääntymään vielä ympäri ilman suuria ihmettelyitä.
”Kiitos, Hopeapentu, olit todella rohkea”, Kaislapentu maukaisi hiljaa. Lumi ei enää liikkunut itsekseen ja oli aivan tyyntä myrskyn edellä, mutta Kaislapentu tiesi Hopeapennun kuuntelevan. Hopeapentu oli aina lähellä, näki ja kuunteli. Yleensä Hopeapentu tosin antoi merkkejä itsestään vain kun Kaislapentu leikki yksin tai muuten ei ollut muita kissoja lähimailla. Mutta tänään Hopeapentu oli tehnyt poikkeuksen kun Kaislapentu oli ollut vaarassa.
”Kaislapentu hei, et halua olla täällä kun lumimyrsky saapuu”, loittonevan joukkion häntää pitävä Mustakynsi kääntyi kannoillaan maukaisemaan kuuluvasti. Kaislapentu kiirehti muiden perään. Hän oli aiheuttanut jo tarpeeksi ylimääräistä huolta tänään, mutta onneksi kaikki oli päättynyt silti onnellisesti. Kiitos Hopeapennun.

//Tässä meni vähän aikaa, kun ensimmäinen versio katosi bittiavaruuteen ja piti uusiksi jaksaa kirjoittaa...
Vastaus:No, vaikka sinulla olikin pieniä vastoinkäymisiä, sait aikaan aivan mahtavan tarinan! Saat 45 KP!!

~ S

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->











--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: savupuro
Kotisivut: http://myrskyklaani/
23.12.2014 09:57
Oli jo yö kissat olivat nukkumassa saniaisten keskellä.Savutassu oli hereille ja tuijotti kuuta.
#Haluaisin niin jo kotia leiriin# Savutassu ajatteli.
"Haluaisitko lähteä jo liikkeelle?" Vaahterahäntä kysyi.Savutassu katsahti Vaahterahäntään.
"Kyllä." Savutassu makukui vihreät silmät kiiluen
"Mene vain edeltä." Vaahterahäntä maukui
Savutassu kehräsi.
"Hyvä on mutta minun on otettava pentu mukaani." Savutassu maukui.
"Selvä." Vaahterahäntä maukui ja sitten hän nosti pennun Savutassun selän päälle.
"Nähdään piaan." Savutassu maukui
Vaahterahäntö nyökkäsi ja Savutassu katosi yön pimeyteen.
"Missä Savutassu on?" Kauriinloikka maukui
"Ööh Kauriinloikka?" Vaahterahäntä maukui
Kun Vaahterahäntä keroi että missä Savutassu oli niin kauriinloikka karjaisi.
"Senkin hiiren aivo etkö ymmärrä Savutassu on vielä oppilas ja lähetit hänet metsään missä voi lla kettuja ja haukkoja sillä hänellä on vielä pentu mukana!" Kauriinloikka sähähti
"Mistä minä olisin hoksannut ja hän halusi lähteä en olisi voinut estää häntä!" Vaahetrahäntä maukui
"Mennään nyt hänen peräänsä." Vaahterahäntä maukukaisi
"Kuule jos Savutassu on kuollut niin revin korvat päästäsi!" Kauriinloikka murisi
Savutassu juoksi kohti myrskyklaania.
#Ihanaa saan olla piaan omassa klaanissa!# Savutassu riemuitsi.Mutta piaan Savutassu pysähtyi hän haisto jotain.
"Mitä nyt Savutassu?" pentu kysyi
"Hys." Savutassu maukui
Hän tunsi tassujensa alla että joku rymisti häntä kohti.Piaan hänen niskaansa hyppäsi suurikokoinen kissa.
Savutassu kerkesi heittää pennun sivummaksi.Sitten hän rääkäisi.
"Se oli Savutassu!" Kauriinloikka maukui ja kollit lähtivät juoksemaan nopeasti.
Savutassu hyppäsi pystyyn ja katsoi kuka vastustaja oli.
"Savutassu?" kissa vastasi
"Kuka olet?!" Savutasu tiuskaisi
"Anteeksi kun hyökkäsin kimppuusi." Kissa maukuu ja sitten kissa tassutti Savutassun näkyviin
"Haukkahallla!" Savutassu huudahti
"Mitä täällä teet?" Savutassu maukui
"Kuka on Haukkahalla?" pent kysyi
"Tuo kolli tuossa." Savutassu maukui
"Savutassu onko tuo..?" Haukkahalla maukui
"Ai tuo pentu ei ei se ole minun." Savutassu maukuui
"Minun on kuitenkin mentävä." Haukkahalla maukui
"Nähdään." Savutassu maukui ja samaan aikaan kauriinloikka ja Vaahterahäntä syöksyivät
"Savutassu oletko kunnossa?" Kollit läähättivät
"Ky..kyllä löin vain tassuni kiveen." Savutassu maukui
"Hyvä." Kauriinloikka maukui
"Hei olemme ihan Myrky että Varjoklaanin rajalla.Kissat lähtivät kohti Myrskyklaanin leiriä.
"Hei kuka siellä?" kissa kysyi
"Me vain." Vaahterahäntä maukui
"Hei he palasivat Savutassu,Kauriinloikka ja Vaahterahäntä." Kissa huusi
"Mutta mikä tuo on." hän kysyi
"Se on meidän klaani jäsen." Tulitähti maukui
"Mikä sen nimi on?" Vatukkakynsi kysyi
"Hymm....Laikkupentu." Savutassu maukui
"Noh Laikkupentu tässä on sinun siais emo Lehväpilvi." Tulitähti maukui
"Tules Laikkupent mennään nukkumaan." Lehväpilvi maukui ja nosti Laikkupennun ja vei pentutarhaan
"Kiitos Kauriinloikka tämä oli arvostettava teko." Tulitähti maukui
"Itse asiassa kunja kuuluu Savutassulle sillä hän johti koko partiota." Kauriinloikka maukui
"Savutassu olet kasvanut hurjasti ja olen ylpeä siitä ja miten olisi jos saisit man soturinimesi?" Tulitähti kysyi
"Minulle oma soturinimi." savutassu hihkui
"Kyllä." Tulitähti nyökkäsi
"Kaikki kissat koolle." Tulitähti ulvaisi.
"Minä Tulitähti Myrskyklaanin päällikkö pyydän esi isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi.Savutassu lupaatko elää soturi lain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania henkesi uhalla?" Tulitähti kysyi
"Lupaan." Savutassu maukui
"Siinä tapauksessa tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi.Savutassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Savupurona.Tähtiklaani kunjottaa sinun nopeuttasi ja ketteryyttäsi ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi.
Vastaus:*Taputusta ja hurraahuutoja* Onnea Savupuro, Myrskyklaanin tuore soturi! Mutta asiasta toiseen, saat 20 KP.

~ S

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: savutassu
Kotisivut: http://myrskyklaani/
22.12.2014 08:58
Löytö:

Savutassu,Vaahterahäntä ja Kauriinloikka kiitivät kohti Varjoklaania.
"Syödään jo,söimme viimeksi aamulla." Vaahterahäntä valitti.
"Totta Savutassu olet liian nopea emme pysy perässäsi." Kauriinloikka maukui.
"Ai anteeksi,syödään sitten." Savutassu maukui.
Sitten kaikki kääntyivät etsimään riistaa.
Kun kissat olivat saalistaneet ja löytäneet sopivan paika syödäkseen.
"Apuaa!" Kuului hento maukaisu.
"Mikä se oli!?" Savutassu maukui ja hänen karvansa nousi pystyyn.
"Ai mikä?" Kauriinloikka maukui.
Sitten Savutassu lähti kohti huutoa.
"Apua!" Kuului uudelleen.
"Nyt minäkin kuulen sen." Vaahterahäntä maukui.
Piaan he löysivät pienen pennun ojassa.
"Savutassu juoksi pennun luo kantoisen pois ojasta.Pentu oli ihan kurassa niin häntä ei nähty kunnolla.
"Ei hätää me pelastamme sinut." Savutassu maukui ja alkoi pestä pentua.
Kun pentu oli pesty niin mudan alta tuli kaunis kilpikonna kuvioinen turkki.
"Mikä on nimesi?" Kauriinloikka maukui.
"Minulla ei ole nimeä." pentu vastasi.
"No miksi olit ojassa ihan yksin?"
"Emoni hylkäsi minut." pentu vastasi.
"Ja miksi ihmeessä!" Savutassu maukui.
"No haluaisitko tulla klaaniimme Myrskyklaaniin.?" Vaahterahäntä kysyi.
"Myrskyklaaniin?" Pentu ihmetteli.
"Niin on neljä klaania Myrky,Joki,Tuuli ja Varjoklaani, ja niillä on omat reviirinsä,päällikönsä,parantajat,oppilaat,soturit,kunigattaret ja pennut,ja tietysti myös klaaninvanhimmat." Kauriinloikka kertoi.
"Niistä syntyy yksi klaani ja se on joku neljästä klaanista." Vaahterahäntä maukui.
"No keitä te olette heista?" pentu kysyi kiinnostuneena.
"No minä ja Vaahterahäntä olemme sotureita ja Savutassu on oppilaani ja minä olen Kauriinloikka." hän kertoi.
"Eli minun nimeeni tulisi loppuun pentu?" kilpikonna kuvioinen naaras kysyi.
"Kyllä." Vaahterahäntä maukui.
"Minä tulen mukaanne." pentu maukui.
"Selvä,Savutassu muuten sinun pitäisi saada oma soturinimesi piaan." Kauriinloikka maukui.
"Ihantosiko?" Savutassu intoili.
"Kyllä mutta älä intoile liikaa kun Tulitähti päättää siitä." Kauriinloikka maukui.
"No jatketaan matkaa silti." Vaahterahäntä maukui.
"Tule selkäni päälle niin kannan sinut." Savutassu maukui.
"Joo." pentu maukui.
Sitten kissat lähtivät kohti Varjoklaanin leiriä.
"Mnne olemme menossa?" pentu kysyi.
"Varjoklaanin leiriin." Vaahterahäntä maukui.
He olivat päässeet jo leirin reunoille mutta kukaan eiollut huomannut heita.Kauriinloikka päästi ulvaisun merkiksi että heillä oli asiaa.Piaan varjoklaanin sotureita ryntäsi heidän luokseen.
"Mitä te täällä teette?!" Yksi soturisähähti
"Meillä on asiaa päälliköllenne." Kauriinloikka maukui
"Niin varmaan." harmaa kolli sähähti
"Odota Harmaakorva äl ole noin äkkipikainen." kuului tuttu ääni.
"Hei Savutassu." kissa maukui.
"Keltaturkki?" Savutassu maukui.
"Olet kasvanut,miksi tulit tänne?" Keltaturkki kysyi.
"Meillä on tärkeä viesti päälliköllenne." Vaahterahäntä maukui.
"selvä hän on riistakasan luona." Keltaturkki maukui ja antoi merkin että he saisivat tietä.
"Revontulitähti teille on myrkyklaaninlaisilta asiaa." Keltaturkki maukui.
"No miksi olette täällä?!" varjoklaanin päällikkö ärähti
"Meillä on tärkeä viesti eräästä sairaudesta." Kauriinloikka maukui
"Se on ollut jo myrkyklaanisaa ja Jokiklaanissa." Vaahterahäntä keroi
"Vainiin meille ei ole tullutsitä vielä." hopeanharmaa naaras maukui
"Syynä on kaksijalkojen hirviöiden aine nimeltään bensiini,lääkettä ei ole siihen joten siitä ptäisi toipua." Savutassu maukui.
"Selvä,olemme varuillamme." Revontulitähti maukui
Kissat nyökkäsivät ja kääntyivät ja lähtivät juoksemaan kohti myrkyklaania.
Vastaus:20 kp:ta

~ Tiikeri

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: savutassu
Kotisivut: http://myrskyklaani/
21.12.2014 18:24
Oli aamu ja auringon säteet lämmittivät Savutassun turkkia.Savutassu raottisilmäänsä hieman mutta sulkine hetkekksi.Piaan Savutassu venytteli itseään ja huomasi että muut nukkuivat vielä.Hän Tönäisi Kauriinloikkaa ja Vaahterahäntää.
"Herätkä!" Savutassu maukui.Kollit vain käänsivät kylkeään.
#Ihme laiskurit.# Savutassu tuhahti ja raottileukaansa ja puraisi ensin Kauriinloikkaa hännästä ja sitten Vaahterahäntää.Kolli rääkäisivät hieman.
"Mit ihmettä touhua!" Vaahterahäntä huudahti kiukkuisena.
"Herätin vain." Savutassu maukui.
"Selvä mutta se sattui." Kauriinloikka maukui ja nuoli häntäänsä.
"Teheräsitte jo?" Savu maukui.
"Kyllä." Kauriinloikka maukui.
"Haluatteko syödä?" Kaunokainen kysyi.
"Kyll.." Vaahterahäntä maukui mutta ei kerennyt sanoa lausettaan kun Savutassu keskeytti.
"Ei kiitos meillä on kiire." Savutassu maukui.
Savu nyökkäsi.Sitten kissat kääntyivät ja lähtivät kohti Jokiklaania.Pitlkänkin ajan kuluttua he olovat Jokiklaanin rajalla.He arssivat ylväästi kohti Jokiklaanin leiriä.
"Hei mitä te täällä teette?" Kuului ääni.Kissat katsähtivat taakseen ja näkivät Usvajalan.
"Öööh meillä on päälliköllenne tärkeä viesti että jos salitte meidän kayvän leirissänne?" Kauriinloikka maukui.Usvajalka silmäile heitä hetken ja nyökkäsi lopulta.
"Hyvä on seuratkaa minua." Hän vastasi
Kissat tassuttivat Jokuklaanin päällikön pesälle.
"Rastastähti teille on vieraita." Usvajalka maukui
"Kutsuheidät sisän." Raidallinen naaras maukui
Kolmikko kumarsi Jokiklaanin päällikölle.
"Anteeksi kun tunkeilemme näin reviirillenne mutta meillä on hyvin tärkeä viesti." Savutassu maukui.
"Jatkakaa." Rastastähti maukui.
"Myrskyklaanisa oli klaaninvanhin sairastunut pahasti mutta toipui kuintenkin ja tämä on kaksijalkoijen syytä tätä ainetta saattaa olla riista eläimissä ja ainen nimi on jokin bensa." Savutassu kertoi.
"Vainiin samaa ongelmaa on meilläkin." naaras vastasi.
"Mutta se oli oppilas ja voi nyt paremmin." Rastastähti maukui.
"Tästä voi tulla kaikille klaaneille ongelma." Kauriinloikka maukui.
"Totta." Rastastähti maukaisi.
"Meidän on jatkettava kumminkin matkaa." Vaahterahäntä maukui.
Päällikkö nyökkäsi ja kissat kääntyivät ja lähtivat seuraavaa klaania kohti eli Varjoklaania.
Vastaus:15kp:ta!

~Tiikeri

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova, Tuuliklaani
16.11.2014 16:11
Tiirajuova vaani jänistä korvat pystyssä ja kynnet esillä. Hitaasti hän meni lähemmäs ja yhä lähemmäs. Kun matkaa jäniksen luo oli enään pari kissan mittaa, kolli oli tuntevinaan katseen selässään. Tiirajuova nosti aavistuksen päätään valppaana, mahdollisimman varoen ettei jänis huomaisi häntä. Kolli katseli ympärilleen silmät sirillään. Mikään ei näyttänyt olevan pielessä. Kanervikko heilahteli heikossa tuulessa, ja jänis näytti täysin rennolle. Silti tunne vaivasi Tiirajuovaa. Hän kohautti hiukan lapojaan ja jatkoi jäniksen vaanimista. Häntä häiritsi jatkuva tunne että häntä tuijotettaisiin. Tiirajuova jännitti lapojaan ja loikkasi jäniksen kimppuun. Otus ehti vain vinkaista kun kolli taittoi saaliinsa niskan. Tiirajuova nosti päänsä kohti taivasta ja lähetti hiljaiset kiitokset Tähtiklaanille.

Kun hän nosti jäniksen leukoihinsa kanervikosta kuului kahahdus. Tiirajuovan korvat painuivat luimuun. Hän pudotti jäniksen ja hiipi lähemmäs. Kolli kurotti kaulaansa, mutta kanervikossa ei näkynyt mitään. Silti Tiirajuovan jokainen lihas kehotti pakenemaan niin nopeasti kuin kykeni. Samassa jokin iskeytyi hänen selkäänsä. Tiirajuova ulvaisi ja kaatui kyljelleen. Kolli rimpuili hurjana ja paljasti hampaansa. Hän tuijotti suoraan oransseihin silmiin ja mielipuoliseen hymyyn.
"Päästä irti!"Tiirajuova ärisi ja yritti kiemurrella irti toisen kissan vahvasta otteesta.
"Turhaan vikiset. Olet tullut elämäsi loppuun. Kivuliaaseen loppuun"valkea kissa murisi hymyillen. Tiirajuova silmät laajenivat. Vieras kissa iski kyntensä syvälle kollin kylkeen. Tiirajuova rääkäisi korvia raastavasti kun kissa repäisi pitkät verta vuotavat haavat hänen kylkeen. Hän iski refleksinomaisesti hampaansa hyökkääjän jalkaan ja puri leukansa yhteen niin lujaan kuin hän pystyi. Kissa ulvaisi ja repi käpälänsä irti. Tiirajuova sai mahdollisuuden rämpiä pystyyn. Hän seisoi vastakkain häntä puolet isomman kissan kanssa jonka turkkia koristi oranssit läikät. Järkytykseen hän tajusi että läikät olivat kuivunutta verta.
"Olet Tuuliklaanin reviirillä"Tiirajuova murisi. Kissa tuijotti häntä välinpitämättömänä.
"Luuletko etten tiedä? Paina nimeni mieleen senkin kissan irvikuva, jotta muistat sen vielä siellä teidän pelkureiden Tähtiklaanissa. Minä olen Hunter klaanikissojen surma!"valkea kolli murisi. Tiirajuova irvisti.
"Älä pilkkaa Tähtiklaania!"kolli ärjäisi ja syöksyi Hunterin kimppuun, liuttaen kyntensä esiin. Vaikka Hunter oli todella iso, hän ei ollut hidas tai kömpelö yhtään. Suuri kolli väisti ketterästi, ja Tiirajuova onnistui juuri ja juuri väistämään heilahtavat kynnet. Sitten kolli paiskautui Hunterin niskaan. Kaksikko pyöri maassa rääkyvänä karvakeränä ja Tiirajuova iski hampaansa Hunterin selkään. Hunter iski hampaansa taasen hänen häntäänsä. Vihlova kipu säkenöi häntää pitkin koko kehoon. Tiirajuova joutui irroittamaan otteensa toisen kissan selästä. Hunter polkaisi häntä vatsaan ja Tiirajuova paiskautui kauemmas. Tiirajuova yritti nousta ylös. Happi oli paennut keuhkoista potkun takia. Maa alkoi värjäytyä verellä. Kollin kylki oli jo verinen, ja hännästä jäi myös verivana maahan.
>Tätä tahtia olen mennyttä kalua<Tiirajuova ei nähnyt miten hän voisi voittaa tämän taistelun. Voima ei auttaisi, Hunter oli häntä paljon isompi ja voimakkaampi. Jäljelle jäi Tiirajuovan ketteryys ja nopeus. Ei hyvältä näyttänyt. Hunter arvioi katseellaan häntä, varmaankin miettien miten kauan häneltä menisi, että hän saisi tämän loppumaan. Oranssinruskea kissa yritti tasata hengityksensä. Hänen täytyisi antaa lihastensa levätä. Mutta Hunter tiesi että hän väsyisi pian. Suuri kolli syöksähti eteenpäin ja iskeytyi suoraan Tiirajuovaa päin. Törmäyksen voimasta Tiirajuova lensi jaloiltaan, ja Hunter litisti hänet painonsa alle. Tiirajuova kiemurteli irti ketterästi ja huitaisi kynsillään kohti Hunterin kaulaa. Hän sai aikaan pienen nirhauman, kun kynnet hipaisivat hiukan kollin kaulaa. Takaisin Tiirajuova sai raapaisun kuononsa ylle.
"Revin silmäsi irti!"Hunter sylki. Tiirajuovan häntä vispasi raivoisasti ja kun Hunter syöksyi taas häntä kohti, hän väisti karvat pörhössä tuon taakse. Tiirajuova ponkaisi ja iskeytyi kissan selkään muristen. Hunter ärjäisi ja ravisteli hänet pois. Tiirajuova paiskautui selälleen maahan, ja hän ehti hädin tuskin kierähtää pakoon kynsiä ja hampaita jotka tavoittelivat hänen kurkkuaan. Tiirajuova yritti väistellä hyökkäyksiä, mutta Hunter onnistui repäisemään loven hänen toiseen korvaansa. Tiirajuova loikkasi kauemmas, horjahtaen. Hän puuskutti, ja jalat eivät tahtoneet enään totella. Hunterin valkea turkki ei ollut värjäytynyt kollin omasta verestä, vaan pikemminkin Tiirajuovan. Tiirajuovan kyljet ja rinta olivat täynnä verta vuotavia haavoja, ja hänellä oli heikko olo. Hunter kävi viimeiseen hyökkäykseen, ja Tiirajuova lysähti maahan helposti, eikä enään päässyt ylös.
"Tämä leikki loppui tähän"Hunter sihisi hänen korvaansa. Tiirajuova makasi maassa velttona, ja hän yritti rimpuilla heikosti kun Hunter tarttui hampailla hänen kaulastaan.
>Tähänkö tämä loppuu?<Tiirajuova mietti hämärtyvässä tajunnassaan. Kaikki näytti niin sumealta. Aukio jota läikitti veri, tuntui haihtuvan olemattomiin. Tilalle jäi vain mustuutta, jonka toisessa päässä odotti valkeana hohtava hahmo. Lähempää katsottuna Tiirajuova tunnisti heti kissan. Kauniit vihreät silmät, ja siisti vaalea raidallinen turkki. Hiekkaturkki. Oliko emo odottamassa häntä? Tämä oli siis loppu... Kolli liittyisi Tähtiklaaniin.
Juuri kun hän oli saanut sovittua Varissiiven kanssa... Aina yhtä kaunis Varissiipi.

Tiirajuova tunsi kivun palaavan hänen takaraivoonsa kuin muistuttaakseen ettei peli ollut vielä menetetty. Hänen silmänsä rävähtivät auki. Ei. Hän ei liittyisi tänään Hopehännän sotureihin. Tiirajuova paljasti hampaansa ja polkaisi takajaloillaan Hunterin vatsaa, ja huitaisi käpälällään tuon kasvoja. Hunter joutui irroittamaan että hän pystyisi väistämään iskun, ja Tiirajuova pääsi pakenemaan vaarallisesta asennosta. Kolli käänsi katseensa pois Hunterista, aikeena juosta karkuun. Häpeä poltteli hänen turkkiaan. Ei hän voisi kääntää selkäänsä viholliselle. Mutta mitä hyötyä olisi itsensä tapattamisesta? Vihlova kipu sai Tiirajuovan taistelutahdon roihuamaan kuin tuli. Tuuliklaanilainen käännähti ympäri.
"Veri verestä"hän ärähti ja syöksyi Hunteria päin. Tiirajuova antoi olettaa että hän hyökkäisi suoraan edestä, mutta viime tingassa hän sujahti sivuun, ja antoi kynsiensä repiä Hunterin kylkeä. Hunter ärjäisi kun haavoista alkoi vuotaa verta. Tiirajuova virnisti. Häntä ei näin helpolla lyötäisi.
>NYT! Juokse!<kolli kääntyi kannoillaan ja säntäsi kanervikkoon. Leiriin olisi vielä matkaa.
"Sen kuin juokset! Et pääse minulta pakoon!"Tiirajuova kuuli takaansa Hunterin raivoisan murinan. Hän pujotteli kanervien välissä puuskuttaen. Jalkoja särki ja lihakset huusivat lepoa. Tiirajuovan teki mieli vain kaatua maahan, mutta ei hän voinut. Kanerviin tarttui verta hänen turkistaan, mutta kolli ei välittänyt. Hän painosti itseään juoksemaan kovempaa ja kovempaa. Takaa päin ei kuulunut juoksuaskeleita, eikä hän tuntenut Hunterin hengitystä niskassaan. Kolli yritti vilkuilla lapansa ylitse, mutta missään suunnassa ei näkynyt valkeita turkin vilahduksia.
>Mihin se meni?<leirin sisäänkäynti oli jo lähellä. Hän oli päässyt karkuun! Mutta samassa kanervikosta hänen eteensä syöksyi valkea hahmo. Tiirajuova yritti jarruttaa,mutta vauhtia oli liikaa. Hunter nousi takajaloilleen ja veriset kynnet välähtivät. Tiirajuova tunsi itsensä hetkessä saaliiksi, ei saalistajaksi. Hunterin kynnet repäisivät haavat hänen rintaansa, ja Tiirajuova karjaisi kivusta. Hän kaatui maahan raskaasti. Kolli puuskutti ja yritti nousta, mutta jalat eivät kantaneet enään. Hän oli menettänyt jo liikaa verta, ja energiaa taistellessa ja paetessa. Hunter lähestyi häntä hitaasti, hymyillen. Tiirajuova irvisti pakokauhuisena.
"Surkea loppu sinulla. Kuolit paetessasi. Säästän sinut sen näkemisen häpeältä"Hunter painoi käpälänsä Tiirajuovan kyljen päälle ja asetti toisen käpälänsä hänen silmänsä ylle. Kun kolli oli työntämässä kyntensä lähemmäs Tiirajuovan silmää, leirin suunnalta kuului hurja ulvaisu. Hunterin keskittyminen herpaantui, ja kynsi raapaisi parin millin päästä hänen silmästä. Tiirajuova näki kun Mutakynsi, Yöpilvi ja Ruostepuro syöksähtivät heitä kohti karvat pörhössä. Hunter mulkaisi häntä.
"Ensi kerralla sitten"valkea kissa loikkasi pois Tiirajuovan päältä, ja sujahti kanervikkoon. Mutakynsi ja Yöpilvi jatkoivat takaa-ajoa, ja Ruostepuro jarrutti Tiirajuovan viereen.
"Tiirajuova!"kolli heilautti korvaansa.
"Hengissä"hän kähähti heikosti. Ruostepuro tarttui häntä niskanahasta ja varapäällikkö raahasi kollin leiriin kiireesti. Tiirajuovan silmissä sumeni, ja hän erotti heikosti kauhistuneita ulvaisuja. Sitten kipu laimeni ja hänen silmänsä painuivat kiinni.

Tiirajuova nytkähti hereille. Hän ei hetkeen muistanut mitä oli tapahtunut tai missä hän oli. Kolli haukkoi henkeä kun hän liikahti. Joka paikkaan sattui. Tiirajuova värisi hiukan. Hitaasti hän tuli tietoiseksi ympäristöstään. Parantajan pesä.
>Eli olen elossa<kai sitäkin saattoi voittona pitää. Mutta mieluusti hän olisi tämänkin kokemuksen välistä jättänyt. Kolli kuuli heikkoja askelia pesän uumenista, sieltä minne hän ei nähnyt. Tiirajuova haistoi hiukan ilmaa, ja tunnisti tutun tuoksun yrttien keskeltä.
"Kultatassu?"Tiirajuova ähkäisi. Kissan varjo kumartui hänen ylle.
"Hienoa olet hereillä! Haen Tähtisumun"parantajaoppilas naukaisi ja askelten äänet kertoivat että naaras palasi pesän perälle. Tiirajuova mietti hetken ja nousi istumaan, irvistäen kivusta. Kun hän oli päässyt pystyyn, hän pystyi tarkastelemaan haavojaan. Tiirajuovan rintakehä oli hämähäkin seitin peitossa, samaten hännänpää. Kun hän väräytti korviaan hän tunsi että oikeassa korvassakin oli jotain. Hänen turkkinsa oli puhdistettu verestä. Samassa Tähtisumu tassutteli kollin luokse.
"Et saisi liikkua ettei haavat aukea"parantaja torui hellästi. Tiirajuova kohautti lapojaan ja urahti. Parantaja räpäytti silmiään.
"Haluatko että haen unikonsiemeniä?"Tiirajuova ravisti päätään kieltävästi.
"Miten pahasti kävi?"Tiirajuova murahti. Tähtisumun häntä heilahti ja kullanruskea parantaja istui alas.
"No ensinnäkin, hiiren mitta hännästäsi oli melkein irti muusta hännästä. Se olisi ollut erittäin kivulias monia kuita, ja senkin jälkeen se olisi häirinnyt metsästystä. Purin sen irti kun oli tajuton"Tiirajuova nyökkäsi vähän.
"Selvä..."
"Sitten, oikeassa korvassasi on iso lovi, ja rintaasi jää arvet. Samaten kylkiisi. Kuonosikin päälle jää pieni jälki."Tiirajuova luimisti korviaan hiukan.
"Mutta ole iloinen. Olisit voinut kuolla."Tähtisumu naukaisi vakavana. Tiirajuova värähti. Hän muisti yllättäen Hiekkaturkin joka odotti pimeyden päässä. Se oli käynyt liian läheltä.
"Käy nyt makuulle. Et saa liikkua liikaa, tai haavat aukeavat uudelleen."Tähtisumun äänensävy teki selväksi että se oli käsky eikä pyyntö. Tiirajuova laskeutui varovasti makuulle.
"Tähtisumu?"kuului heikko naukaisu pesän suulta. Kullanruskea naaras loikki pois näkyvistä. Tiirajuova kuuli hiljaista puhetta.
"Hän tarvitsee lepoa"Tähtisumu kuului inttävän. Toinen kissa puhui niin hiljaa että hän ei tiennyt kuka siellä oli.
"No vain pieni hetki"Tähtisumu murahti, selvästi äreänä kun häntä ei kuunneltu. Tiirajuova käänsi päätään hiukan. Pesään astui kaunis tummanruskea naaras, silmät täynnä huolta.
"Varissiipi"Tiirajuova naukaisi ja aikoi nousta ylös.
"Ei älä nouse"Varissiipi kehräsi hiljaa.
"Tähtisumu hermostuu muuten."naaras tassutti lähemmäs häntä. Tiirajuova hipaisi kuonollaan Varissiiven poskea kun naaras nuuhkaisi hänen haavojaan.
"Voi Tiirajuova... Minä pelkäsin kuollakseni puolestasi"Varissiipi naukui tukahtuneella äänellä. Tiirajuova kehräsi matalasti.
"Ei minulla ole hätää"kolli yritti lohduttaa. Varissiipi painoi kuononsa Tiirajuovan kuonoa vasten.
"Tuon sinulle myöhemmin syötävää. Minun pitää lähteä partioon, ja Tähtisumu ajaa minut muutenkin kohta pois."Varissiipi naukui. Tiirajuova nyökkäsi vähän ja laski päänsä käpäliensä päälle. Hänen kumppani poistui pesästä. Tiirajuova huokaisi hiljaa ja sulki silmänsä. Hän ei tulisi saamaan unta, mutta ei muutakaan voinut tehdä.

//Nyt Tiiraki sai kuonoosa pahalta Hunterilt. Räpellän sille uuen ulkonäön pian:D//
Vastaus:Voi Tiira-raukkaa XD

Annanpa sinulle 40 kp.ta

- Tiikeri

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Hunter, luopio
10.11.2014 14:26
Hunter hiipi äänettömästi kuivien saniaisten alla. Hänen ttassunsa jättivät maahan veripisaroita. Kollin valkoisen ja kellanpunaisen kirjava turkki oli veristen läikkien peitossa.
Kolli kyyristyi tiheän pensaan alle piiloon. Myrskyklaanin voimakas haju ympäröi häntä joka puolelta. Järven vesi lainehti muutaman ketunmitan valtavan kollin vasemmalla puolella.
Hunter murahti ja ryhtyi nuolemaan verta käpälistään. Raivo täytti hänen mielensä, kun kolli palasi ajatuksissaan aamupäivään. Hän oli hyökännyt Varjoklaanin ja Myrskyllaanin rajalla soturin kimppuun. Kolli oli raadellut varjoklaanilaisen hengiltä, mutta paikalle oli saapunut muitakin kissoja. Joku toinen varjoklaanilainen sekä
Nuori myrskyklaanin oppilas.
Hunter keskeytti tassujensa pesun ja irvisti. Häviö sai hänen sappensa kiehumaan. Kolli ei IKINÄ ollut epäonnistunut. Hunter ärähti. "Minä saan ne onnettomat vielä kynsiini", hän murisi matalasti.
Samassa hän haistoi kissoja. Hunter kohotti salamana päätään ja raotti suutaan. Ei epäilystäkään. Se oli myrskyklaanin rajapartio. Kolli kiskaisi häntänsä piiloon ja ryömi syvemmälle pensaikkoon. Hän painautui tiiviisti maata vasten.
"Haistatteko mitään?" Naukui kissan ääni aivan läheltä. Hunter höristi korviaan. Ääni kuulosti erehtymättömän tutulta. Hän kaiveli muistojaan. Sitten hän muisti. >hän oli sen punaruskean kollin kumppani< Hunter ajatteli irvistäen. Kollin lihakset jännittyivät.
"Haistan veren. Ja katsokaa maata! Nuo verijäljet johtavat tänne", maukaisi toinen ääni. Hunterin kynnet välähtivät esiin. Paljastuminen oli vääjäämätön.
"Tulitähti, tuleppa katsomaan tätä" murisi ääni aivan pensaan vieressä, "jäljet johtavat näihin pensaisiin."
"Kiertäkää se ja katsokaa jatkubatko jäljet toisella puolella", ensimmäinen ääni määräsi. Kahden kissan askeleet kiersivät pensasta. "Se on yhä siellä" ärähti yksi kissa.
Hunterin silmät loimottivat. Kolli sinkosi itsensä terävien oksien läpi ääntä kohti. Hän rysähti suoraan päin harmaata pilkullista kollia ja painoi tämän maata vasten. Soturi rääkäisi yllättyneenä tömähtäessään maahan ja Hunterin pusertaessa ilmat tämäm keuhkoista.
Kolme muuta kissa syöksyivät pensaan takaa kynnet esillä. Musta naaras, jolla oli liekinväriset juovat, tuijotti Hunteria tuskaisella katseella. "Sinä!" Hän sähähti. Hunter tiesi ilmiselvästi, että naaras ei ollut unohtanut punaruskean kollin murhaa. Kolli puristi harmaata soturia maata vasten. "Ei liikahdustakaan lähemmäs" hän murisi uhkaavasti. Harmaa kolli rimpuili hänen allaas ja raapi hänen jalkojaan. "Päästä hänet", kilpikonnakuvioinen naaras ärähti. Hunter virnisti mielipuolisesti. "Teidän pikku oppilaanne saavvat vielä maksaa" hän murisi ja laski katseensa harmaaseen soturiin. "Sinä. Oletko sinä sen pienen raidallisen naaraan mestari?" Kolli sähisi pehmeästi.
"Minä olen Saarniturkki ja Tiikeritassun mestari, senkin selkärangaton karvapallo!" Hän murisi. Hunter irvisti. "Sanoppa sille pikkuneidille, että kun saan hänet kynsiini, pidän huolen ettei hän palaa enää leiriin", kolli murisi ja iski hurjan puraisun Saarniturkin lapaan. Kolli älähti.
Tulitähti syöksyi Hunteria kohti hampaat irvessä. Kolli irrotti täysin tyynesti otteensa Saarniturkista. Soturi hoippuroi ylös sähisten.
"Hyvää päivänjatkoa" Hunter maukui silkinpehmeästi. Hän väisti Tulitähden veitsenterävät kynnet ja syöksyi rantakaislikkoon. "Murhaaja!" Viiltävä huuto kohosi kollin takaa. Hunter syöksyi kylmään veteen, joka oli hänen ainut pakosuuntansa. Vesi värjäytyi punaiseksi hänen ympärillään, kun häm kahlasi syvemmälle. Hän kauhoi vettä suurilla käpälillään. Kun Hunter vilkaisi taakseen, Tulitähti oli jäänyt rannalle kilpikonnakuvioisen naaraan kanssa. Päällikön karvat olivat pystyssä ja silmissä raivostunut välke.
Tuuliklaanin nummet ja rantametsikkö kohosivat hänen edessään. Hunter kahlasi lapojaan myönten kylmässä vedessä seuraten ranta viivaa. Tulitähden ulvaisu kajahti hänen takaansa. Hunter puikki rannassa kasvavien puiden lomaan ja suunnisti nummille. Kollin pitkä turkki oli läpimärkä, ja hän ravisteli itseään.
Lopulta puut loppuivat. Hunter tiiraili nummimaisemaa punertavat silmät viiruina. Hänen vatsansa kurisi. Muutama pulska jänis ei olisi pahitteeksi. Sitten kollin silmät erottivat nummilla höykyttävän kissan hahmon. Nälkä pyyhkiytyi Hunterin mielestä. Siinä olisi hänen seuraava saaliinsa.

//pätkä tääki. Emu jatkoa?//
Vastaus:AA! Hunter! *juoksee karkuun* :D Saat juu 32 KP.

~S_A

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kaislapentu, Jokiklaani
09.11.2014 21:11
Kaislapentu käänsi kärsimättömänä kylkeään ja yritti upottaa korvansa vielä syvemmälle emon lämpimään ja kirjavaan turkkiin. Mokoma Vaahterapentu yski taas. Kaislapentu raotti silmiään ja katsahti vasta hiljalleen vaalenevalle taivaalle. Vielä olisi aikaa nukkua, mutta Vaahterapennun köhiessä noin siitä ei tulisi mitään. Lopulta Kaislapentu kömpi kankeille jaloilleen ja pörhisti turkkinsa. Heti kun ei ollut emon vieressä niin kylmä lehtikadon viima puri kiinni. Mutta kun kerran ei saanut nukutuksi, Kaislapentu ei voinut olla käyttämättä tilaisuutta leirissä seikkailuun.

”Huomenkukka, tuo ei kuulosta kovin hyvältä”, emo sanoi. Kaislapentu jännittyi paikoilleen, oliko emo edes huomannut että hän aikoi hiippailla omille tutkimusretkilleen? Kaislapennun tassut kihelmöivät, voi kunpa emo ei kieltäisi. Etenkin kun Pikkupentu ja Vaahterapentu olivat kipeitä ja ilman leikkikavereita oli ollut yksin niin tylsää vahdittavana.
”Kuuntelen ihan samaa, Illankuiske. Voisitko mitenkään hakea Teerenlennon? Ettei vain se olisi muuttumassa viheryskäksi” Huomenkukka maukui huolestuneena ja kietoi hännällään värisevät ja kuumeiset pennut lähemmäs itseään.
”Minä voin tehdä sen, olin muutenkin lähdössä aamupartiolle Teerenlennon kautta.” Kaislapentu käännähti ympäri kuullessaan tutun, lempeän äänen pentutarhan suulta. Perhonsiipi seisoi turkki kylmää vastaan pörhistettynä ja kullankeltaisten silmien katse melkein nousemaan ehtineeseen Illankuiskeeseen kiinnittyneenä. ”Teerenlento on sitä mieltä, että kivensirun haava tassussani ei ole parantunut kunnolla, mutta saisi hän minut jo päästää partioimaan… Kun niin moni kissa on väsynyt ja puolikuntoinen enemmän kuin minä.” Perhonsiipikin kuulosti väsyneeltä.
”Se on tämä kirottu lehtikato. Välillä uskoni Tähtiklaanin suunnitelmiin horjuu kun pitää olla näin paljon aivan pientenkin kärsimystä”, Huomenkukka myötäili katkeruutta äänessään. Emo sanoi jotain siihen väliin, ja sitten taas Perhonsiipi. Mutta Kaislapentu ei jäänyt kuuntelemaan tylsää isojen kissojen keskustelua josta ei kaikkea edes ymmärtänyt, vaan hiippaili pentutarhan laidoilla pysytellen ja Perhonsiiven jalkojen välistä ulos vapauteen.

Kaislapentu leikki olevansa soturi, joka oli kaapattu vihollisleiriin vangiksi. Ja nyt Kaislapentu pakeni taidokkaasti kenenkään huomaamatta! Kaislapentu loikki innoissaan ympäriinsä, jäisten ruohonkorsien kimppuun hyökäten, liukastellen pehmeillä epävarmoilla pennun tassuillaan silloin tällöin maan kuuraisissa kohdissa. Sitten Kaislapentu pysähtyi tökkimään kokonaan umpeen jäätynyttä lammikkoa tassullaan, innostuneen hengityksen kohotessa ilmaan nopeasti purkautuvina usvapilvinä.
Kaislapentu ei lainkaan kiinnittänyt huomiota saapuvaan metsästyspartioon tai keskenään kylmyyden jäykistämistä nivelistä valittaviin vanhuksiin tai kahteen soturiin, joista toinen talutti vastahakoista, laihtunutta ja yskivää kaveriaan parantajanpesän suuntaan. Eivätkä muutkaan kissat huomanneet pientä harmaata yksinäistä pentua.
”Kiva olla rauhassa pitkästä aikaa…” Kaislapentu mutisi sileästä jäästä heijastuvalle peilikuvalleen kuin rikoskumppanille. Sitten Kaislapentu kohotti katseensa kuin etsien jotain läheltä.
”Hah, tiesinhän ettet voisi pitkään vastustaa tilaisuutta!” Kaislapentu huudahti ääneen ja hyökkäsi rapeaksi jäätyneen lehden kimppuun, pikkuisen soturin loikassa etutassut ojossa. Lehti lähti kuitenkin lentoon kuin täsmällisen tuulenvireen saattamana juuri ennen kuin Kaislapentu ehti sen luokse. ”Ei olisi pitänyt sanoa mitään varoitusta ääneen, sinä olet muutekin jo liian nopea”, Kaislapentu maukaisi pettyneenä ja mutristi pientä suutaan tyytymättömänä. Lehti leijaili hetken paikoillaan ilmassa ja palasi sitten lähemmäs Kaislapentua, asettuen hieman värähdellen aloilleen.
Aluksi Kaislapentu ei ollut huomaavinaan lehteä, kunnes toisti hurjan loikkansa niiltä sijoiltaan, liukastuen vähän lähtöponnistuksessaan. Lehti pääsi taas karkuun, mutta täpärämmin kuin edellisellä kerralla. ”Vielä minä saan sinut kiinni!” Kaislapentu hihkui ryntäillessään lehden perässä.

Kaislapentu ei tietenkään katsonut kunnolla eteensä vaan onnistui lopulta loikkaamaan jonkun soturin kylkeen. Lehti jatkoi väristen matkaansa soturin yli, mutta leijui sitten aivan elottomaksi ja liikkumattomaksi maahan. Kaislapentu sitä vastoin otti pari askelta pökertyneenä taaksepäin ja kohotti katseensa.
”Entä jos olisin ollut kärttyinen, pennunnälkäinen mäyrä?” Musta kissa puuskahti tiukalla äänellä. Kaislapentu painautui matalaksi maahan ja luimisti korviaan anteeksipyytävänä. Mutta sitten Kaislapentu alkoi taas heiluttaa häntäänsä innostuneena ja melkein pomppia paikoillaan. Pentukin oli jo oppinut että vaikka Mustakynsi kuulosti aina äreältä, tämä harvoin oli todella vihainen.
”Sitten minä olisin kynsinyt sitä mäyrää nenään!” Mustakynnen kurkusta pääsi huvittunut murahdus pennun vastaukselle. ”Näitkö mäyriä tai jotain muuta jännää tänään metsällä? Metsästitkö paljon ruokaa? Voitko näyttää taas miten vesimyyriä vaanitaan?” Kaislapentu innostui pyytämään ja melkein tärisi innosta.
Mustakynsi huokaisi ja pyöräytti silmiään. ”En nähnyt taaskaan mitään ihmeellistä. Käyn antamassa raportin ja sitten voin ehkä näyttää jotain. Mutta menehän ihmeessä Illankuiskeen luokse, täällä on ihan liian kylmä olla pennun yksin”, Mustakynsi kehotti pilke silmäkulmassaan. Kaislapentu hillitsi vähän itseään ja tyytyi vain nyökkäämään. Pentukin oli sen verran ymmärtänyt, että Mustakynsi kyllä tiesi Kaislapennun olevan omin luvin karkureissulla ja Illankuiske saisi varmaan kohta tietää jos Kaislapentu ei nyt kiltisti tottelisi.

Kaislapentu katseli hetken loittonevan Mustakynnen perään ja värähti vähän kylmästä. Maa tuntui jäätävältä liian pitkään paikallaan olleiden tassujen alla ja hengitys nousi entistä paksumpana huuruna ilmaan. Kaislapentu näki silmäkulmastaan, kuinka aiemmin leikissä ollut lehti pysyi aina vain paikoillaan.
”Ääh, aina sinä säikähdät muita. Ihan tylsää kun voin kuitenkin olla vain harvoin ihan yksin”, Kaislapentu tuhahti lehdelle. Sitten Kaislapentu käänsi sille selkänsä ja lähti astelemaan tunnustelevin, kankein askelin kohti pentutarhaa. Nyt oli jo ikävä uneliasta, lämmintä ilmapiiriä ja Kaislapentu oli niin väsynyt riehakkaan jahtileikkinsä jäljiltä että voisi nukkua vaikka koko leirillinen kissoja yskisi ympärillä.
Kaislapennun kasvoille nousi silti vielä unelias hymy, kun yhtäkkiä aiemmin tasaisesti ilmaan noussut hengityshöyry alkoi tehdä itsekseen kauniita kiehkuroita ilmassa. Kaislapentu pysähtyi ja pian tuttu lehti leijui ujosti hänen ohitseen.
”Tiesinhän minä, että kun tarpeeksi kiusaan niin sinä tulet vielä! Otetaan nyt kisa pentutarhalle!” Kaislapentu kiihdytti pienten tassujensa askeleet vielä kerran juoksuksi.
”Tällä kertaa et varmasti voita, Hopeapentu!”

//Näin, Kaislapennun ensi tarina :D Kokeilen koko ajan vain uusia kirjoitusasuja kun en meinaa löytää mitään mihin olisin tyytyväinen :/
Vastaus:Kaislapentu on niin ihana ♥ saat 38 KP.

~S_A

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kultatassu, Tuuliklaani
09.11.2014 17:20
Kultatassu sihahti turhautuneena ja säntäsi Tiirajuovan perään. "Odota Tiirajuova!" Hän huusi ja kiihdytti vauhtiaan. Pian hän kiisi aivan Tiirajuovan kintereillä. Kolli juoksi kanervien peittämiä rinteitä kohti Tuuliklaanin rajaa, jossa kasvoi tiheä metsikkö.
Kultatassu jarrutti puuskuttaen pienen aukion reunalle. Naaraan poskessa oli verinen juomu, kun terävä oksa oli raapaissut häntä.
Aukion reunalla Kultatassua vastapäätä makasi saniaisten alla resuinen mustavalkoinen hahmo. Tiirajuova huudahti ja ryntäsi kissan luo. Kultatassu tunsi veren pisaroivan poskellaan, muttei välittänyt siitä. Hän loikki Tiirajuovan perään.
"Laine!" Tiirajuova naukui huolestuneena. Kissa raotti vaivalloisesti silmiään. Naaraan turkki oli sotkussa, ja siinä oli syviä verisiä viiltoja. Kolme pientä pentua kyyhötti naaraan lähellä.
"Kultatassu!" Tiirajuova naukui ja kiepahti parantajaoppilaan suuntaan, joka seisoi Tiirajuovan takan. "Voitko tehdä jotain?!"
Kolli astui sivummalle, kun Kultatassu työntyi saniaisten alle ja kumartui tutkimaan kiiruusti haavoja. Niistä vuoti yhä verta, ja haavoihin oli tarttunut pölyä ja roskia. "Haavat täytyy saada puhtaaksi", naaras naukui huolissaan. Hän kiepahti pentujen suuntaan. "Hakekaa hämähäkinseittiä niin paljon kuin voitte. Nyt heti!" Hän käski nopeasti. Pennut katsoivat häntä pelosta suurin silmin ja vilistivät metsään.
Kultatassu kääntyi Tiirajuovan puoleen. "Tiedätkö, miltä kehäkukka näyttää? Tarvitsen sitä sekä unikonsiemeniä ja katajanmarjoja", naaras naukui. Tiirajuova häkeltyi hetkeksi. "Kyllä minä tiedän ne", hän naukui. "Ala sitten laputtaa!" Kultatassu sähähti ja käänsi päänsä takaisin Laineen suuntaan. Parantajaoppilas kumartui ja alkoi puhdistaa haavoja kielellään. Laine raotti suutaan ja parahti. "Sattuu..." Hän ulisi. Kultatassu kehräsi rauhoittavasti. "Kestä vielä hetki. Haavojen puhdistus sattuu, mutta siten ne eivät tulehdu", naaras naukui yrittäen pysyä tyynenä.
Samassa pennut palasivat puuskuttaen ja jarruttivat Kultatassu viereen. "Tä-tässä", yksi miukui. "Kai emo paranee?" Toinen vinkaisi pelokkaasti. Kultatassu räpäytti silmiään. "Kyllä hän paranee", naaras vastasi ja yritti parhaansa mukaan uskoa omiin sanoihinsa.
Tiirajuova syöksähti paikalla ja pudotti kehäkukanvarret, katajanmarjat ja unikonsiemenet maahan. Kultatassu nappasi kehäkukkat ja pureskeli ne tahnaksi. Laine ulahti, kun hän työnsi yrtin syvälle haavoihin. Tiirajuova kurkotti Kultatassun lavan takaa huolestuneena. Kultatassu nappasi kolme unikonsiementä ja pari katajanmarjaa ja vieritti ne Laineen kuonon eteen. "Syö ne. Ne helpottavat oloasi", parantajaoppilas naukui. Laine raotti silmiään. "Kuka...ihme...sinä olet?" Hän urisi kivusta karhealla äänellä. Kultatassu heilautti korviaan. "Olen Kultatassu, Tuuliklaanin parantajaoppilas. Syö nyt", Naaras maukui. Laine lipoi marjat suuhunsa. Kultatassu nyökkäsi. "Te kolme, onko teillä pesä tässä lähellä?" Hän kysyi pennuilta. Vanhin heistä, pieni kolli, naukui: "se on tuolla päin. Ei kovin kaukana." Hän viittoi suunnan pikkuisella hännällään. Kultatassu kääntyi Tiirajuovan puoleen. "Viedään Laine sinne", hän naukui ja ryhtyi auttamaan naarasta pystyyn. Laine hoippuroi jaloilleen ja nojasi raskaasti Kultatassun lapaan. "Me viemme sinut pesällenne. Sitten sinun pitää nukkua", parantajaoppilas naukui reippaasti. Laine murahti. Tiirajuova tuki naarasta toiselta puolelta. "Tulkaahan, te kolme, lähdetään", kolli naukaisi pennuille.

Kultatassu auttoi Laineen makuulle pieneen onkaloon. Naaras vajosi sammalpedille ja sulki väsyneenä silmänsä. Pennut vipelsivät sisään. "Emon täytyy nyt nukkua tämä päivä, niin hän voi huomenna jo paremmin", Kultatassu naukui vakavasti. Pennut vastasivat hänen katseeseensa säikähtäneinä. Kultatassu nuolaisi jokaista reippaasti. "Teidänkin kannatta levätä. Olette säntäilleet koko päivän ympäri metsää."
Tiirajuova kurkisti onkaloon. "Meidän täytynee pian palata, Kultatassu", kolli naukui. Kultatassu heilautti häntäänsä hyvästiksi ja sipsutti ulos.
"Laine tarvitsee vain lepoa ja muutaman kunnon aterian. Hän paranee nopeasti", parantajaoppilas naukui. Tiirajuova kiinnitti katseensa ensimmäistä kertaa hänen poskensa naarmuun. "Mistä tuon sait?"
"Oksa raapaisi, ei mitään pahaa", Kultatassu vastasi kohauttaen lapojaan, "puhdistan sen leirissä."
Tiirajuova nykäisi häntäänsä. "Lähdetäänpä sitten."

//pätkää//
Vastaus:22 KP ;D

~S_A

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nokitassu, Myrskyklaani
08.11.2014 12:22
Nokitassu ähkäisi ja raotti silmiään. Vanhan tammen oksat huojuivat hänen yläpuolellaan ja hän muisti pudonneensa puusta. Nyt hän makasi jonkin pehmeän päällä. Nokitassu kömpi ähkien ylös, mutta ei voinut pistää painoa vasemmalle etujalalleen. Toivottavasti se oli vain sijoiltaan eikä murtunut.
Mutta hänen jalkojensa juuressa makasi Myrskyklaanin melko tuore oppilas Salamatassu. Kollin turkki oli pörhössä ja suu raollaan. Nokitassu sävähti. Ei kai Salamatassu ollut kuollut? Sitten hän huomasi kollin heiveröisen hengityksen. Häneltä taisi vain olla taju kankaalla. Ymmärsihän sen, kun Nokitassu oli pudonnut hänen päälleen niin korkealta.
>>Minun on saatava hänet leiriin.<< Nokitassu ajatteli ja tarttui kellanpunaisen kollin niskanahkaan. Salamatassu ei ollut kovin painava, mutta oli silti raskasta raahata tajutonta kissaa mukanaan kun oli jalka sijoiltaan.
Matka leiriin oli varsinaista piina. Nokitassu huokaisi helpotuksesta, kun näki notkoa reunustavat karhunvatukka pensaat, ja laskeutui leiriin huohottaen. Kissat katselivat säikähtäneinä kaksikkoa, joka raahautui kohti parantajan pesää. Suuaukolla Salamatassu alkoi jo osoittaa virkoamisen merkkejä.
"Pyhä Tähtiklaani, mitä tapahtui?" huudahti parantajaoppilas Sumutassu, kun huomasi Nokitassun raahaavan Salamatassua sisälle. Vaahtokukka, joka pureskeli joitain yrttejä tahnaksi, käänsi päänsä. Parantajan kiirehti huolestuneen näköisenä heidän luokseen.
"Mitä tapahtui?" Vaahtokukka kuulusteli Nokitassua samalla kuin töni hiljalleen heräilevää Salamatassua sammalpedille. Nokitassun hännänpää vääntyili hermostuneesti.
"Minä, öh... putosin puusta Salamatassun päälle. Satutin myös tassuni", musta kollioppilas naukui nolona ja ojensi loukkaantunutta käpäläänsä. "Toipuuko hän?" Nokitassu lisäsi vielä ja heilautti häntäänsä Salamatassua kohti. Kellanpunainen kolli mumisi jotain ja räpytteli välillä silmiään.
"Kyllä hän toipuu, ei hätää", Vaahtokukka maukaisi ja työnsi Salamatassun suuhun joitain yrttejä. Sitten naaras kääntyi Nokitassun puoleen.
"Näytä jalkaasi."
Nokitassu teki työtä käskettyä ja irvisti kivusta. Vaahtokukka nuuhki tassua ja tökki sitä kuonollaan. Nokitassu ulvaisi.
"Olet onnekas", parantaja maukui pian, "jalka on vain sijoiltaan, ei pahempaa."
Vaahtokukka osoitti hännälään sammalpedille merkiksi käydä siihen makaamaan. Nokitassu totteli ja lysähti kyljelleen varoen sijoiltaan olevaa jalkaansa.
"Tämä sitten sattuu. Pure tätä", parantaja maukui ja pudotti Nokitassun eteen paksun kepin. Musta oppilas noukki kepin suuhunsa ja puristi terävät hampaansa tiukasti sen ympärille. Hän puristi silmänsä kiinni ja viuhtoi hännällään pelokkaana. Vaahtokukan leuat puristuivat hänen jalkansa ympärille ja parantaja nykäisi voimakkaasti. Keppi putosi Nokitassun suusta ja kolli rääkäisi. Kipu yltyi hänen loukkaantuneessa jalassaan ja hiipui sitten kokonaan pois. Nokitassu räpäytti hämmentyneenä silmiään ja nousi seisomaan. Jalka kesti hänen painonsa aivan normaalisti.
"Jalkasi on nyt täysin kunnossa, mutta sitä ei kuitenkaan kannata rasittaa tänään", Vaahtokukka naukui. Nokitassu nyökkäsi ja tassutteli Salamatassun luo, joka tarkkaili pesän tapahtumia.
"Kiitos, että pelastit henkeni", Nokitassu kiitti.
Vastaus:Hyvä että kummallekaan ei käynyt todella hullusti =) Saat 30 KP.

~S_A

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
08.11.2014 10:56
"Syö nyt" Vaahtokukka maanittelee. Käännän pääni toiseen suuntaan korvat tiiviisti luimussa päätä vasten. "Tiikeritassu, et auta itseäsi kieltäytymällä avusta", Vaahtokukka kehrää lohduttavasti ja työntää hiirtä eteenpäin. Ynähdän ja käännän selkäni parantajalle. Vaahtokukka huokaisee turhautuneena.
Varjotuuli on kuollut! Kuollut! En pysty hokemaan mitään muuta itselleni. Rakastamani kissa on kuollut, poissa, ikiajoiksi. Siitä asti kun havahduin pari päivää sitten en ole voinut ajatella mitään muuta. Turkkini on takussa ja takkuuntuuntunut, ja haavat näkyvät rinnassa rumina, vielä karvattomia viivoina. Olen kertakaikkiaan säälittävän näköinen.
Vaahtokukka istuu yhä kärsivällisesti takanani. "Tiikeritassu..." Hän maukui vaativasti. En liikahda. Minulla ei ole edes nälkä. Tuijotan pienen onkalon takaseinää tyhjästi ja yritän seurata kiemuraisten piikikkäiden oksien kulkua. Vaahtokukka maukuu jotain takanani, mutten kuule häntä. Keskityn vain oksiin. Ne näyttäisivät muodostavan ikään kuin kissan pään ja silmät.. Räpäytän silmiäni hämmentyneenä. Sitten parahdan ja pomppaan jaloilleni. Varjotuulen hahmo piirtyy eteeni. Kollin turkissa kimaltelee tähtiklaanin kuura, ja hänen katseessaan paistoi lämpö ja rakkaus. Räpiköin taaksepäin silmä suurina kuin täysikuut. "Varjotuuli...?" Kuiskaan käheästi. Varjotuuli nousee tassuilleen ja astuu eteenpäin koskettamaan kuonoani omallaan. "Minä rakastan sinua Tiikeritassu. Mutta en halua että kuolet vuokseni. Ymmärrätkö?" Hän naukui pehmeästi kehräten. Värisen. "Mutta...se sattuu..." uikutan. Varjotuuli sipaisee rintaani hännällään. "Se sattuu... mutta jos et anna periksi, kipu lakkaa. Se ei koskaan jätä sinua, muttei käy ylitsepääsemättömäksi", kolli maukuu. Silmistäni valuu kyyneleitä. Varjotuuli koskettaa vielä kerran kuonoani. Ja sitten hän on poissa. Tuijotan tyhjää kohtaa täristen holtittomasti.
"Tiikeritassu! Tiikeritassu kuuletko minua?" Vaahtokukan hätääntynyt ääni naukuu takaani. Käännyn hitaasti. "Oletko kunnossa? Mitä kävi?" Parantaja jatkaa huolestuneena.
Lysähdän takaisin makuulle ja painan pääni etutassujen päälle. Vaahtokukan ääni värisee. "Pikkuinen...kaikki on hyvin", hän maukuu ja painaa kuononsa poskeani vasten. Hetken kuvittelen näkeväni tuskan parantajan katseessa. Sitten hän vetäytyy. "Syö nyt. Ole kiltti" naaras anoo. Pudistan päätääni. Vaahtokukka huokaisee. "Haen sinulle unikonsiemeniä. Tarvitset unta" hän naukuu ja tassuttaa pois. Pian Vaahtokukka palaa ja laskee unikonsiemenkodan eteeni hiiren viereen ja ravisti siitä kaksi siementä. "Syö edes ne..."
Hetken epäröinnin jälkeen kurkotan kaulaani, nuolaisen siemenet suuhuni ja ummistan silmäni.
Säpsähdän hereille, kun joku ravistelee minua hereille. Ponkaisen karvat pystyssä taaksepäin hampaat irvessä. Hetken kuluttua kissa edessäni tarkentuu Kurkitassuksi, jonka ilme on pelästynyt ja samalla hurjan innostunut. "Tiikeritassu! Et ikinä arvaa mitä Tulitähti sanoi minulle!" Kolli naukui innokkaana. Samassa Saarniturkki tassuttaa oppilaan taakse. Jään seisomaan tuijottaen tyhjästi kissoja. Vaahtokukka tassuttaa paikalle pesästään. "Tiikeritassu" Saarniturkki maukui pehmeästi, "Kurkitassun mukaan taistelit urheasti erakkoa vastaan. Tulitähti on sitä mieltä, että kun olet terve, on sinun aikasi saada soturinimesi." Kurkitassu hyppelehtii innoissaan. "Niin! Tulitähti aikoo nimittää meidät molemmat sotureiksi!"
Vaahtokukka kurtisti kulmiaan. "Onko Tiikeritassu terve?" Saarniturkki kysyi parantajalta. "Hänen haavansa ovat jo hyvin parantuneet, mutta..."
Saarniturkki kurtisti kulmiaan. "Mitä?"
Räpyttelen silmiäni pöllämystyneen näköisenä ja istahdan alas. Tulitähti aikoo...nimittää...minut...soturiksi. Soturiksi!
"Minustako...soturi?" Kähisen. Ääneni tuntuu karhealta, kuin en olisi pitkään puhunut sillä. Saarniturkin ja Vaahtokukan hiljainen keskustelu taukoaa heti. "Niin" Vaahtokukka kehrää ja vilkaisee Saarniturkkia. "Heti kun tunnet olosi valmiiksi."
Lysähdän istumaan. "Miksi?"
"Sinä ja Kurkitassu ajoitte urheasti erakon Myrskyklaanin reviiriltä."
Räpytän silmiäni. Tiedän tasan tarkkaan ettei Kurkitassu kertonut kaikkea. Hän ei maininnit Usvapyörrettä tai....Varjotuulta. Mutta...mitä se tieto klaania hyödyttäisi?
"Tiikeritassu?"
Säpsähdän ja kohotan raskaasti päätäni. "Juu...minä olen varmaan ihan terve" mumisen. Tiedän kuitenkin syvällä sisimmässäni, etten ollut lähelläkään tervettä.

Kuulen vaimeasti, kuinka Tulitähden kutsu kiirii leiriaukiolla. Istun väristen parantajanpesässä. Vaahtokukka on sukinut turkkini jälleen kiiltäväksi ja puhtaaksi. Haavoja tuskin erottaa valkoisesta vatsakarvasta.
"Menehän sitten", Vaahtokukka hätisteli hymyillen. Nousen hiukan huojahdan jaloilleni. Hätäisesti kootut voimani eivät riitä kovin pitkälle. Kohtaan hetkeksi Vaahtokukan taivaansiniset katseen ja tassuaan sitten Saarniturkin luo, joka odottaa minua pesän sisäänkäynnillä. Askeleeni eivät ole aivan tasaiset, mutta ilmeeni on vakaa, vaikka silmäni ovatkin tyhjän näköiset. "Muista, mitä olen opettanut. Olet kohta soturi", Saarniturkki kehräsi pehmeästi. Pakottautui hymyilemään. "Kiitos, Saarniturkki", kehrään käheästi. Saarniturkki nuolaisee minua. "Tulehan sitten."
Saarniturkki saattaa minut aukiolle. Auringonlaskun Puna saa turkkini hohtamaan meripihkansävyissä. Tulitähti istuu tasanteella katse luotuna alas. Kurkitassu seisoo jo pää ylpeästi pystyssä tasanteella alapuolella. Saarniturkki tuuppaa minua hiukan. Tassuaan kollin viereen.
"Myrskyklaanin kissat", Tultihäti maukui, kun häly hiljeni, "tänään minun on kunnia nimittää klaanille kaksi uutta soturia."
Päällikkö nosti katseensa tummumaan iltataivaaseen. "Minä, Tulitähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa näihin kahteen oppilaaseen. he ovat opiskelleet kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on heidän vuoronsa tulla soturiksi."
Rintani värisee jännityksestä. "Tiikeritassu ja Kurkitassu, lupaatteko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania - jopa henkenne uhalla?" Tulitähti kajautti. "Lupaan", Kurkitassu maukui voimakkaalla äänellä vieressäni. Kohtaan Tulitähdem lehdenvihreissä silmien katseen. Naaras nyökkää hitusen.
"Lupaan", toistan hetken kuluttua. Ääneni kajahtaa hiukan käheänä aukion odottavaan hiljaisuuteen.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta annan teille soturinimenne", Tulitähti jatkaa ja loikkaa alas tasanteelta. Päällikkö pysähtyy Kurkitassun eteen. "Kurkitassu, tästä hetkestä lähtien sinut tullaan tuntemaan Kurjenhuutona. Tähtiklaani kunnioittaa voimaasi ja rohkeuttasi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi", Tulitähti julistaa kuuluvalla äänellä. Kurjenhuuto kumartuu ja nuolaisee päällikön lapaa kunnioittavasti, ennenkuin vetäytyy taaemmas muiden sotureiden joukkoon. Tulitähti kääntyy minun puoleeni. Hänen silmänsä välähtävät. "Tiikeritassu, tästä lähtien sinut tullaan tuntemaan nimellä Tiikerimyrsky. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi ja rohkeuttasi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi." Tulitähti koskettaa päälakeani kuonollaan, ja kumarruin nuolaisemaan hänen lapaansa.
"Tiikerimyrsky, Kurjenhuuto! Tiikerimyrsky, Kurjenhuuto!" Klaani huutaa uusia nimiämme. Sadetassu ryntää luokseni tuulispäänä ja hukuttaa naamani nuolaisuihin. "Tuo on aivan huippuhieno nimi!" Hän huudahtaa.
"Perinteiden mukaan Tiikerinyrskyn ja Kurjenhuudon on vartioitava leiriä tämä yö", Tulitähti päättää kokouksen. Lukuisten onnittelujen ja nuolaisujen jälkeen klaani alkaa vetäytyä pesiinsä. Saarniturkki puskee minua ylpeänä ja tassuttaa sotureiden pesään viimeisenä. Kurjenhuuto vilkaisee minua kehräten ja tassuttaa ohitseni aukion keskelle.
Yhtäkkiä pakokauhu valtaa mieleni. Hiljaisuus ja pimeys lankeavat ylleni kuin tulva-aalto. Ei, en ollut terve. Istun alas väristen ja tuijotan varjoihin. Hetken ajan kuvittelen näkeväni Tiikerivarjon hehkuvat silmät varjoissa. Sitten nekin ovat poissa.

// nyt mun pikkuiset tuli vihdoin soturi :3//
Vastaus:Aaw... Onnea Tiikerinmyrsky ja Kurjenhuuto :) Saat 40 KP.

~S_A

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Huurretassu,Jokiklaani
07.11.2014 14:19
Tassutelin kohti oppilas pesää kalpean kuun valossa. Kuolleet lehdet rapisivat tassujeni alla ja leirissä valitsi hiljaisuus. Olin luvannut vielä illa järjestää Teerenlennon yrtit ja olin vasta äskettäin saanut urakani valmiiksi. Päivät muutenkin olivat kiireisiä sillä Teerenlento yritti saada vielä kaikkea yrtejä ennen lumen tuloa. Väsymys paino joi mieltäni,kun laahustin puoliunessa oppilaspesään ja lysähdin lähes jäätyneitten sammalteni päälle ja suljin silmäni. Vaivuin hetkessä uneen.

Uni:

Tassutelin minulle täysin tuntemattomassa paikassa. Katselin ympärilleni hämmentyneenä. #Mitä tämä on?# Mietin mielessäni. Kylmä tuuli puhalti metsän läpi ja lävisti minut. Tunsin täriseväni ja kuononi päälle leijaili pieni valkea lumihiutale. Pörhistin turkkiani ja yritin katsella ympärille. Lumisade vain sakeni kokoajan ja lopulta en nähnyt eteeni. Nousin vaivalloisesti tassuilleni ja yritin vain kävellä tuulessa tietämättä minne olin menossa. Lumi kerros lisääntyi koko ajan ja lopulta en päässyt hädin tuskin liikkeelle ilman että tein voimaa vieviä hyppyjä. Yritin kaikin keinoin edetä hypin ja kahlasin ja yritin vain nostella tassujani mahdollisimman korkealle. Lopulta läsähdin maahan. #Rauhoitu# Käskin mielessäni ja yritin tasata hengitystni. Samassa lumisade heikkeni. Nyt ympärilläni oli vain valkeaa lunta joka peitti kaiken. Erotin kauempana todella tumman harmaan kissan. Se käveli kevyesti lumen päällä. Räpyttelin silmiäni. Miten lumi kannatteli minua suurempaa kissa muttei minua.
"Hei" Huusin kissalle, mutta tämä ei ollut kuulevinaankaan. Kissa alkoi kuopi lunta. #Ehkä hänellä on huono kuulo# Ajattelin ja yritin edetä kissan luo. Ehdin ottaa vain pari askelta, kun tummanharmaa kissa nosti päänsä ja tuijotti minua pelottavilla silmillään niissä oli häivähdys keltaista muuten ne olivat meripihkan väriset.Samassa edessäni olleet lumet sulivat. kissa tajusi minut ja lähti kulkemaan luokseni. #lopultakin# Ajattelin, mutta sitten tummanharmaa kissa käveli ohitseni. Tuijotin eteenpäin hämmentyneenä. Vilkaisin taakse päin ja näin mustan kollin, joka tuijotti minua vihreillä silmillä. Räpäytin silmiäni.
"Keitä olette ja mitä teette unessani?" Yritin esittää kysymyksen. Tammanharmaa kissa käveli kollin luo ja kosketti tämän kuonoa.
"Huurretassu tämä ei ole mikä tahansa uni" Ääni kuului vierestäni. Hätkähdin ja otin pari askelta sivulle. Vieressäni oli valkea kissa joka hohti oudosti.
"Mitä tarkoitat? Teerelneto on kyllä kertonut parantajien näkevän unia,mutta luulin niitä erillaisemmiksi" Naukaisin ja tuijotin kahta kissaa jotka olivat asettuneet keskustelemaan.
"Katso hetiä tarkemmin?" Tuntematon kissa pyysi. Kallistin päätäni. ja samassa tajusin. Ääretön viha purkautui lävitseni.
"Miksi tähtiklaani näyttää minulle näitä unia, kun yritän unohtaa kaiken" Maukaisin terävästi ja tuijotin vanhempiani.
"Koska tahdon muistuttaa sinua siitä,että vaikka menneisyytesi on vaikea voi tulevaisuuskin olla. Ole rohkea ja oma itsesi. Muista ettei kaikkea voi aina unohtaa eikä pidäkkään" Kissa maukui. "Tahdoin nähdä miten reagoisit vaikkeivat vanhempasi tehneet mielestäsi kaikkea oikein älä murehdi heistä mieti tulevaisuutta. Olen huomannut että viime päivinä olet keskittynt vain unohtamaan mennet# Sitten kissa katosi ja vanhempani edestä katosivat. Tuli uusi lumipyry tällä kertaa sen tuuli ei ollut kylmä päiv vastoin.

Räväytin silmäni auki ja näin Vaaleatassun jalat.
"Sinä kiljut niin että herätät kohta kaikki" Tämä naukui. Räpyttelin silmiäni.
"A..Anteeksi" Maukaisin. Vaaleatasu ei jäänyt sen enempää juttelemaan vaan tassuteli ulos. Pudistin päätäni ja mieitn kissan sanoja. Ehkä hän oli oikeassa.
Vastaus:Saat 30 KP.

~S_A

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova, Tuuliklaani
05.11.2014 16:38
"Hän on sanonut mitä?"Tiirajuova onnistui älähtämään.
"Että sinulla on pentuja jonkin erakon kanssa."Sudenmarja toisti.
"Eihän se ole totta?"
"No ei varmasti! Ainut syy miksi törmäsin niihin oli se että yksi niistä halvatun pennuista varasti hiireni!"Tiirajuova sihahti.
>Miksi kaikki menee pieleen?!<kolli kirosi päässään.
"Nyt Punarintasiipi saa kuulla kunniansa"Tiirajuova sihisi myrkyllisesti. Kolli käännähti ja näki Punarintasiiven kumartuneen kuiskimaan jotain Varissiivelle aukion toisella puolella. Raidallinen kissa marssi naaraiden luokse häntä nykien raivosta.
"Punarintasiipi"Tiirajuova tiuskahti.
"Meillä ei ole mitään sanottavaa sinulle Tiirajuova"Varissiipi ärähti.
"No olkaa sitten hiljaa ja kuunnelkaa. Punarintasiipi sinulla ei ole oikeutta levitellä minusta huhuja joissa ei ole perää"kolli ärisi hurjana. Naaras katsoi häntä ylimielisenä.
"Väität siis ettet ole tavannut ketään reviirillämme.
"En väitä niin, mutta ainut syy miksi heihin törmäsin oli se että yksi pennuista varasti hiireni."
"Pentu? En olettanut että olet niin tyhmä että pentukin saa saaliisi."Punarinta siipi naukui viattomasti silmät kiiluen. Tiirajuovan kynnet upposivat maahan ja hänen karvansa alkoivat kohota raivosta.
"No sinä et edes saa sokeaa myyrää kiinni"kolli ärähti.
"Mutta teen nyt tämän asian selväksi. Minulla ei ole pentuja eikä erakkoa kumppanina. Saatko taottua sen kovaan kalloosi?"kolli murisi. Saman tien Tiirajuova käännähti kannoillaan ja oli aikeissa marssia pois. Kolli vilkaisi lapansa ylitse vielä Varissiipeä. Naaras tuijotti hänen peräänsä silmät kiiluen sekavista tunteista. Hänen olisi pakko sanoa se. Oranssiruskea kissa kääntyi takaisin ja käveli ihan naaraan eteen.
"Minulla ei ikinä voisi olla toista kumppania. Ei ikinä. Koska minä rakastan sinua. Ja vain sinua Varissiipi"sen sanottuaan kolli kääntyi ympäri ja marssi takaisin Sudenmarjan seuraan.

Tiirajuova makasi Sudenmarjan kyljessä kiinni. Harmaa naaras ei sentään jättäisi häntä pulaan. Sudenmarja oli viimeinen hänen perheen jäsenensä. Mitä hän edes tekisi jos hän menettäisi puolisisarensa. Siitä lähtien kun Hiekkaturkki ja Tihkukynsi oli murhattu, ja Tunturituuli kadonnut Tuuliklaanista, hän oli jäänyt yksin kolmen sisarpuolensa kanssa. Mutta Kermatassu oli jäänyt hirviön alle ja Taivaspentu oli kadonnut eikä palannut enään koskaan. Sudenmarja oli kokenut ikäänsä nähden turhan paljon menetyksiä. Lopulta Tiirajuova nukahti.

---Aamulla---

Herätessään Tiirajuova heilautti korviaan. Sudenmarjan häntä nyki ja naaras mumisi unissaan. Tiirajuova kurotti päätään ja yritti kuulla mitä naaras murahteli.
"Taivaspentu... epäreilua... anna... takaisin"harmaa naaras murisi. "Emo...Kermapentu... varasti... sammalpallon..."Tiirajuova hymyili hiukan. Hän nousi tassuilleen hiljaa ja jätti harmaan naaraan nukkumaan. Ilma oli jäätävää, ja Tiirajuova pörhisti turkkiaan hiukan. Hän asteli kohti Vatukkatassua joka nukkui tiukasti kerällä hiukan kauempana muista oppilaista. Kolli tönäisi juovikkaan naaraan kylkeä. Vatukkatassu urisi jotain ja käänsi kylkensä.
"Vatukkatassu herätys"leiri oli vielä hiljainen. Aamupartio oli jo hänen uskoakseen lähtenyt, ja Takiaiskorva istui vartiossa, odotellen muiden heräämistä. Aurinkokaan ei ollut vielä noussut korkealle. Tiirajuova tönäisi Vatukkatassua uudelleen, ja nyt uninen naaras nosti kärttyisenä päätään.
"Miksi sinä herätit minut näin aikaisin"oppilas äkäili haukotellessaan.
"Halusit eilen lähteä kanssani metsälle, joten olettettavasti olet pirteänä lähdössä mihin aikaan tahansa"kolli vastasi viileästi.
"Mutta en oli valmis lähtemään ulos aamuyöllä kun kukaan ei ole edes hereillä!"Vatukkatassu tiuskahti.
"Saanen huomauttaa aamupartion jo lähtenyt. Joten ylös, tai saat jäädä koko päiväksi leiriin"Tiirajuova uhkaili. Vatukkatassu nousi nuristen ylös ja oranssin ruskea kolli asteli Takiaiskorvan luokse.
"Hei, voit mennä jo lepäämään, minä odotan tässä Vatukkatassun kanssa että muut heräävät"Tiirajuova naukaisi valkealle kollille. Takiaiskorva nyökkäsi kiitokseksi ja haukotteli.
"Siis mitä?! Sinä herätit minut ja sanoit että menemme metsälle, ja nyt olemme vartiossa! Huijasit minua!"Vatukkatassu protestoi. Tiirajuova huokaisi. Hän oli tiennyt jo siitä päivästä lähtien kun Vatukkatassusta tuli oppilas, että hänen tarvitsisi pysyä tiukkana ja rauhallisena, koska oppilaalla oli hankala luonne. Ei hän tätä näin vaikeaksi kumminkaan uskonut.
"Nyt saat ensi makua siitä millaista on istua yövartiossa, kuten soturina joudut sitä tekemään kun tai jos soturiksi pääset."Tiirajuova vastasi.
"Sitä paitsi Takiaiskorva ansaitsee jo käydä nukkumaan. Hän ei ole nukkunut silmän räpäystäkään koko yönä"Vatukkatassu polki maata tyytymättömänä, mutta Tiirajuovan iloksi oppilas istuutui alas ja sulki suunsa tiukasti.

Tiirajuova istui vaitonaisena aloillaan. Kylmä maa sai hänen jalkojaan pakottamaan, ja hitaasti aamuhämärä alkoi väistyä kun aurinko kohosi yhä ylöspäin. Tiirajuova näki silmäkulmallaan kun Kastanjatähti tuli esiin pesätään. Päällikkö ravisteli turkkiaan, ja suuntasi sitten Tiirajuovaa kohti. Soturi nyökkäsi kunnioittavasti kollille.
"Päästin Takiaskorvan vartiosta lepäämään."Kastanjatähti nyökkäsi.
"Vien Vatukkatassun opettelemaan jänistystä."nuori oppilas tervehti päällikköä nätisti, ja hyvä niin. Tiirajuova ei halunnut laittaa oppilasta pyytämään anteeksi heti Kastanjatähdeltä.
"Olkaa hyvä vain"Kastanjatähti naukaisi. Vatukkatassu loikkasi jaloilleen.
"Vihdoin!"oppilas kiljahti ja säntäsi jo sisäänkäynnille. Tiirajuova nousi jaloilleen.
"Vatukkatassu odota nyt hetki"oppilas oli jo kumminkin kadonnut ulos leiristä, ja Tiirajuova murahti ärtyneenä. Kolli säntäsi oppilaansa perään.

Tiirajuova oli saanut juosta koko matkan oppilaansa perässä harjoitusalueelle asti, eikä hän todellakaan ollut iloinen.
"Kun sanon odota, mitä luulet sen tarkoittavan?!"kolli ärähti. Vatukkatassu piti päänsä pystyssä ja tuijotti uhmakkaasti häntä. Kolli tiesi ettei hän päässyt puusta pidemmälle riitelemällä oppilaan kanssa. Mutta kyllä hän pitäisi huolen ettei naaras pääsisi helpolla.
"No mutta kokeillaampa oikeaa vaanimisasentoa."Tiirajuova murahti. Vatukkatassun silmät kiiluivat odottavasti.
"Tämä on tärkeä muistaa; jänis kuulee, hiiri tuntee"
"Mitä se muka tarkoittaa?"Vatukkatassu murahti.
"Sitä että jos aiheutat pienenkin äänen, jänis on jo poissa"Tiirajuova tarkensi.
"Katso tarkkaan"Tiirajuova komensi oppilastaan ja asettui vaanimisasentoon. Hän piti häntänsä hiukan irti maasta, ja laskeutui melkein maahan kiinni. Sitten hän lähti astelemaan kevyin askelin eteenpäin.
"Mutta muista myös ettei jänisten kiinni saamisessa ole kyse vain vaanimisesta, vaan myös oveluudesta ja nopeudesta"Tiirajuova muistutti noustessaan ylös.
"Mutta harjoitellaan aluksi asentoasi"Vatukkatassu laskeutui alas. Tiirajuova tarkisteli naaraan asentoa. Se oli yllättävän hyvä, ottaen huomioon että he eivät olleet harjoitelleet tätä kamalan paljoa.
"Hyvältä näyttää, mutta muista pitää häntäsi irti maasta. Ja älä kangistu. Muutut muuten kömpelöksi"Vatukkatassu yritti parhaansa.
"Nyt lähde hiipimään"oppilas siristi silmiään ja lähti kulkemaan eteenpäin.
"Keveitä askeleita. Näytät nyt jalattomalta mäyrältä. Ja älä heiluta häntääsi. Tuo kelpaa nyt. Kokeillaampa nyt seuraava. Minä esitän jänistä ja sinä saalistajaa."Tiirajuova loikki vähän kauemmas kanervien keskelle ja asettui säheltämään kaikkea mitä pumpulipäiset jänikset tekivätkään. Hän ei kääntänyt päätääkään Vatukkatassun suuntaan mutta kuunteli korvat höröllä. Oppilas lähestyi jo varmasti, mutta hän ei kuullut mitään. Mutta pian naaras teki jo virheen. Vatukkatassu astui jonkin lehden päälle mikä rasahti todella heikosti, mutta jänis olisi varmasti kuullut sen. Tiirajuova nousi takajaloilleen ja katseli ympärilleen.
"Ja sitten jänis lähtisi"kolli murahti.
"Ymmärrätkö nyt kuinka tarkkana pitää olla niiden kanssa?"Vatukkatassu nyökkäsi nyrpeänä.
"Edistyit hyvin siihen asti kunnes astuit kuivan lehden päälle. Mutta voimme seuraavaksi harjoitella perään syöksymistä."

Tiirajuova oli jo kertonut kaiken mitä hän jäniksien metsästyksestä tiesi. Vatukkatassu oli sisäitänyt kaiken tiedon, niin vaanimisasennosta, taakaa-ajosta, ja saaliin sijainnin arvioimisesta ja parhaimman hyökkäyskohdan löytämisestä.
"Seuraavaksi voisit kokeilla saisitko oikeaa jänistä kiinni."Tiirajuova ehdotti. Vatukkatassun häntä nousi kippuraan innosta.

Samassa pieni kullankeltainen kissa ilmestyi pensaikosta.
"Ai hei Tiirajuova ja Vatukkatassu"Kultatassu naukaisi.
"En kai keskeyttänyt?"
"Et, minä menen nappaamaan jäniksen!"Vatukkatassu naukui silmät kiiluen.
"Mitäs sinä teet Kultatassu?"
"Tulin keräämään yrttejä... Tähtisumu ei ehdi kun hänen täytyy hoitaa Kaislahännän kipeät nivelet, ja kukaan muista oppilaistakaan ei halua auttaa minua, koska heidän mestarinsa vievät heidät metsälle."Kultatassu mumisi. Tiirajuova mietti hetken.
"Minä voin auttaa"Tiirajuova naukaisi. Kultatassu näytti hiukan yllättyneelle.
"Vatukkatassu, kun olet tyytyväinen suoritukseesi palaa leiriin. Viimeistään ennenkuin aurinko laskee"Tiirajuova komensi oppilasta joka nyökkäsi ja livahti kanervien sekaan. Sitten soturi kääntyi katsomaan parantajaoppilasta.
"No mennäänkö?"Kultatassu nyökkäsi hiukan kiusaantuneen oloisena. Kaksiko lähti kävelemään kohti ei kenenkään maata.
"Kuule Tiirajuova... Mikä sinuun on mennyt?"Kultatassu rikkoi hiljaisuuden kysymyksellä. Tiirajuova pysähtyi hämmästyneenä.
"Tiedän että olet tavannut varjoklaanilaisen reviirillämme, ja nyt nämä huhut siitä erakosta ja pennuista..."Tiirajuovan silmät siristyivät äkäisesti.
"Mitä tarkoitat?"
"En tietenkään epäile uskollisuuttasi, mutta mietin vain, että miksi sinä käyttäydyt niin"Kultatassu kiirehti lisäämään. Tiirajuova veti syvään henkeä. Miten hän tähänkin vastaisi? Eihän voinut sanoa että hänen veljensä tuli käymään kertoakseen että hänestä tuli varapäällikkö, ja että hän auttoi erästä erakkoa ja tuon pentuja metsästämällä heille.
"En osaa vielä selittää. Kaipa vain..."Tiirajuova vaikeni. Hänellä ei ollut muuta perhettä kuin Sudenmarja Tuuliklaanista. Hän halusi tuntea veljensä, ja halusi olla osa tuon elämää. Kultatassi päätti jättää asian siihen.

Tiirajuova yritti löytää kasvin jonka Kultatassu oli näyttänyt. Parantajaoppilas kaivoi maasta kasvin juuria ja kiskoi ne ylös.
"Takiaisenjuuria"Kultassu naukaisi. Tiirajuova murahti jotain epäselvästi. Samassa parantajaoppilas nosti kuononsa ylös.
"Haistatko sinä sen?"Tiirajuova kurtisti kulmiaan ja raotti suutaan. Tuuli kantoi tuoretta mutta vielä heikkoa kissan hajua. Näin kaukaa hän ei kunnolla haistanut minkälaisesta kissasta oli kyse.
"Mennään katsomaan lähempää"Kultatassu luimisti korviaan epäilevästi.
"Se ei taida olla kovin hyvä idea... Emme tiedä mikä siellä on"
"Älä huoli olenhan minä täällä"Tiirajuova urahti ja lähti ravaamaan hajun suuntaan. Kultatassu seurasi häntä hitaammin epävarmasti. Nyt kollila oli tilaisuus näyttää uskollisuutensa. Kaksikko hiipi lähemmäs, mutta kun Tiirajuova tunnisti kissan hajun hän pysähtyi kuin seinään.
"Hei?! Mitä sinä pysähdyit?"Kultatassu huhuili hänen takaansa. Läheinen kanervikko heilahti jo ja musta pentu loikkasi esiin. Hetken ajan kaikki kolme seisoivat laumautuneena aloillaan.
"Tiirajuova!"Raito ulvahti ennemmän ilosta kuin hämmästyksestä.
"Raito?! Minähän sanoin ettette saa tunkeutua reviireillemme!"Tiirajuova murisi pennulle. Kollipentu irvisti.
"Mutta kun oli pakko! Emo on kipeä. MetörmäsimmekettuunjasemelkeinsöiLilin"Tiirajuova ei saanut mitään selvää Raidon hätiköivästä selityksestä.
"Rauhoitu. Toista hitaammin"Tiirajuova komensi. Kultatassu seisoi hänen takanaan korvat hiukan luimussa.
"Me törmäsimme kettuun ja se yritti viedä sen jäniksen jonka annoit meille! Sitten Lili yritti häätää sen ja se melkein puri häntä mutta emo meni väliin ja iskeytyi ketun niskaan, mutta sitten se iski hampaansa emon kylkeen, ja emo kiljaisi. Verta alkoi valua maahan, mutta emo ei luovuttanut ennen kuin kettu lähti karkuun, mutta melkein heti kun kettu oli paennut emo kaatui maahan eikä voi enää nousta. Tulin hakemaan apua kun en voinut muutakaan"Raito vinkui. Tiirajuovan häntä nyki.
"Näytä missä hän on"Tiirajuova maukaisi vakavana. Pentu nyökkäsi ja kääntyi ja vilisti kanervikkoon.
"Tule Kultatassu!"
"Mutta Tiirajuova..."
"Emme me voi jättää Lainetta kuolemaankaan!"Tiirajuova murisi."Haluatko sinä että pennut jäävät ilman emoa ja että kissa saa kärsiä ennenkuin kuolee pois?"Tiirajuova kääntyi ja sujahti liitävin askelin Raidon perään, eikä jäänyt katsomaan seurasiko Kultatassu häntä.

//Joo mul on iha omat säädöt tääl:D//
Vastaus:Ketuista on aina vain harmia :| Mutta saat 42 Kp.

~S_A

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tunturituuli, Varjoklaani
05.11.2014 14:50
Tunturituuli istui häntä levottomasti nykien sotureiden pesän edustalla. Nouseva aurinko kirkasti jo taivasta, ja kultasi hiljalleen puiden kellastuneita latvoja. Maaperä oli kova jäästä, ja huurre kimalteli puiden ja kasvien lehdillä. Ilma oli hyytävän kylmä. Se lämpenisi vasta kun aurinko kurkottaisi kasvojaan puiden latvojen yläpuolelle.
Tunturituuli pörhisti paksua mustaa turkkiaan. Aukion keskellä hänen edessään makasi Varjotuulen runneltu ruumis. Muutamia klaanin jäseniä oli yhä kumartuneena suremaan nuoren soturin ylle.
>Varjotuulen surmaaja pitää löytää... Ehkä Usvapyörre osaa kertoa enemmän kun herää... Jos herää< Tunturituuli ajatteli. Hänen käpäliään pisteli huolesta, mutta hän yritti pitää ilmeensä yhtä tasaisena ja viileänä kuin aina ennenkin. Tunturituuli rakasti Usvapyörrettä ja nyt... Naaras makasi tajuttomana Pyynsulan pesässä.
Tunturituulen katse siirtyi Varjotuulen elottomana ruumiiseen. Klaani oli menettänyt hänessä hyvän soturin. Nuori kolli oli kieltämättä hieman nenäkäs, mutta kaikesta huolimatta hän oli ollut taitava ja teräväälyinen soturi. Tunturituuli puhahti turhautuneena. Hän nousi tassuilleen ja suuntasi parantajan pesään.
Pesässä Pyynsulka sekoitti jonkinlaista yrttihaudetta. Kolli nosti heti katseensa kun kuuli Tunturituulen askeleet. "Kas hei, Tunturituuli. Mikä sinut tänne lennättää?"
Tunturituuli silmäili parantajaa. "Haluaisin nähdä Usvapyörteen."
Pyynsulka nousi tassuilleen. "Hän nukkuu. Voit käydä katsomassa, kunhan et herätä häntä. Haavat ovat vaivanneet häntä koko yön", kolli naukaisi ja johdatti Tunturituulen erään sammalvuoteella vierelle. Usvapyörre makasi sillä kyljellään. Veriset haavat oli peitetty hämähäkinseitillä. Tunturituuli katseli kumppaniaan ikävän välkehtiessä kollin silmissä. Hän niin toivoi että Usvapyörre ei kuolisi....
"Hän paranee kyllä", Pyynsulka naukui rauhoittavasti, "haavat eivät olleet kovin syviä eivätkä tulehtuneet. Tunturituuli nyökkäsi helpottuneena. "Minun täytynee mennä", hän naukui hetken kuluttua luoden vielä kaipaavan silmäyksen Usvapyörteeseen. Pyynsulka hymyili ymmärtäväisesti. Tunturituuli kääntyi ja ahtautui takaisin aukiolle. Kolli tassutti Varjotuulen ruumiin viereen. Joukko klaanivanhimpia oli juuri raahaamassa ruumista leirin ulkopuolelle haudattavaksi. Veltto musta häntä piirsi pudonneisiin lehtiin hennon vanan.
"Klaani menetti hyvän soturin", Keltaturkki maukui tassutelemaan Tunturituulen viereen. Varapäälikkö heilautti korviaan. "Olet aivan oikeassa. Nyt on kuitenkin aika palata arkeen ja järjestää partiot. Klaani on yhä ruokittava", hän murisi. Keltaturkin katse muuttui vihaiseksi, ja hän mulkoili Tunturituulta. "Et tainnut pitää Varjotuulesta", soturi ilkkui irvistäen, "muu klaani haluaa surra häntä, anteeksi vain, herra komentelija."
Tunturituulen sähkönsiniset silmät salamoivat uhkaavasti. "Minä olen varapäälikkö, ja on minun vastuuni huolehtia klaanista. Varjotuuli oli hieno soturi, mutta emme saa hukkua suruun hänen vuokseen", kolli murisi leveät lavat jännittyen. Keltaturkki sähisi uhmakkaasti. "Minä annan käskyt, Keltaturkki. Onko asia selvä?" Tunturituuli ärähti. Keltaturkin lapaturkki nousi pystyyn.
"Onko asia selvä?" Tunturituuli jyrisi. "On", Keltaturkki murahti ja kiepahti kannoillaan. Tunturituuli sähähti ja kääntyi tarkastelemaan leiriä.
Useimmat soturit olivat jo hereillä ja sukivat turkkejaan siistiksi aukion laidoilla. Tunturituuli pysäytti ohitseen astelevan Tammiturkin ja maukui tälle: "vilkaisepa sotureiden pesään ja aja loputkin unikkoa ulos. Muuten he saavat nyppiä klaanivanhimmista punkkeja lopun päivää."
Tammiturkki nyökkäsi ja loikki sotureiden pesälle. Tunturituuli silmäili muita aukiolla olevia kissoja. "Keltaturkki", hän ärähti, "sinä johdat metsästyspartiota. Ota mukaasi Pihlajakynsi ja Yösiipi ja lähde heti."
Keltaturkki mulkoili Tunturituulta hetken, mutta kutsui lopulta muut luokseen ja tassutti ulos leiristä.
"Savusumu johtaa Aurinkohuipun partiota", Tunturituuli jatkoi. Tammiturkki ilmestyi aukiolle Ruosteturkin kanssa. "Tammiturkki, Ruosteturkki ja Mäntysydän lähtevät hänen mukaansa."
Soturit nyökkäsivät. Tunturituuli antoi katseensa kiertää aukiota. "Setrisydän, johda iltapartiota. Malvalehti, voit mennä hänen mukaansa. Sinä myös, Kotkatassu", kolli ilmoitti. Kotkatassu hihkaisi innoissaan.
Tunturituuli nyökkäsi hymyillen oppilaalle. Nuori kolli oli Varjoklaanin ainoa oppilas, parantajaoppilas Loistetassua lukuun ottamatta. Uusia oppilaita tarvittaisiin kipeästi.
Varapäällikkö ravisteli itseään. Hän voisi käväistä vaihteeksi metsästämässä. >voisin viedä saalista Usvapyörteelle< Tunturituuli ajatteli. Suuri musta soturi heilautti häntäänsä ja suuntasi metsään.

Lehtisateen ajan aurinko oli jo matalalla kun Tunturituuli palasi. Jäniksen lisäksi hänellä roikkui suussaan myös hiiri.
Oli ilta-aterian aika, ja kissoja istui aukiolla toistensa seurassa vaihtamassa kuulumisia ja syömässä aterioitaan. He nostivat katseensa ja tervehtivät aukion poikki asteleva Tunturituulta.
Kolli laski saaliinsa tuoresaaliskasaan, nappasi mukaansa vesimyyrän ja suuntasi kohti parantajainpesää. Saniaisten kuivat lehvät rahisivat, kun Tunturituuli työntyi tunnelista suojaisalle pikkuaukiolle. Pyynsulka eikä Loistetassua näkynyt, joten varapäällikkö tassutti suoraan Usvapyörteen luokse.
"Usvapyörre", Tunturituuli kuiskasi lempeästi ja laski vesimyyrän maahan. Harmaa naaras raotti hitaasti silmiään. "Tunturituuli?" Hän mumisi. Tunturituuli kehräsi iloisena. Usvapyörre ponnistanutta istualleen ja katsoi kumppaniaan samoin silmin.
Tunturituuli nuolaisi Usvapyörrettä. "Toin sinulle ruokaa", kolli maukui ja työnsi vesimyyraa edemmäs. Usvapyörre kehräsi käheästi. "Kiitos" hän naukaisi ja kumartui aterialle.
Tunturituuli katseli hellästi kumppaniaan. Hän oli niin onnellinen, että Usvapyörre oli hänen rinnallaan.
Naaras kohottautui nuollen huuliaan. Hän hieroi poskeaan Tunturituulen poskea vasten kehräten. "Onko jo parempi olo? Ovatko haavat kipeitä?" Tunturituuli kysyi. Usvapyörre nykäisi häntäänsä. "Ne ovat vielä kipeitä, mutta Pyynsulka sanoi että ne paranevat kyllä," soturi vastasi. Tunturituulen kurkussa jylisi entistä äänekkäämpi kehräys. Usvapyörre hymyili hiukan voipuneesti. "Oletko väsynyt?" Tunturituuli kysyi huolestuneena. Usvapyörre heilautti korviaan. "Haavat vain valvottivat. Kyllä tämä tästä." Naaras painautui Tunturituulta vasten. Kaksikko pysyi kauan hiljaa paikoillaan.
Lopulta Usvapyörre kohotti katseensa Tunturituulen sinisiin silmiin. "Minä rakastan sinua, Tunturituuli. Aina", hän kuiskasi. Tunturituuli kehräsi. "Minäkin rakastan sinua. Aina."
Vastaus:'I ♥ you 4ever.' ♥ ihana =) Saat 38 Kokemuspistettä.

~S_A

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova, Tuuliklaani
03.11.2014 07:31
"Haava on parantunut jo hyvin."Tähtisumu naukui, tutkien Tiirajuovan käpälää.
"Saanko siis mennä jo metsälle?"kolli kysyi kärsimättömänä. Hän ei jaksanut olla enään leirissä hetkeäkään tyhjänpanttina. Tähtisumu kurtisti kulmiaan arvostelevasti.
"No kyllähän se käy... Mutta varo silti ettei se aukea uudelleen."parantaja naukaisi lopulta hiukan varoittavasti. Tiirajuova hymyili tyytyväisenä.
"Kiitos"Tähtisumu purki hämähäkinseitin hänen käpälänsä ympäriltä. Tiirajuova loikkasi jaloilleen, laskien käpälänsä hitaammin maahan.
"Hyvältä tuntuu, kiitos Tähtisumu"kolli naukui iloisesti ja loikki ulos pesästä riemuissaan.

"Hei Sudenmarja! Haluatko lähteä metsälle?"Tiirajuova kysyi harmaalta naaraalta mennessään hänen ohitse.
"Äh, vien Rastastassun harjoittelemaan"Sudenmarja murahti kantaessaan laihaa hiirtä suussaan.
"No, joskus toiste sitten"Tiirajuova naukaisi ja sujahti ulos leiristä. Varissiipeä oli edes turha kysyä mukaan. Naaras oli yhä kuin äkäinen mäyrä, joka haluaisi taittaa Tiirajuovan niskat. Toivottavasti tilanne rauhoittuisi pian, Tiirajuova ei halunnut että heidän yhteinen polkunsa repeäisi erilleen.

Tiirajuova kierteli lähellä Ei-Kenenkään-Maalla nuuhkien ilmaa. Nyt pitäisi olla tarkkana saaliseläinten ja myös Jokiklaanin partion varalta. Kolli pysähtyi kuin seinään kun hänen kuonoonsa tunkeutui hiiren tuoksu. Oranssin ruskea kissa käänteli päätään, yrittäen selvittää mistä päin tuoksu tuli. Kun hän sai suunnan selville, kolli painautui maata vasten silmät sirillään. Tiirajuova lähti hiipimään eteenpäin todella hiljaa. Tuuli puhalsi hiljaa, ja heinikoksi vaihtuva kanervikko huojui tuulessa.

Pyörteiden takia oli välillä vaikea seurata tuoksua, mutta lopulta kissa näki pienen ruskean peltohiiren mutustamassa pientä siementä. Tiirajuova nuolaisi huuliaan ja lähti etenemään hitaasti, vatsakarvat viistäen kylmää maata. Tuuli puhalsi juuri hyvään suuntaan, Tiirajuovan kannalta. Pari ketun mittaa... Yksi ketunmitta... Kissan mitta. Lopulta kolli oli ihan heinikon rajalla, ja hiiri oli selkä häneen päin, vain hännän mitan päässä. Tiirajuova keinutti lantioitaan jännittyneenä, ja jännitti takajalkansa. Kissa loikkasi esiin kuin salama kirkkaalta taivaalta, ääneti ja tappavasti. Hiiri ei kuullut mitään, eikä ehtinyt reagoida ennenkuin Tiirajuova jo upotti hampaansa otuksen niskaan terävästi. Hiiri valahti veltoksi, ja Tiirajuova päästi irti.
"Kiitos Tähtiklaani tästä saaliista" kissa mumisi hiljaa kiitoksensa. Kolli vilkuili ympärilleen ja nosti hiiren suuhunsa korvat valpaana höröllään. Jokiklaanin raja ei ollut todellakaan kaukana. Oli parempi vain palata omalle puolelle ja sukkelaan. Kolli kääntyi ja loikki nopeasti kohti Tuuliklaanin reviiriä.

Melkein rajalla, Tiirajuova kuuli kahahduksen jostain pensaikosta. Kolli höristi korviaan ja kurtisti kulmiaan. Hän pysähtyi kuuntelemaan hetkeksi, mutta mitään ei kuulunut. Vain heinien ja kanervien kahinaa kun ne heiluivat tuulessa. Kolli kohautti lapojaan ja jatkoi matkaansa ravaten eteenpäin. Hänen hengityksensä höyrysi ilmassa, ja sää tuntui kylmeltä kuin aikaisemmin. Lehtikato oli todella tullut. Kolli irvisti inhosta. Lehtikato oli pahinta mitä hän tiesi. Kylmät säät, vähän saaliseläimiä, ja sitäkin enemmän nälkäisiä kettuja ja muita petoja jotka halusivat popsia pentuja välipaloina. Ja kaiken lisäksi vielä lumi. Siinä ei ollut itsessään mitään pahaa, mutta Tiirajuova vihasi sitä kun hän upposi sinne aina, jatkuvasti. Ja käpäliä alkoi kolottaa aina kun hän seisoi liian kauan lumessa. No turha oli valittaa, kaikkillehan tulee myös lehtikato, ei pelkästään hänelle.

Taas kolli kuuli pientä rapinaa jostain takaansa. Hän ei pysähtynyt vaan hengitti kylmää ilmaa suuhunsa. Tiirajuova yllättyi hiukan. Tuulen pyörähtäessä, hän haistoi kissan hajun, mutta ei minkään klaanin ja se ei ollut aikuinenkaan. Joku harhaileva erakon tai kotikisun pentu seurasi siis häntä.
>Mitäköhän se haluaa?<Tiirajuova pohti. Hetken kuluttua kolli pysähtyi pienelle kohoumalla ja kaivoi kolon ja tiputti hiiren sinne. Hän peitti sen huolellisesti, ja loikki pois, ihan kun hän ei tietäisi että pentu olisi jossain lähellä. Kun hän oli päässyt tarpeeksi pitkälle kanervikkoon, hän kääntyi ympäri ja palasi väijymään piiloon, mistä näki selvästi kohouman.

Pieneen hetkeen ei tapahtunut mitään, mutta sitten pieni musta, hiukan ruskeahko pentu hiippaili esiin heinikosta. Aika suurikokoinen pentu höristi korviaan ja vilkuili joka puolelle, muttei huomannut Tiirajuovaa joka makasi piilossaan hievahtamatta. Pentu pysähtyi kololle ja alkoi kaivamaan.
>Jaa että minun saalis kiinnosti<Tiirajuova hiljensi murinan joka pyrki nousemaan hänen kurkustaan, malttaen odottaa vielä. Pentu kaivoi niin kauan, kunnes se työnsi kuononsa koloon ja alkoi kiskoa hiirtä esiin. Sitten se lähti raahaamaan hiirtä kiireellä tulosuuntaansa. Kun pentu katosi näkyvistä Tiirajuova nousi jaloilleen ja asteli perään, hiljaa.

Kun he olivat vielä Tuuliklaanin reviirin sisäpuolella, juuri ja juuri, edestä päin alkoi kuulua riemukkaita kiljaisuja.
"Hei sinä sait hiiren!"esiin säntäsi kermanvalkea pentu, jota seurasi vielä yksi musta, jossa oli kermanvalkeita läiskiä.
"Niin, minähän sanoin että minusta tulee maailman paras metsästäjä!"kanervikosta ilmestyi esiin nyt aika laiha, valkeamusta naaras kissa.
"Hienoa kultaseni, mutta et saa lähteä kauas"Tiirajuova kuunteli hiljaa, kukaan ei näyttänyt vielä huomanneen häntä, joten hän tassutti lähemmäs, eikä yrittänyt edes varoa että nähtäisiinkö hänet.
"Saitko sinä oikeasti sen ihan itse?"pieni kermanvalkea pentu tinttasi isommalta.
"No aivan varmasti Lili"musta ylpeili.
"Anteeksi että häiritsen mutta haluaisin saaliini takaisin"Tiirajuova murisi. Musta pentu kääntyu säikähtäneenä ympäri, ja kermanvalkea kiljahti. Pentujen emo loikki kahden pennun luo hampaat irvessä, ja karvat pörhössä.
"Älkää nyt hermostuko. En minä halua kenenkään kanssa tapella"Tiirajuova naukui rauhallisesti, varautuneena siihen että naaras hyökkäisi hänen kimppuun.
"Kuka sinä olet? Ja mitä sinä meistä haluat?"naaras murisi uhkaavasti.
"No ensinnäkin poikasi varasti minun saaliini. Toiseksi olette meidän reviirillä."kolli ärähti hiukan malttinsa menettäneenä.
"Raito! Onko se totta?!"kissa heitti äreän katseen poikaansa.
"No ei varmasti! Sain tämän ihan itse!"
"Kuules senkin saalisrosvo. Kun on jäänyt kiinni itseteossa on turha enää valehdella"Tiirajuova sihahti.
"Ei ole totta! Raito anna se hiiri heti takaisin!"naaras ärisi.
"Mitä sinun päässäsi edes liikkui?!"
"No kun sinä sanoit että näinä aikoina on vaikea saada ruokaa, ja meillä kaikilla on nälkä niin ajattelin että etsin ruokaa"musta pentu vinkaisi surkeana. Tiirajuovan mielessä nousi sääli naarasta ja pentuja kohtaan. Pentujenkin kylkiluut näkyivät ohuen turkin alta, ja emon turkki oli takkuinen.
"On tämäkin... Olen pehmentynyt ihan liikaa"Tiirajuova jupisi.
"Kuulehan pentu... Raito anteeksi, anna minulle se hiiri niin hankin teille jotain parempaa"naaras tuijotti häntä epäilevästi.
"Mutta tarvitsen teidän apua."pentujen ilmeet kirkastuivat, ja Raito mietti hetken, ja toi hiiren sitten hänelle. Tiirajuova noukki hiiren ja hautasi sen hiukan kauemmas, palaten sitten pentujen ja emon luokse.

"Noniin. Olkaa ihan hiljaa."Tiirajuova murahti pennuille ja naaraalle joka oli esittäytynyt Laineeksi.
"Teidän tehtävänne on ajaa tuo jänis tuolla edessä liikkeelle"Tiirajuova oli johdattanut kissat pois Tuuliklaanin alueelta, niin että tästä ei tulisi riistavarkautta.
"Minä hoidan loput. Odottakaa merkkiäni"Tiirajuova naukui, ja katsoi jokaista pentua, varmistaakseen että he ymmärsivät. Lili, Raito ja Siru nyökkäsivät silmät säkenöiden. Tiirajuova lähti kiertämään jäniksen edelle. Kolli piti katseensa tiukasti siinä, ja asettui paikoilleen. Hän heilautti hiukan kanervikkoa, ja jänis nosti päänsä. Laine syöksyi eteenpäin, ja pennut seurasivat naarasta miukuen, omasta mielestään pelottavasti. Jänis nousi jaloilleen ja lähti loikkimaan pakoon. Tiirajuova jännitti kaikki lihaksensa, ja kun jänis oli kohdalla, hän syöksyi esiin nopeasti. Jänis loikkasi sivuun ja väisti kissan.
"Eikä se pääsi karkuun!"Raito vinkaisi pettyneenä. Tiirajuova irvisti ja syöksyi jäniksen perään. Tuolla pupujussilla oli huonoa tuuria. Hän ei todellakaan luovuttaisi nyt, kun kyseessä oli hänen metsästystaitojensa kunnia. Kolli kiristi hurjaa kiitoaan ja liutti kyntensä ulos. Jäniksen jalat rummuttivat maata kiivaasti, kun se yritti epätoivoisesti päästä karkuun takana säntäävää kissaa. Pitkät kynnet jäljet jäivät maahan kun Tiirajuova polki vauhtia. Kissa loikkasi suurella loikalla eteenpäin, ja hän onnistui huitaisemaan jäniksen takajalat pois alta. Jänis kaatui maahan, ja sinä aikana Tiirajuova painoi sen maata vasten, ja iski kynnet tiukasti kiinni. Sitten kolli iski hampaansa saliinsa kaulaan.
"Vau! Tuo oli uskomatonta!"Raito ravasi hänen luokse silmät kiiluen.
"Miten sinä voit olla noin nopea?"Siru vinkui silmät suurina. Tiirajuova nuolaisi veren huuliltaan ja hymähti.
"Emoni oli ehta tuuliklaanilainen. Ja tuuliklaanilaiset ovat nopeita"Laine ja Lili tulivat heidän luokse hitaammin.
"Mikä on Tuuliklaani?"Raito kysyi pää kallellaan.
"Äh... Se on liian pitkä tarina, ja minun pitää jo palata. Mutta koettakaa nyt muistaa ettette tunkeudu muiden klaanien reviireille, kaikki eivät ole yhtä kilttejä tunkeilijoita kohtaan"Laine nyökkäsi hymyillen kiitollisena.
"En voi kiittää tarpeeksi."
"Eipä mitään, minun pitää mennä. Koettakaa pärjätä"Tiirajuova mutisi ja kääntyi. Hän asteli pois, ja kun hän vielä vilkaisi lapansa ylitse, Raito katseli yhä kollin perään. Laine raahasi jänistä jo pois päin. Tiirajuova heilautti häntäänsä pennulle ja loikki pensaikkoon.

Palatessaan leiriin, Tiirajuovalla oli hiiren lisäksi mukana varis. Hän oli paremmalla tuulella kuin viimeisen parin päivän aikana. Oli mukavaa auttaa muita. Leirissä oli vähän hälinää tähän aikaan. Tiirajuova törmäsi melkein heti Vatukkatassuun.
"Miten minusta voi ikinä tulla soturi jos sinä aina lähdet ilman minua metsälle?"oppilas valitti kimeästi. Tiirajuova huokaisi.
"Pahoitteluni. Pääset huomenna harjoittelemaan jänisten metsästystä"vastaus ei näyttänyt tyydyttävän napakkaa oppilasta, vaan naaras kääntyi kannoillaan ja marssi jupisten muiden oppilaiden seuraan. Tiirajuova vei saaliinsa tuoresaaliskasaan. Kolli katseli kun Kielopentu ja Lumipentu säntäilivät toistensa perässä riemuissaan. Hänen ajatuksensa palasivat Raitoon, Liliin ja Siruun. Toivottavasti he pärjäisivät. Kolli ravisti päätään. Nyt hän saisi luvam unohtaa heidät, kyllä he pärjäisivät jos he eivät vain menisi muiden klaanien reviireille.

Tiirajuova asteli aukion laitamille, ja Sudenmarja lähestyi häntä.
"Öm Tiirajuova. Sinulla on pieni ongelma"harmaa naaras murmutti hiljaa.
"Ongelma? Mikä muka?"
"Mmm... Punarintasiipi näki sinun joidenkin pentujen ja naaraan luona... Ja nyt hän levittelee huhua että ne ovat sinun pentujasi ja sen takia välisi menivät rikki Varissiiven kanssa."Tiirajuova tuijotti sisartaan suu auki.

//joo mä ny sähelsi jotai iha omiani, älkää välittäkö tää menee täst viel oudommaks:D//

Vastaus:Tiiraa! :D Saat 45 KP.

~S_A

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Illankuiske, Jokiklaani
02.11.2014 20:10
”Huomenta, pikkuinen”, Illankuiske kehräsi lempeästi kun Kaislapentu osoitti heräämisen merkkejä. Kaislapentu oli aika levoton nukkuja, viuhtoi, vauhtoi ja ääntelehti unissaan, mutta nyt Kaislapentu avasi vihertävät silmänsä ja katseli levollisen unisena ympärilleen. Pentu haukotteli pieni pinkki suu suurena. Illankuiske tunsi sydämensä paisuvan rakkauden määrästä pentuaan kohtaan. Huomenkukka, toinen pentutarhassa olevista kuningattarista, kehräsi myös tyytyväisenä.

”No vihdoin. Vaahterapentu, Pikkupentu, nyt teillä on leikkikaveri. Mutta muistakaa että Kaislapentu on pienempi, ei mitään liian rajuja leikkejä”, kuningatar patisteli levottomina keskenään kiehnääviä pentujaan. Vaahterapentu ja Pikkupentu ryntäsivät innoissaan hennoille jaloilleen nousevan Kaislapennun luokse. Ei mennyt kauan kun jahtileikki oli käynnissä ja pennut pyrähtivät toistensa perässä leirin aukiolle niin että tomu pölähti. Illankuiske nousi jäykille jaloilleen aikeinaan seurata vahtimaan, mutta Huomenkukka pyrähti nopeasti hänen rinnalleen.

”Milloin olet viimeksi syönyt?” Huomenkukka tenttasi. Illankuiske pudisti vain epävarmana päätään, vatsa kyllä kurisi.

”Minä voin vahtia pentuja niin käy sinä vähän jaloittelemassa. Ja jos näet oppilaita matkalla pyydä joku vaihtamaan sammaleet pentutarhaan, täällä alkaa olla tavallistakin tunkkaisempaa…” Huomenkukka mutisi ohittaessaan Illankuiskeen, jäämättä odottamaan mahdollisia vastalauseita. Illankuiske kulki kiitollisena vanhemman kuningattaren perässä ja vilkaistuaan nopeasti keskenään peuhaavia pentuja suuntasi kulkunsa tuoresaalispinolle. Illankuiske tutki epävarmana ensin muutamaa ruipeloa jyrsijää ja valitsi lopulta itselleen vähän pulskemman näköisen linnun. Lehtikato oli selvästi saapunut. Ennen pennun saamista Illankuiske olisi tyytynyt vähempään, mutta nyt Illankuiske tunsi velvollisuutensa klaanilleen olevan terveen pennun kasvattaminen ja sitä varten tarvittiin tarpeeksi maitoa. Illankuiske asettui aukion reunamille syömään rauhassa ateriaansa, sitkeää mutta lihaisaa lintua, se oli vielä vähän lämminkin.

”Illankuiske!” Illankuiske oli ehtinyt ottaa pari nälkäistä haukkua kuullessaan nimensä. Parantajaoppilas, Huurretassu asteli häntä kohti.

”Teerenlento pyysi kysymään, että onko kaikki hyvin? Ei sairasta oloa, verenvuotoa, kipuja, ongelmia maidon kanssa?” Huurretassu lausui ulkoa opettelemansa kysymykset, johon Illankuiske oli ehtinyt jo kyllästyä. Naaras heilautti häntäänsä ärtyneenä, mutta vastasi ystävällisellä äänellä kieltävästi kaikkiin kysymyksiin.

Oppilas näytti silti kiusaantuvan ja pyöritteli tassullaan kiveä maassa jatkaessaan: ”Kun Teerenlento on vain huolissaan… Kun synnytit yksin ja synnytyksessä kun kuoli pentu ja kaikkea…” Lopuksi Huurretassu nosti kirkkaan, totisen katseensa Illankuiskeeseen. Illankuiske näki että Huurretassusta tulisi vielä hyvä parantaja. Parantajan kuuluikin sanoa asiat niin kuin ne ovat. Monet muut klaanissa tuntuivat käyttäytyvän kuin Illankuiskeen toisesta, kuolleensa syntyneestä pennusta puhuminen sytyttäisi jotain tuleen. Vilkuilivat aina ympärilleen hermostuneina ja puhuivat hiljaa. Toisin kuin Huurretassu.

”Kiitos huolenpidosta, mutta voitaisiinko nyt vihdoin tästä lähtien sopia niin, että tulen itse sanomaan jos tarvitsen jotain. Siitä kaikesta on jo kuitenkin sen verran aikaa”, Illankuiske pyysi mahdollisimman lempeästi ja loi merkitsevän katseen kauempana telmiviin pentuihin. Kaislapentu oli päässyt loikkaamaan Vaahterapennun selkään hurjassa hyökkäyksessä ja kieri tämän kanssa leikkitappelussa, Huomenkukan vahtivan katseen alla. Kaislapentu ei ollut enää se sama vinkuva karvamytty jonka Illankuiske oli tuonut leiriin, vaan ilman emoa jo lyhyitä aikoja pärjäävä pikku soturinalku. Huurretassu nyökkäsi pienesti näylle ja suuntasi kulkunsa oppilaiden pesään.

”Tai odota hetki! Jos kerran olet menossa oppilaiden luokse pyytäisitkö jota kuta jolla on aikaa vaihtamaan sammaleet pentutarhaan?” Huurretassu pysähtyi ja heilautti häntäänsä merkiksi että oli kuullut. Illankuiske mietti oliko ollut liian jyrkkäsanainen, hyväähän parantajat vain tarkoittivat, mutta toisaalta Illankuiskeen perään oli huolehdittu niin kovasti että Illankuiske sairastuisi kohta sen takia. Illankuiske söi lopun lintunsa hitain, pohdiskelevin suupaloin.

”Ai, ehdit jo syödä”, Illankuiske kuuli odottamansa äänen. Illankuiske odotti aina sitä.

”Minulla ei ole kiire minnekään”, Illankuiske vastasi kumppanilleen. Perhonsiipi asettui mukavasti Illankuiskeen viereen, niin että turkit hipoivat toisiaan. Illankuiske oli valinnut aukiolta paikan, johon kalpea lehtikadon aurinko paistoi matalalta hieman lämmittäen. Perhonsiipi oli ottanut itselleen yhden niistä ruipeloista jyrsijöistä, hiiren, joka oli nopeasti syöty. Illankuiske ja Perhonsiipi alkoivat sitten sukia toistensa turkkia ja katselivat oloonsa tyytyväisinä leirin menoa sivusta.

Ruskatassu ja Kuovitassu näkyivät vaihtavan kilpaa klaaninvanhimpien ja pentutarhan sammalia. Rajapartio palasi tarkistusreissultaan ja antoi selonteon sekä Jäämyrskylle että lähtöä valmistelevalle metsästyspartiolle. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota Perhonsiipeen tai Illankuiskeeseen. Ystävien ja kumppanien välisen suhteen raja oli kuitenkin melko ohut. Ennemmin parivaljakko oli kerännyt katseita välirikkonsa aikana toisiaan vältellessään, klaani oli tottunut näkemään kissat yhdessä. Eivät Illankuiske tai Perhonsiipi olleet mitään yleisesti kuuluttaneet, mutta vastasivat totuudenmukaisesti jos joku kysyi mitä oli meneillään ja saivat sittenkin olla rauhassa. Klaanin elämään ei lopulta vaikuttanut paljonkaan jos nyt yksi naaraspari muodostui, etenkin kun Illankuiske oli kuitenkin saanut pennun ”lyhyen, toimimattoman suhteen” aikana Mustakynnen kanssa.

”Mieleni tekisi jo päästä taas partioihin ja metsästämään tai edes kunnolla ulos leiristä”, Illankuiske paljasti Perhonsiivelle hetken mukavan yhdessäolon jälkeen, katse tiiviisti viimein matkaan lähtevässä metsästyspartiossa. Katse kohtasi hetken Mustakynnen katseen kanssa. Perhonsiipi nuolaisi vielä pari kertaa hellästi Illankuiskeen korvaa. ”Ei siihen kauan mene. Pennut kasvavat nopeasti”, Perhonsiipi sanoi enemmän elämää nähneen kissan varmuudella ja kiinnitti katseensa Illankuiskeen tavoin Mustakynteen.

”Mustakynsi yrittää taas etsiä jotain erityisen hyvää sinulle”, Perhonsiipi totesi. Vaikka Illankuiske yritti etsiä edes jotain merkkiä happamuudesta tai ärtymyksestä Perhonsiiven äänessä, sitä ei ollut. Perhonsiipi ei tuntenut oloaan uhatuksi tai jos olisi tuntenutkin, olisi kunnioittanut Illankuiskeen tahtoa, koska rakasti tätä. Niin Perhonsiipi oli sanonut kaiken muun mukavan lisäksi sinä aikana, kun välit olivat taas lämmenneet ajatusten ja tunteiden selkiydyttyä molemmin puolin. Illankuiske tunsi lämpöä rinnassaan. Oli mukavaa olla niin rakastettu, ja oli mukavaa kun sai rakastaa niin itsekin. Illankuiske kehräsi nuolaistessaan Perhonsiiven poskea kiitollisena.

”Mustakynsi ajattelee Kaislapennun parasta enkä uskonut että hän voisi olla… niin hyvä isä”, Illankuiske myönsi vähän nolostuneena. Kaikkiin oli mennyt täydestä valhe siitä, että Mustakynsi olisi Kaislapennun isä. Mutta Mustakynnen kiintymys Kaislapentua kohtaan oli vilpitön ja todellinen. Illankuiske ei ollut nähnyt milloinkaan muulloin sellaista iloa ja kiitollisuutta mustan, tavallisesta kärttyisän kollin silmissä muuten kuin tämän tullessa vierailuille pentutarhaan ja Kaislapennun pomppiessaan ”isäänsä” vastaan innoissaan. Kollilla ei ollut omia pentuja eikä kumppania, joten tämä oli ainutlaatuinen kokemus Mustakynnelle. Mustakynnen metsästäessä jälleen Kaislapentu varmasti mielessään ja Illankuiskeen saadessa olla rakastamansa kissan kanssa Illankuiskeella ei ollut enää epäilyksiä siitä, etteivätkö asiat olisi nyt järjestyksessä.

Taivaanrannassa haalean värisellä lehtikadon taivaalla, toisella suunnalla auringosta näkyi myös hento kuunsirppi. Illankuiske kuvitteli mielessään hetkeksi taivaan loputtoman määrän tähtiä sen ympärille, kaikki ne edesmenneet kissat. ”Pitäkää huolta toisesta pennustani”, Illankuiske kuiskasi mielessään Tähtiklaanille.

//vähän tällainen täytetarina yleistilanteesta... mutta seuraavaksi Kaislapennulle jotain jee :D

Vastaus:Saat 38 KP.

~S_A

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: savutassu
Kotisivut: http://myrskyklaani/
02.11.2014 15:47
#Voi ei jos kaikki saavat tietää että Tiikeritähti on elossa niin siitä tulee kauhea sekasorros!# Savutassu kauhisteli.Hänen tummanharmaa turkkinsa alkoi pörhistyä eikä hän voinut pysäyttää sitä.
"Ööh....hän varmaan höpisee omiaan en usko että Tiikeritähti olisi elossa." Savutassu maukui.Kastanjatähti silmäili hetken Myrskyklaanin oppilasta ja lopulta nyökkäsi.
"Olet oikeassa se oli mahdotonta." Kastanjatähti maukaisi.Savutassun karvatslaskivat lopulta.Sitten hän nyökkäsi ja lähti pois pesästä ja tassutti ystäviensä luo jota Viimasulka vartioi tarkasti.
"No mennäänkö?" Vaahterahäntä maukui pieni pilke vihaa sanassaan.
"Hyvä idea." Viimasulka murisi.
"Mitä tuo oli olevinaan?!" Vaahterahäntä maukui.
"No niin älkää aloittako tuota taas!" Kauriinloikka ärähti.Sitten he käätyivat mutta Vaahterahäntä katsoi vielä taakseen ja teki vihaisen mulkauksen Viimasulkaan.Kun he olivat jo kaukana Tuuliklaani leirissä alkoi satamaan lunta ja auringon säteet vilkuilivat puiden lomasta.
"Piaan olemme Jokiklaanin rajalla." Kauriinloikka maukui.
"Mutta myös on kohta pimeä." Vahterahäntä maukui.
"Niin,pitää varmaan etsiä jokin syöjaisa paikka siksi aikaa." Kauriinloikka maukui.Savutassu oli vain hiljaa koko ajan ja ajatteli mitä oli puhunut Kastanjatähden kanssa.
"Savutassu oletko kunnossa?" Vaahterahäntä kysyi.
"Toki..." Savutassu maukui.Kummatkin kollit katsoivat Savutassua mietteliäänä.
"Haluatko kertoa jotain?" Kauriinloikka kysyi.
"Noh....Kun olin Kastanjatähden pesässä hän mainitsi että Lovikorva oli nähnyt minut juttelevan emonikanssa Tiikeritähdesta tuuliklaanin rajalla." Savutassu maukui.
"Ethän kertonut mtään?" Kautiinloikka maukui.
"En toki vain pidätkö minua hiiren aivona." Savutassu maukui.
"Noh kun etkertonut niin kaikkihan on hyvin." Vaahterahäntä maukui.savutassu nyökkäsi ja he jatkoivat matkaa.Nyt kolmikko etsii syojaisaa yöpymis paikkaa.
"Hei nyt keksin Jokiklaanin lähellä oli se hevospaikka että jos menisimme sinne." Vaahterahäntä maukui.
"En kuule tiedä että hauaako Savu,Kaunokainen ja Hahtuva meitä sinne." Kauriinloikka epäröi.
"Mutta ainahan voi kysyä." Savutassu maukui.
"No hyvä on käydään kysymässä." Kauriinloikka maukui.Sitten kun he olivat hevospaikan lähellä niin kolmikko vilkuili hetken toisiaan ja he maukuivat että jos joku tulisi ulos.
"Kuka siellä?" Savu maukui äkäisesti.
"Me olemme myrkyklaanista jos muista." Kauriinloikka maukui.
"Ai te,mitä asiaa." Savu maukui.
"Tulimme pyytämään yöpymis paikkaa." Vaahterahäntä maukui.
"No hyvä on." Savu maukui hieman happamasti.Sitten hän antoi hännällään merkin seurata.
"Ai hei Kauriinloikka." Hahtuva maukui.
"Hei." Kauriinloikka maukui.
"Miksi tulitte tänne?" Kaunokainen kysyi.
"Me varoitamme pilaantuneista riistasta." Kauriinloikka maukui.
"Vai pilaantuneesta." Savu maukui.
Kauriinloikka nyökkäsi.
"Hei keitäs te nyöremmat olette en ole teitä ennen nähnyt." Kaunokainen maukui.
"Minä olen Myrskyklaanin oppilas Savutassu ja tämä on ystäväni Vaahterahäntä." Savutassu maukui.
"Hauska tutustua." Haihtuva maukui.Vaahterahäntä ja Savutassu nyökkäsivät.
"On kuitenkin aika nukkua te nukkutte tuolla." Savu maukui ja osoitti hännällää heinäkasaa.Kolmikko tassutti kasanluo ja asettui mukavasti.Oli jo pimeää mutta Savutasu ei saanut nukuttua.
Vastaus:Saat 25 kokemuspistettä.

~S_A

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Susikynsi, Varjoklaani
01.11.2014 16:57
Susikynsi istui pentutarhan ulkopuolella ja katseli auringonnousun värjäämää kermanvaaleaa taivasta. Näin lehtikadon ajan lähestyessä aurinko nousi yhä myöhemmin. Susikynsi hätkähti kun joku hänen pennuistaan vääntelehti vatsassa. Kuningatar huokaisi. Synnytys oli lähellä, todella lähellä. Naaras ei voinut kiistää etteikö häntä pelottaisi. Mikä tahansa voisi mennä pieleen. Pennut voisivat syntyä kuolleina tai sitten hän itse kuolisi. Kumpikaan ajatus ei houkutellut häntä pätkääkään.
Hän murahti ja ravisteli pahat ajatukset mielestään. Mikään ei menisi pieleen. Hän saisi monta tervettä pentua ja kasvattaisi heidät metsän suurimmiksi sotureiksi Savusumun avustuksella. Harmaa naaras kiersi katseellaan leiriä, mutta Savusumusta ei näkynyt jälkeäkään. Susikynsi nousi vaivalloisesti ylös ja tassutteli tuoresaaliskasalla hääräävän Yösiiven luokse.
"Oletko nähnyt Savusumua?" Susikynsi kysyi soturilta.
"Meni metsälle", musta naaras tokaisi ja poimi kasasta käärmeen. Susikynsi kiitti ja lähti tassuttelemaan kohti suuaukkoa.
"Et kai lähde leiristä?" Yösiipi huusi hänen peräänsä.
"En, en!" Susikynsi vastasi, mutta pujahti suuaukosta leirin ulkopuolelle. Naaras tassutteli metsässä pitkän aikaa etsien kumppaniaan. Paisunut vatsa teki etenemisestä raskasta ja epämukavaa.
Samassa läheisestä pensaikosta vipelsi hiiri suoraan häntä kohti. Hiiri ei ehtinyt väistää, joten Susikynsi iski kyntensä siihen ja painoi maahan. Pensaasta loikkasi esiin myös Savusumu, jota hiiri oli luultavasti paennut.
"Susikynsi!" Savusumu huudahti epäuskoisena. "Mitä Tähtiklaanin nimeen sinä täällä teet?"
"Etsin sinua", Susikynsi tokaisi.
"Etsit-" Savusumu aloitti, mutta Susikynsi heilautti häntänsä kollin suun tukkeeksi. Savusumu puuskahti ja nuolaisi sitten Susikynnen korvaa.
"En ilmeisesti saa sinua pysymään leirissä, mutta ole varovainen", musta kolli maukui ja lähti saattamaan Susikynttä leiriin.
Työntyessään leirin suuaukosta sisään Susikynsi huomasi yllätyksekseen aukion poikki tassuttelevan mustan, valtavan kollin.
"Tunturituuli", hän kuiskasi Savusumulle. Tunturituuli oli ollut pitkään kadoksissa ja tullut nyt takaisin. Susikynsi oli luullut soturin kuolleen.
Myös Savusumu näytti yllättyneeltä, mutta myös epäilevältä. Kolli ei kuitenkaan sanonut mitään.
Kaksikko asteli tuoresaaliskasan luokse. Susikynsi poimi kasasta kyyhkysen ja kyyristyi odottamaan Savusumua, joka vielä valikoi tuoresaalista. Pian kolli valitsi itselleen vesimyyrän ja kyyristyi Susikynnen viereen ja upotti hampaansa vesimyyrään. Susikynsi otti kumppanistaa mallia ja hotki kyyhkysensä.
Syötyään naaras tunsi inhottavan kivun vatsassaan. Se muistutti häntä lähestyvästä synnytyksestä.
Oli kulunut muutama auringonlasku Susikynnen viimeisimmästä käynnistä leirin ulkopuolella. Sen jälkeen hän oli pysytellyt enimmäkseen pentutarhassa.
Varjoklaanin parantajaoppilas Loistetassu oli juuri käynyt tuomassa hänelle jotain siemeniä, jotka helpottivat maidon tuloa. Susikynsi lipoi ne suuhunsa ja nousi vaivalloisesti ylös. Susikynsi haukotteli ja asteli hämärästä pesästä laskevan auringon valoon. Leiri oli täydessä toiminnassa. Kissoja ravasi ympäriinsä, varapäällikkö järjesti partioita ja klaaninvanhimmat löhöilivät päivän viimeisissä auringonsäteissä. Susikynnen olisi niin tehnyt mieli lähteä partioon, mutta se ei olisi mahdollista ainakaan kuuteen kuuhun. Hänen pentunsa syntyisivät hetkenä minä hyvänsä ja niiden synnyttyä Susikynsi makaisi pentutarhassa kunnes pennut olisivat oppilaita.
Samassa ruskea raidallinen oppilas Kotkatassu ravasi hänen luokseen kottarainen suussaan ja laski sen maahan.
"Ole hyvä", kolli maukui ja poistui paikalta. Susikynsi veti kottaraisen eteensä ja haukkasi siitä palan. Naarasta kummastutti se, että Kotkatassu oli vieläkin oppilas. Susikynsi oli ollut kollin oppilastoveri. Nyt hän jo saisi pentuja kun Kotkatassu oli yhä oppilas.
Kuningatar nielaisi palasen kottaraisesta ja oli oksentaa, kun pahan olon tunne pyyhkäisi hänen lävitseen. Susikynsi jätti kottaraisen siihen ja hoippui takaisin pentutarhaan kivun yltyessä hänen vatsassaan.
#Pennut!# Susikynsi ajatteli asettuessaan makaamaan kyljelleen sammalpedille. Supistus kulki hänen lävitseen ja sai naaraan jäykistymään. Susikynsi parkaisi ja puri hampaansa yhteen.
Unikonvarsi, joka nukkui pentujensa kanssa toisella sammalpedillä aukaisi silmänsä ja loikkasi ylös säikäyttäen pentunsa.
"Tulevatko pennut?" vanhempi kuningatar kysyi. Susikynsi aukaisi suunsa, mutta kamala kipu hiljensi hänet. Unikonvarsi syöksyi ulos pesästä ja palasi hetken päästä Pyynsulka mukanaan. Parantajan suusta roikkui yrttejä. Myös nuori oppilas Loistetassu seurasi perässä. Pyynsulka ja Loistetassu istuutivat Susikynnen ympärille, Unikonvarsi paimensi pentunsa ulos pesästä.
Pyynsulka laski jotain yrttejä Susikynnen eteen.
"Syö nuo", parantaja käski. Susikynsi kurotti heikosti kohti yrttejä ja nuoli ne suuhunsa. Pyynsulka hymyili rauhoittavasti.
"Sinun ei tarvitse muuta kuin työntää pennut ulos. Kaikki menee varmasti hyvin", parantaja maukui Susikynnelle ja lisäsi sitten vielä Loistetassulle: "Katso tarkasti mitä teen, Loistetassu."
Susikynsi jäykistyi ja pinnisti, mutta ensimmäinen pentu ei ollut vielä ulkona. Hän joutui työntämään vielä toisen kerran, ennen kuin pentu oli maailmassa.
"Hyvä, Susikynsi!" Pyynsulka hihkaisi. "Pikkuruinen kolli!"
"Onko se ohi nyt?" Susikynsi kähisi ja kääntyi katsomaan esikoistaan. Hänen silmänsä kostuivat onnesta. Mutta sitten Pyynsulka naurahti Susikynnen kysymykselle.
"No mitäs sanot, Loistetassu? Tuleeko pentuja vielä?" parantaja kysyi oppilaaltaan.
Susikynsi tunsi Loistetassun silmäilevän häntä.
"Uskoisin, että niitä tulee vielä ainakin kaksi", harmaa oppilas naukui ja Susikynsi tiesi hänen olevan oikeassa. Naaras henkäisi ja pinnisti jälleen.
Jonkin ajan päästä hänen vierellään makasi pieni harmaa pentu. Pyynsulka ojensi sen Loisetassulle.
"Nuole."
Susikynsi käänsi päätään ja katsoi kuinka parantajaoppilas nuoli hänen toisena syntynyttä pentuaan. Pian se alkoi vinkua ja pyristellä, joten Loistetassu laski sen hänen viereensä. Pikkuruinen naaraspentu kiemurteli veljensä vierelle imemään.
Susikynsi tärisi. Hän oli menettänyt verta ja tunsi olonsa liian heikoksi jatkamaan. Naaras ei kuitenkaan voinut muuta. Seuraava supistus oli muita vahvempi. Susikynsi ulvoi saattaessaan maailmaan kolmatta pentua. Kuningatar joutui pinnistämään kolmesti. Kolmannella hän pinnisti voimansa äärimilleen ja rääkääisi, ennen kuin pentu oli maailmassa. Kolmas pentu oli suurempi kuin kaksi muuta. Se kiljui Pyynsulan nuollessa sitä ja kiemurteli sitten sisartensa viereen.
Susikynsi nuolaisi kollipentua ja katsahti sitten tuskallisesti Pyynsulkaan.
"Tämä ei ole vielä ohi, eihän", hän naukui hiljaa. Pyynsulka pudisti päätään.
"Kyllä sinä pystyt siihen. Yksi pentu vain jäljellä", parantaja maukui rohkaisevasti.
Susikynsi huokaisi ääni väristen. Kipu yltyi suureksi, kun neljäs pentu pyrki maailmaan. Susikynnen silmät sumenivat.
#Kyllä sinä pystyt siihen!# naaras hoki itselleen ja pinnisti ulvaisten. Neljäs pentu saapui maailmaan. Raskas synnytys oli ohi.
Susikynsi räpytteli silmiään ja kääntyi katsomaan pentuaan. Hän sävähti nähdessään kuinka verinen sammalpeti oli hänen allaan. Susikynsi säikähti myös neljännen pentunsa pientä kokoa ja liikkumattomuutta. Pian neljäs pentu kuitenkin virkosi hieman ja alkoi vinkua heikosti. Pyynsulka kehräsi ja asetti pikkuruisen naaraspennun muiden vierelle. Susikynsi kietoi tuuhean häntänsä pentujen ympärille ja nuoli jokaista vuorollaan.
"Hienoa työtä, Susikynsi! Syö vielä nämä, ne hillitsevät verenvuotoa", Pyynsulka naukui ja työnsi yrttejä kohti Susikynttä. Harmaa naaras nuoli yrtit kuuliaisesti ja nieli ne.
"Me tästä lähdemmekin", Pyynsulka maukui ja asteli Loistetassu perässään pois pentutarhasta. Heti heidän lähdettyään Savusumu astui sisään. Kollin silmät kostuivat tuon nähdessä neljä pikkuruista nyyttiä Susikynnen vierellä.
Susikynsi katsoi kumppaniaan silmiin ja helpotus valtasi hänet. Synnytys oli sujunut hyvin ja se oli nyt ohi. Savusumu asteli hänen luokseen ja kietoi kehonsa hänen ympärilleen.
Susikynsi kehräsi lujaa ja nojautui kumppaniinsa, joka katseli nyt pentuja.
"Ne ovat niin kauniita", Savusumu kuiskasi.
"Ja ne ovat meidän", Susikynsi kehräsi hiljaa ja katsoi neljää pentuaan. Isoin niistä oli saanut tarpeekseen maidosta ja nukkui nyt sikeästi. Muilla oli vielä ruokailu kesken. Myös pienin imi ahnaasti. Kaikki oli hyvin.
#Kiitos Tähtiklaanille.# Susikynsi kiitti, painoi päänsä ja nukahti.

//Vihdoin julkasen tän tarinan jonka kirjotin kauan aikaa sitte :D. Eli siis Susikynnen pennut on nyt syntynyt ja niitä saa varata.Itse mietin ottavani yhden naaraspennuista. Pentuhakemusta en oo vielä tehnyt mutta jossain vaiheessa teen ;3//
Vastaus:Hienoa Susikynsi, sinä pystyit siihen! :) Saat tästä 32 Kokemuspistettä. Ja jos on mahdollista, ottaisin mielelläni vaikka sen ensimmäisen pennun jos mahdollista on :)

~S_A

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Mäntysydän, Varjoklaani
01.11.2014 16:42
Mäntysydän istui Varjoklaanin leirin pimenevällä aukiolla pää kumarassa, häntä kiedottuna siististi tassujen ympärille. Malvalehti oli kyyryssä hänen vierellään, niin kuin koko muukin Varjoklaani. Kissojen keskellä makasi raadeltu ruumis yltä päältä veressä. Ruumis oli hädin tuskin tunnistettavissa Varjotuuleksi. Klaanin soturi Usvapyörre oli tullut leiriin raahaten mustaa kollia suussaan. Mäntysydän ei ollut tuntenut Varjotuulta kovinkaan hyvin, vaikka olikin ollut oppilas samaan aikaan mustan soturin kanssa, mutta tiesi Varjoklaanin menettäneen urhean soturin.
Aikaa kului ja jotkut kissat siirtyivät jo pesiinsä nukkumaan. Malvalehti oli torkahtanut Mäntysydämen vierelle ja tuhisi nyt unissaan. Mäntysydän herätti kumppaninsa lempeällä töytäisyllä kylkeen, ja tuo hätkähti hereille.
"Mennään pesään nukkumaan", kolli kuiskasi. Hän nousi kankeasti jaloilleen ja alkoi laahustamaan kohti sotureiden pesää. Pesässä hän käpertyi mukavasti pehmeille sammalille ja vaipui melkein heti syvään uneen.
Aamuauringon kylmät säteet herättivät Mäntysydämen uniltaan. Ruskea kolli räpytteli unen rippeet silmistään ja haukotteli. Malvalehti oli käpertynyt hänen viereensä ja nukkui vielä. Mäntysydän nousi varovasti sammaleiltaan, jottei herättäisi pienikokoista naarasta. Ruskea kolli tassutteli pesästä päivänvaloon. Leirin maa oli huurtunut yön aikana. Mäntysydämen polkuanturoita pisteli kylmästä, kun hän asteli aukiolla. Varjotuulen ruumista ei enää näkynyt keskellä leiriä, joten Nuhanenä, Järkäle ja Mustajalka olivat varmasti käyneet hautaamassa hänet. Sen sijaan Mäntysydän huomasi klaanin varapäällikön Tunturituulen järjestelevän partioita, ja asteli mustan kollin luokse.
"Keltaturkki, sinä saat johtaa metsästyspartiota. Ota mukaasi Pihlajakynsi ja Yösiipi ja lähtekää heti", Tunturituuli maukui kilpikonnakuvioiselle naarassoturille. Keltaturkki nyökkäsi ja kokosi metsästyspartionsa yhteen. Kissakolmikko katosi leirin suuaukosta.
"Savusumu johtaa aurinkohuipun partiota", varapäällikkö ohjeisti. "Mukaan lähtevät Tammiturkki, Ruosteturkki ja Mäntysydän. Uusikaa hajumerkit Myrskyklaanin puolelta ja pitäkää silmänne auki jos vaikka löytäisitte Varjotuulen tappaneen erakon."
Mäntysydän kuunteli Tunturituulta ja nyökkäsi tämän lopetettua. Hän lähtisi partioon aurinkohuipun hetkellä, mutta sitä ennen hän ehkä voisi syödä jotakin. Mäntysydän asteli tuoresaaliskasalle ja valikoi itselleen hiiren. Hiiri oli melko luiseva, mutta kyllä se kelpaisi. Hän haukkasi siitä palan ja oli tukehtua siihen, kun joku läimäisi hänen häntäänsä. Läimäisy ei ollut kova, pikemminkin leikkisä, mutta Mäntysydän oli säikähtänyt aika paljon.
"Malvalehti! Säikytit minut", Mäntysydän kähisi käännyttyään katsomaan tulijaa.
"Anteeksi", vaaleanruskea naaras naukui hieman nolona. Mäntysydän kehräsi.
"Ei se mitään. Tule syömään kanssani, minun on pian lähdettävä partioon."
Malvalehti valikoi kasasta rastaan ja alkoi syömään. Mäntysydänkin kääntyi takaisin hiirensä puoleen ja ahmi sen suihinsa muutamalla ahnaalla haukulla. Mäntysydän murahti tyytyväisenä. Hiiri turposi mukavasti vatsassa ja kumppanin lämpö kylkeä vasten kylmänä päivänä tuntui ihanalta. Mäntysydän kehräsi vaimeasti, kun Malvalehti lepuutti päätään hänen lapaansa vasten. Kolli laski kuononsa naaraan päälaelle ja kietoi heidän häntänsä yhteen. Hän tunsi olonsa kovin raukeaksi ja sulki silmänsä. Oli mukavaa viettää hieman laatuaikaa rakkaan kumppanin kanssa.
"Hei kyyhkyläiset!"
Mäntysydän havahtui ja katsoi taakseen. Savusumu asteli heitä kohti viikset hilpeästi nykien.
"Mäntysydän, olisi aika lähteä partioimaan", musta kolli ilmoitti silmät tuikkien. Mäntysydän huokaisi ja irrottautui vastahakoisesti Malvalehdestä.
"Mennään sitten", ruskea kolli murahti. Hän heilautti häntäänsä hyvästiksi Malvalehdelle ja asteli Savusumun perässä leirin suuaukolle. Tammiturkki ja Ruosteturkki liittyivät pian heidän seuraansa ja partio lähti leiristä Savusumun johtamana. Mäntysydän kulki toisena ja haisteli ilmaa tarkkaavaisena heidän lähestyessä Myrskyklaanin rajaa.
Ruskea kolli kyykistyi jättämään hajumerkkinsä Varjoklaanin ja Myrskyklaanin rajalle ja pinkaisi sitten muun partion perään. Myrskyklaanista ei näyttänyt olevan juuri nyt haittaa, joten partio kääntyi palatakseen leiriin.
>>Ei merkkiäkään siitä Varjotuulen tappaneesta erakosta.<< Mäntysydän ajatteli, kun leirin karhunvatukkapensaat näkyivät. Neljän kissan partio työntyi sisäänkäynnistä leiriin. Kissat hajaantuivat ja Mäntysydän asteli jäseniään venytellen kohti sotureiden pesää.

//Pieni pätkä Mäntysydämelle pitkästä aikaa :3//
Vastaus:Kiva :) Saat 32 KP.

~S_A

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Salamatassu, Myrskyklaani
01.11.2014 11:26
Vaeltelin metsässä etsiessäni riistaa. Oli kylmä lehtisateen ajan aikainen aamu, ja aurinko pilkotti puiden takana nousten pikkuhiljaa korkeammalle. Sen ensimmäiset, kultaiset säteet ulottuivat melein paljaiden puiden välistä lehtien peittämään maahan asti. Hengitykseni huurusi kylmän kirpeässä ilmassa, kun tassutin kohti järveä ja vanhaa tammea. En ollut vielä koskaan nähnyt järveä, ja tämä olisi siihen sopiva tilaisuus. Hytisin, kun kylmyys tunkeutui pitkän karvapeitteeni läpi iholle. Oli täysin hiljaista. Edes linnut eivät laulaneet. Siristin silmiäni auringon häikäistessä minua. Nyt, kun lähes kaikki lehdet olivat tippuneet ja puiden tuuheista lehvistöistä ei ollut enään jäljellä kuin muutama rapistunut lehti, puiden tuuheus ei enään suojannut kissoja auringonvalolta ja sateelta. Lähestyin järveä nopeasti. Se alkoi jo pilkottaa puiden välistä. Järven pinta kimalteli kylmästi. Höristin korviani ja kiihdytin vauhtiani, nauttien metsän hiljaisuuden tuomasta rauhasta. Toisaalta kaipasin tuulen suhinaa ja kuisketta puiden oksissa ja lehvistöissä, sateen ropinaa lehtiä vasten ja riistan rapistelua aluskasvillisuudessa, joka oli nyt harvaa, puoleksi kuollutta ja jäätynyttä. Samassa metsän hiljaisuus rikkoutui. Järven suunnalta kuului vaimea huuto. "Auttakaa!" Pysähdyin ja sähköistyin kuin salama olisi iskenyt minuun. Mitä oli tekeillä? Ääni heikkeni olemattomiin. Lähdin hädissäni liikkeelle. Tuo kissa tarvitsi apua. Kiisin vinhaa vauhtia metsässä välittämättä ruskeasta lehdestä, joka leijui edessäni. Tavallisesti olisinruennut väijymään lehteä, mutta nyt en edes huomannut koko lehteä. Ääni oli jotenkin kaukaisesti tuttu. Pinnistelin muistaakseni, samalla kun kiihdytin vauhtiani edelleenkin. "Lähden nyt saalistamaan. Tuoresaaliskasa on matalalla" muistin harmaanmustan kissan naukuneen. Kolli oli hävinnyt leiristä ennen minua. Nimi taisi olla Nokitassu, jos oikein muistin. Ja nyt hän oli pulassa. Syöksyin ulos metsästä. Järvi oli edessäni suurena ja peilityynenä, mutta en kiinnittänyt siihen huomiota. Huomasin suuren, vanhan tammen joka kohosi monihaaraisena korkealle ilmaan. Yhtäkkiä pysähdyin kauhun lamauttamana. Liu'uin istuallani pitkän matkaa eteenpäin lehtine peittämässä maassa. Tammen ylimmissä oksissa oli vielä jokunen lehti, joita peittävä kuuramainen, ohut kerros valkoista ainetta sai niiden pinnat kimaltelemaan. Mutta ei se suinkaan ollut syy kauhistumiseeni. Yhdessä tammen muhkuraisista, hieman mutkaisista oksista roikkui mustanharmaa Myrskyklaanin oppilas. Kolli piti kiinni viimeisillä voimillaan, ja koetti painaa kynsiään syvemmälle puuhun. Ei kestäisikuin silmänräpäys, ja hän putoaisi. Syöksähdin salamannopeasti kohti tammea. Käpäläni lipsuivat rapistuneilla, liukkailla lehdillä. Onnistuin liukastelemaan tammen oksan alapuolelle -mutta sitten lähdin liukumaan sen alta pois, eteenpäin. Huidoin hätääntyneenä tassuillani joka puolelle. Lehdissä ei ollut juurikaan pitoa, mutta onnistuin jotenkin kompuroida takaisin oksan alle. Käpäläni tosin lipsuivat yhä ja meinasivat levitä allani joka suuntaan. En suinkaan ollut ollut aikeissa jäädä oksan alle, mutta kuten hyvin usein käy, kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Sillä samalla hetkellä Nokitassun voimatpettivät ja hän putosi. Putosi, putosi, putosi.... Olin pyörähtänyt selälleni maahan, ja nyt pystyin vain tuijottamaan silmät laajenneina kauhusta, kun oppilas putosi alaspäin suoraan kohti minua käpälät ilmassa huitoen. Sitten hän putosi suoraan vatsani päälle. llmat puristautuivat ulos keuhkoistani, ja hetken ajan haukoin henkeäni. Sitten kaikki pimeni.

//Nokitassu? Ei kuollut, menetti vain hetkeksi tajuntansa~
Vastaus:Uu... Jännitys tiivistyy =) Saat 30 Kokemuspistettä.

~S_A

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
31.10.2014 22:45
Höristin korviani.
"Sanoitko... sanoitko Varjopentu?" kysyin. Tervatassu ja Kanitassu nyökkäsivät samanaikaisesti.
"Miten hän voi? Missä hän asuu? Miksei hän tule takaisin?" Kysymykset pulppusivat suustani. Tervatassu selitti: "Varjopentu voi hyvin. Hän asuu hevospaikan kaksijalkalassa kotikisuna, ja hänen nimensä on nykyään Mustikka. Hän asuu siellä Alexandra-nimisen kotikisun kanssa." Yllätyin, kuinka aikuismaisesti kolli selitti asiat.
"Hän on kuulemma tyytyväinen elämäänsä kotikisuna." Kanitassu lisäsi.

"No, ka-kaitpa hän sitten on oikeassa." Väpätin. "Menkääpäs siitä, teillähän on oppilaan velvollisuudet kesken!" Jatkoin leikkisästi. Oppilaiden vakavoitunut ilme muuttui hymyyn ja he loikkivat tiehensä. Annoin pääni tipahtaa takaisin tassuilleni. Olin pettynyt, pentuni ei enää kunnioittanut soturilakia. Toisaalta tämähän oli ihan hyvä uutinen, ainakin hän oli elossa! Päätin siis miettiä asiaa positiiviselta kannalta. Tassuttelin niin rivakasti kuin pystyin takaisin parantajan pesälle. Rentoutin lihakseni ja vajosin uneen.

Sammalverho rapisi ja hätkähdin. Tähtisumu oli palannut yrttienhakuretkeltään.

"Löytyikö yrttejä?" Kysyin leppoisasti. Parantaja vain nyökkäsi. Hetken päästä hän kysyi:

"Voisitko auttaa minua yrttien lajittelussa, kun Kultatassu on auttamassa vanhuksia? Yrttituntemus on hyvä taito myös soturille" Suostuin, eihän minulla ollut muutakaan tekemistä. Iltapäivä kului Tähtisumun yrttien opettamisessa.
Vastaus:Saatpahan tästä tarinasta 15 KP.

~S_A

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
31.10.2014 16:33
Säpsähdin yllättäen hereille. Räpyttelin silmiäni. Aivan kuin joku olisi tönäissyt minua äsken. Katselin ympärilleni, mutta muut soturit nukkuivat tyytyväisenä ja oma makuupaikkani sijaitsi kauempana muista. Huokaisin ja vaihdoin asentoa. Suljin silmäni ja yritin nukahtaa. Jokin vain valvotti minua. Lopulta aukaisin taas silmäni. Kalpea kuunvalo valaisi soturipesän edustaa. Nousin ylös ja tassutelin oviaukon luo. Lehtisateen jäljiltä puut humisivat tuulessa paljaina kaikkien lehtien pudottua maahan. Pärhistin turkkiani ajatuksesta,että lehtikato olisi pian täällä. Leiriaukio oli autio vain sisäänkäynnin reunamilla Pääskyhäntä tuijotti pimeyden peittämään metsään. #Taidan mennä kävelylle# Ajattelin, kun en tuntenut oloani vieläkään yhtään väsyneeksi. Nousin seisomaan ja etenin hitaasti sisäänkäyntiä kohden ja livahdin ulos. Vilkaisin taakseni, jossa Pääskyhäntä tuijotti silti kaukaisuuteen. Kolli ei tainnut huomata lähtöäni. Pudistin päätäni, mutta annoin asian olla.En tiennyt edes minne menisin,mutta päätinpähän kävellä rajoja läpi. Tassutelin kohti rajaa joka rajasi ei kenenkään maan ja jokiklaanin reviirin. Tuuliklaanilaisilla oli huono tapa käydä pyytämässä jäniksiä ei kenenkään maalla ja ajautua sattumalta reviirillemme. Haistelin ilmaa. Yöpartion lähes haihtunut tuoksu kantautui aivan rajan läheltä ja jokin muu. Joku kissa ja jotain mikä ei kuulunut tänne. Pysähdyin ja yritin erottaa mistä haju tuli. Aivan rajalta ehkä rajan takaa. Jo se oli rajan takana parempi niin. Tassutelin hiljaa hajua seuraten. Löysin jälkiä. Suuria sellaisia. #Kaksijalka# Ajattelin ja pörhistin niskakarvojani. Niistä oli aina harmia. Jatkoin matkaani. Haju voimistui kokoajan. Sitten näin kauempaa jotain outoa. Jäin turvallisen matkan päähän pensaan ja pitkän aluskasvillisuuden suojiin. Rajan takana oli joku ihme vihreä hökötys joka oli parin kepin varassa. Sen edessä toihusi tuli ja sen vierellä kyyhötti kaksijalka sekä kissa. Kaksijalka tuntui tekevän taas jotain niitä päättömiä kaksijalkojen juttuja se vain istui ja tuijotti jotain kädessään olevaa suurta lehteä. Tämän vieressä oleva kullanruskea kissa vaihtoi asentoa kiusaantuneena. Tämä oli ilmeisesti havainnut minut. Kissa nimittäin oli nousemassa seisomaan ja haisteli ilmaa. Tämä pörhisti karvojaan ja ehdin jo luulla,että tämä ryntäisi luokseni,mutta kaksijalka sieppasi kissan syliinsä ja sulloisen pieneen laatikkoon. Kaksijalka mumisi jotain oudosti ja sammutti tulen ja kömpi sitten vihreän hökötyksen sisään. Tuijotin vain hölmistyneenä kaikkea. #Kyllä kaksijaloilla on outoja tapoja# Ajattelin. Tarkkailin tilannetta hetken mutta mitään ei tapahtunut. Kaksijalka oli ja pysyi vihreän hökötyksen sisällä ja laatikossa oleva kissakin oli käpertynyt nukkumaan. Uteliaisuuteni heräsi. Ylitin rajan ja kävelin lähemmäs mahdollisimman hiljaa. Etenin laatikon luo, jossa kissa oli. Tämän korvat liikahtivat hermostuneena. Ohitin sen ja kävelin suuren vihreän hökötyksen luo jonne kaksijalka oli mennyt ja lukinnut sen perässä. Nyt sieltä kuului vaan kaksijalan omituista mörinää ja hengitystä.
"Mitä teet täällä?" Kuului ääni takaani. Käänsin päätäni. Laatikossa oleva kissa oli herännyt. Tämä tuijotti minua.
"Asun" Vastasin lyhyesti ja kävelin tämän luo.
"Häivy me olemme täällä nyt" Kissa sähähti ja yritti kuullostaa uhkaavalle. #Ilmi selvä kotikisu# Ajattelin. Räpäytin silmiäni.
"Minä olen missä tahdon. Metsä ei ole teille kotikisuille turvallinen" Naukaisin ja asetuin istumaan. Kiedoin häntäni käpälien turvaksi. Kullanruskea kissa paljasti kyntensä.
"Mutta nyt kun minä olen täällä tämä on minun aluetta" Tämä sähisi.
"Miten meinasit estää minua,kun olet vankina?" Utelin. Kissa vaikeni. Huokaisin ja nousin ylös.
"Tulin vain ihmettelemään mitä kaksijalka tekee täällä keskellä metsää. Ne ovat harvinaisia" Maukaisin ja olin jo lähdössä.
"Mitkä ihme kaksijalat?" Kissa kysyi.
"Tuo joka meni tuonne on kaksijalka" Nyökkäsin kohti vihreää hökötystä.
"Omistajani? Hän on ihminen ei kaksijalka" Tämä puollustautui.
"Kutsu miksi kutsut. Meille metsäkissoille se on kaksijalka. Hyvää yötä" Maukaisin ja astelin pois päin omalle reviirilleni. Kissa sähisi vielä jotain, mutten kuullut. Pudistelin päätäni ja päätin palata leiriin. Täytyisi aamulla kertoa rastastähdelle ja varoittaa partiota kaksijalasta.

/Lyhyt tarina ja se vihreä hökötys oli muuten teltta jos epäselväksi jäi/
Vastaus:Saat 30 KP.

~ Niga

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiirajuova, Tuuliklaani
29.10.2014 20:37
Tiirajuovan joka lihas ulvoi häntä jo loikkaamaan eteenpäin, ja saalistusvietti tuntui kasvavan räjähdysmäiseksi jokaisella hengenvedolla kun kissa suuhun tulvi jäniksen... Tai oikeastaan jäniksien pehmeä ja herkullinen tuoksu. Parin ketunmitan päässä nimittäin istuskeli takajaloillaan valpaana iso jänis, joka vahti ihan selvästi ympäristöä. Sen lähettyvillä maassa makasi toinen, joka mussutti keskittyneenä kuivahkoa ruohonkortta.

Tiirajuovan vihreät silmät paloivat hurjana, kun kolli hivuttaitui mahdollisimman hiljaa lähemmäs. Jokainen pienikin liike oli tarkoin harkittu. Yksikin pieni virhe voisi karkoittaa saaliin, jolla voisi ruokkia monta oppilasta. Soturin kärsivällisyys oli loppua, ja hänen mahansa murisi nälkäisenä, ja se pilasi kaiken.

Ihme kyllä tarkka korvainen jänis kuuli Tiirajuovan vatsan, ja se alkoi tömistämään maata takajaloillaan. Toinen keskeytti ruokailunsa, ja pinkaisi saman tien karkuun. Tiirajuova ponkaisi eteenpäin, syöksyen kohti toista jänistä, mutta se väisti, ja polkaisi maata niin, että kun Tiirajuova laskeutui alas, kissa sai naamalleen vain multaa. Kolli pärski ja puski tomupilven läpi. Mutta kun hän oli kyennyt lopettamaan aivastelun ja tomu oli haihtunut, jänikset olivat hävinneet kuin tuhka tuuleen. Tiirajuova murisi äreänä. No siinä se suuri ateria sitten meni. Kolli polkaisi maata ja kääntyi kannoillaan häntä nykien.

"Mikään ei onnistu tänään... Pyh"kolli murisi harmissaan. Metsästys meni täysin metsikköön, Varissiiven kanssa oli ollut hiukan kinaa, ja kaiken päätteeksi hän oli rikkonut soturilakia tapaamalla toisen klaaninjäsenen omalla reviirillä. Tiirajuova laahusti kanervikkoon hiljaa.

Aikaisemmin, ennenkuin Tiirajuova oli lähtenyt metsälle, vaihteeksi yksin, kollilla ja Varissiivellä, hänen kumppanillaan oli ollut riita, koskien Tiirajuovan veljeä Tunturituulta.
'Oletko ihan sekaisin?! Olet tavannut Varjoklaanin soturia meidän reviirillä!' naaras oli sihissyt kun Tiirajuova oli kertonut siitä kun hän oli törmäsi mustaan kolliin rajalla.
'Tehtäväsi on puolustaa reviiriämme, ja olla uskollinen ensisijaisesti Tuuliklaanille. Klaanin jälkeen vasta sukulaissiteet'Varissiipi oli ärissyt, ja marssinut Lovikorvan, Mustahaukan ja Yöpilven seuraan, antamatta Tiirajuovalle mahdollisuutta selittää.

Että osasi sapettaa. Tottakai hän oli uskollinen Tuuliklaanille! Hän antaisi henkensä Kastanjatähden ja Tuuliklaanin puolesta! Ei Varissiivellä ollut oikeutta arvostella hänen uskollisuuttaan. Toisaalta kyllähän naarasta ymmärsikin. Olihan Tunturituuli kumminkin yrittänyt hukuttaa hänet... Tiirajuova ravisti päätään terävästi.
>Turha sillä vaivata päätään.<kolli ajatteli ja loikkasi kanervapusikon ylitse.
"Agh!"kolli sihahti kun hän astui terävän pienen kiven päälle. Hän loikkasi nopeasti kauemmas, pitäen toista etutassuaan ilmassa. Hän istui alas ja tarkasteli polkuanturaansa. Siinä oli aika lyhyt, mutta hiukan syvempi, verta vuotava haava. Tiirajuova nuolaisi veren pois käpälästään ja irvisti kun hän maistoi veren kitkerän maun suussa. Polkuanturaa vihloi ilkeästi, ja Tiirajuovan korvat painuivat luimuun.
"No metsästämisestä ei tule mitään kipeällä jalalla... Pitää palata takaisin leiriin ja käydä Tähtisumun luona"kolli huokaisi ja lähti nilkuttamaan eteenpäin.

Kuljettuaan vähän matkaa vielä rajaa pitkin, Tiirajuova oli kääntymässä kohti Tuuliklaanin sydänmaita, kanervikko hänen takanaan kahahti.
"Tiirajuova?"tuuli ei kannattanut kissan hajua hänen luokseen, mutta hän tunnisti heti syvän, kireän ja kysyvän äänen.
"Tunturituuli?"
Leveä pää kurkisti kanervikosta, ja musta kolli liukui esiin kuin käärme.
"Tämä on jo toinen kerta kun olet meidän reviirillä"Tiirajuova huomautti pisteliäästi.
"Minun on pakko puhua kanssasi"Tunturituuli murahti, häntäänsä heiluttaen. Tiurajuova huokasi, ja istuutui alas. Jos hän jäisi tästä tapaamisesta kiinni, tulisi ongelmia, ja paljon.
"Miten Varjoklaanissa on sujunut?"Tiirajuova kysyi korvat höröllään. Tunturituulen ilme synkkeni.
"Vähän aikaa sitten yksi erakko yllätti Varjotuulen, joka oli metsästämässä. Hän on kuollut, ja Usvapyörre on parantajan pesässä..."Tiirajuovan silmät laajenivat. Tunturituuli ei näyttänyt haluavan kertoa liian paljon klaaninsa tapahtumia, mutta Tiirajuova ei välittänyt.
"Onko hän kunnossa?"Tiirajuova tiesi että Usvapyörre oli Tunturituulelle todella tärkeä, ja erittäin läheinen. Naaras tulisi olemaan läheisempi kuin Tiirajuova ikinä voisi olla veljelleen.
>Pakko myöntää, olen vähän kateellinen Usvapyörteelle<
"Pyynsulka sanoi että hän selviää, mutta hänelle jää pahat arvet kasvoihin"Tunturituuli mutisi, kuulostaen surulliselta.
"Usvapyörrettä se tuskin haittaa"Tiirajuova huomautti hiljaa. Tunturituuli heilautti korviaan.
"Mutta en tullut puhumaan hänestä."kolli näytti nyt hiukan kireälle ja hämmentyneelle.
"No mistä?"
"Revontulitähti teki minusta varapäällikkönsä"Tiirajuova tuijotti veljeään järkyttyneenä.
"Varapäällikön?!"
"Niin"Tunturituuli murisi "tässä on koira haudattuna. Hän vihaa minua. Hän yritti tappaa Usvapyörteen tönäisemällä hänet kaatuvan puun alle!"
"Mutta et voi todistaa sitä"Tiirajuova huomautti. Kollilla oli omat epäilyksensä Varjoklaanin ylpeää päällikköä kohtaan, muttei aikonut alkaa levitellä niitä, kun todisteita ei ollut. Kolli vilkuili ympärilleen.
"Kuule minun pitää palata leiriin, loukkasin jalkani, ja minun on paras mennä Tähtisumun luokse"Tiirajuova naukaisi.
"Ja partio voi tulla minä hetkenä hyvänsä"Tunturituuli nyökkäsi vakavana.
"Emme ole ehkä yhtä isoja ja taistelunhimoisia kuin te, mutta tuskin kukaan tuuliklaanilainen katsoo hyvällä varapäällikköä, joka on sellaisesta klaanista jonka kanssa meillä ei ole hyvää menneisyyttä, tunkeutuneena reviirillemme."Tunturituuli siristi silmiään.
"Nähdään sitten kokoontumisessa"Tiirajuova nyökkäsi, ja varjoklaanilainen katosi kanervikkoon kuin varjo. Tiirajuova jäi tuijottamaan veljensä perään, ja hetken kuluttua raidallinen kolli kääntyi ja nilkutti pois.

Leirin suuaukkolle päästessään, Tiirajuova tiedosti, että hänen turkissaan saattoi olla vivahde haistettavissa Varjoklaanin hajua, mutta kolli ei jaksanut välittää. Kissa klinkkasi sisään, törmäten melkein heti Punarintasiipeen.
"Kas Tiirajuova"naaras naukui kylmästi. Tiirajuovan häntä nyki hiukan. Punarintasiipi oli ollut ihastunut kolliin, mutta naaras oli muuttunut jäätäväksi häntä kohtaan, kun Varissiivestä tuli hänen kumppani.
"No hei Punarintasiipi"Tiirajuova murahti ja nilkutti naaraan ohitse.
"Löikö jänis käpälälle?"naaras ärsytti, mutta kolli ei vilkaissutkaan taakseen. Leiri oli aika tyhjillään, paikalla oli ainenkin Vinhapuro, Tiirajuovan oma oppilas Vatukkatassu, Ruostepuro ja Kastanjatähti, ja pari muuta soturia, mukaan lukien Varissiipi joka söi laihaa jänistä leirin laidalla. Tiirajuova ei vilkaissut kehenkään, vaan laahusti parantajan pesään.

Kolli joutui hetken räpyttelemään silmiään, ennenkuin ne tottuivat parantajan pesässä vallitsevaan hämärään. Kissa erotti juuri ja juuri Tähtisumun kullanruskean turkin, kun parantaja asteli rauhallisesti hänen luokse.
"Tervehdys Tiirajuova. Miten voin olla avuksi?"naaras kysyi pirteästi, tuijottaen suoraan Tiirajuovan silmiin.
"No, olin metsästämässä, ja astuin terävän kiven päälle. Se teki haavan polkuanturaani, ja sitä kirvelee"Tiirajuova selosti. Yrttien kitkerä haju tarttuisi varmaan sen verran hänen turkkiinsa, että kukaan ei haistaisi Varjoklaanin hajua hänestä.
"No näytähän sitä käpälääsi."Tähtisumu naukui, hiukan käskevästi. Tiirajuova ojensi kipeän tassunsa, ja parantaja nuuhki haavaa hiukan, ja katseli sitä arvioivasti.
"No se on aika syvä, mutta se paranee kyllä parissa päivässä hyvällä hoidolla. Odotas hetkinen kun kaivan vähän yrttejä esiin."parantaja naukaisi lopulta, ja kääntyi tonkimaan yrttivarastojaan. Tiirajuova katseli Tähtisumua, ja mietti millaista oli olla parantaja. Parantajilla oli erikoinen yhteys Tähtiklaaniin, ja he olivat tärkeässä asemassa klaanissa. Mutta heillä ei saanut olla kumppaneja tai pentuja. Tiirajuova ei kyennyt ajattelemaan itseään parantajana.
"Noniin. Ojennappa käpäläsi tänne. Tämä saattaa hiukan kirpaista"Tähtisumu naukui keskittyneenä. Naaras hieroi Tiirajuovan haavalle kirpeän tuoksuista salvaa. Kolli säpsähti, kun aine kirveli haavassa ilkeästi. Tähtisumu kävi vielä hakemassa hämäkinseittiä, ja kietoi sen tiukasti käpälän ympärille.
"Kiitos Tähtisumu"Tiirajuova naukui, katsellen käpäläänsä joka oli tahmean seitin peitossa.
"Ole sitten varovainen, ja älä revi seittiä rikki. Ei juoksua, turhia isoja loikkia, tai kävelyä epätasaisella maastolla pariin päivään. Kerro heti jos siihen alkaa sattua"Tähtisumu antoi ohjeita nopeasti.
"Tämä selvä"Tiirajuova hymyili. Kolli heilautti häntäänsä hyvästiksi ja loikki kolmella jalalla ulos pesästä.

Tiirajuova asteli aukiolle, ja Vinhapuro suuntasi häntä kohti.
"Mitäs sinulle kävi?"naaras kysyi rupattelevasti.
"Äh, astuin terävän kiven päälle"Tiirajuova urahti ja heilautti käpäläänsä. Vinhapuro vilkaisi lapansa ylitse.
"Noh, taidan lähteä metsälle"naaras murahti virnistäen hiukan. Tiirajuova kohotti kulmiaan mutta huomasi samassa Varissiiven lähestyvän häntä. Tiirajuova siristi silmiään epäilevästi nähdessään Varissiiven hiukan katuvan ja hermostuneen ilmeen.
"Hei Tiirajuova... Anteeksi kun tiuskahdin sinulle siitä varjoklaanilaisesta... Kyllä minä tiedän että olet uskollinen Tuuliklaanille, mutta minulla vain naksahti..."Varissiipi naukui hiljaa, maata tuijottaen. Ilo täytti Tiirajuovan mielen. Varissiipi ei ollut vihainen hänelle enään!
"Ei se haittaa, olit sinä oikeassa. Ei minun olisi pitänyt tavata häntä reviirillämme"Tiirajuova murahti niin hiljaa että muut kissat eivät varmasti kuullet. Kolli puski naaraan päätä lempeästi, ja Varissiipi painoi kuononsa hänen turkkiin. Tiirajuova nuolaisi naaraan korvia, mutta yllättäen Varissiipi perääntyi kauemmas silmät kipinöiden raivosta ja pettymyksestä.
"Tapasit hänet taas!"naaras sihahti hiljaa, ikään kuin ei haluaisi muiden kuulevan heidän riitaa. Tiirajuovan silmät levisivät säikähdyksistä. Oliko Varissiipi haistanut Tunturituulen laimean hajun jopa yrttien alta?
"Varissiipi minä..."
"Älä edes vaivaudu"naaras ärähti korvat luimussa, ja hän käännähti terävästi ympäri ja marssi pois. Tiirajuova jäi tuijottamaan kumppaninsa perään, yhä järkyttyneenä.
"Varissiipi odota!"Tiirajuova sai lopulta kangistuneihin lihaksiinsa liikettä ja ryntäsi naaraan perään.
"Jätä minut rauhaan"Varissiipi ärähti ja livahti ulos leiristä. Tiirajuova pysähtyi tuijottamaan synkkään suuaukkoon. Eihän tämä voinut näin päättyä?

//tadaa, Tiiran yli 1000:n sanan tarina on saapunut:D taas tälläsii ryppyjä rakkaudessa, ei näitäkään oo ollu varmaa tän ropen historias ku sellaset pari kytä tuhatta:D mutta katsotaan minne tää kehittyy//
Vastaus:OMG! Ihana tarina! Ja mikä pituus ja kirjoitustaito! Siis apua, ihana <3 Saat 50 KP!

~ Niga

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nokitassu, Myrskyklaani
26.10.2014 13:52
Nokitassu asteli metsässä paljaiden puiden alla tehtävänään saalistaa riistaa klaaninvanhimmille. Jäätyneet lehdet rapisivat kollin tassujen alla ja hengitys huurusi ilmassa. Nokitassu tunsi lähestyvän lehtikadon turkissaan.
Tuoresaaliskasa oli pienentynyt huomattavasti viherlehden jälkeen. Nälän aika lähestyi, Nokitassu tunsi jo nyt itsensä luisevammaksi kuin viherlehden aikaan.
Nokitassu raotti suutaan hieman haistaakseen paremmin. Oravan haju tuntui selvästi, mutta paljon muuta ei Nokitassu havainnut. Musta kolli hiipi mahdollisimman hiljaa kohti oravan hajua ja erotti pian turkin, joka oli muuttunut punertavasta harmahtavaksi. Orava tonki jotain maasta huomaamatta Nokitassua. Kolli pudottautui vaanimisasentoon ja hivuttautui lähemmäs saalistaan. Orava liikahti hermostuneesti kuin havaiten Nokitassun katseen selässään. Nokitassu ei jäänyt aikailemaan, vaan loikkasi kynnet esillä oravan kimppuun. Nuori kolli kiskaisi oravalta niskat poikki ja otus veltostui hervottomaksi änen leuoissaan. Tyytyväisenä Nokitassu kaivoi saaliinsa maahan ja jatkoi häntä pystyssä saalistusta.
Puut alkoivat harventua ja Nokitassu erotti kylmänä kimmeltävän järven. Suuri vanha tammi kohosi metsän reunassa. Nokitassu katsoi puuta, jonka ylimmissä oksissa kahisi muutama keltainen lehti. Musta kolli päätti pitää taukoa riistan etsimisestä. Hän upotti kyntensä puun kaarnaan ja alkoi kiskoa itseään kohti latvaa. Puuskuttaen kolli kipusi yhä korkeammalle ja heilautti itsensä tukevalle oksalle. Nokitassu kietoi pörröisen häntänsä ympärilleen ja nautti olostaan korkeudessa. Korkeat paikat olivat hänen mieleensä. Samassa hän erotti silmäkulmastaan ruskean vilahduksen. Rastas räpiköi oudosti oksalle, joka oli hieman hänen alapuolellaan. Linnun siiven sulat olivat oudosti sekaisin ja pörhössä. Nokitassu terästäytyi ja kumartui hieman jännittäen lihaksiaan. Rastas sirkutti tuskissaan ja räpytteli loukkaantunutta siipeään. Nokitassu epäröi. Olisi vaarallista hypellä oksalta toiselle, hän ei ollut orava. Mutta toisaalta rastas oli loukkaantuntu ja helppo saalis. Nokitassu kumartui oksallaan entistä alemmas ja laski häntäänsä pysyäkseen tasapainossa. Kolli veti syvään henkeä ja hyppäsi kynnet esillä krikuvaa rastasta kohti, joka yritti räpiköidä pakoon. Hänen leukansa tavoittivat rastaan ja katkaisivat sen niskat, mutta hänen takajalkansa lipesivät oksalta. Pian Nokitassu huomasi roikkuvansa oksalla etutassujensa varassa, kuollut rastas suussaan. Hänen allaan oli monen ketunmitan pudotus. Nokitassu tunsi pakokauhunsa yltyvän. Kolli sätki takajaloillaan ja yritti kiskoa itseään oksalle, mutta mitä enemmän hän sätki sitä enemmän hän tunsi putoavansa. Kolli työnsi kynsiään entistä syvemmälle oksaan ja katsoi valkoiselle taivaalle.
>>Tähtiklaani, auta minua!<< kolli rukoili. Mitään ei tapahtunut. Nokitassu aukaisi suunsa ja antoi rastaan pudota. Hän veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja huusi niin kovaa kuin lähti.
"Auttakaa!"

//Joku myrskyklaanilainen jatkoa :D//
Vastaus:Apua, palokissat nyt Nokitassua auttamaan :D No hyvä tarina, saatkin siitä 30 Kokemuspistettä :)

~ Niga

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kielopentu, Tuuliklaani
25.10.2014 10:58
Haukottelin makeasti, ja painoin pääni Saarnijalan lämpimään turkkiin. Tahdoin nukkua vielä, mutta en saanut enään unta. Miukaisin, ja Saarnijalka avasi hitaasti silmänsä. Tämä haukotteli, ja kehräsi.
-Kerro minulle tarina matkasta! Naukaisin, ja tunkeuduin lähemmäs Saarnijalan turkkia. Saarnijalka nosti minut niskasta käpäliensä väliin, ja alkoi sukia minua. Aloin heti kehrätä. Tämä oli parasta mitä tiesin, ja nautin siitä täysin siemauksin.
-Niin mistä matkasta? Saarnijalka naukui lipaisujen välistä.
-Siitä matkasta minkä urheat soturit taittoivat tänne uuteen kotiin! Sanoin, ja Saarnijalka puhdisti nyt selkääni. Saarnijalka oli hiljaa, ja hänen voimakas kielensä riipi lian pois turkistani. Sen jälkeen hän nosti minut takaisin vierelleen.
-No...
-Olinko minä siinä matkassa mukana? Kysyin ennen kuin Saarnijalka ehti aloittaa.
-Et ollut. Sinut löydettiin uudelta reviiriltä melkein heti saapumisemme jälkeen. Saarnijalka kehräsi. Nyökkäsin. Olin aina tiennyt Saarnijalan olevan sijaisemoni, mutta pidin häntä emonani. Ei se minua haitannut.
-No, vanha koti metsä oli.. Todella rakas. Kaksijalat aloittivat kotimetsän tuhoamisen, ja joka kissa ajatteli Tähtiklaanin hylänneen heidät. Neljä valittua, yksi jokaisesta klaanista katosi olemattomiin. Kissat kärsivät nälän hätää, kun kaksijalat pelottivat riistan pois. No, nämä neljä valittua saapuivat takaisin, ja johdattivat kissat uusille reviirilleen. Saarnijalka kertoi. Huomasin Lumipennun heräilevän, ja nousin ylös. Taapersin tämän luo, ja miukaisin.
-Mennäänkö leikkimään? Kysyin, ja Lumipentu nyökkäsi. Valkohäntä siristi hieman silmiään, ja minä luimistin pikkuiset korvani. Olin oppinut kääntelemään korviani juuri äsken, ja olin siitä erittäin ylpeä.
-Siis jos se käy. Lumipentu sanoi, ja katsahti emoonsa. Valkohäntä katsahti Saarnijalkaan, ja he nyökkäsivät. Kehräsin heille hieman tökerösti, mutta juoksin sitten Lumipennun kanssa pihalle.
-Katso! Lumipentu huudahti järkyttyneenä. Suuni loksahti auki. Koko leiri... Oli ihan valkoinen! Maa oli valkoisen jutun peitossa, kuten puutkin. Riistakasan päällä oli valkoista juttua, ja kissojenkin turkissa oli sitä. Seisoimme vieläkin oven suussa, ja kokeilin tassullani tuota jännää juttua. Se oli kylmää, mutta aika pehmeää. Emomme tulivat yhdessä ulos, ja jouduimme väistämään heitä.
-Mitä tämä on emo? Kysyin, ja otin valkoista juttua tassuihini.
-Se on lunta. Sitä sataa aina Lehtikadon aikaan. Emo kehräsi.
-Miksei silloin sada vettä? Lumipentu kysyi.
-Ilma on niin kylmä että vesi muuttuu lumeksi. Valkohäntä kehräsi, ja he jatkoivat sitten matkaansa.
-Lunta... Sanoimme yhteen ääneen, ja katsoimme hohtavan valkoista ainetta.
-Onkohan se vaarallista? Lumipentu kysyi.
-En usko. Pitää kokeilla. Sinähän olet, lunta. Nauroin, ja Lumipentukin nauroi tajuttuaan mitä tarkoitin.

Hiivin lumen seassa. Sitten hyppäsin kohti lumipaukkua, ja löin sitä käpälälläni niin kovaa kuin pystyin.
-Ilkeä Varjoklaanin soturi! Olet minun reviirilläni! Häivy! Karjuin, ja sähisin lumipaukulle. Soturit nauroivat vähän minulle, eivät pilkallisesti vaan.. No kyllä kai tiedät.
-Hänestä lähtee kova ääni noin pieneksi! Yksi soturi kehaisi, ja pörrötti karvaani mennessään ohi. Olin ylpeä saamastani kehusta, ja uskoin että minusta tulisi mahtava soturi! Juoksin emon luo, ja puskin tätä. Saarnijalka lopetti puhumisensa ja sukaisi minua.
-Emo, milloin minusta tulee oppilas? Kysyin.
-Ei vielä pitkään aikaan! Hän kehräsi, ja huomasin Lumipennun möyrivän lumessa.
-Kuinka pitkä aika siihen on? Kysyin ja käänsin katseeni takaisin emoon.
-Vielä monta kuuta. Menehän nyt leikkimään. Emo sanoi ja töytäisi minua takapuolesta. Kiljahdin, ja juoksin kiljuen lumihankeen. Hyppäsin sinne, ja upposin mahaani asti. Miukaisin närkästyneesti ja kierähdin pois. Lumipentu kikatti, ja minä hyppäsin kohti tuota.
-Kyllä minä sinulle näytän! Sihahdin, ja kierimme pian lumisena pallona pitkin leiriä. Erkaanuimme toisistamme, ja nauroimme niin että vatsa tuli kipeäksi. Leikimme koko päivän lumessa, ja illalla emomme toruivat meitä. Olimme ihan liti märkiä, ja saimme oikeat saarnat siitä, kunnes pääsimme taas emomme tassujen väliin suittavaksi. Kehräsin, ja suinnan jälkeen kun turkkini oli ihanan sileä ja puhdas, kerjäsin emolta hieman maitoa. Maito maisui hyvälle.
-Tiedäthän että sinun täytyy alkaa pian syömään hiiriä. Saarnijalka sanoi.
-Tietysti! Siitä tulee hauskaa! Sanoin, ja nuolin huuliani. Sen jälkeen käperryin emon viereen, ja nukahdin.
Vastaus:Oi, ihana pikkuinen ja suloinen Kielopentu. Minä ainakin odotan paljon pihan täydeltä lunta jotta pääsen lumileikkiehin xD Mutta saat tästä 30 Kokemuspistettä :)

~ Niga

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tulitähti, Myrskyklaani
24.10.2014 18:38
Istun levottomana pesäni edustalla. Ratamohäntä seisoo vieressäni hännänpää vääntyillen. "Kerro vielä kerran", nau'un naaraalle. Ratamohännän korvat heilahtavat "Seurasimme hajujälkiä pienelle aukiolle lähelle järveä. Maa oli kauttaaltaan useamman kuin yhden kissan veressä. Luulen että paikalla voi jopa olla kuollut joku, koska jotain painavaa on raahattu pois - verisen vanan kera. Siellä oli Varjoklaanin, Myrskyklaanin ja vielä jonkun, klaanittomiin kuuluvan kissan tuoksu", varapäälikkö kertoo huolestuneena, "mutta saamme varmaan tietää enemmän kun Kurkitassu ja Tiikeritassu heräävät." Puistelen vakavana päätäni. Minulla on jo muutenkin jo tarpeeksi töitä, ja nyt tämä! "Kurkitassu on ollut jo hereillä, mutta Vaahtokukka määräsi hänet parin päivän lepoon, eikä hän halua että kukaan häiritsee", mumisen. Ratamohäntä vilkaisee minua. "Sitten tuskin mahdamme asialle mitään", hän naukuu huokaisten. "Menen järjestämään partiot. Klaanissa liikkuu jo huhuja eilisestä" naaras jatka jonkin ajan kuluttua, kumartaa ja tassuttaa pois. Käännän pääni taas parantajan pesää kohti.

En ole juuri liikahtanutkaan koko päivänä, odottanut vain kärsimättömänä ja häätänyt kaikki puheillani pyrkivät mahdollisimman kohteliaasti pois. Kuitenkin lopulta, auringon jo melkein laskiessa, Vaahtokukan valkea turkki vilahti oksien lomassa ja parantaja tassuttaa ulos otsa kurtussa. Huomattuaan minut hän suuntaa suoraan luokseni. "Tulitähti", hän sanoo hiljaa, "Tiikeritassu heräsi. Hän...hän oli ihan.. Aivan normaalinkokoinen. Mutta sitten.." Kurtistan kulmiani. Vaahtokukka näyttää olevan aivan hermoromahduksen partaalla. "Sitten mitä?" Tivaan. "No... Hän vain parahti ja...ja sen jälkeen hän on ollut aivan sekaisin."
Raotan suutani hieman järkyttyneenä. "Entä Kurkitassu?" Kysyn vaihtaaksesi puhen aihetta. "Hän on hieman järkyttynyt tapahtumista, mutta paranee kovaa vauhtia.... Tulitähti, minun..minun pitäisi kertoa sinulle muutama asia, sitten kun sinulla on aikaa", parantaja vastaa pyöritellen käpäliään. Kohotan kulmiani. "Ainahan minulla on sinulle aikaa", vastaan pehmeästi. Vaahtokukka näyttää hiukan helpottuneelta. "Ja jos vain ehdit, voisit tulla katsomaan Tiikeritassua huomenaaamuna, ", naaras naukuu vielä ja tassuttaa takaisin pesäänsä.
Venyttelen hiukan kankeita jäseniäni ja nousen tassuilleni. "Olen istunut tässä koko päivän"mutisen, "parasta ottaa selvää mitä on tapahtunut muualla sillä välin." Suuntaan nopeasti hämärän aukion poikki sotureiden pesälle ja kurkistaa sisään. Ratamohäntä ei näy, mutta Tulisydän ja Pitkähäntä ovat paikalla. "Mitä asiaa, Tulitähti?" Pitkähäntä kysyy kohteliaasti ja nostaa päätään. "Etsin Ratamohäntää" vastaan, "missä hän on?"
Veikkaan että hän on viemässä Vaahtokukalle ruokaa", Kertoo Saarniturkki, joka ilmestyy takaani pesään. Muistan yhtäkkiä, että kollihan on Tiikeritassun mestari. Puren hammasta ja yritän keksiä jotain sanottavaa. "Ei mitään hätää. Kuulin jo", soturi naukuu neutraalilta äänellä. Hänen sinisissä silmissään on surullinen häivä. "Pärjääthän?" Kysyn tiukasti. Saarniturkki nyökkää ponnekkaasti ja tassuttaa makuusijalleen. Nyökkään muille. "No, minä menen etsimään hänet", murahdan ja pujahdan ulos. En ehdi edes kutsua Ratamohäntää, hän tassuttaa melkein päälleni.
"Tulitähti! Yllätti minut!" Varapäälikkö maukuu tanssahdellen vähän taaksepäin antaakseen minulle tilaa tulla ulos. Hymyilen. "Anteeksi. Etsin sinua. Pitkähäntä sanoi että olisit Vaahtokukan luona", selitän. Ratamohäntä heilauttaa korviaan. "Surusade oli jo hänen luonaan. Vein hänelle oravan", naaras vastaa ja muuttui vakavammaksi. "Onko sinulla aikaa? Nyt?" Hän kysyy. Kallistan päätäni. "Toki, jos sinua ei haittaa että syön samalla", vastaan. Kuulen itsekin mahani murinan. Ratamohäntä pudistaa päätään.
Nappaan tuoresaaliskasasta jäniksen ja tassuaan sen kanssa pesääni. Ratamohäntä seuraa minua tiiviisti vakava ilme naamallaan.
Sotureita liikuskelee vielä aukiolla, joko palaamassa partiosta tai menossa sellaiseen.
Istuttuani makuusijalleni Ratamohäntä avaa suunsa. "Minusta tuntuu" hän aloittaa "että Vaahtokukan ja Surusateen välillä on jotain."
Huokaan. "Minä olen jo arvannut sen."
Ratamohäntä näyttää yllättyneeltä. "Aiotko tehdä asialle mitään?"
"Olen jo yrittänyt."
"Hänhän on tyttäresi. Eivätkä parantajat saisi ottaa itselleen kumppania."
"Tiedän sen enemmän kuin hyvin."
"Siis...mitä aiot tehdä?"
"Vaahtokukka kertoo minulle sen itse. Voit lakata huolehtimasta siitä."
Ratamohännän hännänpää nytkähtää närkästyneenä. "Kun tulin parantajainpesään, Vaahtokukka ja Surusade olivat kaksin Tiikeritassun kanssa. Hän nukkui. Kummatkin näyttivät olevan suunniltaan huolesta. Tiedätkö siitä jotain?"
Nousen seisomaan. "Ratamohäntä, sinulla selvästikin on asiasta epäilyksiä. Anna tulla", murisen pehmeästi. Ratamohäntä kohottaa leukaansa. "Minä epäilen että Surusade on Vaahtokukan kumppani ja Tiikeritassu ja Sadetassu ovat hänen pentujaan", hän naukuu hiukan terävästi. Korvani luimistuvat hiukan. "Tarkoitat siis, että he ovat minun pentuni pentuja? Oletko tosissasi?" Ärähdän. Ratamohäntä hätkähtää hiukan. "Olen", hän vastaa. Irvistän. "Keskustelemme asiasta myöhemmin. Ole hyvä ja poistu", sähähdän yrmeänä. Ratamohäntä kumartaa ja poistuu kiireesti huolestunut ilme kasvoillaan.
>mitä minä nyt tein? Rähinöin oman varapäälikköäni kanssa!< ajattelen. Vaahtokukassa puhuminen vain ajoi tilanteen hieman... Liian pitkälle. Puistelen päätäni. "Täytyy jututtaa kumpaakin huomenna" päätän.
Vastaus:Pus pus ihuna Tulitähti <3 Selviääkö Vaahtokukan ja Surusateen salaisuus nyt? Jännittävää! Saat 40 Kokemuspistettä.

~ Niga

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Jäämyrsky,Jokiklaani
22.10.2014 18:18
Hätkähdin hereille, kun kuulin Keltamopilven ja Sammalturkin kiivaan keskustelun. Kaksikko tuntui puhuvan sangen kiivaasti jostain asiasta ja Pääskyhäntäkin liittyi kaksikon seuraan. Räpäytin silmiäni. Mitä ihmettä Keltamopilvi tuossa teki hänenhän piti olla vahdissa vai oliko Rastastähti jo heränny ja tehnyt kaiken minun puolestani,mutta aurinko oli hädin tuskin noussut joten tuskin. Ilman,että tuskailin asiaa sen enenpää nousin jaloilleni ja astelin ulos pesästä suoraan kolmen kissan luo, jotka lakkasivat puhumasta ja tuijottivat minua.
"Palasimme jo partiosta" Pääskyhäntä ilmoitti. "Emmme nähneet mitään erityistä. Voisimme tosin tehdä reviirimme hajumerkit uudelleen" Kolli lisäsi sitten. Nyökkäsin enkä ehtinyt tehdä muuta kun kaikki alkoivat selostaa yhteen ääneen.
"Illankuiske..." Sammalturkki aloitti,mutta Keltamopilven ääni jyräsi hänet alleen.
"Hän toi pentuja..." Kolli ilmoitti ja Pääskyhäntäkin yritti sanoa jotain.
"Hiljaa" Sähähdin. Kolmikko vaikeni tuijottaen minua. He olivat ilmeisesti luuleet,että olin saanut asiasta jotain selvääkin.
"Keltamopilvi sinun piti olla vahdissa joten mitä sinä siinä istuskelet" Kysyin terävästi ja tuijotin läikikästä kollia.
"on jo aamu, joten lähdin ja muutenkin Illankuiske ja pennut" Tämä puollustautui äkkiä. Siristin silmiäni. #Mitä ihmettä täällä tapahtuu# Mietin. #Miksi kaikki höpisevät Illankuiskeesta ja pennuista#
"Pääskyhäntä käy herättämässä Huminapilvi ja käske tämä partioon sano,että ottaa mukaansa Symbolihännän ja Vaaleatassun" Käskin tummanruskeaa kolli joka katosi nopeasti soturipesään.
"Kertokaa mitä tämä takoittaa" Pyysin "Vain yksi kertoo" Korjasin äkkiä. Sammalturkki ja Keltamopilvi vilkuilivat toisiaan. Sammalturkki rykäisi ja vilkuilin hieman hämillään maahan.
"Illankuiske ilmestyi leiriin todella uupeneenä kahden pennun kanssa. Tämä ei suostunut millään vastaamaan kysymyksiimme vaan marssi jääräpäisenä pentutarhaan, joten keskustelimme tässä onkohan hän rikkonut soturilakia" Sammalturkki kusikasi loput lauseesta ja tuijotti tiiviisti maahan. Huokaisin hiljaa.
"Keltamopilvi se ei ole asia minkä takia sinun tulee jättää leiri vartioimatta, joku olisi voinut hyökätä" Mauuin tyynesti. Keltamopilvi pörhisti niskakarvojaan.
"On jo aamu eikä kukaan tänne niin vain hyökkää" Tämä murisi.
"Epäiletkö käskyjäni. Katsokkin ettei tämä toistu" Tiukensin ääntäni. "Ja on illankuiskeen omaasia kertooko hän isästä vai ei. Tiedättekö että ne ovat edes hänen pentunsa?" Nauuin. Sammalturkki pudisti päätään.
"En ole varma,mutta siltä vaikuttaa. Hän on synnyttänyt ne metsässä mikä tekee asiasta epäilyttävämmän" Sammalturkki naukui selkeästi ja hiljaa.
"Minun täytyy jutella illankuiskeen ja Rastastähden kanssa myöhemmin antaa hänen levätä. Toivon,etten kuule yhtään typerää huhua enää" Naukaisin terävästi. Sammalturkki nyökkäsi ja livahti soturipesään Keltamopilvi perässään. #Mikä sekasorto# Ajattelin, kun kävelin keskemmälle leiriaukiota. Antaisin Illankuiskeen levätä ja selventää ajatuksiaan ennen kuin kysyisin tältä mitään. Ajatukseni vilisivät. Entä jos tämä olikin rikkonut soturilakia. joutuisimmeko karkoitamaan hänet. Ravistin ajatukset mielestäni. #Illankuiske on hyvä soturi minäkin olen pahempi petturi# Muistutin itseäni. #On hänen oma asiansa kertooko hän isästä#. Onneksi Rastastähti ilmestyi vierelleni.
"Onko mitään erikoista?" Tämä uteli. Pudistin päätäni.
"Rajamerkit täytyisi käydä piakkoin uusimassa juuri nyt meillä ei ole vain tarpeeksi sotureita" Naukaisin. Rastastähti huokaisi.
"Voin tehdä sen itse. Otan mukaani Mehiläistassun. Ketkä lähetit rajapartioon?" Rastastähti kysyi.
!Huminapilven,Symbolihännän ja Vaaleatassun. Unohdin mainita asiasta" Tunnustin.
"Jokainen tekee virheitä. Me voisimme sammalla metsästää. Mitä sinä ajoit tehdä tänään?" Rastastähti naukui.
"Ajattelin mennä metsästyspartioon,mutta minulla ei ole sotureita, joten pyydän Usvajalkaa ja Varjoturkkia" Maukaisin. Rastastähti nyökkäsi.
"Hyvä on tuskin viivymme Mehiläistassun kanssa kauaa,joten minä järjestän loput päivän partioista" Rastastähti ilmoitti ja lähti sitten hakemaan Mehiläistassu. Leiri tuntui hieman sekavalta. Perhonsiipi ja Mustakynsi loistivat poissa olollaan ja toivoin vain kaksikon lähteneen vaikka metsästämään, sillä tuoresaalis kasa pieneni päivä päivältä. Tassutelin klaanivanhimpien pesään, jossa kaikki vanhukset nukkuivat sikeästi. Tönäisin Usvajalan harmaata kehoa. Tämän korvat liikahtivat ja tämä aukaisi hitaasti silmänsä.
"Mitä asiaa?" Tämä mutisi unisena.
"Lähdet metsästämään. Jos siis jaksat?" Ilmoitin. Usvajalka piristyi nopeasti.
"Toki tulen, mukava tehdä jotain muutakin kuin löhötä täällä päivät pitkät" Tämä innostui.
"Herätän Varjoturkkin ja kysyn häneltä tahtooko hän mukaan" Maukaisin ja olin jo tönäisemässä lähes mustaa vanhusta.
"Älä. Varjotukki on kärsinyt jäykistä nivelistä joten tuskin hän pystyy metsästämään" Usvajalka naukui.
"Menemme sitten kahdestaan" Päätin ja lähdin kulkemaan harmaan naaraan kanssa ulos leiristä.

Tunsin itseni taas oppilaaksi. Muistelin aikoja jolloin Usvajalka oli opettanut minua.
"Miksi pyysit minua metsästämään?" Vanha naaras naukui.
"Meillä on pula sotureita. Kaikki ovat jo partioissa tai vartioimassa tai vain opettamassa oppilaitaan. Yöpartion jäsenet lepäävät ja Mustakynsi sekä Perhonsiipi loistaa poissa olollaan" Kerroin. Usvajalka nyökkäsi tyynesti.
"Varapäällikönä ei aina ole helppoa" Tämä myönsi ja pysähtyi. Ilmassa tuoksui hiiri. Usvajalka pudottautui vaanimis asentoon ja eteni kohti hieman kauempana olevaa ruskeaa hiirtä joka nakerteli rauhallisena jotain siementä. Vanhan naaraan liikeet eivät olleet enää niin sulavia kuin ennen,mutta tämä oli silti ihailtavan hyvässä kunnossa ikäisekseen. Metsästimme jonkun aikaa ja onnistuimme saamaan kaksi oravaa ja kolme hiirtä. Moni eläin oli nyt lihottamassa itseään talven varalle tai keräämässä talvivarastoja. Palasimme leiriin ja jätimme saaliit tuoresaaliskasalle. Jätn tosin metsästämäni oravan itselleni ja asetuin syömään sitä. #Täytyy kohta käydä pentutarhassa# ajattelin. Minun täytyisi saada edes jotain selkoa tähän asiaan.

//Tälläinen jännä tarina otin vähän ideaa tuosta iltakuiskeen tarinasta
Vastaus:Piiiitkä tarina :D Saatpahan siitä palkinnoksi 40 Kokemuspistettä :) Jatka samaan malliin, ja nyt tuli muuten ikävä Usvajalkaa <3

~ Niga

 






META TAG (title): Warriorcats Rope









-->







 




--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Illankuiske, Jokiklaani
21.10.2014 21:50
Illankuiske pääsi jokiklaanin leiriin vasta taivaan värjäydyttyä jo nousevasta auringosta vaaleaksi. Naaraan oli pitänyt edetä hitaasti ja pysähtyä monta kertaa. Kahden pennun kantaminen oli hullua tuskaa ja Illankuiske epäili niskakivun jatkuvan loppuelämän. Kaikkien muiden kipujen lisäksi synnytyksen jäljiltä.

Illankuiske ei ollut suunnitellut palaavansa leiriin pentujen kanssa tai miten selittäisi niiden olemassaolon klaanitovereilleen. Nyt nuori naaras oli liian uupunut keksiäkseen mitään selityksiä. Illankuiske halusi saada vain pennut turvaan ja päästä nukkumaan, niinpä hidastamatta ja empimättä Illankuiske jatkoi vain suoraan leiriin oviaukosta sisään. Yövahdissa ollut Keltamopilvi ei osannut muuta kuin tuijottaa hiljaa Illankuiskeen kompastelevaa kulkua. Sitä vastoin lähtemäisillään olevasta aamupartiosta erkani parikin kissaa Illankuisketta vastaan, Sammalturkki kärjessä.

”Illankuiske! Mitä tapahtui? Mitä pentuja nämä ovat?” Sammalturkki tohisi. Pääskyhäntä asteli epävarmana lähemmäs sellainen ilme kasvoillaan kuin olisi nähnyt Illankuiskeelle kasvavan ylimääräisen parin korvia ja kolme häntää. Lumitassu kurkki uteliaana isompien kissojen takaa. Illankuiske joutui pysymään hiljaa pentuja kantaessaan ja naaras oli muutenkin niin uupunut, että sanat olisivat olleet kuin kuolevan sammallusta. Sammalturkin ilme muuttui hämmästyneestä miettiväiseksi, kun tämä aina vain sai katsella vuoroin pentuja ja Illankuisketta. Illankuiske näytti varmaan kuolemalta, mäyrälauman tallomalta, siltä hänestä ainakin tuntui. Siltä, että oli juuri synnyttänyt jossain tuhannen korvessa. Vanha naaraskin taisi muiden tapaan epäillä, että pennut olivat Illankuiskeen.

Sammalturkki kumartui lähemmäs nuuhkaisemaan pentuja ennen kuin Illankuiske ehti astua pois ulottuvilta. Sammalturkin ilme muuttui samassa säikähdyksen värittämäksi. ”Illankuiske! Toinen pennuista ei-”

Illankuiske työntyi kiireesti ympärilleen kertyneen kissajoukon läpi kieltäytyen olemasta enää aamupartion ihmeteltävänä. Kieltäytyen kuuntelemasta Sammalturkin sanoja loppuun. Illankuiske laahusti viimeisen etapin pentutarhaan sulkien korvansa kaikilta kysymyksiltä ja silmänsä kaikilta häntä seuraavilta katseilta. Onneksi sentään vain aamupartio vain hereillä.

Pentutarhassa Huomenkukka oli ainoa kuningatar paikalla kasvattipentujensa kanssa, jotka onneksi vielä nukkuivat. Mutta kuningatar nosti unenpöpperöisenä ja kysyvästi päänsä kun Illankuiske tuli pentujen kanssa varoittamatta sisään. Onneksi pentutarha oli niin tyhjä, onneksi oli vapaa pehmeä sammal- ja korsipesä johon romahtaa. Illankuiske alkoi heti nuolla pentujaan lämpimäksi matkan jäljiltä.

”Oletko kunnossa? Ovatko pennut kunnossa? Mistä on kyse?” Huomenkukka supatti hiljaisella äänellä levottomana, kaikki unenrippeet poissa. Illankuiske keskittyi nuolemaan lämpimäksi sitä pentua, joka maukui hiljaa kimeällä äänellä ja liikehti jähmeästi. Illankuiske edelleen tiesi sisimmässään, että toinen pennuista oli kuollut. Oli ollut vain helpompi suorittaa vaikea kotimatka kahta pentua kantaen kun ei ajatellut sitä. Illankuiske olisi muuten voinut lamaantua täysin surun painon alle ja matka olisi jäänyt kesken ja toinenkin pentu olisi kuollut kylmään.

”Onko toinen pentu…” Huomenkukka nielaisi loput lauseesta, kun Illankuiske nosti vastaukseksi surun sumentaman katseensa. Sitten Illankuiske painoi hetkeksi kuononsa kuolleena syntyneen pennun kylmenneeseen turkkiin. Elävän pennun lämmin ja pehmeä pennuntuoksu oli tarttunut siihenkin vähän. Illankuiske oli loputtomiin kiitollinen, että oli selvinnyt leiriin asti ja saanut tuotua kuolleenkin pennun mukanaan. Illankuiskeen sydän olisi murtunut jos hän olisi joutunut jättämään pennun metsään ja hautaamaan pedoilta turvaan kuin tuoresaaliin, jota kukaan ei ikinä tulisi hakemaan.

”Illankuiske”, nuori naaras kuuli sitten varovaisen maukaisun. Ääni jonka Illankuiske tunnisti, olisi tunnistanut missä vain, mutta jota hän ei ollut osannut odottaa. Perhonsiipi seisoi pentutarhan suulla huolestuneen näköisenä. Illankuiske ei ollut odottanut näkevänsä Perhonsiiven hänelle luomissa katseissa enää ikinä muuta kuin vihaa ja epäluuloa.

”Perhonsiipi”, Illankuiske vastasi tukahtuneella ja särkyvällä äänellä. Perhonsiipi tuntui ymmärtävän kaiken tarpeellisen ja asteli Illankuiskeen luokse. Selityksiä pyytämättä tai antamatta Perhonsiipi asettui makuulle Illankuiskeen viereen, kiertyen ympärille suojaavasti kuin emo pentujensa. Perhonsiipi alkoi silottaa nuolaisuin Illankuiskeen tuskan hiestä ja pitkästä rankasta yöstä sotkeutunutta turkkia. Illankuiske painautui umpiväsyneenä lämmintä Perhonsiipeä vasten. Illankuiske oli ollut niin pitkään, ennen tämän yön tapahtumiakin, rikki ja särkymäisillään pieniksi paloiksi, mutta Perhonsiipi täytti puuttuvan kohdan ja piti hänet nyt koossa.

”Pentusi ovat kauniita. Onko heillä nimet?” Perhonsiipi rikkoi miellyttävän hiljaisuuden. Jossain vaiheessa Huomenkukka oli katsonut parhaaksi poistua hetkeksi, kasvattipennut nukkuivat yhä tietämättä mitään ympärillään auki kuroutuvasta draamasta.

”On. Tämä kiehnääjä tässä on Kaislapentu. Ja… Hänen kaksoissiskonsa on Hopeapentu”, Illankuiske maukui lempeällä äänellä. Illankuiske ei vieläkään pystynyt sanomaan ääneen, että Hopeapentu oli kuollut, eikä antanut kenenkään muunkaan sanoa niin vielä.

”Ehtikö Hopeapentu elää kauan?” Paitsi Perhonsiipi. Perhonsiipi saisi sanoa ja tehdä ihan mitä vain, kunhan Illankuiske ei jäisi enää yksin ja ilman rakkautta.

”Hopeapentu… Hopeapentu syntyi kuolleena”, Illankuiske sai lopulta kuiskattua kuristuneella äänellä. Perhonsiipi antoi pari ylimääräistä lämmintä ja lohdullista nuolaisua Illankuiskeen poskelle.

”Olen niin pahoillani”, Perhonsiipi naukaisi vaimealla äänellä. Illankuiske huokaisi raskaasti.

”Niin minäkin. Tein kaiken ihan tyhmästi ja väärin”, Illankuiske mietti ääneen. Kissat molemmat tiesivät puhuvansa lähinnä hetkellisestä välirikostaan ja kaikesta, mitä sen johdosta oli tapahtunut. Mutta Illankuiske ei osannut syyttää itseään eikä ketään muutakaan Hopeapennun kuolemasta. Illankuiske vain tiesi että tämä oli sellainen asia johon mikään Tähtiklaanin mahtikaan ei olisi voinut vaikuttaa.

Perhonsiipi ei kysynyt mitään pentujen isästä. Illankuiske sai rauhassa kerätä voimiaan ja pitää vielä elossa olevaa pentuaan lämpimänä ja turvassa. Illankuiskeesta tuntui tärkeältä, että Kaislapentu sai olla siskonsa lähellä, niin kylmä ja eloton kuin Hopeapentu olikin. Illankuiske toivoi, että Kaislapentu jotenkin muistaisi, ettei ollut tullut tähän maailmaan yksin siinä imiessään taas maitoa. Kaislapentu ja Hopeapentu näyttivät niin samoilta, tällä kaikella täytyi olla jokin merkitys ja järki…

”Saako tulla?” Illankuiske kuuli vieraan äänen pentutarhan suuaukolta ja nosti katseensa pennuistaan ymmällään. Puhuja oli kuitenkin tuttu, Mustakynsi ei vain ikinä ollut kuulostanut niin varovaiselta ja kohteliaalta. Illankuiske nyökkäsi kiinnostuneena. Mitäköhän Mustakynsi halusi?

Mustakynsi asteli hitain askelin utuisen lämpimään pentutarhaan, joka tuoksui nyt myös maidolta. Mustakynsi katseli hetken silmät hämmennyksestä levällään Perhonsiipeä ja Illankuisketta, huomattuaan nyt vasta että pentutarhassa oli toinenkin naaras. Perhonsiipi oli kiertynyt niin tiukasti ja turvallisesti Illankuiskeen ympäröiden. Mustakynsi rykäisi ja nuolaisi pari kertaa rintaansa ajatuksiaan kooten.

”En huomannut… Kukaan ei missä vaiheessa… Sinunhan toki mutta kuka on pentujen isä?” Mustakynsi olisi ilmeisesti kaivannut vielä toisenkin tovin sanojensa ja ajatuksiensa selvittelyyn, mutta Illankuiske sai kuitenkin tarpeeksi selvää. Mustakynsi takelteli sanoissaan, mutta kollin katse oli läpitunkeva. Taatusti pentutarhan ulkopuolella oli meneillään kiivas juoruilu Illankuiskeen tilanteesta ja suorasukainen Mustakynsi ei ollut tyytynyt vain arvailemaan.

Illankuiske laski jälleen ahdistuneena katseensa harmaisiin pentuihinsa. Hän ei haluaisi valehdella, mutta toisaalta hän halusi pennuilleen parasta ja sitä varten niiden olisi hyvä olla vain yhden klaanin jälkeläisiä… Tässä oli nyt aika ristiriita ja mitä tahansa Illankuiske sanoisikin seuraavaksi, se olisi jotenkin väärin ja joku kärsisi. Illankuiske tunsi kuinka Perhonsiipi laski rauhoittavasti häntänsä Illankuiskeen selälle, lupaus tuesta sanoisi Illankuiske mitä tahansa, mutta Illankuiske ei vieläkään saanut mitään järkevää päätettyä.

”Voisitko…” Illankuiske mumisi sitten ääneen, tietämättä mitä edes pyysi. Mutta Mustakynnen korvat värähtivät, kolli kuunteli tarkasti.

”Voisinko minä olla pentujen isä, ja saitko sinäkin tietää vasta nyt pennuista?” Mustakynsi jatkoi ehdotuksen loppuun neutraalilla äänellä, josta ei voinut päätellä mitä kolli tunsi. Mutta terävän Mustakynnen täytyi tietää, että pennut olivat soturilain rikkomisen tulos. Muuten Illankuiske olisi voinut ilmoittaa odottavansa pentuja ja voinut kertoa mistä oli kyse tai ainakin luontevammin vedota oikeuteensa olla paljastamatta pentujen isää.

Illankuiske nosti katseensa anelevasti, peläten sanoa mitään ääneen jos vaikka Mustakynsi tulisikin toisiin aatoksin. Koska kyllä. Se olisi paras ratkaisu pennuille… Pennulle. Kaislapennulle. Mustakynsi mittaili Illankuisketta yhä katseellaan, kysymys viipyi vielä avoimena ilmassa. Illankuiske ei tiennyt miksi Mustakynsi tarjoutui sillä tavalla auttamaan, Illankuiske luuli ettei kolli välittänyt todella muuta kuin itsestään. Nytkään ei näyttänyt pahastuvan siitä, että Illankuiske, naaras jonka pentujen isänä Mustakynsi aikoi esiintyä, lepäsi toisessa kissassa kiinni. Perhonsiipi pysyi hiljaa, oikeastaan toinen vaikutti pidättävän hengitystään Illankuiskeen kanssa.

”En pyytäisi mitään muuta ikinä”, Illankuiske sanoi hiljaa tärisevällä äänellä. Mustakynnen ei tarvitsisi olla pennun elämässä mukana jos ei haluaisi, kun Mustakynnen ei olisi tarvinnut alun alkaenkaan mitään ehdottaa tai auttaa.

Lopulta Mustakynsi nyökkäsi varmana päätöksestään. ”Minäkään en pyydä mitään”, kolli jatkoi. Illankuiske saisi viedä tiedon pentujen isästä hautaan niin halutessaan. Illankuiske huokaisi helpottuneena, yksi paino vähemmän taakassa. Sitten Mustakynsi asteli lähemmäs naaraita ja pentuja. Illankuiske näki kuinka Mustakynnen lihakset jännittyivät hetkeksi. Kollin oli täytynyt huomata, että toinen pennuista oli eloton.

”Pennut ovat kauniita. Mitkä niiden nimet ovat?”

”Kaislapentu on tässä, ja tämä on Hopeapentu”, Illankuiske päätti raskain sanoin osoittaessaan vuoroin molemmat ja piti kuononsa kiinni elottoman pennun turkissa. Myös Mustakynsi laski hetkeksi kuononsa pehmeään kylmään turkkiin ja Perhonsiipi kietoi häntänsä tiukemmin Illankuiskeen ympärille, koskettaen sen päällä myös Mustakynnen lapaa hetkellisesti. Hopeapentu sai olla lämmön ja rakkauden ympäröimä – vielä viimeisen kerran.

”Menen kertomaan muille, sinun täytyy varmasti levätä… Kuten pentummekin”, Mustakynsi mutisi hiljaisella äänellä ennen kuin kohottautui taas pystyyn. Ottaen samalla Hopeapennun hampaisiinsa. Illankuiske katseli silmät kiihkeinä ja sydäntä kivistäessä, kuinka Mustakynsi hitaasti perääntyi velton ja elottoman pennun kanssa. Ennen kuin Mustakynsi katosi pentutarhan oviaukosta Illankuiske käänsi päänsä ja hautasi kasvonsa Perhonsiiven turkkiin. Illankuiskeen kurkusta kumpuava valitus ei kuitenkaan vaimentunut täysin, kun Mustakynsi vei toisen hänen pennuistaan haudattavaksi. Kuolleena syntyneelle pennulle ei pidettäisi valvojaisia, koska pentu ei edes ehtinyt saamaan ystäviä jotka jäisivät kaipaamaan tai klaanitovereita, jotka muistelisivat asioita, joita pentu olisi voinut klaanissa saada aikaan…

//pitkästä aikaa kirjoitin... ja sittenkin jotain näin pirteää :<. En ihan vielä tee sitä virallista pentuhakemusta kun menee vielä aikaa ennen kuin Kaislalla voi ropettaa käyähän tämä? :>
Vastaus:Illankuiske, pentusi sielu elää edelleen <3 Ihana tarina :) Saat siitä 37 KP.

~ Niga

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Myrsky, erakko
19.10.2014 17:48
//no niin, eka tarina Myrskylla XD olen pahoillani jos en muista nimii iha oikei ku muisti ku romuvarasto. Ja kaiken lisäksi loppu koneita keskellä jote tää on vaa tälläne minipätkä//

"Myrsky! Myrsky nyt heti takaisin!" Kiivasmielen leikkimielinen huuto kajahtaa takaani, kun vilistäen pesäonkaloon piiloon. Vetäydyn ihan varjoisimpaan nurkkaan. On kirkas aamupäivä ja puiden lehdet olivat jo alkaneet muuttua punaisiksi.
Sitten auringonvalon kiila pesän lattiassa peittyy kun Kiivasmieli työntyy sisään. "Myrsky! Et voi piilotella koko päivää" hän naukuu muristen leikkisästi. Sitten hän älkää minut. "Hahaa. Jäitpäs kiikkiin."
Samassa Hämärä ja Sumu syöksyvät pesän suuaukolta sisään ja iskevät kiinni Kiivasmielen takajalkoihin. Ulvahdan voitonriemuisesti. Kiivasmieli yrittää käännähtää, mutta Hämärä hyppää hänen selkäänsä. Kolli kellahtaa kyljelleen. "Te olettekin kovia vastuksia" hän nauraa. Hyppään isäni niskaan. "Hahaa, nyt SINÄ olet kiikissä!" Murisen. Hämärä törkkää Kiivasmieltä korvaan. Kolli ponnistaa äkisti jaloilleen niin että putoan tömähtäen maahan. "Hei! Ei tuo ole reilua!" Ulvahdan. Kiivasmieli hymyilee virnistäen. "Paetkaa! Hirveä Tiikeritähti tulee ja syö teidät" hän murisee. Räpiköin pystyyn ja väistän kollin ojennettuna käpäliä. "Pakoon!" Ulvon. Sumu loikkaa eteenpäin ja Säntään Hämärän kanssa hänenä perässään ulos.
"Pensaisiin!" Sumu ulvahti ja syöksyi tiheiden pensaiden alle. Syöksyn veljeni perään. Hämärä räpiköi viimeisenä. "Mitäs nyt?" Hän puhisee. Kiivasmieli työntyy pesäonkalosta.
"Mennään järvelle!" Minä ehdotan. Hämärä törkkää kylkeäni. "Eihän siinä ole mitään järkeä", hän vastustaa. Vinkaisen. "Miten muka? Voidaan piilotella siellä kaislikossa", nau'un närkästyneenä.
Samassa Kiivasmielen iso hahmo kohoaa Sumun takaa. "Varokaa!" Ulvahdan ja ponkaisen takaisin aukiolle päin. Hämärä säntää toiseen suuntaan ja Sumu käännähtää ja singahtaa Kiivasmielen jalkojen alta poispäin. Säntään nopeasti pesäonkaloa kohti. Sitten näen että töyräällä pesän yläpuolella on pitkää ruohikkoa.
"Ylös vaan" murahdin ja loikkaan ylöspäin. Räpiköidä loput matkasta matalalle kummulle ja painaudun maata vasten.
Kiivasmieli palaa aukiolle ja vilkuilee ympärilleen. Virnistäen itsekseni. Ei isä minua täältä huomaa.
Sitten kuulen rapinaa ja käännän päätäni ja huomaan olevani vastakkain kapeaan, tylpät kuonon ja pienten mustien silmien kanssa. Mäyrä!
Vastaus:Jaiks! Juokse Myrsky, juokse! Saat 25 Kokemuspistettä :)

~ Niga

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiikeritassu, Myrskyklaani
19.10.2014 14:59
Tärisen holtittomasti ja tuijotan tyhjästi Varjotuulen ruumista, joka makaa edessäni raadeltuna, verisenä, kuolleena. Paniikki sumentaa näköni niin että näen kaiken kuin usvan läpi.
Minulta vie kauan tajuta, että aurinko on mennyt pilveen ja ankara rankkasade piiskaa veristä aukiota ja metsää. Ja minä vain tuijotan...tyhjästi...sen kissan ruumista jota rakastin....nyt voin myöntää sen.
"Tiikeritassu", naukuu joku korvani vierestä. Värähdin ja käännän hitaasti päätäni. Usvan läpi erotan Kurkitassun hahmon joka seisoo verisenä ja haavoilla edessäni yrittäen urheasti pysytellä jaloillaan. "Tiikeritassu, se on ohi...kaikki huvin", oppilas naukuu väkinäisesti irvistäen. Hänen ilmeensä vakavoituu kun en reagoi mitenkään.
"Hmm...oletteko kunnossa"', Varjoklaanin naaras Usvapyörre ontuu luoksemme. Hänen harmaa pilkullinen turkkinsa on jo litimärkä.
"Tiikeritassu, kuuletko?" Kurkitassu naukuu minulle huolestuneena ja törkkää minua varoen. Lihakseni eivät suostu liikkumaan.
Lopulta vääntäydyin seisomaan ja huojahdan rajusti. Silloin vasta huomaan kynnenjäljet rinnassani. Niistä valuu yhä vuolaasti verta, vaikka osa siitä on jo hyytynyt turkilleni. Usvapyörre tukee minua lavallaan. "Pääsettekö omin avuin leiriin?" Naaras kysyy. Soturin äänessä on surumielinen masentunut vivahde. Olihan Varjotuuli hänen klaanitoverinsa.
En vastaa vaan horjahtelee surusta sumeni silmin Varjotuulen veristen jäännösten luo ja lysähdän siihen rankkasateeseen ja upotin kuononi Varjotuulen verentahrimaan turkkiin. suljen silmäni ja yritän hillitä sitä myrskyä, joka raivoaa sisälläni. "Älä jätä minua yksin...." Ulisen.
Loputtomalta tuntuvan ajan kuluttua tunnen vihdoin Kurkitassun hellät töytäisyt kyljessäni. Kolli näyttää syvästi huolestuneelta. Usvapyörre istuu puun alla silmät luotuna Varjotuulen ruumiseen.
"Meidän täytyy mennä ennenkuin menetät liikaa verta", Kurkitassu naukuu, "olet ollut siinä jo ihan liian kauan."
Kohotan jäykästi päätäni. "Kuinka kauan?" Kysyn ilmeisen epäselvästi. Kurkitassun ilme näyttää yhä huolestuneemmalta. "Kauan. En halunnut häiritä sinua, mutta...et voi jäädä siihen tai kuolet verenhukkaan", kolli vastaa ja puskee minut lempeästi jaloilleni. Usvapyörre nousee myös jaloilleen. "Tähtiklaani olkoon kanssanne. Minun täytyy viedä Varjotuuuli leiriin", naaras naukuu surullisesti. Nojaan raskaasti Kurkistassun lapaan ja vapisen. En kuulo kunnolla mitä kolli vatsaa varjoklaanilaiselle, tajuan vain kuinka Kurkitassu opastaa minua hiljalleen kohti leiriä. Sade on kastellut turkkini läpimäräksi, ja haavoja polttaa kuin tulessa. Silti kaikki tuntuu kuin unelta, joka hain pahenee ja pahenee. En näe juuri mitään. Sitten maa katoaa jalkojeni alta ja syöksyn pimeyteen.

Sattuu. Kipu on ensimmäinen asia jonka tiedostan pitkän tunnottomaksi jakson jälkeen. Kipu rinnassa tykyttää ja polttaa niin etten voi tehdä mitään. Ajattelen jo että olen kuollut ja minut on haudattu. Ja sitten pakotan itseni uskomaan että kaikki oli vain painajaista ja että kohta herään oppilaiden pesässä. Yritän avata silmäni. Näen vain pimeää. Tuntuu kuin vain leijuisin tyhjyydessä. Kaikki on täydellisen hiljaista.
Sitten alan nähdä vilahduksen sieltä täältä. Näen itseni koskettamassa Saarniturkin kuonoa sinä kuulaana iltana kun pääsin oppilaaksi. Näen sen hetken, kun tapan ensimmäisen saaliini. Kuulen Saarniturkin kertovan minulle, että pian olisin valmis soturiksi....
Sitten näen Vaahtokukan valkoisen hahmon, ja hänen takanaan Tulitähden ja jonkun punaruskean kollikissan. Vaahtokukan vieressä istuu hämäränä hahmona juovikas harmaa kissa, ja hänen tassujensa edessä makaa kaksi pientä pennuntapaista hahmoa. Sitten näky soljuu pimeyteen ja sen tilalle ilmestyy kuva Tiikerivarjosta. Kollin turkki on verinen ja silmissä niin hurjan palava katse, että luulen kuolevani pelkästään sen voimasta. Luopio liikahtaa ja loikkaa karjaisten minua kohti. Mutta kesken loikan sekin katoaa.
Näkyjä sieltä täältä jostain mitä en ikinä ole nähnyt. Tähtien valaisema laakso jossa on neljä tammea. Suuri luola jonka keskellä loistaa kristallinkirkas valopallo... Ja sitten...kuva Varjotuulesta. Kolli istuu hopeaisen lammen rannalla turkki sen valossa hohtaen ja silmät niin tulvillaan lämpöä ja rohkaisua etten uskoisi ikinä voivani kääntää katsetta niistä. Kuva viipyy pisimpään edessäni, mutta lopulta sekin haihtuu.
Hiljalleen tunnen jotain pehmeää allani, ja vaimeana korviini kantautuu tuulen havina ja lintujen kirkas laulu. Hahmoaan aineen allani pehmeäksi sammalpediksi.
Sitten silmäni räjähtävät auki.

Makaan lämpimällä sammalpedillä, ja aurinko paistaa turkkiini lehtien läpi. Valo on niin kirkas pimeän jälkeen, että joudun siristämään silmiäni jonkin aikaa että näen. Rinnassa kipua ei enää tunnu, ei ainakaan paljon. Turkkini on kuiva ja puhdistettu verestä. Missä olen?
Vastaus tulee heti. Olen parantajan pesässä, Murskyklaanin leirissä. Miten ihmeessä jouduin tänne? Kauan olen ollut täällä ja minkä takia? Mieleni tuntuu hirveän samealta, enkä saa Varjotuulen kuvaa pois silmieni edestä. Liikautan auringon lämmittäviä jäseniäni.
Sitten kuulen ääniä. Hiljaisen keskustelun pientä ääntä. Ja se ei kuulu kaukaa. Tunnistan vaivoin Vaahtokukan pehmeän nau'unnan...ja todennäköisesti Kurkitassun hiljaisen äänen.
"Eikä hän sen jälkeen puhunut enää ollenkaan... Minä yritin ohjata hänet leiriin, mutta puolimatkassa hän vain kaatui eikä noussut enää. Hätäännyin hirveästi ja tulin leiriin niin nopeasti kun pääsin", Kurkitassu naukui. "Ihme että ylipäätänsä pyysit pystyssä" Vaahtokukka maukuu, "olit niin haavoilla että olisi voinut kuolla... Mutta hyvä kun kerroit."
Sanat valuvat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos jättämättä mitään jälkeä. Lopulta nukahdan uudestaan.

Herään vasta myöhään iltapäivällä, tai niin ainakin luulen. Vaahtokukka tassuttaa juuri ohitseni kun raotan silmiäni. Parantaja pudottaa nopeasti kantamansa yrttipinon ja sujahtaa luokseni. "Tiikeritassu! Tähtiklaanin kiitos!" Hän naukuu huojentuneena kuuloisena. Tuijotan häntä hetken ennenkuin sanat menevät perille.
"Miltä haavat tuntuvat? Sattuuko niihin? Mikä on olo?" Vaahtokukka kyselee ja nostaa varovasti päätäni. Sitten muistan rinnan haavat ja katson alas. Ne ovat syvät ja verestävänpunaiset, mutta niihin ei satu paljoa.
"Ei haavoihin...satu" kähisen. Ääneni tuntuu karhealta, kuin en olisi puhunut pitkään aikaan. Vaahtokukka huokaisee helpottuneena. "Ne tulehtuivat. Onneksi sain ne kuntoon ennenkuin seurasi mitään vakavampaa", parantaja naukuu. "Entä olo?"
Tällä kertaa kysymys menee heti perille. Auon hetken suutani epävarmana. "Ihan hyvä...minä en..muista mitään.."
Vaahtokukka nuolaisee otsaani. "Minä annoin sinulle paljon unikonsiemeniä. Niiden vaikutus saattaa vielä vähän tuntua, ei hätää, kaikki muistuu pian", naaras selittää. Tuijotan häntä värähtäen. Vaahtokukan ilmeessä on jotain, mikä kielii huolestuneiduudesta. "Kauan...kauan olen ollut täällä?" Kähähdän. "Lähimmältä kolme päivää" Vaahtokukka vastaa, "sinulla on ollut paljon kuumetta, mutta viime yönä se alkoi laskea, ja nyt olet aivan kunnossa. Haavojen tulehdus laski kuumees myötä, joten kyllä sinä paranet."
Räpyttäen silmiäni ja yritän epätoivoisesti järjestää mielessäni viime aikojen tapahtumia.
"Sinä haluat tietää mitä tapahtui?" Vaahtokukka toteaa lempeästi. "Sinun täytyy muistaa se itse. Olen pahoillani, mutta se on parasta", naaras jatkaa. Hän koskettaa kuonoani omallaan ja tassuttaa pois jättäen minut yksin.
Katseeni harhailee ympäri pientä syvennystä, jossa makaan. Tosiaan, hiljalleen mieleeni palaa kaikki mitä on tapahtunut. Samassa pääni ponnahtaa ylös ja silmäni leviävät järkytyksestä. Kaikki se järkytys ja suru räjähtää kertaheitolla päähäni ja parahdan. Lasken pääni sammalille ja peitän korvani tassuillani. Tunnen kuinka Vaahtokukka ryntää luokseni, mutten välitä. Varjotuuli on kuollut...
Vastaus::'( Voi Tiikeritassun surua... Saat tästä dramaattisesta tarinasta 35 KP.

~ Niga

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Kuupilvi, Tuuliklaani
17.10.2014 08:52
"Kuupilvi!"
Nostin päätäni viileältä sammaleelta. Klaanin parantaja Tähtisumu huuteli nimeäni parantajan pesän suuaukolta.
"Lähden nyt keräämään yrttejä. Pärjääthän täällä hetken aikaa?" Naaras maukaisi.

"Tottakai" vastasin, ja yritin pitää ääneni lempeänä. Todellisuudessa olin kyllästynyt makaamaan joka päivä sammaleella passattavana. Jalkani pitäisi parantua jo, että pääsisin soturinelämään takaisin.

"Tähtisumu, milloin jalkani parantuu?" Kysyin vienosti, ennenkuin parantaja oli ehtinyt lähteä.

"En tiedä... turvotuksen pitäisi vielä laskea enemmän ja sitten olisi vielä yksi vaihe. Minun pitää naksauttaa jalkasi takaisin paikoilleen." Parantaja vastasi. Katsoin häntä pelokkaasti, naksautus saattaisi sattua. Tähtisumu kuitenkin kääntyi ja alkoi kipittämään kohti leirin suuaukkoa. Huokaisin. Mitä tekisin tämän päivän? Siinä samassa päätin mennä aukiolle kuuntelemaan tapahtumia ja katselemaan kissojen kulkua.
Aukiolla klaanin päällikkö Kastanjatähti istuskeli ja jutteli varapäällikkönsä Ruostepuron kanssa. Leirin ulkopuolelta kuului rapinaa ja pian leirissä oli aamupartio, jota johti Lovikorva, mukanaan Punarintasiipi, Piikkihernehäntä ja Tervatassu. Lovikorva tuli Kastanjatähden ja Ruostepuron luo kertomaan uutisista.

"Hevospaikan edustalla haistoimme kotikisun, joka oli tullut metsäänpäin, mutta kääntynyt takaisin. Uskoisin että se oli vain typeryyttä, ei mitään vakavampaa. Jätimme hajumerkit siihen lähelle jotta se kotikisu osaisi pysyä poissa." Kastanjatähti mietti hetken kuulemaansa. Sitten hän maukui:

"Kiitos paljon Lovikorva, toimitte oikein. Kertoisitteko tästä muillekkin klaanin jäsenille? Voitte mennä."

Minä kuuntelin koko jutun alusta loppuun ja jäin katselemaan klaanin kulkua. Yhtäkkiä Tervatassu hyppäsi selkääni siskonsa Kanitassun kanssa. Puuskahdin ja sähähdin leikkisästi. Oppilaat kuitenkin vakavoituivat heti.

"Äiti, meillä on tärkeää asiaa." aloitti Kanitassu. Nyökkäsin ja nostin pääni kuullakseni paremmin.

"Se kissa jonka havaitsimme partiossa, on Varjotassu."

//PIIITKÄSTÄ aikaa tarinaa, ihan ok tästä tuli//
Vastaus:Ai oikein piiiiiitkästä aikaa :D No niin kyllä taitaa olla, ei Kuupilven tarinoita ole hetkeen näkynyt :) Mutta saat kumminkin 24 Kp.

~ Niga

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: savutassu
Kotisivut: http://myrskyklaani/
16.10.2014 17:45
Paljastus:

He olivat nyt Tuuliklaanin rajalla.
"No niin tässä ollaan,ensimmainen kohde Tuuliklaani." Kauriinloikka maukui.
"Mennään,he eivät hyökkää kimppuun jos kerromme mikä on asiamme." Vaahterahäntä maukui
#No minua jännittää mennä muitten rajojen yli sillä en ole ennen ollut rajojen ulkopuolella.# Savutassu ajatteli-Savutassu katsoi Vaahterahäntä ja sitten Kauriinloikkaa ja mummatkin näytivät jännittävän.Sitten he jatkoivat matkaa.
"Mitä te täällä teette?!" Kuului jyrkkä maukaisu.
"Olette kulkeneet rajojen yli!" Ääni mauki.
"Niin olemme mutta meillä on tärkeä viesti Kastanjatähdelleja se on kiireinen." Savutassu maukui.
"Mistä tiedän että ette valehtele!" Ääni maukui ja astui vihdoin esiin.Se oli Viimasulka
"No emme tule tyhjän asijoikseen tänne joten voimmeko mennä kertomaan viestin?" Vaahterahäntä maukaisi.
"Vaahterahäntä aina niin muka mahtava ja kova." Viimasulka härnäsi.
"Sinunan pitäisin suusi soukemmalla!" Vaahterahäntä sähisi.Nuoret soturit olivat jo hyökkäämässä toistensa kimppuun kunnes Kauriinloikka astui eteen.
"Ettekö te osaa käyttäytyä!" Hän huudahti.
"Älä sinä sekaannu tähhän!" Viimasulka ärisi.
"Älä jakasa Viimasulka!" Kauriinloikka ärähti.
"Lopettakaa jo!" Savutassu kajautti kuuluvasti.Kaikki katsoivat Savutassua hiljaa.
"Ettekö te voi jo rauhoittua vai oletteko te jotain pentuja!" Savutassu maukui.
"Viimasulka vie meidät Kastanjatähden luo nyt!" Savutassu murisi.
"Hyvä on." Viimasulka murisi ja mulkaisi muita.
"Miten hän voi komentaa Viimasulkaa vaikka hän on niin kovapäinen." Vaahterahäntä kuiskasi Kauriinloikalle.
Kun he pääsivät Tuuliklaanin leiriin kaikki katsoivat heitä ihmeissään.
"Kastanjatähti on tuolla." Viimasulka maukui ja stoitti hännälään Päällikönpesää.
"Kiitos." Savutassu maukui ja tassutti pesää kohti.
"Te ette mene minnekkään." Viimasulka maukui.
"Mitä?!" Kakisi kollia maukui.He olivat kysyiä lupaa tulla Savutassulta mutta hän oli jo kaukana.
"Anteeksi." Savutassu maukui.
"Kuka siellä?" Kastanajatähti maukui.
"Minä Myrskyklaanin oppilas Savutassu,minulla olisi viesti eille." Savutassu maukui
"Minkähän lainen?" Tuuliklaanin päällikkö maukui.
"Myrskyklaanin Pitkähäntä oli sairas ja hn oli syönyt oravan jossa oli kaksijalkojen ainetta nimeltään bensaa joten tulimme varoittamaan teitä että jos ainetta on muuallakin metsässä." Savutass selitti.
"Vai niin,mutta mitä oireita se aine tekee?" Kastanjahäntä maukui.
"Vatsakipuja ja hyonoa oloa mutta yrttejä siihen ei ole mutta sen pitäisi toipua oksentamalla." Savutassu mauaisi.
"Kiitos tiedosta voit nyt mennä." Kastanjatähti maukui.
Savutassu nyökkäs ja oli kääntymässä-
"Ai niin Lovikorva oli sinut yksi kerta nähnyt olevan meidän niityllämme." Kastanjatähti maukui.Savutassun silmät laajenivat.
"Mitä,milloin, en minä ole ollut maillanne." Savutassu maukui.
"Lovikorva kertoi niin kuulemmaolit jutellut jonkun toisen kissan kanssa Tiikeritähdestä jaettä hän olisi elossa." Kastanjatähti maukui.
#Voi ei olin Tuuliklaanin reviirillä emonikanssa ja juttelimme Tiikertítähdestä!# Savutassu asjatteli.
Vastaus:Jaiks, Tiikeritähti! Saat tästä 20 Kp.

~ Niga

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nokkostassu, myrskyklaani
16.10.2014 07:42
Pääskynsiipi oli tänään opettanut minua kiipeämään. Olin onnistunut kiipeämään ketterästi puuhun, olihan minulla paras opettaja.
"Onko sinulla nälkä?" Pääskynsiipi kysyi.
"On." Maukaisin ja lähdimme leiriin.

Leirissä otimme molemmat hiiret ja aloimme syödä.
"Ompas hyvää." Nau'uin suu täynnä hiirtä.
"Sinulla on vain nälkä. Ihan samalta se maistuu kuin ennenkin." Pääskynsiipi naurahti.

Söimme hyvän aterian. Meillä ei ollut nälkä enää koko päivänä.
Voi että Pääskynsiipi on hyvä mestari.
"No niin. Käydään hakemassa se jänis jonka pyydystit aamulla." Pääskynsiipi maukui.
"Selvä. Hautasin sen tänne..." Mau'uin ja lähdin johdattamaan Pääskynsiipeä saalishaudalleni.

Toin jänikseni leiriin. Tiputin sen kasaan.
"No niin. Hyvää yötä." Pääskynsiipi maukui ja nuolaisi päälakeani.
"Hyvää yötä." Maukaisin ja menin oppilaiden pesään nukkumaan.

//Oli aika lyhyt mut ei ollu inspistä ja kirjotin aamulla :D//
Vastaus:Mullakin käy aina samoin :D Jos on jotain normaalia ruokaa, ja on kaamea nälkä, ja syö sitä, se maistuu todella paljon paremmalle kuin normaalisti :D Mutta saat tästä 10 KP.

~ Niga

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: savutassu
Kotisivut: http://myrskyklaani/
15.10.2014 19:58
Matkaan!:

Savutassu ja Vaahterahäntä olivat metsässtämässä.Vaahterahäntä oli jo saanut oravan ja kaksi myyrää Savutassu itse oli saanut vain jäniksen.Hän istui nyt saniaisten seassa ja Vaahterahäntä söi hiirtä Savutassu alla oli myös hiiri,mutta hän ei syönyt sitä koska oli ajatuksissaan.
"Miksi et syö?" Oranssi kolli kysyi.
"Mitä... ei ole kovin nälkä." Savutassu maukuisi.Vaahterahäntä kohautti hartioitaan ja jatkoi syömistä.Kun Vaahterahhäntä oli syönyt niin he lähtivät takaisin leiriin.Kauriinloikka odotti heitä leirissä vakavan näköisenä.
"Mikä on?" Savutassu kysyi.
"Pitkähäntä on vakavasti sairas." Kauriinloikka sanoi vakavasti.
"Mitä,mikä hänellä on?" Vaahterahäntä maukui huolissaan.
"Voittekysyä sitä Vaahtokukalta." Ruskea soturi vastasi.
"Missä hän on?" Savutassu maukui.
"Klaanin vanhimpien pesässä." Kauriinloikkavastasi.
Kaksikko tassutti klaaninvanhimpien pesään jossa Kultakukka,Vaahtokukka olivat ja heidän katseensa olivat tukasti Pitkähännässä.
"Mikä hänellä on?" Vaahterahäntä maukui.
"Hänellä on vatsa kipuja ja huono olla." Vaatokukka vastasi.
"Arvelemme että hän on syönyt jotain huonoa." Kultakukka vastasi.
"Mitä hän on syönyt?" Savutassu kysyi.
"Öööh...muistini mukaa oravan." Kultakukka sanoi.
"Onko mitään jäänteita?" Vaahterahäntä kysyi.
"On mutta se ei haise millekkään." Vaahtokukka vastasi.Sitten Vaahterahäntä käveli oravan raadon luo ja nuuski sitä.
"Tässä on jotain." Vaahterahäntä makui vakavasti.Muitten korvat hörähtivät.
"Mille?" Kultakukka kysyi.
"Kaksijalalle." Vaahterahäntä maukui.Kaikkien silmät pyöristyivät.
"Kaksijalalle!" Vaahtokukka maukui.
"Tässä on jotain niiden ainetta." Vaahterahäntä maukui.Sitten Vaahtokukka asteli Vaahterahännä luo ja nuskaisi oravaa.
"Totta." Vaahtokukka sanoi.
"No mitä siinä sitten on?" Savutassu kysyi.
"Sitä saman hajuista ainette mitä hirviöihin laitetaan." Vaahtokukka maukui.
"He sanovat sitä bensiiniksi." Hän vastasi.
"Bensiini aika hölmön kuuloinen." Kultakukka maukui.
"No sanoppa muuta." Savutassu maukui.Sitten Pitkä häntä alkoi oksentamaan.
"Tuo on erittäin hyvä merkki." Vaahtokukka maukui.
"Onneksi hän ei syönyt paljoa." Kultakukka maukui.
"Teidän on parasta mennä." Vaahtokukka maukui.
Vaahterahäntä ja Savutassu nyökkäsivät sitten he lähtivät kertomaan Kauriinloikalle että Pitkähäntä on kunnossa.
"Kauriinloikka!" Savutassu huusi.
"Pitkähäntä voi paremmin." Savutassu maukui.
"Sepä hienoa,mikä hänellä oli?" Kauriinloikka kysyi.
"Hän oli syönyt jotain kaksijalan ainetta." Vaahterahäntä maukui.
"Vai että kaksi jalan." Kauriinloikka maukaisi.
"Mutta jos sitä on muualla metsässä." Savutassu maukaisi.
"Kerrotaan Tulitähdelle asiasta ja että jos voisi käydä vaoittamassa muita klaaneja." Savutassu maukui.
"En usko että Tulitähti päästää meistä lähtemään." Kauriinloikka maukui.
"Käydään kuitenkin kysy mässä." Vaahterahäntä maukui.
Sitten kolmikko meni päällikön pesälle.
"Anteeksi Tulitähti jos häiritsemme mutta meillä olisi asiaa." Savutassu maukui.Pesän päästä tumma kissan hahmo nosti päänsä.
"Tulkaa vain peremmälle." Tulitähti maukui.
Kolmikko tassutti päällikön luo Savutassu edessä.
"Tuota Pitkätähti oli syönyt oravaa jossa oli kaksijalan ainetta." Savutassu aloitti.Päällikkö katsoi häntä vakavasti.
"Jatka." Hän vastasi.
"Ja ajattelimme jos sitä on muualla metsässä." Savutassu keroi.
"Että jos pitäisi muitakin klaaneja varoittaa." Savutassu maukui.
"Me huolehdimme omista ongelmistamme emme muiden klaanien." Tulitähti maukui jyrkästi.
"Niin tietenkin mutaa olisihanse.." Savutassu maukui mutta ei kerennyt sanoa asiaansaloppuun.
"Vaiti!" Pällikkö komensi.
"Emme mene muiden reviireille,mutta kun tuli kertomaan sitä minulle ja kun harkitsin asiaa niin voi mennä keromaan siitä muille klaaneille ja on hienoa kun olet nui avulias ja näen sydämmeesi että olet rohkea,klaanin uskollinen,olet luonnolinen johtaja ja sinusta tulisi hyvä päällikkö ja paljon muuta hyvää sinussa on joten uskon sinuun ja siksi päästä sinut lähettämään viestin." Tulitähti vastasi.
Savutassun silmät kiiluivat ylpeydestä ja sitten hän nyökkäsi ja kääntyi mauden kannsa ja he tassuttivat pois.Sitten he lähtivät ensimmäisenä kohteena Tuuliklaani.
Vastaus:Hyvä, sopivan pitkä, mutta valitettavan suurelti kirjoitusvirheitä :/ Saat 20 Kp.

~ Niga

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Pikkupentu,Jokiklaani
13.10.2014 19:11
Luku 2
Jokiklaani
Naaraspentu tärisi kylmästä ja sen pieni keho tärisi hillittömästi. Pennun turkki oli aivan litimärkä, naaraspentu inahti hiljaa, kuin pienenä muistutuksena olemassa olostaan.
Naaras painautui tiukasti musta turkkista veljeään vasten ja turkit vettävaluvina ja silmät pelosta ammollaan pennut odottivat.
Ne eivät kumpikaan oikeastaan tiennyt mitä he odottivat, mutta tunnelmassa oli pelon seassa myös odottavuutta.
Pienen naaras pennun katse harhaili pahvilaatikon seinissä, kunnes se päätyi naaraan toisen veljen lasittuneisiin silmiin. Pennun katse ei ollut pelokas, enemmänkin tutkiva ja utelias.
Naaras oli kuulevinaan ääniä, jotain muuta kuin pelkkää veden loputonta solinaa, jotain mikä kuulosti kissalta.
Vaistomaisesti pentu höristeli korviaan ja oli kuulevinaan kissan jossain lähistöllä. Aivan vaistonsa varassa naaras päästi maukaisun, ensin pienen, mutta sitten naaras maukaisi kuuluvasti ja hiljeni odottamaan.
Nyt naaraan velikin oli alkanut höristellä korviaan, pennut vilkaisivat toisiaan yhä kylmästä väristen, ne molemmat alkoivat naukua ja ulista, vinkua ja kitistä kovaan ääneen.
Silloin kuului loiskahdus jostakin aika lailla laatikon vierestä. Naaras tunsi laatikon heilahtavan, kuin jokin olisi törmännyt siihen. Sitten laatikko tärähti ja naaraspentu kaatui kömpelösti kyljelleen, sen velikin oli kaatua mutta säilytti tasapainonsa.
Silloin naaras tunsi pahvilaatikon vettyneen pohjan antavan periksi tassujensa alla, naaras vingahti pelästyneesti, mutta vingahdus katkesi äkisti, kun pohja sen käpälien alla petti ja naaras putosi hyytävän veden pyörteisiin.
Naaras oli aluksi jonkin aikaa veden alla, sitten se kauhoi hieman tassuillaan vaistonsa varassa ja pullahti pintaan hengittämään. Naaras näki kuinka kissa töynsi laatikkoa kohti rantaa ja että sen veljen oli jotenkin onnistunut sinnitellä pysyäkseen laatikossa.
Naaras päästi kovan uikahduksen ja kissan pää kääntyi hänen suuntaansa.
Sitten virtaus tempaisi naaraan jälleen pinnan alle. Vesi oli hyytävää pennun ympärillä. Naaras yritti kauhhoa tassuillaan, mutta virta oli liian voimakas pennulle.
Naaras kauhoi vimmatusti tassuillaan, mutta ne tapasivat pelkkää tyhjää, se sai pennun paniikkii, mutta juuri silloin tuon pää pullahti jälleen pintaan ja se sai vedettyä keuhkonsa täyteen ilmaa. Se näki kuinka tuntematon kissa oli ehättänyt kuljettaa laatikon rantaa ja nyt tuo urhea kissa loikkasi jälleen veteen ja lähti uimaan kohti häntä.
Naaras päästi uupuneen vingahduksen ja tunsi voimiensa todellakin ehtyneen, pentu vajosi jälleen pinnan alle veden syövereihin. Virta keikutti ja heitteli tuota mielensä mukaan eikä naaras voinut tehdä asialle oikein mitään.
Pentu kauhoi vettä vielä viimeisillä voimansa rippeillä ja sen onnistui päästä veden pinnalle vielä hetkeksi, silloin naaras näki tuon urhean tuntemattoman kissan uivan vahvoin vedoin häntä kohti, mutta silloin virtaus pyöräytti naaraan ympäri ja pentu ehti juuri nähdä vilaukselta ison kiven harmaana ja terävän näköisenä möykkynä edessään.
Kaikki tapahtui niin nopeasti ettei pentu edes kunnolla ehtinyt tajuamaan mitään.
Virta kuljetti naarasta vinhaa vauhtia eteenpäin ja lopulta naaras löi päänsä melko kovaa kiveä vasten ja tunsi viiltävän kivun ja tuskan lävistävän kehonsa ja se tunsi jotain valuvan otsalleen ja se tunsi kuonossaan jonkin öklön hajun.
Sitten pennun silmissä pimeni ja tuo tunsi vielä viimeiseksi vajoavansa syvälle veden pyörteisiin ja sitten pentu vaipui syvään tiedottomaan tilaan.

//Se ei siis kuollut. ;'D J sitten jos joku jolla on Jokiklaanissa kissa haluaa kirjoittaa tuosta omasta näkökulmastaan niin annan siihen luvan. ;D
Vastaus:16 kp:ta ! :)

_Venttu_

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nokkostassu, Myrskyklaani
13.10.2014 15:36
Istuskelimme Pääskynsiiven kanssa sillä samalla kalliolla. Katselimme tähtiä ja näimme hopeahännän.
"Emoni kertoi minulle, että jos näkee hopeahännän omin silmin, se tuottaa onnea. Ja, koska olet kuin oma pentuni tai ainakin voisit olla, kerron sinulle nyt sen." Pääskynsiipi maukui emollisesti.
"Kiitos." Naukaisin. "Taisin tarvita tuota." Nau'uin hiljaa.
Pääskynsiipi katsoi minua hellästi.

Seuraavana päivänä tulimme samaan paikkaan, sillä se oli melkein metsän ainoa paikka jossa sai olla rauhassa. Meissä molemmissa oli paljon virtaa, sillä olimme nukkuneet hyvin.
"Tänään me harjoittelemme puuhun kiipeämistä." Päskynsiipi maukui energisesti. Hän asteli viereisen vaahteran luo. Minä seurasin.
"Aina, ennen kuin lähdet kiipeämään sinun täytyy etsiä tassulle jalansija. Ethän halua pudota? Ethän?" Pääskynsiipi maukui.
"No en! Oletko aivan hiirenaivoinen?" Naurahdin ja menin puun luo. Asetin tassuni ensimmäiselle jalansijalle.
"Näinkö?" Kysyin.
"Juuri noin. Hyvä. Nyt seuraava tassu." Pääskynsiipi neuvoi.
Asetin molemmat etutassuni vasten puun runkoa kynnet paljastettuina.
"Ja nyt toinen takatassu?" Kysyin.
"Kyllä. Sitten yrität vetää itsesi ylös." Pääskynsiipi maukui.
"Selvä." Naukaisin ja lähdin vetämään itseäni.

Hetken kuluttua olin jo ylhäällä puussa.
"Tosi hyvä Nokkostassu!" Pääskynsiipi maukui.
Hymyilin hänelle.
Pääskynsiipi katsoi muualle. Silloin ajatukseni alkoivat raksuttaa.
Hyppäsin Pääskynsiiven päälle puusta kynnet tietenkin piilossa.
"VÄIJYTYS!" Mourusin.
Pääskynsiipi kääntyi ja tömähdin hänen päälleen.
"Sinä senkin liero!" Pääskynsiipi maukui leikkisästi.
Kierimme maassa ja ''tappelimme''.

Illalla me lopetimme. Lähdimme kohti leiriä.
Matkalla minä mau'uin:
"Voi kun oli hauska päivä!"
"Niin minustakin." Pääskynsiipi maukui.

Leirissä menin suoraan oppilaiden pesään nukkumaan.
Vastaus:17 kp:ta ! :)

_Venttu_

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Tiny, Erakko
10.10.2014 20:41
Luku 2 Vastaukseni on kyllä

Istuin hiljaa mäen laella. Hento tuuli pörrötti punaruskean turkkini. Oli aamuyö ja yö oli parhaillaan väistymässä päivän tieltä. Aika oli pysähtynyt juuri siihen hetkeen. Mielessäni pyörivät niin monet asiat että tunsin että pian sekoiaisin. Voimistunut tuuli heilutteli puiden oksia ja tummat pilvet kokoontuivat tummansiniselle taivaalle. Aurinko lipui taivaalle pilviverhon takaa ja ensimmäiset, lämpimät auringonsäteet työtyivät väkisin pilvien lomasta ja valaisivat valkeat kasvoni. Vihreät silmäni kiiltelivät auringossa. Tuijotin niillä tyhjyyteen. Minulle oli juuri ehdotettu että liittyisin Tuuliklaaniin. Punnitsin mielessäni idean hyviä ja huonoja puolija. En osannut päättää mitä tekisin tulevaisuudessa. Nousin jäykille tassuilleni ja venyttelin hiukan kankeita lihaksiani. Mahani murahti äänekkäästi. Taas oli nälkä. Tassuttelin pari askelta eteenpäin ja huokaisin hiukan. Jatkoin matkaani kohti tuttua latoa hiiriaterian toivossa vaikkei minun tehnyt sillä hetkelle etsiä riistaa. Katselin rauhattomasti ympärilleni koska aistin vaaran lähestyvän uhkaavasti. Nostin vauhtini melko rauhalliseen hölkkään. Samassa kuulin jonki kirkaisevan uhkaavasti taivaalla. Se ei ollut pelosta tai kivusta vaan ääni loi ympärilleen hyvin jännittyneen ilmapiirin ja siitä huokui viha. Seisoin paikoillani, jokainen lihaksistani oli jännittyneenä kun vilkuilin hätäisesti ympärilleni. Vatsani muljahti pelosta ja nälästä kuperkeikan. Otin pari varoisvaistakin varoivaisempaa askelta ja olin valmis säntäämään karkuun hetkenä minä hyvänsä. Hyvin navakka tuuli riepotteli puiden oksia ja samassa oksa takanani tippui maahan. Pelästyin niin hirveästi että suinpäin, aivan sokkona säntäsin johonkin suuntaan ja saavuin metsän reunalle. Se ei tuoksunut klaaneilta joten se oli varmaan asumaton. Maistelin ilmaa hitaasti. Ilmassa haisi tuore kulkukissojen etova tuoksu ja variksenruoan hajukin oli pistämätön. Aivan pienen metsänkaistaleen vierestä kuului kaksijalkojen kummallista mölinää. Hiivin lähemmäs ja näin isomman kaksijalan katsomassa kahden pienemmän tekemisiä kun ne kaivoivat rannalla hiekkaa ja kokosivat sitä kasoiksi. Kyllä ne osasivat olla tosi outoja olentoja. Olin juuri lähdössä pois kun astuin kuivan oksan päälle ja se rasahti kahtia. Toinen pikku kaksijaloista juoksi innoissaan kohti minua. Olin paniikissa ja seisoin vain paikoillani. Todellisuuden tajuni palasi kuitenkin viime hetkellä kun kaksijalka kurkkasi pensaaseen johon olin piiloutunut. Säntäsin kohti lähintä puuta kaksijalan pentu perässäni. Kiipesin niin korkealle kuin kykenin ja jäin istumaan paksulle oksalle. Kaksijalka mölisi jotain puun alapuolelta ja isompikin tuli katsomaan. Isompi tuijotti hetken ylöspäin jättimäisillä silmillään kunnes katseemme kohtasivat. Se mörähti jotain kahdelle pennulleen ja käveli takaisin pesälleen. Kaksi muuta jäivät vielä olisemään puun juurelle. Pian vanhempikin kaksijalka palasi jonkin metallisen häkkyrän kanssa jossa oli kaksi pitkää metallinpalaa sivuilla ja lyhyempiä niiden keskellä pitämässä ne yhdessä. Kaksijalka laittoi häkkyrän nojaamaan puuta vasten ja kiipesi minun korkeudelleni. Tämä koitti ottaa minusta kiinni mutta läimäytin tälle syvän haavan tämän karvattomaan käteen. Kaksijalka ulahti kivusta jolloin säntäsin alas puusta. Olin kuitenkin unohtanut kaksi pienempää kaksijalkaa jotka kävivät minuun heti käsiksi. En olisi halunnut satuttaa heitä mutta pakon edessä läimäytin tassullani heillekin syvät haavat ja pötkin nopeasti pakoon. Kuulin kuinka takani olevat kaksijalat ölähtelivät kivusta kun syöksyin pitkän heinikon suojiin. Jäin hetkeksi paikoilleni tasaamaan hengitykseni ja odottamaan että sydämmeni lakkaisi hyppimästä ylikierroksilla.
”Se... Se... Se oli tipalla”, mutisin itsekseni hengästyneenä. Onneksi pääsin pakoon koska ei kaksijalkojen tempuista koskaan tiedä. Kokosin itseni ja hiiviskelin sinne tänne kostean aluskasvillisuuden joukossa maha edelleen tyhjänä. Oli pakko saada jotain syötävää. Maistelin ilmaa ja haistoin kuin haistoinkin tutun linnun tuoksun. En ollut kyllä koskaan haistanut sen kaltaista lintua mutta lintu mikä lintu. Laskeuduin vatsalleni ja aloin hiipiä eteenpäin etsien samalla katseellani lintua. Pian näinkin edessäni jonkin valkean linnun joka kaakatti äänekkäästi. Vesi herahti kielelleni kun hiivin kohti avutonta saalistani. Tämä lintu ei nähtävästi osannut vielä edes lentää koska se näytti melko nuorelta. Epäilin että se oli varmaan ihmisiltä karannut hanhenpoikanen mikä kelpasi minulle paremmin kuin hyvin. Hiiviskelin aina vain lähemmäs ja lähemmäs kunnes viimein loikkasin linnun niskaan komeassa kaaressa. Lintu rääkäisi mutta purin siltä pian niskat poikki jolloin lintu valahti täysin elottomaksi. Laskin sen maahan ja asetuin syömään saalistani. Upotin hampaat linnun pehmeään lihaan ja nuoleskelin huuliani nälkäisenä popsimalla samalla linnun viimeiseen murenaan asti. Nuolin vielä viiksistäni viimeisetkin lihan muruset. Olo oli taas oikein täysi. Katsahdin taivaalle. Alkoi olla aika tavata Rastastassu Tuuliklaanin reviirin rajalla niinkuin oli sovittu. Tassuttelin hitain askelin kohti tuttua pesäkoloani jossa Tuhkimo odotti minua pentujensa kanssa. Kilpikonnakuvioinen naaras katsoi minua hetken kummissaan koska olin taatusti niin ajatuksissani.
”Mikä mieltäsi painaa?”, naaras kysyi kehräten ja puski minua lapaan. En sanonut mitään, tuhahdin vain jotain epämääräistä vastaukseksi. Samassa Pilvi ja Lumikki pyötivät yhtenä karvapallerona jalkoihini ja olin kompastua pentuihin. Ne erkanivat siinä samassa ja juoksivat minun luokseni ja alkoivat pyöriä kuin hyrrät ympärilläni.
”Niillä on tänään liikaa energiaa”, Tuhkimo huokaisi ja nappasi pennut suuhunsa. Molemmat pennut tuhahtivat jotain kun Tuhkimo siirsi ne kauemmas minusta.
”Ei ollut kivaa. Mehän vaan leikittiin”, valitteli Pilvi.
”Äläpäs valita Pilvi”, Tuhkimo torui pentua.
”Ottakaapas nyt vähän rauhallisemmin”, kehotin pentuja. Pennut tottelivat minua kuin taikaiskusta vaikka tuskis taialla siinä vaiheessa oli osaa tai arpaa. Olin vain ollut pentujen kanssa niin paljon että ne tottelivat minua jopa paremmin kuin Tuhkimoa.
”Me halutaan lähteä seikkailemaan”, Pilvipentu vinkais yhtäkkiä.
”Niin! Halutaan kokea hurjia seikkailuja”, Lumikki tarkensi.
”Sanoin jo että olette liian nuoria. Tiny, sano sinä noille kurittomille kaksosille että he ovat vielä liian pieniä”, Tuhkimo naukui.
”Emonne on oikeassa. Muuten Tuhkimo. Olisiko sinulla hetki aikaa? Olisi tärkeää asiaa”, nau'uin vakavaan sävyyn.
”Kyllä on. Pilvi ja Lumikki, menkää pesään odottamaan”, naaras naukui ja viittelöi pentuja kauemmaksi. Pentujen suista pääsi pari älähdystä ja epämääräistä mutinaa.
”Siis Tuhkimo... Minä sain tänään aika erikoislaatuisen tarjouksen. Tiedäthän ne klaanit jotka asuvat tuolla järven ympärillä. No minä tapasin ne. Tai siis tapasin Tuuliklaanin ja he ehdottivat että liittyisin heihin. Olisiko sinusta paha jos sanoisin kyllä?”, nau'uin päästellen harkitusti sanoja suustani siltä varalta että tämä tuli täytenä yllätyksenä Tuhkimolle. Naaras huokaisi hiukan ja selvästi mietti mitä vastaisi.
”Mene ja toteuta unelmasi. Minä pärjään kyllä pentujen kanssa. En halua olla sinun ja unelmiesi esteenä. Mene nyt ja tee se mikä sinusta on oikein”, Tuhkimo naukui ja puski minua lapaan.
”Kiitos. Jätän pesäni täysin teidän käyttöönne. Minun on nyt mentävä. Hyvästi Tuhkimo...”, naukaisin ja nousin tassuilleni.
”Kyllä me vielä näemme. Usko pois!”, Tuhkimo kehräsi ja jäi katselemaan juoksuani kohti Tuuliklaanilaisten reviiriä. Tästä alkaisi uusi elämä. Mitä se toisikaan mukanaan?
Vastaus:32 kp:ta !

Tiny siis tulossa Tuuliklaaniin.. mielenkiintoista. ;)

_Venttu_

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: savutassu
Kotisivut: http://myrskyklaani/
10.10.2014 10:19
Kissat makasivat massa läkähtyneenä.
"Miksi meidän piti lähteä?" Keltaturkki maukui.
"Ja miksi Tiikeritähti ajoi teitä takaa?" Vatukkakynsi kysyi.
"Emmme totelleet häntä ja hän raivostui." Haukkahalla maukui.
"Hän halusi meistä seuraajiaan ja kumme emme uskoneet häntä niin hän raivostui." Savutassu maukui.
"No jatketaan kuitenkin matkaa." Perhossiipi maukaisi.
Sitten kaikki lähtivät kohti leirejänsä.Sitten kissat hyvästelivät toisensa ja lähtivät leireihinsä.
"Hei Vatukkakynsi ja Savutassu tulevat takaisin!" Eräs pentu huusi.
"Jo oli jo aikakin odotin sinua monta kuuta." Vaahterahäntä maukaisi.
"Ai olinko niin kauvan pois." Savutassu maukui.
"No olit." Kauriinloikka maukui.
"Mennäänkö vaikka metsästämään?" Vaahterahäntä kysyi.
Savutassu nyökkäsi.

sori nyt tuliu hitsin lyhyt tarina.
Vastaus:Tiikeritähti... Tääh? Nyt en joko ole pysynyt kelkassa kyydissä tai jotain, tai en tyhmänä ihmisenä tajua xD Mutta saat 10 Kokemuspistettä.

~ Niga

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Milli, kotikisu
09.10.2014 20:56
Pieni raidallinen naaras kissa kyhjötti sohvan alla peloissaan. Miksi hänet oli viety emon luota pois? Ja vielä näin outoon paikkaan! Hämärässä Millin silmät kiiluivat kun valoläiskä osui niihin. Kaksijalka joka makasi maassa, jonkinlaisen pienen auringon kanssa, nousi pystyyn ja ulvoi jotain, omalla hassun kuuloisella äänellä.
"Milli hei tule jo pois sieltä!"Piitun pää putkahti näkyviin.
"Enkä varmasti!"naaras vinkaisi.
"Mutta täällä on ruokaa"Milli nuolaisi huuliaan. Hänen vatsaansa kipristeli nälkä, mutta pelko peitti sen alleen.
"Ei minulla ole nälkä"
"No ei varmastikkaan. Kuulen mahasi tänne asti!"Piitu nyrpisti kuonoaan ja asteli pois. Millin häntä heilahteli puolelta toiselle. Naaras nousi pienille tassuilleen ja kipusi pieneen onkaloon, joka peitti hänet melkein joka suunnasta. Pentu käpertyi pieneksi keräksi ja sulki silmänsä.

Milli räpäytti siniset silmänsä auki. Pentu kuulosteli hiljaa. Ei kaksijalkojen kömpelöä askelia, ei Piitun kipitystä. Milli loikkasi alas piilostaan, ja hipsi hiljaa kohti sohvan reunaa. Milli pukkasi päänsä ulkopuolelle ja katseli ympärilleen. Kirkkaat valot pesän katosta oli sammutettu. Koiran kuorsaus kuului eteisestä, ja Milli kuunteli kun se käänsi kylkeään.

Kissa kurkisti vielä ylös, ennenkuin hän hivuttautui pois piilostaan. Naaraan ohut häntä värisi hiukan. Milli nosti päätään ja nuuhkaisi kuono väristen ilmaa.
"Terve"Milli oli loikata ilmaan säikähdyksestä. Pentu kiepahti ympäri ja etsi katseellaan puhujaa paniikissa.
"Minä olen täällä"Millin katse liukui ison harmaan, päältä tasaisen vuoren huipulle. Sen reunalla makoili etutassut roikkuen mustavalkoinen kissa, jolla on kastanjan ruskeat silmät.
"Minä olen Laura"naaras esittäytyi silmät pilkehtien. Millin karvat sojottivat yhä pystyssä. Pentu alkoi perääntyä takavasemmalle varoen.
"En minä sinua syö"Laura murahti ja kääntyi vuoren päällä niin että Milli näki vain mustan kyljen. Harmaavalkea pentu höristi korviaan hiukan ja lähti tassuttamaan hipihiljaa mustan sohvan viertä. Milli katseli hämmentyneenä ympärilleen. Kaikki oli niin outoa.

Yllättäen suuresta aukosta astui esiin Piitu.
"Milli! Tulithan sinä vihdoin!"naaraan sisko kiljahti riemuissaan. Milli tapitti laikukasta kissaa silmät suurina.
"Tapasitko jo Lauran? Hän on tosi kiva. Entä sen koiran? Tai Aatun?"Piitu kyseli innoissaan. Miten sisko kykeni olemaan noin iloinen, vaikka heidät oltiin juuri viety emon luota pois?
"Näin kyllä Lauran, hän nukkui tuon vuoren päällä"Milli naukui hiljaa
"Laura kertoi että kaksijalat kutsuvat sitä un... Uuun... Uuniksi. Siellä on kiva nukkua kuulemma kun kaksijalat pitävät tulta siellä"Piitu selosti,välittämättä pienistä lausumisvaikeuksista.
"Tulta?! Eikö se karkaa sieltä?"Milli naukui silmät selällään.
"Ei kai, tuota jotain läppää pidetään kiinni, niin se pysyy vankina siellä"Piitu kurotteli kallion... Ei vaan uunin pientä hassua kielekettä.
"Mutta kuka se Aatu on?"Milli kysyi pää kallellaan. Piitu katsahti häneen olkansa ylitse.
"Ai et siis törmännyt häneen. Aatu on iso, harmaaraidallinen ja hiukan omalla tavallaan outo minun mielestä. Hän saattaa olla hiukan äreä välillä, mutta älä siitä välitä"Piitu naukui kun naaras pomppi jo toiseen suuntaan.
"Miten sinä tiedät noin paljon?"Milli ihmetteli sipsuttaessaan arasti siskonsa perässä.
"Juttelin Lauran kanssa sen ajan kun nukuit"Piitu naukui virnistäen.
"Missä se Aatu nyt on?"Milli naukui ja seurasi Piitua, kun naaras veti itsensä toisen, vähän pienemmän sohvan päälle.
"Ulkona kaiketi. Epäreilua, Aatu ja Laura pääsevät ulos aina kun haluavat!"Piitu nurisi, mutta Milli sävähti ajatusta ulkomaailmasta.
"Emme öisin."Laura oli kömpinyt ylös, ja loikkasi suurella loikalla sohvalle pehmeästi. Milli horjahti kun Laura sai sohvan vähän heilahtamaan.

"Pääsemmekö mekin ulos?"Piitu intoili.
"Ette. Olette liian pieniä vielä."Laura naukui samantien. Piitun korvat painuivat lysyyn, ja Milli huokaisi helpotuksesta.
"Ulkona piilee kaikenlaisia vaaroja. Muita koiria, kettuja, supia, haukkoja, mäyriä ja eräs kissa... Sellaisia olentoja jotka syövät teidänlaiset pienet pennun suihinsa yhdellä haukulla"Laura naukui vakavasti.
"En minä pelkää mitään haisevia mäyriä! Ne juoksevat minua karkuun niin lujaa että kaksijalatkaan eivät saisi niitä kiinni!"Piitu uhkaili, loikaten eteenpäin, ja lyöden ilmaa esittäen sivaltavansa mäyrän kuonoa.
"Huoh... Koko ajan uusia kissoja. Aatussakin oli tarpeeksi kestämistä aikanaan"Laura mutisi.
"Mikä on mäyrä?"Milli kysyi hiljaa. Lauran korvat nykivät hiukan.
"Mäyrä on hiukan isoa koiraa pienempi, mustavalkoinen peto. Sillä on tylpät ja pitkät kynnet, ja suippo kuono kuin ketulla. En ole itse siihen törmännyt päivällä, mutta kun olin erään yön ulkona, näin sellaisen lyllertämässä tietä pitkin. Uskokaa kun sanon. Ne kannattaa kiertää kaukaa"Laura painotti viimeistä lausetta, katsoen Piituun kuin varmistaen että pentu oli ymmärtänyt viestin.

Yllättäen kuului naksahdus jostain pesän kolkasta.
"Aah! Vihdoin tässä on jo nälkä"Laura naukaisi ja loikkasi alas sohvalta. Milli istui jähmettyneenä aloillaan. Kaksijalat tulivat toisesta pesän osasta toiseen, sulkien jonkinlaisen aidan perässään. Musta koira jäi istumaan aidan toiselle puolelle. Laura istahti matolle ja päästi njauh-äänen ja vipelsi uunin toiselle puolelle. Piitu loikkasi alas, ja säntäsi Lauran perään kömpelösti. Milli ei uskaltanut hievahtakkaan. Samassa pienempi kaksijalka huomasi hänet, ja otti yhden pitkän askeleen häntä kohden. Milli yritti syöksyä karkuun, mutta kaksijalanpentu nosti hänet syliinsä. Se mumisi hiljaa jotain omalla kielellään, ja Milli yritti kiemurrella irti vimmatusti. Pentu löi pienillä kynsillään ja potki, mutta se ei vahvaa kaksijalkaa haitannut. Se kuljetti hänet toiseen onkaloon, jossa Piitu ja Laura olivat jo kumartuneet jonkin sortin kupeille hotkimaan jotain, niin kamalan hyvän tuoksuista ruokaa että Millillä herahti vesi kielelle. Kaksijalka laski hänet alas, ja pian isompi naaraspuolinen kaksijalka laski hänen eteensä samanlaisen kupin kuin Lauralla ja Piitulla. Milli nuuhkaisi varoen ruokaa kupissa, mutta alkoi syödä jo pian, mahan yllyttämänä. Milli nuoli aina välillä huuliaan ja vilkuili kaksijalkoihin.
>ehkeivät he olekkaan niin pelottavia kuin luulin...<Milli mietti hiljaa. Naaras söi ruokansa hotkien, ja vetäytyi omaan rauhaansa nukkumaan.

//Tadadaa Millin eka tarina jossa on huimat 858 sanaa:D upeita sanavalintoi kamalan hyvän jne. Mut siis, kirjoitusvirheitä voi löytyy, koska puhelimel kirjotettu (yhel kival sovelluksel) ja loppu oli vähä tökkö:)//
Vastaus:29 kp:ta ! ;)

_Venttu_

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nokkistassu, myrskyklaani
08.10.2014 15:55
Olin katsellut taivasta joka ilta. Olin myös nähnyt hopeahännän joka ilta. Tunsin kuinka Tähtiklaanin usko antoi minulle voimaa.
Samalla minusta tuntui, että olen yksinäinen.

Pääskynsiipi käveli luokseni. Istuin keskellä leiriä. Mietin kaikkea tapahtunutta.
"Mikä on? Näytät surulliselta." Pääskynsiipi maukui.
"Ei mitään." Yritin salata tunteeni. Katsoin mestariani syvälle silmiin. Hänen silmissään paistoi huoli minusta. Niissä oli myös hivahde emollista huolta.
"Voit kertoa minulle." Mustavalkoinen mestarini maukui.
"No... Tunnen itseni yksinäiseksi..." Aloitin.
"Minä olen aina tukenasi." Pääskynsiipi maukui.
"Niin tiedän. Mutta veljeni Pippuritassu surmattiin. Se sattuu." Mau'uin haikena, hieman vihoissani.
"Pippuritassu taistelee rinnallasi sisälläsi koko Tähtiklaanin voimalla. Niin myös minä, kun sinne asti ennätän." Pääskynsiipi maukui ja nojasi minuun.
"Tuo lohduttaa. Olet kuin... Ikäänkuin... No ottoemo." Mau'uin.
"Surmattiinko emosikin?" Pääskynsiipi maukui ja alkoi nuolla minua hellästi.
"Kyllä." Sanani sattuivat liikaa.
"Minä voin helliä sinua. Mestarillisella tavalla, no kyllä sinä tiedät." Pääskynsiipi maukui.
Katsoin häntä. Hänen poskiltaa valui kyyneleitä vuolaasti.
"Kiitos Pääskynsiipi." Naukaisin kuin pieni pentu.
Silloin Pääskynsiipi purskahti itkuun.

Oli tullut ilta. Leirissä ei olut enää ketään hereillä, paitsi Päskynsiipi. Hän makasi kyljellään, mutta pää pystyssä. Makasin hänen vieressään kuin pieni pentu. Pääskynsiipi nuoli päälakeani hellästi.
Heräsin.
"Haluaisitko lähteä yökävelylle?" Pääskynsiipi maukui.
"Mennään." Maukaisin.

Saavuimme pienelle kalliolle. Pääskynsiipi hyppäsi kiven päälle. Hyppäsin hänen peräänsä.
Pääskynsiipi istui. Minäkin istuin.
"Täällä katselen joskus tähtiä ja hopeahäntää." Pääskynsiipi maukui
Vastaus:14 kp:ta ! :)

_Venttu_

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: Nokostassu, myrskyklaani
06.10.2014 15:36
Nukuin levottomasti. Kun vihdoin sain unen päästä kiinni, aloin nähdä unta...
*Unta*

Olin Nelipuulla. Oli lämmin kesäpäivä. Toisin kuin nyt, tuuli oli lämmin ja mukavan tuntuinen karvalla.
Avasin silmäni ja katsoin Nelipuuta ympärilläni. Näin kauan sitten pentuna kuolleen Pippuritassun, veljeni.
"Pippuritassu!" Huusin onnellisena.
Hän juoksi minua kohti. Juuri ennen kuin ehdin koskettaa hänen turkkiaan, hän katosi. Kyyneleet alkoivat valua poskiltani.
"Pippuritassu ei!" Rääyin. "Tähtiklaani, miksi näytät tämän minulle? En halua tuntea samaa tuskaa uudestaan!" Huusin hurjistuneena.
Yhtäkkiä koko Tähtiklaani ilmestyi eteeni. Mukaanlukien Pippuritassu oli siellä.
Yksi kissoista astui eteeni ja maukui:
"Tiedämme, että sisälläsi velloo tuska ja viha veljesi kuoleman takia. Mutta Nokkostassu, olet vahva. Jonain päivänä sinusta saattaa kasvaa koko Myrskyklaanin päällikkö. Koko Tähtiklaanin voimalla annamme sinulle voimaa päästä yli veljesi kuolemasta."
"En voi koskaan päästä siitä yli! Mutta. Aion kohota päälliköksi, jotta voin johtaa Myrskyklaanin kukoistukseen ettei kenenkään tarvitse kokea kuoleman tuskaa niinkuin minä koin! Pippuritassu surmattiin ja sinä mau'ut vain että minun täytyy päästä siitä yli!" Raivosin hurjistuneena, mutta sanoessani viimeiset sanat kissan katse sai ääneni murtumaan.
"Nokkostassu, olet vahva. Älä koskaan anna kenenkään viedä sitä sinulta!" Kissa maukui.
"Anna anteeksi. Pippuritassun kuolema vain sattuu." Naukaisin nöyränä.
"Saat anteeksi. Emme ikinä edes olleet sinulle vihaisia. Tähtiklaani ei tunne vihaa." Kissa maukui ja nuolaisi päälakeani. Sitten he kaikki häipyivät.

*Herääminen*

Heräsin kun lämmin viima viilsi lävitseni. Kun katsoin ulos oppilaiden pesästä, ulkona ei tuullut. Ajattelin vain:
*Kiitos Tähtiklaani*
Vastaus:15 kp:ta !

_Venttu_

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi: savutassu
Kotisivut: http://myrskyklaani/
05.10.2014 18:55
Takaajo:

Savutassu makasi massa kyljellään.Hänen kylkensä kohoili nopeaan tahtiin.perhossiipi pähkäili mitä hän tekisi sillä yrttejä ei ollut ja paikka oli melkein pelkkää aroa.
"Koita kestää Savutassu." Keltaturrki maukui.Savutassu nyökkäsi.
"Menkää hakemaan suolta jäätyneitä sammakoita ja antakaa niitä hänelle." keskiyö neuvoi.
"Mitä,sammakoita,antaisimmeko muka Savutassulle syötäväksi niitä!" haukkahalla huudahti.
"Kuka muka syömisestä puhui hiiren aivo!" Vatukkakynsi maukui.
"Uhmaatko minua!" Haukkahalla murisi.
"Lopettakaa,vai oletteko joitain pentuja!"
Perhossiipi huusi.kaikki olivat vaiti.
"Niini mitä niillä sammakoilla tehdään?" Perhossiipi kysyi.
"Antakaa niitä nuoltavaksi,se tyrehdyttää veren vuodon ja lievittää kipua." mäyrä sanoi.
"Minä ja Keltaturkki menemme etsimään niitä." Vatukkakynsi ilmottautui.Sitten he lähtivät matkaan suotakohti.Tiikeritähti tassutti mäyrän luo ja he menivät kauvemmas puhumaan.Kukaan ei saanut selvää mitä he puhuivat.Yhtäkkiä he katsoivat Savutassuun ja sitten Haukkahallaan ja käänsivät sitten takaisin ja juttelivat taas.Vatukkakynsi ja Keltaturkki juoksivat luolaan takaisin sammakko hampaissaan.
"No niin savutassu nuole tuota." vatukkakynsi maukui.
"Mitä,minunko pitäisi nuolla sammakkoa,ei iki päivänä!" Savutassu maukui.
"Kuule nuole tätä tai kuolet ja vuodat kuiviin!" Vatukkakynsi ärähti.
"Selvä." Savutassu mutisi.sitten kun Savutassu oli nuollut sammakkoa niin hänen olonsa koheni ja hän pystyi jo kävelemään.
"Onko olosi parempi Savutassu?" Tiikeritähti kysyi.
"Kyllä." Savutassu vastasi.
"Hienoa,seuraa sinä myös Haukkahalla." Tiikeritähti maukui.Kissat tassuttivat kauvas luolasta.
"No mitä asiaa sinulla oli meille?" Haukkahalla maukui.
"Sitä että teistä kahdesta tulee minun seuraajiani." Tiikertitähti maukui.Savutassu katsoi isäänsä hölmistyneenä sillä hän ei ymmärtänyt mitä sana seuraajalla hän tarkoitti mutta Haukkahallan ilmeestä tuli vakava.
"Anteeksi mitä se seuraajatarkoittaa." Savutassu kysyi.
"Sitä että te jatkatte minun jälkeeni johtamista." Tiikeritähti kertoi.
"Mitä,emme suostu." Savutassu maukui.
"te kyllä syostutte sillä te tottelette minua!" Tiikeritähti ärisi.
"Lähdetään juoksemaan ja kerrotaan muille." Haukkahalla kuiskasi Savutassun korvaan.
"Me emme tottele käskyjäsi." Haukkahalla maukui.Sitten he kääntyivät ja pinkaisivat juoksuun Tiiretähti kannoillaan.
"Juoskaa!" Savutassu ja Haukkahalla huusivat muille.Kaikki nostivat päänsä ja pinkaisivat juoksiin niin että Savutassu ja Haukkahalla saisivat heidät vielä kiinni.kaikki juoksivat metsääpitkin karkuun Tiikeritähteä.Yhtäkkiä pusikosta syöksähti keskiyö Tiikeritähden kimppuun.Mutta savutassu katsoi taakse ja räpäytti keskiyölle silmiään kiitokseksi.viisi kissaa juoksivat metsässä ja kun he päääsivät sen läpi he jäivät lepäämään.
"Huh se oli rankkaa." Keltaturrki maukui läähättäen.
Vastaus:20 kp:ta !

_Venttu_